diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 77877-0.txt | 4972 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 4988 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/77877-0.txt b/77877-0.txt new file mode 100644 index 0000000..15c3b0f --- /dev/null +++ b/77877-0.txt @@ -0,0 +1,4972 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77877 *** +language: Finnish + + + + +HOTU-LEENAN POIKA + +Muutaman miehen onni, elämä ja sen tapahtumat + + +Kirj. + +PENTTI HAANPÄÄ + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, +1929. + + + + + + +Kuinka kaikki olikaan kummallisesti toisin kuin nykypäivänä, silloin, +seitsemän vuosikymmentä takaperin? Voisihan tehdä luetelman, sanoa, +että esimerkiksi moni nykyinen ihmisasumus oli siihen aikaan vielä +rakentamatta, moni pelto kuokkimatta ja soihin ei hulluinkaan +maanviljelijä vielä pannut turvaansa. Peltojen multaa eivät tonkineet +rautainen aatra, eivätkä muut moniniveliset vehkeet, puhumattakaan +noista käsillä tehdyistä, vähämielisen näköisistä vetojuhdista. Sirppi +leikkasi silloin viljan ja varstan jyskeellä karistettiin oljista +jyvät. Kylätie oli kuoppainen raiteiltaan ja sen vierillä ei tuuli +vielä soitellut puhelinlangoilla, eikä missään nähnyt kauppapuodin +ovea. Siihen aikaan tultiin omillaan toimeen. Kun tarvittiin suolaa +tai rautaa, valjastettiin hevonen ja ajettiin kaukaiseen kaupunkiin. +Kylän lävitse virtailevan joen Myllykoskessa kävi harmaaseinäinen +vesimylly. Se rusenteli jyvät jauhoiksi. Nykypäivinä moniniveliset +rattaat suristen ottavat Myllykosken vesistä kirkkaat valot kyläkunnan +taloihin, oudot valot onteloihin pulloihin. Lapsikansa ei kulkenut +vuosikausia koulutalossa kirjalaukku kupeellaan, eikä kylän nuorille +ollut tarvinnut rakentaa erikoista hyppyhuonetta. Yksikään rikas +manttaalimies ei ollut kasvattanut mahaansa ainoankaan tukkipuun +pihkaisilla lustoilla. + +Ja kuitenkin: kuinka olikaan kaikki samankaltaista kuin nykyisinäkin +päivinä? Yhtäläisinä ja järkähtämättä vaelsivat vuodenajat maan ja +ihmisten ylitse: päivä paahtoi ja sade lankesi, helle rasitti ja +vilu ahdisti. Maan tonkimisesta odotettiin ja otettiin leipää, ja +joessa juoksi vesi ja joen kaltailla kasvoi ruoho, jota ammuva nauta +jyysti antaakseen maitoa tuoppiin iltaisin. Ja kevät täytti jopa +kissatkin samankaltaisilla tunteilla kuin nykyäänkin: ne maurusivat ja +raaputtivat naamistoa pylvääseen. + + * * * * * + +Kylän laitamilla pyrki jokeen pienoinen puro, jota nimitettiin +Hotapuroksi. Sen rannalla sijaitsevan vähäisen talon nimi oli Hotakka. +Talon emäntää sanottiin Hotan Leenaksi. Isäntää ei niillä hetkillä +ollut. Hän oli kävellyt hiljaa tiehensä, kuten melkein hiljaa oli +taloon tullutkin ja saanut aikaan sen, että Leena, talon tytär, oli +nyt emäntä, että pari pientä ihmistainta taapersi lattiapalkeilla, ja +kolmas oli kai pian yhtyvä heidän seuraansa. + +Sillä näihin aikoihin tiesi Hota-Leena odotella taloonsa jotakin uutta +tulokasta. Tämä tulokas ilmeni Taneliksi, Taneli Hotakaksi. Hänen +tulemisensa tapahtui kesäisenä iltapäivänä. Hota-Leena pisti pienen ja +parkuvan pojan vasuun ja vakan penkin alle ja meni lypsämään lehmiään. +Hän oli ainoa työihminen siinä vähäisessä talossa. Eikä talousaskareita +käynyt laiminlyöminen sen kaltaisten seikkain kuin lapsen saantien +takia. Ne olivat sellaisia viraapelitöitä ne. Vähäiset varat eivät +sallineet apuihmisten palkkaamista. + +Ja yleensäkin naiset siinäkin kylässä olivat eri mummoja siihen +aikaan. Kun he tekivät poikia, tapahtui se nokiotsaisessa saunassa. +Eikä lapsiakka tarvinnut muuta kuin naukun kirkasta viinaa. Ei siinä +ollut pitkiä makuulla oloja eikä lapsenpäästäjiä. Korkeintaan toimi +portinvartijana joku vanha muori piippukänä leuoillaan. + +Hotakan talo oli tiluksiltaan vähäinen, eikä siinä elätetty kuin pari +kolme nautaa ja toisinaan pideltiin ruoissa sikaa. Mutta pirtti oli +avara, entisajan pihkaisista aarniohongista veistetty, joihin vain +työläästi tehoavat säiden ja sateiden nakertelevat hampaat. Ne seinät +ovat yhäkin pystyssä ja koreamieliset ihmiset ovat sivelleet niiden +pintaan punamultaa. Silloin ei maaliaineita näkynyt. Olisiko ollut +jonkin talon vaatearkussa kiertelevän kisällin maalaamat heleät ja +koreat kukankuvat? + +Siinä avarassa pirtissä pieni Taneli eleli varhaista lapsuuttaan, +niitä ajattomia vuosia, joiden kulusta ei mieleen selkeitä piirteitä +piirry. Kuinka lieneekään äiti, Hota-Leena, hankkinut itselleen ja +kolmelle pojalleen leivän ja niukan särpimen? Luultavasti sellaisilla +monenkaltaisilla puuhilla kuin köyhät ja toimeliaat naiset maailman +ajan. Olihan hänellä aina turvana maansa, joka kesäisin kantaa +hedelmänsä, ja ne pari lehmää. Joka tapauksessa ravintoa tuli ja +Tanelin runko varttui kyynärpuun mitan ja hänen uutuuden puhtaat +aivonsa alkoivat tajuta tämän maailman menoja. + +Heti olivat häntä vastassa arkiset työnpäivät. Sillä, koti oli +köyhä, kuten mainittu on, ja tietämistä oli monasti leipäpalan +irroittamisessa. Mutta Hota-Leena tiesi, miten elää; hän oli leipänero +elämänsä ahtaudessa, ja hän tahtoi kasvattaa poikansakin toimeliaaseen +vaellukseen. + +Niinpä hän sanoi Taneli-pojalleen: + +— Otapa nyt pussi ja mene renikoita keräämään, että sika saa ruokaa. + +Ja pieni Taneli otti pussin ja käveli kylälle ja kyyristeli talojen +pihahuoneitten seinänvierissä ja nosteli tikulla pussiinsa ruskeita +renikoita. Niitä kun ei tullut riittämiin oman navetan seinustalle. +Hän palasi pussi pullollaan ja sialle sekoitettiin suurus. Se söi ja +maiskutteli ja lihoi. Ajallaan elämän hyvyydet olivat siltä ohitse; sen +rasvainen ruumis oli pellossa kasvaneen perunan kastikkeena. Ja pienen +Tanelinkin posket punoittivat kuin vöyräämmänkin talon poikien. + +Muutakin työtä oli tehtävä, mihin vain pienen miehen jäsenet +kykenivät. Mutta olipa myöskin vielä aikaa oleilla joutilaanakin +kylän toisten poikasten kanssa kesän lämpöisinä päivinä. Voitiin uida +räpiköidä joessa, onkia sieltä piikkiharjaisia ahvenia. Opettelipa +hän Närhi-Iikan kanssa aikamiestenkin pitämyksiä: kaiversivat +koivun pahkurasta piiput ja polttelivat niissä sammalia. Leikkasipa +Närhi-Iikka salaa isänsä tupakkamaasta lehtiä ja kuivasi ne, ja sitten +he kiskoivat kessunlehtien häkää sisäänsä ja makasivat puolenpäivää +sairaina heinäisellä pientarella. + +Tämä Närhi-Iikka oli merkillinen, ikäänkuin jo vanha poikanen, aivan +nauramattoman totinen, jäykkä kuin vahva pölkky, jonka nokkaan on +pistetty ikäkulu, rääkkääntynyt, lieriltään suunnattoman laaja hattu. +Sen kupu oli puhki ja siitä törrötti esiin pitkä hiustupsu. Tällainen +oli Närhi-Iikka, aina nauramattomin ja huutamattomin suin. Mutta +hänen totinen päänsä keksi sadoittain puuhia, outoja, muiden mieleen +juolahtamattomia temppuja kesäisen päivän kulutukseksi. + +Hänen kanssaan Taneli kulki kylän isoimpaan napataloon, Isoon Mahalaan. +Siellä oli kaikki ylen merkillistä ja suurta pienestä Tanelista. +Monet huoneet, monet puolilahot, oudonpimeät hökkelit, puolisatainen +karjalauma, hevoset ja kiroilevat rengit, paksu isäntä, jota täytyi +pelätä ja karttaa. Siellä oli paljon ihmeteltävää, paljon pelättävän +ihastuttavaa, isossa, kesäisessä talossa. + +Siellä Taneli Hotakka oppi ensikerran, vielä ensimmäistä ikäkymmentään +elävänä poikasena, seikan, johon sitten myöhemmin pitkin elämänsä +vartta tuli aina tutustuneeksi mielihalulla tilaisuuden sattuessa. + +Isossa Mahalassa oli ruotiukko, silmäpuoli ja parrakas. Ja tämän miehen +piti vielä vanhanakin ja ruotilaisena saada viinaa. Millä keinoin +lienee sitten sitä hankkinutkin? Närhi-Iikan silmä oli keksinyt, että +hänellä oli valtavavatsainen viinapullo kätkettynä lammaskarsinaan. +Närhi-Iikka ehdotti, että he varastaisivat ruotiukon viinaa, ja Taneli +taipui tuumaan. Se oli suuri ja jännittävä hetki. Taneli pilkisteli +lammasnavetan ovenpielessä ja Närhi-Iikka kaatoi vaivalloisesti ja +työläästi nestettä suuresta pullosta pienempään hallinpulloon. Sitten +Taneli äkkiä säikähti: ukko tulee... Kiireesti he sänttäsivät karkuun +jättäen pullot karsinan pinnalle kelteisilleen. Mutta mitään ukkoa ei +tullut. Ne olivat vain piikoja, jotka kulkivat ohitse, hameet lonkille +ruopaistuna ja kintut sonnassa. Pojat palasivat ja suorittivat loppuun +varkauden työn. Sitten Närhi-Iikka sanoi, että puteli oli täytettävä, +ettei ukko huomaisi vajausta. Niinpä hän laski kuumaa ja suolaista +vettä ruotiukon pulloon saman mitan, minkä he olivat sieltä viinaa +vieneet, ja pisti sen sitten takaisin kätköönsä. + +Se päivä, oli kokonaan kummallinen. Auringonkin leppeät kasvot +näyttivät saavan oudon hohteen, kun he Ison Mahalan aitan takana +ruohikossa nauttivat viinaa hallinpullosta. Ja karvas viina oli +maistuvinaan hyvältä heidän nuorissa suissaan. Olihan se kielletty +hedelmä, partamiesten juoma. Ja nyt oli Närhi-Iikan toimelias pää +hankkinut sen heidän hoteisiinsa. Kuinka kaikki olikaan kummallista, +miten Närhi-Iikan pyöreä naama punoittikaan sen suunnattoman hatun +lieren alla, ja kuinka hänen hiustupsunsa heiluikaan leikillisesti +kesäisessä tuulessa. + +Sen päivän loppu peittyi Tanelilta usvaan. Mutta hän muisti kuitenkin +saaneensa surkeasti selkäänsä äidiltään, Hota-Leenalta, Hotapuron +rantakoivuista taitetuilla vitsoilla, joista lehdet tarkoin riivittiin. +Sitten hän nukkui vuoteeseensa. Mutta jälkeenkinpäin kuuli Taneli tästä +tapauksesta äidiltään paljon itkun ja vihaisen rakkauden sekaisia +puheita, uhkauksia ja lupauksen vaatimuksia. + +Närhi-Iikka, jolla oli sellainen jymypää sen huopahatun alla, oli +varmaankin selvinnyt uudesta humalastaan ilman vitsoja ja ilman +paljoja, kiusallisia puheita. Ainakin Taneli jäi siihen uskoon, kun +hänen toverinsa seuraavana päivänä saapui hänen luokseen ja tahtoi +häntä kanssaan Isoon Mahalaan katsomaan mitä siellä näkyisi: olisiko +ehkä ruotiukko jotakin huomannut... Tanelia oli kyllä kovien kokemusten +uhalla varoitettu pysymään kotona, mutta niinpä siinä kävi kumminkin, +että hän lähti Närhi-Iikan mukana. Äiti kun ei ollut saapuvilla, vaan +jossakin töissä. + +Isossa Mahalassa oleiltiin kuitenkin kuten ennenkin. Ruotiukon vanha +suu ei ollut huomannut aineen laimistumista ja sekoittumista. Se +oli maistunut hänestä yhtä hyvältä kuin ennenkin. Nyt hän pienessä +hinarissa makasi selällään lavitsalla talon pirtissä, hyräillen +jotakin, kai laulua, ja läpsytellen paljailla jalkapohjillaan tahtia. +Tulipa isäntä pirttiin, vilkaisi ukkoon ja kielsi häneltä laulun. Ukko +vaikeni, mutta läpsytteli yhä isoja, paljaita jalkapohjiaan lavitsan +pintaan, kunnes isäntä kielsi häneltä senkin. Täytyyhän ruotiukon +totella isäntää, vaikka olisikin pienessä viinassa ja vaikka olisi +kuinka pitkäpartainen. + +Tämän kaiken he huomasivat Isossa Mahalassa, viipyivät iltaan ja +palasivat. Jälleen Taneli sai lujasti selkäänsä Hotapuron rannalta +taitetuilla ja karsituilla vitsoilla. Työssä täytyi olla siitä lähtien +entistä enemmän ja Närhi-Iikkaakin sai nähdä vain harvoin. Ei päässyt +enää hänen kanssaan oudon viehättäviin tutkisteluihin. Ne ajat olivat +ohi. + +Tuli talvikin. Viimeinen niistä, jotka Taneli vietti etupäässä Hotakan +uunin päällä, ilman kenkiä ja ylen vähäisin vaatteinkin. + + * * * * * + +Keväällä Taneli joutui jo rengiksi Kivitaloon, tekemään töitä ruokansa +ja jonkin vaatekappaleen edestä. Vanhin veli kun oli jo vahvempi ja +kykyisämpi toimimaan kotona talonmiehenä. Keskimmäinen veljeksistä oli +jo vuosia sitten kuollut tautiin ja haudattu. Niinpä nuori Taneli jouti +opettelemaan ihmiseksi ja renkimieheksi vieraan silmän alla. Kivitalon +perunamaasta tuli nyt siis Tanelille kesäinen laidun. Siellä hän kykki +ja nyhti irti rikkaruohoja. Myöskin kesannolla hän käveli karhin +perässä ja opetteli pitämään hevosen ohjia kourassaan. Tulivat sitten +hikiset heinä- ja elonkorjuuajat ja puimahommat. Yleensä koko kesä oli +ikään kuin yksitoikkoinen työn erämaa: aamulla varhain ravistettiin +hereille ja myöhään illalla sait laskeutua vuoteellesi. + +Vasta syyskesällä sattui muuan tapahtuma. Se jäi Tanelin mieleen kuin +töyräs sen kesän tasangolta. + +Kivitalon isäntä, puutöitäkin rakastava mies, oli ottanut urakalla +kunnostaakseen lukkarin puustellin pitäjän kirkonkylässä. Erään kerran +pääsi Tanelikin sinne töihin: pyyhkimään tervaa puustellin seiniin ja +nurkkiin. Niistä kun tehtiin lujat ja lahomattomat. + +Se matka oli Tanelin nuoresta mielestä ylen merkillinen, kaikki painui +hänen tajuunsa kuin vahaan. Maantien ruskea hiekka, jolla rattaat +kierivät aurinkoisena syyskuun päivänä, veräjien pielissä haukkuvat +koirat. Sitten kirkonkylä tiheänä, harmaana talorykelmänä ja sen +keskellä kirkko, korkeana ja valkoisena. Ensi kertaa Taneli näki sen +ja se vaikutti hänen nuoreen mieleensä, kuten sen kai on määräkin +vaikuttaa: ihmeteltävältä ja pelottavalta, kuvatusmaiselta, tästä +elämästä irroitetulta. Hänelle sanottiin, että se oli Herranhuone. Ja +Taneli tajusi ilman selityksiä, että se Herra oli merkillinen mies +ja tarvitsi huonettaan joihinkin muihin epämääräisiin tarkoituksiin: +ei nukkumasijakseen, ruokahuoneekseen tahi jyväaitakseen. Oli +kirkonkylässä myöskin kauppapuoti, jonka Taneli sai nähdä sisältäkin, +kun isäntä pysäytti hevosen ja meni sieltä jotakin ostamaan, kai +suutupakkaa, jota hän alituisesti imeskeli poskessaan, niin että ruskea +vesi valui hänen suupielistään. Isäntä ravisti hereille kauppiaan, joka +nukkui tiskillään ja nousi silmiään hieroen ja hiljaa mutisten antamaan +mitä pyydettiin. + +Sitten he olivat valmiit ajamaan lukkarin puustellille. Kyllä Taneli +jo tiesi, mikä se lukkari oli: sellainen partamies, joka suu ammollaan +veisaili ja lauleli eläville ja kuolleillekin. Taneli ei kyllä +tajunnut, mitä se merkitsi ja mitä siitä siunaantui. Mutta kai hän +oli tarpeellinen, koska Kivitalon isäntä korjasi hänen talonsa hyvään +jos hyväänkin kuntoon. Tanelin työskentely lukkarin puustellilla ei +muodostunut pitkäaikaiseksi. Vielä samana päivänä hän kiipesi tikapuita +korkealle talon räystään alle tervaämpäri kourissaan, alkaakseen +sivellä nahturilla nurkkaa. Tikapuut olivat huonosti pystytetyt, niiden +alapäät alkoivat luistaa kovalla pihatanterella yläpäitten luisuessa +pitkin seinää. Taneli sai sangen nopean kyydin alas ja hänen nenänsä +hankautui vasten seinän saumoja, niin että kaikki liha meni läjään +rustoja myöten. Terva ämpäristä sinkoili sinne ja tänne. Poika oli +puoleksi pyörtynyt ja nenästä tulviva veri sokaisi hänen silmänsä. +Hän tajusi vain, että isäntä kääriskeli pitkää rättiä hänen päänsä +ympärille, kiroillen, syleksien ja mälliä pyöritellen. Mutta veren +vuoto ei lakannut. Sitä tuli yhä kuin pistetyn vasikan kurkusta. + +Ja isäntä kiroili, syleksi ja nosteli housujaan. + +— Kaikenlaisia pojan pöllöjä tänne tulee kulettaneeksi. Kun rupeaa +niistämään nokkaansa vasten rosoista seinää, puhdistamaan sitä puuta +vasten kuin lintu... Ei se lakkaa vuotamasta. Nosta sinä, renki, poika, +kärryille ja aja Syinmaalle tietäjään. Se kun kerran kiroaa, niin eipä +tirahda verta ainoatakaan noppaa... + +Niin valjastettiin hevonen jälleen. Renki otti ohjakset ja Taneli +oli lavoilla pitkällään suuri verilätäkkö pään seutuvilla. Niin +ajettiin pitkin maantietä ja käännyttiin koloisille ja hoitamattomille +kärryteille, joita ajaa koluutettiin pitkät matkat ohi kotikylänkin +Syinmaalle suureen, yksinäiseen taloon, jossa kuulu velho ja tietäjä +oli isäntänä. Sinne ihmiset juoksivat suunnattomien matkojenkin +takaa taudin tahi muun hädän tullen. Moni ei ottanut vielä turvaansa +puhdaskauhtanaisiin ja paljaspäisiin lääkärimiehiin. Eikä niitä olisi +ollutkaan kuin kymmenen penikulman takana kaupungissa. + +Syinmaan tietäjän parantaviin kouriin oli nyt matkalla pieni Tanelikin, +poukahdellen, vierähdellen laidasta laitaan verestä kastuneilla +kärrynlavoilla, rengin lyödessä hevosta ohjasperillä syyskuun +pimenevässä illassa. + + * * * * * + +Oli jo puoliyö, kun he saapuivat perille ja hevonen pysähtyi tietäjän +talon aittojen eteen. Oli pimeys, tohisevainen tuuli ja hiljaa vihmova +sade. + +Suuren velhon talo oli matala ja sammaltunut, kuten iän köyristämä. Se +ikäänkuin nöyrästi kunnioitti salomaan suurta yksitotisuutta, lävitse +metsien ja nevojen ja vetisten niittyjen soluttelevan samean puron +alakuloisuutta, taivaan suunnattoman, leppeän silmän ja harmaitten +pilvien alla. + +Tällainen oli talo, jonka roskan täyttämille portaille renki nyt +astui poika kainalossaan kuin kissanpentu. Sairaan pää oli yhtenä +mustanpuhuvana möhkäleenä, minkä sideriepu ja hyytyvä veri olivat +muodostaneet. + +Renki tempasi narahtavaa ovea, astui avaraan pirttiin ja laski pojan +penkille. Pirtin perällä uunin reunustalla hehkui loppuun kituva päre. +Kuuma karsta pihahteli tipahdellessaan vesiastiaan. Ympäri avaraa +tupaa kuului kuorsauksia, joku voihki, jonkun puujalkamiehen askelet +kolisivat lattiapalkeilla, joku hupsu hoki älyttömiä lausejaksojaan. Ne +olivat parannuksilla olevia sairaita, siukkoja, yöteloillaan. + +Renki töllisteli ja kuunteli hetken pimeydessä, ryki ja käveli sitten +kolistellen keskemmä huonetta herättääkseen jonkun huomiota. Pian +raottuikin perähuoneen ovi, ja joku kurkisti sieltä sinertävissä +yöketineissään. + +— Tuliko sinne joku? + +— Tuli. Kivitalosta ollaan. Pojan nokka tuli vähän rouvisti niistetyksi +siellä puustellin korjauksessa. Verta on tullut kuin eläimen kurkusta, +kärryn lavatkin hulveisilleen... + +— Onko sillä niin kiire, että tässä yösydännä...? + +— Kiire taitaa olla, ettei pääse ihan kuiviin. Vaikka ei tuossa taida +olla enää verta monta noppaa. Siinä on poika penkillä. Minä lähden. +Parantakaa! Kyllä Kivitalon isäntä maksaa. + +Renki meni. Ovenraosta sinisissä yöketineissään kurkistellut mies +lähestyi ovea väärin, ontuvin säärin. Hän oli matala mies, pää suuri +ja hieman kallellaan, suu vähän vinossa, naama likaisen näköisen +parransängen peitossa. Hänen nimensä oli Hallelujaa Aatami ja toimensa +tietäjän apulainen. + +Hallelujaa-Aatami hamuili siis pimeydessä, löysi pojan kääryn penkin +nokalta, mihin renki sen oli laskenut voimattomana, puolitiedottomana +ja turtana. Hän käsitteli ja tunnusteli pojan päätä ja mutisi +likaisesta parrastaan: + +— Poika raiska. Kyllä tämä on heti toimitettava isännän pakeille. + +Hän otti pojan käsivarsilleen ja astui yli pirtin toiseen huoneeseen, +kolautti kolmannen huoneen ovea pojan kantapäällä ja astui samassa +sisään. + +Siellä istui talon isäntä, tietäjä, vanhahko mies keinutuolissa, piippu +ikenissä, yllä punarantuinen, villainen röijy ja jalassa tohvelit. +Pöydällä, epälukuisten pullojen seassa, paloi talikynttilä. Lieneekö +isäntä nukkunut vaiko miettinyt siinä keinutuolissaan yösydännä. Hänen +päänsä ja silmänsä eivät liikahtaneet. Hän olikin sokea mies. Savu +pöllähteli synkeänä pilvenä ison piipun kopasta huoneen mustuneeseen ja +matalaan lakeen. + +— No, mitä Aatami nyt yösydännä kolistelee? + +— Toivat tämän pojan. Se on Kivitalon kesämies poika ja on loukannut +nokkansa, eivätkä ole saaneet veren vuotoa asettumaan. + +— Jaah, kitupiikki se Kivitalon isäntä. Ei siltä juuri palkkaa saa, +varsinkin kun on kysymys toisen lihasta. Mutta täytyyhän köyhää poika +raukkaa armahtaa. + +Lääkemiehet ryhtyvät työhön, tietäjä istuen liikkumattomana +keinutuolissaan, kysellen hiljaisella äänellä ja antaen määräykset. +Hallelujaa-Aatami hakee suuren kuparisen pesuvadin, joka on taottu +ruotsinvallan aikuisista plootuista, pesee ja lotostelee verisen ja +hyytyneen siteen pois, puhdistaa pojan verisen naaman ja puristelee +sitten ruhjoutunutta nenää entisiin muotoihinsa. Poika ähkää ja +valittaa, kirkaiseekin. + +— Vieläkö se vuotaa? kysyy tietäjä. + +— Meinaa siitä veri tiristä. + +— Pane ympärille lukinseittiä, lue asetussanat, voitele neljännen +pykälän voiteella, sido, anna sisälle hallinpullon lääkettä, joka +vahvistaa ja palauttaa veriä, ja vie poika nukkumaan. + +Hallelujaa-Aatami tekee kuten käsketään, häärii, ähkii, mumisee jotakin +likaisen-harmaaseen partaansa ja kantaa sitten sairaan pois. Etsii +joitakin runsuja alle ja asettaa hänet nukkumaan pirtin takan viereen. + +Mutta vanha tietäjä keinuskelee hetken, polttaa, piippunsa loppuun, +nousee sitten sokean varovaisin askelin, nostaa oven valtavan rautaisen +haan paikoilleen, riisuuntuu, sammuttaa kynttilän etusormen ja peukalon +pihdillä ja kiipeää isoon, korkeaan sänkyyn, jonka neljä jalkapatsasta +kohottavat nokkansa aivan liki tummaa lakea. Kunkin patsaan nokassa on +kokoon puristetun nyrkin kuva, uhkaavan nyrkin hahmo, jotka puuseppä on +kärsivällisesti ja taitavasti veistänyt koivupuun pahkurasta. + +Siinä sängyssä nukkuu tietäjä, ja koko hänen omituinen, synkeä talonsa +ja huonekuntansa lepää ympärillä. + + * * * * * + +Syinmaan isäntä on ihmemies. Kukaan ei tiedä, mitä sukua ja syntyä hän +oikeastaan on, mistä hän on tullut ja missä elänyt, ennen kuin pääsi +tämän talon isännäksi. Epäilemättä hän on paljon kulkenut ja paljon +nähnyt. Sillä näkevä hän vielä oli siihen aikaan, kun Syinmaahan +ilmestyi, vöyräs ja iloinen mies. Talon haltijana oli lapseton leski, +ja kulkevainen mies vääntyi vähin vaivoin talon isännäksi. Luultavaa +on, että hän oli enemmän mielistynyt taloon ja tavaraan kuin siihen +vanhaan vaimoihmiseen. Jopa tiedettiin, että hän odotteli emäntänsä +päiviä päättyviksi päästäkseen ottamaan uudemman ja vereksen. Mutta +muori elikin kiusallisen kauan, ja isäntä vanheni hänen mukanaan +vuosien mataessa. Viimein emäntä kyllä kuoli, mutta silloin isäntä ei +enää välittänyt akan otosta, tahi ehkä hän ei enää saanut mieleistään. +Sillä hän oli jo vanha mies, pinnallaan vuosien leima. Hänen silmistään +oli jo aikoja sitten kadonnut näkö. Ne eivät erottaneet väriä eivätkä +valoa. Niiden edessä ujui ainainen pimeys. + +Siksipä kai olivatkin hänen sisäisten silmiensä edessä liikahtelevat +ajatukset tulleet terävämmiksi ja värikkäämmiksi kuin niiden, jotka +alituiseen näkivät luonnon himmeyden tahi kirkkauden. Sokean miehen +pääluuhun ahtautui paljon muistoja ja huomioita omasta entisestä +elämästään, joka oli kukaties ylen monivaiheinen ja merkillinen, +ja tapauksista, joita oli sattunut muille ihmiseläjille ennen tai +sattui nykyisinä aikoina. Sitäpaitsi oli hänellä luulon mukaan, jokin +salamyhkäinen aisti, tiedonantaja, jota ei ole jokaisella. Unessa nousi +hänen aivoihinsa joku henki, joka asuipa sitten hänessä tai hänen +ulkopuolellaan, olipa sitten enkeli tai piru, kirkasti hänelle asioita +ja menettelytapoja, joita hän oli valveilla ajatellut. Jopa sittemmin +sellaisiakin seikkoja, joista hän ei ennen ollut mitään tietänyt ja +jotka eivät vähääkään häneen koskeneet. + +Niinpä Syinmaan isäntä jo aikoja sitten, vielä näkevänä miehenä, +oli ryhtynyt käyttämään näitä lahjojaan. Hän paransi sairauksia ja +selvitteli hämäriä asioita, kuten varkauksia ja muita. Ja pian kävi +hänestä kuihke, että kaikki hänelle onnistui. Hän oli suuri tietäjä +ja velho, ties missä opin käynyt. Ehkä Tuli-Lapin poppamiesten luona. +Hänen maineensa kasvoi. Sairaita ja avunhakijoita tuli yhä kauempaa, +aina valtakunnan rajan takaa. Ja tietäjä ansaitsi rahaa. Rikkailta hän +peri runsaan maksun, köyhiltä täytyi tyytyä ottamaan vähemmän. Olisiko +hän ollut tietäjä, ellei olisi tietänyt tämän maailman pitämyksiä: +ettei täällä pitkälle käydä jakamalla jotakin ilman rahaa ja hintaa. +Mikä ilmaiseksi ja vaivatta saadaan, se on arvotonta. + +Sellainen oli Syinmaan tietäjä, joka ainaisesti rehevänä ja +leveäharteisena kiikkasi tuolissaan, iloisempana ja äänekkäämpänä kuin +kukaan toinen metsäisten kylien asukkaista. Vaikkakin aivonsa vatvoivat +syviä ja hämäriä asioita, oli mielensä hilpeä, ajatuksensa ja sanansa +repäiseviä ja naurunsa äänekästä. Hän nauratteli vielä naisiakin, +piikojaan, vanhana ja sokeana miehenä, ja kuului puheitten mukaan +elävän heidän kanssaan syntisessä yhteydessä. Mitäpä siis emännästä +väliä, kun talossa oli hyviä piikaihmisiä. + +Sellainen on Syinmaan sokea vanhus, elävä, syntinen mies. Mutta +pieniäpä nämä synnit lienevät sellaiselle, joka on pirun kanssa tehnyt +kontrahdin sielustaan, kuten tietäjälle ja velholle kuuluu. + +Sokea tietäjä on kumma mies. Moni on hänen harmaassa talossaan ruhtonut +poikki kainalosauvansa ja sytyttänyt niillä tulen isännän pystyraasuun, +sokeat ovat saaneet näön ja kuurot kuulon, rupi, syyhelmä ja paiseet +ovat karisseet pois ja iho hohtanut terveenä kuin kukkien terälehdet. +Varkaat ja rosvot hän saa ilmi, löytää kätketyt tavarat, vapauttaa +elukat metsän peitosta, ja voi sanoa kysyjälle, kuinka hän onnensa +käsittää, miten mielihalunsa ja -hauteensa tulee tyydytetyksi. + +Kylien asukkaita vaeltaa hänen luoksensa suurten matkojen takaa, +kun salavihaiset maan ja taivaan mahdit iskevät heihin taudin tahi +toimittavat muun onnettomuuden, ja tieto käy, että kaikki tulevat +autetuiksi, saavat ainakin apua ja lievitystä. Ihmeet ovat epälukuiset. + +Mistä oli hänellä tämä voima? Metsäisten kylien asukkaat uskoivat, että +siltä ylen vanhalta mieheltä, pirulta. Mutta kamppailut tämän maailman +kanssa olivat heille opettaneet, ettei auta rantustella tulipa apu +mistä tuli. He eivät liioin halunneet olla pirun kanssa tekemisissä, +mutta tietäjäpä siinä olikin välimiehenä ja sai synnin päällensä. +Heidän salainen mielihauteensa oli pettää piru ja vetää vielä taivaan +Jumalaakin huulesta. + +Syinmaan talo on kumma talo. Sen hämärät, likaiset huoneet ovat aina +täynnänsä siukkoja: ontuvia, paisumilla vaivattuja, vähänäköisiä ja +kuuroja, hermotautisia, halvatuita ja hulluja. Näitä parantuneita +tai parantuvia rampoja ja vähämielisiä on myöskin talon töissä. +Isäntä, sokea tietäjä, hoitaa talonsa, tietää ja johtaa sen työt, +parantaa ja ennustaa ja loitsii, keinuu tuolissaan, puhelee syviä ja +hämäriä asioita, tahi ylen iloisia, nauraa jättimäistä nauruaan, että +noki karisee hänen mustan kamarinsa katosta ja lukinseitit nurkissa +vapisevat. + + * * * * * + +Kun Taneli seuraavana aamuna heräsi, sai silmänsä auki ja hänen +pääkopassaan havahtui taju, säpsähti hän, meni aivan jäykäksi +hämmästyksestä ja pelästyksestä. + +Mitä oli tapahtunut? Missä hän oli? + +Avaran pirtin perällä, pitkän pöydän ääressä syötiin. Ympäri pöytää +istui miehiä ja naisia. Perunat höyrysivät, kuiva leipä rutisi kourissa +ja hampaissa, kalan ruodot ja päät singahtelivat yli olkapäitten +lattialle. Joku puhua mölensi äänekkäästi kuuma potaatti suussa. Koko +aterioimisessa oli valtava tohina ja vauhti. + +Myöskin pitkin pirtin seinustoita kiertelevällä penkillä oli +ruokailijoita. Joku oli kiinnitetty kaulasta ja ranteista vahvalla +köydellä rautaiseen aspiin seinässä. Hän puri, punoi päätään ja +murahteli koiran tavoin, kun toinen mies työnsi hänen suuhunsa leipää, +perunoita, kalaa ja piimää kiireisessä sekamelskassa. + +Seinällä löi miehen mittainen kaappikello yhdeksän. Painot hurahtivat +kolahtaen penkkiin. + +Muisti välähti äkkiä Tanelin tajussa. Hän muisti eilisen päivän +vaiheet, nopean hurahduksen tikapuitten ylimmältä puolalta, rääkkäävän +matkan poukkakärryjen lavoilla, jotakin sekavaa pesuista, siteistä ja +pistävän tuoksuvaisista pullolääkkeistä. Hän oli Syinmaan talossa, +tietäjässä, parannuttamassa loukkaantunutta nenäänsä. Ja tuossa +talonväki ja monet siukat olivat eineellä. + +Hän koitteli sidettä kasvoillaan. Nenässä tuntui jomottava kipu. Taneli +vääntäytyi istualleen ja samassa se ontuva mies, Hallelujaa-Aatami, +tuli toisen huoneen ovesta. + +— Johan nuori mieskin on herännyt, sanoo hän äänellä, joka tuntuu +merkillisesti onnahtelevan kuten hänen jalkansakin. — Mitenkäs on sen +kärsän laita? Mikä sen oikein litisti sillä lailla? + +Taneli selittää, kuinka nenänsä voi ja kuinka se on siihen kuntoon +joutunut. Ja kaiken aikaa hän miettii, mikä mies tämä ontuvajalkainen +ja ontuvaääninen harmaapartainen olento oikein on, onkohan hän itse +tietäjä? Tanelin muistot koko eilisestä illasta ja yöstä ovat kuin +sekavaa unta. + +— Mennäänpäs isännän puheille, niin se tutkii, tarvitseeko nokkasi +uusia voiteita... + +Taneli nousee ja Hallelujaa-Aatami ohjaa häntä sen toisen huoneen +lävitse, joka näkyy olevan keittiö, isännän kamarin ovelle. Aatami avaa +oven ja työntää pojan sisään. + +— Tässä on se yöllinen nokkavaivainen; saatte tunnustella, joko se +joutaa kävelemään kotipuoleensa. + +Aatami painaa oven kiinni ja niin Taneli huomaa seisovansa yksin +tietäjän edessä, joka valkein ja ilmeettömin naamoin keinuu tuolissaan +sauhutellen piippuaan. Hänen vieressään on laaja pöytä täynnänsä +monenkokoisia pulloja. Nurkassa on vielä isompia pulloja, joiden +mustat kyljet kiiltelevät sieltä nippuihin sidottujen kasvien ja +yrttien seasta. Peräseinällä on suuri vihreäksi maalattu ja vahvasti +raudoitettu arkku, ja sänky kohottaa neljä punaiseksi väritettyä +käsivarttaan liki lakea. Jyhmeät nyrkit uhkaavat sieltä ikäänkuin +valmiina putoamaan. Koko huone on merkillisesti savuuttunut ja musta. +Nurkissa riippuu harmaita lukin seittejä. + +Tietäjä on pitkän tovin vaiti. Savu suitsuttelee vain hänen +letkuvarsipiipustaan. Sitten hän yhtäkkiä kysyy: + +— Kenenkä poika sinä olet? + +Taneli selittelee aralla äänellä ja tietäjä kyselee muutakin, pojan +ikää, oloja, ja kuinka onnettomuus oli sattunut. + +— Tule lähemmäs, sanoo hän sitten, tule, tule vain. Elä pelkää. + +Taneli tulee ja tietäjä tunnustelee sidettä hänen nenällään. + +— Onpa se siksikin siltä Aatamilta sattunut. Hyvä nokka siitä tulee, +pulska nenä. Vielä joudut varomaan puolenkymmenen vuoden päästä, +etteivät tytöt syö sitä pois, lokista... + +Ja tietäjän nauru jyrähtää yhtäkkiä mustassa kamarissa niin, että poika +säpsähtää ja pelästyy. Nauru lakkaa vähitellen ja lientyy vähäiseksi +hymyn väreeksi hänen suupieliinsä. Sitten tietäjän sormet kopeloivat +pojan pääkalloa, tunnustelevat sen muotoja ja nystyröitä. Hänen +kasvoihinsa tulee mietteliäs, ikään kuin kaukana oleva ilme. Savu +nousee vain harmaina, tiheinä tupsahduksina piipun pesästä. + +— Sinä lienet ymmärtäväinen poika, sanoo hän viimein ikäänkuin +kysymykseksi. Mutta eihän Taneli osaa siihen virkkaa mitään. + +— Senhän sinä olet Hota-Leenan poika, jatkaa tietäjä sitten. — Ja isä +on kuollut. + +— Liekö tuo kuollut vai ei. + +— Aivan oikein. Kuulinhan siitä: kävellyt maailmalle. + +Ja rykösen vaiti oltuaan puhelee tietäjä taasen: + +— Mitä sinä tykkäät renkeydestäsi Kivitalossa? Etkö muuttaisi rengiksi +tähän Syinmaahan? Eli melkein niinkuin minulle pojaksi, ottopojaksi. +Minä kun olen ollut niin huono mies, etten ole saanut itse tehdyksi +poikaa. Opettaisin sinulle sellaista, mikä on tarpeellista tässä +maailmassa. Ja jos sinusta mies näyttäisi tulevan, niin tässä olisi +valmis talo ja valmis virka, kunhan minusta aika jättää. No, mitäs +tuumii nuori mies? + +Taneli seisoo neuvottomana, vähän pelästyneenä ja tarkastelee tietäjän +kasvoja, jotka ovat nyt totiset ja valjut, suupielissä vain vähäinen +hymy. + +— Mitä? + +— En minä tiedä. Mitä äiti sanonee... + +— Joo, sepä se. Vormynterin alainenhan sinä vielä olet. + +Tietäjä tupakoipi taasen tovin ja sanoo sitten kuin itselleen: + +— Mitäpä ne akat sanovat, varsinkin tyhmät naiset. Mutta puhutaan +asiasta vielä. Ensiksi on saatava miehen naamataulu kuntoon. Otahan +sieltä pöydän nurkalta se pitkä pullo ja puinen pikari. + +Tietäjä tunnustelee tarkoin annetun pullon, avaa korkin, kaataa siitä +ainetta pikariin ja käskee pojan ryypätä sen. Se maistuu ilkeältä ja +katkeralta, ja Taneli kakistelee ja vääntelee suutaan. + +— Niin, niin, sanoo tietäjä, — ei se makeaa ole, mutta se panee +veret kasvamaan maahan valuneen tilalle. Panehan nämä velkeet taasen +paikoilleen. + +Nyt avautuu ovi ja Hallelujaa-Aatami tulee sisälle jonkun vieraan +harmaatakkisen miehen kanssa. + +— Aatami, sanoo tietäjä, — kyllä tämän pojan on viivyttävä vielä +joitakin päiviä. Käske akkaväen tuoda sille tilavaatteet siihen +pirttikamariin ja huolehdi, että antavat sille lujaa ruokaa ja +vahvasti, että poika saisi näkönsä jälleen. + +Tietäjä ja harmaatakkinen mies jäävät kahden ja Hallelujaa-Aatami menee +liikkasten järjestämään Taneli Hotakan oloja tietäjän tahdon mukaan. + + * * * * * + +Taneli on oleskellut jo useita päiviä Syinmaan talossa ja hänen +nenässään ei tunnu enää mitään kipuja. Liha juurtuu ja juuttuu +paikoilleen. Hän syö emäntäpiian eteen kantamia ruokia, nukkuu +vuoteellaan ja maleksii ympäri talossa, joka on hänestä kummallinen +ja outo. Vielä merkillisempi kuin Ison Mahalan talo. Hänen aikansa +kuluu hyvin ja hän miettii, että kyllä kai täällä renkipoikana on, jos +olot ovat vain