Update for 76992HEADmain

4 files changed, 950 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/76992-0.txt b/76992-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..1cd1be4
--- /dev/null
+++ b/76992-0.txt
@@ -0,0 +1,934 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76992 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+ENNUSTUS
+
+Yksinäytöksinen huvinäytelmä
+
+
+Kirj.
+
+KAARLE HALME
+
+
+
+»Seuranäytelmiä» 173
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
+1922.
+
+
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+Ruura, Kontusalon emäntä.
+Aili, palvelustyttö.
+Josua, renki.
+Eenokki, naapurin isäntä.
+Ville Virkki.
+Puhemies.
+
+
+Ruura on koreilunhaluinen ja keimaileva, mutta muuten pehmeä ja
+herttainen. Hänen kiivailemisensa ei ole karua eikä terävää, vaan
+loukatusta arvontunnosta lähtenyttä sydäntymistä. Ikä n. 35 v.
+
+Aili on herttainen ja iloinen. Ikä n. 17 v.
+
+Josua on leikkisä, mutta hidas. Hän ei ehdi sanomaan sanottavaansa
+heti, vaan tekee sen pienen ajattelemisen jälkeen pulpahtavassa
+muodossa, mikä antaa hänen keskustelulleen hauskan, joskin vähän tyhmän
+tai yksinkertaisen leiman. Ikä n. 40 v.
+
+Eenokki on kovin hidas ja mahdollisimman yksinkertainen, pehmeä nahjus.
+Kävelee polvet vähän koukussa, lyhyin, tissuttavin askelin. Ikä n. 50 v.
+
+Virkki on reipas ja kirkas. Ikä n. 25 v.
+
+Puhemies on leikillinen ja ystävällinen. Ikä n. 40 vuotta.
+
+
+
+
+Kontusalon pirtti. Kesäinen päivä.
+
+_Josua_ (istuu pöydän ääressä, lattian puolella, syömässä). Älä nyt
+niitä ruokia kulettele ihan kesken syöntiä!
+
+_Aili_ (ottaa astioita -pöydältä). Ei suinkaan se Josua uudestaan ala
+silakoista ja perunoista. Johan se puuro näkyy olevan matkalla. — (Vie
+astioita keittiöön.)
+
+_Josua_ (kääntyy Ailin jälkeen, suu täynnä). Se häiritsee minun
+ruokarauhaani. (Tuo ttuommonen — kiirehtiminen ).
+
+(Jatkaa rauhassa syöntiään.)
+
+_Aili_ (palaa keittiöstä). Minä olen jo syönyt — ja sen jälkeen tehnyt
+jos mitä —
+
+_Josua_ (rauhallisesti). Moni oli jo syönyt, — ennenkuin minä olin
+alkanutkaan.
+
+_Aili_ (naureskellen), Mutta me aloimme yhtaikaa.
+
+_Josua_ (keskeyttää hetkeksi). Minä lepään myöskin välillä — ja
+juttelen.
+
+_Aili_. Juttele sitten päästyäsi! Nyt olisi kiire.
+
+_Josua_ (jatkaa syöntiään). No, mikä kiire nyt sitten —?
+
+_Aili_ (istuutuu uunipenkille). Tulee vieraita — sulhasia —
+
+_Josua_. Sullahan vasta hoppu on — niitten sulhasiesi kanssa!
+
+_Aili_ (naureskellen). Kyllähän niitä minullekin voisi tulla — mutta ei
+tule vaan — (Katsoo veitikkamaisesti Josuata.) Kun nuo renkimiehetkin
+vaan tähtäilevät emäntäihmisiä! Yli olan vaan — ja sivu silmäkulmien —
+piikatyttöjä katsellaan.
+
+_Josua_. Missäs se Ruura on?
+
+_Aili_ (nauraa). Noin juuri! (Matkii tunteellisesti.) Missäs se Ruura
+on?
+
+_Josua_ (kääntyy Ailiin päin). Ole vaiti! En minä noin mankunut! (Syö
+taas.) Minä kysyin vain — missä se emäntä on?
+
+_Aili_ (laittelee palmikkoaan). Emäntä on luhdissa — laittelee itseään
+sulhasille. (Naureskellen.) Tänään niitä tulee — pidä vaan varasi!
+Katso, ettet putoa kelkasta!
+
+_Josua_ (vilkkaasti). Jos putoan, niin sitten otan sinut.
+
+_Aili_ (nousee, ylpeän keimailevasti). Arvotonkin marja voi olla joskus
+liian korkealla.
+
+_Ruura_ (tulee ulkoa, vaatteita käsivarrella). No, eipä minun päiviäni!
+Vieläkö tuo Josua nyt syö? Syö nyt nopeasti!
+
+_Josua_. Aina minä syön hyvin nopeasti — mutta se kestää sentään —
+
+_Aili_. Josua syö nopeasti ja kauvan — tekee työtä hitaasti ja vähän
+aikaa —
+
+_Josua_ (ahtaa suuhunsa minkä ehtii). Odotas — jahka minä kerkiän —
+
+_Ruura_. Pane sinä, Aili, sitten tämä valkoinen pöytäliina pöydälle.
+Minä menen pukua vaihtamaan. (Menee kamariinsa.)
+
+_Josua_ (kääntyy ympäri, lusikka kädessä). Mihinkäs sillä emännällä nyt
+sellainen hoppu on?
+
+_Aili_ (ottaa nopeasti puuron ja lautaset pöydällä). Sanoinhan, että
+sulhasia tulee!
+
+_Josua_ (katsellen emännän jälkeen). Ettäkö niitä oikein todella
+tulisi! (Halveksien.) Naapurin Eenokki kai taas! Kukapa muukaan!
