Update for 76909HEADmain

4 files changed, 7910 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/76909-0.txt b/76909-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..d70a6a2
--- /dev/null
+++ b/76909-0.txt
@@ -0,0 +1,7894 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76909 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+VANHOJEN NEITIEN TALO
+
+Kertomus pyhimyksistä ja sankareista
+
+
+Kirj.
+
+SVEN LIDMAN
+
+
+Tekijän luvin suomensi
+
+Lempi Ahla
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1928.
+
+
+
+
+
+
+      Ellei totuutta tee,
+      on se olematon.
+           Frederick W. Robertson.
+
+
+
+
+    Henrietta von Rosensteinin, o.s. Cederström,
+    Ebba Lidmannin, o.s. Annerstedt,
+    Ebba De Geerin, o.s. Lidman,
+    Louise Annerstedtin ja
+    Hermaine Edelfeltin
+
+  Ylväitten ja urhokasten perintätapojen
+  Hiljaisten ja uskollisten vaalijoin
+              Muistolle
+  Omistaa jälkeläinen ja sukulainen
+  Kiitollisessa rakkaudessa
+  Omasta arvottomuudestaan tietoisena
+  Tämän mitättömän lahjan.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Maailma maailmassa:
+  Vanha talo.
+
+Neljä luonnetta:
+  Pistooli.
+  Pikku Emman tarina.
+  Eurydike Berg.
+  Rouva oikeusneuvoksetar.
+
+Sekasorron maailmassa:
+  Belsasarin pidot.
+  Eurydike on huolissaan ja rukoilee.
+  Siivekäs perho Hagassa liitää.
+  Henget puhuvat.
+  Herra, en päästä sinua...
+  Inhimillistä, liian inhimillistä.
+  Hävityksen merkeissä.
+
+Kirkastuksen vuorella:
+  Pyhimyksiä ja sankareita
+
+
+
+
+
+MAAILMA MAAILMASSA
+
+
+
+
+On ääretön vaara kaikessa tutkimuksessa, joka kokonaan perustuu
+tiedonhaluun. Kun ihminen antaa selvän ja harjaantuneen järjen käydä
+käsiksi erilaisiin kysymyksiin aikomattakaan antaa saamiensa vastausten
+vaikuttaa vaellukseensa, älköön hän ihmetelkö, jos hän elämän kuluessa
+eteenpäin tuntee autiuden tunnetta, jos hän tuntee olemassaolon
+taakaksi ja kaikki näyttää epävarmalla. Se laki, joka häntä sitoo,
+on yhtä hänen inhimillisen luontonsa kanssa: sillä totuus koskee
+pikemmin sydäntä kuin järkeä. Ellei totuutta tee, on se olematon — yhtä
+varjomaisen olematon ja yhtä unenkaltaisen käsittämätön kuin se oli
+Pilatukselle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Turhaan ihminen, joka ei milloinkaan ole rakastanut ketään yksityistä
+vertaistaan, odottaa haudan partaalla voivansa rakastaa koko
+ihmiskuntaa; kaiken täytyy tapahtua askel askelelta. Rakkaus on
+tottumus, joka hankitaan. Jumala on antanut meille rakkauden omaisiin
+ja ystäviin, rakkauden isään ja äitiin, veljeen, sisareen, ystäviin,
+valmistaakseen meitä vähitellen Jumalan rakkauteen; jos yksikin
+perustuskivi on epävarmasti laskettu, uhkaa päällysrakennus aina sortua.
+
+Siteet läheisimpiimme ovat rakkauden aakkoset.
+
+Frederick W. Robertson.
+
+
+
+
+VANHA TALO.
+
+
+Jo kadulta katsoenkin oli vanhan talon olemuksessa jotakin, joka sai
+ohikulkijan katseen kahlehdituksi, jollei hänellä ollut liian kiire tai
+jolleivät hänen silmänsä olleet liian täynnä kangastelevan päämäärän
+unikuvia.
+
+Talo oli kolmikerroksinen; sen ikkunat olivat neliskulmaiset; se
+seisoi kahden kahdeksankymmenen luvun talon väliin puristuneena ja
+oli samalla ränstynyt, halveksittu ja ylhäinen — se muistutti hiukan
+vanhaa herrasmiestä, jonka liikeasiat ovat hiukan sekavia, vieläpä
+epäilyttäviä, mutta jonka olemuksessa on pohjimmalla sitä perittyä
+ja hillittyä ylhäisyyttä, mikä suo hänen kuluneen yksilöparkansa
+tuntea salaista ylemmyyttä ja vapautumista sekä panttilainaston
+»juutalaiseen», nurkkauksen »maustekaupustelijaan» että kaikkiin
+muihinkin yhteiskunnalle hyödyllisiin saarnamiehiin nähden.
+
+Ja kadun muissakin taloissa, sekä tässä että naapurikortteleissa, oli
+kaikissa kahdeksankymmenluvun muoto ja koristelut, ja ne käänsivät
+kadun melua kohti nousukasmaiset ja mauttomat julkisivunsa, kaikki sen
+ylpeän tietoisuuden läpitunkemina, että kuuluvat edistystäharrastavaan,
+terveeseen ja voittoisaan nykyaikaan. Vanha talo lianvihreine,
+tahraisine koristejulkisivuineen ja vanhanaikaisine, neliskulmaisine
+ja pienine ikkunoineen, kuului ratkaisevasti ja auttamattomasti
+menneisyyteen, elinkelvottomuuteen, siihen, joka oli kuollutta ja jonka
+täytyi kadota. Mutta naapurikorttelin ihmisilläkin oli alusta asti
+ollut oikea ja vaistomainen tunne tästä, ja sensijaan että ympäristön
+taloilla oli yhteiskunnallisesti merkitsevät nimensä, kuten konsuli
+Sunesonin talo, Odkvistin neitien talo, tukkukauppias Engvallin talo,
+nimitettiin vanhaa, lianvihreää taloa vain »Neloseksi», katunumeronsa
+mukaan.
+
+Nelonen oli kadun rumin talo. Nelonen oli huonommin hoidettu. Nelosessa
+asui ainoastaan köyhiä ihmisiä, kun sensijaan esimerkiksi konsuli
+Sunesonin n:o 6:n kahden korinttilaisen pylvään koristaman portin
+takana asui vain taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti parasta ainesta.
+
+Nelonen oli Malmberginkadun pauvre honteux, Malmberginkadun
+häpeäpilkku, kuten kaikki köyhyys, olipa se sitten itse aiheutettua
+tai muitten aiheuttamaa, aina on piinaksi hyvinvoivalle ja häpeäksi
+köyhälle itselleen.
+
+Sitäpaitsi Nelonen oli Tukholman rakennusmestarien ja
+talokeinottelijain alituisena harmina.
+
+Sillä Nelonen oli ihana tontti.
+
+Kun pysähtyi sen ränstyneen ja synkän, mutta rakennustaiteellisesti
+arvokkaan ja kauniin julkisivun eteen, täytyi heti kiinnittää huomionsa
+suureen, valtavaan pyörökivillä kivettyyn porttikäytävään ja sen
+kauniisti kaartuvaan, syvään holviin — oikeaan pikku tunneliin, joka
+vei suunnattoman suurelle pihalle, jossa työvankkurit, rattaat ja
+laatikot muodostivat yhden ainoan toivottoman sekamelskan. Mutta
+päästyään onnellisesti tälle pihamaalle näki tilapäinen katselija, että
+se oli kahden matalan siipirakennuksen kehystämä ja rajoittama — kahden
+likaisen, luhistuneen siipirakennuksen, jotka oli rakennettu kiinni
+katurakennukseen.
+
+Ja silloin saattoi ymmärtää, että Nelonen kerran maailmassa oli ollut
+ylhäinen ja arvossapidetty talo, yksityispalatsi, jolla oli ollut
+yhteiskunnallinen arvo ja yleinen sosiaalinen maine.
+
+Toinen siipi oli varmaankin alun pitäen tarkoitettu talliksi ja
+vaunuvajaksi. Nyt se oli vuokrattu kahdelle ajurille, liiketovereille
+ja ystävyksille, kahdelle komealle kelpo miehelle, joiden vankkurit
+ja laitiot aamuin illoin suruttomasti ja elämäniloisesti jyrisivät ja
+kolisivat yli porttikäytävän pyörökivien, niin että koko vanha talo
+raikui ja kaikui, kuten se varmasti kerran oli raikunut ja kaikunut
+korkeiden nelipyöräisten umpi- ja juhlavaunujen jälkeen niiden
+vieriessä juhlapäivinä ulos ja sisään kauniin holvikäytävän alitse.
+
+Toinen siipi, varmaan kerran maailmassa palvelijain ja lakeijain
+asuinsija, oli nyt vuokrattu varastoksi ruokatavarakauppias
+Engvallille, jonka kauppa oli Malmberginkadun 14:ssä, ja vanhoissa,
+matalissa huoneissa, joitten ikkunat olivat pieniruutuiset ja
+vihertävät, oli nyt vain lukemattomia pahanhajuisia juustoja ja
+loppumattomia rivejä yhtä pahanhajuisia sillitynnyreitä, jotka yhdessä
+antoivat pihamaalle ja koko talolle sen erikoisen ilmapiirin, ja
+huonolla ilmallaan yhä lisäsivät Nelosen jo ennestään huonoa mainetta.
+
+Mutta ikäänkuin tämän, koko kadun oikeutetun halveksumisen ja harmin
+ulkonaisena ja näkyvänä merkkinä saattoi katselija Nelosen laajalla
+pihamaalla todeta, että molemmat lähimmät talot, Malmberginkadun n:ot
+2 ja 6 käänsivät selkänsä halveksitulle naapurille, se tahtoo sanoa,
+niiden harmahtavat, viisikerroksiset palomuurit olivat kääntyneet
+Nelosen kurjuutta päin. Sillä eikö säädyllisen kahdeksankymmenluvun
+talon kaikkine uudenaikaisine mukavuuksineen ja moitteettomine
+tapoineen sekä vuokralaisineen täytynyt elää ainaisessa piinassa,
+kun sen oli pakko olla niin suuren köyhyyden ja pahan hajun ja
+takapajuisuuden naapurina.
+
+Syystä olikin kakkosen ja kuutosen rakennusmestari vaistomaisessa
+ja terveessä vihassa antanut hienojen ja uudenaikaisten talojen
+kääntää selkänsä halveksittavalle naapurille, kun niiden ei muilla
+keinoin ollut onnistunut päästä siitä eroon. Kuinka terveeltä ja
+oikealta näyttääkään varakkaan ihmisen mielestä se elämän laki, joka
+karkoittaa köyhät suurkaupungin liepeille ja etukaupunkeihin, jotta
+he eivät kurjuudellaan, rääsyillään ja puutoksillaan tahrisi, pilaisi
+ja tärvelisi sitä järjestystä, siisteyttä ja kauneutta, minkä yksin
+menestys ja rikkaus pystyvät luomaan.
+
+Konsuli Suneson Malberginkadun 6:ssa ei osannut kyllin usein ilmituoda
+vaimolleen ja oivallisille vuokralaisilleen sitä vakaumustaan, että
+terveyslautakunnan ehdoton velvollisuus olisi pakkoluovuttaa ja repiä
+maan tasalle kaikki Nelosen röttelöt.
+
+Mutta Nelonen pysyi koskemattomana ja sai vuodesta vuoteen jäädä
+häväistykseksi ja häpeätahraksi Malmberginkadun uudenaikaisille
+taloille ja uudenaikaisille ihmisille. Ja ainoat sen nurkkien
+ulkopuolella olevista, jotka olivat tyytyväiset sen ennalleen
+jäämiseen, olivat ajurit Olsson ja Nyberg ja ruokatavarakauppias
+Engvall, sillä vuokrahan oli uskomattoman halpa siihen nähden, että
+Malmberginkatu oli vilkasliikkeinen katu, jonka toisena päätekohtana on
+Kustaa Aadolfin tori.
+
+Syynä siihen, että Nelonen sai jäädä niin koskemattomaksi, ei
+todennäköisesti siis ollut talon nykyinen omistaja, kamariherra
+Björnsköld, sillä tantalontuskia tuntien oli tämän usein täytynyt
+kuunnella rakennusmestarien tai talokeinottelijain ostotarjouksia
+Malmberginkadun 4:stä, jonka oivallinen, laaja piha-aukea ulottui
+melkein koko korttelin läpi. Syy oli ollut Nelosen edellisen omistajan,
+vanhan ent. maaherran ja hovimarsalkan v. Wernerin, kamariherran jo
+kauan sitten kuolleen appi-isän, joka testamentissaan oli määrännyt,
+että neiti Elvira Rosalie Anastasia Pistolschiöld, leskirouva Marianne
+Christina Eurydike Berg ja oikeusneuvoksetar Marie-Louise Almgren,
+o. s. Wigelstjerna, saisivat elinaikansa pitää hallussaan kolmannen
+kerroksen ja koko ullakon talossa n:o 4 Malmberginkadun varrella
+kaikkiaan sadanviidenkymmenen riksin vuokrasta, eikä talon uusilla
+omistajilla ollut missään tapauksessa oikeutta yllämainittujen naisten
+eläessä tehdä minkäänlaisia muutoksia tai korjauksia Malmberginkadun
+4:ssä.
+
+Ja koska vanha hovimarsalkka ja maaherra kerran oli ollut lainkäyttäjä,
+niin oli hän myös niin hyvin muodostellut testamenttisäädöksensä ja
+oli paremmaksi vakuudeksi antanut kiinnittää rasitteen niin, ettei
+surkuteltavalla perijällä ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä
+velvollisuuksistaan.
+
+Sillä kamariherra Björnsköldille, joka oli rikas ja nykyaikainen
+mies, ja suuri osakas useissa elinvoimaisissa teollisuusyrityksissä,
+ei tietenkään ollut vähäisintäkään iloa siitä, että suuret pääomat
+viruivat korottomina, vain siksi, että jotkut höperöt naiset saisivat
+suojatun kodin kuolinpäiväänsä asti.
+
+Kamariherra Björnsköld tiesi, kuten me kaikki tiedämme, että
+uudenaikaista yhteiskuntaa eivät enää muodosta aateliset, papit,
+porvarit ja talonpojat, vaan että sekin on muuttanut edustusmuotoaan ja
+siirtynyt kansanvaltaiseen kaksikamarijärjestelmään: rikkaat ja köyhät.
+
+Kamariherra Björnsköld kuului kerta kaikkiaan ensimmäiseen luokkaan, ja
+hän olisi kuulunut siihen vielä suuremmalla voimalla, elleivät muutamat
+vanhat, kurttuiset ja elinkelvottomat neidit olisi pystyneet jatkamaan
+kaikkea muuta kuin mieluista ja huoletonta maallista olemassaoloaan
+Malmberginkadun 4:n kolmannessa kerroksessa.
+
+Kaikki oliot, elolliset ja elottomat murtuvat, kuihtuvat ja kuolevat
+samojen lakien mukaan, niillä on kaikilla samat merkit siitä, että
+elämän uudistumisen ja kasvun henki on heidät hyljännyt, ja että he
+vaeltavat tietä pitkin, joka vie kuolemaan ja häviöön vaivaistalolla,
+köyhäin kirkkomaalla, lumppukaupassa tai rikkatunkiolla.
+
+Vanhan, kallisarvoisen lipaston mahonkipinta lohkeilee ja repeilee, ja
+sen palaset putoilevat pois ja pysyvät poissa. — Tuolla katoaa eräänä
+päivänä ainaiseksi hela — hienosti leikattu korukappale irtaantuu ja
+pannaan syrjään korjattavaksi tilaisuuden tullen, ja se vain häviää
+— kunnes koko vanha mahonkilipasto eräänä kauniina päivänä häviää ja
+jää panttilainastoon, antiikkikauppaan, lumppupuotiin — mennäkseen
+kuitenkin uusia kohtaloita kohti ja noustakseen ehkä jälleen uuteen
+loistoon ja ihanuuteen uudessa ympäristössä.
+
+Ja irtisanottu, paikkaahakeva raukka, jonka kädessä raha on
+lyhytaikaisin vieras — hänen sortumisensa ja häviönsä on samojen
+tunnusmerkkien leimaama.
+
+Housunpolvet paistavat kiiltävinä ja ohenneina ja kangas roikkuu
+risoina kuluneiden jalkineiden päällä — vuori pilkistää esiin raosta
+kyynärpään alla — toinen selkänappi on pudonnut nukkavierusta ja
+vanhamuotisesta bonjourista, — ainoa vaatekappale, joka hänellä vielä
+on jäljellä — ja se ei enää koskaan ole tuleva takaisin, se pieni,
+pyöreä kangaspäällyksinen nappi — yhtä vähän kuin setelit hänen tyhjään
+lompakkoonsa tai itseluottamus hänen väsyneeseen sieluunsa. Ja hänen
+linttaan astuttujen kenkiensä vinoja korkoja ei kukaan suutari enää
+koskaan korjaa, yhtä vähän kuin mikään maallinen mahti voisi kääntää
+hänen vinoonmennyttä ja raiteilta suistunutta elämäänsä menestyksen
+suorille radoille.
+
+Hän ei milloinkaan enää antiikkikauppiaan vanhan mahonkilipaston lailla
+voi tulla arvokkaaksi ja kallisarvoiseksi jollekin — hänen ainoa
+hyvitysmahdollisuutensa on paratiisin Armeliaan Herran luona, Hänen,
+Vanhurskaan, joka katsoo ihmisten sydämiin eikä heidän tuloihinsa.
+
+Mutta vanhenevien, hienojen naisten köyhyys — kuinka kainoa ja
+puhdasta ja arvokasta se onkaan — kuinka hyvinhoidettua, siistittyä ja
+hyvinkätkettyä!
+
+Pieni, siisti, musta, kiiltävä puku, kuinka ohut ja kulunut se
+lieneekään, ei siitä milloinkaan mitään puutu, eikä se kuvasta
+huonekalujen naarmuja eikä asunnon puutoksia eikä kavalla niitä.
+Yksinäiset, hienot, köyhät naiset — he ovat kuin äänettömät, pienet,
+hätääntyneet häkkilinnut — maailman melun pelättäminä istuvat ne
+kokoonkyyristyneinä vankeutensa ja köyhyytensä häkissä.
+
+Ja kuinka huomaamatta he häviävätkään ja pysyvät poissa! Kuten
+vesipisara kovalla, kiilloitetulla marmorilevyllä itsestään haihtuu
+jäljettömiin, niin muuttuvat, hengellistyvät ja ohenevat hekin ja
+lipuvat huomaamatta ja äänettömästi varjojen valtakuntaan ilman että
+toiset sitä huomaavatkaan — ehkäpä ilman, että he itsekään sitä
+huomaavat.
+
+Sellainen elämästä eristetty ja maailmasta vieraantunut ryhmä
+oli varmaan yhteiskunnallisesti katsoen myös se pieni naisparvi
+Malmberginkadun 4:ssä, jota, huolimatta siitä, että kaksi heistä
+oli leskeä, Malmberginkadun asukkaat jostakin mystillisestä
+selvänäköisyydestä nimittivät vain Nelosen vanhoiksi neideiksi —
+jo kauan sitten hävinneen ancien régimen lapsiksi — köyhät raukat,
+voittoisan, heille käsittämättömän nykyajan karkoittamat siirtolaiset,
+joiden palauttamiseksi menetettyihin oikeuksiinsa eivät mitkään elämän
+suurvallat eikä pikkuvaltiot tahtoisi taistella.
+
+
+
+
+
+NELJÄ LUONNETTA
+
+
+
+
+PISTOOLI.
+
+
+Lyönnilleen kello kuudelta heräsi Elvira Rosalie Anastasia
+Pistolschiöld, raapaisi tulta tulitikkuun, sytytti yöpöydän yksinäisen
+kynttilän ja totesi, että kello oli kuusi, ja että maailma yöllä oli
+ollut täysin entisenlaisensa — se tahtoo sanoa, että nulikkamaiset
+ja meluavat yökulkijat eivät tänäkään yönä kieltäneet itseltään sitä
+huvia, että ohikulkiessaan antoivat Nelosen raskaan portinkolkuttimen
+jyristä valtavaa, niitattua tammiporttia vastaan — ja että Olssonin ja
+Nybergin hevoset eivät tallissa olleet muuttaneet tapojaan, vaan yön
+kuluessa olivat tömistelleet pilttuissaan, potkineet, reuhtoilleet ja
+hirnuneet: kaikki sellaisia ääni-ilmiöitä, jotka johtuen korkeasta,
+suunnattomasta porttiholvista olivat kaikuneet ja jymynneet läpi
+Nelosen kaikkien kerrosten ja huoneitten ja panneet jalosukuisen neiti
+Rosalie Pistolschiöldin vapisemaan raivosta suuressa, untuvaisessa
+mahonkivuoteessaan, jonka hän nyt yhdellä harppauksella jätti,
+pysähtyäkseen muutamaksi hetkeksi synkissä mietteissä vuodematolle,
+suuren kaljupään sillä hetkellä ja siinä asennossa muistuttaen erästä
+suuren, roomalaisen keisari Vespasianuksen kuvaa.
+
+Tarvitsematta hetkeksikään katsoa kuvastimeen päin puki hän
+sitten ylleen alusvaatteet, harmahtavan peruukin pienine, mustine
+pitsimyssyineen, jäykän, kankean silkkipuvun ja puolipitkän,
+vanhan, loistavan silkin rinnalla kieltämättä hitusen epäilyttävän
+kehnon dohvelitakin, jonka kaula-aukosta suuri vanhoista pitseistä
+muovailtu jättiläispumpula — emme keksi parempaa sanaa — pursui esiin
+oikullisessa epäjärjestyksessä — se oli jonkinlainen yhdistetty
+kaulaliina ja rinnansuojus, jonka sommittelutapaa ei tavattane missään
+muotilehdessä.
+
+Peilipöydältä hän otti sitten ja puki päälleen mitä huolellisimmin
+itseään peilaillen, käännellen ja päätään keikautellen,
+yksinkertaisen kapottihatun, jonka etuosasta kaikuvain, riemuitsevain
+jahtitorventoitotusten lailla valoisan kevätaamun pyhässä
+hiljaisuudessa, kolme valtavaa, mustaa sulkaa kohosi suoraan taivasta
+kohti — varmasti kaikkein aidoimpia ja kauneimpia strutsinsulkia, mitä
+Tukholman tuulissa milloinkaan on liehunut.
+
+Kun hattu oli saatu oikein sovitetuksi, jätti Rosalie-neiti
+oman huoneisto-osastonsa, joka sisälsi kaksi huonetta omine
+sisäänkäytävineen ja eteisineen, ja läksi, kertaakaan kompastelematta
+ja hairahtumatta alas pikipimeitä, lokeroisia kiviportaita, joihin
+tuskin pääsi vähääkään valoa tunkeutumaan eri kerrosten keittiöiden
+lasiruutuisista ovista. Nelosen porras oli nimittäin rakennettu
+aivan talon sisään ja koristettu kunkin kerroksen kohdalta kolmella
+suurella seinäsyvennyksellä — ne olivat olleet varmaan muinoin erittäin
+kauniitten patsaitten paikat, mutta nyt ne olivat vain täynnä pölyä ja
+likaa ja enemmän tai vähemmän epäsiistejä kääröjä, joita katupojat ja
+kerjäläiset joskus huvikseen jättivät jälkeensä.
+
+Tänä aamuna saattoi Rosalie-neiti sateenvarjollaan todeta, että
+syvennykset olivat tyhjät senkaltaisista tilapäisistä koristuksista,
+ja päästyään onnellisesti porttikäytävään, hän ohjasi reippaat, mutta
+raskaat ja arvokkaat askeleensa tallisiipeä kohti.
+
+Olsson ja Nyberg, ajurit, jotka olivat juuri valjastamassa
+aamunvirkkuja, tulisia hevosiaan, saivat hekin todeta, että »Pistooli»
+oli kaltaisensa.
+
+Ja hän oli varmasti huomion ja ihailun arvoinen ilmestys, tullessaan
+nyt aamunvalossa yli laajan pihamaan.
+
+Hänen raskaat kasvonsa roomalaisine keisarinenineen loistivat kalpeina
+ja arvokkaina valkeassa huhtikuun aamussa, hänen suuret, loistavan
+ruskeat, hieman verestävät silmänsä välähtelivät ja salamoivat, ja
+edetessään uhkeassa majesteetillisuudessaan hän piti käsivarsiaan
+ristissä siten, että sormet pitivät kiinni kyynärpäistä, ja
+sateenvarjon varsi oli vasenta käsivartta vasten puristettuna sillä
+tavalla, että olisi voinut luulla sen olevan miekan, jonka hän oli
+paljastamaisillaan taistelua varten.
+
+Ja kolme suunnatonta, liehuvaa mustaa höyhensulkaa näytti todellakin
+enemmän kenraalin- tai marsalkanhatun jäännöksiltä, sellaisen
+hatun jollaisen voimme nähdä Raffetin ja hänen virkaveljiensä
+teräspiirroksissa Ranskan vallankumouksen ja keisarien historiassa.
+
+Rosalie-neidillä oli ehdottomasti olennossaan paljon soturia,
+sotapäällikköä ja linnoituksen komentajaa, ja ennen kaikkea
+viimeksimainittua. Hänhän yksin eikä kukaan muu komensi Nelosen pientä
+naisjoukkuetta ja hän yksin voittoisasti, väsymättä ja itsepäisesti
+johti näennäisesti toivotonta ja lakkaamatonta taistelua lukemattomia
+vaikeuksia, vihamiehiä ja vaaroja vastaan.
+
+Milloinkaan herpaantumattomalla valppaudella hän tarkkasi, ettei kukaan
+loukkaisi heidän oikeuksiaan, ja että Nelonen, mikäli se kävi päinsä,
+pidettiin järjestyksessä ja kunnossa.
+
+Olsson ja Nyberg tervehtivät, jälkimmäinen teki jonkinmoisen ajuri-
+ja sotilastervehdyksen lakki kallellaan — tapa osoittaa kunnioitusta,
+joka suuresti miellytti Rosalie-neitiä ja sai Nybergin nousemaan
+hänen suosiossaan, kun sensijaan Olssonin hieman moukkamainen ja
+epäkunnioittava esiintymistapa sai hänet kiinnittämään mahdollisimman
+vähän huomiota viimeksimainitun persoonaan ja olemassaoloon.
+
+Nybergillä oli sitäpaitsi kauniisti kaartuva nenä, sievät, aaltoilevat
+viikset ja jonkinmoiset karkeatekoiset »ylimyskasvot», jotka aina
+olivat herättäneet Rosalie-neidissä sen epäluulon, että tämän isä oli
+otaksuttavasti ollut kaartinupseeri.
+
+Ja sinistä vertahan ei ihmisessä koskaan suotta virtaa — se jättää aina
+jälkensä.
+
+Rosalie-neidin katse liukui kärsimättömänä ohi Olssonin pienen, tanakan
+ja turvallisen olutkuskihahmon ja viivähti niin kauan pitkässä ja
+komeassa Nybergissä, että hänen kasvojensa ärtyisä ja paheksuva ilme
+ehti hitusen heltyä.
+
+— Hyvää huomenta, Nyberg!
+
+— Hyvää huomenta, teidän armonne!
+
+— Eilen illalla oli jäänyt hieman hevosenjätteitä porttikäytävään!
+
+— Ne on lakaistu nyt pois, teidän armonne.
+
+Nyberg hymyili hemmoteltua ja hyväsydämistä hymyään, jolla hän oli
+saanut monen pikku mamsellin sydämen levottomasti sykkimään.
+
+— Niin, mutta sitäpaitsi ovat hevoset reuhtoneet kokolailla — olen
+yöllä herännyt kokonaista seitsemän kertaa, kolme kertaa hevosten
+takia; ja minun on niin vaikea päästä uudelleen uneen kiinni.
+
+— Niin, teidän armonne tietää — sehän ei ole minun syyni, vaan rottien.
+
+— Mutta mitä niille on tehtävä — eihän mikään näy auttavan — niin,
+eivät suinkaan ne pure hevosia tai syö niiden rehua?
+
+— Ei, kun hevoset tömistelevät, peloittavat ne rotat pois.
+
+— No, sehän on sitten hyvä — niin, minä tiedän, että Nyberg on kiltti
+eläimille — ei ole toisia eläimiä, jotka olisivat niin jaloja ja
+uskollisia kuin hevoset — jaloja ja uskollisia. Ne ovat ainoat eläimet,
+joita voin sietää — en siedä koiria enkä kissoja — näkemiin, Nyberg,
+näkemiin, Olsson.
+
+Armollisesti nyökäten teki Rosalie-neiti komean täyskäännöksen ja
+hävisi arvokkaasti porttikäytävän läpi itse muistuttaen vanhaa,
+uskollista hevosta, jota ihmiset ovat pidelleet pahoin ja jonka he
+ovat antaneet kokea kovaa, mutta jonka jaloa, lämmintä verta ei mikään
+inhimillinen mahti voi nujertaa tai pilata.
+
+Ja yksinkertaisten, karkeitten ihmisten lailla kyeten näkemään asian
+ytimeen Olsson sanoi katsoen pitkään hänen jälkeensä:
+
+— Siinä on kaikessa tapauksessa aika ponteva eukko.
+
+— Pistooli on hyvä olemassa, sanoi Nyberg.
+
+Mutta Rosalie-neiti jatkoi tavanmukaista aamukävelyään Malmberginkatua
+Kustaa Aadolfin torille päin, ja nyökkäsi hyväksyen tervehdyksensä
+linnalle ja perintöruhtinaan palatsille, nyrpisti hieman nenäänsä
+oopperalle ja vaipui sitten mietteisiinsä katse vajonneena
+Skeppsholmenin ja eteläisten kukkulain yllä kaartuvaan sineen —
+varmaan harvinainen ja erikoinen ilmiö tämä suuri, oudosti vaatetettu
+olento seisomassa liikkumattomana kadunkulmassa — unissakävijä — joka
+muistutti myös naispuolista Don Quixotea — hyvin ansaiten huomiota ja
+ajattelemista »bei einem oberflächlichen Geschlechte».
+
+Mutta ohikulkijoita ei tähän vuorokauden aikaan ollut kovin monia, ja
+heidän ajatuksensa olivat liiaksi muilla, ellei tärkeämmillä, niin
+kuitenkin todellisemmilla aloilla, kuin ne ajatukset, jotka pyörivät
+Rosalie Pistolschiöldin suurten, valkeiden, iäkkäiden kasvojen takana.
+
+Vanha nainenhan seisoi nuoruutensa klassillisella ja pyhällä maaperällä.
+
+Täällä lähellä — pari taloa Kuningattarenkadunkulmasta alaspäin — oli
+hän itse asunut Rauhankadulla vanhassa Björkbomin talossa vanhan isänsä
+ylijuhlamenojenohjaaja Carl Gustav Adolf Pistolschiöldin kanssa, hänen
+oman äitinsä, isän toisen vaimon, valtakreivitär Anastasia Feodorovna
+de Buxhoewdenin, Venäjän Tukholman-ministerin tyttären, kuoltua pari
+vuotta hänen syntymänsä jälkeen.
+
+Hän saattoi tuskin muistaa äitiään ja oli perinyt tältä vain yhden
+etunimistään.
+
+Isänsä hän muisti sitä paremmin. Ei kylläkään sellaisena kuin hän
+todellisuudessa oli, sillä sellaiseen puuttui Rosalie-neidiltä kaikki
+kokemus suuren ja syntisen maailman todellisesta olemuksesta, mutta
+sellaisena, kuin vanha ylijuhlamenojenohjaaja itse mielellään kuvitteli
+olevansa, ja jollaiselta hän loitompaa näytti sokeissa ja ihailevissa
+silmissä, rakastavissa ja uskollisissa sydämissä.
+
+Kevätaamun hopeisten pikkupilvien kiitäessä huhtikuisella
+sinitaivaalla, näki vanha nainen samassa kevyessä, hopeankirkkaassa
+valossa kuvia ja katkelmia oman elämänsä ensimmäisestä ja ainoasta
+keväästä, ja vaihtuvien pilvenhattarain muassa purjehtivat kaikki
+nykyhetken surut ja huolet kaukaisia tuntemattomia taivaanrantoja kohti.
+
+Vanha Rosalie-neiti esiteltiin heidän majesteeteilleen ja kuningas
+Oskar I hymyili suopeasti ja sammalsi lempeästi: »Onnittelen teitä,
+neitiseni, hovini on saanut uuden kaunistuksen...»
+
+Isä kulki siistinä, jäykkänä ja aistikkaanhienona läpi huoneiden
+ja naputti hansikoidun etusormensa päällä milloin pöytää — milloin
+sohvanselkää — tai hyllyä: »Katsoppas, Fredrik — pölyä! Me emme voi
+sietää pölyä kodissamme — me vaadimme tarkkaa järjestystä — ehdottoman
+tarkkaa...!»
+
+Ylijuhlamenojenohjaaja nyökkäsi lyhyesti ja kopeasti, otsa ja
+kulmakarvat raskaina kaarina ylhäisesti kohotettuina pyöreiden,
+kylmien, vaaleansinisten silmien yllä — sanomattoman ylhäisen
+ylemmyyden ja tietoisen arvokkuuden kuva — muodollisuuden
+ihmisluonnosta saaman riemuvoiton elävä muistomerkki.
+
+Rosalie-neiti saattoi kyllä käsittää, että hänen majesteettinsa
+oli useita kertoja sanonut: »Rakkaalla Pistolschiöldillä on kaikki
+edellytykset valtakunnanmarsalkan sauvaan, lukuunottamatta yhtä —
+rikkautta.»
+
+Rikkautta niin — eikö isän ollutkin lopulta pakko myydä vanha
+Refvelsta, jotta hän voisi hoitaa hovitehtäviään ja ylläpitää asemaansa
+yhteiskunnassa niinkuin piti.
+
+Vanha neitihän ei voinut mitenkään aavistaa, että isän hienot, valkeat,
+hyvinhoidetut kädet heittelivät menetettyjä panoksia pelipöydässä
+samalla kopealla ja välinpitämättömällä eleellä kuin valvoessaan
+palvelijansa pölynpyyhkimistä, ja että Refvelsta sitten oli vähitellen
+mennyt menojaan niinä pitkinä iltapäivinä ja iltoina, jolloin
+ylijuhlamenojenohjaajalla oli ollut paljon puhutut ja arvossapidetyt
+diners intimes'insä ylhäisöön ja diplomaattikuntaan kuuluville
+ystävilleen.
+
+Mutta nyt laukkasi Rosalie-neiti seitsentoistavuotiaana yli Refvelstan
+niittyjen, ja ilma oli täynnä kukkien ja loistavien vaaleanvihreitten
+lehvien tuoksua, ja vilunväristys puistatti äkkiä vanhaa naista —
+ehkäpä nuoruusvuosien keväisen murroskauden kalpeana kaikuna.
+
+Muuan ohikulkija alkoi nauraa hänen selkänsä takana.
+
+Vanhalla eukolla oli nimittäin erikoisen hullunkurinen silkkihame,
+jossa kerran oli ollut pitkä laahustin, jonka Rosalie-neiti itse oli
+leikannut pois niin taitamattomasti, että hame takaa oli huomattavasti
+lyhyempi kuin edestä ja siten syntyneestä kaarroksesta pistivät mustat
+kengänvarret ja valkeitten villasukkien verhoamat sääret erittäin
+sopimattomalla tavalla esiin.
+
+Rosalie-neiti kääntyi ja loi naurajaan ylhäisen
+ylijuhlamenojenohjaajan-katseen ja kääntyi kotiinpäin saadakseen
+Nelosen porttikäytävässä pieneltä pyöreältä sanomalehtieukolta
+Stockholms Dagbladin aamunumeron. Mutta ohikulkija oli sillä välin
+unohtanut naurunsa ja oli ryhtynyt uteliaasti ja tungettelevasti
+tarkastelemaan silkkihametta ja hatunsulkia, jotka ilmeisesti aivan
+erikoisella tavalla olivat kiinnittäneet hänen huomiotaan. Hän painoi
+lujalla otteella pyöreän patahattunsa syvemmälle otsalleen ja seurasi
+hitain askelin ja näennäisesti sattumoisin vanhaa naista, ollen
+kiinnittävinään koko huomionsa talojen seiniin ja kauppojen ikkunoihin
+ja näytellen sitä huoletonta ja laimeata hajamielisyyttä, jonka taakse
+etsivä, urkkija tai henkinen maleksija mielellään koettaa kätkeä
+enemmän tai vähemmän oikeutetun ja määrätietoisen uteliaisuutensa.
+
+Stockholms Dagblad oli kolmannen kerroksen vanhojen neitien yhteistä
+omaisuutta, ja Rosalie-neidin etuoikeus oli saada lukea se kaikkein
+ensimmäiseksi. Hän käytti nyt jo porttikäytävässä tätä oikeuttaan
+niin hartaasti, ettei huomannut pyörökoppahattuista miestä, jonka
+kasvoissa pitkä, punainen parransänki peitti kaiken muun paitsi niitten
+katseitten kovan kiillon, joilla hän ahmi mieleensä Nelosen ulkomuodon.
+
+Kreikkalais-turkkilaista sotaahan Rosalie-neiti nyt päivästä päivään
+jännittyneenä seurasi. Olihan hänen setänsä majuri ollut erikoisesti
+kreikkalaisten ja yleensä kaikkien vapaussotien suuri ihailija, ja oli
+kastattanut ainoan poikansakin Kanaris Alexis Bolivar Taddeukseksi.
+Mikä seikka ei estänyt sitä seikkaa, että tämä viimeinen miespuolinen
+jälkeläinen jokin vuosi sitten kuoli vaivaiseen tautivuoteeseen Salan
+kaupunginkamreerina.
+
+Mutta horjumattoman uskollisesti ylläpiti Rosalie-neiti tässäkin
+sukunsa ylväitä perintätapoja ja rukoili jokin ilta Jumalalta
+menestystä ja voittoa kreikkalaisille.
+
+Ja tuossahan on nyt mustaa valkoisella, painettuna lihavilla
+kirjaimilla, että kreikkalaiset ovat täyden pakokauhun vallassa
+paenneet Larissasta ja että turkkilaiset ovat vallanneet miltei koko
+Tessalian.
+
+Eikö tuntisi joskus kiusausta uskoa, että Jumala tutkimattomista syistä
+on antanut sekä nykyiset kreikkalaiset että vanhat Pistolschiöldit
+heidän vihollistensa käsiin.
+
+
+
+
+PIKKU EMMAN TARINA.
+
+
+Ylijuhlamenojenohjaaja oli ollut maaherra ja hovimarsalkka von Wernerin
+vanha ystävä ja toveri. He olivat samoihin aikoihin vetelehtineet
+Upsalassa, yht'aikaa tulleet virkaatekeviksi kamarijunkkareiksi,
+ja maaherra oli sitäpaitsi kutakuinkin usein voittanut suuren
+summan vanhemman ystävänsä diners intimes'eillä — kaikki syitä,
+jotka vaikuttivat siihen, että Rosalie-neiti sai haltuunsa pienet
+parihuoneet, oman sisäänkäytävän ja pimeän eteisen kauimpana oikealla.
+
+Pieni eteinen oli varmemmaksi vakuudeksi aikaisemmin ollut valkeaksi
+maalatun ikkunan erottama huoneiston isosta eteisestä, mutta se oli
+vanhojen naisten yhteisestä sopimuksesta otettu pois helpottamaan
+heille kaikille pääsyä pieneen, pimeään huoneeseen, joka oli
+Rosalie-neidin eteisen perällä.
+
+Mutta isossa eteisessä oli poistetun ikkunan alla pitkä, matala
+puulaatikko, niin että vanhojen naisten matkallaan pieneen, pimeään
+huoneeseen aina täytyi suorittaa sarja voimisteluliikkeitä.
+
+Ensin he saivat kiivetä puulaatikolle, sitten asettua hajareisin
+ikkunakamanalle ja sitten astua matalille, kaksiastuimisille
+tikapuille, jotka Rosalie-neiti tämän kävelymatkan helpottamiseksi
+oli asettanut omalle puolelleen poistetun ikkunan eteen: kaikkiaan
+sarja voimisteluharjoituksia, jotka varmaan suuresti edistivät
+vanhojen naisten hyvinvointia ja liikuntokykyä, samalla kuin se
+suojasi Rosalie-neitiä liian tiheiltä vieraskäynneiltä hänen omissa
+parihuoneissaan.
+
+Sillä tietäkäämme, että neljä vanhaa, yhdessä asuvaa naistakin, jotka
+tuntevat halua saada yksinvaltiaasi hallita omaansa, tarvitsevat kukin
+oman pienen simpukankuorensa, jonka sisään he saattavat vetäytyä
+halutessaan olla yksin. Ja että neljän vanhan naisenkin taloutta
+järkyttävät samat riidat, myrskyt ja ristiriidat, jotka saavat
+avioliiton, valtiolliset puolueet, valtiojärjestelmät ja ylipäänsä
+kaikki ihmisten yhteenliittymät järkkymään perustuksiaan myöten,
+särkymään tai löytämään uusia modus vivendi.
+
+Mutta puulaatikko, ikkunakamana ja pienet tikkaat yhdistettiin lyhyeen
+paikallismaantieteelliseen nimitykseen »porras».
+
+Olivatko haavekuvat ylijuhlamenojenohjaajasta, hovista tai Refvelstasta
+vaiko kreikkalaisten tappiosta Tessaliassa aiheuttaneet tapauksen,
+joka tapauksessa oli horjumattomana tosiasiana, että Rosalie-neiti oli
+ennättänyt pimeitten portaitten puoliväliin, ennenkuin muisti, että hän
+oli unohtanut ostaa Järvan liikkeestä pikku Emman voipullat, Eurydiken
+maustekorput ja oman stettiniläisleipänsä.
+
+Muistamattomuus ja haaveilut Kustaa Aadolfin torilla saivat
+aikaan sen, että Rosalie-neiti tuli kotiin runsaan puoli tuntia
+myöhemmin kuin tavallisesti, ja tullessaan hän keksi pikku Emma
+Wigelstjernan istumassa puulaatikolla Rosalie-neidin poissaolosta
+ja oman aamiaisleipänsä synkästä ja tietymättömästä kohtalosta ylen
+hermostuneena.
+
+Mutta pikku portaitten toisella puolella jäi Rosalie-neiti seisomaan
+niin korkeana ja majesteetillisena, että hänen sulkansa sivelivät
+pölyn seinästä ikkuna-aukon yläpuolelta ja hän itse oli verrattavissa
+jaloillaan maata polkevaan ja pilviä piirtävään sadunhenkeen. Ja
+alhaalla matalalla puulaatikolla istui pikku Emma Wigelstjerna todella
+niin pienenä ja tyytymättömänä kuin konsanaan mikään satujen valittava
+ja vähäpätöinen ihmislapsi armeliaan ja ylevämielisen haltijattaren
+edessä.
+
+Niin, syvemmältä ja suuremmalta näkökannalta katsoen tässä
+kahdenpuolen ikkunakamanaa kohtasi toisensa todella kaksi maailmaa —
+sielun maailma ja aineen maailma — kaksi elämän periaatetta — kaksi
+yhteensoveltumatonta luonnetta — sankarillinen ja poroporvarillinen
+henki. Kahden yhteensoveltumattoman ja iäisesti toisiaan vastaan
+taistelevan luonnonvoiman edustajina täytyi näiden kahden vanhan
+naisenkin taistella toisiaan vastaan, jos kohta he ihmisten
+tavallisessa tietämättömyydessä ja toivottomassa sokeudessa
+kuvittelivat yhteenottonsa aiheutuvan niin joutavista seikoista kuin
+myöhästyneestä aamiaisleivästä, avonaisesta ikkunasta, unohdetusta
+pesävalkeasta, särjetystä juomalasista tai pöytäliinan tahrasta.
+
+Sukunsa ikivanhoille soturinvaistoille uskollisena kävi Rosalie-neiti
+silmänräpäyksessä käsiksi hyökkäykseen, anastaen siten viholliseltaan
+kaiken mahdollisuuden myrkyllisten nuolien ampumiseen ennakolta.
+
+— Mutta, rakas, pikku Emma, miksi istut täällä ja kylmetyt
+puulaatikolla? Etkö vielä ole siivonnut pientä huonettasi?
+
+— Odotan vain voipulliani, suloinen Rosalie, tahdon tietenkin
+mielelläni syödä ne niin kauan kuin ne vielä ovat tuoreet — ja Rosalie
+on myöhästynyt lähes kolme neljännestä.
+
+— Luuleeko pikku Emma, että voipullat vanhenevat pussissa — kun
+tuhannet kreikkalaiset kuolevat taistelukentällä ja heidän kotona
+olevat perheensä ehkä ovat nälkään sortumassa, niin ei liene
+liikaa, jos me täällä kotona Ruotsissa odotamme puolisen tuntia
+aamiaisleipäämme — ja siitä ei sen enempää. Tässä ovat pikku Emman yhä
+vielä tuoreet voipullat — ja tässä on Stockholms Dagblad, mutta muista,
+että Marie-Louisen täytyy saada se kello kymmeneltä ja että on Dikenin
+vuoro saada leikata jatkoromaani — pikku Emma ei nyt enää istu täällä
+vilustumassa vedossa!
+
+Kaarle kahdennentoista tiukalla tavalla osoittaa paheksumistaan
+kääntyi Rosalie-neiti »kurz um» koroillaan ja purjehti huoneisiinsa,
+jättäen pikku Emman vuodattamaan voimatonta vihaansa voipullapussiin,
+puulaatikkoon ja suuren eteisen lattiamattoon. Ja meidän täytyy,
+vaikkakin vastahakoisesti, myöntää, että pikku Emma Wigelstjernan muoto
+ei ollut kaunis katsella eikä se millään tavalla yrittänytkään kuvastaa
+kauniimpia ja jalompia sielun liikkeitä.
+
+Vanha neiti oli pienikokoinen ja hyvin laiha, ja musta puku hänen
+ohuen, litteän vartalonsa päällä muistutti eniten jättiläismäistä
+mustaa trikoopuseroa, joka joustinlangalla oli kurottu keskeltä kokoon,
+jotta sen alaosa voisi käydä hameesta.
+
+Mutta tässä muumiomaisessa ruumiissa oli pienen pieni pää, kova kuin
+keltaisella pergamentilla päällystetty pääkallo. Sillä siihen määrin
+kuivunut ja tyhjä mehusta ja elämästä se oli, että olisi voinut
+luulla sitä vahanaamioksi, ellei hänen olemuksensa koko mehu ja voima
+olisi ollut koottuna pieniin, likeisiin, vihreisiin silmiin, jotka
+säikkyivät ja hehkuivat niin katkeran vihaisesti ja kateellisesti
+syvien silmäkuoppien pohjalla kuin pari petoeläintä onkaloissaan,
+ja jättiläismäisen suureen nenään, joka mahtavassa kaaressa työntyi
+ulos pikku olennon pikkuruisista kasvoista, muistuttaen mahtavaa
+sivu- ja tasapainoruoria, jollaisia näkee vanhoissa matkakuvausten
+kuparipiirroksissa villien polynesialaisten pienissä, kevyissä
+kanooteissa.
+
+Ja todellakaan ei pikku Emma Wigelstjerna ollut muuta kuin pieni, julma
+ja nälkäinen petoeläin ja pieni paha metsäläissielu, jos kohta hän
+asetettuna valokuvaajan sokean ja epäluotettavan koneen eteen saattoi
+syyllä iloita omasta, jouluksi otetusta kabinettikuvastaan, jossa pikku
+Emma istui arvokkaana ja ylhäisenä silkissä ja pitsimyssyssä, raskas
+kultaketju kaulassaan ja kädessä tohtori C.D. af Wirsénin »Betlehemistä
+Golgatalle».
+
+Mutta ulkomuoto pettää sekä meidät että valokuvaajat, ja me saamme
+kaikki odottaa tulevamme paljastetuiksi ja läpinähdyiksi joutuessamme
+Hänen eteensä, jonka silmä näkee kaiken ja jonka eteen ei kukaan meistä
+halua astua, jos hänellä on pieninkin tuntemus omasta olemuksestaan ja
+muisto omista teoistaan.
+
+Ja nyt istui pikku Emma omassa huoneessaan ja kastoi voilla siveltyjä
+tuoreita voipulliaan aamukaakaoonsa, ja oli vihreä kaikkein
+äkäisimmästä kiukusta, joka ei kuitenkaan hetkeksikään voinut estää
+häntä täydellisesti nauttimasta sekä kaakaosta että voipullista.
+
+Mutta jos olisikin ollut halua riehua ympäri ja antaa vihan raivota
+itsensä uuvuksiin, ei neiti Wigelstjernan huoneessa ollut tilaa
+kiivaisiin liikkeisiin eikä pitkiin kävelyihin.
+
+Siellä oli sohvia toistensa tiellä, kirjoituspöytiä ja atennienneja,
+lastattuina posliinikuvilla, kalleuksilla ja helyillä pahemmin
+kuin antiikkikauppiaan näyteikkunassa, pieniä kuperavatsaisia
+lipastoja ja suuria, latteita šifonjeereja, pieniä karmituoleja ja
+suuria nojatuoleja, ruokailuhuoneen tuoleja ja salonkituoleja kuin
+huutokauppahuoneessa näyttelypäivänä — ja tilapäisen katselijan täytyi
+ehdottomasti saada se vaikutelma, että pikku nainen kaakaokuppinsa
+ääressä on luonnolliseen mukautumisen lakiin soveltuen tullut niin
+pieneksi ja litteäksi ja ohueksi voidakseen ilman onnettomuuksia
+ja yhteentörmäyksiä elää ja liikkua kaikkien näitten huonekalu- ja
+tavararöykkiöiden keskellä. Tavallinen pintapuolinen epäilijä olisi
+arvellut, että vanha, ruma eukko on kaikkien näiden antiikkitavarain
+hoitaja; miten muuten voisi selittää hänen oman kehnon pukunsa,
+kallisarvoiset antiikkiesineet ja sen omituisen tosiasian, että
+kaikki nämä ihastuttavat tuolit, sohvat ja nojatuolit olivat mitä
+hirvittävimmällä ja mauttomimmalla pumpulikankaalla päällystetyt.
+
+Joku enemmän henkilöhistoriaan kuin luonnontieteeseen perehtynyt
+tarkastelija olisi sensijaan heti todennut tämän vanhan naisen
+olevan hyvinvoivan ja ylhäisen ruotsalaisen virkamies- tai hienomman
+porvarissuvun jälkeläisen.
+
+Jälkimmäinen olikin kaikkein oikein havainto, joskin, syvemmältä
+sielulliselta kannalta katsoen, voisi sanoa, että Emma Wigelstjernan
+sielun ja jäsenten liikkeet vähitellen ovat sopeutuneet hänen huoneensa
+huonekalujen mukaan, joiden hoito ja siistiminen oli hänen ainoa
+todellinen elämäntehtävänsä.
+
+Pikku Emman isä oli ollut kauppaneuvos ja kauppa- ja merenkulkuosaston
+päällikkö kollegiossaan — tehtävä ja toimi, josta voimme olla
+vakuutetut, ettei hän milloinkaan hoitanut sitä niin kuin sellaista
+paikkaa pitäisi hoitaa, sillä Thure Wigelstjerna oli ollut muotovarma
+ja muotoihin piintynyt turhantarkka byrokraatti, jonka elämän päämäärä
+oli hoitaa työnsä niinkuin sitä oli ennen häntä hoidettu ja karttaa ja
+inhota kaikkia muutoksia tai uudistuksia, jotka mahdollisesti voisivat
+häiritä tai järkyttää totuttua tapaa.
+
+Järjestys, kunto ja kunnioitus vakiintuneita muotoja kohtaan oli
+ollut se hyveitten kolmiyhteys, jonka valkean tähtivalon alla Thure
+Wigelstjerna oli vaeltanut tietänsä eteenpäin ja ilman hutiloimista ja
+onnenongintaa saavuttanut kaikkein kunnioitettavimman yhteiskunnallisen
+aseman, minkä kauppaneuvos voi saada ja ennen kaikkea sai senaikaisessa
+virkamieshierarkiassa.
+
+Thure Wigelstjerna oli muun muassa erinomaisten tietojensa ja
+muodollisen varmuutensa nojalla ollut asiantuntijana mukana
+selvittämässä ja päättämässä tärkeimmistä valtiollisista raha-
+ja kauppa-asioista, valtiolainoja ja valtioavustuksia koskevista
+neuvotteluista, taloudellisesta kielto- ja myönnytyslainsäädännöstä,
+omaamatta aikansa taloudellisesta elämästä ja maailmankaupan salaisista
+laeista enempää käsitystä kuin kuka tahansa koulupoika.
+
+Ja kun kauppaneuvos kuudenkymmenenyhdeksänvuotiaana kuoli, jätti hän
+leskelleen ja tyttärelleen jälkeensä kauniin, vanhan pesän, jolle antoi
+leiman hänen varma, muodollinen makunsa ja hillintänsä, sekä 30.000
+kruunua Ruotsin valtion 3 1/2 prosentin obligationeina — rahasijoitus,
+jonka hän oli havainnut edullisimmaksi ja turvallisimmaksi siinä
+epävarmuuden, sekasorron ja alituisen rahanarvonvaihteluiden
+kaaoksessa, jollainen hänen aikansa taloudellinen elämä hänen
+katsantokantansa mukaan oli.
+
+Tässä moitteettomassa ympäristössä, moitteettomine vanhempineen ja
+moitteettomimman seurustelupiirin keskuudessa oli Emma Wigelstjerna
+syntynyt, kasvatettu ja varttunut, hoidettu ja huollettu samalla
+huolella kuin pelargoneja kauppaneuvoksettaren kukkaispöydällä,
+ja sielunsa yhtä siistittynä, pölytettynä ja yhtä huolellisesti
+järjesteltynä kuin konsanaan salongin ateniennit kalleuksilleen.
+
+Kauppaneuvoksetar oli kuulunut entisaikojen naisiin, jotka, heidän
+henkisen näköpiirinsä, elämänvoimansa ja tunne-elämänsä tultua
+teljetyksi ja katkaistuksi moitteettoman sovinnaisavioliiton kautta,
+olivat keskittäneet itsetiedottoman toimintahalunsa ja elämäntarpeensa
+monomaanisella yksipuolisuudella johonkin kotielämän ja talouden
+oleelliseen tai epäoleelliseen yksityisseikkaan.
+
+Me tunnemme heidät kaikki, heidät, jotka pitivät kunnianaan parhaitten
+suolakurkkujen tai hienoimpien kotona savustettujen kinkkujen tai
+parhaiten hoidetun liinavaatevaraston omistamista — tai heidät,
+jotka olivat kotitekoisen tuomenmarjaliköörin tai antimakassien ja
+sohvatyynyjen erikoistaitureita, ja joiden elämä on ollut väsymätöntä,
+intohimoista ja harrasta taistelua sen velvollisuuden kaikinpuolisen
+täyttämisen puolesta, jonka he omasta tahdostaan olivat ottaneet
+täyttääkseen.
+
+Kauppaneuvoksetar Wigelstjerna oli jo avioliittonsa kuherruskuukausina
+löytänyt elämäntehtävänsä: hän pölytti.
+
+Varhaisesta aamuhetkestä puolison päivälliselle tuloon saakka
+kiiti ahkera talonrouva kallisarvoisten huonekalujen ja korujen
+keskellä pölyliina aina pienessä, lujassa ja kovassa kädessä, kunnes
+ovenpaukahdus ilmoitti, että kauppaneuvos viiden minuutin kuluessa
+odottaa päivällistään.
+
+Hänen askelissaan oli pikku Emma vaeltanut, kehdosta asti peilaillut
+lapsenkasvojaan aluksi huonekalujen mahonkipinnoissa ja sitten
+vähitellen, pituuden karttuessa, seinien kuvastimissa.
+
+Ja elämän ainoat ulkonaiset tapahtumat olivat olleet suuret, viralliset
+herrapäivälliset, joissa presidentit, ylijohtajat ja kaikenlaiset
+»neuvokset» tuttavallisen, mutta virallisen hillityn tunnelman
+vallitessa nauttivat valikoituja ruokalajeja ja hyviä viinejä, ja
+jolloin pikku Emma, puettuna hienoimpaan pukuunsa, sai tulla sisään
+jälkiruoan aikana kuin jonkinlaisena erikoisjälkiruokana ja sedät
+taputtelivat häntä päälaelle ja ajoivat hänen suuhunsa sellaiset määrät
+makeisia ja rypäleitä, että hänen oikeastaan olisi luullut tukehtuvan.
+
+Läheisemmän tuttavapiirin päivälliskutsuissa oli ollut harvempia
+ruokalajeja ja vain lasillinen sherryä jälkiruoan mukana, ja pikku Emma
+oli saanut syödä pöydässä ja jäädä istumaan hetkiseksi vierashuoneeseen
+rouvien luokse, jotka intohimottomasti ja moitteettomasti puhuivat
+toistensa avuista.
+
+— Luulisitko meidän Olivian voivan pitää niin pölyttömänä — mutta,
+ajatteleppas, Hildaseni, suolakurkkujasi, luulen, että ne viimeksi
+olivat paremmat kuin koskaan — niin, mutta saanen sanoa, että Mariannen
+savustettu kinkku — niin, rakas Marie-Louise, nyt olisi sinun
+tuomenmarjaliköörisi maistunut hyvältä, nyt saat tyytyä vain pieneen
+lasilliseen marsalaa — paras on kyllin hyvää, pieni Beata-kultani,
+osatessaan panna hapanpaistin säilöön niin hyvin kuin sinä...
+
+Kesähuvilalla Vaxholmissa tavattiin jälleen naapurihuviloissa, entinen
+seurustelupiiri, entiset, kuluneet keskustelunaiheet ja vanhat
+mukaanotetut talouskalut.
+
+Pikku Emma imi itseensä oppivaisesti kaikki muodot ja puhetavat ja
+eli vuodesta vuoteen, ja joulut menivät ja kesät tulivat, ja kaikki
+oli entisensä kaltaista, paitsi että pitempien väliaikojen kuluessa
+jotkut kasvot katosivat ja pysyivät poissa, ja ilmestyi uusi paikka
+katsottavaksi sunnuntaisilla kävelymatkoilla kirkkomaalla, jossa
+kauppaneuvoksettaren isä ja äiti lepäsivät ylösnousemusta ja tuomiota
+odottaen.
+
+Mutta muuten ei elämä muuttanut muotoaan — jos sitä nyt yleensä voi
+elämäksi nimittää — edes pikku Emman ensi tanssiaisten kautta. Pikku
+Emma ei ollut ensinkään huvitettu tanssista, tai oikeammin ei osannut
+tanssia, siksi että hän oli niin äärettömän epämusikaalinen — ja nuoret
+miehet ja kavaljeerit olivat sitäpaitsi sen lajin ihmisiä, joiden
+kanssa ei hänellä ollut mitään yhteistä, ei edes puheenaihetta.
+
+Emma tuli kolmenkymmenvuotiaaksi ja elämä oli yhä entisensä kaltaista.
+
+Sunnuntaisin meni pikku Emma isänsä ja äitinsä kanssa
+päiväjumalanpalvelukseen ja rukoili Jumalaa, jota hän tunsi yhtä vähän
+kuin elämääkin, ja jolta hänellä sitäpaitsi ei ollut mitään anottavaa.
+Ja kun oli suuria, vakavia konsertteja tai esitettiin oikein vanha,
+arvokas ooppera, meni Emma niihin vanhempineen ja kuunteli musiikkia
+nauttien sanomattomasti, vaikka ei hän milloinkaan elämässään ollut
+voinut erottaa kahta säveltä toisistaan. Joitakin kertoja vuodessa hän
+oli sitäpaitsi tanssiaisissa ja hänellä oli vallan ihastuttavan hauskaa
+istuessaan jossakin nurkassa, kunnes käsivarret ja jalat jäykistyivät
+ja hän oli haukottelemaisillaan väsymyksestä — jonka viimeksimainitun
+animaalisen elämän ja hillittömyyden ilmauksen hän kyllin hyvin
+kasvatettuna ymmärsi heti tukahduttaa.
+
+Ja pikku Emma pysyi yhä pikku Emmana — kunnollisimpana ja
+hyvinkasvatetuimpana tyttölapsena, mikä milloinkaan on aamuisin
+pessyt kasvojaan, käsiään ja kaulaansa, paitsi niinä vuoden kuutena
+tanssiaisiltana, jolloin hän pesi myös sekä olkapäänsä että
+käsivartensa.
+
+Vuosien varrella kasvoi vain pikku Emman halu leivoksiin, hilloihin
+ja makeisiin, himo, jota hänen hyvä kasvatuksensa ja ylen niukat
+taskurahansa kuitenkin pitivät vallan kohtuullisuuden rajoissa.
+
+Pikku Emman ollessa kolmenkymmenenneljänvuotias kuoli kauppaneuvos, ja
+meidän täytyy sanoa, että tämä tapaus ei aiheuttanut hänen tyttärelleen
+todellista surua enemmän, kuin mitä voi tuntea menettäessään
+huonekalun, jonka äkillinen poissaolo totutulta paikalta täyttää mielen
+tyhjyydellä ja typerällä alakuloisuudella. Mutta sillä ei tarkoiteta,
+ettei pikku Emma olisi nyyhkyttänyt hurjasti ja ääneen itkenyt
+väännellen käsiään kohtuullisessa tuskassa; ja hän kulki suruharsossa
+ja surupuvussa ja seurasi äitiään joka sunnuntai hautausmaalle
+laskeakseen kukkia sille paikalle, joka nyt kätki niin rajattomasti ja
+syvästi rakastetun poismenneen maalliset jäännökset.
+
+Mutta paitsi surun ulkonaisia muotoja ja kaavoja ei pikku Emma
+ollenkaan tuntenut mielessään mitään muuta — ei maallisen
+muukalaisuuden tunnetta eikä tuskan ja kaipauksen sietämätöntä ja
+julmaa kuisketta: ei enää koskaan elämässä — ei koskaan — koskaan.
+
+Pikku Emma muutti äitinsä ja kaikkien huonekalujen kanssa pienempään
+huoneistoon, jossa myös laskeutui pölyä, jota voi pyyhkiä pois,
+ja jossa joka ilta puoli kymmeneltä yhäti sama vanha Liina, joka
+kerran kantoi pikku Emmaa vastasyntyneenä, kääri hänet vuoteessa
+vanupeitteeseen ja taputti hänen päätään ja toivotti hyvää yötä samoin
+sanoin kuin jo kolmekymmentäneljä vuotta sitten:
+
+— Nuku nyt makeasti, pikku Emma, äläkä näe unia!
+
+Ja pikku Emma söi ja hengitti ja nukkui unitta kuten pienen, hyvän
+lapsen tulee ja sopii.
+
+Seurustelupiiri tuli ehkä hieman ahtaammaksi, päivällisistä tuli
+kahvi- ja teekutsuja, mutta kasvot ja puheenaiheet pysyivät samoina,
+vaikka pikku Emma olikin ainaiseksi päässyt pesemästä olkapäitään ja
+käsivarsiaan hänen nyt vapauduttuaan kaikista tanssiaisvaivoista.
+Ennen kuin hän ennätti täyttää puoli vuosisataa, tunkeutui todellisuus
+raakana ja kauheana hänen suojattuun ja käärittyyn olemassaoloonsa.
+
+Kauppaneuvoksetar oli tyttärineen seisonut Blasieholmenilla
+nauttiakseen ilmaiseksi Kristina Nilssonin ihmeellisestä laulutaidosta,
+ja heidän hurmaantuessaan lumoavista sävelistä tapahtui se kuuluisa
+onnettomuus, joka vei niin monta ihmishenkeä. Kauppaneuvoksetarkin
+ja hänen tyttärensä laahautuivat pelosta mielettöminä pakokauhuisen
+kansanjoukon mukana, jossa pikku Emman pienet lumikonsilmät olivat
+kyllin neuvokkaat keksiäkseen pelastuksen mahdollisuuden pujahtamalla
+pakoon pieneen tupakkakauppaan läheisessä kadunkulmassa.
+
+Mutta kauppaneuvoksetar oli päättävästi hyljännyt ehdotuksen: — Pikku
+Emma, ei meidän kaltaisten naisten sovi mennä tupakkakauppaan.
+
+Heidän onnistui kuitenkin ilman tupakkakaupan apua pelastautua, mutta
+järkytys, pelästys, tungos ja ruumiilliset ikävyydet aiheuttivat
+kauppaneuvoksettarelle keuhkokuumeen, joka kahdeksan päivän perästä
+päästi hänet kauppaneuvoksen luo.
+
+Pikku Emma-raukan pikkuserkku, hovioikeudenneuvos Björkman, otti
+hoitaakseen perunkirjoituksen ja maalliset huolehtimiset. Vanha,
+seitsemänkymmentäkolme-vuotias Liina sai viidenkymmenenneljän vuoden
+palveluksen jälkeen Wigelstjernan perheessä muuttaa vaivaistaloon;
+ja pikku Emma oli yksin elämässä upeine huonekalustoineen ja 1050
+kruunun vuotuisine korkoineen — eikä, omituista kyllä, hänen olentonsa
+perustukset olleet vähääkään järkkyneet, vaan hän oli jollakin
+ihmeellisellä ja pirteällä, vastaheränneellä elämänvaistolla päättänyt
+hoitaa itse itsensä ja kaikin tavoin käyttää hyväksensä riippumatonta
+asemaansa.
+
+Surun ja kyynelten, valitusten ja suruharsojen ja -pukujen ohella
+tunsi isätön ja äiditön pikku Emma riippumattomuuden tunnetta ja
+elämänuteliaisuutta vanhenneessa sydämessään.
+
+Hautauksen jälkeisellä viikolla pikku Emma meni tapaamaan serkkuansa
+oikeusneuvoksetar Marie-Louise Almgrenia, o. s. Wigelstjerna, jolla
+Malmberginkadun 4:ssä oli kolme komeata huonetta, ja ehdotti rakkaalle
+sukulaiselleen, että hän saisi puolesta vuokrasta haltuunsa kaksi
+huoneista.
+
+Marie-Louise Almgren ja Rosalie Pistolschiöld olivat rauhassa ja
+häiriintymättömässä sovussa eläneet onnellisesti yhdessä jo toista
+vuosikymmentä siinä huoneistossa, johon hovimarsalkka Werner sukulais-,
+kunnioitus- ja tunnesyistä oli valinnut heidät ja Eurydike Bergin
+elinkautisiksi vuokralaisiksi.
+
+Pikku Emman tulo Neloseen oli kuin haukan tulo kyyhkyslakkaan, ja
+aluksi nuo kolme eivät edes ymmärtäneet pikku naisen ajatuksenjuoksua
+ja toivomusta, mutta pikku Emman toivomus oli harkittu päätös, joka
+hitaasti ja varmasti pakotti heidät — keskustelemaan ja neuvottelemaan.
+
+Rosalie-neiti muuttui jääksi ja pilkkaavaksi ylenkatseeksi. Hänen
+sankarillinen ja kunniakas luonteensa vaistosi heti pienen,
+hajamielisen ja pikkumaisen poroporvarillisuuden Emman sielussa, ja
+hänen vaistonsa ei horjunut hetkeksikään tungettelevan mielistelevästä
+ystävällisyydestä tai imarteluista. Kaarle kahdennentoista nopeudella,
+ja luottaen omaan vanhurskaaseen asiaansa, hän julisti heti pyhän sodan
+Emma Wigelstjernaa vastaan.
