Update for 76924HEADmain

4 files changed, 2483 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/76924-0.txt b/76924-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..7c734bb
--- /dev/null
+++ b/76924-0.txt
@@ -0,0 +1,2467 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76924 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+TEHTAANTYTTÖ
+
+3-näytöksinen näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+JALMARI JÄRVIÖ
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Yrjö Weilin & Kumpp. Oy,
+1911.
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+ANTTI, Vuorelan torpan isäntä.
+HENNA, hänen vaimonsa.
+SIIRI, |
+AKU,   | edellisten lapsia.
+MARI   |
+HAGEN, Vihantilan kartanon omistaja.
+TORSTEN, hänen poikansa.
+HETA, palvelustyttö Vihantilassa.
+LEVOLA, tehtaantyömies, Hennan veli.
+SELMA, hänen tyttärensä.
+
+Ensimäisen ja toisen näytöksen väliä on viisi vuotta.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+(Tupa Vuorelan torpassa. Oikealla ikkuna, sen edessä pöytä ja pöydän
+takana pitkä penkki. Perällä ja vasemmalla ovi, edellinen ulos,
+jälkimäinen kamariin. Vasemmalla peränurkassa takka, oikealla vuode ja
+vasemmalla sivuseinällä pöytäkaappi. Vielä muutamia tuoleja, seinällä
+vanhanaikainen haulikko ja uunin edessä jakkara.)
+
+(Esiripun noustessa Henna makaa vuoteella, Siiri istuu uunin edessä
+jakkaralla lukien katekismusta. Aku ja Mari istuvat lattialla,
+edellinen vuoleskellen puupalasta ja jälkimäinen leikkien tulitikuilla.)
+
+HENNA (kalpea, noin 35-vuotias, ennen aikojaan vanhentunut nainen
+nousee istumaan sängyn laidalle, liittää kädet ristiin ja puhuu
+heikolla, valittavalla äänellä).
+
+Siiri kulta, laitahan ruokaa pöydälle! — Isäkin tulee kai pian jo
+kotiin ja hänellä on varmaankin nälkä. Ei ottanut edes evästä mukaansa
+— ja semmoisen matkan on saanut kulkea ja semmoisessa Jumalan ilmassa.
+(Nojaa kyynärpäällään päänalaiseen.)
+
+SIIRI (lukee ääneen, lopettamalla).
+
+»Rankaiseeko Jumala lapsia vanhempain pahain tekoin tähden? Rangaistus
+kyllä lankee sen päälle, joka synnin tekee; mutta jos lapset ovat
+osalliset vanhempainsa synneissä ja käyvät samaa tietä, niin he saavat
+kärsiä sekä omain että vanhempainsa syntien tähden». — Äiti kuule!
+Tekevätkö kaikki ihmiset syntiä?
+
+HENNA
+
+Sinä kyselet, lapsi kulta, niin tavattomasti, enkä minä osaa sinulle
+kaikkia asioita selittää. — Kaikki ihmiset ovat siinneet ja syntyneet
+synnissä ja tekevät syntiä joka päivä — sekä ajatuksilla, puheilla että
+töillä.
+
+SIIRI (juoksee äitinsä kaulaan).
+
+Äiti! Olenko minäkin sitten jo syntyissäni ollut syntinen — ja Aku ja
+Marikin? (Tulee etualalle.) Niin, äitihän sanoi, että kaikki ihmiset
+ovat siinneet ja syntyneet synnissä. (Pyörähtää ympäri ja istuu
+jakkaralle.) Mutta tästälähin minä tahdon olla oikein kiltti enkä tee
+ollenkaan syntiä.
+
+HENNA (tulee hoiperrellen etualalle).
+
+Mitä Jumalan nimessä minun pitää tekemän? Lapsi kyselee yhä vain
+kummallisempia asioita. — Tekevätkö kaikki ihmiset syntiä? Olenko
+minäkin ollut jo syntyissäni syntinen? — (Huokaa.) Ja aamulla hän
+kysyi, miksi ei metsänvahdin Annin tytöllä ole isää kuten muillakin
+lapsilla. Enkä minä voinut siihenkään vastata mitään. (Huokaa.) Minä en
+voinut...
+
+SIIRI (havahtuu ajatuksistaan ja tulee äitinsä luokse).
+
+Äiti, mutta voihan se Annin pikkutyttö pitää metsänvahtia isänään
+niinkuin ne toisetkin lapset, eikös voikin, äiti? — Suotta vaan
+sanotaan, että se on isätön lapsi.
+
+HENNA (ottaa Siiriä kädestä ja he istuvat sängyn laidalle).
+
+Siiri kiltti, et sinä vielä niitä asioita ymmärrä... Niin, voihan se.
+Mutta kuulehan, laita nyt ruokaa pöydälle. Isäsi on tuossa tuokiossa
+kotona ja on luultavasti vihainen ellei saa kohta ruokaa. Voisit mennä
+kotaan ja keittää vähän perunoitakin.
+
+SIIRI (nousee ylös). Niitähän minä jo äsken laitoin kiehumaan! (Ottaa
+kaapista leipäkorin Ja kalavadin ja asettaa ne pöydälle. Aikoo mennä,
+mutta palaa ovesta ja ottaa naulasta isänsä takin, jota sovittelee
+yllensä.) Kuulehan, äiti! Kuinka pitkä matka täältä on tehtaalle?
+
+HENNA
+
+Kolmen peninkulman paikkeille sitä kai on, ainakin puolenkolmatta.
+
+SIIRI
+
+Eikö se ole tehdas se suuri tiilinen rakennus sen valkoisen talon
+takana?
+
+HENNA
+
+On, sehän se on, mutta mistä sinä sen tiedät, Siiri?
+
+SIIRI (hilpeästi).
+
+No hyvänen aika, kun äidillä on huono muisti! Minähän kävin Akun kanssa
+siellä kesällä.
+
+HENNA
+
+Niin vainkin, kyllähän minä jo muistan. Te kävitte siellä...
+
+SIIRI
+
+Ja se on insinöörin talo se suuri valkoinen, joka on kuin kirkko. Eikö
+olekin, äiti?
+
+HENNA
+
+Insinöörin? — niin, senhän se on. Tai oikeastaan kait se yhtiön on,
+vaikka insinööri siinä asuu. (Jää ajatuksiinsa.)
+
+SIIRI
+
+Se oli niin tavattoman hyvä se herra, taputti minua poskelle ja sanoi:
+»Onko sinä se Ahola Henni lapsi?» Ja markan antoi meille molemmille,
+vaikka marjojakin oli niin vähän. (Katsoo surumielin vaatteitaan.)
+Voi, kun oli kauniit vaatteet niillä »röökynöillä». (Ottaa uunilta
+tulitikkulaatikon.) Mahtaneekohan isä tuoda minulle hamekankaan?
+(Menee.)
+
+HENNA
+
+Otapas, Aku, kaapista voiasetti ja laita Marille voileipä. Sitten
+saatte mennä kamariin nukkumaan.
+
+AKU (nousee ylös).
+
+Saanko minäkin voileivän? äiti?
+
+HENNA
+
+Saat, ja taitaa siellä kaapissa olla vielä vähän maitoakin.
+
+AKU (laittaa voileivät, ottaa kaapista maitokupin ja menee Marin kanssa
+sivuovesta.)
+
+HENNA (nousee istualleen).
+
+— Insinöörin talo. (Kävelee pöydän taakse, istuu ja ojentaa kätensä,
+joita pitää ristissä pöydän yli.) — Ja niillä lapsilla oli kauniit
+vaatteet... Miksi ei myöskin hänellä —? »Onko sinä se Ahola Henni
+lapsi». Hm! — Ja tietysti yhtä lempeästi kuin kerran minulle: »Sinä
+Henni on nii kaunis tyttö —». (Huokaa.) Niin, niin! Minä olin silloin
+vaan vuotta vanhempi kuin Siiri nyt. (Huokaa entistä syvempään.)
+Parempi olisi ollut, etten olisi ollut niin kaunis. (Menee sängyn luo,
+heittäytyy pitkäkseen ja puhuit jotakin itsekseen.) — — —
+
+    (Kuuluu askeleita, Antti ja Levola astuvat sisään.)
+
+ANTTI (noin 60-vuotias hämäläisukko, yllään sarkapalttoo ja polviin
+ulottuvat lumisukat koivikkaineen).
+
+Terveisiä pitäjältä! (Kopistelee lunta jaloistaan. Istuu pöydän ääreen,
+ottaa kontin selästään ja alkaa kaivella piippuaan).
+
+LEVOLA (40-vuotias tehtaantyömies, reipasliikkeinen ja puettu vähän
+kaupunkilaismalliin).
+
+Hyvää iltaa, Henni! (Tervehtii kädestä.) No sairaanako sinä taasen?
+(Laskee pois pyssyn olaltaan ja riisuu vaatteitaan.)
+
+HENNA (istuu).
+
+Niin, mitäpäs tässä muuta kuin sairautta. — Rinnassa taasen tuntuu niin
+kipeältä. (Yskii, katsoo Anttiin päin.) Antti, mitenkä menivät asiat?
+
+ANTTI (miettivän ja myrtyneen näköisenä.)
+
+Meniväthän ne niinkuin menivät. Herra ties vaikka tästä vielä
+vanhoilla päivillään saisi lähteä mieroa kiertelemään. Jos vain nuo
+»forsmestarin» määräykset kerran tulevat voimaan, niin mahdottomaksi
+käy silloin 'eläminen Vuorelassa. Mutta se näkee, joka elää. (Alkaa
+tyhjentää konttiansa. Laskee pöydälle pari paperikääröä ja vehnälimpun.
+Vilkasee ympärilleen.) Mutta missä lapset ovat? Mari ja Aku — ja
+Siirikin.
+
+HENNA
+
+Kamarissahan ne ovat — taitavat jo nukkuakin. Siiri on kodassa.
+
+ANTTI (itsekseen).
+
+Täytyyhän sitä lasten saada vähän pitäjän tuliaisia. (Ottaa puukon
+tupestaan ja leikkaa limppua.) Harvoin sitä saakin meikäläinen maistaa
+näin valkoista leipää. (Ottaa pari viipaletta ja aikoo mennä kamariin.)
+
+LEVOLA
+
+Älähän hätäile, Antti. Pitäisi sitä minullakin olla jotain tuomisia.
+(Vilkaisee ympärilleen.) Mutta mihin laskinkaan koko paketin?
+
+HENNA
+
+Täällä sängyn jaloissa on jokin paketti, kai se on sinun.
+
+LEVOLA
+
+On kuin onkin. (Ottaa paketin ja aukaisee.) Selma sen laittoi, ties
+mitä lienee sisällä. (Menee kamariin, mutta palaa heti.) Mutta missä
+Siiri on? Sillehän se Selma käski tuomaan terveisiäkin oikein Porvoon
+mitalla.
+
+    (Siiri tulee ulko-ovesta kantaen höyryävää
+    perunavatia, jonka laskee pöydälle.)
+
+SIIRI (iloissaan).
+
+Hyvää iltaa, isä — ja eno? Kuinka tekin olette täällä? Tuliko eno isän
+kanssa?
+
+LEVOLA
+
+Tulin ja ihan sinua katsomaan. Mutta sinähän kasvat niin tavattomasti,
+ettei sinua enää kehtaa edes syliinsä ottaa. — Selma lähetti sinulle
+paljon terveisiä.
+
+SIIRI
+
+KiitoksiaI — Joko Selma on parantunut?
+
+LEVOLA
+
+Selma on yhtä terve taas kuin ennenkin. Yhdessä saatte ruveta tehtaassa
+käymään.
+
+SIIRI (hämmästyksissään). Yhdessä? Ketkä? — Minäkö ja Selma? (Hyppää
+isänsä kaulaan.) Pääsenkö minä tehtaalle, isä, pääsenkö?
+
+ANTTI
+
+Pääset. Ylihuomenna saat lähteä enosi mukana.
+
+SIIRI (iloissaan).
+
+Voi kuinka hauskaa tuleekin! (Menee äitinsä kaulaan, kysyy
+rukoilevasti.) Onko se oikein totta, että pääsen tehtaaseen? Onko äiti?
+
+HENNA
+
+Niinhän isäsi kuului sanoneen, eiköhän se sitten totta liene.
+
+SIIRI (Levolalle).
+
+Ja sitten minä saan enolta oikein paljon kirjoja lukeakseni, enkö
+saakin? (Antille rukoilevasti.) Muistiko isä nyt tuoda minulle
+hamekankaan?
+
+ANTTI (ajatuksissaan).
+
+Muistiko? — Kylläpä vain on monta muuta parempaakin muistettavana.
+
+SIIRI (menee enonsa luo, luoden silmäyksen vaatteisiinsa).
+
+Onko enolla paljon kirjoja?
+
+LEVOLA
+
+Eihän minulla paljoakaan ole, mutta kirjastosta niitä saa niin paljon
+kuin vain haluat lukea.
+
+HENNA (tuskallisesti).
+
+— Kuule, Siiri? — On kait siellä kodassa vielä tulta? Menehän
+keittämään enolle kahvia. Kyllä kai sieltä vielä tulee pannullinen?
+
+SIIRI (ottaa kaapista kahvirasian ja katsoo sisään).
