diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75980-0.txt | 3991 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 4008 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75980-0.txt b/75980-0.txt new file mode 100644 index 0000000..cb53ba8 --- /dev/null +++ b/75980-0.txt @@ -0,0 +1,3991 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75980 *** + +language: Finnish + + + + +IMMENRYÖSTÖ + +Viisinäytöksinen huvinäytelmä + + +Kirj. + +ARVI A. SEPPÄLÄ + + + + + +Jyväskylässä, +K. J. Gummerus Osakeyhtiö, +1919. + + + + +HENKILÖT: + +KLARA KLINGENSKJÖLD, leskirouva, fideikomissin omistaja +CECILIA, hänen tyttärensä +SEBASTIAN KLINGENSKJÖLD, forstmestari +OSVALD KLINGENSKJÖLD, tehtailija +NATHALIA KLINGENSKJÖLD, Cecilian täti +AARNO KLINGENSKJÖLD, ylioppilas +ERNST KLINGENSKJÖLD, asioitsija +TAAVI KLINGENSKJÖLD, muonarenki +HANNU KLINGENSKJÖLD +EDVIN HAMMAR, luutnantti +ARVO AAVASALO, ratsumestari +LAPUAN KALLE "pinnareita" +MAAILMAN JANNE " +HETA REITEVÄ, kapakoitsijatar +"JORDANIN NEITSYT", tarjoilijatar +KIEVARIN EMÄNTÄ +KIVEKÄS, etsiviäpoliiseja +RANKONEN, " +NIMISMIES, " +LEMMENHEIMO, varatuomari +VIINURI +KANA-MAIJA +PEHTOORI +KAKSI AUTONOHJAAJAA y.m. + +Tapahtuu Turussa ja sen lähistöllä v:n 1905 jälkeen. + + + + +ENSIMÄINEN NÄYTÖS. + + +(Vierashuone Pyhäjoen kartanossa; vanhanaikaisesti, mutta komeasti +sisustettu. Kalusto on rococo-tyylinen ja hyvin säilynyt. Seinillä +vanhoja naisten ja sotilaspukuisten herrojen muotokuvia. Perällä kaksi +akkunaa ja niiden välissä antiikkinen, kullatturaaminen trymopeili. +Oikealla ja vasemmalla ovet. Oikealla etualalla nahalla päällystetty +penkki ja sen edessä suuri pöytä. Samalla puolen keskilattialla +sohva, sen edessä pieni pöytä tuoleineen ja sohvan vasemmassa päässä +täyteläisistä tyynyistä kasattu istuin. Vasemmalla taka-alalla on +flyygeli istuimineen. Kattoruunu ja kynttiläjalat ovat myöskin +vanhanaikaiset. — On iltapäivä.) + + +I kohtaus. + +Edvin. Arvo. + +EDVIN (noin 28 vuotias, miellyttävännäköinen mies, puettuna +hännystakkiin, tulee sisälle Arvon kanssa). Minulla on sinulle hiukan +puhumista, Arvo. + +ARVO (jonkun verran vanhempi, hyvinvoivannäköinen mies, joka ottaa +elämän hauskalta kannalta. On puettu sakettipukuun). Niinkö?... Minä +olenkin aina ihmetellyt, mitä sinä oikeastaan vainuat tästä vanhasta +huuhkaimenpesästä! (Heittäytyy veltosti sohvalle ja haukottelee.) + +EDVIN. Mutta sinähän revit suusi! + +ARVO. Siihen on minulla kaksi ylivoimaista syytä. + +EDVIN. Mitkä sitten? + +ARVO. Ensiksikin roima päivällinen ja toiseksi pohjattoman ikävä +ympäristö. + +EDVIN. Oo, kiitoksia paljon! + +ARVO. Voitko sen kieltää. Täällä tuoksuu nenään oikein vuosisatain +home. Tuntuu aivan kuin olisi jossain historiallisessa museossa. +Perkamentteja, toukkia ja museokuoriaisia! Huonekaluja, joilla on +mäyräkoiran jalat ja seinät täynnä esi-isien haalistuneita muotokuvia. +Sitten elää päivät päästään menneissä vuosisadoissa ja kuulla vain +paljailta sukuluetteloita... Huh! Anna minulle sikaari! Näitä suojia +pitää hiukan savuttaa edes! + +EDVIN (antaen sikaarin). Kas tässä, ole hyvä! + +ARVO. Kiitos! — No niin, totuus ulos! Mitä sinä oikein tahdot näistä +ummehtuneista suojista? + +EDVIN. Tuulettaa niitä hiukan. + +ARVO (leikaten huolellisesti sikaarin). Ei, poika! Luovu hitossa siitä +hommasta ja anna kuolleiden haudata kuolleitansa! + +EDVIN. Kuinka niin? + +ARVO. Se on toivotonta. Yksi hyppysellinen esi-isien tomua merkitsee +täällä enemmän kuin kymmenen lakkautuspalkalla olevaa luutnanttia +yhteensä. + +EDVIN. Luuletko todellakin niin? + +ARVO. Olen varma siität — Vanha Hannu herra tahtoi aikoinaan tuulettaa +näitä nurkkia. Ja minä vakuutan sinulle, että silloin oli Pyhäjoessa +elämää! Hannu ryyppäsi renkiensä kanssa kilpaa ja ammuskeli heikkoina +hetkinään esi-isiensä muotokuvia. Mutta kuinkas kävi... Hän velkaantui +korviaan myöten ja sitten pidettiin sukukokous. Fideikomissi +otettiin häneltä pois ja annettiin hänen veljelleen, nykyisen rouvan +miesvainajalle. Ja siitä alkaen ovat Pyhäjoessa vallinneet vain +traditsionit. + +EDVIN. Ja tuo merkillinen Hannu? + +ARVO. Hm!... (Kohauttaen olkapäitään.) Luisui kai johonkin katuojaan... +Mutta hiton hauska mies hän oli kaikissa tapauksissa. + +EDVIN. Sinä et totta totisesti juuri rohkaise minua! + +ARVO. Pitäisikö minun vielä rohkaistakin sinua! Ja mitävarten sitten? + +EDVIN. Sinä olet tutumpi täällä. + +ARVO. Ahaa! Minä ymmärrän! Sano vain suoraan, kumpaa sinä oikein +tähtäilet, äitiä vai tytärtäkö? + +EDVIN. Juokse järveen! + +ARVO. Niin, niin, molemmat ovat otettavia! Eikä erotuskaan ole niin +kovin huutava. Äiti on vain senverran vanhempi kuin hän on lihavampi ja +tytär senverran solakampi kuin hän on nuorempi. Molemmilla on etunsa. + +EDVIN. Ähs, sinä olet sietämätön! + +ARVO. Älä yhtään teeskentele! Luuletko, etten ole huomannut. + +EDVIN. No niin, koska sinä olet huomannut... Minulla on todellakin +vakavia aikeita. + +ARVO. Kumpaan nähden? + +EDVIN. Tulimmaista! Sanoithan huomanneesi! + +ARVO. Olen huomannut sinun yhtä tasapuolisesti mielistelevän sekä äitiä +että tytärtä. Ja äiti on ollut niin paljon enemmän etusijalla kuin hän +on kokeneempi ja rohkeampi. + +EDVIN (ärtyneesti). Minkä minä sille voin, että äiti pyörii aina +tyttärensä kantapäillä. + +ARVO. En minäkään!... Mutta toinen se niistä kai on. Kun mies hakkailee +yht'aikaa kahta naista, vetää häntä tavallisesti toiseen järki ja +toiseen sydän. Mutta älä silti luule, että minä tiedän sinun lopullista +valintaasi. + +EDVIN (kärsimättömästi). Olen mielistellyt äitiä saadakseni tyttären. + +ARVO. Noo, kas niin! + +EDVIN. Eikö se ole selvää kieltä? + +ARVO. Kyllä!... Sinun menettelysi ei vain ole ollut yhtä selvää. Nyt +olet vaarassa saada molemmat. + +EDVIN. Nämä ihmiset riippuvat toisissaan kiinni kuin takkiaiset. +Onneksi olen selvillä Ceciliasta. + +ARVO. Poika parka! + +EDVIN. Mitä sinä sanot? + +ARVO. On viisainta, että otat sovinnolla äidin. Rouva on +silminnähtävästi hullaantunut sinuun, ja kun lesket innostuvat, silloin +on siitä leikki kaukana... Minäkin olin kerran ihan puolivälissä... +(Yskäsee.) No niin, mitä sinä nyt aiot? + +EDVIN. Puhua asian selväksi rouvan kanssa. + +ARVO (kuivasti). Asia on selvä puhumattakin. Rouva ei tule koskaan +suosioilla peräytymään tyttärensä tieltä. Ja miksi hän sen tekisikään? +Komea nainen ja hyvässä iässä. Hän tarvitsee miehen. + +EDVIN (kärsimättömästi). Älä puhu roskaa! Asia on muutenkin kiusallinen! + +ARVO. Minä tiedän sen. Sinun pyrkimyksesi käy niin monen paatuneen +ihmisen harrastuksien yli, ettei sinulla ole aavistustakaan. + +EDVIN. Mutta Cecilia on minun puolellani! + +ARVO. Mitä se auttaa, kun kaikki toiset ovat vastaan. + +EDVIN. Luuletko todellakin niin? + +ARVO (laskien sormillaan). Ensiksi on äiti, joka näkisi sinut +mieluummin miiehenään kuin poikanaan. Sitten kaksi niin syntisen +ennakkoluuloista tätiä, että he ennemmin suorisivat tytön ristikkojen +taakse kuin laskisivat epäsäätyiseen avioliittoon. Sitten on Osvald, +joka itse pyörii tytön kuin kissa kuuman puuron ympärillä ja merkitsee +siis samaa kuin kilpailija. Lopuksi on Sebastian. Olenpa varma, että +tuo jesuiitta myisi tytön mieluummin Osvaldille korjatakseen huonoja +raha-asioitaan kuin antaisi hänet sinulle. + +EDVIN (hämmästyen). Osvald minun kilpailijani! Tuo narri, joka on +ostanut nimensäkin! + +ARVO. Sitä suurempi syy on hänellä ostaa vielä sellainen, jolla on +peritty nimi. + +EDVIN. Ei, se ei voi olla mahdollista! + +ARVO. Oo, tämä suku on tottunut ennenkin lyömään rahaa nimestään. +Osvald luki viisikymmentätuhatta fliisiä pöydälle ja Hannu herra, joka +oli rahapulassa, teki hänet ottopojakseen. Myöhemmin lienee Hannu +luovuttanut jostain kauniista summasta hänelle sukuoikeutensakin noin +epävirallisesti ja vetäytynyt vapaaehtoisesti syrjään. + +EDVIN (kiivaasti). Ja nuo houkkiot tahtovat työntää Cecilian hänelle! +Se on katalaa! Se ei saa tapahtua! + +ARVO. No niin, en tahtoisi maalata pirua seinälle. Mutta en olisi +ystäväsi, jollen sanoisi suoraan, kuinka täällä asiat ovat. Usko +minua — tässä asiassa saat sinä taistella ei ainoastaan nykyisiä, +vaan myöskin ammoin kuolleita Klingenskjöldejä vastaan aina +viidennellätoista vuosisadalle saakka. Sillä heihin tullaan vahvasti +vetoamaan. + +EDVIN (uhmaillen). Sen teenkin ja sinun pitää auttaa minua! + +ARVO. Tarkoitatko, että naisin lesken ja naittaisin tytärpuoleni +sinulle? .. Se on vähän liian paljon vaadittu! + +EDVIN. Sinun täytyy raivata nuo sukulaiset pois, että saan puhua +rouvalle. + +ARVO. Voinhan koettaa, jos sinua todellakin huvittaa iskeä pääsi +seinään. + +EDVIN. Sen täytyy nyt tapahtua tai ei koskaan!... Kunpa vain sitä ennen +saisin tavata Cecilian. + +ARVO. No, koeta veikkonen, koeta! + +EDVIN. Tietysti! — Minäpä laulan. Ehkä hän kuulee ja tulee. + +ARVO. Ainahan suuri ääni houkuttelee luokseen. (Menee akkunaan.) + +EDVIN (menee flyygelin ääneen ja laulaa): + + Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, + joka kauniisti kukoistaa! + Yksi kulkijapoika on nähnyt sen + eikä voi sitä unhoittaa. + + Hän olisi kyllä sen poiminnut + ja painanut povelleen. + Mutta köyhänä ei ole tohtinut, + vaan on jättänyt paikoilleen. + +(Cecilia tulee.) + + +II kohtaus. + +Edvin. Arvo. Cecilia. + +(Cecilia on 20-vuotias pitkä, solakka ja miellyttävän näköinen. +Hienoilla piirteillä hiukan kyllästynyt ja surumielinen ilme. Käytös +sydämellinen ja vaatimaton, mutta hieman arka ja pelokas.) + +CECILIA. Oo, teidäthän on jätetty kokonaan oman onnenne nojaan! + +EDVIN (iloisesti). Me olimme, vaan emme enää, kun sinä tulit! + +CECILIA. Setä Sebastian pelaa herra Osvaldin kanssa kirjastossa ja +äidillä on kai jotain tehtävää. + +ARVO. Teidän tulonne, neiti, korvaa kaiken! + +CECILIA. Olette kovin kohtelias, ratsumestari!... (Menee Edvinin +luokse.) Sinä laulat kauniisti, Edvin. + +EDVIN. Oo, eikö mitä! — Mutta nyt emme saa hukata aikaa! Minulla on +sinulle vähän puhumista. + +ARVO. Sitten minun täytyy hävitä. + +EDVIN. Ei, jää tänne kaikin mokomin! Sinun poistumisesi kutsuisi tänne +vain muita. + +ARVO. No niin, minä koetan olla kuuro ja sokea. (Menee perälle +akkunaan.) + +EDVIN (Vie Cecilian sohvalle istumaan ja istuu hänen viereensä). Olen +päättänyt tänään puhua rouva äidillesi asiasta. + +CECILIA (ilostuen). Ooh, niinkö, Edvin? + +EDVIN. On erityisiä syitä, miksi haluan varmuuden asiasta. Jollei vain +sinulla ole mitään sitä vastaan. + +CECILIA. Ei suinkaan! Sinähän sen tiedät parhaiten. + +EDVIN. Ei, ei, Cecilia! Sinun on itsesi myöskin päätettävä tässä +asiassa. + +CECILIA. Minun päätökseni Oli valmis silloin, kun annoin sinulle +lupaukseni, Edvin. Ja kaikki muu saa olla sinun vallassasi. + +EDVIN (kiertää kätensä hänen vyötäisilleen). Sinä olet oivallisin tyttö +maailmassa, Cecilia! + +CECILIA (surumielisesti). Minä olen vain sellainen raukka, Edvin. Ilman +mitään kokemusta ja omaa tahtoa. + +EDVIN. Sellaisena juuri olet parhain kaikista! Ja sinun tähtesi olen +valmis mihin uhkayritykseen tahansa. + +CECILIA (nojautuen häneen). Ja sinä olet niin hyvä ja voimakas, Edvin! + +EDVIN. No niin, minä puhun siis äidillesi? + +CECILIA. Oi, tee se, Edvin! Minäkin ikävöin varmuutta... Tämä +salaaminen on niin vaikeata minullekin. + +EDVIN. Mutta luuletko hänen suostuvan? + +CECILIA (epävarmasti). Luulen, että äiti pitää paljon sinusta. + +EDVIN. Ja entä sukulaisesi? + +CECILIA. Niin, en tiedä... Mutta senhän ei pitäisi liikuttaa heitä. + +EDVIN. Niin, ei pitäisi, ei... Mutta jos he kumminkin sekaantuvat +asiaan. + +CECILIA (epäröiden). He ovat kyllä ennakkoluuloisia... Mutta jos äiti +myöntyy, niin toisista ei ole lukua. + +EDVIN. Vaan jos hänkään ei suostuisi? + +CECILIA. Silloin saa kaikki jäädä sinun ja kohtalon valtaan... Mutta +ei, äiti ei voi olla suostumatta! + +ARVO (merkitsevästi). Luulen, että pilvi nousee! (Cecilia ja +Edvin hypähtävät ylös sekä menevät flyygelin luokse, jossa ovat +katselevinaan nuotteja). + +EDVIN. Se pilvi nousi vähän liian aikaisin!... Mutta muista lupauksesi, +Arvo! (Rouva tulee.) + + +III kohtaus. + +Cecilia. Edvin. Arvo. Rouva. + +(Rouva on noin 40-vuotias, kookas ja lihavahko nainen. Ylimysmäisillä +piirteillä kova ja kylmähkö ilme; kasvot muuten hyvin säilyneet. Käytös +ylpeä ja jäykkä; ainoastaan Edviniä kohtaan osoittaa hän erikoista +lempeyttä. Ääntää liiaksi sihisten nimen "Cecilia".) + +ROUVA (vaanien). Cecilia! + +CECILIA (mennen nöyrästi hänen luokseen) Niin, äiti. + +ROUVA (hieman nuhdellen). Sinun ei pitäisi unohtaa tehtäviäsi, rakkaani! + +CECILIA. Herrat olivat täällä yksin. + +ARVO. Olimme todellakin niin rohkeita, että kulutimme neidin kalliista +'aikaa. + +ROUVA. Ooh, suokaa anteeksi! En tiennyt herrain olleen yksin. Missä +ovat Sebastian ja Osvald? + +CECILIA. Pelaavat kirjastossa, kuten tavallista. + +ROUVA. Niin, se on heidän ainainen intohimonsa. (Istuu sohvalle.) Istu +tänne vereeni, Cecilia! (Cecilia tottelee kuin lapsi, mutta huomattavan +vastenmielisesti.) Niin, he kaksi pelaavat aina. + +ARVO. Peli on erinomainen ajanviete ja kehittää ajatuskykyä + +EDVIN. Sinä kyllä sen tiedät. Sehän on sinun erikoisalasi. + +ROUVA. Mutta teillä, luutnantti, on jalompi erikoisala. + +EDVIN (hämillään). Minulla?... En ymmärrä, mitä rouva tarkoittaa. + +ROUVA (hymyillen). Tehän laulatte. En tiennyt teidän laulavan. + +EDVIN. Nyt liioittelette, rouva! Minun lauluni kelpaa vain tyhjille +seinille. + +ROUVA. Olette liian ankara, luutnantti! Te laulatte todellakin ihanasti. + +ARVO. Älä ole noin vaatimaton, Edvin! Tiedetäänhän, että sinä laulat +kuin itse Caruso. + +ROUVA (mahdollisimman herttaisesti). Ettekö tahtoisi olla niin +ystävällinen ja laulaa meille vähän, luutnantti? + +EDVIN. Mielelläni, jos rouva niin haluaa... Rohkenenko pyytää neitiä +säestämään? + +CECILIA (katsoo avutonna äitiään). + +ROUVA. Mene vain rakkaani! + +CECILIA. Mitä minä säestän? + +EDVIN. Carmelaa, jos neiti suvaitsee. (Asettuu flyygelin luokse ja +laulaa.) + + Tuolla mökki on muurin luona, + Siellä neitonen kaunehin. + öiset tähdet kun taivahalla loistaa, + silloin luoksensa ikävöin. + Uinu Carmela, olet onneni päällä maan! + Lempesi oi, mulle taivahan avajaa! + Uinu Carmela, olet onneni päällä maan! + Lempesi oi, mulle taivahan avajaa! + + Kun ma kaihoten iltaisin laulan, + lemmen onnesta haaveillen. + Silloin rintani riemusta nousee, + silloin syömmeni sykähtää! + Laula Carmela, sä oot onneni päällä maan! + Laulusi oi, mulle taivahan avajaa! + Laula Carmela, sä oot onneni päällä maan! + Laulusi oi, mulle taivahan avajaa! + +(Laulun loppuessa painuu Cecilian pää yhä alemmaksi; hänen on vaikea +hillitä liikutustaan. Viimein ratkee hän hysteeriseen itkuun ja poistuu +kiireesti huoneesta. Kaikki katsovat hämmästyneinä hänen jälkeensä.) + +ROUVA (harmistuneena). Lapsi raukka on niin tavattoman herkkätunteinen, +ettei voi ensinkään hillitä itseään. Ja te lauloitte todellakin +liikuttavasti, luutnantti. + +EDVIN. Olen syvästi pahoillani, rouva, jos tuotin hänelle jotain +mielipahaa. + +ROUVA. Ooh, ei tee mitään! Hänen ikäisissään on tuollainen tavallista. +— Sallikaa minun kiittää teitä kauniista laulustanne! (Ojentaa kätensä +Edvinille.) + +EDVIN (hämillään). Olette liian ystävällinen, rouva! (Sebastian tulee.) + + +IV kohtaus. + +Edelliset. Sebastian. + +(Sebastian on 50-vuotias, sekä henkisesti että ruumiillisesti läpeensä +kuivakiskoinen mies. Hänen äänensä on ohut ja hillitty; käytöksensä +ylhäisen alentuvainen ja kohtelias melkein liikoihin saakka. Puettu +hienosti ja huolellisesti.) + +SEBASTIAN (taputtaen käsiään sisään tullessaan). Bravo! Bravo! Se oli +kaunista; oikein kaunista, luutnantti! + +ROUVA. Vastako sinä tulet, kun kaikki on ohi? + +SEBASTIAN. En päässyt, rakas käly; en päässyt! — Te laulatte kauniisti, +luutnantti; oikein kauniisti! + +EDVIN. Minä kiitän! + +SEBASTIAN. Musiikki on minun heikkouteni. + +ROUVA. Ja peli, koska se saa sinut laiminlyömään vieraamme! + +SEBASTIAN. Niinkö?... Suokaa anteeksi, herrat! Mutta minulla oli eräs +tärkeä tehtävä; hyvin tähdellinen tehtävä. + +ARVO. Velvollisuudet ennen kaikkea! (Osvald tulee.) + + +V kohtaus. + +Edelliset, Osvald. + +OSVALD (noin 45-vuotias pyylevä mies. Käytös pöyhkeä ja rehevä kuin +miehen, joka on tullut tuntemaan rahan voiman. Koettaa käyttäytyä +kuin hieno mies, mutta alkuperä voittaa.) Hittoko sinua riivaa veli +Sebastian, kun pötkit tiehesi kesken peliä! + +SEBASTIAN. Mutta emmehän voineet laiminlyödä vieraitamme, hyvä serkku! + +OSVALD. Nyljit ensin minut kuin oravan ja sitten kun onni kääntyi +luikit tiehesi! Onko se aatelismiehen tapaista, minä kysyn? + +SEBASTIAN (ärtyneesti). Minä luulen, että sinä et kelpaa minua +opettamaan siinä asiassa! + +OSVALD. Mutta minä kelpaan puijattavaksi, sinä kanalja! Mitä? + +SEBASTIAN. Minä toivon, että säästät minua noilta moukkamaisilta +nimityksiltäsi! + +ROUVA. Ettekö voisi säästää tuota kiistaanne sopivampaan tilaisuuteen? + +OSVALD. Suokaa anteeksi! Mutta minun on riideltävä heti pakalla, kun +asia tapahtuu. Muuten siitä ei tule mitään. Minulla on niin siivottoman +hyvä luonne! + +SEBASTIAN. Minä vetoan näihin herroihin. + +OSVALD. Herrat kyllä tuntevat siksi paljon pelitapoja, etteivät sinun +menettelyäsi hyväksy. + +ARVO. Meidän on todellakin vaikea asettua tässä tuomariksi. Mutta jos +herrat suvaitsevat, tulen peliin kolmanneksi. Ja voitte olla varmoja +siitä, etten nouse ensimäisenä pöydästä. + +OSVALD. Se on miehen puhetta! Mutta sinun on tultava myöskin, Sebastian. + +ARVO. Tietysti. Annetaan pelionnen ratkaista. + +SEBASTIAN (vastenmielisesti). No, mennään sitten, vaikkei minulla nyt +olisi aikaa! (Poistuvat). + + +VI