Update for 76582HEADmain

4 files changed, 2604 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/76582-0.txt b/76582-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..55e2c23
--- /dev/null
+++ b/76582-0.txt
@@ -0,0 +1,2588 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76582 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+TAISTON TIELLÄ
+
+Runoja vaino- ja kumousvuosilta
+
+
+Kirj.
+
+LARIN-KYÖSTI
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
+1918.
+
+
+
+
+SISÄLLYS.
+
+Taiston tiellä.
+Etuvartiolla.
+Vuoden vaihteessa.
+Tuomiolla.
+Joudu, joulu.
+Metsämiehen pääsiäisnäky.
+Varjojen kosto.
+Kiinalainen uni.
+Tappotantereella.
+Tulivuori ja laava.
+Memento!
+Oma lupa, oma lupa.
+Työ.
+Simson ja Delila.
+Kyllikin valitus.
+Prometheus.
+Enteitä.
+Oi, vapaa Suomi.
+Kunnian korkea laulu.
+Lippulaulu.
+Punainen yö.
+Hakkaa päälle.
+Jakobin paini.
+Pois vieras valta.
+Päämiehille.
+Kalman kentällä.
+Hämeen-rykmentin marssi.
+Velton Vanjan sodankäynti.
+Morituri te satutant!
+Saapuville sankareille.
+Sotasäkeitä.
+Työn laulu.
+Juhannus.
+Sakari Topelius.
+Vapaa kannel.
+
+
+
+
+TAISTON TIELLÄ.
+
+
+    Veri soi, se käy ja kuohuu,
+    käy kuin viini villi vaisto,
+    eestä mun tai eestä sun!
+    Kestätkö sä kamppailun?
+     Kuinka loppuu turman taisto?
+
+    Taistellen saat tulta, terää,
+    kunnia on taistoon kuolla,
+    eestä mun tai eestä sun!
+    Kestätkö sä kamppailun,
+    kurja, jollet maatas puolla!
+
+    Heitä hullut, heikot naiset,
+    jotka oman heimon hylkää!
+    Eestä mun tai eestä sun!
+    Kun sä kestit kamppailun,
+    impes kruunaa sua kuin ylkää.
+
+    Iske ennenkuin sun iskee
+    vihamies, mi tarjoo armon,
+    eestä mun tai eestä sun!
+    Kun sä kestät kamppailun,
+    saat kuin sadan miehen tarmon!
+
+    Eteenpäin! Ei miehet murru,
+    kaikki kasvaa suureen soittoon,
+    eestä mun tai eestä sun!
+    Kansa kestää kamppailun,
+     kaatukaa tai käykää voittoon!
+
+
+
+
+ETUVARTIOLLA.
+
+
+    Etuvartija, torvi on soinut,
+    on vaarassa, vaarassa maa,
+     eikö vapaus voinut,
+   
+    Etuvartija, hetki on lyönyt,
+    soi, toitota, torvi, ja soi,
+    sanan vieras valta on syönyt,
+    omat petturit turmamme toi!
+
+    Etuvartija, riettahat roistot
+    sydäniskuja rintaamme lyö,
+    yli raunion liehuvat loistot,
+    yli kansamme kaartuuko yö?!
+
+    Etuvartija, lieskoja liehuu,
+    kodit polttaa ne parhaillaan,
+    pedot ihmisten rinnoissa riehuu,
+    ja nälkä nyt käy yli maan!
+
+    Etuvartija, herää, herää,
+    vihamies monen ystävän kaas.
+    sotatorvella kansani kerää,
+    niin voittavi vapaus taas!
+
+    Etuvartija, nyt sota soittaa,
+    nyt et paikalta väistyä saa.
+    kerran vapaus kuitenkin voittaa,
+     ja vapaa on syntymämaa!
+
+             Oulunkylä, tammik. 1918.
+
+
+
+
+VUODEN VAIHTEESSA.
+
+
+    Kaksioista tummaa kertaa kello lyö.
+    kun juhlapöytään istuu suuri suku,
+    jo hämyyn häipyi vuoden viime yö,
+     sen varjoon kohtaloiden kolkko luku.
+
+    Ja vanhus lukee: »Kaikki koossa lie,
+    mut pöydän luona nyt on tyhjä tuoli,
+    maan iloisia maan uneen hauta vie.
+    on poissa nuorin, joka kesken kuoli.
+
+    Miks on niin hiljaista? — Vain sydän lyö. —
+    Ei iltatähtikään kuin ennen loista.
+    on meitä kolmetoista, keski-yö
+    on mennyt, vuosi kurja: kolmetoista!
+
+    Sen musta numero on onneton,
+    ei rauhan töitä tämä luku suosi,
+    se sodan, sorron muistomerkki on.
+    tää onneton ja varjon valju vuosi!
+
+    Nyt elon pöytään kansa kokoontuu,
+    on tyhjä tuoli, viime vuosi vainaa,
+    ei unta suo, kun silmät sulkeuu,
+    kuin painajainen kammottaa ja painaa!
+
+    Kuin valekuollut käärinliinoissaan
+    se keskellämme käy ja uhkaa,
+    se käy kuin kummitus ja miekallaan
+    lyö, polttaa, murhaa, jättää taakseen tuhkaa.
+
+    Se täyttää haudat sekä vankilat.
+    se raastaa miehet, jotka pyhää palvoo,
+    se polkee pienet, viepi vartijat.
+    mi maataan suojaten yöt yksin valvoo.
+
+    Pois vaivu hautaas, kurja kummitus,
+    jo taivaalla on uuden aamun rusko,
+    lyö varjos Kaikkeuden kimallus,
+    ja vahvat vuoret siirtää ihmisusko!
+
+    Sä hirmuhaamu, viittaavan sun näin,
+    ens vuonna mennä kenenkä on vuoro?
+    — Yö valkenee, ja nuoret seppelpäin
+    käy laaksoon laulaen, soi kevätkuoro!
+
+    Ja vanhin maljan juo ja rikkoo sen:
+    »Uus vuosi, sulle tahdon maljan nostaa,
+    käy yli yön ja pimeen pahuuden,
+    mi itse itsellensä kerran kostaa!
+
+    Maan perii lapset töin ja unelmin,
+    ne kantaa kohtaloita uuden suvun,
+    ne piirtää suorin, suurin kirjaimin
+     maan kivi-otsaan uuden onnen luvun.
+
+               Lammin Ronnissa 1913.
+
+
+
+
+TUOMIOLLA.
+
+
+    Ja tribunaalin eessä seisoi nuor' Lucile
+     kuin muinoin ylväs Rooman nainen,
+    syytöksen luki Fouquier-Tinville,
+    vait seisoi Robespierre, tuo kansalainen
+    min musta lempi muinoin sykki suotta,
+     nyt vihaa kantain sitte monta vuotta.
+
+    Lucile Desmoulins kun kuuli tuomion,
+     nyt kauniin tyynnä katsoi kuolemaansa.
+    — »Täss' seison», lausui, »työnne tehty on;
+    mun mieheni, mi tahtoi isänmaansa
+    vapahtaa tyranneista, teloititte
+     syytteeseen syyttömän mun saitte sitte.
+
+    — Mies uljain uhmas teitä yksinään,
+     kuollessaan kiharaani kiersi käsissään,
+    niin giljotiini katkoi kookkaan pään,
+    kun raaka roskajoukko ulvoi päissään.
+    Niin Robespierre nyt kuolon kenttää niittää,
+     näin vapaudesta saamme sua kiittää!
+
+    — Mua turhaan piiluinesi peloitat,
+     mua lemmit, tiedän, siks ei nouse pääni,
+    sen samaan terään kohta teloitat,
+    möit vapauden, nyt herjaat häpeääni,
+    kuin Juudas petit vallankumouksen,
+     pian kuulet kansas kurjan kirouksen!
+
+    — Te kurjat pelkurit, te murhaajat,
+     nyt vuodatatte naisen verta
+    kuin miehensä, oi, konnat katalat,
+    sen itse vuodattaa te saatte kerta,
+    kun vallaks väärensitte kansan lait;
+     miks, Robespierre, oot kalvas, viekkaan vait?
+
+    — Maan petturit, ma teille muistutan
+     Lucretiaa, min vialtuuden veri
+    tyrannein päälle kantoi kuoleman,
+    ne herruuden vain häväistäkseen peri,
+    Roomasta Tarquinit hän hääti kostain,
+     kautt' aikain In tyrannos huudon nostain.
+
+    — Mun vereni niin huutaa teille myös,
+     se murtaa, murskaa hirmuvallan vainon,
+    niin päättyy, Robespierre, sun verityös.
+    jo tunnet tuomiosi tuskan painon.
+    Iloitse ikirakas isänmaamme,
+     pian täyden, vahvan vapauden saamme!»
+
+    Pää pystyssä hän poistui, sanat soi.
+     ja syytös sydämiä veriin viilsi,
+    yökatseen Robespierreen kansa loi,
+    mut monen silmäss' salaa kyynel kiilsi.
+    Ja Robespierre loi julmat silmät kiinni
+     kuin yllä pään jo välkkyis giljotiini.
+
+    Oulunkylässä 20 p. syysk. vallankumousvuonna 1917.
+
+
+
+
+JOUDU, JOULU.
+
+
+    Joudu, joulukulta,
+     sytytä jo tulta
+    lasten riemuks kuusen kynttilään,
+    luo jo rauha työhön,
+    loista yöhön,
+     tuiman talven hyiseen hämärään!
+
+    Joudu joka taloon,
+     nosta kaikki valoon,
+    mikä sortui, uupui uskossaan,
+    nosta murhemieltä,
+    auta tieltä
+     langennutta tähtiin luottamaan!
+
+    Laula lohdun loihdut,
+     nosta rauhan soihdut
+    yli suuren, synkän maailman,
+    poista sodan sauhut.
+    kaikki kauhut,
+     kaikki tuskat ajan ankaran!
+
+    Joulu, vanha tuttu.
+     kerro meille juttu,
+    jonka lasna mummot tarinoi,
+    kuinka kulki kerran
+    kanssa Herran
+     pyhä Pietari ja kapinoi:
+
+    »Tämä maa on myöty.
+     tämä kansa lyöty
+    kärsimyksen puutaan kantamaan.
+    täällä henki hyytyy.
+    tunto tyytyy,
+     kalistamaan orjan kahleitaan.» —
+
+    Haastoi henki Herran:
+     »Löin ma kansan kerran,
+    nyt sen nöyryydestä nousta suon,
+    kunnialla kostan,
+    kansan nostan,
+     vapaan, kauniin Kaanaan sille luon.
+
+    Että täyttyis taika,
+     syntyis uusi aika,
+    täysi tunnus suurten unelmain,
+    ettei riehu vaino,
+    käskyn paino,
+     uusi Herodes, mi rikkoo lain!»
+
+    — Niin se taru kuultiin,
+     joka joulun luultiin
+    tuovan turvaa Pohjan pimeään. —
+    Joudu joulukulta,
+    sytytä jo tulta
+     kansan vapauden kynttilään!
+
+                  Oulunkylässä 1917.
+
+
+
+
+METSÄMIEHEN PÄÄSIÄISNÄKY.
+
+
+    Kuin nytkin valvoin rakonuotiolla,
+    mi hiljaa hiiltyi, tulta hiljaa hoidin,
+    ja rahkasuolla, sula-suvannolla
+     soi tuhatäänin metsoin sorja soidin.
+
+    Ei risun risahdusta aamu-yössä,
+    puut piti pyhää pitkää pääsiäistä,
+    ma yksin riistaa väijyin surman työssä,
+    yön kaste välkkyi pyssynpiipun päistä.