+
+Eurydike Berg aavisti syvimpiä, henkisiä häiriöitä, epäsointuja ja
+onnettomuuksia pienen kolmiyhteyden tähän asti niin tyynessä ja
+rauhallisessa yhteiselämässä, ja hänen arka kukkassielunsa sulkeutui
+heti väristen vastenmielisyydestä ja pelosta jo pelkästään pikku Emman
+kovan ja terävän, epämusikaalisen äänen kuullessaan ja nähdessään
+hänen pienet, kavalat ja pahansuovat lumikon-silmänsä. Mutta Eurydike
+Bergillä ei ollut minkäänlaisia aseita taistellakseen ulkomaailmaa
+vastaan, kun sensijaan pieni, isätön ja äiditön Emma ilmaisi
+elämänvoimaa ja elämänviisautta, joka tähän asti ei milloinkaan ollut
+päässyt ilmoille, mutta jota hän nyt voimia säästämättä käytti tässä
+elämänsä ratkaisevassa teossa.
+
+Marie-Louise Almgren horjui toiselta puolen sukulaisvelvollisuuksien
+ja verisiteiden iäisten vaatimusten ja toiselta puolen omansa ja
+ystävättäriensä pikku Emmaa kohtaan tunteman yhteisen vastenmielisyyden
+välillä.
+
+Emma puheli ja vehkeili ja juoksi Nelosen portaissa ja oli täysin
+piittaamaton Rosalie-neidin hyisestä halveksumisesta, Eurydike Bergin
+arasta vastenmielisyydestä ja Marie-Louise Almgrenin hiljaisesta,
+epäröivästä, mutta neuvotteluihin alistuvasta torjumisesta.
+
+Kevääksi 1886 muutti tarmokas nainen vuokralaiseksi oikeusneuvoksetar
+Marie-Louise Almgrenin pihanpuoleiseen huoneeseen Malmberginkadun
+neljään.
+
+Pikku Emma oli kyllä saanut myydä joukon huonekalujaan, mutta
+voittajana oli hän nyt Malmberginkadun neljässä ja saattoi rauhassa
+antautua leivoksille, hilloille, makeisille, kahvikekkereille ja
+juoruille. Sitäpaitsi hän tunsi päivittäistä nautintoa turvallisesti
+tietoisena siitä, että oli verrattomasti rikkain Nelosen
+maailmaakarttavain naisten pienessä linnunpesässä.
+
+Kiistat ja riidat Rosalie Pistolschiöldin kanssa antoivat
+olemassaololle oikeastaan vain uutta viehätystä ja elävää sisältöä,
+joka lyhensi päivän tunteja ja antoi sielulle terveellistä liikuntoa.
+
+
+
+
+EURYDIKE BERG.
+
+
+Haalistuneissa sinisissä ja valkoisissa kierrekaihtimissa ajoi
+juhlallisesti puettu tyrolilaismetsästäjä takaa arkaa vuorikaurista
+alppien huippuja kohti, kun sensijaan alempana laaksossa seisoi
+mitä kaunein ja täyteläisin sveitsiläistyttö sirosti koristellun
+sveitsiläishuvilan ovella viittoillen kädellään sulhasmetsästäjälle.
+Vuorenhuippujen yläpuolella kierteli mahtava kotkapari, ja rehevässä
+tunturiruohostossa kauimpana alhaalla oli mitä muhkeimpia lypsylehmiä
+laitumella pienen tunturipuron käyttämän myllyn edustalla.
+
+Oliko mahdollista, että tämän kauniin maiseman tuolla puolen kohosi
+korkea, ruma viisikerroksinen tukholmalaistalo, joka esti pienimmänkin
+kaistaleen taivasta näkymästä ja tuijotti halveksien niihin ikkunoihin,
+joiden ruutujen takana uskollinen sveitsiläistyttö joka aamu ja ilta
+huiskutti iloisen tervehdyksensä ylhäällä pilvien keskellä olevalle
+metsästäjälle.
+
+Miksi ei elämä sallinut Eurydike Bergin aina oleskella hämyisessä
+sinihohteessa kierrekaihtimien kuvien takana? Miksi piti antaa kadun ja
+päivän harmaan, värittömän valon tunkeutua niiden takana olevan huoneen
+jokaiseen soppeen? Eivätkö huonekalut ja taulut ja esineet ja niitten
+mustapukuinen omistajatar viihtyneet parhaiten sinisessä, epävarmassa
+valossa, joka ei paljastanut eikä karkoittanut pakosalle suuren, syvän,
+hiljaisen huoneen salaisuuksia ja unelmia?
+
+Huoaten antoi Eurydike Berg kierrekaihtimen runsaan kuvamaailman liukua
+ylös — samalla kaipauksella kuin runoilija-parka työntää syrjään
+kultaiset unelmansa marmoritemppeleistä, valkoisista viitoista ja
+soihduilla valaistuista vieraspidoista tutkiakseen sensijaan lautasten
+sisältöä automaattihyllyjen lasilevyjen takana.
+
+Mutta kierrekaihtimien takana oli vanhalla naisella pystytettynä vielä
+linnoitusketju suojaksi ulkomaailmaa vastaan. Syvissä ikkunakomeroissa
+seisoivat kukkaruukut tiheämmässä kuin sotilaat rivissä, ja isojen
+kukkaruukkujen päällä olivat pienet ruukut ahdettuina uuteen riviin
+— ja sotilaalliselta kannalta katsoen oli koko kokoelman ryhmitys
+verrattavissa sotilasjoukkueen muodostelmaan: »eturivi polvilleen,
+valmiina tuleen».
+
+Ja Eurydiken kukkassotilaat olivat todella hyviä puolustajia. Ei voinut
+todella paljoakaan nähdä katua eikä vastapäistä taloa kaikkien näiden
+lehtien ja kukkien läpi, joiden yöksi teljetty tuoksu nyt nostettujen
+kierrekaihtimien takaa levisi hyvänhajuisena laineena yli huoneen.
+
+Ruutujen kimmellyksestä ja päivänvalosta saattoi Eurydike Berg
+päätellä, että aurinkoinen ja pilvetön taivas nyt kohosi sen kaupungin
+yllä, jossa hän asui. Huolellisesti ja hiljaa hän alkoi hoidella ja
+kastella suojattejaan ja suojelushenkiään, itse henkenä ja kukkana
+unelmain ja kukkain keskellä.
+
+Jo monta tuntia sitä ennen oli päivän valo rynnistellyt
+kierrekaihtimien suojusta vastaan tahraisten ikkunaruutujen takana,
+ja tehtaitten työläisjoukot olivat jo päässeet päivällisloman lyhyeen
+lepohetkeen valonsäteiden vihdoinkin onnistuessa tunkeutumaan läpi
+ikkunalaudan lehti- ja kukkasverkon Eurydike Bergin asuntoon keskellä
+maailmankaikkeutta.
+
+Valo pyrki ikäänkuin hapuillen tuohon erikoiseen, päivälle niin outoon
+huoneeseen, jossa ikkunain raskaat, tummat verhot, seinien korukudokset
+ja lattiamatot olivat olemassa vain yhtä ainoata tarkoitusta varten:
+tappaakseen valon ja tukahduttaakseen äänet siitä maailmasta ja siitä
+elämästä, jonka henki ja työ olivat vieraita ja vihollisia hänelle,
+joka äänettömyydessä ja hiljaisuudessa eli kuolleille ja unohdetuille.
+
+Se oli voimatonta ja väsynyttä ja harmaata, tämä ulkoatullut iloinen ja
+ylimielinen valo; hämmentyneenä kuin valon sokaisema perho se iskeytyi
+oviverhojen harvinaiseen kudokseen ja sen eksoottisiin väreihin ja
+fantastisiin arabeskeihin — omituisen kuolleena ja vieraantuneena se
+lankesi mustaksikiilloitettujen arkkujen ja kaappien eteen, kunnes se
+vihdoinkin sai väriä ja eloa parin jättiläismäisen sohvan kukoistavan
+raikkaissa stramaljikirjailuissa; sohva oli vanhojen ruotsalaisten
+herraskartanokalujen keidas tässä eksoottisten ornamenttien ja outojen
+värisointujen erämaan aavikossa, jonka yllä hiljaa, juhlallisesti ja
+kunnioitusta herättävästi suuri norsunluinen ristiinnaulitun kuva
+loisti valkeassa, voittoisassa rauhassa ja puhtaudessa.
+
+Ja kuten ohikulkevan laivan mainingit vähitellen vaimenevat ja
+hiljenevät lepoon rannalla, meren levätessä rasvatyynenä ja
+umpimielisenä omassa suuruudessaan, niin kävivät masennetut
+valoaallotkin vähitellen levolle huoneen kaikkien vieraitten ja
+tuntemattomien esineitten pariin, ja vain tomuhiukkaset tanssivat ja
+värisivät siinä valojuovassa, jonka vastapäisen talon aurinkoinen
+ruutu heijasti Nelosen ikkunoihin. Mutta näytti siltä kuin tämä
+hymyilevän päivän auringon kalpea heijastuskin olisi polttanut ja
+sokaissut kalpeata naista ikkunan ääressä, kiusannut ja hämmentänyt
+häntä kuin äkkinäinen utelias katse, joka röyhkeän tutkivana iskee
+meihin kulkiessamme katua pitkin oman olentomme salaisimpiin unelmiin
+vaipuneena.
+
+Hän jätti syvän ikkunakomeron pelargonioineen, palsamineen ja
+verenpisaroineen, jotka ihme kyllä niin hyvin näyttivät viihtyvän
+ruutujen ja kierrekaihtimien välissä, ja vetäytyi väsyneen haluttomin
+elein syvän huoneen hämyiseen taustaan, jonka jossakin kätkössä vesi
+tuttavallisesti kiehui ja porisi pienessä teekeittiössä — ääni, joka
+jollakin tavalla muistutti kissan hauskaa ja rauhaisaa kehräämistä
+ja joka antoi aavemaiselle ja epätodelliselle huoneelle inhimillisen
+elämän ja miellyttävän lämmön tuntua.
+
+Vanha nainen oli pysähtynyt matalan, mustanruskean, jostakin
+eksoottisesta puulajista tehdyn lipaston eteen, josta lähti heikko,
+mutta läpitunkeva öljyjen ja suitsutusten tuoksu, ja jonka tummalla
+marmorilevyllä oli pari valokuvaa mustissa kehyksissä. Toisessa
+oli iso kookas, vanhan, ruotsalaisen husaariupseerityypin mies,
+anglointialaisen valkeassa tropiikkipuvussa; ja solakka keskikokoinen
+nainen suunnattoman päivänvarjon alla. Toinen oli käyntikorttikokoa ja
+siinä oli tyttö ja poika, neljä- tai kuusivuotisia, kädet toistensa
+kaulassa; ja heidän säteilevät silmänsä hymyilivät odottavasti
+jollekin tuntemattomalle haavekuvalle tai katselijalle. Ja seinällä
+sen yläpuolella riippui kaksi soikeata kehystä: niissäkin oli samat
+ihmiskasvot, mutta nyt akvarellin kirkkain ja valoisin värein ja
+isojen, uhkeiden palmupuiden taustaa vastaan maalattuina.
+
+Eurydike Berg hymyili heikkoa, kaukaista hymyä, ehkä katkeraakin, jos
+kuihtuneen kukkalehden putoaminen on katkeraa ja jos se itse on tuhonsa
+tuskasta tietoinen.
+
+Nämä neljä mustaa kehystä sulkivat sisäänsä kaiken sen, mikä Eurydike
+Bergille oli ollut rakasta tässä maailmassa, ne olivat hänen maallisen
+ilonsa hautakivet — muistojensa hautapaikka ja ruumisarkku, ehkä
+syvemmässä ja sananmukaisemmassa mielessä kuin katsoja saattoi
+aavistaakaan. Sillä jossakin meren pohjalla Mauritiuksen ja Sokotran
+välillä lepäsivät, jos ylipäänsä niistä vielä oli jotakin jäljellä,
+plantaashinomistaja ja entinen intialaisarmeijan kapteeni Baltzar Göran
+Achates Berg ja hänen molemmat lapsensa, Signe Christina ja Baltzar
+Emanuel — jossakin meren pohjalla — Eurydike Bergin puoliso ja lapset —
+Göran — Signe — Emanuel: nimet, jotka päivänpaisteessa ja ilossa kerran
+olivat riemuinneet hänen huulillaan — nimet, jotka kerran olivat olleet
+lihaa ja verta, sielua ja lämpöä — suloisia maallisia tosiasioita — nyt
+ne lepäsivät jossakin meren pohjalla Mauritiuksen ja Sokotran välillä.
+
+Ramsjöbergin tehtaalla Bergslagenissa oli Eurydike Berg syntynyt
+suurena vallankumousvuotena 48, ja jos synnyinvuosista voi tulla
+päteviä ennustajia, niin oli Eurydike Bergin elämä ainaiseksi saanut
+kohtalokkaan leimansa suuresta vuodesta. Mitä vallankumouksia,
+mullistuksia ja tuhoja olikaan tuo solakka ja valkohapsinen nainen
+Malmberginkadun Nelosessa saanut kokea! Mitä elämän muutoksia ja
+kohtalon myrskyjä olikaan Ramsjöbergin tytär saanut läpikäydä!
+
+Eurydiken isä oli ollut tehtaanomistaja ja Ramsjöbergin isäntä,
+Kaarle IX aikana maahan muuttaneen d'Estelle-nimisen hugenottisuvun
+viimeinen jälkeläinen, josta suvusta aikojen kuluessa oli tullut
+suuri tehtaanomistajasuku Stellenius Värmlannissa ja Västmanlannissa,
+ja jonka viimeinen loistoisa kukkanen Erik Gustaf Stellenius
+Ramsjöbergissä oli ollut.
+
+Erik Gustaf Stellenius ei suotta ollut kantanut gallialaista perintöä
+suonissaan. Mitkä loistavat juhlat olivatkaan täyttäneet Ramsjöbergin
+päärakennuksen valolla ja laululla ja vaihtuvilla ihmiskasvoilla, mikä
+ihailijoiden joukko olikaan parveillut nuoren Eurydiken, tanssiaisten
+kuningattaren, Ramsjöbergin kukkasen ympärillä, Eurydike Stelleniuksen
+aranvaaleine, hentoine, teeruusunlehtiä muistuttavine ihoineen ja
+säteilevän ruskeine silmineen ja pikimustine, raskaine hiuksineen, —
+Eurydike Stelleniuksen, joka oli saanut etunimensä isän lempioopperan,
+Gluckin »Orpheus ja Eurydike», mukaan — Eurydike Stelleniuksen, joka
+kasvoi laulun ja soiton, juhlien ja rekiretkien keskellä, vasaroiden
+jymistessä, palkeitten pauhatessa ja satojen uutterien käsien luodessa
+uusia mahdollisuuksia ja varoja tehtaanisännän loputtomalle juhlailolle
+ja loistosta juopuneelle elämänhalulle.
+
+Ramsjöbergissä oli Eurydike Bergin neitsytvuosina päivittäin pöytä
+katettuna parillekymmenelle hengelle, eikä vieraita puuttunut koskaan,
+ja kolmen läänin miehinen nuoriso virtaili sinne juhliakseen ja
+palvoakseen kaiken tämän ilon ja rikkauden loistavaa keskipistettä,
+symbolia ja perijätärtä — älkäämme unohtako tätä viimeistä lisänimeä —
+untuvaista, hentoa ja solakkaa kaunotarta, jonka ihmeellistä etunimeä
+oli kuiskittu niin monissa soneteissa, canzoneissa ja laulelmissa, ja
+jota oli niin helppo ja mukava korostaa väärin ja soinnutella.
+
+Mutta niissä kolmen läänin naimaikäisissä nuorukaisissa, jotka
+jokaisena syntymäpäivänä kunnioittivat häntä runoilla ja ilveillä ja
+salaisuudessa harjoitetuilla näytelmäkappaleilla, ei ollut ketään,
+joka olisi osannut vangita ja pidättää Eurydike Stelleniuksen sykkivää
+ja levotonta sydäntä, jonka kaikki säihkyvät unelmat kaipasivat
+eksoottisia maisemia ja ihmeellisiä seikkailuja ja joka näköjään oli
+Erik Gustaf Stelleniuksen loisteliaan kauneudennälän ja mittaamattoman
+elämänhalun oikea jälkeläinen.
+
+Hänen kahdentenakymmenentenä syntymäpäivänään oli ent. kapteeni
+intialaisessa armeijassa, Hamran tehtaitten ja sahojen ent. omistaja,
+Göran Berg isoissa englantilaisissa matkavaunuissa ensi kertaa oman
+ja hänen elämänsä aikana ajanut puolipenikulmaista puistokujaa pitkin
+Ramsjöbergin päärakennusta kohden.
+
+Rakas lukijani, olet tietenkin nähnyt ja kuullut monia Berg-nimisiä,
+mutta et varmaan tietäne, että niille, nyt jo sukupuuttoon kuolleille
+»aitoruotsalaisille», joita voimme nimittää alkuruotsalaisiksi, oli
+olemassa vain yksi Berg-suku, jolla todella oli oikeutta kantaa sitä
+nimeä.
+
+Hamran Bergit, Forssan, Odenslundan ja Penningbyn Bergit, Ervallan,
+Stor-Rastan ja Näsin Bergit — Bergit, jotka vaikka aatelittominakin
+olivat miespolvien ajan nuoruudessaan palvelleet nuorempina
+henkihusaariupseereina, elleivät he sukunsa seikkailuhalun vetäminä
+menneet laivastoon saadakseen tilaisuuden tuulettaa mielikuvitustaan
+kaukaisilla merimatkoilla.
+
+Ja kuinka muuten voisitkaan, rakas lukija, tietää mitkä ovat oikeita
+Bergejä. Heistä on niin harvoja jäljellä, ettet saa milloinkaan
+nähdä heitä satulan selässä kapitalismin suuressa esteratsastuksessa
+etkä lukea heidän nimeään sanomalehtien niinsanotun sosieteetin
+uutisissa, joissa pankkiirienrouvat ja tukkukauppiasten tyttäret niin
+menestyksellisesti tungeksivat aatelisten joukossa, joilla ei ole
+perintätapoja eikä todellista arvokkuutta, aatelisten, jotka vain
+nimeltään ja arvonimeltään ovat aatelia.
+
+Kreivittäret Lichtone o.s. Nygren ja Bunge o.s. Levison eivät,
+Jumalalle ylistys ja kiitos, tiedä mitään nykyjään elävistä Bergeistä,
+kun he aristokraattisesti loistoautojensa pieluksiin nojaten ajavat
+viimeisistä hovitanssiaisista loisteliaisiin koteihinsa Strandvägenillä.
+
+Yksi heistä elää vielä: hän on tullissa kamarikirjurina; ja toinen
+ottaa vastaan suurten seurapiirien postia Östermalmin postiluukun
+ääressä; ja kolmas on konttoristina viiniliikkeessä; ja mahtavin heistä
+viettää hiljaisia vanhanpojanpäiviään vanhalla sukutilalla, jolle
+pilkallinen elämä on antanut nimen Rahakylä, mutta jonka pitäisi olla
+Rahanpuute, ja jossa hän fatalistisessa rauhassa, ilman levottomuutta
+ja toiveita, odottaa sitä hetkeä, jolloin kaikki vanhat seinäkellot
+ja pöytäkellot lakkaavat hänelle mittaamasta ajan kulkua päästäkseen
+erinäisten välikäsien avulla tukkukauppias Ohlssonin, pankkiiri
+Levisonin, isännöitsijä Andresénz'in, syntyään Andersson, salonkeihin
+ja vierashuoneisiin ilmoittamaan siellä, valveutuneen havaintojen
+tekijän mielestä, aivan toisella tavalla ajan todellista kulkua.
+
+Mutta se Baltzar Göran Achates Berg, joka kesäkuun neljäntenätoista
+päivänä 1867 ensi kertaa ajoi puolen penikulman pituista puistokujaa
+Ramsjöbergin linnamaista päärakennusta kohden, oli mies, jonka nimen
+ja persoonan tunsi jokainen ihminen Värmlannin tehtaasta lännessä
+Dannemoralaitoksiin asti idässä, Kolmårdin ja Tivedin tehtaista alkaen
+etelässä Kuparivuoren sulattimoihin asti pohjoisessa — nota bene
+—jokainen ihminen, joka tahtoi tietää ja olla mukana jossakin:
+
+Baltzar Göran Achates Berg, ent. husaarihenkiväkirykmentin luutnantti,
+ent. kapteeni kevyessä intialaisessa husaarirykmentissä n:o 1, ent.
+Hamran tehtaitten ja sahojen omistaja, ja nykyisin suurten istutusten
+omistaja Mauritius-saarella, josta tämä kolmekymmentäneljävuotias mies
+oli tänä vuonna palannut viedäkseen Ruotsista mukanaan arvoisensa
+puolison.
+
+Kaikki Ramsjöbergin vieraat tuntevat Göran Bergin, vaikka eivät olisi
+koskaan häntä nähneetkään, ja Göran Berg tuntee heidät myös. Mutta yhtä
+asiaa ei Göran Berg tiedä eikä tunne hypätessään suurista, hienoista,
+englantilaisista matkavaunuista ja noustessaan ylös Ramsjöbergin
+suuria kaideportaita: että hän tänä iltana on tanssiva seitsemän
+tanssia Ramsjöbergin nuoren perijättären kanssa, ja että hän on
+jäävä taloon seitsemän kertaa seitsemäksi päiväksi eikä sitten enää
+koskaan ole näkevä sitä. Mutta Eurydike Stellenius ehkä aavistaa, ensi
+kertaa nähdessään pitkän jättiläisen tummanruskeat kasvot ja poskessa
+olevan suuren sapelinarven, ja kohdatessaan tämän sinisen, kirkkaan
+katseen, että tämä on mies, joka on vievä hänet pois ja kantava häntä
+käsivarsillaan ihmeellisen elämän läpi.
+
+Sillä Eurydike Stellenius on ihmeellinen unien, aavistusten ja näkyjen
+olento, ei vain suuren tehtaan patruunan tytär, vaan olentonsa
+todellisessa syvyydessä äidin oikea ja arvoinen jälkeläinen, äidin,
+jonka suku kautta sukupolvien oli vaeltanut läpi mystiikan laaksomaiden
+haltioitumisen vuorenhuipuille.
+
+Mutta vuonna 1867 Eurydike Berg vietti joka tapauksessa ensimmäistä
+jouluaattoaan ulkopuolella Ramsjöbergin muurien, ja kallisarvoisten
+ja kauniitten, eksoottisten huonekalujen keskellä matalassa,
+pitkässä, valkoisessa rakennuksessa kapteeni Göran Bergin
+Sainte-Marie-aux-Magnolias-istutuksilla, suunnilleen Saint Louis
+ja Mahébourgin pikku kaupunkien puolivälissä englantilaisella
+Mauritius-saarella, jota aito ranskalais-katolilainen ylimystö nimitti
+Ile de France'ksi.
+
+Eurydike Bergin ääretöntä onnea ei samentanut edes se tosiasia, että
+hänen satumaisen onnensa aikana uudessa isänmaasaaressa raivosi
+malariakuume, joka maksoi 30 000 mauriitin hengen. Eivät mitkään elämän
+sairaudet olleet vielä saaneet turmella hänen vahvaa, intohimoista
+sydäntään, ja elämän julmat kädet eivät vielä olleet riistäneet hohteen
+ja välkkeen kimmeltäviä huntuja hänen silmistään.
+
+Eikö meillä ole syytä ihmetellä ajatellessamme, että vanha, laiha
+nainen Malberginkadun Nelosen hämyisessä huoneessa oli elänyt
+kaiken tämän — että hän enemmän kuin vuosikymmenen ajan oli ollut
+Sainte-Marie-aux-Magnolias-saaren sokeri- ja vaniljaistutusten
+valtijattarena läpipääsemättömien kaktusaitojen sisäpuolella, jotka
+vastasivat Ramsjöbergin aitauksia. Nämä tummanruskeat, suruiset
+silmät, joiden väsyneet katseet ikäänkuin siivilöityivät raskaiden
+suruharsojen läpi, ovat kuvastaneet troopillisen maailman satunäkyjä —
+näitä kuihtuneita, ryppyisiä käsiä, joitten suoniverkko on sinivihreä
+ja pullistunut, ovat sadat kiitolliset mustanaamat suudelleet, vieraat
+mustaihoiset olennot, jotka omasta kokemuksestaan tiesivät, ettei
+sellaista armeliasta, hyvää ja avuliasta valkoista »mistressiä»
+kuin Eurydike ollut S:t Mauritius-saarella eikä tuskin koko
+maailmankaikkeudessa.
+
+Tämän hyvyyden ja armeliaisuuden he palkitsivat siten, että
+Saint-Marie-aux-Magnolias-istutusten sokeri- ja vaniljasadot kasvoivat
+vuodesta vuoteen.
+
+Kahdettatoista jouluaan ulkomailla ei ruotsalainen perhe valkoisessa
+tropiikkitalossa viettänyt yhtä iloisena kuin edellisiä, huolimatta
+siitä, että kymmenvuotias Signe ja seitsenvuotias Emanuel eivät
+milloinkaan olleet olleet niin iloisia kuin juuri tänä jouluaattona
+eivätkä olleet milloinkaan saaneet niin paljon joululahjoja.
+Tehtaanpatruuna Erik Gustaf Stelleniuksen joululahja heidän
+vanhemmilleen oli ollut sitä ikävämpi.
+
+Tänä vuonna oli yli maailman ollut taloudellinen ahdinkotila ja
+kuusikymmenvuotisen huolettoman ja juhlivan elämän jälkeen seisoi mitä
+kovin, jokapäiväinen todellisuus Ramsjöbergin suuren, linnamaisen
+päärakennuksen edessä. Puolen vuoden kuluessa olisi tehtaanpatruunan
+pakko lopettaa maksunsa, ellei tulisi apua taivaasta. Neljäs ja
+viimeinen Ramsjöbergin Stellenius saisi kunniatta lähteä kodistaan
+ja konnultaan, ensimmäinen Stellenius, joka ei ollut voinut täyttää
+sitoumuksiaan.
+
+Göran Berg päätti heti lähteä Ramsjöbergiin ja vaimonsa nimiin
+lunastaa hänen vanhan perintötilansa. Suurimmassa kiireessä ja kolmeen
+neljäsosaan arvostaan hän myi rakkaan Sainte-Marie-aux-Magnoliaksensa,
+ja eräänä kauniina kevätpäivänä hän matkusti vaimoineen ja lapsineen
+Saint-Louisista. Evelyn-nimisellä postilaivalla, valkoisen
+tropiikkitalon kaikkien huonekalujen, mattojen ja tavaroiden lähdettyä
+The Three Sisters of Cape Town-nimisellä parkkilaivalla.
+
+Göran ja Eurydike olivat nimittäin lujasti päättäneet
+kalustaa kokonaisen kerroksen Ramsjöbergissä rakkaitten
+Sainte-Marie-aux-Magnolias-huoneitten mukaisesti. Ja hyttiinsä
+Evelynillä Göran Berg kätki pieneen rauta-arkkuun, jossa oli
+kolmikertaiset kannet ja lukot, istutustensa kauppahinnan ja
+Mauritiussaarella vietettyjen vuosien säästöt — kaikkiaan 25 000 puntaa
+englantilaisina pankinseteleinä ja kultarahoina.
+
+Eräänä huhtikuun iltana tuli Adenin satamaan Etelä-Arabiassa alus,
+jossa oli viimeiset eloonjääneet matkustajat postilaiva Evelynistä,
+joka oli hukkunut pyörremyrskyssä jossakin Mauritius- ja Sokotrasaarten
+välillä, ja joka alus monia vuosia oli kulkenut Bombey — Liverpoolin
+reittiä. Pelastetut, jotka pari viikkoa olivat ajelehtineet merellä
+avonaisessa laivaveneessä, olivat kolme malaijilaista laivamiestä,
+neekeri-kyökkipoika, laivan toinen perämies sekä muuan mistress
+Eurydike Berg, joka miehensä ja molemmat lapsensa menettäneenä ja
+veneessä kestämiensä vaivojen tähden oli vajonnut harvasanaiseen
+synkkämielisyyteen.
+
+Kun Eurydike Berg manalan varjon kaltaisena, kolmantenakymmenentenä
+syntymäpäivänään ja suuren rakkautensa vuosipäivänä nousi maihin
+Göteborgin laiturilla, oli hän ihminen, joka saattoi vain kysyä
+itseltään, miksi ja minkätähden juuri hänen piti olla ainoa
+eloonjäänyt, ja mitä maailma siitä hyötyi, että hän edelleen oli
+olemassa.
+
+Tehtaanpatruuna Erik Gustaf Stellenius oli kolme kuukautta
+aikaisemmin onnellisesti kuollut halvaukseen ja Ramsjöbergin
+olivat kiinnityksenhaltijat ostaneet, pari nuorta tukholmalaista
+tukkukauppiasta, Söderberg ja Andersson, jotka viisaasti ja
+ansiokkaasti kokonaisen vuosikymmenen ajan olivat hoitaneet
+tehtaanomistaja Stelleniuksen hieman horjuvaa liikeasemaa.
+
+Meidän ei pidä ihmetellä, että isännöitsijä Anderssonin nuorin
+tytär, vapaaherratar Palmsvärd o.s. Andresénz, ei ollut käsittänyt
+harvinaista kohtalon ivaa, kun hän eräänä aamupäivänä ajoi Eurydike
+Bergin kumoon Brunkebergtorilla. Vapaaherratar oli ihastuttava,
+seurapiiriemme loistavimpia tähtiä; hän oli matkalla Augusta Lundinin
+luo koetellakseen uutta pukuaan lähestyviä linnan uudenvuodenkutsuja
+varten.
+
+Ylhäinen vapaaherratar ei nimittäin koskaan elämässään ollut kuullut
+puhuttavankaan mistään leskirouva Eurydike Bergistä ja hänellä oli
+erittäin puutteelliset tiedot osakeyhtiö Ramsjöberg-Storforsin
+aikaisemmista vaiheista ja historiasta.
+
+Sillä on omituinen ja aivan liian vähän merkillepantu tosiseikka,
+että kun muinais-Ruotsin ylimyssuvut ylpeästi panevat muistiin ja
+kertovat niistä maine- ja urotöistä, jotka veivät heidän esi-isänsä
+yhteiskunnan korkeimmille huipuille, ei sensijaan rahaylimysten
+lapsilla ole pienintäkään aavistusta tai tietoa niistä osakevoitoista,
+osakekaupoista, tonttikeinotteluista ja vaihtokaupoista, joiden
+avulla heidän vanhempansa ovat päässeet yhteiskunnan ylimpiin
+kerroksiin — ylevä ja täydellinen itsetietoisen ylpeyden ja kerskuvan
+prameilun puutos, joka aivan erikoisesti viehättää puolueetonta
+yhteiskunnantarkkailijaa ja ihmisystävää.
+
+Vapaaherratar Palmsvärd oli nyt vain iloinen, ettei todellista
+onnettomuutta ollut sattunut ja että vanha eukko ei ollut ensinkään
+juonitellut eikä uhkaillut poliisilla — vaan, omituista kyllä — mikä
+seikka osoittaa, että köyhälläkin kansalla voi olla hienotunteisuutensa
+— oli kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä kymppiä, jonka antelias
+ja hyväsydäminen vapaaherratar oli tahtonut painaa hänen käteensä
+korvaukseksi pelästyksestä ja tahraantuneesta puvusta.
+
+Jossakin Mauritius- ja Sokotra-saarten välillä lepäävät, jos ylipäänsä
+aineellisia jäännöksiä vielä niin monen vuoden perästä on olemassa,
+Göran Bergin ja hänen molempain lastensa maalliset jäännökset,
+ja heidän kerallaan myös ja varmaan paremmin suojattuna, pieni
+rauta-arkku, joka sisältää 25 000 puntaa Englannin seteleissä ja
+kullassa.
+
+Parkkilaiva The Three Sisters of Cape Town oli saapunut Göteborgiin
+samaan aikaan kuin Sainte-Marie-aux-Magnolias-istutusten entinen
+valtijatar.
+
+Örebron läänin maaherran, hovimarsalkka von Wernerin suotiin pelastaa
+Eurydike Berg ja hänen intialainen kalustonsa Malmberginkadun neljään,
+jossa hovimarsalkka itse silloin vielä asui toisessa kerroksessa.
+Hovimarsalkan maaherranoloaikana oli Erik Gustaf Stellenius ollut
+läänin mahtimiehiä ja oli mielellään avannut yleensäkin auliin
+lompakkonsa useihin yleishyödyllisiin yrityksiin, jotka maaherra
+läänissään oli pannut alulle.
+
+Kun maaherra ja hovimarsalkka seuraavana vuonna erkani elämästä, oli
+Eurydike Bergin nimi hänen testamenttilisäyksessään.
+
+Muistakaamme nyt siis, että nämä vierasmaalaiset, ihmeelliset matot,
+verhot ja huonekalut ovat nähneet polttavan etelämaisen auringon ja sen
+aina sinisen taivaan — että pienet, valkoiset lapset ovat leikkineet
+niitten keskellä vanhan neekerihoitajattaren valvomina, joka oli
+varoitellut pieniä ihmelapsia:
+
+— Niin ei master saa tehdä — pikku missus ei purra lehtiä — nämä lehdet
+olla paljon myrkyllisiä.
+
+Ja sisiliskoja ja myrkyllisiä skorpioneja ja tuhatjalkaisia on joskus
+tavattu näiden verhojen ja uutimien takana silloin kun ne koristivat
+Saint-Marie-aux-Magnolian valkoista taloa.
+
+Älkäämme sentähden kummeksiko, jos Eurydike Berg joskus voi
+nähdä rusoposkisen, palleroisen pojan istuvan ilkosen alastomana
+kirjahyllyllä tai kurkistelevan vuoteen päädyn takaa tai jos hän
+voi jutella pienen tyttösen kanssa, joka seisoo hänen vieressään
+kukkapöydän ääressä; tai jos vanha, musta hoitajatar usein herättää
+hänet aamuisin, hänen vielä kuullessaan Göran Bergin äänen korvissaan:
+
+— Hyvää huomenta, lemmikkini, tänäänkään eivät niggersimme ole
+unohtaneet sulkea ainoatakaan vaniljankukkaa ennen auringonlaskua — ei
+ainuttakaan ole unohdettu, ja minä tiedän kenen ansio se on.
+
+Ja antakaamme anteeksi, että se nainen, joka on viettänyt nuoruutensa
+tanssien Ramsjöbergin kristallikruunujen alla ja leikkinyt lapsineen
+kaktusaitojen takana Sainte-Marie-aux-Magnolian ympärillä ja
+ajelehtinut seitsemäntoista päivää pelastusveneessä ilman vettä ja
+ravintoa mukanaan vain pussillinen laivakorppuja kuutta suuta varten
+— antakaamme anteeksi hänelle, että hän näkee ja kuulee olemattomia
+asioita ja näkymättömiä henkiä ja ettei hänellä ole avointa aistia
+eikä mukautumiskykyä siihen todellisuuteen, joka on isännöitsijä
+Andersénzin, syntyjään Andersson, ja pankkiiri Nygrenin ja kreivitär
+Bungen o.s. Levison ja kamariherra Björnsköldin, ja jonka he luulevat
+olevan ainoan todellisen todellisuuden.
+
+Äkkiä seisoo inhoittava, vieras mies Eurydiken huoneessa, mies
+päällystakki, kalossit ja pyörökoppainen hattu yllään — mies, jolla
+oli suuret, punaiset viikset ja pitkä punainen parransänki sekä
+vaaleansiniset, röyhkeät silmät.
+
+Tuhannet kukat kuihtuivat Eurydiken sydämessä — kylmyyden ja
+todellisuuden maailmasta puhalsi jäätävä tuuli, joka karkoitti
+hiljaisesta huoneesta pois kaiken lämmön ja kaikki unelmat. Kuka
+oli avannut oven? Oliko oven ulkopuolella vielä muita vaaroja
+vahingoniloisina odottamassa saadakseen vuorostaan hyökätä sisään
+kaikkien näkymättömien unelmien ja hyvien henkien kimppuun?
+
+Pelon ja inhon väristys tunkeutui hänen kukkaissielunsa sisimpiin
+juuriin asti, ja hänen huulensa pystyivät tuskin hengähtämään aran
+kysymyksen:
+
+— Mitä olisi asiaa — tämä lienee kai erehdys?
+
+Vieras mies oli sillävälin varmasti ja erehtymättömän terävänäköisesti
+tehnyt huolellisen varastoluettelon ja arvioinnin huoneen esineistä.
+
+— Mitä pikku rouva tahtoo noista posliiniruukuista uunin päällä?
+
+Ne olivat ne kolme itäintialaista maljakkoa, jotka Eurydike Berg
+vastanaineena vei uuteen kotiinsa — Ramsjöbergin vanhat itäintialaiset
+maljakot, jotka Stellenius-suvun neljän sukupolven ajan olivat
+kaunistaneet Ramsjöbergin suurta salonkia — vanhat itäintialaiset
+maljakot, joita vieras rosvo nimitti posliiniruukuiksi.
+
+Mielettömänä hyökkäsi Eurydike Berg huoneesta. Portaalla oven
+ulkopuolella istui pikku Emma Wigelstjerna täynnä pahanilkistä
+uteliaisuutta. Hän se oli päästänyt inhoittavan miehen sisään, eikä
+Rosalie Pistolschiöld tietystikään ollut kotona. Kuin takaa-ajettu
+hindu etsi suojaa Atis'en metsästäjälaumalta hyvän Camillan luota,
+niin riensi Eurydike Berg nyt viimeiseen pakopaikkaansa maailmassa —
+Marie-Louise Almgrenin luo.
+
+
+
+
+ROUVA OIKEUSNEUVOKSETAR.
+
+
+Kun ruokasalin suuren seinäkellon viimeinen raskas kymmenlyönti oli
+kajahtanut ja vierashuoneen roomalaistoogaan puetun miehen koristama
+pöytäkello oli kilahduttanut perässä kymmenen kaikuvan kimakkaa
+läppäystään, oli oikeusneuvos Gerhard Almgren hitaasti sulkenut
+kirjan, jota hän juuri oli lukenut ääneen, oli yhtä arvokkaasti
+noussut nojatuolista, oikaissut korkean, avonaisen kiiltokauluksen
+ympärillä olevan kierretyn, mustan jättiläissilkkihuivin, oli oikealla
+kädellään sivellyt taaksepäin kammattua tukkaansa ja sytyttänyt
+lähimmässä ikkunakomerossa olevan hopeisen kynttilänjalan parista
+pienellä lukupöydällä palavasta kynttilästä, jotka hän sitten vanhalla,
+totutulla pyöreällä huulten liikkeellä hitaasti, arvokkaasti ja
+varovaisesti puhalsi sammuksiin.
+
+Hyväntahtoisesti hymyillen hän oli sitten jäänyt seisomaan keskelle
+lattiaa, ja lepattava kynttilänliekki oli heittänyt häilyvän
+hohteensa oikeusneuvoksen hienoille, sileäksi ajelluille, poskiparran
+kehystämille kasvoille ja kuvastunut hänen avoimissa, kirkkaissa,
+viisaissa, sinisissä silmissään ja hyväntahtoisen ystävällinen hymy
+ohuilla, lujapiirteisillä huulilla oli käynyt omituisen syväksi ja
+hiljaiseksi — hymy, joka sisimmältään kätki itseensä kujeilevan
+poikamaisuuden saavuttamattoman pilkkeen.
+
+Kuin sovitusta merkistä olivat huoneen eri nurkissa hiljaa
+kuuntelevat ja työskentelevät ihmiset heti nousseet: valkohapsinen
+vanhus kulmasohvassa, joka vanha nainen oli oikeusneuvoksen äiti,
+leskipiispatar Almgren; hän oli silmänräpäyksessä käärinyt kokoon
+stramaljikirjailunsa, ja suoraselkäisessä mahonkituolissa istuva nuori
+nainen oli yhtä hiljaa pannut syrjään sen kauniin liivin, jota hän
+kirjaili oikeusneuvokselle. Nuori nainen oli ollut oikeusneuvoksetar
+Marie-Louise Almgren, o.s. Wigelstjerna.
+
+Pyöreän pöydän ääressä huoneen vastakkaisessa kulmassa olivat vanha
+neiti Beata Almgren ja pikku mamselli Lundgren yhtä nopeasti jättäneet
+omat liinavaateompeluksensa ja sukankutimensa, ja taempaa, eteisen
+oven vierestä, kokoonpannun lautapelipöydän äärestä oli punanenäinen,
+harmahtava pikku herra noussut jo tunteja sitten tyhjennetyn
+totilasinsa äärestä, joka turhaan oli janonnut uutta täyttämistä ja
+jonka sisällys nyt oli niin tarkasti viime pisaraan asti tyhjennetty,
+että se näytti pestyltä, kuivatulta ja puhtaaksinuollulta kuin kissan
+maitolautanen.
+
+Punanenäinen ja harmahtava herra oli ollut oikeusneuvoksen vanhempi
+veli, herra Ludvig Almgren, joka — vieläkin kerran vahvistaakseen
+sananlaskun totuuden, että papinpojista tulee pakanoita —
+oli elänyt remuavaa elämäänsä niin kauan kuin yhteiskunta ja
+ulkonaiset olosuhteet olivat sallineet, ja joka nyt sai hyvittää
+nuoruutensa ajattelemattomuuden ja kevytmielisyyden kirjoittamalla
+oikeusneuvokselle puhtaaksi asiakirjoja ja kuulemalla joka ilta
+nuoremman veljensä, herransa ja holhoojansa lukevan jostakin
+senaikaisen kirjallisuuden mestariteoksesta — ääneenluku, joka ei
+milloinkaan tahtonut pysyä tasoissa säästeliään niukan iltatodin
+kanssa, vaan pakotti herra Ludvig Almgrenin kurkku kuivana, ajatukset
+raskaina, loputtoman tyhjyyden ja kyllästyksen tuntein seuraamaan
+romaanisankarien ja -sankarittarien kohtaloita ja mietteitä, ja joka
+antoi nimille Thackeray, Dickens, Hugo, Bulwer, Fredrika Bremer saman
+vihattavan kaiun Ludvig-herran korvissa ja tietoisuudessa kuin kerran
+oli hänen nuoruutensa verenimijä-koronkiskurien ja luottoakieltävien
+ravintoloitsijain nimillä ollut. Näin kävi, elleivät häntä tuudittaneet
+rauhaisiin, miltei mieluisiin uniin keinuvat rytmit ja käsittämättömät
+sanat, joita olivat kirjoittaneet niin tuntemattomat ja hämärät herrat,
+ettei edes heidän nimensäkään jääneet hänen mieleensä: Browning,
+Rossetti, Tennyson.
+
+Ylistetty olkoon ihmisaivojen unohduksen kyky! Mutta kukin esiluvun
+sanaton kuulija oli nyt ottanut omansa neljästä sytyttämättömästä
+kynttilänjalasta, jotka seisoivat aina suljetulla lautapelipöydällä
+Ludvig-herran totilasin takana kuin patrulli päällikkönsä
+takana. Vuoronsa mukaan olivat he menneet toivottamaan hyvää
+yötä oikeusneuvokselle ja sytyttäneet kukin pienen kynttilänsä
+hopeaisen kynttilänjalan suuresta kynttilästä. Oikeusneuvoksetar
+Marie-Louise Almgrenilla, o.s. Wigelstjerna, yksin ei ollut ollut
+omaa kynttilänjalkaa, vaan hän oli tarttuen oikeusneuvoksen sirosti
+taivutettuun käteen kaikkein viimeisenä lähtenyt vierashuoneesta heidän
+omaan makuuhuoneeseensa.
+
+Siten oli aika kello yhdeksästä kymmeneen kulunut vuoden jokaisena
+iltana, ellei oltu kutsuissa tai ellei ollut vieraita.
+
+Gerhard Almgrenin isänisä oli ollut ruotusotilas Alm Södermanlannin
+rykmentissä; hän oli asunut yhtä kreivien Possen Almnäsin suureen
+säteritilaan kuuluvista sotilastorpista ja arkioloissa ollut vanhan
+kreivin kuski. Vanhan kreivin rahojen avulla pääsi vanhin poika
+Upsalaan, josta opinnot, rautainen tahto ja luontainen lahjakkuus
+veivät Johan Almgrenin aina Strängnäsin piispanistuimelle asti. Gerhard
+oli ollut piispan nuorempi poika hänen avioliitostaan professori
+Winborgin tyttären kanssa.
+
+Gerhard Almgrenilla oli takanaan loistavan nopea ja hyvin ansaittu
+virkaura ja vajaan neljänkymmenenvuotiaana hänestä oli tullut kuninkaan
+Korkeimman Tuomioistuimen jäsen. Hän oli ollut vanhan ruotsalaisen
+yhteiskunnan mainio, hieno virkamiesjuristin ja lainlaatijan tyyppi —
+läpeensä sivistynyt ja hillitty velvollisuus- ja luonneihminen, jolle
+oikeuden korkea ja pyhä periaate oli ollut ainoa ratkaiseva ja johtava
+voima olemassaolon kaikissa, vaihtelevissa kohtaloissa ja tehtävissä.
+
+Jos kukaan oli Gerhard Almgren ollut valtiollisen oikeudentunnon
+omantunnontarkka ja lahjomaton toteuttaja, antamatta minkään
+henkilökohtaisten näkökohtien tai etujen sitoa itseään — nöyrä ja altis
+ylipappi Themis-jumalattaren temppelissä. Kaikki ominaisuuksia, jotka
+eivät kuitenkaan millään tavalla estäneet Gerhard Almgrenia olemasta
+mitä rakastettavin ja miellyttävin seuraihminen ja henkilö, jolla oli
+luontaisen hieno maku, joka rakasti kaunokirjallisuutta, jolla oli
+harrastusta henkisiin asioihin, joka oli hienostuneesti, hieman arasti
+ja epämääräisesti uskonnollinen.
+
+Sitäpaitsi hänellä oli ollut kohtuullisesti ja säästellen eletyn
+nuoruuden keskitetty elämäntunto olentonsa pohjalla — jonkinmoinen
+humoristis-itseivallinen elämänilo, joka saattoi saada niin tavattomia
+ilmaisumuotoja, kuin se korkeimman oikeuden ja Svean hovioikeuden
+piireissä vuosikymmenien aikana muistettu ja muisteltu ja melkein
+ainutlaatuisen oikeustapauksen taikka tuomioistuinlausunnon tavoin
+pohdittu esiintyminen, kun neljäkymmentäkaksivuotias oikeusneuvos
+Gerhard Almgren hyppäsi pukkia kaikkien korkeimman oikeuden
+läsnäolevien jäsenten yli ennen istunnon virallista alkamista sinä
+päivänä, jonka aamuna Gerhard Almgren oli saanut tiedon, että
+ylisotakomisario Wigelstjerna ilolla oli hyväksynyt oikeusneuvos
+Almgrenin tyttärensä Marie-Louisen tulevaksi puolisoksi.
+
+Mutta oikeusneuvoksen tavassa kohdella ja tarkkailla vanhempaa
+veljeään oli ollut enemmän inhimillisiä tunteita kuin pintapuolinen
+ja tilapäinen katselija saattoi ymmärtääkään. Gerhard Almgrenin
+hellittämätön oikeudentunto ja ruotsalaisen valtionvirkamiehen
+velvollisuuksien syvä käsittäminen eivät olleet koskaan
+sallineet hänen vaikutustensa ja suositustensa avulla hankkia
+veljelleen, joka kumminkin oli suorittanut hovioikeustutkinnon,
+paikkaa kruunun palveluksessa ja turvattua virkauraa alemmassa
+virkamiespiirissä. Ludvig Almgren oli korkeintaan kelvollinen olemaan
+puhtaaksikirjoittajana ja jäsentäjänä ankaran yksityisen valvonnan
+alaisena — ja sellaiseksi juuri hän saikin jäädä.
+
+Mutta Gerhard Almgren tunsi kaikessa salaisuudessa syvää mielenkiintoa
+ja suurta myötätuntoa tätä veljeä kohtaan, joka näin kaikessa oli hänen
+vastakohtansa. Oikeusneuvos ei katsellut hyvän Ludvigin vajavaisuuksia
+minkäänlaista oikeushaaksirikkoa ajatellen eikä sanoissa »minä kiitän
+sinua, Jumala» ilmenevällä farisealaisuudella, vaan poikamainen pilke
+silmänsä pohjalla ja hyväntahtoinen hymy ohuilla, lujilla huulillaan.
+
+Ja kun hänestä tuntui, että veli aivan liian kauan oli kitunut heikon
+iltatodin ja paljon kirjoitushiekan ääressä, saattoi hän selittämätön
+hymy huulillaan kaikessa hiljaisuudessa pistää hänen kouraansa
+ansaitsemattoman setelin:
+
+— Kuuleppas, Ludvig, sinä, joka olet tottunut liikkumaan suuremmissa
+oloissa — eiköhän sinulla olisi halua vähän katsella ympärillesi
+maailmassa? Pelkään, että saat liikaa papereista tässä ahkerassa
+toimitustyössä.
+
+Gerhard Almgren oli ollut viidenkymmenenkolmenvuotias, kun sattui
+se tapaus, joka ainaiseksi katkaisi hänen virkamiesuransa ja riisti
+ruotsalaiselta lakiyhteiskunnalta yhden sen erinomaisemmista
+palvelijoista.
+
+Vielä ehkä yksi ja toinen kalenteritoukka muistaa päätullinjohtaja
+vapaaherra Joseph von Morianin äkkinäisen virkaeron ja valitettavan
+nopean poistumisen seurapiireistä. Gerhard Almgren oli ollut yksi
+niistä oikeusneuvoksista, jotka korkeimmassa oikeudessa olivat
+ratkaisseet sen kuuluisan oikeudenkäynnin, jota suuri ruotsalainen
+kauppatoiminimi oli ajanut kaikissa oikeusasteissa päätullinjohtaja von
+Moriania vastaan.
+
+Oikeusneuvos Gerhard Almgren oli yksistään ollut sitä mieltä,
+että syytetty julistettaisiin syypääksi viranmyyntiin, lahjusten
+vastaanottamiseen ja virka-aseman väärinkäyttämiseen.
+
+Mutta kun asiaa hyvänahkaisesti ja kiltisti katsellen ei tarvinnut
+ottaa niin ankarasti ja syy osaksi voitiin jakaa päätullinjohtajan
+alaisten virkamiesten kesken, osaksi selittää johtuvan korkeimman
+päällikön ymmärtämättömyydestä ja kun Hänen Majesteettinsa itse oli
+useampia kertoja lausunut toivomuksia, ettei hänen vanhaa ystäväänsä,
+joskohta hän ei kokonaan pääsisikään vapaaksi, tuomittaisi rikoksista,
+joista seurasi pakkotyö, virasta erottaminen ja kelvottomuus maan
+palvelukseen, niin päätullinjohtaja parooni Joseph von Morian sen ja
+sen pykälän mukaan verrattuna siihen ja siihen pykälään tuomittiin
+törkeästä taitamattomuudesta virantoimituksessa ja velvoitettiin
+korvaamaan kaikki kantajan oikeudenkäyntikulut.
+
+Gerhard Almgren oli yksin ollut eri mieltä vastoin kaikkia
+osastotovereitaan, oikeusneuvos Almgren, joka jo vuosikausia oli
+tottunut itsevaltiaasti ja kenenkään vastaansanomatta muodostelemaan
+ja määräämään osastonsa lausunnot ja tuomiot — Gerhard Almgren, jolta
+hänen virkatoverinsa korkeimmassa oikeudessa olivat tottuneet saamaan
+tietoja ja neuvoja jotenkin samalla tavalla kuin kotona Hallituskadulla
+sen kaikki asukkaat joka ilta sytyttivät kynttilänsä oikeusneuvoksen
+suuresta hopeisesta kynttilänjalasta.
+
+Sitäpaitsi oli Gerhard Almgren purevimmalla ja loukkaavimmalla tavalla
+jättänyt huomioon ottamatta Kaarle viidennentoista hyväntahtoiset
+kehoitukset:
+
+— Kuuleppas, Almgren, voisit hieman sääliä vanhaa Moriania [morian
+= murjaani] — hän on kunnollisimpia miehiä, mitä koskaan on miehen
+kengissä kulkenut — oletko ajatellut Jeesuksen sanoja: joka teistä
+on synnitön, se heittäköön ensimmäisen kiven — ja jos ihmisen on
+jouduttava Långholmeniin vain siksi, että hänellä on huonot raha-asiat,
+niin luulen, että sinun olisi syytä alkaa minusta — kun sinulla
+mielestäsi nyt kerran on niin kuulumaton oikeudentunto.
+
+Vanhat keskiaikaiset legendat kertovat monia ihmeellisiä asioita
+valkoisesta kärpästä, joka siihen määrin rakastaa omaa, tahratonta
+puhtauttaan, että se ottaa itseltään hengen jos ihminen tahraa sen
+valkoisuutta.
+
+Meillä kaikilla pitäisi sielussamme olla sama tunne inhimilliseen
+likaisuuteen nähden. Joka tapauksessa olisi Gerhard Almgren
+ilman ylpeyttä tai pöyhkeilyä voinut kantaa valkoista kärppää
+oikeudentuntonsa vertauskuvana ja vaakunana. Palaen aatteellisesta
+harmista päätti hän jättää paikkansa kuninkaan Korkeimmassa Oikeudessa.
+
+Ehkäpä olivat muutkin seikat vaikuttaneet tähän päätökseen.
+Oikeusneuvos Almgren oli muodostellut ja antanut hyvin katkeria
+lausuntoja monista vapaamielisen De Geerin ministeristön
+lakiehdotuksista. Hän oli harvinaisella juridisella kyvyllään ja
+todistelutaidollaan vastustanut suurta eduskuntalaitoksen uudistusta.
+Se oli kuin rikos Ruotsin valtioelämän perinnäisen kehityksen
+yhtäjaksoisuutta vastaan ja kuin sokeata askelta tietämättömyyden
+pimeään ja syrjään kuljetuilta ja raivatuilta teiltä.
+
+Ja vuotta ennen tätä yhteenottoa korkeimmassa tuomioistuimessa oli yksi
+ministeristön jäsen jättänyt paikkansa istuakseen presidentinistuimelle
+Svean hovioikeudessa — paikka, johon Gerhard Almgren suhteellisesta
+nuoruudestaan huolimatta oli katsottu itseoikeutetuksi.
+
+Vuosikausien jännitetyssä työssä liiaksi pingotetut hermot olivat
+hetkeksi tehneet lakon, ja vallankäytössä yhä enemmän kehittynyt
+asiantuntemuksen itsetiedoton itsevaltiuden tarve oli tukahdutettu.
+
+Yhtäkaikki: Gerhard Almgren ei kaunistellut lausuessaan arastelematta
+julki mielipiteitään kuninkaasta, hallituksesta ja korkeimmasta
+tuomioistuimesta, ja alamaisimmasti hän pyysi ja sai eron virastaan.
+
+Entinen oikeusneuvos asettautui asumaan pienelle, Strängnäsin
+läheltä ostamalleen maatilalle, jossa hän vietti viisi pitkää vuotta
+todetakseen ja miettiäkseen kahta totuutta, jotka eivät hänelle
+milloinkaan ennen olleet selvinneet:
+
+että luonto ei millään tavalla ollut säätänyt häntä maanviljelijäksi,
+
+että kohtalo oli hänet sensijaan ennakolta määrännyt jokaisella
+sielunsa säikeellä ja ruumiinsa solulla olemaan oikea ruotsalainen
+valtionvirkamies ja Kuninkaan Korkeimman Oikeuden jäsen.
+
+Viiden vuoden hitaan riutumisen jälkeen, yhä kovemman ja myrkyllisemmän
+itseensä ja olemassaoloonsa kohdistuneen tyytymättömyyden jäytämänä
+haudattiin entinen oikeusneuvos ja Kuninkaan Korkeimman Tuomioistuimen
+jäsen Gerhard Almgren isänsä ja äitinsä viereen Strängnäsin
+kirkkomaahan.
+
+Marie-Louise, Ludvig ja pikku mamselli Lundgren, kulkivat lähimpinä
+surevina ruumissaaton etunenässä — pikku mamselli Lundgren, joka
+nuorena, köyhänä sukulaisena oli tullut professori Winborgin taloon
+ja sitten siirtynyt perintönä piispatar Almgrenille ja hänen
+pojalleen oikeusneuvokselle joutuakseen nyt lopuksi perittynä
+omaisuutena oikeusneuvoksettarelle — pikku mamselli Lundgren, joka oli
+liinavaateompelussa ja sukankutomisessa saanut silmänsä likinäköisiksi
+ja sormensa yhä ohuemmiksi ja kynsimäisemmiksi, mutta jonka uskollinen
+sydän ei milloinkaan lakkaisi palvelemasta ja palvomasta niitä, joille
+hän kuului.
+
+Ei kestänyt kauan, ennenkuin pikku mamselli hoiti oikeusneuvoksettaren
+taloutta niissä kolmessa huoneessa Malmberginkadun neljän kolmannessa
+kerroksessa, jonne oikeusneuvoksen vanhan ystävän maaherra von
+Wernerin vähitellen onnistui luotsata Marie-Louise ja hänen maallinen
+omaisuutensa, ja jossa pikku mamselli Lundgren vihdoin sai lopettaa
+pitkän työpäivänsä.
+
+Mutta nyt jyrisivät ajuri Nybergin isot vankkurit Nelosen
+porttikäytävän läpi, ja koko talo raikui ja kaikui, ja Marie-Louise
+Almgrenin huoneen ikkunasta tunkeutui Nybergin korkea ja kouluttamaton
+ääni ja täytti huoneen voitonriemuisen nykypäivän sävelillä — se oli
+viimeinen uutuus, Marie-Louise Almgrenille niin uppo-outo elämän hymni:
+
+    »Hei, poika kun tyttöä tanssittaa,
+    Salin seinät raikua saa!»
+
+[Runot on suom. Tyyni Haapanen-Tallgrén.]
+
+Oikeusneuvoksetar seisoi hiljaa ja äänetönnä Maria
+Antoinette-kuvastimen edessä huoneen molempien ikkunain välissä.
+Pehmeä, harmaanvihertävä lasi otti hänen kuvansa lempeästi ja hyväillen
+vastaan niin kuin tyyni järvi, joka kuvastelee rannan puita — ilman
+teräviä ääriviivoja — ilman räikeitä värejä.
+
+Valkoisen harmaa, päälaelta jakaukselle kammattu tukka sai syvän
+hopeanhohteen, ja kirkkaat, likinäköiset silmät loistivat kuvastimessa
+kuin akvamariinin lempeä valo, ja koko Marie-Louise Almgrenin hienot
+rotukasvot ja suora, jäykkä vartalo ikäänkuin elivät todempina,
+oikeampina ja hengellistyneimpinä kuvastimen hiljaisessa maailmassa
+kuin huoneessa, jonka täytti kokolailla kylmähkö, toukokuinen
+päivänvalo ja jossa ilma väreili ja lauloi: »Hei poika, kun tyttöä
+tanssittaa».
+
+Marie-Louise Almgren sulki avatun ikkunan, ja Nybergin isot vankkurit
+vierivät pois hakemaan laakeripuita Oopperapenkereen ulkoravintolaa
+varten.
+
+Kevät ja lämminhän olivat saapuneet kaupunkiin.
+
+Suuri seinäkello löi yksitoista raskasta, kaikuvaa lyöntiä,
+ja pieni toogapukuisen roomalaisen koristama pöytäkello Maria
+Antoinette-kuvastimen alla pöydällä kilahdutti perässä yksitoista
+pientä, kimakkaa läppäystä, ja Marie-Louise ajatteli oikeusneuvoksen
+leikkisää selitystä, että salinkello soitti ajan arvokkaasti,
+täysiäänisesti ja vastaansanomattomasti kuin hyvin muodostellun
+tuomioistuinpäätöksen loppuponnet, kun sensijaan pöytäkello ilmaisi
+avuttoman tyytymättömyytensä ajan kulkuun niinkuin huonotuulinen
+ja mariseva viina-asianajaja, joka on menettänyt juttunsa kaikissa
+asteissa.
+
+Toogapukuinen roomalainen kirjoitti yhä vasemmassa kädessään olevalle
+kullatulle pronssitaululle ikuista lausettaan »Tu Marcellus eris»,
+jonka oikeusneuvos väitti merkitsevän:
+
+»Sinustakin, rakas Almgrenini, voi tulla Korkeimman Oikeuden
+presidentti.»
+
+Suuressa huoneessa ei ollut ainoatakaan huonekalua, joka ei olisi
+kertonut oikeusneuvoksesta ja hänen kodistaan Hallituskadulla,
+emmekä saa ihmetellä, että Marie-Louise Almgren — siitä asti, kun
+hän aamulla heräsi isossa mahonkivuoteessa, jossa hän oli joka yönsä
+nukkunut siitä illasta asti, kun hän kaksikymmentäkaksivuotiaana
+tyttönä jätti ylisotakomisario Wigelstjernan kodin — siihen hetkeen
+asti illalla, jolloin hän sytytti yöpöydän hopeisen kynttilänjalan —
+piti vain mennyttä elämäänsä todellisena maailmanaan, kun sensijaan
+ajuri Nybergin laulu ja kadun melu olivat aivan asiaankuulumatonta ja
+merkityksetöntä — jotakin ohimenevää ja yhdentekevää kuten väliajan
+musiikki teatterissa, jolloin mieli täynnä edellisen näytöksen
+tapahtumia vain jännittyneenä odottaa mitä tuleva on, kun esirippu
+jälleen nostetaan.
+
+Tosin oli Marie-Louisen elämä oikeusneuvoksen kuoleman jälkeen tuntunut
+hänestä itsestään merkityksettömältä ja tilapäiseltä, mutta jyrkkänä ja
+selvänä ilmeni hänelle raja nyt epätodelliseksi muuttuneen menneisyyden
+ja nykyisyyden välillä, joka kaikesta huolimatta oli otettava
+todellisuutena varteen ja johon oli mukauduttava.
+
+Marie-Louise Almgren istui vartiossa menneen elämänsä ulkopuolella
+kuin ihminen, joka on kadottanut asuntonsa avaimet ja istuu yössä
+ulkoportailla odottaen pääsevänsä jälleen sisään. Eurydike Bergille ei
+ratkaisevasti suljettu ovi ollut mikään todellinen este, vaan satujen
+henkien lailla liukui hän ulos ja sisään sen oven avaimenreiästä, joka
+erottaa elävät Hadeksesta ja on väliseinänä todellisen ja epätodellisen
+välillä, sinä korkeana väliaitana, jonka yli pyhimyksiä lukuunottamatta
+vain nukkuvat ja mielisairaat saavat rankaisematta käydä.
+
+Mutta yhtä nopeasti ja huomaamatta kuin Eurydike Berg liukui yli
+unen ja toden rajamaitten, yhtä äkkiä ja odottamatta seisoi hän nyt
+Marie-Louise Almgrenin huoneessa, ja hänen kirkas, lempeä äänensä
+värisi kuin hätääntyneen linnun sydän:
+
+— Kiltti Marie-Louise, suo anteeksi — mutta siellä on joku mies, jonka
+Emma on päästänyt sisään minun huoneeseeni — ja Rosaliekaan ei ole
+kotona —
+
+— Mitä hän tahtoo?
+
+— En tiedä, Marie-Louise-kulta — mutta hän on aivan kuin haikala —
+tarkoitan, hän on kuin haikala, jos se olisi ihminen.
+
+Eurydiken ohuilla, teeruusunkalpeilla poskilla oli mitä arin punerrus.
+Suuret, mustat silmät tuijottivat laajenneina ja avoimina kuin lapsen
+silmät sadun ja tuntemattoman edessä, ja ohuilla, avuttomilla ja
+herkillä huulilla väreili puoleksi lapsellinen, puoleksi itkuunvalmis
+hymy.
+
+Oikeusneuvoksetar riensi heti ottamaan selkoa uhkaavasta vaarasta.
+
+Marie-Louise Almgrenilla, o.s. Wigelstjerna, oli tapana usein yöllä
+nähdä omituista ja sietämätöntä unta, josta hän aina heräsi otsa
+tuskanhiessä ja sydän jyskyttäen kuin soivan herätyskellon vasara.
+
+Hän oli mennyt Lindströmin kahvilaan Hallituskadulla ja oli syönyt
+kymmenen äyrin leivoksen. Mutta kun hänen piti se maksaa, seisoi
+iso, inhoittava mies myyntipöydän takana ja osoitti sormellaan hänen
+vaivaista kolikkoaan:
+
+— Pitääkö rouva tuota kymmenäyrisenä — onkos hän tommonen puotivaras, —
+häh — eikö hän tiedä missä Långholmen on?
+
+Kauhukseen oli Marie-Louise Almgren saanut nähdä, että hän olikin
+pannut pöydälle vain yhden äyrin rahan, ja loistaen pohjattomasta
+ilkeydestä olivat kaupanomistajan ruskeat silmät uhkaavina tuijottaneet
+häneen — niin uhkaavina, että oikeusneuvoksetar oli tullut vallan
+mielettömäksi kauhusta ja oli saanut tokaistuksi:
+
+— Olisiko herra niin hyvä, että olisi kohtelias — en voi sille mitään,
+että olen likinäköinen.
+
+Jotenkin samantapainen pelko sai nyt arvokkaan ja jäykän vanhan
+naisen silmä kovana ja ääni kopeimmillaan äkkiä sukeltamaan esiin ja
+pysähtymään aivan Eurydiken epämieluisan vieraan eteen:
+
+— Mitä herra oikein hakee täältä?
+
+— Pyydän anteeksi, että vaivaan naisia — tulin kenties sopimattomaan
+aikaan, mutta pikku neiti, joka avasi oven, oli niin ystävällinen ja
+päästi minut sisään.
+
+Ja tätä sanoessaan loi vieras ja sänkipartainen »mies» pikku Emma
+Wigelstjernaan mitä ystävällisimmän ja mielistelevimmän katseen, joka
+sai hänet melkein punastumaan eikä hän tiennyt minne piilottaisi päänsä
+tämän mitä ihastuttavimman hämillisyyden takia, joka nyt värähdytti
+hänen vanhaa neitossydäntään sangen myöhästyneellä aavistuksella
+keimailun viehättävyydestä. — Olen antiikkikauppias Jansson
+Norrlanninkadulta — ostan vanhoja huonekaluja, posliineja, kulta- ja
+hopeaesineitä — täss' on korttini.
+
+Tottuneella kädenliikkeellä ja nostaen kevyesti pyörökoppaista hattuaan
+painoi vieras reklaamikorttinsa Marie-Louisen voimattomaan käteen.
+
+— Mutta emmehän ole pyytäneet saada myydä mitään.
+
+— No, mutta minä vain ajattelin puhua asiasta herrasväelle, nähkääs
+rouva, kun olin kuullut teillä olevan vanhoja esineitä — että — niin
+— voihan olla olemassa tavaroita, joilla vanhuutensa ja fiineytensä
+tähden, nähkääs rouva, voi olla erikoinen arvonsa ja joista maksetaan
+koko hyvin — ainakin on minun tapanani maksaa hyvin — vanhaa silkkiä,
+sulkia, kopeliinejä — kaikella on arvonsa, jos niillä on se vanha
+fiineytensä — ja sen ymmärtää vain se — sehän on selvää — joka on
+erityisesti antiikkituntija — ja voisi olla varsin hauskaa jos
+herrasväki ansaitsisi yhden tai pari kymppiä sellaisesta kapineesta,
+jolla ei voi olla mitään arvoa sille, joka ei ole kokooja eikä
+erityisesti antiikkituntija.
+
+— Niin, voimmehan puhua siitä toiste — nyt ei meillä ole aikaa.