kohtaus. + +Rouva. Edvin. + +EDVIN (pienen äänettömyyden jälkeen hiukan hermostuneena). Hyvä rouva, +olen niin palavasti halunnut tilaisuutta puhua kanssanne kahdenkesken. + +ROUVA. Oo, niinkö...? + +EDVIN. Minulla on eräs asia, joka läheisesti koskee teitä, rouva. + +ROUVA (vilkkaasti). Mutta, herra varjelkoon! Teidänhän olisi pitänyt +vihjaista vain. Teille on minulla; aina aikaa. + +EDVIN. Se on eräs rohkea pyyntö. + +ROUVA (mairitellen). Oo, minulle sen voitte luottamuksella sanoa. Me +kaksi ymmärrämme aina toisiamme. + +EDVIN. Mitään en toivo niin hartaasti, vaikka pyydänkin teiltä kovin +paljon. + +ROUVA. Te olette kovin hienotunteinen, luutnantti! Mutta rohkaiskaa +mielenne! + +EDVIN. No niin, te rouvani, olette varmaankin huomannut, että minä jo +pitemmän ajan olen... + +ROUVA (huoaten). Niin, olen sen todellakin huomannut. Mutta olen +odottanut, että te sanoisitte sen. + +EDVIN. En ole rohjennut. Olen luullut teidän pitävän kiinni +ennakkoluuloista, rouva. + +ROUVA (rohkaisevasti). Todellisten tunteiden edessä luhistuvat +ennakkoluulojen muurit! + +EDVIN. Olen sanomattoman iloinen, että ajattelette niin, rouva! Te +todellakin rohkaisette minua. + +ROUVA. Ja kuitenkaan ette ole vielä tarpeeksi rohkea, herra. + +EDVIN. No niin, rouva, otaksun, ettei teiltä ole jäänyt huomaamatta +minun lämmin ihailuni teidän tytärtänne kohtaan... + +ROUVA (kuin ukkosen iskemänä). Mi-mitä! Minun tytärtäni!!! + +EDVIN. Niin, rouva. Ja koska hänkin tuntee samaa, niin toivon, ettette +kiellä meiltä suostumustanne. + +ROUVA (nousten kuin käärmeen pistämänä, vaivoin hilliten vihaansa.) +Te-te uskallatte! Te olette... rohkea, herra! Minä en voi sanoin kuvata +hämmästystäni; aivan suunnatonta hämmästystäni! + +EDVIN. Mutta... minä en ymmärrä teitä, rouva! + +ROUVA. Vielä vaikeampi on minun ymmärtää teitä, herra! Te olette kovin +rohkea, herra!... Sitä voisi: ehkä vielä sattuvammin nimittää toisella +nimellä! + +EDVIN (kylmästi). Minä huomaan, rouva, että me emme sittenkään ole +oikein käsittäneet toisiamme! + +ROUVA (vihaisesti). Minä en tiedä, mitä teistä ajattelisin! Mitä teille +sanoisin! Mutta sen saa tehdä toinen... Odottakaa! (Poistuu ylpeän +näköisenä.) + +EDVIN. Mitä tämä on?... Minne hän meni? Olisiko Arvo sittenkin +oikeassa! (Rouva tulee Sebastianin kanssa.) + + +VII kohtaus. + +Edvin. Rouva. Sebastian. + +ROUVA. Tämä herra on pyytänyt Cecilian kättä... Tyttäreni holhoojana +saat sinä vastata minun puolestani. + +EDVIN. Emmekö voi ratkaista tätä kahdenkesken? Minä uskon kyllä +teitäkin, rouva. + +ROUVA. Tyttäreni holhoojana on hänellä oikeus, vieläpä velvollisuuskin, +olla läsnä asioissa, jotka niin läheltä koskevat hänen tulevaisuuttaan. + +SEBASTIAN (ylhäisen nuhtelevasti). Minun täytyy todellakin kummastella +herra luutnanttia. Ja sallikaa minun sanoa se julki. + +EDVIN. Miksi niin, jos saan luvan kysyä? + +SEBASTIAN. Sen ajattelemattomuuden — sanoisinko kevytmielisyyden — +tähden, jolla olette arvostellut omaa asemaanne ja myöskin meidän... +No niin, en tahdo kieltää, että teillä on hyvä taloudellinen asema ja +kunniakas elämänura. Mutta se ei ole meidän vikamme eikä teidänkään, +että me emme kuulu samalle tasolle yhteiskunnassa. Sen vuoksi jääkin +teidän viaksenne vain se, että olette tämän erotuksen unohtanut. + +EDVIN (kuohahtaen). Minä en ole unohtanut mitään! Mutta te näytätte +unohtaneen, ettemme elä enää keskiajassa. + +SEBASTIAN. Älkää kiihoittuko, nuori herra! Minä en oikeastaan moiti +teitä! Minä tiedän, että ajan kumoukselliset virtaukset pyrkivät +horjuttamaan kaikkia vanhoja arvoja. Minä tiedän myöskin, ettei +laajemmissa piireissä — tarkoitan niitä, joilla ei ole mitään +menneisyyttä takanaan — anneta paljoa arvoa sukuoikeuksille. Mutta +siitä ei suinkaan johdu, että me emme antaisi niille arvoa. Päinvastoin +meidän velvollisuutemme on vartioida näitä pyhiä muistojamme. Te olette +aikanne lapsi, herra luutnantti. Me emme tuomitse teitä. + +EDVIN. Hyvin jalomielistä, herra! + +ROUVA. Olen pahoillani! Mutta teidän tulee ymmärtää,, että meillä +on velvollisuuksia, ei ainoastaan itseämme, vaan sukuamme, sen +menneisyyttä, ja nimeämme kohtaan. + +SEBASTIAN. Siis lyhyesti, ja nyt kun olemme perustelleet todella +painavat syymme, täytyy meidän antaa teille ystävällinen, mutta +järkähtämättömän kieltävä vastauksemme. + +EDVIN. Onko se teidänkin ystävällinen ja järkähtämätön ajatuksenne, +rouva? + +ROUVA (hämillään). Olen pahoillani, ettemme paremmin ymmärtäneet +toisiamme. Mutta pitihän teidän itsekin käsittää, että tyttäreni asema +on liian ylivoimainen teille. + +EDVIN (terävästi). No, kuka on täällä sitten se tasavoimainen minulle? + +ROUVA (puree sanatonna huuliaan). + +SEBASTIAN. Kas niin, minä toivon, että olemme ratkaisseet tämän +arkaluontoisen asian tarpeettomasti loukkaamatta teidän tunteitanne. +Sillä mikään ei olisi minulle ikävämpää kuin jos me eroaisimme +epäsovussa. + +ROUVA. Minäkin toivon, ettei tämä väärinymmärrys muuttaisi hyviä +välejämme. + +EDVIN. Sitä en todellakaan voi luvata! Sillä tiellä, joka johtaa +sukulaisuuteen, voidaan tuskin erota muuten kuin sukulaisina tai... + +ROUVA (tuimasti). Niinkuin tahdotte, luutnantti! Luulin muuten teidän +osaavan arvostella suosiotamme. + +EDVIN. Jota olette niin loistavasti osoittaneet!... Kyllä rouva! Aivan +varmaan sen teen. Te epäilitte omaa kykyänne ja toitte tämän herran +minua nöyryyttämään kuin jotain pahantapaista pojannulikkaa. Sellainen +suosio ei lähde niinkään helposti mielestä. + +SEBASTIAN. No niin, kukin on säätynsä orja. Luulen teidänkin sitä +olevan, koska halusitte nousta omanne yläpuolelle. — Tule, Klara, sinä +olet kiihoittunut! (Tarjoo käsivartensa ja poistuvat mahtavin liikkein.) + + +VIII kohtaus. + +Edvin. Cecilia. + +EDVIN (Seisoo hetkisen sanatonna ja kävelee sitten muutamia +askeleita edestakaisin hyvin kiihtyneenä) Kirous ja kadotus! Tämä on +ennenkuulumatonta! Oo, noita narreja, narreja!... Arvo oli oikeassa, he +ovat aaseja kaikki. + +CECILIA (tulee kiireesti). Edvin!... Mitä on tapahtunut, Edvin? + +EDVIN. Sain nenälleni, Cecilia! (Heittäytyy sohvalle.) + +CECILIA. Oo, minä arvaan! (Menee hänen luokseen.) Äiti ei siis +suostunut? + +EDVIN. Ei. + +CECILIA. Se ei voi olla mahdollista! Pitäähän äiti niin paljon sinusta. + +EDVIN. Lapsi... jospa hän pitäisi vähemmän! + +CECILIA. Tätä minä en ymmärrä! + +EDVIN. Hyvä olisi, ettet koskaan sitä oppisi ymmärtämään! (Nousee +kävelemän.) + +CECILIA. Etkö sinä oikein selittänyt...? + +EDVIN. Kyllä Cecilia! Aivan varmaan sen tein. Mutta hän haki sinun +setäsi ojentamaan minun harhalle menneitä käsitteitäni. Onhan hän sinun +holhoojiasi, tuo... kunnioitus sinua kohtaan estää minua sanomasta mitä +hänestä ajattelen. + +CECILIA. Minun on vaikea tätä käsittää. Enhän minä sitä kummastele, +että setä... mutta että äitikin! + +EDVIN. Vetosi juuri setääsi... Sitäpaitsi sinut on luvattu toiselle. + +CECILIA (kauhistuen). Kenelle? + +EDVIN. Herra Osvaldille. + +CECILIA. Ei koskaan! Ennemmiln vaikka järveen! + +EDVIN (surullisesti). Cecilia parka! Mitä sinä voit näitä itsekkäitä +omaisiasi vastaan? + +CECILIA (lujasti). En ainakaan anna pakoittaa itseäni! + +EDVIN (sulkien hänet syliinsä). Sinä olet erinomainen tyttö, Cecilia! +Oikea ruusu tässä nokkospesässä! En mistään hinnasta tahtoisi sinusta +luopua! + +CECILIA (kietoen kätensä hänen kaulaansa). Eihän sinun tarvitsekaan, +Edvin! Eihän Edvin! Minä pidän sinusta niin sanomattoman paljon! +Rakastan sinua kaiken uhalla! Rakastan, rakashan! + +EDVIN (suudellen häntä). Ja minun sinä olet, Cecilia, niin totta kuin +olen rehellinen mies! — (Havahtuen.) Mutta ei, minun täytyy lähteä! Ei +ole kunniaksi miehelle viivytellä talossa tällaisen tapauksen jälkeen! + +CECILIA (kietoutuen lujemmin häneen). Sinä et saa mennä, Edvin! Minä en +laske sinua! + +EDVIN. Etkö sitten käsitä, että tällainen tapaus on miehelle sama kuin +ulospotku? + +CECILIA. Koska me sitten tapaamme taas? + +EDVIN. Niin, se on totta!... Mutta minä en sille mitään voi' Se on +sinun ja sattuman vallassa! + +CECILIA (itkien). Mitä minusta sitten tulee? Jos sinä jätät minut, niin +minä en tahdo elää! + +EDVIN (tuskallisesti). Mutta mitä me sitten teemme? + +CECILIA. Vie sitten minut ennemmin mukanasi! + +EDVIN. Ja sinulla olisi rohkeutta lähteä? + +CECILIA. Tuhat kertaa ennen kuin jäädä tänne! Oo, sinä et aavista +kuinka kuollutta ja kolkkoa tämä elämä on. + +EDVIN. Ja sinä olisit valmis minun tähteni luopumaan kaikesta. + +CECILIA. Ainoa, mikä kiinnitti minua tänne, oli äitini;. Mutta +koska hänkin niin vähän välittää minun onnestani, niin voin luopua +hänestäkin. (Arvo tulee.) + + +IX kohtaus. + +Cecilia. Edvin. Arvo. + +ARVO. Anteeksi, että häiritsen! Mutta tulin ajatelleeksi, että sinä +olisit jo tarpeeksi kypsä lähtemään. + +EDVIN. Sinä, sinä siis tiedät... + +ARVO. Tiedän... Herra Sebastian lausui syvän valittelunsa, että kaartin +luutnantilla oli niin paljon rohkeutta. + +EDVIN (kuohahtaen). Hänellä on sitä vielä enemmän jos niiksi tulee! + +ARVO. Paljon mahdollista, mutta toivon, ettet osoita sitä nyt. + +EDVIN. Mitä sinä tarkoitat? + +ARVO. Että tämän jälkeen pitäisit itseäsi ilmaan räjähytettynä miehenä, +jolla ei ole mitään järjellistä syytä viipyä talossa. + +CECILIA. Oo, te olette julma! + +ARVO. En Ollenkaan, rakas neiti! Mutta rukkaset ovat eräänlainen +siveellinen ulospotkaus, joka ei kyllä käy erittäin jäsenille, vaan +sitä enemmän kunnialle. Eikä se eroa juuri luonnollisesta muussa kuin +siinä, että jälkimmäisen perästä voi vielä joskus poikkeustapauksessa +palata taloon, mutta edellisen tuskin koskaan. + +EDVIN (tarmokkaasti). Cecilia, oletko valmis siihen, mitä sanoit? + +CECILIA. Olen, Edvin! + +ARVO. Onko tunkeilevaa kysyä: mihin? + +EDVIN. Seuraamaan minua. + +ARVO. Kas niin, vähempää en sinulta odottanutkaan! + +EDVIN. Älä nyt rupea neuvomaan! Se ei kumminkaan mitään auta. Tässä +asiassa en anna kenenkään mestaroida tekojani. + +ARVO. Kuka sitä sitten tahtoo? On vain kysymys, onko se järkevää. + +EDVIN. Hiiteen kaikki järkevä! Olen saanut nenälleni ja nyt minä toimin! + +ARVO. No, toimi, toimi veikkonen! Ota neiti syliisi, nouse satulaan ja +anna huristaa kuin kirgiisi! + +EDVIN. Mutta mitä minä sitten teen? Tyttö itse pyytää minua viemään +hänet tästä pesästä, jossa hän ei voi elää. Olisinko silloin mies, jos +jättäisin hänet tänne? + +ARVO. Onko asia niin? + +CECILIA (pyyhkien silmiään). On... Tahdon täältä pois. + +ARVO. Hm!... Mutta pilaisikohan hyvä neuvo asiaa. Rakastuneet eivät +koskaan ole liiaksi järkeviä. + +EDVIN. Mikä neuvo? + +ARVO. Että poistumme nyt yhdessä ja tulet hakemaan morsiamesi yöllä +kuin kristitty ihminen. + +EDVIN. Sinä tarkoitat siis... + +ARVO. Minä vain kysyn, kuinka pitkälle sinä luulet tämän neidin kanssa +pötkiväsi päivällä, ennenkuin viranomaiset nappaavat sinut kiinni. + +EDVIN. Se on totta! + +ARVO. Mutta kun tulet yöllä hyvä auto mukanasi, niin voit taivaltaa +60 kilometrin nopeudella tunnissa aina aamuun saakka. Ja silloin olen +minäkin teidän nöyrin palvelijanne. + +EDVIN. Mitä siihen sanot, Cecilia? + +CECILIA. Minä suostun jo ennakolta kaikkeen! + +EDVIN. Ole sitten valmiina keskiyön aikaan. Me tulemme. + +CECILIA. Mutta minä nukun toisessa kerroksessa eikä minulla ole +ulko-oven avainta. + +EDVIN. No, parvekkeelle siinä ainakin pääset. Me käytämme tikapuita. + +ARVO. No niin, luottakaa meihin, neiti... Varustautukaa myöskin +lämpimillä vaatteilla yöllistä matkaa varten. + +CECILIA. Ollen silloin valmiina. + +ARVO. Kas niin, nyt me lähdemme. — Tämä tulee tietysti kuohuttamaan +koko sukua. Sentähden on parasta, että etsimme Hannu herran käsiimme. + +EDVIN. Mitävarten? + +ARVO. Saatpa nähdä, että meillä on hänestä paljon hyötyä. Hänestä +saamme tälle yritykselle jonkinlaista oikeudellista pohjaa, jos hän +suostuu puolellemme. Onhan hänkin neidin setä! + +EDVIN. Ah, se on totta! Mutta mistä löydämme hänet? + +ARVO. Kuulemani mukaan majailee hän jossain vähemmän siistissä +laitakaupungin kapakassa. Meidän on kai mentävä nyt sinne. + +EDVIN. Mutta siitäpä sukeutuu sangen mieltäkiinnittävä tuttavuus! Minua +alkaa tämä jo huvittaa. + +ARVO. No niin, heitä nyt jäähyväisesi! Minä katselen muualle. (Menee +akkunaan.) + +EDVIN. Sinä olet oivallinen! (Sulkee Cecilian syliinsä.) Kunpa olisin +varma, ettei sinun koskaan tarvitsisi tätä sokeaa luottamustasi katua, +Cecilia! + +CECILIA (luottavaisesti). Ei koskaan, ei koskaan, Edvin! Sinä tiedät +kuinka kuolettavaa tämä elämä on. Minä aivan tukehdun. + +EDVIN. No, herran nimessä sitten! Ja minä lupaan, että jos se minusta +riippuu, niin sinun ei milloinkaan tarvitse tätä askeltasi katua. + +CECILIA. Minä luotan sinuun. Edvin. + +ARVO. Noo, kas niin... Tuo on kyllä kaunista, mutta jättäkää loppu +toistaiseksi. + +EDVIN. No niin, hyvästi Cecilia! Muista klo 12! + +CECILIA. Minä muistan! Hyvästi Edvin! + +ARVO. Ja nyt me lähdemme kuin nenänsä polttaneet miehet. Nöyrinä +ja alistuvina, mutta ei toivottomina! (Menevät ja kohtaavat ovella +Sebastianin.) + + +X kohtaus. + +Edelliset. Sebastian. + +SEBASTIAN. Jaha, herrat siis lähtevät! Olen syvästi pahoillani ettemme +voineet paremmin vastata toiveitanne. + +EDVIN. Olette liian ystävällinen, herra! + +SEBASTIAN. Minä ymmärrän niin hyvin teitäkin. Nuoruus ja kuuma veri +yhdessä aikamme hämmentyneiden käsitteiden kanssa. + +ARVO. Aivan niin. Hän tulee kyllä tyynemmin ajateltuaan järkiinsä. + +SEBASTIAN. Minä toivon sitä... Tämä tuntuu teistä ehkä liian ankaralta. +Mutta meillekin on isiemme perintö, nimemme, kallis asia. + +EDVIN. Juuri niin, herra! Minä tunnen yhden sen nimisen, joka maksoi +siitä perinnöstä viisikymmentätuhatta markkaa. Sievä summa, vai +mitä?... Hyvästi!... Palvelijanne, herra! (Menevät.) + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +("Kukkuvan kellon" ravintola; kehnonpuoleinen kolmannen luokan kapakka. +Perällä ja vasemmalla ovi; oikealla taka-alalla tiski, jolla lepää +jalkain päälle asetettu soikiomainen viinatynnyri, voileipätarjotin +sekä oikeanpuoleisessa päässä kokonainen armeija olutpulloja ja laseja. +Tiskin takana hyllyillä on pulloja, laseja, tupakkaa, tarjottimia +y.m. Oikealla akkunan edessä jykevä pöytä vankkoine selkänojattomine +tuoleineen; vasemmalla toinen ja samalla puolen perällä kolmas +samanlainen pöytä. Tiskin päässä kassassa istuu tarjoilijatar, jota +vieraat kutsuvat "Jordanin neitsyeksi". Peräpöydän ääressä istuu +epäiltävännäköinen mies olutpuolikas edessään. On myöhäinen ilta.) + + +I kohtaus. + +Hannu. Heta, Janne. "Jordanin neitsyt". + +HANNU (noin 60-vuotias jykevärakenteinen mies; paksu kuin sillitynnyri, +punainen nenä ja viinabasso. Harmahtava tukka hullunkurisesti pörrössä, +rasvoittuneilla kasvoilla ainainen hyväntuulisuus jai harmaissa +silmissä viekas älyllisyys. Istuu akkunan luona pöydän ääressä, oikea +jalka tuolille nostettuna, ja lukee sanomalehteä). + +Kuuleppas Heta pulmuseni, lennätäppäs tänne pari purkkia kaljaa! Tämä +henkinen työskentely raukasee. + +HETA (lihava jykevännäköinen eukko, seisoo selkä kenossa tiskin takana +kuivaillen laseja ja puhuen torailevalla äänellä) Enkä tuo, sinä +iankaikkinen laiskuri! Vielä minä juottaisin sinulle olvenikin, mokoma! + +HANNU. No, no, Heta, vieläkö sinä yhä kiukuttelet! Ei saa antaa +auringon laskea vihansa yli. — Tuo sitten kunnon napsu! + +HETA. Juokse kaivolle ja vedä nahkaasi, senkin ruoja! Et sinä +kumminkaan maksa. + +HANNU. Maksa!... Ähs, sinä olet paksu materialisti, Heta! Maksua +kaikesta! Aivankuin ei tosi ystävyys maksaisi enää mätää munaa! + +HETA (vimmastuen). Minäkö paksu! Että sinä kehtaatkin! Olet +laiskotellut minun kustannuksellani jo vuosikausia; isännöinyt täällä, +syönyt ja juonut kuin piispa pappilassa. Ja silläkö tavalla sinä +palkitset minun hyvyyteni? + +HANNU. Eihän hyvyys ole mitään hyvyyttä, jos se palkitaan. Silloin se +on vain mitätön liikeasia. + +HETA. Mutta kenenkä varojen sinä luulet sellaista hassausta kestävän? +Vedät nahkaasi päivät päästään kuin pesusieni! Onko se siivoa? + +HANNU. Sen vaikuttaa tämä kevytmielinen ympäristö, Heta, kevytmielinen +ympäristö! Pitäisikö minun elää kieltäymyksissä kuin katumuksentekijä +tällaisessa talossa, jossa ruokitaan isoovia ja juotetaan janoovia; +jossa vallitsee ainainen jano. Jos juominen on rikos, niin silloin ei +täällä maailmassa ole muuta kunnollista kuin kameeli, joka juo vain +kerran kuussa. + +HETA. Mutta kuka sen maksaa, sinä iankaikkinen viisasteIija? + +HANNU. Kylä maailma maksaa! Älä sinä sure, kun en minäkään sure! En +ole, näetkös, tahtonut haavoittaa sinun tunteitasi tunkemalla maksua. +Se olisi ollut rumaa näin ystävien kesken. + +HETA. Rumaa!... Syöt ja juot minut vielä kadulle, senkin viheliäinen +juopottelija! Vielä minä rupeaisn elättämään sinua iankaiken! Jopa minä +sitten hullu olisin! E-ei! + +HANNU. Sinä olet kiittämätön kapine, Heta; vailla kaikkea jaloutta ja +moraalia! + +HETA. Ja mistä minun pitäisi sitten kiittää sinua, hyvä herra? + +HANNU. Miehekkäälle luonteelle on vastenmielistä muistuttaa +ansioistaan. Mutta noin huutavaa kiittämättömyyttä vastaan ei voi +muuta. Muistelehan, Heta, mitä minä olen ollut sinulle! + +HETA. Ja mitä sinä olet ollut? Et kerrassa mitään! Roskaa! Vai vielä +sinä tässä rupeat komeilemaan! Kiität kun saat olla! + +HANNU. Enkö ole hankkinut sinulle monta hyvää kundia? Jollei minua +olisi ollut, niin olisit saanut torkkua täällä torakoittesi kanssa +kilpaa! + +HETA. Sellaisia vieraita! Tyhjiä kuin kirkon rotat! Tekevät +viidenkymmenen pennin ostoksen ja viiden markan vahingon! Kauniita +vieraita! Hankkivat minulle maistraatin varoituksenkin, heittiöt! +Kaikki tyynni paljaita pinnareita, roistoja! + +HANNU. Jollei minun arvokas olemukseni olisi luonut tähän lafkaan +jonkinlaista yhteiskunnallista vakavuutta, niin tämä olisi jo aikoja +suljettu jonain paheiden pesänä! + +HETA. Paras syntipukki sitä sanoikin! Olet häpeäksi koko talolle! + +HANNU. Kunniaksi, Heta, kunniaksi! Näin edustavaa miestä et löydä koko +Suomen maasta! + +HETA. Tuollaisen nyt aina löytää! Tällainen tyttö saa parempiakin kuin +tuollainen lopenkulunut haaska! + +HANNU (kiihtyen). Sinä... sinä, norsu! + +HETA. Minä lyön laudalta monta nuorempaakin, kun pahan pään eteeni otan! + +HANNU. Ainakin laudan. Sinä voisit lyödä! + +HETA (raivostuen). Mitä?.. Uskallappas siellä vielä ilvehtiä, taikka! +(Uhkaa pullolla.) + +HANNU (lepytellen). No, no, Heta! Hittojakos me toraillaan! Sovitaan +pois! Sinä olet hermostunut. + +HETA. Olenko minä hermostunut! Mikä hävyttömyys se taas oli? Vai +hermostunut!... (Lapuan Kalle ja muita sällejä tulee.) + +HANNU (rauhoittaen). Kas niin, Heta! Ei kiistellä enää. Mitä sinä +olisit ilman minua? Hento, turvaton nainen kuin kaisla myrskyssä! + +HETA. Mitä sinä uskallat! Olenko minä mikään hento kaisla!... Ja sen +minä sanon sinulle, että saat mennä! Jollet siivoa täältä vanhoja +luitasi siksi, kun palaan, niin minä heitän sinut ulos raamit kaulassa! +Se olkoon sanottu! (Menee kiukkuisena perälle.) + + +II kohtaus. + +Edelliset. Janne. Kalle. + +KALLE. Hei, Hannu! Onko nuoripari taas riitaantunut, koska hän näytti +niin äkeältä? + +HANNU. Älä laske leikkiä vakavassa asiassa! Tuhattulimmaista, tämä vie +miehen suoraa päätä hirteen! + +JANNE. Mitä on sitten tapahtunut? + +HANNU. "Ollakko vai ei olla? Siinä pulma!"