+
+Tulee vaikka kaksikin. (Menee.)
+
+ANTTI
+
+Ja ellei tulisi, hiin tässä on lisää. (Osoittaa pöydällä olevaa
+pakettia. Kopistelee piippuaan ja yskähtelee.) — Niin Henna! Me siellä
+kävimme Levolan kanssa tehtaalla ja hommasimme Siirin sinne työhön. —
+Onhan se jo siksi iso tyttö, että voi vähitellen ruveta omalla työllään
+leipäänsä ansaitsemaan.
+
+HENNA (väänteleikse tuskallisesti vuoteellaan).
+
+Eihän siitä lapsesta ole tehtaaseen, Antti hyvä — ja niin nuorikin se
+vielä on.
+
+LEVOLA (puuttuen puheeseen).
+
+Niin, kuinkas vanha Siiri nyt onkaan?
+
+HENNA
+
+Vastahan se täyttää kuusitoista keväällä.
+
+ANTTI
+
+Kuusitoista, ja sekö nyt olisi liian lapsi tehtaaseen ménnäkseen? —
+On siellä, Hanna kulta, paljon nuorempiakin. Ja kun nyt kerran sattui
+pääsemään, niin sopiihan sitä mennä.
+
+LEVOLA
+
+Niin, se on totta, että ei sitä pääseminen sinnekään niin perin helppoa
+ole. Paljon on aina pyrkijöitä.
+
+ANTTI
+
+Paljon sanoi mestari olevan työhön tarjokkaita nytkin ja tuskinpa sitä
+vain olisi Siiriäkään otettu, ellei olisi tullut sinne konttoriin se
+insinööri — Vyyreni, tai mikä sen onkaan nimi, sen saksanmaalaisen —
+se, se — —
+
+HENNA (vääntelee tuskallisesti).
+
+Kuule, Antti, eikö sinulla ole kova nälkä? Eikä se Siirikään edes
+tuonut maitoa, että saisitte syödä.
+
+LEVOLA
+
+No, eihän meillä mitään hätää, söimmehän me ennen lähtöä.
+
+ANTTI
+
+Ei hätää mitään, on sitä välistä tehty sama reisu aivan syömättäkin.
+(Sytyttää piippuaan.) Juu, vastaan se pisti mestari ensin, mutta sitten
+kun siinä insinöörin kanssa vähän aikaa »venskasivat» niin jo meinas,
+että sopiihan sitä sitten tulla koettamaan.
+
+HENNA (istuu sängyn laidalle).
+
+Siis Siirilläkin edessä sama kohtalo, samat kärsimykset ja sama maailma
+kuin hänen äidilläänkin.
+
+LEVOLA
+
+Minä olen pääasiassa samaa mieltä kuin sinäkin. Mutta minun mielestäni
+sinä, Henni, sentään katselet asioita ja elämää liian synkästi. —
+Siirillä on edessään sama maailma, mutta se voi silti olla hänelle
+aivan toinen kuin sinulle.
+
+ANTTI
+
+Jaa, minä en käsitä mikä hätä »siinä maailmassa» olisi elää. Helppoa
+se on se työkin maantyön rinnalla, ja perin ovat hyviä ja ystävällisiä
+siellä ihmisetkin kaikki järjestään. (Virittää piippunsa.) Niin pakanan
+höyli mies se insinöörikin, juttelee kuin vertaisensa kanssa vain,
+vaikka kuuluu olevan aatelissukuakin.
+
+HENNA (halveksivasti).
+
+Hm! — Aatelissukua. — (Huokaa.) Hyvähän se taitaa olla, ehkäpä liiankin
+hyvä.
+
+ANTTI (varmasti).
+
+Hyvä se on mieheksi. (Nauraa.) Tulla tokasi kiinni partaanikin ja
+sanoi: »Onko se noi vanha mees se Ahola Henni nai.» — Ja sen se oli
+vain toimesta, kun Siirikin otettiin tehtaaseen.
+
+HENNA
+
+Antti! Mutta minähän olen aina sanonut, että en laskisi Siiriä
+mielelläni tehtaaseen. Ennen minne muualle hyvänsä. (Rukoilevasti.)
+Voi, Antti! Annetaan hänen vielä jäädä pariksi — tai vaikka vain
+vuodeksikin — kotiin ja lähetetään sitten pitäjälle palvelukseen.
+(Huokaa.) — Ties kuinka kauvan saan tässä taasen vuoteella virua, —
+ja kuka sitten hoitaa noita huonompia ja tekee tärkeämpiä askareita.
+(Purskahtaa itkuun.)
+
+ANTTI (nuhtelevasti).
+
+Mutta Henna, pitäisihän sinun ymmärtää, että meitä on tässä joukkoa
+muutenkin jo liiaksi. Kovin on ahtaalla leipä, ja avulta tuntuu, kun
+on yksikin suu vähemmän. — Aku pystyy kyllä jo tekemään askareita ja
+hoitamaan sinua ja Maria. — Sitä paitsi, kotosalla sitä on minunkin
+oltava, kunnes sattuu saamaan jonkinlaista työmaata. (Jää ajatuksiinsa.)
+
+LEVOLA (yskähtää kuivasti).
+
+Kyllä se niinkin on, että ei sitä juuri kannata nykyisin työtönnä
+elellä, ken vain suinkin kynnelle kykenee. — Tehtaaseen sitä saa
+Selmakin lähteä, vaikka onkin vasta neljäntoista.
+
+HENNA
+
+Niinkö? Kuinkas se Levolan talous tulee sitten hoidetuksi, kun molemmat
+henget käyvät työssä?
+
+LEVOLA
+
+Olen ajatellut, että kävisimme »keittiössä» päivällisellä ja aamiaisen
+ja illallisen hommaisimme kotona kaikin yhdessä.
+
+ANTTI (havahtuen).
+
+Niin oikein. Koettaa sitä pitää konstia jos toistakin. — En minä
+ymmärrä, mitä se Hennakin niin vastustaa sitä tehtaaseen menoa. Minun
+mielestäni on vain sitä parempi, mitä aikaisemmin lapset tottuvat
+työhön. (Hennalle.) — Minusta sinun, Henna, pitäisi olla iloinen, kun
+Siiri pääsee työhön.
+
+HENNA
+
+Mutta siinäkö nyt sitten on kaikki, että vain saa työpaikan? (Huokaa.)
+— Antti rukka, on siinä muutakin ajateltavaa. — Hyvä on saada työpaikka
+ja tottua työhön, äärettömän hyvä. Mutta minkälaista työtä, ja missä,
+se ei suinkaan ole sama — ja siltä puolelta minä asiaa enemmän
+ajattelen. (Heittäytyy pitkälleen.)
+
+ANTTI (jotenkin tiukasti).
+
+Minun tietääkseni ei sinulla pitäisi olla mitään arvelemisia Siirin
+suhteen, kun kerran veljesi lupaa ottaa hänet luokseen asumaan ja pitää
+hänestä yhtä hyvää huolta, kuin omastakin lapsestaan.
+
+LEVOLA
+
+Niin, sen minä olen luvannut ja koetan myöskin parhaani mukaan täyttää.
+
+ANTTI
+
+Ja huolenpitoa ja kuria se tyttö todella tarvitseekin, sillä Siiri
+on tosiaankin vähän merkillinen luonteeltaan. Tekee se työtäkin, kun
+päähän pälkähtää, mutta välistä taasen istuu nurkassa tuntikausia kuin
+naulattu, ja silloin siitä ei ole selvillä, itkeekö se vai nauraako.
+Ja sitten se erinomainen halu kirjojen perään... No, siellähän niitä
+sitten saa paremmin niitäkin — —-.
+
+HENNA (nousee istumaan).
+
+Niin, ehkäpä on hyväkin, että Siiri pääsee pois täältä. Minulla vain on
+kaikenlaisia omia ajatuksiani ja usein erilaisia kuin muilla.
+
+ANTTI
+
+Sinulla on hyviä ajatuksia, Henna. — Mutta lapsen hyvää minäkin
+ajattelen ja olen aina ajatellut. Ei suinkaan kukaan voi sanoa, että
+olisin Siiriä koskaan hylkinyt, vaikka kohta ei olekaan — —.
+
+HENNA (hätäisesti).
+
+— Hyvä olet ollut Antti. (Rukoilevasti.) Ja hyvähän sinä olet nytkin.
+Ethän tahdo pakoittaa Siiriä tehtaaseen, kun minä niin mielelläni
+pitäisin hänet kotona vielä? Ethän, Antti?
+
+ANTTI (vihaisesti, kävellen lattialla).
+
+No, mutta kyllä se nyt on vallan kumma. On tässä taakkaa jo
+yllinkyllin teistä toisistakin ja vielä pitäisi elättää laiskana
+kuusitoistavuotista tyttöä — hyvääkin mamsellia —.
+
+LEVOLA
+
+Mutta älähän nyt Antti raivostu. Koetetaan puhua asiasta järjellisesti.
+
+ANTTI
+
+Järjellisesti? Mikä tässä on järjellistä ja mikä järjetöntä? — Ei,
+minunkin kärsivällisyydelläni on rajansa ja tämä asia saa olla
+päätetty. (Varmasti.) Siiri menee ylihuomenna tehtaalle niinkuin
+on puhuttu —. Sittenpähän saa, jos pystyy ansaitsemaan, itsellensä
+koreempia vaatteitakin; — meillä ei niitä kannata laitella. Hyvä
+on, kun on saanut leipääkin kylläkseen, mokomakin — kenen lieneekin
+herrojen kakara. (Vaipuu ajatuksiinsa.).
+
+LEVOLA
+
+No, no, Antti! Nyt sinä puhut liikaa. Toisin sinä puhuit silloin,
+kun pyysit minua toimittamaan Henniä vaimoksesi. (Huokaa ja jatkaa
+itsekseen.) Parempi olisi kai ollut, jos olisi jäänyt sekin kauppa
+tekemättä ja minä olisin ottanut lapsen meille, kuten ensin
+ajattelinkin. — Mutta kukapas niitä asioita osaa niin pitkälle harkita.
+— Ja itsellähän sillä Hennallakin oli kova halu päästä pois tehtaasta
+ja sen ympäristöltä. Ja näin se sitten kävi, nyt ne ovat saaneet kärsiä
+molemmat, sekä äiti että tytär. (Kävelee.)
+
+HENNA
+
+Niinpä niin! Kärsiä ovat saaneet ja Jumala yksin tietää, mitä vasta
+saavat kärsiä.
+
+ANTTI
+
+— En minä ymmärrä, mitä erinomaisia kärsimyksiä teillä tässä on ollut
+kummallakaan. — Leivästä ei vielä isompaa puutetta ole ollut — ainakaan
+tähän asti. (Kävelee lattialla levottomana.) Ja laiskuuttaan siitä saa
+syyttää, jos viluakin on kärsinyt, metsä kun on ihan päälle kaatumassa.
+(On kuin hakisi jotakin. Käy kamarissa, menee ulos.)
+
+HENNA (nousten hetkisen äänettömyyden perästä istualleen).
+
+Niinpä niin! — Kunpa ei osaisikaan elämältä sen enempää vaatia, niin
+onnellinen olisi. Ja ehkäpä niin pitäisi ollakin? ehkäpä onkin väärin
+ajatellakaan muuta, toivoakaan mitään enempää?
+
+LEVOLA
+
+Totta puhuit, Henni. Onnellinen se, joka kohtaloonsa osaisi alistua,
+olipa se sitten miten kiero tahansa. Mutta, se on vaikeata. (Istuu
+Hennan sängyn viereen.) Se on vaikeata ja monelle mahdotontakin.
+
+HENNA (pudistaen päätään).
+
+Mahdotonta.
+
+LEVOLA
+
+Uskon, että olet saanut paljon kärsiä, mutta ethän ole vihainen minulle?
+
+HENNA
+
+Kuinka olisin sinulle vihainen? Paitsi Siiriä olet sinä ainoa, joka on
+minulle osoittanut rahtusenkin rakkautta sen jälkeen kuin tulin tänne.
+
+LEVOLA
+
+Niin, olihan siinä hiukan minunkin syytäni, että tulit Antin vaimoksi.
+Vaikka enhän minä olisi sinua tahtonut, ellet itse — —- —
+
+HENNA
+
+Etpä suinkaan! Itse olen osani valinnut. Itse tänne tahdoin siksi,
+että en silloin ymmärtänyt vielä kylliksi elämää.
+
+LEVOLA
+
+Niin, kukapa sitä koskaan tarpeeksi ymmärtänee. (Huokaa.) Puhuuko se
+Antti usein noin?
+
+HENNA
+
+Hyvin usein. Mutta ei koskaan Siirin kuullon, Jumalan kiitos. Ja
+tähän asti on Siiri ollut vielä liian nuori huomatakseen mitään Antin
+käytöksestäkään.
+
+LEVOLA
+
+No onhan sekin edes hyvä. (Miettii.) Mutta kuule, Henni! Mitä varten
+sinä oikeastaan vastustat Siirin tehtaalle tuloa? Eiköhän se sittenkin
+liene parempi sekä hänelle että sinulle?