+
+_Aili_ (lähtee kantamuksineen keittiöön). Tällä kertaa on kauvempaa
+kuin naapurista. Odota siinä vähän aikaa, niin näet! (Menee keittiöön.)
+
+_Josua_ (raapii korvallistaan). Olisipa se vallan peijakasta! — Noh! Ei
+hätäillä tässä sentään! (Kääntyy, hämmästyy, kun näkee tyhjän pöydän.)
+Häh? (Parkaisee.) Aih! Piikaletukka! (Lyö lusikkaansa pöytään.) Piika!
+(Katselee keittiöön päin.) Noh. Olkoon sitten! (Heittää lusikan
+pöydälle.) Sama kai se!
+
+_Ruura_ (raottaa kamarin ovea). Mitä sinä remuat siellä?
+
+_Josua_ (kääntyy nopeasti oveen päin, huudahtaen ihmetyksestä). No, voi
+sun saakeli! Ai, ai, sentään!
+
+_Ruura_ (kamarissa). Mitä nyt!
+
+_Josua_. Noin ilman röijyä emäntä vasta onkin kaunis! Ihan puhdas paita
+ja —
+
+_Ruura_. Mitä sinä höpiset? — (Panee oven kiinni.)
+
+_Josua_ (hypähtää ylös). Ei, ei! Ei saa sulkea! (Lähenee ovea.) Kun
+minulla olisi asiaakin — aivan tärkeätä asiaa —
+
+_Ruura_ (kamarissa). Pysy nyt kauniisti siellä ja odota! Minä tulen
+kohta.
+
+_Josua_. Jaa-ha! No kyllä. (Istuutuu uunipenkille ja alkaa laitella
+piippuaan.)
+
+_Aili_ (tulee keittiöstä). Mitä sinä meluat täällä?
+
+_Josua_. Minä vain täällä emännän kanssa — keskustelin — ja jatkammekin
+taas kohta — mene sinä vaan askareillesi —
+
+_Aili_ (levittää liinaa pöydälle). Kiirehdi sitten keskusteluasi, sillä
+aika on täpärällä.
+
+_Josua_ (levottomasti). Mitä varten nyt niin täpärällä olisi?
+
+_Aili_ (kiusoittelevasti naureskellen). Kaikki asiat ovat kiperiä ja
+täpäriä ennen ratkeamista. Eikö Josua sitä tiedä!
+
+_Josua_ (ärtyisesti). Kyllähän minä tiedän yhtä ja toista. Mutta minä
+en tiedä mitä sinä nyt oikeastaan meinaat?
+
+_Aili_ (katselee, ympärilleen, onko kaikki jo kunnossa). Jokaisella on
+omat meininkinsä.
+
+_Josua_ (lähestyy Ailia — puoliääneen). Kuule, Aili! Jos minä pääsen
+isännäksi, niin saat meillä ikuisen piianpaikan —
+
+_Aili_ (hauskasti). Taivas varjelkoon minua ikuisesta piikuudesta!
+
+_Josua_. Älä nyt siinä kieräile! Sano oikein totta — tuleeko tänne
+tänään kosijoita?
+
+_Aili_. Tulee.
+
+_Josua_ (välinpitämättömästi). Naapurin Eenokki — niin! Hänhän käy joka
+päivä! Mutta muita kaukaisia?
+
+_Aili_ (kiusoitellen). Kysy emännältä — jos sinulla on aikaa! —
+Vieras hevonen näkyy ajavan kylän ahdetta — salmelta päin — (Menee
+naureskellen keittiöön.)
+
+_Josua_ (säikähdyksissä). Vieras hevonen! (Rientää peräovelle, nyrkki
+ojossa.) Senkin — vieras hevonen!
+
+_Eenokki_ (tulee sisään). No, no! So, so! — Mitä sinä haukut ihmisiä!
+
+_Josua_ (hämillään). Kas! Naapurin isäntäkö? Enhän minä hauku. Enhän
+tietänytkään, että Eenokki oli oven takana.
+
+_Eenokki_. No, no! Miksi sitten niin kulkea käsi ojossa! Noin ikään —
+
+_Josua_ (ärtyisenä). Saa kai pirtistään lähteä kotiväki! Miksi moniaat
+aina seisovat kynnyksellä tulossa?
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Älä riitele! Minä tulen tänne ensi kerran
+tällä viikolla. Ja tämä on suostuttua — noin ikään — emännän ja minun
+välillä.
+
+_Josua_. Mikä on suostuttua?
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Ei kaikkia sanota. Missä emäntä on?
+
+_Josua_. Koska ei sanota, niin ei sanota sitten.
+
+_Eenokki_. No, no! Tiedäthän, että aion naida Ruuran — ja tällä
+viikolla minun piti saada vastaus — noin ikään —
+
+_Josua_. Eihän viikko vielä lopussa ole. Joku muukin vielä ehtii saada
+vastauksen.
+
+
+
+
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Älä viisastele! — Jos autat minua — noin
+ikään — olet kuin puhemies — niin saat ikäsi olla kuin talon poikana —
+noin ikään — saat ikuisen paikan talossa —
+
+_Josua_. Mutta minua ei haluta -— minua ei miellytä ikuinen poikuus —
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Sano sitten pian, missä emäntä on — minulla
+on tulinen — noin ikään —
+
+_Josua_. Mikä teillä on tulinen?
+
+_Eenokki_. Kiire tietysti — (Tuskallisena.) Sano nyt pian!
+
+_Josua_. Miksi teillä on niin kiire?