... Perhehuolia, perhehuolia! + +JORDANIN NEITSYT. Neiti Heta sanoi juuri Hannun irti todistajain +läsnäollessa ja Hannu saa mennä! + +HANNU. Hitto vieköön, tämä on traagillista! Minä en ole kahteen päivään +saanut varsinaista humalaani, puhumattakaan ylimääräisistä, jotka tällä +kehitysasteella kiistelevät varsinaisten kanssa tärkeydestä. Ajatelkaas, +minä, joka en ole 30 vuoteen selvää päivää nähnyt, olen aivan veden +jälkinen. Ajatelkaa ja heltykää kyyneliin! + +KALLE. Onpa ikävääkin, jos hän totta on! + +HANNU. Se on järkyttävää! Se on lopun alkua, sanon minä! Minun henkinen +joustavuuteni luopuu minusta ja minä aivan hiudun olemattomiin. + +JORDANIN NEITSYT. Näkeehän sen! + +HANNU. Vielä toinen mokoma tällaista paastoa ja minusta on tullut +aineeton ihminen; henkiolento, jota saatte lähestyä vain mediumin +kautta. + +JANNE. No, miksi sinä suututit häntä! + +HANNU. Lempo hänen tiesi! Tulin epähuomiossa ryypänneeksi Hetan +"jamaica-rommin" ja siitä hän hurjistui. + +KALLE. No, se on vain myrskyä vesilasissa. + +JANNE. Toisinaan sadetta ja väliin päivänpaistetta! Niinhän se on +rakastuneitten! + +HANNU. Hittoja kanssa! Se ei olekaan myrskyä vesilasissa, kun on +Hetasta kysymys! Tämä myrsky on kestänyt liian kauvan!... Ja minne +minä sitten menen? Ymmärrättekö, mitä sellainen muutos merkitsee +minulle, joka olen nykyajan mukavuuksiin tottunut mies. Suoraan sanoen, +puolittain perheellinen mies! + +JANNE. Sinun asiasi ovat hullusti, perin hullusti. + +HANNU (huoaten). Niin, ei niitä ole joka nurkassa, jotka pystyvät +sisarellisesti jakamaan leipänsä... ja... + +JANNE. Yhtä ja toista muuta! + +KALLE. Eipä juuri. Sinä tarvitsetkin niin hiton paljon! + +JANNE. Se kai siihen syynä onkin, miksi hän ajaa sinut pois. + +KALLE. Sinä olet paljon pulskistunut siitä ajasta, kun makasimme +propsipinojen välissä! + +HANNU. Vaiti, Kalle! Älä muistuta minulle siitä. Se kuuluu minun +alennustilaani. + +JANNE. No, voithan sinä jonkun aikaa elää paljailla rasvoillasi. Ja +sitten etsit uuden Hetan! + +HANNU. Hävyttömintä kaikesta on, että minun täytyy kestää tämä +vastoinkäyminen selvin päin!... Mutta niinhän se aina on, että +koettelemukset eivät tule yksi kerrallaan eikä silloin, kun ihminen on +vastustuskykyisin. — Eikö teillä ole mitään keinoa, pojat? + +KALLE.. No, aina vähän! — Hei, Jordanin neitsyt, yksi napsu ja purkki +kaljaa miestä kohden! (Tarjoilija vie miehille pyydetyt juomat.) + +HANNU.. Sinä olet kunnon poika, Kalle! Vielä sitä on sentään +toveruuttakin maailmassa! + +KALLE. No, ainahan sitä sentään senverran pitää miehellä pyöreätä olla, +ettei koira kintuille laske! (Asettuvat pöydän ääreen.) + +JANNE. Kas vaan, Hannu alkaa kirkastua!... Kippis, sinä vanha veijari! + +HANNU (surullisen filosoofisesti). Ei, Hannu ei voi enää kirkastua! +Tämä maailma huononee päivä päivältä! Hameet lukevat housuille lakia ja +nero kiertelee agitaattorina. Ystävyyttä ja tunteita myydään rahasta +kuin flanellia narikassa... Hyve on pukeutunut vormuun ja kauppaa +"Sotahuutoja!" Ja suostunnat nousevat vuosi vuodelta!... Tämä on lopun +alkua, sanon minä!... Lähde pois, Hannu tästä kylmästä maailmasta +isiesi luokse! Sinä kuulut siihen aikaan, jolloin vielä kunnioitettiin +miehen kuntoa ja hyveitä. Sinä et sovi tähän turmeltuneeseen +aikaan!... Kippis! (Juo.) + +KALLE. Hannu on surullinen. Millä me ilahutamme häntä, pojat? + +HANNU. Minua on syvästi haavotettu tänä iltana. Mutta minä asetun +yläpuolelle kaiken ja annan sen anteeksi. + +JANNE. Parasta onkin, että asetut Hetan yläpuolelle, niin kaikki tulee +hyväksi taas. + +HANNU. Ystävät... lauletaan joku kevytmielinen laulu. Minä, kuten +kaikki kulttuuri-ihmiset, olen herkkä sävelille. Ne herättävät minun +paremman 'ihmiseni! + +KALLE. Se on päätetty, pojat! (Edvin ja Arvo tulevat valepuvuissa, +viittoihinsa kääriytyneinä ja hatut silmille painettuina. Istuvat +vasempaan pöytään. Miehet vaikenevat ja katselevat tulijoita epäillen.) + + +III kohtaus. + +Edelliset. Edvin. Arvo. + +EDVIN. Luulenpa totisesti, että olemme osuneet oikeaan paikkaan! + +ARVO. Aivan varmaan. Ja joll'en erehdy, niin tuolla on etsimämme +henkilö. + +EDVIN. Tuo rasvakäärykö tuolla pöydässä? + +ARVO. Hän juuri. + +KALLE (epäluuloisesti). Noilla miehillä ei näytä olevan välit oikein +selvillä poliisin kanssa! + +HANNU (huoaten). Paha omatunto, paha omatunto!... Sanoinhan, että +maailma yhä turmeltuu. + +JANNE. Näyttävät olevan parempaa väkeä!... Opintomatkalle lähteneitä +liikemiehiä. + +KALLE. Kenenkähän kassa on lähtenyt luistamaan. + +EDVIN. Totisesti, tämä ympäristö ei kehoita juuri jatkamaan +tuttavuutta! Nämä uudet ystävämme näyttävät miehiltä, jotka voivat +kääntää taskun nurinpäin. Ainakin on heitä näin ensi näkemällä vaikea +hevosvarkaista erottaa. + +ARVO. Hst! Puhu hiljempaa! Eiväthän nuo mitään salonkileijonia olekaan, +mutta en luule heidän pitävän sellaisesta tittelistä. + +EDVIN. Entäs sitten? + +ARVO. He voivat tarttua puukkoon uskomattoman äkkiä. + +EDVIN. Pelkäätkö heitä sitten? + +ARVO. En, mutta en halua myöskään mitään tarpeetonta reikää nahkaani. + +KALLE. Mitähän maitonaamoja nuo oikein luulevat olevansa. + +JANNE. Niitä pitäisi vähän kutittaa, että näyttäisivät naamansa. + +HANNU. Ainakin niiltä pitäisi' kiristää muutama purkki olutta pöytään. +Se olisi vähintäinkin heidän siveellinen velvollisuutensa! + +JANNE. Menemmekö hiukan tomuttamaan noita kulkureita, että saadaan +aikaan kunnollinen tappelu? + +KALLE. Mennään tunnustelemaan niitä hiukan. (Menevät Edvinin ja Arvon +luo ja pyörivät kädet syvälle housuntaskuihin työnnettyinä ja niska +kyyryssä heidän ympärillään.) + +JANNE (härnäillen). Herrain silmät eivät kai ole yhtä paria, kun ette +kehtaa niitä näyttää. + +EDVIN. Mitä te tahdotte? + +KALLE. Vai oletteko niin myöhään joutuneet nenävarastolle, että +häpeätte haistinvaajaanne? (Sällit räjähtävät nauramaan.) + +EDVIN. Ei ensinkään! Mutta te voitte menettää haistinvaajanne, jollette +pysy loitommalla. + +JANNE. Herrat eivät varmaankaan ole koskaan ennen haistelleet +nyrkintomua, kun olette niin suurisuisia. + +ARVO. Olisi parasta, jos oman etunne tähden pysyisitte etäällä. + +HANNU (yllyttäen). Hei pojat, muu ohjelma on jo suoritettu ja tappelu +alkaa tavalliseen aikaan! + +KALLE (siepaten hatun Edvinin päästä ja lyöden sen lujasti lattiaan). +Tuossa on tuo! Siitä on vähän aikaa, kun se putosi! + +EDVIN (hypähtäen kuohuissaan ylös). Mitä te sitten oikein tahdotte? + +JANNE. Tapella luonnollisesti! + +KALLE. Nylkeä kaksi kettua, herra. (Pyörähtää kyykistyen Edvinin +edessä.) Herran pojat! + +EDVIN (heittäen pois viittansa). Miksette sitä heti sanoneet? Olemme +vain hukanneet kallista aikaa! (Iskee nyrkillään muutamia hyvin +tähdättyjä iskuja Kallen rintaan, jolloin tämä kaatuu selälleen, ja +hyökkää Jannen kimppuun lyöden hänetkin kumoon. Arvo sieppaa tuolin ja +nousee pöydälle seisomaan.) + +KAIKKI (hypähtävät ylös; kuuluu huutoja). Hei pojat! — Tuleen, pojat! +Lamput sammuksiin!... Lyökää niitä! — Paukuttakaa niitä tuolilla! + +KALLE (kömpii ylös yskien). Si-si-sillä mie-hellä on pi-piru nyrkissä. +Kun sa-salpasi mi-minulta hengen! + +HANNU. Hei, pojat! Eläköön kunnollinen tappelu! Se oli kaunis alku, +nuorimies! Minä tunnen alaa, minä! + +JANNE. Tuhat perhanaa! Pankaa toimeksi, miehet'... Mitä te +töllistelette, senkin aasit! (Kömpii rintaansa pidellen ylös.) + +KALLE. Eteenpäin, pojat! Kyllä me kaksi miestä suolaamme! (Huutoja; +melua; miehet hyökkäävät pullot käsissä.) + +EDVIN (vetää esiin revolverin. — Miehet peräytyvät epäröiden). Älkää +pelästykö, miehet! Minä kutsun vain tarjoilijan! (Laukasee kerran +tiskillä olevaan juomalasikasaan, niin että lasit helisevät. Hannu +lentää säikähtyneenä istumaan ja miehet peräytyvät hämmästyneinä.) + +JANNE (melkein ihastuneena). Se on koko perhana mieheksi! + +HANNU. Tuhattulimmaista! Siinä miehessä on ruutia! (Lähestyy +varovasti.) So, so nuorimies! Kas niin, pistäkää pyssy piiloon! Me +olemme itse asiassa rehellisiä ja sävyisiä miehiä! Kas niin, sovitaan +pois koko juttu. Se oli kaunis alku, sen voin vakuuttaa. Ja minä +tunnen alaa jonkun verran!... Mutta lempoko teitä riivasi, kun +paukautitte niin että olin pyllylleni lentää! (Heta hyökkää miesten +keskelle heiluttaen mahtavaa kumipamppua.) + + +IV kohtaus. + +Edelliset. Heitä. + +HETA (raivoissaan). Te lurjukset ja hulikaanit! Vai tänne te tulette +tappelemaan ja häpäisette minun siivon ravintolani, jota vastaan +maistraatti on vain kerran muistuttanut. Jollette ole ihmisiksi, niin +jumaliste minä voitelen teidät niin, ettette elämässänne terveeseen +suuhun syö. Vai tänne te kelvottomat tulette mellastamaan ja elätte +kuin villit! Viette minulta vielä ravintolaoikeudet, senkin kulkurit! +Saatatte minut maantielle ja häpäisette hyvän nimeni ja maineeni, joita +vastaan ei yksikään elävä sielu voi muistuttaa! Jos te vielä uskallatte +lujaa yskäistä, niin minä pehmitän teidät, että saadaan lakanoilla +nostella! Onko tämä mikään markkinapaikka. + +HANNU. Henkäise nyt jo välillä. + +HETA. Mitä täällä on tapahtunut? Miksi ette puhu lurjukset! + +HANNU. Se on sula mahdottomuus, hyvä ystävä! Sula mahdottomuus! + +HETA. Kuka täällä ampui? + +EDVIN. Minä... ja ammun vastakin, jos silmilleni hyökätään. + +HETA. Kuka teitä on sitten häirinnyt? + +EDVIN. Kysykää näiltä kantavieraitanne, jotka te näytätte tuntevan niin +hyvin nimeltä. + +HANNU (rauhoittaen). Nämä toverit tahtoivat vain hiukan motionia! +Kun he näkevät eheän takin jonkun yllä, niin vaikuttaa se hieman +ärsyttävästi heidän yhdenmukaisuuteen tottuneeseen silmäänsä. Muuten +oli se hyvin viaton juttu! Perin viaton, Heta! + +HETA (uhkaavasti). Jos te käytte vieraiden kimppuun, niin varokaa +korvianne! + +EDVIN (hilpeästi). Antakaamme sen jutun olla!... Ja te, rouvani, +heittäkää pois tuo pamppu, vaikka se pukeekin teitä niin +oivallisesti!... Laittakaa sen sijaan näiille reippaille pojille juomaa +pöytään. Minä maksan kaiken!... He saavat sietää hiukan eheääkin takkia. + +HETA. No, se on toinen asia. Sitävartenhan tämä paikka onkin. + +KALLE. Se on miehen puhetta! + +HANNU. Se tuli kuin minun suustani ja sielustani. + +JANNE. Näkihän sen jo ensi iskuista, että siinä on mies! + +ARVO. Ehkä tästä tulee vielä hyvää perässä, kun niin vihainen alku oli! + +(Miehet asettuvat pöytiin ja Heta ja tarjoilijatar lennättävät heille +juomia pöytään.) + +HANNU (mennen Edvinin pöytään). Anteeksi, nuoret herrat. Te olette +sivistyneitä miehiä. Ja minä toisinaan kaipaan sivistynyttä seuraa, +että saan keskustella hiukan syvemmistä asioista... Nämä toverit ovat +kyllä kunnon poikia, mutta heidän kasvatuksensa on hieman laiminlyöty. +Ja heidän henkiset harrastuksensa liikkuvat enemmän arkipäiväisillä +aloilla. — Kas niin, minun nimeni on... mutta eihän se kuulu asiaan. +Otaksun, että herratkin haluavat mieluimmin unohtaa omansa. + +ARVO. Siinä osasitte oikeaan! + +HANNU. Arvasin sen! No, mitäs nimistä! Tällaisissa paikoissa rehelliset +miehet tuntevat toisensa vain naamasta... Manullakin oli nimi... No +niin, olen tehnyt voitavani unohtaakseni sen. + +EDVIN. Koska te näytätte olevan noin reippaita poikia, niin kai +te kunnollista palkintoa vastaan otatte suorittaaksenne erään +pikkutehtävän? + +HANNU (hyväntahtoisesti). Vaikka kaksi, nuori herra; vaikka kaksi! + +EDVIN. Sen pitäisi tapahtua jo tänä yönä. + +HANNU. Minä tarkoitan: jollei se ole lakia ja yleistä moraalia vastaan. +Katsokaas, me olemme sentään jossain määrin kunniallisia miehiä, +vaikkei meistä kaikki kelpaakaan juuri lapsenkummiksi. + +EDVIN. Siitä voitte olla rauhallinen! On kysymyksessä vain +naisenryöstö, josta on tytön kanssa jo edeltäpäin sovittu. Hauska ja +aivan kunniallinen seikkailu. + +HANNU (innostuen), No, silloin te käännyitte oikean miehen puoleen. Se +on juuri minun erikoisalani. Minä nimittäin janoan ritarillisia tekoja! +Se istuu veressä, nähkääs... Mutta eihän se vain ole vaarallista? + +ARVO. Ei ollenkaan! Me tulemme mukaan. Ajamme sinne autolla. + +EDVIN. Morsiameni omaiset juonittelevat ja tahtovat pakottaa hänet +menemään toiselle miehelle. + +HANNU. Lurjukset! Kyllä me tytön sieppaamme, että suit sait vaan! Missä +hän on? + +ARVO. Onpahan vain eräässä kartanossa tässä lähistöllä. Pyhäjoen +kartanossa. + +HANNU (ällistyen). Py-pyhäjoen!... Minä tunnen sen paikan. Hm!... Siksi +te kai käännyittekin minun puoleeni. + +EDVIN. Aivan niin... mutta vaikuttaako se asiaan, vaikka se onkin +sukulaistalo? + +HANNU. Eikä hitossa! Sitä parempi!... (Innostuen.) Minulla onkin tuolle +herrasväelle hiukan vanhaa hapatusta, ja nyt minä sen maksan. He ovat +kohdelleet minua koiramaisesti, sillä ilman noita helliä sukulaisia +minä olisin vielä isäntänä Pyhäjoessa!... Siitä tulee saakelin lystikäs +leikkaus! Samalla kuin autan tuota tyttöraukkaa saan nolata noita +rakkaita sukulaisia! Mikä verraton jutku! + +EDVIN. Onko asia päätetty? + +HANNU. Päätetty, tuossa käteni! Tulimmaista, siitä tulee sukkela +temppu! Saakelin hauska leikkaus, jossa tahdon minä olla mukana!... Kas +niin, jättäkää tämä asia minun huolekseni. Minä otan mukaani vain pari +ripeätä nuorukaista... + +ARVO. Onko se tarpeellista, kun me tulemme mukaan? + +HANNU. Se on välttämätöntä jälkien peittämiseksi, On parempi, ettette +näytä siellä naamaanne. Teidät voitaisiin tuntea! Minulla on loistava +suunnitelma; luottakaa minuun! + +EDVIN. No olkoon sitten niin. + +HANNU. Mutta suokaa anteeksi, herrat... + +ARVO. Noo, sanokaa pois vain! + +HANNU. Te ymmärrätte, herrat... hitto soikoon, te käsitätte, ettei +ihminen elä paljailla hyvillä töillä! Minä olen puolittain perheellinen +mies. Sentähden pieni vippaus... pieni etulaukaus ei tekisi pahaa... Yö +on kylmä ja tarvitsee hiukan lämmitystä. Nähkääs, herrat, hieman evästä +mukaan. + +EDVIN. Mutta jos se pilaa hyvän yrityksen. + +HANNU. Ei mitään vaaraa, herrat! Ei mitään vahinkoa! Minun +normaalitilani on alituinen humala; ainainen hieno huimaus. Se voi +kyllä huiputtaa unikoita, muilta näin monivuotista toveriaan se ei petä! + +EDVIN (antaen muutamia seteleitä). No, tuossa on ensi hätään. Miehenne +saatte itse valita, kunhan he vain ovat kunnollisia. + +HANNU. Kerrassaan uskollisia ja kunnon poikia, herra!... Kiitoksia, +herra, tämä on ruhtinaallista!... Te voitte luottaa meihin! — (Huutaa.) +Janne ja Kalle! (Miehet lähestyvät.) + +JANNE. Mistä on sitten kysymys? + +HANNU. Tällä nuorella herralla on meille eräs tehtävä! Oikein hiton +sukkela jutkaus, sen voin vakuuttaa! + +KALLE. Onko se tehtävä kuumaa? + +HANNU. Ei kuumaa eikä kylmää, vaan siltä keskiväliltä, pojat. +Seikkailu, oikein hiton kuosikas seikkailu! + +JANNE. Tarvitaanko siinä muuta kuin nyrkit? + +EDVIN. Ei missään nimessä aseita! Sen pitää käydä hiljaa! + +KALLE. Tietysti tuppirauta mukaan. Puukoton mies on kuin hännätön koira! + +EDVIN. No niin, me tulemme sitten puolen tunnin kuluttua teitä +hakemaan. (Menee tiskin luo maksamaan.) + +HANNU. Voitte luottaa meihin, herra! + +EDVIN. Mutta muistakaa: ei mitään väkivaltaa eikä aseita:! (Poistuu +Arvon kanssa.) + + +V kohtaus. + +Hannu. Heta y.m. + +HANNU (heiluttaen rahoja Hetan edessä). Mitä sanot näistä, Heta +pulmuseni? Rotannahkoja, aivan uusia rotannahkoja! Sellaista se on, kun +on hyvää sukua ja ylhäisiä tuttavuuksia! + +HETA (hyvillään). No ole jo tuossa! Paljonkos noita nyt on! + +HANNU. Niin sitä käy, kun ihmisellä On entisyyttä ja sivistystä! — +Mutta minunhan pitääkin tänä iltana lähteä talosta. Niin kuului tuomio. + +HETA. No otitko sinä sen nyt niin vakavalta kannalta. Ole höpsimättä +tuossa! Et sinä kotoasi minnekään lähde! + +HANNU. Mutta entä jos pistäisi päähäni lähteä. Sinä olet hiukan +pirunnahkainen heilu, Heta. Ja sinä olot haavottanut minua syvästi. + +HETA (hyvitellen). No, mitä sinä tuosta iäkseen kaivelet! Suuttuuhan +sitä toisinaan ihminen tällaisessa elämässä! + +HANNU. No, olkoon! Kun on ihmisellä luonteen aateluutta, niin sitä +unohtaa helposti loukkaukset. Mutta sinun pitää laittaa kunnolliset +eväät matkalle. Juomaa ei saa puuttua. + +HETA. Sinä saisit heittää