+
+HENNA
+
+En tiedä itsekään miksi sitä vastustan. Voihan se olla hyväkin, mutta —
+— —. Kyllä se Siiri on, kuten Anttikin sanoo, vähän kummallinen. Minä
+niin pelkään hänen tähtensä.
+
+LEVOLA
+
+Onhan se niinkin. Eihän se kehuttavaa ole elämä sielläkään, mutta minä
+kyllä lupaan tehdä kaiken voitavani Siirin parhaaksi.
+
+HENNA
+
+Minä tiedän sen. Siiri lukee halusta, koeta hankkia hänelle kirjoja,
+niin ehkäpä sen loma-ajat kuluvat niiden parissa.
+
+    (Henna ja Levola jäävät ajatuksiinsa. Äänettömyyttä.)
+
+SIIRI (tulee sisälle vilusta hytisten ja kantaen nokista kahvipannua,
+minkä laskee pöydälle).
+
+Kylläpäs oli vastusta ennenkuin sain kypsäksi. (Ottaa kaapista
+kahvikaluja ja asettaa pöydälle.) — Kodan oven on tuuli paiskannut
+sarannoiltaan, ja sinne tuulee niin armottomasti. Ihan tahtoi viedä
+tulen seinän läpi. — Kylläpäs olisikin mukavaa, jos olisi oikein hella
+tuvassa niinkuin metsänvahdillakin. Saisi vain täällä lämpöisessä istua
+ja keittää kahvia ja perunoita.
+
+LEVOLA
+
+No Siiri! sinä siis tulet minun tytökseni.
+
+SIIRI
+
+Tulen eno.
+
+LEVOLA
+
+Kyllä teille tuleekin siellä hauskaa. Selman kanssa käytte yhdessä
+tehtaassa ja hoidatte meidän pientä talouttamme.
+
+SIIRI (iloissaan).
+
+Niin, eno! Ja sitten me käymme joka pyhä kirkossa Selman kanssa. —
+Kirkkohan on niin lähellä?
+
+LEVOLA
+
+Niin, eihän sinnekään pitkä matka ole. — Ja joskus saatte mennä työväen
+yhdistyksellekin katsomaan näytelmiä.
+
+SIIRI (hypähtää etualalle ja virkkaa hiljaa).
+
+Ja sitten minä näen sen Torstenin, ja sitten — — —
+
+ANTTI (astuu sisään myrtyneen näköisenä, kädessään pari teiren kuvaa.
+Käy vitkalleen pöydän ääreen).
+
+— Jos tässä sitten joisi edes kahvia. — Olisi tässä vähän syötävän
+tapaistakin, jos maittaa. (Kouraa perunoita.) Kylmiä ne ovat nuo
+perunatkin — vaan harvoinpa ne meillä niin ruoat ovatkaan parhaillaan.
+— No, lankomies, tulehan haukkaamaan kalaa, leipää ja juomaan kuppi
+kahvia päälle.
+
+LEVOLA
+
+Kiitos vain! Nälkä ei tässä juuri ole, mutta kuppi kuumaa, se nyt ei
+koskaan ole pois tieltä. (Käy pöydän ääreen.)
+
+ANTTI (haukkaa palasen).
+
+— Ei tunnu maittavan minullekaan. (Kaataa kahvia, juovat.)
+
+HENNA
+
+Kuulehan, Siiri! laita sinä vuode kamariin. Miesten on siellä
+rauhallisempi nukkua. Lapset saavat maata lattialla.
+
+    (Siiri menee kamariin.)
+
+ANTTI
+
+Minä luulen, että meillä on aamulla hyvä lintuilma. Tuuli on jo
+aikalailla tyyntynyt ja taivas selkenee.
+
+LEVOLA
+
+Hyväpä olisikin, ettei vallan tyhjin käsin tarvitsisi kotiin palata.
+
+ANTTI
+
+No tyhjinkäsin ei sitä nyt koskaan tarvis palata, silloin kun minä olen
+mukana ja ruununmailla yksikin lintu visertää.
+
+LEVOLA
+
+Älähän kehu, monta on ottajaa. Minä luulen, että kyllä on
+huomenaamullakin taas metsässä herroja kuin »Vinkkilässä kissoja».
+(Juo kahvinsa.) On ne vain kovia jahtimiehiä, se forsmestarikin ja
+Vihantilan nuori herra. — Mutta, hyvät niillä on vehkeetkin.
+
+ANTTI
+
+Hyvät on, vaan mikäs niitten rikkaitten on rehkiessä. Pyssyjä ostetaan
+toinen toistaan parempia. Ja koirat sitten, niiden päässähän sitä on
+järkeä enempi kuin oli minulla ja isävainajalla yhteensä. (Lopettavat
+kahvinjuonnin.)
+
+    (Siiri tulee kamarista, istuu jakkaralle.)
+
+HENNA
+
+Menkää te miehet sitten sinne kamarin puolelle nukkumaan. Kyllä kait
+uni jo kohta rupeekin maistumaan.
+
+LEVOLA (nousee pöydästä).
+
+Jaa-a, luulenpa, että ei minun ainakaan kovin kauvan tarvitse unta
+odotella. Hoh hoi! Koskee se vain oudokselta koipiin tuo käveleminen.
+
+ANTTI (Nousee myöskin ylös).
+
+En minä sentään sinun ijälläsi vielä ollut tietääksenikään tästä
+matkasta. (Menevät.)
+
+LEVOLA (kamarin ovelta).
+
+Hyvää yötä, Henni ja Siiri!
+
+HENNA
+
+Hyvää yötä! (Siirille.) Jos kaataisit minullekin kupin kahvia, taitaa
+se vielä olla kuumaa?
+
+SIIRI (kaataa kahvia ja istuu jakkaralleen. Alkaa Hennan juotua). —
+Se Torsten on varmaankin kovin hyvä, eikö olekin, äiti? (Vie kupit
+pöydälle.)
+
+HENNA (ihmeissään).
+
+Mitä? — Kuka Torsten?
+
+SIIRI
+
+No se, jonka minä äsken näin.
+
+HENNA
+
+Mitä sinä puhut, Siiri? Ethän sinä tunne ketään sen niinistä ihmistä?
+
+SIIRI
+
+Tumienpa niinkin, ja juuri äsken minä hänet näin.
+
+HENNA
+
+Näit? — Oletko päästäsi pyörällä!
+
+SIIRI (etualalla, ottaa taskustaan pienen sormuksen ja tavaa).
+
+T-o-r-s-T-o-rsten. — Torsten Äidin muisto, — niinhän hän sanoi itsekin,
+että se on äitivainajansa sormus. (Pistää sormuksen taskuunsa ja menee
+entiselle paikalleen.) Torsten se on sittenkin hänen nimensä.
+
+HENNA
+
+Siiri, oletko järjiltäsi?
+
+SIIRI (ajatuksissaan).
+
+E-ei, en minä ole.
+
+HENNA
+
+Mutta siltä puheesi kuulostavat. Juttelet Torstenista ja sormuksesta,
+joita kumpaakaan ei ole olemassa.
+
+SIIRI
+
+No katsohan nyt, äiti, itsekin. En minä järjettömiä puhu. (Antaa
+sormuksen.) Tässä on sormus ja siinä on Torstenin nimi.
+
+HENNA (ottaa sormuksen, huokaa).
+
+Herra hallitkoon! (Heittäytyy pitkälleen.) Tämäkö vielä lisäksi. —
+Lapseni on varas. (Nousee istumaan, jatkaa tyynesti.) Kuule Siiri!
+miten olet saanut tämän käsiisi?
+
+SIIRI
+
+Sain sen häneltä.
+
+HENNA
+
+Häneltä! (Vakavasti.) Tunnusta suoraan kaikki. Sinä varastit tämän
+kesällä tehtaalla käydessäsi.
+
+SIIRI
+
+Enkä varastanut, äiti, en.
+
+HENNA
+
+Kiltti lapsi, kerro miten ja mistä olet saanut sormuksen.
+
+SIIRI
+
+Enkös ollutkin minä äsken kodassa kahvia keittämässä — ja hyvää kahvia
+keitinkin, eikös ollutkin, äiti? vaikka tuulikin niin kamalasti,
+että... Isän täytyy huomenna laittaa se ovi.
+
+HENNA
+
+Niin lapseni, olithan sinä — hyväähän se oli, mutta mitäs sitten?
+
+SIIRI
+
+No, odotahan nyt, äiti. (Korjaa istuintaan.) Juuri kun olin saanut
+pannun tulelle, kuului kellojen helinää — ja ne pysähtyivät ihan kodan
+ovelle.
+
+HENNA (melkein kärsimättömästi).
+
+Ketkä ne?
+
+SIIRI
+
+Koko kuorma. Niitä oli kaksi herraa ja toinen — se oli se Torsten —
+tuli kotaan ja pyysi vettä juodaksensa. Niin tavattoman höyli se oli,
+ei edes antanut tulla lasia hakemaan, itse vain joi ämpäristä sillä
+korvattomalla kupilla. — (Nauraa.)
+
+HENNA (ajatuksissaan).
+
+Forsinestari, mutta kukahan se toinen olisi ollut?
+
+SIIRI
+
+Ja sitten se istui siinä tukilla ja pyysi minun antamaan tulta
+paperossiinsa. — Hän on varmaankin hyvin nuori vielä, ihan se
+lörpötteli kuin Aku, kaikkea turhanpäiväistä vain: sanoi minuakin
+äitivainajansa näköiseksi. Ja sitten se kysyi, montako lehmää meillä on
+ja onko meillä meijeriä ja pidänkö minä koelypsyä. — Äiti, kuule, mitä
+se koelypsy on?
+
+HENNA
+
+Lapsi hyvä, enhän minä itsekään tiedä. Mutta — — —
+
+SIIRI
+
+Ja sitten se toinen herra huusi sitä. — Ne menivät metsänvahdille yöksi
+ja lähtevät sieltä aamulla jahtiin. Niillä oli kaksi koiraakin reessä —.
+
+HENNA (kärsimättömästi).
+
+Mutta nythän on kysymys siitä, mistä olet saanut sormuksen?
+
+SIIRI
+
+No kun se olisi maksanut minulle siitä juomavedestä ja paperossin
+virittämisestä, mutta sillä ei ollut pientä rahaa. Ja sitten se antoi
+sen sormuksen, mutta kielsi hukkaamasta, kun se on muisto hänen äiti
+vainajaltaan ja sitten hän lupasi tulla hakemaan sen pois, kun tulee
+ensi kerran jahtiin.
+
+HENNA
+
+Ja sinä otit sen. (Huokaa ja heittäytyy pitkälleen käsi hervotonna
+sängyn laidalle.) Voi lapsi raukka! Sinä olet, Siiri, vielä nuori etkä
+tiedä, minkälainen maailma on. (Itkee.)
+
+SIIRI (pelästyksissään).
+
+Mitä, äiti! Oliko pahasti, että otin sormuksen? Oletko minulle siitä
+vihainen?
+
+HENNA (ajattelevasti).
+
+En sinulle vihanen ole, lapsi rukka, en.
+
+(Hiljaisuutta. Sormus putoo Hennan kädestä, Siiri ottaa sen ja
+pistää taskuunsa. Vuoteelta kuuluu nyyhkytystä. Siiri alkaa kokoilla
+kahvikaluja ja aikoo mennä niiden kanssa ulos.)
+
+HENNA
+
+Voithan pestä astiat aamullakin, parasta on, että käymme nukkumaan jo.
+
+SIIRI
+
+Pianhan minä ne nytkin huuhdon, on kai siellä vesikin vielä sen verran
+lämmintä. (Ottaa päälleen takin ja menee.)
+
+HENNA (kävellen pöydän ääreen).
+
+Hän on vielä lapsi tietääkseen, millainen elämä on ja minkälaisia
+ihmiset. (Istuu kädet ristissä ojennettuina pöydän yli.) Mutta,
+pian — liiankin pian, hän tulee ne tuntemaan. — Antti tahtoo Siiriä
+tehtaaseen. Hyvä on, nälkä on ankara määrääjä. Mutta eikö sitten
+maailmassa olekaan muuta pyrkimisen arvoista kuin leipä? — Niin, sitä
+pitäisi olla ja ei olla. Köyhä ei saa mitään muuta ajatella kuin
+leipää. — Jos Siiri olisi Antin oma lapsi, niin ehkäpä hän kuulisi
+rukoukseni ja antaisi tytön jäädä kotia. Mutta minä olen itseni myynyt
+ja minulla ei ole oikeutta edes omaan lapseeni. — Ja mitä minä teen
+niillä rahoillakaan? Niillä voisin ehkä lapseni pelastaa, mutta minä
+en voi, minä en koskaan voi niitä käyttää. — Särkyneen elämäni hinta!
+— Ei, maatkoot ne siellä missä ovat. (Tulee etualalle.) — Minä menin
+naimisiin Antin kanssa päästäkseni pois tehtaalta ja pelastaakseni
+lapseni kuulemasta ihmisten ivaa ja pilkkaa. Täällä metsän korvessa
+ajattelin kasvattaa hänestä hyvän ihmisen — äitiänsä paremman. Mutta
+ajatuksemme kasvatuksesta ovat olleet erilaiset ja niin on lapsi jäänyt
+oman onnensa nojaan, luonnon kasvatiksi. (Kohottaa tuskaisesti kätensä
+ylös.) — Siiri ei tiedä, eikä saakaan tietää, että Antti ei olekaan
+hänen isänsä — —. Minä en laske Siiriä tehtaaseen, en. (Halveksivasti)
+Führer, aatelissukua! — »Onko sinä Ahola Henni lapsi?» Miksi ei
+yhtähyvin »onko sinä minun lapsi?» (Miettii kotvasen aikaa. Lempeästi.)
