Initial commitHEADmain

4 files changed, 4008 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75980-0.txt b/75980-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..cb53ba8
--- /dev/null
+++ b/75980-0.txt
@@ -0,0 +1,3991 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75980 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+IMMENRYÖSTÖ
+
+Viisinäytöksinen huvinäytelmä
+
+
+Kirj.
+
+ARVI A. SEPPÄLÄ
+
+
+
+
+
+Jyväskylässä,
+K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
+1919.
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+KLARA KLINGENSKJÖLD,  leskirouva, fideikomissin omistaja
+CECILIA, hänen tyttärensä
+SEBASTIAN KLINGENSKJÖLD, forstmestari
+OSVALD KLINGENSKJÖLD, tehtailija
+NATHALIA KLINGENSKJÖLD, Cecilian täti
+AARNO KLINGENSKJÖLD, ylioppilas
+ERNST KLINGENSKJÖLD, asioitsija
+TAAVI KLINGENSKJÖLD, muonarenki
+HANNU KLINGENSKJÖLD
+EDVIN HAMMAR, luutnantti
+ARVO AAVASALO, ratsumestari
+LAPUAN KALLE "pinnareita"
+MAAILMAN JANNE   "
+HETA REITEVÄ, kapakoitsijatar
+"JORDANIN NEITSYT", tarjoilijatar
+KIEVARIN EMÄNTÄ
+KIVEKÄS, etsiviäpoliiseja
+RANKONEN,       "
+NIMISMIES,      "
+LEMMENHEIMO, varatuomari
+VIINURI
+KANA-MAIJA
+PEHTOORI
+KAKSI AUTONOHJAAJAA y.m.
+
+Tapahtuu Turussa ja sen lähistöllä v:n 1905 jälkeen.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+(Vierashuone Pyhäjoen kartanossa; vanhanaikaisesti, mutta komeasti
+sisustettu. Kalusto on rococo-tyylinen ja hyvin säilynyt. Seinillä
+vanhoja naisten ja sotilaspukuisten herrojen muotokuvia. Perällä kaksi
+akkunaa ja niiden välissä antiikkinen, kullatturaaminen trymopeili.
+Oikealla ja vasemmalla ovet. Oikealla etualalla nahalla päällystetty
+penkki ja sen edessä suuri pöytä. Samalla puolen keskilattialla
+sohva, sen edessä pieni pöytä tuoleineen ja sohvan vasemmassa päässä
+täyteläisistä tyynyistä kasattu istuin. Vasemmalla taka-alalla on
+flyygeli istuimineen. Kattoruunu ja kynttiläjalat ovat myöskin
+vanhanaikaiset. — On iltapäivä.)
+
+
+I kohtaus.
+
+Edvin. Arvo.
+
+EDVIN (noin 28 vuotias, miellyttävännäköinen mies, puettuna
+hännystakkiin, tulee sisälle Arvon kanssa). Minulla on sinulle hiukan
+puhumista, Arvo.
+
+ARVO (jonkun verran vanhempi, hyvinvoivannäköinen mies, joka ottaa
+elämän hauskalta kannalta. On puettu sakettipukuun). Niinkö?... Minä
+olenkin aina ihmetellyt, mitä sinä oikeastaan vainuat tästä vanhasta
+huuhkaimenpesästä! (Heittäytyy veltosti sohvalle ja haukottelee.)
+
+EDVIN. Mutta sinähän revit suusi!
+
+ARVO. Siihen on minulla kaksi ylivoimaista syytä.
+
+EDVIN. Mitkä sitten?
+
+ARVO. Ensiksikin roima päivällinen ja toiseksi pohjattoman ikävä
+ympäristö.
+
+EDVIN. Oo, kiitoksia paljon!
+
+ARVO. Voitko sen kieltää. Täällä tuoksuu nenään oikein vuosisatain
+home. Tuntuu aivan kuin olisi jossain historiallisessa museossa.
+Perkamentteja, toukkia ja museokuoriaisia! Huonekaluja, joilla on
+mäyräkoiran jalat ja seinät täynnä esi-isien haalistuneita muotokuvia.
+Sitten elää päivät päästään menneissä vuosisadoissa ja kuulla vain
+paljailta sukuluetteloita... Huh! Anna minulle sikaari! Näitä suojia
+pitää hiukan savuttaa edes!
+
+EDVIN (antaen sikaarin). Kas tässä, ole hyvä!
+
+ARVO. Kiitos! — No niin, totuus ulos! Mitä sinä oikein tahdot näistä
+ummehtuneista suojista?
+
+EDVIN. Tuulettaa niitä hiukan.
+
+ARVO (leikaten huolellisesti sikaarin). Ei, poika! Luovu hitossa siitä
+hommasta ja anna kuolleiden haudata kuolleitansa!
+
+EDVIN. Kuinka niin?
+
+ARVO. Se on toivotonta. Yksi hyppysellinen esi-isien tomua merkitsee
+täällä enemmän kuin kymmenen lakkautuspalkalla olevaa luutnanttia
+yhteensä.
+
+EDVIN. Luuletko todellakin niin?
+
+ARVO. Olen varma siität — Vanha Hannu herra tahtoi aikoinaan tuulettaa
+näitä nurkkia. Ja minä vakuutan sinulle, että silloin oli Pyhäjoessa
+elämää! Hannu ryyppäsi renkiensä kanssa kilpaa ja ammuskeli heikkoina
+hetkinään esi-isiensä muotokuvia. Mutta kuinkas kävi... Hän velkaantui
+korviaan myöten ja sitten pidettiin sukukokous. Fideikomissi
+otettiin häneltä pois ja annettiin hänen veljelleen, nykyisen rouvan
+miesvainajalle. Ja siitä alkaen ovat Pyhäjoessa vallinneet vain
+traditsionit.
+
+EDVIN. Ja tuo merkillinen Hannu?
+
+ARVO. Hm!... (Kohauttaen olkapäitään.) Luisui kai johonkin katuojaan...
+Mutta hiton hauska mies hän oli kaikissa tapauksissa.
+
+EDVIN. Sinä et totta totisesti juuri rohkaise minua!
+
+ARVO. Pitäisikö minun vielä rohkaistakin sinua! Ja mitävarten sitten?
+
+EDVIN. Sinä olet tutumpi täällä.
+
+ARVO. Ahaa! Minä ymmärrän! Sano vain suoraan, kumpaa sinä oikein
+tähtäilet, äitiä vai tytärtäkö?
+
+EDVIN. Juokse järveen!
+
+ARVO. Niin, niin, molemmat ovat otettavia! Eikä erotuskaan ole niin
+kovin huutava. Äiti on vain senverran vanhempi kuin hän on lihavampi ja
+tytär senverran solakampi kuin hän on nuorempi. Molemmilla on etunsa.
+
+EDVIN. Ähs, sinä olet sietämätön!
+
+ARVO. Älä yhtään teeskentele! Luuletko, etten ole huomannut.
+
+EDVIN. No niin, koska sinä olet huomannut... Minulla on todellakin
+vakavia aikeita.
+
+ARVO. Kumpaan nähden?
+
+EDVIN. Tulimmaista! Sanoithan huomanneesi!
+
+ARVO. Olen huomannut sinun yhtä tasapuolisesti mielistelevän sekä äitiä
+että tytärtä. Ja äiti on ollut niin paljon enemmän etusijalla kuin hän
+on kokeneempi ja rohkeampi.
+
+EDVIN (ärtyneesti). Minkä minä sille voin, että äiti pyörii aina
+tyttärensä kantapäillä.
+
+ARVO. En minäkään!... Mutta toinen se niistä kai on. Kun mies hakkailee
+yht'aikaa kahta naista, vetää häntä tavallisesti toiseen järki ja
+toiseen sydän. Mutta älä silti luule, että minä tiedän sinun lopullista
+valintaasi.
+
+EDVIN (kärsimättömästi). Olen mielistellyt äitiä saadakseni tyttären.
+
+ARVO. Noo, kas niin!
+
+EDVIN. Eikö se ole selvää kieltä?
+
+ARVO. Kyllä!... Sinun menettelysi ei vain ole ollut yhtä selvää. Nyt
+olet vaarassa saada molemmat.
+
+EDVIN. Nämä ihmiset riippuvat toisissaan kiinni kuin takkiaiset.
+Onneksi olen selvillä Ceciliasta.
+
+ARVO. Poika parka!
+
+EDVIN. Mitä sinä sanot?
+
+ARVO. On viisainta, että otat sovinnolla äidin. Rouva on
+silminnähtävästi hullaantunut sinuun, ja kun lesket innostuvat, silloin
+on siitä leikki kaukana... Minäkin olin kerran ihan puolivälissä...
+(Yskäsee.) No niin, mitä sinä nyt aiot?
+
+EDVIN. Puhua asian selväksi rouvan kanssa.
+
+ARVO (kuivasti). Asia on selvä puhumattakin. Rouva ei tule koskaan
+suosioilla peräytymään tyttärensä tieltä. Ja miksi hän sen tekisikään?
+Komea nainen ja hyvässä iässä. Hän tarvitsee miehen.
+
+EDVIN (kärsimättömästi). Älä puhu roskaa! Asia on muutenkin kiusallinen!
+
+ARVO. Minä tiedän sen. Sinun pyrkimyksesi käy niin monen paatuneen
+ihmisen harrastuksien yli, ettei sinulla ole aavistustakaan.
+
+EDVIN. Mutta Cecilia on minun puolellani!
+
+ARVO. Mitä se auttaa, kun kaikki toiset ovat vastaan.
+
+EDVIN. Luuletko todellakin niin?
+
+ARVO (laskien sormillaan). Ensiksi on äiti, joka näkisi sinut
+mieluummin miiehenään kuin poikanaan. Sitten kaksi niin syntisen
+ennakkoluuloista tätiä, että he ennemmin suorisivat tytön ristikkojen
+taakse kuin laskisivat epäsäätyiseen avioliittoon. Sitten on Osvald,
+joka itse pyörii tytön kuin kissa kuuman puuron ympärillä ja merkitsee
+siis samaa kuin kilpailija. Lopuksi on Sebastian. Olenpa varma, että
+tuo jesuiitta myisi tytön mieluummin Osvaldille korjatakseen huonoja
+raha-asioitaan kuin antaisi hänet sinulle.
+
+EDVIN (hämmästyen). Osvald minun kilpailijani! Tuo narri, joka on
+ostanut nimensäkin!
+
+ARVO. Sitä suurempi syy on hänellä ostaa vielä sellainen, jolla on
+peritty nimi.
+
+EDVIN. Ei, se ei voi olla mahdollista!
+
+ARVO. Oo, tämä suku on tottunut ennenkin lyömään rahaa nimestään.
+Osvald luki viisikymmentätuhatta fliisiä pöydälle ja Hannu herra, joka
+oli rahapulassa, teki hänet ottopojakseen. Myöhemmin lienee Hannu
+luovuttanut jostain kauniista summasta hänelle sukuoikeutensakin noin
+epävirallisesti ja vetäytynyt vapaaehtoisesti syrjään.
+
+EDVIN (kiivaasti). Ja nuo houkkiot tahtovat työntää Cecilian hänelle!
+Se on katalaa! Se ei saa tapahtua!
+
+ARVO. No niin, en tahtoisi maalata pirua seinälle. Mutta en olisi
+ystäväsi, jollen sanoisi suoraan, kuinka täällä asiat ovat. Usko
+minua — tässä asiassa saat sinä taistella ei ainoastaan nykyisiä,
+vaan myöskin ammoin kuolleita Klingenskjöldejä vastaan aina
+viidennellätoista vuosisadalle saakka. Sillä heihin tullaan vahvasti
+vetoamaan.
+
+EDVIN (uhmaillen). Sen teenkin ja sinun pitää auttaa minua!
+
+ARVO. Tarkoitatko, että naisin lesken ja naittaisin tytärpuoleni
+sinulle? .. Se on vähän liian paljon vaadittu!
+
+EDVIN. Sinun täytyy raivata nuo sukulaiset pois, että saan puhua
+rouvalle.
+
+ARVO. Voinhan koettaa, jos sinua todellakin huvittaa iskeä pääsi
+seinään.
+
+EDVIN. Sen täytyy nyt tapahtua tai ei koskaan!... Kunpa vain sitä ennen
+saisin tavata Cecilian.
+
+ARVO. No, koeta veikkonen, koeta!
+
+EDVIN. Tietysti! — Minäpä laulan. Ehkä hän kuulee ja tulee.
+
+ARVO. Ainahan suuri ääni houkuttelee luokseen. (Menee akkunaan.)
+
+EDVIN (menee flyygelin ääneen ja laulaa):
+
+    Yksi ruusu on kasvanut laaksossa,
+    joka kauniisti kukoistaa!
+    Yksi kulkijapoika on nähnyt sen
+    eikä voi sitä unhoittaa.
+
+    Hän olisi kyllä sen poiminnut
+    ja painanut povelleen.
+    Mutta köyhänä ei ole tohtinut,
+    vaan on jättänyt paikoilleen.
+
+(Cecilia tulee.)
+
+
+II kohtaus.
+
+Edvin. Arvo. Cecilia.
+
+(Cecilia on 20-vuotias pitkä, solakka ja miellyttävän näköinen.
+Hienoilla piirteillä hiukan kyllästynyt ja surumielinen ilme. Käytös
+sydämellinen ja vaatimaton, mutta hieman arka ja pelokas.)
+
+CECILIA. Oo, teidäthän on jätetty kokonaan oman onnenne nojaan!
+
+EDVIN (iloisesti). Me olimme, vaan emme enää, kun sinä tulit!
+
+CECILIA. Setä Sebastian pelaa herra Osvaldin kanssa kirjastossa ja
+äidillä on kai jotain tehtävää.
+
+ARVO. Teidän tulonne, neiti, korvaa kaiken!
+
+CECILIA. Olette kovin kohtelias, ratsumestari!... (Menee Edvinin
+luokse.) Sinä laulat kauniisti, Edvin.
+
+EDVIN. Oo, eikö mitä! — Mutta nyt emme saa hukata aikaa! Minulla on
+sinulle vähän puhumista.
+
+ARVO. Sitten minun täytyy hävitä.
+
+EDVIN. Ei, jää tänne kaikin mokomin! Sinun poistumisesi kutsuisi tänne
+vain muita.
+
+ARVO. No niin, minä koetan olla kuuro ja sokea. (Menee perälle
+akkunaan.)
+
+EDVIN (Vie Cecilian sohvalle istumaan ja istuu hänen viereensä). Olen
+päättänyt tänään puhua rouva äidillesi asiasta.
+
+CECILIA (ilostuen). Ooh, niinkö, Edvin?
+
+EDVIN. On erityisiä syitä, miksi haluan varmuuden asiasta. Jollei vain
+sinulla ole mitään sitä vastaan.
+
+CECILIA. Ei suinkaan! Sinähän sen tiedät parhaiten.
+
+EDVIN. Ei, ei, Cecilia! Sinun on itsesi myöskin päätettävä tässä
+asiassa.
+
+CECILIA. Minun päätökseni Oli valmis silloin, kun annoin sinulle
+lupaukseni, Edvin. Ja kaikki muu saa olla sinun vallassasi.
+
+EDVIN (kiertää kätensä hänen vyötäisilleen). Sinä olet oivallisin tyttö
+maailmassa, Cecilia!
+
+CECILIA (surumielisesti). Minä olen vain sellainen raukka, Edvin. Ilman
+mitään kokemusta ja omaa tahtoa.
+
+EDVIN. Sellaisena juuri olet parhain kaikista! Ja sinun tähtesi olen
+valmis mihin uhkayritykseen tahansa.
+
+CECILIA (nojautuen häneen). Ja sinä olet niin hyvä ja voimakas, Edvin!
+
+EDVIN. No niin, minä puhun siis äidillesi?
+
+CECILIA. Oi, tee se, Edvin! Minäkin ikävöin varmuutta... Tämä
+salaaminen on niin vaikeata minullekin.
+
+EDVIN. Mutta luuletko hänen suostuvan?
+
+CECILIA (epävarmasti). Luulen, että äiti pitää paljon sinusta.
+
+EDVIN. Ja entä sukulaisesi?
+
+CECILIA. Niin, en tiedä... Mutta senhän ei pitäisi liikuttaa heitä.
+
+EDVIN. Niin, ei pitäisi, ei... Mutta jos he kumminkin sekaantuvat
+asiaan.
+
+CECILIA (epäröiden). He ovat kyllä ennakkoluuloisia... Mutta jos äiti
+myöntyy, niin toisista ei ole lukua.
+
+EDVIN. Vaan jos hänkään ei suostuisi?
+
+CECILIA. Silloin saa kaikki jäädä sinun ja kohtalon valtaan... Mutta
+ei, äiti ei voi olla suostumatta!
+
+ARVO (merkitsevästi). Luulen, että pilvi nousee! (Cecilia ja
+Edvin hypähtävät ylös sekä menevät flyygelin luokse, jossa ovat
+katselevinaan nuotteja).
+
+EDVIN. Se pilvi nousi vähän liian aikaisin!... Mutta muista lupauksesi,
+Arvo! (Rouva tulee.)
+
+
+III kohtaus.
+
+Cecilia. Edvin. Arvo. Rouva.
+
+(Rouva on noin 40-vuotias, kookas ja lihavahko nainen. Ylimysmäisillä
+piirteillä kova ja kylmähkö ilme; kasvot muuten hyvin säilyneet. Käytös
+ylpeä ja jäykkä; ainoastaan Edviniä kohtaan osoittaa hän erikoista
+lempeyttä. Ääntää liiaksi sihisten nimen "Cecilia".)
+
+ROUVA (vaanien). Cecilia!
+
+CECILIA (mennen nöyrästi hänen luokseen) Niin, äiti.
+
+ROUVA (hieman nuhdellen). Sinun ei pitäisi unohtaa tehtäviäsi, rakkaani!
+
+CECILIA. Herrat olivat täällä yksin.
+
+ARVO. Olimme todellakin niin rohkeita, että kulutimme neidin kalliista
+'aikaa.
+
+ROUVA. Ooh, suokaa anteeksi! En tiennyt herrain olleen yksin. Missä
+ovat Sebastian ja Osvald?
+
+CECILIA. Pelaavat kirjastossa, kuten tavallista.
+
+ROUVA. Niin, se on heidän ainainen intohimonsa. (Istuu sohvalle.) Istu
+tänne vereeni, Cecilia! (Cecilia tottelee kuin lapsi, mutta huomattavan
+vastenmielisesti.) Niin, he kaksi pelaavat aina.
+
+ARVO. Peli on erinomainen ajanviete ja kehittää ajatuskykyä
+
+EDVIN. Sinä kyllä sen tiedät. Sehän on sinun erikoisalasi.
+
+ROUVA. Mutta teillä, luutnantti, on jalompi erikoisala.
+
+EDVIN (hämillään). Minulla?... En ymmärrä, mitä rouva tarkoittaa.
+
+ROUVA (hymyillen). Tehän laulatte. En tiennyt teidän laulavan.
+
+EDVIN. Nyt liioittelette, rouva! Minun lauluni kelpaa vain tyhjille
+seinille.
+
+ROUVA. Olette liian ankara, luutnantti! Te laulatte todellakin ihanasti.
+
+ARVO. Älä ole noin vaatimaton, Edvin! Tiedetäänhän, että sinä laulat
+kuin itse Caruso.
+
+ROUVA (mahdollisimman herttaisesti). Ettekö tahtoisi olla niin
+ystävällinen ja laulaa meille vähän, luutnantti?
+
+EDVIN. Mielelläni, jos rouva niin haluaa... Rohkenenko pyytää neitiä
+säestämään?
+
+CECILIA (katsoo avutonna äitiään).
+
+ROUVA. Mene vain rakkaani!
+
+CECILIA. Mitä minä säestän?
+
+EDVIN. Carmelaa, jos neiti suvaitsee. (Asettuu flyygelin luokse ja
+laulaa.)
+
+    Tuolla mökki on muurin luona,
+    Siellä neitonen kaunehin.
+    öiset tähdet kun taivahalla loistaa,
+    silloin luoksensa ikävöin.
+    Uinu Carmela, olet onneni päällä maan!
+    Lempesi oi, mulle taivahan avajaa!
+    Uinu Carmela, olet onneni päällä maan!
+    Lempesi oi, mulle taivahan avajaa!
+
+    Kun ma kaihoten iltaisin laulan,
+    lemmen onnesta haaveillen.
+    Silloin rintani riemusta nousee,
+    silloin syömmeni sykähtää!
+    Laula Carmela, sä oot onneni päällä maan!
+    Laulusi oi, mulle taivahan avajaa!
+    Laula Carmela, sä oot onneni päällä maan!
+    Laulusi oi, mulle taivahan avajaa!
+
+(Laulun loppuessa painuu Cecilian pää yhä alemmaksi; hänen on vaikea
+hillitä liikutustaan. Viimein ratkee hän hysteeriseen itkuun ja poistuu
+kiireesti huoneesta. Kaikki katsovat hämmästyneinä hänen jälkeensä.)
+
+ROUVA (harmistuneena). Lapsi raukka on niin tavattoman herkkätunteinen,
+ettei voi ensinkään hillitä itseään. Ja te lauloitte todellakin
+liikuttavasti, luutnantti.
+
+EDVIN. Olen syvästi pahoillani, rouva, jos tuotin hänelle jotain
+mielipahaa.
+
+ROUVA. Ooh, ei tee mitään! Hänen ikäisissään on tuollainen tavallista.
+— Sallikaa minun kiittää teitä kauniista laulustanne! (Ojentaa kätensä
+Edvinille.)
+
+EDVIN (hämillään). Olette liian ystävällinen, rouva! (Sebastian tulee.)
+
+
+IV kohtaus.
+
+Edelliset. Sebastian.
+
+(Sebastian on 50-vuotias, sekä henkisesti että ruumiillisesti läpeensä
+kuivakiskoinen mies. Hänen äänensä on ohut ja hillitty; käytöksensä
+ylhäisen alentuvainen ja kohtelias melkein liikoihin saakka. Puettu
+hienosti ja huolellisesti.)
+
+SEBASTIAN (taputtaen käsiään sisään tullessaan). Bravo! Bravo! Se oli
+kaunista; oikein kaunista, luutnantti!
+
+ROUVA. Vastako sinä tulet, kun kaikki on ohi?
+
+SEBASTIAN. En päässyt, rakas käly; en päässyt! — Te laulatte kauniisti,
+luutnantti; oikein kauniisti!
+
+EDVIN. Minä kiitän!
+
+SEBASTIAN. Musiikki on minun heikkouteni.
+
+ROUVA. Ja peli, koska se saa sinut laiminlyömään vieraamme!
+
+SEBASTIAN. Niinkö?... Suokaa anteeksi, herrat! Mutta minulla oli eräs
+tärkeä tehtävä; hyvin tähdellinen tehtävä.
+
+ARVO. Velvollisuudet ennen kaikkea! (Osvald tulee.)
+
+
+V kohtaus.
+
+Edelliset, Osvald.
+
+OSVALD (noin 45-vuotias pyylevä mies. Käytös pöyhkeä ja rehevä kuin
+miehen, joka on tullut tuntemaan rahan voiman. Koettaa käyttäytyä
+kuin hieno mies, mutta alkuperä voittaa.) Hittoko sinua riivaa veli
+Sebastian, kun pötkit tiehesi kesken peliä!
+
+SEBASTIAN. Mutta emmehän voineet laiminlyödä vieraitamme, hyvä serkku!
+
+OSVALD. Nyljit ensin minut kuin oravan ja sitten kun onni kääntyi
+luikit tiehesi! Onko se aatelismiehen tapaista, minä kysyn?
+
+SEBASTIAN (ärtyneesti). Minä luulen, että sinä et kelpaa minua
+opettamaan siinä asiassa!
+
+OSVALD. Mutta minä kelpaan puijattavaksi, sinä kanalja! Mitä?
+
+SEBASTIAN. Minä toivon, että säästät minua noilta moukkamaisilta
+nimityksiltäsi!
+
+ROUVA. Ettekö voisi säästää tuota kiistaanne sopivampaan tilaisuuteen?
+
+OSVALD. Suokaa anteeksi! Mutta minun on riideltävä heti pakalla, kun
+asia tapahtuu. Muuten siitä ei tule mitään. Minulla on niin siivottoman
+hyvä luonne!
+
+SEBASTIAN. Minä vetoan näihin herroihin.
+
+OSVALD. Herrat kyllä tuntevat siksi paljon pelitapoja, etteivät sinun
+menettelyäsi hyväksy.
+
+ARVO. Meidän on todellakin vaikea asettua tässä tuomariksi. Mutta jos
+herrat suvaitsevat, tulen peliin kolmanneksi. Ja voitte olla varmoja
+siitä, etten nouse ensimäisenä pöydästä.
+
+OSVALD. Se on miehen puhetta! Mutta sinun on tultava myöskin, Sebastian.
+
+ARVO. Tietysti. Annetaan pelionnen ratkaista.
+
+SEBASTIAN (vastenmielisesti). No, mennään sitten, vaikkei minulla nyt
+olisi aikaa! (Poistuvat).
