diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75964-0.txt | 1752 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 1769 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75964-0.txt b/75964-0.txt new file mode 100644 index 0000000..2597333 --- /dev/null +++ b/75964-0.txt @@ -0,0 +1,1752 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75964 *** + +language: Finnish + + + + +KEVÄTHARTAUS + +Kirj. + +Einari Vuorela + + + + + +Jyväskylässä, +K.J. Gummerus Oy, +1921. + + + + +SISÄLLYS: + +Keväthartaus. + +I +Kevättunnelma. +Maaliskuu. +Keväthangilla. +Maaliskuun tunnelmaa. +Kevät tulee. +Huhtikuu. +Muuttolintujen tullessa. +Pieni laulu. +Suo keväällä. +Kevätyö. +Sanoja hämyssä. +Keväthämyssä. +Yösydännä. +Kevätlaulu. +Toukokuu. +Laula, ah, laulusi armahin. +Hetken unta kuutamossa. +Puoliunessa. +Onnellisena hetkenä. +Unissanauraja. +Koti-ikävä. +Kuvitelmia vuodenajoista. + +II +Uunin takana. +Raakunkuori. +Metsätuulta. +Eränkävijän ystävä. +Kaiku. +Salainen side. +Miten usein tahtoisinkaan. +Sanaton nuhde. +Jalokivikauppias. +Kellokukat. +Kirjeen tultua. +Ajatus sinusta. +Salaisuus. +Ensimäinen rakkaus. +En tiedä iloitsen vai ikävöinkö. +Kuutamoilta. +Iltavieras. +Yövieras. +Orpolapsi. +Kosto. +Kuollut rakkaus. +Iltalaulu. +Alakuloisuus. + +III +Me. +Elokuun kuvia. +Kaivotiellä. +Luodolta lokit ne lentää. +Syysvaikutelma. +Eräretkellä. +Kilpajuoksu. +Lumisade. +Talviyö. +Talviyön hiihtäjä. +Ikuisuuden edessä. +Uusi vuosi. + + + + + +KEVÄTHARTAUS. + + + Minä vavisten pyhäkön ovea avaan, + näen keväisen kunnaan ja ihanan maan, + näen kaukaa kirkkojen kultaristit + ja metsät tuulia tulvillaan. + + Minä aavistan armahan ajan tulon, + minä hengitän tuulia heleän sään; + minä vaivun iltasin ikkunapieleen + kuin salaa onnesta itkemään. + + Minä siunaten pyhäkön ovea suljen, — + näen kaihojen kunnaat ja unten maan. + Minä tunnen rintani riemua täynnä + ja poveni tunteita tulvillaan. + + + + +I + + + + +KEVÄTTUNNELMA. + + + Tuli taas ihanat tuulet, + tuli taas heleät pilvet; + kuulin naurua tuvasta, + räystäs pillitti pihalla. + + Tytöt ne tuvassa nauraa, + vallattomat, vaarin kuullen, + kun kevät kehissä kieppuu, + kapuelee kangaspuilla. + + On kuin suvi suuta soisi, + halajaisi hauskat muistot, + kuka kaulasta pitäisi, + käs polttava povessa. + + On kuin olisi tuvassa + seinän raot rahoja täynnä, + hyllyt helliä sanoja, + kellokaapissa käkiä. + + + + +MAALISKUU. + + + Jo tippuu räystähät ja varis vaakkuu, + jo kuormat kallistelee kahtapuolta; + jo päivä herättelee emännätkin, + ja tupaan tulvii teeren laulu suolta. + + Taas rinta ailahtelee aavistuksin, + se kevätpurosena pulpahtelee; + — se mielis huudella ja hullutella, + mut kartanolla kaiku kummittelee. + + On arkikin kuin alituista pyhää, + ja yhä päivä jatkuu jatkumistaan. + On tytöt iltasin jo tipotiessään, + mut päivillä he suuttuu sulhasistaan. + + On vaari vedellyt jo verkot tupaan, + nyt hoppu hypittelee hyppysiään; + ja kartanolla räystäät tippuu, tippuu, + ... kuin itkein ihania ikäviään. + + + + +KEVÄTHANGILLA. + + + Taas hankien huikaisu hurmaa mun, + taas hopeinen hohtelu huumaa; + on ajatus kiihkeän kirkasta, + kuin auringon kultaa kuumaa. + + Taas hankien huikaisu huuhtoo pois + surun suuren syöntäni syöneen; + minä unohdan orpona olleeni, + enkä muistele kenenkään lyöneen. + + Ja tähtinä säihkyvä timanttitie + vie suksia suhisten, soiden, + kuin kaipaus sielua siivillään, + yli valkeiden vainioiden. + + Ah, tuolla on metsä ja tuulissa sen + soi urvukot unelmiansa... + Ja ihminen hiihtää ja hiljenee + kuin unehen valveillansa. + + + + +MAALISKUUN TUNNELMAA. + + + Hankia hiihtelee hillitty riemu + lumivalkeissa vaatteissaan; + ihminen ilon varjoa seuraa + aavistuksissa, aatteissaan. + + Hankia hiihtelee auringon säteet + kultasuksilla suhisten; + ihminen kuulee kummallisen, + aran, armahan sävelen. + + Hankia halajaa katse kauas... + Kaiho edellä entää vain + niin kuin lumivalkea lintu + yli ilmojen ihanain. + + + + +KEVÄT TULEE... + + + Kevät tulee! Huhtikuun airuet ajaa. + Tohisee tornissa tuulet, + ikkunaan painuvat keväthämärän härmäiset huulet, + kuuvalo kultaa majaa. + + Kevät tulee! Repelee, rouskuttaa routaa, + riuhtovi rintoja hangen, + myrskynä myristen korpia kiertää + ja tulvain tuhona soutaa. + + Kevät tulee! Ritajaa kirsi; + kinokset jokena joluu, + kipenöi kirkkaalta taivaalta + kiihkeä kiurun virsi. + + Kevät tulee! Maan povet paljastuu, + kukka kurkistaa, + heinän pilli pilkistää, + kumottaa lehtikolttinen koivupuu. + + Onnen huminaa kuulen, + naurua navettatieltä, laulua lahdelta, + hupaista hulluttelua hakotarhalta. + Kaikkialla karkeloi kassapäät kevään + pyörteissä telmävän tuulen. + + Ikkunat auki! Ovet sepposen selälleen! + Avoimeksi syli ja sydän! + Silmä sinertäviin korpiin, + korva kuuntelemaan! + + + + +HUHTIKUU. + + + Huu—huu—huhtikuu, + tempoo tuuli ja telmää puu, + viheltää vihuri villi; + pitää peliään peijuunin kukot, + lentävät lemmosti höyhentukot, + huutelee soitimen pilli. + + Huu—huu—huhtikuu, + räiskyttelee räystään suu, + holisee hopeinen virta; + karpalosoilla jo kurkia kahlaa, + lapset laskevat koivuista mahlaa, + tuvassa piuskelee pirta. + + Huu—huu—huhtikuu, + leppyy tuuli ja leyhyy puu, + illassa punertaa salot; + öisin on ihanaa hämärää puilla, + tukkilaistulia jokien