vähemmälle nuo juomat. Vai vielä matkalle, se +on jo liikaa. + +HANNU. No, no, Heta! Älä nyt turhia intoile, vaan laita mukaan! Yö on +kylmä ja autossa voi vilustua. Kas niin, Heta, pikku puimiseni, älä nyt +nökötä. Laita Hannu pojalle oikein rennosti evästä mukaan! (Taputtaa +häntä.) Se on päätetty, eikö niin? + +HETA (hyvillään). Ole siinä!.. Vanha mies! + +HANNU (kiertäen kätensä Hetan kaulaan). Mutta nuori sielu! + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +(Pyhäjoen kartanon puutarhaportti. Kauempana taustalla näkyy osa +kartanon vanhanaikaista, kaksikerroksista päärakennusta parvekkeineen. +Rakennukseen johtaa portilta leveä puistokäytävä, jonka molemmin +puolin on puita, pensaita ja nurmikkoa. Etualalla näkyy automobiili +käännettynä oikealle johtavalle maantielle; vasemmalla toinen auto +suunnattuna samalle taholle. On kirkas kuutamoinen yö.) + + +I kohtaus. + +HANNU (tulee perältä juosten ja langeten; on hyvin hengästynyt ja +peloissaan). Hitto periköön koko immenryöstön!... Minä olen jo aivan +lopussa ennenkuin ollaan edes hienossa alussakaan! Talon entisenä +isäntänä minun piti suostutella koiria, mutta sainkin sangen +koiramaisen vastaanoton. Vanha "Farao" tunsi kyllä minut ja heittäysi +ystäväksi. Mutta sitten tuli muristen uusi farao, joka ei Joosepista +mitään tiennyt, näytti kaksi riviä kauhistavia hampaitaan ja aikoi +pistää minut yhdeksi suupalakseen... Jollen olisi ottanut sääriä +selkääni niin olisinpa nyt mennyttä miestä... Niin, niin, vikkelyyttäni +saan kiittää, että yksi vihreä vesa vanhasta sankarillisesta sukupuusta +säästyi maailmalle... Huh, kun jokainen jäseneni aivan ui kylmässä +hiessä ja vapisee kuin haavanlehti. (Istuu tien vierelle ja huoahtaa.) +Jospa nyt olisin "Kukkuvassa kellossa" ja pari purkkia olutta edessäni. +Heta ei tosin ole mikään sulotar, mutta joka tapauksessa enkeli +kahlekoiraan verraten... Jospa vain pelastun täältä ehjin nahoin, niin +lupaan pyhällä aatelismiehen sanallani, että omistan kaikki jälellä +olevat parhaat vuoteni yksinomaan hyväntekeväisyystarkoituksiin. +(Kuuluu askeleita; Hannu piiloutuu kauhistuneena pensaan taakse.) Joku +tulee!... Minä olen hukassa!... Olen mennyttä miestä...! + + +II kohtaus. + +Hannu. Kalle. + +KALLE (tulee kiireesti). Mihin sinä pakenit senkin talitynnyri? +Paneppas toimeksi! + +HANNU (ihastuneena). Jumalan kiitos, ettei tosi miehuus ole aivan +sukupuuttoon hävinnyt maailmasta! + +KALLE. Mitä sinä höpiset? + +HANNU. Minä jo luulin, ettei ole muuta kuin yksi uljas mies Suomen +maassa... Ja häntäkin alkaa haitata liika lihavuus. + +KALLE. Ole vaiti, mitä sinä siitä tiedät! Juokset, kun joku lujaa +yskäisee! + +HANNU. No, no, Kalle! Tuo ei ole urosten eikä hyvien toverusten kieltä! + +KALLE. Se on suoraa kieltä! — Missä ovat toiset? + +HANNU. Tikapuita etsimässä... jolleivät ole paenneet kanaljat. + +KALLE. Nahjukset!... Mitä me nyt teemme? + +HANNU. Alistumme ja odotamme. — Mutta kuuleppas, Kalle, joll'ei +inhimillisyyden kipinä ole sinusta tykkänään sammunut, älä jätä minua +yksin. + +KALLE. Pelkäätkö sinä sitten jotain? + +HANNU. Pelkään!... Kuule, mies, älä puhu niin halveksivasti +aatelismiehestä! Minä en totta totisesti tiedä mitä pelko tahtoo sanoa! +Mutta kyllä kai minä olen mieluimmin tekemisissä järjellisen ihmisen +kuin järjettömän luontokappaleen kanssa. + +KALLE. Tarkoitatko sitä koiraa? + +HANNU. En... Minä tarkoitan oikeata hirviötä... Se oli kerrassaan norsu +koiraksi! Leijona on vain karitsa tämän rinnalla. + +KALLE. Ole rauhassa, vanha narri! Minä tein koiran äänettömäksi. + +HANNU. Mitä?... Teitkö sinä koiran äänettömäksi? Älä puhu niin +kevytmielisesti siitä hirviöstä! + +KALLE. Minä kutitin sitä hiukan puukolla ensimäisen ja toisen +kaulanikaman väliin ja se herkesi äänettömäksi. + +HANNU (innostuen). Jos se on totta, niin sitten ei ole hätää! Äänetön +tässä tapauksessa merkitsee samaa kuin vaaraton... Huh, se rauhottaa +minua suuresti! Se ruoja iski minua suoraan lihavimpiin osiin ja repi +housuni;. (Tarkastelee.) Tuhat sarvipäätä! Eikös loistakin paljas +messinki reijistä! Nämä housut saa luutnantti maksaa, taikka sitten ei +ole lakia eikä oikeutta maassa! + +KALLE. Älä pulise turhaan! Keskustellaan ennemmin, mihin nyt ryhdymme. + +HANNU. Saat suolata minut elävänä anjovislaatikkoon taikka etikoida +kuin kurkun, jos sen tiedän! Minun kaikki loistavat suunnitelmani +haihtuvat kuin lievä takahumala sen koiran kanssa otellessa. + +KALLE. Sinä tunnet talon. + +HANNU. Tunnen, tunnen kuin omani! Mutta se juuri ei kehoita minua +hyökkäämään esi-isieni sukukartanoon näin öiseen aikaan. + +KALLE (halveksien). Sinä pelkäät, senkin humalasäkki! + +HANNU. Katsos, minulta jäi tänne niin monta oivallista pyssyä. Entäs +jos nuo tekevät meidätkin äänettömiksi? Mitä sanot siihen? + +KALLE. Roskaa! Jos koko suku on yhtä rohkeata kuin sinä, niin minä en +pelkää vaikka heillä olisi mörssäreitä! + +HANNU (katsellen ylös puihin). Jospa olisi omenain kypsymisaika, minä +en olisi hetkeäkään epätietoinen. + +KALLE. Sinä varastaisit omenia, lurjus! + +HANNU. Se olisi ainakin vaarattomampaa!... Oikein järjellisesti +punniten asiaa, minulla ei ole mitään sisäistä kutsumusta +immenryöstöön. Mitä pirua se mies ajattelee! + +KALLE. Miksi niin? + +HANNU. Ikäänkuin ei sitä lajia elintarveainetta olisi tarpeeksi +ryöstämättäkin. Minulla on aina ollut hameväkeä tarjona niin paljon, +kuin tieltäni pois työnnän. + +KALLE (ivallisesti). Sinä olet sinä ja luutnantti on luutnantti! + +HANNU. No niin, luutnantin laita voi olla toisin. Niillä heilakoilla on +aina ollut käsittämätön heikkous minuun. Ne heiskaleet osaavat panna +arvoa miehen ominaisuuksille. Ja kuka uskoisi! + +KALLE. Luutnantti kai tahtoo valita. + +HANNU. Mitä valitsemista niissä on? Itse pääasiassa ovat kaikki +samanlaisia. Ihminen on uusi vain yhden kerran ja sitten ovat kaikki +yhtäläisiä! + +KALLE. Ja mitä hittoa se meille kuuluu! Luutnantti maksaa ja me +toimimme. + +HANNU. Siinäpä se mutka juurii onkin, näetkös! Onko ylimalkaan viisasta +sotkeutua tähän koirankuriin? Luutnantti maksaa ja se on perin hyvä +asianhaara. Mutta millä hän maksaa nahkamme, jos joudumme klusteriin? +Ja se on hemmetin nolo asianhaara. Onko yleensä viisasta tehdä mitä +tahansa edes maksustakaan?... Ajatteles poika, se on tarkoin punnittava +asianhaara... Ergo harkitkaamme asiaa. + +KALLE. Vai niin, sinä aijot jänestää! + +HANNU. No, no, poika! Älä ole noin hävyttömän kiivas. + +KALLE. Sinä olet kurja pelkuri! + +HANNU. Aatelismies ei ole koskaan pelkuri, tiedä se!... Mutia jos hän +on viisas, niin hän on varovainen. Sillä varovaisuus on viisauden +lapsi... Hän ei mene älyttömästi hukkaamaan pois sitä, mikä hänellä on, +tietämättä, mitä hän sillä voittaa. Sillä hän tietää, ettei ihminen +ole kuolematon. "Parempi on elävä aasi kuin kuollut keisari", sanoo +Caesar. Siis se, mitä kutsutaan rohkeudeksi, onkin vain jonkinlaista +aistiviallisuutta, eräänlaista järjen vajanaisuutta. + +KALLE (kiukkuisesti). Ymmärränkö oikein sinun kieroilemisesi, sinä +elävä aasi! Sinä aijot petkuttaa luutnanttia, mitä? + +HANNU. No, no, sitä en ole sanonut! Minä vain punnitsen asian +periaatteellista puolta. + +KALLE. Minä annan pitkän peevelin sinun periaatteillesi. Ja sen sanon +sinulle suoraan, että älä luikertele mies, jos nahkasi on sinulle +kallis! + +HANNU. No, no, älähän kiivastu mies! + +KALLE. Minä en tiedä, mikä sinua oikeastaan uhkaa täällä. Mutta +sen minä tiedän ja toivon sinunkin tietävän, mikä sinua odottaa +meidän piloteilta, jos vilpistelet. Pitää sitä toki sen verran olla +kunniantuntoa, maailmassa. Emmehän ole roistoja! + +HANNU (alakuloisesti). Se on juuri se, josta minä en ole niin vuoren +varma kuin sinä. Sivistynyt ihminen ei ole milloinkaan varma +mistään. Hän on epäilijä; ja siinä onkin juuri korkeamman ja alemman +kehitysasteen eroitus. + +KALLE. Älä lörpöttele! Mitä se tähän kuuluu? + +HANNU. Perhana, jos hyveistä maksettaisiin ihmisille, niinkuin +tällaisista kollikissan töistä pikkutunneilla, niin tekisinpä +elämänkäänteen ja toimitteleisin vain paljaita hyviätöitä. Ja +pelkäänpä, että meitä ahkeroitsisi aika paljon ihmisiä tällä kauniilla +elämänuralla. Mutta kun hyvää pitää tehdä hyvän itsensä vuoksi, on +siihen vaikea järkevän ihmisen antautua. Siitä syystä sillä alalla +työskenteleekin vain paljaita amatöörejä eikä yhtään ammatti-ihmistä. +Siis kun kaikki ympäri käydään, on ihminen pohjaltaan hyvä. Mutta +puhtaasti taloudellisista syistä ei hän voi harrastaa niin +laiminlyötyä elämänalaa! + +KALLE (kävellen levottomasti). Mutta missä hitossa nuo toiset +nahjustelevat! Heidän olisi pitänyt jo olla täällä tikapuineen... +(Kuuluu askeleita.) Hst! Siellä tulee joku! + +HANNU (asettuu kauhistuneena Kallen taakse). Pysy edessä mies, jos +toveruus ja hyvä omatunto ovat sinulle jonkin arvoiset! + + +III kohtaus. + +Hannu. Kalle. Janne, 1 ohjaaja. + +JANNE (tulee kantaen ohjaajan kanssa tikapuita). Tässä ovat tikapuut. + +KALLE. Viimeinkin! Teittekö ne uudesta vai missä viivyitte? + +JANNE. Emme tahtoneet löytää sopivia. Toiset olivat liian raskaita. +Olemme hukanneet väin aikaa. + +KALLE. Ryhdytään sitten toimeen. + +HANNU (uljaasti). Minun tehtäväni on johtaa hyökkäystä. Lyökää telki +ulko-oven eteen, niin eivät pääse kimppuumme, vintiöt! Ja pystyttäkää +tikapuut vasempaa balkongia vastaan. Eteenpäin mars, kanaljat! + +JANNE. Ja Hannu saa kiivetä ylös! Hän on rohkein meistä ja tuntee talon. + +HANNU (pelästyen). Mi-minäkö?... En jumaliste astu jalallanikaan noille +telineille! En vaikka niiden yläpäässä odottaisi minua ikuinen autuus! + +JANNE. Mitä? Niskotteletko mies? Ei se ole yhden määrättävissä! + +KALLE. Niin, mitä siihen sakki sanoo! + +HANNU. Tuhattulimmaista! Ettekö te sitten käsitä, että tuollaiset tiet +kuuluvat solakammille miehille! Olenko minä mikään sirkusvoimistelija +taikka "lentävä hollantilainen?" Minä pysyn maaperässä, minä! Kas niin, +ei sanaakaan siitä, pojat! + +JANNE. Vai niin, sinä pidät noita rasvojasi kovin suuressa, arvossa. + +HANNU. Niin, niin, poika! Ne ovat maksaneet minulle kokonaisia pääomia. + +KALLE. Eihän tuollaista norsua mitkään tikapuut kestäisi... Mutta +mennään nyt. + +JANNE. Eikä Hannu uskalla kiivetä korkeammalle kuin Hetan sänkyyn. + +HANNU. Menkää, menkää kultapojat! Minä jään vartioimaan. + +(Miehet poistuvat tikapuineen ja häviävät vasemmalle. Hetkisen kuluttua +kuuluu kova kolaus ja sen jälkeen yläkerran akkunasta kiukkuinen miehen +ääni.) + +ÄÄNI. Mitä se on?... Kuka siellä on? + +HANNU. Tulimmaista, nuo aasit eivät osanneet toimia hiljaa! On +terveellisintä siivota itsensä pois täältä! (Aikoo hiipiä pois.) + +ÄÄNI. Ketä te olette?... Ja mitä te tahdotte?... Vastatkaa! + +HANNU (kauhuissaan). Me-me olemme kunniallisia, perustuslaillisia +miehiä! (Aikoo paeta, mutta samassa pamahtaa vihainen laukaus. Hannu +hypähtää kohoksi ja putoaa istuvilleen maahan kiljahtaen) sus siunaa! +Nyt ne ampuivat minut! (Makaa hetken liikkumatonna ja alkaa varovasti +liikkua.) Herra varjelkoon! Olenkohan minä vielä hengissä! (Tunnustelee +itseään.) Ei, se ei voi olla mahdollista. Sattuihan laukaus minuun... +Parasta pysyä kuolleena, muuten sieltä pamahtaa uudelleen! (Heittäytyy +maahan.) + + +IV kohtaus. + +Hannu. Janne. + +JANNE (Tullee kiireesti). Silläkö tavalla sinä vartioitset? Näytit +itsesi niille! Ylös, senkin aasi! Ja otakin koivet allesi heti! + +HANNU. Hst! Älä puhu niin kevytmielisesti! Minä olen kuoliaaksi ammuttu! + +JANNE. Roskaa! Nouse ylös ja tehdään jälkiä. Ne heräsivät. + +HANNU (nousten). Jos sinä vakuutat, että minä olen vielä hengissä, niin +minä nousen! (Jää kivusta irvistellen istumaan.) Tuhat sarvipäätä, minä +olen kuin olenkin haavoitettu! En voi liikkua paikasta pois. + +JANNE. Olisikohan se laukaus sattunut?... Mihin...? + +HANNU. Johonkin sellaisiin ruumiinosiin, joita enemmän tarvitaan kuin +niistä puhutaan. + +JANNE. Älä hitossa! + +HANNU. Tunnen housujani; kuumottavan. + +JANNE. Tässä on vaarallista viipyä! Tule! + +HANNU (tunnustellen). Tulimmaista! Tänne on sattunut kokonainen +haulipanos! Ja sitten minä olen nauta, jollei sinne ole menneet vielä +valtitkin! + +JANNE (hätäillen). Mitä me nyt teemme? Etkö sinä voi kävellä? + +HANNU (pelästyen). Auta hyvä veli minut pois tästä, jos minua rakastat. +Muuten nuo roistot suolaavat minua uudella haulipanoksella. + +JANNE. No, pitääkö minun kantaa sinua? Yhtähyvin voisin siirtää vuoria! + +HANNU. Ei tarvitse muuta kuin ojennat minulle auttavan kätesi. Sitä +vaatii tosi toveruus. + +JANNE (kiskoen hänet ylös). No, kas niin! Voitko kävellä? + +HANNU. Näin verekseltä se sujuu aika hyvin. Pistelee vain kuin +neuloilla! + +JANNE. Karkaise luontosi ja astu karskisti! + +HANNU. Vieköön perhana koko immenryöstön!... Luutnantti saa maksaa +viitosen ylimääräistä jokaisesta haulista, jos oikeutta ja moraalia on +maailmassa! (Häviävät puiden sekaan.) + + +V kohtaus. + +Edvin. Arvo. 2 ohjaaja. + +EDVIN (tulee kiireesti Arvon kanssa). Se oli pyssynlaukaus! + +ARVO. Siltähän se kuului. + +EDVIN (levottomasti). Sitten ne ovat heränneet. Kenelläkään +meikäläisistä ei ole ampuma-aseita. + +ARVO. Ainakin tuo laukaus hälytti siellä kaikki ihmiset. + +EDVIN. Senkin tomppelit! Niin varomattomia! + +ARVO. Ja miksi he aikailevat? + +EDVIN. Tulimmaista, jos ne nyt sotkevat hyvän pelin! Minun olisi; +pitänyt mennä mukaan. Mutta on niin kirotun valoisa! Olisivat tunteneet. + +ARVO. Sepä se!... Sama oli minun. (2:nen ohjaaja tulee vasemmalta.) + +EDVIN. Ovatko autot kunnossa? + +2:NEN OHJAAJA. Ne ovat valmiit lähtemään milloin tahansa, + +EDVIN. Onko riittävästi bentsiiniä? Meidän täytyy jättää taaksemme +vähintäinkin pari|sataa kilometriä tänä yönä. + +2:NEN OHJAAJA. Kyllä riittää, herra. (Menee oikeaan autoon istumaan.) + +ARVO. Minulla on melkein omantunnon vaivoja, Edvin. Toivon sinun +muistavan, että tämä ei ole paljasta poikamaisuutta. + +EDVIN. Kuinka hitossa sen unohtaisin! + +ARVO. Hän on tuskin muuta kuin lapsi vielä ja minua surettaisi, jos hän +saisi koskaan syytä moittia meitä. + +EDVIN. Minuakin hänen sokea luottamuksensa kauhistaa. Mutta ole +rauhassa, Arvo! Jos miehen tarmo ja rehellinen tahto jotain merkitsevät +maailmassa, niin hän ei tule moittimaan milloinkaan meitä! + +ARVO. Sitten minä olen levollinen. + +EDVIN. Minua vain hiukan arveluttaa nämä meidän apulaisemme. He eivät +juuri herätä luottamusta. + +ARVO. Täysiä hulikaaneja he ovat. Mutta siksihän niiltä pitäisi luistaa +tällainen yöllinen seikkailu. + +EDVIN. Kun ei vain luistaisi liiankin hyviin. + +ARVO. Pelkäätkö, että ne voivat ottaa myötäjäisetkin yksin häpein? + +EDVIN. Melkein... ja se olisi kiusallista — Olen ryhtynyt rohkeaan +yritykseen, mutta muu ei olisi auttanut. Tyhmyyttä vastaan ei voi sotia +taivaan herrakaan! + +ARVO. Kas tuolla he tulevatkin! (Kuuluu lähestyviä askeleita.) + +EDVIN. Viimeinkin! Jumalan kiitos! (Cecilia, Kalle ja 1:nen ohjaaja: +tulevat.) + + +VI kohtaus. + +Edelliset Cecilia. Kalle. + +CECILIA. Oletko se sinä, Edvin? + +EDVIN. Minä, Cecilia!... Jumalan kiitos! + +CECILIA (heittäytyen hänen syliinsä). Tässä saat minut, Edvin, +koditonna ja suvutonna! + +EDVIN (syleillen häntä). Ei, Cecilia, ei koditonna eikä suvutonna! Sinä +saat molemmat, siitä vastaan minä. + +CECILIA. Olen niin levoton... Nuo apulaisesi ovat hiukan pelottavaa +väkeä. + +EDVIN. Ole rauhallinen. Cecilia! Ne ovat vain ripeitä ja +häikäilemättömiä poikia, ja sellaisia tarvittiin. + +KALLE. Eiköhän olisi parasta tehdä jälkiä, herrat. Me telkesimme kyllä +oven, mutta luulenpa, etteivät ne tällä kertaa ehdi juuri partaansa +ajamaan pukeutuessaan. + +EDVIN. Olette oikeassa! Emme saa hukata minuuttiakaan... Olemmeko +täällä kaikki?... Missä ovat toiset? + +KALLE. Paksu-Hannu ja Janne ovat vielä poissa. + +ARVO. Siellä ammuttiin...? + +KALLE. Yläkerran akkunasta laskivat yhden laukauksen. Pelkään, että se +herätti koko talonväen. + +EDVIN (ohjaajalle). Menkäähän katsomaan missä ne viipyvät, kun eivät +tule! (1:nen ohjaaja menee.) + +CECILIA (painautuen lähemmäksi Edviniä). Minua niin peloittaa! + +EDVIN. Mikä sinua peloittaa, rakas? + +CECILIA. Kuinkahan tämä vielä päättynee? + +EDVIN. Hyvin, kun vain pysymme rohkeina! + +CECILIA. Minä säälin hiukan äitiä. Ehkä hän ei tarkoittanut sillä niin +pahaa. + +EDVIN. No, eipä juuri hyvääkään. Mutta siitä puhumme myöhemmin. Luota +vain minuun, niin kaikki käy hyvin. + +CECILIA. Niin, arpa on heitetty. Olen valinnut sinun ja kotini väliä. +Loppu saa olla kohtalon käsissä!... (Hannu, Janne ja ohjaaja tulevat.) + + +VII kohtaus. + +Edelliset. Hannu. Kalle. Janne. Maija, ohjaaja. + +HANNU (tulee ähkien ja noituen; kantaen jotain vilttien kiedottua +raskasta esinettä). Arvasinhan sen kohtakin, että minulle ne +vaarallisemmat tehtävät jätetään! Mitä te olette saaneet aikaan, +vintiöt? Missä on neiti, minä vain kysyn, te sillit ja livekalat? +(Laskee kuormansa maahan.) + +ARVO. No, no, mikäs Hannua vaivaa? + +HANNU. Minä olen aina sanonut, että nykyinen polvi on mätää. Vailla +kaikkea miehuutta ja siveellisiä periaatteita! Paljasta viheliäistä +pinnarijoukkoa! + +EDVIN. Mistä Hannu noin on innostunut? + +HANNU. Kuka kävi vaaraa uhmaten uljaasti tuleen ja sieppasi typykän? Se +oli Hannu! Kuka sai haulipanoksen ruumiiseensa? Eikö sekin ollut Hannu? +Aina vain Hannu! + +EDVIN. Mitä teillä siinä on? + +HANNU. Mitäkö tässä on? Neitsykäinen tietenkin! Hannu nappasi tytön ja +kapaloi kuin vauvan! Niin kävi kaikki kuin mampsellin tanssi ja kobran +uiminen! + +EDVIN. Mutta näyttäkäähän viimeinkin mitä siellä oikeastaan on? + +HANNU. Ei, luutnantti saa itse ilon avata paketin! Se tehtävä kuuluu +rakastuneille eikä sankareille! Olkaa