diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 76923-0.txt | 1796 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 1812 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/76923-0.txt b/76923-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5805d15 --- /dev/null +++ b/76923-0.txt @@ -0,0 +1,1796 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76923 *** + +language: Finnish + + + + +MUSTA HELMI + +Kirj. + +Victorien Sardou + + +Suomentanut ["La perle noir"] + +Aukusti Simelius + + + +"Kariston 75 pennin romaaneja" 11. + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1918. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Ukonilma. + II. Naimahankkeita. + III. Murtovarkaus. + IV. Poliisikomissaario. + V. Salaperäinen aukko. + VI. Syytös. + VII. Yksin. +VIII. Gudulen todistus. + IX. Sydämen todistus. + X. Pako. + XI. Pelastettu. + + + + +I. UKONILMA. + + +Kun Amsterdamissa sataa, niin sataa perinpohjaisesti, ja kun ukkonen +jyrisee, niin jyrisee perinpohjaisesti — sitä mieltä oli ainakin +ystäväni Balthazar Van der Lys kiiruhtaessaan eräänä kesäiltana +hämärän tullessa pitkin Amstelnia, ehtiäkseen kotiin ennen rajuilman +puhkeamista. Pahaksi onneksi oli Zuider-Zeeltä päin puhaltava tuuli +häntä nopeampi. Vinha myrskynpuuska täytti äkkiä rantakadun, pudisteli +ikkunanluukkuja kiskoi irti ilmoituskilpiä, käänteli ja väänteli +tuuliviirejä sinne ja tänne. Kukkaruukkuja, kattotiiliä, juorupeilejä +lakaisi myrsky mukanaan ja vei yhdessä mylläkässä niiden kanssa +kanavaan myöskin Balthazarin hatun, jonka omistajalla oli täysi työ +pysytteleidä sitä seuraamasta. Ja äkkiä alkoi ukkonen jylistä sateen +syöksähtäessä tulvana pilvistä. Balthazar tuli läpimäräksi ja rupesi +rientämään eteenpäin entistä nopeammin. + +Saavuttuaan Lastenkodille saakka hän kuitenkin muisti, että ukonilmalla +juokseminen saattoi olla vaarallista. Salamat seurasivat toisiaan +väliajoitta, jyrisi ja järisi: onnettomuus voi helposti tapahtua. Tämä +ajatus säikähdytti häntä siihen määrin, että hän syöksyi suin päin +läheisen myymälän edessä olevan katosverhon alle ja joutui suoraan +erään henkilön — muutaman aivan tyynenä tuolillaan istuvan herran +syliin, ja kävi ilmi, ettei tämä herra ollut kukaan sen vähempi kuin +meidän yhteinen ystävämme Cornelius Pamp, joka, kuten voin vakuuttaa, +oli kaupungin oppinein mies. + +"Ei, mutta katsos! Cornelius! Mitä ihmettä varten istut siinä?" sanoi +Balthazar pudistellen itseään. + +"No, no!" huudahti Cornelius huolestuneena. "Pysy hetkinen hiljaa! +Sinähän voit taittaa leijani langat!" + +Balthazar katsahti taaksensa luullen ystävän tekevän pilaa hänestä. +Hämmästyksekseen hän silloin huomasi tämän aivan vakavana vetävän +alas kauneinta paperileijaa, minkä Amsterdam on milloinkaan nähnyt +taivaallaan liehuvan. Tuo suuremmoinen lelu ui ilmassa tavattoman +korkealla kanavan yläpuolella ja näytti vain vastahakoisesti +laskeutuvan takaisin maata kohden. Cornelius veti, paperileija veti, +ja tuuli, joka oli hyvin huvitettu heidän pikku kiistastaan, teki +kaikkensa saadakseen asian vielä sotkuisemmaksi. Ihmeellisintä kaikessa +oli kuitenkin leijan pyrstö, joka oli kaksi kertaa niin pitkä kuin +tavallisella leijalla, ja johon oli kiinnitetty lukemattomia pieniä +paperiliuskoja. + +"Mitä hassutusta se on, että leikit paperileijalla tämmöisessä +ilmassa!" huudahti Balthazar vihdoin. + +"En minä leiki paperileijoilla, tyhmyri", vastasi Cornelius säälivästi +hymyillen, "minä totean, että typpihappoa on sähköisissä pilvissä. +Sen todistavat" — Oppinut mies vaikeni hetkeksi ja kävi kiinni nyt +täydellisesti voitetuksi antautuneeseen leijaan, mutta katsahdettuaan +pyrstöä koristaviin pikku paperiliuskareihin hän jatkoi: "Sen +todistavat nämä pienet lakmuspaperiliuskat, jotka, niinkuin näet, ovat +tulleet punaisiksi..." + +"Vai niin", vastasi Balthazar hymyillen hiukan ylimielisesti niinkuin +ainakin asioihin perehtymätön, joka ei ymmärrä näitä tieteen +lapsellisuuksia. "Vai niin, sinä teet tutkimuksia!... Hyvin valittu +hetki!" + +"Niinpä luulisin!" vastasi Cornelius luontevasti. "Ja millainen +havaintopaikka!... Katso ympärillesi! — Ei yhtään taloa lähellä! Uhkea +taivaanranta! Kymmenen ukkosenjohdatinta näkyvissä ja koko taivas +liekkeinä! — Olen vaaninut tätä rajuilmaa pitkät ajat ja päättänyt +tulla tänne katsomaan sitä läheltä." + +Raju räjähdys keskeytti hänen sanansa. + +"Jatka sinä vain!" puhui Cornelius edelleen. "Jyrise ja järise niin +paljon kuin haluat! Nyt sinä kuitenkin olet nähtävissäni ja minä tunnen +sinun tekosi!" + +"Mitä sinä oikeastaan pidät niin mielenkiintoisena?" sanoi Balthazar, +joka seisoi jalat katuojasta tulvivassa vedessä eikä ollut laisinkaan +hyvällä tuulella. + +"Mies-parka", sanoi Cornelius säälivästi hymyillen, "sano minulle mikä +tuo on". + +"Se on salama", sanoi Balthazar aivan häikäistyneenä. + +"Niin kyllä, mutta mitä lajia?" + +"Sitä lajia kuin salamat tavallisesti ovat." + +"Sinä et ymmärrä mitä tarkoitan", jatkoi Cornelius. "On ero salaman +ja salaman välillä! — On olemassa _ensi luokan_ salamoita, jotka +muodostavat valkoisen, purppuravivahteisen tai punasinervää valoa +hohtavan, jyrkkärajaisen ja hyvin selvän murtoviivan. — Sitten +on _toisen luokan_ salamoita, leimahtavia, usein punaloistoisia +valokeskuksia, jotka toisinaan leviävät yli koko taivaan rannan. Ja +vihdoin _kolmannen luokan_ salamoita, vyöryviä, ponnahtavia, kimmoisia, +muodoltaan usein pallomaisia, mutta ovatko ne tosiaankin pyöreitä, vai +onko se vain näköhäiriötä?... Juuri tämä kysymys ei pitkään aikaan +ole suonut minulle mitään rauhaa!... Sinä voit tosin sanoa minulle, +että tulipallosta ovat tarkkoja havaintoja tehneet Howard, Schubler, +Kamtz..." + +"Oh, minä en sano niin mitään", vastasi Balthazar. "Katsos vain, kuinka +vesi nousee! Mieluummin lähtisin tästä." + +"Odota minua", sanoi Cornelius. "Kun olen nähnyt pallonmuotoisen +salamani..." + +"Hiisi minut vieköön, jos sen teen. Kotiini on vain muutama askel, +niin että uskallan yrittää. Jos tahdot hauskan takkavalkean, hyvän +illallisen, lämpimän vuoteen ja lamppuni tulipallosi asemasta, niin sen +voit saada kodissani... Tuletko?" + +"Odota hiukan, salamani ei voi viipyä kauaa." + +Balthazar ei vastannut ja aikoi juuri rientää kadulle, kun äkkiä kamala +kuparinpunainen salama halkaisi pilven, lyöden maahan vain muutaman +sadan jalan päässä. Samalla kuului pelottava jyrähdys. Ilmanpaine oli +niin kova, että Balthazar horjui ja oli kaatumaisillaan. + +"Se oli kieltämättä pallonmuotoinen", sanoi Cornelius. "Tällä kertaa +näin sen selvästi. Nyt voimme syödä illallista." + +Balthazar oli aivan häikäistynyt ja hämmentynyt, + +"Salama iski lähelle taloani!" huudahti hän. + +"Ei", vastasi Cornelius, "se iski juutalaiskortteeriin". + +Mutta kuuntelematta hänen puhettaan Balthazar alkoi vaarasta +välittämättä juosta eteenpäin, pitkin katua, ja Cornelius kokosi pienet +paperiliuskansa, nosti tuolin päänsä päälle ja kiiruhti hänen jälessään +huolimatta sateesta, joka virtasi kaksinkertaistuneella voimalla. + +Tullessaan Zwanenburger-kadulle, jonka varrella hän asui, tunsi +ystäväni Balthazar itsensä täysin tyyneksi. Tulenlieskat eivät +valaisseet katua, ja talo oli yhä paikallaan. Yhdellä hyppäyksellä hän +oli eteisen portailla ja kolkutti pari kolme kertaa käskevästi ovelle. +Siitä huolimatta ei kukaan rientänyt avaamaan, niin että Cornelius +saavutti hänet. Balthazar kolkutti kaikin voimin. + +"Mikä kumma Christianea vaivaa, kun hän ei avaa?" + +Vihdoin Christiane kuitenkin tuli. Hän oli kalmankalpea, hänen kätensä +vapisivat ja hän saattoi tuskin puhua. + +"Oh, herra Balthazar", sanoi hän, "kuulitteko kuinka ukkonen jyrisi?" + +"Kuulin kyllä, mutta sinut se kai teki kuuroksi!" vastasi Balthazar, ja +riensi sisälle. "Pidähän nyt kiirettä, tyttöseni, me tahdomme kuivat +vaatteet, loimuavan takkavalkean ja sitten illallista!" + +Yhdellä ainoalla hyppäyksellä hän suoriutui portaiden neljästä, +viidestä askelmasta, työnsi suureen saliin vievän oven auki ja +vaipui helpotuksesta huoahtaen nojatuoliinsa. Cornelius tuli jälessä +tuoleineen... + + + + +II. NAIMAHANKKEITA. + + +Tuntia myöhemmin olivat ystävykset lopettaneet illallisateriansa ja +istuivat käsivarret pöydällä välittämättä vähintäkään rajuilmasta, joka +ulvoi ja lotisi ulkona. + +"Tämä on päivän ihanin hetki", sanoi Cornelius. "Pullo hyvää valkoista +curaçaota, suloinen takkavalkea, oivallinen sikari, ja hyvä ystävä +juttelutoverina, voiko parempaa pyytää? Tai mitä sanoo Christiane?" + +Christiane kävi huoneessa silloin tällöin. Hän pani pöydälle raskaan +savikulhon ja pari vanhanaikaista, ohutjalkaista pikaria. Kun Cornelius +lausui hänen nimensä, niin hän punastui, mutta ei vastannut mitään; +säikähdyksestään hän yhä vielä vapisi. + +Christiane (on jo aika, että sen sanon) oli nuori tyttö, joka +armeliaisuudesta oli kasvatettu Balthazarin kodissa, ja minä pyydän +saada kertoa hänen tarinansa. Teen sen niin vähin sanoin, että ette +ehdi tulla kärsimättömiksi. + +Kuu rouva Van der Lys, Balthazarin äiti, vähän jälkeen miehensä +kuoleman oli eräänä päivänä messussa, tunsi hän pukuunsa koskettavan. +Ajatellen, että joku kenties tahtoi päästä käsiksi hänen kukkaroonsa +hän odotti suotuisaa hetkeä ja tarttui varkaan käteen sen juuri ollessa +työssään. Se oli pikku tytön käsi, aivan hento ja soma ja hieno. — +Tuon hyvän rouvan silmiin nousivat kyyneleet, kun hän näki pienet +enkelinkätöset, jotka jo olivat niin valmiit tekemään pahaa. Hänen ensi +mielijohteensa oli, että hän sallii lapsen säälistä mennä tiehensä; +toinen, että hän armeliaisuudesta pitää sen luonansa. Ja niin hän +tekikin, tuo jalo nainen. Hän vei kotiinsa pikku Christianen, joka itki +ja pelkäsi, että hänen tätinsä lyö häntä. Rouva Van der Lys lohdutti +häntä, sai hänet puhumaan ja onnistui saamaan kylliksi selville +ymmärtääkseen, että lapsen vanhemmat olivat kuuluneet markkinoilta +toisille kierteleviin mustalaisjoukkioihin, että pikku tyttöstä oli +hänen varhaisimmasta lapsuudestaan saakka opetettu nuorallatanssijaksi, +että isä oli jotakin voimannäytettä suorittaessaan saanut surmaniskun, +että äiti oli kuollut hätään ja puutteeseen, ja vihdoin, että täti oli +syöjätär, joka pahoinpiteli pikku tyttöä ja siihen saakka oli opettanut +häntä varastamaan. + +En tiedä tunsitteko rouva Van der Lysiä, mutta hän oli yhtä hyvä nainen +kuin hänen poikansa on kelpo mies. Hän piti lapsen luonaan, eikä täti, +kuten hyvin saattaa ymmärtää, näyttäytynyt. Hän kasvatti hänet, opetti +hänet lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, ja tytöstä tuli pian oikein +esimerkiksi kelpaavan sävyisä, lempeä ja järjestystä harrastava. Ja +miten oivallinen emäntä hänestä sukeutuikaan. + +Kun tuo vanha nainen kuoli, sai hän ainakin tuntea tyydytystä +voidessaan jättää jälkeensä pojalleen, paitsi kilttiä Gudulea, +keittäjätärtä, joka oli kuuro ja alkoi jo käydä vanhuuttaan hieman +raihnaiseksi, reippaan ja valppaan viidentoistavuotiaan tytön, joka +ei milloinkaan antaisi Balthazarin takkavalkean sammua eikä hänen +päivällisensä jäähtyä, ja joka tiesi, mistä hienot pöytäliinat ja +kauniit hopeakalut otettiin juhlapäivinä käytettäviksi. Sitäpaitsi +hän oli kohtelias, miellyttävä, lempeä ja suloinen. Sitä mieltä +oli ainakin Cornelius, joka hänen silmissään oli keksinyt paljon +mielenkiintoisempia salamoita kuin nuo kolmannen luokan salamat... +Mutta vaiti!... Enpä tahdo puhua sivu suun. + +Voin joka tapauksessa lisätä, että Christiane otti hyvin vastaan +Corneliuksen ja että tämä lainasi hänelle hyviä kirjoja. Nuori mies +antoi suuremman arvon Christianen kaltaiselle kodin toimissa taitavalle +nuorelle tytölle kuin kaupungin kaikille kauniille nukille, jotka +usein eivät kelvanneet mihinkään. Mutta tänä iltana näytti siltä kuin +rajuilma olisi herpauttanut hänen kielensä. Hän oli kieltäytynyt +istuutumasta pöytään ystävysten kanssa, joita varten se oli +tavanmukaisesti katettu, kulki ulos ja sisään, kuunteli vain puolella +korvalla mitä sanottiin, vastasi päin seiniä ja teki ristinmerkin joka +kerta kun salamoi. Balthazarin kääntyessä hetkistä myöhemmin hän oli +kadonnut, ja Balthazar arveli hänen menneen yölevolleen. Jonkun hetken +kuluttua hän kävi kuuntelemassa Christianen huoneen ovella; huone +oli suuren salin vieressä ja samansuuntainen kuin työhuone. Kun hän +ei mitään kuullut, niin hän oli vakuutettu siitä, että tyttö oli jo +nukkunut, ja palasi piippuaan täyttäen paikalleen Corneliuksen rinnalle. + +"Mikä hänen on tänä iltana?" kysyi tämä viitaten tytön huoneeseen päin. + +"Rajuilman vaikutusta", vastasi Balthazar. "Naiset peljästyvät niin +helposti." + +"Jollei niin olisi, rakas Balthazar", vastasi Cornelius, "niin ei +meillä olisi sanomattoman suurta iloa saada suojella heitä kuten +lapsia... erittäinkin häntä, joka on niin viehkeä ja hauras!... En +voi katsoa häntä saamatta kyyneliä silmiini, hänessä on jotain niin +lempeätä, niin hyvää, niin suloista! Ah, mikä ihastuttava lapsi!" + +"Vai niin, mestari Cornelius", sanoi Balthazar hymyillen, "luulenpa +että iloitset hänestä yhtä paljon kuin ukonilmasta!" + +"Oh, se on niin erilaista!" sopersi Cornelius ja punastui hiukan. + +"Tietysti...", vastasi Balthazar ja purskahti nauruun, tarttuen samalla +sydämellisesti ystävänsä käsiin. "Kuulehan", lisäsi hän hymyillen +viehättävää, suoraan sydämestä tulevaa hymyään, joka teki kaikki +ehdottomasti hänen ystävikseen, "luuletko todellakin, etten tiedä, mitä +täällä tapahtuu?... Sinä et huvittele vain laskemalla paperileijoja +lentämään Amstelnin yläpuolelle, sinä suuri lapsi, sinä olet myöskin +pallosilla Christianen kanssa, ja teidän molemmat pikku sydämenne ovat +palloina." + +"Mitä tarkoitat?" änkytti oppinut hämmentyneenä. + +"Mutta, rakas Cornelius, jo kolme kuukautta olet tullut tänne +säännöllisesti kahdesti päivässä, kello kaksitoista, mennessäsi +luennollesi eläintieteelliseen puutarhaan, ja kello neljä, sieltä +palatessasi, etkä suinkaan tahdo uskotella minulle, että minun kauniit +silmäni ne vain sinua tänne vetävät..." + +"Se on suorin tie", koki Cornelius kainosti huomauttaa. + +"Niin, rakkauden onneen... + +"Mutta... + +"Kuule nyt", jatkoi Balthazar häntä kuuntelematta, "haastelkaamme +hiukan järkeä: Christiane ei ole mikään tavallinen tyttö; hän on +hieno tunteinen, hänellä on viisas pikku pää ja kylliksi ymmärrystä +ihaillakseen sinun kaltaistasi kirjatoukkaa. Sinä puristat hänen +käsiään, näytät olevasi levoton hänen terveydestään, lainaat hänelle +kirjoja, jotka hän ahmien lukee. Hänen puvussaan oleva tahra antaa +aiheen pieneen kemian oppituntiin, kukkaruukku luonnonhistorian +luentoon ja kissa vertailevan anatomian kurssiin!... Hän kuuntelee +jännittyneenä, silmät suurina. Ja sinä luulet, ettei rakkaus tule +leikkiimme mukaan, kun opettaja on viidenkolmatta- ja oppilas +kahdeksantoistavuotias?" + +"No niin, minä rakastan häntä!" vastasi Cornelius päättäväisesti. "Mitä +aiot tehdä sille asialle?" + +"Entä sinä itse?" + +"Mennä hänen kanssaan naimisiin." + +"Mutta sano se sitten hänelle!" + +"Sanon tietysti!" + +"Tule siis ja salli, että syleilen sinua!" huudahti Balthazar. "Ja +eläköön ilo! Minäkin aion mennä naimisiin!" + +"Ohoo!" lausui hämmästynyt Cornelius hitaasti. + +"Niin, minä aion mennä naimisiin", jatkoi Balthazar rakastuneen +koko innolla, "ja minä menen naimisiin neiti Suzanne Van Miellisin, +pankkiirin tyttären kanssa". + +Cornelius teki liikkeen, jonka voisi kuvata ihailevalla huudahduksella: +"No, vie sun!..." + +Balthazar jatkoi: + +"Tiedä, Cornelius, että olen rakastanut häntä kuusi vuotta, rakastanut +intohimoisesti. Mutta neiti Suzanne, joka nyt on suuren pankkiirin +tunnustettu tytär, oli silloin vain hänen avioton lapsensa. Hänen +äitinsä oli niin köyhä, että he molemmat kävivät meillä neulomassa. +Muistatko hänet?... Mutta jos olisin siihen aikaan uskaltanut avoimesti +sanoa: 'Tämä on minun vaimoni!' olisi siitä syntynyt aika melu +suvussani. Sanoin senvuoksi itselleni: "'Myöhemmin! Myöhemmin!' Ja +nyt se myöhemmin on tullut. Eräänä kauniina päivänä tultiin Suzannea +ja hänen äitiään vaunuilla hakemaan, ja sitten sitä mentiin! Van +Miellis, suuri egoisti, joka ei koskaan ollut tahtonut nähdä tytärtään, +oli sattumalta kohdannut hänet. Hän oli tullut liikutetuksi, saanut +omantunnonvaivoja, — niin hän itse sanoo, mutta minä luulen, että hän +aivan yksinkertaisesti tarvitsi jonkun hoitamaan leiniään. Olkoonpa +nyt syy mikä tahansa, lopun tiedät yhtä hyvin kuin minäkin. Hän +kuoli toissa talvena ja jätti tyttärelleen omaisuuden, joka on tämän +kaupungin suurimpia". + +"Suurin!" sanoi Cornelius vakavasti. + +"No, niin sepä juuri asiassa harmillista olikin, Cornelius, ja se esti +minua menemästä Suzanneni luokse. Hän oli liian rikas! En uskaltanut +mennä häntä tervehtimään. Olisi näyttänyt siltä kuin olisin tullut +rahojen tähden. Et voi ajatellakaan, miten suuri joukko nuoria miehiä +tahtoi nyt mennä hänen kanssansa naimisiin. Ensi kerran kohtasin hänet, +senjälkeen kuin onni oli alkanut hänelle hymyillä, eläintieteellisessä +puutarhassa. Hänen ympärillään oli puolisen tusinaa kaiken ikäisiä +'ritareita', ja kuinka kohteliaita he olivatkaan, kuinka avuliaita!... +En olisi koskaan rohjennut mennä hänen luoksensa. On myönnettävä, että +hän se lähestyi minua. 'Noo, herra Balthazar', sanoi hän, 'oletteko +unohtanut vanhat ystäviänne?' Minä takerruin kohteliaisuuksiin. Toiset +nauroivat minulle salaa. Mutta kun hän tarttui käsivarteeni ja kun +hänen äitinsä kutsui minut heidän luoksensa päivälliselle, niin eivät +he ensinkään nauraneet, nuo toiset, joita ei kutsuttu... Ja minä vietin +illan heidän luonansa!... Oh, hyvä Jumala, kuinka ihana ilta!" + +"Ja sitten?" kysyi Cornelius. + +"Ja sitten jätin häntä tuskin milloinkaan. Minä rakastin häntä +hulluuteen saakka, mutta en olisi koskaan sanonut sitä hänelle. +Hänen äitinsä se sai minut puhumaan... Kelpo nainen, joka pitää +minusta siksi, että olin hänelle kohtelias hänen köyhänä ollessaan. +Tässä muuanna päivänä, kun hän saattoi minua eteiseen, hän sanoi +minulle: 'Mutta puhukaahan toki tyttäreni kanssa, herra Balthazar. +Te olette enemmänarvoinen kuin kaikki nuo muut yhteensä, ja minä +olisin onnellinen, jos saisin sanoa teitä pojakseni! Näetkös, se +ratkaisi asian. Rohkaisin mieleni, ja illalla, jäädessäni hetkiseksi +yksin Suzannen kanssa, sanoin hänelle tuon tärkeän sanan!... Näytti +kyllä siltä kuin hän olisi sitä odottanut, mutta se ei estänyt häntä +olemasta yhtä liikutettu kuin minäkin. Hän punastui, mutta katsoi +minuun kuitenkin. Oh, hän katsoi aina sieluni sisimpään saakka, siksi +kunnes en enää tietänyt, seisoinko päälläni vai jaloillani'. — Vihdoin +hän virkkoi: 'Balthazar, ette saa pahastua siitä mitä nyt aion sanoa +teille; mutta senjälkeen kuin tulin rikkaaksi, olen ollut hyvin +onneton. En voi enää erottaa toisistaan niitä, jotka minua rakastavat, +ja niitä, jotka eivät rakasta minua. Minulle osoittavat kunnioitustaan +niin monet, että epäilen kaikkia. Ja mieluummin heittäisin koko +omaisuuteni Amstelniin kuin menisin naimisiin sellaisen miehen kanssa, +jota epäilisin alhaisten laskelmain teosta'". + +"'Oh! Neiti!' Ymmärrät, että jouduin mielenliikutuksen valtaan! Mutta +hän jatkoi: 'Tiedän kyllä, että te, herra Balthazar, ette kuulu +heihin... Se olisi liian surullista!... Mutta se ei riitä. Saatte +kuulla unelmani. Tahtoisin mennä naimisiin miehen kanssa, joka on +rakastanut minua silloin kun olin vielä köyhä... Oh, tuntisin itseni +varmaksi sen miehen rakkaudesta, ja minä rakastaisin puolestani häntä +yhtä hartaasti!...' — 'Mutta, neiti', huudahdin, 'minä olen se mies! +Olen rakastanut teitä kuusi vuotta, ja vaikka en ole uskaltanut sitä +koskaan teille sanoa, on teidän täytynyt se huomata!' Hän vastasi +minulle aivan hiljaa: 'Niin, kenties...' Ja hän katsoi minuun yhä niin +omituisesti... Huomasin aivan hyvin, ettei hän parempaa pyytänyt kuin +että voisi uskoa minua, ja ettei hän sitä uskaltanut tehdä..." + +"'Kuulkaa minua', jatkoi hän; 'te voisitte saada minut varmaksi +rakkaudestanne. Muistatteko erään kesäpäivän, jolloin minä ja äitini +olimme teillä neulomassa? Puutarhaan tuli kukkaslähetys.'Oh sen muistan +aivan hyvin, neiti. Ne olivat kämmeköitä.' 