+
+
+VI kohtaus.
+
+Rouva. Edvin.
+
+EDVIN (pienen äänettömyyden jälkeen hiukan hermostuneena). Hyvä rouva,
+olen niin palavasti halunnut tilaisuutta puhua kanssanne kahdenkesken.
+
+ROUVA. Oo, niinkö...?
+
+EDVIN. Minulla on eräs asia, joka läheisesti koskee teitä, rouva.
+
+ROUVA (vilkkaasti). Mutta, herra varjelkoon! Teidänhän olisi pitänyt
+vihjaista vain. Teille on minulla; aina aikaa.
+
+EDVIN. Se on eräs rohkea pyyntö.
+
+ROUVA (mairitellen). Oo, minulle sen voitte luottamuksella sanoa. Me
+kaksi ymmärrämme aina toisiamme.
+
+EDVIN. Mitään en toivo niin hartaasti, vaikka pyydänkin teiltä kovin
+paljon.
+
+ROUVA. Te olette kovin hienotunteinen, luutnantti! Mutta rohkaiskaa
+mielenne!
+
+EDVIN. No niin, te rouvani, olette varmaankin huomannut, että minä jo
+pitemmän ajan olen...
+
+ROUVA (huoaten). Niin, olen sen todellakin huomannut. Mutta olen
+odottanut, että te sanoisitte sen.
+
+EDVIN. En ole rohjennut. Olen luullut teidän pitävän kiinni
+ennakkoluuloista, rouva.
+
+ROUVA (rohkaisevasti). Todellisten tunteiden edessä luhistuvat
+ennakkoluulojen muurit!
+
+EDVIN. Olen sanomattoman iloinen, että ajattelette niin, rouva! Te
+todellakin rohkaisette minua.
+
+ROUVA. Ja kuitenkaan ette ole vielä tarpeeksi rohkea, herra.
+
+EDVIN. No niin, rouva, otaksun, ettei teiltä ole jäänyt huomaamatta
+minun lämmin ihailuni teidän tytärtänne kohtaan...
+
+ROUVA (kuin ukkosen iskemänä). Mi-mitä! Minun tytärtäni!!!
+
+EDVIN. Niin, rouva. Ja koska hänkin tuntee samaa, niin toivon, ettette
+kiellä meiltä suostumustanne.
+
+ROUVA (nousten kuin käärmeen pistämänä, vaivoin hilliten vihaansa.)
+Te-te uskallatte! Te olette... rohkea, herra! Minä en voi sanoin kuvata
+hämmästystäni; aivan suunnatonta hämmästystäni!
+
+EDVIN. Mutta... minä en ymmärrä teitä, rouva!
+
+ROUVA. Vielä vaikeampi on minun ymmärtää teitä, herra! Te olette kovin
+rohkea, herra!... Sitä voisi: ehkä vielä sattuvammin nimittää toisella
+nimellä!
+
+EDVIN (kylmästi). Minä huomaan, rouva, että me emme sittenkään ole
+oikein käsittäneet toisiamme!
+
+ROUVA (vihaisesti). Minä en tiedä, mitä teistä ajattelisin! Mitä teille
+sanoisin! Mutta sen saa tehdä toinen... Odottakaa! (Poistuu ylpeän
+näköisenä.)
+
+EDVIN. Mitä tämä on?... Minne hän meni? Olisiko Arvo sittenkin
+oikeassa! (Rouva tulee Sebastianin kanssa.)
+
+
+VII kohtaus.
+
+Edvin. Rouva. Sebastian.
+
+ROUVA. Tämä herra on pyytänyt Cecilian kättä... Tyttäreni holhoojana
+saat sinä vastata minun puolestani.
+
+EDVIN. Emmekö voi ratkaista tätä kahdenkesken? Minä uskon kyllä
+teitäkin, rouva.
+
+ROUVA. Tyttäreni holhoojana on hänellä oikeus, vieläpä velvollisuuskin,
+olla läsnä asioissa, jotka niin läheltä koskevat hänen tulevaisuuttaan.
+
+SEBASTIAN (ylhäisen nuhtelevasti). Minun täytyy todellakin kummastella
+herra luutnanttia. Ja sallikaa minun sanoa se julki.
+
+EDVIN. Miksi niin, jos saan luvan kysyä?
+
+SEBASTIAN. Sen ajattelemattomuuden — sanoisinko kevytmielisyyden —
+tähden, jolla olette arvostellut omaa asemaanne ja myöskin meidän...
+No niin, en tahdo kieltää, että teillä on hyvä taloudellinen asema ja
+kunniakas elämänura. Mutta se ei ole meidän vikamme eikä teidänkään,
+että me emme kuulu samalle tasolle yhteiskunnassa. Sen vuoksi jääkin
+teidän viaksenne vain se, että olette tämän erotuksen unohtanut.
+
+EDVIN (kuohahtaen). Minä en ole unohtanut mitään! Mutta te näytätte
+unohtaneen, ettemme elä enää keskiajassa.
+
+SEBASTIAN. Älkää kiihoittuko, nuori herra! Minä en oikeastaan moiti
+teitä! Minä tiedän, että ajan kumoukselliset virtaukset pyrkivät
+horjuttamaan kaikkia vanhoja arvoja. Minä tiedän myöskin, ettei
+laajemmissa piireissä — tarkoitan niitä, joilla ei ole mitään
+menneisyyttä takanaan — anneta paljoa arvoa sukuoikeuksille. Mutta
+siitä ei suinkaan johdu, että me emme antaisi niille arvoa. Päinvastoin
+meidän velvollisuutemme on vartioida näitä pyhiä muistojamme. Te olette
+aikanne lapsi, herra luutnantti. Me emme tuomitse teitä.
+
+EDVIN. Hyvin jalomielistä, herra!
+
+ROUVA. Olen pahoillani! Mutta teidän tulee ymmärtää,, että meillä
+on velvollisuuksia, ei ainoastaan itseämme, vaan sukuamme, sen
+menneisyyttä, ja nimeämme kohtaan.
+
+SEBASTIAN. Siis lyhyesti, ja nyt kun olemme perustelleet todella
+painavat syymme, täytyy meidän antaa teille ystävällinen, mutta
+järkähtämättömän kieltävä vastauksemme.
+
+EDVIN. Onko se teidänkin ystävällinen ja järkähtämätön ajatuksenne,
+rouva?
+
+ROUVA (hämillään). Olen pahoillani, ettemme paremmin ymmärtäneet
+toisiamme. Mutta pitihän teidän itsekin käsittää, että tyttäreni asema
+on liian ylivoimainen teille.
+
+EDVIN (terävästi). No, kuka on täällä sitten se tasavoimainen minulle?
+
+ROUVA (puree sanatonna huuliaan).
+
+SEBASTIAN. Kas niin, minä toivon, että olemme ratkaisseet tämän
+arkaluontoisen asian tarpeettomasti loukkaamatta teidän tunteitanne.
+Sillä mikään ei olisi minulle ikävämpää kuin jos me eroaisimme
+epäsovussa.
+
+ROUVA. Minäkin toivon, ettei tämä väärinymmärrys muuttaisi hyviä
+välejämme.
+
+EDVIN. Sitä en todellakaan voi luvata! Sillä tiellä, joka johtaa
+sukulaisuuteen, voidaan tuskin erota muuten kuin sukulaisina tai...
+
+ROUVA (tuimasti). Niinkuin tahdotte, luutnantti! Luulin muuten teidän
+osaavan arvostella suosiotamme.
+
+EDVIN. Jota olette niin loistavasti osoittaneet!... Kyllä rouva! Aivan
+varmaan sen teen. Te epäilitte omaa kykyänne ja toitte tämän herran
+minua nöyryyttämään kuin jotain pahantapaista pojannulikkaa. Sellainen
+suosio ei lähde niinkään helposti mielestä.
+
+SEBASTIAN. No niin, kukin on säätynsä orja. Luulen teidänkin sitä
+olevan, koska halusitte nousta omanne yläpuolelle. — Tule, Klara, sinä
+olet kiihoittunut! (Tarjoo käsivartensa ja poistuvat mahtavin liikkein.)
+
+
+VIII kohtaus.
+
+Edvin. Cecilia.
+
+EDVIN (Seisoo hetkisen sanatonna ja kävelee sitten muutamia
+askeleita edestakaisin hyvin kiihtyneenä) Kirous ja kadotus! Tämä on
+ennenkuulumatonta! Oo, noita narreja, narreja!... Arvo oli oikeassa, he
+ovat aaseja kaikki.
+
+CECILIA (tulee kiireesti). Edvin!... Mitä on tapahtunut, Edvin?
+
+EDVIN. Sain nenälleni, Cecilia! (Heittäytyy sohvalle.)
+
+CECILIA. Oo, minä arvaan! (Menee hänen luokseen.) Äiti ei siis
+suostunut?
+
+EDVIN. Ei.
+
+CECILIA. Se ei voi olla mahdollista! Pitäähän äiti niin paljon sinusta.
+
+EDVIN. Lapsi... jospa hän pitäisi vähemmän!
+
+CECILIA. Tätä minä en ymmärrä!
+
+EDVIN. Hyvä olisi, ettet koskaan sitä oppisi ymmärtämään! (Nousee
+kävelemän.)
+
+CECILIA. Etkö sinä oikein selittänyt...?
+
+EDVIN. Kyllä Cecilia! Aivan varmaan sen tein. Mutta hän haki sinun
+setäsi ojentamaan minun harhalle menneitä käsitteitäni. Onhan hän sinun
+holhoojiasi, tuo... kunnioitus sinua kohtaan estää minua sanomasta mitä
+hänestä ajattelen.
+
+CECILIA. Minun on vaikea tätä käsittää. Enhän minä sitä kummastele,
+että setä... mutta että äitikin!
+
+EDVIN. Vetosi juuri setääsi... Sitäpaitsi sinut on luvattu toiselle.
+
+CECILIA (kauhistuen). Kenelle?
+
+EDVIN. Herra Osvaldille.
+
+CECILIA. Ei koskaan! Ennemmiln vaikka järveen!
+
+EDVIN (surullisesti). Cecilia parka! Mitä sinä voit näitä itsekkäitä
+omaisiasi vastaan?
+
+CECILIA (lujasti). En ainakaan anna pakoittaa itseäni!
+
+EDVIN (sulkien hänet syliinsä). Sinä olet erinomainen tyttö, Cecilia!
+Oikea ruusu tässä nokkospesässä! En mistään hinnasta tahtoisi sinusta
+luopua!
+
+CECILIA (kietoen kätensä hänen kaulaansa). Eihän sinun tarvitsekaan,
+Edvin! Eihän Edvin! Minä pidän sinusta niin sanomattoman paljon!
+Rakastan sinua kaiken uhalla! Rakastan, rakashan!
+
+EDVIN (suudellen häntä). Ja minun sinä olet, Cecilia, niin totta kuin
+olen rehellinen mies! — (Havahtuen.) Mutta ei, minun täytyy lähteä! Ei
+ole kunniaksi miehelle viivytellä talossa tällaisen tapauksen jälkeen!
+
+CECILIA (kietoutuen lujemmin häneen). Sinä et saa mennä, Edvin! Minä en
+laske sinua!
+
+EDVIN. Etkö sitten käsitä, että tällainen tapaus on miehelle sama kuin
+ulospotku?
+
+CECILIA. Koska me sitten tapaamme taas?
+
+EDVIN. Niin, se on totta!... Mutta minä en sille mitään voi' Se on
+sinun ja sattuman vallassa!
+
+CECILIA (itkien). Mitä minusta sitten tulee? Jos sinä jätät minut, niin
+minä en tahdo elää!
+
+EDVIN (tuskallisesti). Mutta mitä me sitten teemme?
+
+CECILIA. Vie sitten minut ennemmin mukanasi!
+
+EDVIN. Ja sinulla olisi rohkeutta lähteä?
+
+CECILIA. Tuhat kertaa ennen kuin jäädä tänne! Oo, sinä et aavista
+kuinka kuollutta ja kolkkoa tämä elämä on.
+
+EDVIN. Ja sinä olisit valmis minun tähteni luopumaan kaikesta.
+
+CECILIA. Ainoa, mikä kiinnitti minua tänne, oli äitini;. Mutta
+koska hänkin niin vähän välittää minun onnestani, niin voin luopua
+hänestäkin. (Arvo tulee.)
+
+
+IX kohtaus.
+
+Cecilia. Edvin. Arvo.
+
+ARVO. Anteeksi, että häiritsen! Mutta tulin ajatelleeksi, että sinä
+olisit jo tarpeeksi kypsä lähtemään.
+
+EDVIN. Sinä, sinä siis tiedät...
+
+ARVO. Tiedän... Herra Sebastian lausui syvän valittelunsa, että kaartin
+luutnantilla oli niin paljon rohkeutta.
+
+EDVIN (kuohahtaen). Hänellä on sitä vielä enemmän jos niiksi tulee!
+
+ARVO. Paljon mahdollista, mutta toivon, ettet osoita sitä nyt.
+
+EDVIN. Mitä sinä tarkoitat?
+
+ARVO. Että tämän jälkeen pitäisit itseäsi ilmaan räjähytettynä miehenä,
+jolla ei ole mitään järjellistä syytä viipyä talossa.
+
+CECILIA. Oo, te olette julma!
+
+ARVO. En Ollenkaan, rakas neiti! Mutta rukkaset ovat eräänlainen
+siveellinen ulospotkaus, joka ei kyllä käy erittäin jäsenille, vaan
+sitä enemmän kunnialle. Eikä se eroa juuri luonnollisesta muussa kuin
+siinä, että jälkimmäisen perästä voi vielä joskus poikkeustapauksessa
+palata taloon, mutta edellisen tuskin koskaan.
+
+EDVIN (tarmokkaasti). Cecilia, oletko valmis siihen, mitä sanoit?
+
+CECILIA. Olen, Edvin!
+
+ARVO. Onko tunkeilevaa kysyä: mihin?
+
+EDVIN. Seuraamaan minua.
+
+ARVO. Kas niin, vähempää en sinulta odottanutkaan!
+
+EDVIN. Älä nyt rupea neuvomaan! Se ei kumminkaan mitään auta. Tässä
+asiassa en anna kenenkään mestaroida tekojani.
+
+ARVO. Kuka sitä sitten tahtoo? On vain kysymys, onko se järkevää.
+
+EDVIN. Hiiteen kaikki järkevä! Olen saanut nenälleni ja nyt minä toimin!
+
+ARVO. No, toimi, toimi veikkonen! Ota neiti syliisi, nouse satulaan ja
+anna huristaa kuin kirgiisi!
+
+EDVIN. Mutta mitä minä sitten teen? Tyttö itse pyytää minua viemään
+hänet tästä pesästä, jossa hän ei voi elää. Olisinko silloin mies, jos
+jättäisin hänet tänne?
+
+ARVO. Onko asia niin?
+
+CECILIA (pyyhkien silmiään). On... Tahdon täältä pois.
+
+ARVO. Hm!... Mutta pilaisikohan hyvä neuvo asiaa. Rakastuneet eivät
+koskaan ole liiaksi järkeviä.
+
+EDVIN. Mikä neuvo?
+
+ARVO. Että poistumme nyt yhdessä ja tulet hakemaan morsiamesi yöllä
+kuin kristitty ihminen.
+
+EDVIN. Sinä tarkoitat siis...
+
+ARVO. Minä vain kysyn, kuinka pitkälle sinä luulet tämän neidin kanssa
+pötkiväsi päivällä, ennenkuin viranomaiset nappaavat sinut kiinni.
+
+EDVIN. Se on totta!
+
+ARVO. Mutta kun tulet yöllä hyvä auto mukanasi, niin voit taivaltaa
+60 kilometrin nopeudella tunnissa aina aamuun saakka. Ja silloin olen
+minäkin teidän nöyrin palvelijanne.
+
+EDVIN. Mitä siihen sanot, Cecilia?
+
+CECILIA. Minä suostun jo ennakolta kaikkeen!
+
+EDVIN. Ole sitten valmiina keskiyön aikaan. Me tulemme.
+
+CECILIA. Mutta minä nukun toisessa kerroksessa eikä minulla ole
+ulko-oven avainta.
+
+EDVIN. No, parvekkeelle siinä ainakin pääset. Me käytämme tikapuita.
+
+ARVO. No niin, luottakaa meihin, neiti... Varustautukaa myöskin
+lämpimillä vaatteilla yöllistä matkaa varten.
+
+CECILIA. Ollen silloin valmiina.
+
+ARVO. Kas niin, nyt me lähdemme. — Tämä tulee tietysti kuohuttamaan
+koko sukua. Sentähden on parasta, että etsimme Hannu herran käsiimme.
+
+EDVIN. Mitävarten?
+
+ARVO. Saatpa nähdä, että meillä on hänestä paljon hyötyä. Hänestä
+saamme tälle yritykselle jonkinlaista oikeudellista pohjaa, jos hän
+suostuu puolellemme. Onhan hänkin neidin setä!
+
+EDVIN. Ah, se on totta! Mutta mistä löydämme hänet?
+
+ARVO. Kuulemani mukaan majailee hän jossain vähemmän siistissä
+laitakaupungin kapakassa. Meidän on kai mentävä nyt sinne.
+
+EDVIN. Mutta siitäpä sukeutuu sangen mieltäkiinnittävä tuttavuus! Minua
+alkaa tämä jo huvittaa.
+
+ARVO. No niin, heitä nyt jäähyväisesi! Minä katselen muualle. (Menee
+akkunaan.)
+
+EDVIN. Sinä olet oivallinen! (Sulkee Cecilian syliinsä.) Kunpa olisin
+varma, ettei sinun koskaan tarvitsisi tätä sokeaa luottamustasi katua,
+Cecilia!
+
+CECILIA (luottavaisesti). Ei koskaan, ei koskaan, Edvin! Sinä tiedät
+kuinka kuolettavaa tämä elämä on. Minä aivan tukehdun.
+
+EDVIN. No, herran nimessä sitten! Ja minä lupaan, että jos se minusta
+riippuu, niin sinun ei milloinkaan tarvitse tätä askeltasi katua.
+
+CECILIA. Minä luotan sinuun. Edvin.
+
+ARVO. Noo, kas niin... Tuo on kyllä kaunista, mutta jättäkää loppu
+toistaiseksi.
+
+EDVIN. No niin, hyvästi Cecilia! Muista klo 12!
+
+CECILIA. Minä muistan! Hyvästi Edvin!
+
+ARVO. Ja nyt me lähdemme kuin nenänsä polttaneet miehet. Nöyrinä
+ja alistuvina, mutta ei toivottomina! (Menevät ja kohtaavat ovella
+Sebastianin.)
+
+
+X kohtaus.
+
+Edelliset. Sebastian.
+
+SEBASTIAN. Jaha, herrat siis lähtevät! Olen syvästi pahoillani ettemme
+voineet paremmin vastata toiveitanne.
+
+EDVIN. Olette liian ystävällinen, herra!
+
+SEBASTIAN. Minä ymmärrän niin hyvin teitäkin. Nuoruus ja kuuma veri
+yhdessä aikamme hämmentyneiden käsitteiden kanssa.
+
+ARVO. Aivan niin. Hän tulee kyllä tyynemmin ajateltuaan järkiinsä.
+
+SEBASTIAN. Minä toivon sitä... Tämä tuntuu teistä ehkä liian ankaralta.
+Mutta meillekin on isiemme perintö, nimemme, kallis asia.
+
+EDVIN. Juuri niin, herra! Minä tunnen yhden sen nimisen, joka maksoi
+siitä perinnöstä viisikymmentätuhatta markkaa. Sievä summa, vai
+mitä?... Hyvästi!... Palvelijanne, herra! (Menevät.)
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+("Kukkuvan kellon" ravintola; kehnonpuoleinen kolmannen luokan kapakka.
+Perällä ja vasemmalla ovi; oikealla taka-alalla tiski, jolla lepää
+jalkain päälle asetettu soikiomainen viinatynnyri, voileipätarjotin
+sekä oikeanpuoleisessa päässä kokonainen armeija olutpulloja ja laseja.
+Tiskin takana hyllyillä on pulloja, laseja, tupakkaa, tarjottimia
+y.m. Oikealla akkunan edessä jykevä pöytä vankkoine selkänojattomine
+tuoleineen; vasemmalla toinen ja samalla puolen perällä kolmas
+samanlainen pöytä. Tiskin päässä kassassa istuu tarjoilijatar, jota
+vieraat kutsuvat "Jordanin neitsyeksi". Peräpöydän ääressä istuu
+epäiltävännäköinen mies olutpuolikas edessään. On myöhäinen ilta.)
+
+
+I kohtaus.
+
+Hannu. Heta, Janne. "Jordanin neitsyt".
+
+HANNU (noin 60-vuotias jykevärakenteinen mies; paksu kuin sillitynnyri,
+punainen nenä ja viinabasso. Harmahtava tukka hullunkurisesti pörrössä,
+rasvoittuneilla kasvoilla ainainen hyväntuulisuus jai harmaissa
+silmissä viekas älyllisyys. Istuu akkunan luona pöydän ääressä, oikea
+jalka tuolille nostettuna, ja lukee sanomalehteä).
+
+Kuuleppas Heta pulmuseni, lennätäppäs tänne pari purkkia kaljaa! Tämä
+henkinen työskentely raukasee.
+
+HETA (lihava jykevännäköinen eukko, seisoo selkä kenossa tiskin takana
+kuivaillen laseja ja puhuen torailevalla äänellä) Enkä tuo, sinä
+iankaikkinen laiskuri! Vielä minä juottaisin sinulle olvenikin, mokoma!
+
+HANNU. No, no, Heta, vieläkö sinä yhä kiukuttelet! Ei saa antaa
+auringon laskea vihansa yli. — Tuo sitten kunnon napsu!
+
+HETA. Juokse kaivolle ja vedä nahkaasi, senkin ruoja! Et sinä
+kumminkaan maksa.
+
+HANNU. Maksa!... Ähs, sinä olet paksu materialisti, Heta! Maksua
+kaikesta! Aivankuin ei tosi ystävyys maksaisi enää mätää munaa!
+
+HETA (vimmastuen). Minäkö paksu! Että sinä kehtaatkin! Olet
+laiskotellut minun kustannuksellani jo vuosikausia; isännöinyt täällä,
+syönyt ja juonut kuin piispa pappilassa. Ja silläkö tavalla sinä
+palkitset minun hyvyyteni?
+
+HANNU. Eihän hyvyys ole mitään hyvyyttä, jos se palkitaan. Silloin se
+on vain mitätön liikeasia.
+
+HETA. Mutta kenenkä varojen sinä luulet sellaista hassausta kestävän?
+Vedät nahkaasi päivät päästään kuin pesusieni! Onko se siivoa?
+
+HANNU. Sen vaikuttaa tämä kevytmielinen ympäristö, Heta, kevytmielinen
+ympäristö! Pitäisikö minun elää kieltäymyksissä kuin katumuksentekijä
+tällaisessa talossa, jossa ruokitaan isoovia ja juotetaan janoovia;
+jossa vallitsee ainainen jano. Jos juominen on rikos, niin silloin ei
+täällä maailmassa ole muuta kunnollista kuin kameeli, joka juo vain
+kerran kuussa.
+
+HETA. Mutta kuka sen maksaa, sinä iankaikkinen viisasteIija?
+
+HANNU. Kylä maailma maksaa! Älä sinä sure, kun en minäkään sure! En
+ole, näetkös, tahtonut haavoittaa sinun tunteitasi tunkemalla maksua.
+Se olisi ollut rumaa näin ystävien kesken.
+
+HETA. Rumaa!... Syöt ja juot minut vielä kadulle, senkin viheliäinen
+juopottelija! Vielä minä rupeaisn elättämään sinua iankaiken! Jopa minä
+sitten hullu olisin! E-ei!
+
+HANNU. Sinä olet kiittämätön kapine, Heta; vailla kaikkea jaloutta ja
+moraalia!
+
+HETA. Ja mistä minun pitäisi sitten kiittää sinua, hyvä herra?
+
+HANNU. Miehekkäälle luonteelle on vastenmielistä muistuttaa
+ansioistaan. Mutta noin huutavaa kiittämättömyyttä vastaan ei voi
+muuta. Muistelehan, Heta, mitä minä olen ollut sinulle!
+
+HETA. Ja mitä sinä olet ollut? Et kerrassa mitään! Roskaa! Vai vielä
+sinä tässä rupeat komeilemaan! Kiität kun saat olla!
+
+HANNU. Enkö ole hankkinut sinulle monta hyvää kundia? Jollei minua
+olisi ollut, niin olisit saanut torkkua täällä torakoittesi kanssa
+kilpaa!
+
+HETA. Sellaisia vieraita! Tyhjiä kuin kirkon rotat! Tekevät
+viidenkymmenen pennin ostoksen ja viiden markan vahingon! Kauniita
+vieraita! Hankkivat minulle maistraatin varoituksenkin, heittiöt!
+Kaikki tyynni paljaita pinnareita, roistoja!
