diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75884-0.txt | 3990 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 4007 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75884-0.txt b/75884-0.txt new file mode 100644 index 0000000..8d0d4b9 --- /dev/null +++ b/75884-0.txt @@ -0,0 +1,3990 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75884 *** + +language: Finnish + + + + +KONTTORITYTTÖJEN KOHTALOITA + +Kirj. + +Elin Wägner + + +Suomentanut + +Hella Wuolijoki + + + + + +Helsingissä, +Osuuskunta Työläisnainen, +1913. + + + + +SUOMENTAJAN ESIPUHE. + + +Porvarillinen perhe on tätä nykyään täydellisesti hajoamistilassa. +Kapitalistinen talousjärjestelmä on järkyttänyt ikivanhat kristillisen +perheen tuet, perhe ei ole enään yhtenäinen tuotanto-osuuskunta, jota +se oli keskiaikana. Palkkatyö vaatii kaikki perheen jäsenet valtaansa. + +Kapitalistinen tuotanto, suurtuotanto, on ennen kaikkea hävittänyt +naisten työn perheessä. Yhä enemmän ja enemmän ostetaan perheessä +elintarpeita ja tuotteita ulkoa ja yhä tarpeettomaksi tekevät +nämä halvemmat teollisuustuotteet kotiteollisuuden joka muodossa. +Porvarillisessa perheessä, jossa vaatteet ja elintarpeet ostetaan, +joutuvat juuri naispuoliset jäsenet työttömiksi ja ovat pakotetut +hakemaan työtä ulkoa työmarkkinoilta. + +Ja sitten tulevat ne lukemattomat konttorit ja toimistot ja nielevät +sisäänsä koulusivistystä saaneita tyttöjä konekirjoittajiksi, +pikakirjoittajiksi ja kirjeenvaihtajiksi. Ja harvoin +kaupunkilaisoloissa enään jonkun verran koulusivistystä saaneet tytöt +istuvatkaan työttöminä kotona. Useimmilla heillä on sentään joku pieni +paikka Jossain konttorissa. Ja, koska he enimmiten asuvat kotona +ja harvoin maksavat mitään ylöspidostaan, käyttävät he palkkansa +ainoastaan vaatteisiin ja huvituksiin n.s. »neularahoina». + +Mutta on vielä toisenlaisiakin konttorityttöjä, joita tulee yhä enemmän +ja enemmän ja jotka pääasiallisesti täyttävät kaikki vastuunalaisemmat +paikat. Ne ovat niitä tyttöjä, joita eivät vanhemmat kykene elättämään +ja jotka ovat pakotetut joutumaan suorastaan palkkatyöväen asemaan. +He ovat useimmiten kotoisin sivistyneistä perheistä ja ovat lapsesta +saakka sentään tottuneet ottamaan osaa sivistyneeseen elämään. Heidän +asemansa on todellakin hyvin kurja. Heidän palkkansakaan ei ole isompi +kuin niitten toisten tyttöjen, jotka asuvat kotona ja käyttävät +palkkansa ainoastaan neularahoiksi, mutta kuitenkin heidän täytyy elää +palkastaan ja olla hyvin puettuja kuten porvarillinen ympäristö vaatii. +He ovat ulkopuolelle luokkaansa, joutuneita henkilöitä, jotka kuitenkin +vaistoilleen ovat kiinni siinä vanhassa maailmassa ja väärän häpeän +vuoksi koettavat matkia sen elämäntapoja. + +Heitä on vaikea saada järjestymään, koska he laskevat itsensä sentään +joksikin paremmaksi kuin köyhälistö ja häpeävät tilaansa. Sitä +paitsi ovat he melkein enemmän kuin mitkään työläiset riippuvaisia +työnantajiensa mielivallasta, koska yhä vaan lisääntyy niitten +»parempien» perheitten tytärten, joukko, jotka aikansa kuluksi, +sulhasta odottaessaan, ovat valmiit vaikka kuinka pienestä palkasta +istumaan puolet päiväänsä konttorissa ja luonnollista on, että kun +työnantajilla on sellainen armeija hyvin puettuja tyttöjä tarjolla, +eivät he ole halukkaat lisäämään todellakin tarvitsevien palkkaa. +Luonnollista on myös, että sellaisten konttorityttöjen palkkariita +loppuisi sillä, että kymmeniä tahi satoja uusia tarjoutuisi +lakkolaisten tilalle. Eikä niitten taloudellisen aseman parantumisesta +ole ennen toiveita, kuin todellakin kaikki työtätekevät naiset