Initial commit of ebook 77813 filesHEADmain

4 files changed, 3895 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77813-0.txt b/77813-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..124612b
--- /dev/null
+++ b/77813-0.txt
@@ -0,0 +1,3879 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77813 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+ENON RAHAT
+
+Huvinäytelmä 3:ssa näytöksessä
+
+
+Kirj.
+
+TH. BARRIÈRE
+
+
+Suomentanut
+
+C. Edv. Törmänen
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+A. W. Lindgrenin kirjapainossa ja kustannuksella,
+1878.
+
+
+
+
+JÄSENET:
+
+ PLUMET, entinen turkitsia, 49 vuoden vanha.
+ PHILIP PLUMET, hänen orpanansa, 35 v. v.
+ DUTOCQ, 55 v. v.  |
+ SARAZIN, 60 v.  v. | virasta eronneita everstejä.
+ ROBINEAU.
+ HENRIETTE, hänen vaimonsa, Plumet'in sisaren-tytär.
+ MARTEL, Plumet'in toisen sisaren poika.
+ LAURA, Martel'in vaimo.
+ GALOUZOU, asian-ajaja, Lauran holhoja.
+ LUCIEN, Plumet'in kummi-poika.
+ CLEMENCE, Sarazin'in sisaren-tytär, 27 v. v.
+ PAULINE PROTAT, 19 v. v.
+ PALVELIA.
+
+Tapaus: Ensimmäisessä näytöksessä Plumet'in luona Parisissa, toisessa
+ja kolmannessa Meurseault'in maatilalla Bourgognessa.
+
+
+
+
+Ensimmäinen näytös.
+
+
+Huone Plumet’in luona. Ruokasaliin johtava ovi perällä auki;
+ruokasalista näkyy katettu päivällispöytä.
+
+
+Ensimmäinen kohtaus.
+
+    Robineau. Philip. Henriette.
+
+Philip ja Robineau (istuvat pöydän ääressä vasemmalla, juoden madeiraa).
+
+_Philip_. Tämäpä on saakelin hyvää madeiraa Tätä pitää orpanan
+toimittaa kosolta kellariinsa niin kauvan kuin tätä voipi saada.
+
+_Robineau_. Miksi hänen pitää sitä niin kosolta toimittaa? Eihän eno
+itse milloinkaan juo madeiraa.
+
+_Philip_ (täyttää lasinsa). Mutta _minä_ juon.
+
+_Robineau_ (eriks.). Niin sen kyllä huomaan!
+
+_Philip_. Orpana on paitsi sitä kauniisti paikannut kätensä, kun möi
+turkitsemis-toimensa, siitäkin syystä saattaa hän, totta vie, panna
+pöydän kauniiksi.
+
+_Henriette_. Oli se muka viisas työ, tuo mainittu myöminen. Olisi
+oikein hauska tietääkseni, kuka häntä neuvoi siten jättämään
+ammattinsa. Se ihminen on joko äärettömän tuhma tai sanomattoman ilkeä.
+
+_Philip_. Minä se olin.
+
+_Henriette_. Tekö? — Ja mitä teidän on sekaantumista senlaisiin
+seikkoihin?
+
+_Philip_. Hm! Minun mielestäni on orpanan aika ajatella lepoa ja
+voittojensa nauttimista.
+
+_Henriette_. Puoti ei ollut hänelle mikään rasitus — päin vastoin
+huvitus. Sen huomaa siitäkin, että hän, sen myötyään, lakkaamatta
+kävelee ja tuskittelee itsekseen.
+
+_Robineau_. Minä ajattelen aivan samoin kuin vaimonikin.
+
+_Philip_. No, minne minä nyt ristin maalaan?!
+
+_Robineau_. Tuo iva ei ollut ollenkaan mehukas. Min'en milloinkaan
+kiistele vaimoni kanssa, kun tiedän hänen olevan oikeassa.
+
+_Philip_ (hymyillen). Mutta minä olen varsin merkinnyt, että tuo
+erinomainen yksimielisyys syntyy ainoastaan silloin, kun te alatte
+minua kaltata.
+
+_Henriette_. Mutta saanko luvan kysyä, mitä te oikeastaan tarkoitatte!
+— Oletteko te milloinkaan kuullut meidän moittivan enoa hänen
+hyvän-luontoisuudestaan ja anteliaisuudestaan teitä kohtaan?
+
+_Philip_. Anteliaisuudestaan?
+
+_Henriette_. Minä olen, kuten miehenikin äsken sanoi, enon todellinen
+sisarentytär, ja te olette ainoastaan hänen orpanansa, mutta
+kuitenkin on hän tehnyt paljon enemmän teidän hyväksenne, kuin
+hän milloinkaan on tehnyt minun hyväkseni. Kun te joku aika sitte
+kauniisti suutuitte sotilaan virkaan, pelasti eno teidät siitä suurilla
+summilla, mutta min'en vielä ole virkannut teille siitä sanaakaan — en
+hiiskahtanutkaan. Olenko ehkä? (Istuu vasemmalle).
+
+_Philip_ (puoliääneen). Siitäpä minä pyytäisinkin saada olla vapaa.
+
+_Henriette_. Nyt te olette jo kaksi vuotta kävellyt kädet taskussa,
+toimittamatta niin pienintäkään, olette vain elänyt minun enoni
+kukkarolla, aivan kuin olisitte ollut hänen esikoispoikansa. Min'en ole
+milloinkaan tehnyt siitä muistutusta, min'en ole milloinkaan sanonut
+ainoatakaan nuhde-sanaa, en teille enkä enollekkaan.
+
+_Philip_. Rouva Robineau, te näytte vallan unohtavan, että minä olen
+hyödyttänyt taloa elatukseni edestä, minä olen auttanut Plumet-orpanaa
+hänen toimissaan.
+
+_Henriette_ (ivallisella hymyllä). Vai niin — vai olette?
+
+_Robineau_. Ei, täm'ei hyödytä mitään. Älkäämme nyt enää pilkatko
+toisiamme. — Te olitte aina enemmän kafeessa kuin puodissa.
+
+_Philip_ (vakaasti). Hra Robineau! Teidän vaimollenne suon minä
+anteeksi hänen pienet koiranpäänsä, joita hän viskeli mulle vast’naamaa,
+mutta — —
+
+_Henriette_. Mitä tuo taas on?
+
+Philip (totisesti). Teiltä min'en kärsi sanaakaan tässä asiassa.
+
+_Robineau_ (äkkiä). Rakas ystävä, te ymmärsitte sanani varsin väärin, —
+min'en ollenkaan tahtonut loukata teitä, en milläänmuotoa — — −
+
+_Philip_ (kuin edellä). Näettekös, se ei ole mikään leikin asia.
+Ihmiset voisivat luulla minua — —
+
+_Robineau_ (k. e.). No, mutta rakas, paras ystävä — kuinka semmoista
+voisi tulla kysymykseenkään?
+
+_Henriette_ (nousee, väittäen). Ei millään muotoa — sehän juuri — — —
+
+_Robineau_ (vaimolleen). Ole vait sinä!
+
+_Philip_ (todellisella tunteella). Tietäkää, minä pidän orpanastani
+enemmän kuin te voitte aavistaakkaan. Minun sydämeni on niin kiintynyt
+häneen, ett'en luule voivani elää ilman häntä. (Lucien tulee sisään;
+katselee ikkunasta ulos).
+
+_Henriette_ (ivalla). Niin vai — aivan siten minäkin luulen.
+
+_Robineau_ (vaimolleen). Etkö sinä voi olla vaiti!
+
+_Henriette_ (miehelleen). Sinä olet katala jänisjalka! Kehno pelkuri!
+
+_Robineau_. Enpähän! — Vaan hän tuossa on tottunut teräskaluja
+käyttämään — ja se on juuri minun heikoin puoleni.
+
+
+Toinen kohtaus.
+
+    Entiset. Lucien.
+
+_Lucien_. Luulenpa, häpeä olkoon, että hra Protat menee matkoihinsa —
+Niin, Pauline menee yksin huoneesen.
+
+_Philip_ (huomaa Lucienin). Kas vaan! Nuori hra Lucien!
+
+_Lucien_. Anteeksi — min'en ollenkaan huomannut, että täällä oli
+ketään. (Kumartaa läsnä-olioille).
+
+_Philip_. Mitä lemmon taakkaa te kainalossanne kannatte, nuori mies?
+
+_Lucien_. Siinä on otteet kaikista asiaan kuuluvista kauppa-papereista.
+Minä luulin tapaavani orpanan täällä.
+
+_Henriette_ (painolla). Tarkoitatte luultavasti kummianne.
+
+_Lucien_ (kainosti). Hra Plumet on tavallaan myöskin minun orpanani.
+Minun äitini oli nimittäin hänen serkkunsa.
+
+_Robineau_ (vaimolleen). Huomaatkos, mitenkä tuo käärme jo alkaa
+nostella päätään.
+
+_Henriette_ (miehelleen). Meidän täytyy tarkoin pitää häntä silmällä.
+
+_Robineau_ (teeskennellyllä ystävyydellä). Anteeksi, nuori ystäväni,
+meidän täytyy jättää teidät. Enon poissa ollessa pitää vaimoni ja minun
+hoitaa taloutta. Meidän täytyy mennä käskyjämme antamaan (Menevät).
+
+_Philip_. Ja minun pitää mennä katsomaan, että saamme oikeita viinejä
+pöydälle. — Hyvästi siksi! (Menee).
+
+_Lucien_. Herralle kiitos, että menivät tiehensä! (Rientää Pauline'a
+vastaan).
+
+
+Kolmas kohtaus
+
+    Lucien. Pauline.
+
+_Pauline_. Hyvää päivää, hra Lucien!
+
+_Lucien_. Minä tunsin teidän olevan rappusilla.
+
+_Pauline_. Te näitte luultavasti, tuosta ikkunasta, minun tulevan?
+
+_Lucien_. Niin — ja näin myöskin isänne sanovan teille jäähyväiset ja
+menevän pois. — Kai hän toki tulee päivälliselle?
+
+_Pauline_. Tuskin. — Hän muisti yht'äkkiä, että hänen välttämättömästi
+oli puheltava asian-ajajansa, hra Galouzou'n kanssa, hän sanoi
+jäähyväiset ja jätti minut, kuten tavallista, ypö yksinäni seisomaan
+keskelle katua.
+
+_Lucien_. Kuten tavallista? — Tapahtuuko se niin usein?
+
+_Pauline_. Joka päivä. — Aina keväästä saakka on hän joka päivä noin
+kello 2:n aikana sanonut minulle: Pauline, pukeupas tänään vähän
+koreaksi, niin menemme ajelemaan Boulognen metsään. Minä olenkin joka
+kerta koettanut tehdä parastani toalettini suhteen — ja isä on ottanut
+suuren tukun karttapapereita matka-lektyyrikseen.
+
+_Lucien_. No, onko hänellä vieläkin riita-asioita hoidettavana?
+
+_Pauline_. Juuri tätä nykyä on hänellä seitsemäntoista. — Sitte me
+nousemme vaunuihin, mutta ennenkuin olemme ehtineet Champs Elysées'iin,
+muistaa isä joka kerta yht'äkkiä jonkun asian, josta hänen ihan
+välttämättömästi pitää heti paikalla puhella jonkun kanssa. — Sitten
+hän tavallisesti joko heti sanoo jäähyväiset, antaen minun ajaa
+yksinäni kotiin, tai, kuten toisinaan tapahtuu, ajamme yhdessä jonkun
+asian-ajajan luo, ja minä saan jäädä ulos vaunuihin ja monesti odottaa
+häntä kolme, neljä tuutia.
+
+_Lucien_. Pikku Pauline-parka!
+
+_Pauline_ (hymyillen). Min'en saa koskaan nähdä Boulognen metsää. —
+Maltappa! Kun me tulemme aviopariksi, on minun ensimmäinen pyyntöni:
+Seuraa minua Boulognen metsään!
+
+_Lucien_ (huoaten). Niin, kun me tulemme aviopariksi! — Kylläpä sitä
+vielä saat odottaa.
+
+_Pauline_. Miksikä niin? — Ethän vain luulekkaan, ett'emme saa toisiamme?
+
+_Lucien_. Sen pahempi — minä pelkään sitä.
+
+_Pauline_. Siihenpä ei pienintäkään syytä. Onhan mun isäni sen jo
+myöntänyt.
+
+_Lucien_. Niin mutta sillä ehdolla, että minä ensin pääsen
+asian-ajajaksi — ja lisäksi sellaiseksi, jolla on asioita.
+
+_Pauline_. No, ja siksihän sinä voit päästä milloin ikinä tahdot, Onhan
+sun nykyinen isäntäsi, hra Dubarle, heti valmis jättämään sinulle koko
+liikkeensä — tai miksi te sitä kutsutte.
+
+_Lucien_. Aivan oikein, kun minä vain ensin lyön 100,000 franc'ia
+pöytään, tai ainakin hankin vankan takauksen siitä summasta. — Minä
+olen pyytänyt hra Plumet’iä, joka on ainoa rikas tuttavani, takaukseen,
+mutta hän kielsi.
+
+_Pauline_. Hällä on siis jotain sinua vastaan?
+
+_Lucien_. Ei mitään, kun hän vain saisi itse päättää, mutta hän on
+mokoma heikko olento, joka antaa nykäistä itseään joka nuorasta. Hän
+on aina samaa mieltä kuin se, jonka kanssa viimeksi puhuu. − Hän oli
+suuttunut äitiini, joka oli hänen serkkunsa siitä, että tämä oli mennyt
+miehelle, joka ei ollut varakas. Äitini kuoltua katui hän käytöstään,
+ja koetti parantaa sitä; hän otti minut turviinsa ja hoiti minua aivan
+kuin omaa lastansa. Mutta senpahempi on hänen lähimmäiset omaisensa
+päässeet vaikuttamaan häneen. Ne koettavat kaikin voimin saada häntä
+hylkäämään minut.
+
+_Pauline_. Sitä olen minä jo kauvan aavistanutkin, ja olen senvuoksi
+keksinyt keinon, jolla saadaan eno meidän puolellemme. — Mitä luulet,
+jos koettaisimme naittaa hänet?
+
+_Lucien_ (hymyillen). Aiotko sinä naittaa hra Plumet'in?
+
+_Pauline_. Minulla on eräs ystävä, joka on oikea enkeli, mitä hyvyyteen
+ja lempeyteen tulee; hän on kuin luotu enolle. Ensiksikin hän pitää
+sanomattoman paljon minusta, siis tulee hänestä varsin hyvä rouva
+Plumet meitä kohtaan. Toiseksi tulee hänestä hyvä avio-vaimo, sillä hän
+on hyvä kaikille, ja kolmanneksi on hän köyhä tyttö, jonka tulevaisuus
+juuri tämän naimisen kautta vakautuisi.
+
+_Lucien_. No, ken on tuo kallis aarre, joka siten on sinun vallassasi?
+
+_Pauline_. Clemence Dutocq, erään vanhan everstin sisarentytär. —
+Tiedäthän isälläni olevan pari kartanoa Bourgogne'ssa; aivan lähellä
+niitä asuu juuri tämä neiti Clemence soturi-enoineen, — niitä on
+kaksi, everstit Dutocq ja Sarazin. — Sarazin on oikea sota-karhu,
+hällä on noin pitkät viiksetkin, kuin minun parasollini. Elämä niiden
+kanssa on luonnollisesti kaikkea muuta kuin hauskaa, mutta kuitenkin
+pitää Clemence itseänsä onnellisena, josta huomaat, että hän aivan
+epäilemättä on hyvä ja tyytyväinen tyttö.
+
+_Lucien_. Kuinka vanha hän on? Pauline. Seitsemän kolmatta. — Ikäänsä
+katsoen on hän ihan parahultanen Hra Plumet'ille.
+
+_Lucien_ (hymyillen). Tämä on kaikki mainiota — —
+
+_Pauline_. Niin, eikö totta?! Lucien. Minulla ei ole mitään muuta tuota
+esitystäsi vastaan, kuin että sen toteutuminen — varovasti lausuen —
+on varsin epäiltävä, koska se on perustettu kahden personan naimiseen,
+jotka eivät toisiaan tunnekkaan ja jotka asuvat 60 penikulman päässä
+toisistaan. —
+
+_Pauline_. Noo, eikö muuta — -? Minä olen jo puhunut vanhan eversti
+Dutocq'in kanssa hyvin paljon hra Plumet'istä. Minä olen kiitoksillani
+kohottanut hänet kymmenenteen taivaasen, ja olen kuvaillut Dutocq'ille,
+kuinka oivan naapurin hän hra Plumet'istä saisi. Isäni olen minä
+houkutellut myömään toisen kartanonsa Bourgogne'ssa. Nyt on ensimmäinen
+tehtävä, saada hra Plumet ostamaan sen, ja se kyllä onnistuukin,
+sillä eversti lupasi auttaa minua. — Kunhan Plumet vain saapi nähdä
+Clemencen, käypi kaikki aivan itsestään, siitä min'olen varma —
+Clemence suostuu, hra Plumet takaa sinulle 100,000 franc'ia, sinä
+pääset asian-ajajaksi, ja minä sinun vaimoksesi.
+
+_Lucien_. Minä pelkään vain, että orpanani epävakaisuus kumoo koko
+sinun kauniit tuulen-tupasi. Mitä hän tässä silmänräpäyksessä päättää,
+sen hän melkein aina seuraavassa hylkää. Eilen esimerkiksi, myötyään
+varastonsa ja puotinsa hyödyllisillä ehdoilla, oli hän varsin ilon
+vallassa, — ja, minä voin varmaan vakuuttaa, tänään on hän aivan
+toivoton — — — (keskeyttää, huomattuaan Plumet’in tulevan)
+
+
+Neljäs kohtaus.
+
+    Entiset. Plumet.
+
+_Plumet_ (its,, näkemättä toisia). Hm! Hm! — Se oli tuhmuus — suuri
+tuhmuus! — Jos olisin odottanut edes tulevaan kesään, ja sitte vasta
+myönyt — — (pudistaa päätään).
+
+_Lucien_, (hilj. Pauline'lle). Kuulitkos!
+
+_Plumet_ (huomaa toiset). Tekö, neiti? — Kuinka isänne voipi?
+
+_Pauline_. Kiitän! Aivan hyvin.
+
+_Plumet_ (Lucien’ille). No — ja mitä sinä tahdot?
+
+_Lucien_. Minun piti puhella kanssanne tuosta − − −
+
+_Plumet_. Niin, sinun piti puhella kanssani — mutta siitä on jo
+kokonainen tunti, kuin sinä tänne tulit, ja minä olen ollut tuossa
+viereisessä huoneessa; — miks'et tullut luokseni, kun sulla oli mulle
+asiaa?
+
+_Pauline_. Minä pyysin häntä olemaan täällä pitämään minulle seuraa.
+
+_Plumet_. Vai niin — se on toinen asia. — No, ja mitä sinä minusta
+tahdot sitten?
+
+_Lucien_. Tässä on otteet kaikista papereista, jotka koskevat myömistä
+— —
+
+_Plumet_ (eriks.). Uh — oi! Tuota tuhmaa liikkeeni myömistä! Sepä vasta
+kiusoittavaa!
+
+_Lucien_. Hra Dubarle tuo itse vielä tänäpäivänä koko kauppasumman.
+
+_Plumet_ (eriks., allapäin). Sitä ei siis ennää
+voi muuttaa — se on mahdotonta — tuiki mahdotonta! (Ään. Lucienille).
+Niin, niin — nyt sinä voit huoletta palata konttoriisi, kyllä
+minä pidän neidille seuraa. — Luultavasti jäisit mielemmin tänne
+lörpöttelemään aina päivälliseen saakka. Sen kyllä uskon, sillä
+minua pikkuisen aavistaa, ett'et sinä ole erinomaisempi ahkeruuden,
+säntillisyyden esikuva. (Istuu oikealle).
+
+_Lucien_ (eriks. Paulinelle). Hän kuuluu nykyään puhutelleen
+sukulaisiaan.
+
+_Plumet_. Mutta minä huomautan sinulle yhden seikan, kummipoikani, —
+sinä olet varsin yksin, turvatonna maailmassa, sinun ei ole keltään
+odotettava pienintäkään apua. Muista tarkoin kohtalosi. Sinä kärsit
+äitisi vikojen tähden; niin käypi, kun totellaan ainoastaan omaa päätä,
+kuultelematta, mitä ymmärtäväiset ihmiset sanovat.
+
+_Lucien_ (vakavasti, painolla). Minun äitini meni miehelle, jota hän
+rakasti, ja siinä hän teki aivan oikein.
+
+_Plumet_. Vai — niin! Minä olen siis aina vain väärässä. Minä olen
+arvattavasti mokoma vanha turhanpäiväinen lörppö? Niinhän!
+
+_Lucien_. Mutta hyvä hra Plumet, kuinka minä — — —
+
+_Plumet_ (nousten). Sinä — hävytön ihminen!
+
+_Pauline_. Mutta hra Plumet!
+
+_Plumet_. Anteeksi, neiti. Mutta tuo — hän tuossa — — hän on niin
+korkeamielinen ja kiusoittava jupero, että — — hän on ihan äitinsä
+kuvainen!
+
+_Lucien_ (innostuen). Älkää aina äitiäni morkatko, sanon minä — — —
+
+_Pauline_ (keskeyttää Lucien'in, osoittaen häntä poistumaan).
+
+_Lucien_ (suutelee hänen kättään, menee oikealle).
+
+
+Viides kohtaus.
+
+    Plumet. Pauline.
+
+Plumet (huomaamatta Lucienin poistuneen). Vai niin! Minua kielletään
+tekemästä mitä itse tahdon − omissa huoneissani! — O'o — se on
+kaunista! – Tuoss on ovi, herraseni! Mene! — Matkoihis, sanon minä!
+
+_Pauline_. Hyvä hra Plumet! — Johan Lucien meni — aikoja sitten.
+
+_Plumet_ (hämmästyen). Meni? — "Minun äitini meni miehelle, jota hän
+rakasti, ja siinä hän teki aivan oikein." — Onkohan koskaan kuultu
+mokomampaa! — Antaa hänen mennä — menköön vain tiehensä. — Minä olin
+oikeassa, se on varma. Mitäs te sanotte, neiti, enkös minä ollut aivan
+oikeassa?
+
+_Pauline_. Ette.
+
+_Plumet_ (hämmästyen). E — — mitä — —?
+
+_Pauline_. Niin, ehkä minä olen erehtynyt. Nuorella tytöllä ei olekkaan
+tarpeeksi kokemusta, voidakseen tuomita tuommoisessa riidassa.
+
+_Plumet_. Aivan oikein.
+
+_Pauline_. Mutta sen tiedän, hra Lucien tunsi itsensä hyvästi
+loukatuksi.
+
+_Plumet_. Minä sanoin ainoastaan puhtaan totuuden.
+
+_Pauline_. Hänellä oli kyynelet silmissä, mennessään ovesta.
+
+_Plumet_. Oliko hällä kyynelet silmissä, — nyt, äsken? — Noo — kyllä
+kai hän toki tulee päivälliselle — tulee kyllä!
+
+_Pauline_. Katkerata lieneekin yhä kuulla äitivainajaansa
+armottomuudella mainittavan.
+
+_Plumet_. Niin, mutta — min'en ollutkaan armoton, — en millään muotoa.
+— Kenties — kenties minä olin vähän liian ankara? — Se on ehkä
+mahdollista.
+
+_Pauline_. Niin, ankara te olitte - ankara juuri sitä miestä kohtaan,
+joka niin sanomattomasti pitää teistä.
+
+_Plumet_. Niin, minä myöskin, minä myöskin. Minä pidän myöskin siitä
+poika-lurjuksesta oikein paljon, — Tarkoin ajatellen — olipa vähän
+ilkeätä, että minä äsken — äsken — — soisin, ett'en olisi sanonutkaan
+kaikkea — —
+
+_Pauline_ (kiekaillen). Tästälähin olette varoillanne — eikö niin?
+
+_Plumet_ (suutelee hänen kättään). Niin, niin, sulo-käpykkäni, minä
+olen varoillani, — — —
+
+_Pauline_. Te olette oikein herttainen ihminen, hra Plumet, — (eriks.)
+ah, Herra, kuinka kauvan! (huomaa Robineaun ja Martel’in), Kas niin! Nyt
+onkin jo loppu!
+
+
+Kuudes kohtaus.
+
+    Entiset. Martel. Robineau (oikealla).
+
+_Martel_ ja _Robineau_ (kumartavat Paulinelle).
+
+_Pauline_ (tervehdittyään). Eikö rouvanne vielä ole tulleet?
+
+_Martel_. Ne ovat tuolla sisällä.
