Update for 76614HEADmain

4 files changed, 3949 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/76614-0.txt b/76614-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..dc34be4
--- /dev/null
+++ b/76614-0.txt
@@ -0,0 +1,3933 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76614 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+REIGIN PAPPI
+
+Hiidenmaalainen tarina
+
+Kirj.
+
+Aino Kallas
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1926.
+
+
+
+
+Tämä on tarina Reigin papista Hiidenmaalla, Paavali Lempeliuksesta,
+nimitetty myös Lempelensis, hänen itsensä kirjaan panema, jonka
+Jumala, niinkuin ennen muinoin Usin hurskaan miehen Jobin, riisui
+alastomaksi, riistäen häneltä hänen maallisen kunniansa, lapset, jotka
+hän siittänyt, ja vaimon, kuin hän valinnut oli, kuitenkin lopulta
+aukaisten hänen silmäinsä luomet näkemään Luojan armon ja viisauden.
+Muistakoot tämän kaikki, jotka menestyksessä ylpistyvät ja öykkäreiksi
+muuttuvat.
+
+Sillä ihminen ja hänen elämänsä on, niinkuin jo kuuluisa pakana
+Pindaros laulaa: 'Σκτας οναρ' joka merkitsee yhtä kuin Varjon uni, ja
+hänen kohtalonsa Korkeimman käsissä niinkuin mesipuun vaha.
+
+Kirjoitettu Reigissä, Hiidenmaalla, Ruotsin valtakunnassa, Kaikkein
+Armollisimman Kuninkaamme Carolus XI:n kolmantena hallitusvuonna, Anno
+Domini 1662.
+
+
+
+
+I
+
+
+Minä, Reigin pappi, Paavali Anteronpoika Lempelius elikkä Lempelensis,
+olen syntynyt Anno 1592 Lempäälän pitäjässä Suomessa, kussa autuas
+isäni Antero Pietarinpoika oli kirkkoherrana, kunnes hän pitkän ja
+toimellisen vaelluksensa jälkeen sai levon Kristuksen P. haavoissa.
+Horoskooppini osoittaa minun syntyneen hetkellä, koska Aurinko asusti
+Skorpionin merkeissä kahdeksannessa huoneessa, kuin kutsutaan Kuoleman
+huone ja tietää kuoleman valtaa, ja Mars vallitsi Eläinrataa, josta
+seuraa tosin vihaa, vimmaa ja kiivautta. Mutta minun kohtalontähteni
+Saturnus, perin vaarallisessa _aspect'issa_ Aurinkoon, seisoi neljännen
+huoneen kärjessä, mikä on yksinäisyyden ynnä autiuden tunnusmerkki.
+Näin ovat taivaan tähdet alusta alkaen minut tuskan ja kuoleman
+lapseksi tienneet, ja Skorpioni on minun merkkini ollut.
+
+Mutta edesmenneeltä isältäni Antero Pietarinpojalta olen minä saanut
+perinnökseni vastaanottaa en tosin maallisia rikkauksia, vaan sensijaan
+terveen ja laittamattoman ruumiin ja voimalliset jäsenet, joita ei
+lapsena luunvika, eikä myöhemmin leini ole jäytänyt. En ole tosin
+myöskään väärinkäyttänyt tätä kallista lahjaa, en mässäyksellä enkä
+muulla irstailulla, vaan pitänyt kunniassa sieluni tomumajan ja
+vielä lisännyt voimiani ahkeralla metsänkäynnillä ja riistanajolla
+nuoruudestani alkaen. Niin ei minun ole vielä tähän saakka tarvinnut
+tautivuoteella virua, eivätkä puoskarit eivätkä rohtoin tekijät ole
+minun kukkarostani killinkiäkään hyötyneet.
+
+Niinkuin autuas isäni, niin olen minäkin kasvanut pituutta, kunnes
+mittani oli kolme kyynärätä ja kämmenen leveys. Tämä iso ruhoni
+on minulle usein pikemminkin vaivaksi ollut ja työläs kantaa,
+sillä peräti harvassa ovat ne ovien kamanat, kuhunka minä en olisi
+päälakeani kolahduttanut, elikkä ihmisten lavitsat, joita en olisi
+joskus painollani ruhtonut. Myös oli käsissäni, koska vielä miehuuden
+mahlat verissäni vierivät, peloittava voima, niin että taisin
+paljaitten sormieni välissä taittaa hopiaisen riikintalarin elikkä
+myös parahultaisen hevosenkengän, kuten teiniaikoinani usein toverieni
+mielenratoksi tein.
+
+Vaikka siis näin maallinen muotoni, jolle tosin ihminen ei mitään
+mahda, oli paremminkin sotilaan kuin hiljaisen Herran työntekijän,
+ja luontoni samoin ylön kiivasteleva ja vereni äkkipikainen, niin
+rupesin kuitenkin papiksi isäni säädyn ja hänen viimeisen tahtonsa
+jälkeen. Niin olen tutkinut theologiaa kuin myös latinaa, kreikkaa ja
+hepreaa ensin Upsalassa ja sitten Rostockin Akatemiassa Saksanmaalla,
+ettei Turun Akatemiata vielä tähän aikaan ollut, ja taidan kaikessa
+nöyryydessä sekä itseäni ylentämättä sanoa, että olen kristillisessä
+tiedossa koeteltu ja painavaksi löytty. Ei ole sitä kirkkoisää eikä
+uudempata elikkä vanhempata hengellistä kirjamiestä, ettenkö minä
+olisi mettä hänen kennoistansa kerännyt. Mutta en ole myöskään samalla
+laiminlyönyt ahkerasti tutkistella viisaita pakanoita ja niitä
+jumalallisen totuuden muruja, kuin heille itsekullekin on suotu.
+
+Tapahtui sitten, koska juuri olin papiksi vihitty, että sain kutsun
+Tallinnan kaupunkiin Tuomiokoulun _collega'n_ viran päälle. Mutta
+Tallinnan kaupunki ynnä Toompään-linnan kanssa sekä myös koko pohjoinen
+Vironmaa oli jo tähän aikaan heitetty Ruotsin väkevän valtikan alle, ei
+kauvan sitten, kaikille sen asukkaille siunaukseksi ja pelastukseksi.
+
+Minä olin nuori ja luonnostani edesottavainen, ja vieraat maat sekä
+kaupungit olivat minun mieltäni myöten, ja niin minä otin juuri halusta
+vastaan toimen, kuin minulle tarittiin.
+
+Mutta minun tullessani Tallinnaan oli Viron- sekä Liivinmaalla käyty
+sotia lähes seitsemänkymmentä ajastaikaa lakkaamatta, ja koko maa
+oli niinkuin olisivat Pyhän Ilmestyskirjan orhit sen kavioillansa
+kuopineet. Kirkot oli poltettu elikkä muuten häväisty, koska
+jumalattomat koirankuonolaiset sotaratsujansa itse alttariaituuksissa
+lepuuttivat. Pappilat olivat raunioina, ja kussa seinät vielä pystyssä
+pysyivät, tunki katosta tuuli ja sade, niin että pappiparat paikoin
+säilyttivät ruokavarojansa itse Herran huoneessa, näin puolestansa
+sen pyhyyttä suolakalan löyhkällä ja jauhonpölyllä saastuttaen. Eipä
+ollut usein papeissakaan muuta parempata pappeutta kuin musta kaapunsa.
+Heidän seassansa oli montakin koiraa, joilla ei ollut kieltä suussansa
+haukkuaksensa ajan viheliäisyyttä ja ihmisten inhuutta, ja monetkaan
+heistä eivät opastaneet syntisiä Kristuksen tykö, niinkuin opetuslapset
+kerran aasintamman, vaan suoraan Saatanan tykö. Häpiä sanoa! löyhäsuu
+parranajajakin elikkä kiertävä kisälli kelpasi tässä maassa papiksi ja
+jakeli vihkimättömin käsin Pyhiä Sakramentteja.
+
+Niin että saatettiin pilkaten laulaa ja sanoa, niinkuin Tallinnan
+turulla tehtiin:
+
+    »Papeille verot ja velat on viedä,
+    Sanast' ja Jumalast' tosin en tiedä.»
+
+Vain Saatana, se Helvetin Vanha Nuottamies, kulki ympärinsä ja veti
+verkkojansa veden sameudessa, mesi mielessä. Tosin noitaroviot
+roihusivat pitkin maata ja polttivat ohdakkeita ja rikkaruohoja,
+niin että käry suitsusi, mutta uusia hurmanhenkiä tuli kuin Helvetin
+säkin suusta, sillä Perkele näkyi päättäneen, ettei Vironmaan pitänyt
+autuaaksi tuleman.
+
+Alussa minä en kuitenkaan hänen apajaansa sattunut. Vaan minulla oli
+päinvastoin kaikkinainen siunaus, ajallinen ja hengellinen mukanani,
+niinkuin olisi hurskaan isäni Antero Pietarinpojan esirukoukset taivaan
+korkeudessa kuultu, ja kaikki, mitä minä edesotin, olkoon se tämän
+maailman askarrusta elikkä korkiamman ja näkymättömän maailman, kasvoi
+ja menestyi, niinkuin otollisella ajalla kylvetty siemen.
+
+Niin minut, koska olin lähes viisi ajastaikaa _collega'n_ virkaa
+pitänyt, nuoresta ijästäni ja moniaitten vanhempien _collega'in_
+ansioista ja vastustelusta huolimatta, koroitettiin Tuomiokoulun
+_Rector'iksi_, koska viran entinen haltija koottiin isäinsä tykö.
+Tämän erinomaisen arvon ja kunnian minä otin vastaan tosin epäröiden
+(sillä minä tiesin kokemusteni vähyyden), mutta parhain aivoituksin ja
+vyöttäen kupeeni nöyryydellä.
+
+Näin nyt näytti siltä, kuin olisi Tallinnan kaupungista tullut
+alinomainen asuinsijani, ja minä ostin oman talon Pitkän Jalan
+varrella Toompäällä. Tämä talo ei tosin ollut suurensuuri, kuten
+minun säädylleni sopiikin, mutta se oli kauneimpia koko Toompäällä
+oman laatunsa jälkeen. Siinä oli kaksi kerrosta, ja kummassakin
+lämmin asuintupa, ja vielä kaksi kylmää kamaria makuuhuoneiksi. Sen
+kapia pääty oli kadulle päin, ja siinä holviovi ja kiviportaat,
+joilla suviehtoona sopi istuskella, ja sen alakerroksen akkunoissa
+rautaristikot, mutta yläkerroksen akkunoissa viheriäiset luukut. Mutta
+sen katto oli korkia ja kalteva, parhaista punaisista hollantilaisista
+tiiliskivistä, ja tuuliviiri hänen harjallansa, ja se paistoi kilpaa
+Toompään muurien ja tornien kanssa. Ja selkiällä ilmalla taisi
+silmä joskus selittää Suomen mantereen lahden takaa niinkuin meren
+kangastuksen.
+
+Näihin aikoihin minä myöskin astuin aviosäätyyn ja otin
+aviopuolisokseni neitsyt Catharina Erikintytär Wyckenin, Turun
+kaupungista Suomesta, kunniallisesta ja hyvämaineisesta suvusta, Turun
+kaupunginvoudin Erik Wyckenin ainokaisen tyttären, joka oli minua
+toistakymmentä ajastaikaa ijässä nuorempi.
+
+Tämä vaimoni Catharina oli nuoruutensa kukoistuksessa hempiä,
+kasvultansa keskikokoinen ja pikemminkin hento, niinkuin olisi Luojansa
+hänet luonut hienomman muotin mukaan. Hänen hipiänsä oli puhdas ja
+kuin valkaistu, niinkuin rantakivet, jotka kauvan ovat veden rajassa
+viruneet ja ovat siliät käden koskettaa, ja hänen kaulansa ja povensa
+pehmeys sulkkuinen, kuten niitulla suovilla. Vaan silmät olivat hänellä
+arat ja vierastelevat, alati untanäkeväiset, vesiharmajat väriltänsä,
+ja hänen leukansa pieni ja heikkoluinen niinkuin lapsella. Niin
+muutenkin hän lintua muistutti, niin säihkyväinen ja poispakeneva oli
+hänen katsantonsa, ja hänen käyntinsä kepiä ja liukuva kuin linnun
+uinti. Niin minä näin hänet ensi kertaa, juuri koska joutsenjahdilta
+Turun saaristosta palasin, ja heti hätkähdin tätä hänen linnun- elikkä
+joutsenenkaltaisuuttaan enkä senjälkeen enää hänen elinaikanansa
+yhtäkään joutsenlintua ampunut, vaikka tosin joutsenjahti oli
+himoruokaa verilleni niinkuin kielelleni kennohunaja.
+
+Mutta vaikka hänen suunsa oli kaunis, ja hänen huulensa
+pursuvanpunaiset, niin ne harvoin aukenivat, sillä hän ei ollut niitä
+naisia, jotka juoruavat turulla elikkä istuvat talonsa portailla
+niinkuin kyyhkyset räystäällä kuulopuheita kuhertaen. Vaan hän
+tiesi, että vaitiolo on siviän vaimon kaunistus. Niin vaitelias ja
+vähäpuheinen hän oli, että minä toisinansa sydämessäni toivotin hänet
+lavertelevaksi ja lörppösuuksi. Sillä monasti olen minä sydänyön
+hetkenä kesken kuuminta sylinantoa itseltäni kysynyt, ketä helmassani
+pitelin, ja pimeyden halki hänen katsantoansa tähystellyt, niinkuin
+pelvossa, että hän huomenena olisi haihtunut viereltäni, ja vain tyhjän
+sijan jälkeensä jättänyt.
+
+Päältä nähden ei tosin Catharina Wyckenissä ollut mitään, mikä olisi
+ollut verelle vaarallista, elikkä tainnut ylön karkiata, lihallista
+himoa herättää ja näin miehen ja hänen mielensä sokaista. Huolimatta
+hänen kukoistuksensa hempeydestä olisi kuka tahansa erehtynyt häntä
+koskemattomaksi neitseeksi luulemaan, niin kapiat olivat nuoruudessa
+hänen uumansa, ja hänen vyötärönsä hento, vielä senkin jälkeen, koska
+hän oli jo synnyttänyt kaksi lasta, poika Anteron ja tytär Heblan.
+
+Tainkaltainen oli minun vaimoni Catharina, puhdas ja ilman virhiä. Vaan
+minun vertani on vetänyt väkevästi hänen puoleensa, ja kaikki muut
+vaimonpuolet ovat näkyneet minulle hänen rinnallansa niinkuin maalilla
+sivutut laudat elikkä heinäsuovat, ja minun kuolematon, kalliisti
+lunastettu sieluni on ollut menemäisillänsä ijankaikkiseen kadotukseen
+hänen takiansa.
+
+Mutta näinä aikoina, kuin nyt kirjoitan, olin minä vielä maailman
+silmissä ja tuntoni tuomion edessä onnellinen mies, äveriäs, armoitettu
+tämän maailman antimilla, kademielisiltä kadehdittu, ja viisailta ynnä
+mahtavilta kunnioittu. Minulla oli kaunis ja kuuliainen vaimo, joka
+palveli minua siveydessä, niinkuin vaimon sopii, ja minun lapseni
+olivat terveitä ja punaverisiä kuin karpalot suolla.
+
+Minulla oli korkia ja kunnioitettu virka ja siinä ylempäini ja
+alempaini mielisuosio, ja vaikka en ollut vielä kuin viisneljättä
+ajastaikaa, kulki jo kuulopuheita, etten suinkaan retkeäni Tuomiokoulun
+_rector'ina_ päättäisi, vaan Vironmaan Superintendenttinä elikkä
+vaikka itse Piispankin istuimella. Minun sieluni oli tyven ja pahaa
+aavistamaton niinkuin meren ulappa, joka ei tiedä rajusäästä, mistä
+pilven kohtu on raskas.
+
+Enköstä ollutkin minä kuten Usin mies Job, jolle, niinkuin Sanassa
+luemme, oli siunaantunut seitsemäntuhatta lammasta, kolmetuhatta
+kamelia, viisisataa paria härkiä ja viisisataa aasia, ja myös sangen
+paljon perhettä, ja jonka tavara oli levitetty maassa?
+
+Mutta minun alennukseni oli lähellä, ja Helvetin Vanha Kaarne koikkui
+jo kuusessa nokkiaksensa minun sydäntäni ja maksaani.
+
+
+
+
+II
+
+
+Totisesti, niinkuin olisi Jumala hyljännyt minun raadollisen ruumiini
+ja sieluni Saatanan ja hänen riettaitten henkiensä riepoittaa, niin
+tulivat hädät ja onnettomuudet toinen toisensa jäljestä minun ja minun
+huoneeni ylitse.
+
+Niinkuin minä jo tähänkin kirjoittanut olen, ja niinkuin myös
+horoskoopistanikin näkyy, olen minä aina ollut äkkipikainen ja tuima
+luonnostani, enkä sille tosin mitään mahda. Sillä vaikka hamasta
+lapsuudestani olen koettanut tätä luontoani lannistaa kurituksen
+ja rukouksen avulla, niin on se aina kuitenkin äkisti ylöskarannut
+takajaloillensa kuten äksy orhi. Niin oli se myös lankeemustani
+edesauttava.
+
+Tapahtui nimittäin yhtenä päivänä, koska koulussa parhaillaan
+tutkittiin _Erasmi libellus de civilitate morum_, että muuan
+tuomiokoululainen, suurta ja mahtavaa maa-aatelia suvultansa, mutta
+muuten ylimmäinen hulttio ja koiranleuka, tuikkasi edessänsä istujata
+poikasta puukollansa selkään, lapaluitten kohdalle, näin pilkaten
+Erasmuksen siveitä opetuksia.
+
+Tästä rikkomuksesta (vaikka tosin haava oli tuiki turhanpäiväinen!)
+pääsi paha parku ynnä meteli, ja itse _Rector_ kutsuttiin paikalle.
+Niin jäin minä kahden kesken syyllisen kanssa, eikä muita
+silminnäkijöitä läsnä ollut.
+
+Ja vaikka minun olisi taas uudellensa kestettävä kaikki, mitä sieluni
+ja ruumiini on kärsinyt, ja minun pitäisi palaman kiirastulessa, en
+sittenkään taitaisi muuta näillä katoovaisilla huulillani julkihuutaa
+kuin totuuden, niinkuin sen myös Korkian Oikeuden edessä tein.
+
+Ja tämä on totuus, että sen jälkeentulevaiset tietäkööt, koska he minun
+tuomitsevat:
+
+Koska minä poikaselle aloin lakia lukea, niin hänpä vilpillisesti
+virnistelemään rupesi, ilman hävyn tuntoa, suuren sukunsa suojassa
+muka. Silloin äkisti veri sakosi päässäni, ja silmäni kiivaudesta
+samentuivat, etten enää saattanut selkiästi eteeni nähdä. Niin minä
+kohotin pikavihassa kämmeneni läimäyttääkseni uhittelevaista poikasta
+korvalle. Mutta ennenkuin iskuni läjähtää ennätti, loikkasi aatelisvesa
+sivullen ynnä hänen korvansa kanssa, ja isku sattui tyhjään ilmaan.
+Vaan että minun kohtaloni sekä Jumalan aivoitus täytettäisiin, niin
+puski syyllinen kiivaassa vauhdissansa ohimonsa penkin teräväiseen
+syrjään ja käpertyi kuoliaaksi siihen jalkainsa sijalle.
+
+Itsekukin taitaa tästä tähdellensä nähdä, olinko minä vikapää poikasen
+kuolemaan vai enkö, sekä myöskin minun helmasyntini, kuin on kiivaus.
+
+Mutta koska hän siihen permannolle liikkumattomaksi kupertui, niin minä
+kauhulla tunsin, kuinka voima valui jäsenistäni, ja oli kuin sappirakko
+olisi vereeni puhjennut ja sen myrkyttänyt, sillä minä tiesin, että
+maailman silmissä olin minä pojan murhamies.
+
+Niin olen minä istunut kaksi päivää ja kaksi yötä tutkintovankeudessa
+Bodeljessa, Raatihuoneen Turun varrella, sill'aikaa kuin minun
+kunniallinen nimeni kynittiin Toompäällä ja alakaupungissa sekä
+porvarien että ritarien käsin putipuhtaaksi, niin että hyveet lentivät
+kuin höyhenet. Sillä ihmisillä on aina ollut suuri ilo nähdä niiden
+lankeemusta, jotka heistä ylempänä ovat.
+
+Ja Tuomiokoulussa oli muuan _collega_, tohtori Heinricius Bartholini
+nimeltänsä, joka oli vilpillinen ja kavala mies ja juonia täynnänsä
+ja oli jo kauvan minun virkaani himoinnut ja minua karsastellut. Niin
+hän nyt päästi paljon kuulopuheita valloillensa, niinkuin olisi häkin
+täyden häijyjä lintuja lentoon laskenut, niin että ne pimittivät ilman
+ihmisiltä, etteivät he tienneet mitä uskoa.
+
+Ja oli pakkasaika, ja minä palelin, koska minä makasin mädänneillä ja
+löyhkäävillä oljilla niinkuin pahantekijä, ja rotat juoksivat minun
+raajojeni ylitse. Mutta minun ruumiini vaiva oli vähä minun henkeni
+vaivaan verrattuna, sillä minä tunsin tuhoni tulleen, ja niinkuin
+muinoin vakaa Job istui tuhvassa ja kaapei itseänsä savikruukun
+kappaleilla, niin minun henkeni oli kuin täynnä pahoja paisumia ja
+vihaa niitä kohtaan, jotka minua syyttä vainosivat. Vaan enemmän kuin
+itseni murehdin minä vaimoni Catharinan takia, sillä minä tiesin hänen
+henkensä herkäksi ja haavoittuvaksi, ja pelkäsin ihmisten pahuutta.
+
+Kolmantena päivänä minut vietiin Korkian Oikeuden eteen tekemään tiliä
+ja syytettiin julkisesti murhasta. Niin minä jyrkästi ja totisesti
+tämän kielsin ja tarjouduin vapaasta tahdostani kestämään joko vesi-
+elikkä myös tulikokeen elikkä molemmatkin sanojeni vakuudeksi. Niin
+varma minä olin viattomuudestani ja siitä, että P. Enkelit hätäni
+hetkellä tukisivat minua. Mutta vastapuoli, poikasen vanhemmat
+ja heidän sukunsa, eivät tähän tyytyneet, vaan vaativat minulle
+rangaistusta miestaposta.
+
+Silloin yksi Raatiherroista sanoi: »Tuokaat toki vainaja tänne ja
+asettakaa hänet vastatusten syytetyn kanssa, että mitämaks veri alkaa
+tiukkua haavasta, jos hänet murhamieheksi löyttäisiin.»
+
+Sillä niinkuin jo Vincentius sanoo, tartuttaa murhamiehen henki haavan,
+niin että se itseensä ilmaa imee. Mutta koska samainen murhamies ohitse
+kulkee, niin vedetään tartutettu ilma ulos haavasta yhdessä veren
+kanssa. Ja tämä veri on niinkuin murhatun huuto maan alta, jolla hän
+murhamiestänsä syyttää.
+
+Tämä neuvo kelpasi Korkialle Oikeudelle, ja niin tuotiin kuolleen pojan
+ruumis Oikeuden huoneeseen ja asetettiin paareilla minun eteeni.
+
+Ja niin oli hiljaista salissa, että olisi taitanut kuulla
+tomuhiukkasten tanssin.
+
+Vaikka minulla on luja luonto, niin sydäntäni alkoi kuitenkin niinkuin
+ellottaa, ja jalkojani veti koukkuun. Mutta minä purin hampaani
+kiriästi yhteen ja kuljin kolmasti ympäri paarien, joilla ruumis
+lepäsi, ja koko tämän ajan minä rukoilin ja hoin, vaikka sitä ei
+kukaan kuullut: »Herra, Herra, minä olen syytöin, armahda minua!» Ja
+senjälkeen minä vielä julkisesti puhdistusvalan vannoin, ruumiin käteen
+tarttuen, mutta haavasta ei tiukkunut tilkkaakaan verta.
+
+Tämän jälkeen minut julkisesti julistettiin syyttömäksi, ja minä sain
+mennä vielä samana päivänä Bodeljesta.
+
+Niin minä varroin ehtoota ja vasta sitten hiivein niinkuin ryöväri
+elikkä maankiertäjä varas pitkin takateitä hämärissä Toompäälle,
+ennenkuin portti pantiin kiinni yöksi. Kun minä saavuin talooni
+Pitkän Jalan varrella, niin minä äkkäsin akkunaluukut suljetuiksi, ja
+minun vaimoni Catharina oli lymynnyt kolmatta yötä ja päivää pimiässä
+suljettujen luukkujen takana, lämmittämättömässä huoneessa, ilman
+särvintä, eikä ollut laskenut edes lapsia tykönsä.
+
+Niin minä sanoin hänelle:
+
+»Catharina, totisesti, minä olen syytön.»
+
+Vaan hän silloin loittoni minusta, niin kauvas kuin seinältä pääsi, ja
+sanoi, enkä minä ikinä unhoita kammon kaikua hänen äänessänsä:
+
+»Älä kajoo minuun, — sillä pyöveli on sinuun ruvennut.»
+
+(Mutta tämä ei ollut totta, sillä pyöveli ei ollut minua käsin
+kajonnut, koska minua oli kuulusteltu ilman kidutusta.)
+
+Ja vaikka minä sen hänelle selkiäksi tein, niin kuitenkin tänä ehtoona
+minä ensimmäistä kertaa tunsin, että minä vieraannuin vaimostani, ja
+hän minusta.
+
+Mutta tästä lähtien sain minä ylönpalttisesti kokea vanhan ja viisaan
+sananparren totuuden:
+
+    »Herrain hyvyys ja ruusuinlehdet,
+    Katoo, ennenkuin kääntyä ehdit!»
+
+Sillä vaikka Oikeuden olikin ollut Pilatuksen sanoin tunnustaminen: »en
+minä löydä yhtäkään vikaa tässä ihmisessä», niin olin minä yhtäkaikki
+maailman silmissä merkitty mies, ja tämän jutun _Continuatio_ elikkä
+jatko oli ylön murheellinen minulle.
+
+Minun ystäväni, jotka ennen kilvan seuranpitoani etseivät, vakuuttaen,
+että minun naljani olivat nasevimmat, ja minun _Malvasier'ni_ makein,
+alkoivat katsoa minua karsaasti ja kaihtaa taloni ovea. Sensijaan
+vihamieheni, joista en tähän asti paljoa tiennyt, uskalsivat ulos
+loukoistansa niinkuin lepakot, koska yö on läsnä. Haavoitu, putoa
+korkeudestasi ja katso! maan muurahaiset ja toukat ovat ylläsi
+kuten haaskan ja tunkeutuvat silmiisi ja suuhusi. En tainnut minä
+enää rauhassa edes alakaupunkiin mennä, turulle elikkä Pyhän Hengen
+kirkkoon, etteikö roskaväki minua sormillansa osoitellut, niinkuin
+pahantekijätä elikkä pitaalista. Ja olisin minä tämän kuorman itse
+vielä kantanut, mutta minun sydäntäni vihlaisi sangen kipiästi, kun
+minä näin vaimoni Catharinan kalpenevan ohikulkijain herjauksista.
+
+Uusikuu ei ollut ehtinyt vielä täyteen mittaansa, ennenkuin minä
+jo sain erokirjan Tuomiokoulun _Rector'in_ toimesta, Tallinnan
+Herra Superintendentti Nicholaus Gazalta ynnä Tohtori Heinricus
+Bartholinilta, josta tuli minun seuraajani virassa. Niin tässä
+erokirjassa ei ole edestuotu yhtäkään syytä, minkätähden minä en olisi
+enää kelvolliseksi katsottu, ja totisesti, se on annettu _sine omni
+justa causa_.
+
+Niin olin minä, Paavali Lempelius, nyt virkaheitto ja kelvottomaksi
+löytty mies. Minä olin niinkuin haaksirikkoinen, joka laivahylyn
+pirstoista yrittää pelastavata lauttaa laittaa, yksinjätetty ja
+toisilta hyljätty. Kaksi ajastaikaa minä turhaan etsein työtä ja
+toimeentuloa, elättäen hengenpitimeksi perhettäni kirjatöillä,
+kirjoittaen henkikirjureille ja oikeudenpalvelijoille, koska minulla
+oli selkiä kirjoitus ja hyvä ulosanto. Minun taloni Toompäällä
+myytiin velkamiesteni vaatimuksesta enimmän tarjoavalle, ja minä
+muutin vaimoineni, lapsineni Kakamaien kaupunginosaan, kussa köyhä
+rahvas ja epäsaksalaiset asuvat. Minun vaimoni Catharina sai myydä
+kaikki koristeensa, hopiaiset vyönsä ja solkensa sekä saksankankaiset
+vaatteensa, yksin ne kuurinmaalaiset merenkultakäädytkin, jotka minä
+olin hänelle ylkämiehenä kihlajaisiksi lahjoittanut, ja samoin kaikki
+meidän tinaiset pullomme, lautasemme ja kulhomme, niin ettei meille
+jäänyt kuin yksi tinapikari ja puuvateja.
+
+Mutta koska ristin ruoska näin selkäämme ruhtoo, niin ovat moniaat
+lujat uskossa, niinkuin Stephanus ja Paavali, mutta moniaat taas
+heikot, niinkuin Kristuksen opetuslapset haahdessa. Niin minä en tästä
+kaikesta olisi vielä ylön pahasti napissut, sillä minä tiesin tuntoni
+puhtaaksi ja tunsin täyden miehenvoiman verissäni.
+
+Mutta niinkuin sade- elikkä rajusää, koska hän kerran sisuansa purkaa
+ja riehua alkaa, ei hevillä herkiä, vaan yhä tuopi uuden kuuron, niin
+oli myöskin minun koettelemusteni laita.
