diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 76578-0.txt | 1936 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 1952 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/76578-0.txt b/76578-0.txt new file mode 100644 index 0000000..aead837 --- /dev/null +++ b/76578-0.txt @@ -0,0 +1,1936 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76578 *** + +language: Finnish + + + +VOITTAMATON + +Kertomus suomalaisesta sisusta olympialaisissa kisoissa + + +Kirj. + +JUHO POUTANEN [Viljo Kojo] + + + + + +Helsingissä, +Kustannusliike Minerva Oy, +1924. + + + + +I. + + +Matti Lassila oli tavallinen suomalainen talonpojan poika. Ja häneltä, +niinkuin monelta muultakin kansanlapselta, jäi koulunkäynti kesken. Ei +siksi, ettei päätä olisi piisannut, vaan siksi, että kotitalo tarvitsi +hänen nuoret voimansa. + +Viisi luokkaa hän ennätti kuitenkin suorittaa läheisen +maaseutukaupungin yhteiskoulussa, ja nämä viisi kouluvuotta vaikuttivat +myöskin sen, että hän tahtoi joskus koetella voimiaan urheilijana +suuremmissakin kilpailuissa kuin mitä koulukaupungin ja lähiseutujen +seurat kykenivät järjestämään. Sillä se urheilu-innostus, joka +kouluvuosina oli herännyt, ei laimentunut myöhemminkään, vaikka Matin +olikin ponnisteltava kesät niityillä ja pelloilla, talvet tunkioiden +teossa. + +Hän osasi kuitenkin käyttää pienimmätkin väliajat harjoitukseen. + +Kun oltiin heinäniityllä, kolmen kilometrin päässä kotoa, oli hänellä +kuula ja keihäs mukanansa. Isäukko murisi. Sanoi, että joutaisivat jo +sellaiset lapselliset leikittelyt jäädä. + +— Etköhän tuosta vielä saane oikeastakin työstä tarpeeksesi, arveli +ukko. — Elukat ja ihmisetkin lävistät vielä seipäinesi. Eipä toki ennen +mokomista tiedetty, mutta nykyään niitä keksitään kaikenlaisia pirun +kotkotuksia. + +Matti hymyili vain, sanomatta sanaakaan, mutta kun toiset vetelivät +ruokalepoja, työnteli hän kuulaa tai lennätti välkkyvän keihään kerran +toisensa jälkeen yli laakean niityn. + +Jos kotoa oli jotakin haettava, niin Matti oli aina ensimmäisenä valmis +juoksemaan tuon kolmen kilometrin taipaleen edestakaisin, eivätkä +olleet niityllä olijat uskoa silmiänsä, nähdessään hänen niin pian +palaavan. + +Ja kun illalla lähdettiin kotiin, eivät toiset nähneet Mattia kuin +metsäpolun veräjällä. Ennenkuin he tulivat, oli Matti ennättänyt tehdä +tekemättömätkin. Hän oli kantanut vettä, pilkkonut puita, muuttanut +kotipellossa herkuttelevan, äsken poikineen lehmän uuteen, heinäsempään +paikkaan ja korjaili jo aitan rapuilla kaikessa rauhassa haravia tai +vuoleskeli muita tarvekaluja. + +Pian huomasi ukkokin, että Matti ei suinkaan haaskannut työaikaa +urheiluharjoituksiin. + +Matin into tarttui jollakin tavalla myöskin palvelusväkeen. Rengit +alkoivat hävetä vetelehtimistä, nähdessään, että Matti teki monin +verroin enemmän kuin muut ja että hän kuitenkin aina hymyili, oli aina +ensimmäisenä joka paikassa ja jaksoi vielä kaiken lisäksi heitellä +keihäitään ja kuulaansa työntää ja juoksennella ja hyppiä kuin hirven +vasikka. + +Mahdollisesti olisi ollut parempi, jos hän olisi voinut harjoitella +säännöllisemmin ja perinpohjaisemmin ja välillä kunnollisesti levätä, +mutta sellaisia mahdollisuuksia ei hänellä ollut. Hänen täytyi siis +käyttää osa lepäämisajastaan harjoituksiin ja siten rasittaa ehkä +liian paljon itseään. Toisaalta saattoi olla niinkin, että juuri +nuo hänen jossain määrin liialliset ponnistelunsa kasvattivat hänen +kestävyytensä lannistamattomaksi. Jos hänen lihaksensa olisivatkin +voineet järjestelmällisen harjoittelun kautta hyötyä enemmän, niin +tällä tavalla sensijaan kasvoi hänen henkinen jäntevyytensä, terästyi +hänen tahtonsa, sitkistyi hänen sisunsa. + +Hänen kotitalonsa lähellä oli korkea vaara, metsäinen ja jokseenkin +jyrkkärinteinen. Sen kiireelle kiipeäminen, vaikkapa rauhallisesti +kävellenkin, pani tottumattoman läähättämään, mutta Matti oli sinne jo +pikku poikana niin monasti juossut, ettei hän ollut yhdestä kerrasta +tietääksensäkään. Nyt hän kaiket kesät juoksi tuon rinteen joka aamu +useampia kertoja ylös ja alas. Tuskinpa hän yhtenäkään aamuna unhoitti +heti sängystä noustuaan tuota leikkiään. + +Illalla hän meni ajoissa nukkumaan, mutta aamulla oli hän äitimuorin +ja auringon kanssa kilvaten jalkeilla. Ja sill'aikaa kuin kahvipannu +kiehui, Matti juoksi rinnettä ylös ja alas, ylös ja alas, kunnes muori +ilmestyi pihamaalle huutelemaan häntä. + +Muori torui ja hymyili; joskus oikein vakavissaankin moitiskeli, että +eihän mokomaa rässiä masinatkaan kestäisi. + +— Onko tämä nyt ihmislapsen tehtävää, että tuolla tavalla heti +herättyä rimpuilla, motkotteli muori. — Iankaikkiset vammat siitä +vielä seuraavat, panehan mieleesi. Kaikkihan tuossa jo sisuksetkin +ryllöytyvät sekaisin. + +Niin se ennusteli muori, kävellessään laihana ja vähän jo kumaraisena +solakan, suoravartisen poikansa edellä pirttiin, missä kahvikulta +pöydällä odotteli. + +Mutta Matilla oli omat ajatuksensa. Hän oli innokkaasti seurannut yhä +kehittyvää urheiluelämää ja hänkin halusi saada jotakin aikaan. Ikävä +vain, ettei hän itsekään ymmärtänyt, mihin lajeihin mahdollisesti olisi +pitänyt keskittyä, eikä hän myöskään tiennyt, miten olisi pitänyt +harjoitella, päästäkseen mahdollisimman hyviin tuloksiin. Hän yritteli +umpimähkäisesti, mutta hartaasti, toivoen joskus saavansa tilaisuuden +keskustella jonkun näitä asioita ymmärtävän miehen kanssa. + +Se, mikä häntä eniten arvelutti, oli hiihto. Jostakin hän oli +kuullut, että hiihto ei muka olisi suositeltavaa urheilua viisi- ja +kymmenottelijalle. Itse hän ei tuota oikein uskonut, mutta kuitenkin +hän oli varovainen. Ja kun hän tiesi, että kävely ei ainakaan +vahingoita, niin häntä ei saatu millään hinnalla hevoskyytiin, vaikka +matka olisi ollut pari kolme peninkulmaa. + +Sattuipa kerran, että eräs tuntematon isäntämies näki Matin kävelevän +paksussa lumessa pienen myllykuorman vieressä. + +— Jos olisi kävellyt tiellä, niin vielähän tuon olisi jotenkuten +ymmärtänyt. Mutta kun rämpii hangessa haarukoitaan myöten, niin tämähän +on höperö, tällainen mies. + +Niin oli isäntä sanonut. + +Ne taas, jotka eivät häntä aivan hulluna pitäneet, arvelivat — olivatpa +muutamat aivan vakuutettuja — että Matti on oikea kitupiikki; ja he +ennustelivat Lassilaan sellaista isäntää, joka laskee pennin soikeana +näpistään ja syömisajaksi menee haistelemaan mistä päin tuuli puhaltaa. + + + + +II. + + +Niin kului kaksi vuotta, kaksi vaiherikasta vuotta. Oli ehditty käydä +vapaussotakin, jossa Matti teki tehtävänsä ihmeteltävällä sitkeydellä +ja onnella. Ilman omituisia kestävyysharjoituksiaan ei hän olisi voinut +kunnialla ja vahingoittumatta selvetä sellaisista tilanteista, joihin +hän sodan aikana joutui. + +Hän oli antautunut sellaiseenkin vaaraan, että lähti ehdoin tahdoin +vakoilijaksi. Hän luotti itseensä ja vaikkei hän milloinkaan ylpeillyt, +oli hän varma, ettei kukaan rintamalla olevista miehistä olisi elävänä +takaisin tullut. + +Mutta näistä kokemuksistaan ei Matti koskaan huudellut. Hän oli aina +sama vaatimaton, hiukan harvasanainen ja hymyilevä poika, jonka harmaat +silmät vain tuikahtelivat tuimempina kuin tavallisen pojan. Mitään +muuta merkkiä hän ei liioin vapaussodasta saanut kuin tuon aivan +tavallisimman, jonka saivat melkein kaikki, nekin, jotka istuivat +kotona ja ihmettelivät, että tykkien jyske saattoi sinnekin asti kuulua. + +— Mitäpäs tuosta! oli Matin tapana sanoa, jos joku tästä asiasta +huomautti. — Eihän sinne sotaan sitä varten menty. + +Ja kun siihen tahdottiin lisätä, että mitä varten sitten +urheilukilpailuissa otellaan viimeistä nikaraa myöten, niin Matti +pudisti hymyillen päätänsä ja sanoi: + +— Minä en ainakaan kilpaile jonkun kupin tai lusikan takia. Sitä +on vain utelias näkemään, mihin pystyy. Ja onpa niin hyvä olokin +sellaisten ponnistusten jälkeen. + +Sotakuukaudet olivat paljon miehistyttäneet häntä, niin että hän nyt +ryhtyi harjoituksiinsakin entistä vakavammin ja perinpohjaisemmin. +Kilpailuihinkin, maalaisseurojen järjestämiin, hän otti usein osaa. +Tulokset olivat niihin oloihin nähden melkoisia, mutta eivät suinkaan +yllättäviä. Hän voitti ja hävisi eikä siitä sen enemmän välittänyt, +sillä hän piti näitä kilpailujakin ikäänkuin harjoituksina eikä hänessä +siis palanut erikoinen voittamisen into. + +Syrjästä katsoen olisikin saattanut päätellä, ettei hän koskaan +kykenisi pusertamaan itsestään kaikkea mahdollista. Tämä johtui +kuitenkin siitä, ettei hän milloinkaan tuntenut rinnallaan miestä, +jonka kanssa olisi haluamalla halunnut kilvoitella. Siksipä hän +ponnisti miten sattui ja siksi myöskin sattui, että hän ikäänkuin +vahingossa jäi huonommaksi kuin toinen, joka tunsi kunnia-asiakseen +koettaa voittaa hänet. + +Mutta tulipa sitten kirkonkylään kaupanhoitaja, joka oli jo monet +vuodet tottunut pitämään itsensä voittamattomana tällaisissa +maalaisseurojen kilpailuissa. Hän oli pitkänpuoleinen, hyvinvoivan +näköinen mies, jolla olikin kieltämättä hyvät edellytykset erinäisiin +lajeihin, mutta jonka henkinen taso oli sentään siksi keskinkertainen, +ettei hänestä ainakaan niillä ruumiillisilla edellytyksillä mitään +mainittavaa urheilumiestä olisi voinut kehittyä. + +Hänen herättävä vaikutuksensa niihin maalaisseuroihin, joitten +keskuudessa hän esiintyi, oli kuitenkin hyvin merkitsevä. Siellä, missä +urheiluseuraa ei ollut, hän perusti sellaisen, ja missä seura oli, +siellä hän oli innokas toimija, kilpailujen järjestäjä ja kilpailija. + +Niin kauan kuin hän oli ylivoimainen voittaja, oli hän muutenkin +mukiinmenevä mies, mutta tappion pelko, jopa pieni epävarmuuskin, +muutti hänet vastenmieliseksi kehuskelijaksi ja jos jonkinlaisten +vammojensa valittelijaksi. + +Tässä miehessä Matti tunsi ensi kerran kilpailijan, jonka voittamista +teki mieli tavoitella. Kun hän nyt ajatteli kilpailuja, tunsi +hän säkenöivää innostusta, niin että hän joskus aivan vavahteli +otteluhalusta. Kaupanhoitaja, jota pidettiin erinäisissä lajeissa +— kiekossa, keihäässä ja lyhyiden matkojen juoksussa — koko piirin +voittamattomana mestarina, sai Matista arveluttavan vastustajan. + +Juhannuksena oli Matin koulukaupunkiin järjestetty kaksipäiväiset +laulu- ja urheilujuhlat, joista piti tulla tavallista merkittävämmät, +sillä kilpailuihin oli kutsuttu sellaisiakin mestareita kuin Hannes ja +Myyrä, joista jälkimmäinen oli varmasti lupautunut, edellinen antanut +epävarman vastauksen. + +Juhannusaattona kilpailtiin heitossa ja eräissä juoksuissa. + +Kaupanhoitaja oli hermostunut. Myyrän saapuminen himmensi nyt +hänen maineensa, hänen, joka