Initial commitHEADmain

4 files changed, 3404 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75950-0.txt b/75950-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..721edaf
--- /dev/null
+++ b/75950-0.txt
@@ -0,0 +1,3387 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75950 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+NUORTEN KALEVALA
+
+Sommitteli
+
+P. Ollilainen
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kansanopettajain Osakeyhtiö Valistus,
+1915.
+
+
+
+
+SISÄLTÖ:
+
+Väinämöinen ja kasvullisuuden alku.
+Väinämöinen ja Joukahainen.
+Aino.
+Joukahaisen kostoyritys.
+Sammon takominen.
+Lemminkäinen ja Kyllikki.
+Hiiden hirven hiihtäminen.
+Lemminkäisen äiti.
+Väinämöisen matka Tuonelaan.
+Pohjolan häät.
+Orjalapsi.
+Kullervo paimenena.
+Koditonna.
+Kullervo kotona.
+Kullervon loppu.
+Sampomatkalle.
+Väinämöisen soitto.
+Sammon ryöstö.
+Sota sammosta.
+Tulen synty.
+Päivän ja kuun vapautus.
+Väinämöisen lähtö.
+
+
+
+
+Väinämöinen ja kasvullisuuden alku.
+
+
+Väinämöinen, Kalevalan sankari, ei ollut koskaan viettänyt lapsuuden
+päiviä. Hän oli syntymästään saakka suuri tietäjä ja ajatteli
+syvällisiä asioita. Siksi sanotaan hänen aina olleen vakaa ja vanha.
+Hänen äitinsä oli ilman impi, ve'en emonen, joka oli ollut mukana
+maailmaa luomassa. Tämä oli ilman avaroilta pihoilta laskeutunut
+veteen ja uiskenteli pitkät ajat selvällä meren selällä. Siellä syntyi
+Väinämöinenkin ja virui meressä viisi, kuusi vuotta, jonka jälkeen hän
+
+    seisottui selälle viimein,
+     niemelle nimettömälle,
+    manterelle puuttomalle.
+    Nousi kuuta katsomahan,
+    päiveä ihoamahan,
+    otavaista oppimahan,
+     tähtiä tähyämähän.
+
+    Arvelee, ajattelevi:
+    Kenpä maita kylvämähän?
+
+Saipa Sampsa Pellervoisen metsän puita kylvämään. Hän kylvi mäet
+männiköiksi, kankaat kanervikoiksi ja notkot nuoriksi vesakoiksi.
+
+    Läksi puut ylenemähän,
+    vesat nuoret nousemahan.
+    Yks' on tammi taimimatta,
+    juurtumatta puu Jumalan.
+
+Tuli neljä meren neittä rantaheinää niittämään. Meren Tursas poltti
+heinäset poroksi. Saipa siihen tuhkaan tammen terho, josta kasvoi
+kaunis taimi. Pian se kasvoi, että
+
+    latva täytti taivahalle,
+    lehvät ilmoille levisi,
+    piätti pilvet juoksemasta,
+    päivän peitti paistamasta,
+     kuuhuen kumottamasta.
+
+Kun kukaan ei kyennyt tammea kaatamaan ja pimeässä oli paha elää,
+rukoili Väinämöinen äidiltään, Ilmattarelta, apua. Nouseekin viimein
+merestä uros, miehen peukalon pituinen, vaimon vaaksan korkuinen. Sillä
+miehellä oli vaskiset saappaat, vaskiset kintaat ja vaskinen kirves
+vyössä riippumassa. Hän kasvoi pian jättiläiseksi:
+
+    Jalka maassa teutaroipi,
+    päähyt pilviä pitävi,
+    syltä oli silmien välitse,
+     syltä housut lahkehesta.
+
+Sepä uros kaatoi tammen kolmella iskulla. Niin pääsi päiväkin taas
+paistamaan ja kaikki kasvit kasvamaan.
+
+    Ohra on yksin nousematta,
+    Touko kallis kasvamatta.
+
+Itse vanha Väinämöinen löysi ohrasen jyviä rannalta merelliseltä. Hän
+kaatoi suuren kasken, mutta jätti keskelle kaskea koivun kaatamatta.
+Tulee kokko, ilman lintu, sanoo:
+
+    — Miksipä on tuo jätetty
+    Koivahainen kaatamatta?
+
+Väinämöinen vastasi:
+
+    — Lintujen lepeämiksi,
+    Kokon ilman istumiksi.
+
+Tuostakos kokko hyvilleen ja iski tulta, joka sytytti kasken ja poltti
+sen poroksi.
+
+Nyt kylvi Väinämöinen ohran siemenet tuhkaan ja saneli kylväessään:
+
+    — Minä kylvän kyyhättelen
+    Luojan sormien lomitse,
+    käen kautta kaikkivallan     tälle maalle kasvavalle,
+     ahollen ylenevälle.
+
+    Tuo Ukko ylijumala
+    vihmoi vettä toivosesta
+    orahille kasvaville,
+     touoille tohiseville.
+
+Kävipä vanha Väinämöinen toukojaan katsomaan.
+
+    Kasvoi ohra mieltä myöten,
+    tähkät kuuella taholla,
+    korret kolmisolmuisena.
+
+Niin tuli kevät käkönen Väinämöisen koivuun kukkumaan. Kukkui siinä
+illoin, aamuin, keran keskipäivälläkin.
+
+
+
+
+Väinämöinen ja Joukahainen.
+
+
+    Olipa nuori Joukahainen,
+    Laiha poika Lappalainen.
+
+Hän kuuli kehuttavan Väinämöistä paremmaksi laulajaksi kuin hän itse
+oli. Tuostakos hän syäntyi. Lähti ajamaan Väinölään, vaikka kielsi iso
+ja emo. Kolmantena päivänä hän joutui jo Väinölän ahoille. Väinämöinen
+ajeli siellä hiljalleen tietä pitkin. Joukahainen karahutti häntä
+vastaan, niin että
+
+    aisa tarttui aisan päähän,
+   Rrahe rahkehen takistui.
+
+Kysyi vanha Väinämöinen:
+
+    — Mi sinä olet miehiäsi,
+    Kun tulet tuhmasti etehen?
+
+_Joukahainen:_
+
+    — Mie olen nuori Joukahainen,
+    vaan sano oma sukusi,
+    kuit olet sinä sukua,
+     kuta, kurja, joukkioa?
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Kun liet nuori Joukahainen,
+    ve'äite syrjähän vähäisen,
+     sie olet nuorempi minua!
+
+_Joukahainen:_
+
+    — Vähä on miehen nuoruuesta,
+    nuoruuesta, vanhuuesta,
+    kumpi on tieolta parempi,
+     muistannaita mahtavampi,
+
+    sep' on tiellä seisokahan,
+    toinen tieltä siirtykähän;
+    lienet vanha Väinämöinen,
+    ruvetkaamme laulamahan,
+     toinen toista voittamahan.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Mitäpä minusta onpi
+     laulajaksi, taitajaksi.
+    Vaan kuitenki, kaikitenki
+    sano korvin kuullakseni,
+    mitä sie enintä tieät,
+     yli muien ymmärtelet?
+
+_Joukahainen:_
+
+— Hylkeen on hyvä elää, syöpi luotansa lohia. Siialla on sileät pellot.
+Hauki kutee hallan ajalla, ahven kesäkuivilla. Pohjola kyntää porolla,
+etelä emähevosella.
+
+    Pitkät on puut Pisanmäellä,
+     hongat Hornan kalliolla.
+    Kolme on koskea kovoa:
+    Hämehess' on Hälläpyörä,
+    Kaatrakoski Karjalassa,
+    ei ole Vuoksen voittanutta,
+     yli käynyttä Imatran.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Lapsen tieto, naisen muisti,
+    ei ole partasuun urohon.
+    Sano syntyjä syviä!
+
+_Joukahainen:_
+
+    — Tieän minä linnuksi tiasen,
+     kyyn viherän käärmeheksi,
+    kaskisen ve'en kalaksi,
+    tulen polttaman pahaksi.
+     Mätäs on märkä maita vanhin,
+    paju puita ensimmäinen,
+    hongan juuri huonehia,
+     paatonen patarania.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Muistatko mitä enemmin,
+    Vai jo loppuivat lorusi?
+
+_Joukahainen:_
+
+    — Olin miesnä kuuentena,
+     seitsemäntenä urosna
+    tätä maata saataessa,
+    aurinkoa auttamassa,
+    kuuhutta kulettamassa,
+     taivoa tähittämässä.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Sen varsin valehtelitki!
+     Ei sinua silloin nähty,
+    ei lie nähty, eikä kuultu,
+    kun on merta kynnettihin,
+    kalahauat kaivettihin,
+     louhet luotihin kokohon.
+
+_Joukahainen:_
+
+    — Kun ei lie minulla mieltä,
+    Kysyn mieltä miekaltani.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — En noita pahoin pelänne
+     miekkojasi, mieliäsi,
+    tuuriasi, tuumiasi.
+    vaan kuitenki, kaikitenki,
+     lähe en miekan mittelöhön
+    sinun kanssasi, katala,
+     kerallasi, kehno raukka,
+
+_Joukahainen:_
+
+    — Ken ei käy miekan mittelöhön,
+    sen minä siaksi laulan,
+     alakärsäksi asetan.
+
+    Siitä suuttui Väinämöinen,
+    itse loihe laulamahan.
+    Ei ole laulut lasten laulut,
+     ne on partasuun urohon.
+
+Ja kun vanha Väinämöinen lauloi, niin
+
+    Järvet läikkyi, maa järisi,
+    vuoret vaskiset vapisi,
+     kivet rannoilla rakoili.
+
+Joukahaisen hevosen, reen, tavarat kaikki Väinämöinen lauloi haoiksi,
+kiviksi, pilviksi ja tähdiksi. Itsensä Joukahaisen hän lauloi suohon
+suonivöistä.
+
+Jo tuli Joukahaiselle hätä suohon sortuessaan. Hän tarjoili lunnaikseen
+jousiaan, veneitään, hevosiaan, rahojaan ja vilja-aumojaan. Mutta
+Väinämöinen sanoi:
+
+    — En huoli hopeitasi,
+    Kysy en, kurja, kultiasi.
+
+Ja hän lauloi Joukahaisen entistä alemma. Joukahainen rukoili:
+
+    — Oi on viisas Väinämöinen,
+     heitä vielä heikko henki,
+    virta jo jalkoja vetävi,
+    hiekka silmiä hiovi.
+     Kun pyörrät pyhät sanasi,
+    annan Aino-siskoseni
+    sulle pirtin pyyhkijäksi,
+     mesileivän leipojaksi.
+
+    Siitä vanha Väinämöinen
+    ihastui ikihyväksi,
+    pyörti pois pyhät sanansa,
+     perin laski lausehensa.
+
+Niin pääsi nuori Joukahainen, kokoili tavaransa ja ajoi kurjana, alla
+päin, pahoilla mielin kotiinsa.
+
+Emo kysyy.
+
+— Mitä olet pahoilla mielin poikaseni ja tulet noin kurjana kotiin?
+
+_Joukahainen:_
+
+    — Annoin Aino-siskoseni,
+    lupasin emoni lapsen
+    Väinämöiselle varaksi,
+     turvaksi tutisevalle.
+
+_Emo:_
+
+— Elä itke poikaseni semmoista. Tuota toivoin kaiken ikäni:
+
+    sukuhuni suurta miestä,
+    Vävykseni Väinämöistä.
+
+Mutta kun Aino-tyttö sen kuuli, hän itki yksin päivät pitkät. Hän ei
+halunnut vanhan Väinämöisen puolisoksi.
+
+
+
+
+Aino.
+
+
+Aino oli lehdossa vastoja tekemässä. Silloin tulee sinne Väinämöinen ja
+sanoo:
+
+    — Eläpä muille, neiti nuori,
+    kuin minulle, neiti nuori,
+    kanna kaulan helmilöitä,
+     sio silkillä hivusta.
+
+_Aino:_
+
+    — En sinulle enkä muille
+    kanna rinnan ristilöitä,
+     päätä silkillä sitaise.
+
+Aino riisti ristit rinnastaan, sormukset sormestaan, viskasi ne lehtoon
+ja meni itkien kotiin. Emo aitan portaalta kysyy:
+
+— Mitä itket lapsi raukkaseni?
+
+Aino kertoi, mitä lehdossa oli tapahtunut.
+
+— Elä tuollaisia itke, sanoi emo. Syö vuosi sulaa voita, toinen sian
+lihoja, tulet muita muhkeammaksi. Mene sitte aittamäelle, ota arkusta
+koreimmat koruni, hienoimmat helmeni ja vaatteeni. Tulet sitte
+
+    sukukuntasi suloksi,
+    koko heimon hempeäksi.
+
+Ei Aino totellut tuota. Meni pihalle itsekseen itkemään.
+
+    — Miten on mieli miekkoisien,
+     autuaallisten ajatus?
+    Niinp' on mieli miekkoisien,
+    autuaallisten ajatus,
+    kuin on vellova vetonen,
+    eli aalto altahassa.
+     Mitenpä poloisten mieli,
+    kuten allien ajatus?
+     Niinpä on poloisten mieli,
+    niinpä allien ajatus,
+    kuin on hanki harpin alla,
+     vesi kaivossa syvässä.
+
+    Parempi minun olisi,
+    parempi olisi ollut
+     syntymättä, kasvamatta,
+    suureksi sukeumatta,
+    näille päiville pahoille,
+     ilmoille ilottomille.
+
+Sai emo kyselemähän:
+
+    — Mitä itket, impi rukka,
+    Kuta, vaivainen, valitat?
+
+_Aino:_
+
+    — Sitä itken, impi rukka,
+     kaiken aikani valitan,
+    kun annoit minun poloisen
+    ikäpuolelle iloksi,
+     turvaksi tutisevalle.
+    Oisit ennen käskenynnä
+    sisareksi Siikasille,
+     veikoksi ve'en kaloille.
+
+    Siitä astui aittamäelle,
+     astui aittahan sisälle,
+    aukaisi parahan arkun,
+    pani kullat kulmillensa,
+     hopeat hiuksillensa.
+    Läksi siitä astumahan
+    ahon poikki, toisen pitkin,
+    vieri synkkiä saloja.
+     Itse lauloi mennessänsä:
+
+    — Syäntäni tuimelevi,
+     päätäni kivistelevi,
+    eikä tuima tuimemmasti,
+     kipeämmästi kivistä,
+    jotta, koito, kuolisinki,
+    katkeaisinki, katala,
+    näiltä suurilta suruilta,
+     apeilta miel'aloilta.
+
+    Astui päivän, astui toisen,
+     päivänäpä kolmantena
+    ennätti meri etehen,
+    ruokoranta vastahansa;
+    tuohon yöhyt yllättävi,
+     pimeä piättelevi.