+
+HANNU. Jollei minun arvokas olemukseni olisi luonut tähän lafkaan
+jonkinlaista yhteiskunnallista vakavuutta, niin tämä olisi jo aikoja
+suljettu jonain paheiden pesänä!
+
+HETA. Paras syntipukki sitä sanoikin! Olet häpeäksi koko talolle!
+
+HANNU. Kunniaksi, Heta, kunniaksi! Näin edustavaa miestä et löydä koko
+Suomen maasta!
+
+HETA. Tuollaisen nyt aina löytää! Tällainen tyttö saa parempiakin kuin
+tuollainen lopenkulunut haaska!
+
+HANNU (kiihtyen). Sinä... sinä, norsu!
+
+HETA. Minä lyön laudalta monta nuorempaakin, kun pahan pään eteeni otan!
+
+HANNU. Ainakin laudan. Sinä voisit lyödä!
+
+HETA (raivostuen). Mitä?.. Uskallappas siellä vielä ilvehtiä, taikka!
+(Uhkaa pullolla.)
+
+HANNU (lepytellen). No, no, Heta! Hittojakos me toraillaan! Sovitaan
+pois! Sinä olet hermostunut.
+
+HETA. Olenko minä hermostunut! Mikä hävyttömyys se taas oli? Vai
+hermostunut!... (Lapuan Kalle ja muita sällejä tulee.)
+
+HANNU (rauhoittaen). Kas niin, Heta! Ei kiistellä enää. Mitä sinä
+olisit ilman minua? Hento, turvaton nainen kuin kaisla myrskyssä!
+
+HETA. Mitä sinä uskallat! Olenko minä mikään hento kaisla!... Ja sen
+minä sanon sinulle, että saat mennä! Jollet siivoa täältä vanhoja
+luitasi siksi, kun palaan, niin minä heitän sinut ulos raamit kaulassa!
+Se olkoon sanottu! (Menee kiukkuisena perälle.)
+
+
+II kohtaus.
+
+Edelliset. Janne. Kalle.
+
+KALLE. Hei, Hannu! Onko nuoripari taas riitaantunut, koska hän näytti
+niin äkeältä?
+
+HANNU. Älä laske leikkiä vakavassa asiassa! Tuhattulimmaista, tämä vie
+miehen suoraa päätä hirteen!
+
+JANNE. Mitä on sitten tapahtunut?
+
+HANNU. "Ollakko vai ei olla? Siinä pulma!"... Perhehuolia, perhehuolia!
+
+JORDANIN NEITSYT. Neiti Heta sanoi juuri Hannun irti todistajain
+läsnäollessa ja Hannu saa mennä!
+
+HANNU. Hitto vieköön, tämä on traagillista! Minä en ole kahteen päivään
+saanut varsinaista humalaani, puhumattakaan ylimääräisistä, jotka tällä
+kehitysasteella kiistelevät varsinaisten kanssa tärkeydestä. Ajatelkaas,
+minä, joka en ole 30 vuoteen selvää päivää nähnyt, olen aivan veden
+jälkinen. Ajatelkaa ja heltykää kyyneliin!
+
+KALLE. Onpa ikävääkin, jos hän totta on!
+
+HANNU. Se on järkyttävää! Se on lopun alkua, sanon minä! Minun henkinen
+joustavuuteni luopuu minusta ja minä aivan hiudun olemattomiin.
+
+JORDANIN NEITSYT. Näkeehän sen!
+
+HANNU. Vielä toinen mokoma tällaista paastoa ja minusta on tullut
+aineeton ihminen; henkiolento, jota saatte lähestyä vain mediumin
+kautta.
+
+JANNE. No, miksi sinä suututit häntä!
+
+HANNU. Lempo hänen tiesi! Tulin epähuomiossa ryypänneeksi Hetan
+"jamaica-rommin" ja siitä hän hurjistui.
+
+KALLE. No, se on vain myrskyä vesilasissa.
+
+JANNE. Toisinaan sadetta ja väliin päivänpaistetta! Niinhän se on
+rakastuneitten!
+
+HANNU. Hittoja kanssa! Se ei olekaan myrskyä vesilasissa, kun on
+Hetasta kysymys! Tämä myrsky on kestänyt liian kauvan!... Ja minne
+minä sitten menen? Ymmärrättekö, mitä sellainen muutos merkitsee
+minulle, joka olen nykyajan mukavuuksiin tottunut mies. Suoraan sanoen,
+puolittain perheellinen mies!
+
+JANNE. Sinun asiasi ovat hullusti, perin hullusti.
+
+HANNU (huoaten). Niin, ei niitä ole joka nurkassa, jotka pystyvät
+sisarellisesti jakamaan leipänsä... ja...
+
+JANNE. Yhtä ja toista muuta!
+
+KALLE. Eipä juuri. Sinä tarvitsetkin niin hiton paljon!
+
+JANNE. Se kai siihen syynä onkin, miksi hän ajaa sinut pois.
+
+KALLE. Sinä olet paljon pulskistunut siitä ajasta, kun makasimme
+propsipinojen välissä!
+
+HANNU. Vaiti, Kalle! Älä muistuta minulle siitä. Se kuuluu minun
+alennustilaani.
+
+JANNE. No, voithan sinä jonkun aikaa elää paljailla rasvoillasi. Ja
+sitten etsit uuden Hetan!
+
+HANNU. Hävyttömintä kaikesta on, että minun täytyy kestää tämä
+vastoinkäyminen selvin päin!... Mutta niinhän se aina on, että
+koettelemukset eivät tule yksi kerrallaan eikä silloin, kun ihminen on
+vastustuskykyisin. — Eikö teillä ole mitään keinoa, pojat?
+
+KALLE.. No, aina vähän! — Hei, Jordanin neitsyt, yksi napsu ja purkki
+kaljaa miestä kohden! (Tarjoilija vie miehille pyydetyt juomat.)
+
+HANNU.. Sinä olet kunnon poika, Kalle! Vielä sitä on sentään
+toveruuttakin maailmassa!
+
+KALLE. No, ainahan sitä sentään senverran pitää miehellä pyöreätä olla,
+ettei koira kintuille laske! (Asettuvat pöydän ääreen.)
+
+JANNE. Kas vaan, Hannu alkaa kirkastua!... Kippis, sinä vanha veijari!
+
+HANNU (surullisen filosoofisesti). Ei, Hannu ei voi enää kirkastua!
+Tämä maailma huononee päivä päivältä! Hameet lukevat housuille lakia ja
+nero kiertelee agitaattorina. Ystävyyttä ja tunteita myydään rahasta
+kuin flanellia narikassa... Hyve on pukeutunut vormuun ja kauppaa
+"Sotahuutoja!" Ja suostunnat nousevat vuosi vuodelta!... Tämä on lopun
+alkua, sanon minä!... Lähde pois, Hannu tästä kylmästä maailmasta
+isiesi luokse! Sinä kuulut siihen aikaan, jolloin vielä kunnioitettiin
+miehen kuntoa ja hyveitä. Sinä et sovi tähän turmeltuneeseen
+aikaan!... Kippis! (Juo.)
+
+KALLE. Hannu on surullinen. Millä me ilahutamme häntä, pojat?
+
+HANNU. Minua on syvästi haavotettu tänä iltana. Mutta minä asetun
+yläpuolelle kaiken ja annan sen anteeksi.
+
+JANNE. Parasta onkin, että asetut Hetan yläpuolelle, niin kaikki tulee
+hyväksi taas.
+
+HANNU. Ystävät... lauletaan joku kevytmielinen laulu. Minä, kuten
+kaikki kulttuuri-ihmiset, olen herkkä sävelille. Ne herättävät minun
+paremman 'ihmiseni!
+
+KALLE. Se on päätetty, pojat! (Edvin ja Arvo tulevat valepuvuissa,
+viittoihinsa kääriytyneinä ja hatut silmille painettuina. Istuvat
+vasempaan pöytään. Miehet vaikenevat ja katselevat tulijoita epäillen.)
+
+
+III kohtaus.
+
+Edelliset. Edvin. Arvo.
+
+EDVIN. Luulenpa totisesti, että olemme osuneet oikeaan paikkaan!
+
+ARVO. Aivan varmaan. Ja joll'en erehdy, niin tuolla on etsimämme
+henkilö.
+
+EDVIN. Tuo rasvakäärykö tuolla pöydässä?
+
+ARVO. Hän juuri.
+
+KALLE (epäluuloisesti). Noilla miehillä ei näytä olevan välit oikein
+selvillä poliisin kanssa!
+
+HANNU (huoaten). Paha omatunto, paha omatunto!... Sanoinhan, että
+maailma yhä turmeltuu.
+
+JANNE. Näyttävät olevan parempaa väkeä!... Opintomatkalle lähteneitä
+liikemiehiä.
+
+KALLE. Kenenkähän kassa on lähtenyt luistamaan.
+
+EDVIN. Totisesti, tämä ympäristö ei kehoita juuri jatkamaan
+tuttavuutta! Nämä uudet ystävämme näyttävät miehiltä, jotka voivat
+kääntää taskun nurinpäin. Ainakin on heitä näin ensi näkemällä vaikea
+hevosvarkaista erottaa.
+
+ARVO. Hst! Puhu hiljempaa! Eiväthän nuo mitään salonkileijonia olekaan,
+mutta en luule heidän pitävän sellaisesta tittelistä.
+
+EDVIN. Entäs sitten?
+
+ARVO. He voivat tarttua puukkoon uskomattoman äkkiä.
+
+EDVIN. Pelkäätkö heitä sitten?
+
+ARVO. En, mutta en halua myöskään mitään tarpeetonta reikää nahkaani.
+
+KALLE. Mitähän maitonaamoja nuo oikein luulevat olevansa.
+
+JANNE. Niitä pitäisi vähän kutittaa, että näyttäisivät naamansa.
+
+HANNU. Ainakin niiltä pitäisi' kiristää muutama purkki olutta pöytään.
+Se olisi vähintäinkin heidän siveellinen velvollisuutensa!
+
+JANNE. Menemmekö hiukan tomuttamaan noita kulkureita, että saadaan
+aikaan kunnollinen tappelu?
+
+KALLE. Mennään tunnustelemaan niitä hiukan. (Menevät Edvinin ja Arvon
+luo ja pyörivät kädet syvälle housuntaskuihin työnnettyinä ja niska
+kyyryssä heidän ympärillään.)
+
+JANNE (härnäillen). Herrain silmät eivät kai ole yhtä paria, kun ette
+kehtaa niitä näyttää.
+
+EDVIN. Mitä te tahdotte?
+
+KALLE. Vai oletteko niin myöhään joutuneet nenävarastolle, että
+häpeätte haistinvaajaanne? (Sällit räjähtävät nauramaan.)
+
+EDVIN. Ei ensinkään! Mutta te voitte menettää haistinvaajanne, jollette
+pysy loitommalla.
+
+JANNE. Herrat eivät varmaankaan ole koskaan ennen haistelleet
+nyrkintomua, kun olette niin suurisuisia.
+
+ARVO. Olisi parasta, jos oman etunne tähden pysyisitte etäällä.
+
+HANNU (yllyttäen). Hei pojat, muu ohjelma on jo suoritettu ja tappelu
+alkaa tavalliseen aikaan!
+
+KALLE (siepaten hatun Edvinin päästä ja lyöden sen lujasti lattiaan).
+Tuossa on tuo! Siitä on vähän aikaa, kun se putosi!
+
+EDVIN (hypähtäen kuohuissaan ylös). Mitä te sitten oikein tahdotte?
+
+JANNE. Tapella luonnollisesti!
+
+KALLE. Nylkeä kaksi kettua, herra. (Pyörähtää kyykistyen Edvinin
+edessä.) Herran pojat!
+
+EDVIN (heittäen pois viittansa). Miksette sitä heti sanoneet? Olemme
+vain hukanneet kallista aikaa! (Iskee nyrkillään muutamia hyvin
+tähdättyjä iskuja Kallen rintaan, jolloin tämä kaatuu selälleen, ja
+hyökkää Jannen kimppuun lyöden hänetkin kumoon. Arvo sieppaa tuolin ja
+nousee pöydälle seisomaan.)
+
+KAIKKI (hypähtävät ylös; kuuluu huutoja). Hei pojat! — Tuleen, pojat!
+Lamput sammuksiin!... Lyökää niitä! — Paukuttakaa niitä tuolilla!
+
+KALLE (kömpii ylös yskien). Si-si-sillä mie-hellä on pi-piru nyrkissä.
+Kun sa-salpasi mi-minulta hengen!
+
+HANNU. Hei, pojat! Eläköön kunnollinen tappelu! Se oli kaunis alku,
+nuorimies! Minä tunnen alaa, minä!
+
+JANNE. Tuhat perhanaa! Pankaa toimeksi, miehet'... Mitä te
+töllistelette, senkin aasit! (Kömpii rintaansa pidellen ylös.)
+
+KALLE. Eteenpäin, pojat! Kyllä me kaksi miestä suolaamme! (Huutoja;
+melua; miehet hyökkäävät pullot käsissä.)
+
+EDVIN (vetää esiin revolverin. — Miehet peräytyvät epäröiden). Älkää
+pelästykö, miehet! Minä kutsun vain tarjoilijan! (Laukasee kerran
+tiskillä olevaan juomalasikasaan, niin että lasit helisevät. Hannu
+lentää säikähtyneenä istumaan ja miehet peräytyvät hämmästyneinä.)
+
+JANNE (melkein ihastuneena). Se on koko perhana mieheksi!
+
+HANNU. Tuhattulimmaista! Siinä miehessä on ruutia! (Lähestyy
+varovasti.) So, so nuorimies! Kas niin, pistäkää pyssy piiloon! Me
+olemme itse asiassa rehellisiä ja sävyisiä miehiä! Kas niin, sovitaan
+pois koko juttu. Se oli kaunis alku, sen voin vakuuttaa. Ja minä
+tunnen alaa jonkun verran!... Mutta lempoko teitä riivasi, kun
+paukautitte niin että olin pyllylleni lentää! (Heta hyökkää miesten
+keskelle heiluttaen mahtavaa kumipamppua.)
+
+
+IV kohtaus.
+
+Edelliset. Heitä.
+
+HETA (raivoissaan). Te lurjukset ja hulikaanit! Vai tänne te tulette
+tappelemaan ja häpäisette minun siivon ravintolani, jota vastaan
+maistraatti on vain kerran muistuttanut. Jollette ole ihmisiksi, niin
+jumaliste minä voitelen teidät niin, ettette elämässänne terveeseen
+suuhun syö. Vai tänne te kelvottomat tulette mellastamaan ja elätte
+kuin villit! Viette minulta vielä ravintolaoikeudet, senkin kulkurit!
+Saatatte minut maantielle ja häpäisette hyvän nimeni ja maineeni, joita
+vastaan ei yksikään elävä sielu voi muistuttaa! Jos te vielä uskallatte
+lujaa yskäistä, niin minä pehmitän teidät, että saadaan lakanoilla
+nostella! Onko tämä mikään markkinapaikka.
+
+HANNU. Henkäise nyt jo välillä.
+
+HETA. Mitä täällä on tapahtunut? Miksi ette puhu lurjukset!
+
+HANNU. Se on sula mahdottomuus, hyvä ystävä! Sula mahdottomuus!
+
+HETA. Kuka täällä ampui?
+
+EDVIN. Minä... ja ammun vastakin, jos silmilleni hyökätään.
+
+HETA. Kuka teitä on sitten häirinnyt?
+
+EDVIN. Kysykää näiltä kantavieraitanne, jotka te näytätte tuntevan niin
+hyvin nimeltä.
+
+HANNU (rauhoittaen). Nämä toverit tahtoivat vain hiukan motionia!
+Kun he näkevät eheän takin jonkun yllä, niin vaikuttaa se hieman
+ärsyttävästi heidän yhdenmukaisuuteen tottuneeseen silmäänsä. Muuten
+oli se hyvin viaton juttu! Perin viaton, Heta!
+
+HETA (uhkaavasti). Jos te käytte vieraiden kimppuun, niin varokaa
+korvianne!
+
+EDVIN (hilpeästi). Antakaamme sen jutun olla!... Ja te, rouvani,
+heittäkää pois tuo pamppu, vaikka se pukeekin teitä niin
+oivallisesti!... Laittakaa sen sijaan näiille reippaille pojille juomaa
+pöytään. Minä maksan kaiken!... He saavat sietää hiukan eheääkin takkia.
+
+HETA. No, se on toinen asia. Sitävartenhan tämä paikka onkin.
+
+KALLE. Se on miehen puhetta!
+
+HANNU. Se tuli kuin minun suustani ja sielustani.
+
+JANNE. Näkihän sen jo ensi iskuista, että siinä on mies!
+
+ARVO. Ehkä tästä tulee vielä hyvää perässä, kun niin vihainen alku oli!
+
+(Miehet asettuvat pöytiin ja Heta ja tarjoilijatar lennättävät heille
+juomia pöytään.)
+
+HANNU (mennen Edvinin pöytään). Anteeksi, nuoret herrat. Te olette
+sivistyneitä miehiä. Ja minä toisinaan kaipaan sivistynyttä seuraa,
+että saan keskustella hiukan syvemmistä asioista... Nämä toverit ovat
+kyllä kunnon poikia, mutta heidän kasvatuksensa on hieman laiminlyöty.
+Ja heidän henkiset harrastuksensa liikkuvat enemmän arkipäiväisillä
+aloilla. — Kas niin, minun nimeni on... mutta eihän se kuulu asiaan.
+Otaksun, että herratkin haluavat mieluimmin unohtaa omansa.
+
+ARVO. Siinä osasitte oikeaan!
+
+HANNU. Arvasin sen! No, mitäs nimistä! Tällaisissa paikoissa rehelliset
+miehet tuntevat toisensa vain naamasta... Manullakin oli nimi... No
+niin, olen tehnyt voitavani unohtaakseni sen.
+
+EDVIN. Koska te näytätte olevan noin reippaita poikia, niin kai
+te kunnollista palkintoa vastaan otatte suorittaaksenne erään
+pikkutehtävän?
+
+HANNU (hyväntahtoisesti). Vaikka kaksi, nuori herra; vaikka kaksi!
+
+EDVIN. Sen pitäisi tapahtua jo tänä yönä.
+
+HANNU. Minä tarkoitan: jollei se ole lakia ja yleistä moraalia vastaan.
+Katsokaas, me olemme sentään jossain määrin kunniallisia miehiä,
+vaikkei meistä kaikki kelpaakaan juuri lapsenkummiksi.
+
+EDVIN. Siitä voitte olla rauhallinen! On kysymyksessä vain
+naisenryöstö, josta on tytön kanssa jo edeltäpäin sovittu. Hauska ja
+aivan kunniallinen seikkailu.
+
+HANNU (innostuen), No, silloin te käännyitte oikean miehen puoleen. Se
+on juuri minun erikoisalani. Minä nimittäin janoan ritarillisia tekoja!
+Se istuu veressä, nähkääs... Mutta eihän se vain ole vaarallista?
+
+ARVO. Ei ollenkaan! Me tulemme mukaan. Ajamme sinne autolla.
+
+EDVIN. Morsiameni omaiset juonittelevat ja tahtovat pakottaa hänet
+menemään toiselle miehelle.
+
+HANNU. Lurjukset! Kyllä me tytön sieppaamme, että suit sait vaan! Missä
+hän on?
+
+ARVO. Onpahan vain eräässä kartanossa tässä lähistöllä. Pyhäjoen
+kartanossa.
+
+HANNU (ällistyen). Py-pyhäjoen!... Minä tunnen sen paikan. Hm!... Siksi
+te kai käännyittekin minun puoleeni.
+
+EDVIN. Aivan niin... mutta vaikuttaako se asiaan, vaikka se onkin
+sukulaistalo?
+
+HANNU. Eikä hitossa! Sitä parempi!... (Innostuen.) Minulla onkin tuolle
+herrasväelle hiukan vanhaa hapatusta, ja nyt minä sen maksan. He ovat
+kohdelleet minua koiramaisesti, sillä ilman noita helliä sukulaisia
+minä olisin vielä isäntänä Pyhäjoessa!... Siitä tulee saakelin lystikäs
+leikkaus! Samalla kuin autan tuota tyttöraukkaa saan nolata noita
+rakkaita sukulaisia! Mikä verraton jutku!
+
+EDVIN. Onko asia päätetty?
+
+HANNU. Päätetty, tuossa käteni! Tulimmaista, siitä tulee sukkela
+temppu! Saakelin hauska leikkaus, jossa tahdon minä olla mukana!... Kas
+niin, jättäkää tämä asia minun huolekseni. Minä otan mukaani vain pari
+ripeätä nuorukaista...
+
+ARVO. Onko se tarpeellista, kun me tulemme mukaan?
+
+HANNU. Se on välttämätöntä jälkien peittämiseksi, On parempi, ettette
+näytä siellä naamaanne. Teidät voitaisiin tuntea! Minulla on loistava
+suunnitelma; luottakaa minuun!
+
+EDVIN. No olkoon sitten niin.
+
+HANNU. Mutta suokaa anteeksi, herrat...
+
+ARVO. Noo, sanokaa pois vain!
+
+HANNU. Te ymmärrätte, herrat... hitto soikoon, te käsitätte, ettei
+ihminen elä paljailla hyvillä töillä! Minä olen puolittain perheellinen
+mies. Sentähden pieni vippaus... pieni etulaukaus ei tekisi pahaa... Yö
+on kylmä ja tarvitsee hiukan lämmitystä. Nähkääs, herrat, hieman evästä
+mukaan.
+
+EDVIN. Mutta jos se pilaa hyvän yrityksen.
+
+HANNU. Ei mitään vaaraa, herrat! Ei mitään vahinkoa! Minun
+normaalitilani on alituinen humala; ainainen hieno huimaus. Se voi
+kyllä huiputtaa unikoita, muilta näin monivuotista toveriaan se ei petä!
+
+EDVIN (antaen muutamia seteleitä). No, tuossa on ensi hätään. Miehenne
+saatte itse valita, kunhan he vain ovat kunnollisia.
+
+HANNU. Kerrassaan uskollisia ja kunnon poikia, herra!... Kiitoksia,
+herra, tämä on ruhtinaallista!... Te voitte luottaa meihin! — (Huutaa.)
+Janne ja Kalle! (Miehet lähestyvät.)
+
+JANNE. Mistä on sitten kysymys?
+
+HANNU. Tällä nuorella herralla on meille eräs tehtävä! Oikein hiton
+sukkela jutkaus, sen voin vakuuttaa!
+
+KALLE. Onko se tehtävä kuumaa?
+
+HANNU. Ei kuumaa eikä kylmää, vaan siltä keskiväliltä, pojat.
+Seikkailu, oikein hiton kuosikas seikkailu!
+
+JANNE. Tarvitaanko siinä muuta kuin nyrkit?
+
+EDVIN. Ei missään nimessä aseita! Sen pitää käydä hiljaa!
+
+KALLE. Tietysti tuppirauta mukaan. Puukoton mies on kuin hännätön koira!
+
+EDVIN. No niin, me tulemme sitten puolen tunnin kuluttua teitä
+hakemaan. (Menee tiskin luo maksamaan.)
+
+HANNU. Voitte luottaa meihin, herra!
+
+EDVIN. Mutta muistakaa: ei mitään väkivaltaa eikä aseita:! (Poistuu
+Arvon kanssa.)
+
+
+V kohtaus.
+
+Hannu. Heta y.m.
+
+HANNU (heiluttaen rahoja Hetan edessä). Mitä sanot näistä, Heta
+pulmuseni? Rotannahkoja, aivan uusia rotannahkoja! Sellaista se on, kun
+on hyvää sukua ja ylhäisiä tuttavuuksia!
+
+HETA (hyvillään). No ole jo tuossa! Paljonkos noita nyt on!
+
+HANNU. Niin sitä käy, kun ihmisellä On entisyyttä ja sivistystä! —
+Mutta minunhan pitääkin tänä iltana lähteä talosta. Niin kuului tuomio.
+
+HETA. No otitko sinä sen nyt niin vakavalta kannalta. Ole höpsimättä
+tuossa! Et sinä kotoasi minnekään lähde!
+
+HANNU. Mutta entä jos pistäisi päähäni lähteä. Sinä olet hiukan
+pirunnahkainen heilu, Heta. Ja sinä olot haavottanut minua syvästi.
+
+HETA (hyvitellen). No, mitä sinä tuosta iäkseen kaivelet! Suuttuuhan
+sitä toisinaan ihminen tällaisessa elämässä!
+
+HANNU. No, olkoon! Kun on ihmisellä luonteen aateluutta, niin sitä
+unohtaa helposti loukkaukset. Mutta sinun pitää laittaa kunnolliset
+eväät matkalle. Juomaa ei saa puuttua.
+
+HETA. Sinä saisit heittää vähemmälle nuo juomat. Vai vielä matkalle, se
+on jo liikaa.
+
+HANNU. No, no, Heta! Älä nyt turhia intoile, vaan laita mukaan! Yö on
+kylmä ja autossa voi vilustua. Kas niin, Heta, pikku puimiseni, älä nyt
+nökötä. Laita Hannu pojalle oikein rennosti evästä mukaan! (Taputtaa
+häntä.) Se on päätetty, eikö niin?