ei ollut parhainta lajia urheilija, +vaan kateellinen ja itserakas. Jos Hanneskin olisi tullut, olisi +kaupanhoitaja luultavasti jonkun tekosyyn nojalla jäänyt pois koko +kilpailusta. Nyt hän valmistautui tyytymään varmaan häviöön ainakin +keihäässä. Muista lajeista hän ei ollut levoton. Ne hän uskoi kyllä +hoitelevansa. + +Mutta hän oli jättänyt erään tekijän huomioonottamatta, tekijän, joka +aiheutti hänelle tarpeeksi harmia molempina päivinä. + +Aattopäivä oli mitä kaunein keskikesän päivä, melkeinpä liiankin +helteinen voidakseen pysyä yhtä kauniina iltaan asti. + +Kansaa oli kertynyt enemmän kuin saatettiin edeltäkäsin aavistaakaan. +Kaikki odottelivat jännityksellä kilpailujen alkamista, sillä olihan +tämän päivän ohjelmassa muun muassa keihäänheitto, eikä niillä kulmilla +oltu vielä siihen asti nähty sellaista miestä kuin maailmanmestaria. + +Kaupanhoitaja jutteli Myyrän kanssa. Hän oli tullut tänne muualta ja +koettanut saada "tässäkin läänissä" nuorta väkeä innostumaan. + +— Ja kyllähän sitä alkaa innostusta ollakin, hän sanoi, — mutta ei +täällä kohtakaan ennätyksiä pistellä. + +— No, eihän se sentään tärkeintä olekaan, huomautti Myyrä +vaatimattomasti. + +— Eipä tietenkään, myönsi kaupanhoitaja, — minä vain luulen, että tämän +kulman kansa ei koskaan kykene mihinkään erikoiseen. + +— Sitä ei suinkaan voi mennä vakuuttamaan, sanoi Myyrä. — Kaikki kypsyy +aikanaan. + +— Toivottavasti. + +— Eikö ole yhtään lupaavaa alkua! + +— Eikä ole. Minä en ainakaan ole huomannut. Minähän en ole mikään +erikoisempi urheilija — tällainen tiskin takana seisoja, jolla ei ole +aikaa harjoitellakaan — mutta ei vain näy koko piirissä sen kummempaa +miestä ilmestyvän, ei ainakaan sellaista, joka edes kutakuinkin +kykenisi useampiin lajeihin. Täällä en tosin ole kilpailussa ollut, +mutta piirimestaruuskilpailuissahan saa aina tavata parhaat miehet. + + * * * * * + +Ensimmäisenä lajina oli kuulantyöntö. + +Kaupanhoitaja oli varma voitostaan. Hän katseli ylimielisesti hymyillen +"yhdentoista metrin miehiä", ja kun hänen vuoronsa tuli, työnsi hän +oikealla kahteentoista metriin ja vasemmalla melkein saman tuloksen. + +Hänen hämmästyksensä ei ollut suinkaan vähäinen, kun hän näki Myyrän, +joka otti osaa myöskin kuulaan ja kiekkoon, työntävän hänen äskeisen +tuloksensa yli. + +— Kas vain! hän teeskennellyn iloisesti huudahti, — lentääpäs niistä +kourista rautakeräkin tavallista vinhemmin. + +Mutta kun Matti Lassila lopuksi osoittautui kuulantyönnössä +kilpailujen parhaaksi, kaupanhoitajan jäädessä kolmanneksi, silloin +ei kaupanhoitajan suu ottanut enää pysyäksensä syyringillä. Hän +huomautteli jalkansa nyrjähtäneen keväällä, sanoi sorminivelensä +pahasti koskeneen, kun olivat kaupalla kilpailleet sormikoukun vedossa. + +Sellainen oli hänen tapansa aina ollut, että jos hän jossakin lajissa +hävisi, niin hän ei ollut oikein terve. Mitä tuntuvammin hän hävisi, +sitä vaikeampia vammoja hänellä sattui silloin olemaan. Se oli +hänen heikkoutensa, hänen sisäinen puutteellisuutensa ja lopultakin +oli tuo ominaisuus hänen kehityksensä pahimpana esteenä. Sillä +edellytyksiä hänellä tosiaankin olisi ollut. Jos hän ei olisi ollut +niin raukkamainen, vaan olisi hävittyään uskaltanut avomielisesti +tunnustaa, että oli pannut parastaan, mutta ei ollut onnistunut tai +ei ollut enempään kyennyt, niin hänen henkisetkin voimansa olisivat +kerta kerralta yhä enemmän vahvistuneet, ja kyenneet auttamaan hänen +ruumiinsa ponnisteluja hyvinkin paljon. + +Miks'ei hän muuten voinut yhtä hyvin pysyä vaiti, hymyillä ja vaieta, +niinkuin esimerkiksi Matti, jonka kiekonheitosta ei tullut mitään. +Sattui nimittäin ensimäisellä heitolla kiekko luiskahtamaan liian +aikaisin, ja vähällä oli, ettei se sattunut syrjässä seisoskelevaan +lapsilaumaan. Matti säikähti pahanpäiväisesti eikä uskaltanut enää +seuraavia heittoja todenteolla yrittääkään. Mutta eipä hän siitä +sanaakaan sanonut, hymyili vain ja näytti olevan yhtä tyytyväinen. + +Niin, tyytyväiseltä hän kylläkin näytti, mutta sisimmässään hän lujasti +päätti, että kiekko ei toisissa kilpailuissa lentele minne sattuu. +Hän päätti harjoitella niin huolellisesti ja niin paljon, että voisi +vaikka vannoa suunnan, heittää vaikka parin sylen kujannetta pitkin. +Mutta visusti hän vaikeni. Ei etevinkään psykoloogi olisi kyennyt +aavistamaan, mitä tuo hymyilevä nuorukainen hengessään hautoi. + +Seuraavana päivänä, juhannuksena, oli neljänsadan ja +tuhannenviidensadan metrin juoksut. + +Kaupanhoitaja oli eilisten tappioittensa jälkeen hermostunut. Hän +yritti neljällesadalle lähdettäessä kaksi kertaa varastaa, eikä hän kai +aivan siivolla lähtenyt kolmannellakaan kerralla, mutta lähettäjä antoi +hänen kuitenkin mennä. + +Noin sata metriä piti hän sellaista vauhtia, että ymmärtämättömät +katsojat alkoivat kesken kaiken huudella hänelle, mutta Matti, joka +oli muusta jälkijoukosta tuntuvasti eroittautunut, alkoi nyt vasta +hiljalleen lisätä vauhtiaan. + +Kahdensadan metrin jälkeen oli hän kaupanhoitajan kintereillä. Tämä +vilkuili taakseen ja yritti parantaa, mutta ennen viimeistä sataa +metriä oli Matti kiristänyt ohitse, ja vaikka kaupanhoitaja pari kertaa +yritti jälleen johtoon, piti Matti tiukasti paikkansa. Kaupanhoitajan +yritykset olivatkin jo ylivoimaisia. Hänen kasvoillaan oli surkea +irvistys, hänen jalkansa nousivat jo huomattavan jäykästi ja vähällä +oli ettei hän jäänyt kolmanneksi. + +Tietysti saivat urheilutoverit, vieläpä osa yleisöäkin kuulla uudestaan +tuosta onnettomasta nyrjähdyksestä. + +Mutta kun joku puoleksi pilkalla kysyi, voiko hän viidelletuhannelle +yrittääkään, niin kaupanhoitaja vastasi, että tietysti hän juoksee. + +— Kas, enhän minä ole niin lapsellinen, että välittäisin siitä, +voitanko vai häviän, hän sanoi. + +Itse asiassa hän oli kuitenkin varma voitostaan viidellätuhannella. +Sillä vaikka hänellä oli hyvät edellytykset, ei hän osannut ollenkaan +järkevästi arvioida toisten ansioita ja mahdollisuuksia. + +Jos hän olisi ollut vähemmän itserakas, mutta sensijaan +ymmärtäväisempi, olisi hän varmaankin jonkunverran epäröinyt +viidelletuhannelle lähdettäessä ja koettanut viisaasti laskien +säästellä voimiaan. + +Olisihan hänen pitänyt huomata Matin leveä rinta ja viimeaikoina +jäntevöityneet jäsenet. Olisihan hänen luullut ymmärtävän verrata omaa, +hiukan liian hyvinvoipaa runkoaan tuohon kimmoisaan nuorukaisvartaloon. +Lisäksi olisi hänen luullut aavistavan, mikä hellittämätön hengen +jäntevyys piili tuon tiukoilla huulilla väreilevän, äänettömän hymyilyn +takana. + +Jos hän olisi sellaisia asioita ymmärtänyt, olisi hän varmaan +aavistanut saavansa tavallista tuimemman kilpaveikon. + +Kaupanhoitajan ylpeys oli ennenkin ollut hänen lankeemuksensa. Eikä hän +nytkään voinut olla pitämättä itseään muita parempana. + +Nyt, kun matka oli pitempi, tahtoi hän näyttää, ettei hänellä ole +mitään hengenhätää taipaleelle. Hän tahtoi vähän "piikata" lähettäjää, +joka oli kahdesti keskeyttänyt neljällesadalle lähdön. Hän jättäytyi +nyt tahallaan viimeiseksi, vieläpä lähtiessään katsahti merkinantajaan +ikäänkuin kysyäkseen, onko lupa mennä vai onko ehkä nytkin »varastettu. + +Helposti hän sentään saavutti toiset, mutta Matti oli ennättänyt +tehdä niin pitkän "kaulan", ettei sen tasoittaminen käynytkään yhtä +helposti. Yrittäessään päästä Matin kintereille hän ponnisti liikaa, ja +kolmannella ja neljännellä kierroksella hänen täytyi hellittää, tyytyä +säilyttämään saavuttamansa välimatka jälkijoukon kanssa ja antaa Matin +vähitellen edentyä. + +Matti sensijaan juoksi vaivattomasti samalla vauhdilla matkan puoleen. +Silloin alkoi kaupanhoitaja, joka oli jäänyt Matista melkein kokonaisen +kierroksen, kiristää vauhtiaan. Matti antoi hänen lähentyä muutamain +kierrosten aikana, mutta sitten alkoi hän hellittämättömästi lisätä +"kaulaa" ja kolmen viimeisen kierroksen ollessa jälellä, sivuutti +hän kaupanhoitajan, ollen siis tästä kokonaisen kierroksen edellä. +Kuitenkin jaksoi hän vielä viimeisellä kierroksella sellaisen +loppupinnistyksen, että se lähenteli sadan metrin vauhtia. + +Nyt sai kaupanhoitaja vihdoinkin tuntuvan todistuksen siitä, että oli +niitä nousemassa tekijöitä, oli niitä miehiä muitakin kuin hän. + + + + +III. + + +Tämän kilpailun jälkeen Matti vasta tunsi, minkäverran hänellä on +mahdollisuuksia, mutta samalla hän entistä selvemmin ymmärsi, että +edistyminen oli ankaran työn takana. + +Kunpa hän vain olisi tietänyt, mihin keskittyä ja miten harjoitella. + +Hänen ensimäisenä päämääränään oli nyt päästä syyskesällä suuriin, +pääkaupungissa pidettäviin urheilukilpailuihin, sillä hän aavisti +siellä käydessään oppivansa monta tärkeätä seikkaa ja samalla hän +toivoi saavansa tilaisuuden puhella itsensä Pihkalan kanssa. Ja jos +Pihkala katsoisi hänet mahdolliseksi, niin eipä hän toiveita pettäisi. +Ei! Hän tahtoisi alistua pilkulleen jokaiseen saamaansa määräykseen, +hän haluaisi olla moitteeton esimerkki järjestelmällisen harjoittelun +siunauksesta. + +Yksi seikka häntä kuitenkin huolestutti: Mitä sanoisi isäukko? Mitä +sanoisi hän ensiksikin koko pääkaupunkiin menosta ja kuinka hän +myöntyisi, jos harjoitusten takia olisi uhrattava muutamia hetkiä +parhaasta työajasta? "No niin", ajatteli Matti sitten, "se olkoon sen +ajan murhe". Ja entistä innokkaammin jatkoi hän treenaustansa. + + * * * * * + +Heinä oli tehty, mutta ruis ei ollut vielä valmistunut silloin kun +Matin olisi ollut lähdettävä Helsinkiin urheilukilpailuihin. Hän oli +ahertanut kotona entistä enemmän. Hän oli tahtonut näyttää isäukolle +miten pian heinäpelloista selvitään, jos vain oikein todenteolla +yritetään. + +Mutta kun hän sitten eräänä iltana uskalsi ilmaisia isälle +aikomuksensa, niin tämä alkoi nauraa. + +— Sehän se vielä puuttuisikin, että sellaisia matkoja tekemään +kiireimpänä aikana. Etkö tännempänä saa siitä loikkimisesta tarpeeksesi. + +Äitikin asettui vastahankaan, niin että koko matka näytti aluksi aivan +mahdottomalta. + +Matti ei olisi koskaan tahtonut antaa aihetta erimielisyyteen ja +ikäviin kiistoihin, mutta nyt hän ei malttanut olla sanomatta: + +— Ei suinkaan täällä nyt juuri mitään hengenhätää liene. Ruis on vielä +vihanta, heinä on poikki, enkä minä siellä viivy kuin pari päivää. + +— Kyllä tekijälle aina työtä löytyy, murahti isä. + +— Onpa tuota jonkunverran tehtykin, sanoi Matti hiukan kiivastuneena ja +käveli ulos. + +Hän oli kovin pahoillaan siitä, että vanhukset eivät vähääkään +ymmärtäneet hänen pyrkimyksiään. Hän tunsi kärsivänsä vääryyttä. +Sillä tiesihän hän minkä verran monet muut talollisten pojat kotona +ahertivat: koettivatpahan jotenkuten saada aikansa kulumaan. Ja +kuitenkin he saivat lähteä milloin tahansa ja palata miten sattuivat +joutumaan. + +Seuraavana päivänä ihmettelivät palkolliset ja päiväläiset Matin +totisuutta. Kävelihän hän töissä haluttoman näköisenä, sanattomana ja +synkkänä. Eikä hän liioin koskenut urheiluvälineihinsä. + +Rengit yrittivät illan tultua kuulantyöntöä, mutta eipä se vain +tuntunut sujuvan, kun Matti ei ollut mukana. + +Päivän kuluessa olivat isä ja äiti kuitenkin keskustelleet asiasta. +Äiti oli jo kääntänyt kelkkansa niin päin, että täytyihän Matin joskus +sallia päästä hiukan muutakin maailmaa katsomaan. Isä jarrutti vastaan, +mutta ei enää ehdottomalla jyrkkyydellä: Hän lupasi lopuksi ajatella +asiaa. Sen enempi ei äiti uskaltanut sillä kertaa tiukata. Tunsihan hän +ukon sellaiseksi, että se saattaa liiasta kiusaa suutahtaa, ja silloin +sen päätä ei mikään muuttamaan. + + * * * * * + +Ukko oli nyt jo pari päivää miettinyt puhumatta mitään. + +Nyt oli lauantai, ja nyt olisi Matin pitänyt lähteä, jos olisi mielinyt +sunnuntaiksi Helsinkiin. + +Aamiaisen jälkeen hän pyysi Matin valjastamaan hevosen. + +— Mennään pistäytymään kaupungissa, hän sanoi. + +Tämä isän ehdotus ei ollut Matista mikään merkillinen, sillä usein +ennenkin olivat he tehneet kaupunkimatkat yhdessä. — Onpahan +rattoisampi kahdenkesken, oli isä aina sanonut ja niin hän nytkin sanoi. + +Yöllä oli satanut, mutta nyt oli jälleen tyyntä ja kirkasta ja maailma +tuoksua täynnä. + +Ensimmäisessä ylämäessä Matti tapansa mukaan laskeutui kävelemään eikä +hän noussut kärryihin vielä alamäessäkään, vaan lähti juoksemaan Ruunan +rinnalla. + +Isä naurahti, tiukkasi ohjaksia ja sanoi: + +— No niin! Tässä sinun nyt sopii kilpailla. + +— Mitäpäs tämä olisi, vastasi Matti. — Eihän tuollaisen elukan kanssa +mitään kilpaa edes synnykään. + +— Niinköhän luulet, innostui isä. — Jospa koitettais oikein toden +teolla? + +— Koitetaan pois! + +Matti riisui juostessaan takkinsa ja heitti sen isälle. Sitten hän noin +puoli kilometriä juostuaan, alkoi parantaa vauhtia. + +Isä tiukkasi ohjaksia ja yllytti ruunaa, mutta siltä se vain näytti, +että Mattia ei sellainen vauhti ollenkaan rasittanut. + +— Kyllähän sinä jonkun matkaa... huusi isä. — Mutta juoksehan +kaupunkiin asti. + +Silloin pälkähti Matin päähän sanoa: + +— Jos juoksen kaupunkiin asti, niin saanko astua kaupunkiin tultua +suoraan asemalle ja matkustaa Helsinkiin? + +— Kiinni on. Mutta jos et jaksa, ei koko asiasta enää virketa mitään. + +— Ei siitä kannatakaan sitten enää... Kilpailut ovat huomenna. Mutta +matka-rahat minun on saatava nyt heti, sillä minä en aio odottaa sinua +enempää kuin ruunaakaan. Ja takki tänne! + +— Hullu poika! huusi nyt ukko. — En minä anna sinun kuitenkaan juosta +itseäsi hengettömäksi. + +— So so! Sanasta miestä! + +— No mutta ehdit sinne asemalle vielä hevoskyydilläkin. + +— Se on eri asia. + +— Nouse kärryille sitten! + +— Eipä ole väliä. Kyllä minä sinun ruunallesi tahdon ensin antaa oikean +lämpimän. + +Niin mentiin kilometri toisensa perästä, kunnes ukko huuteli kauempana +kiitävälle pojalleen: + +— Annahan olla! Hei! Annahan olla. + +Kun Matti sitten nousi kärryihin, naureskeli isä ja sanoi, ettei hän +sentään mokomaa olisi uskonut. + +Matti huomasi nyt, että ukko on hyvällä tuulella. Hän siis istui ukon +mieliksi kärryissä ja käytti samalla tilaisuutta hyväkseen saadaksensa +matka-rahoja mahdollisimman runsaasti. + +— Kyllähän loput saat takaisin, hän sanoi. — Mutta minunhan täytyy +ostaa puvut ja kengät ja... + +— Oi-oi! säikähti ukko. — Sinähän teet vanhasta isästäsi yhdellä kertaa +köyhän miehen. + +— Säästetään sitten taas ja yritetään kovemmin. + +— Hm. Hm, murahteli ukko kaivaessaan seteleitä vanhasta, kuluneesta +lompakostaan. — Mutta rahan kanssa on oltava tarkasti, hän lisäsi +vakavasti samalla huolestuneella äänenpainolla, jonka poika oli oppinut +tuntemaan pienestä nulikasta asti. + + * * * * * + +Samalla junalla, jolla Matti lähti, lähti myöskin kaksi kaupungin +nuorukaista, toinen Matin entisiä koulutovereita, toinen vasta viime +syksynä kaupunkiin tulleen henkikirjurin poika. + +Molemmat nämä nuorukaiset olivat innokkaita urheilijoita ja olivat jo +useamman kerran käyneet pääkaupungin urheilukilpailuissa. + +Alvar Sten, henkikirjurin poika, oli lupaava lyhyiden matkojen menijä. +Olipa Pihkalakin kehoitellut häntä ottamaan asian vakavammin. Mutta +hän oli liian välinpitämätön, tai oikeastaan hänellä ei ollut sitä +sitkeyttä, jota säännöllinen treenaaminen kysyisi. Hän antoi ajan kulua +ajatellen, että kylläpä hän ennättää joskus toiste. Ja jos hän joskus +sai harjoituksensa alulle, ei hän malttanut jatkaa säännöllisesti. Hän +oli tosin melko nuorikin vielä, mutta hänen laiminlyönneistään oli jo +kehittynyt tottumus, josta hänen olisi myöhemminkin melkein mahdoton +päästä. + +Toinen pojista oli apteekkiharjoittelijana. Hänen nimensä oli Antti +Laukkanen ja kerran oli pituushyppy mestari Tuulos sanonut hänestä: + +— Pankaahan mieleenne tuo nimi. Siitä saadaan vielä kuulla. + +Sen jälkeen oli Antti innolla ja taidolla harjoitellut, kokeillut eri +tyylejä ja koetellut keksiä uusia menetelmiä, joiden avulla voisi +lisätä ponnistuksen antamaa vauhtia. + +Matti oli kovin mielissään saadessaan matkaseuraa. Eihän hän ollut +koskaan matkustanut niin pitkää matkaa, niin että hän oli täydellä +syyllä pelännyt ikävystyvänsä. + +Mutta enemmän kuin nuorukaisten tapaamisesta hän ilostui siitä, että +samassa vaunussa istui sairaanhoitajatar, johon hän oli ihastunut jo +vapaussodan aikana. + +Sen jälkeen, kun hän sairashuoneella toivuttuaan oli joutunut +marssimaan kohti Viipuria, ei hän ollut tyttöä nähnyt. Hän ei tietänyt +tytön nimeä eikä ollut varma olisiko tämä enää tuntenutkaan häntä. +Siksi hän ei uskaltanut tervehtiä eikä mennä puhuttelemaan. + +Lisäksi hän pelkäsi, että tyttö saattaisi nousta junasta millä asemalla +tahansa. Mutta tuossa epävarmuudessakin oli oma viehätyksensä, +joka teki matkustuksen ja toverien kanssa juttelemisen kevyeksi ja +rattoisaksi. + + + + +IV. + + +Ensimmäistä kertaa pääkaupungissa! + +Olipa Matilla katselemista niin paljon, että asemasillan ihmisvilinään +katosi hänen ihailemansa sairaanhoitajatar. + +Kun hän huomasi kadottaneensa tämän näkyvistään, tunsi hän omituista +alakuloisuutta. Näkisikö enää milloinkaan tuota tyttöä? Tuskinpa. +Sen verran hän oli siellä maaseutukaupungin asemalla huomannut, että +tytöllä oli paljon matkatavaroita. Hän ei siis palaisi sinne takaisin, +vaan jäisi Helsinkiin, josta Matin täytyisi ylihuomenna lähteä. + +Näissä ikävissä mietteissään hän oli kävellyt Alvar Stenin ja +Antti Laukkasen mukana, jotka vihdoin huomasivat Matin levottoman +pälyilemisen oikeaan ja vasempaan ja hänen huolestuneen ilmeensä. + +— No! Mikäs nyt on? huudahti Alvar. + +— Ei mitään, vastasi Matti yrittäen naurahtaa ja samalla kokien +irtautua tuosta kiusallisesta ajatuksesta. Pian hän saikin tarpeeksensa +muuta miettimistä, sillä he saapuivat samalla erääseen aseman +läheisyydessä olevaan hotelliin, johon heille ja eräille muualta +tulleille urheilijoille oli varattu asunnot. + +Saatuaan tilaamansa teen, joka hyvän leivän kanssa olikin sangen +virkistävä matkan rasittamille, alkoi puhekin luistaa. Vanhoja +urheiluvitsejä alkoi virrata esille ja niitten ohella koeteltiin +parhaan ymmärryksen mukaan arvailla vuoden perästä olevien +olympialaisten kisain mahdollisuuksia. + +— Parasta vain, ettei liikoja odotella, arveli Alvar Sten. + +— Niin, pisti siihen Antti Laukkanen, — mistäpä niitä odottelemisia +olisikaan, kun sellaiset miehet niinkuin sinäkin, jättävät +yrittämisenkin sikseen. + +— Mitäpä minun yrityksistä! epäsi Alvar Sten. + +— Ole vaiti! Jos sinä olisit harjoitellut edes silläkään tavalla kuin +minä, olisit varma olympialaismies! Sellaista lähtönopeutta ei ole +monella. Tuskin yhdelläkään suomalaisella, jos ei vähän varasta. Mutta +mitäpäs sinä! Sinä vain huilailet, makailet kauneimmat aamutunnit ja +ajattelet, että koska pari miestä juoksee niin monta kymmenessekunttia +nopeammin, niin ei sinun kannata enää yrittääkään. Ikäänkuin toiset +heti synnyttyään pudottelisivat ennätyksiä. + +— Älähän taas turhia intoile. + +— Turhia! Sen minä vain sanon, että sinä, joka voisit olla Suomen toivo +juuri lyhyillä matkoilla, joissa tavallisesti saamme päihimme, sinä +olet huono mies, ellet vieläkin ala ankarata treenausta. + +— Pikemminhän sinä voit karistaa puuttuvat sentit pituushypyssä ja ajaa +ohi Tuuloksesta. + +— Ei se niin vain käy. Mutta minä ainakin yritän miehen tavalla. Enkä +ollenkaan kainostele tunnustaessani, että sellaiset meiningit minulla +onkin. + +Antti Laukkanen oli tosiaankin aina avomielinen, aina innostuva ja +valmis toisiakin innostuttamaan. Alvar Sten sensijaan rakasti liian +paljon mukavuutta, jota rikkaassa kodissa oli yllin kyllin tarjolla. +Toistaiseksi hän urheilikin pääasiassa siksi, että sillä syyllä +oli helppo päästä liikkumaan milloin mihinkin, tehdä viehättäviä +huvimatkoja ympäri Suomen. + +Matti kuunteli hymyillen toveriensa ystävällistä kinastelua. Hänellä +oli aivan erilainen luonne kuin toisilla. Hän oli hitaampi syttymään; +mutta alkuun päästyään hän oli ehdottomasti taipumaton, sanalla sanoen +hymyilevä itsepäisyys. + + * * * * * + +Oli tyyni ja kuuma sunnuntaiaamu, kun toverukset — ainoastaan pari +tuntia matkan vaivoista levähdettyään — kiiruhtivat Eläintarhan +urheilukentälle. Kilpailujen oli määrä alkaa vasta iltapäivällä, mutta +Matille tahdottiin jo sitä ennen näyttää kenttä ja kertoa paikan päällä +niistä otteluista, joita toiset toverukset olivat olleet seuraamassa +tai joihin olivat ottaneet osaa. + +Tuskinpa he kertoillessaan aavistivatkaan millaisen vaikutuksen heidän +kuvauksensa tekivät Matin mielialaan. + +Hän sai kuulla loistavista ennätysotteluista, jolloin pari kolme +maailman parasta yhteen sattuneina kiristivät kaikkensa. Joskus oli +kilpailu syystä tai toisesta muodostunut jokseenkin mitättömäksi. +Toisinaan oli sattunut huvittavia kohtauksia, tai oli aina iloinen Tatu +pitänyt huumorista huolta. + +Matti olisi mielellään katsellut ja kuunnellut miten paljon tahansa, +mutta — vaikka olikin voimakas halu pysähtyä seuraamaan radalla +harjoittelevien urheilijain tuloksia ja keskusteluja — täytyi heidän +toki ennättää levähtämään muutamaksi tunniksi vielä. Sillä eihän +pitkän matkan rasitus tasaannu parin tunnin istuskelulla ja muutamalla +teelasilla. Olihan heillä aikaa lyhyeen nukahdukseenkin. + +Nukkumistarve tuntuikin kohta kun vain oikaisi itsensä sänkyyn. +Mattikin, vaikka oli