suilla; + kunnailta kumottaa talot. + + Huu—huu—huhtikuu, + nauraa sulle jo toukokuu + pelloille äkeitä ajain; + kohta on purojen purskut hiljaa, + rinteille ripisee siemenviljaa, + pääsky on malolla majain. + + + + +MUUTTOLINTUJEN TULLESSA. + + + Minä portaalla kuuntelen vaiti + kuin onnesta vavisten, + miten kurkien palajaa parvet + yli kattojen havisten. + + Ne laulavat kauaksi mennen, + minä kalvavaan kaihohon jään; — + minä halajan havinan myötä + suon suurehen ikävään. + + Ne lentävät lepäämättä, + minä pirttihin piiloun; + minä käyn kuin unissa siellä + ja ikkunaan unohdun. + + + + +PIENI LAULU. + + + Humisee tuuli, tulee kevät, + sävelet siivin liitelevät + ilmojen ihanain yli. + Silmä katsoo kaukomaille, + niin kuin kaihon ihmeen nähden. + Joskus kierii joku kyynel + kiduttavan kaipuun tähden. + + On kuin uljas matka eessä. + Rinnassa käy outo ouru. + Siellä haastaa hellät äänet, + siellä vierii tunteen virta, + on kuin läikkyis vene veessä. + Liukuu yli pääsky pieni + tirskutellen tietään mennen, — + asuu jossain räystään alla. + Mihin johtaa minun tieni? + + + + +SUO KEVÄÄLLÄ. + + + Ah, mitä kuulenkaan, — kuin kurjen ääntä; + lie kevättuulta tuttu tuoksu tää; + kuin pursun lemu leviäisi pitkin, + ja vaivaismänty nytkää, nyyhkyttää. + + Ah, mitä näenkään, — kuin syvän meren, + ja siiven havina se siellä soi; + kuin joutsenparvi poutapilvet pitkin + sen ulapoita ui ja unelmoi. + + Ah, mitä tunnenkaan, — kuin suuri kaipuu, + mun raukan poveani poltteleis, + kuin kurkiparvi lentäin lepäämättä + mun itkuani ijäisyyteen veis. + + + + +KEVÄTYÖ. + + + Huokaa suuri sumuaava, + hongan latvat hoippuu siellä; + suuret kuuset kumartelee + kuuhuttaren veneen tiellä. + + Liikkuu airot, liukuu pursi; — + kaikki katoo, kaikki hukkuu; + niin kuin onton vuoren alta + käheästi käki kukkuu. + + Haaksi kulkee, kuohut halkee, + velhot tarttuu veneen perään; + sortuu sormet aallon alle, + — silpoutuivat sirpin terään. + + Kiiltää airo, kiitää venhe, + alta aavan ähky kuullaan; + tuulten viimat viheltelee + kultaisella tuhtopuullaan. + + Nytkyy keula, notkuu laita, + hauet haukkoo hankapuuta; + uhkaa kalma kaikin voimin + yössä yksinäistä kuuta. + + Pirskuu yllä, porskuu alla; + Luojan käsi pitää perää; + läikkyy länteen kultavenhe, + kuohun alta aamu herää. + + Lentää lintu, liikkuu lehti, + kunnahalla helkkyy käki. + Vielä hetki, — riemuin rientää + kylvömailleen kyläin väki. + + + + +SANOJA HÄMYSSÄ. + + + Hämärissä olen soittanut joitain lauluja viihdyttääkseni + mieltäni, joka on alituisesti ahdistusta täynnä. + + Yösydännäkin olen herännyt, huulilla uneksittu sävel, + jonka olen piirtänyt paperille kuun valossa. + + Kevätöinä olen vallankin valvonut, sillä silmänräpäykset + tuntuvat silloin kallisarvoisilta, ja hetket ovat + kuin hämäränpumpuliin pujoteltuja jalokiviä. + + Kedoilla keinuu sumu kuin harmaja villa, jonka alta + kukkia valavan kultasepän viitta vilahtelee. + + Himmeä tupa on kuuntelevinaan, mutta musta muuri + näyttää raskaasti nukkuvan, vaikka akkunat ovatkin + jo arassa hymyssä. + + + + +KEVÄTHÄMYSSÄ. + + + Niin lempeästi nyt tuuli käy + kuin hengitys metsän poven; + tule istumaan, vain istumaan + kynnyspuulle avatun oven. + + Tule katsomaan kauniita pilviä + ja ihanaa hämärää puilla; + se on kuin pumpuli himmeä + suon yllä ja latojen suilla. + + Me kahden kauniissa hämyssä; + niin herkästi helisee meissä, + kun kedoilta kevättä häämöttää + ja metsä on kyyneleissä. + + + + +YÖSYDÄNNÄ. + + + Mun olla suo näin vaiti sun vierelläs yössä, + kun helisee hopeiset niidet + ja kultaiset kaiteet on työssä. + + Mun olla suo näin luonasi — käsi vain käissä, + kun kuu käy kuunnellen hiljaa + keväisten kerkkäin päissä. + + Mun olla suo näin vierelläs kevätyö hellä, + ihan huulilla herkimmät sanat, + tuhat tuskaa, ah, sydämellä. + + + + +KEVÄTLAULU. + + + Siemen siristen sinkoaa, + leivo lauluja linkoaa, + toukokuu kukittaa maita. + Tuoksuaa turve ja lemuaa lehti, + suvituulet tulivat, käkikulta ehti, + saan taas karjoja kaita. + + Istun hurmassa keväimen, + soille huikkaan ja huutelen, + paistavat mättäillä marjat, + hohtelee hurmeiset karpalohelmet, + kaukana suolla käy teerien telmet, — + lähellä käyskelee karjat. + + Jossain armaani kuuntelee, + posken purppurat puuntelee, + vapisee valkea povi. + Ilta kun hämärää maille ajaa + peittäen pihapuuta ja majaa, + aukeaa arasti ovi. + + + + +TOUKOKUU. + + + Kevätöinä, ah, ihmiset kuulkaa, + on rakkaus raikuna korven. + Se on henkenä heräävän luonnon + ja sieluna paimenten torven. + + Se on sisinnä kaikissa meissä, + se on povessa polttehen lailla; + meillä kaikki on, kuitenkin käymme + kuin kaihoten, kaikkea vailla. + + Mitä väriset lehtivä koivu? + Mitä hyriset metsien kuoro? + Nyt hymyn on herttainen hetki, + mut kohta lie kyynelten vuoro. + + + + +LAULA, AH, LAULUSI ARMAHIN... + + + Laula, ah, laulusi armahin, helkytä hellimmät säkeet! + Suvi on veräjän suulla ja pelloilla säkit ja äkeet. + Taivahan lintuset lirittää, lurittaa paimenten torvet. + Soivat kuin salaiset pyhätöt kaukaiset kaikuvat korvet. + + Koskista kohoaa sydänyön hetkinä ankara kohu. + Päivisin päittemme yllä on tuoksuvain tuulien tohu. + Laidunta lampahat laukkoo, hevoset hirnuvat haassa. + Ilmassa pälisee pääskyt ja sirkkoja sirisee maassa. + + Laula, ah, laulusi armahin, sanele hiljaiset