+
+_Eenokki_ (hapuillen toivottomalla katseella ympärilleen). Voi, voi! Ja
+se vieras hevonen siellä — noin ikään — yhä lähestyy —
+
+_Josua_ (pelästyy). Tosiaankin! Se vieras hevonen! Se vaan tulee yhä
+lähemmäs!
+
+_Eenokki_. Mistä sinä tiedät? Äsken jo huusit ovella — noin ikään —
+
+_Josua_ (katsoo toivottomana emännän ovea, raapii korvallistaan).
+Pentele! Miten se hätä nyt lähenee!
+
+_Eenokki_. Niin tekee. Kai se jo on aliriihten ahteessa. — Sano nyt
+pian!
+
+_Josua_ (keksii, viekkaasti). Saanko pehkuvarppeella mökin paikan, jos
+—?
+
+_Eenokki_ (hätäisenä). Saat, saat — noin ikään — (itsekseen) —
+paratiisin pehkussa —
+
+_Josua_ (hiljaa). Emäntä on luhdissa pukua muuttamassa. Ellei laske
+sisään, niin odottakaa rappusilla!
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! — Osaahan tuon — noin ikään— (Menee
+kiireesti ulos.)
+
+_Aili_ (tulee touhulla keittiöstä). Se vieras hevonen tulee jo
+riihiahteella — pitää sanoa emännälle —
+
+_Josua_ (kiepahduttaa Ailin käsivarresta ympäri). Riennä sitten
+luhtiin. Hän on siellä!
+
+_Aili_ (nauraen). Älä koske toisen omaan!
+
+_Josua_ (vilkkaasti). No, en! Mutta riennä joutuin — tai emäntä suuttuu!
+
+_Aili_. Mene sinä! Minulla ei ole aikaa.
+
+_Josua_. Kyllä, kyllä! Minä juoksen. (On menevinään ulos.)
+
+_Aili_ (nauraa). Kankea olet karhuksikin! (Menee keittiöön.)
+
+_Josua_ (kääntyy ovella). Voi, voi, sitä emäntää! (Kurkistaa ovesta.)
+Ja voi, voi, sitä vierasta hevosta! — Kaikki on kiperällä ja täpärällä,
+ennen ratkeamista — sanoi Aili.
+
+_Ruura_ (tulee huoneestaan, puettuna toiseen pukuun). Kenen kanssa sinä
+olet täällä koko ajan jutellut? (Menee peräpenkille, asettaa pöydälle
+pienen peilin ja järjestelee tukkaansa.)
+
+_Josua_. Aili se vaan täällä lörpötteli — (Istuutuu Ruuraa vastapäätä.)
+Onpa oikein iloa silmälle ja suloa mielelle — kun katselee —
+
+_Ruura_. Se kyllä sopii — että Josua on iskenyt silmänsä tuohon Ailiin —
+
+_Josua_. Ailiinko minä? En minä häntä enää muistanutkaan. Kauniimmalla
+näyllä minä silmiäni ruokin.
+
+_Ruura_ (kiemaillen). Soo? No, millä sitten?
+
+_Josua_. Voi, voi! Jos emäntä tietäisi —
+
+_Ruura_. Mitä sitten —
+
+_Josua_. — kuinka minä tykkään!
+
+_Ruura_ (itserakkaasti). Tämä rusetti ehkä sopii tähän ohimon kupeelle?
+
+_Josua_. No, juuri tuollaisen minä näin viime viikolla —
+elävissäkuvissa —
+
+_Ruura_. Oliko se nättiä?
+
+_Josua_. Oli se! Se oli kuin meidän emäntä ilmielävänä.
+
+_Ruura_ (kiemaillen). Mitä se Josua nyt minua niin imartelee?
+
+_Josua_ (katsoo ulko-ovea, sitten kiireisesti). Johan minä sen
+sanoin — ja olen jo ennenkin huomautellut — että minä tykkään niin
+taitamattomasti. Eihän emäntä siitä pahastu?
+
+_Ruura_ (hämmästyvinään). Minustako Josua —?
+
+_Josua_ (rohkeammin). Eihän kukaan muu ole emännän veroinen. Ja
+kyllähän se on vähän korkealle kurkoitettua — mutta — rakkaus on kuuro
+ja sokea — se on minuun iskenyt kuin pahin pakana —
+
+_Ruura_ (nousee). Mitä se Josua oikein —?
+
+_Josua_ (nousee). Oikein totta ja vakavaa minä meinaan —
+
+_Ruura_ (mielistellen). No, ei se mitään tee — jos ei siitä muut tiedä.
+Mutta Josua varoo vaan meidän uutta isäntää!
+
+_Josua_ (hämillään). Mitä isäntää? Eihän sellaista ole!
+
+_Ruura_ (ylvästellen). Ei ole! Mutta on tulossa — Ville Virkki on
+tulossa —
+
+_Josua_ (hätiköiden). Ottakaa minut! Ajakaa se toinen pellolle! Ottakaa
+minut isännäksi!
+
+_Ruura_ (ihmetellen). Josuako Kontusalon isännäksi?
+
+_Josua_. No, kukaan ei sovi niin hyvin! Minä olen jo vakiintuneessa
+iässä — mitä emäntä sellaisella nulikalla tekee — kuin Virkki on — ja
+ymmärtäähän emäntä vanhana leski-ihmisenä —
+
+_Ruura_ (suuttuen). Kuka meistä on vanhempi — sano? Häh?
+
+_Josua_. Minä tietysti — niinkuin pitääkin. Ja minä jo entisen isännän
+aikana tykkäsin emännästä. Ottakaa minut —!