+
+Yhtenä päivänä molemmat lapsukaiseni, poika Antero ja tytär Hebla,
+joitten ikä oli seitsemän ja kuusi ajastaikaa, ylitseastuen kieltoni
+ja varoitukseni, juoksivat saunoittajan tykö, jonka anoppi äsken oli
+kuollut ruttoon.
+
+Ja jo seuraavana huomenena nämä kaksi tervettä ja kaunokaista lasta,
+liikkuvaisia kuin rantalinnut, makasivat kankeina ja kuolleina. Ihmisiä
+kuoli ylön paljon näihin aikoihin, eikä kirkon lattian alle enää ollut
+lupaa haudata ketään. Niin heidät pantiin yhteiseen köyhäinhautaan,
+kuin myös ruttohaudaksi kutsutaan, ulkopuolelle kaupungin muurin,
+lähellä Jerusalemin mäkeä elikkä kurjain syntisten mestauspaikkaa,
+kussa myös on hevosten nylkykenttä, koska meiltä puuttui rahaa heille
+parempata haudansijaa hankkiaksemme.
+
+Mutta minun vaimoni Catharina muuttui tästälähtein kivulliseksi,
+niin että sen kaikki äkkäsivät, ja häneen tuli outo levottomuus ja
+hengenpalo, niin ettei hän enää tahtonut paikoillansa pysyä, ja suuri
+kärsimättömyys, jota minä rukouksella ja pitkämielisyydellä kantaa
+koetin, vaikka tosin oma sydämenikin valjusti vaikeroi perillisteni
+menetystä. Ja minä olen nähnyt hänen istuvan monta tiimaa ja
+huojuttavan tyhjää helmaansa, niinkuin vaimot, jotka lasta sylissänsä
+liekuttavat, niin että jo syrjäistenkin tuli häntä surku.
+
+Mutta kolmannen ajastajan alussa minun virasta luopumisestani tapahtui,
+että Vesteråsin Herra Piispa Johannes Rudbeckius tuli Tallinnan
+kaupunkiin katsastamaan Herran viinamäkeä Vironmaalla ja äkkäsi maan
+marroksi ja työntekijät perin kelvottomiksi, niinkuin minä jo tähän
+kirjoittanut olen.
+
+Koska siis piispa Rudbeckius alkoi perata Vironmaata Taivaallisen
+Majesteetin ja Ruotsin kuninkaan Gustavus Adolphuksen nimessä, niin
+tapahtui, ettei hän mielikarvaudeksensa saanut yhtäkään pappia
+lähtemään Reigin vastaperustettuun seurakuntaan Hiidenmaalla, joka oli
+juuri lohkaistu Käinan emäseurakunnasta, sillä kaikki kaihtivat näin
+kaukaista paikkaa.
+
+Mutta kun hän kyllin kauvan turhaan oli etsiskellyt, muisti hän minut,
+virkaheiton ja murhasta syytetyn miehen, ja niin vihittiin minut Reigin
+ensimmäiseksi papiksi sinä Syyskuun seitsemäntenä päivänä, Anno 1627.
+
+
+
+
+III
+
+
+Niin siis tapahtui, että minä jouduin Reigiin yhdessä vaimoni
+Catharinan kanssa, että täytettäisiin, mitä Jumala tutkimattomassa
+neuvossansa oli päättänyt.
+
+Mutta oli niinkuin entinen elämäni olisi mennyt lukkoon takanani, ja
+kaikki, mitä hänessä oli, häpiätä, erhetystä ja murhetta, mutta myöskin
+riemun rahtua. Niin en minä enää alinomaa muistellut ihmisten vääryyttä
+ja kiittämättömyyttä enkä myöskään, kuinka korkialle minun elämäni
+kaari vielä olisi kohota tainnut. Vaan minä päätin tyytyä osaani ja
+katselin ympärilleni ja näin sanoin itselleni:
+
+_Haec est domus tua, Paule Lempeli_, — tässä on sinun nyt elettävä,
+tähän myös todenperään kerran kuoltava, ja tuossa vähässä kirkkomaassa
+luittesi valjettava hamaan siihen saakka, kuin arkkienkeli Mikael
+Tuomiopäivänä pasuunaansa toitottaa. Mitäs siis enää turhia pyristelet?»
+
+Mutta koska minä omin silmin näin nämä Reigin rannat, niin en minä
+totisesti enää hämmästellyt, ettei Piispa Rudbeckius ollut saanut
+tänne parempata sielunpaimenta kuin kuolemantuottamuksesta syypenkissä
+seisoneen miehen. Sillä näitten rantojen autius on ankara ja ahdistaa
+mielen, eikä yksinäisempätä alaa liene monta Vironmaalla eikä
+Svean valtakunnassa, ja yhtä hyvin olisi minut taidettu lähettää
+_exilium'iin_ elikkä maanpakoon Suomen elikkä Ruotsin Lappiin.
+
+Mutta koko Hiidenmaa ynnä Reigin kanssa kuului tähän aikaan
+korkialle Herralle ja Valtamarskille Jacobus de la Gardielle,
+rahvaalta Laiska-Jaakoksi kutsuttu, joka oli ostanut sen
+kolmestakymmenestätuhannesta hopiatalarista, senjälkeen kuin hän oli
+ottanut avioksensa kuninkaan entisen lemmityisen, Ebba Brahen.
+
+Vaan kartalla on Hiidenmaa niitten neliskulmaisten _timpsaiojen_ elikkä
+sarvivehnäisten kaltainen, joita Tallinnan turulla kaupitellaan.
+Reigin kohdalla puskee ranta kahden puolen kauvas mereen kaksi sarvea,
+jotka ovat Kõpun ynnä Tahkunan niemet. Niin näitten sarvien välissä on
+synkiä korpisaari, niinkuin härjän otsassa kyhmy, kuin on nimeltänsä
+Kõrgessaare. Ja vielä siitäkin ulompana on hietaselkiä, meren luotoisia
+ja kareja, kussa norpat ja hallit elokuussa avioidessansa asustavat,
+ja joutsenparvet joka kevät levähtävät, koska he matkaavat pohjoista
+kohden suurille, suolattomille vesille.
+
+Sillä totisesti, helpompi on näillä seuduin hylkeitten asustaa kuin
+ihmisen lasten. Maa nielee vettä janoonsa ja nousee meren pohjasta
+niinkuin luomisen päivinä, ja saaret muuttavat heitänsä niemiksi,
+salmet joiksi, mutta lahdenperukat järviksi, niin että _Genesis_ ja
+luomisen ihmeet ovat alati silmäimme edessä. Vaan meri yhä alenee,
+jättäen jälkeensä autiota karjanummea, jolla ei viihdy puu eikä pensas,
+vain vesikivet. Niin minä vahvasti epäilen, eiköstä tämä Reigin lahti
+kerran kuivu.
+
+Mutta kaksi peninkuormaa Reigin kirkolta, keskellä meren selkää,
+käypi lakkaamaton pärske ja lainemurto, niinkuin sata hallia siellä
+purstoillansa piehtaroisi, ja talvisin ajautuu ahtojää korkeiksi
+röykkiöiksi. Niin maarahvas nimittää tätä kurimusta _Suureksi Rahuksi_,
+mutta ruotsalaiset _Näckmansgrund'iksi_, ja monet Hansalaivat kuin
+kulkevat Tallinnan ja Visbyn ja Bremenin väliä, ovat siellä juuri
+surkiasti haaksirikon tehneet ja hukkuneet ynnä laivamiestensä kanssa.
+Niin on päivänselkiätä, ettei kaikki tämä käy päinsä luonnollisin
+keinoin, vaan Saatanalla täytyy olla omat vehkeensä pelissä, ja hänen
+valtansa suuri tämän seudun ylitse.
+
+Myös oli pappilani kurjassa kunnossa, ikkunalasit kaikki ratki
+rikkoimina, ja seinät sisältäpäin nokimustat.
+
+Mutta minun sieluni oli kaupungeista ja heidän valleistansa ja
+torneistansa, heidän väenvilinästänsä ja turhuuden markkinoistansa
+yltäkyllänsä saanut eikä tosin erämaata eikä yksinäisyyttä säikkynyt,
+vaan sen tervetulleeksi toivotti. Koska minä uuden asuinsijani
+tarkastanut olin ja myös uudet seurakuntalaiseni tervehtinyt, niin
+tuli sydämeeni rauha ja lepo, jonka kaltaista en ollut maistanut siitä
+asti kuin koettelemukseni päivät alkoivat. Niin minä pyhästi lupasin
+Luojalleni ja itselleni, että elämäni tästä lähtein pyhittäisin
+alhaisen ja oppimattoman rahvaan hyväksi, joka oli laumakseni annettu
+(sillä Reigin asukkaat olivat miltei järjestänsä hylkeenpyytäjiä ja
+kalamiehiä, maarahvasta sekä ruotsalaisia sekaisin), ja tämän Reigin
+eteen, kuhun kohtalo oli minut tuonut.
+
+Niin minä ryhdyin työhöni Reigissä parhain aivoituksin, niinkuin
+silloinkin, koska Jumala oli hyväksi nähnyt panna minut paljon päälle.
+Ja alussa näytti tosin siltä, niinkuin Herra olisi ajaksi kytkenyt
+kahleisiin kaikki Helvetin hurtat ja ajokoirat, jotka olivat minua kuin
+otusta takaa-ajaneet, ja näin suonut minulle hengityshetken.
+
+Sillä vaikka minun työni oli raskas ja vaivalloinen, ja minä olin
+aluksi yksin suuressa seurakunnassani, ja tämä rahvas yhä syvällä
+taikauskon ja noituuden pimeydessä, niin siunasi Herra kuitenkin
+ponnisteluni. Kun minä olin Sanan ruoskaa kuin myös kaakin- ja
+jalkapuuta ynnä häpiäpenkkiä ahkerasti viljellyt ja vielä kaksi pahinta
+noitaa maallisen oikeuden käsiin jättänyt, toisen poltettavaksi, toisen
+seivästettäväksi, niin eivät rakkaat reigiläiseni enää rohjenneet
+ripustella nauhansuikaleita eikä muita kirjavia hepeniä tammiin elikkä
+pihlajoihin elikkä myöskin kipuvitsapensaisiin kirkon tykönä, kuten
+heidän pakanallinen ja jumalatoin tapansa oli. Sillä nämä sieluparat
+uskoivat puissa asustavan väkeviä henkiä, jotka paransivat heidän
+karjansa ja raavastensa taudit ja heidän omatkin kipunsa. Eivätkä he
+myöskään enää alati juosseet lausujoitten, suolanpuhujien ynnä muitten
+Pirun puoskarien tykö apua saamaan, vaan tulivat juomaan niinkuin
+janoinen lauma elävästä lähteestä, joka on Jesus Kristus, meidän
+Vapahtajamme.
+
+Mutta kun minä hengelliseltä työltä ja toimeltani pääsin, niin minä
+reigiläisten kanssa kävin kalassa elikkä myös hylkeenpyynnillä, sillä
+minä olen jo hamasta nuoruudestani asti ollut kiivas metsänkävijä ja
+kyttä niinkuin autuas Nimrod. Niin on minun sydämeni himo alati olla
+oleilla metsissä ja vesillä, viritellä rihmoja ja panna tähdelle metsän
+merkkejä, kuin on teeren kukertelua, tarhakärmetten ja multalierojen
+oloa ja haarapääskyn lentoa.
+
+Niin minä näillä retkilläni luovuin papillisesta vaatetuksestani ja
+vaatetin itseni niinkuin yksi heistä, ja tämä tuli minulle tavaksi ja
+toiseksi luonnoksi, niin että minä lopulta vain pyhä- ja juhlapäivinä
+asuani muutin. Ja samalla minä myöskin — olkoon tämä sanottu! — aloin
+muutenkin laiminlyödä ulkonaista muotoani ja mitämaks unhoittaa
+hiukseni sukimatta ja leikkaamatta.
+
+Niin ei olisi kenkään, ei edes oma vaimoni, taitanut minua
+reigiläisestä kalamiehestä eroittaa, koska minä talvella Luuvalon
+päivänä muitten mukana köysikimppu olalla ja lammasnahkaturkit ylläni,
+mutta jalvoissani polvenkorkuiset vesisaappaat, tuuralla jään vahvuutta
+edessäni askel askeleelta koettelin, matkalla ajojäälle.
+
+Kävi parahultainen pohjoistuuli, joka on tuulista terveellisin, koska
+se ruumiin karkaiseepi ja puristaa kokoon ihmisen huonot nesteet,
+etteivät ne leviämään pääse.
+
+Mutta hylkeet olivat heidän häitänsä viettäneet, niinkuin tämän
+luontokappaleen tapa on, elokuisilla luodoilla Kootsaaren, Külalaidin
+ynnä Helmerahun luona, ja meren jäätyessä siirtyneet suurelle merelle
+Gotlandia kohden, jota maarahvas Ojumaaksi kutsuu. Vaan Paavalinpäivän
+tienoissa syntyivät emoistansa jäällä valkiat, pitkäkarvaiset poikaset,
+muuttuen moniaassa viikossa heliäntäplikkäiksi.
+
+Niin koska me jääaukion reunalle ennätimme, niin kelletteli siinä
+mahallansa keväisessä auringonkiillossa kuusiviikkoinen hallinpoikanen,
+hylje-emon pyydystäessä hänelle murkinata jään alta.
+
+Ja tämä hallinpoika ärhenteli ja urisi kuin äkäinen koiranpentu, ja
+kävi hampaat irvissä tuuraan kiinni.
+
+_Nota et observa!_ tämä oli minun ensimmäinen talvinen hylkeenpyyntini,
+ja minä tunsin vereni kiertävän vetriämmin tästä näystä.
+
+Sillä tuskin oli poikanen äännähtänyt, kun jo emohylje hädässänsä
+syvyydestä sukelsi, poikasellensa avuksi muka, koska järjettömiä
+luontokappaleitakin näin veri vetää.
+
+Mutta hylkeet ynnä muut alemmat luodut on suotu kristitylle ajanratoksi
+sekä soveliaaksi ruumiin ravinnoksi. Koska siis emohylje hänen
+ymmyrkäisen päänsä vedestä koroitti, niin kävi köyden viuhaus, ja
+keihäs upposi hänen niskahansa.
+
+Vaan nyt alkoi kamppaus niinkuin elämästä ynnä kuolemasta, sillä
+emohylje äkisti umpisukkeloon sukelsi, niskassansa vääntyvä väkä, ja
+köyttä jään alle lappaen, niinkuin iso lohi koskessa siimaa lappaa.
+
+Näin minäkin, Reigin pappi, muitten mukana pingoittuvata köyttä
+pitelin, polvillani tuuran päällä, koska avannossa verinen vaahti
+kuplina kuohui, niinkuin ei olisi milloinkaan Tuomiokoulua,
+Isiocratesta ja Hesiodosta elikkä Bodeljea ja Bartholinia, sitä
+öljysilmää ja länkäsäärtä, ollut. Mutta tämä oli tulista menoa,
+miehiselle miehelle ja hänen verillensä sangen soveliasta, ja minä
+tunsin voimieni kaksinkertaisiksi kasvavan.
+
+Vaan koska hylje hetkeksi vauhtiansa hellitti ja pulpahti pinnalle,
+henkeä vetääksensä muka, niin kävi tuura, ja halli, kuoliniskun
+saatuansa, jäi kellettämään avantoon. Niin me pyydystimme samana
+ehtoopäivänä ajojäältä vielä yksitoistakymmentä hyljettä, halleja ynnä
+norppia.
+
+Ja minä opin sangen nopiasti hyljekeihään heiton ja kaiken, mikä
+hylkeenpyyntiin tulee, niinkuin en olisi ikänäni muuta tehnytkään,
+ja minun oli mieleni hyvä, koska seurakuntalaiseni minua kiittivät.
+Lumesta ja jäästä kuin myös tämän leikin vaarasta valui sieluuni rauhaa
+ja unhoitusta, niinkuin lasista kallista ja parantavaista voidetta.
+
+Koska me yövyimme jäälle, laittaen makuussamme tapettujen hylkeitten
+väliin, näin pakkasessa lämpiminä pysyäksemme, niin minä valvoin vielä
+tovin aikaa toisten jo nukkuessa ja katselin hehkuvaisia hiiliä, jotka
+olivat jääneet kytemään nuotiosta jääröykkiön varjoon.
+
+(Sillä me olimme ehtoolla aterioineet ja keittäneet padassa
+hylkeenlihaa, joka maistuu makialta niinkuin nuoren hirven paisti.)
+
+Ruumiini läpitse kulki niinkuin vilun värinä, vaikka makasinkin kahden
+hylkeen välissä.
+
+Niin minä nousin ja iskin tuluksilla taulaan tulta ja panin palavaisen
+taulan heinätukkoon, mutta heinätukon vähäisten halkojen alle.
+
+Ja kun lieska kirkkaasti jäätä valaisi, niin minä istuin yksin nuotion
+ääressä. Mutta minun ajatukseni olivat makiat, ja minä ajattelin siinä
+jäällä istuessani:
+
+»Hyvin teit, Herra, ettäs minut tänne toit, pois ihmisten turhuudesta,
+juonista ja kateudesta, joilla ei lepoa eikä loppua ole. Eikö ole
+onnellisempi oloni täällä jään autiudessa ja alhaisen rahvaan parissa,
+kuin se oli maailman turulla, kirjanoppineitten seassa ja kunnian
+kukkuloilla? Minun vihamieheni ovat kaukana eivätkä tänne astikka
+minuun rupia. Onhan minulla siviä vaimo, joka on jalo Jumalan lahja ja
+tulee Herralta, joka kahdesta tekee yhden lihan, Syr. 26: 3.»
+
+Vaan koska minä näin ajattelin, en minä aavistanut, kuinka lyhyt minun
+sieluni lepo oli oleva, ja korkialla minun pääni päällä tuikki minun
+kylmä ja kuiva kohtalontähteni Saturnus.
+
+Mutta kun me kolme yötä ja päivää näin olimme pyydystäneet ajojäällä,
+niin oli meidän yhteinen saaliimme kolme kolmattakymmentä hyljettä.
+Niin me läksimme paluumatkalle Reigiä kohden, hylkeet liukuen
+seljällänsä pitkin lumista jäätä, miesten vetäminä niinkuin kelkat,
+köysi kautta lävistettyjen etukäpälien, ja suussa rauta.
+
+Ja koko Reigin- ynnä Rootsikylän vaimonpuolet olivat meitä vastassa
+rannalla, ja kylissä alkoi kohta suuri hylkeenihran ynnä lihojen keitto
+ja suolaanpano sekä nahkanparkinta, ennenkuin ne vietiin Haapsalun ja
+Tallinnan markkinoille.
+
+Mutta koska minä oman osuuteni kanssa, joka oli kaksi mahtavata hallia,
+Reigin pappilahan astuin, kuin oli vähän matkaa kirkolta maantien
+ja kujan takana, niin minun vaimoni Catharina peräytyi minua aivan
+kuten sinä ehtoona, koska kerran Bodeljesta tulin. Eikä hän tahtonut
+kättänsä hylkeeseen satuttaa eikä myös sen lihaa elikkä ihraa, vaikka
+se olisi ollut kuinka valkiata, kielellensä panna eikä sen löyhkää
+sieraimissansa sietää, niin se oli vastoin hänen luontoansa. Vaan
+palkkapiikain oli tehtävä tämä kaikki hänen edestänsä, ja hän käski
+vielä viruttaa uudellensa avannossa koko pyykin, joka oli ollut
+saunassa, koska hylkeet pihaan tuotiin, ettei mitämaks siihen hajun
+haikua jäisi.
+
+Ja vaikka hän ei sitä tosin sanoin sanonut, niin minä kuitenkin tajusin
+hengessäni, että hän sydämessänsä salaisesti nureksi ja katsoi ylön
+minun talonpoikaista vaateparttani ja ajanvietettäni Reigissä.
+
+
+
+
+IV
+
+
+O, minun vaimoni Catharina Wycken, syvälle sydänveriini sinä mahdoit
+mennä, koska en sinusta irti pääse, vaikka eläisin vanhaksi kuin
+rautakivet elikkä kuten Methusalah, jonka ikä oli yhdeksänsataa ja
+yhdeksänseitsemättäkymmentä ajastaikaa. Ja kipiät sekä kirveleväiset
+olivat ne haavat, jotka sinä minuun löit, koska kolmenkymmenen
+ajastajan päästä ne vielä niinkuin vanhat sota-arvet pahojen ilmojen
+edellä kirvelevät.
+
+Sillä vaikka minä itse päivien mennen Reigissä rauhani löysin, ja tämä
+erämaan elämä oli lohdutusta loukatulle mielelleni, niin ei näin minun
+vaimoni Catharina.
+
+Vaan se hengellinen muutos, joka oli äkisti julkitullut hänessä,
+senperästä kun minä olin istunut pyövelin vankina Bodeljessa, ja
+lapset pantu ruttohautaan, kesti ja kehkesi yhä Reigissä. Ei niin,
+että hän olisi kitunut elikkä ruumiin raihnautta potenut elikkä
+muuten kalpistunut. Ei, sillä meren tuuli poltti hänen poskensa
+terveenvereviksi, ja hänen muotonsa ja vartensa, jotka tähän saakka
+olivat olleet paremmin laihat niinkuin koskemattoman neitseen elikkä
+lapsettoman vaimon, paisuivat ja vetristyivät, niinkuin nuoren naisen
+tulee, ja hän oli kauniimpi entistänsä.
+
+Mutta vaikka hän nyt vasta näin kauneutensa kukoistuksen saavutti ja
+ruumiillisesti varttui, niin ei hänen sielunsa ollut entisellänsä.
+Hänen silmissänsä, jotka tähän saakka olivat olleet niinkuin
+untanäkeväiset kesken kirkasta päivää, oli toinen ja polttavampi palo
+kuin ennen, ja vaikka hän yhä edellensä oli sanoistansa saita, niin
+oli niinkuin hän vaiteliaisuutensa varjosta olisi korvan kuulematta
+kysymistänsä kysynyt ja hämmästellyt. Niin hän oli kuin lyhty, jossa
+jokainen taitaa nähdä kynttiläisen tulen lasin läpitse.
+
+Jos Herra armossansa olisi siunannut uudellensa hänen kohtunsa
+hedelmän, niin olisi monikin asia autettu ollut, ja kaikki nämä
+mitämaks tulematta jääneet, ja myös tämä tarina tosin kirjoittamatta
+pysynyt. Mutta Herra sulki umpeen hänen uumiensa tiet, niin ettei
+hänellä enää lapsia ollut. Eikä vaimoni Catharina myöskään, niinkuin
+muut huoneen emännät, etsinyt mielensä tyydytystä kotiaskareissa,
+senkaltaisissa kuin vaimonpuolet tavallisesti aikaansa viettävät. Hän
+ei ollut luonnostansa puuhakas eikä käsistänsä virkku, vaan teki usein
+kaikki takaperoisesti, niin että palkollisetkin sen äkkäsivät, eikä
+Reigin pappilassa koskaan ollut oikiata järjestystä, ei pyykinpesussa,
+ei kaljanpanossa eikä suurissa syysteurastuksissa.
+
+Niin minun vaimoni Catharina rupesi ruokkimaan sielussansa ikävätä,
+joka on kaiken synnin alku ja juuri, vaikka se ei olisi aluksi sinapin
+siementä isompi. Mitä ikänä hän silmin näki elikkä korvin kuuli, oli
+vain niinkuin lisää särvintä kaipaukselle hänen rinnassansa, ja hän
+ruokki sitä hartaasti niinkuin elättikäärmettä kynnyksen alla. Mutta se
+isosi lakkaamatta eikä saanut kylläksensä.
+
+Näin oli sielun vihollisella Saatanalla, joka himoitsee meitä niinkuin
+nisua seuloaksensa, ja hänen trengeillänsä, joitten luku on yhteensä
+yli seitsemän miljoonata, kepiätä aloittaa työnsä tässä nuoressa
+sydämessä, joka oli suojatoin ja noituudelle ynnä villitykselle altis.
+
+Niin tämä minun ihanainen vaimoni Catharina, josko hän sitten
+rukillansa kehräsi elikkä myös kampeloita rihmaan kuivamaan pujoitteli,
+kaiken aikaa ajatteli omaa onnettomuuttansa ja napisi Herran tahtoa
+vastaan, joka oli tuonut meidät Reigiin.
+
+Ja tämän kaiken minä tiesin sangen hyvin, vaikka hän sitä minulle ei
+julkisanonut.
+
+Niin minä kerrankin näin hänen menevän syksyllä yrttitarhaan ja
+korjaavan vyöliinaansa tuulen puhdistamia omenoita ja nakertelevan
+kovaa omenanraakilaa tovin aikaa, niinkuin sen happamuutta suussansa
+hyväillen, ja sitten viskaavan sen kostiaan ruohoon. Ja senjälkeen hän
+vei vyöliinassansa loput omenoista sioille ja katseli aidan takana,
+kuinka he söivät, tonkien ja työntäen omenoita ympyrkäisellä ja
+ruusunkarvaisella kärsällänsä. Mutta sen tehtyänsä vaimoni Catharina
+pillahti itkuun ja kätki kasvonsa multaiseen vyöliinaansa.
+
+Niin minä hänelle näin sanoin, nuhdellen:
+
+»Catharina, mitäs itket, eikös ole olosi hyvä?»
+
+Niin hän vastasi, ja se oli ensimmäinen kerta, että hän näistä puhui:
+
+»Minä kauhistun tätä yksinäistä elämätä ja koko Reigin rantaa, ja se
+maistuu suussani kuin omenan raakila, jonka ruohoon syljin.»
+
+Niin minä sanoin:
+
+»Vaimo, vaimo, varjelekin sielus noituudelta, sillä sinusta puhuu
+kiittämättömyyden henki. Etkös ole vaatetettu, eikö ole sinulla ruoka
+ja särvin, koskas isoot? Enkös minä sinua rakasta ja kunniassa pidä?
+Eikös ole sinulla Jumalan Sana?»
+
+Tähän ei hän enää mitään vastannut.
+
+Vaan eikös olekin niin, että kaunis muoto vaatii myös kauniita
+vaatteita, mutta kauniit vaatteet taas heidän katselijoitansa? Niin
+Catharina Wyckenin paikka olisi tosin ollut Tukholmissa, koristamassa
+Armollisen Drotninkimme Maria Eleonoran hovia, eikä Reigin maanpaossa,
+kussa häntä katselivat vain kalalokit.
+
+Mutta toisen kerran yhtenä talvipäivänä minä saavuin kirkon törmän
+alta, kädessäni kahta haukikalaa kantaen, jotka olivat jäätyneet Reigin
+matalaan lahteen, ja minä ne sieltä paljain käsin jään alta pyydystänyt.
+
+Niin koska minä kalat pirtin pöydälle panin, ei saanut vaimoni
+Catharina niistä silmiänsä irti, vaan tuijotteli lakkaamatta.
+
+Niin minä vihdoin kysyin:
+
+»Mikäs mieltäsi kaivaa, vaimo?»
+
+Niin hän vastasi:
+
+»Enköstä ole minäkin niinkuin nuo hauet, jotka henkensä uhalla jään
+alla uiskentelevat, kunnekka jäätyvät kiinni? Minun lapseni ovat
+kuolleet, ja minun uumeneni tyhjät, ja Reigi tukahduttaa minut,
+niinkuin jäätyvä vesi kalat.»
+
+Niin minä tähän sanoin:
+
+»Catharina, sinun sielusi on sairas. Mutta kavahda Saatanata, sillä
+hänellä on monta trenkiä.»
+
+Niin hän vain vastasi:
+
+»Oletkos kuullut vedenkarjasta, joka öisin Näckmansgrundista nousee
+ja syö saraheinää aamunkoittoon asti. Niin rantataloihin kuuluu
+jääneen siitä jokunen harmaa hieho. Mutta veteen takaisin on heidän
+pyrkimyksensä, ja näin on minunkin, että minä sinne pyrin, kussa ei
+minua ole.»
+
+Tähän minä vastasin aivan ankarasti:
+
+»Taistelenko minä turhaan täällä Reigissä vasten taikuutta ja Belialia
+sekä Behemotia, kun vaimonikin haastelee pakanain ja taikauskoisten
+suulla?»
+
+Mutta minun sydäntäni raskautti murhe, sillä rakkauteni tähän vaimoon
+oli sangen väkevä.
+
+Niin minä itsekseni päätin, että koska seuraavalla kerralla siunaisin
+meren, minä myöskin samalla siunaisin hänet ja rukoilisin salassa hänen
+puolestansa. Ja tämä päätös huojensi sydäntäni.
+
+Jürinpäivän tienoilla minä läksin rannalle Reigin satamaan,
+niinkuin tapa oli, koska kalamiehet hankkivat lähteäksensä suurelle
+silakka-apajalle Pärnun alle ja Tauksin matalikolle Muhun saaren ja
+Haapsalun välillä. Mutta tämän he tekevät joka kevät, vanhan tapansa
+jälkeen.
+
+Rahvasta saapui Lillbystä, Leigrestä kuin myös Rootsikylästä,
+lähtijöitä ja saattajoita. Meri oli väriltänsä niinkuin miekanterä ja
+täynnänsä viriä niinkuin särjensuomusta, ja ilmassa tuoreen tervan
+tuoksu.
+
+Niin myös minun vaimoni Catharina oli mukana, minun erikoisesta
+pyynnöstäni, ja hänen harteillensa oli heitetty isokukkainen ja
+ruohonpäinen huivi.
+
+Kalavenheitä oli kahdeksan luvultansa, kussakin tilaa kuudelle miehelle
+ynnä kokille. Mutta talvipuhteina kudotut uudet silakkaverkot ynnä
+suolasäkit kuin myös tynnyrit olivat kaikki paikoillansa venheitten
+pohjalla.
+
+Koska kaikki kokoontuneet olivat, niin minä nousin rantakivelle ja
+siunasin lähtijöitä (sillä näin on tehty jo Paavin ajoista asti), ja
+rahvas oli rannalla polvillansa. Minä siunasin heidän menonsa sekä
+paluunsa, ettei heitä ehättäisi merellä myrskyt eikä myöskään usvat
+eikä muut merihädät. Ja minä vielä vakavasti varoitin, etteivät he
+kaatelisi viinojansa ja olviansa näkeille ja vedenemolle, niinkuin he
+väkisinkin pyrkivät tekemään.