tällaiset. Mutta se taitaisi olla toista se renki- jopa +ottopoikanakin olo kuin tällaisena paranevana siukkana. Kuka tietää +mitä sattuisi, kun isäntä pitäisi häntä apulaisenaan, opettaisi ovelaa +taitoaan... Se kaikki pelottaa ja oudosti viehättää. + +Hän kuulee piikojen keskenään ihmettelevän, että miksi ukko pitää +täällä tuota terveen näköistä poikaa ja miksi sitä pitää niin passata. +Mutta Taneli ei virka heille mitään. Ähkäisee vain ja ryystää tuopista +piimää. + +Mutta Hallelujaa-Aatami näyttää jo tietävän, miksi poikaa on talon +tavoista poiketen passattava ja hoidettava. Ehkäpä hän jo ounastelee ja +pelkää virkansa menetystä. Tuo alussa melkein ystävällinen mies alkaa +kohdella Tanelia tylysti ja ilkeästikin. Hän sanoo piioillekin, ettei +tuota ipanaa tarvitse nyt juuri niin syöttää kuin pastoria. Ja pimeänä +ja sateisena iltana kun he ovat kahden pirttikamarissa, kertoo hän +pojalle kaameita asioita: kuinka he ovat tietäjän kanssa kahden menneet +syysyönä hautuumaalle, ja hän on kaivellut siellä lapiolla esiin +kuolleitten sääriluita ja pistänyt ne pussiin. Tietäjä tarvitsee niitä +moniin asioihin, keittelee niistä voiteita. Sitä on pyyhkäisty sinunkin +nokkaasi, ihmisluun ydintä... Mutta siellä öisellä hautuumaalla on +heille esiintynyt kummitus: hyppiä luuhkaissut harmaassa kaavussaan +tasakäpälässä ylitse ristien. Mutta Syinmaan ukko on lukenut +asetussanat ja outo eläjä on kadonnut. Sitten he ovat menneet kirkkoon +yösydännä, taivaan sataessa ja tuulien puhaltaessa. Kirkonovet ovat +tietenkin olleet lukossa, mutta onhan velhoilla omat avaimensa. Ukko on +sanonut hänelle, että tee niin kuin minäkin, sanonut asiaan kuuluvat +sanat ja hypännyt tasakäpälässä vasten ovea. Ovi on auennut räsähtäen +ja paukahtanut lukkoon heti ukon selän takana. Mutta Hallelujaa-Aatami +on tehnyt kylmäverisesti saman tempun ja ollut kirkossa, missä tietäjä +on jo ollut neuvotteluissa kirkon väen kanssa, jota oli ollut paljon ja +monennäköistä. Kun ukko on saanut asiansa toimeen, on lähdetty, tultu +samoilla äkkituumaisilla tempuilla ovien lävitse ja irroitettu korskuva +hevonen kirkkomaan aidasta... + +Niin kertoilee Hallelujaa-Aatami pojalle, naama ilkeässä hymyssä, kun +he ovat laskeutuneet vuoteilleen pimeässä pirttikamarissa. Pirtin +puolelta kuuluu vielä siukkojen äännähdyksiä, köysissä oleva hullu +karjahtelee säännöllisin väliajoin. Taneli on päivällä nähnyt, että hän +samalla lyöpi päätänsä seinään, että veri tippuu hänen leuastaan. Hän +kuulee, kuinka Hallelujaa-Aatami naurahtelee ilkeästi kertomustensa +lomaan ja pelko valtaa hänet. Hän vetää lammasnahkat korviinsa, ettei +noita juttuja kuulisi, mutta raottaa niitä samassa kuullakseen. Viimein +Aatami vaikenee ja kauan valvottuaan, mielikuvitus täynnänsä kaameita +hahmotteluja nukkuu Tanelikin. + +Aamulla Hallelujaa-Aatami raottaa sidettä Tanelin nenältä ja sanoo, +ettei se ikipäivänä parane. Siinä on ruumiin mato. Se on siihen +istunut, kun se voide oli keitetty liian vereksien ruumiitten luista. +Nyt poika mätänee kuin raato, elävänä ja seisoalleen. + +Taneli melkein uskoo häntä, vaikka tietääkin hänen puhuvan ilkeydestä. +Mutta Hallelujaa-Aatami ei varmaankaan olisi puhunut puheitaan, jos +olisi tietänyt, että poika hänen poistuttuaan menee ukon puheille. +Tietäjä keinuu tuolissaan piippu ikenissään kuten ennenkin ja kysyy: + +— Kuka se on? + +Taneli selittää asiansa ja tietäjä sanoo: + +— Ilman se on puhunut piruuttaan, ilkeyksissään. Tulehan tänne. Ei +mitään matoa eikä käärmettä. Nenähän on melkein terve. Side joutaa jo +pois. + +Ukko irroittaa sen ja heittää lattialle, hamuilee sitten pöydältä +puisen tölkin, kastaa siellä peukalonsa ja pyyhkäisee inhoittavalta +haisevaa rasvaa pojan nenään. Tanelia puistattaa, sillä hän muistaa +Halleluja-Aatamin puheet ruumiidenluu-voiteista. + +Samassa Aatami raottaa ovea ja ukko äyhkäisee hänelle, että mitä sinä, +Aatami, olet pelättänyt poikaa puheillasi. Anna pojan olla, eläkä mene +sitä kopeloimaan tästä lähtien, eläkä pahoja puhumaan. + +Aatami vaikenee synkeänä. Eikä hän tästä lähtien puhu Tanelille +sanaakaan. Hänen naamassaan on vain ilkeä ilme. + +Niin kuluu Tanelilta jälleen päiviä siinä vanhassa ja harmaassa +talossa, kussa ikäkulut ihmiset, rujot ja rammat, leuhkat ja +vähämieliset tohisevat, syövät talon leipää ja ovat tekevinään töitä, +kun Hallelujaa-Aatami aina vähän väliä käypi heidät hätistämässä +pirtin penkeiltä pihalle. Kaikenlaisten tautien vaivaamia venyy +avaran pirttihuoneen loukoissa. Tosin sairaita ja hädänalaisia käy +vain käymäseltään. Kerran Taneli näkee siellä rikkaan vallasnaisenkin +hienossa puvussaan, kirkkaat ketjut povellaan. Hän viipyy tovin +tietäjän kamarissa ja nousee sitten ihmeellisiin ajopeleihinsä, jotka +katoavat koleiselle kärrytielle. Kuskin naamassa on ylpeät viikset, +takissa koreat napit ja kourassa pitkä piiska. Usein tuodaan hulluja, +jotka välistä saattavat koko talon entistäkin rauhattomammaksi. + +Kerran oli joku hupsu saanut kouraansa puukon, katkaissut köytensä +ja karjui ja heilui pirtissä veitsineen. Eikä ollut miestä, joka +olisi uskaltanut ottaa hullulta puukon pois. Sokea tietäjä oli +tullut pirttiin, ja kysynyt missä asennossa mies oli ja miten oli +puukko. Sitten hän oli yht'äkkiä karjaissut ja karannut kiinni hullun +ranteisiin. Puukko oli pudonnut ja mies kaatunut lattialle. Hän oli +karjunut ja ponnistellut, mutta apumiehet olivat köyttäneet hänen +jäsenensä ja ukko avannut lääkepullon kaataakseen sitä hullun suuhun. +Mies oli purrut leukaluunsa julmasti yhteen, että ratina oli kuulunut. +Mutta tietäjä oli painanut vahvalla peukalollaan hänen alaleukaansa. +Suu oli ammahtanut levälleen ja solisten oli pullon sisältö kaatunut +miehen avoimeen kitaan. Raukeana ja velttona hän oli sitten maannut +nuorat jäsenissä pirtin peräpenkillä. + +Vanhasta, melkein kokoon lyyhistyneestä saunasta suitsahtelee harmaa +savu joka-ainoa ilta. Siellä velho loitsien kylvettää siukkojaan. + +Jonakin pimeänä iltana Taneli uskaltaa hiipiä tämän saunan peräseinän +taa. Hän hytisee jännityksestä. Mitä siellä tapahtuukaan? On hyvä +etukäteen tietää, jos hänestä lopulta tulee tietäjän apulainen, jopa +pikku tietäjäkin. Aluksi hän kuulee vain epämääräistä liikuntaa, +mutinaa ja ähkinää. Sitten kuuluu tietäjän ääni selvästi: + +— Hae nyt, Aatami, tänne se romuluinen leuhka. Se pitäisi saada +säikähtämään, että veret palautuisivat asemilleen. + +Ovi käypi, tanterella kuuluvat Hallelujaa-Aatamin ontuvat askeleet. +Hetken kuluttua hän palaa ohjaillen suurta leuhkaa miestä, joka on +kuitenkin aivan hyväntuulinen hullu: naurelee ja laulaa laulunpätkän +huomauttaen: näin se virrentekijä sanoo. He katoavat saunan tummuuteen. +Aluksi kuuluu vain kohaus kiukaan kiviltä ja vastojen pehmeä hössytys. +Taneli hiipii seinäluukulle ja pilkistää sisään rakosesta. Pitkä päre +palaa ja sen valossa näkyvät nuo kolme alastonta miestä, tietäjä ja +leuhka ylhäällä lavoilla ja tietäjän apulainen lattialla. Tietäjä +aloittaa jonkun pitkän ja matalaäänisen puheen, loitsun, joka saa +leuhkan vetäytymään taapäin. Sitten kuuluu ukon ääni: + +— Annahan, Aatami, se vitsavälikappale lavan alta. + +Aatami ojentaa pitkän, sujuvan vitsan tietäjälle, joka pujottelee sitä +ja jatkaa loitsimistaan. Äkkiä hän lyödä räpsäyttää vitsalla seinään. +Se antaa ilkeän naukaisevan äänen ja sisälle pilkistelevä poika +säpsähtää ja on juosta karkuun. Mutta leuhka vain naurahtaa: + +— Ei niin, isäntä. Ääni ei pelota, voimaa olla pitää. + +Tietäjä jatkaa vain loitsimistaan, ojentaen sitten vitsan apulaiselleen +ja sanoo: + +— Annahan se rautavälikappale lavon alta. + +Aatami ojentaa viikatteen. Tietäjä pyörittelee sitä tovin ja mumisee +loitsuaan. Sitten hän karjaisee. + +— Varo ettei kaulasi katkea! + +Ja Taneli näkee, kuinka viikatteen rauta painuu leuhkan kaulalle ja +leikata hurauttaa. Mies lysähtää älähtäen polvilleen. Myöskin luukun +takana pilkistelevä Taneli kirkaisee säikähdyksestä ja ryntää karkuun, +ylitse kuraisen kartanomaan. Hän hiipii yötilalleen nahkasten alle +ja miettii kauan tätä tapausta: oliko tietäjällä oikeus tehdä mitä +hyvänsä? Vaikkapa sivaltaa ihmiseltä pää irti viikatteella... + +Mutta kun Taneli seuraavana aamuna meni pirttiin, näki hän sen +romulaisen leuhkan miehen istuvan penkillä. Eikä sen kaulassa näyttänyt +olevan vikaa millään puolella. Silloin juolahti Tanelin mieleen, että +ehkä tietäjä iski ja leikkasikin viikatteen hamaralla. Teki sellaisen +petoksen ja pahasti säikäytti miehen ja hänetkin, salaisen katselijan. +Taneli pani merkille, ettei leuhka mies enää nauranut itsekseen, eikä +laulellut värssyjään. Ehkä hänen verensä olivat säikkyneet asemilleen, +kuten ukko oli sanonut. + +Taneli alkoi jälleen kierrellä ympäri harmaassa talossa, jossa aina +näki jotakin outoa, toimetonna, nenään pyyhkäistynä tummaa rasvaa. +Hän tunsi aikansa kuluvan hyvin ja iloitsi, ettei häntä lähetetty +tahi haettu Kivitaloon takaisin. Siellä oli vain työpäivien harmaa, +yksitoikkoinen jono. Täällä aina tapahtui jotakin, näki uusia, +kaukaisia ihmisiä. + +Hän oleili pihalla ja näki tietäjän tulevan pirtin ovesta keppi +kourassaan ja kulkevan yli pihan kohti aitan ovea. Taneli painautui +hisahtamatta tallin seinustalle. Mutta tietäjä pysähtyi hänen +kohdalleen, ikäänkuin nuuski ilmaa ja sanoi: + +— Onko se poika, Hota-Taneli? + +— On, vastasi tämä ja oli pelkomielellä. — Mitähän se nyt? Ehkä se +niistä illallisista katseluista ja kuunteluista? Onhan se tietäjä. +Sen ei sanota näkevän, ja kuitenkin se sai hänet selville seinän +vierustalta... + +— No, sinä alkanet jo olla terve. Mutta eivätpä ne näytä kiirehtivän +sinua sinne Kivitaloonkaan. Yhtä kai sinulle lienee olla täälläkin. +Ja ajan päälle huomaat sen paljon edullisemmaksi. Saisit tässä ryhtyä +minun hanslankarikseni. En minä ainakaan aluksi runno miehen luita, +enkä vaivaa ajukoppaa. Ottaisit nyt puukon ja pienen pussin ja hakisit +metsästä kuusen pihkaa. Minä tarvitsen sitä. No, miten on: jäätkö +taloon vai kävelet? + +— Jään, sanoi Taneli. Keittiöstä hän löysi tarvittavat esineet ja +käveli sitten yli pellon kohti kuusikkohakaa, miettien, että nämä +tämän talon työt ovat sellaisia marjailutöitä, kuten Kivitalon isäntä +sanoisi. Kyllähän näitä tekee. + + * * * * * + +Mutta kun Taneli palasi retkeltään ja pienoinen pussi pullollaan +kuusipuun pihkaa pyrki tietäjän kamariin, niin hän seisahtui äkisti +ja hämmästyneenä oven taakse. Sieltä kuului hänen äitinsä ääni, +Hota-Leenan ääni. Taneli oli samalla kertaa sekä hyvillään että +pahoillaan. Sillä hän aavisteli, että äitinsä ei antaisi hänen jäädä +tänne, vaan veisi mukanaan. Tämä näet lienee äidin silmissä outo ja +kummallinen paikka, ehkä syntinen talo. + +Hän kuulee äitinsä ja tietäjän keskustelevan kiivaasti, tietäjän harvat +sanat ja Hota-Leenan tiheän säkätyksen. Sanoista vain ei saa täyttä +selkoa. Hallelujaa-Aatami yrittää kamariin, mutta kuultuaan äänet palaa +takaisin, vilkaisten ohimennen Taneliin harmaasta partanaamastaan. +Hänen silmänsä välähtävät, kuten jokin metalliesine, vahingoniloisesti: +ähäs, lähtöpä tulee, mutta Hallelujaa-Aatami jää. + +Taneli seisoo siinä pienoinen pihkapussi olkapäällään ja on lentää +selälleen, kun äitinsä äkisti avaa kamarin oven. Samassa hän tekee +pojalleen monia tiukkoja kysymyksiä. + +— Miten sen nenän kävi? Kuka sinut tänne toimitti? Mitä rasvaa siihen +on sivelty? Mitä sinä olet täällä tehnyt? Mitä pussissa on? Mitä +saastaista kuottaa sinä olet ollut keräämässä? + +Taneli ei ehdi vastata vielä sanaakaan, mutta keinutuolistaan noussut +tietäjä virkkaa avoimesta ovesta: + +— Pihkaa siinä lienee. Ei sen väkevämpää eikä syntisempää ainetta... + +Hota-Leena heittää romauttaa pihkapussin tietäjän kamariin. + +— Siinä on pussit. Eläkä sinä, poika, kuuntele eläkä usko, mihin sinua +lieneekin täällä houkuteltu. Tässä talossa ei kuvan ihminen ole... + +— Eikä tarvitse olla, sanoi tietäjä. Minä en ole talooni ketään +kutsunut enkä kutsu. Täältä pääsee. Mutta kyllä se poikakin aikanaan +huomaa, että silloin hänet estettiin käsittämästä onneansa. + +— Vai onneansa. Ja estettiin saamasta sielulleen iankaikkinen vahinko. +Tulehan poika! + +Hän vetää poikaansa käsipuolesta kohti ovea. + +— Ja muista sanoa, puhuu tietäjä jälkeen, Kivitalon isännälle, että +se käypi maksamassa pojan täällä olot. Eli jos ei maksa, niin perästä +kuuluu. + +— Jaa, raha, raha, huutavat maailman lapset. + +Ja pian Hota-Leena mennä hynttyyttää jo pihamaalla, sitten solalla ja +kärrytiellä, vetäen poikaansa käsipuolesta. Kiireesti hän kulkee ja +hameen helmat iskevät pieksusaappaitten varsiin. + +— Kun se kivitalolainen tuonne sinut hommasi, eikä sitten huoltanut +pois. Minä kuulin aivan vasta... + +Ja tiukasti hän alkaa kysellä pojan oloja ja tekoja tietäjän talossa. +Mutta poika vastailee yksisanaisesti, vastahakoisesti astellen äitinsä +rinnalla. Sillä hänen tajussaan on tunne, että jotakin on iäksi jäänyt +ja mennyt ja edessä ovat entiset arkiset päivät. + +— Eläkä sinä pane mieleesi mitä tuolla olet kuullut ja nähnyt. Sillä +siinä talossa menevät autuuden asiat hunningolle. Siksi se sinua sinne +houkutteli, että saisi tehdä sielustasi pirun kanssa kontrahdin... + +He tulivat kotipurolle, ja siinä äiti käski pojan pestä nenästään sen +tummanpuhuvan rasvan. Mutta ei hän uskonut vielä asiaa siihen. Hän +lämmitti saunan, käski pojan peseytyä ja poltteli hänen vaatteensakin +tulisessa löylyssä. Myöskin hän hyreksi virttä avarassa tuvassa. +Hämärän tullen poika näki hänen kiertelevän tuvan ja navetan nurkissa +raudankappale kourassaan, huulet hölpötellen. Lehmiensä ääressäkin hän +vielä suoritti joitakin outoja menoja, voimallisia sanoja mutisten. + +Sellainen ihminen oli Hota-Leena. Hän osasi ottaa turvan väkevääkin +velhoa vastaan virsikirjasta ja äitivainajansa vanhoista taioista. + +Seuraavana aamuna äiti vei poikansa Kivitaloon jatkamaan palvelustaan. + + * * * * * + +Siitä lähtien alkoivat Taneli Hotakan renkeysvuodet pitkinä ja +katkeilemattomina. Kekrin aikana hänen äitinsä teki uuden vuoden +kestävän kontrahdin Kivitalon isännän kanssa. + +Keskenkasvuinen poika sai kokea monta kovaa talvisessa tuimassa säässä +ja huonoissa ketineissä. Silloin noustiin vielä sangen aikaisin +kiljuvaan pakkaseen ja aamuyöhän, valjastettiin ja lähdettiin. +Kivitalossa oli puolenkymmentä hevosta. Ne kulkivat kuin pieni +karavaani nevojen aavoja aamuyön kuutamossa. Reen jalakset ja vitsaiset +savirikot kitisivät ja tähdet välkkyivät. Taneli köpötti reessään eli +kuhveksi jälessä, ja pakkanen iski varpaisiin ja räkä jäätyi poskelle. +Joskus tuimimmassa säässä oli keskenkasvuinen pojankäärö perille +tultua melkein tiedoton, mihinkään sujumaton möhkäle. Silloin toiset +rengit, aikuiset miehet, armahtivat ja rakensivat hongista nuotion, +tervaisista, punalihaisista lapinhongista. Paahtavan tulen ääressä +poika sai sitten lämmitellä ja kuunnella, kuinka pakkanen ja miesten +kirveet kilvan mäiskyivät hongikossa. Kun kuormat olivat valmiit ja +palattiin, viritettiin joskus nuotio pojan kuormankin päälle. Siinäpä +tarkenit. + +Mutta iltaisin tehtiin puhdetöitä, ährättiin savuavien ja karstaisten +päreiden ääressä. Pirtin avaralla lattialla miehet rakensivat +rekipelejä ja astioita. Alaikäinen Taneli sai usein toimia tervaksisen +tuohuksen kanssa tulen näyttäjänä. Se oli ikävää työtä ja usein tuli +uni ja nuokkuminen jo käsityön tekijä äyhki vihaisena: — Niistä! +Valaise tänne! + +Mustat päreen karret tippuivat lattialle ja musertuivat ratisten +jauhoksi jalkain alla. Harmaa, kirpeä savu nousi mustaan lakeen. Joskus +pöllähti jonkun miehen päähän kertoa juttuja, ja silloin voi savuinen +pirtti jyrähtää naurusta. Päreiden liekit häilyivät ja käsityön +tekijäin puuta leikkaavat aseet lepäävät hetken. Ulkona räsähtelivät +pakkasen kiivaat nyrkit. + +Pian Taneli huomasi, että Kivitalokin oli kumma talo. Joskaan ei +sellainen kuin Syinmaa, niin kuitenkin lähes kuten Iso Mahala. Monta +omituista, oudosti mieltä huvittavaa saattoi sattua tässäkin talossa. + +Siinä oli vanha eläkkeellä oleva ukko, jota nimitettiin vaariksi. Tämä +koki olla uskon töhröksessä ja puheli mielellään uskonasioista ja +raamatuista. Renkinä olivat Harri-veljekset ja eräs Leviämaa, josta +isäntä sanoi, että hän oli konna ja koiranleuka, mutta samalla hyvä +työmies. Joten sai armon monista synneistään. + +Oli ilta ja syötiin. Purtiin kalaa ja leipää ja ryypättiin sinukkaa, +ja eläkevaari puhui raamatun ihmisistä ja tapauksista. Leviämaa syödä +hokelsi kiireesti ja heitti sekaan lauseen: + +— Ja ne Sepeteuksen pojat, ne olivat sitten niin kun näitä +Harri-veljeksiä. + +Harri-veljekset kävivät punaisiksi vihasta, sillä alinomaa oli Leviämaa +heitä ärsyttämässä. Kun sitten mentiin hevosia illastamaan, syntyi +aivan tuima käsirysy, kunnes isäntä joutui erottamaan. Renkien tappelu +ei kuitenkaan koskaan ollut vereen asti menevää: käytiin vain toisen +housunkauluriin tahi läimästiin kämmenellä naamaan. Korkeintaan heilui +apekeppi. + +Leviämaa osasi omaksi huvikseen ärsytellä Harri-veljeksiä monin tavoin. +Toisella heistä oli jo akka, joka asui saunanperässä olevassa kamarissa. + +Oli jo kevät, ja rengit hakkasivat halkoja rantteella. Leviämaa oli +taasen saanut mieleensä aatteen, hokien sille akottuneelle Harrille +alituiseen, kymmenet kerrat ja väsymättä: + +— Jo sinulla on ruma akka! + +Tätä lausetta hän kertasi ikäänkuin säestykseksi kirveen iskuille +visaisiin koivupuihin. Viimein Harri lähti liikkeelle, haki tallista +marhaminnan ja meni pieksämään akkaansa. Varmaankin akalla oli +miettimistä, että mistä tämä kuri tuli. + +Myöskin Taneli mietti tätä tapausta paljon: epäilemättä oli +Harri-rengillä luja usko siihen, että kurista on kaikelle lihalle apu, +koska luuli akkansakin sillä kaunistavansa... + +Mutta myöskin siitä uskonasioista puhelevasta eläkevaarista saattoi +olla huvia, kun hän joskus hairahtui ryyppyhommiin. Hänellä oli +omituinen pieni rakennus kartanon laidassa, verstas, jossa hän teki +puutöitä. Häneltä oli akka kuollut jo vuosia sitten ja eli hänessä +vielä harine ottaa uusi. Ryypyksissä ollessaan hän oli sen antanut +tiedoksi ja naapurikylissä puhelivat hänen puhemiehensä sopiville +naisihmisille emännän paikasta. + +Eräänä kesäisenä päivänä joku tällainen morsiamen tarjokas saapui +puhemiehineen katsomaan taloa, sulhasta ja tämän olosuhteita. Päivä +oli helteinen ja ukko pienessä humalassa höyläili saavin kimpiä pelkkä +piikkoinen paita yllä. Niin tulivat sitten puhemies ja emännän ehdokas. +Naisihminen vähän oudosteli ja ujosteli ukon asua. + +— Tpry, tpry, kutsui juovusten käsissä paitasillaan heiluva ukko +morsiantaan, kuten vasikkaa. Mutta morsian suuttui ja lähti heti +takaisin ja sen erän perästä ei niitä enää käynytkään. Toisinaan, +ryypättyään, ukko itse sai halun lähteä riijuumatkoille ja hekotteli +valjastaa hevosen. Kerran renki Leviämaa antoi hänelle suuren, +sarvekkaan jäärän hevoseksi. Ukko olikin niin sekaisin, että se meni +täydestä ja pelehti jäärän kanssa valjastaakseen sen ihmisten iloksi +pihamaalla puolen sunnuntaista päivää. Piiska kädessä hän heilui ja +kirosikin, ja valkoinen parta kuin hampputukko vipatti leuan päässä +hauskasti. Viimein suuttunut jäärä töytäsi hänet sarvillaan kumoon ja +ukko kannettiin nukkumaan. + +Seuraavana päivänä hän oli jälleen selvä, luja ukko ja puheli +ruokapöydässä raamatullisia. + + * * * * * + +Tanelilta kuluikin puolen vuosikymmentä siinä Kivitalon tanhuvilla, ja +hänen runkonsa kasvoi miehen mittaiseksi ja jäsenensä vahvistuivat. +Hän oli jo silloin täysi mies, kaikkiin rengin töihin pystyvä, monien +renkaan muotoisten työpäivien sitkistämä. Ne päivät voivat joskus +tuntua ikäviltä ja liian lukuisilta. Saattoi joskus tulla mieleen, +että ehkä olisi ollut toisenlaista, helpompaa, olla siellä tietäjän +talossa renkinä, kenties ottopoikanakin. Aikoipa hän erään kerran vielä +käydä Syinmaan ukon puheilla, mutta aikomukseksi se jäi. Ehkäpä ei +tietäjä olisi häntä enää tarvinnutkaan. Ja mitä olisi siihen sanonut +äiti, joka sieltä Hotakasta käsin piti yhä silmällä hänen elämäänsä ja +olosuhteitaan. + +Vanhin veli oli jo akottunut mies, eli ja isännöi kotitalossa. +Nuoremmalle, Tanelille, ei olisi siellä enää koskaan sijaa. Hänen oli +otettava turvansa maailman leipiin. + +Kivitalon leivän ääressä oli häneltä nyt mennyt puolenkymmentä vuotta. +Ja Kivitalossa istuttiin leivän ääreen otsa hiessä. Huvituksia ja +ilonpitoa ei siellä suvaittu, paitsi mitä konu renkimies Leviämaa +sai sitä aikaan niinä vuosina, jotka hän talossa palveli, ja mitä +raamatullinen eläkemies sitä ryypyksissään ollessaan totuudessa +harrasti. Joskus Taneli saattoi jo karata yötansseihin, joita pidettiin +suruttomissa taloissa. Siellä oli hauska istua nurkassa ja kuunnella, +kuinka pelimanni Näpin viulu soi. Tahi hän puhalsi pilliä naama +mustanpuhuvana pinnistyksestä. Rengit ja piiat tanssasivat totisesti +ja hartaasti, hiki päässä. He tekivät sitä kuin työtä, joskus aina +aamutunneille saakka, jolloin palkkapiian piti olla valmis kyyristymään +naudan kupeeseen ja rengin tarttumaan vetojuhdan ohjaksiin. Ihmislihan +piti olla silloin lujan, jos mielit olla nuori ja huvitusta halaavainen. + +Välistä miehet näissä tanssipaikoissa nauttivat viinoja ja olivat +silloin kärkkäät rakentamaan riitaa. Tapeltiin, lyödä rojautettiin +toisiaan housun kaulurista lattiaan. Kerran keskenkasvuinen Taneli +sai kivuta tanssipaikassa uunille, kun väkijuomilta liikutetut miehet +ryhtyivät tyhjentämään tupaa, ja vahvavoimaiset pistelivät heikompiaan +penkin alle. + +Monasti ei Taneli vielä tanssipaikassa käynyt, sillä sinne piti mennä +salavihkaa ja karkaamalla. Kivitalon isäntä kun siitä mukisi. Tosin hän +sanoi siitä muuten vähät välittävänsä, mutta kun palvelijat hyppäävät +yöt, niin ne nuokkuvat päivät. Äiti taasen otti sen sielun ja autuuden +asian kannalta ja puhella säkätti siitä pojalleen paljon ja kiivaasti, +milloin kuuli tämän ilopaikoissa käyneen. Kuten hän kutsui näitä +tanssitilaisuuksia. + + * * * * * + +Mutta näihin aikoihin kylän asukkaat alkoivat kokoontua myöskin muissa +mielinouteissa: ei etsimään hetken iloja viinatilkoista ja tanssin +jytinästä. Tarkoitus oli olla nyt totisena ja murhemielellä, että +ilonhetket varautuisivat tuleviin aikoihin, sinne tuntemattomiin, +outoihin seutuihin kuoleman mustan virran taakse. Innolla alettiin nyt +ahertaa hengellisiä, tehdä työtä autuuden asian eteen. Ei tyydyttänyt +enää papin kuuleminen, kirkossa käynti ja ehtoollisryypyn ottaminen. +Jopa jotkut katsoivat kirkkopapin virkaherraksi, joka teki vain +leipätöitä. Voimallinen ja ylenpalttinen uskonnollisuuden henki oli +puhaltautunut liikkeelle. Kansa heräsi, havaitsi makaavansa synnin +lätäkössä, sai ahdistuksen ja hädän sielunsa takia, jonka olivat +kuulleet asustavan ihmisen lihojen ja luiden seassa. Se oli kallis +kapine. Se ansaitsi tulla taidolla hoidetuksi, että se kerran pääsisi +yljän hääpöytään siellä tulevaisessa maassa. + +Saarnamiehiä ilmaantui kylään, vanhahtavia, pyhiä miehiä, joiden +päälaki hohteli paljaana ja leuassa kasvoivat pitkät partajouhet. He +julistivat sanaa mustissa, pirteissä ja sanat sattuivat. Vaimoihmiset +tulivat ensin synnintuntoon ja tekivät parannusta ja sitten vakaat +miehetkin, isännät ja talonmiehet, jopa joku torppari ja renkimieskin. +He ottivat uskon ristin kantaakseen. + +Kivitalonkin haltijaväki teki parannuksen, samoin vanhempi +Harri-veljeksistä. Isäntä ei enää kironnut kuin joskus kiireen tullen +tiukkapaikoissa. Joka tapauksessa hän koki hillitä itseään, jopa +mällinesteen valumistakin leuan sängelle. Mutta vähäisiltä näyttivät +ainakin aluksi uskon aikaansaamat ulkonaiset muutokset. Köyhältä +kiskaistiin sama tiukka penninki perunakapasta ja piimäkannusta, +äkäisesti tiuskittiin palvelusväelle ja pahajuonista kakaraa +pieksettiin entistä enemmän. Se tapahtuikin Jumalan mielinouteeksi. + +Mutta totisena istui kivitalolainen seuroissa emäntänsä rinnalla, +totisena ja huuli tönössä. Olivatpa seurat joskus hänen omassa +pirtissäänkin, vaikka hänen sääliksi lienee käynytkin, että piti +silloin ruokkia saarnamiehiä. Ne olivatkin syöläitä piikojen mielestä. +Ihmeen paljon he ahtoivat sisäänsä sianlihaa pyhää henkeä täynnä +oleviksi miehiksi. Nykyjään kivitalolainen saattoi usein muistuttaa +palvelusväkeäänkin siitä, että nämä niin surutta elivät tätä maailmaa. +Mutta eipä hän kutsunut heitä kuitenkaan herätystä kuulemaan edes +silloin, kun hartauskokous oli omassa talossaan. Siitä olisi +työaika lyhentynyt. Itse isäntä istui saamassa sielulleen ravintoa +seuratuvassa, mutta palvelijat saivat tehdä töitä kuten ennenkin. + +Olipa kerran taasen kiertävä saarnamies saapunut kylään, ja Kivitalossa +pidettiin sitten seuroja. Oli talvinen ilta. Taneli ja Leviämaa +olivat juuri tuoneet halkokuormat ja purkivat niitä pirtin päähän +pinoon. Sellainen oli tapa siihen aikaan. Halkoliitereitä ei ollut, +ja pirtin seinän vierestähän puut olivat nopeasti saatavissa. Toinen +Harri-veljeksistä istui pirtissä saarnaa kuulemassa. Mutta Leviämaa +sanoi, että maalliseksi vahingokseen hän siellä hengellisiä herkkuja +nautti. Menetetty työaika vähensi hänen palkkaansa. + +Leviämaalla oli aina koiruus mielessä. Niinpä hän nytkin sanoi +Tanelille: + +— Pistetäänhän puut rapsakasti pinoon, että saarnamieskin huomaa, +kuinka huonoa heidän olisi herraa kiittää, jos eivät syntiset lämmöstä +huolehtisi. + +Niin he iskivät halkojen päitä ankarasti seinään, että koko rakennus +tärähteli, saadenkin aikaan sen mitä Leviämaa oli tarkoittanut. +Sanankuulijain ja piammiten sananselittäjänkin ajatukset johti jyrisevä +työnteon ääni maallisiin. Saarnamies sanoikin pian: + +— Jos isäntä käskisi ne työmiehet sieltä kuulemaan, sillä sana ei +taitaisi tehdä niille pahaa. Heidän työnteossaan on ylimielinen +öykkärin ääni... + +Niinpä isäntä tuli portaille ja sanoi, että tulkaapa miehet kuulemaan +sananselittäjää. Puretaan ne kuormat sitten aamulla. + +Rengit tekivät kuten käskettiin, astuivat pirttiin ja etsivät sijansa +penkin nokalta. Pirtti oli täynnä sanankuulijoita. Likellä pöytää +uskovaisia, parannuksen tehneitä, mutta ovensuun puolessa suruttomia, +nuoria piian tuikkuja ja pojan jääriä, jotka eivät vielä kyllikseen +ole ehtineet päästä maailman makuun. He etsivät vielä lihan iloja ja +elämän koreutta. Unisena ja yksitoikkoisena vieri pöydän takana istuvan +saarnamiehen ääni ylitse hämärän pirtin. Hän puhui synninsitkaasta +ihmisluonnosta ja Jumalan pojan kalliista haavoista, ja vakaasti ja +hurskaasti kuuntelivat vöyräiden talojen haltijaväet, kuuntelivat tahi +nuokkuivat penkeissään. + +Mutta äkkiä saarnamies hiiltyy hengessään, tuohtuu, kiskoo innostusta. +Hänen sanoihinsa tulee ikään kuin sateen kiivautta ja rakeitten +raskautta: + +— Meidän tähtemme nostettiin Jumalan poika puuhun, meidän takiamme +iskettiin raaspiikit hänen jäseniinsä, ruosteiset naulat raskaalla +vasaralla... + +Jopa uilahtaa joku vaimoihminen itkuun, katkeran-haikeaan ja +ulvahtelevaan, ja pian yhtyy siihen toisia ääniä. Heidän sisässään +lienee hätää ja tuskaa synnissä nuhraantuneitten sielujen puolesta. +Mutta kevytmielisesti kurkistelevat nuoret ovensuussa, ja joku vakaa +isäntämieskin havahtuu penkillään: Mitä tapahtuukaan, kenen sielua hätä +ja itku kirkastaa... + +Hetken täyttää pirtin itkijöiden ulina ja nyyhke, jonka seasta vain +vaivoin voi kuulla saarnamiehen korotetun äänen. Mutta eihän ihminen +voi enempäänsä itkeä, eikä nauraakaan. Kaikesta on lakattava aikanaan: +tanssi lopetettava, kun ei enää kuulu pillin ääntä. Saarnamiehen +innostus laskee, puhe tyyntyy uniseen tasaisuuteensa ja itkukin jo +vaimenee. + +Ilta kului, virsi veisattiin, rukous luettiin ja väki hälveni. Joku +oli ehkä saanut sieluunsa rauhan, lohtua ja lievitystä. Kivitalon +huonekunta nukkui raskasta unta. + +Mutta jo kello kolme oli isäntämies hereillä. Kelteisillään hän käveli, +päre hampaissa, ja töytäsi renkejä olkapäähän: + +— On purettava ne halkokuormat, että joutuu aikanaan uusia hakemaan. + +Vähäiset olivat päälle näkyvät uskon vaikutukset tässä isännässä. +Leviämaa katsoikin kohtuulliseksi puhua takapuolella hänestä, että usko +ei ollut vaikuttanut Kivitalon isännässä enempää kuin paljas vesi. Ei +se mies muka tuntenut Jumalaa enempää kuin nupo sonni. + + * * * * * + +Myöskin Tanelin äiti, Hota-Leena, oli tehnyt parannuksen ja oleskeli +usein Kivitalossa uskonsisariensa ja veljiensä parissa ja puheli +silloin alituiseen pojalleenkin parannuksen teon tarpeellisuudesta. +Mutta Taneli oli penseä ja välinpitämätön. Hän ei ymmärtänyt hölynpölyä +koko hommasta. + +Sitten Leviämaa puheli hänelle seuraavaan suuntaan: + +— Rupeahan, poika, vain uskoon, ja minä rupean myös. Ehkä siitä olisi +jotakin apua ja lievennystä tähän nykyiseen elämäänkin, ehkä tipahtaisi +sen turvin jokin liika ruuan muru, jokin kuppi kahvia siunatuilta +uskonveljiltä. Ehkä tämänkään talon töissä heränneellä miehellä ei +olisi niin tulipalokiirettä kuin syntisellä. + +Hän alkoikin puhua talonväelle ja muillekin jumalisia ja pian tuli +tiedoksi, että hän ja Taneli olivat uskoon kallistumassa. Tämä tieto +tuottikin heille jonkin ylimääräisen kahvitilkan. Mutta oikeaan +parannuksen tekoon, vanhurskasten kaulaan nousemiseen, he eivät +ryhtyneet. Yleensä lienevätkin kaikki hienokseen epäilleet Leviämaan +kääntymyksen oireiden vilpittömyyttä. Vapaasti he saivat nyt kuitenkin +istua pirtissä silloin kun Kivitalossa oli seurat, jopa he joskus +pääsivät niihin kylän toisiinkin taloihin. + + * * * * * + +Mutta uskossa oleva Harri-renki oli näihin aikoihin saanut aatteen +ryhtyä saarnamieheksi. Hän oli nähnyt näiden vanhurskasten miesten +tienaavan ruokansa ja rasvaisen ruoan köykäisellä istumatyöllä ja +olevan muutenkin ihmisiltä nähtyjä ja kunnioitettuja miehiä. Häneen +oli mennyt kunnianhimon piru tulla sananselittäjäksi, pyhäksi ja +Jumalalle otolliseksi mieheksi. Hän olikin siihen jo hyvällä alulla, +ollen hyvä-ääninen, paras veisaaja kylässä. Puuttui vain, että olisi +aloittanut puheet. Hän olikin jo ilmituonut aikeensa, ja varsinkin +Leviämaa kannatti ja yllytti häntä kaikin tavoin. + +Sitten eräänä sunnuntaina alkoivat kylän uskovaiset kokoontua +Kivitaloon. Harri-renki oli nyt pitävä ensimmäisen sananselityksensä. +Saarnamies saataisiin omaan kylään. + +Kaikki alkoikin hyvin. Harri asettui pöydän taakse raamattu edessään. +Veisattiin virsi, joka huilahteli hänen kurkustaan komeasti kuten +ennenkin. Sitten hän luki saarnansa tekstin selvästi ja kangertelematta +ja nosti silmänsä aloittaakseen puheensa. Mutta nyt olikin ikään kuin +tulppa pistettynä hänen kurkkuunsa. Ei ollut sanaa suuhun tulevaa. +Hän ruopi päätään, ojenteli kaulaansa, karautti kurkkuaan, ja tuskan +hiki kohosi hänen ohimoilleen ja vyörähteli kasvojen parran sängelle. +Viimein pusertuivat hänen ahdistuneesta sydämestään sanat: + +— Voi, perkele, kun tuli ruvetuksikin... + +Sanankuulijat valtasi mykistävä hämmästys. Kuului jokin salainen naurun +tirskahdus. Leviämaa oli ryöminyt uunin leveään solaan ja nauroi +siellä, että hartiat hytisivät. + +Sitten kuului isännän ääni: + +— Harri, tulepa pois sieltä pöydän takaa! Että mies rupeaakin +kuvattelemaan... + +Seuraväki hajaantui. + +Se oli Harrin ensimmäinen ja viimeinen saarnayritys. Sen johdosta +hän joutui vielä riitaan isännän kanssa, menettipä uskonsakin ja +vajosi entiseen synnillisyyteensä äkäpäissään. Seuraavana kekrinä hän +muuttikin akkoineen Kivitalosta Isoon Mahalaan. + + * * * * * + +Mutta Taneli ja Leviämaa palvelivat yhä Kivitalossa ja kävivät +seuroissakin, koska Leviämaa katsoi siitä koituvan jotakin etua. +Hän selitti Tanelille, että voivathan he olla uskosilla, kuten nuo +toisetkin: istua seurapirtissä hurskain naamoin, olla uskosilla +aikansa, kuten lapset talosilla, ja elää välillä kuten luonto myöten +antaa. Niinpä se näkyy tapa olevan. Harvoilla se usko riittää +seurapirttiä pitemmälle. + +He olivat silloinkin matkalla seuroihin Alapellon taloon sunnuntaisena +iltapäivänä. Nuori Taneli mietti toverinsa puhetta. + +— Ero siinä sittenkin on, sanoi hän sitten. — He istuvat seuroissa +totuudessa ja me sen sijaan leikillämme. Ja Jumalahan ei taida sitä +leikkiä tuntea. Siitä tulee meille raskas synti vanhana miehenä +vedettäväksi. + +— Saattaapa niinkin olla. He tekevät kaiken sydämensä +yksinkertaisuudessa ja me viisauksissamme. Taitaisipa siis olla +parasta, että heittäisimme jumalisuuden pois. Tulot siitä ovatkin +olleet vähäisemmät kuin luulin. Saahan sen tyhjän pyytämättäkin. + +Taneli myönsi