'Niin, ja minä sain tulla +kanssanne katsomaan niitä. Siinä oli muodoltaan mitä erilaisimpia, +niin omituisia kukkia! Muutamat olivat perhosen, muutamat ampiaisen +näköisiä, yksi taas muistutti miltei ihmisen kasvoja. Mutta erittäinkin +yksi kukka oli kaikkia muita kauniimpi, ja kymmenen samasta juuresta +kasvavan kukan joukossa ei ollut ainoatakaan sen näköistä. Se oli kuin +ruusunvärinen pikku sydän, kaksi pientä sinistä siipeä kummallakin +puolen!... En ole koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Ja sitten... +— 'Ja sitten, antakaa minun kertoa jatko, neiti... Ja sitten, kun me +molemmat kumarruimme katsomaan kukkaa, en tiedä, miten se tapahtui, +mutta teidän hiuksenne sattuivat hiukan koskettamaan minun hiuksiani. +Teitte nopean liikkeen vetäytyäksenne syrjään, ja silloin osuitte +kiskaisemaan irti kukan, josta piditte kiinni paremmin nähdäksenne +sen... voin vieläkin nähdä teidän seisovan siinä valmiina purskahtamaan +itkuun ja pyytämään minulta anteeksi... Silloin tuli äitinne ikkunaan +ja huusi teitä. Ja minä...'" — 'Mitä te teitte?' — 'Minä otin +taittuneen kukan maasta!!' — 'Otitteko sen maasta?' — 'Ja kätkin sen +muistoksi tuosta lyhyestä, ihanasta hetkestä.' — 'Oletteko kätkenyt +sen?' — 'Mitä suurimmalla huolella, neiti, ja voin näyttää sen teille +milloin tahdotte!' + +"Olisitpa nähnyt Suzannen sillä hetkellä! Se ei ollut enää hän, ei, +se oli uusi Suzanne, jos mahdollista sadoin verroin kauniimpi... +Hänen silmänsä säikkyivät, hänen kasvonsa loistivat. Hän ojensi +minulle molemmat kätensä niin hurmaavalla liikkeellä, ettei +enkelikään olisi osannut sellaista tehdä. — 'Vain sen tahdoin tietää, +ystäväni', sanoi hän, 'ja minä olen hyvin onnellinen!... Kun kerran +panitte kukan talteen muistoksi minusta, niin varmaan rakastitte +minua jo silloin, ja kun teillä on se vielä, niin rakastatte minua +yhä edelleen. Tuokaa se mukananne tänne huomenna, tuo pieni kukka +sinisine siipineen... Rakkaampaa lahjaa ette häissäni voisi antaa +minulle!...' Oh, Cornelius!... vakuutan sinulle, että olin pyörtyä, +kun kuulin sanat _häät ja lahja_... Minä nousin, ja olisin varmaankin +tehnyt jotain hullua, ellei hänen äitinsä olisi tullut sisälle juuri +silloin. Syleilin tuota hyvää naista ja suutelin hänen tyttärensä +poskia vähintään kymmenen kertaa. Se tyynnytti minua jonkun verran. +Otin hattuni ja riensin juosten pois, toivoen saavani jo tänään +jättää Suzannelle pienen kukkamme... Mutta tämä kirottu rajuilma teki +aikomukseni tyhjäksi, ja minä saan odottaa onneani huomiseen saakka... +Nyt olet kuullut koko jutun!" + +"Paratiisin kaikkien pyhimysten nimessä", huudahti Cornelius ja +heittäytyi hänen syliinsä, "kahdet häät samalla kertaa!" Ja aivan kuten +pienet katupojat kirkon portailla hän alkoi heittää lakkiaan ilmaan ja +huutaa: "Eläkööt häät! Eläköön morsiuspari! Eläköön rouva Balthazar! +Eläköön rouva Cornelius! Eläkööt kaikki pienet Van der Lysit! Eläkööt +kaikki pikku Pampit!" + +"Hiljaa!" sanoi Balthazar nauraen. "Sinä herätät Christianen..." + +"Oh!" sanoi Cornelius ja hiljensi ääntään. "Emme saa herättää +Christianea. Näytä minulle sinisiipinen kukkasi, että saan ihailla +sitä..." + +"Se on pienessä rautalippaassa piirongissani", sanoi Balthazar, "äitini +kaikkien korujen joukossa. Olen pannut sen pieneen lasimedaljonkiin, +jonka olen reunustuttanut kullalla ja mustilla helmillä. Katsoin sitä +viimeksi tänä aamuna. Se on ihastuttava... Saatpa nähdä!" + +Hän otti lampun käteensä, veti avainkimpun taskustaan ja avasi +työhuoneensa oven... + +Heti senjälkeen Cornelius kuuli hänen huudahtavan tuskaisesti. Hän +nousi paikaltaan... Balthazar näkyi taas oviaukossa, kasvoiltaan aivan +kalpeana. + +"Cornelius!... Oh Jumala!" sammalsi hän. + +"Mikä on? Mitä on tapahtunut?" huudahti ystävä kauhistuneena. + +"Oh, Jumalani... tule... katso, katso!" + +Ja Balthazar nosti lamppua, jotta valo paremmin lankeaisi huoneen +perälle. + + + + +III. MURTOVARKAUS. + + +Se, mitä Cornelius näki; osoitti ystävän huudahdukseen olleen kylläkin +syytä. Lattia oli ihan täynnänsä kaikenlaatuisia papereita; ne olivat +lähtöisin kahdesta rikkirevitystä, viheliäisestä päällyksestä, jotka +oli siepattu hyllyltä ja nyt olivat räsyisinä matolla. Niiden vieressä, +samaten aukaistuna, teräslukostaan huolimatta, oli suuri nahkasalkku, +jossa Balthazar säilytti kirjeenvaihtoaan. Se oli tyhjä, ja kirjeet, +joita oli pari sataa kappaletta, olivat hajallaan kaikkialla +huoneessa!... + +Mutta se ei ollut kuitenkaan pahinta. Silmiensä edessä kaikki tämä +hävitys, jonka laajuutta hän ei vielä ollut tajunnut. Balthazar +ajatteli ensimäiseksi piironkia. Sen rautalukon vastustusvoima oli +kuitenkin ollut suurempi kuin salkun lukon, ja salpa oli yhä vielä +kiinni sinkilässä. Sen sijaan oli laskulevy pahoin runneltu. Lukon +ympärillä oleva osa oli kokonaan, aivan kirjaimellisesti rikki hakattu, +pois kaavittu, muruiksi jauhettu. Ja itse lukko riippui irrallaan ja +oli aivan surkean näköinen katkottuine ja käyristyneine ruuveineen. +Kaarteinen, liikkuva laskulevy oli avattu niin paljon, että käden +saattoi pistää sisään ja tutkia kaikki laatikot ynnä lokerot. + +Mutta merkillisintä on se, mikä nyt seuraa. Useimmat laatikoista, jotka +laskulevyn auettua olisi esteettömästi voinut ryöstää ja joissa oli +arvokkaita papereita, oli jätetty silleen; näytti melkein siltä kuin +varas ei olisi välittänyt avatakaan niitä. Hänen koko huomionsa oli +suuntautunut siihen laatikkoon, joka sisälsi kulta- ja hopearahoja — +noin puolitoistatuhatta tukaattia ja kaksisataa floriinia — sekä sen +pienen koruja sisältävän teräslippaan, josta Balthazar oli puhunut. +Tämä laatikko oli vedetty auki ja oli niin tyhjä kuin olisi se +käännetty ylösalaisin; kaikki olivat poissa, — kulta, hopea, korut, +— jäljettömiin kadonneina. Mutta tuskaisimmalta tuntui Balthazarista +onnettomuus, kun hän otti pienen teräslippaan lattialta ja tuli +vakuutetuksi siitä, että se todellakin oli tyhjä ja että medaljongi oli +varastettu muiden tavarain mukana!... + +Tämä hirveä menetys, joka koski häneen kovemmin kuin kaikki muu, +saattoi hänet ensi lamaannuksen ohi mentyä täydellisen hulluudenpuuskan +valtaan. Hän avasi kiivaasti kadunpuolisen ikkunan ja alkoi huutaa +kaikin voimin: "Ottakaa varas kiinni!" Ja koko kaupunki olisi vanhan +tapansa mukaan vastannut: "Tuli on irti!" jollei muutamia rajuilman +aikaansaamaa vahinkoa tutkimaan lähteneitä poliisikonstaapeleita olisi +samassa sattunut kulkemaan ohitse. He kiiruhtivat lähemmäs ikkunaa, +jossa Balthazar seisoi turhaan koettaen noitumalla ja viittilöimällä +selittää mitä oli tapahtunut. Herra Tricamp, konstaapelijoukon +johtaja, ymmärsi kuitenkin hänen puhuvan varastetuista tavaroista, ja +lausuttuaan kehotuksen, että Balthazar oman etunsa vuoksi hiljentäisi +hiukan ääntään, hän sijoitti kaksi konstaapelia vartioimaan lähintä +ympäristöä ja pyysi itse päästä sisään. + + + + +IV. POLIISIKOMISAARIO. + + +Portti avattiin äänettömästi. Herra Tricamp astui sisään varpaillaan, +ja häntä seurasi kolmas konstaapeli, jonka hän jätti alas eteiseen +antaen hänelle määräyksen, ettei hän saisi sallia kenenkään tulla +sisään eikä kenenkään mennä ulos. Kello lienee ollut noin kahdentoista +paikkeilla yöllä; koko kaupunki nukkui, ja talossa vallitsevasta +hiljaisuudesta päätettiin, ettei hälinä ollut häirinnyt hiukan kuuroa +Gudulea ja päivän mielenliikutusten uuvuttamaa Christianea, vaan että +he edelleen nukkuivat levollisesti. + +"Mistä on oikeastaan kysymys?" sanoi herra Tricamp ääntänsä hiljentäen. + +Balthazar veti hänet mukanaan työhuoneeseensa ja näytti hänelle +sanaakaan sanomatta siellä tapahtuneen hävityksen. + +Herra Tricamp oli lyhytkasvuinen, lihavahko, mutta vilkas ja +vikkelä mies. Hän näytti iloiselta, hänen ilmeissään oli jotakin +itseensätyytyväistä — selityksenä sille oli hänen suuri arvonsa —, +tahtoi käydä hienosta, kaunopuheisesta, taidokkaasta!... Muutoin +liukas ja kykenevä mies, jossa ei ollut muuta vikaa kuin tavaton +lyhytnäköisyys, mikä puutteellisuus on hänen ammatissaan erittäin +kiusallinen, kun se näet pakotti hänet katsomaan kaikkea läheltä, eikä +se ole aina paras keino nähdä hyvin. + +Hän aivan ilmeisesti hämmästyi, mutta kaikissa ammateissa on sääntönä, +että yleisön edessä ei saa näyttää hämmästyneeltä, ja siksi hän tyytyi +vain mutisemaan: + +"Hyvin hyvä!... Hyvin hyvä!" ja silmäilemään ympärilleen kuin mies, +joka täydellisesti vallitsee tilannetta. + +"Näette itse", sammalsi Balthazar kuohuksissaan, "näette itse!" + +"Hyvin hyvä!" sanoi herra Tricamp. "Salkku on murrettu auki, piironki +murrettu auki! Hyvin hyvä, oivallista!..." + +"Oivallista! Mitä tarkoitatte?" huudahti Balthazar. + +"Rahat ovat poissa, vai kuinka?" jatkoi herra Tricamp. + +"Kaikki rahat." + +"Hyvä." + +"Ja korut!... Ja minun medaljonkini!" + +"Hyvä! Murtovarkaus asutussa talossa!... Erinomaista!... Ja ettekö +epäile ketään?" + +"En ketään." + +"Sen parempi! Siten saamme koko kunnian asian selvittämisestä." + +Balthazar ja Cornelius katsoivat kummastuneina toisiaan, mutta herra +Tricamp jatkoi levollisesti ja mistään välittämättä: + +"Tutkikaamme ovi." + +Balthazar näytti hänelle huoneen ainoan oven. Siinä oli kaunis +vanhanaikuinen lukko, mestariteos, jollaisen vain harvoin nykyään +näkee hyvässä Hollannissamme. Tricamp väänsi avainta pari kertaa; +lukko kääntyi helposti edes ja takaisin helakasti näpsähtäen. Hän +veti avaimen pois reiästä ja näki ensi silmäyksellä, että tätä lukkoa +ei voinut avata tavallisilla