+
+_Ruura_ (ylpeästi). Kyllä silloin on miehistä puute, jos minä sinut
+otan — tiedä se! Silloin on täydellinen kuun pimennys. (Menee
+oveansa kohti, kääntyy.) Ja minä sanon vielä että —. (Huomaa tiinun
+ovipielessä.) No, siinäkö se on tuo tiinu vielä? Minähän käskin viemään
+sen ulos.
+
+_Josua_. Se ei mahtunut ovesta.
+
+_Ruura_ (nauraa pilkallisesti). Siinä on mies! Tekee niin suuria
+astioita, etteivät ne mahdu ovista. (Vihaisena.) Mutta sen tekijä voi
+mahtua vaikka heti — etsimään muualta — vanhoja leskiä itselleen.
+(Menee kiivaasti huoneeseensa.)
+
+_Josua_ (seisoo ymmällä raapien korvallistaan, kääntyy hitaasti
+perällepäin, pysähtyy katselemaan tiinua, potkaisee sitä jalallaan).
+Tuosta tiinustakohan se nyt niin pahasti suuttui?
+
+_Eenokki_ (tulee ulkoa). Tyhjähän se luhti oli. Aivan tyhjä.
+
+_Josua_ (menee istumaan uunipenkille ja alkaa askarrella piippunsa
+kanssa). Oli ehkä käynyt varkaita!
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Emäntää minä tarkoitan — noin ikään —
+
+_Josua_. Minä en ole häntä nähnyt koko päivänä.
+
+_Eenokki_. Sitten istun minä tänne — (menee pöytäpenkille) — noin ikään
+— odottelemaan.
+
+_Josua_. Eenokki vaan yhä kulkee noissa naiskenteluhommissa — niinkö?
+(Härnäten.) Tuollainen vanha leskimies!
+
+_Eenokki_ (hyväntuulisesti). No, no! So, so! Ei niinkään vanha!
+Tarpeeksi vain — ei liiaksi —
+
+_Aili_ (tulee keittiöstä). No, nyt vieras hevonen ajoi pihaan!
+
+_Josua_ (hypähtää ylös). Älä huuda! (Ottaa Ailia käsivarresta ja
+työntää ulos.) Tuo hevonen sisään ja vie vieraat talliin — senkin —
+pahan ilman harakka — (Sulkee oven Ailin jälkeen.)
+
+_Ruura_ (tulee huoneestaan). No, mikä hätänä?
+
+_Eenokki_ (nousee nopeasti). Siellähän se emäntä — päivää —
+
+_Ruura_. Päivää, päivää!
+
+_Josua_. Eenokki olisi naimaan menossa, mutta ei saa morsianta. Sanoo
+jo olevansa niin vanha, ettei kukaan huoli.
+
+_Eenokki_. No, no! So, soi — Tahtoisin emäntää vähän — noin ikään heti
+paikalla. —
+
+_Josua_. Heti paikalla kauppa lukkoon — tai muutoin se on myöhäistä!
+
+_Ruura_. Ole sinä vaiti! — Isäntä tulee tänne kamariin!
+
+_Eenokki_. No, no! Lennossa — (lähtee mahdollisimman nopeilla askelilla
+kamariin) — noin ikään —
+
+_Josua_ (sydän kurkussa harmista ja mielipahasta). Noin ikään — vaan —
+noin ikään! Tässähän ihan nokan edestä viedään etu ja elämä! (Kävelee
+suuttuneena, ei tiedä mitä tekisi, nostaa housujaan oikein vihan
+väestä.) Huh! Hih! (Kävelee taas ja huomaa tiinun.) Ja tuo tiinu! Siinä
+koko syy! No, no! So, so! (Menee tiinun luo ja alkaa sitä, potkia.)
+Noin ikään — noin ikään —.
+
+_Puhemies_ (tulee ulkoa). Päivää taloon!
+
+_Josua_ (selkä oveen päin, ei huomaa tulijaa, potkii). Noin ikään — ja
+näin ikään —
+
+_Puhemies_ (panee kätensä tanakasti Josuan olkapäälle). Noh! Mitä mies
+meinaa?
+
+_Josua_ (hätkähtää, säikäyksestä). Häh?! (Kääntyy arkaillen ja häveten
+katsomaan puhemiestä, naurettavan hölmistyneenä.) Häh?
+
+_Puhemies_ (hymyillen). Minä vain tahdoin sanoa päivää!
+
+_Josua_ (ei pääse vielä irti harmistaan). Jaah! Sanokaa te vaan! (Menee
+istumaan uunipenkille ja alkaa hommailla piippunsa kanssa.)
+
+_Puhemies_ (tulee hitaasti pöytää kohti, naureskellen). Mutta te ette
+sano mitään!
+
+_Josua_ (piippu hampaissa). Eh!
+
+_Puhemies_ (katsellen ympärilleen). Pahat merkit! Pahat merkit!
+
+_Josua_ (katselee syrjästä puhemiestä). Mitkä merkit? Kukas vieras on?
+
+_Puhemies_ (leikillisesti). Osaakos talonväki käskeä istumaan?
+
+_Josua_ (alkaa voittaa mielentilansa). Olisihan siinä pankkoa —
+
+_Puhemies_ Kiitos! (Istuutuu.) Onko emäntä kotona?
+
+_Josua_. Onhan hän — (katsoo syrjästä) — mutta sillä on sulhasia tuolla
+kamarissa.
+
+_Puhemies_ Sulhanen kamarissa? (Purskahtaa nauramaan.) Soo?
+
+_Josua_ (vähän katkeralla sävyllä). Ja toinen istuu tässä.
+
+_Puhemies_ (nauraa yhä makeammin). Erinomainen juttu! Ja kolmas on
+tuolla — (viittaa ulos) — esikartanossa — piikaa naurattelemassa.