+
+_Pauline_. Hyvä — minä menen tervehtimään heitä (Menee perä-ovesta)
+
+
+Seitsemäs kohtaus.
+
+    Entiset paitsi Pauline.
+
+_Martel_ (Plumet'ille). No, hyvää päivää, enokulta! Minua suuresti
+ilahuttaa, nähdä sinut noin terveenä ja raittiina! — Minä luulin, toden
+totta, etten olisi ehtinyt tulemaankaan, kun mulla aina on aivan kädet
+täydet toimituksia.
+
+_Robineau_ (eriks). Kauniita toimituksia — sen saattaa sanoa!
+
+_Martel_. Mutta, Herralle kiitos, sain toki kaikki kunnollisesti
+lopetetuksi — ja tässä nyt olen.
+
+_Robineau_ (Plumet'ille). Vaimoni ja minä olemme jo pari tuntia olleet
+täällä ja ikävällä odotelleet teitä.
+
+_Martel_ (eriks). Ja riidelleet ajan ratoksi.
+
+_Plumet_. Niin, suokaa anteeksi viipymiseni, mutta minun täytyi aivan
+välttämättömästi puhella hänen kanssaan, joka puotini osti. — Minä
+tahdon, näette, tuon turhan puuhan loppuun niin pian kuin suinkin, ja
+siksi olenkin ollut liikkeellä aivan aamusta alkaen.
+
+_Robineau_ (kiihkeästi). Niin, te näytätte todellakin liian rasitetulta.
+
+_Martel_. Sinä olet varsin vaalea, eno-hyvä.
+
+_Plumet_. Ja kuitenkin voin vallan hyvin.
+
+_Robineau_. Henriette huomasi huonon vointinne jo eilen illalla.
+
+_Martel_ (innolla). Niin, jo eilen aamulla varhain sanoi Laura minulle:
+Enolla on varmaankin joku vaiva.
+
+_Plumet_. Minua ei toki vaivaa mikään — mikään erinomainen.
+
+_Martel_. Niin, sinä aina sanot; mutta tiedätkö mitä, enokulta. Sinä
+varsin rääkkäät ruumistasi.
+
+_Robineau_. Niin, teidän pitäisi todellakin pitää enemmän huolta
+itsestänne.
+
+_Martel_. Ellet itsesi tähden niin toki meidän tähtemme, jotka sinusta
+niin sanomattomasti pidämme.
+
+_Robineau_. Levähtäkäähän nyt vähän tässä nojatuolissa! (Viepi hänet
+siihen). Kas niin! Onko siinä hyvä istua? — Voitteko nyt paremmin?
+
+_Plumet_. Kiitos, kiitos, lapsikullat! — Niin, nyt minä voin paremmin.
+
+_Robineau_ ja Martel (viittaavat toisilleen, ottavat tuolin kumpikin,
+istuvat).
+
+_Martel_. Koska tämä seikka nyt kerran tuli puheeksi, et saa suuttua,
+me torumme sinua vähäsen, eno-hyvä.
+
+_Plumet_. Mistä syystä, lapsikullat?
+
+_Robineau_. Teidän jokapäiväisistä varomattomuuksistanne.
+
+_Martel_. Tai oikeammin tuon rakkaan orpanasi varomattomuuksista,
+joihin sinä annat itsesi viekoitella.
+
+_Robineau_. Muistakaahan toki,
+enokulta, Philip ei koskaan ole tehnyt muuta kuin syönyt, juonut ja
+maannut, — hänellä on todellakin varsin rautainen terveys; mutta jos
+te elätte hänen tavallaan, olette ennen puolen vuoden kuluttua neljän
+laudan suojassa.
+
+_Plumet_. Mutta minä vakuutan — −
+
+_Martel._ Ei mitään
+väitteitä, enokulta. Näinä viimeisinä aikoina olet sinä elänyt liian
+epäsäännöllisesti. Sinä olet aina ollut päivällis-seuroissa, huviretkillä,
+lyhyesti, sinä olet ottanut liian paljon osaa senlaisiin
+huvituksiin, jotka aivoja kuumentavat. Usko pois — sitä sin'et kauvan
+kestä. Anna sinä Philip'in elää niin hullusti kuin hän tahtoo, hänen
+terveytensä kyllä kestää, eikä häneltä rahojakaan puutu — siitä saa hän
+kiittää sinun hyvyyttäsi.
+
+_Plumet_. Noo — en minä hänelle niin hirveän paljon anna, kuin te
+luulette.
+
+_Robineau_. Niin, eihän se meitä liikuta. Rahat ovat teidän ja teillä
+on tietysti valta panna ne mihin itse tahdotte.
+
+_Martel_. Niin tietystikin, luonnollistahan se, mutta terveytesi — se
+on vallan toista.
+
+_Robineau_. Jos Philip todellakin pitäisi teistä, jos hän edes
+kunnioittaisi teitä, ei hän suinkaan saattaisi kuljettaa teitä
+kaikkialle: Ravintoloihin, yleisiin baaleihin ynnä muihin pimeyden
+paikkoihin. Chateau de Fleurs esim. ei ole juuri sopiva paikka teidän
+ollaksenne.
+
+_Plumet_. Ei, aivan oikein — sinne mun ei olisi pitänyt mennä.
+
+_Martel_. Philipin laita on vallan toinen, hän on juuri omiansa
+sellaisiin seuroihin.
+
+_Robineau_. Niin. Hän etsiikin yhä ahkeraan sentapaista yleistä elämää.
+
+_Plumet_. Niin, tarkoin ajatellen, liiankin ahkeraan.
+
+_Robineau_. Hyvin mahdollista — vaan eihän se meitä liikuta.
+
+_Plumet_. Mutta se liikuttaa minua. — Kukas senlaiset ilot maksaa — ei,
+häpeä olkoon, Philip ainakaan.
+
+_Martel_. Sen voipi jokainen noin puolittain arvatakin.
+
+_Plumet_. Hän pitää erinomaisen paljon suurellisen herran elämästä; ja
+kylläpä minun kukkaroni saapikin toisinaan tuntuvasti kärsiä siitä.
+— Eilen esim. sai hän minut houkutelluksi päivälliselle Véry'n luo ja
+arvatkaapa, kuinka paljon se kahden hengen ateria minulle maksoi? — 67
+franc'ia 80 centimia.
+
+_Martel_. Olipa se kelpo hinta!
+
+_Plumet_. Se oli hävytön hinta! Nylkyrin hinta! — Sitten osti hän
+loge'n, kaikkein kalliimman, operaan ja — ajatelkaahan — antoi vaunujen
+odottaa koko illan teaterin edustalla. — Se ilta maksoi minulle 129
+franc'ia 75 centimia. — Ei, se on toki liian hullua! — Ja sitten vielä
+— mikä on kaikkein pahin — hän pitää itse sitä semmoista mynttäämistä
+aivan luonnollisena ja merkillisen halpana. -Alanpa, tottamaar, uskoa,
+että hän pitää minua jonkinlaisena lypsy-lehmänään.
+
+_Robineau_ (nostellen olkapäitään). Sitä nyt ei kuitenkaan voi millään
+keinoin auttaa — —. Hän asuu teidän luonanne ja sitä on vaikea saada
+toiseksi.
+
+_Plumet_. Kuinka niin? — Enhän minä, lempo soi, ole hänen kanssaan
+naimisissa, tiedän mä.
+
+_Martel_. Ruman ilkeätä on, että juuri me olemme tulleet puhumaan
+tuosta seikasta. — Heittäkäämme se sen vuoksi hornan tuuttiin!
+Miettikäämme nyt ainoastaan sinun terveytesi varjelemista.
+
+_Plumet_ (nousee, toiset samoin, asema sama). Minun terveyteni
+varjelemista! Mitä te luulette Philip'in huolivan minun terveydestäni!
+Hän on ehkä, niinkuin äsken sanoittekin, syypää minun heikkouteeni,
+ett'ei mulla kenties enään ole pitkiä aikoja elettävänä. — Ehkä
+luulettelee hän saavansa periä minut. — Mutta siinäpä iskeekin poikonen
+kirveensä kiveen! Hän on jo saanut enemmän, kuin hänen osalleen
+tuleekaan, ja vaarinhan olisi, jos hän saisi menettää vielä muidenkin
+osan. — — Huomispäivänä sanon minä hänelle. Hakekoon itselleen toisen
+kortteerin, minun saa hän jättää. — Mikä pakko minun on osoittaa
+hyvyyttä ihmistä kohtaan, jok'ei minusta vähintäkään pidä.
+
+_Martel_. Oikein ilkeätä, että juuri tämä seikka tuli puheeksi. — Ethän
+toki ole suutuksissa meille, kun olemme suoraan lausuneet ajatuksemme?
+Plumet. Mitä puhetta — —
+
+_Robineau_. Me pidimme velvollisuutenamme teitä kohtaan, puhua asiat
+aivan suoraksi.
+
+_Plumet_. Ja siitä minä teitä kiitän. Minä tiedän varmaan teidän
+molempain totisesti pitävän minusta.
+
+_Martel_. Sehän luonnollista. Kuka sinusta pitäisi, ellen minä. Minähän
+olen sinun lähimmäinen sukulaisesi, todellinen sisaresi-poika.
+
+_Robineau_ (äkkiä). Aivan samoin sanoo aina Henriettekin, teidän
+todellinen sisarenne-tytär: "Kenen olisi enemmän pidettävä enosta, kuin
+minun", — sanoo hän aina. Te ette voi aavistaakaan, kuinka paljon hän
+pitää teistä. Siksipä minä uskonkin teille erään salaisuuden, — mutta
+te ette millään muotoa saa olla sitä tietävinänne: Näinä viimeisinä
+viikkoina on hän ommellut tohveleja, joilla hän aikoo teitä ihastuttaa.
+Hän on oikein saanut silmänsä kipeäksi työstään.
+
+_Plumet_. Oi, sitä enkeliä! Martel. Mutta mitäs sanot Laurasta, eno?
+Kuusi viikkoa on hän jo valvonut jok'ainoa yö kello kahteen, neuloen
+sinulle yö-lakkia.
+
+_Plumet_. Niin. Te olette herttaisia ihmisiä? Teihin neljään voin minä
+huoletta luottaa; sillä te pidätte minusta vilpittömästi. Mutta te
+saattekin nähdä, ett'en sitä unhoita, — minulla on jo pieni lahja teitä
+kumpaistakin varten.
+
+_Robineau_ (teeskennellyllä väitökselle). No, mitäs semmoisista — — ei
+suinkaan?
+
+_Martel_. (samoin). Ei suinkaan meidän sillä tavoin pidä osoittaa
+ystävyyttämme toisiamme kohtaan?
+
+_Plumet_. Ei mitään pakinaa enää, lapsikullat! (Salaisesti). Minä olen
+pistänyt sivulle kaksikymmentä pientä 1000-franc'in arvoista lippua-,
+niistä te saatte kymmeneen mieheen.
+
+_Robineau_. Enokulta, se on liian paljon! Ei − −!
+
+_Martel_. Ihmiset voisivat luulla meidän rakastavan sinua ainoastaan
+kehnosta oman-voitonpyynnöstä — ainoastaan sinun povi-taskuasi.
+
+_Robineau_. Me emme millään muotoa voi ottaa niin suurta lahjaa.
+
+_Martel_. Emme, se on ihan mahdotonta, me emme saata!
+
+_Plumet_. Ettehän te vain tahtonekkaan suututtaa minua. — Minä olen
+päättänyt ja määrännyt, että tuon summan pitää tulla teidän omaksenne —
+ja niin sen _pitääkin_.
+
+_Martel_ (pyyhkivinään kyyneleen silmistään). Oi, ääretöntä
+jalomielisyyttä!
+
+_Robineau_ (syleilee Plumet’iä). Rakas, kultaeno!
+
+_Martel_ (tekee heti samoin). Min'en saata koko elinaikanani kylliksi
+osoittaa kiitollisuuttani?
+
+_Plumet_ (liikutettuna). Kas niin, lapseni; — nyt ei enää sanaakaan
+tästä asiasta.
+
+_Robineau_. Minun pitää heti mennä kertomaan vaimolleni tämä ilahuttava
+uutinen. — Jäätkö sinä tänne, Martel?
+
+_Martel_. En. (Katsottuaan kelloonsa, eriks.). _NicoIine_ odottaa
+minua kello viisi. (Ään.). Minulla on vähän toimittamista ennen
+päivällistä, enokulta, senvuoksi suonet anteeksi, että jätän sinut
+puoleksi tuntia.
+
+_Plumet_. Älä vain millään muotoa myöhästy minun tähteni!
+
+_Martel_. Hyvästi, enokulta. (Puristaa jälleen Plumet’iä rintaansa).
+
+_Robineau_. Anna minunkin kerran vielä kiittää sinua — (tekee samoin).
+
+_Plumet_ (kyynelissä). Mun armahat, rakkaat lapseni!
+
+(Robineau perä-ovesta, Martel oikealle pois, salaa tarkastellen
+toisiaan).
+
+
+
+Kahdeksas kohtaus.
+
+
+Plumet (yksin)
+
+Voi, kuinka suloisen hyvät nuo kaksi on! Ja kuinka sydämellisesti ne
+minusta pitävät! Ja lisäksi ovat ne niin merkillisen yksimieliset —
+oikein sopusointuiset! (Istuu vasemmalle).
+
+
+
+Yhdeksäs kohtaus.
+
+
+Plumet. Martel.
+
+_Martel_ (palajaa, katsoo ympärilleen; menee varpaillaan Plumen’in luo).
+
+_Plumet_. No? Minä luulin sinun jo menneen?
+
+_Martel_ (häristää leikillisesti sormellaan). Sinä olet toki aina tuo
+vanha — — — aina sinä annat hyvän sydämesi houkuttaa itsesi harhateille.
+
+_Plumet_. Mutta johan me olemme kylläksi puhelleet tuosta turhasta
+seikasta.
+
+_Martel_. Milloin ikinä vain huomaat olevasi tilaisuudessa tekemään
+jonkun hyvän, ylevän, työn, et sinä koskaan kysy ymmärrykseltäsi, vaan
+ainoastaan sydämeltäsi neuvoa.
+
+_Plumet_. Mitä kummia sinä nyt jälleen tarkoitat?
+
+_Martel_ (katselee tarkasti ympärilleen). Meidän kesken puhuen,
+— sin'et tee ollenkaan viisaasti, antaessasi niin suuren summan
+Robineaulle. — Tunnethan sinä hänen hullumaisen halunsa yhä keksiä
+jotakin uutta. Nuo 10,000 franc'ia ovat vähän ajan kuluttua tuhlatut,
+joka ropo, johonkin tuhmuuteen; toisin sanoin, ne ovat kuin veteen
+viskatut.
+
+_Plumet_. Hm, hm, — sitäpä min'en — häpeä olkoon — ollenkaan tullut
+ajatelleeksi.
+
+_Martel_. Niin, tällä kertaa on katumus tietysti liian myöhäistä —
+mutta vastaiseksi — — —
+
+_Plumet_ (nousee, muuttaa asemaa). Myöhäistä? Miksikä se vielä on
+myöhäistä?
+
+_Martel_. Olethan sinä jo luvannut tuon summan hänelle.
+
+_Plumet_. Mutta eivätpä rahat vielä olekkaan hänen pivossaan!
+
+_Martel_. Minulle on luonnollisesti samantekevä, annatko hänelle nuo
+10,000 fr. tai et, — minä olen täyttänyt velvollisuuteni, kun olen
+sanonut, mitenkä hän niitä epäilemättä käyttää.
+
+_Plumet_. Niin, siitä minä sinua kiitän.
+
+_Martel_. Älä kuitenkaan kerro Robineaulle, että minä olen mitään
+puhunut, sillä moiset seikat maailma aina ymmärtää väärin. Hyvästi,
+eno. (Menee oikealle)
+
+_Plumet_. Hyvästi siksi. (Yksinään). Martel on oikeassa, — hän on ihan
+oikeassa. Robineau on aivan semmoinen kuin hän sanoi, — turhanpäiväinen
+tuumamestari eikä muuta. Hänelle annetut rahat ovat todellakin kuin
+veteen viskatut. Minä olin liian ajattelematon, kun lupasin hälle niin
+suuren summan. — — — Hm, hm, kuinka se nyt — pistää vihakseni! — Minä
+luulen, että mun on paras suoraan sanoa hälle — — —
+
+
+
+Kymmenes kohtaus.
+
+
+Plumet. Robineau (tulee hiipien perältä) sitten Philip.
+
+_Robineau_. Onnellinen sattuma, että saan silmänräpäyksen puhua
+kanssanne kahden kesken.
+
+_Plumet_. Aivan sitä samaa toivoin minäkin, kun — — —
+
+_Robineau_. Sallikaa minun ensiksikin vielä kerran kiittää teitä
+ja senjälkeen vakuuttaa, että teidän jalo lahjanne tulee mitä
+parhaimmalla ja viisaimmalla tavalla käytetyksi. Niin, minä voin
+luonnollisesti sanoa ja vakuuttaa sen ainoastaan _omasta_ osastani.
+
+_Plumet_. Te voitte luonnollisesti vakuuttaa ainoastaan _omastanne_
+— niin, luonnollisesti. Mutta miksi te sanotte sen niin merkillisen
+painavasti? — Onko teillä kenties jotain korvan takana?
+
+_Robineau_ (viekkaalla salakielisyydellä). Minullako — ei — minull’ ei
+suinkaan ole mit'ikinä korvani takana.
+
+_Plumet_. Ehkä te luulette _Martel'in käyttävän osansa huonosti.
+
+_Robineau_. Minulla ei ole mitään Martel’ia vastaan. Hän on perin kunnon
+mies — kaikkia muita pait itseään kohtaan.
+
+_Plumet_. Kuinka niin?
+
+_Robineau_. Tunnettehan te hänen naurattavan turhamaisuutensa. Hän
+tahtoo _à tout prix_ koettaa onneaan kaunotarten keskuudessa, ja hänen
+onnistuukin löytää jonkunlainen onni _erään_ luokan naisten
+kanssa; vaan — — —
+
+_Plumet_. No mitä se hänen raha-asioihinsa koskee?
+
+_Robineau_. Martel ei, näetten, ole kaunis ja − −
+
+_Plumet_. Ei, ei — mutta sehän vieläkin vähemmin koskee raha-seikkoja.
+
+_Robineau_. Hänen täytyy tietysti ostaa itsensä kauniiksi ja, uskokaa,
+se tulee kalliiksi.
+
+_Plumet_. Mitä — -? Te luulette siis todellakin — —?
+
+_Robineau_. Josko minä luulen! Rakas eno, koko Parisissa ei ole ketään,
+paitsi te ja Martel’in oma yksinkertainen vaimo, jok'ei tunne hänen
+huikentelevaisuuttansa.
+
+_Plumet_. No, mutta onkohan koskaan kuultu mokomampaa!
+
+_Robineau_. Kysykäähän Galouzoulta, asianajajalta, joka on Lauran
+holhoja, — hän voipi kertoa teille monta kaunista historiaa.
+
+_Plumet_. Hm, hm, hm!
+
+_Robineau_. Minä voin panna veikkaa vaikka kuinka suuren summan, että
+ne 10,000 fr., jotka äsken hälle lupasitte, ovat neljäntoista päivän
+kuluessa kuitti joka ropo: Hän syöttää ne ensimmäiselle kauniille
+kirsikka-huulelle, jolla vain on "kaksi riviä valkoisia" suussa.
+
+_Plumet_ (eriks.). Ja mokoma elävä koettaa vielä maalata muita mustaksi.
+
+_Robineau_. Tietysti te käsitätte, eno-hyvä, ett'en minä sano tätä,
+jauhoittaakseni omaa kakkuani, eihän mulle siitä mitään hyötyä olisi.
+Mutta minä pidin velvollisuutenani, ilmoittaa teille Martel'in
+heikkouden, au'aista silmänne, jotta vasta voitte vartioita hyvää
+sydäntänne.
+
+_Plumet_. Hän on siis oikea heittiö? Vallan pohjaton hupahauta?
+
+_Robineau_. Vaikka hän perisi vuodessa kymmenen kertaa miljonan, olisi
+hän mies menettämään jok'ainoan rovon, sitä myöten kuin ne käsiinsä saa.
+
+_Plumet_. Jumala armahtakoon semmoista "papin-säkkiä!"
+
+_Robineau_. No, mutta, hyvä rakas eno, eihän sitä muuta saata
+odottaakkaan ihmiseltä, jolla ei milloinkaan ole pienintäkään tointa,
+ei ainoatakaan totista halua eikä taipumusta?
+
+_Plumet_. Mutta minäpä en annakkaan rahojeni Martellin kautta mennä
+aivan kuin lahtarille, joka myöpi keitettyä soppa-lihaa, — tai muita
+epärehellisiä teitä - — — en; minä vedän massini suun tarkoin umpeen.
+Hällä ei ole nuo 10,000 fr. kourassa
+vielä!
+
+_Robineau_. Mutta olettehan te jo luvannut ne hänelle; vaan vast’edes
+varmaankin kysytte minulta neuvoa, ennenkuin jälleen antautte
+jalomielisyytenne orjaksi.
+
+_Philip_ (tulee sisään, jää perälle).
+
+_Plumet_. Niin teen! — Te olette ainakin totinen ja ahkera mies.
+
+_Robineau_. Enokulta, minä olen yhä viettänyt yksinkertaista elämää.
+Minä olen tottunut tulemaan toimeen vähällä; mutta minä ymmärränkin
+kartuttaa tuota vähääni parhaimmalla tavalla. Olisittepa saanut
+nähdä, minkä ilon olisitte saanut rahoistanne, jos minä olisin saanut
+Martelinkin osan; saisittepa nähdä mitä minä tekisin, jos mulla vain
+olisi 20,000 — tai edes 15,000 fr.!
+
+_Philip_ (perällä its.). Hei, hei!
+
+_Plumet_. Tarvitseisitteko ihan paikalla tuon
+summan?
+
+_Robineau_. Tarvitseisin — minulla on suuri
+affääri tarjona, joka — —
+
+_Plumet_. No, hyvä — te saatte 15,000 fr.
+
+_Robineau_. Kiitoksia! Tuhansia, tuhansia kiitoksia, hyvä, rakas
+enokulta! (Syleilee häntä). Mutt'ei niin sanaakaan tästä Martel'ille —
+eikö niin?
+
+_Plumet_. Ole sinä vain huoletta.
+
+_Robineau_. Eikä Philip'illekään.
+
+_Plumet_. Philip — hän menköön matkoihinsa, heti paikalla. Kiitos
+teille ja Martel’ille: Nyt "minä tunnen väkeni, ne ovat — — —"
+
+_Philip_ (on, tämän kuultuaan, hiipinyt ulos oikealle; tulee takaisin,
+antaa itsensä ilmi).
+
+_Robineau_. (Plumet'ille). Tuossa hän onkin! Älkää nyt vain olko
+vaha-palanen!
+
+_Philip_. Vaimonne tahtoi puhutella teitä, hra Robineau; hän on tuolla
+sisällä.
+
+_Robineau_. Kiitos! (Plumet’ille). Älkää nyt vain olko mämmi, kuten
+tavallista. (Menee).
+
+_Plumet_. (Suuttuu). Mämmi! — Nytpä minä kerrankin näytän, ett'en ole
+mämmi.
+
+
+
+Yhdestoista kohtaus. Philip. Plumet.
+
+
+_Philip_ (lyhyesti ja vakaasti). Kuuleppas, orpana, mulla on sulle
+asiaa.
+
+_Plumet_. Sepä sattumus — samoin on minullakin sinulle.
+
+_Philip_. Mutta minä puhun ensiksi. — Minä tahdoin vain sanoa: Minä
+matkustan pois.
+
+_Plumet_ (hämmästyy). Matkustat pois? — Kuinka niin?
+
+_Philip_. Kuinka, minä kokoan kapineeni sanon jäähyväiseni? — ja menen
+matkoihini, sehän luonnollisinta.
+
+_Plumet_. Mutta Philip — — —
+
+_Philip_. Ei mitäkään loruja! — Se on jo kauvan maannut mielessäni,
+mutta nyt minä sen panen toimeen. Sinä olet perinpohjin hyvä mies,
+orpana, ja tuleepa vihdoin sekin päivä, jona sinä myönnät, että
+täälläkin, liivin alla (lyöpi rintaansa) tykytteli hyvänlainen kapine.
+
+_Plumet_. Herran päivät, miksi sinä rintaasi tuoten rääkkäät?