työkaluilla. Avain oli kaksinkertaisen +apilanlehden muotoinen ja siihen kätkeytyi salaisuus, jonka hyvin +harvat tunsivat. + +"No, entä ikkuna?" sanoi herra Tricamp ja antoi avaimen Balthazarille. + +"Ikkuna oli suljettu," sanoi Cornelius, "me avasimme sen, kun huusimme +teitä. Voitte muutoin itse nähdä, että siinä on tukeva, hyvin tiheä +rautaristikko." + +Herra Tricamp otti selvän siitä, että ristikon lävitse tosiaankaan ei +olisi päässyt edes kaksivuotinen lapsi, ja sulki sitten itse ikkunan. +Senjälkeen hän tietystikin kääntyi tarkastamaan tulisijaa. Balthazar +seuraisi hänen pienintäkin liikettään yhtä luottavaisin katsein kuin +sairas lääkäriään hänen kirjoittaessaan lääkemääräystänsä. + +Herra Tricamp kumartui ja silmäili tarkkaavaisesti tulisijan sisustaa. +Mutta taaskin hänen laskelmansa kumoutuivat. Hiljakkoin toimitettu +uusintamuuraus oli miltei tykkänään sulkenut savuaukon ja jättänyt +tilaa vain kapealle kamiininputkelle. Itse kamiini, joka otettiin +joka kevät pois puhdistettavaksi ja jota ei pantu takaisin paikalleen +ennenkuin kylmän taas tultua, oli vinnillä, ja tulisija oli typötyhjä. +Herra Tricamp ei voinut hetkeäkään epäillä, että joku olisi tullut +sisään tuollaisen savutorven kautta, ja hän suoristautui jälleen, +enemmän hämillään kuin tahtoi näyttääkään. + +"Hyvin hyvä!" sanoi hän. "Sepä peijakasta!" Ja hän rupesi katselemaan +kattoa, vaihdettuaan ensin lornettinsa tavallisiin silmälaseihin. "Ei +mitään epäiltävää sielläkään, ei edes mitään arveluttavaa!" Hän otti +lampun Balthazarilta, asetti sen piirongille ja nosti pois kaihtimen. +Ja silloin he äkkiä huomasivat jotakin, mikä siihen saakka oli jäänyt +heiltä huomaamatta... + + + + +V. SALAPERÄINEN AUKKO. + + +Kolme jalkaa piirongin yläpuolella ja kutakuinkin katon ja lattian +keskivälillä oli seinässä puukko, joka oli työnnetty varsin syvään. +Lähemmin tarkastettaessa huomattiin, että se oli Balthazarin oma. Se +oli ulkomaalainen ase, jonka hän oli saanut eräältä ystävältään ja joka +tavallisesti oli piirongissa. Mutta suurinta hämmästystä oli omansa +herättämään se, miten sitä oli käytetty. Missä tarkoituksessa se oli +isketty seinään? Samassa huomasi Tricamp, että soittokellon johto, +joka kulki pitkin katon reunustaa, oli leikattu poikki ja riippui +irtonaisena piirongin yläpuolella. Hän hyppäsi ketterästi tuolille +ja tuolilta piirongille sekä rupesi läheltä tutkimaan asiaa. Mutta +hän oli tuskin päässyt tilapäisille portailleen, kun hän huudahti +voitonriemuisena. Itse asiassa hänen tarvitsi vain nostaa kättään ja +kohottaa seinäpaperipalasta, joka oli kolmelta puolelta irroittunut +liimauksesta, paljastaakseen sen alla seinässä olevan suuren pyöreän +aukon, jota alasriippuva seinäpaperi oli siihen saakka peittänyt. + +Tämä huomio oli niin odottamaton, että molemmat herrat, jotka +seurasivat herra Tricampin puuhailua, rupesivat oikein tuijottamaan +hämmästyksestä. Balthazar muisti kuitenkin pian, että tämä aukko, +joka jo kauan oli ollut unhotuksissa, oli aikoinaan ollut silloin +vain pukuhuoneena käytetyn viereisen kamarin ikkunana. Myöhemmin +herra Van der Lys oli osittain uudestarakennuttanut talon, jolloin +pieni pukuhuone oli muutettu makuuhuoneeksi ja siihen tehty uusi +ikkuna kadulle päin. Tarpeeton aukko oli senjälkeen peitetty samoilla +seinäpapereilla, joilla huoneen seinät entiseltään olivat verhotut. + +Herra Tricamp käänsi huomiota siihen, kuinka taitavasti seinäpaperi +oli irroitettu; nähtävästi oli niin tehty siinä mielessä, että sen +myöhemmin voisi uudelleen liimata kiinni. Ojentautumalla hänen onnistui +pistää käsivartensa aukkoon ja vakuuttautua siitä, että viereisen +huoneen seinäpaperi oli irroitettu samalla tavalla, yhtä huolellisesti, +yhtä taitavasti ja ilmeisesti samassa tarkoituksessa!... + +Ei ollut enää epäilystäkään: tästä aukosta varas varmaankin oli tullut +huoneeseen; se oli siksi suuri, että siitä pääsi kulkemaan. Herra +Tricamp, joka oli laskeutunut jalustaltaan, oli nyt valmis luistavasti, +pienimmittäkään epäilyksittä, kertomaan varkaan menettelytavat siitä +asti kun hän oli tullut, siihen saakka kuin hän lähti. + +"Puukon, joka on aukon ja piirongin välillä, on varas", sanoi +hän, "ilmeisesti iskenyt seinään saadakseen jalalleen tukea +ylöskiivetessään, mikä oli vaikeampaa kuin alaslaskeutuminen. Heti +kun hän ulottui soittojohtoon, repi hän poikki rautalangan, joka +sitten oli hänelle tukena; tietysti ei sitä, joka panee kellon +soimaan, vaan toisen, ja vain se onkin väännetty ja taivutettu. Mitä +tulee päällyksiin, jotka ovat tyhjinä matolla, ilman että oikeastaan +voimme ymmärtää miksi ne on ryöstetty, niin voihan ajatella, että +varas on tehnyt harkitsemattoman liikkeen ja menettänyt tasapainonsa, +ollessaan paraikaa kiipeämässä takaisin ylös. No, siinä tapauksessa +hän tietystikin on tarrautunut kiinni ensimäiseen ulottuvissa olevaan +esineeseen. Hylly, jolla päällykset olivat, on korkeampi kuin piironki, +ja juuri sitä hän tarvitsi. Saadessaan puukosta tuen oikealle jalalleen +hän koetti hetkisen tukea vasenta päällyshyllyyn, mutta hylly rupesi +silloin häilymään ja kaksi päällystä liukui lattialle — huomatkaa: +kaksi ylimäistä, joiden kaiken luonnonjärjestyksen mukaan täytyi +ensiksi pudota. Pieni jalantuki oli kuitenkin palauttanut hänet +tasapainoon, ja hän pääsi luukulle enemmittä esteittä. Ja päällyshylly +joutui tietysti myöskin tasapainotilaan, kun siihen ei enää nojattu. +Katson tästä johtuneen sen huolimattomuuden, että varas ei liimannut +uudestaan kiinni seinäpaperinpalasia, joita hän ei olisi irrottanut +niin kovin huolellisesti, jollei hän olisi aikonut panna niitä kiinni +samalla tavoin kuin ne olivat ennenkin. — Eikö tämä tunnu teistä +päivänselvältä?" + +Balthazar ja Cornelius kuuntelivat milteipä ihmetellen tätä kekseliästä +selvittelyä. Mutta ensinmainittu ei ollut nyt siinä tilassa, että +hänen ihailunsa olisi kauaa kestänyt; hän ei voinut ajatella muuta +kuin yhtä asiaa, medaljongiaan. Ja kun hän nyt tiesi, miten varas oli +tullut sisään, ei hän välittänyt saada selkoa muusta kuin siitä, miten +ulosmeno oli tapahtunut... + +"Kärsivällisyyttä", vastasi herra Tricamp ja otti voitonriemuisena +hyppysellisen nuuskaa; "kun nyt tunnemme varkaan menettelytavat, niin +tutkikaamme hänen luonnonlaatuaan." + +"Hänen luonnonlaatuaan!" huudahti Balthazar. + +"Siihen kai meillä on aikaa!" + +"Anteeksi", sanoi herra Tricamp, "me emme voi tehdä mitään parempaa. +Ystävänne, joka on oppinut mies, ymmärtää kyllä heti minut. +Fysioloogisten tietojen käyttäminen tutkimuksissa, kuulusteluissa ja +lainopillisissa harkinnoissa on nykyään aivan tavallista, ja vanhat +puoskarinkeinot on tuomittu tuiki mitättömiksi..." + +"Mutta", sanoi Balthazar, "sill'aikaa kuin tässä haastelemme, livahtaa +varas käsistämme." + +"Livahtakoonpa vain", vastasi herra Tricamp, "kyllä me hänet uudestaan +saamme kiinni. Tahdon sanoa, että te ette koskaan voi saada rikosta +perinjuurin selville, jos vapaaehtoisesti luovutte tutkimasta niitä +luonteenpiirteitä, joissa rikoksellinen tavalla tai toisella paljastaa +ja ilmaisee itsensä. Voiko tavata selvempiä piirteitä, parempia +todistuksia, oivallisempia nimileimasimia kuin mitä ilmenee _toiminnan +sivuseikoissa_? Varkaudet eivät ole toistensa kaltaisia, samaten kuin +eivät murhatkaan. Voimme olla varmoja siitä, että rikollinen paljastaa +itsensä tavassa, millä rikos on tehty, suorituksen enemmän tai vähemmän +suuressa kekseliäisyydessä, kyvyssä, raakuudessa tai siroudessa. Täytyy +vain kyetä se näkemään. — Niinpä eilen aamulla, kun edessäni oli kaksi +palvelustyttöä, jotka molemmat olivat yhtä epäiltyjä siitä, että olivat +varastaneet saalin emännältään, saatoin heti ensi silmäyksellä osoittaa +rikoksellisen. Varkaalla oli ollut valittavinaan kaksi saalia, sininen +ja ruskea. Hän oli ottanut sinisen! Toinen tytöistä oli vaalea ja +toinen tumma. Olin varma siitä, etten erehtyisi, kun vangitsin vaalean +— tumma olisi ilmeisesti valinnut ruskean saalin." + +"Ihmeteltävää", sanoi Cornelius. + +"No, mutta sanokaa minulle sitten varkaani nimi", huudahti Balthazar, +"ja sanokaa se pian, minä aivan näännyn kärsimättömyydestä..." + +"En sano teille heti hänen nimeään", jatkoi herra Tricamp, "mutta +ensiksikin tahdon varmasti väittää, että hän on vielä aivan +oppilasasteella. Se, että paperi on niin taitavasti irroitettu +seinästä, voisi helposti antaa meille erehdyttävän kuvan hänen +kyvystään, mutta seinäpaperi, joka on ollut kiinniliimattuna viisi, +kuusi vuotta, irtautuu niin helposti, ettei siihen asiaan suurtakaan +taitoa tarvita. — Aukko oli olemassa ennestään, se oli vain löydettävä; +ja sen päälle kiinnitetty seinäpaperi oli kylläkin selvä viite. Minä en +puhu mitään tästä kömpelösti aukirevitystä salkusta enkä piirongista, +johon on murtauduttu niin häikäilemättömästi ja epähienosti. Ei voi +muuta kuin kohauttaa olkapäitään. _Työ_ on tehty ihan mauttomasti. +Katsokaa tätä lukkoa, kuinka se riippuu! Se on surkeaa!... Hän ei +ole edes ymmärtänyt ottaa salpaa pois sinkilästä. — Hänellä lienee +kerrassaan kehnot kojeet, ja se on aivan anteeksiantamatonta, kun +Englannin teollisuus valmistaa mitä hienoimpia, herkullisimpia, +erittäin helposti käsiteltäviä työkaluja!... Oh! Hyvät herrat! Voin +milloin vain tahdotte saattaa teidät yhteyteen oikeiden taiteilijain +kanssa, jotka murtavat lipastonne auki tavalla, minkä täytyy saattaa +teidät ihastuksiinne..." + +"Olemme siis tekemisissä alottelijan kanssa?" sanoi Cornelius. + +"Aivan varmaan... ja sitäpaitsi oikean tomppelin kanssa. Varas, jolla +olisi hiukankaan omanarvontuntoa, ei milloinkaan jättäisi huoneeseen +tällaista sekasortoa: parempi maku hänellä olisi... Saundersen, jonka +tässä tuonnoin mestasimme, olisi palannut takaisin ja pannut kaikki +järjestykseen. Hän oli todellinen taiteilija! — Voin lisätä, että +kyseessäoleva henkilö ei ole varsin suuri eikä voimakas. Tämän seikan +todistamiseksi minun tarvitsee viitata vain puukon ja kellojohdon +käyttöön. Keskikokoinen ja väkevä mies olisi vaikeuksitta voinut vain +käsiensä avulla hinata itsensä aukolle. Voimakas käsi olisi sitäpaitsi +yhdellä lyönnillä iskenyt puukon seinään, mutta meidän varkaamme on +ilmeisesti tehnyt kauan työtä saadakseen sen pysymään. Katsokaapa vain +tätä uutta uurretta, joka on puukonpäässä." + +"Se on totta", sanoi Balthazar, jonka tämä syvällinen selitys oli aivan +häikäissyt. + +"Ja kuitenkin", huomautti Cornelius, "kun katsoo tätä aukimurrettua +lipastoa..." + +"Oh, juuri siinä heikkous on ilmennytkin!" huudahti herra Tricamp. +"Todellinen voima on keskitettyä ja rauhallista, sillä se on varma +itsestään. Se suuntaa yhden ainoan nyrkiniskun lipaston laskulevyyn, +ja levy menee rikki! Mutta sen, mitä tässä näemme, on tehnyt voimaton +raukka, joka on joutunut päästään ihan pyörälle. Esine on vastustanut +hänen ponnistuksiaan, hän on lyönyt sinne tänne, vääntänyt joka +paikasta; hän on repinyt sen rikki, musertanut sen... Ei laisinkaan +lihaksia! Ei hermoja!... Sen on tehnyt lapsi tai nainen." + +"Nainen...?" huudahti Balthazar. + +"Siitä saakka kuin tänne tulin", sanoi herra Tricamp, "olen koko ajan +ollut ihan varma siitä." + +Balthazar ja Cornelius katsoivat toisiinsa... + +"Ja tehdäkseni kaikesta yhteenvedon", lisäsi Tricamp ja otti viimeisen +hyppysellisen nuuskaa, "on hän nuori nainen... sillä hän osaa +kiivetä... pieni — sillä hän tarvitsee tikapuita, — tumma — sillä +hän on luonteeltaan kiivas, — tuntee tapanne, sillä hän on käyttänyt +hyväkseen poissaoloanne voidakseen työskennellä häiritsemättä, ja +murtautunut heti rahalaatikkoon, välittämättä muista laatikoista. Ja +sanoakseni lopuksi kaikki aivan muutamin sanoin: jos tässä talossa on +nuori nainen, palvelijatar tai muu... niin älkää etsikö muualta: se on +hän!" + +"Christiane!..." huudahtivat molemmat herrat yhtaikaa. + +"Ohoo, on siis olemassa joku Christiane", sanoi herra Tricamp. "Siinä +tapauksessa se on hän." + + + + +VI. SYYTÖS. + + +Balthazar ja Cornelius katsoivat toisiinsa, kalpeina ja +hämmentyneinä!... Christiane!... Herttainen Christiane!... Heidän +hyvä, hieno Cristianensa — varas!... Mahdotonta!... Ja kuitenkin — kun +ajattelee, mistä hän on tullut taloon... Olihan hän vain mustalainen... +Balthazar oli vaipunut tuolille kuin juopunut, ja Corneliuksesta tuntui +siltä kuin häntä olisi pistetty hehkuvalla raudalla sydämeen ja kuin +hän senvuoksi paraikaa heittäisi henkeään... + +"On parasta, että otamme selvän tuosta Christianesta", sanoi herra +Tricamp ja herätti heidät huumaannuksesta. "Meidän täytyy tarkastaa +hänen huoneensa." + +"Hänen huoneensa!" toisti Cornelius ja koetti nousta. "Hänen +huoneensahan on tuolla!" ja hän viittasi aukkoon. + +"Ettekä te kuitenkaan epäilleet mitään?" jatkoi poliisikomissaario +hymyillen. + +"Mutta", sanoi Cornelius ja teki ponnistuksen voidakseen puhua, "hänen +on täytynyt kuulla kaikki mitä me olemme sanoneet!" + +Tricamp sieppasi lampun, riensi ulos huoneesta, riuhtaisi auki +Christianen huoneen oven ja astui sisään molempien nuorten miesten +seuraamana. Huone oli tyhjä!... + +"Hän on poissa!" huudahtivat kaikki kolme yht'aikaa. + +Kädenkäänteessä vakuuttautui herra Tricamp siitä, ettei sänkyyn ollut +kajottu ja ettei sänkyvaatteiden väliin ollut kätketty mitään. + +"Hän ei ole edes pannut maata", sanoi hän. + +Tässä silmänräpäyksessä kuului kolinaa alhaalta porraskäytävästä; +suuren salin ovi avattiin äkkiä, ja ulko-ovea vahtinut +poliisikonstaapeli astui sisään, työntäen edellään Christianea, joka +kuitenkin näytti olevan enemmän hämmästynyt kuin peloissaan. + +"Herra Tricamp", sanoi konstaapeli, "tämä tyttö oli menossa ulos. Minä +pidätin hänet, kun hän rupesi avaamaan salpoja." + +Christiane katsoi ympärilleen, kasvoillaan niin luonnollinen +hämmästyksen ilme, että kaikki olisivat pettyneet — paitsi tietysti +herra Tricamp. + +"Mutta mitä te minusta sitten tahdotte?" sanoi Christiane +konstaapelille, joka sulki oven hänen takanaan. "Herra Balthazar, +sanokaa heille, kuka minä olen!" + +"Missä sinä olet ollut?" kysyi Balthazar. + +"Yläkerrassa", vastasi hän. "Gudule pelkää ukkosta. Se jyrisi vielä, +kun hän lähti nukkumaan. Hän pyysi minua mukaansa, ja minä olen +nukkunut hänen nojatuolissaan. Sitten minä heräsin ja näin että +oli taas kaunis ilma ja silloin lähdin alas mennäkseni levolle. +Ohimennessäni halusin katsoa, oliko ulko-ovi kunnollisesti lukittu, ja +silloin tuli tuo herra ja esti minut sitä tekemästä... Hän pelästytti +minua kauheasti, sen takaan!" + +"Te valehtelette!" keskeytti herra Tricamp kiivaasti hänen puheensa. +"Te aioitte avata salvat mennäksenne ulos, ja te olette ollut menemättä +maata, jotta teidän ei tarvitsisi pukeutua uudelleen ja jotta paremmin +voisitte valita paollenne sopivan hetken!" + +Christiane katseli häntä mitä ihmettelevimmin ilmein: + +"Paolleni?" toisti hän. "Mille paolle?" + +"Ohoo", mutisi herra Tricamp. "Me olemme röyhkeä!" + +"Tule minun kanssani", sanoi Balthazar, joka tunsi itsensä sairaaksi +tällaisesta kohtauksesta, "tule, niin saat nähdä!..." + +Hän tarttui Christianen käsivarteen ja veti hänet mukanaan +työhuoneeseensa. + +"Oh, hyvä Jumala!" huudahti nuori tyttö, kun hän ehti kynnykselle. +"Kuka tämän on tehnyt?" + +Hänen huudahduksensa oli siihen määrin vilpitön, että hänen syyttäjänsä +epäili hetkisen. Mutta herra Tricampin epäröinti ei kestänyt kauaa: hän +veti Christianen aina lipaston eteen asti, näytti hänelle murrettua +laskulevyä ja sanoi häikäilemättömästi: + +"Te. Juuri te!" + +"Minä!" huudahti Christiane, joka ei näyttänyt ymmärtävän, mitä herra +Tricamp tarkoitti. + +Hän katsoi aivan ymmällään Balthazaria ja sitten Corneliusta. +Hänen katseensa, joka sitten taas suuntautui lipastoon, pysähtyi +aukivedettyyn laatikkoon. Ja silloin, ikäänkuin hän äkkiä olisi +tajunnut kaiken, hän päästi sydäntä vihlovan haudon. + +"Oh, te luulette, että minä olen varastanut teiltä!" + +Kellään ei ollut rohkeutta sanoa mitään. Hän astui askeleen Balthazaria +kohden, joka ei voinut vastata hänen katseeseensa, vaan katsoi +maahan. Äkkiä hän nosti kätensä sydämelleen, kuin olisi hän ollut +tukehtumaisillaan... koetti puhua... sai esiin pari yhteenkuulumatonta +sanaa, joista voi ymmärtää ainoastaan: "Varastanut! Minä! Varastanut! +Minä!..." ja kaatui sitten kuin kuolleena lattialle. Cornelius syöksyi +hänen luoksensa ja nosti hänet käsivarsilleen. + +"Ei!" huudahti hän. "Ei, se ei ole mahdollista! Tämä lapsi ei ole sitä +tehnyt!" + +Hän riensi Christianen huoneeseen ja laski hänet hänen vuoteelleen. +Balthazar seurasi heitä liikutettuna. Herra Tricamp tuli tyytyväisesti +hymyillen jäljestä, jolloin eräs konstaapeleista vetäisi häntä hiljaa +hihasta. + +"Luvalla sanoen, herra Tricamp, olemme jo saaneet erään tiedon tytöstä." + +"Anna kuulua", sanoi Tricamp hiljaa. + +"Kun toverini seisoi vahtimassa kadulla, tuli vastapäätä asuva leipuri +ja kertoi hänelle, että hän tänä iltana juuri ennen rajuilmaa oli +nähnyt Christiane-neidin pudottavan kadulle antavasta salin ikkunasta +käärön jollekin miehelle, joka oli puettu päällystakkiin ja suureen +hattuun. + +"Käärön!" sanoi Tricamp vilkkaasti. "Hyvä! Erinomaista! Ota tarkka +selko todistajan nimestä ja vartioi ympäristöä kuten tähänkin saakka. +Mutta mene ensin noutamaan taloudenhoitajatarta. Hänen huoneensa on +toisessa kerroksessa." + +Konstaapelit poistuivat, ja herra Tricamp meni Christianen huoneeseen. + +Christiane makasi edelleen pyörtyneenä vuoteellaan huolimatta +Corneliuksen kokeista palauttaa hänet tajuntaan. Päästämättä häntä +silmistään herra Tricamp alkoi nyt tutkia huonetta ja huomasi pian +lipaston yläpuolella aukon, joka vei Balthazarin huoneeseen. Hän otti +tuolin, asetti sen lipaston marmorilevylle ja vakuuttautui nopeasti +siitä, että näiden tilapäisten tikapuiden avulla helposti ulottui +aukkoon. + +Tutkittuaan nopeasti myöskin lipaston hän uudelleen meni hymy +huulillaan, Balthazarin luokse. + +Tämä seisoi katsellen suruisena nuorta tyttöä. + +"Kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin mitä todistuksia on oikeastaan +häntä vastaan?" sanoi hän. + +"Tämä! vastasi herra Tricamp ja pani hänen käteensä medaljongin +mustista helmistä yhden. + +"Mistä te sen löysitte?" kysyi Balthazar. + +"Tuolta", vastasi Tricamp ja viittasi erääseen piirongin laatikkoon +päin, joka erehdyksestä oli jäänyt auki. + +Balthazar syöksähti piirongin luo, pudisti leninkejä ja liinavaatteita +ja kaikkea mitä oli siinä ja muissa laatikoissa... mutta turhaan. +Medaljongia ei siellä ollut. Hän katsoi ympärilleen. Paitsi piironkia +ei Christianen pienessä huoneessa ollut mitään muita huonekaluja kuin +sänky ja laatikoton pöytä, ei mitään, ei kirstua eikä kaappia eikä +muuta sellaista paikkaa, mihin varastettua tavaraa olisi voitu kätkeä. + +Vihdoin nuori tyttö tuli taas tajuihinsa. Hän avasi silmänsä ja katsoi +ympärilleen. Vähitellen hänen muistiinsa palasi, mitä tapahtunut oli, +hän kätki kasvonsa patjaan ja tyrskähti valtoimeen itkuun. + +"Ahaa!" mutisi herra Tricamp. "Kyyneleitä... me aiomme tunnustaa." +Ja hän kumartui Christianen ylitse kasvoillaan lempein ilmeensä ja +sanoi hellimmällä äänellään: "Kuulkaa, lapseni, seuratkaa sydämenne +kehoitusta! Tunnustakaa, että olette joutunut huonon taipumuksen +uhriksi! Herra Jumala, eihän sitä olla täydellisiä! Ja me olemme +teille niin anteeksiantavaisia kuin noin ihastuttavalle tytölle täytyy +olla... Olemme siis pikku kiemailija... mitä? Tahdomme tehdä itsemme +hienoksi?... Ehkäpä on olemassa joku, jota tahdomme miellyttää?" + +"Oh! Hyvä Jumala! Herra Tricamp!" sanoi Cornelius. + +"Hiljaa, nuori ystäväni!" vastasi Tricamp matalalla äänellä. "Olkaa +varma siitä, että on olemassa rikostoveri." Sitten hän kääntyi taas +Christianen puoleen: "Sanokaahan, kullannupukkani, eikös se olekin +teidän työtänne?" + +"Oh!" huudahti