+Tästähän tulee ihmisten ihme — maakunnan mainittava —
+
+_Josua_. Entä te? Neljäskö?
+
+_Puhemies_ Enkä. Minä olen tuon kolmannen puhemies.
+
+_Josua_ (jurosti). Kylläpä tässä puhumista tarvitaankin.
+
+_Puhemies_ (mietiskellen). Hm! Hm! En luule että se auttaa. Pahat
+merkit!
+
+_Josua_ (uteliaasti). Mitkä merkit?
+
+_Puhemies_ Nehän olen jo sanonut.
+
+_Josua_ (mielistellen). Eihän houkka niin vähällä hoksaa — outoja
+asioita. Olisipa lysti tietää vastaisen varalta — jos sattuisi
+tarvitsemaan taipaleella.
+
+_Puhemies_ (on laitellut piippuaan, etsien tikkuja taskuistaan —
+löytätämättä). Annatkos tulta, niin sanon?
+
+_Josua_ (vikkelänä). Annanpa tietenkin. (Sytyttää puhemiehen piipun.)
+
+_Puhemies_. Ensimmäinen paha merkki oli se, että kosiomies jo
+kartanolla kietoutui toiseen naiseen.
+
+_Josua_ (ihmetellen). No, miten se heti siihen Ailiin?
+
+_Puhemies_ (hymyillen). Ailihan on kotoisin sieltä meidän kylästä,
+isoltakirkolta.
+
+_Josua_. Mikäs ihme se sitten!
+
+_Puhemies_, Ei se asiaa muuta. — Toinen paha merkki olit sinä.
+
+_Josua_. Häh?
+
+_Puhemies_. Otit vastaan puhemiehen — sopimattomalla, epäystävällisellä
+tavalla.
+
+_Josua_ (häveten). Minä olin vain pahalla tuulella — ei pidä välittää!
+
+_Puhemies_ (ivallisesti). Kolmas ja pahin kaikista merkeistä oli se —
+että morsiamella on — toisia sulhasia.
+
+_Josua_ (miettien). Jaa — se onkin vissiin pahin, se!
+
+_Puhemies_ (ystävällisesti kehoittaen). Sanopas nyt sinä vuorostasi,
+miksi sinä olit pahalla tuulella?
+
+_Josua_ (murahtaen). Tuon tähden tietysti — (osoittaa kamaria) — ja
+tuon — (osoittaa ulos) — ja itseni tähden — tai oikeammin tuon tiinun
+tähden.
+
+_Puhemies_ (iloisesti). Niin — sinähän potkit tiinua! Mitä pahaa se
+oli tehnyt? (Menee katselemaan tiinua.) Sehän on hyvin tehty. Aivan
+kunnollisesti. Se on lähtenyt oikean miehen kädestä — kyllä sen näkee.
+
+_Josua_ (tyytyväisenä). Se on minun tekemäni.
+
+_Puhemies_. Kehtaa omistaa! Kiitoksen arvoinen!
+
+_Josua_ (alakuloisesti). — Siitä kuitenkin emäntä suuttui minuun.
+
+_Puhemies_ (istuutuu entiselle paikalleen). No? Minkätähden?
+
+_Josua_ (venytellen ja häveliäästi). No — kun — se tuli — kun en
+hoksannut ottaa mittoja — niin se tuli vahingossa niin suuri, ettei
+mahdu ovesta ulos.
+
+_Puhemies_ (sivellen poskeaan, katsellen ovea ja tiinua). Niin näkyy!
+Näkeehän sen — ettei mahdu. — Siinä tempussahan vasta onni on ilmennyt.
+
+_Josua_. Onni?
+
+_Puhemies_. Se ennustaa epäämätöntä onnea.
+
+_Josua_ (uteliaasti). Ennustaa? Kenelle? Talolleko?
+
+_Puhemies_. Ei — vaan tekijälle.
+
+_Josua_ (innostuen). Mikä se on? Mitä se ennustaa? Sanokaa?
+
+_Puhemies_ (hymyillen viekkaasti). Etkö tiedä, ettei ennustuksia sanota
+ilmaiseksi?
+
+_Josua_ (toimessaan). En minä tiedä — mutta kyllä minä maksan. (Keksii,
+vetää sitten äkkiä tupakka-kukkaron taskustaan.) Tupakkakukkaroni
+annan. Se on ihan uusi — ja täynnä kartuusia — ja tulitikkulaatikkokin
+on sisällä! Riittääkö? (Tarjoa kukkaroaan.)
+
+_Puhemies_ (nyökäyttää päätään, naureskellen). Hyvästä sydämestä
+annettu maksu riittää aina. (Ottaa kukkaron.)
+
+_Josua_ (jännittyneesti). No?
+
+_Puhemies_. Jos joku tahtomattaan tekee niin suuren astian tai esineen,
+ettei se mahdu pirtistä pihalle, niin ei sen tekijän koskaan tarvitse
+sitä asumusta jättää.
+
+_Josua_. Niinkö? Onko se ihan totta?
+
+_Puhemies_ (pistää kukkaron taskuunsa). Sellainen on ennustus.
+
+_Josua_ (katselee kaihomielin kukkaronsa katoamista). Muitten suhteen
+se voi olla totta — mutta — (istuutuu raskaasti) — mutta ei se minuun
+sovi.
+
+_Puhemies_. Miksi ei?
+
+_Josua_ (surullisena). Emäntä ei huoli minusta — enkä minä jää rengiksi
+uudelle isännälle. — Tiinu voi jäädä, mutta minä saan laputtaa.