+
+    Siinä itki impi illan,
+    kaikerteli kaiken yötä
+     rannalla vesikivellä.
+
+    Aamulla anivarahin
+    Katsoi tuonne niemen päähän.
+
+Siellä oli kolme meren neittä kylpemässä. Sinne lähti Aino neljänneksi:
+
+    Heitti paitansa pajulle,
+     hamehensa haapaselle,
+    sukkansa sulalle maalle,
+    kenkänsä vesikivelle,
+    helmet hietarantaselle,
+     sormukset somerikolle.
+
+Kiiltelipä kivi kirjava selällä. Läksi Aino uimaan kohti kiiltelevää
+kiveä. Sinne vaipui uidessaan alle aaltojen syvien.
+
+Virkkoi vielä vierressänsä:
+
+    — Elköhän minun emoni
+     sinä ilmaisna ikänä
+    panko vettä taikinahan
+    laajalta kotilahelta!
+    Elköhönp' on siskoseni
+    peskö tästä silmiänsä.
+     Mikäli meren vesiä,
+    sikäli minun veriä;
+    mikäli meren kaloja,
+    sikäli minun lihoja;
+     mikä rannalla risuja,
+    se on kurjan kylkiluita;
+    mikä rannan heinäsiä,
+     se hivusta hierottua.
+
+Jänis läksi saattamaan sanaa
+
+    neien kuuluhun kotihin.
+    Emo tuosta itkemähän,
+    kyynelvierus vieremähän,
+     sai siitä sanelemahan:
+
+— Elkää te emot poloiset tuudittako tyttöjänne vastoin mieltä
+miehelään, niin kuin tein minä poloinen.
+
+Itki emo, vieretteli, niin että itkemistänsä vesistä kasvoi kolme
+jokea ja kuhunkin jokeen kolme koskea. Koskien rannalle koivut kasvoi,
+koivuihin tuli käet kukkumaan. Kun käki kukahteli, niin äidin sydän
+sykähteli, itku silmään tuli ja vedet poskille valui. Niin koko ruumis
+runneltui kuullessaan kevätkäköstä.
+
+
+
+
+Joukahaisen kostonyritys.
+
+
+Ainon kuoltua Väinämöinen lähti Pohjolan neitoa kuulostelemaan
+kainaloiseksi kanakseen. Hän ajoi meren rantaa pitkin Joukolan sivu.
+Siellä vuotteli Joukahainen pitkät ajat jousi kädessä Väinämöistä,
+sillä hänen mielessään paloi kostonhimo. Jopa keksikin kerran
+Väinämöisen ajavan rantaa pitkin ja hyökkäsi silloin ampumaan. Emo
+kielsi poikaansa, mutta Joukahainen ei totellut. Hän lennätti nuolen
+Väinämöistä kohti. Nuoli sattui hevoseen. Väinämöinen itse
+
+    sormin suistuvi sulahan,
+    käsin kääntyi lainehesen.
+
+Kerskueli Joukahainen:
+
+    Kupli nyt siellä kuusi vuotta
+    Noilla väljillä vesillä!
+
+Nousikin siitä suuri tuuli, uitteli Väinämöisen kauas meren ulapoille.
+Siellä uros valitteli itsekseen:
+
+    — Voi minä poloinen poika,
+     voi poika polon-alainen,
+    kun läksin omilta mailta,
+    elomailta entisiltä
+    iäkseni ilman alle,
+    kuuksi päiväksi kululle,
+     tuulen tuuiteltavaksi,
+    aaltojen ajeltavaksi!
+    Enkä tuota tieäkänä,
+     miten olla, kuin eleä:
+    tuulehenko teen tupani,
+     vetehenkö pirtin veistän?
+
+Lenti kokko, ilman lintu, Lapista,
+
+    yksi siipi vettä viisti,
+    Toinen taivasta lakaisi.
+
+Se keksii merestä miehen. Kysäsee:
+
+    — Mit' olet meressä miesi,
+    Uros aaltojen seassa?
+
+Nouse pian selkääni, kannan sinut, minne mielesi tekee. Sinä heitit
+koivun kasvamaan Kalevan kaskeen
+
+    linnuille lepeämiksi,
+    Itselleni istumiksi.
+
+Kantoi siitä vanhan Väinämöisen ahavan ratoa myöten Pohjolan rannoille.
+
+    Siinä itki Väinämöinen,
+     siinä itki ja urisi
+    rannalla merellisellä,
+    nimen tietämättömällä,
+     sata haavoa sivulla,
+    tuhat tuulen pieksemätä,
+    partaki pahoin kulunut,
+     tukka mennyt tuuhakaksi.
+
+Kuuluipa itkun juorottelu Pohjolaan. Tunnettiin urohon valitteluksi.
+Souti Louhi, Pohjolan emäntä, itse tuonne katsomaan.
+
+    Siinä itki Väinämöinen
+    pahalla pajupurolla,
+    suu liikkui, järisi parta,
+     vaan ei leuka lonkaellut.
+
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+
+    — Ohoh sinua, ukko utra!
+    Jo olet maalla vierahalla.
+
+Väinämöinen vähän päätään kohotti ja sanoi:
+
+    — Jo ma tuon itseki tieän.
+    Maallani olin parempi,
+     kotonani korkeampi.
+
+_Louhi:_
+
+    — Saisiko sanoakseni,
+    oisiko lupa kysyä,
+    mi sinä olet miehiäsi,
+     ja kuka urohiasi?
+
+Väinämöinen vastasi: — Mainittiin minua muinoin
+
+    joka lakson laulajaksi
+    noilla Väinölän ahoilla,
+    Kalevalan kankahilla.
+    Mi jo lienenki katala,
+     tuskin tunnen itsekänä.
+
+Otti Louhi uroon ohjilleen, vei kotiinsa, paranteli, hauteli, syötteli
+ja juotteli Väinämöisen entistään ehommaksi. Sitte kysyy: Mitä
+itkitkään tuolla rannalla meryttä vasten?
+
+Väinämöinen vastasi: On tässä vaivoja valittaa, kun sorruin omilta
+mailta.
+
+    Kylkehen kyläinen syönti,
+     hyvissäki vierahissa,
+    mies on maallansa parempi,
+    kotonansa korkeampi,
+    pääsisin omille maille,
+    elomaillen entisille!
+     Parempi omalla maalla
+    vetonenki virsun alta,
+    kuin on maalla vierahalla
+     kultamaljasta metonen.
+
+_Louhi:_
+
+    — Niin mitä minullen annat,
+    Kun saatan omille maille?
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Otatko kultia kypärin,
+    Hopeita huovallisen?
+
+_Louhi:_
+
+    — Kullat on lasten kukkasia,
+     hopeat hevon helyjä.
+    Taiatko takoa sammon,
+     kirjokannen kalkutella,
+    niin annan tytön sinulle,
+    panen neien palkastasi,
+     saatan sun omille maille.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Taia en sampoa takoa,
+     kirjokantta kirjoitella;
+    saata mie omille maille,
+    työnnän seppo Ilmarisen,
+    joka samposi takovi,
+    neitosi lepyttelevi.
+     Se on seppo sen mokoma,
+    jok' on taivoa takonut,
+    ilman kantta kalkutellut,
+    ei tunnu vasaran jälki
+     eikä pihtien pitämät.
+
+Louhi istutti Väinämöisen orosen rekeen ja laittoi omille maille.
+
+
+
+
+Sammon takominen.
+
+
+Vaka vanha Väinämöinen ajaa karitteli pois Pohjolasta, ajoi päivän
+ja toisen ja päätyi kolmantena Osmon pellon päähän. Siinä lauleli
+kuuseen kuun kumottamaan, oksille otavan lauloi. Hän kuuli kalkutuksen
+Ilmarisen pajasta ja meni sinne. Sanoi seppo Ilmarinen:
+
+    — Miss' olet viikon viipynynnä,
+    Kaiken aikasi asunut?
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Pimeässä Pohjolassa,
+    Summassa Sariolassa.
+
+_Ilmarinen:_
+
+    — Mitä lausut matkoiltasi
+    Tultua kotituville?
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Onp' on neiti Pohjolassa,
+     impi kylmässä kylässä,
+    kun ompi kovin korea:
+    Kuuhut paistoi kulmaluilta,
+    päivä rinnoilta risotti.
+     Sinä, seppo Ilmarinen,
+    liihe neittä noutamahan,
+    kun saatat takoa sammon,
+     kirjokannen kirjaella.
+
+_Ilmarinen:_
+
+    — En sinä pitkänä ikänä
+    lähe Pohjolan tuville,
+     Sariolan salvoksille.
+
+_Väinämöinen:_ Onpa vielä toinenkin kumma: Kuu paistoi
+kukkalatva-kuusesta, otava sen oksilta välkkyi.
+
+_Ilmarinen:_
+
+    — En usko toeksi tuota,
+    kun en käyne katsomahan,
+     nähne näillä silmilläni.
+
+Jo läksi seppo ulos katsomaan ja näki kuun kumottavan kuusen latvassa.
+Nousipa sitä sieltä ottamaan.
+
+Silloin Väinämöinen
+
+    lauloi tuulen tuppurihin,
+    Ilman raivohon rakenti.
+
+Tuuli viedä viillätteli seppo Ilmarisen
+
+    yli kuun, alatse päivän,
+    otavaisen olkapäitse;
+    päätyi Pohjolan pihalle,
+     Sariolan saunatielle.
+
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+
+    — Oletko tullut tuntemahan
+    Tuota seppo Ilmarista?
+
+_Ilmarinen:_
+
+    — Lienen tullut tuntemahan,
+    Kun olen itse Ilmarinen.
+
+Pian pistihe Louhi pirttiin. Sanoi tyttöselleen:
+
+    — Pane nyt päällesi parasta,
+    varrellesi vaikeinta,
+    kukkeinta kulmillesi,
+    jo on seppo Ilmarinen
+     saanut Sammon laaintahan.
+
+    Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
+    maan kuulu, veen valio,
+    otti vaattehet valitut,
+     pukehensa puhtahimmat.
+
+Kävi seppo Ilmarinen sampoa takomaan
+
+    joutsenen kynän nenästä,
+    maholehmän maitosesta,
+    ohran pienestä jyvästä,
+     kesäuuhen untuvasta.
+
+    Tunki ainehet tulehen,
+    otti orjat lietsomahan.
+    Orjat lietsoi löyhytteli
+    kolme päiveä kesäistä
+     ja kolme kesäistä yötä.
+
+Seppo itse
+
+    kallistelle katsomahan
+    ahjonsa alaista puolta.
+    Jousi tungeikse tulesta
+     kaari kulta, pää hopea.
+
+Jousella oli paha tapa tähtäillä ihmisten päihin, ja Ilmarinen tunki
+sen tuleen. Taas lietsoivat orjat ja veno tungeikse tulesta. Se souti
+suotta sotaan, ja Ilmarinen leikkeli sen paloiksi ja pani jälleen orjat
+lietsomaan. Katsoo seppo siitä taasen ahjoonsa:
+
+    Hieho tungeikse tulesta,
+    Sarvi kulta kuumoksesta.
+
+Sillä oli tapana makailla metsässä ja kaataa maitokiulunsa. Senkin
+leikkeli Ilmarinen paloiksi, tunki ne tuleen jälleen. Tulipa aura
+tulesta, mutta ei ihastunut Ilmarinen siihenkään, sillä se pyrki
+kyntämään kylän peltoja. Hän katkaisi sen kahtia, tunki aineet tuleen
+ja pani tuulet lietsomaan.
+
+    Lietsoi tuulet, löyhytteli:
+     Itä lietsoi, lietsoi länsi,
+    etelä enemmän lietsoi,
+    pohjanen kovin porotti,
+     tuli tuiski ikkunasta,
+    säkehet ovesta säihkyi,
+    tomu nousi taivahalle,
+     savu pilvihin sakeni.
+
+    Se on seppo Ilmarinen
+     näki sammon syntyväksi,
+    kirjokannen kasvavaksi.
+    Takoa taputtelevi,
+     takoi sammon taitavasti;
+    laitahan on jauhomyllyn,
+    toisehen on suolamyllyn,
+     rahamyllyn kolmantehen.
+
+    Siitä jauhoi uusi sampo
+    yhden purnun syötäviä,
+    toisen jauhoi myötäviä,
+     kolmannen kotipitoja.
+
+Saatettiin siitä sampo suuri
+
+    Pohjolan kivimäkehen
+    yheksän lukon ta'aksi,
+     yheksän sylen syvähän.
+
+    Siitä seppo Ilmarinen
+    tyttöä anelemahan:
+    — Joko nyt minulle neiti,
+     kun sai sampo valmihiksi?
+
+Pohjan neito estelihe:
+
+    — Kukapa tässä toissa vuonna,
+     kenpä kolmanna kesänä,
+    käkiä kukutteleisi,
+    lintusia laulattaisi,
+    jos niinä menisin muunne,
+     saisin, marja, muille maille?
+
+    Siitä seppo Ilmarinen
+    takoja iän-ikuinen
+    alla päin, pahoilla mielin
+    matkasi omille maille
+     ylitse meren sinisen.
+
+
+
+Lemminkäinen ja Kyllikki.
+
+
+Kaukoniemen kainalossa laajan lahden perällä asui armahan äitinsä
+luona Ahti Saarelainen, jota useimmin sanottiin Lemminkäiseksi. Hän
+oli nuori, punaverinen urho, mutta luonteeltansa huikentelevainen.
+Hän kuuli puhuttavan ihmeen ihanasta Saaren neidosta, jonka nimi oli
+Kyllikki.
+
+Kauas kuuluikin Kyllikin maine. Kävivätpä kuu ja Päiväkin häntä
+pojilleen kosimassa. Mutta Kyllikki ei mennyt niille. Eikä hän mennyt
+Inkeriin, eikä Vironkaan sulhoille.
+
+Lemminkäinenkin käkesi Kyllikkiä kosimaan. Emo kielsi poikaansa
+menemästä parempikin itseänsä, mutta Ahti ei totellut. Hän meni Saaren
+maille ja palkkautui paimeneksi. Hän kulki kesän karjan paimenena, ja
+Kyllikin tähden
+
+    sa'at saappahat kulutti,
+    Sa'at airot poikki souti.
+
+Muut mieltyivät Lemminkäiseen, mutta Kyllikki sanoi ylpeänä:
+
+    — Mitä kehno kierteletki,
+     rannan raukuja ajelet,
+    täältä tyttöjä kyselet?
+     En minä tästä ennen joua,
+    kun kiven kuluksi jauhan,
+    pieksän petkelen periksi,
+     huhmaren sukuksi survon.
+
+Jopa muutamana päivänä Saaren neitoset kisaelivat, Kyllikki ylinnä
+muita. Silloin ajaa karautti Lemminkäinen
+
+    keskelle kisaketoa,
+    Koppoi neien korjahansa
+
+ja alkoi ajella kotiaan kohti.