+
+HETA (hyvillään). Ole siinä!.. Vanha mies!
+
+HANNU (kiertäen kätensä Hetan kaulaan). Mutta nuori sielu!
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+(Pyhäjoen kartanon puutarhaportti. Kauempana taustalla näkyy osa
+kartanon vanhanaikaista, kaksikerroksista päärakennusta parvekkeineen.
+Rakennukseen johtaa portilta leveä puistokäytävä, jonka molemmin
+puolin on puita, pensaita ja nurmikkoa. Etualalla näkyy automobiili
+käännettynä oikealle johtavalle maantielle; vasemmalla toinen auto
+suunnattuna samalle taholle. On kirkas kuutamoinen yö.)
+
+
+I kohtaus.
+
+HANNU (tulee perältä juosten ja langeten; on hyvin hengästynyt ja
+peloissaan). Hitto periköön koko immenryöstön!... Minä olen jo aivan
+lopussa ennenkuin ollaan edes hienossa alussakaan! Talon entisenä
+isäntänä minun piti suostutella koiria, mutta sainkin sangen
+koiramaisen vastaanoton. Vanha "Farao" tunsi kyllä minut ja heittäysi
+ystäväksi. Mutta sitten tuli muristen uusi farao, joka ei Joosepista
+mitään tiennyt, näytti kaksi riviä kauhistavia hampaitaan ja aikoi
+pistää minut yhdeksi suupalakseen... Jollen olisi ottanut sääriä
+selkääni niin olisinpa nyt mennyttä miestä... Niin, niin, vikkelyyttäni
+saan kiittää, että yksi vihreä vesa vanhasta sankarillisesta sukupuusta
+säästyi maailmalle... Huh, kun jokainen jäseneni aivan ui kylmässä
+hiessä ja vapisee kuin haavanlehti. (Istuu tien vierelle ja huoahtaa.)
+Jospa nyt olisin "Kukkuvassa kellossa" ja pari purkkia olutta edessäni.
+Heta ei tosin ole mikään sulotar, mutta joka tapauksessa enkeli
+kahlekoiraan verraten... Jospa vain pelastun täältä ehjin nahoin, niin
+lupaan pyhällä aatelismiehen sanallani, että omistan kaikki jälellä
+olevat parhaat vuoteni yksinomaan hyväntekeväisyystarkoituksiin.
+(Kuuluu askeleita; Hannu piiloutuu kauhistuneena pensaan taakse.) Joku
+tulee!... Minä olen hukassa!... Olen mennyttä miestä...!
+
+
+II kohtaus.
+
+Hannu. Kalle.
+
+KALLE (tulee kiireesti). Mihin sinä pakenit senkin talitynnyri?
+Paneppas toimeksi!
+
+HANNU (ihastuneena). Jumalan kiitos, ettei tosi miehuus ole aivan
+sukupuuttoon hävinnyt maailmasta!
+
+KALLE. Mitä sinä höpiset?
+
+HANNU. Minä jo luulin, ettei ole muuta kuin yksi uljas mies Suomen
+maassa... Ja häntäkin alkaa haitata liika lihavuus.
+
+KALLE. Ole vaiti, mitä sinä siitä tiedät! Juokset, kun joku lujaa
+yskäisee!
+
+HANNU. No, no, Kalle! Tuo ei ole urosten eikä hyvien toverusten kieltä!
+
+KALLE. Se on suoraa kieltä! — Missä ovat toiset?
+
+HANNU. Tikapuita etsimässä... jolleivät ole paenneet kanaljat.
+
+KALLE. Nahjukset!... Mitä me nyt teemme?
+
+HANNU. Alistumme ja odotamme. — Mutta kuuleppas, Kalle, joll'ei
+inhimillisyyden kipinä ole sinusta tykkänään sammunut, älä jätä minua
+yksin.
+
+KALLE. Pelkäätkö sinä sitten jotain?
+
+HANNU. Pelkään!... Kuule, mies, älä puhu niin halveksivasti
+aatelismiehestä! Minä en totta totisesti tiedä mitä pelko tahtoo sanoa!
+Mutta kyllä kai minä olen mieluimmin tekemisissä järjellisen ihmisen
+kuin järjettömän luontokappaleen kanssa.
+
+KALLE. Tarkoitatko sitä koiraa?
+
+HANNU. En... Minä tarkoitan oikeata hirviötä... Se oli kerrassaan norsu
+koiraksi! Leijona on vain karitsa tämän rinnalla.
+
+KALLE. Ole rauhassa, vanha narri! Minä tein koiran äänettömäksi.
+
+HANNU. Mitä?... Teitkö sinä koiran äänettömäksi? Älä puhu niin
+kevytmielisesti siitä hirviöstä!
+
+KALLE. Minä kutitin sitä hiukan puukolla ensimäisen ja toisen
+kaulanikaman väliin ja se herkesi äänettömäksi.
+
+HANNU (innostuen). Jos se on totta, niin sitten ei ole hätää! Äänetön
+tässä tapauksessa merkitsee samaa kuin vaaraton... Huh, se rauhottaa
+minua suuresti! Se ruoja iski minua suoraan lihavimpiin osiin ja repi
+housuni;. (Tarkastelee.) Tuhat sarvipäätä! Eikös loistakin paljas
+messinki reijistä! Nämä housut saa luutnantti maksaa, taikka sitten ei
+ole lakia eikä oikeutta maassa!
+
+KALLE. Älä pulise turhaan! Keskustellaan ennemmin, mihin nyt ryhdymme.
+
+HANNU. Saat suolata minut elävänä anjovislaatikkoon taikka etikoida
+kuin kurkun, jos sen tiedän! Minun kaikki loistavat suunnitelmani
+haihtuvat kuin lievä takahumala sen koiran kanssa otellessa.
+
+KALLE. Sinä tunnet talon.
+
+HANNU. Tunnen, tunnen kuin omani! Mutta se juuri ei kehoita minua
+hyökkäämään esi-isieni sukukartanoon näin öiseen aikaan.
+
+KALLE (halveksien). Sinä pelkäät, senkin humalasäkki!
+
+HANNU. Katsos, minulta jäi tänne niin monta oivallista pyssyä. Entäs
+jos nuo tekevät meidätkin äänettömiksi? Mitä sanot siihen?
+
+KALLE. Roskaa! Jos koko suku on yhtä rohkeata kuin sinä, niin minä en
+pelkää vaikka heillä olisi mörssäreitä!
+
+HANNU (katsellen ylös puihin). Jospa olisi omenain kypsymisaika, minä
+en olisi hetkeäkään epätietoinen.
+
+KALLE. Sinä varastaisit omenia, lurjus!
+
+HANNU. Se olisi ainakin vaarattomampaa!... Oikein järjellisesti
+punniten asiaa, minulla ei ole mitään sisäistä kutsumusta
+immenryöstöön. Mitä pirua se mies ajattelee!
+
+KALLE. Miksi niin?
+
+HANNU. Ikäänkuin ei sitä lajia elintarveainetta olisi tarpeeksi
+ryöstämättäkin. Minulla on aina ollut hameväkeä tarjona niin paljon,
+kuin tieltäni pois työnnän.
+
+KALLE (ivallisesti). Sinä olet sinä ja luutnantti on luutnantti!
+
+HANNU. No niin, luutnantin laita voi olla toisin. Niillä heilakoilla on
+aina ollut käsittämätön heikkous minuun. Ne heiskaleet osaavat panna
+arvoa miehen ominaisuuksille. Ja kuka uskoisi!
+
+KALLE. Luutnantti kai tahtoo valita.
+
+HANNU. Mitä valitsemista niissä on? Itse pääasiassa ovat kaikki
+samanlaisia. Ihminen on uusi vain yhden kerran ja sitten ovat kaikki
+yhtäläisiä!
+
+KALLE. Ja mitä hittoa se meille kuuluu! Luutnantti maksaa ja me
+toimimme.
+
+HANNU. Siinäpä se mutka juurii onkin, näetkös! Onko ylimalkaan viisasta
+sotkeutua tähän koirankuriin? Luutnantti maksaa ja se on perin hyvä
+asianhaara. Mutta millä hän maksaa nahkamme, jos joudumme klusteriin?
+Ja se on hemmetin nolo asianhaara. Onko yleensä viisasta tehdä mitä
+tahansa edes maksustakaan?... Ajatteles poika, se on tarkoin punnittava
+asianhaara... Ergo harkitkaamme asiaa.
+
+KALLE. Vai niin, sinä aijot jänestää!
+
+HANNU. No, no, poika! Älä ole noin hävyttömän kiivas.
+
+KALLE. Sinä olet kurja pelkuri!
+
+HANNU. Aatelismies ei ole koskaan pelkuri, tiedä se!... Mutia jos hän
+on viisas, niin hän on varovainen. Sillä varovaisuus on viisauden
+lapsi... Hän ei mene älyttömästi hukkaamaan pois sitä, mikä hänellä on,
+tietämättä, mitä hän sillä voittaa. Sillä hän tietää, ettei ihminen
+ole kuolematon. "Parempi on elävä aasi kuin kuollut keisari", sanoo
+Caesar. Siis se, mitä kutsutaan rohkeudeksi, onkin vain jonkinlaista
+aistiviallisuutta, eräänlaista järjen vajanaisuutta.
+
+KALLE (kiukkuisesti). Ymmärränkö oikein sinun kieroilemisesi, sinä
+elävä aasi! Sinä aijot petkuttaa luutnanttia, mitä?
+
+HANNU. No, no, sitä en ole sanonut! Minä vain punnitsen asian
+periaatteellista puolta.
+
+KALLE. Minä annan pitkän peevelin sinun periaatteillesi. Ja sen sanon
+sinulle suoraan, että älä luikertele mies, jos nahkasi on sinulle
+kallis!
+
+HANNU. No, no, älähän kiivastu mies!
+
+KALLE. Minä en tiedä, mikä sinua oikeastaan uhkaa täällä. Mutta
+sen minä tiedän ja toivon sinunkin tietävän, mikä sinua odottaa
+meidän piloteilta, jos vilpistelet. Pitää sitä toki sen verran olla
+kunniantuntoa, maailmassa. Emmehän ole roistoja!
+
+HANNU (alakuloisesti). Se on juuri se, josta minä en ole niin vuoren
+varma kuin sinä. Sivistynyt ihminen ei ole milloinkaan varma
+mistään. Hän on epäilijä; ja siinä onkin juuri korkeamman ja alemman
+kehitysasteen eroitus.
+
+KALLE. Älä lörpöttele! Mitä se tähän kuuluu?
+
+HANNU. Perhana, jos hyveistä maksettaisiin ihmisille, niinkuin
+tällaisista kollikissan töistä pikkutunneilla, niin tekisinpä
+elämänkäänteen ja toimitteleisin vain paljaita hyviätöitä. Ja
+pelkäänpä, että meitä ahkeroitsisi aika paljon ihmisiä tällä kauniilla
+elämänuralla. Mutta kun hyvää pitää tehdä hyvän itsensä vuoksi, on
+siihen vaikea järkevän ihmisen antautua. Siitä syystä sillä alalla
+työskenteleekin vain paljaita amatöörejä eikä yhtään ammatti-ihmistä.
+Siis kun kaikki ympäri käydään, on ihminen pohjaltaan hyvä. Mutta
+puhtaasti taloudellisista syistä ei hän voi harrastaa niin
+laiminlyötyä elämänalaa!
+
+KALLE (kävellen levottomasti). Mutta missä hitossa nuo toiset
+nahjustelevat! Heidän olisi pitänyt jo olla täällä tikapuineen...
+(Kuuluu askeleita.) Hst! Siellä tulee joku!
+
+HANNU (asettuu kauhistuneena Kallen taakse). Pysy edessä mies, jos
+toveruus ja hyvä omatunto ovat sinulle jonkin arvoiset!
+
+
+III kohtaus.
+
+Hannu. Kalle. Janne, 1 ohjaaja.
+
+JANNE (tulee kantaen ohjaajan kanssa tikapuita). Tässä ovat tikapuut.
+
+KALLE. Viimeinkin! Teittekö ne uudesta vai missä viivyitte?
+
+JANNE. Emme tahtoneet löytää sopivia. Toiset olivat liian raskaita.
+Olemme hukanneet väin aikaa.
+
+KALLE. Ryhdytään sitten toimeen.
+
+HANNU (uljaasti). Minun tehtäväni on johtaa hyökkäystä. Lyökää telki
+ulko-oven eteen, niin eivät pääse kimppuumme, vintiöt! Ja pystyttäkää
+tikapuut vasempaa balkongia vastaan. Eteenpäin mars, kanaljat!
+
+JANNE. Ja Hannu saa kiivetä ylös! Hän on rohkein meistä ja tuntee talon.
+
+HANNU (pelästyen). Mi-minäkö?... En jumaliste astu jalallanikaan noille
+telineille! En vaikka niiden yläpäässä odottaisi minua ikuinen autuus!
+
+JANNE. Mitä? Niskotteletko mies? Ei se ole yhden määrättävissä!
+
+KALLE. Niin, mitä siihen sakki sanoo!
+
+HANNU. Tuhattulimmaista! Ettekö te sitten käsitä, että tuollaiset tiet
+kuuluvat solakammille miehille! Olenko minä mikään sirkusvoimistelija
+taikka "lentävä hollantilainen?" Minä pysyn maaperässä, minä! Kas niin,
+ei sanaakaan siitä, pojat!
+
+JANNE. Vai niin, sinä pidät noita rasvojasi kovin suuressa, arvossa.
+
+HANNU. Niin, niin, poika! Ne ovat maksaneet minulle kokonaisia pääomia.
+
+KALLE. Eihän tuollaista norsua mitkään tikapuut kestäisi... Mutta
+mennään nyt.
+
+JANNE. Eikä Hannu uskalla kiivetä korkeammalle kuin Hetan sänkyyn.
+
+HANNU. Menkää, menkää kultapojat! Minä jään vartioimaan.
+
+(Miehet poistuvat tikapuineen ja häviävät vasemmalle. Hetkisen kuluttua
+kuuluu kova kolaus ja sen jälkeen yläkerran akkunasta kiukkuinen miehen
+ääni.)
+
+ÄÄNI. Mitä se on?... Kuka siellä on?
+
+HANNU. Tulimmaista, nuo aasit eivät osanneet toimia hiljaa! On
+terveellisintä siivota itsensä pois täältä! (Aikoo hiipiä pois.)
+
+ÄÄNI. Ketä te olette?... Ja mitä te tahdotte?... Vastatkaa!
+
+HANNU (kauhuissaan). Me-me olemme kunniallisia, perustuslaillisia
+miehiä! (Aikoo paeta, mutta samassa pamahtaa vihainen laukaus. Hannu
+hypähtää kohoksi ja putoaa istuvilleen maahan kiljahtaen) sus siunaa!
+Nyt ne ampuivat minut! (Makaa hetken liikkumatonna ja alkaa varovasti
+liikkua.) Herra varjelkoon! Olenkohan minä vielä hengissä! (Tunnustelee
+itseään.) Ei, se ei voi olla mahdollista. Sattuihan laukaus minuun...
+Parasta pysyä kuolleena, muuten sieltä pamahtaa uudelleen! (Heittäytyy
+maahan.)
+
+
+IV kohtaus.
+
+Hannu. Janne.
+
+JANNE (Tullee kiireesti). Silläkö tavalla sinä vartioitset? Näytit
+itsesi niille! Ylös, senkin aasi! Ja otakin koivet allesi heti!
+
+HANNU. Hst! Älä puhu niin kevytmielisesti! Minä olen kuoliaaksi ammuttu!
+
+JANNE. Roskaa! Nouse ylös ja tehdään jälkiä. Ne heräsivät.
+
+HANNU (nousten). Jos sinä vakuutat, että minä olen vielä hengissä, niin
+minä nousen! (Jää kivusta irvistellen istumaan.) Tuhat sarvipäätä, minä
+olen kuin olenkin haavoitettu! En voi liikkua paikasta pois.
+
+JANNE. Olisikohan se laukaus sattunut?... Mihin...?
+
+HANNU. Johonkin sellaisiin ruumiinosiin, joita enemmän tarvitaan kuin
+niistä puhutaan.
+
+JANNE. Älä hitossa!
+
+HANNU. Tunnen housujani; kuumottavan.
+
+JANNE. Tässä on vaarallista viipyä! Tule!
+
+HANNU (tunnustellen). Tulimmaista! Tänne on sattunut kokonainen
+haulipanos! Ja sitten minä olen nauta, jollei sinne ole menneet vielä
+valtitkin!
+
+JANNE (hätäillen). Mitä me nyt teemme? Etkö sinä voi kävellä?
+
+HANNU (pelästyen). Auta hyvä veli minut pois tästä, jos minua rakastat.
+Muuten nuo roistot suolaavat minua uudella haulipanoksella.
+
+JANNE. No, pitääkö minun kantaa sinua? Yhtähyvin voisin siirtää vuoria!
+
+HANNU. Ei tarvitse muuta kuin ojennat minulle auttavan kätesi. Sitä
+vaatii tosi toveruus.
+
+JANNE (kiskoen hänet ylös). No, kas niin! Voitko kävellä?
+
+HANNU. Näin verekseltä se sujuu aika hyvin. Pistelee vain kuin
+neuloilla!
+
+JANNE. Karkaise luontosi ja astu karskisti!
+
+HANNU. Vieköön perhana koko immenryöstön!... Luutnantti saa maksaa
+viitosen ylimääräistä jokaisesta haulista, jos oikeutta ja moraalia on
+maailmassa! (Häviävät puiden sekaan.)
+
+
+V kohtaus.
+
+Edvin. Arvo. 2 ohjaaja.
+
+EDVIN (tulee kiireesti Arvon kanssa). Se oli pyssynlaukaus!
+
+ARVO. Siltähän se kuului.
+
+EDVIN (levottomasti). Sitten ne ovat heränneet. Kenelläkään
+meikäläisistä ei ole ampuma-aseita.
+
+ARVO. Ainakin tuo laukaus hälytti siellä kaikki ihmiset.
+
+EDVIN. Senkin tomppelit! Niin varomattomia!
+
+ARVO. Ja miksi he aikailevat?
+
+EDVIN. Tulimmaista, jos ne nyt sotkevat hyvän pelin! Minun olisi;
+pitänyt mennä mukaan. Mutta on niin kirotun valoisa! Olisivat tunteneet.
+
+ARVO. Sepä se!... Sama oli minun. (2:nen ohjaaja tulee vasemmalta.)
+
+EDVIN. Ovatko autot kunnossa?
+
+2:NEN OHJAAJA. Ne ovat valmiit lähtemään milloin tahansa,
+
+EDVIN. Onko riittävästi bentsiiniä? Meidän täytyy jättää taaksemme
+vähintäinkin pari|sataa kilometriä tänä yönä.
+
+2:NEN OHJAAJA. Kyllä riittää, herra. (Menee oikeaan autoon istumaan.)
+
+ARVO. Minulla on melkein omantunnon vaivoja, Edvin. Toivon sinun
+muistavan, että tämä ei ole paljasta poikamaisuutta.
+
+EDVIN. Kuinka hitossa sen unohtaisin!
+
+ARVO. Hän on tuskin muuta kuin lapsi vielä ja minua surettaisi, jos hän
+saisi koskaan syytä moittia meitä.
+
+EDVIN. Minuakin hänen sokea luottamuksensa kauhistaa. Mutta ole
+rauhassa, Arvo! Jos miehen tarmo ja rehellinen tahto jotain merkitsevät
+maailmassa, niin hän ei tule moittimaan milloinkaan meitä!
+
+ARVO. Sitten minä olen levollinen.
+
+EDVIN. Minua vain hiukan arveluttaa nämä meidän apulaisemme. He eivät
+juuri herätä luottamusta.
+
+ARVO. Täysiä hulikaaneja he ovat. Mutta siksihän niiltä pitäisi luistaa
+tällainen yöllinen seikkailu.
+
+EDVIN. Kun ei vain luistaisi liiankin hyviin.
+
+ARVO. Pelkäätkö, että ne voivat ottaa myötäjäisetkin yksin häpein?
+
+EDVIN. Melkein... ja se olisi kiusallista — Olen ryhtynyt rohkeaan
+yritykseen, mutta muu ei olisi auttanut. Tyhmyyttä vastaan ei voi sotia
+taivaan herrakaan!
+
+ARVO. Kas tuolla he tulevatkin! (Kuuluu lähestyviä askeleita.)
+
+EDVIN. Viimeinkin! Jumalan kiitos! (Cecilia, Kalle ja 1:nen ohjaaja:
+tulevat.)
+
+
+VI kohtaus.
+
+Edelliset Cecilia. Kalle.
+
+CECILIA. Oletko se sinä, Edvin?
+
+EDVIN. Minä, Cecilia!... Jumalan kiitos!
+
+CECILIA (heittäytyen hänen syliinsä). Tässä saat minut, Edvin,
+koditonna ja suvutonna!
+
+EDVIN (syleillen häntä). Ei, Cecilia, ei koditonna eikä suvutonna! Sinä
+saat molemmat, siitä vastaan minä.
+
+CECILIA. Olen niin levoton... Nuo apulaisesi ovat hiukan pelottavaa
+väkeä.
+
+EDVIN. Ole rauhallinen. Cecilia! Ne ovat vain ripeitä ja
+häikäilemättömiä poikia, ja sellaisia tarvittiin.
+
+KALLE. Eiköhän olisi parasta tehdä jälkiä, herrat. Me telkesimme kyllä
+oven, mutta luulenpa, etteivät ne tällä kertaa ehdi juuri partaansa
+ajamaan pukeutuessaan.
+
+EDVIN. Olette oikeassa! Emme saa hukata minuuttiakaan... Olemmeko
+täällä kaikki?... Missä ovat toiset?
+
+KALLE. Paksu-Hannu ja Janne ovat vielä poissa.
+
+ARVO. Siellä ammuttiin...?
+
+KALLE. Yläkerran akkunasta laskivat yhden laukauksen. Pelkään, että se
+herätti koko talonväen.
+
+EDVIN (ohjaajalle). Menkäähän katsomaan missä ne viipyvät, kun eivät
+tule! (1:nen ohjaaja menee.)
+
+CECILIA (painautuen lähemmäksi Edviniä). Minua niin peloittaa!
+
+EDVIN. Mikä sinua peloittaa, rakas?
+
+CECILIA. Kuinkahan tämä vielä päättynee?
+
+EDVIN. Hyvin, kun vain pysymme rohkeina!
+
+CECILIA. Minä säälin hiukan äitiä. Ehkä hän ei tarkoittanut sillä niin
+pahaa.
+
+EDVIN. No, eipä juuri hyvääkään. Mutta siitä puhumme myöhemmin. Luota
+vain minuun, niin kaikki käy hyvin.
+
+CECILIA. Niin, arpa on heitetty. Olen valinnut sinun ja kotini väliä.
+Loppu saa olla kohtalon käsissä!... (Hannu, Janne ja ohjaaja tulevat.)
+
+
+VII kohtaus.
+
+Edelliset. Hannu. Kalle. Janne. Maija, ohjaaja.
+
+HANNU (tulee ähkien ja noituen; kantaen jotain vilttien kiedottua
+raskasta esinettä). Arvasinhan sen kohtakin, että minulle ne
+vaarallisemmat tehtävät jätetään! Mitä te olette saaneet aikaan,
+vintiöt? Missä on neiti, minä vain kysyn, te sillit ja livekalat?
+(Laskee kuormansa maahan.)
+
+ARVO. No, no, mikäs Hannua vaivaa?
+
+HANNU. Minä olen aina sanonut, että nykyinen polvi on mätää. Vailla
+kaikkea miehuutta ja siveellisiä periaatteita! Paljasta viheliäistä
+pinnarijoukkoa!
+
+EDVIN. Mistä Hannu noin on innostunut?
+
+HANNU. Kuka kävi vaaraa uhmaten uljaasti tuleen ja sieppasi typykän? Se
+oli Hannu! Kuka sai haulipanoksen ruumiiseensa? Eikö sekin ollut Hannu?
+Aina vain Hannu!
+
+EDVIN. Mitä teillä siinä on?
+
+HANNU. Mitäkö tässä on? Neitsykäinen tietenkin! Hannu nappasi tytön ja
+kapaloi kuin vauvan! Niin kävi kaikki kuin mampsellin tanssi ja kobran
+uiminen!
+
+EDVIN. Mutta näyttäkäähän viimeinkin mitä siellä oikeastaan on?
+
+HANNU. Ei, luutnantti saa itse ilon avata paketin! Se tehtävä kuuluu
+rakastuneille eikä sankareille! Olkaa hyvä!
+
+EDVIN. No, katsotaanpa sitä aarretta. (Avaa viltin, jonka sisästä
+ilmestyy vanha eukko.) Mitä tämä on? Kartanon Kana-Maija! (Yleistä
+naurua.)