+
+_Aili_ (ja Ville tulevat ulkoa). Päästä nyt irti! Minun täytyy sanoa
+emännälle.
+
+_Ville_ (pitää Ailia kädestä, iloisesti). Tämähän vasta on vuoden
+kuluessa muuttunut — tämä Aili! Kiitoksia, puhemies, että tähän taloon
+toitte. Täältähän se löydettiin se Virkkilän emäntä!
+
+_Aili_ (ujostellen). Päästä nyt, Ville! (Kiusoitellen.) Minun täytyy
+ilmoittaa emännälle, että on tullut sulhasia.
+
+_Puhemies_. Suotta ilmoitella. Kyllä emäntä sen tietää. Osa sulhasista
+on jo tuolla kamarissa.
+
+_Josua_. Niin — kolmas osa.
+
+_Aili_ (tempaisee itsensä irti). Ja kaksi osaa on tässä pirtissä.
+
+_Ville_ (puhemiehelle). Ovatko asiat niin — onnellisesti?
+
+_Puhemies_. Ovat. Täällä on tungos. (Osoittaa Josuaa.) Ja tuo on ennen
+meitä.
+
+_Ville_. Laputetaan sitten käpälämäkeen heti. Ailin minä panen
+kärryille ja —
+
+_Aili_ (hauskasti). Oho! Minä olen talon laillinen piika — ei minua
+niin liikutella.
+
+_Josua_ (innostuen). Etpäs ole. Se oli Miina, joka karkasi. Sinä olet
+vaan tilapäisesti. — Sulhanen on hyvä vaan ja nappaa tytön kärryihinsä.
+(Hommassa.) Lähtekää vaan heti. Kyllä minä sitten asian selvitän.
+
+_Ville_ (riemussa). Mainiota! Oletko sinä, Aili, heti valmis?
+
+_Aili_ (ymmällä). En tiedä. Kyllähän olisi lysti tulla äitiä katsomaan.
+
+_Ville_. No, selvä! Heti siis!
+
+_Puhemies_ (vakavasti). Emmehän voi lähteä kuin karkulaiset. Täytyyhän
+meidän toki — jotenkin selittää.
+
+_Ville_ (päättävästi). No, sama se! — Kuule, Aili! Pane sinä sillaikaa
+hynttyysi kokoon —!
+
+_Josua_. Kyllä minä kannan kärryille.
+
+_Ville_. Nopeasti, Aili! Ala laputtaa! (Työntää miedosti Ailia
+keittiöön päin.)
+
+_Aili_ (naurahtaen). Sinähän vasta merkillinen emännän sulhanen olet —
+joka piikoja hätyyttelet!
+
+_Ville_ (työntää vaan yhä). Lennä, lennä, leppäkerttu, ison kirkon
+juureen! (Työntää Ailin keittiöön.)
+
+_Josua_ (äkäisesti muristen, katsellen emännän ovea). Nehän siellä jo
+kohta pitävät sekä kihlajaiset että häät!
+
+_Ville_. Millainen mies siellä on sulhaspoikana?
+
+_Josua_. No, sellainen vanha kekkuli — tantereen tassuttaja —
+
+_Ville_. Älä moiti kilpakosijaa — vähässä hän voittaisi sinut!
+
+_Josua_ (mutisee). Mokomakin — tilsa-Eenokki!
+
+_Puhemies_ (hymyillen). Vai Eenokki! Tuttava mies.
+
+_Ville_. Minä en tunne, eikä tarvitsekaan. (Puhemiehelle.) Toimitaanpas
+nyt! Pannaan kiire kelkkaan ja hätä hännän taakse!
+
+_Puhemies_. No, mitäs muuta kuin — hyvää päivää ja hyvästi! (Menee
+emännän kamarin ovelle.)
+
+_Eenokki_ (tulee samassa vastaan). No no! So so! Noin ikään —
+
+_Ville_. Niin ikään ja näin ikään! Nyt on meidän vuoromme. (Menee
+reippaasti Eenokin ohi ja työntää puhemiehen edellään kamariin.)
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Mitä väkeä tuo oli! Luulin tunteneeni tuon —
+isonkirkon puhemiehen. Mutta se toinen —?
+
+_Josua_. Se oli Virkkilän Ville.
+
+_Eenokki_ (menee mietteissään pöytäpenkille istumaan). Virkkilän Ville!
+Mitäs pahaa minä siitä olen kuullutkaan?
+
+_Josua_. Ei pidä puhua pahaa kilpakosijasta — vähässä hän voittaisi
+Eenokin!
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Ei minua niin voiteta.
+
+_Josua_ (hätkähtäen). Eikö? Joko tuli sitovat kaupat?
+
+_Eenokki_ (kartellen). Tuli ne — noin ikään — alustavasti.
+(Levottomasti.) Mahtaako tuo tulokas ne nyt pahasti sotkea!
+
+_Josua_ (toivoo saavansa Eenokin tiehensä). Kyllä se ne vaan niin
+sotkee, että selvä peli siitä syntyy.
+
+_Eenokki_. Voi, voi! Jos hän olisi tietänyt, että minä tässä olen
+vanhemmilla oikeuksilla —
+
+_Josua_. Ei hän siitä välitä. Eihän hän välittänyt siitäkään, että
+minäkin olen kosinut emäntää — ja tässä jo asunut saman katon alla
+kymmenen vuotta — ja että minä jo entisen isännän eläessä —
+
+_Eenokki_. Oletko sinäkin?
+
+_Josua_ (katsellen syrjään). Meillähän on jo varmat kaupat —
+
+_Eenokki_. Älä nyt!