tulevat +enemmän tahi vähemmän riippuvaisiksi palkastaan. + +Elin Wägner kuvaa tässä huvittavassa kirjasessaan Tukholman +konttorityttöjen elämän kurjuutta. Kaiket päivät epäterveellistä työtä +tomuisissa konttoreissa, halu elää herrasväen tavalla, kiusauksia joka +taholta, ainoana lohdutuksena sulhanen, joka pelastaisi konttorista +ja joka useimmiten jää tulematta, avutonta, lakkaamatonta, hiljaista, +taistelua olemassaolon puolesta... sellainen on tuon itsetiedottoman, +sivistyneen köyhälistön elämä. + +Elin Wägner on tunnetuita Ruotsin naisasianajajia, joka kertomuksissaan +on hyvin usein kuvannut ansiotyöllä eläviä itsenäisiä, sivistyneitä +naisia. Tunnetuin näistä hänen teoksistaan on »Pennskaftet» +(Kynänvarsi), jossa hän kuvaa naispuolisen sanomalehdentoimittajan +elämää, mutta vielä reippaampi kuin tämä, on hänen »Norrtullsligan» +kirjansa (sama kuin nyt ilmestyy suomeksi nimellä »Konttorityttöjen +kohtaloita»), erinomaisen vilkkaasti ja suurella taidolla kirjoitettu +kirja, joka täten annetaan ulos suomalaisessa asussa. + +Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 1913. + +Suomentaja. + + + + +1. + + +Tukholma 29 p:nä syyskuuta. + +Mikään ei tapahdu niinkuin sen luulisi. En minä olisi luullut +kymmenen vuotta takaperin, että tämmöinen kohtalo minua odottaa. Kun +pappi luetti minua, kun minä sain ensimäisen pitkän hameen ja ostin +ensimäisen paketin hiusneuloja, jotka sitäpaitsi heti putosivat +tukastani. + +Vielä vähemmin olisin sitä uskonut viisi vuotta takaperin, jolloin +tulin kahdenkymmenen vuotiaaksi ja olin ensimäisen kerran rakastunut. +Muistan, miten minä onnellisena ja kuitenkin rikollisesti peläten +ensimäistä kertaa eräänä iltana hiivin takakatuja kohtaukseen ja +seisahduin erään lyhtytolpan juureen katsomaan kelloa ja rakastettuni +odotti minua puistossa. Ei koskaan tulisi enää arkipäivää minun +elämässäni, vakuutin minä itselleni. Tulisi vain taivasta ja helvettiä, +eniten kuitenkin taivasta, yhä vain ylös ja alas yhtämittaista +kelkkamäkeä. Ja jonkun aikaa se menikin niin, mutta sitte yks, kaks, +kolme, tuli seisahdus, ja se tapahtui juuri silloin kun minä olin +alimmillani. Jos joku olisi silloin uskaltanut minulle sanoa, että +minusta tulee konttoristi, minusta, jonka aina piti kuolla seuraavan +viikon keskivaiheilla, mutta nyt minä olen sitä. + +Ei ollut mitään muuta tehtävissä. Olisi mahdollisesti ollutkin, mutta +tämä oli lähinnä. Ja toisinaan kun on hyvin väsynyt, tarttuu lähinnä +olevaan. + +Mielestäni on nyt juuri silmäini edessä suuri armeija +pumpulitnusliinipuseroita ja minä itse viimeksi tulleena +pakkorekryyttinä. Ensimäisenä päivänä lokakuuta alkaa harjoitus. + +Joku kirjailija on sanonut meistä työskentelevistä naisista, että +meidän täytyy siinä kohden myöntää olevan oikeassa, että se ei ole +rakkaus työhön, joka meidät pakoittaa miehen työaloille, vaan on se +huutava hätä. Se on sangen oikein ja viisaasti sanottu, sillä se on +juuri huutava hätä, ja minä olen varma siitä, että minä tulen vihaamaan +työtä, jonka nyt olen saanut. Minun sieluni vaistomaisesti värisee +kauhusta, kun minä vain ajattelenkin kassakirjaa ja kirjoituskonetta, +mutta meidänhän täytyy elää, Puten ja minun, etenkin Puten, ja vaikka +Putte tosin on kuten hän itse sanoo, leski ja orpo, ei se riitä. +Täällä Tukholmassa tulee hänen koulunkäyntinsä sekä ylöspitonsa niin +hirvittävän kalliiksi. Ja niinpä olen sitte velvollisuuden tunnosta +ottanut kassanhoitajan ja kirjeenvaihtajan paikan erään tuomarin luona +ja kaikki sanovat, että minun pitää olla vallan erikoisesti iloinen, +koska sain sellaisen paikan