+
+HANNU (ällistyen). Mitä? O-onki tämä noituutta, minä kysyn? Vanha
+kurttuinen mummo kuin kapaturska! Sinä Janne, senkin silli, sanoit,
+että tämä on neiti!
+
+JANNE (häijynkurisesti). Taisinpa hieman erehtyä, kun siellä oli niin
+pimeätä.
+
+EDVIN. Minä huomaan, että te keräilette muinaisesineitä.
+
+MAIJA (tointuen). Armahtakaa, herrat! Minä olen vanha ihminen!
+
+HANNU (raivostuen). Sen me kyllä näemme, hitto vieköön! Emmekä suinkaan
+iloksemme! Mikä lempo sai teidät, vanhan kurppanan, kukkumaan puistossa
+keskellä yötä kuin rakastunut heiskale?
+
+MAIJA. Kuulin laukauksen ja hiivin katsomaan.
+
+HANNU. Pankaapas nyt kiireesti vanhat luunne liikkeelle ja hävitkää
+näköpiiristä! Hannu on kyllä itse ruumiillistunut hyvyys, lihalliseen
+muotoon pukeutunut jalomielisyys, mutta hänenkin kärsivällisyydellään on
+rajansa.
+
+ARVO. No, tyyntykäähän! Älkää nyt pelottako mummoa!
+
+HANNU. Ja missä on sitten neiti.
+
+CECILIA. Tässä, kaikki on hyvin!
+
+EDVIN. Kas niin, annetaan mummon mennä ja lyödään kaikki leikiksi!
+(Maija poistuu.)
+
+HANNU. Kaunista leikkiä! Ensin minua pamautetaan 16 kaliiberin
+haulikolla kuin metsän otusta ja sitten minut narrataan kantamaan tänne
+vanha akka! Se lysti tuli kalliiksi, luutnantti! Siellä vuoti jaloa
+verta, vaikka tosin vähemmän jalosta paikasta!
+
+EDVIN. Oletteko vahingoittunut?
+
+HANNU. Senpä luulisin! Sitten en tahdo enää tyhjentää purkkia olutta,
+jollei minulla ole eräissä ruumiinosissa vähintäinkin yhtä monta haulia
+kuin on kaviaarirakeita paremmanpuoleisessa kaviaarivoileivässä.
+
+EDVIN. Olen pahoillani, että teidän kävi niin huonosti!... Mutta meidän
+on järjestettävä pakomme. Koska meitä varmastikin ajetaan takaa, niin
+lähdemme eri suunnille eksyttääksemme heidät jäljiltä... Ja yksi
+joukosta jää tähän lähistölle vakoilemaan sekä sähköttää määrättyihin
+paikkoihin minulle mihin toimiin he ryhtyvät.
+
+JANNE. Kyllä minä jään vakoilemaan.
+
+EDVIN (antaen hänelle paperin ja rahaa). Tässä on rahaa ja paperi,
+jossa on tarkat ohjeet, kuinka teidän tulee menetellä.
+
+JANNE. Luutnantti voi luottaa minuun!
+
+HANNU. Mutta jos tämä nuori neiti luovuttaisi meille viittansa ja
+myssynsä ja pukeutuisi mieheksi, niin me vetäisimme itse paholaistakin
+nenästä.
+
+EDVIN. Mitä sanot siihen Cecilia?
+
+CECILIA. Minä suostun kaikkeen! (Antaa myssynsä ja viittansa Hannulle.)
+
+HANNU (ojentaen hänelle knallinsa). Saanko luvan, koska minä kaiken
+luonnonjärjestyksen ja todennäköisyyden mukaan olen neidin lihallinen
+setä...! Tämä hattu ei tosiaan ole juuri uutta hullumpi. Sen päälle on
+vain muutaman kerran istuttu.
+
+CECILIA (vastenmielisesti). Kiitoksia, mutta ottaisin mieluimmin
+vähemmän istutun!
+
+ARVO. Ehkä minä saan tarjota neidille tämän. Tämä on aivan istumaton!
+(Antaa lakkinsa.)
+
+CECILIA. Kiitos! (Ottaa lakin ja painaa päähänsä.)
+
+EDVIN. Ja tässä palttoo!... (Auttaa hänen ylleen palttoon.)
+
+HANNU. Saanko vielä neidiltä yhden hansikkaan. Pudotan sen tielle
+merkiksi.
+
+CECILIA. Tässä on! (Antaa hänelle käsineen.) Emmekö jo viimeinkin lähde?
+
+EDVIN. Paikalla, Cecilia! Kas niin, menkäämme nyt! (Edvin, Cecilia ja
+Arvo asettuvat autoon sekä lähtevät oikealle.)
+
+
+VIII kohtaus.
+
+Hannu. Kalle. Janne. Ohjaaja.
+
+HANNU (asettaen myssyn päähänsä ja viitan hartioilleen). No nyt...
+pojat!
+
+KALLE. Mitä? Aijotko sinä, senkin silavatynnyri, pukea ne päällesi?
+
+HANNU. Tietysti. Kukas tässä muu osaa näytelläi hienoa neitiä kuin se,
+jolla on siihen synnynnäisiä lahjoja!
+
+KALLE. Norsua sinä voit näytellä, mutta et naista!
+
+HANNU. No sinäkö sitten luulet paremmin onnistuvasi, kanalja? Oletko
+pessyt kasvojasi tällä vuosiluvulla?
+
+JANNE. Ainakin hän mahtuisi kohtuuden rajoihin.
+
+HANNU (kivusta irvistellen). Tuhattulimmaista, kun ne haulit
+pistelevät! Minä voin tuskin kävellä. Mutta se ei tee mitään, kun minun
+kumminkin täytyy ottaa neitseellisiä askeleita.
+
+1:NEN OHJAAJA. Herrojako minun on kyydittävä?
+
+HANNU. Herroja niin, herroja! Näettehän sen päältäkin!... Mutta koska
+meidän täytyy kulkea incognito, niin voitte heittää pois tittelit ja
+puhutella meitä aivan kuin vertaisianne... Hst!... Kuuluiko mitään?...
+
+JANNE. Siellä tullaan! Joutuun matkaan! (Kiirehtivät autoon ja
+poistuvat oikealle, Janne hiipii syrjään.)
+
+
+IX kohtaus.
+
+Rouva. Sebastian. Osvald y.m.
+
+SEBASTIAN (huutaen miehille). Tänne päin! Joutuun, miehet! Muuten
+pääsevät käsistämme! Mitä nahjustelette? (Tulee juosten, pyssy kädessä,
+rouva ja muutamia seipäillä varustettuja miehiä jälessään.) Ooh, ne
+konnat ovat päässeet livistämään!... Tarkastakaa miehet ympäristö!...
+(Miehet hajaantuvat eri tahoille.)
+
+ROUVA (tulee hätäisesti pukeutuneena; hengästyneenä ja hädissään). Mitä
+taivaan nimessä tämä tietää, Sebastian?
+
+SEBASTIAN. Roistot pääsivät pakoon! Kirottua! Olisinpa minä heidät
+löylyttänyt!
+
+ROUVA. Herra Jumala! Mitä tämä merkitsee? Cecilia on poissa ja hänen
+huoneensa ylösalaisiin!
+
+SEBASTIAN. Niinkö?... Sitten minä aavistan pahinta!... (Katselee
+maahan.) Minä näen auton jälkiä maassa. Tavalliset varkaat eivät käytä
+automobiileja!
+
+ROUVA. Hyvä luoja, sinä siis tarkoitat...?
+
+SEBASTIAN. Että tässä on tapahtunut naisenryöstö.
+
+ROUVA. Luuletko, että luutnantti...?
+
+SEBASTIAN. On korvannut vastoinkäymisensä!... Ja Cecilia on ollut
+samassa juonessa. Tuo suvustaan pilaantunut lapsi!
+
+ROUVA. Herra varjelkoon! Uskotko sinä moisen julkeuden mahdolliseksi?
+
+SEBASTIAN. Nykyään voi uskoa mitä tahansa.
+
+OSVALD (tulee puhisten suuri halko kädessä). Ovatko ne roistot
+luistaneet käsistämme?
+
+SEBASTIAN. Heitä pois halkosi! Se olisi ollut paikallaan noin kymmenen
+minuuttia sitten.
+
+OSVALD. Tulimmaista, eihän sitä voi ihminen hypätä vaatteisiin! — Onko
+mitään arvoesineitä hävinnyt?
+
+ROUVA. On... arvokkain kaikista. Cecilia on hävinnyt.
+
+OSVALD (poissa suunniltaan). Ce-ce-ecilia!... Mitä sanotte?... Ei
+suinkaan!
+
+SEBASTIAN (osoittaen maahan). Katso itse! Eivät kai varkaat
+pöytähopeoita kuljettele automobiileilla.
+
+OSVALD (raivoissaan). Tuli ja leimaus! Tämä on tuon kirotun luutnantin
+järjestämä! Voi turkasen tulimmainen! Olisinpa minä vain ehtinyt
+ajoissa!
+
+ROUVA. Voi kurjaa lasta! En olisi koskaan uskonut Cecilian siinä määrin
+unohtavan itseään... Mitä nyt ihmisetkin sanovat?
+
+SEBASTIAN. Tämä on skandaali, suunnaton häväistys! Luutnantti saa tämän
+vielä kalliisti! maksaa.
+
+OSVALD. Roistoja on lähdettävä takaa-ajamaan! Ei saa hukata aikaa!
+
+SEBASTIAN. Mistä saat lentokoneen! Muulla et heitä saavuta.
+
+OSVALD. Mutta tämä asia ei saa jäädä tähän. Minä mullistan vaikka
+taivaan ja maan löytääkseni karkulaiset! Ja ennen en lepää, ennenkuin
+olen vaatinut luutnantin tilille loukkauksestaan! (Miehet palaavat.)
+
+SEBASTIAN. Eikö mitään näkynyt?
+
+PEHTOORI. Seurasimme jälkiä aina tienristeykseen saakka. Siellä olivat
+autot lähteneet eri tahoille. Toisella tieltä me löysimme tämän.
+(Näyttää hansikasta.)
+
+ROUVA. Se on Cecilian, tunnen sen!
+
+OSVALD. Mitä turkin tulimmaista me nyt teemme! Pääni on aivan sekaisin!
+
+SEBASTIAN. On heti soitettava Turun etsivälle poliisille, että ryhtyvät
+viipymättä toimiin karkulaisten etsimiseksi.
+
+OSVALD. Mutta sitten ei saa hukata aikaa!
+
+ROUVA (masentuneena). Onko viisasta tehdä asia julkiseksi? Kenties emme
+menetelleet tyttöraukkaa kohtaan niin aivan oikeudenmukaisesti. Minua
+kaduttaa, että olin hänelle niin kova...
+
+SEBASTIAN. Sinä et ole onnistanut pitämään tytärtäsi oikealla tiellä,
+Klara! Nyt lyhdyn minä asiaan. Tässä on kysymyksessä nimemme!
+
+OSVALD. Aivan niin, käydään heti lujin käsin asiaan!
+
+ROUVA (huoaten). Cecilia raukka!
+
+SEBASTIAN. Tule, Klara, yöilma ei ole sinulle terveellistä... Menkäämme
+sisään! (Tarjoo käsivartensa rouvalle ja poistuvat kaikki.)
+
+
+X kohtaus.
+
+JANNE (tulee hiipien esille). Vai niin, vai etsiviin aikovat turvautua!
+Hyvä on, luutnantti saa sen ajoissa tietää. Siitä vastaan minä!
+
+(Kiirehtii oikealle.)
+
+
+
+
+NELJÄS NÄYTÖS
+
+
+(Vierashuone Aitainsuon kestikievarissa. Vasemmalla ja oikealla ovi
+sekä perällä akkuna, jonka edessä on pöytä. Vasemmalla ulko-oven
+vieressä istuttava sohva ja taka-alalla kiikkutuoli sekä muita tuoleja.
+Oikean oven vieressä suuri jykevärakenteinen vaatekaappi.)
+
+
+I kohtaus.
+
+Edvin. Cecilia.
+
+CECILIA (istuu peräpöydän luona ja on kätkenyt kasvonsa käsiinsä).
+
+EDVIN (tulee ulkoa ja menee Cecilian luokse). Tuo nimismies on ovela
+kettu. Häh vartioitsee vain sinua; hän tietää erinomaisen hyvin, etten
+voi karata ilman sinua. — Sinä itket, Cecilia!
+
+CECILIA (koettaen salata). Enhän, Edvin! En suinkaan!
+
+EDVIN. Kyllä, silmissäsi näkyy kyyneleitä. Minkätähden?
+
+CECILIA. Suo anteeksi, Edvin! Minä olen niin heikko, kun pitäisi olla
+luja.
+
+EDVIN. Cecilia raukka! Sinua ehkä kaduttaa tämä askeleesi.
+
+CECILIA. Oi, ei, ei, Edvin! (Surumielisesti.) Minä en kadu, mutta
+luuletko olevan niin hauskaa minun tavallani luopua näin yhtäkkiä
+kaikesta entisestä... kodistaan ja omaisistaan. Ja... lopuksi joutua
+kiinni kuin rikokselleen.
+
+EDVIN. Sehän minuakin kuohuttaa! En olisi koskaan uskonut, että
+kunniallisten ihmisten pakeneminen on Suomessa niin vaikeata! Hittoko
+lähettikin tuon nimismiehen tiellemme!
+
+CECILIA. Ennemmin tai myöhemmin se olisi tapahtunut kummiinkin.
+Nimismies kertoi, että kaikille poliisiviranomaisille maaseudulla on
+sähkötetty meistä.
+
+EDVIN. Se on etsivien toimesta... Ja me kun olimme kaiken niin
+oivallisesti suunnitelleet! Koetimme huolellisesti välttää tiheämmin
+asuttuja seutuja.
+
+CECILIA. Mitä luulet heidän tekevän minulle?
+
+EDVIN. Lähettävät sinut kotiisi, ei mitään muuta!
+
+CECILIA. Ja kuinka käy sitten sinun?
+
+EDVIN. Oo, minun puolestani älä huolehdi, rakas läpsii! Korkeintaan
+nostavat oikeusjutun. Minä kärsin vain niin sanomattomasti sinun
+tähtesi, Cecilia!
+
+CECILIA. Minun tähteni, rakas!
+
+EDVIN. Sinulla ei tule olemaan helpot päivät tämän jälkeen.
+
+CECILIA. Minuakin kauhistaa kotiin joutuminen. He kai kohtelevat minua
+syvään vajonneena olentona. Mutta sinun tähtesi kestän vaikka mitä,
+kun vain tiedän, että välität minusta.
+
+EDVIN. Siitä voit olla vakuutettu, Cecilia!... Mutta jos he yrittävät
+naittaa sinut tuolle Osvaldille.
+
+CECILIA (kiertäen kätensä hänen kaulaansa). Se ei tule koskaan
+tapahtumaan, Edvin. Tulkoon elämäni kuinka tuskalliseksi tahansa, niin
+sinusta en luovu! En koskaan — kuulitko... en koskaan, koskaan!
+
+EDVIN (vetäen hänet syliinsä). Ja sinun puolestasi taistelen vaikka
+koko maailmaa vastaan! Minä en anna heille rauhaa yöllä enkä päivällä,
+vaan keksin tuhansia keinoja ja kidutan heitä kunnes suostuvat!
+
+CECILIA. Sinä olet niin luja ja rohkea, Edvin! (Silittelee hänen
+tukkaansa.)
+
+EDVIN (synkästi). Toisellaista tahdoin valmistaa sinulle, Cecilia...
+Kuvittelin niin... paljon kaunista... (Huoaten.) Mutta onni ei ole
+meidän itsemme ohjattavissa.
+
+CECILIA. Älä kiusaa itseäsi sillä, rakas! Ei puhuta enää siitä...
+(Äänettömyyden jälkeen, ulos katsellen.) Siellä ulkona on niin
+kauniista...
+
+EDVIN. Ja me olemme vankeja... (Kuuluu askeleita; eroavat nopeasti ja
+Cecilia tuijottaa ulos akkunasta. Nimismies tulee.)
+
+
+II kohtaus.
+
+Cecilia. Edvin. Nimismies.
+
+NIMISMIES. Anteeksi, että häiritsen! — Mutta herrasväkihän näyttää
+surulliselta.
+
+EDVIN. Iloitako meidän pitäisi?
+
+NIMISMIES. No, älkäähän nyt ottako sitä noin traagillisesti. Onhan
+kysymyksessä vain hauska kepponen.
+
+EDVIN. Pelkään, ettette tunne olosuhteita, nimismies.
+
+NIMISMIES. Voi olla, mutta tuollaiset jutut tavallisesti päättyvät
+pieneen perhekohtaukseen.
+
+EDVIN. Ei näiden ihmisten kanssa!
+
+NIMISMIES. No niin, omasta puolestani olen tällaisissa asioissa
+nuorten kannalla. Mutta virkamiehenä on minun täytettävä
+velvollisuuteni. Te kyllä ymmärrätte.
+
+EDVIN. Erinomaisen hyvin!
+
+NIMISMIES. Olen tilannut hevosen... Mutta koska vielä ei ole kiirettä
+junaile, niin ehkä herrasväki suvaitsee pistäytyä luonani kahvilla.
+
+EDVIN. Kiitoksia! Mutta onko se kaukana?
+
+NIMISMIES. Tässä aivan vieressä.
+
+EDVIN. Teidän toivomuksenne on meille samat kuin käsky, herra
+nimismies! Menemmekö, Cecilia?
+
+CECILIA. Koska nimismies on niin ystävällinen...
+
+NIMISMIES. Luulen sellaisen ajan lyhennyksen olevan teille
+terveellistä, neiti. Olette hiukan hermostunut!. Tehkää niin hyvin!
+(Poistuvat, jonka jälkeen on lyhyt hiljaisuus.)
+
+
+III kohtaus.
+
+Hannu. Kalle.
+
+HANNU (tulee Kallen kanssa maisen viitta ja myssy käsivarrellaan).
+Tuhattulimmaista, minä en osaa enää kävellä!
+
+KALLE. Miksemme huristaneet eteenpäin? Vainukoirat ovat kintereillämme.
+
+HANNU. Kuulithan, että kone on epäkunnoissa. Sitä ei voi ohjata.
+
+KALLE. Mitä se tekee? Onhan moottori kunnossa!
+
+HANNU. Häh, sinä kanalja! Etkö sinä ymmärrä, että se on vaarallista?
+Mutta sehän se on, että sinä et ymmärrä fysiikkaa... Mehän olisimme
+puskeneet ensimmäiseen tien käänteessä olevaan kallioon, niin ettei
+olisi jäänyt muuta kuin märkä, siivoton täplä... Tomuharjalla ja
+pyhinliinalla olisivat saaneet meidät kokoilla siitä, se on varmaa;!
+
+KALLE. Ähs, sinä olet aina sellainen pelkuri!
+
+HANNU. Minäkö? Punnitseppas mies puheesi!
+
+KALLE. Niin, pelkuri!
+
+HANNU. Minä en totta totisesti ole pelkuri! Minä olen leikissä mukana,
+kun se on kristillistä!... Mutta laskettaa 30-hevosvoimaisella
+moottorilla 75 kilometrin vauhdilla tunnissa suoraapäätä
+helvettiin!... E-ei poika! Sellainen kiirehtiminen loukkaa minun
+uskonnollista elämänkatsomustani;!... (Emäntä tulee.) Kas, siinähän
+tuleekin kievarin sydän ja sielu!
+
+
+IV kohtaus.
+
+Hannu. Kalle. Emäntä.
+
+EMÄNTÄ. Haluavatko herrat kahvia?
+
+HANNU (hyväntuulisesti). Mitäs kissoja! Ei emäntä huoli niin suuriin
+puuhiin ruveta. Paistatte vain muutamia omeletteja, tuotte voita,
+leipää ja viiliä. Ja ehkä myöskin tusinan verran löysäksi keitettyjä
+munia sekä jonkun verran liikkiötä. Siinä on meille kylliksi!
+
+EMÄNTÄ. Sitten saavat herrat odottaa! (Menee.)
+
+
+V kohtaus.
+
+Hannu. Kalle.
+
+KALLE. Tarkoitatko sinä, että meidän pitää ahtaa kaikki tuo
+provijantti sisäämme täällä?
+
+HANNU. Tietysti! Pitäisikö meidän luutnantin kukkaron kustannuksella
+kulkea isoten ja janoten kuin pyhissävaeltajat?
+
+KALLE. Ja joudumme etsiväin käsiin!
+
+HANNU. Siitä ei ole pelkoa! Me ennätimme heitä rohkeasti pieksun
+mitan joka kymmenellä metrillä... Sitäpaitsi vanhana maanviljelijänä
+minä tiedän, että sellaisessa talossa jossa on tunkio väentuvan
+porraspielessä voi kunnollisesti syödä.
+
+KALLE. No syödään, mutta ei viivytellä!
+
+HANNU (heittäytyen sohvalle pitkäkseen). Minä olen väsynyt ja veltto
+kuin väännetty nahka!
+
+KALLE. Sellaista se on, kun on lihava!
+
+HANNU. Onko se sitten ihme? Istua toista vuorokautta autossa sekä
+ravita itseään tomulla ja tärinällä. Huh, minä en tule enää koskaan
+entiselleni.
+
+KALLE. Kuinkahan paljon olemmekaan tehneet matkaa!
+
+HANNU. Minä olen menettänyt kaiken tietoisuuteni sekä ajasta että
+paikasta. Juuri emännän puheesta kuulin, että Suomessa sitä sentään
+vielä ollaan... Ei luulisi Suomessa olevan niin hiivatisti maanteitä!
+Jos olisin akateemikko, niin kirjoittaisin väitöskirjan meidän
+maanteistä. "Caesarin tie" on vain viheliäinen pätkä Suomen maanteihin
+verrattuna!
+
+KALLE. Vait!... Kuuluiko mitään?.. (Menee akkunaan.) Kas niin, siellä
+ne roistot laskettavat pihaan!
+
+HANNU (ylös hypäten). Noita piruja!... Nyt joutuun kamariin ja ovi
+reikeliin! Tule Kalle! (Menevät oikeasta ovesta ja sulkevat oven.
+Etsivät tulevat emännän seuraamana).
+
+
+VI kohtaus.
+
+Kivekäs. Rankonen. Emäntä.
+
+KIVEKÄS. Tänne on tullut eräs nainen ja herra?
+
+EMÄNTÄ. Ei tänne mitään naista eikä herraa ole tullut!
+
+RANKONEN. Mitä? Eikö ole tullut? Älkäähän juonitelko emäntä! Ei se
+kumminkaan mitään auta. Onhan niiden auto tuolla ulkona.
+
+EMÄNTÄ. Se on totta! Täällä ei ole muita kuin kaksi herraa. Toinen
+hyvin lihava.
+
+KIVEKÄS. Naisella on automobiiliviitta ja jonkinlainen myssy päässä...
+Taidatte olla samassa juonessa!
+
+EMÄNTÄ (suuttuen). Missä juonessa? Tämä on kunniallinen paikka, sen voi
+kuka tahansa todistaa! Tämä ei ole mikään semmoinen...
+
+RANKONEN. No, no, pianhan se nähdään! Missä nuo herrat sutten ovat?
+
+EMÄNTÄ (viitaten kamariin). Luultavasti tuolla! — Mutta jos te
+luulette, että täällä kärsitään mitään luvatonta...
+
+KIVEKÄS. Me emme luule vielä mitään! (Menee ovelle ja kolkuttaa.)
+
+HANNU (sisältä). Kuka siellä?
+
+KIVEKÄS. Eräs henkilö, jolla on asiaa!
+
+HANNU. Mutta meillä ei ole eräälle henkilölle mitään asiaa! Saatte
+mennä, sanoi Malmberg köyhille!
+
+KIVEKÄS. Avatkaa joutuen!
+
+HANNU. Me emme ole esittelykelpoisia! Me muutamme juuri vaatteita!
+
+KIVEKÄS. Lain nimessä: avatkaa! Me olemme etsiviä poliiseja!
+
+HANNU. No etsikää sitten pirusti! Mitä se meille kuuluu!
+
+RANKONEN. Älkäähän juonitelko siellä! Siitä voi olla pahoja seurauksia!
+
+HANNU. Etsikää, etsikää, niin te löydätte! Mutta älkää kolkuttako,
+teille ei kummiinkaan avata!
+
+KIVEKÄS. Aukasetteko hyvällä vai pitääkö meidän murtaa ovi?
+
+EMÄNTÄ. Ette saa särkeä ovea! Herrat kyllä avaavat, jos he ovat
+kunniallisia miehiä.
+
+HANNU. Siinä puheessa on jotain järkeä, emäntä... Teitä vastaan
+ei voi seisoa kukaan muu kuin oma miehenne! Ja hänkin vain
+poikkeustapauksissa! (Avaa oven ja astuu esiin myssy päässä ja viitta
+hartioilla.)
+
+
+VII kohtaus.
+
+Hannu. Kivekäs, Rankonen. Emäntä.