+— Olisihan kuitenkin synti tässä köyhyydessä estää tyttöä tienaamasta.
+Paras lienee hänen sittenkin mennä tehtaaseen, mutta koskaan hän
+ei saa tulla tietämään, että hänen suonissansa virtaa saksalaista
+aatelisverta, ei koskaan, ei!
+
+    Esirippu.
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+(Torstenin kamari Vihantilassa. Siististi kalustettu, oikealla ikkuna,
+perällä ja vasemmalla ovet. Etualalla kulmittain kirjoituspöytä
+ja perällä vasemmalla sohva pöytineen. Kirjoituspöydällä paitsi
+kirjoitusneuvoja muutamia valokuvia kehyksissä, seinällä peuransarvi
+siihen ripustettuine metsästyskojeineen. Torsten, hoikka 20-vuotias
+nuorukainen, yllään urheilupaita, sarkatakki ja jalassa pitkävartiset
+saappaat, istuu esiripun noustessa kirjoituspöydän ääressä ja
+kirjoittaa.)
+
+TORSTEN (Silmää viimeistä sivua, laskee hätäisesti pois kynän ja
+vilkasee kelloaan).
+
+No niin! Tästä se ei enää miksikään muutu. Tunnustaa täytyy, että hyvä
+ei siitä tullut. — Niin saamarin vaikea ainekin... Kaksikymmenvuotias
+poikanalli menee puhumaan »Naisen velvollisuuksista naisena». Se ei
+ole niinkään helppoa. (Ottaa käteensä valokuvan, miettii.) Eläisipä
+hän vielä, niin toista olisi. Häneltä saisin apua ja vastauksen moneen
+kysymykseen... (Huokaa.) Mutta hänhän on maan mustassa mullassa —
+maannut siellä jo yhdeksän vuotta. —
+
+HAGEN (Reipas, keski-ikäinen ukko. Täydellinen kartanonomistajan
+tyyppi, esiintyy virallisena kuten se, joka tietää olevansa herra
+talossaan. Tulee sisään peräovesta aamupuvussa).
+
+Hyvää huomenta, Totti!
+
+TORSTEN
+
+Huomenta, isä! (Pistää paperit laatikkoon.)
+
+HAGEN
+
+No, kuinka on koelypsyn laita? Tänään on kai kymmenes päivä
+maaliskuuta? — Luulenpa, että sinulle vähitellen alkaa käydä raskaaksi
+nousta edes kolmeakaan kertaa kuussa neljältä ylös?
+
+TORSTEN
+
+Eikö mitä, isä. Olinhan minä aamulypsyllä ja (vilkasee kelloaan) kohta
+saa taas lähteä päivälypsyyn. Maito onkin noussut kelpo tavalla.
+
+HAGEN (sytyttää sikarin, käy istumaan sohvalle).
+
+No niin! Eihän tuo nyt itse asiassa olisi niin vaarallista ollut,
+vaikka olisit jättänyt huomiseenkin. Olisit saanut sunnuntaipäiväsi
+olla vapaana.
+
+TORSTEN
+
+Ei haittaa. Riittää sitä silti aikaa vapaanakin oloon. — Illaksi
+minä pyysinkin karjakon ottamaan maidot ylös, sillä silloin en jouda
+navettaan.
+
+HAGEN
+
+Haa, taidatpa lähteäkin illalla käymään Hietaniemessä? Eilen illallahan
+näkyi taas tulleen kirkonkylässä leimattu kirje. — Tjaa, minulla ei
+suinkaan ole mitään sitä vastaan. — Elli on pulska tyttö ja — kartanon
+ainoa perijätär.
+
+TORSTEN
+
+On kyllä, pulska on ja rikaskin. Mutta en minä sinne mene — ainakaan
+tänään.
+
+HAGEN
+
+No minne sitten aijot mennä illalla?
+
+TORSTEN
+
+Pitäisi mennä työväenyhdistyksen iltamaan.
+
+HAGEN (kummissaan).
+
+Työväenyhdistykseen? — Mutta johan sinä alat, Totti parka, tulla
+hulluksi! Työväenyhdistyksen iltamaan?
+
+TORSTEN
+
+Niin isä, pyysivät pitämään esitelmää ja minä lupasin. (Nousee ylös.)
+Ja mitä hulluksi tulemiseen tulee, niin siitä ei, isä kulta, mitään
+vaaraa — ainakaan toistaiseksi. (Menee sivuovesta.)
+
+HAGEN (kävelee kiihkoissaan lattialla kädet housuntaskuissa).
+
+Jo sen pajan on riivannut itse piru. — Kyllä minä sitten olin pöllö,
+kun annoin hänen mennä sinne. Ei, siitä pojasta ei sittenkään tule
+mitään, koska asiat alkavat tähän suuntaan kallistua. — — (Lempeästi.)
+Hän on äitinsä poika! — Ensiksikin jättää koulunsa, tulee kotiin
+ja tahtoo ruveta maanviljelijäksi. — No, siinä ei vielä mitään
+pahaa, mutta sitten se kanalja rupee käymään työväenyhdistyksessä
+— (halveksivasti) pitämässä esitelmiä. — Hm, sosialismista ja
+kahdeksantuntisesta työpäivästä tietenkin. Jaa, jaa! Kunpa vain ei
+olisi tosia ne huonot rakkausjututkin, joita olen kuullut kerrottavan.
+Hietaniemen Ellistä se ei ainakaan näy piittaavan tuon taivaallista.
+— Ei, tämä peli ei sovi. (Kivakasti.) Jumal'avita kyllä minä siitä
+nulikasta vielä sosialismin piiskaan pois! Tähän asti on saanut puolen
+päivää vapaata, mutta huomisesta alkaen nouskoon ylös viideltä joka
+jumalan aamu. — Ja pehtorille minä sanon, että Torstenia ei tarvitse
+säästää rahtuistakaan enemmän kuin muitakaan työmiehiä. (Istuu
+sohvalle. Äänettömyyttä.)
+
+TORSTEN (tulee sisälle mietiskelevän näköisenä).
+
+Mitä sanot, isä, jos menisin ensi syksynä maanviljelysopistoon?
+
+HAGEN
+
+Siinä sitä nyt ollaan! (Kiivaasti.) Mihin maanviljelysopistoon sinun
+tiedoillasi mennään? Kolmannelta luokalta erosit, ethän sinä, poika
+parka, pääse edes Kurkijoelle, saatikka sitten Mustialaan.
+
+TORSTEN
+
+Menen Harjuun, voutiosastolle.
+
+HAGEN
+
+No se tuntuu joltakin! (Nauraa.) Vihantilan kartanon ainoa poika
+Harjussa voutioppilaana! — Sepäs ei olisikaan hullumpaa, hah hah haa.
+
+TORSTEN
+
+Mutta, isä hyvä, minä tahtoisin niin mielelläni oppia maanviljelystä
+vähän perinpohjaisemmin kuin mitä opin täällä kotona.
+
+HAGEN
+
+Hjaa, eihän minullakaan olisi ollut mitään sitä vastaan, kunpa vain
+olisit viitsinyt aikanasi lukea sen verran, että olisit päässyt edes
+Kurkijoelle. Mutta Harjuun voutioppilaaksi! — Ei, Totti hyvä, siitä ei
+tule mitään —.
+
+TORSTEN
+
+Mitä lukemiseen tulee, niin — pääsenhän minä sen puolesta vaikka
+Mustialaankin, mutta minä en tahdo sinne.
+
+HAGEN
+
+Kas vaan, vai vielä tässä pitää kerskaillakin. Taitaa maar olla hyväkin
+koulu se työväenyhdistys iltamineen. — Minä todellakin ihmettelen,
+mistä mies on saanut päähänsä senkin verran, että pystyy pitämään
+heille esitelmiä?
+
+TORSTEN
+
+Isä! Luuletko todellakin, että olen ihan laiskana viettänyt sen puolen
+päivää, mikä minulla on ollut vapaata?
+
+HAGEN (asetellen itseään mahdollisimman mukavaan asentoon).
+
+Ei, sitä en usko. Päinvastoin uskon, että sinulla on ollut hyvinkin
+paljon työtä ja päänvaivaa — ainakin siitä asti kuin rupesit käymään
+työväen kokouksissa. Uskon, että ei ole sinunlaisellesi miehelle
+niinkään helppoa panna kokoon puheita ja esitelmiä.
+
+TORSTEN
+
+Onhan sitä mennyt vähän aikaa ja vaivaa niihinkin, mutta suurin osa
+sentään lukemiseen.
+
+HAGEN
+
+Juu, juu, täytyy tietysti tutkistella sosialistista kirjallisuutta.
+
+TORSTEN
+
+Ehkäpä vähän sitäkin, vaan enemmän kuitenkin muuta. — Aijon keväällä
+suorittaa ylioppilastutkinnon.
+
+HAGEN (ei ole kuulevinaan viimeistä, korjaa asentoaan entistä
+mukavammaksi).
+
+Ja mitä sitten vielä. (Viittaa halveksivasti kädellään.) Elä viitsi
+puhua pötyä, poikaseni.
+
+TORSTEN
+
+Ei mitään pötyä... Ja täst'edes alan myöskin seurata maanviljelystä ja
+karjanhoitoa koskevaa kirjallisuutta.
+
+HAGEN (havahtuen, kiivaasti).
+
+Taikka kirjoittelemaan entistä »repäisevämpiä» esitelmiä
+kahdeksantuntisesta työpäivästä, yleisestä äänioikeudesta ja sen
+semmoisesta. Ja jonakin kauniina heinänkorjuuaamuna tekee Vihantilan
+kartanon työväki lakon — johtajana kartanon omistajan oma poika.
+(Lyö kädellään reiteensä.) Hiivatti, siitä vasta tulee kaunis soppa.
+(Nauraa.)
+
+'TORSTEN
+
+Mutta isä hyvä! Enhän minä ole koskaan puhunut halaistua sanaa
+sosialismista työlakkoineen, ja hyvin vähän olen niitä ajatellutkin.
+
+HAGEN
+
+Et ole puhunut, ja siitä yksinkertaisesta syystä, että et ole
+uskaltanut. (Heittäytyy hervottomaan asentoon ja huokaa.) Mitä sinä
+Totti parka oikein ajattelet. — Minusta tuntuu siltä kuin et ajattelisi
+kerrassaan mitään — et ainakaan mitään järkevää ja sellaista kuin sinun
+pitäisi. (Jää ajatuksiinsa.)
+
+TORSTEN (sytyttää paperossin, vetää hermostuneesti muutamia sauhuja.
+Kävelee rauhattomasti lattialla ja puhuu tuskin kuuluvasti).
+
+Aina vain ankaruutta! (Ottaa pöydältä valokuvan ja toisen taskustaan.
+Katselee.) Ainoastaan näiden kahden huulilta olen kuullut sydämellisiä
+sanoja, he vain ovat olleet minulle helliä, vieläpä rakastaneetkin
+minua. — Mutta toinen niistä makaa jo maan alla, ja toinen? —
+Rakkaudesta taitaa tulla elämäni suurin onnettomuus. — Isäni on
+ankara mies, hän ei suostu koskaan siihen, että menisin Siirin kanssa
+naimisiin. — Mutta minä en menekään maanviljelysopistoon. (Pusertaa
+kiihottuneena kuvaa ristissä olevien käsiensä välissä.) Sinä olet
+minun, sinun täytyy olla minun! Ellei isäni suostu, jätän kotini ja
+menen — Amerikaan!
+
+HAGEN (havahtuen).
+
+Mitä? (Torsten sävähtää, jää valokuvat kädessä keskelle lattiaa.) Kuka
+täällä puhuu Amerikasta?
+
+TORSTEN (hämillään).
+
+Tuota, niin isä, — minä vain ajattelin — —.
+
+HAGEN (nyökäyttää päätään).
+
+Niin, niin, sinä vain ajattelit sosialismin kehityksestä siellä,
+mutta — tulit ajatelleeksi hiukan äänekkäästi. — Mutta näytäpäs kenen
+valokuva sinulla on kädessäsi? Taitaapa olla Ellin?
+
+TORSTEN (ojentaa isälleen toisen).
+
+Äitini kuva!
+
+HAGEN (tutkivasti).
+
+Entäs se toinen?
+
+TORSTEN (antaa kuvan sanaakaan virkkamatta).
+
+HAGEN (hämmästyen).
+
+Jenni vainajan näköinen! (Torstenille ivallisesti.) Tämä varmaankin on
+joku »aatesisar» sieltä työväenyhdistykseltä? — Ehkäpä tässä nyt onkin
+se mielitietty, josta olen kuullut kerrottavan?
+
+TORSTEN (vuoroin punastuen ja kalveten).
+
+Hän on sittenkin saanut tietää!
+
+HAGEN
+
+— Mutta, Totti, ole mies ja puhu asia suoraan.
+
+
+TORSTEN (yskäisee).