+
+Senjälkeen minä siunasin meren ja kaikki hänen syvyytensä ja
+kutuhautansa, mutta myöskin matalikot ja luotojen liepeet. Vielä
+lisäksi minä siunasin silakat ja kampelat, ankeriaiset sekä siikakalat,
+että he lisääntyisivät ja täyttäisivät meren ja verkkoihin tarttuisivat
+ja näin Luojan tarkoitusta täyttäisivät, niin että reigiläisten
+kalansaalis äveriäs ja ylenpalttinen olisi.
+
+Niin tätä tehdessäni minä katsahdin vaimoni Catharinan puoleen, koska
+hän muun rahvaan mukana rannalla polvistui. Minun sydäntäni pisti
+kuin makiasta ja kirpiästä kivusta, eikä hän ollut kauvaan aikaan
+niin ihanana minulle näkynyt, sillä hänen poskiensa sileys oli imenyt
+hienoista ruskoitusta ahavasta ja auringosta, mutta hänen povensa
+ruohonpäisen huivin varjosta paistoi valkiana kuin valjennut merilevä
+rannalla.
+
+Ja minä ajattelin äkisti, mieleni kirkkaudessa:
+
+»Kuka tietää? Herra siunasi Saarankin, joka oli jo ijällinen, ja hän
+synnytti miehellensä Abrahamille pojan Isakin, josta oli tuleva paljon
+rahvasta ja kuninkaita, ja vielä siunattu Siemenkin. Vaan Catharina,
+minun vaimoni, on vielä nuori ja kukoistuksensa kukkulalla.»
+
+Niin minä rukoilin palavasti hänen puolestansa ja siunasin hänet,
+niinkuin olin siunannut äsken meren ja hänen asukkaansa, ja myös
+hiljaa lausuin: _»Jesus, Nazarenus, Rex Judaeorum»,_ mitkä sanat ovat
+osoittaneet heitänsä erinomattain voimallisiksi varjelemaan sekä karjaa
+että ihmisiä.
+
+Ja koska me yhdessä kotia menimme, niin meri tuoksui, ja me näimme
+purjeitten kokoavan heitänsä täyteen tuulta ja katoavan Tahkunaan päin,
+ja lokkeja ja variksia istuskeli pelloilla, ja ojat olivat tulvillansa
+lumivettä, sillä kevät oli läsnä.
+
+Mutta niinkuin hurskaan Jobin kirjassa luetaan:
+
+»Vaan ihminen syntyy onnettomuuteen, niinkuin kuumain hiilten kipunat
+sinkoilevat ylöskäsin.»
+
+Niin olin myös tosin minä syntynyt onnettomuuteen, ja Catharina Wycken
+ynnä minun kanssani, ja Skorpioni on minun horoskooppiani hallinnut
+eivätkä Leijona elikkä Kaksoiset.
+
+
+
+
+V
+
+
+Vaan minun lukijani, joka pitkämielisyydellä minun murheellista
+tarinatani seuraat, älä ota siitä sydämeesi häijyä levottomuutta,
+jos nuori lienet, äläkä sopimattomia haluja, jos lienet ijällinen,
+vaikka minun nyt onkin kirjaan pantava itsensä Saatanan metkuja, ja
+taitaa näyttää, kuin keikkuisi vakaan hanhensulkani päässä Belzebubin
+pitkäkyntinen sormi.
+
+Sillä niinkuin Maa oli ennen täynnänsä Herran tuntoa, kuten meri
+vedellä peitetty, katso profeetta Jesaias, se 11 luku, 9 värssy, niin
+on maailma nyt, koska hän kadotustansa kohti kulkee, piripinnallansa
+kaikenlaista saastaa ja myös Daimoneja.
+
+Niin ei ehtinyt tosin vielä viikkoa kulua umpeen tästä Jürinpäivästä,
+jolloin minä olin siunannut Reigin meren ja myös vaimoni Catharinan,
+usko ja toivo sydämessäni, kun tapahtui, että Herra Superintendentti
+Nicholaus Gaza minulle kirjeellä tiettäväksi teki, että Korkia
+_Consistorium_ oli määrännyt minulle _Diaconukseksi_ Jonas Nicholaus
+Kempen elikkä Kempiuksen, syntyisin Smålandista, Ruotsista ja tätä
+ennen ordineerattu Tukholmin P. Claran seurakuntaan.
+
+Ja tämä tapahtui minun oman toivomukseni jälkeen (katso! näin tosin
+kiiruhtavi ihminen itse tietämättänsä kohtaloansa, Korkeimman käskyjä
+edesauttaen!), sillä Reigin lauma ja sen laidun lyöttiin liian laviaksi
+yhden paimenen kaita. Niin _Diaconuksen_ tehtäviä tässä seurakunnassa
+oli siunata ruumiita vuoronperään esimiehensä kanssa, — kuitenkin
+niin, että pääpapin osalle tulisivat äveriäämmät! — oppia sairaita
+ja kuolevia, nuhdella noitia kuin myös kurjia syntisiä ynnä kerran
+kuussa saarnata Sant-Andruksen kappelissa Kõpussa. Tästä kaikesta
+hän oli saapa kaksitoista riikintalaria vuodessa ja vapaan ylöspidon
+esimiehensä tykönä.
+
+Mutta kun minä menin vaimoni Catharinan tykö ja hänelle Herra
+_Diaconuksen_ tulon tiettäväksi tein, kuin myös Herra Superintendentti
+Gazan kirjeen näytin, niin hän sanoi, ylön yrmiästi:
+
+»Tuleeko mitään hyvää tälle huoneelle Nicholaus Gazan kautta? Pois
+se! Minä sitä nimeä en siedä, enemmän kuin rienausta elikkä ruttoa.
+Se Jesuitain sikiö, joka juoksee Puolan ja Paavin asioita, ja sinulta
+virkas ynnä kunniallisen nimen vei, kurkoittaa vielä tänne asti sinua
+lyödäksensä. Tiedätkös sinä elikkä tiedänkös minä, kenenkä hän tänne
+vielä kiusoiksesi lähettääpi?»
+
+Niin minä hämmästyin hänen kiihkoansa, sillä hän oli lauhkia ja lempiä
+luonnostansa ja ratki harvoin toisesta pahan sanan lausui. Ja minä
+sanoin, häntä vaimentaen:
+
+»Vaimo, jollen minä näistä vaikerra, vaan visusti vaikenen, miksis siis
+sinä niitä muistelisit ja näin vanhaa kaunaa esiinkaivaisit? Tämä on
+ollut vaikiata aikanansa, sillä tosin on meidän vaelluksemme kuluessa
+paljon kestettävä Perkeleeltä, maailmalta ja vilpillisiltä veljiltä.
+Vaan eikös ole meidän jo aika antaa anteeksi heidän, kuin ovat meitä
+vastaan rikkoneet?»
+
+Vaan hän sanoi, ja hänen kaunis muotonsa vapisi kiivautta:
+
+»Totisesti, minä vihaan Gazaa ja sitä toista, sitä vääräsäärtä,
+sitä Tohtori Heinricius Bartholinia, joka nyt virkaasi Toompäällä
+pitää. Eikös parkunut hänen esikoisensa jo kastemaljassa, koska hän
+häitään vietti? Ja onkos kukaan nähnyt sitä valtakirjaa, kuin hänelle
+tohtoriuden takaa? Miksi olisi tämä mies ilman virhiä maailman
+silmissä, ja sinä vikapää?»
+
+Niin minä sanoin:
+
+»Nämä ovat vanhoja asioita eivätkä tähän kuulu, Catharina.»
+
+Vaan hän vain kääntyi minuun ja yhä tiukkasi:
+
+»Niin sanos, minkä rikkomuksen on Herra _Diaconus_ tehnyt, että hänen
+Reigiin tuleman pitää?»
+
+Niin minä sanoin:
+
+»Catharina, Catharina, mitäs henkes harhaa? Minkä rikkomuksen?»
+
+Niin hän vastasi, ja katkeruus soi hänen äänestänsä:
+
+»_Exilium_ on tosin sinun nimes oleva, Reigi, elikkä maanpako- ja
+rangaistuspaikka monelle, — etkös tätä tiedä, Paavali Lempelius, Reigin
+pappi, vaikka itse elinikäsi täällä syntejäsi sovitat! Ja jos sinä
+luulet, että yksi nuori mies tänne vapaasta tahdostansa Tukholmista
+tulee haukia tuulastamaan ja hylkeitä pyytämään, niin sinä perin
+erhetyt. Miksikäs hän jättäis maailman, koska se vielä hänellen avoinna
+on niinkuin autuuden portit! Vaan sinä katso tyystin etees, ettes
+toista murhamiestä kattos alle saa.»
+
+Niin nämä olivat kovia sanoja, ja minä sanoin:
+
+»_Sine omni justa causa,_ — muista se, Catharina! — Ja jos meidän nuori
+veljemme on hairahtunut ja erhetyksen tehnyt, niin koettakaamme häntä
+ojentaa yhteisesti.»
+
+Niin Catharina, minun vaimoni, sanoi mietteissänsä:
+
+»Joko hän on kerettiläinen ja harhaoppinen, elikkä hän on alttariviinan
+ehtoolliskalkista maahan kaatanut elikkä myös kirkon vaivaispenningit
+varastanut. Elikkä ei hän tiedä saarnaamisesta enempätä kuin tuon
+kirkkomaan veräjän tolppa ja Pyhä Pietari kirkon nurkassa.»
+
+Niin emme sen enempätä tästä asiasta puhuneet.
+
+Mutta vaikka vaimoni Catharinan sanat näin olivat kirpiät, niin panin
+minä kuitenkin sangen pian tähdelle, että hän alkoi tehdä valmistuksia
+vastaanottaaksensa uutta Herra _Diaconus'ta_. Sillä tainkaltainen on
+yhden vaimonpuolen luonto, että se yhtä sanoo ja toista tekee ja monta
+eripuraista Elementtiä häneensä kätkee. Niin minä olin jo tottunut
+vaimoni Catharinan vaihteluihin ja _observeerasin_ hänen mielensä
+merkkejä, niinkuin merimies elikkä ranta-asukas tarkkaapi taivaalta sään
+enteitä. Sillä tämä vaimo oli minulle minun taivaani ja minun ilmani,
+minun pilveni ja minun merenpeilini, ja minä olin, — häpiä tunnustaa, —
+asettanut autuuteni ankkurin häneen enkä ijankaikkisen elämän toivoon.
+
+Niin oli minun mieleni hyvä nähdessäni, kuinka hän levitteli
+vierastuvan lavitsoille nahkoja ja kirjavia verhoja ja vielä nokisille
+seinillekin kankaita ripusteli, niinkuin olisi itse Herra Piispa
+Rudbeckiusta odotettu. Mutta minkäs mahdat huoneelle, jonka akkunalasit
+ovat häränkalvolla paikatut!
+
+Niin vaimoni Catharina samoin tilasi Tallinnasta saakka kaikenlaisia
+kryytejä, kuin on kaneelia, kardemummaa, inkivääriä, safrania, muskotia
+ja kryytineilikoita ja vielä sokeriakin, näitä kaikkia taikinaan
+sekoittaaksensa, ja hän myös pani herrainolutta, joka oli niinkuin
+parasta rostockilaista elikkä vismarilaista, honkatynnyrin täydeltä.
+Vielä hän valmisti erinäisiä ruokia kuin Tallinnassa oli minun
+aikanani yksissä suurissa piispankatsojaisissa käytetty, niinkuin
+kapakalaa öljyn ja rusinain kanssa ja hamppupuuroa safranin, pippurin,
+kuminoitten ja hunajan keralla.
+
+Niin minä mielisuosiolla hänen askartaa sallein, että hänen luontonsa
+levottomuus lauhdutuksensa saisi.
+
+Mutta kun minä näin hänen polvistuvan kirstunsa edessä ja kaivavan
+esiin mitä hänelle oli mahtanut jäljelle jäädä meidän äveriytemme
+ajoilta olkahuiveja ja kirjavia nauhoja, niin minun tuli häntä ja hänen
+kauneuttansa surku, ja minä huokasin juuri syvästi ja sanoin itsekseni:
+
+»Kuinka ihana olisi saksankangas elikkä vaikkapa damasti tämän vaimon
+olkapäillä, sillä hän kantaisi sen niinkuin ruhtinatar! Ja kuitenkin on
+halvin kedon kukkainen hänen rinnallansa kuin sininen safiiri elikkä
+jaloin meren päärly.»
+
+Mutta hänelle itsellensä minä visusti varoin näitä ilmisanomasta, etten
+hänen mielensä haikeutta herättäisi.
+
+Vaan ääneen minä hänelle sanoin:
+
+»Catharina, kun sinä minulle palat, on Reigi minulle rakkaampi kuin
+itse _Castrum magnum_ Tallinnan Toompäällä ja koko kristikunnan kiitos!»
+
+Niin hän nousi niinkuin unesta kavahdettuna ja kietoi käsivartensa
+minun kaulaani ja minua halasi, niinkuin ei ollut tehnyt ei pitkään
+aikaan. Ja hänen suunannossansa oli suloisempata hekumata kuin
+konsanansa tähän asti, niinkuin olisivat hänen verensä äkisti
+syttyneet, vaikka hän yhä oli kaino ja häveliäs, niinkuin siviän
+vaimon sopii. Niin minä join hänen huuliltansa niinkuin sulaa
+mettä, juopumukseen asti, sillä minä tätä vaimoa janosin suurella
+ja sammumattomalla janolla, niinkuin en olisi ikänä hänestä tainnut
+kylläkseni saada.
+
+Mutta tuskin oli hän suunannostani irtautunut, kun hän sanoi:
+
+»Minäpä unhoitin panna uuden säämiskäisen korvatyynyn Herra
+_Diaconukselle_! Panenkos minä hänen vuoteellensa suden elikkä
+karhunvällyt?»
+
+Ja tämä tapahtui ehtoolla ennen Jonas Kempen, sen uuden Herra
+_Diaconuksen_ tuloa Reigiin.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Koska minun siis nyt olisi otettava Jonas Kempen nimi suuhuni, niin
+minä tunnen sieluni siitä yhä närkästyvän ja ratki _rebelleeraavan_,
+vaikka hän on jo ammoin rangaistuksensa saanut, ja Herra minun sydämeni
+niinkuin kuivan merenruovon murtanut. Sillä tosin minä olen vihannut
+tätä miestä vihalla katkeralla kuin koiruoho elikkä Kuolleen Meren
+suolasilakka, ja olisin tainnut hänen kärsimyksiänsä päältäkatsoa
+hamaan ijankaikkisuuteen ja vielä näillä minun karhunkourillani
+puusylyksen hänen kattilansa alle kantaa ja hihkua:
+
+»Pala ja kärvenny, niin ettei sinusta kaviota eikä sarvea jäljelle jää!»
+
+Näin on minun luontoni vihassansa hirmuinen, koska häntä härsytetään ja
+härnätään.
+
+Sillä totisesti on tämän miehen hahmossa _Satanas_ ja _Asmodeus_
+kynnykseni yli astunut, ja minun kärsimykseni alkanut itää, niinkuin
+kylvetty siemen sateella.
+
+Niin jo ensimmäisenä ehtoona, sen uuden Herra _Diaconuksen_ tulon
+jälkeen, koska me kaikin ehtoollispöydässä aterioitsimme, minä, Reigin
+pappi, Paavali Lempelius ynnä vaimoni Catharinan kanssa, ja kolmantena
+Herra Jonas Kempe Smålandista, se _Diaconus_, alkoi jo tämän Pirun peli
+ja Daimonien tanssi minun vakaassa huoneessani.
+
+Sillä kuinka sanoo jo kallis Kirkon Valo, P. Augustinus:
+
+»Tämä Daimonien rutto hiipii sisään aistimiemme oviaukoista, lymyää
+väreihin, sitoo hänensä soiton säveleihin, kätkeytyy katkuihin ja
+tunkee sisälle tuoksuin kanssa.»
+
+Niin alkoi tämäkin ehtoo niinkuin parhain pitopäivä, ylön riemullisesti
+ja rattoa täynnä, kuin kristitylle luvallista on. Ja minä toin sen
+uuden _Diaconuksen_ kunniaksi pöytään kaksi pullollista vanhaa
+_Claret'ia_. — näin häntä arvon mukaan _trakteeratakseni_ — kuin
+Valtamarski Jacobus de la Gardie itse oli minulle armollisesti
+lahjoittanut omasta kellaristansa Suuremõisassa, sen jälkeen kuin minä
+olin käynyt Pühalepassa saarnaamassa hänen kutsustansa.
+
+(Vaan, totta puhuen, olin minä aivoitellut säästääkseni tämän
+_Claret'in_ poikani ristiäisiin!)
+
+Niin me söimme sangen vahvasti ja joimme herrain oltta ja näin
+nauteimme Luojan antimista, kuin hän tällekin Reigin kaukaiselle
+kolkalle on suonut.
+
+Niin minä kaadoin _Claret'ia_ vieraalle siihen meidän ainokaiseen
+tinapikariimme, mutta itselleni ja vaimolleni Catharinalle
+puukuppeihin, ja se loisti, niinkuin olisi tuhat punaista rubiinia
+juomaksi sulatettu, niinkuin viekas Cleopatra kerran helmen sulatti.
+
+Ja me joimme Armollisen Kuninkaamme Hänen Majesteettinsa Gustavus
+Adolphuksen ynnä myös Armollisen Drotninkimme Maria Eleonoran maljan,
+ja minä sanoin:
+
+»Hopia- elikkä kultapikari olisi tähän maljaan soveltunut elikkä myös
+Böhmin kristallilasit, mutta sydämemme on silti vilpitöin ja alamaista
+suitsutusta täynnä! Ja jääköön tämä kauvan kiusattu Vironmaa ainaiseksi
+Ruotsin valtikan alle, kussa hänellä on hyvä turva!»
+
+Senjälkeen minä taas koroitin ääneni ja puukuppini ja näin sanoin:
+
+»Ruotsin voittoisain sotalaumojen malja, jotka sotivat Saksanmaalla
+Keisarin, sen kadotuksen lapsen valtaa vastaan!»
+
+Niin me joimme myös tämän maljan, mutta Catharina, minun siviä vaimoni,
+vain vähän maisteli huultensa huipuilla.
+
+Ja vielä kolmatta ja viimeistä kertaa minä huusin:
+
+»Herra Jonas Kempen, sen Reigin uuden _Diaconuksen_, malja, että tämä
+katto kaartuisi hänen päänsä päällitse niinkuin kunnian portti!»
+
+Mutta koska minä ylitse pitkän pöydän uutta _Diaconus'tani_ katsoin,
+niin näkyi hän minulle sangen kauniiksi katsannoltansa. Hänen ikänsä
+oli mitämaks seitsemänkolmatta ajastaikaa, ja hän oli varreltansa
+kaitaluinen ja hartioiltansa kapia, mutta kaula oli hänellä tosin pitkä
+niinkuin kurjella, ja siinä kurkunsolmussa iso Adamin omena, joka
+liikkui hänen juodessansa. Vaan nenä oli hänellä kyömy ja muuhun kasvon
+muotoon verraten iso, ja samoin sieraimet suuret ja liikkuvaiset, ja
+hänen silmissänsä alinomainen palo, niinkuin yhden levottoman hengen
+hehku, joka hänen sisuksiansa niinkuin lieska poltti.
+
+Mutta hänen vaatekertansa oli viimeistä kuosia ja kallista ainesta
+ynnä tekoa, ja paremminkin yhden tukholmilaisen hoviteikarin elikkä
+rahakkaan kauppamiehen kuin yhden köyhän ja kaukaisen seurakunnan
+_Diaconuksen_, joka oli saapa kaksitoista riikintalaria vuodessa.
+Ja hänen samettikauhtanassansa oli kalliit nahkapäärmeet ruskeasta
+näädännahkasta ylt'ympärinsä, ja hänen hattunsa ylön iso ja leviä
+lieriltänsä niinkuin ukonsieni, ja siinä heiluvainen sulkatöyhtö.
+
+Niin tämä mies näkyi minulle kuin kirsimarja elikkä kriikunainen,
+johonka lintu noukallansa kolon hakkaa, mutta joka kuitenkin kypsyy ja
+on muita makiampi kielelle ja sentään piloilla.
+
+Ja minä hämmästelin hänen vaatepartensa prameutta ja näin itsekseni
+ajattelin:
+
+»Totisesti, Catharina Wycken on oikiassa. Ei mahda tämä mies vapaasta
+tahdostansa Tukholmia Reigiin vaihtaa.»
+
+Mutta koska _Claret_ kerkesi kirvoittamaan Herra _Diaconuksen_ kielen,
+niin hän alkoi meidän ja varsinkin vaimoni Catharinan mielenratoksi
+laulaa kaikenkaltaisia tuiki maallisia viisuja, ruotsin sekä franskan
+kielillä. Ja hän näytti, että hän oli tottunut kaikkiin kauniisiin
+taitoihin ja niissä mestari oli.
+
+Niin niitten joukossa oli tainkaltainen viisu:
+
+    The creatur, foglar och diur,
+    äro ey frij för hans tortur.
+    Een lithen luur, then godhe Amor,
+    öfwergåår den högsta muur
+    medh sin figur till the jungfruur,
+    som ära dock som ängla puur,
+
+    Rätzlig han kan som een tyran
+    plåga bådhe qwinna och man.
+    David, som wan Goliath försan,
+    till kierleek han ingen rådh fan,
+    hans macht förswan, hans sinne bortran,
+    kierlecken bleff hans öfwerman.
+
+    Dröfflige såår mången man fåår
+    för kierleek skull, at han gierna gåår
+    fiortan åhr medh träldom swår
+    i ödemarck och wacktar fåår.
+    För hwijta låår och krusat håår
+    legges mång cavaleer på båhr.
+
+Niin minunkin nuoruuden vereni rynnistivät riehakasti päähäni, ja
+kaikki teiniaikuiset temput ja mellastukset näytettiin minulle. Sillä
+vaikka minä en ole milloinkaan mässääjä ollut, en minä ole myöskään
+nurkissa torkkunut, eikä edes Isä Lutherus maallista ilonpitoa kiellä.
+
+Niin minä huusin:
+
+»Catharina, — lisää herrain oltta!»
+
+Ja minä sieppasin kaikkein suurimman puukulhon, joka veti mitämaks
+vajaan kannun verran, ja sen yhdellä siemauksella tyhjensin, ilman
+henkeä välillä vetämättä.
+
+Ja minä huusin ja lauloin kumiasti:
+
+    »Remua, riemuitse ja vatsaas täytä,
+    Parempata pesää et sentään löydä.»
+
+Ja vielä minä virttäkin veisasin:
+
+    »Der Teufel ist der ärgste Feind,
+    Er reist
+    Und treibt viel böser Tücken,
+    In Gleisnerey
+    So mancherly
+    Er sich verbirget
+    Viel Volcks erwürget,
+    Wenn ers von dir thut zücken.»
+
+Niin senjälkeen minä käskin tuoda pöytään yhden ison hevosenkengän ja
+taitoin sen kahdeksi kappaleeksi sormieni välissä, niin että rusahti,
+näin näyttäen, etten ollut unhoittanut Akatemian aikojani. Ja minä
+kerskuin voimillani ja kehuin taittavani vaikka Portugalilaisen elikkä
+kultatukaatinkin, sillä pääni höyrysi olvesta ja viinistä niinkuin
+saunan kiuvas.
+
+Ja että minä päihtynyt olin, niin minä etsein riitaa Herra Diaconuksen
+kanssa ja aloin häntä hammastella ja sanoin:
+
+»Onkos papit ja Herran paimenetkin Svean pääkaupungissa puetut niinkuin
+liukkaat hoviherrat, jotka keimailevat ja pokkuroivat suosiota etsien?»
+
+Niin Jonas Kempe, se uusi _Diaconus_, vastasi säyseästi, sillä hänen
+päänsä oli vielä sangen selvä:
+
+»Tosin käyskentelevät Tukholmissa papin vaimot ja tyttäretkin,
+niinkuin aatelisarmot kilpikankaisissa huiveissa, leveissä hihoissa,
+laahustimissa ynnä kultahytyröissä, ja sormukset heidän sormissansa.
+Eiköstä siis papitkin?»
+
+Niin minä yhä pyöritin päätä ja riitaa haastoin, perin unhoittaen, että
+minun äsken oli ollut vaimoani Catharinaa surku hänen köyhyytensä takia:
+
+»Ei näin ollut tosin Patriarkkain elikkä Midianin papin ja Philippus
+Evankelistan tyttärillä! Pois se!»
+
+Mutta minä näin vaimoni Catharinan aran ja säikkyväisen silmänluonnin
+loistavan Jonas Kempeä vastaan, ja hänen hiljaisen ja kauniin suunsa
+avautuvan niinkuin aurankukkaisen, koska hän sen _Diaconuksen_ sanoja
+kuunteli.
+
+Niin kiihko, kuin ei ollut vain viinan humalata, kipinöitsi verissäni,
+ja minä huusin:
+
+»Miksis siis Tukholmin jätit, kussa kraatari on pappeinkin herra ja
+mestari? Mitäs tänne Reigiin tulit, kuin on _Finis Terrae_ elikkä
+Maailman Loppu?»
+
+Niin Herra Diaconus tummeni katsannoltansa, koska minä nämä sanat
+sanoin.
+
+Mutta Catharina, minun vaimoni, oli kahden synkiän miehen välissä
+niinkuin kahden ukkospilven välillä kaunis taivaankaari, joka kimmeltää
+hänen seitsemän värinsä kanssa, ja minä taisin nähdä, että hänen
+sydämensä lepatti niinkuin linnun.
+
+Vaan Jonas Kempe, _Diaconus_, sanoi kysymystäni vältellen:
+
+»Jos Reigi tosin on Maailman Loppu, niin on täällä kuitenkin
+kristikunnan kaunein kukkainen, joka on suloinen kuin Sulamith ja
+kauniimpi kuuttakymmentä drotninkia ja kahdeksaakymmentä vaimoa ja
+epälukuisia neitseitä.»
+
+Ja hän katsoi kiinteästi vaimoni Catharinan puoleen ja sanoi:
+
+»Catharina Wyckenin malja! Niin minä sinua katsoen, Catharina Wycken,
+niinkuin harhaan joutunutta huoneen päätyä.»
+
+Vaan tähän vaimoni Catharina, silmät permantopalkeissa:
+
+»Mitäs sanot? En ymmärrä sinun puhettas, enkä mitä siinä piilee.»
+
+Niin Jonas Kempe, se _Diaconus_, näin jatkoi:
+
+»Harhaan joutunut pääty sinä tosin täällä Reigissä olet, Catharina
+Wycken parka, — vieraitten talojen keskelle, oudolle kadullen,
+tuntemattomaan kaupunkihin. Kaukana ovat ne huoneet, jotka kaltaisesi
+ovat!»
+
+Niin minun vaimoni Catharina nousi, niinkuin hämmingissä, meille
+hyvänyön toivotti ja poistui pirtistä, sillä oli jo myöhä.
+
+Mutta minä tunsin, että hän kätki Jonas Kempen, sen _Diaconuksen_,
+sanat visusti sydämeensä, kussa ne itivät niinkuin otollisessa
+mullassa. Sillä ne sattuivat hänessä verekseen ja kipiään paikkaan,
+niinkuin salaiseen haavaan, josta hän apeutensa ja mielikarvautensa jo
+kauvan oli ammentanut ja kaikki hänen kärsimyksensä Reigissä.
+
+Vaan me Herra _Diaconuksen_ kanssa jatkoimme juominkeja, niin kauvan
+kuin oltta piisasi, näin hänen tulijaisiansa viettääksemme, ja minä
+vastoin tapojani join sangen vahvasti ja Herra _Diaconus'takin_ juomaan
+yllytin, niinkuin olisin jotakin olvella poishuuhtoa halunnut, emmekä
+me ennen lopettaneet, ennenkuin olimme oltta täynnä niinkuin iiliäiset.
+
+
+
+
+VII
+
+
+Näin tapahtui siis, että Herra Jonas Kempe tuli minun huonekuntaani.
+Mutta niinkuin esi-isämme Adamin huoneessa ei ollut enempätä kuin neljä
+henkeä, ja yksi heistä oli veljenmurhaaja Kain, niin ei meitäkään tosin
+ollut Reigin pappilassa kuin kolme, ja yksi niistä oli Kiusaaja.
+
+Sillä emmekös tiedä P. Kirjasta, ynnä siitä, mitä monikahdat noidat
+ovat kidutuspenkillä ynnä vesi- sekä tulikokeessa julkitunnustaneet,
+että Saatanalla ja hänen apureillansa on mahti mennä elävään ihmiseen
+ja käskeä hänen jäseniänsä, niinkuin ne hänen omansa olisivat, ja näin
+vaeltaa ihmisen hahmossa maan päällä? Emmekös näe tätä myös riivatuista?
+
+Niin on myös minun uskoni luja, että Jonas Kempessä asusti yksi
+langenneista Enkeleistä, joka hänen kauttansa turmelusta maan päälle
+kylvi, ja Herra sallei sen tapahtua, estämättä.
+
+Mutta alussa näkyi minullekin, että uuden Herra _Diaconuksen_ kanssa
+oli uusi elämä Reigin pappilassa alkanut, ja kaikki vanhat uudeksi
+tulleet.
+
+Sillä Reigin pappilassa, kuin oli tähän saakka ollut yksi
+murheenalainen ja hiljainen paikka, alkoi tosin tämän perästä toinen
+meno ja komento, niin että minä toisinansa epäilin, tokko minä olin
+enää Hiidenmaalla vaiko keskellä Tukholmia elikkä myös Tallinnan hälyä.