+
+HANNU. Mitä väkivaltaa tämä on, herrat? Teidän byrokraattisilta
+pyyteiltänne ei saa enää kainouskaan olla rauhassa!
+
+KIVEKÄS (ällistyen). Missä on neiti?
+
+HANNU. Tuhattulimmaista, mikä neiti?... Luulitteko te, persanan pojat
+kolkuttaneenne piikain luhtin ovelle?
+
+RANKONEN (vetää taskustaan valokuvan ja katsoo ällistyneenä Hannua).
+Mitä tämä on? Kuka te olette?
+
+HANNU. Hieman pyylevämpi keskupaikalta ja himpun verran miehekkäämmät
+ja jalommat kasvonpiirteet! Eikö niin?... Vähän iäkkäämpi myöskin ja
+jonkun verran parrottunut.
+
+KIVEKÄS. Tässä ei auta viisastelemiset! Me tarkastamme huoneen!
+(Työntää Hannun kamariin ja menevät sinne perässä. Emäntä poistuu.)
+
+HANNU. Niinkuin herrat näkevät, täällä ei ole mitään naisen nimellistä.
+
+
+VIII kohtaus.
+
+Kivekäs. Rankonen.
+
+KIVEKÄS (tulee melkein heti Rankosen seuraamana). Mitä arvelet, toveri?
+8 RAHKONEN. Olemme pahasti erehtyneet! Ne ihmiset ovat suuria aaseja,
+jotka sanoivat, että toinen heistä on nainen.
+
+KIVEKÄS. No, pitkälle ne eivät ainakaan pötki. Kaikkiin mahdollisiin
+paikkoihin on sähkötetty. Ja kaksi taittavaa miestä työskentelee
+toisaalla.
+
+RANKONEN. Suututtaa vain, että juuri me erehdyimme!
+
+KIVEKÄS. Kaikissa tapauksissa meidän täytyy kuulustella näitä
+herroja... He näyttävät epäilyttäviltä.
+
+RANKONEN. Tehdään niin... (Huutaa.) Kuulkaahan, herrat! Tulkaapa tänne!
+(Hannu ja Kalle tulevat.)
+
+
+IX kohtaus.
+
+Kivekäs. Rankonen. Hannu. Kalle.
+
+HANNU. No mistä on kysymys?
+
+KIVEKÄS. Meidän täytyy viran puolesta hiukan kuulustella teitä. (Asettuu
+pöydän ääreen.) — Mistä te olette?
+
+HANNU. Sieltä, josta näin pulskat pojat ovat pois!
+
+KIVEKÄS (tuimasti). Olisi parasta, jos oman etunne tähden olisitte
+juonittelematta. Me voimme vaikka vangita teidät!
+
+HANNU. Missäs teidän vangitsemismääräyksenne on? (Etsivät ällistyvät.)
+Näettekös nyt? Ei sitä tällaisia poikia niin vain pussiin pistetä! Eipä
+saakeli soikoon pistetäkään! Sitä osataan vähän korkeampaa juridiikkaa
+ja yhtä ja toista, jos niiksi tulee.
+
+KIVEKÄS. Se ei liikuta minua! Minä kysyn: mistä te olette?
+
+HANNU (mahtavasti). Jos minä nyt sanoisin, että olemme varatuomareita
+Jonas Castrenin astianajotoimistosta Helsingistä, niin taitaisittepa
+pakaroillenne Lentää!
+
+KIVEKÄS. Se valhe ei pysty minuun! — Jos kerran olette kunniallisia
+miehiä, eihän teillä ole syytä salata mitään.
+
+HANNU. Se on totta. Silloin kun vedotaan kunnon mieheen, olen minä
+aivan avuton kuin äskensyntynyt lapsi! Silloin alkaa kunniantunto
+minussa, käydä kuin uusi viini vanhassa leilissä. Ja minua ei saisi
+poikkeamaan rehellisyyden tieltä itse taivaan herrakaan!
+
+KIVEKÄS. No niin, mistä te sitten olette?
+
+HANNU. Me olemme toiminimi Nissinen & K:nin kauppamatkustajia
+Pietarsaaresta, jos totta puhutaan eikä valehdella. Profrytteria
+ammatiltamme ja yhteiskunnalliselta asemaltamme.
+
+KIVEKÄS (merkiten muistikirjaansa). Ja nimenne?
+
+HANNU. Salomon Soikkanen... jos saan luvan! Ja tämä toverini on Julius
+Jassikka.
+
+KIVEKÄS. Mitä te kauppaatte?
+
+HANNU. Lemmennousua.
+
+KIVEKÄS (lyö nyrkillään pöytään). Joko te taas alatte!
+
+KALLE (yrmeästi). Heinänsiemeniä ja maanviljelyskoneita. — Mitäs
+kieräilet? Mikset puhu niinkuin asia on!
+
+HANNU. Ja agentuuri! "Lacta"-separaattoreille.
+
+KIVEKÄS. Onko teillä minkäänlaisia papereina?
+
+HANNU. Onhan sitä aina papereita matkassa.
+
+KIVEKÄS. Näyttäkääpäs.
+
+HANNU (viekkaasti). Nähkääs, herrat. Asia on oikeastaan sillä
+tavalla... Me olemme hiukan deekikselle joutuneita miehiä. Sattuuhan
+sitä, herra paratkoon! Nuorekas sielu ja rento luonto!... Te
+ymmärrätte! Meidän kaupoista ei ole paljon ollut viime aikoina.
+Nähkääs, herrat, on tullut hiukan juhlittua ja pedattua matkan
+varrella. Uhkapeli ja hieno juopottelu ovat kauppamatkustajain
+perisyntejä. Ja pelkäänpä, että on tullut hiukan hukattua sekä
+lompakoita että papereita... Ymmärrättehän, herrat, että meistä on
+hieman vastenmielistä joutua etsiväin kanssa kosketuksiin. Mutta totuus
+on sentään totuus ja se täällä maailmassa lopultakin paikkansa pitää!
+Kas niin, nyt se tuli sanotuksi!
+
+KIVEKÄS. Hm! Vai niin... Te luulitte kai meidän etsivän teitä?
+
+HANNU. Niin, hitto hänen tiesi! Sitä me tosiaan uskoimme. Paha
+omatunto, paha omatunto!... Mutta nyt kun asia on puhuttu kohdalleen,
+niin emmekö lyö leikiksi? Meillä on vähän olutta matkassa. Eikö saisi
+olla herroille hiukan?
+
+KIVEKÄS. Kiitos vain! Eihän vähä vahingoittaisi, kun olemme
+nieleskelleet niin paljon tomua.
+
+RANKONEN. Virkistäisihän se! — Minä menen sanomaan ohjaajalle.
+
+KIVEKÄS. Ja minä pyydän emännältä lasit. (Menevät kumpikin ulos.)
+
+
+X kohtaus.
+
+Hannu. Kalle.
+
+KALLE. Mutta kyllä sinä osaat valehdella!
+
+HANNU. Mitäpä ei tekisi ihminen hyvän asian eteen!
+
+KALLE. Jos sinä hyvää päivää sanot, kun tiellä vastaan tulet, en minä
+sitäkään todeksi usko tästä lähtien!
+
+HANNU. Älä puhu roskaa, vaan kiirehdi hakemaan oluet. Sekoita
+tuntuvasti viinaa oluen joukkoon! Se vaikuttaa kuin maanjäristys
+valvoneissa miehissä.
+
+KALLE. Vai niin, sinä aijot siis...
+
+HANNU. Me teemme nelijalkaisia vielä tänään noista miehistä.
+
+KALLE. Senpä minä tahdon nähdä! (Poistuu ulos. Janne tulee.)
+
+
+XI kohtaus.
+
+Hannu. Janne.
+
+HANNU (hämmästyneenä). Janne!... Oletko sinä ihminen vai kummitus?
+
+JANNE. Ihminen ja paremman puoleista sorttia!
+
+HANNU. Jollen olisi näin valistunut mies, niin lentäisinpä pakaroilleni
+sulasta hämmästyksestä ja lukisin kaikki, mitä ulkoa osaan. Jätimme
+sinut Pyhäjoen tiehaaraan ja nyt astut täällä eteemme kuin joku kyöpeli.
+
+JANNE. Hiljaa, Hannu! Luutnantti heilineen on myöskin täällä.
+
+HANNU. Ihme numero toinen! Mitenkä hitoissa he täällä ovat? Heidänhän
+pitäisi huilata aivan toisella taholla.
+
+JANNE. He saivat heti etsivät jäljilleen...
+
+HANNU. Samoin kuin mekin!... Jatka!
+
+JANNE. Sitten antoivat ratsumestarin huiputtaa heitä edelleen ja
+istuivat moottoriveneeseen. Ja niin tulimme tänne suoraan vesien yli.
+
+HANNU. Mutta siiloin he juoksivat sutta pakoon ja tuli karhu vastaan.
+
+JANNE. Niin, vallesmanni sieppasi heidät kiinni.
+
+HANNU. Kiinni! Täälläkö?
+
+JANNE. Juuri täällä. Mitä me nyt teemme?
+
+HANNU. Ryypätään, Janne, ryypätään!
+
+JANNE. Ja jättäisit heidät pulaan, senkin rasvakäärö!
+
+HANNU. Vaiti ruoja! Minä en totisesti tiedä mitä olisi tehtävä. Mutta
+se on ainakin varmaa, että minä juon nuo etsivät pöydän alle, vaikka
+terveys menisi.
+
+JANNE. Sinä aijot vapautua heistä...?
+
+HANNU. Puhtaasti siveellisillä keinoilla, poikaseni! Jos humala ja
+jumalanvilja jotain vaikuttavat syntisessä ihmisessä, niin nuo etsivät
+haistelevat vielä tänään lattianrakoja. Mutta sinun on parasta siivota
+luusi. He eivät saa nähdä sinua. (Kuuluu ääniä.)
+
+JANNE. Siellä tullaan!... Minä menen tuonne. (Aikoo mennä kamariin.)
+
+HANNU. Hölmö! Ei sinne; tuonne kaappiin, lurjus!
+
+JANNE. Kaappiinko...?
+
+HANNU. Miksei? Eihän siellä tuule eikä sada, sanoi entinen mies!
+(Työntää hänet kaappiin ja sulkee oven.)
+
+
+XII kohtaus.
+
+Hannu. Kalle. Kivekäs. Rankonen.
+
+KALLE (tulee ulkoa ja vetää päällystakkinsa taskuista olutpuolikasta
+sekä laskee ne pöydälle). Riittääkö nämä?
+
+HANNU. Vasta ensihätään, Kalle, vasta ensihätään!
+
+KALLE (vetää takkinsa povesta 6 puolikasta). Entäs nämä?
+
+HANNU. Enemmän, Kalle, enemmän!
+
+KALLE (vetää takkinsa taskuista taas 8 puolikasta). Entäs nyt?
+
+HANNU. Enemmän, Kalle poikaseni, enemmän!
+
+KALLE (vetää taas housuntaskuista 4 pulloa). Jokohan riittää?
+
+HANNU. Vasta 26 pulloa! Aijotko petkuttaa, lurjus?
+
+KALLE (ottaa housunkauluksen alla vielä 8 puolikasta). Pitäsiihän siinä
+olla kerraksi.
+
+HANNU. Enemmän. Kalle, enemmän, jos on!
+
+KALLE (vetää saapasvarsistaan vielä 6 olutpuolikasta). Jolleivät nämä
+riitä, niin sitten siinä olet pohjaton kuin papin säkki!
+
+HANNU. Neljäkymmentä purkkia olutta. No onhan siima alkajaisiksi. Mutta
+minut saa vaikka suolata kuin Paimelan lahnan, jollei sinulle jäänyt
+vielä muutamia, lurjus...! Avaa pulloja! Tässä ei ole aikaa siekailla!
+
+KIVEKÄS (tulee Rankosen kanssa laseja kädessä). Oo, täällähän on pöytä
+koreana!
+
+HANNU. Hiukan ensi hätään, herrat; hiukan ensihätään! Istukaa pöytään,
+herrat! Tehkää hyvin! (Kaataa laseihin.)
+
+RANKONEN. Kiitos! Minulla onkin niin hitonmoinen jano!
+
+HANNU. No, sitten lasit pohjaan, herrat! Kippis! (Tyhjentävät; kaataa
+uutta.)
+
+KIVEKÄS. Kas tämä virkistää!
+
+HANNU. Toiset perään yhteen menoon! Kaksi silmääkin on ja nenä kolmas!
+(Juovat.) Kas niin!
+
+RANKONEN. Eikö herra Jassikka ensinkään ota?
+
+KALLE. Periaatteellisista syistä minä en nauti olutta muuten kuin
+ruuan yhteydessä.
+
+KIVEKÄS. Hieman outo periaate kauppamatkustajalle.
+
+HANNU. Hän on periaatteellinen hölmö! Minulla on ollut elämässäni vain
+yksi periaate ja sen minä olen horjumatta pitänyt. (Koputtaa lasiaan.)
+Kippis, herrat. (Juovat.)
+
+RANKONEN. Ja mikä se on?
+
+HANNU. Etten milloinkaan periaatteitten kanssa painiskele. Otan vastaan
+päivän kerrallaan ja kaksikin yhteen menoon, jos pöydällä ainetta
+piisaa. Kippis, tämä on periaate! (Juovat.)
+
+RANKONEN. Se on erittäin mukava periaate.
+
+HANNU. Paras kaikista! Kun ei laita itselleen ansoja, ei lankea
+koskaan. Ja kaikki lankeamiset ovat siveellisesti alentavia! Siksi en
+harrasta mokomaa härkätaistelua oman itsensä kanssa... Kippis! (Juovat.)
+
+KIVEKÄS. Minusta tässä oluessa: on hieno sivumaku!
+
+HANNU. Aivan niin, siinä on hieno maku!
+
+KIVEKÄS. Tarkoitin sivumakua.
+
+HANNU. Hartsia, ystäväni! Hiukan hartsinmakua; ei mitään muuta!
+Alentaa äänirekisteriä; muuttaa äänen miehekkääksi. Värjää nenän
+karmosiinipunaiseksi ja istuttaa ruusut poskille! Ovat hartsanneet
+tynnyreitään, kanaljat! — Hei, pannaan pohjaan! (Juovat)
+
+KIVEKÄS. Se ei ole hartsinmakua; se on jotain muuta.
+
+HANNU. Tosiaankin!... No, juodaan pois, että saadaan uudet pullot.
+(Kaataa laseihin.) Hei, pojat! "Hyvä talo, mutta pitkät ryyppyvälit!"
+(Juovat.) Ja nyt koettelemme tätä. (Täyttää taas lasit.) Entäs tämä?
+(Juovat.)
+
+RANKONEN. Aina hullumpaa!
+
+HANNU. Eikös hitossa! Ei sitä voi yhdestä lasillisesta päättää! Otetaan
+toinen. (Juovat.)
+
+KIVEKÄS. Sama asia; aivan sama maku!
+
+HANNU. Sepä nyt on hittoa! Kolmas kerta toden sanoo! (Täyttää lasit ja
+tyhjentävät heti.)
+
+RANKONEN. Ei parane; siinä on jotain.
+
+HANNU. Ei auta; täytyy ottaa uudet pullot.
+
+KALLE (kaataen toisista pulloista). Maistakaapas tätä, herrat!
+
+HANNU. No, koetetaan sopiiko tämä suuhun! Minä alan innostua tähän
+kokeiluun! (Juovat.)
+
+KIVEKÄS. Nyt tulee jo liikaa! Emmekö henkäise väillä?
+
+RANKONEN. Tämä menee päähän kuin hylky! (Pyyhkii otsaansa.)
+
+HANNU. Taikka oikeammin toisesta päästä toiseen! Oluen tavallinen
+ominaisuus. Paljasta kauttakulkuliikennettä; ei mitään muuta! En ole
+koskaan oluesta pitänyt. Mutta juohan tätäkin näin matkalla, ennenkuin
+selkäänsä ottaa!... No..kippis! (Juovat.)
+
+KIVEKÄS (hyvin humalassa). Hullua, kuinka minua pyörryttää ja raukasee.
+(Haukottelee.)
+
+KALLE. Se on valvomisen vika. Siihen auttaa vain muutama hyvä siemaus.
+
+HANNU. Ei, mutta terve Sherlock Holmes! Te olette vesikauhuisen
+näköinen. (Juovat, jonka jälkeen Kivekäs alkaa torkkua.)
+
+RANKONEN (nauraen humalaisen naurua). Te taidatte olla aika vekkuli
+mieheksi!
+
+HANNU. Paras minä olen äitini lapsista! Paiskataanko lauluksi? (Laulaa.)
+
+    "Kuulehan nyt kultani minua,
+    ikävöinyt olen minä sinua.
+    Hei kuk kuk kuu! Hei kuk kuk kuu!
+    Hän nukkuu!"
+
+KIVEKÄS (havahtuu, juo lasinsa ja nousee). Mi-minä pistäydyn hk-hiukan
+poissa. (Menee horjuen kamariin.)
+
+HANNU. Tuon miehen jalat eivät ole yhtäparia, taikka sitten eivät ole
+minun silmäni!
+
+RAHKONEN. Toveri on hiukan väsähtänyt.
+
+HANNU. Mutta me kaksi emme väsähdä! Hei kippis, vanha veijari!
+
+RANKONEN. Olkoon menneeksi! Te olette hitonmoinen toveri pöydässä.
+
+HANNU. Hitonmoinen, se on oikea sana! Ja sen päälle hitonmoinen
+siemaus! (Juovat.) Meneppäs Kalle katsomaan, minne se toinen etsivä
+sielu hävisi! (Kalle menee kamariin ja Hannu laulaa.)
+
+Perjantaina pappilaan, Pollella tulen sua hakemaan! Hei kuk kuk kuu!
+Hei kuk kuk kuu! Hän nukkuu!
+
+KALLE (tulee) Nukkuu kuin kivi!
+
+HANNU. Miehestä tuli nahka! Rauha kaatuneelle; me pojat valvomme!
+(Juovat.)
+
+RANKONEN. Minä me-menen katsomaan sitä toveria! (Nousee ja horjuu
+kamariin.)
+
+
+XIII kohtaus.
+
+Hannu. Kalle. Janne.
+
+HANNU. Kas niin, kaksi kaatunutta!... Taistelu on voitettu!... Mutta
+kylläpä onkin hiton kaunis kasa kranaatinkuoria kentällä! Minun pääni
+on kuitenkin vielä pystyssä!
+
+KALLE. Sinä olatkin oppineempi!
+
+HANNU. Siinä näet, "jottei oppi ojaan kaada eikä taito tieltä työnnä".
+Se on vanha viisaus, joka pitää paikkansa! — (Nousee.) Mutta heiluuko
+kievari vai heilunko minä? (Menee kaapin luo ja avaa sen.) Tule ulos
+kaapista, Janne! Luulenpa, että ilmaston vaihdos tekee sinulle hyvää!
+(Janne kömpii esille kaapista.)
+
+KALLE (hämmästyneenä). Mitä noituutta tämä on? Janne kaapissa! Mistä
+hiivatista...
+
+HANNU. Suu poikki, nyt ei ole aikaa puhua roskaa! Mene ja tyhjennä
+etsivien taskut; ota heidän poliisimerkkinsä. Minulla on loistava
+ajatus! (Kalle menee kamariin.)
+
+JANNE. Huh, kylläpä nyt maistuu purkki kaljaa. Hyi sitä ilmaa! (Ottaa
+olutta.)
+
+HANNU. Nauti poika terveydeksesi! Minä olenkin ihan ympäri
+kännissä!... Enpä olisi kaskaan uskonut tarvitsevani sitä taitoa näin
+ihmisrakkaaseen tarkoitukseen. Mutta (haukottelee) "kaikki tiet vievät
+Roomaan".
+
+KALLE (tulee muutamia papereita kädessä). Tässä ovat sekä merkit että
+paperit.
+
+HANNU. Kas niin, nyt me rupeamme etsiviksi, menemme nimismiehen luo ja
+otamme täysillä valtuuksilla haltuumme luutnantin ja hänen morsiamensa.
+Mitä sanotte siitä?
+
+JANNE. Se on kuninkaallinen ajatus!
+
+KALLE. Loistava, hitto soikoon!
+
+HANNU (ylväästi). Älkää ihmetelkö siiloin mitään, kun minä olen
+matkassa! — Mutta nyt me lähetämme asianomaiselle poliisiasemalle
+sähkösanoman, että pääsemme rauhassa kulkemaan. (Antaa Jannelle
+paperin.) Kirjoita!
+
+JANNE. Mitä minun pitää kirjoittaman?
+
+HANNU. Karkulaiset saatu kiinni. Kaikki hyvin. Kivekäs. — Nyt sinä
+viet tämän sanoman lähimmälle asemaille ja lähetät menemään. Mutta
+kiireesti!
+
+JANNE. Aivankuin tulta jalkain alla! (Kiirehtii ulos.)
+
+HANNU. Kas niin, nyt ne keskeyttävät etsiskelyt. Mutta meidän
+etsiskelymme alkaa... Kyllä minä johdan keskustelua siellä. Vaan jos
+sinä pelaat huonosti, niin saat mennä hirteen...
+
+(Cecilia, Edvin ja nimismies tulevat.)
+
+
+XIV kohtaus.
+
+Edelliset. Cecilia. Edvin. Nimismies.
+
+HANNU (hämmästyneenä) Mitä näenkään!... Tuhattulimmalsta, siinähän
+ovatkin meidän karkulaisemme, joita olemme ajaneet takaa kautta Suomen!
+Tuodaan aivankuin tarjottimella! Hitto soikoon, sitäpä voi kutsua
+onnenpotkaukseksi!
+
+NIMISMIES. Anteeksi, mutta minä en tunne herroja!
+
+HANNU. Minä olen etsiväylikonstaapeli Kivekäs Turun poliisilaitoksesta;
+tällä kertaa hieman toisellakymmenellä, mutta aina tehtävänsä tasalla
+oleva mies. Ja tämä toverini on etsiväpoliisi Rankonen, jos saan luvan.
+Olemme juuri etsineet tätä herraväkeä. Tässä on merkkini, jos sallitte.
+(Näyttää poliisimerkkiä nimismiehelle.)
+
+NIMISMIES. Hm!... No niin, tämä säästää minut enemmistä
+toimenpiteistä. Minun on siis luovutettava pakolaiset teille.
+
+HANNU. Aivan niin, jos suvaitsette! Olette tehnyt meille korvaamattoman
+palveluksen, nimismies. Mutta olkaa varma, että teitä tullaan
+muistamaan ensi pääsiäisenä, taikka sitten ei minun sanallani ole
+mitään kantavuutta tässä maassa!
+
+KALLE (hiljaa) Mikä muuten on luultavampaa!
+
+NIMISMIES (katsellen pöytää). Täälläpä on kaunista siivoa!
+
+HANNU. Kodikasta, nimismies, enemmän kodikasta kuin kaunista!
+
+NIMISMIES (ivallisesti). Onko teillä aina tapana valmistautua
+tehtäviinne näin perusteellisesti?
+
+HANNU. Valitettavasti meidän tavallinen ohjelmamme on paljoa
+kuivempi... Mutta näin maaseudulla vieraillessamme me toisinaan
+upotamme ja kuoletamme "Vanhan Aatamin".
+
+NIMISMIES. Vai sillä tavalla!
+
+HANNU. Kohtasimme täällä pari kauppamatkustajaa, ja, niinkuin nimismies
+tietää, ne herrat eivät ole suinkaan mitään lihansakiduttajia. Heillä
+oli ainetta mukana ja saivatpa minutkin tinkimään hieman siveellisistä
+periaatteistani. Nyt he nukkuvat kuin aasit tuolla toisessa
+huoneessa... (Huoaten.) Sääli miehiä kaikissa tapauksissa; sillä heidän
+uransa ei tulle olemaan pitkäaikainen. Siihen ovat he liiaksi väkeviin
+meneviä, raukat!
+
+NIMISMIES. No niin, tämä herrasväki jää siis teidän haltuunne.
+
+HANNU. Luonnollisesti. Kyllä me viemme mammanpiian mammalle takaisin
+kaikella kunnialla!... Noo, nuorlpari, teidän kuherrusmatkanne loppui
+sangen lyhyeen kuin Molkan tupakki! Mitä?
+
+NIMISMIES. Teidän leikinlaskunne on hieman paksunlaista!
+
+HANNU. Eikö mitä, todellisuus on aina paksumpaa! — Te laskitte
+hyvin, luutnantti! Mutta te unohditte, että me elämme järjestetyssä
+yhteiskunnassa.
+
+EDVIN. Se on minun asiani! (Kääntää selkänsä.)
+
+HANNU. Hitto soikoon, luulitte laskettavanne vain autolla läpi elämän
+heila rinnalla! Ettekä ottanut huomioon,, että mekin satuimme olemaan
+matkassa! No niin, sellainen huomaamattomuus on sattunut hyvin monelle!
+(Nauraa hyväntuulisesti ja ottaa olutta.)
+
+NIMISMIES (Cecilialle). Toivoin voivani luovuttaa teidät parempiin
+käsiin... Mutta, ikävä kyllä, näyttää käyvän toisin.