luullut, ettei häntä ollenkaan nukuta, oli heti +valmis kun oli silmänsä ummistanut. Eikä hän suinkaan uneksinut +ihailemastaan tytöstä, joka oli asemalla kadonnut, vaan kovassa +juoksemisen touhussa hän oli olevinaan ja silloin tällöin hänen +jäsenensä liikahtelivat kuin jänisjahdista uneksivan ajokoiran. + +Kilpailut näyttivät muodostuvan suurenmoisiksi. Suuri joukko maan +parhaita urheilijoita oli saapunut, ja kaunis ilma oli houkutellut +yleisöä tavattoman runsaasti. + +"Helsingin kisaveikot" olivat järjestäneet nämä kilpailut, ja +koettaneet panna kaikkensa saadakseen ne hyvin onnistumaan. +Toistakymmentä parhainta maalaisseuraakin oli lähettänyt edustajiaan. +Sitäpaitsi olivat useimmat kaupunkilaisseurat mukana. Saattoi siis +odottaa hyvinkin ankaraa kilpailua. + +Matti oli ilmoittautunut viisiotteluun ja sitäpaitsi kymmenentuhannen +metrin juoksuun. + +Alvar Sten otti osaa sadan ja kahdensadan metrin juoksuihin, ja Antti +Laukkanen hyppyihin, jotka olivat hänen erikoisalansa. + +Sten, jonka lähtö oli moitteeton, vieläpä esimerkiksi kelpaava, ei +kuitenkaan liian vähän treenanneena kyennyt seuraamaan parhaita, vaan +jäi neljänneksi sadalla ja kuudenneksi kahdellasadalla. + +Antti sensijaan kunnostautui paremmin. Tuloksella 6,90 hän ei +pituushypyssä tosin kyennyt Tuuloksen tasalle, joka ponnahti yli +7, mutta toisen paikan hän kuitenkin piti. Sama järjestys oli +kolmiloikassa ja suhteellisesti sama tuloserokin. Korkeushypyssä hänkin +epäonnistui. + +Viisiottelussa jäi Matti neljännelle sijalle. Eikä se ihme ollutkaan. +Hänhän oli saanut sittenkin harjoitella vain epäsäännöllisesti. +Sitäpaitsi hän oli ehkä ymmärtämättömyydessään rasittanut itseään +liikaa ja oli lisäksi matkastakin jonkunverran väsynyt. + +Viisiottelun tulokset eivät muuten olleet ensiluokkaisia. Vilen oli +ainoa tunnettu tekijä tässä lajissa. + +Sitten kymmenentuhannen juoksu. + +Siinä tunsi Matti jo etukäteen kilpailun toivottomaksi, sillä Nurmi +ja Tatu olivat mukana. Hanneksenkin olisi pitänyt tulla, mutta joku +voittamaton este olikin viime tingassa tullut väliin. + +Tämä kilpailu näytti kuitenkin pitävän katselijoita kovasti +jännityksessä. Useimmat olivat kyllä varmat Nurmen voitosta, mutta +muutamat arvelivat, että ei siinä Tatussa ole takeita. Sitäpaitsi oli +meillä nähty sellaisiakin ihmeitä, että yks'kaks tulee joku ennen +tuntematon nuorukainen, joka pisteleekin vanhoja tekijöitä päihin. + +Tatu, nenäliina päässä, otti alussa johdon. Nurmi asettui tyynenä hänen +kantapäilleen. Toisen kierroksen lopussa Nurmi näytti pitävän Tatun +vauhtia riittämättömänä ja ponnistautui edelle. Tatu ei kuitenkaan +sallinut ohimenon tapahtua aivan sovinnolla, vaan pani alaraajansa +nopeammin vaihtumaan. Näin juoksivat miehet rinnatusten lähes +neljänneksen kierrosta, toisten jäädessä yhä kauemmaksi. + +Matti pysyttäytyi sitkeästi neljäntenä miehenä. + +Nurmi, joka osaa kuumimmankin kilpailun kestäessä laskea voimansa ja +vauhdin nopeuden, antoi Tatun jälleen johtaa. Tatulla näytti olevan +aikomus päästä Nurmesta eroon, mutta siinä hän ei onnistunut. Sensijaan +hänen liiaksi ponnistettuaan, täytyi hiljentää vauhtiaan. Nurmi painui +kuitenkin ohi hänestä ja eteenpäin yhä samalla vauhdilla. + +Tatu ei tällä kertaa yrittänytkään seurata, vaan alkoi naureskella +syrjässä istuville katselijoille ja heitellä kompasanojaan sivulla +seisoskeleville kierrosten laskijoille. + +Jälkijoukon etumiehenä vilisti koko ajan Porvoon Liimatainen. Kun +hän huomasi Tatun jo hellittäneen, katsoi hän tilaisuuden tulleen +asettautua kakkoseksi. Ne kaksi, joitten takana Matti pysyttäytyi, +eivät kyenneet seuraamaan Liimataista ja välimatka alkoi huomattavasti +suurentua. + +Matti koetti parhaansa mukaan ajatella, miten olisi tehtävä. Hän tiesi, +että äkkinäinen pinnistys saattaa helposti kostaa. Mutta kun matkaa oli +jo tehty kuusi kilometriä, eikä Matti tuntenut mitään väsymystä, niin +hän — sivuutettuaan kaksi edellään olevaa — alkoi kiriä Liimataisen +vanaveteen päästäkseen. + +Aluksi ei Liimatainen näyttänyt välittävän vähääkään pojan +lähentelemisistä, mutta kun hän vihdoin huomasi, että tuo veitikka oli +jo aivan hänen kintereillään eikä ollenkaan näyttänyt siitä karisevan, +silloin teki hän virheen, jota ei olisi uskonut hänen tekevän, hänen, +joka oli monasti ennenkin sellaisissa löylyissä ollut. Hän yritti +hämmästyttää Matin hirveällä vauhdilla. Hän otti yhtäkkiä sellaisen +tahdin, että Nurmikin, joka tuolloin tällöin vilkaisi tyynesti +taaksensa, alkoi jo arvella ja epäillä omia laskelmiaan. + +Matti pysytteli kuitenkin melkein yhtä lähellä; ja nyt alkoi hänessä +kasvaa halu sivuuttaa. Hän odotti vain sopivaa tilaisuutta. + +Juuri kun laskijat ilmoittivat vain kaksi kierrosta olevan jäljellä, +tuli Matti yht'äkkiä ajatelleeksi, että tyttö, joka häipyi asemalla, on +luultavasti täällä kentällä ja kenties suurellakin jännityksellä seuraa +parastaikaa hänen otteluaan. + +Tuo ajatus aivankuin tulvahdutti hänet voimaa täyteen. Hänen jalkansa +eivät tuntuneet enää väsyneiltä ja raskailta, vaan jänteviltä, +joustavilta jälleen; ja nyt alkoi niin jännittävä loppupinnistys, että +muutamat epäilivät jo Nurmenkin voittamattomuutta. + +Liimatainen, vaikka olikin Mattia jätättäessään välillä vallan +hengästynyt, ponnisteli kuitenkin ihmeellisellä kestävyydellä loppuun +asti, ja nuo molemmat alkoivat lyhentää Nurmen tekemää välimatkaa. + +Viimeisen kierroksen puolivälissä oli vauhti hurjimmillaan. Ei kukaan +olisi niinä hetkinä voinut etukäteen arvata, miten tämä taistelu tulisi +päättymään. + +Yhtäkkiä syöksyi Matti ohitse. Liimatainen tunsi olevansa voimaton +parantamaan, vaikka hänelle huudettiin: "Hei, kiristä! Kiristä!" Hän ei +enää voinut. Sellainenkin hetki tulee määrätyissä tapauksissa, ettei +uljainkaan ponnistelu auta. + +Nurmi oli saapunut maaliin ehkä viisi-, kuusikymmentä metriä +aikaisemmin. Hänelle oli alettu huutaa ja hurrata, ja nyt kun Matin +yllättävä, ankarasti taisteltu voitto nähtiin, ei huudosta ja melusta +tahtonut tulla loppua. Molemmille annettiin yhtä sydämellinen tunnustus. + +Liimatainen ja Nurmi onnittelivat Mattia. He ennustelivat hänestä +aivan ensiluokkaista menijää ja olivat hänelle niin ystävällisiä ja +veljellisiä, että Matti tunsi aivan nolostuvansa. + +Pihkala, katseltuaan ja hiukan puhuteltuaan häntä, kääntyi toisiin päin +ja sanoi: + +— Uskokaa pois, tämä matka oli liian lyhyt tuollaiselle pojalle. Siitä +saadaan oikea maratoonari. + +Samalla hän pyysi, että Matti seuraavana aamuna kävisi hänen luonaan, +ja lupasi neuvoa niin paljon kuin taitaisi. + +Mutta kuka seisoikaan hänen tiellään, kun hän vihdoin oli pukeutunut ja +yritti Alvar Stenin ja Antti Laukkasen kanssa poistua kentältä? Kukapa +muu kuin neiti Salmi, sama sairaanhoitajatar, jota hän oli tullut +ajatelleeksi juuri tiukimmalla hetkellä. + +Neiti Salmi tuli erään ystävättärensä kanssa suoraan poikia vastaan ja +sanoi: + +— Päivää! + +Ojensi kätensä kuin vanhalle tutulle, kuin ystävälle, lisäten: + +— Ja onneksi olkoon! Me olemme jo ennättäneet kuulla senkin, että +Pihkala ennustaa teistä maratonjuoksun voittajaa. + +Matti torjui hämillään: + +— No eihän toki! Voittaminen on vielä kaukana juoksemisesta. + +— Muita hyvänen aika! huudahti neiti Salmi tyttömäisen vallattomasti. — +Ettehän te taida tietää minun nimeänikään. + +Hän esitteli myöskin ystävättärensä, neiti Lindénin, joka oli niinikään +sairaanhoitajatar ja jonka kanssa he asuivat yhdessä, ollessaan +Helsingissä täydennyskursseilla. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä Matti kävi ensi töikseen Pihkalan puheilla. Heillä +olikin pitkät keskustelut, ja yhä enemmän Pihkala tuli vakuutetuksi +siitä, mitä oli edellisenä päivänä otaksunut. Hän oli ennenkin +ajatellut, että tuollainen hymyilevä mies, jolla on kuitenkin sisua +ja sitkeyttä, voisi olla voittamaton pitkillä matkoilla, erittäinkin +maratonmatkalla. + +— Te olette kai ennenkin juossut pitkiä matkoja? hän kysyi. + +— Ei sentään kovin pitkiä. Kaksitoista kilometriä on ollut pisin matka. + +— Useampia kertoja? + +— No kyllä... melko monta kertaa. + +Mattia pyrki naurattamaan, kun hän muisti kuinka oli viimeksi juossut +tuon saman matkan, kaupunkiin, kilpaa ruunan kanssa. + +— Onko teillä kotona harjoitusmahdollisuuksia? + +— Kyllä, kun vain tahtoo. + +Saatuaan jos jonkinlaisia ohjeita ja varoituksia ja luvattuaan käydä +useammin kilpailuissa, Matti kiitti ja lähti. + +Vielä ovella sanoi Pihkala: + +— Ja muistakaa koko aika pitää mielessänne sitä, että jo ensi keväänä +on karsintakilpailut olympialaiskisoja varten. Teillä, joka olette +jo niin paljon ja kutakuinkin soveliaasti treenannut, on epäilemättä +suuret mahdollisuudet päästä mukaan. + + + + +V. + + +Mielellään olisi Matti viipynyt Helsingissä useampiakin päiviä, mutta +kun oli tullut isäukolle luvattua, ettei matka kestä kuin kaksi, +korkeintaan kolme päivää, niin eipä ollut muuta neuvoa kuin lähteminen. + +Neiti Salmi arveli kylläkin, ettei parin päivän ylimääräinen viipyminen +niin kovin vaarallista ole, ja että hänkin olisi niin "hirveän +mielellään" tahtonut Matin viipyvän, mutta Matti ei ottanut niinkään +houkuttelevaa viettelystä kuullakseen. + +Asemalla antoi neiti Salmi Matille ruusuja, näytti tosiaankin +surulliselta ja pyysi, ettei häntä sentään unhotettaisi ja että +kirjettä hän odottaa hyvin pian. + +— On niin ihanaa saada kuulla, miten maalla ollaan ja eletään, kun on +itse tuomittu tänne "kiven sisään". + +Junan lähdettyä tunsi Matti omituisen haikeuden jäävän mieleensä. Hän +olisi melkein halunnut hypätä takaisin laiturille, ja siinä hän jo teki +vakavan päätöksen kirjoittaa heti kotiin tultuaan. + + * * * * * + +Kotona oli muuten kaikki entisellään, mutta ruispelto loisteli nyt jo +kullankeltaisena. + +Sekin pieni muutos vaikutti nyt melkein uskomattomalta. Tuntui +ikäänkuin olisi ollut kotoa poissa monta, monta viikkoa. Jokainen +soppi, jokainen rakennus ja puu tuntui entistä rakkaammalta. Ikäänkuin +hyvää unta nähden Matti käveli ympäri pihamaiden ja kautta kaikkien +rakennusten. Ja joku hellästi hyväilevä tunne lämmitti hänen sydäntään. + +Siihen vaikutti osaltaan myöskin muisto tytöstä, jolle hän oli luvannut +kirjoittaa. Sekin antoi tietysti osan siitä kullanhohteesta, jossa hän +nyt koko maailman näki. + +Kuitenkin oli mentävä juomaan muorin keittämät tulokahvit ja sitten +tartuttava jälleen arkiseen työhön. Arkiseen? Niin, tavallaan. Oli +alettava arkijuhlat, jotka ovat siitä hupaisat, että niitä on aina +viikossa kuusi päivää perätysten. Työnteko oli Matista aina ollut +mieluista, työpäivät