+
+    Kyllä Kyllikki valitti:
+     — Päästä jo minua poies,
+    laske lasta valiollensa!
+    Jo nyt sainki joutavalle,
+    miehelle mitättömälle,
+     suojihin soan käviän.
+
+_Lemminkäinen:_
+
+    — Kyllikki, syänkäpyni,
+    minun maine marjueni,
+    en sna pahoin pitäne,
+    sylissäni syöessäni,
+     käsissäni käyessäni.
+
+Elikä sureksi lehmättömyyttä ja leivättömyyttä. Onpa suolla
+Muurikkinen, vielä mäellä Mansikkinen, onpa Puolukka palolla. Ki ole
+niissä kytkemistä eikä syöttämistä.
+
+_Kyllikki:_
+
+    — Jos tahot minuista neittä
+    Ikuiseksi puolisoksi,
+
+niin vanno ikuiset valat, ettet sotia käy.
+
+_Lemminkäinen:_ — Vannon minä sellaisen valan, kun lupaat, ettet
+sinäkään kyliä juokse.
+
+    Siinä vannoivat valansa,
+    alla kasvon kaikkivallan:
+    ei Ahin sotia käyä,
+     eikä Kyllikin kyliä.
+
+Niin he ajoivat Lemminkäisen kotiin, jossa armas emo lausui ihastellen
+pojalleen:
+
+    — Hyvän sait, hyvän tapasit,
+     hyvän Luojasi lupasi,
+    hyvän antoi armollinen.
+    Puhas on pulmunen lumella,
+    puhtahampi puolellasi;
+    valkea merellä vaahti,
+     valkeampi vallassasi;
+    sorea merellä sorsa,
+    soreampi suojassasi;
+    kirkas tähti taivahalla,
+     kirkkahampi kihloissasi.
+
+Niin eli Ahti Lemminkäinen onnellisena Kyllikin kanssa ja karttoi
+sotaa. Mutta kerran sitte meni Ahti kalankutuun eikä joutunut illalla
+kotiin.
+
+    Jo meni Kyllikki kylähän,
+    Noien neitojen kisahan.
+
+Tuli Ahti kotiin.
+
+    Ainikki sisar Ahilla,
+    sepä kielen kantelevi:
+    — Jo kävi Kyllikki kylässä,
+     kylän neitojen kisassa.
+
+Tuosta Ahti suuttui ja varustautui heti lähteäkseen Pohjolaan, Pohjan
+neitoja katselemaan. Emo varoitteli:
+
+    — Ohoh Ahti poikaseni!
+    Sull' on Kyllikki koissa,
+     koti-nainen korkeampi.
+
+_Lemminkäinen:_
+
+    — Kyllikki on kylän kävijä,
+    Juoskohon joka kisassa!
+
+_Emo:_
+
+    — Ellös vainen menkökänä,
+     tuonne kylmähän kylähän,
+    pimeähän Pohjolahan!
+    Tuho ainakin tulevi,
+    tuho poikoa pätöistä,
+     hukka lieto Lemmiiikäistä.
+
+Lemminkäinen oli päätään sukimassa. Vihoissaan hän löi harjan
+patsaaseen ja lausui:
+
+    — Silloin on hukka Lemminkäistä,
+    tuho poikoa pätöistä,
+    kun suka verin valuvi,
+     harja hurmehin loruvi.
+
+Lieto Lemminkäinen läksi siitä Pohjolaan vastoin emonsa kieltoa.
+Pohjolaan tultuaan Lemminkäinen lauloi kaikki Pohjolan miehet
+tehottomiksi. Märkähattu karjan paimenen vain heitti laulamatta, kun se
+oli hänen mielestään perin mitätön ja katsoa kovin katala. Sepä suuttui
+siitä ja juoksi Tuonelan joelle vuottelemaan Lemminkäistä.
+
+
+
+
+Hiiden hirven hiihtäminen.
+
+
+    Siitä lieto Lemminkäinen
+    sanoi Pohjolan akalle:
+    — Anna nyt akka piikojasi,
+     paras parvesta minulle.
+
+_Louhi:_
+
+    — Sull' on ennen naitu nainen,
+    Ennen juohettu emäntä.
+
+_Lemminkäinen:_
+
+    — Kytken Kyllikin kylähän,
+    kylän kynnysportahille.
+     Täältä saan paremman naisen.
+
+_Louhi:_
+
+    — Äsken tyttöjä anele,
+    kun sa hiihät Hiien hirven
+     hiien peltojen periltä.
+
+Lieto Lemminkäinen teetti Kaupilla komeat sukset ja sauvat.
+
+    Saukon maksoi sauvan varsi,
+    Terä ruskean reposen.
+
+Lemminkäinen voiteli sukset poron talilla, sitaisi viinen selkäänsä,
+olallensa uuden jousen, survasi sitten sukset jalkaansa ja virkkoi:
+
+    — Eip' on ilmalla Jumalan,
+     tämän taivon kannen alla
+    löytyne sitä metsässä
+    jalan neljän juoksevata,
+    kut'ei näillä yllätetä,
+     kalhuilla Kalevan poian.
+
+Mutta ankaran tehtävän Lemminkäinen sai. Hiidet neuvoivat hirveänsä
+pitämään pyytömiestä tiukalla ja väsyttämään hänet pahanpäiväiseksi.
+
+    Siitä juoksi Hiitten hirvi
+     Lapin lasten tanteritse,
+    potkaisi koasta korvon,
+    kaatoi kattilat tulelta,
+    lihat tuhkahan tuherti,
+     liemet lietehen levitti.
+
+    Nousi melkoinen meteli
+     Lapin lasten tanterilla:
+    Lapin koirat haukkumahan,
+    Lapin lapset itkemähän,
+    Lapin naiset nauramahan,
+    muu väki murajamahan.
+     Itse lieto Lemminkäinen
+    ain' oli hirven hiihännässä.
+    Tuli suihki suksiloista,
+    savu sauvojen nenistä,
+     hiihti kaikki Hiien korvet,
+    kaikki Kalman kankahatki,
+    hiihti surman suun e'etse,
+    Kalman kartanon perätse.
+     Surina jo suutansa avasi,
+    Kalma päätä kallistavi
+    ottaaksensa urosta,
+     nielläksensä Lemminkäistä.
+
+Läksi vielä liukumaan Lapinkin perukoille. — Mikä oli meteli täällä?
+
+Lemminkäinen kuuli Hiiden hirven siitä menneen ja ponnisti silloin
+viimeisetkin voimansa ja huusi mennessään:
+
+    — Mi lienee Lapissa miestä,
+     kaikki hirven kaunantahan,
+    mi lienee Lapissa naista,
+     kaikki kattilan pesohon,
+    mi lienee Lapissa lasta,
+    kaikki lastun poimintahan,
+    mi Lapilla kattiloa,
+     kaikki hirven keitäntähän!
+
+Kiinnisti, ponnisti, potkaisi suksillaan kerran ja toisen ja niin
+pyyhkäisi silmän siintämättömään, korvan kuulemattomaan; kolmannella
+potkaisulla hän pääsi
+
+    Lautasille Hiitten hirven.
+
+Jo hirven selkää taputteli, kytki eläimen puuhun ja kehui taljaa, että
+sillä on sopiva maata. Siitä syäntyi Hiitten hirvi, katkoi kytkyensä ja
+laukkasi pian silmän siintämättömiin.
+
+Vinhasti pyyhälsi Lemminkäinen jälestä, mutta suksi paukahti pälkähästä
+poikki ja niin sai mennä Hiitten hirvi menojaan.
+
+Tästä lieto Lemminkäinen
+
+    alla päin, pahoilla mielin
+     itse tuon sanoiksi virkki:
+    — Elköhön sinä ikänä
+    menkö toinen miehiämme
+    uhalla metsän ajohon,
+     Hiien hirven hiihäntähän!
+
+Suruissaan Lemminkäinen luki metsämiehen lukunsa, lepytteli Tapiota,
+miellytteli Mielikkiä ja koko Tapion kansaa, halki salojen kierteli ja
+kuljeskeli.
+
+    Jo päivänä kolmantena
+    meni suurelle mäelle,
+    nousi suurelle kivellen:
+    Tapion talot näkyivät
+     alta vaaran varvikosta.
+
+Lemminkäinen kulki sinne, kurkisti kuudennesta ikkunasta sisään ja näki
+kaikki Tapion kansan aivan arkivaatteissa.
+
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+
+    — Kun ennen kävin metsässä,
+     kolm' oli linnoa metsässä,
+    yks' oli puinen, toinen luinen,
+    kolmausi kivinen linna,
+    kuus' oli kulta-ikkunoa
+     kunkin linnan kulmantcella.
+
+Kun katsoin silloin sisään, kaikkipa Tapion kansa kullassa kuhisi,
+hopeassa hohti.
+
+Nytkin sinä,
+
+    Metsolan metinen muori,
+    lyöte lykkyvaattehisin,
+     antipaitoihin paneite.
+
+— Tule, Tapion ukko, ottamaan uhriksi kullat kuun ikuiset. Laita sitte
+saalis
+
+    miehen etsivän etehen.
+     Niinp' on lieto Lemminkäinen
+    lauloi virret viian päässä,
+    kolmet korven kainalossa,
+     miellytti metsän emännän,
+    itsekin metsän isännän,
+    ihastutti immet kaikki,
+    taivutti Tapion neiet.
+    Juoksuttivat, jou'uttivat
+     Hiien hirven kätköstänsä
+    takoa Tapion vaaran
+    miehen etsivän etehen,
+     sanelijan saataville.
+
+Mutta Pohjolan emäntä ei vielä antanutkaan tytärtään, vaan vaati
+Lemminkäiseltä uusia ansiotöitä. Hiiden tuliharjainen ruuna hänen
+täytyi hakea Hiiden peltojen periltä, ja sitte hänet lähetettiin
+ampumaan Tuonelan joutsenta Tuonen mustasta joesta. Mutta sillä
+matkalla märkähattu Pohjolan paimen ampui vesikäärmeen Lemminkäisen
+läpi ja syöksi hänet Tuonelan jokeen, jossa Tuonen poika paloitteli
+
+    Miehen viieksi muruksi,
+    Kaheksaksi kappaleeksi.
+
+
+
+
+Lemminkäisen äiti.
+
+
+    Äiti lieto Lemminkäisen
+     aina koissa arvelevi:
+    — Minne on saanut Lemminkäinen,
+    kunne Kaukoni kaonnut,
+    kun ei kuulu jo tulevan
+     matkoiltansa maailmassa?
+    Ei tie'ä emo polonen,
+    missä liikkuvi lihansa,
+     vierevi oma verensä.
+
+    Niin päivänä muutamana,
+    huomenna moniahana
+    jo veri suasta vuoti,
+     hurme harjasta norahti.
+
+    Kyllikki, korea nainen,
+     sanan virkkoi, noin nimesi:
+    — Jo nyt on mennyt mies minulta,
+    kaunis Kaukoni kaonnut
+    matkoille majattomille,
+     teille tietymättömille.
+
+    Siitä äiti Lemminkäisen
+     itse itkulle apeutui.
+    Kourin helmansa kokosi,
+    käsivarsin vaattehensa,
+    pian juoksi matkan pitkän;
+     mäet mätkyi mennessänsä,
+    norot nousi, vaarat vaipui,
+    alahaiset maat yleni,
+    ylähäiset maat aleni.
+     Tuli Pohjolan tuville,
+    kysytteli, lausutteli:
+    — Oi sie Pohjolan emäntä!
+    Kunne saatoit Lemminkäisen,
+     minne poikani menetit?
+
+_Louhi:_
+
+    — Istutin oron rekehen,
+     korjahon kovan tulisen.
+    Oisko uhkuhun uponnut,
+    meren jäälle jähmettynyt,
+    vai saanut siitosen suuhun,
+     karhun kauhean kitahan?
+
+_Lemminkäisen äiti:_
+
+    — Jo vainen valehtelitki!
+     Susi ei syö minun sukua,
+    karhu ei kaa'a Lemminkäistä.
+    Kunp' on et sanone tuota,
+    kunne saatoit Lemminkäisen,
+    rikon ukset uuen riihen,
+     taitan sampuen saranat.
+
+_Louhi:_
+
+    — Jospa jo sanon toenki:
+    Laitoin joutsenen hakuhun,
+    pyhän linnun pyyäntähän;
+    mi lie tullunna tuhoksi,
+    kun ei kuulu jo tulevan.
+
+    Emo etsi eksynyttä,
+    kaonnutta kaipoavi.
+    Viikon etsi eksynyttä,
+     viikon etsi, eipä löyä.
+
+Hän kyseli puulta ja tieltä, kyseli kuulta ja tähdeltäkin. Ne eivät
+tienneet mitään Lemminkäisestä; niillä oli tarpeeksi huolta omista
+asioistaan.
+
+    Emo etsi eksynyttä,
+     päivyt vastahan tulevi,
+    päivälle kumarteleikse:
+    — Etkö nähnyt poikoani,
+     kullaista omenatani?
+    Jopa päivyt jonki tiesi,
+    arvaeli aurinkoinen,
+    neuvoi Tuonelan joelle,
+     Manalan alantehille.
+
+Lemminkäisen äiti kiirehti Ilmarisen pajalle ja teetti rautaisen
+haravan. Sen oli piit sataa syltä, varsi viittä sataa.
+
+    Itse äiti Lemminkäisen
+     lensi Tuonelan joelle,
+    päiveä rukoilevi:
+    — Oi päivyt, Jumalan luoma,
+    nukuttele nuiva kansa,
+     väsytä väki Manalan!
+    Tuo päivyt, Jumalan luoma,
+    lenti koivun koukelolle,
+    lepän lengolle lehahti,
+     paistoi hetken heltehesti,
+    väsytti väen Manalan,
+    nuoret miehet miekoillehen,
+    vanhat vasten sauvojansa;
+    sitten lensi lepsahutti
+     päälle taivallan tasaisen.
+
+    Siitä äiti Lemminkäisen
+     otti rautaisen haravan,
+    haravoipi poikoansa
+    koskesta kohisevasta,
+    virrasta vilisevästä,
+    haravoipi eikä löyä.
+     Siitä siirtihen alemma,
+    meni myötänsä merehen,
+    vyötäröistä ve'en sisähän.
+    Haravoipi poikoansa
+     pitkin Tuonelan jokea.
+
+Sai paidan mielipahoikseen, sukatkin sai ja hatun tapasi. Meni vieläkin
+syvemmälle ja harasi.
+
+    Elotukku sai etehen
+     haravahan rautaisehen.
+    Elotukku ei se ollut,
+    olipa lieto Lemminkäinen
+    puuttunut haravan piihin.