+
+_Philip_. Minä tiedän kyllä, että minullakin on pienet vikani. (Ään.;
+kuni kumoten jonkin väitettä). On, minulla on vikani, jos niitä vioiksi
+voipi sanoa. Minä olen laiska, minä pelaan korttia, juon ja pidän
+lemmon paljon kauniista naisista, mutta kuitenkin on mulla sydän paikan
+paikassa. Ymmärrätkös, mun sydämeni on paikan paikassa!
+
+_Plumet_. Mutta enhän minä ole sitä koskaan epäillytkään.
+
+_Philip_. Et sinä, vaan nuo kaksi Laban'ia, israelilaista, nuo — — — no
+niin! Minä kyllä tiedän, ketä tarkoitan, ja siit'ei sanaakaan enää.
+
+_Plumet_ (tyytyväisnä). Ei, siinä olet oikeassa, jätetään se seikka
+sikseen. (Eriks.). — Hän menee tiehensä, ihan itsestään — minun ei
+tarvitse sanoa sanaakaan — sepä hyvä!
+
+_Philip_ (kuin olisi hänellä jotain kysytty). Minnekkö matkustan?
+
+_Plumet_. Sit’en ole kukaan kysynyt. En minä
+ainakaan.
+
+_Philip_ (kuin ei.). Mistäkö elän?
+
+_Plumet_. Enhän minä sitäkään kysynyt — —
+
+_Philip_. Se ei ketään liikuta! — Minä menen Algier'iin. Otsani hiessä
+koen ansaita elatukseni ynseällä, vieraalla maalla.
+
+_Plumet_. Ei, anteeksi, ystäväni, Algier kuuluu olevan erinomaisen
+hedelmällistä maanlaatua.
+
+_Philip_ (ivalla). Oo — vai niin — todellakin? Siellä varmaankin lentää
+paistettuja varpusia kurkkuni täyteen, kun vain suuni aukasen, niinhän?!
+
+_Plumet_. Sitä min'en juuri tarkoittanut, vaan − − −
+
+_Philip_ (yhä ivalla). Tiettyä se, Afrikahan on suloinen paradisi,
+Eldorado, kaivattu maa, johon minä toivon ikävällä matkustan: elämä
+on siellä nautintoa vain. — — — Vai niin, sinä luulet siis, että minä
+ainoastaan huvikseni matkustan oudoille aloille, kuollakseni siellä
+puutteessa ja kurjuudessa kaukana syntymä-maastani, — ihanasta,
+armaasta syntymämaastani!
+
+_Plumet_ (kuivasti). No, mutta, saateri olkoon, enhän minä ole sua
+pakoittanut Afrikaan menemään —
+
+_Philip_. Enhän minä sitä sanokaan. Mutta kun
+minä turhamaisen arkatuntoisuuteni tähden tykkänään uhraan itseni,
+syöksen itseni kurjuuteen, ei sinun toki pitäisi sanoman, että minä
+teen sen ainoastaan huvikseni.
+
+_Plumet_. Mutta, herran-enkeli, mies!
+
+_Philip_. Mikäkö se arkatuntoisuus on? — Niin, sen olisin kernaammin
+pitänyt salassa — —
+
+_Plumet_. Voithan sen vieläkin tehdä — min'en ole ollenkaan utelias — —
+
+_Philip_. Mutta koska sinä sen niin välttämättömästi tahdot tietää,
+niin Herran nimeen sitten. Minä jätän sinun talosi, kun kunniani ja
+sydämeni ei salli minun nähdä, mitenkä tuo hävytön Robineau ja tuo
+ilettävä Martel surkuteltavan häpeällisesti tanssittavat sinua pillinsä
+mukaan.
+
+_Plumet_. Mutta Philip — -!
+
+_Philip_. Sinä olet sokea, ystäväiseni, umpisokea! — Sin'et — surkeata
+kyllä — ollenkaan näy huomaavan, että se teeskennelty rakkaus, jota
+he niin kukkurapäisesti sinua kohtaan osoittavat, yksinomaisesti
+tarkoittaa sinun rahojasi.
+
+_Plumet_ (alkaa epäillä). Luuletko todellakin — —?
+
+_Philip_. He toivovat saavansa periä sinut, ja pitävät nyt jo sinun
+omaisuuttasi omanaan. Siksi heidän mieltänsä kirveleekin nähdessään
+sinun huvittelevan, välin panevan molemmat koipesi liikkeelle, kun
+luulettelevat että se käypi heidän kukkarolleen — sillä mitä sin'et
+eläissäsi kuluta, se jääpi muka heille.
+
+_Plumet_. Min'en voi uskoa sanojasi.
+
+_Philip_. Koetapas tuhlata rikkautesi, tai − mikä varmaankin on enemmän
+mielesi mukaista − panepas omaisuutesi aivan nipusta nappuun johonkin
+elatuskorko-laitokseen, niin saatpa nähdä, miten koko perheen rakkaus
+sinua kohtaan haihtuu, kuin nukkuvan huokaus.
+
+_Plumet_. Niin, hyvin mahdollista, että olet oikeassa. — Kun et toki
+juuri sinä olisi herättänyt epäilystäni! —
+
+_Philip_. Se oli velvollisuuteni; nyt saatan huoletta matkustaa. (Vähän
+perälle).
+
+_Plumet_. Ai'otko todellakin jättää minut?
+
+_Philip_. Se on välttämätöntä, muuten et sinä saa lepoa etkä
+rauhaa omassa kodissasi. — Minä tiedän varsin hyvin, kuinka monta
+mielikarvautta sinä olet saanut niellä minun tähteni, sillä
+"sisaresi-pojat" — — —
+
+_Plumet_. Luuletko sinä minun kysyvän sisareni-pojalta lupaa, saada
+pitää luonani hyvää ystävää. Luuletko niin?
+
+_Philip_. Ja ystävää, joka päälliseksi on oma orpanasi?
+
+_Plumet_. Niin, ja mun _todellinen_ orpanani.
+
+_Philip_. Me olemmekin nykyään ainoat Plumet'it koko maan pinnalla, me
+olemme ainoat jäännökset koko suuresta suvustamme. — Varmaan tiedän
+minä, että vanhat, edesmenneet Plumet’it tälläkin hetkellä tirkistelevät
+hautojensa pohjasta meihin, — niin, orpana, niin ne tekevät!
+
+_Plumet_. Ja meitä tahdotaan eroittaa toisistamme, — ei maar',
+ystävä-kultani! Te pidätte minusta ainoastaan rahojeni tähden; mutta,
+saattepa nähdä, nenänne venyy, sillä te ette saa niin ropoakaan, ette
+nyt ettekä kuolemanikaan jälkeen.
+
+_Philip_. Sinä pyydät minun siis jäämään entiselleni?
+
+_Plumet_. Pyydän, ja se on minun tahtoni.
+
+_Philip_. Mutta näinköhän voinet pitää tuota lähtöäsi viittäkään
+minuuttia?
+
+_Plumet_. Kuuleppas, orpana, min'en ole mikään nahkiainen. Minä
+tiedän, mitä minä tahdon, sen minä teen. — Me emme eroa toisistamme
+milloinkaan, Se olkoon päätetty; — sillä minä pidän sinusta oikein
+paljon. — Tuossa! Ota nuo! (Tarjoo Philip'ille moniaita setelejä, jotka
+otti povitaskustaan).
+
+_Philip_ (kieltäen). Kiitoksia, orpana, minulla on vielä joitakuita
+jälellä niistä, jotka viimeksi annoit.
+
+_Plumet_. Ota nuo, sanon ma. — Minä tahdon näyttää, ett'en pelkää noita
+toisia (huomaa Robineaun ja toiset, jotka tulevat perältä; hiljaa
+Philip’ille). Pistä ne taskuusi ja mene huoneesesi. Parasta on, ett'ei
+kukaan niitä näe.
+
+_Philip_ (itseks. mennessään, tarkoittaen tulioita). Kas niin,
+ystäväiseni, minä voin kuitenkin vetää teitä nenästä! (Menee
+vasemmalle).
+
+
+
+Kahdestoista kohtaus.
+
+
+Robineau. Henriette. Martel. Laura (tulivat viimeisten lauseiden
+ajalla). Plumet.
+
+_Martel_. Kas tässä minä olen jälleen, enokulta!
+
+_Plumet_ (kylmästi). Niin, minä näen sen.
+
+_Robineau_. No, enokulta, kuinkas asiat kävi Philip'in kanssa?
+
+_Plumet_ (tyynesti). Philip jää minun luokseni, — mitenkäs muuten!
+
+(Martel, Robineau ja Henriette katsovat toisiinsa hämmästyneinä ja
+pettyneinä).
+
+_Martel_ (eriks. toisille). Jälleen tupa toisessa ikkunassa! (Keskenään).
+
+_Robineau_. Mitä tämä? (Keskenään).
+
+_Henriette_. Antakaa minun vain vallita, niin — — —!(Keskenään).
+
+_Martel_ (Lauralle). Sanohan sinäkin jotain enollesi.
+
+_Laura_ (Plumet'ile). Enokulta, min'en ole vielä kiittänyt sinua
+äärettömästä lahjastasi — — —
+
+_Plumet_ (kylmästi). Älähän ollenkaan hätäile kiitoksinesi.
+
+_Henriette_. No, Herrantähden, pitäähän meidän toki kiittää sua. Mutta,
+enokulta, minulle on sinun terveytesi kaikkein tärkein. Robineau kertoi
+sinun voivan huonosti. Sinulla on jokin vaiva?
+
+_Plumet_. Ei nimeksikään — —
+
+_Henriette_. Sin'et vain tahdo myöntää sitä. — Sinä olet liian ankara
+itseäsi kohtaan, kun et henno saattaa meille surua myöntämällä olevasi
+sairas.
+
+_Martel_. Eno _ei ole terve_, — sanokoon hän itse, mitä tahansa — hän ei
+ole terve, voihan sen nähdä puolellakin silmällä.
+
+_Robineau_. Niin, kuinka eno voikaan olla terve, kun Philip vetää häntä
+jokapaikkaan, samaan hurjaan elämään, jota itsekkin viettää.
+
+_Henriette_. Loruja, ystäväiseni! — Sinä et oikein voi pitää
+Philipistä, — siksi syytät sinä häntä kaikesta.
+
+_Plumet_. Aivan oikein!
+
+_Henriette_. Philip on varsin hyvä ihminen, ja hän pitää erinomaisen
+paljon enosta.
+
+_Martel_ (eriks. Henriette'lle). Oletko sä hullu?
+
+_Henriette_. Ja onnellisin sattuma on ollut, että hän on asunut sinun
+luonasi, — ja minua suuresti huolettaisi, jos sinä aikoisit tehdä
+jotakin muutosta siinä suhteessa; sillä sinä kaipaat tuon tuostakin
+jotain rattoisata ajanviettoa, ja Philip, joka aina on iloinen ja
+tyytyväinen, onkin juuri soveliain toveriksesi.
+
+_Plumet_ (hurmaantuneena). Niin, eikö totta! Juuri niin minäkin
+ajattelen. - Mutta sinun hra puolisosi neuvoo minua päinvastoin ajamaan
+Philipin tiehensä.
+
+_Henriette_. Niin, sen kyllä uskon, sillä minun hra puolisoni on
+Philip'in ankarin kilpailia. Niin, älä kieltelekkään, Robineau. Sinä
+pelkäät enon pitävän Philipistä enemmän, kuin sinusta.
+
+_Robineau_ (tajuaa nyt Henrietten menetyksen). Niinpä vain, tottavie,
+taidan ollakin.
+
+_Henriette_. Ja jos ei terveytesi, enokulta, olekaan niin hyvä, kuin me
+toivoisimme, tulee se ainoastaan siitä, että kaksikymmentä vuotta olet
+elellyt kaikenlaisten nahkojen ja turkkien joukossa. Se ei suinkaan ole
+terveellistä.
+
+_Robineau_. Ei, se ei suinkaan ole terveellistä − −
+
+_Martel_. Ei, se on epäilemättä vahingollista terveydelle.
+
+_Henriette_. Mutta tästälähinhän ei sulla enään olekaan muuta tehtävää,
+kuin vain hoidella terveyttäsi. Ja sallitko minun antaa sinulle hyvän
+neuvon.
+
+_Plumet_. Mielelläni, ystäväni, mielelläni.
+
+_Robineau_ (Plumet’ille). Voi, kuinka tuo Henriette toki pitää teistä,
+eno, — eikö totta?
+
+_Henriette_. Sinä olit äsken luvannut Martel’ille ja minun miehelleni
+10,000 franc'ia kummallekin. — Sinun ei pidä antaa heille niin mitään.
+(Plumet hämmästyy). Matkustapas niillä rahoilla Italiaan. Kun vain
+oleskelet edes puolen vuotta Florens'issa, niin saatpa nähdä, kuinka
+terveenä ja raittiina sieltä palajat.
+
+_Martel_. Niin, se on oivallinen aate! (Yht’aikaa).
+
+_Robineau_. Se sinun hyvää tekee! (Yht’aikaa).
+
+_Laura_. Sinne sinun pitää mennä, eno. (Yht’aikaa).
+
+_Plumet_ (Robineaulle ja Martel'ille). Mutta sanoittehan te äsken
+välttämättömästi tarvitsevanne rahoja?
+
+_Robineau_. Älkäämme nyt ajatelko meidän etuamme.
+
+_Martel_. Kaikkein tärkein on meille sinun terveytesi, enokulta.
+(Puristaa hänen oikeaa kättään).
+
+_Robineau_. Se on sydämemme tärkein aate. (Puristaa hänen vasempaa
+kättään).
+
+_Plumet_ (liikuteltuna). Teiltä, lapsikullat, teiltä ei pidä koskaan
+mitään puuttuman. (Eriks.). Ja noita herttaisia olentoja voipi Philip
+niin rumasti panetella!
+
+_Henriette_. Ja sitte — tiedätkö mitä, enokulta: Ett'ei niin pitkä
+aika vieraalla maalla rupea ikävystyttämään, pitää sinun ottaa Philip
+mukaasi.
+
+_Plumet_. Philip? — Ei, kiitoksia paljon! (Eriks.). Nyt minä jo tunnen
+senkin veitikan.
+
+_Robineau_ (eriks. Martell’ille). Bravo! Hyvin
+käypi!
+
+_Martel_ (viittaa ymmärtävänsä).
+
+_Henriette_. Mutta jos satut siellä sairastumaan, kukas sinua hoitaa?
+
+_Pauline_ (tulee oikealta).
+
+_Plumet_. Ei ainakaan Philip. — Jos minä päätän matkustaa Italiaan,
+matkustan minä yksinäni.
+
+
+
+Kolmastoista kohtaus.
+
+
+Entiset. Pauline.
+
+_Pauline_. Aiotteko te matkustaa Italiaan, hra
+Plumet?
+
+_Plumet_. Niin, neitiseni. Minä kaipaan raitista ilmaa, tullakseni
+oikein entiselleni jälleen.
+
+_Pauline_. Mutta miksikä te matkustatte niin äärettömän kauvas?
+Bourgogne'ssa on ilma ihan yhtä raitis, kuin Italiassakin. Siellä
+elävät ihmiset enemmän, kuin sadan vuoden vanhoiksi.
+
+_Plumet_. Mitä sanotte?
+
+_Pauline_. Ja hupaisempi olisi kai sukulaisillennekin, jotka
+teistä niin sanomattomasti pitävät, että välin saattaisivat käydä
+teitä tervehtimässä ja voisivat itse hoitaa teitä, jos sattuisitte
+sairastumaankin. — Rautatietä ei sinne ole kuin muutaman tunnin matka.
+
+_Robineau_ Tuo pikkuinen on oikeassa! (Keskenään).
+
+_Martel_. Se on helpoin keino
+eroittaa hänet Philipistä, jok'ei surmikseen ole maaseudulla. (Keskenään).
+
+_Robineau_. Ja Lucien jääpi samalla myöskin erikseen hänestä. (Keskenään).
+
+_Henriette_. Ja ajatelkaas, kuinka paljon rahoja häitä siten säästyy —
+siit'on suuri hyöty. (Keskenään).
+
+_Kaikki neljä_. Hän pitää saataman maalle! (Keskenään).
+
+_Plumet_ (on puhellut Pauline'n kanssa). Onkohan maalla todellakin niin
+hupaista — — —
+
+_Pauline_. Tuolta tulee eversti Dutocq — kysykääpä häneltä!
+
+
+
+Neljästoista kohtaus.
+
+
+Entiset. Dutocq (vasemmalla).
+
+_Dutocq_. Hyvää päivää hyvät herrat! (Tervehtien). Hyvät naiset!
+(Plumet’ille). No, mitenkäs voitte?
+
+_Plumet_. En oikein — en oikein hyvin.
+
+_Dutocq_. Mutta te näytätte ainakin oikein kukoistavalta. Ettehän vain
+lienekään todellisesti sairas, — ehkä joku ilkeä liika-varvas — — —
+
+_Plumet_. Minun sukulaiseni tahtovat minun muuttamaan maalle.
+
+_Dutocq_. Se on oikein. Ei mikään ole niin terveellistä, kuin raitis
+maan ilma.
+
+_Pauline_. Ja varsinkin ilma Meursault'in tienoilla, eikö niin, hra
+eversti?
+
+_Dutocq_. Se on verratonta!
+
+_Martel_ (Dutocq'ille). Onko sen lähi-tienootkin oikein kauniit?
+
+_Dutocq_. Ihanat! — Ja päälliseksi on sen läheinen metsä aivan sakea
+otuksista.
+
+_Robineau_. No, mitäs siitä sanotte, eno? Olettehan te metsästäjä
+kiireestä kantapäähän.
+
+_Plumet_. Niin, kyllä minä otukseni korjaan.
+
+_Martel_. Ja niin terveellistä kuin metsästys onkin! Se on sinulle
+parahin lääke.
+
+_Henriette_ (Dutocq'ille) Luuletteko enon siellä saavan sopivan asunnon
+ja erityisen puutarhan?
+
+_Dutocq_. Ystäväni Protat myöpi erään tiluksistaan. Minun ymmärrykseni
+mukaan paikka on aivan kuin teitä varten, hra Plumet.
+
+_Pauline_. Siinä on verrattoman suuri puutarha, jossa me olemme
+kasvattaneet kaikenlaatuisia kyökkikasvia.
+
+_Robineau_. Se on verratonta!
+
+_Martel_. Ilse kasvattaa kyökkikasvinsa, sepä vasta hupaista! (Eriks.
+Lauralle). No, sanohan sinäkin jotain!
+
+_Laura_. Luonnollisesti, ne maistuvat aina makeammalta, kun on ne itse
+kasvattanut.
+
+_Plumet_. Sehän on tyhjää luulettelua vain; mutta totta se on: Kaikki,
+mitä itse — toimittaa itselleen, näyttää paremmalta, kuin ostettu.
+
+_Robineau_. Muistatteko vielä kaalia, jota kerran istutitte tuonne
+takapihan nurkkaan?
+
+_Plumet_ (tyytyväisenä). Oliko se hyvää?
+
+_Robineau_. Parasta, mitä ikinäni olen maistanut.
+
+_Plumet_. Sanokaapa, eversti, onko siinä kauniita näky-aloja
+läheisyydessä, — se on minun mielestäni mitä tärkein ehto.
+
+_Pauline_. Kauniin näky-ala, kuin voitte toivoa, on eräältä kukkulalta
+aivan asuinrakennuksen vieressä.
+
+_Plumet_. Sepä oivallista! — Siellä minä istun joka ilta ihailemassa
+auringon laskua.
+
+_Henriette_. Mutta, enokulta, älä vain ole liian kauan ulkona iltasin,
+— ilta-ilma ei ole terveellinen.
+
+_Plumet_. No kaikkia! Eihän aurinkoa yöllä nähdäkkään.
+
+_Robineau_. Minä luulen, toden totta, että Henriette näkee aaveita
+keskellä päivää, kun vain on kysymys enon terveydestä.
+
+_Henriette_. Niin, naurakaa te vain. Kun eno vainen sairastuu, on
+varovaisuus myöhäistä.
+
+_Plumet_ (taputtelee häntä ystävällisesti poskelle). Te lellittelette
+minua, lapsikullat — te lellittelette minua!
+
+
+
+Viidestoista kohtaus.
+
+
+Entiset. Philip (vasemmalta. Sitte) Lucien.
+
+_Philip_. Orpana hoi! Oletko sinä kipeä? Oletko tallannut jalkasi —
+johonkin?
+
+_Plumet_ (totisesti). En, hra orpana!
+
+_Philip_ (eriks.). Täytyykö mun alkaa alusta jälleen?
+
+_Plumet_. Minä jätän Parisin. — Muutan maalle asumaan.
+
+_Philip_. Mutta kuitenkin aivan lähelle Parisia, — eikö niin?
+
+_Henriette_. Päin vastoin. Kuudenkymmenen penikulman päähän Parisista.
+
+_Philip_. Hyi, saakeli, kaikkiin tauteihin!
+
+_Pauline_. Hra Plumet ostaa ehkä isäni maatilan Meursault'in lähellä.
+
+_Philip_. Meursault'in! — Aivan keskellä Bourgogne'a! Siellä on
+suloisia viinejä! — Noo, — sitte kyllä, tullaan toimeen, orpana-hyvä.
+
+_Robineau_. Siellä ette ainakaan te viihdy, hra Philip.
+
+_Philip_. Mitä sanottekaan; — Viininkorjuu-aika on huikean hupainen;
+- kekkeri toisensa jälkeen — välin kaksi, kolme yht'aikaa.
+
+_Martel_. Mutta muu vuoden-aika varmaankin tulee teille tuiki tukalaksi
+ja ikäväksi.
+
+_Philip_. No, on kai siellä ravintola läheisyydessä?
+
+_Robineau_. Ei ainoatakaan!
+
+_Philip_. Mutta minäpä sitte toimitan sinne semmoisen.
+
+_Dutocq_. Noo, kyllä ajan aina saapi kulumaan. Talvella, tai kun on
+ruma ilma, kokoonnumme toinen toisemme luo.
+
+_Plumet_ (äkkiä, iloisesti). Ja saamme pienen whistin toimeen, — eikö
+niin?!
+
+_Dutocq_. Niin, tai hupaisen pakinan pienen lasin ääressä, ilta-valkean
+räpyttäessä kamiinissa.
+
+_Plumet_. Sehän on suloisen hupaista, se semmoinen! — Maa-elämä
+lieneekin paljon hauskempaa, kuin elämä suuressa kaupungissa.
+
+_Lucien_ (tulee).
+
+_Robineau Martel. Henriette_. On, on, tiettyä se!
+
+_Plumet_. Eikö hra Dubarle jo tule pian?
+
+_Lucien_. Ei, hän käski minun pyytämään anteeksi puolestaan.
+
+_Plumet_. No, mennään sitte ruualle; — minä olen saanut oikein
+kirvelevän ruokahalun, ainoastaan ajatellessani maa-elämää. — (Viittaa,
+seurue alkaa mennä ruokasaliin. Plumet seuraa heitä).
+
+_Pauline_ (toisien mentyä, Lucienille). Minä muutin kuvertit, — me
+tulemme nyt istumaan vierekkäin. (Menevät ruokasaliin).
+
+_Philip_ (joka jo istuu pöydässä). Minä esittelen ensimmäisen maljan
+orpanani onnelle, toivoen hänen heikkoutensa pian poistuvan, jotta hän
+saapi jäykän, miehen mielen!
+
+_Kaikki_. Eläköön eno!
+
+
+
+
+Toinen näytös.
+
+
+Meursault'in maatila. Huone, josta on vapaa näköala puutarhaan.
+
+
+
+Ensimmäinen kohtaus.
+
+
+Plumet. Galouzou. (Molemmat ovat puutarhassa, tarkastavat rakennuksen
+ulkopuolta).
+
+_Galouzou_ (ulkona, kokoittaa räystäälle). Tuo ränni tuolla,
+katto-ränni, pantiin vasta viimme vuonna; se on aivan uusi.
+(Äreämäisesti) Ettehän te katso sinnepäinkään! Tuo, — näettekös, — tuo,
+tuo — tuolla!
+
+_Plumet_. Kyllä, kyllä, kyllä minä näen. Galouzou. Nuo patsaat tuolla
+ovat takkiraudasta; alukset harmaasta kivestä; ikkunan-kaaret tuolla
+ovat tiilistä; nuo pienet ikkunat tuolla, oikealla, valaisevat kyökkiä
+ja ruokakamaria. — — No, ettehän te puhu ettekä pukahda? Kenties ette
+ymmärrä koko puheestani mitään? — Kun te ette puhettani käsitä, on
+minun varsin hyödytöntä, suutani turhaan vaivata. Plumet. Minä ymmärrän
+kaikkityyni! (Tulee huoneesen; eriks.). Tuo on toki hirvittävän tulinen
+mies. (Ään.) Tämä on vastaanotto-huone, — eikö niin?
