diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 76896-0.txt | 5102 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 5118 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/76896-0.txt b/76896-0.txt new file mode 100644 index 0000000..a812044 --- /dev/null +++ b/76896-0.txt @@ -0,0 +1,5102 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76896 *** + +language: Finnish + + + + +IKUINEN SALAISUUS + +Rakkaus- ja jännityskertomuksia + + +Kirj. + +JACK LONDON + + + +Suomennos + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1924. + + + + +SISÄLLYS: + +Ikuinen salaisuus. +Jumalat nauravat... +Leopardinkesyttäjän tarina. +Mielipuolen kertomus. +Varjo ja valo. +Mill Valleyn öinen hirviö. +Sota. +Yön lapsi. + + + + +IKUINEN SALAISUUS. + + +"Minulla on oikeus saada tietää se", sanoi tyttö. + +Hänen äänensä soinnahti päättäväisyyttä. Siinä ei ollut häivettäkään +rukouksesta, mutta se päättäväisyys oli sellaista, mikä seuraa +pitkäaikaisia rukouksia. Eikä hän ollut rukoillut sanoilla, vaan koko +olemuksellaan. Hänen huulensa olivat aina pysyneet mykkinä, mutta hänen +kasvonsa ja silmänsä ja koko sielunsa olivat kauan kaunopuheisesti +huokuneet kysymyksiä. Sen oli mies tietänyt, mutta hän ei ollut +milloinkaan vastannut, ja nyt tyttö pyysi selvin sanoin häneltä +vastausta. + +"Minulla on oikeus", toisti tyttö. + +"Tiedän sen", vastasi mies epätoivoisesti ja avuttomasti. + +Tyttö odotti seuranneen äänettömyyden vallitessa, silmät suunnattuina +valoon, jota seuloutui tuuheiden havukruunujen lomitse ja joka ympäröi +isojen honkien rungot leppoisalla lämmöllä. Se hillitty, värikäs +valo näytti melkein säteilevän itse rungoista, niin täynnä se oli +näiden puuntoa. Tyttö näki sen katselematta, samoin kuin hän kuuli +kuuntelematta joen kumean humun heidän alapuolellaan olevan laakson +pohjalta. + +Hän katseli miestä. "No?" kysyi hän äänessään sellainen päättäväisyys, +mikä on olevinaan ehdottoman vaativa. + +Hän istui pystysuorana, nojaten selkäänsä kaatuneeseen puunrunkoon, ja +mies loikoi kyljellään hänen vierellään, toinen kyynärpää maassa ja pää +käden varassa. + +"Rakas, rakas Lute", mumisi mies. + +Tyttö värähti miehen äänen kuullessaan — ei vastenmielisyydestä, +vaan vastustushalusta sen hyväilevän hellyyden lumovoimaa kohtaan. +Hän tiesi, miten vastustamaton hänen vieressään oleva mies oli ja +miten runsaita tyvenen rauhan lupauksia sisältyi tämän jok'ainoaan +hyväilevään äänenpainoon, tämän käden pelkkään kosketukseen tai tämän +hengityksen heikkoihin lehahduksiin, mitkä kohtasivat hänen niskaansa +ja poskeansa. Mies ei voinut ilmaista yhtään ajatusta sanoin, katseella +tai kosketuksella tämän ilmaisun hienolla ja salaisella tavalla +herättämättä hänessä sellaista tunnetta, että miehen käsi hiveli hänen +poskeansa pehmeästi ja lohduttavasti. Tämä ainainen hyväileväisyys +ei johtunut liian ylenpalttisesta lempeydestä ja hyvyydestä, eikä +se ollut sairaalloista haavemielisyyttä eikä herkkäitkuista rajua +rakkautta. Se oli voimakasta, tenhoavaa, miehekästä. Se oli lisäksi +suurimmalta osalta tiedotonta miehelle itselleen. Tällä oli siitä vain +hämärä aavistus. Se oli osa tämän olemuksesta, ikäänkuin tämän sielun +hengitystä, tahatonta ja tarkoittamatonta. + +Mutta nyt tyttö oli päättäväinen ja epätoivoissaan, ja hän terästi +itseänsä miestä kohtaan. Mies koetti katsella häntä suoraan kasvoihin, +mutta hänen harmaat silmänsä tähtäsivät herkeämättä ja silmäkulmien +värähtämättä miestä, ja tämä antoi päänsä vaipua hänen polveansa +vasten. Hän antoi sormiensa kevyesti solua miehen hiusten läpi, ja +hänen kasvoilleen tuli levottomuuden ja hellyyden ilme. Mutta kun +mies kohotti häneen katseensa jälleen, hänen harmaat silmänsä olivat +värähtämättömät ja hänen silmäkulmansa yhtä sileät ja rauhalliset kuin +ennenkin. + +"Mitä muuta voin sanoa?" virkkoi mies. Hän kohotti päätään ja katseli +tyttöä silmiin. "Minä en voi mennä kanssasi naimisiin. En voi lainkaan +mennä naimisiin. Minä rakastan sinua — tiedät sen — enemmän kuin +omaa elämääni. Minä vertaan sinua kaikkeen muuhun, mitä rakastan +elämässä, ja sinä olet kaikkea sitä kalliimpi. Saattaisin uhrata kaiken +omistaakseni sinut, mutta en saa. En voi mennä kanssasi naimisiin. En +milloinkaan voi mennä kanssasi naimisiin." + +Tyttö puri hampaansa yhteen kyetäkseen hillitsemään itseään. Mies aikoi +jälleen painaa päänsä hänen polvelleen, mutta hän esti sen. + +"Oletko sinä jo naimisissa, Chris?" + +"Oi, en, en!" huudahti mies kiihkeästi. "En ole milloinkaan ollut +naimisissa. Vain sinun kanssasi tahdon mennä naimisiin, enkä voi!" + +"Siis..." + +"Ei", keskeytti mies, "älä kysy!" + +"Minulla on oikeus saada tietää se", toisti tyttö. + +"Tiedän sen", keskeytti mies hänet jälleen, "mutta en voi sanoa sitä +sinulle." + +"Sinä et ole ajatellut minun asemaani, Chris", jatkoi tyttö lempeällä +äänellä. + +"Tiedän, tiedän", keskeytti mies. + +"Sinä et tosiaankaan ole ajatellut minun asemaani. Sinä et tiedä, mitä +saan kestää omaisteni taholta sinun vuoksesi." + +"En luullut heidän suhtautuvan niin epäystävällisesti minuun", sanoi +mies katkerasti. + +"Mutta se on totta. He tuskin jaksavat sietää sinua. Eivät he näytä +sitä, mutta he melkein vihaavat sinua. Minä se olen joutunut sen +kaiken kestämään. Mutta asiat eivät ole aina olleet tällä kannalla. +Aluksi he pitivät sinusta niin kuin... niin kuin minä. Mutta siitä on +neljä vuotta. Aika kului — vuosi, kaksi vuotta — ja sitten he alkoivat +kääntyä sinua vastaan. Heitä ei voi moittia siitä. Sinä et sanonut +sanaakaan. He ajattelivat, että sinä olit elämäni tuhoksi. Siitä on +neljä vuotta nyt, etkä ole puhunut heille sanaakaan avioliitosta. Mitä +heidän pitäisi ajatella? Sitä, mitä ovatkin ajatelleet: että olit +elämäni tuhoaja." + +Puhuessaan tyttö hiveli hivelemistään hyväillen miehen hiuksia, +murheissaan siitä, että hänen täytyi tuottaa tuskaa rakastetulleen. + +"Aluksi he pitivät sinusta. Kuka voi olla sinusta pitämättä? Sinä +tunnut vetävän puoleesi kaikkien elollisten olentojen kiintymystä +kuten puu imee kosteutta maasta. Se tulee osaksesi luonnollisena +oikeutenasi. Milred-täti ja Robert-setä olivat sitä mieltä, ettei ollut +olemassa vertaistasi. Olit heidän A:nsa ja O:nsa. He arvelivat, että +olin maailman onnellisin tyttö, kun olin saavuttanut sellaisen miehen +rakkauden. 'Sillä sen olet totisesti taitanut tehdä', sanoi Robert-setä +kujeellisesti nyökäten. Luonnollisesti he pitivät sinusta. Milred-täti +huokasi ja sanoi setään kiusoittelevasti katsahtaen: 'Chrisia +ajatellessani melkein toivoisin olevani itse nuori.' Ja setä vastasi: +'En moiti sinua siitä, rakas ystävä, en vähääkään.' Ja sitten he olivat +hukuttaa minut onnitteluihin, kun olin saavuttanut sellaisen miehen +rakkauden. + +"Ja he tiesivät minun rakastavan sinua. Miten olisin kyennyt sitä +salaamaan? Sitä suurta, sitä ihmeellistä, mikä oli tullut elämääni +ja täyttänyt kaikki päiväni. Neljä vuotta olen elänyt pelkästään +sinulle, Chris. Jok'ainoa silmänräpäykseni on ollut sinun. Valveilla +ollessani olen rakastanut sinua. Nukkuessani olen uneksinut sinusta. +Kaiken, mitä olen tehnyt, olen tehnyt sinun vuoksesi, sinua ajatellen. +Ajatuksenikin sinä olet muovannut, näkymättömällä läsnäolollasi. +Kaikkien pyrkimysteni, suurten ja pienten, päämäärä olet ollut." + +"En aavistanut orjuuttaneeni sinua sillä lailla", mutisi mies. + +"Et orjuuttanut minua. Aina annoit minun saada tahtoni läpi. Sinä se +olit nöyrä orja. Sinä teit kaiken puolestani, eikä se minua loukannut. +Sinä arvasit ja toteutit toivomukseni aivan huomaamattomasti, niin +luonnollista ja välttämätöntä oli kaikki, mitä teit minulle. Se ei +loukannut minua, sanoin. Sinä et ollut sätkynukke. Etkä pitänyt ääntä +itsestäsi. Ymmärrätkö minua? Et tuntunut tekevän mitään. Kaikki mitä +teit tuntui lankeavan aivan luonnostaan. + +"Orjuuteni oli rakkauden orjuutta. Rakkauteni sinua kohtaan se teki +kaikki päiväni sinulle pyhitetyiksi. Sinä et tunkeutunut väkirynnäköllä +ajatuksiini. Sinä hiivit niihin, olit aina niissä — miten suuressa +määrässä, sitä et saa milloinkaan tietää. + +"Mutta ajan kulumistaan kuluessa Milred-täti ja Robert-setä rupesivat +kääntymään sinua vastaan. He alkoivat pelätä. Mitä tulisikaan minusta? +Sinä tuhosit elämäni. Minun musiikkini? Tiedät, miten unelmani siitä +ovat haihtuneet. Sinä kevännä, jona ensimmäisen kerran tapasin sinut — +olin silloin kaksikymmen-vuotias — minun oli määrä matkustaa Saksaan. +Aioin opiskella ahkerasti. Siitä on neljä vuotta, ja yhä olen täällä +Kaliforniassa. + +"Minulla oli muita ihailijoita. Sinä karkoitit heidät — ei, sitä en +tarkoita, minä itse se karkoitin heidät. Mitä välitinkään ihailijoista +tai mistään, kun sinä olit olemassa? Mutta kuten sanottu Milred-täti +ja Robert-setä alkoivat pelätä. On puhuttu jos jotakin — ystävät ja +tutut, kielevät ihmiset ja sen sellaiset. Aika kului. Et virkkanut +mitään. Minä saatoin vain ihmettelemistäni ihmetellä. Tiesin, että +rakastit minua. Paljon pahaa puhuttiin sinusta, ensin puhui setä ja +sitten Milred-täti. He ovat kuin isäni ja äitini. En voinut puolustaa +sinua. Mutta pysyin sinulle uskollisena. En antautunut milloinkaan +väittelyihin sinusta. Olin ääneti. Raskas tunnelma vallitsi kodissani +— Robert-sedällä oli ainaisesti hautajais-ilme, ja Milred-tädin sydän +uhkasi pakahtua. Mutta mitä minä saatoin tehdä, Chris? Mitä minä +saatoin tehdä?" + +Mies, jonka pää jälleen lepäsi tytön polvella, huokasi, mutta ei +vastannut mitään. + +"Milred-täti oli kuin oma äitini. Mutta en mennyt enää hänen luokseen +luottavaisesti sydäntäni avaamaan. Lapsuuteni kirja oli sulkeutunut. +Se oli ihana kirja, Chris. Minulle herkähtää kyynelet silmiin +toisinaan, kun ajattelen sitä. Mutta siitä ei kannata puhua. Minä +olen sentään ollut hyvin onnellinen. Ja olen iloinen siitä, että +saatan ujostelematta puhua rakkaudestani sinua kohtaan. Ja tämän +ujostelemattomuuden saavuttaminen on ollut ihanaa. Minä rakastan +sinua... en osaa sanoa, kuinka paljon. Sinä olet kaikkeni — ja +enemmänkin kuin kaikkeni. Muistatko lasten joulukuusen? Ja kuinka +olimme sokkosilla? Ja kuinka tartuit käsivarteeni niin lujasti, että +huudahdin kivusta? En puhunut sinulle milloinkaan, että sain sinelmiä +käsivarteeni. Ja sinun on mahdoton aavistaa, miten onnelliseksi ne +minut tekivät. Siinä oli sinun sormiesi painamia mustia ja sinisiä +merkkejä — sinun sormiesi, Chris, sinun sormiesi. Siinä oli näkyviä +jälkiä sinun kosketuksestasi. Ne pysyivät viikon, ja minä suutelin +merkkejä — oi, niin monen monet kerrat. Minusta oli raskasta nähdä +niiden kalpenevan, nipistin käsivarttani saadakseni ne säilymään. Olin +vihainen palaavalle valkoiselle iholle, mikä karkoitti sinelmät. Niin — +ei, en kykene sitä selittämään, mutta rakastin sinua niin!" + +Seurasi äänettömyys, minkä kestäessä tyttö yhä hyväilemistään hyväili +miehen hiuksia, samalla hajamielisesti katsellen isoa harmaata oravaa, +joka kurahdellen hyppeli iloisesti hongikossa. Punaharjainen tikka, +joka tarmokkaasti taoskeli kaatunutta puunrunkoa, käänsi sitten +puoleensa hänen huomionsa. Mies ei katsellut ylös. Hän päinvastoin +painoi kasvonsa entistä lujemmin tytön polvea vasten, ja hänen +hartiansa kohoilivat ja laskivat, kuin hän olisi hengittänyt hyvin +raskaasti. + +"Sinun pitää sanoa se minulle, Chris", sanoi tyttö ystävällisesti. +"Tämä salaperäisyys surmaa minut. Minun täytyy saada tietää, minkä +tähden emme voi mennä naimisiin. Tuleeko aina olemaan samanlaista kuin +nyt? Tulemmeko vain pysymään rakastavaisina, jotka tosin tapaavat +toisensa usein, mutta pitkien väliaikojen päästä? Siinäkö kaikki, mitä +elämällä on antaa sinulle ja minulle, Chris? Emmekö milloinkaan tule +olemaan toisillemme enempää? Oi, myönnän, että on ihanaa rakastaa — +sinä olet tehnyt minut rajattoman onnelliseksi, mutta toisinaan kalpaa +muutakin. Minä tahdon saada enemmän sinua omakseni, Chris. Tahdon +omistaa sinut kokonaan, kokonaan. Tahdon, että saamme olla alati +yhdessä. Minä kaipaan sitä täydellistä toveruutta, mitä emme nyt voi +saavuttaa, mutta minkä saavutamme avioliitossa..." — tyttö vaikeni +hengästyneenä. "Mutta me emme mene naimisiin. Unohdin sen. Ja sinun on +sanottava minulle — miksi." + +Mies kohotti päänsä ja katseli tyttöä silmiin. Puhuttelipa hän keitä +tahansa, hänellä oli aina tapana katsella heitä silmiin. + +"Olen ajatellut sinun asemaasi, Lute", aloitti hän alistuvasti. +"Olen tehnyt sen alusta alkaen. Minun ei olisi pitänyt jatkaa. +Minun olisi tullut väistyä. Sen tiesin. Ja sitä ajatellessani +tunsin velvollisuuteni sinua kohtaan, ja kuitenkaan... kuitenkaan +en väistynyt. Hyvä Jumala, mitä olisin tehnyt? Rakastin sinua. En +kyennyt poistumaan. Se ei ollut minun vallassani. Jäin. Tein itsekseni +lupauksia... mutta rikoin lupaukseni. Olin kuin juomari. Olin juopunut +sinusta. Olin heikko, tiedän sen. Horjuin. En jaksanut mennä. Koetin. +Matkustin — muistat sen kyllä, mutta et tietänyt, minkä tähden. Nyt +tiedät. Matkustin, mutta en jaksanut pysyä poissa. Vaikka tiesin, +ettemme milloinkaan saattaisi mennä naimisiin, palasin luoksesi. Ja +olen nyt täällä luonasi. Karkoita minut pois, Lute. Minulla ei ole +voimaa mennä omasta aloitteestani." + +"Mutta miksi sinun pitäisi mennä?" kysyi tyttö. "Sitäpaitsi minun +täytyy tietää, miksi, ennenkuin voin karkoittaa sinut pois." + +"Älä kysy." + +"Sano se minulle", sanoi tyttö hellän käskevällä äänellä. + +"Oi, Lute, älä pakota minua", pyysi mies, ja hänen silmänsä ja hänen +äänensä rukoilivat. + +"Sinun täytyy sanoa se minulle", intti tyttö. "Se on velvollisuutesi +minua kohtaan." + +Mies horjui. "Jos teen sen...", aloitti hän. Sitten hän lopetti +ajatuksensa päättävästi: "Silloin en saattaisi milloinkaan antaa sitä +itselleni anteeksi. Ei, en voi sanoa sitä sinulle. Älä koeta minua +pakottaa, Lute. Se olisi sinulle yhtä raskasta kuin minulle." + +"Jos se on jotakin... jos on esteitä... jos se salaisuus todellakin +estää..." Tyttö puhui hitaasti, pitkin pysähdyksin, tapaillen +hienotunteisia sanoja, joihin pukea ajatuksensa. "Minä rakastan sinua, +Chris. Rakastan sinua niin kiihkeästi kuin naisen on mahdollista +rakastaa, siitä olen varma. Jos sanoisit minulle: 'Tule!' — lähtisin +mukaasi. Seuraisin sinua vaikka minne. Rupeaisin sinun asepojaksesi +kuten muinaisaikojen naiset, jotka matkasivat kaukomaihin ritareineen. +Sinä olet minun ritarini, Chris, etkä sinä voi tehdä mitään väärää. +Sinun tahtosi on minun lakini. Nyt, kun sinä olet tullut elämääni, +en enää pelkää mitään. Minä nauraisin maailmalle ja sen tuomioille. +Nauraisin, sillä sinä olisit minun, ja sinä olet minulle enemmän kuin +maailman mielisuosio. Jos sanot: 'Tule!' — minä..." + +"Ei, ei!" huudahti mies. "Se on mahdotonta. Menimmepä avioliittoon tai +emme, en voi edes sanoa: 'Tule!' En tohdi. Todistan sen sinulle. Sanon +sen sinulle..." + +Hän nousi istumaan tytön vierelle, ja hänen kasvonsa ilmaisivat lujaa +päättäväisyyttä. Hän tarttui tytön käteen ja piti sitä omassaan. Hänen +huulensa liikkuivat puhuakseen. Salaisuus tahtoi purkaantua. Se värisi +ilmassa. Tyttö terästäytyi kuuntelemaan, aivan kuin se jo olisi ollut +peruuttamaton. Mutta mies pysyi ääneti ja tuijotti suoraan eteensä. +Tyttö tunsi miehen käden höltyvän ja puristi sitä osaaottavasti ja +rohkaisevasti. Mutta hän tunsi, että jännitys laukesi miehen jäsenistä, +ja hän tiesi, että toisen sielu ja ruumis herpaantui samalla. Toisen +päättäväisyys tyrehtyi. Toinen ei puhuisi, hän tiesi sen, ja uskon +varmuudella hän tiesi senkin, että niin tapahtui koska toinen ei voinut +puhua. + +Tyttö tuijotti epätoivoisesti eteensä tukahduttava jähmetyksen tunne +sydämessään, kuin toivo ja onni olisi kuollut häneltä. Hän näki +auringon säteiden satavan hehkuville honganrungoille. Mutta hän näki +sen aivan koneellisesti ja hajamielisesti. Hän katseli luonnonnäkyä +ikäänkuin hyvin etäältä, mielenkiinnotta, ikäänkuin hän itse olisi +ollut vieras maailmassa ja ikäänkuin hänellä ei enää olisi ollut mitään +osuutta maahan ja puihin ja kukkasiin, joita hän niin suuresti rakasti. + +Hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi ollut niin kaukana, että hänessä +heräsi kummallinen persoonaton uteliaisuus ympäristöään kohtaan. +Lähinnä olevien puiden lomasta hän näki kukkivan kastanjapuun, ja oli +kuin hän olisi nähnyt sen ensimmäistä kertaa. Hänen silmänsä viipyivät +keltaisessa diogeneenlyhtyryhmässä, mikä kasvoi erään aukion laidassa. +Kukat herättivät tavallisesti aina hänessä voimakasta ja haltioitunutta +ihastusta, mutta nyt hän ei tuntenut mitään sellaista. Hän tuijotti +kukkia ajatuksissaan kuin hashiksensyöjä myrkyn humalluttamana +tuijottaa mielikuvituksensa loihtimaa kukkaa. Hänen korvissaan kaikui +joen ääni — käheä ja unelias vanha jättiläinen, joka torkahdellen +mumisi unennäyistään. Mutta hänen mielikuvituksensa ei ruvennut +toimimaan kuten tavallisesti; hän tiesi, että sen äänen synnytti vain +vesi, mikä virtasi kalliopaasia pitkin alapuolella olevan syvän laakson +pohjalla, ja ettei se ollut mitään muuta. + +Hänen katseensa liukui diogeneenlyhdyistä aukiolle. Siellä kahlasi +polviaan myöten villikaurassa kaksi hevosta, molemmat kastanjanruskeita +raudikkoja, aivan samanlaisia, ja ne hehkuivat kullalta auringon +paisteessa, ja niiden nahassa välähteli ikäänkuin jalokiviä. Hän +tunsi melkein hämmästyen toisen niistä omaksi hevosekseen, Dollyksi, +lapsuus- ja tyttövuosiensa toveriksi, jonka kaulaan nojaten hän oli +itkenyt surunsa haihduksiin ja laulanut ilmoille ilonsa. Näky sai +hänen silmänsä kostumaan, ja hän havahtui jälleen tajuihinsa ja tiesi, +että hänellä nyt kuten ennenkin oli osallisuutensa maailmaan, sen +kärsimyksiin ja suruihin. + +Mies vaipui etukumaraan, täydelleen heikkoutensa vallassa, ja laski +huohottaen päänsä hänen polvelleen. Hän kumartui miehen puoleen ja +painoi pehmeän ja pitkän suudelman tämän hiuksille. + +"Tule, lähtekäämme", sanoi hän melkein kuiskaamalla. + +Hän tukahdutti nyyhkytyksen, mikä häneltä oli päästä pystyyn +noustessaan, ja puristi huulensa yhteen. Miehen kasvot olivat +kalmankalpeat, niin järkyttynyt hän oli kestämästään sisäisestä +taistelusta. He eivät katsoneet toisiinsa, vaan menivät suoraa päätä +hevostensa luo. Tyttö nojasi Dollyn kaulaa vasten miehen kiristäessä +satulavöitä. Sitten hän otti ohjakset käteensä ja odotti. Mies katseli +häntä kumartuessaan, silmissään anteeksiannon-rukous, ja hänen +silmänsä vastasivat. Hän tuki jalkaansa miehen käteen ja ponnahti +satulaan. Mitään virkkamatta ja enää toisiansa katselematta he +käänsivät hevoset ja alkoivat ratsastaa kapeata polkua, mikä luikerteli +synkkien metsäholvikkojen halki ja aukiopaikkojen poikki alhaalla +laaksossa oleville laitumille. Polku muuttui karjanuraksi ja sitten +metsätieksi, mikä päätyi aidatulle tielle, ja he ratsastivat matalain, +ruskeankeltaisten kalifornialaiskukkulain keskitse veräjälle, mistä +pääsi laakson pohjalla kulkevalle maantielle. Mies laskeutui maahan ja +alkoi päästellä veräjäriukuja. + +"Oi, odotahan!" huudahti tyttö ratsunsa selästä, ennenkuin toinen oli +ennättänyt koskea kahteen alimpaan riukuun. + +Hän ajoi tammaansa eteenpäin pari askelta, ja sitten hevonen teki +veräjän yli sievän pikku hypyn. Miehen silmät loistivat, ja hän taputti +käsiänsä. + +"Sinä kelpo eläin!" huudahti tyttö ja kumartui kiihkeästi eteenpäin +satulassa ja painoi päänsä hevosen kaulalle, mikä hohti tulipunaisena +auringon paisteessa. + +"Vaihdetaanpa hevosia nyt kotimatkalla", ehdotti hän, kun mies +talutti hevosensa veräjän läpi ja asetti riu'ut paikoilleen. "Sinä et +milloinkaan ole pitänyt Dollyä sen ansaitsemassa arvossa." + +"Ei, ei", pani mies vastaan. + +"Sinusta Dolly on liian vanha ja sävyisä", tenäsi Lute. "Se on vain +kuusitoista-vuotias, ja se voittaa juoksussa yhdeksän nuorta hevosta +kymmenestä. Mutta se ei ole milloinkaan vauhko. Se on liian vakava, +ja siksi sinä et pidä siitä — äläpäs kielläkään, hyvä herra, tiedän +sen. Ja tiedän myöskin, että se kykenee juoksussa jättämään jälkeensä +sinun Washoe Ban-kuuluisuutesi. Niin, väitän sitä ehdottomasti. Lisäksi +voit ratsastaa sillä nyt itse. Tiedät Banin tulevan toimeen, ratsasta +sentähden Dollyllä ja koeta, mihin se kelpaa." + +He vaihtoivat hevosten satulat, iloiten tästä keskustelun käänteestä ja +päättäen käyttää sitä mahdollisimman paljon hyväkseen. + +"Minusta on oikein ihanaa se, että olen syntynyt Kaliforniassa", +huomautti Lute Banin selkään ponnahtaessaan. "Naistensatulalla +ratsastaminen on häpeäksi sekä hevoselle että naiselle." + +"Sinä näytät nuorelta amatsonilta", sanoi mies hyväksyvästi ja katseli +hellästi tyttöä tämän kääntäessä ratsuaan. + +"Oletko valmiina?" kysyi tyttö. + +"Olen." + +"Vanhalle myllylle", huudahti tyttö hevosten lähtiessä liikkeelle. +"Sinne on vajaa maili." + +"Valmiina?" kysyi mies. + +Tyttö nyökkäsi, ja hevoset tottelivat ohjasten kehoitusta ja +käsittivät, että kilpajuoksu oli kyseessä. Pöly tuprusi pilvinä heidän +takanaan, kun he laskettivat pitkin sileätä tietä. He kääntyivät +tienmutkassa, ratsastajat hevosineen muodostivat terävän kulman +maapinnan kanssa, ja monet kerrat heidän piti kumartua välttääkseen +riipuksissa olevia puiden oksia. He karkuuttivat yli pienten +puusiltarumpujen niin, että paukahteli, ja leveiden, kumisevien +rautasiltojen yli niin, että rautapalkit tärisivät. + +He ratsastivat vieri vieressä ja säästivät eläimiä loppupinnistykseen, +mutta antoivat kuitenkin niiden pitää yllä vauhtia, mikä pani +niiden voimat ja kestävyyden koetukselle. Kun he käännähtivät erään +valkotammiryhmän kohdalla, tie levisi heidän eteensä luotisuorana +monen sadan metrin pituudelta, ja tämän tiejakson päässä he näkivät +päämääränsä, ränstyneen myllyn. + +"Nyt!" huudahti tyttö. + +Hän pani ratsunsa parantamaan vauhtia äkkiä eteenpäin kumartumalla +ja samassa silmänräpäyksessä höllentämällä ohjaksia ja antamalla sen +kaulalle kevyen läimäyksen vasemmalla kädellään. Sitten hän kurkotti +hiukan sivulle. + +"Anna sille pikku läimäys kaulalle kämmenellä!" huudahti hän miehelle. + +Tamma alkoi vähitellen päästä johtoon. Chris ja Lute katselivat hetken +toisiansa, mutta Dolly paransi parantamistaan vauhtiansa, niin että +Chrisin piti kääntää päätään. Oli enää vain satakunta metriä myllylle. + +"Kannustanko Bania?" huudahti Lute. + +Mies nyökkäsi, ja tyttö painoi tuntuvasti ja reippaasti kannuksilla +ratsunsa kylkiä pakottaakseen sen yrittämään kaikkensa, mutta samalla +hän näki oman hevosensa vähitellen pääsevän edelle. + +"Kolme hevosenpituutta jäljessä!" riemuitsi hän, kun he hiljensivät +vauhdin käynniksi. "Tunnusta nyt, ettet uskonut moista siitä vanhasta +tammasta." + +Tyttö kumartui sivulle ja antoi kätensä hetken levätä Dollyn +hiestyneellä kaulalla. + +"Ban on kuhnus Dollyn rinnalla", selitti Chris. "Dolly on mainio, kun +ottaa huomioon, että se on intiaanikesässään." + +Lute nyökkäsi hyväksyvästi. "Sepä kohtelias sanontatapa — intiaanikesä. +Se on hyvin sattuva. Niin, laiska Dolly ei ole. Siinä on intiaanikesän +koko hehku, mutta ei sen tulisuutta. Se on hyvin viisas, vuosiensa +vuoksi." + +"Siitä se johtuu", huomautti Chris. "Sen tulisuus on lientynyt vuosien +myötä. Se on kyllä ennen saattanut sinut moneen kovaan koetukseen." + +"Ei", vastasi Lute. "En milloinkaan ole nähnyt sitä todella +hurjana. Ainoana vaikeutenani sillä ratsastaessa on ollut veräjien +aukaiseminen. Se pelkäsi, kun ne painuivat kiinni sen takana — +kenties eläimen satimeen joutumisen pelkoa. Mutta senkin pelkonsa se +voitti urhoollisesti. Eikä se ole milloinkaan juonitellut. Se ei ole +kertaakaan pillastunut tai ollut äksynä tai hurjana koko elämässään — +ei ainoatakaan kertaa." + +Hevoset kulkivat yhä käyntiä, vielä laukkaamistaan läähättäen. Tie +kiemurteli laakson pohjaa ja kulki silloin tällöin joen yli. Sen +molemmilta puolilta kuului niittokoneiden yksitoikkoista surinaa, minkä +toisinaan katkaisivat heinämiesten huudahtelut. Laakson länsipuolen +kukkulat kohosivat vihreinä ja tummina, mutta itäpuolen aurinko jo oli +paahtanut ruskeaksi. + +"Tuolla on kesä, ja täällä on kevät", sanoi Lute. "Oi miten ihana +oletkaan, Sonomalaaksomme!" + +Hänen silmänsä loistivat ja hänen kasvonsa hehkuivat +kotiseudun-rakkautta. Hänen katseensa vaelteli hedelmäpuutarhoissa +ja viinimäkirinteillä ja tähyili purppuranpunaisia varjoja, joita +näytti riippuvan kuin tummaa savua kukkulain kätköissä ja etäisissä +jokilaaksoissa. Kaukaa, korkeiden vuorien välistä, joiden jyrkkiä +rinteitä manzanita-pensaat verhosivat, hän näki kaistaleen pientä +tasankoa, minkä villiheinä ei vielä ollut kadottanut vihreyttään. + +"Oletko milloinkaan kuullut puhuttavan aavelaitumesta?" kysyi hän katse +yhä kaukaiseen vihreään täplään tähdättynä. + +Mutta äkkiä hän loi kauhistuneena silmänsä vierellään olevaan mieheen. +Dolly seisoi takajaloillaan sieraimet suurina ja silmät hurjina ja +pieksi raivoisasti ilmaa etujaloillaan. Chris heittäytyi hevosen +kaulalle estääkseen sen kaatumasta selälleen, ja samalla hän kannusti +sitä pakottaakseen sen laskemaan etujalkansa maahan ja kulkemaan +käyntiä. + +"Nytpä tapahtuu kummia, Dolly", aloitti Lute nuhtelevalla äänellä. + +Mutta hänen hämmästyksekseen tamma laski päänsä, kohosi uudelleen +takajaloilleen jännittäen kaarelle selkänsä ja rupesi sitten jäykin +etujaloin jarruttamaan maata vasten. + +"Se tahtoo heittää minut maahan!" huudahti Chris, ja seuraavassa +silmänräpäyksessä tamma nousi jälleen takajaloilleen hänen allaan ja +koetti uudelleen paiskata hänet selästään. + +Lute katseli näytelmää, ihmetteli hevosensa ennenkuulumatonta +käyttäytymistä ja ihaili rakastettunsa ratsastajantaitoa. Chris oli +aivan rauhallinen ja ilmeisesti nautti tapahtumasta. Ja yhä uudelleen, +puolikymmentä kertaa, Dolly jäykisti ruumiinsa ja käyristi selkänsä. +Sitten se paiskasi päätään korkealle, kohosi taas takajaloilleen, pyöri +paikoillaan ja huitoi etukavioitaan. Lute tiukensi ratsunsa ohjia, ja +samassa hän näki välähdyksen Dollyn silmissä, mitkä ilmaisivat sokeata, +eläimellistä kiukkua ja pyörivät kuin päästä pois pullistuakseen. +Silmänvalkuaisten hieno vaaleanpunerva vivahdus oli kadonnut, ja +sen sijalle oli tullut synkkä marmorinvalkeus, mikä lisäksi hehkui +ikäänkuin sisäistä tulta. + +Luten huulilta pääsi heikko kauhun huudahdus, mutta hän tukahdutti sen +heti. Tamman toinen takajalka näytti herpaantuvan, ja silmänräpäyksen +sen pystysuoraksi kohonnut ruumis horjahteli puoleen ja toiseen, ja +oli tietymätöntä, kaatuisiko se eteen- vai taaksepäin. Mies, joka +kumartui sivulle satulasta, jottei jäisi hevosen alle, jos se sortuisi +selälleen, heittäytyi koko painollaan eteenpäin sen kaulaa vasten. Teko +ehkäisi vaaran, ja tamman etujalat painuivat takaisin maahan. + +Mutta siitä ei ollut apua. Dolly ojentautui niin, että sen kasvoviiva +melkein tuli kaulaviivan suoraksi jatkoksi, ja sen valtasi pillastus, +ja se alkoi kiitää kuin nuoli tietä alas. + +Nyt vasta Lutessa heräsi todellinen pelko. Hän kannusti Washoe Bania, +mutta tämä ei kyennyt pitämään yllä samaa vauhtia kuin hullaantunut +tamma ja jäi vähitellen jälkeen. Lute näki Dollyn pysähtyvän ja +kavahtavan taaskin takajaloilleen, ja hänen ennättäessään paikalle +tamma parhaillaan uudelleen yritti paiskata ratsastajaansa selästään. +Eräässä tienmutkassa Dolly seisahtui äkkiä kesken karkuaan. Lute näki +rakastettunsa lennähtävän satulasta: äkillisestä nykäyksestä Chris +menetti sääriotteensa. Hän tosin tuiskahti pois satulasta, mutta ei +pudonnut maahan, ja tamman jatkaessa karkuaan Lute näki hänen pitävän +kiinni sen harjasta toisella kädellä toinen jalka poikittain satulassa. +Ravakasti ponnistaen hän kapusi jälleen paikoilleen ja ryhtyi hevosta +hillitsemään. + +Mutta Dolly poikkesi tieltä ja kirmasi alas ruohikkorinnettä, jolla +loisteli lukemattomia keltaisia mariposa-liljoja. Niityn alalaidassa +oleva aita ei estänyt sitä vähääkään. Se tunkeutui läpi kuin aita +olisi ollut hatara hämähäkinverkko ja katosi pensaikkoon. Lute seurasi +epäröimättä perästä, kannusti Bania aidan aukon läpi ja sukelsi +tiheikköön. Hän nojasi tiukasti ratsunsa kaulaa vasten, jotteivät oksat +ja köynnöskasvit repisi häntä. Hän tunsi hevosen vajoavan tuuheaan +vihreyteen ja joenpohjan kylmään pikkukivikkoon. Edestäpäin kuului +veden loisketta, ja hän näki vilahdukselta Dollyn, kun tämä kirmasi +ylös matalaa rantaäyrästä kääpiötammiviidakkoon, minkä runkoihin se +koetti lyödä ratsastajansa. + +Viidakossa Lute melkein tavoitti tamman, mutta jäi auttamattomasti +jälkeen sen takana olevalla kesantopellolla, minkä poikki Dolly kiiti +ylpeästi ylenkatsoen tukalaa maaperää ja myyränkoloja. Kun se sitten +teräväkulmaisesti kääntyi pellolla olevalle pensaikkoalueelle, Lute +oikaisi suoraan pellon poikki ja pidätti sitten Bania: hän oli päässyt +edelle. Hän kuuli tiheiköstä hirmuista pensaiden ja oksain rusketta. +Sitten Dolly murtautui näkösälle, ja sileällä maalta se sortui +uuvuksissa polvilleen pehmoiseen multaan. Se nousi pystyyn ja horjui +eteenpäin, mutta nilkutti ja sen täytyi pysähtyä. Se oli vaahdossa +tuskanhiestä, ja se vapisi surkeasti. + +Chris istui yhä sen selässä. Hänen paitansa oli siekaleina. Hänen +kämmenensä olivat täynnä naarmuja, ja hänen kasvojaan pitkin virtasi +veri: hänellä oli ammottava reikä lähellä ohimoa. Lute oli kyennyt +hillitsemään itsensä hyvin, mutta nyt hän alkoi äkkiä tuntea kuvotusta +ja vavista väsymyksestä. + +"Chris!" sanoi hän hiljaa, melkein kuiskaamalla. Sitten hän huokasi: +"Jumalan kiitos!" + +"Oh, minä olen aivan all right", huudahti Chris ja pani ääneensä kaiken +jäljellä olevaan voimansa, mutta sitä ei ollut paljon, sillä hänkin oli +ollut hirvittävässä hermojännityksessä. + +Kun hän hypähti satulasta maahan, hänestä näki, miten ankarasti +mielenliikutus häneen oli vaikuttanut. Hän aloitti uljaalla +lihasliikkeellä nostaessaan jalkansa satulan yli, mutta maahan +päästyään hänen täytyi nojautua voipunutta Dollyä vasten. Lute lennähti +satulasta ja löi käsivartensa hänen ympärilleen kiitollisuutensa +puuskassa. + +"Minä tiedän täällä vesipaikan", sanoi hän silmänräpäystä myöhemmin. + +He jättivät hevoset sitomattomina seisomaan, ja tyttö johdatti +rakastettunsa siimeikkääseen tiheikön kolkkaan, missä solisi +kristallikirkas vuoripuro. + +"Mitä sinä sanoitkaan: eikö Dolly milloinkaan ole ollut hurjana?" +kysyi Chris, kun verenvuoto oli lakannut ja hänen hermonsa ja +valtimonsa olivat jälleen saavuttaneet tasapainon. + +"Minä olen aivan hämmästyksen vallassa", vastasi Lute. "En kykene +käsittämään sitä. Milloinkaan koko elämänsä aikana Dolly ei ole tehnyt +moista. Ja kaikki eläimethän pitävät sinusta niin paljon — se ei voinut +johtua vihasta. Ja Dollyhän on lastenhevonen. Olin vain pieni tyttö +ratsastaessani sillä ensimmäistä kertaa, ja aina tähän päivään asti..." + +"Tänään se oli kaikkea muuta kuin lastenhevonen", keskeytti Chris. +"Se oli saatana. Se koetti iskeä minut puunrunkoja vasten ja murskata +aivoni oksiin. Se etsi sitä varten kaikkein pahimmat ryteiköt. Sinun +olisi sietänyt nähdä, mihin kaikkeen se tunkeutui. Näitkö, miten se +koetti paiskata minua selästään?" + +Lute nyökkäsi. + +"Ihan kuin villihevonen." + +"Mutta mitä se tarkoittaa moisilla juonilla?" kysyi Lute. "Kukaan ei +ole milloinkaan nähnyt sen heittävän selästään ratsastajaansa — ei +kukaan." + +Chris kohautti olkapäitään. "Ehkä on kysymyksessä jokin ammoinen +unohtunut vaisto, mikä on nyt jälleen herännyt." + +Tyttö nousi seisaalleen ilme päättävänä. "Otan siitä kyllä selvän", +sanoi hän. + +He palasivat hevosten luo ja tutkivat Dollyn perinpohjaisesti, mutta +tuloksetta. Kaviot, jalat, suitset, suun, ruumiin — missään ei ollut +vikaa. Satulassa ja satulaloimessa ei ollut mitään ärsyttävää tai +pistävää, selkä oli sileä ja naarmuton. He etsivät käärmeen- tai +hyönteisenpiston merkkejä, mutta eivät löytäneet. + +"Mitä tahansa se lienee ollutkin, se oli kuviteltua, se on varmaa", +sanoi Chris. + +"Noituutta", ehdotti Lute. + +He nauroivat sille ajatukselle, sillä molemmat olivat +kahdennenkymmenennen vuosisadan lapsia, terveitä ja normaaleja, ja +vaikka kumpaakin viehätti idealistien perhostenpyydystely, he aina +pysähtyivät siihen rinteenrajaan, mistä taikausko alkaa. + +"Jokin paha henki", nauroi Chris. "Mutta mitä pahaa minä olen tehnyt +ansaitakseni sellaisen rangaistuksen?" + +"Nyt olet aivan liiaksi olevinasi", vastasi Lute. "Mutta ehkä onkin +kysymys jostakin Dollyn tekemästä pahasta, mistä, en tiedä. Sinä +jouduit sillä ratsastamaan aivan sattumalta. Minä olisin saattanut +istua sen selässä tänään... tahi Milred-täti tahi kuka tahansa." + +Näin puhuessaan tyttö tarttui hevosensa