Christiane ja nousi istualleen sängyssä, "tappakaa +minut, jos tahdotte, mutta älkää sanoko tuota uudelleen!" + +Hyökkäys tuli niin äkkiä, että herra Tricamp peräytyi askeleen +taaksepäin. + +"Olkaa hyvä ja jättäkää meidät yksin tytön kanssa", sanoi Balthazar +hänelle; "näettehän, että läsnäolonne hermostuttaa häntä, ja meidän on +helpompi kuin teidän tulla hänen kanssansa toimeen." + +Herra Tricamp kumarsi. + +"Kuten haluatte", sanoi hän. "Mikä piintynyt penikka!" + +Ja hän meni ulos. + + + + +VII. YKSIN. + + +Cornelius sulki kiivaasti oven hänen poistuttuaan, ja molemmat nuoret +miehet menivät hiljaa Christianen luokse, joka istui vuoteellaan, +tuijottaen eteensä kuivin silmin, vilunväristysten puistattaessa hänen +ruumistaan. + +"Kuule, Christiane, rakas lapseni", sanoi Balthazar ja koetti tarttua +hänen kokoonpuristettuun käteensä, "nyt me olemme yksin, vain ystäviä +on ympärilläsi... Sano nyt meille kaikki!" + +"Minä en tahdo jäädä tänne", sanoi Christiane kuivalla, käheällä +äänellä, "minä tahdon pois... antakaa minun mennä!" + +Cornelius pakotti hänet lempeästi takaisin istumaan. + +"Te ette voi jättää meitä, Christiane", sanoi hän, "ette voi, ennenkuin +olette vastannut meille." + +"Sano meille totuus, Christiane", jatkoi Balthazar, "sano meille koko +totuus, lapseni... Kukaan ei tee sinulle mitään... sen vannon kunniani +kautta... Minä annan sinulle anteeksi, eikä kukaan saa tietää siitä +mitään... minä vannon sen sinulle Christiane... Jumalan edessä: Etkö +kuule minua?" + +"Kuulen", vastasi Christiane, joka ei ollut kuullut sanaakaan. "Oh, +minä en voi itkeä enää! Jospa minä vain voisin itkeä!... Tehkää jotakin +saadaksenne minut itkemään!" + +Cornelius katsoi levottomasti ystäväänsä. Hän tarttui nuoren tytön +kuumeisiin käsiin, pusersi niitä hiljaa ja sanoi hellästi: + +"Christiane, pieni ystäväni, armeliaisuutta on kaikille, ja me pidämme +teistä liian paljon, ollaksemme tuntematta myötätuntoa teitä kohtaan! +Koetelkaa kuunnella minua! Ettekö tunne minua?" + +"Tunnen", sanoi Christiane ja katsoi häntä. + +Ja hänen silmänsä kostuivat. + +"Christiane, minä rakastan teitä, te tiedätte sen ... minä rakastan +teitä täydestä sydämestäni!" + +"Oh!" huudahti nuori tyttö aivan liikutettuna ja purskahti itkuun. "Ja +te sanotte, että minä olen varastanut!" + +"Ei, tuhat kertaa ei!" vastasi Cornelius vilkkaasti. "Ei, sitä en +sano... sitä en usko! Mutta näettehän, rakas lapseni, että teidän +täytyy auttaa minua todistamaan viattomuutenne, löytämään rikollinen, +ja senvuoksi teidän pitää olla avomielinen ja sanoa minulle kaikki... +kaikki!" + +"Te olette hyvä, te!" vastasi Christiane itkien. "Teidän käy sääli +minua, ettekä te usko, mitä muut sanovat! Puolustakaa minua! Ettekö +ymmärrä, kuinka tyhmää tuo heidän puheensa varkaudesta on? Kuinka voi +kukaan uskoa, että minä tahtoisin varastaa täältä! Tämä talo on minun +elämäni. Näissä seinissä ei ole ainoatakaan kiveä, jota en rakasta!" +jatkoi hän yhä kiihottuneempana ja löi käsillään seinään. "Varastaako +kukaan omaa elämäänsä, omaa vertansa? Ja ajatelkaa, ettei rakas äiti +ole täällä. (Sitä nimitystä hän käytti rouva Van der Lysistä.) Oi, jos +hän olisi ollut täällä, olisi hän kyllä saanut vaikenemaan puheenne +varkaudesta. Mutta nyt olen yksin, niinkö? Minua syytetään siksi, että +olen mustalainen... siksi, että varastin pienenä... Ja minua sanotaan +_varkaaksi! ... varkaaksi!_... varkaaksi! Minua sanotaan _varkaaksi_!!" + +Hän vaipui jälleen itkien vuoteelleen. + +Balthazar ei kestänyt kauempaa. Hän vaipui polvilleen vuoteen viereen, +ja sanoi nöyrimmällä, rukoilevimmalla äänellään, aivan kuin hän olisi +itse ollut syyllinen: + +"Christiane, pieni siskoni, tyttöni, lapseni, katso minuun. Sinä +näet, että olen tässä polvillani! Anna anteeksi kaikki paha, mitä +olen sinulle tehnyt. Ei kukaan saa sanoa siitä enää mitään, se on +lopussa. Kuuletko? Mutta kun kerran pidät minusta, niin et kai tahdo +onnettomuuttani... et kai tahdo tuskalla ja murheella palkita niitä +hyviätöitä, jotka tässä talossa ovat tulleet osaksesi? Jos tiedät, +missä minun pieni medaljongini on, niin rukoilen sinua: sano se +minulle... Minä en kysy, missä se on, kuuletko!... Minä en tahdo +tietää sitä... se on minulle yhdentekevää... Mutta jos tiedät sen, +niin... pyydän sinua äitini tähden auttamaan minua, että löydän sen... +vain sen. Koko elämäni riippuu pienestä medaljongista, ja joka on sen +varastanut, on varastanut koko minun onneni. Anna minulle takaisin +medaljongini... etkö tahdo tehdä sitä, sano!... etkö tahdo antaa sitä +minulle takaisin?" + +"Ohi" huudahti Christiane epätoivoissaan, "vaikkapa se olisi verenä +suonissani, niin olisitte jo saanut sen!" + +"Christiane!" + +"Mutta minulla ei sitä ole!... minulla ei ole sitä!" sanoi hän ja +väänteli käsiään. + +Balthazar hypähti seisomaan aivan epätoivoisena. + +"Onneton lapsi!" huudahti hän. + +Cornelius pidätti häntä, ja Christiane painoi molemmat kätensä otsaansa +vasten. + +"Oh", sanoi hän nauraen, "kun olen menettänyt järkeni... niin on kaikki +kai lopussa, eikö niin?" + +Hän vaipui uupuneena kokoon ja kätki kasvonsa, niinkuin olisi hän +päättänyt olla mitään sanomatta. + + + + +VIII. GUDULEN TODISTUS. + + +Cornelius veti Balthazarin mukanaan pois huoneesta ja huomasi ystävänsä +horjuvan kuin pyörtymyskohtauksen vallassa. Salissa he tapasivat herra +Tricampin, joka ei ollut antanut ajan turhaan kulua. Hän oli tuottanut +luoksensa Gudulen, joka puolikuurona ja vastikään heränneenä ei +ymmärtänyt lainkaan mitä oli tekeillä ja joka kyynelsilmin ja ääneensä +vaikeroiden vastasi hänen kysymyksiinsä. + +"No, no", sanoi herra Tricamp, "rauhoittukaa!" + +"Herra Jumala, minun hyvä isäntäni!" huudahti Gudule huomatessaan +Balthazarin. "Mistä on kysymys? Minut herätettiin niin äkkiarvaamatta! +Oh, Herra Jumala, mitä he minusta tahtovat?" + +"Rauhoitu, rakas Gudule", vastasi Balthazar. "Sinua ei epäillä +mistään... Mutta täällä on tehty varkaus, ja me etsimme varasta." + +"Varkaus?" + +"Niin." + +"Oh, Herra Jumala!" toisti vanha, epätoivoinen palvelijatar, "Mutta +sellaistahan ei ole koskaan ennen tapahtunut! Ja minä kun olen ollut +tässä talossa kolmekymmentä vuotta, enkä usko, että koskaan on kadonnut +nuppineulaakaan! Oh! Herra Jumala! Herrajumala! Ajatella, että jotakin +sellaista piti tapahtua minun eläessäni!" + +"No, no, rauhoittukaa nyt", sanoi herra Tricamp uudelleen. "Ja +vastatkaa minulle vaikeroimatta tuolla tavoin, hyvä muori!" + +"Puhukaa hiukan kovemmalla äänellä", sanoi Balthazar. "Hän on kuuro, +kuten tiedätte." + +"Me tahdomme tietää", sanoi herra Tricamp ääntään korottaen, "olitteko +te kotona kun varkaus tapahtui?" + +"Mutta minähän en ole ollut ovesta ulkona." + +"Ettekö ollenkaan?" + +"En, sillä minä tunsin ilmassa rajusään tulon, ja sellaisina päivinä on +niin merkillinen tunne jaloissani. Vanhuuden raihnaisuutta, tietysti!" + +"Sinä kai istuit huoneessasi?" kysyi Balthazar. + +"Ei, koko iltapäivän minä olen istunut ja neulonut salissa, uunin +edessä." + +"Etkä ole ollut edes keittiössä?" + +"En." + +"Näettekö hyvin?" kysyi Tricamp. + +"Mitä herra sanoi?" + +"Minä kysyn", toisti Tricamp, "onko teillä hyvät silmät?" + +"On, on kyllä. Mutta pahemmin on korvien laita. Minä kuulen hiukan +huonosti. Mutta silmät ovat vielä hyvät ja muisti myöskin." + +"Vai niin, teillä on hyvä muisti! No, ehkä sitten voitte sanoa, ketä +täällä on ollut iltapäivällä?" + +"Kirjeenkantaja, ja sitten eräs naapuri, joka halusi lainata +leipäkaulia... ja sitten Petersen, jolla oli jotakin asiaa +Christianelle." + +"Ah!... Kuka tuo Petersen on?" + +"Se on muuan naapuri, eräs yövahti. Herra tuntee hänet kyllä." + +"Niin", sanoi Balthazar Tricampille, "se on muuan mies-parka, joka +menetti vaimonsa viime kuussa. Molemmat hänen lapsensa sairastavat. Hän +on kelpo mies, ja me autamme häntä yhdellä ja toisella." + +"Ja oliko tuo Petersen täällä sisällä?" jatkoi herra Tricamp. + +"Ei", vastasi Gudule, "hän puhui Christianen kanssa vain ikkunasta." + +"Mitä hän sanoi?" + +"Sitä minä en kuullut." + +"Ja eikö täällä senjälkeen ollut ketään?" + +Kysymys oli toistettava ennenkuin Gudule kuuli sen ja vastasi: "Ei, ei +ketään." + +"Ja missä Christiane oli teidän istuessanne neulomassa?" kysyi Tricamp. + +"Hän kulki puuhaillen kuten tavallisesti, tuo rakas lapsi. Hän hoiti +keittiötä minun puolestani, sillä minä en siihen kyennyt. Hän on niin +avulias." + +"Mutta ei kai hän ollut keittiössä koko aikaa?" + +"Ei. Kun tuli hämärä, niin hän meni huoneeseensa." + +"Vai niin, hän meni huoneeseensa!" + +"Niin, pukeutumaan illaksi." + +"Ja... viipyikö hän kauan huoneessaan?" + +"Tunnin." + +"Tunninko?" + +"Niin, runsaan tunnin." + +"Ettekä te kuullut mitään erityistä sillä aikaa?" + +"Mitä herra sanoi?" + +"Minä kysyn, kuulitteko mitään kolinaa... esimerkiksi koputuksia, +lyöntejä?" + +"En." + +"Hän on kuuro", sanoi herra Tricamp molemmille nuorille miehille. +Sitten hän kumartui Gudulen puoleen ja sanoi kovemmalla äänellä: "Ja +ukkonen oli kai jo alkanut jyristä, vai kuinka?" + +"Oh, ukkosen minä kyllä kuulin!" + +"Hän on sekottanut toisiinsa molemmat äänet", mutisi Tricamp itsekseen. +Sitten hän lisäsi ääneen: + +"Mitä senjälkeen tapahtui?" + +"Niin, tuli aivan pimeä, ja raju-ilma alkoi, eikä isäntää kuulunut +kotiin. Minä pelästyin kovasti ja laskeuduin polvilleni ja luin +rukouksiani... ja silloin tuli Christiane huoneestaan, aivan kalpeana +kasvoiltaan ja vapisten... ja samassa silmänräpäyksessä räsähti ukkonen +oikein kamalasti!" + +"Ahaa", sanoi Tricamp huvitettuna, "te huomasitte, että hän oli kalpea +ja vapisi?" + +"Aivan niinkuin minäkin! Huomasin toki! Rajuilma oikein lamautti +meidät. Minä en voinut silloin nousta... ja juuri samassa alkoi isäntä +koputtaa, ja Christiane avasi oven. Ja nyt minä olen sanonut kaikki +mitä tiedän. Se on niin totta kuin että minä olen rehellinen, kristitty +nainen!" + +"Mutta älähän