tavallisesti viihtyisämpiä kuin sunnuntait. +Vaikka hän toisinaan oli aivan loppuun väsynyt, niin mahtava ilon +laine huuhteli hänen sieluaan. Ja kun hän sellaisen päivän jälkeen oli +nukkunut yön, oli hän tuntevinaan ikäänkuin kaikki lihakset olisivat +entisestään paisuneet ja tiivistyneet. Hänen ruumiinsa oli vielä niin +nuori, ettei se pahimmistakaan ponnisteluista kangistunut. + +Sellaisina aamuina hän tunsi itsensä pedoksi, kesyksi ja lempeäksi, +joka liiaksi ärsytettynä voisi kuitenkin olla arvaamattoman +vaarallinen. Hän ojenteli jänteviä, sopusuhtaisesti kehittyneitä +jäseniään, ei ylpeydellä vaan ilolla. Hän tarkasteli lihasten +kaunista, vaihtelevaa paisuilua ruskeaksipaahtuneen ihon alla ja +totesi tyydytyksellä niitten nopeuden ja voiman. Ei itserakkaalla +tyytyväisyydellä, vaan mielissään siitä, että kaikki hänen +ponnistelunsa oli palkittu hänelle paremmin kuin rahalla: joustavilla +ja vahvoilla lihaksilla, joista hänellä oli iloa joka päivä, joka hetki. + + * * * * * + +Kirjeen kirjoittaminen ei ollut Matille mikään helppo asia. Eipä hän +ollut tottunut sellaiseen hommaan. + +Olihan hänellä paljonkin mielessään, mutta ajatusten sanoiksi pukeminen +ei ollut hänen vahvimpia puoliaan. Kouluaikanakin oli ainekirjoitus +tuottanut hänelle monta harmia. + +Pyrki aivan tuskastuttamaan koko kirje. Jos hän yritti kuvailla +kotiintulotunnelmaansa, huomasi hän heti, että kuvaus oli kaikkea +muuta kuin uskottava. Siitä tuli kodin ja maalaiselämän kömpelö, +hempeämielinen ylistys. Parempaan tulokseen hän ei päässyt tahtoessaan +ilmaista sen, mitä tunsi tyttöä kohtaan. Siitä tuli — jos mahdollista — +vielä hullumpaa. + +Revittyään pari arkkia hän alkoi kirjoittaa leikkisästi minkä mitäkin +sellaista, mitä ajatteli keskustelussakin voivansa sanoa. Siitä +tulikin siedettävä, vaatimaton sepustus, jonka hän lähetti, alkaen jo +seuraavana päivänä odotella vastausta. + +Mutta eipä kuulunut vastausta vielä muutamien viikkokausienkaan +kuluttua. + +Aluksi hän oli levoton ja ihmetteli, mutta toivoi yhä täydellä +luottamuksella. Sitten alkoi mieli käydä surulliseksi ja vähitellen +katkeraksikin, kunnes hän huomasi hautovansa aivan tavallisia +onnettoman, epäluuloisen rakastajan ajatuksia. "Onhan siellä +lähempänäkin", hän ajatteli... "arvaahan sen... pääkaupungin iloissa ei +enää tule mieleen kaikki mitättömät maalaistuttavuudet". + +Pahinta oli, että tämä asia kiusasi hänet haluttomaksi kaikkeen. Hän +huomasi sen kyllä itsekin, mutta samalla hän ikäänkuin nautti siitä, +että niin oli. Se tieto tuntui ikäänkuin lievittävän hänen suruaan. + +Näihin aikoihin sattui hän kaupungissa käydessään tapaamaan erään +koulutoverinsa, jota ei ollut nähnyt moniin vuosiin. + +Matti oli tapansa mukaan jalkaisin kaupunkiin menossa. Se olikin +muutamien viikkojen aikana ollut hänen ainoa treenausmatkansa. Lähellä +kaupungin porttia ajaa huristi auto hänen ohitseen. Siinähän istui joku +tuttavan näköinen mies. Samassa auto pysähtyi. Toinenkin oli huomannut +kävelijän tutuksi. + +— Heipä hei! Eipä ole eilen nähty Lassin-Mattia. Käy kyytiin! + +— No peeveli! huudahti nyt Matti. — Sehän on Rantalan Kalle! Terve +mieheen! + +Ja samaa kyytiä hypähti Matti autoon. + +Muutamissa sekunneissa oli ajettu Seurahuoneelle, ja ennenkuin Matti +huomasi vastustellakaan, oli hänet johdettu ravintolaan. + +— Missä päin maailmaa sinä olet viime vuosina liikuskellut? kysäisi +Matti sill'aikaa kun he odottelivat kahvia. + +— No en voi sanoa ihan ympäri maailmaa liikkuneeni, mutta onhan tuota +tullut oltua paikassa jos toisessakin. + +— Ja nyt? + +— Vakituisesti olen erään suuren puutavaraliikkeen palveluksessa. Ja +sinä jäit sitten lopullisesti turvetta puskemaan. + +— Niinpä tuli jäätyä. + +— Mikäs sen sievempää. + +Puhelin soi. + +Vahtimestari tuli kutsumaan "johtaja Rantalaa". + +Kun Kalle hetken kuluttua palasi, tapasi hän Matin totisena, +surullisena. + +— Mikäs sinua vaivaa? hän kysyi. + +Matti koetti naurahtaa ja väittää, että hän muuten vain tuntee itsensä +hiukan väsyneeksi. Mutta Kalle sanoi: + +— Älä valehtele! Kyllä niinä näen, että jotakin on vinossa. Eikä +ole kovin vaikea arvata sitäkään, mistä kohdasta kenkä likistää. Se +rakkaus, se rakkaus! + +— Rakkaus! + +— Niin. No mikäpäs sitten? Mutta kuulehan nyt. Minä olen tässä +maailmassa nähnyt minkä mitäkin ja ollut kaikkena muuna paitsi +puuronsilmänä, ja minä tiedän, että jos nainen on rakastamisen +arvoinen, niin se tahtoo tutkistella olemmeko mekin sellaisia. Mutta +minkä sille voi, että nainen tutkii asioita omalla tavallaan, meidän +mielestämme aivan hullusti. Kaikessa tapauksessa sallikaamme heidän +tutkia ja tuomita niinkuin he haluavat. Kyllä asiat selkenevät, jos +ovat selvitäkseen, Ei koskaan maksa vaivaa murehtia ja mietiskellä +naisen takia. Se ei kuitenkaan asiaa paranna. Pikemmin pahentaa. + +Näin puhuessaan oli hän kaivanut matkalaukustaan puolikkaan oikeata +ruotsalaista punssia, asetti sen nyt pöydälle ja jatkoi: + +— Niin, että otetaan pois tästä vähän virvoitusta. + +— Minä en kumminkaan ota, sanoi Matti. + +— No mikä on ettet? + +— Muuten vain. Ei ole halua. + +— Älä lörpöttele. Eihän tätä halun takia otetakaan. Otetaan vain ajan +kuluksi ja mielen kevennykseksi. Älä luule, että minä tahdon sinua +millään tavalla vietellä, mutta siitä minä olen varma — olen sen itse +kokenut — että tämä parantaa lapselliset haaveilut, antaa elämänhalua +ja iloa. Ja mitä muuta ihminen enemmän kaipaisikaan! Sehän on juuri +kaiken alku ja loppu; että säilytämme elämänhalumme ja -ilomme. + +Matti ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi tuolla tavalla. Ja kun ei +hän liioin ollut tehnyt vakavaa päätöstä — ei ollut sellaista uskonut +koskaan tarvitsevansa — niin hän alkoi vähitellen taipua. Hän tahtoi +nyt ainakin kokeilla. + +— Eipä siksi, hän sanoi — että olisin mitään päätöksiä tehnyt... + +— Sen minä kyllä tiesinkin, sanoi Kalle. — Jos päättää jotakin, silloin +on eri asia, mutta mitä varten sellaisia päätöksiä tekisimme. Ikäänkuin +ei meillä olisi voimaa määrätä aina aikanaan milloin otamme milloin +jätämme, miten monta ryyppyä tai eikö yhtäkään. + +Hän oli jo kaatanut Matin lasiin, kohotti nyt omansa ja sanoi: + +— Vanhojen muistojen kunniaksi! + +Matti tunsi suussaan omituisen kylmähkön, makean maun. + +— Eipä se hullummalta maistukaan, hän sanoi. Ja huomaamattaan hän +vähitellen tunsi olonsa kevyemmäksi, mielensä iloiseksi ja rohkeaksi. +Kokemattomana hän ei laskenut muutosta sittenkään punssin ansioksi. +Hän luuli, että vanhan koulutoverin tapaaminen oli vaikuttanut häneen +virkistävästi. + +Onneksi ei Kallella ollut punssia kovin paljon. Se oli pian lopussa +eikä se ehtinyt erikoisemmasti vaikuttaa. Mutta hauska heidän oli ollut +istua, jutella vanhoja kouluajan juttuja ja naureskella. Ja ihme kyllä, +Matti oli vähäksi aikaa kokonaan unohtanut surunsa. + +Kun hän sitten lähti taas patikoimaan kotia kohti, ajatteli hän hiukan +viisaammin tätä asiaa. Hän alkoi nyt vihdoinkin harkita ja päätellä, +minkä verran tämä juttu merkitsi hänelle. Tämä harkitsemiskyky ei +suinkaan liene ollut punssilasien herättämä, vaan johtui tietenkin +siitä, että Kalle oli hänelle lausuillut muutamia totuuksia, joita +punnitessaan hän joutui luonnollisesti tähänkin kysymykseen, Lopuksi +hän itsekseen naurahteli mokomalle surulle ja teki vakaan päätöksen, +että tästä hetkestä lähtien olisi hänen tärkeimpänä ajatuksenaan +Pihkalan antamien ohjeitten mukaan harjoitteleminen. + +Tällä matkalla hän muuttui aivankuin toiseksi mieheksi, entiseksi +hyväntuuliseksi Lassin-Matiksi, joka arvelematta tietää mitä tekee. + +Loppumatkalla haihtui punssi hänen päästänsä, ja hän ajatteli: "Onpahan +tuokin koettu, mutta siihenpä joutaa jäädä." Sillä hän tunsi, että +muutamista tuollaisista maistelemisista saattaa tulla tapa, joka +voittaa ja vie turmioon! + + + + +VI. + + +Koko syksy kului ankarassa harjoituksessa sikäli kuin suinkin kotityöt +sallivat. + +Vielä ensimäisten hallojen tultua kumisi kylmänyt maantie Matin +joustavain askelten alla. Hän juoksi edestakaisin tuon kahdentoista +kilometrin taipaleen. Ja hulluna pitivät häntä varmaan monet +maalaisisännät, jotka köröttivät kaupunkiin pönäköinä, lihavain +hevostensa vetäminä. + +Sattuipa eräänä tyynenä syyspäivänä, jolloin aurinko sulatteli +hallaisia metsiä ja tantereita, että Matti, aikoessaan kääntyä +kaupunginportilta, kuuli takanaan kirkkaan naisäänen huutavan häntä. Ja +kun hän pysähtyi katsomaan, näki hän neiti Salmen viittoilevan hänelle +kauempaa. + +Hänen sydämensä ei olisi jyskyttänyt kiivaammin, vaikka hän olisi +yhtä mittaa juossut takaisin kotiin asti. Hetkisen hän empi, jäisikö +vai kääntyisikö taipaleelle, mutta seuraavassa hetkessä hän alkoi +hiljalleen kävellä tulijaa vastaan. + +Neiti Salmi oli yhtä iloinen, yhtä raikkaan tyttömäinen kuin ennenkin. +Mutta Matti tervehti väkisinkin hiukan jörösti. Hänen mieleensä tuli +tuo onneton kirjejuttu ja hänestä tuntui, että hänellä oli oikeus +odottaa neiti Salmelta jotakin selitystä. + +Tällä oli kuitenkin aluksi niin paljon kyselemistä ja kertomista, että +Matti huomaamattaan oli aivan unohtanut kirjeen. + +Senkin he olivat unohtaneet, ettei Matti ollut oikein soveliaasti +puettu kävelläkseen aivan keskelle kaupunkia. Niinpä tulikin eräässä +kulmassa virkaintoinen järjestyksen valvoja huomauttamaan, että eihän +se ole oikein sopivaa kuljeskella melkein alasti pitkin kaupungin +katuja. + +Matti katsahti nyt nolostuneena lyhyitä urheiluhousujaan, sääriään, +jolle päivänpaisteen paikoitellen sulattamaa kuraa oli roiskunut, sekä +paitaansa, jota poliisi ei luultavasti paidaksi uskonutkaan. + +Neiti Salmi naurahti iloisesti. + +Poliisi sanoi vakavasti: + +— Ei se ole naurun asia. + +— Ei niin, myönsi Matti, mutta alkoipa nyt hymyilyttää häntäkin. + +Mutta neiti Salmi selitti, että tämä on tunnettu maratoonijuoksija, +joka asuu parin penikulman päässä kaupungista ja harjoittelee ensi +kesän olympialaisia kisoja varten, voittaakseen maallensa kunniaa ja +mainetta. + +Poliisi seisoi hetkisen katsellen Mattia melko tylsänä. Sitten hän +sanoi: + +— Mitäs neiti. Kyllä minä tämän pojan tunnen. Lassilan poika. + +— No eikö Lassilan poika saattaisi olla kuuluisa maratoonin juoksija? +kysyi neiti Salmi iloisesti. + +— Noo, sanoi poliisi, — enpä tiedä. Vaikka se nyt onkin eri asia. + +— Takaisinhan me tästä käännymmekin, sanoi Matti. + +Samalla hänelle tuli mieleen sekin kirje. + +Kun he lähtivät jälleen kaupunginporttia kohti, kysyi Matti: + +— Saitteko minun kirjeeni pari kuukautta sitten? Vai onko siitä jo +enemmänkin? + +Neiti Salmi katsoi häneen