jalustimenhihnaan aikoen +lyhentää sitä. + +"Mitä sinä teet?" kysyi Chris. + +"Aion ratsastaa Dollyllä kotiin." + +"Siitä ei tule mitään", selitti Chris. "Sellainen olisi huonoa +kurinpitoa. Sen jälkeen, mitä nyt on tapahtunut, minun on aivan +yksinkertaisesti pakko ratsastaa sillä kotiin." + +Mutta hänen ratsunansa oli hyvin uupunut ja hyvin sairas tamma, joka +kompasteli ja nilkutti, jolla oli hermovärähdyksiä ja lihaskouristuksia +— hirvittävien ponnistusten jälkimaininkeja. + +"Luulenpa, ettei runokirja ja riippumatto ole minulle pahaksi kaiken +tämän jälkeen", sanoi Lute, kun he ajoivat leiriin. + +Leirin olivat laatineet kaupunkiinväsyneet ihmiset uljaaseen +punapuuholvikkoon, jonka korkealla olevien havukruunujen lomitse +auringon paiste seuloutui maahan, taittuen ja vaimeten leppoisaksi +valoksi ja viileäksi siimeeksi. Jonkin verran syrjässä pääleiristä +oli keittiö ja palvelusväen teltat, ja puolimatkassa leirin ja niiden +välillä oli elävien honkapylväiden muodostama ruokasali, missä +aina leyhyi raikkaita tuulahduksia ja missä ei kaivattu katosta +auringonsuojaksi. + +"Dolly poloista... se on todella sairas", sanoi Lute illalla, kun +he olivat jälleen käyneet tammaa katsomassa. "Mutta sinä pääsit +vahingoittumattomana, Chris, ja siinä on tarpeeksi kiitollisuuden +aihetta pienelle naispahaiselle. Luulin sen ennenkin tietäväni, mutta +vasta tänään olen tietänyt, miten kallis olet minulle. Kuulin vain +kavionkapsetta ja kamppailun melskettä tiheiköstä. En nähnyt sinua enkä +tietänyt, mitä sinulle tapahtui." + +"Ajatukseni olivat sinun luonasi", vastasi Chris ja tunsi, miten hänen +käsivarrellaan lepäävä käsi puristi sitä. + +Tyttö käänsi kasvonsa häntä kohden, ja heidän huulensa yhtyivät. + +"Hyvää yötä", sanoi tyttö. + +"Rakas Lute, rakas Lute", hyväili mies häntä äänellänsä, kun hän häipyi +hämärään. + + * * * * * + +"Kuka käy tänään noutamassa postin?" huusi naisenääni hongikossa. + +Lute sulki huokaisten kirjan, jota oli lukemassa. "Tänään meidän ei +pitäisi ratsastaa", sanoi hän. + +"Anna minun mennä", ehdotti Chris. "Sinä olet täällä. Palaan +vilahduksessa." + +"Kuka käy noutamassa postin?" tiukkasi ääni. + +"Missä Martin on?" huusi Lute lujalla äänellä. + +"En tiedä", vastasi ääni. "Robert varmaankin vei hänet jonnekin +myötänsä... hevosenostoon tai kalastamaan, en tiedä. Täällä ei +tosiaankaan ole muita kuin Chris ja sinä. Lisäksi saatte siten paremman +ruokahalun päivälliseksi. Olette loikoilleet riippumatossa koko päivän. +Ja Robert-sedän täytyy saada sanomalehtensä." + +"Niin ollen me menemme, pikku täti", huusi Lute ja laskeutui +riippumatosta. + +Muutamaa minuuttia myöhemmin he olivat ratsastustamineissa ja +satuloivat hevosensa. He ratsastivat maantielle, mitä keskipäivän +aurinko paahtoi, ja suuntasivat matkansa Glen Elleniin. Pikku kaupunki +nukkui auringon paisteessa, ja unelias rihkamakauppias ja postimestari +jaksoi nipin napin pitää silmiänsä sen aikaa auki, mikä meni +sanomalehti- ja kirjepinkan antamiseen. + +Tuntia myöhemmin Lute ja Chris poikkesivat maantieltä korkeata +rantapengermää laskeutuvalle karjatielle, käydäkseen juottamassa +hevosia ennen leirille paluutaan. + +"Dolly näyttää kokonaan unohtaneen eilispäivän", sanoi Chris, kun he +antoivat hevosten kahlata poreilevaan veteen polviin saakka. "Katsohan +sitä." + +Tamma oli nostanut päätään ja höristänyt korviaan, kun viiriäinen +rapsahteli viidakossa. Chris kumartui eteenpäin ja syyhytteli sen +korvanseutuja. Dolly oli siitä ilmeisen ihastuksissaan ja asetti päänsä +hänen hevosensa kaulalle. + +"Kuin kissanpoikanen", sanoi Lute. + +"Mutta minä en luota siihen enää milloinkaan täydelleen", sanoi Chris. +"En sen eilisten hullutusten jälkeen." + +"Minustakin tuntuu siltä, että sinun on varminta istua Banin selässä", +nauroi Lute. "Se on merkillistä. Minun luottamukseni Dollyä kohtaan +on horjumaton. Tunnen itseni aivan turvalliseksi jälleen. Baniin taas +luotan yhtä lujasti kuin ennenkin. Katsohan sen kaulaviivaa! Eikö se +ole kaunis? Banista tulee vielä yhtä viisas kuin Dollystä, kunhan se +pääsee Dollyn ikään." + +"Sen kyllä uskon", vastasi Chris nauraen. "Ban ei tee minulle tepposten +tapaisiakaan." + +He antoivat hevosten nousta vedestä. Dolly seisahtui ajamaan turvallaan +kärpästä polvestaan, ja Ban tunkeutui sen ohi kapealle tielle. Paikka +oli niin ahdas, että kääntäminen oli hyvin hankalaa, ja Chris antoi sen +kulkea. Lute, joka ratsasti takana, katseli rakastettunsa selkää ja +ihaili miehen lihaksekkaihin hartioihin saakka paljaan kaulan muotoja +ja ääriviivoja. + +Äkkiä Chris pidätti hevostaan. Lute ei voinut tehdä muuta kuin +katsella, niin odottamattomasti kaikki tapahtui. Heidän ala- ja +yläpuolellaan oli melkein pystysuora rantatörmä. Tie oli tuskin +jalkapolkua leveämpi. Mutta Washoe Ban perääntyi ja teki samalla +pyörähdyksen, seisoi silmänräpäyksen supisuorana takajaloillaan ja +putosi sitten takaperin tieltä. + +Se tapahtui niin aavistamatta ja nopeasti, että ratsastaja tempautui +mukaan. Hän ei ennättänyt ponnahtaa tielle. Ennenkuin hän ennätti sitä +ajatellakaan, oli hän putoamassa, ja hän teki sen ainoan, mikä oli +mahdollista tehdä — irroitti jalkansa jalustimista ja hyppäsi ilmaan, +sivulle. Alapuolella olevaan kivikkoon oli kaksitoista jalkaa. Hän +istui siellä pystyssä, pää koholla ja silmät suunnattuina hevoseen, +joka oli putoamassa hänen päälleen. + +Samassa hän kohosi jaloilleen sukkelasti kuin kissa ja kimposi +syrjään. Seuraavassa silmänräpäyksessä Ban makasi hänen vieressään. +Eläin potki hiukan ja päästi hirvittävän kiljahduksen, jollaisen +hengenvaarallisesti vahingoittuneet hevoset toisinaan päästävät. Se oli +pudonnut melkein selälleen, ja siinä asennossa se makasi, pää sivulle +vääntyneenä, takajalat hervottomina ja liikkumattomina ja etujalat +heikosti ilmaa sätkien. + +Chris katseli ylös, Lutea rauhoittaakseen. + +"Nyt minä alan jo tottua tällaiseen", hymyili tyttö hänelle. "Minun on +kai turha kysyä, oletko loukkaantunut? Voinko tehdä jotakin?" + +Mies hymyili vastaan ja astui hevosen luo, avasi satulavyön ja kohensi +eläimen päätä. + +"Sitä ajattelinkin", sanoi hän nopeasti tutkittuaan. "Minusta tuntui +siltä. Kuulitko sinä sen ruskahduksen?" + +Tyttöä värisytti. + +"Niin, se oli elämän loppu, Ban on nyt mennyttä kalua." Chris alkoi +kavuta tielle. "Ratsastin Banilla viimeistä kertaa. Mennään nyt kotiin." + +Chris katseli alas rantatörmän laelta. + +"Jää hyvästi, Washoe Ban!" huusi hän. "Jää hyvästi, toveri." + +Eläin koetti kohottaa päätään. Kyyneliä kimalsi miehen silmissä, kun +hän kääntyi poispäin, ja myös tytön silmissä, kun heidän katseensa +kohtasivat. Tyttö ei ilmaissut osanottoaan sanoilla, vaan puristi +lujasti miehen kättä, miehen kävellessä hänen hevosensa rinnalla +tomuista tietä. + +"Se teki sen tahallaan", huudahti Chris äkkiä. "Osoittamatta +varoituksen oireitakaan. Se heittäytyi takaperin tahallaan." + +"Niin, osoittamatta varoituksen oireitakaan", myönsi Lute. "Minä näin. +Ja näin, miten se tapahtui. Ban teki pyörähdyksen ja heittäytyi alas +samalla kertaa, aivan kuin sinä itse olisit pakottanut sen siihen +hurjalla taakse-riipaisulla." + +"Minä en tehnyt mitään, vannon sen. En edes ajatellut hevosta. Se kulki +luonnollisesti ohjakset melko höllällä." + +"Minä olisin nähnyt, jos olisit tehnyt sen", sanoi Lute. "Mutta kaikki +oli tapahtunut ennen kuin ennätit tehdä mitään. Riuhtaisua ei tehnyt +sinun kätesi, ei edes tiedottomasti." + +"Siis sen teki jokin näkymätön käsi, mikä ojentui jostakin, ties mistä." + +Mies katseli ivallisesti taivasta ja hymyili mielikuvitukselliselle +ajatukselleen. + +Martin tuli heitä vastaan, ottaakseen Dollyn huostaansa, kun he +saapuivat hongikon sille laiteelle, missä talli sijaitsi, mutta hänen +katseensa ei lainkaan ilmaissut hämmästystä, kun hän näki nuoren herran +palaavan kotiin jalkaisin. Chris jättäytyi silmänräpäykseksi jälkeen +Luten poistuessa. + +"Osaatko ampua hevosen?" kysyi hän. + +Tallirenki nyökkäsi ja sanoi sitten, vielä tarmokkaammin nyökäten: +"Osaan, sir." + +"Miten menettelette?" + +"Vedän viivan silmistä korviin — ristikkäin, tarkoitan, ja siinä, missä +viivat leikkaavat toisensa..." + +"Aivan niin", keskeytti Chris. "Tiedätte juottopaikan toisessa +joenmutkassa. Sieltä löydätte Bani jolta on katkennut selkä." + + * * * * * + +"Kas vain, täälläkö sinä olet? Olen etsinyt sini; päivällisestä saakka. +Sinua odotetaan innokkaasti." + +Chris heitti sikarinsa menemään ja kävi polkemassa sen sammuksiin. + +"Et kai ole puhunut siitä kenellekään? Banista nimittäin?" kysyi hän. + +Lute pudisti päätään. "Se tulee kyllä aikanaan tiedoksi. Martin kertoo +sen huomenna Robert-sedälle." + +"Mutta älä huoli olla pahoillasi tapahtumasta", sanoi hän hetkisen +vaitiolon jälkeen ja asetti hiljaa kätensä miehen käteen. + +"Se oli minun varsani", sanoi Chris. "Sinua lukuunottamatta ei kukaan +muu ollut sillä ratsastanut. Minä itse olin sen opettanut. Olin +tuntenut sen syntymästä saakka. Tunsin sen sekä ulkoa että sisältä, +kaikki sen tavat ja pikku oikut, ja olisin pannut pääni pantiksi, että +sen oli mahdotonta tehdä moista. Tapaus tuli niin odottamatta, se +ei pureskellut kuolaimiaan, ei ollut levoton. Olen ajatellut asiaa. +Lisäksi se ei ollut ollenkaan äissään, rauhaton eikä tottelematon. Eikä +sillä ollut aikaakaan sellaiseen. Kysymyksessä oli päähänpisto, ja se +noudatti sitä salamannopeasti. Olen aivan ymmällä siitä nopeudesta. +Sekunnissa olimme poissa tieltä, ilmassa. + +"Se oli tahallista — tahallinen itsemurha. Ja murhayritys. Se oli +salajuoni. Minä olin uhrina. Minä olin sen vallassa, ja se viskautui +alas vieden minut mukanaan. Eikä se sentään vihannut minua. Se rakasti +minua... niin paljon kuin hevonen osaa rakastaa. Olen ihan ymmällä. En +kykene käsittämään tapausta, enempää kuin Dollyn käyttäytymistä eilen." + +"Mutta hevosethan voivat vauhkoutua, Chris", sanoi Lute. + +"Sen tiedät. Se vain on merkillinen sattuma, että kaksi hevosta saa +sellaisen kohtauksen kahden päivän kuluessa, kun sinä ratsastat niillä." + +"Niin, se on ainoa selitys", vastasi mies ja alkoi kävellä tytön +rinnalla. "Mutta kuka odottaakaan sinua?" + +"Psykografi." + +"Oi, muistan. Siitä koituu minulle uusi kokemus. Epäonnistuin silloin +kerran, kauan aikaa sitten, kun olin niin ylenpalttisen nykyaikainen." + +"Niin olimme kaikki", vastasi Lute, "lukuunottamatta Mrs Grantlya. +Sellainen tuntuu olevan hänen mieliharrastuksenaan." + +"Hän on pikku noita", huomautti Chris. "Hänessä on vain hermoja ja +kaksi mustaa silmää. Lyön vetoa siitä, ettei hän paina yhdeksääkymmentä +naulaa, ja siinäkin on suurin osa magnetismia." + +"Hän on oikein kammottava... toisinaan." Lute värisi tahtomattaan. "Hän +saattaa minut tuntemaan kylmiä väreitä selkäpiissäni." + +"Kamppailua terveyden ja sairaalloisuuden välillä", selitti Chris +kuivasti. "Ota huomioon, että terveet ne aina tuntevat kylmiä väreitä. +Sairaalloiset eivät niitä lainkaan tunne. He herättävät niitä muissa. +Sellainen kuuluu luontaisesti heidän olemukseensa. Mistä omaisesi ovat +hänet keksineet?" + +"En tiedä — kyllä, tiedänpä sentään. Milred-täti tapasi hänet +varmaankin Bostonissa — enpä sittenkään tiedä. Joka tapauksessa +Mrs Grantly tuli Kaliforniaan, ja hänen oli luonnollisesti käytävä +Milred-tädin vieraana. Tunnethan kotimme vieraanvaraisuuden." + +He pysähtyivät kahden ison punapuun väliin, mitkä olivat ruokasalin +ovenpielinä. Oksaverkon läpi he saattoivat nähdä tähdet. Salia ja sen +puunrunkopylväitä valaisivat vahakynttilät. Pöydän ympärillä istui +neljä henkeä silmät tähdättyinä psykografiin. Chris katseli heitä +ja tunsi eräänlaista surumielistä syyllisyyttä, kun hänen katseensa +hetkeksi kiintyi Luten Milred-tätiin ja Robert-setään, jotka olivat +niin lempeitä sydänpäivänsä kypsyyden saavuttaneita ihmisiä ja niin +hyväntahtoisen hilpeitä huolimatta pikku kohluista, joita olivat +kokeneet elämässään! Hän loi vain pikaisen, ivallisen silmäyksen +mustasilmäiseen ja hentoon Mrs Grantlyyn ja kääntyi sitten katselemaan +neljättä henkilöä, komeata miestä, jolla oli iso pää ja harmaat +ohaukset, mitkä olivat ristiriidassa vankkapiirteisten ja nuorekkaiden +kasvojen kanssa. + +"Kuka se on?" kuiskasi Chris. + +"Muudan Mr Barton. Juna oli myöhästynyt. Sentähden et tavannut häntä +päivällisellä. Hän on vain liikemies — vesi- ja sähkövoiman vuokraaja +tai jotain sen tapaista." + +"Hän ei näytä potevan mielikuvituksen ylenpalttisuutta." + +"Se ei olekaan varsin luultavaa. Hän on perinyt rahansa. Mutta hän +on tarpeeksi älykäs niiden tallentajaksi ja muiden ihmisten aivojen +pestaajaksi. Hän on hyvin vanhoillinen." + +"Sitä saattaakin edellyttää", selitti Chris. Hänen katseensa kääntyi +takaisin isäntä-pariskuntaan, joka oli ollut isänä ja äitinä hänen +vierellään seisovalle tytölle. "Kuulehan", sanoi hän, "minusta tuntui +siltä, kuin olisin saanut iskun eilen, kun sanoit, että he olivat +kääntyneet minua vastaan ja tuskin sietivät minua. Tunsin itseni +sitten, eilisiltana, oikein syylliseksi, kun tapasin heidät, pelkäsin +ja vapisin — ja samoin tänäänkin. Mutta kaikesta huolimatta en kyennyt +havaitsemaan minkäänlaista muutosta heidän suhtautumisessaan minuun." + +"Rakas ystävä", huokasi Lute, "vieraanvaraisuus on heille yhtä +luonnollista kuin hengittäminen. Mutta ei se aiheudu pelkästään +siitä. Ne kelpo ihmiset ovat tuiki rehellisiä. Niin ankarasti kuin +he moittivatkin sinua poissa ollessasi, he sulavat ja ovat pelkkää +harrasta ystävällisyyttä, kun he tapaavat sinut. Niin pian kuin heidän +silmänsä näkevät sinut, heidän kiintymyksensä ja rakkautensa pulpahtaa +ilmoille. Sinä olet sellainen. Kaikki eläimet pitävät sinusta. Kaikki +ihmiset pitävät sinusta. He eivät voi sille mitään. Etkä sinäkään sille +mitään voi. Sinä olet täydellisen rakastettava, ja parhainta on, ettet +itse sitä tiedä. Sinä et tiedä sitä. Nyt parhaillaankaan, kun sanon sen +sinulle, sinä et käsitä sitä, etkä tule sitä milloinkaan käsittämään — +ja juuri se käsityskykysi puute tekee sinut niin suosituksi. Sinä et +usko sanojani ja pudistat päätäsi, mutta minä tiedän sen, minä, joka +olen orjattaresi, ja kaikki ihmiset tietävät sen, sillä hekin ovat +orjiasi." + +"Minuutin kuluttua menemme muiden luo. Pane merkille se miltei +äidillinen hellyys, mikä syttyy Milred-tädin silmiin. Kuule +Robert-sedän äänensävy, kun hän sanoo: 'No mitä kuuluu, Chris-poikani?' +Ja huomaa, miten Mrs Grantly sulaa, kirjaimellisesti sulaa, kuin +kastepisara auringon paisteessa. + +"Entä tuo Mr Barton. Et ole milloinkaan ennen nähnyt häntä. Sinä +pyydät meidän muiden mentyä levolle häntä polttamaan sikarin kanssasi +— maailmalle outo herra Muudan, häntä, monien miljoonain miestä, +mahtavaa miestä, pöyhkeätä ja tuhmaa kuin härkä, ja hän lähtee kanssasi +polttelemaa sikaria ja ravaa jäljestäsi kuin pieni koira, kuin sinun +pieni koirasi. Hän ei ajattele niin tekevänsä, mutta kumminkin hän +tekee niin. Oi, tiedän sen niin hyvin, Chris. Olen tarkastellut sinua +niin usein ja rakastanut sinua sen ominaisuutesi vuoksi ja rakastanut +sinua vielä enemmän siksi, että olet ollut niin ihastuttavan ja sokean +tiedoton siitä, mitä teet." + +"Minä olen aivan pakahtua itserakkauteen sanojesi johdosta", nauroi +mies, kietoen samalla käsivartensa tytön ympärille ja vetäen tämän +puoleensa. + +"Niin", kuiskasi tyttö, "ja juuri tällä hetkellä, kun naurat kaikelle, +mitä sanoin sinulle, vedät minua puoleesi — sinä... tunteesi, sielusi, +nimitä sitä miksi tahansa, mutta se olet sinä itse — vedät puoleesi +kaiken sen rakkauden, minkä olemukseni sisältää." + +Hän painautui lähemmä miestä ja huokasi kuin uupumuksesta. Mies painoi +kevyen suudelman hänen hiuksilleen, ja sulki hänet syliinsä miehekkään +hellästi. + +Milred-täti teki pöydän ääressä nopean liikkeen ja käänsi katseensa +psykografista muihin. + +"Kas niin, aloittakaamme nyt", sanoi hän. "Käy pian liian viileäksi. +Missä ovat lapset, Robert?" + +"Täällä ollaan", huudahti Lute irtautuen rakastettunsa sylistä. + +"Valmistaudu nyt kylmänväreihin", kuiskasi Chris, kun he astuivat +esille. + +Luten ennustus siitä, millä tavalla hänen rakastettunsa otettaisiin +vastaan, kävi toteen. Mrs Grantly — eteerinen, sairaalloinen, kylmää +magnetismia säteilevä nainen — lämpeni ja suli, kuin hän todellakin +olisi ollut kastepisara ja Chris aurinko. Mr Barton virnisteli +ihastuneena nuorelle miehelle ja oli suunnattoman rakastettava. +Milred-täti tervehti häntä mitä hartaimman äidillisesti, ja Robert-setä +kysyi iloisesti ja sydämellisesti: "No, Chris-poikani, miten +ratsastusretki sujui?" + +Mutta Milred-täti kietoi saalin paremmin ympärilleen ja hoputti heitä +osanottajiksi käsillä olevaan puuhaan. Pöydällä oli arkki paperia. +Sen päällä kolmen tuen varassa, oli pieni kolmikulmainen, kapeista +puusäleistä tehty laite. Kahdessa tuessa oli herkkäliikkeinen +pyörä. Kolmas, mikä oli sijoitettu kolmion huippuun, oli varustettu +lyijykynällä. + +"Kuka aloittaa?" kysyi Robert-setä. + +Epäröitiin hetkinen, sitten Milred-täti asetti kätensä puusäleille ja +sanoi: "Jonkunhan aina on antauduttava muiden naurun esineeksi." + +"Rohkea muori", huudahti hänen miehensä ihailevalla äänellä. "Pankaa +nyt pahintanne, Mrs Grantly." + +"Minäkö?" kysyi nainen. "Minä en tee mitään. Voima, tahi miksi sitä +sanonettekaan, on minun ulkopuolellani, samoin kuin se on teidän +kaikkien ulkopuolella. En uskalla sanoa mitään sen voiman laadusta. +On olemassa sellainen voima. Olen tullut vakuutetuksi siitä. Ja tekin +tulette varmasti siitä vakuutetuiksi. Olkaa nyt ystävällisesti kaikki +hiljaa. Pitäkää kättä kevyesti, mutta vakavasti laitteella, Mrs Story, +mutta älkää tehkö mitään tahallanne." + +Milred-täti nyökkäsi ja piti kättään psykografilla muiden muodostaessa +hiljaisen ja odottavaisen piirin hänen ympärilleen. Mutta mitään ei +tapahtunut. Minuutit vierivät, ja psykografi pysyi liikkumattomana. + +"Olkaa kärsivällinen", neuvoi Mrs Grantly. "Älkää jarruttako +vaikutuksia vastaan, joita kenties tunnette itseenne heräävän. Mutta +älkää tehkö itse mitään. Voima suorittaa kaiken. Tulette tuntemaan, +että teidän on pakko tehdä jotakin, ja sellainen tunne käy aivan +vastustamattomaksi." + +"Toivoisin sen tunteen pitävän kiireempää", julisti Milred-täti, kun +viisi minuuttia oli mennyt hänen kätensä hievahtamattakaan. + +"Vain hetki vielä, Mrs Story, vain hetki", sanoi Mrs Grantly +tyynnytellen. + +Äkkiä Milred-tädin käsi alkoi värähdellä. Hänen kasvoilleen tuli +levoton ilme, kun hän näki kätensä liikkuvan ja kuuli kynän ratisevan +psykografin huilussa. + +Menoa kesti yhtä mittaa viisi minuuttia, mutta sitten Milred-täti +ponnistaen veti kätensä pois ja sanoi hermostuneesti naurahtaen: + +"En tiedä, teinkö sen itse vai enkö tehnyt. Tiedän ainoastaan, että +minut valtasi hermostus seisoessani sielutieteellisenä höpäkkönä ja +teidän juhlallisten katseittenne maalitauluna." + +"Harakanvarpaita", kuului Robert-sedän arvostelma, kun hän katseli +vaimonsa töhertämää paperia. + +"Aivan mahdotonta lukea", selitti Mrs Grantly. "Tämä ei lainkaan näytä +kirjoitukselta. Voima ei ole vielä ruvennut vaikuttamaan. Tahdotteko te +koettaa, Mr Barton?" + +Tämä astui esiin, juhlallisen alttiina, ja asetti kätensä +laitteelle. Kymmenen pitkää, typerää minuutta hän seisoi paikoillaan +hievahtamattomana kuin kuvapatsas, liikemiesvuosisadan jäykkänä +ruumiillistumana. Robert-sedän kasvot alkoivat liikahdella. Hän iski +silmää, mytisteli suutansa, häneltä pääsi tukahdettuja kurkkuääniä, +hyvin, hyvin syvältä, lopulta hän myhähti, kadotti itsehillintänsä +ja puhkesi isoon nauruun. Kaikki yhtyivät hänen iloisuuteensa, Mrs +Grantlykin. Mr Barton nauroi muiden mukana, mutta hän oli hiukan +pahastunut. + +"Koettakaa te, Story", sanoi hän. + +Myös vaimonsa ja Luten kehoittamana Robert-setä, yhä nauraen, asetti +kätensä psykografille. Yht'äkkiä hänen kasvonsa muuttuivat vakaviksi. +Hänen kätensä oli ruvennut liikkumaan, ja kynän kuuli ratisevan +paperilla. + +"Kas hittoa", mutisi hän, "tämäpä omituista. Katsokaa. Minä en kuljeta +sitä itse. Tiedän, etten tee sitä. Mutta käsi liikkuu! Katsokaahan!" + +"Kuulehan, Robert, älä nyt tee hupsuja kujeitasi", varoitti hänen +vaimonsa. + +"Koettakaa olla vakavina", kehoitti Mrs Grantly läsnäolijoita. "Näin +ajattelemattoman tunnelman vallitessa psykografi ei voi toimia +kunnollisesti." + +"No niin, nyt sitä on siinä", sanoi Robert-setä ja veti kätensä +psykografilta. "Katsotaanpa." + +Hän kumartui eteenpäin ja kohensi silmälasejaan, "joka tapauksessa +siinä on jotakin kirjoitusta, ja sitä te muut ette kyenneet saamaan. +Katsohan, Lute, nuorilla silmilläsi." + +"Oi, millaisia koukeroita!" huudahti Lute paperia silmäillessään. "Ja +kas, tässähän on kahta eri käsialaa." + +Hän alkoi lukea: + +"Tämä on ensimmäinen selitys. Painakaa mieleenne lause: 'Minä olen +positiivinen henki, en suinkaan negatiivinen.' Toteuttakaa sitten +positiivista rakkautta ja keskittykää siihen. Silloin tulee rauha ja +sopusointu värähtelemään läpi ja ympäri ruumiinne. Teidän sielunne..." +Tässä alkaa toinen käsiala. Se kirjoittaa: "Mölysammakko 95. Dixie +16. Kultainen ankkuri 65. Kultavuori 13. Jim Butler 70. Jumbo 75. +Pohjantähti 42. Rescue 7. Black Butte 75. Ruskea Toivo 16. Rautahyrrä +3." + +"Rautahyrrän arvo on sangen alhainen", mutisi Mr Barton. + +"Nyt sinä olet taas kujeillut, Robert!" huudahti Milred-täti +nuhtelevasti. + +"En, totisesti en ole", vannoi Robert-setä. "Luen vain mitä on +kirjoitettu. Mutta millä hitolla — anteeksi — tämä on saatu kokoon +paperille, senpä tahtoisin kernaasti tietää." + +"Alitajunta-minänne", ehdotti Chris. "Olette lukenut kurssinoteerauksia +tämän päivän lehdestä." + +"Ei, sitä en ole tehnyt, mutta viime viikolla silmäilin sanottua +palstaa." + +"Yksi päivä tai yksi vuosi merkitsee samaa alitajunta-minälle", sanoi +Mrs Grantly. "Alitajunta-minä ei unohda milloinkaan. En tahdo sanoa, +mistä sen luulen johtuvan." + +"Mutta entä alkusepustus?" kysyi Robert-setä. + +"Kuvittelisin sen suunnilleen voivan olla 'Christian Sciencen' +palstoilta..." + +"Tai ehkä se on teosofiaa", ehdotti Milred-täti. "Viesti jollekin +vastakääntyneelle." + +"Jatka, lue loppu", käski hänen miehensä. + +"Tämä saattaa teidät yhteyteen mahtavampien henkien kanssa", luki Lute. +"Teistä tulee yksi joukkoamme, ja nimenänne tulee olemaan Arya, ja +tulette... Valloittaja 20. Valtakunta 12. Columbia-vuori 18. Puolitie +140 — niin, siinä kaikki. Ei, tässä on vielä jokunen koukero: Arya, +Kandorista... se on varmasti mahatman." + +"Olisipa hauska kuulla, miten alitajunnan kannalta selitätte tämän +teosofian, Chris", sanoi Robert-setä ärsyttävällä äänellä. + +Chris kohautti olkapäitään. "Mahdotonta selittää. Olette varmaankin +saanut jollekulle toiselle tarkoitetun viestin." + +"Linjakontakti kenties?" hihitti Robert-setä. "Henkistä langatonta +lennättämistä usealta taholta — sanoisin." + +"Tämä on mielettömyyttä", sanoi Mrs Grantly. "Milloinkaan en ole +nähnyt psykografin toimivan näin kelvottomasti. Häiritseviä voimia +on vaikuttamassa. Sen olen tuntenut alusta alkaen. Se johtuu kenties +siitä, että otatte kaikki asian liiaksi leikin kannalta. Olette liian +hilpeitä." + +"Säädyllinen arvokkuus olisi paremmaksi", myönsi Chris ja asetti +kätensä psykografille. "Antakaa minun koettaa. Eikä kukaan teistä saa +nauraa tai hihittää eikä edes ajatella nauramista ja hihittämistä. Ja +jos tohditte vielä kerrankaan myhähtää, Robert-setä, on tietymätöntä, +millainen salaopillinen rangaistus teitä kohtaa." + +"Minä olen kilttinä", lupasi Robert-setä. "Mutta ellen toden teolla voi +olla myhähtämättä, minun pitänee hiipiä hiljaa tieheni?" + +Chris nyökkäsi. Hänen kätensä oli jo ruvennut liikkumaan. Ei ollut +ollut minkäänlaisia valmistavia värähdyksiä eikä kirjoitusyrityksiä. +Hänen kätensä aloitti kohta, ja lyijykynä liikkui nopeasti ja +tasaisesti paperilla. + +"Katso häntä", kuiskasi Lute tädilleen. "Näetkö, miten kalpea hän on?" + +Chris näytti häiriintyvän hänen äänestään, ja sitten kaikki pysyivät +hiljaa. Kuului ainoastaan lyijykynän yhtämittainen ratina. Äkkiä Chris +tempasi kätensä psykografilta, aivan kuin olisi saanut piston. Huoaten +ja haukotellen hän perääntyi askelen pöydästä ja tuijotti toisten +kasvoja kuin vastikään havahtunut. + +"Luulen kirjoittaneeni jotakin", sanoi hän. + +"Sen minä vakuutan", sanoi Mrs Grantly tyytyväisenä, katsellen paperia, +minkä oli ottanut käteensä. + +"Lukekaa ääneen", sanoi Robert-setä. + +"Näin se kuuluu. Se alkaa sanoilla 'Varo itseäsi', mitkä on kirjoitettu +kolme kertaa perätysten ja paljon kookkaammilla kirjaimilla kuin muu. +_Varo itseäsi! Varo itseäsi! Varo itseäsi!_... Chris Dunbar, minä +aion tuhota sinut. Olen jo tehnyt kaksi murhayritystä sinua vastaan +ja epäonnistunut. Mutta minä tulen onnistumaan. Olen niin varma +onnistumisestani, että uskallan sanoa sen sinulle. Minun ei tarvitse +sanoa, minkä tähden. Sen tiedät sydämessäsi. Paha mitä teet... ja +siihen se äkkiä loppuu." + +Mrs Grantly laski paperin kädestään pöydälle ja katseli Chrisia, +johon muut jo olivat kohdistaneet katseensa ja joka haukotteli kuin +uneliaisuuden valtaamana. + +"Tulipa siitä verenhimoinen käänne", virkahti Robert-setä. + +"Olen jo tehnyt kaksi murhayritystä sinua vastaan", luki Mrs Grantly, +joka uudelleen silmäili paperia. + +"Minuako vastaan?" kysyi Chris haukotustensa lomassa. "Eihän henkeni +ole ollut kertaakaan vaarassa. Oh, miten minua nukuttaa!" + +"Poikani, sinä ajattelet lihasta ja verestä rakennettuja ihmisiä", +nauroi Robert-setä. "Mutta kirjoittaja on henki. Näkymättömät olennot +ovat tehneet murhayrityksen sinua vastaan. Kummitukset ovat luultavasti +aikoneet kuristaa sinut nukkuessasi." + +"Oi, Chris!" puuskahti Lute kiihkeästi. "Iltapäivällä! Käsi, mikä +tarttui ohjaksiisi." + +"Minähän puhuin leikilläni kädestä", väitti toinen. + +"Niin, mutta..." Lute ei lausunut ajatustaan loppuun. + +Mrs Grantly innostui, hän oli päässyt jäljille. "Mitä tapahtui +iltapäivällä? Oliko henkenne vaarassa?" + +Chrisin uneliaisuus oli kadonnut. "Nyt alkaa minunkin mielenkiintoni +herätä", myönsi hän. "Emme ole puhuneet siitä mitään. Banilta katkesi +selkä iltapäivällä. Se heittäytyi alas rantatörmältä, ja minä olin +vähällä jäädä sen alle." + +"Miten ihmeellistä", sanoi Mrs Grantly ääneen itsekseen. "Tässä +piilee jotakin. Tämä on varoitus. Ja eilen teidän kävi huonosti +ratsastaessanne Miss Storyn hevosella, Siis kaksi murhayritystä!" + +Hän katseli voitonriemuisesti muita. Psykografi oli saanut hyvityksen. + +"Tuhmuuksia", nauroi Robert-setä, mutta hänen äänessään soinnahti +kiihtymystä. "Sellaista ei tapahdu nykyaikaan. Me elämme +kahdennellakymmenennellä vuosisadalla, parahin Mrs Grantly. Ja moinen +tuoksahtaa keskiajalta, lievästi sanoen." + +"Minulla on niin ihmeellisiä kokemuksia psykografista", aloitti Mrs +Grantly, mutta vaikeni äkkiä ja astui pöydän ääreen asettaen kätensä +psykografille. + +"Kuka sinä olet?" kysyi hän. "Mikä on nimesi?" + +Kynä rupesi heti kirjoittamaan. Kaikkien muiden paitsi Mr Bartonin +kasvot kumartuivat pöydän puoleen ja seurasivat kynän liikkeitä. + +"Se on Dick", huudahti Milred-täti sangen hermostuneella äänellä. + +Robert-setä suoristautui, ja hänen kasvonsa olivat ensimmäistä kertaa +vakavat. + +"Se on Dickin nimikirjoitus", sanoi hän. "Tuntisin sen tuhansien +joukosta." + +"Dick Curtis", luki Mrs Grantly ääneen. "Kuka on Dick Curtis?" + +"Tämä on totisesti merkillistä!" puuttui puheeseen Mr Barton. +"Molemmissa papereissa on sama käsiala. Kummallista, sanon, totisesti +kummallista." + +"Näyttäkäähän minulle", sanoi Robert-setä, otti paperin ja tarkasteli +sitä. "Niin, se on Dickin käsialaa." + +"Mutta kuka on Dick?" intti Mrs Grantly. "Kuka on tämä Dick Curtis?" + +"Dick Curtis oli kapteeni Rickhard Curtis", vastasi Robert-setä. + +"Hän oli Luten isä", täydensi Milred-täti. "Lute on ottanut meidän +nimemme. Hän ei ole milloinkaan nähnyt isäänsä. Tämä kuoli hänen +ollessaan muutaman viikon ikäinen. Dick oli minun veljeni." + +"Merkillistä, ylen merkillistä!" Mrs Grantly pohti psykografin +ilmoitusta. "On tapahtunut kaksi murhayritystä Mr Dunbaria vastaan. +Alitajunnan vaikutusta ei voi ottaa selitykseksi, sillä kukaan meistä +ei tietänyt tämänpäiväisestä tapahtumasta." + +"Minä tiesin", vastasi Chris, "ja minun käteni oli psykografilla. Se +selitys on yksinkertainen." + +"Mutta käsiala", puuttui Mr Barton puheeseen. "Teidän kirjoituksenne ja +Mrs Grantlyn kirjoitus näyttävät samanlaisilta." + +Chris kumartui käsialoja vertailemaan. + +"Lisäksi", huudahti Mrs Grantly, "Mr Story tuntee käsialan." + +Hän katseli Robert-setää vakuuttautuakseen. + +Tämä nyökkäsi. "Niin, se on Dickin käsialaa. Sen voin vannoa." + +Mutta Luten mielikuvitus työskenteli. Muiden väitellessä puoleen ja +toiseen ja ilman ollessa täynnä sellaisia sanoja kuin "sielullinen +ilmiö", "sieluhypnotismi", "selittämätön totuus" ja "spiritismi" hän +näki hengessään kuvan, minkä oli lapsuudessaan luonut isästään, jota ei +ollut milloinkaan nähnyt. Hänellä oli isän miekka, isästä oli useita +vanhanaikuisia valokuvia, hän muisti paljon mitä isästä oli sanottu, +isästä kerrottuja tarinoita — ja se kaikki oli aineksina, joista hän +oli laatinut kuvan isästään lapsenmielikuvituksessaan. + +"Onhan olemassa mahdollisuus, että sielu tiedottomasti suggeroi +toista", sanoi Mrs Grantly, mutta Lute näki edessään isänsä, joka +ratsasti kookkaalla punaisenharmaalla sotahevosella. Nyt isä johti +joukkoaan. Hän näki isän yksinäisillä tiedusteluretkillä tai keskellä +ulvovia intiaaneja Salt Meadowsissa, mistä palatessaan isällä oli +jäljellä vain kymmenen prosenttia miehistään, ja siitä kuvasta, minkä +hän oli luonut itselleen isästään, heijastui tämän sielun laatu +sellaisena, jollaiseksi hän sen ajatteli hartaassa esteettisyydessään +— isän urhoollisuus, hänen luonteensa vilkkaus, hänen kiihkeä +ritarillisuutensa, hänen kuohahteleva kiivautensa oikean asian +puolesta, hänen lämmin jalomielisyytensä ja anteeksiantavaisuutensa, +hänen katsantokantainsa aateluus. Ensimmäiseksi ja viimeiseksi ja +kaikkea hallitsevana hän näki isänsä kasvoilla sen intohimoisuuden +ja toimintatarmon, minkä johdosta isälle oli annettu nimi "Dick +Curtis-sankari." + +"Meidän pitää tarkistaa asiaa", kuuli hän Mrs Grantlyn sanovan. +"Annetaan Miss Storyn koettaa psykografia. Kenties tulee lisätietoja." + +"Ei, ei, ei millään muotoa", puuttui Milred-täti puheeseen, "tämä on +liian kamalaa. On varmasti väärin häiritä kuolleita. Sitäpaitsi olen +hermostunut! Tai vielä parempi on... sallikaa minun mennä vuoteeseen, +niin voitte sitten jatkaa kokeitanne. Niin on parasta, ja voitte kertoa +minulle kaiken varhain aamulla." + +Milred-tädin poistuessa ja hyvää yötä toivotettaessa ainoastaan Mrs +Grantly teki heikkoja vastaväitteitä. + +"Robert tulee takaisin", huusi Milred-täti, "kohta kun on saattanut +minut telttaani." + +"Sääli olisi nyt lopettaa", sanoi Mrs Grantly "Saamme kenties kokea +jotakin hyvin harvinaista! Ettekö halua koettaa, Miss Story?" + +Lute totteli, mutta asettaessaan kätensä psykografille +hän tunsi epämääräistä, selittämätöntä pelkoa moisesta +yliluonnollisella-Ieikkimisestä. Hän oli kahdennenkymmenennen +vuosisadan lapsi, ja tämä oli keskiaikaa, oli setä sanonut. Mutta hän +ei kyennyt vapautumaan vaistomaisesta pelosta, mikä hänessä heräsi — +ihmisen perintöä ammoisilta villeiltä aikakausilta, jolloin karvainen, +apinamainen alkuihminen pelkäsi pimeätä ja personoi luonnonvoimat +hirvittäviin muotoihin. + +Mutta kun salaperäinen voima pani hänen kätensä liikkeeseen ja pakotti +sen kirjoittamaan paperille, tilanteen outous häipyi, ja hän tunsi vain +jonkinlaista uteliaisuutta. Sillä hän näki edessään uuden näyn — tällä +kertaa äitinsä, josta hänellä ei myöskään ollut minkäänlaista muistoa. +Kuva, minkä hän loi äidistään, ei ollut selvä ja elävä, vaan hämärä +ja epämääräinen — pyhimyskasvot, joita ympäröi sulouden, hyvyyden ja +lempeyden sädekehä, mutta joista silti huokui tyyni päättäväisyys, +luja tahto, mikä sentään ei pitänyt ääntä itsestään ja oli elämässä +etupäässä ilmennyt alistuvaisuutena. + +Luten käsi oli lakannut liikkumasta, ja Mrs Grantly oli jo lukenut +kirjoituksen. + +"Tämä on toisenlaista käsialaa", sanoi hän. "Naisen käsialaa. +Allekirjoituksena on Martha. Kuka on Martha?" + +Lute ei hämmästynyt. "Se on äitini", sanoi hän aivan levollisesti. +"Mitä hän sanoo?" + +Hän ei ollut käynyt uneliaaksi kuten Chris, mutta hänen tavallinen +vilkkautensa oli hillittyä, ja hän tunsi miellyttävää raukeutta. Ja +viestiä luettaessa hän koko ajan näki äitinsä edessään. + +"Rakas lapseni", luki