+     Vaan oh pikkuista vajalla:
+    yhtä kättä, puolta päätä,
+    paljo muita muskuloita,
+     siihen henkeä lisäksi.
+    Emo tuosta arvelevi:
+    — Vieläkö tästä mies tulisi,
+     uros uusi toimeaisi?
+
+Sanoi korppi:
+
+    — Ei ole miestä mennehessä,
+    Työnnä Tuonelan jokehen.
+
+Mutta eipä työntänyt äiti, vaan veteli vielä vaskisella haravalla
+Tuonen virtaa pitkin ja poikki, sai kättä, sai päätä, sai puolen
+kylkiluuta, toisen puolen selkäluuta.
+
+    Niistä poikoa rakenti,
+     laati lieto Lemminkäistä,
+    liitteli lihat lihoihin,
+    luut on luihin luikahutti,
+    jäsenet jäsenihinsä,
+     suonet suonen sortumihin.
+    Loi miehen, uron sukesi
+    entis illehen eloille.
+    Sai suonet sielleheksi,
+     ei miestä sanalliseksi.
+
+Siinä sitten äiti mietti: mistäpä voiteita saisi, joilla voiteleisi
+miehen sanalliseksi. Mehiläinen lensi Metsolaan ja toi simoja
+siivissänsä.
+
+    Ei tullut apua noista.
+    Mehiläinen ilman lintu
+
+lentää leyhytteli ylähäksi taivosehen
+
+    yli kuun, alatse päivän,
+    taivon tähtien välitse,
+     otavaisten olkapäitse.
+
+Sieltä toi niitä voiteita,
+
+    joillapa Jumala voiti,
+    Luoja vammoja valeli.
+
+Niillä äiti voiti ja hiereli voipunutta ja lausui:
+
+    — Nouse pois makoamasta,
+     ylene uneksimasta
+    näiltä paikoilta pahoilta,
+    kovan onnen vuotehelta!
+    Nousi mies makoamasta,
+     heräsi uneksimasta
+
+ja virkkoi heti herättyään:
+
+— Kauan uinaelin ja makasin, makasinpa sikeän unen.
+
+    Sanoi äiti Lemminkäisen:
+     — Oisit maannut kauemininki,
+    vielä viikomman venynyt
+    ilman äitittä pahatta,
+    katalatta kantajatta,
+     Sanoi lieto Lemminkäinen:
+    — Viel' olen äijeä vajoa:
+    tuolla tuntoni makaapi
+    noissa Pohjan neitosissa;
+     viel' on alli ampumatta
+    pyhän virran pyörtehessä.
+    Sanoi äiti Lemminkäisen:
+    — Anna allien asua
+     Tuonen mustassa joessa!
+    Sie lähe kotiperille
+    kanssa äitisi katalan.
+    Vielä kiitä onneasi,
+    julkista Jumalatasi,
+     kun antoi avun totisen,
+    vielä henkihin herätti.
+    En minä mitänä voisi
+    ilman armotta Jumalan,
+     toimetta totisen Luojan.
+
+
+
+
+Väinämöisen matka Tuonelaan.
+
+
+Pohjolan neito oli luvannut tulla Väinämöiselle
+puolisoksi, jos Väinämöinen saa laulamalla veneen
+ valmiiksi
+
+    Ilman kouran koskematta,
+    Käsivarren kääntämättä.
+
+Sampsa Pellervoinen hankki veneen laudat. Ja jo oli vene
+valmistumaisillaan. Mutta kun Väinämöinen oli jo kokkia kohentamassa,
+niin silloin uupui kolmea sanaa, ja niin jäi vene kesken. Väinämöinen
+etsi sanoja pääskysen päälaelta, kesäpeuran kielen alta ja suusta
+valkean oravan, mutta ei tavannut. Läksipä hän silloin saamaan Tuonelta
+sanoja. Hän ajatteli, että monta viisasta on mennyt Manalan majoille.
+Siellä on siis viisautta.
+
+    Kävi viikon viitsikkoa,
+    viikon toisen tuomikkoa,
+    kolmannen katajikkoa.
+    Jo näkyi Manalan saari,
+     Tuonen kumpu kuumottavi.
+
+Väinämöinen tuli Tuonelan joen rantaan ja huutaa huikautti venettä:
+
+    — Tuo venettä Tuonen tytti,
+    Lauttoa Manalan neiti.
+
+_Tuonen tytti:_
+
+    — Vene täältä tuotanehe,
+    kuni syy sanottanehe,
+    mi sinun Manalle saattoi
+     ilman tau'in tappamatta.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Tuoni minun tänne tuotti,
+    Mana mailtani veteli.
+
+_Tuonen tytti:_
+
+    — Kunp' on Tuoni tänne toisi.
+    Mana mailta siirteleisi,
+    Tuoni toisi tullessansa,
+    Tuonen hattu hartioilla,
+     Tuonen kintahat käessä.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Rauta mun Manalle saattoi,
+    teräs tuotti Tuonelahan.
+
+Tuonen tytti;
+
+    — Kun rauta Manalle toisi,
+    Verin vaattehet valuisi.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Vesi sai minun Manalle,
+    Aalto toi on Tuonelahan.
+
+_Tuonen tytti:_
+
+    — Jos vesi Manalle saisi,
+    vesin vaatteesi valuisi.
+     Sano tarkkoja tosia!
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Tuli toi mun Tuonelahan,
+    Valkea Manalle saattoi.
+
+_Tuonen tytti:_
+
+    — Jos tuli Mailalle toisi,
+    oisi kutrit kärventynnä,
+     partaki pahoin palanut.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Toki ma sanon toetki:
+    Tein tieolla venettä,
+     laain purtta laulamalla,
+
+niin uuvuin muutamia sanoja ja läksin Tuonelta hieman apua saamaan.
+
+    Tuopa nyt venosta tänne,
+    Joen poikki päästäkseni!
+
+_Tuonen tytti:_
+
+    — Oi on hullu hulluuttasi,
+     mies on mielesi vähyyttä!
+    Tulet syyttä Tuonelahan,
+    tau'itta Manan majoille;
+    äijä on tänne tullehia,
+     ei paljo palanneina.
+
+Vei veneen Tuonen tytti, ja niin pääsi Väinämöinen yli Tuonelan joen.
+Perillä tuotiin olutta, mutta siinä
+
+    Sammakot kuti sisällä,
+    Maot laioilla lateli.
+
+Tuonelan emäntä torui Väinämöisen uskaliaisuutta:
+
+    — Ei Tuoni sanoja anna.
+     Mana mahtia jakele.
+    Etkä täältä pääsnekänä
+    sinä ilmoisna ikänä
+    kotihisi kulkemahan,
+     maillesi matelemahan.
+
+Tuonen väki sitte uuvutti Väinämöisen uneen Tuonen taljavuotehelle.
+
+Mutta mies makasi, vaate valvoi.
+
+Tuonelan vanha käykkäleuka akka kehräsi kesäisenä yönä vesikivellä
+vaskilankoja. Kolmi sorminen Tuonelan ukko kutoi niistä satasylisen
+nuotan ja Tuonen koukkusorminen, rautanäppinen poika sulki sillä
+Tuonelan joen. Niin he aikoivat estää Väinämöisen pakenemasta. »Silloin
+Väinämöinen sukeltausi saarvana
+
+    Poikki Tuonelan joesta
+    Läpi Tuonen verkkoloista.
+
+Niin hän pääsi jälleen ihmisten ilmoille ja varotti:
+
+    — Elköhön hyvä Jumala,
+     elköhön sitä suetko,
+    itse-mennyttä Manalle!
+    Elkätte, imeisen lapset,
+     sinä ilmoisna ikänä
+    tehkö syytä syyttömälle,
+    vikoa viattomalle!
+    Pahoin palkka maksetahan
+     tuolla Tuonelan koissa.
+
+
+
+
+Pohjolan häät.
+
+
+Kun Ilmarinen sai Pohjolan neidon omakseen, pidettiin isot häät
+Pohjolassa. Häiksi teurastettiin suuri härkä. Se olikin aimo vasikka:
+
+    Hämehessä häntä heilui,
+     pää keikkui Kemijoella,
+    Sata syltä sarvet pitkät,
+    puoltatoista turpa paksu,
+     Kuun juoksi kesäorava
+    yhen kytkyen sijalla,
+    päivän lenti pääskyläinen
+    härän sarvien väliä.
+     Sepä vallaton vasikka
+
+kuletettiin Karjalasta Pohjolaan. Sata miestä talutti sitä sarvista ja
+tuhat turvasta piteli. Etsittiin sille sitte iskijätä. Tuli Viron ukko
+ja aikoi kamahuttaa kangellaan. Mutta kun
+
+    Härkä päätä häilähytti,
+    Mustat silmänsä mulisti,
+
+silloin Viron ukko kuuseen kavahti pakoon. Nousi viimein mies meren
+umpilaiueista. Se uros
+
+    Alle maljan maata mahtui,
+    Alle seulan seisomahan.
+
+Tämäpä rautakoura ukko
+
+    Sorti sonnin polvillensa,
+    Kylen maahan kyykähytti.
+
+Ja mitä sai hän siitä saaliiksi?
+
+    Sata saavia lihoa,
+    sata syltä makkarata,
+     verta seitsemän venettä.
+
+Tupakin oli tehty Pohjolassa suuren suuri.
+
+    Kukko kun laessa lauloi,
+    ei sen ääni maahan kuulu,
+    penin haukunta perässä
+     ei kuulu ovehen asti.
+
+Leivottiin sitte leivät suuret, laitettiin kaljat ja oluet.
+
+    Salot puita poltettihin,
+     kaivot vettä kannettihin
+    olosia pantaessa
+    hyvän joukon juomingiksi.
+     Nousipa savu sakea
+    tuimilta tulisijoilta,
+    täytti puolen Pohjanmaata,
+     kaiken Karjalan sokisti.
+
+Kutsuttiin sitte häihin kaikki Pohjan kansa ja kaikki Kalevan kansa.
+Yksi vain jätettiin kutsumatta: itse kaunis Kaukomieli,
+
+    Kun on kaikitse toraisa,
+    Aivan tarkka tappelija.
+
+    Siitä Pohjolan emäntä,
+     syötti, juotti vieraina,
+    syötti suin sulassa voissa,
+    kourin kuorekokkaroissa.
+     Olipa lohta luotasilla,
+    sivulla sian lihoa,
+    kupit kukkuraisillansa,
+     va'it varpelaitehilla.
+
+Kun oli häissä kyllin syöty ja juotu, kävi vanha Väinämöinen laulamaan:
+
+    — Annap' ainaki Jumala,
+     toisteki totinen Luoja,
+    oloset jokena juosta,
+    me'et virtana vilata
+    näissä Pohjolan tuvissa,
+     Sariolan salvoksissa,
+    jotta päivin lauleltaisi,
+    illoin tehtäisi iloa
+    iällä tämän isännän,
+    elin-ajalla emännän.
+     Osmotar, oleva vaimo,
+
+neuvoi morsiamelle tulevia velvollisuuksia ja sanoi lopuksi:
+
+    — Kuules vielä kuin sanelen,
+     kerran toisen kertoelen!
+    Kun menet talosta tästä,
+    tulet toisehen talohon,
+    emoa elä unohda,
+     masentele maammoasi!
+    Emopa sinun elätti,
+    imetti ihanat rinnat
+    ihanasta itsestänsä,
+     valkeasta varrestansa;
+    monet yöt unetta vietti,
+    monet atriat unohti
+    tuuvitellessa sinua,
+     vaaliessa pienoistansa.
+
+Kun oli neiti neuvottuna, annettiin opastusta sulhollekin:
+
+    — Kiitä sulho onneasi,
+     hyvän saaman saamastasi!
+    Puhas on neiti puolellasi,
+    valkeainen vallassasi,
+    soreainen suojassasi.
+     Ellös vainen, sulho rukka,
+    neioista pahoin pielkö!
+    Seiso seinänä e'essä,
+    pysy pihtipuolisena!
+    Pere käski pieksämähän,
+     muu väki mukittamahan,
+    ethän raahi raukaistasi,
+    etkä henno herttaistasi,
+    vuosin kolmin kuultuasi,
+     ainoisin aneltuasi!
+
+    Neito parka huokaeli,
+     luiokaeli, henkäeli:
+    — Lässäp' on nyt muien lähtö,
+    minun lähtöni lähemmä,
+    minun liittoni likemmä.
+     Millä nyt erotessani,
+    millä maksan maammon maion,
+    sekä taattoni hyvyyen,
+    millä veikon armauen,
+     mielisiivot siskoseni?
+
+    Kiitän mä emo sinua
+     nuorna tuuviteltuasi,
+    rinnoin ruokkieltuasi!
+    Vielä kiitän veikkoseni,
+    veikkoseni, siskoseni,
+     kostelen koko perehen!
+    Minun toiste tullessani
+    muut ei tuntene minua
+    kuin ne kaksi kappaletta:
+     perimmäinen pellon seiväs,
+    alimmainen aian vitsa,
+    nuo on piennä pistömäni
+     neitona vitsastamani.
+
+    Jätän kaikki terveheksi,
+    maat ja metsit marjoinensa,
+    kujavieret kukkinensa,
+     järvet saoin saarinensa!
+
+
+
+
+Orjalapsi.
+
+
+Untamo ja Kalervo olivat veljeksiä. Mutta heidän keskensä vallitsi
+taukoamaton kateus ja riita. Untamo vainosi Kalervoa, Kalervo Untamoa.
+Untamo laski verkot Kalervon kalaveteen. Kalervo niistä
+
+    kalat konttihin kokosi.
+    Kalervoinen kauran kylvi
+    Untamon tuvan ta'aksi,
+    Untamolan uljas uuhi
+     söi Kalervon kaurakylvön.
+
+Siitäpä sanat sakeni ja viha kasvoi. Vihdoin nosti Untamo sodan,
+
+    Pani miehet miekkavyölle,
+    Kaunot kassara olalle
+
+ja niin tulivat Untamon nrohot,
+
+    kaatoivat Kalervon joukon,
+    su'un suuren surmasivat,
+    talon polttivat poroksi,
+     tasottivat tantereksi.
+
+Pieni poika Kullervoinen säilyi Kalervon kotoa ja joutui Untamolaan.
+Tämä poika jo kolmen päivän vanhana
+
+    Katkaisi kapalovyönsä,
+    Särki liekun lehmuksisen.
+
+Untamo vuotteli siitä
+
+    Saavaksi sataisen orjan,
+    Tuhantisen turpuvaksi.
+
+Jo polven korkuisena alkoi poika arvaella:
+
+    Kunpa saisin suuremmaksi,
+    vahvistuisin varreltani,
+    kostaisin isoni kohlut,
+     maksaisin emoni mahlat!
+
+Untamo sai vihiä pojan kostonajatuksista, pelästyi kovin ja alkoi
+miettiä, miten saisi pojan surman suuhun.