+
+Ja hyväntahtoisen kohteliaasti opasti Marie-Louise Almgren
+»antiikkikauppias» Janssonin porstuaan ja pani oven kaksinkertaiseen
+lukkoon.
+
+Kuten pienen vesisääsken siivenlyönti synnyttää jonon renkaita
+rasvatyynen lammikon pinnalla, niin värisi vielä tuntikausia
+»antiikkikauppias» Janssonin lähdettyä koko Nelosen maailma tämän
+salaperäisen käynnin jälkivaikutuksista.
+
+Mitä tuo inhoittava mies oikeastaan tahtoi? Mikä oli tarkoitus? Mikä
+uusi vaara uhkasi nyt heidän turvatonta olemassaoloaan?
+
+Vaistomaisesti olivat kaikki vanhat naiset tunteneet, että yksi
+rikkaitten kätyreistä ja nuuskijoista oli tunkeutunut heidän pienen
+kotinsa kynnyksen yli laillisuuden varjon alla ryöstääkseen,
+anastaakseen ja rosvotakseen heiltä vieläkin jotakin siitä pienestä
+ympäristöstä, joka oli heidän kotinsa ja pakopaikkansa maailmassa,
+ja joka yhteiskunnallisesti katsoen ehkä eniten on verrattavissa
+pieneen kukkulaan, jolle muutamat harvat jäljellejääneet hävittävän
+tulvan jälkeen ovat paenneet joutuakseen hekin lopuksi vähitellen yhä
+nousevien tuhotulvan aaltojen nieltäviksi, aaltojen, jotka jo kauan
+sitten ovat surmanneet heidän omaisensa ja ystävänsä.
+
+Hehän tiesivät kaikki niin hyvin, että rahan herrat ovat maailman
+herroja, ja että kun köyhä ei enää voi maksaa työllään ja ruumiillaan,
+saa hän maksaa kodillaan ja konnullaan. Köyhillähän voi vielä olla niin
+monta kaunista esinettä, jotka paremmin sopivat rikkaitten isoihin
+ja hienoihin museohuoneisiin kuin kurjuuden pimeisiin ja likaisiin
+kamareihin.
+
+Ja kuinka voisikaan rikas uneksia esimerkiksi mitä iso, vastakorjattu
+ja ihastuttava empire-sohva entisessä asussaan oli merkinnyt muille
+olennoille?
+
+Mikä elämän kokemus panisi hänet edes aavistamaan, mitä leikin
+juhlahetkiä köyhien omistajain lapset kerran ovat siinä eläneet, mitkä
+pienet, likaiset lapsenkädet ovat repineet, kompuroineet ja ryömineet
+sen avarassa, vieraanvaraisessa sylissä — ja kuinka pehmoisesti ja
+lohduttavasti osasikaan surun, sairauden ja hädän hetkinä sen nurkkaus
+vastaanottaa väsyneen ja vaivatun ihmisparan huolet.
+
+Niin, kukapa yleensä ajattelisi sitä, nähdessään suurenmoisen
+loisto-kapineen sieluttomana esineenä prameilevan kaikkien muitten
+elottomien esineiden joukossa nuoren apulais-isännöitsijä Andresénzin
+empiresalongissa, jossa eivät huonekalut ja ihmiset milloinkaan
+saa minkäänlaista luottamusta tai kosketusta toisiinsa — siitä
+yksinkertaisesta syystä, etteivät huonekalut ja ihmiset tunne toisiansa
+eivätkä pidä toisistansa ennenkuin suru on koetellut heidän voimaansa
+ja kestävyyttään.
+
+
+
+
+
+SEKASORRON MAAILMASSA
+
+
+
+
+Tämä oli Kristuksen ohje: »Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa»...
+Siunattu määräys, selvä ja yksinkertainen sääntö. Täällä me vaellamme
+maailmassa, joka on arvoitus, jossa kaikki on vaikeata ja äärettömän
+paljon on hämärää, jossa sadat ristiriitaiset uskontunnustukset
+julistavat olevansa _Totuus_, ja kullakin näyttää olevan oikeutuksensa.
+Kuinka voi ihminen päästä ratkaisuun? _Tehköön_ hän oikein siinä
+asiassa, mikä on hänen edessään. Paljon on tietymätöntä, mutta on
+kuitenkin jotakin, joka on selvää: Mikä ikänänsä lieneekin väärää,
+niin täytyy olla oikein se, että on puhdas, oikeamielinen ja hellä ja
+armelias ja totuutta rakastava. Täytyy olla oikein se, että rakastaa
+lähimmäistään ja kieltää itsensä. Tehköön ihminen Jumalan tahdon, niin
+hän on ymmärtävä.
+
+Huomaa, että ihmiset tahtovat kulkea toista tietä. Jos vain voisin
+uskoa, sanovat he, tekisin elämäni todeksi. Jos vain voisin olla varma
+siitä mikä on totuus, alkaisin elää tosivakavaa elämää. Ei, sanoo
+Jumala, toimi, tee elämäsi todeksi, ja olet saava kyvyn uskoa. Elä
+totista elämää ja sinä olet saava vastauksen kysymykseen: »Mikä on
+Totuus?»
+
+Frederick W. Robertson.
+
+
+
+
+BELSASARIN PIDOT.
+
+
+Täysi kevät oli tullut kaupunkiin. Väkevästi ja kiihoittavasti
+tuoksuivat puistojen koivunlehdet, tuomet kukkivat ja sireenien
+nuput paisuivat, ja Nelosen pihalla kävi juustojen ja sillitynnyrien
+tuoksu aavistamattoman väkeväksi suljetussa ja jäisessä horrostilassa
+vietetyn talven jälkeen. Rankaisematta ja huomaamatta. Sillä
+naapuritalojen hienot perheet olivat jo jättäneet kaupungin köyhemmän
+ja yksinkertaisemman väestön yksinvaltaan, ja hienojen asuntojen
+ikkunat loistivat valkeiksi kiduttuina ja poistyöntävinä, tuoksusta ja
+auringosta, löyhkästä ja kuumuudesta välinpitämättöminä.
+
+Pistooli jyrisi varhain ja myöhään, pamautellen moitteitaan ja
+kysymyksiään Engvallin kirjanpitäjälle ja Nelosen molemmille ajureille:
+Miksi haisivat juustot — oliko silli todella niin mätää, että sen
+täytyi löyhkätä — eivätkö he pelänneet Jumalaa eikä terveyslautakuntaa
+vai oliko heidän nenänsä yhtä tylstynyt kuin heidän sydämensäkin?
+
+Mutta ajureilla, Nybergillä ja Olssonilla ei ollut mitään osuutta
+ruokatavarakauppias Engvallin suitsutukseen ja pyhäänsavuun, ja eivätkö
+juustot ja sillitynnyrit haisisi, kun tuli lämmin, missä hitossa ne
+sitten saisivat haista — aivan oikea, mutta Pistoolille outo käsitys
+sillitynnyrien ja juustojen maallisista oikeuksista.
+
+Olihan täysi ja huoleton kevät jo tullut, ja maailma ja sen asujamet
+välittivät vähemmän kuin koskaan Nelosen neideistä, heidän tuumistaan
+ja oloistaan.
+
+Nyberg lauloi ja Olsson vihelsi ja juustot ja sillitynnyrit antoivat
+tuoksujensa nousta yhä sakeampina ja tuntuvimpina sinistä taivasta
+kohden yli Nelosen muurien. Kevät ja lämmin olivat todenteolla
+vallanneet kaupungin. Veri kiersi kevyempänä ja kuumempana ihmisten
+suonissa, ja joka ilta kohtasi Pistooli suuressa porttiholvissa
+pienen ryhmän koreasti puettuja hameniekkoja, jotka äänekkäästi
+pohtivat asioitaan ja ohjasivat kulkunsa ulos Nelosen hätäsatamasta
+rohkeiden merirosvojen lailla ryöstääkseen huolettomasti ja rikkaasti
+kuormitettujen alusten muodostamaa katuvirran saalista.
+
+Pistoolin ylväät silmäykset ja kovat hallitsijaneleet saivat heidät
+tosin aina hetkiseksi pakosalle, mutta Olsson ja Nyberg eivät olleet
+tunteettomat heidän naiselliselle sulolleen, ja kaupungin peittyessä
+hämärään, saattoi toisinaan nähdä heidän liehuvien hattujensa suurten
+perhosten lailla häälyvän ajurien hevosten ympärillä, tai saattoi —
+oi, kauhistusta, häpeää ja inhoa — suorastaan nähdä heidän pujahtavan
+talliin, josta kuuli heidän ikäänkuin hivelevän, kainostelemattoman
+naurunsa kohoavan taivasta kohden aivan kuin kaupungin ulkopuolella
+linnunlaulu nousi ja laski kevään suuressa rakkauden hurmiossa.
+
+Pikku Emma Wigelstjernaahan juuri olisi pihailma eniten kiusannut,
+mutta pikku Emmaa askarruttivat liiaksi valmistuspuuhat hänelle
+kalenterivuoden tärkeintä päivää varten — 14. päivää kesäkuuta,
+jolloin Herramme kerran oli ilahduttanut kauppaneuvosta sillä
+pienellä enkelinkuvalla, joka lopuksi päätyi Nelosen kyyhkyslakkaan
+— joten hänelle ei oikeastaan jäänyt aikaa kauempaa harmitellakseen
+sillitynnyrien ja juustojen lähentelevää nenäkkyyttä.
+
+Ja Rosalie Pistolschiöld jäi lopulta istumaan kahteen kadunpuoleiseen
+huoneeseensa — Raamattu avattuna ikkunalaudalla ja katseittensa
+silloin tällöin harhaillessa kadulle, jossa näki turhuuden katoavaisia
+kohtauksia. Hän saattoi joskus lausua äänekkäästi Raamatun sanoja
+vaimentaakseen kadulta tulevat äänet ja melun kääntäessään hitaasti
+sivuja vanhassa Pistolschiöldien perheraamatussa, kirjassa, joka hänen
+isänsä elinaikana oli ollut ylijuhlamenojenohjaajan kodin harvoja
+pölyttyneitä esineitä.
+
+Maailma on aina tukala köyhille ja yksinäisille, mutta voi olla
+sinisiä, helmenhohtoisia kevätiltoja, jolloin olemassaolo tulee aivan
+erikoisen pimeäksi ja raskaaksi yksinäiselle ja vanhalle hienolle
+naiselle.
+
+Emma Wigelstjernalle merkitsi kevät vain sitä, että lähestyttiin 14.
+päivää kesäkuuta — vuoden merkitsevintä ja tärkeintä päivää — päivää,
+jonka ympärillä hänen ja niinmuodoin myös koko maailman olemassaolo
+pyöri. Se oli päivä, jolloin Emma sai parhaimman tilaisuuden osoittaa
+sitä puolta, jossa hän oli kanssasisartaan Nelosessa niin äärettömän
+paljon etevämpi — sitä ainoata, mutta sangen merkityksellistä puolta —
+rahaa. Niihin pikku eriin verrattuina, joilla Rosalie Pistolschiöld,
+Marie-Louise Almgren ja Eurydike Berg elivät tai oikeammin, joiden
+avulla he pääsivät nälkään kuolemasta, olivat pikku Emman korot
+keisarillinen eläkeraha, mahdollisuuksista rikas kuin Golkondan
+aarrekammio.
+
+Kesäkuun 14. oli hänen toiveittensa päivä — hänen kruunauspäivänsä,
+jolloin hän näytti mahtiaan ja ihanuuttaan kaikelle kansalle ja salli
+itseään palvottavan kuin yhtä Mammona-jumalan valittua. Ja kukapa
+niistä naisista, jotka muodostivat hänen maailmansa ja ympäristönsä, ei
+olisi iloisella jännityksellä odottanut juuri tätä päivää.
+
+Oli kolme vanhaa Brelin-nimistä neitiä Grevturekadun 53:n
+piharakennuksen alimmasta kerroksesta; näistä neideistä kaksi oli
+kaksoissisaria ja he sairastivat jotakin omituista norsutautia, joka
+pani heidät tallustelemaan eteenpäin maailmassa niin turvonnein ja
+paksuin jaloin, etteivät he näyttäytyneet 53:n pihamaan ulkopuolella
+muulloin kuin kirkossa jouluaattona ja pikku Emman luona kesäkuun 14.
+päivänä.
+
+Ja oli leskirouva Silfverstååhl ja leskirouva Almgren —
+säätyläisnainen, vanhan Ludvig Almgrenin leski, Ludvig Almgrenin, joka
+oikeusneuvoksen poismenon jälkeen oli ollut jonkinmoisena kanslistina
+ja sihteerinä tuomari Burmeisterilla Linköpingissä ja oli nyt kuollut
+— ja oli pieni, herttainen Beate-Jacqueline Bentzelstjerna ja pieni,
+kiltti Marianne von Reier ja pieni, suloinen Rosa Furuhjelm, jotka
+viimeksimainitut kolme »pientä» asuivat kahden huoneen ja keittiön
+huoneistossa Sibyllankadulla.
+
+Oli leskikreivitär Lagerberg, o.s. Gnospelius, patteriston komisario
+Gottlannin tykistössä, kreivi Julius Achilles Lagerbergin leski. Kreivi
+oli ollut kreivillisen suvun päämies ennen isänsä orpanan pojanpoikaa,
+nykyistä päämiestä kreivi ja kenraali Sveniä, josta leskikreivitär
+Sara Lagerberg, o.s. Gnospelius, aina käytti nimitystä »minun rakas
+veljenpoikani kenraali Sven», ja josta hän luottamuksessa kertoi
+kaikkia niitä kaskuja, joita sanomalehdet jo lukemattomia kertoja
+olivat märehtineet, ja joita kenraali Sven nyt oli uskonut hänelle:
+»ja tietääkö minun ihastuttava Sara-tätini, että silloin minä iskin
+takaisin».
+
+Ja oli kaksi pientä, kultaista tyttöä, Ihre-nimeltään, josta nuorin
+oli kuudenkymmenenkuuden-vuotias ja siinä määrin kierosilmäinen, että
+silmistä näkyi miltei vain valkuaiset; ja tästä syystä sanoi oppinut ja
+pahankurinen Marie-Louise Almgren häntä tanssivaksi dervishiksi.
+
+Mutta oli myös joitakin naisia, joiden paikka maailmassa oli
+vielä auringon puolella ja vallassaolevien parissa — vanhoja
+seurustelutovereita kauppaneuvoksen päiviltä; ja heidän joukossaan oli
+tähtenä tähtien parissa komentajanrouva Diedrichs, o.s. von Blessigh,
+jonka poika oli meripuolustusministeriön toimistopäällikkö, ja joka
+rouva antoi 14. päivän kahvikekkereille vallan erikoisen loisteen ja
+pyhyyden sen mahdin ja vaikutusvallan ja suurten suhteittensa suoman
+ylhäisen ilmapiirin kautta, jota hän levitti Emma Wigelstjernan
+itäintialaisten kahvikuppien ja suorastaan ummehtuneitten herkkujen
+pariin.
+
+Sillä — se on tosiasia, jota ei voi salata — kaikilla Emma
+Wigelstjernan kokoonhaalituilla makeisilla oli onneton kaapinmaku.
+Pikkuviekkaalla säästäväisyydellä, joka oli hänelle ominaista, ja
+järjestelmällisellä muodollisuudella, jonka hän oli perinyt monilta
+virkamies-esi-isä-polvilta, kokosi pikku Emma läpi vuoden herkkuja
+syntymäpäiväjuhlaansa varten, kuten muurahainen kokoaa varastoja pitkää
+talvea ja herttaiset neitoset kapioitaan varten.
+
+Missä ikinä vain oli loppuunmyynti, Percy Luckilla tai Arvid
+Nordqvistillä tai Juliuksella tai Björklundilla, kohta oli Emma
+siellä ja osti — laatikollisia taateleita ja marmelaadeja, joissa
+sokeri oli hyytynyt kivenkovaksi liiduksi — hillotölkkejä, joiden
+sisällys oli niin vanhaa ja kovettunutta, että mikäli se ei itsestään
+hajonnut palasiin, sitä saattoi hedelmäveitsellä leikata — risaisia
+konvehteja, joita joulunpyhäin jälkeen oli loppuunmyyty — suklaisia
+ja sokerisia pääsiäismunia, joita syksyllä vielä oli ollut jäljellä
+jonkin syrjäkadun sokerileipurin näyteikkunassa ja jotka huokeasta
+hinnasta olivat joutuneet pienen, uutteran ja vaatimattoman Emman
+kokoelmiin — kaiken, kaiken työnsi hän vuoden varrella kaappeihinsa
+ja lipastoihinsa, voidakseen levittää ne esille ihailevien silmien
+nähtäväksi kesäkuun 14. päivänä — ja se mitä ei syöty tai pistetty
+käsilaukkuihin ja taskuihin, koottiin yhtä huolellisesti kuin konsanaan
+tähteet viidentuhannen miehen ravitsemisen jälkeen — ja kätkettiin
+seuraavaa syntymäpäivää varten.
+
+Tällä ei suinkaan tarkoiteta, ettei pikku Emma monina arkipäivinä
+maistellut säästettyjä makeisiaan, mutta hän käsitteli niitä kuin
+kaappijuoppo pulloaan tai saituri aarteitaan — salavihkaa — kuin
+varkain varatun kohtauksen kiireellisellä himolla ja salatun irstailun
+häpeilevällä säikkyväisyydellä.
+
+Sitäpaitsi liittynee siihen vielä jotakin voitonhimoisen myllärin
+tavasta verottaa asiakkaittensa jauhosäkkejä.
+
+Ensimmäisenä syntymäpäivänä, jonka pikku Emma vietti Nelosessa, oli
+tämä hänen viimeksimainittu tapansa aiheuttanut sangen kiusallisen
+ja katkeran kohtauksen Rosalie Pistolschiöldin häikäilemättömän
+terävänäköisyyden ja hänen vielä vereksen vihansa takia vastatullutta
+tungettelijaa kohtaan.
+
+Iso, kidesokerinen pääsiäismuna, jonka toisessa päässä olevan pyöreän
+lasin läpi näki arkadiamaisen maiseman, pyörötemppelin ja kauniita
+paperipaimenia ja -paimenittaria, ja jonka rakeisella pinnalla oli
+vielä pölyä syöpyneenä puolen vuoden näyteikkunassa sijaitsemisen
+jälkeen, oli ollut juhlan ihastuttavimpana silmänruokana.
+
+Huomatessaan pohjapuolen liian leveäksi ja tasaiseksi tavallisen
+pääsiäismunan pohjaksi oli Rosalie levollisesti nostanut sen ylös ja
+havainnut alapuolen arvoituksellisen reiälliseksi ja samannäköiseksi
+kuin sulanut ja jälleen jäätynyt jää näyttää.
+
+— Tätä munaa olet varmaan paljon nuoleskellut, pikku Emma, ennenkuin
+se on voinut seisoa näin tanakasti — oli Pistoolin laukaus ohimoon
+kuulunut — sinähän olet taitavampi kuin Kolumbus, lapsukaiseni!
+
+Mutta nyt oli kesäkuun 14. päivän aamu vuonna 1897 valjennut. Emma
+Wigelstjerna oli herännyt, kun hänelle tuotiin vuoteeseen kahvia,
+jonka Marie-Louise Almgren oli keittänyt, ja suuri sahramirinkilä,
+jonka Rosalie Pistolschiöld oli tilannut ja noutanut Lindströmin
+sokerileipomosta ja jonka keskelle Eurydike Berg oli pannut laatimansa
+ja kaunokirjoituksellisesti puhtaaksikirjoittamansa omistusrunon
+syntymäpäivälapselle:
+
+täy    Niin pian vuodet vierii, Emma kulta,
+     jo viidesseitsemättä loppui sulta.
+    Tää koti kauan tahtois pitää sun,
+    siks kunnes kodin uuden, siunatun
+    saat maisen talven jälkeen kerran
+     sa ikikevään maassa, luona Herran.
+
+    Ei siellä pimeyttä, kyyneleitä,
+     ja rakkahamme siellä vuottaa meitä,
+    he, jotka ennen meitä lähti pois,
+    ett' oikein valmis taivaan koti ois,
+    kun autuudessa siellä yhdymme
+     ja rakastaen Herraa kiitämme.
+
+Jonka viimeksimainitun runon johdosta oli langennut runsas ja
+asiaankuuluva kyynelsade, vilpittömimpänä kuitenkin tekijättären
+itsensä silmistä.
+
+Ja siellä istui nyt pikku Emma pienessä huoneessaan tarjottimet
+valmiiksi katettuina ja makeistavarat jo eilisestä esillepantuina —
+harmaat hiussuortuvansa käärittyinä Stockholms Dagbladista tehtyihin
+papiljotteihin; eikä hänen yöpaitansa ollut aivan moitettoman puhdas;
+ja Rosalie Pistolschiöld seisoi silkkiin pukeutuneena ja pitsimyssyssä
+kastaen sahramirinkilää, ja Marie-Louise Almgren istui vuoteenreunalla
+— huoneen ainoa mahdollinen istuinpaikka, Eurydike Bergin liehuessa
+ylt'ympäri — jos nyt voi käyttää sanaa liehua varovaisesta
+liukumisesta, johon monet huonekalut pakottivat — liehuessa
+kukikkaaseen keltaiseen silkkimekkoon pukeutuneena, kuin mikäkin
+perhonen makeislautasten ja -maljojen välillä — ja ilahdutti pikku
+Emman kunnianhimoista ja kiitoksenkipeätä sydäntä sanoilla, imelämmillä
+kuin hunaja ja varmaan paljon makeammilla kuin kaikki makeiset hänen
+ympärillään.
+
+— Kas vain, rakas pikku Emma — miten suurenmoista — miten
+suurpiirteistä — mitä herkkuja — sehän on kuin satua.
+
+Ja sovituksen henki täytti pienen huoneen, rakkauden hyvä ja
+kaikkivoipa henki, joka tahtoo, ettei lyhyttä, maallista juhlahetkeä
+liiaksi himmennettäisi arkiaherruksen harmaalla pölyllä, ja vieläpä
+pikku Emmankin kova ja ahne sydän laajeni harvinaiseen hehkuun,
+hämärään haluun saada olla itsensäunohtava ja hyvä ja antelias, ja hän
+sanoi äkkiä:
+
+— Ota itsellesi pieniä makeisia, Diken, kunhan vain et sekoita maljojen
+sisältöä.
+
+Taivaallinen uhraamisen ja hyvänäolemisen halu täytti toisten rikkaat
+ja suuret sydämet ääriään myöten hyvyydellä, ja heidän olentonsa
+salaisista rikkauksista säteili heijastus Emma Wigelstjernankin
+pieneen, naurettavaan päähän, jossa suuri nenä pisti esiin kuin
+pienillä sanomalehtipapiljoteilla käärityn bilboquetklot'in varsi.
+
+Marie-Louise Almgren taputti häntä kevyesti poskelle, Pistooli nyökkäsi
+juron ystävällisesti ja Eurydike Bergin suuret, ruskeat tropiikkisilmät
+täyttyivät äkkiä kyynelillä.
+
+Aavistiko hän ehkä hämärästi — hän oli heidän joukossaan aavistusten ja
+unten tytär — että tämä olisi viimeinen kesäkuun 14., jota he saisivat
+yhdessä viettää?
+
+Neljän tunnin levottomuuden ja hermostuksen jälkeen, jota lievitti
+vain se työ, jonka aiheutti kaikkien maljojen, vatien ja tarjotinten
+siirtäminen Marie-Louise Almgrenin toiseen huoneeseen ns. ruokasaliin,
+joka tänä päivänä oli pikku Emman kunnia- ja juhlasalonkina, tuli
+liikahtamaton kello kuitenkin vihdoin puoli yksi, ja ensimmäinen
+eteiskellon soitto oli merkkinä siitä, että iloinen juhla oli alkanut.
+
+Ja kello puoli kahdelta oli suloinen, kultainen, rakastettava, pikku,
+kiltti, ihastuttava, hyvä Marianne, toisella nimellä komentajanrouva
+Diedrichs, o.s. Blessigh saapunut ja pikku Emman syntymäpäivä oli
+jälleen tänäkin vuonna saanut ihastuttavan, hienon ja ihmeellisen
+hauskan leiman.
+
+Nythän istui valta, kunnia ja ihanuus virallisen loistavana ja ylväänä
+pienten, köyhäin neitien ja leskien parissa ja salli heidän aivan
+ilmaiseksi paistattaa itseään auringon paisteessa, jolloin he jälleen
+voivat tuntea omaavansa osuuden voimaan ja vaikutusvaltaan:
+
+— Ja sitten sanoi hänen ylhäisyytensä — mutta siviiliosaston päällikkö
+arveli — ja sitten sanoi kuningas pojalleni — hänen majesteettinsa
+kuningatar oli kyllin ystävällinen kysyäkseen vävyltäni haluaisiko hän
+vaihtaa kuukautta Alarik Possen kanssa — hän tahtoi mieluummin saada
+vävyni mukaansa kesällä Hookiin.
+
+Ja kaikki vanhat naiset selailivat hengessään aateliskalenteria ja
+juoksivat valtiokalenterin nimisarekkeet ristiin rastiin kiireemmin
+kuin koulupojat portaissa — ja muistivat henkilöitä — ja tunsivat nimiä
+— ja ihmettelivät:
+
+— Minun aikanani oli hän — ja ajatteleppas, että pikku Fredrik Goës on
+hovioikeudessa — muistan, kun annoin läimäyksen hänelle — ja ajatteles,
+että Karl Leijonhielm on niin vanha, että hänen vuoronsa on päästä
+kanslianeuvokseksi — entäs Figge Aspman sitten, joka on eversti — niin,
+se on tapahtunut yleisesikunnan kautta — jos hän olisi mennyt oikeata
+tietä, olisi hän nyt korkeintaan majuri.
+
+— Oi niin, rakkaani, muistatko häntä — ja, kultaseni, ajatteleppas,
+että hän on naimisissa hänen kanssaan — niin, he ovat kuolleet molemmat
+— ja tiedätkö, näin hänet eilen kadulla univormupukuisena — ja hän
+tunsi minut ja teki kunniaa — voit uskoa, että minua tirkisteltiin,
+hänhän oli täydessä juhlapuvussa — no, minähän kohtasin Mariannen vävyn
+hoviajopeleissä keskellä Norrbrota ja hän tervehti niin kohteliaasti —
+huolimatta siitä, että minulla oli kaksi suurta kääröä käsissäni.
+
+Vain silloin tällöin joku nimi äkkiä kuulosti vieraalta ja
+tuntemattomalta. Kukahan se mahtoi olla? Mistähän hän oli? Kenen sukua
+hän lienee?
+
+— Kenraali Rydgren — niin, rakkaani, hän ei ole sukua kenellekään —
+hän on päässyt sotaministeriksi, vaikka on naimisissa tarjoilijattaren
+kanssa.
+
+Mutta komentajanrouva von Diedrichs palautti tasapainon
+maailmankaikkeuteen kertomalla kuinka kenraali Rydgren ja kenraali
+Hamilton olivat olleet ulkona yhdessä juhlimassa — sillä heillä oli
+suuret taipumukset juopotteluun, kortinpeluuseen ja »hummailuun» — ja
+lopuksi he olivat aamulla istuneet kuin kanat orrella lauta-aidalla
+Kungsholmenilla ja silloin oli Rydgren sanonut Hamiltonille: —
+Kuuleppas, mitähän rouvamme sanoisivat jos näkisivät meidät nyt?
+— Mutta silloin sanoa tokaisi Hamilton heti: — Rakas veli voi
+olla vakuutettu siitä, että minun kreivittärelläni ei ole edes
+aavistustakaan veljen olemassaolosta!
+
+Niin, Malcolm Hamilton, hän osasi vastata!
+
+Mutta leskikreivitär Lagerberg o.s. Gnospelius, jolle Diedrichsin
+ja von Blesighin tapaiset perheet joka tapauksessa olivat vain
+alhaisaatelia, kävi yhä ohuthuulisemmaksi ja punanenäisemmäksi ja
+silmiltään harmaammaksi, mitä pitemmälle aika kului, ja lopuksi epäili
+hän muun muassa jutun todenperäisyyttä: — Veljenpoikanipa kenraali
+Sven ei ole koskaan kertonut sitä minulle — ja hänhän kertoo kaiken
+vanhalle, rakkaalle tädilleen.
+
+Mutta sattui niin kiusallisesti, että komentajanrouva Diedrichs oli
+pari viikkoa sitten ollut päivällisillä amiraali v. Otterin luona,
+jolloin juuri kenraali Sven oli kertonut tarinan hänelle.
+
+Ja leskikreivitär Lagerberg o.s. Gnospelius tuli niin väsyneeksi, että
+hänen päähänsä rupesi koskemaan ja hänen täytyi lähteä kotiin lepäämään
+hetkiseksi ennen päivällistä — sillä hänhän oli valvonut edellisenä
+iltana ent. maaherra von Looberghin luona suurilla illallisilla.
+
+— Kas vain, onko hänellä varoja illallisiin — hänhän sai jättää
+maaherranpaikkansa Växjössä siksi että kassoissa oli jotakin vikaa —
+hän ei ainakaan pystynyt täyttämään tilitysvelvollisuuksiaan.
+
+Oi, esivalta ei hukkaan miekkaa kanna, ja leskikreivitär Lagerberg,
+o.s. Gnospelius, joka edellisenä iltana oli ollut tapaamassa
+ulosmennyttä maaherratarta ja juonut lasillisen vettä heidän
+eteisessään, menehtyi, katosi ja pysyi poissa, ja rouva komentaja
+Diedrichs o.s.v. Blessigh antoi aurinkonsa loistaa vielä parikymmentä
+minuuttia ja vetäytyi sitten pois velvollisuutensa täytettyään, kenties
+itsetiedottomasti peläten, että liika aurinko voisi käydä vanhoille
+vaaralliseksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta kaikki vanhat naiset olivat saaneet vettä myllyynsä
+keskustellessaan kaikista korkeista virkamiehistä ja hoviherroista,
+virkaylennyksistä ja kuninkaallisista henkilöistä, kielet olivat
+käyneet niin liukkaiksi ja posket punaisiksi ja silmät kiiltäviksi
+siitä tietoisuudesta, että ei vain ole ollut, vaan yhä on jotakin.
+
+Ihren tytöt juttelivat orpanastaan presidentistä, ja kolme vanhaa
+Brelinin neitosta pikkuserkustaan komentajakapteenista, ja Rosa
+Furuhjelm valtiokonttorissa olevasta sisarenpojastaan Pontuksesta
+ja Svean tykistössä olevasta serkustaan, ja Beate-Jacqueline
+Bentzelstjerna amiraalista, joka oli hänen sukulaisensa viidennessä
+polvessa ja läheisin samanniminen omaisensa. — Rosalie Pistolschiöld
+kosketteli muistoja ylijuhlamenojenohjaajakaudelta, ja Marie-Louise
+Almgren kertoi mitä ihastuttavimpia kaskuja valtioneuvoksista ja
+oikeusneuvoksista, presidenteistä ja maaherroista.
+
+Herää kokonainen maailma — virkamiesten ja upseerien, pappien
+ja tilanomistajain maailma — maailma, joka kerran on elänyt —
+ihmisluokka, jolla kerran on ollut valtaa ja merkitystä ja joka nyt
+on poissa — kauan sitten haudattu maailma, joka virkoaa jälleen eloon
+rakastavien ja unohtumattomien sydänten muisteloissa, palvonnassa ja
+uskollisuudessa.
+
+Kaikki vanhat naisetkin ovat saaneet entisen elämänsä ja merkityksensä
+takaisin.
+
+Leskirouva Silfverstååhl unohtaa sen pienen huoneen ja keittiön
+syrjäkadulla, jossa hän elää poikineen, leskirouva Almgren
+pettymyksensä ja nälkänsä — Ihren tytöt eivät enää muista, että heillä
+on yhteinen huone Tukholman Kainojen Köyhien talossa — Eurydike
+Bergin silmät loistavat suurina ja kaukaisiin näkyihin syventyneinä,
+ja Rosalie Pistolschiöld ei enää välitä pihalta leviävästä hajusta,
+porrassyvennysten liasta tai kummallisista naikkosista, jotka niin
+mielellään järjestävät kevätiltaisin kohtauksiaan Nelosen syvään ja
+pimeään porttikäytävään.
+
+Syödään pikku Emman risaisia konvehteja ja kuivia marmelaadeja ja
+juodaan kolmas, neljäs ja viides päällystilkka ja ollaan tietoisia
+siitä, että eletään ja merkitään jotakin! Kuningasvalta ottaa lukuun
+jonkun — puolisot, isät ja veljet määräävät Ruotsin kohtalot ja
+tuttaviensa virkaylennykset — hänestä tulee se ja se, ja se ja se on
+eläkeiässä ja jättää paikkansa sille ja sille.
+
+Eletään ja tunnetaan oma valta. Valta on vaarallinen. Siitä tulee
+ylpeäksi ja kovaksi ja itsetietoiseksi. Arvostellaan ja moititaan.
+
+Muistatteko, mitä Marianne v. Diedrichs kertoi, kuinka tuo
+pankinjohtaja Wallenberg yrittää päästä seurapiireihin? Mutta niin
+kauan kuin ylihovitallimestari Piper elää, ei seurapiireihin pääse
+keitään panttilainaajia — häneen voi luottaa.
+
+Ei, on käytävä käsiksi kovin kourin — ei käynyt päinsä antaa
+kansan hypätä nenälleen — tukkukauppiasten ja koronkiskurien ja
+maustekaupustelijoiden ja puotiapulaisten.
+
+Kun Beate-Jacqueline Bentzelstjernan isä oli valtiopankin komissaari,
+saivat kauppiaat seisoa hattu kädessä ja kumartaa, eikä ollut yhtään
+sellaista, joka olisi uskaltanut istua siinä huoneessa, jossa hän
+istui kirjoituspöytänsä ääressä — eikä ollut ainoatakaan Skeppsbron
+rikkaista tukkukauppiaista, jolle ylijuhlamenojenohjaaja Pistolschiöld
+olisi ojentanut enempää kuin kolme sormeaan — lukuunottamatta Tottie'ja
+tai Arwedsoneja tietenkään, mutta hehän olivatkin melkein aatelisia —
+nykyisin.
+
+Syrjässä ikkunan luona istui kolmentoista-vuotias poika kirja kädessään
+ja söi kuivattuja aprikooseja. Hänellä oli kaunis otsa ja kirkkaat
+siniset silmät ja punaiset, nälkäiset huulet, jotka ahmivat kuivattuja
+aprikooseja nopeasti ja koneellisesti ja kuumeisen kiireellisesti,
+ikäänkuin niiden nopea katoaminen muullakin tavalla olisi joka hetki
+pelättävissä.
+
+Pojan nimi oli Sten Almgren ja hän oli Ludvig Almgrenin ja hänen
+vaimonsa Clara Eleonora Seteliuksen ainoa lapsi. Tämä nainen oli 26
+vuotiaana tutustunut Ludvig Almgreniin tämän ollessa täysihoidossa
+hänen äitinsä, postinhoitajan lesken luona Linköpingissä; hän oli
+sen täydellisen eristyneisyyden takia, jossa hänen yhtä köyhä kuin
+hieno äitinsä oli häntä pitänyt, Ludvig Almgrenissa nähnyt unelmiensa
+maallisen ruumiillistuman ja sen sankarin, jolle hän oli ennakolta
+määrätty kaikkensa uhraamaan.
+
+Sten Almgren oli kahdeksan vuotta sitten jäänyt isättömäksi ja oli tänä
+keväänä päässyt ilman ehtoja pohjoisen latinakoulun seitsemännelle
+luokalle — seikka, joka oli ollut tärkeänä johdantona ja yhteisenä
+puheenaiheena kahvikutsujen alussa, mutta joka nyt jo aikoja sitten oli
+unohdettu paljon tärkeämpien ja kiintoisempien asioitten vuoksi.
+
+Poika luki Starbäckin kertomuksia Ruotsin historiasta eikä hän
+ajatellut hetkeäkään, ettei kellään näistä vanhoista tädeistä,
+jotka niin korskeasti ja itsevaltaisesti karkoittivat pankinjohtaja
+Wallenbergin seurapiireistä ja hienojen ihmisten parista, ollut edes
+sen vertaa varoja, että olisivat voineet matkustaa kesäksi pois
+Tukholmasta, niin, tuskinpa yhdeksi ainoaksi sunnuntaiksikaan — kellään
+näistä vanhoista naisista, joiden sukunimen hän tapasi tämän tästä
+Starbäckin historian lehdillä.
+
+Mutta hän oli äkkiä pannut kirjan pois voidakseen tarkasti kuunnella
+vanhojen tätien keskustelua, joka oli saanut hänelle niin kiintoisan
+käänteen, että hän vallan unohti kuivat aprikoositkin, joita vielä oli
+jäljellä maljassa hänen vieressään. Rosa Furuhjelm oli alkanut kertoa,
+että hän oli ollut suuressa riemunäyttelyssä, serkkunsa, Svean tykistön
+majurin ja hänen vaimonsa kutsumana, — aivan ihmeellinen ja satumainen
+päivä, joka oli saavuttanut huippukohtansa heidän tarjotessaan
+Rosalle kahvia »kahvipaviljongissa», josta oli saanut — eikö se
+ollut satumaisen uskomatonta — ottaa kahvikupit mukaansa muistoksi
+— kahvikupit aivan ilmaiseksi — eikö se ollut jotakin sellaista,
+että melkein hävetti — mutta eivät kai he sentään siitä hävinneet,
+silloinhan he eivät olisi olleet niin runsaskätisiä — mutta hurjan
+hauskaahan se oli — siitähän jäisi muisto koko elämäksi — hän joisi
+aina kahvinsa niistä kupeista.
+
+Mutta Pistooli, joka vaistomaisesti epäili nykymaailmaa ja sen kaikkia
+tuotteita, ilmaisi tässä epäilyksensä arvelemalla, että kupit olivat
+tehdyt »papier mâché»sta ja sulaisivat olemattomiin parin päivän käytön
+jälkeen. Tällä Pistoolille itselleenkin täysin epäselvällä käsitteellä
+»papier mâché» tarkoitti hän nimittäin kaikkea hänelle tuntematonta,
+ihmeellistä, epäilyttävää uudessa ajassa — »papier mâché» itse oli se
+uuden ajan salaperäinen alkuaine, josta petolliset ja petetyt ihmiset
+valmistivat arvotonta rihkamaansa ja kestämättömiä ilonaiheitaan.
+
+Mutta Eurydike Berg, joka ei milloinkaan edes uneksinut voivansa itse
+päästä tähän ihmeelliseen näyttelyyn kalliin pääsymaksun vuoksi,
+kuunteli jännitettynä ja tarkkaavaisena, kuin lapsi melkein liian
+hauskaa ja fantastista satua, Rosa Furuhjelmin sekavia ja laajaperäisiä
+selostuksia »satuluolasta» ja »vanhasta Tukholmasta» ja gramofonista
+ja camera obscurasta ja köysiradasta, kunnes koko maailma oli pelkkää
+satua, niin ettei hän luullut edes unessa kokeneensa niin ihmeellisiä
+asioita. Sillä niin omituinen on ihmisen luonto, niin heikko hänen
+tietoisuutensa, että Ramsjöbergin tytär ja Sainte-Marie-aux-Magnolian
+haltijatar, nainen, joka oli nähnyt lastensa ja puolisonsa hukkuvan
+myrskyssä kaukaisella valtamerellä, ja joka mielipuolisuuden partaalla
+ja nälkään nääntymäisillään oli ajelehtinut pelastusveneessä
+armahtamattoman auringon alla rasvatyynellä merellä kolme malaijilaista
+laivamiestä ja neekerikyökkipoika vieressään veneen tuhdolla, se nainen
+ajatteli nyt, ettei mitään ihmeellisempää ja satumaisempaa kuin camera
+obscura, gramofoni ja »satuluola» ja ilmaiset kahvikupit voinut olla
+tänään maan päällä.
+
+Vain syvällä Marie-Louise Almgrenin läpinäkyvien akvamariinisilmien
+pohjalla oli ivallinen, valpas hymynhäive — ehkäpä kuitenkin vain
+oikeusneuvoksen miehekkäänselvän ja tarkkanäköisen psyken hymyilevän
+ivallisen älyn itsetiedottoman muiston lempeänä heijastuksena.
+
+Emma Wigelstjernan kaikki pienet, kuuntelevat kahvikekkerivieraat
+sensijaan unohtivat, että heidän olisi kiirehdittävä kaikkien näiden
+Tukholman Eläintarhan ihanuuksien parista ja kaikkien näitten hienojen
+ja ihanien makeisten äärestä katkeraan ja kurjaan todellisuuteen — joka
+useimmille heistä kaikista lähinnä aineellistui iltateekupillisessa
+ja hitusessa kuivaa leipää: sillä eihän voinut syödä päivällistä
+nautittuaan niin paljon ihmeellisen hienoja ja hyviä herkkuja.
+Sehän olisi ollut suorastaan Jumalan viljan haaskaamista — vallan
+anteeksiantamatonta tuhlausta ja sen erinomaisen sielullisen prosessin
+epäviisasta turmelemista, joka on muistossa piilevä jälkinautinto,
+jonkinlainen inhimillinen vastine viisaan, säästeliään ja ovelan lehmän
+märehtimismenetelmälle.
+
+Ja niin oli iloinen juhla lopussa, ja pikku Emma saattoi ylpeänä ja
+ihastuneena sadanyhdennentoista kerran vastaanottaa heidän täpötäysien
+sydäntänsä ja vatsojensa kiitolliset vakuutukset siitä, ettei kukaan
+heistä voinut muistaa toista niin onnistunutta ja ihmeellistä ja
+ihastuttavaa ja hauskaa syntymäpäivää kuin tämä, ja kaikki toivoivat
+koko sydämestään saavansa vuoden kuluttua viettää yhtä ihastuttavaa
+ja hienoa ja miellyttävää syntymäpäivää ja nähdä pikku Emman yhtä
+reippaana ja pirteänä ja herttaisena ja ketteränä kuin nyt.
+
+Mutta kun kaikki olivat lähteneet, ja kaikki oli korjattu ja poimittu
+pöydiltä, ja viivyttiin vielä illan hämyssä yhdessä kaikkien päivän
+ihanuuksien muistoissa, lausui Rosalie Pistolschiöld ajatellen kaikkia
+menetettäviä näyttelyhauskuuksia ne kohtalokkaat ja ratkaisevat sanat,
+joita seuraava teko oli aiheuttava Nelosen tuhon:
+
+— Tiedättekö, sunnuntaina pitäisi meidän mennä Hagaan ja ottaa hiukan
+päivällisruokaa mukaamme — olisi niin ihanaa saada kerrankin hengittää
+oikein raitista ilmaa.
+
+Ja toiset kolme ilahtuivat ja olivat samaa mieltä, ja heidän
+sydämessään syttyi suuri kevätilo, ja ehkäpä myös salainen ylpeyden
+ja turhamielisyyden ja koston tunne siitä, että ellei heitä oltukaan
+kutsuttu näyttelyyn, niin hankkivatpa he totta totisesti itselleen
+muita huvituksia ja ajanvietettä, joissa Rosa Furuhjelmkin kyllä olisi
+toivonut saavansa olla mukana.
+
+Ja heidän pienten linnunsydämiensä riemuitessa ja liverrellessä
+unohtivat he kerrassaan, että jokaiset juhlat, joissa ei Meidän
+Herramme henki täytä ihmisten sydämiä ilollaan, ovat Belsassarin pidot,
+joissa näkymätön käsi kirjoittaa kohtalokkaan kirjoituksensa. Mutta
+silmämme ovat useimmin niin sokeat, ettemme näe sitä ja sydämemme
+unohtavat niin helposti, mitä olemme velkaa Taivaalliselle Isällemme,
+Hänelle, joka näkee sydämemme syvyyksiin, ja joka myös on nähnyt kaiken
+sen turhamaisuuden ja julmuuden ja tyhjyyden ja ajattelemattomuuden,
+joka oli painanut leimansa tähänkin näennäisesti niin viattomaan
+juhlaan.
+
+
+
+
+EURYDIKE ON HUOLISSAAN JA RUKOILEE.
+
+
+    »Ich, der Herr der Barmherzigkeit, habe
+    Das Wunder der Wunder an dir getan.»
+
+Niinkuin äkkiä raskas, musta pilven varjo leviää yli auringonvalaiseman
+kesämaiseman, niin oli suuri ja sanomaton hätä vallannut Eurydike
+Bergin — äkkiä — kesken vanhojen naisten haaveita ja iloista pakinaa
+sunnuntain suuresta huviretkestä. Oli kuin olisi myrkyllinen käärme
+väijynyt jossakin niitten kukkien keskellä, joita he uneksivat saavansa
+poimia — myrkyllinen, liukas, kylmä käärme, valmiina pistämään jotakin
+heistä kuolettavalla myrkyllään.
+
+Ketä heistä?
+
+Eurydike Berg avasi suuret, mustat silmänsä, joita kirkasti äkkinäisen
+aavistuksen valo, ja ikäänkuin kaukaisilta kukkuloilta ja kuitenkin
+läheltä katsoi hän tutkien ja salaa tuttuja kasvoja ympärillään.
+Tuossa nojasi Rosalie Pistolschiöld raskasta imperaattorinpäätään
+oikeusneuvos-vainajan nojatuolin selkämystään, ja ulkoa tuleva
+kesäillan valo loisti ja säihkyi vielä suurissa, vetistävissä
+silmissä. Ylväänä hän siinä istui, Nelosen urhokas komentaja, pikku
+joukon itseoikeutettu päällikkö, Rosalie Pistolschiöld, joka ei
+mitään pelännyt, ja joka alati oli valmiina ryhtymään taisteluun
+heidän kaikkien puolesta, vaihtelevaan, toivottomaan, lakkaamattomaan
+taisteluun ulkopuolella elämässä olevaa vihollista vastaan, kaikkia
+rikkaita, kaikkia tylyjä, kaikkia julmia nykyajan voittoisia laumoja
+vastaan, jotka tunkeutuivat yhä lähemmäs ja lähemmäs heitä.
+
+Tuo omituinen, inhoittava mieshän julkeine sinisine silmineen oli
+jälleen ollut siellä ja tahtonut miltei väkisin ostaa Eurydike Bergin
+pienen kirjoituspöydän. Oli kuin hän olisi vihollisen vakooja, urkkija,
+joka on lähetetty suunnittelemaan kaikkea ratkaisevaa ryntäystä varten
+— ehkäpä myös korppikotka, joka vainuaa saaliin, kuten Eurydike voi
+vainuta onnettomuuden.
+
+Täynnä salaperäistä, harrasta, arkaa hellyyttä ja ihailua katsoi hän
+Pistoolin hallitsijankasvoja: tässä oli turva, tässä tuki, tässä oli
+se, joka ei koskaan voisi väistyä eikä pettää. Hän tunsi hämärää halua
+saada hellävaroen sivellä Rosalien suurta, kuihtunutta kättä, sen
+lujasti puristaessa nojatuolin kädensijan puupalloa.
+
+Ja hänen katseensa etsivät jälleen syrjästä, varkain hapuillen toisia.
+Tuossa istui Marie-Louise Almgren sohvankulmassa — suorana, nojaamatta
+itseään sohvanselustaan, hienot, hauraat kasvot totunnaisessa,
+hiljaisessa, kevyen ivallisessa hymyssä — niin kevyenä, niin
+kohotettuna maailman yläpuolelle.
+
+Eurydiken sydän tykytti kovasti, kiivaasti. Oli kuin olisi raikas
+kirkonkello kumeasti soinut hänen sydämensä lyöntien rinnalla, oli
+kuin hänen sydämensä olisi ollut kellonkieli, ja hänen ruumiinsa
+oli halkeamaisillaan ja särkymäisillään lyöntien alla sellaisessa
+tuskassa, jota ehkä kirkonkello tuntee täytyessään kutsua kuolevia
+kuolemantarhoihin. Eivätkö he kuulleet sitä? Hän katsoi jälleen
+tuskissaan ja salaa ympärilleen.
+
+Ei, kukaan ei sitä kuullut — ei kukaan heistä. Ei kukaan kuullut tuota
+raskasta, kumeata, kaikuvaa kellonääntä, joka oli särkemäisillään koko
+hänen ruumiinsa ja sielunsa huumaavalla rytmillään.
+
+Hän sulki silmänsä.
+
+Se oli Marie-Louise Almgren. Eikö hän ollut nähnyt tuota kylmän harmaan
+kipsin sinistä hohdetta hänen kasvoillaan, tuota omituista sinertävää
+valoa, jonka hän oli havainnut kaikissa niissä, joiden kuolema oli
+lähellä — jonka hän oli nähnyt miehensä kasvoilla sinä iltana, jolloin
+he nousivat suureen Evelyniin, pakettilaivaan Port Louisin satamassa,
+onnellisina, iloisina, täynnä kotimatkan seikkailujännitystä — sitä
+sinertävää valoa, joka virtailee niitten kasvoista, joiden kuolinhetki
+on lähellä, ja jonka merkitystä ja viitteitä hän ei vielä silloin ollut
+oppinut selittämään.
+
+Henkimaailman näkymättömät vallat olivat jälleen vetäneet taikapiirinsä
+Eurydike Bergin ympärille, ja aavistusten siivillä vaelsi hänen
+sielunsa huimaavissa etäisyyksissä niissä valtakunnissa, joihin ei
+kukaan vihkimätön pääse tunkeutumaan, ja josta ei mikään valokuvauskone
+ole ottanut kuvia, niissä salaperäisissä maailmoissa, jotka —
+jos ne paljastettaisiin tukkukauppias Engvallille ja kamariherra
+Björnsköldille — saisivat heidän raukkamaiset ja petolliset sydämensä
+kauhusta pakahtumaan.
+
+Mutta tämän valkoisen, leijailevan ilmapiirin läpi, aivan kuten
+lähestyvät ne vieraat äänet, jotka äkkiä saattaa kuulla sumun
+läpi lähellään pelästyttävän todellisina ja kuitenkin niin
+aavemaisen outoina, kuuli Eurydike Berg hätkähtäen, ikäänkuin
+olisi hänet herätetty yöllisestä kauhununesta, pikku Emma
+Wigelstjernan nokkaviisaan, kuivan ja puumaisen äänen, joka yhä yhtä
+järjestelmällisesti askarteli sunnuntairetkikysymyksen suunnitteluissa
+ja järjestelyissä:
+
+— Ja mehän voimme juoda kahvia Morilla, kukkulalla, jos otamme
+kahvileipää mukaamme — niin, kukin itselleen tietysti.
+
+Eurydike oli äkkiä noussut ja hänelle ominaisella tavalla odottamatta
+sanonut hyvää yötä ja suudellut poskelle ja rientänyt pois saadakseen
+yksinäisyydessä huoneessaan taistella hädän ja uskon hengellisiä
+taisteluita. Mutta toiset vanhat naiset katsoivat ihmettelemättä ja
+kyselemättä hänen lähtöään. Hehän tiesivät mistä oli kysymys, ja
+kainoin ja hienotunteisin silmin he seurasivat hänen askeleitaan, ja
+heidän sydämestään lähti hellyyden ja osanoton virtoja pakenevan pikku
+olennon jälkeen.
+
+»Katso, ilta joutuu ja valo sammuu ja yön varjot levenevät ja lintu
+pakenee pesäänsä.»
+
+He tiesivät, että heidän sisarellaan oli jälleen salaperäinen
+koettelemuksen hetkensä — että menneisyyden varjot olivat nousseet
+hänen sydämensä salakammioista — että lastenkädet tarttuivat hänen
+käsiinsä — että tuntemattomien ja näkymättömien äänet kaikuivat hänen
+korvissaan. Marie-Louise Almgrenin kirkkaan sinisiin silmiin kohosi
+lempeimmän ja jaloimman hellyyden kyynelsumu, ja Rosalie Pistolschiöld
+nosti raskaan imperaattorinpäänsä ylpeän päättäväisesti: näitäkin
+vihollisia vastaan olen taisteleva, Eurydiken surunkin olen voittava
+— ja pikku Emma Wigelstjerna, jonka aina täytyi puhua, antoi hänkin
+kaiken, mitä hänen sydämensä saattoi antaa:
+
+— Oli kaikessa tapauksessa sangen ikävää, että se tuli juuri minun
+syntymäpäivänäni.
+
+Eurydike Berg vietti vainajiensa ja Jumalan juhlaa.
+
+Hän oli sytyttänyt seinäkynttelikköjen kynttilät suuren, norsunluisen
+ristiinnaulitunkuvan alle takimmaisen seinäsohvan yläpuolelle ja
+pienen hopeisen ristiinnaulitunkuvan alle vuoteen yläpuolelle; ja
+hänen liikkuessaan hiljaa edestakaisin suuressa, avarassa huoneessa
+lepatti neljä kynttilänliekkiä hiljaa ylös ja alas vedossa, ja valot
+ja varjot ilakoivat omituisen mielikuvituksellisesti huonekaluilla
+ja oviverhoilla. Isot, mustat kaapit loistivat salaperäisen tummina
+ja synkkinä salaperäisten ruumisarkkujen lailla, jotka kätkivät
+tuntemattomia kuolleita, samalla kun haaveelliset satueläimet olivat
+äkkiä liikkuvinaan ja nousevinaan verhojen itämaisesta haavemaailmasta,
+kuin nousisivat ja keinuilisivat kuolleet ruumiit edestakaisin
+laineissa.
+
+Vain Kristuskuvat loistivat järkkymättömän kirkkaina ja rauhallisina
+kaiken tämän epävarman, hämärän ja käsittämättömän yläpuolella
+— voitonmerkkeinä ja muistuttajina Jumalan iäisestä herruudesta
+yli sumujen ja varjojen maailman. Ja Eurydike Bergin pelästyneet
+ja levottomat silmät etsivät niitä yhä uudelleen ja uudelleen
+pidätetyn tuskaisina, liukuessaan raskaitten, harvinaisten, muistojen
+kyllästämien esineittensä keskellä.
+
+Miksi hän suri, miksi hän tuskitteli, miksi hänen henkensä oli
+murheellinen kuolemaan asti?
+
+Olihan hän Kristuksen morsian ja Hänen omaisuuttaan, Herran nöyrä
+palvelijatar?
+
+Kyllä — kyllä — Kristuksen morsian hän oli. Olihan hänellä pienessä,
+rinnallaan olevassa ristissä sinetti ja näkyvä merkki yhteydestään
+Vapahtajan kanssa, muistutus Hänen iäisestä, tutkimattomasta
+rakkaudestaan, tietoisuus siitä, että Hän hänenkin tähtensä on kärsinyt
+viattoman uhrikuolemansa — että hänenkin syntinsä olivat hänen
+sydämestään poisnostetut, poispyyhkäistyt, anteeksiannetut ja unohdetut
+jumalallisen rakkauden äärettömässä meressä.
+
+Hän näki äkkiä edessään äitinsä pienessä tyttökammiossaan
+Ramsjöbergissä, näki rajattoman syvän, tuskantäyteisen rakkauden äidin
+raskasmielisissä, vakavissa silmissä.
+
+Ingeborg Stellenius, o.s. Ehrencreutz, oli ollut vanhan ruotsalaisen
+tehtaanomistaja- ja virkamiessuvun viimeinen, jossa suvussa
+mystilliset taipumukset olivat kulkeneet perintönä hienostuneina
+useampien sukupolvien hengellisten tutkistelujen ja sielullisen
+puhdistuselämän kautta — hollantilaisen pietismin sekä katolilaisen
+ja herrnhutilaisen hurskauselämän vaikutusten alaisena — he olivat
+spontanisen sacré-coeur-kultin [sacré-coeur-kultti = katolilaisen
+kirkon parissa harjoitettu Jeesuksen Pyhän Sydämen palvonta. (Suom.
+muist.)] vaistomaisia harjoittajia ja tunnustajia, kultin, joka ehkä on
+todella mystillisten luonteitten syvin alkujuuri ja kaikkea elävöittävä
+lähde — se Herran valitsema ja merkitsemä suku, joka urheisiin ja
+palaviin sydämiinsä oli vastaanottanut taivaallisten ihmeitten
+armolahjat ja autuuden maallisen elämän pakeneviksi ja häviäviksi
+vuosiksi. — He olivat olleet haltioitumisen ja hurmion valittuja, ja he
+olivat päiväkirjoihin ja läpi miespolvien talletettuihin muistelmiin
+jälkeenjääneilleen ja seuraajilleen koonneet ja heihin istuttaneet
+tietojen aarteen salatuista asioista ja taivaan merkeistä, joka aarre
+oli uskollisissa sydämissä pitänyt mystiikan ja hurmion pyhän liekin
+palavana läpi miespolvien.
+
+Eurydike Berg ei muistanut, ei ajatellut, eikä ymmärtänyt, että koko
+tämä aarre oli hävinnyt Ramsjöbergin häviössä, että päiväkirjanlehdet
+ja muistelmat, jotka todistavat valittujen sydänten tuskasta ja
+riemusta Iäisen läheisyydessä, nyt lahoavat ja murenevat heitettyinä
+johonkin romusoppeen tai ullakonkomeroon, elleivät ne jo olleet
+paiskatut rikkatunkiolle tai lantakasalle tai vuosien harhamatkojen
+ja häpeän jälkeen päätyneet jonkun kylmän, välinpitämättömän ja
+ymmärtämättömän kokeilijan hyllyille.
+
+Ehkäpä hän sentään sydämessään tiesi ja ymmärsi, että Iäinen ja
+Kaikkivoipa Herra oli ottanut armonsa pois valituilta, siksi että he
+huolimatta kaikesta eivät olleet asianmukaisesti vaalineet pyhää tulta
+tai siksi, että Hän tutkimattomassa viisaudessaan oli tahtonut koetella
+hänen voimiansa ja uskollisuuttansa.
+
+Nyt hän näki vain äidin seisovan edessään Ramsjöbergin neitsytkammiossa.
+
+Eurydike oli viisitoista-vuotias ja oli aamupäivällä ensi kertaa
+käynyt Herran pyhällä ehtoollisella Ramsjöbergin tehtaan kirkossa.
+Vieläkin hän näki lehvillä koristetun, juhlallisen kirkon, jonka täytti
+juhlapukuinen tehtaan henkilökunta, kun hän isän ja äidin välissä
+alttarin ääressä yksin vastaanotti sinetin ja merkin Vapahtajamme
+rakkaudesta maallisiin syntisiin.
+
+Se oli ollut juhlallista, ihmeellistä, epätodellista, mutta mikään
+todella syvä tietoisuus pyhän toimituksen merkityksestä ei ollut
+vallannut häntä, Kristuksen ruumiin ja veren vastaanottaminen ei ollut
+ollut hänelle mikään todellinen hengellinen elämys.
+
+Se oli ollut juhlallista, kaunista ja erikoista, mutta hänen
+neitseellinen tytönsielunsa ei ollut värissyt eikä sulautunut yhteen
+jumalallisen yljän kanssa.
+
+Mutta nyt seisoi äiti hänen edessään pitäen kädessään pientä,
+kallisarvoista ja erikoisen kauniisti siselöityä ristiä, jonka
+Eurydike, niinkauan kuin hänen silmänsä olivat tästä maailmasta jotakin
+nähneet, oli nähnyt äidin kaulalla pyhinä ja arkipäivinä.
+
+Eurydikehan tunsi sen koko tarinan.
+
+Sen hienon, palmikoidun, mustan hiusketjun, jossa se riippui,
+oli hänen äidinisänsä isänisän äiti punonut omista hiuksistaan,
+ja pienen ristin voi aukaista ja sen pyhäinjäännöskätköissä oli
+kolmen Ehrencreutz-sukupolven hiussuortuvia hänen isänsä ja äitinsä
+suortuvain rinnalla — pari haurasta, hienoa hiussuortuvaa kustakin
+— harvinaisia jäännöksiä ammoin kuolleista, salaperäisiä amuletteja
+ja merkkejä rakkaudesta, joka on tahtonut iäti kestää — ikuisia
+muistutuksia siitä, että kuolleitten katseet ja ajatukset seurasivat
+eläviä siitä taivaasta, jonne Jumala, Armahtavainen, Rakastava,
+Anteeksiantava on kohottanut heidät rajattomassa armossaan — ja tämän
+kaiken vertauskuvana ja ilmauksena kahdeksan paria hauraita, hienoja
+hiussuortuvia pantuna hopearistin pyhäinjäännöskätköön.
+
+Kuinka outoa ja vaikeata onkaan meidän ihmislapsiparkojen maisella
+kielellä ymmärrettävästi ilmaista sydämemme syvimpiä ja iäisimpiä
+tunteita!
+
+Mutta nyt seisoi Ingeborg Stellenius tyttärensä edessä hopearisti ja
+ketju kädessään:
+
+— Rakas, pieni, oma, lapseni — tahdon, että sinä nyt jo kannat
+ristiämme — tahdon, että sinä tästä päivästä alkaen kokonaan käsität
+ja tunnet, että olet antanut sydämesi Hänelle, joka ei milloinkaan
+väsy rakastamaan, joka ei milloinkaan väsy anteeksiantamaan, joka
+ei milloinkaan ole uskoton, joka ei milloinkaan unohda, joka ei
+milloinkaan petä —. Hän, joka seisoo rinnallamme vaikeimpana
+hetkenämme, kun kaikki muut ovat pettäneet — Hän, maailman Vertavuotava
+Sydän — heikkojen, heikkojen sydäntemme väkevä ja voimallinen Ylkä.
+
+Ingeborg Stelleniuksen silmät olivat kyynelissä. Hän kehoitti tytärtään
+aukaisemaan pukunsa ylimmät napit ja kiinnitti vapisevin käsin ketjun
+hänen kaulaansa:
+
+— Muista, ettet milloinkaan saa erota tästä — et milloinkaan! — Et
+milloinkaan!
+
+Mutta hopearistin äkkiä kylmänä liukuessa Eurydiken rinnalle, murtui
+jotakin hänen sydämessään, ja tuntui kuin hehkuva rauta olisi polttanut
+häntä rintaan ja oli kuin olisi suloisen tulen virta samassa virrannut
+tästä kohdasta koko hänen olemukseensa, hänen ruumiiseensa ja hänen
+sieluunsa.
+
+Hillittömästi, hurjasti itkien hän oli heittäytynyt äitinsä syliin, ja
+ihmeellinen hyökyaalto oli nostanut ja kantanut ja tuudittanut häntä,
+ja hän oli äkillisesti, salamankaltaisesti aavistanut, tuntenut ja
+ymmärtänyt sen selittämättömän, ihmeellisen, käsittämättömän, joka on
+arvoitus ja salaisuus maailman lapsille, yhtymisen Jumalan kanssa:
+
+»Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hän pysyy minussa ja minä
+hänessä.»
+
+»Ystäväni on minun ja minä olen hänen.»
+
+Kuinka ihmeellisen käsittämättöminä olivatkaan päivän tunnit kiitäneet
+sen hetken jälkeen. Kaukana — poissa — avaruuksissa, joista hän ei
+koskaan ollut uneksinutkaan, oli hän liidellyt — untuvankevyenä,
+kirkastettuna — säteenä miljaardien säteitten joukossa siinä
+auringossa, joka on Isän Jumalan rakastavat ja loistavat kasvot.
+
+Ja kuinka hän olikaan lopun päivää kaivannut vain iltaa ja
+yksinäisyyttä saadakseen pienessä neitsytkammiossaan nähdä itsensä
+kuvastimessa, saadakseen kuvastimessa nähdä Ristin ja Vapahtajan kuvan
+omalla rinnallaan.
+
+Kuvastimen eteen oli hän sitten jäänyt tuntikausiksi, vain katsomistaan
+katsonut Vapahtajansa kuvaa, joka oli hänen rinnallaan kuin lapsi: —
+hänen huomaansa oli uskottu jotakin sanomattoman kallisarvoista — hänen
+ruumiinsa ja sielunsa kantoi kaikessa salaisuudessa kunniamerkkiä,
+kaikkia arvoja arvokkaampaa. Salaperäisen hellyyden, aran antaumuksen,
+palavan, hämärän rakkauden tunne oli täyttänyt hänen olemuksensa
+ääriään myöten, ja hän olisi tahtonut vuodattaa koko olentonsa,
+koko ruumiinsa ja sielunsa sanomattomiin kyyneliin; ja hän oli
+nostanut Ristin huulilleen ja suudellut sitä uudelleen ja uudelleen —
+salaperäinen sielun yhdistymiskohtaus Kristuksen kanssa.
+
+Kuuliaisuuden, alistuvaisuuden, tahdonkuolettamisen, antautumisen
+värisevä, kuvaamaton autuus oli vallannut hänet, tunkeutuen hänen
+olentonsa joka poimun, joka säikeen läpi:
+
+— Morsian olen, Jeesuksen Kristuksen morsian ja Hänen omaisuuttaan!
+
+Hän oli langennut polvilleen lattialle, kuin näkymättömien käsien
+paiskaamana, ja sammaltavin, vapisevin huulin hän oli kuiskailemistaan
+kuiskaillut autuaallisimpia sanoja — ihmissielun kauniimpia sanoja —
+ilmaisten ihmissielun pyhimmän tuntemuksen:
+
+— Olen morsiamesi, Herra Jeesus Kristus — olen Jeesuksen Kristuksen
+morsian — Jeesuksen Kristuksen morsian ja Hänen omansa!
+
+Kuvaamaton, ihmeellinen, arvoituksellinen tunne — vapiseva, värisevä
+hurmostila — jonka vain vihitty voi ymmärtää — Ehtoollisen pyhä
+täyttymys ihmisolennossa:
+
+Ystäväni on minun ja minä olen hänen!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Suunnattoman isossa, vanhassa huoneessa, joka kerran oli ollut maaherra
+von Wernerin isän kodin isona salonkina, ja vielä jälkeenpäinkin
+loisto- ja juhlahuoneena, jolla tuskin oli monta vertaistaan Tukholman
+aatelispalatseissa, seisoi nyt Eurydike Berg, ja ylimaallisen valoisa
+loiste kirkasti hänen kasvojaan, joissa silmät paloivat laajenneina ja
+suurina salattujen maailmoiden ja menneisyyden näkyjen täyttäminä.
+
+Seinäkello takimmaisessa nurkassa löi yksitoista lyöntiä, mutta
+Eurydike kuuli äkkiä niitten takaa vanhan Ramsjöbergin palovartijan
+äänen kaiun hänen kulkiessaan joka yö kautta vuoden rakennusten ympäri
+ja toitottaessaan jokaisen tunnin kulumisen isännöitsijän asunnon
+portailta; ja jokaista tuntimäärän torventoitotusta seurasi aina
+virrenvärssy, jonka vanha Battram käheällä, rämisevällä äänellään
+lauloi:
+
+    »Kello yksitoista lyö.
+     Täytä, Herra, armos työ!
+    Hetkell' yhdennellätoista
+    tulin Mestarini luo.
+    Anna laupeutes loistaa,
+     täysi palkka mulle suo!»
+
+Eurydike hyräili hiljaa itsekseen vielä joitakin yötuntien säkeistöjä,
+ja oli kuin olisi hän niiden läpi kuullut kosken kohinan, puiston
+ikivanhojen lehtipuiden suhinan ja iäkkään yövartijan raskaat, hitaat,
+öiset askelet. Olihan hänellä lapsena ollut se varma tunne, että
+vanha Battram ei hoitanut vain Jumalan antamaa suojelijan tehtävää
+Ramsjöbergissä, vaan että hän myös jollakin tutkimattomalla tavalla
+otti huostaansa heidän rukouksensa yöllä jättääkseen ne aamulla
+Meidän Herrallemme kuten hän jätti tiedonannon yön tapahtumista
+isännöitsijälle tehtaan konttoriin.