Mrs Grantly, "älä tee niin kuin isäsi tahtoo. +Hän oli aina kiihkeä ja käytti usein liioittelevia sanoja. Älä kaihda +rakastettuasi. Rakkaus ei voi tehdä mitään pahaa. Rakkauden kieltäminen +on synti. Jos tottelet sydäntäsi, et tee syntiä. Mutta jos välität +maailman mielipiteistä, jos kuuntelut ylpeyden ääntä ja niitä, jotka +koettavat kääntää sinut sydämesi neuvoja vastaan, silloin teet synnin. +Älä tee niin kuin isäsi tahtoo. Hän on paha nyt, kuten hänellä oli +tapana olla eläessään, mutta hän tulee kyllä käsittämään, että minun +neuvoni on viisas, kuten hänellä oli tapana käsittää eläessään, +Rakasta, lapseni, ja rakasta hellästi. — Martha." + +"Antakaa minun lukea", huudahti Lute, sieppasi paperin ja ahmaisi +kirjoituksen silmillään. Hän värisi sanomattomasta rakkaudesta +tätä äitiään kohtaani, jota ei ollut milloinkaan nähnyt, ja tämä +haudantakainen viesti tuntui äidin mielikuvituskuvaa paremmin +vakuuttavan hänelle, että hänen äitinsä oli todella kerran ollut +olemassa. + +"Tämä on merkillistä", toisti Mrs Grantly. "Milloinkaan en ole kokenut +tällaista. Ajatelkaahan, rakas ystävä, sekä isänne että äitinne on +ollut keskuudessamme tänä iltana." + +Lutea värisytti. Raukeus oli kadonnut, ja hän oli jälleen oma itsensä, +vapisi vaistomaisesta näkymättömän-kammosta. Ja häntä kidutti se, että +hänen todelliset tai kuvitellut vanhempansa tai näiden varjomuistot +olivat esiintyneet kahden vieraan henkilön läsnäollessa, sairaalloisen +ja hysteerisen Mrs Grantlyn, ja tylsän ja typerän Mr Bartonin, joka +oli niin kömpelö sekä ruumiiltaan että sielultaan, ja hänestä tuntui +myös sopimattomalta, että nämä vieraat saivat tutustua hänen ja Chrisin +välillä vallitsevaan läheiseen suhteeseen. + +Hän kuuli sedän askelten lähenevän, ja tilanne selveni hänelle +täydellisesti. Hän taittoi nopeasti paperiarkin kokoon ja piilotti sen +povelleen. + +"Olkaa ystävällisiä älkääkä sanoko sedälle mitään tästä toisesta +viestistä, Mrs Grantly ja Mr Barton. Eikä Milred-tädillekään. Se vain +kiihoittaisi heitä ja aiheuttaisi heille turhia huolia." + +Salassa hän tarkoitti myös rakastettunsa suojelemista, sillä hän tiesi, +että tämän nurja suhde hänet setäänsä ja tätiinsä näiden tietämättä +huonontuisi psykografin salaperäisten lausuntojen johdosta. + +"Ja annetaan nyt psykografin olla", jatkoi Lute kiireisesti. +"Unohdetaan koko tämä hölynpöly." + +"Hölynpölykö, rakas lapsi?" sanoi Mrs Grantly paheksuvasti, kun +Robert-setä astui seuraan. + +"No", sanoi setä, "mitä täällä on tapahtunut?" + +"Sitä on liian myöhä kysyä", vastasi Lute kevyellä äänellä. "Ei yhtään +pörssitiedotusta sinun lukuusi. Psykografi on esittänyt osansa loppuun +tänä iltana, olemme lopettaneet keskustelun asian teoreettisesta +puolesta. Tiedätköhän, mihin asti kello on ennättänyt?" + + * * * * * + +"No, mitä teit eilis-iltana meidän mentyämme?" + +"Kävin kävelyllä", vastasi Chris. + +Lute näytti veitikkamaiselta kysyessään leikillisesti, ilmeisen +teeskennellysti keimaillen: "Toverinasi... Mr Barton?" + +"Ihan niin." + +"Ja te polttelitte?" + +"Niin. Miksi sitä kysyt?" + +Lute purskahti iloiseen nauruun. "Aivan niin kuin sanoin teidän +tekevän. Enkö ole mainio ennustajatar? Mutta tiesin jo ennen kuin nyt +sinut tavatessani, että ennustukseni oli toteutunut. Erosin vastikään +Mr Bartonista, ja tiesin hänen olleen kanssasi kävelyllä eilis-iltana, +sillä hän vannoi kaikkien nurkkajumaliensa nimessä, että sinä olet ylen +oiva nuori mies. Vaikka olisin nukkunut, olisin nähnyt, että poloinen +oli joutunut Chris-Dunbar-lumouksen uhriksi. Mutta en ole vielä +lopettanut kuulusteluani. Missä olet ollut koko aamupäivän?" + +"Paikassa, minne vien sinut iltapäivällä." + +"Sinä laadit suunnitelmia minun tahtoani tietämättä." + +"Tiedän erittäin hyvin mitä tahdot. Tahdot nähdä hevosen, mikä tulee +omakseni." + +Tytön ääni ilmaisi ihastusta hänen huudahtaessaan: "Oi, hyvä, hyvä!" + +"Se on hyvin kaunis", sanoi Chris. + +Mutta tytön kasvot olivat äkkiä muuttuneet vakaviksi, ja hänen +silmiinsä tuli levoton ilme. + +"Sen nimi on Comanche", jatkoi Chris. "Hyvin kaunis, aivan erikoisen +kaunis, kalifornialaisen ponin ihanne. Sen ääriviivat... no, mikä +sinulla on?" + +"Ei ratsasteta enää", sanoi Lute, "ainakaan vähään aikaan. Luulenpa +tosiaankin olevani hiukan kyllästynyt siihen." + +Mies katseli tyttöä hämmästyneenä, ja tyttö vastasi urheasti katseella +katseeseen. + +"Minä näen ruumisvaunusi ja hautaseppeleesi", aloitti mies, "ja +kuulen hautapuheen, näen maailman lopun ja tähtien tippuvan taivaalta +ja taivaankannen kohoavan kuin esiripun, näen elävien ja kuolleiden +kokoontuvan viimeiselle tuomiolle, lampaiden ja vuohien, karitsain ja +oinasten ja niin edespäin, valkovaatteiset pyhät, helisevät kultaharput +ja kadotetut, jotka ulvovat tulimereen suistuessaan... kaiken sen näen +sinä päivänä, jona sinä, Lute Story, et enää välitä ratsastamisesta. +Ratsastamisesta, Lute! Ratsastamisesta!" + +"Ei ainakaan vähään aikaan", pyysi tyttö. + +"Naurettavaa!" puuskahti mies. "Mikä on? Etkö voi hyvin? Sinä, joka +aina olet ihan inhoittavan terve, jumalallisen terve!" + +"Ei, ei se johdu huonovointisuudesta", vastasi tyttö. "Tiedän, että +se on naurettavaa, Chris, tiedän sen, mutta epäilys valtaa minut. En +voi sille mitään. Sinä sanot aina, että olen niin terveesti juurtunut +maahan ja todellisuuteen ja kaikkeen sellaiseen, mutta — ehkä se on +taikauskoa, en tiedä — mutta kaikki mitä on tapahtunut, psykografin +ilmoitus, mahdollisuus, että isäni käsi, ties miten, on saattanut +tarttua Banin ohjaksiin ja syöstä sen ja sinut kuoleman kitaan, isäni +sanojen, että hän on tehnyt kaksi murhayritystä sinua vastaan, ja +sen tosiasian yhtäpitäväisyys, että kahtena viime päivänä olet kaksi +kertaa ollut hengenvaarassa hevosten takia — kaikki se saa aikaan, +että minussa tosiaankin herää epäilys. Mitä jos kaiken takana piilisi +jotakin? En ole lainkaan varma asiasta. Tiede on kenties liian +itsetietoinen kieltäessään näkymättömän. Näkymätön, sielun voimat +ovat ehkä liian hienoja, liian henkisiä, jotta tiede voisi päästä +niihin käsiksi ja kykenisi niitä tutkimaan ja määrittelemään. Etkö +käsitä, Chris, että itse epäilyssäkin on järkeä? Epäilyksen perusta +lienee tosin heikko — oi, hyvin heikko — mutta minä rakastan sinua +liian paljon antautuakseni pieneenkään uhkayritykseen. Sitäpaitsi olen +nainen, ja senkin jo pitäisi olla taikauskoisuuteen taipuvaisuuteni +riittävänä selityksenä. + +"Niin, niin, tiedän, että sanot kaikkea sellaista epätodelliseksi. +Mutta olen kuullut sinun laskettelevan paradokseja epätodellisen +todellisuudesta kuvittelun todellisuudesta sairaalle mielelle. Ja +minuun nähden se pitää paikkansa, niin, pitää, se on kuvittelua ja +epätodellista, mutta minulle, sellaiseksi olen kerta kaikkiaan luotu, +se on täysin todellista — todellista kuin kauhea uni vielä ihan +heräämisen kynnyksellä." + +"Loogillisin epäloogillisen päteväksi todistelu, minkä milloinkaan +olen kuullut", hymyili Chris. "Joka tapauksessa erinomainen +väittelynaihe. Sinun onnistuu esittää filosofiasi puolustukseksi +enemmän mahdollisuuksia kuin minun omani puolustukseksi. Muistuu +mieleeni Sam, puutarhuri, joka teillä oli pari vuotta sitten. Satuin +kuulemaan, kuinka hän ja Martin väittelivät tallissa. Tiedät, miten +kiihkeä jumalankieltäjä Martin on. No, Martin oli valanut Samin niskaan +kokonaisen vedenpaisumuksen logiikkaa. Sam tuumiskeli hetken ja sanoi +sitten: 'Sinä puhut kuin vanha talo palaa, Martin, mutta sinulla on +huonommat mahdollisuudet kuin minulla.' — 'Mitenkä niin?' kysyi Martin. +— 'No, katsohan, Martin, sinulla on vain yksi mahdollisuus minun kahta +mahdollisuuttani vastaan.' — 'Tuota en kykene käsittämään', sanoi +Martin. — 'No, katsohan, Martin, asian laita on tälleen. Sinä sanot, +että sinulla on vain mahdollisuus muuttua mullaksi ja puutarhan kaalien +höysteeksi. Mutta minulla on mahdollisuus saada koroittaa ääneni Herraa +ylistämään, kun kuljen pitkin taivaan kultaisia katuja — ja lisäksi +mahdollisuus muuttua mullaksi mukanasi, Martin.'" + +"Sinä et ota minua vakavalta kannalta", sanoi Lute naurettuaan toisen +jutulle. + +"Kuinka saattaisin ottaa sen psykografi-huijauksen vakavalta kannalta?" +kysyi Chris. + +"Sinä et kykene selittämään sitä — isäni käsialaa, minkä Robert-setä +tunsi — niin, kerta kaikkiaan, et kykene sitä selittämään." + +"Minä en tunne kaikkia sielun salaisuuksia", vastasi Chris. +"Mutta luulen moisten ilmiöiden saavan tieteellisen selityksensä +lähitulevaisuudessa." + +"Minulla on joka tapauksessa salainen halu saada kuulla enemmän +psykografilta", tunnusti Lute. "Se on vielä ruokasalissa. Voimme +kokeilla sillä nyt, me molemmat, eikä kukaan saa sitä tietää." + +Chris tarttui hänen käteensä ja huudahti: "Mennään sitten! Siitä tulee +hauskaa." + +Käsi kädessä he juoksivat tietä pitkin vihreään pylvässaliin. + +"Leiri on autiona", sanoi Lute asettaessaan psykografin pöydälle. "Mrs +Grantly ja Milred-täti ovat makuulla, ja Mr Barton on mennyt jonnekin +Robert-sedän kanssa. Kukaan ei voi häiritä meitä." Hän asetti kätensä +puusäleille. "Nyt aloitamme." + +Muutama minuutti meni mitään tapahtumatta. Chris aikoi sanoa jotakin, +mutta tyttö vaiensi hänet. Enteellisiä värähdyksiä oli alkanut tuntua +Luten kädessä ja käsivarressa. Sitten lyijykynä rupesi kirjoittamaan. +He lukivat sen kirjoituksen, sana sanalta: + +"On olemassa järjen viisautta suurempi viisaus. Rakkautta ei luoda +järjen rutikuivilla metodeilla. Rakkaus on sydämestä kotoisin ja +yläpuolella kaiken järjen, kaiken logiikan, kaiken filosofian. +Usko omaa sydäntäsi, tyttäreni. Jos sydämesi käskee sinun luottaa +rakastettuusi, niin naura järjelle ja sen kylmälle viisaudelle, tottele +sydäntäsi ja luota rakastettuusi. — Martha." + +"Tämän viestin on sinun oma sydämesi sanellut", huudahti Chris. "Etkö +käsitä sitä, Lute? Ajatus on sinun omasi, ja alitajuntasi on ilmaissut +sen paperille." + +"Mutta erästä seikkaa minä en käsitä", intti tyttö. + +"Mitä siis?" + +"Käsialaa. Katsohan sitä. Se ei lainkaan ole minun käsialani kaltaista. +Se on siroa, vanhanaikaista käsialaa, jollainen oli edellisen +sukupolven naisilla." + +"Et kai tarkoita todella uskovasi, että tämä on vainajan viesti?" +keskeytti mies. + +"En tiedä, Chris", sanoi tyttö epäröivästi. "En tosiaankaan tiedä." + +"Se on mieletöntä!" huudahti mies. "Tämä on mielikuvituksen +lukinverkkoa. Kuollut ihminen on kuollut. Hän on tomua. Hän on +kaalinhöystettä, kuten Martin sanoo. Mitä kuolleista! Minä nauran +kuolleille. Heitä ei ole olemassa. Heitä ei ole. En pelkää haudan +mahtia enkä ihmisiä, jotka ovat vainajina, poissa, maan tomuna... Entä +mitä sinulla on tästä sanomista?" sanoi hän taistelunhaluisesti ja +asetti kätensä psykografille. + +Silmänräpäyksessä hänen kätensä rupesi kirjoittamaan. Kumpikin +hämmästyi alun äkillisyydestä. Ilmoitus oli lyhyt: + +"Varo itseäsi! Varo itseäsi! Varo itseäsi!" + +Chris hätkähti ilmeisesti, mutta nauroi. "Tämä on kuin ihmenäytelmää. +Meille esiintyy Kuolema haudasta haastaen. Mutta missä ovat Hyvät työt, +oi missä? Entä Sukulaiset? Ja Ilo? Ja Kodin hyvät vallat? Ja Ystävyys? +Ja koko niiden hilpeä seurue?" + +Mutta Lute ei yhtynyt hänen uhmaansa. Tytön kasvot ilmaisivat kauhua. +Hän laski vapisevan kätensä miehen käsivarrelle. + +"Oi, Chris, lopetetaan tämä. Olen pahoillani, kun aloitimme. Jätetään +kuolleet rauhaan. Tämä on väärin. Tämä on varmasti väärin. Tunnustan, +että tämä on vaikuttanut minuun. En voi sille mitään. Sekä ruumiini +että sieluni vapisee. Oi näitä haudantakaisia sanoja, kuollutta miestä, +joka nousee mullasta suojelemaan minua sinulta! Siihen on jokin syy. +Syynä on se elävä salaisuus, mikä estää sinua menemästä kanssani +naimisiin. Jos isäni eläisi, hän suojaisi minua sinua vastaan. Hän on +kuollut, mutta yhä hän koettaa suojella minua. Hänen kätensä, hänen +varjokätensä ojentuvat sinua kohden henkeäsi uhaten!" + +"Rauhoituhan", sanoi Chris hyvittelevällä äänellä, "ja kuuntele minua. +Tämä kaikki on petosta. Leikimme oman olemuksemme subjektiivisilla +voimilla, ilmiöillä, joita tiede ei vielä ole selvittänyt, siinä koko +seikka. Psykologia on niin nuori tiede. Voi sanoa, että alitajunta-minä +on vastikään keksitty. Se on vielä pelkkää salaisuutta, sen lakeja +ei ole määritelty. Se on kerta kaikkiaan selittämätön ilmiö. Mutta +meillä ei ole lainkaan syytä heti panna sitä viralta listimällä se +spiritismiksi. Psykografi taas..." + +Hän vaikeni äkkiä, sillä kun hän sanojaan korostaakseen asetti kätensä +psykografille, käsi joutui silmänräpäyksellisesti kuin kouristuksen +valtaan, kiiti tahtomattaan pitkin paperia ja kirjoitti kuin +hurjistunut ihminen olisi kirjoittanut. + +"Ei, en tahdo enää ottaa tähän osaa", sanoi Lute, kun kirjoitus oli +valmiina. "On kuin katselisin sinun ja isäni välistä taistelua. Tämä +kaikki muistuttaa painiskelua ja lyömistä." + +Hän osoitti lausetta, mikä kuului: "Sinä et voi välttää minua etkä +oikeudenmukaista rangaistustasi." + +"Minulla kenties on liian vilkas mielikuvitus, sillä näen hänen kätensä +sinun kurkullasi. Tiedän, että hän on kuollut ja poissa, kuten sanot, +mutta kuitenkin näen hänet kuin maan päällä elävän ihmisen, näen +hänen kasvojensa hehkuvan vihaa, vihaa ja kostonhimoa, ja näen niiden +tähtäävän sinua." + +Tyttö rutisti kokoon kirjoitetut paperiarkit ja pani pois psykografin. + +"Emme koske enää siihen", sanoi Chris. "En uskonut sen tekevän niin +voimakasta vaikutusta sinuun. Mutta minä olen vakuutettu siitä, että +koko seikka on subjektiivinen ilmiö, mihin kenties liittyy pikku +annos suggestiota — sellainen ilmiö eikä mitään muuta. Ja tilanteemme +yleinen jännittyneisyys on tehnyt olosuhteet ylen otollisiksi tälle +hämmästyttävälle ilmiölle." + +"Mainitsit tilanteestamme", sanoi Lute heidän hitaasti kulkiessaan +polkua pitkin. "En tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä. Jatkammeko +tähänastiseen tapaan? Mikä on parasta? Oletko ajatellut jotakin?" + +Chris kävi sisällistä taistelua ja sanoi hetken kuluttua: "Olen aikonut +puhua setäsi ja tätisi kanssa." + +"Siitäkö, mitä et ole saattanut sanoa minulle?" kysyi tyttö nopeasti. + +"Ei", vastasi mies hitaasti, "vaan yhtä paljon kuin olen sanonut +sinulle. Minulla ei ole oikeutta sanoa heille enempää kuin olen sinulle +sanonut." + +Nyt oli tytön vuoro taistella. "Ei, älä sano heille mitään", sanoi hän +vihdoin. "He eivät käsittäisi sitä. En minäkään sitä käsitä, mutta minä +uskon sinua, ja on luonnollista, etteivät he kykene samalla lailla +uskomaan. Sinä sanot minulle, että on olemassa salaisuus, mikä estää +avioliittomme, ja minä uskon sinua, mutta he eivät jaksaisi uskoa, +vaan heissä heräisi ajatus, että salaisuus on rikoksellista laatua. +Sitäpaitsi se vain enentäisi heidän levottomuuttaan." + +"Minun pitäisi kadota, tiedän, että minun pitäisi kadota", sanoi mies +puoleksi itsekseen. "Ja sen voin tehdä. En ole heikko rakastaja. +Siitä, etten jaksanut pysyä poissa kerran, ei välttämättä seuraa +epäonnistuminen toisellakin kertaa." + +Tyttö veti raskaasti henkeä. "Tuntuu siltä, kuin minulta ryöstettäisiin +kaikki, kun kuulen sinun puhuvan pois menosta ja poissa pysymisestä. +En saisi sinua enää milloinkaan nähdä. Se olisi liian kauheata. Äläkä +moiti itseäsi heikkoudesta. Minä se ansaitsen sen moitteen. Minä se +estin sinut pysymästä poissa viime kerralla, tiedän sen. Minä tahdoin +sitä. Ja minä tahdon sitä... Emme voi mitään tehdä, Chris, emme mitään +muuta kuin jatkaa ja antaa asian itsestään ratketa jollakin tavalla. +Yhdestä seikasta voimme olla varmat: se tulee ratkeamaan jollakin +tavalla." + +"Mutta ratkaisu olisi helpompi, jos minä väistyisin", sanoi mies. + +"Minä olen onnellisempi, kun olet täällä." + +"Olosuhteet ovat julmat", mutisi mies katkerasti. + +"Menitpä tai jäitpä tänne — se on vain renkaana asian kehityksen +ketjussa. Mutta en soisi sinun menevän, Chris, sen tiedät. Ja nyt se +asia sikseen. Sanat eivät saa mitään aikaan. Älkäämme milloinkaan +puhuko tästä — tai vain — tai vain kerran, jonakin ihmeellisenä, +onnellisena päivänä, jona saatat tulla minulle sanomaan: 'Lute, nyt on +kaikki hyvin. Salaisuus ei sido minua enää. Olen vapaa.' Antakaamme +siihen asti asian ja psykografin ja kaiken muun olla haudattuna ja +koettakaamme saada niin paljon kuin mahdollista siitä vähästä, mikä +meillä on. + +"Ja osoittaakseni sinulle, miten hartaasti koetan saada niin +paljon kuin mahdollista siitä vähästä, mikä meillä on, lähden +mukaasi iltapäivällä hevosta katsomaan — vaikka toivon, ettet +huolisi ratsastaa... ainakaan muutamaan päivään tai viikon päiviin. +Minkänimiseksi sitä sanoitkaan?" + +"Sen nimi on Comanche", vastasi mies. "Tiedän, että tulet siitä +pitämään." + + * * * * * + +Chris loikoi selällään, pää paljaalla paadella ja katse tarkkaavasti +tähdättynä jokilaakson toiselle puolelle, vastarannan metsäiselle +vierteelle. Hän kuuli siellä pensaikon ruskahtelevan ja rautakenkäisten +kavioiden kapsahtelevan kiviä vasten; silloin tällöin siellä irtosi +sammaltunut kivi ja putosi polskahtaen jokeen, mikä kuohui hänen +alapuolellaan villissä sekamelskassa olevilla kalliopaasilla. Toisinaan +hän näki vihreydestä vilahdukselta Luten kullanruskean ratsastuspuvun +ja raudikon, jolla tyttö ratsasti. + +Tämä ratsasti aukiolle, mistä maavieremä oli pyyhkäissyt pois puut ja +pensaat. Hän pidätti hevosta vieremän partaalla ja loi tutkivan katseen +sen rinteelle. Neljäkymmentä jalkaa hänen alapuolellaan rinne päättyi +pieneen, kovapintaiseen pengermään, mihin vierinyt sora ja multa oli +ahtautunut. + +"Tässä on mainio koepaikka", huudahti hän joen poikki. "Annan raudikon +kulkea tästä alas." + +Hevonen laskeutui varovasti petollista, jyrkkää rinnettä, menetti +takajalkojensa sijan silloin tällöin, mutta piti etujalkansa jäykkinä; +pelkäämättä tai hermostumatta, tyynesti ja maltillisesti se kohotteli +etukavioitansa, kun ne vajosivat liian syvälle luisuvaan maahan, +mikä liikkui sen edessä kuin aaltoava virta. Kun se saavutti tukevan +jalansijan vieremän alla, se kapusi pikku pengermälle nopsana, ripeänä +ja notkeana liikkeiltään, mitkä muodostivat vastakohdan sille tyynelle +varovaisuudelle, jolla se oli laskeutunut rinnettä. + +"Hyvä!" huusi Chris jokilaakson poikki ja taputti käsiänsä. + +"En ole milloinkaan nähnyt näin varmajalkaista ja selväpäistä hevosta", +huusi Lute vastaukseksi, kääntäen samalla eläimen sivulle kiviseen +alamäkeen, missä hän jälleen katosi puiden sekaan. + +Chris seurasi tytön kulkua äänen ja niiden vilahdusten nojalla, joita +näki tästä silloin, kun kohdalle sattui harva iehvistö: tyttö ratsasti +ristiin rastiin alas jyrkkää, tietöntä rinnettä. Miehen alla olevalla +kivikkoisella vastarannan äyräällä tyttö sukelsi näkösälle, antoi +hevosen laskeutua eräältä kolmen jalan korkuiselta paadelta ja pidätti +sitä etsiäkseen ylikulkupaikan. + +Neljän jalan päässä hänestä virrassa oli kapea vedenpäällinen +kallio. Sen takana kiehui kohiseva pyörteikkö. Mutta useita jalkoja +kalliosuikaleesta vasemmalle alavirtaan oli pieni sorasaareke, jolle +pääsyä vaikeutti suunnattoman iso paasi. Ainoana keinona päästä +saarekkeelle oli ensin hypätä paadelle. Tyttö ajatteli tarkasti +asiaa ja heilautti vasenta kättään merkiksi siitä, että oli tehnyt +päätöksensä. + +Chris oli levottomuutensa vallassa kohonnut istualleen paremmin +nähdäkseen, mitä toinen aikoi tehdä. + +"Älä yritä", huusi hän. + +"Minä luotan Comancheen", huusi tyttö vastaukseksi. + +"Se ei kykene tekemään syrjähyppäystä särkälle", varoitti Chris. "Sen +on mahdotonta pysyä jaloillaan. Se sortuu pyörteeseen. Tuskin yksi +tuhannesta hevosesta kykenee sen tekemään." + +"Mutta Comanche on juuri se yksi", vastasi tyttö. "Katsohan!" + +Hän antoi hevoselle valtoimet ohjat, ja se hyppäsi ketterästi ja +tarkasti laskien virran poikki paadelle, jalat lähellä toisiaan paikan +ahtauden takia. + +Samassa kuin se pääsi sille, Lute kosketti kevyesti en kaulaa +ohjaksella ja käänsi sen vasemmalle, ja horjahdellen tukalalla +alustallaan, etujalat melkein luiskahtamaisillaan edessä olevaan +pyörteeseen hevonen kohosi takajaloilleen ja teki puolikäännöksen, +hyppäsi vasemmalle ja päätyi kuin päätyikin kapealle sorasaarekkeelle. +Kevyellä hyppäyksellä se sitten ponnahti virran toisen puoliskon +poikki, ja Lute antoi sen risteillen kavuta ylös rantatöyrästä Chrisin +luokse. + +"Mitä sanot?" kysyi hän. + +"Olin kauhean jännityksen vallassa", vastasi Chris. "Pidätin henkeäni." + +"Osta Comanche kaiken nimessä", sanoi Lute maahan laskeutuessaan. "Teet +hyvän kaupan. Uskaltaisin yrittää mitä tahansa tällä hevosella. En +milloinkaan ole niin luottanut hevosen jalkavuuteen." + +"Sen omistaja sanoo, ettei se milloinkaan ole kadottanut jalansijaa ja +että on mahdoton saada sitä kaatumaan." + +"Osta se, osta se heti", neuvoi tyttö, "ennen kuin mies ennättää ruveta +katumaan. Ellet sinä osta, ostan minä. Oi näitä jalkoja! Luotan niihin +niin, että istuessani sen selässä en lainkaan muista, että sillä onkaan +jalat. Ja se on nopea kuin kissa ja tottelee silmänräpäyksessä. Sitä +saattaisi ohjata silkkilangoilla. Oi, tiedän kyllä olevani herkkä +haltioitumaan, mutta ellet sinä osta sitä, Chris, ostan minä. Muista, +että olen kilpaostajanasi." + +Chris hymyili hyväksyvästi satuloita vaihtaessaan. Sitten he +vertailivat Dollyä ja Comanchea toisiinsa. + +"Luonnollisesti se ei ole yhtä sopusointuinen Dollyn pariksi kuin +Ban", sanoi Lute pahoitellen, "mutta sentään sillä on kaunis karva. Ja +ajattelehan, millainen hevonen sen karvan alla on!" + +Chris auttoi tytön satulaan ja seurasi tätä mäkeä ylös maantielle. +Tyttö pidätti äkkiä Dollyä ja sanoi: + +"Emme ratsasta suoraan leirille." + +"Unohdat päivällisen", muistutti Chris. + +"Mutta muistan Comanchen", vastasi Lute. "Ratsastamme suoraa päätä +maatilalle ja ostamme hevosen. Ei päivällinen tiehensä juokse." + +"Mutta keittäjätär juoksee", nauroi Chris. "Hän on jo uhannut erota, +kun aina myöhästymme aterioilta." + +"Entä sitten?" vastasi tyttö. "Milred-täti voi hankkia uuden +keittäjättären, ja Comanche on silloin joka tapauksessa meidän." + +He käänsivät hevoset poispäin kesäleiriltä, ja ratsastivat pitkin Nun +Canyon-tietä, mikä johtaa vuorenharjanteen ylitse Napa-laaksoon. Mutta +tie oli jyrkkä, ja he pääsivät vain hitaasti eteenpäin. Toisinaan he +olivat sata jalkaa jokiuoman yläpuolella toisinaan he painuivat alas ja +ratsastivat joen yli kaksikymmentä kertaa hyvin lyhyellä taipalella. +He ratsastivat sileärunkoisten vaahterain ja mahtavien' punapuiden +varjossa ja avoimien vuoritasankojen poikki, joilla maa oli rutikuivaa +ja auringonpaahteesta halkeillutta. + +He saapuivat eräälle sellaiselle tasangolle, missä heillä oli edessään +neljännespeninkulma sileätä tietä. Tämän toisella puolella kohosi +vuoren mahtava röykkiö. Toiselta puolelta putosi jokilaakson pysty +seinämä pahoina vierteinä ja äkkijyrkänteinä laakson pohjalle saakka. +Tässä kuilussa oli rinnan ihanaa vihreyttä ja synkkiä rotkelmia, ja +harhailevat auringonsäteet ja aurinkopälvet pitivät siellä kisailuaan. +Kuohuvan veden kohu humisi tuulettomassa ilmassa, ja villimehiläiset +surisivat. + +Hevoset panivat pieneksi raviksi. Chris ratsasti ulkolaidalla, katseli +syvyyteen ja nautti näkemästään. Mehiläisten surinan läpi erotti nyt +vesiputouksen pauhun. Se yltyi joka askelelta, minkä hevoset juoksivat. + +"Katso!" huudahti hän. + +Lute kumartui eteenpäin satulassaan katsoakseen. Vesi kuohui heidän +alapuolellaan pitkin sileätä kalliopaatta ja syöksyi sen reunalta +ilmaan — sykkivänä valkoisena nuorana, mikä oli lakkaamattomassa +liukuliikkeessä ja minkä ainemäärä alituisesti vaihtui, mutta muoto +pysyi muuttumattomana, kevyenä vesivuona, mikä oli yhtä aineeton kuin +höyry ja yhtä ikuinen kuin vuori; se kiiti ilman halki kalliopaaden +reunalta kaukana alhaalla olevien puiden latvoille, joiden vihreyteen +se häipyi kokoontuakseen näkymättömissä olevaan suvantoon. + +He olivat sivuuttaneet putouksen. Tämän pauhu vaimeni etäiseksi +humuksi, mikä jälleen sulautui mehiläisten surinaan ja vihdoin lakkasi +kokonaan kuulumasta. Yhteisen tunneläikähdyksen vallassa he katselivat +toisiansa. + +"Oi, Chris, miten ihanaa on elää... ja saada pitää sinut rinnallaan!" + +Miehen silmät vastasivat hellästi tuikahtaen. + +Kaikki yhtyi virittämään heitä ihanaan tunnelmaan — heidän ruumiinsa +liikkeet, mitkä sulautuivat ratsujen liikkeihin, heidän verenkäyntinsä +lievä vilkastuminen, mikä herätti heissä suloista terveyden tuntoa, +lämpöinen ilma, mikä leyhähteli heidän kasvoillaan, hiveli heidän +ihoaan balsamisilla ja virkistävillä hyväilyillä, täytti heidän +olemuksensa ja vaivutti heidät hienoiseen aistihurmioon, maailman +kauneus, mikä vielä aineettomammin ja hienoisemmin valeli heitä +hurmiolla, jollaista vain sielu tuntee ja joka on persoonallista ja +pyhää ja jota ei saata sanoiksi pukea, mutta jonka voi kuitenkin +ilmaista sielun sisimpiä heijastelevan silmän säteily. + +Niin he katselivat toisiansa hevosten ravatessa heidän allaan, ja +luonnon kevät ja heidän nuoruutensa kevät lämmitti heidän vertaan, ja +olemassaolon salaisuus väreili heidän silmissään ja tuntui yhdellä +ainoalla taikasanalla selvittävän ja ratkaisevan elämän kaikki raskaat +pulmat ja arvoitukset. + +Tie kääntyi niin, että he näkivät jokilaakson taustan yläosan ja joen +etäisen uoman siellä korkealla yläpuolellaan. He pyörsivät tienmutkassa +ja kumartuivat katselemaan uutta luonnonnäkyä, mikä äkkiä levisi +heidän silmäinsä eteen. Ei minkäänlaista varoittavaa ääntä. Tyttö ei +kuullut mitään, mutta jo ennen kuin miehen hevonen syöksyi syvyyteen, +hän tunsi, että ravaavien ratsujen välinen sopusointu särkyi. Hän +käänsi päätään niin nopeasti, että näki, miten Comanche putosi. Se ei +kompastunut eikä astunut harhaan. Se putosi, kuin se olisi kuollut +kesken juoksuaan tai saanut lamauttavan iskun. + +Ja siinä silmänräpäyksessä hän muisti psykografin; oli kuin kaikki +muistot olisivat äkkiä salamana iskeneet hänen aivoihinsa. Hänen +hevosensa perääntyi tuntiessaan hänen ruumiinsa painon kupeillaan, +mutta hänen päänsä kurkotti sivulle ja silmänsä tähtäsivät putoavaa +Comanchea. Tämä vieri rentonaan pitkin vuorenseinämää, jalat +hervottomina ja elottomina allaan. + +Hän ei tietänyt, miten oli joutunut maahan, seisoessaan tienreunalla. +Hänen rakastettunsa oli poissa satulasta ja vapaana Comanchesta +lukuunottamatta jalustimeen takertunutta oikeata jalkaansa. Rinne oli +niin jyrkkä, ettei mikään hillinnyt putoamisen vauhtia. Maata ja pikku +kiviä, joita putoavain liikkeet olivat irrottaneet, vyöryi heidän +mukanaan ja edellään pienenä maavieremänä. Tyttö seisoi hievahtamatta +painaen kädellään sydänalaansa. Mutta samalla kuin hän näki, mitä +tapahtui todellisuudessa, hän näki sisäisillä silmillään, miten +hänen isänsä oli varjokädellään antanut töytäyksen, mikä oli syössyt +Comanchen kesken juoksuaan ratsastajineen kuiluun. + +Hevosen ja miehen alla ammottava jyrkänne päättyi matalaan, +rosoiseen harjanteeseen, minkä juurelta alkoi uusi, toiselle +harjanteelle putoava vierre. Kolmatta jyrkännettä rajoitti kolmas, +joenäyrästä pitkin kulkeva harjanne, mikä oli neljäsataa jalkaa +tytön alapuolella. Hän näki rakastettunsa turhaan tempovan jalkaansa +jalustimesta. Comanche törmäsi kovasti kallionkielekkeeseen. Sen +vauhti pysähtyi sekunnin murto-osaksi, ja silloin miehen onnistui +tarttua nuoreen manzanita-vesaan. Tyttö näki hänen vahvistavan otettaan +toisella kädellä. Sitten Comanchen putoamista jatkui. Tyttö näki +jalustimenhihnan pingoittuvan ja sitten myös rakastettunsa ruumiin +ja käsivarsien. Manzanita-vesa heltisi juurineen, ja mies ja hevonen +kierähtivät kallionkielekkeeltä ja katosivat näkyvistä. + +Putoavat ilmaantuivat taas näkösälle seuraavalla rinteellä, vierivät +monen monet kerrat päälletysten, milloin mies, milloin hevonen alla. +Chris ei enää ponnistellut vastaan, ja yhdessä molemmat syöksyivät +kolmannelle jyrkänteelle. Lähellä viimeistä kivikkoharjannetta Comanche +puuttui kallionkielekkeeseen. Se makasi liikkumatta, ja lähellä sitä, +yhä jalustimella siihen kytkettynä, makasi sen ratsastaja suullaan. + +"Kun se vain pysyisi hiljaa paikoillaan", kuiskasi Lute itsekseen, ja +hänen ajatuksensa suunnittelivat jotakin pelastuskeinoa. + +Mutta hän näki Comanchen rupeavan sätkyttelemään jälleen, ja hän näki +selvästi isänsä kummituskäden tarttuvan suitsiin ja kiskaisevan hevosen +liikkeelle. Comanche keikahti kallionkielekkeeltä, hievahtamaton +ihmisruumis seurasi mukana, ja sekä hevonen että mies katosivat +näkyvistä. Heitä ei näkynyt enää. He olivat alhaalla. + +Lute katseli ympärilleen. Hän oli yksin maailmassa. Hänen rakastettunsa +oli poissa. Mikään ei osoittanut tämän olleen olemassa, lukuunottamatta +Comanchen kavionjälkiä tien tomussa ja kallionkielekkeelle jääneitä +putoamisen merkkejä. + +"Chris!" huusi hän kerran, toisen kerran, mutta hänen huutelunsa oli +turhaa. + +Syvyydestä kantautui tuulettoman ilman kautta vain mehiläisten surina +ja virtaavan veden humu. + +"Chris!" huusi hän kolmannen kerran ja vaipui hitaasti tien tomuun. + +Hän tunsi, miten Dolly kosketti hänen käsivarttaan turvallaan, ja hän +painoi päänsä tamman kaulaa vasten ja odotti. Hän ei tietänyt, miksi +hän odotti tai mitä hän odotti, mutta hänestä tuntui siltä, ettei +hänellä enää ollut muuta tehtävää kuin odottaa. + + + + +JUMALAT NAURAVAT... + + +Carquinez oli vihdoinkin päässyt oikeaan vireeseensä. Hän loi +salasilmäyksen heliseviin ikkunoihin, katseli kattoparruja ja kuunteli +hetken hurjasti pauhaavaa kaakkoismyrskyä, mikä oli ottanut maataloni +ulvoviin leukoihinsa. Sitten hän kohotti lasinsa takkatulen loimua +vasten ja hymähteli kultaisesta viinistä iloiten. + +"Se on kaunista", sanoi hän. "Se on suloisen kaunista. Se on +naistenviiniä, harmaaviittaisten pyhimysten juomaksi luotua." + +"Viljelemme sitä omilla lämpöisillä kukkuloillamme", sanoin +Kaliforniastani ylpeänä. "Eilis-iltana ajoit ohi viiniköynnösten, +joiden rypäleistä sitä valmistetaan." + +Carquinezin sulatteleminen maksoi vaivan. Hän ei ollutkaan koskaan +täysin oma itsensä ennen kuin tunsi viinin leppoisan lämmön soutavan +suonissaan. Hän oli tosin taiteilija, aina taiteilija, mutta selvinä +aikoina hänen ajatustoimintansa usein kadotti nuortean eloisuutensa +ja korkean tunnevirityksensä ja hän saattoi helposti käydä yhtä +kuolettavan ikäväksi kuin englantilainen sunnuntai — ei ikäväksi kuin +muut ihmiset, mutta ikäväksi sen räiskyvän eloisan Monte Carquinezin +rinnalla, joka hän oli ollessaan todella oma itsensä. + +Nyt Carquinez oli elähtynyt viinistä — "kuten luomis-savi sai elämän, +kun Jumala puhalsi siihen henkensä", ilmaisi hän sen itse. Myrsky +ravisteli taloa, kun hän siirtäytyi lähemmä tulta ja välkytti hymyillen +viiniä sen loimua vasten. Hän katseli minua, ja hänen silmiensä +lisääntyneestä loisteesta ja niiden virkeästä ilmeestä käsitin, että +hän vihdoinkin oli virittynyt oikeaan sävel-lajiinsa. + +"Sinä siis katsot voittaneesi jumalat?" kysyi hän. + +"Miksi juuri jumalat?" + +"Kenen muun tahdosta kuin heidän ihminen on oppinut tuntemaan +kyllästystä?" huudahti hän. + +"Mistä on siis peräisin haluni välttää kyllästystä?" kysyin +voitonriemuisesti. + +"Myöskin jumalista", nauroi hän. "Heidän peliänsä me pelaamme. He +sekoittavat ja antavat kaikille kortit... ja ottavat itselleen tikit. +Älä luulekaan päässeesi turvaan pakenemalla kaupunkien huumetta. +Älä edes sinäkään viinimäkinesi, auringonnousuinesi ja -laskuinesi, +maamiehentaitoinesi ja yksinkertaisine elämäntapoinesi. + +"Olen tarkkaillut sinua siitä saakka kuin tulit tänne. Sinä et ole +voittanut. Olet laskenut aseesi. Olet tehnyt aselevon vihollisen +kanssa. Olet tunnustanut olevasi väsynyt. Olet liehuttanut väsymyksen +valkoista neuvottelulippua. Olet julkisesti tunnustanut, että elämäsi +luode on alkanut. Olet paennut pois elämästä. Olet tehnyt itsesi +syypääksi pelijuoneen, kurjaan pelijuoneen. Olet pettänyt pelissä. +Kieltäydyt pelaamasta. Olet heittänyt korttisi pöydän alle ja juossut +piiloon, tänne kukkuloittesi keskelle." + +Hän heilautti taakse suorukkeiset hiuksensa liekehtiviltä silmiltään +ja vaikeni niukasti siksi aikaa, mikä meni pitkän, ruskean +meksikkolais-savukkeen kieräyttämiseen. + +"Mutta jumalat tietävät sen. Se on vanha juoni. Kaikki ihmispolvet +ovat sitä yrittäneet... ja tapanneet. Jumalat tietävät, mitä heidän on +tehtävä sinunlaisillesi. Tavoitteleminen on omistamista, ja omistaminen +on kyllästymistä. Sentähden sinä et viisaudessasi enää tavoittele +mitään. Olet valinnut sensijaan aselevon. Hyvä. Sinä tulet kyllästymään +aselepoon. Sanot