säkeet! + Ilta jo metsiä kultaa ja pelloilta tulevat äkeet. + Toukomiehiä toiveita kantaen palajaa työstä. + Ruisrääkän runoa kuuluu jostain hämäränvyöstä. + + + + +HETKEN UNTA KUUTAMOSSA. + + + Himmyt kuu kuin hiljaa puhuis + pelkkää hyvää hymähdellen, + haaveissansa haukotellen, + tytön kutriin kujeillansa kurkistaen. — + Kaukaa niinkuin koski huhuis. + + Niinkuin uni liikkuis mailla, + hämäränä peittäin puita. + Alla hunnun huutelevat, + syleilevät, suutelevat + kylän nuoret... + Kuutamo vain kaukomailla + kaihollansa kattaa vuoret. + + Kummallista... kummallista... + Hetken unta kuutamossa, + aavistusta arkaa hiukka. + Aamulla on kaikki poissa, + alkaa taasen työ ja tiukka. + Niin kuin suvi ammoin mennyt + lemmenkisa muistuu mieleen + katsoessa selvin silmin + illalliseen porttipieleen. + + + + +PUOLIUNESSA. + + + Kerran keväällä kiuruja kirpaili halmeeni yllä. + Vihreän raikkahat orahat kasvoivat kauniisti kyllä. + Aitahan nojaten uneksin alkaissa käkien kukun. + Päivisin riemuiten raadan ja yöni kuin valveilla nukun. + + Näin minä ihanat aamut ja heleys korpien kaikui. + Karjoja kalkatti mennä ja paimenten rallatus raikui. + Hymisi koivikkorinne ja kuusoset kumarsi päitään. + Pyyparit viettivät viitain helmassa viheltäin häitään. + + Tulin kuin outohon tuskaan, otti kuin onni mun syliin. + Povessa heräsi ihana kaipaus korvesta kyliin. + Aavistus askarsi siellä ja palaa pauhasi povi. + Näkynä kangasti kaukaa kylästä armahan ovi. + Tyttönen heiskahti valkein helmoin, välkkyvin tukin, + livahti ovesta sinisin silmin ja punaisin sukin. + + Hoipuin kuin houreessa käyden ja vaelsin unessa tiellä. + Kasvoi jo korvessa kartano, armas sen askarsi liellä. + Hohtivat pihassa tuomet ja pilkahti kotoinen lahti. + Portaalla haukkua pilpatti tuuheahäntäinen Vahti. + + Käyskeli raintaa kantava kaunotar karjansa luoksi. + Ynisi kytketyt kyytöt ja vasikat vastahan juoksi. + Soitteli ratosti rainta ja vaahtosi valkea rieska. + Tupruili lempeä sauhu ja tuulessa liepotti lieska. + Laulahti lypsäjän rinta ja kiurukin virsiä heitti. + Sininen, silkkinen sauhu nyt laulavan lypsäjän peitti. + + — — — + Havahdin halmeeni luona, kun tähkät jo täysinä sousi. + Illalla metsien helmasta kultainen kuunsirppi nousi. + Keinuili keltaiset korret kuin hellien heijaten päitään. + Maamiesten emännät valmisti talkoita — elokuu-häitään. + Häähumun jälkehen aukasi tyttäret aittansa oven. + Kimalsi kihlojen kullat valossa valkean poven. + + + + +ONNELLISENA HETKENÄ. + + + Pihlajat kukkivat. Kosket kohisevat ja kunnaat + kuuntelevat kukkain kasvamista. + + Ihminen ihanuuden keskellä: Hämyssä helähtää + hääilo, kiiltelevät kisatulet. Vuoren rinnasta kimmahtaa + kaiku kaiun jälkeen ja kukunnat kumpuilevat + suun-lämpöisinä kultakerkkäisestä kuusikosta. + + Lintu on saanut lauluunsa hurmaavaa hulluutta, + pisaran ihanaa ikävää. — Helkyttelee yön unohtaen + ikkunan kautta ihmisen sieluun. + + Ihan itkemme keskellä iloa. Melkein nyyhkytämme + rinta riemua täynnä. Tuntuu kuin juuri kadottaisimme + jotain kallista, tuntuu, kuin heläyttäisimme + rikki jotakin herkkää, tuntuu, kuin onnemme + yltäkylläisyydessään pirahtaisi pieniksi kappaleiksi. + + + + +UNISSANAURAJA. + + + Kuka nauranut on! Minä nauranut oon, + tuli vuotettu tuttava luoksi: + tuli kevätyö, joen hopeavyö + niin välkkyi ja villisti juoksi. + + Kuka nauranut on! Minä nauranut oon, + ylen ihana eikö oo olla; + puut humisee, kukat kuiskailee + kevätkaihoja kartanolla. + + Kuka nauranut on! Kuka itkenyt on. + Minä ilosta nauroin ja itkin: + on kullasta tie, vesi venhettä vie + kuin unessa ulappaa pitkin. + + + + +KOTI-IKÄVÄ. + + + En viipyä voi, en viipyä saa, + mua keväinen korpeni huhuu; + siellä myllyt käy, siellä kurjet soi, + siellä havukko haastaa ja puhuu. + + En viipyä voi, en viipyä saa, + tuhat tuttua siellä jo vuottaa; + puut piiskuttaa, veet loiskuttaa, + vene vartovi miestä ja nuottaa. + + En viipyä voi, en viipyä saa, + on ystävän ikävä olla. — + Hän kuljeksii ja kuuntelee + kai kaihoten kartanolla. + + + + +KUVITELMIA VUODENAJOISTA. + + + Se on niin miettivän vakaa + tuo metsien rivi. + Sen takaa kajastaa suuri vuori + kuin pieni kultainen kivi. + Siellä kaukana kaikki + kauniilta näyttää. + + Siellä on onnea, ihanat ihmisten majat, + sieltähän tulevat kaikki: + kurjet, pääskyt, lumi- ja ukkospilvet + ja vuodenajat. + + Siellä on jossain kesän kehto ja talven + luminen talo. + Siellä on kevään ihanan ihanat + kentät ja suruisen-sateinen + syyssalo. + + * * * + + Kevään keinuaho on naurua täynnä. + Pojat palloa lyövät, + neitoset kaihoja kuiskii. + Lumivalkeat liinat kuin poutapilvet huiskii — + valkeat pälvet kutrien kullassa. + + Punaiset huulet huiluja soittaa + ja antavat suuta. + Päivät rientävät riemuna rinteitä + ja lempeät tuulet. + Metsäin satuja kuulet. + + Illat ihaillaan ja kuunnellaan + keväistä kuuta. + Se on sairas, joku hyljätty rukka. + Joessa sammakon kukka + vilusta väristen kahlaa. + Puissa pursuaa mahlaa. + + Kuikat ja kurjet huutavat. + Senkin seitsemät pillit soittaa + ja suut supattaa. + + Kevät! + Telmivä tytti, + kedoilla kiitävä villi. + Tuulta tukassa, + vauhtia koko vartalossa, + silmissä sininen katse, + huulilla hupainen pilli. + + Kevät matkahan lähti. + Puhallettiin sammuksiin taivaan + viimeinen tähti. + Tuuli edellä puhkaa. + Räntäsade