+
+_Galouzou_. Luonnollisesti. — Nyt olette nähnyt koko alikerroksen, —
+mitä pidätte siitä?
+
+_Plumet_. Kyllähän tämä — — huoneet ovat jotenkin sopivasti jaetut.
+
+_Galouzou_. Jotenkin sopivasti! — Ne ovat mainion hyvin jaetut!
+
+_Plumet_. Niin, minä myönnän, mitä sisäpuoleen tulee, olen minä varsin
+tyytyväinen.
+
+_Galouzou_. Siis ei ulkopuoli ole teistä mieleinen? — Saanko kysyä, mikä
+ulkopuolta vaivaa?
+
+_Plumet_. No — — sitä min'en juuri — — noin — — voi sanoa, vaan — — —
+
+_Galouzou_. No, kun ette voi sitä sanoa, niin älkää puhuko mitään.
+
+_Plumet_ (eriks.). Tuo herra Galouzou tuossa hän on vähän hävytön mies?
+
+_Galouzou_. Saisinko minä tietää, mikä vika huoneen ulkopuolessa on?
+
+_Plumet_. Minun mielestäni on facadi pikkuisen — noin — — kuinka minä
+sanoisin — noin — lyhyesti, se ei ole kaunis.
+
+_Galouzou_. Siis itse rakennustapa teistä vastoinmielinen? — Te
+tahtoisitte hakattuja kuvia seiniin, korinthilaisia patsaita? Tai
+kenties byzantilaisia koristuksia? Hä? — Mitä rakennustapaa teidän
+mielenne tekee, jos uskallan kysyä, dorilaista, gothilaista tai
+renaissance'a?
+
+_Plumet_. Mutta, Herran-poika, minä tarkoitan
+
+_Galouzou_. Jos mielitte ostaa historiallisen muistomerkin, niin ostakaa
+— Pantheon! Mutta minä luulin teidän haluavan maatilaa. Kumpaa te nyt
+oikeastaan etsitte: Maatilaako vai temppeliä? saanko luvan tietää sen.
+
+_Plumet_. No, älkäähän nyt toki — — tietysti
+maatilaa.
+
+_Galouzou_. Sepä hauskaa — kiitoksia! — No, ostakaa sitte tämä ja
+päästäkää meidät rauhaan.
+
+_Plumet_ (eriks.). Hän on todellakin pähkä-hullu! — (Ään.) Minä
+tahtoisin toki kernaasti puhutella itse omistajaa. Protat on minun
+ystäväni ja saattaisi välittää monta seikkaa.
+
+_Galouzou_. Mitä hän selittäisi? Olenhan minä tässä? — Ahaa, te ette
+kenties luota minuun? Tiedättekö, minulla on ollut Protat’in toimituksia
+jo kaksikymmentä vuotta?
+
+_Plumet_. Mutta hra Galouzou-kulta — —
+
+_Galouzou_. Niin saakaamme asia pian selville, minun aikani on tärkki.
+
+
+
+Toinen kohtaus.
+
+
+Entiset. Pauline. Clemence (perällä).
+
+_Pauline_. Hyvää päivää, hyvät herrat! Hyvää päivää, hra Plumet!
+
+_Plumet_ (tervehtii ystävällisesti Clemencea). Hyvää päivää, neitiseni.
+— Saammekohan me kunnian nähdä eversti Dutocq'ia tänään?
+
+_Galouzou_ (pois perä-ovesta).
+
+_Clemence_. Sen luulen ihan varmaan; — minä puolimittain toivoin
+Dutocq-enon jo olevankin täällä.
+
+_Pauline_. Joutukaa, joutukaa pian valmiiksi noiden kauppa-asioittenne
+kanssa, hra Plumet. Me tulimme noutamaan teitä kävely-retkelle. Ilma on
+ihana ja tiet vallan verrattomat!
+
+_Plumet_ (ystävällisesti). Te olette pieni kelpo neiti! — Teidän isänne
+lienee varmaankin sanomattoman onnellinen, saadessaan joka päivä elää
+tuommoisen enkelin kanssa.
+
+_Pauline_. Naikaa tekin, hra Plumet, niin saavutatte samanlaisen onnen.
+
+_Plumet_ (hymyten). Naikaa te ensin, neiti.
+
+_Pauline_. Eikös mitä! Teidän välttämättömästi alottaminen.
+
+_Galouzou_ (tulee takaisin, huutaa julman kovaa oikeasta ovesta).
+Saanko luvan kysyä, minne te jäitte? — Eihän siitä synny tuon enempää,
+vaikka minä yksinäni töllistelisin huonetta viisi päivää peräkkäin.
+Enhän minä sitä ostaa ai'o.
+
+_Plumet_. Niin, niin, minä tulen! (itseks.). Voi sitä hirveätä kulkkua,
+kuin tuolla miehellä on! (naisille) Anteeksi niin kauvan! (Menee
+oikealle).
+
+_Pauline_. Niin, mutta älkää vain liian kauvan viipykö.
+
+
+
+Kolmas kohtaus.
+
+
+Pauline. Clemence.
+
+_Pauline_. No, Clemence, mitäs pidät hra Plumet'istä? —
+
+_Clemence_. Mitäkö minä pidän hra Plumet’istä? — Min'en todellakaan
+niin tarkoin katsellut häntä, että olisin saanut mitään varsinaista
+ajatusta hänestä. Minusta näyttää hän varsin hyvältä mieheltä; siinä
+kaikki, mitä hänestä sanoa saatan.
+
+_Pauline_. Hän ei näytä, vaan hän on hyvä mies, ole ihan vakuutettu
+siitä. — Mutta sanopas pilan vuoksi, Clemence, miks'et ole mennyt
+naimisiin?
+
+_Clemence_. Sinun kysymyksesi ovat hyvin kummallisia. Tiedäthän varsin
+hyvin, ett'en minä hennonnut luopua äidistäni.
+
+_Pauline_. Mutta nyt kun äitisi jo aikoja sitten on maannut haudan
+pohjassa?
+
+_Clemence_. Ovathan enoni jälellä vielä. — Kun minä, äitini kuoltua,
+olin yksinäni maailmassa, tuiki turvatonna, ottivat he kumpainenkin
+eronsa sotaväestä ainoastaan — ollakseen minulle isän sijassa. Se
+ei ollut vähäpätöinen uhri. — (Hymyilee). Ajattelepas, jos minä
+nyt luopuisin heistä! — Kukas sitte sovittaisi heitä, kun sattuvat
+riitelemään, ja semmoinen "sattumus" tapahtuu, kuten hyvin tiedät, sata
+kertaa päivässä. Sula rakkaus ja yksimielisyys kiihoittaa heitä tuohon
+ainaiseen riitaan.
+
+_Pauline_. Minä vakuutan, he olisivat sanomattoman iloiset
+kumpainenkin, kun vain saisivat kuulla sinun joutuvan kelpo miehen
+turviin. — Minä puhelin viimeksi eilen tästä asiasta Sarazin-enosi
+kanssa, ja hän sanoi, että ainoa seikka, joka tekisi hänen
+kuolin-hetkensä katkeraksi, olisi, nähdä sinut jäävän turvattomana,
+tuettomana maailmaan. (Maikaillen) Sanopas siis, Clemence-kulta, etkö
+sinä myöntyisi minun naima-ehdotukseeni, kun minä ihan varmaan lupaan
+hankkia sinulle oikein hyvän, kelpo miehen?
+
+_Clemence_. Mutta Pauline, minä luulen, sinä − − −
+
+_Pauline_. Niin, se on kummallinen heikkous, niinkuin Aurore-tädissä
+muinoin, — ett'ei mikään ole minusta niin hupaista, kuin naittaa
+ihmisiä. — Voi, rakas Clemence-kulta, salli minun naittaa sinutkin!
+
+_Clemence_ (nauraen). Minut, — vanhan-piian!
+
+_Pauline_. Seitsemänkolmatta vuotta, — kas mun tätä ikää! He!
+
+_Clemence_. Tiedätkös, että minulla jo on harmaita hiuksia päässäni?
+
+_Pauline_. Annas kun katson. — No, eikös todellakin! (Nykäsee hiuksia
+Clemence'n tukasta). Kas niin! Nyt ei siell' ole enään ainoatakaan!
+
+_Clemence_. No, sinä olet lapsekas!
+
+_Pauline_. Luota sinä vaan minun sanaani, sinä olet vielä sievä ja
+kaunis, kuin ennenkin, — sinusta tulee oikein suloinen morsian, usko
+pois!
+
+_Clemence_. No, lopettakaamme nyt tämä pilapuhe.
+
+_Pauline_, Niin, mutta se ei olekkaan pilapuhetta, vaan täydellisin
+totuuteni. — Koko minun tulevaisuuteni pylväät ovat pystytetyt sinun
+naimiseesi Lucien'in kummin kanssa, — muuten emme mekään, Lucien ja
+minä, saa toisiamme.
+
+_Clemence_ (hämmästyen). No, mutta sittehän kaikki sinun lorusi ovat
+täydellisintä tosi-tarkoitusta.
+
+_Pauline_. Niin onkin, sanoinhan sen jo.
+
+_Clemence_. Ja mies, jonka olet minulle määrännyt, on — —
+
+_Pauline_. Hra Plumet! (Vilkkaasti) Hän ei ole ollenkaan ruma — vai
+mitä?
+
+_Clemence_. Min'en tiedä, onko hän ruma vai kaunis, minä olen tuskin
+katsonutkaan häneen.
+
+_Pauline_. Mutta minäpä olen. Eilenkin tarkastelin häntä kaksi pitkää
+tiimaa yhtä mittaa, ja tulin vihdoin siihen päätökseen, että hän,
+tarkoin katsoen, on vielä varsin kaunis.
+
+_Clemence_. Olkoon tuo pakina joko pilaa tai totta, vaan — puhelkaamme
+nyt muista asioista.
+
+_Pauline_ (melkein itku suussa). Niin puhelkaamme sitten, mutta sitä
+ennen menen minä sanomaan jäähyväiseni Lucien'ille ikipäiviksi.
+
+_Clemence_. No, mutta mitä tuo äskeinen pakinasi Lucien'in ja sinun
+rakkauttas liikuttaa?
+
+_Pauline_. Se on pian sanottu. Hra Plumet’in sukulaiset ovat pahoja
+ihmisiä, jotka ovat panetelleet Lucien'iä hra Plumet'ille, ja sen
+tähden hän ei lainaakkaan Lucien'ille rahoja, jotta hän voisi ostaa
+Dubarle'n asianajajan-liikkeen; ja isäni vaatii välttämättömästi, että
+hänen vävy-poikansa pitää oleman asian-ajaja. Ja ajatteleppas nyt toki
+— jos sinä tahtoisit, niin, jos sinä vain tahtoisit? — Sinä voisit
+luonnollisesti heti saada Plumet'in lainaamaan Lucien'ille rahoja —
+ja me tulisimme onnellisiksi. Ja monta muuta, paitsi meitä, tekisit
+sinä onnelliseksi: Omat enosi, jotka siinä tapauksessa voisivat olla
+huoletta sinun tulevaisuudestasi, — ja kenties voisit tehdä — oman
+miehesikin onnelliseksi. — Mutta sin'et vain tahdo, — jättäkäämme siis
+koko puhe sikseen! Minä jään vanhaksi-piiaksi tai kuolen suruun ja − ja
+_kenen_ vika se sitten on?
+
+_Clemence_. Sinä aina liioittelet.
+
+_Pauline_. Liioittelet! Kas, tuolta tulee Lucien, — kysypäs häneltä.
+
+
+
+Neljäs kohtaus.
+
+
+Entiset. Lucien (perällä).
+
+_Lucien_. Nöyrin palvelianne, hyvät naiset!
+
+_Pauline_. Etkö tuonut isääni tänne? Minä luulen, että hra Plumet
+odottaa häntä.
+
+_Lucien_. Isäsi on matkustanut Dijon'iin, jossa hän aloitta
+riita-asian, joka varmaankin venyy hyvin pitkäksi.
+
+_Pauline_. Mutta tottakai hänen toki pitää tulla tänne, päättämään
+tämän tilan kauppa hra Plumetin kanssa.
+
+_Lucien_. Hän on täällä tarpeeton. Tässä ovat kaikki paperit täydessä
+järjestyksessä, ja hra Galouzou'lla on valtuus-kirja isältäsi.
+
+_Pauline_. Ne ovat hirveän ilkeitä, nuo isän ainaiset riita-asiat.
+
+_Lucien_ (huoaten). Ja varsinkin on tämä Dijon’nin asia ikävä meille.
+
+_Pauline_. Kuinka niin?
+
+_Lucien_ (alla päin). Sillä sen kautta on isäsi vihdoinkin löytänyt
+vävyn, joka on hänestä mieleinen.
+
+_Pauline_. Mitä sanot?
+
+_Lucien_. Nuori asianajaja, joka hoitaa hänen riita-asiaansa
+Dijon'issa, on minun entisiä ylioppilastoveriani. Minä puhelin hänen
+kanssaan tän'aamuna ja, tietämättään minun sydämeni asioista, kertoi
+hän suoraan, että sinä olet palkkio, jonka hän saapi, jos riita-asia
+päättyy isäsi eduksi.
+
+_Pauline_. Huomaatkos nyt, Clemence-kulta, ett'en minä liioitellutkaan.
+— Sinä olet niin tottunut uhraamaan itsesi toisten hyväksi, — tee se
+vielä yksi kerta, yksi ainoa kerta vain minun hyväkseni, niin en minä
+koskaan enää pyydä sitä!
+
+_Clemence_. Mutta, tyttökulta, mitenkä minä voin sitä seikkaa parantaa?
+
+_Pauline_. Mene naimisiin hra Plumet'in kanssa, — siinä kaikki! Muusta
+minä kyllä huolen pidän.
+
+_Clemence_. Mutta eihän se ole ollenkaan varma, että hra Plumet
+tahtookaan naida, — vielä vähemmin, että hän tahtoo naida minut; hän ei
+edes tunnekkaan minua.
+
+_Pauline_. Tunteepa — ja varsin hyvin tunteekin; siitä olen minä
+pitänyt huolen; viime aikoina olen minä alati, aivan lakkaamatta
+puhellut sinusta.
+
+_Clemence_ (toruen). Vai olet sinä tehnyt siten.
+
+_Pauline_. Ihan herkeämättä — niin, no en toki juuri aivan herkeämättä,
+mutta usein minä olen puhunut sinun avuistasi — ja hän pitääkin sinusta
+jo hyvin paljon. — Jos hän nyt tulisi kosimaan sinua, — mitä vastaisit?
+
+_Dutocq_ (ulkona, vasemmalla). Sarazin!
+
+_Clemence_ (vilkkaasti). Eno!
+
+
+
+Viides kohtaus.
+
+
+Entiset. Dutocq.
+
+_Pauline_ (Lucienille). Kyllä hän menee naimiseen, se on ihan varma.
+
+_Dutocq_ (tulee vasemmalla, etsien jotain). Missä hitossa hän nyt
+lienee, tuo vanha tussarin-hana? (Clemencelle) Etkö sinä ole nähnyt
+Sarazin'iä tänään?
+
+_Clemence_. Hän meni ulos jo varhain aamulla. Sittemmin en ole nähnyt
+häntä.
+
+_Dutocq_. Minun piti tavata hänet täällä, mutta nyt olen etsiskellyt jo
+kokonaisen tunnin joka sopesta ja lokkerosta — — missä lemmon — — —
+
+_Lucien_. (Paulinelle) Kontrahtia odotetaan jo varmaankin. — Hyvästi,
+Pauline — minä luotan ainoastaan sinuun. (Menee).
+
+_Pauline_. Ole aivan huoletta, kaikki käypi hyvin! Clemence, mennäänkö
+puutarhaan kävelemään?
+
+_Clemence_. Nyt on jo myöhäistä; minun täytyy mennä kotiin.
+
+_Dutocq_. Ja jos tapaat sen beduinin, enosi, kotona, niin sano, että
+minä odotan häntä täällä.
+
+_Clemence_. Kyllä, — mutta sillä ehdolla, ettette jälleen,
+tavallisuuden mukaan, rupea riitelemään.
+
+_Dutocq_. Riitelemään — ei — eihän siitä puhettakaan!
+
+_Clemence_ (vasemmalle).
+
+_Pauline_ (oikealle).
+
+
+
+Kuudes kohtaus.
+
+
+Dutocq. (Sittemmin) Sarazin.
+
+_Dutocq_. Riitelemään? — Minä en, surma syököön, suinkaan tahdo
+riidellä tuon vanhan rötkäleen kanssa, minä annan hälle vain kelpo
+tervetuliaiset; siinä kyllä! (Katselee oikeanp. perä-ikkunasta). Kas,
+kas! Tuolla hän, lempo soi, potkieleekin kaalisarkojen välissä ja
+näyttää niin merkillisen suuri-arvoiselta, aivan kuin olisi voittanut
+Austerlitz'in. — Halloo, vanha vänkipannu! — Front! Ja suoraan kuni
+lemmon laukaus eteenpäin!
+
+_Sarazin_ (tulee perältä poltellen pienellä piipulla).
+
+_Dutocq_. Mitä sinä olet puuhaillut koko tämän aamun?
+
+_Sarazin_. Minä olen tuskitellut ja kiroillut itsekseni.
+
+_Dutocq_. Miksi menit ulos, ottamatta minua mukaasi?
+
+_Sarazin_. Kun tahdoin tuskitella yksinäni. Se on hupaisempaa.
+
+_Dutooq_ (ojentaen hälle kätensä). No, päivää vanha — karhu!
+
+_Sarazin_ (puristaen sitä). Päivää vanha — metsä-sika!
+
+_Dutocq_. Miks'en minä koko pitkänä päivänä, ole saanut nähdä sinun
+inhoittavaa naamaasi?
+
+_Sarazin_. No, kun minä olin kävelyllä, kuulithan sen jo.
+
+_Dutocq_. Sinä tahdoit kenties ihailla auringonnousua?
+
+_Sarazin_. Liikuttaako se sinua?
+
+_Dutocq_. Olisi oikein herttaista, jos sinä kerrankin rupeaisit vähän
+ihmismäisemmäksi.
+
+_Sarazin_. Miksikä pitäisi minun turhaan vaivaa näkemään?
+
+_Dutocq_. Kuulepas, tiedätkö mitä, — tänään näytät sinä — jos
+mahdollista — vielä enemmän pirun inhoittavalta ja ilettävältä, kuin
+ennen. — Mitä sinä oikeastaan kävelet ja nuuskielet — hä?
+
+_Sarazin_. Minä ajattelen, että jo alan vanhentua, — niinkuin sinäkin.
+
+_Dutocq_. Vanhentua? — Siksikö, ett'emme juuri eilen täyttäneet 14:sta
+ikä-vuottamme?
+
+_Sarazin_. Voipi tapahtua, että me molemmat jonakuna päivänä ihan
+äkkiarvaamatta pistetään turpeesen.
+
+_Dutocq_. Älä pilkkaa tosi-asioita, Sarazin, se ei ole soveliasta.
+
+_Sarazin_. Ja kun me olemme olemattomissa, on yksi ihan turvatonna
+maailmassa.
+
+_Dutocq_ (käy totiseksi). Clemence, — aivan totta,
+
+_Sarazin_. Oletko sinä pitänyt huolta hänen tulevaisuudestaan?
+
+_Dutocq_. En.
+
+_Sarazin_. Oletko pannut eläkkeestäsi mitään talteen häntä varten?
+
+_Dutocq_. En.
+
+_Sarazin_. Oletko ylimalkaan tehnyt mitään, jolta vastaisuudessa voipi
+varjella häntä puutteesta ja kurjuudesta?
+
+_Dutocq_. En, sen pahempi.
+
+_Sarazin_. Sinä olet ollut huikentelevainen heittiö, sydämetöin olento,
+hävytön suurimaha. — Eikö totta, Dutocq?
+
+_Dutocq_. Niin, niin, — sinä olet oikeassa. (Ääneti, kuni katuen).
+Niin, mutta sinä? Oletko sinä pitänyt huolta hänen tulevaisuudestaan?
+
+_Sarazin_, En, minä olen myöskin ollut ilkeä heittiö — mutta eihän se
+ollenkaan asiata paranna. — Vai kuinka?
+
+_Dutocq_. Ei! — Hm! Hm! — Ja kun me kuolemme, kuolee eläke myöskin, —
+(miettii) tässä ei ole muu edessä, kuin: Meidän täytyy elää niinkauvan,
+kuin mahdollista.
+
+_Sarazin_. Siihen minä kernaasti suostun.
+
+_Dutocq_. Meidän täytyy ruveta syömään ja juomaan niin paljon, kuin
+suinkin — —
+
+_Sarazin_. Panna varhain maata iltasin — —
+
+_Dutocq_. Ja aamuin nukkua puoleen päivään saakka — −
+
+_Sarazin_. Ei milloinkaan juoda huonoa viiniä − − −
+
+_Dutocq_. Luonnollista se. — Hyvä viini on aina terveellisempää.
+
+_Sarazin_. Ja kun sinä joskus vilustut, täytyy sun varovasti maata
+14 päivää "kahden lakanan välissä". — Ja sinä, vanha jukuri-pää,
+luulet kaikesta tuosta todellakin olevan mitään hyötyä! — Vihdoin
+viimein täytyy sun kuitenkin, vaikka vastoin tahtoaskin, jupisematta
+laskea aseet ja kääntää töppöset taivasta kohti! — Siinä sitte makaat
+nenä pystyssä, — ja mitä on koko tarkka varovaisuutesi Clemence'ä
+hyödyttänyt?
+
+_Dutocq_. Ei mitään! — No, mutta mitä pirua meidän pitää tehdä sitten?
+— Min'en käsitä niin pienintäkään. Ymmärrykseni seisoo — järkähtämättä.
+
+_Sarazin_. Kaikeksi onneksi on toki joku, joka pystyy ajattelemaan
+enemmän, kuin sinä ja minä. — Pikku Pauline-neiti, jok'ei ole vielä
+kahdenkymmenenkään, hän saattaa meidät molemmat häpeään. Tiedätkö, mitä
+hän on neuvoitellut?
+
+_Dutocq_. En — en minä tiedä mitään.
+
+_Sarazin_. Että Clemence'n pitäisi mennä naimisiin Plumet'in kanssa.
+
+_Dutocq_ (hämmästyy). Oletko sinä riivattu? Ihanhan sinä hyökkäät
+huoneesen paalu-portti päässä! — Luuletko Plumet’in, joka on
+miljoniekka, huolivan tytöstä, jolla ei ole ropoakaan — ei niin
+kuvaakaan?!
+
+_Sarazin_. Oma vahinkonsa, ellei hän huoli.
+
+_Dutocq_ (epäillen). Hm, hm, hm!
+
+_Sarazin_ (puhuu, kunnes kiivastuu). Mitä siinä hymiset? Minä rohkenen
+väittää, että Clemence'n pikku sormikin on sata vertaa sen arvoinen,
+kuin koko Plumet kiireestä kantapäähän saakka! Eikä jörinää ollenkaan!
+Sinä — —
+
+_Dutocq_. Enhän minä sitä kielläkkään. Sarazin. Minä rohkenen väittää,
+että hän on onnensa kukkulalla, saadessaan senlaisen tytön! Hä?!
+Dutocq. Aivan epäilemättä! Sarazin. Ja hän on ihan hullu, ellei hän
+tytöstä huoli. Sillä olisipa hupaista tietääkseni, mistä syystä mokoma
+musta-takki sivilinäis-jukuri saattaisi halveksia sellaista tyttöä,
+kuin Clemence on!
+
+_Dutocq_. No, mutta lemmon kattilassa! — Eihän tuosta naimisesta ole
+vielä ollut puhettakaan, ei siis mikään halveksiminenkaan voi tässä
+tulla kysymykseen!
+
+_Sarazin_. Mutta tässä tulee pian kaikki kysymykseen. — Pikku Pauline
+vakuutti aivan varmaksi, että Plumet neljänkolmatta tunnin kuluessa
+tulee kosimaan Clemencea.
+
+_Dutocq_. Onko se totta?
+
+_Sarazin_. Onko minun tapani valehdella?
+
+_Dutocq_ (liikutettuna). Täällä, sydämeni sopessa, viileeksii niin
+kummallisesti. — Meidän armas Clemence'mme saisi siis kodin — ja
+hyvän, lämpöisen kodin koko elämänsä ajaksi. — Mitä sanot Sarazin!
+(Läpsähyttää häntä olkapäälle). — Sinä voit siis vallan huoletta
+ojentaa koipesi ja — kuolla hetipaikalla!