+
+CECILIA. Mekin olisimme sen suoneet! Olette ollut niin ystävällinen,
+nimismies.
+
+EDVIN. Kyllä minä nämä herrat vielä opetan!
+
+NIMISMIES. Jos he käyttäytyvät tahdittomasti, niin uhatkaa ilmoittaa
+poliisimestarille! Vanhojen poliisimiesten tapana on kohdella kaikkia
+rikollisina. — No niin, jääkää nyt hyvästi! Ja parempaa onnea!
+(Puristaa kädestä.)
+
+HANNU. No, joko te menette, nimismies? Olisin mielelläni tahtonut
+kuulla, minkä menetelmän mukaan te nipistitte heidät kiinni. Minulla on
+aivan uusi pettämätön järjestelmä. Minä etsin henkilöni sieltä, missä
+kaikkein vähimmin luulisi niiden olevan.
+
+NIMISMIES. Siltä se näyttää! Mutta minulla ei nyt ole aikaa
+keskustella. — Minun ei kai tarvinne huomauttaa herroille, että heitä
+on kohdeltava hyvin!... Hyvästi! (Poistuu.)
+
+
+XV kohtaus.
+
+Cecilia. Edvin. Hannu. Kalle.
+
+EDVIN (pyöräyttää Ceciliaa riemuissaan). Pelastettu! (Puristaa Hannun
+kättä.) Te pelasitte mainiosti! Te olette voittamaton nero! Eläköön
+Hannu!
+
+HANNU. Kas niin, siinä ette sanonut mitään uutta! Mutta parempi on
+toistaa kunnollista vanhaakin kuin puhua roskaa!
+
+EDVIN. Te olette suuri mies!
+
+HANNU. Jollei nerojen luontainen kainous estäisi, niin myöntäisin sen.
+Sillä onpa tämä juttu vaatinut minulta yli-inhimillisiä ponnistuksia.
+Ja minä toivon, että se otetaan huomioon lopputilissä.
+
+EDVIN. Luonnollisesti, kuinkas muuten!
+
+HANNU. Minä olen: pro primo kertaalleen läpiammuttu; pro secundo
+aavan läpiväsynyt; ja pro tertio ihan läpi humalassa. Näistä kolmesta
+riittäisi jokainen erikseenkin nujertamaan tavallisen kuolevaisen.
+
+EDVIN. Aivan niin, kuinkas on haulien laita?
+
+HANNU. Aijoin otattaa ne pois, mutta lääkäri selitti, että vähemmällä
+kivulla ja ajanhukalla saa haulia urheilukaupasta!
+
+CECILIA. Sepä oli hauska lääkäri!
+
+HANNU. Sitten hän sanoi, että uusimman lääketieteen mukaan ei lyijystä
+ole ihmisruumiin taloudessa mitään haittaa muualla kuin uidessa.
+Se kasvattaa ympärilleen lyijyvalkeata, josta muodostuu suojeleva
+kalkkeutumiskerros.
+
+KALLE. Kumpaa se suojelee: lyijyä vai ihmistä?
+
+HANNU. Sitä hän ei sanonut. Luulen, että se kanalja oli eläinlääkäri,
+sillä hän tutki minua kuin kilpa-ajoihin vietävää hevosta.
+
+EDVIN. Ettekö kysynyt?
+
+HANNU. Ilmaisin hänelle mustan epäluuloni. Mutta hän selitti, ettei
+hän valitettavasti ole eläinlääkäri. Silloin hänellä ainakin olisi
+potilaita, — "jotka eivät nauti lain turvaa", huomautin väliin! — eikä,
+vaan joiden taudeista kehtaa säädyllisessä seurassa puhua, sanoi hän.
+
+EDVIN. Ja siihen se asia jäi?
+
+HANNU. Niin, koko suuri remontti supistui muutamaan grammaan
+sublimaattivettä, sidepumpulia ja vanua. En ole koskaan nähnyt niin
+hävyttömän yliolkaisesti kohdeltavan arvokasta ihmisruumista!
+
+KALLE. Eiköhän olisi terveellistä poistua. Etsivät saattavat milloin
+tahansa herätä.
+
+HANNU. Silloin me pidätämme heidät irtolaisuudesta ja toimettomasta
+elämästä!
+
+EDVIN. Se olisi hävyttömyyden huippu!
+
+HANNU. Minunkin omatuntoni sotii sitä vastaan. Vie etsiville takaisin
+heidän merkkinsä, ettei heille tapahtuisi ikävyyksiä. (Kalle menee.)
+
+EDVIN. Ja sitten kiireesti matkaan!
+
+CECILIA. Mihin lähdemme?
+
+EDVIN. Takaisin Turkuun. Sieltä he eivät osaa etsiä meitä. Ja Arvo
+sähköitti, että omaiset hommaavat sukukokousta, joka lausuu lopullisen
+kirouksen asiasta.
+
+CECILIA. Voi noita onnettomia!
+
+HANNU. Siinä kokouksessa tahdon minä olla mukana!
+
+EDVIN. Todellakin, siitä tulee mainiota!
+
+HANNU. Minä marssitan sinne komennuskunnan uusia sukulaisia; nuorempien
+veljien nuorempia poikia. Ne eivät kyllä ole aivan "comme il fauit"
+perhejuhlassa, mutta hiton hyviä äänestyksessä!
+
+EDVIN. Verratonta! Suuremmoista!
+
+HANNU. Minun tietääkseni yksi tällainen pikkuserkku on muonarenkinä
+Korpilahdella. Hänet täytyy ottaa lukuun. (Kalle tulee.)
+
+EDVIN. Sen me teemme! Tule Cecilia! Silloin me lähdettiin. (Menevät
+kaikin.)
+
+
+
+
+VIIDES NÄYTÖS.
+
+
+Yksityishuone Hamburger Pörssissä Turussa. Oikealla ja vasemmalla ovi
+sekä perällä akkuna. Keskellä suuri, valkealla vaatteella verhottu
+pöytä; oikealla oven vieressä sohva. Vasemmalla uuni ja samalla puolen
+peränurkassa pianino sekä lukuisasti tuoleja ympäri huonetta. Seinillä
+muutamia mauttomia tauluja ja erittäin räikeänvälrinen reklaamilehti;
+"Trelleborg—Sassnitz."
+
+
+I kohtaus. Lemmenheimo. Viinuri.
+
+LEMMENHEIMO (Punakka, hyväntuulisen näköinen mies; tällä kertaa
+hienossa nousuhumalassa; tulee salkku kainalossa viinurin saattamana.)
+Eikä vieläkään ketään! Tämäpä on hittoa!
+
+VIINURI. Äi ole!... Härasvekki antta odotta.
+
+LEMMENHEIMO. Kello on jo puoli tuntia yli määräajan. Se on jo enemmän
+kuin akateeminen neljännes.
+
+VIINURI. Kun ole fiini vekke, niin akademisk qvartti ole hyvin suuri.
+
+LEMMENHEIMO. Minä jo ehdin suoriutua kahdesta ottingista odottaissani.
+VIINURI. Häradsöödinki voi viilä tyhjentte yks ottingi til'.
+
+LEMMENHEIMO. No enpä tiedä... Ehkä yksi rommi tuuttinki.
+
+VIINURI. Jaha, yks rummityyttingi då?
+
+LEMMENHEIMO. ... että tulee hiukan tunnelmaa.
+
+VIINURI. Jaha... dunnelma, dunnelma! Jaha! Jaha!.. Yks het
+rummityyttingi tule oikken jevligt fiin dunnelma! (Menee.)
+
+LEMMENHEIMO (heittäytyen sohvalle pitkälleen). Herrasväki, näyttää
+kilpailevan myöhästymisessä... No jos heillä on kärsivällisyyttä, niin
+on sitä minullakin... varsinkin kun saan siitä kunnollisen maksun.
+(Aarno tulee.)
+
+
+II kohtaus.
+
+Lemmenheimo. Aarno.
+
+AARNO (hyvin vilkas nuori mies). Mitä?.. Eikö täällä olekaan ketään?
+
+LEMMENHEIMO (ylös kömpien). No, ei voi juuri sanoa, ettei täällä
+ole ketään... Vaikka juridinen totuus on, jos tarkoitatte kokouksen
+osanottajia, ettei täällä ole ketään... (Tervehtii.) Tuomari
+Lemmenheimo, jos saan luvan!
+
+AARNO. Aarno Klingenskjöld. — Minä luulin jo myöhästyneeni.
+
+LEMMENHEIMO. Sen te teittekin, herra... huolimatta siitä, ettei täällä
+ole ketään.
+
+AARNO. Tein sen aivan tahallani! Minusta on koko kokous suorastaan
+naurettava.
+
+LEMMENHEIMO. Se koskee kokouksen periaatteellista puolta... Ja
+nauraminen kuuluu jokaisen yksilöllisiin oikeuksiin.
+
+AARNO. Antaa luutnantin pitää kultansa!
+
+LEMMENHEIMO. Epäilemättä hän sen tekeekin, sillä se on luutnantin oma
+asia.
+
+AARNO. Mitä hittoja tarkoittaa tämä kokous sitten?
+
+LEMMENHEIMO. Se on taas sukulaisten oma asia... Tämä kokous voi vain
+lausua mielipiteensä asiasta.
+
+AARNO. Eikö mitään muuta?
+
+LEMMENHEIMO. Ei mitään muuta.
+
+AARNO. Miksi ette hitossa puhunut heille tervettä järkeä sitten?
+
+LEMMENHEIMO. Se on taas minun asiani... Katsokaas, minun
+velvollisuuteni on käyttää järkeäni ihmisten hyödyksi, mutta ei
+aiheettomasti ajaa sitä kenenkään päähän... Eihän viisaudella olisi
+silloin mitään merkitystä maailmassa, jos sitä olisi joka miehen
+päässä.
+
+AARNO. Siis paljasta ilmaan huitomista koiko kokous!
+
+LEMMENHEIMO. Iankaikkisuuden näkökulmasta katsottuna on kaikki ilmaan
+huitomista, nuori herra!... Mutta ne elämme siitä ja sillä ja se seikka
+jalostaa asiat sekä tekee ne arvokkaiksi... (Viinuri tuo tuuttingin.)
+Eikö saisi olla yksi kuuma tuuttinki?
+
+AARNO. Ei, kiitoksia! Minä en käytä.
+
+LEMMENHEIMO. Hm! Se on kyllä hyvä periaate, sekin... (Maistaa
+lasistaan.) — Herra on kai jotain suvun sivuhaaraa?
+
+AARNO. En tiedä... Kuinka niin?
+
+LEMMENHEIMO. Kun tuntuu olevan niin terveet mielipiteet... Hm! (Maistaa
+uudelleen lasistaan.)
+
+AARNO. Tuleekohan tänne ketään?
+
+LEMMENHEIMO. Kylläs... Tulevathan ne toisetkin... aikaa voittaen. Aikaa
+voittaen, nuori herra!
+
+
+III kohtaus.
+
+Edelliset. Rouva. Sebastian.
+
+SEBASTIAN (tulee: taluttaen rouvaa). Mitä?... Olemmeko me ensimäisiä!...
+Sietämätöntä!
+
+LEMMENHEIMO. Ainakin toisia, jos järjestyksestä pidetään kiinni.
+
+SEBASTIAN. Päivää, tuomari! Te olette jo täällä! Jaha! Jaha! Se on hyvä.
+
+ROUVA (tervehtien armollisesti). Päivää serkku!... Te olette paljon
+kasvanut sitten viime näkemän. — Olette kai kuullut, mitkä surulliset
+asianhaarat ovat aiheuttaneet tämän tapaamisen?
+
+AARNO. Olen rouva... Näin siitä sanomalehdissä.
+
+ROUVA. Niin, eikö se ole kauheata! Joutua vielä sanomalehtiin!... Nuo
+sanomalehdet... niillä ei ole tahtia... ei minkäänlaista tahtia! Ne
+eivät tee mitään eroa ihmisten välillä...
+
+SEBASTIAN. Mutta missä ovat toiset? Tällainen säännöttömyys on
+kiusallista!
+
+LEMMENHEIMO. No, vastahan päivä on puolivälissä. Aikaa voittaen...
+aikaa voittaen, forstmestari.
+
+SEBASTIAN. Tällä tavoin odotuttaa itseään... Osvaldkin! Se on hävytöntä!
+
+ROUVA. No häneltä nyt ei voi muuta odottaa!... (Nathalia tulee.)
+
+
+IV kohtaus.
+
+Edelliset. Nathalia.
+
+NATHALIA (kuivan särmikäs vanhapiika). Päivää;, rakkaat sukulaiset!...
+Oo, mitä pitikään minun vanhojen silmieni nähdä!
+
+SEBASTIAN. Niin, rakas sisko! Sellainen häpeä; sellainen skandaali!
+Minä en löydä sanoja!
+
+ROUVA. Minä olen aivan suunniltani! Aivan muserrettu! Kuka olisi
+sellaista uskonut.
+
+NATHALIA. Sinä olit liian heikko, Klara! Sinä et herättänyt
+tyttäressäsi tarpeeksi kunnioitusta ja terveellistä pelkoa.
+
+ROUVA. Kuka uskaltaa sanoa, etten kasvattanut Ceciliaa terveitä
+periaatteita silmällä pitäen? Ehkä liiaksikin... Sillä minua vaivaa
+epäilys, että juuri se vieroitti hänet minusta ja saattoi ensimäisen
+seikkailijan syliin.
+
+SEBASTIAN. Kaikki on luutnantin syy. Hän oli vanhempi ja kokeneempi.
+
+ROUVA- Ja kuinka hyvin tuota herraa kohdeltiin meillä! Aivan kuin
+läheistä sukulaista. Ja että hän ilkesikin!...
+
+NATHALIA. Sinä kasvatit käärmettä povellasi, Klara!
+
+SEBASTIAN. Mutta missä ihmeessä viipyy Osvald! Tämä on jo liikaa!
+
+NATHALIA. Se juutalainen! Häntäkö meidän pitää odottaa?... (Osvald
+tulee kuin höyryveturi.)
+
+
+V kohtaus.
+
+Edelliset. Osvald.
+
+OSVALD. Anteeksi, hyvät sukulaiset! Mutta minulla on ollut niin paljon
+työtä!
+
+SEBASTIAN (painokkaasti). Sinä annat meidän odotuttaa itseäsi, Osvald!
+
+OSVALD. Tulimmaista, niinkuin ei minulla olisi ollut kyllin työtä
+karkulaisten etsimisessä. Minä en ole säästänyt aikaa enkä rahaa!
+
+AARNO. Eikö heistä ole mitään kuulunut?
+
+OSVALD. Olivat siepanneet ne kiinni jo, mutta päästivät uudelleen
+menemään, narrit!
+
+NATHALIA. Kuinka voi sellainen olla mahdollista!
+
+OSVALD. Väärän ilmotuksen johdosta. Niitä on ollut juonessa kokonainen
+joukko!
+
+ROUVA. Kyllä, kyllä on pahuus noussut yli: äyräittensä!
+
+NATHALIA. Eikö ole enää lakia ja järjestystä maassa!
+
+SEBASTIAN (koputtaen pöytään). Kas niin, hyvät naiset ja herrat! Koska
+minä ilokseni huomaan, että useat kunnioitettavista sukulaisista ovat
+kutsua noudattaneet, niin alkakaamme siis kokous. Olen kutsunut tänne
+tuomarin pitämään pöytäkirjaa ja samalla valvomaan laillisten muotojen
+noudattamista.
+
+LEMMENHEIMO (asettuen pöydän sivuun, kaivaen papereita salkustaan
+ja rykäisten mahtavasti). Ensiksi minä pyydän kysyä: onko kellään
+läsnäolijoista mitään muistuttamista kokouksen laillisuutta vastaan?...
+(Äänettömyys.) Ehkä sitten toimitamme nimenhuudon. — Onko 'täällä
+jalosukuinen rouva Klara Eugeniita Klingenskjöld?
+
+ROUVA. Minä.
+
+LEMMENHEIMO. Hänen tyttärensä jalosukuinen neiti Cecilia Charlotta
+Elisabeth Klingenskjöld?
+
+SEBASTIAN. Hänestä on juuri kysymys.
+
+LEMMENHEIMO. Jaha! Jaha! — Jalosukuinen neiti Nathalia Anastasia
+Eudocia Beatrice Alice Adelaide Klingenskjöld?
+
+NATHALIA. Minä, tuomari!
+
+LEMMENHEIMO. Jalosukuinen naimaton neiti Eufemia Emilia Lovisa Katarina
+Kristina Klingenskjöld?
+
+NATHALIA. Estetty, sairauden tähden!
+
+LEMMENHEIMO.. Jalosukuinen herra forstmestari Sebastian Aristarcus
+Gustaf Adolf Napoleon Romulus Remus Atos Portos Aramiis Bonifacius
+Lennartti Klingenskjöld?
+
+SEBASTIAN. Minä.
+
+LEMMENHEIMO.. Tehtailija Osvald Osrik Klingenskjöld?
+
+OSVALD. He, he, olenhan minä, olen.
+
+LEMMENHEIMO.. Jalosukuinen ylioppilas Aarno Johannes Klingenskjöld?
+
+AARNO. Minä olen.
+
+LEMMENHEIMO.. Jaha!... Muita täällä ei olekaan. Ennenkuin alotamme
+käsittelyn, ehkä forstmestari tahtoa selventää tilannetta muutamalla
+sanalla.
+
+SEBASTIAN (rykäisten juhlallisesti!). Hyvät sukulaiset, naiset ja
+herraa! Me kokoonnumme tänne surullisessa ajankohdassa. Kumouksellinen
+henki, vallattomuus ja kaikenlaiset hajoittavat voimat jäytävät
+kansamme elinjuuria. Yhteiskunnan perustukset järkkyvät; ei kunnioiteta
+enää inhimillisiä oikeuksia eikä kotien rauhaa ja pyhyyttä. Nyt on jo
+tultu niin pitkälle, että kumouksellinen henki ja varattomuus ovat
+nostaneet päätään meidän omassa keskuudessamme — meidän, jotka korkein
+maailmanjärjestys on asettanut moraalin, järjestyksien ja lakipohjaisen
+yhteiskuntarakennuksen kulmakiviksi... Mitä se on?
+
+(Ovella syntyy jonkinlaista nujakkaa, kun viinuri koettaa estää Hannua
+ja hänen tovereitaan pääsemästä huoneeseen.)
+
+HANNU. Mitä, aijotko sinä hunsvotti sulkea meiltä tien! Rohkenetko
+sinä selkärangaton mies astua aatelismiehen tielle?
+
+VIINURI. Teme hoone ole ylösotettu, min härre!
+
+HANNU. Tuhat sarvipäätä! Kyllä minä otan sinut pian ylös ja paiskaan
+alas, niin ettei jää muuta kuin märkä täplä, jota ei voi kuivatakaan
+muulla kuin imupaperilla!
+
+VIINURI. Teme yks härre ei päästä sisään!
+
+HANNU. Ja miksei, sinä senkin häntyri?
+
+VIINURI. Hene inte kraji! Ei ole kova, kova kaula... så där! Var så
+guud!
+
+ERNST. Ei ole kovaa kaulassa, hän tarkoittaa,
+
+HANNU. Vai niin, sinä vintiö! Kyllä minä laitan sinulle kovan kaulaasi,
+jollet väisty! Viisi sormea veisuvarteen, sinä kanalja!
+
+VIINURI. Pite olla kraji, kraji, så där!
+
+HANNU. Katso etten ota kraavelistasi kiinni, sinä lautasennuolija!
+(Työntää hänet syrjään ja astuvat sisään, kaikki hienossa humalassa.)
+
+
+VI kohtaus.
+
+Edelliset. Hannu. Taavi. Ernst.
+
+HANNU. Nöyrin palvelijanne, rakkaat sukulaiset ja sukulaisettaret!
+
+SEBASTIAN. Kuinka uskallatte, te maankiertäjät tunkeutua tänne?
+
+HANNU. Terve, Sebastian, monesta ajasta! Ja sinä, käly, morjens, sanoi
+voi perunaa!
+
+OSVALD. Kuinka rohkenette te tunkeutua suljettuun kokoukseen!
+
+ÄÄNIÄ (huutaen ja meluten). Tämä on hävytöntä! — Heittäkää ulos ne! —
+Poliisia!
+
+HANNU (jyrisevällä äänellä). Kuka rohkenee kajota likaisilla
+käsillään todelliseen Klingenskjöldiin suoraan alenevaa povea!
+Kuka tuhattulimmaista, sanon minä, uskaltaa uhmailla kunniakkaan
+Klingenskjöldien suvun laillista päämiestä vastaan sukukokouksessa?
+
+ROUVA. Tämä on ennenkuulumatonta!
+
+HANNU. Kas niin, hiljaa naiset ja herrat! Jos tässä ruvettaisiin
+aateliskalenterin mukaan menettelemään, niin haluaisinpa nähdä,
+kuinka monta teistä jäisi tänne jälelle... Teillä ei ole yhdelläkään
+sekoittamatonta verta suonissanne, paitsi minulla ja myöskin tuolla
+keltanokalla tuossa! (Lyö nyrkillään pöytään, istuu pöydän ääreen ja
+nostaa oikean jalkansa toiselle tuolille.)
+
+SEBASTIAN. Tämä on suunnatonta hävyttömyyttä!
+
+NATHALIA. Minä pyörryn!
+
+HANNU. Olkaa niin hyvä! Siinä on painamatonta puuta.
+
+OSVALD. Mutta hyvä herra, mehän sovimme!... Tehän unohdatte sopimuksen!
+
+HANNU. Hyvä herra, minä en unohda mitään! Tein teidät ottopojakseni ja
+luovutin teille sukuoikeuteni hienolla maksulla. Mutta se tapahtui
+epävirallisesti, ja nyt minä tahdon valistuneempana miehenä hiukan
+tarkastaa kuinka te asutte maailmaa, hunsvotit! Minä en myynyt teille
+sukuani enkä esi-isiäni... Mitä hittoa teillä on Klingenskjöldien
+luurankojen ja muumioitten kanssa tekemistä, herra? Tämä on sukukokous,
+johon teillä on yhtä vähän oikeutta kuin jonkun Etelä-Afrikkalaisen
+ruhtinaan tai neekeripäällikön perinnönjakoon. Mitä turkasen
+tulimmaista teillä on jonkun vieraan suvun kanssa tekemistä, te
+juureton ja suvuton aatelismies!
+
+OSVALD. Tämä on vääryyttä ja väkivaltaa!
+
+HANNU. Kiittäkää onneanne, ettei teidän tarvitse huolehtia menneistä
+vuosisadoista, vaan omasta lihavasta itsestänne! Ei ole niinkään
+hauskaa laahata mukanaan tuota vuosisatain hometta ja ryönää!
+
+OSVALD. Minä panen vakavan vastalauseen teidän menettelyänne vastaan!
+
+HANNU. Sen te kyllä voitte tehdä, mutta siinä onkin kaikki, mitä te
+voitte!... Kas niin, herra, te saatte jättää sukukokoukset niille,
+joilla on jotain sukua takanaan! Jos tahdotte välttämättömästä ottaa
+osaa sukukokoukseen, niin menkää johonkin Heinolan Hujansaloon tai
+Sysmän sydänmaille... Siellä te voitte valvoa sukuoikeuksianne, täällä
+ne hoidan minä.
+
+ROUVA. Mutta keitä ovat sitten nämä toiset? Ja millä oikeudella ovat he
+täällä?
+
+HANNU. Ne ovat reiluja aatelismiehiä. Tällä kertaa hiukan toisella
+kymmenellä, mutta muuten nuhteettomia miehiä.
+
+SEBASTIAN. Se on todistettava!
+
+HANNU. Notarius publicus, tarkastakaa miesten sukuselvitykset! (Miehet
+antavat paperinsa.)
+
+LEMMENHEIMO. Jaha! Jaha! Ernst Fabian Klingenskjöld. Kunnossa on.
+
+NATHALIA. Kukas on sitten tämä ukko?
+
+TAAVI. Min oon Korplahelta.
+
+HANNU. Hän on todellinen Klingenskjöld, jossa ei vilppiä ole. Sitä
+todistavat hänen yksvakaiset piirteensä!
+
+TAAVI. Täss olsi niinkun revanssi! (Antaa paperin Lemmenheimolle.)
+
+LEMMENHEIMO. Taavi Klingenskjöld, muonarenki Korpilahdelta, esittää
+täydellisen sukuselvityksen.
+
+ROUVA. Hänen oikeutensa on kiistanalainen! Häntä ei voida hyväksyä!
+
+HANNU. Kuinkas on armollisen rouvan oman suvun laita? Historiallinen
+totuus on, että viimeinen sinun sukuasi mestattiin Kristian tyrannin
+aikana Lindköpingissä. Jos hän on sen jälkeen jatkanut sukuaan, niin
+täytyy sen olla jokseenkin päätöntä sukua.
+
+ROUVA. Minun sukuni on historiallinen! Sinä et tunne historiaa!