uhkaa. + Roiskuu, pirskuu ja pilpattaa, + kiehuu ja kuohuu. + + Tuuli puhaltaa puhtaaksi + metsien tuvat, kävynkäppyrät heittää, + kuusen siemenet sirottaa. + Näkyy jo järvien pilvikuvat + ja lautturin tulta. — + Ilta kuin ilmeinen kulta. + + Kevät menee meluten. + Silkkihameessa hassattelee, + pohkeet punaisina, + povet kuumeisina kumpuina, + ajatukset alituisina, + armaina unina... + + Herää lehtiä puuhun, — + hiirenkorvia, kalpean kainoja, + vihriän-viehättäviä. + Soutelee tuuli, huutelee honka, + uhkaa jo ukkosen lonka. + + Voikukat! + Lapset, pois kengät ja sukat, + tuulena kedoille! + Siellä on pienille pedoille + miljoona kultakukkaa. + + * * * + + Kesä on lempeä, + kaukomaa pyhin. + Sen päivä on pisin + yö lauhkein ja lyhin. + On sunnuntai aina, + korpi kirkkona kaikaa. + Ah ihanaa aikaa! + + Ihmisten touot tohisten kasvaa, + kuivuu ja kastuu, kuivuu ja kastuu. + Kuin unessa tähkien luoksi: + tähkät heilmi ja tuoksi. + Ihminen pitkin piennarta astuu, + hartaana käsiinsä kerää + juuri täyttyvää terää, + painaa poskelle hiljaa. + Tuuli laineina tuutii + jumalanviljaa. + + * * * + + Syksyn naama on musta. + Riihimekko sen yllä. + Mutta on silläkin usein hyvä hymy. + Se on rikas ja ylväs. — + + Pelto on leikattu. + Auma kuin kultainen pylväs + vartioi yötä, ja elokuu + pitkiksi ajoiksi auman hattuun + unohtuu. + + Ripottaa vettä. + Haulit ikkunaan iskee, + rapisee rakeet. + Pellolla oraiden vihreät matot. + Aamulla kuurassa katot. + Pihlajan verta ja koivun kultaa, + kynnöksen mustaa multaa... + + Syksy on ihanaa ja julmaa: + tuulissa hääpuku hulmaa. + Vietetään kuoleman häitä, + elämän hautajaisjuhlaa. + Maalarit värejään tuhlaa. + Väsyy viimein häähumu. + Muuttavat lintujen laumat. + Tihenee sumu. + Riiheen ajetaan aumat. + + Lentää lehtien parvet. + Palelee sormia, helisee hampaat. + Määkyvät omettaan vangitut lampaat. + Huokaa korpien kohtu. + Kohta käy kuoleman lohtu. + + * * * + + Valkeita perhoja lentää, + keveitä kiteitä putoo. — + Talvi palttinaa kutoo, + kuolinliinat elämän yli. + + Valahti rauha puille, maille ja kyliin, + istutaan pitkäin pimeäin syliin. + Esiin rukit ja rullat, — + seinillä iltavalkean kullat. + + Pihalla pakkanen huopakengissä liikkuu, + tikapuun puolalla kiikkuu, + nurkkihin pyssynsä laukoo, + huuruten ovia aukoo. + + Hämärä vaappuvi varjosta riihen + vitkoin pihaan. + Pakkanen hihkuu sen hihaan, + painaa jäiset kasvonsa ruutuun + ja katsoo valkeaa vasten + päitä lukevain lasten. + + + + + + +II + + + + +UUNIN TAKANA. + + + Uunin takana unissaan + sirkka haparoi harppuaan, + kaihojen laulaja suurin! + Laulavi yölle, ah, armaalleen, + kutsuvi parmasta parmaalleen + piilossa pimeän muurin. + + Uunin takana unissaan + sirkka haparoi harppuaan, + maailma nuokkuu, nukkuu... + Monta laannut on laulajaa + unohduksihin uunin taa. + Sinne se sirkkakin hukkuu. + + + + +RAAKUNKUORI. + + + Kauan olen ollut typösen tyhjä. Hiekka on minua + hiljalleen hionut, vesi hylkynä huuhdellut, mutta + silmiesi säteily täytti yht'äkkiä sieluni sanomattomalla + kirkkaudella ja siitä saakka on povessani kuin helmin + vyötä helistetty. + + Rinta on onnesta pakahtua; itse olen ilosta höyhenen + keveä. Ajatukset ovat kuin ilakoivia, laulavia + lapsia, jotka kiipeilevät kisaillen helmaani. + + Onnellisen olentosi kuva on syöpynyt sieluuni kuin + timanttikiveen, ja ajan aallot hiovat sitä ijäisyyden + ihmeellistä hiljaisuutta varten. + + + + +METSÄSSÄ. + + + Minä rakastan metsää! Meillä on yhteinen rakastettu. + Kulkiessani siellä kuulen sinun sanojasi, joita + puut toisilleen toistelevat, ja sinun katseesi ovat + siunanneet sinikelloja kaikkialle. + + Tiedän, minne olet mennyt, sillä kaikki kuuset ovat + jääneet jälkeesi katsomaan ja muutamat vieläkin + varpailla seisten hakokättään huiskuttavat. + + Ihmeellinen tyttö! Kanervan kukat ovat jääneet + ikäväänsä itkemään, ja metsässä kiertelee yhä + ihastuksen ja ihmettelyn hyminä. + + + + +ERÄNKÄVIJÄN YSTÄVÄ. + + + I + + Näytä minulle, minne polkusi kylästä lähtee, että + seuraan sinua erämaillesi korpien kartanoihin kultaisiin. + + Lyö puihin ristit, että osaan riistatarhallesi, kun kylä + on kylmä ja ihmisillä ilkeitä sanoja. + + Pane suon poikki porraspuita, etten vaivu, kun + metsätupaasi etsin rajattomassa rakkauden kuumeessa. + + Huutele vaaroilla ja kuuntele kuinka olen kuin + kaiku sinulle uskollinen. + + Jätä majasi ovi auki ja pilko puita, että saan tulen + liedelle lämpöä läikyttelemään, kun lepäämme hakovuoteella + ihanassa unessa suut suutelemisesta punaisina. + + + II + + Sano minulle hellimmät sanasi, sillä olen ikävästä + sairas ja odotuksesta murheellisen musta. + + Ilmoita minulle ihaninten ajatustesi helma, sillä + kasvoillani on kyynelten uurtelema tie ja silmieni + väsymyksestä voit lukea monen monta unetonta yötä. + + Sano minulle satujesi piilopirtti, että saan astua + sinne sisälle kehräämään hääpukua kuutamon + ihmeellisessä ikävässä. + + Vie minut kotiisi korvessa, sillä minä valvon ja + vaellan, enkä rauhaa löydä. Etsiskelen yötä ja päivää + lähenemättä mitään muuta kuin — kuolemaa. + + + III + + Metsä on kuin kaikuva kirkko ja puut kuin + nyyhkytteleviä rukoilijoita. Me olemme erämaille + eksyneet haeskelemaan tuohikatteista hakotupaamme. + + Meidän on hyvä olla, sillä suunnaton salo suojelee + meitä kuin tuuhea