+
+_Sarazin_. Minkä tähden pitää juuri minun ensiksi minull'ei ole
+ollenkaan suurempaa hätää Manalaan, kuin sinullakaan.
+
+_Dutocq_ (puristaa hänen kättään sydämellisesti). Rakas, vanha
+ystäväni! — (Äkkiä totisemmin). Vaan, kuuleppas, jos sinä vähänkin
+syötät mulle pajunköyttä tuolla pakinallasi, niin — — —
+
+_Sarazin_. Niin, mitä siitä?
+
+_Dutocq_ (viite: keihään-piste Sarazin’in rintaan).
+
+_Sarazin_ (vastaa siihen fintillä ja töyttäyksellä). Väistä! Yks'!
+Kaks'! Noin! (Syleilevät toisiaan, sydämestään nauraen).
+
+
+
+Seitsemäs kohtaus.
+
+
+Entiset. Clemence (perältä).
+
+_Clemence_ (Dutocq’ille). Täss'on sinun piippusi (Sarazin’ille) ja
+täss' on _sinun_ tupakkikukkarosi.
+
+_Sarazin_. Kiitos, kiitos, lapsikultani! (Syleilee ja suutelee
+innokkaasti Clemencea otsalle).
+
+_Dutocq_. Sinun jälkeesi — jos jääpi jotain kun sinä olet täyttänyt
+tarpeesi.
+
+_Sarazin_ (Dutocq’ille). Sinä voisit juuri mennä tuonne kaali-maahan,
+katsomaan, olenko minä vielä siellä.
+
+_Dutocq_ (suutelee otsalle Clemence'a, joka on tullut hänen
+luokseen). Kyllä, jos Clemence tulee mukaan. Tuletko sinä minun
+kanssani puutarhaan, katsomaan, onko tuo tuhma Sarazin-enosi siellä,
+kaalinpäitten joukossa?
+
+_Clemence_. Minä tulin juuri pyytämään teitä kävelylle kanssani — mutta
+puutarhan käytävät ovat vielä varsin kosteat.
+
+_Sarazin_. Sepä oivaa, sitte rupee kleini kohta vaivaamaan Dutocq'ia,
+ja se tekee hänen äärettömän hyvää. (Clemence ottaa Dutocq’in käden
+toiseen, Sarazin’in käden toiseen kainaloonsa; hänen ottamaan
+Sarazin’in käden, sanoo).
+
+_Dutocq_. Otetaanko hän mukaan?
+
+_Sarazin_. Luonnollisesti, muuten ette voi mua sieltä löytää. (Menevät
+puutarhaan).
+
+
+
+Kahdeksas kohtaus.
+
+
+Plumet. Pauline (tulevat oikealta, puhellen).
+
+_Plumet_. Siitä, mitä olette kertonut, päätän minä, että neiti Clemence
+varmaankin on kelpo tyttö.
+
+_Pauline_. Luottakaa vain minuun. Hän on juuri kuin luotu vaimoksi
+teille.
+
+_Plumet_. Niin, — ehkä olette oikeassakin — mutta minulla on nuo
+sukulaiset vielä — — −
+
+_Pauline_. Hänen kanssaan te tulisitte sanomattoman onnelliseksi.
+
+_Plumet_. Niin, sen kyllä uskon — — mutta mitähän sukulaiseni siihen
+sanovat?
+
+_Pauline_. Saisitte nähdä, kuinka perinpohjin hän ymmärtää
+talouden-hoidon.
+
+_Plumet_. Sitä min'en ollenkaan epäile; mutta minun sukulaiseni ovat
+niin kummalliset.
+
+_Pauline_. Clemence on itse kunto ja järjestys, — hän on säästäväinen,
+lempeä ja hyväluontoinen, hän eläisi aivan teidän tahtonne mukaan — se
+on varma.
+
+_Plumet_. Niin, niin, semmoisesta luonteesta minä juuri pidänkin; — —
+mutta, sen pahempi, minä pelkään, että sukulaiseni — — —
+
+_Pauline_ (polkasee jalkaansa vähän kiivaana). Antakaa mun olla
+rauhassa noista sukulaisistanne. Mitä teidän naimisenne niitä
+liikuttaa? Ovathan nekin naimisissa; miks'ei teidän olisi lupa — — —
+
+_Plumet_. Aivan totta sekin; — mutta, näettekös, asia on nyt sitä
+laatua, että ne pitävät minusta niin sanomattoman paljon, ne
+maikailevat minua aivan kuin isäänsä.
+
+_Pauline_. No, ja mitä sitte?
+
+_Plumet_. Niin, sitte, sitte ne luonnollisesti kadehtivat kaikkia,
+joista minä pidän. Esimerkiksi Philip'iä; ne havaitsivat, että minussa
+oli syttynyt jonkinlainen ystävyyden kipinä Philip'iä kohtaan, — ja
+heti tahtoivat he minun poistamaan hänet luotani, tai, suoraan sanoen,
+ajamaan hänet matkoihinsa.
+
+_Pauline_. Aivan kuin kummi-poikanne Lucien'inkin, — eikö niin?
+
+_Plumet_ (kainosti). Niin, niin juuri. — Uskokaa, min'en tohdi pitää
+kissaa enkä koiraakaan talossani; sillä minä tiedän ihan varmaan, että
+he tappaisivat, myrkyttäisivät ne, — siitä voitte huomata, kuinka
+äärettömästi ne lapsikullat minusta pitävät.
+
+_Pauline_ (ivalla). No eikös vaan!
+
+_Plumet_. Ajatelkaa siis, mikä suru se olisi heille, että minä menisin
+naimisiin.
+
+_Pauline_ (teeskennellyllä pelvolla). Ne voisivat myrkyttää vaimonnekin.
+
+_Plumet_. No, no, no, no!
+
+_Pauline_ (teeskennellyllä epäilyksellä). Niin, mutta kun ne pitävät
+teistä niin hirveän paljon.
+
+_Plumet_. Minä pelkään ainoastaan niitä; ne voisivat surra taudin
+niskaansa.
+
+_Pauline_. Kaikki neljä? Sisarenne-tytär myöskin? Sepä olisi hirveä
+historia. — Ei, tiedättekö, mitä minä luulen? -Minä luulen, että teillä
+on väärät ajatukset sukulaisistanne. Minä luulen, että he olisivat
+iloiset, kuullessaan teidän olevan yhdistettynä lempeän, rakkaan ja
+uskollisen puolison kanssa.
+
+_Plumet_. Suoraan sanoen — sitä min'en usko.
+
+_Pauline_. Saattaisivatko he suuttua teidän onnellisuudestanne?
+
+_Plumet_. Ei, ei — ei siitä, vaan siitä, ett'en minä olisi _heidän
+kauttaan_ saavuttanut onneani.
+
+_Pauline_. No, mutta sittehän ne ovatkin liian suuria egoisteja.
+
+_Plumet_. Niin, siitä ne eivät ole juuri vapaat.
+
+_Pauline_. Ja heidän itsekkäisyytensä tähden voisitte te uhrata oman
+onnenne? — Sitä min'en ymmärrä.
+
+_Plumet_. Se onkin, tarkoin ajatellen, tuhmasti. Minä olen jo tähänkin
+saakka uhrannut liian paljon heidän hyväkseen. — Kun kaikki ympäri käy
+— jos minun mieleni tekee naida, niin mitä se heihin koskee?
+
+_Pauline_ (voiton riemulla). Hän antautuu! Voitto minun!
+
+
+
+Yhdeksäs kohtaus.
+
+
+Entiset. Sarazin.
+
+_Sarazin_. (Plumet’in huomaamatta, Paulinelle hiljaa). Onko hän
+päättänyt?
+
+_Pauline_. Ei juuri vielä.
+
+_Sarazin_ (suuttuen). Ei vielä! Hyvä! Nyt onkin jo myöhäistä!
+
+_Pauline_. Mutta, hra eversti!
+
+_Sarazin_. Kun mokomakin loka-porvari vielä ottaa mietiskelläkseen!
+
+_Pauline_. Mutta muistakaahan toki, nyt on kysymys Clemence'n
+tulevaisuudesta.
+
+_Sarazin_. Se on totta, aivan totta — — sitä täytyykin mietiskellä.
+
+_Plumet_. (ei ole nähnyt Sarazin’ia; eriks.) Minä olen todellakin
+uhrannut liian paljon niiden ihmisten hyväksi. — Lieneehän minun toki
+lupa elää tahtoni mukaan — — — (Sarazin lykkää tuolia) -. Kas, eversti
+Sarazin!
+
+_Sarazin_ (kuivasti). Aivan oikein.
+
+_Plumet_. Kuinka voitte, eversti-hyvä?
+
+_Sarazin_. Kiitos kysymästä — huonosti.
+
+_Pauline_ (vilkkaasti). Me juuri puhelimme teidän sisarenne-tyttärestä.
+
+_Sarazin_ (lyhyesti). Liian suuri kunnia.
+
+_Plumet_. Pauline-neiti kertoi erinomaisen paljon hyvää
+Clemence-neidistä, — hän on epäilemättä hyvin viehättävä nainen. — —
+(Sarazin ei vastaa).
+
+_Pauline_ (pienen äänettömyyden jälkeen). Minä sanoin muun muassa, että
+Clemence'lta puuttuu ainoastaan kaksi seikkaa, muuten hän olisi naisten
+ensimmäisiä.
+
+_Sarazin_ (hämmästyen). Mitkä seikat ne ovat?
+
+_Pauline_. Ensiksikin — rikkaus!
+
+_Sarazin_ (suruisesti). Niin, sitä ei voi kieltää.
+
+_Plumet_. No, kissan-jalka rikkauteen, kun hän muuten vain on kelpo
+nainen.
+
+_Sarazin_. Niin minäkin ajattelen (eriks.). Eipä hän sentään olekkaan
+niin riivatun hullu, kuin luulin.
+
+_Pauline_. Toiseksi — hänen pitäisi olla aatelis-sukua.
+
+_Sarazin_. Aatelis-sukua? — Hän ei ole ylhäistä sukua, se on totta,
+mutta hänellä on keksi enoa, jotka juuri ovat aatelis-säädyn tarvepuita.
+
+_Pauline_. (eriks.). Tiesinhän saavani hänen puhumaan.
+
+_Sarazin_. Dutocq'illa ja minulla ei ole aivan paljon tietoja eikä
+taitoja — minulla ei ole niitä nimeksikään. — Mutta sen pidän kunniana.
+Me olemme alkaneet halvoista sotamiehistä ja olemme raivanneet
+arvotiemme taistelutanterella. Joka arvo-askeleen olemme haavoilla
+maksaneet; on semmoinenkin tie, joka viepi arvoon.
+
+_Plumet_. Se on erinomaisen kaunis tie.
+
+_Sarazin_. Piruja kanss'! — Tätä nykyä me kuitenkin olemme jotenkin
+tavallisia seura-miehiä sitä ei voi kieltää — — —
+
+_Pauline_ (keskeyttäin). Vai niin? — Mitä puhuttekaan? (Plumet’ille)
+Jos olisitte vain ollut viime baalissa maaherran luona, jonne koko
+maakunnan ylimykset — sekä synty- että osto-ylimykset — olivat
+kokoontuneet. Voitte uskoa, että eversti näytti muhkealta mustassa
+frakissaan, valkoisine viiksineen, arpi otsassa ja kunnian-legionan
+komendörinristi rinnassa.
+
+_Plumet_ (vähän kunnioittaen). Oletteko te kunnianlegionan komendöri?
+
+_Sarazin_. Dutocq on myöskin. Me saimme sen arvonimen aivan samana
+päivänä.
+
+_Pauline_. Ja kun Clemence yksinkertaisessa valkoisessa hameessa
+enojensa välissä astui saliin, kuului yleinen ihastuksen osoitus läpi
+koko seurueen — Minä vakuutan, se teki oikein hurmaavan vaikutuksen,
+kun näki tuon nuoren, kauniin tytön kahden vanhan arvoisan soturin
+välissä, joilla oli kunnian ja urhouden symboli rinnassa. — Kaikki
+antoivat kunnioittaen tilaa — ja minä tulin niin liikutetuksi, että
+tietämättäni rupesin itkemään.
+
+_Plumet_ (liikutettuna). Niin, niin, sen minäkin helposti ymmärrän.
+
+_Pauline_. Eikö niin? — Mutta mitä nyt? Minusta näyttää, ikäänkuin
+teillä itsellännekin olisi kyynelet silmissä.
+
+_Plumet_. Onko mulla? — No, niin, — enhän minäkään kivestä ole.
+
+_Sarazin_ (tarjoo hälle kätensä liikutettuna). Te olette kelpo mies,
+hra Plumet. — Vahinko vain, ettette ole soturi.
+
+_Pauline_. Clemence oli koko illan baalin kuningatar. Rikkaimmat ja
+aatelisimmatkin nuoret tytöt olivat kuni varjossa hänen suloutensa ja
+viehättäväisyytensä rinnalla.
+
+_Plumet_. Niin, hän on erinomaisen kaunis ja suloinen olento. Ja se
+mies, joka saapi hänet vaimokseen, tulee sanomattoman onnelliseksi.
+
+_Pauline_ (eriks. Plumetille). Siis on onnellisuutenne omassa
+vallassanne.
+
+_Plumet_ (kovin kainosti Sarazin’ille). Sanokaapa — tuota — eversti — —
+— Jos — jos nyt — — joskus sattuisi, — — niinkuin esimerkiksi — —
+
+_Pauline_ (salaa Plumet’ille). Rohkeutta vain!
+
+_Plumet_ (samoin Paulinelle). Niin, mutta min'en oikein tiedä, mitä
+sanoisin.
+
+_Pauline_ (Plumetille). Alkakaa nyt vain!
+
+_Plumet_ (Paulinelle). Kun ei ihminen ole tottunut tämänlaisiin
+toimiin, niin — — —
+
+_Sarazin_. Ai'oittehan te sanoa jotain, hra Plumet?
+
+_Plumet_ (eriks.). No, nyt ei auta muu, kuin — (ään.) niin, näettekös,
+eversti — — Jos joku kelpo mies, jolla on arvollisella tavalla koottu
+arvollinen omaisuus — pyytää teiltä sisarenne-tytärtä vaimokseen, —
+mitä te siihen vastaatte?
+
+_Sarazin_. No, peijakas! Hm! — Sen mukaan — − −
+
+_Plumet_. Minkä mukaan? — −
+
+_Sarazin._ Niin, no — monen seikan mukaan. Ensiksikin — hänen pitää
+olla oikein kunnon mies.
+
+_Plumet_. Niin, niin, kuinkas sitten — tietysti, tietysti!
+
+_Sarazin_. Hänen täytyy luvata tehdä Clemence niin onnelliseksi, kuin
+hän ansaitsee. — Hän ei saa vaatia myötäjäisiä, sillä Clemence’lla
+ei ole niin mitään. — Hän ei saa asua liian kaukana täältä, sillä ei
+Dutocq enkä minäkään voi elää, saamatta joka päivä nähdä Clemence'a.
+
+_Pauline_ (hilj. Plumetille). No, puhukaa nyt selvään, ja suunne
+puhtaaksi.
+
+_Plumet_ (tekee vihdoinkin vakaan päätöksen). No, niin. — Minä olen
+säädyllinen mies, sen saatan vakuuttaa. — Minulla on 40,000 fr:n
+tulot vuodessa, jott'en ollenkaan kaipaa vaimoni myötäjäisiä; minä
+ostan tämän maatilan, jolla aion eleskellä elämäni loppuun saakka. —
+Luuletteko, eversti, minun voivan täyttää vaatimuksenne Clemence-neidin
+suhteen?
+
+_Sarazin_. Hm! Sen mukaan — — −
+
+_Plumet_. Vieläkö nytkin "sen mukaan?"
+
+_Sarazin_. Luonnollista se. — Teidän pitää ensin saada Dutocq'in
+suostumus, ja — ennen kaikkea — Clemence'n oma suostumus.
+
+_Plumet_. Niin — arvattavasti. Mutta uskallanko luottaa teidän — — —?
+
+_Sarazin_. Uskallatte, epäilemättä.
+
+_Plumet_ (iloissaan). Tuhannen, tuhannen kiitosta, eversti!
+
+_Sarazin_. Ja nyt minä lausun ajatukseni teistä, hra Plumet. Jo alusta
+aikain pidin minä teistä; mutta kun teille äsken, kuultuanne tuon pikku
+historian baalista, tuli kyyneleet silmiin, sanoin minä itsekseni: Tuo
+on varmaankin peijakkaan potra mies, tuo Plumet.
+
+_Plumet_ (ei saa liikutuksiltaan oikein puhutuksi). Noo — — eversti. —
+- Minä — — — minä — —
+
+_Sarazin_. No, no, eihän siitä ole syytä tulla noin liikutetuksi,
+siitä, että minä pidän teitä kelpo miehenä; ja samoin tekee Dutocq
+myös, sen tiedän.
+
+_Plumet_ (puristaa jälleen hänen kättään, saamatta sanotuksi sanaakaan).
+
+_Sarazin_. Nyt menen minä kotiin, puhelemaan asiasta Dutocq'in kanssa,
+ja jos hän on samaa mieltä, kuin minäkin, voimme heti viivyttelemättä
+puhua tyttösenkin kanssa (tarkastelee Plumet’iä), Ettehän te niin
+vanhan-aikuinen sentään olekkaan, — te kyllä vielä voitte moniaita
+vuosia olla kaikin puolin täydellinen aviomies, — hm! — — Hyvästi
+(Menee arvokkaasti vasemmasta ovesta).
+
+
+
+Kymmenes kohtaus.
+
+
+Plumet. Pauline.
+
+_Plumet_ (innoissaan). Voi, niin mainio mies! Niin verrattoman
+jalomielinen! Niin sydämellinen mies! — Herralle kiitos, että sain
+tulleeksi tänne Meursault'iin! — ja siitä on minun kiittäminen teitä,
+neitiseni.
+
+_Pauline_ (nyykäyttää päätään, hymyillen).
+
+_Plumet_. Teitä on minun kiittäminen onnestani. Sillä, saattepa
+nähdä, minä tulen onnelliseksi. — Minä saan nuoren, kauniin vaimon,
+sitä min'en ole ikinäni toivonutkaan. — Naima-kontrahti pitää
+kirjoitettamaan heti, tänään, eikö niin? — Ja sitte minulla on pieni
+aate mielessä vaimoni myötäjäisistä.
+
+_Pauline_. Hän ei saa myötäjäisiä! Olettehan sen jo monta kertaa
+kuullut.
+
+_Plumet_ (veitikkamaisesti). Saapa kyllä! — Minulla on aate mielessä
+(hieroen käsiään). Minua huvittaa välin olla pikkuisen veitikkamainen!
+— Tottahan te toki läsnä-olollanne kunnioitatte häitäni? Ja tanssitte
+kerran minun, sulhaisen, kanssa? — Noiden kahden sahapukin —
+suokaa anteeksi, enonne niiden pitää, totta toisen kerran, myöskin
+tanssia, hahaha, nuo kaksi komendöriä! — (Veitikkamaisesti). Heidän
+kutsumuskortillensa kirjoitan minä: "Herra eversti se ja se,
+kunnianlegionan komendöri." Kunnianlegionan komendöri, se kuuluu
+joltakin se!
+
+_Pauline_. Mutta minä olen aivan hämilläni, hra Plumet. — Teitä ei
+suinkaan voisi luulla heikoksi.
+
+_Plumet_. Heikoksi? Minua? — Olenko minä heikko? Ken sen on sanonut?
+
+_Pauline_. Teidän omat sukulaisenne.
+
+_Plumet_. Minun sukulaiseni saavat mennä (vähän hilliten ääntään) sinne
+ja sinne!
+
+_Pauline_. Niin, se on oikein! — Vaan kas, tuoltapa asian-ajaja jo
+tuleekin! — sitte menen minä tieheni. — (Mennessään Lucien’in ohi)
+Onnistuu! - Hän naipi! (Menee).
+
+
+
+Yhdestoista kohtaus.
+
+
+Plumet. Galouzou. Lucien (paperineen).
+
+_Plumet_. Minun mielestäni ovat _seinät yleensä jotenkin ohuet_.
+
+_Galouzou_. Niin, jos ajatte niille 100-naulaisia tykkejä, saattavat
+ne ehkä mullistua, mutta tätä rakennusta ei olekkaan ai'ottu linnaksi.
+(Asiamiehen äänellä) Me olemme tähän saakka tarkastelleet kaikki
+paperit, jotka koskevat omaisuutta ja sen muuttamista entisen omistajan
+hoteista teille. — Hm! — Jos nyt ryhtyisimme lopulliseen seikkaan.
+Suvaitsetteko istua, hra Lucien?
+
+_Lucien_ (istuu, levittää paperinsa).
+
+_Plumet_. Jos vielä vain sallisitte mun — — —
+
+_Galouzou_ (törkeästi). Mitä sallimista te pyydätte? Minun mielestäni
+on jo kylliksi aikaa turhaan menetetty.
+
+_Plumet_. Mutta onhan toki aivan luonnollista, että minä — — —
+
+_Galouzou_. Mikä on luonnollista? Luuletteko te meidän tahtovan pettää
+teitä? — Luuletteko te meitä roistoiksi?
+
+_Plumet_. No, herrantähden — — —
+
+_Galouzou_. Ja jos me olisimme roistoja, luuletteko, että olisi vaikea
+vetää teitä nenästä — aivan tietämättänne? — Ei, se kävisi, kuin saapas
+jalkaan.
+
+_Plumet_. Sen minä kyllä kernaasti uskon.
+
+_Galouzou_. Teidän on paras pitää suunne kiinni, eikä ollenkaan puuttua
+koko asiaan.
+
+_Plumet_ (pikkuisen vakaasti). Mutta lieneehän mun toki lupa puhua,
+penturi olkoon!
+
+_Galouzou_. Kenen kanssa te tahdotte puhua? Mitä teill' on sanomista?
+
+_Plumet_. Minä tahdon puhutella hra Protat’ia.
+
+_Galouzou_. Hän on Dijon'issa — kuulittehan sen äsken!
+
+_Plumet_. Mutta minun muistaakseni te sanoitte, että — — —
+
+_Galouzou_. Hän on Dijon'issa! Täss' on kirje hältä, — uskotteko nyt!
+(Näyttää kirjeen).
+
+_Plumet_. Anteeksi — — — (Eriks.) Hän on toki melkein liian äreä ja
+tulinen, tuo procuratori. Hm! — Ovatko paperit järjestyksessä?
+
+_Galouzou_. Olkaa te vaiti! (Lucienille) Lukekaa!
+
+_Lucien_ (lukee). "Mainitulla maatilalla on: Yksi kahdenkertainen,
+rapattu asuinhuone-rakennus pihan ja puutarhan välissä, mainittu
+puutarha ja piha ulkohuoneineen."
+
+_Galouzou_. Koko omaisuus on minun valtuuttajani oma, joka sen täten
+myöpi — —
+
+_Plumet_ (aikoo kirjoittaa, vaan lukee ensin kauppa-kirjan). Mutta
+tässä — tässä on kauppasumma 55,000 franc'ia. Minun ja Protat'in
+välipuheen mukaan piti mun maksaa ainoastaan 50,000 fr.?
+
+_Galouzou_. Ha?! — Oikein. Kiinteä omaisuus maksaa ainoastaan 50,000
+fr. — Mutta hra Protat on tilan omistajana alkanut monta riita-asiaa;
+niiden kulungit kuuluvat tähän tilaan.
+
+_Plumet_. Mutta minä en tahdo ollenkaan riidellä, ja mitä Protat'in
+riita-asiat minua liikuttaa? Galouzou. No, mutta antakaa te meidän olla
+rauhassa ja keskustella, sanon minä. Koska tämä uusi omistaja käyttää
+hyödykseen mainittuja riita-asioita, jos hän ne voittaa, on oikein
+laillista ja asianmukaista, että hän myöskin maksaa kulungit.
+
+_Plumet_. No niin, antakaa sitte tämän historian päättyä vihdoinkin.
+Minä maksan, minä maksan — — — Suvaitsetteko minun vain pikkusen
+kurkistaa tuohon tokumenttiin. Minä en, näetten, osta tätä tilaa
+itselleni, vaan — —
+
+_Galouzou_. Kelle sitten? Plumet (lukeissaan). Se tulee lahjaksi.
+Galouzou. Lahjaksi — ahaa — sisarenne-pojalle?
+
+_Plumet_. Ei — —
+
+_Galouzou_. Sisarenne tyttärelle sitten?!
+
+_Plumet_. Eikä — — (yhä lukien).