+
+HANNU. Niitä on aika paljon, jotka tuntevat historian. Mutta hiton
+vähän niitä, jotka historia tuntee!
+
+SEBASTIAN. Ehkä me tästä ikävästä häiriöstä huolimatta kuitenkin
+jatkamme kokousta. Päämies-oikeuteni nojalla minä toimin
+puheenjohtajana.
+
+HANNU. Mitä, tuhattulimmaista! Sinä päämies! Minä kyllä myin polettini
+sinulle, ja se kauppa tuotti minulle monta rehellistä ja teeskentelystä
+vapaata humalaa. Mutta se koski vain valtiopäiviä.
+
+SEBASTIAN. Mutta sittenhän sillä ei ole mitään merkitystä!
+
+HANNU. Oliko se minun vikani, että tuli yksikamarinen eduskunta.
+
+SEBASTIAN (aivan suunniltaan). Mi-minä en todellakaan löydä sanojia!
+
+HANNU. Sitä suurempi syy sinulla on luovuttaa puheenjohtajan
+tehtävät miehelle, jonka ei tarvitse etsiä sanoja! Ei siihen toimeen
+sanattomista ole.
+
+SEBASTIAN. No, koska sinulla ei ole rahtuakaan kunniantuntoa, niin
+olkoon! Mutta minulla on kai oikeus esittää asia.
+
+HANNU. Tee se sitten lyhyesti! Mainitse pääkohdat!
+
+SEBASTIAN. Minun ei tarvinne lähemmin kosketella syytä, mikä on
+saattanut meidät yhteen tälle puolueettomalle alueelle. Meidän on vain
+päätettävä, mihin toimiin ryhdymme tämän tavattoman tapauksen johdosta.
+Siis lyhyesti... minä ehdotan, että kokous panee vakavan vastalauseen
+moista vallattomuutta vastaan.
+
+NATHALIA. Hyvä!
+
+SEBASTIAN. Ja toiseksi eroittaa suvusta niskotelleen jäsenen.
+Kolmanneksi ja viimeiseksi, nostaa oikeusjutun viettelijää vastaan.
+
+LEMMENHEIMO. Anteeksi, että huomautan vähän! Tällä kokouksella ei ole
+mitään juridillista oikeutta ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin asiassa
+mitä tulee ehdotuksen eri kohtiin: Pro primo: että pantaisiin vakava
+vastalause. Sen voi tämä kokous tehdä; mutta siinä onkin kaikki, mitä
+se voi tehdä. Pro secundo: että eroitettaisiin suvusta. Sitä ei voi
+kukaan tehdä!
+
+HANNU. Ei taivaan herrakaan!
+
+LEMMENHEIMO. Sukulaistunteenne voitte kieltää. Mutta jos joku määrätty
+yksilö syntyy johonkin sukuun, ei sille voi kukaan mitään. Sitä voi
+yhtä vähän muuttaa asianomainen itse kuin koko sukukaan.
+
+NATHALIA. Eikö sitten olekaan oikeutta maassa?
+
+LEMMENHEIMO. Juuri siksi, että on oikeutta maassa, sitä ei voi muuttaa.
+
+NATHALIA. Mutta saanee ainakin oikeusjutun nostaa?
+
+LEMMENHEIMO (vilkkaasti). Tietysti!... Sen aina voi tehdä! (Ottaa
+taskustaan pinkan reklaamikortteja ja rupee jakelemaan läsnäolijoille.)
+Ehkä herrasväki suvaitsee!
+
+HANNU (lukee kortista koneellisesti). "Lakiasiaintoimisto Lemmenheimo &
+Mestis: Ajaa asioita kaikissa maamme oikeuksissa; välittää kiinnityksiä
+ja kiinteistökauppoja. Erikoisala skandaali- ja avioerojutut.
+Kohtuullinen palkkio ja nopea suoritus"... Hm! Ajanmukainen lafka!
+(Pistää kortin taskuunsa.) Teillä on varmaankin hyvin paljon työtä.
+
+LEMMENHEIMO. Ehkä palaamme päiväjärjestykseen.
+
+HANNU. Siis vaihtakaamme asiassa mielipiteitä. Sinä keltanokka
+saat suvun nuorimpana jäsenenä avata ensimäisenä suusi. Anna tulla
+vedettömät sanat tässä valitussa seurassa!
+
+AARNO. Minä katson tämän asian koskevan siksi läheltä yksilöllistä
+vapautta, että tämän kokouksen puuttuminen siihen olisi sulaa
+mielettömyyttä. Kun nuoret — niinkuin näyttää — pitävät toisistaan,
+kuuluu se asia heille eikä kenelläkään syrjäisellä ole oikeutta
+sekaantua siihen. Meidän on kerta kaikkiaan heitettävä ennakkoluulot ja
+alettava katsella elämää sellaisena kuin se on. Meidän on yritettävä
+itse osottaa, mihin kykenemme eikä rappeuduttava menneiden sukupolvien
+laakereilla. Ehdotan, ettei asia anna aihetta minkäänlaisiin
+toimenpiteisiin.
+
+HANNU. Oikein, keltanokka! Sinä puhuit kuin Sokrates! — Kuka tahtoo
+vielä puhua?
+
+NATHALIA. Ei kukaan, kun kokous on saanut tällaisen käänteen.
+
+HANNU. No, Taavi... tuo sinä esille syvä maahenkinen viisautesi! Näytä
+näille heiskäleille, että sinulla on muutakin kuin maannousua päässäsi.
+
+TAAVI. Min oon täss asiass sitä mieltä, että kun nuorill on semmoi iili
+mennä yhteen, niin antaa pojan saada plikan. Vanha sananlasku sanoo,
+että ennen hallittee kapallisen kirppuja kuin kaksi rakastunutta. Ja
+kyllä se niin on. Ei siitä hangottelemisesta kumminkaan sen valmiimpaa
+tule. Antaa nuorten ruveta yksiin leipiin.
+
+HANNU. Sinä puhuit kuin itse Salomo!
+
+ROUVA. Tämä on ennenkuulumatonta!
+
+HANNU. Hyvät naiset ja herrat! Minä suvun päämiehenä luovutan tytön
+luutnantin rajattomaan nautinto-oikeuteen, käytäntöön ja hallintoon
+ilman vastalauseita, prosesseja tai muita metkuja, kuitenkin
+erinäisillä ehdoilla. (Tuomarille) Notarius publicus, kirjoittakaa!
+
+LEMMENHEIMO. Mitä minä kirjoitan?
+
+HANNU. Pro primo: että luutnantti kustantaa minulle vuosittain minun
+säätyäni ja arvoani vastaavan viftin; — puolipiste... Pro secundo: että
+luutnantti kustantaa minulle, paitsi tätä lakimääräistä, vielä moniaita
+muita ylimääräisiä viftejä, — piste... Minä olen puhunut.
+
+NATHALIA. Luopio! Roisto!
+
+ROUVA. Sukunsa häväisijä!
+
+SEBASTIAN. Sinä kurja myisit hänet epäsäätyiseen avioliittoon
+viinaryypystä!
+
+HANNU. Moni on saanut tehdä sen vielä vähemmästä.
+
+NATHALIA. Näinkö pitkälle on jo tultu!
+
+HANNU. Hiljaa, narrit! Millä te oikeastaan ylpeilette muulla kuin
+tyhjällä! Mitä merkitsevät perityt nimet ja arvot muuta kuin ei mitään!
+
+SEBASTIAN. Sinä valehtelet, lurjus!
+
+HANNU. Minä todistan sen.
+
+SEBASTIAN. Sitä et voi!
+
+HANNU. Kun minä myin tälle herralle nimeni, en huomannut myyneeni
+siinä mitään. Kun myin sinulle päämies-oikeuteni ja tuli yksikamarinen
+eduskunta, en huomannut menettäneeni siinäkään mitään. Ja kun minä
+aamulla herään putkan lattialla, on minun mahdoton itseäni moukista
+erottaa. Joko sitten moukat käyttäytyvät kuin aatelismiehet taikka
+aatelismies käyttäytyy kuin moukka. Mitään eroa en siinä vain huomaa.
+
+SEBASTIAN. Tämä on suunnatonta häväistystä!
+
+OSVALD. Ennenkuulumatonta konnuutta!
+
+HANNU. Vai niin, sinäkö täällä korkeimpana kukkona laulat! Sinä
+irroitit itsesi elinvoimaisesta sukupuustasi ja ymppäsit itsesi
+vieraaseen runkoon. Mutta et huomannut, että ajan virta oli vienyt
+maaperän sen juurien alta pois; ja että se runko oli laho. Jollei
+sulfiittitehtaasi ja raha-arkkusi painaisi sinua maaperään, niin saisit
+nyt huitoa tyhjää ilmaa kuin seinälle ripustettu paperiäijä.
+
+ROUVA. Mikä sinä sitten oikeastaan olet?
+
+HANNU. En kerrassa mikään! Mutta se johtuu vain siitä, että luulin
+jotain olevani. Minä perin kaiken sen, mikä nykyajan ihmisen on itsensä
+hankittava. No niin, koska kakki on näin valmista, niin juhlitaanpa
+hiukan, minä ajattelin. Mutta kun en ollut mitään itse hankkinut, en
+osannut mitään säilyttääkään. En nimeäni enkä omaisuuttani. Ihmissuku
+tarvitsee nuorennushakkausta, herra forstmestari, ja minä jouduin
+leimattujen joukkoon!... (Lyö nyrkillään pöytään.) — Koska kaikki
+puheenvuorot ovat käytetyt, ryhdymme äänestykseen!
+
+SEBASTIAN. Tarpeetonta! Se tulos on selvä liimankin!
+
+HANNU. Siis kokouksien enemmistö on sitä mieltä, ettei asia anna
+aihetta toimenpiteisiin... (Lyö nyrkillään pöytään. — Edvin ja Arvo
+tulevat.)
+
+
+VII kohtaus.
+
+Edelliset. Edvin. Arvo.
+
+ROUVA (kiivaasti). Minua kummastuttaa teidän suunnaton julkeutenne,
+luutnantti! Te rohkenette astua vielä silmieni eteen!
+
+ARVO. Anteeksi, rouva ja kunnioitettava herrasväki, että rohkenimme
+tunkeutua tänne! Mutta Edvin on taipuvainen sovitteluun!
+
+HANNU. Ei miltään sovitteluja, sanon minä! Kun minä asetan asiat
+jetsulleen, niin sitä ei voi petrata kukaan muu kun valtiokirkon pappi!
+
+SEBASTIAN. Jos luutnantti vakavasti katuu rikostaan, niin sovittelu voi
+vielä olla mahdollinen.
+
+HANNU. Ähs, sinä jesuitta! Panisitko itseäsi paremman miehen ryömimään
+säkissä ja tuhassa!
+
+ARVO. En voi sanoa, missä määrin Edvin katuu tekoaan tai katuuko hän
+sitä ensinkään...
+
+HANNU. Joka tuskin on luultavaa!
+
+ARVO. Mutta hän tahtoo vedota teidän äidintunteisiinne, rouva.
+
+ROUVA (katkerasti). Joita hän on niin liikuttavasti kunnioittanut!
+
+ARVO. Ei pidä olla sovittamaton, rouva! Tunteet juuri saattoivatkin
+nämä rakastavaiset siihen! Ja heidän iällään ovat ne ihmiselle koko
+maailma! Vanhemmilta ovat ne jo ohi ja siksi ei heidän pidä asettaa
+omia tunteitaan etusijaan. Teidän paras osanne on menneisyydessä, mutta
+heille kuuluu tulevaisuus, rouva.
+
+ROUVA (epäröiden). Luutnantti on minua katkerasti loukannut!
+
+ARVO. Epäilemättä! Mutta unohtakaa loukkaukset, rouva! Unohtakaa
+ennakkoluulot! Uusi aika tuo uusia arvoja, ja uusia katsantotapoja!
+Mikä teidän nuoruudessanne näytti toiselta, on nyt aivan poikki! Uusi
+aika on tullut; vaakunat häviävät ja tilalle astuu todellinen mielen
+aateluus! Olisitteko te, rouva, vanhan suvun kunniakas edustaja,
+viimeinen omaksumaan tätä aateluutta?
+
+HANNU. Perhana, kun puhuu kauniisti! Jollen olisi jo aikoja tätä
+aateluutta omaksunut, niin hän aateloisi pian minutkin!
+
+ROUVA (huoaten). No niin, minun täytyy kai: alistua siihen, mitä ei!
+voi auttaa!
+
+LEMMENHEIMO. Jos saan sanoa ajatukseni, on rouvalla siihen
+juridillisesti pätevät syyt. Se on, kuten tieteellisesti sanotaan,
+"Force majeure" eli ylivoimaiset syyt.
+
+NATHALIA. Älä ole heikko, Klara!
+
+SEBASTIAN. Minä en ymmärrä sinua, Klara!
+
+HANNU. Pyydä ratsumestarin valistamaan hiukan järkeäsi. Hän pystyy
+kyllä siihen!
+
+SEBASTIAN. Minä en puhunut sinulle!
+
+HANNU. Mutta minä puhuin sinulle, senkin kapaturska! Sinä kai tahtoisit
+juhlallisesti kirota tytön vanhaan hyvään tapaan! Mutta et kai ole
+romaaneista lukenut, että holhoojan kirousta otettaisiin vakavalta
+kannalta yläilmoiissa. Ja nyt sinä tahtoisit saada äidin siihen
+hommaan, narri!
+
+ROUVA (päättävästi). En voi sille mitään, että olen ensisijassa äiti!
+Tahdon nähdä tyttäreni! Missä on Cecilia?
+
+EDVIN. Hän ei ole kaukana! Minä tuon hänet heti. (Poistuu.)
+
+NATHALIA. Tule Sebastian! Me emme sovi tähän seuraan eikä tähän aikaan!
+
+SEBASTIAN. Keneltä tahansa olisin odottanut tätä, mutta en sinulta,
+Klara!
+
+ROUVA. Enhän minäkään voi olla enempää kuin ihminen!
+
+HANNU. Hitto vieköön, siinä onkin tarpeeksi vaimosta syntyneelle! Te
+ette ole edes sitäkään, vaan muumioita, paljaita muumioita!
+
+ROUVA. Kenties se niin on, että aika on elänyt meistä edelle! Olen
+huomannut, että kehitys on mennyt maailmassa eteenpäin, mutta me olemme
+jääneet katselemaan taaksemme!
+
+OSVALD. Tämäpä nyt oli noloa!
+
+HANNU (lyöden häntä olkapäälle). Heitä hiiteen nuo houreet sinäkin ja
+elä kunnon porvarina! Ennen kehittyi aatelismiehiä ruutinsavussa, mutta
+mikään historia ei kerro sulfaatinhajusta!
+
+SEBASTIAN. Menkäämme siis! (Sebastian, Nathalia ja Osvald poistuvat.)
+
+HANNU. Saatte mennä, sanoi Malmberg köyhille!
+
+TAAVI. No, ei sitten muuta kuin hyvästi vaan! (Poistuu.)
+
+HANNU. Tulimmaista, ratsumestari! Te olette oikea helmi miesten
+joukossa! Saarnasitte kuin ensi luokan prelaatti ja ne, joita ette
+voinut kääntää, löitte käpälämäkeen sanan voimalla! Sellaisesta minä
+pidän!
+
+ARVO. Niinkö?
+
+HANNU. Mutta miksette hitossa soittanut noin loistavasti suutanne heti
+alussa, niin olisimme säästyneet kaikesta tästä lemmon touhusta?
+
+ARVO. Minun aikani ei ollut vielä tullut. Epäilemättä se olisi ollut
+järkevintä.
+
+HANNU. Aivan niin... Mutta, täällä maailmassa olisikin hyvin vähän
+heilumista, jos täällä tehtäisiin vain sitä, mikä on järkevintä.
+
+
+VIII kohtaus.
+
+Edelliset. Edvin. Cecilia.
+
+CECILIA (rientäen äitinsä syliin). Äiti!
+
+ROUVA. Sinä paha, paha lapsi! Minkälaisen tuskan minulle tuotit.
+
+CECILIA. Suo anteeksi, anteeksi, äiti! En voinut muuta! Minä en voinut,
+äiti! .. Ethän tahdo enää eroittaa meitä, ethän äiti?
+
+ROUVA. No, koska se on sinun järkähtämätön tahtosi, niin täytynee kai
+minun alistua!
+
+AARNO. Siinä teette kauniisti, rouva!
+
+ROUVA. Ota hänet ja tulkaa onnellisemmiksi kuin minä olen ollut!
+
+CECILIA (riemuiten). Edvin! Edvin, äiti suostuu kumminkin.
+
+EDVIN (hämillään). En tiedä, kuinka teitä kiittäisin! Minua...
+hävettää...
+
+ROUVA (liikutettuna). Tee hänet onnelliseksi. Siinä on minulle
+tarpeeksi!
+
+EDVIN. Sen lupaan, äiti! Vai kuinka, Cecilia rakas?
+
+CECILIA. Minä olen niin onnellinen, äiti! Niin sanomattoman onnellinen!
+
+ARVO.. Toisen voitto on toisen tappio! Te voititte elinkautisen
+toverin, neiti, ja minä menetin monivuotisen ystävän! Sallikaa minun
+onnitella teitä! (Puristaa heitä kädestä.)
+
+LEMMENHEIMO. Pyydän saada onnitella herrasväkeä! Ja ehkä saan tarjota
+palvelustani avioehtovälikirjaa laadittaissa.
+
+ERNST. Samoin minä pyydän onnitella! Ja eikö herrasväki suvaitse ottaa
+elinkorkovakuutusta tämän iloisen tapahtuman johdosta? Esimerkiksi C
+taulun mukaan...
+
+ARVO. Ja sallikaa minun myöskin kiittää teitä, rouva, ylväästä
+päätöksestänne! (Puristaa kädestä.)
+
+ROUVA. Sitä on niin helppo sanoa! Heitä odottaa onni ja päivänpaiste,
+minua yksinäisyys ja ikävä, sillä tätä eivät sukulaiset koskaan anna
+anteeksi minulle.
+
+HANNU. Eikös hitossa! Kaikki paremmanpuoleiset näytelmät päättyvät
+kahteen tai kolmeen kihlaukseen. Rouva ottaa miehen! On tässä saatu
+aikaan suurempiakin asioita.
+
+ROUVA. Oo, säästäkää minua pilastanne!
+
+HANNU. Te ratsumestari voitte yhtähyvin pelata skruuvinne ja nukkua
+päivällisunenne Pyhäjoessakin kuin muualla. Ottakaa rouva! Siinä on
+teille ihmistä tarpeeksi ja riittää vielä kokonainen hevoskuorma
+kirkkomaahankin, kun aika joutuu!
+
+ARVO. Olette liian nopea toimissanne! Onko rouva niin vain otettavissa
+sitten?
+
+HANNU. Kaikki ovat otettavissa, kun vain on oikea ottaja! Eikä
+hänkään kuulu olevan enempää kuin ihminen... Siis tämän urhoollisen
+ratsumestarin nimessä minä pyydän kättänne, rouva!
+
+ROUVA. Narrittelija!... Ja mitä tekee urhoollinen ratsumestari
+sill'aikaa?
+
+ARVO (kumartaen). Yhtyy hengessään samaan pyyntöön, koska tämä suuri
+mies tahtoo väkisin onnellistuttaa koko maailman!
+
+ROUVA. Siihen pyyntöön on vaikea vastata näin yhtäkkiä. Mutta
+Pyhäjoki tarvitsee miehisen hoitajan... (Ojentaen kätensä.) Siis jos
+ratsumestari suvaitsee!...
+
+ARVO (ottaen häntä kädestä). Kaikesta sydämestäni, rouva!
+
+HANNU. Toinen pari! Eläköön! Ja jos emme tämän johdosta laita pöytää
+koreaksi, niin olemme suuria nautoja! (Heta tulee hengästyneenä ja
+hikisenä.)
+
+
+IX kohtaus.
+
+Edelliset. Heta.
+
+HETA. Missä on se Hannu rakkari? Mitä sinulla on oikein tekeillä,
+senkin porsas? Se Korpilahden äijä sanoi täällä hierottavan
+naimiskauppoja!
+
+HANNU (peräytyen). No, no, Heta! Älä unohda, ettei nyt olla "Kukkuvassa
+kellossa"!
+
+ARVO.. No, nyt saa Hannukin omansa! Nyt naitetaan Hannu!
+
+HANNU. Kostaisitteko hyvän pahalla, hunsvotit?
+
+HETA. Jos sinulla on jotain "kuuskapia", niin varo korviasi!
+
+ARVO. Tehän olette tämän herran kanssa salakihloissa.
+
+HETA (kiukkuisesti). Mitä se teihin kuuluu? Ja kuka te olette?
+
+ARVO.. Tahtoisin vain auttaa teitä yhteen päin!
+
+HETA (innostuen). Jestas tuota herraa! Suokaa anteeksi, herra! Mutta
+näin yksinäisen naisihmisen täytyy olla miehiä kohtaan — kuinka nyt
+sanoisin — hiukan ylpeähkö. Eihän sitä tiedä mitä niillä on mielessä!
+
+ARVO. Onko se totta, että te asutte yhdessä tämän herran kanssa?
+
+HETA. Kyllä se on totta, Jumala paratkoon! Ei siitä pääse ylös eikä
+ympäri! Mutta syy ei ole minun. Minä olen pohjaltaan siveellinen
+ihminen enkä tahtoisi olla silmätikkuna kenellekään elävälle sielulle.
+
+ROUVA. Ja kummiinkin vietätte sellaista elämää!
+
+HANNU. Kuulihan rouva, että hän on siveellinen ihminen... Vai
+kuvitteletteko, että me olisimme vajonneet johonkin — sanokaamme —
+helmasyntiin? Minä kummastelen teidän mielikuvitustanne, rouva!
+
+ROUVA. Tahdotteko te uskotella, että tuo elämänne on niin viatonta!
+
+HETA. No, enhän minä juuri sitäkään tarkoittanut! Liha on lihaa, herra
+nähköön; varsinkin kun sitä on siunattu ihmiselle näin paljon. Sen kai
+rouvakin tietää, kun menee vain omaan itseensä.
+
+ROUVA. Oo, kelvottomat! Minkälaista elämää te elätte!
+
+HETA. Sanokaas muuta, rouva! Minä olen sen aina sanonut hänelle! Mutta
+saakos tuota raatoa tottelemaan! Puhukaa rouva sille haaskalle järkeä.
+Minuakin tämä elämä tuskastuttaa; olen jo kääntynyt kirkkoraadinkin
+puoleen ja lupasivat ne ottaa asiaan kiinni. Aivan tässä pitää pelätä
+Jumalaa ja hävetä ihmisiä!
+
+HANNU. Tulimmaista, vai kirkkoraadin puoleen! Niin tyhmä sinä et
+ainakaan ollut, Heta!
+
+HETA. Olin niinkin, ja lupasivat oikein poliisivoimalla ryhtyä asiaan!
+
+HANNU. Aina ne kulkevat kirkko ja syntinen vaimo käsikädessä, kun on
+joku kunnon mies hirtettävä, korkealentoinen ihmishenki kuristettava.
+Oletkos miespolveen käynyt kirkossa, Heta? Tiedätkös, miltä kirkko
+sisältäpäin näyttää?
+
+HETA. Heittiö! Tiedätkö sinä mikä on miehen velvollisuus vieteltyään
+turvattoman naisen? Vai vielä sinä rupeat tässä minua halveeraamaan!
+
+ARVO. On parasta, että menette yhteen, niin ei tule mitään harmia.
+
+HANNU. Sitten ne harmit vasta alkavatkin tavallisesti! Vaan jos te
+tahdotte yhdistää synnynnäisen sivistyksen alkuperäiseen raakuuteen,
+niin tässä seison enkä muuta voi. Mutta minä en takaa, tulenko minä
+onnelliseksi. Ja minä pesen käteni, kuten kerran eräs minua paljon
+tyhmempi mies töki.
+
+HETA (mielistellen) No, mitä sinä Hannu turhaan juonittelet! Tee
+niinkuin herrasväki sanooi. Kyllä minä sinut hoidan vanhoilla
+päivilläsi eikä sinulta tule mitään puuttumaan. (Tarttuu Hannun käteen.)
+
+HANNU. Minun täytyy kai alistua. Se on aina kaikkien suurten miesten
+kohtalo.
+
+ARVO. Oikein Hannu!... Nyt on kukin saanut leiviskänsä.
+
+HANNU. Mutta minä sain liian suuren.
+
+EDVIN. Kullekin mitataan ansionsa mukaan täällä maailmassa.
+
+HANNU. Jos ansiot tulevat kysymykseen, niin olemmepa aika aaseja,
+jollemme kata pöytää koreaksi tämän kolminkertaisen kihlauksen
+johdosta. On sitä monasti ryypätty vähemmästäkin syystä.
+
+ARVO. Oikein Hannu! Eläköön Paksu-Hannu! Eläköön!
+
+KAIKKI. Eläköön Hannu! Eläköön!
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75980 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..b5dba15
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this book outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..90ac6df
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+book #75980 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75980)