välttyneesi kyllästymiseltä! Olet vain vaihtanut sen +vanhuuteen. Ja vanhuus on eräs kyllästymisen muista nimistä. Se on +kyllästymisen naamiopuku. Sepä se!" + +"Mutta katselehan minua!" huudahdin siihen. + +Carquinezilla oli aina saatanan kyky paljastaa toisen sielu ja +paloitella se sirpaleiksi. + +Hän tarkasteli minua musertavasti kiireestä kantapäihin. + +"Et näe minkäänlaisia oireita", sanoin uhittelevasti. + +"Rappeutumisen tulo tapahtuu salaisesti", vastasi hän. "Olet kypsä +lahoamaan." + +Nauroin ja annoin hänelle anteeksi nimenomaan hänen saatanallisen +julkeutensa vuoksi. Mutta hän ei halunnut anteeksiantoja. + +"Etkö luule minun sitä tietävän?" kysyi hän. "Jumalat voittavat aina. +Olen nähnyt ihmisten vuosikausia pelaavan peliä, mikä on näyttänyt +päättyvän heidän voitokseen. Mutta loppujen lopuksi he ovat tapanneet." + +"Etkö sinä erehdy milloinkaan?" kysyin siihen. + +Hän puhalsi mietteissään useita savurenkaita ennen kuin vastasi. + +"Myönnän, että olin kerran joutua petetyksi. Salli minun kertoa tapaus. +Se oli Marvin Fiske. Muistatko hänet? Ja hänen Dante-kasvonsa ja hänen +runoilijasielunsa, hänen, joka lauloi lihan ylistystä kuin todellinen +Rakkauden pappi. Ja Ethel Baridin sinä kyllä myöskin muistat." + +"Lämminsydäminen pyhimys", sanoin myöntäen. + +"Niin, sellainen hän oli. Pyhä kuin Rakkaus, mutta vielä suloisempi. +Kerta kaikkiaan rakkautta varten luotu nainen, mutta kuitenkin — +kuinka sanoisin? — täynnä pyhyyttä kuten ilma täällä täynnä kukkain +tuoksua. No niin, he menivät naimisiin. He pelasivat robbertin jumalien +kanssa..." + +"Ja he voittivat, he voittivat loistavasti!" keskeytin Carquinezin. + +Tämä katseli minua säälivästi, ja hänen äänensä kumahti kuin +hautajaiskellojen soitto. + +"He tappasivat. He tappasivat auttamattomasti, suunnattomasti." + +"Maailma on toista mieltä", sanoin kylmästi. + +"Maailma arvailee. Maailma näkee vain pinnalta asiat. Mutta minä +tiedän sen. Eikö mielessäsi ole milloinkaan herännyt ihmetystä siitä, +miksi nainen pukeutui huntuun, hautaantui elävänä kuolleiden kurjaan +luostariin?" + +"Koska hän rakasti miestään niin suuresti, ja koska mies kuoli..." + +Sanat hyytyivät huulilleni, kun näin Carquinezin pilkallisen ilmeen. + +"Sopiva vastaus", sanoi hän, "konetyötä kuin patjanpäällinen. Maailman +mielipide! Maailmahan tietää niin paljon. Sinun laillasi hänkin pakeni +elämää. Hänet oli voitettu. Hän nosti väsymyksen valkoisen lipun. +Ei ole ollut olemassa piiritettyä kaupunkia, mikä olisi nostanut +antautumislipun niin suuren suru- ja kyyneltaakan sortamana. + +"Kerron sinulle nyt koko tarinan, ja sinun on uskottava minua, sillä +tiedän sen. He olivat pohtineet kyllästymisen ongelmaa. He rakastivat +Rakkautta. He tunsivat Rakkauden arvon sen viimeistä hiventä myöten. He +rakastivat sitä niin suuresti, että olisivat tahtoneet säilyttää sen +ikuisesti lämpöisenä ja hehkuvana sydämessään. Heidät valtasi riemu sen +tullessa, ja he pelkäsivät sen menettämistä. + +"Rakkaus oli pyyde, ajattelivat he, suloinen tuska. Se etsi alati +tyydytystä, ja kun löysi mitä etsi, se kuoli. Rakkauden kieltäminen oli +rakkauden elämä, rakkauden antaminen oli rakkauden kuolema. Pysytkö +mukana? Heidän mielestään elämällä ei ollut tapana isota sellaista, +mitä sillä jo oli. Syömään ja sentään olemaan nälissään — siihen +ihmiset eivät ole milloinkaan kyenneet. Kyllästymisen ongelma. Aivan +niin. Omata ja säilyttää ruokahalun kiihoittava ärsyke taakkaansa +notkuvan pöydän ääressä. Sellainen oli heidän ongelmansa, sillä he +rakastivat Rakkautta. He pohtivat sitä usein, silmät rakkauden suloista +hehkua hohtaen; sen punainen veri väritti heidän kasvonsa, sen ääni soi +heidän äänessään, se piili milloin värinänä heidän kurkussaan, milloin +purppuroi heidän äänensä sillä kuvaamattomalla hellyydellä, minkä +ainoastaan se voi herättää. + +"Mitenkö tiedän kaiken tämän. Näin — paljon. Ja lisää sain tietää +naisen päiväkirjasta. Siitä tapasin tämän Fiona Macleodilta +lainatun sitaatin: 'Sillä totisesti tämä harhaileva sävel, tämä +hämykuiskaus, tämä kasteen-suloinen tuulahdus, tämä tulisiipinen +harpunsoittaja, jota kukaan ei saa nähdä kuin yhden silmänräpäyksen +— riemun sateenkaarikimmellyksessä tai intohimon äkillisessä +salamanleimahduksessa, tämä arkatuntoinen salaisuus, jota nimitämme +Amoriksi, tulee, ainakin eräille hurmioisille näkijäsieluille, ei +huulilla hymni, minkä kaikki voivat kuulla, eikä orkesterin viulujen +vienosti laulaessa, vaan hurmion kiihdyttämänä, pyyteen mykällä +kaunopuheisuudella haastaen.' + +"Miten kyetä pidättämään luonaan se tulisiipinen harpunsoittaja, joka +haastaa pyyteen mykällä kaunopuheisuudella? Sen ravitseminen merkitsi +sen kadottamista. Heidän rakkautensa toisiaan kohtaan oli suurta +rakkautta. Heidän aittansa huojui rikkauttaan, mutta kuitenkin he +tahtoivat pitää rakkautensa nälän sen täydessä kiihkeydessä. + +"Eivätkä he olleet laihoja pieniä linnunpoikasia, jotka olivat +pyrähtäneet teorisoimaan Rakkauden kynnykselle. He olivat voimakkaita +todellisuudentajun omaavia sieluja, he olivat rakastaneet ennen muita, +siihen aikaan, jolloin eivät vielä olleet kohdanneet toisiaan, ja +siihen aikaan he olivat kuristaneet Rakkauden hyväilyillä, surmanneet +sen suudelmillaan ja syösseet sen kyllästymisen kuiluun. + +"He eivät olleet kylmiä haamuja, se mies ja se nainen. He olivat +inhimillisen lämpöisiä. Heillä ei ollut anglosaksilaista viileyttä +veressään. Heidän verensä väri oli punainen kuin auringonlasku. Se +hehkui. Heidän luonteensa oli täynnä ranskalaista aisti-iloa. He +olivat idealisteja, mutta heidän idealisminsa oli gallialaista. Sitä +ei tukahduttanut viileä ja tumma neste, jollaista englantilaisen veri +on. Heissä ei ollut lainkaan stoalaisuutta. He olivat englantilaisista +esi-isistä polveutuvia amerikkalaisia, mutta kuitenkaan heissä ei ollut +sitä hillittyä, itsensäkieltävää aavemaista pimeässä-hapuilua, mikä on +englantilaisille ominaista. + +"Sellaisia he olivat, ja he olivat luodut iloa varten, mutta he +laativat teorian itselleen. Voi kaikkia ihmisten teorioja! He +leikkivät logiikalla, ja heidän logiikkansa oli tällaista... Mutta +salli minun ensin kertoa eräästä keskustelusta, mikä meillä oli eräänä +iltana. Se koski Gautier'n 'Madeleine de Maupinia'. Muistatko kirjan +sankarittaren? Hän suuteli kerran, vain yhden ainoan, ja sen jälkeen +hän ei enää tahtonut suudella. Ei sen tähden, etteivät suudelmat +olisi olleet hänestä ihania, mutta hän pelkäsi, että ne rupeaisivat +inhoittamaan toistuessaan. Siis siinäkin kysymys kyllästymisestä! Hän +koetti pelata jumalia vastaan itse asettamatta panosta. Mutta sellainen +sotii jumalien säätämiä pelisääntöjä vastaan. Eivätkä ne säännöt ole +pelipöydässä nähtävillä. Ihmisten on pelattava oppiakseen säännöt. + +"Mutta minun piti puhua heidän logiikastaan. Mies ja nainen päättelivät +näin: Miksi suudella toisiansa vain kerran? Jos oli viisasta suudella +vain kerran, niin eikö ollut viisaampaa olla kokonaan suutelematta? +Sillä lailla he voisivat pitää Rakkauden elossa. Jos se saisi paastota, +se olisi alati heidän sydämensä ovella sisälle pyrkimässä. + +"Aiheutui kenties heidän syntyperästään, että he johtuivat tähän +onnettomaan teoriaan. Sukuperintö pyrkii vaikuttamaan, toisinaan mitä +mielikuvituksellisimmalla tavalla. Kirottu Albion muutti heidät siis +onttopäiseksi ikiliikkujan-keksijäksi ja julkeaksi, kylmästi laskevaksi +ja luonnottomaksi lutkaksi. No, en tiedä niin tarkalleen... mutta sen +tiedän, että he hylkäsivät ilon hillittömän ilon-himonsa vuoksi. + +"Mies sanoi — luin sen paljon myöhemmin hänen naiselle kirjoittamastaan +kirjeestä: 'Tahdon pitää sinut sylissäni, ihan lähelläni, mutta silti +kaukana. Tahdon ikävöidä sinua ja olla ikuisesti sinua saamatta ja +siten alati omistaa sinut.' Ja nainen: 'Tahdon pitää sinut aina +parahiksi yltämäni ulkopuolella. Tahdon aina kurkottaa sinua kohden ja +kuitenkin alati olla sinuun ylettymättä, ja tahdon niin olevan aina ja +tunteemme pysyvän alati tuoreena ja uutena, ensihehkua täynnä.' + +"Eivät he silleen ilmaisseet sitä. Heidän rakkausfilosofiansa +särähtelee minun suussani. Kuinka kykenisin erittelemään sitä ainetta, +mistä heidän sielunsa olivat luodut? Minä olen synkän syvyyden +partaalla värisevä sammakko ja tuijotan mulkosilmilläni heidän +liekehtiväin sielujensa salaperäistä ihmettä. + +"Ja he olivat oikeassa tavallaan. Kaikki on hyvää... niin kauan kuin +emme omista sitä. Kyllästys ja omistaminen ovat Kuoleman parivaljakko +Kuoleman parivaljakko. + + "'Ja ajan alla hurmiomme autuus + vain hehkuttomaks tottumukseks muuttuu.' + +"Sen he olivat oppineet eräästä Alfred Austinin runosta. Sen nimi oli +'Rakkauden viisaus'. Se oli Madeleine de Maupinin ainoa suudelma. +Mitenkä se kuului? + + "'Yks suudelma — ja jää + hyvästi! Kuolla paremp' on + kuin syöstä korkealta maan + mutahan, hiutuen + voimasta heikkouteen.' + +"Mutta he olivat viisaampia. He eivät tahtoneet suudella ja erota. +He eivät tahtoneet lainkaan suudella, ja niin he uskoivat saavansa +pysyä Rakkauden ylimmällä huipulla. He menivät naimisiin. Sinä olit +Englannissa siihen aikaan. Eikä ole milloinkaan ollut sellaista +avioliittoa. He säilyttivät salaisuutensa omana tietonaan. Minä en +tietänyt mitään siitä silloin. Heidän hurmionsa hehku ei jäähtynyt. +Heidän rakkautensa tuli paloi kirkastumistaan kirkastuvalla +liekillä. Milloinkaan ei ole nähty sellaista. Aika vieri, kuukaudet, +vuodet, ja heidän tulisiipinen harpunsoittajansa muuttui päivä +päivältä säteilevämmäksi. Kaikki ihmettelivät. Heidät ristittiin +ihmeelliseksi rakastavaispariksi, ja heitä kadehdittiin suuresti. +Toisinaan naiset säälittelivät nuorta rouvaa, koska tällä ei ollut +lapsia; sillä tavalla sellaisten olentojen kateellisuus ilmaisekse. + +"Enkä minä tuntenut heidän salaisuuttaan. Aprikoin ja ihmettelin. +Aluksi olin, luultavasti alitajunnallisesti, odottanut heidän +rakkautensa kuluvan loppuun. Sitten havaitsin, että aika se kului, +mutta heidän rakkautensa pysyi. Silloin heräsi uteliaisuuteni. +Millainen oli heidän salaisuutensa? Millaiset olivat ne salaperäiset +kahleet, joilla he pitivät rakkautta vankinaan? Millä he pidättivät +sitä sydämetöntä peikkoa? Millainen oli ikuisen rakkauden taikajuoma, +minkä he olivat yhdessä juoneet kuin muinoin Tristan ja Isolde? Ja +kenen käsi oli sekoittanut taikajuoman? + +"Kuten sanottu uteliaisuuteni heräsi, ja aloin pitää heitä silmällä. He +olivat hulluja rakkaudesta. He elivät alituisessa rakkauden humalassa. +He ylvästelivät sillä. He mässäsivät rakkauden taiteella ja runoudella. +Ei, eivät he olleet hermosairaita. He olivat aivan terveitä, ja he +olivat kauneudenpalvojia. Mutta he olivat toteuttaneet mahdottomuuden. +He olivat luoneet kuolemattoman pyyteen. + +"Entä minä? Olin paljon heidän seurassaan ja näin heidän rakkautensa +ikuisen ihmeen. Vaivasin aivojani ja ihmettelin ihmettelemistäni, mutta +sitten eräänä päivänä..." + +Carquinez vaikeni äkkiä ja kysyi: "Oletko lukenut 'Rakkauden +odotuksen'?" + +Pudistin päätäni. + +"Page on sen kirjoittanut — Curtis Hidden Page, muistaakseni. No niin, +ne säkeet ne tulivat avaimekseni. Eräänä päivänä ikkunakulmauksessa... +muistathan, millä lailla nainen soitti? Toisinaan hän nauraen +kysyi, kävinkö heillä heidän vuoksensa vaiko musiikin. Kerran +hän nimitti minua 'sävelillä-hekumoijaksi', sanoi minun potevan +'musiikkiraivoa'. Millainen ääni hänellä olikaan! Kun hän lauloi, +uskoin kuolemattomuuteen, kunnioitukseni jumalia kohtaan kävi melkein +nöyräksi ja keksin parhaat keinot, joilla päästä selkoon heistä ja +heidän pelitempuistaan. + +"Kelpasi jumalien katsella tätä miestä ja tätä naista, jotka olivat +olleet naimisissa vuosikausia ja lauloivat rakkausrunoja yhtä +neitseellisesti kuin vastasyntynyt Rakkaus, niin kypsällä ja runsaalla +hehkulla, ettei nuori rakastavaispari milloinkaan kykene tuntemaan +moista. Nuoret rakastavaiset olivat kalpeita ja vähäverisiä tämän +kauan naimisissa olleen parin rinnalla. Oi sitä näkyä: he olivat +pelkkää tulta, liekkiä ja hellyyttä, ja ilma heidän välillään värisi +äänen ja silmäin hyväilyistä, joita he tuhlasivat toisilleen joka +hetki, jokaisella liikkeellään, jokaisella vaitiolollaan — oi sitä +näkyä; heidän rakkautensa ajoi heitä toisiansa kohden, samalla kuin +he itse pysyttelivät erossa kuin lepattavat koiperhoset — toinen +toisensa tulenliekkinä — kierrellen toisiansa hämmästyttäviä, huimaavia +tähtiratoja pitkin. Oli kuin heitä olisi hallinnut jokin suuri +fyysillinen laki, mikä oli painolakia voimakkaampi ja hienompi, ja +kuin heidän ruumistensa olisi ollut pakko sulautua toisiinsa minun +silmäini edessä. Ei ollut kumma, että heitä sanottiin ihmeelliseksi +rakastavaispariksi. + +"Palaan nyt löytämääni avaimeen. Eräänä päivänä tapasin +ikkuna-istuimelta runokokoelman. Se avautui kuin vanhasta tavasta +'Rakkauden odotuksen' kohdalta. Sivu oli kulunut ja nuhraantunut +runsaasta käsittelemisestä, ja luin siltä: + + 'Ihana olla aivan lähetyksin + on, toinen tuntea ja säilyttää + suloista aistimusta kosketuksen... + + Ei, rakkaus, vielä ei! Sun verhonasi + viel' olkoon hiljaisuuden pyhä tenhoisuus, + viel' kätke kohtalomme salaisuus, + min hetki kerran lyö... mut vielä ei... + + Oi, rakkautemme vielä kasvakoon! + Sen kukoistuksen kerran kuolo vie. + Ravitse sielun suudelmin se, salli + sen kieltäymyksen unta nukkua + ah vielä hetkinen... hetkinen...' + +"Suljin kirjan jättäen peukaloni sen väliin ja istuin tuolilla +hiljaa ja hievahtamatta kauan. Minua häikäisi kirkkaus, minkä säkeet +olivat luoneet ympärilleni. Se oli kuin ilmestys. Oli kuin Jumalan +sinkauttama salama olisi äkkiä valaissut pimeän kuilun. He tahtoivat +pitää vankinaan Rakkauden oikullisen hengen, nuoren elämän ennustajan — +nuoren elämän, joka pyrkii syntymään! + +"Kävin säkeet läpi ajatuksissani: 'Hetki kerran lyö... mut vielä +ei!... Ei, rakkaus, vielä ei... Ravitse sielun suudelmin se, salli +sen kieltäymyksen unta nukkua.' Ja minä nauroin ääneen, ha-ha! Näin +valkoisena näkynä heidän viattomat sielunsa. He olivat lapsia. He eivät +ymmärtäneet. He leikkivät Luonnon tulella ja makasivat paljastettu +miekka välillään. He nauroivat jumalille. He tahtoivat tyrehdyttää +Maailmanpuun mahlan juoksun. He olivat keksineet järjestelmän +ja ruvenneet sitä käyttämään elämän rulettipöydässä — toivoivat +voittavansa. 'Varokaa! Varokaa!' huusin. 'Jumalat ovat toisella puolen +pöytää. He säätävät uudet pelilait joka kerta kun ihmiset keksivät +uuden järjestelmän. Teillä ei ole lainkaan voittamisen toivoa.' + +"Mutta sitä en huutanut heille. Odotin. He kyllä havaitsisivat +järjestelmänsä arvottomuuden ja hylkäisivät sen. He tyytyisivät +siihen onneen, minkä jumalat soivat heille, eivätkä koettaisi siepata +suurempaa. + +"Odotin. En sanonut mitään. Kuukaudet menivät menojaan, ja heidän +rakkautensa nälkä yltyi yltymistään. Milloinkaan he eivät suoneet sille +lievitykseksi rakkaudensyleilyä. He kiihoittivat kiihoittamistaan sitä +kieltäymyksellä, ja se kiihtyi kiihtymistään. Menoa jatkui niin kauan, +että minäkin jouduin ymmälle. Nukkuivatko jumalat? ihmettelin. Vai +olivatko ne kuolleet? Nauroin itsekseni. Mies ja nainen olivat tehneet +ihmeen. He olivat pettäneet Jumalan. He olivat saattaneet lihan häpeään +ja kunnon Maa-äidin kasvot synkistymään. He olivat leikkineet Maan +tulella eivätkä olleet kärventyneet. He olivat haavoittumattomia. He +olivat itse jumalia, osasivat erottaa hyvän pahasta eivätkä maistaneet +puun hedelmää. 'Silläkö lailla kohotaan jumaliksi?' kysyin itsekseni. +'Minä olen sammakko', sanoin itselleni. 'Ellei silmiäni sumentaisi +muta, olisin häikäistynyt ihmeestä, minkä olen saanut nähdä. Olen +pullistellut viisaudellani ja rohjennut arvostella jumalia.' + +"Mutta en sentään, en sentään ollut erehtynyt. He eivät olleet +jumalia. He olivat mies ja nainen — pehmeätä savea, mikä huokaili ja +hiutui, molemmat täynnä himoa, heikkouksien jäytämiä, jollaisia ei ole +jumalilla." + +Carquinez keskeytti kertomuksensa kieräyttääkseen uuden savukkeen +ja nauraakseen katkerasti. Se ei ollut kaunista naurua, se oli kuin +paholaisen ilkuntaa, ja se kajahteli huoneessa myrskyn pauhua kovemmin, +mikä vaimentuneena tunkeutui kuuluviimme ruskahtelevasta ulkomaailmasta. + +"Minä olen sammakko", sanoi hän puolustelevasti. "Mistä he olisivat +osanneet ymmärtää? He olivat taiteilijoita eivätkä biologeja. He +tunsivat muovailusavensa, mutta eivät tunteneet savea, mistä olivat +itse tehdyt. Mutta se minun on tunnustettava, että he pelasivat — +suurta peliä. Milloinkaan ei ole pelattu sellaista peliä, ja epäilen, +tullaanko enää milloinkaan pelaamaan sellaista peliä. + +"Milloinkaan eivät rakastavaiset ole olleet sellaisessa hurmiossa +kuin he. He eivät olleet surmanneet Rakkautta suudelmilla. He +olivat elähdyttäneet sitä kieltäymyksellä. Ja kieltäymyksellään he +kiihdyttivät sitä niin, että se oli pakahtua pyyteestä. Ja tulisiipinen +harpunsoittaja leyhytteli heitä tulisilla siivillään niin että he +olivat kadottaa tajuntansa. + +"He kaipasivat ja hiutuivat suloisessa vaivassa ja autuaassa, +hurmioisessa kuolemantuskassa, sellaisen kiihkeyden vallassa, etteivät +rakastavaiset sitä ennen eivätkä sen jälkeen ole moista milloinkaan +tunteneet. + +"Ja silloin tapahtui eräänä päivänä, että torkkuvain jumalain päät +lakkasivat nyökähtelemästä. He havahtuivat ja näkivät miehen ja naisen, +jotka olivat pitäneet heitä pilanaan. Ja mies ja nainen katselivat +toisiansa silmiin eräänä aamuna ja tiesivät, että jotakin oli +kadonnut. Tulisiipi oli kadonnut. Se oli paennut hiljaa yöllä heidän +askeettisesta juhlapöydästään. + +"He katselivat toisiansa silmiin ja tiesivät, ettei tapahtuma heitä +liikuttanut. Heidän pyyteensä oli kuollut. Käsitätkö? Heidän himonsa +oli kuollut! Eivätkä he olleet milloinkaan suudelleet toisiansa. +Ainoatakaan kertaa he eivät olleet suudelleet toisiansa. Rakkaus oli +kadonnut. Milloinkaan enää he eivät kaipaisi ja liekehtisi. Heillä ei +ollut mitään jäljellä -ei värisevää levottomuutta, ei suloista tuskaa, +ei valtimon koskenkohua, ei huokauksia, ei lauluja. Pyyde oli kuollut. +Se oli kuollut yöllä kylmässä ja koskemattomassa vuoteessa, eivätkä +he olleet nähneet sen kuolemaa. He saivat sen tietää vasta toistensa +silmistä. + +"Jumalat eivät kenties ole hyviä, mutta he ovat usein sääliväisiä. +He olivat panneet pienen norsunluupallon pyörimään pelipöydällä ja +vetäneet panokset itselleen. Jäljellä ei ollut mitään muuta kuin +mies ja nainen, jotka tuijottivat toistensa kylmiin silmiin, ja niin +mies kuoli. Se oli jumalien laupeudenteko. Ennen kuin viikko ennätti +vierähtää, Marvin Fiske oli vainajana — muistat tapahtumat. Ja +naisen päiväkirjasta, minkä tämä kirjoitti siihen aikaan, luin kauan +senjälkeen Mitchell Kennerlyn säkeet: + + "'Meit' joka hetki jano suudelmain + Tulena poltti, mut emme suudelleet.' + +"Oi, sellaista kohtalon ivaa!" huudahdin Carquinezin vaiettua. + +Ja Carquinez, joka samettitakissaan takkaroihun loisteessa näytti +todelliselta Mefistolta, tarkasteli minua mustilla silmillään. + +"Sanotko siis heidän voittaneen? Niin luulee maailma! sanon minä, ja +minä tiedän asian oikean laidan. He voittivat samalla lailla kuin sinä +voitat täällä viinimäkiesi keskellä." + +"Mutta entä sinä", kysyin kiihkeästi, "sinä sävel- ja aisti-orgioinesi, +mielipuolisine kaupunkeinesi ja vielä mielipuolisempine ilveinesi — +luuletko sinä voittavasi?" + +Hän pudisti hitaasti päätään. "Siitä, että sinä raittiine +maalaiselämäntapoinesi joudut tappiolle, ei lainkaan välttämättä +seuraa, että minä muka voittaisin. Me emme voita milloinkaan, me +ihmiset. Toisinaan luulemme voittavamme. Se on vain pientä pilaa +jumalien puolelta." + + + + +LEOPARDINKESYTTÄJÄN TARINA. + + +Hänellä oli uneksiva, kaukokatseinen ilme silmissään, ja hänen +surullissävyisestä, yksitoikkoisesta äänestään, mikä oli tyttömäisen +lempeä, tuntui huokuvan syvälle syöpynyttä alakuloisuutta. Hän oli +"leopardimies", mutta ei näyttänyt sellaiselta. Hän sai leipänsä +esiintymällä harjoitettujen leopardien kanssa häkissä suuren yleisön +edessä ja saattamalla kylmät väreet kulkemaan pitkin samaisen yleisön +selkäpiitä osoittamalla määrättyjä esimerkkejä kuolemanhalveksumisesta, +joista hänen esimiehensä maksoivat hänelle suhteellisesti sen mukaan +kuin ne herättivät kylmiä väreitä katselijain selkäpiissä. + +Kuten sanottu hän ei näyttänyt sellaiselta. Hän oli kapeaharteinen, +kapealanteinen ja vähäverinen, ja se, mikä hänen olemustaan +painosti, ei vaikuttanut synkkyydeltä, vaan oikeamminkin suloiselta +ja hiljaiselta kaihomielisyydeltä, minkä taakkaa hän kantoi yhtä +suloisesti ja hiljaisesti. Kokonaisen tunnin olin koettanut houkutella +hänen huuliltaan jotakin tarinaa, mutta häneltä tuntui puuttuvan +mielikuvitus. Hän ei nähnyt lainkaan romantiikkaa ihaillussa +ammatissaan, ei sankaritekoja, ei mitään jännittävää — kaikki oli +pelkkää harmaata, yksitoikkoista ja äärettömän ikävää. + +Leijonatko? Niin, hän oli ollut kamppailussa niiden kanssa. Se ei +ollut mitään. Se ei kysynyt mitään muuta kuin levollisuutta. Kuka +tahansa saattoi tavallisella kepillä pakottaa leijonan pysymään hiljaa. +Kerran hänellä oli ollut leijonan kanssa yhteenotto, mikä kesti puoli +tuntia. Ei tarvinnut muuta kuin lyödä sitä kuonolle, aina kun se yritti +hyökätä, ja kun se turvautui kavaluuteen ja hyökkäsi pää alaspäin +painettuna, piti vain ojentaa jalkansa. Kun se iski sitä kohden, veti +kesyttäjä jalkansa takaisin ja löi petoa kuonolle. Siinä kaikki. + +Hänen silmäinsä ilme oli yhtä uneksiva kuin tavallisesti ja hänen +sanansa olivat yhtä vienoja, kun hän näytti minulle haavojaan. +Niitä oli paljon, eräs aivan veres: naarastiikeri oli kynsäissyt +häntä olkapäästä jalkaan asti. Näin sirosti korjatut repeämät hänen +lakissaan. Hänen oikea käsivartensa näytti kyynärpäästä alaspäin +sellaiselta, kuin se olisi kulkenut puimakoneen läpi, niin paljon ja +pahoja merkkejä kynnet ja kulmahampaat olivat siihen jättäneet. Mutta +eihän se mitään, sanoi hän, vanhoja haavoja vain pakotti hiukan, kun +oli kosteat ilmat. + +Äkkiä kirkasti muudan muisto hänen kasvonsa, sillä hän halusi yhtä +kernaasti kertoa minulle jonkin tarinan kuin minä halusin sellaisen +kuulla. + +"Te olette kai kuullut puhuttavan leijonankesytläjästä, jota toinen +mies vihasi?" kysyi hän. + +Hän vaikeni ja katseli miettivästi sairasta leijonaa, joka oli +vastapäisessä häkissä. + +"Sillä on hammassärky", selitti hän. "Niin... leijonankesyttäjän +suurnumerona oli työntää pään leijonan kitaan yleisön edessä. Mies, +joka vihasi häntä, oli läsnä joka näytännössä ja toivoi kerran +saavansa nähdä leijonan iskevän hampaansa kesyttäjään. Hän seurasi +kiertuetta kautta maan. Vuodet vierivät, ja hän tuli vanhaksi, ja +leijonankesyttäjä tuli vanhaksi, ja leijona tuli vanhaksi. Ja vihdoin +erään päivänä ensimmäisellä penkillä istuessaan hän sai nähdä mitä oli +odottanut. Leijona puraisi, ja lääkärin noutaminen oli hyödytöntä." + +Leopardinkesyttäjä katseli kynsiään kasvoilla ilme, mikä olisi ollut +arvosteleva, ellei se olisi ollut niin alakuloinen. + +"Niin, sellaista sanon kärsivällisyydeksi", jatko hän, "ja +kärsivällisyys on minun makuuni. Mutta eräällä toverilla, jonka tunsin, +ei ollut makua. Hän oli pieni, laiha, lyyhy ranskalainen, joka nieli +miekkoja ja teki taikatemppuja. De Ville nimeä hän käytti itsestään, +ja hänellä oli kaunis vaimo. Vaimo esiintyi trapetseilla, ja hänellä +oli tapana viskautui katosta alapuolella olevaan verkkoon ja heittää +täysvoltti ilmassa. + +"De Villen luonne oli yhtä kiivas kuin hänen kätensä oli nopea, ja +hänen kätensä oli yhtä nopea kuin tiikerin käpälä. Kun sirkuksen +johtaja eräänä päivänä nimitti häntä ranskalaiseksi paholaiseksi +tai joksikin sentapaiseksi, hän asetti miestä vasten puisen +veitsenheittotaulunsa, ja se kävi niin nopeasti, ettei toinen +ennättänyt hievahtaakaan, ja sitten de Ville pani toimeen oikean +ilotulituksen veitsillään ja naulasi ne puuhun sirkuksenjohtajan +ympärille, niin lähelle tätä, että ne lävistivät miehen vaatteet ja +että useimmat naarmuttivat hänen nahkaansa. + +"Klovnien piti irroittaa veitset, jotta johtaja pääsi vapaaksi, sillä +hän oli kiinninaulittu. Siitä pitäen päätimme varoa de Villeä ja olla +osoittamatta hänen vaimolleen sen suurempaa huomaavaisuutta kuin +kohteliaisuus parahiksi vaati. Nainen oli muutoin oikein intohimoinen +heilakka, mutta kaikki pelkäsimme de Villeä. + +"Mutta joukossamme oli muudan, Wallace, joka ei pelännyt mitään. Hän +oli leijonankesyttäjä, ja hänelläkin oli temppuna työntää päänsä +leijonan kitaan. Hän olisi työntänyt päänsä minkä leijonan kitaan +tahansa, mutta piti parhaana Augustusta, isoa, hyväluonteista petoa, +johon aina saattoi luottaa. + +"Kuten sanottu Wallace — kuningas Wallaceksi nimitimme häntä — ei +pelännyt eläviä eikä kuolleita. Hän oli kuningas, ja se riitti. Olen +nähnyt hänen juovuksissa vedon vuoksi menevän häkkiin raivoissaan +olevan leijonan luokse ja kurittavan sitä kepittä. Hän vain löi petoa +kuonolle nyrkillään. + +"Madame de Ville..." + +Takanamme syntyi äkkiä meteli, ja leopardinkesyttäjä kääntyi hyvin +tyynesti katsomaan. Siellä oli jaettu häkki, minkä toisessa osastossa +oleva koirasapina oli sormeillut väliseinän rautatankoja, ja silloin +toisen osaston iso harmaa susi oli tarrannut sen käteen ja koetti +nyt vetää sen luokseen. Poloisen apinakoiraan käsivarsi näytti +venymistään venyvän kuin karkea kautsuköysi, ja sen vaimot päästivät +hirmuisen äläkän. Ainoatakaan vartijaa ei ollut saapuviin ja sentähden +leopardinkesyttäjä astahti pari askelta lähemmä, antoi sudelle kovan +iskun kuonolle kädessään olevalla kevyellä bamburuokokepakolla ja +palasi surumielisesti ja anteeksipyytävästi hymyillen jatkamaan +katkennutta ajatustaan, aivan kuin ei olis minkäänlaista keskeytystä +tapahtunut. + +"... katseli kuningas Wallacea, ja kuningas Wallace katseli naista, +ja de Ville näytti tuimalta! Me muut varoitimme Wallacea, mutta siitä +ei ollut apua. Hän nauroi meille, samoin kuin hän nauroi de Villelle +eräänä päivänä, kun hän painoi de Villen pään puurosankoon, koska pieni +ranskalainen tahtoi tapella. + +"De Ville näytti hirveältä — autoin häntä puuron kaapimisessa, mutta +hän oli levollinen kuin kivi eikä uhkaillut lainkaan. Mutta minä näin +hänen silmissään hehkun, minkä olin monesti nähnyt villeillä! pedoilla, +ja vaivauduin antamaan Wallacelle viimeisen varoituksen. Hän nauroi, +mutta senjälkeen hän ei katsellut madame de Villeä yhtä useasti kuin +ennen. + +"Kului monta kuukautta. Mitään ei tapahtunut ja aloin uskoa, että +kysymyksessä oli paljon melua tyhjästä. Olimme parhaillaan Lännessä +ja esiinnyimme Friscossa. Meillä oli silloin iltapäivänäytäntö, ja +avara sirkusteltta oli täynnä naisia ja lapsia, kun saavuin etsimään +Punaista Dennyä, ensimmäistä akrobaattia, joka oli lainannut minulta +kynäveitsen, mutta ei ollut sitä palauttanut. + +"Kulkiessani pukeutumissuojien ohi kurkistin sisälle eräästä +telttakankaan reiästä nähdäkseni, oliko mies siellä. Häntä ei ollut, +mutta aivan edessäni näin trikoihin pukeutuneen kuningas Wallacen, +joka odotti vuoroaan mennäkseen leijonahäkkiin ohjelmanumeroaan +suorittamaan. Hän kuunteli huvitettuna parin trapetsitaiteilijan +riitelyä. Kaikki muutkin pukeutumishuoneessa olevat kuuntelivat +sitä, paitsi de Ville, joka tuijotti Wallacea sammumattoman vihan +tuike silmissään. Wallace ja kaikki muut olivat niin kiintyneinä +riitaveikkoihin, etteivät he panneet merkille de Villen ilmettä eivätkä +sitä, mitä sitten tapahtui. + +"Mutta minä näin sen teltanseinämän reiästä. De Ville otti nenäliinan +taskustaan, oli kuivaavinaan hikeä otsaltaan — oli kuuma päivä — ja +kulki samalla Wallacen ohi tämän selän taitse. Hän ei pysähtynyt, mutta +löyhäytti nenäliinaansa ja asteli suoraan ovelle, missä hän käänsi +päätään ja katsahti pikaisesti taakseen ennen kuin meni ulos. Hänen +katseensa pani minut pelkäämään, sillä se ei ilmaissut ainoastaan +vihaa, vaan voitonriemuakin. + +"De Ville aikoo jäädä väijyksiin, sanoin itselleni, ja hengähdin +totisesti helpotuksesta, kun näin hänen poistuvan ulos sirkusalueen +portista ja nousevan kaupunkiin menevään raitiovaunuun. Muutamaa +minuuttia myöhemmin olin isossa teltassa, missä tapasin Punaisen +Dennyn. Kuningas Wallace oli aloittanut ohjelmanumeronsa ja piti +yleisöä jännityksen vallassa. Hän oli epätavallisen juonikkaalla +tuulella, ja hän ärsytteli leijonia siksi, kunnes ne kaikki karjuivat, +tarkoin sanoen kaikki paitsi vanha Augustus, sillä tämä oli liian vanha +ja lihava ja laiska suuttuakseen mistään. + +"Vihdoin Wallace läimäytti piiskalla vanhaa leijonaa käpälille ja sai +sen asettautumaan asentoon. Vanha Augustus tirkisteli hyväntahtoisesti +ja aukaisi kitansa, ja Wallace työnsi päänsä sinne. Ja sitten leijonan +leuat loksahtivat kiinni — kratsh — silleen." + +Leopardinkesyttäjä hymyili miettivästi, ja hänen silmiinsä syttyi +niiden tavallinen kaukokatseinen ilme. + +"Se oli kuningas Wallacen loppu", jatkoi hän surumielisellä, hillityllä +äänellään. "Kun rauha oli palannut sirkukseen, kumarruin tilaisuuden +tultua haistelemaan Wallacen päätä. Minulta pääsi aivastus." + +"Se... se oli...?" kysyin kiihkeästi. + +"Nuuskaa — jota de Ville oli heittänyt hänen hiuksiinsa pukuhuoneessa. +Vanha Augustus ei tehnyt sitä varsin. Se vain aivasti." + + + + +MIELIPUOLEN KERTOMUS. + + +John Claverhouse oli kuukasvoinen ihminen. Tiedätte, minkä näköisiä +sellaiset ihmiset ovat: heillä on kovasti ulkonevat poskipäät, heidän +leukansa ja otsansa muodostavat ympyrän poskien kanssa, heidän leveä +pallukkanenänsä on joka taholta yhtä etäällä tämän ympyrän kehästä, +litistynyt kasvojen keskipisteeseen kuin taikinapallero kattoon. Siitä +kenties johtui, että inhosin häntä, sillä hän tosiaankin kidutti +silmiäni, ja minusta tuntui siltä, että itse maa kärsi, kun sen piti +kantaa häntä kamarallaan. Äidilläni oli kenties ollut taikauskoisia +houreita kuusta... + +Olipa miten oli, minä vihasin John Claverhousea. En sen tähden, että +hän olisi tehnyt minulle jotakin sellaista, mitä ihmiset sanoisivat +vääryydeksi tai konnankujeeksi. Kaukana siitä. Kyseellinen paha +oli syvällisempää, mutkallisempaa laadultaan, niin pettävää, niin +käsittämätöntä, että sitä ei voi sanoin selittää ja määritellä. Moista +koemme jokainen joskus elämässämme. Näemme ensimmäistä kertaa jonkun +henkilön, jonkun, jonka olemassaolostakaan meillä ei silmänräpäystä +aikaisemmin ollut edes aavistusta, ja sentään sanomme itsellemme +kohta tavatessa: "Tuosta miehestä minä en pidä!" Minkä tähden emme +pidä hänestä? Oi, emme tiedä, minkä tähden, tiedämme vain, ettemme... +Vastenmielisyytemme on herännyt, siinä kaikki. Niin oli asian laita +minuun ja John Claverhouseen nähden. + +Mitä oikeutta sellaisella ihmisellä on olla onnellinen? Mutta kuitenkin +hän oli optimisti. Hän oli aina iloinen, ja hänen naurunsa oli aina +herkässä. Kaikki oli niin all right siitä kirotusta miehestä. Oi, miten +hänen ilonsa minua raivostutti. Se, että muut nauroivat, ei häirinnyt +minua. Olipa itsellänikin tapana nauraa — kunnes kohtasin John +Claverhousen. + +Mutta hänen naurunsa! Se ärsytti minua, hullaannutti minua pahemmin +kuin mikään muu seikka auringon alla. Se vainosi minua, tarrasi +kiinni minuun eikä tahtonut päästää minua rauhaan. Se oli mahtavaa +Gargantua-naurua. Valvoinpa tai nukuinpa, aina se oli kimpussani ja +raastoi ja repi sydänhermojani kuin summaton riivinrauta. Päivän +sarastaessa se kajahteli korviini niityiltä suloisia aamu-uniani +häiritäkseen. Ahdistavassa keskipäivän kuumuudessa, kun kasvit +nuokkuivat ja linnut pakenivat metsän syvimpiin uumeniin ja koko +luonto oli horroksissa, hänen hahatuksensa ja hihityksensä linkoutui +taivaalle auringon uhmaksi. Ja keskiyön pimeässä sen kuuli yksinäisiltä +teiltä, kun hän matkasi kotiin kaupungista, hänen sietämättömän +naurunhohotuksensa, ja se herätti minut unesta kiemurtelemaan +vuoteessani ja pusertamaan kynnet kämmeniini. + +Hiivin salaa ulos yöllä ja päästin hänen karjansa hänen pelloilleen, +ja aamulla kuulin hänen raikuvan naurunsa, kun hän ajeli elukoita +pois. "Eihän se mitään", sanoi hän, "ei sovi vihoitella viattomille +luontokappale-raukoille siitä, että ne pyrkivät paremmille laitumille." + +Hänellä oli koira, jota hän nimitti Marsiksi, iso, mainio eläin, +puoleksi hirvikoira, puoleksi verikoira. Mars oli hänen suuri +ihastuksensa, ja hän ja se olivat siinä yksissä. Mutta minä odotin +aikani, ja eräänä päivänä vihdoin houkuttelin koiran pois kotosalta +ja tein siitä lopun strykniinillä ja häränlihalla. Tapaus ei lainkaan +vaikuttanut John Claverhouseen. Hän nauroi yhtä sydämellisesti ja +useasti kuin ennenkin, ja hänen kasvonsa olivat yhtä täyskuumaiset kuin +olivat aina olleet. + +Silloin panin hänen heinäsuovansa ja latonsa palamaan. Mutta seuraavana +aamuna — oli silloin sunnuntai — hän lähti aivan iloisena ja hilpeänä +jonnekin. + +"Minne matkalla?" kysyin, kun hän kulki ohitseni tiellä. + +"Forellin pyyntiin", sanoi hän, ja hänen kasvonsa loistivat kuin täysi +kuu. "Minä olen hullaantunut forelleihin." + +Voiko enää ajatella mahdottomampaa ihmistä! Koko hänen heinäsatonsa +oli mennyt savuna ilmaan hänen suoviensa ja latonsa palaessa. +Tiesin, ettei hänellä ollut vakuutusta. Ja kuitenkin hän meni, +vaikka silmien edessä oli nälänhätä ja ankara talvi, iloisesti +pyydystämään forelleja, ajatelkaahan, siksi, että oli "hullaantunut" +niihin. Jos hänen otsallaan olisi näkynyt pieninkin pilven häive, +tai jos hänen häränkasvonsa olisivat venyneet ja vakavoituneet ja +vähemmän muistuttaneet kuuta, tai jos hän edes yhdenkään kerran olisi +karkoittanut ainaisen hymyn kasvoiltaan, olisin varmasti voinut antaa +anteeksi hänelle sen, että hän oli olemassa. Mutta onnettomuus vain +teki hänet entistä iloisemmaksi. + +Herjasin häntä. Hän katseli minua kasvoillaan tylsä ja hymyilevä +hämmästys. + +"Pitäisikö minun tapella kanssanne? Miksikä niin?" kysyi hän hitaasti. +Ja sitten hän nauroi. "Miten lystikäs te olettekaan! Hi-hi-hi! Saatatte +minut hengiltä! Ha-ha-ha! Hi-hi-hi!" + +Mitä tehdä? Se oli sietämätöntä. Kaikkien pyhien nimessä, miten häntä +vihasinkaan! Entä hänen nimensä sitten — Claverhouse! Moinen nimi! +Mites mieletön nimi! Claverhouse! Taivasten tekijä, miksi hänen nimensä +oli Claverhouse? Utelin sitä utelemistani itseltäni. Minulla ei olisi +ollut mitään sitä vastaan, että hänen nimensä olisi ollut Smith tai +Brown tai Jones — mutta Claverhouse! Arvostelkaa itse. Toistelkaa +sitä itseksenne — Claverhouse! Kuulettehan, miten naurettava se on — +Claverhouse! Onko ihmisellä, jolla on sellainen nimi, oikeutta elää: +Kysynpä! "Ei", vastaatte. Ja minäkin sanon: Ei! + +Mutta minulle johtui mieleen hänen kiinnityslainansa. Tiesin, ettei hän +kykenisi maksamaan sen korkoja nyt, kun hänen heinänsä ja latonsa olivat +tuhoutuneet. Toimitin sentähden niin, että kiinnitys joutui ovelan, +vaiteliaan ja kovakätisen koronkiskurin haltuun. Minä pysyin salassa, +mutta joudutin tämän välikäden avulla tuomioistuimen päätöstä, mikä +julisti hänet menettäneeksi lunastusoikeuden kiinnitettyyn tilaansa, +ja John Claverhousen piti joidenkuiden päiväin kuluttua — niitä ei +totisesti suotu hänelle enempää kuin lain määräämät — joutua maantielle +karjoineen ja kamppeineen. Menin katsomaan, miten hän suhtautui +seikkaan, sillä hän oli asunut taloaan lähes kaksikymmentä vuotta. +Mutta hänen mulkosilmänsä loistivat, ja hänen kasvonsa hohtivat kuin +täysi kuu. + +"Ha-ha-ha!" nauroi hän. "Totisesti on nuorin poikani lystillinen +tenava! Oletteko moista milloinkaan kuullut? Kuunnelkaahan! Pojan +leikitellessä pikirannassa hiekkatörmästä luhistui kappale ja +pärskäytti veteen pudotessaan hänet läpimäräksi. 