+
+_Galouzou_. Noo — sitte minä arvaan — hehehe! Laura-näpykälle — mun
+holholaiselleni. Niin, kas se on oikein. — Hän pitääkin sanomattoman
+paljon teistä, enemmän, kuin ne toiset yhteensä. — Kas siinä te teette
+kauniisti, oikein kauniisti, - ja tämä on loistava kauppa. Tila tulee
+vähän ajan kuluttua puolta kalliimmaksi.
+
+_Plumet_ (lakkaa lukemasta, antaa paperin Lucien’ille).
+
+_Galouzou_. Olkaa hyvä, olkaa hyvä! Lisätkää sitte vain tuo tavallinen
+lahja-kirjan liite! — Kas, se oli oikein, hra Plumet! — (Lucien
+kirjoittaa). Kas, siinä te teette kauniisti ja viisaasti, se on
+minun mieleeni!
+
+_Lucien_. Kenenkä nimelle omaisuus muutetaan?
+
+_Galouzou_. Rouva Laura Martel'ille, syntyisin Galouzou.
+
+_Plumet_ (vilkkaasti). Eikö hemmetissä! Ei, ei, ei millään muotoa! —
+Kirjoitahan: Neiti Clemence Dutocq'ille.
+
+_Galouzou_ (hölmistyen). Mitä ihmeitä?!
+
+_Plumet_. Tämä tila tulee minun vaimoni myötäjäisiksi.
+
+_Kaikki_. Teidän vaimonne?!
+
+_Plumet_, Niin, minä nain neiti Dutocq'in -jos hän minusta huolii.
+
+
+
+Kahdestoista kohtaus.
+
+
+Entiset. Pauline.
+
+_Pauline_. Huolii kyllä, — minä tulen juuri hänen luotaan. (Plum.
+kirjoittaa alle) — — Eversti Dutocq on jo matkalla tänne, hän tulee
+noutamaan teitä.
+
+_Plumet_. Tule, menkäämme pian häntä vastaan! (Rientävät ulos perältä),
+
+_Galouzou_ (its.). Siinä ei Laura saakkaan periä Plumet'iä. Hänen
+miehensä on joutunut häviöön. Laura lankeaa jälleen minun niskoilleni.
+— Minun pitää kiirehin kirjoittaa Martel'ille ja Robineau’lle!
+
+
+
+
+Kolmas näytös.
+
+
+Sama huone.
+
+
+
+Ensimmäinen kohtaus.
+
+
+Robineau. Martel. Henriette. Laura (matkapuvussa). Palvelia.
+
+_Palvelia_ (Henriettalle). Ei vielä rouva, siell' ei ole ketään
+liikkeellä vielä. Täällä oli eilen päivälliset, jotka kestivät
+myöhäiseen iltaan.
+
+_Henriette_ (hilj. miehelleen). Kihlajaiset luultavasti. (Palvelialle.)
+Hyvä! Ilmoita Galouzou'lle, että rouva Martel on täällä ja pyytää
+puhutella häntä.
+
+_Palvelia_. Mutta hra Galouzou ei ole vielä noussut, hänkään.
+
+_Henriette_ (kärsimätönnä). Niin pitää hänen nousta nyt heti. — Tee,
+kuin käskin. (Palvelia pois). — (Kovin liikutettuna). Naipi — hänen
+i'ässään! Onko koskaan kuultu mokomata!
+
+_Robineau_. Sinun pitää olla rauhallisempi, Henriette-kultani.
+
+_Henriette_. Rauhallinen — olla rauhallinen! Hm, hyvä on niin sanoa. —
+(Martel’ille, joka on heittäinnyt nojatuoliin oikealle). Kuulittehan
+te, mitä palvelia sanoi. — — — Nuo päivälliset ovat luultavasti olleet
+kihlauksen kunniaksi.
+
+_Martel_. Luultavasti.
+
+_Henriette_. Mutta jos te olisitte eilen mennyt suoraan kotiinne
+pörssistä, ettekä ventturoinnut tiesi missä — niin olisimme voineet
+lähteä matkalle puolenpäivän tienoissa, sen siaan kuin nyt lähdimme
+ilta-hämärässä, ja olisimme kenties saapuneet hyvään aikaan, ja voineet
+estää tuon ilkeän kepposen.
+
+_Laura_. Niin, Edouard, minä tahdon tietää, missä sinä viivyit eilen.
+
+_Martel_. Olenhan sen jo sanonut. Minä olin eräässä osakasten
+kokouksessa, (Its.) Nicoline'n kanssa.
+
+60
+
+_Henriette_. Hamekkaiden kokouksessa-— — —
+
+_Laura_. Taivaan Herra!
+
+_Martel_. No, mutta tukihan toki vaimosi suu, sinä!
+
+_Robineau_. Luuletko sen olevan niin helppoa?!
+
+_Martel_. Minä olen, tottavie, kuin luuton liha, — tämäpä vasta
+huvi-matka! Seitsemän tuntia yhtämittaa junassa! Aaa — huh!
+
+_Henriette_. Luuletteko, ett'emme me myöskin ole väsyksissä?
+
+_Martel_ (nousten). Min'en käsitä, miten te tulette toimeen. — Te
+lienette varmaan raudasta.
+
+_Henriette_. Niin, välin on meillä oikein rautainen tahto
+(Kärsimätönnä). No, minne se palvelia jäi?
+
+_Martel_ (tarkastaa itseään peilissä, järjestää partaansa). Minä toivon
+toki, että tässä korpin pesässä löytyy edes jonkinlainen Figaro, sillä
+partani on muuttunut oikein rosvonparraksi.
+
+_Henriette_. Vai niin, — te ajattelette ainoastaan ulkomuotoanne näin
+tärkeänä hetkenä? Teillä on ehkä rendez-vous toimessa daamin kanssa,
+jota junassa niin kiekailitte?
+
+_Martel_ (keikkarimaisesti). Jotainhan sitä pitää tehdä — ajan kuluksi.
+
+_Laura_. Kyllä minä näin, miten sinä koko ajan kuiskuttelit sen kanssa,
+suu makeana.
+
+_Martel_. Niin, mutta hän ensiksi alkoi, he!
+
+_Robineau_. Keikkari!
+
+_Martel_. Muuten — se oli ihana, erinomaisen suloinen nainen.
+
+_Henriette_. Rakkauden tunnusten siaan pitäisi teidän ajatella, millä
+keinoin voimme poistaa vaaran, joka uhkaa meitä.
+
+_Laura_. Niin, se olisi paljon parempi. (Rukoillen). Lupaa minulle,
+kulta, rakas Edouard, ett'et mene tapaamaan tuota ilkeätä naista!
+
+_Martel_. No, no, minä lupaan.
+
+_Henriette_. Herra nähköön, kuinka sin'olet tuhma, Laura! Se nainen
+teki vain pilkkaa miehestäsi, — näkihän sen jokainen.
+
+_Laura_ (maikaillen Martel’ia). Niin, sinä voit luulla siten.
+
+_Robineau_ (vaimolleen). Mitä hyötyä siitä on, että sinä tosi-asioita
+lakkaamatta toistat?
+
+_Henriette_ (totisesti). Minä pyydän, älä sinä myöskään suututa minua.
+Minä olen tarpeeksi herkkä-hermoinen muutenkin.
+
+
+
+Toinen kohtaus.
+
+
+Entiset. Galouzou (vasemmalta).
+
+_Robineau_. Kylläpä te olette antanut odottaa itseänne, hra Galouzou.
+
+_Galouzou_. Olisitteko tahtonut nähdä minut senlaisena, kuin sängystä
+nousin?
+
+_Henriette_. Yksi tunti menee hukkaan toisensa jälkeen.
+
+_Robineau_. No, kuinka loitos historia on ehtinyt? — Onko toivoa saada
+seikkoja oikealle uralle jälleen?
+
+_Galouzou_ (nostellen olkapäitään). Tuskin! Plumet on tarttunut ihan
+keskelle naimispuuhan pyörää. Hän on julmasti rakastunut.
+
+_Henriette_. Hän! — Vanha äijä! — Hm! Häntä tulee melkein surku.
+
+_Robineau_. Mutta mikä hitto mokoman tuuman on hälle päähän pistänyt?!
+— Se ei ole hänen omiaan. Henriette. No, sehän on helppo arvata. Kuka
+muu, kuin nuo kaksi juonikasta enoa.
+
+_Laura_. Dutocq ja Sarazin — niin, sinä olet oikeassa!
+
+_Robineau_. He ovat siis ainakin kätensä paikanneet, — ja kunnon lailla
+ovatkin.
+
+_Laura_. Mutta mitenkähän ne lienevät voineet viekoitella enoa naimaan?
+
+_Robineau_. No, se ei, todellakaan, ole liian vaikeata.
+
+_Martel_. Ei, sen sinä kyllä tiedät.
+
+_Robineau_. Mitä tarkoitat?
+
+_Martel_. Ja ehkäpä Henriette'kin noin jotakuinkin tuntee sen asian.
+
+_Henriette_. Tahtoisitteko puhua ymmärrettävästi.
+
+_Martel_. Hyödytöntä olisi mainita kaikkia "pikku-summia", jotka sinä,
+enon iloksi, olet suosiollisesti vastaanottanut.
+
+_Henriette_. Te, hra Martel, te ette todella ole tyytynytkään
+"pikku-summiin"; — paras olisi, ett'ette puhuisi mitään.
+
+_Robineau_. Kyllähän se vihdoin nähdään ja selville saadaan.
+
+_Martel_. Sitä minäkin toivon.
+
+_Robineau_. Kylläpä vielä suutanne vinoonkin vetää.
+
+_Galouzou_. Oikein, — riidelkää, tapelkaa, repikää tukkaa toisiltanne;
+sill'aikaa kirjoittavat toiset naima-kontrahdin valmiiksi — ja se ei,
+Jumal'avita tule rouva Plumet’ille vahingoksi, sen tiedän.
+
+_Robineau_. Hän saa tietysti veljen-osan,
+
+_Galouzou_. Enemmänkin!
+
+_Kaikki_. Onko mahdollista!
+
+_Galouzou_. Jälkeenjäänyt saapi koko tukun, rahat ja tilat kirjoineen
+karjoineen, semmoinen on päätös (yleinen hämmästys.)
+
+_Robineau_. Mutta siitä naimisesta ei millään muotoa saa tulla mitään.
+
+_Galouzou_. Sitte ette saa kuluttaa hetkeäkään turhaan; sillä nuo
+toiset eivät makaa kädet ristissä, olkaat varmat siitä?
+
+_Martel_. (hymyillen) Ehkä heidän täytyy kiiruhtaa häitä _erinäisistä
+syistä_.
+
+_Henriette_. Ehkä, se on todellakin hyvin mahdollista.
+
+_Martel_. Näillä tienoin on paljon kauniita tyttöjä
+
+_Henriette_. Ja naiminen on epäilemättä paras keino saada kaikki pahat
+huudot vaikenemaan. (Yleinen nauru.)
+
+_Galouzou_. Ei — kylliksi! — Nyt menette jo todentotta liian loitos!
+
+_Robineau_. Kuinka te sen tiedätte?
+
+_Galouzou_. Minä tiedän niin paljun, että Clemence Dutocq on varsin
+sävyisä tyttö, ilman pienintäkään pilkkua.
+
+_Henriette_ (ivaten). No, sittehän se onkin oivallinen kauppa, ja
+meidän täytyy kaiken mokomin, voimiemme mukaan, koettaa edesauttaa sitä.
+
+_Galouzou_. Sitä min'en sano — — —
+
+_Henriette_, (kuin ed.) Täytyyhän meidän koettaa lykätä Clemence'a
+onnensa kukkuloille, hän ansaitsee sen; vähät siitä, että me itse sen
+kautta joudumme häviöön? (Lauralle) No, sanehan jotain sinäkin, —
+näyttää siltä, kuin ei koko asia liikuttaisikkaan sinua, — sinä vain
+istua nuljotat kuin — en tiedä, mikä.
+
+_Laura_. Mitä sinä tahdot minun sanomaan, min'en ymmärrä sanaakaan koko
+puheestanne.
+
+_Henriette_. Mutta onneksi me emme ole sinun emmekä hra Galouzou'nkaan
+avun vaivaisia. — Robineau ja minä, me kyllä — — —
+
+_Galouzou_. Riitelemisen siaan pitäisi meidän ajatella, millä keinoin
+estäisimme tuon naimisen, se olisi paljon parempi, se.
+
+_Robineau_ (Miettien). Meidän pitää keksiä keino — — —
+
+_Laura_ (nousee). Niin, — meidän pitää keksiä keino — − —
+
+_Henriette_ (iva-naurulla). Älä sinä vaivaakkaan aivojasi turhaan,
+Laura-kulta; minä olen ihan varma siitä, ett'et sinä kuitenkaan pääse
+tuota tuonnemmaksi.
+
+_Laura_. Minä luulen löytäneeni jotakin!
+
+_Kaikki_. Annapas kuulua!
+
+_Martel_. Me kaappaamme palasen enon suusta. Me suostutamme puoleemme
+tuon nuoren neidin. — Me kiedomme hänet kiinteästi köysiimme, ja — —
+Sen toimen otan minä kernaasti osakseni.
+
+_Laura_. Et kuuna kulloinkaan, siihenpä min'en suostu, en millään
+ehdolla.
+
+_Robineau_. Noo — mitä loruja!
+
+_Martel_. Minun mielestäni on tämä keksintö vallan verraton!
+
+_Laura_ (riippuen hänen kaulassaan). Ei, ei, ei millään muotoa, min'en
+sitä salli.
+
+_Galouzou_. Tahdotteko kuulla minunkin mietteeni? Teidän ei ollenkaan
+pidä sekoittua asiaan. Teidän pitää — päin vastoin hellästi kohdella
+neiti Dutocg'ia, — Jonkun toisen täytyy pitää naimisen estämisestä
+huolta, jonkun, johon ei perintö-seikka, koske niin paljon, kuin teihin.
+
+_Robineau_. Oikein!
+
+_Henriette_. Mutta kenen?
+
+Galouzou. Mitä sanotte esimerkiksi Philip'istä?|
+
+_Robineau_. Niin, mutta mistä hänen nyt saa käsiinsä?
+
+_Galouzou_. Minä kirjoitin hälle, että hänen läsnä-olonsa täällä on
+erinomaisen tärkeä.
+
+_Henriette_. Sitte emme suinkaan saa nähdä vilaustakaan hänestä. Jos
+olisitte kirjoittanut, että hänellä nyt on tilaisuus olla ihmiselle
+kiusaksi ja vahingoksi, olisi hän jo aikoja sitten ollut täällä.
+
+
+
+Kolmas kohtaus.
+
+
+Entiset. Philip (perältä).
+
+_Philip_. Hyvää päivää ystävät! (Galouzou’lle). Eilen illalla sain
+kirjeenne ja — tässä nyt olen. (Toisille). Panitteko kovinkin
+pahaksenne minun tuloni?
+
+_Robineau_. Päinvastoin, te olette varsin tervetullut!
+
+_Philip_. Noo, — älkää laskeko leikkiä!
+
+_Henriette_. Me juuri äsken sanoimme: "Oi, jos tuo kelpo hra Philip
+toki olisi täällä!"
+
+_Philip_. Sitte minä lienenkin varsin välttämättömän tärkeä tarve-kalu?
+
+_Martel_. Niin juuri olettekin.
+
+_Henriette_. Ajatelkaahan — eno naipi!
+
+_Philip_. Eikös hitto! No, sepä hauskaa! — Sittehän täällä saadaan
+oikein kuninkaalliset kekkerit! Olipa saakelin hyvä, että lähetitte
+minua hakemaan.
+
+_Robineau_. Vai niin, vai on se teidän mielestänne hauskaa?
+
+_Philip_. Kuinkas muuten? — Tietysti myöskin teidän mielestänne, eikö
+niin?
+
+_Robineau_. Ei ollenkaan!
+
+_Philip_ (muistaa). Ai, kas niin! — Ei, ei suinkaan! Nyt huomasin! —
+Teidän suloiset toivonne menivät "kuni juusto korpin suusta" — Nyt
+voitte pukeutua mustaan joka sorkka, ja kun teiltä kysytään, ketä
+surette, saatte vastata: "Lempo sieppasi meiltä lihavan perinnön, eikä
+jättänyt muuta, kuin petollisen toivon kuivat luut kurkkuumme!" Hahaha!
+Tämäpä huvittavan hauska historia!
+
+_Henriette_. Tuo on enemmän, kuin inhoittava ihminen!
+
+_Robineau_ (malttaen mieltään). No, me valvomme vain oikeuksiamme, —
+emme suinkaan itsemme tähden — — —
+
+_Philip_. Ette, ette, — ette millään muotoa, ette itsenne tähden, vaan
+— luonnollisesti Turkin keisarin tähden!
+
+_Robineau_. Martel ja minä olemme naimisissa − − −
+
+_Philip_ (teeskennellyllä myötätuntoisuudella). Oikein, oikein!
+Ja saatte mahdollisesti moniaita "kakun marruttajia", ja noista
+pikkuis-raukoista tahdotaan kernaasti pitää huolta. Se on
+velvollisuuskin. — (Luonnollisella äänellään). — Noo, turhaa kaikki!
+Älkää luulkokaan minun uskovan ryöväri-historioita. Sanokaa vain
+suoraan haluavanne orpanan omaisuutta ja että se on hänen raskas
+rahamassinsa, joka painaa nenäänne maahan.
+
+_Robineau_. Mutta voittehan itsekkin arvata, Philip, kuinka katkeralta
+tuntuu, kun ihmisellä on sukulainen, jota kohtaan vuodet pitkät on
+osoittanut kaikkea mahdollista hellyyttä — —
+
+_Philip_. Eikä kuitenkaan saa mitään vaivastaan — ei edes noista
+koru-kirjailluista tohveleista eikä dito yölakeista maksoa; semmoinen
+kiittamättömyys tuntunee hävyttömän kiusoittavalta, — niin niin!
+
+_Laura_. Tuo on toki liian veikeätä!
+
+_Henriette_. Olkaamme vain ääneti!
+
+_Galouzou_. Kuuluu siltä, ett'ei hra Philip oikein käsitä kysymyksessä
+olevata seikkaa. — Te näytte pitävän suorapuheisuudesta; siksi puhun
+minäkin kaunistelematta. — Robineaun ja Martel’in perheet ovat tätä
+nykyä hra Plumet’in lailliset perilliset, eikä kenkään voine moittia
+heitä siitä, etteivät he aivan kädet ristissä päästä 40,000 franc'in
+vuotista perintöä sivuitsensa.
+
+_Philip_. Se on selvää!
+
+_Galouzou_. Näille perheille olisi siis parasta, että jollain keinoin
+saataisiin tämä naiminen menemään mitättömiin, ja siinä katsannossa
+olemme toivoen luottaneet teihin, joka myöskin kernaasti suotte hra
+Plumet'in pysyvän naimatonna.
+
+_Philip_. Minäkö? Mitä hänen naimisensa minua liikuttaa?
+
+_Galouzou_. Martel ja Robineau ovat tähän saakka eläneet tulevaisuuden
+toivossa, sanoitte, mutta te itse, te olette elänyt nykyisyyden
+todellisuudessa. Teillä ei ole mitään, te ette toimita mitään muuta,
+kuin elätte orpananne niskoilla.
+
+_Philip_ (vähän loukattuna). Hra Galouzou!
+
+_Galouzou_. Niin, suokaa anteeksi, minä olen asiamies ja mainitsen
+asioita omilla, oikeilla nimillään. (Vähitellen kuni olisi hän
+oikeudessa. Papattaa). — Varmuuteen vivahtava todellisuus on, että
+hra Plumet naineena miehenä tuntuvasti muuttaa entistä elämäänsä,
+kuin myöskin, että hänen tuleva vaimonsa ja sen perhe anastaa talossa
+sen paikan, jonka hän tätä ennen ihmeteltävällä vapaa-mielisyydellä
+salli orpanansa ja ystävänsä pitää, — niin, olematta liian tulinen
+toivoissaan, voipi jotenkin suurella varmuudella ennustaa, että
+mainittu orpana ja ystävä jonakuna onnen päivänä löytää itsensä
+maantieltä.
+
+_Philip_ (its.). Tuo ei, toden totta, ole hullumpaa.
+
+Galouzou (jatkaa). Jota vastoin, toisaalta katsoen, jos ei hra Plumet
+nai, vaan jääpi vanhaksipojaksi, yhtä suuri todellisuus on, ett'ei hän
+ollenkaan muuta entistä elämäänsä, että _status quo_ jääpi entiselleen,
+ja että, niinkuin Robineaun ja Martel'in perhe oikeuden mukaan jääpi
+hänen perillisikseen, ei myöskään hra Philip'iltä ryöstetä hänen
+kohtuullisia oikeuksiaan. — Tämän jätän minä täten korkean oikeuden
+tarkemmin tutkittavaksi! (kumartaa). Philip. Bravo, hra asian-ajaja,
+bravo! Galouzou (huomaa hajamielisyytensä). Anteeksi, tämä meni vanhan
+tavan mukaan!
+
+_Philip_. No niin, — siis on tuon pitkän puheen lyhyt ajatus se, että
+minun pitää saattaa orpanan naiminen mitättömiin, niinhän?
+
+_Robineau_. Niin, siitä me olemme teille ikuisesti kiitolliset.
+
+_Martel_. Niin, me olemme sydämestä kiitolliset, ja kun eno vihdoin
+kuolee, saatte tekin osan perinnöstä.
+
+_Philip_. Todellakin!
+
+_Robineau_. Saatte, me vakuutamme, — kelpo summan, olkaa varma siitä.
+
+_Philip_. Niin, nöyrin kiitokseni, vaan min'en ole tottunut käyttämään
+toisen kuolemaa hyödykseni. Kun orpanani kuolee, suren minä, sillä minä
+pidän hänestä sanomattomasti; mutta saapiko Martel'in ja Robineaun
+perheet hänet periä tai ei — se on minusta aivan yhdentekevä. — Te ette
+kärsi minua! minä tiedän sen, mutta enpä minäkään, Jumal'avita, pidä
+tietä niin minäkään! — Plumet-orpanan naiminen ei ole mieleeni, mutta
+uskokaa pois, se on vallan eri tynnyrin viiniä, se. Orpana oli iloinen
+ja tyytyväinen minun kanssani, — mutta se ei ole sanottu, että hän on
+yhtä iloinen ja tyytyväinen vaimonsa kanssa. Minä sain häneen jo vähän
+ihmistapoja, ja pirun ikävätä olisi, jos olisin tehnyt vallan turhaa
+työtä.
+
+_Robineau_. No, te koetatte siis parastanne, estääksenne tuota naimista?
+
+_Philip_. Niin teen, mutta Plumet’in tähden ja itseni tähden, mutt'en
+suinkaan teidän tähtenne, olkaa varmat siitä.
+
+_Martel_. Minä olen suuresti kiitollinen.
+
+_Laura_. Tuossahan eno onkin!
+
+_Galouzou_ (toisille, paitsi Philip'ille). Sitte menen minä tieheni. Te
+ette tiedä mitään — ihastutte sen kuultuanne. Ymmärrättekö?
+
+_Robineau_. Täydelleen!
+
+_Galouzou_. Hyvästi! (Menee),
+
+
+
+Neljäs kohtaus.
+
+
+Entiset, pait Galouzou, Plumet.
+
+(Philip on ottanut sanomalehden, eikä ota osaa koko seuraavaan
+kohtaukseen).
+
+_Plumet_ (tulee iloisena ja tyytyväisenä, hieroen käsiään, vaan
+huomattuaan sukulaisensa, muuttuu hänen katseensa). Mitä näen minä?
+
+_Henriette_. Meidät, eno, meidät! (Syleilee häntä sydämellisesti).
+
+_Laura_. Hyvää päivää, eno-kulta! (Syleilee häntä samoin).
+
+_Robineau_ ja Martel (puristavat hänen käsiään).
+
+_Plumet_. Ja Philip myöskin!
+
+_Philip_ (lyhyesti, nousematta). Päivää, ystävä!
+
+_Plumet_ (änkyttäen). Tämäpä suloinen ihastus! — Tepä vasta kiltit
+olitte. (Eriks.). Hyvä, jos olisitte hornan tuutissa!
+
+_Robineau_. Ilma oli kaunis. Huomenna on sunnuntai; — siksi me
+mietimmekin itseksemme: Mennäämpäs nyt rakkaan enomme luo.
+
+_Henriette_. Ja tässä nyt olemme. Plumet. Sepä oli oikein oiva aate!
+Laura. No, mutta kuinkas sinä nyt oikeastaan jaksat, kiltti enoseni?
+
+_Martel_. Oletko tyytyväinen tähän seutuun?