itke, rakas Gudule", toisti Balthazar, "eihän kukaan +sinua syytä!" + +"Ketä sitten syytetään? Ketä? Ketä? — Pyhä neitsyt!" huudahti hän, +äkkinäisen ajatuksen valtaamana. "Ei suinkaan Christianea?" + +Kukaan ei vastannut. + +"Ah!" jatkoi Gudule. "Te ette vastaa! Oi, herra Balthazar, se ei ole +mahdollista!" + +"Rakas Gudule!" + +"Christianea, herra Balthazar!" toisti vanhus kuulematta häntä. "Lasta, +jonka hyvä Jumala on meille lähettänyt!" + +"Kas niin, kas niin!" sanoi herra Tricamp. "Kun kerran te ette ole..." + +"Toivoisin mieluummin, että minä se olisin", keskeytti Gudule hänet +epätoivoissaan. "Minä toivon, että mieluummin syytätte minua... niin, +syyttäkää minua mielellään! Minunlaistani vanhaa muoria... jonka elämä +on lopussa... mitäpä se tekee? Minä lähden pian pois täältä ja teen +tilini tuolla ylhäällä... Mutta lapsi! Te ette saa tehdä hänelle mitään +pahaa! Oh, herra Balthazar, älkää antako kenenkään koskea lapseen, hän +on pyhä. Älkää kuulko, mitä tuo mies sanoo, hänestä se kaikki riippuu!" + +Vihastuneen herra Tricampin viittauksesta kaksi konstaapelia tarttui +kumpikin Gudulen käsivarteen viedäkseen hänet ulos. + +Gudule astui pari askelta. Sitten hän vaipui polvilleen uunin +eteen ja alkoi vaikeroida ja valittaa, ettei hän saanut kuolla +ennenkuin sellainen kirous oli heitä kohdannut. Herra Tricamp antoi +konstaapeleilleen merkin, että he jättäisivät hänet siihen jatkamaan +rukouksiaan. + + + + +IX. SYDÄMEN TODISTUS. + + +"Niin, kuten näette", sanoi herra Tricamp ja kääntyi Corneliuksen +puoleen, "ei täällä ole ollut ketään, jota voisi jonkunkaan syyn +varjolla epäillä ... Vai mitä sanotte kirjeenkantajasta tai naapurista +tai Petersenistä? Varkauden on siis tehnyt joko _vanha_ Gudule tai +_nuori_ Christiane, ja kun en usko _vanhan_ kykenevän sillä tavoin +voimistelemaan, niin pyydän teitä itseänne tekemään johtopäätöksen..." + +"Ei, älkää kysykö minulta", sanoi Cornelius. "Minä en tiedä mitä uskoa. +Minusta tuntuu siltä kuin uneksuisin ja kuin kaikki tämä olisi kauheata +painajaista!" + +"En tiedä", vastasi Tricamp, "onko se painajaista, mutta omasta +mielestäni minä kuitenkin olen valveillani ja päättelen sangen hyvin." + +"Niin, niin", sanoi Cornelius, joka hermostuneesti asteli edestakaisin. +"Te päättelette hyvin!" + +"Ja minun logiikkani on varsin sitovaa!" + +"Kaikin mokomin sitovaa!" + +"Ja tähän saakka on kaikki ollut omansa todistamaan päätelmäni +oikeiksi." + +"Niin, kaikki on omansa sitä todistamaan." + +"No, myöntäkää siis, että nuori tyttö on syyllinen." + +"En", vastasi Cornelius täydestä vakaumuksestaan ja pysähtyi aivan +komissaarion eteen. "En, minä en koskaan usko sitä, en ainakaan +ennenkuin hän itse sen sanoo! Ja Jumala tietää, että jos hän seisoisi +itse tuossa edessämme ja sanoisi sen... niin sittenkin todistaisin +hänet syyttömäksi." + +"Totisesti", huomautti herra Tricamp hämmästyneenä, "hänet syyttömäksi! +Mitä todistuksia teillä sitten on?" + +"Oh, ei mitään, paha kyllä", vastasi Cornelius. "Ja minä tunnen +liiankin hyvin teidän todistuksenne. Ja minun järkeni sanoo minulle, +että teidän todistuksenne ovat selviä, kauheita, lahjomattomia!" + +"No, siinä tapauksessa siis?..." + +"Mutta minun sydämeni nousee järkeäni vastaan. Jokin ääni rinnassani +sanoo: Ei, ei, hänen sanansa, hänen ilmeensä, hänen epätoivonsa... +ne eivät ole rikollisen, ja minä vannon sinulle, että hän on syytön! +Minähän en voi todistaa sitä, mutta minä tunnen sen... minä olen +varma siitä ja minä huudan sen sinulle kaikella voimallani, kaikella +tuskallani, kaikilla kyyneleilläni! Älä kuuntele niitä, jotka syyttävät +häntä! He valehtelevat! Heidän logiikkansa on tästä maailmasta, se +vie harhaan, minun on ylempää eikä petä. Heidän logiikkansa nimenä on +Järki. Minun on Usko..." + +"Mutta joka tapauksessa..." + +"Älä kuuntele niitä", jatkoi Cornelius yhä enemmän kiihtyneenä, +"ja muista, että pahoina päivinä, kun tieteellisessä ylpeydessäsi +olit kieltämäisilläsi itsensä Jumalan... tarvittiin vain vavahdus +sydämessäsi, jotta uudestaan löytäisit Hänet! Kuinka siis tämä sydän +voisi pettää sinua, kun on kysymys lapsen viattomuudesta; sehän ei +pettänyt sinua, kun oli kysymys Jumalasta!" + +"Miten kävisi", sanoi herra Tricamp, "jos poliisi päättelisi tuolla +tavoin?" + +"Ah, en toivo voivani saada teitä vakuutetuksi", sanoi Cornelius. +"Tehkää te velvollisuutenne, minä teen omani!" + +"Omanne?" + +"Niin, niin... etsikää te, nuuskikaa, pankaa parastanne! Kootkaa +todistus toisensa jälkeen tuon onnettoman lapsen musertamiseksi! Minä +aion myöskin omalla tahollani koota kaikki, mikä voi todistaa hänen +syyttömyytensä." + +"Silloin", sanoi herra Tricamp, "teidän ei pidä todistustenne joukkoon +lukea sitä, minkä äsken löysin tuon nuoren neidin laatikosta!" + +"Mitä sitten?" kysyi Cornelius. + +"Tätä mustaa helmeä, joka on ollut medaljongiin kiinnitettynä." + +Cornelius tarttui helmeen; hän vapisi. + +"Hänen laatikostaan?" + +"Niin, ystäväni, niin", sanoi Balthazar. "Hänen lipastonsa laatikosta, +aivan äsken, minä näin sen." + +Cornelius seisoi kalpeana paikallaan, voitettuna! Todistus oli niin +vakuuttava, niin kauhistuttava! Tämä onneton pikku helmi poltti hänen +kättään, musersi hänet painollaan! Hän katsoi sitä koneellisesti, +näkemättä sitä ja voimatta irroittaa siitä katsettaan. Balthazar otti +kiinni hänen kädestään, mutta Cornelius ei tuntenut mitään, hän seisoi +kuin mielenvikainen ja vain tuijotti helmeen... + +"Cornelius!" huudahti Balthazar levottomasti. + +Mutta Cornelius työnsi hänet kiivaasti luotansa ja kumartui katsomaan +helmeä, jonka hän antoi välkkyä valossa ikäänkuin nähdäkseen sen +paremmin. + +"Mitä sinä teet?" mutisi Balthazar. + +"Väisty!" vastasi Cornelius. + +Hän siirsi toisen tylysti syrjään, kiiruhti ikkunan ääreen ja alkoi +innokkaasti tutkia helmeä. + +Balthazar ja Tricamp katsoivat toisiinsa hämmästyneinä, samalla kuin +Cornelius sanaakaan sanomalta syöksyi työhuoneeseen. + +"Hän on hullu", jupisi herra Tricamp ja seurasi häntä katseellaan. +"Sallitteko, herra Balthazar, että tarjoan miehilleni lasillisen +curaçaota? Päivä koittaa, ja kadulla on varmasti hieman kylmä." + +"Hyvin mielelläni", sanoi Balthazar. + +Tricamp meni ulos. Kun Balthazar kääntyi, huomasi hän vanhan Gudulen, +joka oli nurkassa polvillaan ja rukoili. Hän kiiruhti työhuoneeseen +hakemaan Corneliusta. + + + + +X. PAKO. + + +Oppinut tutki mitä suurimmalla tarkkaavaisuudella puukonpään ja sen +uurteen, jonka herra Tricamp oli ennen huomannut. Tämä tutkimus +kesti lyhyen hetken, ja sen aikana seisoi Balthazar alakuloisena ja +masentuneena ja katseli ystävänsä puuhaa osoittamatta vähintäkään +mielenkiintoa. Cornelius nousi tuolille ja rupesi, syvän hiljaisuuden +yhä vallitessa, tarkastamaan soittojohdon rautalankoja saadakseen +selville, miten ne olivat menneet poikki. + +"Missä kello on?" kysyi hän äkkiä. + +"Salissa", vastasi Balthazar. + +Cornelius veti siitä rautalangasta, jonka piti johtaa sinne, mutta +mitään ääntä ei kuulunut. + +"Oh", sanoi Balthazar, "hän on ottanut kaikki huomioon. Hän on ottanut +pois kellon kielen." + +Vastaamatta tarkasti Cornelius huolellisesti sitä paikkaa, jossa +johtolanka meni seinään; siinä se kulki läpi läkkilieriön, jossa sille +oli riittävästi tilaa. Ilmeisesti ei este ollut siinä. + +"Mene katsomaan soittokelloa", sanoi hän Balthazarille. "Katso +liikkuuko se, kun minä vedän tästä langasta." + +Balthazar totteli häntä ja meni ovelle ymmärtämättä mitään. + +"Liikkuuko se?" kysyi Cornelius taas ja veti useita kertoja +rautalangasta. + +"Hiukkasen", vastasi Balthazar, "mutta se ei voi soida. Se on aivan +kierossa ja väärässä, ja se on kääntynyt ylösalaisin. Voisi luulla +jonkun pitelevän sitä siinä asennossa." + +"Hyvä", sanoi Cornelius, "katsotaanpa sitä hetken kuluttua. Pidä kiinni +piirongista hieman, minä kiipeän sen päälle." + +Balthazar palasi työhuoneeseensa ja teki niinkuin oli käsketty. +Cornelius kapusi tuolilta piirongille ja hinautui siitä puukon avulla +vaivaloisesti aukolle, ikäänkuin hän olisi tahtonut itse koetella, +oliko se mahdollista. + +Balthazar avasi juuri suunsa kysyäkseen jotakin, kun hän kuuli, että +Gudule kutsui häntä viereisestä huoneesta. Hän kiiruhti nopeasti +saliin ja tapasi siellä vanhan palvelijattaren aivan kauhistuneena +sekä poliisikonstaapelit, jotka olivat rientäneet sinne hänen huutonsa +kuullessaan. + +"Herra Balthazar", huusi Gudule, "hän on juossut tiehensä". + +"Christianeko?" + +"Niin, herra Balthazar. Kun minä nousin seisomaan, näin hänen juoksevan +tämän huoneen lävitse puutarhaan. Oh, Herra Jumala! Juoskaa nopeasti! +Onnettomuus ei ole kaukana!" + +"Oh, sepä vasta viekas oli!" huudahti herra Tricamp. "Tuossa se makasi +ja oli olevinaan puolikuollut! Sukkelaan nyt, alas ja puutarhan halki!" + +Konstaapelit riensivät pois herra Tricamp edellä; ja Balthazar juoksi +tytön huoneeseen vakuuttautuakseen siitä, oliko Gudule nähnyt oikein. + +Christiane oli tosiaankin kadonnut, mutta hän tapasi sensijaan +huoneessa Corneliuksen, joka oli tullut sinne aukosta ja seisoi nyt +pitäen syrjässä vuodeverhoja ja ilmaisten asennollaan mitä suurinta +hämmästystä. + +"Niin, etsi sinä häntä vain", sanoi Balthazar kiukkuisesti, +vakuutettuna siitä, että Christianen katoaminen oli aiheuttanut ystävän +hämmästyksen. "Etsi sinä häntä! Nyt kai näet, että hän on syyllinen, +kun hän kerran karkaa tiehensä." + +"Minä näen", vastasi Cornelius ja kääntyi ystäväänsä leimuavin katsein +ja liikutuksesta vapisten, "minä näen, että hän on syytön ja että me +sitä olemme syyllisiä... me sitä olemme mielettömiä!" + +"Oletko hullu!" + +"Ja nyt minä olen saanut sen kiinni, sen varkaan..." lisäsi hän yhä +enemmän liikutettuna, "ja minä voin kertoa sinulle kaikki mitä se on +tehnyt ja miten se on tullut sisään ja miten mennyt ulos! ... Ja minä +voin sanoa sinulle sen nimen!... Ensiksikään se ei ole tullut sisään +ovesta eikä tuosta