'Isä!' huusi tenava. +'Iso, iso kala huitaisi pyrstöllään ja kasteli minut...'" + +Hän vaikeni ja odotti, että yhtyisin hänen helvetilliseen hilpeyteensä. + +"Minä en tapauksessa näe mitään nauramista", sanoin väsyneesti, ja +tiedän näyttäneeni happamelta. + +Hän silmäili minua hämmästyneenä, ja sitten syttyi se kirottu hohde +jälleen, jota jo olen kuvannut, hänen kasvoillensa, ja ne loistivat +lempeästi ja lämpöisesti kuin kesäinen kuu, ja samalla hän nauroi: +"Ha-ha-ha! Sepä somaa! Ettekö näe...? Hi-hi-hi! Ha-ha-ha! Se veikkonen +ei näe...! Kuulkaahan siis! Iso kala..." + +Mutta minä tein täyskäännöksen ja marssin tieheni. Mitta oli täyttynyt. +En kestänyt kauempaa. Tästä piti tulla loppu, ajattelin. Kirottu +ihminen! Maailman oli päästävä hänestä. Ja mäkeä noustessani kuulin +kuinka hänen hirviömäinen naurunsa kajahteli taivaan pilvissä. + +Voin kerskata tekeväni kaiken säällisesti ja kunnolla, ja kun päätin +surmata John Claverhousen, päätin tehdä sen tavalla, jota minun ei +tarvitsisi jälkeenpäin ajatellessani hävetä. Inhoan hutiloimista ja +vihaan raakuutta. Jo pelkkä ihmisen nyrkillä-lyöminen on minusta +vastenmielistä — hyi! Se on ällöttävää. Minun oli siis mahdotonta ampua +tai pistää kuoliaaksi John Claverhousea — oi sitä nimeä! Enkä tahtonut +suorittaa tekoani ainoastaan kauniisti ja taiteellisesti, vaan myös +sellaisella tavalla, ettei minuun voinut langeta epäluulon häivettäkään. + +Siinä tarkoituksessa hieroskelin nerokyhmyjäni, ja viikon herkeämättä +asiaa haudottuani minulla oli suunnitelma kypsänä. Sitten tuumasta +toimeen. Ostin viisi kuukautta vanhan vesikoirarotuisen nartun ja +ryhdyin sitä kaikella tarmollani harjoittamaan. Jos joku olisi +vakoillut minua, hän olisi nähnyt, että tämä harjoitus tarkoitti yhtä +ainoata seikkaa — noutamista. Opetin koiran, jonka ristin Bellonaksi, +noutamaan kepakoita, joita heittelin veteen, enkä ainoastaan noutamaan, +vaan myöskin tekemään sen silmänräpäyksessä, niitä pureskelematta +tai niillä leikittelemättä. Pääasia oli, ettei se antanut minkään +pidättää itseään, vaan nouti kepakon mahdollisimman nopeasti. Otin +tavakseni juosta pakosalle ja antaa koiran ajaa itseäni takaa keppi +suussa, kunnes sa saavutti minut. Se oli terhakka koira, ja se antautui +leikkiin sellaisella innolla, että pian saatoin olla tyytyväinen. + +Sitten lahjoitin sen John Claverhouselle ensimmäisessä sopivassa +tilaisuudessa. Tiesin totisesti mitä tein, sillä tunsin hänen pikku +heikkoutensa, pienen salaisen synnin, johon hän säännöllisesti ja +parantumattomasti teki itsensä syypääksi. + +"Ei", sanoi hän, kun panin koiran talutusnuoran pään hänen käteensä, +"ei, ette varmaankaan tarkoita totta?" Hänen kirotut kuukasvonsa +töllistelivät ja virnistelivät täydessä pyöreydessään. + +"Minä... minä olen melkein ajatellut, ettette pidä minusta", selitti +hän. "Ajatelkaahan, miten hassusti saattaa erehtyä!" Ja hän nauroi +sille seikalle tikahtuakseen. + +"Mikäs tämän nimi onkaan?" sai hän kysytyksi naurunpurskahdustensa +lomassa. + +"Bellona", sanoin. + +"Hi-hi-hi!" hihitti hän. "Sepä lystikäs nimi!" + +Purin hampaitani, sillä hänen iloisuutensa ärsytti minua, ja sähähdin +niiden lomasta: "Se on Marsin juoksutovereita, kuten tiedätte." + +Silloin alkoi täyskuun hohde levitä hänen kasvoilleen, ja hän huudahti: +"Se oli minun entinen koirani. Noo, tämä on siis leskenä nyt. Ha-ha-ha! +Hi-hi-hi!" räjähteli hän minua kohden, ja minä tein täyskäännöksen ja +kiiruhdin juoksujalkaa matkoihini mäkeä ylös. + +Viikko vieri, ja lauantai-iltana sanoin hänelle: "Taidatte muuttaa +maanantaina?" + +Hän nyökkäsi ja virnisteli. + +"Siispä teillä ei enää ole tilaisuutta saada juhla-ateriaa forelleista, +joihin olette niin 'hullaantunut'." + +Hän ei tajunnut sanojeni ivaa. "Oi, mene ja tiedä", hihitti hän. +"Pistäydynpä aamulla joelle ja yritän oikein kovilla paukuilla." + +Silloin olin kaksin verroin varma asiastani, ja palasin kotiin +ihastuksesta suunniltani. + +Varhain seuraavana aamuna näin hänen kulkevan ohi verkko ja säkki +käsivarrella, ja Bellona juoksi hänen kantapäissään. Tiesin, minne +hän oli menossa, ja kiersin niityn poikki taloni taitse ja kapusin +pensasviidakon läpi vuoren laelle. Pysyttelin tarkasti näkymättömissä +ja kuljin harjannetta myöten pari peninkulmaa vuoren pengermälle, missä +paikkakuntamme pikku joki muodostaa putouksen ja sitten pitää pienen +hengähdyshetken leveässä ja tyynessä lammikossa keskellä kallioita. +Siinä oli näytelmän paikka! Istuuduin rinteelle, mistä saatoin nähdä +kaiken, mitä tapahtui joella, ja sytytin piippuni. + +Muutaman minuutin kuluttua John Claverhouse ilmestyi jokirantaan. +Bellona juoksi hänen vierellään, ja kumpikin oli oikein innoissaan, +ja nartun lyhyet, kimeät haukahdukset sekaantuivat miehen syviin +rintaääniin. Suvannolle saavuttuaan hän viskasi verkon ja säkin +maahan ja otti housuntaskustaan jonkin esineen, mikä näytti isolta, +paksulta kynttilältä. Mutta tiesin, että se oli dynamiittipötky, sillä +hän pyydysti forelleja dynamiitilla. Hän kietoi tiukasti dynamiitin +ympärille palttinasuikaleen ja kiinnitti sytytyslangan. Sitten hän +sytytti langan ja heitti helvetinkoneen suvantoon. + +Salamana Bellona seurasi sitä veteen. Teki mieleni huikata ilosta. +Claverhouse kutsui narttua takaisin, mutta tuloksetta. Hän pommitti +sitä peltipurkeilla ja pikku kivillä, mutta koira ui siksi, kunnes +sai dynamiittipötkyn suuhunsa; silloin se kääntyi uimaan rannalle. +Nyt vasta Claverhouse havaitsi vaaran uhan ja alkoi juosta. Kuten +olin aavistanut ja suunnitellut, kiipesi koira rantaäyräälle ja +karkasi miehen jäljestä. Oi, se oli totisesti suurenmoista! Suvanto +oli kuten sanottu vuorenpengermän alla. Pengermän ylä- ja alapuolella +saattoi päästä joen yli porraskiviä myöten. Claverhouse ja Bellona +juoksivat kehää, ylös alas ja kiviä pitkin. En ollut osannut uskoa, +että niin kömpelö mies kykenisi juoksemaan niin nopeasti. Mutta hän +juoksi, Bellona takanaan, hetki hetkeltä lähempänä. Juuri siinä +silmänräpäyksessä, jona koira tavoitti henkensä edestä pakenevan miehen +ja työnsi kuononsa tämän polventaipeeseen, välähti äkkiä salama, +tuprahti savupilvi ja jymähti hirvittävä pamaus, ja sillä kohtaa, missä +mies ja koira olivat olleet vilausta aikaisemmin, ei näkynyt enää muuta +kuin iso maakuoppa. + + * * * * * + +"Saanut surmansa laittomalla kalastusretkellä sattuneessa +onnettomuudessa." + +Niin kuului ruumiintarkastuskunnan lausunto, ja sentähden saatan +kerskata ottaneeni John Claverhousen hengiltä sievällä, hienolla ja +taiteellisella tavalla. Koko jutussa ei tapahtunut minkäänlaista +hutilointia, raakuutta eikä mitään häpeällistä. Milloinkaan enää ei +hänen helvetillinen naurunsa kaiuta vuoria, eikä minun enää milloinkaan +tarvitse kärsiä hänen kuukasvojensa näkemisestä. Päiväni ovat nyt +rauhallisia, ja nukun erinomaisesti öisin. + + + + +VARJO JA VALO. + + +Menneisyyttä muistellessani käsitän, miten merkillinen se ystävyys +oli. Lloyd Inwood oli pitkä, solakka ja jalorakenteinen, joustava +ja tumma. Paul Tichlorne oli pitkä, solakka ja jalorakenteinen, +joustava ja vaalea. Toinen oli toisen vastine kaiken muun paitsi värin +puolesta. Lloydin silmät olivat mustat, Paulin siniset. Voimakasten +mielenliikutusten hetkinä veri väritti Lloydin kasvot oliivinruskeiksi, +mutta Paulin purppuranpunaisiksi. Lukuunottamatta tätä värieroa he +olivat yhtä samanlaisia kuin kaksi marjaa. Kumpikin oli kiihkeä, kykeni +äärimmäiseen voimanponnistukseen ja kestävyydenkoetukseen, ja molemmat +elivät samoissa hurmiomielialoissa. + +Mutta tähän merkilliseen ystävyysliittoon kuulu kolmaskin henkilö, +ja se kolmas oli lyhytkasvuinen, lihava, vanttera ja laiska, ja +se olin minä, häpeä sanoa. Paul ja Lloyd tuntuivat olevan luodut +toistensa kilpaveikoiksi ja minä rauhanrakentajaksi heidän välilleen. +Kasvoimme yksissä kaikki kolme, ja hyvin useasti olen kestänyt omissa +nahoissani kiukkuiset iskut, mitkä toinen heistä tarkoitti toiselleen. +He kilpailivat aina, koettivat voittaa toinen toisensa ja kun he +joutuivat sellaiseen taisteluun, ei heidän voimanponnistuksillaan ja +intohimoisella kiihkeydellään ollut ollenkaan rajoja. + +Tämä ankara kilpailu vallitsi sekä heidän opinnoitaan että leikkejään. +Jos Paul opetteli ulkoa "Marmionista" laulun, opetteli Lloyd +kaksi, Paul sitten kolme, Lloyd neljä, kunnes kumpikin osasi koko +runoelman ulkoa. Muistan erään uimarannassa sattuneen tapauksen, +mikä traagillisesti selittää heidän keskinäistä elämänkamppailuaan. +Meillä pojilla oli tapana leikkiä sukeltelemalla kymmenen' jalkaa +syvän lammikon pohjalle ja pidellä kiinni siellä olevista puunjuurista +nähdäksemme, kuka kykeni kauimmin pysyttelemään veden alla. Paul ja +Lloyd saatiin yllytetyiksi sukeltamaan yht'aikaa. Kun näin heidän +tiukan päättäväisten kasvojensa katoavan veteen, minut valtasi aavistus +jostakin kauheasta. Hetket kuluivat, vesirenkaat häipyivät, lammikon +pinta sileni karehtimattomaksi, mutta mustaa tai kullanheleätä päätä +ei ilmaantunut henkeä vetämään. Me rannalla olijat rupesimme käymään +levottomiksi. Kauimmin henkeään pidättelemään kyenneen pojan pisin +saavutus oli sivuutettu, mutta vieläkään ei mitään näkynyt. Hitaasti +kohoilevat ilmakuplat osoittivat, että heidän keuhkonsa tyhjenivät +ilmasta, mutta sitten ei noussut ilmakupliakaan. Jok'ainoa sekunti kävi +loputtomaksi, ja kykenemättä enää sietämään jännitystä hyppäsin veteen. + +Löysin heidät pohjasta tiukasti juuriin tarranneina: heidän +päittensä väliä oli vajaa jalka, ja kummankin silmät olivat selki +selällään, toinen tuijotti toista herkeämättä. He kärsivät kauheasti, +vääntelehtivät ja kiemurtelivat vapaaehtoisen tukehtumisensa tuskissa, +sillä kumpikaan ei tahtonut antaa perään ja tunnustaa hävinneensä. +Koetin pakottaa Paulia hellittämään juuresta, mutta hän teki hurjaa +vastarintaa. En jaksanut pidättää kauemmin henkeäni ja palasin pinnalle +hirveästi hädissäni. Selitin nopeasti tilanteen, ja puolikymmentä +meistä sukelsi pohjaan ja tempasi heidät väkisin irti. Kun saimme +heidät vedestä, oli kumpikin tajutonna, ja vasta uutteran pyörittelyn, +hivuttelun ja hieronnan jälkeen saimme heidät virkoamaan. He olisivat +hukkuneet, ellei heitä olisi pelastettu. + +Kun Paul Tichlorne pääsi korkeakouluun, luultiin yleisesti, että hän +ryhtyisi opiskelemaan valtiotiedettä. Lloyd Inwood, joka kirjoittautui +korkeakouluun yht'aikaa, valitsi saman alan. Mutta Paulilla oli koko +ajan ollut salaisena suunnitelmana ruveta opiskelemaan luonnontieteitä, +erikoisesti kemiaa, ja viimehetkessä hän muutti alaa. Vaikka Lloyd +jo oli tehnyt työsuunnitelman lukuvuotta varten ja aloittanut +valtiotieteen luentojen kuuntelemisen, hän seurasi heti Paulin +esimerkkiä ja antautui tutkimaan luonnontieteitä, pääaineenaan kemia. +Heidän kilvoittelunsa tuli pian tunnetuksi koko korkeakoulussa. Toinen +kannusti toista, ja he tunkeutuivat syvemmälle kemian ongelmiin +kuin ainoakaan ylioppilas ennen heitä — niin syvälle, että he jo +ennen loppututkintoansa olisivat kyenneet panemaan pussiin opiston +kaikki kemian professorit ja dosentit lukuunottamatta Moss-"ukkoa", +kemiallisen osaston dekaanusta, ja tämänkin he monta kertaa saattoivat +tiukalle. Lloyd keksi hämähäkkisyövän "kuolemanbasillin", ja tämä +keksintö ja hänen syankalium-kokeensa taudin parantamiseksi tekivät +hänet ja hänen yliopistonsa kuuluisaksi kautta koko maailman; eikä +Paul jäänyt hiuksenkaan vertaa jälkeen, kun hänen kokeilujen tietä +onnistui valmistaa hyytelömäisiä epäorgaanisia yhtymiä, joissa +tapahtui amoebamaisia liikuntoja, ja kun hän loi uutta valaistusta +hedelmöittymisprosesseihin hämmästyttävillä kokeillaan, joita hän teki +kloornatriumilla ja magneesia-Iiuoksilla sekä meriorganismien alimmilla +muodoilla. + +Heidän ylioppilasaikanaan sentään, silloin, kun he olivat kiihkeimmin +syventyneinä orgaanisen kemian ongelmiin, tapahtui Doris van +Benshotenin tulo heidän elämäänsä. Lloyd tapasi hänet ensin, mutta +ennen kuin vuorokausi oli ennättänyt kulua umpeen, Paulkin hankkiutui +tytön tuttavaksi. He luonnollisesti rakastuivat häneen, ja hänestä tuli +se ainoa arvo, mikä heille teki elämän elämäksi. He palvoivat häntä +yhtä kiihkeästi ja hehkuvasti, ja heidän kamppailunsa tytöstä kävi niin +ankaraksi, että koko ylioppilaskunta löi suuria vetoja lopputuloksesta. +Itse Moss-"ukko" lankesi eräänä päivänä, sen jälkeen kuin Paul hänen +yksityislaboratoriossaan oli aivan odottamatta purkanut tunteitaan, +syntiin ja löi kuukauden palkastaan vetoa siitä, että Paulista tulisi +Doris van Benshotenin mies. + +Vihdoin tyttö ratkaisi ongelman omalla tavallaan, Paulia ja Lloydia +lukuunottamatta kaikkien tyytyväisyydeksi. Hän saattoi heidät yksiin +ja sanoi, ettei hän tosiaankaan kyennyt valitsemaan heidän välillään, +koska hän piti yhtä paljon kummastakin, ja koska moniavioisuus ei ollut +sallittua Yhdysvalloissa, hänen valitettavasti täytyi luopua kunniasta +ja onnesta mennä naimisiin jommankumman kanssa. Kumpikin nuorukainen +syytti toistaan tästä asian surkeasta lopusta, ja heidän keskinäinen +katkeruutensa kiihtyi entisestään. + +Mutta pian tuli käännekohta. Loppu alkoi minun kodissani, sen +jälkeen kuin he olivat päässeet yliopistosta ja kadonneet maailman +näköpiiristä. Kumpikin oli varakas, eikä heillä ollut erikoista halua +eikä lainkaan pakkoa antautua opettajiksi. Minun ystävyyteni ja +heidän keskinäinen vihollisuutensa liitti heitä tavallaan toisiinsa. +He kävivät luonani sangen usein ja karttoivat äärimmäisen tarkasti +yht'aikaista vierailua, mutta olihan ehdotonta, että he ennemmin tai +myöhemmin kohtaisivat toisensa kodissani. + +Sinä päivänä, minkä vielä niin hyvin muistan, Paul Tichlorne oli +koko aamupäivän istunut työhuoneessani syventyneenä lukemaan +erästä tieteellistä aikakauskirjaa. Minä saatoin siis olla omissa +harrastuksissani ja olin parhaillaan ruusujeni parissa, kun Lloyd +Inwood saapui. Leikkelin, karsin ja kiinnittelin köynnöskasveja +parvekkeellani suu täynnä nauloja, ja Lloyd autteli askareitani; +silloin johduimme puhelemaan näkymättömien olentojen salaperäisestä +suvusta, niistä ihmeellisistä, vaeltelevista olennoista, joita vielä +elää saduissa. Lloyd innostui ja puhui hermostuneella, iskevällä +tavallaan ja oli pian pohtimassa näkymättömyyden fyysillisiä +mahdollisuuksia. Absoluuttisen mustaa esinettä, väitti hän, olisi +tarkimmankin näkökyvyn mahdoton erottaa. + +"Väri on aistimus", sanoi hän. "Sillä ei ole mitään objektiivista +todellisuusvastinetta. Valotta emme näe värejä emmekä itse esineitä. +Kaikki esineet ovat mustia pimeässä, ja pimeässä on mahdoton nähdä +niitä. Ellei valo kohtaa niitä, ei niistä heijastu valoa silmään, +eikä meillä niin muodoin ole minkäänlaista näkötodistusta niiden +olemassaolosta." + +"Mutta näemmehän mustat esineet päivänvalossa", väitin siihen. + +"Aivan niin", jatkoi hän innokkaasti. "Ja se tapahtuu siksi, etteivät +ne ole absoluuttisen mustia. Jos ne olisivat ihan mustia, absoluuttisen +mustia niin sanoakseni, emme kykenisi niitä näkemään — emme +tuhannenkaan auringon valossa. Väitän, että on mahdollista oikeista, +sopivalla tavalla yhdistetyistä väriaineista valmistaa absoluuttisen +musta väri, mikä tekee kaiken sillä sivellyn näkymättömäksi." + +"Sepä olisi merkillinen keksintö", sanoin välinpitämättömästi, sillä +koko asia tuntui minusta liian mielikuvitukselliselta, jotta sitä olisi +voinut pitää muuna kuin ajatusleikkinä. + +"Merkillinen!" Lloyd löi minua olalle. "Totisesti merkillinen. Niin, +poikaseni, jos sivelisin itseni sellaisella värillä, ei se merkitsisi +vähempää kuin koko maailman herruuden saavuttamista. Kuningasten +ja hovien salaisuudet olisivat minun, samoin diplomaattien ja +politikoitsijain juonet, pörssipelaajain keinottelut, trustien ja +syndikaattien suunnitelmat. Voisin tunnustella kaiken ja kaikkien +valtimoa ja tulla maailman mahtavimmaksi voimaksi. Ja minä..." Hän +keskeytti äkkiä ja lisäsi sitten: "Niin, olenpa jo aloittanut +kokeiluni, ja uskallan sanoa päässeeni niissä sangen pitkälle." + +Avoimelta eteisenovelta kajahtava nauru pani meidät hätkähtämään. Paul +Tichlorne seisoi siellä pilkallinen hymy huulillaan. + +"Sinä unohdat, rakas Lloyd...", sanoi hän. + +"Minkä niin?" + +"Sinä unohdat", jatkoi Paul, "niin, sinä unohdat varjon." + +Näin Lloydin kasvojen venähtävän, mutta hän vastasi ivallisesti: +"Voinhan käyttää auringonsuojaa." Sitten hän käännähti äkkiä tiukasti +Paulia kohden. "Kuule, Paul, älä sekaannu tähän asiaan, jos käsität +mitä rauhaasi sopii." + +Yhteenotto tuntui olevan tulossa, mutta Paul nauroi hyvätuulisesti. +"En tahdo sormellanikaan nykäistä hassuja väriaineitasi. Vaikka +onnistuisitkin herkkämielisissä toiveissasi, tulee varjo aina olemaan +kompastuksenasi. Siitä et voi päästä eroon. Minä käännyn aivan +päinvastaiselle taholle. Panenpa päämääräkseni varjon hävittämisen..." + +"Läpikuultavuus!" huudahti Lloyd kohta. "Sitä on mahdoton aikaansaada." + +"Niin, luonnollisesti mahdoton!" Paul kohautti olkapäitään ja poistui +pitkin ruusukäytävää. + +Se oli alkuna. Kumpikin ryhtyi ongelmansa selvittämiseen sillä +hirvittävällä tarmolla, mistä he olivat tunnettuja, ja sellaisella +kiukulla ja katkeruudella, mikä pani minut pelkäämään, että jompikumpi +heistä onnistuisi. Molemmat luottivat minuun täydellisesti, ja niinä +pitkinä kokeilujen viikkoina, mitkä nyt seurasivat, olin kummankin +uskottuna, kuulin heidän teoriansa ja näin heidän kokeensa. + +Lloyd Inwood virkisti itseään omituisella tavalla, kun ruumiillinen ja +sielullinen jännitys kävi sietämättömäksi pitkällisen ja yhtämittaisen +työn jälkeen. Hän meni nyrkkeilykilpailuihin. Juuri eräässä sellaisessa +raa'assa esityksessä, johon hän oli laahannut minut toverikseen +saadakseen puhua uusimmista saavutuksistaan, hänen teoriansa sai +vakuuttavan vahvistuksen. + +"Näetkö tuon miehen, jolla on punainen poskiparta?" kysyi hän osoittaen +ottelupiirin toiselle puolelle, viidennelle tuoliriville. "Ja näetkö +hänen lähimmän naapurinsa, miehen, jolla on valkoinen hattu? Miehestä +toiseen on pitkä matka, eikö olekin?" + +"On toki", vastasin katseltuani. "Heidän välillään on tyhjä paikka." + +Hän kumartui puoleeni ja puhui vakavasti. "Punapartaisen ja +valkohattuisen miehen välillä istuu Ben Wasson. Olet kuullut minulta +hänestä. Hän on maan etevin kevyen sarjan nyrkkeilijä. Hän on +karibineekeri, täysverinen, mustin mies koko Yhdysvalloissa. Hänellä on +yllä musta takki, mikä on napitettu leukaa myöten. Näin hänen tulevan +ja istuutuvan tuolle paikalle. Kohta kun hän istuutui, hän katosi. +Katsele oikein tarkasti: hän kenties liikuttaa suutaan." + +Tahdoin mennä piirin toiselle puolelle tarkistamaan Lloydin väitettä, +mutta hän pidätti minua. "Odota", sanoi hän. + +Odotin ja tähysin ja näin punapartaisen miehen kääntävän päätään kuin +puhuakseen tyhjälle tuolille, ja tältä tyhjältä paikalta erotin nyt +silmäparin liikahtelevat valkuaiset ja kahden hammasrivin valkoiset +kaksois-kuunsirpit sekä silmänräpäyksen ajan neekerinkasvot. Mutta +kun neekeri lakkasi hymyilemästä, hän lakkasi näkymästäkin, ja hänen +tuolinsa tuntui yhtä tyhjältä kuin hetkistä aikaisemmin. + +"Jos hän olisi aivan musta, saattaisit istua hänen vieressään häntä +näkemättä", sanoi Lloyd, ja tunnustan, että tämä esimerkki saattoi +minut melkein vakuutetuksi siitä. + +Kävin sitten useita kertoja Lloydin laboratoriossa ja tapasin hänet +aina syventyneenä absoluuttisen mustan luomista tarkoittaviin +kokeiluihinsa. Hänen kokeensa käsittivät kaikki mahdolliset väriaineet, +esim. kimröökin, tervat, hiiltyneet kasviaineet, öljyjen ja rasvojen +noen ja kaikki mahdolliset animaaliset aineet. + +"Valkea valo on muodostunut seitsemästä perusväristä", sanoi +hän. "Mutta sellaisenaan se on näkymätöntä. Ainoastaan esineistä +heijastumalla se tulee näkyväksi. Ja ainoastaan heijastuva osa tulee +näkyväksi. Tässä esimerkiksi on sininen nuuskarasia. Valkoinen valo +kohtaa sen, ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki värit, joista +se on kokoonpantu, sammuvat — violetti, indigo, vihreä, keltainen, +oranssinväri ja punainen. Sininen on vain poikkeuksena. Se ei sammu, se +heijastuu. Sentähden tämä nuuskarasia näyttää meistä siniseltä. Emme +näe muita värejä, koska ne ovat sammuneina. Näemme ainoastaan sinisen. +Samasta syystä ruoho on vihreätä. Valkoisen valon vihreät väriaallot +kohtaavat silmämme." + +"Kun maalaamme talomme, emme peitä niitä värillä", sanoi hän minulle +eräällä toisella kerralla. "Oikeastaan panemme niihin määrättyjä +aineita, joilla on sellainen ominaisuus, että ne sammuttavat +valkoisesta valosta kaikki muut värit paitsi sen, minkä tahdomme +taloomme. Kun jokin aine heijastaa kaikki värit silmäämme, tuntuu se +valkoiselta. Kun se sammuttaa kaikki värit, se on musta. Mutta kuten +sanottu meillä ei vielä ole mitään täydellisen mustaa. Kaikkia värejä +ei ole saatu sammumaan. Täydellisen musta on voimakkaassa valossa +absoluuttisen näkymätön. Katsohan tätä esimerkiksi." + +Hän osoitti palettia, mikä oli hänen työpöydällään. Sille oli sivelty +moninaisia mustien väriaineiden vivahduksia. Erittäinkin erästä tuskin +kykenin erottamaan. Se sai silmissäni aikaan sekavan aistimuksen; +hieroin niitä ja katselin uudelleen. + +"Se on", lausui hän juhlallisesti, "mustinta mustaa mitä kukaan +kuolevainen milloinkaan on nähnyt. Mutta odotahan vielä vähän, niin +kyllä saan valmistetuksi niin mustaa mustaa, ettei kukaan kuolevainen +voi sitä katsella — eikä nähdä sitä." + +Toisaalla taas tapasin Paul Tichlornen yhtä kiihkeästi tutkimassa +valon polarisaatio-, taittumis- ja interferenssi-ominaisuuksia, +yksinkertaista ja kaksinkertaista refraktiota sekä kaikkia mahdollisia +orgaanisia yhtymiä. + +"Läpikuultavuutta: sellaista kappaleen tilaa tai ominaisuutta, +että kaikki valosäteet pääsevät kappaleen läpi", sanoi hän +minulle, "sitä minä tavoittelen. Lloyd kompastuu täydellisine +läpikuultamattomuuksineen varjoon. Mutta minä pääsen siitä. +Läpikuultavasta kappaleesta ei lankea varjoa, eikä se heijasta +valo-aaltoja — tarkoitan, että niin on täydellisesti läpikuultavan +kappaleen laita. Jos välttää voimakasta valaistusta, ei sellainen +kappale ainoastaan ole varjoton, vaan se tulee näkymättömäksikin sen +tähden, ettei se lainkaan heijasta valoa." + +Eräällä toisella kerralla seisoimme ikkunan ääressä. Paul +hieroskeli joitakin ikkunalaudalla olevia linssejä. Äkkiä hän sanoi +keskustelussamme tapahtuneen pienen pysähdyksen jälkeen: "Ah, minulta +putosi linssi. Kurkotahan ulos, poika, ja katso, minne se joutui." + +Aioin kurkottaa ulos, mutta peräännyin, sillä satutin otsani. Hieroin +silmäkulmiani, joihin teki kipeätä, ja katselin kysyvästi ja nuhdellen +Paulia, joka nauroi poikamaisen riehakkaasti. + +"No?" sanoi hän. + +"No?" sanoin minä. + +"Miks'et sinä tutki seikkaa?" kysyi hän. + +Ja minä tutkin. Ennen kuin kurkotin päätäni eteenpäin olivat +automaattisesti toimivat aistini sanoneet minulle, ettei ikkunassa +ollut mitään, ettei mikään erottanut minua ulkoilmasta, että +ikkunankehys oli typötyhjä. Ojensin käteni, ja se kosketti kovaan +esineeseen, sileään, kylmään ja tasaiseen, ja tuntoaistini sanoi +minulle vanhasta kokemuksestaan, että siinä oli lasia. Katselin vielä +kerran, mutta en kyennyt näkemään mitään. + +"Valkoista kvartsipitoista hiekkaa", paapatti Paul, "hiilihappoista +soodaa, sammutettua kalkkia, lasisirusia, mangaanihappoista +vetysuperoksidia — siinä sitä on edessäsi, hienointa ranskalaista +levylasia, minkä on valmistanut suuri St. Gobain-yhtiö, maailman +hienoimpain lasien valmistaja, ja tämä on hienointa lasia, mitä yhtiö +milloinkaan on valmistanut. Se maksaa huikean hinnan. Mutta katsohan +sitä. Sinä et kykene näkemään sitä. Sinä et tiedä sitä olevan olemassa, +ennenkuin pusket otsasi siihen. + +"Niin, poikaseni, tämä on vain havainto-opetusta — määrätyistä +sinänsä läpikuultamattomista aineksista saa niitä määrätyllä +tavalla yhdistämällä esineen, mikä on läpikuultava. Mutta moinen +kuuluu epäorgaaniseen kemiaan, väität. Sangen totta. Mutta näillä +jalkaini sijoilla seisten tohdin väittää, että siinä suhteessa saan +orgaanisessa kemiassa tapahtumaan kaikki samat ilmiöt, mitkä esiintyvät +epäorgaanisessa. — Katsohan." + +Hän piti minun ja valon välillä koeputkea, ja panin merkille, että se +sisälsi tummaa tai sakkaista nestettä. Hän kaatoi sisällyksen toiseen +koeputkeen, ja se muuttui melkein heti kimaltelevan kirkkaaksi. + +"Tai katsohan tätä!" Nopeasti, hermostuneesti koeputkivarastoaan +käsitellen hän muutti erään valkoisen liuoksen viininväriseksi ja +erään vaaleankeltaisen liuoksen tummanruskeaksi. Hän asetti palasen +lakmus-paperia happoon, ja se muuttui silmänräpäyksessä punaiseksi; kun +hän asetti sen alkoholiin, se muuttui heti siniseksi. + +"Lakmus-paperi on yhä lakmus-paperia", sanoi hän esitelmä-äänellä. "En +ole muuttanut sitä miksikään muuksi. Mitä minä siis tein? Muutin vain +sen molekyylien järjestystä. Ensin sammutin siitä kaikki muut valon +värit paitsi punaisen, ja sitten sen molekyyli-rakenne muuttui niin, +että punainen ja kaikki muut värit sammuivat sinistä lukuunottamatta. +Ja niin edespäin ad infinitum — äärettömiin asti. Suunnitelmani on +seuraavanlainen." Hän oli hetken vaiti. "Aion etsiä — ja löytää — juuri +ne reagenssit, mitkä elävään organismiin vaikuttaessaan saavat aikaan +vastikään näkemiesi kaltaisia molekyyli-muutoksia. Mutta ne reagenssit, +mitkä keksin ja jollaisia minulla muutoin jo onkin, eivät tee elävää +ruumista siniseksi tai punaiseksi tai mustaksi, vaan ne tekevät sen +läpikuultavaksi. Kaikki valo tulee kulkemaan sen läpi. Se tulee +näkymättömäksi. Siitä ei lankea lainkaan varjoa." + +Joitakuita viikkoja myöhemmin menin metsästämään Paulin kanssa. Hän oli +etukäteen luvannut minulle, että saisin ilon metsästää oikein mainiolla +koiralla — aivanpa ihmeellisimmällä koiralla, millä milloinkaan oli +metsästetty, väitti hän, ja hän toisteli vakuutustaan siksi, kunnes +uteliaisuuteni heräsi. Mutta määräpäivän aamuna petyin, sillä en nähnyt +minkäänlaista koiraa. + +"Minä en saata nähdä sitä", sanoi Paul välinpitämättömästi, ja lähdimme +riistamaille. + +En lainkaan käsittänyt, mitä minulle tapahtui, mutta minulla oli tunto +jostakin uhkaavasta ja vaikeasta sairaudesta. Kaikki hermoni olivat +poissa vireestään, ja päätellen tepposista, joita ne tekivät minulle, +aistimeni olivat aivan epäkunnossa. Kummalliset äänet säikyttivät +minua. Toisinaan kuulin syrjään lakoutuvan heinän kahinaa ja kerran +askelten ääniä kivikolta. + +"Kuulitko mitään, Paul?" kysyin kerran. + +Mutta hän pudisti päätään eikä hiljentänyt kulkuaan. + +Kiivetessäni erään aidan yli kuulin koiran hiljaista, kiihkeätä +vingahtelua, ilmeisesti ainoastaan parin jalan päästä, mutta ympärille +katsellessani en nähnyt mitään. + +Vaivuin maahan, väsyksissä ja vavisten. + +"Paul", sanoin, "on parasta palata kotiin. Pelkäänpä olevani +sairastumaisillani." + +"Tuhmuuksia, poikaseni", vastasi hän. "Auringonpaiste on mennyt päähäsi +kuin viini. Kyllä pian piristyt. Nyt on ihana sää." + +Mutta kulkiessamme kapeata poppelilehto-polkua jokin esine töytäsi +jalkojani vasten, ja horjahdin ollen kaatua. Loin äkkiä tuskallisen +silmäyksen Pauliin. + +"Mikä sinulla on?" kysyi hän. "Kompasteletko sinä omiin jalkoihisi?" + +Puristin suuni kiinni ja laahustin eteenpäin, tosin hyvin ymmällä ja +aivan vakuutettuna siitä, että jokin vaikea ja salaperäinen tauti oli +iskenyt hermoihini. Tähän asti silmäni vielä olivat säilyneet, mutta +kun saavuimme lakeuksille, hämääntyi näkönikin jollakin tavalla. +Kummallisia, moninaisia sateenkaaren värivälähdyksiä alkoi väivähdellä +edessäni tiellä. Minun onnistui säilyttää itsehillintäni siksi, +kunnes moniväriset valovälähdykset olivat karkeloineet ja lepatelleet +vähintään kaksikymmentä sekuntia. Sitten istuuduin maahan, uupuneena ja +vavisten. + +"Minä olen lopussa", läähätin ja panin kädet silmilleni. "Se on noussut +nyt silmiini. Paul, menemme kotiin." + +Mutta Paul nauroi kauan ja äänekkäästi. "En sanonut sinulle! Eikö se +todellakin ole maailman ihmeellisin koira? Noo, mitä arvelet?" + +Hän käännähti hiukan ja alkoi viheltää. Kuulin pehmeitä askelia, +palavissaan olevan eläimen läähätystä ja koiran haukahtelua, minkä +laadusta ei voinut erehtyä. Sitten Paul kumartui ja näytti hyväilevän +tyhjää ilmaa. + +»Kas niin, ojennahan tänne kätesi.» + +Ja hän hieroi kädelläni koiran kylmää kuonoa ja poskia. Se oli aivan +varmasti koira, jolla oli pointerin rakenne ja sileä, lyhyt karva. + +Se riitti, paasin taas pian tolkkuihini ja omaksi herrakseni. Paul +pani koiralle kaulanauhan ja sitoi nenäliinansa sen häntään. Ja sitten +näimme kummia: tyhjä kaulanauha ja liehuva nenäliina laukkasivat pitkin +lakeutta. Merkilliseltä näytti, kun kaulanauha ja nenäliina vartioivat +viiriäisparvea akaasiaviidakossa, aivan hievahtamattomina siihen asti, +kunnes olimme saaneet linnut lentoon. + +Tuon tuostakin koirasta näkyi edellämainitsemiani monivärisiä +valovälähdyksiä. Paul selitti, että ainoastaan niitä hän ei ollut +tullut ottaneeksi lukuun ja ettei niitä hänen luullakseen saanut +millään poistetuksi. + +"Niitä on suuri joukko", sanoi hän, "noita tuollaisia ilmiöitä. Ne +syntyvät siitä, että valo taittuu kivennäis- ja jääkiteihin, sumuun, +sateeseen, vedenpirskeeseen ja sen sellaiseen, ja pelkäänpä, että +ne jäävät veroksi, mikä minun on maksettava läpikuultavuudesta. +Vältyin Lloydin varjolta, mutta sain sen sijaan ristikseni +sateenkaarivälähdykset." + +Pari