+
+    Ei laukea, ei lennä lintuun luoti
+    kuin suojais sitä joku outo taika,
+    sin' yönä vapahtajan veri vuoti,
+    ja syntyi avaruuteen uusi aika.
+
+    Mun oli outo olla surman soilla,
+    ja aatos kulki teitään monin mutkin,
+    kuin mykkä lintu huojui hartioilla,
+    niin tulevia, enteitä mä tutkin.
+
+    Nyt korva kaukaa kummat äänet kuuli,
+    soi niinkuin pörriäisen ennusääni.
+    maa kohisi kuin nousis myrskyn tuuli,
+    kuin hartain huumein haltioittain pääni.
+
+    Jo taivaanrantaa kiirastulen valo
+    yön portit punersi ja säkenöiden
+    taas itään kääntyi laaja kulonpalo
+    ylt'yleen pilvein piirit ympäröiden.
+
+    Ja takaa harjanteen ja Hiidenkummun
+    näin kuusten takaa vihan väläyksen,
+    maan ääni kiersi, kuulin kaukaa rummun,
+    kun metsä huokui raskaan hengähdyksen.
+
+    Nyt norot notkui, tömähtivät töyryt,
+    näin rautaratsut, pitkät piikit siirsi
+    pois oksat, hirviöiden hiiden höyryt
+    pois siunasin ja käsi ristin piirsi.
+
+    Ma hieroin silmää, oi, mi näky kumma,
+    vöin välkkyi kultaa kaikki pilvenpäärmeet.
+    ja eellä kulki tulipatsas tumma,
+    sen taitse ilmestyksen louhikäärmeet.
+
+    Näin taivaan valkeuden sotajoukot
+    ja lumenloistavina ratsut hohti,
+    ne täytti kaikki pilvilinnain loukot,
+    ja suuri keisari ne taistoon johti.
+
+    Näin neljä kotkaa, jotka viiriin piirtyi,
+    näin kyyhkyn-kehyksiset ilmalaivat,
+    näin legioonat, rivit syrjään siirtyi,
+    ne aavemuodon taivaan alla saivat.
+
+    Ja keisarilla käissä risti väikkyi,
+    vain siihen katsoi miljoonainen saatto,
+    pois louhikäärmeet pitkin purstoin säikkyi,
+    ma muistin, oli pääsiäisen aalto. —
+
+    Mut korven takaa hornan soitto kaikui,
+    ja esiin hyökkäs moni musta pistin,
+    kun yli vaaran sotatorvet raikui
+    kuin uhmaks uskon, rakkauden ristin.
+
+    Siell' tuli punapäisten hurtat hurjat,
+    maan synnin sotajoukko metsät täyttäin,
+    näin raa'at rosvot, roskajoukot kurjat,
+    ne kiros taivaan nyrkkiänsä näyttäin.
+
+    Suursilmä-tykit nousi kukkuloille,
+    ne ampui ilmaan, salamoita sinkui.
+    maa vonkui, pauhu, pauke saarsi soille,
+    ja myrkkyluodit vesaikkoihin vinkui.
+
+    Ja punaviitassansa kukkulalla
+    mies musta seisoi, tähyi taivahalle.
+    näin verinaarmut onton otsan alla,
+    näin sielun katseen, myydyn saatanalle.
+
+    Hän viittoi, johti joukot suotta surmaan,
+    kun kääntyi, maailmoiden meno kääntyi,
+    hän kiihti halvat halut hengen hurmaan,
+    kun oman tyhjyytensä töihin nääntyi.
+
+    Ja valheen voimin kansan sotiin nostain
+    hän lupas leipää, onnen aikaa uutta,
+    mut omaa kurjaa kostoaan vain kostain
+    hän kylvi kaikkialle katkeruutta.
+
+    Sokaisten kansan ujon, suuren sielun
+    sen verkoihin vei ja taistoon turhaan,
+    hän paljasti vain ammottavan nielun,
+    vei tuskan tieltä sielun itsemurhaan.
+
+    Hän antoi käskyn, alas jyrkännettä
+    kolisten sotavaunut laaksoon vyöri.
+    ja satoi taivaasta kuin tulivettä,
+    kuin muurahaiset mustat maassa hyöri.
+
+    Hän kiros avaruuden aamuruskon
+    ja vannoi valan maailmoita vastaan,
+    toi kansakuntiin mustan mahdin uskon,
+    mut omaa valtaa valvoi ainoastaan.
+
+    Jyrähti niinkuin aukeis vanhat haudat
+    ja meri vuoreen viskais toisen vuoren,
+    löi tulivaarut, raanakivet raudat
+    murskaten möyri kaiken elon nuoren.
+
+    Välillä valkoisten ja punapäiden
+    nyt kävi taisto, valon varma voitto,
+    pois mustat ohi marssi, näky näiden
+    mua kammotti, kun sammui surman soitto.
+
+    Kuin paeten nyt töitään, tuomioitaan,
+    mi pilven päältä tulilausein pauhaa,
+    ne rotkon turvaa etsi, sotki soitaan
+    kuin sellaiset, mi synneilt' ei saa rauhaa.
+
+    Ne kaatui, juoksi, kaatui kuollen nurmeen,
+    näin monet ystävät ja paljon muita,
+    mi kotimaansa hankeen heitti hurmeen,
+    kun keskenään ne takoi tappeluita.
+
+    Ne yhtyi, yltyi kahakoihin kuumiin,
+    päämiehensä ne tappoi, veljet veivät,
+    ne kultaa riisti, ryösti paljaaks ruumiin,
+    maat, mökit polttain, syöden köyhäin leivät.
+
+    Niin ohi kiitäin sodan varjot vaipui,
+    kuin hulluudessaan hurjat hätää huusi,
+    pois veriin piestyt pajut tieltä taipui,
+    kuin häpeäänsä huojui vanha kuusi.
+
+    Ja metsä huokasi kuin rikoksilla
+    ois häiritty sen alku-aikain unta,
+    kuin rutto riehuis salon soitimilla
+    ja kärsis ihminen kuin luomakunta.
+
+    Niin vaino verivaot kenttiin kynti
+    ja rämeet ryvelti se punaviiruun.
+    sen jälkeen astui Nälkä, seuras Synti,
+    yön jälkijoukko sai nyt kiivaan kiiruun.
+
+    Niin paljon kaatuneita kankahalla.
+    siin' oli poika noussut isää vastaan,
+    verissä vanhus juoksuhaudan alla,
+    tuoss' äiti sulki syliin sankarlastaan.
+
+    Niin vihamies kuin ystäväkin yksin
+    viet' uupuissaankin raivoissansa raastoi,
+    kuin valekuolleet maaten vieretyksin
+    ja huulet kuoltuakin vihaa haastoi.
+
+    Ja tuli korppi, haaskan saastasiipi
+    ja yli seudun löyhkän hengen heitti,
+    maahiiri nousi, yössä hukka hiipi,
+    ja muurahainen kaiken kurjan peitti.
+
+    Nyt yksin ratsastaja outo mailla,
+    mi aina ampuu varmaan mustaan maaliin,
+    kuningas Kuolo kruunun kultaa vailla
+    pois laukkas laskettuaan surman saaliin.
+
+    Mut avaruuden yli astui aamu,
+    jäi taivaan sotajoukot puuntoon pilven,
+    ruhtinas rauhanjalo, heljä haamu
+    päin aurinkoa nosti kultakilven — —
+
+    Enkeli liehui valkein sädesiivin
+    kuin Luojan laulu yllä ylistyksen,
+    pois hämärässä ristitieltä hiivin,
+    ja pilvet peitti ihme-ilmestyksen.
+
+    Kuin häikäistynä vielä kauan valvoin
+    ja mietin rauhan töitä, sielun sotaa,
+    suon lampi päilyi kajastavin kalvoin,
+    kun kuudan ohensi jo kulta-otaa.
+
+    Tää tietää monta suurta sotavuotta,
+    maan vaivaa, nälkää, kansain kamppausta,
+    kun sodittu on tyhjän tähden suotta,
+    taas ihmishenki hakee sovitusta.
+
+    Oi, kumma näky, kumma pääsiäinen,
+    oi, koska rauhaan pääsee ihmiskunta,
+    koin kirkas toivontähti yksinäinen
+     vain tietää, mik' on totta, mikä unta! —
+
+                 Oulunkylässä. 7.4.18.
+
+
+
+
+VARJOJEN KOSTO.
+
+
+[Gustava Sofia Hjärne, Viaporin upseerin Gustav Hjärnen puoliso, joka
+v. 1808 vehkeili venäläisten kanssa myötävaikuttaen linnoituksen
+antautumiseen.]
+
+    Ja Hjärnen rouva raivoissaan
+     yöks kammionsa sulki,
+    hän seisahtui ja kuunnellen
+    hän urkki unta uudinten.
+     syyssynkkää yötä,
+    taas kulki, kulki,
+     mut mustin miettein varjo väilyi myötä.
+
+    Kakstoista tornin kello löi
+     nyt Viaporin linnan,
+    kun vahtitulta tuijottain
+     hän vaipui ajatuksiin ain.
+    yön häpeäänsä
+    ja raivon rinnan,
+     taas nosti pystyyn petollisen päänsä.
+
+    Hän näki aina saman näyn
+     öin ilmestyneen ammoin,
+    ja aavevaunut kuullessaan
+    hän voihki yksin vuoteellaan. —
+     yön naamiaisiin
+    hän katsoi kammoin
+     kuin yhä yltyis juoniin petomaisiin.
+
+    Hän näki nuoren ruhtinaan,
+     tuon viekkaan venäläisen,
+    min kanssa kisat, leikit löi
+     ja isänmaansa onnen möi,
+    möi kullan soittoon
+    sen joukon jäisen.
+     mi vielä taistoss' uskoi varmaan voittoon.
+
+    Möi Suomen lukon, Viaporin,
+     syin miesten valat väänsi
+    näin pettäin sankar-unelmat.
+     kun kahlehdittiin kanuunat,
+    mies aseen heitti,
+    pois päänsä käänsi
+     ja jäällä itki, kasvot käsiin peitti.
+
+    Suupieless' ilme ilkeä
+     hän kuiskaa konnantöistä,
+    hän avaa aarrearkkujaan.
+    hän laskee juudaan rupliaan
+     kuin varas työssä,
+    kun kynttilöistä
+     käy outo kalman katku yössä.
+
+    Ja kattokruunu kimmeltää,
+     soi niinkuin vaunut vierii... —
+    hän tanssii helmet hiuksillaan
+     luo käärmekatse-ruhtinaan,
+    ja huntu huiskaa,
+    kuin kuiluun kierii
+     ja korviin kavaluuden kirot kuiskaa.
+
+    Ken kolkutti?... Hän kavahtaa
+     kuin salamurha-miestä...
+    Pois kiusaaja... sa aave liet,
+    kai mestattavaks vaimon viet,
+     mi petti maansa...! —
+    Hän huokuu hiestä,
+     taas nauraa, uupuu valhe-unelmaansa.
+
+    — »Ma chère... >mon Dieu, o, mon ami!» ...
+    ... »Oi, ruhtinas, ne luulee...
+    — Ens yönä annan avaimen!» —
+    — »Ah, Viaporin arvoinen,
+    ... ma dame, on syynne...
+    yön korvat kuulee...
+    kuin linna antaudun syleilyynne.» —
+
+    Hahhaa! Hän nauroi untaan taas.
+    Ken kultavakkaa kilkkaa! —
+    Kai palvelijatar kuuntelee.
+    ja ovi naurain narisee,
+    yön äänet hukkuu.
+    kai piiat pilkkaa...
+    hän tutkii, tokko väki vielä nukkuu.