+
+_Plumet_. Kaikinpuolin, — tämä on oikein suloisen ihana seutu.
+
+_Henriette_. Entäs naapurisi, minkälaisia ne ovat? — Se on erinomaisen
+tärkeä ehto, että naapurit ovat oikein kelpo ihmisiä, muuten on maalla
+ikävä.
+
+_Plumet_. Minun naapurini ovat sanomattoman herttaista väkeä, ja minä
+luulen yhä enemmän ihastuvani tähän elämään.
+
+_Robineau_. Oletko ollut niiden seurassa? Mitä väkeä ne ovat?
+
+_Plumet_ (hämillään). Hm — no — ensiksikin tässä on Protat tyttärineen,
+sitten eräs eversti Dutocq ja hänen lankonsa eversti Sarazin —
+äärettömän arvokkaita miehiä — ne ovat kumpainenkin kunnianlegionan
+komendörejä — sanomattoman kelpo ukkoja — niin — hm — — ja Sarazin'in
+sisarentytär neiti Clemence.
+
+_Henriette_ (vilkaistuaan loisiin). Vai niin, Clemence Dutocq —
+hänestä on Pauline usein puhunut; sehän kuuluu olevan sanomattoman
+herttainen olento.
+
+_Plumet_ (pikkaisen miehekkäämmin). Niin, niin — taivaallisen
+herttainen — — ja kolmenkymmenen vuoden vanha.
+
+_Robineau_. Kolmenkymmenen — eikö hän jo pian rupea naimisiin menemään?
+
+_Plumet_ (lyhyen kamppauksen jälkeen). Niin — semmoiset on hällä juuri
+tuumat.
+
+_Martel_. Onko hän kihloissa?
+
+_Plumet_. On.
+
+_Henriette_. Tietysti jonkun nuoren miehen kanssa?
+
+_Plumet_. No niin, sitä ei juuri saata sanoa, - hänen sulhaisensa on
+minun i'ässäni.
+
+_Robineau_. No, sepä vasta sopiikin aivan kuin lukkoon, varsinkin kun
+ei Clemencekaan enään ole juuri eilisen teeren poikia.
+
+_Plumet_ (yhä miehistyen). Niin, eikö totta?
+
+_Martel_. Mutta minun tietääkseni on Clemence köyhä, kuni paratiisin
+Eva.
+
+_Robineau_. Niin, mutta luultavasti on hänen tuleva puolisonsa rikas.
+
+_Plumet_. Niin, se on hyvin voipa mies.
+
+_Henriette_. No, sittepä ei Clemence'n rikkaudesta olekkaan lukua.
+
+_Plumet_ (iloissaan). Onko tuo nyt oikein vilpitön tosi-tarkoituksenne?
+
+_Henriette_ (teeskennellyllä hämmästyksellä). Herrainen aika — mitenkäs
+muuten? — Etkö sinäkin ole samaa mieltä?
+
+_Plumet_. Tietysti, tietysti; mutta — —
+
+_Martel_. Mutta - mutta — mitä "mutta"?
+
+_Plumet_. Otaksukaamme nyt pilan vuoksi, ett'ei tuo sulhanen ole yksin
+maailmassa; — että hällä on perillisiä.
+
+_Robineau_. Lapsia?
+
+_Plumet_. Eikä, vaan sukulaisia, jotka ehkä ovat eläneet siinä
+toivossa, ett'ei hän koskaan enään naisi.
+
+_Henriette_. No, hyväinen aika, tottahan hän ennen kaikkea ajattelee
+omaa onneansa — — —
+
+_Plumet_ (iloissaan). Ajatteletteko todellakin tuolla tavoin tätä
+asiata? — Otaksukaamme nyt pilan vuoksi että minä aion naida!
+
+_Martel_ (kuni järkensä kehkiytyisi). Mitä sinä sanot?
+
+_Henriette_. Sinä ai'otkin, eno, sinä juuri ai'otkin, älä kielläkkään!
+
+_Robineau_ (ilosta loistavin silmin). Onko se totta?
+
+_Plumet_ (miehistäikse). No niin! Niin, lapset, minä ai'on naida!
+(Eriks.). Kas niin, nyt se on sanottu!
+
+_Martel_ ja _Robineau_ (teeskennellyllä kummastuksella). Todellakin!
+
+_Robineau_. Toivotan onnea.
+
+_Martel_. _Laura_. _Henriette_. Toivotan onnea!
+
+_Henriette_ (uhaten sormellaan). Kas, kas, kuinka salaisesti tuo eno
+kutoo juoniaan!
+
+_Plumet_ (vakuuttaen). Ei! Minulla ei todellakaan ole ollut mitään
+juonia pelissä.....
+
+_Henriette_. Voi, kuinka minä ikävöitsen tulla tutuksi tuon neiti
+Dutocq'in kanssa!
+
+_Laura_. Minä myöskin.
+
+_Plumet_ (vikkelään ja sydämellisesti). Luuletteko voivanne pitää
+hänestä?
+
+_Henriette_. Tietysti, jos hän vain oikein sydämensä pohjasta rakastaa
+sinua.
+
+_Plumet_. Te ette siis ole ollenkaan suutuksissa minulle siitä, mitä
+olen tehnyt?
+
+_Henriette_. Sinä loukkaat meitä, eno-kulta — − −
+
+_Robineau_. Oletteko todellakin silmänräpäystäkään voinut luulla — — −
+
+_Plumet_. Niin, minun täytyy tunnustaa, oli silmänräpäys, jolloin
+pelkäsin teidän pahastuvan tästä naimisesta.
+
+_Martel_. Hyi, eno, se ei ollut kauniisti tehty!
+
+_Laura_. Ei, sinä teit rumasti.
+
+_Plumet_. Niin, niin, nytpä minä sitä kadunkin, — minä olin hyvin paha,
+kun voin - —
+
+_Henriette_. Menkäämme nyt puhdistaimaan matka-tomusta, ja sitte pitää
+sinun esitellä meidät tulevalle tädillemme.
+
+_Laura_. Niin, kiiruhtakaamme.
+
+_Martel_ (leikillä). Minä sanon sinulle jo edeltäpäin — minä alan
+hienostella häntä.
+
+_Plumet_ (suopeasti). Niin, ole hyvä, min'en suinkaan pane pahakseni.
+
+_Laura_. Mutta min'en sitä salli, kuuletkos!
+
+_Robineau_. Ja vanhalle eversti Sarazin'ille pitää teidän kaiken
+mokomin esitellä minut.
+
+_Plumet_. Sen minä teen, ystäväni. (Puristaa, liikutuksella Robineaun
+kättä). Te olette perinpohjin kelpo lapsia. (Puristaa Martel’in kättä).
+Min'en tiedä, kuinka minä saattaisin — — — (suutelee Henriettaa ja
+Lauraa otsalle, pitää heitä liikutettuna hetken sylissään). Te olette
+liian hyvät minua kohtaan! (Menee vähän sivulle, pyyhkiäkseen pois
+kyyneleen).
+
+_Robineau_ (hilj. Martel'ille). Minä luulen, häpeä olkoon, että ukko jo
+on vanhuudestaan lapsellinen.
+
+_Henriette_ (hilj. Philipille). Nyt on teidän vuoronne! (Seuraa toisia
+ovea kohti).
+
+_Philip_ (eriks.). Tämä naimiskauppa huvittaisi mua suuresti, ellei mun
+olisi sääli tuota orpana-parkaa.
+
+_Plumet_. Koko talon huoneet ovat hallussanne. Valitkaa itse — — —
+(Syleilee ja suutelee vielä kerran Henrietteä ja Lauraa; kaikki neljä
+menevät oikealle).
+
+
+
+Viides kohtaus.
+
+
+Philip. Plumet.
+
+_Plumet_. Ja minä vielä pelkäsin sanoa asiaani noille kelpo-ihmisille.
+— Voi toki, kuinka minä olen epä-luuloinen ja paha! (Huomaa Philip'in).
+Kas, sinä olet siellä! — Sinä näit tämän taannoisen kohtauksen, — eikö
+se ollut kaunis ja liikuttava? (Pienen äänettömyyden jälkeen.) Sin'et
+vastaa. Sin'et ehkä ole samaa mieltä, kuin he?
+
+_Philip_ (yhä lukien). Herra varjelkoon!
+
+_Plumet_. Sinä ajattelet kaiketi, että minä olen tehnyt suuren
+tuhmuuden?
+
+_Philip_. Herra varjelkoon!
+
+_Plumet_. Herra varjelkoon — Herra varjelkoon — mitä se merkitsee?
+
+_Philip_. Ei se merkitse mitään.
+
+_Plumet_. No, mutta vastaahan toki ihmisiksi. Onko se sinun mielestäsi
+järjetöntä, että minä nain?
+
+_Philip_. Ei suinkaan, päinvastoin, erinomaisen järjellistä, — koska
+sinua haluttaa naida — niin — —
+
+_Plumet_. Koska minua haluttaa naida — sinun vastauksesi ovat niin
+kummallisia.
+
+_Philip_. Minä seuraan aina haluasi ja sallin muidenkin tekevän aivan
+samoin. Mikä oikeus minulla on tuomita muiden ihmisten tekoja? Enhän
+minä ole ollenkaan viisaampi, kuin hullut ihmiset tavallisesti ovat.
+
+_Plumet_. Hullut ihmiset! — Sinä luulet siis kuitenkin, että tämä
+naiminen on hullun työtä?
+
+_Philip_. Sitä min'en ole sanonut.
+
+_Plumet_. No, mutta suoraan ja selvästi, — mikä on sinun ajatuksesi?
+Saanko minä kuulla sen?
+
+_Philip_ (nousee). No, koska tahdot niin, — minun ajatukseni on, että
+olet tekemäisilläsi suuren, suuren — tuhmuuden.
+
+_Plumet_. Kuinka niin, jos saan kysyä?
+
+_Philip_ Kuuden vuoden kuluttua olet sinä viidenkymmenen kuuden vuoden
+vanha, ja vaimosi ainoastaan vähän yli kolmenkymmenen. Toisin sanoin,
+sinä olet vanha äijäressu, ja hän on nuori, kukoistava nainen.
+
+_Philip_. Se on vain mokoma pakanallinen taikausko, harha-luulo. Ei,
+päinvastoin, päinvastoin!
+
+_Plumet_. Ettäkö vaimon pitäisi olla _vanhempi miestään_? — Miksi niin?
+
+_Philip_. Ensiksikin siksi, että — ja sitten siksi, että — ja lopuksi
+siksi, että.
+
+_Plumet_. Sinä ajattelet aivan, kuin pahin vihamies.
+
+_Philip_. Niin, yhtäkaikki minusta. — Sinun i'ässäsi mennä naimisiin, —
+silloin pitää olla pikkuisen filosofinen, — mutta, koska sinä oletkin —
+— —
+
+_Plumet_ (miettien). Minun i'ässäni. — — Hm. hm! — Filosofinen! —
+min'en, Herra paratkoon, ole ollenkaan filosofisempi, kuin muutkaan
+tavalliset ihmiset.
+
+_Philip_. Luuletko todellakin tyttösen ottavan sinut suloisten silmiesi
+tähden — -?
+
+_Plumet_ (epäilevästi). Ei minun silmäni taida enää niin merkillisen
+suloiset ollakkaan — —
+
+_Philip_. — — Ei, ystäväni, hän ottaa sinut ainoastaan rahojesi tähden.
+Sinä olet houkuteltu kieroon tynnyriin.
+
+_Plumet_. Se ei ole totta! Eipä — -!
+
+_Philip_. Ensin ovat he viekoitelleet sinua ostamaan tämän maatilan,
+luonnollisella tavalla päästäkseen luoksesi — sitte he ovat
+mairitelleet sinua ja, kissa hiassa, veisanneet samaa virttä, kuin
+sinäkin. Eilenkin esimerkiksi istuit sinä ihan epäilemättä noiden
+everstien välissä päivällispöydässä?
+
+_Plumet_ (vahan hämmästyen). Niin, — niin istuinkin.
+
+_Philip_. Ja he kilistelivät lasia kanssasi, jotta vihdoin rupesitte
+kävelemään korottomilla kengillä?
+
+_Plumet_. Niin, — totta sekin! Minun täytyi todellakin juoda vähän
+enemmän, kuin helposti voin kantaa.
+
+_Philip_. Ja teidän sitä tehdessänne, istui Sulotar läheisyydessänne ja
+kuumensi sinua hellillä silmäilyksillään? — Ja jälki-ruokaa syödessä
+itki nuo kaksi "husaaria" sinun lautasesi kyyneleitä kukkuralleen, ja
+syönnin jälkeen syleilivät ja suutelivat he sinua — ja toivat vihdoin
+viimein naima-kontrahdin esiin?
+
+_Plumet_ (väipästellen). Niin, niin — melkein juuri sillä tavoin ne
+mua kiepoittelivat — —
+
+_Philip_. Ja tänään he nauraa mutistelevat itsekseen, ajatellen: Hän
+meni loistavasti loukkuun, tuo hellä-sydäminen Plumet!
+
+_Plumet_. Niin, helläsydäminen minä olen mutten sentään pöllöpää.
+
+_Philip_. Mutta siksi voit pian tulla.
+
+_Plumet_. Minä näytän niille, ett'en ole pöllöpää. Minä olen antanut
+heidän venyttää itseäni nenästä, sen huomaan; sillä toissa päivänä
+vielä en tuntenut naimisen nykäystäkään mielessäni, en ollut edes
+huomannut neiti Clemence'n olevan maailmassakaan, vaan sitte, ihan
+yks', kaks' — en oikein tiedä miten — — olin kihloissa hänen kanssaan.
+
+_Philip_. Nuo vanhat everstit ovat tietysti konstinsa oppineet
+kavaljeerit, ja kaunotar on kärkäs saamaan miehen, ja päälliseksi
+rikkaan.
+
+_Plumet_ (heltyy jälleen). Ei, hänestä min'en luule mitään pahaa, —
+vaikka voipihan, tottavie, olla mahdollista, että olet aivan oikeassa.
+— Mutta sanohan, mitä mun nyt pitää tehdä, — olenhan minä tavallani
+kiini, kuin käpälä-laudassa?
+
+_Philip_. Eihän toki pappi vielä ole amenta lausunut?
+
+_Plumet_. Ei, niin pitkälle ei juuri vielä ole ehditty.
+
+_Philip_. Älä nyt lemmoksi jälleen ole nahkiainen.
+
+_Plumet_. Minäkö? — Nahkiainen?!
+
+_Philip_. Sano suoraan, että, tarkemmin mietittyäsi, olet huomannut
+hulluutesi.
+
+_Plumet_ (tekeikse jäykäksi). Niin, sen minä sanon suoraan. — Min'en
+tahdo naida, min'en tahdo millään ehdolla naida. Sinun pitää olla
+kuulemassa, kun minä sen sanon, jotta voit samalla vahvistaa syitäni,
+eikö niin? (jälleen hellänä). Ja minun sukulaiseni, jotka tästä
+naimisesta niin iloitsivat, ne raukat pettyvät — se on paha.
+
+_Philip_. Älä ole milläsikään heistä. — He olivat oikein hurjat,
+pelätessään sinun onneasi; mutta niill'ei ollut mieltä näyttämään sitä
+sulle.
+
+_Plumet_. Sen mä luulen, sillä ne pitävät minusta niin hirveän paljon.
+Mene sinä nyt heti rauhoittamaan heitä.
+
+_Philip_. Ei mitään kiirettä!
+
+_Plumet_. Tottahan toki. Mene heti! (Philip menee oikealle). Ja tule
+kohta takaisin! -? Minä tahdon Philip'in olemaan vieressäni, sillä
+Dutocq ja Sarazin voivat joka silmänräpäys olla täällä. (Huomaa niiden
+olevan perä-ovessa; juoksee oikean puoliselle; huutaa). Philip! Philip!
+
+
+
+Kuudes kohtaus.
+
+
+Plumet. Dutocq. Sarazin.
+
+_Dutocq_ (iloisesti). Hyvää päivää! Kuinkas kuuluu? (Kättelee),
+
+_Sarazin_ (toisella puolella). Hyvää päivää! (Kättelee).
+
+_Dutocq_. No, nyt on avioliitto julistettu ja neljäntoista päivän
+kuluttua pidetään häät.
+
+_Plumet_. Neljäntoista päivän kuluttua?
+
+_Dutocq_. Niin, ystäväni, niitä on mahdoton pikemmin saada toimeen;
+mutta, lennä ja polta, koska olette näin kauvan ollut morsius-vuoteesta
+poissa, voitte kyllä helposti odottaa nuo neljätoista päivää vielä.
+
+_Sarazin_. Siitä minä olen varsin iloinen. Me saamme siis vielä
+muutaman päivän pitää tyttö-letukan luonamme, ennenkuin sanomme hälle
+viimeiset jäähyväiset. — Niin, viimeiset ne ovat, sillä — vaikka me
+tosin saamme nähdä hänet joka päivä — kun hän vain on naimisissa, ei
+meillä enää ole häneen mitään kiinikettä.
+
+_Plumet_. Te tulette kaipaamaan, suuresti kaipaamaan häntä — sen minä
+helposti ymmärrän.
+
+_Dutocq_. Sitä emme saa ajatella, kun on kysymys hänen onnestaan.
+
+_Plumet_ (Its.). Hänen onnestaan! (Hämillään). Niin — kunpa vain
+tietäisi hänen ihan varmaan tulevan onnelliseksi minun kanssani.
+(Philip tulee).
+
+_Dutocq_. Mitä te tarkoitatte?
+
+_Plumet_. Minä tarkoitan — kun ihminen on viettänyt vanhan-pojan elämää
+niin kauvan, kuin minä tässä esim. on siihen tarttunut niin monta
+eriskummaista tapaa ja oikkua, ett'ei nuoren vaimon ole ollenkaan
+hupaista koko elinaikaansa elää semmoisen miehen kanssa.
+
+_Philip_. Siinä on orpana aivan oikeassa.
+
+_Dutocq_ (huomaa Philipin). Kas, hra Philip! Philip. Hyvää päivää, hra
+eversti! Sarazin. No, semmoiset tavat ja oikut saattaa mies helposti
+jättää.
+
+_Plumet_. Niin, mutta se ei ole niinkään helppoa minun ikäiselleni,
+ja minä olisin sanomattoman onneton, jos teidän oiva sisarenne-tytär
+vihdoin katuisi kauppaansa. — Sitä min’en milloinkaan voisi antaa
+itselleni anteeksi — —
+
+_Dutocq_. Tuo arvelunne kunnioittaa teitä. Sarazin. Clemence’lla oli
+myöskin arveluja, hän ei ollut ollenkaan kärkäs menemään naimisiin.
+
+_Plumet_. Niin, sepä se! Minä jo aavistinkin, että — mitä minä
+sanonkaan — että hän ei, tarkoin ajatellen, pidäkkään minusta.
+
+_Sarazin_. Hän ei tosin pane sekä nenäänsä että suutansa alttiiksi
+rakkaudelle, sit’ei hän tee, vaan ettehän te lie sitä odottanutkaan?
+
+_Plumet_. Minä vain pelkään, kovasti pelkään, että hän ottaa minut,
+ainoastaan totellakseen teitä. Hän on niin hyvä — niin hellä, että — — —
+
+_Sarazin_. Luuletteko te meidän houkutelleen tai pakoittaneen häntä? Te
+luulette meitä kenties roistoiksi — te — —
+
+_Plumet_, (Kadottaa miehuuttaan). En suinkaan, en suinkaan: mutta te
+ette kenties ole aprikoinneet asiata niin pohjasta pitäin, kuin minä.
+
+_Dutocq_ (katsoo häntä tarkoin silmiin). Luuletteko niin?!
+
+_Plumet_. Min'en voi sitä kieltää, minä — minä pelkään, että hän
+uhraa itsensä. Niin, älkää vain ymmärtäkö minua väärin, minä olisin
+luonnollisesti äärettömän onnellinen, saadessani sellaisen vaimon, kuin
+Clemence on. Hän on kelpo vaimojen esikuva ihan joka katsannossa.
+
+_Sarazin_ (tarkastaa häntä). Hän ei ollenkaan kaipaa teidän
+ylistys-virsiänne —
+
+_Plumet_ (aivan hämillään). Ei, ei — tiettyä se — mutta minun
+mielestäni pitää mun toki sanoa siten, vakuuttaakseni teille, ett’ei
+mulla ole pienintäkään sivu-ajatusta, joka pienimmässäkään määrässä
+halventais sisarenne-tytärtä.
+
+_Dutocq_ (kärsimätönnä). Sen minä hiton helposti käsitän, sillä mistä
+te sen olisitte voinut saadakaan? Mutta mikä teidän mielessänne
+oikeastaan mojottaa? Teillä on jotain sanottavaa?
+
+_Plumet_ (tyhmistyneenä) Niin, minun piti vain sanoa, eversti-kulta,
+että minun velvollisuuteni, kunnon miehenä, on — — —
+
+_Sarazin_. Ei mitään esipuheita!
+
+_Plumet_ (aivan tuppisuuna). Ei, ei — — vaan —
+
+_Dutocq_ (kärsimätönnä). No, no!
+
+_Philip_ (hilj. Plumet'ille). No, anna kaikua vain!
+
+_Plumet_. Niin, mutta kun en oikein tiedä, miten alkaisin — — —
+
+_Sarazin_. No, turkasen vietävä, en kauniimmin voi sanoa, pelkäättekö
+meidän syövän teidät?
+
+_Plumet_ (koettaa hymyellä). E — e — — Minä tiedän ihan varmaan, että
+te olette kaksi herttaista kelpo miestä. — Hm! Minä puhelin teistä
+viimeksi tänään Philip'in kanssa. Eikö totta, Philip, enkö minä sanonut
+varsin hämmästyneeni, huomattuani min paljon ihmis-tuntoa ja sydäntä
+noissa kahdessa kunnon soturissa, — hä?
+
+_Philip_ (eriks.). Nyt hän laskee lorua jälleen!
+
+_Sarazin_. Nyt ei ole ollenkaan puhetta meistä, vaan Clemence’sta! Te
+olette muuttanut mielenne? Eilen te tahdoitte naida hänet — tänään ette?
+
+_Plumet_. Suokaahan minun vain sanoa — — —
+
+_Dutocq_ (vihaisesti). Sanokaa hitoilla — sanokaa sitte ajatuksenne!
+
+_Sarazin_. Kai teillä toki sen verran on mieltä?
+
+Plumet (pingolla). Minä vakuutan, — jos saisin seurata sydämeni ääntä —
+— —
+
+_Dutocq_ (voimalla). Jälleen! — Hiisikö teidän sydämestänne huolii!
+Tahdotteko te naida vai ettekö tahdo naida?
+
+_Plumet_ (ei saata päättää vastauksestaan). Minä tiedän kyllä — — —
+minä -? — —
+
+_Dutocq_. Nyt ei muuta, kuin lyhyt, _tahdon_ tai _en_ — jompikumpi!
+
+_Philip_ (on ollut levoton, vihdoin). Minä vastaan hänen nimessään: En
+— hän ei tahdo naida.
+
+_Dutocq_. Vastaatteko te itsekin samoin?
+
+_Plumet_ (heikolla äänellä). Vastaan!
+
+_Dutocq_ (rauhallisena). No, nyt siis tiedämme, mitä meidän tulee tehdä.
+
+_Plumet_ (lepuna). Uskokaa — minä vakuutan — tämä tuntuu minusta
+hirveän katkeralta!
+
+_Dutocq_ (kylmästi). Minusta myöskin!
+
+_Sarazin_ (kiihoissaan). Mutta eipä, lempo vie, käykkään laatuun tuolla
+tavoin pitää rehellisten ihmisten kunniaa ja onnea leikki-kalunaan.
+
+_Plumet_. Mutta minä vannon — — —
+
+_Sarazin_. Oo, menkää sen tulla ja viedä, mongerruksinenne, minä vaadin
+vallan toista — tietäkää — — —
+
+_Dutocq_ (arvokkaisuudella). Älä hätäile, Sarazin, annapas minun nyt
+puhua. — Eversti on oikeassa! luvatonta ja katalaa on, huikentelevasti
+panna ihmisten onnea ja kunniaa alttiiksi. Teidän ikäiseltä mieheltä on
+oikeus vaatia, että hän tarkoin ajattelee ja harkitsee asiat, ennenkuin
+ryhtyy mihinkään toimeen. Siten ette ole te tehnyt, hra Plumet — ja
+olette käyttäinyt hyvin huonosti.
+
+_Plumet_. Mutta, hra — — hra Dutocq — — —
+
+_Sarazin_ (painolla). Te olette käyttäinyt huonosti!