hyvä! + +EDVIN. No, katsotaanpa sitä aarretta. (Avaa viltin, jonka sisästä +ilmestyy vanha eukko.) Mitä tämä on? Kartanon Kana-Maija! (Yleistä +naurua.) + +HANNU (ällistyen). Mitä? O-onki tämä noituutta, minä kysyn? Vanha +kurttuinen mummo kuin kapaturska! Sinä Janne, senkin silli, sanoit, +että tämä on neiti! + +JANNE (häijynkurisesti). Taisinpa hieman erehtyä, kun siellä oli niin +pimeätä. + +EDVIN. Minä huomaan, että te keräilette muinaisesineitä. + +MAIJA (tointuen). Armahtakaa, herrat! Minä olen vanha ihminen! + +HANNU (raivostuen). Sen me kyllä näemme, hitto vieköön! Emmekä suinkaan +iloksemme! Mikä lempo sai teidät, vanhan kurppanan, kukkumaan puistossa +keskellä yötä kuin rakastunut heiskale? + +MAIJA. Kuulin laukauksen ja hiivin katsomaan. + +HANNU. Pankaapas nyt kiireesti vanhat luunne liikkeelle ja hävitkää +näköpiiristä! Hannu on kyllä itse ruumiillistunut hyvyys, lihalliseen +muotoon pukeutunut jalomielisyys, mutta hänenkin kärsivällisyydellään on +rajansa. + +ARVO. No, tyyntykäähän! Älkää nyt pelottako mummoa! + +HANNU. Ja missä on sitten neiti. + +CECILIA. Tässä, kaikki on hyvin! + +EDVIN. Kas niin, annetaan mummon mennä ja lyödään kaikki leikiksi! +(Maija poistuu.) + +HANNU. Kaunista leikkiä! Ensin minua pamautetaan 16 kaliiberin +haulikolla kuin metsän otusta ja sitten minut narrataan kantamaan tänne +vanha akka! Se lysti tuli kalliiksi, luutnantti! Siellä vuoti jaloa +verta, vaikka tosin vähemmän jalosta paikasta! + +EDVIN. Oletteko vahingoittunut? + +HANNU. Senpä luulisin! Sitten en tahdo enää tyhjentää purkkia olutta, +jollei minulla ole eräissä ruumiinosissa vähintäinkin yhtä monta haulia +kuin on kaviaarirakeita paremmanpuoleisessa kaviaarivoileivässä. + +EDVIN. Olen pahoillani, että teidän kävi niin huonosti!... Mutta meidän +on järjestettävä pakomme. Koska meitä varmastikin ajetaan takaa, niin +lähdemme eri suunnille eksyttääksemme heidät jäljiltä... Ja yksi +joukosta jää tähän lähistölle vakoilemaan sekä sähköttää määrättyihin +paikkoihin minulle mihin toimiin he ryhtyvät. + +JANNE. Kyllä minä jään vakoilemaan. + +EDVIN (antaen hänelle paperin ja rahaa). Tässä on rahaa ja paperi, +jossa on tarkat ohjeet, kuinka teidän tulee menetellä. + +JANNE. Luutnantti voi luottaa minuun! + +HANNU. Mutta jos tämä nuori neiti luovuttaisi meille viittansa ja +myssynsä ja pukeutuisi mieheksi, niin me vetäisimme itse paholaistakin +nenästä. + +EDVIN. Mitä sanot siihen Cecilia? + +CECILIA. Minä suostun kaikkeen! (Antaa myssynsä ja viittansa Hannulle.) + +HANNU (ojentaen hänelle knallinsa). Saanko luvan, koska minä kaiken +luonnonjärjestyksen ja todennäköisyyden mukaan olen neidin lihallinen +setä...! Tämä hattu ei tosiaan ole juuri uutta hullumpi. Sen päälle on +vain muutaman kerran istuttu. + +CECILIA (vastenmielisesti). Kiitoksia, mutta ottaisin mieluimmin +vähemmän istutun! + +ARVO. Ehkä minä saan tarjota neidille tämän. Tämä on aivan istumaton! +(Antaa lakkinsa.) + +CECILIA. Kiitos! (Ottaa lakin ja painaa päähänsä.) + +EDVIN. Ja tässä palttoo!... (Auttaa hänen ylleen palttoon.) + +HANNU. Saanko vielä neidiltä yhden hansikkaan. Pudotan sen tielle +merkiksi. + +CECILIA. Tässä on! (Antaa hänelle käsineen.) Emmekö jo viimeinkin lähde? + +EDVIN. Paikalla, Cecilia! Kas niin, menkäämme nyt! (Edvin, Cecilia ja +Arvo asettuvat autoon sekä lähtevät oikealle.) + + +VIII kohtaus. + +Hannu. Kalle. Janne. Ohjaaja. + +HANNU (asettaen myssyn päähänsä ja viitan hartioilleen). No nyt... +pojat! + +KALLE. Mitä? Aijotko sinä, senkin silavatynnyri, pukea ne päällesi? + +HANNU. Tietysti. Kukas tässä muu osaa näytelläi hienoa neitiä kuin se, +jolla on siihen synnynnäisiä lahjoja! + +KALLE. Norsua sinä voit näytellä, mutta et naista! + +HANNU. No sinäkö sitten luulet paremmin onnistuvasi, kanalja? Oletko +pessyt kasvojasi tällä vuosiluvulla? + +JANNE. Ainakin hän mahtuisi kohtuuden rajoihin. + +HANNU (kivusta irvistellen). Tuhattulimmaista, kun ne haulit +pistelevät! Minä voin tuskin kävellä. Mutta se ei tee mitään, kun minun +kumminkin täytyy ottaa neitseellisiä askeleita. + +1:NEN OHJAAJA. Herrojako minun on kyydittävä? + +HANNU. Herroja niin, herroja! Näettehän sen päältäkin!... Mutta koska +meidän täytyy kulkea incognito, niin voitte heittää pois tittelit ja +puhutella meitä aivan kuin vertaisianne... Hst!... Kuuluiko mitään?... + +JANNE. Siellä tullaan! Joutuun matkaan! (Kiirehtivät autoon ja +poistuvat oikealle, Janne hiipii syrjään.) + + +IX kohtaus. + +Rouva. Sebastian. Osvald y.m. + +SEBASTIAN (huutaen miehille). Tänne päin! Joutuun, miehet! Muuten +pääsevät käsistämme! Mitä nahjustelette? (Tulee juosten, pyssy kädessä, +rouva ja muutamia seipäillä varustettuja miehiä jälessään.) Ooh, ne +konnat ovat päässeet livistämään!... Tarkastakaa miehet ympäristö!... +(Miehet hajaantuvat eri tahoille.) + +ROUVA (tulee hätäisesti pukeutuneena; hengästyneenä ja hädissään). Mitä +taivaan nimessä tämä tietää, Sebastian? + +SEBASTIAN. Roistot pääsivät pakoon! Kirottua! Olisinpa minä heidät +löylyttänyt! + +ROUVA. Herra Jumala! Mitä tämä merkitsee? Cecilia on poissa ja hänen +huoneensa ylösalaisiin! + +SEBASTIAN. Niinkö?... Sitten minä aavistan pahinta!... (Katselee +maahan.) Minä näen auton jälkiä maassa. Tavalliset varkaat eivät käytä +automobiileja! + +ROUVA. Hyvä luoja, sinä siis tarkoitat...? + +SEBASTIAN. Että tässä on tapahtunut naisenryöstö. + +ROUVA. Luuletko, että luutnantti...? + +SEBASTIAN. On korvannut vastoinkäymisensä!... Ja Cecilia on ollut +samassa juonessa. Tuo suvustaan pilaantunut lapsi! + +ROUVA. Herra varjelkoon! Uskotko sinä moisen julkeuden mahdolliseksi? + +SEBASTIAN. Nykyään voi uskoa mitä tahansa. + +OSVALD (tulee puhisten suuri halko kädessä). Ovatko ne roistot +luistaneet käsistämme? + +SEBASTIAN. Heitä pois halkosi! Se olisi ollut paikallaan noin kymmenen +minuuttia sitten. + +OSVALD. Tulimmaista, eihän sitä voi ihminen hypätä vaatteisiin! — Onko +mitään arvoesineitä hävinnyt? + +ROUVA. On... arvokkain kaikista. Cecilia on hävinnyt. + +OSVALD (poissa suunniltaan). Ce-ce-ecilia!... Mitä sanotte?... Ei +suinkaan! + +SEBASTIAN (osoittaen maahan). Katso itse! Eivät kai varkaat +pöytähopeoita kuljettele automobiileilla. + +OSVALD (raivoissaan). Tuli ja leimaus! Tämä on tuon kirotun luutnantin +järjestämä! Voi turkasen tulimmainen! Olisinpa minä vain ehtinyt +ajoissa! + +ROUVA. Voi kurjaa lasta! En olisi koskaan uskonut Cecilian siinä määrin +unohtavan itseään... Mitä nyt ihmisetkin sanovat? + +SEBASTIAN. Tämä on skandaali, suunnaton häväistys! Luutnantti saa tämän +vielä kalliisti! maksaa. + +OSVALD. Roistoja on lähdettävä takaa-ajamaan! Ei saa hukata aikaa! + +SEBASTIAN. Mistä saat lentokoneen! Muulla et heitä saavuta. + +OSVALD. Mutta tämä asia ei saa jäädä tähän. Minä mullistan vaikka +taivaan ja maan löytääkseni karkulaiset! Ja ennen en lepää, ennenkuin +olen vaatinut luutnantin tilille loukkauksestaan! (Miehet palaavat.) + +SEBASTIAN. Eikö mitään näkynyt? + +PEHTOORI. Seurasimme jälkiä aina tienristeykseen saakka. Siellä olivat +autot lähteneet eri tahoille. Toisella tieltä me löysimme tämän. +(Näyttää hansikasta.) + +ROUVA. Se on Cecilian, tunnen sen! + +OSVALD. Mitä turkin tulimmaista me nyt teemme! Pääni on aivan sekaisin! + +SEBASTIAN. On heti soitettava Turun etsivälle poliisille, että ryhtyvät +viipymättä toimiin karkulaisten etsimiseksi. + +OSVALD. Mutta sitten ei saa hukata aikaa! + +ROUVA (masentuneena). Onko viisasta tehdä asia julkiseksi? Kenties emme +menetelleet tyttöraukkaa kohtaan niin aivan oikeudenmukaisesti. Minua +kaduttaa, että olin hänelle niin kova... + +SEBASTIAN. Sinä et ole onnistanut pitämään tytärtäsi oikealla tiellä, +Klara! Nyt lyhdyn minä asiaan. Tässä on kysymyksessä nimemme! + +OSVALD. Aivan niin, käydään heti lujin käsin asiaan! + +ROUVA (huoaten). Cecilia raukka! + +SEBASTIAN. Tule, Klara, yöilma ei ole sinulle terveellistä... Menkäämme +sisään! (Tarjoo käsivartensa rouvalle ja poistuvat kaikki.) + + +X kohtaus. + +JANNE (tulee hiipien esille). Vai niin, vai etsiviin aikovat turvautua! +Hyvä on, luutnantti saa sen ajoissa tietää. Siitä vastaan minä! + +(Kiirehtii oikealle.) + + + + +NELJÄS NÄYTÖS + + +(Vierashuone Aitainsuon kestikievarissa. Vasemmalla ja oikealla ovi +sekä perällä akkuna, jonka edessä on pöytä. Vasemmalla ulko-oven +vieressä istuttava sohva ja taka-alalla kiikkutuoli sekä muita tuoleja. +Oikean oven vieressä suuri jykevärakenteinen vaatekaappi.) + + +I kohtaus. + +Edvin. Cecilia. + +CECILIA (istuu peräpöydän luona ja on kätkenyt kasvonsa käsiinsä). + +EDVIN (tulee ulkoa ja menee Cecilian luokse). Tuo nimismies on ovela +kettu. Häh vartioitsee vain sinua; hän tietää erinomaisen hyvin, etten +voi karata ilman sinua. — Sinä itket, Cecilia! + +CECILIA (koettaen salata). Enhän, Edvin! En suinkaan! + +EDVIN. Kyllä, silmissäsi näkyy kyyneleitä. Minkätähden? + +CECILIA. Suo anteeksi, Edvin! Minä olen niin heikko, kun pitäisi olla +luja. + +EDVIN. Cecilia raukka! Sinua ehkä kaduttaa tämä askeleesi. + +CECILIA. Oi, ei, ei, Edvin! (Surumielisesti.) Minä en kadu, mutta +luuletko olevan niin hauskaa minun tavallani luopua näin yhtäkkiä +kaikesta entisestä... kodistaan ja omaisistaan. Ja... lopuksi joutua +kiinni kuin rikokselleen. + +EDVIN. Sehän minuakin kuohuttaa! En olisi koskaan uskonut, että +kunniallisten ihmisten pakeneminen on Suomessa niin vaikeata! Hittoko +lähettikin tuon nimismiehen tiellemme! + +CECILIA. Ennemmin tai myöhemmin se olisi tapahtunut kummiinkin. +Nimismies kertoi, että kaikille poliisiviranomaisille maaseudulla on +sähkötetty meistä. + +EDVIN. Se on etsivien toimesta... Ja me kun olimme kaiken niin +oivallisesti suunnitelleet! Koetimme huolellisesti välttää tiheämmin +asuttuja seutuja. + +CECILIA. Mitä luulet heidän tekevän minulle? + +EDVIN. Lähettävät sinut kotiisi, ei mitään muuta! + +CECILIA. Ja kuinka käy sitten sinun? + +EDVIN. Oo, minun puolestani älä huolehdi, rakas läpsii! Korkeintaan +nostavat oikeusjutun. Minä kärsin vain niin sanomattomasti sinun +tähtesi, Cecilia! + +CECILIA. Minun tähteni, rakas! + +EDVIN. Sinulla ei tule olemaan helpot päivät tämän jälkeen. + +CECILIA. Minuakin kauhistaa kotiin joutuminen. He kai kohtelevat minua +syvään vajonneena olentona. Mutta sinun tähtesi kestän vaikka mitä, +kun vain tiedän, että välität minusta. + +EDVIN. Siitä voit olla vakuutettu, Cecilia!... Mutta jos he yrittävät +naittaa sinut tuolle Osvaldille. + +CECILIA (kiertäen kätensä hänen kaulaansa). Se ei tule koskaan +tapahtumaan, Edvin. Tulkoon elämäni kuinka tuskalliseksi tahansa, niin +sinusta en luovu! En koskaan — kuulitko... en koskaan, koskaan! + +EDVIN (vetäen hänet syliinsä). Ja sinun puolestasi taistelen vaikka +koko maailmaa vastaan! Minä en anna heille rauhaa yöllä enkä päivällä, +vaan keksin tuhansia keinoja ja kidutan heitä kunnes suostuvat! + +CECILIA. Sinä olet niin luja ja rohkea, Edvin! (Silittelee hänen +tukkaansa.) + +EDVIN (synkästi). Toisellaista tahdoin valmistaa sinulle, Cecilia... +Kuvittelin niin... paljon kaunista... (Huoaten.) Mutta onni ei ole +meidän itsemme ohjattavissa. + +CECILIA. Älä kiusaa itseäsi sillä, rakas! Ei puhuta enää siitä... +(Äänettömyyden jälkeen, ulos katsellen.) Siellä ulkona on niin +kauniista... + +EDVIN. Ja me olemme vankeja... (Kuuluu askeleita; eroavat nopeasti ja +Cecilia tuijottaa ulos akkunasta. Nimismies tulee.) + + +II kohtaus. + +Cecilia. Edvin. Nimismies. + +NIMISMIES. Anteeksi, että häiritsen! — Mutta herrasväkihän näyttää +surulliselta. + +EDVIN. Iloitako meidän pitäisi? + +NIMISMIES. No, älkäähän nyt ottako sitä noin traagillisesti. Onhan +kysymyksessä vain hauska kepponen. + +EDVIN. Pelkään, ettette tunne olosuhteita, nimismies. + +NIMISMIES. Voi olla, mutta tuollaiset jutut tavallisesti päättyvät +pieneen perhekohtaukseen. + +EDVIN. Ei näiden ihmisten kanssa! + +NIMISMIES. No niin, omasta puolestani olen tällaisissa asioissa +nuorten kannalla. Mutta virkamiehenä on minun täytettävä +velvollisuuteni. Te kyllä ymmärrätte. + +EDVIN. Erinomaisen hyvin! + +NIMISMIES. Olen tilannut hevosen... Mutta koska vielä ei ole kiirettä +junaile, niin ehkä herrasväki suvaitsee pistäytyä luonani kahvilla. + +EDVIN. Kiitoksia! Mutta onko se kaukana? + +NIMISMIES. Tässä aivan vieressä. + +EDVIN. Teidän toivomuksenne on meille samat kuin käsky, herra +nimismies! Menemmekö, Cecilia? + +CECILIA. Koska nimismies on niin ystävällinen... + +NIMISMIES. Luulen sellaisen ajan lyhennyksen olevan teille +terveellistä, neiti. Olette hiukan hermostunut!. Tehkää niin hyvin! +(Poistuvat, jonka jälkeen on lyhyt hiljaisuus.) + + +III kohtaus. + +Hannu. Kalle. + +HANNU (tulee Kallen kanssa maisen viitta ja myssy käsivarrellaan). +Tuhattulimmaista, minä en osaa enää kävellä! + +KALLE. Miksemme huristaneet eteenpäin? Vainukoirat ovat kintereillämme. + +HANNU. Kuulithan, että kone on epäkunnoissa. Sitä ei voi ohjata. + +KALLE. Mitä se tekee? Onhan moottori kunnossa! + +HANNU. Häh, sinä kanalja! Etkö sinä ymmärrä, että se on vaarallista? +Mutta sehän se on, että sinä et ymmärrä fysiikkaa... Mehän olisimme +puskeneet ensimmäiseen tien käänteessä olevaan kallioon, niin ettei +olisi jäänyt muuta kuin märkä, siivoton täplä... Tomuharjalla ja +pyhinliinalla olisivat saaneet meidät kokoilla siitä, se on varmaa;! + +KALLE. Ähs, sinä olet aina sellainen pelkuri! + +HANNU. Minäkö? Punnitseppas mies puheesi! + +KALLE. Niin, pelkuri! + +HANNU. Minä en totta totisesti ole pelkuri! Minä olen leikissä mukana, +kun se on kristillistä!... Mutta laskettaa 30-hevosvoimaisella +moottorilla 75 kilometrin vauhdilla tunnissa suoraapäätä +helvettiin!... E-ei poika! Sellainen kiirehtiminen loukkaa minun +uskonnollista elämänkatsomustani;!... (Emäntä tulee.) Kas, siinähän +tuleekin kievarin sydän ja sielu! + + +IV kohtaus. + +Hannu. Kalle. Emäntä. + +EMÄNTÄ. Haluavatko herrat kahvia? + +HANNU (hyväntuulisesti). Mitäs kissoja! Ei emäntä huoli niin suuriin +puuhiin ruveta. Paistatte vain muutamia omeletteja, tuotte voita, +leipää ja viiliä. Ja ehkä myöskin tusinan verran löysäksi keitettyjä +munia sekä jonkun verran liikkiötä. Siinä on meille kylliksi! + +EMÄNTÄ. Sitten saavat herrat odottaa! (Menee.) + + +V kohtaus. + +Hannu. Kalle. + +KALLE. Tarkoitatko sinä, että meidän pitää ahtaa kaikki tuo +provijantti sisäämme täällä? + +HANNU. Tietysti! Pitäisikö meidän luutnantin kukkaron kustannuksella +kulkea isoten ja janoten kuin pyhissävaeltajat? + +KALLE. Ja joudumme etsiväin käsiin! + +HANNU. Siitä ei ole pelkoa! Me ennätimme heitä rohkeasti pieksun +mitan joka kymmenellä metrillä... Sitäpaitsi vanhana maanviljelijänä +minä tiedän, että sellaisessa talossa jossa on tunkio väentuvan +porraspielessä voi kunnollisesti syödä. + +KALLE. No syödään, mutta ei viivytellä! + +HANNU (heittäytyen sohvalle pitkäkseen). Minä olen väsynyt ja veltto +kuin väännetty nahka! + +KALLE. Sellaista se on, kun on lihava! + +HANNU. Onko se sitten ihme? Istua toista vuorokautta autossa sekä +ravita itseään tomulla ja tärinällä. Huh, minä en tule enää koskaan +entiselleni. + +KALLE. Kuinkahan paljon olemmekaan tehneet matkaa! + +HANNU. Minä olen menettänyt kaiken tietoisuuteni sekä ajasta että +paikasta. Juuri emännän puheesta kuulin, että Suomessa sitä sentään +vielä ollaan... Ei luulisi Suomessa olevan niin hiivatisti maanteitä! +Jos olisin akateemikko, niin kirjoittaisin väitöskirjan meidän +maanteistä. "Caesarin tie" on vain viheliäinen pätkä Suomen maanteihin +verrattuna! + +KALLE. Vait!... Kuuluiko mitään?.. (Menee akkunaan.) Kas niin, siellä +ne roistot laskettavat pihaan! + +HANNU (ylös hypäten). Noita piruja!... Nyt joutuun kamariin ja ovi +reikeliin! Tule Kalle! (Menevät oikeasta ovesta ja sulkevat oven. +Etsivät tulevat emännän seuraamana). + + +VI kohtaus. + +Kivekäs. Rankonen. Emäntä. + +KIVEKÄS. Tänne on tullut eräs nainen ja herra? + +EMÄNTÄ. Ei tänne mitään naista eikä herraa ole tullut! + +RANKONEN. Mitä? Eikö ole tullut? Älkäähän juonitelko emäntä! Ei se +kumminkaan mitään auta. Onhan niiden auto tuolla ulkona. + +EMÄNTÄ. Se on totta! Täällä ei ole muita kuin kaksi herraa. Toinen +hyvin lihava. + +KIVEKÄS. Naisella on automobiiliviitta ja jonkinlainen myssy päässä... +Taidatte olla samassa juonessa! + +EMÄNTÄ (suuttuen). Missä juonessa? Tämä on kunniallinen paikka, sen voi +kuka tahansa todistaa! Tämä ei ole mikään semmoinen... + +RANKONEN. No, no, pianhan se nähdään! Missä nuo herrat sutten ovat? + +EMÄNTÄ (viitaten kamariin). Luultavasti tuolla! — Mutta jos te +luulette, että täällä kärsitään mitään luvatonta... + +KIVEKÄS. Me emme luule vielä mitään! (Menee ovelle ja kolkuttaa.) + +HANNU (sisältä). Kuka siellä? + +KIVEKÄS. Eräs henkilö, jolla on asiaa! + +HANNU. Mutta meillä ei ole eräälle henkilölle mitään asiaa! Saatte +mennä, sanoi Malmberg köyhille! + +KIVEKÄS. Avatkaa joutuen! + +HANNU. Me emme ole esittelykelpoisia! Me muutamme juuri vaatteita! + +KIVEKÄS. Lain nimessä: avatkaa! Me olemme etsiviä poliiseja! + +HANNU. No etsikää sitten pirusti! Mitä se meille kuuluu! + +RANKONEN. Älkäähän juonitelko siellä! Siitä voi olla pahoja seurauksia! + +HANNU. Etsikää, etsikää, niin te löydätte! Mutta älkää kolkuttako, +teille ei kummiinkaan avata! + +KIVEKÄS. Aukasetteko hyvällä vai pitääkö meidän murtaa ovi? + +EMÄNTÄ. Ette saa särkeä ovea! Herrat kyllä avaavat, jos he ovat +kunniallisia miehiä. + +HANNU. Siinä puheessa on jotain järkeä, emäntä... Teitä vastaan +ei voi seisoa kukaan muu kuin oma miehenne! Ja hänkin vain +poikkeustapauksissa! (Avaa oven ja astuu esiin myssy päässä ja viitta +hartioilla.) + + +VII kohtaus. + +Hannu. Kivekäs, Rankonen. Emäntä. + +HANNU. Mitä väkivaltaa tämä on, herrat? Teidän byrokraattisilta +pyyteiltänne ei saa