+
+_Josua_. On ne vaan — sellaiset. Mutta ei tuo mies välitä mistään.
+Tiesi kyllä, mutta ei välittänyt.
+
+_Eenokki_. Onpas se koko peto!
+
+_Josua_ (yhä toivorikkaammin). On se vaan semmoinen peto, että kyllä se
+vie — jos on viedäkseen. — Paras on Eenokille vaan jättää asia sikseen
+ja lähteä kotia.
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! — Kun vain muistaisin — mitä pahaa hänestä
+puhutaan. Mutta minä en kuolemaksenikaan muista.
+
+_Josua_. Kyllähän hänestä voidaan puhua mitä vaan.
+
+_Eenokki_. Se onkin ihan kauheaa — mutta kun minä en sitä muista.
+(Nostaa äkkiä sormensa.) No, no! So, so! Nyt minä taidan jo — noin
+ikään — muistella. Eikös vaan häh olekin se kuuluisa isonkirkon — noin
+ikään — (muistelee).
+
+_Josua_. Juuri vissiin! se se on!
+
+_Eenokki_. Noin ikään — se suuri sosialisti —
+
+_Josua_. Juuri sama — ihan sama mies!
+
+_Eenokki_. Eihän sellaisen kanssa voi olla missään yhteisissä — noin
+ikään — naisasioissakaan —
+
+_Josua_. Niin — ei voi! Ja voittaa hän kuitenkin aina.
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Jos minä vaan olisin tämän tietänyt — noin
+ikään —
+
+_Josua_. Varma häviö tässä nyt tulee —
+
+_Eenokki_ (ärtyisesti). Älä nyt sotke minun ajatukseni juoksua! —
+Vaikka ei tulisikaan häviötä, niin ei vaan passaisi olla semmoisen
+kanssa —- noin ikään —
+
+_Josua_. Eikö passaisi?
+
+_Eenokki_ (raappii korvallistaan). Eihän se — noin ikään —
+
+_Josua_ (saa äkkinäisen ajatuksen, kirkastuu). No, en minäkään sitten
+olisi tähän veiviin joutunut — jos tämän olisin tietänyt — (raappii
+niskatukkaansa). Voi, voi! Tässähän menee kunnia ja maine — tällaisessa
+pelissä! Vai on se julmuri oikea sosialisti!
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Ei se ole oikea. Väärä se on! Siinäpä se! Ne
+ovat kaikki vääriä — noin ikään — niinkuin väärät markan rahat. — Jos
+nyt esimerkiksi — minä olen oikea markan raha — niin tuo Virkkilä on
+väärä markka —
+
+_Josua_ (kauhistuvinaan). Tässähän voi vielä joutua väärän rahan
+tekijäksi! — Parasta olisi, että me heti lähtisimme lipettiin! Eikö
+niin?
+
+_Eenokki_ (kuuntelee). No, no! So, so! Nyt ne tulevat! Eihän tästä
+ehdi! Ei olla niitä miehiäkään — noin ikään — tuosta sosialistista —
+
+_Puhemies_ (tulee Villen kanssa emännän huoneesta, puhuen taakseen
+kamariin). No, hyvästi vaan — ja hyvää voimista!
+
+_Ville_ (puhemiehelle). Laittakaa te hevonen kuntoon! Minä kiirehdin
+Ailia! (Menee keittiöön.)
+
+_Eenokki_ (puhemiehelle, nousten). Terveeksi! Terveeksi! — No mitä
+isollekirkolle kuuluu?
+
+_Puhemies_ (tervehtii). Ei entistä enempää!
+
+_Eenokki_. No, naimiskaupat syntyi — noin ikään?
+
+_Puhemies_ (naureskellen). Eihän toki! Ei syntynyt!
+
+_Eenokki_. Mutta sitä vartenhan tulitte?
+
+_Puhemies_ No, kerrankos sitä ihminen erehtyy!
+
+_Eenokki_ (uteliaana). No, no! So, so! Erehdyinkö? Millä tavoin — noin
+ikään —
+
+_Puhemies_ (nauraen). Sitä emme sano. Tutkikaa nyt itse — ja jakakaa
+keskenänne! Minun täytyy mennä hevostani hoitamaan. (Menee ulos.)
+
+_Eenokki_ (istuutuu). Ei huolinut — vaan lähtee —
+
+_Josua_. Nyt se vieras hevonen lähtee — niin se nyt tekee —
+
+_Ruura_ (tulee kamarista kiihtyneenä ja itku kurkussa). Joko ne
+suurelliset nyt menivät? Lupasivat vielä Ailinkin viedä mennessään!
+Hävyttömät! Menen katsomaan. Eenokin ja minun asia jäi kesken.
+Odottakaa! Tulen heti (Menee keittiöön.)
+
+_Josua_ (siirtelee itseään levottomana, kurkistellen Eenokkia, ei
+tiedä, mitä sanoisi tai tekisi). Eivät huolineet — jättivät sille
+palkalle.
+
+_Eenokki_ (raapii korvallistaan). Niin jättivät. Sosialisti ei huolinut.
+
+_Josua_ (vaanii viekkaasti Eenokkia). Sanoi, että erehtyivät. Vika oli.
+Ei kelvannut sosialisteille.
+
+_Eenokki_. Kyllä oli sitten jokin vika — noin ikään —
+
+_Josua_. Oli siinä vaan semmoinen, että siihen minäkin töksähtää taisin
+(Vaanien.) Mutta Eenokkihan ei välitä —?
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Kun ei muut, niin miksi minäkään noin ikään —
+
+_Josua_ (keksii ilahduttavan ajatuksen, mutta hillitsee itsensä).