naavaturkki, jonka liepeiden alta + me tirkistelemme kuin ihmettelevät lapset korkeuden + täyttyessä tähdillä. Kuu taivaan rannalla on kuin + kultainen viikinkilaiva, jonka laitaan revontulten + aallot loiskuttelevat. + + Me rakastamme toisiamme rajattomasti ja molemmat + olemme kääntäneet todellisuudelle selkämme ja + uhranneet unelle äärettömiä kalleuksia. + + + IV + + Sinä olet metsästämisestä väsynyt ja märkä... + Minua liikuttaa, kun näen silmiesi hellän loisteen + erävartaassa lintua liekutellessani. Olentoni sisimmässä + värisen onnesta, sillä sinusta sinkoaa minuun + naurusuita, armaita ajatuksia ja katseita, joiden edessä + puolukaksi punastun. + + Kun olet retkilläsi, istun minä ihanassa ikävässä + sukien ja palmikoiden hiuksiani, joita sinä sanot + kultaisiksi ajatuksiksesi. Hyräilyä hyrskähtelee tytön + rinnasta ja huulilta kaipauksen linnut liitelevät. + + Kun sinä vilahtelet vihreiden puiden takaa olallasi + onnellisen päivän saalis, kätken minä kasvoni käsiini... + Sinä luulet minun itkevän, ja minä näen sielusi + rajattoman hellyyden sopertaessani sinulle sormieni + välistä. + + + + +KAIKU. + + + Minä olen kuin kaiku korven takana. Huutelen + sinulle sieltä tuulen tuomia, vihurin viheltämiä. + + Olen usein kuunnellut, kun sinä olet laulaa helkytellyt + kyläteitä käydessäsi. Olen vaipunut punastuneena + puuta vasten, sillä minä olen aavistanut liian + armaita asioita ja nähnyt unia, joista olen ilosta itkien + herännyt. + + Sinä et tiedä, millä hartaudella olen niitä säilyttänyt, + sillä metsän akkunoista käy alituinen tuuli. + + Mutta minä olen ajatellut, että sinun tulee kerran + ikävä... Huomaat kauneutesi katoavan ja rintasi + aivan kuin autioksi käyvän. + + Silloin minä sinulle metsään menettämäsi laulut + kaikuna kannan, ojennan käteesi nuoruutesi unohtuneet + helkytykset, jotka olen hiljaisen suruni hiilivalkeassa + kirkastanut. + + + + +SALAINEN SIDE. + + + Miten olenkaan onnellinen, kun muistan, mitä on + välillämme — hienon hieno kultalanka, jota pitkin + pimeässäkin osaan ovellesi. + + Kuinka olenkaan kummallisessa kuumeessa, kun + muistan mitä on tapahtunut — kuinka olemme uskaltaneet + vaihtaa ajatuksia, jotka virtasivat kuin tulinen + neste korvasta sydämeen. + + Ympärillämme on miljoonia olioita, mutta ainoakaan + sivullinen ei ole mitään kuullut, sillä me emme sanoja + käytä. Jollakin ihmeellisellä tavalla me vain ymmärrämme + toisiamme ja vuosien ikävät ilmaistaan yhdessä + silmänräpäyksessä. + + + + +MITEN USEIN TAHTOISINKAAN TULLA LUOKSESI... + + + Miten usein tahtoisinkaan tulla luoksesi keskellä + päivää, kesken kiireellisintä askaretta, sillä yht'äkkiä + sinua muistaissani pusertuu silmistäni kuin lämmin + sade ja sieluni on kuin kaipauksen kivuissa. + + Tahtoisin nähdä sinut juuri sinä hetkenä, sinä + silmänräpäyksenä. + + Tuskin uskallan ehtooseen elää, en hennoisi + hetkeäkään hukata, sillä onni on lyhyt ja sielun + tulisinkin tunne vain sammuva salama. Päivällä käy tuuli + päämme yli kuin hyväilevä hengitys, kuin huhuileva + huuto, mutta illalla on jo surullinen sade ja maailma + ihan kuin itkua täynnä. Ikkunaan painuvat murheen + mustat kasvot kylminä ja kyyneleisinä. + + + + +SANATON NUHDE. + + + Sinä suljet silmäsi kuin ihanimpia ajatuksiasi + piiloittaaksesi, mutta hetken kuluttua ne aukeavat kuin + uniset kukat kummallisia kysymyksiä täynnä. + + Ne eivät vastausta vaadi; ne jättävät vain vaikutelmansa + Kuin äidin hellät nuhteet. + + Olin ilmoittanut sinulle asioita, joiden rohkeuden + huomasin vasta, kun näin hennon vartalosi vavahtelevan + onnellisessa tuskassa ja povesi aaltoilevan kuin + villistä vihasta tai rajattomasta rakkaudesta. + + + + +JALOKIVIKAUPPIAS. + + + Kun yllätin sinut itkemästä, olin onnellisin ihminen, + sillä tiesin — miksi, miksi... ja siinä samassa + silmänräpäyksessä valahti olentoni ihmeellistä hellyyttä + täyteen, ja sinä sait tietää salaisuuteni. + + Kun olin sen sinulle ilmoittanut, itkit yhä rajummin, + enkä tiennyt miksi, miksi... Mutta samassa kiedoit + kauniit käsivartesi kaulaani ja lahjoitit minulle + kaksi kyynelten kirkkaaksi hiomaa jalokiveä. + + Lahjasi tuotti hetken rajattoman ilon jälkeen raatelevaa + tuskaa, sillä sinä viattomuudessasi et ollut aavistanutkaan, + että olinkin jalokivikauppias, joka vain ostaa + ja myy. + + + + +KELLOKUKAT. + + + Kun näen sinut, joudun liikutuksen valtaan; hiuksiesi + hyrskyävä kulta, silmiesi kellokukan sini ja vartalosi + suloinen nuoruus saavat vereni kulkemaan kuin + palavan nesteen ja huulilleni pyrkii hurman synnyttämiä, + järjettömiä sanoja. + + Entinen elämäni unohtuu, kuin mitätön silmänräpäys, + ja tulevaisuus on kuin loputon kultainen polku. + + Katseesi tulevat kuin kukkain kehistä... Kummallisella + hartaudella painan minä tuon kultaisen pään + povelleni ja etsin siitä nuo kaksi ihmeellistä kellokukkaa + katsoakseni niihin milloinkaan herkeämättä. + + + + +KIRJEEN TULTUA... + + + Kun saan tietää, että olet ikävästä itkenyt, täyttää + olentoni onnellisuus, sillä aavistaissani, että maailmassa + on ihminen, joka minua muistelee, muuttuu kaikki + ympärilläni kauneudeksi ja jokainen elämäni hetki on + kuin onnellisten kyynelten kirkkaaksi hioma jalokivi. + + Kun muistan miten silmäsi säteilevät kyynelten jälkeen, + muuttuu koko vaellukseni kauniiksi saduksi, + jonka keskellä sinä