sen. Kun he tulivat Alapellon kujan suuhun, kuulivat he +pillipelin iloisen mutkikkaan juoksun. + +— Mitä tämä on? ällistyi Leviämaa. — Mutta aivan oikein! Alapellon +ja Yläpellon isännät eivät vedä oikein yhtä köyttä: kun toisella on +uskovaisille seurat, on toinen laittanut suruttomille ilot. + +Niin olikin. Yläpellon ja Alapellon talot seisoivat vastakkain saman +kujan päässä välillään vain kartanomaa. Isännät olivat riidassa +keskenään. Niinpä oli nyt Yläpellon tuvassa soittoa ja tanssia, mutta +pihan toisella puolella veisattiin ja aherrettiin autuuden asian eteen. + +— Nyt, sanoi Leviämaa, tässä on tienhaara: tuo tie on lavia ja tuo +toinen kaitainen. Mutta kuten me tuolla mietiskelimme, keräämme me vain +syntiä päällemme jos viisauksissamme kuljemme sillä näkökaitaisella +polulla. Minä menen siis sille väljälle pistämään polokaksi. + +Hän suuntasikin kulkunsa Yläpellon portaita kohti ja Taneli alkoi +seurata häntä. Mutta samassa hän näki Hota-Leenan, äitinsä, Alapellon +portailla. Eikä äiti ollut ääneti: + +— Poika, tulehan tänne! Kyllä siellä synnin teillä kerkiät juosta, kun +sinne mieli vetää, vielä vanhempanakin... + +Taneli astua marri vastahakoisesti seuratupaan. Sillä äitiään hän +katsoi tulevan totella. Ja eihän hänestä vielä oikein tanssijaksikaan +ollut, alaikäisestä. Yhtäpä siis istua täälläkin, missä virsiä +veisattiin, istua hieman unisena ja alakuloisena. Pihamaan ylitse +avomista ovista kantautui tännekin soiton ja tanssin ääni. + +Ilta kului ja molemmissa taloissa aherrettiin omaa hommaansa. Joku +tyttö tuli kuitenkin tanssituvasta ylitse pihamaan seurapirttiin. Hän +itkeskeli hiljaa. Eräs uskovainen kysyi häneltä, miksi hän itki. Tyttö +sanoi nyyhteensä lomassa: + +— Niin, kun eivät tanssittaneet... + +Se oli oudon vilpitön tunnustus ja jonkun uskovaisenkin suu meni +pilkalliseen irveen. Mutta toiset hymähtivät hyväntahtoisesti ja +puhelivat hänelle sopivia lohdutuspuheita. Niinpä tyttö tuntui pääsevän +niine tunnustuksineen uskonlahkon helmaan. + +Toinenkin, Tanelille merkittävämpi tapaus sattui tänä iltana. Äkkiä +joku töytäisi häntä kylkeen ja suhahti: isäsi... + +Taneli näki ovella seisovan kookkaan, leveäharteisen, punakkakasvoisen +miehen, jonka ruskeat viikset pörhöttivät komeina. Hän vinkkasi juuri +koukistetulla etusormellaan Hota-Leenalle, kutsuen tätä ovelle. Mutta +tämä oli mennyt punakaksi ja hämmentyneen näköiseksi, eikä ollut +näkevinään. Ovella seisovan miehen kärsivällisyys näytti loppuvan. Hän +viittasi kiivaasti, entistä käskevämmin ja karjaisi samalla komeasti +kajahtavalla äänellä yhden ainoan sanan: + +— Pois! + +Nyt Hota-Leena nousikin ja käveli ovelle ikäänkuin vastahakoisesti. He +menivät portaille ja näkyivät sitten kävelevän rinnakkain tielle. + +Taneli istui penkillään seura-ajan loppuun ja mietiskeli tätä tapausta: +yhtäkkiä oli ovella seisonut hänen isänsä, jota hän ei ollut ennen +koskaan nähnyt. + +Paluumatkalla Kivitalon emäntä sanoi Tanelille: + +— Sinähän et ole ennen tainnut isääsi nähdäkään? No, miltä hän näytti? + +— Pösäkkä mies. + +— Niin, mutta taitaapa olla syntinenkin mies. + +Emännän arvelu saattoi olla oikeakin. Ainakaan ei Hota-Leenan mies +sopinut elämään talossaan kuin jonkin päivän. Hän oli riitaantunut +Hotakassa isännöivän poikansa kanssa ja lähtenyt jälleen. Taneli ei +ehtinyt häntä nähdä muuta kuin sen yhden kerran Alapellon pirtin ovella. + +Hota-Leena oli jälleen elävän leski. + + * * * * * + +Sinä syksynä oli Tanelin ikä jo lipunut niin pitkälle toista kymmentä, +että hän oli kelvollinen rippikouluun. Rippikouluviikko sattui nyt +pyhäinmiesten aikaan, palkollisten vapaaviikoksi. Äitimuori varusti +tuohikontin täyteen leipää ja pisti sinne voirasian, ja lihanokareen. +Takkinsa avaraan taskuun Taneli sovitti tarvittavat kirjat, virsikirjan +ja testamentin ja pitkäsivuisen katkismuksen. Äiti puheli hänelle +vielä neuvonantopuheita: kuinka tulee käyttäytyä kiltisti, oppia +kirjansa, eikä ottaa esimerkkiä niiltä ihmisenaluista, jotka näyttävät +maailmallisilta. Eikä ollut esikuvaksi liioin siitä kirkkoherrastakaan, +joka oli pahasti synteihin jammertunut ihminen, suoraan sanoen räähkä +mies. Muuksikin ihmiseksi, jopa sitten papiksi. Että Jumalakin suvaitsi +sellaista seutukunnan paimenena... + +Mutta Taneli tuskin kuuntelikaan näitä puheita. Hän heitti kontin +viilekkeistä olalleen ja lähti astumaan. Iloisesti hän käveli, sillä +tämä alkava rippikoulu ja ripille pääsy oli ikäänkuin päästötutkinto +elämään. Ihminen tuli aikuiseksi, seisoi omilla kantapäillään ja +käänsi oman nokkansa vasten maailman tuulia. Ja maailman tuulet +kävivät iloisina. Ripille pääsy oli vapaus, vapaus kaikkiin elämän +mielenkiintoisuuksiin. Kuten lauluntekijäkin lauloi tanssipelin +railakkain sävelin: + + Rippi oli saatu + ja yö oli maattu + tuon hummaripojan vieressä... + +Tiellä Taneli tapasi kaksi kotikylänsä poikaa, samoin kontit +hartioinaan ja samoin matkanmäärin. Sitten he astelivat kolmisin +eteenpäin kohti kirkonkylää puhellen keskenään ripille pääsyn +merkityksestä ja kirkkoherrastaan. Kaskut tämän pappismiehen elämästä +eivät olleet oikein soveliaita rippikoululapsille. + +Talvi oli kouristanut jo rautaiset sormensa syksyn tumman märkyyteen. +Maa oli kohveessa, rapakot hohtavat jäähileissä. Sunnuntaisen +iltapäivän taivas kajasteli valjun selkeänä yöpakkasta ennustellen. +Talitiainen lauleli koivupuun paljailla oksilla tiukoin äänin. + +Pojat ikuistivat senkin värssyn, minkä joku oli runoillut tänään linnun +suuhun: + + Rippi tii, tii, + mitä pappi + vaatii, tii... + +Tämä heidän pappinsa ja paimenensa, mitäpä hän vaatinee. He kertoivat +hänestä uuden jutun ja iloitsivat että heille oli sattunut sellainen +opettaja: helppoa oli läpäistä koulu. + +He saapuivat kirkonkylän laitaan. Kirkon maalailtu huippu hohteli +korkeana iltataivasta vasten. Taneli ei ollutkaan käynyt kirkonkylällä +muuta kuin sen yhden ainoan kerran, silloin kun hänen nenärustonsa +oli iskeentynyt kasaan vasten lukkarin puustellin seinää. Mutta se +nenä oli parantunut kukaties entistä ehommaksi Syinmaan tietäjän ja +Hallelujaa-Aatamin hoivissa. + +Outo oli siis Tanelille kirkonkylä. Mutta hän katseli nyt jo kaikkea +arkisin silmin, järkimiehen silmin. Ei missään enää ilmennyt sitä +outouden ja merkillisyyden hohdetta, joka kaikesta tulvahteli hänen +aisteihinsa ja tajuunsa silloin, vuosia sitten. + +Mutta kas, siinäpä astui heitä vastaan Tanelista kummallisesti tutun +näköinen ja kuitenkin outo olento. Hän oli nuorimies, jopa herraspojan +näköinen, lyhyessä mustassa paltossaan ja patiineissaan. Hänen iso +päänsä ja kuunpyöreä naamansa laajalierisen hatun alla muistuttivat +Tanelista jotakin aivan tuttua. Patiinijalkainen nuorimies katseli myös +tulijoita tutkivasti. Sitte hän astui askelen Tanelia kohti ja sanoi: + +— No, terve! + +Samassa välähti Tanelinkin tajussa tuntemisen ilo: Närhi-Iikka, hänen +lyhyen lapsuutensa paras toveri, jonka hän oli viime vuosina jo +melkein unohtanut. Tämä olikin joutunut pois kotikylästään jo Tanelin +ensimmäisinä renkeysvuosina. Hänen vanhempansa olivat kaatuneet +yht'äkkiä melkein samaan hautaan, ja Iikan, heidän ainoan lapsensa, +oli kutsunut luokseen joku kaupungissa asuva setämies. Tämä setämies +oli jonkin sattuman kautta joutunut maakylästään opinteille ja oli nyt +kaupungissa jossakin herran virassa. Hän oli ottanut hoitaakseen ja +kasvattaakseen orvoksi jääneen veljensä pojan. + +Nyt tämä Närhi-Iikka seisoi siinä kätellen Tanelia ja toisiakin poikia. +Jollakin tavoin vieraalta ja hienostuneelta hän tuntui patioissaan ja +päällystakissaan. Hän kertoi tulleensa rippikouluun, hänkin, kysellen +sitten Tanelilta missä tämä oli kortteeria. Kuultuaan, ettei vielä +missään, hän tahtoi Tanelia toverikseen. Hänen kortteeripaikkansa oli +tuolla toisella puolella kirkkoa, pieni, harmaa talo. + +Taneli erosikin tulotovereistaan lähtien Närhi-Iikan mukana, joka +jutteli iloisesti ja puheliaasti. Kyseli kaikenlaisia synnyinkylästään +ja kertoi sitten itsestäänkin, kaupungista, jossa hän oli istunut monet +vuodet koulunpenkillä. Mutta tämän viimeisen kesän hän oli ollut jo +maanmittarin apulaisena, kulkenut laajasti maakunnassa ja pystytellyt +viittaseipäitä. Ensi talvena hän jo piirusteleisi ja värittäisi +karttoja. + +Mitenkä hän oli tullut lähteneeksi tänne rippikoulun käyntiin, sai +Taneli viimein tiedustetuksi. + +Närhi-likan kuumaisen naaman ylitse näytti ikäänkuin pilvi kulkevan. + +— Onhan se kirjakin vielä täällä. Ei ole setämieheltä tullut sitä +muutetuksi. Ja onhan mukava vähän nähdä näitä tekopitäjänsä maita. +Setäukko oli kyllä tänne tuloa lujasti vastaan. Sanoipa, että jos en +noudata hänen mieltään, niin ei tipu enää avustusta. Tippukoonpa jos +tahansa, kyllä minä jo pääni pärjään. + +Hetkisen vaiti oltuaan hän jatkoi: + +— Ja siltikin minä tänne tulin, kun täällä on semmoinen rostoi pappi. +Täällä ei tarvinne pahasti tutkia niitä uskonkirjoja, joita minä en +suvaitse... + +Nyt he saapuivat siihen pieneen, harmaaseen taloon, josta Närhi-Iikka +tiedusteli Tanelillekin kortteerin. Sitten he puhelivat illan läpeensä. +Taneli pani merkille, ettei Närhi-Iikka nytkään nauranut koskaan, +enempää kuin pienenä poikasenakaan. Harvoin hänen suupielensä meni edes +hymyn viistoon. Mutta vaikka hän tässä suhteessa olikin entisensä, +tuntui hän Tanelista silti joltakin toiselta vieraalta Iikalta, eikä +hänen entiseltä ystävältään. + +Merkillisen tietävältä, aikuiselta mieheltäkin hän vaikutti. Taneli +muisti kuitenkin ennen kuin nukkui, ettei se ole koskaan miehen töitä +tehnyt. Istunut vain setänsä ruokkimana ja ruokkoamana koulun penkillä. + + * * * * * + +Niinpä sen rippikouluviikon päivät alkoivat kulua, harmaat ja lyhkäiset +marraskuun päivät. He istuivat pappilan pirtissä pitkillä penkeillä ja +saivat olla, enimmäkseen omissa oloissaan. Jo alkuelämästään maailman +viisautta oppineet kokivat keksiä siellä ilon aihetta. Pappi kävi +jakamassa opetustaan vain harvoin ja silloinkin lyhyen hetken. Tämä oli +hänen tavanmukainen kysymyksensä: + +— Mitkä ovat armon välikappaleet? + +Muuta hän ei kysynyt. Meni ryypiskelemään. Sillä sitä tämä pappi, +keski-ikäinen poikamies, etupäässä harrasti, jospa sitten lisäksi +muutakin humoristista elämää. Hän kuului tähän pitäjään tullessaan +olleen hyvälahjainen pappi, erinomainen saarnamies. Ja hyvin +se saarnasi vielä nykyäänkin, kun niikseen tuli. Täällä korven +yksinäisyydessä hän oli ruvennut ryypiskelemään ja sitä lyytä mennyt +yhä suurempiin hullutuksiin. Kansan keskuudessa kerrottiin hänestä +monet hullunkuriset ja hävittömät jutut, todet ja myöskin tekaistut. + +Ihmeellisen hyvin häneltä nyt kuitenkin sujui koulun pito. Melkein +arvokkaan näköisenä hän tuli ja teki kysymyksensä armonvälikappaleista. +Kerran hänellä kuitenkin oli liikaa höyryä päässään. Silloin hän +konttaili penkkien välissä ja örisi: + +— Jos minulla olisi häntä takapuolessa, niin olisin kuin vasikka... + +Siten saattoi tämä pappi ja sielunpaimen esiintyä, ja +rippikoululaisilta kului aika hupaisesti. + +Mutta siiloin, kun vanha ja harmaapartainen lukkari piti +veisuutuntinsa, ei ollut turhia naurelemista. Täytyi istua vakaana +penkissään ja vyörytellä totinen veisuun ääni henkitorvestaan. + +Niin kuluivat ne päivät. Taneli sanoi hyvästi Närhi-Iikalle, joka meni +kai sinne jonnekin, kaupunkiin. Mutta Tanelin oli käveltävä Kivitaloon +renkimiehen töihin tyhjentynyt kontti, jossa voirasia kumisi, +hartioillaan. + + * * * * * + +Kului sitten talvi, kuten jo moni entinenkin ja kuten vielä useampi +jälkeenpäin, juhdan ajossa, ruokkoamisessa ja ruokkimisessa. Niin +menivät talven lumiset, huurteiset ajat. + +Ja tuli kevät ja lumi hupeni ja vesi solisi, ja sulava ja lämpenevä +maanpovi uhkui kasvun voimaa. + +Silloin oli Tanelin jälleen täytettävä konttinsa kuivalla muonalla ja +kuljettava kirkonkylään jatkamaan tutkinnoita, joilla päästiin pyhän +seurakunnan yhteyteen, saatiin akan ottoluvat ja muut. + +Oli juuri peltotöiden aika, ja Kivitalon isäntä oli vähän tyytymätön, +kun renkimies joutui niille istumatöille näinä kiireisinä toukoaikoina. +Tyytymättömänä hän mutristi suutaan ja nosti housujaan, joiden +takapuoli pyrki aina riippumaan alhaalla kinttukivertimissä. Eihän +hänellä, uskonmiehellä, ollut tietenkään mitään rippikoulua vastaan. +Mutta kun se pappikin oli sellainen... Niin, paremmin olisi ehkä elänyt +Jumalan mielinouteeksi pellolla sahran kurjessa tahi lantatadikon +varressa uhkean sinisen kevättaivaan alla... + +Mutta tässä maailmassa ei ole aina tekemistä sitä, mikä parempi ja +oikeampi olisi. Tavoilla ja pitämyksillä on oma mahtinsa. Siispä Taneli +eli ne rippikouluviikkonsa vähin tapahtumin pappilan väentuvan penkillä +ja pienessä kortteeritalossaan, keskustellen Närhi-Iikan kanssa, joka +oli myöskin tullut jatkamaan kouluaan, piirusteltuaan talven mustia +rajaviivoja ja metsien ja niittyjen vihreitä kuvioita valkoiselle +karttapaperille. + +Sitten saapui se sunnuntai, jolloin he astuivat Herran armopöytään, +iloinen ja avara kevätkesän sunnuntai. Taivaan sinisellä rinteellä +auringon naama oli lempeässä hymyssä. Koivumetsien nuoret lehdet ikään +kuin arkailivat vihreyttään, mutta maan ruohojen väri oli mustanpuhuva +ja ujostelematon. Koko maailma näytti nuorelta ja leikillisesti +iloiselta. + +Silloinpa Tanelikin könötteli polvillaan alttarin ympärillä Närhi-Iikan +vieressä, saaden suuhunsa naurettavan pienen, valkoisen leipäjytysen +ja isosta, kauniista pikarista ryypyn jotakin suunmukaista ainetta. Se +oli kummallinen ja outo tapahtuma: Jumala oli niissä aineissa läsnä +lihallisesti ja teki poikasista ja tyttösistä täysi-ikäisiä ihmisiä +maailman kylmää tuulta vastaan. + +Se oli juhlallinen pyhäpäivä. Kirkon akkunat ja maalaillut seinät +hohtelivat auringon paisteessa ja virsi hymisi ylös kuperaan kattoon, +missä kynttiläruunut heiluivat vitjoissaan. Ja juoppo pappi saarnasi +ihmeellisesti selvänä ja selkeällä äänellä. + +Viimein kaikki toimitukset olivat ohi, ja Taneli seisoi ulkona +kevätkesän taivaan juhlallisen ja uhkean kuvun alla, jonka rinnalla +kirkonkin maalaillun katon avaruus oli naurettavaa pienuutta. Uutuuden +kankea, äidin kutomasta kankaasta valmistettu puku oli Tanelilla +yllään. Se samainen äiti, joka oli myöskin ollut katsomassa poikansa +ehtoolliselle pääsyä, tahtoi häntä nyt kulkemaan kanssansa kotikylään. +Mutta Taneli vastasi vähän kuin leikillä, että onhan hän nyt aikamies. +Kyllä hän jo pääsee yksinkin. Hän puhelee vielä tovin Närhi-Iikan +kanssa, joka kohta lähtisi kauas, vieraisiin kyliin. + +Niinpä Hota-Leena lähtikin kävelemään tummissa, pyhäisissä vaatteissaan +kesäistä tietä, laskien pienen huokauksen sydämestään. Hetkistä +myöhemmin kävelivät Taneli ja Närhi-Iikkakin sitä samaista tietä. +Närhi-Iikka sanoi nyt haluavansa nähdä synnyinkylänsä. Tuskinpa siellä +tulee sen koommin käydyksikään. + +Hänen kädessään heilui pieni läkkipeltinen lekkeri. Taneli tiesi, +mitä se lekkeri sisälsi, tiesi varsinkin sitten, kun he poikkesivat +männikköön kiviselle mäelle ja kallistelivat jonkin kerran tuota +iloisesti pulisevaa esinettä. Se oli viinaa, outoa ja tulista juomaa, +jota Taneli oli tuskin maistanutkaan kuin kerran vuosia sitten hyvin +vajamittaisena, jolloin he tämän saman Närhi-Iikan kanssa olivat +varastaneet Ison Mahalan ruotiukon viinaa. + +Ei Närhi-Iikkakaan sanonut maistaneensa, mutta luuli, että kyllä hän +tästä lähtien maistelee, kun pääsee oikein itsensä haltijaksi. Se +lämmittää ihmistä. Tässä maailmassa kun tuulahtelee toisinaan niin +kylmästi. + +Niinpä he kävelivät, istuksivat tien kupeessa, joivat viinojaan, +ilostuivat ja puhelivat paljon. Kun he ehtivät kotikylän laitaan, oli +jo viileä iltayö. Yön viileää ja vaaleaa hiljaisuutta leikkasi vain +koiran ääni jostakin kylän tummaisesta kartanosta ja laulurastaan +iloinen hupatus kuusipuussa. Se muheva kuusi kantoi latvassaan kuin +hyviäkin hedelmiä, juhlavan punaisia käpyjä. + +Närhi-Iikka sanoi, että mitäpä hän tuolla kylässä. Se näyttää niin +vieraalta ja tylyltä. Mihinpä siellä mennä? Ainoastaan kotimökkiään hän +käypi katsomassa ja lähtee sitten. + +Sinne he menivätkin kylän laitamien ruohoisia polkuja. Ja Närhi-Iikka +näki synnyinmökkinsä murheelliseksi autiona, muurin purettuna ja +akkuna-aukot mustina ammottaen. Se mökki sijaitsi Kivitalon maalla, +ja Närhi-Iikan vanhempien kuoltua oli kivitalolainen ottanut sen +haltuunsa, autioittanut sen ja niitteli nyt sen hyvästi kasvavat +nurmikot. + +Tämän aution mökin seinän vieressä istuivat sitten nämä ripillä +käyneet nuoret miehet ja ryyppäsivät viinaansa. Närhi-Iikka toi ilmi +mietteitään, ties mistä saamiaan, Tanelista outoja ja sekavia ja +käsittämättömiä. + +Närhi-Iikan mielestä tapahtui vääryyttä maailmassa. Hänen isänsä +oli pystyttänyt tämän mökin sakeaan metsään, raivaillut ympärille +nämä pienoiset pellot. Se on raskasta työtä. Hiki siinä vierähtää +miehen pinnasta. Mutta maan kasvut olivat kasvaneet, lehmä ammunut ja +mökin liesi oli lämmittänyt väsynyttä ihmistä illan tullen. Kunnes +tämä ihminen kuoli, ja eräs ison talon isäntä purki sen lieden ja +heitti huoneet lahoamaan ja niitteli eräinä vuosina maan kasvut siltä +kuolleen miehen raivaamalta ja höystämältä maalta. Kunnes maa pelehtyi, +pientaret pajuttuivat, ja miehen työ oli mennyt hukkaan. + +Taneli yritti ajatella näitä asioita humalausvaisin aivoin ja sanoi +sitten: + +— Mutta se maa oli sen isännän, Kivitalon isännän. + +— Niin, oli, maa oli Kivitalon isännän. Mutta miksi maa ei ole sen, +joka sitä kuokkii? Silloin tässäkin mökissä olisi muutakin lämmittävää +kuin mitä me lekkerissä toimme... + +He ryyppäsivät viinansa ja juovusten henget kiehuivat heidän +verissään. Taneli sanoi, että täällä oli yksinäistä ja ikävää. Kylälle +hän tahtoi. Mutta Närhi-Iikka ei sinne lähtenyt. Hän jäi istumaan +lekkeri vieressään entisen kotinsa seinän viereen, Tanelin lähtiessä +harhailevin askelin kohti Kivitaloa. Siellä hän iski piikojen aitan +oveen ja pyysi päästä sisään. Tyttöjä hän tahtoi puhutella. Hän oli +saanut siihen luvan. Mutta piiat vain nauroivat, eivätkä avanneet ovea. + +Niinpä Taneli kömpi sitten tallin ylisille ja nukahti heiniin viileänä, +hiljaisena kevätkesän yönä. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä huomattiin Kivitalon maalla seisoneen aution Närhin +mökin palaneen poroksi. Tästä salaperäisestä tapauksesta riitti moniksi +päiviksi puheita Kivitalossa ja koko kylässä. Ilkityö, epäilemättä, +murhapoltto, päätti Kivitalon isäntä. Mutta vähän siitä on kostunut +polttaja, eikä hänkään paljon menettänyt. Mitäs lahoilla seinähirsillä! +Nyt niiden tuhka voidaan levittää pellolle. Ja peltoja ne eivät voi +hävittää eivätkä kätkeä. + +Taneli olisi mielestään voinut jotakin sanoa tähän asiaan. Hän piti +varmana, että humalainen Närhi-Iikka oli mökin sytyttänyt lähtiessään. +Mutta hän piti suunsa kiinni. Sitäpaitsi oli hänellä kyllin +keskustelemista piikojen kanssa yöllisestä rippikirkosta tulostaan. + +Sitten isäntä lähetti hänet hajoittamaan Närhin mökin tuhkaa. Silloin +kaamea pelko heräsi Tanelissa: ettei vaan porosta mitään löytyisi... +Ettei vaan Närhi-Iikan humalaiseen päähän ollut juolahtanut ajaa Eliaan +tavoin tulivaunuissa taivaaseen... Mutta hänen lapionsa ei tavannut +tuhkasta mitään epäilyttävää. Sieltä löytyi vain rutistunut ja palanut +pieni läkkipeltinen lekkeri. Sitä Taneli katseli kauan, ja hänen +nuoreen mieleensä tulvahti jostakin syvällisiä mietteitä: kuinka ei +koskaan voinut tietää minkä siemen ja matkaansaattaja tuollaisen astian +sisällys oli. + + * * * * * + +Sen kesän Taneli oli vielä Kivitalossa, mutta sitten römppäviikon +tullen hän jätti sen harmaan talon, missä oli elänyt ja varttunut +seitsentoista vuotiaaksi, täysiin rahkeisiin pystyväksi mieheksi. + +Äitimuorinsa oli hänelle puuhannut rengin paikan Laahan kylään, taloon, +jonka haltijaväet olivat heille vähän sukuhaisua. Sieltä Taneli sai +vähän paremman palkan. Muutenkin olivat hänen välinsä Kivitalon isännän +kanssa menneet hieman sekaisin, niin että hän ikäänkuin ilolla erosi +hänestä. + +Laahan kylä oli naapurikylä, mutta suuri tietön metsä erotti sen +Tanelin kotikylästä, Latvusta, joten kylien asukkaiden välillä ei ollut +paljon kanssakäymistä. + +Aivan kuin raittiimpaa ja vapaampaa oli siellä ilma Tanelin hengittää. +Vaikka elämä itse olikin sitä entistä renkimiehen elämää: varhain oli +noustava ja myöhään levolle ruvettava, heilutettava vetojuhdan ohjaksia +lumisella tiellä ja apekeppiä tallissa. + +Mutta Taneli oli nuori, väkevä veri kierteli hänessä, maailma näytti +hänestä hauskalta ja viehättävältä ja hän lauleli ja naureli. Turha +vakavuus ja ihmisen iloa ja uskallusta kalvavat mietteet eivät saaneet +pesäänsä hänen päähänsä. + +Helposti ja hanakasti nuoret tyttöihmiset ottivat hänet tuttavuuteensa. +Hän oli täällä outo ja mielenkiintoinen tulokas. Kotikylällä hän oli +ollut vain Kivitalon renki ja Hota-Leenan poika. + +Pian oli Tanelilla ystävä aivan siinä äärellä, palvelustalossa, +vieläpä talon tyttö, sangen nuori ja vaaleaverinen Eeva. Ja sitten +etempänä taloissa ja mökeissä näytti niitä olevan useampiakin, kuten +mäen mansikoita, kypsinä ja päivän hehkuttamina odottamassa poimijain +sormia. Kuinka näyttikään maailma ihanalta! Siinä oli mukava elää. + +Niin meni nuorelta renkimieheltä talvi ja kesä tuli, tulivat +juhannuskesän vaaleat, pitkäsivuiset päivät. Silloin näytti olevan +tulossa suuri muutos Tanelin elämään: akanmies ja perheen elättäjä +näytti hänestä paisuvan tuossa tuokiossa. + +Sillä mutkalla olivat nyt asiat sinä juhannusaattopäivänä, kauniina +kesäisenä päivänä. Taneli oli matkalla renkeystalonsa Eevan kanssa +kotiinsa, näyttämään morsiantaan äitimuorilleen ja saamaan lupiin tämän +tärkeän teon tekemisen. Tytön vanhempien mielipide oli jo tiedossa. +Eivät he halunneet asettua vastahankaan, vaikka Taneli olikin vain +renkimies. Mutta verotalostapa hän itse asiassa olikin lähtöisin, +vaikkakin pienestä, oli hyvännäköinen katsoa ja työ häneltä kävi. +Saattaisi se sattua hullumpikin: joka valitsemaan rupeaa, sille jää +piankin luu kouraan. + +Mutta kahdenpa tytön kanssa Taneli nyt kuitenkin asteli metsäpolkua +kotikyläänsä, kahden nuoren ja vaaleissa, pyhäisissä pukimissa +astelevan tytön parissa. Toinen oli se hänen renkeystalonsa Eeva, +mutta toinen oli torpan tyttö, Riitu nimeltään. Molemmat olivat hyvät +nähdä ja kai myös suloiset maistaa, ja molempia tunsi Tanelikin +rakastavansa, niin ettei oikeastaan tiennyt kumman ennen ottaisi. +Siksipä Taneli olikin ottanut nämä molemmat mukaansa, että hänen vanha +ja ymmärtäväinen äitinsä miettisi tätä asiaa ja päättäisi, kumpi näistä +olisi hänen pojalleen soveliaampi. + +Ja taisipa siinä olla mukana jotakin ylpeyden ja näyttämisen henkeäkin: +mennä kotikyläänsä ja kotiinsa kauniiden tyttöjen kanssa, että näin +näitä mies saa... + +Mutta hieman vaikea ja mietityttävä oli Tanelille se aurinkoinen päivä +ja pitkä metsäinen polku. Eipä tiennyt oikein miten olla ja elää. Sillä +kahta nuorta ja kaunista ja mieluista tyttöä hän kuljetti mukanansa. + +Mutta niinpä he viimein illan tullen saapuivat Tanelin pienoiseen +kotitaloon, Hotakkaan, missä nähtiin ja tuli ilmi, millä asialla poika +nyt oli liikkumassa. Ällisteli siinä vähän äiti Leena, että pian se +ihminen ehtii vaikka toisia tekemään... Mutta melkein iloinen hän silti +oli, ottaen asian vähän kuin oikealta uskon kannaltakin: kun mies +akottuu, niin se vakiintuu; on jo vähän kuin haudassa ja pois maailman +teiltä... + +Niinpä siis Hota-Leenalle oli selvillä, että nämä kaksi tyttölasta +olivat nyt hänen pojalleen tarjolla ja sai tietää heidän nimensä +ja sukujuurensa ja vähän muutakin. Silloinpa hänelle aivan pian +selkisi kumpi näistä oli otollisempi otettavaksi, ja hän selitti sen +pojalleenkin. + +Näin oli asia: tämä Eeva oli rikkaanlaisen talon ainoa tyttö, ja oli +siis hänen mukanaan saatavissa aikaa voittaen, jos hyvin ja nöyrästi +eleli kotivävynä, kokonainen talokin. Joka tapauksessa kuitenkin maata +talon paikaksi ja kaksi, kolme lehmää ja muu hyvä elämän alku. Kun +taasen tästä toisesta saisi vain paljaan Riitun. Sievän Riitun tosin, +mutta eipä ollut mitään virhettä toimessakaan. Ja kauanko täällä +kauniina pysytään jos turvana ovat vain paljaat nyrkit maailman kylmää +tuulta vastaan... + +Taneli tunsi ja tunnusti nämä äitinsä aatteet oikeiksi ja viisaiksi. +Näin tämä asia oli ratkaistava. Mutta kuinka monasti ihmisen sydän +kapinoikaan pään aatteita vastaan? Miksi murheen pitää aina ollakin +läsnä ihmislapsen suloisimpanakin kesänä? + +Mutta niin täytyi tämän asian nyt päättyä. Sillä yhtä vaikea olisi +Tanelia ollut luopua Eevastakin. Riitun onnettomuus oli se, että hän +oli vain paljas Riitu. Ei ollut hänen mukanaan toivoa maasta eikä +maitoisista naudoista. + +Niinpä sitten kaunis Riitu aavisti ja sai tietää puuttuvaisuutensa, +ja surumielisenä Ja närkästyneenäkin hän lähti heti, lähti yksin, kai +itkeskellenkin, valkoisena Juhannusyönä vaeltamaan halki suuren metsän +takaisin kotiinsa. + +Mutta vaikeata oli tämä nähdä Tanelinkin ja eipä liene paljon +puuttunut, ettei vesiä tullut hänenkin silmäkulmiinsa. Sillä kovasti +hän tunsi Riitua rakastavansa. Eevaa oli vain opittava rakastamaan +vielä enemmän niiden lehmien ja muiden vuoksi, koska tämän maailman +olemus ei sallinut hänen molempia ottaa. + +Mutta Hota-Leenan silmässä olivat vedet pelkästä hyvästä mielestä. +Oikean johdatuksen hän näki tässä. Hyvältä ihmiseltä näytti nuori Eeva. +Vanha vaimoihminen kaivoi kätköistään esiin kaksi ohutta kultaista +sormusta. Ne olivat hänen ja hänen kulukkeella olevan miehensä +sormukset. Nyt nämä nuoret ihmiset saivat ne. Ja vanha vaimo toivoi, +että ne liittäisivät heidät yhteen onnellisemmin kuin mitä Herra oli +nähnyt hyväksi hänen maalliseksi kohtalokseen... + +Tämä oli juhannusyö. Ja kylän laidassa, kentällä, jota nimitettiin +Iloahoksi, oli kylän nuorilla hypyt ja ilot. Viulu soi. Sinne tuli +lähtö kihlautuneidenkin. Taneli tahtoi nähdä tovereitaan ja ennen +kaikkea näyttää, minkäkaltaisen linnun hän oli jo ehtinyt pyydystää. + +Se juhannusyö oli vaalea ja sopivasti viileä. Tummanmuhevassa metsässä +kukkui käki, viulu soi ja kuiva kunnas kumisi tanssin askelista. +Ja kylän ihmisillä oli tietona, että Hota-Leenan poikakin siellä +pyörähteli morsiamineen. + +Tanssiaholla seisoskeli myöskin Ahon talon isäntä, vielä nuorehko +mies. Mutta ilonsa tässä maailmassa hän löysi etupäässä viinapullosta. +Tämä isäntä näki nyt siellä Tanelin morsiamineen ja joistakin syistä +tunsi auliutta häntä kohtaan ja päätti jakaa ilonsa nuoren renkimiehen +kanssa. Kyllähän Taneliin ryyppy painuikin metsän puiden varjossa. Niin +hän kuitenkin sanoi, ettei tässä silti murtomiin mennä kun ollaan näin +morsianten kanssa kulussa. Minkä isäntäkin tunnusti oikein puhutuksi. + +Aamu ehti, aurinko nousi punaisena ja loistavana, ja yönsä iloinneet +ihmiset alkoivat hajaantua asuntoihinsa. Tanelikin oli matkalla +morsiamineen tämän kotikylään. Niin äkkilähdön hän oli nyt tehnyt. Ahon +isännän kanssa hän käveli iloisesti puhellen, ja nuori Eeva asteli +yksin jälessä. Hieman surumieliseltä hän näytti ja hypisteli kädessään +kedon kukkaa, vaikka Taneli oli hänelle kuiskannutkin, että elähän nyt, +ei tässä honkiin horista... + +Mutta siinä oli polun ohessa Ahon talo ja isäntä sanoi, että sopiihan +nuorten pistäytyä, sisälle istumassa levokseen. Pitkä on se polku +Laahan kylään. Taneli menikin sisälle, mutta hänen tyttönsä jäi +odottelemaan pihamaalle. + +Sisällä, pitkän pirtin pöydän päässä, Ahon isäntä kaatoi väkiaineita +kahteen tinaiseen pikariin. Ja nuori Taneli heltyi puhumaan ja sanoi, +että tämä oli hänelle lempeää lohdutusta, koska hänen sydämensä oli +syvästi murheellinen, sillä sievä morsian oli hänen pitänyt hylätä... + +— Hylätäkö? Miten niin? Tuollahan tyttö seisoskeli pihalla... + +— Niin kyllä kai tämä on ja pysyy, mutta entäpä se toinen... + +Ja Taneli ryhtyi selittämään asiaansa, ja isäntämies kallisti +uudemmat ryypyt pikareihin. Meni hetki, ja sitten Taneli muisti, että +morsianhan siellä odottelee pihalla valkoisessa ja pyhäisessä puvussa, +seitsentoista vuotias ja rikkaan talon tyttö, kaikin puolin virheetön, +ja hän tahtoi lähteä. Mutta isäntä sanoi, että istupa vielä hetki. Aina +sen ääressä olla ehdit liiaksikin ja kyllitellenkin. + +Pikarit kumottiin jälleen ja Tanelin huolet hälvenivät. Iloinen hän +oli, eikä muistunut mieleen enää Eevansakaan, joka lienee istunut +siellä nurmella murhemielellä juhannusaamun auringon paistaessa. + +Mutta Ahon isäntä oli nuuka ja säästäväinen mies, viisas mies, +vaikkakin viinaa maistavainen. + +Nyt hänet olivat jo vallanneet ryyppyöitten aamutunnelmat, väsymys +ja kyllästys. Hän kysyi itseltään harmistuneena, että miksi hän +juotteli viinojaan tälle renkipojan nulikalle... Se ei ollut +kohtuullista. Sopivasti hän toi esiin, ettei hänellä oikeastaan ollut +tätä lääkitsevää lohtua rahatta ja hinnatta antaa. Hänen mielestään +tuli nuoren miehen, olletikin kun hänellä oli tulossa morsian +myötäjäisineen, kustantaa lohdutuksensa ja ilonsa itse. No, eipä ollut +Tanelilla rahaa. Ei ollut arvannut sitä varata tälle retkelle. Mutta +olihan hänellä kultaa, oli kaksi ohutta sormusta, äidin antamaa, liivin +taskussa. Kihlasormuksiksihan ne olivat tosin annetut, mutta komeammat +ne oikeastaan pitäisi olla ja uudetkin. Ja voihan ne lunastaa sitten +isännältä pois, jos se osoittautuu välttämättömäksi. + +Niin selvisi se asia, ja vielä kerran täytettiin tinaiset pikarit. +Päivä oli kohonnut jo korkealle, mutta olipa jo näiden ilojen loppukin +lähestymässä. + +Hota-Leena oli pitkästynyt odottelemaan vieraitaan, jotka olivat vielä +aikoneet palata hänen majaansa, mennyt kylälle kuulostelemaan ja saanut +selville, että sielläpä istuskelee nuori sulhasmies Ahon pirtissä +isännän kanssa ilolauluja laulellen. + +Niinpä sitten avautui Ahon pirttihuoneen ovi ja aukeni Hota-Leenan suu +ja suussa kieli kääntyili sangen vikkelästi: siinä ei ollut luita. +Kovasti haukkui tuohtunut muori ja sormuksetkin täytyi Ahon isännän +luovuttaa hoteistaan. Sillä alaikäinen oli vielä Taneli kauppojen +tekoon. Äänettömäksi synkistyi isäntä pöytänsä päähän, ja Hota-Leena +vei poikansa ulos, missä juhannuspäivän aurinko paistoi. Mutta +valkopukuista tyttöä ei näkynytkään missään odottelemassa. + +— Vai vielä tässä pitäisi odottaa, sanoi Hota-Leena. — Kotiinsa on +tietenkin mennyt tuommoisen resun matkasta. Ja renkeyteesi se on +sinunkin paras kiirehtiä ja parantaa tapojasi tai kolusti sinua +kohtelee vielä maailman ranta... + +Sormuksetkin hän piti omassa kourassaan. + +— Eivät ne ole sinulla tallessa ja tuskinpa niitä tarvitsetkaan. + +Hän saattoi poikaansa kappaleen Laahan kylään johtavaa polkua ja +katsoi, että tämä kulki edelleen metsän suojaan. Sitten hän raskaasti +huokaisten palasi takaisin kaksi ohutta kultaista rengasta kourassaan. + +Murhemielellä Tanelikin kulki polkuaan: niinkö tässä sitten kävi, ettei +saatu yhtään morsianta, että ainoakin meni... + +Mutta eipä sentään. Siinä kylän laidassa katajaisella kummulla hän näki +valkovaatteisen seitsentoistavuotiaan Eevansa istumassa. Murheelliselta +hän näytti ja vetistelevältäkin, mutta yhäpä oli vain odotellut. Mitäpä +lienee hän siinä miettinyt tuntien vitkaan kuluessa, taittaessaan +mustamarjaisen katajanlatvan tämän odotuksensa muistoksi. Oli siinä +sitten vähäisellä katajaisella kummulla toruskelevia ja anteeksi +pyyteleviä sanoja ja katumusta ja kyyneleitä ja suuri sovinto. + +Ja kun he juhannuspäivän painuessa iltaan saapuivat tytön kotitaloon +olivat he aivan iloisia, melkein viserteleväisiä, kuten silkkikupuiset +pääskyset talon räystäitten alla. + + * * * * * + +Niinpä sitten sekin kesä meni enimmäkseen hikeä pusertavissa töissä, +kuten ennenkin ja kuten jälkeenkin. Ja kihlattu morsian oli Tanelilla, +kalliina ja vahvalla kultasormuksella ja pienellä kiiltävävitjaisella +kellolla kihlattu seitsentoistavuotias rikkaan talon Eeva. + +Mutta syksy tuli, ja tämä asia tuntui jo Tanelista ikäänkuin vanhalta +ja väljähtyneeltä. Oli römppäviikko, kun joku poikamies puheli hänelle, +että päästääpä se muitakin viereensä, tuo sinun Eevasi, on maineen +alainen ihminen. Lisääkin hän puheli, että siihenpä nyt mies itsensä +nakkaa keskulaiseen taloon ja tyttäreen, niin nuori ja notkea ja +naisissa menestyvä mies. + +Taneli tunsi ja tunnusti nämä puheet oikeiksi ja viisaiksi. Onhan +niitä tyttöjä, uudempia ja isommista taloista. Niinpä sitten sinä +römppäviikkona tapahtui, että Taneli sai kihlansa