enää kainouskaan olla rauhassa! + +KIVEKÄS (ällistyen). Missä on neiti? + +HANNU. Tuhattulimmaista, mikä neiti?... Luulitteko te, persanan pojat +kolkuttaneenne piikain luhtin ovelle? + +RANKONEN (vetää taskustaan valokuvan ja katsoo ällistyneenä Hannua). +Mitä tämä on? Kuka te olette? + +HANNU. Hieman pyylevämpi keskupaikalta ja himpun verran miehekkäämmät +ja jalommat kasvonpiirteet! Eikö niin?... Vähän iäkkäämpi myöskin ja +jonkun verran parrottunut. + +KIVEKÄS. Tässä ei auta viisastelemiset! Me tarkastamme huoneen! +(Työntää Hannun kamariin ja menevät sinne perässä. Emäntä poistuu.) + +HANNU. Niinkuin herrat näkevät, täällä ei ole mitään naisen nimellistä. + + +VIII kohtaus. + +Kivekäs. Rankonen. + +KIVEKÄS (tulee melkein heti Rankosen seuraamana). Mitä arvelet, toveri? +8 RAHKONEN. Olemme pahasti erehtyneet! Ne ihmiset ovat suuria aaseja, +jotka sanoivat, että toinen heistä on nainen. + +KIVEKÄS. No, pitkälle ne eivät ainakaan pötki. Kaikkiin mahdollisiin +paikkoihin on sähkötetty. Ja kaksi taittavaa miestä työskentelee +toisaalla. + +RANKONEN. Suututtaa vain, että juuri me erehdyimme! + +KIVEKÄS. Kaikissa tapauksissa meidän täytyy kuulustella näitä +herroja... He näyttävät epäilyttäviltä. + +RANKONEN. Tehdään niin... (Huutaa.) Kuulkaahan, herrat! Tulkaapa tänne! +(Hannu ja Kalle tulevat.) + + +IX kohtaus. + +Kivekäs. Rankonen. Hannu. Kalle. + +HANNU. No mistä on kysymys? + +KIVEKÄS. Meidän täytyy viran puolesta hiukan kuulustella teitä. (Asettuu +pöydän ääreen.) — Mistä te olette? + +HANNU. Sieltä, josta näin pulskat pojat ovat pois! + +KIVEKÄS (tuimasti). Olisi parasta, jos oman etunne tähden olisitte +juonittelematta. Me voimme vaikka vangita teidät! + +HANNU. Missäs teidän vangitsemismääräyksenne on? (Etsivät ällistyvät.) +Näettekös nyt? Ei sitä tällaisia poikia niin vain pussiin pistetä! Eipä +saakeli soikoon pistetäkään! Sitä osataan vähän korkeampaa juridiikkaa +ja yhtä ja toista, jos niiksi tulee. + +KIVEKÄS. Se ei liikuta minua! Minä kysyn: mistä te olette? + +HANNU (mahtavasti). Jos minä nyt sanoisin, että olemme varatuomareita +Jonas Castrenin astianajotoimistosta Helsingistä, niin taitaisittepa +pakaroillenne Lentää! + +KIVEKÄS. Se valhe ei pysty minuun! — Jos kerran olette kunniallisia +miehiä, eihän teillä ole syytä salata mitään. + +HANNU. Se on totta. Silloin kun vedotaan kunnon mieheen, olen minä +aivan avuton kuin äskensyntynyt lapsi! Silloin alkaa kunniantunto +minussa, käydä kuin uusi viini vanhassa leilissä. Ja minua ei saisi +poikkeamaan rehellisyyden tieltä itse taivaan herrakaan! + +KIVEKÄS. No niin, mistä te sitten olette? + +HANNU. Me olemme toiminimi Nissinen & K:nin kauppamatkustajia +Pietarsaaresta, jos totta puhutaan eikä valehdella. Profrytteria +ammatiltamme ja yhteiskunnalliselta asemaltamme. + +KIVEKÄS (merkiten muistikirjaansa). Ja nimenne? + +HANNU. Salomon Soikkanen... jos saan luvan! Ja tämä toverini on Julius +Jassikka. + +KIVEKÄS. Mitä te kauppaatte? + +HANNU. Lemmennousua. + +KIVEKÄS (lyö nyrkillään pöytään). Joko te taas alatte! + +KALLE (yrmeästi). Heinänsiemeniä ja maanviljelyskoneita. — Mitäs +kieräilet? Mikset puhu niinkuin asia on! + +HANNU. Ja agentuuri! "Lacta"-separaattoreille. + +KIVEKÄS. Onko teillä minkäänlaisia papereina? + +HANNU. Onhan sitä aina papereita matkassa. + +KIVEKÄS. Näyttäkääpäs. + +HANNU (viekkaasti). Nähkääs, herrat. Asia on oikeastaan sillä +tavalla... Me olemme hiukan deekikselle joutuneita miehiä. Sattuuhan +sitä, herra paratkoon! Nuorekas sielu ja rento luonto!... Te +ymmärrätte! Meidän kaupoista ei ole paljon ollut viime aikoina. +Nähkääs, herrat, on tullut hiukan juhlittua ja pedattua matkan +varrella. Uhkapeli ja hieno juopottelu ovat kauppamatkustajain +perisyntejä. Ja pelkäänpä, että on tullut hiukan hukattua sekä +lompakoita että papereita... Ymmärrättehän, herrat, että meistä on +hieman vastenmielistä joutua etsiväin kanssa kosketuksiin. Mutta totuus +on sentään totuus ja se täällä maailmassa lopultakin paikkansa pitää! +Kas niin, nyt se tuli sanotuksi! + +KIVEKÄS. Hm! Vai niin... Te luulitte kai meidän etsivän teitä? + +HANNU. Niin, hitto hänen tiesi! Sitä me tosiaan uskoimme. Paha +omatunto, paha omatunto!... Mutta nyt kun asia on puhuttu kohdalleen, +niin emmekö lyö leikiksi? Meillä on vähän olutta matkassa. Eikö saisi +olla herroille hiukan? + +KIVEKÄS. Kiitos vain! Eihän vähä vahingoittaisi, kun olemme +nieleskelleet niin paljon tomua. + +RANKONEN. Virkistäisihän se! — Minä menen sanomaan ohjaajalle. + +KIVEKÄS. Ja minä pyydän emännältä lasit. (Menevät kumpikin ulos.) + + +X kohtaus. + +Hannu. Kalle. + +KALLE. Mutta kyllä sinä osaat valehdella! + +HANNU. Mitäpä ei tekisi ihminen hyvän asian eteen! + +KALLE. Jos sinä hyvää päivää sanot, kun tiellä vastaan tulet, en minä +sitäkään todeksi usko tästä lähtien! + +HANNU. Älä puhu roskaa, vaan kiirehdi hakemaan oluet. Sekoita +tuntuvasti viinaa oluen joukkoon! Se vaikuttaa kuin maanjäristys +valvoneissa miehissä. + +KALLE. Vai niin, sinä aijot siis... + +HANNU. Me teemme nelijalkaisia vielä tänään noista miehistä. + +KALLE. Senpä minä tahdon nähdä! (Poistuu ulos. Janne tulee.) + + +XI kohtaus. + +Hannu. Janne. + +HANNU (hämmästyneenä). Janne!... Oletko sinä ihminen vai kummitus? + +JANNE. Ihminen ja paremman puoleista sorttia! + +HANNU. Jollen olisi näin valistunut mies, niin lentäisinpä pakaroilleni +sulasta hämmästyksestä ja lukisin kaikki, mitä ulkoa osaan. Jätimme +sinut Pyhäjoen tiehaaraan ja nyt astut täällä eteemme kuin joku kyöpeli. + +JANNE. Hiljaa, Hannu! Luutnantti heilineen on myöskin täällä. + +HANNU. Ihme numero toinen! Mitenkä hitoissa he täällä ovat? Heidänhän +pitäisi huilata aivan toisella taholla. + +JANNE. He saivat heti etsivät jäljilleen... + +HANNU. Samoin kuin mekin!... Jatka! + +JANNE. Sitten antoivat ratsumestarin huiputtaa heitä edelleen ja +istuivat moottoriveneeseen. Ja niin tulimme tänne suoraan vesien yli. + +HANNU. Mutta siiloin he juoksivat sutta pakoon ja tuli karhu vastaan. + +JANNE. Niin, vallesmanni sieppasi heidät kiinni. + +HANNU. Kiinni! Täälläkö? + +JANNE. Juuri täällä. Mitä me nyt teemme? + +HANNU. Ryypätään, Janne, ryypätään! + +JANNE. Ja jättäisit heidät pulaan, senkin rasvakäärö! + +HANNU. Vaiti ruoja! Minä en totisesti tiedä mitä olisi tehtävä. Mutta +se on ainakin varmaa, että minä juon nuo etsivät pöydän alle, vaikka +terveys menisi. + +JANNE. Sinä aijot vapautua heistä...? + +HANNU. Puhtaasti siveellisillä keinoilla, poikaseni! Jos humala ja +jumalanvilja jotain vaikuttavat syntisessä ihmisessä, niin nuo etsivät +haistelevat vielä tänään lattianrakoja. Mutta sinun on parasta siivota +luusi. He eivät saa nähdä sinua. (Kuuluu ääniä.) + +JANNE. Siellä tullaan!... Minä menen tuonne. (Aikoo mennä kamariin.) + +HANNU. Hölmö! Ei sinne; tuonne kaappiin, lurjus! + +JANNE. Kaappiinko...? + +HANNU. Miksei? Eihän siellä tuule eikä sada, sanoi entinen mies! +(Työntää hänet kaappiin ja sulkee oven.) + + +XII kohtaus. + +Hannu. Kalle. Kivekäs. Rankonen. + +KALLE (tulee ulkoa ja vetää päällystakkinsa taskuista olutpuolikasta +sekä laskee ne pöydälle). Riittääkö nämä? + +HANNU. Vasta ensihätään, Kalle, vasta ensihätään! + +KALLE (vetää takkinsa povesta 6 puolikasta). Entäs nämä? + +HANNU. Enemmän, Kalle, enemmän! + +KALLE (vetää takkinsa taskuista taas 8 puolikasta). Entäs nyt? + +HANNU. Enemmän, Kalle poikaseni, enemmän! + +KALLE (vetää taas housuntaskuista 4 pulloa). Jokohan riittää? + +HANNU. Vasta 26 pulloa! Aijotko petkuttaa, lurjus? + +KALLE (ottaa housunkauluksen alla vielä 8 puolikasta). Pitäsiihän siinä +olla kerraksi. + +HANNU. Enemmän. Kalle, enemmän, jos on! + +KALLE (vetää saapasvarsistaan vielä 6 olutpuolikasta). Jolleivät nämä +riitä, niin sitten siinä olet pohjaton kuin papin säkki! + +HANNU. Neljäkymmentä purkkia olutta. No onhan siima alkajaisiksi. Mutta +minut saa vaikka suolata kuin Paimelan lahnan, jollei sinulle jäänyt +vielä muutamia, lurjus...! Avaa pulloja! Tässä ei ole aikaa siekailla! + +KIVEKÄS (tulee Rankosen kanssa laseja kädessä). Oo, täällähän on pöytä +koreana! + +HANNU. Hiukan ensi hätään, herrat; hiukan ensihätään! Istukaa pöytään, +herrat! Tehkää hyvin! (Kaataa laseihin.) + +RANKONEN. Kiitos! Minulla onkin niin hitonmoinen jano! + +HANNU. No, sitten lasit pohjaan, herrat! Kippis! (Tyhjentävät; kaataa +uutta.) + +KIVEKÄS. Kas tämä virkistää! + +HANNU. Toiset perään yhteen menoon! Kaksi silmääkin on ja nenä kolmas! +(Juovat.) Kas niin! + +RANKONEN. Eikö herra Jassikka ensinkään ota? + +KALLE. Periaatteellisista syistä minä en nauti olutta muuten kuin +ruuan yhteydessä. + +KIVEKÄS. Hieman outo periaate kauppamatkustajalle. + +HANNU. Hän on periaatteellinen hölmö! Minulla on ollut elämässäni vain +yksi periaate ja sen minä olen horjumatta pitänyt. (Koputtaa lasiaan.) +Kippis, herrat. (Juovat.) + +RANKONEN. Ja mikä se on? + +HANNU. Etten milloinkaan periaatteitten kanssa painiskele. Otan vastaan +päivän kerrallaan ja kaksikin yhteen menoon, jos pöydällä ainetta +piisaa. Kippis, tämä on periaate! (Juovat.) + +RANKONEN. Se on erittäin mukava periaate. + +HANNU. Paras kaikista! Kun ei laita itselleen ansoja, ei lankea +koskaan. Ja kaikki lankeamiset ovat siveellisesti alentavia! Siksi en +harrasta mokomaa härkätaistelua oman itsensä kanssa... Kippis! (Juovat.) + +KIVEKÄS. Minusta tässä oluessa: on hieno sivumaku! + +HANNU. Aivan niin, siinä on hieno maku! + +KIVEKÄS. Tarkoitin sivumakua. + +HANNU. Hartsia, ystäväni! Hiukan hartsinmakua; ei mitään muuta! +Alentaa äänirekisteriä; muuttaa äänen miehekkääksi. Värjää nenän +karmosiinipunaiseksi ja istuttaa ruusut poskille! Ovat hartsanneet +tynnyreitään, kanaljat! — Hei, pannaan pohjaan! (Juovat) + +KIVEKÄS. Se ei ole hartsinmakua; se on jotain muuta. + +HANNU. Tosiaankin!... No, juodaan pois, että saadaan uudet pullot. +(Kaataa laseihin.) Hei, pojat! "Hyvä talo, mutta pitkät ryyppyvälit!" +(Juovat.) Ja nyt koettelemme tätä. (Täyttää taas lasit.) Entäs tämä? +(Juovat.) + +RANKONEN. Aina hullumpaa! + +HANNU. Eikös hitossa! Ei sitä voi yhdestä lasillisesta päättää! Otetaan +toinen. (Juovat.) + +KIVEKÄS. Sama asia; aivan sama maku! + +HANNU. Sepä nyt on hittoa! Kolmas kerta toden sanoo! (Täyttää lasit ja +tyhjentävät heti.) + +RANKONEN. Ei parane; siinä on jotain. + +HANNU. Ei auta; täytyy ottaa uudet pullot. + +KALLE (kaataen toisista pulloista). Maistakaapas tätä, herrat! + +HANNU. No, koetetaan sopiiko tämä suuhun! Minä alan innostua tähän +kokeiluun! (Juovat.) + +KIVEKÄS. Nyt tulee jo liikaa! Emmekö henkäise väillä? + +RANKONEN. Tämä menee päähän kuin hylky! (Pyyhkii otsaansa.) + +HANNU. Taikka oikeammin toisesta päästä toiseen! Oluen tavallinen +ominaisuus. Paljasta kauttakulkuliikennettä; ei mitään muuta! En ole +koskaan oluesta pitänyt. Mutta juohan tätäkin näin matkalla, ennenkuin +selkäänsä ottaa!... No..kippis! (Juovat.) + +KIVEKÄS (hyvin humalassa). Hullua, kuinka minua pyörryttää ja raukasee. +(Haukottelee.) + +KALLE. Se on valvomisen vika. Siihen auttaa vain muutama hyvä siemaus. + +HANNU. Ei, mutta terve Sherlock Holmes! Te olette vesikauhuisen +näköinen. (Juovat, jonka jälkeen Kivekäs alkaa torkkua.) + +RANKONEN (nauraen humalaisen naurua). Te taidatte olla aika vekkuli +mieheksi! + +HANNU. Paras minä olen äitini lapsista! Paiskataanko lauluksi? (Laulaa.) + + "Kuulehan nyt kultani minua, + ikävöinyt olen minä sinua. + Hei kuk kuk kuu! Hei kuk kuk kuu! + Hän nukkuu!" + +KIVEKÄS (havahtuu, juo lasinsa ja nousee). Mi-minä pistäydyn hk-hiukan +poissa. (Menee horjuen kamariin.) + +HANNU. Tuon miehen jalat eivät ole yhtäparia, taikka sitten eivät ole +minun silmäni! + +RAHKONEN. Toveri on hiukan väsähtänyt. + +HANNU. Mutta me kaksi emme väsähdä! Hei kippis, vanha veijari! + +RANKONEN. Olkoon menneeksi! Te olette hitonmoinen toveri pöydässä. + +HANNU. Hitonmoinen, se on oikea sana! Ja sen päälle hitonmoinen +siemaus! (Juovat.) Meneppäs Kalle katsomaan, minne se toinen etsivä +sielu hävisi! (Kalle menee kamariin ja Hannu laulaa.) + +Perjantaina pappilaan, Pollella tulen sua hakemaan! Hei kuk kuk kuu! +Hei kuk kuk kuu! Hän nukkuu! + +KALLE (tulee) Nukkuu kuin kivi! + +HANNU. Miehestä tuli nahka! Rauha kaatuneelle; me pojat valvomme! +(Juovat.) + +RANKONEN. Minä me-menen katsomaan sitä toveria! (Nousee ja horjuu +kamariin.) + + +XIII kohtaus. + +Hannu. Kalle. Janne. + +HANNU. Kas niin, kaksi kaatunutta!... Taistelu on voitettu!... Mutta +kylläpä onkin hiton kaunis kasa kranaatinkuoria kentällä! Minun pääni +on kuitenkin vielä pystyssä! + +KALLE. Sinä olatkin oppineempi! + +HANNU. Siinä näet, "jottei oppi ojaan kaada eikä taito tieltä työnnä". +Se on vanha viisaus, joka pitää paikkansa! — (Nousee.) Mutta heiluuko +kievari vai heilunko minä? (Menee kaapin luo ja avaa sen.) Tule ulos +kaapista, Janne! Luulenpa, että ilmaston vaihdos tekee sinulle hyvää! +(Janne kömpii esille kaapista.) + +KALLE (hämmästyneenä). Mitä noituutta tämä on? Janne kaapissa! Mistä +hiivatista... + +HANNU. Suu poikki, nyt ei ole aikaa puhua roskaa! Mene ja tyhjennä +etsivien taskut; ota heidän poliisimerkkinsä. Minulla on loistava +ajatus! (Kalle menee kamariin.) + +JANNE. Huh, kylläpä nyt maistuu purkki kaljaa. Hyi sitä ilmaa! (Ottaa +olutta.) + +HANNU. Nauti poika terveydeksesi! Minä olenkin ihan ympäri +kännissä!... Enpä olisi kaskaan uskonut tarvitsevani sitä taitoa näin +ihmisrakkaaseen tarkoitukseen. Mutta (haukottelee) "kaikki tiet vievät +Roomaan". + +KALLE (tulee muutamia papereita kädessä). Tässä ovat sekä merkit että +paperit. + +HANNU. Kas niin, nyt me rupeamme etsiviksi, menemme nimismiehen luo ja +otamme täysillä valtuuksilla haltuumme luutnantin ja hänen morsiamensa. +Mitä sanotte siitä? + +JANNE. Se on kuninkaallinen ajatus! + +KALLE. Loistava, hitto soikoon! + +HANNU (ylväästi). Älkää ihmetelkö siiloin mitään, kun minä olen +matkassa! — Mutta nyt me lähetämme asianomaiselle poliisiasemalle +sähkösanoman, että pääsemme rauhassa kulkemaan. (Antaa Jannelle +paperin.) Kirjoita! + +JANNE. Mitä minun pitää kirjoittaman? + +HANNU. Karkulaiset saatu kiinni. Kaikki hyvin. Kivekäs. — Nyt sinä +viet tämän sanoman lähimmälle asemaille ja lähetät menemään. Mutta +kiireesti! + +JANNE. Aivankuin tulta jalkain alla! (Kiirehtii ulos.) + +HANNU. Kas niin, nyt ne keskeyttävät etsiskelyt. Mutta meidän +etsiskelymme alkaa... Kyllä minä johdan keskustelua siellä. Vaan jos +sinä pelaat huonosti, niin saat mennä hirteen... + +(Cecilia, Edvin ja nimismies tulevat.) + + +XIV kohtaus. + +Edelliset. Cecilia. Edvin. Nimismies. + +HANNU (hämmästyneenä) Mitä näenkään!... Tuhattulimmalsta, siinähän +ovatkin meidän karkulaisemme, joita olemme ajaneet takaa kautta Suomen! +Tuodaan aivankuin tarjottimella! Hitto soikoon, sitäpä voi kutsua +onnenpotkaukseksi! + +NIMISMIES. Anteeksi, mutta minä en tunne herroja! + +HANNU. Minä olen etsiväylikonstaapeli Kivekäs Turun poliisilaitoksesta; +tällä kertaa hieman toisellakymmenellä, mutta aina tehtävänsä tasalla +oleva mies. Ja tämä toverini on etsiväpoliisi Rankonen, jos saan luvan. +Olemme juuri etsineet tätä herraväkeä. Tässä on merkkini, jos sallitte. +(Näyttää poliisimerkkiä nimismiehelle.) + +NIMISMIES. Hm!... No niin, tämä säästää minut enemmistä +toimenpiteistä. Minun on siis luovutettava pakolaiset teille. + +HANNU. Aivan niin, jos suvaitsette! Olette tehnyt meille korvaamattoman +palveluksen, nimismies. Mutta olkaa varma, että teitä tullaan +muistamaan ensi pääsiäisenä, taikka sitten ei minun sanallani ole +mitään kantavuutta tässä maassa! + +KALLE (hiljaa) Mikä muuten on luultavampaa! + +NIMISMIES (katsellen pöytää). Täälläpä on kaunista siivoa! + +HANNU. Kodikasta, nimismies, enemmän kodikasta kuin kaunista! + +NIMISMIES (ivallisesti). Onko teillä aina tapana valmistautua +tehtäviinne näin perusteellisesti? + +HANNU. Valitettavasti meidän tavallinen ohjelmamme on paljoa +kuivempi... Mutta näin maaseudulla vieraillessamme me toisinaan +upotamme ja kuoletamme "Vanhan Aatamin". + +NIMISMIES. Vai sillä tavalla! + +HANNU. Kohtasimme täällä pari kauppamatkustajaa, ja, niinkuin nimismies +tietää, ne herrat eivät ole suinkaan mitään lihansakiduttajia. Heillä +oli ainetta mukana ja saivatpa minutkin tinkimään hieman siveellisistä +periaatteistani. Nyt he nukkuvat kuin aasit tuolla toisessa +huoneessa... (Huoaten.) Sääli miehiä kaikissa tapauksissa; sillä heidän +uransa ei tulle olemaan pitkäaikainen. Siihen ovat he liiaksi väkeviin +meneviä, raukat! + +NIMISMIES. No niin, tämä herrasväki jää siis teidän haltuunne. + +HANNU. Luonnollisesti. Kyllä me viemme mammanpiian mammalle takaisin +kaikella kunnialla!... Noo, nuorlpari, teidän kuherrusmatkanne loppui +sangen lyhyeen kuin Molkan tupakki! Mitä? + +NIMISMIES. Teidän leikinlaskunne on hieman paksunlaista! + +HANNU. Eikö mitä, todellisuus on aina paksumpaa! — Te laskitte +hyvin, luutnantti! Mutta te unohditte, että me elämme järjestetyssä +yhteiskunnassa. + +EDVIN. Se on minun asiani! (Kääntää selkänsä.) + +HANNU. Hitto soikoon, luulitte laskettavanne vain autolla läpi elämän +heila rinnalla! Ettekä ottanut huomioon,, että mekin satuimme olemaan +matkassa! No niin, sellainen huomaamattomuus on sattunut hyvin monelle! +(Nauraa hyväntuulisesti ja ottaa olutta.) + +NIMISMIES (Cecilialle). Toivoin voivani luovuttaa teidät parempiin +käsiin... Mutta, ikävä kyllä, näyttää käyvän toisin. + +CECILIA. Mekin olisimme sen suoneet! Olette ollut niin ystävällinen, +nimismies. + +EDVIN. Kyllä minä nämä herrat vielä opetan! + +NIMISMIES. Jos he käyttäytyvät tahdittomasti, niin uhatkaa ilmoittaa +poliisimestarille! Vanhojen poliisimiesten tapana on kohdella kaikkia +rikollisina. — No niin, jääkää nyt hyvästi! Ja parempaa onnea! +(Puristaa