+
+Niin, isä, hän se on. Hänen kanssaan aijon mennä naimisiin. (Kävelee
+lattialla peukalot liivintaskuissa. Äänettömyyttä.)
+
+HAGEN (murtuneena).
+
+Voi Totti raukka! Kyllä sinä sittenkin olet päästäsi vialla! (Katselee
+kuvaa.) — Jenni! (Ihastuu ajatuksesta.) Niin, minulla ei ole suinkaan
+mitään muistutettavaa ihmisen ulkonäköä vastaan, mutta olisipa hauskaa
+tietää, mikä tämä herranvalittu on ihmisiään?
+
+TORSTEN (alkaa epäröidä).
+
+Se — se on — se on Siiri! (Katsoo kelloaan.) Mutta minähän olen unohtaa
+koko koelypsyn. (Aikoo mennä.)
+
+HAGEN
+
+No, no, poikaseni! Koska sinussa on ollut miestä panemaan alkuun
+sellaisia asioita, niin (nousee, menee ovelle ja huutaa.) Heta! — niin
+on kai sinulla sisua selvitellä vyyhti loppuun saakka.
+
+HETA (tulee ovelle ja niijaa syvään).
+
+Mitä herra maanviljelysneuvos tahtoo?
+
+HAGEN
+
+Heta on hyvä ja käy sanomassa karjakolle, että nuoriherra ei tule
+lypsylle.
+
+HETA (mennessään).
+
+Kyllä. Torsten parka on nyt kovilla!
+
+HAGEN (varmasti).
+
+Kuule, Torsten! Isänäsi vaadin, että kerrot jutun kokonaisuudessaan.
+Kuka on Siiri?
+
+TORSTEN (kävellyt edellisten keskustelun ajan rauhatonna, istuu ja
+vastaa hetken epäröityään).
+
+Minä tottelen.
+
+HAGEN
+
+Hyvä, antaapas kuulua! Kuka on Siiri?
+
+TORSTEN
+
+Siiri on ruununmailta torppari Antti Vuorelan tytär. Äiti on jostain
+täälläpäin ja ollut nuoruutensa aikoina tehtaalla työssä —. Henna on
+hänen nimensä.
+
+HAGEN (kohoaa istualleen).
+
+Henna —? (Muistelee jotakin.) — no jaa, sama se.... Sinä tietysti
+olet takertunut tyttöön jahtireisullasi. Ja hänellä tietysti on
+äitivainajasi sormuskin, jonka joskus sanoit hukkuneen metsään? —
+(Heittäytyy jälleen nojalleen.) Niin, niin! Hukkuneet ovat molemmat,
+sekä sormus että sen kantaja.
+
+TORSTEN
+
+Minä tapasin Siiriä Vuorelassa vain kerran. Hän ei ole enää siellä.
+
+HAGEN
+
+Ymmärrän. Sinä olet tietysti tehnyt kaiken voitavasi saadaksesi hänet
+tänne lähemmäksi.
+
+TORSTEN
+
+Ei, isä. Siirin oma isä pakoitti hänet tulemaan tehtaalle jo silloin
+kuin hän oli 15-vuotias.
+
+HAGEN
+
+Ja kuinka vanha hän on nyt?
+
+TORSTEN
+
+Kahdenkymmenen.
+
+HAGEN (nousee kävelemään).
+
+No niin! Riittää jo. Kyllä minä ymmärrän, mikä lintu se on. (Jatkaa
+puoliksi itsekseen.) Tietysti yhtä kevytmielinen kuin äitinsäkin.
+
+TORSTEN
+
+Siiri on kunnon tyttö ja sekä ihmisenä että naisena paljon korkeammalla
+asteella kuin moni hienon maailman »daami».
+
+HAGEN
+
+No, no, Totti! (Heittää halveksivan katseen.) Tiedetäänhän se,
+minkälaista elämää useatkin tehtaantytöt viettävät.
+
+TORSTEN
+
+— Tiedetään kyllä, ja siihen on syynä, isä — —
+
+HAGEN
+
+Tjaa, kenpä ne syyt kaikki tietää. Tietysti sivistyksen puute, kehno
+kasvatus, ehkä...
+
+TORSTEN (hypähtää ylös).
+
+No siinä sitä vihdoinkin ollaan! — Ja ketkä ovat tästä vastuunalaisia?
+
+HAGEN (katsoo kysyvästi).
+
+Vastuunalaisia?
+
+TORSTEN
+
+Niin, keiden olisi käytävä korjaamaan noita epäkohtia? — Tietysti
+niiden, jotka siihen kykenisivät, niiden, joilla on varaa ja voimaa.
+Mutta kuinka moni tämänkään paikkakunnan parempiosaisista ja n.s.
+»sivistyneistä» panee edes korttakaan ristiin noiden kurjien syvien
+rivien hyväksi?
+
+HAGEN (kärsimättömästi).
+
+No se nyt on taas sitä sinun ainaista virttäsi ja sen me jätämme tällä
+kertaa, (Varmasti.) Sen vain sanon, että minun poikani ei ikinä mene
+naimisiin tehtaantytön kanssa. — Eei!
+
+TORSTEN (puoliääneen).
+
+Tämän minä jo arvasin.
+
+HAGEN
+
+Saan muuten ilmoittaa, että huomisaamusta alkaen lähdet työväen mukana
+ulos klo 5 ja olet täydellisesti pehtorin määräysten alainen.
+
+TORSTEN (tyynenä).
+
+Viimeisestä kiitos, isä, mutta edellisen johdosta tahtoisin vielä sanoa
+muutaman sanan: — En menekään naimisiin tehtaantytön kanssa.
+
+HAGEN (äkäisesti).
+
+No mitä juupelin peliä tämä sitten on?
+
+TORSTEN
+
+Siiri ei olekaan tehtaassa.
+
+HAGEN (ihmeissään ja äkeissään).
+
+Mutta äskenhän juuri sanoit, että hänen isänsä pakoitti hänet
+viidentoistavuotiaana tehtaaseen.
+
+TORSTEN (sytyttää paperossin ja kävelee lattialla).
+
+Siiri oli tehtaalla vain yhden vuoden, jolla aikaa hän suoritti
+välitöinään kansakoulukurssin tehtaan koulussa. — Sitten lähetti
+opettaja Arola Siirin siskonsa luo, joka on johtajattarena
+Etelä-Pohjanmaan kansanopistolla.
+
+HAGEN
+
+No jaa, tehtaantyttö tai palvelustyttö, se nyt on melkein se sama.
+
+TORSTEN
+
+Niin, Siiri on todellakin ollut siellä tavallaan sekä palvelijattarena
+että oppilaana. — Kohta sinne tultuaan saavutti hän kaikkien
+opettajien, erittäinkin johtajattaren suosion teräväpäisyydellään ja
+erinomaisella opinhalullaan. Sittemmin hän on jatkanut lukujaan heidän
+johdollaan ja edistynyt ihmeteltävästi.
+
+HAGEN (ivallisesti).
+
+Jaha, ehkäpä aijotkin hänestä opettajaa itsellesi. — No, oppia, oppia
+sinä poika parka tarvitsetkih.
+
+TORSTEN
+
+Vaikkapa niinkin! Siiri on valittu opettajattareksi täkäläisen
+työväenyhdistyksen iltakouluun.
+
+HAGEN
+
+Arvasinhan minä. — Sinä tietysti menet oppilaaksi, hah hah hah haa.
+
+TORSTEN
+
+Ikävä, että sattui melkein päinvastoin. — Olen nimittäin lupautunut
+toistaiseksi opettamaan muutamia aineita. (Jää ajatuksiinsa.)
+
+HAGEN
+
+Hjaa-a, näin pitkälle ollaan tultu. (Kävelee raapaisten korvallistaan.)
+— Saakeli soikoon, olin minä houkkio, kun annoin hänelle perää — —
+—. Ja millä hornan koukuilla se yhdistyskin oikeastaan pelaa? Mistä
+tulevat varat noihin kaikkiin hommiin — sitä en käsitä. (Torstenille.)
+Sen minä jo kyllä ymmärrän, missä se sinun rahapankkisi on ollut, johon
+aina ja alati on rahaa tarvittu.
+
+TORSTEN (hiukan hämillään).
+
+Minun — minun rahapankkini on — on ollut — —
+
+HAGEN (tiuskaten).
+
+Sinun rahapankkisi on ollut Siiri.
+
+TORSTEN (hiljaa).
+
+Se on erehdys, mutta olkoon. (Vilkastuen.) Isä ihmetteli äsken, mistä
+yhdistys saa varoja. Tehdas-Osake-Yhtiö on luvannut neljän vuoden
+ajalla kahdeksansataa markkaa vuotuista kannatusta ja sitäpaitsi
+koululle huoneet, lämmön ja valon.
+
+HAGEN (harmissaan).
+
+No kaikkia nekin kannattavat. — Saadaanpa sitten nähdä, kuinka moni
+tehtaalaisista menee tuohon kouluun?
+
+TORSTEN
+
+Työväestön omasta ehdoituksesta on aikomus saada tehtaan
+järjestyssääntöihin määräys, että jokaisen 16 ja 21 ikävuoden
+välillä olevan tehtaalaisen on oltava koulussa vähintäin kolmena
+iltana viikossa. Ja mitä vielä tulee tuohon varojen saantiin, niin
+on vapaaehtoisia lahjoja kertynyt melkoinen summa. Muistelen siellä
+jossakin keräyslistassa nähneeni niinkin tutun nimen kuin — Ernst
+Hagen, Smk 100:—
+
+HAGEN (äkäisenä).
+
+Äh, sekin olisi saanut jäädä tekemättä.
+
+TORSTEN
+
+Mitä vielä, hyvähän se vain — poikanne koulun kannatukseksi —.
+
+HAGEN (tiuskaa).
+
+Nulikka! Sinä härnäät minua. (Varmana pudistaen nyrkkiään.) Minä
+sanon sinulle suoraan ja kerta kaikkiaan: Perustakaa vaikka seitsemän
+työväenyhdistystä ja opistoa, mutta Siirin ja sinun naimisistasi ei
+ikänä tule mitään, niin totta kuin nimeni on Ernst Hagen, ee-ei!
+
+TORSTEN (tyynenä).
+
+Entäpäs jos sittenkin tulee?
+
+HAGEN (raivostuen).
+
+Uskallatko vastustaa isääsi? (Pudistaa nyrkkiä Torstenin edessä.) —
+Uskallatko, häh?
+
+TORSTEN (nousee ylös. Varmana ja jonkun verran liikutettuna).
+
+Uskallan tässä asiassa, muissa en.
+
+HAGEN
+
+Minä ajan sinut talostani, minä teen sinut perinnöttömäksi — senkin
+lurjus! (vaipuu sohvalle.)
+
+TORSTEN
+
+Tehkää miten parhaaksi näette. (Menee pöydän luo.) — Siinä tapauksessa
+teen myöskin minä kuten tahdon. (Ottaa laatikosta sormuksen, pistää sen
+sormeensa ja näyttää isälleen.) Minä olen jo kihloissa.
+
+HAGEN (nousee ylös puhkuen vihasta).
+
+Sinä saat minut raivoon... Tiedäthän, että sydämeni on heikko. — Ai,
+Jeesus auttakoon. (Putoaa hervottomana sohvalle.) Vielä sinä Totti
+parka kerran saat kuolemani omalletunnollesi. (Jää istumaan nojalleen.)
+
+TORSTEN (kylmänä).
+
+Sekin voi olla mahdollista, mutta tämän asian tähden en koskaan ota
+sitä taakkaa harteilleni. Tottelen sydämeni ääntä. (Ottaa pöydältä
+valokuvan, pusertaa sitä kiihkoissaan rintaansa vasten.) Sinä olet
+sittenkin minun, sinun täytyy olla minun.
+
+    (Esirippu).
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+(Pieni, siisti ja yksinkertaisesti kalustettu huone. Lattialla
+matkalaukku ja kori, siellä täällä naisen vaatekappaleita ja
+käärepapereita. Siiri ja Selma puetut siisteihin kesäpukuihin.)
+
+SIIRI (istuu käsi poskella pöydän ääressä ja laulaa).
+
+    Pulmuni pieni, on purtesi hento,
+    Merellä ärjyy myrskyt, —
+    Monta on kaatanut aaltojen lento,
+    Purren särkenyt hyrskyt.
+
+    Kunpa et koskaan, pulmuni pieni
+    Suruja syämmeesi saisi.
+    Eikä mun tähteni huolien huntu
+    Otsaasi sumentaisi.
+
+(Vaipuu ajatuksiinsa.)
+
+SELMA (tulee sivulta kahvitarjottimen kanssa. Istuu pöydän ääreen).
+
+Tuota niin, mitä minun nyt piti sanomankaan? — Kuinka ihmeessä sinä
+osasitkin asettaa matkasi niin, että tulit tänne juuri sunnuntaiksi? —
+Kuule Siiri! menisimmeköhän kirkkoon?
+
+SIIRI
+
+Emme viitsi. Onhan meillä vielä rupateltavaa yhtä ja toista. Ethän ole
+vielä kertonut minulle mitään tovereistasikaan — niistä, jotka olivat
+silloin meidän sakissamme minun tehtaalla ollessani.