hattunsa reunan alta, hymyili herttaisesti ja +vaikeni hetkisen. + +— Oletteko kovin vihainen? kysyi hän sitten. + +— Ei, vastasi Matti. — Mitäpä minä siitä vihoittelisin, mutta kyllä +minä kauan ja hartaasti sitä vastausta odottelin. + +— Minä olen kovin huono kirjeitten kirjoittaja, enkä usko koskaan +vastausta luvanneenikaan. + +Sitä ei Matti tosiaankaan jaksanut muistaa, oliko neiti Salmi luvannut +vastata. + +— Hm, murahti hän, — vai huono kirjoittaja. Luuletteko, että minä +mikään kirjailija olen? Juoksen paljon vähemmällä vaivalla viisi +kertaa tämän kaupungin välin, ennenkuin kirjoitan yhdenkään kirjeen. +Jospa tietäisitte, mikä työ ja touhu siitäkin vaivaisesta "preivistä" +oli, jonka teille lähetin, Huhhuh! Tuskan hiki siinä pusertui, mutta +kirjoitinpas vain. Sillä eihän mitään voiteta vaivatta ja tuskatta, ja +minun teki kovin mieleni voittaa teiltä kirje. + +— Tosiaanko! huudahti neiti Salmi. — Mutta se oli muuten hirveän +hauska kirje, jonka lähetitte. Ja minä kun odotin ja odotin useampia +sellaisia. Lopulta jo uskoin, että sellaisia ne miehet ovat, ei niitä +ole uskottava. + +Molemmat olivat siis ajatelleet toisistaan jokseenkin samalla +tavalla. Mutta nyt he vihdoinkin olivat oppineet tuntemaan toistensa +ominaisuuksia vähän enemmän. He tiesivät, että kirjeiden kirjoittaminen +oli kumpaisellekin melkein ylivoimainen asia. + +— Teidän pitää kuitenkin luvata käydä useammin tapaamassa minua, sanoi +neiti Salmi, kun he vihdoin hyvästelivät. + +— Entäs poliisi? kysyi Matti naurahtaen. + +— No, eihän teidän aina tarvitse noin ohuesti puettuna juoksennella. + +— Niinhän se on sekin, myönsi Matti, alkaen hiljalleen juosta kotiin +päin. + +Kun hän tien mutkassa vilkaisi taaksensa, seisoi neiti Salmi yhä +samalla paikalla ja vilkutti hänelle jäähyväisiksi. + + + + +VII. + + +Muitten ihmisten mielestä ei sinä talvena tahtonut kunnollista jääkeliä +tullakaan, mutta Matti sanoi: + +— Mainio keli tuolla jäällä. + +Toiset ymmärsivät sanat leikiksi, toiset ällistyivät. Mutta Matti antoi +heidän miettiä asiaa. + +Eihän sitä keliä tosiaankaan olisi voinut tavallinen ihminen missään +tapauksessa hyväksi kehua, sillä lunta oli lähes metrin korkuudelta, se +oli sitäpaitsi tullut liian aikaiseen ja painanut vettä jäälle, niin +että kaikkialla sai kahlata ei ainoastaan lumessa, vaan hyyhmässäkin. + +Sellainen se oli Matin hyvä keli. + +Hän juoksenteli jään ristiin rastiin, ja oli sitä enemmän mielissään, +mitä suuremmat tallat hänen kenkiinsä tarttuivat. + +— Se, se opettaa jalkoja nostelemaan, hän naureskellen sanoi kotonaan. + +Isä hymähti: + +— Lapset tekevät lasten töitä. Ei minun nuorna ollessani tuollaisen +miehen olisi annettu vapaana kuljeskella. + + * * * * * + +Vasta joulun jälkeen saatiin syntymään jonkunlainen hevostie. Ukot +ajelivat sitä myöten ja kiroilivat. Heistä oli pirullinen rangaistus +ajaa sellaista tietä pitkin, joka heitteli oikealle ja vasemmalle ja +pudotti kuin kaivoon, jos oli väistettävä sivuun. + +Naapurit eivät enää ihmetelleet Matin "konsteja." He olivat jo +kyllästyneet puhumaan koko pojasta. Siihen heillä oli sellainenkin +syy, että heidän omat poikansa olivat alkaneet innostuneesti jutella +Matista ja tuollaisista "hullujen hommista" niinkuin mokomista +juoksentelemisista ja hyppimisistä. + +Mutta annahan olla, kun toisinaan sattui joku vieraspaikkakuntalainen +ajelemaan talvitietä, jonka sivussa Matti, kengät muodottomiksi +könttyröiksi hyyhmettyneinä, loikki ja hymyili. Silloin saattoi sattua +jos jonkinlaisia hullunkurisia kohtauksia. + +Kerran eräs isäntä kysyi: + +— Miks'et tietä pitkin loiki? + +— Ei huvita, sanoi Matti. — Täällä on tasaisempaakin. + +Isäntä katseli ja katseli, antoi hevosensa pysytellä kohdalla ja +lopulta hänen kävi sääliksi. Hän pysähdytti hevosensa ja sanoi: + +— Nouse rekeen. + +— Enpä nouse. + +— Heh! No mikä sinua riivaa? + +— Ei mikään, sanoi Matti. — Mutta en toki suurilla surmillani tahtoisi +istua reessä ja antaa seuloa sisuksiani sinne ja tänne. + +Isäntä hymähti jotain, nykäisi ruunansa täyteen juoksuun, arvellen +nähtävästi, kuten monet muutkin, että eipä ole pojan päässä kaikki +ruuvit paikallaan. + +Hetken kuluttua hän vilkaisi taakseen ja säikähti pahanpäiväisesti +nähdessään, että poika juoksi aivan lähellä, melkein hänen rinnallaan. +Kummastuneena mutisi hän jotakin käsittämätöntä, sivalsi ruunaansa +piiskalla ja karjahti sille, vaikka kenties oli karjaisu tarkoitettu +tuolle hullulle, joka kenties aikoi nitistää hänet. + + * * * * * + +Kylläpä ruoka maistui sellaisilta retkiltä palattua. Mutta ei auttanut +appaa sisäänsä liian paljon, sillä jos hän alkaisi lihoa liiaksi, +niin mikä helkkarin maratoonari hänestä silloin tulisi. Olipa siinä +sitäpaitsi oma nautintonsakin jättää syönti makeimmilleen. + +Vähitellen alkoivat harjoittelun ja säännöstellyn elämän tulokset +tuntua. Kun hän, esimerkiksi kahden, kolmen viikon ankaran treenauksen +jälkeen oli viikonpäivät kunnollisesti levännyt, niin sellaiset +ponnistukset, jotka olivat aikaisemmin pyrkineet väsyttämään ja +hengästyttämään, tuntuivat nyt leikinteolta vallan. + +Kevättalvella, kun oli hankittava metsästä kesäpuut, oli mainio +tilaisuus harjoitella siten, että koko matkan kotoa metsään ja metsästä +kotiin rämpi hevosen vieressä pehmeässä hangessa. Kengille se ei +kylläkään kestävyydeksi ollut, mutta mitäpä siitä. Illoin olivat kyllä +jalatkin kosteat, toisinaan aivan likomärät, mutta ponnistelu oli ne +pitänyt kuitenkin lämpöisinä ja olihan sitäpaitsi pari, joskus kolmekin +kertaa viikossa tilaisuus hautoa raajojaan polttavan kuumassa saunan +löylyssä. + + * * * * * + +Milloinkaan ennen ei Matti ollut odotellut kevättä sellaisella +malttamattomuudella kuin nyt. Hän olisi tahtonut päästä koettelemaan, +missä ajassa hän voisi suoriutua neljänkymmenen kilometrin maantien +matkasta. Hän olisi halunnut nähdä, saattaisiko hänellä olla mitään +toiveita. Itse asiassa hän ei epäillyt; ja hän ajatteli jo itsekseen, +että hänen koetuloksensa ei tarvitse olla kovinkaan loistava +kelvatakseen todistukseksi hänen kuntoisuudestaan. Jos hän kykenisi +katkaisemaan matkan kolmessa tunnissa, niin hän ajatteli, silloin hän +olisi aivan loistavassa kunnossa ja kykenisi kilpailemaan kenen kanssa +tahansa. Ja jos hän häviäisikin, niin eipä vain sitä voittoa helpolla +vietäisi. Sillä toisten kanssa juosten täytyy tuloksen ehdottomasti +alentua. Sitäpaitsi hän ehtisi vielä pitkin kevättä harjoitella koko +paljon. + +Monta kertaa viikossa hän kävi "rataansa" tarkastelemassa, mutta kovin +hitaasti tulikin kevät sinä vuonna. + +Tuli se sentään kuitenkin, sulatti lumet vainioilta ja houkutteli +maantien hiekan näkyviin. + +Matti varustautui koejuoksuunsa. Hän sitoi ranteeseensa tavallisen +taskukellonsa nähdäkseen millaisissa aikaerissä hänen matkansa osat +katkeaisivat. + +Oli keväinen, melkein tuuleton päivä. Koko maailma tuntui olevan +ihmeellisiä aavisteluja tulvillaan. Aukeamattomat puunsilmut +tuoksuivat, kevätpurot lirisivät siellä ja täällä maantien varrella. +Olipa joku uskaltanut purkautua tien poikki jollakin hiukan ylävämmällä +kohdalla. + +Matti pikemmin tunsi kuin näki kaiken tämän painaltaessaan pitkin +kosteasantaista tietä ohi talojen ja torppien, ohi punaisten +kilometripylväiden yhä eteenpäin, eteenpäin; ei tällä kertaa +kaupunkiin, vaan päinvastaiseen suuntaan. + +Koko hänen olentonsa tuntui uhkuvan keväistä voimaa ja hänen mielensä +oli kevyt ja puhdas kuin poutapilvi. + +Hän ei välittänyt vähääkään vastaantulijoista, jotka jäivät suu +auki töllistämään, ei hän välittänyt uteliaista, jotka ikkunoistaan +kurkistelivat. Hän hymyili vain ja iloitsi siitä, että kilometri +toisensa jälkeen katkesi ilman vähintäkään vaivaa. + +Olisipa ollut joku urheilumies seuraamassa hänen juoksuaan, olisipa +ollut lääkäri määrättyjen matkojen päässä tunnustelemassa hänen +sydämensä voimakkaita, mutta säännöllisiä iskuja, niin he olisivat +alkaneet ennustella, että maailman merkillisin pitkäin matkain juoksija +oli ilmestynyt. + +Ja kuitenkin ovat ennustelut ja lausunnot aina enemmän tai vähemmän +turhia ja pettäviä. Parhainkin fysiikka voi yks'kaks' pettää, +varmimmallekin saattaa milloin tahansa tapahtua jotakin odottamatonta, +sattua yllätys, jota ei kukaan olisi voinut aavistaa. + +Hyvin teki Matin mieli vilkaista kelloaan jo viiden kilometrin jälkeen, +mutta hän malttoi sentään ajatella, että näin, umpimähkään juosten hän +voisi ehkä paremmin arvostella kuntoaan ja voimiaan. Siksi päätti hän +katsoa ajan vasta juostuaan täyteen neljänneksen matkasta, kymmenen +kilometriä. + +Hän tiesi kyllä etukäteen, ettei se olisi mikään aika kymmenen +kilometrin ajaksi, mutta hän tiesi myöskin voivansa vielä parantaa +vauhtiaan. Toisaalta hän kuitenkin ymmärsi, että keskimatkalla +ponnisteltu tuntuvampi parannus saattaisi kuitenkin kostaa lopussa. + +Viimeiset kymmenet metrit hän juoksi maltittomasti päästäkseen näkemään +käyttämänsä ajan. Se oli noin neljäkymmentäkaksi minuuttia. + +Hän hymyili itsekseen, ajatellessaan, että oli sittenkin tainnut +liiaksi kiirehtiä ensimmäisellä neljänneksellä. Samalla hän kuitenkin +lohduttautui sillä, että erehdykset ovat opiksi. Hänhän oli lähtenytkin +vain kokeilemaan, päästäkseen mahdollisuuksistaan selville ja +tehdäkseen hyödyllisiä huomioita. + +Samaa vauhtia pitäen painalsi hän eteenpäin. Hengitys oli taajentunut, +sydän löi nopeammin, ja hiki virtasi, mutta pienintäkään häiriötä hän +ei tuntenut missään paikassa. + +Loppumatkaa päätti hän seurata viiden kilometrin erissä. + +Ennen viidettätoista kilometriä tunsi hän sentään lievää pistosta +selässään. + +Katsoessaan kelloaan, huomasi hän käyttäneensä näillä viidellä +kilometrillä ainoastaan kahdeksantoista minuuttia ja parikymmentä +sekunttia. "Liian kova vauhti", ajatteli hän. "Pistos johtuu kenties +siitä." + +Seuraavien viiden kilometrin aikana hän aluksi aikoi hiukan hiljentää +vauhtiaan, mutta kun pistosta ei enää vähääkään tuntunut, kun jalat +eivät ottaneet väsyäkseen eikä hengästystä ollut, tiukensi hän +vauhdin entiselleen, ehkä jonkunverran lujemmaksikin, niin että tämän +viidenkilometrin erään tuli käytetyksi ainoastaan tasan kahdeksantoista +minuuttia. + +Nyt oli hän käännekohdassa; jäljellä oli siis puolet matkasta. +Ensimmäiseen puoliskoon oli siis kulunut tunti ja kahdeksantoista +minuuttia. Jos hän jaksaisi toisenkin puolen siinä ajassa, voisi hän +olla tyytyväinen. + +Mutta toinen puoli, etenkin lopputaival, oli koko lailla tiukempaa. +Jaloissakin alkoi viimeisten kymmenen kilometrin aikana tuntua +väsymyksen oireita ja hengitys kävi