+
+Niin vaikka tämä uusi Herra _Diaconus_ ei laiminlyönyt, mitä hän
+virallensa velvollinen oli, niin piisasi häneltä kuitenkin ylön paljon
+aikaa kaikkinaiseen maailmalliseen himphamppuun, jota ei tosin tainnut
+suorastansa synniksikään sanoa, vaan pikemminkin _Adiaphora_ oli.
+
+Niin eivät joutaneet enää pappilan hevoset pilttuunsa seiniä
+pureskelemaan, vaan niillä oli yhtämittainen ajo, sillä Herra
+_Diaconus_ halusi tutkiskella tämän Hiidensaaren, niinkuin pivossansa
+pitäen. Niin hän kävi vuoronsa perää Kõpun majakat ja Ristnan ja
+Tahkunan kärjet, mutta myös Pühalepat, Emastet ja Suuremõisatkin,
+vaikka tosin Valtamarski ja hänen kreivittärensä olivat matkoilla,
+ja pian saatettiin sanoa, että hän tunsi tämän saaren paremmin kuin
+moni mies, joka ikänsä kaiken oli sillä elänyt. Ja vielä hän souti
+Kõrgessaareenkin ja meren luodoille, ja yhtenä päivänä purjehti Sihvri
+Aadun kanssa itse Näckmansgrundillekin elikkä Suurelle Rahulle,
+jonne tosin tulee Reigin rannasta kaksi meripeninkuormaa. Ja on hän
+sen soutanut ristiin rastiin ja vielä antanut Sihvrin Aadun manata
+merenkoiraa ja vedenemoa, josta minä tosin häntä sangen vakavasti
+nuhtelin.
+
+Mutta koska hän ei pitemmille retkille ennättänyt, niin hän vaelteli
+joka Jumalan ehtoo tulukset ja taulapala taskussansa kyläntakaisella
+karjanummella ja sytytteli katajapehkoja tuleen, usein monta yht'aikaa,
+niin että ne näkyivät niinkuin palavat tulisoihdut, ja lehmät kiitivät
+pakoon ynnä lampaitten kanssa, ja kyläläiset kävivät minullen
+valittamassa.
+
+Vaan Herra _Diaconukselle_ itsellensä tämä näkyi suureksi ratoksi,
+ja tällä hän on selkiästi osoittanut, että kaikista Elementeistä,
+joittenka puoleen itsekutakin vedetään (sen mukaan kuinka veremme on
+sekoitettu), olkoon se Vesi ja hänen kosteutensa elikkä Tuli ja hänen
+lämpönsä elikkä Maa ja hänen kuivuutensa elikkä vihdoin Ilma ja hänen
+kylmyytensä, häntä vedettiin juuri väkevästi tulen puoleen, joka oli
+hänen Elementtinsä.
+
+Mutta ehtoot, jotka alati olivat minun aikanani Reigin pappilassa
+olleet pitkät ja sangen yksivakaiset, olivat nyt ylön rattoisat ja
+naljaa sekä naurua täynnä, niin että palkollisetkin panivat tähdelle
+tämän muutoksen. Sillä Herra Jonas Kempe, se Reigin uusi _Diaconus_,
+oli taitava sanoistansa, ja hänen kaskuillansa ei ollut loppua enempätä
+kuin Sareptan lesken öljyllä hänen kruukustansa. Niin hän näkyi
+tietävän tähdellensä kaikki, mitä kuulumisia oli hovissa kuin myös
+korkeitten kirkonmiesten ynnä ritarien ja vielä porvarienkin parissa.
+Ja hän tiesi myös paljon tarinoita kaikenlaisista kaukaisista maista
+ja vaelluksista ja muista ihmeellisistä asioista maalla ja merellä.
+Eikä hänen _Historia'nsa_, vaikka niissä tosin oli viljalta kryytiä
+sekä kruutia, olleet koskaan vallan säädyttömiä, vaan osasi hän sanansa
+sovittaa, niin että kaino naiskorvakin niitä vahingotta kuunnella taisi.
+
+Niin minä ja Herra _Diaconus_ usiasti keskenämme _disputeerasimme_,
+varsinkin hengellisistä asioista. Vaan näin minä tahallani tein,
+sillä minä ehdoin tahdoin yritin Herra _Diaconus'ta_ sanoissa solmia
+ja eritoten hänen oikiaoppisuuttansa tutkistella, tokko siinä
+kerettiläisyyden hapatusta olisi. Sillä minä kaikessa hiljaisuudessa
+epäilin häntä harhaoppisuudesta, ja että hän sentähden oli lähetetty
+Tukholmista Reigiin. Mutta vaikka minä kuinka taitavasti kysymykseni
+ansat asetin, ei hän niihin langennut, eikä hänen saarnoissansa
+myöskään ollut mitään Jesuitain elikkä Paavin opeista.
+
+Ainoastaan kerran, koska meidän välillämme kiristyi kiivas väittely
+Salomonin Korkiasta Veisusta, niin Herra _Diaconuksen opinio_ näkyi
+minulle ratki kerettiläiseksi, etten sanoisi pakanalliseksi.
+
+Ja tämä tapahtui yhtenä suviehtoona Juhannuksen aikaan, koska yöt
+vielä olivat valkiat niinkuin päivä, ja Catharina Wycken istui meidän
+kanssamme.
+
+Niin minä sanoin, niinkuin kirkko tosin opettaa, että Korkia Veisu on
+yksi vertauskuvallinen puhe Kristuksen ja Seurakunnan välillä, niinkuin
+Yljän ja Morsiamen, kussa Morsian kiitetään, ja Kristuksen rakkaus
+julkituodaan.
+
+Vaan silloin Jonas Kempe, se _Diaconus_, tähän sanoi:
+
+»Ei näin, Paavali Lempelius, vaan se on maallisen Rakkauden ylistys,
+koska kaksi rakastavaista toisiansa ikävöiden halajavat ja rakkautensa
+ihanasta vaivasta sairaat ovat.»
+
+Ja vielä hän sanoi:
+
+»Ei laske aurinko tänä ehtoona, ennenkuin jo uuden aamun koitto on
+läsnä. Niin istu vielä, Catharina Wycken, äläkä lähde pois, sillä
+ei ole enempätä kuin kolme näin valkiata yötä vuoden ympärinsä. Ja
+kuulkaat tätä, ja kuule sinäkin, papin muori, ja sitten sanokaa, mitä
+tainkaltainen on!»
+
+Niin Jonas Kempe, se Reigin _Diaconus_, alkoi ulkomuistista lukea
+Korkiata Veisua:
+
+»Minun ystäväni vastaa ja sanoo minulle: nouse, minun armaani, minun
+ihanaiseni ja tule!
+
+»Sillä katso, talvi on kulunut ja mennyt pois.
+
+»Kukkaiset ovat puhjenneet ulos kedolla, kevät on tullut, ja
+toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme.
+
+»Ottakaat meille ketut kiinni, ne vähät ketut, jotka turmelevat
+viinamäet, sillä meidän viinamäkemme ovat röhkäleillä.
+
+»Minun ystäväni on minun, ja minä hänen, joka kaitsee kukkaisten
+keskellä.
+
+»Siihen asti, että päivä jäähtyy, ja varjot kulkevat pois. Palaja,
+ole niinkuin metsävuohi, minun ystäväni, elikkä niinkuin nuori peura
+Eroitusvuorilla.»
+
+Ja hän sanoi, ja minulle näkyi, että hänen hengityksensä oli lyhyt ja
+kiivas hänen rinnassansa:
+
+»Miltäs tämä teillen kuuluu?»
+
+Niin minä sanoin:
+
+»Minä kuulen siinä Kristuksen ja hänen hengellisen morsiamensa elikkä
+kristillisen seurakunnan keskustelun ja Kristuksen rakkauden tätä
+morsiantansa kohtaan, ja siinä kaikki, Jonas Kempe.»
+
+Vaan Jonas Kempe, se _Diaconus_, silloin kääntyi minun vaimoni
+Catharinan puoleen, joka ei vielä ollut yhtään sanaa virkkanut, ja
+kysyi:
+
+»Ja mitäs sinä kuulet näissä sanoissa, Catharina Wycken?»
+
+Niin Catharina Wycken hiljaa sanoi:
+
+»Minä kuulen siinä sen minkä sinäkin, herra Jonas Kempe.»
+
+Niin minä työlästyin heidän uppiniskaisuuteensa ja sanoin, sangen
+ankarasti:
+
+»Lakatkaa jo jumalattomista puheista tässä kristillisessä huoneessa, ja
+sinä, Jonas Kempe, kavahda kerettiläisyyttä, sillä se sinua väijyy.»
+
+Mutta minä panin tähdelle tänä ehtoona, minkä minä jo muutenkin
+tähdelle pannut olin, että vaimoni Catharina piti alati sen Herra
+_Diaconuksen_ puolta, ja he puheissansa sangen hyvin yhteen sopivat.
+Sillä jos yksi heistä ylisti Tukholmia, niin toinen jo heti mitämaks
+Reigiä solvasi, ja näin kaikkinaisissa asioissa, niin että toinen vain
+kuin toista säesti.
+
+Ja he olivat myös molemmat nuoria ja heidän ikänsä yksi, ja he
+olivat kaunokaisia katsoa silmälle, niinkuin kaksi kallista sormusta
+timanttein ja päärlyin kanssa, jotka samaan sormeen soveltuvat ja
+ovat tehdyt yhden mitan jälkeen ja saman kultasepän kädellä. Niin
+minä itseni perin usiasti ijälliseksi ja ylön yksivakaiseksi heidän
+rinnallansa tunsin, vaikka minä tosin olin vielä parhaassa miehuuteni
+ijässä.
+
+Vaan koska minä elämästäni Jumalan johtolankaa etsin, sitä piskuista
+ja ohukaista rihmaista, millä Hän vastahakoista syntistä perässänsä
+pelastukseen vetää, niin minä hämmästyin omaa sokeuttani, jolla minun
+silmäni olivat lyödyt juuri kauvan aikaa. Sillä minä en hevillä
+äkännyt, mikä tuli se oli, kussa Herra _Diaconus_ oli kotonansa
+niinkuin Salamanteri, enkä että Saatanan tuliset nuolet jo tietämättäni
+pääni päällitse viuhuivat.
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Mutta näinä aikoina minä aloin taas tarkkailla vaimoani Catharinaa,
+että minä houkkuudessani luulin rukoukseni Jürinpäivänä Reigin rannalla
+kuulluksi tulleen, ja hänen minulle sydämensä alla lasta kantavan.
+
+Sillä monet merkit näyttivät sinnekäsin, ja minä näin hänen usein
+kaivelevan ruokaa lautasellansa, niinkuin nirso ja sitä vierovan,
+ja hänen näköpäässänsä oli verenvaihdos ylön nopia, niin että hän
+toisena hetkenä hehkui kuin tuliheinä, mutta taas toisena sammui sangen
+kelmiäksi niinkuin lehdossa illakko.
+
+Vaan tämä ajatus oli minun sielulleni rakas ratki, sillä minä tiesin,
+että lapsi on vaimon oikia vaimennus, ja minä olin tätä rukoellut
+perillistemme menetyksestä saakka ja uskoin, että se meidän elämämme
+hyvään päin kääntäisi.
+
+Niin minä etsein hetkeä puhuakseni vaimoni Catharinan kanssa, ja koska
+me kerran kahden jäimme, niin minä sanoin:
+
+»Catharina, kallis vaimo, kuinkas on laitas? Erhetynkös minä, vai
+oletkos raskaana minulle? Onko Herra kuullut rukoukseni?»
+
+Niin hän katsoi minua pitkään niinkuin muukalaista ja sanoi:
+
+»Paavali Lempelius, minun on sinua surku, vaan älä turhia toivo, ettes
+pettyisi! Ei ole tämä syli enää koskaan lasta liekuttava, vaan marto on
+Catharina Wycken.»
+
+Ja koska hän nämä sanat sanoi, niin hän kirstulle kumollensa heittihe
+ja siinä kipiästi nyyhki. Mutta kun minä häntä halata tahdoin, niin hän
+torjui minut tyköänsä, enkä minä häntä lohduttaa tainnut, sillä minä en
+tiennyt hänen murheensa oikiata syytä.
+
+Mutta ehtoolla olivat hänen kyyneltensä lähteet ehtyneet, ja hänen
+harmaat silmänsä loistivat niinkuin virran kalvo, enkä minä ole häntä
+ennen niin riemullisena ja nauravaisena nähnyt. Eikä hänen kujeillansa
+ollut mitään rajaa, ja niin he ilakoivat sen Herra _Diaconuksen_ kanssa
+niinkuin kaksi vallatonta lasta, ja Catharina Wycken sallei Herra
+_Diaconuksen_ opettaa itsellensä uusimpia viisuja, joita he sitten
+yhdessä lauleskelivat, sillä Catharina Wyckenillä oli heliä laulunääni.
+
+Vaan minun mielessäni alkoi viritä niinkuin hienoista levottomuutta,
+niinkuin viinamarjan mahlassa, koska se astioihin kootaan ja kannen
+alle seisomaan pannaan. Näin alkoi minunkin mieleni hiljaksensa käydä,
+niinkuin syvyydessä olisi salaa kuplinut ja poreillut, vaikka ei vielä
+päältäpäin mitään näkynyt.
+
+Mutta tämä oli minun tuskani viina, kuin nyt käydä alkoi minun sydämeni
+astioissa.
+
+Niin tapahtui yhtenä heinäkuun ehtoona uuden kuun aikana, että minä
+lähdin Reigin lahdelle tuulastamaan yhdessä Herra _Diaconuksen_ kanssa.
+
+Kivikkovedet olivat vakaat ja hämärtyväiset, ja ehtoo tuulastuleen
+sovelias, sillä pimeys oli pehmiä matalan lahden yllä, niinkuin silkin
+kuidut.
+
+Niin minä hoidin ahingasta, mutta Jonas Kempe, se _Diaconus_, kohenteli
+tulta, joka paloi ruuhen kokassa tervaisissa männyn juurikkaissa
+rautaisen ristikon päällä.
+
+Ja tämä tuulastaminen oli Herra _Diaconukselle_ iso ilo ja
+ajanvietteistä rakkain, eikä hän koskaan siitä kyltynyt, sillä siinä
+hän sai olla Elementtinsä kanssa.
+
+Vaan kivien kätköissä lymyilivät hauet ja muljottelivat liikkuvata
+tulenpaistetta, joka ei ollut niinkuin päivän kuvajainen, vaan ei
+myöskään niinkuin kuun kajo.
+
+Niin minä nostin ahinkaallani tosin monta haukikalaa ja ankeriasta ja
+aivoittelin tästä sunnuntaisen saarnanaiheen saavani, sillä minä näin
+tulessa ja kaloissa yhden _Metaphora'n_ elikkä vertauksen.
+
+Ja yö oli niin hiljainen, että olisi luullut virvatulen pitkin vesiä
+hyppelevän, ja laakapohjainen ruuhi lipui vaiti niinkuin pilven varjo,
+koska hän kuun ylitse kulkee.
+
+Eikä meillä ollut Herra _Diaconuksen_ kanssa paljoa puhumista
+keskenämme.
+
+Mutta koska me kalasaaliimme kanssa pappilan pirttiin ennätimme, niin
+istui vaimoni Catharina yhä meitä odottamassa, vaikka oli jo sydänyön
+hetki, ja hänen edessänsä pitkällä pöydällä oli puinen kaljahaarikka.
+
+Niin pirtti oli hämärä, ja minä jäin akkunan alle kalasaaliini kanssa
+askartamaan.
+
+Silloin minä kuulin Jonas Kempen, sen _Diaconuksen_, äkisti sanovan:
+
+»Ellet enää juo, niin kurkoita haarikka tänne, papin muori.»
+
+Mutta Catharina, minun vaimoni, vastasi, ja hänen äänensä oli sula ja
+hunajainen niinkuin kuhertavan metsäkyyhkyisen:
+
+»Minä siitä jo tosin join, Jonas Kempe.»
+
+Niin minä näin Jonas Kempen, sen _Diaconuksen_, sangen nopiasti kaksin
+käsin haarikkaan tarttuvan ja siitä ratki ahnaasti kuin janoon nääntyvä
+juovan, niinkuin Herra Tristan lemmenjuoman.
+
+Ja hän sanoi, tosin niin hiljaa, että henki tuskin kulki hänen
+kulkussansa, mutta Herran tahto oli, että minä sen kuitenkin kuulin,
+toiselle puolen pirttiä:
+
+»Suloinen on sinun suusi sija, ja haarikka, kuhunka huulesi ovat
+kajonneet, papin muori. Nyt juo sinäkin vuorostasi, Catharina Wycken.»
+
+Niin minun vaimoni Catharina otti vuoronsa perään hitaasti haarikan ja
+sen huulillensa nosti.
+
+Niin Jonas Kempe sanoi:
+
+»Nyt me olemme siis samasta haarikasta huulillemme juoneet, ettäs sen
+muistat, Catharina Wycken, sinä Saronin ruusu.»
+
+Mutta niin totisesti kuin autuutta toivon, eikös heittänyt Herra
+_Diaconus_ hetkenä, koska hän haarikkata piteli, siihen yhden
+taikakalun elikkä sen yli synnillistä lukua lukenut, niin että tämä
+juoma oli polttava heidän sisuksiansa niinkuin hullukaalin elikkä myös
+keison juuri ja rakkauden päihtymyksellä heidät päihdyttänyt hamaan
+hulluuteen asti?
+
+Sillä nämä kaksi kadotettua sielua kurkoittivat jo nyt kohti toisiansa
+ja synnin virvaa, niinkuin kalat Reigin lahdella tuulastulta, ja kohti
+sitä Helvetin lieskaa, joka oli heidät nielevä, kuten niin monta kurjaa
+sielua ennen heitä.
+
+_Exempla sunt_, läheltä ja kaukaa: Israelin kuningas David ja
+Bath-Seba, Urian, sen Hethiläisen emäntä, myös Herra Tristan ja Isolde
+Heljähius, ynnä Liivimnaalta kirjuri Franz Bonnius ynnä jalosyntyinen
+neitsyt Barbara von Tisenhusen, kuin upotettiin surkiasti hänen
+lihallisilta veljiltänsä luvattoman rakkautensa takia.
+
+
+
+
+IX
+
+
+Mutta nyt on näin, että niinkuin savu ajaa poies mettiläiset
+mesikennoista, niin myös Epäluulo ajaa poies ihmisten sydämestä P.
+Hengen ja kaikki P. Enkelit.
+
+Niin minullen myös näkyi tästä ehtoosta saakka, ettei Reigi eikä Reigin
+pappila enää entisellänsä ollut, eikä myöskään minun oma viheliäinen
+sydämeni.
+
+Sillä vaikka minä tosin en mitään varmaa tiennyt, ja kaikki vain
+minun omia ajatuksiani oli, niin ei kestänyt enää kauvan, ennenkuin
+Epäilyksen kyykäärme ennätti poveeni pesiä ja siellä seitsemän
+poikaansa siittää, kuin ovat nimeltänsä Epäluulo, Luulevaisuus,
+Mustankipeys, Mielikarvaus, Viha, Epätoivo ja Murhanhimo. Ja tämä
+viimeinen, ehkä heistä kyllä nuorin, on myös heistä väkevin. Vaan
+kaikki nämä seitsemän kyykäärmeen sikiötä heräsivät henkiin, ja
+itsekullakin oli myrkkyhampaansa, josta hän veriini myrkkyä vuodatti.
+
+Niin minä aloin salaa vartioida vaimoani Catharinaa ja _Diaconus'ta_
+Jonas Kempeä, vaikka minä tosin visusti varoin katsannossani
+epäluuloani ulosnäyttämästä. Ja tästä koitui minulle paljon ruumiin
+sekä sielun levottomuutta, sillä Luoja on luonut minun luontoni
+yksivakaiseksi, niin että se kyllä päälle käydä ja ankarasti iskeä
+taitaa, niinkuin Hakkapeliitta, ja myös vihan puserruksen tuntea, vaan
+ei hevillä salaväijytykseen taivu.
+
+Mutta en minä tainnut nähdä mitään sen eriskummallisempaa heidän
+välillänsä, vaan he paremminkin toisiansa välttivät ja perin harvoin
+keskenänsä haastelivat.
+
+Vaan eräänä ehtoona minä näin vaimoni Catharinan hämärissä kirkolle
+päin menevän ja vyöliinansa alle jotain kätkevän. Ja koska minä
+salaisesti häntä seurasin, niin minä äkkäsin hänen askartavan sen
+pihlajan tykönä, jota maarahvas pyhäksi kutsuu ja sen oksille
+pakanallisia hepeniänsä ripustelee.
+
+Niin hänen mentyänsä minä kiiruhdin pihlajan tykö ja katso! multaa
+oli juuri äsken pöyhitty, ja siinä kirkkaita Ruotsin hopiarahoja.
+Ja _horribile dictu!_ pihlajan oksalla keikkui vähäinen vahasydän,
+jonka vaimoni Catharina sinne oli ripustanut, näin pakanoitten ja
+epäsaksalaisten taikauskoisia menoja seuraten.
+
+Niin minun sydämeni täytettiin tästä häpiällä ja murheella, sillä
+miehen on tosin vastattava vaimonsa, sen vajavamman astian,
+hengellisestä tilasta.
+
+Ja silloin minä sanoin vaimolleni Catharinalle, koska ehtoolla
+aviovuoteessamme lepäsimme:
+
+»Catharina, miksis näin teit? Miksis kannat uhria pakanoitten
+jumalille, vaikkas hengelliseen säätyyn kuulut ja olet yhden
+kristillisen papin vaimo?»
+
+Niin minä tunsin hänen ruumiinsa loittonevan minusta, ja hän sanoi:
+
+»Minulla on ollut vaiva sydämessäni, ja se kipiästi tykyttää. Niin minä
+olen tästä rukouksessa Herralle puhunut, eikä siitä ole lievitystä
+ollut. Niin minä ajattelin, että ehkä maarahvaan jumalat minua
+avittaisivat.»
+
+Niin minä sanoin:
+
+»Catharina, sinä puhut niinkuin yksi vaimonpuoli elikkä typerä lapsi!
+Ota paremmin yksi villainen vaate, kasta se viinaan ja aseta sydämesi
+kohdalle, vaan älä sieluasi vaaraan pane!»
+
+Mutta minä kuulin hänen valvovan kauvan ja vääntelehtivän vuoteellansa,
+ja kun minä huomenena heräsin, olivat hänen silmänsä raukiat, ja varjot
+niitten ympärillä.
+
+Mutta joutsenet ja harmaat hanhet lentivät tänä syksynä sangen varhain
+Kõrgessaareen ja Reigin ylitse, ja lumi myös tuli varhain elikkä jo
+lokakuussa, niin kuin maarahvas sanoo:
+
+    »Hanhet lähtee, halla panevi,
+    Joutsen lähtee, lumi tulevi.»
+
+Niin Näckmansgrund elikkä Suur-Rahu oli ahnas tänä syksynä, ja kuului
+kuin koiran ulvontaa syysmyrskyjen aikana ulapalta, ja laivoja sekä
+ihmisiä hukkui paljon, vaikka reigiläiset minun kieltoni ylitse
+astuen uhrasivat viinaa ja oltta veden jumalille. Joulun alla ajoi
+kaksi Reigin miestä sulaan Heltermaan ja Haapsalun välillä ja samoin
+hukkuivat surkiasti ynnä hevostensa kanssa. Ja Pärnusta tiedettiin,
+että aallot olivat ajaneet rannalle yhden Valaskalan, joka tosin kuuluu
+Valtameren luomakuntaan eikä meidän meressämme mitään hyvää ennusta.
+
+Mutta kaikki tämä vain lisäsi minun mieleni levottomuutta.
+
+Niin yhtenä ehtoopäivänä joulun alla minun oli sangen kiireellisesti
+lähteminen Luitjan kylään yhtä heikkoa sairasta oppimaan ja hänelle
+ruumiin sekä sielun lohtua viemään, ja vaimoni Catharina jäi kotiin
+kahden kesken Jonas Kempen kanssa.
+
+Vaan tuskin olin minä sairaalle jäähdyttävän juoman antanut, hänen
+sielunsa edestä rukoillut ja myös Pyhän Sakramentin jakanut, kun
+minua jo väkevästi vedettiin kotiani kohti. Ja tämä veto oli niin
+voimallinen, etten minä enää malttanut viipyä, vaikka kuolevan omaiset
+minua jäämään anoivat.
+
+Vaan minun oli kotia lähteminen, niinkuin minua olisi vedetty sinne
+härkäparilla, vaikka sairas olisi henkensä heittänyt silmieni edessä.
+Sillä näin oli minulle tämä vaimonpuoli tärkiämpi kuin itse Jumala ja
+hänen pyhät käskynsä. Niin minä ajoin suoraa päätä takaisin Reigin
+kirkolle kuin henkeni edestä ja hevostani hoputtaen.
+
+Vaan en minä tosin olisi tainnut edes itselleni selkiäksi tehdä, miksi
+minä näin ylöttömästi kiiruhdin.
+
+Koska minä siis koputtamatta pirttiin astuin (ja minun oli syvälle
+kumartuminen, sillä oven kamana oli perin matala) ja oven suussa
+vaatteistani loppuja lumia pudistelin, niin minä näin vaimoni
+Catharinan ja Jonas Kempen, sen _Diaconuksen_, istuvan kahden
+lavitsalla talikynttelin valossa, ja vaimoni Catharina niisti kynttelin
+saksilla talikynttiläistä.
+
+Ja vaikka he eivät likitysten istuneet, eivätkä heidän syntiset
+jäsenensä toisiinsa kajonneet, niin tajusin minä kuitenkin kirkkaasti
+hengessäni, niinkuin ihminen joskus taitaa salattujakin asioita tajuta,
+että ilma oli rakkaudesta raskas heidän ympärillänsä, ja heidän
+huulensa äsken vaienneet rakkauden sanoista.
+
+Sillä nämä sanat, kuin he äsken toisillensa kuiskanneet olivat, yhä
+lentelivät ilmassa niinkuin polttavainen kipinäparvi elikkä niinkuin
+kukkaislehdet, koska puu kukoistuksensa karistaapi.
+
+Niin minun kurkkuani kuristi, niinkuin en minä olisi heidän syntisen
+rakkautensa ilmaa keuhkoihini hengittää tainnut.
+
+Ja minä sanoin vihdoin synkiästi:
+
+»Mistäs puhuitten?»
+
+Vaan ei heistä kumpikaan vastannut tähän minun kysymykseeni.
+
+Niin minun vihani yltyi, ja minä sanoin vielä kerran:
+
+»Mistäs puhuitten? Luittekos ehkä yhdessä Jumalan sanaa?»
+
+Ja minä otin Postillan, kuin heidän edessänsä pöydällä oli, ja avasin
+sen umpimähkään ja luin ääneen heille ja itselleni, kuin näin kuuluu:
+
+»Näin sanoo Lutherus: mikäs ihminen on? _Respondit_: ihminen on
+vähämielinen ja hullu _usque ad annum_ 40 elikkä neljäänkymmeneen
+ikävuoteensa asti. Jonka jälkeen hänelle selväksi käypi, että hän on
+narrien narri, mutta silloin on hänen Elämänsä jo ohitse.»
+
+Niin minä naurun päästin ja Postillan pöydälle laskin ja sanoin:
+
+»Viisas mies on tosin Lutherus, se kallis Herran soturi! Mutta meistä
+on vain yksi yli neljänkymmenen, eikä hänkään ole hulluuttansa tähän
+asti älynnyt.»
+
+Niin minä näin talikynttiläisen varjojen tanssivan vaimoni Catharinan
+kasvoilla.
+
+Vaan tänä hetkenä putosivat minun silmäini suomukset, että minä
+näkeväksi tulisin. Ja minä näin, niinkuin rajuilma olisi ollut
+puhkeemaisillansa heidän päänsä päälle, niin nämä kaksi kurjaa
+syntistä paloivat rakkaudesta. Sillä lemmenjuoma, jonka he yhdessä
+olivat nauttineet, muutti heidän verensä polttavaksi tuleksi ja heitä
+synnilliseen sylinantoon veti.
+
+Mutta tänä yönä en minä koskenut vaimooni Catharinaan, vaikka minä
+hänen vierellänsä lepäsin, vaan sydänyön hetkenä minä nousin ja hiivein
+lukukammiooni ja siellä tutkiskelin itseäni rukouksessa ja näin Jehovan
+puoleen huusin:
+
+»Kuinkasta taitaapi tainkaltaista tapahtua? Enkös ole minä rakastanut
+tätä vaimoa, jonkas minulle annoit ja kylkiluustani teit, niin että
+ilolla olisin antanut henkeni enkä sitä paljoksi pannut, jos sillä
+olisin hänen elämänsä lunastaa tainnut! Minä olen palvellut häntä
+kymmenen vuotta ja olisin valmis kantamaan häntä käsilläni hamaan
+vanhuuteen saakka, vaikka hänen hiuksensa olisivat harmaat niinkuin
+kalliojäkälä, ja nyt hän kääntyy sen puoleen, joka on ollut hänen
+silmäinsä edessä kuusi kuunkiertoa.»
+
+Niin tämä oli minun mielestäni suuri vääryys Herralta, sillä minä olin
+jo oman mittani jälkeen kyllin vääryyttä tässä elämässä kärsinyt. Ja
+minä sangen pahasti napisin, vaikka minä nöyryydellä ja nurisematta
+olin sallinut maallisen varani ja virkani ynnä kanssaihmisten suosion
+itseltäni riistää.
+
+Mutta tätä viimeistä, kuin minulle kallein oli, en minä olisi antanut,
+sillä Catharina Wycken oli luu minun luustani, liha minun lihastani ja
+sielu minun sielustani.
+
+
+
+
+X
+
+
+Mutta seuraava päivä oli lauantaipäivä, ja pappilan pirtissä oli
+makkaran teko parhaillansa, sillä kalliit Joulujuhlat lähestyivät
+kristikunnassa ja myöskin Reigin pappilassa, ja raavaat ja siat oli jo
+teurastettu.