+
+    »Yks lyö kello, ilmoittain,
+     että yksin minä vain
+    yössä hiljaisessa kohtaan
+    maailmojen Jumalan.
+    Oi, suo äänes mua johtaa
+     tielle tahtos oikean!
+
+    Kello kolme lyö, ja tää
+     hetki mulle selvittää:
+    Vaikk' en näe pohjaan asti
+    tämän ihmeen syvyyteen,
+    uskoa saan hartahasti
+     Herraan Kolmiyhteiseen.»
+
+Aalto aallon jälkeen kohosi ja vyöryi esiin menneisyyden merestä ja
+täytti huoneen todellisuudellaan, äänillään ja olennoillaan, ja muistot
+tarttuivat Eurydiken käteen ja veivät hänet pois Malmberginkadun
+neljästä. Ja hän oli jälleen pieni tyttölapsi Ramsjöbergissä suurine,
+palavine silmineen ja hentoine, huojuvine vartaloineen, tyttölapsi,
+joka kiiti kaikkialla joustavana kuin naarashirvi — nopsana, kevyenä
+— tavoittamattomana, saavuttamattomana — kaikkien rakastamana, eikä
+kenenkään vihaamana — alati näkymättömiä etsien ja löytäen — Isän
+Jumalan ja hänen enkeliensä suojatti.
+
+Sillä se mitä hän etsi ja löysi ja tavoitteli koskesta, puistosta,
+tehtaalta, metsistä, työmiesten parista, vuokraajien ja torpparien
+parista, oli yhtä ja samaa, Jumalaa, joka oli siellä kaikkialla: isä,
+veli, ystävä ja leikkitoveri.
+
+Tässä sukuketjun viimeisessä renkaassa oli monien salaperäisesti
+armoitettujen sukupolvien oma kaipuu ikäänkuin päättynyt ja täyttynyt:
+hän oli solki, joka on taottu heidän kautta sukupolvien kertyneistä
+hengellisistä kalleuksistaan ja aarteistaan. Jumala oli ollut ilma,
+jota hän hengitti, rytmi veressä, loiste silmässä, auringonjuovan
+kisailu lehvikön lomassa, vaahto, joka säihkyi kosken yllä. Hän oli
+varoittanut ja kehoittanut moukarien jymisevillä äänillä, uhkaillut
+uunien ja palkeitten hehkuvan punaisilla liekeillä, riemuinnut ja
+siunannut puiston lintujen laululla ja vaahteran latvoissa suhisevalla
+kesätuulella.
+
+Eurydike ei voinut muistaa ainoatakaan leikkiä, kaipausta, surua, iloa,
+ei ainoatakaan kuvaa lapsuutensa ilojentarhasta, jossa ei Jumalan
+rakkaus olisi loistanut ja kaikkea kirkastanut. Sitä taustaa vastaan
+erottautuivat kaikki hänen muistokuvansa kuin vanhojen taulujen
+pyhimyskuvat syvää kultataustaa vastaan.
+
+Kaikki oli ollut loistavan tasaista iloa, ei minkäänlaista ihmettä —
+kaikki vain niin luonnollista ja yksinkertaista, niin arkisen selvää,
+ettei se milloinkaan ollut antanut aihetta varsinaiseen mietiskelyyn —
+elämää Jumalan ilossa ilman todellista synnintietoisuutta, ilman syvän
+syyllisyydentunnon hätää ja katumusta.
+
+Hän oli istunut vanhan Battramin rinnalla tehdasyhteiskunnan
+epäiltyjen, paheksittujen ja puoleksi vainottujen »lukijain» parissa,
+heidän kokoontuessaan jossakin tuvassa talvisin tai jossakin
+kaukaisella metsäaukeamalla kesäisin — tiheästi yhteensulloutuneina,
+virallisen vainon ahdistamina ja kuitenkin riemuitsevan ylpeinä
+valittujen osastaan — osasta, joka olisi voinut käydä sata kertaa
+kovemmaksi, ellei Jumala ihmeellisessä armossaan olisi sallinut Hänen
+Armonsa Ramsjöbergissä kaikessa salaisuudessa ojentaa suojelevan
+kätensä heidän ylitseen, niin että nimismies ei nähnyt eikä kirkkoherra
+kuullut, kun kokoontunut joukko lauloi raskain, syvin äänin, joiden
+joukossa saattoi Eurydikenkin kirkas sopraano kaikua:
+
+    »Mä sydämessä Kristus ja sauva kädessäin
+     läpi vihollismaan käyn kotia päin.
+    Jos on vaikea tie, ah, pitkä ei se lie
+    kun riemulaulut kulkua eespäin vie.
+    Kaikk' esteet ja kahleet vihollismaan
+     saa Juudaan Leijona kirpoamaan.»
+
+Mutta sama kirkas tytönääni oli yhtä hartaasti laulanut mukana
+tehtaankirkon päiväjumalanpalveluksissa, jolloin hän mieluimmin oli
+hiipinyt johonkin penkkiin pitäjän talonpoikaisvaimojen joukkoon,
+joiden kesken mielellään annettiin sokeritoppapalasen kiertää
+jumalanpalveluksen aikana, josta mukaantuodusta herkkupalasta jokainen
+vuorostaan puraisi itselleen murusen, hartauden siitä hituistakaan
+vähenemättä tai laimenematta, lukkarin alkaessa:
+
+    Valo haudalla koittaa:
+    Hän noussut on!
+    Hän elää, hän voittaa,
+    oi, autuus verraton!
+
+Hänen koko lapsuutensahan oli ollut yhtä ainoata virrenveisuun ja
+rukousten värähtelevää säveltä, olihan kuin äiti olisi koonnut luokseen
+kaiken sen hurskauden, mitä hurskaitten ja Jumalaan uskovien ihmisten
+parissa oli saatavissa!
+
+Mademoiselle Bertheltä, ranskalaiselta kotiopettajattarelta, hän oli
+oppinut ristinmerkin salaperäisen ilon ja turvallisen loihdun. Hämärinä
+ja sekavina säilytti hän mielessään lukemattomien ranskalaisten
+hurskaitten pienten lastenlaulujen kaikuja, hämärinä ja epäselvinä
+tosin: ei yhteenkuuluvina säkeinä ja sävelinä, vaan alati elävänä
+lauluaarteena, niinkuin hän aina kuuli villimehiläistenkin suhinan
+ja surinan ensimmäisten kevätpäivien ilossa vastapuhjenneitten
+vaahterain tuhansissa hunajatuoksuisissa kukkatertuissa — sävelten
+kuorona — sointujen kaikuna, joka oli ikäänkuin hänen tyttövuosiensa
+uskonnollisen elämän taustana ja kaikupohjana, kuten villimehiläisten
+kuoro vaahterainlatvoissa, oli pohjasävelenä hänen tunteissaan ja
+muistoissaan Ramsjöbergin keväistä:
+
+    »Je suis une biche harassée,
+    Qui cherche l'eau avec ardeur:
+    La main du chasseur m'a blessée;
+    Son dard a percé jusqi'au coeur.»
+
+Sitten oli englantilainen kotiopettajatar, miss Roberts, seurannut
+ranskalaista, ja the little Eurydike oli oppinut:
+
+    »Hearken to the solemn voice,
+    The awful midnight cry!
+    Waiting souls rejoice, rejoice,
+    And feel the Bridegroom nigh.»
+
+Ja omituisen iloittelevan, miltei tanssiin houkuttelevan:
+
+        »My soul, don't delay,
+        Christ calls thee away:
+
+    Rise Follow thy Saviour, and bless the glad day!
+
+        No mortal doth know
+        What He can bestow:
+
+    What peace, love and comfort — go after him, go!»
+
+Mutta niinkin ikäviä ja mielenkiinnottomia kuin:
+
+    »Let children that would fear the Lord
+    Hear what their teachers say;
+    With rev'rence meet their parents Word,
+    And with delight obey.
+
+    Have you not heard what dreadful plagues
+    Are threaten'd by the Lord,
+    To him, that breaks his father's law,
+    Or mocks his mother's word?
+
+    What heavy guilt upon him lies!
+    How cursed is his name!
+    The ravens shall pick out his eyes,
+    And eagles eat the same.
+
+    But those, who worship God, and give
+    Their parents honour due,
+    Here on this earth they long shall live,
+    And live hereafter too».
+
+Sangen ruma ja kauhua herättävä laulu, joka monien muiden
+samanlaisten rinnalla — lukuunottamatta englanninkielen taitoa,
+joka paljon myöhemmin oli Eurydikelle hyvään tarpeeseen
+Sainte-Marie-aux-Magnoliassa — kuitenkin muutamiksi vuosiksi jätti
+jälkeensä jonkinmoisen vihamielisyyden miss Robertsia kohtaan ja
+epämiellyttävän ja epävarman tunteen siitä, ettei Isä Jumala aina
+ollutkaan kukkiva, tuoksuva hyvyys ja viaton ilo, vaan saattoi joskus
+elämässä myöskin antaa pitkän, laihan naisen edustaa itseänsä,
+tiukkasuisen naisen koivunvitsa selkänsä takana.
+
+Mutta niinpä oli miss Robertskin poistunut, ja äidin kuva oli ollut
+ainoana vallitsevana Eurydiken sydämessä, ja hän oli saanut kuulla
+kaikki ne lukemattomat kertomukset esi-isien hurskauselämästä, heidän
+sydäntensä kohtaloista ja elämyksistään Jumalassa.
+
+Eräs Ehrencreutz oli nuoruudessaan 1730-luvulla seurannut pientä
+joukkoa uskonsa tähden karkotettuja maamiehiään, jotka ostamallaan
+aluksella ajelehtivat merellä kuin rauhattomat ja rutonsaastuttamat;
+kaikkialta heidät karkoitettiin tai kiellettiin astumasta maihin:
+Fredericiassa, Korsörissä, Fredrikstadissa, Danzigissa, kunnes he
+vihdoin olivat nousseet maihin Hollannissa, myyneet aluksensa ja
+vaeltaneet Reiniä pitkin, asettuen lopulta asumaan Rheinauhin lähelle
+Neuwiediä. He olivat kokeneet mitä ihmeellisimpiä kohtaloita, ja äiti
+oli useasti lukenut ääneen Eurydikelle tämän esi-isän päiväkirjoja
+niiltä vuosilta; nämä päiväkirjat olivat silloin vielä Ramsjöbergissä.
+
+Mitä ihmeellisiä kohtaloita ja seikkailuja niissä olikaan, sata
+kertaa kauheampia, arvoituksellisempia, jännittävämpiä kuin konsanaan
+Tuhannen ja yhden yön saduissa. Ei missään maailman satukirjoissa
+ole ollut niin sydäntäsärkeviä, mieltäjärkyttäviä, henkeäsalpaavan
+jännittäviä tapahtumia kuin nämä Caspar Ehrencreutzin ihmeelliset
+päiväkirjamuistiinpanot, joilla kaiken muun lisäksi oli se tavaton
+viehätys, että ne kertoivat todella eletyistä tapahtumista, joiden
+pääsankareita Eurydiken äidinisän isänisän isä oli ollut.
+
+Rotterdamilainen Groote Perel-niminen kaljaasi oli ollut alus, jolla
+oli ollut ihmeellisemmät kohtalot ja ihmeellisemmät matkustajat kuin
+konsanaan Lentävän Hollantilaisen tarumaisella aavealuksella. Laivan
+ahtaassa hyttipahasessa oli jalosukuinen herra Johan Caspar Ehrencreutz
+elänyt puolisoineen ja esikoisineen, ja pienen naurisöljylampun valossa
+hän oli harvinaisen kauniilla ja selvällä käsialalla kirjoittanut
+koko maailman karkoittamien valittujen kohtaloista ja oman sielunsa
+ajatuksista ja unelmista syysöiden, talvipäivien ja kevätiltojen
+tuulten ja ilmojen kohistessa aluksen mastoissa ja touveissa.
+
+Ihmeellisiä rukouksia ja tutkisteluja, joita vain vihityt pystyvät
+ymmärtämään — oli vuorotellut vallan realististen kuvausten kanssa
+matkan hirvittävistä vaivoista ja epäinhimillisistä vainoista, joilla
+maailma oli rangaissut heidän rajatonta uskonrohkeuttaan. Kuinka
+ihmeellisen kohottavaa olikaan ollut lukea, miten aluksen yrittäessä
+saada viettää yönsä Frederician edustalla, se olikin karkoitettu pois,
+ilman että Caspar Ehrencreutzim vaimo oli edes saanut noutaa kätilöä
+tai lääkäriä avukseen lapsivuoteeseensa, vaan oli talviyössä hytissään
+saanut synnyttää toisen poikansa, Eurydike Bergin äidinisän isänisän,
+sittemmin vuorineuvos Caspar Benedikt Boanerges Ehrencreutzin. Mutta
+muistiinpanot siitä päivästä olivat päättyneet mietelmiin uskonaluksen
+purjehtimisesta epäuskon valtamerellä, jotka loppusanat Eurydike kerran
+oli jäljentänyt:
+
+»Emme mitenkään saa unohtaa varteenottaa, mistä me lähtöisin olemme,
+nimittäin maailmasta ja luontokappaleista; kuhunka me vaellamme,
+nimittäin Jumalan tykö sisimmässämme, kuinka kauas olemme ennättäneet,
+nimittäin sitä kohden, mikä paistaa pimeässä kamarissa taikka sitä
+kirkasta kointähteä kohden, mikä niille, jotka voittavat, luvattu on,
+taikka kaunista kuuta kohden, valittua aurinkoa, joka kaiken muuttaa
+taitaa; niin aina havaita saamme, mitä vielä matkasta jäljellä lienee.
+Ja kaiken tämänkaltaisen ohessa älkäämme unohtako kultaista ruusuamme,
+kauneinta liljaamme, ihanaista kukkastamme ja verratonta päärlyämme,
+kallisarvoisinta hohtokiveämme, punaista koralliamme, jalointa
+jaspistamme ja viheriäisintä smaragdiamme, valkoista ja punaista,
+valittua monien tuhansien joukosta; niin silloinpa emme muita ystäviä
+ikävöidä taida.»
+
+Mutta siitä pienestä pojasta, joka marraskuun yönä vuonna 1734
+syntyi rotterdamilaisessa Groote Perel-kaljaasissa sen ollessa
+ankkurissa Hindsgavlin edustalla Pikku Beltissä, polveutui Eurydike,
+ja hopearistin pyhäinjäännöskätkössä hänen rinnallaan oli pari hänen
+päänsä hiusta, kun sensijaan hiusketju, jossa risti riippui, oli juuri
+saman hurskaan äidin käsin punoma, saman hurskaan naisen kiharoista
+— Beata Christina Ehrencreutzin, o.s. Cedersparre. Olihan aivankuin
+näiden välittämänä Eurydiken sydämessä olisi vieläkin kohissut ja
+pauhannut talviyön tuskantuulen kaiku kärsivän lapsensynnyttäjän
+vuoteen äärestä, karkoitetun, takaa-ajetun aluksen matalasta kajuutasta!
+
+Viimeisenä kesänä, kun Eurydiken äiti oli elänyt maan päällä,
+seuraavana kesänä Eurydiken ensimmäisestä Herran ehtoollisella
+käynnistä, oli eräs sangen ylhäinen hollantilainen aatelismies tullut
+Ramsjöbergiin, viimeinen jälkeläinen niitten ihmisten suvussa, jotka
+olivat purjehtineet takaa-ajetulla aluksella. Hänellä oli ollut suuret,
+pyöreät, lasimaisen kirkkaat silmät, ikäänkuin jollakin ihmeellisellä
+tavalla pohjattomat, niin että tuntui kuin olisi voinut nähdä niitten
+läpi pariin pohjattomaan, siniseen, kirkkaaseen luolaan.
+
+Lähes kahden kesäkuukauden ajan kestivät vuorokaudet läpeensä äidin
+ja vieraan loputtomat keskustelut, päiväkirjoja ja kirjekokoelmia oli
+käyty läpi ja verrattu, ja kun keskustelu aina kävi saksaksi, oli yhtä
+utelias kuin oppivainen mademoiselle Stellenius ensi kertaa elämässään
+perusteellisesti oppinut tämän kielen. Mutta Eurydike oli vieläkin
+näkevinään edessään äidin syvän, kuin kahta tuulessa lepattavaa
+tulenliekkiä muistuttavan silmäparin — niin omituisen hurmiomaiset
+olivat ne siihen aikaan olleet. Ja hän kuuli ainaisesti ihmeellisen,
+särkyvän, väräjävän äänen kuvaamattoman sävyn heidän puhuessaan Yljän
+hääsuudelmasta antautuvan ihmissielun janoavaisille huulille:
+
+— Es war ein himmlisches Auswallen und Wiedereinwallen in den wilden
+Abgrund der göttlichen Verborgenheit.
+
+Ja vanhan hollantilaisen katseessa oli äärettömien, avoimien taivaitten
+loistetta:
+
+— Es ist grundlos, was wir empfinden, es ist endlos, was wir lieben,
+und darum wortlos was wir im Sinn haben.
+
+Elokuun täysikuun ollessa kirkkaimmillaan Ramsjöbergin linnanpuiston
+yllä ja tehtaanpatruuna Erik Gustaf Stelleniuksen aloitettua
+rapukekkerinsä, jotka tavanmukaisesti uudistuivat joka vuosi kaikkien
+läänin eri yhteiskuntapiirien pomomiesten mieliksi, ja jotka tällä
+kertaa sattuivat erittäin sopivasti tehtaan patruunan mielestä,
+keskeyttääkseen kesän kestäneen ahkeran, kirotun ehtoollisensyömisen
+ja rukoustenpureksimisen, silloin matkusti vieras, jolla oli
+lasinkirkkaat, pohjattomat silmät, ja lokakuun kuudentena samana vuonna
+haudattiin Stelleniusten sukuhautaan Ramsjöbergin tehtaankirkossa
+äkkiä poismenneen Jalosukuisen Rouva Tehtaanpatruunatar Ingeborg
+Clara Christina Stelleniuksen, o.s. Ehrencreutz, tomumaja; hän oli
+kuollut kolmannellakymmenellä kuudennella ikävuodellaan puolison,
+viidentoistavuotiaan tyttären, sukulaisten, ystävien, palvelijain
+ja alustalaisten syvästi suremana ja kaipaamana — aatelisen sukunsa
+viimeisenä.
+
+Mutta muistotauluun hänen yläpuolelleen kuorissa oli Erik Gustaf
+Stellenius hakkauttanut ne Raamatun sanat, jotka hänen puolisonsa itse
+oli itselleen määrännyt:
+
+»Autuas ja pyhä on se, jolla on osa siinä ensimmäisessä
+ylösnousemisessa: niiden ylitse ei ole toisella kuolemalla yhtään
+valtaa.
+
+ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, ja ei
+kuolemata pidä silleen oleman, eikä itkua, eikä parkua, eikä kipua pidä
+silleen oleman; sillä ne entiset pois menivät.»
+
+Ne Raamatun sanat oli äiti määrännyt hautaansa varten, ja hänen
+rintansa päällä arkussa piti olla vanha Ehrencreutzien perheraamattu,
+avattuna juuri molempien Ilmestyskirjan lukujen kohdalta, ja Eurydike
+ihmetteli, kuten kaikki syrjäisetkin — ja kukapa ei olisi ollut
+syrjäinen Ingeborg Stelleniukselle — ihmettelivät mitä kaunis, rikas,
+vilkas, lahjakas Ramsjöbergin tehtaanpatruunatar tiesi itkusta ja
+parusta ja kivuista ja kyynelistä, hän, jonka elämä oli liukunut
+maallisten kukkulain kirkkaassa ilmassa rikkauden tasoitetuilla ja
+mukavilla teillä.
+
+Mutta jos Eurydike olikin tästä ihmeissään, oli hän sitä vakuutetumpi
+siitä, että vanha, ihmeellinen hollantilainen lasinkirkkaine,
+pohjattomine silmineen, joka oli ollut hänen äitinsä ja äidinäitinsä
+ystävä, ei ollutkaan mikään maallinen olento, vaan Herran enkeli, joka
+oli lähetetty valmistamaan hänen äitiään kuolemaan, sentähden että
+Jumala erikoisesti rakasti Ingeborg Stelleniusta. Sillä täytyihän
+Jumalan rakastaa Ramsjöbergin tehtaanpatruunatarta niinkuin Eurydikekin
+häntä rakasti ja niinkuin kaikki hänen alustalaisensa olivat häntä
+rakastaneet.
+
+Oi, kuinka uskottomia ja kovia ovatkaan maallisten tunteet!
+
+Eurydike Berg punastui ja painoi silmänsä alas huoneensa himmeästi
+valaistussa hämymaailmassa, niinkuin hän seisoisi auringon valossa
+syytettynä kaiken maailman tuomitsevien katseitten edessä.
+
+Olihan äidin poismenon keralla Jumalakin poistunut hänen ajatuksistaan,
+Ylkä-Vapahtaja jättänyt hänen sydämensä temppelihuoneen, ja olihan
+iloisen, aurinkoisen isän kuva lumoavine, terhakkaine pojanilmeineen ja
+reippaine, vallattomine tapoineen sensijaan kokonaan täyttänyt hänen
+sydämensä tallaten tieltään kaikki lapsuudenkuvat!
+
+Oli kuin Erik Gustaf Stellenius olisi suruvuoden kuluttua vasta
+oikein tullut omaksi itsekseen, vasta oikein saanut tilaisuuden
+antaa suruttoman, loistonjanoisen, juhlanälkäisen luontonsa puhjeta
+täyteen ja loistavaan kukkaan. Juhlat ja tanssiaiset eivät milloinkaan
+olleet niin tiheästi vuorotelleet Ramsjöbergissä, ei milloinkaan
+musiikki ollut niin riemuitsevana kaikunut, ei milloinkaan nauru niin
+tarttuvan huolettomana ja ylimielisenä raikunut, ei milloinkaan olleet
+linnamaisen päärakennuksen kaikki ikkunarivit niin häikäilemättömän
+yllyttävinä häikäisseet talviöitten pimeyttä valovirroillaan.
+
+Eurydike muisti äkkiä eräät äitinsä sanat, joita hän ei silloin ollut
+ymmärtänyt:
+
+— Rakas lapsi, sinun tulee muistaa, että isä ei ole mikään kuvastin,
+joka vain heijastaa valoa, isä on kokonainen kristallikruunu, jossa
+ei ole ainoatakaan särmiötä, missä ei valo taittuisi vähintäin
+viidessäkymmenessä värissä.
+
+Mutta kaikkien näitten juhlien loiston ja tanssiaisten huiman humun
+oli Erik Gustaf Stellenius ikäänkuin kukkakiehkurain ja kultaketjujen
+lailla kietonut tyttären rakastetun olennon ympärille, ja nauttiessaan
+itse niinkuin vain hän voi jokaisesta juhlan hetkestä, moninkertaistui
+hänen ilonsa siinä ajatuksesta ja tietoisuudesta, että hän teki kaiken
+tämän vain huvittaakseen yksinäistä tytärtään ja estääkseen tämän
+liikaa suremasta kaivattua äitiään.
+
+Niin, sellainen lapsi oli se mies ollut, jonka kanssa Ingeborg
+Ehrencreutz oli ollut seitsemäntoista vuotta kestäneessä avioliitossa,
+ja jonka rikkaasta, kauniista ja juhlaisasta kodista hän oli mennyt
+Isänsä luokse taivaaseen siinä turvallisessa toivossa ja lohdutuksessa,
+että »Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyynelet meidän silmistämme, eikä
+kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää
+oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.»
+
+Niin oli kolmena huimaavan lyhyenä vuotena juhla seurannut juhlaa,
+vieras vierasta Ramsjöbergin saleissa, ja Eurydike Berg oli kasvanut
+hurmaavan ihanaksi satuprinsessaksi, jolla oli suuret, ruskeat
+silmät ja teeruusunkellertävä iho, jolla punastus tuli ja meni kuin
+pilvenhattarain varjot aurinkoisen kesäkuunmaiseman yllä.
+
+Kolmena vuonna, jolloin hopearistin ääni oli ollut vaimennettuna
+Eurydiken rinnassa eikä Ylkä ollut vieraillut hänen sydämessään,
+oli Ramsjöbergin nuori perijätär niin sanoakseni tuhlannut loppuun
+kasvinvuosina kerätyn hurskauspääomansa, kuten isäkin puolestaan
+samaan aikaan oli antanut seitsemäntoista vuoden aikana huolletun
+taloudellisen hyvinvoinnin saada ensimmäiset vakavat vaurionsa.
+
+Mutta niin hengessä rikas oli hänen tyttärensä kerran ollut, että hän
+inhimillisen moraalisessa mielessä kulki vahingoittumattomana läpi
+kolmen vuoden juhlimisen, suitsutuksen, imartelun ja juhlahuumeen
+lapsellisen koskemattomana ja turmeltumattomana ja tuskinpa edes
+todella hemmoiteltunakaan. Ja neljäntenä vuonna oli satuprinssi tullut
+ja hakenut prinsessansa suurissa englantilaisissa matkavaunuissa
+viedäksensä hänet maallisen autuuden troopilliseen satujensaareen.
+
+Ja yksi tytär ja yksi poika oli ollut Eurydiken sydämen alla, ja
+kaksien pienoisten lapsenkäsien ensimmäisenä leikkinä oli ollut
+Eurydiken rinnalla riippuvaan pieneen hopearistiin tarttuminen ja
+sen tumman hiusketjun tempominen. Mutta hän oli itse leikkinyt sillä
+kuten lapsetkin. Sillä hänen ja Ristiinnaulitun välillä oli seisonut
+suurikasvuinen, vaalea, auringonpaahtama miesolento, suojellen ja
+turvaten ja poishäätäen ei vain elämän vaaroja ja juonia, vaan
+todellisten suojelusenkelienkin syviä, vakavan tutkivia silmiä, sulkien
+taivaalliset ilonaiheet ja riemunhetket oven taa, kuten maalliset
+murheet ja huoletkin.
+
+    Mä olin poljettu polku
+    alla kylväjän askelten.
+    Hän armollisna astui
+     ja kylvi kärsien.
+
+    Vaan esteet monet ja pienet
+    sadon, turmeli noussehen:
+    ne syömestä Sanan veivät
+     kuin linnut siemenen.
+
+    Mä olin kivinen sarka,
+    ilolla Sanan sain,
+    vaan sydän liian arka
+     pois työnsi ristin vain.
+
+    Sydän murtua ei saanut
+    alla Herran pyhän lain.
+    Mä helpointa tietä etsin
+     pelastukseen kulkeissain.
+
+Mutta ehkäpä juuri ketju hänen kaulallaan ja risti hänen rinnallaan
+olivatkin maailmallisen turhuuden vuosien loistavassa tyhjyydessä
+kaikesta huolimatta sitoneet hänet kuolleitten sydämiin autuaitten
+asunnoissa — ja vieneet heille viestin viimeisen jälkeläisensä
+unohduksesta ja synnistä, ja panneet heidät, rajattomassa rakkaudessaan
+tähän heidän sielujensa ja sydänverensä maalliseen perijättäreen,
+puhumaan hänen puolestaan Kaikkivaltiaan kasvojen edessä.
+
+Eihän toki kaikki tämä — läpi vuosisatojen koottu, kallisarvoinen
+aarre voinut tulla tuhlatuksi, tuhotuksi ja haudatuksi maailmanihmisen
+tyhjään ja kuivaan sydämeen. Eihän toki laiva ollut taistellut
+syysmyrskyissä ja talvenjäissä, eihän toki lapsensynnyttäjä ollut
+marraskuun tuskantäysissä vaivoissa synnyttänyt poikaansa maailmaan,
+jotta heidän viimeinen jälkeläisensä eläisi elämäänsä levossa ja
+päivänpaisteessa? Eihän Armollinen ja Kaikkivoipa Herra, rakkaudesta
+rikas ja iäinen, ollut sallinut kaipuunsa valon syttyä niin monien
+jalojen sydämien pyhitetyissä temppeleissä, jotta valot sammuisivat ja
+temppelikammio häväistäisiin viimeksisyntyneen unohtavaisessa, heikossa
+ja ajattelemattomassa sydämessä!
+
+Laivan uskonsankarit olivat puhuneet hänen puolestaan taivaassa, polvi
+polvelta uskovia esi-isiä, mies ja vaimo, rengas renkaan vieressä
+maallisessa ketjussa, oli nostanut kätensä rukouksessa Iäisen puoleen:
+
+»Isä, Isä, pelasta tyttäremme — Isä, Isä, pelasta sielumme hänessä —
+Isä, Isä, älä salli kaipauksemme ja taistelumme, uskollisuutemme ja
+kärsimisemme maan päällä jäädä turhiksi!
+
+Isä, käännä hänen kasvonsa valoon — Isä, jos niin on tarpeen, anna
+hänen maallisen onnensa murskaantua, anna hänen aarteittensa hävitä,
+mutta pelasta hänen sielunsa ja vapauta hänen sydämensä.
+
+Isä, kuule rukouksemme!»
+
+Ja Kaikkivoipa, Taivaallinen Isämme, joka elää ja hallitsee iäisesti,
+kuuli rajattomassa armossaan heidän rukouksensa.
+
+Hän lähetti armossaan myrskyn turvallisena, huolettomana valtamerta
+kyntävän laivan ylle. Hän antoi auringon polttaa päivästä päivään
+jäljellejääneiden päitten yli purjeettomassa pelastusveneessä, kunnes
+Hän salli hänen, hurskaitten ja autuaitten viimeisen jälkeläisen
+nimettömän varjon ja voimattoman haamun lailla nousta maihin Adenissa
+eräänä huhtikuun iltana vuonna 1879.
+
+Kaiken oli Hän riistänyt tältä heikolta maalliselta olennolta —
+lapset, puolison, maallisen ymmärryksen ja maallisen omaisuuden-— ja
+kun Eurydike Berg jälleen havahtui itseensä ja muistoihinsa kotimaan
+ilmassa, oli hänen särkyneen sydämensä ensimmäinen hillitön valitus
+ollut:
+
+»Miksi pitää onnettoman saada nähdä päivänvalo? Miksi annetaan
+elämä niille, joiden sielu on murheellinen, niille, jotka odottavat
+kuolemaa, joka ei saavu, ja halajavat sitä enemmän kuin aarretta,
+jotka iloitsisivat — niin, riemastukseen asti — ja olisivat onnelliset
+ainoastaan saavuttaessaan hautansa.»
+
+Mutta maallisen sydämen poltetuilla paikoilla ja syvään kynnetyillä
+mailla olivat Jumalan kukkaset alkaneet kasvaa, yön kyynelten
+kastamina, vuosien rukousten vaalimina, ja Eurydike oli oppinut
+ymmärtämään Kaikkivaltiaan tahdon, ja hän oli oppinut rukoilemaan
+parasta, viisainta ja korkeinta rukousta:
+
+»Herra, tapahtukoon Sinun tahtosi — ei minun, ei minun!»
+
+Hiljaa ovat nyt jo vuosikymmeniä viattomien jäsenet, Signe Christinan
+ja Baltzar Emanuelin ruumiit levänneet valtameren auringonpaisteisten
+aaltojen alla, ilman maallisia muistomerkkejä, ja heidän sielunsa,
+joita ei mikään todellinen synti ennättänyt tahria, odottavat nyt
+avarissa saleissa valkoisiin viittoihin puettuina riemuiten kaivattua
+kohtausta äidin kanssa. He tietävät, että hänen on vielä voitettava
+paljon maailmallisuutta, paljon heikkoutta, mutta he tietävät myös,
+että hän on erittäin rakas ja ihanainen Herran edessä, että Hän
+on mielistynyt hänen sydämensä nöyryyteen ja hänen uskolliseen
+kärsivällisyyteensä ja alistumiseensa koettelemusten tulenkuumuudessa.
+
+»Hän riisti minulta kaiken, jotta minulta ei mitään riistettäisi.»
+
+Mutta nyt kaikki hänen sukunsa hurskaat esi-isät odottavat häntä,
+kaikki he vain odottavat häntä, kaipaavat vain häntä, Eurydike Bergiä,
+että hänet otettaisi heidän luokseen, hän, ketjun viimeinen, lukon
+salpa. Sillä kun hän tulee, on ketju päättyvä ja lukitaan iäksi ja
+hänen sielunsa on liittyvä synnyttäjä-äitiin laivalla, ja kaikki
+sielut hänen äitinsä suvussa tulevat muodostamaan seppelen säihkyvistä
+jalokivistä, joka nostetaan ja kiinnitetään hänen päähänsä, josta
+Johannes sanoo:
+
+»Ja minä näin taivaan auenneena. Ja, katso, valkoinen hevonen, ja sen
+seljässä istujan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja
+sotii vanhurskaudella.
+
+Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja _hänen päässään oli
+monta seppelettä_, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä
+kukaan muu kuin hän itse.
+
+Ja hänellä oli yllään vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä oli
+Jumalan Sana.»
+
+Mutta kukin näistä seppeleistä Uskollisen ja Totisen päässä on taottu
+ja kokoonpantu niitten sukujen sieluista, jotka maan päällä läpi
+sukupolvien olivat; olleet Herralle vallan erikoisen uskollisia ja
+kuuliaisia, ja uskollisesti ja totisesti taistelleet hänen taisteluaan.
+
+Niin oli Caspar Ehrencreutz kirjoittanut päiväkirjaansa maailman
+vainoamalla aluksella, ja siitä oli hollantilainen vieras puhunut
+Ingeborg Stelleniukselle eräänä valoisana kesäyönä Ramsjöbergin
+puistossa, Eurydiken istuessa käsi äidin kädessä ja pää äidin olkapäätä
+vasten nojautuneena ja katsellen tummansinistä taivasta, jolla pienet
+kesätähtöset loistivat kuin poismenneitten sielut, ja enkeli oli
+kuiskannut Eurydiken korvaan: »Äitisi suvun seppeleeseen kiinnitetään
+sinunkin sielusi.»
+
+Ja Eurydike oli äkkiä heittäytynyt polvilleen äitinsä eteen ja kietonut
+käsivartensa hänen vyötärölleen ja painanut päänsä hänen syliinsä
+riemuiten autuaan tuskan kyynelissä:
+
+— Äiti, äiti, me tulemme olemaan rinnakkain seppeleessä.
+
+Mutta ei vieras eikä äiti olleet hämmästyneet Eurydiken huudahdusta
+ja tunteenpurkausta, vaan olivat levollisesti painaneet sen mieleensä
+hetkeäkään näkemättä mitään odottamatonta tai luonnotonta siinä, että
+enkeli oli häntä puhutellut. Sillä meidän on muistettava, että Ingeborg
+Stellenius ja hänen outo vieraansa olivat ihmisiä, jotka olivat
+kotiutuneempia taivaallisiin asioihin kuin tehtaanpatruuna Erik Gustaf
+Stellenius konsanaan maallisiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eurydike Berg oli heittäytynyt polvilleen vuoteen yläpuolella
+riippuvan, pienen seinäkrusifiksin eteen isossa, hämyisessä huoneessa
+Malmberginkadun neljässä. Jumala piti hänen sydäntään lujasti
+kädessään, ja hän tunsi, kuinka kaikki epäpuhtaus, kaikki heikkous ja
+kaikki vajavaisuus puristettiin siitä ja valui Hänen sormiensa läpi
+tyhjän olemattomuuden unohdukseen. Ja hänen sydämensä lepäsi lujana ja
+kokonaisena ja kirkaskatseisena Hänen kädessään kuin linnunpoikanen
+untuvaisessa, pehmeässä, lämpöisessä pesässä. Luja, terve, rohkea sydän
+nyt rukoili ja puhui hänen äänellään:
+
+»Herra, kuinka elämillekään täällä turvallisissa, suojatuissa
+oloissamme, itsekkäinä, itsevanhurskaina, etsien vain omaa nautintoamme.
+
+Herra, minä tunnen sen — se ei voi kestää kauempaa — me olemme eläneet
+ilman Sinua, liian kauan Sinun rakkautesi ja vanhurskautesi asuntojen
+ulkopuolella. Me olemme unohtaneet Sinut hengessä, ja Sinun pyhä nimesi
+on elänyt vain huulillamme.
+
+Sinä uhrasit Poikasi syntiemme edestä. Me emme uhraa mitään, Herra,
+Sinulle. Sydämemme kuivettuu itsekkyydessä.
+
+Herra, sydämemme ovat käyneet koviksi. Herra, minä tunnen, että sinun
+täytyy lyödä meitä kovasti, jotta heräisimme ja tulisimme jälleen
+eläviksi Sinussa.
+
+Herra, kun Sinun vasarasi jälleen iskee minun raihnaaseen ja heikkoon
+sydämeeni, salli minun vain ylistää ja kiittää Sinua ja tehdä Sinun
+tahtosi.
+
+Herra, olen valmis kovaan lyöntiin.
+
+Tapahtukoon Sinun tahtosi — ei minun — ei minun — ei minun!»
+
+Hänen rukoillessaan tunsi hän äkkiä — selvästi, selvästi — kuinka pieni
+hopearisti hänen rinnallaan ikäänkuin vavahti, kohosi ja liikahti —
+kolme kertaa.
+
+— Ne olivat samanlaisia kouristuksenkaltaisia, vavahtelevia nykäisyjä
+kuin kerran, hänen tuntiessaan lapsen ensimmäiset liikkeet kohdussaan
+— väräjävä, sanomaton riemastuksen ja autuuden, ahdistuksen,
+levottomuuden ja siunauksen tunne.
+
+Hänen olemuksensa rajat aivankuin repesivät sisäisen, valtavan voiman
+painon alla, joka avarsi ja kantoi häntä, ja hän kuuli läpi sumujen ja
+aaltojen selvästi äidin äänen — hänen lempirunonsa:
+
+    Ich muss Maria sein und Gott aus mir gebären,
+    Soll Er mich ewiglich der Seligkeit gewären.
+
+ja painaessaan toisen poskensa lujasti päänaluseen koko hänen
+tuskansa, hänen sydämensä suru, levottomuus ja epätoivo irtaantui
+ja suli kuumiin, tulviviin kyyneliin, pitkiin, autuaan tuskaisiin
+nyyhkytyksiin, jotka puistattivat koko hänen sieluaan ja ruumistaan ja
+täyttivät hänet suloisimmalla onnella, mitä Jumala kuoleville sydämille
+lahjoittaa.
+
+
+
+
+SIIVEKÄS PERHO HAGASSA LIITÄÄ.
+
+
+Oli kuin olisi hevosenkavioiden kapseessa kaupungin kaduilla tänä
+aamuna ollut aivan erikoisen kiihtynyt, iloinen poljento. Eikö taivas
+ollut aivan erikoisen sininen, pienine, valkeine, kevyine hattaroineen,
+jotka lensivät yli sinisen taivaankaistaleen jotenkin samalla innolla
+kuin lomalla olevat koululapset huviretkellä vihreän niityn yli?
+Ja eikö pikku Emman voipullat olleet vallan erikoisen tuoreita ja
+hyvinpaistettuja juuri tänä sunnuntaiaamuna?
+
+Eikö ollut kuin kaikki ruudut Malmberginkadun neljän toisessa
+kerroksessa olisivat olleet vastapestyjä — niin kirkkaana ja puhtaana
+ja toivorikkaana lankesi päivänvalo niitten läpi, ja eikö saattanut
+suorastaan uskoa, että koko kesäpäivä jännittyneen tarkkaavaisena
+seurasi ikkunan läpi pikku neitien juoksua ja tohinaa ja touhua sisällä
+Nelosen neitsytkammiossa.
+
+Eikö ollut kuin ilmassakin, jota he hengittivät, olisi ollut jotakin
+kiihdyttävää ja päihdyttävää, joka nosti punerruksen poskipäille ja sai
+silmät loistamaan ja veren kohisemaan suonissa.
+
+Tänä sunnuntaiaamuna oli seikkailu, nuorena ja suurisilmäisenä juossut
+Malmberginkadun neljän portaita ja herättänyt iloisella, terhakalla
+äänellään vanhat naiset yön levottomasta uinahduksesta.
+
+Ja nyt oli kaikissa pikku naisissa matkallelähdön tunnelmaa ja
+tärkeätä vakavuutta ja toimeliaisuutta. Emma Wigelstjerna sulloi isoon
+käsilaukkuunsa niin monia erilaisia kääröjä, kuin tehtäisiin Haganretki
+hänen isänmaansa ääreen asti. Rosalie Pistolschiöld loi joka toinen
+minuutti luulevaisen tutkivan ja epäilevän katseen syvänsiniselle
+taivaalle talon kattojen yläpuolelle: Eikö todellakaan tulisi sadetta
+viime hetkessä? — Tuuli kyllä kovemmin ulkopuolella kaupungin, kuin
+kaduilla, niin että oli kyllä parasta olla ottamatta sulkahattua.
+
+Mutta Marie-Louise Almgren kulki huoneissa lausuillen pieniä,
+leikillisiä huomautuksiaan ja helakan punan heikoin aavistus hienoilla,
+posliinipintaisilla poskillaan, Eurydike Bergin pelkästä kiihtymyksestä
+ja levottomuudesta tehdessä kaiken kymmeniä kertoja niin takaperoisesti
+kuin tavallisesti: oikeusneuvoksetar oman ilmoituksensa mukaan oli
+yllättänyt hänet, kun hän yritti työntää päivällistä varten varattua
+lautasta juomalasiin.
+
+Marie-Louise oli itse hyvin suoritetun työn laakereilla tyynesti
+lepäävän mielentilassa. Hän oli itse henkilökohtaisesti hoitanut
+vanhan torikorin pakkauksen, johon tuli päivällisateria ja jota
+rouvat Silfverstååhl ja Almgren vuorotellen saisivat kantaa. Hän oli
+kaikkien heidän laskuunsa ostanut mitä ihaninta vasikansylttyä Avénilta
+Hallituskadulta ja oli keittänyt ja kuorinut perunoita ja keittänyt
+tusinan munia ja levittänyt kahdelletoista ranskanleivälle leikkeleitä,
+toiselle puolikkaalle suolalihaa, toiselle keitettyä kinkkua — niin,
+vielä enemmän, jokaisen munan ja jokaisen ranskanleivän ja veitset ja
+haarukat ja lautaset oli hän käärinyt Stockholms Dagbladiin, joten koko
+kori sivullisesta ja ajattelemattomasta katsojasta olisi ehkä saattanut
+näyttää pelkällä makulatuurilla täytetyltä.
+
+Ja suuren ilon ja ihmeellisen sisällysrikkaan torikorin tuottaman
+hämmästyksen ja kaiken levottomuuden ja jännityksen ja ilon tähden,
+joka matkakuumeellaan täytti Nelosen muuten niin hermeettisesti
+suljetun ja eristetyn maailman, unohti Eurydike Bergkin lopulta
+kaikki huolensa ja tyytymättömyytensä siihen nähden, että kotoa
+lähdettäisiin samalla hetkellä kuin kirkonkellot soittaisivat
+puolipäivänjumalanpalvelukseen. Niin, hän kätki ja jopa unohtikin
+sielunsa johonkin soppeen sen unen, joka salaperäisellä ja
+kauhealla hädällään oli pannut hänen sydämensä tykyttämään
+oudossa levottomuudessa hänen herätessään tähän ihmeelliseen ja
+merkitykselliseen aamuun:
+
+Eurydike Berg oli kulkenut vihreällä ruohokentällä valoisassa,
+kesäisessä luonnossa, jossa auringonsäteet ilakoivat puiden
+vaaleanvihreissä lehvissä, kun äkkiä pieni orava, kahden inhoittavan,
+mustan ja valkoisen koiran takaa-ajamana, oli tullut juosten häntä
+kohden.
+
+Oi, miltä olikaan tuo eläinraukka näyttänyt!
+
+Kaikista neljästä käpälästä vuoti verta koirain puremain jäljiltä,
+käpälät olivat niin pahasti runnellut, että pieni elukka ei kyennyt
+kiipeämään ja pelastautumaan puuhun, ja kaulaan oli sitä purtu niin
+ilkeästi, että toiselta puolen voi nähdä kaulanikamiin asti.
+
+Mutta kauniit, punertavanruskeat silmät olivat katsoneet niin suurina
+ja rukoilevina, niin tuskaisina ja hätääntyneinä Eurydikeen, että hän
+oli syöksynyt ottamaan pienen eläimen syliinsä.
+
+Silloin oli äkkiä iso, mustapukuinen mies, jonka jalassa oli
+pitkävartiset metsästäjänsaappaat, seisonut hänen vieressään, estänyt
+hänet samalla jäykällä, päättävällä kädenliikkeellä, kuin kerran
+Lontoossa poliisikonstaapeli oli estänyt hänet, kun hän pelkästä
+kiihtymyksestä oli aikonut juosta kadulle auttamaan yliajettua
+raajarikkoa, ja metsästäjä oli sanonut kuvaamattoman tunteettomalla ja
+jääkylmällä äänellä:
+
+— On parasta ottaa se hengiltä — eihän se milloinkaan enää voi tulla
+terveeksi.
+
+Ja samalla oli hän laskenut toisen korkonsa pikku eläimen pään päälle
+ja astunut sen murskaksi ja heittänyt ruumiin koirille, jotka iloisen
+penikkamaisesti leikkien olivat juosseet tiehensä saaliineen.
+
+Mutta vaaleanvihreän, aurinkoisen ruohokentän yli kulki kapea, ohut
+verijuova — kuten kapea veripolku, joka hävisi pimeyteen puunrunkojen
+lomaan — — —.
+
+Mutta niinkin pahan unen täytyi unohtua siinä iloisessa hälinässä,
+jolla jännitys ja levottomuus täyttivät Nelosen ilmapiirin.
+
+Täsmälleen neljännestä vailla yksitoista tulivat rouvat Silfverstååhl
+ja Almgren mukanaan viisitoista- ja neljätoistavuotiaat poikansa,
+Göran-Jakob ja Sten, ja Klaran kellojen kutsuessa seurakunnan
+varmaankin harvalukuisia uskovaisia temppeliin kulki Nelosen joukkue
+kuormastoineen ja apujoukkoineen suurta seikkailua kohden.
+
+Etummaisina kulkivat kuin marssinvalvojina molemmat pojat, Göran-Jakob
+Silfverstååhl ja Sten Almgren, vapaina ja ilman kantamuksia, lujasti
+ja hellittämättömästi päättäen pysytellä niin kaukana kuin mahdollista
+kaikista noista naurettavista, ikävistä ja kummitusmaisista vanhoista
+naisista, joiden takia he häpesivät niinkuin pikkuvanhat lapset aina
+kainostelevat sitä, mikä on köyhää, omituista, elinkelvotonta ja
+elämälle vierasta.
+
+He häpesivät äitejään, he häpesivät tätejään ja heidän naurettavia
+pukujaan — he häpesivät itseään ja omia huonostisopivia, kuluneita
+vaatteitaan ja vaelsivat tälle tympäisevälle, inhoittavalle ja
+hölmömäiselle huviretkelle ollen varmoja siitä hirmuisesta asiasta,
+että koko hyvinpuettu, »luonnollinen» ihmiskunta katseli heitä,
+töllisteli heitä, virnisteli heille. He olivat koko viikon ajatelleet
+tätä sunnuntairetkeä joka päivä yltyvin kauhun ja vastenmielisyyden
+tuntein ja koettivat nyt kaikin voimin osoittaa täydellistä
+outouttaan ja yhteenkuulumattomuuttaan näihin heidän takanaan
+oleviin kuuteen naiseen, joista kaksi oli heidän äitiään, jotka
+puutteiden, raadannan ja nöyryytysten alla tekivät työtä ja ahersivat
+saadakseen kustannetuksi heidän koulunkäyntinsä, jotta he saisivat
+ylioppilastutkinnon päästöavaimen yläluokan ja menestyksen maailmaan,
+toisten neljän kunkin kohdastansa ollessa vähäisten mahdollisuuksiensa
+mukaan heidän apunaan tässä näöltään toivottomassa kamppailussa.
+
+Pikku Emman enemmän toisten vaivaamisen halun kuin todellisen
+naisellisen paatoksen aiheuttaman ehdotuksen, että poikain pitäisi
+kantaa ruokakoria, olivat nelosen toiset vanhat naiset päättävästi
+hylänneet; heidän kautta sukupolvien saamansa kasvatuksen juurruttama
+kunnioitus ihmissuvun pitkiä housuja käyttävää puolta kohtaan oli
+saanut heidät yksiäänisesti selittämään, että nämä todellakin olivat
+nyt niin suuria, ettei heidän sopinut kantaa torikoria.
+
+Joka sensijaan tavattoman paljon paremmin sopi heidän äideilleen!
+Nuorukaiset olivat sitävastoin — viisaassa varovaisuudessa —
+varanneet mukaansa kasvisäiliönsä, koska he ilmoituksensa mukaan ja
+äitiensä ja tätiensä äärettömäksi ihastukseksi tahtoivat käyttää
+hyväkseen tilaisuutta, jonka huviretki heille tarjosi, täydentääkseen
+kasvistojaan ja avartaakseen kasviopillisten tietojensa alaa.
+
+Pääjoukon etummaisena harppaili tietenkin Pistooli pitkillä Kaarle
+kahdennentoista-askelilla ja kohdistaen jokaiseen vastaantulijaan
+sellaisen katseen, kuin olisi hän vihamies, joka on lyötävä ja
+nujerrettava ilman armoa, ja hänen hallitsijaolentonsa varjossa
+kulkivat Emma ja Eurydike kantaen käsilaukkujaan ja takkejaan ja
+huivejaan ja silkkisiä sateenvarjojaan, hiljaa, onnellisesti hymyilevän
+ja kaiken varteenottavan Marie-Louisen seuraamana, jotavastoin
+ruokakoria kantavat rouvat olivat kuormaston luonnollisessa paikassa
+kulkueessa. Raitiotien pysähdyspaikassa Tegnérin- ja Badstukatujen
+kulmassa pakotti kova välttämättömyys tai ehkä oikeimmin sanottuna
+ikivanha taloudellinen peruslaki, joka antaa rahan omistajalle vallan
+varattomiin nähden molemmat pojat avoimesti — joskin vastahakoisesti —
+tunnustakaan tuttavuutensa kuuden höperön vanhan eukon kanssa.
+
+Hehän maksoivat kymmenäyrisen.
+
+Astuttiin Pohjoistulliin vievään raitiovaunuun, josta noustaisiin
+ja jatkettaisiin matkaa jalkaisin Hagaan asti mieluummin kuin
+maksettaisiin tarpeeton ja kallis viidenäyrin lisämaksu matkasta
+tullista »veräjille».
+
+Niinhän oli jo ennakolta tarkoin tehdyssä sotaretkisuunnittelussa
+päätetty, mutta aivan kuin oikein nöyryyttääkseen ja kiusatakseen
+pieniä, turhamaisia, yliherkkiä pojansieluja täytyi kuuden vanhan
+naisen raitiotieyleisön nähden ja kuullen pohtia ja keskustella
+keskenään mielipiteistään, kuinka tarkoituksetonta on maksaa viisi
+äyriä tullin ja »veräjien» välisestä matkasta, jonka jokaisen
+puolueettoman täytyi tunnustaa olevan paratiisillisen kauniin
+käveltäväksi. Kun sitäpaitsi Emma Wigelstjerna oli lukenut »siitä
+basillikirjasta», että pitkät kävelymatkat olivat erittäin terveellisiä
+ja elämääpidentäviä kaikille ihmisille yleensä ja vanhemmille
+henkilöille erittäin, voi vaikeudetta käsittää, että vanhat eukot
+hitaasti ja varovasti nousivat vaunusta taakkoineen Pohjoistullissa
+sekä että hyväntahtoinen ja punanenäinen varastorenki, joka kimpsuineen
+ja kampsuineen jäi istumaan heidän takanaan olevalle istuimelle
+raitiotievaunussa, sinkahutti heidän jälkeensä erotessa hyväntahtoisen,
+rahastajalle tarkoitetun arvelun, että jos tuo pieni basilli, jolla on
+silkkinen sateenvarjo, tulisi yhtä pitkäikäiseksi kuin hänen nenänsä,
+olisi hän hyvä »ahvääri» henkivakuutusyhtiölle.
+
+Mutta Sten Almgren ja Göran-Jakob Silfverstååhl olivat asettautuneet
+kuljettajan viereen rauhassa hävetäkseen ja riensivät nyt edellä Hagaa
+kohden saadakseen mahdollisimman pian »kasvistaa».
+
+Oi, suloinen ja onneatuottava valhe, oi, ihmeellinen pelastus huolista,
+jonka koulun kiusalliset asiat kerrankin saattoivat valmistaa
+viattomille uhreilleen!
+
+He kulkivat meikein suruttoman ylimielisesti eteenpäin
+sunnuntaikävelijäin ja pyhäpukuisten pikkueläjäin keskitse — onnellisen
+etäällä todellisuudesta ja sen kuudesta edustajasta.
+
+Mukanaoleva kasvisäiliöhän loihti jonkinlaisen tunnelman siitä, että
+oltiin vähän parempia, että oltiin jotakin ylhäisen erikoista, että
+oltiin jopa ihan kerrassaan jonkinlaisessa tieteellisessä hommassa,
+lukiolaisia, jotka olivat ulkona kasvistamassa, sehän ei enää merkinnyt
+koulupakkoa — kasvistonvaivat ja kasvinkeruunkidutuksethan kuuluivat jo
+olleeseen ja menneeseen alennustilaan.
+
+Pojat oli yhtaikaa vallannut syvä, heille itselleen käsittämätön
+rakkaus suureen, kiiltävään, läkkiseen kasvisäiliöön, josta he äkkiä
+tunsivat salaperäisen loisteen säteilevän heidän itsensä, heidän
+kehnojen, huonostisopivien vaatteittensa ylle: he olivat luonnollisesti
+panneet päälleen kaikkein huonoimmat ja huonoimminsopivat takkinsa
+voidakseen esteettömästi rämpiä kaikilla savimailla ja rämeiköissä,
+joissa harvinaisimmat kasvit kasvoivat. Niin, läkkisen kasvisäiliön
+säteilevää taustaa vastaan sai koko heidän olemassaolonsa loistetta
+ja kunniaa: he olivat kaksi erittäin lahjakasta nuorta miestä, joihin
+opettajat kiinnittivät kaikkein suurimpia toiveita — jotka pian
+pääsisivät yliopistoon — jotka molemmat olivat ennakolta määrätyt
+professorin paikoille.
+
+Heissä syttyi äkkiä liikuttava kiintymys kasvisäiliöön — sitä
+rakastettiin yhtä palavasti kuin köyhää, laiminlyötyä sukulaista,
+joka yht'äkkiä on saanut suuren perinnön tai muulla tavoin menestynyt
+maailmassa, rakastivat kaikki ne, jotka sitä ennen ovat häntä
+laiminlyöneet, katsoneet häneen yli olkansa, tallanneet häntä
+tilaisuuden tullen. He tahtoivat molemmat kantaa sitä, molemmat
+vastata siitä, ja kulkiessaan yhä turvallisemmin, itsetietoisemmin
+ja hitaammin ryhmien ja ruokakoreja kantavien ja lapsenvaunuja
+työntävien joukkioiden sivu puhelivat he äänekkäästi ja totisina
+punaisesta lummekukasta ja uudesta hieracium-lajista, trapa
+natansista, pistearvoista ja uusista muunnoksista asiantuntemuksella
+ja varmuudella, joka olisi lyönyt heidän kasviopinopettajansa
+Tukholman viidellä alaluokalla yhtä suurella hämmästyksellä kuin
+pelästykselläkin, varsinkin kun ajattelemme, että nuorella Almgrenilla
+oli ollut ehdot tässä aineessa kolmella luokalla peräkkäin ja nuoren
+Silfverstååhlin vaivainen B oli ollut enemmän armolahja kuin tulos
+hänen kasviopillisista tiedoistaan ja harrastuksistaan.
+
+Mutta nythän heillä oli kolme pitkää, surutonta suvituntia
+käytettävinään ja tuhlattavinaan omaksi hyväkseen, omiin
+harrastuksiinsa, ja tuskin he olivat tulleet syvemmälle puistoon, kun
+kasvisäiliö yhtä nopeasti oli kadottanut merkityksensä, pyhyytensä,
+loistonsa. Oikaistiin metsään päin, yksinäisyyteen ja paikkoihin,
+missä ei ollut väkeä, ja kasvisäiliö oli vain harmina ja vastuksena.
+Mielikuvitus sai vapaasti lentää. Nuoret, lentokyvyttömät pojansielut
+liikkuvat salaperäisissä, tukahdutetuissa, alati tyydyttämättömissä
+unelmissaan ja vaistoissaan. Mutta yhtä vieraita kuin he olivat
+äideilleen ja tädeilleen, yhtä kaukaisia he olivat toisilleenkin,
+nämä nuoret, hennot ihmisenalut, jotka näennäisessä sopusoinnussa ja
+luottamuksessa kulkivat vieretysten Haganpuiston kesäparatiisissa.
+
+Sten Almgrenin hieman pistävien sinisilmien näennäisesti kuvastaessa
+puita ja ruohokenttiä, liikkui sisällä, niiden takana outoja
+olentoja, hämäriä, sekavia näkyjä, reheviä, itämaisia, hekumallisia
+kuvia, huuruisia nuoren veren höyryistä — käsittämättömiä, sekavia
+kuvitelmia ihmeellisistä maailmoista, aavistamattomien, viehättävien
+humaltumismahdollisuuksien ja nautintojen aarteita, huimaavien,
+saavuttamattomien kuilujen pohjalle kätkettyjä.
+
+Sten Almgrenin neljäntoistavuotiaassa pojansielussa, joka oli
+kehittynyt puutteessa ja kurjuudessa, ja kuitenkin ollut ilman
+vähäisintäkään kosketusta elämän likaisiin tosiasioihin, liikkui
+sukupuolisia ajatuksia omituisen jäykästi ja kuitenkin kiihoittavasti
+kuin sadun siivekäs jättiläislohikäärme tai jättiläismäinen
+geoloogisten aikakausien lentolisko.
+
+Hän oli aamulla lukenut Ristiretkien historiasta, miten kristityt
+olivat menettäneet Edessan, koska heidän ruhtinaansa oli kelvoton
+ja kreivi Jocelyn oli itämaiseen hekumallisuuteen vaipunut; ja
+nyt askarteli hänen poikamainen mielikuvituksensa kaikkien näiden
+ihmeellisten nautintojen kuvitteluissa, samalla kuin hän toisella
+kädellään ajattelemattomasti kieputteli nyt halveksittua ja unohdettua
+kasvisäiliötä. Hänen mielikuvituksensa harhaili kreikkalaisen
+jumalaistaruston jumalatarkuvien alastomissa naisvartaloissa, liikkuen
+jäykästi ja tottumattomasti samanlaisella konttakätisyydellä kuin
+seminaarilainen käsitellessään ensimmäisillä hienoilla kutsuilla
+ensimmäistä latva-artisokkaa.
+
+Hänen janoiset, hamuilevat vaistonsa kurkottautuivat alastomia,
+tavattoman kauniita ja tavattoman saavuttamattomia naisolentoja kohden
+kuin sadun kiusattu olento lähteen yhäti väistyvää vettä kohden, kunnes
+hän lopulta näki edessään kreivi Jocelynin haaremin suuren tallin
+kaltaisena, jossa uhkeat naiset, hiukset hajallaan seisoivat kuin
+hevoset pilttuissaan.
+
+Ja täten uneksiessaan jyskytti hänen sydämensä harvinaisen raskaasti ja
+ahdistavasti, ja hän hengitti lyhyesti, työnnähtäen, tuntien ääretöntä
+autuaallisuutta, pohjatonta, pyörryttävää nautintoa, joka tunki koko
+hänen olemuksensa läpi sanomattomana tuskan ja hekuman väristyksenä.
+
+— Kuuleks sä, meidän tarttis pistää vähän sormustinyrttiä ja muuta
+moskaa porttööriin, sillä ne kattoo tietysti siihen ja kyttää mitä me
+ollaan hitattu ja tulee iloseks tuloksista, oli Göran Silfverstååhl
+äkkiä sanonut pohjattoman kyynillinen, kuvitelmista vapaa, varhaiskypsä
+ukonilme laihoilla, keltaisenkalpeilla kasvoillaan ja suurissa,
+oudoissa ja tummissa, kodittomissa silmissään.
+
+Ja hetkeäkään epäilemättä, ilman vähäistäkään vaikeutta jätti Sten
+Almgren kreivi Jocelynin ihmeellisen haaremin yhtä kuvitelmista
+vapaasti ja kyynillisesti vastatakseen:
+
+— Tiedätkö, silloin riittäisi pelkät sammalet, ellei Marie-Louise-täti
+kuulustelisi. Silloin tuntuu kuin olisi minulla kaksi äitiä.
+
+Mutta Göran Silfverstååhl, jonka mielikuvitus tavan mukaan oli täynnä
+valtioneuvoksia ja sotamarskeja ja kenraalikuvernöörejä Suuruudenajan
+ylväästä muistojentemppelistä, ja joka vastikään oli voittanut Pultavan
+taistelun ja pelastanut Pohjois-Euroopan ylivallan Ruotsille ja
+kuninkaalleen, ehdotti äkkiä hiukan ujosti.
+
+— Kuuleks sä, eiks braijata Kaarle kahdennentoista paluuta ratsain
+Stralsundiin — ratsastetaan tuon kaarroksen ympäri — kyllä me ajoissa
+ehdimme takaisin perunoille.
+
+Mutta kun pojat tuntikausia harhailtuaan ristiretkien paladiinoina
+ja Antiokian, Edessan ja Tripoliin satukreiveinä ja sotamarskeina ja
+kenraalikuvernööreinä taistelukentillä ja Baltian merta ympäröivissä
+maakunnissa, vihdoin löysivät jälleen tätinsä ja äitinsä, täytyi
+heidän todellisuudessakin ja sen kiusallisimmissa vaiheissa herätä
+tietoisuuteen Uudenkaupungin ja Haminan rauhain kauhistuttavista
+seurauksista sekä voitettujen jälkeläisiä kohtaavasta loputtomasta
+häpeästä ja häväistyksestä.
+
+Vanhat naisetkin olivat puolestaan astuneet Haganpuistoon samanlaisen
+mielikuvitus- ja kuvitelmamaailman uinuessa heidän olemuksensa
+pohjimmaisessa perukassa, jonka molemmat pojat olivat saaneet
+päästää ilmoille suuruudenajanleikeissään. Hekin olivat vaeltaneet
+kesänvihreitten puiden alle salaperäisesti, itsetiedottomasti
+vallantäyteyttä ja omistusoikeutta tuntien, mystillisesti, täysin
+selvittämättömästi tuntien, että he kulkivat perityllä ja omalla
+maalla, että he olivat tarkastelemassa maita ja mantuja, alusmaita ja
+ulkotiloja.
+
+Tuolla oli Pistooli ratsastanut ensimmäisenä, huolimatta aamuisesta
+tuulenpelostaan, päässään ihmeellinen ja sadunomainen kapottihattunsa,
+jonka etuosasta kohosi ilmaan kolme valtavaa, mustaa sulkatöyhtöä
+ylväinä ja uhmaavina — päähine, joka varmasti enemmän kuin mikään muu
+naistenhattu maailmassa vaikutti uudestaan pyntätyltä ja somistetulta
+ranskalaiselta marsalkanhatulta, jollaisina me näemme ne ensimmäisen
+keisarikauden kukoistus- ja riemuvuosilta peräisin olevissa vanhoissa
+kivi- ja teräspiirroksissa.
+
+Tuolla oli pikku Emma Wigelstjerna edennyt pöyhkeänä ja nokkaviisaana
+kuin byrokratian ylevän satumaan kauppaneuvos, päässään hattu,
+josta jokainen muotikauppias sanoisi, että se näytti mustilla
+paljettipitseillä kireästi käärityltä tötteröitä, jonka taivasta kohden
+kurkottavassa kärjessä oli jotakin, joka yhtä hyvin olisi voinut olla
+päättömän Kanarialinnun ruumis, kiinalaisen mandariinin kadonnut ja
+pilallemennyt nappi tai pikku Emman makeisaarteistoon kuuluva kuivattu
+aprikoosi. Päähine, josta historiallisesti sivistynyt Göran-Jakob
+Silfverstååhl oli sanonut ystävälleen Sten Almgrenille, että se oli
+varastettu siltä Ranskan kuningatar Isabellalta, joka kerran oli
+säälittävän ja onnettoman Kaarle seitsemännen mitä kevytmielisin ja
+oikullisin puoliso.
+
+Ja heidän takanaan oli pieni Eurydike Berg liidellyt pää peitettynä ja
+haudattuna isoon, tuulelta ja auringolta suojaavaan kummitusmaiseen
+tropiikkihattuun, sellaiseen, jota jokainen ylhäissukuinen
+Mauritius-saaren nainen varmaan käyttää kävelyillään — jos hän yleensä
+tekee kävelymatkoja — ja sitäpaitsi pieni, hento keijukaisvartalonsa
+käärittynä väriloistoiseen, kirjavaan kasimirhuiviin, jonka
+aitoudesta tai epäaitoudesta kapteeni Baltzar Göran Achates Berg
+olisi ollut viimeinen, todella oikea asiantunteva, maallinen tuomari
+— huvimatkalle mukaanotettu huivi, jonka hän huolimatta muutamista
+Marie-Louise Almgrenin pienistä, heikoista ja lempeistä vastaväitteistä
+huolimatta oli kietonut ympärilleen Haganpuistoon tultua, jossa hän
+tropiikinmyrkyttämässä aurinkoisessa veressään heti oli tuntenut
+kylmyyden uhoavan tummasta, varjoisesta syvänvihreän lehtikatoksen
+alisesta ilmasta. Huivi, joka värihohtoisessa loistossaan kumminkin
+viisaan ja tarkkasilmäisen mielestä näytti kauneimmalta ja sopivimmalta
+koristukselta Eurydike Bergin perhosmaiselle sielulle.
+
+Mutta kaikista näistä kolmesta vanhasta naisesta täytyy meidän
+sanoa, että he kuitenkin sisimmässä sielussaan astuivat Haganpuiston
+klassillisille tiluksille kuin jonkinlaisina sen suurvallan
+täysivaltaisina lähetteinä, joka kerran oli omistanut ja järjestänyt
+sen kuninkaalliseksi huvilinnaksi, ja että he samalla halveksien
+katselivat yksinkertaiseen kansanainekseen, joka nyt liikkui ulkona
+jurosti, juhlallisesti tai riehakkaan kömpelösti nauttien joka
+tapauksessa hyvin ansaitusta sunnuntailevostaan, samoin kuin todelliset
+englantilaiset gentlemannit vaistomaisen välinpitämättömästi ja
+kiinnottomasti voivat katsoa halveksien neekereihin, kuleihin ja muihin
+hylkiöihin — ja eläinlajeihin.
+
+Nämä vanhat, köyhät, elämän hylkäämät, unohdetut ja laiminlyödyt
+eläkkeellä olevat pikku eukot eivät tietäneet kaikista pyhäpukuisista
+työmies- ja pikkuporvariluokkaan kuuluvista kelpo maamiehistään
+oikeastaan muuta, kuin että he olivat »työläisiä», »roskaväkeä»,
+»köyhälistöä» ja »jätkiä» — ihmisluokka, joka oli syntynyt harjaamaan
+heidän kenkiään tai tekemään heidän vuoteensa, mutta joka jostakin
+tutkimattomasta kohtalonoikusta tai suorastaan itsetietoisesta
+»sosialisesta» velvollisuuden laiminlyömisestä ja jumalattomuudesta jo
+vuosikymmeniä sitten aivan yksinkertaisesti oli lakannut täyttämästä
+velvollisuuksiaan todellisia herrojaan kohtaan.