liian lyhyeksi. Mutta jälleen +tasaantui hänen kuntonsa ja matka katkesi entisellä vauhdilla. Hänen +jalkansa eivät tosin kohonneet yhtä huomaamattomasti, eikä hänen +tajuntansa jaksanut enää seurata ympäristön ääniä eikä keväisiä +tuoksuja. Hän juoksi koneellisemmin. Pää humisi lämpöisenä, jäsenet +toimivat ikäänkuin tiedottomasti. Mutta ne toimivat kuitenkin +vaivattomasti vielä. + +Vasta viimeisillä kilometreillä laukesi ruumiin ja hengen jäntevyys +huomattavasti, ja Matista tuntui niinkuin hän olisi juossut aivan liian +hitaasti. Asian paikalla olisi hänellä tosin ollut varaa parantaa, +mutta nyt hän ei välittänyt. Hän tiesi jo, että hänen tuloksensa +oikeuttaa hänet toivomaan; vieläpä hän väsymyksestään huolimatta +jaksoi luottaa itseensä niin paljon, että hän suoriutuisi varmasti +karsintakilpailuissa hyvin ja pääsisi olympialaisiin. + +Kun hän tämän jälkeen lepäili kaikessa rauhassa ja ruumiinsa +vähittäisestä vetreytymisestä nauttien, mietiskeli kokeensa +yksityiskohtia, huomasi hän ilokseen, että hän oli paljonkin hyötynyt. +Vielä muutamia samanlaisia koejuoksuja, ja hän olisi selvillä +ansioistaan ja puutteistaan, tietäisi miten hänen olisi juostava +ja milloin olisi edullisinta tiukata, milloin muista välittämättä +hellittää otettaan. + + + + +VIII. + + +Matin viime kesäistä alkumenestystä, toista sijaa kymmenellä +kilometrillä, ei monikaan enää muistanut karsintakilpailujen alkaessa. + +Mutta saatiinpa nähdä, että hän oli mies, joka ensimmäisten joukossa +määrättiin mukaan. + +Nyt alettiin hänestä jo puhua. Urheilulehdessä oli kirjoitus, tavallaan +haastattelu, jossa tehtiin kunniaa Matti Lassilalle, yhdelle niistä +harvoista, joihin kiinnitetyt toiveet eivät kaikesta päättäen petä. +Jokapäiväisetkin lehdet mainitsevat hänestä urheiluartikkeleissaan +"nuorena, paljon lupaavana kykynä." + +Tuo hälinä, tosin verrattain vaatimaton ja varmasti parhaassa +tarkoituksessa nostettu, oli Matista joutavaa hölyämistä, jota hän +ei olisi tahtonut. Itsekseen hän aivan pahoitteli sitä. Sillä nuo +"toiveet" ja tuo "lupaava kyvykkyys" painostivat häntä; ne ikäänkuin +orjuuttivat, velvoittivat ja tekivät tavallaan epävarmaksikin. + +Jos hän olisi jo todellakin saanut aikaan jotakin erinomaista, +voittanut muutamia hämmästyttäviä, ihmeellisiä voittoja, silloin sen +olisi voinut ymmärtää jotenkuten, mutta näin ollen se oli aivan liian +aikaista. + +Eipä siksi, että hän olisi pienestä kehuskelusta pilautunut. Ei +ollenkaan. Hänhän ei piitannut julkisesta kiitoksesta eikä moitteesta. +Hän tahtoi tehdä voitavansa ja hän oli hyvillään ainoastaan muutamien +harvojen tunnustuksesta. + + * * * * * + +Isäukko oli naureskellut Matin haaveille päästä Parisin olympialaisiin, +mutta nyt hän tuli totiseksi, kun poika ilmoitti pääsevänsä. + +Eihän ukko ilmoisna ikänä olisi tuota uskonut. Hänellä oli ollut +joku hämärä käsitys sellaisista merkillisyyksistä, jotka saavuttavat +huipputuloksia. Hän oli vain kuullut niistä puhuttavan ja ajatellut, +että ne ovat eri miehiä kuin muut miehet, jollain tavalla ikäänkuin +tavallisiin ihmisiin kuulumattomia. Ja nyt yksi sellainen on muka hänen +oma lihallinen poikansa, tuo piimäsuu poju, joka vielä äsken ikään oli +kapalovauvana. Eikö mitä! + +Täytyihän se tietysti vihdoin uskoa, eihän siinä mikään auttanut, mutta +se ei käy päinsä kuitenkaan, että parhaana heinäntekoaikana livistetään +sellaisille huvireissuille. Ohoh! Saadaanpas nähdä. + +— Mikäs "Urheilu" se sitten maksaisi minulle rivakan heinämiehen? kysyi +ukko. + +Matin olisi tehnyt mieli ryhtyä selvittelemään ja kiistelemään, mutta +hän huomasi ukon olevan nyt sillä päällä, ettei siitä mitään murene. +Siksi päätti hän jättää asian toistaiseksi, ehkä äidin ajettavaksi. +Mutta samalla hän ajatteli: "Mitähän tästä tuleekaan. Eihän se tiedä +vielä sitäkään, että valmennusleirille olisi jo aikaisemmin mentävä." + + * * * * * + +Mutta ukko oli kaikessa hiljaisuudessa ottanut jostakin selvän koko +jutusta ja eräänä kauniina päivänä hän yllätti poikansa kysymällä: + +— No, eikös sinun jo pitäisi alkaa manöveerata sinne leirillesi? + +Matti ällistyi pahanpäiväisesti. Hän oli kuin puusta pudonnut eikä +oikein ymmärtänyt mitä olisi pitänyt sanoa. + +Vihdoin hänen oli kuitenkin jotain sanottava, sillä kyllä ukko osaa +joskus ymmärtää vaitiolon muuksikin kuin myöntämisen merkiksi. + +— Kyllähän sinne tietenkin mentävä olisi. + +— Niin no, mitäs siinä sitten enää jahkailet? Pillit pussiin vain ja +mars matkaan. Kyllähän täällä jotenkuten pärjätään. + +Sillä se oli sovittu. + +Parin päivän perästä Matti lähti, käytyään sanomassa jäähyväiset neiti +Salmelle, joka huusi hänen jälkeensä: + +— Parisissa tavataan. + + + + +IX. + + +Harjoitusleirillä oli toverillinen ja ystävällinen mutta ankara +komento, johon jokainen suostui vapaaehtoisesti ja ilomielin. + +Tällainen säännölliseen elämään, valmentajain neuvomaan ja +silmälläpitämään harjoitteluun kokoontuminen on varmasti erinomainen +keino miesten kuntoisuuden kohottamiseksi suurten kilpailujen edellä. + +Rahoja sellaisen joukon ylläpitäminen kysyy, mutta kansan käsi on +karttuisa, jos vain hyvää tahtoa löytyy. Ja olihan sitäkin ollut. +Emmehän me tosin koskaan voi kilpailla kaikenlaisten mukavuuksien +kustantamisessa, kuten mahdollisesti amerikkalaiset ja monet muut +rikkaat kansat, mutta onhan miehissämme sensijaan suhteellisesti +enemmän spartalaisuutta kuin monen muun kansan miehissä. + +Olipa vihdoin lähtöpäivä käsissä. Se oli oikea juhlapäivä, jonka +juhlallisimmaksi hetkeksi muodostui kotimaan rannasta eroamishetki. + +Tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä oli saattelemassa noita poikia, +joitten lihasten voimaan ja sitkeyteen, hengen joustavuuteen ja sisun +pettämättömyyteen tahdottiin luottaa nyt niinkuin usein ennenkin. + +Seisoihan siellä suuren laivan kannella koko kansan valiojoukko, +suureksi osaksi jo aikaisemmin koeteltuja sankareita, mutta osaksi +sellaisia, jotka nyt vasta ensimmäistä kertaa saivat lähteä +tulikastettansa kohti. + +Tuohon uljaaseen joukkoon katsoi tuhatlukuinen ihmismeri, ja jokaisen +katsojan mielessä paloivat parhaat toivomukset. + +Soittokunnat, puheet, laulut! Ne vaikuttivat yhtä valtavasti, +liikuttavasti ja innostuttavasti niin lähtijöihin kuin saattajiinkin. + +Matista tämä kaikki oli niin suurenmoista, ettei se enää tuntunut +oikein todeltakaan. Hän pysyttelihe syrjemmässä neiti Salmen kanssa, +joka myöskin oli lähtenyt mukaan, niinkuin oli aikaisemmin luvannutkin. +Mutta heidän syrjäiseen soppeensa, jonka he olivat valinneet laivan +irtautuessa satamasta, sinnekin näkyi liinojen liehunta rannalla ja +kuuluivat nuo loppumattomat eläköön-huudot. + +Tämä hetki oli Matin tähänastisen elämän suurenmoisin hetki. Kaiken +tuon juhlallisen rannasta lähdön lisäksi tunsi hän ihmeellisiä +aavisteluja kaikesta siitä, mikä odotteli kaukana vieraassa, oudossa +maassa, johon ei muutamia vuosia sitten voinut edes uneksia pääsevänsä. + +Nyt oli hän matkalla Pariisiin ja hänen mukaansa oli lähtenyt toinen, +jonka hennot sormet silloin tällöin sivelivät hänen kättänsä. + +Jos hänelle olisi pari kolme vuotta sitten ennustettu näitä elämyksiä, +ei hän olisi viitsinyt vaivautua loppuun asti kuuntelemaan. Niin +mahdottomilta ne olisivat tuntuneet. + + * * * * * + +Pariisiin saavuttua oli Matin sanottava neiti Salmelle hyvästi ja +mentävä muun joukon mukana yhteiseen hotelliin. + +Olipa se eri meteliä ja mutinaa, mikä kohtasi heidät maanalaisen +rautatien asemalla. + +Matista tuntui, etteivät he sieltä ikinä mihinkään selkenisi. Ihmisiä +kaikenkarvaisia ja -kielisiä aaltoili sakeana merenä hälisten ja +hätäillen. Kaikilla näytti olevan tulenpalava kiire. + +Kun he vihdoin saapuivat hotelliinsa, joka oli varattu yksinomaan +suomalaisille urheilijoille, olivat he koko lailla väsyneet. Ei +tahtonut oikein sujua leikinlaskukaan, vaikka pojat olivatkin siihen +valmiit melkein milloin tahansa. Jokainen halusi nyt hiukan jotakin +suuhunpantavaa, ja sitten levolle. Huomennahan oli oleva ensimmäinen +kilpailupäivä. + + * * * * * + +Seuraava aamu valkeni kuumana, helteisenä ja aivan tyynenä. + +Koko aamupäivä meni lähtö-valmisteluissa, ja tuntuipa olevan jotakin +tavallista levottomampaa tuossa muuten rauhallisessa joukossa. +Jonkunlainen "urheilukuume" oli siis kuitenkin tarttunut. Eikä se +säästänyt niitäkään, jotka jo ennenkin olivat olleet mukana. + +Kolmen tienoissa iltapäivällä oli oltava stadionilla. Silloin +järjestettäisiin juhlakulkue. + +Olipa sitä kulkuetta nautinto katsella. Olihan siinä noin +kolmenkymmenen kansakunnan parhaat edustajat. Eikä tarvinnut +suomalaisten hävetä ryhdikkäitä poikiaan, joita olikin nyt lähetetty +tavallista runsaammin, nyt, kun varoja oli saatu tarpeellinen määrä +kootuksi. + +Sitten alkoivat kilpailut. + +Matti sai olla syrjästäkatsojana monta päivää, sillä maratonjuoksu, +johon hänet oli ilmoitettu, oli vasta kisojen viimeisenä päivänä. + +Hän seurasi kilpailuja kuvaamattomalla mielenkiinnolla, ja rajaton +oli hänen riemunsa nähdessään tovereittensa uljaita voittoja. Miten +ylpeä hän olikaan heidän puolestaan, miten ylpeä siitä, että oli +suomalainen. Ja jokainen voitto, jonka toiset saavuttivat, oli +velvoittamassa häntä itseään. Kymmenet hiljaiset valat hän itseksensä +vannoi, ja kuitenkin, aina kun hän ajatteli sitä hetkeä, jolloin hän +saisi seisoa neljänkymmenen kilometrin rajaviivalla ja niitä tunteja, +joitten kuluessa hän saisi näyttää, mihin kykenee, aina tunsi omituisen +levottomuuden. Se oli vain aivan hyvin ymmärrettävää kilpailukuumetta, +jonka ilmestymistä eivät teräksisimmätkään hermot voisi estää. + +Suuremmalla jännityksellä kuin mitään muuta kilpailua seurasi Matti +pituushyppyä ja kolmiloikkausta, sillä Antti Laukkanen oli niissä +mukana, ja se, että Antti sijoittautui toiseksi, oli Matille riemun +hetki. Ensimmäinen, Tuuloksen tulos, oli vain muutamia senttejä +parempi, niin että saattoi yhtähyvin pitää sattumana Antin jäämistä +toiseksi. Kolmas mies sensijaan sai kaksitoista senttiä huonomman +tuloksen, joka kaikesta päättäen johtui huonosta onnesta enemmän kuin +ensiluokkaisen amerikkalaisen hyppääjän kykenemättömyydestä. Olihan +tuo sama amerikkalainen kotimaassaan — niin olivat lehdet jo aikaisin +keväällä kertoneet — hypännyt yli Tuuloksen maailmanennätyksen. + +Maratonjuoksijoista kuuli Matti ihmeellisiä huhuja. Niitä oli haalattu +indianien, neekerien ja kreolien joukosta. Ties Herra mistä kaikista +maailman ääristä. + +Maratonkilpailun aattopäivänä kerrottiin huikeita juttuja noista kuuman +ilmanalan miehistä. Yksi oli juossut