+
+Pantiin poika puolikkoon ja viskattiin veteen. Mentiin katsomaan parin,
+kolmen päivän päästä:
+
+    Ei ollut hukkunut vetehen,
+    Onkivi meren kaloja.
+
+Tehtiin suuri rovio. Koottiin
+
+    tuohia tuhat rekeä,
+    sata syltä saarnipuita,
+    tuli puihin tuiskattihin,
+    siihen poika paiskattihin
+     keskelle tulen palavan.
+
+Mentiin katsomaan parin, kolmen päivän päästä:
+
+    Poika oli porossa polvin,
+    hiilikoukkunen käessä,
+     millä tulta kiihottavi.
+
+Untamo alkaa tuskitella:
+
+    — Mihin poika pantanehe,
+    surma tuolle saatanehe?
+    Poika puuhun hirtetähän,
+     tammehen ripustetahan.
+
+Ei kuollut poika hirsipuuhun. Riippui vain puussa ja piirteli kuvia
+tammen kylkeen:
+
+    Siinä miehet, siinä miekat,
+    Siinä keihä'ät sivulla.
+
+Mitäs auttoi Untamon; hänen täytyi heittää poika elämään.
+
+    Kun oli Kullervo kohonnut,
+    saanut vartta vaaksan verran,
+    pantiin lapsen katsontahan:
+    Lapsen tauilla tapatti,
+     kätkyen tulella poltti.
+
+Untamo ajatteli:
+
+    — Ei tämä tähän sopiva.
+    Pani kasken kaa'antahan.
+
+Kullervo meni kaskesmaalle, huutaa huikautti:
+
+    — Sini kaski kaatukahan,
+    kuni ääni kuulunevi,
+     kuiii vierivi vihellys!
+
+Viheltää viuhautti sitte, ja heti kaatui hirveä hirsikkö maahan.
+
+Kun Untamo näki työn, ajattelevi:
+
+    — Et tämä tähän sopiva,
+    Hyvän hirsikön pilasi.
+
+Pani Kullervon aidan panoon.
+
+Kullervo pani aitaa, asetti kokkohongat aidaksiksi, korpikuuset
+seipähiksi, eikä jättänyt venäjää mihinkään. Ei päässyt kulkemaan aidan
+alatse eikä ylitsekään muut kuin linnut lentämällä.
+
+Tuosta suuttui Untamoincn ja pani pojan puimaan rukiita. Kullervo
+
+    Pui rukihit ruumeniksi,
+    Olet kaunaksi kaotti.
+
+Viimein väsyi Untamoinen ja möi Kullervon seppo Ilmariselle orjaksi. Sai
+
+    viisi viikate kulua,
+    kuusi kuokan kuolioa
+    miehestä mitättömästä,
+     orjasta epäpäöstä.
+
+
+
+
+Kullervo paimenena.
+
+
+Kullervo joutui Ilmarisen kotona karjan paimeneksi. Ilmarisen emäntä
+paistoi kauniin kakun paimenelle evääksi ja leipoi kiven leivän sisään.
+
+Läksi Kullervo karjansa kera paimeneen. Katkerana hän mennessään lausui:
+
+    — Voi minä poloinen poika,
+    jo minä johonki jou'uin,
+    jou'uin joutavan jälille,
+    härän hännän paimeneksi,
+     vasikkojen vaalijaksi!
+
+Meni karjansa kera metsään. Iltapäivällä istui mättäälle syömään.
+
+    Laski laukkunsa selästä,
+     otti leivän laukustansa,
+    katselevi, kääntelevi,
+    tuosta tuon sanoiksi virkki:
+    — Moni on kakku päältä kaunis,
+     kuorelta kovin sileä,
+    vaan on silkkoa sisässä,
+    akanoita alla kuoren.
+    Veti veitsensä tupesta
+     leivän leikkaellaksensa:
+    veitsi vierähti kivehen,
+    karahutti kalliohon;
+    terä vieri veitsosesta,
+     katkesi kuraksuesta.
+
+    Kullervo Kalervon poika
+     katselevi veitsyttänsä,
+    itse päätyi itkemähän,
+    sanan virkkoi, noin nimesi:
+    — Yks' oli veitsi veikkoutta,
+     yksi rauta rakkautta,
+    isän saamoa eloa,
+    senkin katkaisin kivehen,
+    karahutin kalliohon,
+     leipähän pahan emännän,
+    pahan vainion paistamahan.
+    Millä nyt maksan naisen naurun,
+     akan ilkeän evähät?
+
+Korppi koikkui puusta: Aja karja suohon, loitsi sudet ja karhut
+lehmiksi, aja ne karjana kotiin.
+
+Kullervo noudatti neuvoa. Tekipä torven Tuomikin sarvesta ja sillä
+soittaa kajautteli kotiin tullessa kiljaisten suussa. Jo tulee Ilmarin
+emäntä savun tekoon karjalleen ja katselee karjaansa. Karja oli kauniin
+näköistä, mutta kun hän kyyristäytyy lypsämään ja alkaa herutella,
+silloin
+
+    susi päälle suimastaikse,
+     karhu päälle kuopaseikse;
+    susi suuri revittelevi,
+    karhu kiskoi kinttusuonet,
+    puri puolen pohkeata,
+    katkoi kannan sääriluusta.
+     Ilmarin iso emäntä
+    itse loihe itkemähän:
+    — Pahoit teit sa, paimo parka,
+    ajoit kontiot kotihin,
+     suet suurille pihoille.
+
+_Kullervo:_
+
+    — Pahoin tein ma, paimen parka,
+    et hyvin emäntä parka:
+    Leivoit sie kivisen leivän,
+     kakun paistoit kallioisen.
+
+_Ilmarin emäntä:_
+
+    — Oi sie paimo, paras paimo!
+     Myöstytäpä miettehesi,
+    perin laske lausehesi,
+    mie sun paioilla parannan,
+     syötän voilla, vehnäisillä.
+    Kun et jou'u päästämähän,
+    kohta kaa'un kuoliaksi,
+     muutun mullan muotoiseksi.
+
+_Kullervo:_
+
+    — Kun on kuollet, kuolkosipa!
+    Sija on maassa mennehillä,
+     Kalmassa kaonnehilla.
+
+_Ilmarin emäntä:_
+
+    — Oi Ukko ylijumala!
+    Katso kaaresi parahin,
+    ammu valkoinen vasama,
+    kaa'a tuo Kalervon poika,
+     ammu kurja kuoliaksi!
+
+_Kullervo:_
+
+    — Oi Ukko ylijumala,
+    elä sie minua ammu,
+    ammu Ilmarin emäntä,
+     kaota katala nainen!
+
+    Siitä Ilmarin emäntä,
+     tuo tarkan takojan vaimo,
+    vieri kohta kuoliaksi,
+    kaatui kattilanoeksi,
+     oman pirttinsä pihalle.
+    Se oli meno nuoren naisen,
+    jot' oli viikon valvateltu
+     Ilmarin iki-iloksi.
+
+
+
+
+Koditonna.
+
+
+    Kullervo Kalervon poika
+     läksi soitellen seposta,
+    ilon lyöen Ilman mailta.
+    Astui eelle jonne, kunne,
+    päivän korpia kovia,
+     Hiien hirsikankahia,
+    illan tullen, yön pimeten
+    päätyi maahan mättähälle,
+    Siinä istuvi isotoin,
+     armotoin ajattelevi:
+    — Mikä lie minunki luonut,
+    kuka kurjaisen kuvannut
+    kuuksi päiväksi kululle,
+     i'äkseni ilman alle?
+
+    — Kotihinsa muut menevät,
+     majoillensa matkoavat,
+    mull' on korvessa kotini,
+    kankahalla kartanoni,
+    tuulessa tulisijani,
+     satehessa saunan löyly.
+
+    Ellöspä, hyvä Jumala,
+     elkösi sinä ikänä
+    luoko lasta luonnotointa
+    eikä aivan armotointa,
+    isotointa ilman alle,
+     emotointa ensinkänä,
+    niinkuin loit minun, Jumala,
+    loit kuin lokkien sekahan,
+    karille meren kajavan!
+     Päivä pääskyille tulevi,
+    varpusille valkenevi,
+    ilo ilman lintusille,
+    ei minulle milloinkana,
+    tule päivä polvenansa,
+     ei ilo sinä ikänä.
+
+    Piennä jäin minä isosta,
+     matalana maammostani,
+    iso kuoli, äiti kuoli,
+    kuoli muu sukuni suuri;
+    jätti mulle jäiset kengät,
+     sukat uhkuiset unohti;
+    jätti jäisille jälille,
+    pyöriville portahille,
+    joka suohon sortumahan,
+     likahan litistymähän...
+
+    Vaan en nyt iällä tällä,
+     en mä vielä jouakana
+    soille sotkuportahiksi,
+    silloiksi likasijoille.
+     Enkä sinnes suohon sorru,
+    kunnes kannan kahta kättä,
+    viittä sormea viritän,
+     kynttä kymmentä ylennän.
+
+Yksinäisen pakolaisen mieleen johtui silloin ajatus mennä Untamolaan
+kostamaan ison kohlut, maksamaan maammon mahlat,
+
+    itsensä pahoin piännät.
+
+Tulipa viian eukko vastaan, se neuvoi: ei ole isosi kuollut, vielä
+elävät isosi ja emosi kaukana
+
+    Lapin laajalla rajalla,
+    Kalalammin laitehella.
+
+Läksi Kullervo astumaan. Joutui kolmen päivän päästä joen varrelle,
+niemen kärkeen. Siinä oli pieni kalasauna. Menipä sisään sinne. Siellä
+kysyy vanha eukko:
+
+    — Mistä vieras veen takoa,
+    Kusta kulkijain kotoisin?
+
+_Kullervo:_
+
+    — Etkö tunne poikoasi,
+    tunne et lastasi omoa,
+    jonka Untamon urohot
+     veivät kanssansa kotihin?
+
+_Äiti:_
+
+    — Ohoh poikani poloinen,
+     ohoh kurja kullansolki!
+    Ettäpäs elävin silmin
+    näitä maita matkaelet,
+    kun jo itkin kuolleheksi,
+     jo kauan kaonneheksi!
+
+Kaksi oli minulla poikaa ja tytärtä. Niistä kaksi vanhinta katosi:
+
+    poika suurehen sotahan,
+    tyttö tietämättömihin.
+    Poikani tuli takaisin,
+     eipä tyttö tullutkana.
+
+_Kullervo:_
+
+    — Kunne tyttösi katosi,
+    Minne sai sisarueni?
+
+_Äiti:_
+
+    — Läksi marjahan metsälle,
+    vaaran alle vaapukkahan,
+    sinnepä kana katosi,
+     nimen tietämättömähän.
+
+Etsin kauan ja huutelin salot ja korvet. Nousin viikon päästä suurella
+mäellä suurelle kivelle ja huusin:
+
+    — Missä olet tyttöseni,
+     tule jo, tyttöni, kotihin!
+    Vaarat vastahan saneli:
+    Elä huua tyttöäsi,
+    ei se saa sinä ikänä
+    emon entisen tiloille,
+     taaton vanhan valkamoille.
+
+
+
+
+Kullervo kotona.
+
+
+Sai tuosta Kullervo elelemään vanhempainsa luona. Mutta hän
+
+    ei saanut älyämähän,
+     miehen mieltä ottamahan,
+    kun oli kaltoin kasvateltu,
+    tuhmin lasna tuuiteltu
+    luona kalton kasvattajan,
+     tuon on tuhman tuuittajan.
+
+Yritteli hän työhön ja toiseen: kävi nuotalle vanhan Kalervon kanssa.
+Ei tullut tolkkua töistä: soutaessaan veti hartiaväellä, katkoi kaaret,
+hajotti veneen. Kuu kävi tarpomaan, tarpoi olan takaa, silloin
+
+    kalat liivaksi litsotti,
+    Nuotan tarpoi tappuroiksi.
+
+Kalervo harmistui:
+
+    — Kotitöihin ei sinusta.
+    Lähe viemähän vetoja,
+     maarahoja maksamahan!
+
+Kullervo läksi viemään veroja ja vietyään verojyvänsä alkoi ajaa omille
+maille. Kun hiin ajeli Väinölän ahoja, tuli neito vastaan. Sille virkki:
+
+    — Nouse neito korjahani,
+    Taaksi maata taljoilleni!
+
+_Neito;_
+
+    — Surma sulle korjahasi,
+    Tauti taakse taljoillesi!
+
+Kullervo ajeli edelleen siitä aavaa meren ulappaa. Tulipa taas neito
+vastaan. Sitä jälleen Kullervo pyytelemään rekeensä.
+
+    Neito vastahan sanovi:
+    — Tuoni sulle korjaliasi,
+     manalainen matkoihisi!
+
+Yhä edelleen Kullervo ajeli. Tuli jo Lapin laajoille rajoille.
+
+    Neito vastahan tulevi
+    Noilla Pohjan kankahilla,
+
+Kullervo hevostaan hillitsevi ja sanoo:
+
+    — Käy neito rekoseheni,
+    syömähän omeniani!
+    Neito vastahan sanovi:
+    — Sylen, kehno, kelkkahasi,
+     retkale, rekosehesi!
+
+Silloin Kullervo ryösti neitosen rekeensä ja otti omaksi puolisokseen,
+
+Niin ajelivat edelleen. Seuraavana päivänä kysyy tyttö:
+
+    — Mist' olet sinä sukuisin,
+     kusta rohkea rotuisin?
+    — Olen kurja Kullervoinen,
+    Kalervon katala poika;
+    vaan sano oma sukusi,
+     oma rohkea rotusi.
+    Neito varsin vastoavi,
+    sanan virkkoi, noin nimesi:
+    — En ole sukua suurta,
+     enkä suurta, enkä pientä,
+    Kalervon katala tyttö,
+    tyhjä tyttö, tuiretuinen,
+     lapsi kehno, keiretyinen.
+
+Neito kertoi sitten, kuinka hän lasna marjamatkalla eksyi metsään ja
+toivotteli itselleen kuolemaa, joka ei kuitenkaan tullut. — Jospa,
+sanoi hän, olisin silloin kurja kuollut,
+
+    oisin heinänä helynnyt,
+     kukoistellut kukkapäänä,
+    maassa marjana hyvänä,
+    punaisena puolukkana,
+    nämä kuminat kuulematta,
+     haikeat havaitsematta!
+
+    Sai toki sanoneheksi,
+     kerran kertoelleheksi;
+    heti repsahti re'estä,
+    siitä juoksihe jokehen,
+    kosken kuohu'un kovahan,
+     palavahan pyörtehesen;
+    siihen surmansa sukesi,
+    kuolemansa kohtaeli,
+    löysi turvan Tuonelassa,
+     armon aaltojen seassa.