olet kuin kultainen kukka. + + Kun ajattelen, että sinä yöllä uneksit minusta, lähden + minä kaipuun siivin matkaan ja sinä saat herätä + suudelmiin yösydännä. + + Onnea ei voi millään mitata; sillä on vain pisteen + ulottuvaisuus. Mutta kuka on sen helmassa kerrankaan + keinunut, tietää, että se täyttää kaiken + kalleuksillansa. + + + + +AJATUS SINUSTA. + + + Ajatus sinusta on kuin kultainen lanka, joka ulottuu + kuin auringon säihkyvä säde äärettömyydestä + äärettömyyteen. + + Yön pimeydenkin läpi pilkoittaa polku, joka + yhdistää kaksi kaipaavaa kuin linnunrata ikuisuuden + rantamat. + + Onnellisia me, vaikka olemmekin kaukana, sillä + välillämme on lukematon joukko keskihakuisia ajatuksia. + + Mitä hirvittäviä tuskia saisimmekaan kestää, kun + käsien yhtyessä ajatuksemme erkanisivat kuin arat + linnut liitäen kaipauksina kaikkiin suuntiin. + + + + +SALAISUUS. + + + Mä värisen, ah armas, rinnoillas, + on vilu minun; helmas lämpimään + kuin pohjatuuli henkis hiljalleen, + ja tiuku herää tielle itkemään. + + Mä värisen, ah armas, rinnoillas, + on vilu minun; — syli armahan + kuin vieraan syli koittaa viihdyttää, + mä itken lailla lapsen vierahan. + + En omaa onneani itke, en, + vain sinun tähtes suru valtaa mun, + — jos sanon sulle salat sydämen, + sä vaivut lohduttomaan itkuhun. + + + + +ENSIMÄINEN RAKKAUS. + + + Mis oletkaan, mä tuota tuskin tiedän, + vain aniharvoin unissa sun nään; + ne aamut, ah, kuin pyhäaamut vietän + ja valveillakin uneksimaan jään. + + Taas käymme kunnahalle kuutamohon, + kuin lasikirkko kimaltelee yö... + Taas alkaa ihmeellinen ikävämme, + ja sydänpari onnellinen lyö. + + Ei yhtään sanaa sanoa voi silloin, + vain aavistusten arka lintu lie, + mi sieluistamme siivillensä lähti + ja ikävämme ijäisyyteen vie. + + + + +EN TIEDÄ ILOITSEN VAI IKÄVÖINKÖ. + + + En tiedä, iloitsen vai ikävöinkö, + ja liekö tuskaa tuo kuin outo uni, + vai onneako, joka kyynelsilmin kirkkain + käy surun sammuttamaan sieluhuni. + + En tiedä; sinne vain kuin katsois tähti, + tai kaksiko lie taivaan sisarusta; + nyt sieltä niinkuin surusaatto lähti; + ja edellä käy murheenpappi musta. + + En tiedä, hymyilen vai nyyhkytänkö, — + on ihmisen vain ihmeen helppo olla; + hän käy kuin kirkastuksen tietä pitkin, + ja tähdet palaa pakkaskuutamolla. + + + + +KUUTAMOILTA. + + + Vain siellä sinä kuljet kaukana, + kun kuutamo on yllä pihamaan; + kun parit parveilevat kylätiellä + ja lahdellakin taasen lauletaan. + + Mä olen illoin ikävähän kuolla, + kun lienen ainut orpo kylätien; + mä yksin ihanasta kuutamosta + vain mustan muodon majahani vien. + + Kun ihmeelliseen kaipaukseen nukun, + niin uneksuen ulos vaellan; + käyn elämästä etäisille maille, — + ja varjo vain jää helmaan kuutaman. + + + + +ILTAVIERAS. + + + Mä usein ikävälle haastelen, + kun luo se saapuu sanatonna illoin; + mä pyyhin siltä salaa kyynelen + ja kautta rantain kysyn: lähdet milloin? + + Se istuu vakavana vaieten, + ja hatun syrjä siltä silmän salaa; + mä kuulen kummallisen nyyhkehen, + kun iltatuli hiljaa hiileks palaa. + + Ma nukun; aamulla en muistakaan, + ken istui illalla niin liettä liki. — + Se oli mennyt murheet mukanaan, + nyt loistaa hymyilystä silmäniki. + + + + +YÖVIERAS. + + + Ken tulee luo, kun iltasin ikävä saa, + ja maailma hämärään hukkuu ikkunan taa? + + Ken tulee luo, kun rintahan nyyhkytys saa + kuin tuulen hiljainen itku ikkunan taa? + + Hän tulee luo — uni himmeä; maailma saa + nyt hukkua hetkiseksi ikkunan taa. + + + + +ORPOLAPSI. + + + Oi kaipaus, sä lapsi laulajan, + ja orpo, jolta oma äiti puuttuu; + ei keinu orvon kehto ollenkaan + ja palkkapiika pilttiin pian suuttuu. + + Sä nyyhkytellen leikit leluines, — + niin tupa lienee ahdas armaan olla; + voi tuuli tulla yli kynnyksen — + ja laulaja vain kulkee kuutamolla. + + Hän unohtaa ja vaipuu unelmiin, + mut oma sielu silloin orvoks' muuttuu, + nyt siellä lapsen lailla nyyhkyttää + kai joku, jolta oma äiti puuttuu. + + + + +KOSTO. + + + Sinä vihastut, kun näet minut yövartijana ovellasi, + ja aamulla viskaat kouraani ylenkatseesi vaskisia rahoja. + + Sinä sanot ystävillesi joitain sanoja kohottaen olkapäitäsi, + ja silmistäsi sinkoaa teräviä tikareja. + + Ymmärrän ystäviesi leveän hymyn, aavistan millainen + on sinun ankara sieluntilasi, mutta minä hymyilen, + sillä sinä olet tietämättäsi viskellyt kuparikolikoita + kultasepälle. + + Äärettömään ylpeyteeni pukeutuneena tulen kerran + arvokkaana vastaasi ja ojennan kuparipenninkisi sinulle + kirkkaina kultarahoina. + + + + +KUOLLUT RAKKAUS. + + + Pakene luotani, armaani, anna mun yöhöni mennä! + Rakkaus suuri ja kirkas, nyt sammu ja tähtenä lennä! + Huku kuin huutokin hukkuvi hämärän huntujen taaksi; — + maailma muuttui minulle murheiden hautaus-maaksi. + Pakene luotani! Kuollut on rakkaus, akannut laulu. + Silmäini eessä on syksyn autionsuruinen taulu: + tuulessa valittaa vaivaiskoivut ja kanervain korret, + murhehuntuja kantavat itkien ilmojen orret, + tiellä on tyhjyyden tuoksu ja metsihin huokailut hukkuu. — + Siellä kuin hautauskuuset vain ikuista untansa nukkuu. + + + + +ILTALAULU. + + + Mä odottelen ovellani sua ja joka ilta kuuntelemaan kuljen; + on joka ilta sama ikävyys, kun tupaan astun, oveani suljen. + + Mä odottelen majassani sua, ja joka ilta askeleita kuulen; + on joka ilta sama pettymys ja ikkunaan soi