+
+SELMA
+
+Enhän minä osaa niistä mitään kertoa. Kaikki ne ovat ihan ennallaan. —
+Kuule! (Kuiskaa.) Sarasen Katrilla on pieni tyttö.
+
+SIIRI (hämmästyy).
+
+Herra Jumala! — tyttö? — Oikeinko totta?
+
+SELMA
+
+Ihan totta, kahden kuukauden vanha, niin nätti tyttö. — Sen isä on
+herra. — (Vilkaisee ympärilleen ja kuiskaa nimen.) Tunnethan sinä hänet?
+
+SIIRI
+
+Senkö konttoristin? — Tunsinhan minä. (Vaipuu ajatuksiinsa.) Voi Katri
+raukkaa!
+
+    (Äänettömyyttä).
+
+SELMA (kaataa kahvia kuppeihin).
+
+No, mitä sinä, Siiri, suret? — Juodaanpas kahvia, ole hyvä!
+
+SIIRI (havahtuen).
+
+Kiitos, Selma! (Ottaa kahvia.) — On tämä elämä sentään kummallista.
+
+SELMA
+
+Niin, sitähän se tahtoo olla! (Ottaa kuppinsa ja poistuu.)
+
+SIIRI
+
+Sarasen Katri! (Juo hätäisesti kahvinsa ja nousee ylös).
+
+Lapsi vielä itsekin, kolme vuotta minua nuorempi, ja kuitenkin jo äiti
+— isättömän lapsen äiti. — Voi hyvä Jumala!
+
+    (Vaipuu jälleen ajatuksiinsa ja entiseen asentoonsa).
+
+SELMA (tulee sisään iloisena).
+
+Muistatkos, Siiri, kuinka tässä kamarissa välistä melskattiin. (Hyppää
+Siirin kaulaan.) No mutta elä nyt noin sure, serkku hyvä. — Sinä nyt
+olet tullut niin hirmuisen vakavaksi!
+
+SIIRI
+
+Niin, jos tätä elämää oikein rupee ajattelemaan, niin on syytä joskus
+olla vakavakin. (Irtautuu ajatuksistaan.) Mutta jos nyt siistisimme
+vähän tätä huonetta ja menisimme sitten ulos kävelemään, eikö niin
+Selma? (Kokoaa papereita lattialta.)
+
+SELMA
+
+Tehdään niin! Minä vien nämä konttoriin. (Ottaa vaatteet ja
+matkalaukun, menee.)
+
+SIIRI (Istuu jälleen. Ottaa taskustaan valokuvan ja katselee).
+
+    Sinä intoa minulle rintaan toit,
+    Ja kanssani kuohuja kuljit.
+    Sinä aatteet suuret poveeni loit,
+    Ja tielleni kukkia kylvit.
+
+SELMA (tulee sivulta).
+
+Tyhjentäisimmekö samalla tämän korin? Saisimme sitten viedä sen
+vinnille.
+
+SIIRI
+
+Aivan niin, Selma. Siellä ei olekaan juuri muuta kuin kirjoja ja mitä
+lienee, papereita. (Aukaisevat korin.)
+
+SELMA (latoen korista pöydälle tukun kasvipapereita ja kirjoja).
+
+Mutta kylläpä sinun päässäsi on tietoja, jos vain olet nämä kaikki
+lukenut ulkoa.
+
+SIIRI
+
+Olenhan minä ne lukenut ja lienee sitä yhtä ja toista hyvää päähänkin
+kertynyt, mutta enemmän siellä vain pitäisi olla. (Huokaa.)
+
+SELMA (ottaa korin ja menee palaten pian kädessään harja ja rikkalapio).
+
+Ja nyt yks, kaks, tehdään (kokoo rikat lattialta ja vie pois) vähän
+puhdasta. (Tulee takaisin ja hyppää Siirin syliin.) Nyt käsketään
+isä tänne, eikö niin, Siiri? ja puhutaan asiasta. Ja huomenna sinä
+kirjoitat johtajattarelle?
+
+SIIRI (syleilee Selmaa).
+
+Tehdään se.
+
+SELMA
+
+Voi kun sinä, Sirkka, olet hyvä! (Menee.)
+
+SIIRI (laulaa).
+
+    Tuuditan lastani turvatonta,
+    Lempeni tummaa kukkaa.
+    Eessäni uottaa murhetta monta
+    — Voi mua tyttörukkaa.
+
+    Nukkuos, lapseni, nukkuos kauvan,
+    Tuntos on puhdas vielä.
+    Kerran ne vievät rintasi rauhan,
+    Ilkkuvat ivamiellä. —
+
+(Huokaa) Minun täytyy vielä tänään käydä tapaamassa Katria. (Istuu.)
+
+SELMA (tulee juosten sisälle vetäen Levolaa takin liepeestä).
+
+Ajatteles nyt, kun makaa umpiunessa pyhäpäivänä ja keskellä
+kirkkoaikaa. (Asettelee Levolaa tuolille istumaan.) No, (pudistaa) joko
+mies alkaa herätä?
+
+LEVOLA (haukottelee).
+
+Tuommoinen se on, aina yhtä vallaton kuin ennenkin. (Haukottelee.) No,
+on kai teillä, tytöt, ollut paljon »praakaamista». — Eletty vanhoissa
+muistoissa. — Niin kai, niin!
+
+SIIRI
+
+Onhan sitä ollut rupattelemista, ja hupaista se on ollutkin pitkästä
+ajasta.
+
+SELMA (menee Levolan syliin ja tarttuu partaan).
+
+Emmekä me olekaan vaan »praakailleet», on sitä puhuttu ja ajateltu
+vähän parempiakin asioita.
+
+LEVOLA
+
+No kerrohan nyt, minkälaisia ne »paremmat asiat» ovat.
+
+SIIRI
+
+Niin, eno! me olemme tuumineet, että Selma menisi sinne opistolle.
+
+LEVOLA
+
+Sinnekö Pohjanmaalle, jossa sinäkin olit?
+
+SELMA
+
+Sinne juuri ja sen johtajattaren luo, joka on ollut Siirillekin niin
+äärettömän hyvä.
+
+SIIRI
+
+Johtajatar pyysi minun täälläpäin toimittamaan hänelle jonkun kiltin
+tytön ja silloin minä kohta ajattelin Selmaa. — Se on hyvä paikka ja
+työtä ei juuri nimeksikään.
+
+LEVOLA
+
+Hyvähän se taitaa olla, mutta... eihän minulla ole varoja ruveta Selmaa
+kouluttamaan.
+
+SELMA
+
+Mutta, hyvä isä, sehän ei maksa muuta kuin matkarahat. (Pudistaa
+Levolaa tukasta.) Sinä taidat, ukkeli, olla vieläkin nukuksissa. Minä
+menisinkin vain palvelukseen ja saisin sitten samalla varastaa yhtä ja
+toista oppiakin.
+
+SIIRI
+
+Varastaa sinun ei siellä tarvitse, johtajatar kyllä opettaa mielellään,
+mitä vain haluat. (Levolalle.) Olen varma, että Selmalle tulisi siellä
+hyvä olo, eno.
+
+LEVOLA
+
+Niin aina, niin aina! (Raapaisee korvallistaan.) — Mene ja tiedä, mitä
+tässä tekee —. Eihän nämä tehtaanolotkaan kehuttavia ole, mutta —
+sitten tulee vallan kuitti koko minun huushollistani.
+
+SIIRI
+
+Mutta, eno, jäänhän minä tänne.
+
+SELMA
+
+Niin, isä, Siiristä- saat uuden emännöitsijän ja hyvän saatkin.
+
+LEVOLA
+
+Sen kyllä uskon, että hyvän hänestä saan, mutta ei suinkaan Siiri tässä
+rupea olemaan minun, vanhan ja äkäisen äijän kanssa.
+
+SIIRI
+
+Niin mielelläni, jos ei vain enolla itsellään ole mitään sitä vastaan?
+
+LEVOLA
+
+Mitäs minulla. (Vilkaisee ympärilleen.) Semmoista tässä on kuin
+työmiehen kodissa tapaa olla, mutta jos tähän tyydyt, niin mielelläni
+sen suon.
+
+SIIRI
+
+Kiitoksia! Ja silloin enolla ei myöskään ole mitään surua
+»huushollista» — ainakaan toistaiseksi, — vaikkapa Selma lähtisikin.
+
+LEVOLA (yskäisee).
+
+No jaa! Siinä tapauksessa ei muuta kuin onnea matkalle. Jos kerran
+johtajatar on sellainen ihminen kuin Siiri illalla kertoi, niin väärin
+tekisin, jos en laskisi Selmaa menemään.
+
+SELMA (hyppää Levolan polvelle ja nipistää poskesta).
+
+Sinä olet sentään, isä, oikein hyvä ukko.
+
+LEVOLA (nousee ylös ja katsoo kelloaan).
+
+Mutta kuules, Selma! meidän on kait lähdettävä sinne Koskenmäkeen.
+
+SELMA (pyörähtäen lattialla).
+
+Se on totta. Minä hupakko en ole ollenkaan' muistanut puhua sinulle,
+että meillä on tänään urheilujuhlat, tulethan tietysti mukaan?
+Vihantaan nuori herra pitää tietysti taas mainion puheen... Tunnethan
+sinä hänet?
+
+SIIRI (sävähtää).
+
+Tuurienhan minä... tulen sinne sitten myöhemmin.
+
+SELMA
+
+Ja kaikkia minäkin kyselen, tehän kävitte yhdessä kouluakin.
+
+LEVOLA
+
+Tulette kai sitten yhdessä, minä lähden hiukan aikaisemmin. (Jatkaa
+mennessään.) Aina ne niitä hommia vain minullekin, vanhalle miehelle.
+
+SELMA
+
+Kyllä me tulemme ihan kohta perässä. (Siirille.) Niin, Torstenhan
+luki joitakin aineita rouva Arolan luona silloin, kun sinäkin kävit
+opettajalla lukemassa.
+
+SIIRI (ajatuksissaan).
+
+Niinhän se taisi olla.
+
+SELMA
+
+Niin se oli, ja tehän piditte kovasti toisistanne siihen aikaan. (Istuu
+pöydän ääreen.)
+
+SIIRI (hämillään).
+
+Niin, mitäpäs niistä, lapset ovat lapsia.
+
+SELMA
+
+Kuule, kuinka kauvan sinä olitkaan viime kesänä täällä?
+
+SIIRI
+
+Olinhan minä kokonaisen kuukauden.
+
+SELMA
+
+Kuulehan, eivätkö ne ihmiset sentään ole kummallisia. En minä tiedä,
+onko se tottakaan, mutta niin ne vain puhuivat, että Torsten tuli
+hevosella saattamaan sinua kotiin silloin palokunnan vuosijuhlasta.
+
+SIIRI
+
+Niinkö? — No niin, onhan se totta, mutta oliko se nyt niin erinomainen
+ihme?
+
+SELMA
+
+Tottapa oli ollut, koska siitä olivat kaikki järjestään niin
+ihmeissään. Hietaniemen neitikin oli sanonut, että »siinä se nyt oli sen
+Siirinkin kaunis ja suuri sielu».
+
+SIIRI
+
+Elli neiti tietenkin?
+
+SELMA
+
+Niin!
+
+SIIRI
+
+Voi, sisar hyvä, sehän on niin tavallista — ja osittain
+oikeutettuakin.. Epäsiveellinen elämä kansannaisten ja heitä
+korkeammalla olevien miesten kesken on niin tavallista. Ja siksipä on
+niin vaikeata uskoa, että viaton seurustelu voisi tulla kysymykseenkään.
+
+SELMA
+
+Niinhän se on... Mutta nyt minun kai pitää lähteä. (Nousee ja korjaa
+pukuaan.) Muistakin sitten tulla ajoissa! (Halaa Siiriä..) Hyvästi,
+Sirkka, näkemiin. (Menee.)
+
+SIIRI (kävellen yksin lattialla ajatuksissaan).
+
+Luulen, että hänkin vanhemmaksi tultuaan alkaa toisin ajatella.
+Mutta ainakin toistaiseksi lienee hän vielä entisellään. Pitää
+puheita työväenjuhlissa, joita muut säätyläiset karttavat. — Ei hänen
+isänsäkään siis, joka on aina vastustanut työväen pyrinnöltä, ole
+saanut häntä aatteesta luopumaan. (Huokaa.) Torsten! Kuinkahan paljon
+sinäkin olet saanut kärsiä —
+
+    (Vavahtaa, viereisestä huoneesta kuuluu askeleita).
+
+ANTTI (melkoisesti vanhentunut, pyhäpuvussa ja kontti selässä).
+
+Jumala antakoon, hyvää päivää!
+
+SIIRI (seisoo hämmästyneenä).
+
+Isä!
+
+ANTTI
+
+Luulin talon olevan tyhjänä, kun ei kyökin puolella ollut ketään. —
+Mutta (katsoo tutkivasti Siiriin ja ympärilleen) — olen kai tullutkin
+väärään? Ethän — eihän se Selma ryökynä ole?
+
+SIIRI (hyppää Antin kaulaan).
+
+Minä olen Siiri, tyttärenne.
+
+ANTTI (naurussa suin, koettaen irtautua).