aukosta! Se on tullut sinun työhuoneesi uunista!" + +"Uunista?" + +"Niin, juuri sitä tietä! Ja kun se tapansa mukaan pyrki käsiksi +metalleihin, niin se ensiksi hyökkäsi salkkusi kimppuun ja mursi +auki sen teräslukon. Sitten se kiiruhti pitelemään piironkia, rikkoi +rautaisen lukon, sieppasi haltuunsa yhtenä sotkuna kaikki floriinisi +ja tukaattisi ja korusi ja kaikki tyyni, jättäen sinulle viimeiseksi +tervehdykseksi veitsen, joka oli pistetty seinään. Ja kun tämä oli +tehty, niin se irroitti seinäpaperipalan ja hyppäsi tuon onnettoman +lapsi-raukan huoneeseen, johon pudotti yhden helmen... Ja jos tahdot +tietää, miten medaljonkisi on käynyt, niin katso tänne!" + +Hän veti syrjään vuodeverhot ja näytti toverille Christianen pienen +messingistä tehdyn ristiinnaulitun-kuvan, joka nyt oli tullut kokonaan +kullatuksi ja välkkyi uutta loistoaan... + +"Tuosta voit nähdä, mitä se on tehnyt kultakehykselle..." + +Sitten hän pisti kätensä ristiinnaulitun-kuvan vieressä olevaan +vihkivesimaljaan ja otti siitä medaljongin lasilevyt, jotka olivat +sulaneet yhdeksi ainoaksi kappaleeksi; niiden välissä keskellä oli +Balthazarin kukkanen. + +"Ja tässä näet, mitä se on kaikella muulla tehnyt!..." + +Balthazar katsoi ystäväänsä kauhistunein katsein. + +"Ja jos tahdot tietää, miten se on mennyt ulos", jatkoi Cornelius +ja veti hänet mukanaan ikkunan ääreen antamatta hänelle aikaa koota +ajatuksiaan, "niin katso tuonne!..." + +Hän viittasi ylimpään ruutuun, joka oli lävistetty. Siinä näkyi +pieni reikä, niin suuri kuin tavallisen pyssynluodin tekemä, mutta +niin täydellisen pyöreä, sileäreunainen ja kaunismuotoinen, että +taitavinkaan lasinleikkaaja ei olisi kyennyt tekemään parempaa työtä. + +"Mutta", huudahti vihdoin Balthazar, joka luuli unta näkevänsä, "kuka +on kaiken tämän tehnyt?" + +"Oh, sinä tyhmyri", vastasi Cornelius, "etkö käsitä, että se on +ukkonen!..." + +Jos salama olisi iskenyt suoraan Balthazarin eteen, ei se olisi voinut +häneen syvemmin vaikuttaa... Ja hän aikoi juuri pyytää ystävältään +tarkempia tietoja, kun tämä, viitaten häntä olemaan vaiti, lähestyi +ikkunaa ja kuunteli. Alhaalta rannalta kuului kovaäänisiä huutoja, ne +tuntuivat siirtyvän sieltä kadulle ja lähestyvän. — Ystävykset avasivat +ikkunan ja näkivät kiihottuneen ihmisjoukon huutaen ja viittilöiden +tulevan aina talon ulkoportaille saakka; siihen joukko pysähtyi +ja avasi tien poliisien kantamille paareille, joilla Christiane +liikkumattomana makasi. + + + + +XI. PELASTETTU. + + +Lapsi-raukka oli heittäytynyt Amstelniin. Yövartija, Petersen, oli +vetänyt hänet virrasta maalle. + +Nähdessään kalpeat kasvot, silmät, jotka näyttivät ainaiseksi +sulkeutuneen, jäykät käsivarret, joihin kalman kylmyys jo ilmeisesti +levisi, kiiruhtivat Balthazar ja Cornelius paarien ääreen, ottivat +nuoren tytön käsivarsilleen ja kantoivat hänet saliin, sekä laskivat +hänet uunin eteen patjalle, jonka herra Tricamp oli siihen tuottanut. +Siinä he koettivat palauttaa häntä henkiin, lämmittäen häntä sylissään, +pyytäen ja rukoillen ikäänkuin hän olisi voinut kuulla heitä. Mutta +hänen kätensä olivat jääkylmät, sydän ei enää sykkinyt. — Kukaan, +joka olisi nähnyt heidän epätoivonsa, ei olisi voinut olla itkemättä. +He pyysivät häneltä anteeksi! He syyttivät itseään! Kaikki itkivät; +kansanjoukko oli näet tunkeutunut sisään ja seisoi heidän ympärillään. +Kesken surua Corneliuksen mieleen äkkiä juolahti jotakin; hän painoi +huulensa Christianen huuliin, hengitti voimakkaasti sisään ja ulos, +helpottaen kädellään keuhkojen toimintaa. Samalla herra Tricamp +lämmitytti saviruukkuja, silitysrautoja ja muita sellaisia pannakseen +niitä tyttö-raukan jalkojen ja käsivarsien alle. Se oli pelottava +levottomuuden ja kamalan hiljaisuuden hetki. Naiset rukoilivat hiljaa, +miehet kurkottivat kaulojaan ja katsoivat... + +"Oih", sanoi silloin joku... "kylläpä tuossa nyt nähdään vaivaa varkaan +takia!" + +Balthazar hyppäsi pystyyn, mutta hänen ei tarvinnut mitään tehdä, sillä +mies oli jo ajettu ulos. + +"Hän hengittää!" huudahti Cornelius läähättäen. + +Kuului ilon sorinaa. Kaikki luulivat hänen varastaneen, mutta mitäpä +onnettomuus vaikuttaisi, jollei myötätuntoa rikoksellisiakin kohtaan! + +Muutamaa hetkeä myöhemmin Christiane huoahti ja hieman väriä kohosi +hänen poskilleen. Eräs paikalle saapunut lääkäri selitti hänet +pelastetuksi ja antoi viedä hänet hänen huoneeseensa. Kun naiset +olivat jääneet yksin hänen kanssansa, riisuivat he hänet ja panivat +hänet vuoteeseen. Cornelius ja Balthazar juoksivat edestakaisin kuin +hupsuina ilosta, antoivat neuvoja suljetun oven lävitse, kysyivät mitä +tarvittiin, riensivät sitä hakemaan, ja kaiken tämän kestäessä he +onnittelivat toisiaan ja puristivat toistensa käsiä. Miehet istuivat +uunin ympärillä ja keskustelivat parhaasta hukkuneiden henkiin +virvoittamistavasta. + +"Herra Balthazar", sanoi herra Tricamp, "minä menen nyt miehineni, +sillä tyttö ei ole siinä tilassa tänään, että hänet voisi vangita... + +"Vangita!" huusi Balthazar. "Eikö Cornelius ole sanonut sitä teille? +Hänhän on syytön! Me tiedämme kuka on varas." + +"Varas!" sanoi herra Tricamp. "Kuka se sitten on?" + +"Ukkonen", sanoi Balthazar. + +Herra Tricamp katsoi silmät suurina. + +"Ukkonen?" + +"Niin, herra Tricamp", sanoi Cornelius miltei ilvehtien, "ukkonen +tai oikeammin sanoen salama! Te sovellutatte fysiologiaa rikosten +selvillesaamiseksi, minä sovellutan fysiikkaa." + +"Ja te väitätte todellakin", huudahti herra Tricamp suuttuneena, "että +salama on tehnyt kaiken tämän?" + +"Sekä tämän, että paljon muuta", vastasi Cornelius. "Se painaa +huonekalunauloja peiliin ilman että peili menee rikki; se sieppaa +avaimen lukosta ja ripustaa sen naulaan; se haihduttaa hopean kukkaron +silmukoiden lävitse, silmukoiden jäädessä koskemattomaksi; se +sinkauttaa suutarin työkalut kattoon ja magnetisoi ne, niin että neulat +ryntäävät kuin hupsut vasaran perässä; se kiskoo irti kokonaisen seinän +ja siirtää sitä kaksikymmentä jalkaa pois sen entiseltä paikalta; se on +tehnyt pienen kauniin reiän Christianen ikkunaan ja sangen kätevästi +irroittanut seinäpaperin; se on sulattanut molemmat medaljongin +lasit kukan siitä vahingoittumatta, lahjoittaen sangen kohteliaasti +ystävällemme hienon hienon emaljiesineen ja hänen morsiamelleen +häälahjan, jollaista ei yksikään työmies olisi kyennyt tekemään; +ja kehyksen kullalla se vihdoin on tykkänään kullannut Christianen +ristiinnaulitun-kuvan." + +"Ei, kuulkaapas", sanoi herra Tricamp, "se ei ole mahdollista. Ja entäs +sitten se käärö, jonka hän ikkunasta antoi jollekin miehelle?" + +"Tässä on se mies", sanoi Petersen. "Se olin minä." + +"Te?" + +"Niin, herra Tricamp, ja käärössä oli liinavaatteita, jotka hän oli +laittanut kuntoon sairaille pikku lapsilleni." + +"Hyvä, hyvä, liinavaatteita", sanoi Tricamp ärtyisesti; "mutta missä on +kulta, ja hopea, tukaatit, floriinit ja korut?" + +"Sehän on totta", sanoi Cornelius lyöden kädellään otsaansa, "olin sen +melkein unohtaa". + +Hän hyppäsi seinän vieressä olevalle pöydälle, ja voimiaan +ponnistamalla kääntäen kelloa hän huudahti: + +"Katsokaa tänne!" + +Suuri harkko kultaa, hopeaa ja jalokiviä putosi kellosta, irtautuneen +heilurin muassa; kaikki oli sulatettua ja yhteenjuotettua, niin kuin +vain salama voi sulattaa ja juottaa. Sula metalli, johon oli yhtynyt +helmiä ja jalokiviä, oli kulkenut kellojohdon lankaa pitkin, osoittaen +sellaista ketteryyttä ja oikullisuutta, joka on ominaista sähkölle ja +kuuluu puolittain ihmeiden maailmaan. + +Herra Tricamp otti harkon lattialta ja tarkasti sitä hämmästyneenä. + +"Mutta millä ihmeellä", sanoi hän Corneliukseen kääntyen, "olette +voinut saada tämän selville?" + +Cornelius hymyili. + +"Tämän mustan helmen avulla, herra Tricamp, tämän, jonka itse +minulle annoitte, pitäen varmana, ettei se voisi todistaa kenenkään +syyttömyyttä." + +"Mustan helmen!" + +"Niin, herra Tricamp, silmätkäähän tuota miltei näkymätöntä +valkoista pilkkua... Se on polttomerkki! Enempää ei kohtalo tarvitse +pelastaakseen ihmisolennon." + +"Kunniani kautta", sanoi Tricamp kumartaen, "tiedemies vie minusta +voiton. Minä kumarran. Ja minä rupean tutkimaan fysiikkaa ja +meteorologiaa. Mutta mikään vähempi kuin tämä todistus ei olisikaan +riittänyt vapauttamaan minua epäluulosta, joka alkoi käydä yhä +varmemmaksi ja jota pyydän teiltä anteeksi, nimittäin, että te olitte +tuon nuoren naisen rikostoveri." + +"No niin", sanoi Cornelius nauraen, "sanokaamme teidän +lohdutukseksenne, että rikoksen on tehnyt salamatar, siis nainen, ja +myöntäkäämme teidän sikäli olleen oikeassa!" + +Herra Tricamp poistui ja häntä seurasivat paikalle kerääntyneet +ihmiset, jotka tahtoivat rientää levittämään ihmeellistä uutista. +Gudule tuli ja kertoi, että Christiane oli parempi ja tiesi kaikki ja +tahtoi tavata heitä. + +Mitä sanoisimme tästä kohtauksesta? Balthazar nauroi, Cornelius itki; +Christiane, jolla ei ollut lupa puhua, sekä nauroi että itki. + +"Minun pikku Christianeni", sanoi Balthazar, joka seisoi sängyn +vieressä, "jos et tahdo tehdä minua surulliseksi, niin sinun täytyy +ottaa vastaan tämä lahja, jonka sinulle annan". + +Ja hän pani vuoteelle kultaa, hopeaa ja jalokiviä sisältävän harkon. + +Christiane teki torjuvan liikkeen. + +"Niin", sanoi Balthazar vilkkaasti ja pani kätensä hänen suulleen, +"tarvitsethan sinä myötäjäiset". + +"... Jos tahdot minut mieheksesi?" lisäsi Cornelius. + +Christiane ei vastannut mitään, katsoi vain kostein silmin jaloa +tiedemiestä, joka oli antanut hänelle takaisin kunnian ja hengen... +Ja minä, joka olin läsnä, voin vakuuttaa teille, että se katse ei +merkinnyt kieltävää vastausta. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76923 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5376b04 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #76923 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/76923) |