+
+Vaan Jonas Kempe, se _Diaconus_, oli jo huomenella lähtenyt
+Sant-Andruksen kappeliin, kussa hänen saarnaaman piti.
+
+Niin minä pirtissä lieden luona istuin ja kuuntelin aikani kuluksi
+trenkien ynnä palkkapiikaisten pakinoita, koska he itsekukin
+askareellansa olivat.
+
+Mutta minun mieleni oli synkiä ratki, ja minun mietteeni muualla, ja
+murhanhimo poltti minun sydäntäni.
+
+Ja minä katsoin vaimoani Catharinaa, kun hän verta sekoitti yhdessä
+isossa puukulhossa, helmat sonnustettuina ja hihat ylöskäärittyinä.
+
+Ja minä olisin autuuteni antanut, että olisin taitanut katseellani
+tunkea sen piskuisen luulaattaisen läpitse, jonka takana hänen
+aivoituksensa lymysivät, niinkuin seitsemän sinetin takana.
+
+Mutta hänen otsansa oli puhdas ja selkiä, eikä sillä ollut yhtään vakoa
+elikkä ryppyä vielä.
+
+Niin minä kuulin palkollisten puhuvan Valtamarskista, Korkiasta
+Herrasta Jacobus de la Gardiesta, Hiidenmaan valtiaasta, joka myös
+Suomen ynnä maarahvaalta kutsutaan Laiska-Jaakko.
+
+(Sillä tämä on alhaisen rahvaan mielenratto, että he saavat
+ylemmistänsä rupatella.)
+
+Ja jokainen sana tästä puheesta kuului korviini, josko minä tahdoin
+elikkä en.
+
+Niin yksi trengeistä sanoi:
+
+»Niin on asiat, että Laiska-Jaakko otti avioksensa kuninkaan porton.»
+
+Vaan tähän yksi vaimonpuolista vastasi, nuhdellen:
+
+»Pidätkös, katala, suusi, sillä kuninkailla ei ole tosin porttoja, vaan
+lemmityisiä.»
+
+Niin taas tähän sanoi trenki, ilkamoiden:
+
+»Samapa tuo lie virka kummallakin.»
+
+Mutta nyt vanha kerjäläiseukko oven suusta tähän sanoa vätysteli
+hampaattomalla suullansa:
+
+»Pilkkaa, pilkkaa, pakana, itse Valtamarskia ja Ruotsin Majesteettia.»
+
+Tämä puhe pisti sydäntäni, ja minä katsahdin taas salaisesti vaimoni
+Catharinan puoleen. Hänen nuoret kasvonsa paloivat tulen paisteessa
+punaisina, ja hänen käsivartensa olivat yltä yleensä verissä, koska
+hän makkarapuikkoa ylön kiivaasti hypitteli. Makkarat puukulhossa
+pullistuivat ymmyrkäisiksi ja kauniin kiiltäviksi, ja vaimoni Catharina
+sitaisi ne nuoranpätkällä kiinni, niinkuin ei hän mitään kuullut olisi.
+
+Mutta trengit taas juttujansa jatkoivat:
+
+»Jos maarahvas elikkä vaikkapa kaupungin porvarikin tavoitetaan
+avionrikkomuksesta, niin totisesti, toinen on rangaistus. Näin on
+laki: syylliset mestattakoon miekalla Tukholmissa elikkä Tallinnassa
+Jerusalemin mäellä.»
+
+Niin vähä piikainen kysyi kimiällä äänellänsä:
+
+»Missä se on, Jerusalemin mäki?»
+
+Ja vanhin trenki vastasi:
+
+»Sielläpä se on, siellä kaupungin portin ulkopuolella, kussa hevosiakin
+nyljetään. Ja katu, kuin sinne vie, on Suuren Rukousnauhan katu, koska
+Paavin aikaan kurjat syntiset ennättivät kerran heidän rukousnauhansa
+lukea, kun teilattaviksi vietiin.»
+
+Vaan nyt sanoi sama vanha vaimo vaikertaen:
+
+»Voi jumalattomia, voi jumalattomia! Ennen maailman aikaan, koska
+maarahvas vielä tässä maassa vallitsi, kaivettiin avionrikkojat pellon
+vakoon, ja pää auralla härkäin kanssa puhki kynnettiin, — niin tehtiin.
+Sillä salavuoteisilla pitää oleman osa siinä järvessä, joka tulesta ja
+tulikivestä palaa.»
+
+Ja vielä sanoi sama trenki, karkiasti kiroten:
+
+»Tulityötä, — tulityötä se on haureus.»
+
+Ja vanha vaimo:
+
+»Puhkaiskaa, puhkaiskaa silmänne, etteivät ne täynnä himoa olisi!
+Ottakaat oppia Hannalta, ettette vieraaseen ja muukalaiseen takerru!»
+
+Mutta äkisti minä näin veren juuri korkialle kulhosta roiskahtavan,
+jota vaimoni Catharina sekoitti, ja pirskuvan hänen valkialle
+kaulallensa, kussa se paistoi niinkuin punainen viiru.
+
+Niin minun vaimoni Catharina heitti nopiasti makkarapuikot
+palkkapiialle, niinkuin hänen olisi äkisti paha elämä tullut, ja lähti
+pirtistä. Mutta hänen katsannossansa oli hämmennys, ja minä näin hänen
+pyhkivän verta kaulaltansa.
+
+Niin minä huusin hänen jälkeensä:
+
+»Catharina, kuhunkas menet?»
+
+Vaan hän vastasi pirtin kynnyksellä, ympärinsä kääntymättä:
+
+»Menen aittaan vilvoittelemaan, sillä minun on ylön kuuma.»
+
+Mutta minun sydäntäni purivat epäluulo ja mustankipeys, niinkuin olisin
+elävätä kärmettä pidellyt.
+
+Ja koska minä taas yöni yksin lukukammiossa lepäsin, niin runteli minua
+painajainen mustan orhin muodossa, jolla oli tuliset sieraimet, ja se
+korskui ja kuopi kovasti, niin että minä havasin unestani likomärkänä
+hiestä ja suuresta ahdistuksesta.
+
+
+
+
+XI
+
+
+Eikä minun tarvinnutkaan ylön kauvan odottaa, ennenkuin kaikki Herramme
+Kaikkivaltiaan tahdon jälkeen laukesi niinkuin solmu, joka aukaistaan,
+vaikka tämä köysi oli minulle paremminkin kuin hirttonuora.
+
+Sillä tuskin olivat kalliit Joulunpyhät ohitse, kun minun Kolmen
+Kuninkaan päivänä oli lähteminen Kärdlaan Jonas Kempen, sen
+_Diaconuksen_, kanssa.
+
+Mutta taivas oli tuiskuttanut kuivaa lunta niinkuin haljennut
+jauholaari viikon verran.
+
+Koska minä siis huomenella varhain oven aukaisin, niin vihlaisi
+korviini kujan kulman takaa vihainen vinkaus, ja lumi sokaisi
+silmännäköni, niinkuin olisi hiekkaa kouralla heitetty.
+
+Niin minä sanoin _Diaconukselleni_, enkä minä häneen katsahtanut:
+
+»Eipä taida tosin lähdöstämme tänäpänä mitään tulla, sillä tie on
+tukossa, ja tuiskuttaa taivaasta sekä maasta.»
+
+Ja nämä olivat ensimmäiset sanat, kuin minä olin Jonas Kempelle sanonut
+tuosta ehtoosta saakka, paitsi kaikkein tarpeellisimpia.
+
+Vaan Jonas Kempe oli jo vaatteissa, ja hylkeennahkaiset saappaat hänen
+jaloissansa. Ja koska hän ei mitään vastannut, niin minä sallein
+valjastaa hevosen.
+
+Niin me pääsimme miten kuten Kärdlaan, jonne on Reigistä puolitoista
+peninkuormaa, osaksi metsä-, mutta osaksi kylätietä, ja oli jo kuudes
+tiima läsnä ja pimiä meidän paluumatkalle kääntyessämme.
+
+Mutta pyry oli yltynyt väkevyydessä, ja tuulen voima ylön tuima.
+
+Niin minä tunsin hetken tulleen, että minun puhuman piti, ja minä
+sanoin Jonas Kempelle:
+
+»Jonas Kempe, — minulla on sinulle tähdellistä puhuttavata, — josta en
+enää vaieta taida. Kuuletkos siis ääntäni tämän Herran ilman läpi, joka
+juuri ankarasti pauhaa?»
+
+Niin Jonas Kempe, se _Diaconus_, vastasi:
+
+»Ettäs sinä minua puhuaksesi tavoitit, Paavali Lempelius, sen minä
+hengessäni tiesin. Niin puhu siis, mitä sinun puhuman pitää.»
+
+Niin minä etsein soveliaita sanoja ja näin lausuin (sillä minä en heti
+saanut niitä sanoja huuliltani, kuin kielelläni kipinöitsivät):
+
+»Jonas Kempe, kuinkasta on laitas? Miksis Reigiin tulit? Oletkos syyhyn
+vikapää?»
+
+Niin Jonas Kempe vastasi, tuulen halki:
+
+»Tätäkö sinä minulle puhua aivoit, Reigin pappi? Vaan turha oli sinun
+tätä Herran ilmaa odottaa näitä kysyäksesi, sillä en minä olisi siitä
+salaisuutta tehnyt. Eiköstä Gaaz sinullen tietää antanut, koska hän
+minut Reigiin _ordineerasi_? Minun esimieheni emäntä Tukholmissa,
+ehkä jo ijällinen, katsoi minun puoleeni ylön armollisesti, niinkuin
+Potipharin, sen hovinhaltian, emäntä Josephia Egyptissä. Nyt sen
+tiedät, Paavali Lempelius.»
+
+Niin viha täytti ruumiini suonet niinkuin kiehuva vesi, enkä minä enää
+vaieta tainnut, vaan huusin:
+
+»Niinpä sinä nyt, Jonas Kempe, itse katsot toisen miehen vaimon
+puoleen, häntä himoitaksesi! Vastaa, onkos näin?»
+
+Ja vaikka minun vihani oli kuuma, oli minun pääni kuitenkin kylmä,
+niinkuin rauta pakkasessa.
+
+Niin Jonas Kempe, se _Diaconus_, vastaa:
+
+»Nyt sinä vasta kysymyksesi kysyit, Reigin pappi.»
+
+Vaan minä ohjia tiukasti pitelin, eikä minun silmäni selittänyt muuta
+kuin hevosen pään, sillä ilma oli täynnänsä polttavia ja pyöriviä
+hiukkasia, joita tuuli piiskasi.
+
+Niin minä sanoin:
+
+»Jos meidän tähän lumituiskuun hukkuman pitäis, niin tahdon minä
+totuuden, vaikka minun pitäisi se sinun luittesi ytimestä noutaa.»
+
+Niin Jonas Kempe, se _Diaconus_, vastasi:
+
+»Mistäs tiedät, Paavali Lempelius, etteikös Catharina Wycken itse
+minullen pala?»
+
+Vaan minä sanoin:
+
+»Varokin sanojasi. Saatana, koskas herjaat, etten satuta sinuun kättäni
+ja lyö simia latuskaiseksi niinkuin kampeljaista, Herran kirottua.»
+
+Niin Jonas Kempe, se _Diaconus_, sanoi:
+
+»En minä herjaa, vaan tämä on totinen tosi. Ja jollet sinä minun
+sanojani usko, niin kysy Catharina Wyckeniltä, ja sinä olet vastauksen
+saapa.»
+
+Niin minä tunsin ensi kertaa, että tästä miehestä uhosi voimaa, joka ei
+tosin ollut ruumiin eikä jäntereitten väkevyyttä, vaan yhden palavan
+hengen.
+
+Niin minä sanoin:
+
+»Meitä on kaksi, Reigin pappi ja hänen _Diaconuksensa_, ja Catharina
+Wycken on vain yksi. Kenenkä meistä kahdesta kuoleman pitää?»
+
+Niin Jonas Kempe, se _Diaconus_, sanoi:
+
+»Tämän minä sanon sinulle, Paavali Lempelius, autuuteni nimessä.
+Totisesti on Catharina Wycken oleva minun, niin totta kuin Jumala
+elää, sillä myöskin minä rakastan tätä vaimoa, ja hänen on valittava
+välillämme.»
+
+Vaan minä hänen Jumalan pilkkaansa kauhistuin, että hän tohti
+Korkeimman nimen syntiseen suuhunsa ottaa, ja näin sitä herjata.
+
+Niin minä huusin:
+
+»Anna Jumalan ja Hänen P. Enkeleittensä pysyä heidän korkeuksissansa
+äläkä heitä Helvetin juoniin sekoita, sillä sinä olet Saatanasta, eikä
+sinulla ole oleva muuta autuutta kuin ijankaikkinen tuli.»
+
+Niin Jonas Kempe, se _Diaconus_, sanoi:
+
+»Aivotkos minut tähän paikkaan tappaa, Reigin pappi, niinkuin kerran
+sen poikasen tapoit?»
+
+Niin tämä sana selvitti äkisti kiihkoni ja minä sanoin:
+
+»En ole tosin minä sitä poikaista tappanut, vaan se on väärä syytös.
+_Sine omni justa causa._ Kristus, elävä Jumala, on todistajani. Enkä
+minä sinun henkesi perään tavoita, vaan yhtä minä vaadin: ettäs
+Reigistä lähdet ja juuri pian, Jonas Kempe.»
+
+Niin me vaikenimme tähän, eikä kumpainenkaan meistä puhunut, vaan
+itsekukin aivoituksiansa hautoi, niin että kuului vain hevosen huohotus
+ja tuulten pauhua.
+
+Niin tuli vihdoin Ketasten kylän kuja.
+
+Mutta tie oli jo ammoin hankeen uponnut, niin että vain aidanseipäitten
+kärjet kahden puolen hangista paistoivat.
+
+Niin hevonen pysähtyi hädässänsä, vaaraa vainuten, mutta minä hammasta
+purren sen lumeen pakoitin, sillä vereni oli kiivas tällä hetkellä, ja
+silmissäni lenteli niinkuin mustia lintuja.
+
+Niin se ensin mahaansa myöten kinokseen upposi, mutta sitten selän
+näkymättömäksi, ja lopulta vain luokka ja korvat lumesta vilahtelivat.
+
+Vaan reki kaiken aikaa huppelehti huimaavalla hangella niinkuin alus
+aallokossa, etupuoli pystyssä, mutta perä pahasti painuen.
+
+Niin minä huusin Jonas Kempelle, voimaini takaa, sillä tuisku tukki
+ääneni:
+
+»Jonas Kempe, otakin ohjat, sillä nyt minä astun reestä!»
+
+Niin Jonas Kempe, sanaa sanomatta, tarttui ohjiin vuorostansa.
+
+Mutta minä reestä kinoksehen astuin, hevosen kuormaa helpoittaakseni.
+Eivätkä minun jalkani aluksi pohjanneet, vaan tienkamara väistyi
+altani, niinkuin viekas ja kavala muta, ja lumi tunki sisään
+saappaistani paljaalle iholleni purevaisen kuumana.
+
+Niin minä lumessa rehkein uumiini saakka, ja minun jalannousuni oli
+työläs niinkuin olisin lyijyharkkoja liikutellut, ja rukoukset, mutta
+— häpiä sanoa! — myöskin kiroukset tunkivat huulilleni. Ja kaiken
+aikaa uhosi kinoksista viekoitteleva väsymys, niinkuin höyhenisistä
+patjoista, mutta kasvoni paloivat kuten suolavedellä priiskoitettuina.
+
+Niin kuja oli miltei loppupäässä, kun minä äkisti kuulin Jonas Kempen,
+sen _Diaconuksen_, oudosti ja niinkuin henkihieverissä korahtavan, ja
+minä näin hänen päänsä vaipuvan yli reen laidan ja siihen hervottomana
+jäävän.
+
+Niin minä kysyin, tuulen halki:
+
+»Mikäs on, Jonas Kempe?»
+
+Mutta tähän ei tullut vastausta.
+
+Niin minä vielä kerran kysyin:
+
+»Mikäs on, Jonas Kempe, Kristuksen nimessä? Kuuletkos ääntäni?»
+
+Mutta minä juuri nopiasti ajattelin:
+
+»Herra, jos se lie Sinun pyhä tahtosi, että tämän miehen kuoleman
+pitää, niin se tapahtukoon!»
+
+Ja samalla Helvetin Vanha Kaarne koikkui niinkuin hevosen luokan päältä:
+
+»Anna hänen kuolla, Paavali Lempelius, — Saatanan apurin, joka rikkoo
+huonees rauhaa. Mitäs turhia haikailet? Nyt on hetkes läsnä! Tapa hänet
+tähän paikkaan!»
+
+Ja minä tunsin vihani hirmuisuuden, ja että minä hänen sydänvertansa
+katsoa tahdoin. Ja minä sanoin itselleni: »Tosin ne miehet, jotka sinut
+kerran murhasta tuomita tahtoivat, tunsivat sinut paremmin kuin sinä
+itse.»
+
+Sillä minun jäsenissäni oli suuri vavistus, ja minun mielessäni
+sekasorto, eikä yhtäkään selkiätä ajatusta enää, ja vain viholliseni
+veri olisi minut rauhoittaa tainnut.
+
+Ja jos minun käteeni olisi sattunut puukko elikkä muu murha-ase, niin
+en minä tiedä, kuinka olisi käynyt.
+
+Mutta jo toisena tuokiona minä Kiusaajan ja hänen kuiskutuksensa voitin
+ja sanoin:
+
+»Kuinkas lyöt aseetonta miestä, joka ei itseänsä puolustaa taida?»
+
+Niin minä kahmaisin kämmenelläni lunta reen sivusta ja tukin Jonas
+Kempen suuhun, että hän virkoaisi, ja toisella kädelläni tuin häntä,
+koska toisella ohjia hoitelin.
+
+
+
+
+XII
+
+
+Sillä joskin Jonas Kempen oli kuoltava väkivaltaisella ja
+ennenaikaisella kuolemalla, niin ei sen kuitenkaan pitänyt tapahtuman
+minun kätteni kautta.
+
+Mutta yö oli jo läsnä, koska me vihdoin Reigin pappilaan ennätimme, ja
+minä autoin Jonas Kempen pirttiin, sillä hän ei ollut vielä täysissä
+tajuissansa.
+
+Vaan koska minä hänet peräsänkyyn laskemaisillani olin, niin juoksi
+toisesta tuvasta vaimoni Catharina kimiästi kirkaisten vastaani,
+niinkuin unenhorroksesta säikytettynä.
+
+Niin minä sanoin sangen lyhyeen ja mitään selvittämättä (sillä aika oli
+täpärällä):
+
+»Tuo lunta, vaimo, ja minkäs teet, tee nopiasti!»
+
+Vaan silloin minun vaimoni Catharina tykkänään unhoitti itsensä ja
+heittäytyi vuoteen jalkopäähän ja hoki, niinkuin hän olisi ollut
+menehtymäisillänsä ja hengenlähdössä:
+
+»O, auta Jesu! O, auta Jesu!»
+
+Ja sillä välillä hän huuteli:
+
+»Ethän kuole, — o minun armaani, o minun ystäväni, ethän kuole!»
+
+Ja tainkaltaisena en minä ollut ennen ikänänsä häntä nähnyt enkä näin
+suureen rakkauteen häntä mahdollisena pitänyt.
+
+Vaan kuhunkas rakkauden panet, o ihminen ja vaimosta syntynyt, koska
+hän herraudessansa tulee? Taidatkos sulkea hänet simpukan kuoreen ja
+vajoittaa merten vahvuuteen?
+
+Niin oli tämäkin syntinen vaimonpuoli, joka kerran oli vihitty
+kristilliseksi aviovaimokseni, siinä lattialla niinkuin alasti riisuttu
+silmäini edessä, ja kaikki hänen sielunsa salaisuudet ja hänen
+rakkautensa, jonka hän minulta juuri visusti kätkenyt oli.
+
+Ja minä näin, että hän tätä miestä sangen paljon rakasti.
+
+Niin minä vain sanoin uudellensa:
+
+»Tuo lunta, — ei hänellä mitään hätää ole, Catharina.»
+
+Silloin hän katsoi minua peljästyneenä kuin paulaan sattunut lintu
+niillä säikkyväisillä linnunsilmillänsä, niinkuin hän olisi äkännyt
+sielunsa alastomuuden. Eikä hänellä ollut edes viikunanlehteä
+verhoksensa, niinkuin esiäidillämme Evalla syntiinlankeemuksen
+jälkeen Paratiisissa. Vaan hän ymmärsi kaiken ilmitulleen ja nousi
+hoiperrellen, otti kiuluisen ja toi sillä lunta pirttiin.
+
+Ja sill'aikaa, koska minä riisuin Jonas Kempen ja hieroin hänen
+kangistuneita jäseniänsä lumella ja viinalla, niin vaimoni Catharina
+kuumensi liedellä oltta ja sekoitti siihen hunajata ja rintaruohoja,
+minun käskyni jälkeen.
+
+Niin minä annoin kaikki minun käskyni yhtä lyhyesti, ja hän ne yhtä
+nopiasti ja ääneti täytti. Mutta hän varoi puuttumasta Jonas Kempeen
+eikä myöskään häneen katsahtanut.
+
+Niin minä kaasin kuumaa oltta Jonas Kempen kurkkuun, niin että hän
+alkoi rykiä, ja hänen jäätynyt verensä uudelleen virrata, ja minä myös
+voitelin hänen jalkopohjiansa sulalla hanhenrasvalla, kunnes hän alkoi
+virota. Ja kaikessa tässä oli vaimoni Catharina apunani, mutta niin
+pian kuin Jonas Kempe silmänsä avasi, meni hän sanaa lausumatta toiseen
+tupaan.
+
+Niin hän istui siellä aviovuoteemme laidalla, sudenvällyillä, kun minä
+astuin sisään, vaan ei sanonut yhtään sanaa.
+
+Ja hänen suunsa oli taas kiinni ja vaitelias, ja hänen kaunis otsansa
+puhdas ja siliä, niinkuin aina, ja koko hänen sielunsa lukossa. Mutta
+hänen kätensä olivat niin kiintiästi ristiin liitetyt, että rystyiset
+olivat valkiat.
+
+Ja jollen minä olisi äsken nähnyt häntä permannolla polvillansa ja omin
+korvin kuullut hänen vaikerrustansa, niin totisesti en minä olisi tästä
+vaimosta mitään tiennyt vaan uskonut unennäyn nähneeni, sillä hän on
+ollut minulle arvoitus hamaan loppuun saakka.
+
+Mutta minä tunsin kieleni siteitten kirpoavan, ja minä sanoin:
+
+»Ei nyt enää auta, vaimo, vaikka sinä siliästä jäästä itsellesi
+suojuksen laittaisit, sillä minä olen nähnyt sielusi lieskan. Mutta
+parempi olisi tosin ollut tämän huoneen rauhalle ja sinullekin,
+Catharina Wycken, jollei Jonas Kempe koskaan olisi astunut tämän Reigin
+pappilan kynnyksen ylitse, vaan hevonen hänet portinpieleen kuoliaaksi
+ruhjonut, koska hän kujasta sisään kääntyi!»
+
+Mutta kun ei hän tähän mitään vastannut, vaan yhä vain sormensa
+kiinteämmin risti, niin minä jatkoin:
+
+»Tosin on Jonas Kempen tästä talosta lähteminen, niin pian kuin päivä
+valkenee. Ja minä tahdon syyttää häntä Korkian Oikeuden ja myös
+_Consistorium'in_. edessä mustasta noituudesta ja liitosta Perkeleen
+kanssa, ja hänet vielä roviolle saattaa, niin totta kuin minä olen
+Reigin pappi!»
+
+Niin minä kuulin vaimoni Catharinan heikosti parahtavan, mutta se vain
+ärsytti vihaani, ja minä huusin:
+
+»Mitäs sinun on Jonas Kempen kanssa tekeminen? Mitäs sinun häneen
+tulee, vaimo?»
+
+Ja minä tartuin häntä ranteista ja puristin sormillani, jotka taisivat
+hevoskengän ja riikintalarin kahtia taittaa, ja yhä huusin:
+
+»Miksis et vastaa? Palatkos hänelle, Catharina? Miksis et vastaa,
+portto?»
+
+Ja sillä välillä minä kuin mieletön hoeskelin:
+
+»O, Catharina, Catharina, kuinkasta minä olen sinua rakastanut!»
+
+Niin silloin minun vainioni Catharina, heikkona kivusta, äänteli, ja
+hänen äänestänsä oli heleys haihtunut, niinkuin lasista, kuhunka on
+tullut särö:
+
+»O, auta Jesu, rakas Emanuel!»
+
+Niin minä hänen siihen permannolle jätin, kuhunka hän oli kyykähtänyt,
+ja menin talliin ja siellä puuskuttelin kauvan aikaa, hevosia lauteille
+taputtelin ja heidän lämpimien ruumiittensa huurua hengitin, että
+rauhoittuisin.
+
+Ja luontokappalten mykkyys oli minun mieltäni myöten tällä erää, että
+he vain minua tutkiskellen tuijottivat kiiltäväisillä silmäkalvoillansa
+ja tavan takaa minun olkaani kostialla turvallansa nyhjäisivät, näin
+osanottonsa julkituoden, vaan eivät tainneet kysyä eivätkä turhia puhua.
+
+Vaan koska minä näin pari tuntia olin tallissa hevosten parissa
+lymynnyt ja kiivauttani lauhduttanut, niin minä menin porstuaan
+ottamaan sieltä lammasnahkaturkit ja kuivat hylkeennahat.
+
+Niin minä kuulin vaimoni Catharinan hiljallensa kamarissa sinne tänne
+liikuskelevan, niinkuin hän jotakin askarrellut olisi. Ja minun
+käteni oli jo oven rivassa, ja jokin ääni minun sisässäni kiivaasti
+kehoitti minua aukaisemaan oven. Mutta minä paadutin korvani ja sanoin:
+»Kylliksi olet sinä jo tämän hameen helmassa riippunut, Paavali
+Lempelius, niin että kunniasi ja vieläpä kuolematon sielusikin ovat
+vaarassa olleet.»
+
+Mutta tämä oli minun kohtaloni, etten minä ovea aukaissut.
+
+Vaan minä menin pellolle, kussa pyry oli tauonnut, ja suoja käsissä.
+Niin minä yhteen suureen olkiaumaan sijani laitoin ja siinä yöni
+makasin, ja Kristuksen kärsimys oli minun silmäini edessä ynnä haava
+hänen kyljessänsä, josta maailman pelastus on vuotanut.
+
+Plinius, Plinius, totta sinä puhuit (vaikka tosin pakanana synnyit ja
+myös kuolit), koskas sanoit:
+
+»_Cum hominem dixeris, omnes miserias dixeris_.»
+
+
+
+
+XIII
+
+
+Vaan koska minä vihdoin uneen vaivuin, niin oli uneni ylön sikiä
+ja raskas, niin että minä havasin vasta myöhään, ja minun kylkeäni
+kylmäsi. Niin minä suureksi hämmästyksekseni äkkäsin talvisen päivän jo
+matalaisen kiertonsa alkaneen ja tiesin nukkuneeni kauvan.
+
+Niin minä muistin, mitä eilen tapahtunut oli, ja nousin sijaltani
+olkiaumasta niinkuin mies, joka tietää päivätyön hänen eteensä pannun,
+että hän kuormansa hartioillensa sälyttäisi, vaikka se raskaskin olisi.
+
+Mutta jo pihamaalla minä hämmästelin hiljaisuutta, eikä yhtään
+trenkiä näkynyt. Niin minä kuljin koko pappilan läpitse, väenpirtistä
+vierastupaan, sieltä lukukammiooni ja vihdoin kamariin, kussa meidän
+aviovuoteemme oli. Mutta minä äkkäsin vuoteen ynnä sen sudenvällyt ja
+säämiskäiset korvatyynyt koskemattomiksi, niinkuin ei kukaan olisi
+siinä yöllä maannut, eikä myöskään Catharina Wyckenin vaatekertoja
+ollut seinillä. Niin Jonas Kempen vuode vieraspirtissä oli samoin
+tyhjä, eikä häntä itseänsä eikä Catharina Wyckeniä missään näkynyt.
+
+Niin tämä _observatio_ tunki sieluuni kipiästi niinkuin vaaja, joka
+puun sydämen puhkaisee, ja minä riensin pihamaalle ja sieltä talliin ja
+navettaan, paha aivoitus mielessä.
+
+Niin minä näin kaikkien hevosten olevan poissa paitsi yhtä laukkia,
+ja kolme palkkapiikaista seisoskeli lammaskarsinan ovella, niinkuin
+lampaat pelvoissansa.
+
+Niin minä heidän puoleensa tiukasti käännyin ja kysyin:
+
+»Mitäs tämä tietää? Kussa on papin muori, ja Herra Jonas Kempe, se
+_Diaconus_?»
+
+Niin yksi vähä palkkapiika rupesi polviani halailemaan, suuressa
+hädässä, niinkuin maarahvaan tapa on, ja nyyhki:
+
+»Herra, emme me ole tähän vikapäät. Vaan meidän maatessamme he ovat
+paenneet, ja me etseimme sinua emmekä löytäneet.»
+
+Niin minä:
+
+»Voi teitä, ettette emäntäänne vartioineet, niinkuin toimellisten
+palkollisten tulee! Missäs trengit?»
+
+Ja palkkapiika:
+
+»Pakenijoita tavoittamassa, herra!»
+
+Niin minä huusin:
+
+»Ylentäköön Jumala sielukultaa ja alentakoon syntiä! Tänäpänä on Herran
+tuulispää sysännyt tätä huonetta, että se luhistuisi, niinkuin Jobin
+huone!»
+
+Ja minä työntäisin vapisevan palkkapiikaisen jaloistani, kiiruhdin
+talliin ja hevosen selkään nousin.
+
+Ja minä olen ratsastanut niinkuin kuolonratsastusta kirkolta Kärdlaan
+ja hätyyttänyt joka talon, niinkuin muinoin, koska sotakapula kyliä
+kiersi.