+
+    Hän kätkee kasvot naamioin,
+     yön valkovaippa yllään
+    hän hiipii kantain kynttilää
+     ja piikojansa peljättää
+    kuin tornin aave
+    yökävelyllään,
+     on huulillaan kuin hyinen hornan haave. —
+
+    Ei ääntä . .. kadut tyhjät on.
+     hän syytökset voi sietää.
+    yö vait on... kuollut ruhtinas,
+     lie valtijoiden valtijas.
+    vai onko mitään,
+    mi kaikki tietää...?
+     Hän yli Viaporin katsoo itään.
+
+    Nyt Harakalta yli jään
+     kuin sotajoukko kulkee,
+    se värjyy, hiipii häpeissään,
+    pui kylmennyttä nyrkkiään,
+     soi portinraudat,
+    yön aaveet sulkee
+     tien hältä, niinkuin aukeis sankar-haudat.
+
+    Nyt rappusissa rytisee,
+     soi kiivaat kiroukset,
+    ja kylmät kädet kolkuttaa,
+    hän petoksestaan palkan saa,
+     näin päättyy retki.
+    jo aukee ukset,
+     on tullut tuomion ja tilin hetki...!
+
+    Hän lukonkahvaan tarraantuu.
+     Ne tahtoo, tahtoo kostaa!
+    Yön rikoksen ne tumman ties — —
+     on siellä Hjärne, lesken mies,
+    hän murtaa oven
+    ja säilän nostaa,
+     sen verikatsein aikoo pistää poveen:
+
+    »Maan portto, kurja nainen, oi,
+     käy, kuule, tykit pauhaa,
+    sä kalliit vihkisanas söit,
+    maan sortajalle maasi möit
+     ja heimon hurmeen,
+    et haudan rauhaa
+     suo vainajille nukkuneille nurmeen.
+
+    Kiroten nimes mainitkoot
+     maan äidit, laulut lasten,
+    ei ennen sielus rauhaa saa
+     kuin vieraan vallan murskaa maa,
+    saa vapauden kalliin,
+    valoa vasten
+     maan viiri väikkyy Viaporin valliin!»
+
+    »Käy kuoloon, vuotees valmista,
+     käy kuoloon!», huudot kaikaa.
+    »On tappiomme syntis syy!»
+     Hän lattialle lyyhistyy,
+    suu syitä syytää,
+    viel' armon aikaa
+     hän polvin maassa pelokkaana pyytää.
+
+    Mut tyhjä nauru vastaan soi,
+     vain oma ääni ilkkuu,
+    jo sammuu kalman kynttilät,
+     niin turhat toiveet häipyvät,
+    kuin helvetistä
+    yön valot vilkkuu
+     jään yli Viaporin pistimistä.
+
+    Ken siellä? Taas hän kavahtaa.
+     Oi, Jumalanko haamun
+    hän näki takaa taivahan
+     tai paini kanssa kuoleman?
+    Pois haamu haipui
+    ja alla aamun
+     hän kuollen salin kynnykselle vaipui.
+
+    Ja samaan aikaan, kerrotaan,
+     kun ovi murrettihin,
+    yön oudot vaunut vieri pois
+    kuin mustat orhit eessä ois
+     pois pitkin merta,
+    ei tietty, mihin,
+     ja Viaporin yllä välkkyi verta. —
+
+          Oulunkylässä 31.3.18.
+
+
+
+
+KIINALAINEN UNI.
+
+
+    Ja Kiinan hallitsija Kuangsu
+    jo kauan nukkui, näki unta,
+    niin viikot, vuodet meni menoaan,
+     myös unessa on suuri valtakunta.
+
+    Päämandariinina on Tshing-tshung-sha,
+    on silo miehen revonnaama,
+    tuo keisar'äidin vanha suosikki
+    on ennen muinoin ollut dalai-lama.
+
+    Hän leivän, suolan silt' on kieltänyt,
+    vain opiumia hän jakaa,
+    on periaate politiikassaan:
+    ei syntiä tee se, ken aina makaa.
+
+    Mut siitä paholainen kiivastui
+    ja käytti kiihoituksen taikaa,
+    hän kansan herätti, se muisti nyt
+    taas vanhain hallitsijain aikaa.
+
+    Hän kansan korviin salaa kuiskutti:
+    »Ei keisar' unijuomaa hanki,
+    kas valekuollut on jo keisari,
+    on äitinsä ja viekkaan Tshingin vanki.»
+
+    Hän yksin valvoo, yksin vallitsee,
+    hän urkkijoillaan joukot ohjaa,
+    hän vinokkailla mandelsilmillään
+    on tutkiskellut kansansielun pohjaa.
+
+    Ja kansa vaelsi nyt Pekingiin:
+    »Miss' on hän, keisarimme suurin,
+    ei täällä enää kukaan unta saa.
+    ja päivä paistaa yli kiinanmuurin.
+
+    Me emme vapautta vaadikkaan,
+    on piiskoista jo niskat norjat,
+    mut meille keisarimme näyttäkää,
+    niin oomme taas kuin ennen nöyrät orjat!»
+
+    — Tshing väänsi keltaisia käsiään:
+    »On rappiolla kansan kunto!»
+    — Hän herätti sen sairaan keisarin,
+    min sydäntä syö käärme: omatunto.
+
+    Luo akkunan Kuang nyt hoipersi,
+    kuin nukke nyökytti hän päätään,
+    ja kansa huusi sekä hurrasi:
+    »oi, katso, vielä keisarimme säätää!
+
+    Oi, taivaan poika, nyt me näämme sun,
+    taas matoina me madelkaamme,
+    sun vinot silmäs vielä auki on,
+    siis vielä kauan nukkua me saamme!»
+
+    — Mut vuoteellensa kaatui keisari,
+    tuo heikko, hauras poika taivaan,
+    hän sopersi: »Tshing, unijuomaa tuo,
+    taas sydäntäni vanha käärme kaivaa!»
+
+    Tshing juoman toi ja puhui, lohdutti:
+    »Sire! Täm' on pahaa unta vainen!»
+    Mut nurkass' seisoo hiljaa hihittäin
+     se vanha koiransilmä paholainen.
+
+               Hämeenlinnassa v. 1905.
+
+
+
+
+TAPPOTANTEREELLA.
+
+
+    Ne saapuvat mustissa harsoissaan
+    yli kenttien kuolemantarhaan,
+    yön valkeat vaimot vaiteliaat
+     ne vanheni liian varhaan.
+
+    Ne tuutivat tummia tuskiaan,
+    ne kaivavat kuolleitansa,
+    kun varjot kuoleman kenttiä käy
+    ja kun päivä on laskussansa.
+
+    Ne kääntävät kasvonsa itään päin
+    ja ne painuvat polvillensa,
+    iät itkien rauhatta rakkaintaan
+    pois siirtyvät suruinensa.
+
+    Niin hiljaa ne käy kuin kuolema käy,
+    kun aurinko on niin ankee,
+    veri-yöstä kuin koskaan ei nousta vois
+      sen viimeiset säteet lankee.
+
+                    Kevättalvella 1917
+
+
+
+
+TULIVUORI JA LAAVA.
+
+
+Laava:
+
+    Sinä olet tuli nuori,
+    minä oon jo kylmä kuori,
+     tunne, joka muuttui mustaksi jääksi.
+
+Tuli:
+
+    Kohta puut jo päälläs häilyy,
+    lemmen kukat puissa päilyy,
+     minä olen sydän, sinä luotu pääksi.
+
+Laava:
+
+    Minä musta laine, laava,
+    arpeentunut aikain haava,
+     murskaa jo metsä, mi päiväni peittää!
+
+Tuli:
+
+    Minä en saa rauhaa,
+    onkaloissain pauhaa,
+    tahdon sinut uudestaan nyt laavaan
+     pohjaan heittää..
+
+Laava:
+
+    Nosta minut taasen syliin,
+    syöksykäämme alas kyliin,
+     nostakaamme ilmoille kuoleman kauhu.
+
+Tuli:
+
+    Vaikka vielä kerran hyydyt,
+    kohtaloosi, kurja, tyydyt,
+     nouskoon äiti-auringolle uumenehen sauhu.
+
+Laava:
+
+    Sinä valkea, minä musta,
+    helvettisi heijastusta
+     taivahan tähdille vielä näyttää.
+
+Tuli:
+
+    Nyt jo ma taivaan näen,
+    nyt käyn hävittäen,
+     tulkoon siis loppu, joka kaiken tyhjän täyttää!
+
+
+
+
+MEMENTO!
+
+
+    Oi, kurjat naiset,
+     mi maanne möitte,
+    kun löyhän lempenne
+    sanat söitte,
+     te käärmeenlaiset,
+    ei teillä kurjilla kunniaa,
+     ja vieras teille on synnyinmaa!
+
+    Teit' yöhön raastaa
+     maan muukalaiset,
+    ne valhein vannoen
+    syytää saastaa,
+     te irstaat naiset,
+    te käytte pilkasta petoksiin,
+     kuin itse petitte, käyköön niin!
+
+    Te käytte teitä
+     yön myrkkymielin
+    ja soperratte
+    nyt vierain kielin;
+     ei harsot peitä,
+    ei ilkka haihduta häpeää,
+     min tahra tarttuen sieluun jää.
+
+    Nyt teitä huumaa
+     vain kiilto, keima,
+    jo otsillanne
+    on lutkan leima,
+     on ruumis ruumaa,
+    mi terveet turmellen myrkyttää,
+     kun tauti laajalti leviää!
+
+    Kun kantain iestä
+     te jäätte yksin,
+    käy kurjuus kanssanne
+    vieretyksin,
+     ei kunnon miestä,
+    mi liittyis lempenne kohtaloon,
+     te kurjat, hukutte hunninkoon!
+
+    Ei harmaat hapset
+     suo teille suojaa,
+    ei teill' oo taivasta,
+    ei oo luojaa,
+     ja lehtolapset
+    teit' inhoo, kiroo ja lokaan lyö,
+     ja haudan peittävi unho, yö!
+
+    Oi, häpeäänne,
+     te kurjat naiset,
+    maan portot palkatut,
+    käärmeenlaiset,
+     nyt kohoo päänne,
+    sen minne laskette, tietää ken,
+     kun tulee tuomio viimeinen!
+
+              Kevätkesällä 1917.
+
+
+
+
+OMA TUPA, OMA LUPA.
+
+
+    Ne tahtoi mun tupaani tulla
+    maan muukalaiset nuo,
+    sen riemuni tahtoi ne ryöstää,
+    mikä vielä on jäljellä mulla,
+     mikä vapaaksi mieheks mun luo.
+
+    Ne tahtoi mun rauhani raastaa
+    yön rosvojoukkoineen,
+    ja vallalla voiman ja vainon
+    ne ois syytäneet seiniini saastaa,
+     tuvan tuominnut taudeilleen.
+
+    Kun soitti jo vapausvirsi,
+    tuvan, tyyssijan lemmelle loin,
+    ase käissä mä tunkijan torjun,
+    viel' ei horjunut harjahirsi,
+     vapauttani vartioin!
+
+    Poroks polttain ne syöksyisi kotiin,
+    ne hukuttaisi heimon ja maan,
+    ne raiskaisi rakkaimpamme,
+    niin ne sortuvat suuriin sotiin,
+     valon vallat on valveillaan.
+
+    Ja Luoja kun rangaisten nostaa
+    käden taivaalle, leimulla lyö,
+    hän sortajat saastaansa suistaa,
+    niin kansojen Herra kostaa,
+     kun täyttyy tuomion työ!
+
+               Oulunkylä, kesällä 1917.
+
+
+
+
+TYÖ.