+Kyllä se on nyt sillä tavalla, että Eenokki saa pitää. Minä en huoli
+sellaisesta, jonka tuollainen väärä sosialisti jättää — ja hän oli
+isoltakirkolta — kai hänellä oli omat syynsä — kyllä ne siellä tuntevat
+asiat. Eenokki saa pitää!
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Enhän minä ole mikään — noin ikään —
+
+_Josua_ (nousee). Kyllä vaan Eenokki saa meidän emännän kaikilta muilta
+— ihan rauhassa —
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Kai sinä sentään —
+
+_Josua_. Minäkö? Oho! Kun ei kerran kelvannut edes — väärälle markan
+rahalle — oho! Vai minä sitten! Eenokille sopii —
+
+_Eenokki_ (ärtyen). Älä sinä kauppaile! Luuletko, että olen sinua
+huonompi?
+
+_Josua_. Se on Eenokin asia — mikä on — mutta minä en vaan huonompani
+hylkimästä välitä! Ja nyt minä lähden —
+
+_Ruura_ (tulee itkien keittiöstä). Sellainen häväistys! Emännän
+jättää ja piian ottaa — (menee istumaan peräpenkin alipäähän.) Miksi
+tulivatkin narrailemaan — tulivat saadakseen hylkiä ja häväistä —
+
+_Josua_ (ivaten ja hiljaa Eenokille). Siinä on! Onnea vaan — hyvästi!
+(Menee takaperin ovelle, pitääkseen toisia silmällä, avaa oven, ja
+panee kiinni, hiipii sitten hiljaa tiinuun.)
+
+_Eenokki_ (katsoo taakseen). Noin ikään —
+
+_Ruura_ (pyyhkii silmiään). Kyllä se Eenokki nyt voitti tarkoituksensa —
+
+_Eenokki_. No, no! So, so!
+
+_Ruura_. Niin kyllä. Me emme äsken ehtineet päästä päätökseen —
+
+_Eenokki_. Minä — noin ikään — tulinkin vasta päätökseen täällä
+pirtissä —
+
+_Ruura_. No, se on hyvä! Pannaan sitten kuulutukseen vaikka heti, että
+pääsee tästä loukkauksesta —
+
+_Eenokki_. No, no! So, so! Minä olen ajatellut — noin ikään — että —
+jos vielä ajattelisimme —
+
+_Ruura_ (polkee jalkaa). Voi tuhannen! Kuinka minua suututtaa! Mokoma
+nulikka! Kehtaakin!
+
+_Eenokki_. Jos minä nyt menisin kotia ja vähän — noin ikään (nousee). —
+ajattelisin —
+
+_Ruura_. Ei minnekään! Nyt juodaan kihlajaiskahvit heti — uhallakin —
+heti —
+
+_Eenokki_ (peräytyy hitaasti). Noin ikään — minä ajattelin — että vielä
+ajateltaisiin — ja kotiakin on kiire.
+
+_Ruura_ (kääntyy Eenokkiin). Mitä?
+
+_Eenokki_. Eihän ole syytä hätäillä. Jos joskus passaa, niin poikkean
+katsomaan — niittytiekin tuosta kulkee — noin ikään — ja naapuruksia
+ollaan —
+
+_Ruura_ (hypähtää ylös). Mitä?
+
+_Eenokki_. Hyvästi vaan nyt — tällä kerralla — täällä on vieraitakin —
+noin ikään — (yskii ja hiipii ulos, lyö oven kiinni lujasti, mutta jää
+kurkistelemaan oven taakse).
+
+_Ruura_. Oi voi, minua — onnetonta naista! Auttakaa! Ei minua
+yksinäistä leski-parkaa kukaan turvaa. (Menee istumaan uunipenkille.)
+
+_Josua_ (hyppää tiinusta, menee istumaan emännän viereen). Minä turvaan
+— minä —
+
+_Ruura_ (heittäytyy Josuan kaulaan). Josua! Josua! Sinä olet ainoa
+mies! Sinä olet turva hädässä —
+
+_Josua_. Minä olen kuin kallio —
+
+_Ruura_. Mutta nai minut heti — aivan heti!
+
+_Josua_. Heti kun vain tulee ensimmäinen kuunpimennys!
+
+_Aili_ (tulee Villen kanssa keittiöstä). Siunatkoon!
+
+_Puhemies_ (tulee ulkoa ja työntää Eenokin sisään). Mikäs urkkija
+täällä on?
+
+_Eenokki_. Se on väärä — väärä —
+
+_Josua_. Eenokki on se väärä markan raha — juuri vissiin! Ja minä olen
+oikea. (Syleilee Ruuraa.)
+
+_Puhemies_. Kas, kas! Mitä nuo tekevät?
+
+_Josua_. Me menemme naimisiin — heti kun tulee kuunpimennys —
+
+_Ruura_. Eipäs — vaan kirkkaalla päivällä ja kaikkien nähden. (Aili ja
+Ville onnittelevat ja tulevat onnitelluiksi.)
+
+_Puhemies_ (taputtaa Josuata olalle). Näetkös — että ennustin oikein!
+Ja koska ennustus nyt on täyttynyt, niin — tuossa kukkarosi! — (tarjoaa
+Josualle tupakkakukkaroa) — tulitikut riittävät palkakseni —
+
+_Josua_. Enkä huoli! Kauppa kuin kauppa! Kiitos vain ennustuksesta!
+
+_Ruura_. Mikä ennustus se oli?
+
+_Josua_. Hän ennusti vain tätä — (suutelee Ruuraa) — kuunpimennystä.
+
+Väliverho.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76992 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..b5dba15
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this book outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2c978bc
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for book #76992
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/76992)