pois ja vaihtoi ne +viinaan. Iloita hän tahtoi ja samalla murehtiakin, että tämän maailman +olemus oli saattanut hänet eroamaan Eevasta, joka kuitenkin oli rikkaan +talon tyttö, valkoinen ja virheetön ja seitsentoistavuotias. + +Sitten Taneli käveli kotikyläänsä ja ryhtyi rengiksi Ahon taloon. Sinne +hän kuuli, että juuri se hänelle puhellut poikamies, oli piammiten +maineen alaisen Eevan korjannut. + +Mutta näitä eevojahan on tässä maailmassa. + + * * * * * + +Taneli eleli siis nyt renkinä Ahon talossa, jonka isäntä oli nuorehko +ja viinaa maistavainen. Töillä ei tässä talossa tavallisesti ollut erin +kiirettä, mutta joskus niitä voitiin syöntyä huhtomaan lujastikin. Tahi +kuten isäntä sanoi, tekemään ryymingillä. + +Kaikki pyhän seudut isäntä ryypiskeli, ja viinaa riitti silloin +rengillekin, riitti mikäli palkkaakin riitti. Sillä pian sai Taneli +huomata, että ryypyt olivat pitkiä, mutta palkka lyhyt. Se tuli +kokonaisuudessaan holkituksi viinana, mutta sittenkin sait istua +monet sunnuntain seudut kuivin suin. Koko kylä tiesi, että Ahon talon +rengissä on pahasti viinan vikaa. + +Mutta se ei Tanelia vielä huolettanut eikä hidastanut. Hänellä oli +tyttöjä kylässä, oli viisikin riijattavaa yht'aikaa. Oli elettävä +kiivaasti, kun välistä piti käväistä jokaisen luona yhtenä yönä. + +Näillä viina- ja tyttöpoluilla asiat saattoivat joskus mennä +hakkauksiin poikamiesten kanssa. Nyrkit heiluivat ja joskus seipään +kappaleetkin, ja ruumiiseen saatiin koristeellisia mustelmia. + +Taneli näytti olevan lavealla tiellä. Kyläläisten mielestä hänen +elämänsä vaikutti surullisen hupaiselta. Mutta hänen vanha äitinsä +ei nähnyt siinä mitään hupaisuutta: linnaan, lasarettiin ja +äkillisesti saatuihin lautaverhoihin se oli johtava tässä elämässä ja +iäisiin vaivoihin toisessa. Tätä mielipidettään hän ei väsynyt joka +silmännäkemä ilmilausumasta pojalleen. + +Mutta tähän ei mikään sananlahja näyttänyt tehoavan. Hän oli nuori +mies. Hauskalta näytti maailma ja hupaista oli siinä elää. Häneltä +kului parisen vuotta Ahon talon renkimiehenä. Palkka solahteli viinana +kurkkuun ja silti sitä tuntui olevan vain ilman maistiaisiksi; takki +oli repaleinen ja useampi yö tuli juostuksi yöjalassa. + + * * * * * + +Yöjalassa Taneli oli taasenkin tummana ja lauhkeana syyskuisena yönä. +Ison Mahalan nuoren renkimiehen kanssa he kävelivät naapurikylään. +Käsissään he heiluttelivat outoja, valoa välähteleviä miekkoja. Ne +olivat sellaista puolilahoa, välkkyvää puuta, jota joskus metsässä +tapaa ja joka hohtelee satuista valoa pimeydessä. Ison Mahalan renki +oli sitä löytänyt kokonaisen haapaisen pökkelön ja siitä he olivat +molemmat tänä lauantai-iltana veistelleet puiset ja tuliset miekat +talon liiterissä lähtiessään öiselle retkelleen. Nyt he kiireesti +astellen kieputtelivat välähteleviä miekkojaan käsissään ja puhelivat +piloja: enkeli Kaaprielit tässä olivat matkalla tulisten miekkojen +kanssa viemään hyvää sanomaa... + +Syyskuisen yön pimeys oli viisas ja lauha: kaikki tuntui pehmeältä ja +hyvältä. + +Niin he saapuivat naapurikylään, sen aitan eteen, jonka oven oli määrä +heille avautua. Kuten avautuikin. He pelästyttivät tytöt miekkojensa +hohteella. Sitten seurasi naurun kikatusta, supatusta ja hiljaisuutta +ja vähäisiä huokauksia vuoteissa punaisten peittojen alla. Aitta, jonka +nurkissa riippuivat lakastuneina ja kellastuneina kesällä taitetut +tuomenkukat oli täynnänsä rakkauden punahehkua. Tyttöjen vaatearkun +kannelta hohtelivat puiset miekat satuista valoa aitan tummuuteen. + +Sitten tapahtui, että ulkoa kuului laahaavaa tassutusta, ja +jokin jumahti raskaasti oven päälle. Paksu hirsi oli asetettu +pönkäksi vahvasti raudoitetulle aitan ovelle. Kuului supatusta ja +vahingoniloista naurua. + +Sielläpä olivat nyt rakastavaiset kistussa. Ja siellä pysyivät, kunnes +talon väki aamulla tulisi herättälemään piikojaan ja haalaamaan pois +oven päältä jyhkeitä salpapuita. Nolopa olisi sieltä silloin piikojen +astua päivänvalkeuteen, nolo myöskin naapurikylän poikain. + +Äkisti sieltä punaisten peittojen alta olivatkin kimmonneet sekä +Taneli että Ison Mahalan renki ja asettaneet olkapäänsä vasten +ovea. Mutta se ei antanut perään vähääkään. Ja kirouksen voimalla +lausuttuun uhkaukseen, että pönkkä oli otettava pois, tahi muuten olisi +pönkittäjäin selkä pian yhtä pehmeä kuin mahakin, tuli vastaukseksi +vain naurua ja uuden hirren jumahdus oven päälle. + +Tytöt pysyivät hiljaa ja hisahtamatta vuoteillaan, kun olivat ensin +selittäneet pelästynein äänin, että siellä olivat pääpönkitsijöinä +tämän talon pojat. Ne kun eivät suvainneet, että talon piikojen luona +kävi poikia. Piiat kuuluivat sitten nuokkuvan päivällä työn ääressä. + +Telkien asettajat poistuivat ruohikossa sipsuttavin askelin ja +naureskellen. Näytti siltä, että nuorten renkimiesten oli odotettava +häpeällisesti, kunnes isäntäväki suvaitsi raottaa ovea ja luikahtaa +sitten ulos häpeilevän koiran tavoin. Sillä aitan seinät olivat +jyhkeätä honkaa ja työlästä olisi myöskin kiivetä kattoon ja tunkea +vahvojen lautojen lävitse hartioitaan. + +Puuhaan he kuitenkin ryhtyivät. Pari lattialankkua väännettiin irti +ja pujahdettiin aitan alle, josta kuitenkin vain perin vähäinen +reikä johti multapenkin lävitse vapauteen. Mutta nuoret renkimiehet +kävivät kynsin kiinni multaan, kuten kettu tahi mäyrä, ja kalvoivat +ja ruoputtivat ja laajensivat aukkoa. Mutta riittävän väljää siitä ei +kuitenkaan näyttänyt syntyvän. Molemmin puolin oli vastassa joku kivi +tahi hirsi, johon kynnet eivät pystyneet. Ison Mahalan renki, joka oli +hoikka mies, pujahti jo kuitenkin siitä lävitse kuin mato, riisuttuaan +itsensä alusvaatteisilleen. Ahtaammalle otti jo Tanelin. Hän riisuutui +ihan alasti ja alkoi ahtautua lävitse kylmän ja kostean mullan. Luut +rutisivat ja ahtaasti pihahteli hengitys rinnasta, mutta lävitse hän +rynnisti. Ja pieni piikainen itki hiljaa, työnteli vaateverhot jälestä +tuosta ahtaasta hiirenreiästä. Viimeksi sieltä ojennettiin ne pari +puista ja tulista sapelia. + +Niinpä he sitten kyyriskelivät syyskuisessa lauhassa ja viisaassa +pimeydessä siinä aitan seinustalla ja kaaputtelivat multaa ihostaan ja +vaatteistaan ja pukeutuivat ja purivat hammasta, kiroilivat hiljaa ja +miettivät, miten kostaa tämä ahtaasta portista käynti. + +He päättivätkin sitten käydä talon pirtissä näyttämässä, etteivät +he niin vain pysy pönkkien takana. Sillä talon pojathan tässä +telkeämisessä olivat olleet pääpukareina. + +Ei tavannut silloin olla lukkoja eikä esteitä talojen ovilla. Saranat +vain naukaisivat, kun he avasivat jykevän oven ja astuivat sisään. +Pirtissä vallitsi musta, öinen pimeys. Silmä ei siellä erottanut +mitään. Jokin vanhan miehen kurkku tuntui vain rykäisevän tekorykäisyn +pirtin perällä. Tulijat olivat hiljaa, mutta alkoivat sitten heilutella +puisia, välähteleviä miekkojaan. Kaameasti hohteli lahon puun vihertävä +valo pirtin mustassa pimeydessä. + +— Hä? kysyi ääni pirtin perältä. + +Tulijat seisoivat hiljaa ja väläyttelivät vain aseitaan. + +— Mitäs peliä se on? toisti tiukka ääni hetken kuluttua. + +Nuoret miehet eivät vastanneet sanaakaan, mutta heidän aseensa +väläyttelivät yhä kaamean vihertäviä salamoitaan yömustassa pirtissä. +Ollapa tuolla pirtin perällä heikko sielu, synnintuntoineen ja maailman +runtelema ihminen! Mikä pelko ja oudot kuvitelmat valtaisivatkaan +hänet tuon sanattoman välähtelevän öisen näyn edessä: siinä on +sielunvihollinen, pelsepuupi, kohennuskeppeineen, tahi ehkä valonenkeli +Kaaprieli on saapunut ihmistä noutamaan... Mutta siellä pirtin perällä +on talon vanha isäntä, joka on paksupäinen ja joka ei uskone enkeleihin +ja haamuihin enempää kuin nupo sonni. + +Kuului kuinka hän rynnisti ylös vuoteeltaan ja ärjäisi: + +— No, mitäs pirun peliä se on? Pojat, ottakaa kirveet! Minulla on puukko + +Unisia ja ällisteleviä miehiä kimpoili pystyyn pimeydessä, kirveskaha +romisi ja sitten hyökättiin ovensuun puoleen kohti tuota outoa, +tuntematonta vaaraa. + +Nuoret renkimiehet olivat väläytelleet aseitaan yhä kiihtyvällä +voimalla, mutta nyt he havaitsivat puiset ja tuliset miekkansa ylen +köykäisiksi aseiksi tuon joukkoryntäyksen edessä. He kääntyivät +suin päin pakoon, ovi läjähti ja porstuan lattiapalkit kolisivat. +Ylitse kartanomaan he säntäsivät kirvesmiehet kintereillään. Mutta +solalla Taneli kompastui reen aisaan. Hän kuvitteli, että kirves oli +pudota humahtamaisillaan hänen niskaansa. Kuin kirppu hän kimposi +pystyyn, sieppasi aisan ja hosui sillä umpimähkään ympärilleen. Kuului +parahduksia, joku kaatui maahan ja voivotteli. Mutta vielä huhtoi +Taneli kotvan aikaa aisallaan ilmaa, ennen kuin heitti sen tantereesen +ja lähti juoksemaan toverinsa jälkeen. + +Pian hän tämän tapasikin. Heitä ei enää ajettu takaa. + +— Tulipa siinä kiivasta liikettä, sanoi Taneli. Annoin tuossa solalla +vähän niille aisalla pitkin pintaa, jotta tietävät, ettei niitä ihmisiä +kirveellä veistellä... + +He lähtivät kulkemaan kohti omaa kyläänsä. Mutta Taneli ei tuntenut +oloaan oikein hyväksi, eikä levolliseksi. Outo levottomuus, melkein +hätä, tunki hänen mieleensä. Mitähän siellä solalla oli oikein +tapahtunut? Niin siellä oli kaatunut mies kuin härkä kenttään. Etteihän +vain tullut ruumista? + +Mieltä ahdisti. Hänen täytyi puhua mietteensä toverilleen. + +— Ja sitä minäkin arvelin, vastaili tämä, kun sieltä kuului niin +äkäinen tappelun ääni. Olisikohan palata takaisin näkemään, miten +kävi... Sittenhän tietäisit karkuunkin lähteä... + +— Niin karkuunko? Kävipä miten kävi, en karkaa. Viekööt. Pitää sen +miehen huutonsa vastata... + +Taneli tunsi helpotusta näiden sanojen ja päätösten jälkeen. + +— Niin, jatkoi Ison Mahalan renki, pian kai se kuullaan, mitä siinä +tuli. Tuskinpa muuta kuin kuhmuja kulmaan. Ja mikäs pirun pakko sinun +on tunnustaa! Sano, että itse juoksivat pimeän päässä otsansa puhki +seinään... + +Mutta Taneli ei saanut sen yön lopulla enää unta silmäänsä. + +— Oikeassa on se äitimuori, mietti hän, linnareissut tässä taitaa olla +edessä... + +Ensi kerran hänestä maailma ei näyttänyt hauskalta, kun syyskuinen aamu +vaikeni. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä tiedettiin jo kylällä, että Ahon talon renki Taneli +oli heilunut naapurikylässä aisa kourassa, niin että Soron talon +poikain päässä oli paljon reikiä. Yksi kuului makaavan vuoteessa +lähellä kuolemaa. Vai sekö tuon sen vuoteessa olon vaikuttanee, että +kinttukin siltä kuuluu menneen poikki kuin savipiipun varsi. + +Sunnuntainen päivä oli puolimaissa, kun Ahon taloon tuli Erinäköinen +Josefiina, kyläkunnan paras ja pelättävinkin tietoihminen. Nyt hän +hurskahtelevalla kiivaudella selitteli näitä uutisia. + +Hän tiesi vielä lisäksi, että kova käräjänkäynti tästä on tulossa, +vaikkapa siitä kuoloa tekevästä miehestä ei aivan peräti henki +irtautuisikaan. Kovin oli ollut luonnossaan Soran vanha isäntä ja +lähettänyt heti hakemaan vallesmannia. Ja vallesmannilla on aina +riittävästi rautoja mukanaan, kun tapahtuu näin törkeitä rikoksia... + +Ahon isäntä istui pöydän päässä ja oli taasen aivan aamusta ruveten +kumonnut sisäänsä runsaasti ryyppyjä. Renki Taneli oli istunut tahi +makaillut pöydän vieressä penkillä koko sunnuntaisen aamupäivän ja +näyttänyt levottomalta ja alakuloiselta ja nololtakin. Isäntä oli +sitä itsekseen ihmetellyt, mutta arvellut sitten sen johtuvan siitä, +että renkinsä piti viettää sunnuntainsa kuivin suin, koska palkka oli +pahasti etukynteen kulunut. Olipa hän jo päättänyt tarjota rengilleen +ryypyn. Mutta ainoastaan yhden, tuikun murheeseen. Sitten oli tullut +tämä Erinäköinen Josefiina tietoineen, ja oli asia alkanut kirkastua +isännälle. Josefiinalle hän ei kuitenkaan sanonut — eikähän siihen +ollut tilaakaan, koska Josefiinan kieli oli sangen taipuisa kappale — +muuta kuin, että ohoo ja jopa jotakin... + +Ja Taneli oli penkillä venyessään urahtanut: + +— Tarkatpa sillä onkin Josefiinalla tiedot. Ehkä olitte itse +näkemässä... + +— Kyllä se ihminen kuuleekin. Ja ehkäpä tässä vielä nähdäänkin, kun +kotva eletään. + +Sitten Erinäköinen Josefiina lähti. Kiire hänellä oli aina. Tietojen +levittäminen ja kuuleminen oli hänen elämänsä, hänen nautintonsa. + +— No, sanoi isäntä, mikäs perä näissä Erinäköisen puheissa on? + +— Lieneepä niissä totta liitoksiksi. Kyllä siellä yöllä aisa kopeutui +kouraani, mutta Soron väen käsissä heiluivat kirveet. Oli kai vain +miesten huonoutta, etteivät niillä mitään aikaansaaneet. Vai lienevätkö +pimeän päässä kopsineet toisiaan... + +Asiaa selitettiin ja katsasteltiin tarkemmin. Isäntä väliin kumosi +ryypyn ja ähkäisi ja sanoi lopuksi: + +— Paha juttu, jos siellä on sattunut hengenmenon paikoille tahi +tullut jäsenvikoja. Rautoihin siitä joudut ja ruunun leipiin. Se +renkimiehen viisaus on aina lain edessä osottautunut lyhyeksi, vielä +kappaletta lyhemmäksi kuin talonpojan taito. Herrojen järki siellä +vain on täysipitkä. Sen vuoksi olisi parasta, että lähtisit nyt hiiden +vonkaa sinne Soroon ja koittaisit, eikö asiasta mitenkään pääsisi +sovittelemalla läpi. Lupaa niille kaikkea kaunista, pelottele omilla +tiedoillasi, mutta elä puhu itseäsi pussiin... + +Asiaa tuumittiin ja Taneli huomasi neuvon viisaaksi. Hän veti takin +hartioilleen, ja isäntä antoi hänelle lähtöryypyt ja sanoi: + +— Pidä nyt älynuorasi ja kielesi selkeänä. Vaikka kyllä kai +se lopultakin on niin, että rikas vastaa rahallaan ja köyhä +selkänahallaan... + +Taneli läksi. Erinäköinen Josefiina sattui näkemin hänen kiireisen +kulkunsa Ison Mahalan solalta. Niinpä hän voikin pistäytyä talon +pirttiin puhumaan, että karkuun siinä näkyi tulleen lähtö Ahon talon +rengiltä. + +Astuessaan huoneitten solana Soron talon kartanomaalle Taneli näki itse +vanhan isännän seisovan portaitten edessä tanakkana kuin harmaa patsas. +Kummastuneen tuikeasti ja kysyvästi hän katsoi lähestyvää nuorta miestä. + +Mutta tämä lähestyi vain huolettomasti ja teki hyvän päivän. Silloin +isäntä ärjäisi, että hänen leikkotukkansa lepsahti: + +— Köysiin pantavaksiko tulit? + +— En. Tulin puhumaan, etteikö niistä yöllisistä pääse sopimalla +sivuitse... + +— Sopimalla? Millä sinä niistä muulla vastaat kuin selkänahallasi! Ja +ruunu siitä huolehtii. Vallesmannia lähdetään hakemaan. Hyvä oli, että +tänne tulit. Nyt et karkaa. + +— Ei ole meininkikään. En minä ole kirves kourassa heilunut yösydännä +niin kuin tämän talon väki, ettei kulkija tahdo ohitse päästä. + +— Huuti poika! Ensin tunkeudut yöllä aseinesi ihmisten huoneisiin ja +sitten tulet tänne suutasi soittamaan. + +— Tulin puhumaan, että asiat selvenevät. + +— Tuommoisten resumiesten puheista viisi. Kuulut saattavan työtäkin +tehdä, mutta mielihaluksesi kuitenkin juovan viinaa ja kulkevan +piikaihmisten aitoissa ja kaikenlaisia koirankonstia järjestät. Linna +sinun kotisi lopultakin on. Sitä parempi, että ajoissa joudut sinne. + +Taneli oli istunut rappusille ja ukko myöskin. Ympärille ilmestyi +muitakin miehiä, jotka kuuntelivat vaiteliaina ja yrmyn näköisinä. +Jonkun naamaan painoi katkeran ilmeen suuri, musta kuhmu. Mutta +pirtissä kuului makaavan vanhin Soron pojista pää nyytissä ja toinen +sääri lastoissa. + +Soron ukon ja Tanelin keskustelu jatkui, jatkui kauan ja monin mutkin, +ärein kääntein ja jälleen lauhtuen. + +Aika kului ja jo laskeutui maille syyskuisen sunnuntai-illan hämy. +Silloin Taneli nousi portailta ja sanoi Soron ukolle hyvästi aivan +kättä lyöden. Puhuen tämä asia oli selvinnyt. + +Niin oli käynyt, että Taneli oli lupautunut ikään kuin Soron ukolle +ottopojaksi. Tämän tuli hoitaa ja kasvattaa Taneli mieheksi. Hän +palvelisi vuotensa umpeen Ahon talossa, mutta tulisi sitten Soroon +rengiksi. Aluksi hänen oli korvattava työllään se, minkä vanhin poika +tämän yöllisen tapauksen vuoksi joutui makailemaan sääri lastoissa. +Sitten juoksisi palkka. Mutta ei viinaa eikä muita riettaita vehkeitä. +Ainoastaan ankara ja harmaa työ, joka miehen ja mielen sitkistää. Ja +kun Taneli oli myöskin kuleskellut Soron aitassa sen Kaisa piian luona, +niin siitä oli Soron ukon mielestä tehtävä julkinen juttu eikä mikään +salavuoteus. Vasta oman vaimon kupeessa se miehestä mies tulee. Akaton +mies kuin hännätön susi... + +Tämmöinen oli nyt Tanelin elämän ohjelma. Mutta ihmeen vapaaksi, +melkein hihkuvan iloiseksi, hän tunsi itsensä astellessaan syyskuisen +illan hämyssä. Linnat ja lasareetit, joiden portilla hän oli melkein +tuntenut seisovansa, olivat jälleen tempautuneet jonnekin taivaan +rannan taa. Viuh, vauh, ne olivat kadonneet! + +Jääköön poikuus ja nuoruuden huimuus. Partamies hänestä vahvistuu. Se +on elämän laki. Edessä ovat elämän pitkät härkäviikot, kuivat, mutta +terveelliset reikäleivät. + + * * * * * + +Tuli pyhäinmiesten päivä ja renkimiesten ja piikapalvelijain +römppäviikko. Tällöin Tanelin asiat ja elämä olivat jo niin pitkällä, +että hänen häänsä piti vietettämän juuri sillä viikolla. Morsian oli +se Soron piika, Kaisa Parras. Oikeastaan Taneli ei itsekään tietänyt, +kuinka se nyt oli juuri tämä niistä puolestakymmenestä, joita hän +oli kierrellyt. Sillä kun asiaa mietti, taisivat kaikki toiset +olla hieman kauniimpia ja hieman rikkaampiakin. Sillä eipä tällä +Kaisalla ollut enempää maallista hyvyyttä kuin jotkut ruumiinverhot +ja kolmekymmentäviisi penniä rahaa, nyt häiden ollessa saapumassa. +Kuitenkin oli Taneli sanonut: Kaisa Parras on paras. Ehkä oli +ratkaisuun vaikuttanut pääasiassa juuri se syyskuinen öinen tapaus +Soron talossa. Eikähän Kaisassa mitään virhettä ollut: nuori hän oli +ja sitkeä jäseniltään, töihin pystyvä ja hyvänlaatuinen luonnoltaan. +Eikäpä voisi sitten akkana pahankuriseksi käytyään ryppyillä siitä, +että mies oli juonut ja hurvitellut hänen perintönsä. Ei akka, eikä +kukaan muukaan. Kuten ei voinut äitikään, vaikka sillä olisi siihen +hyvä halu. Perinnöt niin omalta suvulta kuin akankin suvulta jäivät +Tanelilta saamatta. Jos hän hurvitteli, niin omiaan hurvitteli, +rehellisellä, harmaalla työllä irti saamiaan. + +Eikähän tässä ollut aikomus hurvitellakaan. Sitä vartenhan hän oli +tuleva Soron taloon ja sitä varten nämä häät piti vietettämän, että +kaikki hurvittelu pois. + +Mutta miehellä ovat omat häänsä hyvässä lykyssä vain kerran. Ja ne ovat +juhlan ja riemun päivä. Viisaasti ja kauan ja monella muotoa Taneli +oli puhellut tästä asiasta Soron vanhalle isännälle. Eikä tämä ollut +aivan seinälle puhumista; sillä vaikka Soron ukko olikin totisen ja +harmaan ja seivässuoran elämän mies, niin katsoi hän silti juhlat ja +riemunpäivät joskus asiaan kuuluviksi ihmiselämässä. Olipa hän joskus +itsekin yhtynyt ja yltynyt juhlaan nuoruudessaan, kuten Taneli oli +kuullut. Raamatusta hän oli lukenut, että voi sitä maata, jossa ei +viinaa ole. Omassa mielessään hän tunsi, että voi niitä häitä, joissa +ei iloa ole. Ja viinasta saatiin iloa. + +Mutta kauan Tanelin oli puhuttava, kauan isäntä jupraili. Loppujen +lopuksi Taneli sai kuitenkin kantaa kookkaan tammisen viina-aamin +rekeen. Hän lähti ajamaan sadan virstan päähän kaupunkiin. Muiden +talon tuomisten joukossa hänellä oli lupa tuoda aamillinen iloa omiin +häihinsä. Soron ukko itse katsoi, että taidolla iloittaisiin. Sillä ne +häät oli määrä viettää Soron talossa. + +Tulipa sitten se hääilta, marraskuinen ilta. Tähtien sakarat vilkkuivat +mustankuultavalta taivaalta, maanpinta oli routainen ja musta. Mutta +Soron suuressa pirtissä hohti öljylamppu ja kymmenkunta talista +kynttilää. Hääväkeä ei ollut paljon: joitakin morsiamen ja sulhasen +omaisia ja nuoria ystäviä, joitakin isäntiä ja emäntiäkin. Kahvia +oli juotu ja vehnästä syöty ja jotkut läheisemmät ja arvokkaammat +miesvieraat olivat saaneet kohtuulliset ryypyt tuimaa paloviinaa. +Häätunnelma ja juhlainen tuntu oli ottanut sijansa avaraan pirttiin. +Isännät juttelivat jo vuoden tuloksista, ja nuoret miehet olivat +naurutuulella, odotellen tanssia. + +Sillä pirtin perällä napsutteli jo viulua vireeseen Näppi, pitäjän +raatari ja pelimanni, mies, joka monessa kylässä rakensi juhlat, +valmisti häävaatteet ja ruskeanvälkkyvällä viulullaan kohotti ilon ylös +suurten tupien karstaisiin kattoihin. Iältään hän oli jo vanha mies +ja näöltään harmaa ja tuima. Mutta notkeat hänellä oli sormet: syntyi +puku ja syntyi soitto. Nuottien oudot koukerot hän ymmärsi ja taisi +niin epälukuisen määrän pelejä, ettei viikkoon tarvinnut laskea viulua +leuan alta sen vuoksi, ettei olisi muistunut uusi peli mieleen äsköisen +päähän päästyä. + +Tämä harmaa ja tuimamuotoinen Näppi näppäili siis vanhaa viuluaan +pirtin peränurkassa ja kohotti sen sitten leuan alle. Sormet tekivät +työtään ja käyrä kieppui ja peuran suolet vonkuivat tahdikkaan +hääpolskan. Nuoret miehet ja pyhäiset piiat alkoivat tanssin. Mutta +pöydän ympärillä juttelivat isännät vuoden tuloksista, muistelivat +nuoruutensa päiviä, ennen olleita häitä. + +Haltioituneesti ja riemuitsevasti kaikui vanhan Näpin viulu, ja +huimasti kävi jo tanssi. Jopa riemastui Taneli pyörittäessään +morsiantaan ja hypähti tanssiessaan penkille ja uuninpankolle ja jopa +tukevalle pöydällekin. Ripsakasti se kävi ja tahdista hairahtumatta. +Mutta silloin nosti jo jyhkeätä päätään talon vanha isäntä: + +— So, so, pojat! Ei hypitä seinille eikä varsinkaan pöydälle. Jos joku +tässä talossa pöydälle hyppää, niin se olen minä... + +Silloin Taneli meni istumaan isännän viereen ja puheli tälle matalalla +äänellä supatellen ja suostutellen. Sitten he nousivat, isäntä ja +sulhanen, joka katsahti ympärilleen ja teki sormenkoukulla merkin, ja +moni näytti ymmärtävän tämän salamyhkäisen osviitan. Vanha pelimannikin +laski viulun viereensä penkille ja seurasi sulhasta lävitse eteisen +porstuanperäkamariin. + +Siellä sitten sulhanen seisoi keskellä lattiaa läkkinen kannu +jalkojensa juuressa ja miehiä niinkuin mustia patsaita ympärillään. +Siinä olivat talon pojatkin, joiden naamoista olivat jo sen syyskuisen +yön mustat kuhmut silenneet, siinä seisoi vanhin Velikin, jonka +koipiluu oli luutunut jälleen kuntoon. Kaikkien heidän kanssaan +Taneli oli jo juonut sovinnon maljat: ettei sitä tapausta sen enemmän +muistella. + +Niinpä siis seisottiin siinä hetki se läkkinen kannu sulhasen jalkain +juuressa. Epäilemättä hänellä oli mielessä lausua jotakin juhlavaa. + +— Olisihan tässä vielä vieraille jotakin kielenkostuketta ja +suunavausta... + +Ja Taneli tempasi voimallisesti läkkipeltisen kannun kantta. Se kansi +oli sangen tiivis. Koko kannu tempautui ilmaan ja sitten kansi heltisi +ja avonainen astia putosi rämähtäen lattialle ja kaatui. Tuikea +Paloviita räiskähti ympäri huonetta ja valui lammikkona pitkin lattiaa. + +Tyrmistytä ja kirosanoja, lyhyitä ääneen lausuttuja aatoksia. Sitten +sulhanen ja moni muu mies laskeutui lattialle nelinryömin tahi +vatsalleen. Ja he ryystivät tuota murheellisesti hukkaan valuvaa +mielijuomaa vanhan lattian monilukuisista koloista, latkivat, lipoivat +kielellään, kuten koira kupin laitaa karkeita lattiapalkkeja. Äikeänä +kohosi kattoon alkoholin haju. + +Mutta talon vanha isäntä ja pelimanni Näppi eivät olleet köyristäneet +niskaansa tomuun viinan jumalan edessä. He seisoivat oven suussa hetken +ja mutisivat jotakin, että niin se käy poikasille. Sitten he palasivat +pirttiin. Vaiti isäntä istui pöydän kulmaan ja raukein elein tarttui +Näppi viuluun. + +Porstuanperäkamarissa miehet nousivat toinen toisensa jälkeen +nöyristelevistä asennoistaan. Nuori sulhanen oli viimeisimpiä. +Mutta ei tuntunut olleen apua tästä kumarruksesta. Kaikkien päät +tuntuivat kajahtaneen kuulaiksi ja selkeiksi kuten ulkona marraskuinen +tähtitaivas. Kaikki entinenkin ilo tuntui tukan juuresta haihtuneen. +Jopa joku katsoi nuoreen sulhasmieheen karsaasti ja puheli, että tämä +kai on jotakin uutta tyyliä tarjota häävieraille viinaa... + +Taneli oli vaiti, sillä syystä hän tunsi olevansa moitteen alainen. +Niinpä astuttiin perätysten pirttiin, kaikki hieman vaiteliaina ja +yrmyn näköisinä, jonkun naamassa pahatekoisen naurun väreet, joku +puhellen pilapuheen: + +— Oli tämän Tanelin häissä ainetta! Lattiatkin lainehtivat kuin +Atlantin meri... + +Myöskin talon vanhin poika oli kai närkästynyt, sillä hänkin puheli +entisiä muistelevan lauseen siitä, kuinka kummaa oli, että Taneli +lopultakin jammertui tähän piika Kaisaan, vaikka se jo kerran pyrki ja +pääsi sen luota hiiren reiästäkin... + +Mutta Taneli oli niin masentunut, että hän sulatti hiljaa kaiken. +Juhlatuntu ja tunnelma olivat kadonneet ja haihtuneet, öljylampun +ja niiden kymmenkunnan talisen kynttilän valo näytti himmenneen. +Alakuloisesti soivat Näpin viulussa peuran jänteet ja raskaasti kuin +savirana näytti kiertävän tanssin ympyrä. + +Kohta vieraat nousivatkin lähtöön. Pistivät kättä talonväelle ja +nuorelle parille onnea toivotellen. Annettiin myös hääverot: jotakin +avioparille tarpeellista kalua, joitakin hopearahan kulmuja lautaselle. +Sitten poistuttiin yöhön. + +Viimein Taneli huomasi istuvansa yksin avaran pirtin penkillä. Häät +olivat olleet. + +— No, olivat ne kuitenkin railakat häät, sanoi hän itsekseen, riisuutui +ja ryömi häävuoteeseensa. Pirtin peräseinällä löi kello aamuyön +tunteja. Painot hurahtivat. + +Sangen pian tämän nuoren parin oli noustava, piian ja rengin. Vaimon +tartuttava sontalapioon ja naudan nisiin, miehen mentävä talliin ja +otettava kouriinsa vetojuhdan ohjakset. + +Köyhän työihmisen juhlat ovat lyhkäiset. + + * * * * * + +Oli kevät, joka on tullut ja mennyt niin monasti, kovin monasti jo +saman ihmisen elonpäivinä. Sen luulisi olevan jo ylenpalttisesti tutun +asian. Ja kuitenkin se on aina ikään kuin uusi, tuore ja voimallinen. + +Kuinka maa pullisteleekaan keväällä siittämisen ja kasvamisen +himoa: miettimättä ja surematta se elää. Sen kyltymättömästä ja +väsymättömästä, älyttömästä elämän halusta tarttuu silloin hiven +ihmiseenkin, joka on maan lapsi ja tulee onnettomaksi, jos kuvittelee +siitä irti olevansa, unohtaa viisaittensa sanat: maata olet, maasta +olet tullut ja maaksi olet jälleen tuleva. + +Oli siis kevät. Aurinko paistoi, maa vihersi ja lintujen kurkut +visersivät monisanaisia värssyjään. Puhjenneitten lehtien väri oli +vielä hento ja ujosteleva ja taivaan väljyyden sini ja sileys kaiken +yläpuolella oli uusi ja ällistyttävä. + +Tämän kevään jonakin päivänä Taneli kulki metsäistä polkua harteillaan +ankara taakka työvehkeitä ja ruoka-aineita. Hänen nuori vaimonsa +seurasi häntä melkein yhtä raskaasti kuormitettuna talouskaluilla ja +muilla. Viimeisenä käveli vanha Hota-Leena talutellen lehmää. + +Tällainen oli matkue. + +Omaa kotia Taneli oli menossa pystyttämään. + +Taakka oli raskas, työläs oli hengittää ja pinnasta valui suolainen +hiki. Mutta maan keväinen, miettimätön ja suruton elämisen halu istui +taakan kantajassa. Hänen mielensä oli iloinen, sillä ainahan se oli +pysynyt lähellä maata. + +Nuorelta parilta oli kulunut talvi Soron talossa palkkalaisina. +Roimasti ja vanhan isännän mieliksi oli Tanelilta käynyt työ. Eikä +ollut tarvinnut etsiä iloa viinasta ja turhista juoksuista. Mielessään +hänellä oli uusi aatos: oma maja tulisi saada, oma eläminen. Hän puhui +siitä vanhalle isännälle. Tämä olikin suostuvainen: lupasipa vielä +torpparikseen. Mökin saisi rakentaa hänen maalleen, Naavakorpeen. +Heti kun talon toukotöistä päästäisiin, saisivat nuoret mennä +rakennushommiinsa. Kunhan kävisivät sitten talon töissä kesän +kiireimpinä aikoina. Ja sehän oli heille tarpeellista leipäasiainkin +vuoksi. Vähäisestä kotitalostaan Taneli sai lisäksi lupiin lehmän. + +Nyt kesäisenä päivänä saapui siis tämä matkue Naavakorpeen, kolmen +neljän kilometrin taakse ihmisasunnoista. Suuret kuusipuut kasvoivat +siinä, missä Tanelin mökin pitäisi pian sijaita. Sitten alkoi +pajupensaikko, jonka takaa avautui Soron avara ahteniitty. Kapean, +mutkaisen joen vesi pilkoitteli niityn keskeltä. + +Lehmä sidottiin kiinni kuusen tyveen ja kampeet järjesteltiin ja +ensimmäisen puuropadan alle viritettiin tuli. Syötyä Taneli ryhtyi +rakentamaan havumajaa väliaikaiseksi asunnoksi sillä välin, kun +hänen vaimonsa ja vanha äitinsä kiskoivat kourin sammalia irti ja +levittelivät niitä kuivamaan. Näin alkoi työ. Illalla maja oli jo +asuttavissa ja siihen käytiin levolle. Taneli sanoi: + +— Tämän talon nimi on Naavakorpi. + +Viilenevässä yössä lauloi lahorastas, ja havumajan seinän takana ynähti +lehmä ja kalisutti vaskista kelloaan. + + * * * * * + +Aamulla sangen varhain, kun yönusvat viipyivät vielä jokiuoman yllä, +niityllä ja rytöisellä korpimaalla, olivat uutisasukkaat jo nousseet. + +Kirves alkoi tuiman, kuivan laulunsa kuusia kasvavalla rinnemaalla. +Aamuinen aurinko väritti viimeisen kerran monen aarnikuusen latvuksen. +Rungot parahtivat ja tanner jymähteli. + +Ihminen oli ottanut asuinsijansa näiden puiden juurille. Ja missä +ihminen ryhtyy elämään, siellä kuolee paljon heikkoja ja vähätaitoisia. + +Näin olivat alkaneet ne päivät, pitkät ja hikiset työpäivät, kesäisen, +nauravan auringon alla. Voimalla Tanelin kirves teki työtään. Sen +välähtelevä terä ei tehnyt turhia liikkeitä, eikä kohonnut korkealle, +mutta syvälle painui jokainen isku kesäisen puun mehuisaan lihaan. Oma +työ: se tuntui tuovan jäseniin tuhattulimmaisen ydyn ja tarmon. Harvan +puun kannolle eksyi istahtamaan ja tuumailemaan ja lataamaan piippua. +Vaikka ujostelemattahan ne heiluivat ennen Tanelin jäsenet vieraankin +työn ääressä. + +Niin kaatui ja karsiintui pitkiä puun runkoja, jotka sitten aseteltiin +ristikolle, nuijittiin päätökurikan jämähtävillä iskuilla lujaan +salvokseen, sammallettiin ja veistettiin. Kaisa asetteli sammalta, +hirsien selälle ja Taneli käytteli kirvestä ja sahaa. Kävipä nuori +vaimo myöskin pihkaisin, pelkäämättömin kourin kiinni hirsiin, kun +niitä yhä työläämmin hinattiin nousevalle seinälle. Tanelin vanha +äitimuori viipyi myöskin heidän apunaan: kantoi kylältä ruoka-aineita +ja valmisti ne syötäväksi, nyhti sammalia, irroitti tuohilevyjä +koivujen rungoista, kellanhohtavia, kookkaita kattotuohilevyjä. + +Pianpa sai Taneli jo nuijia paikoilleen kurkivuolen. Valkoisin, pihkaa +kihoilevin seinin kohosi nyt hänen uuden mökkinsä kehikko vasten tummaa +kuusimetsän reunaa. Sitten oli valmistettava lankkuja lattiapalkeiksi +ja muihin tarpeisiin. Korkeilla pukeilla seisoi Taneli ja Kaisa pukkien +alla, ja leveä lankkusaha kulki jurnuttaen tietään hirttä päästä +toiseen. Sahanpurut pölähtelivät auringon paisteessa. + +Pian oli jyhkeä lankkulattia rakennettu, pian myöskin tuohinen katto. +Sitten aseteltiin paikoilleen akkunat. Pitäjän kirkkoa korjattiin +juuri niihin aikoihin. Sieltä saatiin halvalla akkunat ruutuineen +vieläpä ovikin. Taneli sanoi, että ne ovat hänen uudelle asumukselleen +onneksi: sillä lujasti pyhitettyä tavaraahan ne ovat, kauan oltuaan +Herran huoneessa. Mutta hänen vanhalla äidillään oli omat aatoksensa. +Hän vastusti aika lailla niiden ostamista ja paikoilleen asettamista: +kirkon väet ja muut pienet kummitukset voivat ehkä niiden johdosta +liiaksi mielistyä tähän asumukseen... + +Mutta Taneli eli nyt elämänsä kiivaimpia päiviä: kaikki pelko tuntui +hänestä nyt naurettavalta. + +Muurari Pekka muurasi sitten uunin. Melkein pelkistä luonnonkivistä +se tehtiin. Tiiliä kun oli vähän. Lujasti täytyi iskeä savea rakoon. +Kaunista siitä ei tullut, mutta hyvin nousi haiku taivaalle, kun siihen +juhannuspäivän aattona viriteltiin ensimmäinen tuli. + +Niin Taneli pääsi jo juhannukseksi ensimmäiseen omaan tupaansa, minkä +paikalla sen seinähirret olivat tuulessa humisseet vajaat kuukauden +päivät sitten ja metsän elävät ja taivaan linnut eläneet niiden +naavaisilla oksilla. + + * * * * * + +Sitten seurasi heinäaika Soron talossa. Vasta valmistunut mökki tumman +kuusikon reunassa jäi Tanelin äitimuorin yksin asumaksi. Hän hoiteli +siellä lehmää ja valmisti voita. Taneli heilutti viikaterautaa saaren +talon niityllä ja hänen vaimonsa haravaa. Siihen aikaan oli talossa +vain luonnonniittyjä, ahteita ja märkiä nevoja, monasti penikulmien +takana. Sinnepä riiputettiin selässä suurissa tuohikonteissa leipää +ja kalaa ja leileissä piimää. Sekin kävi työstä: kahdeksankannuinen +leili ripustettiin pienen piiankin hartioille ja sitten kiireesti +halki rimpien ja kivisten kankaitten. Niittysaunoissa oltiin yöpuulla. +Mikä oltiin. Sillä työpäivä oli niin pitkä kuin keskikesäisen +auringon paistekin. Joskus miehet voivat huhtoa töitä aivan totisessa +kilvoittelussa, että vesi tipahteli housun takamuksista. Urheilijan +veri kierteli silloinkin miesten suonissa: kuka tässä nyt on se pitäjän +pistämättömin niittomies... Lihavellin ja