itku sateen, tuulen. + + Mä odottelen elämäni sua, vain kerran saapuu mustissansa muudan; + mä ulos valkeana vaellan, on seuranani kuolema ja kuudan. + + + + +ALAKULOISUUS. + + + Minun on iltasin ikävä, haasta ei keralla kukaan; + seinällä käy vain vanha kello, aika kai kuluu sen mukaan. + + Usein on pirttini pimeä, keitä ei liedellä kukaan; + otavan viisarit ovesta katsoo matkalla maailman mukaan. + + Ylen on orpoa oloni, kehrää ei tuvassa kukaan; + seinällä käy vain vanha kello; — ikäkin kuluu sen mukaan. + + + + + + +III + + + + +ME. + + + Meidän kaikkien vilu lie, + meillä kaikilla salatut murheet; + meillä kaikilla taistelun tie, + meillä tappiot, kamppailut urheet. + + Meidän kaikkien ikävä lie, + mehän kaikki kai itkemme salaa; + meitä kaikkia eksytys vie, + meissä kaikissa pyrkimys palaa. + + Meidän kaikkien onnemme lie + vain jossain kaukana meistä; + jos hymyily unehen vie, + me heräämme kyyneleistä. + + + + +ELOKUUN KUVIA. + + + Toukokuu toiveita kylvi. — Nyt elokuu sirppiä käyttää. + Elokuu raudan raskasta kohtalon käskyä täyttää: + mikä ei kypsyä ehtinyt heinäkuun päivien mennen + sortui elokuun sirppiin armotta aikaansa ennen. + + Ylitse täysien tähkäin kultainen viikate kulkee. + Hiljainen hämärä iltasin kuhilaat syliinsä sulkee. + Ikäänkuin siunaten painavi lyhteitä povensa lymyyn. + Kuun käy kultaiset kasvot salaa hyvähän hymyyn. + + Niinkuin uninen silmä järvi on elokuun yönä. + Kuutamon latu vain käypi sen ylitse kultaisna vyönä. + Kaipaus täyttävi läheiset kylät ja kaukaiset korvet. + Kuulu ei kukuntaa enää, helky ei paimenten torvet. + Ovat kuin orpoja talotkin, pimeinä pihamaat armaat. + Metsä on murheesta musta ja tuvat niin haikean harmaat. + Ihmisen valtaa hämärän helmassa hiljainen kauhu. — + Kuuluvi kaukaa jo syksyn suruisten sadetten pauhu. + Kyynelhelmiä helisee puista, ja kukan kehät putoo. + Mustan harmaata murheensilkkiä yösydän kutoo. + + Toukokuu toiveita kylvää, elokuu sirppiä käyttää. + Elokuu raudan raskasta kohtalon käskyä täyttää: + mikä ei kypsyä ehtinyt heinäkuun päivien mennen, + sortuvi elokuun sirppiin armotta aikaansa ennen. + + + + +KAIVOTIELLÄ. + + + — Äiti, kuka metsässä haastaa ja puhuu? + Siellä niin kaikaa, siellä niin huutaa ja huhuu! + + — Poju, kuuntele hiljaa, kun kuulet! + Sehän on metsän sielu, jota nyt soittelee tuulet. + + — Äiti, ah, kuuletko sinäkin tuota? + On kuin juoksisi tuhannen lammasta kulkuset kaulassa suota! + + — Poju, kuulin ennen; enää en kuulla oo voinut, + liiaks' on kohtalon kello mun sieluuni soinut. + + — Äiti, mitä sä itket, mitä sä metsästä kuulet? + Eikö siellä soitakaan metsän sielua tuulet? + + — Poju, soittaa, soittaa! Rauhoitu! Ilosta vain minä itkin, + kun sinä hulmuvin kutrein juoksit piennarta pitkin. + + — Äiti, soittaako mullekin kohtalon kello, kun suureksi vartun, + — sitte kun nukutaan monta yötä ja minä jo työhönkin tartun? + + — Poju, soittaa kyllä, laulavat lapselle kaihojen kyyhkyt; + silloin sä ymmärrät ihmisten itkut ja äitisi nyyhkyt. + + — Ihana äiti, ethän itke, kun annan + kaikki nää kukkaset sulle ja vesiastiaas kannan? + + + + +LUODOLTA LOKIT NE LENTÄÄ... + + + Meren laulua kuullut mä oon. + Luodolta lokit ne lentää. + Maston huipussa hulmuaa + merten ulpu ja meren taa + luodolta lokit ne lentää. + + Meren laulua kuullut mä oon. + Luodolta lokit ne lentää. + Kantaa kaipaus ulapan taa, + siellä on unten ja unhon maa. — + Luodolta lokit ne lentää. + + Meren laulua kuullut mä oon. + Luodolta lokit ne lentää. + Siivet valkeat sieluni saa, + kohoaa kaihoni taivahan taa. — + Luodolta lokit ne lentää. + + Meren laulua kuullut mä oon. + Luodolta lokit ne lentää. + Päivän merehen menevän nään, + minä jään kummahan ikävään. — + Luodolta lokit ne lentää. + + + + +SYYSVAIKUTELMA. + + + Varvikot valjuina huokaa, syyskuun maalarit lähti. + Pitkät pimeät saapuvat, syttyvi syysyön tähti. + Kaukana meistä on suvisten tunteiden hellyys ja hyvyys, + yllämme autio avaruus, allamme aukeaa syvyys. + Hahmo on harmaa, murheesta mustaksi muotomme muuttuu. + Ihan kuin tuhertais turhaa! — ihminen töissänsä suuttuu. + + Korpien helmasta tulevat tuulien tuskaiset huudot; + taivaan kaarella viimeiset, viluisten lintujen muutot. + Pakkasta pakenee, kuolemaa pakenee suihkavin siivin + lintujen parvet, kun mykkänä metsän polkuja hiivin. + + Varvikot valjuina huokaa, syyskuun maalarit lähti. + Pitkät pimeät saapuvat, syttyvi syysyön tähti. + Kaukana meistä on suvisten tunteiden hellyys ja hyvyys; + yllämme autio avaruus, allamme aukeaa syvyys. + Hahmo on harmaa, murheesta mustaksi muotomme muuttuu. + On kuin tyhjä ois povemme, — sieltä kuin sielua puuttuu. + + + + +ERÄRETKELLÄ. + + + Hau, hau, hau... + havukko kultainen soi. + Hau, hau, hau... + heläjää metsän vihreä kirkko, + kipinöi kohajava kumpu. + Punertaa auringonnousun + ihana ruusunumpu. + Kuusien kultaiset sormet + soittelee virttä. + Juhlapukuinen tikka + paukuttaa hopiahapsista honkahirttä. + + Hau, hau, hau... + haastaa havukon helma. + Raikas on olla, + mieli on kuin sadunkuvitelma. — + Kuusten piiloista + metsän piikaset tulevat + hajatukin, + silkissä kukin. + + Erämies lumossa istuu + ihanan näyn: + kultaiset kuontalot vyöttää + neitojen päitä, + auteren silkki varrelta soluu, + solkena tähti tuikkaa, + kenkänä kellokukka siintää. + Metsä viettää väririkkaita