+
+Niin jotkut päivittelivät ja huokasivat ulkokultaisesti niinkuin
+Phariseukset:
+
+»Kukas olisi tainkaltaista uskonut? Eikös hän näkynyt niinkuin
+kyyhkyläinen ja aina itsensä siveydessä muita parempana pitänyt?»
+
+Ja toiset taas sadattelivat, mitämaks, minun mielikseni:
+
+»Enköstä minä tätä aina ennustellut? Totisesti minä tämän jo edesnäin
+hänen hameensa jumalattomasta heilunnasta.»
+
+Mutta minä pakenin heidän sadattelujansa ja heidän säälinsä sanoja,
+niinkuin ne olisivat tulikiveä ja palavata tervaa olleet.
+
+Niin puolimatkassa Kärdlan tietä Ristimäen kohdalla tuli minua
+vastaan minun kaksi trenkiäni, ja heidän mukanansa reki ynnä hevonen,
+jolla pakenijat olivat taipaleelle lähteneet, sillä se oli tavattu
+tyhjiltänsä Kärdlan tiellä. Mutta pakenijat itse olivat niinkuin
+kinokseen kadonneet, eikä heistä ollut mitään tietoa.
+
+Vaan koska minä olin trenkini visusti kuulustellut, niin minä käskin
+heidän ajaa Kõpuun ja Ristnaan käsin sanaa viemään, mutta itse minä
+jatkoin matkaani Kärdlaan. Näin meni minulta koko päivä, ennenkuin olin
+palkannut sanansaattajan Tallinnaan ja samoin kuulutukset kaikkiin
+Hiidenmaan kirkkoihin lähettänyt, ja oli jo myöhä ehtoo, koska minä
+lopen uupuneena kotiani Reigiin palasin.
+
+Mutta päivän vaivat ja askarrukset olivat mieleni turruttaneet, ja
+vasta koska minä nyt yksin jäin murheeni kanssa, tuli ahdistus suurella
+voimalla päälleni, niinkuin väijyksistä hyökäten.
+
+Niin minä nyt vasta tajusin, mitä minullen tapahtunut oli, ja että minä
+olin yksin jäänyt. Ja huoneitten autius painoi minun mieltäni alaskäsin
+niinkuin suuri paino.
+
+Niin minä ehtoolla tyhjissä huoneissa ympärinsä kuljeskelin ja etsein,
+olisiko hänestä, jota minä rakastin ja vaimokseni nimittänyt olin,
+jotakin jälkeen jäänyt. Sillä minun sydämessäni oli kipiä ikävä ja
+vaiva, joka oli vihaanikin väkevämpi.
+
+Ja minä pysähdyin aviovuoteeni eteen, ja minä sen tyhjyyttä kauhistuin
+ja näin sanoin, mieleni haikeudessa:
+
+»O vuode, joka viheriöitsit minulle niinkuin autuuden niittu, — nyt
+olet sinä orjantappuroista ja skorpioneista koottu, eikä sinun patjasi
+suo minulle enää unen unhoitusta, vaan häijyjä painajaisia!»
+
+Niin minä pelkäsin tähän vuoteeseen yksin käydä.
+
+Vaan kamarista minä löysin Catharina Wyckenin päähuivin ja vyöliinan,
+kussa oli vielä hänen hiustensa ja ruumiinsa tuoksu tallella, joka oli
+niinkuin orvokinjuuren, ei väkevä, vaan makia ja suloinen, niinkuin
+maan yrtit. Niin hulluudessani ja rakkaudessani minä peitin tämän
+päähuivin ja vyöliinan pielukseni alle, että edes mitämaks hänen
+tuoksunsa olisi tykönäni tyhjässä vuoteessani. Mutta jo huomenella minä
+kauhistuin lihani heikkoutta ja petetyn rakkauteni häpiätä.
+
+Niin minä tartuin siihen vyöliinaan ynnä päähuiviin, ja ne niinkuin
+saastan vihassani suoraan palavaan pesään lennätin enkä tyytynyt,
+ennenkuin olin nähnyt niitten kärventyvän ja niitten makian tuoksun
+kitkeräksi käryksi vaihtuvan.
+
+Ja koska niistä oli vain tuhkaa jäljellä, niin minä sanoin itsekseni:
+
+»Niinkuin palava vaate, vaikka hän mirrhaa olisi tuoksunut, tulessa,
+käryää, niin uskoton vaimokin sinulle sydänhaavaksi muuttuu, vaikka hän
+olisi ollut sula ja makia sielullesi niinkuin niinipuun hunaja.»
+
+Mutta vaikka minä täten tosin päähuivin ja vyöliinan tulessa polttaa
+taisin, en minä kuitenkaan tuskaani poies polttaa taitanut.
+
+
+
+
+XIV
+
+
+Niin minä siis olen etsiskellyt, ja monet muut minun kanssani, tämän
+Dagön, kuin maarahvas Hiiumaaksi kutsuu, ristiin rastiin Kassarista
+Ristnan kärkeen, ja minä olen sen ristinyt Natt-ö, se on: yön ja
+surkiuden saari. Mutta tällä saarella on ihmisten asutus harva ja
+ainoastaan niinkuin pähkinäisen kuori hänen ympärillänsä, ja hänen
+sydämensä suota, hiekkaa ja korpimaata. Niin on tämä etsiskely tosin
+ollut yksi suuri edesottaminen ja vaiva.
+
+Ja samoin on minun toimestani tutkisteltu kaikki saaret ja luodot
+Haapsalun ja Heltermaan välillä, niin myös Worms ja Nuckö, ja kaikki
+saaret Muhun salmessa ja myös Saarenmaa, mitään löytämättä.
+
+Niin myös sanansaattaja lähti Tallinnaan minun käskystäni, ja
+näitä kahta kurjaa syntistä on peräänkuulutettu kaikissa kirkoissa
+ja kappeleissa, saarilla ja ylämaalla ja myös Suomessa ja Svean
+valtakunnassa ja luvattu iso palkinto heidän kiinniottajallensa elikkä
+sille, joka heistä tähdellisiä tietoja toisi.
+
+Ja Tallinnan Raatihuoneen Turulla on Pyöveli, niinkuin Kuninkaallinen
+laki käskee, kadun kulmassa yhteiselle kansalle julkilukenut
+kuulutuksen kolme kertaa, ja näin julistanut Catharina Wyckenin ja
+Jonas Kempen henkipatoiksi ja suojaa vaille sadaksi ajastajaksi ynnä
+yhdeksi päiväksi.
+
+Niin on tämä sama kuulutus myös ollut naulittuna sangen kauvan aikaa
+monen ritarin ja porvarin oven päälle Toompäällä ja alakaupungissa,
+niin että itsekukin on puustaveilla lukea tainnut, ettei näillä
+kurjilla syntisillä pitänyt enää maan päällä rauhaa oleman, ei vesillä
+eikä maalla, ei niituilla eikä karjalaitumilla, ei kirkoissa eikä
+rukouskammioissa, ei saunoissa eikä omilla vuoteillansa.
+
+Mutta kaikesta tästä ei ole mitään apua ollut, ja se on kaikki perin
+turhaksi näkynyt.
+
+Sillä vaikka näin sekä kirkon että lain koura pakenijoita kohden
+kurkoitti, ei heistä mitään kuulunut, eikä kukaan ollut heitä
+ruumiillisin silmin nähnyt, senjälkeen koska he yön selkään Reigin
+pappilasta lähtivät. Niin oli niitä, jotka arvailivat heidän yrittäneen
+hevosella jään poikki Haapsaluun, mutta pyryn peittäneen jäljet. Vaan
+toiset kiven kovaan väittivät heidän yhä lymyilevän Hiidenmaalla
+avovettä ja kevääntuloa odottaen, meren ylitse Ruotsiin päästäksensä.
+Ja oli niitäkin ja näitä oli monta! — kutka uskoivat näitten kurjien
+syntisten mustaa noituutta käyttäneen ja itse Pimeyden Ruhtinaan
+siivillä läpi ilmojen lentäneen niinkuin noita-akat Valpurinyönä
+luudanvarrella.
+
+Mutta minun seuranani oli öisin Diabolus, Belzebub, Leviathan, Behemot,
+Asmodeus, Belial, Satanas, Defluens ynnä heidän heimonsa.
+
+Sillä vaikka minä päivän aikaan tavalliset askareeni tein, niinkuin
+ei olisi mitään tapahtunut, niin että minä lapset kastoin, avioparit
+vihin ja sunnuntaina saarnasin, ja vielä metsänhakkuustakin ja muista
+talvitöistä huolehdin, niin alkoi minun vaivani niin pian kuin minä
+kammioni oven suljin ja yön kanssa silmä silmää vastaan yksin seisoin.
+
+Niin Kiusaaja valvotti minua ja näytti minulle kuvia, joista pääni
+hiukset pystyyn nousivat, niinkuin kerran Pyhälle Antoniukselle, ja
+minun täytyi päältä katsoa heidän syntiänsä ja hekumatansa.
+
+Ja vaikka minä koetin ruumistani raskaalla työllä uuvuttaa ja raadoin
+niinkuin päiväpalkkalainen, niin minä kuitenkin lyhykäisen unen jälkeen
+sydänyöllä heräsin, ja minun ajatukseni istuivat niinkuin oksalla
+kaarneet, odottaen minun heräämistäni, että he saaliinsa saisivat.
+
+Niin minä olen näinä kärsimyksen öinä muistellut niitä päiviä ja öitä,
+jotka Bodeljen pahnoilla viruin, ja myös maallisen köyhyyteni aikoja,
+koska virkaheittona Tallinnassa vaelsin. Ja kaikki entinen näkyi
+minulle peräti vähäksi sen rinnalla, mitä minun nyt kestämän piti, ja
+minä olen Herran puoleen hartaasti huutanut:
+
+»Anna minullen takaisin se aika ja ne päivät, joita kerran näillä
+kiittämättömillä huulillani kirosin, ja katso! minä olen siunaava
+sinua, Herra, mutta ota pois tämän päivän tuska!»
+
+Ja näin menivät minun päiväni ynnä yöni, sillä heidän kulkunsa on sama,
+josko sydän rinnassamme autuudesta hyppää, elikkä kuuleeko korvissansa
+hyypiän ja ruovonpäristäjän huudon raunioilla.
+
+Mutta tämän talven valta oli ylön ankara Hiidenmaalla, ja hankien
+vahvuus painoi raskaasti vainioita, niin että jo monet tuskastuneina
+huokailivat:
+
+»Eipä taida ennen Juhannusta tulla, ennenkuin taivas tulisen sateen
+antaa.»
+
+Niin oli Hiidenmaa erossa muusta maailmasta kauvan aikaa. Mutta
+huhtikuun lopulla aukaisi ankara koillismyrsky ulapat, ja Tallinnasta
+ynnä Haapsalusta saapuivat haaksillansa takaisin Hiidenmaalle kaikki,
+jotka rekikelillä olivat lähteneet.
+
+Niin yhden Lillbyn miehen mukana tuotiin minulle kirje Tallinnasta,
+itseltänsä Herra Superintendentti Nicholaus Gazalta.
+
+Vaan tämä Jesuitain sikiö näki tosin hyväksi juuri ankarasti kirkon
+ja _Consistorium'in_ nimessä nuhdella minua, Reigin pappia Paavali
+Lempeliusta, etten minä mukamas ollut katsonut paremmin huonekuntani
+puhtautta enkä pitänyt emäntääni tarpeellisessa kurissa, niinkuin
+miehen tulee, joka on huoneensa ylimmäinen pappi ynnä tuomari. Vaan
+minä olin huoneeni julkiselle pahennukselle alttiiksi antanut, niin
+että tainkaltaiset asiat olivat tainneet tapahtua kristillisessä
+seurakunnassa ja yhden Herran paimenen huoneessa ja itse hengellisessä
+säädyssä.
+
+Koska minä tämän epistolan luetuksi sain, niin Vanha Adamini nousi
+sangen väkevästi verissäni, sillä minun silmilleni näytettiin tänä
+hetkenä myös vanhat vääryydet, kuin olivat osalleni tulleet tämän
+samaisen miehen tähden.
+
+Niin minä näin sanoin itsekseni:
+
+»Gaza, Gaza, viran sinä minulta veit ja ihmisten ylenkatseelle minut
+alttiiksi annoit, ja nyt et anna minulle rauhaa edes merten takana ja
+Reigin erämaassa. Murhasta te minua syytitten, sinä ja sinun öljysilmä
+kätyrisi, se Heinricius Bartholini, mutta mitäs itse olette minullen
+tehneet?»
+
+Sillä suomalaisen sisu on senkaltainen, että se muistaa ja
+hampaankoloon kätkee, jos kuka hänen oikeuttansa polkee.
+
+Niin minä kirje kädessä mörähdin pahasti kuin kontio, koska
+hiihtomiehet talvella keihäillänsä hänen pesäänsä hangessa penkovat
+eivätkä hänellen hänen talvilepoansa suo. Näin myös minua ilman syytä
+syytettiin ja minun niskoilleni sälytettiin, mikä oli noituuden ja
+Saatanan juonia, jotka ovat liikkeessä P. Kasteesta ynnä Sakramenteista
+huolimatta.
+
+Ja vielä minä suureen nauruunkin rämähdin ja kauvan aikaa pirtissä
+yksikseni naureskelin, niin että seinät kaameasti kaikuivat tätä
+yksinäisen rähäkkätä, joka oli kuin korpin koikkumista, ja jolle ei
+kanssanaurajata ollut.
+
+Mutta kyllin näin naurettuani, koska jo rintalihaani ja palleatani
+pisti, minä tartuin Herra Superintendentin nuhdekirjeeseen, jonka hän
+oli katsonut tarpeelliseksi minulle ojennukseksi lähettää, ja sen
+vihapäissäni suoraan pirtin pesään heitin, niinkuin olin kymmenen
+viikkoa takaperin vaimoni Catharinan päähuivin ja vyöliinan tehnyt.
+
+Minä huusin:
+
+»Pala ja käryä, niin että haiku tuntuu Tallinnan herrojen nenään asti!»
+
+Ja minä poltin kirjeen poroksi, ja vielä lieteen hänen jälkeensä
+sylkäisin, niin että hiilet ja tuhka sähähti. Niin suuresti tämä
+asia etoi sydäntäni, ja minä Tallinnan hengellisiä herroja ja heidän
+nuhde-epistoloitansa sieluni pohjasta ylönkatsoin.
+
+
+
+
+XV
+
+
+Niin meni suvi, ja syksy hänen jäljissänsä, ja joutui jo joulukuu,
+ja yhä minä Reigissä yksin murhettani ja häpiätäni haudoin. Mutta
+vastaan Uudenvuoden pyhää yötä tuotiin minulle kiireellinen sana,
+että vaimoni Catharina Wycken ja Jonas Kempe, se Reigin entinen
+_Diaconus_, oli tavoitettu yhdellä luodolla Turun saaristossa, kussa
+he olivat piileskelleet, ja senjälkeen tuotu Tallinnaan tuomiotansa ja
+rangaistustansa saamaan.
+
+Niin tänä Uudenvuodenyönä kiilui paljon ja kirkkaita tähtiä taivaalla,
+mikä tietää runsasta pähkinäsatoa.
+
+Mutta minun rinnassani löivät tuntoni aallot ristikkäin niinkuin
+Näckmansgrundin hyrskyt, koska minä tämän sanoman sain, ja usiasti
+päänikin ylitse, ja itsekullakin oli hänen tahtonsa.
+
+Sillä vaikka minä olin tätä sanomata varronnut vajaan ajastajan
+pelvossa ja vavistuksessa, ja se oli ollut ensimmäinen ajatukseni
+aamulla ja viimeinen ehtoolla, niin en minä kuitenkaan ollut valmis
+sitä vastaanottamaan.
+
+Niin tätä myrskyn riehua rinnassani kesti, ja minulla oli aikaa
+aivoitella enemmän kuin minun rauhalleni hyvä oli, sillä ilma kääntyi
+suojalle ja tuli kelirikko, enkä minä päässyt lähtemään jään poikki
+mannermaalle ennenkuin lähes kolmen viikon päästä, ja monta kutsuttua
+todistajata Hiidenmaalta minun kanssani.
+
+Mutta koska me Tallinnaan saavuimme, niin oli Linnanoikeus jo
+ennättänyt kahdesti istua, ja kaikki Suomen puoleiset todistajat, kuin
+myös osaksi syytetytkin kuulusteltu.
+
+Vasta aamulla varhain minä majatalossani valmistin itseäni Oikeuden
+eteen mennäkseni paastolla ja rukouksella sekä myöskin etsein opastusta
+P. Kirjasta, ennenkuin läksin Oikeuden huoneeseen Toompäälle.
+
+Mutta Oikeuden istuntoon oli saapunut sangen paljon rahvasta pakkasesta
+ja huonosta kelistä huolimatta, sillä totisesti ei taida joka päivä
+tapahtua, että kristillisen seurakunnan _Diaconus_ karkaa esimiehensä
+emännän kanssa. Niin minä äkkäsin heidän seassansa monta muotoa, jotka
+olivat minullen tuiki tutut menestykseni ajoilta, mutta minä en ketään
+tervehtinyt, vaan sallein heidän supista ja silmiänsä killitellä. Niin
+myöskin Herra Heinricius Bartholini, se nykyinen Tuomiokoulun Herra
+_Rector_, istui siellä etumaisessa rivissä, ja hän oli tosin paisunut
+ylön mahtavaksi, niinkuin ei hän olisi enää vaatteisiinsa mahtunut
+pelkästä ihrasta ja mahdista.
+
+Niin myös Herra _Praeses_ sekä kaikki Herrat _Assessores_, joittenka
+seassa oli sekä ritareita että porvareita, olivat paikoillansa.
+
+Mutta koska syytetyt sisään tuotiin heidän vartijoittensa välissä, niin
+minun viheliäinen sydämeni alkoi lyödä niinkuin kellon läppä.
+
+Sillä minä en ollut nähnyt vaimoani Catharinaa yhteen ajastaikaan,
+siitä tiimasta ja hetkestä, koska hänet vihapäissäni permannolle
+vaikertamaan jätin.
+
+Niin minä vastahakoisilla silmilläni näin yhden vaimonpuolen hahmon,
+kuin minulle oli niinkuin muukalainen ja sentään tutumpi kuin kaikki
+kuolevaiset. Sillä hänen suunsa ynnä silmänsä, leukansa ja hiuksensa
+olivat samat ja sentään toiset ratki, ja hänen laihat sormensa, jotka
+hän taas sangen kiintiästi helmaansa risti, olivat samat, joihin minä
+olin kerran kihlasormuksen painanut.
+
+Mutta mies hänen vierellänsä, Jonas Kempe, se Reigin _Diaconus_, oli
+kelmiä muodoltansa niinkuin kalkkiuunissa poltettu kalkki, ja minä
+hänen näköpäästänsä päätin, että häntä oli kuulustelussa kidutettu.
+
+Niin minä en tuntenut säälin rahtua häntä kohtaan, vaan näin ajattelin:
+
+»Mahtaakos Herras ja Ruhtinaas nyt avukses tulla, koskas häntä hädässäs
+huudat?»
+
+Mutta minun ympärilläni kulkivat asiat sitä kulkua, kuin heille
+säädetty oli.
+
+Niin Herra _Praeses_ luki julki syytöksen suurella äänellä kaikkien
+kuullen.
+
+Ja todistajat astuivat esiin heidän järjestyksensä jälkeen ja vannoivat
+valansa todistustansa antaaksensa.
+
+Niin ensimmäisenä oli Napipärdin Jüri Kärdlan vallasta Hiidenmaalta,
+salakuljettajana tunnettu, joka ensin jyrkästi kielsi mitään
+tietävänsä. Mutta koska pyöveli oli häntä kahdesti tulisilla pihdeillä
+näpistänyt, niin hän Oikeuden huoneeseen takaisin tuotuna tunnusti,
+että Jonas Kempe ja Catharina Wycken olivat Kolmen Kuninkaan päivän
+jälkeisenä yönä edellisenä vuonna saapuneet hänen pirtillensä, jonka
+jälkeen hän seuraavana päivänä oli vienyt heidät kalapirttiinsä ja
+siellä heitä lymyttänyt kahdeksan viikkoa. Mutta meren auettua hän oli
+vienyt molemmat syytetyt yöllä purjevenheellänsä Suomen puolelle ja oli
+siihen myötätuulessa mennyt kaksi yötä ja päivää. Niin syytetyt olivat
+maksaneet tästä kaikesta kymmenen riikintalaria.
+
+Niin Kristi, pappilan entinen karjapiika, otti valallensa, että hän
+oven raosta oli nähnyt, kuinka Herra _Diaconus_ oli sekoittanut yrttejä
+elikkä jotain mustaa jauhoa kaljahaarikkaan ja tarinnut sitä papin
+muorin juoda. Mutta kun papin muori oli nostanut haarikan huulillensa,
+niin oli sinistä sauhua tullut hänen suustansa, ja sauhun seasta vähä
+tulenliekki, joka oli kaksihaarainen niinkuin kärmeenkieli. Ja tästä
+lähtein oli papin muori alkanut palaa synnillisessä lemmessä Herra
+_Diaconukselle_, niin että palkollisetkin olivat sen äkänneet.
+
+Niin Sauna-Ann, joka asuu vähäisessä töllissä kirkon luona, todisti
+nähneensä Herra _Diaconuksen_ antavan suuta papin muorille Reigin
+kirkkomaalla, mutta koska hän riensi lähemmäksi, niin kiireesti kuin
+lättäjalaltansa pääsi, ei hän nähnyt enää mitään, vaan kuuli kahden
+mustan peltovariksen rääkkyvän kiviaidalla.
+
+Ja vielä monta muuta kristillistä todistajata kuulusteltiin tänäpänä,
+jotka kaikki ilman poikkeusta todistivat Catharina Wyckenin ja Herra
+_Diaconuksen_ olleen synnillisessä lemmenliitossa keskenänsä.
+
+Mutta koko ajan minä istuin ja varroin, milloin minun vuoroni todistaa
+tulisi.
+
+
+
+
+XVI
+
+
+Niin vihdoin oli siis kaikki todistajat kuulusteltu, ja heidän
+todistuksensa Oikeuden kirjureilta pöytäkirjaan ylösmerkitty, paitsi
+minua, joka olin jätetty viimeiseksi.
+
+Mutta koska Herra _Praeses_ minua nimeltä kutsui, kävi niinkuin
+humaus Oikeuden huoneen läpitse, ja minä näin ihmisten penkeissänsä
+liikehtivän.
+
+Niin minä siis todistajain penkkiin astuin.
+
+Ja Herra _Praeses_ sanoi:
+
+»Paavali Lempelius elikkä Lempelensis, Reigin kirkkoherra, tee valasi!»
+
+Niin minä valani vannoin, ja Herra Praeses jatkoi:
+
+»Paavali Lempelius, taidatkos nyt meille todistuksesi antaa
+totuudenmukaisesti ja oikeutta noudattaen, vaikka yksi syytetyistä on
+aviovaimosi, ja molemmat ovat vikapäät rikkomukseen sinua vastaan?»
+
+Niin minä vastasin:
+
+»Näin aivon tehdä Herran avulla.»
+
+Niin Herra _Praeses_ kysyi:
+
+»Mitäs siis tiedät tästä murheellisesta asiasta?»
+
+Niin minä Korkian Oikeuden ja kokoontulleen kristillisen rahvaan edessä
+kaiken sen totuudenmukaisesti kerroin, niinkuin Jumalan edessä, minkä
+näille katoaville lehdillekin olen kirjoittanut. Enkä minä mitään
+salannut, paitsi mitä kristillisen papin ei puhua eikä kirjoittaa sovi.
+
+Ja kun minä olin päässyt todistukseni päähän, niin minä sanoin:
+
+»Minä vaadin korkeinta rangaistusta, kuin laki säätää, Herra Jonas
+Kempelle, Reigin entiselle _Diaconukselle_, että minä syyn tästä tosin
+hänen päällensä panen. Sillä niinkuin te todistajainkin suusta olette
+kuulleet, on hän käyttänyt mustan noituuden keinoja viekoitellaksensa
+minun aviovaimoani Catharina Wyckeniä ja itsensä Pimeyden Pääruhtinaan
+ja hänen trenkinsä avuksensa kutsunut.»
+
+Niin ääni, joka oli korvalleni ylön tuttu, huusi toiselta puolen salia:
+
+»Se ei ole totta, sillä hän ei ole tosin sitä tehnyt.»
+
+Vaan herra _Praeses_ sanoi ankarasti:
+
+»Syytetyn on vaiettava, kunnes häneltä kysytään.»
+
+Niin tämä ääni ja sen heleys meni minun tuntoni läpitse kuin ohut
+tikari.
+
+Mutta minä jatkoin, niinkuin en olisi mitään kuullut;
+
+»Vaan Catharina Wycken on viatoin, sillä hän ei tiennyt mitä teki,
+ja on kulkenut niinkuin unissakävijä elikkä yhden väkevämmän mahdin
+pauloissa, kuin hänen päällensä pakoitettu oli. Niin jos Korkia Oikeus
+katsoo hyväksi tuomita miehen, joka on kuolemaan vikapää, ja vapahtaa
+vaimonpuolen, niin olen minä valmis ottamaan Catharina Wyckenin
+takaisin tyköni, pöytääni ja vuoteeseeni.»
+
+Niin minä vaikenin ja paikoilleni istuin.
+
+Vaan Herra _Praeses_ kääntyi tämän jälkeen syytettyjen puoleen ja
+kutsui nimeltä Jonas Kempeä, sitä _Diaconus'ta_, ja sanoi:
+
+»Jonas Nicholaus Kempe, ennen _Diaconus_ Reigin seurakunnassa,
+tunnustatkos itses syylliseksi avionrikkomukseen ynnä _item_
+karkaamiseen Paavali Lempeliuksen, Reigin kirkkoherran, aviovaimon
+Catharina Wyckenin kanssa?»
+
+Niin Jonas Kempe, se Diaconus, nousi ja sanoi:
+
+»Tunnustan.»
+
+Niin Herra _Praeses_ jatkoi:
+
+»Jonas Kempe, sinua on syytetty liitosta Perkeleen kanssa, ja ettäs
+mustan noituuden keinoin olet Catharina Wyckenissä synnillisen lemmen
+herättänyt. Vastaa tähän!»
+
+Niin Jonas Kempe, se _Diaconus_, vastasi:
+
+»Tähän minä tosin jo vastasin eilen, koska Oikeuden pyövelit minun
+ruumistani runtelivat. Totisesti minä tämän kiellän Jumalan ja Hänen
+Ainokaisen Poikansa nimessä.»
+
+Niin Herra _Praeses_ vielä sanoo:
+
+»Jonas Kempe, älä unhoita, ettes ole vielä suurta kidutusta ja tulen
+uhkaa läpikäynyt! Vastaa, oletkos lemmenjuoman valmistanut ja sitä
+Catharina Wyckenille juottanut ja myöskin siitä itse juonut?»
+
+Niin Jonas Kempe, se _Diaconus_, taas vastaa:
+
+»Ei ole tässä muuta taikaa elikkä noituutta kuin rakkauden, jonka mahti
+tosin on juuri salainen eikä kaikillen tietää annettu. Niin en minä
+taida niille rakkauden paloa selvittää, joittenka sydän on niinkuin
+vesihako, kuin ei tulta ota. Vaan minä tahdon ylistää rakkautta
+viimeiseen hengenvetooni asti, vaikka sen rovion sauhussa vetäisin
+elikkä pyövelin miekan alla.»
+
+Niin minä en enää luontoani hillitä malttanut, vaan huusin:
+
+»Kuulkaa toki Saatanan ääntä tämän miehen suusta!»
+
+Mutta Herra _Praeses_ kutsui tämän perästä nimeltä minun vaimoani
+Catharinaa ja sanoi:
+
+»Catharina Wycken, Reigin kirkkoherran, Paavali Lempeliuksen aviovaimo,
+tunnustatkos itses vikapääksi avionrikkomukseen ja itses karkaamiseen
+tämän Jonas Kempen, Reigin entisen Diaconuksen kanssa?»
+
+Niin vaimoni Catharina vastaa:
+
+»Tunnustan.»
+
+Niin Herra _Praeses_ taas kysyy:
+
+»Nyt tunnusta meille ja pysy sanoissasi totuudessa, millä keinoin Jonas
+Kempe sinut synnin tielle viekoitteli?»
+
+Niin Catharina Wycken vastaa:
+
+»Ei millään keinoin, paitsi niitten kuin rakkauden ovat, sillä minä
+itse hänelle rakkaudessa sytyin, niin pian kuin silmäni hänet näkivät.»
+
+Niin Herra _Praeses_ sanoo:
+
+»Onkos tämä totinen tosi?»
+
+Niin vaimoni Catharina vastaa:
+
+»Tämä on totuus!»
+
+Niin Herra _Praeses_ sanoo:
+
+»Kuinkasta olet niin peräti unhoittanut, että olet yksi kristillinen
+aviovaimo ja kristillistä tietoa ynnä opetusta saanut sekä vanhempaisi
+että aviomiehesi huoneessa?»
+
+Niin Catharina Wycken vastaa:
+
+»Totisesti, jos minä olen syntiä tehnyt, niin minä rangaistuksenkin
+siitä kannan sekä maan päällä että tulevassa elämässä. Mutta tämä mies
+oli minulle rakkaampi kuin kristillinen tieto ja myös ijankaikkisen
+elämän toivo, ja hänen rakkautensa minullen kalliimpi kuin Paratiisin
+avaimet.»
+
+Niin rahvaan seasta kuului huutoja:
+
+»Hän herjaa! Vaimo herjaa! Tukkikaa hänen suunsa!»