+
+Oli täytynytkin elää niin yksinäisinä ja menneisyyteen vajonneina
+kuin Nelosen vanhat naiset voidakseen olla heti ymmärtämättä
+tai merkillepanematta sitä huomiota ja hymyilyä, aluksi varsin
+hyväntahtoista uteliaisuutta, joka heti paiskasi eristävän
+rautavanteensa pienen naisparven ympärille ja luonnonpakosta
+ja loogillisesti nosti sen toiselle tasolle kaikista niistä
+yksinkertaisista, elävistä ja luonnollisista ihmisolennoista, joita
+Haganpuisto vilisi, ja jotka nyt teillä kulkiessaan seisahtuivat
+sitä katsomaan — niin, pyhääviettävät perheet ruohikossa
+unohtivat sanomalehdet, kortinpeluun, kahvirasiat, jopa lapsetkin
+leikkinsä katsellakseen, hymyilläkseen, virnistelläkseen tai ehkä
+harmitellakseen — luonnonlaatunsa, sivistystasonsa, ikänsä ja
+sielullisen sievistymisensä mukaan. Mutta kaikki omalta kohdaltaan yhtä
+vaistomaisen oikein ja varmasti tietoisina siitä, että eukot olivat
+jotakin kirottua herrasväkeä, jotakin aivan erikoisen vastenmielistä
+yläluokkaa.
+
+Se pieni tapaus, joka likinäköisimmän mielestä niin sanoakseni
+tuli pisaraksi täyteen maljaan, se pieni piirre, joka kaikkein
+totisemmankin, juroimmankin ja hienotunteisimmankin silmissä nosti
+pienen ryhmän naurettavuuden korkeimmalle huipulle, ja joka antoi
+nerokkaan karikatyyrin sivellyksen seuralle, oli vanhojen naisten
+ja vanhan Fabian Wigelstjernan, oikeusneuvoksettaren ja pikku Emma
+Wigelstjernan yhteisen pikkuserkun odottamaton kohtaaminen.
+
+Kun jonkun suvun ilman syvempää uskonnollista elämää on onnistunut
+saada aikaan sarja virheettömiä, moitteettomia ja nuhteettomia
+byrokraatteja ja valtionkansalaisia, antaa ns. luonto tai oikku heidän
+keskelleen syntyä todellisen kummallisen hullun — ihmisolennon, joka
+niin sanoakseni edustaa ja ruumiillistaa koko suvun läpi sukupolvien
+kerääntyneen ja täysin käyttämättömän seikkailun- ja hulluudenpääoman —
+niin, pahimmassa tapauksessa koko sen kasaantuneen synninnälän. Sillä
+meidän on muistettava, että vain todelliset rukoilijat, Jumalasta ja
+Jumalassa palavat sydämet kykenevät karkoittamaan ja todella sitovasti
+kukistamaan kaikki ne pahat henget, joiden lukumäärä on legio ja jotka
+saatana on lähettänyt sielujamme lamauttamaan ja valloittamaan.
+
+Kaikki Wigelstjerna-nimiset kauppaneuvokset, hovioikeudenneuvokset,
+tarkastussihteerit ja apukamreerit olivat kukin kohdaltaan
+kumminlahjana lahjoittaneet seikkailuhalun penninkinsä tälle
+Fabianille, joka olisi voinut täyttää käyntikorttinsa loputtomalla
+ent.-sarjalla.
+
+Fabian Wigelstjerna oli ent. henkiväkirakuunarykmentin aliluutnantti,
+Torinon, Florensin ja Neapelin lähetystöjen ent. palkattu
+lähetystöavustaja, ent. vapaaehtoinen upseeri italialaisella
+sotaretkeltä 59, Puolan kapinassa 63, tanskalais-saksalaisessa
+sodassa 66 ja ranskalais-saksalaisessa 70 — ja ylipäänsä ent.
+vapaaehtoinen osanottaja jokaisessa epätaloudellisessa, mutta
+jännittävässä seikkailussa, joita Eurooppa 1850-luvulta 1870-luvulle
+saattoi tarjota haaveelliselle ja hieman teatraalisuuteen taipuvalle
+ilotulitusluonteelle ja pöhköpäälle. Jos vielä tähän lisäämme, että
+hän oli ent. talonomistajakin ja vanhaa maltalaista aatelia olevan
+kreivitär Emilia-Maria-Carolina-Saluzia-Desiderata di Sant-Cassian,
+Barissina di Ghariexem e Tabian ent. puoliso, lienemme kykymme mukaan
+määritelleet ja hengillekirjoittaneet sen henkilön, joka nyt vaelsi
+tietä pitkin suvisen sunnuntain aurinkoisten Hagan puitten alla —
+vaatetukseen ja käytökseen nähden erinomaisena täydennyksenä Nelosen
+veteraanijoukkueelle.
+
+Fabian Wigelstjerna oli puettuna helmenharmaaseen silkkihattuun,
+joka oli niin huolettoman vinosti ja painolakia uhmaavasti päähän
+pantuna, kuin hän itsekin koko elämänsä oli uhmaillut ja härnäillyt
+kaikkia painon ja kaatumisen henkiä ja vaaroja — kanariankeltaiseen,
+saketintapaiseen vaatekappaleeseen, joka oli vain kehyksenä
+pinaatinvihreälle liiville, joka oli ylt'yleensä kirjailtu punaisilla
+ruusuilla kuten tervehtynyt isorokkopotilas arvilla — liehuvan väljiin
+musta- ja valkoruutuisiin roimahousuihin: — mikä ihmeellinen Gesetz der
+Wahlverwandtschaften olikaan johdattanut hänet vanhojen neitien tielle
+juuri sillä hetkellä?
+
+Oi, kuinka lapsellinen ja tarpeeton kysymykseni onkaan. Kuinka hyvin
+tiedänkään, että se oli Jumalan tahto, lukijani, ja tiedän, että
+sinä ymmärrät sen niin olevan, jos vain silmäsi ovat auenneet ja
+nähneet, ja siksipä minun ei tarvitse sanoa sinulle enempää kuin että
+— siteeratakseni Tuhannen ja yhden yön tarinoita — »heidän kohtalonsa
+täyttyisivät», siksi saivat vanhat naiset Haganpuistossa kohdata Fabian
+Wigelstjernan.
+
+Oi, joka muistaa Fabian Wigelstjernan, voi kuvata hänen maallisen
+olemuksensa tapaa voittaa jokaisen painolain vastustusyrityksen,
+ylipäänsä hänen siirtymistään — ponnahtiko hän, hyppäsikö hän, lensikö
+hän, pyörikö hän — kukapa koskaan on todella tiennyt sitä ja kuka
+voinut kuvata sitä?
+
+Hattu kädessä lennähti hän nyt ihmeellisen nopein, siroin ja ketterin
+menuettiaskelin vanhuksia vastaan, jättäen jokaisen puolueettoman ja
+porvarillisen katselijan mitä syvimpään bileamimaiseen epäilykseen
+siitä, oliko hän jonkin sirkuksen balettimestari vaiko ihmeellisen
+talviunen jälkeen Haganpuistossa äkkiä herännyt vieras jo aikoja sitten
+unohdetuista naamiaisista, vieras, joka valon häikäisemänä ja vieläkin
+onnellisen huumaantuneena ja päihdyksissä satumaisista sampanjamääristä
+esitti iloisia keikahduksiaan, unohtaen ajan, paikan ja kaiken muunkin.
+
+Oi, kukapa voi kuvata Fabian Wigelstjernaa?
+
+Hänen ruskeista, tultatuiskivista silmistään leiskui ihailevan
+hellyyden salamia, leveä, mutta hienopiirteinen suu häikäisevän
+valkeine hampaineen oli laulava onkalo, jossa kaikuivat imartelu
+ja kohteliaisuudet, ritarilliset lauselmat, riemuhuudahdukset ja
+sanaleikit — hänen käsivartensa syleilivät yhtä vanhuksista, samalla
+kuin hänen kätensä yhtaikaa puristi sydämellisesti ja juhlallisesti
+toisen kättä.
+
+Emma Wigelstjerna sai häneltä suudelman poskelleen samalla kuin hänen
+silmänsä ja sydämensä riippuivat syvällä Eurydike Bergin hatun alla,
+ja hänen huulensa kuiskasivat ääneen kaikkien kuullen hänen sydämensä
+syvimmän salaisuuden oikeusneuvoksettarelle:
+
+— Marie-Louise — sinun silmäsi, sinun silmäsi — serkkuni — muista, että
+annoit minulle rukkaset, niin että minulla on oikeus väittää: olet
+tänään kauniimpi kuin koskaan.
+
+Oi, rouva Almgren — eccolo, eccolo — poika on ihastuttava,
+Ludvig-vainaja siinä paikassa — tehkää kuin minun äitini, rouva
+Almgren, esimerkillinen äiti — ottaessaan konjakkia antoi hän minulle
+aina ruokalusikallisen risiiniöljyä, jotta saisin inhon väkijuomiin —
+oivallinen menetelmä — kauniita, armolliseni, niitä olen uskollisena
+palvellut kuolemaan asti — mutta milloinkaan ei Fabian Wigelstjerna ole
+istuskellut Bakkuksen pöydän ääressä — foi de gentilhomme, jamais —
+
+Mutta älkäämme turhanpäiten vaivautuko kuvailemaan kuvailematonta,
+koettamaan sanoihin ja kuviin vangita tätä henkistä ja ruumiillista
+ilotulitusluonnetta, tätä kiertelevää, hyppelevää, räiskähtelevää
+roomalaista aurinkoa, joka aivan samalla huolimattomalla, mutta
+hillityllä innolla, samalla taiturimaisella ritarillisuudella ja
+huolettomuudella ja täysin yhtä vaivattomasti ja väsymättömästi
+teikaroiden oli ratsastanut toivottomien ranskalaisten
+ratsuväkirynnäkköjen etunenässä ja heiluttanut sapeliansa ja
+pistooliansa pelosta mielettömäin ja mielipuolisuudesta ulvovien
+venäläisten kasakkain keskellä.
+
+Parin minuutin ajan oli melkein hievahtamattoman hiljaista
+ruohokentillä ja teillä niin kauas kuin silmä näki tai korva kuuli.
+Salaperäisesti, jännitetysti tuntien, että saatiin ilmaiseksi olla
+näytelmän näkijöinä, odotettiin henkeä pidättäen toimintaa näyttämöllä
+— aivan oikein tuntien, että tämä oli näytelmää, että tässä oli eläviä
+symboleja, jotka esittivät kauan sitten menneitten ja unohdettujen
+sukupolvien salaperäisiä kulttiseremonioita. Ja yhtä nerokkaan
+syvästi ja yksinkertaisesti nämä katselijat käsittivät ensimmäisten
+tiedottomien vaikutelmien aikana, että todella ylhäinen aikakausi
+liikkui ja näytteli tuolla näyttämöllä.
+
+Mutta kun Fabian Wigelstjerna oli kolme lyhyttä, mutta kuulumattoman
+voimaperäistä ja sisältörikasta minuuttia räiskähdellyt, taputellut
+ja hyrrännyt vanhojen naisten ympärillä Hagan tiellä — tavallaan
+kuin kimalainen kukkakimpun ympärillä, kun vain lisäämme, että tämä
+kimalaissuvun omituinen muunnos ei kerännyt, vaan antoi makeutta ja
+ravintoa niille kukille, joiden luona se kävi — niin hän hävisi.
+
+Sanomme hävisi, sillä kukaan kuolevainen ei uskaltane vähimmänkään
+totuuden nimessä väittää, että Fabian Wigelstjerna sanoi hyvästi tai
+kumarsi tai poistui.
+
+Viimeinen, jonka vanhat naiset oikeastaan todella näkivät hänestä, oli
+kuulumattoman hullunkurinen piruetti, jonka hän hyrrätä pyörähdytti
+koroillaan hattu kädessä ja pieni ruumis kumartuneena — enemmän kuin
+kaareksi, melkein ympyräksi, niin että tukkatöyhtö lähenteli kenkien
+teräviä kärkiä — liike, jota seurasi kuulumattoman voimaperäinen
+hillittyjen, imartelevien sanojen ja kohteliaisuuksien surina.
+
+Ja niin oli hän poissa.
+
+Pyörikö hän — lensikö hän — hyppikö hän? Ehkäpä on viimeinen verbi
+oikein, se joka on lähimpänä totuutta.
+
+Sillä oikeastaanhan ei Fabian Wigelstjerna ollut muuta kuin heinäsirkka
+— iso, kaunis, väriloistoinen heinäsirkka, jollaisten me voimme
+kesällä nähdä piirtelevän loistavia yltiömäisiä, vertauksellisia
+lenkoviivojaan niityillä ja ruohokentillä — omituisia olioita, joiden
+siirtymistapa saanee muurahaisen, koppakuoriaisen ja madon syvimmän
+hämmästyksen, levottomuuden ja ihmettelyn valtaan, ja joiden äkkinäinen
+romahtaminen yhä uusiin ja valmistumattomiin ympäristöihin tarjonnee
+kesäisillä ruohokentillä ja niitten vakavammissa yhdyskunnissa ja
+väestön keskuudessa loputtomia, täysin odottamattomia murhenäytelmien,
+huvinäytelmien ja farssien sarjoja.
+
+Jos koetamme kuitenkin vielä jonkin sekunnin pitää tämän harvinaisen
+hyönteisen sielumme silmäin edessä ja tutkia Fabian Wigelstjernan
+olemusta, ennenkuin hän häviää suvisen sunnuntain seikkailusta, niin
+voimine henkisesti nähdä, että koko pikku mies on tuhansien ja taas
+tuhansien rauhattomuuden pikku pirujen ja paholaisten purema, pistämä
+ja riivaama, että koko hänen olemassaolonsa on yhtä ainoata sielun
+syyhyä, että koko hänen elämänsä heinäsirkkahyppimisensä seikkailusta
+seikkailuun, maasta maahan on ollut vain ilmauksena ja tuloksena tämän
+hänen henkensä kouristusmaisesta tarpeesta saada alati kuumeisesti
+hieroa itseään, repiä itseään, kahnata itseään uusiin esineihin ja
+uusiin ihmisiin, saadakseen lievitystä tähän syyhyyn ja balsamia
+kirpunpuremaan sieluunsa.
+
+Se kunnioittava hiljaisuus, joka kuulijain puolella oli ympäröinyt
+näyttelijöitä näyttämöllä, oli perustunut myös näitten tukholmalaisten
+pikkueläjäin puhtaasti tietoiseen kuvitteluun, jota ilman ei se näinä
+minuutteina olisi voinut olla niin kunnioittavan arvonannon leimaama.
+
+Fabian Wigelstjernan olento ja näytteleminen oli kaikkien
+täysikasvuisten mielessä ja kuvittelumaailmassa loihtinut esiin kuvan
+tarumaisesta henkilöstä, joka kahdeksankymmenluvulla ja vielä pitkälle
+yhdeksänkymmenlukua eli ja liikkui tukholmalaisessa kansantajunnassa:
+portugalilaisesta ministeristä, vicomte de Soto Mayorin kansanomaisesta
+ja tarujen ympäröimästä olennosta.
+
+Eikö se ollut Soto Mayor — »söötti majuri» — hänhän se oli!
+
+Ja tämän ruotsalaisten sanomattoman kunnioituksen tähden ulkomaalaista
+kohtaan loisti Fabian Wigelstjernan heinäsirkkaolennosta hetkeksi
+kultainen sädekehä Nelosen pienen naisparven ylle — ehkäpä he
+olivatkin vallan ulkomaalaisia naisia — jotka ovat menossa vierailulle
+Taalainmaan herttuattaren luokse — kunnes historiallisesti
+hyvämuistisemmat muistelivat, että »söötti majuri» oli kuollut jo
+useita vuosia sitten, ja tosiasiallisemmin havaintojaan tekevät näkivät
+torikorin paariamerkin, joka oli vastaansanomaton todistus siitä,
+etteivät nuo kuusi ämmää voineet olla ulkomaalaisia eikä hienoja — ja
+vanhat naiset putosivat siten kaksinverroin syvemmälle naurettavuuden
+takapihoille — paljastettuina ja läpinähtyinä.
+
+Seurasi ymmärtäviä hymyilyjä ja päänpudistuksia, tirskuntaa, naurua,
+sormella osoittelemista, luokkatietoisuutta ja luokkavihaa, heräsi
+toivo saada nöyryyttää ja kostaa, hapuillen ja epämääräisenä tosin —
+heräävä tuuli, joka suhisi kaislikossa, tunne, joka itsetiedottomasti,
+vastustamattomasti lennähti katsojasta toiseen äänen ja valon
+maagillisella nopeudella.
+
+— Kattos — kattos — no, jo ny jotakin — itsensä säästäjiä — kattos
+tommosta koreeta sänkypeittoo — ne luulee kai panttilainaston
+olevan täällä sunnuntaisin — ei, mut kyl ne nyt on raahannu koko
+vahakuvakokoelman kesälystille — kuuleks, tuo tuossa tötterössä
+on varmasti aikamoinen karvasmanteli — eiks sun kurkkuus kuiva,
+Kalson, nähdessäs niin paljon vanhaa — eläköön vanhojen koti —
+siin on Noakin vaimo, eukkoseni, taivuta pääsi hänen vanhimmalle
+leskikuningattarelleen.
+
+Mutta vielä turvallisina ja tietämättöminä ensimmäisistä
+tuulenpuuskista heitä ympäröivässä kansanmeressä jatkoivat Nelosen
+veteraanit kulkuaan eteenpäin syventyneinä ajattelemaan vain Fabian
+Wigelstjernaa ja keskustelemaan hänestä.
+
+On olemassa vanha, hyvä, mutta keksitty tarina suuren Mommsenin
+vaivoista Saksan valtiopäivien jäsenenä, tarina siitä kuinka hänen
+ystävillään ja ihailijoillaan edustajatoveripiirissä oli tapana asettua
+tiheään piiriin ihaillun ympärille estääkseen jatkuvalla mutinallaan
+ja sopotuksellaan valtiopäiväselostajia käsittämästä ystävien mielestä
+aloitteentekijälle itselleen täysin nolaavaa hyökkäystä, jonka tämä
+suuri voimanpalvoja haurain ja heikoin äänin kohdisti Bismarckiin.
+
+Voimme vähän muodostella kuvaa ja sanoa, että Wigelstjernain sukupolvet
+muodostivat pitkän aikaa kuuden vanhuksen ympärille — kuvaannollisesti
+puhuen — näkymättömän muurin, joka täydellisesti esti heiltä
+mahdollisuuden tajuta ulkomaailmaa tai kuulla sen vähitellen yhä
+äänekkäämmin lausumia arvosteluja heistä.
+
+Ketä Fabian oikeastaan muistutti? Kehen Wigelstjernoista hän eniten
+tuli? Oliko ketään samanlaista ennen Fabiania? Mitä Fabianin äitiin
+tuli, muisti Rosalie Pistolschiöld erikoisen hyvin, että vanha täti
+Nora Wigelstjerna oli ollut raskasmielinen, hiljainen ja heikkoääninen
+nainen: — »ja sellainen kostaa itsensä». Pikku Emma kysäisi hänen
+sydämelleen tavattomalla syvyydellä ja voimakkaalla, todellisella
+osanotolla: — Luuletko, että hän sai usein risiiniöljyä?
+
+Mutta oliko todella mahdollista, että hän oli ollut naimisissa
+maltalaisen kreivittären kanssa, jolla oli maurilaista verta suonissaan
+— ja joka toden teolla polveutui sulttaani Saladdinista — tai oliko se
+ihan Harun-al-Rashidista — ajatteles, jospa heillä olisi ollut poika
+— silloin olisi yksi Wigelstjerna polveutunut suorastaan Muhametista
+— niin, Marie-Louisen ivallisen olettamuksen mukaan olisi hän ollut
+oikeutettu perimään Konstantinopolin valtaistuimen tai pitäisiköhän
+ehkä sanoa — portin, — niin, kukapa tiesi, eikö hullu Fabian itsekin
+ollut muhamettilainen — hänellähän oli ollut yllään niin ihmeelliset
+housut, semmoiset roimahousut, joita kaikki muhamettilaiset käyttävät —
+niin, Fabianista ei voi koskaan tietää mitään varmasti — oliko kellään
+ollut aavistusta siitä, että hän oli Tukholmassa — kolme vuotta sitten
+oli Marie-Louise nähnyt hänet viimeksi ja silloin hän oli aikonut
+matkustaa Nizzaan.
+
+Oli kaikessa tapauksessa synti, ettei hänellä maltalaisensa kanssa
+ollut poikaa — olisi kaikessa tapauksessa ollut hauskaa, että
+olisi ollut pieni Wigelstjerna — ja sellaista sukuperää — sillä
+ei ollut olemassa muita niin ylhäisiä aatelissukuja kuin vanhat
+arabialaiset, sen oli pikku Emma lukenut eräästä kirjasta — kaksi-
+ja kolmetuhatvuotiset sukupuut olivat siellä tavallisia. — Niin, oli
+synti, ettei hänellä ollut ollut poikaa — ellei Ture menisi naimisiin,
+kuolisi Wigelstjernan suku sukupuuttoon — ja Ture ei varmasti menisi
+naimisiin, hänhän yritti vain jäljitellä setäänsä — ja silloinhan siitä
+ei tulisi mitään — sillä nähkääs Fabian oli joka tapauksessa Fabian, ja
+toista sellaista kuin Fabian ei ollut olemassa.
+
+— Tilaa elävälle vahakuvakokoelmalle — suuri, ilmainen näytös — alle
+viisikymmenvuotisilta lapsilta pääsy kielletty!
+
+Kolme iloista nuorukaista pyöräilyhatut vinossa ja pää kallellaan
+muodosti kujan tienvierelle. Kulkijat ja ruohollaistujat nauroivat
+ymmärtävää nauruaan, ja vanhukset heräsivät äkkiä tietoisuuteen
+lähentelevästä tuijottavien silmien ja pilkallisesti virnistelevien
+huulien maailmasta — yhtä kauhistuttava ja lamauttava näky heille kuin
+konsanaan jokin Dorén helvetinkuva lapsen silmälle.
+
+— Yhdistys Kansantanssin ystävät!
+
+Pistooli kävi suoraksi kuin sapeli, pikku Emma pelokkaaksi kuin rotta,
+Eurydike sulkeutui vaistomaisesti itseensä kuin kukkanen, Marie-Louise
+katsoi kirkkailla sinisilmillään virnisteleviä nuorukaisia suoraan
+ja pelottomasti silmiin, rouvien Almgrenin ja Silfverstååhlin, jotka
+useammin kuin kerran elämässään olivat saaneet kokea luokastaan
+alennettujen tavanmukaisia nöyryytyksiä, jatkaessa matkaansa kuin ei
+mitään olisi tapahtunut ja kuin he eivät olisi mitään kuulleetkaan.
+
+Pistooli silmäili joukkoa takanaan ja ympäristöä — kenraalikatsastus,
+joka saattoi hänen terveet sotapäällikönvaistonsa siihen murheelliseen
+tietoisuuteen, että oltiin toivottomana vähemmistönä, samalla kuin
+tämä tietoisuus ei millään tavalla masentanut hänen uhmailevaa
+taistelumieltään.
+
+Koko hänen olemuksensa syvimmät vaistot tunsivat tutkimatta saksalaisen
+kenraalin sanojen iäisen totuuden: Ei ole olemassa epätoivoisia
+tilanteita, on vain epätoivoisia ihmisiä.
+
+Tehden viidelle takanaan olevalle päänliikkeen, ikäänkuin tahtoen
+sanoa: vastaan teistä — liike, joka äärettömän liikuttavasti
+muistutti kanan tapaa koota poikasensa siipiensä suojaan — jatkoi hän
+turvallisesti matkaansa tokaisten huolettomasti:
+
+— Kuinka tuleekaan päivällinen maistumaan hyvältä. Eihän ole olemassa
+mitään, joka voi antaa paremman ruokahalun kuin tietoisuus siitä, että
+valmistaa ihmisille iloa. Hekin tarvitsevat hitusen hauskutusta, he
+raukat.
+
+Kolmen nuorukaisen kasvoille ja ryhtiin tuli jonkinmoinen epävarmuus
+Pistoolin kylmän, levollisen, järkkymättömän katseen edessä, ja
+joukko läpäisi ehjin nahoin ja häiriintymättä kohtauksesta, vain
+sivuuttaakseen vieläkin monia virnisteleviä kasvoja, monia pistosanoja
+ja ääneen lausuttuja mietelmiä — jonkinlaista marssimusiikkia, jolla
+tässäkin oli musiikin tavallinen vaikutus joukkoihin: se lisäsi marssin
+nopeutta.
+
+Vetäydyttiin vain niin lähelle linnan aluetta kuin mahdollista
+ikäänkuin etsien suojaa sen pyhyyden varjosta, ehkä myös vaistomaisesti
+tuntien, että kuuluttiin sinne, syvennyttiin ruokakorin sisältöön ja
+keskusteluun poikien kasvattamisen tuloksista, koetettiin viisaasti ja
+ylevästi unohtaa se vaino, kodittomuuden ja vaaran tunne ja muisto,
+joka oli tuijottanut heitä vaeltajien ja pyhääviettävien taholta.
+
+Rouva Silfverstååhl kertoi hauskan tarinan kahdesta jätkästä, jotka
+olivat yrittäneet panna hänelle jalkakoukkua, kun Kansallismuseon
+edustalla oli ollut liukasta ja hän aikoi mennä uudenvuoden vierailulle
+Marianne Diedrichsin luokse Skeppsholmenille; nämä jätkät hän taitavan
+tempun ja nopean hyökkäyksen avuin oli sijoittanut taistelutantereelle
+takapuolelleen. Pistooli muisteli humalaisten talonpoikaisrenkien
+ja rautatiejätkien ilveitä, taisteluita ja terroristiyrityksiä
+Refvelstassa, Eurydike Bergin kertoessa orjakaupoista itäintialaisilla
+ja länsimaalaisilla istutuksilla, oudoista, eksoottisista
+mielettömyyden ja julmuuden näyistä, jotka tuntuivat omituisen
+vierailta vanhan torikorin ääressä vihreiden puiden alla. Ja pikku Emma
+Wigelstjerna herkutteli Kristin Nilsson-onnettomuuden muistoissa.
+
+Poliisi — rottinki — orjanraipat — täyspanokset: se on ainoa, joka
+jätkiin tepsii.
+
+Roskaväkeä ei ole koskaan lelliteltävä!
+
+Mutta Marie-Louise, joka oli niin muukalainen maailmassa ja samalla
+niin maailmaa kokenut ja näki ikäänkuin kaukolasin läpi, sanoi lopuksi:
+
+— Sinä et kuitenkaan saa pitää huivia päälläsi, Diken-pieni — ei ole
+rohkeata eikä järkevää avata punaista auringonvarjoa, kun aikoo kulkea
+läpi hakamaan, jossa on vihainen härkä.
+
+Pikku Eurydike kääri hellästi ja rukoilevasti hymyillen loistavan
+kashmirhuivinsa kokoon yhtä nopeasti kuin hän unohti orjakapinat ja
+istutukset ja eksoottiset seikkailut. Ja äärettömän, hävittämättömän
+alaluokan ja sen mielenosoitusten halveksimisen tähden, joka asui
+syvällä näiden virkamiesten ja hoviherrojen jälkeläisten ja leskien
+vaistoissa, oli koko kohtaus pian unohdettu ja pantu kaikkien toisten
+samanlaisten Nelosesta ja muualta saatujen kokemusten sarjaan.
+
+Pistooli uneksi Refvelstan linnasta ja kulki yksin isänsä rinnalla
+uudessa kasvihuoneessa, jossa persikat ja viinirypäleet upeilivat
+auringonpaisteessa — ja hän keinui char à bancs'eissa Södermanlannin
+maanteillä Renbyholmissa asuvien serkkujensa ja Almnäsin Possein
+kanssa ja söi päivällisiä kauniissa koivulehdoissa hymyilevien järvien
+rannoilla — viettäen oikeita »fêtes champêtres», jossa viini virtasi
+laseissa ja lakeijat taitavasti ja tottuneesti vaihtoivat lautasia —
+sillä aikaa kuin nuoremmat päivällisen jälkeen leikkivät »viimeinen
+pari ulos» ja »tyttönen piiriin käy» ja muita samanlaisia leikkejä ja
+Jacquette-täti luki vanhemmalle väelle ääneen — Eurydike leikitteli
+kömpelösti ison bernhardilaiskoiran kanssa tehtaanpuiston vaahterain
+alla — Marie-Louise kuuli oikeusneuvoksen lausuvan suoraan julki
+tyytymättömyytensä maanviljelijäin olemassaolosta ja osasta istuessaan
+pienen maatilansa päärakennuksen kuistikon portailla — ja pikku Emma
+kaiveli ajatuksissaan hitaasti ja tyytyväisesti isoa, hyvinhoidettua
+nenäänsä samalla kuin hän täten askartelevan käden turvissa pisteli
+karamelleja suuhunsa — toisten huomaamatta.
+
+— Naiset ovat hyvät ja poistuvat heti!
+
+Äkkiä seisoi pitkä, sileäksi ajeltu, hovilivreepukuinen lakeija heidän
+edessään.
+
+— Että mitä?
+
+Pistooli oli noussut niin nopeasti, ettei kukaan olisi uskonut
+sellaista hänen iälleen ja vartalolleen mahdolliseksi, ja katsoi
+korkeudestaan rauhanhäiritsijään.
+
+Lakeijanääni tuli kylmemmäksi ja kopeammaksi:
+
+— Naisten on silmänräpäyksessä poistuttava täältä — Hänen
+Kuninkaallisella Korkeudeltaan on vieraita ja hän tahtoo saada olla
+rauhassa — linnan lähimmässä ympäristössä eivät kansanhuvit ole
+sallittuja — sopii huvitella hieman kauempana.
+
+Marie-Louise seisoi samassa tiukkana ja jäykkänä miehen edessä:
+
+— Nimeni on oikeusneuvoksetar Almgren — pyydän saada tietää kuka on
+antanut sellaisen määräyksen?
+
+Lakeija hymyili leveätä ja ivallista hymyä muuttamatta äänen äärettömän
+kyllästymisen ja halveksimisen sävyä:
+
+— Naisten on poistuttava — se on Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa
+määräys. Toivon pääseväni taluttamasta naisia oikealle paikalleen
+— voittehan itsekin nähdä, että te yksin olette olleet kyllin
+tunkeilevaisia.
+
+— Nimeni on oikeusneuvoksetar Almgren — — Sangen hauskaa — meilläkin on
+täällä ulkona eräs oikeusneuvos puutarhatyöläisten keskuudessa — häntä
+sanotaan oikeusneuvokseksi siksi, että hän on istunut Långholmenilla
+lyhyemmän ajan jonkin pienen rötöksen takia.
+
+Pistoolin rystyset vaikenivat sateenvarjon ympärillä:
+
+— Häpeä, vintiö!
+
+— Vaiti, akka, ja kootkaa törky koriinne. Lähtekää tiehenne, taikka —
+
+Lakeija osoitti kädellään tielle, ja linnasta lähestyi hitaasti vielä
+toinen livreepukuinen.
+
+— Calmez-vous, Rosalie — calmez-vous, je vous prie — il y a enfin
+toujours, quand on a faim et soit, quelqu'un qui vous chasse. —
+Lakeijan herraahan on nuhdeltava.
+
+Livreepukuinen punastui hieman:
+
+— Ryysyläisneitejä!
+
+Eurydike Berg oli hitaasti, äänettömästi liittänyt kätensä yhteen, ja
+hänen poskensa loistivat valkoisempina kuin ison bahyttihatun harsot
+ja pitsit: vieraan miehen kasvot olivat yöllisen tuskanunen julman
+metsästäjän kasvot — juuri samat kasvot ja sama katse.
+
+Mutta ylijuhlamenojenohjaajan tytär tarkasteli ja mittaili palvelijaa,
+linnaa, puita, ympäristöä ihmeellisen avoimin näkijänkatsein,
+ja sitten kääntyi hän ja hymyili mitä hellimmin ja lempeimmin
+oikeusneuvoksettarelle ja sanoi, ehkä yhtä odottamattomasti itselleen
+kuin Marie-Louiselle:
+
+    »Ah, ma chère, c'est la vie!
+    Il n'est point de fierté que le sort n'humilie.
+    Le courroux est pour le fat, la plainte pour le sot —
+    mais le vrai gentilhomme s'éloigne et ne dit mot.»
+
+Vanha, valkotukkainen nainen pysähtyi punakkana ja kuumissaan
+vesiviskurin ääreen Hagan veräjillä ja tyhjensi pitkin, kiivain
+kulauksin läkkikousan sisällön.
+
+— Älä juo niin kiivaasti, Marie-Louise -pieni, sanoi vanha nainen,
+saatat vilustua.
+
+— Voitko sanoa minulle, mitä se haittaisi, Eurydike-pieni?
+
+
+
+
+HENGET PUHUVAT.
+
+
+Marie-Louise Almgren yski ja oli kuumeessa. Viimeksimainittu seikka
+oletettiin siitä, että hänen kätensä tuntuivat niin kuumilta ja että
+hän valitti palelevansa. Niin maallinen esine kuin kuumemittari oli
+tuntematon ilmiö Nelosen pienessä maailmassa, eikä ollut aikaisemmin
+eikä nytkään varaa kutsua lääkäriä eikä sitä edes ajateltukaan.
+Sairauden tullessa vanhojen neitien kotiin oltiin vuoteessa, kunnes
+parannuttiin.
+
+Ja nyt makasi Marie-Louisekin siinä vuoteessa, jossa hän oli nukkunut
+siitä asti kuin hänestä oli tullut oikeusneuvos Almgrenin puoliso,
+isossa, valtavassa mahonkivuoteessa, jonka pääty oli korkea; hänen
+ruumiinsa oli vajonneena sen pehmeisiin patjoihin raskaitten
+peitteiden, aamunutun ja talvitakin painamana. Kadulla loisti paahtavan
+kuuma keskikesän aurinko, joka täytti huoneen kirkkaalla valollaan,
+mutta jonka raskas lämpö ei kyennyt karkoittamaan vilunväristyksiä
+Marie-Louise Almgrenin hennoista, väsyneistä jäsenistä.
+
+Pistooli istui keskellä huonetta syvässä lepotuolissa ja
+oli vastikään lopettanut Stockholms Dagbladin liitelehden
+ääneenlukemisen. Iso seinäkello löi kaksi raskasta, kaikuvaa lyöntiä,
+ja pieni, toogapukuisella roomalaisella koristettu pöytäkello
+Marie-Antoinette-kuvastimen alla kilahdutti perässä pari kimeätä
+läppäystä.
+
+Oikeusneuvoksetar hymyili väsyneesti ikäänkuin jollekin epäselvälle,
+sekavalle muistolle, jonka kellojen lyönnit muutamiksi hetkiksi olivat
+hänen tietoisuuteensa elvyttäneet, jatkaakseen heti unohtunutta
+keskustelunaihetta:
+
+— Ajatteles, että näyttelyssä tulee olemaan halpahintaisia päiviä —
+olisi hauskaa päästä sinne — ja todella saada nähdä — — —
+
+Pistooli puhisi halveksien:
+
+— Rakas. Marie-Louise, se on papier-mâché'ta kaikki tyyni, ja se voi
+olla hyvää lapsille ja piioille ja tukkukauppiaille, mutta ei siitä
+ole meille. Muistan totta totisesti Pariisin näyttelyn 67, kun isä oli
+siellä. Hänellä ei ainakaan ollut siitä minkäänlaista iloa — yhtä vähän
+kuin keisari Napoleonillakaan — isä myi Refvelstan ja keisari menetti
+sekä kruunun että Elsass-Lothringin perästäpäin — niin että minä olen
+saanut kylläkseni näyttelyistä. Näyttelyt ovat pelkkää ylpeyttä.
+Kunniallisia ihmisiä ja hyviä tekoja ei milloinkaan aseteta näytteille,
+mutta papier mâché'ta täytyy tyrkyttää.
+
+Vanha nainen hymyili isossa mahonkivuoteessa hiljaista, kirkasta
+hymyään, ja äkillinen ivallinen pilke välkähti ja katosi väsyneissä,
+akvariininsinisissä silmissä:
+
+— Mutta, Rosalie-kulta, siitä näyttelystähän on jo kolmekymmentä
+vuotta; olet sinä jo tällä ajalla voinut tulla hiukan uteliaaksi.
+Etkö koskaan ole utelias? Minusta oli aina hauskaa nähdä, ottaa
+selkoa uusista asioista. Gerhardilla oli aina tapana sanoa: mikään ei
+ole uutta auringon alla, mutta on sangen hyödyllistä, että ihmiset
+ottavat selvän siitä, kuinka vanhaa niin sanottu uusi on. Ja minä
+olen samaa mieltä kuin Gerhard. Olisin niin mielelläni tahtonut nähdä
+ympärilleni maailmassa, matkustella vähän. Ison vierashuoneen seinillä
+Hallituskadulla oli koko rivi kauniita italialaisia kivipiirroksia
+— olisi ollut niin hauskaa, kun olisi saanut käydä siellä — Ludvig
+varmaan taisi ne saada Gerhardin kuoltua. Minusta kuului aina niin
+kauniilta: Isola Bella, Isola Madre, Borromeon saaret. — Luulen, että
+Ludvig sai ne — olisi ollut niin hauskaa maata ja katsella niitä nyt —
+ne olivat värilliset — ne olivat hyvin kallisarvoiset ja harvinaiset
+— niissä oli taivas niin sininen ja aurinko niin lämmin — aivan kuin
+kultaa.
+
+— No, mitä aurinkoon tulee, emme voi valittaa tänään — on 27 astetta
+varjossa, Marie-Louise -pieni.
+
+— Niin, ajattelehan mikä onni, että sairastuin keskellä kesää —
+ajattelehan, kuinka olisin palellut, jos se olisi tapahtunut talvella.
+Ihminen ei todellakaan ole koskaan Jumalalle mistään kiitollinen.
+
+— Jumala on hyvä, Marie-Louise, sitä hän todellakin on — sitä olen
+viimeisenä kieltämässä. — Hän on kylläkin ollut hyvä meille — mutta
+— ei erikoisen tuhlaavainen — Marie-Louise — sangen säästeliäs
+— mutta tietenkin siksi, että saisimme huoahtaa sitten — varsin
+syvään ja pitkään. En valita, Marie-Louise, tiedät, että inhoan
+kaikkea marinaa (Pistooli rummutti pärryytyksen polvellaan olevalle
+sanomalehdelle). Päinvastoin, päinvastoin — mutta mielestäni on aivan
+liian monta, joilla on paremmat olot kuin meillä, ilman mitään syytä —
+rankaisematta. En ole tyytymätön, Marie-Louise — hyvilläni osastani,
+kuten vanha maaherra Kraemer sanoi — mutta joskus täytyy verrata —
+joka tapauksessa on sirotesokerilusikoissa jotakin vikaa, toisinaan
+on niissä liian pienet ja toisinaan liian suuret reiät, ja muutamat
+saavat osansa kaikkein suurimmista rei'istä, vaikka syövätkin leivoksia
+puutarhamansikkahillon ja vaahtokerman kera, sillä välin kuin toinen
+saa jonkin vaivaisen murusen ruisjauhopuuroonsa.
+
+Marie-Louise Almgren hypisteli mietteissään ja hämillään laihoilla,
+ohuilla sormillaan päällyslakanan hienoja, nyplättyjä pitsejä:
+
+— On paljon sellaista, jota tulee ajatelleeksi, kun täten makaa
+ja odottaa — on kuin kaikkien todella hyvien, kaikkien todella
+vanhurskasten tekojen täytyisi aivan erikoisesti tulla rangaistuiksi
+— juuri siksi, etteivät ne olleet läpeensä hyviä ja vanhurskaita
+— siksi että ihminen, jolle Jumala antoi juuri suuren hyvyyden ja
+oikeamielisyyden kyvyn, kaikkein parhaimmissa ja vilpittömimmissä
+teoissaan antoi oman inhimillisen turhamielisyytensä olla
+myötävaikuttamassa.
+
+Ajattelen Gerhardia, kun hän tahtoi tuomita tuon päätullinjohtaja
+von Morianin viranmyynnistä. Gerhardhan oli aivan oikeassa — oikeus
+oli hänen puolellaan — hän oli oikeamielisyyden puhetorvi siinä
+tapauksessa — aivan yksinkertaisesti oikeamielisyyden puhetorvi.
+Mutta samalla ärsytti häntä itseään kovin se, että hän tulisi olemaan
+ainoana vastalauseentekijänä osastossaan — hän, joka muuten aina ilman
+vastaansanomista saneli päätökset — niin että hän melkein liioitteli
+omia näkökohtiaan. Ja uskon toisinaan, että juuri harmi, loukattu
+ylpeys ja itserakkaus panivat hänen ottamaan eron, kun hänen ei
+onnistunut saada tahtoansa läpi.
+
+Ja ellei hän olisi ottanut eroa, olisi minulla
+leskioikeusneuvoksettarena eläke, ja meillä olisi aivan toisenlaista
+täällä Nelosessa — ja olisin voinut tehdä enemmän Claran ja pojan
+hyväksi. Mutta Herramme rankaisi häntä, koska hän, joka oli
+oikeamielisyydellä armoitettu, antoi henkilöllisen ylpeyden olla
+myötävaikuttamassa. Herramme tahtoi antaa vanhurskautensa urkujen
+soida, mutta Gerhard tahtoi itse laulaa mukana, ikäänkuin antaa
+urkujen olla hänen pienen äänensä säestyksenä — ja niin rankaisi
+Meidän Herramme häntä siitä pienestä heikkoudesta aivan kuin raskaasta
+synnistä.
+
+Mutta se oli luonnollisesti suuri synti hänelle, joka oli niin
+korkealla, joka oli niin rikaslahjainen.
+
+Oi, hän oli kuolinvuoteellaan niin tuskissaan minun tähteni. Hän katui
+sitä niin syvästi — ja hän ei olisi tahtonut kuolla — vain siksi, että
+hän uskoi syösseensä minut köyhyyteen ja kurjuuteen: Kuinka sinun on
+käyvä, Marie-Louise?
+
+Ja, katsos, Gerhard oli liiaksi paljon juristi ymmärtääkseen Meidän
+Herramme rajatonta armoa ja laupeutta — hänellehän Meidän Herramme
+pohjimmaltaan oli jonkinmoinen kaikkein korkein tuomioistuin —
+jonkinmoinen ylioikeusneuvos. — Ja Gerhard ei milloinkaan voinut
+ajatella, että Hän saattoi vapauttaa ihmisen pelkästä laupeudesta ja
+isällisestä hyvyydestä. Gerhard kyllä ajatteli sisimmässään, että Armo
+oli tapa katsoa sormien läpi, johon Meidän Herrallamme oikeastaan ei
+ollut oikeutta.
+
+Kas, Gerhardissa oli siinä suhteessa jotakin katolilaista — hän uskoi
+kiirastuleen — hän tahtoi, että olisi kiirastuli — hän ei milloinkaan
+voinut tuntea ansainneensa Armoa ennenkuin hän kokonaan oli kärsinyt
+rangaistuksensa. Gerhard, hän oli kyllä hieman katolilainen — siinä
+mielessä — mutta muuten hän oli täydellinen gentlemanni.
+
+Ja tämän hieman arvoituksellisen vastalauseen ilmaistuaan väsähti
+ja vaikeni leskioikeusneuvoksetar Almgren, ja hänen kapeat, melkein
+läpinäkyvät, kellertävät sormensa muistuttivat totisesti katolilaisen
+kirkon alttarin eläviä vahakynttilöitä hapuilussaan siinä vesilasia
+yöpöydältä.
+
+Pistoolin suuret, palavat sotijansilmät tuijottivat vihaisina
+näkymätöntä vihollista:
+
+— Niin, minä nyt puolestani arvelen, Marie-Louise -pieni — ja sen myös
+uskon, että tässä elämässä on kylliksi kiirastulta — ne joita ei tämän
+elämän kurjuus jalosta ja kasvata, ne kyllä menevät suoraan helvettiin.
+
+Tuiman töykeällä huumorilla, joka oli Pistoolin tapaista, hänen
+ollessaan liikutettu tai vakavissaan, lisäsi hän työntäen alahuulensa
+esiin ja nostaen ylähuulen ikäänkuin kaareksi — hänen tapansa ilmaista
+hymyilyä:
+
+— Se on, en usko, että pikku Emma menee suoraan helvettiin, siihen
+nähden on hän ollut liian kauan meidän hyvässä seurassamme, mutta
+näetkös, Marie-Louise, luulen, että sielunvaellus on luotu häntä
+varten — hän tulee kiertämään ikuisesti — ja ellei hänestä seuraavassa
+olomuodossa tule karamellitehtailijaa tai sokerileipuria, niin en
+sitten paljoakaan ymmärrä: sillä missä aarteenne on, siellä on
+sydämennekin.
+
+Mutta keskikesän auringon keskipäivänpaisteen valkoisen kirkkaan valon
+täyttäessä huoneen selkeällä, kirkkaalla ja kumminkin juhlaisalla
+loisteella, joka sai messinkihelat ja pronssiornamentit säteilemään
+ja antoi raskaille, tummille mahonkikaluillekin tumman aidon
+muskatelviinin syvän, ikäänkuin öljymäisen hohteen, jatkoivat vanhat
+naiset keskusteluaan — keskustelua, joka ehkä sikäli muistutti useimpia
+maallisia ajatustenvaihtoja, että siinä enemmän kahden yksinäisen
+sielun tarve saada puhua omista huolistaan kuin halu ymmärtää
+toisiaan, sai heidän äänensä oikullisesti ja kuitenkin rytmillisesti
+vuorottelemaan, punoutuen aiheitten samanlaatuisen sielullisen
+perussävelen pohjalla yhteensointuvaksi henkiseksi sointukudokseksi —
+keskustelua, jossa kukin pohjimmaltaan puhui vain itsestään hämärästi,
+itsetiedottomasti tuntien puhuvansa — ei maalliselle ystävälle, vaan
+sen Näkymättömän edessä, joka johdattaa ja ohjaa meidän kohtaloltamme.
+
+Pistoolin isoissa kasvoissa ja syvissä, ankarissa silmissä oli vanhan,
+pahoinpidellyn puhdasrotuisuuden raskasta hohdetta:
+
+— Minusta on aina vaikeata herätä kesäaamuisin ja nähdä valo vallan
+sädehtivänä huoneessaan — silmiin koskee niin kipeästi, että
+kyynelet pusertuvat esiin ja tahtoisi itkeä oikein perusteellisesti.
+Sentähdenhän minä vihaan näyttelyitä — vuonna 68 isä myi Refvelstan —
+näyttelyn aikana oli edustus Pariisissa maksanut paljon — ja isähän
+ei ollut niitä, jotka itseään säästävät, kun oli kysymyksessä Ruotsin
+edustajana esiintyminen.
+
+Ja joka kevät ja joka kesä virkoaa Refvelsta eloon, ja on vaikeata
+herätä aamuisin, ja iltaisin tympäisevät kaupunki ja sen kadut.
+Tiedätkö, on kauheata olla syntynyt maalla, olla syntynyt näkemään
+peltojen kylvämistä ja sadon korjaamista, näkemään puitten ja
+pensaitten viheriöivän ja kukkivan — näkemään marjojen ja hedelmien
+kypsyvän — näkemään eläimiä ympärillään — hoitamaan eläimiä — ja sitten
+joutua asumaan täten.
+
+Meillähän ei Refvelsta ollut kauan — isoisän isoisähän sen osti — ja
+isä sen myi: mutta olihan kumminkin kolme Pistolschiöldien polvea
+haudattuna Helgenäsin kirkon perhehautaan ja olihan Pistolschiöldejä
+kokonaista neljä polvea siellä syntynyt — ja se on aivan tarpeeksi,
+jotta koskaan voisi olla oma itsensä — sydämestä lähtee aina kumilanka
+Refvelstan lastenkamariin, ja kuinka vetäneekin ei se milloinkaan ota
+katketakseen — mutta yks' kaks' vetäytyy se kokoon ja sinut heitetään
+Refvelstaan nopeammin kuin ne tontut, jotka Familjjournalissa leikkivät
+kumirenkaalla.
+
+Maria-Louise Almgren nyökkäsi heikosti hymyillen.
+
+— Oi, niin että ne löivät otsansa yhteen renkaan vetäytyessä kokoon.
+
+— Tiedätkö, on asia, jota paljon olen ajatellut ja vasta nyt
+näinä viime päivinä ymmärtänyt. Oli olemassa jotakin, jota vanhan
+Jacquette-tätini oli tapana sanoa kotiopettajatarhulluudeksi — meillä
+nuorilla oli tavattoman hauskaa ajatellessamme, että kaikki lapsuutemme
+ja nuoruutemme kiusanhenget pohjimmaltaan olivat hulluja. Oi, muistan
+niin hyvin omani. Oli madame Bignot — hän ei koskaan voinut mennä
+ulos ilman päivänvarjoa, sillä hän pelkäsi kovin vahingoittavansa
+ihoaan — hänen ihonsa oli kuin meloninkuori. — Hän oli leski ja hänen
+miehensä oli omistanut ison linnan, joka oli ollut hänen suvullaan
+ristiretkien ajoista saakka — hän oli oikeastaan markiisi, mutta
+heidän sukuluettelonsa olivat tuhoutuneet vallankumouksen aikana, niin
+ettei hän käyttänyt mitään arvonimeä — ja hänen paras ystävänsä oli
+ollut vanha kenraali, joka aloitti ja lopetti jokaisen lausuntonsa
+Chateaubriandin sanoin: Homme, tu n'es qu'un songe rapide, qu'un rêve
+douloureux; tu n'existes que par le malheur, tu n'es quelque chose que
+par la tristesse de ton âme et l'eternelle mélancolie de ta pensée.
+
+Ja hänen miehellään oli linnassaan niin iso ruokasali, että hänellä
+melkein päivittäin oli nelisenkymmentä vierasta pöydässään:
+kenraaleja ja everstejä, valtioneuvoksia ja prefektejä, ministerejä
+ja lähettiläitä, kreivejä ja markiiseja. Ja kaikki he ihailivat
+ja jumaloivat madame Bignota ja sanoivat hänelle maireimpia
+kohteliaisuuksiaan ja antoivat sukkelimpien sanasutkaustensa
+ilotulituksen lailla salamoida madame Bignot'n palvotun ja ihastuttavan
+olennon ympärillä.
+
+Mutta sitten oli monsieur Bignot kuollut, ja madame Bignot oli
+matkustanut Ruotsiin levähtääkseen ja huvitellakseen ja siksi että
+Bignot'n perhe oli jollakin tavalla sukua Bernadotte'in perheelle,
+ja hän tahtoi otaksuttavasti nähdä kuinka he viihtyivät uudessa
+isänmaassaan.
+
+No, Renbyholmin serkut ja minä, me emme silloin saattaneet millään
+käsittää, että niin monet kreivit ja kenraalit olivat kituneet
+onnettomasta rakkaudesta madame Bignot'iin, sillä meistä hän oli
+hirvittävän ruma ja muistutti sammakkoa kasvoiltaan, mutta toista me
+sitä enemmän uskoimme, ja me aavistimme tämän kaiken takana olevan
+— hieman itsetiedottomasti ja selvittämättömästi tietenkin — suuren
+surun, menetetyn omaisuuden — mehän tiesimme, että isä ja Renbyholmin
+Jacquette-täti maksoivat hänelle palkkaa, ja ettei hän milloinkaan
+saanut syödä pöydässä, kun oli vieraita. No, sitten hän hukkui
+uimahuoneella, sai varmaan halvauksen vedessä. Ja isä koetti saada
+selkoa hänen suvustaan, koska hänen samoihin aikoihin piti lähteä
+muutamiksi kuukausiksi Pariisiin. — Onpa siitä jo aikoja, Marie-Louise
+-pieni — Ludvig Filip oli silloin vielä kuninkaana — ja voitko
+ajatella, että koko tarinan totuus oli se, että hänen miehensä oli
+ollut erään ravintolan hovimestari — sangen hienon ravintolan tosin,
+jossa kenraalit ja lähettiläät ja senkaltaiset ihmiset todella söivät
+päivällisiään ja illallisiaan.
+
+Ja tässä pienessä asiassa valehteli hän reippaasti vuoden jokaisena
+päivänä — kunnes hän ehkä lopulta itsekin uskoi, että hänen miehensä
+oli omistanut sen linnan.
+
+Mutta Renbyholmissa oli saksalainen kotiopettajatar — jostakin
+Reiniltä päin — ja hän oli matkustanut Ruotsiin siksi, että eräs
+saksalainen perintöprinssi rakasti häntä, ja tämän vanhemmat eivät
+tahtoneet suostua heidän avioliittoonsa — mutta hän odotti hänen
+tulevan koska tahansa, sillä hänen vanhempansa olivat hyvin vanhat,
+ja silloin hän todella voisi nauraa kuollaksensa meille ja meidän
+oloillemme. Hänen rakastettunsa isän hovissa tarjoilivat kamariherrat
+täydessä univormussa ruhtinaallisessa pöydässä. Viimeinen oli
+tarkoitettu isälle, joka vielä silloin oli kamariherra — hänestä tuli
+ylijuhlamenojenohjaaja keväällä 47.
+
+Ja Almnäsissä oli saksalainen lastenneiti, joka oli jonkun
+Mecklenburgin suurherttuan ja jonkun ruhtinatar von Platenin avioton
+lapsi.
+
+Häntä en tule koskaan unohtamaan.
+
+Hänellä oli kuparinpunainen, tavattoman iso tukka — Possen tytöt
+sanoivat, että se ulottui nilkkoihin asti, kun se oli hajallaan — ja
+hän aukaisi sen joka ilta ja kampasi sen ja verhosi itsensä sillä
+ja luki saksalaisia runoja ja väänteli käsiään ja kirosi isäänsä
+suurherttuaa ja puri huulensa haavoille — hänellä oli paksut,
+punaiset huulet, ja hyvin valkea, valkea iho, mutta kasvot olivat
+pisamia täynnä. Isä sanoi aina, että olipa hänen isänsä Mecklenburgin
+suurherttua tai ei, siitä hän ei tahtonut sanoa mielipidettään, mutta
+siitä hän oli varma, että hänen äitinsä oli ollut kuparikasari, sillä
+mistäpä hän muuten olisi saanut kaiken tuon punaisen.
+
+Niin, niin, en voi koskaan unohtaa häntä. Hänellä oli niin ihmeellisen
+villit ja nälkäiset silmät. Ja, tiedätkö, Marie-Louise, — eräänä aamuna
+keksittiin hänet pellinnuorassa riippumassa huoneessaan — pelkässä
+paidassaan ja hiukset hajallaan.
+
+Pikku raukka, hänellä oli ollut vaikeata.
+
+No, vanha Almnäsin setä Nils Posse oli aina ollut niin hieno — hän
+ostatti hautapaikan hänelle ja tilasi hautakiven ja otti sentähden
+selkoa hänen vanhemmistaan ja perhesuhteistaan — ja silloin saimme
+tietää, että hänen isänsä oli suutari Rostockissa.
+
+Mutta Jacquette-täti sanoi sitten myöhemmin minulle, kun
+minä täysikasvaneena puhuin hänelle tästä: Katsos, se
+kotiopettajatarhulluus, sehän on niin oikeata ja anteeksiannettavaa.
+Hehän tulevat vieraaseen maahan, jossa kukaan ei heistä välitä — jossa
+palvelijat nauravat heille ja herrasväet kääntävät heille selkänsä ja
+lapset inhoavat heitä. Ja silloin täytyy heidän jotenkin pitää itseään
+pystyssä, saada katsoa alas vuorostaan — sillä täytyyhän olla joku,
+johon saa katsoa alas voidakseen kestää tätä elämää — ja niin alkavat
+he valehdella — vain vähän alussa — mutta tulee ainakin tusina valheita
+päivässä — ja lopulta on koko romaani valmis. Ja tiedätkö, kaikkein
+hupaisinta on, että he kaikkein pahimmin valehtelevat toisilleen.
+Istuin kerran alhaalla puistokujan luona pienen siipirakennuksen takana
+Refvelstassa — muistathan, että siellä oli lehtimaja ja siellä istuivat
+he kaikki kolme yhdessä tietämättä minusta mitään — ja tiedätkö, se
+oli yhtä hauskaa kuin Alexandre Dumas. Mutta saanen sentään sanoa,
+että madame Bignot oli silkkaa tiistaikeittoa Almnäsin pikku Truden
+rinnalla — jos se tyttö olisi mennyt teatteriin — hänestä olisi tullut
+näyttelijätär!
+
+— Niin, niin, sanoi Jacquette-täti, ja tiedätkö, olen paljon ajatellut
+hänen sanojaan, juuri näinä päivinä.
+
+— Oi, rakas Rosalie, minullahan ei ole kokemusta tuollaisesta. Eihän
+isäni eikä appivanhempieni asema ja tulot olleet sellaiset, että heillä
+olisi ollut ulkomaalaisia opettajattaria lapsilleen — mutta Dikenin
+vanhempien luona esimerkiksi ei milloinkaan ollut niin eriskummallisia
+ihmisiä — ja häneen saanee luonnollisesti luottaa.
+
+— Niin, näetkös, Dikenin äiti, hän oli kristitty, sikäli kuin minä
+voin ymmärtää — sillä luonnottomalla tavalla kristitty, että hän eli
+Kristuksen käskyn mukaan.
+
+— Kristuksen käsky — Kristuksen morsian! Tiedätkö, Rosalie, Gerhardilla
+oli aina tapana sanoa lukijoista — muistanet sen liikkeen Tukholmassa
+viisikymmentä-kuusikymmentäluvulla — apulaispapit Wadström ja Rosenius
+— oli sekä hienoa että varakastakin väkeä mukana — jotka kärsivät
+pilkkaa Kristuksen tähden — tiedätkö, Gerhardin oli joskus tapana sanoa
+minulle — he ovat oikeassa, Marie-Louise — heillä on evankeliumi, mutta
+meillä on vain laki — heillä on armo ja meillä rangaistus. Ajattelehan,
+että Gerhard saattoi sanoa: me olemme liian raukkamaisia ja kainoja
+voidaksemme rakastaa Jumalaa oikealla tavalla, Marie-Louise, mutta
+meitä rangaistaan siitä kerran. Oi, kuinka tahtoisinkaan päivittäin
+rukoilla mahtavan jumalanmiehen John Wesleyn kanssa: God deliver me,
+and all that seek him in sincerity, from what the world calls Christian
+prudence!
+
+Rosalie Pistolschiöld hymyili töykeintä ja jurointa hymyään.
+
+— No, minä olen saanut rangaistukseni — sillä siihen juuri tahdoin koko
+tarinallani tulla — nyt olen kotiopettajatarhullu, pieni Marie-Louise,
+tiedätkö, suutani syyhyy seisoessani ja puhuessani Nybergin ja Olssonin
+kanssa ruvetakseni kertomaan heille Refvelstan tallista ja kaikista
+isän vaunuista — ja ratsustani. Vesi kihoaa kielelle, suupieliä
+kutkuttaa, ja tiedätkö, voin seisahtua keskelle katua vain katsoakseni
+yksityisvaunuja, jotka ajavat ohi — arvostellakseni siloja ja ajajan
+tapaa pitää ohjaksia — ja tiedätkö, sunnuntaina Hagassa — — —
+
+Emme puhu siitä, Rosalie-pieni!
+
+— Emmekö puhu siitä? Kyllä, juuri siitähän me puhummekin — silloin
+oli vallan vähällä, etten mennyt suoraan noitten yksinkertaisten
+nautojen luo ja puhunut kaiken kansan kuullen: roskaväki — olen
+jalosukuinen neiti Rosalie Pistolschiöld, olen ylijuhlamenojenohjaajan
+tytär Refvelstasta — Refvelstasta, joka oli melkein puolet Sörmlannin
+pitäjästä, tietäkää se. Niin, olisin voinut puhua tuntikausia
+hevosistamme ja koiristamme, vaunuistamme ja sukukuvistamme —
+sukuhopeista ja äitini jalokivistä ja venäläisistä ruhtinaallisista
+sukulaisistamme — ja kaikesta tästä tahdon puhua sekä Bergvallilla
+että Avénilla ja Järvan liikkeessä ja sanomalehtimuijan kanssa. Ja
+minun täytyy nauraa, tiedätkö, Marie-Louise, sillä kukaan ei uskoisi
+minua — he luulisivat, että minä olen hullu, kotiopettajatarhullu.
+Ajattelin juuri tullessamme illalla kotiin Hagasta, että siinä me
+kuljimme ja juttelimme juuri niinkuin Fräulein Trude ja Fräulein Irma
+ja madame Bignot Refvelstan lehtimajassa ja koetimme pitää mieltämme
+yllä. Mutta koomillisinta kaikesta on se, että meidän hulluutemme on
+puhdasta totuutta, joskin joskus tekisi mieli uskoa, että kaikki tyyni
+on unta, kuvittelua ja hulluutta — Refvelsta ja Ramsjöberg ja korkein
+tuomioistuin.
+
+Hiljaa ja äänetönnä tuli Eurydike Berg äkkiä huoneeseen ja hänen
+kevyet kätensä häälyivät hyväillen Marie-Louisen otsalla, korjasivat
+päänalusta, hyväilivät peitteellä lepääviä käsiä ja työnsivät esille
+yöpöydän vesilasin:
+
+— Minun täytyi tulla sisään sinua katsomaan, Marie-Louise — menenkö
+hakemaan raitista vettä sinulle — annan vesijohdon juosta oikein kauan?
+
+— Kiitos, Diken-pieni, istu sensijaan ja puhu meille jotakin!
+
+— Oi, rakas Marie-Louise — pikku, pikku Rosalie — minunhan on niin
+vaikeata puhua teidän kanssanne, teidän, jotka olette niin lahjakkaita
+ja selvänäköisiä. Tehän tiedätte niin paljon, tehän olette lukeneet
+niin paljon — ja minun on kaksinverroin vaikeampi ilmaista ajatuksiani,
+kun näen sinun silmäsi hymyilevän, Marie-Louise — ja tiedätkö, Rosalie,
+sinä olet kuin iso ratsastaja komean, uljaan ratsun selässä ja siinä
+seison minä, pieni, avojalkainen torpantyttö ja tahtoisin avata
+veräjän sinulle — mutta silloin annat sinä hevosen hypätä yli esteen
+ja häviät täyttä laukkaa — ja siinä seison minä tyhmine, lapsellisine
+palvelusintoineni silmät täynnä pölyä enkä näe enää suorastaan mitään.
+
+— Niin, näetkös, ajoin yli veräjän vain päästäkseni maksamasta
+veräjäkolikkoa — olen köyhä, mutta ylpeä ja hyvin viekas.
+
+— Oi, minun on niin vaikeata puhua siitä, mitä ajattelen ja tunnen ja
+näen — nähkääs, tiedän kyllä sangen paljon, mutta Jumala on ottanut
+minulta puhumisen lahjan — olen oikeastaan melkein mykkä — kuulen ja
+näen niin paljon, mutta en koskaan osaa puhua siitä — en koskaan,
+Marie-Louise -pieni — ja se on niin vaikeata. Olen aina sellainen
+kuin ollessani haaksirikkoutuneena siinä veneessä — molemmilla
+puolillani istui keltainen malajilainen ja takanani neekeripoika — se
+oli kokkipoika — hänen toinen silmänsä oli mennyt puhki pakettilaivan
+tuhoutuessa — ja he eivät lainkaan ymmärtäneet, mitä minä sanoin.
+
+Pistooli hymyili hellästi ja ivallisesti.
+
+— Marie-Louise ja minä tietenkin olemme malajilaisia — ja pikku Emma on
+neekerikeittiöpoika — ja se sopiikin sangen hyvin.
+
+— Ei saa nauraa minulle, Rosalie — silloin minun on vielä vaikeampi
+puhua — nähkääs — sen minä olen tuntenut — ja sen minä tiedän: olemme
+aivan liian vähän ajatelleet Jumalaa, olemme aivan liian vähän
+koettaneet pysytellä Hänen läheisyydessään. Meillä on ollut niin paljon
+tarpeettomia huolia, jotka ovat täyttäneet meidän päivämme pelkällä
+pölyllä. Meidän sielussamme on laskenut pölyä kaikille asioille, joiden
+tulisi kuvastaa Jumalaa — joita meidän tulisi hoitaa, niin että ne
+kaikki aina kuvastaisivat Jumalaa.
+
+Marie-Louise Almgren hymyili hiljaista, sisäänpäin kääntynyttä hymyä,
+joka täytti hänen akvamariininsiniset silmänsä suloisella, hellällä
+loisteella kuin hymyilevän enkelin.
+
+— Oi, ymmärrän sinut niin hyvin, pikku Eurydike, sinä Meidän Herramme
+valittu, sinä ajattelet, että Hän lähettää meille suuret surut ja
+kärsimykset aivan niinkuin ennen maailmassa lähetettiin hakemaan pari
+pesueukkoa tekemään isoa kevätsiivousta. Suuret surut ja kärsimykset
+merkitsevät vain sitä, että Jumala tahtoo tehdä isonsiivouksen ihmisen
+sielussa, jotta Hän oikein voisi siellä viihtyä. Sinä olet aivan
+oikeassa, Diken-pieni — on niin somaa, että sinä aina olet oikeassa —
+voisi uskoa, että olet saanut nimesi sen kreikkalaisen jumalattaren
+mukaan, jonka Gerhard aina selitti olevan etevimmän kaikista
+jumalattarista — Dike oli hänen nimensä, oikeuden jumalatar — hänen
+rinnallaan oli Afrodite pelkkä sivuhenkilö, oli hänellä tapana sanoa.
+
+Pikku Emma raotti kevyesti koputtaen ovea ja pisti nenänsä sisään
+— emme voi käyttää sattuvampaa sanontaa, kun kapeassa ovenraossa
+ei näkynyt hänen kasvoistaan muuta kuin juuri tämä yhtä paljon
+maailmanviisauden kuin vallanhimon leimaama ruumiinosa.
+
+— Rakas Marie-Louise, tahdoin vain tulla tuomaan vähän hillottuja
+orvokinkukkia, joita minulle jäi vähän jäljelle syntymäpäiviltä.
+
+Hillotut orvokinkukat olivat viimeisiä jätteitä tästä
+yhdeksänkymmenluvun ensimmäisinä vuosina muodissa olleesta, mutta
+sittemmin täysin vanhanaikaiseksi käyneestä makeistavaravarastosta,
+jonka pikku Emma Wigelstjerna pari vuotta sitten oli ostanut Percy
+Luckilta, ja ne näyttivät nyt erittäin kuivilta ja puisevilta ja niissä
+oli surullinen liidunsininen väri, joka antoi niille jonkinmoisen
+vallan erikoisen luonnottomuuden sävyn — joka muistutti kuorrutettuja,
+palsamoituja, todella sinipunervia alkoholistineniä jonkun
+raittiusagitaattorin paholaiskokoelmasta, jos sellainen kuva meille
+sallitaan.
+
+Mutta pikku Emmaa olivat uteliaisuus ja ajatus siitä, että hän yksin
+jäi ulkopuolelle, nyt kun Dikenkin oli mennyt toisten kahden luo, siinä
+määrin kiusanneet, että hän oli päättänyt uhrata jotakin saadakseen
+tekosyyn olla mukana. Ja hän oli uhrannut enemmän kuin teevadillisen
+hillottuja orvokkeja. Hän oli uhrannut luontonsa syvän, järkkymättömän
+sairauden- ja kuolemanpelon.