+
+No, no, ei nyt huoli pilkata vanhaa miestä — tahrii vielä koreet
+vaatteensa tomuisesta takistani; (Ottaa pois lakin ja työntää hiuksia
+korvilta.) Kuulonikin on käynyt niin perin huonoksi eikä näkökään ole
+enää entisellään. — Olette kai sama neiti — taikka röökynä, kuinka
+sitä nyt passaisi sanoa, joka kuului olleen talvellakin täällä Selman
+kanssa. (Laskee kontin selästään ja istuu ovipieleen.)
+
+SIIRI (siirtää tuolinsa Antin viereen ja puhuu kovaa).
+
+Eikö isä todellakaan tunne minua? Minähän olen Siiri.
+
+ANTTI (ihmeissään).
+
+Sinäkö Siiri? Mutta olethan sinä tavattomasti muuttunut sitten viime
+näkemästä.
+
+SIIRI
+
+Mutta kyllä minä se sittenkin olen. Tulin tänne juuri eilen illalla ja
+on oikein hauskaa, kun sain kohta tavata isääkin. — Kuinka ne toiset
+jaksavat siellä kotona — äiti ja Mari ja Aku?
+
+ANTTI (yskii).
+
+Niin tuota — (Pyörittelee lakkiaan) hyvinhän ne muut — mutta... (Yskii.)
+
+SIIRI
+
+Mutta äiti varmaankin on taasen sairas?
+
+ANTTI (Yhä pyöritellen lakkiaan.)
+
+Tuota niin — äitisi on — äitisi kuoli eilen.
+
+SIIRI (lyö kätensä ristiin ja nousee ylös).
+
+Jumalan nimessä, äiti kuollut! — Voi miksi en tullut jo viime viikolla,
+kuten oli määrä. (Kohottaa kätensä ylös.) Äiti! (Heittäytyy pöydän
+ääreen, painaa päänsä käsiinsä ja itkee.)
+
+ANTTI (pyyhkii nuttunsa hihalla kasvojaan).
+
+Arvaan minä sen, että tyttörukalle tuntuu ikävältä. Paljon hän piti
+äidistään ja meistä kaikistakin, vaikka minä en suinkaan olisi sitä
+ansainnut. Minä olin hänelle liian tyly, mutta usein hän sentään
+kirjoitti ja lähetti lapsille jos jotakin. Ja aina sitä oli mukana
+terveiset isällekin. Mutta Siirihän se kai oli Henna vainaankin
+viimeisenä ajatuksena.
+
+    (Äänettömyyttä).
+
+SIIRI (pyyhkii silmiään ja tulee Antin luokse).
+
+Oliko äiti jo kauvan sairaana?
+
+ANTTI
+
+Ei ollut kauan, perjantaiaamuna tuli kipeäksi, kovaa polttoa valitti,
+ja eilen illalla kuoli.
+
+SIIRI
+
+Voi rakas äitini! (Itkee.) Kuinka ne nyt siellä kotona ne lapset?
+Jäivätkö kahden?
+
+ANTTI
+
+On siellä metsänvahdin Anni. Aku sen kävi hakemassa kohta, kun Henna
+tuli kipeäksi. Se niin kovasti valitti ja me ajattelimme, että ehkä
+Anni tietäisi jotakin neuvoa, se kun on ollut herrasväessäkin. — Vaan —
+eipä siinä neuvot auttaneet. (Nyyhkyttää.)
+
+SIIRI
+
+Voi, äiti! Nyt minulla olisi ollut niin paljon sinulle kerrottavaa,
+mutta sinä et kuule minua enää. — (Pyyhkii kyyneleensä.) Isä varmaankin
+on väsynyt kovasti, kävellyt semmoisen matkan näin kuumana päivänä.
+Tahtooko isä tulla hetkiseksi lepäämään tänne kyökin puolelle?
+
+ANTTI
+
+Enhän minä.... kuule, Siiri! Tahtoisin vielä vähän jutella kanssasi.
+
+SIIRI (istuu Antin viereen).
+
+No mitä sitten, isä?
+
+ANTTI
+
+Tuota, minä tein... me teimme sovinnon äitisi kanssa, ennenkuin hän
+kuoli. — Minä olin teille molemmille liian tyly ja ankara, mutta
+äitisi... äitisi antoi minulle kaikki anteeksi. (Tarttuu Siirin
+käteen.) — Minä pyydän — anna sinäkin minulle anteeksi ja unhoita pois
+kovuuteni —.
+
+SIIRI (syleilee Anttia).
+
+Voi isä, niin mielelläni ja kaikki — jos jotain olisi ollutkin.
+
+ANTTI (liikutettuna).
+
+Kiitos, Siiri! — Hyvä sinä olet aina ollut ja hyvä olet nytkin! (Ottaa
+konttinsa.) Täällä kontissa on sinulle jotain, jonka äitisi pyysi minun
+toimittamaan sinulle. Ajattelin pyytää Levolan lähettämään — (ottaa
+langalla sidotun kirjeentapaisen) — mutta nyt sen saankin antaa omaan
+käteesi. (Antaa Siirille.)
+
+SIIRI
+
+Kiitoksia, isä! (Laskee sen piirongin päälle.) Mutta nyt, isä, (ottaa
+Anttia kädestä) mennään tänne kyökin puolelle, siellä isä saa rauhassa
+levätä vähän aikaa. (Samassa kuuluu askeleita.)
+
+TORSTEN (ylioppilaslakki päässä, yllä keveä kesäpuku ja käsivarressa
+surunauha).
+
+Siiri!
+
+SIIRI
+
+Torsten!
+
+    (Syleilevät).
+
+TORSTEN (huomaa Antin).
+
+Ja Anttikin täällä! (Tervehtii.) Hyvää päivää, Antti!
+
+ANTTI (kumartaa syvään).
+
+Jumala antakoon! (Katsoo pitkään.) Eihän se vain Vihantilan nuori herra
+—?
+
+TORSTEN
+
+On kyllä. (Pyyhkii hikeä, istuutuu.) No kuinkas siellä metsäkulmilla
+jaksetaan?
+
+ANTTI
+
+Kiitos kysymästä, semmoistahan se —
+
+SIIRI (katsoo kysyvästi Torstenia).
+
+Mutta Torsten! Näen, että sinullakin on surua. Kuka omaisistasi on
+kuollut?
+
+TORSTEN (lyhyesti).
+
+Isäni.
+
+SIIRI (lyö kätensä ristiin).
+
+Isäsi kuollut — etkä ole kirjoittanut minulle siitä mitään. (Huokaa.) —
+Niin, äsken juuri sain minäkin kuulla, että olen — äiditön.
+
+TORSTEN (hämmästyy).
+
+Todellakin! — Niin, maailmassa ei taida enää muuta löytyäkään kuin
+surua — surua vain —.
+
+SIIRI
+
+Siltä tuntuu todellakin. — Mutta Torsten hyvä! miksi et ole minulle
+sanallakaan ilmoittanut?
+
+TORSTEN (ottaa Siiriä käsistä).
+
+Siiri! Pyydän anteeksi, että en ole kirjoittanut, en siitä enkä
+muustakaan.
+
+SIIRI
+
+Et sanaakaan kolmeen kuukauteen. (Luo tutkivan silmäyksen Torsteniin,
+Antille.) Mutta nyt isän täytyy tulla lepäämään, eikö niin?
+
+ANTTI
+
+No, koska nyt niin tahdot, niin — — — (Menevät.)
+
+TORSTEN (Siirin palattua, istuvat käsikädessä vieretysten katsoen
+tutkivasti toisiinsa).
+
+Annathan minulle anteeksi, Sirkka, annathan? — Minulla on ollut niin
+paljon ajateltavaa viime aikoina. — (Kääntää katseensa ja huokaa.) —
+asioita jos jonkinlaisia — (Jää ajatuksiinsa).
+
+SIIRI (nousee ylös).
+
+Uskon sen. (Jatkaa itsekseen.) — Ja tuskinpa hän enää viitsisi ajatella
+niin vähäpätöistä asiaa kuin minun rakkauttani —. Hänestähän on tullut
+Vihantilan kartanon omistaja — (Torstenille.) Koska isäsi kuoli?
+(Istuu.)
+
+TORSTEN
+
+Maaliskuun yhdentenätoista päivänä. (Nousee ja kävelee rauhattomana.
+Siiri vaipunut ajatuksiinsa. Jatkaa.) Ne olivat mustia päiviä ne kaksi!
+— Mutta minä en voinut tehdä toisin, sen täytyi kerran tulla ilmi. Ja
+kuitenkin! Ehkäpä erehdyn, mutta luulen tehneeni oikein — —. (Tekeytyy
+yhtäkkiä iloiseksi ja istuu Siirin viereen.) Mutta nyt surut nurkkaan,
+eikö niin Siiri! Mehän olemme kumpikin viime näkemästä edistyneet aimo
+askelin. — Vai kuinka, Sirkka? (Katsoo häntä silmiin.)
+
+SIIRI (arastellen).
+
+Niin, — mehän olemme — tai oikeastaan — sinä olet — — —
+
+TORSTEN
+
+Minä olen — — —?
+
+SIIRI (katse alasluotuna).
+
+Sinähän olet nyt Vihantilan kartanon omistaja — ja — — —
+
+TORSTEN
+
+Kuule, siitä me puhumme toisella kertaa.
+
+SIIRI
+
+Ja sitten sinulla on jo valkoinen lakkikin — minulta se on vielä
+kaukana, hyvin kaukana.
+
+TORSTEN (siirtyy lähemmäksi ja tarttuu Siirin käteen).
+
+Mutta ei kuitenkaan niin kaukana, ettet sitä saavuttaisi, jos vain
+lujaa tahtoa riittää.
+
+SIIRI
+
+Niin, ties miten pitkälle sitäkään riittää —.
+
+TORSTEN
+
+No, no, Siiri! Oletko jo unohtanut meidän entiset unelmamme?
+
+SIIRI (hiukan innostuen).
+
+Senkö työväenopiston?
+
+TORSTEN
+
+Niin, senkin — ja ne toisetkin.
+
+SIIRI
+
+— Ne toisetkin? (Pudistaa päätään.)
+
+TORSTEN
+
+Kuule Siiri! eikös se ollut sentään kaunis ajatus se iltakoulu?
+
+SIIRI
+
+Olihan se. (Innostuu.) Olisin todellakin utelias kuulemaan, miten sen
+laita on.
+
+TORSTEN
+
+Hyvin tietysti. Maisteri Laiho on väsymätön hommaaja eikä anna perään
+työväenyhdistyskään. Ja kaikki kansankerrokset kannattavat sitä, joten
+sen tulevaisuus on toistaiseksi turvattu. — Kuten tiedät pitäisi sen
+syksyllä alottaa toimintansa. Vakinaisia opettajia tulee kaksi.
+
+SIIRI
+
+Niin, minähän sain kutsun tulla tänne sitä varten. — Kuka mahtanee
+tulla toiseksi?
+
+TORSTEN
+
+Minä.
+
+SIIRI (ihmeissään).
+
+Sinä?
+
+TORSTEN
+
+Niin juuri. Eilen illalla oli vaali.
+
+SIIRI
+
+Ihanko totta? — No mutta — — —
+
+TORSTEN
+
+Mutta mitä? — Eikö virkaveli olekaan mieleisesi?
+
+SIIRI
+
+Ei — en minä sitä, mutta minä kun luulin, että olisit antanut
+jo palttua koko noille hommille. Sinähän puhuit joskus meneväsi
+maanviljelysopistoon.
+
+TORSTEN (hämillään).
+
+Niin, ajattelinhan joskus sitäkin, mutta — olen jo heittänyt
+sen tuuman. Minä en tarvitse — tuota niin — minä en oikein sovi
+maanviljelijäksi.
+
+SIIRI
+
+Se lienee kylläkin totta, mutta miten sinä sittenkään kerkiät? Onhan
+sinulla paljon puuhaa kotonakin — oli ennenkin ja nyt tietysti vielä
+enemmän. Ainahan sitä isännällä —. (Katsoo tutkivasti Torstenia.)
+
+TORSTEN (levottomana).
+
+Onhan sitä — mutta — (Vilkaisee kelloaan) minä ehdottaisin, että
+puhumme tästä enemmän huomenna. — Tietysti sinä tulet Koskenmäkeen?
+
+SIIRI
+
+Tulen kaiketi, mutta eihän sinne vielä kiirettä, vai mitä? (Menee
+piirongin luo ja huomaa kirjeen.) — Olin aivan unhoittaa tämän.
+
+TORSTEN
+
+Minkä sitten?
+
+SIIRI
+
+Isältä tämän sain — tietysti viimeiset terveiset äidiltäni. (Avaa
+kirjeen ja lukee):
+
+»Siiri lapseni!
+
+Kun luet näitä rivejä, olen minä jo astunut Kaikkivaltiaan tuomarin
+eteen tekemään tiliä elämästäni — erhetyksistäni. Minut kutsutaan kohta
+siihen maahan, jossa totuus, rauha ja rakkaus asuvat, ja jossa ei
+mitään vilppiä ja vääryyttä ole.
+
+Olin ainaiseksi aikonut sinulta salata jotakin, mutta nyt, kun itse
+katson totuutta silmistä silmiin, kun kuoleman enkeli välähtelevä
+viikate kädessään seisoo uhkaavana edessäni, en voi valhettelijana
+ummistaa silmiäni.