+
+Niin tuska tämän vaimon takia kouristi rintaani, sillä minä tajusin,
+että hän kuolemantuomiotansa kohti kulki, ja jokainen hänen sanansa oli
+niinkuin lyijy, kuin hänet syvyyteen veti. Ja minä tuskassani huusin
+täyttä kulkkua ylitse salin:
+
+»Älkää kuunnelko häntä, Herrat _Assessores_, ja te kaikki, jotka tähän
+huoneeseen kokoontuneet olette, sillä totisesti tämä vaimo ei tiedä,
+mitä hän puhuu! Ettekös kuule, että tämä kurja syntinen on yhä vieläkin
+noituuden pauloissa! Catharina! Kuule minua, joka sinua rakastan!
+Sano, että hän on sinut vietellyt ja taikajuomalla sinussa synnillisen
+rakkauden herättänyt, sillä näin on asian laita! Ja syy tulkoon sen
+päälle, joka syyllinen on Herramme edessä!»
+
+Mutta Herra _Praeses_ sanoo:
+
+»Paavali Lempelius, pysy vaiti, sillä ei ole lupa syytettyä julkisesti
+neuvoa!»
+
+Ja hän kääntyi Herrojen _Assessores_ puoleen ja sanoi:
+
+»Herrat _Assessores_, te olette kaikki kuulleet, että syytetyt ovat
+tunnustaneet itsensä syyllisiksi avionrikkomukseen ja karkaamiseen,
+mutta kieltävät noituuden?»
+
+Ja Herrat Assessores vastasivat:
+
+»Olemme.»
+
+Niin Herra _Praeses_ julisti Korkian Oikeuden istunnon täksi päiväksi
+päättyneeksi.
+
+
+
+
+XVII
+
+
+Mutta seuraavana päivänä jatkoi Oikeus istuntoansa, ja kaikki olivat
+taas itsekukin paikallansa, niin syylliset kuin myöskin syyttäjät.
+
+Niin Herrat _Assessores_ alkoivat kiistellä keskenänsä rangaistuksesta
+ynnä tuomiosta, kuin tainkaltaiselle rikkomukselle lain jälkeen on
+tuleva.
+
+Ja Herrojen _Assessores_ seassa oli monta, jotka minä tosin hyvin
+tunsin niiltä ajoilta, koska vielä äveriäänä ja kunniassa pidettynä
+Toompäällä talossani istuin, ja monikin heistä oli vaimoni Catharinan
+kädestä lasillisen _Claret'ia_ elikkä _Malvasier'ia_ vastaanottanut.
+
+Niin yksi heistä, Herra Luhr, sanoi:
+
+»Herra _Praeses_, emmekös vielä tutkiskelisi edelleen tätä asiata, joka
+tosin minun aivoitukseni jälkeen ei ole selkiä, vaan täynnänsä salaisia
+ja ehkäpä mustan noituudenkin juonia? Mitämaks jos julkitulisi asioita,
+jotka takaisivat syytettyjen tuomiota joko huojentaa elikkä ehkä
+myöskin raskauttaa?»
+
+Niin Herra _Praeses_ tähän sanoi:
+
+»Asia on selkiä ja yksinkertainen. Syytetyt ovat tunnustaneet itsensä
+vikapääksi avionrikkomukseen ynnä karkaamiseen, ja tämän tunnustuksensa
+he ovat vapaaehtoisesti sekä ilman suurta kidutusta antaneet.»
+
+Niin Herra _Assessor_ Büchling nousi ja sanoi:
+
+»Vaikka tosin Ruotsin laki käskee tuomita hänet, joka toisen aviovaimon
+kanssansa karkaamaan viettelee, niinkuin kurjimman varkaan elikkä siis
+kuolemalla ja hengen menetyksellä, niin taitaa, niinkuin tiedämme,
+tuomari kuitenkin tätä pykälätä _modeerata_. Niin minun mielestäni on
+_Diaconus_ karkotettava pois maasta (ja hänen papinarvonsa häneltä
+riistettävä), ja sama tapahtukoon myös vaimolle, joka on aviota
+rikkonut, ja tässä olkoon rangaistusta kylliksi.»
+
+Niin Herra von Vietinghoff, myöskin _Assessor_, sanoi tähän:
+
+»Pois se, sillä näin he tosin pääsisivät ylön huokialla, eikä synti
+saisi rangaistustansa! Vaan pieksettäköön molemmat syytetyt, sekä
+_Diaconus_ että vaimo Catharina Wycken, ensin julkisesti rahvaan
+nähden turulla kaakinpuussa, ja tapahtukoon tämä kolmena pyhäpäivänä
+perätysten, ei kuitenkaan niin, että he siitä henkensä heittävät.
+Ja tämän perästä lähetettäköön heidät vasta _Exilium'iin_ elikkä
+maanpakoon, kuitenkin eri paikkoihin, hauvaksi toisistansa, etteivät he
+saisi syntinsä hekumata jatkaa.»
+
+Vaan tämä puhe kuohutti minun kiukkuani, sillä minä muistin, kuinka
+samainen Vietinghoff oli minun vaimoni Catharinan kauneutta kumarrellut
+ja sanonut, että hän oli ihanin Tallinnan naisten seassa, vaikka olikin
+porvarissukua eikä aatelisia.
+
+Niin _Assessor_, Herra paroni Taube, sanoi:
+
+»Tämä on oikeus ja kohtuus, sillä kuolemanrangaistus ei ole enää _in
+usu_ Ruotsin valtakunnassa avionrikkomuksen takia.»
+
+Niin tässä otti Herra _Praeses_ taas itse sananvuoron, ja huone oli
+hiljainen, koska hän näin lausui:
+
+»Pysykäämme toki kiinni, Herrat _Assessores_, Jumalallisen, Ruotsin
+ynnä Yleisen Lain puustavissa. Sillä jollemme avionrikkomusta tahdokaan
+kuolemalla rangaista, niin on kuitenkin _principaliter_ karkaaminen
+korkeimmalla rangaistuksella tuomittava. Älkäämme myöskään unhoittako,
+että syytetyt ovat hengellisestä elikkä Jumalan omasta säädystä, ja
+heidän rikkomuksensa sentähden kaksinkertainen.»
+
+Niin Herrat _Assessores_ tämän johdosta keskenänsä kiivailivat, ja
+olivat yhdet kuolemantuomion puolta, mutta toiset vastaan.
+
+Vaan kaiken aikaa, koska tätä väittelyä kesti lain puustavista, mutta
+myös kahden kurjan syntisen hengestä, istuin minä paikallani, niinkuin
+olisin itse rikollinen ja vikapää ollut ja omaa tuomiotani pelvolla ja
+vavistuksella vartonut, niin raskas ja matalainen oli laki ylläni, ja
+kaulassani kuin rautakahle. Ja minun sielussani kävi suuri kamppaus,
+niin että minä vaivoin tähdelle panin, mitä ympärilläni tapahtui.
+
+Mutta minun rakkauteni oli kuollut ja ristiinnaulittu rinnassani.
+Ja tämä rakkaus oli kuitenkin vielä äsken ollut väkevä niinkuin
+verenkäynti ja välttämätön niinkuin keuhkoille ilma.
+
+Minä odotin joka hetki, milloin minun vuoroni tulisi, ja rukoelin
+lujuutta sielulleni, että vastaisin, niinkuin minun vastaaman piti,
+enkä heikkouden kiusaukseen lankeaisi.
+
+Niin minä vihdoin näin Herra _Praeseksen_ kääntyvän sinne päin, kussa
+minun sijani todistajien seassa oli, ja hän kysyi kaikuvalla äänellä:
+
+»Onko Reigin pappi, Paavali Anteronpoika Lempelius, nimitetty myöskin
+Lempelensis, läsnä?»
+
+Niin minä nousin pystyyn paikallani ja sanoin:
+
+»Tässä olen.»
+
+Mutta koska minä siinä seisoin kaikkien silmille alttiina, niin minä
+luin ihmisten ajatukset, niinkuin ne olisivat edessäni präntättyinä
+olleet. Niin minä myös tunsin vaimoni Catharinan katseen päälläni,
+ja se hämmensi minua sangen suuresti, sillä se oli täynnänsä
+kuolemantuskaa.
+
+Ja niinkuin joskus ihmiselle tapahtua taitaa, koska hänen sielunsa on
+suuressa pinteessä, niin minultakin lyhyeksi tuokioksi pimitettiin tämä
+Oikeuden huone ynnä tuomarien ja Herrojen _Assessores_ kanssa, kuin
+myös ihmisten paljous ja syytetyt heidän penkeissänsä. Vaan minulle
+näytettiin niinkuin salaman leimauksessa muuan ahonlaita ja siinä suuri
+naavakuusi, jonka sammaleisilta oksilta tippui raskaita sadepisaroita,
+sillä oli rankkasade. Vaan kuusen oksien varjossa seisoi Catharina
+Wycken, minun nuori kihlattuni, ja hänen hiuksensa ynnä silmäripsensä
+olivat täynnänsä sadepisaroita, ja hän kurkisteli minulle veikistellen
+kuusen oksien lomitse, koska minä rankkasateessa seisoin, ja hänen
+kasvonsa olivat viattomat ja ilman yhtään virhettä, niinkuin hänen
+sielunsakin.
+
+Mutta tämä kuva katosi sangen nopiasti, ja minä kuulin taas Herra
+_Praeseksen_ sanovan:
+
+»Koska siis meidän tänään on julki julistettava tuomio _Diaconus_ Jonas
+Nicholaus Kempen ja Reigin papin, Paavali Lempeliuksen, aviovaimon
+asiassa, niin kysyn sinulta, Paavali Lempelius, onkos sinulla mitään
+tähän sanomista, ja jos on, niin tee se pian.»
+
+Niin minä en kohta tähän vastannut, sillä kieli ei kääntynyt
+kitalaessani, ja minä kamppailin tuntoni kanssa.
+
+Niin Herra _Praeses_ vielä jatkoi:
+
+»Haluatkos uutta _Inquisitio'ta_ syyllisille, sillä näin on oikeus,
+ettäs taidat sitä vaatia, elikkä tahdotkos muuten edestuoda heidän
+puolestansa elikkä vastaan ehkä myös anoa huojennusta heidän
+rangaistukseensa, sillä kaiken tämän taidat tehdä, jos tahdot.»
+
+Niin minä katsomatta Catharina Wyckenin ja Jonas Kempen puoleen vihdoin
+kokosin voimani ja lujitin sieluni enkä ajatellut ihmisiä ympärilläni,
+vaan yksin Jumalan tahtoa, joka on taivaissa. Ja minä avasin
+vastahakoisen suuni ja näin sanoin:
+
+»Minä olen jättänyt tämän asian, jolle en mitään mahda, Jumalan
+ja Korkian Oikeuden käsiin, ja itse siitä tyyten luopunut, että
+tapahtuisi, ei minun tahtoni, vaan mikä oikein on Jumalan kasvojen
+edessä. Niin ei ole minulla enää tähän mitään lisäämistä eikä myöskään
+kysymistä, vaan minä olen sanani sanonut ja nyt vaikenen.»
+
+Tämän jälkeen minä istuin paikoilleni. Mutta minun tuntoni oli kuten
+miehen, joka on murhan tehnyt, ja kaikki pimeni silmissäni.
+
+Enkä minä enää kuullut, mitä Herrat _Assessores_ keskenänsä vielä tästä
+asiasta väittelivät, vaan aika pysähtyi minun kohdallani eikä liikkunut.
+
+Niin en minä hätkähtänyt hereille, ennenkuin Herra _Praeses_ otti ja
+luki tuomion, joka näin kuului:
+
+»Oikeuden kanteessa _contra_ Jonas Nicholaus Kempe (Reigin seurakunnan
+entinen _Diaconus_ Hiidenmaalla), kuin myös _contra_ Catharina Wycken
+(Herra Paavali Lempeliuksen, Reigin kirkkoherran, nimitetty myös
+Lempelensis, aviovaimo), joita syytetään tapahtuneesta karkaamisesta
+ynnä avionrikkomuksesta, näkee Tallinnan Kuninkaallinen Linnanoikeus
+hyväksi, tutkittuansa tätä asiata juurta jaksain ja ahkeruudella
+ja molempain syytettyjen vapaaehtoisen _Confessio'n_ jälkeen, että
+molemmat sanotut syytetyt, koska he ovat häpiällisesti rikkoneet
+Jumalaa, Herra Pastori Lempeliusta ynnä koko kunniallista Maailmata
+vastaan, heille hyvinansaituksi rangaistukseksi, mutta muille
+kauhistavaksi esimerkiksi, Jumalallisen, Ruotsin ynnä Yleisen lain
+jälkeen teloitetaan Pyöveliltä se 6 päivä helmikuuta elikkä ensi
+tiistakina, ja täten heidät elämästä kuolemaan ylitseviedään.»
+
+Niin minä näin, että tämä tuomio kelpasi läsnäoleville. Mutta minä
+nousin nopiasti ja hiivein ulos, ettei kenkään minua näkisi ja
+pidättäisi, enkä katsahtanut tuomittujen puoleen, joista toinen oli oma
+vaimoni. Vaan tämä päivä oli kolmas helmikuuta ja lauantai, Saturnuksen
+päivä, ja tiistakiin oli tasan kolme päivää ja kaksi yötä.
+
+
+
+
+XVIII
+
+
+Niin tuli vihdoin se yö, jonka huomen Oikeuden päätöksen ja meidän
+Herramme tahdon jälkeen oli oleva näitten kurjien syntisten viimeinen.
+
+Mutta tänä yönä eivät minun luomeni laskeutuneet umpeen, vaan jo
+ehtoosta minä majataloni jätin ja vaeltelin kuin varjo pitkin
+alakaupunkia, sen jälkeen kuin Toompään portti oli suljettu.
+
+Vaan yö on aina päivää tukalampi, sillä Saatanan, sen Pimeyden
+Ruhtinaan, valta on yöllä väkevämpi, niinkuin hän myös yöllä surmasi
+esikoiset Egyptissä.
+
+Näin minä vaeltelin auringon nousua odotellen. Pakasti heikosti, ja
+minun jalkani usein lipesivät, sillä kadut olivat pilkkoisen pimiät
+ja täynnänsä kuoppia. Kadun kulmissa tuli vastaani yövartioita
+avainkimppujensa ja lyhtyjensä kanssa, ja he huusivat toisillensa ajan
+ja tiimain kulkua. Niin he joskus lyhdyllänsä myöskin minun kasvojani
+valaisivat, mutta eivät minua pidättäneet, koska he papinkauhtanani
+äkkäsivät. Ja myös moniaita vartioita seisoskeli vuorollansa kaupungin
+muureilla ja porteilla, ja minä näin heidän vaihtuvan, koska yö kului.
+
+Ja minä ajattelin kaikkia, jotka nukkuivat vanhurskaan unta lukittujen
+luukkujen takana, ja joille huomen oli vain huomen muitten seassa eikä
+muuta mitään.
+
+Vaan koska aamu alkoi valjeta, niin minä astuin yhdelle kummulle, josta
+minä eroitin selkiästi tornit, kuin ovat Hyvänpäivän torni, Paholaisen
+torni, Neititorni, Paksu Margareta, Kiek in de Kök ynnä Pitkä Hermann.
+
+Ja minä katselin Pitkää Hermannia ja ajattelin:
+
+»Valvotkos elikkä nukutkos, Catharina Wycken? Koska sinun kuoleman
+pitää, muistatkos häntä, joka sai sinun neitsyytes?»
+
+Ja minä olisin tainnut parahtaa tuskasta, sillä minun sydämeni oli
+vereslihalla ja niinkuin tulisien pihtien välissä.
+
+Kadut olivat yhä vielä tyhjät, ja vain monikahdat leipurinsällit
+kiiruhtivat leivintupiin valmistaaksensa _timpsaioja_, koska kaupungin
+porvarit heräisivät unestansa.
+
+Niin minä kuulin yhden heistä sanovan hänen kumppalillensa:
+
+»Joudutakin jalkojas, että ehtisimme aamutaikinan ajoissa tehdä, sillä
+tänään teilataan pappi ja hänen porttonsa.»
+
+Mutta kun minä tulin Raatihuoneen Turulle, niin oli kuin olisi
+Bodeljesta Raatihuoneen takaa, kussa pyövelin asunto oli, luukkujen
+läpitse näkynyt heikkoa tulen paistetta.
+
+Bodelje oli minulle tuttu, että sen seinien sisäpuolella olin kaksi
+yötä ja päivää itse virunut, ja niin minä hiivein lähemmäksi ja
+kurkistin sisään akkunaluukkujen raosta, kusta tuli loisti.
+
+Minä näin tulen liedessä ja kaupungin pyövelin puhdistavan isoa
+miekkaa, joka oli hänen edessänsä pöydällä, ja sitä hiovan. Tämä miekka
+oli arvaten lähes kolme kyynärätä hänen pituudeltansa, ja sen kärjessä
+viisi läpeä. Niin näihin läpiin pyöveli asetti lyijynpalasia, kääräisi
+hihansa ja koetteli miekan painoa.
+
+Vaan koska minä tämän näyn näin, niin minä hoipertelin niinkuin
+humaltunut ja vihdoin yhteen muurin loukkoon kyyristyin ja siinä
+istuin, sillä voima meni jalvoistani. Minä tutkiskelin ankarasti
+sydäntäni, tokko rakkaus oli siitä tyystin kadonnut, mutta minä löysin
+sieltä niinkuin elävän lähteensilmän, joka yhä kumpusi rakkautta ynnä
+kärsimystä.
+
+Ja minä sanoin itselleni, koska aamun pakkanen puistatti jäseniäni:
+
+»Jollet häntä yhä vielä rakastaisi, Paavali Lempelius, totisesti, et
+sinä myöskään näin kärsisi.»
+
+Ja minä olin sangen viheliäinen siinä istuessani, ja minun
+_desperatio'ni_ suuri.
+
+Kuinka sanookaan jo viisas pakana, _nomine_ Homerus:
+
+»Ei ole viheliäisempätä luontokappaletta eikä matoa maan päällä kuin
+Ihminen.»
+
+Mutta vihdoin oli yö ja hänen valtansa ohitse, ja päivä nousi hänen
+herraudessansa. Minä näin Toompäällä talojen tiilikattojen kuin tulessa
+palavan, ja tiesin, että oli tulossa kirkas talvipäivä.
+
+Niin Toompään linnan nostosilta laskettiin alas, ja kaupungin portit
+aukaistiin, ja myös talojen holviovet ynnä luukku-akkunat avautuivat,
+niinkuin makaajan silmät, koska hän herää. Kauppias alkoi kaupitella
+rihkamaansa, leipuri leipäänsä, savenvalaja kruukkujansa, nahkuri
+vuotiansa. Maarahvasta saapui paljon maalta ja kaupungin muurien
+ulkopuolelta, mutta myös monta neli- ynnä kuusivaljakkoa moisioista
+heidän kuomurekiensä ja vaakunoittensa kanssa, ja ritareita ratsujensa
+seljässä. Niin kadut ja Raatihuoneen Turku täyttyivät väestä, ja
+oli siinä miehen- sekä vaimonpuolta, mutta myös lapsia, kaupungin
+porvaria ja hantvärkkiä ja Suuren ja P. Kanutin Killan kauppamiehiä, ja
+pönkkähameisia moisionrouvia heidän palkollistensa kanssa. Niin kaikki
+tämä väenpaljous teki, niinkuin he olisivat jotain erinomaista ja
+tähdellistä odottaneet, jonka piti heille suurta mielenrattoa tuoman.
+Minä näin heidän vääntelevän ja kääntelevän kaulojansa ja kurkistelevan
+toistensa olkapäitten yli ja kiivaasti toisiansa tyrkkivän ja
+tappelevan, kuka etumaiseksi saisi, ja koko ajan pitävän senkaltaista
+sipinätä ja supinata niinkuin mettiäiset, koska he parveilevat. Niin
+minä ymmärsin ylön hyvin, että heille oli tuiki yhdentekevätä, josko he
+vartosivat yhtä karhuntanssittajata ja silmänkääntäjätä elikkä nuoralla
+kävijätä ja muuta konstiniekkaa elikkä myös kahden kurjan syntisen
+surkiata kuolemata, kun se vain heidän uteliaisuuttansa kutkuttaisi.
+Ja minä sangen suuresti halveksin heitä ja koko ihmisen sukukuntaa
+tämän takia, mutta sekaannuin heidän vilinäänsä, näin lymyten, ettei
+minua mitämaks vielä tunnettaisi. Niin minä kuljin väentungoksen mukana
+Raatihuoneen Turulle asti.
+
+Siellä minä pysähdyin, Vaakahuoneen kulmaan, ja koska Luoja on minulle
+runsaasti pituutta mitannut, niin taisin selkiästi nähdä kaiken, kuin
+tapahtui, vaikka seisoinkin taampana.
+
+Mutta koska Raatihuoneen iso kello kymmenen lyöntiänsä löi, niin tämä
+hälisevä väenpaljouskin hetkeksi hätkähtäen vaikeni, sillä kaikki
+tiesivät tämän merkiksi, että Pitkän Hermannin ovi aukeni, ja saatto
+läksi sieltä alas kaupunkiin. Mutta minun korvissani tämä kellon soitto
+kaikui niinkuin sielukellot.
+
+Niin minä näin saaton saapuvan Raatihuoneen Turulle, ja siinä oli kuusi
+kaupungin vartiata, ja heidän keskellänsä molemmat kurjat syntiset.
+Mutta kaupunginpyöveli kulki heidän vierellänsä, paljas miekka kädessä,
+vaan pappia ei näkynyt, sillä he olivat jo ennen lähtöänsä viimeisen
+lohdutuksen saaneet.
+
+Koska he Raatihuoneen eteen ennättivät, niin he alkoivat kolmasti
+kiertää turkua, tavan jälkeen. Mutta kurjain syntisten silmät olivat
+peitetyt liinasella, etteivät he näkisi.
+
+Niin koska he ensimmäistä kertaa minun kohdalleni tulivat, niin
+minun raadollinen sydämeni kiertyi ympärinsä rinnassani niinkuin
+jauhinkivi, ja minä olisin maahan horjahtanut, jollen olisi seisonut
+väentungoksessa, ja takanani paksu olvenpanija. Sillä vaikka minä
+olin luullut vihaavani tätä vaimonpuolta sen vaivan takia, minkä hän
+minulle oli valmistanut, ja leikanneeni hänet pois elävästä lihastani,
+niin minä häntä yhä rakastinkin palavalla ja kipiällä rakkaudella,
+koska näin häntä viheliäisesti vietävän ohitseni teilattavaksi hänen
+syntiensä takia.
+
+Niin minä tuiki unhoitin hänen synninkumppalinsa Jonas Kempen, joka
+hänen vieressänsä kuolemata kohden kulki, niin etten minä häntä nyt
+enkä myöhemmin katsonut, vaan hän oli minulle niinkuin tyhjää ilmaa.
+Niin minä myös unhoitin ihmiset ympärilläni, heidän uteliaisuutensa ja
+heidän julmuutensa.
+
+Ja minä sanoin hiljaa, mutta kuitenkin niin että sen kuuluman piti:
+
+»Catharina!»
+
+Mutta hän ei näyttänyt kuulevan ääntäni sen hälinän takia, jota rahvas
+piti, sillä kompia ja herjauksia satoi ihmisten suusta, olivatpa he
+ylhäisiä elikkä alhaisia, saksalaisia, ruotsalaisia elikkä maarahvasta,
+ja itsekukin katsoi, että hänen oli heitä solvaistava. Ja jollei
+vartioita olisi ollut, niin he olisivat kai repineet kurjat syntiset
+kappaleiksi elikkä kivittäneet heitä.
+
+Vaan minä ennätin juuri selkiästi nähdä vaimoni Catharinan huulet,
+kalpiat ja vailla verenpisaraista, ja hänen päänsä, joka oli
+kallellansa, ja hänen valloilliset hiuksensa. Ja minä myös ennätin
+nähdä hänen kaulansa sinertävät suonet, mutta side peitti hänen
+silmänsä minulta. Vaan kun minä katsoin hänen kahlehdittuja käsiänsä,
+niin minä muistin, kuinka hän kerran oli loitonnut tyköäni, että hän
+luuli pyövelin minuun kajonneen. Ja minun tuli häntä tällöin suuresti
+surku, sillä minä tiesin, että pyöveli oli häneen rupiava, juuri pian.
+
+Niin koska hän toista kertaa kohdalleni tuli (sillä minä en enää nähnyt
+muuta kuin hänet yksin, ja kaikki muu oli minulle yhdentekevää ja
+turhaa ratki), niin minä uudellensa koroitin ääneni ja sanoin, mutta
+tällä kertaa selkiämmin, että hän kuulisi:
+
+»Catharina Wycken, kuuletkos minua?»
+
+Niin hän tällä kertaa varmasti kuuli minun ääneni, sillä hänen
+jalkansa, jotka olivat kahleitta, pysähtyivät, ja hän käänsi päänsä
+minua kohden, ja hänen huultensa sopesta juoksi kuin tuskan juova,
+ja hänen vähä leukansa värisi. Mutta kaupunginvartija tyrkkäsi häntä
+kyynäspäällänsä kylkeen, ja hän vavahti ja meni eteenpäin.
+
+Niin minut tällöin valtasi suuri sielunhätä, ja minä olisin antanut
+autuuteni, jos olisin vielä taitanut kuulla hänen äänensä, niinkuin
+se olisi ollut ainoa tärkiä asia maailmassa. Ja koska hän kolmannella
+ja viimeisellä kierroksella taas tuli kohdalleni, niin tunkeuduin
+minä väkijoukon läpitse etumaiseen riviin, ja nyt minä sanoin, sangen
+kuuluvasti:
+
+»Catharina, minä olen läsnä.»
+
+Niin minä näin, kuinka hänen verettömät huulensa avautuivat, ja hän
+aikoi puhua, ja liinaisen alta, kuin hänen katsantonsa kätki, kierähti
+kyynel hänen poskellensa. Mutta hänen kätensä olivat sidotut, eikä
+hän tainnut sitä poispyhkiä. Ja ennenkuin hän mitään ennätti sanoa,
+oli hän jo ohitse, ja saatto läksi kulkemaan Raatihuoneen Turulta
+Jerusalemin mäkeä kohden. Mutta väenpaljous, joka oli paisunut turulle
+kuin virta patoon, vyöryi nyt heidän jälkeensä, sillä itsekukin tahtoi
+mielensä ylennykseksi nähdä heidän päänsä putoavan pyövelin miekan
+alla. O ihmissukua ja hänen kataluuttansa! Ja vielä koko Tallinnan
+olvenkantajain ammattikunta liittyi saattoon, sillä tainkaltainen oli
+tapa.
+
+Vaan minä jäin jalkaini sijalle seisomaan tyhjälle turullen enkä
+kuullut ympärilläni kuin kyyhkysten kuherruksen Raatihuoneen
+räystäältä. Ja niin ei pitänyt minun kuuleman Catharina Wyckenin ääntä
+enää tässä elämässä, eikä mitä hänellä olisi minulle sanottavata
+ollut ennen kuolemaansa. Kuka tietää, mitä yksi syntinen ja rikkonut
+vaimo mietiskelee mielessänsä, koska hän pyövelin vieressä viimeisiä
+askeleitansa astuu? Minä en sitä tiedä, sillä se on Jumalan
+Kaikkitietävän salaisuus.
+
+Mutta Catharina Wycken ja Jonas Kempe haudattiin niinkuin henkipatot
+ja pahantekijät hirsipuun alle, jalat etelää, mutta pää pohjoista
+kohden. Ja pyöveli ynnä hänen vaimonsa jakoivat kurjain syntisten
+vaatteet keskenänsä, niinkuin laki sallei, samoinkuin sotamiehet kerran
+Golgatalla Jumalan Ainokaisen Karitsan, joka poisottaa maailman synnit.
+
+
+
+
+XIX
+
+
+Tämän jälkeen en minä enää Tallinnassa viipynyt, sillä minulla ei
+ollut enää siellä mitään tekemistä. Niin minä näin tämän kaupungin
+tornit ja muurit viimeisen kerran, joka oli puolestansa nähnyt minun
+kärsimykseni, häpiäni ja ahdistukseni. Kaunis olet sinä, Tallinna,
+kaupunkien seassa, mutta minulle sinä olet ollut niinkuin Sichemin
+kuoppa Josephille, s.o. tuskan ja vaikerruksen paikka.
+
+Vaan koska minä Reigiin saavuin, niin odotti minua monet askarrukset,
+sillä minä olin ollut poissa yhteen menoon lähes kuusi viikkoa.
+
+Niin seuraavana sunnuntaina tuloni jälkeen minä läksin kirkkoon
+saarnatukseni. Ja oli saapunut sangen paljon rahvasta metsä-
+sekä rantakylistä ja aina Ristnan ja Tahkunan kärjistä asti,
+niin että kirkon törmä oli täynnänsä väkeä, niinkuin suurina
+sapattijuhlina, ja heitä kiviaidallakin kiipeili, niinkuin hautuumaan
+jumalanpalveluksissa. Niin tämä oli ensimmäinen kerta, että minä
+julkisesti saarnasin, ja tieto minun paluustani oli levinnyt pitkin
+pitäjätä.
+
+Mutta koska minä tämän väenpaljouden näin, joka minua vartoi, niin minä
+ajattelin:
+
+»Miestä te tulitten kuulemaan, jolta vaimo teilattu on, ettekä
+ijankaikkisen Jumalan Sanaa, mutta sitä pitää teidän korvanne kuitenkin
+kuuleman, niin totta kuin minä olen Reigin pappi.»
+
+Mutta koska minä alttarilta saarnastuoliin astuin, ja käteni sen
+laiteelle laskin, niin minä itsekin hämmästyin niitten laihuutta, sillä
+ne olivat ylön luiset ja suurirystyiset ja täynnänsä pullistuneita
+suonia niinkuin vanhuksen.
+
+Sillä näin olin minä tosin laihtunut näitten viikkojen kuluessa, ettei
+lihaa ollut kylkiluitteni peitteeksi jäänyt.
+
+Niin minä olin tämän päivän saarnaksi valinnut Jobin _Historia'n_.
+
+Ja minä aukaisin P. Raamatun Jobin kirjan kohdalta ja sanoin Reigin
+seurakuntalaisille:
+
+»Kuulkaatten kaikki ja avatkaa korvanne ottamaan vastaan Herran
+palvelijan Jobin todistusta, Jobin kirja, se 3 luku, kuin myös se 16
+luku.