ohrapuuron ääressä puhuttiin +voiman töistä. + +Sellainen oli heinäaika, viisi kuusi viikkoa. Sitten tartuttiin käyrään +sirppiin ja vielä elokuisen illan pimeydessä pystyteltiin kykkäitä. + +Mutta sittenpä työt talossa jo hälvenivät, niin että Taneli pääsi +omaan asumukseensa huhkimaan töitä, rakentelemaan syksyn pilvisinä +päivinä navettaa ja saunaa ja koluamaan vielä kulottunutta heinääkin +talon laajan niityn laiteilta lehmälleen. Melkoisen koon heiniä ja +lehtikerppuja oli keräillyt jo kesän mökillä asustanut äitimuorikin. +Hota-Leena ilmaisikin haluavansa näistä puolin mieluummin asustaa +Taneli-poikansa uudessa asumuksessa, sillä Hotakassa, kotitalossaan, +vanhimman poikansa ja miniänsä luona hän luuli olevansa liika kapine. +Taneli sanoikin hänelle, että miksei, kun tässä vain leipä riittää. + +Näinpä Tanelista näytti olevan tulemassa ja vakiintumassa vakaa akan +mies ja torpanmies. + +Huurteinen talvi tuli. Hänen vaimonsa ja äitinsä elelivät ja askaroivat +siellä uudessa ja yksinäisessä lumeen vajonneessa mökissä, hoitivat +lehmää ja vasikkaa, käsittelivät villoja kartoilla ja hyrisevällä +rukilla. Mutta Taneli toimiskeli talollisten metsänkaatomiehenä +pakkasen kourissa risahtelevassa metsässä. + + * * * * * + +Tämmöinenkin tapaus sattui hänelle sitten sinä talvena: kouravoimien ja +kynnenkovuuden näytös, urheiluesitys. Sillä urheilijan lihaa, luontoa +ja verta hänessä kyllä oli, halua olla jotakuta pykälää nohevampi muita +miehiä. Hän oli halonhakkaajana Soron talossa, jossa usein puhuttiin +voimista ja voiman töistä. Muun muassa ihasteltiin ja ihmeteltiin +muutamaa kuulua Halkomyllyksi mainittua miestä, joka oli tunnissa +hakannut pystymetsästä sylen halkoja. + +— Sen nyt tekee kuka tahansa, sanoi Taneli. — Uskaltaako isäntä panna +viinahallin veikkaan, niin yritetään? + +Isäntä uskalsi. Mentiin solevaan koivumetsään ja Tanelin kirves +alkoi heilua ja ääntää. Puut parahtelivat, kaatuivat, katkesivat ja +halkesivat. Hakkaaja teki työtään kuin viimeistä päivää, mistään muusta +välittämättä. Mutta hänen liikkeissään ei huomannut mitään hätäistä +tempoilemista ei harhaiskua. Hän osasi ammattinsa. Halkoja tuli, niin +että harmaapäisellä isännällä oli täysi työ latoessaan ne pinoon. Aivan +äkkiä hän huomasi halkokasan kasvaneen syltä pitkäksi ja korkeaksi. + +— Top, hän sanoi ja kai voi housunliitingistä hopeakuorisen kellonsa +— kaksikymmentä minuuttia, sanoi hän sitten ja päästeli pieniä +ihmetteleviä kirouksia. — Ensi pyhänä saat sen hallin viinaa. + +Tanelin arvo oli kohonnut monet pykälät isännän silmissä. Hän aivan +iloitsi, että hänellä oli sellainen voimakas ja työn taitava mies +torpparina. Tulipa tämä Tanelin työnryymäys puheeksi kylälläkin ja +jotenkin ikäänkuin pehmoisella pensselillä siveli sisäisesti hänen +rintaansa. Olihan jotakin, että Naavakorven isäntä oli sellainen +maankanto puunhakkaaja. + + * * * * * + +Kului parisen vuotta ja Naavakorven uutuuttaan hohtavat seinät olivat +jo taivaan tuulissa hieman siintyneet. Navetassa lehmät olivat +karsuneet kahdeksi kappaleeksi, pirtin perään oli muokattu vähäinen +perunamaa, ja talon suuren niityn laitaan pensaikkoon oli raivattu +pienoinen ala niittymaata. + +Tähän aikaan Tanelin elämässä sattui uusi tapahtuma: hän joutui +tekemisiin kaukaisten voimien kanssa. Salamyhkäinen ja voimallinen +Ruunu tahtoi tarttua häneen, vyöttää hänen kupeensa ja viedä hänet +minne tahtoi, kysymättä miehen omaa mieltä. Ruununherroilla on pitkät +ja voimalliset kourat. Yksilön temput ja taito ovat hädän edessään +avuttomia. Silti moni nuori mies yritti itsepintaisella oveluudella +pettää herroja: olla sairaana, syövyttää kuparirahalla reikää +sääreensä, puhallella olkipillillä itsensä tyrien kantajaksi, tahi +lyödä pahan kirveshaavan jalkaansa. Sillä enimmäkseen tämä kansa ei +ole koskaan rakastanut ruununleivissä oloa, vaan katsonut silloin +kantavansa orjuuden iestä, kärsivänpä linnarangaistusta ja elävänsä +koiran elämää. Sotapalvelus on aina katsottu pelättäväksi elämän +muodoksi, ehkäkin sotakentällä on monasti tapeltu yrmyllä raivolla ja +ällistyttävällä kiivaudella. + +Nyt oli siis arvannosto sen miehisen lihan edessä, joka oli saman +vuoden satoa kuin Tanelikin. Eikä Taneli ollut siihen ihastunut. Mutta +ei myöskään ryhtynyt niihin sairaus- ja jäsenten typistämistöihin, +joita tiesi joidenkin suunnittelevan. Eihän tämän takia nyt sentään +tarvinnut terveyttään menettää. Onhan mies nyt jonkin vuoden vaikka +alimmaisena aidanvitsaksena. Se on vähäinen aika iankaikkisuuteen +verraten. Sitäpaitsi: tässähän oli toivon paikka, tapahtui jännittävä +peli. Nostettiin arpa, joka näytti menikö ihmisen elämästä vain +joitakin kesäkuukausia, vai vyötettiinkö hänen kupeensa kolmeksi +vuodeksi. + +Arvannostopäivä tuli. Nuoret miehet heiluivat juovusten käsissä, sillä +viina oli nyt tositarpeeseen miehen luonnon karkaisemiseksi, ettei +siinä huomattaisi mitään mielenliikutusta, vaikka tipahtaisi sen kolmen +vuoden tuomio. Miesten alastomat ruumiit mitattiin ja tutkittiin. +Useat valittivat suurta raihnaisuuttaan. Mutta ruununherrat sanoivat, +että siispä he olivat omansa sotaan, kuolemaan kunnialla. Arvat +lankesivat ja niille, joille sattuivat ne Joonan arvat, näytti elämä +katkeralta, vaikka viinaa olikin paljon päässä. Mutta Taneli pääsi +reservipalvelukseen. + +Seurasi paluumatka. Talojen pojilla oli hevoset ja suuret heinähäkit +rattailla. Näillä häkkirattailla nuoret miehet istuivat nostettu +arpa näkyvissä hatun ponnen alla ja viinahenttari jalkojen välissä. +Kurkuista helähteli laulu: + + Liian ankara Suomen pojille + oli ruunun sotaherra, + kun se ei antanut arpaa nostaa + kuin yhden ainoan kerran... + +Pitihän sivullistenkin nähdä mikä matkue tämä oli. + +Sinä iltana Taneli tuli ensimmäisen kerran väkijuomien liikuttamana +Naavakorpeensa. Mutta hänen vaimonsa ja vanha äitinsä ottivat +lohdutuksensa siitä, että hyvä osahan hänelle oli langennut. Jospa +nyt mies vähän riemuitsikin siitä, että oli välttänyt kolme vuotta +kruununleipää. + + * * * * * + +Tulivatpa sitten ensimmäiset kesäiset viikot reservikasarmissa, +aurinkoiset, kuumat viikot. Tämä elämä oli Tanelista jollakin +tavoin lapsellista ja leikillistä: aikuisia miehiä koottiin turhiin +riskaustöihin parhaiksi työviikoiksi. Hiekkaisen harjoituskentän pöly +ja hiki, raskas kivääri ja ammunnan räiske, hurstihousut, hernesoppa ja +karvas tee, ryhdin pöyhistys, koko tempukas elämän järjestys, kaikki +oli Tanelista omituista ja tähän elämään kuulumatonta, joutilaitten +herrojen keksintöjä. Ja kaikki tehtiin totisesti ja synkeästi, +nauramattomin suin, aivan kuin jokin Jumalan palvelus ja uskonnollinen +meno. Pienikin hairahdus oli ikäänkuin anteeksisaamaton rikos jotakin +pyhää henkeä vastaan. + +Mutta yleensä Tanelin aika kului verraten hyvin. Hän ajatteli, että +saapa tässä nyt ihminen levotella ja pitää leikillistä rokulia samaan +aikaan, kuin kotipuolessa rikkainkin isäntä hikoilee kesätöitten +ääressä. Ei tämä hänestä työtä ollut, vaikka joskus hiekkaisella, +paahteisella kentällä saattoikin joku heikko mies pyörtyä kesken +temppujen. Mutta Tanelilta temput kävivät rapsakasti. Eivät päässeet +herrat hänen kanssaan rihlailemaan. Sen verran hän kuitenkin tuli +laiminlyöneeksi palvelustaan, että joku ylimääräinen veden kantovuoro +hänelle järjestettiin. + +Tapahtuipa hänelle sentään täällä reservikasarmissa muuan iloisesti +ällistyttävä kohtaus: hän näki siellä Närhi-Iikan. Sotapalvelustaan +hänkin oli suorittamassa. Paljon oli heillä nyt toisilleen kertomista. +Taneli kuuli, että myöskin Närhi-Iikka oli akalle vakiintunut mies, +että hän oli heittänyt maanmittauksen, kun setämiehensä kaupungissa +oli kuollut ja testamentannut hänelle jäämistönsä, joka ei kyllä ollut +mikään rikkaus eikä omaisuus, vaan kuitenkin sievä summa. Samoin oli +vaimon mukana tullut rahoja. Nyt Närhi-Iikka suunnitteli jotakin +liikehommaa sinne vasta rakennetun rantatien viereen ja jokivarteen. +Sen saman joen, jonka latvajuoksulla oli Tanelinkin kotikylä ja +eläminen. Närhi-Iikalla kuului olevan siellä kauppapuoti ja pieni +sahalaitoskin rakenteilla. Siinä valmistettaisiin lankuksi ja muuksi +tavaraksi paksuja petäjiä. Tämä puutavara myytäisiin sitten jopa +ulkomaille asti, engelsmannille ja muille kovasta hinnasta. Närhi-Iikka +selitteli laajasti näitä asioita: kuinka uusi aika saapuu, jolloin +puukin on rahanalaista tavaraa. Talonpoikakin saa siitä rahaa. Puu +kelpaa muuallekin kuin piisiin työnnettäväksi. + +Taneli selitteli myöskin oman elon kehityksensä: kuinka hänellä on oma +akka, torppa ja lehmä. Ja siihen kai hän sitten harmaantuukin yhtä +rintaa sen mökkinsä kanssa. + +Mutta Närhi-Iikalla oli omat tuumansa ja ehdotuksensa: hänen +mielestään oli hauskempi valmistaa luitaan lahoamaan vaihtelevammassa +elämässä. Hän ehdotti, että Taneli tulisi hänen apumiehekseen. Hän +tarvitsisi miehen, johon voisi luottaa, jonkunlaiseksi etumieheksi ja +katsastelijaksi, sahan isännöitsijäksi. Taneli ensin vastusteli. Puhui, +ettei hänestä ole herran viroille, kirjoitukseen taitamattomasta ja +korvessa kasvaneesta. Mutta Närhi-Iikka sanoi, ettei hän aivan herran +päiville vielä pääsisikään, ja kyllä hän opastaisi ne työnsä hoitamaan. + +Niinpä Taneli hautoi ja tuumi tätä asiaa niinä kesäisinä viikkoina, +temppuja suoritellen hurstihousut yllä ja kivääri kourassa. Päätös oli +se, että hän lupautui Närhi-Iikan palvelukseen. Hän lupasi hävittää +elämisensä kotiseudullaan ja saapua vaimoineen Maston asemakylään jo +varhain sinä syksynä. + + * * * * * + +Reservi viikot kuluivat loppuun ja Taneli palasi Naavakorpeen, mutta +mielessään aatos, että oli sen jättävä, pian ja ainiaaksi. Hänen +Kaisansa kauhistui ensin tätä tuumaa, joka näytti tekevän täydellisen +mutkan ja solmun heidän elämänsä naruun. Mutta Taneli ryhtyi vain +selviytymään lähtöön ja saikin mökilleen ja lehmilleen ostajan. +Halvasta ne menivät, mutta hyvä, että heillä jotakin sai. Eräänä +syyskuisena päivänä Taneli ja hänen vaimonsa ottivat kontit selkäänsä +ja lähtivät vaeltamaan kohti Maston asemaa. Heidän pystyttämänsä +Naavakorpi jäi sinne syyskoreitten metsien sisään jo hieman siintynein +seinin. Jotkut toiset ihmislapset ottaisivat sen rypypaikakseen. +Tanelin äiti Leena seisoi sen pihalla vettä pyyhiskellen vanhoista +silmistään. Ehkäpä hän näkikin nuorimman poikansa siinä viimeisen +kerran. Hänen itsensä olisi otettava jälleen turvansa kotitaloonsa +Hotakkaan, vanhimman poikansa luo. + + * * * * * + +Maston asemalla oli Närhi-Iikalla maatalo, johon hän oli muodostanut +kauppapuodin, mistä myytiin kaikenlaista tavaraa. Sekahedelmiä, kuten +hän Tanelille sanoi. Mutta hän viljeli myöskin talon maita. Hänellä oli +lehmiä navetassa ja pari hevosta tallissa. Tämän maatalouden etumiehenä +ja isäntärenkinä tulisi Tanelin pääasiassa aluksi olla. Lisäksi hänen +oli opeteltava jonkinlaiseksi isännän silmäksi ja jalaksi vasta +valmistuneella pienellä saha- ja myllylaitoksella, josta hän ei aluksi +paljon ymmärtänyt. + +Lyhyesti: olemaan ikään kuin oikeana kätenä Närhi-Iikalle, joka hänestä +nyt äkkiä tuntui pelättävältä ja kunnioitettavalta mieheltä. Kas, mikä +porho ja öykkäri oli äkkiä paisunutkaan sen palaneen mökin pojasta +sieltä jokilatvan korpikylästä: sillä oli kaikenlaisia laitoksia, +monenlaatuista olemista, palkkalaista ja käskyläistä. Olivat karjapiiat +ja hevosmiehet, olivat sahan työmiehet ja jauhotakkinen mylläri, oli +mies ja poikanen kauppapuodin tiskin takana, oli konttorihuoneen +kirjojen takana muuan silmälasipäinen ja kalpeanaamainen mies, joka +ei tehnyt muuta kuin istui siellä kynä mampsellinsormissaan. Ja +kaikki nämä menivät ja tulivat Närhi-Iikan osviitan mukaan... Kuinka +pohjustaakaan ihmistä maallinen oleminen... + +Tanelille alkoi ikään kuin uusi elämä Maston asemakylässä. Hän sai +kauppakartanon rakennuksesta asuttavakseen omituisen pienen kamarin. +Hänen työnsä oli monipuolista ja enimmäkseen helppoa ruumiille, +sellaista päältäkatsovaa ja huolta pitävää. Hengelliseksi hän itse sitä +joskus nimitti. Mutta hänen vaimonsa toimi karjapiikana ja haisi lehmän +ihville, kuten Taneli leikillään sanoi. Kaisa ei siihen vastannut muuta +kuin epämääräisen: hmm. Olisihan tästä joku voinut ruveta ryppyilemään, +että eipä mies pysty muun laatuista tuoksuvettä vaimolleen hankkimaan. +Mutta Kaisa oli sellainen hiljainen ja hyvänlaatuinen ihminen. Hän +oli tyytyväinen, kun sai olla puuhissa, joihin oli tottunut; kun sai +jokapäiväisen leipänsä. Taneli oli häneen sangen tyytyväinen, silloin, +kuten ennemmin ja myöhemminkin. Hän uskoi, että tuo hiljainen, pieni +ihminen piti hänet ikään kuin aisoissa tämän elämän edessä. + +Maston asemakylän halkaisi musta, kylän kohdalla koskena kihisevä joki, +ja poikki joen ja kylän kulki rautatien vasta valmistunut suora linja. +Se oli ikään kuin joku elävä suoni ja jänne tämän alakuloisen metsäisen +maan pinnalla. Se tiesi eloa, kolinaa ja ääntä: äänihän on elämän +merkki. + +Taneli seisoi monasti syksyisessä iltapimeässä ja katseli kuinka +juna, tuo outo ja voimallinen kulkija, rynnisti näkyviin tarkasti +viitoitettua tietään. Hehkuvin silmin ja valoa välähtelevin kupein +se ryömi tietään kuin valtaisa, satuinen mato, vatsassaan ihmisiä +ja esineitä. Sitten se hihkaisi ontosti kajahtavan nenävihellyksen +ja seisahtui kiltisti asemarakennusten luo. Mutta yhä ihmetteli +Taneli veturia, joka voi siinä liikahdella välkkyvin kupein, puhkuen +rajua voimaa, puuskuttaen että maa tärähteli. Tanelista se oli +elävä, valtaisa peto, ja hän ihmetteli sielussaan, kuinka junamiehet +voivat hallita sitä, ettei se lähde omille teilleen noilta pitkiltä +rauta-anturoiltaan, metsiin ja maille. Jos Tanelilla olisi tuollaiset +voimat, katsoisi hän ylön kaikki nuo junamiehet. Mutta tuohan olikin +kone, rautainen kappale, jolla ei ollut ymmärrystä, joka vieläkin +vähemmin napinoin kuin hevonen tai ihminen alistui vetojuhdan töihin. + +Myöskin se sahalaitos siellä kosken partaalla oli aluksi uusi ja +viehättävä. Siellä oli outoa, kiihoittavaa humua, kun työ kävi. +Monikonstiset rattaat hyräsivät, raamisaha leikkeli paksut petäjät +sieviksi laudoiksi, sirkkeli särisi. Joka miehellä oli omat tehtävänsä. +Ja valkoiset lautakasat rakentuivat humussa ja läiskeessä. Tässä +kaikessa oli jotakin suurta: punakuoriset petäjät olivat seisoneet +ja kasvaneet jossakin kaukana jokilatvoilla, ehkä hänen kotikylänsä +metsissä, vuosikymmeniä suuressa hiljaisuudessa talvisen tahi +kesäisen taivaan alla. Sitten tuli puun kaataja, mutta ei rakentanut +niistä huonetta siihen, eikä lähikylään. Hevoset vetivät puunrungot +vesireitin varteen, ja notkeasivuinen vesi kuljetti ne kauas, +hoilaavien piikkiniekka miesten mukana. Sitten tämä humuinen laitos +iski monet ja purevat hampaansa puiden runkoihin ja valmisti ne oivaksi +lautatavaraksi, jota tarvitsevat hakivat täältä. Sitä nostettiin +myöskin sen suuren ja mustan ja voimallisen vetojuhdan monille +rattaille, joilla ne kulkivat jos johonkin, missä toimeliaitten miesten +vasarat kiinnittivät ne tarpeellisiin paikkoihin lahoamaan. + +Maailma näytti tämän sahalaitoksen piirissä kummallisen avaralta, +kaikki näytti kulkevan ylen monien kätten kautta ja elämä olevan +mutkallista. + +Sahalaitoksen kupeessa oli myöskin mylly, joka oli Tanelille ikään kuin +tutumpi ja rauhallisempi, melkein kuin se sammaltunut vesiratasmylly +kotikylän Myllykoskessa. Täällä kävi kolisten kaksi kiviparia +hienontaen lähiseudun maanomistajain jyvät. Mylläri oli vanha ja laiha +mies, ikään kuin hienon myllynpölyn valkaisema. Hän tuli pian Tanelille +ylen tutuksi. He istuivat monasti pienessä, tomuisessa myllykamarissa, +missä rautainen kamiini hehkui lämpöä, viinalasin ääressä. Mylläri +kertoi juttujaan, enimmäkseen tarinoita kummituksista ja aaveista. +Hänen mielikuvituksensa tuntui olevan tulvillaan jotakin aavemaista +ja näkymätöntä, tyhjän pamahtelua. Hän oli hiljainen ja vaitelias +mies, mutta viinojen ääressä hän muuttui puheliaaksi ja lempeästi +naurahtelevaksi. + +Viehättävän viinan kanssa Taneli tuli nyt olleeksikin tekemisissä +runsaasti. Kaisa moitiskeli häntä siitä alinomaa ja ehkä estikin +monasti liiemmän ryypyn ottamisen. + +Myöskin Närhi-Iikka, tilanomistaja ja kauppias, harjoitti ryyppäämistä, +tahi oikeastaan hän joi melkein alinomaa. Taneli ei tietänyt, lieneekö +hän ollut aivan selkein päin ainoatakaan päivää. Mutta hän oli ylpeä +siitä, että tämä hänen nykyinen isäntänsä piti häntä yhä ystävänään ja +joskus juomatoverinaankin. Viina näytti kuitenkin aniharvoin saavan +Närhi-Iikan iloiseksi ja remuisaksi. Enimmäkseen hän pysyi viinojensa +ääressä vakaana ja vaiteliaana murhemielisen näköisenä. Hän puhui +monasti Tanelille, kuinka tämä maailma ei tunnu hänestä pysyväiseltä +majalta. Ja sanaapa tälle miten näissä hollituvissa elät ja oleskelet. +Kuinka turhaan täällä puuhasit ja rakensit, nämä sahalaitokset jos +muutkin, jopa ihanat asuinsijat ja puutarhatkin. Ne osoittautuivat +vain turhuudeksi ja vaivaksi, ihmisen lähtiessä taipaleelle +hollikartanosta koska sattui, jonkun Taivaan Isännän käskystä, kuten +hän, sahanomistaja, lähetti kirveet metsän puitten juurille... +Samoili siellä tulevassakin hollituvassa tuli ehkä polttoaineen tarve +piisiin... Miksi siis pyrkiä kiivaaseen elämään, toteuttamaan joskus +mielessä itävät ajatukset teoiksi... Parasta antaa niiden riutua ja +sammua, kuolla ja hautautua. Ihminen on niin heikko ja haihtuva olento. +Eläköön siis hiljaa, naurettavasti ja hupaisesti viinaa ryypiskellen... + +Tähän tapaan puheli Närhi-Iikka kauppakartanon vinttikamarissa +Tanelille. Mutta Taneli ei häntä ymmärtänyt. Hän ei ollut koskaan +tuntenut sitä, mitä Närhi-Iikka nimitti elämään kyllästymiseksi. + +Välistä Närhi-Iikka saattoi ikäänkuin innostua. Hänen valju ja ilmeetön +kuunpyöreä naamansa sai väriä ja hänen silmänsä elivät. Hän kertoi +silloin oudoin ja hämärin esitystavoin, mitä hän tekisi, jos hän olisi +rikas mies, jos hänellä olisi kultakaivos. Tuon kovan ja keltaisen ja +kummallisen välikappaleen voimalla hän rakennuttaisi palasen tämän +köyhän ja alakuloisen maan pintaa paremmaksi ja iloisemmaksi. Mutta +Taneli ei jaksanut käsittää hänen hämäriä sanojaan ja mielikuviaan, ei +saanut selvää käsitystä minkä näköinen tämä keinotekoinen eedeni ja +puutarha olisi. + +Pianpa Närhi-Iikka masentuikin entiseen alakuloisuuteensa. + +— Mutta entäpä sitten, hän sanoi, jos Taivaan Isäntä nyt äkkiä lupaisi, +että siinä on kultaa: lohko ja järjestä ja rakentele. Niin tuskinpa +minulta tulisi mihinkään ryhdytyksi. Ehkä mieluummin istuisin tämän +viinalasin ääressä haaveillen. Sillä minä tiedän, ettei todellisuus +koskaan ole mielikuvittelujen veroinen. Mielikuvitus on siunattu asia. +Muuten olisi ihmisellä vain autiota tyhjyyttä... + +Vaikka Taneli ei ymmärtänytkään täysin hänen puheitaan, viihtyi +hän kuitenkin hyvin isäntänsä seurassa siellä kauppakartanon +vinttikamarissa. Varsinkin silloin, kun tämä ryhtyi muistelemaan heidän +yhteistä lapsuuttaan, ikään kuin jotakin sadan vuoden takuista aikaa, +kuinka ongittiin, kuinka juostiin kumisevilla kankailla... + +Itse kauppakartanon rouva, Närhi-Iikan vaimo, toi heille usein kahvia +ja kuumia vesiä. Hän oli kaunis, vaalea ja vaitelias. Ei puhunut +tavallisesti sanaakaan, katseli vain surullisin silmin. Muuten hän +näytti herrassäädyn ihmiseltä, ja vaikka hän ei mitään puhunut, huomasi +Taneli selvään hänen pitävän miehensä toveria jonakin halpana ja tuskin +siedettävänä olentona. + +Närhi-Iikka sanoikin jossakin tilaisuudessa: + +— Mitä? Kyllä Hotakka on yhtä hyvää lähtöä kuin minäkin, sinun herra +miehesi. Vieläpä parempaakin. Hän on perintömaan poika, mutta minä +kurjan torpparin... + +Tavallisesti nämä heidän öiset istuntonsa jatkuivat, kunnes Närhi-Iikan +mielikuvituksen siunattu tuiju sammui, ja hänet ympäröi autius ja +tyhjyys. Hän nukkui mustalla nahkasohvallaan. Jos hän oli vielä +pystyssä Tanelin lähtiessä, puheli hän varoittavasti: + +— Elä sinä laske viinaa liiaksi veriisi. Koeta pitää pääsi selkeänä ja +katsastaa, että nämä maalliset elämisen keinomme jotenkin käyvät. Siksi +minä olen sinut tänne hommannut, koska sinuun luotan, että leivässä ja +viinassa pysyttäisiin nämä lyhkäiset elonpäivät... + +Taneli vakuutteli selväpäisyyttään ja rehellisyyttään, hiipi ulos +ja sitten omaan kamariinsa oman vaimonsa viereen, joka silloin +tavallisesti heräsi ja mutisi unimieliinsä: + +— Jopahan taasen... + +Niin meni Tanelilta tässä asemakylässä Närhi-Iikan, sahanomistajan +ja kauppiaan, lähimpänä miehenä vuosi ja meni toinenkin. Hän oli jo +oleentunut tähän ympäristöön, missä sahalaitos humisi kosken partaalla, +junat vaelsivat ja kauppoja ja muita pieniä keplottelulaitoksia seisoi +ruskean maantien molemmilla sivuilla. Täällä oli elämä ikään kuin +notkeasivuisempaa kuin siellä metsäisessä kotikylässä, missä vain +kuokka ja kirves tekivät töitään vähin äänin. Täällä ihmiset monin +keinoin ja eri asein hankkivat purtavaa hampaittensa rakoon ja muita +elämän ilojaan. Täällä näki monen eri näköisen miehen pysähdyttävän +laihan tahi lihavan juhtansa kauppakartanon eteen, näki monien uusien +kasvojen muodostelevan ilmeitään miehen istuessa puodin köysinipuilla, +kuuli monen eri kielen sujuttautuvan tarinoihin, esittävän älynsä +keskeisinä syntyvät ja kuolevat sikiöt. + +Tässä ympäristössä Tanelin pitkärunkoinen olemus toimi ja näkyi, +kuten hän olisi jo ollut siellä kauan, siihen syntynytkin. Keskikesän +viikoiksi hänen oli vain mentävä harmaaseen reservikasarmiin, missä +myöskin oli monia kasvoja, ääntä ja hälinää, touhua ja tointa, älyn +ja tyhmyyden ojentelua. Hänen isäntänsä ei sinne enää mennyt. Hän oli +hankkinut lääkärintodistuksen siitä, ettei hänen ruumiinsa sietänyt +asepalvelusta. + +— Kas, sanoi hän Tanelille, minä olen jo vähän kuin herrassäätyä. Ja +herrat voivat järjestää tätä elämäänsä. Mutta, kas, he ovat silti +tyytymättömiä, enimmäkseen. Tyytyväisyys asuu vain siellä, missä ei +joudeta ajattelemaan, eikä järjestämään, vaan ollaan pakotettuja +kiivaisiin liikkeisiin jokapäiväisen leivän vuoksi. Elä sinä pyri +koskaan herrain ja kissain päiville. Tahi mielesi myrtyy ja happanee ja +järkesi tyhmistyy... + +— Minusta näyttää, että sinä kuitenkin itse viettelet sellaisia päiviä, +nauroi Taneli. + +— Siksipä minä tunnenkin asian. Katso, ihmisen ymmärrys voi välistä +käsittää kaiken, hyvän, mutta liha lököttää vain mukavuudessaan. Minkä +sille mahtaa. Mutta asiaa se ei muuta. + +Tanelikin oli suorittanut jo loppuun reservipalveluksensa ja hänen +elämänsä näyttämönä näyttivät tulevan olemaan tästä lähtien tämä +asemakylä, sahalaitos ja kauppakartanon tanteret. Mutta sitten +tapahtui, että Närhi-Iikka yhtäkkiä möi sahalaitoksensa eräälle +tukkiyhtiölle, jollaiset näihin aikoihin ojentelivat pitkiä kynsiään +kaukaisimpiinkin metsäkyliin. Oli huomattu, että Närhi-Iikan perustama +sahalaitos oli hyvällä paikalla, pitkän ja metsäisen jokilaakson +suupuolessa, mutta hänellä ei ollut varoja, eikä luultavasti +yritteliäisyyttäkään paisuttaa liikettään täyteen voimaansa. Ja +yhtiöllä oli kiire, himo päästä leikkaavine aseineen äkkiä noiden +isänmaan puiden juurille. Ja noiden puiden rungoissahan — ei pinnassa, +kuten joskus ennen — oli monen miehen leipä, monen herran pitkä +ryyppy korkeakantaisesta pikarista. Yhtiö tarjosi siis hyvän hinnan +Närhi-Iikan sahalaitoksesta ja tämä möi. Hänen elämänhalunsa ja +yritteliäisyytensä näytti menevän yhä enemmän sammuksiin. Hän ajatteli, +että kaipa tässä leipä ja viina riittää jo tämän kaupankin turvin, +jossa liikuteltiinkin jo paljon tavaraa. + +Taneli joutui nyt siis pois sahalaitoksen humisevasta piiristä, jossa +hän oli ollut jo työnjohtaja ja isäntä. Nyt hänen oli ryhdyttävä +tavallisiin renkimiehen töihin kauppakartanon maille tahi pusailemaan +jauho- ja suolasäkkien kimpussa makasiinissa. Tämä hänestä tuntui +siltä, kuin olisi häntä elämänsä puussa pudotettu jotakuta oksaa +alemmaksi. + +Sattui myöskin sellainen seikka, että hän viinan viljelyksessä +joutui riitaan muutamien kylän nuorten miesten kanssa, joille tuli +päämääräksi antaa Tanelille selkään ja ottaa hänet suuren pelon alle. +He tunkeutuivat jo muutamana yönä Tanelin kamariinkin tämän nukkuessa +yövuoteellaan. Sieltä he kuitenkin palasivat sangen äkkiä. Taneli +pyörähti vain kerran ympäri puntari kourassa. Muuan ei joutunut +etsimään oveakaan, vaan ryntäsi ulos akkunasta ja juoksi tiehensä +akkunan raamit kaulassaan. Ja pimeään yöhön kajahti Tanelin huuto: + +— Minä olen herra helvetissä ja perkeleitten päämies... + +Seuraavana päivänä oli valkeatakkinen lääkärimies saanut poimia +lasinpalasia miehen ruumiista ja sitoa haavoja. Muuten tämä tapaus vain +lisäsi miesten pienistä seikoista alkanutta äkää. Taneli huomasi joskus +pimeinä iltoina heidän kyttäilevän kauppakartanon nurkissa tiilikivet +kourissa. Ja hän tunsi olonsa epävakaiseksi ja tukalaksi. + +Kerran isäntä oli kutsunut hänet taasen vinttikamariinsa, missä he +istuivat puhellen ja ryypiskellen. Siinä sattui Taneli mainitsemaan, +että tämmöisenä kauppiaana sitä menisi hänkin täydestä, niin kuin väärä +raha... + +Närhi-Iikka vilkastui. + +— Tosiaankin. Sinäpä sanoit totisen sanan. Sinusta tulisi kauppias +paremmin kuin minusta. Sinä osaat puhella mukavia ihmisille. Ja +kauppiaita tarvitaan näistä puolin muuallakin kuin kaupungeissa ja +rautateitten varsilla. Nyt ovat uusi aika ja uudet tuulet tulossa. +Maakylien tunkiojuntatkaan eivät tule enää toimeen yksien ja samojen +kätten töillä. Ei käy enää laatuun, että isäntämies jonkin kerran +vuodessa käy kaupungissa ja tuo suolaa ja rautaa. Sinähän voisit +perustaa kaupan kotikylääsi. Minä voisin hankkia sinulle tavarat, antaa +luottoa, kyllä se kävisi. Tosin et osaa kirjoittaa, mutta voisithan +oppia. Ehkäpä sitä siltä pärjäileekin, notka mies, kunhan osaa nimensä +papereihin piirustella... + +Niin oli uusi aatos itämässä ja versoi äkisti eläväksi ja +voimalliseksi. Jo viikon kuluttua Taneli lähti vaimoineen siitä +mustan joen ja rautatielinjan ristiin halkaisemasta asemakylästä, +perustaakseen kaupan Latvuskylään, kotitantereilleen. + +Närhi-Iikka jäi kauppakartanoonsa ylen mietteliäänä ja viinaan +mielistyneenä miehenä. Hän oli luvannut kaikin tavoin auttaa Tanelin +asiaa jalalle. + + * * * * * + +Latvuskylässä tiedettiin, että kauppias, porvari, oli nyt tuleva Taneli +Hotakasta, joka oli sinne saapunut pieneltä retkeltään isommasta +maailmasta. Siinäpä oli seikka ja tapahtuma kylän asukkaille. Monta +kertaa täytyi tämän vuoksi pudistaa päätä ja liikuttaa kieltä ja nauraa +hohottaakin: kauppa tähän kylään ja Taneli Hotakka kauppiaaksi, renki +ja viinalta vaivattu ihminen... Jopa nyt jotakin! Varsinkin Erinäköinen +Josefiina, kylän tietorikkain ihminen, puhui tästä asiasta paljon ja +ennusti. Ennustuksen sisältö oli tämä: kuuseen kurkistelija kompastuu +katajaan. + +Yleensä oltiin sitä mieltä, että koko homma jää vain aikomukseksi ja +jutuksi. Mutta Taneli osti Kivitalon isännältä vanhoja rakennuksia ja +kylän keskeisimmältä raitilta palan maata. Hän kuului ottaneen posan +taskustaan ja lukeneen hinnan heti pöytään. Sitä sieti miettiä. Sitten +rakennukset siirrettiin paikoilleen ja nostettiin pystyyn. Taneli +heilui siellä kahden palkkalaisen kanssa kirveineen ja kurikoineen. +Viikon kuluttua oli kauppakartano pystyssä: puoti tiskeineen, sen +perässä asuinhuone ja erillään makasiinirakennus. Kaikki oli kyllä +vanhan ja harmaan näköistä, mutta hirret olivat vielä lujat. + +Sitten tulivat ensimmäiset rahtimiehet, kokonaista puolikymmentä +hevosta, syksyn ensimmäisillä lumilla. Puotiin ja makasiiniin purettiin +ruis- ja vehnäjauhoja, sokeria ja suolaa, kahvia ja tupakanlehtiä ja +muuta. Ensimmäiset ostajat tulivat ja ensimmäiset kaupat tehtiin. +Kauppias seisoi tiskin takana ja puheli hauskoja, nauratteli vakaita +isäntiäkin. Kävivät mökkien akat ja mummot jostakin lantin saatuaan +vaihtamassa sen kahvipapuihin ja sokerinmuruun. Sillä asialla käväisi +Erinäköinen Josefiinakin. Kai hän myöskin tahtoi omin aistimin +tunnustella, että tämä kaikki oli todellista, eikä mitään harhaa ja +silmäin lumetta. Lipevä hänellä oli mieli ja kieli: niistä vuoti uuden +kauppiaan ylenpalttista arvostusta. + +— Jo minä olen sanonut, että hyvä se on koko kylälle, että kauppa +saatiin. Ei tarvitse nyt talosten tehdä viikkokautista kaupunkimatkaa +tavarain takia, ei köyhänkään vaivaisin jaloin vaeltaa kirkonkylään +ostaakseen tarvenyssäkkänsä, jota köyhänkin syntinen liha vaatii, niin +kauan kuin hän täällä majaa pitää... + +Se kirkonkylän kauppa oli ollut jo olemassa kymmenkunta vuotta. Mutta +yleensä se oli elänyt hiljaisesti ja kituliaasti, ehkä siksikin, että +kauppias oli kovin laiska ja unelias mies. Saattoi sattua, että hän +ostajan tullessa oli makaamassa puotinsa tiskille viidenkilonpunnus +päänsä alla. Eikä suinkaan aina noussut ostajan kysyessä jotakin +tavaraa. Näin hän saattoi vastata: + +— Näkyykö sitä hyllyllä? Eikö? Makasiinista olisi haettava, mutta enpä +tästä nyt viitsi nousta ruokalevoltani. Tule jokin toinen kerta... + +Mutta nyt kuultuaan, että uusi kauppa oli perustettu hänen alueelleen, +hän ihmeellisesti virkistyi. Alkoi puuhata, naulasi ja vasaroi paikkoja +kuntoon, sai uutta puhtia ja elämää. + +Moni latvuskyläläinenkin saattoi vielä käväistä hänen puodissaan. Joku +heistä sanoi Tanelille. + +— Helpommalla myy kirkonkylän kauppias. Se se lopultakin on haka +kauppiaaksi tässä pitäjässä... + +Siihen Taneli: + +— Niin haka? Minä olen sitten koukku, koukkijainen. Koukin ja kaivelen +rahat pois ihmisten kukkaroista. + +Siitä alkaen pidettiin Tanelia porvarina ja kauppamiehenä, ja +Koukkijainen oli silloin hänen nimensä. + +Hänen kauppansa näyttikin jo päältä nähden seisovan vahvasti +kantapäillään. Liike kävi. Myytiin ja ostettiin. Kyläkunta oli sangen +laaja. Siinä oli monta taloa ja vielä useampia mökkiläisiä, kotureita +ja ahertajia. Ja rahahan kulkee monien hyppysien kautta, käväisee +pienessä määrässä joskus köyhienkin kourissa. Tukkiyhtiöitten kynnet +olivat niinä vuosina ensi kertoja isketyt ympäristön metsiin. Moni +isäntämies saattoi sanoa: kyllä mänty maksaa. Ja köyhä kirvesmieskin +saattoi jonkin kerran elää hurskaasti kahvinpapujen ja vehnäjauhojen ja +riisiryynien parissa. + +Närhi-Iikka Maston asemakylästä antoi surutta tavaraa, lähetti +sitä joskus pyytämättäkin kuormittain. Valtaisat pinot oli Tanelin +makasiinissa jauhoja ryynisäkkejä. Hän saattoi niitä katsellessaan +tuntea mielensä juhlalliseksi: hänet on pantu paljon haltijaksi. Eikä +ollut nyt huolta omastakaan jokapäiväisestä leivästä: täysinäisiin +säkkeihin voitiin pistää ammennusastia. + +Taneli osti myöskin maantuotteita: voita ja pajunkuoria. Ostipa +hän Simo-äijältä kaikki tämän rakentamat maalaillut länkipuut ja +Verkkoukon, mainion kytän, salametsästämät metsot. Maatuotteet +lastattiin rattaille ja ajettiin kaupunkiin, joskus monella hevosella. +Taneli itse etumaisen kuorman päällä. Perillä tavarat myötiin ja +toista laatua ostettiin tilalle. Niillä länkipuilla ja suolatuilla +metsontäkillä ei monastikaan tuntunut tulevan nettoa, päinvastoin. +Mutta Taneli oli sitä mieltä, että kaupan ja meriliikkeen piti käydä. + +Melkein jokaisella kaupunkimatkalla piti myöskin astua viinapuodin +ovelle valtavat ja kumisevat henttarit kourissa. Kaupungissa oli +elämä sitten iloista väriltään, samoin paluumatkalla, jopa jonkin +päivän kotonakin. Varsinkin markkina-aikaan olivat nämä kaupunkimatkat +Tanelista hupaisia. Silloin tapasi tien päällä tuttuja isäntiä, kuten +kirkonkylän Pasionkin, suuren talon isännän ja suuren ryyppymiehen, +joka ei koskaan selvää päivää nähnyt. Hänenkin kanssaan Taneli tuli +tutuksi näillä matkoillaan, kallisteli ryyppyjä ja puhui komioita. +Pasio se osasikin puhua aina jotakuta pykälää komeammin kuin muut. Hän +oli sanonut muun muassa, että kuoltuaan on hänet haudattava pystyyn +ja pää näkyviin. Hänellä kun on paljon tuttuja savolaisia, niin ne +voivat sitten markkinoilta palatessaan käydä kolistamassa ryypyn +edesmenneenkin kaverin suuhun... + +Niin saattoi puhua Pasio, joka oli pitkän vuosikymmenen elänyt +yhdessä ja ainoassa viinan sumussa. Mutta varojensa mukaan on ihmisen +yritettävä. Köyhä ei pysty täällä pysyväistä turvaa eikä suojaa saamaan +maailmaa vastaan. Sade ja pouta lankeavat hänen päällensä niin, kuin +Taivaan Isäntä tahtoo. + +Ja Taneli ei ollut rikas mies. Lekkerit tyhjentyivät ja pää sellosi +arkisen harmaaksi. Tuli katumuskin ja hengen vaiva ja unettomat yötkin, +aivojen laskiessa ja vatvoessa, kuinka