viisikymmentä kilometriä alle +kolmen tunnin. Toinen oli aivan ehdottomasti jonkunlainen kone eikä +ollenkaan ihminen, sillä ei tullut muka koskaan kysymykseenkään, että +hän olisi vähääkään hengästynyt; neljän, viidenkymmenen kilometrin +jälkeen hän oli yhtä tasaisesti hengittelevä poika kuin lähtiessäänkin. + +Liika on tietysti aina liikaa. Tuollaiset kehumiset huomaa kyllä kuka +hyvänsä lörpötykseksi. Mutta kaikessa on totta toinen puoli, ja aina +sai odottaa ihmeellisiä löytöjä ja yllätyksiä. Saattoihan tosiaankin +joku neekeri esimerkiksi tehdä ihmeitä — neekereistä on ennenkin +tullut maailmanmestareita — saattoihan joku etelä-afrikalainen, tai +meksikkolainen yhtäkkiä lyödä koko maailman hämmästyksellä. Niin, +saattoipa kyllä. Mutta suomalainen ei usko ennenkuin koettaa. + + + + +X. + + +Onneksi se päivä, jolloin olympialaisten kisojen kunniakkain kilpailu +oli ratkaistava, oli viileämpi kuin edelliset. Näyttipä sadekin +mahdolliselta, ja vilpoisa tuulenhenki puhalteli yli stadionin. + +Suomea edustamassa oli kaikkiaan neljä miestä, joista kolme vanhoja +tekijöitä. + +Kello kolmen tienoissa annettiin lähtömerkki. + +Kiivasveriset etelämaalaiset syöksyivät heti johtoon. Suomalaiset +pysyttäytyivät keskivaiheilla. He eivät piitanneet siitä kunniasta, +minkä stadionilla juostavan, ehkä noin tuhannen metrin matkan +johtaminen olisi mahdollisesti tuottanut. + +Juoksijain poistuessa stadionilta oli järjestys melkein muuttumaton. + +Nyt alkoi jännittävä odotus, kenties jännittävämpi kuin milloinkaan +uuden ajan olympialaisissa kisoissa. + +Sillä nyt oli mukana puolenkymmentä edellisinä vuosina pienin aikaeroin +keskenänsä kilpaillutta juoksijamestaria, jotka kaikki kuuluivat olevan +hyvässä kunnossa. + +Meidän tunnettu ja rakastettu Hanneksemme ja Viron ylpeys Lossman +näyttivät tuntevan toisensa ja pysyttäytyivät toistensa lähettyvillä. +Heidän seuraansa painautui myöskin Matti, ajatellen, ettei silloin ole +huonossa seurassa. + +Neekerit ja indiaanit sekä etelä-afrikalainen Gitsham, Antwerpenin +ajoilta tunnettu, juoksivat yhä johdossa. Etukärkenä Gitsham. + +Näitten miesten ihmeellisistä saavutuksista levitettyjä huhuja ei +tietenkään uskottu, mutta olivatpa ne kuitenkin vaikuttaneet niin +paljon, että ensimäisen viiden kilometrin aikana ei kukaan uskaltanut +seurata omia laskelmiaan, vaan paineli noiden villittyjen perästä +sellaista vauhtia, että tarkastuspaikassa ilmoitettiin ensimäisille +tuon viiden kilometrin taipaleen ajaksi seitsemäntoista minuttia ja +kolmekymmentäkaksi sekunttia. + +Nyt seuraavien kilometrien aikana annettiin noitten "ihmemiesten" +huhkia keskenään. Ainoastaan eräs italialainen ja eräs espanjalainen +katsoivat velvollisuudekseen pitää heitä ainakin näkyvissä. + +Kun kymmenen kilometrin tarkastuspaikalta ilmoitettiin juoksijain +järjestys, oli ensimmäinen suomalainen, Hannes, vasta kahdeksantena, ja +kun aikaerokin oli melkoinen, alkoivat suomalaiset epäillä miestensä +puolesta. Kuului keskustelua siitä, että Hanneskin on tullut vanhaksi. +Oltiin suoraan sanoen hiukan pettyneitä ja masentuneita, vaikka toivo +elikin yhä. + +Kahdenkymmenen kilometrin tarkastuspaikka ilmoitti jo aivan +uusien miesten olevan johdossa. Ensimmäisenä oli Lossman, sitten +englantilainen Piper, sitten Hannes ja Matti. Seuraavien välillä oli jo +sievä "kaula", ja jälleen virittyi suomalaisten mieliala reippaammaksi. +Mutta yksikään jännityksellä tietoja odottavista ei aavistanut mikä +tuikea ottelu pitkin matkaa tapahtui. + +Jo kahdenkymmenenviiden kilometrin asemalta lähetetyn ilmoituksen +mukaan oli järjestys jälleen muuttunut; Ensimäisenä oli nyt +etelä-afrikalainen Gitsham. Mutta Hannes ja Matti olivat kuitenkin +hänen kantapäillään. Sitten seurasi Lossman. Toisten välimatka oli jo +pidentynyt koko lailla. + +Jännitys stadionilla kasvoi kasvamistaan kolmenkymmenen kilometrin +tuloksia odoteltaessa. Voittaisiko tosiaankin etelä-afrikkalainen? + +Hannes tunsi Gitshamin entisenä kilpaveikkonaan. Hän tiesi, että tässä +olisi loppuun asti taisteltava jokaisesta metristä, sillä Gitsham oli +nähtävästi päättänyt maksaa velkansa, hyvittää aikaisemmat tappionsa. +Lossman oli myöskin laskuihin otettava. + +Mutta pitkin matkaa Hannes ihmetteli että sitkeyttä millä Matti pysyi +matkassa. Samalla hän kuitenkin epäili, että lopussa saattaisi tulla +lamautuminen, niinkuin oli käynyt monelle muullekin. + +Noin kaksikymmentäkahdeksan kilometriä oli juostu, kun Lossman teki +totisen yrityksen päästä johtoon. Lähes kilometrin hän juoksi Hanneksen +ja Matin välissä, ja Matti huomasi, ettei hän suinkaan näyttänyt +väsyneeltä. + +Gitsham koetti sill'aikaa kiristää välimatkaa Hanneksen kanssa, mutta +Hannes polki askel askeleelta hänen jälessään askelen mittaa taaempana. + +Kahdennenkymmenennenyhdeksännen kilometrin alkaessa Hannes ponnistautui +Gitshamin rinnalle. Tämä yritti päästä eroon, yritti kaikin voimin +ja monta kertaa, mutta Hannesta huvitti juosta hänen rinnallaan ja +odotella vain, milloin saisi päähänpiston mennä ohitse. + +Matti ei tuntenut erikoisempaa väsymystä eikä jäykkyyttä. Sydän +tuntui toimivan moitteettomasti ja keuhkot työskentelivät tasaisesti, +voimakkaasti kuin parhaat palkeet. Miks'ei hän siis uskaltaisi lisätä +vauhtia? Mutta hän oli liian vähän kokenut. Ehkä hän tarvitsee kaikki +voimansa ennenkuin ollaan takaisin stadionilla. Hän päätti siis tyytyä +seuraamaan tiukasti toisia. + +Vähää ennen kolmenkymmenen kilometrin tarkastusasemaa Hannes painautui +auttamattomasti Gitshamin edelle. + +Siinä järjestyksessä juostiin vielä viisi kilometriä, Hannes näytti +aikovan ryhtyä jättämään toisia. Gitsham ei näyttänyt sillä hetkellä +halukkaalta pitämään puoliaan, mutta Lossmanin siirryttyä hänen +rinnalleen, hän alkoi päättäväisesti laajentaa askeleitaan ja seurata +Hannesta. + +Lossman jättäytyi rauhallisesti hänen ja Matin väliin, mutta kuitenkaan +hän ei hellittänyt, niin että välimatkat pysyivät samoina, kunnes noin +kolmen kilometrin päässä stadionilta Matti ajoi helposti sekä Lossmanin +että Gitshamin ohi. + +Hän tunsi tosin jalkansa koko lailla väsyneiksi, mutta hänen tahtonsa +oli sitä jäntevämpi. + +Nyt alkoi Hannes todellakin loppuspurtin. Matti seurasi tiukasti, mutta +Gitsham ja Lossman jäivät nyt auttamattomasti. + +Hannes oli erinomaisessa kunnossa. Hän ei näyttänyt ollenkaan liiaksi +rasittuneelta, vaikka ymmärrettävästi olikin väsynyt. Olisikin +muuten leikkiä puhua väsymättömyydestä kun on kysymys maratonjuoksun +viimeisistä kilometreistä. + +Harvoin lienee sattunut maratonmatkalle neljä näin tasaväkistä miestä. +He juoksivat nyt parittain, edellä Hannes ja Matti, kahdensadan metrin +päässä heistä Gitsham ja Lossman. + +Vieläkään ei olisi voinut ennustaa kuka näistä neljästä selviytyisi +voittajana. Olihan ennenkin nähty, että ratkaisu oli tapahtunut vasta +stadionilla. Saattaisi siis nytkin tapahtua samalla tavalla. + +Oli enää kaksi kilometriä jälellä. + +Lossman kiristäytyi Gitshamin rinnalle ja yritti ohi. Mutta Gitsham ei +ollut halukas paikkaansa luovuttamaan. Sensijaan hän näytti saaneen +päähänpiston tavoittaa Hannesta ja Mattia. + +Se oli kuitenkin ylivoimainen tehtävä, sillä nämä olivat alkaneet +välien selvittelyn keskenään. + +Gitshamin ponnisteluja kesti melkein kilometrin matkan, mutta sitten +hänen oli hellitettävä. Ja hetken perästä oli Lossman jälleen hänen +rinnallaan. + +Pari-kolmesataa metriä he juoksivat rinnan. Sitten painautui Lossman +eteen ja kiristi välimatkaa niin paljon, että Gitsham katsoi parhaaksi +luopua yrityksistään. + +Lossman oli nyt saanut innon saavuttaa suomalaiset, mutta näillä oli +liian murhaava vauhti ja liian suuri etumatka. + +Gitsham oli kaikesta päättäen väsynyt. Hän ei enää tehnyt yritystäkään +saavuttaa toisia. + +Nyt oli vain kilometri jälellä. + +Hannes koetti vähän tästä irtautua Matista, mutta tämä pysyi sitkeästi +joko aivan lähellä tai rinnalla. + +He olivat jättäneet Lossmania yli kolmesataa metriä tullessaan +stadionille. + +Suomalaisten riemu oli rajaton, kun he näkivät kaksi pojistaan +ensimmäisinä. + +Mutta kumpi heistä voittaisi? Olisiko todellakin niin, että tuo tähän +asti tuntematon nuorukainen voittaisi olympialaisten suurimman, +mainehikkaimman ottelun? + +Nyt olivat viimeiset viisisataa metriä kysymyksessä. Niiden +katketessa ratkaistaisiin, kenen päähän painettaisiin maratonsankarin +kultalehväinen seppele. + +Molemmat kilpailijat olivat väsyneitä. Kumpaisenkaan jalka ei noussut +vaivattomasti, mutta kumpi tahansa voisi viimeisillä metreillä koota +voittamiseen tarvittavan lisän. + +Tuskin sata metriä maalinauhasta teki Matti sisukkaan ponnistuksen, +otti johdon ja jatkoi yhtä kovalla vauhdilla. Hannes teki parhaansa +vastatakseen, mutta onnistumatta. Hän jäi neljä tai viisi metriä +voittajasta, jota jo kannettiin käsillä riemukkaiden huutojen kaikuessa. + +Niin pian kun lähelle pääsi, kiiruhti Hannes onnittelemaan nuorta +voittajaansa. Ja Matti tunsi, että se oli sydämellinen, toverillinen, +vilpitön kädenlyönti. + +Yht'äkkiä oli Matista tullut mies, jonka nimi pian tiedettäisiin +kaikissa maailman kolkissa. Mutta miten kauniisti hän suhtautui +tuohon sankarilliseen saavutukseensa! Hän hymyili ja vaikeni. Hän +näytti avuttomalta kuin kaino poika, niin että monet ulkomaalaiset +ihmettelivät, miten sellaisella kilttiydellä siunattu poika saattoi +selvitä maratonjuoksun voittajana. + +Suomalaiset sitä eivät ihmetelleet. He tunsivat Lassin-Matin niinkuin +kaikki muutkin Mattinsa. He tiesivät, että sen kiltin kuoren alla on +kirkas sisu. + +Eräässä Parisin puistossa käveli kaksi kaukaisen pohjolan lasta. + +Ei heillä ollut paljon keskenänsä juteltavaa, mutta silloin tällöin +yhtyivät heidän kätensä kenenkään näkemättä sydämelliseen puristukseen. + +Eilisen maratonjuoksun vaatimaton voittaja ja pieni suomalainen +sairaanhoitajatar. He kävelivät siinä kuin kaksi eksynyttä lasta +jättiläismäisen maailmankaupungin melussa ja vilinässä. + +Vähäksi aikaa he istahtivat läheiselle penkille ja katsoivat toisiaan +silmiin. + +Ei ollutkaan sairaanhoitajatar tällä hetkellä punaposkinen, vallaton, +naureskeleva tyttölapsi. Hän oli kalpea, hänen silmänsä katsoivat +suurina ja kosteina. Ja hänen huulillaan väreili puoliksi itku ja hymy, +kun hän toisen puoleen painautuen kuiskasi: + +— En minä olisi sittenkään uskonut, että sinä voitat. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76578 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6331c76 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #76578 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/76578) |