kädestä.) + +HANNU. No, joko te menette, nimismies? Olisin mielelläni tahtonut +kuulla, minkä menetelmän mukaan te nipistitte heidät kiinni. Minulla on +aivan uusi pettämätön järjestelmä. Minä etsin henkilöni sieltä, missä +kaikkein vähimmin luulisi niiden olevan. + +NIMISMIES. Siltä se näyttää! Mutta minulla ei nyt ole aikaa +keskustella. — Minun ei kai tarvinne huomauttaa herroille, että heitä +on kohdeltava hyvin!... Hyvästi! (Poistuu.) + + +XV kohtaus. + +Cecilia. Edvin. Hannu. Kalle. + +EDVIN (pyöräyttää Ceciliaa riemuissaan). Pelastettu! (Puristaa Hannun +kättä.) Te pelasitte mainiosti! Te olette voittamaton nero! Eläköön +Hannu! + +HANNU. Kas niin, siinä ette sanonut mitään uutta! Mutta parempi on +toistaa kunnollista vanhaakin kuin puhua roskaa! + +EDVIN. Te olette suuri mies! + +HANNU. Jollei nerojen luontainen kainous estäisi, niin myöntäisin sen. +Sillä onpa tämä juttu vaatinut minulta yli-inhimillisiä ponnistuksia. +Ja minä toivon, että se otetaan huomioon lopputilissä. + +EDVIN. Luonnollisesti, kuinkas muuten! + +HANNU. Minä olen: pro primo kertaalleen läpiammuttu; pro secundo +aavan läpiväsynyt; ja pro tertio ihan läpi humalassa. Näistä kolmesta +riittäisi jokainen erikseenkin nujertamaan tavallisen kuolevaisen. + +EDVIN. Aivan niin, kuinkas on haulien laita? + +HANNU. Aijoin otattaa ne pois, mutta lääkäri selitti, että vähemmällä +kivulla ja ajanhukalla saa haulia urheilukaupasta! + +CECILIA. Sepä oli hauska lääkäri! + +HANNU. Sitten hän sanoi, että uusimman lääketieteen mukaan ei lyijystä +ole ihmisruumiin taloudessa mitään haittaa muualla kuin uidessa. +Se kasvattaa ympärilleen lyijyvalkeata, josta muodostuu suojeleva +kalkkeutumiskerros. + +KALLE. Kumpaa se suojelee: lyijyä vai ihmistä? + +HANNU. Sitä hän ei sanonut. Luulen, että se kanalja oli eläinlääkäri, +sillä hän tutki minua kuin kilpa-ajoihin vietävää hevosta. + +EDVIN. Ettekö kysynyt? + +HANNU. Ilmaisin hänelle mustan epäluuloni. Mutta hän selitti, ettei +hän valitettavasti ole eläinlääkäri. Silloin hänellä ainakin olisi +potilaita, — "jotka eivät nauti lain turvaa", huomautin väliin! — eikä, +vaan joiden taudeista kehtaa säädyllisessä seurassa puhua, sanoi hän. + +EDVIN. Ja siihen se asia jäi? + +HANNU. Niin, koko suuri remontti supistui muutamaan grammaan +sublimaattivettä, sidepumpulia ja vanua. En ole koskaan nähnyt niin +hävyttömän yliolkaisesti kohdeltavan arvokasta ihmisruumista! + +KALLE. Eiköhän olisi terveellistä poistua. Etsivät saattavat milloin +tahansa herätä. + +HANNU. Silloin me pidätämme heidät irtolaisuudesta ja toimettomasta +elämästä! + +EDVIN. Se olisi hävyttömyyden huippu! + +HANNU. Minunkin omatuntoni sotii sitä vastaan. Vie etsiville takaisin +heidän merkkinsä, ettei heille tapahtuisi ikävyyksiä. (Kalle menee.) + +EDVIN. Ja sitten kiireesti matkaan! + +CECILIA. Mihin lähdemme? + +EDVIN. Takaisin Turkuun. Sieltä he eivät osaa etsiä meitä. Ja Arvo +sähköitti, että omaiset hommaavat sukukokousta, joka lausuu lopullisen +kirouksen asiasta. + +CECILIA. Voi noita onnettomia! + +HANNU. Siinä kokouksessa tahdon minä olla mukana! + +EDVIN. Todellakin, siitä tulee mainiota! + +HANNU. Minä marssitan sinne komennuskunnan uusia sukulaisia; nuorempien +veljien nuorempia poikia. Ne eivät kyllä ole aivan "comme il fauit" +perhejuhlassa, mutta hiton hyviä äänestyksessä! + +EDVIN. Verratonta! Suuremmoista! + +HANNU. Minun tietääkseni yksi tällainen pikkuserkku on muonarenkinä +Korpilahdella. Hänet täytyy ottaa lukuun. (Kalle tulee.) + +EDVIN. Sen me teemme! Tule Cecilia! Silloin me lähdettiin. (Menevät +kaikin.) + + + + +VIIDES NÄYTÖS. + + +Yksityishuone Hamburger Pörssissä Turussa. Oikealla ja vasemmalla ovi +sekä perällä akkuna. Keskellä suuri, valkealla vaatteella verhottu +pöytä; oikealla oven vieressä sohva. Vasemmalla uuni ja samalla puolen +peränurkassa pianino sekä lukuisasti tuoleja ympäri huonetta. Seinillä +muutamia mauttomia tauluja ja erittäin räikeänvälrinen reklaamilehti; +"Trelleborg—Sassnitz." + + +I kohtaus. Lemmenheimo. Viinuri. + +LEMMENHEIMO (Punakka, hyväntuulisen näköinen mies; tällä kertaa +hienossa nousuhumalassa; tulee salkku kainalossa viinurin saattamana.) +Eikä vieläkään ketään! Tämäpä on hittoa! + +VIINURI. Äi ole!... Härasvekki antta odotta. + +LEMMENHEIMO. Kello on jo puoli tuntia yli määräajan. Se on jo enemmän +kuin akateeminen neljännes. + +VIINURI. Kun ole fiini vekke, niin akademisk qvartti ole hyvin suuri. + +LEMMENHEIMO. Minä jo ehdin suoriutua kahdesta ottingista odottaissani. +VIINURI. Häradsöödinki voi viilä tyhjentte yks ottingi til'. + +LEMMENHEIMO. No enpä tiedä... Ehkä yksi rommi tuuttinki. + +VIINURI. Jaha, yks rummityyttingi då? + +LEMMENHEIMO. ... että tulee hiukan tunnelmaa. + +VIINURI. Jaha... dunnelma, dunnelma! Jaha! Jaha!.. Yks het +rummityyttingi tule oikken jevligt fiin dunnelma! (Menee.) + +LEMMENHEIMO (heittäytyen sohvalle pitkälleen). Herrasväki, näyttää +kilpailevan myöhästymisessä... No jos heillä on kärsivällisyyttä, niin +on sitä minullakin... varsinkin kun saan siitä kunnollisen maksun. +(Aarno tulee.) + + +II kohtaus. + +Lemmenheimo. Aarno. + +AARNO (hyvin vilkas nuori mies). Mitä?.. Eikö täällä olekaan ketään? + +LEMMENHEIMO (ylös kömpien). No, ei voi juuri sanoa, ettei täällä +ole ketään... Vaikka juridinen totuus on, jos tarkoitatte kokouksen +osanottajia, ettei täällä ole ketään... (Tervehtii.) Tuomari +Lemmenheimo, jos saan luvan! + +AARNO. Aarno Klingenskjöld. — Minä luulin jo myöhästyneeni. + +LEMMENHEIMO. Sen te teittekin, herra... huolimatta siitä, ettei täällä +ole ketään. + +AARNO. Tein sen aivan tahallani! Minusta on koko kokous suorastaan +naurettava. + +LEMMENHEIMO. Se koskee kokouksen periaatteellista puolta... Ja +nauraminen kuuluu jokaisen yksilöllisiin oikeuksiin. + +AARNO. Antaa luutnantin pitää kultansa! + +LEMMENHEIMO. Epäilemättä hän sen tekeekin, sillä se on luutnantin oma +asia. + +AARNO. Mitä hittoja tarkoittaa tämä kokous sitten? + +LEMMENHEIMO. Se on taas sukulaisten oma asia... Tämä kokous voi vain +lausua mielipiteensä asiasta. + +AARNO. Eikö mitään muuta? + +LEMMENHEIMO. Ei mitään muuta. + +AARNO. Miksi ette hitossa puhunut heille tervettä järkeä sitten? + +LEMMENHEIMO. Se on taas minun asiani... Katsokaas, minun +velvollisuuteni on käyttää järkeäni ihmisten hyödyksi, mutta ei +aiheettomasti ajaa sitä kenenkään päähän... Eihän viisaudella olisi +silloin mitään merkitystä maailmassa, jos sitä olisi joka miehen +päässä. + +AARNO. Siis paljasta ilmaan huitomista koiko kokous! + +LEMMENHEIMO. Iankaikkisuuden näkökulmasta katsottuna on kaikki ilmaan +huitomista, nuori herra!... Mutta ne elämme siitä ja sillä ja se seikka +jalostaa asiat sekä tekee ne arvokkaiksi... (Viinuri tuo tuuttingin.) +Eikö saisi olla yksi kuuma tuuttinki? + +AARNO. Ei, kiitoksia! Minä en käytä. + +LEMMENHEIMO. Hm! Se on kyllä hyvä periaate, sekin... (Maistaa +lasistaan.) — Herra on kai jotain suvun sivuhaaraa? + +AARNO. En tiedä... Kuinka niin? + +LEMMENHEIMO. Kun tuntuu olevan niin terveet mielipiteet... Hm! (Maistaa +uudelleen lasistaan.) + +AARNO. Tuleekohan tänne ketään? + +LEMMENHEIMO. Kylläs... Tulevathan ne toisetkin... aikaa voittaen. Aikaa +voittaen, nuori herra! + + +III kohtaus. + +Edelliset. Rouva. Sebastian. + +SEBASTIAN (tulee: taluttaen rouvaa). Mitä?... Olemmeko me ensimäisiä!... +Sietämätöntä! + +LEMMENHEIMO. Ainakin toisia, jos järjestyksestä pidetään kiinni. + +SEBASTIAN. Päivää, tuomari! Te olette jo täällä! Jaha! Jaha! Se on hyvä. + +ROUVA (tervehtien armollisesti). Päivää serkku!... Te olette paljon +kasvanut sitten viime näkemän. — Olette kai kuullut, mitkä surulliset +asianhaarat ovat aiheuttaneet tämän tapaamisen? + +AARNO. Olen rouva... Näin siitä sanomalehdissä. + +ROUVA. Niin, eikö se ole kauheata! Joutua vielä sanomalehtiin!... Nuo +sanomalehdet... niillä ei ole tahtia... ei minkäänlaista tahtia! Ne +eivät tee mitään eroa ihmisten välillä... + +SEBASTIAN. Mutta missä ovat toiset? Tällainen säännöttömyys on +kiusallista! + +LEMMENHEIMO. No, vastahan päivä on puolivälissä. Aikaa voittaen... +aikaa voittaen, forstmestari. + +SEBASTIAN. Tällä tavoin odotuttaa itseään... Osvaldkin! Se on hävytöntä! + +ROUVA. No häneltä nyt ei voi muuta odottaa!... (Nathalia tulee.) + + +IV kohtaus. + +Edelliset. Nathalia. + +NATHALIA (kuivan särmikäs vanhapiika). Päivää;, rakkaat sukulaiset!... +Oo, mitä pitikään minun vanhojen silmieni nähdä! + +SEBASTIAN. Niin, rakas sisko! Sellainen häpeä; sellainen skandaali! +Minä en löydä sanoja! + +ROUVA. Minä olen aivan suunniltani! Aivan muserrettu! Kuka olisi +sellaista uskonut. + +NATHALIA. Sinä olit liian heikko, Klara! Sinä et herättänyt +tyttäressäsi tarpeeksi kunnioitusta ja terveellistä pelkoa. + +ROUVA. Kuka uskaltaa sanoa, etten kasvattanut Ceciliaa terveitä +periaatteita silmällä pitäen? Ehkä liiaksikin... Sillä minua vaivaa +epäilys, että juuri se vieroitti hänet minusta ja saattoi ensimäisen +seikkailijan syliin. + +SEBASTIAN. Kaikki on luutnantin syy. Hän oli vanhempi ja kokeneempi. + +ROUVA- Ja kuinka hyvin tuota herraa kohdeltiin meillä! Aivan kuin +läheistä sukulaista. Ja että hän ilkesikin!... + +NATHALIA. Sinä kasvatit käärmettä povellasi, Klara! + +SEBASTIAN. Mutta missä ihmeessä viipyy Osvald! Tämä on jo liikaa! + +NATHALIA. Se juutalainen! Häntäkö meidän pitää odottaa?... (Osvald +tulee kuin höyryveturi.) + + +V kohtaus. + +Edelliset. Osvald. + +OSVALD. Anteeksi, hyvät sukulaiset! Mutta minulla on ollut niin paljon +työtä! + +SEBASTIAN (painokkaasti). Sinä annat meidän odotuttaa itseäsi, Osvald! + +OSVALD. Tulimmaista, niinkuin ei minulla olisi ollut kyllin työtä +karkulaisten etsimisessä. Minä en ole säästänyt aikaa enkä rahaa! + +AARNO. Eikö heistä ole mitään kuulunut? + +OSVALD. Olivat siepanneet ne kiinni jo, mutta päästivät uudelleen +menemään, narrit! + +NATHALIA. Kuinka voi sellainen olla mahdollista! + +OSVALD. Väärän ilmotuksen johdosta. Niitä on ollut juonessa kokonainen +joukko! + +ROUVA. Kyllä, kyllä on pahuus noussut yli: äyräittensä! + +NATHALIA. Eikö ole enää lakia ja järjestystä maassa! + +SEBASTIAN (koputtaen pöytään). Kas niin, hyvät naiset ja herrat! Koska +minä ilokseni huomaan, että useat kunnioitettavista sukulaisista ovat +kutsua noudattaneet, niin alkakaamme siis kokous. Olen kutsunut tänne +tuomarin pitämään pöytäkirjaa ja samalla valvomaan laillisten muotojen +noudattamista. + +LEMMENHEIMO (asettuen pöydän sivuun, kaivaen papereita salkustaan +ja rykäisten mahtavasti). Ensiksi minä pyydän kysyä: onko kellään +läsnäolijoista mitään muistuttamista kokouksen laillisuutta vastaan?... +(Äänettömyys.) Ehkä sitten toimitamme nimenhuudon. — Onko 'täällä +jalosukuinen rouva Klara Eugeniita Klingenskjöld? + +ROUVA. Minä. + +LEMMENHEIMO. Hänen tyttärensä jalosukuinen neiti Cecilia Charlotta +Elisabeth Klingenskjöld? + +SEBASTIAN. Hänestä on juuri kysymys. + +LEMMENHEIMO. Jaha! Jaha! — Jalosukuinen neiti Nathalia Anastasia +Eudocia Beatrice Alice Adelaide Klingenskjöld? + +NATHALIA. Minä, tuomari! + +LEMMENHEIMO. Jalosukuinen naimaton neiti Eufemia Emilia Lovisa Katarina +Kristina Klingenskjöld? + +NATHALIA. Estetty, sairauden tähden! + +LEMMENHEIMO.. Jalosukuinen herra forstmestari Sebastian Aristarcus +Gustaf Adolf Napoleon Romulus Remus Atos Portos Aramiis Bonifacius +Lennartti Klingenskjöld? + +SEBASTIAN. Minä. + +LEMMENHEIMO.. Tehtailija Osvald Osrik Klingenskjöld? + +OSVALD. He, he, olenhan minä, olen. + +LEMMENHEIMO.. Jalosukuinen ylioppilas Aarno Johannes Klingenskjöld? + +AARNO. Minä olen. + +LEMMENHEIMO.. Jaha!... Muita täällä ei olekaan. Ennenkuin alotamme +käsittelyn, ehkä forstmestari tahtoa selventää tilannetta muutamalla +sanalla. + +SEBASTIAN (rykäisten juhlallisesti!). Hyvät sukulaiset, naiset ja +herraa! Me kokoonnumme tänne surullisessa ajankohdassa. Kumouksellinen +henki, vallattomuus ja kaikenlaiset hajoittavat voimat jäytävät +kansamme elinjuuria. Yhteiskunnan perustukset järkkyvät; ei kunnioiteta +enää inhimillisiä oikeuksia eikä kotien rauhaa ja pyhyyttä. Nyt on jo +tultu niin pitkälle, että kumouksellinen henki ja varattomuus ovat +nostaneet päätään meidän omassa keskuudessamme — meidän, jotka korkein +maailmanjärjestys on asettanut moraalin, järjestyksien ja lakipohjaisen +yhteiskuntarakennuksen kulmakiviksi... Mitä se on? + +(Ovella syntyy jonkinlaista nujakkaa, kun viinuri koettaa estää Hannua +ja hänen tovereitaan pääsemästä huoneeseen.) + +HANNU. Mitä, aijotko sinä hunsvotti sulkea meiltä tien! Rohkenetko +sinä selkärangaton mies astua aatelismiehen tielle? + +VIINURI. Teme hoone ole ylösotettu, min härre! + +HANNU. Tuhat sarvipäätä! Kyllä minä otan sinut pian ylös ja paiskaan +alas, niin ettei jää muuta kuin märkä täplä, jota ei voi kuivatakaan +muulla kuin imupaperilla! + +VIINURI. Teme yks härre ei päästä sisään! + +HANNU. Ja miksei, sinä senkin häntyri? + +VIINURI. Hene inte kraji! Ei ole kova, kova kaula... så där! Var så +guud! + +ERNST. Ei ole kovaa kaulassa, hän tarkoittaa, + +HANNU. Vai niin, sinä vintiö! Kyllä minä laitan sinulle kovan kaulaasi, +jollet väisty! Viisi sormea veisuvarteen, sinä kanalja! + +VIINURI. Pite olla kraji, kraji, så där! + +HANNU. Katso etten ota kraavelistasi kiinni, sinä lautasennuolija! +(Työntää hänet syrjään ja astuvat sisään, kaikki hienossa humalassa.) + + +VI kohtaus. + +Edelliset. Hannu. Taavi. Ernst. + +HANNU. Nöyrin palvelijanne, rakkaat sukulaiset ja sukulaisettaret! + +SEBASTIAN. Kuinka uskallatte, te maankiertäjät tunkeutua tänne? + +HANNU. Terve, Sebastian, monesta ajasta! Ja sinä, käly, morjens, sanoi +voi perunaa! + +OSVALD. Kuinka rohkenette te tunkeutua suljettuun kokoukseen! + +ÄÄNIÄ (huutaen ja meluten). Tämä on hävytöntä! — Heittäkää ulos ne! — +Poliisia! + +HANNU (jyrisevällä äänellä). Kuka rohkenee kajota likaisilla +käsillään todelliseen Klingenskjöldiin suoraan alenevaa povea! +Kuka tuhattulimmaista, sanon minä, uskaltaa uhmailla kunniakkaan +Klingenskjöldien suvun laillista päämiestä vastaan sukukokouksessa? + +ROUVA. Tämä on ennenkuulumatonta! + +HANNU. Kas niin, hiljaa naiset ja herrat! Jos tässä ruvettaisiin +aateliskalenterin mukaan menettelemään, niin haluaisinpa nähdä, +kuinka monta teistä jäisi tänne jälelle... Teillä ei ole yhdelläkään +sekoittamatonta verta suonissanne, paitsi minulla ja myöskin tuolla +keltanokalla tuossa! (Lyö nyrkillään pöytään, istuu pöydän ääreen ja +nostaa oikean jalkansa toiselle tuolille.) + +SEBASTIAN. Tämä on suunnatonta hävyttömyyttä! + +NATHALIA. Minä pyörryn! + +HANNU. Olkaa niin hyvä! Siinä on painamatonta puuta. + +OSVALD. Mutta hyvä herra, mehän sovimme!... Tehän unohdatte sopimuksen! + +HANNU. Hyvä herra, minä en unohda mitään! Tein teidät ottopojakseni ja +luovutin teille sukuoikeuteni hienolla maksulla. Mutta se tapahtui +epävirallisesti, ja nyt minä tahdon valistuneempana miehenä hiukan +tarkastaa kuinka te asutte maailmaa, hunsvotit! Minä en myynyt teille +sukuani enkä esi-isiäni... Mitä hittoa teillä on Klingenskjöldien +luurankojen ja muumioitten kanssa tekemistä, herra? Tämä on sukukokous, +johon teillä on yhtä vähän oikeutta kuin jonkun Etelä-Afrikkalaisen +ruhtinaan tai neekeripäällikön perinnönjakoon. Mitä turkasen +tulimmaista teillä on jonkun vieraan suvun kanssa tekemistä, te +juureton ja suvuton aatelismies! + +OSVALD. Tämä on vääryyttä ja väkivaltaa! + +HANNU. Kiittäkää onneanne, ettei teidän tarvitse huolehtia menneistä +vuosisadoista, vaan omasta lihavasta itsestänne! Ei ole niinkään +hauskaa laahata mukanaan tuota vuosisatain hometta ja ryönää! + +OSVALD. Minä panen vakavan vastalauseen teidän menettelyänne vastaan! + +HANNU. Sen te kyllä voitte tehdä, mutta siinä onkin kaikki, mitä te +voitte!... Kas niin, herra, te saatte jättää sukukokoukset niille, +joilla on jotain sukua takanaan! Jos tahdotte välttämättömästä ottaa +osaa sukukokoukseen, niin menkää johonkin Heinolan Hujansaloon tai +Sysmän sydänmaille... Siellä te voitte valvoa sukuoikeuksianne, täällä +ne hoidan minä. + +ROUVA. Mutta keitä ovat sitten nämä toiset? Ja millä oikeudella ovat he +täällä? + +HANNU. Ne ovat reiluja aatelismiehiä. Tällä kertaa hiukan toisella +kymmenellä, mutta muuten nuhteettomia miehiä. + +SEBASTIAN. Se on todistettava! + +HANNU. Notarius publicus, tarkastakaa miesten sukuselvitykset! (Miehet +antavat paperinsa.) + +LEMMENHEIMO. Jaha! Jaha! Ernst Fabian Klingenskjöld. Kunnossa on. + +NATHALIA. Kukas on sitten tämä ukko? + +TAAVI. Min oon Korplahelta. + +HANNU. Hän on todellinen Klingenskjöld, jossa ei vilppiä ole. Sitä +todistavat hänen yksvakaiset piirteensä! + +TAAVI. Täss olsi niinkun revanssi! (Antaa paperin Lemmenheimolle.) + +LEMMENHEIMO. Taavi Klingenskjöld, muonarenki Korpilahdelta, esittää +täydellisen sukuselvityksen. + +ROUVA. Hänen oikeutensa on kiistanalainen! Häntä ei voida hyväksyä! + +HANNU. Kuinkas on armollisen rouvan oman suvun laita? Historiallinen +totuus on, että viimeinen sinun sukuasi mestattiin Kristian tyrannin +aikana Lindköpingissä. Jos hän on sen jälkeen jatkanut sukuaan, niin +täytyy sen olla jokseenkin päätöntä sukua. + +ROUVA. Minun sukuni on historiallinen! Sinä et tunne historiaa! + +HANNU. Niitä on aika paljon, jotka tuntevat historian. Mutta hiton +vähän niitä, jotka historia tuntee! + +SEBASTIAN. Ehkä me tästä ikävästä häiriöstä huolimatta kuitenkin +jatkamme kokousta. Päämies-oikeuteni nojalla minä toimin +puheenjohtajana. + +HANNU. Mitä, tuhattulimmaista! Sinä päämies! Minä kyllä myin polettini +sinulle, ja se kauppa tuotti minulle monta rehellistä ja teeskentelystä +vapaata humalaa. Mutta se koski vain valtiopäiviä. + +SEBASTIAN. Mutta sittenhän sillä ei ole mitään merkitystä! + +HANNU. Oliko se minun vikani, että tuli yksikamarinen