tämä kauppa kävi, kuinka tämäkin +kaupunkimatka oli lyönyt leiville. Kirjanpito olikin tämän Tanelin +kaupankäynnin heikko puoli. Hän kun ei pystynyt sitä juuri kynällä +pitämään. Monet illat hän oli kyllä istunut korvallista kuumentavassa +ja kynsiä kouraavassa oppityössä. Mutkikkaat viirut syntyivät paperille +työläästi, suunkin soppeillessa, huulien muodostellessa samansuuntaisia +kuvioita. Loppujen lopuksi hän osasi piirtää paperille vain nimensä ja +senkin sait panna puoleksi arvaamalla. Tanelin oli siis kaikki asiansa +vyörättävä ja sessottava selville aivoissa. Ja välistä tuntui jokin +suti sielläkin laaseskelevan kaikki sekaisin. + +Mutta kauppa kävi kuitenkin. Tavaraa oli valtaisat pinot, ja kauppias +Koukkijainen tunsi itsensä usein paljon haltijaksi. Hänellä oli jo +haaraliikekin. Kylän toisessa laidassa asui muuan viisas leskivaimo. +Hän sai Tanelilta myytäväkseen kaikkea ruokatavaraa suuret säkilliset. +Sitten aikanaan huomasi Taneli, ettei tästä liikkeen laajennuksesta +ollut muuta kuin suurta hallaa. Kahvia, ryyniä ja muuta mannaa vietiin +sinne ilman määrää, mutta rahaksi niistä näytti vaihtuvan vain pieni +ripe. + +Mutta saihan Taneli komeasti sanoa, että sielläkin on minun liikettäni. +Saattoivat ihmiset vähän hymyillen puhua kauppias Koukkijaisen +haaraliikkeestä, jota viisas leskivaimo hoiti. + +Välistä käväisi Taneli rahtimiehen mukana Maston asemakylässä +Närhi-Iikan, päätavaranhankkijansa ja luoton antajansa, luona +selvittelemässä asioitaan, saamassa neuvoja, viemässä hänelle +liikeneviä rahojakin. Närhi-Iikka oli edelleenkin sama vakaa ja +nauramaton mies. Hän kutsui Tanelin ryypylle vinttikamariinsa ja puheli: + +— Mitenpä minä kauhalla kaatanen mieltä päähäsi, ellei sitä ole sinne +saanut Taivaan Isäntäkään. Mutta elä sekaannu housuihisi. Yritä +pysyä puujaloillasi. Korkein kohta taivaasta kai se Latvuskylässäkin +näyttänee olevan. Pitäisipä siellä yhden siistin kyläkauppiaan elää... + +Närhi-Iikan rouva oli yhäkin yhtä valkoisen ja hienon ja +herrassäätyisen näköinen. Mutta nyt hän puhui Tanelillekin jonkin +sanan, nimittäen häntä Koukkijaisen herraksi. + +Niinpä Taneli eleli kauppiaana ja Koukkijaisena kaksi kokonaista vuotta +ja kappaleen kolmatta. Sitten tuli taasen taite hänen elämäänsä. +Närhi-Iikka oli yhtäkkiä myönyt kauppaliikkeensä ja mennyt ties mihin. +Ostajat ryhtyivät sitten tiukkoihin tileihin Tanelin kanssa, olivat +tyytymättömiä, kielsivät uuden tavaran annin ja luoton ja vaativat +entisetkin saamisensa pois. He saivatkin ne, kun ottivat Tanelilta koko +kauppakartanon tavaroineen ja möivät ja hävittivät sen. + +Taneli huomasi nyt olevansa joku muu kuin kauppias Koukkijainen. Hän +sanoi, että kun kauppiaalta on luotto lopussa, niin loppuu muukin, koko +liike. + +Kyläkunta oli jälleen toistaiseksi ilman kauppaa. Asukkaat, myöskin +köyhät, kahvinkipeät muorit, saivat jälleen tallustella taivalta +kirkonkylään. + + * * * * * + +Nämä ajat olivat Tanelin elämässä sumuisia ja sieluakin, ihmisen +lihojen ja luiden sisässä väliaikaisesti asustavaa kapinetta, +ahdistavia aikoja. Oli hänelle siinä kauppaliikkeen lusahtaessa +loppuun jäänyt sen verran varoja, että sai useammat litrat kirkasta +ja väkevää viinaa. Sitten alkoi ryypiskely mielen lohdutukseksi, +kauppias Koukkijaisen maahanpanijaiset, kuten hän itse sanoi. Pari +kolme viikkoa hän oli yhdessä ainoassa korkeassa viinassa. Se pakkasi +jo lopulta hämyä, viinahulluutta päähän. Hän uskoi yhteen aikaan, että +hänen päälaessaan oli nyrkin mentävä reikä, josta sielu oli karannut +tiehensä, joten hän oli ikään kuin autio, kylmille heitetty maja. Hän +meni jo Syinmaan tietäjän luokse näyttämään avointa päälakeaan ja +puhumaan, tokko tähän neuvoa keksittäisiin. Mutta tietäjä sanoi, että +jos häneltä kerran on sielu karannut, niin hän on kuollut mies. Ja +kuollut ei kakkua tarvitse. + +Siellä tietäjän talon penkillä maatessaan hän oli myöskin joutuvinaan +pirun kämmenille. Tämä pahahenki oli ikään kuin sian muotoinen ja +röhkivä. Mutta kämmenet sillä oli suuret ja voimalliset, ja niillä se +kiikutti Tanelia liki huoneen mustaa lakea. Hänet valtasi sellainen +tuska ja hätä, että hän siitä päätteli sielun yhäkin hänessä asuvan. +Sieluton ja hengetön pökkelö ei sellaisia tuskia tunne. + +Tämän kummitusmaisen pahan hengen kämmenien kiikutuksesta vapauduttuaan +hän lähti Syinmaasta ja kulki kirkonkylään. Mutta sielläkin oli +outoja vastaantulijoita: valkoposkisia virstantolppia pitivät +hänen viinansumuiset silmänsä kovakaulaisina, pitkäviittaisina +lähetyssaarnaajina. Jopa hän kerran lankesi polvilleen sellaisen +juurelle maantien raviin ja rukoili suruttomuuttaan anteeksi. Hän kävi +myöskin Pasion, sen suuren talon isännän ja väsymättömän ryyppymiehen, +luona. Mutta Pasio ei ryhtynyt hänen kanssaan millekään. Sanoi, että +kauppias Koukkijaisen hän tunsi, mutta ei tuollaisia viinapäissään +kuljeskelevia irtolaismiehiä. + +Siten Tanelin oli lähdettävä Pasion talosta niine hyvineen. Hänen +viina-aineensa olivatkin jo lopussa. Pää selvisi ja henget eivät +enää tuppaantuneet hänen seuraansa. Hän tunsi varmasti olevansa maan +pinnalla ja nahkojensa sisässä. Mutta suuri synnintunto häneen jäi. Hän +oli valmis lausumaan: minä vaivainen mato ja matkamies. + +Kotikyläänsä tultuaan hän kuuli vaimonsa Kaisan olevan huonemiehenä +Kivitalossa. Taneli muisti, ettei heillä nyt ollut mitään omituista +asuntoa eikä turvapaikkaa. Siitä hänen äkkiä pystyttämästään +kauppakartanosta olivat valtaisat tavarapinot kadonneet. Eivätkä autiot +seinätkään olleet hänen. Muurari-Pekka asui nyt siinä monilukuisine +paljaskoipisine lapsineen. + +Kivitaloon Tanelin oli siis käveltävä tapaamaan Kaisaansa. Ja +ankara rippi odotti siellä häntä: vaimo ja talon emäntäväki kävivät +yhteisymmärryksessä hänen kimppuunsa. Ja Taneli tunsi häpeävänsä ja +nöyrtyvänsä. Hänen sielunsa tila oli nyt otollinen uskonnollisille +jyvillekin. Hän kiipesi uskonlahkoon kuuluvien ihmisten kaulaan ja +teki parannusta ja luetteli syntejään. Kaikki tämä totinen homma +tuntui kummallisesti virkistävän ja parantavan hänen mieltänsä ja +sieluansa. Olihan hänellä nyt uskonveljiä ja -sisaria, jotka puhuivat +lohduttavia ja anteeksi antavia sanoja. Taneli tunsi olevansa valmis +tämä kuittinippu kourassaan astumaan vaikka Taivaan Isäntää vastaan. +Hän tunsi jonkinlaista pyhää iloa ja sanoi: + +— Kauppias Koukkijainen on kuollut, mutta uusi Taneli on ylösnoussut... + + * * * * * + +Jälleen oli kyläkunnan kiehtonut kesäinen lämpö, vehmaus ja pehmeys. +Ja Taneli oli ryhtynyt pystyttämään omaa asumusta, omaa rypypaikkaa +ja pesää. Hyvät naapurit ja uskonveljet auttoivat. Ison Mahalan vanha +emäntä oli lahjoittanut hänelle kyläkunnan vanhimman, repaleiseksi +käyneen, iänikuisen raamatun ja vaikuttanut asiaan, niin että itse Ison +Mahalan isäntä luovutti hänelle velaksi jauhosäkin. Kivitalon isäntä +oli taasen antanut mökin paikan maaltaan, kyläkunnan laitametsästä.. + +Sinnepä siis Taneli laski hartioiltaan jauhosäkin kuusen juurelle, +asetti raamattukirjan säkin päälle ja ripusti oksan tynkään +kailettikellon. Hän sanoi vaimolleen, että tähän syntyy Kuusela. Ja työ +alkoi. + +Ajat olivat muuttaneet näinä muutamina vuosina: ei käynyt nyt torpan +pystyttäjän kaataminen suuria aarnipuita mökkinsä seinähirsiksi. +Metsänomistaja sai niistä nyt rahat puuyhtiöltä. Niin oli saanut +Kivitalon isäntäkin. Suuri raiskio se oli, johon Taneli nyt oli +ryhtynyt asumusta pystyttämään. Metsä oli ikävän näköinen, kuten +puoleksi kynitty linnunraato. Pienien puiden ja näreiden seassa +törröttivät kellastuneet oksat ja kaadettujen tukkipuiden latvukset. +Näistä joutilaista maahan maatuvista latvapuista oli Tanelilla nyt lupa +laatia majansa. + +Työ alkoi suurella kiivaudella. Kas, vieläpä Taneli pystyi tarttumaan +kirvesvarteen, vaikka olikin ollut kauppiaana ja Koukkijaisena täysien +säkkien ääressä tiskin takana. Puiden latvat karsittiin ja kannettiin +kasaan. Vaimo oli suurena apuna. Kirves napsoi ja lastut sinkosivat +varhaisista aamuista hamoihin iltoihin, ja seinät kohosivat. Kun +yksitoista työpäivää oli kulunut siitä aamusta, jolloin Taneli laski +jauhosäkkinsä ja raamattunsa puun juurelle tässä raiskiossa, oli +Kuuselan torppa valmis. Haiku kohosi savupiipusta ja akkunalasit +kimaltelivat iltaisen auringon paisteessa. + +Niin oli Taneli jälleen oman kurkihirren alla. Siinäpä oli akalla +tyyssija, siinä voit joskus itsekin levätä öitäsi ja iloita vaimostasi, +pistää ruoan murua rintaan, mikäli sitä irti sait. Mutta siinäpä sitä +olikin tietämistä. Yleensä sait ripustaa kintaasi ovensuunaulaan. +Perälle pirttiä niitä turhaan veit. + +Ei ollut toki ilmestynyt suurta lapsilaumaa perässä vedettäväksi. +Lapsia ei heille Taivaan Isäntä näyttänyt siunaavan. Olivathan he +eläneet ja rakastaneet jo siksi monta vuotta, suudelleet, kuten Taneli +hulluutensa päähän puhui, että kinnasparit olivat orrelta tipahdelleet. +Mutta kas, kun Kuusela valmistui, valmistui ja syntyi siinä myöskin +pieni poika. Tämä poika kuoli kuitenkin sangen pian. Sijaan syntyi +kuitenkin tyttö, joka eli ja kasvoi. Useampi ei enää yritellytkään. Ja +ainahan tämän yhden lapsen ruoissa piti. Olipa hän ikään kuin ilokin +vanhemmilleen, toivo vanhojen päivien elatusavusta. Hänet ristittiin +Mariaksi. + +Niin elettiin. Kuuselan mökki näytti pysyvän vain vuosi vuodelta +entisellään, pienenä ja vesakkometsän läheltä piirittämänä. Ei ollut +tässä torpassa navettaa, eikä lehmää. Särpimet oli kannettava taloista +läkkipeltikannussa. Pieni se oli perunamaakin seinän takana. Joku +olisi saattanut sanoa, että miksei Taneli penkonut ja viljellyt sitä +maata laajemmalti? Mutta köyhä ihminen ei aina nälältä kykene tekemään +sitä, mikä ehkä viisasta olisi. Suolet pakottavat hänet toisen ihmisen +töihin, mistä leivänpalat saavutetaan nopsemmin hampaisiin. Sitäpaitsi +oli se torppain vuokrajärjestys siihen aikaan epämääräinen. Torppari +oli turvaton lakien ja isäntien edessä. Taneli luuli tietävänsä kuinka +moni heistä oli ahertanut torpassaan elämänsä ajan ja lopuksi nähnyt +tuuleen työtä tehneensä: työstä ei ollut turvaa torpparin vanhuudelle +eikä hänen perillisilleen. + +Niin kuluivat vuodet vähin vaihein. Epämääräisen luvun metsän puita +katkoi ja halkoi Tanelin kirves, yhä venyivät hänen kaivamiensa ojien +pitkät sivut, yhä leveni kuokkimiensa maiden leveys. Kaiken hän teki +määrämaksusta talojen isännille. Ja niin voivat he kaikki kuljettaa +suoliensa lävitse ravintonsa. Niin on tämä elämä järjestetty. + +Mutta yleensä Taneli eli surematta: hänen suunsa ja kielensä +muodostivat monien vuosien kuluessa epälukuisen määrän mukavia puheita +ja naurua. Uskonnollisuuden tuuli oli äkkiä kulkenut hänen ylitseen ja +jättänyt hänet taasen rauhassa jammertumaan maallisiin. Hänen välinsä +Kivitalon isännän kanssa eivät pysyneet oikein hyvinä. Hänen oli +tehtävä torpastaan veropäivät, ja silloin isäntä tavallisesti asetti +hänet hakkaamaan halkoja ahneus mielessä, sillä pystyihän Taneli siihen +työhön aivan ylös hypäten. Mutta kas, halkoja tulikin päivän mittaan +vain se määrä, mikä muiltakin miehiltä, parisen syltä. Kivitalon vanha +isäntä mutusteli suutaan tyytymättömänä: + +— Vähännäppipä sitä jälkeä on. Onhan se monasti kuultu ja nähty, että +sinä saat hakatuksi neljä viisi sylenmittaa päivässä... + +— Saan milloin saan, vastasi Taneli. Mutta ei nyt olekaan lyöty +viinahallista veikkaa. Olen suorittamassa veropäiviäni ja teen työtä +sen, minkä muutkin talonmiehenne ja renkinne. En hituistakaan vähemmän. +Pikemmin enemmän. Miehen työn olen tehnyt joka päivä. Eipä pitäisi olla +mitään muistuttamista. + +Mutta isännän mielestä oli. Se oli hänestä ilkeyttä ja laiskuutta. +Taneli eli kuitenkin oman päänsä jälkeen: hakata huhtoi nopeasti +määränsä ja istuskeli sitten jouten työmaalla ja veisaili virttä +äänekkäästi, siinä tarkoituksessa, että se kävisi isännän älälle +entistä enemmän. + +Kuten se kävikin. Huonot olivat torpparin ja isännän välit. Uhkasipa +isäntä hänet häätää aivan pois mökistään. Mutta Taneli ehtikin ennen +häntä. Hän möi Kuuselansa halvasta hinnasta muutamalle köyhälle +miehelle ja pystytti sitten Kivelän mökin Ison Mahalan maalle ja asui +siinä aikansa. Möi senkin ja rakensi sitten Kitulan. Kaikki torpan +tarvitsijat kun eivät pystyneet tahi ryhtyneet rakennustöihin. Mutta +Tanelilta nousi mökki maasta yhtä äkkituumaisesti kuin sieni sateen +perästä. + + * * * * * + +Mutta näihin aikoihin, juuri kun hän oli saanut valmiiksi uudemman +mökin ja nimittänyt sen Kitulaksi, alkoivat Tanelin tajussa puhallella +ja elää uudet tuulet ja tuumat. Häneen iski voimallinen Amerikan kuume. + +Se oli tavantakaa ikään kuin sivunnut ja hiponut häntä ennenkin. +Olihan hän nähnyt monien miesten menevän meren taakse ja jonkun sieltä +palaavankin. Ja silloin nämä, lähtiessään aivan köyhät ja tavalliset +miehet, olivat olleet rahamiehiä, herrasmiehen asulla ja komeilla +kellonperillä varustettuja. Se maa siellä suuren lätäkön takana lienee +ihmeellinen ja lämmin maa. Se houkutteli ja kiehtoi mieltä. Ja nyt +tämä viehätys oli äkisti kasvanut voimalliseksi kuumeeksi. Työkään ei +käynyt ja öiden unikin oli vähäistä. Mutta pitkä matka vaatisi varoja, +joita Tanelilla ei ollut. Olisipa hänen entinen ystävänsä Närhi-Iikka +nyt saapusalla. Taneli ei kuitenkaan tiennyt mihin tämä mies oli +haihtunut. Voimallinen halu ja harrastus vievät kuitenkin pyrkimyksiin, +jotka aikanaan kantavat kaltaisensa hedelmän. Niinpä Tanelikin alkoi +istuskella kylän isäntien luona ja selittää heille asiaansa, ensin +taitavin esipuhein, ja sitten suoraan. Ja kas, jokin päivä kului ja jo +oli Tanelilla isäntien nimiä pönkämiehinä velkakirjassa, jolla Ison +Mahalan isäntä luovutti rahat. + +Enempää ei Taneli aikaillutkaan. Jonakin kevättalven päivänä hän +suuntasi matkansa meren taakse. Hänen Kaisansa pienine tyttärineen jäi +Amerikan leskeksi Kitulan mökkiin. + +Mutta koko tämä matka oli Tanelin mielestä jotakin epätodellista, +elämä siellä maailman rannoilla ikään kuin unennäköä. Ällistyttävän +viljavasti oli hänen mielestään merellä vettä, jonka suuret tuulet +saattoivat sellaiseen heiluntaan, että kookas laiva tuntui sen +valtaisilla kämmenillä epävarmalta, päreisen vakkaresun tavoin +ratisevalta kappaleelta. Monta vuorokautta hän makasi meritaudissa, +joka tuntui kaivavan ulos kaikki sisälmyksetkin. + +Tämänkin siivottoman veden paljouden ylitse päästiin viimein ja +Taneli astui Lännen manterelle kiveränokkaisine saappaineen ja +karvalakkeineen. Maihinnousupaikassa hänen piti tavata tuttu, jo vuosia +sitten tänne matkustanut kotikylän mies. Tämä tapaaminen tapahtuikin +ja hyvältä tuntui Tanelista tämä kohtaus, sillä orvoksi ja ikään kuin +naudan tavoin kulotettavaksi hän tunsi täällä itsensä. + +Sitten piti ryhdyttämän työhön, irroittamaan niitä arvokkaita taaloja. +Se työ oli kolin purkua, missä kyllä tarkeni armottomassa auringon +paisteessa. Kolin mustaamat ohuet vaatteet liimautuivat ihoon, josta +hiki tuntui kihoavan aivan vaahtona kihisten. Mutta myöskin niitä +taaloja tuli. Ensimmäinen rahakirje voitiin lähettää vanhaan maahan. + +Sen työn lopussa Taneli joutui eroamaan toveristaan. Hän oli sitten +töissä maaseudulla aivan toiskielisellä farmarilla, joka ei osannut +Suomen sanaa. Eikä talossa ollut muitakaan suomalaisia. Vaikka +hän jotenkin tulikin toimeen isäntänsä kanssa työhommassa, niin +kovin hänestä tuntui tukalalta tämä mykkä elämä. Siinä vanha maa, +kotikylän metsäiset ja alakuloiset maisemat, nousivat jo ylen kauniina +kangastuksina hänen mieleensä. Jopa pakkasi aivan huokaisuttamaan, että +miksi nuo tuli jätetyksi ja tokko noita enää koskaan nähnee. + +Lähistöllä jonkin mailin päässä oli myöskin eräällä suomalaisella +farmi. Tämä oli ryhtynyt jo aivan taloksi, siinä mielessä, että tänne +hänen luunsa vanhenevat. Hän oli kuljettanut tänne koko perheensä, +myöskin äitinsä, vanhan maan nälkäpitäjässä elämänsä eläneen naisen. + +Palvelijoista oli puute siinä seudussa. Niinpä tämä vanha muori oli +jonkin aikaa lapsenhoitajana juuri sillä toiskielisellä farmarilla, +jota Tanelikin palveli. Tämä muorin läsnäolo ikään kuin teki +hupaisemmaksi ja lievitti Tanelin elämää: saihan kuulla edes vähäisen +kristityn ihmisen puhetta. + +Muuan kuva ymppäytyi hänen mieleensä tältä ajalta. Oli sunnuntai ja +Taneli ja se vanhan maan nälkäpitäjien muori olivat aterialla. Ruoka, +leipä, se pääasiassa teki Tanelin elämän täällä vaikeaksi. Se leipä oli +vehnästä, joka ei hänen vatsassaan ajan pitkään tuntunut ruoalta. Se +teki elämän nivon tuntuiseksi ja vei ruokahalut. Samoin oli muorinkin +laita. + +He siis syödä nälvivät vehnäleipää asetellen voita sen päälle tahi +töhräten sitä siirappiin. Eikä heidän sydämensä eikä sisuskalunsa +tuntuneet sitä ilolla vastaan ottavan. Jopa sanoi Taneli: + +— Olisipa vanhan maan reikäleipää tai ohraista rieskaa... + +Nälkämaitten muorin silmiin kierähtivät melkein vedet: + +— Voi, kun oisi petäjäistä... + +Sen Taneli muisti vielä vanhanakin: olipa siinä tapaus, ettei ihminen +ole tyytyväinen vehnäsenkään ääressä, vaan hänen mieleensä muistuu, +vieläpä herkkuna, hieman punertava ja pihkainen petäjänkuorileipä. + +Kauan ei Taneli siinä farmilla palvellutkaan. Hän siirtyi +kaivosseutuun. Kovin sotoista hänestä oli kuitenkin kaivostyömiehen +elämä siellä maan uumenissa suuressa pimeydessä. Siellä hän kuitenkin +kärräili kiviä vuoden päivät lepatteleva kynttilä lakissa, vaikka +kaiken aikaa miettikin, ettei tämä ole hänen työtään eikä elämäänsä. +Mitä hänellä lienee sitten ollut muistuttamistakin, sillä paremmin hän +täällä eli kuin ikipäivänä ennen tahi jälkeen: töitten väliajoilla +sai esiintyä aivan herraskaisessa asussa, löysipä täällä mieleistään +ruokaakin ja voi viettää salongissa juomien ääressä hurskasta elämää. +Mutta vanha maa, pieni Kitulan mökki, muistuivat aina hänen mieleensä. + +Sitten tapahtui kaivannossa onnettomuus. Jokin osa siitä luhistui +kasaan, ja monta miestä kuoli ja loukkautui. Taneli ei kyllä ollut +onnettomuuden sattuessa työvuorollaan, mutta kovin oneaksi vei hänen +mielensä, kun hän näki miesten jäännöksiä säkissä kuljetettavan pois. +Hän ajatteli, että noin voi hänkin siellä joskus lahistua kiven +alle kuin hiiri loukkuun. Olisikohan sittenkin parasta elää loputkin +elämäänsä siellä lähtöpaikallaan, kun ne eivät kuitenkaan haihdu +mielestä... Ei siellä ainakaan kivi tipahda päälakeen. + +Hänellä oli tarvittava määrä rahaa taskussa ja niinpä hän jonkin päivän +päästä oleili jälleen keinuvassa laivassa sen viljavan veden paljouden +päällä. Niin äkkiä hän palasi suurelta retkeltään. Rikkautta hän ei +ollut käsittänyt. Mutta olipahan sekin mielikivi kierretty. + +Jonakin toukokuisena aamuna hän sitten avasi Kitulan mökin oven. +Kolmatta vuotta oli siitä, kun hän oli sitä viimeksi käsitellyt. + +— Terveisiä länneltä, sanoi hän. + +Kitulan torpan Amerikan leski oli iloisesti hämmästynyt ja näytti +Tanelista uudelta ja viehättävältä. Hänen pikku tyttärensä Marian +pituus näytti myöskin venähtäneen muutaman korttelin. + +— Tuleehan se mies meren takaa, ihastui Kaisa. — Ja vieläpä turppaan +altakin, lisäsi Taneli. + +— Sieltäkin kimpoillaan viimeisenä päivänä. + + * * * * * + +Sitten Tanelin elämä jatkui kuten ennenkin mökin miehenä ja puun +kaatajana ja maan kuokkijana. + +Tämän Latvuskylänkin kasvojen ilme oli ikään kuin muuttunut niinä +parina Amerikan vuotena, niitä ennen ja niiden jälkeenkin, aivan +vitkalleen ja huomaamatta. Oikea ruskea, somerolla kyllästetty, +virstantolpilla varustettu maantiekin oli rakennettu kirkonkylään. +Joidenkin talojen ja torppien seiniin oli sivelty punaista väriä. +Uusi kauppias, vakainen ja ymmärtäväinen Kitunen, pystytti kauppansa +kylään, lähelle Tanelin entistä kauppakartanoa, joka oli nyt alentunut +Muurari-Pekan harmaaksi ja köyhäksi mökiksi. Tämä kauppa pysyikin nyt +pystyssä vuodesta toiseen, vaikkakin hiljaisena, ikään kuin kituliaana. +Tästä kauppiaasta Taneli ajatteli ja sanoikin, että kostoon kovaan on +mies kauppias. + +Talojen maille ilmestyi rautaisia maan kääntäjiä, touhukkaasti repiviä +rullaäkeitä. Ensi kerran Iso Mahanen lähetti Tanelin kaivamaan +viemäriä vetiselle suolle. Sen mustasta, epävarmasta pinnasta oli +maanomistajalla nyt mieli saada viljaa, etupäässä heiniä naudoille. + +Lehmänannekin vietiin nyt jo rautaisen koneen käsiteltäväksi, +meijeriin. Se oli vielä pieni ja käsinväännettävä kone, kyläkunnan +yhteinen. Mutta rasva siinä maidosta erotettiin ja puristettiin voiksi. +Hiljalleen joutivat lahomaan talojen maitokamarit ja monilukuiset +valkoiset pytyt. + +Yhtä ja toista uutta ilmestyi. Kuten puhelinlinjakin maantien viereen +kauppias Kitusen rakentamana. Tolpat kohosivat ja musta rautalanka +humisi tuulessa, ikään kuin voivotteli, että sen täytyi niin kiireesti +kuletella ihmisten puheita. Tämä laite oli aluksi kyläkunnan ihme ja +sitä nimitettiin juorulangaksi. + +Niin kuluivat vuodet ja niin ilmestyi aina uusi ilme ja ryppy +kyläkunnan kasvoihin. Eikä kukaan voinut tietää, kävikö sen ilme +vanhemmaksi vai nuoremmaksi, sairausko sitä muodosteli vaiko suuri +elonvoima. + + * * * * * + +Elämän verkossa ovat kuteet ja loimet monisäikeiset ja mutkalliset. +Sitä kudotaan, kudotaan, pujotellaan, moni käsi lennättelee +sukkulaa, moni jalka painaa poikimia. Ja verkko ja kudelma käy yhä +mutkallisemmaksi, kirjavammaksi, oudoksi ja käsittämättömäksi. +Itsekunkin harmaa tahi verevä elämän rantu voi siinä yht'äkkiä vaihtaa +väriä, saada sykkyröitä tahi katketa syistä, joihin oma ohjaus ei ole +paljon vaikuttanut. Ollapa sormesi kuinka taitavat ja notkeat tahansa, +jalkasi vaikka miten voimakkaat: elämän suuressa nuotassa kuitenkin +pyristelet nuotassa, jota vedetään kohti suurta tuntemattomuutta. + +Niinpä tämänkin puunhakkaajan, ajurin ja kuokkamiehen elämään +valmisteltiin pieniä mutkia, sillävälin kun hän itse löi puita, loi +maata. + +Pitäjän kirkonkylän kauppiashan oli se ylenmääräisesti ja hupaisesti +laiska ja unelias mies, joka oli havahtunut vähän puuhaamaan ja +elämään silloin, kun Taneli Hotakka yritti kasvaa ja äityä porvariksi +ja kauppamieheksi. Niihin aikoihin hän oli sitten ottanut apulaisen, +nuoren ja elävän miehen, jolle vähitellen siirtyi koko kauppaliikkeen +hoito ja johto. Siitä pitäen kauppa menestyi ja vaurastui. Liikkeen +omistaja itse eli vielä vuosikausia uneliasta, hiljaista elämäänsä, +kunnes kuoli. Ja nyt hänen tiskimiehensä toi esiin paperit ja +sopimukset, joiden mukaan melkein koko edesmenneen miehen omaisuus +oli hänen, ja sukulaiset ja perilliset saivat nuolla huuliaan. Ensin +käytiin kuitenkin monet käräjät, mutta nuoren liikemiehen paperit ja +todistajat pitivät kutinsa, ja hän peri voitot. + +Yleensä ajateltiin ja sanottiin, että tässä nuoressa miehessä oli +liian suurta viisautta: tyhjin kämmenin aloittanut mies ja nyt jo noin +pitkällä. Mihin vielä ehtineekään tuo elävä mies, ajattelevainen, +mutta kuitenkin nopsa ja tarttuvasorminen, samalla kun hänen sielunsa +oli niin rasvatun liukas, että tuskin itse niiden elämän suurten +onkimiesten näpit siihen pystynevät. Kas, ihmeitä hän näyttää tämän +metsäisen pitäjän köyhälle kansalle. Loiskis: hyvällä naimakaupalla +hän, pulska mies, lisää omaisuuttaan. Liikettä laajennetaan ja +syrjäkylille pyritään pystyttämään sivukauppoja. + +Tanelin kotikylässä on Yläpellon talo joutunut yksinäisen leskivaimon +hoteisiin. Uusi kauppias ostaa nyt leskeltä Yläpellon ovelasti ja +edullisesti metsineen. Myö sitten puita ja perustaa taloon kaupan, +mutta pitää samalla yllä talon maanviljelystä. Hänellä on korea ja +kiharainen neiti kaupanhoitajana, ja kylän entinen kauppias Kitunen +menettää melkein tyystin ostajansa ja muuttaa jo jonkin vuoden kuluttua +pois kylästä. Tähän sivukauppaansa on nuori liikemies, Purnu on hänen +nimensä, sangen tyytyväinen, mutta ei tilan maatalouteen. Hänen itsensä +kun pitää enimmät ajat oleskella pääkaupassaan, niin laajanlainen talo +tarvitseisi toimeliaan tilanhoitajan. + +Mutta sitäpä ei tahtonut löytyä: monet yrittäjät ilmenivät pian joko +nahjuksiksi tai liian viisaiksi. + +Sitten Purnu tuli tuntemaan Taneli Hotakan. Purnu oli osaava mies +päällyskuoresta päättelemään ihmisen sisälläpitoa. Hänen ei tarvinnut +kauan ihmistä katsella, kun jo aavistus ja valittujen lasten henki +sanoivat hänelle mitä lajia ja luontoa kukin oli. Näinpä hän lienee +tuumaillut Tanelista: tuo huhkii töitä, on juuri parahiksi tyhmä ja +parahiksi viisas. Tuolla ei ole himoa koota katoavaisia tavaroita. +Syöpi mitä saapi ja tyytyy siihen. Ehkä hän mielellään ottaisi iloakin +elämästä ja pitäisi hyvän päivän, mutta toista ihmistä isosti pettämään +hänellä ei ole harinetta eikä taitoa. Siinäpä minulle mies. + +Taneli puolestaan myöskin mielistyi nuoreen ja iloiseen, ravakasti +puhelevaan kauppamieheen, joka toi viisaasti ja taitavasti esiin +asiansa. Päätös oli se, että Taneli Hotakasta tuli tilanhoitaja +kauppias Purnun omistamaan Yläpellon taloon. Vaimonsa Kaisan, joka jo +näihin aikoihin alkoi olla sairasteleva ja raihnas, hän heitti asumaan +Kitulan mökkiin. Maria tyttö, joka jo hyvin pystyi juoksentelemaan, +kanteli sinne Yläpellosta maitoa ja muuta muonaa. Siellä he sitten +elivät turvallisesti mökin seinien sisässä, äiti ja tytär. Taneli kävi +siellä ainoastaan sunnuntaisin ja vain joskus arkisina yönseutuina. + +Hänellä oli kiire. Hänen täytyi esiintyä toprasti talon isäntänä. +Hänellä oli renki ja joskus päiväläisiä, puun hakkaajia ja ojan +kaivajia ja heinä- ja elonkorjuuaikoina aivan kokonainen työväki. Ja +vuodenajat ja työt vaihtuivat, ja aika kului. Välistä juhlapyhinä +Tanelin piti saada vielä viinaakin, ja silloin hän sormet harrillaan +puhui puotineitsyelle ja talon muille naisille leuhkevia, niin että +nämä sekä kauhistuivat että ilostuivat. + +Yleensä kauppias Purnu oli häneen tyytyväinen ja hän kauppiaaseen. +Joskus Purnu saattoi häntä kyllä moittiakin, mutta enemmän hän puhui +höystäviä puheita. Sattui kerrankin, että kauppias tuli taloon ja +huomasi, ettei halkoja ole kuin jokunen kalikka. + +— Hakkaa nyt halkoja, hakkaa niin, että niitä kerrankin on eikä +oleskele, varoitti hän. + +Taneli renkeineen hakkasi. He iskivät sisukkaasti ja hellittämättä +päivän ja viikon ja toisen viikon. Halkoja oli talon solalla kokonainen +valtava vuori, niin että ne tukkivat tien kartanolle. Tulipa sitten +kauppias hevosellaan ja pysähtyi halkovuoren eteen ja puhua holotti +kiivaasti: + +— Mitäs puun siivoa tämä on? Miksi niitä ei ollenkaan ole ladottu +liiteriin? + +— No, niitähän oli puhe tehdä näkymään asti. Ja nythän kauppiaskin ne +heti huomasi. Ne älyää ohikulkijakin, selittää Taneli ja nauraa. + +Kauppiaskin yhtyy nauruun. He ovat molemmat leikin tuntevia miehiä. He +sopivat hyvin. + +Tuleepa kauppias myöskin joskus kesällä heinäaikana ja tahtoo nähdä +kuinka työ käypi talon etäisellä ahteniityllä, jossa parasta aikaa +heinää kaadetaan. Varhain aamulla he lähtevät talosta taipaleelle. +Kauppias kävellä huhkii edeltä. Hänellä on aina kiire. Hän on kiivas +ja kiihkeä elämässään, puuhakas, monta asiaa muistava. Mutta kauppias +kävelee tyhjiltään ja Tanelilla on iso piimäleili selässä heinäväelle +einesärpimiksi. Hänelle tulee hiki, mutta yhä kauppias lisää vauhtia, +jopa sanoo lopulta: + +— Eikö juosta? + +— Juostaan vain, vastaa Taneli. + +Ja he juoksevat koukeroista metsäpolkua, mutta Taneli on pudottanut +raskaan leilinsa selästään tien viereen. He saapuvat suurelle +luonnonniitylle, missä heinämiesten hihat heiluvat. Taneli ottaa +viikatteen, ja kauppiaskin tarttuu haravaan. Tulee suuruksen aika ja +istutaan syömään. Mutta piimää, välttämätöntä särvintä ei näy. Kauppias +katselee ympärilleen ja sanoo: + +— Mihinkä se Taneli sen leilin pani? + +— Minä heitin sen siihen, missä juoksu aloitettiin. + +— Ahaa... + +Ja muuta puhumatta kauppias Purnu nousee ja menee itse hakemaan +leiliä. Väki saa istua ja odottaa särvintä, mutta kaikki ovat silti +hymyileväisiä ja hyväntuulisen näköisiä. + +Niin Taneli ja kauppias opettavat toisiaan. He hioutuvat ja +liippautuvat, viisastuvat. + +Yläpellossa elätetään ja kasvatetaan myöskin sikoja. Ne paisuvat ja +lihovat, ja sitten ne teurastetaan ja katoavat johonkin. Mutta Tanelin +mielestä tulee talon pöydässä aniharvoin näkyviin mitään sikamaista. + +Kauppias on ollut taasen talossa ja teurastuttanut pari sikaa ja +kätkenyt ne lukon taakse. Nytpä Taneli tahtoo kauppiaalta tämän +varastoaitan avainta. + +— Mitä sillä teet? kysyy tämä. + +— Siellä kun on ne ruumiit, ja minä pelkään ruumiita. Sanovat, että +arkuus katoaa, kun saa koetella ruumiin jäseniä... + +Mutta kauppias vain naurahtelee: + +— Mitä sinä, miehinen mies, arkailet. Karkaise vain luontosi. Mitäpä +se ruumis tekee? Lötköttää. Etkö sinä ollut hyvissä väleissä niiden +vainajien kanssa. + +Niin Taneli ja kauppias kestailevat. He ovat molemmat eläviä ja iloisia +miehiä. He sopivat hyvin. + + * * * * * + +Niin vuodet kuluvat. Taneli puuhailee kauppias Purnun tilanhoitajana, +ja kyläkunnan kasvot ympärillä aivan hiljaa ja huomaamatta saavat +uusia ilmeitä, vereksiä ryppyjä. Tuulet puhaltelevat, monien aatteiden +tuulet. Ihmiset näyttävät heittäneen tulevaisen elämän hautomisen ja +mietteet siitä, mikä usko ja oppi tekisi autuaaksi vähemmällä. He +ikään kuin jo tähän maailmaan haluaisivat rakentaa jonkin pysyväisen +majan. Ilma ja tuulenhenki ovat aivan kuin uutuutta ja aatetta täynnä. +Sanomalehdet, joita alkaa jo tulla melkeinpä jokaiseen taloon ja +mökkiin, ovat ikään kuin siementä ja lantaa. Niin tulee työväenaate, +tuo, jonka pitäisi yhdistää voimalliseksi möhkäleeksi kaikki alhaiset +ja köyhät, työtä tekeväiset, jotka kuitenkin ovat jääneet kuirinosalle +tämän maailman hyvyyksistä. Ja kas, se aate on äkkiä itänyt tässäkin +kylässä, noussut näkyväiseksi. Kohoaa punaseinäinen työväentalo, +jossa tätä aatetta selitetään ja levitetään, jossa myöskin nuorten +iloksi soitetaan hanuria ja tanssitaan pyhäilloin. Tulevat myöskin +raittiusaatteet ja nuorisoseura, ja toinen talo kohoaa, toinen hanuri +soipi. Toiset ovat siitä iloisia, mutta jotkut vanhat ja kovasti +uskontöhröksessä olevat nimittävät näitä taloja pirunkirkoiksi. Onhan +Tanelikin ollut uskoa tunnustamassa, mutta uskon karvas yrtti ei ole +löytänyt hänestä sopivaa maaperää. Se on äkisti kuoleutunut. Hän +voipikin siis käydä toisinaan työväentalolla, mutta innokasta aatteen +miestä hänestä ei tule. Hänen aivonsa eivät oikein käsitä, mitä tämä +liike tahtoo, miten se menettelee. Mutta hänellä on työläisen sielu: +hän tuntee nahkoissaan, että köyhä elää kurjaa elämää, kun taasen rikas +on rikas. Tuskin tuota Taivaan Isäntä lienee niin järjestänyt, tuskin +se on hänen tahtonsa. + +Kylään rakennetaan myöskin kansakoulu vahvoista hirsistä. Se on komea +kuin linna. Leveät akkunalasit välkehtivät. Lapset kulkevat tässä +talossa laukku selässään vuosikausia. Taneli puhuu tästä asiasta +vähän pilapuheita, että kuinka oppinut ihminen nykyaikana tarvitaan +sontalapion varteenkin. Mutta silti hän lähettää Mariansa kouluun. +Siellä tämä kulkee puolikymmentä pitkää vuotta. Sitten hän on kypsä +aloittamaan piikaihmisen elämän. + +Tulee myöskin muita aatteita, tulee uusi kirjanoppinut maahenki ja +osuustoimintaliike. Ihmiset alkavat elää seuroissa ja yhdistyksissä. +Kenenkään ei ole hyvä yksin olla. Soita kuivataan ja viljellään. +Suonurmi ja sonniyhdistys lisäävät lehmänannetta. Uusi kalkinvalkoinen +meijeri kohoaa kyläkunnan keskelle. Siinä on voimallinen höyrykone. +Se puhaltaa juhlallisen pilliäänen. Syksyinen varttojen jyske +mustaotsaisissa riihissä vaikenee. Puimaosuuskunta erottaa jyvät +oljista höyryn voimalla ja moninivelisen ja hampaisen koneen +humisevalla työnryskeellä. + +Peltojen pintaa myöskin möyhentelevät moninaiset vehkeet. Tanelikin on +jo Yläpellon nurmia kaatanut maalaillulla niittokoneella, haravoinut +heinää kokoon pitkähampaisella hevosharavalla. Hän on myöskin +siroitellut pelloille pussilantoja. Hän on puhunut isännälleen, että +kovasti tämä tekee maan päälle työtä kauppiaaksi, kun ei riitä enää +omintakeiset sonnatkaan. Ulkomailta täytyy tuoda jotakin Pietarin +ulostusta. On sekin Pietari ammatti-ihminen. Mutta ei taitaisi olla +hulluin ammatti. Mitä isäntä arvelee: eiköhän tuo yhden äjäkän antaisi +jos oman talon ihmiset ja elukat hyvin söisivät ja hyvin kakaseisivat... + +Mutta kauppias sanoo, että siistimpää se näin on kuin siten, että oman +talon väki uhalla räpisteleisi ruoan kanssa. + +Kyläkunta on paljon muuttunut. Tuskinpa joku vanha ihminen enää tuntisi +tätä kylää, sen