+
+
+    Työ pyhä, puhtain,
+     sä lahja Luojan,
+    ei taakka juhtain
+    vaan työ, mi mieheksi miehen luo,
+    ja elontaistossa toivon tuo,
+         suo sulle suojan!
+
+    Työ aateloittaa.
+     ei kilvet, kalvat,
+    työ kaikki voittaa,
+    työ alennuksesta arvoon vie,
+    työ mahdottomaan on murtotie,
+         lyö halut halvat.
+
+    Työ erheet estää,
+     työ kansan kerää,
+    työn kunto kestää,
+    kun karut kourat maan moukaroi,
+    työn runsautta kun runo soi.
+         ja henki herää. —
+
+    Työ siunaa yösi,
+     ain antaa lohdun,
+    kun päättyi työsi,
+    työasees aatosta kunnioi,
+    sun Luojan valkeus vapaaks loi
+         jo kautta kohdun.
+
+    Työ eestä maasi,
+     työ vastus vainon,
+    mi onnes kaasi.
+    työ iloks kaikkien ihmisten,
+    työ ensimmäinen ja viimeinen
+         lyö päältään painon.
+
+    Työn sukukunta,
+     maat, ahkeroikaa,
+    työn suurta unta,
+    työn, tahdon tarmolle kunniaa,
+    maan vapautta te valvokaa,
+         työn säkeet soikaa!
+
+                    Oulunkylä 20.5.17.
+
+
+
+
+SIMSON JA DELILA.
+
+
+    Ja Simsonin Delila kiehtoi huoneessaan,
+     hän piti pyhän miehen päätä polvellaan;
+    — »Oi, miss' on voimas, ilmoita se ilokseni,
+    niin sinun kanssas on mun koko sydämeni!»
+    Niin kuiskas sorja Sorekin Delila
+     ain huulillansa petollinen pila.
+
+    Sen yön Delilan syliss' Simson hekumoi
+     ja nukkui, viekas portto hiukset palmikoi
+    näin kostain rakkauden vihan työllä,
+    päämiehet ajoi hältä salaa hiukset yöllä,
+    ja Simson, ennen suurna voimassansa,
+     nyt vangittuna heräs unestansa.
+
+    Kahleissa Simson vietiin Gasan vankilaan
+     ja soaistiin, mut hiukset kasvoi uudestaan.
+    hän tuotiin templiin, juhlaan filistealaisten,
+    Delila istui siellä kanssa heimon naisten.
+    Ei Simson tiennyt vielä voimastansa
+     kuin vasta herännyt ois unestansa.
+
+    Ja papit käski Simsonin nyt soittamaan,
+     hän pilarien luona seisoi kahleissaan,
+    ja papit lauloi: »kiitos, Dagon, jumalamme,
+    maan hävittäjä Simson on nyt vallassamme!»
+    — »Miss' on nyt voimasi», ilkamoi Delila
+     ain huulillansa petollinen pila.
+
+    Delilan äänen kuuli Simson soittaissaan
+     ja templin pilareihin työnsi harteillaan:
+    »Oi, Herra, väkevöitä viattoman verta,
+    lyö vihamiehet, auta mua viime kerta!»
+    Taas suurna Simson seisoi voimassansa,
+     kun kansa ilkkui hänen soittoansa.
+
+    »Delila, rakkaus on haihtunut kuin yö,
+    nyt kansalles ja sulle koston hetki lyö,
+    mun möit, mut voiman syytä sittenkään et tiennyt,
+    veit suortuvat, et uskon voimaa vienyt!»
+    Ja kaikki kansa nauroi, myös Delila
+    ain huulillansa petollinen pila.
+
+    Nyt Simson nousi, tarttui kahteen pilariin,
+     ja huone kaatui, kansa suistui temppeliin,
+    mut uhrimaljan eteen murskaantui Delila
+    huulilla hyhmettynyt, petollinen pila.
+    Niin pyhä oli Simson voimassansa,
+     löi itse sortuissansa sortajansa.
+
+
+
+
+KYLLIKIN VALITUS.
+
+
+    Kalskutan minä kangastain
+    ja katselen pohjan puoleen,
+    suuri mun sulhoni sotaa käy,
+    vielä ei kotiin kulkevan näy,
+     jäin yksin yöhön ja huoleen.
+
+    Kirjailen minä kangastain,
+    luon miekkoja, keihäänpäitä,
+    kultia kuun sekä tähtiä yön,
+    henkeni helmiä talvisen työn,
+     kumu kertoo Pohjolan häitä.
+
+    Kankaani häikseni häikäisin,
+    on kirjava kankaani päärme,
+    vuode on kylmä ja koskematon.
+     toinen morsian mielessä on,
+    sydän sillä on syötetty käärme.
+
+    Katselen minä kangastain,
+    en selviä silmuni päistä,
+    haaveeni sekoo ja hämmentää,
+    kaipaan kotkaani kiitävää,
+     sotilietoa Lemminkäistä.
+
+    Kalskutan minä kangastain,
+    kun neijet ne kisaan kiihtyy,
+    kannel kauniisti kilkattaa,
+     en minä tannerta tanhuta saa,
+    minun mieleni murheissa viihtyy.
+
+    Turhaan ma kalskutan kangastain,
+    en näe minä ystävä-ylkää,
+    surren sukkula loimihin lyö,
+    pitkät on puhteet, synkkä on yö,
+     ei varjot vaimoa hylkää.
+
+    Kankaani laskos lainehtii,
+    joko soutaa sulhoni merta,
+    ilta jo ruskon loimihin luo,
+    pilviltä virtaa hurmevuo.
+     ja jo niisille vuotaa verta?
+
+    Kauhusta kankaani kangistuu,
+    oi, seiso, seiso jo, pirta.
+    elämän rannalla Kaukoni nään,
+    varjossa valkean joutsenen pään,
+     ja tummuu Tuonelan virta!
+
+    Kankaani mustuvi muodoltaan,
+    manan aallot huuhtovat hiekkaa,
+    joutsenen joikuvan kuulin kai,
+    Kaukoni kalmalta iskun sai.
+     mut vielä hän mittaa miekkaa.
+
+    Katkesi kankaani langanpää.
+    käy vainaiden valkea saatto,
+    loppuiko lempeni laulu jo,
+    sammuiko armas aurinko,
+     oi, auta, taivahan taatto!
+
+
+
+
+PROMETHEUS.
+
+
+    Mun kytkitte kallioon,
+     te julmat jumalat,
+    te taivaan tulessa päilyvät.
+    kuin taivaan tuulet häilyvät.
+    Mut vielä mä elossa oon! —
+     Ma tahdoin taivaanne siirtää sijoiltaan,
+    pois sukunne tahdoin siirtää,
+    tulikirjaimin taivaalle ylitse maan
+     ma tahdoin lankeemuksenne piirtää.
+
+    Ma oisin tulenne ryöstänyt. —
+     Oi, huudanko hukkaan yöstä nyt,
+    ma huudan, ma tahdon kostaa,
+    itse itseni tahdon nostaa,
+     taas valkean välkkyväks tahdon maan,
+    ei enää saa nyt olla yötä,
+    mi ihmiskuntaa painaa,
+    on ikivoima myötä,
+     on liekkinne vain lainaa,
+    mut jälleen mä järkytän taivahan tien,
+    ikiajoiksi silloin valkeanne vien,
+    iki-yössä te itse ilkkua saatte,
+     nyt nukkukaatte!
+
+    Te vallan kanssanne jaoitte,
+     mut mulle te kahleet taoille,
+    kun näin, mik' on teissä tyhjää ja tuhmaa,
+    ja mik' on ikuisinta,
+    on vieläkin uskoni otsaa ja uhmaa,
+     soi rajoilta riemua rinta,
+    te ette mun tuliani ryöstä,
+    vaikka voitte mun taasen syöstä
+    maan usvain uumenhautaan
+     ja kytkeä mun rautaan.
+    Mut tulta, tulta
+    ei viedä multa,
+     se yössä ja jäässäkin palaa,
+    se astuu auringon alaa,
+    sen hehku huipuilla hohtaa
+     ja katseenne katseena kohtaa. —
+
+    Mun henkeni teitä ei pelkää,
+     en köyristä selkää,
+    voi taivaanne hulme hiiltyä,
+    on itsessäni kipinä,
+    mi tyhjät taivahal sytyttäis.
+     vain kaiken kaaos jälkeen jäis,
+    teitä heikko pelkonne estää,
+    vielä voin minä kironne kestää,
+    sillä olenhan jotain
+     kuin tekin kaiken alkujuurta,
+    kuin tekin suurta,
+    en unta, mut sankari sotain:
+     te itse kammotte kostonne työtä,
+    te itse itkette ikuista yötä,
+    mi syöksee valtanne vaivaan
+     ja kaataa taivaan.
+
+    Taas taistelen valtanne vääryyttä vastaan,
+     minä katkaisen kahleeni nytkin,
+    iki-intoni mulla on voimana ainoastaan,
+    minä itse itseni kytkin,
+    mut nyt olen vapaa ma valheistain,
+     maa-emolta jättien taian ma sain,
+    avaruuksihin aatos singahtaa,
+    yli taivaiden kaikkeuspiirin taa,
+    ei aatosta riistetä aivoistain,
+    ikihengeltä iäks sen lahjaksi sain,
+     josta osa ma olin ja ketju ma oon,
+    olen aamusta nouseva aurinkoon
+    kuin kotkana kaartaen ylimmän tähden,
+     kun kerran ma leimuten liikkeelle lähden.
+
+    Mun neroni kapinoi,
+     kuin pitkäisen leimaus soi,
+    tekotemplinne horjuvat pylväät,
+    niin kaatuvat ynseät ylväät,
+    jotka uinuissaan
+     näin unhoitti maan.
+    Eikö kuolo jo korviinne soi,
+    ken tultanne vartijoi?
+    Ken tulenne loi,
+     sit' ei luoda voi.
+    se on alkujen alku, kun viel' oli yö.
+    se on luojansa itse ja luomistyö!
+    Miksei se jo kahleita katko? —
+    Te väistyitte kesken työn,
+     siks täytyy mun tehdä jatko.
+    Ma puhkasen yön
+    ja ma ponnahdan,
+    ma mustan mahtinne paljastan,
+    ma kahleet katkoan
+     ja sieppaan salaman,
+    sen mahtinne muurihin lingon
+    ja myrskyn siivillä singon
+    ylös ylhäisiin taivaisiin,
+    miss' ennenkin taisteltiin
+     iloks maan, iloks ihmislasten
+    ja onnen, ma käyn teitä vasten,
+    minä uuden uskon tuon
+    ja uudet lait minä luon,
+    minä ihminen, jumala minä.
+     Oi, kaikkeuden kaipaus,
+    oi, vapaus, oi, vapaus,
+    ihanuudet ne soivat ijäisinä,
+     minut valosta valheenne esti,
+    jota miljardivuosia kesti.
+    Tilinteon, ajan uuden uksella on
+     nyt hetki tullut tuomion.
+
+    Oi, kuulkaa, ette kuulleet te ennenkään
+     tätä tuskaa, mi murtaa nyt kahleet ja jään
+    joka nostaa onnehen oikeuden
+    ja syöksee valtaistuimen,
+    jolla istuu Zeus ja ruhtinoi,
+     mut itseään ei hallita voi. —
+
+    Oi, katsokaa,
+     taas ihana on maa.
+    kuin ennen Eedenissä
+    se säihkyy sätehissä.
+    Ma nään sen suuren näyn,
+     ja vapaana ma käyn,
+    ja minne katson, henki heilimöi.
+    ei ihminen nyt enää ikävöi,
+    on peto ystävä, mi äsken löi,
+     maan mato uudeks muodostuu,
+    ja puhuu puu.