päivää myöhemmin tunsin kauheata löyhkää Paulin laboratorion +edustalla. Se oli niin voimakasta, että oli helppo keksiä sen lähde +— portaitten yläpäässä oli mätänevä ainejoukko, mikä muistutti +ääripiirteiltään koiraa. + +Paul hämmästyi tutkiessaan löytöäni. Se oli hänen näkymätön koiransa +tai oikeammin sanoen hänen entinen näkymätön koiransa, sillä nyt se oli +aivan näkyväinen, joitakin minuutteja aikaisemmin se oli juoksennellut +ihan terveenä ja ehyenä. Nyt sen pää oli kovan iskun musertama. Se, +että koira oli surmattu, oli jo merkillistä, mutta se, että se oli +mädäntynyt niin pian, oli selittämätöntä. + +"Ne reagenssit, joita siihen ruiskutin, olivat vaarattomia", selitti +Paul. "Mutta ne olivat voimakkaita, ja kuoleman kohdatessa ne näyttävät +saavan aikaan silmänräpäyksellisen hajaantumisen. Merkillistä! Hyvin +merkillistä! No, siispä ei pidä kuolla. Ne eivät lainkaan vahingoita +niin kauan kuin on elossa. Mutta kuka kummahan on lyönyt koiran +kuoliaaksi." + +Se seikka selveni sentään, kun muudan säikähtynyt palvelijatar kertoi, +että Gatter Bedshaw samana aamuna, ainoastaan tunti sitten, oli tullut +raivohulluksi ja pitänyt sitoa kotonaan metsänvartijan tuvalla, missä +hän houraili taistelleensa kiukkuisen ja jättiläiskokoisen eläimen +kanssa Tichlornen niityllä. Hän väitti sitä näkymättömäksi, millainen +muuten lieneekin ollut, nähneensä omin silmin, ett! se oli näkymätön; +hänen vaimonsa ja tyttärensä pudistelivat itkien päätään hänen +kertomukselleen, mutta siitä hän kiihtyi entistä enemmän raivoihinsa ja +puutarhurin ja ajomiehen piti kiristää sideremmejä. + +Paul Tichlorne siis teki itsensä näkymättömyyden salaisuuden herraksi, +mutta Lloyd Inwood ei jäänyt hiuksenkaan leveyden vertaa jälkeen. +Menin hänen luokseen noudattaen hänen kehoitustaan käydä katsomassa, +miten hän oli edistynyt työssään. Hänen laboratorionsa sijaitsi +yksinäisenä keskellä hänen laajoja tiluksiaan. Se oli rakennettu +pienelle viehättävälle aukiolle, mitä ympäröi joka taholta tiheä metsä +ja sinne vei mutkitteleva ja eksyttävä tie. Mutta olin kulkenut sen +tien niin monesti, että tunsin sen jok'ainoan kaistan, ja äimistyinpä +totisesti, kun aukiolle saapuessani en lainkaan nähnyt laboratoriota. +Ihmeellistä, latoa muistuttavaa rakennusta, minkä ainoa savupiippu oli +punaista hiekkakiveä, ei ollut olemassa. Ja näytti siltä, kuin sitä ei +olisi milloinkaan ollutkaan olemassa. Paikalla ei näkynyt raunioita, ei +pirstaleita, ei mitään. + +Aioin kulkea aukion poikki. "Tässä", sanoin itsekseni, "sijaitsi +oven edessä ollut porrasaskelma." Tuskin ne sanat olivat päässeet +huuliltani, kun jalkani sattui johonkin esineeseen, kompastuin +eteenpäin ja löin pääni johonkin, mikä tuntui hyvin oven kaltaiselta. +Koetin kädelläni. Se oli ovi. Löysin ovenrivan ja painoin sitä. Kun ovi +kääntyi saranoissaan, avautui koko laboratorion sisäpuoli näkyviini. +Tervehdin Lloydia, suljin oven ja peräännyin muutamia askeleita +tielle. Kun palasin ja avasin oven, näin kaikki huonekalut ja kaikki +yksityiskohdat sisältä. Se oli totisesti hämmästyttävää, se äkillinen +siirtyminen tyhjästä olemattomuudesta keskelle valoa, muotoja ja värejä. + +"No, mitä arvelet tästä?" kysyi Lloyd ja puristi kättäni. "Maalasin +eilen iltapäivällä ulkopuolen pariin kertaan absoluuttisella mustalla +nähdäkseni, mitä se vaikutti. Miten on otsasi laita? Taisitpa puskea +sen oveen niin että tärähti?" + +"Mitäs turhia", keskeytti hän minun onnitteluni. "Sinä voit tehdä vielä +suuremmat kummat." + +Samalla hän ryhtyi riisuuntumaan, ja seisoessaan sitten apposen +alastomana edessäni hän pani purkin ja pensselin käteeni ja sanoi: "Kas +niin, sivelehän minut nyt ylt'yltäni tällä." + +Se oli öljyistä, kumilakkaa muistuttavaa ainetta, mikä levisi pian ja +helposti iholle ja kuivui kohta. + +"Tämä on vain edeltävä varovaisuuskeino", selitti hän lopetettuani, +"nyt käsille oikea laji." + +Otin toisen purkin, mitä hän osoitti, katselin sen sisällystä, mutta en +nähnyt mitään. + +"Purkki on tyhjä", sanoin. + +"Pistähän siihen sormesi." + +Tottelin ja tunsin jotakin kylmää ja märkää. Kun vedin käteni purkista +ja katselin etusormeani, minkä olin siihen pistänyt, oli sormi +kadoksissa. Liikuttelin sitä, mutta en voinut nähdä mitään. Oli kuin +olisin menettänyt yhden sormistani enkä saanut siitä minkäänlaista +näköaistimusta ennen kuin pidin sitä kattoikkunan kohdalla, jolloin sen +varjo selvästi piirtyi lattiaan. + +Lloyd naureskeli. "Maalaahan nyt ja pidä silmäsi auki." + +Pistin pensselin näennäisen tyhjään purkkiin ja vedin hänelle pitkän +viivan poikki rinnan. Siitä, mihin pensseli koski, katosi elävä liha. +Maalasin hänen oikean jalkansa, ja hänestä tuli yksijalkainen mies, +joka uhmasi kaikkia tasapainolakeja. Pensselin vedolla pensselin vedon +jälkeen, jäsen jäseneltä, maalasin Lloyd Inwoodin olemattomaksi. Se +oli oikein kamalaa työtä, ja olin iloinen, kun pääsin niin pitkälle, +ettei hänestä näkynyt muuta kuin palavat mustat silmät, jotka näyttivät +riippuvan vapaasi ilmassa minkäänlaisitta kannattimitta. + +"Silmiä varten minulla on hienoa vaaratonta liuosta", sanoi hän. "Pieni +ruiske sitä, ja vilahduksessa olen poissa." + +Sen jälkeen kuin hän oli taitavasti ruiskuttanut silmänsä, hän sanoi: +"Nyt minä liikuskelen, ja sinä sanot sitten, minkälaisia aistimuksia +saat." + +"Ensinnäkään en näe sinua", sanoin ja kuuntelin hänen nauruansa, mikä +kajahteli tyhjästä ilmasta. "Luonnollisesti", jatkoin, "et pääse +varjostasi, mutta sehän oli odotettavissakin. Kun kuljet minun ja +jonkin esineen välitse, katoaa esine, mutta sen katoaminen on niin +kummallista ja käsittämätöntä, että minusta tuntuu siltä, kuin silmäni +olisivat hämärryksissä. Kun liikut nopeasti, minulla on hämmentävä +sarja epäselviä näköaistimuksia. Ne koskevat silmiin ja uuvuttavat +aivoja." + +"Onko sinulla muunlaisia tuntoja läsnäolostani?" kysyi hän. + +"On ja ei", vastasin. "Kun olet lähellä minua, minulla on samantapainen +tunne kuin hämärässä makasiinissa, pimeissä käytävissä ja syvissä +kuiluissa. Ja samoin kuin merimiehet tuntevat maan tumman häämötyksen +pimeästä, minä tunnen ruumiistasi häämötyksen. Mutta kaikki on hyvin +muodotonta ja aineetonta." + +Puhelimme kauan sinä viimeisenä iltapäivänä hänen laboratoriossaan, +ja pois lähtiessäni hän puristi näkymättömällä kädellään voimakkaasti +kättäni ja sanoi: "Nyt minä valloitan maailman!" Enkä minä tohtinut +kertoa hänelle, että Paul Tichlorne oli saavuttanut yhtä suuren voiton. + +Kotona minua odotti Paulin kirjelippunen, millä hän pyysi minua +kohta luokseen, ja kello aloitteli yhtä, kun ajoin pyörälläni hänen +talolleen. Paul huusi minua tenniskentältä, ja laskeuduin maahan +ja menin kentälle. Mutta se oli tyhjä. Siellä ällistellessäni osui +tennispallo käsivarteeni, ja käännähtäessäni vingahti korvani sivu +toinen. Ne tuntuivat tulevan minua kohden tyhjästä ilmasta, niitä tuli +tiheästi, tiheästi, aivan satamalla. Mutta kun minuun jo osuneita +palloja alkoi tulla toistamiseen, käsitin, millä kannalla asiat +olivat. Otin mailan, annoin silmäini panna parastaan ja näin silloin +sateenkaarenvärisen välähtelyn, mikä vuoroin syttyi ja sammui ja +liukui pilkin maata. Juoksin sen perästä, ja kun olin antanut sille +puolikymmentä tuntuvaa läimäystä mailallani, kuulin Paulin äänen: + +"Riittää! Riittää! Oi, oi! Älä enää! Sinähän lyöt minua paljaalle +iholle! Oi! Oi-oi-oi! Kyllä minä olen kiltti! Kyllä minä olen +kiltti! Tahdoin vain näyttää sinulle muodonvaihdostani", sanoi Paul +valittavalla äänellä, ja minusta tuntui siltä, että hän hieroi niitä +kohtia, joihin olin häntä lyönyt. + +Muutamaa minuuttia myöhemmin pelasimme tennistä — mutta minä olin +alakynnessä, sillä minulla ei ollut aavistustakaan hänen asemastaan +muulloin kuin sellaisissa tapauksissa, jolloin kaikki näkökulmat +hänen, auringon ja minun välilläni olivat määrätynlaatuiset. Silloin +hän välähteli, mutta ainoastaan silloin. Ja ne välähdykset olivat +kauniimpia kuin sateenkaaren heleintä sinistä, hienointa violettia, +kirkkainta keltaista ja kaikkia mahdollisia välivivahduksia, mitkä +säihkyivät kuin timantit, häikäisivät, hämmensivät. + +Mutta kesken peliämme tunsin äkkiä kylmyyttä, mikä toi mieleen syvät +kuilut ja pimeät luolat, samanlaista kylmyyttä kuin aamulla tuntemani. +Seuraavassa silmänräpäyksessä näin pallon ponnahtavaa keskeltä tyhjää +ilmaa aivan verkon viereltä, ja samassa Paul Tichlorne välähti +sateenkaarimaisesti kahdenkymmenen jalan päässä. Hän ei voinut olin +pallon takaisinlyöjä, ja tuskalliseksi kauhukseni käsitin, että Lloyd +Inwood oli astunut näyttämölle. Tullakseni siitä vakuutetuksi tähyilin +hänen varjoansa ja havaitsinkin sen, muodottoman laikan, mikä oli yhtä +leveä kuin hänen ruumiinsa — aurinko oli aivan keskitaivaalla — ja +liikkui maassa. Muistin hänen uhkauksensa, ja minut valtasi varmuus +siitä, että heidän monivuotinen kilpailunsa nyt huipentuisi kauheaksi +kamppailuksi. + +Huusin varoituksen Paulille ja kuulin kuin villipedon karjahduksen, +mihin vastasi toinen samanlainen. Näin tumman laikan nopeasti liukuvan +pitkin kenttää ja monivärisen loistavan välkkeen yhtä nopeasti liukuvan +sitä kohden, ja sitten valo ja varjo yhtyivät, ja kuulin näkymättömien +iskujen ääniä. Tennisverkko valahti maahan kauhistuneiden silmieni +edessä. Juoksin tappelijain luo ja huusin: + +"Herran tähden...!" + +Mutta heidän yhteenkietoutuneet ruumiinsa sattuivat polviini, ja lensin +kumoon. + +"Pysy syrjässä, poikaseni!" kuulin Lloyd Inwoodin huudon ilmasta. + +Ja sitten huusi Paulin ääni: "Niin, olemme saaneet aivan tarpeeksemme +rauhanhieromisistasi!" + +Heidän äänistään tajusin, että he olivat eronneet. En tietänyt, missä +Paul oli, ja lähestyin sentähden Lloydin varjoa. Mutta toiselta taholta +sain huumaavan iskun leukaani ja kuulin Paulin äänen kiukkuisesti +huutavan: "No, etkö aio pysyä erossa!" + +Sitten he joutuivat jälleen yhteen, ja heidän kovat iskunsa, heidän +voihkeensa ja läähätyksensä sekä välähdysten ja varjon liikkeiden +nopeus osoittivat selvästi kamppailun katkeruutta. + +Huusin apua, ja Gaffer Bedshaw syöksyi kentälle. Kun hän lähestyi, näin +hänen katsovan minua hämmästyneenä, mutta hän töytäsi taistelijoihin +ja singahti suulleen maahan. Epätoivoisesti parkaisten ja huutaen: +"Herra Jumala, minä törmäsin suoraan niihin!" — hän ponnahti pystyyn ja +karkasi hurjaa vauhtia kentältä. + +Minä en kyennyt tekemään mitään ja jäin sentähden istualleni, +voimattomana ja kuin taiottuna. Keskipäivän aurinko paistoi huikaisevan +kirkkaasti tyhjälle tenniskentälle. Ja tämä oli tyhjä. En kyennyt +näkemään mitään muuta kuin varjon ja sateenkaarenvälähdykset, pölyn, +minkä näkymättömät jalat panivat tupruamaan, maan, minkä kovasti +ponnistavat kantapäät myllersivät, ja kentän rautalanka-aitauksen, mikä +mutkistui pari kertaa, kun heidän ruumiinsa paiskautuivat sitä vasten. +Siinä kaikki, ja hetken kuluttua sekin oli lopussa. Ei näkynyt enää +välähdyksiä, ja varjo oli muuttunut pitkäksi ja liikkumattomaksi, ja +minulle muistui mieleen, miten jäykästi heidän pojankasvonsa olivat +tuijottaneet toisiinsa silloin, kun kumpikin oli tarrannut kylmän +lamimikon pohjalla luikerteleviin juuriin. + +Minut löydettiin tuntia myöhemmin. Palvelijani olivat saaneet vihiä +siitä, mitä oli tapahtunut, ja erosivat joukolla talosta. Gaffer +Bedshaw ei toipunut milloinkaan saamastaan toisesta iskusta ja istuu +nykyään mielisairaalassa, parantumattomana. Ihmeellisten keksintöjen +salaisuus sammui Paulin ja Lloydin kanssa, ja kauhunlyömät sukulaiset +antoivat hajoittaa heidän laboratorionsa. Itsestäni tahdon mainita, +etten enää harrasta kemiallisia keksintöjä ja että koko! kyseellisestä +tieteestä kodissani ei saa puhua sanaakaan. Olen jälleen ryhtynyt +ruusujani hoitamaan. Luonnon värit välttävät minulle. + + + + +MILL VALLEYN ÖINEN HIRVIÖ. + + +I. + +Hän oli hyvin levollinen ja tyyni mies, ja hän istui hetkisen muurin +harjalla vakoillen vaaroja, joita saattoi piillä kosteassa pimeydessä. +Mutta hänen kuulonsa luotinuora tapasi vain näkymättömien puiden +lomitse puhaltavan tuulen suhinaa ja huojuvien kuusien oksain kahinaa. +Tuuli kantoi siivillään tiheää sumua, ja vaikk'ei hän saattanutkaan +nähdä sumua, hän tunsi sen kosteuden kasvoillaan, ja muuri, jolla hän +istui, oli märkä. + +Hän oli äänettömästi kiivennyt muurin harjalle ulkopuolelta, ja +äänettömästi hän liukui maahan sen sisäpuolelle. Hän otti taskustaan +sähkölyhdyn, mutta ei käyttänyt sitä. Oli tosin pimeä, mutta hän +ei halunnut valoa. Lyhty kädessä ja sormi sytytinnastalla hän +kulki pimeydessä. Maa tuntui samettisen pehmeältä ja kimmoisalta +hänen jalkainsa alla, sillä sitä peitti kuiva havu-, lehti- ja +multakerrostuma, jota ilmeisesti ei oltu liikutettu vuosikausiin. +Lehvistöt ja oksat hankasivat häntä, mutta oli niin pimeä, ettei hän +kyennyt niitä väistelemään. Pian hän rupesikin kulkemaan käsi eteen +tunnustelemaan ojennettuna, ja monen monesti käsi törmäsi karkeihin +puunrunkoihin. Hän tiesi, että hänen ympärillään oli vain puita, +hän aavisti niitä kohoavan korkealle joka taholla, ja hänellä oli +kummallinen tunne omasta äärettömästä pienuudestaan keskellä mahtavia +runkoja, jotka olivat kallellaan hänen yläpuolellaan ja minä hetkenä +tahansa olisivat voineet musertaa hänet. Edessäpäin oli talo, hän tiesi +sen, ja hän odotti tapaavansa tien tai polun, joka johtaisi sinne. + +Kerran hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi ollut satimessa. Joka +puolella hänen hapuileva kätensä kohtasi puita ja oksia, ja sitten hän +joutui sakeaan pensastiheikköön, josta ei tuntunut lainkaan pääsevän +pois. Silloin hän sytytti varovasti lyhtynsä ja suuntasi sen valon +maahan jalkojensa juurelle. Hän kulki hitaasti ja varovasti ja antoi +lyhtynsä valaista kaikkia esteitä. Hän näki korkearunkoisten puiden +keskellä aukeaman ja kääntyi sitä kohden, sammutti lyhtynsä ja kulki +pitkin kuivaa maanpintaa, jota yläpuolella oleva tiheä lehvistö oli +suojannut tihkuvalta sumulta. Hänellä oli hyvä paikallisvaisto, ja hän +tiesi lähestyvänsä taloa. + +Mutta silloin se tapahtui — se aavistamaton ja odottamaton. Laskiessaan +jalkaansa maahan hän astui jollekin pehmeälle ja elolliselle, mikä +nytkähti hänen ruumiinpainonsa alla ja ponnahti pystyyn. Hän loikkasi +syrjään ja kumartui tehdäkseen uuden loikkauksen, minne tahansa, +jännittyneesti odottaen tuntemattoman hyökkäystä. Hän odotti hetken, +ihmetellen, mikähän kumman otus oli osunut hänen jalkansa alle, sillä +se ei äännähtänytkään eikä edes hievahtanut enää, vaan ilmeisesti +vaani yhtä kiihkeästi kuin hänkin. Jännitys kävi sietämättömäksi. Hän +kohotti lyhtyään, painoi nastaa, katsoi... ja häneltä pääsi kova kauhun +parkaisu. Hän odotti näkevänsä mitä tahansa, säikähtyneen vasikan +tai vuohen tai raivostuneen leijonan, mutta ei sitä, mitä hän näki. +Lyhdyn räikeä, kirkas hohde valaisi hänelle silmänäpäyksellisesti +näyn, jota hän ei olisi unohtanut tuhannessakaan vuodessa — pitkän +ja vaaleaverisen miehen, jolla oli vaalea tukka ja parta ja joka oli +apposen alasti lukuunottamatta pehmeiksi parkittuja mokkasiineja ja +vyötäisverhoa, mikä näytti vuohennahalta. Miehen käsivarret ja jalat +olivat paljaina, samoin hartiat ja suurin osa rintaa. Miehen iho +oli sileä ja karvaton, mutta auringon ja tuulen purema, ja sen alla +liikahtelivat voimakkaat lihakset kuin paksut käärmeet. + +Mutta ei vain tämä, niin odottamatonta kuin se olikin, ollut saattanut +muurin yli tullutta miestä huudahtamaan. Hänen kauhunsa oli aiheuttanut +toisen kasvojen kuvaamattoman hurja ilme, villipedonkiilto inisen +sinisissä silmissä, joita valo tuskin häikäisi, havuneulasia täynnä +oleva tukka ja parta ja toisen peloittava vartalo, joka kyyristyi +heittäytyäkseen hänen kimppuunsa. Hän näki kaiken tämän yhdessä +välähdyksessä, ja hänen huutonsa vielä kestäessä outo olento teki +hyppäyksensä, hän heitti sitä lyhdyllään ja viskautui itse maahan. Hän +tunsi toisen jalkojen törmäävän kylkiluihinsa ja karkasi pystyyn ja +pakoon villimiehen ryskähtäessä raskaasti suulleen pensaikkoon. + +Kun tuli hiljaista, pakenija pysähtyi ja jäi polvilleen odottamaan. +Hän kuuli toisen liikahtelevan, hapuilevan häntä, eikä hän uskaltanut +ilmaista itseään jatkamalla pakoyritystään. Hän tiesi, ett! pensaat +kahisisivat ja että häntä ajettaisiin takaa. Kerran hän veti esille +revolverinsa, mutta pani sen jälleen pois. Hän oli saavuttanut taas +rauhallisuutensa ja toivoi pääsevänsä poistumaan metelittä. Hän kuuli +useasti, miten mies kierteli tiheikössä häntä etsien ja seisahtui +välillä hiljaa kuuntelemaan. Se herätti hänessä mielijohteen. Hänen +toinen kätensä nojasi lahonneeseen puupalaseen. Hän hapuili ensin +ympäristöään pimeässä saadakseen selville, oliko siinä heilahdustilaa +kädelle, otti sitten puupalasen maasta ja heitti sen menemään. Se +ei ollut iso, ja se lensi kauas, osuen kovasti ruskahtaen johonkin +pensaaseen. Hän kuuli olennon karmaisevan pensaikkoon, ja sillä aikaa +hän ryömi pakoon. Hän konttasi hitaasti ja varovaisesti siksi, kunnes +hänen polvensa kastuivat kosteasta mullasta. Kuunnellessaan hän ei +erottanut mitään muuta kuin tuulen vaierruksen ja oksilta putoilevain +kastepisarain tipahtelun. Yhtä varovasti kuin ennen hän kohosi pystyyn, +meni kivimuurille, kiipesi sen yli ja oli jälleen tiellä. + +Hän haparoi pensaikkoon, veti sieltä polkupyörän ja valmistautui +hyppäämään sen selkään. Hän oli juuri asettamassa sitä oikeaan +asentoon, kun hän kuuli, kuinka raskas ruumis tömähti hypystä maahan, +ilmeisesti jaloilleen. Hän ei vitkastellut sekuntiakaan, vaan rupesi +juoksemaan kädet polkupyörän ohjaustangolla, kunnes pääsi hyppäämään +satulaan, sai jalkansa poikimiin ja alkoi ajaa. Takanaan hän kuuli +jalkojen nopeaa töminää tieltä, mutta hän loittoni eikä sitten kuullut +enää mitään. + +Pahaksi onneksi hän oli sattunut kääntymään selin kaupunkiin ja +joutui nyt matkaamaan yhä ylemmä vuoristoon. Hän tiesi, ettei siellä +ollut yhtään poikkitietä, mille päästä kääntymään. Ainoa mahdollinen +paluutie kulki oudon hirviön olinpaikan ohi, eikä hän tohtinut kohdata +sitä. Puoli tuntia ajettuaan, kun tie jyrkentymistään jyrkentyi, hän +laskeutui pyörältä. Varmuuden vuoksi hän jätti pyörän tien varteen, +kapusi aidan yli, mikä ilmeisesti rajoitti jotakin vuorilaidunta, +levitti sanomalehden maahan ja istuutui. + +"Uhhuh!" pääsi häneltä ääneen, kun hän kuivasi kasvoiltaan hikeä ja +kosteutta. + +Ja "Uhhuh!" toisti hän pyörittäessään savuketta ja pohtiessaan, miten +päästä palaamaan. + +Mutta hän ei lähtenyt paluuta yrittämään. Hän päätti pysyä poissa +vaaralliselta tieltä pimeän ajan, ja hän torkkui pää polvien varassa ja +odotti aamun valkenemista. + +Hän ei tietänyt, miten kauan oli torkkunut, kun hän heräsi nuoren +aavikkosuden haukuntaan. Katsellessaan ympärilleen ja todetessaan, +että haukunta tuli hänen takanaan olevasta metsänreunasta, hän näki, +miten yö sillä välin oli muuttanut muotoaan. Sumu oli hälvennyt, +tähdet ja kuu loistivat, ja tuulikin oli tyyntynyt. Oli tullut ihana +Kalifornian kesäyö. Hän koetti uinahtaa jälleen, mutta aavikkosuden +haukunta häiritsi häntä. Puoliunissaan hän kuuli villiä ja ihmeellistä +laulua. Kun hän katseli ympärilleen, hän havaitsi aavikkosuden +lopettaneen mekastuksensa ja juoksevan pitkin harjanteen lakea, ja +sen jäljestä juoksi, nyt laulamatta, sama alaston olento, jonka hän +oli kohdannut huvilan puutarhassa. Susi oli nuori aavikkosusi, ja se +oli joutumaisillaan kiinni kun kilpajuoksu katosi katselevan miehen +näkyvistä. Hän värisi kuin kylmästä noustessaan pystyyn, kiipesi aidan +yli ja istui pyöränsä selkään. Mutta mitään muuta hän ei saattanutkaan +tehdä, ja hän tiesi sen. Hirvittävä olento ei enää ollut hänen ja Mill +Valleyin välillä. + +Hän ajoi huimaa vauhtia mäkeä alas, ja sen alla olevassa käänteessä +hän pimeässä osui tiellä olevaan kuoppaan ja lennähti suin päin +ohjaustangon ylitse. + +"Tänä yönä minua ei totisesti onni potki", mutisi hän tutkiessaan +polkupyöränsä murtunutta haarukkaa. + +Ja hän heitti käyttökelvottoman polkupyörän olalleen ja alkoi taivaltaa +jalkapatikassa. Vihdoin hän saapui puutarhan kivimuurin kohdalle, ja +melkein kuvitellen nähneensä vain unessa tämänöiset tapahtumat hän etsi +tieltä jälkiä ja löysikin sellaisia — isoja mokkasiininjälkiä, joiden +varvaspuoli oli painunut syvälle tien tomuun. Kumartuessaan niitä +tarkastamaan hän kuuli äkkiä saman kamalan laulun, minkä oli kuullut +vuorilaitumella. Hän oli nähnyt hirviön ahdistavan aavikkosutta ja +tiesi, ettei pitäisi puoliaan kilpajuoksussa. Eikä hän yrittänytkään +sitä, vaan tyytyi piiloutumaan pimeän turviin toiselle puolelle tietä. + +Ja jälleen hän näki saman olennon, joka muistutti alastonta miestä: +se juoksi tietä pitkin nopeasti ja kevyesti ja lauloi samalla. +Olento seisahtui aivan hänen kohdalleen, ja hänen sydämensä lakkasi +lyömästä. Mutta sen sijaan että olisi lähestynyt hänen piilopaikkaansa, +olento hypähti ilmaan, tarttui tien varrella kasvavan puun oksaan ja +ponnahteli reippaasti oksalta oksalle kuin apina. Se kiipesi sillä +lailla kymmenkunta jalkaa muurin yläpuolelle ja heittäytyi muurin +ylitse toiseen puuhun, hyppäsi sitten maahan ja katosi näkyvistä. +Toinen katseli menoa hämmästyneenä, odotti muutamia minuutteja ja lähti +sitten vaellustaan jatkamaan. + + +II. + +Dave Slotter nojautui uhittelevasti liikepöytään, mikä sulki pääsyn +James Wardin, toiminimi Ward, Knowles & Co:n vanhemman osakkaan +yksityiskonttoriin. Dave oli pahalla päällä. Kaikki olivat katselleet +häntä epäluuloisesti esikonttorissa, ja mies, joka hänellä nyt oli +edessään, oli tavattoman epäluuloinen. + +"Sanokaa Mr Wardille, että asia on hyvin tärkeä", kiivaili hän. + +"Kuulettehan, että hän par'aikaa sanelee eikä tahdo häiriintyä", kuului +vastaus. "Tulkaa uudelleen huomenna." + +"Huomenna on myöhäistä. Painelkaa vain sisään ja sanokaa Mr Wardille, +että kysymyksessä on elämä tai kuolema." + +Sihteeri epäröi, ja Dave käytti tilaisuutta hyväkseen. + +"Sanokaa hänelle vain, että olin lahden takana Mill Valleyssa viime +yönä ja että tahdon antaa hänelle tietoja." + +"Mikä on nimenne?" I + +"Älkää välittäkö nimestäni. Hän ei tunne minua." + +Päästessään sisälle yksityiskonttoriin Dave oli yhä sotaisella +tuulella, mutta kun hän näki siellä olevan kookkaan, vaalean miehen, +joka parhaillaan oli sanelemassa nais-pikakirjurille, käännähtävän +tuolissaan häntä katsomaan, hänen mielentilassaan tapahtui äkillinen +muutos. Hän ei tietänyt, miksi se tapahtui, mutta hän oli siitä +salaisesti kiukuissaan itselleen. + +"Oletteko Mr Ward?" kysyi hän typertyneellä äänellä, mikä kiukustutti +häntä entistä pahemmin; Hän ei ollut lainkaan aikonut kysyä sitä. + +"Olen", kuului vastaus. "Ja ken te olette?" + +"Harry Bancroft", valehteli Dave. "Olen teille outo, ja nimeni on +samantekevä." + +"Lähetitte sanomaan olleenne Mill Valleyssa viime yönä." + +"Tehän asutte siellä?" vastasi Dave ja katseli epäröivästi +pikakirjoittajattareen. + +"Niin. Millainen asia teillä on? Minulla on koviin kiire." + +"Tahtoisin puhua kanssanne kahden kesken, sir." + +Mr Ward loi häneen pikaisen, läpitunkevan silmäyksensä. + +"Voitte olla vapaana muutaman minuutin, miss Potter." + +Tyttö nousi, kokosi paperinsa ja poistui. Dave katseli hämmästyneenä +James Wardia, kunnes tämä katkaisi ajatussarjan, mikä parhaillaan alkoi +ounastella hänen aivoissaan. + +"No?" + +"Olin lahden takana Mill Valleyssa viime yönä", aloitti Dave hämillään. + +"Sen olen jo kuullut. Mitä haluatte?" + +Ja Dave jatkoi, erään varmistuvan vakaumuksensa uhallakin, mikä oli +aivan järjetön. + +"Olin talossanne, puistossanne, tarkoitan." + +"Mitä te siellä teitte?" + +"Aioin tehdä sisäänmurron", vastasi Dave aivan rehellisesti. "Sain +tietää, että asuitte siellä aivan yksiksenne kiinalaisen kokin kanssa, +ja se kuulosti houkuttelevalta. Mutta en tehnyt sisäänmurtoa. Tapahtui +sellaista, mikä esti minut siitä, juuri sen tapahtuman tähden nyt olen +täällä. Tulen varoittamaan teitä. Kohtasin villin miehen, joka oli +vapaana puutarhassanne — oikean paholaisen. Minunlaiseni hän olisi +voinut repiä tuhanneksi kappaleeksi. En ole milloinkaan juossut niin +kuin sitä miestä pakoon. Sillä ei ole juuri nimeksikään vaatteita, se +kiipeilee puissa kuin apina ja juoksee kuin hirvi. Näin sen ajavan +takaa aavikkosutta, ja totisesti susi ei jätättänyt silloin, kun +molemmat katosivat näkyvistäni." + +Dave vaikeni ja tarkasteli, mitä hänen sanansa vaikuttaisivat. Mutta ne +eivät vaikuttaneet lainkaan. James Ward näytti levollisen uteliaalta, +siinä kaikki. + +"Kovin merkillistä, kovin merkillistä", sanoi hän. "Villi mies, +sanotte. Miksi saavutte tänne siitä minulle kertomaan?" + +"Varoittamaan teitä vaarasta. En ole hentomielisimpiä, mutta en pidä +ihmisten surmaamisesta... turhan päiten, tarkoitan. Mielestäni olitte +vaarassa. Arvelin, että minun oli varoitettava teitä. Sellainen +on asiani, rehellisesti sanottuna. Luonnollisesti, jos tahdotte +antaa minulle jotakin vaivoistani, otan annin vastaan. Sekin oli +tarkoituksenani. Mutta en välitä siitä, annatteko minulle jotakin +vai ettekö. Joka tapauksessa olen varoittanut teitä ja tehnyt +velvollisuuteni." + +Mr Ward mietiskeli, rummutellen sormillaan kirjoituspöytää. Dave +näki, että hänen kätensä olivat isot, voimakkaat ja hyvinhoidetut, +mutta kovasti auringonpaahtamat. Hän pani myöskin merkille seikan, +mikä jo ennemminkin oli kiinnittänyt hänen huomiotaan — Mr Wardilla +oli kapea suikale ihonväristä kasvolaastaria toisessa silmäkulmassa. +Mutta ajatus, mikä väkisin pyrki tunkeutumaan hänen mieleensä, oli +toistaiseksi yhtä järjetön kuin syntyessäänkin. + +Mr Ward otti povitaskustaan esille lompakkonsa, veti siitä setelin +ja ojensi Davelle, joka sitä taskuunsa tunkiessaan havaitsi sen +kahdeksikymmeneksi dollariksi. + +"Kiitos", sanoi Mr Ward osoittaen, että keskustelu oli päättynyt. +"Annan tutkia asiaa. Vapaana liikuskeleva villi mies on vaarallinen." + +Mutta Mr Ward oli niin tyyni, että Dave saavutti jälleen rohkeutensa. +Lisäksi oli uusi olettamus välähtänyt hänen mieleensä. Villi mies oli +ilmeisesti Mr Wardin veli, mielipuoli, jota pidettiin yksityisesti +eristettynä. Dave oli kuullut jotakin sentapaista. Kenties Mr Ward +tahtoi pitää seikkaa salassa. Sen tähden hän oli antanut kaksikymmentä +dollaria. + +"Kuulkaahan vielä", aloitti Dave, "kun ajattelen tarkasti asiaa, +muistuttaa se villi mies kovasti teitä..." + +Dave ei päässyt pitemmälle, sillä samassa silmänräpäyksessä hän +näki Mr Wardissa merkillisen muutoksen ja tuijotti samoihin hirveän +raivokkaihin silmiin kuin edellisenä yönä, samoihin raatelukynsiin +ja samaan valtavaan jättiläishahmoon, joka silloin aikoi karata +hänen kimppuunsa. Mutta tällä kerralla hänellä ei ollut sähkölamppua +heittoaseena, ja kaksi lihaksikasta käsivartta kietoutui hänen +ympärilleen niin kauhealla voimalla, että häneltä pusertui tuskan +voihke. Hän näki toisen valkoisten hampaiden paljastuvan aivan kuin +koiralla, kun se tahtoo purra. Mr Wardin parta hipoi hänen kasvojaan, +ja hampaat olivat aivan iskemäisillään hänen kurkkuunsa. Mutta ne +eivät iskeneet. Sensijaan Dave tunsi toisen ruumiin jäykistyvän kuin +rautaisesta tahdonvoiman pakosta, ja sitten hänet lingottiin menemään +sellaisella voimalla, että ainoastaan seinä saattoi estää hänen +vauhtinsa, ja hän jäi läähättäen lattialle makaamaan. + +"Mikä on tarkoituksenne, kun tulette tänne rahoja kiristämään?" +tuiskahti Mr Ward hänelle. "Kas niin, antakaa raha minulle takaisin." + +Dave ojensi setelin hiiskahtamattakaan. + +"Luulin teidän tulleen hyvissä aikeissa. Nyt tunnen teidät. Pysykää +ikuisesti poissa näkyviltäni ja kuuluviltani, muuten panetan teidät +vankilaan, mikä onkin oikea paikkanne. Käsitättekö?" + +"Kyllä, sir", läähätti Dave. + +"Nyt menkää." + +Ja Dave meni, mitään hiiskumatta, ja hänen molempia käsivarsiansa +pakotti sietämättömästi Mr Wardin hirvittävän kovan otteen jäljiltä. +Kun hänen kätensä oli ovenrivalla, hänet pysäytettiin. + +"Teillä on ollut hyvä onni", sanoi Mr Ward, ja Dave pani merkille, että +hänen kasvonsa ja silmänsä olivat julmat, vahingoniloiset ja ylpeät. +"Teillä on ollut hyvä onni. Jos olisin tahtonut, olisin voinut reväistä +lihakset käsivarsistanne ja nakata tuohon paperikoriin." + +"Niin, sir", sanoi Dave, ja hänen äänestään soinnahti vilpitön vakaumus. + +Hän aukaisi oven ja poistui. Sihteeri katseli häntä kysyvästi. + +"Uhhuh", sanoi Dave ainoastaan, ja niine hyvineen hän katosi +konttorista ja tästä kertomuksestamme. + + +III. + +James G. Ward oli neljänkymmenen ikäinen, menestynyt liikemies, mutta +hyvin onneton ihminen. Neljäkymmentä vuotta hän oli turhaan koettanut +ratkaista ongelmaa, minkä hän itse muodosti ja mikä vuosia myöten +muuttui pahenemistaan pahenevaksi painajaiseksi. Hänessä oli kaksi +ihmistä, ja ajallisesti niiden kummankin välillä oli tuhansia vuosia. +Hän oli luultavasti tutkinut kysymystä persoonallisuuden dualismista +syvällisemmin kuin tämän pulmallisen ja salaperäisen psykologian alan +parhaat asiantuntijat. Hänen tapauksensa oli aivan erilainen kuin +kaikki siihen saakka tunnetut. Eivät edes romaanikirjailijain hurjimmat +mielikuvituksenlennot olleet päässeet häneen asti. Hän ei ollut tohtori +Jekyll eikä Mr Hyde, eikä hän ollut samanlainen kuin onneton nuori mies +Kiplingin "Greatest story in the world"-kertomuksessa. Hänen molemmat +persoonallisuutensa olivat niin sekaantuneet toisiinsa, että ne todella +koko ajan olivat tietoiset itsestään ja toinen toisestaan. + +Hänen toinen minänsä oli mies, jonka kasvatus oli nykyaikainen ja joka +oli elänyt suurimman osan yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskoa +ja kappaleen kahdennenkymmenennen ensimmäistä vuosikymmentä. Toisessa +minässään hän näki villin, joka eli monien vuosituhansien takaisissa +alkeellisissa olosuhteissa. Mutta kumpi oli hänen oikea minänsä, sitä +hän ei kyennyt milloinkaan sanomaan. Sillä hän oli niitä molempia, ja +aina niitä molempia. Hyvin harvoin tapahtui, ettei toinen minä tietänyt +mitä toinen teki. Sitävastoin hänellä ei ollut minkäänlaisia näkyjä +eikä muistoja menneisyydestä, jossa hänen esihistoriallinen minänsä +oli elänyt. Tämä alkeellinen minä eli nykyajassa, mutta samalla kun se +eli nykyajassa, sen oli pakko elää elämää, jollaista ilmeisesti oli jo +eletty hämärässä muinaisuudessa.. + +Lapsuudessaan hän oli ollut ongelmana isälle ja äidilleen ja +kotilääkäreille, mutta näillä ei ollut etäisintäkään aavistusta +siitä, mistä hänen kummallisen käyttäytymisensä avainta olisi +etsittävä. Niinpä he esimerkiksi eivät voineet käsittää hänen +tavatonta uneliaisuuttaan aamupäivisin eivätkä hänen ylenpalttista +virkeyttään öisin. Kun he tapasivat hänet kuljeskelemassa portaissa tai +eteisissä öillä tai kiipeilemässä korkeilla katoilla tai harhailemassa +vuorilla, he luulivat häntä unissakävijäksi. Mutta todellisuudessa +hän oli ihan hereillä ja häntä vain hallitsi alkuaikainen viettinsä +vaellella yöaikaan. Kerran hän kertoi eräälle typerälle lääkärille +totuuden, mutta sai kärsiä sen häpeän, että koko hänen tunnustuksensa +ylenkatseellisesti leimattiin "uniksi". + +Asian laita oli sellainen, että hän valveutui hämärän ja illan +tullessa. Huoneen neljä seinää oli silloin hänelle ärsyttävänä +pakkoaitauksena. Hän kuuli tuhansien äänien kuiskailevan pimeästä. +Yö kutsui häntä. Mutta kukaan ei häntä ymmärtänyt, eikä hän enää +milloinkaan koettanut muille selittää tilaansa. Muut panivat hänet +unissakävijäksi ja ryhtyivät senmukaisiin varovaisuustoimenpiteihin — +mutta hyvin monesti tuloksetta. Lapsuusajan kuluessa hänen oveluutensa +kehittyi, niin että hän vietti suurimman osan öitään ulkosalla, missä +eli toisen minänsä elämää. Siitä seurasi, että hän nukkui aamupäivät. +Aamupäivälukeminen ja koulunkäynti oli mahdotonta, ja havaittiin, +että hän kykeni oppimaan vain iltapäivisin. Silloin kasvatettiin ja +kehitettiin hänen nykyaikaista minäänsä. + +Mutta lapseksi hän oli arvoitus ja jäi sellaiseksi. Häntä pidettiin +pienenä pahana henkenä, joka oli sydämettömän julma ja ilkeä. +Kotilääkärit nimittivät häntä keskuudessaan psykologiseksi hirviöksi, +suvustaan huonontuneeksi vesaksi. Ne harvat leikkitoverit, jotka +hänellä oli, pitivät häntä ihmekapineena ja pelkäsivät kaikki. Hän +voitti heistä jok'ainoan kiipeämisessä, uinnissa, juoksussa ja +konnankujeiden keksimisessä, eikä kukaan tohtinut tapella hänen +kanssaan. Hän oli niin hirveän voimakas, niin mielipuolisen raivokas. + +Ollessaan kymmenvuotias hän pakeni vuoristoon ja vietti siellä +seitsemän viikkoa ihanaa yövaeltajan