+
+Pikku Emma oli nuorena isänsä kodissa ensimmäisistä helppotajuisista,
+tieteellisistä teoksista lukenut basilleista, luonnon pienen pienistä
+ihmeistä, ja nähnyt vesipisaran sisältävän outoja ja kauhistuttavia
+aave-eläimiä, jotka mitä hirvittävimmin muodostuneet oliot sittemmin
+olivat tulleet näyttelemään pikku Emman mielikuvituksessa samaa osaa,
+kuin vanhojen raamattujen ja maalausten helvetinkuvien katseleminen
+oli ollut herkemmille sydämille ja aremmille omilletunnoille
+kuin hänen. Voimme myös sanoa, että ellei pikku Emma olisi ollut
+nähnyt mikroskoopin taikalasin läpi basillimaailmaa, olisi hänen
+maailmankuvansa ollut onnellisin ja sopusointuisin, mitä ihminen toivoa
+voi.
+
+Mutta basillit häiritsivät rauhaa. Ne olivat pahoja henkiä, pahan
+edustajia muuten niin hyvässä ja idyllisessä maailmassa, jotka milloin
+tahansa voivat hyökätä hyvän ja viattoman ja kunniallisen ja mistään
+pahasta tietämättömän Emma Wigelstjernan kimppuun ja riistää hänet
+pois turvallisesta, viihtyisästä maallisesta elämästä — tosin kyllä
+varmaan vieläkin ihanampaan taivaanvaltakuntaan, jossa hän saisi
+maistaa loputonta autuutta nähdessään jälleen autuaat, rakastetuimmat
+vanhempansa. Mutta niin ihmeellinen oli pikku Emman olemus, että
+vaikka halusikin jälleen yhtyä autuaasti nukkuneen kauppaneuvoksen
+ja hänen puolisonsa kanssa, ei tämä kaipaus tunkeutunut hänen tunne-
+ja toimintaelämäänsä missään muussa suhteessa. Niin, pikku Emma oli
+pohjaltaan suorastaan niin nöyrä, että hän kohtaloonsa alistuen tyytyi
+maallisen olemassaolon vaivoihin ja ilman minkäänlaista vaikeutta
+kieltäytyi odottavasta taivaallisesta autuudesta, samankaltaisella
+suopeudella ja alistuvalla uhrimielellä, joka ilmenee lapsessa, kun
+se kiitosta pyytämättä luovuttaa veljelle tai sisarelle osuutensa
+jälkiruokaan, jota se itse pitää inhoittavana.
+
+Nyt olivat kuitenkin uteliaisuus ja tiedonhalu voittaneet kaikki Emman
+arvelut, ja hän meni ylväänä kuin kuningatar Marie-Louisen vuoteen
+luo ruhtinaallisine lahjoineen — pysähtyäkseen kuitenkin puolitiehen
+ikäänkuin maistellakseen ja haistellakseen ilman basillipitoisuutta
+herkällä ja viisaalla nenällään:
+
+— Täällä tuntuu niin tuuletetulta, ettei täällä nyt juuri voine olla
+niin paljon basilleja.
+
+Pikku Emman konkreettinen kuva basillista oli pienoinen sääski
+harsonhienoine siipineen, ja sellaiset tuntisi varmaan nenässään, jos
+piti suun lujasti kiinnipuristettuna ja hengitti syvään ensinmainitun
+elimen kautta.
+
+— Rakas pikku Emma, eivät suinkaan sinun hillotut orvokkisi voi enää
+tuoksua niin väkevästi — siitä on aika monta vuotta, kun ne poimittiin.
+
+Pistoolin silmät leimahtivat kuin kipinä sankkiruudissa, Marie-Louisen
+huulet hymyilivät vain tavattoman ivallisesti, joka hymyily ikäänkuin
+heijasti ja tiivisti huoneen valkoista, hohtavaa säteilyä. Pikku Emman
+suu sulkeutui vielä lujemmin, aivan kuin tahdottaisiin väkisin pusertaa
+kaikkein happamin sitruunaviipale hänen huulilleen, mutta Eurydike
+Bergin suotiin sydämensä pohjattomassa hyvyydessä ripustaa vieläkin
+yksi verho raihnaisen todellisuuden ylle:
+
+— Niin, mutta tiedätkö, Rosalie, sain periä äitini rukouskirjan, ja sen
+välissä oli ruusu, jonka äiti oli kuivattanut mennessään ensi kertaa
+ripille, ja tiedätkö, se tuoksuu vieläkin!
+
+Pistooli nauroi sydämellisesti ja ihastuneesti, ja karkean riehakkuuden
+puuskassa tarttuen vallan liehittelevästi pikku Emmaa leukaan samalla
+hellällä hyväntahtoisuudella, kuin poikanen silittäessään isoäitinsä
+lempikissaa vastakarvaan, hän antoi pienelle tungettelijalle
+rauhansuudelman seuraavin sanoin:
+
+— Niin, rakastettu pikku Emmani, Dikenillähän on aina kyky keksiä
+valoisat puolet. Ajattelehan, jos sinä olisit perinyt kaikki makeisesi,
+ystäväiseni — niin, sinun ja minun nuoruudessani eivät ihmiset olleet
+niin höpsöjä ja mauttomia, että olisivat talloneet kukkia, Jumalalle
+olkoon ylistys ja kiitos — mutta ajattelen viisikymmenvuotista
+vadelmahilloa tai viikunoita, jotka on pantu säilöön sinä vuonna, kun
+sinä ensi kertaa pääsit ripille.
+
+Hänelle ominaisella terävyydellä ja loogillisella selvyydellä älysi
+Emma loppusanat samalla kuin hän katkeroituneen kovakätisesti puristi
+teevatia Marie-Louisen voimattomien sormien väliin:
+
+— Niin, tiedätkö, Rosalie, siitä basillikirjasta luin myös siemenen
+kestävyydestä — muistan erikoisesti, että oli löydetty vehnänjyviä
+eräästä faaraoitten ruumisarkusta, ja englantilainen tiedemies, joka ne
+oli löytänyt, kylvi osan niistä, ja niistä tuli vehnää, ja osasta hän
+leipoi leivän, joka taisi maistua vallan erinomaiselta.
+
+Loputtoman väsymyksen elein ja kaikkein hienoimmin ja kukoistavimmin
+hymyillen Marie-Louise laski teevadin yöpöydälle:
+
+— Niin, ei kai liene muuta neuvoa kuin että otan ne mukanani
+arkkuuni — nyt en jaksa enää mitään — mutta kiitos, pieni sydänkäpy,
+huolenpidostasi.
+
+Ja katkeruuden tullessa siten poispuhalletuksi pikku Emman
+niinsanotusta sydämestä, hän sai etsimänsä tilaisuuden mielieleeseensä:
+laskea oikea kätensä, sormet hieman raollaan, silmäin ylle niin että
+hän saattoi nähdä, mutta häntä ei voitu nähdä:
+
+— Oi, Marie-Louise -pieni, älä puhu noin kuolemasta — et saa laskea
+leikkiä pyhistä asioista.
+
+Hän tunsi, ettei hän nyt saanut närkästyneenä työntää luotaan kuoleman
+ajatusta ja kuvittelua huonona pilana — sillä Marie-Louisehan oli
+todella hyvin sairas, mutta sanalla kuolema oli kumminkin sikäli
+epämiellyttävä ja sopimaton »ruman» sanan kaiku pikku Emman korvissa,
+että hänen täytyi todella syvin, nuhtelevin äänin sanoa:
+
+— Tiedätkö, Marie-Louise, ei saa koskaan laskea leikkiä kaikkein
+pyhimmästä.
+
+— Kaikkein pyhimmän sai kylläkin vain ylipappi nähdä kerran vuodessa,
+luulen — ja siitä Marie-Louise ei laske leikkiä. Mutta nyt emme saa
+vallan liian kauan väsyttää häntä jutuillamme — Marie-Louise tarvitsee
+unta.
+
+Ja turvallisen topakasti Pistooli silitti äidillisesti Marie-Louisen
+otsaa, oikaisi peitteen ja lakanan, ja poistui ylväänä ja
+majesteetillisena pikku Emman ja Dikenin kanssa kuin fregatti, joka
+kuljettaa kahta pientä jollaa vanavedessään.
+
+Mutta jos Rosalie Pistolschiöld fregattina olikin kyllin hyvä
+omistamaan vanhan ruotsalaisen sota-alusnimen Urhoollisuus, niin
+voisimme purjeveneitä hänen vanavedessään sanoa vähemmän sotaisilla,
+mutta kuitenkin samantyylisillä nimillä Julmuus ja Hyvyys.
+
+Sillä mikä pieni, pahanilkinen valheenhenki onkaan pikku Emma
+Wigelstjerna hiipiessään niin tekopyhänä ja surullisena, niin
+pukevasti alasluoduin silmin ja levottomin kasvonilmein Marie-Louisen
+sairashuoneesta ja erotessaan toisista mennäkseen huoneeseensa
+huokaistessaan keuhkojensa pohjasta saakka:
+
+— Oi, jospa pieni Marie-Louise vain pian tulisi terveeksi!
+
+Sillä mitä elää ja liikkuukaan näinä päivinä pikku Emman neitsytsielun
+syvimmässä sopukassa, kun hän on yksin ja ajattelee Marie-Louise
+Almgrenin sairautta — tämän hänen serkkunsa, joka pelkästä
+armeliaisuudesta ja sukulaisrakkaudesta oli hankkinut hänelle paikan
+Nelosen linnunpesässä. Oi, pikku Emma Wigelstjerna on sangen tavallinen
+inhimillinen käenpoika, pieni, julma, nälkäinen käenpoika, joka koko
+olentonsa sisimmästä vaistosta osaa ja tietää vain yhden ainoan asian:
+syödä ja syödä pois toiset.
+
+Mikä elämän pohjaton ironia onkaan siinä, että pieni nainen, joka istuu
+huonekalujen täyttämässä Malmberginkadun neljässä ja joka on niin pieni
+ja keltainen ja kuiva ja ohut, että hän totisesti itse muistuttaa
+ripillepääsyvuotensa aikana kätköön ja painon alle pantuja viikunoita,
+joista Pistooli niin arastelematta ja iloisesti oli sairashuoneessa
+puhunut — että tämä pieni nainen on kaikkein ahnein, julmin ja
+häikäilemättömin naisten joukossa — että sillä välin kuin hän istuu ja
+lukee tai oikeimmin sanottuna koettaa uskotella näkymätöntä katselijaa,
+että hän lukee C.D. af Wirsénin »Betlehemistä Golgatalle», kehrää hänen
+uupumattomasti työskentelevä, pikku, voitonhimoinen, maailmallinen
+sielunsa hämähäkkimäisesti ja uutterasti yhtä ainoata ajatuslankaa,
+sitä ainoata rehellistä ajatusta, joka on liikkunut hänen pienessä,
+kavalassa ja viisaassa päässään Marie-Louisen sairastumisesta asti:
+
+— Jos Marie-Louise kuolee, saan luonnollisesti hänen molemmat
+huoneensa — huonekalut tietysti käly saa, tuo höperö rouva Almgren —
+mutta huoneet perin minä — minä — Emma Wigelstjerna, joka olen hänen
+serkkunsa ja lähin veriheimolaisensa — oikeastaan pitäisi minun saada
+huonekalutkin. Ja sitten minä kiinnitän sen heijastuspeilin, joka nyt
+on ullakolla, ison huoneen kulmaikkunaan, ja sitten otan punaiset
+ikkunatyynyt ja äidin pienen ompelupöydän — ja kas kuinka on oleva
+ihanaa istua siellä ja katsella väkijoukkoa — miten hauskaa tuleekaan
+olemaan.
+
+Siten ahertaa uutterasti ja hellittämättä pieni, käytännöllinen,
+maailmaatunteva ihmiseläin pikku Emman tietoisuudessa, sillä välin
+kuin »Betlehemistä Golgatalle» kauniitten mielikuvien painon alla oli
+saanut vähitellen luisua hänen laihoille polvilleen, ja koko hänen
+olemuksessaan ei ollut aavistuksen varjoakaan siitä, että Hän oli
+kärsinyt hänenkin puolestaan ristillä.
+
+Sinunkin tähtesi, Emma Wigelstjerna, sinunkin ja sinun syntiesi tähden
+kärsi Vapahtajasi ja orjantappurakruunun alla ristillä verisesti
+Hänen otsansa, sinunkin puolestasi, sinä pieni, kurja, viheliäinen
+ihmisolento, jonka sielu, niin paljastettuna ja alastomana kuin me
+sen nyt tällä hetkellä näemme, tuntuu sinusta, lukijani, ja kenties
+minustakin, niin tympäisevältä ja inhoittavalta ja oudolta, että me
+melkein unohdamme, sekä sinä, lukijani, että minä, että mekin kaksi
+olemme samaa kudosta ja samaa kaistaletta olevia ihmisiä kuin pikku
+Emma Wigelstjernakin.
+
+
+
+
+HERRA, EN PÄÄSTÄ SINUA...
+
+
+Illan tullen rupesivat huonekalut haastelemaan, kertoilemaan
+muistojaan, vaihtamaan kokemuksiaan. Kasvot ja hahmot, joita
+vanhat sohvat ja tuolit vuosia ja vuosikymmeniä olivat kantaneet,
+syleilleet ja lohduttaneet, joiden soinnin ja vivahtelut ne olivat
+oppineet ymmärtämään elämän surun ja ilon, tottumuksen ja uudistuksen
+vaihteluissa, kaikki aivankuin irtaantuivat, tiivistyivät, tulivat
+eläviksi olennoiksi ja puhuviksi ääniksi huoneen hiljaisuudessa.
+
+Nojatuolissa soikean mahonkipöydän ääressä luki oikeusneuvoksen ääni
+ääneen: »Världsmarknadenia», ja vanha piispatar Almgren istui suorana
+ja soreana keskellä isoa sohvaa, stramaljikirjailun kukkien kasvaessa
+hänen lujien, kerkeitten sormiensa välissä, ja taempana lautapelipöydän
+ääressä oven luona istui Ludvig Almgren ja virnisteli kaikessa
+hiljaisuudessa alamaisesti oikeusneuvoksettarelle ilmaistakseen, että
+nyt olisi totiveden juhlallisen sisälletuomisen aika — niin hauskoja,
+pieniä, avuttomia ja kunnioittavia virnistyksiä, että Marie-Louise
+Almgrenin melkein täytyi ääneen nauraa, maatessaan kuumeisena ja
+voimattomana isossa mahonkivuoteessa.
+
+Mutta nyt nousi piispatar sensijaan, laski kädestään stramaljikehyksen,
+suoristi pukunsa laskokset, istuutui jälleen, pani ristiin isot,
+hyvinmuodostuneet kätensä, joissa raskaat kultasormukset kiiluivat, ja
+luki kirkkain, rauhaisin ääniin tavallisen iltarukouksensa:
+
+»Oi, Herra, kaikkien sydänten tutkija, joka tutkit sydämet ja
+munaskuut. Sinä tiedät kuinka epävakaiset ovat ihmisten sydämet ja
+aivoitukset, paljon häälyvämmät kuin vedet, joita tuuli häälyttää. Oi,
+anna minulle hartautta, etteivät monenkaltaiset aatokset kuljettaisi
+minua sinne tänne. Oi, Sinä voit pitää sydämeni laivan hiljaa, Sinä
+voit kiinnittää sen ja ohjata sitä paljon paremmin kuin minä itse.
+
+Nouse, Herra, nuhtele sydämeni myrskytuulta ja rauhatonta merta, jotta
+se olisi hiljaa ja lepäisi Sinussa, esteettömästi katsoisi Sinuun ja
+pysyisi Sinuun yhtyneenä. Vie minut hengellisiin autiomaihin, jossa en
+kuule enkä näe mitään, mikä maailmallista on, vain Sinua yksin, jotta
+Sinä puhuisit minulle yksinäisyydessä, että minä halulla suutelisin
+Sinua, eikä kukaan näe sitä ja pilkkaa minua. Uudista sydämeni,
+luontoni ja mieleni! Sytytä Sinun valosi minussa, jotta se valaisisi
+niin, että sydämessäni syttyisi ja palaisi Sinun rakkautesi ja
+hartautesi.
+
+Ota pois kivisydän, että tuntisin Sinun henkesi liekin, rakkauden,
+lohdutuksen ja ystävällisen vastauksen!»
+
+Ja oikeusneuvos oli kumartunut syvään äidin käsien yli ja suudellut
+niitä, ja hänen kirkkaassa, viisaassa äänessään oli ollut totisin ja
+syvin sointunsa:
+
+— Hyvää yötä, rakas äiti, älä milloinkaan unohda rukoilla Jumalaa
+puolestani — muista, että sinun esirukouksesi ovat ainoat saatavat,
+mitkä minulla on siellä ylhäällä — ainoat saatavat — mutta tietenkin
+hyvin suuret ja kallisarvoiset saatavat — joita kukaan ei voi minulta
+hävittää — joita kukaan ei voi minulta pois ottaa.
+
+Marie-Louise oli näkevillään, että pari isoa, kirkasta kyyneltä putosi
+piispattaren käsille, ja että hän nosti ne siunaten pojan kumartuneelle
+päälle, ja valkoiset kädet olivat käyneet läpinäkyvän hohtaviksi -kuin
+olisivat nämä silmäävät valkokädet olleet pari vedenkirkasta jalokiveä
+— ja Marie-Louisen täytyi huudahtaa:
+
+— Oi, Gerhard, älä itke — ethän itke minun tähteni, Gerhard — rakas,
+rakas, Gerhard!
+
+Mutta valkoinen, kirkas hohde piispattaren käsistä kasvoi ja
+täytti huoneen ja kohosi valoisan, laskevasta hämärän auringosta
+vielä loistavan pilven lailla kattoa kohden ja vei muassaan hänen
+näkyvistään kaikkien rakkaitten ja poismenneitten hahmot ja äänet.
+Ja jälleen seisoivat huonekalut isoina ja hiljaisina, raskaitten
+varjojen levitessä seinille ja permannolle yksinäisestä, Marie-Louisen
+yöpöydällä palavasta kynttilästä.
+
+Oikeusneuvoksettaren väsyneeseen sydämeen ja raskaaseen päähän tuli
+ihmeellisen suuri ja suloinen ja valoisa varmuus. Hän risti ohuet,
+laihat kätensä rinnan yli ja huoahti syvään, syvään.
+
+Niin, niin — nyt hän sen tiesi, niin hyvin, niin hyvin. Hehän
+rukoilivat hänen puolestaan — he odottivat häntä. Rajattomassa
+laupeudessaan ja käsittämättömässä hyvyydessään oli Jumala antanut
+heidän sielujensa pukeutua poispantuihin maallisiin hahmoihinsa, jotta
+he voisivat hakea hänet, lohduttaa häntä, tukea häntä, varoittaa ja
+valmistaa häntä.
+
+Tuolla ulkopuolella pimeässä odottivat he nyt häntä, odottivat, että
+taivaallinen liekki erkanisi maallisesta kuorestaan, ja yhdessä —
+yhdistetyin voimin — kantaisivat he hänen valonsa omassa valossaan ylös
+iäisen valon porteille.
+
+Kunpa hän vain ei kävisi heille liian raskaaksi, kunpa hän vain ei,
+maallisten syntien kuonan painamana, vajoaisi syvyyksiin ja kuiluihin,
+alas kuolemaan ja yöhön — jospa heidän esirukouksensa antaisivat heidän
+käsivarsilleen voimaa kantamaan häntä — heidän siivilleen voimaa
+nostamaan hänet!
+
+Jälleen tunsi hän puolison läheisyyden, ja hän hapuili yöpöydältä
+norsunluukantista virsikirjaa, jonka hän oli saanut häneltä
+kymmenentenä hääpäivänään — siihen hän oli kirjoittanut joitakin
+englantilaisia runosäkeistöjä — tuossa — tuossa.
+
+Marie-Louisen kuumeisten, kömpelöitten sormien onnistui avata hakaset —
+kirkkailla, laajenneilla silmillä hän joi sanat ja kuuli hänen äänensä
+— oli kuin hänen äänensä, hänen rakastettu äänensä olisi lausunut ne
+hänen omilla uskollisilla, muistavilla huulillaan:
+
+    We two will stand beside that shrine,
+     occult withheld, untrod,
+    whose lamps are stirred continually
+    with prayer sent up to God;
+    and see our old prayers, granted, melt
+     each like a little cloud.
+
+    We two will lie i' the shadow of
+     that living, mystic tree,
+    within whose Secret growth the Dove
+    is sometimes teit to be,
+    while every leaf, that this plumes touch
+     saith His Name audibly.
+
+Voimattomat, väsyneet kädet päästivät kirjan luisumaan peitteelle.
+Marie-Louisen sormet hapuilivat hermostuneesti, kuin pari sokeata,
+pienoista eläintä lakanan pitseillä — rauhattomasi — etsien —
+neuvottomina.
+
+Gerhard. Gerhard.
+
+Hyvä Jumala, saisiko hän todella nähdä hänet jälleen? Oliko se
+mahdollista, suotiinko hänelle tämä onni — suotiinko hänelle todella
+tämä onni — oliko hän todella sellaisen onnen arvoinen?
+
+Oi, hänhän oli elänyt kaikki nämä vuodet ajatellen saavansa nähdä
+hänet jälleen, saavansa yhtyä hänen kanssaan jälleen. Joka aamu ja
+iltahan hän oli rukoillut hänen puolestaan ja puhunut hänen kanssaan
+rukouksissaan. Mutta nyt tunsi hän äkkiä kuin ei hänen rukouksissaan
+ja hänen uskossaan sisimmältään ja pohjimmaltaan olisikaan koskaan
+ollut oikein elävää voimaa. Ne olivat olleet enemmän kevyitä, arkoja
+unelmia ja haavekuvia kuin todella elävää, sytyttävää, uskonvarmaa
+voimaa: rukoukseen järjestettyjä sanoja, mutta ei yhteen muurattuja
+kuin, kivet hengen temppelissä, joka voi kaiken, joka yksin voi kaiken.
+Heijastuskuvia olivat ne olleet, ei itse todellisuus.
+
+Tämä hänen uskonsa jälleennäkemiseen ja yhtymiseen vainajan kanssa
+oli ollut enemmän ikäänkuin mielikuvituksen leikittelyä lohdun ja
+unohduksen saamiseksi kaikista päivän vaivoista, neulanpistoista ja
+huolista, kuin kirkkaille, tietoisille, uskonvarmoille silmille alati
+näkyvissä oleva päämäärä. Mutta nythän hän tiesi melkein peloittavan
+selvästi, että juuri tämä lohduttava haave ja houkutteleva kangastus
+oli alaston, pääsemätön todellisuus.
+
+Tuolla oven ulkopuolella — kuolemanyön pimeydessä — siellä odotti häntä
+se, josta hän oli uneksinut niin monissa, häälyvissä, toivottomissa
+unelmissa. Hän tunsi melkein kuin se olisi ollut hänen huoneensa
+oven takana — kuin olisi kylmä, outo, jäätävä viima uhonnut sen
+raoista kuoleman ja iäisyyden avaruuksista. Ja juuri tämä varmuus,
+että vuosikymmenten haaveet ja heijastuskuvat olivat pääsemätöntä
+todellisuutta, täytti hänen sielunsa hämärällä, herpaannuttavalla
+hädällä.
+
+Sillä nyt hän äkkiä tiesi, että hän itse istui tuolla ulkopuolella
+kylmässä, mustassa pimeydessä, että hänen raihnaisen, maallisen
+vaatetuksensa ylle lankesi jäätävän kylmä sade, että hänen sielunsa
+istui yksin ja vilussa värjöttäen yössä raskaan, suljetun oven takana,
+joka vei tuomion, paratiisin ja iäisyyden valtakuntiin. Sillä välin
+kuin sisäpuolella valossa olivat rakastetut edesmenneet, odottaen
+häntä valkein, lämpöisin vaattein, jotka olivat rukouksista kudotut,
+rakkauden kyynelillä puhtaaksi pestyt.
+
+Mutta sinne vei tie vain Hänen kauttaan, joka on tie, totuus ja elämä,
+sielun Ylkä, ristillä vertavuotava maailman Vapahtaja.
+
+Ja henkisen maailman läheisyydestä, henkielämän pääsemättömästä
+todellisuudesta kasvavan tietoisuuden ohella kasvoi hänen sielussaan
+tietoisuus siitä maailmasta, siitä elävästä todellisuudesta, joka
+kantoi nimeä Marie-Louise Almgren — siitä, että hän oli aivan erikoinen
+ihminen, ihmissielu, jolla oli juuri se nimi, jonka tuli tehdä tili
+Kaikkinäkevän ja Kaikkivoivan kasvojen edessä — jonka tuli vastata
+siitä, mikä oli hänen huostaansa uskottu. Elämähän ei loppunut
+kuolemassa, mutta niin ei myöskään elämän hedelmät, ihmisen teot: —
+Minä — Marie-Louise Almgren — saan vastata kaikesta — unohdetusta ja
+laiminlyödystä kuin myöskin rikkomuksista.
+
+Rajaton ja nimetön hätä tunkeutui hajottavana koko hänen olentoonsa,
+ruumiiseensa ja sieluunsa — se oli sitä rajatonta tuskaa, joka
+vapisuttanee kasvia, kun sen juurisäikeet temmataan mullasta, jossa
+se on kasvanut kautta vuosien — hätä, joka vihloi kuin ruumiillinen
+tuska mielipuolisuuteen ja menehtymiseen asti. Ja melkein huutona hänen
+särkyvästä sydämestään puhkesivat hänen huuliltaan rukouksen sanat:
+
+»Jumala — Jumala — Herrani ja Jumalani — pyydän Sinulta armoa —
+minä tiedän sen, minä tiedän sen — minä olen aivan arvoton Sinun
+armoasi saamaan — en ansaitse pienintäkään ropoa Sinun armostasi
+— olen huonompi maan matosta, Herra — sillä se ei koskaan noussut
+Sinua vastaan tottelemattomuudessa ja synnissä — Herra, tee kanssani
+mitä tahdot — olen koiraa kehnompi, sillä se on kuitenkin uskollinen
+herralleen — Herra, Herra, Jeesuksen Kristuksen tähden — armoa, armoa!»
+
+Ei, hänen täytyi saada joku luokseen — hänen täytyi saada Eurydike
+rinnalleen — Eurydike, joka tiesi kaiken, joka ymmärsi kaiken — joka
+tunsi taivaalliset salaisuudet.
+
+Marie-Louise nosti heikon, väsyneen kätensä ja löi sillä seinään viisi
+lyöntiä: Dl I! K! E! N! — ja jälleen viisi lyöntiä: D! I! K! E! N!
+Oi, jospa Jumala olisi armollinen! Antakoon Hän Eurydiken kuulla ne —
+antakoon Hän hänen ymmärtää ne.
+
+D! I! K! E! N!
+
+Hän tunsi tuskanhien jäätävän otsalla.
+
+Isoon huoneeseen vievä ovi aukeni äkkiä — äänettömästi — ja
+Marie-Louisesta tuntui kuin olisi kuolema astunut hänen kynnyksensä
+yli pimeästä, joka ammotti mustana ja tyhjänä tuolla puolen. Mutta
+se olikin Eurydike, joka liukui esiin läpi huoneen hämyisän, heikon
+valaistuksen, ihmeellisen hauraana ja ylimaallisena. Valkoinen tukka
+otsan yllä loisti sädekehän lailla, ja hänen suurissa, syvissä
+silmissään oli lempeitten, viileäin kesäöitten vilpoisuutta, ja se ei
+ollut enää ihminen, vaan ihmisen elävä sielu, joka kumartui kalpean,
+voimattoman Marie-Louise Almgrenin yli.
+
+— Marie-Louise -pieni — älä ole levoton — kuulen sinua, kuulen sinua
+niin hyvin. — Jumala on kanssamme, rakkaani — Jumala on luonamme. Oi,
+pieni sisareni, älä sure, älä sure — Kuinka voit surra, kun on olemassa
+Jumala. Ei ole olemassa surua, onhan vain Jumala.
+
+Marie-Louisen ääni kuului käheältä ja heikolta kuivilla huulilla,
+kaukaiselta kuin hukkuvan ääni suurten, hiljaisten vetten yllä:
+
+— Olen niin hädissäni, Diken pieni — olen niin levoton. — Voi,
+jospa tietäisin, että saan anteeksi — Eurydike — miksi, miksi olen
+laiminlyönyt mennä ripille niin pitkään aikaan. Tahtoisin niin
+mielelläni mennä ehtoolliselle — nyt — nyt — mutta on liian myöhäistä —
+liian myöhäistä. Tahtoisin niin mielelläni kuulla sinun lukevan minulle
+jotakin — jotakin sinun esi-isistäsi — niistä, jotka todella ovat
+eläneet — olleet ihmisiä kuten mekin — mutta voittaneet.
+
+Raskaat, kuumat kyynelet polttivat kuin sulava, kalvava lyijy
+oikeusneuvoksettaren poskilla.
+
+Nyt vastasi Marie-Louiselle sellaisen suvun jälkeläinen, joka kautta
+sukupolvien on elänyt yläpuolella kaikkien kirkkojen, Jumalan
+välittömässä läheisyydessä, ihmeellisen levollisella ja hymyilevällä
+äänellä, viileästi ja virkistävästi kuin lempeä iltatuuli, viisaasti ja
+ylimielisesti kuin salaisiin tietoihin vihitty ja kätketyillä voimilla
+varustettu:
+
+— Oi, rakas, Marie-Louise -pieni — kenen papin luulet tulevan yöllä
+köyhän, tuntemattoman naisen luo — keskellä yötä. Tiedätkö miten hänet
+saisi hereille? — Onko heillä yökelloja kuten lääkäreillä? — Oi, ei,
+Marie-Louise, sinun täytyy mennä Jumalan luo ilman välikäsiä — — —.
+
+— Eurydike — sinulla on niin kaunis ristiinnaulitun kuva sohvasi
+yläpuolella — tahtoisin niin mielelläni katsoa sitä — nyt — pitää se
+luonani — tässä vuoteella — katsoa sitä — katsoa sitä — koskea Hänen
+jalkoihinsa — vain kevyesti koskettaa Hänen jalkojaan — Jeesuksen
+jalkoja.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Marie-Louisesta tuntui kuin olisi Eurydike nopeammin kuin hänen
+sanansa kadonnut ja tullut takaisin, ja sijoittanut pystyyn pehmeälle,
+punaiselle silkkityynylle seinän ja vuoteen väliin kellahtavan
+norsunluukrusifiksin hänen eteensä — hänen silmiensä näkyville,
+kättensä ulottuville.
+
+Valkoisista jäsenistä levisi valkea, pehmeä hohde, kuin jostakin
+juoksevasta ja kuitenkin hienon hienosta tomuhiukkasista kokoonpannusta
+aineesta — kuin juoksevasta, valkeasta harsovirrasta — kuin miljoonista
+himmeistä heikosti, heikosti hopeahohtoisista säkenistä — tulesta —
+eikä kumminkaan tulesta — aineesta ja kumminkin hengestä. Ja valkeat
+aallot leijailivat pehmeästi hyväillen Marie-Louisen koko olentoon ja
+olemukseen, nostivat hänet, kantoivat häntä, täyttivät hänet. Mutta
+väräjävän, valkoisen hiljaisuuden läpi lankesi Eurydiken ääni hänen
+luokseen kuin jostakin kaukaisilta viileiltä kukkuloilta:
+
+— Otin mukaani pienen kirjan, jota sain lukea ääneen äidilleni hänen
+viimeisen sairautensa aikana se on äitini isän kirjoittama — hänen
+päiväkirjansa äidinäitini viimeisen sairauden ajoilta — hän omisti
+Hjulshammerin Västmanlannissa — hän ja äidinäitini olivat serkuksia
+— he olivat molemmat nimeltään Ehrencreutz — se oli yksi äitini
+lempikirjoista — ja luen sitä itse hyvin usein.
+
+Eurydike piti ristityissä käsissään ohutta, kapeata ja pitkänomaista
+nidosta, joka oli sidottu hopeanharmaalla silkkinauhalla — kirja, jota
+hän kaiken muun lisäksi rakasti siksi, että se ikäänkuin jollakin
+salaperäisellä tavalla oli omistettu hänelle niiden sanojen kautta,
+jotka olivat kirjoitetut sen ensimmäiselle sivulle: Tämä kirja
+omistetaan rakkaalle tyttärelleni, jalosukuiselle rouva Ingeborg
+Stelleniukselle o.s. Ehrencreutz tänä 22. maaliskuuta 1848, jolloin
+hänen esikoisensa vietiin kasteelle ja sai nimen Marianne Christina
+Eurydike.
+
+— Lue sinä, rakkaani — jospa tietäisit kuinka olen tyyni nyt — kuinka
+hyvä sinä mahdatkaan olla, Diken pieni, joka voit tuoda sellaisen
+rauhan tullessasi. Kuinka lähellä häntä lienetkään — sinä rakas pieni,
+kuinka hyvä sinä olet minulle — kuinka hyvä Jumala onkaan, joka salli
+sinun tulla minun tyköni tänä yönä.
+
+Oi, kuinka olen levollinen — Herra Jeesus Kristus — niin levollinen,
+niin rauhallinen — Sinun läheisyydessäsi, Herra!
+
+Lue minulle, Diken! Haluan niin saada kuulla niistä, jotka todella
+ovat olleet olemassa — jotka tuntee tai tunsi — sinun oma äitisi ja
+äidinäitisi. — — —
+
+Ja Marie-Louisen silmien levätessä Vapahtajan kärsivillä kasvoilla, ja
+hänen käsiensä ollessa ristissä Hänen puhkaistujen jalkojensa ympärillä
+luki Eurydike Berg äidinisänsä päiväkirjaa kuolinvuoteen tuskista ja
+iäisyyden autuaallisuudesta kirkkain, hiljaisin äänin, joka oli kuin
+tuhansien pienten, hauraan kirkkaitten hopeakellojen kaukainen kaiku.
+
+Marie-Louisen valtasi suuri, melkein horrosmainen rauha ja oli kuin
+hän olisi kuullut vain osia luetusta — mutta juuri nämä osat hän
+kuuli ja ikäänkuin näki ja eli äärettömän selvästi — sillä välin
+kuin hän jälleen pitkät ajat ikäänkuin vapautui ja unohti kaiken
+vaikeitten, kärsivien kasvojen edessä, jotka niin tutkivina mutta
+rakkaudentäyttäminä katsoivat häneen alas ristiltä.
+
+ »Toivoni on tämän kirjan avulla saada tytärtäni ja hänen
+ jälkeentuleviaan varten säilytetyksi ne ajatukset ja sanat, jotka
+ vaimoni sairautensa aikana puhui. Hänen lempeän äänensä sointua,
+ jota tuskat eivät milloinkaan pystyneet kärjistämään, on minun ollut
+ mahdotonta saada näihin lehtisiin. Vahvistakoon tämä yksinkertainen
+ kertomus hänen kärsimystensä vuoteelta niitten uskoa, joilla on hänen
+ vertaan sydämessään.
+
+ En ole voinut nähdä Jumalan hengen niin ilmeisellä ja näkyvällä
+ tavalla vaikuttavan rakastetun puolisoni kidutettuun ja kuihtuneeseen
+ ruumiiseen — en ole voinut kuulla niitä autuuden sanoja, joita Henki
+ pani hänen huulilleen kesken kauhistuttavinta hätää ja kuolemantyötä,
+ näkemättä näissä, epäilemättä hengellisissä tapauksissa voimakkaimpia
+ todistuksia ylösnousemuksesta ja iäisestä elämästä.
+
+
+ Hjulshammar 8 kesäkuuta 1836.
+
+ Rakkaan vaimoni tila huononee. Sisäelimissä piillyt paha nousee yhä
+ ylemmäksi. Hän tuntee itsensä sangen raukeaksi, ja ensi kertaa hän
+ puhui avoimesti kanssani pikaisesta lähdöstään: »Herra kutsuu minua —
+ olin toivonut saavani jäädä luoksenne vielä kauaksi aikaa. Ingeborg
+ on niin pieni — rakasta ja hoida häntä hellästi — häntä täytyy ohjata
+ rakkaudella. Meidän täytyy olla rakastavia.»
+
+ Neljäntenä päivänä hän kirjoitti lapsuudenystävättärelleen Clementine
+ de Landas Wyborghille Amsterdamiin — hän kuuluu sukuun, joka on ollut
+ meille läheinen kautta sukupolvien.
+
+
+ 10 kesäkuuta.
+
+ Päivä on ollut tyyni ja hiljainen. Hän teki lopputilin itsensä kanssa,
+ tutkisteli mennyttä elämäänsä, tunsi ja tunnusti syntisyytensä, mutta
+ hänen katumuksensa oli Jumalan hyvän lapsen katumusta: »En ole ollut
+ Herran palvelijatar — ei, minä en saa omistaa sitä nimeä.» Kuitenkin
+ hän rauhoitti sydäntään toistamalla sanoja: »Jos teidän syntinne
+ veriruskeat olisivat, niin heidän pitää lumivalkiaksi tuleman.» —
+ »Oi», sanoi hän, »tämä on kylliksi, tämä on riittävästi, tämä on
+ kaikki, mitä minä tarvitsen. Tahdon nähdä Vapahtajan, tahdon nähdä
+ Jeesuksen — en voi sanoa itseäni Jumalan palvelijattareksi, mutta olen
+ kumminkin Hänen lapsensa.»
+
+ Tämän päivän iltana ollessamme ulkona puistossa, jonne hän kulki
+ käsivarteeni nojaten, horjuen ja heikkona, toisti hän vielä tätä
+ kohtaa: »Jos minun syntini veriruskeat olisivat — — —.» Olemme
+ alkaneet lukea Hebrealaiskirjettä. Varsinkin nämä sanat lohduttivat
+ häntä: Taivaat ja maa pitää hukkuman, mutta sinun sanasi ei pidä
+ hukkaantuman.
+
+ Eilen hän puhui tunnin Ingeborgin kanssa — vakavasti ja lempeästi
+ — ja pyysi, ettei hän milloinkaan unohtaisi Kristusta: »Sinun
+ täytyy pysytellä Vapahtajan luona, lapseni, on niin hyvä olla Hänen
+ käsivarsillaan».
+
+
+ 26 kesäkuuta.
+
+ Jo kuusi päivää ovat kaikki vatsan toiminnat olleet lamassa. Marianne
+ ei voi syödä eikä juoda. Hänellä on kovia tuskia, kuten hän itse
+ sanoo, paljon kovempia kuin lapsivuoteessa. Hän sanoi: »Minun
+ on nälkä, minun on jano! Mutta minua vahvistaa se ajatus, ettei
+ ole olemassa mitään kärsimystä, jota Jeesuksen ei olisi täytynyt
+ kestää. Oi, mikä rakkaus! Hänhän meni _vapaaehtoisesti_ niin suureen
+ kärsimykseen.»
+
+
+ Iltapäivällä.
+
+ Tuskat ovat kovin kovat. »Kärsin marttyyrin lailla. En napise, sillä
+ tiedän ansainneeni kaikki nämä kärsimykset, mutta olen liian heikko
+ kestämään niitä. Oi, kuinka kärsin. — Pelkään, että mitta on liian
+ kukkurainen, ja etten osaa ylistää ja kiittää Jumalaa tuskissani.»
+
+
+ 29 kesäkuuta.
+
+ Illan tullen alkoivat tuskat uudelleen entistä ankarampina. Toisinaan
+ tuntuu hänestä kuin kulkisi tulivirta hänen ruumiinsa läpi, toisinaan
+ ikäänkuin viillettäisiin hänen ruumistaan molemmilta puolilta
+ partaveitsillä; mutta kesken kaikkien näitten kauheitten tuskien
+ ei hänen huuliltaan kuule vähäisintäkään nurinaa. Eilen illalla
+ tuskien ollessa niin vaikeita, että hänen huuliltaan pääsi useita
+ tukahdutettuja huudahduksia, hän sanoi: »Rukoilkaa puolestani,
+ minulla ei ole voimia rukoilla». — Ja siitä huolimatta hän huudahti
+ kohta senjälkeen hirvittävimmän ahdistuksen aikana: »Oi, Jeesus,
+ Vapahtajani, armahda minua, ota minut käsivarsillesi.» — Hän sai
+ hetkiseksi rauhan, mutta heti palasivat tuskat uudella voimalla
+ jälleen: »Näen tässä Jumalan käden, mutta se pitelee veistä kuin
+ Abraham uhratakseen lapsensa.»
+
+ Luin hänelle 22 psalmin.
+
+ Illalla hän kutsui Ingeborgin sisään, puhui kauan hänen kanssaan
+ Jeesuksen iäisestä ja ihmeellisestä armosta, sekä ripusti lopuksi
+ hänen kaulaansa hopearistiketjun, Ehrencreutzien morsiuskoristeen,
+ jonka äitivainajani yksitoista vuotta sitten kyynelehtien kiinnitti
+ Mariannen kaulaan — meidän hääpäivänämme. Saatoin tuskin hillitä
+ liikutustani — meidän hääpäivämme. Mutta hän painoi vain Ingeborgin
+ rintaansa vasten ja sanoi: »Katsos, näin kantaa Hän pieniä
+ karitsoitansa.» Ajattelin sitä tunnuslausetta, jonka isoisäni isä oli
+ antanut Ehrencreutzeille: »Mein' Ehr' ein Kreutz.»
+
+
+ 1 heinäkuuta.
+
+ Kun yö tuli, jäi Marianne lepotuoliinsa ikkunan ääreen. Hän lepäsi
+ siinä puoliksi makaavassa asennossa kuin ristillä, tekemättä
+ ainoatakaan liikettä. Ikkunat olivat auki ja yö ihana; kuu levitti
+ hohdettaan muuten pimeään huoneeseen, ja ilma oli viileä runsaitten
+ sadekuurojen jäljiltä. Mutta jano ahdisti häntä sietämättömästi
+ huolimatta tästä yön viileydestä. Hän ei voi nauttia teetä eikä vettä.
+ Me pesemme hänen päätään ja kostutamme hänen huuliaan jääkylmällä
+ vedellä, mutta jääkään ei tuntunut hänestä kyllin kylmältä: »Nyt voin
+ tajuta niitä tuskia, mitä Vapahtajamme ristillä kesti, kun Hän huusi:
+ minä janoon.»
+
+ Ajatus, että Jeesus hänen tähtensä ja hänen sielunsa pelastukseksi oli
+ kestänyt samankaltaisia kärsimyksiä, lohduttaa ja vahvistaa häntä,
+ niin, tekeepä hänet melkein ylpeäksi: »Oi, nyt tiedän paljon paremmin
+ kuinka Hän on meitä rakastanut». Kahden aikana hän vaipui syvään
+ tajuttomuuteen eikä luullut enää saavansa nähdä auringonnousua, mutta
+ sitten hän heräsi, kun Kala-Antti astui veneeseensä laiturin luona
+ lähteäkseen soutamaan ja pyydyksiään kokemaan. Hän heitti sangon
+ veteen, nosti sen takaisin ja alkoi juoda. Marianne seurasi avatusta
+ ikkunasta jokaista hänen liikettään: »Oi, jospa saisin juoda koko
+ sangollisen».
+
+ 7 ja 8 välillä luin hänelle joitakin jakeita Ilmestyskirjan
+ viimeisestä luvusta. Sanojen jälkeen: »Joka janoo, se tulkoon, ja joka
+ tahtoo, se ottakoon elämänvettä lahjaksi», hän huudahti: »On sanottu,
+ että Karitsa itse on johdattava meitä eläväin vesilähteitten tykö». —
+ Ingeborgille hän sanoi: »Ole aina Jumalalle kiitollinen siitä, että
+ voit syödä ja juoda. Minun on nälkä, mutta en voi syödä. Minun on
+ jano, mutta en voi juoda. — Mutta olen Jeesuksen jalkain juuressa.
+ Minulla on vallan pienoinen ja ahdas paikka, mutta en pyydäkään
+ suurempaa, vaan pyydän ainoastaan, että Hän pitäisi minut siinä.
+
+ »Tein yöllä syntiä, kun rukoilin Jumalaa heti ottamaan minut täältä
+ pois ja vapauttamaan minut tuskistani. Minua murehduttaa, kun minulla
+ on ollut toinen tahto kuin Herran. Oi, viiniköynnös on karsittava,
+ jotta se antaisi hedelmää, ja timantti on hiottava, jotta se
+ voitaisiin kiinnittää kuninkaitten kuninkaan kruunuun. Minusta tulee
+ kivi Herran kruunuun».
+
+
+ 6 heinäkuuta.
+
+ Olemme kaikki olleet valveilla koko yön. Tämän tästä pääsi häneltä
+ lyhyitä huudahduksia: »Olen taivaassa — näen taivaan — puhu vain
+ sydämelleni, Herra». — Hänellä on oikeastaan kaikkein ihanimpia
+ kokemuksia. Pyhä Henki ilmoittaa hänelle kaikkein syvimpiä
+ salaisuuksia Kristuksen rakkaudesta, jotka muutoin jäävät meille
+ muille salatuiksi. Marianne nousee kirkkaudesta kirkkauteen, kuten
+ Paavali sanoo kuvatessaan Jeesuksen Kristuksen kunniaa ja kirkkautta.
+ Näin hänen huuliensa avautuvan ja siirryin lähemmäs vuodetta
+ kuullakseni hänen sanansa:
+
+ »Oi, kuinka nyt sainkaan kokea Vapahtajani rakkautta. En ole
+ milloinkaan tuntenut sitä niin. Oi, kuinka mielelläni soisinkaan, että
+ kaikki ihmiset saisivat, kuten minä tällä hetkellä, tuntea kuinka
+ Jeesus rakastaa.» — Jonkin minuutin kuluttua hän sanoi: »En ole
+ milloinkaan pitänyt maata niin kauniina kuin tänä vuonna, ja kumminkin
+ jätän sen iloiten — toinen maailma on vielä paljon kauniimpi.
+ — Tiedätkö, olen niin iloinen siitä, että Clementine tulee.» —
+ Nähdessään minun hämmästykseni, hän hymyili: »Ei, en houri, rakkain,
+ Clementine tulee. — Voit luottaa minuun — aina.»
+
+
+ 7 heinäkuuta.
+
+ Hän on surullinen ajatellessaan kaikkia niitä, jotka eivät ole
+ yhtyneet Jumalaan Hänen Poikansa kuoleman kautta ristillä. Hän
+ näkee iäisyyden edessään, mutta näkee sen kaksinaisena: taivaana ja
+ helvettinä. Se rakkaus, jonka Jumala on pannut hänen sydämeensä,
+ synkkenee tästä ajatuksesta. Hän mm. syyttää itseään siitä, ettei
+ ole kyllin kestävästi ja vakavasti kehoittanut niitä monia, jotka
+ hän tuntee, uskomaan Poikaan saadakseen iäisen elämän. Yöllä hän
+ huusi äkkiä syvän vakavana: »On olemassa helvetti, niin, on olemassa
+ helvetti — ja annetaan niin monien sielujen mennä kohti kadotustaan.»
+
+
+ 10 heinäkuuta.
+
+ Tänään tuli Mariannen rakas ystävätär ja lapsuuden uskottu Clementine
+ sekä hänen veljensä parooni Benedikt Hoogebom de Landas Wyborgh —
+ he eivät ole säästäneet aikaa eikä rahaa ehtiäkseen tänne. He ovat
+ neljättä polvea suvussaan, joka on ollut läheisimmässä ystävyys- ja
+ liikesuhteissa Hjulshammarin Ehrencreutzien kanssa. Viisi vuotta
+ sitten olivat he viimeksi täällä. — Herra, kuinka onkaan kaikki
+ muuttunut siitä ajasta!
+
+ Marianne tuli heidän saapumisestaan ilmeisesti paremmaksi, ja hän
+ ja Clementine ovat viettäneet koko päivän rukoillen. Vierashuoneen
+ ikkunasta saatoin kuulla heidän äänensä — kyynelet virtasivat
+ poskilleni. Milloinkaan ei saksan kieli ole soinut niin suloisena kuin
+ heidän rukoilevilla huulillaan: »Du bist das Leben meiner Seele, Du
+ der Jubel meines Herzens — — Möge ich hinabsinken in den Abgrund des
+ Meeres deiner gütigsten Milde — — O verzehrendes Feuer, o mein Gott
+ vernichte und verzehre mich ganz in Dir — — Wie gross bist Du, König
+ der Könige und Herr der Herrscher, der Du den Sternen gebietest, und
+ einem elenden Menschen, einer Braut von der Erde dein Herz schenkst».
+
+
+ 13 heinäkuuta.
+
+ Viimeinen kamppailu on alkanut. Päivä lähenee loppuansa, yö joutuu,
+ mutta Jumala, joka aina on ollut hänen aurinkonsa ja hänen kilpensä,
+ pysyy sinä loppuun asti. Jeesus jää hänen lähelleen, Hän taistelee
+ hänen kanssaan; Hän voittaa hänen tähtensä kuoleman. Hän kantaa häntä
+ käsivarsillaan kuin rakkainta karitsaansa ja vie hänet siten ilman
+ pelkoa kauhujen kuninkaan ohi. Sillä hetkellä, kun tuskat nousevat
+ kovimmilleen, Jeesus lohduttaa häntä vuodattamalla hänen sydämeensä
+ runsain määrin Pyhän Henkensä sisäisiä lohdunaiheita. Hän kuolee; niin
+ hän kuolee! Mutta vielä kuolemassakin on hänen katseensa kiinnitettynä
+ Häneen, joka on täyttänyt kaikki, ja hän painaa viimeistä kertaa
+ päänsä Vapahtajansa syliin; Hänen, joka on ollut lävistetty, joka
+ ollut kuollut, mutta jälleen ylösnoussut, joka elää iankaikkisesti,
+ jolla on helvetin ja kuoleman avaimet, ja joka sanoo meille: »Minä
+ elän, ja te myös elätte!»
+
+
+ 14 heinäkuuta kello 10.
+
+ Hellästi rakastettu vaimoni vaipui horroksiin puoli kuuden paikkeilla,
+ ja hänellä oli lähes parin tunnin lepo. Vähän yli seitsemän seuduilla
+ väreili kirkastunut hymy hänen huulillaan, aivankuin hän olisi nähnyt
+ Taivaallisen Isänsä käden ojentuvan häntä kohden, ja hän antoi Hänelle
+ henkensä. Me lankesimme kaikki polvillemme hänen ympärillään ja
+ rukoilimme Korkeuksien Herraa.
+
+ Meidän sydämessämme ei ole enää mitään muuta kuin sanomatonta
+ rakkautta, pyhää iloa. Me emme suinkaan etsi kuolleitten parista
+ häntä, joka elää. Hän on mennyt, kuten hän itse sanoi, vähitellen,
+ vähitellen, Jeesuksen käden taluttamana, juomaan elävistä
+ vesilähteistä. Ei, kuolemalla ei ole otaa, sillä ei ole voittoa.
+ Voitto on meillä. On vain rauhaa ympärillämme, on vain siunausta.
+ Taivaan portit ovat jääneet ikäänkuin raolleen hänen jälkeensä, joka
+ jo on päässyt sisään. Olkoon meillä nämä portit aina päämääränämme, ja
+ olemme kokevat, että taivaallinen rauha tunkeutuu meidänkin sydämeemme.
+
+
+ Hjulshammar 14 heinäkuuta 1837.
+
+ Hänen kuolemansa vuosipäivä. Oi, Jumala, anna hänen muistonsa tulla
+ pyhityksen välikappaleeksi, joka Pyhän Henkesi kautta valaisee minua
+ tielläni ja uudistaa elämäni. Sillä tuskien vuoteella, jolta hän nämä
+ uskon, toivon ja rakkauden sanat puhui, jotka näillä lehdillä olen
+ tallettanut, oli sen ristin muoto, jolle Sinä itse olit naulittuna.
+
+ »Täytyy olla rakastava, hyvin rakastava», toisteli hän lakkaamatta.
+ Oi, Herra, olkoon tämä kaunis kehoitus aina elävänä edessäni! Kun
+ minun on kestettävä hyökkäyksiä toisten taholta, kun kärsimättömyyden
+ tai vihan tunne hiipii sydämeeni, oi, jospa silloin hänen kanssaan
+ toistaisin: »Täytyy olla rakastava, sangen rakastava. »Älköön tämä
+ usko, jonka hän piti kuolemaan asti, ja joka teki hänet valkeaksi
+ kuin lumi, milloinkaan lakatko muistuttamasta minua siitä, että Sinun
+ verelläsi, oi, Jeesus, on voimaa pestä minut puhtaaksi kaikista
+ synneistäni. Antakoon varmuus Sinun suuresta uskollisuudestasi minun
+ viime hetkilleni suuren voiman muistuttamalla kaikkea sitä, mitä Sinä
+ olet ollut ja tehnyt rakkaalle puolisolleni.
+
+ Se mikä aina oli hänen toiveittensa esine, sen hän nyt näkee — mitä
+ hän aina on anonut, sen hän nyt omistaa. — Minä — — minä en vielä
+ näe, minä en vielä omista. Oi, Herra, auta minua elämään uskossa,
+ vyöttämään kupeeni, pitämään öljyä lampussani, aina, oi, Herra Jeesus,
+ ilolla odottamaan sitä siunattua hetkeä, jolloin Sinä olet tuleva —
+ jolloin Sinä olet muuttava tämän raihnaisen majan kunnian asunnoksi ja
+ vievä meidät Sinun valtakuntaasi jäädäksemme siellä iäiseen autuuteen.
+
+Kuin kaksi kirkasta, hiljaista tähteä lempeän elokuun yön pimeässä
+loisti Marie-Louise Almgrenin silmäpari sanomattomassa ja rajattomassa
+rauhassa. Oli kuin nämä tähtisilmät näkisivät kaiken, maailman
+ja iäisyyden, Hänen haavojensa läpi, Hänen, jonka kuva täynnä
+yliluonnollista voimaa ja puhtautta seisoi hänen edessään vuoteella.
+
+— Kuinka Jumala onkaan hyvä — määrättömän ja rajattoman hyvä — Hän kun
+antoi sinun tulla luokseni tuo kirja mukanasi juuri tällä hetkellä
+— juuri se kirja, jota tarvitsen. Katsos, Diken, on ollut vallan
+erikoisen ihmeellistä ja vahvistavaa kuulla näistä ihmisistä, jotka
+ovat eläneet, joitten nimet ovat tunnetut — ja jotka ovat osanneet
+kertoa, kuinka he ovat ajatelleet ja tunteneet, ja että he ovat
+ajatelleet ja tunteneet juuri tällaista — jota me kaikki luonnollisesti
+sisimmässämme tunnemme, vaikkakin niin heikosti ja kalpeasti ja
+pelokkaasti — ja jota me tuntisimme niin voimakkaasti ja varmasti ja
+valtavasti, jos me saisimme puhua juuri näiden kanssa, jotka ovat
+ajatelleet ja tunteneet samoin kuin me, mutta voimakkaammin kuin me.
+
+Tiedätkö, Diken pieni, en tiedä mitään niin raukkamaista ja heikkoa ja
+häälyväistä ja epäluotettavaa kuin minä itse. On ihmeteltävää, että
+Jumala todellakin voi ja tahtoo auttaa tällaista. Ajattelehan, ettei
+milloinkaan voi antaa Hänelle edes murto-osaa siitä rakkaudesta, jota
+Hän lahjoittaa, jota Hän tuhlaa kehnoimmalle ja kurjimmalle meistä.
+
+Tietysti olen uskonut Jumalaan ja pitänyt Hänen isällistä armoaan
+kunniassa — ja kaikkea sitä, mitä on sanottu ja uudelleen sanottu
+vuosisadasta vuosisataan, suvusta sukuun — mutta kuinka, Diken
+— ja kuinka usein ja kuinka kauan. — Tiedätkö, miten minä olen
+Jumalaa rakastanut? Niin, aivan kuten rikas ja huomattava, kiltti ja
+hyväsydäminen, korkea henkilö kohtelee köyhää sukulaistaan: joskus
+kun on aikaa ja todella tahtoo tuntea olevansa hyvä ja kelvollinen ja
+vanhurskas, kutsuu hänet luokseen yhtenä päivänä vuodessa pienoiselle
+päivälliselle ja on ystävällinen hänelle ja antaa hänen lähteä
+kotiin iltapäivällä ja menee itse illalla teatteriin mitä syvimmin
+tuntien turvallisuutta, tyydytystä, omantunnonrauhaa ja autuaallista
+itsetyytyväisyyttä.
+
+Juuri niin olen kohdellut Taivaallista Isäämme — Häntä — joka antoi
+ainosyntyisen Poikansa orjantappuroin kruunattavaksi ja ristiin
+naulittavaksi meidän syntiemme tähden — minun syntieni tähden —
+minun heikkouteni tähden ja minun raukkamaisuuteni tähden ja minun
+penseyteni tähden. — Sillä luonnollisesti tahdoin olla Jumalan lapsi
+ja tulla sellaisena palkituksi ja päästä taivaan ihanuuteen, mutta
+en todellakaan tahtonut nähdä vaivaa sen takia — vaivasta tahdoin
+päästä. Oi, Gerhard toisti usein erään vanhan englantilaisen sanoja:
+»Taivaaseen tahtoisi jokainen koira tahraisine käpälineen mielellään
+päästä.» — Ja niin se juuri on — emme puhdista itseämme — emme pese
+pois kaikkea syntiä ja likaa ja häpeätä ja himoja ja mukavuutta
+ja oikkuja, vaan menemme suoraan sisään tahraisine käpälinemme ja
+ryvettyneine karvoinemme ja kieriskelemme isolla, valkoisella, suloisen
+pehmeällä matolla kaikkein kauneimmassa huoneessa — — — juuri sellainen
+on ihminen — juuri sellainen olen ainakin minä.
+
+— Muista Jesajaa, Marie-Louise -pieni: Jos teidän syntinne veriruskeat
+olisivat, jos te taivutte ja kadutte, niin niiden pitää lumivalkeiksi
+kuin villa tuleman. Sillä pahan nielee Jumalan viha kuolemassa; ja hyvä
+orastaa kuin taimi viljelemättömässä maassa.
+
+— Oi, sinä pieni, rakas, suloinen lapseni — jos olisin ollut niin
+viisas ja hyvä kuin sinä — niin lähellä Jumalaa! — Kuinka toisenlaista
+olisikaan silloin kaikki tänä yönä ollut...
+
+Se Eurydike Berg, joka nyt istui Marie-Louise Almgrenin sairasvuoteen
+ääressä, oli hiljainen, viisas ja syvä nainen, jonka tummissa,
+raskaissa silmissä paloi koko hänen sielunsa loistaen kirkkaana,
+keskitettynä liekkinä, jota ei mikään tunnelmien tuulenviima tai
+ulkomaailman myrskytuuli enää voinut saattaa levottomaksi tai
+häälyväiseksi:
+
+— Et tiedä miten minua pilkkaat — et tiedä kuinka häpeän sanojesi
+edessä — et tiedä kuinka nöyryytät minua. Olen kyllä monta kertaa
+kertonut sinulle kantaisästäni laivalla — kuinka hänen jälkeläisensä
+sukupolvittain ovat eläneet lähellä Jumalaa — meillä oli Ramsjöbergissä
+useita heidän jättämiään rukouskirjoja — joihin he olivat kirjoittaneet
+rukouksiaan, rukouksia, joita he olivat oppineet, ja rukouksia, joita
+Henki oli antanut heille rukoiltavaksi — hehän olivat kantaisältäni
+laivalla saaneet monta kaunista rukousta, joita hän oli keräillyt
+ja oppinut Saksassa oleskellessaan. Äitini opetti sangen varhain
+minulle useita niistä — äidilläni oli pieni rukousjakkara juuri tämän
+ristiinnaulitun kuvan edessä, ja siinä sain polvistua hänen edessään ja
+niin opetti hän minulle rukouksia — toisinaan rukoilimme vuorottain —
+toisinaan rukoili hän minun puolestani — joskus taas rukoilimme yhdessä
+kädet yhteen ristittyinä — silloin olivat rukoukset niin väkeviä ja
+palavia, että sulin ja vapisin ja unohduin niihin — toisia rukoilimme
+ikäänkuin tutkistellen — koska tahansa. Istuessamme käsitöinemme ulkona
+puistossa, saattoi äiti äkkiä panna työnsä pois ja rukoilla tuollaisen
+pitkän, suloisen rukouksen — oi, Marie-Louise — oli kuin olisi äkkiä
+lämpöinen, tuoksuva tuuli tullut jostakin, ja kukkien värit kävivät
+kauniimmiksi, eivätkä milloinkaan puut olleet niin vihreät ja taivas
+niin sininen kuin juuri äidin rukoillessa ja lukiessa sillä tavalla.
+Oi, äitini, äitini — tiedätkö, hän saattoi katsoa jotakin niin, että
+se tuli kauniimmaksi — hän saattoi hymyillä ihmiselle niin, että se
+ihminen näytti hyvältä ja oli hyvä sillä hetkellä. Ajattele sitä
+Jumalan käsittämätöntä, rajatonta rakkautta, että on saanut omistaa
+sellaisen äidin. Ja tiedätkö, en muista häntä milloinkaan vihaisena,
+mutta hän osasi nauraa niin, että tahtoi tanssia päiviä perästäpäin
+— tiedätkö, hänellä oli sellainen erikoinen kyky ymmärtää ihmisten
+naurettavia puolia — ei käynyt päinsä valehdella hänelle.
+
+On niin hyödyllistä ja opettavaista saada nähdä kaikki sielun suuret
+juhlapäivärukoukset kirjoitettuina. Niistä voi ikäänkuin lukea, kuinka
+korkealla on, kuinka lähellä Jumalaa on. On aikoja, jolloin aivan
+pohjia myöten ymmärtää jokaisen yksityisen sanan syvän merkityksen
+niissä, jolloin ne ovat niin eläviä voimasta, että ne ovat kuin oman
+sydämen huutoja, kirjoitettuja omalla sydänverellä — että ne kantavat
+siipien lailla, että on niiden kautta kuulevinaan ylienkelien siipien
+suhinan. Mutta sitten voi tulla aikoja, jolloin ne ovat aivan kuin
+sadun kulta — muuttuneet — ikäänkuin kuiviksi lehdiksi — pelkiksi
+kuiviksi lehdiksi — niin että melkein tahtoisi hymyillä niille — ja
+hymyillä omalle, sokealle typeryydelleen. — Ja niin oli minun laitani,
+vaikka en silloin edes ajatellut sitä.
+
+Sillä ajattelehan, että minä, joka olin hänen jälkeläisensä, josta
+luimme — minä, kaikkien näitten rukousten lapsi, minä kuljin niin kauas
+pois Jumalasta — minä elin niin syvällä ja kaukana maailman pimeydessä,
+niin heidät unohtaen, että Jumalan täytyi kuolettaa kaikki se, jota
+minä maailmassa rakastin, jotta minä voisin tulla takaisin Hänen
+luokseen. Ajattelehan: Hän otti isäni kodin ja puolisoni kodin — Hän
+otti puolisoni ja isäni — Hän otti tyttären ja Hän otti pojan — sitten
+otti Hän terveyteni ja maallisen voimani. Ja vasta kun Hän oli ottanut
+minulta kaiken tämän, vasta silloin heräsin — vasta silloin ymmärsin,
+että olin kulkenut eksyksissä maailmassa aina kuoleman ja helvetin
+porteille saakka — ja niin tulin takaisin omieni luo ja löysin Jumalan
+jälleen. — — — Ja sitten sinä tahdot ylistää minua ikäänkuin jotakin
+erikoisen hyvää ja kunnollista ihmistä.
+
+— Kerro enemmän, Diken — tahdon kuulla kaiken — sinun sanoistasi lähtee
+voimaa ja rauhaa ja lepoa ja siunausta.
+
+— Oi, rakas, pieni Marie-Louise — on sinun ansiotasi, että tänä iltana
+näen niin selvästi! Taivaan portit ovat jo puoliavoimina — on niin
+totta se, mitä oli äidinisän päiväkirjaan kirjoitettuna — ja mitä
+lähemmäs Jumala minua lähestyy, sitä kirkkaammaksi ja viisaammaksi ja
+vanhemmaksi minä tulen.
+
+Tiedätkö, kun ajattelen itseäni siinä veneessä — niin selvästi en
+ole koskaan nähnyt elämää, nähnyt itseäni — en aikaisemmin enkä
+myöhemmin. Siinä oli pieni vene ja siinä rannaton, ääretön valtameri,
+jonka yllä polttavankirkas tuliaurinko hitaasti vaelsi äärettömällä
+taivaalla — ja tällä pienellä puupalasella keskellä tätä meren ja
+taivaan loputtomuutta Eurydike Berg alastomana Jumalan silmäin edessä.
+Tiedätkö, oli vuorokausia, jolloin täydellisesti tunsin, kuinka Jumala
+katsoi minuun — voin vieläkin tuntea sen heikkona aavistuksena. Oli
+kuin olisin ollut neulaan pistetty hyönteinen tutkijan suurennuslasin
+alla — niin piti Hän minua silmäinsä alla — kuin olisi Hän ollut
+leikkuupöydän ääressä oleva lääkäri, joka kumartuneena sairaan yli
+ajattelee vain: leikkaanko vielä syvemmältä — vielä yksi leikkaus — vai
+onko jo kylliksi?
+
+Niin istuin yötä päivää Laupiaan silmäin alla — ja käsi Hänen kädessään
+astuin alas pohjattomiin syvyyksiin — astuin kuoleman valtakuntaan —
+ja palasin — puhdistuakseni ja jalostuakseni — vieläkin arvottomaksi
+löyttynä.
+
+Oli kuin olisi Eurydike Berg hiljaa sammunut — kuin olisi hänen
+sielunsa liekki kutistunut — kuin olisi hänen sielunsa vetäytynyt
+kokoon kuin väsynyt ja auringonpaahtama kukkanen yönviileyden tullessa,
+ja ääni, joka puhui, sai äkkiä väsyneen keskustelusävyn:
+
+— Kyllä on ihmeellistä, kun ajattelee, että minä, joka tässä
+istun, olen ajelehtinut seitsemäntoista päivää Intian valtamerellä
+perämiehen, kolmen malajilaisen ja neekerikeittiöpojan seurassa.
+— Niin, niin — voit käsittää, että sellaisessa syntyy omituisia
+tilanteita ja mutkallisia kysymyksiä, jotka täytyy ratkaista. — Oi,
+niin, on ihmeellistä miten luonnollisen häveliääksi, luonnollisen
+yksinkertaiseksi ja luonnollisen arvokkaaksi ihminen voi tulla — oi,
+niin, voi olla yksinäisenä ladynä veneessä haaksirikkoutuneitten
+merimiesten kanssa, mutta pikku Emman kainous Christina Nilsson
+-onnettomuudessa, se täytyy panna pois — se on oikeata paholaisen
+kainouden ivailua — katsos, ei ole olemassa ainuttakaan hyvettä, jota
+ei paholainen koettaisi matkia — ja siitä tulee vain pilakuvia. — —
+
+Älä sano mitään pahaa Emmasta nyt — sehän on minun syyni, että hän
+tuli tänne — koeta sietää häntä minun tähteni — Clara Almgren saa
+luonnollisesti huonekalut ja kaikki — kaikki. — Eurydike — eikö hän
+voisi saada asua täällä poikineen — kun minä nyt menen pois.
+
+— Hän on saava asua täällä, Marie-Louise — hän ja poika — ole varma
+siitä, että minä ja Rosalie huolehdimme siitä kaikesta.