oloa ja elämää. Mutta mistäpä se vanha ihminen tulisi? +Vanhat kuolevat ennen kuin näkevät perin merkillistä. Vuosia on jo +siitä, kun Taneli on seisonut äitinsä haudan partaalla. Sinne on +mennyt kaiken maailman tietä myöskin Erinäköinen Josefiina kaikkine +tietoineen, sinne moni muu. Ja he pysyvät poissa. He eivät nouse +kurkistelemaan, vaikka kuinka ihmeellinen koje käydä hyrisisi heidän +hautojensa päällä. + + * * * * * + +Oli syksyinen päivä ja Taneli oli käymässä kirkolla. Hän ajeli tuota jo +vuosia sitten valmistettua ruskeapintaista tietä pääkaupasta tavaran +hakuun. + +Tällä matkalla tapahtui jotakin, joka sekä ilostutti Tanelin mieltä +että teki hänet samalla surulliseksi, miettiväiseksi. Yleensä liikutti +häntä. Oikeastaan ei tapahtunutkaan mitään: hän näki vain Närhi-Iikan, +miehen, jonka hän jo oli melkein unohtanut. Tahi paremminkin hän näki +vain jonkin jätteen ja haamun tästä ihmisestä. + +Joku mies makasi kauppias Purnun pirtin penkillä, rappeutuneet patiinit +jaloissa ja pieni nyyty päänsä alla. Taneli ei kiinnittänyt häneen +mitään huomiota: monastihan niitä miehiä makaili kauppiaan pirtin +penkeillä. Mutta se makaaja äänsi: + +— Siinähän on Taneli Hotakka. + +Taneli katseli kauan aikaa epäillen ja ällistellen, ennen kuin +älyämisen ja muistamisen säen räsähti hänen tajussaan: hän äkkäsi +noiden rappeutuneiden ja muuttuneiden, ruskeanharmajan parran +peittämien kasvojen takaa jotakin entisestä Närhi-Iikasta. Ja hänen +mielensä täytti outohohtoinen, iloinen surumielisyys. + +— Höh, sinäkö se olet? Mikä sinut siihen nakkasi? Ja tuohonko se +sinunkin leveä elämäsi on kutistunut, likaiseen nyytiin? + +Mutta sitten Taneli huomasi jo Närhi-Iikan ensimmäisistä katseista +ja sanoista, että tämä mies oli jotenkin heilahtanut. Hänen hermonsa +ja järkensä näyttivät olevan pois tolaltaan. Olivatko liika viina +ja mietteet, vaiko suuret vastoinkäymiset kulkeneet liiaksi +raudoitetuin anturoin hänen tajunsa ylitse? Niinkö heikko ihminen oli +Närhi-Iikkakin, josta Taneli oli melkein luullut, että hän on niitä +miehiä, joiden päätä saa vaikkapa porossa keittää... Ja noinko hän oli +joutunut tienkululle heikkomielisenä... + +Mutta Närhi-Iikka puheli vilkkaasti, liian vilkkaasti ja oudoin elein. + +Niin hänenkö olonsa ja elämänsä kutistunut? Ei se vielä niin vähissä +ollut kuin tässä näytti. Hän oli yritellyt yhtä ja toista. Nyt viimeksi +oikein siistiä käsillä tehtyä työtä: hän oli kelloseppä. Hän oli tullut +tänne katselemaan, eikö täällä tarvittaisi sellaista käsityöläistä. +Ja muutenkin on ihmisellä kumma halu tulla vanhenemaan ja lahoamaan +lähtöpaikoilleen... + +Vilkkaasti ja viisaastikin hän puhui, mutta koko hänen olentonsa +ilmaisi jotakin vinossa olevaa. Tanelin mieli oli surullinen. Varovasti +hän teki joitakin kysymyksiä: missä hänen vaimonsa oli, ja missä hän +oli harjoittanut uutta ammattiaan? + +Närhi-Iikka ei vastannut mitään näihin kysymyksiin, vaan alkoi +selittää, että hänellä oli ollut aikamoinen liike, arvokas +kellovarasto. Mutta sitten hän joutui Venäjän keisarin, tämän Nikun, +kanssa riitaan ja sanoi itsensä irti tämän alamaisuudesta. Silloin +keisari otti hänen kellovarastonsa takavarikkoon ja mynttäytti sen +rahoiksi. Hänen itsensäkin täytyi lähteä vähän kuin pakopirtille, tänne +syrjään, pois liikeseuduilta... + +Tämä oli jo jotakin sekavaa ja ihmeellistä. Taneli sanoi siihen, että +ne ovat vaarallisia ne valtiolliset asiat... + +— Ovat, myönsi Närhi-Iikka sävyisästi. Pikkuhiljaa se on paras elää. +Mutta onhan niitä aina meitä tyhmiäkin, että öykkäritkin saavat +tilaisuuden näyttää voimiaan. + +Mutta sitten hän avasi nyyttinsä ja Taneli näki, että hänellä +todellakin oli taskukelloja ja kellosepän työkaluja. Yhden kellon hän +tahtoi välttämättömästi lahjoittaa Tanelille. Tämän oli se otettava. + +— Muistoksi, sanoi Närhi-Iikka. — Olemmehan me olleet niin paljon +tekemisissä. Eikä tämä minun liikkeeni aivan tässä ole. Sain +pelastetuksi pienoisen arkun tavaroita keisarin kynsistä. Olen nyt +täällä tunnustelemassa, sopisiko tänne asettua elämään käsillä +tehtävällä työllä. + +Hän puhui jälleen vallan järkevästi. He muistelivat menneitäkin, +sitäkin kuinka he hurstihousut jalassa polkivat reservikasarmin +kenttää, että hiekka pölähteli. Mutta äkkiä kävivät Närhi-Iikan muistot +kummallisiksi ja satumaisiksi. + +— Minä ajoin sieltä hevosella kaupunkiin päin ja siinä, kaupungin +lähellä oli, kuten muistat, myöskin pataljoona venäläistä sotaväkeä +leirillä. Ja minä en tietänyt ryssän sotalakia. Ne käskivät minun +pysähtymään, mutta minä vain yllytin hevosta juoksuun. Niinpä koko +pataljoona alkoi ampua jälkeeni ja sellainen oli loppu, että sain maata +kolme kuukautta sairaalassa kipsikääreissä... + +Närhi-Iikan mielikuvitus näytti elävän ja heiluvan kuin suuri tuli +tuulessa. Hänen kiiltävät silmänsä näyttivät näkevän kaiken edessään, +hän huitoi käsillään ja epäilemättä uskoi, ettei sen vakaisempia +asioita puhuta raamatussakaan. Siksi Taneli ei sanonutkaan hänelle, +että jopa sinusta on tullut suuri valehtelija, vaan kysyi: + +— Sattuiko sinuun monta luotia? + +— Kuusisataa yhdeksänkymmentä yhdeksän osumaa, vastasi Närhi-Iikka ja +alkoi sitten selittää nykyisen elämänsä järjestämistä. Kyllä hän taitaa +lopultakin jäädä tänne tekopitäjäänsä. Ehkäpä täällä elää: saa aina +myydyksi jonkin kellon ja korjatuksi toisen. Tämä kauppiashan möisi tai +vuokraisi tuon punaisen mökin tien vierestä. Se kun on sille kaupoissa +kiertynyt tarpeettomasti. + +Niin Närhi-Iikka puhui ja selitti taasen asioita ylen ymmärtäväisesti. +Mutta Taneli uskoi silti, että pilalla on mies, suoraan sanoen hullu. +Mutta hänen mielestään oli melkeinpä hupaista, että ihminen on hieman +hupsu, kunhan se nyt vielä ymmärtää vähän maallisiakin asioitaan, eikä +tule köysien ja koppien tarpeeseen. + +Mutta silti hän istui syvissä ja surumielisissä mietteissä +paluukuormansa päällä. Niinpä oli käynyt Närhi-Iikallekin, hänen +lapsuutensa ystävälle, jota hän oli aina pitänyt jonkinlaisena +ihmemiehenä. Niinpä elämä itsekutakin heittelee miten tahtoo. + +Iltainen aurinko paistoi ja hullun miehen lahjoittama hopeakuorinen +kello tokutti hänen taskussaan. + + * * * * * + +Aika kului. Kyläkunnassa käsiteltiin maita ja lypsettiin nautoja. +Meijerin pilli hihkui aamuisin, maitotonkat kolisivat. Myöskin uutta +tapahtui: ensimmäinen sinikupeinen auto kävi kylässä, hyrisevä ja +haiseva kummitus, ja nuoret miehet ajelivat polkupyörällä kylän +raitilla. Suurempaakin tapahtui: vanha vesimylly purettiin, kosken +kupeelle kaivettiin kanava, pato rakennettiin ja pystytettiin +myllylaitos, jossa saatiin jyvät jauhoiksi ja ryyneiksi, puunrungot +laudoiksi, jossa myöskin joen musta vesi muutettiin kirkkaaksi valoksi. +Siinä oli Tanelin mielestä jotakin kummallista ja taikuutta: pylväitä +pystytettiin ja lankoja pingoitettiin ja valot syttyivät taloissa ja +mökeissä lasisiin onteloihin. Hohtelivat ne Yläpellossa kaupan edessä +patsaitten nenissäkin. Tanelin mielestä tämä oli kovin ylävää ja +juhlavaa, hiukan kuin ylimielistä. Hän kun oli nähnyt, kuinka päreet +paloivat loppuun ja nyt joutivat jo öljylamput loukkoon, ja öljyn +kauppa alkoi käydä huonosti. + +Mutta muutakin suurta tapahtui, joskin jossakin etäällä. Sanomalehdistä +luettiin, että sota on syttynyt, suuri sota, maailman sota. Siellä on +tulta ja verta, raunioita ja ruumiita. Tapelkoot. Tottapa heillä on +yllin kyllin syytä. Tässä kylässä näytti kaikki käyvän vuodesta vuoteen +kuten ennenkin. Naudat ammuivat ja heruivat maitonsa, työväentalolla +ja raittius- ja nuorisoseuran talolla puhuttiin asiasta ja soitettiin +hanuria. Luettiin sotauutiset ja liimattiin sitten aviisi kamaripöksän +seinään tahi käytettiin se nuusniekassa tarpeelliseen tarkoitukseen. +Tosin kohosi Purnun kaupoissa hiljalleen kirisperien hinta ja +samoin kävi kaikelle tavaralle. Mutta itsekukin lypsi jostakin, +kuten muulloinkin, tarpeelliset lantit. Suuri sota alkoi vitkaan +vaikutuksensa kaukaisten kylien elämään. + +Taneli eli kuten ennenkin Yläpellossa kauppias Purnun tilanhoitajana, +hänen vaimonsa kärsi kärsivällisesti ja hiljaisesti ja yksin leinin +nakertelua jäsenissään Kitulan mökillä. Heidän tyttärensä Maria oli +kasvanut ja päässyt ripelleen. Hän oli nyt piikapalvelijana Isossa +Mahalassa ja kävi tansseissa työväentalolla. Mutta hän oli sangen +säädyllinen tyttö ja hän voi tarjota iloa vanhemmilleen sunnuntain +seutuina jonkin ruoka- ja herkkupalan muodossa. + + * * * * * + +Sitten tapahtui pitäjässä jotakin, joka ehkä jälleen oli vaikuttava +Tanelin jo kauan vakaisesti jatkuneeseen elämään Yläpellon +isäntärenkinä. Pitäjään perustettiin osuuskauppa. Siitä oli +pitäjäläisten keskuudessa ollut jo kauan puhetta, hankkeitakin. Mutta +Purnu, ainoa kauppias pitäjässä, oli sellainen haka, porho, oikea +kaupparuhtinas, että hankala näytti olevan sen yhteisen osuuskaupan +nousta jaloilleen. Nyt se oli kuitenkin perustettu ja myymälät +kohosivat kuin kohosivatkin sekä kirkonkylään että syrjäkylille. +Purnu oli saanut kilpailijan. Ostajat vähenivät, kauppa alkoi käydä +huonommin. No, joka tapauksessa oli kauppias Purnulla edessään vielä +jokapäiväinen leipänsä ja särpimensä. Ja saapahan ihminen levotella. +Mutta koska on kauppias Purnu levotellut: aina hänellä on hankkeita +ja suunnitelmia. Hän on rapsakka ja iloinen mies ja sanat eivät ole +koskaan hänen suustaan puuttuneet. + +— Terve, isännät, sanoi hän. Te käytte kauppaa ja viljelette maata. +Minä voin tehdä samoin. Minunkin hallussani on tätä isänmaan pintaa. + +Ja kauppias Purnu tarttui kynään ja paperiin ja kirjoitti vakaisia +asioita. Hän kirjoitti virkamiehille ja valtaherroille, jotka monasti +menettelivät yhteisen kansan kanssa niin kuin tahtovat. Nyt kai +kauppias Purnu tahtoi saada heidät menettelemään niin kuin hänestä oli +hyvä. Hän kirjoitti vakaisia papereita, asiakirjoja. Sitten kului vuosi +ja toinenkin hiljaisuudessa. Mutta ne paperit kulkivat kai herrain +hyllyillä ja tekivät vaikutuksensa. + +Sillä eräänä päivänä alettiin viitoittaa maantielinjaa poikki sydänmaan +Tanelin kotikylästä Laahankylään. Tämä tie yhdistäisi kaksi maantietä, +lyhentäisi seutukunnan matkaa rautatieasemalle, vaikuttaisi edullisesti +monen pitäjän elämään ja kanssakäyntiin. Eikä tietä ainoastaan +viitoitettu. Ojia alettiin lapioida, tietä raivata ja karia vetää. +Tietä rakennettiin valtion suurilla voimilla. + +Ja tämän olivat matkaansaattaneet kauppias Purnun hakemukset ja +asiakirjat. Mitä hän oli tarkoittanut? Hän antoi kyllä pitäjäläisten +ymmärtää, että katsokaa ihmistä: näin hän voi vaikuttaa ja suuresti +edistää koko seudun yhteistä hyvää. Nyt saa siinä köyhä lapiomieskin +työtä, ja arvaamaton on tämän tien merkitys, jahka se valmistuu. + +Mitäpä tähän oli sanomista? Ehkäpä kauppias Purnu saikin itseään kansan +silmissä nostetuksi, jokusen uuden ostajan kauppaansakin. Sitäpaitsi +se lyhensi hänen rahtimatkojaan rautatieasemalle. Mutta palvelihan tie +yhtä uskollisesti osuuskauppaakin. + +Tämä uusi maantie kulki kauppias Purnun maiden halki, poikki Yläpellon +takamaasaran. Siinä oli metsää ja oli avara suokin, Susisuo, musta ja +voimallinen. Purnu möi niihin aikoihin tämän metsäsaran puut. Pitäjässä +tiedettiin puhua, että hän oli osannut tehdä tämän metsäkaupan +vähän ovelammin kuin muut. Puutavarayhtiön työnjohtaja oli siitä +viinapäissään puhunut ja puskenut vihaa kauppias Purnua kohtaan ja +sanonut, että tämä oli kettu ja sanansa syöpä mies. Niinpä pitäjässä +tiedettiin, että Purnu oli ryhtyessään metsäänsä myymään tarjonnut +tälle työnjohtajalle konjakkiryypyt ja sanonut, että maksa nyt niistä +puista yhtiön puolesta niin hyvä hinta kuin suinkin kärsii, niin minä +maksan sitten sinulle sen ja sen summan. Näin tapahtui. Purnu sai +puistaan hyvän hinnan ja pisti rahat massiin. Mutta sitten hän ei enää +muistanutkaan sopimustaan työnjohtajan kanssa. + +— Mitä, oli hän sanonut, eikö puutavarayhtiö pysty maksamaan miehilleen +taipeeksi palkkaa? Luulisi pystyvän. Niin halvalla viepi puut +metsänomistajilta. + +Kauppias Purnu on viisas mies. Hän osaa tehdä työtä ja pelata tässä +maailmassa. Hän on myöskin sanonut, etteivät nämä metsärahat menekään +niinkuin monilta isänniltä pyhäruoan parannuksiin ja väkevään viinaan. +Hänellä on muka niin lyhyt kaula, ettei hänen kannata herkutella. +Pitkäkaulaisille se sopii. Niissähän herkut maistuvat vähän pitempään. +Hän katsoo aina seutukunnan yhteistä hyvää ja vaurastumista. + +Nämä tapahtumat ja tuumat ne toivat taasen muutteen Tanelin elämään. +Hän joutui pois Yläpellosta, jossa hänen elämänsä oli niin monet +vuodet jatkunut. Mutta hän ei silti joutunut pois kauppias Purnun +palveluksesta. Ei suinkaan. Kauppias Purnu puhui hänelle höystäviä +ja mielillä pitäviä puheita. Sanoi, että sinä olet niin oikea mies, +että missä tuo toinen lieneekään. Sellaista miestä hän ei heitä +milloinkaan. Hän lupasi Tanelille vapaan asunnon ja ikuisen eläkkeen, +jos tämä tulisi liian vanhaksi työhön, kun tämä pysyisi edelleenkin +hänen miehenään ja hoitaisi työnsä ja tehtävänsä kuten omansa. +Eikä toimittaisi niitä kuin kepillä hämmentäen, kuten toisen työt +tavallisesti tehdään. + +Ja Taneli mielistyi näihin puheisiin ja niiden puhujaan. Siinäpä vasta +oikea mies, mies, joka ymmärtää järjestää työläisensäkin vanhuuden +päivät. Siinäpä hänelle turva, jota ei jokainen työntekijä tavoitakaan. +Toisenmoinen tuskanpäivän vara kuin tuo työläisen tavallinen vaivaisapu +ja vaivaistalo. Sillä eikö suoran ja rehellisen työmiehen ole aina +pitänyt saaliinsa syödä heti kissan tavoin? Voiko hän ottaa vanhuuden +turvansa lapsiinsa? Mitä apua Taneli voi odottaa ainoalta tytöltään, +joka jo oli mennyt naimisiin sangen nuorena köyhän miehen kanssa? Nyt +he asuivat pienessä mökissä ja purkivat maailman valkeuteen ihmisen +taimia. Ei, Tanelille ei ollut apua lapsestaan. Pikemminkin sait häntä +vielä itse hoitaa ja holhota. + +Taneli mielistyi siis kauppias Purnun puheisiin ja lupasi häntä +palvella kuin omaa lihaansa. Ja kauppias Purnu oli ryhtyvä nyt +viljelemään Susisuota, jonka halki se uusi maantie oli johdettu. Tällä +suolla maantien vieressä oli vähäinen metsäinen mäki, kuten saari +järven selällä. Tällä saarelmalla alkoivat nyt kauppiaan käskystä +kirveet napsaa ja valkoseinäinen pirtti kohosi, suuri jos suurikin. +Akkunat olivat laveat ja tiilinen uuni kaunis katsella. Tämä olisi nyt +Tanelin asunto. Tämä olisi nyt viimeinenkin, sanoi kauppias, Tanelin +viimeinen asumus, jossa hän vanhenisi, jossa hän saisi turvallisesti +kuolla, vieläpä tietoisena kunnon peijaisista. + +Tähän uuteen asumukseensa Taneli muutti vaimoineen keväisenä päivänä. +Kitulan torppa jäi ja myöskin Yläpellon talo. Siellä asuivat ja elivät +nyt toiset ihmiset. Taneli oli tullut elämään ja kuolemaan Susisaareen +suuren suon keskelle. + +Mutta te rääkyvät sorsat rapakoissanne ja te juhlalliset, satumaisen +pitkäjäseniset kurjet, jotka pelättävän raikuvalla rumpuäänellänne +huudatte suon sumuiseen aamuun, te taidatte elää täällä viimeisiä +kesiänne. Tämä ei ole enää teidän laidunmaanne. Sinäkin, vilkas +ja outoeleinen taivaanvuohi, joka soitat häntähöyhenilläsi suon +yläpuolella, sinä saisit virittää soittimesi murhelauluun. Sillä maanne +ja vainionne otetaan teiltä. + +Jo on Taneli laskeutunut suolle kuokkineen ja lapioineen, ja hänen +mukanaan tulee monta miestä, monta kymmentä miestä. Sillä kun kauppias +Purnu kerran on ryhtynyt Susisuota viljelemään, tekee hän sen suurella +ryymingillä ja komeudella. Hän tahtoo näyttää tälle yksinkertaiselle +kansalle, kuinka hän osaa elatuksensa ottaa maastakin yhtä hyvin +kuin kaupan käynnistäkin. Monet lapiot alkavat siis luoda viemäreitä +ja sarkaojia, monet kuokat kääntää suon pintaa nurin. Työ ja elämä +ottavat sijansa suon avaralle ja alakuloiselle pinnalle. Tanelin +kuokkakin kääntää siellä omaa sarkaansa. Mutta hän on myöskin ikään +kuin päällysmies ja työn vanhin. Hän on isännän edustaja: hän katsoo, +että työ tulee kunnollista, mittaa sen ja tekee työlaput, joilla miehet +saavat palkkansa rahassa tahi tavarassa itse Purnulta. Kyllähän Taneli, +entinen kauppias, ymmärtää sen verran paperityön päälle. Ja kauppias +Purnu tuntee hänen paperityönsä ja luottaa siihen. Tuskinpa hän on itse +siellä suolla käynytkään. + +Mutta siellä on muita miehiä, monta sitkeäsisuista ojuria ja +kuokkamiestä. Suorat ja sileäseinäiset ojat johtavat pois suomaan +ruskeata vettä, ja yhä laajenee musta kuokan jälki suoaavikon laidassa. +Kerran on tuo laaja suo kasvava heinää laidasta laitaan. Kerran +sanotaan, että se Purnu, kauppias ja suuri maanviljelijäkin, otti ja +raivasi tämän suon. + +Tanelin uuden asumuksen ympärillä on ateria-aikojen ja iltojen +tullen kuin jokin savotta ja leiripaikka. Sielläpä on käriseviä +sianpintapannuja nokinaamaisten miesten käsissä. Tanelin varhain +vanhentuva vaimokin on virkistynyt elämään. Hän keittää suurella +pannulla sen kaltaista mustaa kahvia, että siinä vaikka tikku pystyssä +pysyy. Miehet ojentelevat särkeviä sivujaan ruohikossa ja kielet +taivutetaan puheisiin. Siinä pohditaan sitä, kuinka tässä maailmassa +tarvitaan kauppias Purnu ja tämän rahat ja epälukuisten miesten sitkeät +selät. Siten on tämä maailma järjestetty: köyhän miehen vatsa vaatii +leipää ja läskiä ja saattaa hänet yhteisymmärrykseen rahamiesten ja +rahojen kanssa. Puhutaan myöskin ennustuspuheita kauppias Purnun +tulevaisuudesta, siitä, kuinka moni rikas mies ehtii sitkeähenkisen +työmiehen rinnalla köyhtyä. Olihan tämä Tanelikin jo kauppiaana ja +kalliina miehenä, mutta tännepä vain sortui Susisuolle kuokka kouraan... + +Niin voivat maan mullistajat puhua. Mutta etupäässä he tekevät jotakin. +Susisuolla tapahtuu vakaita asioita. Syksyyn mennessä on siellä jo +ojia arvaamattoman pitkästi, ja nevan kulon kellertävään pintaan on +ilmestynyt avara, musta vyöhyke. + +Sitten tulee talvi ja värjää Susisuon sileällä ja valjulla värillään. +Sen yllä on hiljaisuus ja pimeys tahi välkkävä tähtien paljous ja +joskus revontulien satuinen hohde. Tanelin uusi pirtti maantien +laidassa, vasten metsäsaarelman huurteista rintaa on ikään kuin +alakuloisiin mietteisiin vajonnut. + +Mutta pian tulevat hevosmiehet juhtineen ja savirekineen. Savikuopissa +sitkeäsivuiset miehet luoda jutkistavat kuorman jos toisenkin. +Suurella, valkealla suoaavikolla on jälleen liikettä ja elämää. Sen +pinta rikotaan ja rypytetään loppumattomalla savikuormien jonolla. +Keskenkasvuinen poika huutaa ja kiroaa juhdalleen talvisen taivaan +alla. Taneli, joka myöskin täyttää kuormia kuopassa, sanoo, että +hyvinpä olette lukeneet aapisenne: niinhän siellä ennen sanottiin, että +ajaja huutaa ja kananpoika piipattaa... + +Rahtijuhdat junnaavat myöskin kuormiaan ylitse suon, sitä vasta +valmistunutta maantietä. Mutta Tanelin uuden pirtin, Susisaaren mökin, +kohdalla on heillä majapaikka: juhta saa heiniä eteensä ja rahtimies +rappeutuneessa turkissaan ja kaulahuivissaan lämmittää kohmettuneita +jäseniään mökissä ja puhelee uutisensa. Pitkän, valkean ja pimeän +talven päiville löytyy jotakin sisällystä tänne suuren suonkin +keskelle, Susisaareen. + +Ja sitten tulee kevät. Joku kurki kiertelee ja ääntelee orvon +tunnelmissa suuren suon laiteilla, joku taivaanoinas virittää siellä +vielä värisevän häälaulunsa pyrstösoittimellaan. Mutta kun kevätvedet +ovat kuivuneet, laskeutuvat suolle taasen kuokkamiehet. Vieläkin +monta sitkeäselkäistä miestä, vaikkakaan ei enää monikymmenistä +laumaa. Kuokkasaroille ajetaan nyt ensi kerran myöskin rullakarhit. +Siellä käsitellään myöskin apulantapusseja, siroitellaan kauroja ja +heinänsiemeniä maahan, jota aivan äskettäin tallasivat kurkilinnun +valtavat varpaat, jossa kypsyivät suomuuraimen ihanat hedelmät. Kesän +kuluessa kaura ja heinä nousevat taimelle ja kasvavat. Suolle kohoilee +myöskin heinälatoja, joiden valkoiset pärekatot hohtelevat kauas. + +Suuren Susisuon laajat ja alakuloiset kasvot saavat aivan uuden ilmeen. + + * * * * * + +Niinpä on mennyt taasen vuosia, yleensä ylen rauhallisesti siihen +nähden, että sota, meteli ja veriset vaatteet olivat tietojen mukaan +sangen suuressa käytännössä maailman pääpaikoilla. Mutta tässä +kaukaisessa kylässä melkein uskottiin, että kählälle tuo se tappelu +käynee, koska siitä ei sen valmiimpaa tule. + +Tulipa kuitenkin lopulta jonakin maaliskuun päivänä suuria kuulumisia, +kuului pitkin puhelinlankaa ja näkyi sanomalehtien sivuilla. Ryssän +keisari ja Suomen suuriruhtinas on kukistunut ja pudonnut lavitsaltaan. + +Sepä oli jo vakainen tieto. Siitä sopi puhua. Keisarilta oli otettu +niskavoimat pois. Hänen kaunis kuvansa voitiin pudottaa kansakoulun +seinältä. Kansa itse ryhtyisi nyt hallitsemaan itseään oikein ja +viisaasti. Tässäkin kaukaisessa kylässä ikään kuin metsä kohisi +aatteiden ja vapauden tuulen puhaltaessa. Punaisia rusetteja kantoi +joka mies rintapielissään. + +Niinä päivinä kohosi köyhän työkansankin arvo ja se tuli suuriin +luuloihin voimistaan. Tämä työkansa oli yleensä näihin asti ollut +hiljaista ja ikään kuin siinä luulossa elävää, että kaikki oli niin +kuin ollakin piti, että heidän kohtalonsa oli säädetty ylhäällä +ja annettu heille viisaita miehiä herroiksi ja opettajiksi ja +paimeniksi. Mutta nyt siinä ilmeni katkeruutta ja pahaa sisua ja +suuta. Monet heistä avasivat päänsä ja puhuivat, että niin tässä +joutaisi käydä monelle muullekin, eikä ainoastaan ryssän Nikulle. +Monet valtamiehet ja rahamiehet joutaisivat lentämään lavitsoiltaan +ja pehmeiltä istuimiltaan ja puhtaiden pöytien päistä. Jokunen niistä +Latvuskylänkin sitkeäselkäisistä kuokka- ja kirvesmiehistä jutteli +puheita, joita joidenkin oli ikävä kuunnella. He puhuivat muun muassa +monista paksumahaisista isännistä, jotka ovat kasvattaneet vatsansa +köyhien hiellä ja Luojan hoitamien tukkipuiden ytimellä, venyttäneet +sisuskalunsa häpeällisen valtavaksi, pian kottikärryllä työnnettäväksi, +nautaeläimen rapamahaksi. Olisi muka oikeus ja kohtuus ja heille +itsekullekin terveellistä, että hekin joutuisivat kumartumaan metsän +puitten juurille, kääntämään nurin suon pintaa. Siinä ehkä suolistokin +kutistuisi ja mies tulisi ihmisellisemmän näköiseksi. + +Mutta päivät kuluivat, kesä tuli ja kesä meni. Ihmisten tajussa oli +kuitenkin ehkä jotakin raskasta ja helteistä, jyrähdyksiä odottelevaa. +Kuultiin, että täälläkin oli perustettu jokin suojeluskunta, jokin +järjestyskaarti. Oli kaksi ihmisluokkaa: ne, jotka eivät omistaneet +juuri muuta kuin ruumiinsa, ja ne, jotka saivat sanoa omakseen ja +pidellä jotakin muutakin tämän maailman hyvyyttä. Ja ne katselivat +epäillen toisiaan. Leivän puute näyttäytyi myöskin jo näinä aikoina: +sitä jaettiin koreilla paperisilla korteilla, määränsä kullekin. + +Tuli talvi ja sitten tuli outoja tapauksia. Ei kukaan tietänyt, miten +se oikein alkoi. Mutta häikän aika oli äkkiä aivan käsissä. + +Tässä pitäjässä sai suojeluskunta sangen helposti vallan ilman +aseellista yhteenottoa, kuten yleensä maan pohjoisessa osassa. Joitakin +työväenaatteen miehiä vangittiin, etsittiin ja löydettiin toimettoman +punakaartin aseita. Olivatpa asiat kuitenkin menneet niin iholle, että +jotkut punaisimmat ja pahasuisimmat pitäjän miehet saivat lopettaa +päivänsä pyssyn kuulista. Siellä helmikuisella lumella oli pienoinen +ruumiskasa. Puhuttiin, kuinka muuankin köyhä akan kuvatus oli sitä +kierrellyt ja puhellut, että siellä se poikakin makaa ja isän turkki +päällä. Mutta jotkut valkoisen aatteen miehet kuuluivat puhuneen vähän +kuin vahingoniloisesti, että sielläpä he saivat sen ihanne valtakunnan: +kolme kyynärää maan alla. + +Kaikki huomasivat, että nyt ovat käsissä totiset ja vakaiset päivät. Ei +ollut hyvä päästää suustaan kaikenlaisia ääniä, muuten voit pian olla +ylen hiljainen ihminen. Opetus osattiin antaa nopea ja tepsivä. + +Taneli säilyi erillään niistä asioista. Hän oli jo iälle ehtinyt mies. +Hän asui suuren suon keskellä ja teki töitään. Hänellä oli kauppias +Purnulta tiedossa ikuinen eläke. Hän kuunteli, mitä joku hänelle puhui +tapahtumista ohi kulkiessaan, ja ihmetteli ajan kovuutta ja kiivautta. +Saattoipa hän puhua leikkipuheitakin ihmisen rauhoitusajan loppumisesta. + +Sitten seurasivat sotakuukaudet. Punakaartihan oli saanut etelässä +vallan ja pyrki pohjoiseen, ja valkokaarti tunki etelään. Sodan räiske +ei nytkään kuulunut tähän kaukaiseen kylään, mutta etelämpää tuotiin +verisiä ruumiita, jotka haudattiin kirkkomaahan suurella komeudella ja +pyssyn räiskeellä. + +Sitten tuli kevät ja voitto, vapaus ja itsenäisyys. Tuli myöskin ruoan +puute ja vähäväkisille suora nälkä. Tanelikin sai nylkeä petäjän kuorta +leipäänsä, kuten moni muukin. Muistuipa siinä mieleensä se pitkään +nielettänyt nisu siellä Amerikan maassa, ja hän ajatteli, että onpa +ihmiselämässä aikansa kutakin. Ohikulkijalle hän saattoi julistaa, +että kyllä sota on surkia seikka, vaikka sillä lieneekin saavutettu +itsenäisyys ja muita hyviä asioita. Mutta köyhän ja nälkäisen ihmisen +suussa eivät maistu komeat puheet, hänen silmäänsä eivät ilahduta +juhlalliset patsaat sankarien haudoilla. + +Kun Taneli sinä kevännä puri pihkanmakuista leipäänsä ja painoi sen +vatsaansa kehnojen särpimien keralla, mietti hän monasti ja puhuikin +työkansan lyhyestä ymmärryksestä, kun se lähti leventämään niukkaa +leipäänsä pyssyntorvilla ja pistimillä. No, moni heistä sai riittävän +ja tukevan leipäkortin, mutta loppujen elämä näytti menneen yhäkin +heikommille pohjille. + +Näihin aikoihin heräsivät taasenkin kauppias Purnun toimeliaassa +tajussa uudet tuumat. Hän ei ollut löytänyt tyydytystä Susisuon +viljelemisestä, eipä koko paikkakunta häntä enää miellyttänyt. Hänen +luulonsa mukaan väestö kantoi vihankaunaa häntä vastaan ja karttoi +hänen kauppaansa, ja kunnan miehet rasittivat häntä sietämättömän +raskaasti veroilla. Niinpä kauppias Purnu katseli ympärilleen ja oli +havaitsevinaan jossakin toisessa pitäjässä otollisemman laidunmaan +elämälleen. Hän oli pyyhkivä tämän paikkakunnan tomut saappaistaan. +Ehkä täälläkin sitten joskus herätään ja huomataan mitä on menetetty. + +Kauppias Purnu siis järjesteli muutosta elämäänsä näinä kiihkeinä +aikoina. Hän lopetti kauppansa ja möi koko tavaravarastonsa +osuuskaupalle. Hän möi myöskin kiinteimistönsä ja maansa. Alapellon +talon kuului ostaneen Ison Mahalan isäntä, vielä nuorehko, mutta +vakaasti toimelias mies, joka oli näinä sotavuosina kaikessa +hiljaisuudessa maan hedelmillä ja lehmänanteella kartuttanut +sievoisesti omaisuuttaan. Ja nyt hän laajensi maitaan kokonaisella +talolla saaden myöskin haltuunsa Susisuon komeasti aloitettuine +viljelyksineen. + +Taneli kuuli kaikista näistä ja tuli mieleltään hieman levottomaksi. +Miten käypi kaikissa näissä mulkkauksissa hänen ikuisen elatuksensa +ja kaunniitten peijaistensa? Muistiko kauppias mitä järjestää +myyntihommassaan? Mutta olihan hän niin oikea mies. Taneli oli kyllä jo +aikeissa lähteä puhuttelemaan häntä itseään, mutta sitten tuli uusia +huhuja, ohikulkijain kertomia. + +Kauppias Purnu ei olekaan onnistunut hankkeissaan ja ostoissaan +toisessa pitäjässä. Ja sitten hän on ryhtynyt katsastelemaan kauppojaan +täällä ja havainnut tehneensä tyhmästi. Rahahan näytti näinä aikoina +kadottavan kaiken arvonsa, mutta maa ja maantuotteet olivat vakaisia +arvoesineitä. Kauppias Purnu kuului yritelleen saada kauppojaan +puretuksi, siinä onnistumatta. Ja hänelle kuuluivat tulleen tuskan +päivät ja unettomat yöt, katkerat katumuksen ajat. + +Oli jo käsissä kesä ja Taneli ja joku toinen mies olivat Susisuolla +kuokkatöissä. Heillä oli ennen annettu lupa tehdä siellä töitä milloin +vain voivat, ja mitään kieltoa ei oltu annettu. Työnteosta oli +kuitenkin nyt puhti ja saatto poissa, sillä ruoat olivat ylen heikot. +Ja heikko työteho tiesi sitä, että ruokakin kävisi yhä kapeammaksi. + +Tänne suolle ilmestyi sitten eräänä päivänä kauppias Purnu kiiltävissä +saappaissa ja nahkainen salkku kainalossa. Hän tuntui yhtä puheliaalta +ja rapsakalta mieheltä kuin ennenkin, kukaties entistä vilkkaammalta. + +Taneli ilostui peräti hänet nähdessään: nythän hän kuulisi mitä niissä +puheissa on perää. Kuinka on hänen tulevaisuutensa järjestetty? Onko +kauppias myönnyt tämän suon ja maan? + +— Myynytkö? Kuuluuhan sitä kansa hölyävän. Ja minähän olen kauppias, +minä myyn ja vaihdan. Mutta kyllä minä tällä kertaa olen täällä isäntä. +Elä huolehdi ollenkaan, kyllä puheet pitävät. Iskekää päälle vain, +palkka siitä maksetaan. + +Sitten noustiin suolta Tanelin pirttiin, missä keitettiin kahvit. +Kauppias otti salkustaan pullon ja lirautti sekaan kermaa, jota ei +kissat kuulu haistavan. Sitten hän otti salkustaan papereita ja +sanoi, että tässähän on nyt tosimiehiä todistajiksi. Mitä papereita +ne olivat? Taneli ja se toinen kuokkamies olivat tulleet iloisiksi ja +naureleviksi. Ollapa mitä olla. Hyvä mies oli tämä kauppias, laatuun +käypä mies. Sen verran he kuitenkin käsittivät, että ne paperit olivat +uudet kauppakirjat. Niissä todistettiin, että kauppias Purnu jälleen +oli maittensa ja tavarainsa isäntä ja omistaja. Taneli ja se toinen +työmies piirustivat niihin papereihin nimensä. Kauppias Purnu antoi +heille myöskin rahaa kuokkatyöstä. Sitten hän pisti paperit ja pullon +salkkuunsa, nousi ja lähti. + +Tanelin mieli oli tämän käynnin johdosta keventynyt ja ilostunut. +Olihan hyvä tietää, että tuo niin laatuunkäypä mies ei ollut häntä +hylännyt. Ruoan niukkuus tosin vielä vaivasi. Mutta ehkäpä se oli +hetkellistä. Olihan sotahommat jo heitetty ja ryhdytty peltotöihin. + + * * * * * + +Tuli syksy ja maasta saatiin sato, koottiin vilja ja juurikasvit. +Maanmies havaittiin kaiken perustaksi ja pohjaksi niinä aikoina. Oli +jälleen opetettu ihminen havainnollisesti uskomaan todeksi vanha sana, +että leipä on pääasia. Tosin eivät köyhemmät vieläkään voineet sitä +leveästi haukata: määrän perästä sitä tippui. Mutta hyväpä näinkin. + +Monta ainetta oli näihin aikoihin niukasti. Kaikkien hyppysiin ei +riittänyt tupakkaa eikä muutakaan elämän koreutta. Mitä rahamies sai, +sen hän sai satumaisesta hinnasta. Varakkaat kokosivat varastoja, +keinottelijat keräsivät rahaa ja rikastuivat. Rahaa oli, paperia. +Kyläkunnassa myötiin ja ostettiin taloja alituiseen. Keinottelun, +kaupalla ja viisaudella elämisen ja rikastumisen himo oli istunut +yhteiseen kansaankin. + +Näinä päivinä lähestyivät raskaat koettelemukset Tanelia. Ehkäpä +hänen sielunsa oli jälleen kuurauksen tarpeessa, ehkä se oli liiaksi +jammertunut lihaan ja maailmaan. + +Tapahtui niin, että eräänä päivänä Susisaareen tuli Laati niminen mies, +pienoinen tukkipomo. Hän oli jo vanhahko, mutta vielä pysty mies. +Viikset pörhöttivät komeina hänen tavattoman paksujen, kaksinkertaisten +huultensa yläpuolella. Hän sytytti oikein kunnollisen tupakan, mitä +niihin aikoihin sai pitää äveriäisyyden ja älyn merkkinä, tarjosi +Tanelillekin, puhui soveliaat esipuheet ja toi sitten ilmi asiansa. +Seikka oli se, että hän oli tullut katsomaan omaa taloaan. Hän oli +ostanut tämän Susisaaren mökin kauppias Purnulta. + +Sepä oli sana. Taneli ällistyi ja säikähtyi, meni aluksi aivan +sanattomaksi, mutta pystyi lopultakin ilmituomaan, että ei noissa liene +perääkään sellaisissa puheissa. + +Mutta silloin pieni tukkipomo Laati vähän loukkaantui ja kopautti +poveaan ja sanoi, että täällä on tokumentit ja kaivoi ne lopuksi esiin. +Kauppias Purnu oli hänelle myönyt tämän asumuksen. Eikö hän ollut sen +omistaja? Eikö Taneli asunut tässä vain vuokralla, eli aivan kuin +armosta? Vai oliko hänellä ehkä lailliset omistuspaperit? + +Taneli oli hämmästynyt, eikä osannut muuta sanoa kuin että papereita +ei ollut, mutta oli kauppias Purnun pyhä lupaus, että hän saisi tässä +asua elinaikansa. Vieläpä saisi työkyvyttömyyden tultua elatuksen ja +kuoleman tultua maahanpanijaiset. + +Laati sanoi, etteivät ne asiat hänelle kuuluneet. Saattoipa olla +niin kuin Taneli sanoi, mutta paljonhan niitä maailmassa puhutaan +ilmanaikuisia tupakkapuheita. Hän oli nyt kuitenkin tämän Susisaaren +mökin ostanut ja tulisi siihen asumaan aivan kohta. Taneli saisi +katsella itselleen muuta olinpaikkaa. + +Nämä puheet pidettyään Laati nousi ja lähti, mutta lupasi pian tulla +takaisin vaimoineen ja kaikkine olemisineen. Taneli nousi ja lähti +myöskin. Hän aikoi kauppias Purnun puheille. Mutta hän ei tavannut +tätä. Kukaan ei tietänyt missä hän sillä haavaa oli. Kylällä kuulikin +hän outoja ja ihmeellisiä seikkoja kauppias Purnusta ja tämän asioista. +Ne tuntuivat olevan aivan sekaisin. Huhuttiin jos jonkinlaista +väärennetyistä