elämää, kunnes hänet löydettiin +ja vietiin kotiin. Oli ihme, millä hän oli onnistunut hankkimaan +ravintonsa ja pysymään voimissa sen ajan. Muut eivät tietäneet, +eikä hän milloinkaan puhunut heille siitä, miten monta kaniinia +oli surmannut, miten paljon viiriäisiä, poikasia ja aikuisia, oli +pyydystänyt ja syönyt, miten monissa talonpoikien kanatarhoissa oli +käynyt ryöstöretkillä, eikä hän myöskään puhunut maaluolista, jotka +oli itselleen kaivanut ja verhonnut kuivilla lehdillä ja kasveilla ja +joissa oli nukkunut makeasti monen monet aamupäivät. + +Yliopistossa hän oli kuuluisa uneliaisuudestaan ja tylsyydestään +aamupäiväluennoilla ja loistavasta vireydestään iltapäivisin. +Yksityisluennoilla ja lainaamalla toveriensa muistiinpanoja +hänen onnistui korvata inhoittavat aamupäiväkurssit, ja hänen +iltapäiväopintonsa olivat hänelle voittokulkua. Jalkapalloilussa +hän osoittautui mestariksi ja kauhuksi, ja melkein kaikissa +voimailukilpailuissa hän saattoi olla melkein varma voitostaan, mutta +toisinaan hänet silloin valtasi ihmeellinen raivovimman puuska. Hänen +toverinsa eivät tohtineet nyrkkeillä hänen kanssaan, ja viimeisessä +painiottelussaan hän puri vastustajaansa olkapäähän. + +Yliopistoajan jälkeen hänen isänsä epätoivoissaan lähetti hänet eräälle +karjanhoitotilalle Wyomingiin. Kolmen kuukauden kuluttua miehekkäät +karjapaimenet olivat vakuutettuja siitä, etteivät tulleet toimeen +hänen kanssaan, ja pyysivät sähkösanomalla hänen isäänsä noutamaan +pois heidän luokseen lähettämänsä villi-ihmisen. Ja kun isä saapui +viemään häntä pois, karjanhoitajat selittivät, että he mieluummin +olivat tekemisissä ulvovien ihmissyöjien, raivohullujen, gorillain, +aarniokarhujen ja ihmissyöjätiikerien kanssa kuin tämän kummallisen +nuoren ylioppilaan kanssa, jonka hiukset olivat keskeltä päätä +jakauksella. + +Eräässä suhteessa hänellä oli muistoja alkuihmisminästään, ja ne +muistot olivat kielellisiä. Jonkin ihmeellisen atavismi-oikun johdosta +hänelle oli jäänyt rotumerkiksi rippeitä muinaisminänsä kielestä. +Ilon, hurmion tai taistelunhalun hetkinä hän voi yhtäkkiä puhjeta +laulamaan barbaarisia lauluja. Niiden nojalla saattoi ajallisesti ja +paikallisesti määritellä hänen nykyaikaan eksyneen toisen puoliskonsa, +minkä olisi pitänyt olla tomuna jo tuhansia vuosia. Kerran hän varta +vasten esitti useita vanhoista lauluistaan professori Wertzille, joka +opetti anglosaksia ja jota pidettiin hyvin etevänä kielentutkijana. +Ensimmäisen kuultuaan professori heristi korviaan ja kysyi, mitä kumman +mongerrusta se oli. Kun hän oli laulanut toisen laulun, oli professori +haltioissaan. James Ward lopetti esityksensä laulamalla laulun, mikä +aina vastustamattomasti tuli hänen kielelleen painin tai taistelun +ankarimmassa tuoksinassa. Silloin professori Wertz selitti, että se oli +muinaissaksaa, alkuteutonia joltakin ajalta, mikä oli vanhempi vanhinta +tieteellisen tutkimuksen esineenä ollutta. Kieli oli niin vanhaa, ettei +hän tuntenut sitä, mutta siinä vilisi sanamuotoja, jotka olivat hänelle +tuttuja ja joiden hänen harjaantunut intuitionsa sanoi olevan oikeita +ja todellisia. Hän kysyi, mistä laulut olivat peräisin, ja pyysi saada +lainata kallisarvoisen kirjan, missä ne olivat. Hän kysyi myöskin, +minkä tähden nuori Ward aina oli ollut olevinaan tuiki taitamaton +saksan kielessä. Eikä Ward kyennyt selittämään taitamattomuuttaan +eikä lainaamaan kirjaa. Useita viikkoja rukoiltuaan ja suostuteltuaan +professori Wertz alkoi tuntea vastenmielisyyttä, nuorta miestä kohtaan, +uskoi, että tämä oli valehtelija, ja sanoi Wardia hirviömäisen +itsekkääksi ihmiseksi, koska tämä ei antanut hänen tutkia ihmeellistä +mongerrusta, joka oli vanhempi kuin vanhin kieli, minkä kielentutkijat +tunsivat tai mistä olivat uneksineetkaan. + +Mutta sekarotuiselle nuorelle miehelle ei ollut erikoista iloa +tiedosta, että hän puoleksi oli nykyaikainen amerikkalainen ja puoleksi +alkuaikaisteutoni. Nykyajan amerikkalainen hänessä ei kumminkaan ollut +velttiö, ja hän laati jonkinlaisen tasapainon molempien minäinsä +välille: sen, joka oli yövaeltajana villi ja teki toisen minän +uneliaaksi aamupäivisin, jäi sen, joka oli sivistynyt ja hienostunut +ja tahtoi olla tavallinen ihminen ja elää ja rakastaa ja hoitaa +liikeasioita kuten muutkin ihmiset. Iltapäivät ja alkuillat hän omisti +jälkimmäiselle, yöt toiselle; aamupäivät ja osan yötä kaksoset saivat +nukkua. Mutta aamupäivisin hän nukkui vuoteessa sivistyneen ihmisen +lailla. Yöllä hän nukkui kuin villi eläin, kuten oli nukkunut sinä +yönä, jona Dave Slotter polki hänen päälleen puistossa. + +Hän suostutti isänsä luovuttamaan hänelle pääomaa, ja hän muutti +sen kukoistavaksi ja älykkäästi hoidetuksi liikkeeksi, minkä +hyväksi hän työskenteli koko sielullaan iltapäivisin ja mitä hänen +yhtiötoverinsa johti aamupäivisin. Alkupuolen iltaa hän vietti +seuraelämässä, mutta kellon lähetessä yhdeksää tai kymmentä hänet +valtasi vastustamaton rauhattomuus, ja silloin hän katosi ihmisten +parista seuraavaan iltapäivään saakka. Ystävät ja tutut luulivat, että +hän käytti paljon aikaansa urheiluun. Ja he olivatkin oikeassa, jos +kohta he eivät mitenkään olisi aavistaneet hänen urheilunsa laatua, +vaikka olisivat nähneetkin hänen ajavan takaa aavikkosusia öisillä +kilpajuoksuretkillään Mill Valleyn kukkuloilla. Eivätkä he uskoneet +merikapteeneita, kun nämä kertoivat kylminä talviaamuina nähneensä +miehen uivan Raccoon-salmen vuorovedessä tai Goat Islandin ja Angel +Islandin välillä käyvissä voimakkaissa virroissa monen peninkulman +päässä rannikolta. + +Hän asui Mill Valleyssa olevassa huvilassaan ypö yksin lukuunottamatta +Lee Singiä, kiinalaista kokkiaan ja palvelijaansa, joka tiesi +paljon isäntänsä kummallisuuksista, joka oli hyvällä palkalla +tehty vaiteliaaksi ja joka ei milloinkaan puhunut tiedoistaan. +Yön huviteltuaan, aamupäivän nukuttuaan ja Lee Singin valmistaman +aamiaisen syötyään James Ward matkasi lahden poikki San Franciscoon +keskipäivä-lautalla ja meni klubilleen ja konttoriinsa, yhtä +tavallisena ja nuhteettomana liikemiehenä kuin kuka tahansa +kaupungissa. Mutta päivän iltaantuessa yö alkoi kutsua häntä. Hänen +kaikki aistinsa valpastuivat, hänet valtasi rauhattomuus. Hänen +kuulonsa herkistyi äkkiä, yön tuhannet äänet kertoivat hänelle +houkuttelevaa ja tuttua tarinaansa, ja yksin ollessaan hän alkoi +kävellä edestakaisin pienessä huoneessaan kuin vangittu erämaan eläin. + +Kerran hän rakastui. Mutta sitä iloa hän karttoi tarkasti sittemmin. +Hän rupesi pelkäämään. Ja monet päivät oli nuorella naisella, joka +säikähdyksessään oli kadottanut ainakin osan nuorta naisellista +arvokkuuttaan, sinelmiä käsivarsissa, olkapäissä ja ranteissa, +merkkejä hyväilyistä, joita James Ward oli tuhlannut hänelle sulassa +rakkaudessa, mutta myöhään illalla. Siinä oli James Wardin erehdys. Jos +hän olisi osoittanut naiselle hellyyttään iltapäivällä, olisi kaikki +sujunut hyvin ja kauniisti, sillä silloin hän olisi kohdellut naista +kuin hillitty gentlemanni ainakin — mutta yöllä hän oli Germanian +synkistä muinaismetsistä peräisin oleva raaka naisenryöstäjävilli. +Viisaus sanoi hänelle, että hän kyllä iltapäivisin saattaisi esiintyä +rakastuneena, mutta hän oli myöskin kyllin viisas käsittääkseen, että +hänen avioliitostaan tulisi hirveä onnettomuus. Häntä kauhistutti, +kun hän ajatteli naimisissa oloa ja sitä, että joutuisi olemaan +vaimonsa seurassa pimeän tultua. Hän oli sentähden karttanut kaikkea +hakkailua, järjestänyt kaksois-olemassaolonsa, ansainnut miljoonan +liiketoimillaan, pysytellyt loitolla äideistä, jotka tahtoivat naittaa +tyttärensä, ja kaikenikäisistä kirkas- ja sirkeäsilmäisistä nuorista +naisista, tutustunut Lilian Gersdaleen ja ehdottomasti päättänyt, ettei +milloinkaan olisi tämän seurassa kello kahdeksan jälkeen illalla; +hän ahdisteli yöt aavikkosusiaan ja nukkui maaluolissa metsässä — ja +hän oli saanut salaisuutensa peitetyksi kaikilta muilta paitsi Lee +Singiltä.... ja nyt Dave Slotterilta. Se se, että tämä oli päässyt +selville hänen kaksois-elämästään, peloitti häntä. Vaikka hän olikin +koettanut herättää kauhua murtovarkaassa, saattoi tämä aivan hyvin +päästää asiasta huhun liikkeelle. Ja vaikk'ei mies sitä tekisikään, +tulisi joku muu ennemmin tai myöhemmin paljastamaan hänet. + +Sentakia James Ward nyt teki uusia sankarillisia' ponnistuksia +lannistaakseen teutoni-barbaarin, joka oli hänen toisena minänään. +Hän noudatti niin tarkasti päätöstään tavata Liliania ainoastaan +iltapäivisin ja ensimmäisinä iltatunteina, että tuli aika, jolloin +nuori nainen suostui hänen lähentelyihinsä ja jolloin hän itse +hartaasti toivoi, ettei Lilianin tarvitsisi sitä katua. Ei ole ollut +olemassa ammattinyrkkeilijää, joka olisi harjoitellut hirmuisemmin +ja omantunnontarkemmin kuin hän harjoitteli itseään olemuksessaan +asuvan villin lannistamiseen. Muun muassa hän koetti uuvuttaa itseään +päivän kuluessa niin, että uni tekisi hänet turraksi yön houkutuksia +vastaan. Hän otti lomaa liiketoimistaan ja teki pitkiä metsästysretkiä, +metsästeli hirviä kaikkein vaikeakulkuisimmilla ja tukalimmilla +mailla, joita saattoi löytää — ja aina päiväaikaan. Yöt hän pysytteli +sisällä ja oli lopen uuvuksissa. Asuntoonsa hän sijoitti kymmenittäin +voimistelulaitteita, ja kun muut tekivät jonkin liikkeen kymmenen +kertaa, hän teki sen sata kertaa. Mutta korvaukseksi hän rakennutti +itselleen makuuhäkin talonsa katolle. Siellä hän ainakin sai hengittää +siunauksellista yöilmaa. Kaksinkertaiset ristikkoseinämät estivät häntä +pakenemasta metsään, ja joka ilta Lee Sing lukitsi hänet häkkiin ja +päästi pois joka aamu. + +Elokuussa hän hankki useita palvelijoita Lee Singin avuksi ja ryhtyi +uhkayritykseen: pani toimeen vieraskutsut Mill Valley-huvilassaan. +Lilian, tämän äiti ja veli ja puolikymmentä yhteistä ystävää oli +vieraina. Kaksi päivää ja yötä kaikki sujui hyvin. Ja kolmantena +iltana, jolloin hän pelasi bridgeä kello yhteentoista, hänellä oli +täysi syy ylpeillä itsestään. Hänen onnistui salata rauhattomuutensa. +Mutta sattuma oli saattanut Lilianin hänen oikeanpuoliseksi +vierustoverikseen pelipöytään. Lilian oli eteerinen pieni kukka, ja +tämän hentous kiihoitti häntä hänen yötunnelmassaan. Hän rakasti +myöskin Lilianin hentoutta, mutta hän tunsi melkein vastustamatonta +halua lyödä käsivartensa nuoren naisen ympärille ja pahoinpidellä tätä. +Varsinkin silloin, kun Lilian voitti häneltä. Hän antoi noutaa sisälle +yhden metsästyskoiristaan, ja aina kun tunsi olevansa räjähtämäisillään +intohimosta, hän hyväili koiraa, ja se helpotti. Pörröisen koiranturkin +koskettaminen tuotti hänelle Iievitystä ja auttoi hänet kestämään +koko illan. Ei kukaan aavistanut, miten hirvittävää taistelua isäntä +taisteli huolettomasti nauraessaan ja tarkoin laskelmin pelatessaan. + +Hyvää yötä sanottaessa hän piti huolen siitä, että joutui eroamaan +Lilianista muiden läsnäollessa. Kun hän oli päässyt makuuhäkkiinsä +ja hänet oli lukittu sinne, hän teki ruumiinharjoituksia kolme, +neljä kertaa enemmän kuin muulloin, kunnes uupuneena vajosi +vuoteelleen; mutta hän ei saanut unta ja hautoi mielessään kahta +ongelmaa, mitkä erikoisesti häntä huolestuttivat. Toisena olivat +nämä ruumiinharjoitukset. Ne olivat järjettömiä. Mitä enemmän hän +harjoitteli tällä ylenpalttisen ankaralla tavalla, sitä väkevämmäksi +hän kehittyi. Tosin hän siten sai väsytetyksi teutonilaisen +yövaeltaja-minänsä, mutta todennäköisesti hän vain viivästytti sen +onnettomuudenpäivän tuloa, jona hänen voimansa kävisi hillittömäksi ja +voittaisi hänet, ja silloin se olisi hirvittävämpi kuin milloinkaan +ennen. Toisena ongelmana oli hänen avioliittonsa — hänen oli jotakin +viekkautta käyttäen saatava olla erossa vaimostaan aina pimeän tultua. +Näihin tuloksettomiin mietiskelyihin hän vihdoin nukahti. + +Mistä se iso aarniokarhu tuli sinä yönä, oli kauan salaisuutena, +ja Sausalitossa esiintyvän Springs Brothers-sirkuksen omistajat +etsityttivät kauan ja turhaan "Big Beniä, maailman suurinta opetettua +karhua." Big Ben oli päässyt pakoon, ja tuhansista huviloista +ja herraskartanoista se valitsi juuri James G. Wardin asunnon +vierailupaikakseen. Aivan yht'äkkiä Mr Ward seisoi makuuhäkkinsä +permannolla, jännityksestä vavisten, rinta taistelunhalusta läähättäen +ja huulilla vanha sotahuuto. Pihalta kuului hurjaa koirien haukuntaa. +Ja terävästi kuin veitsen viilto leikkasi meteliä koiran kuolinhuuto — +hänen oman koiransa, hän tiesi sen. + +Ihokkaissaan ja malttamatta siepata tohveleita jalkaansa hän tunkeutui +ulos ovesta, minkä Lee Sing oli huolellisesti lukinnut, ja karkasi +alas portaita pimeyteen. Kun hänen paljaat jalkansa koskettivat +hiekkakäytävää, hän pysähtyi äkkiä, työnsi kätensä portaiden alle +ja veti sieltä tutusta kätköpaikasta ryhmysauvan — vanhan aseensa, +mitä oli käyttänyt joillakin mielettömillä vuoristoon tekemillään +seikkailuretkillä. Raivokas koiranhaukunta lähestyi, ja sauvaansa +heilauttaen hän syöksähti tiheikköön sitä kohden. + +Heränneet vieraat kokoontuivat isolle kuistikolle. Joku sytytti +sähkövalon, mutta he eivät nähneet muuta kuin toistensa säikähtyneet +kasvot. Kirkkaasti valaistun ajotien takana puut muodostivat +läpitunkemattoman mustan muurin. Mutta jossakin siellä pimeydessä +käytiin kamalaa kamppailua. Kuului helvetillisenä sekamelskana +eläimellisiä ääniä, haukuntaa ja mörähtelyä, kovia iskuja ja raskaiden +ruumiiden painosta lakoutuvien pensasten ruskahtelua. + +Taistelu siirtyi puiden keskeltä ajotielle katselijain eteen. Ja nyt he +näkivät. Mrs Gersdale parahti ja tarrautui puolitainnoksissa poikaansa. +Lilian takertui niin kouristuksentapaisesti kuistikon aitaukseen, +että hänen sormiansa pakotti monet päivät jälkeenpäin, ja tuijotti +kauhistuneena vaaleatukkaista, hurjasilmäistä jättiläistä, jonka tunsi +siksi mieheksi, jonka kanssa hänen piti mennä naimisiin. Mies heilutti +ryhmysauvaa ja nuiji hellittämättömästi, mutta rauhallisesti pörröistä +petoa, joka oli isompi kuin kaikki Lilianin ennen näkemät karhut. Pedon +käpälät olivat repineet Wardin ihokkaan siekaleiksi ja viiltäneet hänen +ihonsa verille. + +Lilian Gersdale tunsi kyllä suurimmaksi osaksi kauhua rakastettunsa +puolesta, mutta suurelta osalta myös tätä itseään kohtaan. Hän ei ollut +osannut aavistaakaan, että hänen sulhasensa tärkätyn paidanrinnuksen ja +moitteettoman puvun verhossa piilisi niin hirvittävä ja suurenmoinen +villi. Eikä hänellä ollut ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitenkä +mies taistelee. Moinen kamppailu ei totisesti kuulunut nykyaikaan, eikä +hänen edessään ollutkaan nykyajan ihminen, mutta sitä hän ei tietänyt. +Sillä taistelija ei ollut Mr James G. Ward, san-franciscolainen +liikemies, vaan nimetön ja tuntematon, raaka ja villi olento, joka +olosuhteiden oikusta oli herännyt uuteen eloon kolmituhatvuotisesta +unestaan. + +Koirat kieppuivat kamppailijain ympärillä, yhä raivokkaasti haukkuen, +ja kirmailivat edestakaisin kääntääkseen puoleensa karhun huomion. Kun +peto käännähti torjumaan sellaisia sivustahyökkäyksiä, syöksähti mies +lähemmä ja mäjäytti vastustajaansa sauvallaan. Jok'ainoa isku kiihdytti +karhun kiukkua, se karmasi kohti miestä, ja mies ponnahti sivulle +koirain ohitse, väistyi tai teki hyökkäyksen uudelta taholta. Silloin +koirat pitivät varansa ja ryntäsivät pedon kimppuun, niin että tämän +raivo kääntyi niihin. + +Loppu tuli äkkiä. Karhu pyörähti ja antoi eräälle koiralle niin +valtavan iskun käpälällään, että koira singahti kauas, kylkiluut +ja selkäranka murskana. Silloin ihmispeto joutui pois suunniltaan. +Raivosta pärskyen se päästi kurkustaan villin, käsittämättömän äänen, +syöksähti samalla eteenpäin, heilautti molemmin käsin ryhmysauvaansa +ja iski karjahtelevaa karhua keskelle kalloa. Ei karhunkaan pääkuori +kestänyt niin musertavaa lyöntiä, ja peto kaatui, ja koirat karkasivat +silmänräpäyksessä saaliinsa kimppuun. Ja myllertäväin koirain +ylitse mies ponnahti karhun ruholle, ja siinä hän seisoi kirkkaassa +sähkövalossa ryhmysauvaansa nojaten ja lauloi voitostaan jollakin +oudolla kielellä... + +Vieraat kiiruhtivat ottamaan isäntää hoiviinsa ja onnittelemaan häntä, +eikä heillä enää ollut edessään alkuaikainen villi teutoni, vaan James +Ward; hän katseli edessään olevaa vaaleata, eteeristä nykyajan tyttöä, +jota hän rakasti, ja hänestä tuntui siltä, kuin jotakin olisi ratkennut +hänen aivoissaan. Hän horjui lopen uupuneena tytön luokse, antoi +sauvansa pudota ja oli kaatua. Hänessä oli särkynyt jotakin. Hänen +aivojansa raastoivat sietämättömät tuskat. Oli kuin hänen sielunsa +olisi revitty siekaleiksi. Hän seurasi muiden katsetta ja havaitsi +kuolleen karhun ruhon. Näky täytti hänet kauhulla. Hän päästi huudon +ja olisi syöksynyt pakoon, elleivät toiset olisi estäneet häntä ja +saattaneet huvilaan. + + +IV. + +James G. Ward on yhä toiminimi Ward, Knowles & Co:n johtajana. +Mutta hän ei asu enää maalla, eikä hän enää aja takaa aavikkosusia +kuutamoöinä. Alkuaikainen teutoni kuoli hänestä sinä yönä, jona +hän kamppaili karhun kanssa Mill Valleyssa. James G. Ward on nyt +kokonaisuudessaan James G. Ward, eikä hiventäkään hänen minästään kuulu +enää väärään aikakauteen eksyneelle historiantakaiselle villille. +Ja James G. Ward on niin täydellisen nykyaikainen, että sivistystä +seuranneen arkamielisyyden kirous painaa häntä kaikella voimallaan. +Hän pelkää nykyisin pimeätä, ja ajatuskin yön viettämisestä metsässä +herättää hänessä hirveätä kammoa. Hänen kaupunkitalossaan vallitsee +mitä turhan tarkin järjestys, ja hän harrastaa ylettömästi keksintöjä, +joiden tarkoituksena on sisäänmurtojen torjuminen. Hänen kotinsa +vilisee sähköjohtoja, ja ulko-ovien sulkemisen jälkeen talossa +oleva vieras saattaa tuskin liikahtaa hälytystä aiheuttamatta. Hän +on myös keksinyt ovilukon, minkä saa auki avaimetta ja mitä hänen +matkustavat vieraansa voivat kuljettaa liivintaskussaan ja käyttää +silmänräpäyksellisesti ja välittömästi kaikissa olosuhteissa. Mutta +hänen vaimonsa ei pidä häntä pelkurina. Lilian-rouva tuntee miehensä +siksi hyvin. Ja kuten sankarit yleensä James G. Ward on tyytyväinen +saadessaan levätä laakereillaan. Eivätkä hänen urhollisuuttaan epäile +ne ystävät, jotka tuntevat tarinan Mill Valleyssa tapahtuneesta +kamppailusta. + + + + +SOTA. + + +I. + +Hän oli nuori mies, iältään vain kaksikymmentäneljä- tai -viisivuotias, +ja hän olisi saattanut istua hevosensa selässä nuoruuden huoletonta +mielihyvää tuntien, ellei hän olisi ollut niin suuressa jännityksessä +ja niin kissamaisen varuillaan. Hänen mustat silmänsä vaanivat joka +taholle, katselivat, kun varvut ja oksat liikahtelivat pikkulintujen +hypähdellessä niillä, koettivat koettamistaan läpäistä vaihtelevat +puu- ja pensaikkoalat ja palasivat alituisesti tarkastelemaan pikku +pensaikkoja, joita kasvoi tien molemmin puolin. Ja vakoillessaan hän +myös kuunteli kuuntelemistaan, vaikka kaikkialla ympäristössä vallitsi +täydellinen hiljaisuus — hyvin kaukaa lännestä vain kuului raskaan +tykistön jyskettä. Se oli kaikunut hänen korvissaan monet tunnit, ja se +olisi herättänyt hänen huomiotaan ainoastaan siinä tapauksessa, että +se olisi lakannut. Sillä hänellä oli läheisempi tehtävä, ja poikittain +hänen satulankaarellaan keinahteli karhiini. + +Hän oli sellaisessa hermojännityksessä, että viiriäisparvi, joka +äkkiä pölähti lentoon melkein hänen hevosensa turvan alta, pani hänet +säpsähtämään, koneellisesti ja silmänräpäyksellisesti kiristämään +ohjaksia ja heittämään karbiinin puoleksi olkapäätään vasten. Hän +virnisti hämillään, rauhoittui ja jatkoi ratsastustaan. Hän oli +sellaisessa jännityksessä, niin kokonaan antautunut tehtäväänsä, että +hiki sai esteettömästi virrata otsalta hänen silmiinsä, valua pitkin +nenänvartta ja tippua satulan-nastalle. Hänen ratsumiehenhattunsa nauha +oli tahroilla ja märkänä hiestä. Myös hänen kimonsa oli kauttaaltaan +hiessä. Oli keskipäivä, sää helteinen, eikä käynyt pienintäkään tuulen +hengähdystä. Jopa linnut ja oravat piileksivät auringon paahdetta +puiden varjokoissa. + +Mies ja hänen hevosensa olivat ylt'yltään lehtien ja siitepölyn +peitossa, sillä he välttivät avoimia paikkoja niin paljon kuin +mahdollista. He pysyttelivät pensaikoissa ja puiden alla, ja +mies pysäytti aina ratsunsa ja tähyili eteensä ennen kuin ajoi +auringonpaahteisen aukeaman tai puuttoman laitumen poikki. Hän painui +painumistaan pohjoiseen, vaikkakin teki monia mutkia, ja pohjoisen +taholta hän näytti pahimmin pelkäävän sitä, mitä vaani. Hän ei +ollut pelkuri, mutta hänen rohkeutensa oli tavallisen siviilimiehen +rohkeutta, eikä hänen päämääränään ollut kuolla, vaan saada elää. + +Erästä pientä mäenrinnettä karjapolkua myöten noustessaan hän joutui +niin tiheään pensaikkoon, että hänen piti laskeutua maahan ja taluttaa +hevostaan. Mutta polun kääntyessä länteen hän poikkesi siltä ja jatkoi +matkaansa pohjoiseen, jälleen pitkin tammia kasvavan harjun lakea. + +Harju päättyi jyrkkään alamäkeen — niin jyrkkään, että hänen täytyi +laskeutua ristiin rastiin alas rinnettä, liukuen ja kompastellen +kuivilla lehdillä ja takkuisissa köynnöskasveissa ja pitäen valppaasti +silmällä hevostaan, joka uhkasi kaatua hänen päälleen. Hiki valui +hänestä virtanaan, ja pistelevä siitepöly, mitä tunkeutui hänen +suuhunsa ja sieraimiinsa, kiihdytti hänen janoaan. Vaikka hän kuinka +koetti varoa, meno synnytti melua, ja hän pysähtyi useasti, läähättäen +kuivassa helteessä, ja kuunteli, eikö alapuolelta kuulunut mitään +epäilyttävää. + +Rinteen alla hän saapui tasaiselle maalle, mikä kasvoi niin tiheätä +metsää, ettei hän saattanut erottaa sen laitaa. Sitten metsän laatu +muuttui, ja hän voi jälleen istua satulassa. Käkkyräisten vuoritammien +sijasta siellä kohosi kosteasta, hedelmällisestä maasta korkeita, +suoria, reheviä ja paksurunkoisia puita. Vain siellä täällä oli +tiheikköjä, mutta ne oli helppo kiertää; siellä täällä hän tapasi +puistomaisia aukioita, joilla karjat olivat käyneet laitumella ennen +kuin sota karkoitti ne pois. + +Hän saattoi ratsastaa nopeammin nyt laaksoon saavuttuaan, ja puolen +tunnin kuluttua hän seisautti hevosensa vanhan aidan luo, mikä oli +erään lakeuden laidassa. Hän ei pitänyt siitä, että lakeus oli +kauttaaltaan aivan aukea, mutta hänen täytyi ratsastaa sen poikki +jokiuomaa osoittavalle puurajalle. Sen poikki oli vain neljännesmailin +matka, mutta pelkkä ajatuskin sille menosta tuntui hänestä +vastenmieliseltä. Jokirannan puiden kätkössä saattoi vaania kivääri, +kaksikymmentä, kenties tuhat kivääriä. + +Kaksi kertaa hän yritti lähteä lakeudelle, ja kaksi kertaa hän +pysähtyi. Oma yksinäisyytensä peloitti häntä. Sodan valtasuoni, joka +jyskytti lännessä, osoitti hänellä olevan tuhansia aseveikkoja, mutta +täällä ei ollut mitään muuta kuin hiljaisuus, hän itse ja kenties +lukematon määrä surmankuulia väijymässä. Mutta hänen tehtävänään +oli tavata se, mitä hän niin pelkäsi tapaavansa. Hänen oli määrä +ratsastamistaan ratsastaa, kunnes kohtaisi toisen miehen, tai muita +miehiä, vihollisen tiedustelijoita, joiden tehtävänä oli ilmoittaa +kuten hänen piti ilmoittaa, että he olivat sattuneet vastatusten. + +Hän muutti mieltään, ratsasti kappaleen matkaa pitkin metsänreunaa ja +tähysti jälleen. Tällä kertaa hän havaitsi pienen maalaistalon keskellä +lakeutta. Sieltä ei näkynyt minkäänlaisia elämän merkkejä. Savua ei +noussut kattopiipusta, ei näkynyt pöyhisteleviä kanoja eikä kalkkunoita +eikä kuulunut niiden kaakotusta. Keittiön ovi oli auki, ja hän katseli +niin kauan ja tarkasti mustaa aukkoa, että hänestä melkein tuntui +siltä, kuin talonpoikaisvaimon olisi pitänyt ilmestyä sieltä millä +hetkellä tahansa näkösälle. + +Hän nuoli siitepölyn ja tomun pois kuivilta huuliltaan, piristi +ruumistaan ja sieluaan ja lähti ratsastamaan hehkuvassa auringon +paisteessa. Ei liikahdustakaan missään. Hän ratsasti talon ohi ja +lähestyi jokirannan puu- ja pensasseinämää. Hän oli yhden ainoan +ajatuksen kiroissa: nopea kuula singahtaisi hänen ruumiiseensa. +Hän tunsi itsensä niin heikoksi ja turvattomaksi, ja hän painautui +satulaansa vasten. + +Hän sitoi hevosensa metsänreunaan ja jatkoi matkaansa satakunta +metriä jalan, kunnes tuli joelle. Se oli kaksikymmentä jalkaa +leveä, hyvin heikkovirtainen, viileä ja puoleensavetävä, ja hän oli +kovasti janoissaan. Mutta hän odotti lehevässä kätköpaikassaan, +silmät suunnattuina vastarannan puihin. Lieventääkseen odotuksen +sietämättömyyttä hän laskeutui istuvilleen ja asetti karbiinin +polvilleen. Minuutit vierivät, ja hänen jännityksensä helpotti +vähitellen. Lopulta hän ajatteli, ettei ollut minkäänlaista vaaraa, +mutta juuri kun hän aikoi kääntää oksia sivulle ja kumartua veteen, hän +havaitsi jonkin liikkuvan pensaikossa toisella puolella. + +Se saattoi olla lintu. Mutta hän odotti. Jälleen jokin liikahti +pensaissa, ja sitten ne jakaantuivat niin äkkiä, että häneltä oli +vähällä päästä huudahdus, ja sieltä katselivat miehen kasvot. Kasvoja +ympäröi monen viikon ikäinen punertava parta. Niiden silmät olivat +siniset ja kaukana toisistaan, ja silmäkulmissa oli naurunkureita, +vaikka kasvojen yleis-ilme oli uupunut ja kärsivä. + +Kaiken sen hän saattoi nähdä mikroskooppisen selvästi, sillä välimatkaa +ei ollut enempää kuin kaksikymmentä jalkaa. Ja kaiken sen hän näki +niin nopeasti, että hän näki sen kohottaessaan karbiinin olalleen. +Hän tähtäsi, ja hän tiesi, että hänellä oli edessään mies, joka oli +kuoleman oma. Oli mahdotonta ampua ohi moiselta matkalta. + +Mutta hän ei ampunut. Hän laski hitaasti karbiininsa ja odotti. +Vesipulloa pitelevä käsi ilmaantui näkösälle, ja punaparta kurkotti +vettä kohden täyttääkseen pullonsa. Hän kuuli veden pulputtavan. +Käsivarsi ja pullo ja punainen parta katosivat pensaikkoon, mikä +sulkeutui jälleen. Hän odotti kauan, mutta sitten hän hiipi +janoaan sammuttamatta takaisin hevosensa luo, ratsasti hitaasti +auringonpaahteisen lakeuden poikki ja sukelsi vastalaidan metsien +suojaan. + + +II. + +Uusi päivä, samoin helteinen ja tyven. Hylätty maalaistalo, iso, monta +ulkorakennusta ja keittiöpuutarhan käsittävä, keskellä erästä aukiota. +Metsästä ratsasti kimollaan sama nuori pirteä- ja mustasilmäinen mies, +karhiini poikittain satulannupilla. Hän hengitti helpommin talolle +päästyään. Paikalla oli selvästi ollut taistelu aikaisemmin kesällä. +Romua ja ruosteisia tyhjiä patruunia oli maassa, minkä hevosten kaviot +olivat myllertäneet sen kosteana ollessa. Aivan keittiöpuutarhan +vieressä oli nimi- ja numerolaudoilla varustettuja hautoja. +Keittiönoven pielessä kasvavassa tammessa riippui kaksi risaisiin, +kauhtuneihin vaatteisiin puettua hirtettyä miestä. Niiden kuihtuneet +ja vääristyneet kasvot eivät muistuttaneet lainkaan ihmiskasvoja. Kimo +päristi niille, ja ratsastaja taputteli sitä rauhoittavasti ja sitoi +sen loitolle hirtetyistä. + +Sisälle taloon mennessään hän näki pelkkää hävityksen kauhistusta. Hän +polki tyhjille patruunille kulkiessaan huoneesta toiseen ikkunoista +tähystelläkseen. Ihmisiä oli majaillut ja maannut kaikkialla, ja erään +huoneen lattialla hän näki selviä merkkejä siitä, että siellä oli +pidetty haavoittuneita. + +Hän palasi ulos, vei hevosensa ladon taakse ja meni puutarhaan. +Kymmenkunta puuta nuokkui siellä kypsien omeniensa painosta. Hän tunki +taskunsa täyteen niitä ja söi samalla kuin poimi. Sitten hänen päähänsä +pälkähti muudan ajatus, hän katseli aurinkoa ja laski, kuinka pitkä +aika häneltä kuluisi leirille takaisin ratsastamiseen. Hän riisui +paitansa, veti sen hihat solmuun ja teki säkin. Sen hän täytti omenilla. + +Juuri kun hän oli nousemassa hevosen selkään, eläin höristi äkkiä +korviaan. Mieskin kuunteli ja kuuli epäselviä ääniä, jollaisia pehmeään +multaan iskevät kaviot synnyttävät. Hän hiipi ladon nurkalle ja +tähysti. Kymmenkunta ratsastajaa lähestyi hajajärjestyksessä kentän +toiselta laidalta; ne olivat nyt vain sadan metrin päässä talolta. +Joitakuita laskeutui maahan, muiden pysyessä satulassa, mikä osoitti, +että miehet eivät aikoneet viipyä paikalla kauaa. Ne tuntuivat +neuvottelevan, sillä hän kuuli niiden puhelevan kiihkeästi vierasten +maahantunkeutujain vihatulla kielellä. Aika kului, mutta ne eivät +näyttäneet pääsevän päätökseen. Hän pani karbiininsa nahkakoteloon, +nousi hevosen selkään ja odotti kärsimättömästi, omenasäkki +satulannupilla. + +Hän kuuli läheneviä askeleita, ja hän kannusti kimoaan niin +äkkiarvaamatta, että eläimeltä pääsi hämmästyksen hirnahdus, kun se +aloitti laukan. Ladon nurkkauksella hän näki vihollisen; se oli vain +poikanen, yhdeksäntoista- tai kaksikymmentävuotinen, mutta univormussa, +ja se hypähti nopeasti syrjään, jotta ei jäisi hevosen alle. Samassa +silmänräpäyksessä kimo teki hyppäyksen sivulle, ja ratsastaja näki +vilahduksen talon edustalle kokoontuneista miehistä, jotka olivat +saaneet hälytyksen. Jotkut hyppäsivät satulasta, ja hän näki niiden +tähtäävän pyssyillään. Hän ratsasti keittiön oven ja siimeessä +kiikkuvien kokoonkäpertyneiden ruumiiden ohi ja pakotti viholliset +perääntymään talon etusivulta. Laukaus kajahti, sitten toinen, mutta +hän ratsasti nopeasti ja kumartui eteenpäin, istui satulaa vasten +painautuneena, toisella kädellä pidellen omenasäkkiään ja ohjaten +hevostaan toisella. + +Talon aitaus oli neljän jalan korkuinen, mutta hän tunsi kimonsa ja +antoi sen mennä yli täydellä vauhdilla muutamien hajalaukauksien +pamahdellessa. Kahdeksansadan metrin päässä oli metsä, ja kimo +teki kentällä taivalta valtavin hypyin. Nyt ampuivat kaikki. Ne +laskettelivat laukauksiaan niin nopeasti, ettei hän enää voinut erottaa +eri pamahduksia. Kuula lävisti hänen hattunsa, mutta sitä hän ei +havainnut, sitävastoin hän huomasi toisen osuvan omenasäkkiin. Ja hän +hätkähti ja painautui vielä entistä matalammaksi, kun kolmas kuula, +mikä oli ammuttu liian alas, osui kiveen hevosen jalkojen väliin ja +kimmahti ilmaan, hyristen ja laulaen kuin jokin kummallinen hyönteinen. + +Laukaukset lakkasivat, kun kiväärinmakasiinit tyhjentyivät, ja äkkiä +tuli hiljaista. Nuori mies riemuitsi mielessään. Hän oli päässyt +vahingoittumattomana hirveästä kuulasateesta. Hän katseli taakseen. +Aivan niin, ne olivat ampuneet kiväärinsä tyhjiin. Hän näki, miten +monet parhaillaan latasivat. Toisia juoksi talon takana olevien +hevostensa luokse. Hänen vielä katsellessaan tuli kaksi jo satulaan +päässyttä miestä täyttä karkua kulman takaa. Samassa hän näki miehen, +jolla oli hänelle tuttu punainen parta, putoavan polvilleen maahan, +heittävän kiväärin poskelleen ja tähtäävän kylmäverisesti ja tarkasti +pitkää laukausta. + +Nuori mies kannusti hevostaan, kumartui syvälle eteenpäin ja +heittelehti puoleen ja toiseen satulassa hämmentääkseen toisen +tähtäyksen. Vielä ei kuulunut laukausta. Metsä läheni hevosen joka +hyppäyksellä. Sinne oli enää vain sata metriä, ja laukaus viipyi vielä. + +Mutta sitten hän kuuli sen, ja se oli hänen viimeinen +kuuloaistimuksensa, sillä hän oli kuollut ennen kuin ennätti maahan +hitaasti satulasta pudotessaan. Ja maalaistalolta tähystelevät miehet +näkivät hänen putoavan, näkivät hänen ruumiinsa ponnahtavan, kun +se kohtasi maan, ja näkivät hänen päällensä valahtavan kokonaisen +vyöryn punaposkisia omenoita. Katselijat nauroivat odottamattomalle +omenasateelle ja taputtivat käsiään punapartaisen miehen +mestarilaukaukselle... + + + + +YÖN LAPSI. + + +Oltiin vanhalla Alta-Inyo-klubilla — oli sanfranciscolaiseksi +lämmin yö — ja kaukainen katuhälinä tunkeutui vaimenneena sisälle +avoinna olevista ikkunoista. Keskustelu oli kosketellut virkamiesten +lahjomista, viimeisiä merkkejä siitä, että kaupunginhallitus tultaisiin +puhdistamaan valonaroista aineksista, ja sitten kääntynyt yleensä +elämässä vallitsevaan hirvittävään kehnouteen ja mädännäisyyteen, +kunnes joku sattui mainitsemaan O'Brienin nimen — O'Brienin, lupaavan +nuoren nyrkkeilijän, joka oli menettänyt henkensä kilpaottelussa +edellisenä iltana. Oli kuin ilma olisi kohta puhdistunut. O'Brien +oli ollut ihanteellismielinen moitteeton nuori mies. Hän ei juonut, +ei tupakoinut eikä käyttänyt voimasanoja, ja hänen ruumiinsa oli +ollut kuin nuoren jumalan. Olipa hänellä ollut rukouskirjansa mukana +otteluissa. Se löydettiin hänen takkinsa taskusta pukuhuoneessa... +jälkeenpäin. + +Nuoruus, puhdas ja terve, tahraton. Nuoruus oli ihanaa ja ylistettävää +meistä yöistujista, joilla itsellä se oli takana ja keski-ikä käsissä, +ja me ylistimme Nuoruutta niin intomielisesti, että loihdimme hereille +Romantiikan ja annoimme sen tuntikaudeksi vietellä itsemme kauas pois +inhimillisestä yhteiskunnasta ja sen