+    niin aine henkeen hajoaa,
+    ja kukka sielun saa.
+     on yhtä taivas, maa.
+    kun verho katoaa,
+    lyö esteet altaan
+     ja vie ne valon valtaan.
+
+    Te julmat jumalat,
+     te taivaan tulessa päilyvät.
+    kuin taivaan tuulet häilyvät!
+    Joko kuulit siipien suhinaa
+    kun allasi syvällä uinuu maa,
+     suursyyllinen Zeus,
+    yli taivaan käy vapauden valkea koitto,
+    jymyn jyskeessä voimani voitto!
+    Prometheus
+     ma tulen, ma käyn ja te hukutte,
+    kun autuuden kyllyyttä nukutte,
+    voi, teitänne, kuin kulo kulen
+     ja riistän teiltä tulen!
+
+        Lammin Kuurikassa syksyllä 1916.
+
+
+
+
+ENTEITÄ.
+
+
+    Maan puoleen korvan kallistan
+    ja kuuntelen, —
+    on niinkuin huokais vanha maa,
+    kun heimot hurmeen vuodattaa,
+     käy eellä enne etäinen. —
+
+    Maan puoleen korvan kallistan,
+    ma kuulen sen:
+    jo kopse kaukaa kumajaa,
+    niin vapahtaja ratsastaa,
+     maan vapahtaja valkoinen!
+
+    Maan puoleen hurme kallistuu
+    ja liljan luo
+    sen puhtaan lumenloistavan.
+    sen vapauden valkean,
+     mi tuskassamme turvan tuo.
+
+    Maan puoleen korvan kallistan
+    ja riemuitsen:
+    iloiten kärsi, isäinmaa,
+    jo taivaanrantaa ratsastaa
+     maan vapahtaja valkoinen!
+
+              Huhtikuun alussa 1918.
+
+
+
+
+OI, VAPAA SUOMI.
+
+
+    Oi, vapaa Suomi, oi, kallis maani,
+     jo usko yhtyi mun unelmaani,
+    min lasna näin!
+    Nyt vapaa kantele, soi,
+    sit' ei sortaja kahlita voi,
+     käy, kansani, seppelpäin!
+
+    En soita sortoa, soita soimaa,
+     en vainon valtaa, mi kytki voimaa,
+    meit' orjuuttain;
+    nyt aukee alat niin aamunaavat,
+    nyt arpeen hautuvat vanhat haavat,
+     mi vuoti verta ain!
+
+    Meit' omat miehemme muille möivät
+     ja omat sudet ne meitä söivät,
+    myös susi sutta syö.
+    mut omat miehet myös kesti sen,
+    mi ain on voittona vapauden,
+     kun täyttyi tilin työ.
+
+    Niin sodan, sorron ja surman alla
+     nous tuhatjärvien tasavalta
+    nyt voittamaton,
+    päämäärään suureen sen vie
+    nyt kansojen kuninkaantie,
+     sen alku aamusta on!
+
+    Ja Luoja nostaa nyt kansain vaakaa,
+     hän suistaa kaiken, mi meiss' on raakaa,
+    sen nostaa kunniaan,
+    mi meiss' on kuntoa kestävää,
+    ja huuhtoo pois, mik' on pestävää
+     ja tahraa maineen ja maan.
+
+    Tää ei oo unta, on täyttä totta,
+     ei Suomi astu nyt auringotta.
+    käy vapaa maa
+    nyt veljesliittohon kansojen
+    ja kantaa kruunua vapauden,
+     mi vaatii ja velvoittaa.
+
+    Se tarmon terästä meiltä vaatii,
+     kun kansa itse nyt lait laatii,
+    kun synnyinmaan
+    nyt rikkiraastajat
+    yön yllytyksihin lyö,
+    kun vaikenee vapaana yö.
+     sekasortoon ne sortuvat.
+
+    Oi, Vallat, vaalikaa kansain lasta,
+     on vapaa kansamme vapaa vasta
+    kun itsensä voittaa se voi,
+    kun riidat raukee ja rauhan saa
+    ja iskut iskijä unhoittaa,
+     kun voitettu vaikeroi!
+
+    Oi, vapaa Suomi, oi, vapaa maani,
+     jo ihme täyttyi mun unelmaani.
+    min lasna näin.
+    sen uskon kansojen Luoja loi,
+    soi, vapaa kantele, soi,
+     käy, Suomeni, seppelpäin!
+
+            Oulunkylässä 6.1.1918.
+
+
+
+
+KUNNIAN KORKEA LAULU.
+
+(Omistettu maastakarkoitetuille.)
+
+
+    Kunnia niille, mi saivat
+    kestää vainojen vaivat,
+     tehkäämme kaikki nyt kunniaa!
+
+    Vietihin vankilan öihin
+    parhaat pakkotöihin,
+    onko se kunniaks kansan ja maan!
+
+    Kunnia niille, mi kaatui,
+    kirous niille, mi paatui
+    kaupiten ystävän kunniaa.
+
+    Häpeäpaalujen lautaan
+    piirtyy ne nimet ja hautaan
+    käyvät ne ilman kunniaa!
+
+    Ei saa mielin ja määrin
+    vieras valtias väärin
+    pettäen pilkata kunniaa.
+
+    Ei saa enään toiste
+    vallan viekas loiste
+    tahrata kansan kunniaa!
+
+    Ei saa pakko ja paino
+    mustien voimien vaino
+    surmaten sortaa kunniaa!
+
+    Kunnia niille, mi saivat
+    kestää vainojen vaivat,
+     tehkäämme kaikki nyt kunniaa!
+
+
+
+
+LIPPULAULU.
+
+
+    Nyt liehu, lippu leijonan,
+    maan voiman vapaa vaate
+    maan huomenessa hulmukoon,
+     kun täyttyi työ ja aate!
+
+    Sun väris rauhaa lietsokoon,
+    ei vainon, vihan tulta,
+    sun vaakunasi välkkyköön
+    kuin Lapin kirkkain kulta!
+
+    Maan vaakuna nyt velvoittaa
+    nyt tartu hengen miekkaan,
+    kun kansan kruunu kimmeltää,
+    lyö luotaan vallan viekkaan!
+
+    Ei lippu verta vuotaa saa,
+    vaan niinkuin aamunrusko,
+    niin nouskoon hengenhehkussaan,
+    uus aika, uusi usko!
+
+    Sua suojaa vallat vakaiset
+    ja Suomen jalopeura,
+    ja ihmiskunnan ihanteet
+    ja kansas suuri seura.
+
+    Ja haudoillamme hohtakoon
+    sun väris, voiton viirit,
+    kun eläköötä juhlien
+    soi kaikki ilmapiirit.
+
+    Sun merkeissäsi mentäköön
+    nyt uuden taiston teitä,
+    se riemuamme rohkaiskoon,
+    kun murheet murtaa meitä!
+
+    Maan oikeutta valvokoon
+    sun nuori lippukuntas,
+    se vapauttas vaalikoon,
+    sun suurta suvun untas.
+
+    Sun luokses laulain kulkekoon
+    maa, kansa kaikkialta,
+    kun mustat mahdit lyöty on
+    ja vääryys, väkivalta!
+
+    Ejaa, sä lippu leijonan
+    ja vapaa vuosisata,
+    sun kansas kantaa kunniaan,
+     nyt tehkää kunniata!
+
+
+
+
+PUNAINEN YÖ.
+
+
+    Yön kammo kaartaa
+    mun akkunaani. —
+    Taas veren vallalla vaino saartaa,
+     käy kautta maani.
+
+    Ma kuulen yöstä,
+    kun avaan uksen,
+    taas kaiun kaamean verityöstä,
+    yön laukauksen. — — —
+
+    Ja pistin väikkyy.
+    käy varjo tiellä.
+    ja hurjan hurtan kyyn silmät säikkyy
+    kuin verta vielä;
+
+    Ja hepo laukkaa
+    pois kauas jostain,
+    taas sala-ampujan pyssy paukkaa
+    sen maasta nostain. —
+
+    Oi, konnan työnä
+    maa verta vuoti!
+    Oi, sano, rauta, nyt minä yönä
+     käy minuun luoti! — — —
+
+            Oulunkylässä 29.1.1918.
+
+
+
+
+HAKKAA PÄÄLLE!
+
+
+    Hakkaa päälle, pohjan poika,
+    puukollasi päihin lyö,
+    yltä, alta
+    hyökkää, heitä vierasvalta
+     rajan taa ja täytä työ!
+
+    Iske, että tanner tärskyy,
+    että kalman kalpa soi,
+    tuho torju,
+    meidän mies ei hurttaa horju,
+    meit' ei vieras voittaa voi!
+
+    Hakkaa päälle, anna tulla,
+    raisut rivit rynnätkää,
+    ryssäin saasta
+    iäks itään syöskää maasta,
+    ettei jälkeäkään jää!
+
+    Vilppulan ja Raudun urhot,
+    karskit kempit Pohjanmaan,
+    Hämeen hurjat
+    lyökää kavaltajat kurjat,
+    että kaikuu kautta maan!
+
+    Hakkaa päälle, pohjan poika,
+    hakkaa maahan muiston ties
+    kuinka kestäin,
+    ylivoimain vaarat estäin
+    voitti sorron Suomen mies!
+
+    Hakkaa päälle, pohjan poika,
+    kaikki murra, maahan lyö,
+    hakkaa, hakkaa
+    eestä Suomen rauhan rakkaan
+     vuosisatain suurin työ!
+
+                Oulunkylä 17.5.18.
+
+
+
+
+JAKOBIN PAINI.
+
+
+    Läks poika taaton tuvasta
+    päin laajaa Pohjanmaata
+    kuin muinoin Suomen sotilas
+     läks taistoon, taatan taata.
+
+    »Oi, kurja poika!» kirot soi,
+    »nyt nostat kilven nurjan
+    maan, kansan voimaa vastahan,
+    siks vannon vihan hurjan!»
+
+    »Nyt vieras kansaa kiihoittaa,
+    siks, isä, taistoon lähden,
+    maan oikeuden onneksi,
+    maan vapauden tähden!»
+
+    Maa Vilppulassa voiton sai,
+    jo oli taisto laannut,
+    kaks miestä yössä kamppaili,
+    on isku iskun saanut.
+
+    Ne käy kuin karhut kamppailuun,
+    kuin uros suojaa lastaan,
+    kaks suomalaista sitkeää,
+    mies omaa isää vastaan.
+
+    Soi sama sota suonissaan,
+    yks veri yhteen vuotaa,
+    ne syöksyvät kuin syleilyyn,
+    taas lyö ja heittää luotaan.
+
+    Ne iskee Jakob-painiaan
+    kuin vasten Jumalaansa,
+    niin kaatua ja kuolla voi
+    työn eestä, eestä maansa.
+    — — — — — — — — — —
+
+    Yö vapauden vaikeni:
+    — »Ken oot... et voimaas säästä?» —
+    — »En... ennenkuin sa siunaat mun,
+    sua, poikani, en päästä!
+
+    Ma Kainin turhan taiston näin,
+    päämiehet petti, kurjat,
+    maan omaa verta vastahan
+    on nousseet kilvet nurjat!
+
+    On vapahdettu sieluni,
+    maan miehet viety' harhaan,
+    näin osan omaa itseäin,
+    näin sielus palon parhaan!
+
+    Ma aseen lasken, auraan käyn,
+    nyt työtä huutaa maamme,
+    nyt veljet voittoon yhtykööt
+    päin vanhaa vainojaamme!
+
+    Tää suuri päivä siunatkoon
+    maan suvun sovinnotta,
+    näin rauhan löin kun rynnätään,
+    ei meitä kukaan voita!»