asiapapereistakin ja muista. Kauppias Purnulla +kuuluivat olevan edessä tukalat ajat. Sanottiin hänen jo edesvastuusta +päästäkseen teeskentelevän syyntakeettomuutta, tekeytyvän hulluksi, +kuten joskus Israelin Taavetti. + +Taneli palasi siis Susisaareen niine tietoineen ja tunsi mielensä ja +elämänsä raskaaksi. Niinkö ihminen pettyy ja petetään vielä vanhoilla +päivillään? Laaja suo aloitettuine viljelyksineen näytti harmaalta. +Sinne ei enää tuntunut osaavan lähteä kuokkaa heiluttamaan, kun ei edes +tuntunut varmalta, maksaisiko siitä kukaan palkkaa. + +Muutakaan työtä ei ollut. + + * * * * * + +Syksy ehti pitemmälle, näytellen jo routaa ja lunta. Silloin eräänä +päivänä tuli Susisaareen pieni ja paksuhuulinen tukkipomo Laati +muuttokuormineen ja vaimoineen. Taneli oli ollut metsässä polttopuita +keräilemässä. Mökilleen palatessaan hän näki sänkynsä ja pöytänsä ja +muut vähät kapineensa kartanolla. Laati oli vienyt omat tavaransa +sisään ja leventeli siellä nyt isäntänä. Tanelin Kaisa vuodatteli +vettä silmistään. Näyttiväthän he nyt joutuvan talvisen taivaan alle. +Oliko heidän nyt lähteminen kylälle anelemaan turvaa, jonkun armeliaan +ihmisen katon alta? + +Mutta siinähän oli pieni ja nokiseinäinen sauna. Sen oli Taneli +rakentanut omin varoinsa ja apuinsa. Siinä ei kauppias Purnulla ollut +osaa eikä arpaa. Laati kyllä oli sitä mieltä, että hän oli ostanut +Susisaaren saunoineen päivineen, mutta eipä hän kuitenkaan voinut estää +sitä, että Taneli laittoi saunan suitsuten lämpenemään ja työntyi sinne +vaimoineen. Laati sai, ainakin toistaiseksi, tyytyä siihen, että Taneli +piti saunaa omanaan. + +Niinpä Taneli oli joutunut elämään savuista saunaelämää. Ja koko hänen +elämänsä näytti olevan vain surun sauhua. Eräänä päivänä tuli lautamies +ja haastoi hänet oikeuteen. Sillä hän oli sekaantunut kauppias +Purnun juttuihin. Miksi hän oli mennyt piirtelemään nimensä tämän +sotkupapereihin? Väärä todistus: siitä antoi jo tuntuvan rangaistuksen +ajallinen oikeus, puhumattakaan iankaikkisesta. + +Tukalaa ja ahdistavaa oli nyt Tanelin elämä. Yöllä ei saanut unta, ja +paita sikesi täpötäyteen täitä, ja päästä katosivat kaikki hiukset. +Se oli häpeällisen paljas, kun taasen naamoissa rehoitti parta +kunnioitettavan harmaana ja takkuisena. Ja jumalisuus ja uskonnollisuus +tunkivat taasen ylenpalttisina hänen mieleensä. Jumalaan ja +näkymättömiinhän on ihmisellä turva tuskan päivän tullen. Ensikerranhan +Tanelilla oli meno lakitupaan. Ja edessä olivat väärät todistukset. + +Hän oli ylen levoton ja sairas sielultaan. Hän käveli saunastaan +Laatin pirttiinkin puhumaan jumalisia, sitäkin, kuinka piru teettää +jos jotakin lihaltaan heikolla ihmisellä. Mutta vähänpä tästä oli +lievitystä. Vanha tukkipomo oli savotoissa ja liikkuvissa töissä +oppinut komeita puhetapoja. + +— Joo, hitaastihan se käypi parannuksen teko meiltä köyhiltä, jotka +emme voi rahoista rakentaa turvaa maailman pahuutta vastaan. Tosi on +se vanha sana, että hyvä on kokan syöjän herraa kiittää. Minäkin olen +montakymmentä vuotta kääntymystä tehnyt, eikä ole vielä kuin huulet +nurin... + +Niin puhui Laati leikkipuheita paksuista, kaksinkertaisista huulistaan. +Mutta Tanelin mieli oli murheellinen. Hän ei saanut nyt iloa eikä +lohdutusta tällaisista puheista. + +Tuli lopulta se vaikea päivä, tuskallinen päivä. Raskaat olivat Tanelin +askelet, kun hän käveli käräjäpaikalle. Mutta kun hän sieltä palasi, +nousivat hänen jalkansa joustavasti, mieli oli keveä ja tuskasta +vapautunut ja kasvot kirkastunet. Onpa maailmassa sentään hyvyys ja +oikeuskin jossakin nurkkajuurissa. + +Siellä käräjätalon nurkalla Taneli oli nähnyt vanhan Laki-Matin, +asianajajan, oikeuden enkelin, kuten tämä kieleltään nokkela mies +saattoi itseään nimittää. Hänet Taneli vei vähän syrjään ja uskoi +hänelle asiansa ja huolensa ja sai viisaita neuvoja halvalla hinnalla. +Sitten hän seisoi korkean oikeuden edessä ja selitti asiaansa. Kuinka +hän oli mennyt piirustamaan nimensä tällaisiin papereihin, mennyt +todistamaan sellaista, mistä hän ei mitään tietänyt. + +Taneli sanoi, että hän oli vanhan ajan mies, kirjantaitamaton ja +luonnostaan yksinkertainen ja tyhmänsekainen. Hän oli kauan ollut tämän +kauppias Purnun työmiehenä ja oli monasti ennenkin piirrellyt nimeään +tämän papereihin ilman, että siitä oli mitään jälkipuheita kuulunut. +Niin että jos hän tässä oli langettanut syyn päällensä, oli se +tapahtunut vain suuresta tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä... + +Tuomari katsoi häneen pöytänsä ja silmälasiensa takaa tutkiskelevin ja +tutkimattomin silmin. Hän teki Tanelille ja tämän todistajatovereille +muutamia tiukkoja kysymyksiä ja pudisteli päätään. Sitten hän teki +kysymyksiään myöskin kauppias Purnulle, joka seisoi siellä myöskin +laihtuneena ja kärsineen näköisenä. Mutta hänen kielensä toimi yhäkin +vilkkaasti. Hän puhui laajalti. Tuomari ärjäisi jo hänelle pariinkin +kertaan, että olkaa hiljaa. Sitten hän äkkiä sanoi Tanelille ja tämän +toverille: + +— Menkää ulos. + +He menivät. Laki-Matti tuli heidän luoksensa ja sanoi, että kiittäkää +onneanne, sillä niin taisitte päästä kuin koirat veräjästä. Nyt olette +vapaat menemään ainakin toistaiseksi. Menkää siis, elkääkä silleen +syntiä tehkö. + +Niinpä Taneli ja se toinen kuokkamies lähtivät astumaan keventynein ja +ilostunein mielin, kielin ja jäsenin. Heidän sielunsa kiittivät Taivaan +Isäntää, joka oli johdattanut kaikki parhain päin. + +Kuinka rakkaalta näyttikään nyt Tanelista se savuinen sauna suuren +suon keskellä ja myöskin hänen vanha vaimonsa, joka oli odottanut +siellä huolestuneena ja kuuli nyt mieheltään huojentavat ja mieltä +ilahduttavat sanat. + +Viuh-vauh! Se raskas juttu oli mennyt ohitse. Hoi, henkiin ihminen ja +hänen eläväinen sielunsa. + + * * * * * + +Asiat alkoivat järjestyä. Kauppias Purnu joutui pois pitäjästä ja +sai oikeudessa heliseviä sakkoja. Mutta siksi liukas hän oli vielä +pinnaltaan, etteivät lain sormet hänessä pahemmin pysyneet. Kuin kala +hän karkasi pyytäjän kourasta väljään veteen. + +Osuuskauppa peri hänen sijansa kaupankäynnissä ja Ison Mahalan isäntä, +toimelias maanviljelijä, Yläpellon talon ja suuren Susisuon. Taneli on +hänen kantatyömiehensä suolla. Mutta avaran pirttinsä ja kuvitelman +eläkkeestä ja juhlallisista maahanpanijaisista hän on kadottanut. Hän +asuu talven saunassaan. Hänen raamattunsa ja uskonkirjansa savustuvat +lauteiden kulmalla ja hänen jumalisuutensa savustuu samaten. Herra +on häntä taasen armahtanut, ja usko väljähtyy ja sijaan tulee +suruttomuutta ja kevytmielisyyttä. Se ilmenee muun muassa siinä, +että hän myöpi aikaisemmin hankkimansa Laestadiuksen postillan uskon +veljelle, koska se mies hänen mielestään oli liian ravakka meikäläistä +haukkumaan. + +Kesän tullen hän muurauttaa saunaansa pienen uunin ja naulailee siihen +lattian, muodostaa siitä pienen, mustan mökin. Hänen kuokkansa ja +lapionsa laajentavat jälkiään suolla. Hän voi Kaisoineen syödä leipää +ja kuumentaa kahvia. + +Siinä hänen entisessä laajassa pirtissään asuu edelleenkin +turpeahuulinen pieni tukkipomo Laati vaimoineen. Heidän lapsensa ovat +jo kasvaneet aikuisiksi, menneet ja elävät jossakin omaa elämäänsä. +Mutta Laati-ukkokaan ei ole vielä mikään laho mies. Hän on kesät +uittoväylillä ja lajittelupaikoilla pienessä pomon virassaan. Myöhään +syksyllä hän palaa pienenä rahamiehenä mökkiinsä ja vaimonsa luo. +Hän ei enää mielellään lähde lumisiin metsiin leimailemaan puita ja +mittailemaan niiden kokoa. Hänelläkin on omat kotkotuksensa. Hänkin +haluaa järjestellä elämäänsä ja elää sitä niin kuin hyväksi näkee. + +Tämä vanha tukkilainen haluaa oleilla talvensa ikäänkuin herraskaisen +kauniissa ympäristössä. Hän on naulaillut korkkimaton asumuksensa +lattialle, maalailluttanut uunin rinnan ihmeellisen koreaksi ja +liimauttanut seiniin punakukkaiset tapeetit. Hänen siipikarjansa, +kanat ja komea kukko, asuvat myöskin tässä kauniissa huoneessa ja +jättävät mustan- ja valkoisenkirjavat merkkinsä korkkimatolle ja pöydän +latvallekin. Mutta Laati-ukko on herkkusuu: hän haluaa joskus saada +kanankovia suunsa nahalle. Ehkäpä myöskin nuo puhtaat ja punahelttaiset +linnut kuuluvat hänen mielestään kauniiseen kalustoon. Sillä lasiset +kannutkin ja posliiniset lautaset, kuten myöskin kiiltävä haarukka ja +veitsi, tällä miehellä pitää olla. Monasti kevättalvella elämä voi olla +ahdasta: leipäpalaa ja keltaista, käpertynyttä silakkaa hän käsittelee +pöytäaseineen ja kaataa kannusta sinistä sintunestettä. Mutta ne +maistuvat kai hyvältä ja ovat ravitsevia herraskaisten vehkeitten +ansiosta. Tyytyväisenä, hän istuu keinutuoliinsa, sytyttää armiron ja +puhelee kesämorsiamista eukkonsa kiusaksi. + +Mutta syystalvella, juuri kun hän on palannut kesäretkeltään pienenä +rahamiehenä, hänen elämänsä voi olla juhlavaa. Hänellä on silloin +käsillä mahtava parrunpää ja kiiltävä pikari. Hän kaataa silloin ryypyn +Tanelillekin, joka saapuu häntä tervehtimään. Taneli on jo unhoittanut +näränsä Laatia kohtaan. He ovat rakentaneet yhteisen saunan. He elävät +niinkuin naapureille ja kylänmiehille sopii. He miettivät, aprikoivat +ja nauravat. Elämä ei ole masentanut näitä vanhuksia. He ovat molemmat +iloluontoisia, hieman ärtyisän hupaisia. He eivät ole niitä viisaimpia +luomakunnassa, koska he ovat elämässään paljon vaivaa nähneet, mikä +ei liioin liene järjen mukaista. Mutta he ovat niitä tarpeellisimpia +jäseniä ihmiskunnassa, kaiken perustus, väkevien voiman ja viisaitten +älyn. He ovat yksiä tuhansista. Heitä ei huomata. Mutta ilman heitä +ei olisi kauneutta eikä kukkia, ei elämän koreutta, eikä rikkauden +loistoa. He ovat niitä, joilla elämän raskas, rautainen jyrä lannoittaa +ja höystää köyhän maan. + +Toinen heistä on aina askarrellut puitten kimpussa kuten tikka, toinen +möyrinyt enimmäkseen maata myyrän tavoin. Nämä ovat nyt heidän elämänsä +juhlahetkiä kiiltävän pikarin ääressä korkkimatolla varustetussa +huoneessa. Heidän mielikuvituksensa tekee katselmusretkiä, he puhelevat +korkeita asioita. Kuokkamies lienee taipuvainen vanhoillisuuteen, koska +hän esittää seuraavan elämänkatsomuksen: maailman asiat eivät ole +parantamalla parantuneet. Miksi, esimerkiksi, pudotettiin lavitsalta +kaksi niin hyvää miestä kuin ryssän keisari Niku ja tämän pitäjän +entinen kauppias Purnu? Ei ollut kuokkamiehellä henkilökohtaista +aihetta ylistää tätä vähän liian viisasta miestä, joka lupasi hänelle +eläkkeen ja olikin vähällä vähimmittäin saada hänet eläkevaariksi +oikein komeaan taloon, kiviseen ja monikerroksiseen... Mutta tottahan +oli, että Niku lähetti tänne jauhoja ilman määrää, ja Purnu jakoi niitä +halvasta hinnasta kaikelle kansalle. Sitten vallankumous karkoitti +Nikun ja osuuskauppa Purnun. Mitä tapahtui: tuli kaiken puute ja selvä +nälkä. Tosin nyt jo tuntuu helpottavan, mutta ei ole elämä entisen +veroista. + +Mutta puutavaran käsittelijässä on kai jotakin punaisuutta ja +kapinahenkeä. Sillä hän laulaa laulun kommunismin parantamisesta: +kuinka siihen saksalaiset pillerit olivat parhaita, vaikkakin +maistajille karvaita. + +Myöskin toisenkaltaisen laulun hän laulaa, surullisen kauniilla +sävelellä. Näin hän laulaa: — Alasti synnyin maailman helmaan... Ja +lausuu väliin — Ja nyt jo oleilen näinkin hyvässä asussa. Sitten taasen +laulat — Itkulla aloitin eloni tään... Siihen selitys: — Ja nyt jo olen +näinkin hyvällä mielellä, iloinen poika... + +Molemmat miehet nauravat. Eihän ole tosiaankaan syytä suruun: näin +on edistytty onnessa ja olosuhteissa siihen katsoen kuinka vähin +välikappalein itku suussa elämä aloitettiin. + +Sitten he juhlivat, kaksi vanhaa miestä, kunnes parrunpää on tyhjä +kuin rumpu. Vanha tukkipomo elää talvensa kauniissa huoneessaan ja +keinutuolissaan. Varat ovat vähäiset, mutta talvi niillä sivuutetaan +rauhallisesti. Jonkin kerran sattuu sellainen tapahtuma, että kukko +tipauttaa valkoisen ja mustan kirjavan jälkensä kirkkaaseen pikariin. +Laati-ukko on yleensä ylen suvaitsevainen tätä luontokappaletta +kohtaan, mutta tämä on kuitenkin liiallista ylitsekäymistä. Hän etsii +kirveen ja pölkyn ja huolimatta vaimonsa ja kukon äänekkäistä armon +rukouksista hän täynnänsä pyhää ja armotonta kiivautta mestaa korean, +punahelttaisen linnun. Mutta aamulla hänellä on lähtö kylälle etsimään +uutta sulttaania kanarouville. + +Toisen kerran sattuu, että hammaspiikkiä hänen telassaan äityy +särkemään, päiväkauden hän istuu ja kävelee synkkämielisenä ja +ärtyneenä ja syntisesti manaten. Sitten hän sitoo hammaspiikkiinsä +lujan narun ja naruun halon, istuu lattialle ja viskaa halon voimalla +päänsä ylitse. Sitten hän ähkyy ja sylkee verta ja kirouksia. Mutta +kipeästä hampaasta hän on vapautunut. + +Niin talvi kuluu ja kevät tulee ja vedet vapautuvat. Laati-ukko lähtee +vesireittien vapauteen ja työhön. Mutta syksyn tullen hän sieltä +palaa pienenä rahamiehenä korkkimatoin ja punakukkaisin tapetein +kaunistettuun huoneeseensa ja oman vaimonsa ääreen. + +Hän elää elämäänsä niin kuin osaa, mies, joka on monta kymmentä vuotta +tehnyt kääntymystä, mutta saanut vasta huulensa nurin. + + * * * * * + +Vuodet ja vuodenajat kiertävät järkähtämättöminä maan ylitse. Niillä +on yhäkin samat tuimat tahi leppeät ilmeensä. Sade, tuuli ja auringon +hohtava hymyily ovat kaiken yläpuolella. + +Mutta jos joku entinen mies, jonka hyppyset ovat jo ammoin pehmenneet, +nousisi täysin muistin ja aistein kuopastaan, niin hän tuskin tuntisi +elämänsä laidunmaita. Kuinka toiselta näyttääkään nyt Susisuo, jonka +pehmeässä ja alakuloisessa leveydessä ennen kurjet ja taivaanoinaat +asuivat: se kasvaa nyt heinää laidasta laitaan. Sen pinnasta kohoaa +epälukuinen määrä harmaita latoja. Sen ylitse ojentautuu yhä lujittuva, +ruskea maantien nauha, jolla vain joskus talvisin näkyy enää rahtimies +kiusattuine juhtineen. Öljyjen voimalla kulkee tietä tavara-auto +valtavine kuormineen. Siinä kuljetetaan ihmisiä pitkässä katetussa +vaunussa. Susisaaren mökkien sivuitse hyrisee myöskin vöyräitten +ihmisten silmäin pyynti ja elämän koreus puhdaskupeisissa autoissa. + +Susisuollakin työskentelee outo ja voimallinen juhta: Ison Mahasen +traktori. Se kyntää ja äestää nurkumatta. Ajajan huutoa ja kirousta ja +ruoskan ääntä ei kuulu. Mutta yhä tarvitaan suon laiteilla kuokkamiehen +vahvaa selkää valmistamaan sille tietä. Siellä nyökkyy ja kiskaisee +vanha Taneli kuokkarautoineen. Sieltä hän irroittaa leipänsä. + +Harvoin hän käypi enää kylällä, jossa on paljon puhelinlankoja ja +sähköjohtoja, taikamaista kosken vesistä kiskottua valoa lasisissa +onteloissa. Siellä on myöskin taloissa outoja kojeita, jotka taivaan +tuulista haravoivat puhetta ja peliä iltojaan istuvien ihmisten iloksi. + +Vielä harvemmin hän käypi kirkonkylässä, jossa on äskettäin kuollut +ja haudattu Närhi-Iikka, hänen entinen ystävänsä, joka oli joskus +viettänyt hyviä päiviä ja ymmärtänyt paljon asioita. Nyt viimeisinä +aikoina hän oli ymmärtänyt paikalleen vain kellojen rattaat ja +koneistot. Hänen kaikki muut mielipiteensä olivat epäsuhtaiset ja +satumaiset. Ja sitten hän kuoli yksin ja köyhänä, kellojensa koneisto +erinomaisen täsmällisessä pyörinnässä, mutta mielensä rattaat +kummallisen hupaisessa käynnissä. + +Taneli on käynyt hänen haudallaan, alakuloisella ja köyhän paljaalla +sorakasalla. Tuo vanha kuokkamies näyttää aivan katoamattomalta ja +patsasmaiselta siinä seisoessaan. Hänen päällensä on kyllä laskeutunut +ikään kuin ajan harmaa tomu ja hänen päänsä on häpeällisen kalju +ja puhdas, kun hän ottaa lakin päästään. Hän miettii, että niin me +täältä kaikki menemme suurine viisauksinemme ja hulluuksinemme. Ei ole +rahamiehelläkään ainoatakaan lanttia taskussa, kun hän astuu Herramme +eteen. Tanelin mieleen tunkee taasen ylenpalttinen uskonnollisuus. + +Maailma käypikin hänestä yhä oudommaksi ja kummallisemmaksi. +Viinakin on nostettu korkealle apteekin hyllylle. Sillä apteekkikin +äikein hajuin seisoo nyt kirkonkylän mäellä. Siellä on myöskin +puhdaskauhtanainen lääkärimies. Seudun entinen lääkemies, Syinmaan +tietäjä, on hänkin jo mennyt vuosia sitten kaiken maailman tietä, +kaikkine mahteineen ja salamyhkäisyyksineen. Eipä Tanelilla tosin enää +olekaan mitään erikoisempaa innostusta viinan katoaviin iloihin. Ei hän +etsi metsäkeittäjien pontikoita, eikä pirtunkuljettajien läkkiastioita. +Hän voi vieläpä kieltäytyä tarjotustakin ryypystä. Hänen mielensä on +kohta yhtä puhdas kaikista tämän maailman turhuuksista kuin päälakensa +hiuksista. Hän onkin sanonut, ettei järki eikä viina eikä hiuksetkaan +sovi samaan päähän. + +Kesät ja talvet hän möyrii teräkaluineen suolla, talvella luoden +savikuormia, harmaana ja hieman köyrynä, mutta yhä vielä miehisten +miesten veroisena. Hänelle ei tapahdu suuria asioita. Mutta jonkin +kerran hän näkee ihmeen. Jonakin syksyisenä päivänä hän kuulee +salamyhkäistä surinaa ja näkee valtavan linnun lentävän taivaalla +suoaukean ylitse. Se on lentokone: järkiviisaitten siittämä ja +synnyttämä teräksinen lintu. Taneli katsoo sitä sieltä alhaalta +kuokkaansa nojaten, kunnes se katoaa. Yhä se tämä maailma viisastuu, +on hänen aatoksensa. Hänen mielensä ihmettelee maailman viisaitten +älyä, taitoa ja tointa. Hänen mieleensä ei juolahda ajatella itsestään +suuria, möhkälemäisiä ajatuksia. + +Ei hän siis mieti, että kimpoilkaapa minkä kimpoilette, maahan te +kuitenkin lopuksi tulette. Maa on teidän astinlautanne. Te tarvitsette +paljon tällaisia miehiä, kuin on tämä kuokkamies alhaalla suolla. Ilman +heitä kuihtuisi kaikki teidän viisautenne, toimenne ja komeutenne. +Maankasvuja ja maanhedelmiä te kaikki tarvitsette. Se on ainoa +välttämätön. Niistä te loppujen lopuksi annatte mitä hyvänsä. Muilla +vehkeillä ja puuhilla on vain se arvo mikä niille tahdotaan antaa. + +Taneli näkee myöskin sen kun rautatielinja viitoitetaan halki +seutukunnan. Rautaiset kiskot asetetaan paikoilleen ja hiekkaiset +penkeret kohoavat. Juna kulkee puhkuen aivan läheltä suurta Susisuota. +Iso Mahanen voi pullistaa tyytyväisenä valtavaa vatsaansa: kaikki menee +oikeinpäin. Hän on hyvän osan valinnut. Kyläkunnan laitaan rakennetaan +asemarakennukset, kookkaat ja värikkäät.. Niiden ympärille juurrutetaan +kaunistukseksi puita ja pensaita. + +Koko seutukunnan kasvojen ilme muuttuu valtavasti. Elämä kohisee sen +ylitse. + +Mutta Tanelin elämän ympärillä ei ole enää mitään kohisevaa. Mitään +erikoista ei voi hänelle enää tapahtua. Ehkä oli viimeinen tapaus +se, kun Ison Mahalan isäntä hankki hänelle hopeisen kunniamitalin, +ritalin, kellonvitjoihin ja paperisen kunniakirjan, lasilla peitetyn +ja kullatuilla puilla kehystetyn, hänen mökkinsä seinälle, pitkästä ja +uskollisesta maatyöstä. + +Nyt on vain kysymys siitä, montako turpasta hän voi vielä kääntää +nurin, montako lapion pistoa pistää multaa. Hän on seitsemänkymmentä +vuotta elänyt mies, mutta vielä jäseniltään ällistyttävän sitkeä. +Ehkäpä hän voi vielä tehdä työtään kauankin. Ja niin kauan kuin hän +sitä voi, saa hän myöskin asua mökissään, syödä leipänsä ja ryypätä +kahvinsa. Se asumus on pieni, yksinkertaisista yksinkertaisin. Siellä +ei ole esimerkiksi mitään pehmoista sänkyä väsyneille jäsenille. Ei +sänkyä ollenkaan. Yöksi levitetään lattialle kasa vaatteita. Eikä +asumuksessa ole ylenpalttisen puhdastakaan. Sillä Tanelin Kaisa on +jo vanha ja taudin runtelema, silmiltäänkin melkein sokea. Hän on +aivan ylenmäärin kumaraan painunut niin ettei kummitus kummempi ole +kuin hän, kun hän myyrän silmin ja koukkuisin polvin kömppeilee +tarttuakseen kahvipannun sankaan. Muutenkin hän on tullut äreäksi +luonnoltaan, oikein kotiristiksi Tanelille. Hän saattaa esimerkiksi +puhua tohtoreista ja lääkkeistä, joiden tarpeessa hän muka olisi. Mutta +Tanelin kaljun pään alla istuu yhä hänen iloluontoisuutensa, jota eivät +monet vuodet eivätkä uskossa oloyritykset ole masentaneet. + +— Lääkkeitä? Jopa jotakin! Niinhän ne menisivät kuin lahoon kantoon. Se +olisi aivan yhtä kuin kaataisi kalliit ropit lahoon pökkelöön tuossa +mäellä. Jos jotakin, niin meille olisi määrättävä ketunmyrkkyä, yli +kohtuuden eläneille... + +Mutta nuo kaksi vanhaa ihmistä on katsottava sankareiksi: he haluavat +taistella viimeiseen saakka ja kaatua seisaaltaan. Kynsin hampain he +kamppailevat vielä maailmaa vastaan, irroittaakseen leipäpalansa ja +elääkseen kättensä töillä. Heidän harras halunsa on saada kuolla omin +avuin omassa majassaan. + +Ehkäpä Taivaan Isäntä, joka on hyvä, suopi heille sen armon ja +ilon. Mutta ehkä hän katsoo kohtuulliseksi antaa heille viimeisen +nöyryytyksen: ehkä ei Taneli eräänä päivänä enää pystykään menemään +työn ääreen suurelle suolle. Mutta siitä huolimatta elää edelleen. +Silloin ei ole edessä muuta kuin ihmisten armo, kunnanapu ja +vaivaistalo. Silloin hän katsoo ja tuntee tunnossaan, ettei ole +kestänyt elämän taistelussa, että hän on kärsinyt siinä häpeällisen +tappion. + +Niin voi ilta saapua synkeänä. + +Mutta joka tapauksessa kirkonkellon malmiääni soittaa, ja virsi vyöryy +veisuumiehen kurkusta. Aikansa elänyt ihminen lasketaan maan poveen +hiljaa ja rauhallisesti. Ja joku vielä elävä ja touhuava saattaa sanoa +toiselle: + +— Taneli Hotakkakin, se Susisuon kuokkamies, kuuluu kuolleen. + + + + +VIIMEINEN VÄRSSY + + +Oli heinäkuu. Maan kasvut kukoistivat vihreinä ja tuoksuisina. Taivaan +vahvuus oli ylen väljä ja sininen. Sen hohtava räppänäaukko, lännen +maille painuen, loisti surkeilematta. + +Suorana ja ruskeana halkaisi maantien nauha suoaukean, joka +iltatuulessa aaltoili heinämerenä laidasta laitaan. Keskellä suota oli +vähäinen mäki, jonka ylitse tie kiipesi. Mäellä oli pieni metsikkö ja +kaksi mökkiä, toinen isompi ja punamullalla väritetty, toinen ylen +pieni ja ylen tumma. Sen nurkkajuuritse ojenteli tie pitkäsivuisia +kupeitaan ja painui jälleen suolle, missä heinä kasvoi, tyhjät, harmaat +ladot pullistelivat rintakehiään, ikäänkuin ahnaina odotellen hetkeä, +jolloin niiden vatsa tungetaan täyteen nuorten heinien vihreyttä. + +Tänä heinäkuisena iltana pitkin tien ruskeata nauhaa kulki suruton +matkue. Ylen joutilas ja ylen suruton sivusta katsoen: nauravin suin +istuskelevia nuoriamiehiä ja jokunen valkoinen neiti heleässä puvussa +nopeasti kulkevassa autossa. Joku soitti hanuria vaunun laidalla, jonka +vihreä panssari välkkyi heinäkuisessa ilta-auringossa. Niin kulki se +vihreä, suruton vaunu halki heinäisen, tuoksuvaisen suon. + +Mutta suon laidassa, sen vähäisen mäen juurella, huomasivat autossa +istujat kummallisen olennon. Hän oli hahmoltaan ikään kuin ihminen. +Hänen runkonsa, jonka alapäätä peitti jokin tumma verho, oli ylhäältä +paljas ja verhoton. Se kumartui ja ojentui herkeämättä ja jokin +aseentapainen välähteli iltaisen auringon säteissä. Ase upposi aina +maahan, olennon hartiat nytkähtivät ja kappale maan pintaa repesi +sijoiltaan ja kääntyi nurin. Koko maan pinta olennon selän takana +olikin surkeasti raastettua, risuja törröttävää. Edessä oli villin suon +sammaleinen, väkevästi haisevia kasveja ja vihreitä pensaita kasvava +pinta. + +Joku vihreäpanssarisessa vaunussa naurahti: + +— Tuo ei ole järkevä olento. Turmelee kesän vihreyden... + +Olennon korvat erottivat vihreäkupeisen vaunun surinan, nahkapalkeisen +hanurin suruttoman äänen, naurun ja laulun. Hän ojensi selkäänsä ja +loi välinpitämättömän, synkeän katseen matkueeseen. Hänellä oli iän +leimaamat ihmiskasvot. + +Ohi kiitävässä vihreässä vaunussa nuoren miehen ääni sanoi: + +— Se onkin ihminen. Se on vanhan ajan mies, vanha maatyömies. Hän ja +hänen kaltaisensa ovat muuttaneet tuon suon, kurkilintujen laidunmaan, +tuollaiseksi heinäerämaaksi. Ohhoh, että manttaalinmies nostaa pulskan +meijeritilin! Tämä otus, vanhan ajan mies, on sille, joka ymmärtää, +yhtä mielenkiintoinen kuin muumio. Hän on elänyt aikana, jolloin +tällaiset vaunut eivät tätä maantietä pyörineet, ehkä ei ollut tätä +tietäkään. Sen poskeen ei ollut pingoitettu puhelinlankoja, eikä kylien +taloissa oudot kojeet haravoineet ääniä taivaan tuulista, valo ei +kulkenut langoissa, eikä sulkeutunut onteloon pulloon, eikä valtava, +ihmisten rakentama sudenkorento surissut kylän ylitse. Seis, kuski! +Astun alas. + +Vihreäkupeinen vaunu pysähtyi ja jatkoi jälleen surutonta matkaansa. +Mutta alas astunut nuori mies käveli pitkin suunnattoman pitkän +heinäsaran piennarta, kunnes saapui maata runtelevan olennon kohdalle. +Tämän paljas, pitkä selkä oli alkanut jälleen heilua. Kuokan rauta +iski kamaraan, kiskaisi palan irti ja kohosi jälleen. Kohosi ja laski, +tasaisesti, herkeämättä. Eikä hän huomannut tahi ollut huomaavinaan +tulijaa ja katsomaan seisahtajaa. Hän oli maatyömies. Hän kuokki. Ne ja +ne pennit sai hän ristisyleltä. Paljon oli ehdittävä, että irtautuisi +päivän leipä, suola ja särvin. + +— Eikö nyt ole jo ilta? sanoi päältäkatsoja. + +Vanhan miehen paljas runko ei herennyt heilumasta, kuokan rauta tempoi +irti turvetta. + +— On jolla on. Meikäläisen päivä on monasti sen muotoinen kuin rengas +tahi ainakin hevosenkenkä... + +Päältäkatsoja vaikeni ja alkoi virittää tulta tupakkaansa. + +Mutta kun aurinko oli painunut sangen alas ja suosta uhosi tuskin +näkyvä viileä usva, nousivat vanha kuokkija ja suruttomasta autosta +pudottautunut nuori mies suolta sille vähäiselle mäelle. He astuivat +pieneen ja mustaotsaiseen mökkiin, jonka seinät olivat longahtaneet +sinne jos tännekin. Ahdas oli se mökki, eikä mikään paikka kohdellut +ylen uutena eli puhtaana. Sänkyä ei näkynyt, mutta nurkassa oli myttyyn +kääräisty läjä vuodevaatteita. Vanhuudenhimmeä kailettikello kävi +seinällä alustanaan kellertävä sanomalehti. Oli lyhyt lavitsa ja pari +koivun rungosta katkaistua pölkkyä ja pieni onnahteleva pöytä, jonka +nurkalla oli raamattu. + +Sen pulskempaa kotia ei maankuokkija ole saanut vanhoille päivineen. +Ja ylen epätietoista on, tänäänkö vai huomenna kävelet siitäkin kunnan +vaivaistuvalle. Kun miehellä on ikää seitsemän vuosikymmentä ja ainoat +elämänpuut ovat kirveen ja kuokan varret. + +Eipä ole suuren kuokkijan vaimokaan enää ylen uusi, kun hän istuu +muurin vieressä pölkyn nokassa. Ei hänen mekkonsa hohtele enää kesäisen +heleänä eikä harmaat hiuskarvat ole taidoin asetettu. + +Vanha kuokkamies ja vihreäkupeisesta vaunusta pudottautunut nuori mies +istuvat vastatusten ontuvan pöydän ääressä ja harrastavat jotakin +salamyhkäistä ja taikamaista. Pöydän kulmalla on kupposessa vettä +ja pullosessa samaten kirkasta nestettä. Kuuluu lirinä, kun nesteet +sekoittuvat yhteen, kuuluu kulaus, kun sekoitus kallistetaan kurkkuun. + +Se on taikuutta. Heidän mielensä ja kielensä notkistuvat. Heinäkuisessa +yössä elää joku satuinen rome. + +Vanha mies kertoo elämänsä tapahtumia, sen seitsemän vuosikymmenen +pituisesta juoksusta. Se juoksu ei ole ollut erin merkillinen eikä +oudosti ohjautunut. Hän on syntynyt köyhistä vanhemmista, ollut +renkipoikasena ja renkimiehenä, akoittunut, tehnyt mökin korpeen ja +tehnyt niitä sittemmin useampiakin. Yksin lukien seitsemän kappaletta. +Seitsemäs oli tämä, jossa nyt istuttiin, ja ehkäpä viimeinenkin. Olipa +hänen elämänsä juoksuun tullut kuitenkin pari kolme mutkan paikkaa, +melkein kuin koristelevaa solmua: kerran hän oli ollut sahalaitoksen +isännöitsijänä, kerran kyläkauppiaana, pienenä, reiluna porvarina. +Olipa hän kulkenut poikki valtamerenkin, lännelle, kaivamaan esiin +kuparia ja purkamaan hiililaivoja. Mutta tämä kaikki oli vähäistä: +yleensä olivat elämän puina kirveen, kuokan ja lapion varret. Yli viisi +hehtaaria oli hänen kuokkansa kääntänyt maata tuohonkin mäen alle +samaan teliin. Ei se ollut omaa maata. Se oli suuren maanviljelijän, +Ison Mahasen. + +Ja yhä tämä mies kuokkii ikävuosiltaan seitsemissä kymmenissä. Yhä +hän pitää itsensä ja akkansa leivässä ja lämpimissä kirveen ja kuokan +varresta. Tämän häävimpää se ei kyllä ole. Ja vaikka vieras tuntuu +luulevan, että tämmöinen elämä se tätä isänmaata vahvistaa ja pönkissä +pitää, niin eipä ole tullut vanhanakaan mitään eläkettä, pansuunia. +Semmoisista se taidetaan antaa hienommista lillityksistä. + +Eipä silti, ettei miestä olisi huomattu. Siinä näkee vieras seinällä +kunniakirjan ja kellon vitjoissa hopeaisen ritalin. Talousseuran +antamat pitkästä ja uskollisesta maantyöstä. + +Hiljainen heinäkuinen yö ikään kuin taikamaisesti nosti näkyviin tuon +pitkän, pitkän elämänkulun, jonka pääasiallinen sisällys on ollut +harmaa, harmaa työ. Työ, jolla ei ole muuta käsitetty kuin niukka +leipä. Ja jotkut, jotka eivät elämänpäivänä ole kättään työlle panneet, +ovat rikkaita ja elävät hyvin. Se lienee kaikki ajassa ja onnessa. + +He puhelevat edelleen ja tulevat raamatutkin ja uskonasioihin, joita +vanha kuokkija on miettinyt paljon, kokenut olla uskontöhröksessäkin +varsinkin nyt vanhana ja silloin tällöin ennemminkin. Paljon on +hän ollut tekemisissä omantuntonsa kanssa ja murhe ja huolet ovat +pudottaneet joka-ainoan karvan hänen päästään. Se hohtelee nyt puhtaana +ja sileänä kuin naurispaistikas tahi tuo posliinikuppi. + +Hän käsittelee tuota kuppia. + +— Ei kai nämä tämmöiset minua paljon uskostani horjuta, vai? sanoo +vanha mies. + +— Ei kai, eihän Jumala tyhmä ole. + +He puhelevat edelleen, muistelevat menneitä, ankaria työpäiviä ja +hengen vaivoja ja vähäisiä iloja morsiamien ja viinakorttelien ääressä. + +Ja he käsittelevät posliinista kuppia. Vanha maatyömies koukkaa +ämpäristä vettä kupposeen, kurkistaa sinne ja näkee siellä jotakin. + +— Russakkako? kysyi nuori mies. + +— Ei kun sen muna, sanoi vanhus. — Sinä taidat olla niin herrasmies, +että se pitää ottaa pois. + +Hän ojentaa pitkän, mustan etusormensa ja kaivaa russakan takapuolen +vedestä. Kupposeen lirisee pullosen väritön neste. + +Vanhan miehen mieleen muistuvat entiset ryyppypäivät, ammoin jo +sivuutetut, sen aikuiset naurut ja laulut. Ja hänen päänsä kohoo, rinta +paisuu ja hän laulaa nuoruutensa ryyppylaulua: + + Jos meillä oisi lasi ja kortteli viinaa, + oisi hupainen laulella, + ilopäiviä vietellä, + kun lasi on meillä tallella. + + Ryypätään nyt ryyppy kahtia, + siitä saamme laulun mahtia. + Muutamat soittaa, + toiset tanssaa, + polkekoot joutilaat tahtia. + +Mutta vanha vaimoihminen, joka on hiljaa huokaillen istunut pölkyn +nokassa muurin kupeella, sillä leini jäytää hänen jäseniään, tulee nyt +kärsimättömäksi ja puhuu, kuinka hautaankaatuva saisi jo harrastaa +toisenmoisia värssyjä. + +— Hautaanko? Turvasi se vielä on, joka istuu ja laulaa. Ja kaada +sinäkin tuosta kupista suuhusi: lähtee kolotus koipiluusta... + +Heinäkuinen yö on ehtinyt aamupuoleen. Nuori mies nousee ja sanoo +hyvästi vanhalle maatyömiehelle, joka käy lyhyelle levolleen. Sillä +jonkin tunnin kuluttua hänen on mentävä manttaalin miehen heinäväkeen. +Kuokka ja lapio joutavat eräiksi viikoiksi nurkkaan. Sitten niihin +taasen tartutaan, jos jäsenissä yhä on tarvittava voima. + +Nuori mies astuu ulos matalasta ovesta. On aamu. Auringon silmä nousee +verestäen laajan, heinäisen aavan takaa. Yörastas hupattelee vielä +jossakin kesäisiä mielihauteitaan. Mutta suoviljelyksen laidasta rupeaa +kuulumaan niittokoneen surina, kuten jättiläissirkan surunvoittoinen +laulu, joka kertoo, kuinka kukat kuolevat ja kaikki katoaa. +Maanviljelijä on noussut varhain niittääkseen huomista luokopäivää +varten, joka on kirkas, mutta jonka yllä leuhahtaa kuolon tuoksu. + +Nuori mies seisoo siinä vähäisellä mäellä, sen pienen ja mustan +mökin nurkkajuuressa ja katsoo suurelle suoviljelykselle. Mustan +seinän takana nukkuva mies on siihen kuokkansa jäljellä rakentanut +muistomerkkinsä, laajan ja uhkean. Sen kupeessa ei nähdä hänen +nimeänsä, mutta se pysyy aina ja iankaikkisesti. Kauemmin kuin +paksuinkaan patsas. Ehkä sitä ei kukaan huomaakaan, ei ajattele. +Korkeintaan sanoo: se ja se manttaalinomistaja sen teetätti. Se oli +suuri maanviljelijä. + +Köyhä kuokkamies on silloin jo ehkä kannettu hautaan ja hänen luunsa +lahoavat unhoitettuina, eikä kukaan mainitse hänen nimeänsä. Mutta +maasta nouseva viljankorsi muistaa sen. Hänen elämästään on jäänyt +jälki. Hän on ollut maan hiljaista ja voimallista suolaa, niitä +näkymättömiä pönkkäpuita, joita paitsi kaikki komeus lusahtaisi kasaan. + +Hiljaisena heinäkuisena yönä nuori mies miettii tämän maailman +järjestystä: kuinka siinä ne, jotka paljon vaivaa näkevät, eivät voi +jammertua kiinni elämän koreuksiin. + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77877 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..a7f8f83 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77877 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/77877) |