syyshäitä. + + Pyrähtää pyy, + kohajaa koppelon lento, + ropajaa metson siivet sinessä salon. + Näkyy auringon noustessa + kultainen pääty Tapion vihreän talon. + + Töpähti jänönen + peläten haukkua »Miran», + loikkihe polkua luimussa korvin. + Metsä soitteli kaukana + vaskisin torvin. + + Pau... + Kaiku vastas. + Hau, hau, hau. + Heräsi räkättirastas. + Pau, pau... + Loikkii tervennä jänönen tuolla. + Hau, hau, hau... + Teeriä makeasti naurattaa takaliston suolla. + Menipäs ehjänä, + hukkaan haulikko karjas, + suotta ärjäs ämyrin kita. + Nousipas sentään pelosta pystyyn + »jänisjussin» niskaharjas. + + Aurinko hymysi, + petäjän lävitse loisti. + Pilvien syrjät sulana kultana hohti. + Haukku painui kauas, kauas + saloja kohti. + + Metsän tuvassa + tiainen hupina hyppi, + joka oksalla kapusi, + joka varvulla kiikkui, + joka närettä naavasta nyppi, + kiipeili kuusissa kaunoisin elein. + + Hau, hau, hau... + palajaa, palajaa kohti. — + Tuskin hengittää tohti. + Silmät nuolina havukkoon pälyy. + Ei jänö vain älyy. — + Töpehti korvat luimussa kohti, + töpöhäntä hohti. + Pau... + Sininen, silkkinen sauhu. + Koko korvessa kaikujen pauhu. + Kaatui kaunoinen jänö, + kuupertui kuolleena juoksija + sammalen sekaan. + + Potkasi kerran + pehmeä tallukka vielä, + suukin aukes + kauniit talttansa näyttäin. + Vaipui uneen juoksija sinisen salon + kullassa auringon valon. + + + + +KILPAJUOKSU. + + + Jänö puputtelee varpuaamiaistaan, + riekko kahlaa toraisena suota, + etsii einettänsä paukkupakkasessa, + loikkii kettu salaa ladon luota. + + »Pupun» aamiainen kesken jääpi, + maistunut ei enää varpukeitto; + tuli tuskanhiki palopakkasessa, + alkoi hengen eestä tassuin heitto. + + Revolla on eine edellänsä, + mutta hiton lailla hiippoo mennä, + kovin jaksaa jauhoturkki juosta + — eihän tupsuhäntä tuo jo lennä! + + Molemmat ne samoo samaan suuntaan, + kumpainenkin pakoon kuolemataan; + jänis kuolee, jos saa kettu kiinni, + kettu, jos ei jänistä saa pataan. + + + + +LUMISADE. + + + Pitkin päivää putoelee pumpulia pienin paloin, + perhosina liitelevät, keijusina kiitelevät kevein jaloin. + Ilman ääntä ihanaiset sadunhenget hankiin hukkuu. + Kuusirivit kummallista, valkeata untaan nukkuu. + Tuuli tempaa ihanaisen lumitähden irti maasta, + alkaa tuossa tuprutella, lemmon lailla lunta laasta. + Niin kuin sauhu sakeana tuulenpyörre mennä laukkoo... + Kujatiellä vaappuileva vanha eukko ilmaa haukkoo. + Tuuli sorvaa kujan suulle kummallisen lumikielen, + piirittelee, kierittelee kinoksiinsa porttipielen. + Ajaa pihaan vauhkovarsat, valkoharjat ilman lupaa. + Siinä pitkin piehtaroiden, hirnahdellen kiertäin tupaa + väsyvät ne, astuvat kuin ikäluuskat kujaa myöten, + hamuillen ja haukotellen luimukorvin lunta syöden. + Tyyntyi viimein villi viima, taivahalle syttyi tähti... + Hiiri aamukuutamolla kelkkoinensa korpeen lähti, + pihan kautta mennä pilppoi, kartanossa kaikki nukkui... + Kinoksessa kissan jäljet — hankipöykkyyn hiiri hukkui. + + + + +TALVIYÖ. + + + Hiljaisuus. + Sydänyö kulkee talvisen taivaan alla. + Tähtien kylmät kynttilät palaa + ilmojen ikkunalla. + + Hiljaisuus. + Lie kuolema liki, tikari kiiltää yössä. + Kuutamon venhe kuolleita soutaa + ääneti tähtivyössä. + + Hiljaisuus. + On kuolema kaunis, valkea vainajain paari. + Linnunrataa liukuvi venho, + kumottaa kultakaari. + + + + +TALVIYÖN HIIHTÄJÄ. + + + Puut, mitä mietitte, korpi, mitä kohajat yössä! + Taivaan tähdet ja kuu — te vain ainoat työssä. + + Erämaa nukkuu, oksilla kultaista lunta. + Hengittää tuskin kukaan. Kuolleet näkevät unta. + + Erämaa nukkuu, tähtöset oksilla palaa. + Suksenlatu suhisee lehvien piilossa salaa. + + + + +IKUISUUDEN EDESSÄ. + + + Nyt kaikki suurenee, nyt kaikki kasvaa, + vain itse tunnet pieneks tulevasi. + Sä heität yltäs valhekuninkuuden + ja tuskin sauva tukee askeltasi. + + On vuosisadat, samoin ihmisikä, + vain ajan rahtu ikuisuuden eessä; + ne sekunneiksi muuttuu ajan kelloon + ja katoo katumuksen kyyneleessä. + + Ei mitään jää, kun tuhatvuotten tunnit + lyö kumeasti ikuisuuden laitaan; + vain kivi kertoo, haastaa harmaa paasi: + täs muinoin paimen etsi laidunmaitaan. + + Ja aika hymyää ja tunti kulkee; + se kasaa kaiken ylle uutta, uutta... + ja paaden alla sielu parahtelee, + mi kerran etsi kuolemattomuutta. + + + + +UUSI VUOSI. + + + Elämän ihanin lahja, ah, unhotus, ovesi taaksi + kaikki nyt entinen katoaa muuttuen muistojen maaksi. + Taukoaa talviyön kello, sen minuutit loppuvat juuri; + tähtien kultaiset viisarit pisättää pimeän muuri. + Tutkitaan kohtalon tilit ja annetaan arpa sen käteen. — + Maailman kaikkeus vapisee valossa tähtien säteen. + Aavistaa vain ihminen, kuuntelee vaeltaja vakaa: + Tuntemattomat kohtalot tulevat taivaiden takaa, + tulevat tuulien lailla ne, kuulemme hiljaisen humun, + alku on kuitenkin kaukana, kätkössä tähtien sumun. — + Elämän ihanin lahja, ah, unhotus, ovesi taaksi + kaikki nyt entinen katoaa muuttuen muistojen maaksi. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75964 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..b5dba15 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this book outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..3a3805a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +book #75964 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75964) |