+
+_Dutocq_. Pitää tarkoin ajatella, ennenkuin herättää köyhän, vaan
+siveän tyttösen poveen toivoja odottamattomasta onnesta, ennenkuin
+petollisilla virvatulilla ihastuttaa harmaapäitä vanhuksia, kuin
+Sarazin ja minä, sanoen: Te surette lapsenne tulevaisuutta — minä otan
+pitääkseni huolen siitä. — Semmoisia lupauksia ei pidä tehdä, ellei
+tiedä tuiki varmaan voivansa täyttää niitä, sillä köyhyys on jo kyllin
+raskas taakka, rauenneet toiveet sen lisänä sortavat kantajansa.
+
+_Plumet_ (liikutettuna). Eversti-kulta!
+
+_Philip_ (samoin, eriks.). Minä olen tehnyt väärin tuota kunnon
+vanhusta kohtaan.
+
+_Sarazin_. Jos me vain olisimme rikkaita, tai jos Clemence edes saisi
+jotain myötäjäisiksi, ette niin helposti voisikkaan noin vain suoraa
+päätä saattaa syytöntä tyttöparkaa maailman huudonalaiseksi. Vaan.
+asiain nykyisellään ollessa, me saamme luvan olla vaiti — ja kärsiä!
+
+_Plumet_. Minä vakuutan, Clemence'n maine ei tule ollenkaan kärsimään.
+Vääryys on aivan tykkänään minun puolellani, ja minä kyllä pidän huolen
+siitä, että ihmiset saavat sen tietääkin.
+
+_Dutocq_ (kiivaasti). Minä kiellän teitä ainoallakaan sanalla
+puolustamasta Clemence'a. Tytöstä, semmoisesta kuin hän, on
+koko maailman _lupa puhua pahaa_, mutta me emme salli kenenkään
+_puolustavan_ häntä, kun pidämme puolustuksen hänen arvoansa alentavana.
+
+_Philip_. Oikein! Hyvin lausuttu!
+
+_Plumet_ (kovassa mielenliikutuksessa). Mutta taivahan tähden,
+eversti-kulta, min'en tiennyt — min’en ole ajatellut asian
+olevan sellaisen, jonlaiselta se nyt näyttää. Mutta jos minun
+epävakaisuudellani on niin hirveät seuraukset, niin toivon sydämeni
+pohjasta, että unohdatte, mitä minä taannoin lausuin unohdatte että
+olin heikko ja peruutin sanani. — Voidaanhan kaikki vielä saada hyväksi
+jälleen, eikö niin
+
+_Dutocq_ (hämmästyen). Mitä mielitte?
+
+_Sarazin_. Onko tuo varsin hullu, tuo ihminen?
+
+_Dutocq_. Rauhoitu, Sarazin!
+
+_Sarazin_. En, minä olen jo, tottavie, ollut liian kauvan rauhassa!
+Luuleeko tuo — hra Plumet että me olemme tulleet tänne peijailemaan,
+niinkuin hän ehkä on tottunut tekemään turkki-kaupoissa?! Te luulette
+kenties, että me olemme koettaneet pehmitellä sydäntänne, jälleen
+voidaksemme kääpätä teitä ja teidän rahamassianne sisareni-tyttären
+puoleen? Te luulette kenties — — —
+
+_Dutocq_. No, mutta olehan jo vaiti, Sarazin! Meillä on ainoastaan yksi
+teko jälellä — mennä matkoihimme. (Aikovat mennä).
+
+_Plumet_ (rukoillen). Mutta Herran tähden! Enköhän minä toki voi tehdä
+kaikkea hyväksi jälleen?!
+
+_Philip_. Eversti Dutocq! Eversti Sarazin! — Minä yksinäni olen
+syypää koko tähän rettelöön. Minä houkuttelin orpanaani peräytymään
+ai'otusta liitostaan. Min'en tuntenut teidän luonnettanne — se
+olkoon puolustukseni. Nyt sitävastoin, kun tunnen teidät, sanon minä
+orpanalleni, — tuo perhe on tuhatta vertaa parempi kuin oma perheesi,
+minut myöskin siihen luettuna, — sinä olet onnellinen, jos sen
+jäseneksi pääset; ja teille minä sanon: Unohtakaa, mitä orpana taannoin
+sanoi, sillä minä olin säkki, hän oli suu. Hän on heikko, hän on oikea
+viirikukko, mutta hän on hyvä, kunnon mies, kun hän on kelpo ihmisten
+joukossa.
+
+_Plumet_ (Dutocq’ille ja Sarazin'ille). Antakaa anteeksi! (D. ja S.
+epäilevät).
+
+
+
+Kahdeksas kohtaus.
+
+
+Entiset. Clemence (perältä. Kohta) Robineau. Martel. Henriette ja
+Laura. Galouzou.
+
+_Plumet_ (rientää Clemence’a vastaan, ottaa häntä kädestä). Neiti,
+tahtoisitteko sanoa enoillenne hyvän sanan minun puolestani!
+
+_Clemence_. Onko se välttämätöntä?
+
+_Plumet_. Niin, minä olen loukannut teitä ja teidän perhettänne, mutta
+minä tulin tehneeksi sen vallan tiedottani ja tahdottani, — pelkästä
+tuhmuudesta, Min'en voi sitä muulla tavoin parantaa, kuin sydämeni
+pohjasta pyytämällä teiltä kaikilta anteeksi.
+
+_Clemence_. Minä ainakin olen jo antanut anteeksi, vaikk'en rikostakaan
+tunne. Ja enoni (menee niiden luo, ystävällisesti) eivät saata olla
+kauvan suutuksissa, sen tiedän monenvuotisesta kokemuksestani.
+
+_Dutocq_. Niin, kun sinä menet vihollisten puolelle, on meidän
+antautuminen. Eikö niin Sarazin?
+
+_Sarazin_. Allekirjoitettu!
+
+_Plumet_ (riemun vallassa; syleilee everstejä ja Philipiä).
+
+_Sarazin_ (Philipille). Teissä on jotain, josta minä paljon pidän.
+(Kättelee).
+
+_Philip_. Kiitoksia, eversti! Minä pidän myöskin peijakkaan paljon
+teistä.
+
+_Plumet_ (suutelee kunnioituksella Clemence’n kättä). Minä tulen
+vallan varmaan onnellisimmaksi olennoksi maanpinnalla. Kaikki huolet
+poistuivat, kun vaimo kultaseni näyttihe. (Henriette. Robineau, Laura
+ja Martel, sivu-ovesta).
+
+_Henriette_. Hänen vaimonsa!
+
+_Robineau_. Jälleen mieli muuttunut!
+
+_Plumet_ (huomaa perheensä). Kas, kas tuollahan on Henriette ja Laura!
+— Te toivoitte taannoin päästä neiti Dutocq'in tuttavuuteen, — tuossa
+on sekä neiti Dutocq että — minun tuleva vaimoni.
+
+_Henriette_ (hävyttömällä kohteliaisuudella). Minä toivotan teille
+sydämeni pohjasta onnea, neiti. Te ette suinkaan joutunut tappiolle, —
+vaikka vähän kauvemmin odotittekin.
+
+_Plumet_ (vähän kiivaasti). Henriette!
+
+_Dutocq_. Mitä se merkitsee?
+
+_Henriette_. Te teette erinomaisen kaupan tällä naimisellanne; te
+opitte vihdoinkin nauttimaan rikkauden suloisuuksia.
+
+_Sarazin_ (Robineaulle). Suvaitsetteko nyt, mitä pikemmin sitä parempi,
+tukkia vaimonne suun?!
+
+_Robineau_. En — ja miksikä? Onhan hänellä oikeus puhua, vai mitenkä?
+
+_Martel_. Meitä ei peloita soturin-ryhti!
+
+Robineau. Älkää luulkokkaan, että teillä on pelkkien "Plumet'ien"
+kanssa tekemistä?
+
+_Henriette_ (miehelleen varoittaen). Robineau, kuulehan! (Yht'aikaa).
+
+_Laura_ (samoin). Edouard-kulta! (Yht'aikaa).
+
+_Sarazin_ (tulisesti). Jyrinä ja leimaus! Elleivät nuo korpin ruuat
+mahdu ovesta pihalle, koetan minä kohta, eikö ikkuna lie avarampi!
+
+_Henriette_. Tätä minä jo ajattelinkin. Meidät ajetaan ulos — oman
+enomme huoneista! (Plumet’ille) Ja sinä sallisit sen?
+
+_Robineau_ (Plumet’ille). Todellakin, kauniisen perheesen olet nenäsi
+pistänyt, eno.
+
+_Henriette_. Ja hylännyt meidät. Se on kiitos kaikesta huolenpidostamme
+ja rakkaudestamme sinua kohtaan! — Tule, Robineau, meidän on paras aika
+lähteä! Me väistymme syrjään, jättäin paikkamme uudelle perheelle, joka
+meitäkin paremmin tietää, kuinka kallisarvoinen enonlainen mies on.
+
+_Plumet_. Tuo on jo toki liiaksi, Henriette!
+
+_Clemence_. Ei, rouvani, _meidän_ täältä poistua pitää. (Dutocq'ille).
+Tule eno! (Plumet estelee häntä) Älkää estelkö, hra Plumet. Min'en
+tahdo olla syynä eripuraisuuteen teidän ja perheenne välillä. (Dutocq
+ja Clemence pois).
+
+_Sarazin_ (liikkeellä). Voi, kuinka kynteni syhyy, kämmeniäni
+kutkuttaa, — ah, jos toki saisin kunnon lailla — — —! (Menee).
+
+_Philip_ (kiivaasti Plumet'ille). No, mutta älähän, hiiden kattilassa,
+anna noiden tuolla tavoin mennä, — pidä ne luonasi, ja laita nuo sinne,
+missä pippuri kasvaa!
+
+_Robineau_ ja _Martel_ (uhaten). Haa! Te uskallatte!
+
+_Henriette_. Ei — tämä on toki liian hullua!
+
+_Robineau_ (Plumet’ille). Te ette sano sanaakaan — — —
+
+_Martel_ (samoin). Sinä sallit todellisten sukulaisten tulla tällä
+tavoin herjätyksi — omassa huoneessasi!
+
+_Plumet_ (pitkän sisällisen kamppauksen jälkeen). Niin, minä sallin,
+sillä te olette käyttäineet hävyttömästi minua kohtaan. Te olette
+saattanut minulle arvaamattoman surun. Ja tästälähin saatte säästää
+tuon "enokultanne" ja muut maikailuksenne, sillä nyt minä vihdoinkin
+tiedän, ett'ei teidän suunne ja sydämenne nimeksikään pidä yhtä!
+
+_Philip_. Kas niin! Tuohan on edes vähän järjellistä puhetta!
+
+_Plumet_. Nyt poistuu heikkouteni, liiallinen hellyyteni teitä kohtaan,
+ja sen te olette itse matkaansaattaneet. Te olette au'aisseet silmäni,
+nyt minä näen selvään, ja jos sydämeni jälleen joskus alkaisi viedä
+minua harhaan, luotan minä matka-toveriini elämäni poluilla, jonka te
+multa ai'oitte anastaa. (Liikutettuna). Te sydämettömät! Sellainenko
+oli teidän rakkautenne. Vilppiä, valhetta, petosta vanhaa enoanne
+kohtaan, enoanne, joka ainoastaan yhdessä suhteessa teki väärin teitä
+kohtaan: oli liian hellä-sydäminen! (Kiiruhtaa ulos).
+
+_Philip_. Oivasti! Mainiosti! (Seuraa häntä).
+
+_Martel_. Nyt hän on, luulen mä, ihan pähkähullu!
+
+_Robineau_. Hänen aivonsa pehmenee pehmenemistään.
+
+_Henriette_. No, ja mikä on vihdoinkin loppu laulusta? — Nyt hän
+tietysti meni Dutocq'in luo, ja hetken kuluttua on hänen ja tuon
+vanhanpiian naiminen vallan valmis ja valettu.
+
+_Martel_ (Galouzoulle). Eiköhän lain kautta voisi saada tuota naimista
+menemään kumoon? —
+
+_Galouzou_. Ei, sen pahempi. Min'en ainakaan, lakiin nojaten, huomaa
+mitäkään mahdollisuutta.
+
+_Martel_. No, mutta Plumet'ihan on mokoma mieletön olento, jota mikä
+konna hyvänsä mielensä mukaan voipi vetää nenästä, siitä minä olen
+nähnyt sata esimerkkiä. — Hänet voipi hakea holhonalaiseksi.
+
+_Robineau_. Aivan oikein, hän pitää saataman holhon-alaiseksi!
+
+_Galouzou_. Vai on se niin helppoa?! Saanko olla rohkea ja kysyä: Mistä
+syystä te hänet holhonalaiseksi tuomitsette?
+
+_Martel_. No, syytä ei ole vaikea löytää.
+
+_Robineau_. Ei ollenkaan, se on vallan helppoa. (Miettivät kumpikin
+hetken). No peijakas! Että hänen ikäisensä mies menee naimisiin —
+siinähän syytä kylliksi.
+
+_Galouzou_. Ei, ei ollenkaan.
+
+_Robineau_. No, naikoon sitte hiiden nimeen niin paljon kuin tahtoo;
+mutta emmekö me toki saata estää häntä määräämästä omaisuuttaan muille
+kuin meille, hänen laillisille perillisilleen?
+
+_Galouzou_. Ette — min'en sitä ainakaan lakia seuraten, käsitä.
+
+_Henriette_. Meidän lakimme lienevät hyvin kummalliset.
+
+_Martel_. Toisin sanoin, minulla ei ole pienintäkään toivoa periä
+mitään enon omaisuudesta!
+
+_Galouzou_. Sitä olisi teidän pitänyt vähän ennemmin ajatella,
+hra Martel — Minun velvollisuuteni on, lakkaamatta varjella hänen
+myötäjäisiään, hänen ainoata omaisuuttaan — hänen äitinsä-perintöä
+teidän hurjasta tuhlaavaisuudestanne.
+
+_Martel_. Naima-eroako te tarkoitatte?
+
+_Galouzou_. Niin!
+
+_Laura_. En, en — min'en milloinkaan saata Edouard'istani erota!
+
+_Galouzou_. Etkö sittenkään, kun minä aukasen silmäsi, kun saat tietää,
+kuinka uskoton hän on sinua kohtaan ollut? (ottaa portfolj'in esiin).
+
+_Laura_. Minä tahdon itse nähdä, — minä tahdon omin silmin nähdä
+todistukset. (Galouzou, Martel ja Laura vetäytyvät peremmälle).
+
+_Robineau_ (Henriettalle). Minä ymmärrän aivan täydelleen Galouzoun
+tarkoituksen. En minäkään tästä lähin maksa kaikkia sinun rätinkiäsi.
+
+_Henriette_. Ei sun tarvitsekkaan. Minä luotan myötäjäisiini.
+
+_Robineau_. Mutta myötäjäisesi eivät riitä likimaillekkaan. — Kun minä
+sinut nain, tyydyin minä varsin mitättömiin myötäjäisiin; korviini
+kilistettiin "suuria vuotuisia kasvuja". Minä sain tosin 2,000 fr.
+vuosittain sinun kauttasi; mutta sinä kulutat enemmän kuin 10,000 fr.
+vuodessa pukuusi.
+
+_Henriette_. No niin, kun ihminen kerran on tehnyt itsensä niin
+naurunalaiseksi maailman silmissä, että on ottanut sinunkin kaltaisen
+olennon miehekseen, lienee toki annettava anteeksi, että kokee
+voimiensa mukaan peittää tuota pilkkua pikkusen loistavalla toaletilla.
+
+_Robineau_. Mutta tästälähin min'en maksa sinun loistavaisuuttasi.
+
+_Galouzou_ (lähenee Robineau'ta, annettuaan Lauralle pari kirjettä).
+Teidän täytyy, ellette hae naima-eroa.
+
+_Robineau_. No, sittepä minä haenkin naimaeron, tiettyä se!
+
+_Henriette_. Ja siihen suostun minäkin kaikesta sydämestäni.
+
+_Laura_ (on lukenut kirjeet, Martel on koettanut poistaa niiden
+vaikutuksia). En — min'en voi enää elää tuntiakaan sinun kanssasi!
+
+_Galouzou_. Sit' ei sun tarvitsekkaan, lapsikulta — ole huoletta, sinä
+pääset hänestä; siitä minä pidän huolen. (Robineau'lle) Toimitanko minä
+ehkä teidän asianne samalla?
+
+
+
+Yhdeksäs kohtaus.
+
+
+Entiset. Philip.
+
+_Philip_ (huumeisen näköisenä, alussa ei saa liikutuksiltaan selvään
+puhutuksi). Hyvä, että tapasin teidät! — Ajatelkaa — — —
+
+_Robineau_. Mitä tämä?
+
+_Laura_. Herrantähden, mikä teidän on?
+
+_Philip_. Orpana — — — Plumet — — — (Heittäikse tuolille, jonka
+ympärille kaikki kokoontuvat). Orpana — — —
+
+_Henriette_. No, mitä "orpana"?
+
+_Philip_. Orpana — kuoli!
+
+_Kaikki_ (hämmästyneinä). Kuoli?! (Äänettömyys).
+
+_Martel_. Onko se mahdollista? (Yht'aikaa)
+
+_Robineau_. Mutta kuinka? (Yht'aikaa)
+
+_Philip_. Hän oli täältä lähtiessään kovassa mielenliikutuksessa.
+— Vähän aikaa sen jälkeen tunsi hän voivansa pahoin — ja tuskin
+viiden minuutin kuluttua, oli henki poissa. (Yleistä hämmästystä ja
+ulkokullattua surua).
+
+_Martel_. Kenties veri hyytyi!
+
+_Robineau_. Tai sai hän halvauksen! (Äänettömyys),
+
+_Martel_. Ohhoo! — Niin, niin! Ihminen ei tiedä, missä
+silmänräpäyksessä täytyy täältä lähteä, — — Siis ei mulla enään ole
+enoa! — Hm!
+
+_Robineau_. Siinä sortui jalo sydän.
+
+_Martel_. Niin, erinomaisen jalo sydän! — Mutta hänelle pidetäänkin
+kuninkaalliset maahanpaniaiset, me emme säästä mitään, osoittaissamme
+hänelle viimeistä kunniaa.
+
+_Robineau_. Huomatkaamme — se olisi suuri synti. Sillä hän oli
+eläissään yksinkertainen mies, joka vihasi kaikenlaista loistoa ja
+huomion herättämistä.
+
+_Martel_. Niin olikin — minä luulen sentähden, että niin yksinkertaiset
+hautajaiset kuin suinkin, ovat parhaiten hänen mielensä mukaan. Niin
+yksinkertaiset kuin suinkin! —
+
+_Robineau_. Niin, niin! Hän on nyt rauhan suloisuudessa! Hänen on hyvä!
+
+_Martel_. Niin, ken tietää kuinka monta surua hän vielä olisi saanut
+kärsiä. — Tuo naiminenkin — — (muuttaa ääntä). Tottakin! Ei hän vain
+lienekkään tehnyt testamenttia!
+
+_Robineau_ (pelolla). Niin, noiden Dutocq'ien hyödyksi, se on
+mahdollista!
+
+_Martel_. Se mun pitää heti saada selville! (Menee ovea kohti).
+
+_Robineau_. Niin, se meidän pitää heti saaman selville! (Aikoo seurata).
+
+_Martel_ (pysähtyy). Meidän? Sen asian kanssa ei sinun ole juuri mitään
+tekemistä.
+
+_Robineau_. Hä?! Eikö Henriette ole niin likeinen sukulainen kuin
+sinäkin?
+
+_Martel_. Mutta sinähän lupasit hakea naimaeron Henriette'stä? Ja
+omasta puolestasi olet sinä aivan vieras asiassa.
+
+_Robineau_. Minä luulen, sinä alat pienen koti-riidan. Min'en
+luonnollisesti ole koskaan todella tarkoittanut hakea eroa hänestä.
+
+_Galouzou_. Luonnollisesti, eikä Laurakaan. Paitsi sitä, ei
+toivotuksilla ole mitään laillista voimaa.
+
+_Henriette_ (Robineau’lle). Sinä olit jälleen, kuten tavallista,
+tekemäisilläsi suuren tuhmuuden.
+
+_Philip_. Todellakin, nyt muistan erään seikan. Silmänräpäys ennen
+kuolemaansa viittasi hän schatulliinsa, mainiten jotakin 300,000
+fr:ista, mutta hänen äänensä oli niin heikko ja epä-selvä, ett'en
+oikein saanut selville, mitä hän sillä tarkoitti.
+
+_Robineau_. Varmaankin puhtaita rahojaan ja arvo-papereitaan.
+
+_Galouzou_. Meidän pitää heti panna irtain omaisuus paperille.
+
+_Martel_ ja _Robineau_. Niin, se meidän pitää tehdä! (Kaikki, pait
+Philip kiirehtivät, ovelle, jonka Plumet samassa aukasee. Seisahtuvat).
+
+_Kaikki_ (suurimmalla hämmästyksellä). Eno!
+
+
+
+Kymmenes kohtaus.
+
+
+Entiset. Plumet. Kohta Dutocq, Sarazin, Clemence, Pauline ja Lucien.
+
+_Plumet_. Niin, eno, joka on kuullut jok'ainoan sanan, mitä täällä,
+minun poissa ollessani, on sanottu. Sanoinhan minä teille, hra
+Galouzou, että seinät ovat jotenkin ohuet, tuonne huoneesen voipi
+selvästi kuulla jok'ainoan sanan, mitä täällä puhutaan (Sarazin,
+Dutocq, Clemence, perällä).
+
+_Robineau_ ja _Martel_. Meitä on siis pilkattu katalalla komedialla — —
+
+_Philip_ (tyytyväisenä hieroen käsiään). Jonka minä olen pannut
+toimeen, — niin. Minä tahdoin kaiken mokomin opettaa orpanan oikein
+pohjasta pitäin tuntemaan teidän "rakkautenne" ja "enokultanne" ja
+mitä tohveleilla sekä yölakilla tarkoitettiin — hahaha! Ja paitsi sitä
+tahdoin näyttää neiti Clemence’lle, ett'ei orpana aivan suurta vahinkoa
+kärsi, päästessään vapaaksi mokomista "sukulaisista".
+
+_Robineau_. Emmekä mekään todella liian suurta vahinkoa siitä kärsi.
+
+_Henriette_. Emme! Hyvästi! Onnea "uudelle" perheelle! (Robineau ja
+Henriette pois).
+
+_Martel_ (pilkallisella kohteliaisuudella Plumet'ille ja Clemence’lle).
+Enon uudet olot näyttävät tulevan niin lupaaviksi, että minä suurella
+surulla sanon — jääkää hyvästi! (Martel ja Laura pois),
+
+_Plumet_ (Dutocq'ille ja Sarazin’ille). Jos tekin nyt hylkäätte minut,
+olen minä ypö-yksinäni maailmassa. (Dutocq ja Sarazin antavat hänelle
+kätensä).
+
+_Dutocq_. Ette, niinkauvan kuin me molemmat elämme.
+
+_Clemence_ (tarkoittaen Pauline’aja Lucien’iä). Tuossa on vielä pari,
+joka ei muuta toivo, kuin saada kiittää teitä onnestaan.
+
+_Plumet_ (iloisena). Olkaa huoletta, lapseni! (Lucien’ille) Minä annan
+sinulle niin paljon rahoja, että voit ostaa Dubarle'n liikkeen.
+
+_Lucien_. Sydämellisimmät kiitokseni siitä!
+
+_Plumet_ (Paulinelle). Ja huomenna käyn minä isänne luona, puhumassa
+"hyvää kaunista" Lucien'in eduksi.
+
+_Pauline_. Menkää sitten oikeuteen klo 12 ja 2:n välillä, siellä te
+hänet varmemmin tapaatte.
+
+_Clemence_. Kiitos! (Ojentaa Plumet’ille kätensä, jota tämä suutelee).
+
+_Dutocq_. Kas niin — — nyt me olemme vallan lapsettomat.
+
+_Philip_. Ja minä olen serkuton!
+
+_Sarazin_. Kovin toki tuntunee oudolta, aina kotiin tullessa, nähdä
+Clemence’n huoneen olevan tyhjänä.
+
+_Philip_. Jos suvaitsette, muutan minä kernaasti siihen.
+
+_Dutocq_ ja _Sarazin_ (kättelevät häntä). Se oli sana ajallaan!
+
+_Plumet_. No, Herralle kiitos, että vihdoinkin ollaan näin pitkällä!
+— "Ei pidä uskoa ystäväänsä, ennenkuin on sitä hädässä koettanut," —
+sanotaan, mutta siihen lisään minä: Ja sukulaistaan vielä vähemmin.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77813 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..21f2e19
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77813
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77813)