+
+— Rakas lapseni, kysyit kerran, oletko sinäkin jo syntyessäsi ollut
+synnin saastassa? — Oi Siiri, sinun sikiämisesi oli äitisi rikos ja
+syntymisesi sen hedelmä —.»
+
+(Kalvenee ja keskeyttää lukemisen). Jumala, mitä tämä on? (Jatkaa
+edelleen)
+
+»Siiri! Anna minulle anteeksi ja jätä tuomio Hänelle, jonka eteen minut
+kohta käsketään, mutta — minun täytyy sanoa totuus —: Se mies, jota
+olet isänäsi rakastanut ja kunnioittanut — ei ole sinun isäsi. Sinun —»
+(Kääntää katseensa pois, rutistaa paperia. Tuskallisesti.) Ei, minä en
+tahdo — minä en uskalla lukea enempää (tuijottaa paperiin tavoitellen
+sanoja) — »sinun — sinun isäsi on — sinun isäsi on — insinööri
+Führer». (Pudottaa paperin.)
+
+Niinkö? (Peittää kasvonsa käsiin ja vääntelee tuskallisesti.) Oi
+laupias Jumala, miksi vielä tämäkin! — Niin, se on totta! (Heittäytyy
+itkien pöydän ääreen.)
+
+TORSTEN (matalasti).
+
+Rauhoitu, Siiri.
+
+SIIRI (pyyhkien kyyneleitään).
+
+Senvuoksi hän onkin ollut niin aulis auttamaan — — — (Nousee ylös)
+Kaikki on minulta nyt mennyt. (Menee Torstenin luo.) Torsten, anna
+minulle anteeksi, annathan?
+
+TORSTEN (istuvat vierekkäin).
+
+Mitä pyydät minulta anteeksi, Siiri? (Kohottaa Siirin päätä ja pyyhkii
+hänen suortumiaan ohimoilta.)
+
+SIIRI (matalasti).
+
+Etkö kuullut, mitä äsken luin.
+
+TORSTEN
+
+Kuulin kyllä — ja se oli minulle todellakin odottamatonta, Siiri!
+(tarttuu hänen käteensä) minä säälin sinua.
+
+SIIRI
+
+Uskon sen. (Nousee ylös.) Ja nyt, kun tiemme eroavat, onkin ainoa
+lohdutukseni tieto siitä, että maailmassa on ainakin yksi, joka säälii
+kohtaloani.
+
+TORSTEN
+
+Siiri, miksi tiemme eroaisivat nyt, juuri nyt, kun ne vasta ovat
+yhtyneetkin?
+
+SIIRI
+
+Torsten, tiedät itse sen paraiten. Ethän sinä enää voi, eikä sinun
+sovikaan rakastaa minua, kun tiedät, että olen isätön — että olen
+äpärälapsi. (Painaa päänsä viimeisiä sanoja lausuessaan.)
+
+TORSTEN (nousee ja tarttuu Siirin käsiin).
+
+Siiri, ajatteletko minusta sellaista? — Yhtä paljon rakastan sinua nyt
+kuin ennenkin, vieläpä enemmänkin. (Varmasti.) Meitä ei voi mikään
+mainen mahti eroittaa, ei. (Sulkee Siirin syliinsä.) Sinä olet minun,
+sinun täytyy olla minun.
+
+SIIRI (irtautuu).
+
+Ei, Torsten rakas — se on mahdotonta. — Entistä huonommaksi tunnen
+itseni nyt sinun rinnallasi. (Huokaa.) Äpärälapsi! (Ottaa paperit
+lattialla ja katselee. — Ihmeissään.)
+
+Mitä? (lukee) »Kansallis-Osake-Pankki» »Herra Fritz Führer on», — —
+Mitä tämä on? (Antaa paperin Torstenille.)
+
+TORSTEN (lukee).
+
+»On tänäpäivänä jättänyt talletettavaksi kahdeksan sataa Suomen
+markkaa» — Tämähän on pankin talletustodistus. (Laskee paperin
+pöydälle.) Rikoksen sovitus!
+
+SIIRI (Lukee edelleen kirjeestä).
+
+»Siiri tyttöni! Tämä paperi, jonka tässä saat, on äitisi elämän hinta.
+Se on rikoksen sovitus ja korvaus kärsimyksistä, ja häpeästä, joka on
+tahrannut äitisi ja sinut. — Tee sillä mitä tahdot — minä en niitä
+rahoja voinut käyttää. — Enempää en jaksa — anna anteeksi ajatukseni
+— mutta minä niin pelkään — että — — — Niin, Jumala sinua vaaroista
+varjelkoon. Anna anteeksi kaikki, eläkä äitisi muistoa kiroa, joskin
+saat hänen tähtensä täst'edes kulkea kumarana. — Olisin tahtonut
+säästää sinua, mutta — en voinut —. Hyvästi Siiri, sinä olit äitisi
+viimeinen ajatus! Hyvästi ja viimeinen tervehdys äidiltäsi.»
+
+(Pudottaa paperin ja heittäytyy tuskallisesti väännellen tuolille.) —
+Jumalani! Miksi näin paljon yhdellä kertaa. (Itkee.)
+
+TORSTEN (lähestyy Siiriä).
+
+Siiri, älähän itke! Tehtyä ei voi tehdä tekemättömäksi. (Istuu Siirin
+viereen.) Siiri! (Kohottaa hänen päätään) katsohan ylös ja pyyhi pois
+kyyneleesi. Syntysi ei alenna ihmisarvoasi. Sinä olet yhtä oikeutettu
+kulkemaan pää pystyssä kuin kuka tahansa muukin, sillä sisäinen suuruus
+yksin määrää ihmisen arvon.
+
+SIIRI
+
+Torsten, sinun on helppo sanoa niin — ja minäkin tiedän, että asia
+niin on, mutta toisenlainen on elämän todellisuus. — Sinä tiedät.
+(Purskahtaa uudelleen itkuun.)
+
+TORSTEN (rukoilevasti).
+
+Mutta Siiri kulta, herkeähän toki. Aika on parhain lääkäri ja kerran
+kääntyy kaikki hyväksi. Ja onhan sinulla ainakin yksi horjumaton
+ystävä, ystävä, joka vielä nytkin asettaa sinut kaikkia muita
+korkeammalle.
+
+SIIRI
+
+Tuskinpa! (Pudistaa päätänsä.) Ei, se on mahdotonta, kerrassaan
+mahdotonta.
+
+TORSTEN
+
+Se on mahdollista, ja se ystävä olen minä.
+
+SIIRI
+
+Torsten? — ei — sinä olet liian hyvä. (Kietoo kiihkoisesti kätensä
+Torstenin kaulaan. Suutelevat.)
+
+TORSTEN
+
+Uskotko nyt minua?
+
+SIIRI
+
+Uskon —! (Katsoo kummasti Torstenia.) Minä uskon — Ei, (riuhtaisee
+itsensä irti) tämä kaikki on ollut vain unta — suloista ja tuskallista
+unta —. (Kävelee lattialla.)
+
+TORSTEN
+
+Niinkuin unta, mutta sittenkin totta. (Katselee paperia.) Ja sekin on
+totta, että olet vielä rikaskin.
+
+SIIRI (ihmeissään).
+
+Mitä? minäkö rikas?
+
+TORSTEN
+
+Entäs tämä paperi —?
+
+SIIRI
+
+Se on totta — unhotin sen kokonaan.
+
+TORSTEN (ojentaa Siirille paperin).
+
+Siinä se on, korkoineen pari tuhatta markkaa. Sen kun annat
+asianomaiselle, niin saat antamasi velkakirjat ja vielä vähän rahaakin
+takaisin.
+
+SIIRI (Katselee paperia).
+
+Tässä se on — rikoksen sovitus ja äitini murtuneen elämän hinta! (Aikoo
+reväistä rikki.) — Näinkö sovitetaan äidin kärsimykset ja tyttären
+häpeä? (Aikoo rutistaa, epäröi.) — Niin, hän on sittenkin ollut aina
+jalomielinen. Opettaja Arolalle oli hän sanonut rahat antaessaan:
+»Siirin ei tarvitse huolehtia maksusta. Maksaa sitten kun voi — jos
+voi.» — Nyt minä voisin, mutta — en näillä rahoilla — (kiihtyneenä)
+näillä en sitä tee. (Hiljaa.) Äitini ei voinut niitä käyttää,
+(uhmaillen) minä voisin, mutta minä _en_ tahdo. (Rutistaa paperin ja
+heittää uuniin.) _En_.
+
+TORSTEN
+
+No niin! Nyt me olemme molemmat yhtä köyhät.
+
+    (Äänettömyyttä).
+
+SIIRI (kysyvästi).
+
+Molemmat yhtä köyhät? Jospa olisikin niin, mutta — siinähän se juuri
+onkin suurin eroitus meidän välillämme. Sinä olet suuren kartanon ainoa
+perijä ja minä, minä olen vain köyhä torpantyttö — ja sen lisäksi vielä
+— —
+
+TORSTEN
+
+Minulla ei ole mitään, ei senkään vertaa kuin sinulla äsken.
+
+SIIRI (itsekseen).
+
+Jospa hän olisikin köyhä, niin silloin olisi ainakin yksi este poissa.
+Mutta, (Torstenille) oi rakas Torsten! Köyhän torpan tytär, ja vielä
+päälle päätteeksi maailman hylkylapsi, sekö Vihantilan kartanon
+emännäksi?
+
+TORSTEN (huokaa).
+
+Sitä kunniaa ei sinulle tarjotakaan. (Vaipuu ajatuksiin.)
+
+SIIRI
+
+Semmoinenko hänkin on? Minä olen erehtynyt, erehtynyt suuresti.
+(Kohottaa rukoilevasti ylös kätensä.) Äitini! nyt minä luulen
+jo ainakin osittain tuntevani millainen elämä on. (Vääntelee
+tuskallisesti.) Voi Jumalani, äiti! Auta minua, varjele minua
+sortumasta, mutta — minä rakastan häntä. (Kirkaisee.) Torsten!
+
+TORSTEN (hypähtää ylös).
+
+Siiri!
+
+SIIRI (tyyntyen).
+
+Oi, tämä kaikki on ollut vain pahaa unta!
+
+TORSTEN (murtuneena, tarttuen Siirin käsiin).
+
+Kaikki, mitä tähän asti on tapahtunut, on totta — ja totta myöskin
+se, mitä vasta kuulet. (Huokaa.) Minulla ei ole enää mitään tekemistä
+Vihantilan kartanon kanssa.
+
+SIIRI (hämmästyneenä).
+
+Mitä? puhutko totta, Torsten?
+
+TORSTEN (tyynenä).
+
+Totta puhun — isävainajani teki minut perinnöttömäksi.
+
+SIIRI
+
+Perinnöttömäksi? — Taivas varjelkoon, miksi hän teki niin?
+
+TORSTEN
+
+Niin, miksi hän teki niin? — Hän teki sen siksi, että — — —
+
+SIIRI
+
+Minä aavistan — (Vääntelee tuskallisesti käsiään.) Kaikki on tapahtunut
+minun tähteni. — Torsten, anna minulle anteeksi, se ei ollut isäsi,
+joka ajoi sinut pois kodistasi, vaan minä, minä. — Torsten! (Heittäytyy
+tuolille nojaten pöytään.)
+
+TORSTEN
+
+Minä itse olen sen tehnyt, (istuu Siirin viereen) ja nyt on minun
+vuoroni epäillä. (Tarttuu Siirin käsiin ja katsoo häntä tutkivasti
+silmiin.) Siiri, rakastatko minua nyt, kun tiedät, että olen köyhä?
+
+SIIRI
+
+Torsten, sinä olet sittenkin jalompi kaikkia muita, sinä olet liian
+hyvä. Äsken sanoit itse: »syntysi ei saa alentaa ihmisarvoasi» ja minä
+lisään siihen: elköön sitä tehkö myöskään köyhyytesi. — Torsten, älä
+kysy minulta enempää. Sinä tiedät, että sinua, sinua yksin rakastan,
+olen rakastanut siitä illasti asti, kun sain sinulta tämän sormuksen.
+
+TORSTEN (ottaa taskustaan sormuksen ja tarjoo Siirille.) Ja nyt sinä
+varmaankin uskallat ottaa tämän?
+
+SIIRI
+
+Uskallan!
+
+TORSTEN
+
+Ja nyt sinä olet minun, minun yksin ja ijankaikkisesti! (Pusertaa
+Siirin rintaansa vasten.)
+
+SIIRI (irtautuu, kävelee etualalla kädet ristissä katse ylös
+kohotettuna).
+
+Oi äitini, paljon oli sinulla suruja maailmassa ja suuret olivat
+surujesi syyt, ne olivat äidin suruja. (Huokaa.) Jospa olisit elänyt
+vain muutaman päivän vielä, niin ehkäpä silloin levollisempana olisit
+silmäsi sulkenut. (Kohottaa kätensä ylös.) Oi rakas äitini! Nyt on
+tyttäresi onnellinen! (Heittäytyy Torstenin syliin.)
+
+    Esirippu.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76924 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..7d9c594
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #76924
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/76924)