+
+    Nuor' urhon silmä säteili
+    nyt alla aamuruskon,
+    hän isän syliin syöksyen
+    sai niinkuin uuden uskon.
+
+    Ja isä itki iloissaan
+    pois vihan hirmunhäivän,
+    kuin pojan sankarsyntymää
+     niin siunas hän sen päivän.
+
+                     24.4.18.
+
+
+
+
+POIS VIERAS VALTA
+
+
+    Viel' on kuin musta varjo yön
+    lankeisi tielle vapauden
+    ja kautta kuolon, tumman työn
+     ne tahtois surmaan suistaa sen.
+
+    Viel' öiset mustat mahdit saa
+    rantaimme rauhaa rikkoa,
+    yön muukalaiset mellastaa
+    ja takoo meille kahleita.
+
+    Viel' on kuin sorron soitto sois,
+    pääkalloliput liehuu öin,
+    maan tavoin taikka maasta pois
+    kyyn kansa kirouksen töin!
+
+    Nyt pimeet pataljoonat voi
+    maan kodit ryöstää raivoissaan,
+    maan nuoret neitseet vaikeroi,
+    ja idän taudit tahraa maan.
+
+    Suukapuloin ne tukkis suut,
+    ne isät, lapset tyrmään tois,
+    ne nostais meille hirsipuut,
+    maan murhaajat maan päältä pois!
+
+    Ne maassa mässää, juo ja syö
+    kuin maamme porton pirtti ois.
+    maan tavoin taikka maahansa
+    ne menköön meidän maasta pois!
+
+    Viel' urhot astuu aseissaan,
+    ei vaino maamme voimaa vie,
+    kun Pohjan kansa ryntää vaan,
+    ei estä mikään mahti, tie!
+
+    Käy taistoon sarja sankarten,
+    ken meidän muurit murtaa vois,
+    pois sutten suku saastainen,
+     pois vieras väkivalta, pois!
+
+        Oulunkylä, tammik. alussa 1918.
+
+
+
+
+PÄÄMIEHILLE.
+
+
+    Päämiehet, kavaltajat kurjat,
+    valat vannoen vastatkaa,
+    soi korviinne huudot hurjat,
+     teitä syyttävi sorrettu maa!
+
+    Te johditte joukkonne harhaan,
+    veli veljeä vainoten lyö,
+    sota suistavi parven parhaan,
+    veriuhri on Kainin työ.
+
+    Te veitte sen taistohon turhaan,
+    oman valtanne voitoksi vain,
+    tie käy nyt ryöstöön ja murhaan
+    ohi oikeuden sekä lain.
+
+    Vihamiehen aseilla veitte
+    te valkean vapauden,
+    vihamiehen lahjoilla teitte
+    sen orjaksi sortajien.
+
+    Päämiehet, maanne te möitte
+    idän juudaanpenninkiin,
+    sydäniskun te rintaamme löitte,
+    valon vartijat vangittiin.
+
+    Maa huutaa ja nälkähän nääntyy,
+    vihan vaivoissa vaikeroi,
+    ase ostettu vastaanne kääntyy,
+    omat orjanne nostaa sen voi.
+
+    Pahan palkkanne saatte te nostaa
+    tilityksessä tuomion yön,
+    omat joukkonne johtonne kostaa,
+    oman kansanne kuolemantyön.
+
+    Päämiehet, te maan punatsaarit.
+    vapaus yhä voittava on,
+    on palkkanne petturin paarit
+     ja kuolema kunniaton!
+
+                Oulunkylä, helmik. 1918.
+
+
+
+
+KALMAN KENTÄLLÄ.
+
+
+    Ken kalmankenttää kulkee,
+    kun päättyi taiston työ?
+    Mies maassa silmän sulkee
+     ylt'ympärillä yö. —
+
+    Käy ristinsisko yöstä,
+    yön hurmahenkinen,
+    ja atulansa vyöstä
+    hän vetää väijyen.
+
+    Hän joukkojansa johti
+    ja ryssät pakoon löi.
+    kun armas pettää tohti
+    ja kalliit sanat söi.
+
+    Mies surmas muukalaisen
+    mi leikiks lemmen löi,
+    siks kosto valtaa naisen,
+    hän etsii, epäröi. —
+
+    Mies horroksista havaa,
+    ken armas astuu luo —,
+    kuin varjo viitan avaa
+    ja haavaan siteen suo?
+
+    Ei! Hurjat silmät hohtaa
+    nyt häntä vastaan vain,
+    niin katse katseen kohtaa,
+    kaks voimaa vastakkain.
+
+    — »Sä täällä kanssa ristin —
+    näin päättyi tänne ties,
+    on turvas punapistin.
+    oon vankis», virkkoi mies.
+
+    — »On palkka pantu päästä,
+    päämiestä sua ma hain,
+    en vihollista säästä,
+    kuin lemmin, vihaan vain.
+
+    On kunniani kostaa
+    työt viekkaat valkoisten,
+    maan verivaate nostaa,
+    käy voima voittaen!»
+
+    — »Kun toinnun, taistoon lähden,
+    mua päästä pakohon,
+    mua säästä kansan tähden,
+    se suurin voittos on!»
+
+    — »En säästä, en sua auta,
+    nyt täyttyy turman työ,
+    meitä eroittaa nyt hauta,
+    nyt viime hetkes lyö!»
+
+    Ja porton katse kiiltää,
+    hän tarttuu atulaan,
+    ja valtasuonen viiltää
+    hän hengenhurmassaan.
+
+    Mies kuollen katsoi tähtiin,
+    pois  sammui sankari,
+    mut konnan työ se nähtiin,
+    ja pyssy pamahti.
+
+    Ja neidon rintaan luoti
+    lens yöstä singahtain,
+    niin veret yhteen vuoti
+    syyt, surmat sovittain.
+
+    Yötulet tuikki jostain,
+    ja tähti lensi pois,
+    kuin taivas teon kostain
+     niin sallinut sen ois.
+
+                  Huhtik. 1918.
+
+
+
+
+HÄMEEN-RYKMENTIN MARSSI.
+
+
+    Taistohon vastaan valtoja halpoja
+    käymme ja kannamme kirkkaita kalpoja.
+
+    Maatamme puoltain, kun aika on ankarin.
+    Hämeestä huudamme sarkaisen sankarin.
+
+    Kynnämme kuoleman kenttien sarkoja,
+    jääkärijoukossa ei ole arkoja.
+
+    Raisu on katseemme, jäämit on jäykkiä,
+    meit' ei voi pelkurit pelvosta näykkiä.
+
+    Auroilta astumme, ryskävät rautamme,
+    taistelun tanner on haaveiden-hautamme.
+
+    Aunuksen. Kuolan me vapaaksi saatamme,
+    rajoilta rajoille varjellen maatamme.
+
+    Riemuten riennämme surmien soittohon,
+    miehestä mieheen ja voitosta voittohon!
+
+    Valkean Suomen vapaus on huolemme,
+    Suomemme puolesta kaatuen kuolemme!
+
+                         17.5.18.
+
+
+
+
+VELTON VANJAN SODANKÄYNTI.
+
+Sankariruno.
+
+
+    Ja veltto Vanja, kerskusuu,
+    läks Saksan suuriin sotiin,
+    niin astui poika Puolaa päin,
+    jäi kylvämättä kentät näin,
+     jäi musta mutsi kotiin. —
+
+    Hän vannoi valat mamkalleen
+    ja ryssän russakoita
+    toi tuomisina rensseliin
+    kuin marssis suoraan Perliiniin
+     nyt syömään makkaroita.
+
+    Ei syönyt koskaan makkaraa,
+    ei nähnyt saksanmiestä.
+    hän tappoi aikaa, tappoi täin,
+    joi, mässäili ja paisui näin
+     ja taisi suuta piestä.
+
+    Hän Puolanmaassa mellakoi,
+    niin surmas kerran porsaan,
+    ja iski halki kaalinpään
+    kuin Don Quijote myllyjään
+     ja ampui ohi sorsaan.
+
+    Niin tsuhnain maahan muutti hän,
+    nyt sota-onni koitti,
+    nyt viimeinkin hän voiton sai.
+    hän sotasaaliks Fiian »nai»,
+     myös varustukset voitti.
+
+    Nyt oli miestä mielestään,
+    kun välkkyi vyöllä piikki,
+    hän kruunun kassat jakaa ties,
+    tavaaritsa, svapoodan mies
+     ja potra polseviikki.
+
+    Möi limppujaan ja lamppujaan.
+    niin kihlat, kullat osti,
+    ja muutti mieltä joka yö,
+    ei maistunut nyt mikään työ,
+     siks suuren sodan nosti
+
+    hän vastaan koko maailmaa
+    ja anarkistiks muuttui,
+    hän ryösti puodit, varkain vei.
+    ja ampui ilmaan, hyppi, hei,
+     ja syyttömille suuttui.
+
+    Hän veljeili ja vehkeili
+    ja vaihtoi viinaa limppuun,
+    hän hylkäs Fiian, muita nai,
+    mut Vilppulassa selkään sai,
+     kun hyökkäs Suomen kimppuun.
+
+    Hän pötki pyhään Venäjään
+    ja jätti Fiia Laineen,
+    myös pienen pantin lemmestään
+    ja naisten itkut mennessään
+     ja suuren sotamaineen.
+
+    Nyt Vanja paahtui pankollaan,
+    löi harvat hampaat naulaan
+    ja Fiiaa muisti murheissaan,
+    mut ennenkuin sen arvaskaan
+     lens Fiia Vanjan kaulaan.
+
+    Mut mutsi leipäluudallaan
+    nyt ajoi Fiian yöhön
+    ja Vanja auttoi armastaan,
+    nyt selkään sai hän vuorostaan
+     ja työnnettihin työhön.
+
+    Nyt Vanja kylää kyyryilee.
+    juo krouvin kurjaa votkaa,
+    hän näyttää verinaarmujaan
+    ja kerskaa Saksan-voitoistaan
+     ja kehuu Vennään kotkaa. —
+
+
+
+
+MORITURI TE SALUTANT!
+
+
+    Punapyövelit raivoten ratsastaa:
+    — »ei valkeat vangit armoa saa!
+    ken ei taistoon käy, saa tuomion! —
+    Ken taistohon käy, myös kuoleman on!»
+       — »Likemmäks, sua. Jumala, turvasi tuo,
+       apu ainoa, armosi suo!»
+
+    Niin vangit ne veisaten vaikeroi,
+    ei ykskään käskyä täyttää voi,
+    punaportot vuoteilta kiljahtaa:
+    — »alas armotta laulajat laukaiskaa!»
+       »Likemmäks sua, Jumala, turvasi tuo,
+       apu ainoa armosi suo!»
+
+    Kädet taivasta kohden ja polvistuen
+    ne avaa rintansa luodeillen,
+    kun yhteislaukaus turman toi,
+    vain voimakkaampana virtensä soi:
+       Likemmäks sua, Jumala, turvasi tuo.
+       apu ainoa, armosi suo!
+
+    — »Päämiehet, te aseenne laskekaa,
+    työn kostaa taivas ja syntymämaa,
+    vapauttamme ette te murtaa voi,
+    on kanssamme Hän, joka kansat loi!
+       Likemmäks sua, Jumala, turvasi tuo.
+       apu ainoa, armosi suo!»
+
+    Punapyövelit vain yhä raivostuu:
+    »siks kunnes on vaijennu! viimeinen suu,
+    ei armoa anneta, ampukaa,
+    niin vapaan matkan ne taivaaseen saa!»
+       Likemmäks sua, Jumala, turvasi tuo,
+       apu ainoa, armosi suo!