minun iälläni niin mukavasti, ilman mitään +suosituksia ja todistuksia enempää Chartaulta kuin Pohlmanniltakaan. +Minä en ole kuin 25 vuoden vanha, mutta minä olen kuullut, että ne +mieluummin tahtovat saada konttoriinsa nuoria ja sellaisia, joilla +on vanhemmat kaupungissa, se kun tulee halvemmaksi. Viattomuudessani +tuntuu minusta siltä, että minun pitäisi olla kylläkin halpa, sillä +saan vain kahdeksankymmentä kruunua kuussa seitsemän tunnin työstä +ja viisikymmentä äyriä ylitunneilta, joita tulen kyllä tekemäänkin, +sillä tulot niistä saa Putte. Itse täytyy minun tulla toimeen sillä +kahdeksallakymmenellä. + +Tulin kaupunkiin kello 7 aamulla kuin mikäkin vaivainen mööpeli, +toisin sanoen, huonekalut tulivat sentään paremmin, sillä ne olivat +hyvin pakatut ja kannettiin kotiin. Minulle sitä ei tehty, ei edes +yhtään elävää sielua ollut vastassa. Mutta eihän nyt sentään tarvitse +rohkeuttaan menettää. Teki kyllä mieleni ottaa ajuri, mutta voitin +mielitekoni ja nousin raitiovaunuun, luvaten samalla itselleni, että +en edes raitiovaunussa tule usein ajamaan, koska piletin hinnalla saa +leipää koko päiväksi aamu-, ilta- ja päivällisvoileipiä varten, jos +nimittäin ei tee niitä liian monta, eikä liian suuria. + +Raitiovaunu oli täynnä aamukalpeita ja viluisia työläisiä. Heidät +nähdessäni koetin ottaa tilaisuudesta vaarin ja kohottaa mielialani +»ajattelemalla niitä, joilla on vielä vaikeampaa kuin minulla». +Koska minun tulee olla konttorissa vasta kello yhdeksän ja näiden +alkaa työnsä jo kello seitsemän, olisi minun mielialani kaiken +todennäköisyyden mukaan pitänyt parantua. Mutta kyllä se näyttää olevan +vain vanhain ihmisten jaaritusta, sillä vaikka minä kuinka näitä kello +seitsemän ihmisiä ajattelin, ei tunnelmani parantunut. + +Ja se punanen vaunu rämisi Uplannin katua ylös talojen, talojen ja +talojen sivuitse, ja kun minä luulin olevamme noin vanhan Upsalan +kohdalla, oltiinkin jo Odentorilla. Koko Pohjoistullikatu muistutti +jo huonekalumakasiinia ja paljasti hyvinkin sisäisiä asioita +perheitten elämästä. Minun oli melkein vaikeata päästä sisään asuntoni +portista. Talo, jossa asun, on nimittäin uusi, suuri, melkein kuin +linna ja mahtuu siihen ihmisiä melkein yhtä paljon kuin pieneen +pitäjään. Porttikäytävästä tullaan sementillä laskettuun pihaan, +jonka ympärillä on kivimuuria ja porraskäytäviä aina f:ään saakka. +— Jos oikein kurottaa itsensä, näkee kenties neliskulmaisen palan +taivasta, joka näyttää yhtä suurelta kuin tavallinen puserokangas, Piha +kokonaisuudessaan muistuttaa kaivoa, ja toisinaan johtuu ajattelemaan +Jooseppia ja hänen epäystävällisiä veljiään. + +Me asumme viidennessä kerroksessa, mutta hissiä ei ole, sillä tämä +talo on rakennettu alempaa keskiluokkaa varten. Ihmiset sanovatkin, +että rappujen nouseminen pitäisi olla hyödyllistä, ei ainakaan tule +turhanpäiten kotiin. + +Kun minä vihdoinkin olin hommannut itseni ja matkatavarani sinne +viidenteen kerrokseen, vaivuin aivan hengästyneenä istumaan +alimmaiselle vintinrapulle. Kukaan ei kuullut minun koputuksiani kyökin +ovelle ja silloin minä raivostuin ja paukutin niin että koko talo +tärisi. + +— Oletko se sinä, Elisabet? — kuului oven takaa. + +— Kyllä kai, pitäisihän sinun ymmärtää, ettei kukaan säällinen ihminen +tähän aikaan päivästä kulje. + +— Olen, minä olen Elisabet, avatkaa! + +Sen ne tekivät vihdoinkin, ja silloin minä ymmärsin heidän +epäilyksensä, sillä kaikki he olivat enemmän tahi vähemmän yöpukimissa +ja tukka kesken kampaamatta. Minun täytyi nauraa. Tämä oli siis se +Pohjoistulliliitto, sivistyksen etuvartio Vaasain