eduskunta. + +SEBASTIAN (aivan suunniltaan). Mi-minä en todellakaan löydä sanojia! + +HANNU. Sitä suurempi syy sinulla on luovuttaa puheenjohtajan +tehtävät miehelle, jonka ei tarvitse etsiä sanoja! Ei siihen toimeen +sanattomista ole. + +SEBASTIAN. No, koska sinulla ei ole rahtuakaan kunniantuntoa, niin +olkoon! Mutta minulla on kai oikeus esittää asia. + +HANNU. Tee se sitten lyhyesti! Mainitse pääkohdat! + +SEBASTIAN. Minun ei tarvinne lähemmin kosketella syytä, mikä on +saattanut meidät yhteen tälle puolueettomalle alueelle. Meidän on vain +päätettävä, mihin toimiin ryhdymme tämän tavattoman tapauksen johdosta. +Siis lyhyesti... minä ehdotan, että kokous panee vakavan vastalauseen +moista vallattomuutta vastaan. + +NATHALIA. Hyvä! + +SEBASTIAN. Ja toiseksi eroittaa suvusta niskotelleen jäsenen. +Kolmanneksi ja viimeiseksi, nostaa oikeusjutun viettelijää vastaan. + +LEMMENHEIMO. Anteeksi, että huomautan vähän! Tällä kokouksella ei ole +mitään juridillista oikeutta ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin asiassa +mitä tulee ehdotuksen eri kohtiin: Pro primo: että pantaisiin vakava +vastalause. Sen voi tämä kokous tehdä; mutta siinä onkin kaikki, mitä +se voi tehdä. Pro secundo: että eroitettaisiin suvusta. Sitä ei voi +kukaan tehdä! + +HANNU. Ei taivaan herrakaan! + +LEMMENHEIMO. Sukulaistunteenne voitte kieltää. Mutta jos joku määrätty +yksilö syntyy johonkin sukuun, ei sille voi kukaan mitään. Sitä voi +yhtä vähän muuttaa asianomainen itse kuin koko sukukaan. + +NATHALIA. Eikö sitten olekaan oikeutta maassa? + +LEMMENHEIMO. Juuri siksi, että on oikeutta maassa, sitä ei voi muuttaa. + +NATHALIA. Mutta saanee ainakin oikeusjutun nostaa? + +LEMMENHEIMO (vilkkaasti). Tietysti!... Sen aina voi tehdä! (Ottaa +taskustaan pinkan reklaamikortteja ja rupee jakelemaan läsnäolijoille.) +Ehkä herrasväki suvaitsee! + +HANNU (lukee kortista koneellisesti). "Lakiasiaintoimisto Lemmenheimo & +Mestis: Ajaa asioita kaikissa maamme oikeuksissa; välittää kiinnityksiä +ja kiinteistökauppoja. Erikoisala skandaali- ja avioerojutut. +Kohtuullinen palkkio ja nopea suoritus"... Hm! Ajanmukainen lafka! +(Pistää kortin taskuunsa.) Teillä on varmaankin hyvin paljon työtä. + +LEMMENHEIMO. Ehkä palaamme päiväjärjestykseen. + +HANNU. Siis vaihtakaamme asiassa mielipiteitä. Sinä keltanokka +saat suvun nuorimpana jäsenenä avata ensimäisenä suusi. Anna tulla +vedettömät sanat tässä valitussa seurassa! + +AARNO. Minä katson tämän asian koskevan siksi läheltä yksilöllistä +vapautta, että tämän kokouksen puuttuminen siihen olisi sulaa +mielettömyyttä. Kun nuoret — niinkuin näyttää — pitävät toisistaan, +kuuluu se asia heille eikä kenelläkään syrjäisellä ole oikeutta +sekaantua siihen. Meidän on kerta kaikkiaan heitettävä ennakkoluulot ja +alettava katsella elämää sellaisena kuin se on. Meidän on yritettävä +itse osottaa, mihin kykenemme eikä rappeuduttava menneiden sukupolvien +laakereilla. Ehdotan, ettei asia anna aihetta minkäänlaisiin +toimenpiteisiin. + +HANNU. Oikein, keltanokka! Sinä puhuit kuin Sokrates! — Kuka tahtoo +vielä puhua? + +NATHALIA. Ei kukaan, kun kokous on saanut tällaisen käänteen. + +HANNU. No, Taavi... tuo sinä esille syvä maahenkinen viisautesi! Näytä +näille heiskäleille, että sinulla on muutakin kuin maannousua päässäsi. + +TAAVI. Min oon täss asiass sitä mieltä, että kun nuorill on semmoi iili +mennä yhteen, niin antaa pojan saada plikan. Vanha sananlasku sanoo, +että ennen hallittee kapallisen kirppuja kuin kaksi rakastunutta. Ja +kyllä se niin on. Ei siitä hangottelemisesta kumminkaan sen valmiimpaa +tule. Antaa nuorten ruveta yksiin leipiin. + +HANNU. Sinä puhuit kuin itse Salomo! + +ROUVA. Tämä on ennenkuulumatonta! + +HANNU. Hyvät naiset ja herrat! Minä suvun päämiehenä luovutan tytön +luutnantin rajattomaan nautinto-oikeuteen, käytäntöön ja hallintoon +ilman vastalauseita, prosesseja tai muita metkuja, kuitenkin +erinäisillä ehdoilla. (Tuomarille) Notarius publicus, kirjoittakaa! + +LEMMENHEIMO. Mitä minä kirjoitan? + +HANNU. Pro primo: että luutnantti kustantaa minulle vuosittain minun +säätyäni ja arvoani vastaavan viftin; — puolipiste... Pro secundo: että +luutnantti kustantaa minulle, paitsi tätä lakimääräistä, vielä moniaita +muita ylimääräisiä viftejä, — piste... Minä olen puhunut. + +NATHALIA. Luopio! Roisto! + +ROUVA. Sukunsa häväisijä! + +SEBASTIAN. Sinä kurja myisit hänet epäsäätyiseen avioliittoon +viinaryypystä! + +HANNU. Moni on saanut tehdä sen vielä vähemmästä. + +NATHALIA. Näinkö pitkälle on jo tultu! + +HANNU. Hiljaa, narrit! Millä te oikeastaan ylpeilette muulla kuin +tyhjällä! Mitä merkitsevät perityt nimet ja arvot muuta kuin ei mitään! + +SEBASTIAN. Sinä valehtelet, lurjus! + +HANNU. Minä todistan sen. + +SEBASTIAN. Sitä et voi! + +HANNU. Kun minä myin tälle herralle nimeni, en huomannut myyneeni +siinä mitään. Kun myin sinulle päämies-oikeuteni ja tuli yksikamarinen +eduskunta, en huomannut menettäneeni siinäkään mitään. Ja kun minä +aamulla herään putkan lattialla, on minun mahdoton itseäni moukista +erottaa. Joko sitten moukat käyttäytyvät kuin aatelismiehet taikka +aatelismies käyttäytyy kuin moukka. Mitään eroa en siinä vain huomaa. + +SEBASTIAN. Tämä on suunnatonta häväistystä! + +OSVALD. Ennenkuulumatonta konnuutta! + +HANNU. Vai niin, sinäkö täällä korkeimpana kukkona laulat! Sinä +irroitit itsesi elinvoimaisesta sukupuustasi ja ymppäsit itsesi +vieraaseen runkoon. Mutta et huomannut, että ajan virta oli vienyt +maaperän sen juurien alta pois; ja että se runko oli laho. Jollei +sulfiittitehtaasi ja raha-arkkusi painaisi sinua maaperään, niin saisit +nyt huitoa tyhjää ilmaa kuin seinälle ripustettu paperiäijä. + +ROUVA. Mikä sinä sitten oikeastaan olet? + +HANNU. En kerrassa mikään! Mutta se johtuu vain siitä, että luulin +jotain olevani. Minä perin kaiken sen, mikä nykyajan ihmisen on itsensä +hankittava. No niin, koska kakki on näin valmista, niin juhlitaanpa +hiukan, minä ajattelin. Mutta kun en ollut mitään itse hankkinut, en +osannut mitään säilyttääkään. En nimeäni enkä omaisuuttani. Ihmissuku +tarvitsee nuorennushakkausta, herra forstmestari, ja minä jouduin +leimattujen joukkoon!... (Lyö nyrkillään pöytään.) — Koska kaikki +puheenvuorot ovat käytetyt, ryhdymme äänestykseen! + +SEBASTIAN. Tarpeetonta! Se tulos on selvä liimankin! + +HANNU. Siis kokouksien enemmistö on sitä mieltä, ettei asia anna +aihetta toimenpiteisiin... (Lyö nyrkillään pöytään. — Edvin ja Arvo +tulevat.) + + +VII kohtaus. + +Edelliset. Edvin. Arvo. + +ROUVA (kiivaasti). Minua kummastuttaa teidän suunnaton julkeutenne, +luutnantti! Te rohkenette astua vielä silmieni eteen! + +ARVO. Anteeksi, rouva ja kunnioitettava herrasväki, että rohkenimme +tunkeutua tänne! Mutta Edvin on taipuvainen sovitteluun! + +HANNU. Ei miltään sovitteluja, sanon minä! Kun minä asetan asiat +jetsulleen, niin sitä ei voi petrata kukaan muu kun valtiokirkon pappi! + +SEBASTIAN. Jos luutnantti vakavasti katuu rikostaan, niin sovittelu voi +vielä olla mahdollinen. + +HANNU. Ähs, sinä jesuitta! Panisitko itseäsi paremman miehen ryömimään +säkissä ja tuhassa! + +ARVO. En voi sanoa, missä määrin Edvin katuu tekoaan tai katuuko hän +sitä ensinkään... + +HANNU. Joka tuskin on luultavaa! + +ARVO. Mutta hän tahtoo vedota teidän äidintunteisiinne, rouva. + +ROUVA (katkerasti). Joita hän on niin liikuttavasti kunnioittanut! + +ARVO. Ei pidä olla sovittamaton, rouva! Tunteet juuri saattoivatkin +nämä rakastavaiset siihen! Ja heidän iällään ovat ne ihmiselle koko +maailma! Vanhemmilta ovat ne jo ohi ja siksi ei heidän pidä asettaa +omia tunteitaan etusijaan. Teidän paras osanne on menneisyydessä, mutta +heille kuuluu tulevaisuus, rouva. + +ROUVA (epäröiden). Luutnantti on minua katkerasti loukannut! + +ARVO. Epäilemättä! Mutta unohtakaa loukkaukset, rouva! Unohtakaa +ennakkoluulot! Uusi aika tuo uusia arvoja, ja uusia katsantotapoja! +Mikä teidän nuoruudessanne näytti toiselta, on nyt aivan poikki! Uusi +aika on tullut; vaakunat häviävät ja tilalle astuu todellinen mielen +aateluus! Olisitteko te, rouva, vanhan suvun kunniakas edustaja, +viimeinen omaksumaan tätä aateluutta? + +HANNU. Perhana, kun puhuu kauniisti! Jollen olisi jo aikoja tätä +aateluutta omaksunut, niin hän aateloisi pian minutkin! + +ROUVA (huoaten). No niin, minun täytyy kai: alistua siihen, mitä ei! +voi auttaa! + +LEMMENHEIMO. Jos saan sanoa ajatukseni, on rouvalla siihen +juridillisesti pätevät syyt. Se on, kuten tieteellisesti sanotaan, +"Force majeure" eli ylivoimaiset syyt. + +NATHALIA. Älä ole heikko, Klara! + +SEBASTIAN. Minä en ymmärrä sinua, Klara! + +HANNU. Pyydä ratsumestarin valistamaan hiukan järkeäsi. Hän pystyy +kyllä siihen! + +SEBASTIAN. Minä en puhunut sinulle! + +HANNU. Mutta minä puhuin sinulle, senkin kapaturska! Sinä kai tahtoisit +juhlallisesti kirota tytön vanhaan hyvään tapaan! Mutta et kai ole +romaaneista lukenut, että holhoojan kirousta otettaisiin vakavalta +kannalta yläilmoiissa. Ja nyt sinä tahtoisit saada äidin siihen +hommaan, narri! + +ROUVA (päättävästi). En voi sille mitään, että olen ensisijassa äiti! +Tahdon nähdä tyttäreni! Missä on Cecilia? + +EDVIN. Hän ei ole kaukana! Minä tuon hänet heti. (Poistuu.) + +NATHALIA. Tule Sebastian! Me emme sovi tähän seuraan eikä tähän aikaan! + +SEBASTIAN. Keneltä tahansa olisin odottanut tätä, mutta en sinulta, +Klara! + +ROUVA. Enhän minäkään voi olla enempää kuin ihminen! + +HANNU. Hitto vieköön, siinä onkin tarpeeksi vaimosta syntyneelle! Te +ette ole edes sitäkään, vaan muumioita, paljaita muumioita! + +ROUVA. Kenties se niin on, että aika on elänyt meistä edelle! Olen +huomannut, että kehitys on mennyt maailmassa eteenpäin, mutta me olemme +jääneet katselemaan taaksemme! + +OSVALD. Tämäpä nyt oli noloa! + +HANNU (lyöden häntä olkapäälle). Heitä hiiteen nuo houreet sinäkin ja +elä kunnon porvarina! Ennen kehittyi aatelismiehiä ruutinsavussa, mutta +mikään historia ei kerro sulfaatinhajusta! + +SEBASTIAN. Menkäämme siis! (Sebastian, Nathalia ja Osvald poistuvat.) + +HANNU. Saatte mennä, sanoi Malmberg köyhille! + +TAAVI. No, ei sitten muuta kuin hyvästi vaan! (Poistuu.) + +HANNU. Tulimmaista, ratsumestari! Te olette oikea helmi miesten +joukossa! Saarnasitte kuin ensi luokan prelaatti ja ne, joita ette +voinut kääntää, löitte käpälämäkeen sanan voimalla! Sellaisesta minä +pidän! + +ARVO. Niinkö? + +HANNU. Mutta miksette hitossa soittanut noin loistavasti suutanne heti +alussa, niin olisimme säästyneet kaikesta tästä lemmon touhusta? + +ARVO. Minun aikani ei ollut vielä tullut. Epäilemättä se olisi ollut +järkevintä. + +HANNU. Aivan niin... Mutta, täällä maailmassa olisikin hyvin vähän +heilumista, jos täällä tehtäisiin vain sitä, mikä on järkevintä. + + +VIII kohtaus. + +Edelliset. Edvin. Cecilia. + +CECILIA (rientäen äitinsä syliin). Äiti! + +ROUVA. Sinä paha, paha lapsi! Minkälaisen tuskan minulle tuotit. + +CECILIA. Suo anteeksi, anteeksi, äiti! En voinut muuta! Minä en voinut, +äiti! .. Ethän tahdo enää eroittaa meitä, ethän äiti? + +ROUVA. No, koska se on sinun järkähtämätön tahtosi, niin täytynee kai +minun alistua! + +AARNO. Siinä teette kauniisti, rouva! + +ROUVA. Ota hänet ja tulkaa onnellisemmiksi kuin minä olen ollut! + +CECILIA (riemuiten). Edvin! Edvin, äiti suostuu kumminkin. + +EDVIN (hämillään). En tiedä, kuinka teitä kiittäisin! Minua... +hävettää... + +ROUVA (liikutettuna). Tee hänet onnelliseksi. Siinä on minulle +tarpeeksi! + +EDVIN. Sen lupaan, äiti! Vai kuinka, Cecilia rakas? + +CECILIA. Minä olen niin onnellinen, äiti! Niin sanomattoman onnellinen! + +ARVO.. Toisen voitto on toisen tappio! Te voititte elinkautisen +toverin, neiti, ja minä menetin monivuotisen ystävän! Sallikaa minun +onnitella teitä! (Puristaa heitä kädestä.) + +LEMMENHEIMO. Pyydän saada onnitella herrasväkeä! Ja ehkä saan tarjota +palvelustani avioehtovälikirjaa laadittaissa. + +ERNST. Samoin minä pyydän onnitella! Ja eikö herrasväki suvaitse ottaa +elinkorkovakuutusta tämän iloisen tapahtuman johdosta? Esimerkiksi C +taulun mukaan... + +ARVO. Ja sallikaa minun myöskin kiittää teitä, rouva, ylväästä +päätöksestänne! (Puristaa kädestä.) + +ROUVA. Sitä on niin helppo sanoa! Heitä odottaa onni ja päivänpaiste, +minua yksinäisyys ja ikävä, sillä tätä eivät sukulaiset koskaan anna +anteeksi minulle. + +HANNU. Eikös hitossa! Kaikki paremmanpuoleiset näytelmät päättyvät +kahteen tai kolmeen kihlaukseen. Rouva ottaa miehen! On tässä saatu +aikaan suurempiakin asioita. + +ROUVA. Oo, säästäkää minua pilastanne! + +HANNU. Te ratsumestari voitte yhtähyvin pelata skruuvinne ja nukkua +päivällisunenne Pyhäjoessakin kuin muualla. Ottakaa rouva! Siinä on +teille ihmistä tarpeeksi ja riittää vielä kokonainen hevoskuorma +kirkkomaahankin, kun aika joutuu! + +ARVO. Olette liian nopea toimissanne! Onko rouva niin vain otettavissa +sitten? + +HANNU. Kaikki ovat otettavissa, kun vain on oikea ottaja! Eikä +hänkään kuulu olevan enempää kuin ihminen... Siis tämän urhoollisen +ratsumestarin nimessä minä pyydän kättänne, rouva! + +ROUVA. Narrittelija!... Ja mitä tekee urhoollinen ratsumestari +sill'aikaa? + +ARVO (kumartaen). Yhtyy hengessään samaan pyyntöön, koska tämä suuri +mies tahtoo väkisin onnellistuttaa koko maailman! + +ROUVA. Siihen pyyntöön on vaikea vastata näin yhtäkkiä. Mutta +Pyhäjoki tarvitsee miehisen hoitajan... (Ojentaen kätensä.) Siis jos +ratsumestari suvaitsee!... + +ARVO (ottaen häntä kädestä). Kaikesta sydämestäni, rouva! + +HANNU. Toinen pari! Eläköön! Ja jos emme tämän johdosta laita pöytää +koreaksi, niin olemme suuria nautoja! (Heta tulee hengästyneenä ja +hikisenä.) + + +IX kohtaus. + +Edelliset. Heta. + +HETA. Missä on se Hannu rakkari? Mitä sinulla on oikein tekeillä, +senkin porsas? Se Korpilahden äijä sanoi täällä hierottavan +naimiskauppoja! + +HANNU (peräytyen). No, no, Heta! Älä unohda, ettei nyt olla "Kukkuvassa +kellossa"! + +ARVO.. No, nyt saa Hannukin omansa! Nyt naitetaan Hannu! + +HANNU. Kostaisitteko hyvän pahalla, hunsvotit? + +HETA. Jos sinulla on jotain "kuuskapia", niin varo korviasi! + +ARVO. Tehän olette tämän herran kanssa salakihloissa. + +HETA (kiukkuisesti). Mitä se teihin kuuluu? Ja kuka te olette? + +ARVO.. Tahtoisin vain auttaa teitä yhteen päin! + +HETA (innostuen). Jestas tuota herraa! Suokaa anteeksi, herra! Mutta +näin yksinäisen naisihmisen täytyy olla miehiä kohtaan — kuinka nyt +sanoisin — hiukan ylpeähkö. Eihän sitä tiedä mitä niillä on mielessä! + +ARVO. Onko se totta, että te asutte yhdessä tämän herran kanssa? + +HETA. Kyllä se on totta, Jumala paratkoon! Ei siitä pääse ylös eikä +ympäri! Mutta syy ei ole minun. Minä olen pohjaltaan siveellinen +ihminen enkä tahtoisi olla silmätikkuna kenellekään elävälle sielulle. + +ROUVA. Ja kummiinkin vietätte sellaista elämää! + +HANNU. Kuulihan rouva, että hän on siveellinen ihminen... Vai +kuvitteletteko, että me olisimme vajonneet johonkin — sanokaamme — +helmasyntiin? Minä kummastelen teidän mielikuvitustanne, rouva! + +ROUVA. Tahdotteko te uskotella, että tuo elämänne on niin viatonta! + +HETA. No, enhän minä juuri sitäkään tarkoittanut! Liha on lihaa, herra +nähköön; varsinkin kun sitä on siunattu ihmiselle näin paljon. Sen kai +rouvakin tietää, kun menee vain omaan itseensä. + +ROUVA. Oo, kelvottomat! Minkälaista elämää te elätte! + +HETA. Sanokaas muuta, rouva! Minä olen sen aina sanonut hänelle! Mutta +saakos tuota raatoa tottelemaan! Puhukaa rouva sille haaskalle järkeä. +Minuakin tämä elämä tuskastuttaa; olen jo kääntynyt kirkkoraadinkin +puoleen ja lupasivat ne ottaa asiaan kiinni. Aivan tässä pitää pelätä +Jumalaa ja hävetä ihmisiä! + +HANNU. Tulimmaista, vai kirkkoraadin puoleen! Niin tyhmä sinä et +ainakaan ollut, Heta! + +HETA. Olin niinkin, ja lupasivat oikein poliisivoimalla ryhtyä asiaan! + +HANNU. Aina ne kulkevat kirkko ja syntinen vaimo käsikädessä, kun on +joku kunnon mies hirtettävä, korkealentoinen ihmishenki kuristettava. +Oletkos miespolveen käynyt kirkossa, Heta? Tiedätkös, miltä kirkko +sisältäpäin näyttää? + +HETA. Heittiö! Tiedätkö sinä mikä on miehen velvollisuus vieteltyään +turvattoman naisen? Vai vielä sinä rupeat tässä minua halveeraamaan! + +ARVO. On parasta, että menette yhteen, niin ei tule mitään harmia. + +HANNU. Sitten ne harmit vasta alkavatkin tavallisesti! Vaan jos te +tahdotte yhdistää synnynnäisen sivistyksen alkuperäiseen raakuuteen, +niin tässä seison enkä muuta voi. Mutta minä en takaa, tulenko minä +onnelliseksi. Ja minä pesen käteni, kuten kerran eräs minua paljon +tyhmempi mies töki. + +HETA (mielistellen) No, mitä sinä Hannu turhaan juonittelet! Tee +niinkuin herrasväki sanooi. Kyllä minä sinut hoidan vanhoilla +päivilläsi eikä sinulta tule mitään puuttumaan. (Tarttuu Hannun käteen.) + +HANNU. Minun täytyy kai alistua. Se on aina kaikkien suurten miesten +kohtalo. + +ARVO. Oikein Hannu!... Nyt on kukin saanut leiviskänsä. + +HANNU. Mutta minä sain liian suuren. + +EDVIN. Kullekin mitataan ansionsa mukaan täällä maailmassa. + +HANNU. Jos ansiot tulevat kysymykseen, niin olemmepa aika aaseja, +jollemme kata pöytää koreaksi tämän kolminkertaisen kihlauksen +johdosta. On sitä monasti ryypätty vähemmästäkin syystä. + +ARVO. Oikein Hannu! Eläköön Paksu-Hannu! Eläköön! + +KAIKKI. Eläköön Hannu! Eläköön! + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75980 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..b5dba15 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this book outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..90ac6df --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +book #75980 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75980) |