+
+    Ne untensa uhreina kaatuvat näin,
+    käy kirkastettuina kuoloa päin,
+    niiden keskellä Jumalan henki jo käy:
+    tykit metsistä jyskää, mut tulta ei näy.
+       Likemmäks sua, Jumala, turvasi tuo,
+       apu ainoa, armosi suo!
+
+    Likemmäks pyhä liekkisi leimuva on,
+    sodan Herra, sa voittaja voittamaton,
+    vapauttaen saavut ja vapaa on maa,
+    nyt porttinne korkeiksi kohottakaa!
+       Likemmäks sua, Jumala, turvasi tuo.
+       apu ainoa, armosi suo!
+
+                            24.4.18.
+
+
+
+
+SAAPUVILLE SANKAREILLE.
+
+
+    Soikaa rohkeasti riemun kellot
+    saapuville sankareille,
+    jotka edestä maan
+    astuvat ankarat askeltaan
+     taistelun tantereille!
+
+    Soikaa suruisesti sielukellot
+    surmatuille sankareille,
+    jotka edestä maan
+    kaatuivat suorina seisaallaan
+     ja astuivat tuonelan teille!
+
+    Soikaa rauhan rakkaat kellot
+    Suomen suuren sankareille,
+    jotka edestä maan
+    kruunaten kuntomme kunniaan
+     toi valkean vapauden meille!
+
+            Oulunkylä, tammik. 1918.
+
+
+
+
+SOTASÄKEITÄ.
+
+
+    Soi, soi, ja sota soittaa.
+     jo kaukaa kumu kunnahilta kaupunkia kulkee!
+    Ken kunnialla kaatuu, ken seppeleensä voittaa,
+    nyt valkeuden voima käy, kun kempit ketjun sulkee,
+     nyt eespäin, eespäin eestä isäinmaan.
+    nyt kamppaillaan.
+    ei sankarit väistyä saa,
+     kun kutsuu isänmaa.
+
+    Käy taistelu jo tieltä,
+     ma kuulen ukkospauhun paukkeen, tykkein jylhän jyskeen.
+    saa punaryssät kuulla nyt suoraa suomenkieltä,
+    kuin hammasraudan ruskeen ja kuularuiskun ryskeen.
+     Eespäin. Suomen onni ratkaistaan.
+    nyt katkaistaan
+    maan vaino vuosisatainen
+     ja sortovalta sen!
+
+    Pau! Yli kaltoin vinkuu
+    nyt kranaatti ja kajahdellen kalliolle raiskaa,
+     pään ohi viuhkaa luoti ja vihan siivin sinkuu,
+    maa vonkuu, vinkuu, tulta lyö ja kaikki
+    mäet mäiskää.
+     Nyt rivit suoraan, kaikki rynnätkää,
+    niin taisto tää
+    maan vapahdukseen vie,
+     ja yhtyy ystävän tie!
+
+    Taas jymähtäen jyskää,
+     käy kaupungista yli tehtaan ruudin kuuma sauhu
+    ja jossain palaa torni ja raunioiksi ryskää,
+    päämiehet, palkkapetturit lyö kurja pakokauhu...
+     Käy isäinmaasi eestä eteenpäin,
+    käy voittoon näin
+    sä taiston, tasavallan mies:
+     maa tietää työs ja ties!
+
+    Ja viesti kauas kantaa:
+     jo käydään katutaisteluita, kasarmeista paukkaa,
+    ne kellareista ampuu, lyö kuulat laivarantaa,
+    yönaiset huutaa, rosvot riehuu, panssar'autot laukkaa,
+     jo aukee pakkoportit vankilain,
+    ja vainoojain
+    maan roistovalta voimaton
+     nyt murrettu on!
+
+    Lyö liekki kontuun, kotiin,
+     vie vuotten vaivat, kaikki, mik' on mulle kallehinta,
+    kun vapaa vain on maani, mi syöstiin veljessotiin,
+    kuin pistinmuuriks, nuorukainen, nosta nuori rinta,
+     maankavaltajat täytyy kukistaa.
+    ei enään saa
+    maa verta vuotaa veljien,
+     käy loppuun taistellen!
+
+    — — Jo maininkina pauhaa
+     yön pauke, taiston tantereelt' on tykkein laulu laannut,
+    maa hengittää, maan huoneet ne huokaa vanhaa rauhaa.
+    maan puissa lintuin liverrys on uuden soinnun saanut.
+     Kaks pamausta ihmeen ilmoittaa:
+    iloitse, maa:
+    pääkaupunki on valkoisten
+     ja varma voitto sen!
+
+    Taas päivä kultaa ruskon,
+     maat masennetut, harjut hartaan, pyhän hohdon saavat.
+    saa kaikki kirkastuksen, saa kaikki uuden uskon,
+    kun viha vaihtuu, arpeentuvat veljesvainon haavat,
+     viel' eespäin, eespäin eestä isäin maan.
+    me kamppaillaan.
+    ei väistyä ennen saa
+     kuin on vapaa koko maa!
+
+    Pommituksen aikana Oulunkylässä, 13.4.18.
+
+
+
+
+TYÖN LAULU.
+
+
+    1.
+
+    Lyövät tulta pohjanpielet,
+     kaikki vallat vapisee,
+    yössä yltää leimukielet,
+    pitkäisen jyrinä jylisee,
+    laakson pirtit pimenee,
+     on kuin oltaisi tuomiolla,
+    ollako vai eikö olla,
+    onko hetki viimeinen,
+     tullut turma ihmisten!?
+
+    Onko jo oikeus valkea vainaa,
+     kansojen kohtalo kaikkia painaa,
+    tuomittu vuossatavalheiden vaivaan.
+    Luojasta langennut, hylkimä taivaan?
+    Onko jo tullut tuskan yö.
+     loppunut tahto ja työ,
+    työ ilo ihmisen parhain ja puhtain
+    taakkana julmana juhtain,
+     yönkö sodat sadot korjaa
+    kasvattaen kurjaa orjaa?
+    Pilvihin piirtyy kuin Jumalan haamu,
+     Kaukaa jo koittaa kaikkeuden aamu. —
+
+    Aurinko herää,
+     säteinä Luoja kansansa kerää
+    kohti lämmön lähtökohtaa,
+    korvesta sen kotiin johtaa,
+    puhkaisee pimeän yön,
+     alkaa uuden luomistyön.
+
+
+    2.
+
+    Vaieten jo tykit pauhaa,
+     taivaanrantaa kiertää koi,
+    torvet toitottavat rauhaa,
+    kaikki kirkonkellot soi.
+    Siintää sovituksen kaaret,
+     välkkyy virrat, järvet, saaret,
+    kirkkautta kaikkialla
+    vuorilla ja laakson alla.
+    Jalopeuraliput liehuu,
+    kosket kiehuu,
+     kansa kulkee seppelpäin,
+    kuokat, kirveet kimmeltäin,
+    yllä säihkyy sätehet,
+    maahan painuu pistimet,
+    äidit nostaa lapsiaan,
+     hurrataan!
+    Tehdään työtä, kilpakiistaa,
+    nuoret nauraa.
+    jäykät miehet vääntää auraa,
+     surman keto kantaa riistaa,
+    mikä huokui hurmeen hukkaa,
+    verestä nyt nostaa kukkaa,
+    täyttymyksen tähkäpäät
+     heiluu, soi nyt elon häät!
+
+    Vihollisen niinkuin veikon,
+     kansa nostaa kansan heikon,
+    kaikki laukee,
+    vankeuden portit aukee,
+    pelko piilee, ei oo paulaa.
+     vapaa, suuri meri laulaa,
+    satamassa souvit hyörii,
+    juntat jyskää, pyörät pyörii,
+    vonkuu vapaan voiman pauhu,
+    käy kuin uhri tehtaan sauhu,
+     kuuluu jyske jättikoneen,
+    syttyy säde silmään moneen,
+    toivo kaikki kirkastaa,
+    on kuin syntyis uusi maa,
+     uusi aika, uusi kansa
+    suuret synnyt sielussansa,
+    joka Luojaan, lakiin luottaa,
+    tahtoo itse työnsä tuottaa
+    omin tahdoin, omin tarmoin,
+     eikä enää vieraan armoin.
+
+    Laskee merta meidän laivat,
+     purjeisiin kun tuulta saivat
+    kiittäin kodin haltijoita,
+    kiitää maiden markkinoita,
+    omin lunnain, omin leimoin,
+     omin voimin, omin heimoin
+    vieroksuen vieraan lainaa,
+    vailla velkaa, joka painaa,
+    hyvin töin yön kostot kostain,
+    heimon hyveet kuntoon nostain,
+     luoden suurta suvun taikaa,
+    uuden kansan kulta-aikaa,
+    jolloin yhtyy henki, aine,
+    kiitää muiston maita maine,
+     hengen hehkut, ajatukset,
+    suuren sielun saavutukset
+    sävelsiivin, loitsuin, lauluin,
+    siveltimin, taltoin, tauluin,
+    julistain näin Pohjan ponnen,
+     kodin työn ja kodin onnen,
+    käy nyt liittoon työ ja sana
+    vankkumatta voittajana,
+    vapaa maa ja vapaa kansa
+     kunniassa kulkeissansa,
+    eessä elon riemuretki,
+    oman luonteen luomishetki,
+    kauniin kohtalonsa suoma,
+     oman Luojan oma luoma.
+
+
+    3.
+
+    Takokaa, takokaa
+     valoa yöhön,
+    valakaa ja valvokaa,
+    työhön, työhön!
+    Nouskaa alta pimeen paineen,
+     sorvaamme nyt sieluks aineen,
+    lieskaan miekat, keihäät, peitset
+    nouskoot aurat, vuoluveitset!
+    Kuularuiskut, tykit hiiluun,
+    kurjat kuulat mustaan miiluun,
+     ahjo antaa ankkurit,
+    rauhan riemuvankkurit,
+    kynät, harpit, sähköneulat,
+    kodin kihlat, soljet, seulat,
+    hengen aseet hengen töihin,
+     aineen aseet miesten vöihin!
+
+    Rakentakaa, rakentakaa
+     ihmisyyden templin muuri
+    uskollamme vuoret siirtäin,
+    harjahirret pilviin piirtäin,
+    syvään synnyinmaahan juuri,
+     kalliolla korkealla
+    itse Luojan katseen alla,
+    jonka alta
+    vanha valta
+     syöksyy soraan!
+
+    Kylväkää, kylväkää
+     terve siemen rautamultaan
+    noustaksensa päivän kultaan,
+    kanssa oraan
+     onness' itse heilimöikää,
+    karaistukaa kautta kadon,
+    siunatessa syksyn sadon
+    seppelöikää
+     nuoret päänne!
+
+    Takokaa, takokaa
+     voimaa vuosisatain taa,
+    hiiltä tuokaa,
+    tulipiirros pilviin luokaa,
+    tuki, turva elämäänne,
+     usko uhkaan.
+    ummehtuneet taudit tuhkaan,
+    ahjoon kaikki katinkulta,
+     mik' on valheen virvatulta!
+
+    Vapautta, vapautta,
+     valppautta, valkeutta,
+    huutaa hengen hehku yöhön,
+    työhön, työhön!
+    Paisu, palje, sorvit soikaa,
+     moukaroikaa,
+    iskekää, iskekää,
+    että taivaat tärähtää
+    vuoren vankkaa alasinta!
+    Ikuisesti ihmisrinta
+     valon töihin vaistot vaatii,
+    ikilujat lait laatii,
+    tulipatsaat kauas hohtaa,
+    itsensä kun kansa kohtaa,
+    nousee sodan, sorron alta
+     Suomen vapaa tasavalta!
+
+    Takokaa, takokaa,
+     vannokaa ja valvokaa!