+
+Kullervo Kalervon poikaa väristytti kauhu. Hän leikkasi valjaat
+rikki ja ajoi ratsain kauhuissaan kotiin. Olihan hän ottanut
+sisarensa puolisokseen ja tämä sitte surmannut itsensä. Kullervo
+kertoi hirmutapahtumat äidilleen ja valitti: Voi mua, emo poloni,
+kun et antanut minun piennä kuolla nämä kummat kuulematta, kamalat
+tapahtumatta!
+
+    Itse en nyt tieäkänä,
+     kunne surmani sukean,
+    kunne kurja kuoletaime:
+    suuhun ulvovan sutosen,
+    karhun kiljuvan kitahan,
+     vainko vatsahan valahan?
+
+Emo ennätti lohduttamaan: — Elä mene susien suuhun, elä karhujen kitaan.
+
+    Onpa suurta Suomen nientä,
+    sankkoa Savon rajoa
+    piillä miehen piilojansa,
+     hävetä pahoja töitä.
+
+_Kullervo:_
+
+    — Enkä lähe piilemähän,
+     en paha pakenemahan,
+    lähen surman suun esille,
+    Kalman kartanon oville:
+    Viel' on Unto oikeana,
+     mies katala kaatamatta.
+
+
+
+
+Kullervon loppu.
+
+
+    Kullervo Kalervon poika
+    siitä suorikse sotahan,
+     vainotielle valmistaikse.
+
+Kielsi emo poikaansa lähtemästä
+
+    Tahallansa tappelohon.
+
+Ei Kullervo totellut tuota. Virkkoi vain:
+
+    — En mä silloin suohon sorru,
+    enkä kaau kankahalle,
+    kun sorrun sotatiloille,
+     vaivun vainotanterille.
+
+Kotoa lähtiessä tapahtui seuraava keskustelu:
+
+_Kullervo:_
+
+    — Hyvästi, hyvä isäni!
+    Itketkö sinä minua,
+    koskas kuulet kuolleheksi,
+     sortuneheksi su'usta?
+
+_Isä:_
+
+    — En minä sinua itke,
+    jospa kuulen kuolleheksi;
+    poika toinen tehtänehe,
+     poika paljoa parempi.
+
+_Kullervo:_
+
+    — Enkä mie sinua itke.
+    Saan minä mokoman taaton:
+    Suun savesta, pään kivestä,
+     muun lihan lahosta puusta. —
+
+    jää hyvästi, veikkoseni!
+    Itketkö sinä minua,
+     koskas kuulet kuolleheksi?
+
+_Veikko:_
+
+    — En itke minä sinua;
+    veli toinen saatanehe,
+     veli paljoa parempi.
+
+_Kullervo:_
+
+    — Enkä mie sinua itke.
+    Saan minä mokoman veljen:
+    Pään kivestä, suun savesta,
+     silmät suolta karpaloista. —
+
+    Hyvästi, sisarueni!
+    Itketkö sinä minua,
+     koskas kuulet kuolleheksi?
+
+_Sisko:_
+
+    — En itke minä sinua;
+    veli toinen saatanehe
+     äijeä älykkähämpi.
+
+_Kullervo:_
+
+    — Enkä itke mie sinua.
+     Saan minä mokoman siskon:
+    Pään kivestä, suun savesta,
+    hiukset kuivista kuloista,
+    korvat lammin lumpehista,
+     varren vaahteran vesasta.
+
+    Äitiseni, armaiseni,
+    minun kaunis kantajani,
+    kultainen kulettajani!
+    Itketkö sinä minua,
+     koskas kuulet kuolleheksi?
+
+_Äiti:_
+
+    — Et älyä äitin mieltä,
+     arvoa emon syäntä.
+    Itkenpä minä sinua,
+    kun sun kuulen kuolleheksi;
+    itken tulville tupamme,
+     siltalauat lainehille,
+    kujat kaikki kuurullani,
+    läävät länkämöisilläni;
+    lumet itken iljeniksi,
+    iljenet suliksi maiksi,
+     sulat maat vihoittaviksi,
+    vihottavat viereviksi.
+    Mit'en itkeä ileime,
+     itkeä inehmisissä,
+    itken saunassa saloa,
+    yliset kulasvesille,
+     saunan lauat lainehille.
+
+    Kullervo Kalervon poika
+    läksi soitellen sotahan,
+     ilotellen tappelohon.
+
+Vieripä viestit jälestä: Jo suku kotona kuoli, kuoli iso, kuoli veikko
+ja kuoli sisarkin. Kullervo vain tuumi:
+
+    — Kun lie kuollut, kuolkahansa,
+    kuollut maahan vietäköhön,
+     Kalmahan katettakohon!
+
+Saipa sitte sanoma korviinsa:
+
+    — Kuoli ehtoinen emosi.
+    Käypä tuota katsomahan,
+     miten miero hautoavi!
+
+Silloin Kullervo valitti:
+
+    — Voi minä poloinen poika,
+     kun kuoli emo minulta,
+    enk' ollut luona luopuessa,
+    läsnä hengen lähtiessä!
+    Lie kuollut kovin viluhun,
+     vainko leivän puuttehesen?
+    Kuollut koissa pestäköhön
+    Saksan saippuavesillä,
+    silkkihin sieltäköhön,
+    palttinoihin pantakohon,
+     siitä maahan vietäköhön,
+    Kalmahan katettakohon,
+    itkuvirsin vietäköhön,
+     laulaen lasettakohon!
+    En vielä kotihin joua,
+    viel' on Unto kostamatta,
+    mies katala kaatamatta,
+     ilkeä hävittämättä.
+
+Kullervo samosi Untolaan, kaatoi miekallaan kaiken kansan,
+
+    joukon Untamon hävitti;
+    tuvat poltteli poroksi,
+    kypeniksi kyyätteli,
+    kivet jätti kiukahista,
+     pitkän pihlajan pihoista.
+
+Kostotyönsä tehtyään Kullervo kääntyi kotihin entisen ison tuville,
+mutta sinne tultuansa oli tupa autio ja tyhjä. Ei ollut tervehtijää
+vastassa, hiilos oli kylmä, kiuas kylmä, lattia lakaisematta. Kullervo
+
+    Vieri valkamavesille:
+    Ei venettä valkamassa.
+
+Kaikki oli kuollutta, Koko suvusta ei ollut ketään muita elossa kuin
+hän, rikollinen, kovan onnen ajama mies. Hän
+
+    loihe siitä itkemähän;
+     itki päivän, itki toisen,
+    itse tuon sanoiksi virkki:
+    — Oi on ehtoisa emoni,
+    mitäs mulle tänne heitit
+     eläessä tällä maalla?
+
+    Emo hanasta havasi,
+     alta mullan muistuttavi:
+    — Jäihän multa Musti koira
+    käyäksesi metsämaille
+    evähiä etsimähän,
+     antia anelemahan.
+
+Läksi Kullervo koiransa keralla korpeen kulkemaan. Niin joutui hän
+sille paikalle pahalle, jossa sisar oli tuhonsa saanut.
+
+    Siin' itki ihana nurmi,
+    aho armahin valitti,
+    nuoret heinät hellitteli,
+    kuikutti kukat kanervan
+     emon tuoman turmelusta.
+
+    Kullervo Kalervon poika
+     tempasi terävän miekan,
+    katselevi, kääntelevi,
+    kyselevi, tietelevi;
+    kysyi mieltä miekaltansa,
+     tokko tuon tekisi mieli
+    syöä syyllistä lihoa,
+     viallista verta juoa.
+
+    Miekka mietti miehen mielen,
+     arvasi uron pakinan,
+    vastasi sanalla tuolla:
+    — Miks'en söisi mielelläni,
+     söisi syyllistä lihoa,
+    viallista verta joisi,
+    syön lihoa syyttömänki,
+     juon verta viattomanki.
+
+    Kullervo Kalervon poika
+     pään on peltohon sysäsi,
+    perän painoi kankahasen,
+    kären käänti rintahansa,
+    itse iskille kärelle.
+    Siihen surmansa sukesi,
+     kuolemansa kohtaeli.
+
+    Se oli surma nuoren miehen,
+    kuolo Kullervo-urohon,
+    loppu ainaki urosta,
+     kuolema kova-osaista.
+
+Kun vanha Väinämöinen kuuli Kullervon kuolleeksi, virkkoi hän:
+
+    — Elkätte etinen kansa
+     lasta kaltoin kasvatelko
+    luona tuhman tuuittajan,
+    vierahan väsyttelijän!
+    Lapsi kaltoin kasvattama,
+     poika tuhmin tuuittama
+    ei tule älyämähän,
+    miehen mieltä ottamahan,
+    vaikka vanhaksi eläisi,
+     varreltansa vahvistuisi.
+
+
+
+
+Sampomatkalle.
+
+
+Kauan itki Ilmarinen susien suuhun joutunutta puolisoaan. Hän kävi
+kosimassa vainajan nuorempaa sisarta Pohjolasta. Kun ei häntä
+saanutkaan, niin tuli katkerana kotimaille. Kysyy vanha Väinämöinen:
+
+    — Miten Pohjola elävi?
+
+_Ilmarinen:_
+
+    — Mi on Pohjolan eleä!
+     Siell' on sampo jauhamassa,
+    kirjokansi kallumassa.
+    Siin' on kyntö, siinä kylvö,
+    siinä kasvu kaikenlainen,
+     siinäpä ikuinen onni.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Lähtekämme Pohjolahan
+     hyvän sammon saa'antahan!
+    Laatikamme laiva suuri,
+    johon sampo saatetahan,
+    kirjokansi kannetahan
+     Pohjolan kivimäestä!
+
+_Ilmarinen:_
+
+    — Vakavampi maisin matka.
+    Lempo menköhön merelle,
+    surma suurelle selälle!
+    Siellä tuuli turjuttaisi,
+     siellä viskaisi vihuri,
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Lysti on venon vesillä,
+     purren juosta jolkutella:
+    tuuli purtta tuuittavi,
+    aalto laivoa ajavi.
+    Vaan kuitenkin kaikitenki,
+    Kun et mieline meritse,
+     niin on maisin matkatkamme.
+
+Ilmarinen takoi Väinämöiselle uuden miekan, jonka kuu kärestä puistoi
+tähet västistä välötti. Sitte he läksivät etsimään hevosta, mutta
+kuulivat silloin valitusta valkamasta. Uroot menivät katsomaan ja
+tapasivat purren, joka valitti:
+
+    — Vesille venosen mieli
+     tervatuiltaki teloilta,
+    tiaisen mieli miehelähän
+    kullaisestaki koista.
+    Muut purret, pahatki purret,
+     ne aina sotia käyvät,
+    tuovat täytensä rahoja;
+    minä, veistämä venonen,
+    tässä lahon lastuillani.
+    Siitä vanha Väinämöinen
+     lykkäsi venon vesille.
+
+Hän lauleli sitte teljot täyteen väkeä, ja niin lähdettiin kohti
+Pohjolan vesiä.
+
+Matkalla kuljettiin Kaukoniemen kainaloitse ja otettiin lieto
+Lemminpoikakin mukaan.
+
+    Itse vanha Väinämöinen
+    laskea karehtelevi
+    noita kuohuja kovia,
+    eikä puutu puinen pursi,
+     vene tietäjän takellu.
+
+Mutta kun pääsivät väljemmille vesille, pysähtyikin pursi äkkiä
+juoksemasta. Lemminkäinen katsoo venettä, onko se kivellä vai haolla.
+Sanoo:
+
+    — Ei ole veno kivellä,
+    ei kivellä, ei haolla,
+     vene on hauin hartioilla.
+
+Koittaa miekallaan katkaista kalaa kahtia, mutta
+
+    Itse vierähti vetehen,
+    Kourin aaltohon kohahti.
+
+Ilmarinen nostaa miehen tukasta veneeseen ja lausuu:
+
+    — Kaikki on mieheksi kyhätty,
+    Pantu parran kantajaksi!
+
+Löi sitte Ilmarinen miekallaan haukea: miekka murskaksi mureni, eikä
+hauki ollut millänsäkään.
+
+Jo kyllästyy Väinämöinen, nousee perästä ja työnnältää miekkansa hauen
+niskaan. Nostatti sitte meren petoa:
+
+    Hauki katkesi kaheksi,
+    pursto pohjahan putosi,
+     pää kavahti karpahasen.
+
+Jo lähti pursi liikkeelle. Mutta Väinämöinen ohjasi sen rantaan, jossa
+hauen pää paloteltiin, keitettiin ja syötiin joukolla.
+
+Jäipä siihen kalan luita kalliolle. Väinämöinen otti suuren hauen
+leukaluun ja virkkoi:
+
+    — Mikä tuostaki tulisi
+     miehen mahtavan käsissä?
+    Näistäpä toki tulisi
+    kalanluinen kanteloinen,
+    kun oisi osoajata,
+     soiton luisen laatijata.
+
+Kävi siitä itse laatimaan hauin luista kanteletta.
+
+    Jo oli soitto suorittuna
+    Valmihina kanteloinen.
+
+Koitti sillä soittaa nuoret ja vanhat, koitti kansa kaikenlainen, ei
+ollut osaajata. Otti lieto Lemminkäinenkin soiton sormilleen, vaan
+
+    Eipä soitto soitakana,
+    Ei ilo iloakana.
+
+Kun ei kukaan muu osannut soittaa, niin kanteloinen
+
+    kannettihin kaunihisti
+    miehen laatijan kätehen,
+     pyytänehen polvuksille.
+
+
+
+
+Väinämöisen soitto.
+
+
+    Vaka vanha Väinämöinen
+     istuikse ilokivelle,
+    laulupaaelle paneikse.
+    Otti soiton sormillensa,
+    kantelen kätensä alle,
+     alkoi soittoa somasti
+    hauinruotaista romua,
+    kalanluista kanteletta;
+    sormet nousi notkeasti,
+     peukalo ylös keveni.
+
+    Jo kävi ilo ilolle,
+     laulu laululle tehosi;
+    helähteli hauin hammas,
+    kalan pursto purkaeli,
+    ulvasi upehen jouhet,
+     jouhet ratsun raikkahuivat.
+
+    Soitti vanha Väinämöinen.
+     Ei ollut sitä metsässä
+    jalan neljän juoksevata,
+    koivin koikkelehtavata,
+    ku ei tullut kuulemahan,
+     iloa imehtimähän.
+
+    Oravat ojentelihe
+     lehväseltä lehväselle,
+    tuohon kärpät kääntelihe,
+    aioillen asettelihe,
+    hirvet hyppi kankahalla,
+     ilvekset piti iloa.
+
+    Heräsi susiki suolta,
+     nousi karhu kankahalta
+    petäjäisestä pesästä,
+    kutiskosta kuusisesta.
+    Susi juoksi suuret matkat,
+     karhu kankahat samosi,
+    viimein aiallen asettui,
+    veräjälle vieretäikse:
+    aita kaatui kalliolle,
+     veräjä aholle vieri.