uhkaa täynnä olevasta hälystä. +Bardwell tavallaan aloitti siteeraamalla Thoreauta, mutta vanha, +kaljupäinen ja pöhöttynyt Trefethan se otti kiinni siitä sitaatista +ja muuttui ruumiillistuneeksi Romantiikaksi kokonaisen tunnin ajaksi. +Aluksi aprikoimme, montakohan visky-grogia hän olikaan mahtanut ottaa +päivällisen jälkeen, mutta hyvin pian meiltä unohtui kaikki sellainen. + +"Oli vuosi 1898 — ja olin kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen silloin", +sanoi hän. "No, tiedän teidän kaikkien nyt laskevan yhteen. Olette +oikeassa. Minä olen neljäkymmenseitsen-vuotias nyt, näytän kymmentä +vuotta vanhemmalta, ja lääkärit sanovat... piru periköön lääkärit!" + +Hän kohotti korkean lasinsa huulilleen ja maisteli harvakseen +suuttumustaan hillitäkseen. + +"Mutta olen ollut nuori... kerran. Olin nuori kaksitoista vuotta +sitten, ja päätäni peittivät hiukset, ja olin vyötäröiltäni kapea kuin +kilpajuoksija, eikä pisinkään päivä ollut liian pitkä minulle. Minussa +oli ydintä anno 98. Sinä muistat minut, Milner. Tunsit minut jo siihen +aikaan. Enkö ollut sangen reipas mies?" + +Milner nyökkäsi myöntävästi. Hän oli samoin kuin Trefethan +kaivosinsinööri ja koonnut omaisuuden Klondykessa. + +"Totisesti olit sellainen, vanha veikko", sanoi Milner. "En unohda +milloinkaan, miten pontevasti selviydyit tukkimiehistä sinä iltana, +jolloin se pirun sanomalehtimies nosti tappelun. Nyrkkeilijä Slavin +oli silloin siellä" — tämä sanottiin meille muille — "ja hänen +toimitsijansa tahtoi järjestää ottelun hänen ja Trefethanin kesken." + +"No, katsokaahan minua nyt", komensi Trefethan ärtyisesti. "Tällaiseksi +Goldstead on tehnyt minut... Luoja ties, montako miljoonaa, mutta +sielussani ei ole mitään jäljellä... tai oikeammin suonissani. Mainio +punainen vereni on ollutta ja mennyttä. Olen kuin maneetti, iso röykkiö +värisevää protoplasmaa, kuin... kuin..." + +Mutta sanat tyrehtyivät, ja hän otti lohdutusta korkeasta lasistaan. + +"Naiset katselivat minua... siihen aikaan, käänsivät päätään +katsellakseen minua vielä kerran. Merkillistä, etten tullut menneeksi +naimisiin. Mutta tyttö. Hänestä minun nyt piti puhua. Tapasin hänet +tuhat mailia maailman ulkopuolella, niin, vieläkin kauempana. Ja hän +siteerasi minulle ne Thoreaun sanat, mitkä Bardwellilta vast'ikään +kuulimme — ne sanat päiväsyntyisistä jumalista ja yösyntyisistä, +valkoisista jumalista ja mustista. + +"Se tapahtui sen jälkeen kuin olin tehnyt valtauksen GGoldsteadin +luona — jolloin en tietänyt, millainen kultakaivos siitä joesta +paisuisi — niin, silloin tein sen retkeni itään Kalliovuorten yli +Isolle Orjajärvelle. Siellä pohjoisessa Kalliovuoret eivät ole pelkkiä +harjuja. Ne ovat raja, rajamuuri, ylikulkematon seinä. Siellä ei ole +minkäänlaista tietä, vaikkakin vaeltavat ansamiehet ammoisista ajoista +alkaen silloin tällöin ovat kulkeneet niiden yli, — no, enemmän on +ollut sille taipalelle sortuneita kuin siitä selviytyneitä. Ja juuri +sen tähden minä ryhdyin yritykseen. Se oli retki, josta kuka tahansa +saattoi ylpeillä. Ja vielä tänä päivänä olen siitä retkestäni ylpeämpi +kuin mistään muusta teostani. + +"Se on tuntematon maa. Siellä on suuria alueita, joita ei ole +milloinkaan tutkittu. Siellä on isoja laaksoja, joihin valkoisen miehen +jalka ei ole kertaakaan astunut, ja intiaaniheimoja, joiden elämä on +melkein yhtä alkeellista kuin kymmenentuhatta vuotta takaperin... +melkein, sillä he ovat joutuneet hiukan kosketuksiin valkoisten kanssa. +Silloin tällöin käy kauppapaikoilla jokunen parvi sellaisia intiaaneja, +mutta siinä kaikki. Hudsonbay-yhtiönkään ei onnistunut löytää niitä ja +saattaa valtansa alle. + +"Mutta tytöstähän oli kysymys. Matkasin erään joen vartta ylös — +täällä Kaliforniassa sellaista sanottaisiin kymiksi — nimettömän ja +kartoittamattoman joen. — Se oli komea laakso; milloin sitä rajoittivat +korkeat seinämät, milloin se laveni kauniiksi, leveiksi ja pitkiksi +aloiksi, joilla kasvoi melkein miehen mittaista heinää, oli kukkasia +helottavia niittyjä ja neitseellisiä, uhkeita kuusikkoja. Koirat +kantoivat kuormaa selässään, näännyksissä ja käpälät hellinä; koetin +löytää jonkin pienen intiaaniyhteiskunnan saadakseni rekiä ja ajomiehiä +ja voidakseni jatkaa retkeä ensimmäisillä lumilla. Oli syysmyöhä, +ja olin aivan ymmällä siitä, että kukat vielä kukoistivat. Minunhan +piti olla subarktisessa Amerikassa ja korkealla Kalliovuoristossa, ja +silti siellä oli runsaasti kukkasia kaikkialla. Ennemmin tai myöhemmin +valkoisia uudisasukkaita asettuu sinne, ja he luovat koko laakson +vehnävainioiksi. + +"Sitten näin savua ja kuulin koirain haukuntaa — intiaanien koirain +— ja saavuin leirille. Intiaaneja oli ainakin viisisataa, oikeita +intiaaneja, ja kuivaustelineistä näin, että syysmetsästys oli ollut +tuottoisa. Ja niin kohtasin tytön — Lucyn. Se oli hänen nimensä. +Saatoin keskustella intiaanien kanssa vain merkkikielellä, mutta pian +he veivät minut jonkinlaiselle isolle vajalle — puoliteltalle, joka +oli seinätön siltä taholta, missä leirituli paloi. Tämä avoteltta oli +kokonaan hirvennäköistä — savustetuista, käsin kiiltäviksi hangatuista +ja kullanruskeista. Sen sisällä vallitsi sellainen sirous ja järjestys, +ettei moista milloinkaan ole tavallisessa intiaanileirissä. Vuode +oli tehty tuoreista kuusenhavuista. Siinä oli joukoittain nahkasia, +ja niiden päällä oli joutsenenuntuvainen peitto — milloinkaan en ole +nähnyt sen peiton kaltaista. Ja peitolla istui Lucy jalat ristissä. +Hän oli pähkinänruskea. Tyttö, olen sanonut, mutta tyttö hän ei ollut, +hän oli nainen, pähkinänruskea nainen, amatsoni, aivan kehittynyt +rotunainen, majesteetillisen kypsä. Ja hänen silmänsä olivat siniset. + +"Ne ne minut tenhosivat — ne hänen silmänsä — siniset, eivät +posliininsiniset, vaan tummansiniset kuin meri ja taivas +yhteensulautuneina, ja hyvin älykkäät. Niin, vielä enemmän — niissä +oli naurua — lämpöistä naurua, aurinkoista ja inhimillistä, hyvin +inhimillistä ja... sanoisinko naisellista. Niin, ne olivat naisen +silmät, todellisen naisen silmät. Tiedätte mitä tarkoitan. Saatanko +sanoa enempää? Ja niissä sinisissä silmissä oli samalla kertaa +polttavaa rauhattomuutta, uneksivaa kaipuuta ja lepoa, täydellistä +lepoa, eräänlaista kaikkiviisasta ja filosofista tyyneyttä." + +Trefethan keskeytti äkkiä kertomuksensa. + +"Luulette varmaankin minun olevan hutikassa. Mutta en ole. Tämä on +vasta viides grogini päivällisen jälkeen. Olen selvä kuin kala. Olen +juhlatuulella. Istun tässä pyhän Nuoruuteni pöytäkumppalina. En se +minä — vanha Trefethan — puhu, minun Nuoruuteni se puhuu, ja minun +Nuoruuteni se sanoo, että ne silmät olivat ihmeellisimmät, mitkä +milloinkaan olen nähnyt — niin tyynet ja kuitenkin niin rauhattomat, +niin älykkäät ja kuitenkin niin uteliaat, niin vanhat ja kuitenkin niin +nuoret, niin tyytyväiset ja kuitenkin niin kaihoisan uneksivat. En +kykene niitä kuvaamaan, poikaseni. Kun olen kertonut teille hänestä, +käsitätte kenties paremmin itse. + +"Hän ei noussut istumasta. Mutta hän ojensi minulle kätensä. + +"'Vieras', sanoi hän, 'onpa kiva nähdä teittiä'. + +"Ajatelkaahan — sellaista melskakieltä! Saatatte kuvitella tunteitani. +Hän oli nainen, valkoinen nainen — mutta se melskakieli! Oli +hämmästyttävää, että siellä maailman rajojen ulkopuolella oli valkoinen +nainen — mutta se melskakieli! Se särähteli korvissani, totisesti. Se +vihlaisi kuin väärä sävel. Ja kuitenkin väitän, että se nainen oli +runoilija. Säattepa kuulla. + +"Hän lähetti intiaanit pois. Ja ne menivät todellakin. Ne +noudattivat hänen käskyjään ja tottelivat häntä sokeasti. Hän +oli hi-yu-skookum-päällikkö. Hän käski nuorten miesten pystyttää +minulle teltan ja ottaa koirani hoiviinsa. Ja nuoret miehet tekivät +sen. Ja he tunsivat hänet niin hyvin, etteivät tohtineet näpistää +mokkasiininhihnaakaan varusteistani. Hän oli ruumiillistunut +Järkkymätön Laki, ja sen sanon teille, että tapaus kävi luihini ja +ytimiini ja että kylmiä väreitä karehti selkäpiissäni, tapaus: tavata +valkoinen nainen kaukana vuoristossa villiheimon päällikkönä, tuhansien +mailien takana Ei-Kenenkään-maassa. + +"Kuten sanottu hänen sanansa särähtelivät väärällä sävelellä. Mutta +pyydän teitä unohtamaan sen. Minä totisesti unohdin sen, kun istuin +joutsenenuntuvapeiton laidalla ja kuuntelin ja katselin ihmeellistä +naista, ihmeellistä kuin ihmeellisin niistä, joita Thoreau tai joku muu +runoilija on loihtinut eteemme. + +"Viivyin siellä viikon. Ja se tapahtui hänen pyynnöstään. Hän lupasi +antaa minulle koiria ja rekiä ja intiaaneja, jotka auttaisivat minua +matkaamaan Kalliovuorten yli, parhaan solan läpi, viisisataa mailia +pitkän taipalen. Hänen telttansa sijaitsi syrjässä muista, korkealla +jokiäyräällä, ja pari intiaanityttöä valmisti hänen ruokansa ja +toimitti hänen kotiaskarensa. Ja me puhelimme puhelemistamme ensilumen +sataessa ja luodessa minulle rekikeliä. Ja tällainen oli hänen +tarinansa. + +"Hän oli syntynyt rajalla, köyhän uudisasukkaan tyttärenä, ja te +tiedätte, mitä se merkitsee — työtä, alituista työtä, ääretöntä ja +loputonta työtä. + +"'En milloinkaan nähnyt maailman ihanuutta', sanoi hän. 'Minulla +ei ollut aikaa. Tiesin, että se oli olemassa jossakin, tupamme +ympärillä, mutta piti aina paistaa, pestä ja puhdistaa, eikä työllä +ollut mittaa eikä määrää. Toisinaan olin aivan sairaana ikävästä +päästä pois maailmalle, varsinkin keväisin, jolloin lintujen laulu +saattoi minut melkein hurjaksi. Tahdoin juoksennella ulkona korkeassa +heinikossa, kahlata sen kasteessa ja vaeltaa metsissä ja kiipeillä +vuorenharjanteilla ympäristöä nähdäkseni. Oi, minulla oli hyvin +paljon haaveita — seurata jokien juoksua, polskia lampareissa, tulla +vesiliskojen ja täplikkäiden forellien hyväksi ystäväksi, tarkkailla +oravien ja jänisten ja pienten turkiseläinten elämää ja oppia tuntemaan +niiden salaiset tiet. Jos minulla vain olisi aikaa, ajattelin, voisin +hiiviskellä keskellä kukkasia ja kuulla, kunhan vain pysyttelisin +oikein hiljaa, kuinka ne kuiskailivat toisilleen viisauksia, joita +ihmiset eivät tunteneet.'" + +Trefethan vaikeni antaakseen täyttää lasinsa. + +"Erään toisen kerran hän kertoi: 'Minun mieleni teki juoksennella +ulkona öisin kuin villi eläin, juoksemistani juosta kuutamossa ja +tähtien tuikkeessa, juosta valkoisena ja alastomana pimeässä, minkä +varmasti tiesin tuntuvan mustalta sametilta, juosta juoksemistani, +juosta loputtomasti. Eräänä iltana, jolloin olin aivan lopussa — oli +ollut hirvittävän kuuma päivä, eikä taikina ollut ottanut käydäkseen, +ja kirnuaminen oli epäonnistunut, ja olin ärtyisällä ja juonikkaalla +päällä — niin, sinä iltana kerroin isälle juoksuhalustani. Hän katseli +minua ikäänkuin ihmeissään ja hiukan kauhistuneena. Sitten hän antoi +minulle kaksi pilleriä. Sanoi, että minun oli parasta paneutua levolle +ja nukkua hyvin; silloin olisin taas oikein pirteä aamulla. Senjälkeen +en maininnut milloinkaan haaveistani isälle enkä kenellekään muulle. + +"Vuoristokodista muutettiin pois — elintarpeiden puutteessa, +luullakseni — ja perhe asettui Seattleen. Siellä hän teki työtä +tehtaassa — pitkät tunnit ja hirvittävän raskasta työtä. Vuoden päästä +hän pääsi tarjoilijattareksi kurjaan ravintolaan — pöksäksi hän sitä +nimitti. + +"Kerran hän sanoi minulle: 'Romantiikkaa minä varmaankin kaipasin. +Mutta romantiikkaa ei saanut tiski- ja pyykkisoikoista eikä tehtaista +tai pöksistä.' + +"Ollessaan kahdeksantoista-vuotias hän meni naimisiin — miehen +kanssa, jonka piti mennä pohjoiseen, Juneau'hon, ja perustaa sinne +ravintola. Miehellä oli joitakuita dollareita säästössä, ja tämä +vaikutti hyvinvoivalta. Hän ei rakastanut miestä, sen hän sanoi ihan +ehdottomasti, mutta hän oli lopen uupunut ja tahtoi päästä loputtomasta +raatamisesta. Lisäksi Juneau oli Alaskassa, ja hänen kaipuunsa +muovautui nyt haluksi nähdä se ihmeellinen maa. Mutta hän ei saanut +nähdä sitä paljoakaan. Mies perusti ravintolansa, pienen ja halvan, +ja hän havaitsi pian, minkä tähden mies oli mennyt hänen kanssaan +naimisiin... päästäkseen palvelijatarta palkkaamasta. Hän se melkein +yksinään sai hoitaa koko pöksän ja tehdä kaikki työt, tarjoilusta +tiskaukseen. Ja samalla hän sai melkein yksinään valmistaa ruoan. Sitä +menoa kesti neljä vuotta. + +"Ajatelkaahan häntä, aarniometsän lasta, joka oli täynnä luonnon-elämän +vaistoja ja ikävöi aavoja aloja, mutta oli vankina pienessä +ruokalapöksässä, alituisessa raadannassa neljä sietämätöntä vuotta... + +"'Kaikki oli niin mieletöntä', sanoi hän. 'Mitä hyötyä kaikesta oli? +Miksi minä olin syntynyt? Oliko elämällä vain moinen tarkoitus — tehdä +työtä tekemästä päästyä ja aina olla väsyksissä? Mennä vuoteeseen +väsyksissä ja havahtua väsyksissä; joka päivä samanlainen kuin +edellinen, ellei vieläkin raskaampi?' Hän oli kuullut lukupappien, +kuten hän sanoi, puhuvan ikuisesta elämästä, mutta hän ei kyennyt +käsittämään sitä, mitä hän teki, otolliseksi valmistaumiseksi +kuolemattomuuteen. + +"Mutta vielä hänellä oli unelmansa, vaikkakin ne heräsivät harvemmin +kuin lapsuudessa. Hän oli lukenut joitakuita kirjoja — mitä, sitä ei +ole helppo sanoa, luultavasti lainakirjasto-romaaneita, mutta ne olivat +ravinneet hänen mielikuvitustaan. 'Toisinaan', sanoi hän, 'ollessani +niin pökerryksissä lieden kuumuudesta, että olisin pyörtynyt, ellen +olisi saanut vähän raitista ilmaa, työnsin pääni ulos keittiön +ikkunasta ja ummistin silmäni, ja silloin näin mitä ihmeellisimpiä +asioita. Äkkiä olin vaeltamassa pitkin maantietä, ja oli niin puhdasta +ja rauhallista, ei ollut likaa, ei tomua, vain puroja, jotka solisivat +suloisilla niityillä, ja leikkiviä karitsoita, kukkain tuoksua, jota +tuuli kuljetti, ja lempeä päivän paiste kaiken yllä; kauniita lehmiä, +jotka torkkuivat seisoen polviaan myöten lampareissa, ja nuoria +tyttöjä kylpemässä joen lahdelmassa, niin valkoisia ja niin soreita +ja luonnollisia — ja silloin tiesin olevani Arkadiassa. Olin lukenut +kerran eräästä kirjasta siitä maasta. Tai myöskin ratsasti tietä myöten +ritareita, jotka välkähtelivät auringon paisteessa, tai vallasnainen +valkoisella tammalla, ja loitommalla näin linnantornin kohoavan +korkeutta kohden, tai myöskin tiesin, että seuraavan tienmutkan takana +tapaisin palatsin, valkoisen ja ilmavan ja satumaisen, jonka edustalla +olevilla nurmikoilla suihkulähteet kumpuaisivat, kukat helottaisivat +ja riikinkukot keikaroisivat... ja sitten avasin silmäni, ja keittiön +lieden hehku ympäröi minut jälleen, ja kuulin Jaken sanovan — Jake oli +mieheni — kuulin Jaken sanovan: 'Miks'et ota papuja tulelta. Aiotko +antaa minun koko päivän odottaa?' — Romantiikkaa! Luullakseni sain sitä +varsinaisimmin kokea kerran, kun muudan juopunut armeenialainen kokki +menetti järkensä ja koetti katkaista kaulani kyökkiveitsellä ja sain +palohaavan käsivarteeni liedestä, ennenkuin ennätin kajauttaa miestä +kalloon perunahuhmarella. + +"'Halusin viettää huoletonta elämää keskellä kauneutta ja romantiikkaa +ja kaikkea sellaista, mutta minulla tuntui olevan nurja onni ja +tunnuin syntyneen vain ruoanlaittajaksi ja tiskaajaksi. Juneaussa +vietettiin hurjaa elämää siihen aikaan, mutta minä katselin muita +sikäläisiä naisia, eikä heidän elämäntapansa houkutellut minua. Minä +tietysti tahdoin olla puhdas. En tiedä, minkä tähden, tahdoin vain, ja +ajattelin, että minun oli yhtä hyvä kuolla tiskaamiseen kuin heidän +laillaan'." + +Trefethan vaikeni silmänräpäykseksi ja liitteli ajatuksissaan yhteen +kertomuksensa lankoja. + +"Niin, samaisen naisen minä kohtasin siellä pohjan perillä, villin +intiaaniheimon ja tuhansia neliömaileja käsittäväin metsästysmaiden +hallitsijana. Ja kaikki oli lisäksi aivan yksinkertaista ja +luonnollista — hän olisi saattanut elää ja kuolla keskellä kattiloita +ja patoja. Mutta sitten 'tuli kuiskaus, tuli näky'. Mitään muuta ei +tarvittu, ja se tuli todellakin. + +"'Havahduin eräänä päivänä', sanoi hän. 'Kuulin kuiskaukseni, näin +näkyni sanomalehden kappaleelta. Muistan jok'ainoan sanan ja osaan +lukea ne ulkoa teille.' Ja niin hän luki Thoreaun 'Ihmisluonnon +huudosta': + +"'Mieltäni niin virkistää nuorten mäntyjen näkeminen, joita vuosi +vuodelta versoo viljavainioilla. Me puhumme intiaanin sivistämisestä, +mutta se ei merkitse samaa kuin tehdä hänet paremmaksi. Hämyisän +metsäelämänsä valppaassa itsenäisyydessä ja yksinäisyydessä hän +säilyttää yhteytensä heimonsa jumaliin ja pääsee silloin tällöin +harvinaisella ja kummallisella tavalla sulautumaan luonnon elämään. Hän +näkee välähdyksiä tähtitietoudesta, jollaista ei meidän salongeissamme +tunneta. Hänen sielussaan vallitseva ikuinen valo, mitä himmentää vain +tähtien etäisyys, on kuin kalpeaa, mutta ihanaa tähtivaloa verrattuna +keinotekoisen valaistuksen häikäisevään, mutta lyhytaikaiseen +loisteeseen. Seurasaarten asukkailla oli päiväsyntyiset jumalansa, +mutta niitä ei pidetty yhtä vanhoina kuin......yösyntyisiä jumalia.' + +"Niin, juuri tämän kohdan hän luki, sana sanalta, ja minulta unohtui +hänen kouliintumaton ääntämisensä, sillä se oli juhlallista, +uskontunnustus — pakanallinen, epäilemättä, ja valautunut elävään +muotoon — hänen omaksi persoonallisuudekseen. + +"'Loppu oli reväisty pois', jatkoi hän, ja hänen äänessään soinnahti +syvä kaipaus. 'Se oli vain sanomalehden kappale. Mutta se Thoreau +on viisas mies. Toivoisin tietäväni enemmän hänestä.' Hän vaikeni +hetkeksi, ja vannon, että hänen kasvonsa muistuttivat sanomattomasti +pyhimystä hänen lausuessaan: 'Minusta olisi voinut tulla hyvä vaimo +hänelle.' + +"Ja sitten hän jatkoi: 'Luettuani ne sanat tiesin tarkalleen, miten +minun laitani oli. Minä olin yön lapsi. Minä, joka olin elänyt koko +elämäni päiväsyntyisten parissa, olin itse yön lapsi. Sen tähden +minä en milloinkaan ollut tuntenut tyydytystä ruoanlaittamisesta ja +tiskaamisesta, sen tähden minun mieleni oli tehnyt tanssia alastomana +kuutamossa. Ja minä tiesin, ettei likainen pieni Juneau-pöksä ollut +oikea paikkani, ja sanoin sillä siunaaman hetkellä: 'Lähden pois.' Ja +käärin kokoon vähäiset vaateryysyni ja lähdin. Jake näki sen ja koetti +estää minua. + +"'Mikä sinulla nyt on mielessä?' sanoi hän. + +"'Ero sinusta', sanoin minä. 'Menen suuriin metsiin... sinne minä +kuulun.' + +"'Sitä sinä et tee', sanoi hän ja ojensi kätensä tarttuakseen minuun. +'Uunin kuumuus on käynyt päähäsi. Kuuntelehan nyt mitä sanon, ennenkuin +teet minkäänlaisia hullutuksia.' + +"Mutta minä vedin esille pienen revolverin ja sanoin: 'Tämä puhuu +puolestani.'" + +"'Ja niin minä lähdin.'" + +Trefethan tyhjensi lasinsa ja tilasi uuden. + +"Arvatkaapa, pojat, mitä se tyttö teki. Hän oli +kaksikymmentäkaksi-vuotias. Hän oli seisonut koko ikänsä pesusoikon +ääressä eikä tietänyt elämästä enempää kuin minä tiedän neljännestä tai +viidennestä ulottuvaisuudesta. Kaikki hänen tiensä veivät päämäärään. +Ei, hän ei liittynyt balettiseurueeseen. Alaskassa on parasta matkata +veneellä. Hän meni rantaan. Muudan intiaanikanootti oli juuri lähdössä +Dyeaan — tiedättehän, sellainen vene, mikä on koverrettu yhdestä +ainoasta puunrungosta, kapea ja syvä, noin kuusikymmentä jalkaa pitkä. +Hän antoi intiaaneille pari dollaria ja astui siihen. + +"'Romantiikkaako?' sanoi hän minulle. 'Se oli romantiikkaa alusta +alkaen. Kaikkiaan kolme perhettä oli kanootissa, ja siinä oli niin +ahdasta, ettei saattanut käännähtääkään, koiria ja intiaanilapsia +ryömi kaikkialla, ja jok'ainoa kynnelle kykenevä hoiti airoa ja +kuljetti kanoottia. Ja kaikkialla mahtavien, juhlallisten vuorten +huipuilla vyöryi pilviröykkiöitä, joita aurinko punasi. Ja oi sitä +hiljaisuutta! Sitä syvää, ihmeellistä hiljaisuutta! Joskus näki kaukana +puiden latvoilta savua, mikä kohosi yksinäisen erämiehen nuotiosta. Se +oli kuin huviretkeä, juhlallista huviretkeä, ja minä näin unelmaini +toteutuvan, ja odotin, että minulle tapahtuisi jotakin millä hetkellä +tahansa. Ja tapahtuikin. + +"'Oi ensimmäistä leiriämme, eräällä saarella! Kaloja, joita pojat +keihästivät puron suulta, ja isoa hirveä, jonka veneemme nuoret miehet +ampuivat juuri rannalle niemen kainaloon kääntyessämme! Kukkia oli +kaikkialla, ja vähän matkan päässä rannasta alkoi heinikko, mikä +oli sakeaa, mehukasta ja miehen korkuista. Menin muutamien tyttöjen +kanssa niityn poikki sen takana olevalle kukkulalle, ja keräsimme +sieltä marjoja ja juuria, mitkä maistuivat hapahkoille ja olivat +hyvää ruokaa. Ja marjamaalla kohtasimme ison karhun, joka oli siellä +illallisellaan, ja se sanoi 'Uh!' ja juoksi matkoihinsa yhtä peloissaan +kuin mekin. Ja sitten leiri ja nuotion savu ja kiehuvan metsänriistan +tuoksu!... Se oli ihanaa. Vihdoinkin olin päässyt yön lasten luo, ja +tiesin, että sinne minä kuuluin. Ensimmäistä kertaa elämässäni, siltä +minusta tuntui, olin onnellinen, ja paneutuessani levolle sinä iltana, +telttakankaan-kaistaleen alle, tuijotin tähtitaivasta, johon mahtava +vuorenhuippu leikkasi mustan aukon, ja kuuntelin yön ääniä ja tiesin, +että samanlainen tulisi olemaan seuraava päivä ja sitä seuraava, +samanlaisia kaikki, kaikki päiväni, sillä en aikonut palata maailmaan. +Enkä palannutkaan. + +"'Romantiikkaa! Sitä sain seuraavana päivänä. Meidän oli matkattava +leveän merenlahden poikki — ainakin kaksitoista, viisitoista mailia +leveän, ja rupesi tuulemaan ollessamme keskellä sitä. Sinä iltana +aallot heittivät minut ja susikoiran maihin, ja minä vain olin +hengissä.' + +"Ajatelkaahan", keskeytti Trefethan kertomuksensa. "Kanootti upposi, +kaikki muut paitsi hänet meri löi kuoliaiksi kallioita vasten. Hän +kahlasi maihin, pitäen kiinni koiran hännästä, pelastui kalliokarikolta +ja päätyi rantaan pienelle hiekkakaistaleelle, mikä oli ainoa koko +sillä rannikon-osalla. + +"'Onneksi se oli manterella', sanoi hän. 'Ja niin minä vaelsin halki +metsien ja yli vuorten suoraan, suoraan eteenpäin. Minusta tuntui +siltä, kuin olisin ollut etsimässä jotakin, ja tiesin, että löytäisin +sen. Minua ei peloittanut. Olin yön lapsi, eikä aarniometsä saattanut +surmata minua. Ja toisena metsävaelluspäivänäni minä löysin sen. Osuin +pienelle aukiolle, missä oli ränstynyt maja. Lahonneita vilttejä oli +makuulavitsoilla, ja liedellä oli pannuja ja kasareita. Mutta se +ei ollut ihmeellisin löytöni. Majan ulkopuolelta, metsän laidasta, +löysin... teidän on mahdotonta arvata, mitä löysin sieltä. Kahdeksan +puuhunsidotun hevosen luurangot. Ne olivat nääntyneet nälkään, ja +niistä oli jäänyt jäljelle vain luut. Ja jok'ainoalla hevosella +oli ollut kantamus selässä. Kantamukset lojuivat luiden keskellä — +vernissattuja säkkejä, ja niiden sisällä oli hirvennahka-säkki, ja +tämän sisällä... mitä luulette siellä olleen?' + +"Nainen vaikeni, työnsi kätensä kuusenhavuvuoteensa kulmauksen alle +ja veti esille nahkapussin. Hän avasi sen ja kaatoi käteeni ihanimman +kuvavirran, minkä milloinkaan olen nähnyt — puhdistamatonta kultaa, +huuhdottua kultaa, osaksi karkeata kultahiekkaa, mutta suurimmaksi +osaksi kimpaleita, ja se näytti niin uudelta, että tuskin havaitsi sen +olleen vedessä. + +"'Sanotte olevanne kaivosinsinööri', sanoi hän, 'ja tunnette tämän +maan. Tiedättekö mainita kultaa kuljettavan joen, jossa on tällaista +kultaa?' + +"Sitä en tietänyt. Siinä ei ollut hiventäkään hopeaa. Se oli melkein +puhdasta, ja sanoin sen hänelle. + +"'Niin, totisesti puhdasta', sanoi hän. 'Myydessäni saan tästä +yhdeksäntoista dollaria unssilta. Te ette saa enempää kuin +seitsemäntoista Eldorado-kullasta, ja Minook-kullan hinta ei ole täyttä +kahdeksaatoista. No niin, tätä minä löysin luiden keskeltä — kahdeksan +hevosenkantamusta, sataviisikymmentä naulaa kussakin.' + +"'Neljännesmiljoona dollaria!' huudahdin hämmästyneenä. + +"'Suunnilleen samanarvoiseksi minäkin olen sen laskenut', vastasi hän. +'Moista tapausta sanon romanttiseksi! Olin raatanut niin kauheasti +kaiken ikäni, ja kohta kun aloitin vaellukseni, sattui se tapaus, kolme +päivää lähtöni jälkeen. Ja kuinka oli käynyt miehille, jotka olivat +kaivaneet kaiken tämän kullan? Se arvoitus askarruttaa usein mieltäni. +He kuormittivat hevosensa, sitoivat ne puihin ja katosivat sitten aivan +jäljettömiin maan pinnalta. En ole milloinkaan kuullut puhuttavan +heistä. Heistä ei tiedetä mitään. No, koska minä olen yön lapsi, olen +kai heidän laillinen perillisensä.'" + +Trefethan vaikeni sytyttääkseen sikarin. + +"Arvatkaahan, mitä tyttö teki? Hän piiloitti kaiken muun kullan paitsi +kolmekymmentä naulaa, mitkä hän otti mukaansa rannikolle. Sitten hän +kutsui merkeillä luokseen ohi soutavan kanootin, matkasi Pat Haleyn +kauppa-asemalle Dyeaan, varustautui ja kulki Chilcoot-solan läpi. Se +tapahtui 88 — kahdeksan vuotta ennen Klondyke-löytöä, ja Yukon oli +silloin villinä erämaana. Hän pelkäsi miehiä, mutta hän otti mukaansa +kaksi intiaanityttöä, kulki järvien poikki ja alas jokea käyden +kaikilla Yukonin alajuoksun varren vanhoilla leiripaikoilla. Hän +vaelteli useita vuosia niillä main ja matkasi sitten sinne, missä minä +hänet tapasin. Hän ihastui seutuun, kun hän — kuten hän itse sen lausui +— 'näki mahtavan hirvihärän kahlaavan polvia myöten keskellä laakson +punaisia miekkaliljoja'. Hän liittyi intiaaneihin, paransi heidän +sairaitaan, saavutti heidän luottamuksensa ja tuli vähitellen heidän +johtajakseen. Hän oli poistunut seudulta vain yhden ainoan kerran, ja +silloin hän kulki Chilcootin läpi mukanaan joukko nuoria intiaaneja, +etsi kätkemänsä aarteen paikan ja otti sieltä kullan. + +"'Ja tässä minä nyt olen, vieras', lopetti hän kertomuksensa, 'ja tässä +on kallein aarteeni.' + +"Hän otti esille pienen nahkapussin, jota hän kantoi kaulallaan kuin +medaljonkia, ja avasi sen. Pussissa oli, rasvaiseen silkkikaistaleeseen +kiedottuna, ajan kellastuttama ja käsien kuluttama sanomalehden +kappale, jossa oli puheena ollut Thoreau-sitaatti. + +"'No, oletteko te onnellinen... ja tyytyväinen?' kysyin häneltä. +'Neljännesmiljoonan omistajana teidän ei tarvitsisi raataa Valloissa. +Kaivannette sentään toki yhtä ja toista?' + +"'En paljoa', vastasi hän. 'En tahtoisi vaihtaa asemaani ainoankaan +yhdysvaltalaisen naisen asemaan. Täällä on kansani, ja minun paikkani +on täällä. Mutta toisinaan' — ja hänen silmissään välähti uneksiva +kaiho, mistä olen puhunut — 'toisinaan ikävöin aivan hirveästi sitä +Thoreauta tänne.' + +"'Minkä vuoksi?' kysyin siihen. + +"'Voidakseni mennä naimisiin hänen kanssaan. Ajoittain tunnen itseni +hyvin yksinäiseksi. Olenhan nainen — oikea nainen. Olen kuullut +puhuttavan toisenkin laatuisista naisista, sellaisista, jotka ovat +karanneet maailmalle minun laillani ja tehneet merkkitekoja — +sellaisista, jotka rupeavat sotilaiksi ja merimiehiksi. Mutta sellaiset +naiset ovat jo alkujaan eriskummallisia. He ovat enemmän miehiä kuin +naisia, he näyttävät miehiltä, eikä heillä ole naisten tavallisia +tarpeita. He eivät välitä rakkaudesta eivätkä halua pikku lapsia +käsivarrelleen tai pyörimään jaloissaan. Minä en ole sitä lajia. +Sanokaahan, vieras, näytänkö minä mieheltä?' + +"Ei hän näyttänyt. Hän oli nainen, kaunis, pähkinänruskea nainen, +jolla oli voimakas, terve ja täyteläs ruumis ja ihanat tummansiniset +naisensilmät. + +"'Enkö olekin nainen?' kysyi hän. 'Kyllä, minä olen. Minä olen +kauttaaltaan nainen. Ja se se on kumma, että vaikka olen yön eli +luonnon lapsi kaikessa muussa, en ole sellainen rakkauden ollessa +kysymyksessä. Luulen, että siinä suhteessa kukin pitää eniten omasta +rodustaan. Niin on ainakin minun laitani ja on ollut kaikki nämä +vuodet.' + +"'Tarkoitatte...?' aloitin. + +"'Ei, ei milloinkaan', sanoi hän ja katseli minua vilpittömästi +silmiin. 'Minulla on ainoastaan ollut mies — nimitän häntä Häräksi. +Luultavasti hän on yhä Juneaussa pöksäänsä hoitamassa. Ottakaa selkoa +hänestä, jos jolloinkin palaatte sinne, silloin havaitsette sen +nimityksen oikeaksi.' + +"Ja minä otin selkoa miehestä, kaksi vuotta myöhemmin. Hän oli +täsmälleen sellainen kuin nainen sanoi — kömpelö ja tuhma, Härkä — +kiikutti jalkojaan vetäen antimiaan pöytään. + +"'Teillä sietäisi olla vaimo apuna', sanoin miehelle. + +"'Minulla on ollut kerran', vastasi hän. + +"'Siis ollaan leskenä?' + +"'Niin. Eukko tuli mielenvikaan. Hän sanoi aina, että uunin kuumuus +kävisi hänelle päähän, ja niin se kävikin. Eräänä päivänä hän tähtäsi +minua revolverilla ja pakeni matkoihinsa kanootilla muutamien siwashien +mukana. He joutuivat myrskyyn rannikolla, ja kaikki hukkuivat.'" + +Trefethan antautui lasinsa lumoihin ja istui äänetönnä. + +"Mutta entä tyttö?" huomautti Milner. "Keskeytit tarinasi juuri +silloin, kun se alkoi käydä mielenkiintoiseksi ja tunteikkaaksi. Eikö +se kehittynyt sellaiseksi?" + +"Kehittyi", vastasi Trefethan. "Kuten hän itse sanoi hän oli +villinainen kaikessa muussa paitsi rakkaudessaan, siinä hän halusi oman +rotunsa miestä. Hän oli hyvin suloinen siitä puhuessaan. Mutta suoraan +asiaan. Hän tahtoi mennä naimisiin minun kanssani. + +"'Vieras', sanoi hän. 'Tahdon saada teidät. Te pidätte täkäläisestä +elämästä, muuten ette olisi täällä ettekä koettaisi kulkea +Kalliovuorten yli syyskelin aikaan. Tämä on kaunis seutu. Ette löydä +monta kauniimpaa. Miksi ette jäisi tänne? Minä olisin hyvä vaimo.' + +"Sitten minun piti vuorostani vastata. Ja hän odotti. En kiellä olleeni +hyvin kovassa kiusauksessa. Olin jo puoleksi rakastunut häneen. Kuten +tiedätte en ole ollut naimisissa. Ja kun katselen taaksepäin elämääni, +saatan sanoa, että hän on ainoa nainen, joka on tehnyt sellaisen +vaikutuksen minuun. Mutta olosuhteet olivat liian nurinkuriset, ja minä +valehtelin kuin gentlemanni. Sanoin hänelle jo olevani naimisissa. + +"'Odottaako vaimonne teitä?' kysyi hän.. + +"Vastasin myöntävästi. + +"Ja siinä kaikki. Hän tyytyi. Vain kerran hän hiukan läikähti... + +"'Minun ei tarvitse tehdä muuta', sanoi hän, 'kuin lausua sana, ja +silloin ette pääse täältä. Jos lausun sen sanan, jäätte tänne. Mutta en +aio lausua sitä. En tahdo ottaa teitä vasten tahtoanne... ja ellette +tahdo ottaa minua.' + +"Hän hankki minulle tarpeelliset varustukset ja auttoi minua matkalle. + +"'Tapahtuu suuri vahinko, vieraani', sanoi hän erotessamme. 'Pidän +ulkonäöstänne ja pidän teistä. Jos muutatte mieltänne, niin palatkaa.' + +"Minun mieleni teki antaa hänelle jäähyväissuudelma, mutta en tietänyt, +miten se kävisi päinsä, miten hän siihen suhtautuisi. Kuten sanottu, +olin puoleksi rakastunut häneen. Mutta hän teki itse aloitteen. + +"'Suudelkaa minua', sanoi hän. 'Silloin minulla on edes jotakin +muistelemista.' + +"Ja me suutelimme hangella Kalliovuorten kaukaisessa laaksossa, ja +niin minä erosin hänestä; hän jäi tiepuoleen seisomaan, ja minä lähdin +koiriani tavoittamaan. Minulta meni kuusi viikkoa, ennenkuin pääsin +solan läpi ja vuorelta alas lähimmälle Ison Orjajärven rannalla +olevalle kauppapaikalle." + +Katumelu tunkeutui kuuluviimme kuin etäisten tyrskyjen kohu. Tarjoilija +sipsutti äänettömästi luoksemme ja antoi meille uudet sifonit. Ja +Trefethanin ääni kajahti hiljaisuudessa kuin hautauskello. + +"Minun olisi ollut parempi jäädä sinne. Katsokaa minua." + +Näimme hänen harmahtavat viiksensä, kaljun hänen päälaellaan, pussit +silmien alla, riippuvat posket, kaulan pöhöttymät, hänen yleisen +väsähtäneisyytensä, raukeutensa ja lihavuutensa, näimme raunion +miehestä, joka kerran oli ollut voimakas, mutta joka oli senjälkeen +elänyt liian hyvillä päivillä. + +"Ei ole liian myöhäistä, vanha veikko", sanoi Bardwell, melkein +kuiskaamalla. + +"Toivoisin, etten olisi niin raukkamainen kuin olen!" puuskahti +Trefethan. "Silloin saattaisin palata hänen luokseen. Hän on siellä +yhä. Piristyisin ja eläisin monet vuodet... hänen kanssaan... siellä +pohjolan vuoristossa. Täällä pysyminen merkitsee itsemurhaa. Mutta +minä olen vanha mies — neljänkymmenenseitsemän — katsokaa minua. +Surullisinta on", hän kohotti lasinsa ja katseli sitä, "surullisinta +on, että täällä on niin kevyttä tehdä itsemurha. Olen veltto ja +arkamainen. Pitkän koirilla-ajon ajatteleminen peloittaa minua, kovien +aamupakkasten ja jäätyneiden rekiohjasten ajatteleminen kauhistuttaa..." + +Lasi meni koneellisesti hänen huulilleen. Äkillisen raivonpuuskan +vallassa hän näytti aikovan paiskata sen permantoon. Mutta sitten hän +katui ja epäröi. Lasi kohosi hänen huulilleen ja jäi niille. Hän nauroi +kaikuvasti ja katkerasti, mutta hänen sanansa olivat juhlalliset: +"Niin, Yön lapsen malja. Hän _oli_ ihme." + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76896 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..89f09f2 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #76896 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/76896) |