+    Vannokaa,
+    ettei saa
+    enään vieraat vallat estää,
+     itse maamme mahdin loimme
+    ankeen ajan iskut kestää,
+    vapaina me elää voimme,
+    vapaina me käymme hautaan;
+    kun me oomme musta multa,
+     lapset takoo uutta tulta,
+    tahdon terää, rinnan rautaa,
+    uutta päivää, tuhat yötä,
+    uutta unta, uutta työtä,
+    uutta kansaa, uutta maata,
+     jok' ei koskaan kuolla saata!
+
+    Takokaa, takokaa
+     valoa yöhön,
+    vartijat, te valvokaa,
+    työhön, työhön,
+    ainiaan
+     eestä suuren synnyinmaan!
+
+                    Huhtik. 1918.
+
+
+
+
+JUHANNUS.
+
+
+    1.
+
+    Nyt juhannuksen taivas korkeana kaartaa
+     ja syvälle sen kuva järven pintaan päilyy.
+    juhannuskukat tuoksuu kartanoilla,
+    ruiskorret vainioilla hiljaa häilyy,
+    käy lämmin tuuli niinkuin äidin henkäys,
+     maa-emon loppumaton sydänlempeys.
+
+    Ja kuule, kuinka riemusta nyt täyttyy rinta,
+     soi kankahilla käen kukku, lempi iltarastaan.
+    kun ihmisäänet piirilauluin liitää
+    laaksosta kajahtaen vuorta vastaan.
+    miss' iloliekit korkealle loimuaa,
+     niin laulun nuori voima valoon vaeltaa.
+
+    Maa viherjöi ja kaikki puut käy täyteen kukkaan,
+     maan voima rakkahasti kauniin kasvun kantaa,
+    maa aina altis, koruton ja karu,
+    myös vaatii työtä, maa se leivän antaa,
+    se kevään kimmeltäissä päältään roudan luo,
+     saa taivaan sateen, poudan, syksyn sadon suo.
+
+    Nyt juhannuksen taivas korkeana kaartaa,
+     ja päivä kallistuu jo mailleen seutuvilla,
+    mut valo viipyy, viihtyy kukkuloilla,
+    on leppoisa ja tyyni suvi-ilta,
+    kuin vetten yllä suven henki uinuais.
+     pian auringon taas nousevan se ennustais.
+
+    Ja on kuin jälkisoinnut yöhön hiljaa haihtuis
+     taas lähestyissä kaiken lämmön lähtökohtaa,
+    kuin syventynyt oisi ihmissävel,
+    kun varjot väistyi, taasen päivä hohtaa,
+    kun aamu voimakkaana valaa ruskoaan,
+     luo kaikkeen kauneutta, suurta uskoaan.
+
+
+    2.
+
+    Nyt kummutkohon laulun lähtehet.
+    kun kesän kukkeutta uhkuu maa.
+    kun siihen lankee taivaan sätehet,
+     ja kun sen voimaa sade virvoittaa!
+
+    Nyt tulkoot suuret tunteet tulvillaan,
+    kun kohisevat raikkaat koskensuut,
+    nyt tulkoot muistot tuoden toivojaan,
+    kun ihanina seisoo vihreet puut!
+
+    Niin käy nyt, nuori laulu, läikkymään
+    kuin tuuli yli meren, vihreen puun,
+    luo taivas lähteensilmään väikkymään,
+    vie, laulu, voimas elon kamppailuun!
+
+    Niin kummutkaa te, kevään hettehet,
+    te laulun ilopuut, te sohiskaa.
+    te käykää korkeina, te miettehet,
+    te kosket, kumartaen kohiskaa!
+
+    Niin nouskoon laulu kauas kulkien,
+    maat, metsät, saaret, sinijärvein veet,
+    maan kaiken kaihon syliin sulkien,
+    se sulattakoon surun kyyneleet!
+
+    Kuin luja lohtu, niin se säilyköön
+    työn, elon toimet, taistot kirkastain,
+    se sielun pohjaan iäks päilyköön
+    kuin päivä suuren suvisunnuntain!
+
+    Se uuden uskon työhön valakoon
+    yön, tuskan jälkeen aikaan parempaan,
+    kuin juhannuksen liekki palakoon
+    se voiton valona nyt vuorellaan.
+
+    Ja kaikukoot nyt laulutantereet
+    ain pilviin korkeimpiin ja kirkkaimpiin,
+    sen kuulkoot metsät, meret, mantereet,
+    puut, kivet sointukohot säveliin!
+
+    Nyt kasvamahan paljaat kalliot,
+    suot erämaat se laihoiks loihtikoon,
+    se haihduttakoon hallan turmiot,
+    se vieköön sukukunnat sovintoon!
+
+    Niin soi nyt, nuorten nuori sävel soi,
+    te nuoret rinnat riemuin paisukaa,
+    te siskot, veljet, naiset, miehet, oi.
+    te kuulkaa kuinka laulu siivet saa!
+
+    Soi laulu, iloks kaikkein ihmisten,
+    sen kuulkoon kaikki kansa, kaikki maa,
+    se luokoon suureks joka sydämen,
+     soi, laulu, ihmiskunnan kunniaa!
+
+
+
+
+SAKARI TOPELIUS.
+
+Satavuotis-mulstoruno.
+
+
+    Mä nään, mä nään sen vanhan kaupungin,
+    min rantaan uljas Pohjanlahti läikkyy,
+    nään valkeen talon, vinttikamarin,
+     min ikkunoihin iltapäivä väikkyy.
+
+    Siell' istuu nuorukainen haaveissaan,
+    kun laulaa koko laaja luomakunta,
+    kun enkelit lois Heljää harppuaan,
+    niin nuorukainen näkee suurta unta.
+
+    On lämmin katse kuin vain lähteen on,
+    kuin lapsen vielä hennoin, hellin mielin,
+    sees henki heimoa on auringon,
+    ja sielu soittaa suurin sfeerein kielin.
+
+    Käy mielikuvat kultakulkuaan,
+    hän avokatseen avaruuteen siirtää,
+    haltijat soittaa hälle satujaan,
+    historian hengetär työt urhoin piirtää.
+
+    Mit' uneksuu hän yksin mietteissään?
+    Maan, karun kansan kohtaloita,
+    hän näkee kauas, kaiken määrän pään,
+    hän tutkii, luo ja loihtii tarinoita.
+
+    Hän näkee suuren lumikuninkaan,
+    sen ihmesormuksen, mi kohtaloihin
+    loi syyt ja seuraukset kierrollaan,
+    ja johti sankareita sovintoihin.
+
+    Hän näkee Suomen suvun sodissaan,
+    sen hurme huutaa, rukoilevi rauhaa,
+    kun mustat munkit manaa messujaan,
+    ja kuolon kenttää käyrät torvet raikaa.
+
+    Hakkapeliittain hurjat huudot soi
+    kuin kiivas kohu Oulunkosken laineen,
+    niin henki nuorukaista haltioi,
+    hän näkee maansa vaiheet, vaivat, maineen.
+
+    Hän runoratsuin kauas kannustaa,
+    hän lapsensielussansa kammoo verta,
+    niin kaukaa siintää sadun ihmemaa,
+    min prinsessa öin katsoo Kypron merta.
+
+    Mut ullakolla tontut teutaroi.
+    vöin kanervaiset käpykruunut hohtaa,
+    ne korviin jotain kummaa tarinoi,
+    ne talvi-iltain ihmemaahan johtaa.
+
+    Hän tähtein suosikki ja lapsi maan
+    nyt näkee koivun yllä tähden uuden,
+    se tähti Suomen on, mi loistollaan
+    luo yli maailmoiden ihanuuden.
+
+    Se tähti valon on ja vapauden,
+    kuin Luojan katse avaruuden alla,
+    hän mittaa kohtaloita kansojen:
+    on Suomi vapaa, vahva tasavalta.
+
+    Hän kohoo, kasvaa, katse kirkastuu,
+    yön näky suuren sielun haltioittaa,
+    sin' yönä kukkii maailmojen puu,
+    ja onnen oksan nuori Suomi voittaa!
+
+    — »On meri meidän, joka yhdistää
+    maapallon ääriin, kauas kantaa,
+    uus' usko ennustaa maan elämää,
+    ei esteitä, ei rajoillamme rantaa!»
+
+    Niin lausuu hän ja kanneltansa lyö
+    kuin tietäjä, »me maksoimme jo veron
+    elämän jumalille, vaikenee jo yö,
+    maa kerran kasvattaa sen suuren neron
+
+    mi hengenhehkullaan ja voimallaan
+    luo loiston, lämmön vilun-vainioilleen.
+    maan nuoren nostaa kilpakunniaan,
+    kun veltot kansat riutuu raunioilleen.
+
+    Pohjasta koittaa kaiken vapaus,
+    lumessa loistaen se sielut syttää,
+    on mahdotonkin hetken tapaus,
+    mi maailmoja kerran ihmetyttää!
+
+    Ja pieni kansa suurna sielultaan
+    luo maailmalle uuden uskon,
+    kautt' aikain käy se riemukulkuaan.
+    maa avartunut alla aamuruskon.
+
+    Ja Pantheonin ikitemppeliin
+    sen nimi piirtyy, tähtituikkein hohtaa:
+    »Kansojen kaunistus», se kuuluu niin,
+    käy tästä tie, mi jumalihin johtaa!»
+
+    Eläkööt suuret henget isien!
+    niin äänet taivaan teillä äänet tapaa,
+    eläköön tulevaisuus toivojen.
+    eläköön Suomi voittamaton, vapaa!
+
+    Hän herää. — »Näinkö turhaa unta vain?
+    Sen näänkö vasta, kun oon valkohapsi?
+    Ei, ei! Sen tiedon jumalilta sain —!»
+    niin kuiskaa valkeen talon valkee lapsi.
+
+    Oi, herää haudassasi, runon mies,
+    satujen kemppi kukkakumpus alta,
+    sun toivees täyttyi, unes totta ties,
+    on Suomi vapaa, vapaa tasavalta!
+
+    Nyt yli vanhan, valkeen kaupungin
+    kuin sielus loisti vapaa tähti väikkyy,
+    käy kotikoivus ikikukkihin,
+    kun rantaas uljas Pohjanlahti läikkyy.
+
+    Ja yli hautas viestin tuuli tuo,
+    kun hurraahuudoin rakkaat ilmat raikaa,
+    niin lempeet silmäs taasen lepoon luo,
+     sun kansas astuu vapauden aikaa!
+
+
+
+
+VAPAA KANNEL
+
+
+    Oi, onnea, kun tämän sankaripäivän näin,
+    maan vapaan nään, johon henkeni haltioin,
+    maan puoleen kannel nyt kallistuu kimmeltäin,
+     sen vapausvirsiin ma kuolla voin!
+
+    Tämän hetken hehkusta voittojen voiman sain,
+    oi, kiitos, Luoja kun tämän tähden mun syntyä soi,
+    nyt ei kahleilla kytketä vapaata kanneltain,
+    sit' ei kuoleman koura nyt murtaa voi!
+
+    Soi, vapaa kannel nyt ajan aavemman taa,
+    kun turhana tomuna sekasointuni soraan vien,
+    soi uhriksi uskon: on vapaa syntymämaa,
+     ura uus nyt käy yli ikuisen tien!
+
+                                 16.5.18.
+
+
+
+JÄLKIHUOMAUTUS.
+
+
+Useiden sortokauden runojen kärki oli kuvannollisesti tähdätty
+tsarismia ja venäläistä vainovaltaa vastaan. Sellaisia runoja ovat
+»Tuomiolla», »Kiinalainen uni», »Prometheus» y.m.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76582 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..82eafa3
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #76582
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/76582)