+    Siitä kuusehen kavahti,
+    petäjähän pyörähytti
+    soitantoa kuulemahan,
+     iloa imehtimähän.
+
+    Tapiolan tarkka ukko,
+     itse Metsolan isäntä,
+    ja kaikki Tapion kansa,
+    sekä piiat, jotta poiat,
+    kulki vuoren kukkulalle
+     soittoa tajuamahan.
+    Itseki metsän emäntä,
+    Tapiolan tarkka vaimo,
+    sinisukkahan siroikse,
+     punapaulahan paneikse,
+    loihe koivun konkelolle,
+    lepän lengolle lehahti
+    kanteloista kuulemahan,
+     soittoa tajuamahan.
+
+    Mi oli ilman lintujaki,
+     kahen siiven sirkovia,
+    ne tulivat tuiskutellen,
+    kiiätellen kiirehtivät
+    kunnioa kuulemahan,
+     iloa imehtimähän.
+
+    Kokko kun kotona kuuli
+     sen sorean Suomen soiton,
+    heitti pentunsa pesähän,
+    itse loihe lentämähän
+    soittohon sulan urohon,
+     Väinämöisen vääntelöhön.
+    Korkealta kokko lenti,
+    halki pilvien havukka,
+    allit aalloilta syviltä,
+     joutsenet sulilta soilta.
+    Pieniäki peipposia,
+    leivoja liki tuhatta,
+    hartioilla haastelivat,
+    tehessä isän iloa,
+     soitellessa Väinämöisen.
+
+    Itse ilman luonnottaret,
+     ilman impyet ihanat
+    iloa imehtelivät,
+    kanteloista kuuntelivat,
+    mikä ilman vempelellä,
+     taivon kaarella kajotti,
+    mikä pienen pilven päällä
+     rusoreunalla rehotti.
+
+Kuutar korea impi ja Päivätär neiti olivat kultakangasta kutomassa
+punaisen pilven äärellä.
+
+    Pitelivät pirtojansa,
+    Niisiänsä nostelivat
+
+ja kun äkkiä kuulivat
+
+    tuon sorean Suomen soiton,
+    jo pääsi piosta pirta,
+    suistui sukkula käestä,
+    katkesihe kultarihmat,
+    helkähti hopeaniiet.
+     Kaikki veden olennotkin,
+
+mitkä liikkeelle kykenivät, samosivat
+
+    Iloa imehtimähän.
+
+Tuli hauet ja lohet, tuli siikaset syvänteistä, vieläpä
+
+    säret, pienet ahvenetki,
+    mujehetki, muut kalatki
+    rinnoin ruokohon ajaikse,
+     rantahan rakenteleikse.
+
+Itsepä Ahtikin, aaltojen kuningas, ruohoparta veden ukko, lumpeelle
+luikahti kuuntelemaan.
+
+Sotkotarten sisarukset olivat ruohokossa hapsiaan harjaamassa. Mutta
+kun kuulivat sorean soiton, jo
+
+    sulkahti suka vetehen,
+    haihtui harja lainehisin,
+    jäi hivukset hiipomatta,
+     tukat kesken suorimatta.
+
+Ja ruokorinta Vellamo, veden emäntä, vetäytyi vesikarille laineista
+ihmettelemään,
+
+    kun oli ääni kummanlainen,
+     soitanto ylen sorea.
+    Se siihen sikein nukkui,
+    vaipui maahan vatsallehen
+    kirjavan kiven selälle,
+     paaen paksun pallealle.
+
+Soitti vanha Väinämöinen päivän, soitti toisen ja kaikki ihmiset
+itkivät ilosta, kun oli
+
+    Ukon soitanto suloinen.
+
+Väinämöisen itsensäkin silmistä tippuivat ilokyyneleet. Ne vierivät
+poskipäille, poskipäiltä maahan ja maasta meren laineisiin.
+
+Sotka sorea lintu sukelsi noutamaan Väinämöisen kyyneleet veden
+syvyyksistä. Ja kun hän ne toi Väinölle käteen, niin ne
+
+    jo oli muiksi muuttunehet,
+     kasvanehet kaunoisiksi:
+    helmiksi heristynehet,
+    simpsukoiksi siintynehet,
+    kuningasten kunnioiksi,
+     valtojen iki-iloiksi.
+
+
+
+
+Sammon ryöstö.
+
+
+Läksivät uroot jälleen jatkamaan matkaa
+
+    tuonne kylmähän kylähän,
+     pimeähän Pohjolahan.
+    Jopa tuonne tultuansa,
+    matkan päähän päästyänsä
+    vetivät venosen maalle,
+     teloille teräksisille.
+    Tulivat tuville tuosta,
+    pian pistihe sisälle.
+     Kysyi Pohjolan emäntä,
+    tutkaeli tullehilta:
+    — Mipä miehillä sanoma,
+     Urohilla uusi tieto?
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Sammosta sanoma miesten
+    kirjokannesta urosten.
+    Saimme sampuen jaolle,
+     kirjokannen katselulle.
+
+_Louhi:_
+
+    — Ei pyyssä kahen jakoa,
+     oravassa miehen kolmen.
+    Hyvä on sampuen hyrätä
+    Pohjolan kivimäessä,
+    hyvä on olla itseniki
+     sammon suuren haltijana.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Kun et antane osoa,
+    tuota Sammon toista puolta,
+    niin on kaiken kantanemme,
+     vienemme veiiehesemme.
+
+Silloin kutsui Louhi Pohjolan uroot kokoon Väinämöisen pään varalle.
+
+Väinämöinenpä
+
+    kävi kanteloisehensa,
+    itse istui soittamahan,
+     alkoi soittoa somasti.
+
+Tuota kävivät kaikki kuulemaan:
+
+    naiset suulla nauravalla,
+    urohot vesissä silmin,
+     pojat maassa polvillansa.
+
+Pian nukkui koko Pohjolan väki Väinämöisen soittoa kuunnellessaan.
+Väinämöinen otti uniset neulat,
+
+    Voiteli unella silmät
+    Väeltä väsyneheltä
+
+ja pani pitkään uneen koko Pohjolan kansan.
+
+    Meni sammon saa'antahan
+    Pohjolan kivimäestä.
+    Lauloa hyrähtelevi
+     vaaran vaskisen ovilla.
+
+Ovet siitä avautuivat ja lukot lonksuivat. Kerkeä Kaukomieli ehätti
+ensin perille,
+
+    sylin sampoa syleili,
+    polvin maassa puuhaeli,
+     eipä sampo liikukana.
+
+Lemminkäinen otti Pohjolan suuren härän, kynti sillä irti Sammon juuret
+yhdeksän sylen syvästä.
+
+    Saipa Sampo liikkumahan,
+
+ja urohot veivät joukolla sen veneeseensä,
+
+    Työntivät venon vesille,
+    Satalauan lainehille,
+
+ja alkoivat laskea viiletellä kohti kotoisia vesiä.
+
+Kotvan kuljettua Lemminkäinen sanoi:
+
+    — Olipa ennen aikoinani,
+    oli vettä soutajalla
+     sekä virttä laulajalla,
+
+mutta nykyisin ei enää kuule edes laineilla laulamista.
+
+Väinämöinen muistutti:
+
+    — Varahinen laulannaksi,
+     aikainen ilon pioksi.
+    Äsken laulanta sopisi,
+    ilon teentä kelpoaisi,
+    kun omat ovet näkyisi,
+     omat ukset ulvahtaisi.
+
+Lemminkäinen ei totellut neuvoa, vaan rupesi laulamahan
+
+    äreällä äänellänsä,
+    käreällä kulkullansa.
+    Karjahteli Kaukomieli,
+    suu liikkui, järisi parta,
+     leukapielet lonkaeli.
+
+Laulu kuului kuuteen kylään, seitsemän selän ylitse.
+
+    Kurki istui kannon päässä.
+
+Sekös säikähti Lemminkäisen karjumista, lensi pian Pohjolaan päin ja
+parkasi pahan säveleen. Se herätti Pohjan kansan. Louhi juoksi heti
+kivimäelle.
+
+    Jo oli sieltä Sampo saatu,
+    anastettu kirjokansi.
+
+Louhi Pohjolan emäntä
+
+    Katsoi valtansa vajuvan,
+    Alenevan arvionsa.
+
+Pian loitsi hän sumu-ilman merelle sekä houkutteli Iku-Turson nousemaan
+merestä kaatamaan kalevalaisten laivan.
+
+Heti nousi sakea sumu merelle. Kokonaista kolme yötä sai Väinämöisen
+vene olla sumussa. Ja kun siitä selvenivät, kuului kumma kohina merestä.
+
+Ilmarisen kasvoilta veri pakeni, ja hän veti peiton silmilleen, kun
+näki hirviön merestä kohoavan laivan perässä.
+
+    Itse vanha Väinämöinen
+    loi silmät sivulle purren,
+    näki kummoa vähäisen:
+    Iku-Turso, Äijön poika,
+     nosti päätänsä merestä,
+
+Väinämöinen otti sen korvista kiini ja tutkisteli: — Miksi sinä nousit
+merestä ihmisille eteen, vieläpä itse Kalevan pojan eteen?
+
+Kolmasti kysyi Väinämöinen ja ravisteli IkuTursoa korvista. Vasta
+kolmannella kerralla se vastasi:
+
+    — Oli mielessä minulla
+     surmata suku Kalevan,
+    saa'a sampo Pohjolahan.
+    Kun nyt lasket lainehisin,
+    heität vielä herjan hengen,
+    enpä toiste tullekana
+     etehen inehmisille.
+
+Väinämöinen heitti herjan laineisiin, eikä se sieltä olo sen perästä
+kohonnut.
+
+Kun oli siitä pulasta päästy, nostatti Louhi niin rajun myrskyn
+merelle, että meri meurusi pohjiaan myöten. Aallot veivät Väinämöiseltä
+kalanluisen kanteleenkin Ahtolan iki hyväksi. Ilmarinen itki ja
+valitti. Mutta Väinämöinen sanoi:
+
+    — Itku ei hä'ästä päästä,
+    Parku päivistä pahoista.
+
+Lemminkäinen liitti lisälaitoja veneeseen, ja niin päästiin edelleen
+menemään.
+
+
+
+
+Sota sammosta.
+
+
+Louhi kutsui Pohjolan miehet koolle miekkoineen ja jousineen, varusti
+sotaveneen, latoi miehet laivaan, nosti purjeen ja läksi
+
+    Sampoa tapoamahan
+    Venehestä Väinämöisen.
+
+Väinämöinen lasketteli sinistä merta ja virkkoi
+
+— Nousepa, lieto Lemniinpoika, purjepuun nenään katsomaan,
+
+    Onko selvät ilman rannat,
+    Onko selvät vai sekavat!
+
+Lemminkäinen nousee ja sanoo:
+
+    — Pieni on pilvi pohjoisessa,
+    Pilven lonka luotellessa.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Ki se pilvi ollekana;
+    se on pursi purjehinen.
+     Katso toiste tarkemmasti!
+
+Lemminkäinen katsoo ja sanoo:
+
+    — Jo tulevi Pohjan pursi,
+    satahanka hakkoavi,
+    sata on miestä soutimilla,
+     tuhat ilman istumassa.
+
+    Silloin vanha Väinämöinen
+     jo tunsi toet totiset,
+    sanan virkkoi, noin nimesi:
+    — Soua, seppo Ilmarinen,
+     soua, lieto Lemminkäinen,
+    soutakatte, kaikki kansa,
+    jotta juoksisi venonen,
+     pursi eestä ennättäisi.
+
+Soutivat siitä kaikin voimin, mutta jo läheni Pohjan pursi. —
+Väinämöinen otti taulaa taskustaan, viskasi sen vasemman olkansa yli
+mereen ja lausui:
+
+    — Tuosta tulkohon karinen,
+    johon juosta Pohjan purren,
+     satahangan halkiella!
+
+Kohta kasvoikin siitä pitkä kari.
+
+    Tulla puikki Pohjan pursi,
+     halki aallon hakkoavi,
+    jopa joutuvi karille,
+    puuttui luotohon lujasti;
+     lenti poikki puinen pursi,
+    satakaari katkieli,
+    mastot maiskahti merehen,
+     purjehet putoelivat.
+
+Louhi itse juoksi jaloin veteen, koetti käsin kohottaa laivaansa, mutta
+sen oli kaikki kaaret katkenneet. Louhi mietti:
+
+    — Mikäs neuvoksi tulevi,
+    Kukas pannahan etelien?
+
+Pian hän muutaltihe jättiläiskokoksi, viikatteet ja kuokat kynsinä.
+
+    Puolen purtta särkynyttä
+     senpä allensa asetti,
+    laiat siiviksi sivalti,
+    peräpuikon purstoksensa,
+    sata miestä siiven alle,
+     tuhat purston tutkaimehen.
+    Levitäikse lentämähän,
+    kokkona kohotteleikse,
+    tavoitellen Väinämöistä.
+    Siipi pilviä sipaisi,
+     toinen vettä vieprahteli.
+
+    Yllättävi Väinämöisen,
+    lenti purjepuun nenähän.
+    Oli pursi päin puota,
+     laiva laioin kallistua.
+
+Ilmariselle tuli suuri hätä. Hän voivotteli ja rukoili,
+
+    Ettei pää pahoin menisi,
+    Tukka turhi'in tulisi.
+
+Väinämöinen virkkoi:
+
+    — Ohoh, Pohjolan emäntä,
+    Joko saat jaolle Sammon?
+
+Louhi vastasi:
+
+    — En lähe jakohon sammon
+    sinun kanssasi, katala,
+    kerallasi Väinämöinen.
+    Itse sampoa tavotti
+     venehestä Väinämöisen.
+
+    Vaka vanha Väinämöinen
+     tunsi hetken tulleheksi.
+    Jo veti melan merestä,
+    sillä kalhaisi kavetta,
+     iski kynsiä kokolta:
+    muut kynnet meni muruiksi,
+    jäi yksi sakarisormi.
+    Pojat siiviltä putosi,
+     melskahti merehen miehet.
+
+Itse kokko pudota kopsahti kaaripuille, tavotti eheäksi jääneellä
+sormellaan sampoa ja vetäisi sen mereen.
+
+    Siinä sai muruiksi sampo,
+    Kirjokansi kappaleiksi.
+
+Sammon palasia jäi uiskentelemaan veteen. Toiset niistä vaipuivat
+ahtolaisten aarteiksi. Pienempiä tuuli tuuditteli rannalle. Väinämöinen
+tuosta ihastui ja sanoi:
+
+    — Tuost' on siemenen sikiö,
+     alku onnen ainiaisen,
+    tuosta kyntö, tuosta kylvö,
+    tuosta kasvu kaikenlainen!