+
+— Lupaatko sinä sen todella?
+
+— Sen lupaan sinulle, Marie-Louise, että me pidämme huolen heistä!
+
+Oli kuin olisi tuli hänen sisimmässään äkkiä leimahtanut uudella
+voimalla ja väkevyydellä. Eurydike pani kätensä ristiin polville, ja
+laajenneina ja kirkkaina koettivat hänen silmänsä jälleen ikäänkuin
+kannattaa ja nostaa kuolevaa ystävää, niin täynnä voimaa, täynnä
+viisautta, täynnä armahtavaista laupeutta:
+
+— Katsos, Marie-Louise — olen kaiken tiennyt, kaiken aavistanut — olen
+tuntenut, että tämä kaikki on tapahtuva — että sen täytyisi tapahtua. —
+Jumala vaatii meiltä uhria — ja mitä me olemme uhranneet näinä vuosina?
+Emme mitään — emme kerrassaan mitään. Minä en ainakaan tiedä mitään.
+Nyt särkee Hän piirimme koetellakseen meitä jälleen ja karkoittaakseen
+meidät jälleen rannattomalle merelle — jälleen ovat myrskyt vinkuvat
+ja aurinko pistävä kuumuudellaan, ja suuri hätä on meillä oleva, mutta
+myös suuri rauha ja ilo hengessä.
+
+Ihminen on niin heikko, niin pelkurimainen ja unhoittavainen! Hän
+huutaa häpeämättömässä sielussaan: Herra, ei täten, Herra, ei juuri
+nyt! Herra, minähän olen jo kärsinyt niin paljon.
+
+Oi, Marie-Louise — minä, joka olen levännyt Hänen sylissään ja jota
+Hänen käsivartensa ovat kantaneet — minä, joka olen tuntenut Hänen
+sydämensä sanomattoman, pohjattoman rakkauden — kuinka pelottoman ja
+lujan minun tulisikaan olla. Ja minä pelkään kaikkea — minä pelkään
+toimeentuloani ja minä pelkään terveyttäni. Minä pelkään kaikkea —
+minä pelkään miestä, jolla on häijyt silmät, ja hevosta, joka nousee
+takajaloilleen kadulla. Minä parun ja huudan sydämeni lamauttavassa
+kauhussa: Anna minun olla onnellinen vielä, Herra, vain hetkinen vielä!
+
+Ruumiini on särjetty ruoko, sydämeni on tuskan asumus, mutta henki
+minussa voi aina ja sen tulee aina huutaa yli tuskien ja hälinän:
+Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun!
+
+Oi, minä, joka olen tuntenut ja maistanut Hänen rakkautensa
+sanomattomia, ihmeellisiä salaisuuksia — kaikkea sielun salattua iloa,
+joista Hän on kieltänyt meitä puhumasta ja ilmaisemasta kenellekään —
+minä olen pelkuri, minä olen heikko — minä säikyn ihmisiä. Olen vaha
+maailman käsissä: jokainen käsi voi muovailla minua! Olen hauras korsi:
+jokainen tuuli taivuttaa minua. Mutta henkeni on iäisesti sidottu Hänen
+rakkautensa kallioon — olen Hänen nöyrä orjattarensa, ja Hänen suloisia
+kahleitansa en ole milloinkaan murtava — en ole milloinkaan kykenevä
+murtamaan.
+
+Kaukaa etäisyyksistä ja tuntemattomista avaruuksista kuului äkkiä
+Marie-Louise Almgrenin kirkas ja heleä ääni:
+
+— Näetkö — kynttilä on palamaissaan loppuun — rukoile kanssani —
+kynttilä palaa loppuun!
+
+Mutta Eurydiken oli tuulenviima jo nostanut pois avaruuksista ja
+syvyyksistä ja hän makasi polvillaan vuoteen vieressä:
+
+— Oi, Herra Jeesus, jää Sinä luoksemme ja sydämeemme ja opeta meitä
+ajattelemaan, että elämämme ilta on joutumassa. Ole sinä kanssamme
+tiellä ja johdata meitä kotiin Sinun luoksesi.
+
+Oi, Herra, Sinä kaikkein pyhin valo. Anna mieleni asua Sinun
+esikartanoissasi, että se riemuitsisi siitä loisteesta, joka Sinusta
+virtailee. Anna sen iankaikkisesti pysyä Sinussa, ja johda ja vie se
+pyhien enkelien yhteyteen.
+
+Lupaukseesi vajoan, rakkauteesi sulaudun, veressäsi pelastun.
+
+Herra — valo valossa — valo valosta — minä olen Sinun — iäisyydestä
+iäisyyteen — Sinun!
+
+— Lue Raamatusta — Raamatusta.
+
+— »Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän
+kruunun.
+
+Älä pelkää, sillä minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltäsi
+kutsunut, sinä olet minun. Jos sinä vesissä kuljet, niin minä olen
+sinun kanssasi, ja jos virtain kautta, niin eivät ne sinua hukuta; jos
+käyt tulen läpi, niin et sinä pala, eikä liekki sinua sytytä.
+
+Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, hän elää, vaikka
+olisi kuollut, ja jokainen, joka elää ja uskoo minuun, hän ei kuole
+iankaikkisesti.»
+
+Marie-Louise oli äkkiä noussut silmät kiinnitettyinä ristiinnaulitun
+kuvaan, ja huoneen läpi, avaruuksien läpi, Iäisen sydämelle asti
+tunkeutui hänen riemuitsevan uskonvarma äänensä:
+
+— Herra! En päästä Sinua, jollet siunaa minua!
+
+
+
+
+INHIMILLISTÄ, LIIAN INHIMILLISTÄ.
+
+
+Sen huoneen viereisessä huoneessa, joka oli ollut oikeusneuvoksettaren
+makuuhuone, ja jossa Marie-Louise Almgrenin katoavainen tomumaja vielä
+lepäsi, hautausta odottaen — ja ylösnousemusta ja tuomiota odottaen —
+istui nyt kolme vanhaa naista kesäillan hiljaisuudessa.
+
+Rosalie Pistolschiöld oli vanhalla paikallaan oikeusneuvoksen isossa
+nojatuolissa, pieneen kulmasohvaan painautuneena, pyöreän pöydän
+ääressä pöyhkeili suorana ja mustapukuisena pieni Emma Wigelstjerna,
+sillä välin kuin Eurydike Berg oli hiipinyt lepotuoliin, ja hänen
+raskaat, mustat silmänsä kuvastivat kesätaivasta, joka loisti
+sinisenä ja heleänä Nelosen valtavan pihan yläpuolella, jossa juustot
+ja sillitynnyrit tuoksuivat rankaisematta ja häiriintymättä, ja
+josta kaikui katunaisten äänekäs, julkea nauru, katunaisten, jotka
+ajankulukseen liehittelivät tai antoivat ajuri Olssonin liehitellä
+itseään alhaalla tallinkäytävässä.
+
+Näissä huoneissa ei Marie-Louise Almgren enää milloinkaan oleskele
+eikä kulje — näitten huonekalujen parissa, jotka ovat läpi elämän
+häntä seuranneet, ei hänen suora, siro olentonsa enää milloinkaan
+liikuskele — ei enää milloinkaan. Ne seisoivat nyt surevina, tyhjinä
+ja avuttomina, kuin vanhat uskotut palvelijat valmiina vanhuudessaan
+ja turvattomuudessaan häädettäviksi ulkona pauhaavan, myrskyävän
+elämänmeren tuuliin ja aaltoihin.
+
+Huomenna pitäisi olla hautajaiset — maallinen todistus, virallinen
+vahvistus siitä, että niitten omistajatar on vaeltanut siihen
+maailmaan, jonne ihmisen täytyy mennä ilman muuta omaisuutta kuin omat
+tekonsa: täytetyt velvollisuudet — harha-askelet, rikokset ja ansiot.
+
+Niinollen oli Marie-Louise Almgren poissa — poissa Nelosen lintuhäkistä
+— ja kuten hätääntyneet, pienet häkkilinnut istuivat nämä kolme
+vanhusta kokoonkyyristyneinä ja värjöttävinä, laulamatta ja äänettöminä
+— liikkumattomina — käsittämättömään vajonneina, vieläkin kiehdottuina
+ja lamautettuina sen vallan taikapiirissä, jonka herruudesta
+ihmislasten yli musta arkku viereisessä huoneessa oli raskaimpana,
+katkerimpana ja kouraantuntuvimpana todistuskappaleena.
+
+Pohjattomassa armossaan ja laupeudessaan on Meidän Taivaallinen
+Isämme määrännyt niin viisaasti, että vain rikkaat tai sangen vahvat
+voivat jakamattomasti ja häiriintymättä omistautua rakastetun olennon
+poismenon aiheuttamalle surulle.
+
+Kuolema ei muodostu miksikään tuskan mysteerioksi, ei miksikään
+hengellisen tutkistelun levoksi: useimmille ihmislapsille se
+on käytännöllistä huolehtimista ja taloudellisia huolia, jotka
+viivyttelemättä karkoittavat sielun kuolinhuoneen pyhätöstä
+hätyyttääkseen sen edelleen heti maailman turhille teille — sen
+turuille ja toreille — puoteihin ja virastoihin.
+
+Kuolema antaa vain uusia tehtäviä: syvä ote kuluneeseen kukkaroparkaan,
+säästettyjen pennien viimeiset rippeet, jotka haihtuvat olemattomiin,
+tai viimeiset muistot menneestä hyvinvoinnista ja menneestä
+rakkaudesta, jotka päätyvät panttilainastoon tai antiikkikauppiaalle
+— ellei ole turvauduttava kerjuumatkaan parempiosaisten omaisten ja
+ystävien luo.
+
+Ja kun hautaus on ohi ja multa peittää arkun, ja laskut on maksettu
+ja kaavakkeet täytetty, silloin on useimmin jäljellä vain suuri
+väsymys ja huojennus siitä, että jotakin erikoisen vaivalloista on
+tullut tehdyksi. Ja kiihkeä tuska on kuihtunut paljon ennemmin kuin
+seppeleitten kukat haudalla.
+
+Se syntyi katoavaisuudesta — se kuoli katoavaisuudessa.
+
+Nelosen lintuhäkissä oli kaksi, jotka olivat saaneet kantaa ulkonaisen
+todellisuuden ja maailmanelämän raskaat velvoitukset näinä päivinä:
+Rosalie Pistolschiöld ja Emma Wigelstjerna.
+
+Edellisen lujaa sydäntä ei ajallisuuden vaivannäkö ollut hetkeksikään
+pystynyt hämmentämään, turmelemaan tai huumaamaan. Hänen uskollisessa
+sankarisydämessään puhkesi tuskan jaloon ruusupuuhun päivin ja
+öin uusia vesoja ja uusia lehtiä, uusia nuppuja ja uusia kukkia.
+Hetkeksikään hän ei unohtanut, että vuosikymmenien aikainen, niin,
+koko hänen elämänsä ainoa ystävä ja luotettu oli poissa, ainaiseksi
+poissa. Ei koskaan enää hän saisi kuulla Marie-Louise Almgrenin
+kirkasta, viisasta ääntä — ei koskaan, koskaan kohdata loistavien,
+akvamariininsinisien silmien puhdistavan, kohottavan lempeätä katsetta,
+eivät he kaksi saisi enää koskaan uskoa toisilleen ajatuksiaan ja
+tunteitaan — he kaksi, jotka niin hyvin ymmärsivät toisiaan — he,
+jotka suopea ja armelias kohtalo armoitetulla hetkellä oli johtanut
+yhteen molemminpuoliseksi lohdutukseksi, molemminpuoliseksi tueksi läpi
+vuosikymmenien.
+
+Pistoolin uljas, luja soturinsydän oli rakastanut Marie-Louise
+Almgrenia. Koko olemuksellaan hän oli omaksunut tämän ainoan ystävänsä,
+tämän ainoan luotettunsa. Hän oli lahjoittanut hänelle uhittelevan
+sydämensä kaikki salaiset rikkaudet. Karkean, tuiman pinnan alle kätki
+Rosalie Pistolschiöld rajattoman hellyyden, verevän, alkuperäisen
+ihmisluonnon kyvyn rakastaa ja omaksua ja kasvaa kiinni toiseen
+olentoon — ja ketään toista maallista olentoa kohtaan ei hän ollutkaan
+sellaisia tunteita tuntenut ennen, ei milloinkaan uhrannut ropoakaan
+ylpeän, urhokkaan sydämensä rikkaudesta. Ja ehkäpä hän oli niin
+itsetiedottomasti antanut, että hän nyt vasta käsitti, kuinka hän oli
+Marie-Louisea rakastanut.
+
+Pistooli kärsi ja tuskitteli, ja hänen sydäntään särki, ja se oli
+raskas ja katkera kuin koiruoho, ja tuska repi ja raastoi hänen vahvan,
+alkuperäisen, rajun luontonsa jokaista hermoa ja säiettä.
+
+Hänen toinen minänsä oli temmattu hänestä — jäsen oli reväisty elävänä
+hänen ruumiistaan, ja sielullisen leikkauksen koko karkean tuskan
+kestäessä kärsi koko hänen olentonsa ensi kertaa rajattomasti, hurjasti.
+
+Sola et vidua — leski, yksinäinen ja hyljätty hän oli. Poismenneessä
+ystävässä hän oli kadottanut kaiken maallisen rakkaan, ja hänen
+tuskassaan kärsi ja suri nyt koko hänen inhimillisen olemuksensa
+keskitetty, kärsimyksen, uskollisesti muistavan, alati uudesti
+synnyttävän surun ja kaipauksen kyky ja voima.
+
+Mitä nainen saa ja voi kärsiä puolison ja lapsen kuolinvuoteella,
+koko sen jättiläismäisen tunteitten sarjan koki hän kaikessa sen
+alkuperäisessä rajuudessa ensi kertaa Marie-Louisen ruumiin ääressä.
+
+Ja niin syvästi inhimillinen oli tämä tuska, niin syvästi inhimillinen
+oli Rosalie Pistolschiöld, että _tämänkin_ rajattoman surun täytyi
+synnyttää katkeruutta, kiukkua, vihaa toista maallista olentoa kohtaan,
+jota hänen sydämensä syytti, ylenkatsoi, halveksi ja moitti siksi, että
+se ei ollut yhtä uskollinen surussa, yhtä syvä kärsimyksessä, yhtä
+palava kaipauksessa kuin hän.
+
+Tämä toinen olento oli Eurydike Berg. Miksi ei Eurydike ollut kutsunut
+Rosalieta kuolevan ystävän rinnalle?
+
+Se oli mustasukkaisuuden tuskaa siitä, että joku toinen ei ollut
+päästänyt häntä rakastetun luo. Se oli kaksiteräistä mustasukkaisuutta:
+Eikö Marie-Louise todellakaan ollut kaivannut häntä? Minkätähden —
+millä oikeudella Eurydike Berg oli tunkeutunut heidän kahden väliin
+— puun ja kuoren väliin? Miksi Marie-Louise ei ollut saanut vetää
+viimeistä henkäystään hänen sylissään?
+
+Minkätähden oli häneltä sekin lohdutus riistetty?
+
+Mutta vieläkin syvemmälle, vieläkin ongelmallisemmalle sielullisen
+elämän alalle olivat hänen vihamieliset tunteensa Eurydikeä kohtaan
+vieneet hänet näinä vuorokausina.
+
+_Eurydikehän ei surrut Marie-Louisea._
+
+Hän ei surrut kuollutta — hän ei kärsinyt, ei tuskitellut eikä itkenyt
+sydämessään kaikkia kaipauksen ja tyhjyyden jäytäviä tuskia, ei
+tyhjentänyt pohjasakkaa myöten tätä katkeruuden myrkytetyintä juomaa:
+Marie-Louise on kuollut.
+
+Sillä Rosalie Pistolschiöld ei ymmärtänyt Herran nöyrää palvelijatarta,
+ei ymmärtänyt sitä olentoa, jonka kanssa hän kohta kaksi vuosikymmentä
+oli jakanut hyvän ja pahan. Ja määrätyltä näkökannalta katsoen oli hän
+oikeassa tässä sydämensä rajussa, myrskyisessä syytöksessään:
+
+_Sinähän et sure!_
+
+Ei, Eurydike ei surrut maallisessa mielessä. Ja miksi pitäisi Eurydike
+Bergin surra kyynelin ja valituksin ja turhin tuskin ja hillittömän
+katkerana?
+
+Hänellähän oli maailmassa olemassa vain kaksi käsitettä: »Jumala» ja
+»kuolematon sieluni», josta hänen oli vastattava Hänen edessään.
+
+Tällä pehmeällä, taipuisalla vahalla, joka valitti, että jokainen tahto
+ulkomaailmassa saattoi painaa leimansa siihen, tällä sielulla oli myös
+vahan salaperäinen uskottomuus ja kyky heti haihduttaa pois jokainen
+vaikutus, jokainen jälki, jonka vieras käsi oli siihen pannut.
+
+Mutta tämä uskottomuus ei myös koskaan ollut sitä kehnon
+ihmiseläimen itsekästä ja julmaa tietoisuutta, että vain sen omalla
+kärsimyksellä oli jotakin todellista merkitystä. Se ei ollut
+itsekkään maailmanihmisen Jumalan tuomitsemaa ja erikoisen vihaamaa,
+tyhjää erämaan kuivuutta: perkeleellistä kykenemättömyyttä ottamaan
+osaa toisen olennon tuskaan — kivisydämisen tarkoituksetonta ja
+epäinhimillistä kovuutta.
+
+Ei, se oli todella Jumalalle antautuneen ihmissielun täydellistä
+alistuvaisuutta Taivaallisen Isän tahtoon, jonka Eurydike Berg oli
+voittanut kärsimyksissä ja tuskissa, jotka olivat olleet ainakin yhtä
+katkerat kuin ne, jotka nyt ensi kertaa lävistivät ja polttivat Rosalie
+Pistolschiöldin olemuksen jokaisessa säikeessä.
+
+Mitä merkitsi enää kuolema maallisena suruna Ramsjöbergin tyttärelle,
+Ehrencreutzien jälkeläiselle, hänelle, joka oli nähnyt puolison
+ja lapset hukkuvan silmäinsä alla, ja jonka vieraat kädet olivat
+pelastaneet ja nostaneet veneeseen kuin kuolleen ja elottoman esineen
+— hän joka oli tuijottanut näkymaailman arvoitusten pohjalle ja niiden
+kautta, ja sormillaan koskettanut kuoleman portteja ja lyönyt otsansa
+verille sen järkkymättömiin kuparisalpoihin.
+
+Kuinka voisi Eurydike Berg surra kuolemaa tai kuollutta — hän, joka
+hengessä oli jo kuollut katoavaiselle varjojen maailmalle ja jota
+suuren, toiselta puolen tulevan aamuruskon valo kokonaan valaisi.
+
+Hurskaan ja hyvän sairaanhoitajattaren lailla hän oli istunut
+ystävättärensä kuolinvuoteen ääressä, armahtavaisena ja hellänä ja
+täynnä lohdutusta.
+
+Hänhän oli yksinkertaisesti ollut pieni taivaallinen kätilö,
+valvoessaan siinä yöllä taistellen ja synnytystuskiin osaaottaen:
+olihan kysymyksessä ihmissielun päästäminen raihnaan maallisen ruumiin
+kohdusta ja sen laskeminen pelastettuna ja vapaana odottavien enkelien
+käsiin.
+
+Ja hänhän oli täyttänyt tämän Herralta saamansa tehtävän, ja hänhän
+tiesi, että Marie-Louise Almgrenin synnit olivat anteeksisaadut
+ja hänen sielunsa pesty Vapahtajan Veressä ja että se nyt kiiti
+enkeliparvien ja valomaailmojen läpi Iäisen yhteyteen.
+
+Marie-Louise Almgren oli autuaitten joukossa — Marie-Louise Almgren oli
+onnellisesti saanut jättää maallisen varjoelämän arvottoman ja raihnaan
+tomumajan.
+
+Eikö olisi ollut tarkoituksetonta, rajatonta mielettömyyttä antaa
+omien, pienten, maisten harrastustensa ja kaipauksen ja tyhjyyden
+ja katkeruuden tunteittensa vaimentaa Jeesuksen Kristuksen ääntä,
+vapahduksen evankeliumia, autuuden sanomaa:
+
+»Minä elän, ja te saatte myös elää.»
+
+Mikä järjetön hullu olisikaan se olento, joka surisi repaleisen ja
+särjetyn kotelon jätteitä, perhosen noustua valkoisena ja loistavana
+pilviä kohti.
+
+Kuolema, missä on otasi ja sinä, kuoleman valtakunta, missä on voittosi!
+
+Pistooli käänsi katseensa huonosti salatulla ja voimakkaalla
+vastenmielisyydellä Eurydikestä kiinnittääkseen raskaan, tumman
+katseensa mieltymystä ja anteeksipyyntöä ilmaisten pieneen, totiseen ja
+hyvin huolestuneen näköiseen Emma Wigelstjernaan.
+
+Kuinka toisenlaisena hän olikaan näyttäytynyt — kuinka väärin olikaan
+Rosalie arvostellut häntä näinä vuosina!
+
+Hän oli todella surrut serkkuaan.
+
+Niin, tietysti oli pieni nainen omalla tavallaan surrut Marie-Louisen
+äkillistä poismenoa — omalla tavallaan ja kykynsä mukaan — mutta
+sellaisista syistä, joita Rosalie Pistolschiöld ei koskaan voinut
+aavistaa eikä ymmärtää. Emma Wigelstjerna pelkäsi kuolemaa kuin
+pelkurimainen ja tietämätön ihminen, kuin villi ja lapsi. Koko hänen
+pienessä kuivassa olennossaan ei ollut ainuttakaan atoomia, joka ei
+tahtonut elää — mistä hinnasta tahansa ja kaikilla tavoilla — ja hänen
+läheisyyteensä oli nyt jälleen _Kuolema_, salaperäinen, kutsumaton,
+häikäilemätön vieras iskenyt. Kuolema oli jotakin inhoittavaa ja
+häpeämätöntä, mahti, josta pikku Emmalla ei ollut vähäisintäkään
+henkistä käsitystä — kuolema oli kuin murhamies tai varas,
+järkiperäisen ja sivistyneen yhteiskunnan verivihollinen, jota vastaan
+lääkärit ja poliisit käyvät lakkaamatonta kamppailua suojellakseen
+kunnollisia ja kunniallisia, rauhallisia kansalaisia.
+
+Ja mikäli hän pelkäsi kuolemaa, sikäli hän suri oikeusneuvoksettaren
+poismenoa. Marie-Louisen kuolemahan oli yksinkertaisesti peitelty
+uhkaus kunniallisen ja kunnollisen pikku Emma Wigelstjernan
+porvarillista ja erittäin vankkaa olemassaoloa kohtaan — kuolema oli
+kamala ja julkea jätkä, joka aivan odottamatta tyrkkää sinut alas
+katukäytävältä nenällesi katuojaan, kesken kaiken, kulkiessasi siivosti
+ja kiltisti kauniissa päivänpaisteessa.
+
+Niin; pikku Emman oli yksinkertaisesti mahdoton sanoin selittää
+tai kuvailla itselleen sitä kuulumatonta inhoa ja voimakasta
+kuolemankauhua, joka täytti koko hänen olemuksensa.
+
+Mutta samalla kuin hänen oikea kätensä nyt tottuneesti ja ikäänkuin
+hajamielisesti siveli pari kertaa suurta ja hyvinhoidettua nenää, pisti
+vasen käsi ketterästi pari piparmynttipastillia ohuiden, suippojen
+huulien taakse. Pikku Emma söi näinä päivinä Extra strongia kuin
+hevonen kauroja, niin että pikku naisen vatsassa nipisteli ja naukui
+sangen levottomuutta herättävällä ja kiusallisella tavalla — söi ja
+kärsi jo siitä asti kuin hän heräsi aamulla nukahtamiseen saakka
+illalla piparmynttipastilli kielellään. Extra strongin pitäisi olla
+jotakin aivan erikoista bakteerien tappamisessa, oli kauppa-apulainen
+vakuuttanut Lännen sekatavarakaupassa kulmauksessa. Ja silloinhan — — —.
+
+Mutta kaiken tämän hädän ja vastenmielisyyden, kauhun ja pelästyksen
+ilmaisi hyvinkasvatettu ja moitteeton pikku Emma Wigelstjerna
+hiljaisin kyynelin, haikein ilmein ja syvin huokauksin hänen
+huultensa kuiskiessa: rakas pieni, rakastettu Marie-Louise — oi,
+että Marie-Louisen piti meidät jättää — Herra antoi ja Herra otti —
+niin, Jumalan tiet eivät ole meidän teitämme. — Pieniä, kaihoisia
+huudahduksia ja mietekatkelmia, jotka eivät koskaan edes sisältäneet
+vihattua sanaa kuolema. Ja yhä uudelleen ja uudelleen saattoi hän sanoa
+kaikkein murtuneimman tuskallisin ilmein: Ajatteles, että Marie-Louise
+todella on jättänyt meidät — pieni, tukahdutettu, surunpainama,
+uikuttava ääni, joka hänen sisimmässään kuului mielipuoleksi
+pelästyneen lapsen raikuvan hurjana huutona: entäs jos minunkin täytyy
+kuolla — entäs jos minä ehkä kuolen — apua, apua!
+
+Yhtä sokea kuin viisas, yhtä julma kuin armelias »luonto» oli
+vastapainoksi tälle hurjalle pelolle ja nimettömälle kauhulle antanut
+uskolliselle tyttärelleen vastalahjana kaksi suurta lohdun- ja
+ilonaihetta, joita ilman pikku Emman pelko ja hätä olisivat vieneet
+hänet mielipuolisuuden partaille.
+
+Hän se oli pääasiallisesti saanut huolehtia kuolemantapauksen
+käytännöllisistä ja yhteiskunnallisista seurauksista. Pikku Emma sai
+sanattoman Rosalien seuraamana vaeltaa puodeissa tilaamassa arkun ja
+seppelet ja kaikki kuoleman ja surun ulkonaiset merkit ja koristeet
+— puuha, joka salaisesti antoi hänelle tuhansia ilonaiheita ja
+ajanvietemahdollisuuksia sen valtavan voimantunteen lisäksi, joka
+täytti hänet sillä tietoisuudella, että hänpä se maksoi etukäteen
+kaikki nämä menot — etuanteina, jotka kaikki olivat salaisia
+kiinnityksiä Marie-Louisen huonekaluihin — käsipantteina siitä, että
+hän oli ottava haltuunsa oikeusneuvoksettaren huoneet — hän, eikä tuo
+tyhmä, näivettynyt rouva Almgren, saisi Marie-Louisen kauneimmat ja
+kalleimmat huonekalut.
+
+Ja täydennykseksi ja seuraksi tälle ilolle saattoi pikku Emma
+mielikuvituksessaan hiljaa ja itsekseen haaveilla siitä, kuinka
+hän tulee siellä järjestelemään — luonnollisesti sitten kun on
+perusteellisesti pesty ja tuuletettu, niin että kaikki nuo hirveät,
+iljettävät basillit ovat kuolleet, oikein perusteellisesti kuolleet
+— yleispuhdistus ja suursiivous, jonka luonnollisesti Marie-Louisen
+kuolinpesä on saava maksaa.
+
+Runsas piparmynttiravinto — tai joku helvetin piruista olisi tietävä
+ehkä sanonut — nipisti samassa niin kovasti pikku Emma Wigelstjernan
+sisuksissa, että hänen kasvonsa miltei vääntyivät tuskasta ja hyvän,
+jalon ja hämäräsilmäisen Rosalien täytyi sanoa hänelle jotakin
+lohdutukseksi — sanoja, jotka samalla olivat pelkkää palavaa moitetta
+sydämetöntä ja unhoittavaista Eurydike Bergiä kohtaan.
+
+— Minäkin kärsin, pikku Emma — tiedän, kuinka vaikeata on, kun on
+todella rakastanut jotakin ihmistä.
+
+Ja pikku Emma osasi vilpittömästi ja rehellisesti voihkaista
+vastauksen, joka oli todellisen tuskan läpitunkema:
+
+— Oi, kuinka onkaan vaikeata, Rosalie — oi, Rosalie, se on kauheata —
+toisinaan en tiedä mihin joudunkaan.
+
+Eurydike Berg oli äkkiä luonut suuren, syvän kaukokatseensa toisiin,
+kaukainen ja outo tuska sai hänen huulilleen äkkiä väreilemään
+raskasmielisen, tuskantäyteisen hymyn kuin surullisen enkelin, ja siitä
+maailmasta, josta heidän äänensä olivat hänet havahduttaneet, vastasi
+hän omien ajatustensa kysymyksiin:
+
+— Niin, tiedätkö, Rosalie, sen pitäisi olla kristityn ihmisen suurin
+suru ja suurin ilo — ainakin minä niin luulen — nyt. Jospa olisi saanut
+elää täällä maan päällä Jeesuksen persoonallisessa läheisyydessä —
+jospa olisi saanut olla Maria Magdaleena — ja hän lankesi itkien
+polvilleen Hänen jalkainsa juureen, ja hän kasteli niitä kyynelillään
+ja pyyhki ne päänsä hiuksilla, ja hän suuteli Hänen jalkojaan ja
+voiteli niitä hajuvoiteella! — Kun ajattelee kaikkia turhanpäiväisiä
+kyyneliä, joita on itkenyt, jospa olisi saanut käyttää niitä täten
+— jospa olisi saanut koskettaa Hänen kalliita, rakkaita jäseniään —
+oi, olisin niin mielelläni kantanut kaikki Maria Magdaleenan surut ja
+synnit ja kaiken hänen häpeänsä sen autuuden takia — ja kukapa ei olisi
+tahtonut kantaa niitä ilolla sellaisen palkkion takia — onko olemassa
+kristittyä joka ei sitä tahtoisi?
+
+Mutta sydämensä pohjasta sanoi pikku Emma nyt äänellä, jolle
+vatsannipistys oli antanut palavan vakuutuksen paatoksen:
+
+— Hyi, sinua, Diken, sinä olet hirveä! Kuinka voit noin sanoa — Maria
+Magdaleena!
+
+— Kaikki hänen surunsa ja kaiken hänen häpeänsä — oi, niin kevyesti,
+niin kevyesti sen hetken autuuden rinnalla — niin, minä en milloinkaan
+uskaltaisi uneksia olevani Maria ja saavani istua Hänen jalkainsa
+juuressa kuulemassa Hänen sanojaan — kuinka uskaltaisi syntinen
+ihminen uneksia sellaista. Tiedättekö, Mauritius-saaren katolilainen
+pappi sanoi muuten jotakin, mikä mielestäni oli niin totta ja niin
+lohdullista — hän arveli, että Jeesus rakasti Mariaa enemmän kuin
+Marttaa vain siksi, että Maria oli heikompi ja tarvitsi Häntä enemmän
+— sentähden, että Hän oli tullut maailmaan parantamaan sairaita ja
+tukemaan heikkoja — mutta että Martta oli hänelle hengellisesti
+arvokkaampi, siksi että hän osasi rakastaa ja palvella Häntä,
+kantaessaan päivätyönsä painoa ja vaivoja — Martta oli hengellisesti
+vahva ja valittu — niin sanoi ainakin père Mathieu — Marian
+ollessa pieni, heikko ihmislapsi-parka kuten me muutkin — suitseva
+kynttilänsydän ja särjetty ruoko — — —.
+
+Eurydiken äänessä oli jotakin raskasta ja kaukaista, joka hillitsi
+sanat Rosalien huulilla, jotakin, joka pani hänen vihansa väistymään,
+jotakin joka lamautti ja karkoitti pois kaikki ne moitteen ja
+katkeruuden sanat, jotka olivat hyökkäykseen valmiina hänen
+haavoitetussa ja kärsivässä sydämessään. Ja hänen täytyi sanoa mitä hän
+ei aikonut sanoa, äänellä, jolla ei olisi tahtonut, ja jonka lempeätä
+sointia hän vihasi:
+
+— Diken rakas — jos ajattelemme Marie-Louisea — jos todella häntä
+ajattelemme — etkö luule, että hän oli sekä Martta että Maria — että
+Herramme täytyi häntä rakastaa — — — joskin — vaikka en luulekaan, että
+hän — niin, senhän sinä tiedät paremmin kuin minä — sinä, joka —.
+
+Ääni petti ja hän käänsi katseensa pois.
+
+— Rakas — oi, kuinka voitkaan olla varma — kuinka kaikki saammekaan
+olla varmat siitä, että Marie-Louise on omiensa luona Herrassa —
+niitten parissa, jotka saavat nähdä Hänen kasvonsa ja kantaa Hänen
+nimeään otsallaan — »eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse
+kynttilän valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva
+heitä, ja he hallitsevat iankaikkisuuksien iankaikkisuuksissa» —
+oi, kuinka siunattu ja ihana onkaan kuolema, Rosalie — oi, kuinka
+vahvaksi ja onnelliseksi tuleekaan sellaisen kuolinvuoteen ääressä
+kuin Marie-Louisen — jossa saa tietää, jossa todellakin saa tietää,
+että kaikki kauniit ja ihanat sanat ovat yhtä monta kaunista ja ihanaa
+totuutta — kun saa nähdä, että unelma on todellisuutta — että se mitä
+on toivonut ei ole kangastusta, vaan elävää elämää — me nimitämme sitä
+illaksi ja se onkin aamusarastuksen ensi säteilyä. — — Herra, kun
+epäilen, Herra, kun tulen heikoksi, anna minun vain muistaa kirkkauden
+heijastusta Marie-Louisen silmissä — anna minun muistaa tuulahdusta
+enkelten siivistä, heidän vilvoittaessaan hänen otsaansa.
+
+Kyynelvirta vieri Rosalie Pistolschiöldin poskea pitkin — auvoisa,
+armahtava itku, johon kaikki hänen katkeruutensa suli ja katosi —
+nyyhkytyksetön itku — suvisen sateen kaltainen itku — uudensyntymisen
+pesu — anteeksiannon ja uudistumisen pesu hänen kiusatulle,
+surunsairaalle sydämelleen. Ja hän pystyi vain sammaltamaan jotakin,
+jonka piti olla anteeksiannon rukous ja sovituksen kädenojennus, mutta
+josta tuli vain puoleksi tukahdutettu kuiskaus:
+
+— Diken — oi, Diken.
+
+— Tiedätkö, kuinka hyvä hän oli — tiedätkö, mitä hän viimeisimmäksi
+muisti — josta hän uudelleen ja uudelleen muistutti minua — niin,
+Rosalie — kaikessa autuudessaan ja ilossaan, Herran läheisyyden
+tunnossa ajatteli hän vielä meitä muita: muista, että Clara Almgrenin
+pitää saada minun huonekaluni — muista, että annatte Clara Almgrenin
+ottaa haltuunsa minun huoneeni — että otatte hänet vastaan kuin sisaren
+minun tähteni — että autatte pientä isätöntä poikaa — että pidätte
+heidät luonanne — aina — ja autatte heitä — hän on suvun viimeinen —
+ehkäpä hän saa tulla Jumalan palvelijaksi kuten isoisänsä — ehkäpä hän
+saa tulla oikeamieliseksi välittäjäksi kuten setänsä —.
+
+— Oi, kuinka hän saakaan olla varma siitä, että hänen tahtonsa
+täytetään — oi, Diken, kuinka tuleekaan olemaan hauskaa saada ottaa
+heidät vastaan.
+
+Pikku Emma Wigelstjerna oli noussut puoliksi ja jälleen istuutunut. Hän
+oli käynyt suoraksi kuin hiilihanko, ja hänen suunsa oli rajattomassa
+tarmossa yhteenpuristettuna kuin bulldoggin puraisu saaliinsa kimpussa.
+Hänen lumikonsilmänsä leimahtelivat viheriäisinä ja pahansuopina, ja
+hänen äänensä leikkasi terävänä kuin partaveitsi surun painostaman
+huoneen hiljaisuutta:
+
+— Anna anteeksi, kiltti Rosalie — mutta minullakin on ehkä sananen
+sanottavana — omasta mitättömästä puolestani — tässä asiassa. Onhan
+se sangen kaunista, mitä Diken sanoi — kuten kaikki mitä Diken sanoo,
+on aina hyvin kaunista — mutta en sentään usko, että Dikenillä olisi
+niin hirveän paljon ymmärrystä — niin eihän ole varmaa, että hän on
+ymmärtänyt Marie-Louisea. Ja joskin Marie-Louise olisi niin sanonut, on
+se tietenkin ollut kuumeessa — hänhän oli niin sairas ja heikko — enkä
+todella voi uskoa, että hän tiesi mitä sanoi — on aivan kuin ei hän
+ollenkaan olisi muistanut minua.
+
+Pistoolin ääni oli kirkas ja levollinen kuin taistelukäsky ja
+läpitunkeva kuin torventoitotus:
+
+— Mitä Emma oikein tarkoittaa — en ymmärrä mihin sinä tahdot tulla?
+
+— Mihinkö minä tahdon tulla? En tahdo tulla mihinkään — tahdon vain
+saada sanotuksi, etten milloinkaan tule sallimaan minun oikeuksiani
+loukattavan.
+
+— Sinun oikeuksiasi?
+
+— Niin, minun oikeuksiani, pikku Rosalie — saat antaa anteeksi,
+eihän luonnollisesti ole paikallaan väitellä tästä nyt ja täällä —
+tahdon vain huomauttaa, että pikku Diken on ollut niin — uskallan
+todella sanoa niin ajattelematon, että on ruvennut puhumaan rakkaan
+Marie-Louisemme jälkeenjättämästä omaisuudesta ennenkuin hänet on
+edes haudattu — mutta koska kysymys kerran on vireillä, täytyy minun
+saada sanotuksi, että minulla on ennen Clara Almgrenia oikeus sekä
+huonekaluihin että huoneeseen.
+
+— Mutta sinähän kuulit, mitä Diken sanoi.
+
+— Ei, kuulepas nyt, kiltti pikku Rosalie — saat suoda anteeksi, mutta
+tunnenpa melkein halua nauraa — luuletko sinä, että yksikään tuomari
+maailmassa välittäisi Dikenin todistuksesta ja puheista — myöntänet
+kai kaikessa tapauksessa itsekin, ettei Dikenin pikku pää ole mikään
+— anteeksi, että sen sanon — erikoisen tunnettu järjestään tai
+selvyydestään tai arvostelukyvystään.
+
+Eurydike Berg hymyili hiljaista ja kaukaista hymyään, hänen herkän,
+tuntehikkaan suunsa nytkähdellessä itkusta ja tuskasta. Mutta hänen
+surunsa ei johtunut suinkaan pikku Emman sanoista. Hän kärsi siksi,
+että tuntui kuin muurahaiset olisivat polttaneet ja pistelleet koko
+hänen ruumistaan, siksi että koko huone täyttyi äkkiä kuin mustasta
+noesta, että kaikki esineet ja huonekalut menettivät hohteensa ja
+värinsä, että ilma, jota he hengittivät, oli kuin hienoa, tukahduttavaa
+hiekkaa. Pahat, kadotetut henget olivat äkkiä tunkeutuneet jostakin
+Nelosen pieneen, turvalliseen, hyvään, puhtaaseen maailmaan.
+
+Nyt oli Paratiisi menetetty — ainaiseksi menetetty! Suuri synti oli
+tehty — pahat voimat olivat tulleet. Tämä oli onnettomuus, jota hän oli
+odottanut. Marie-Louisen kuolema ei ollut ollut se suuri suru, jota hän
+niin kauan oli aavistanut. Nyt se oli tullut.
+
+Hän ei ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä Rosalie ja pikku Emma sanoivat
+toisilleen. Hänen korvissaan soi ja suhisi, hänen silmiään hämärsi.
+Hän käsitti vain, että heitä odottivat suurimmat koettelemukset, että
+jotakin oli ainaiseksi kuollut ja poissa poismenneen ystävän keralla.
+
+Nyt Marie-Louise oli kuollut — nyt oli »Nelonen» mennyttä.
+
+Hän ei jaksanut kauempaa kuunnella heidän ääniään ja heidän sanansahan
+merkitsivät niin vähän — hänhän tiesi tuon hetken lyövän nyt juuri — ja
+sen rinnallahan oli kaikki muu merkityksetöntä.
+
+Mutta kulmasohvassa istui totta totisesti pikku Emma ja polki
+jalkaansa, kaikkein ihanimpien ja täysipainoisimpien kyynelten
+virratessa pitkin hänen kasvojaan, joissa tällöin oli todellakin
+pahanhengen kiukkuista ja julmaa päättäväisyyttä:
+
+— Sanon sinulle, Rosalie — etten anna teidän varastaa itseltäni —
+tahdon saada oikeuteni.
+
+— Sinun oikeutesi on se huone, jonka olet saanut Marie-Louisen
+rukousten tähden — jonka me — Diken ja minä — annoimme sinun saada
+Marie-Louisen hyvyyden tähden — rakkautemme tähden häneen. Voit olla
+vakuutettu siitä, pieni kultanuppuni, että minä kyllä tiesin, minkä
+hengen lapsi sinä olit — ja sen sanon sinulle, pikku Emma, että
+jos poljet jalkaasi, ei kukaan välitä siitä — mutta jos aiot sitä
+jatkaa, otan ja vien sinut ulos — sanon sinulle, että olen tottunut
+käsittelemään vauhkoja hevosia, äkäisiä koiria ja häijyjä lapsia —
+ettäs sen tiedät. Mene nyt huoneeseesi ja häpeä, ja muista, että
+Marie-Louisen huoneissa saavat Clara Almgren ja hänen poikansa asua.
+
+— Silloin minä menen poliisin luo!
+
+— Sen voit tehdä — ja kysy samalla heiltä, ovatko he ennen nähneet
+paholaisen isoäitiä — mutta varo katsomasta itseäsi kuvastimessa,
+pikku Emma — ainakaan omassasi — se voisi mennä rikki, näetkös — ja
+kuvastimet ovat kalliita korjata.
+
+Eurydike oli jo jättänyt huoneen. Hänestä tuntui kuin hän olisi
+tukehtunut tässä pahuuden polttavassa, tomuisessa ilmassa, ja
+omassa huoneessaan lankesi hän hädissään vuoteen yläpuolella olevan
+ristiinnaulitun kuvan eteen yhdessä ainoassa tuskantäyteisessä
+huokauksessa:
+
+Herra, armahda meitä! Herra, anna meille anteeksi!
+
+Ja rukouksen ja tutkistelun kera väistyi myös kauhu ja pelästys
+hänen sielustaan vähitellen, ja hänen sydämessään kasvoi sisäinen
+varmuus siitä, että nyt oli suuren koettelemuksen hetki tullut —
+että nyt tahtoisi Kaikkivoipa koetella ja tutkia heidän sydämiään
+ja munaskuitaan — nyt oli suuri koetus edessä — suuri ratkaisu —
+Getsemanen vaatimus ja Golgatan kehoitushuuto: Ota ristisi ja seuraa
+minua! Nyt oli osattava uhrata kaikki, voittaakseen kaikki.
+
+Uhrin hetki oli lyönyt. Herra kutsui omiansa jälleen taisteluun ja
+kärsimykseen. — Ja tuntikausia rukoili Eurydike Hänen vertavuotavan
+Poikansa kuvan edessä voimia ja kestävyyttä tekemään Hänen tahtonsa.
+
+Mutta tänä iltana nukahti hän turvallisena ja levollisena ja
+onnellisena se rukous huulillaan, jonka hänen äitinsä oli hänelle
+lapsena opettanut:
+
+    Müde bin ich, geh' zur Ruh',
+    Schliesse beide Äuglein zu:
+    Vater, lass die Augen Dein
+    Über meinem Bette sein.
+
+    Hab' ich Unrecht heut gethan,
+    Sieh' es, lieber Gott nicht an,
+    Deine Gnad' und Jesu Blut
+    Macht ja allen Schaden gut.
+
+    Alle, die mir sind verwandt,
+    Gott, lass ruh'n in Deiner Hand.
+    Alle Menschen, gross und klein,
+    Sollen Dir befohlen sein.
+
+    Kranken Herzen sende Ruh',
+    Nasse Augen schliesse zu;
+    Lass' den Mond am Himmel stehn
+    Und die stille Welt besehn.
+
+Ja juuri nukahtamisen hetkellä hän kuuli suhinan isänkodin
+vaahteranlatvoista, ja Ramsjöbergin suojelusenkelit ja autuaasti
+nukkuneitten esi-isien henget pitivät vartiota hänen yksinäisen
+vuoteensa ääressä ja täyttivät unen hetkinä hänen sielunsa Maailmojen
+Herran voimalla ja väkevyydellä, jotta hän arvokkaasti ja ylevästi
+voisi täyttää Hänen tahtonsa eikä olisi suvustaan huonontunut,
+vaan olisi yhtä voimakas kuin he, jotka karkotetulla aluksella
+olivat pelastaneet sielunsa ja joitten palavista ja urhoollisista
+sydämistä oli vielä jäljellä maallinen heijastus ja muisto kätkettynä
+hopearistiin hänen rinnallaan.
+
+Mutta unessa oli hän olevinaan ensimmäisessä lastenhuoneessaan
+Ramsjöbergissä, pienessä päätyhuoneessa, jossa aurinko oli herättänyt
+hänet niin monena suloisena, aamuna hänen maatessaan hiljaa valveillaan
+pienessä vuoteessaan ja tuijottaessaan vaatimattomaan ristiin, joka
+riippui mademoiselle Berthen vuoteen yläpuolella, kuinka se loisti
+valkoisempana ja valkoisempana nousevassa päivänkoitossa. Unessa
+oli pieni huone ollut vallan tulvillaan päivänpaistetta ja äiti oli
+seisonut ikkunan edessä, mutta Eurydike ja Marie-Louise olivat olleet
+hänen pieniä lapsiaan, ja he olivat langenneet polvilleen pienissä
+yöpaidoissaan Ristiinnaulitun kuvan eteen, ja he olivat rukoilleet
+erään lastenhoitajan pienen laulun, jonka Eurydike jo aikoja sitten
+oli unohtanut elämässä, mutta joka nyt jälleen virkosi eloon hänen ja
+Marie-Louisen huulilla:
+
+    Plus on contredit mon amour,
+    Plus cet unique bien m'enflamme.
+    Que l'on n'afflige nuit et jour,
+    On ne peut l'ôter à mon âme.
+    Plus je souffrirai de douleur,
+    Plus il s'unira à mon coeur.
+
+Ja Eurydike oli kääntynyt kiertääkseen käsivartensa Marie-Louisen
+kaulaan — oli ollut niin ihmeellisen auvoisaa omistaa sisar — mutta
+hänen vieressään olikin Rosalie Pistolschiöld ollut polvistuneena,
+ja kun hän hämmentyen etsi silmillään Marie-Louisea, huomasi hän,
+että huone oli täynnä pieniä, valkopukuisia lapsia — ja siellä olivat
+Baltzar Emanuel ja Signe Christinakin. Mutta nyt ei oltukaan enää
+Ramsjöbergin lastenhuoneessa, vaan matalassa, ahtaassa »aluksen»
+hytissä, ja oli kylmä syysyö, ja pienen katossa olevan naurisöljylampun
+valossa häämöitti lapsensynnyttäjän piirteet — kalpean ja väsyneen —
+ja lapsensynnyttäjä oli Eurydike Berg, ja rajaton ilo ja sanomaton
+auvo värisytti häntä, hänen miehensä näyttäessä hänelle lasta — hänen
+poikaansa.
+
+Mutta se _ei_ ollutkaan Baltzar Emanuel — se oli Sten Almgren.
+
+Ja kyynelten virratessa poskille, ja sydämen jyskyttäessä hädästä
+heräsi Eurydike Berg, ja kesti joitakin hetkiä, ennenkuin hänelle
+selvisi missä hän oli. Mutta unessa oli hän ristinyt kätensä pienen,
+rinnallaan olevan hopearistin ympärille, ja kun hän tämän huomasi,
+täytti suuri ilo hänet äkkiä, ja suudellessaan sitä pimeässä, hän
+mutisi itsekseen uudelleen ja uudelleen runosäkeitä, jotka hän unesta
+muisti — jotka hän aivan äkkiä oli niin monien vuosien unhoituksen
+jälkeen muistanut:
+
+    Plus que souffrirai de douleur,
+    Plus il s'unira à mon coeur.
+
+
+
+
+HÄVITYKSEN MERKEISSÄ.
+
+
+    Spe modo vivitur et Sion angitur a Babylone.
+    Nunc tribulatio, tunc recreatio, sceptra coronae.
+
+Kamariherra Ludvig Björnsköld oli tavoilleen uskollisena ollut
+kaupungissa yli vuosineljännesvaihteen ja istui tänä kauniina,
+lämpimänä heinäkuun päivänä ison kirjoituspöytänsä ääressä
+työhuoneessaan, jonka avonaisista, markiiseilla suojatuista ikkunoista
+hän saattoi nähdä Nybrovikenin lianvihreän veden ja saada pilkahduksen
+Skeppsholmenin ja Djurgårdenin tummasta keskikesän vihannuudesta.
+
+Mutta ei Strandvägenin haloillalastatut jaalat, saarien vihreys
+tai raitiotievaunujen kilinä ja ratasten räminä kadulta saaneet
+minkäänlaista vastavaikutusta aikaan kamariherran silmissä tai
+korvissa, hänen hitaasti kääntäessään pienen, numeroilla täytetyn
+muistiinpanokirjan lehtiä.
+
+Kapea, ohut vartalo oli moitteettomasti mustiin puettu. Varhain
+harmaantunut, suorajakauksinen ja syntymästä asti harva tukka ei
+pystynyt peittämään sangen huomattavaa kaljupäisyyttä, ja istuessaan
+nyt siinä taaksepäin nojaten syvässä kirjoitustuolissaan, olisi
+syrjäinen katselija epäilemättä luullut häntä kuudenkymmenen korvilla
+olevaksi mieheksi. Ja kuitenkin täyttäisi kamariherra vasta tänä vuonna
+neljäkymmentäseitsemän, ja hänen vanhanmiehen ulkonäkönsä oli, kuten
+sekä samanaikaiset ystävät että kadehtijat usein olivat todenneet,
+synnynnäinen.
+
+Kukaan hänen polvestaan ei ollut nähnyt häntä nuorena. Ludvig
+Björnsköldillä oli nuorena lakitieteen ylioppilaana Upsalassa ollut
+sama arvokas ja hillitty käytös, sama työssä ja numeroiden parissa
+vanhentuneen, ylhäisen kanslianeuvoksen ilme kuin nytkin. Hän ei ollut
+koskaan pillastunut, ei koskaan häpäissyt itseään, hän oli aina ollut
+moitteeton, mutta oli samalla osannut varjella itseään pienimmästäkin
+velttouden, ikävyyden, viekastelun tai kiipeilyn pilkahduksestakin.
+
+Ei, päinvastoin — hän oli ollut hyvä ja kunnioitettu toveri,
+joka alun pitäen oli saanut osakseen monien luottamuksen — joka
+oli auttanut hyvillä neuvoilla enemmän tai vähemmän vakavien
+rettelöiden ja ristiriitojen sattuessa ja joka jo oman polvensa
+ylioppilaitten keskuudessa oli tehnyt itsensä tunnetuksi välittäjän
+ja rauhanrakentajan ihanteena — henkilönä, joka pehmeimmällä kädellä
+ja pettämättömällä tahdikkuudella osasi selvittää kiusallisimpiakin
+tilanteita ja vakavimpiakin ikävyyksiä ja joka mielellään otti
+hoitaakseen sangen arkaluontoisia ja vaikeasti käsiteltäviä asioita.
+
+Ludvig Björnsköld oli varhain ymmärtänyt herättää aikalaisissaan suurta
+arvonantoa ja hämmentämätöntä kunnioitusta ja vakiinnuttaa heissä
+kaikissa sen ihmisen menestykselle suuriarvoisen käsityksen ja luulon,
+että hän oli »tulevaisuuden mies», »henkilö, joka on pääsevä pitkälle».
+
+Sentähden olikin herättänyt suurta huomiota ja hämmästystä, että
+hän aikaisin suoritetun hovioikeustutkinnon ja varatuomarinarvoa
+varten suoritettujen käräjätehtävien jälkeen ei ollutkaan mennyt
+hovioikeuteen, tuomarinuralle eikä mihinkään keskusvirastoon, vaan
+oli tyytynyt jäämään Tukholmaan jonkinmoiseksi »praktiseeraavaksi
+juristiksi» — asianajajahan oli vallan liian pahakaikuinen sana,
+jotta sitä olisi voitu käyttää niin säädyllisestä, hienosta ja
+moitteettomasta miehestä — sillä välin kuin hän helposti ja luontevasti
+vähitellen oli saanut haltuunsa isänsä, varatuomari Hjalmar
+Björnsköldin monet kummalliset ja yksityiset luottamustehtävät ja
+sihteerinvirat, niin että hänellä kolmenkymmenen ja neljänkymmenen
+iässä oli jo monia tuottavia asiamies-, toimitsija-, tilintarkastaja-
+ja johtokunnanjäsenyystoimia säätiöissä ja rahastoissa, vanhoissa,
+arvokkaissa yhtiöissä ja liikeyhtymissä sekä suuri praktiikka sekä
+suurten että pienten omaisuuksien omistajain neuvonantajana. — Sillä
+kamariherra ei suinkaan väheksynyt vähätuloisia asiakkaita eikä
+vähäisiä tulolähteitä: juriidinen neuvo, pesäluettelo jonkun vanhan
+herran tai naisen parikymmentuhantisen pääoman pesässä antoi myöskin
+varman palkkionsa. Hänen avioliittonsa yhteydessä ent. maaherra ja
+ensimmäisen hovimarsalkan von Wernerin ainoan tyttären kanssa hankittu
+kamariherranarvo oli vahvistanut ulkomaailmalle kumoamattomasti sen
+tosiasian, että Ludvig Björnsköld oli »homme arrivé», samalla kun ei
+kenenkään päähän olisi pälkähtänyt vähimmässäkään määrässä tehdä häntä
+epäilyksen alaiseksi tai syyttää hänen olevan kiipeilijän, onnenonkijan
+tai kylmän, häikäilemättömän maailmanorjan.
+
+Päinvastoin, vanhempien ja samanaikaisten toverien piirissä, joista ei
+kyennyt intohimottoman viisaasti ja hienovaistoisesti tajuamaan sitä
+yhteiskunnallista ja taloudellista mullistusta, jonka läpi ruotsalainen
+yhteiskunta kaikessa hiljaisuudessa parastaikaa kävi, oli alusta pitäen
+ollut se tietoisuus, että Ludvig Björnsköld oli ollut vaatimaton ja
+syrjäänvetäytyvä, niin, suorastaan melkein sielullisesti liian ylhäinen
+halutakseen heittäytyä ankaralle ja kovalle virkamiesuralle, vaan oli
+tahtonut mieluummin vaatimattomammissa paikoissa ja enemmän syrjässä
+käyttää eittämättömiä ja harvinaisia lahjojaan.
+
+Ainoa todella »julkinen» tehtävä, jonka hän oli ottanut vastaan,
+oli sekin aikaisin saatu kaupungin valtuusmiestehtävä, sillä välin
+kuin yksityiset ja puolijulkiset tehtävät vuosittain olivat tulleet
+yhä lukuisammiksi ja tuottavammiksi. Hänen kamariherran arvonsa ja
+hänen asemansa ent. maaherra von Wernerin vävynä ja perillisenä oli
+tehnyt hänestä useitten suurtilanomistajien ja tehtaanpatruunain
+luotetun »homme d'affaires'in», samalla kuin hänen asiamies-,
+hallituksenjäsenyys- ja tilintarkastajatehtävänsä kaikenlaisissa
+laitoksissa, hypoteekkikassoissa, henkivakuutusyhtiöissä ja muissa
+yrityksissä olivat tehneet hänestä verrattoman kiinnitysvälittäjän ja
+pääomainsijoittajan.
+
+Vuosien vieriessä ja hänen ikätoveriensa niin vähitellen noustessa
+askelelta toiselle, palkkausasteelta toiselle virkavaltaisilla ja
+yhteiskunnallisilla Jaakopinportailla, oli kamariherra Björnsköld
+kaikessa hiljaisuudessa neljälläkymmenelläseitsemännellä ikävuodellaan
+mies, josta kaikki olivat vakuutetut, että hän on varakas, mutta
+josta kukaan ei aavistanut, että hän jo kauan sitten oli sivuuttanut
+senaikaisiin ruotsalaisiin olosuhteisiin nähden hämmästystäherättävän
+ensimmäisen miljoonan ja että hän pian oli saavuttanut toisenkin.
+
+Mutta kulissien takana kyllä yksi ja toinen tajusi hänen mahtinsa ja
+merkityksensä ja koetti saada omiin yrityksiinsä ja harrastuksiinsa
+hänen korkeasti kunnioitetun nimensä tai hänen kallisarvoisen
+työkumppanuutensa, ja niin hyvin hän oli luovaillut tässä kovassa ja
+vihamielisessä, juorunhaluisessa ja kateellisessa maailmassa, että
+tästä huolimatta yleisenä mielipiteenä yhtäkaikki oli se, että Ludvig
+Björnsköld oli harvinaisen hieno ja viisas ja virheetön ja vaatimaton
+ja miellyttävä ihminen, erikoisen tunnollinen ja luotettava auttaja,
+neuvonantaja ja välittäjä. Ja näkyvänä ilmaisuna siitä luottamuksesta,
+jota hän antoi ja sai, oli hän vuosi tätä ennen monien muokkaamisten
+jälkeen suostunut vastaanottamaan ensimmäisen kamarin jäsenyyden,
+vaikkei hän millään muotoa ollutkaan puolueihminen, joskohta hänen
+mielipiteensä pohjaltaan — sehän hänen täytyi luottamuksellisesti
+myöntää — täydellisesti sopivat yhteen...
+
+Niin — kenen ja minkä kanssa — niin, hän ei tietenkään koskaan lausunut
+julki senkaltaista — siihen oli hän vallan liian varovainen — mutta se,
+jonka kanssa hän puhui, erosi hänestä aina vakuutettuna siitä, että
+hän kyllä sisimmässään oli samaa mieltä juuri hänen kanssaan, joskin
+hänen asemansa, hänen vaatimattomuutensa, hänen rauhallisuutensa, hänen
+rajaton objektiivisuuden tunteensa, ja hänen monet arkaluontoiset ja
+monimutkaiset luottamustehtävänsä tekivät hänet haluttomaksi millään
+tavalla astumaan esiin ja avaamaan suutaan, kun hän kerran saattoi
+antaa paljon vakavampaa ja varmempaa apua kaikessa hiljaisuudessa
+kulissien takana.
+
+Omistaen tämän syvän, varman vaiston Ludvig Björnsköld oli
+niinollen ennen viittäkymmentä täytettyään päässyt pitemmälle kuin
+hän milloinkaan oli uneksinut ja pitemmälle kuin useimmat hänen
+aikalaisistaan milloinkaan saattoivat aavistaa. Ja jos voisi sanoa,
+että hänellä jossakin asiassa on todella ollut huono onni, niin ei
+kumminkaan kukaan muu kuin hän itse tietänyt, missä se huono onni oli:
+kamariherran surunlapsi oli ollut eräs vanha talo jättiläismäisine
+tontteineen, jota hän appi-isänsä oikullisten testamenttisäädösten
+tähden ei voinut sen mahdollisuuksien mukaan käyttää hyväkseen. Mutta
+koska hän kykeni hiljaisesti ja levollisesti odottamaan ja malttamaan
+mielensä, kyky, joka oli ollut yhtenä perussyynä hänen menestykseensä
+tässä elämässä, osasi hän hillitä ja salata surunsa: ihmisethän eivät
+voi iankaiken elää — ei edes vanhat naiset, vaikka toisinaan saattoikin
+siltä näyttää — ja tänä päivänä oli hän tyynellä mielin lukenut
+Stockholms Dagbladista pikku-uutisen leskirouva Marie-Louise Almgrenin
+hautauksesta.
+
+Niin, nyt oli kaksi jäljellä. Jos aikaa kuluisikin, niin nousisihan
+kuitenkin Nelosen tontin arvo vuosittain.
+
+Ludvig Björnsköld hymyili itsekseen hiljaista, leppoisaa hymyä ja pani
+pois pienen kirjan monine numeroineen: kymmenessä vuodessa olivat
+Malmberginkadun neljän ostotarjoukset huomattavasti kohonneet. Kukapa
+tietää, kuinka olisi laita kymmenen vuoden kuluttua. Ei mitään pahaa,
+jossa ei jotakin hyvää.
+
+Ovelle koputettiin, ja mustapukuinen, pitsimyssyinen palvelijatar hiipi
+sisään:
+
+— Siellä on eräs vanha nainen.
+
+— Mitä hän tahtoo — kerjääkö hän?
+
+— Ei, kamariherra — lieneekö ehkä hakemassa jotakin
+ritarihuone-eläkettä — hän mainitsi nimen, luulen, että se oli
+Himmelstjerna.
+
+— Pyydä häntä tulemaan sisään, Lotten — ja ilmoita aamiainen kymmenen
+minuutin kuluessa!
+
+— Hyvä on, kamariherra.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ovesta purjehti hikisenä ja mustapukuisena pieni, siro nainen, joka
+kaikkein rakastettavin virnistys kuumenneilla kasvoillaan selitti
+olevansa neiti Emma Wigelstjerna.
+
+Wigelstjerna — se hullu Fabian — kapteeni Thure, hullu hänkin —
+maltapas, nyt hän sen varmaan keksi — rouva Almgren oli ollut omaa
+sukua Wigelstjerna — pääsotakomisariuksen tytär.
+
+— Millä voin palvella neitiä — aikani on hyvin vähissä — olkaa hyvä ja
+istukaa!
+
+Vanha nainen istui ilmeisin, tuolin hienoudesta johtuvin mielihyvän
+tuntein kamariherran nojatuoliin vastapäätä kirjoituspöytää ja
+siloitteli hameensa kainosti ja totisena.
+
+Hänessä on köyhän tuoksu, ajatteli kamariherra — varmaan ritarihuoneen
+eläkkeestä — ja kohteliain ilmein — kohteliaisuus kuului hänen
+ulkonaiseen esiintymiseensä, hän hymyili rohkaisevasti ja
+rakastettavasti.
+
+— Nii-in, sanoi pieni nainen ja näytti hyvin päättäväiseltä ja varmalta
+ja vakavalta, olen Marie-Louise Almgrenin — oikeusneuvoksettaren —
+lähin sukulainen — kamariherra tietää — niin, hän otettiin meiltä nyt —
+Herra antoi ja Herra otti.
+
+— Niin, minä näin sen — Herran tiet eivät ole meidän teitämme, neiti
+Wigelstjerna — kamariherra hymyili lempeästi ja taitavasti — millä saan
+palvella?
+
+— Niin, olen tullut tänne pyytämään oikeutta — vain pyytämään
+yksinkertaista oikeutta.
+
+Vanha nainen kiikutteli päätään edestakaisin sivullepäin ja niisti
+äänekkäästi ja uhkaavasti isoa nenäänsä.
+
+— Saanko pyytää neiti Wigelstjernaa esittämään asian suoraan — neiti
+voi täysin luottaa — aikani on hyvin täpärällä — joka hetkeni on
+edeltäkäsin varattu.
+
+— Niin, kamariherra tietää, että Marie-Louise Almgren-vainaja
+disponeerasi — (se oli hieno ja hyvä sana) — kahta huonetta Nelosessa.
+
+— Kyllä, sen tiedän.
+
+— Niin, nyt ne tahtovat ottaa ne minulta pois!
+
+— Kutka ne?
+
+— Rosalie Pistolschiöld ja Diken Berg.
+
+Kamariherran ohuille, verettömille huulille tuli kova piirre. Hän
+muisti, kuinka hän vuosia sitten oli turhaan tarjonnut heille
+kokonaisen kerroksen eliniäksi toisessa talossa, jos he vain
+sovinnolla tahtoivat myöntyä Nelosta koskevan testamenttimääräyksen
+kumoamiseen. Pari itsepäistä ja yksinkertaista härkäpäätä naista, joita
+ajattelemasta ja tapaamasta hän oli välttynyt enemmän kuin yhteen
+vuosikymmeneen ja joilta hänen varaisäntänsä neljä kertaa vuodessa otti
+vuokran vastaan — henkilöitä, jotka todellakin olivat saaneet kirkas-
+ja selväjärkisen ihmisen sapen kiehumaan. Kamariherran ääni kävi
+kuivaksi, melkein töykeäksi:
+
+— Niin, nimet ovat kyllä tutut — mutta minä en oikein ymmärrä neiti
+Wigelstjernaa — tahtovatko ne ottaa huoneet teiltä?
+
+— Kyllä, voiko kamariherra ajatella sellaista — ne tahtovat, että Clara
+Almgren saisi ne.
+
+— Clara Almgren — oliko oikeusneuvoksettarella tytär — sitä en saata
+muistaa.
+
+Kamariherra tunsi kylläkin testamenttilisäykset ulkoa, mutta
+säännöllisenä ja huolellisena ihmisenä hän meni heti kassakaapilleen,
+avasi sen ja otti eräästä lokerosta esille käärön.
+
+— Ei — Marie-Louisella ei ollut lapsia — ei kylläkään — ei, se on
+Marie-Louisen langon leski — se oli joku renttu, joka ryypiskeli ja
+kuoli Linköpingissä.
+
+— En tunne.
+
+Kamariherra luki: »Elvira Rosalie Anastasia Pistolschiöld, Marianne
+Christina Eurydike Berg, o.s. Stellenius — Marie-Louise Almgren o.s.
+Wigelstjerna — tässä ei ole muita.
+
+— Ei — sitä en uskokaan — ja kumminkin ne tahtovat ottaa huoneet
+minulta joka tapauksessa.
+
+— Missä neiti Wigelstjerna asuu?
+
+— Missä minä muka asun — Nelosessa tietysti.
+
+— Vai niin — missä siellä?
+
+— Huoneistossa tietenkin — minähän sain Marie-Louiselta haltuuni pienen
+huoneen, jota hän ei lainkaan tarvinnut — hänellähän oli alkujaan kolme.
+
+— Kas vain — koska se oli?
+
+— Oi — siitä on kauan — luulen, että se oli vuonna
+kahdeksankymmentäkuusi — äitini kuoli Kristina Nilsson-onnettomuudessa.
+
+Pikku Emma piti muutamia sekunteja nenäliinaa hienotunteisesti ja
+moitteettomasti silmiensä edessä, joka vielä enemmän esti häntä
+näkemästä ja vielä vähemmän ymmärtämästä tutkivaa, kamariherra
+Björnsköldin pienien kirkkaitten silmien selvää, miettivää katsetta.
+
+— Vai niin — mitä neiti maksaa vuokraa?
+
+— En minä maksa mitään vuokraa.
+
+— Vai niin — vai ei — asuu ilmaiseksi — vai niin — ne eivät ole
+ottaneet minkäänlaista vuokraa!
+
+— No, se vielä puuttuisi.
+
+— Eikö neiti millään tavalla ole suorittanut minkäänlaista korvausta?
+
+Pikku Emma melkein suuttui, kun tuollainen pikku seikka ilmeisesti
+saatettaisiin lukea heidän hyväkseen.
+
+— Niin, olenhan minä ollut sangen ystävällinen heille — heillähän on
+aika ahtaat olot — ja minähän sain koko lailla periä isältäni — mutta
+ne tahtovat nyt, että Clara Almgren poikineen pääsisi sinne asumaan ja
+sehän ei voi olla oikein.
+
+— Ei — siihen ei heillä ole oikeutta.
+
+Kamariherran kasvot näyttivät umpimielisiltä ja miettiväisiltä.