+
+»Näin sanoo tosin ja vaikertaa hurskas Usin mies Job, koska Herra
+sallei hänet Saatanalta kiusattaa:
+
+»Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jolloin
+sanottiin, mies on siinnyt.
+
+»Sillä, jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja sitä kuin minä
+kartoin, tapahtui minulle.
+
+»Enkös minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla
+ollut hyvä lepo? ja nyt tainkaltainen levottomuus tulee.
+
+»Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun, hän on reväissyt minun
+munaskuuni eikä säästänyt, hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle.
+
+»Minun kasvoni ovat sovaistut itkusta, ja minun silmilautani päällä on
+kuoleman varjo.»
+
+Ja koska minä nämä sanat luin, niin minä selkiästi tunsin, että tämä
+tosin oli minun kielelläni sanottu, ja että minun viheliäinen sydämeni
+ynnä siinä huokasi Herran tykö.
+
+Niin minä saarnasin tänäpänä Reigin rahvaalle Usin miehestä Jobista,
+joka Saatanan neuvosta syöstiin surkiuteen ja suureen vaivaan, että
+Jumala näin tahtoi koetella häntä ja hänen uskoansa. Sillä Herra
+sallei hänen seitsemän kukoistavata tytärtänsä ja kolme poikaansa
+sortua raunioitten alle ja näin hukkua, ja hänen karjansa ja kamelinsa
+ryöstettiin elikkä tuhottiin pitkäisen tulelta, ja hänen palvelijansa
+lyötiin miekan terällä, niin että hän oli alasti niinkuin äitinsä
+kohdusta tullessansa. Ja Herra sallei Saatanan lyödä Jobin pahoilla
+paisumilla, kantapäästä hamaan kiireeseen saakka, niin että hän
+istui tuhvassa ja kaapei itseänsä savikruukun kappaleilla ja kirosi
+syntymänsä, siksi kunnes Herra ilmestyi hänelle tuulispäässä, neuvoi ja
+lohdutti hänet ja antoi hänelle kaksi sen vertaa kaikista, kuin hänellä
+ennen ollut oli.
+
+Mutta koska minä tästä viimeisestä reigiläisille puhuin, niin minun
+sieluni napisi, ja minä itsekseni ajattelin:
+
+»Jobin sinä lohdutit, Herra, mutta lohdutatkos Paavali Lempeliuksen,
+Reigin papin?»
+
+Vaan kun minun saarnani oli päättynyt, ei kukaan ottanut lähteäksensä
+kirkosta, ja minä tiesin, että vaikein vielä edessäni oli.
+
+Niin minä tartuin paperiin, kuin oli kauhtanani povessa, ja suoristin
+sen ja rupesin lukemaan kuulutuksia seurakunnalleni.
+
+Ja minä kuulin oman ääneni, koska se ylitse Reigin kirkon kiiri, mutta
+sen kaiku oli minullen outo ja tuli niinkuin kannen alta ja vieraasta
+rinnasta.
+
+Niin minä paperista näin luin:
+
+»Tämä olkoon tiedoksi Reigin seurakunnalle, että Herra Kaikkivaltias
+on kutsunut pois Reigin entisen _Diaconuksen_, Jonas Nicholaus Kempen,
+syntynyt Smålandissa, Ruotsissa, kahdeksankolmatta ajastajan vanha.
+
+»Kuin myös Catharina Wyckenin, syntynyt Turun kaupungissa Suomessa,
+_item_ kahdeksankolmatta ajastajan vanha.
+
+»Jotka molemmat viimeksimainitut miekalla mestattiin Tallinnan
+kaupungissa Linnanoikeuden päätöksen jälkeen.
+
+»Rukoilkaamme kurjain syntisten rukous.»
+
+Mutta koska jumalanpalvelus oli ohitse, niin kokosin minä kirjani ja
+läksin takaisin pappilaan.
+
+Niin minä äkkäsin väkijoukon tekevän minulle tietä kahden puolen, eikä
+yksikään seurakuntalaisistani yrittänyt lähestyä elikkä puhutella.
+
+Vaan he antoivat minun mennä pidättämättä, ja minä ymmärsin, että he
+minua kaihtoivat, koska minulla oli suuri murhe.
+
+Niin minä selkiästi tänä hetkenä hengessäni tiesin, että minä tämän
+perästä olin oleva yksinäinen mies.
+
+Sillä kenenkä Jumala lyö murheella, sen hän myös lyö yksinäisyydellä.
+Hän on merkitty lammas laumassa, ja hänen poltinmerkkinsä on murheen,
+eikä ole hänen lähettyvillänsä hyvä olo hänen, jonka sydän vielä
+riemusta raikaa.
+
+
+
+
+XX
+
+
+Mutta minun mieleni oli edelleen sangen levotoin, eikä minulla ollut
+rauhaa huoneessa eikä ulkosalla, ja Saatana kiusasi minua yötä päivää.
+
+Niin yhtenä päivänä keväällä toivat kalamiehet minulle sanan, että iso
+joutsenparvi oli neljä yötä ja päivää pysytteleinyt salmessa, kuin
+on Kõrgessaaren ja Ninarahun välissä, odottaen sulaa. Ja kalamiesten
+puheen jälkeen oli heidän lukunsa viidettä sataa.
+
+Isoomatta, janoomatta he siellä odottivat, ennen lähtöänsä pesimään
+pohjoiseen, Vienan ja Lapin vesille, ja joka ehtoo kuului Ninarahulta
+heidän ääntensä luilutus.
+
+Niin jää salmessa yhä heikkeni heikkenemistänsä, mustuen ynnä
+haprastuen, koska virta uursi alta, ja päivänen päältä.
+
+Koska minä joutsenista kuulin, tunsin niinkuin piston tunnossani, ja
+minä muistin, etten ollut yhtäkään joutsenlintua ampunut hamasta siitä
+päivästä saakka, koska ensimmäistä kertaa vaimoni Catharinan näin.
+
+Niin tuli nyt ylitseni suuri himo, niinkuin verenkuume, jota en
+vastustaa voinut, ja minä sonnustauduin joutsenjahdille.
+
+Viidentenä huomenena, koska minä kirkolta suoraan yli lahden jään kohti
+Kõrgessaarta läksin kaksi tuliputkea kanssani, venhettäni vetäen (sillä
+venheelläni oli jalakset niinkuin reellä), oli ilmassa kimmeltävä,
+sokaiseva kirkkaus, ja sulava lumi levitti hänen lemuansa ynnä kostian
+puunkuoren kanssa kilpaa.
+
+Mutta koska minä Kõrgessaaren rantaan ennätin, niin katso! salmi
+oli sula edessäni. Rannalle oli ajautunut likaista ahtojäätä, ja
+jäälohkareita uiskenteli vedessä, mutta joutsenia ei vielä näkynyt.
+
+Niin minä ahtojään kappaleista majan pystytin, kuhun itseni kätkin ja
+vielä valkialla raidilla itseni verhoitin, niin ettei minua olisi lumen
+väristä eroittaa tainnut. Mutta joutsenenkuvat minä päästin kellumaan
+sulaan.
+
+Koska minä jäämajässäni joutsenia vartosin niin minun sieluni ynnä
+ruumiini läpitse kulki niinkuin riuduttava hivellys, niinkuin koska
+mies ikävällä lemmityistänsä vartoo, joka tuleva on. Ja tähän
+hivellykseen sekosi vielä toinenkin tuntemus, joka oli kuin koston
+makeutta, imelä ja katkera yht'aikaa. Niin minä muistin vaimoani
+Catharinaa, ja että hän oli antanut minulle suuremman autuuden kuin
+yksikään toinen ja taas muita suuremman murheen pääni päälle koonnut.
+
+Enkä minä loppulta lopulta itsekään tiennyt, odotinko minä ulapalta
+joutsenia, vai luulinko minä vaimoni Catharinan meren selältä saapuvan.
+
+Mutta yht'äkkiä minun korvani selkiästi eroitti poikajoutsenten
+äänen, kuin on kouk-kouk-kouk. Minä hätkähdin unistani hereille tästä
+koukotuksesta ja vapisin ruumiissani, ja minun käteni, joka tuliputkea
+piteli, samoin vapisi.
+
+Ninarahun ja Külalaidin väliltä tuli meren ulapalta niinkuin valkia
+ja tihiä pilvenlonka, koska joutsenten vanhimmat etumaisina lentivät,
+mutta perimmäisinä poikaset, menneen vuoden ja sitäkin edelliset,
+ruskiat ja kellahtavat.
+
+Vesi ynnä taivas oli täynnä valkioita ja hohtavaisia siipiä, niinkuin
+Pyhien Enkeleitten, koska he Korkeimman Istuimen edessä polvistuvat ja
+siipensä levittävät, ja ilmassa kävi suuri suhina, niinkuin soitto.
+
+Niin joutsenia oli lähimmittäin neljä elikkä viisikin sataa.
+
+Koska he olivat vartijansa asettaneet, niin he kuin käskystä yksi
+toisensa jäljestä päistikkata pohjaan syöksyivät, niinkuin kauloistansa
+lummekukkaisten ynnä meriruovon juuriin kiinni, kuin heille Luojan
+neuvosta ravinnoksi säätty on.
+
+Niin minä sallein joutsenten tulla sangen lähelle, niin että mitämaks
+olisin heidän siipiensä hohtavaan valkeuteen käsilläni kajota tainnut,
+koska he rivissä uiskentelivat. Ja minä tartuin pyssyyni, eikä minun
+käteni tosin enää vapissut, ja tähtäsin heidän kaulojansa, heidän
+kallistelevia kaulojansa minä tähtäsin, ja minun sydämeni löi rajusti
+niinkuin raivosta elikkä rakkaudesta, ja siinä paloi suuri tuska ja
+himo.
+
+Niin laukaus pamahti, ja kolme elikkä neljä joutsenlintua vaipui jään
+reunalle.
+
+Mutta toiset suurella havinalla sulasta ja jäältä lentoon ponnistivat,
+vaaran älyten, ja merellä oli kuin lumipyry elikkä valkia sekasorto ja
+sakeus, joka pimitti auringon.
+
+Niin minä toiseen tuliputkeeni tartuin ja taas ammuin, mieleni
+kiihkossa, sillä tätä näkyä oli sydämeni himoinnut, palaessansa
+tuskansa tulessa unettomina öinä, ja joutsenia putoili jäälle sekä
+railoon.
+
+»Seitsemän joutsenta jäi jäljelle, koska loput pääsivät pakoon
+Külalaidin taakse, Ristnan kärkeä kohden.
+
+Niin minä, sulassa meloen, nostelin joutsenet venheeseeni. Kuusi
+heistä oli kuollutta, mutta seitsemättä oli sattunut siiven juureen,
+ja hän oli yhä hengissä ja pieksi juuri raivoisasti jäätä terveellä
+siivellänsä, ja yritti noukallansa minua hakata.
+
+Mutta koska minä katselin tätä kuolevata joutsenlintua, niin minä
+kauhistuin hengessäni, ja pääni hiukset nousivat pystyyn, niinkuin
+henki olisi ohitseni kulkenut.
+
+Sillä joutsenen silmistä, jonka kuoleman piti, katselivat minua
+vaimoni Catharinan silmät, niinkuin ne olivat hänen neitseellisessä
+nuoruudessansa, arat ja untanäkeväiset, ja niinkuin armoa anoen.
+
+Niin minun mieleni kiihko hupeni niinkuin viinan haihtuva humala, ja
+minä nopiasti haavoittuneen joutsenen puukollani lopetin, ettei minun
+pitänyt hänen silmiänsä enää näkemän.
+
+Mutta minä näin hengessäni selkiästi kaikki, kuin tapahtunut oli, ja
+minä lankesin sieluni ahdistuksessa kumolleni jään reunalle tapettujen
+joutsenien rinnalle, kaukana ihmisistä.
+
+Näin minä vaikersin ja ääneen huutelin:
+
+»Voi sinuas, Catharina Wycken, — miksis menit, miksis minun hyljäsit!
+Katso, he rupesivat sinun valkiaan kaulaasi, ja sen miekallansa
+katkaisivat.»
+
+Ja nyt minä vasta selkiästi tiesin, etten minä milloinkaan ollut
+herjennyt tätä vaimoa rakastamasta.
+
+
+
+
+XXI
+
+
+Näitten tapausten jälkeen, kuin tässä kirjoittanut olen mitään
+lisäämättä ja mitään salaamatta, on minun elämätäni jatkunut vielä
+alun neljänäkymmentä ajastaikaa, lähellen sitä rajaa, jonka Jumala
+ihmiselle hänen ikänsä määräksi asettanut on. Enkä ole minä koko tämän
+ajan kuluessa kertaakaan käynyt Tallinnassa, saati sitten Turussa
+elikkä Tukholmissa, enkä edes etäämmällä Hiidenmaalla, paitsi omaa
+pitäjätäni. Vaan niinkuin peto olen minä piileskellyt pesässäni,
+niinkuin haavoitettu uroshirvi korven kohdussa, ja ihmisen hengen huoku
+on minulle ollut inha.
+
+Ja Svean valtakunnassa ovat kruunut putoilleet ja valtikat vaihtuneet
+tämän ajan kuluessa, ja Gustavus Adolphusta on seurannut hänen
+korkiasti oppinut tyttärensä Drotninki Christina, jonka tosin Paavi sai
+puoleensa vietellyksi. Niin hänen jälkeensä on astunut valtaistuimelle
+hänen lihallinen orpanansa Carolus X Gustavus, Pfalzin huoneesta, joka
+kuitenkin hallitsi vain kuusi ajastaikaa, ja häntä taas seurannut
+meidän Kaikkein Armollisin Kuninkaamme, Hänen Majesteettinsa Carolus
+XI, joka tosin vielä on lapsukainen.
+
+Mutta vaikka näin valtakuntien päämiehet ovat vaihtuneet, niin on
+Reigin pappina kaiken aikaa ollut hän, joka tähän hanhensulallansa
+puustaveilla kirjoittaa nimeksensä Paavali Lempelius elikkä myös
+Lempelensis.
+
+Sillä minä en ole tästä enää minnekään pyrkinyt elikkä toisia virkoja
+ja pitäjiä kokotellut, vaan olen tähän paikoilleni vanhentunut ja
+ijälliseksi tullut, niinkuin kerran istutettu puu juurtensa sijalle jää
+ja vuosirenkaita kasvaa.
+
+Eikä kenenkään sanoman pidä, että minä mukamas laiminlyönyt olisin,
+mitä minun virkaani tulee, vaan olen minä sen uskollisesti täyttänyt.
+
+Mutta tämä on totuus, ettei minulla enää iloa työstäni eikä muustakaan
+ollut.
+
+Ensimmäisinä aikoina, koska haavani vielä oli veres, minä ehdoin
+tahdoin etsein kuolemata, unhoittaen tykkänänsä, että minun elämäni
+lanka on Korkeimman käskystä kehrätty ja mitattu jo äitini kohdusta
+saakka. Näin minä synnin sokaisemana etsein kuolemata meuruavissa
+myrskyissä ja heikoissa jäissä ja uskalsin niihin henkeni kuten houkkio
+ja yltiöpää. Minä haudoin mielessäni tuumaa mennä Ruotsin voittoisain
+lippujen alle, koska he Lech-joen varsilla liehuivat, ja siellä
+taistelun tuoksinassa kenenkään huomaamatta kadota. Mutta kun Kaikkein
+Armollisin Kuninkaamme Gustavus Adolphus kärsi sankarikuolemansa
+Lützenin tantereella, luovuin minä tästä aivoituksesta. En minä
+myöskään peljännyt oppia ruttoisia elikkä pitaalisia ja heille
+viimeistä lohdutusta viedä, vaan minä hain heidät heidän kurjilta
+vuoteiltansa, koska he kaikkein hylkääminä viruivat, ja rupesin heidän
+haavoihinsa, niin että minutkin taudilta tartutettaisiin. Kuolemantarve
+oli minussa väkevä ja kaikkivaltias kuin on unentarve. Mutta vaikka
+minä näin alati itseni vaaroille alttiiksi annoin, pysyin minä
+kuitenkin yhtä vahingoittumattomana kuin profeetta Daniel jalopeurain
+luolassa elikkä kolme miestä, Sadrach, Mesech ja Abednego, pätsissä.
+Sillä vaikka minun henkeni oli elämästä kyllänsä saanut, niin kuolema
+kuitenkin pakeni minua, että minun hetkeni ja tiimani ei ollut vielä
+läsnä.
+
+Ja joka kerta, kun minä kuulin kuoleman kohdanneen jotakuta, kuin
+minullekin nimeltä tunnettu oli, eritoten jos hän sattui olemaan vähä
+lapsukainen elikkä nuoruuden ijässä, niin minä Herraa herjasin ja
+sanoin:
+
+»Miksis et leikkaa tunkeutunutta viljaa, joka jo kumartuen sirppiä
+huokaa, vaan viheriään kätes kosketat?»
+
+Niin olen minä myös aikojen mennen vastaanottanut sekä Herra
+Superintendentti Nicholaus Gazan ynnä myös Tallinnan Tuomiokoulun Herra
+_Rector'in_ Tohtori Heinricius Bartholinin kuolinsanoman.
+
+Ja tätä viimeistä vaivattiin sangen ankarasti ennen hänen lopullista
+lähtöänsä, sillä Herra lähetti hänelle saman taudin, minkä kerran
+Herodekselle, ja hänen ruumiinsa oli täynnä haavoja ja paisumia, ja
+madot söivät hänet, jo ennen kuin hän multaan pantiin.
+
+Vaan ei mikään koston makeus sieluani virvoittanut, koska tästä
+kuulin, vaikka minä hyvin muistin, mitä tämä mies oli minulle tehnyt
+aikoinansa, koska hänellä vielä mahti käsissänsä oli. Sillä minun
+sieluni oli paljosta vaivasta turraksi tullut ja kaiken turhuuden
+tuntoa täynnä, niinkuin Salomon Saarnaajan, ja minä vain itsekseni
+ajattelin:
+
+»Toisille, toisillepa sinunkin, Heinricius Bartholini, täytyi virkas ja
+mahtis jättää, koskas täältä erkanit, vaikka sen kerran niin kalliiksi
+katsoit, ettäs sen takia yhden miehen kunnian ja maallisen menestyksen
+tomuun tallasit! Mitäs olet nyt saanut? Et yhtään mitään!»
+
+Ja minä kadehdin häntä, en tosin hänen kunniansa enkä virkansa vuoksi,
+vaan koska hän oli päässyt pois elämisen vaivasta.
+
+Mutta kaikella tällä napinalla minä koettelin Jumalan pitkämielisyyttä,
+ja Hän näki hyväksi ojentaa minua, sillä Hän ei ollut minua unhoittanut
+Reigin erämaassakaan.
+
+Niin sitten tapahtui, että minä kerran muutamana helmikuisena päivänä
+— ja tästäkin tapahtumasta on jo toista kymmentä ajastaikaa — läksin
+jäälle hylkeitä pyydystämään. Ja vaikka minua oli vakavasti varoitettu,
+niin läksin tälläkin kertaa ypösen yksin, vain koira mukanani, niinkuin
+tapani oli jo ollut pitemmän aikaa, että ihmisiä vieroin ja heidän
+seuraansa karsaasti katsoin.
+
+Mutta juuri koska minä olin heittämässä iskukeihääni emähylkeen
+niskaan, kun se avannosta esille syöksähti, niin tapahtui Jumalan
+tahdosta, että köysi takertui.
+
+Minä silloin nopiasti yritin hypätä hylkeen selän taakse, mutta katso!
+se oli jo liian myöhäistä. Mylvien kuin ärsytetty, äksyniska sonni ja
+juosten lyhyillä takakäpälillänsä hylje hyökkäsi koko painollansa minua
+kohden.
+
+Niin minä kaaduin seljälleni jäälle, ja hylje, purstosta turpaan
+seitsemättä jalkaa, pitkä kuin aikamies, minun päälleni.
+
+Mutta peto repi ja kiskoi minun lammasnahkaturkkiani hurtanhampaillansa
+ja kynsin, jotka olivat teräväiset ja käyrät kuin havukkalinnun, ja
+halkaisi puolet helmasta.
+
+Silloin minä Reigin pappi, Paavali Lempelius, luulin jo viimeisen
+tuntini tulleen.
+
+Ja vaikka minun ruumiini oli sangen pahasti ruhdottu, oli minun
+ajatukseni selvä, ja minä hyvin tiesin, että jos minä hiventäkään
+hievahtaisin, niin olisin kuoleman oma.
+
+Ja vaikka minä olin kuolemata vuosikausia toivotellut ja huutanut
+Herraa vapahtamaan minut elämisen vaivasta, niin minä nyt kuitenkin sen
+läsnäoloa kauhistuin enkä ollut valmis astumaan ijankaikkisuuteen.
+
+Minä makasin juuri hiljaa, jäsenet kankeina hylkeen alla, eikä minun
+henkeni kulkiessansa kurkun solmua koskettanut.
+
+Eikä mistään ollut apua tulossa, sillä minä olin parin peninkuorman
+päässä lähimmästä rannasta, ja ajojää oli aukia ja autio, ja minä
+kuulin vain kaukaa oman koirani uikuttavan ulinan.
+
+Niin minun karvareuhkani oli kaatuessa kirvonnut päästäni jäälle, ja
+tuuli pääsi löyhyttämään hiuksiani.
+
+Silloin peto raivoissansa kävi niihin käsiksi, kiskoen niitä kynsin ja
+hampain, minun harmaita haiveniani, harmentuneita sielun hädässä ja
+vaivassa.
+
+Mutta en minä tällä erää ruumiin kipua tuta ennättänyt.
+
+Koska minä siis ajojään autiudessa makasin, päälläni hylje, ja
+kasvoillani sen hengen löyhkä ja vaahtopärske, kuoleman varmuus
+silmäini edessä, niin minun elämäni ikäänkuin näytettiin minulle
+niinkuin peilistä tapauksessa.
+
+Sillä niinkuin minä nyt makasin jäällä hylkeen alla, niin minä myös
+olin maannut vihani ja katkeruuteni kiivauden alla monta ajastaikaa.
+
+Ja minä muistelin minun horoskooppiani ja minun synkiätä
+kohtalontähteäni, kuin on Saturnus, joka oli vienyt minut
+yksinäisyyteen ja autiuteen, että minä itseäni tutkiskelisin, ynnä
+Skorpionia, jonka merkeissä minun elämäni oli kulunut, ja Aurinkoa,
+joka minun syntymähetkelläni oli Kuoleman huoneessa asustanut.
+
+Ja näin minä ajattelin ja itselleni sanelin:
+
+»Veristä vääryyttä on sinullen tehty, Paavali Lempelius, nimitetty
+myös Lempelensis! Karsittu olet sinä niinkuin kulohonka, viheriäiset
+oksasi ovat karrelle palaneet, eivätkä istu enää oksillasi ilmain
+linnut. Miksistä siis et ole altis kuolemalle, koskas hänet kohtaat,
+kaivattusi?»
+
+Mutta ei yhtäkään ääntä kuulunut minun kähiästä kurkustani, kun siinä
+hiljaisessa kuoleman sylinannossa lepäsin, merenpedon kanssa lähekkäin.
+Kitalakeani vain alkoi oudosti kuivata, ja jäseneni kontistuivat
+niinkuin kuoleman edellä.
+
+Ja niin minun ajatukseni hetkiseksi hämärrytettiin niinkuin hienolla
+harsolla.
+
+Mutta kun minä taas tajuihini tulin, niin pelastuskin äkisti näytettiin
+minulle.
+
+Minä rupesin hitaasti peukaloni avulla hivuttamaan kinnasta toisesta
+kädestäni, kunnes sain sen irti, ja viimeisin voimin sen kauvas jäälle
+kimmahutin. Ja oli kuin joku olisi korvaani kuiskaissut, että minun
+näin piti tekemän.
+
+Vaan samassa tuokiossapa hylje, nähdessänsä jäällä kieriskelevän
+kintaan, vyöryi päältäni kuin vuorenmöhkäle elikkä kiviharkko ja
+syöksyi mukamas uutta saalistaan kohden.
+
+Mutta se oli hänen viimeinen rynnistyksensä, sillä minä olin heti
+pystyssä ja heitin keihääni takaapäin hänen niskaansa ja lopetin hänet
+tuuran iskulla.
+
+Minä mittasin sen hylkeen, ja se oli kuusi jalkaa ja kaksi vaaksaa
+pitkä. Mutta en minä häntä nylkenyt, sillä ruumiini oli ylön ruhdottu,
+vaan lihoinensa, ihroinensa minä hänet jäänreunalle jätin, avoveden
+viedä.
+
+Mutta koska minä tulin kotia tältä hylkeenpyynniltä, joka oli oleva
+myös viimeiseni Herramme tahdon jälkeen, niin minä tulin niinkuin mies,
+joka tulee kuoleman kidasta, runnelluin jäsenin ja uudestisyntynein
+sydämin.
+
+Sillä Herra oli avannut minun silmäni tajuamaan, että kuolemanhetki on
+tutkimaton, ja että itsekunkin on varrottava, kunnes hänen kahleensa
+kirvoitetaan.
+
+Niin minä tajusin, etten minä vielä ollutkaan kuolemaan kypsä, vaikka
+niin oli uskoni ollut, vaan että Jumala oli säästänyt minua, että minä
+oikiaksi leikkuuajaksi tuuleentuisin.
+
+Ja minä kauhistuin hengessäni, kun minä ajattelin, että minut mitämaks
+olisi kutsuttu pois ajallisesta elämästä äkillisellä kuolemalla, koska
+sydämeni vielä oli vihasta ylitsevuotavainen.
+
+Vaan minä myös tajusin, että tämä armon aika oli annettu minulle, että
+minä sydämeni kuntoon saattaisin, Herran Hengen sisälle käydä.
+
+Niin minä rupesin sydämestäni vihaa pois juurittamaan, niinkuin vanhaa
+tervaskantoa, jonka juuret ulottuvat maan syvyyteen.
+
+Ja se tosin pani vastaan kaikkein konsteinsa kanssa, niinkuin olisi
+vähä paholainen joka juuresta kanssani väkikapulata vetänyt, mutta ulos
+hänen piti tuleman, vaikka sydän rinnassani olisi riekaleiksi revennyt.
+
+Niin olen minä myös vihdoin sydämessäni Catharina Wyckenin ja Jonas
+Kempen anteeksi antanut, ja kaikki, mitä he minua vastaan rikkoneet
+ovat.
+
+Mutta tästälähtein en minä myöskään enää etsiskellyt kuolemata, vaan
+minulla oli rauha Jumalan ja ihmisten kanssa, ja Saatana lakkasi minua
+kiusaamasta.
+
+Eikä tämän tapahtuman jälkeen ole enää minun elämästäni, joka tosin
+aikoinansa on ollut yksi ihmeellinen ja opettavainen _Historia_, paljoa
+kertomista. Mutta riistanajo ja kaikkinainen metsästys ynnä myös
+hylkeenpyynti jäi minulta sikseen, sillä minä arvelin Herran minulle
+varoituksen antaneen, ja minun pyssyni sekä hyljerautani ruostuivat
+paikoillensa. Vaan en minä silti lakannut metsiä samoilemasta, niinkuin
+ennenkin, sillä niissä on aina minun oikia oloni ollut. Niin minä
+kuljeskelin, vaikkapa tosin en enää tuliputki olallani, ja panin
+tähdelle sekä ihmettelin tämän ajallisen ja katoavaisen maailman suuria
+ja vähäisiä ihmetekoja, ja minulle oli siitä suuri ylösrakennus ja
+ratto.
+
+Ja minun mieleni, koska minä vanhenin, kävi leppoisaksi ja lempiäksi
+kaikille kanssaluoduilleni, olivatpa ne ihmisenlapsia elikkä
+halveksittuja luontokappaleita ja maan matosia. En minä ehdoin tahdoin
+syksyisenä huomenena lukinseittejä katajapehkojen välissä karjanummella
+särkenyt enkä astunut maantiellä seljällänsä sätkyttelevän sittiäisen
+ohitse, etten olisi kumartunut ja häntä taas jalvoillensa avittanut,
+että hän taitaisi elää sen lyhykäisen elämän, kuin hänen Luojansa
+hänellekin säätänyt oli.
+
+Niin rakkaat reigiläiseni alkoivat pitää minua ilmatarkkana, koska minä
+säätä ennustelin mustain muurahaisten, varisten ja teerien merkeistä ja
+myös kivien kosteudesta. Ja viimeisinä ikävuosinani on minun tykönäni
+yhtä perää käynyt neuvonpyytäjiä, kuka kala-onnea, kuka metsäonnea
+kysyen.
+
+Näin ovat siis minun pitkän ja murheellisen elämäni keskipäivän myrskyt
+ja helteet vihdoin ehtoon lauhkeaksi kuulloksi kirkastuneet.
+
+Ja koska minä äsken näin kaksi kaarnetta kinastellen kirkolle päin
+lentävän, niin ei taida minun lähtöni tosin enää etäällä olla, sillä se
+on kuoleman merkki.
+
+Mutta kun minun tiimalasini hieta vihdoin on oleva tyhjiin juossut, ja
+minun ajallinen elämäni päässyt mittansa määrään, niin uskon lujasti
+kuolevani autuaan ja levollisen kuoleman. Sillä vaikka Saatana, se
+Helvetin Nuottamies, onkin minua vihanverkkoonsa pyydystellyt, niin
+olenpa luikertanut läpitse liukkaasti kuin ankeriainen, ja Saatanan
+verkonsilmät minun kohdaltani rikki revenneet.
+
+Niinpä myös toivon, että sieluni kerran P. Enkeleitten käsin
+ijankaikkiseen illoon kannetaan.
+
+_Haec est navigatio nostra_, näin harhaa, näin taas satamaan saapuu
+elomme haaksi.
+
+Finis.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76614 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..98abfdb
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #76614
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/76614)