+     Tuosta kuu kumottamahan,
+    onnen päivä paistamahan
+    Suomen suurille tiloille,
+     Suomen maille mairehille!
+
+_Louhi:_
+
+    — Vielä mä tuohon mutkan muistan,
+     mutkan muistan, keinon keksin,
+    tungen kuuhuen kivehen,
+    päivän kätken kalliohon;
+    annan pakkasen palella
+     kyntöjäsi, kylvöjäsi,
+    nostan karhun kankahalta
+    karjojasi kaatamahan,
+    kansan tauilla tapatan,
+     surmoan sukusi kaiken.
+
+_Väinämöinen:_
+
+    — Ei minua laula Lappi,
+    eikä tunge Turjalainen;
+    Jumalall' on ilman viitta,
+    Luojalla avaimet onnen,
+    ei katehen kainalossa,
+     vihansuovan sormen päässä.
+
+_Louhi:_
+
+    — Jo minulta valta vaipui,
+    jo aleni arvioni,
+    eloni meni merehen,
+     sampo särkyi lainehisin.
+
+    Läksi itkien kotihin,
+     pelotellen pohjoisehen.
+    Ei saanut sanottavata
+    koko sammosta kotihin.
+    Veipä kuitenki vähäisen:
+     kantoi kannen Pohjolahan,
+    sai rivan Sariolahan
+    sormella nimettömällä.
+    Siit' on polo Pohjolassa,
+     elo leivätön Lapissa.
+
+Mutta vaka vanha Väinämöinen kokosi rannalta laineiden läikyttämiä
+sammon muruja ja saattoi ne kotiniemelle
+
+    kasvamahan, karttumahan,
+     saamahan, satoamahan.
+    Itse tuon sanoiksi virkki:
+    — Anna, Luoja, suo, Jumala,
+    anna onni ollaksemme,
+     hyvin ain' eleäksemme,
+    kunnialla kuollaksemme,
+    suloisessa Suomenmaassa,
+    kaunihissa Karjalassa!
+     Kaada maalliset katehet,
+    ve'elliset velhot voita!
+    Ole puolla poikiesi,
+     aina lastesi apuna!
+
+
+
+
+Tulen synty.
+
+
+Väinämöinen etsi mereen kadonnutta kanneltaan voidaksensa jälleen
+soitella Kalevalan kaunehilla kartanoilla. Silloin kuuli hän koivun
+valittavan rannalla. Vallattomat pojat olivat näet kiskoneet siitä
+tuohta ja tytöt leikelleet lehviä. Väinämöinen lohdutteli puuta ja
+lupasi saattaa sen ilosta itkemään. Hän teki koivusta uuden kanteleen,
+johon sai kielet surevan neitosen suortuvista ja tapit kevätkäen suusta
+kumpuavasta kullasta. Ja sitte Väinämöinen jälleen soitti, niin että
+
+    laet lauloi, ukset ulvoi,
+     kaikki ikkunat iloitsi,
+    kiukoa kivinen liikkui,
+    patsas patvinen pajahti.
+    Soitto kuului kuun tupihin,
+     ilo päivän ikkunoille.
+
+Kuu tuli tuvastaan koivun konkelolle ja päivä laskeutui linnastaan
+petäjän latvaan soittoa kuulemaan. Louhi huomasi nyt sopivan
+kostohetken tulleen.
+
+    Pohjan akka harvahammas
+    siitä päivän kiinni saapi,
+    kuuhuen käsin tavotti,
+    ne kohta kotihin saattoi
+     vuorehen teräksisehen.
+
+Vieläpä varasti valkeatkin Väinölän tuvista.
+
+    Jo oli yö alinomainen,
+     pitkä, pilkkosen pimeä.
+    Oli yö Kalevalassa,
+    sekä tuolla taivahassa,
+    Ukon ilman istuimilla.
+     Tukala tuletta olla,
+    vaiva suuri valkeatta,
+    ikävä inehmisien,
+     ikävä itsen Ukonki.
+
+Arvelee Ukko ylijumala: mikä kumma lie kuun ja päivän edessä, kun eivät
+paistakaan. Ilmojen isäntä astuu pilven äärtä myöten, mutta ei löydä
+kuuta, eikä tapaa päivää. Silloin
+
+    tulta iski ilman Ukko
+     miekalla tuliterällä.
+    Antoi tulikipunan
+    ilman immen vaapotella
+    kuun uuen kuvoamaksi.
+     Pilvet liikkui, taivot naukui,
+    taivon kannet kallistihe
+    tulta tuuiteltaessa,
+     valkeaista vaapottaissa.
+
+Mutta äkkiä
+
+    tuli tuhmalta putosi.
+     Taivas reikihin repesi,
+    kirposi tulikipuna
+    läpi taivahan yheksän,
+    halki kuuen kirjokannen,
+     puhki reppanan retuisen
+    Tuurin uutehen tupahan,
+    poltti lapsen kätkyestä,
+     poltti parmahat emolta.
+
+Mennessään edelleen tulisoronen poltti paljon maita ja soita.
+
+    Viimein vierähti vetehen,
+     aaltoihin Aluen järven.
+    Se oli syttyä tulehen,
+    kuohui kuusien tasalle,
+    ärjyi päälle äyrähien,
+    kuohui kuiville kalansa,
+     arinoille ahvenensa.
+
+Viimein nieli sileä siika tuon tulisorosen. Järvi laskeutui jälleen
+entiselle sijalleen. Siika uiskenteli, kuiskenteli tuskissa tulisorosen.
+
+Kalevalan urhot olivat nähneet tulen putoamisen ja kuulleet
+Ilmattarelta sen tuhoisan retken.
+
+He laativat suuren nuotan ja saivat kalojen joukossa tulisoroseu
+nielijän. Päivän poika halkasi kalan, mutta tulisoronen
+
+    pääsi käestä Päivän poian,
+    poltti parran Väinämöisen,
+    sepolta sitäi pahemmin
+    tuli poltti poskipäitä,
+     käsiänsä kärventeli.
+
+Karkasi etemmä vielä:
+
+    Poltti puolen Pohjanmaata,
+    Sakaran Savon rajoa.
+
+Viimein saatiin tuli
+
+    koivun kääpihin kovihin,
+    vaskisehen kattilahan
+    nenähän utuisen niemen.
+    Sai tuvat tulelliseksi,
+     pirtit valkeallisiksi.
+
+
+
+
+Päivän ja kuun vapautus.
+
+
+    Ain' on päivä paistamatta,
+     kuu kulta kumottamatta
+    noilla Väinölän tuvilla,
+    Kalevalan kankahilla.
+    Vilu viljalle tulevi,
+     karjoille olo kamala,
+    outo ilman lintusille,
+    ikävä inehmoisille,
+    kun ei konsa päivyt paista
+    eikä kuuhuet kumota.
+     Hauki tiesi hanan pohjat,
+    kokko lintujen kulennan,
+    tuuli haahen päiväyksen;
+    ei tiedä inehmon lapset,
+    milloin aamu alkanevi,
+     milloin yö yrittänevi.
+
+    Nuoret neuvoa pitävät,
+     ikäpuolet arvelevat,
+    kuinka kuutta lietänehe,
+    päivättä elettänehe
+    noilla raukoilla rajoilla,
+     poloisilla pohjan mailla.
+
+Sanoivat siitä sepolle:
+
+    — Nouse, seppo, seinän alta
+    takomahan uutta kuuta,
+     uutta auringon keheä!
+
+    Nousi seppo seinän alta.
+    kuun on kullasta kuvasi,
+     hopeasta päivän laati.
+
+Väinämöinen virkkoi:
+
+    — Ei kumota kulta kuuna,
+   Ppaista päivänä hopea.
+
+Seppo kantoi kuunsa kuusen latvaan, päivänsä pitkän petäjän päähän.
+
+    Hiki vieri viejän päästä,
+     kaste kantajan otsasta
+    työssä tuiki työlähässä,
+    nostannassa vaikeassa.
+    Eipä kuu kumotakana,
+     eikä päivyt paistakana.
+
+Silloin sanoo _Väinämöinen:_
+
+    — Nyt on aika arvan käyä,
+    miehen merkkiä kysyä,
+    minne meiltä päivä päätyi,
+     kunne meiltä kuu katosi.
+
+    Toi arpa toet sanomat:
+    sanoi päivän saaneheksi,
+    kuun tuonne kaonneheksi
+     Pohjolan kivimäkehen.
+
+Lähti vanha Väinämöinen itse Pohjolaan saamaan kuuta ja päivää irti.
+Perille jouduttuaan hän raivasi miekallaan tien Pohjan poikien lomitse
+Kivimäkeen. Siellä oli vihanta saari, saaressa komea koivu.
+
+    Koivun alla paasi paksu,
+     alla paaen kallioinen,
+    yheksin ovia eessä,
+    saoin salpoja ovilla.
+    Kourin koitteli ovia,
+    salpoja sanan väellä:
+     ei ovet käsin avau,
+    salvat ei sanoista huoli.
+    Kohta lähtevi kotia
+    alla päin, pahoilla mielin,
+    kun ei vielä kuuta saanut,
+     eikä päiveä tavannut.
+
+Meni sepponsa pajahan.
+
+    Heti seppo Ilmarinen
+    takoi tuuria tusinan,
+    avaimia aikakimpun,
+     kelpo kimpun keihäitä.
+
+Mutta Louhi, Pohjolan emäntä, muutaltihe harmaaksi havukaksi ja lenti
+Ilmarisen pajalle. Seppo kuulee kuin tuulen suhinaa; katsoo ikkunasta
+ja keksii harmaan havukan. Kysäsee linnulta:
+
+    — Mit' olet otus hakeva,
+    istut alla ikkunani?
+    Havukkainen haastelevi:
+    — Mitä, seppo, siitä laait,
+     kuta, rautio, rakennat?
+
+Sanoi seppo _Ilmarinen:_
+
+    — Taon kaularenkahaista
+    tuolle Pohjolan akalle,
+    jolla kiinni kytketähän
+     vaaran vankan liepehesen.
+
+    Louhi Pohjolan emäntä
+     jo tunsi tuhon tulevan,
+    hätäpäivän päälle saavan.
+    Heti loihe lentämähän,
+    pääsi poies Pohjolahan,
+    laski kuun kivestä irti,
+     päästi päivän kalliosta.
+
+Ilmarinen katsoo pajan ovelta, tarkkaa taivaalle,
+
+    Katsoi kuun kumottavaksi,
+    Mäki päivän paistavaksi.
+
+Sitten hän meni Väinämöisen luokse ja sanoi:
+
+    — Käypä kuuta katsomahan,
+    päiveä tähyämähän!
+    Jo ovat tarkoin taivahalla,
+     sioillansa muinaisilla.
+
+Silloin sai Väinämöinen sanelemaan:
+
+    — Terve kuu kumottamasta,
+     kaunis kasvot näyttämästä,
+    päivä kulta koittamasta,
+    aurinko ylenemästä!
+    Nouse aina aamusella
+     tämän päivänki perästä!
+    Teepä meille terveyttä,
+    siirrä saama saatavihin;
+    pyytö päähän peukalomme,
+     onni onkemme nenähän!
+    Käy nyt tiesi tervehenä,
+    matkasi imantehena,
+    päätä kaari kaunihisti,
+     pääse illalla ilohon!
+
+
+
+
+Väinämöisen lähtö.
+
+
+    Marjatta korea kuopus,
+    se kauan kotona kasvoi,
+    korkean ison kotona,
+     emon tuttavan tuvilla.
+
+Marjatalle syntyi pieni poikalapsi, jota hän sylissänsä syötteli,
+käsissänsä kanteli. Kerran alkoi äiti päätänsä sukia. Silloinpa
+katosikin poika hänen polveltansa. Tuostakos äidille hätä:
+
+    Etsi pientä poiuttansa,
+     kullaista omenuttansa,
+    hopeista sauvoansa
+    alta jauhavan kivosen,
+    alta juoksevan jalaksen,
+     alta seulan seulottavan,
+    alta korvon kannettavan,
+    puiten puut, jaellen ruohot,
+    hajotellen hienot heinät.
+    Viikon etsi poiuttansa,
+     poiuttansa, pienuttansa,
+    poika suolta löyettihin,
+     tuolta tuotihin kotia.
+
+    Siitä meiän Marjatalle
+     kasvoi poika kaunokainen.
+    Ei tieä nimeä tuolle,
+    millä mainita nimellä.
+     Emo kutsui kukkaseksi,
+    vieras vennonjoutioksi.
+    Etsittihin ristijätä,
+     katsottihin kastajata.
+
+Tuli Virokannas ukko poikaa ristimään. Mutta ukko lausui:
+
+    — En ma risti riivattua,
+     katalata kastakana,
+    kun ei ensin tutkittane,
+    tutkittane, tuomittane,
+     Kenpä tuohon tutkijaksi,
+    tutkijaksi, tuomariksi?
+    Vaka vanha Väinämöinen,
+     sepä tuohon tutkijaksi.
+
+Ja Väinämöinen tuomitsee: Kun lienee poika suolta saatu, poika suolle
+vietäköön.
+
+    Puhui poika puolikuinen,
+    Kaksiviikkoinen kajahui:
+
+— Ei sinua itseäsikään suolle viety, kun
+
+    Menettelit neiet nuoret
+    Alle aaltojen syvien.
+
+    Ukko risti ripsahutti,
+    kasti lapsen kapsahutti
+    Karjalan kuninkahaksi,
+     kaiken vallan vartijaksi.
+
+    Siitä suuttui Väinämöinen,
+     siitä suuttui ja häpesi,
+    itse läksi astumahan
+    rannalle merelliselle.
+     Tuossa loihe laulamahan,
+    lauloi kerran viimeisensä,
+    lauloi vaskisen venehen,
+    kuparisen umpipurren.
+    Itse istuvi perähän,
+     läksi selvälle selälle.
+    Virkki vielä mennessänsä,
+    lausui lähtiellessänsä:
+    — Annapas ajan kulua,
+    päivän mennä, toisen tulla,
+     taas minua tarvitahan,
+    katsotahan, kaivatahan
+    uuen Sammon saattajaksi,
+    uuen soiton suorijaksi,
+     uuen kuun kulettajaksi,
+    uuen päivän päästäjäksi,
+    kun ei kuuta, aurinkoa,
+     eikä ilmaista iloa.
+
+    Siitä vanha Väinämöinen
+     laskea karehtelevi
+    venehellä vaskisella,
+    kuutilla kuparisella,
+    yläisihin maaemihin,
+     alaisihin taivosihin.
+
+    Sinne puuttui pursinensa,
+     veuehinensä väsähtyi,
+    Jätti kantelon jälille,
+    soiton Suomelle sorean,
+    kansalle ilon ikuisen,
+     laulut suuret lapsillensa.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75950 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..b5dba15
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this book outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2576c46
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+book #75950 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75950)