+
+— Heillä ei mitenkään voi olla oikeutta siihen — heillä ei ole oikeutta
+huoneistoon muuta kuin itseään varten.
+
+— Niin, sitähän minä sanoin heille, ja he eivät tahtoneet uskoa minua!
+
+Pikku Emman kasvot kirkastuivat voitonriemusta, kun ovelle koputettiin
+ja sitä raotettiin:
+
+— Aamiainen on katettu, kamariherra!
+
+— Niin, neiti Wigelstjerna saa suoda minulle anteeksi — minä tulen
+kyllä palaamaan asiaan.
+
+— Mutta mitä minä sanon heille?
+
+— Minä kyllä puhun itse heidän kanssaan.
+
+— Kiitos, kiltti kamariherra — ja anteeksi, että olen vaivannut — mutta
+katsokaas, minun täytyi puhua tästä — oli niin epäoikeutettua —
+
+— Hyvänen aika — oli vallan erinomaista, että neiti tuli — hyvästi!
+
+Kamariherra Björnsköld söi tänä päivänä aamiaisensa aivan erikoisen
+levollisessa ja onnekkaassa mielentilassa ja antoi tarjota kahvin
+työhuoneessaan, jossa tavallista vahvempi ja hienompi aamiaissikari oli
+tämän hyväntuulen näkyvänä merkkinä.
+
+Hyvä suunnitelma, hieno suunnitelma kypsyi kamariherran päässä, sitä
+punnittiin, harkittiin ja käänneltiin savupilvien kohotessa kattoon.
+Tässä oli joka tapauksessa pienoinen mahdollisuus, jota hyvällä onnella
+ja diplomaattisella tahdikkuudella saattoi käyttää hyväkseen.
+
+Nyt aikoivat nuo kirotut mamsellit ilmeisesti antaa Almgrenin huoneet
+tuolle sukulaiselle: — heillähän ei ollut mitään oikeutta vuokrata
+huoneita — tai antaa niitä pois — huoneistoa saivat vain he käyttää,
+mutta ei kukaan muu. Jos hän nyt uudistaisi vanhan ehdotuksensa, että
+he saisivat toisen yhtä ison huoneiston, johon he voisivat ottaa rouva
+Almgrenin — sen rouvan he ilmeisesti haluavat saada, koska olivat
+niin riidelleet — korvaukseksi siitä, että suostuisivat julistamaan
+testamenttilisäyksen mitättömäksi. — Ei, ensin on paras uhata heitä —
+oikein säikyttää — ei ole mitään, jota vanhat naiset niin pelkäävät
+kuin lakia — oikeudenkäyntiä ja poliisia. Sehän oli yksinkertaisesti jo
+testamenttirikos, että he olivat pitäneet luonaan tuota vanhaa neitiä,
+joka haisi niin ummehtuneelta. — On parasta takoa silloin kuin rauta on
+kuuma.
+
+Hänen on todella jäätävä kaupunkiin vielä pariksi päiväksi — tässähän
+on mahdollisuuksia. Niin, enemmän kuin mahdollisuuksia. Hän tunsi sen
+ilmassa, hän tiesi, että hän onnistuisi.
+
+Kevyinä ja ilmavina kuin kamariherran ajatuksetkin liukuivat savupilvet
+ikkunasta loistavan sinisiin äärettömyyksiin. Ludvig Björnsköld oli
+nyt onnellinen mies. Hänen hyvinhoidetuilla, hienoilla vanhanmiehen
+kasvoillaan oli nautintorikkaan rauhan kevyt loiste: pulma, joka
+vuosikymmenien ajan oli kiusannut häntä, lähestyi äkkiä ja odottamatta
+ratkaisuaan. Riemun tunne melkein värisytti häntä: hän tunsi huumausta
+kärsivällisen odotuksen hitaasta, varmasta voittokulusta — intohimoisen
+kalastajan tunnetta sinä hetkenä, kun kala nykäisee koukussa.
+
+Pikku Emma Wigelstjernakin oli tänä päivänä onnellinen, voitonriemuisa
+olento. Nelosen pienessä kyyhkyslakassa, joka lähes viikon oli ollut
+melkein sudenpentujen pesänä, hän ei kauemmin voinut pitää iloaan
+salassa. Hänen täytyi puhua Rosalielle ja Dikenille, vaikka he olivat
+sopineet keskenään, etteivät puhu sanaakaan toisilleen. Nyt heidän
+täytyi joka tapauksessa saada tietää, että hänellä oli ollut oikeus
+puolellaan — että hän saisi Marie-Louisen huoneet.
+
+Hän tapasi heidät Eurydiken huoneessa, ja syvässä, valtavassa,
+huonekaluilla täytetyssä huoneessa, jossa Kristuskuvat puhuivat
+näkyvää kieltään, ja jossa ilma oli hiljainen ja puhdas lukemattomista
+rukouksista, hän seisoi kaikesta piittaamatta — lujana, voitonvarmana
+ja kovana aivan kuin Ludvig Björnsköld konsanaan.
+
+— No, pikku Emma — sinä olet kuin takiainen — täytynee varmaan lakaista
+sinut pihalle — eikö ole mahdollista saada olla rauhassa.
+
+— Sen tulette varmasti saamaan, rakas Rosalie, niin paljon kuin suinkin
+tahdotte, mutta pidin velvollisuutenani kertoa teille, että olen tänään
+ollut kamariherran luona ja puhunut hänelle — — —.
+
+— Mitä tarkoitat?
+
+— Niin, sitä tarkoitan, ja niin olen tehnyt, ja sanon teille, että
+hän sanoi minun olevan oikeassa — eikä teillä testamentin mukaan
+ole vähäisintäkään oikeutta sallia Clara Almgrenin asua täällä — ei
+— ja hän oli muuten ihastuttavan rakastettava — oi, niin hieno ja
+miellyttävä mies — ja niin aistikasta oli kaikki — tiedättekö, siellä
+oli hienon hieno nahkanojatuoli ja siihen hän pyysi minun istuutumaan:
+istukaa ja levätkää vähän, kiltti neiti Wigelstjerna, neiti näyttää
+olevan niin kuumeissaan, saako olla vähän mehua ja vettä — ja seinällä
+oli iso, kuningasta esittävä maalaus — ja hänen kirjoituspöydällään
+oli kuninkaan kabinettikuva, johon oli kirjoitettu Oskar — omakätinen
+nimikirjoitus — ja niin rakastettava hän oli, että kysyi, missä minä
+asuin ja kuinka viihdyin — se on oikea hoviherra se — ja kuningattaren
+valokuva myös nimikirjoituksineen — ja marmoriportaita ja matto
+messinkitankoineen ylös asti — ja hän sanoi, että hän tulee puhumaan
+teidän kanssanne — teillä ei ole minkäänlaista oikeutta määrätä
+Marie-Louisen huoneista — teillä ei ole mitään oikeutta pitää ketään
+asumassa täällä.
+
+Pikku Emma syventyi jälleen kuvailemaan kamariherran asuntoa
+mykistyäkseen ja jäykistyäkseen äkkiä kokonaan Rosalie Pistolschiöldin
+vastauksesta:
+
+— Niin, rakas Emma, ellei meillä ole oikeutta ottaa Clara Almgrenia
+asumaan tänne, niin totta totisesti ei meillä ole suurempaa oikeutta
+antaa sinun asua täällä.
+
+— Mitä — Rosalie — tarkoittaa?
+
+— Ei saa uhata — Rosalie-kulta — oi ei, ei — ei — ei aiheuttaa enempää
+pahaa — ei enää — Rosalie — Jumala ei siedä kaikkea tätä vihaa ja
+riitaa — Rosalie, pyydä häntä vain menemään.
+
+— Mitä Rosalie oikein tarkoittaa?
+
+— Voit mennä huoneeseesi ajattelemaan sitä hetkeksi — tule, menkäämme
+minun puolelleni, Diken.
+
+— Hyvänen aika, hyvänen aika — en enää häiritse teitä.
+
+Pikku Emma meni ulkonaisesti reippaana ja arvokkaana ovelle, samalla
+kuin pienoinen ajatus kasvoi hänen aivoissaan äkkiä lähenevän
+ukkospilven hirvittävällä nopeudella. Kun hänen kätensä oli ennättänyt
+ovenlukkoon, oli se jo aika isona ja raskaana hänen tietoisuudessaan,
+ja hän käänteli ja väänteli lukkoa saadakseen syyn jäämiseen ja
+selvityksen saamiseen.
+
+Toisten vaikeneminen ärsytti ja kiusasi ja härnäsi häntä aivan
+erikoisesti — siinä oli jotakin luihua ja kavalaa — jotakin
+vihamielistä ja pahaenteistä — yksinkertaisesti jotakin uhkaavaa. Mutta
+pikku Emma ei totisesti ollut niitä, jotka ensi hädässä antautuvat,
+ja joka ei ainakaan voinut päästää käsistään tilaisuutta kiusoittavan
+vastauksen antamiseen Rosalie Pistolschiöldille:
+
+— Niin, tahdon vain sanoa sinulle, pikku Rosalie, että kamariherra
+sanoi nimenomaan, että minä saan huoneet.
+
+Ja tyytyväisenä valheeseensa ja vastaukseensa hän jätti oven raolleen
+saadakseen iloita Rosalien vastauksesta. Sitä ei tullutkaan, ja
+pikku Emman täytyi hitaasti ja vastahakoisesti painua pimeään ja
+hiljaisuuteen ja tyhjyyteen. Mutta huoneensa hiljaisuudessa kasvoi
+pikku Emman sydämessä suuri hätä:
+
+— Mitä Rosalie oikeastaan oli tarkoittanut?
+
+Hän ei tahtonut ajatella ajatusta loppuun — siinä oli jotakin mustaa
+ja ilkeätä ja likaista, joka oli ylen vastenmielistä, niin, jopa
+jäätävääkin. Ja hänen pienen mehiläissielunsa ajatukset vaihtuivat ja
+häntä alkoi kovasti kiusata ja surettaa Dikenin ja Rosalien rajaton
+julmuus ja pahuus: tämä äkillinen, selittämätön kiukku kilttiä,
+sävyisää pikku Emmaa kohtaan, joka niin arvoituksellisesti oli
+vallannut heidät Marie-Louisen kuoleman jälkeen — niin, eikä hän voinut
+liioin ymmärtää, kuinka Marie-Louise oli voinut olla niin sydämetön ja
+ajattelematon häntä kohtaan, että oli tahtonut jättää huoneet Clara
+Almgrenille.
+
+Niin, eikö ollut aivan kuin koko maailma olisi liittoutunut häntä
+vastaan — molemmat hänen vanhat ystävänsä olivat pettäneet hänet —
+molemmat — kaikki tahtoivat tehdä hänelle pahaa — kaikki tahtoivat ajaa
+hänet ulos — ei kukaan ollut hyvä hänelle — ei kukaan — ei kukaan.
+
+Pikku Emma alkoi itkeä hillittömästi hämärässä sohvannurkassaan —
+varmasti syvempiä ja todempia kyyneliä kuin koko elämässään. Hän tajusi
+äkkiä huimaavan tuskallisesti, kuin olisi hän pudonnut pohjattomiin
+syvyyksiin, oman sielullisen yksinäisyytensä — jäätävän kodittomuuden
+tunteen, jonka pohjalta nousi salaperäinen, vertahyydyttävä,
+arvoituksellinen kysymys:
+
+Kuka olen ja miksi istun tässä ja itken aivan yksin pimeässä?
+
+Hänen sydäntään kouristi. Entäpä, jos hän on tulemaisillaan sairaaksi!
+
+Mitäpä, jos ne eivät tulekaan sisään kysymään hänen vointiaan.
+Totisesti, kun he olivat sairaina, meni hän heidän luokseen makeisineen
+— mutta he — ajoivat hänet ulos, kun hän oli sairas — melkein työnsivät
+hänet ovesta. — —
+
+Nyt pikku Emma itki hillittömästi ja kuolemaan saakka epätoivoissaan.
+
+Mutta Eurydike Bergin huoneessa loistivat kynttilät Kristuskuvien
+alle sytytettyinä, Rosalie Pistolschiöldin istuessa nurkkasohvassa
+etäisimmän ikkunan luona, jossa kierrekaihdin oli vielä alasvetämättä
+suojelevien kukkaruukkurivien eteen.
+
+— Minun mielestäni Jumala on julma meitä kohtaan — minun mielestäni Hän
+on tarpeettoman kova — olemmeko sinun mielestäsi todella ansainneet
+tämän — tämänkin viimeisen?
+
+— Oi, rakas Rosalie — mitäpä ihminen ei ansaitsisi? Katsos, ihminen on
+niin heikko ja unohtavainen, ettei hän koskaan muista, kuinka syntinen
+hän on — ei ole yleensä mitään, joka niin unohdetaan kuin omat synnit.
+Etkö koskaan ole tuntenut, että olemme aina Jumalan velallisia? Olemme
+synnin ja surun lapsia — mutta olemme ostetut ja lunastetut Hänen
+jumalallisen Poikansa veren kautta — rajattoman ja sanomattoman tuskan
+uhrin kautta. Etkö koskaan ole tuntenut ääretöntä Golgatan tuskaa —
+etkö koskaan ole kauhistunut ja vavissut ja tuntenut itseäsi särjetyksi
+tämän tuskan painon ja hillittömyyden alla. — Oi, tunnen sääriäni
+murskattavan ja jäseniäni raadeltavan — koko maailma on mustana varjona
+tämän tuskan alla — mutta tämä kaikkien rikosten rikos — häpeällisin,
+kauhistuttavin, sen antoi Hän tapahtua Pojalleen, jotta maailmalla,
+jotta jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus pelastukseen —
+sovitukseen — vapahdukseen — jotta sinulta ja minulta ja pikku Emmalta
+ei hetkeksikään puuttuisi kättä nojataksemme, ystävää johdattajaksemme.
+
+Ajattelepas, että koko maailman koottu synti ja häpeä voidaan pestä
+puhtaaksi tämän veren yhdellä ainoalla pisaralla. Oletko koskaan
+käsittänyt sitä rajatonta ihmettä, joka Meidän Herramme Jeesus Kristus
+on? — Salli minun huutaa Sinun rajatonta armoasi — miksi Sinä et
+antanut minulle ääntä julistaakseni ja puhuakseni maailmalle — kaikelle
+kansalle?
+
+Ylenmääräisessä liikutuksessaan Eurydike oli heittäytynyt
+rukousjakkaralle hopeakrusifiksin eteen yhä uudelleen ja uudelleen
+toistaen ristiinnaulitun pyhää nimeä sammaltelevin, uskonpalavin
+huulin. Pistoolin suun ja silmien ympärillä värähteli ja nyki, ja
+hän käänsi pois kasvonsa liikutuksen vallassa; rajaton ujous ja
+hellyys taistelivat hänen vaistomaisen uskonnollista hurmostilaa
+vierovan tunteensa kanssa, koko hänen karmean luonteensa puritaanisen
+vastenmielisyyden ja kiihtyneiden tunteitten epähienoa häpeämättömyyttä
+kohtaan tuntemansa vihan kanssa. Mutta hän hymyili hymyä, joka oli niin
+rakkauden täyttämää, niin tuskan painamaa, niin nöyryyden läpitunkemaa,
+että se vielä tuomiopäivänä muistetaan!
+
+— Niin, rakkaani — minä olen kyllä niin kova ja kiivas, etten koskaan
+voi ymmärtää anteeksiantamuksen ihmettä — silmä silmästä ja hammas
+hampaasta, niin ajattelen — ja sitten olen tehnyt syntiä kuten esim.
+sinua kohtaan — ajatuksin ja tuntein — näinä päivinä — enkä ole edes
+sitä ajatellut — saatikka sitten surrut, vielä vähemmän katunut — mutta
+toisille mittaankin kukkuramitoin.
+
+— Tiedätkö — kun palasin takaisin Ruotsiin — silloin — jäljestäpäin —
+silloin oli minulla tuska, joka mielestäni oli aivan liian julmaa ja
+kohtuutonta Herramme puolelta — ja se oli se, että olin tullut melkein
+sokeaksi ulkona merellä auringonpaisteessa — en voinut lukea — niin,
+tuskin nähdä — ja minähän olin rakastanut kaikkea kaunista maailmassa
+— minähän saatoin unohtaa surun kauniin kukkasen nähdessäni. Niin,
+se oli vaikeaa — mutta se opetti minua katsomaan itseeni — se opetti
+olemaan unohtamatta syntiä kauniin näköalan edessä — katsomaan itseeni
+joka päivä. Ja tiedätkö, siten sain nähdä paljon enemmän — ja sitten
+tulivat silmäni koko hyviksi — mutta ne eivät enää estä minua näkemästä
+sisimpään — ne eivät hämmennä.
+
+— Mutta, Diken-pieni, sano minulle eräs asia — Jumalahan tietysti antoi
+meille järkemme, jotta käyttäisimme sitä: miten ajattelet ja uskot
+meidän nyt täytyvän tehdä. Ajattele joka tapauksessa, miten vaikeaksi
+Emma on tilanteen tehnyt — emme luonnollisesti voi ottaa Clara
+Almgrenia ja hänen poikaansa tänne — tuo Björnsköld on aivan oikeassa —
+ja kuinka hän voikaan rettelöidä kanssamme.
+
+— Lupasin Marie-Louiselle, että pidämme huolen Clarasta ja pojasta — ja
+se lupaus minun tietysti on pidettävä.
+
+— Niin, tietysti — mutta ellei meillä nyt ole laillista oikeutta ottaa
+häntä tänne?
+
+— Niin, mutta olen luvannut huolehtia Clarasta ja pojasta!
+
+Rosalie Pistolschiöldin sulkeutuneille kasvoille levisi väkinäisesti
+hiljainen, hellä hymy. Hänestä tuntui niin äärettömän koomilliselta,
+että Eurydike Berg huolehtisi Clara Almgrenista — sokea karitsan
+kaitsijana.
+
+— Ja sinä käsität, että kun on luvannut jonkin asian, täytyy lupaus
+täyttää — muutenhan kadottaisi kaiken uskon itseensä.
+
+— Niin — niin — mutta otaksu nyt, että on kuten hän sanoi — testamentti
+ei salli meidän ottaa häntä tänne asumaan: kuinka tahdot menetellä?
+Voit olla varma, että Ludvig Björnsköld tulee tänne poliisin kanssa ja
+häätää hänet ja ehkäpä meidätkin — siitä pojasta uskon mitä tahansa.
+
+— Niin, silloin muutan.
+
+— Muutatko sinä?
+
+— Kyllä, sen teen.
+
+Rosalie tajusi äkkiä, voimatta salata hämmästystään, että Eurydike Berg
+oli hänelle tuntematon olento — ihmeellisen rohkea ja päättäväinen
+olento — harvinaisen arkailematon ja tarmokas ihminen. Hän ymmärsi,
+että tällä lempeällä ja vienolla äänellä puhui järkähtämättömin
+vakavuus ja arkailemattomin päättäväisyys. Ja hän sai sanotuksi
+ensimmäisen vastaväitteen pikemmin saadakseen huoahtaa kuin itse
+omaksuen sen:
+
+— Mutta onko sinulla todella varoja siihen — sehän maksaa paljon rahaa!
+
+Eurydiken silmissä välähti ja sammui veitikkamainen ja ovela hymyn
+häive.
+
+— Oi, sinä rakas — olen tuntenut, että jotakin tällaista tulee
+tapahtumaan — jo useita päiviä — niin olen ajatellut asian
+valmiiksi samalla kun kuulin pikku Emman ilmoituksen. Näetkös,
+se antiikkikauppias Janson on juossut täällä melkein joka päivä
+kuolemantapauksen jälkeen, ja hänhän tahtoo ostaa kaiken, mitä hän
+näkee, ja mitä jyrkemmin sanoo ei, sitä korkeampia hintoja hän tarjoo.
+
+— Niin, mutta, Diken-pieni — tarvitaan paljon rahaa.
+
+— Oi, tiedätkö, hän on tarjonnut minulle niin paljon, ettet ikinä voi
+uskoa. Tuosta pienestä kirjoituspöydästä esim. — sen on tehnyt eräs
+puuseppä, jonka nimi on Haupt ja joka eli Kustaa III aikana — siitä hän
+on tarjonnut minulle 500 kruunua.
+
+— Viisi — sataa — kruunua.
+
+— Niin kyllä — ja noista isoista, itäintialaisista maljakoista —
+tuhannen kruunua, Rosalie-pieni, ja hän alkoi sadalla. — Niin,
+tiedätkö, olen laskenut, että voisin kyllä saada huonekaluistani
+melkein kymmenentuhatta kruunua — ja kuitenkin jää minulle vuode
+ja kirjahylly ja pesupöytä jäljelle. — Niin, krusifiksejahan en
+milloinkaan myy.
+
+— Onko todella mahdollista, että hän on tarjonnut viisisataa kruunua
+tuosta pienestä kirjoituspöydästä — mutta, Diken-pieni, ei hänellä ole
+varaa maksaa sitä — hänhän on niin kehnosti puettu — varo vain, ettei
+hän petkuta sinua!
+
+— Ensin maksu, sitten tavarat!
+
+Rosalie Pistolschiöld unohti sulasta suurien summien herättämästä
+hämmästyksestä kerrassaan ihmetellä Dikenin päättäväisyyttä ja
+rohkeutta. Niin, oikeastaan hänellä ei teoreettisesti ollut mitään
+muistutettavaa hänen ajatuksenjuoksuaan vastaan. Dikenhän oli
+luvannut — ja niinpä — —. Maailmallisesti katsoen sellaiselle
+Donquixote-luonteelle kuin Pistoolin — s.o. turmeltumattomalle
+ja moraalisesti terveelle luonteelle — ei Eurydike Bergin
+ajatuksenjuoksussa ja julkilausumassa päätöksessä sinänsä ollut
+mitään liioiteltua tai haaveellista. Koko Rosalien ensimmäinen
+epäilys koski nyt vain antiikkikauppias Jansonin vakavaraisuutta ja
+maksukykyä suorittaakseen käyvällä rahalla mielettömät lupauksensa ja
+tarjouksensa. Kummallakaan vanhalla naisellahan ei ollut kaukaisinta
+aavistustakaan siitä, että antiikkikauppias Janson kerran myisi
+Eurydike Bergin pienen kirjoituspöydän tulevalle Ruotsin kuninkaalle ja
+että se lopettaisi päivänsä Tukholman linnassa.
+
+Mutta Ramsjöbergin tytär ei mietiskellyt enää niin turhanpäiväisiä
+asioita kuin huonekalujen myyntiä ja rahasummien maksamisia:
+
+— Näetkös, Rosalie, muitten virheitten ohessa on meillä ollut se
+virhe — ettemme ole koskaan valmistautuneet lähtemään täältä pois —
+olemme asuneet täällä kuin saisimme asua täällä ikuisesti — ja tämähän
+on vain telttamaja — tilapäinen lepopaikka matkan varrella — mitä
+ovat Ramsjöberg ja Sainte-Marie-aux-Magnolias ja Nelonen muuta kuin
+majapaikkoja — joihin mennään lepäämään yöksi tai pariksi — mutta
+niihin ei ole pysähdyttävä — sielun täytyy eteenpäin, sielu ei saa
+koskaan pysähtyä — korpivaellus luvattuun maahan, sitä on elämän oltava.
+
+— Mutta näetkös, kun on sen unohtanut ja kuvittelee löytäneensä oikean
+kodin — kun on heittäytynyt lepoon ja unohtanut päämääränsä, silloin
+ojentaa Jumala kätensä ja panee suuren onnettomuuden tai vaikean
+valinnan ihmisen tielle ja sanoo: Muista päämäärää — valitse nyt.
+
+Ja silloin on valittava — jäädäkö paikalleen ja kuolla maallisen
+asumuksen pirstaleiden alle, kun Hän kumminkin sen kerran murskaa — tai
+tarttuako Hänen käteensä ja kulkea eteenpäin läpi vaivojen, jotka eivät
+vaivoja olekaan, kunnes Hän ehkä suo uuden lepopaikan tai sallii päästä
+luoksensa kotiin.
+
+Rosalie Pistolschiöld hymyili:
+
+— Rakas ystävä — ei minulta ole täällä Nelosessa puuttunut
+koettelemuksia eikä kärsimyksiä eikä huolia. — Minun mielestäni on
+ollut kylliksi työtä ja vaivaa täällä elääksemme — ja tulematta aivan
+liiaksi poljetuiksi.
+
+Mutta hymy syveni ja kävi katkerammaksi ja raskaammaksi Pistoolin
+huulilla, tunteitten noustessa yhä rajumpina hänen sydämeensä ja
+ajatusten yhä rauhattomampina kasvaessa ja vuorotellessa hänen
+aivoissaan.
+
+Heräsi tuskallinen tietoisuus, katkera tunne siitä, kuinka
+käsittämätöntä ja vähäarvoista kaikki hänen uhrautuva työnsä Nelosen
+tulevaisuuden hyväksi oli ollut Eurydiken kaltaiselle luonteelle, ja
+kuinka merkityksettömäksi ja tarkoituksettomaksi tämä vuosikymmenien
+työ kävisikään, jos tämä maailma nyt lyötäisiin pirstaksi ja luhistuisi
+kokoon.
+
+Hän ei kuitenkaan voisi tuntea niinkuin Eurydike Berg. Hänelle eivät
+Refvelstan linna ja Rauhankadun koti tai Nelosen neitsytkammio
+olleet tilapäisiä asuntopaikkoja, telttamajoja, jotka pystytettiin
+yöksi purettaviksi aamulla liikkeelle lähtiessä, hänelle ne olivat
+olleet valtakuntia ja linnoituksia, joita piti puolustaa viimeiseen
+veripisaraan asti, ja joitten kadottaminen oli tappio ja nöyryytys ja
+häpeä — sielullisia alusmaita, joiden menettämistä hänen urhoollinen
+ja muistava sydämensä aina surisi ja tuskittelisi, ja joihin hän
+oli kiinnitetty kamppailun ja työn ja vuosikautisten huolehtimisien
+tuhansilla ja taas tuhansilla katkeamattomilla siteillä.
+
+Ja hänen lahjomaton todellisuudentajunsa, hänen tämän maailman
+olemuksesta ja laadusta niin syvästi tietoinen sielunsa näki samassa
+edessään sen alastoman totuuden, ne pääsemättömät tosiasiat, jotka
+olivat Eurydike Bergin palavien ja värisevien sanojen takana. Hän näki
+Nelosen hävitetyt ja tyhjät huoneet, hän näki rakkaat huonekalut ja
+koruesineet, koko elämän läpi seuranneet toverit, kautta sukupolvien
+periytyneet, uskolliset palvelijat, jotka nyt vaelsivat vankeuteen
+ja alennukseen, panttilainastoon tai antiikkitavarainkauppaan. Hän
+näki niitten vaeltavan nälkäisinä ja kodittomina syyssateessa pitkin
+valaistuja katuja — hän näki aterian köyhyyden ja mustan kylmyyden
+jonkin vuokrakasarmin parissa huoneessa — hän tunsi nöyryytykset — hän
+kuuli pistosanat — hän punastui naurun kaikuessa.
+
+Hän näki kaikki uhrin seuraukset, ja nähdessään ne selkeästi ja
+leppymättömästi ja asiallisesti, hän näki myös katkeran selvästi kuinka
+kevyeksi kaikki tämä kävisi hänen ystävälleen, kuinka rajattoman vähän
+Eurydike Berg ymmärsi ja tulisi ymmärtämään, mitä kärsimyksiä tämä uhri
+toisi Rosalie Pistolschiöldille, ja hän kuunteli melkein halveksien
+ystävättären sanoja:
+
+— Niin, sinähän olet työn tehnyt, Rosalie — mutta me muut olemme
+eläneet kuin Gosenissa — mehän olemme eläneet itsellemme ja säästäneet
+itseämme ja olleet mukavuutta rakastavia. Mutta nyt tulee Jumala
+rajattomassa armossaan ja antaa meille päämäärän ja tehtävän —
+tilaisuuden lyhentää vähän syntivelkaamme: tässä köyhä leski poikineen
+— pitäkää huoli heistä.
+
+Eurydike Bergin kasvoille syttyi syvä, kirkas valo, ja suuret, mustat
+silmät loistivat säteilevän kirkkaina ja näkyjä näkevinä:
+
+— Tiedätkö, ehkäpä Jumalalla on jokin aivan erikoinen tarkoitus sen
+pojan suhteen — ehkä Jumala tahtoo hänestä jotakin suurta — että juuri
+me saisimme antaa hänelle mahdollisuuden tulla joksikin suureksi.
+Ja silloin me emme ole turhaan eläneet, ja tuomiopäivänä, jolloin
+tuskanhiki valuu yli ruumiimme, voimme kumminkin Kaikkivaltiaan
+kasvojen edessä sanoa: mekin olemme hoitaneet leskiä ja isättömiä —
+mekin olemme koettaneet uhrautua toisille.
+
+Pistooli käänsi hitaasti kasvonsa ystävään ja katseli hievahtamatta
+ja tutkivasti valoisia, säteileviä kasvoja, jotka nyt loistivat kuin
+sädekehän hohteessa. Raskaasti ja hapuillen ja hämärästi heräsi ja
+liikkui hänen sisimmässään sumunomainen, epämääräinen mielikuva —
+valtaava ajatus taisteli siellä valoon, selvyyteen ja tietoisuuteen
+päästäkseen. Ehkäpä Diken oli oikeassa! Ehkäpä tämä oli oikea tie!
+Taistella pojan puolesta hänen tulevaisuutensa luomiseksi Ehkä taistelu
+Nelosen puolesta olikin ollut vain taistelua heidän itsensä ja
+muistojensa puolesta — menneisyyden puolesta. Mutta tässä oli paljon
+suurempi ja valtavampi tehtävä — taistelu, jolla on oleva vaikutuksensa
+ja tuloksensa kauas heidän itsensä yläpuolelle, kauas tulevaisuuteen —
+Sten Almgrenissa he taistelivat tulevaisuuden puolesta — »me voisimme
+antaa hänelle mahdollisuuden tulla joksikin suureksi».
+
+Pistoolin sydän jyskytti raskaasti, niin että hän oli kuulevinaan sen
+lyönnit, sillä välin kuin hän yhä selvemmin tajusi, että jotakin suurta
+ja todellisen tärkeätä tulisi nyt tapahtumaan.
+
+— Mutta sehän ei muuten olekaan mikään uhri — sehän on vain iloa...
+saada tehdä Jumalan tahdon mukaan. Oi, kuinka äärettömän hyvä Jumala on
+— kun antaa ihmisen tehdä sitä mitä Hän toivoo. Rosalie — miksi en minä
+saa julistaa Jumalan ihmeellistä armoa maailmalle — herättää ihmiset
+näkemään ja ymmärtämään — avata heidän silmänsä — kolkuttaa heidän
+sydämelleen.
+
+Etkö sinä kuule, Rosalie, että Jumala tällä hetkellä kolkuttaa
+sydämellemme?
+
+— Kyllä, uskon sen, Diken — ainakin kun sinä sen sanot. Mutta miksi hän
+ei kolkuta pikku Emman sydämelle samalla — se ei ehkä olisi pois tieltä
+— ja olisi niin hurjan hauskaa saada nähdä mikä, seuraus siitä olisi.
+
+— Oi, rakas ystävä, etkö koskaan ole käsittänyt Natanin nuhdesaarnaa?
+Rikkaalla oli lampaita ja karjaa, mutta köyhä ei omistanut mitään muuta
+kuin pienen karitsan, jonka hän oli ostanut ja kasvattanut, ja se
+kasvoi hänen lastensa rinnalla ja se söi hänen leipäänsä ja joi hänen
+pikaristaan ja nukkui hänen sylissään ja oli kuin hänen tyttärensä.
+
+Mutta rikas mies otti köyhän miehen ainoan karitsan.
+
+— Niin, hän tekee sen aika usein ja rankaisematta!
+
+— Oi, rakas Rosalie, rikas mies-parka saa totisesti rangaistuksensa!
+
+— Mutta olisi koko hauskaa joskus saada nähdä sitä — saada olla sen
+täytäntöönpanon todistajana. Kun olin lapsi, saivat ihmiset mennä
+katsomaan mestauksia, jotta kansa oikein pääsisi selville siitä, että
+rikos on jotakin hyvin epäterveellistä. Olisi hauskaa, jos Meidän
+Herramme...
+
+— Hyi, Rosalie!
+
+Eurydiken väriseville kasvoille ilmestyi äkkiä suuri, raskas,
+sisäänpäinkääntynyt tuska. Valo häipyi, varjot tihenivät!
+
+— Etkö tiedä, kuinka Jeesus kärsii jokaisesta syntisestä? Jokainen
+ihmissielu, joka lähtee Hänen luotansa, täyttää Hänet samalla
+tuskalla, kuin me tuntisimme, jos elävä jäsen reväistäisiin meistä.
+Jokaisen syntisen, jokaisen synnin tähden kärsii Hän uudelleen kaikki
+ristin tuskat. Oletko milloinkaan käsittänyt sitä? Etkö tiedä, että
+Vapahtajamme pesi opetuslapsien jalat, ja kun tuli Juudaksen vuoro,
+Vapahtaja itki kumartuneena hänen jalkainsa yli ja suuteli niitä
+suullaan — mutta Juudas ei edes nähnyt sitä, sillä Jeesuksen kiharat
+olivat valahtaneet alas ja peittäneet hänen kasvonsa pettäjältä. Mutta
+Jeesus ei kärsinyt näin siksi, että Hänet petettäisiin, vaan tuskasta,
+siksi, että tämä sielu oli riuhtaissut itsensä irti Hänestä ja tulisi
+tuomituksi. Ja Vapahtajamme rukoilee vieläkin joka päivä taivaassa,
+että Hänen Isänsä antaisi anteeksi niille, jotka pettivät Hänet.
+
+Sellaiset olivat rakkaan Vapahtajamme tunteet Juudasta, pettäjää
+kohtaan — ja sinä, Rosalie — sinä vihaat pikku Emmaa siksi, että hän
+on antanut meille tilaisuuden palvella Jumalaa teoilla ja vaivoilla —
+tehdä Hänen tahtonsa — heittäytyä lujemmin Hänen käsivarsilleen.
+
+Rosalie Pistolschiöldin sydäntä värisytti tällä hetkellä valtava,
+koko hänen olemustaan nostattava uhrimieli. Hän ei ymmärtänyt
+ystäväänsä, mutta hän ymmärsi itseänsä, ja siksi että hänellä oli
+enemmän uhrattavaa ja vaikeampi uhrata, ymmärsi hän voimakkaammin
+ja tietoisemmin kuin ystävä Ristin todellisen merkityksen,
+rajattoman, jättiläismäisen, maailmaavoittavan sankaruuden todellisen
+kristinuskon olemuksessa: että Golgatan uhrityö oli sankarityö, jonka
+rinnalla kaikki muut teot kävivät itsessänsä merkityksettömiksi,
+ja merkityksellisiksi vain sikäli kuin ne olivat olleet sen hengen
+läpitunkemat. Hän tunsi nyt äkkiä riemuitsevin, uhmailevin, ylpein
+mielin, että Jeesus Kristus oli sankarien sankari — että Jumalan
+Poika oli myös Ihmisen Poika — ihminen, joka Getsemanen tuskanyönä
+sai voiton kaikesta inhimillisestä synnistä ja heikkoudesta, ja joka
+uhrikuolemallaan vahvisti tämän riemuvoittojen riemuvoiton ja vahvisti
+sinetillä sen, että tämä oli totuus, että tämä oli ihmisen ainoa tie
+maailmassa ja maailmasta: taistelu ja uhri — voittaa itsensä ja uhrata
+itsensä.
+
+Suurena ja pitkänä ja majesteetillisena nousi Rosalie Pistolschiöld
+paikaltaan ikkunan äärestä ja meni ystävänsä luo:
+
+— Olen liian iso ja kömpelö ja vanha ja tottumaton langetakseni
+polvilleni — mutta sensijaan tahdon juuri nyt kiittää sinua, Diken —
+ja anna minun suudella sinua — poskelle ja molemmille poskille — ja
+otsallekin.
+
+Pistooli ei onnistunut koettaessaan estää ivallista hymyä leviämästä
+kasvoilleen. Isot, valkoiset, raskaat imperaattorinkasvot värähtivät,
+ja muutamia kyyneliä vierähti hitaasti ryppyisiä poskia pitkin.
+
+— Sinä ja minä, Diken — nyt olemme yhtä — me huolehdimme pojasta ja
+Clarasta — me kaksi.
+
+Nyt hänen onnistui vihdoinkin hallita tätä vihattavaa, sopimatonta,
+hillitsemätöntä hämmennystä ja vääntää kasvonsa hymyilyyn:
+
+— Niin, sanon, kuten kreivi Lichtone Yxtabergissä sanoi varsalle, kun
+hänen lempitammansa kuoli neljäntenä päivänä varsomisen jälkeen —
+»äitiä ei pikku elukalla ole, mutta isän se saa minusta» — sen sanon
+minäkin pojasta.
+
+Mutta hänen täten hymyillessään täytti hänet samalla sisäinen
+riemuntunne. Aitoprotestanttisessa selkeässä ja karmeassa sydämessään
+hän tunsi salaista tyydytystä siitä tietoisuudesta, että Herra
+ikäänkuin lohdutukseksi ja kehoitukseksi oli antanut hänen yhdessä
+ainoassa kohden nähdä syvemmälle Hänen salaisuuksiinsa kuin armoitettu
+Eurydike oli saanut nähdä: sillä hän tahtoi ja hänen täytyi todeta,
+että hän syvemmin kuin ystävätär tunsi ja käsitti äärettömän
+inhimillisyyden Vapahtajan olennossa ja teoissa, käsitti, että Hän ei
+ollut ainoastaan tosi Jumala, vaan myös tosi ihminen ja sen ohessa myös
+tosi sankari — oikea sankari — ainoa oikea sankari.
+
+Ovelle koputettiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ääni, joka äkillisen kovalla todellisuudellaan sai heidät molemmat
+jäykistymään miltei mystillisestä kauhusta: Kolkuttiko — Herra — ovelle?
+
+— Sisään, sanoi Rosalie pitäen vielä Eurydiken käsiä
+kouristuksentapaisesti omissaan.
+
+Mutta kynnyksen yli astui pikku Emma, kalpeana ja hätääntyneenä ja
+epätoivoisena, hänen kasvonsa olivat kuin raivokkaan ja mielettömäksi
+pelästyneen lapsen kasvot.
+
+— Oi, olen niin sairas — niin sairas — miksi olette minulle niin
+häijyjä — oi, luulen, että kuolen — sydämeeni niin koskee.
+
+— Sydämeen?
+
+Pistoolin sotapäällikönkasvoille levisi valkea viha, ja hän heitti
+niskojaan ruhtinaallisen inhon elein, kun hän äkkiä tunsi Eurydiken
+kädet rukoilevina omissaan.
+
+Tuli muutaman sekunnin äänettömyys, josta tuli Rosalie
+Pistolschiöldille yhtä monta tunteitten ja elämysten ja ajatusten ja
+päätösten ja selvyyden iäisyyttä, ja sitten hän käänsi katseensa pikku
+Emmasta ja katsoi syvälle Eurydike Bergin silmiin, ja hän kumarsi
+päänsä aivan kuin jotakin totellen — ensi kertaa — ja hän puhui hieman
+katkonaisesti ja työnnähtäen — katsoen pikku Emman pään yli — kauas
+pimeään toisella puolen:
+
+— Tulemme kohta, pikku Emma — sinun luoksesi — jos olet sairas, on
+parasta, että menet vuoteeseen.
+
+Mutta nyt oli Eurydike-pieni irroittanut kätensä Rosalien käsistä ja
+pannut ne sensijaan Pistoolin olkapäille, ja nyt hän oikaisi itsensä ja
+painoi hänen molemmille poskilleen pienoisen, nopean linnunsuudelman,
+ja tämä kaikki näytti ymmärtämättömästä katselijasta oikeastaan
+samanlaiselta kuin pienen mäyräkoiran osoittaessa ystävällisyyttä
+isolle bernhardilaiskoiralle.
+
+Mutta hetkistä myöhemmin hän oli jättänyt ystävän kantaakseen sydämensä
+ylitsevuotavassa, myrskyisessä kiitollisuudessa ja ilossa kiitos-
+ja ylistysuhrinsa Kaikkivaltiaalle, joka oli lahjoittanut heille
+tämän tämän rajattoman ja sanomattoman armon ja autuuden, joka oli
+antanut heidän sydämensä ja sielunsa yhtyä tämän teon lupauksessa ja
+päätöksessä — tuntien tarvetta saada Iäisyyden sinetti tälle heidän
+sopimuksellensa kutsua Jumala todistajaksi tähän heidän sydämensä
+valaan.
+
+Ja ojennetuin käsin ja kohotetuin päin rukoili hän Jumalan Pojan
+kuvan edessä, ylväänä ja riemuitsevana, äänin, joka oli niin autuuden
+läpitunkema, että se Rosalie Pistolschiöldin mielestä oli pikemmin
+enkelin kuin ihmisen ääni:
+
+— Herra, Herra — tämän uhraamme Sinulle — tämän pienen, köyhän,
+poloisen tekomme — Getsemanen verihiestä — sotamiesten ruoskaniskuista
+— päätäsi ympäröineestä orjantappurakruunusta — ruumiisi haavoista —
+tuskasta ristillä — Herra, Herra!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ei voi kieltää, että se kohtaus, johon Ludvig Björnsköld oli kutsunut
+rouva Eurydike Bergin ja neiti Rosalie Pistolschiöldin ystävänsä
+varatuomari Ursellin konttoriin, oikeastaan oli kamariherralle
+jonkinlainen laskuvirhe ja pettymys.
+
+Koko hänen hyvin suunniteltu sotasuunnitelmansa meni heti alussa
+pirstaksi, hänen hyvin viritetyistä satimistaan ei ollut mitään hyötyä.
+Nämä kaksi vanhaa, hieman kummallista naista selittivät jo alussa,
+etteivät he koskaan olleet ajatelleetkaan rikkoa hyväntekijänsä
+maaherra von Wernerin testamenttia, ja että he aikoivat jo syksyksi
+muuttaa pois Nelosesta. Ja kun he täysin mielettömässä hupsuudessaan
+olivat allekirjoittaneet selityksen, että he vapauttivat kamariherran
+täyttämästä maaherra von Werner-vainajan testamenttimääräyksen 11
+pykälää, ja Ludvig Björnsköld, joka oli sekä oikeamielinen että
+hieno ja ylen moitteeton mies, vapaaehtoisesti tarjosi heille
+samasta vuokrasta, jonka he Nelosen huoneistossa olivat maksaneet,
+käytettäväksi kolme huonetta ja keittiön eräässä kamariherran talossa
+Hantverkarekadulla, vastasi tuo pieni, kalpea, mustasilmäinen rouva
+Berg, joka silloin totisesti vaikutti kypsältä Konradsbergiin:
+
+— Ei kiitos, kamariherra — teidän ja meidän välillämme on olemassa
+kuilu — pitäkää lahjanne!
+
+Ja me emme olisi antaneet todellista kuvaa kamariherra Björnsköldin
+olemuksesta, ellemme lisäisi, että tämä selitys suuressa määrin
+esti häntä perästäpäin nauttimasta tuomari Ursellin rajattomista
+onnitteluista ja kateellisen ihailevista selityksistä, että jos kuka
+tämän maan päällä oli onnen lellilapsi, niin oli sitä totisesti Ludvig
+Björnsköld.
+
+Kesti päinvastoin kokonaisen viikon, ennenkuin hänen onnistui unohtaa
+tämän kohtauksen epämiellyttävä vaikutus, siitä huolimatta, että niin
+arvossapidetty ja suuren oikeamielisyytensä ja moitteettomuutensa
+tähden yleisesti kunnioitettu mies kuin tuomari Ursell monta
+monituista kertaa oli sanonut hänelle, että hän oli esiintynyt täysin
+virheettömästi ja hienon miehen tavoin tässä tapauksessa, ja ettei
+kukaan ihminen, jonka kunniaa ja arvostelukykyä pidettiin arvossa,
+olisi toisin menetellyt.
+
+Olihan tavaton häpeä, taivaaseen asti huutava rikos, että
+Malmberginkadun 4 kaltainen tontti makaisi käyttämättömänä
+vuosikymmeniä. Meidän pääomista köyhässä maassamme oli suorastaan
+kansallinen rikkomus, rikos yhteiskuntaa kohtaan, että sellainen on
+tapahtunut, ja se, mitä kamariherra Björnsköld nyt toteutti, oli
+aivan yksinkertaisesti kansalaisvelvollisuus, kun hänen niin monen
+vuoden rappiotilan jälkeen vihdoin viimein onnistui tehdä tämä kuollut
+jättiläispääoma hedelmääkantavaksi.
+
+
+
+
+
+KIRKASTUKSEN VUORELLA
+
+
+
+
+Näiden ajatusten oikeaan käyttämiseen nähden on minulla lopuksi
+annettavana varoitus. Pidä varasi, ettet anna uskontosi tulla pelkän
+tunteen, vaan harjoittamisen asiaksi. Ihmiset voivat korkealentoisesti
+puhua muinaisaikojen pyhimyksistä ja pyhästä apostolisesta kirkosta
+antamatta hartautensa hehkun tai hienostuksen vaikuttaa omaan
+elämäänsä. Moni osoittaa mielellään jumalisuutta puhumalla hurskaalla
+ihastuksella, hän rakastaa hengellisiä kertomuksia ja ylistyslauluja,
+mutta hänestä ei silti tule parempaa kristittyä.
+
+Enkelit ovat meille ilmestyneet, jotta taivas niin vähän kuin
+suinkin olisi tuntematon paikka mielikuvituksellemme... Pitäkäämme
+varamme, ettemme tee tutkisteluamme niistä pelkäksi tunnelmaksi ja
+jonkinmoiseksi mielikuvituksen hekumaksi. Tämän maailman on oltava
+vaivan ja toimeliaan elämän maailma; Jumala näyttää meille pilkahduksia
+kolmannesta taivaasta meidän virvoitukseksemme; mutta jos antaudumme
+niille niinkuin ne olisivat olemassaolomme päämäärä tässä ajassa,
+laiminlyömällä päivästä päivään puhdistautumisemme niiden täyteyden
+tulevaista nauttimista varten, muuttuvat ne vain sielunvihollisen
+juoniksi.
+
+John Henry Newman.
+
+
+
+
+PYHIMYKSIÄ JA SANKAREITA.
+
+
+Lokakuun 6 päivä 1897 oli kaksinkertainen merkkipäivä Eurydike
+Bergille. Tänä päivänä kolmekymmentäneljä vuotta sitten hänen äitinsä
+oli haudattu Ramsjöbergin tehtaankirkkoon Stelleniusten hautakuoriin
+— 6 lokakuuta 1863 — ja päivälleen kolmekymmentäneljä vuotta tästä
+päivästä oli muutto suoritettu uuteen asuntoon Grevturekadun pihan
+perälle. Ja pikku Emma oli ensi kertaa vieraskäynnillä nähdäkseen,
+kuinka vanhat ystävät olivat järjestäneet olonsa.
+
+Pikku enkeli itse, hänen rajattoman vihansa ja kiukkunsa siitä, että
+oli pakotettu lähtemään Nelosesta, hituisen lakattua riehumasta,
+oli päättävästi kieltäytynyt vuokraamasta yhteistä asuntoa Rosalien
+ja Dikenin kanssa. Näin menetellen hän estyi tulemasta pakotetuksi
+auttamaan ei vain heitä, vaan myös tuota inhoittavaa Clara Almgrenia,
+joka juuri oli pääsyynä hänen äärettömiin onnettomuuksiinsa.
+
+Pikku Emma oli vuokrannut huoneen — ison, komean huoneen eräästä isosta
+huvilasta, jossa oli talouskoulu ja joka sijaitsi Sundbybergissä. Sehän
+oli kaukana Tukholmasta ja kaikista sen ihanuuksista — mutta huone
+maksoi täysihoitoineen kaikkineen viisikymmentä kruunua kuukaudessa, ja
+silloin sai pikku Emma kahvia tuoreen vehnäleivän kera vuoteeseen — ja
+aamiaisen lämpimine ruokineen ja suuret määrät leikkeleitä ja kahvia
+ja maitoa ja kaakkuja — ja sitten päivällisen kolmine ruokalajeineen —
+ja sitten kahvia runsaan kahvileivän kera kello viideltä — ja sitten
+kello puoli yhdeksältä illalla lämpimän ruoan ja voileipäpöydän ja
+leikkeleitä ja teetä ja maitoa ja kahvileipää.
+
+Ja kaikki siellä olivat niin äärettömän kunnollisia ja kilttejä ja
+ystävällisiä ja kohteliaita hänelle: — Kun ne saivat tietää, että olen
+aatelia, joutuivat he vallan suunniltaan.
+
+Pikku Emma oli muuttanut tähän maalliseen paratiisiinsa jo
+elokuun viimeisellä viikolla, ja ensimmäisten viikkojen
+alituisten vatsanväänteitten ja ähkyn ja ruoansulatushäiriöiden
+mentyä onnellisesti ohi, oli pikku Emma alkanut äkkiä lihota —
+muuttumisprosessi, joka ei millään tavalla lisännyt pikku vartalon
+kauneutta ja suloa, ja joka sen lisäksi aiheutti hänelle koko joukon
+vaivaa ja huolta, kun hänen ahtaat, ruumiinmukaiset vaatteensa tulivat
+näkyväksi ja tuntuvaksi todisteeksi siitä ikuisesta totuudesta, ettei
+pitäisi kaataa uutta viiniä vanhoihin leileihin.
+
+Mutta Pistooli ajatteli hiljaa itsekseen: sinä tulet halkeamaan hyvistä
+päivistä, pikku Emma, ja se on oikein sinulle. — Niin ajatteli hän
+vain, sillä nyttemmin hän karttoi huolellisesti sananvaihtoa entisen
+riitatoverinsa kanssa, joka sensijaan ilman minkäänlaista valvontaa ja
+ilman vastaiskuja sai henkisesti levitellä itseään vanhojen ystävien
+edessä, kuten hän jo ruumiillisestikin oli alkanut pursua yli entisten
+rajojensa.
+
+Pikku Emmalla ei muuten ollut vähäisintäkään tunnetta siitä, että hän
+millään tavalla olisi tehnyt väärin Nelosen vanhaa joukkuetta kohtaan —
+päinvastoin: hänelle oli tehty väärin. Mutta oli kaksi henkilöä, jotka
+olivat syypäät tähän häntä kohdanneeseen sanomattomaan vääryyteen.
+Toinen oli kalpea, näivettynyt, matelevan juonitteleva Clara Almgren,
+jonka pirullisessa luihuudessaan oli onnistunut eksyttää ja pimittää
+kiltin, hiljaisen ja lapsellisen Marie-Louise Almgrenin silmät — toinen
+oli kamariherra Ludvig Björnsköld, joka oli suurimpia konnia, mitä
+koskaan oli kahdella jalalla kulkenut ja jonka oikeastaan pitäisi istua
+Långholmenilla.
+
+Mutta koska Ludvig Björnsköld ei mitenkään ollut pikku Emman koston
+ulottuvilla, sai Clara Almgren yksin vastaanottaa pikku Emman
+tunteitten purkaukset, joita hän ei kuten tavallisesti yrittänytkään
+salata.
+
+Mutta tänä iltana oli hänellä ollut muassaan muutamia leivoksia
+sekä se vehnäleipä, jonka hän aamukahvistaan Sundbybergissä
+viikon varrella kätki saadakseen niillä joka sunnuntai ravita ja
+armoittaa vanhoja ystäviään. Ja juotuaan kahvin ja nautittuaan
+korvauksen hyväntekeväisyydestään viimeistä jyvästä myöten sekä
+harmikseen todettuaan, että Sten Almgren oli julkean ja halpamaisen
+äidin arvollinen poika, joka oli hotkaissut itseensä neljä vanhaa
+vehnäpullaa, nousi pikku Emma lähteäkseen.
+
+Siellä hän tahtoi olla kotona paratiisissaan illallisaikana —
+ajatelkaahan, lämmintä ruokaa ja voileipäpöytä ja äärettömän paljon
+leikkeleitä ja teetä ja maitoa ja kahvileipää niin paljon kuin
+konsanaan tahtoo ja jaksaa. Pikku Emma itsetiedottomasti melkein
+pelkäsi lähteä sieltä — hänet valtasi hämärä kuvitelma, salaperäinen
+levottomuus, että hänelle kävisi kuin sadussa, että maallinen paratiisi
+olisi eräänä kauniina päivänä hävinnyt hänen Tukholmasta palatessaan.
+
+Ja muuten ei oikeastaan ollutkaan enää niin hauskaa kuin ennen vanhojen
+ystävien luona heidän uudessa kodissaan.
+
+Siellä oli vain kaksi huonetta.
+
+Suurempi huone oli jaettu kolmelle naiselle niin, että Dikenillä
+oli puoli huonetta ja Rosaliella ja Clara Almgrenilla toinen puoli.
+Näkyväisen välimuurin muodosti kolme kallisarvoista, intialaista
+brokaadiverhoa, jotka Clara Almgren oli ommellut yhteen ja joka illan
+tullen pingotettiin parin koukun varaan, jotta Diken pieni tuntisi
+olevansa rauhassa muistoineen ja risteineen.
+
+Ettei Pistoolia, joka koko elämänsä oli tottunut olemaan omissa
+oloissaan, mitenkään vaivaisi huoneenpuoliskon jakaminen hänelle
+ennestään täysin tuntemattoman rouva Almgrenin kanssa, oli asia, jota
+ei Pistooli eikä Clara Almgren ajatelleet tai josta he eivät olleet
+tietävinään. Pääasiahan oli, että Diken viihtyisi tai ettei hän tuntisi
+oloansa vaikeaksi: hän, jolla oli ollut sellaiset tottumukset.
+
+Mutta Eurydike Bergin ainoa ajatus oli, että »poikasella» vain olisi
+hyvä olla!
+
+Poikanen oli Sten Almgren, ja hänellä oli toinen huone yksin
+hallussaan. Hänhän oli niin vanha, ettei hän voinut asua äitinsä kanssa
+samassa huoneessa, ja sitäpaitsi hänellä täytyi olla huone opintojensa
+takia — hänhän oli sellainen kirjatoukka — ja hänenhän täytyi saada
+vastaanottaa tovereitaan häiriintymättä eikä hävetä ympäristöään.
+
+Mutta Sten Almgren häpesi sydämessään — hän häpesi asuntoa ja
+huonettaan ja tätejään, ja hän pakeni niin pian ja niin pitkäksi aikaa
+kuin saattoi kirjojen maailmaan tai pitkiin, fantastisiin unelmiin,
+kuinka hyvä hänellä tässä maailmassa tulisi olemaan, kun hän tulee
+isoksi ja rikkaaksi ja saa vallan käsiinsä.
+
+Hän antoi kuitenkin armollisesti täti Eurydiken palvoa ja
+hemmotella itseään, ja hän palkitsi kaikki tämän tunteet pienellä
+ystävällisyydellä ja hellyydellä silloin tällöin — ystävällinen katse,
+arka hyväily kädelle — pieniä hellyydenosoituksia, jotka nostivat
+Eurydike Bergin seitsemänteen taivaaseen.
+
+Sillä Ramsjöbergin tyttärellä ja Ehrencreutzin jälkeläisellä oli oma
+erikoinen uskonsa Sten Almgrenista. Hän uskoi, ei, hän tiesi, että
+Jumala oli valinnut pienen Baltzar Emanuelin pojan suojelusenkeliksi,
+ja että kaikki se, minkä hän niinollen tekee Sten Almgrenin hyväksi,
+sen hän tekee pienen Baltzar Emanuelin iloksi.
+
+Sten Almgren palkitsi myös täti Eurydiken — hän ei saanut koskaan
+sanotuksi täti Diken — joka suuresti mairitteli tätä.
+
+Täti Eurydike oli ainoa, jota hän totteli — täti Eurydike oli ainoa,
+jonka mielipidettä hän kysyi tai jota hän noudatti. Äidistään hän viis
+välitti — täti Rosalieta hän karttoi ja täti Rosalien mielestä »poika»
+oli aika »vintiö», jolla kuitenkin oli eräs todellinen avu — ja se oli
+Pistoolin silmissä sangen suuri avu: Sten Almgren ei sietänyt pikku
+Emma-tätiä. Hän vihasi häntä, hän inhosi häntä, hän halveksi häntä,
+ja »pojalla» oli pirullinen kyky ärsyttää Emma-tätiä, näennäisen
+lapsellisesti ja ymmärtämättömästi sanoa hänelle myrkyllisimpiä
+ilkeyksiä — tehdä hänet naurettavaksi — tehdä itsensä naurettavaksi
+hänen kustannuksellaan. Täytyi myöntää, että pojalla oli todellista
+makua. Hän sanoi oikeastaan kaiken, mitä Pistooli olisi tahtonut
+sanoa — ja enemmänkin — ja hän saattoi toisinaan olla niin räiskyvän
+sukkela, niin demoonisen älykäs ja selvänäköinen, että hänen suoraa,
+leveätä selkäänsä pitkin kulkivat mielihyvän kylmät väreet, ja hän
+melkein kauhistui, että lapsi siinä määrin saattoi nähdä läpi kaikkien
+valheverhojen.
+
+— Niin, on vallan varmaa, että poikavintiö on täynnä tärpättiä,
+saattoi hän sanoa Dikenille vilpittömin hyväksymisen elein, joka
+ilahdutti Eurydiken sydäntä, samalla kun sanamäärittely sai hänet
+värisemään vastenmielisyydestä — mutta hän ei ole voinut saada sitä
+äidiltään — niin kiltille ja sävyisälle ja harmittomalle ihmiselle on
+se uskomatonta — ja mitä pojan isään tulee niin — jos saa päätellä
+Claran kuvauksista — ja hänhän aviovaimona on luonnollisesti
+täysin todistuskelpoinen ja pätevä tuomari — lienee Ludvig Almgren
+ollut enkeli maallisessa hahmossa — s.o. enkeli, joka ei kieltäydy
+totilasista tai kolmestakaan, jos tarjottaisiin.
+
+Ja Pistooli venytti alahuultaan ja kohotti ylähuultaan ja kaakotti
+tyytyväisenä, sillä totta puhuen hän oli mustasukkainen — eikä niin
+vähääkään — Eurydikelle hänen tunteistaan »poikavintiötä» kohtaan,
+samalla kun hän vähitellen alkoi katsoa maailmaa Dikenin silmillä —
+osittain siksi, että hän oli todellinen vaiva Emma Wigelstjernalle,
+pieni, verraton kiusanhenki —ja vihdoin viimein siksi, että hänen
+olemuksensa sisäisin tarve oli saada rakastaa kaikkea sotaisaa ja
+ylvästä ja palavaa; ja sisimpäänsä hän kätki salaisen vakaumuksen, että
+»poikavintiö» oli jonkinmoinen miehinen vastine hänestä itsestään.
+
+Kun pikku Emma tänä iltapäivänä oli mennyt, kävi pienessä asunnossa
+niin ihmeellisen hiljaiseksi ja tyhjäksi ja ahdistavaksi. Varjot
+tihenivät omituisen raskaina vanhojen naisten huoneessa. Sanat
+kuihtuivat ja kuolivat heidän huulillaan, ja heitä kiusasi oman äänen
+kaiku.
+
+Mutta sensijaan olivat vanhat huonekalut alkaneet puhua. Ne kysyivät
+toisilta hämmästyneinä ja peläten, missä ne olivat. Ne eivät tunteneet
+ilmaa — ilmapiirissä oli vieraita, tuntemattomia henkiä — ne
+kaipasivat vanhoja vuosikymmenien aikaisia ystäviä — niin, muutamia
+vuosisatojenkin vanhoja ystäviä.
+
+Missä oli oikeusneuvoksen nojatuoli ja vanha, soikea mahonkipöytä,
+missä oli piispattaren työtuoli ja ompelupöytä, missä oli Ingeborg
+Stelleniuksen vanha kirjoituspöytä ja vuorineuvos Ehrencreutzin
+asiakirjakaappi, jotka olivat seuranneet toisiaan Hjulshammarista
+Ramsjöbergiin, Ramsjöbergistä Sainte-Marieaux-Magnoliaan,
+Sainte-Marie-aux-Magnoliasta Malmberginkadun neljään — missä oli
+vanha pelipöytä itäintialaisine posliinilevyineen, joka oli muuttanut
+Refvelstasta Rauhankadulle ja sieltä Rosalien keralla pois, jonka
+ääressä ylijuhlamenojenohjaaja oli istunut niin monina öinä — ja jonka
+kiinalaisilla kuvilla ja kummallisilla maisemilla ja taidokkaasti
+yhteenkiedotuilla ornamenteilla koristetun levyn päällä Refvelstan
+maa vähitellen oli häipynyt olemattomiin, sillä välin kuin sen himmeä
+lasitus korkeitten hopeakynttiläjalkain lepattelevien liekkien
+valaisemana oli kuvastanut ylijuhlamenojenohjaajan ylhäisen jäykkiä ja
+kohteliaasti hymyileviä kasvoja — poissa pelipöytä, poissa hopeiset
+kynttilänjalat — poissa oli pääsotakomisarius Wigelstjernan suuri
+sifonjeeri, jonka lukemattomissa lokeroissa hänen yksityiset paperinsa
+olivat olleet yhtä järjestelmällisesti lajiteltuina kuin konsanaan
+asiakirjat hänen virkahuoneessaan — ja missä oli oikeusneuvoksen
+vanha, isiltäperitty kustavilainen kirjoituspöytä, jonka ääressä hän
+oli istunut työskentelemässä niin monia iltapäiviä ja ehtoita, hänen
+totuuttaetsivän henkensä kamppaillessa maallisen oikeuden raskaitten
+ja vaikeasti ratkaistavien probleemien kanssa — ja jossa hänen isänsä,
+piispa, oli ennen häntä istunut hurskaisiin tutkisteluihin kumartuneena
+kirjojen kirjan yli, valmistuessaan harjoittamaan kutsumustehtäväänsä
+— missä olivat kynttiläkruunut ja kuvastimet, jotka olivat valaisseet
+ja häikäisseet toisiaan juhlallisessa kilvoituksessa ja jalossa
+kaksintaistelussa pitkinä juhlaöinä Hjulshammarissa ja Ramsjöbergissä,
+Refvelstassa ja Renbyholmissa?
+
+Työn muistot ja juhlan muistot, turhuuden muistot ja hurskauden muistot
+— poissa — poissa — ainaisesti poissa ja erotettuina — tuulten ja
+aaltojen hajalleen heittäminä hylynsirpaleina — hylynsirpaleina ja
+merihylkyinä kuten niitten viimeiset omistajatkin maan päällä.
+
+Ei ja taasen ei — niitten viimeiset omistajat elämässä eivät
+ajelehtineet missään maallisissa virranpyörteissä. Huoneen pelastetun
+hylkytavaran kirjavan kokoelman yläpuolella loistivat valkeina
+ja hiljaisina, hohtavina ja kirkkaina krusifiksien pyhät kuvat
+maailman Vapahtajasta ja Herrasta — vertavuotavasta Jumalan Pojasta
+— Lunastajasta ja Sovittajasta — kärsivien ihmissydänten elävästä
+ankkuripaikasta — kaikilta maallisilta myrskyiltä suojaavasta varmasta
+satamasta — lujasta ja järkkymättömästä kalliosta, jota vastaan kaikki
+maailman aallot ja tuulet voimattomina raukenevat.
+
+_Saevis tranquillae in undis_ — rauhallisina raivokkaiden aaltojen
+keskellä.
+
+Ja vaistoten syvällisesti henkielämän salaperäisistä asioista
+Eurydike Berg tunsi äkkiä, että hänen täytyi voittaa tämä rajaton
+raskasmielisyys, joka kasvoi tuskallisen lamauttavalla voimalla huoneen
+hämärissä — että hänen täytyi antaa toisten nähdä ja muistaa, ketä he
+palvelivat ja kelle he kuuluivat — että heillä ei ollut oikeutta surra
+ja pelätä — että uskollisuuden ja kiitollisuuden, ilon ja rauhan tuli
+täyttää heidän sydämensä ja kohottaa heidän huulensa rukoukseen ja
+kiitokseen.
+
+Hän hyväili pienellä, aralla, kainolla, hellällä käden liikkeellä
+kevyesti, kevyesti Sten Almgrenin kättä — liike, jossa koko hänen
+sydämensä pidätetty ja puoleksi unohdettu hellyys poikaansa kohtaan
+heräsi eloon ja puhkesi kukkaan:
+
+— Sten pieni, mene ja sytytä kynttilät suuren Kristus-kuvan alla!
+
+Ja sillä välin kuin poikanen hieman vastahakoisesti, hämmentyneenä
+ja epävarmana, kainona ja kömpelönä täytti hänen antamansa tehtävän,
+rukoili Eurydike hiljaa ja palavasti hurskaassa sankarisydämessään:
+Herra, pidä huoli poikasesta — opeta häntä palvelemaan Sinua,
+tottelemaan Sinua, rakastamaan Sinua — anna hänen hyväkseen tekemämme
+uhrin tulla Sinun kunniaksesi tehdyksi uhriksi!
+
+Nyt Rosalie katkaisi hiljaisuuden, ja iso, arvokas imperaattorinpää oli
+ihmeellisen voimakkaan hehkun kirkastama:
+
+— Jos jää rahaa ja varoja, kun olen kuollut, tahtoisin saada tämän
+virrenvärsyn hakatuksi haudalleni:
+
+    Vuoks' leivän, onnen, maineen
+    on taisto tarpeeton.
+    Pois pienet huolet heitä,
+    ah, aika lyhyt on.
+
+    Vaan murheen, ilon päivin
+    käy Herran polkuja.
+    Tee oikein kuoloon asti:
+    muun hoitaa Jumala.
+
+Mutta nyt hymyili Eurydike Berg onnellisinta ja kirkastuneinta hymyään,
+hymyä, jonka veroista hänen ystävänsä eivät milloinkaan olleet nähneet
+hänen huulillaan, ja hän puhui äänin, joka oli vapauttavan riemun
+täyttämä, särkymiseen saakka innoituksen läpitunkema, innoituksen,
+joka vastustamattomassa, ylimaallisessa voimassa sai kaikkien heidän
+sydämensä värisemään.
+
+— Ajatteletko kuolemaa nyt? — Minusta tuntuu kuin alkaisin vasta nyt
+elää uudelleen — oikein elää.
+
+Mutta hänen silmänsä eivät enää erottaneet muita huoneessa olevia;
+hän näki ainoastaan Vapahtajan piirteet ristillä sekä ne kolme
+kynttilää, jotka sytytti pitkä, laiha poika, jonka varjokuva kuitenkin
+tällä hetkellä ihmeellisellä tavalla ikäänkuin laajeni ja täytti
+koko huoneen, niin että hänen ja hänen vanhan ystävättärensä kasvot
+ja vartalot ikäänkuin kätkeytyivät ja häipyivät tähän aaltoilevaan,
+epämääräiseen hämäränleikkiin, tähän varjojen aavemaiseen, uhittelevaan
+kisailuun seinillä ja katossa — vertauskuva tuntemattomasta
+tulevaisuudesta, hämärän ja pimeän maailmasta, jonka yllä Ihmisen
+Pojan, Maailman Vapahtajan, rakkauden ja laupeuden Herran kuva tällä
+hetkellä loisti järkkymättömämpänä, lohduttavampana, virvoittavampana
+kuin koskaan.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76909 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..7c57f97
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #76909
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/76909)