kaupungissa! Mutta +minusta tuntui, että tulisin viihtymään täällä. Oli onni minulle, että +tämän iloisen ja kuuluisan liiton yksi jäsen oli mennyt naimisiin ja +eli onnellisena maaseudulla, jotta minä voin saada hänen paikkansa. +Meillä on kaksi huonetta vuokrattuna eräältä vanhalta rouvalta, jonka +pojan pitäisi olla notari; meillä on osa hänen kyökkiinsä ja minä +luulen, että tarkoituksena on, että meidän pitäisi elää ainoastaan +leivästä ja huuhdella se alas teellä ja kahvilla ilman kermaa. +Päivällisen syövät toiset tytöt ulkona, jossain ja joskus, miten sopii +ja kannattaa. Tästä alkaen tulen minä kuulumaan siihen ihmisluokkaan, +joka näkee niin sanottua kotielämää ainoastaan silloin, kuin vastapäätä +asuva naapuri on unohtanut laskea uutimensa alas. Jos me olisimme +miehiä, olisimme me tuomitut elämään yksinomaan ravintoloissa. Se voi +olla koko hauskaakin sen jälkeen kun on ollut perhetyttönä vanhempain +kodissa ja muitten kodissa syntymästään saakka. + +Eeva, joka on ainoa, kenen minä ennestään heistä tunnen ja josta +pitäisi tulla huonekumppanini, esitti minut. + +— Tässä on se uskovainen rouvasihminen omien sänkyvaatteitten +kanssa, kuten meidän ilmoituksessamme mainittiin. Minä toivon, että +kaupunginlähetti tuo perässä sänkyvaatteet. + +Kaikki syleilivät minua nyt ja suutelivat ja auttoivat minua riisumaan +päällysvaatteeni ja nauroivat ja lörpöttelivät mahdottomasti, kunnes +Eeva vihdoin päästi sellaisen ulvonnan, että se olisi voinut herättää +kuolleetkin haudoistaan. + +— Mitä taivaan nimessä, Eeva? sanoin minä. + +— Notari! + +Joku ovi oli narissut käytävässä ja yhtäkkiä olivat kaikki tytöt kuin +poispuhalletut kyökistä, muut paitsi Baby, joka oli jo miltei puettu +ja varjeli kahvipannua pannessaan kengännauhojaan kiinni. Tietysti ei +sieltä mikään notari tullut, vaikka kyllä mies olisi voinut saattaa +koko joukon levottomuutta aikaan kanahäkissä tähän aikaan vuorokaudesta. + +Heti sen jälkeen pelästyin minä uutta kirkuvaa hätähuutoa. + +— Tytöt, kello on kaksikymmentä minuuttia yli kahdeksan! + +Minä tulin aivan mykäksi sen elämän johdosta, mikä nyt nousi. Oli aivan +kuin olisi pyörremyrsky raivonnut huoneessa. Kahvikupit ja sokeriastiat +lensivät piironginlaatikosta, leipää ja voita heitettiin esille +eräästä kyökin nurkkakaapista. Baby lennätti kahvin, ja kaikki tekivät +itselleen voileipiä kuumeentapaisella kiireellä ja kaatoivat sisäänsä +kuumaa kahvia samaan aikaan aivan käsittämättömällä tavalla asettaen +hattujaan päihinsä peilin edessä. Heti puoli yhdeksän jälkeen juoksivat +he rappuja alas, päällysvaatteet käsivarrella ja hanskat, laukut, sekä +vaaleanpunaiset voileipäpussit kädessä. Yhtäkkiä tuli niin hiljaista, +että minä oikein hätkähdin. + +Odottaessa kaupunginlähettiä lämmitin minä pannullisen vettä ja aloin +pestä kyökissä suurusastioita. Se oli elämäni ensimäinen kerta, mutta +ei suinkaan tule olemaan viimeinen. Kohtaloni on aina ollut läheisesti +yhdistettynä pesupunkkaan. + +Nyt tuli tosiaankin notari. Minä raotin hiukan kyökin ovea ja nousin +puulaatikon päälle, voidakseni ovessa olevan lasiruudun kautta katsella +mitä notari teki. Kuten olin aavistanutkin, ei hän mennyt suoraan +eteiseen, vaan meni ensin meidän molempain huoneittemme läpitse. +Hän ei voinut muuta luulla, kuin että kaikki olivat poistuneet +kuten tavallisesti. Silloin kiipesin minä alas, menin hiljaa kuten +pikkuinen enkeli huoneeseeni ja tulin juuri parahiksi nähdäkseni hänen +hypistelevän Babyn kirjahyllyä. Hän pakeni pelkurimaisesti eikä edes +esitellyt itseään, hän oli pitkä ja ikävän kalpeahko eikä ollut minun +makuuni. + +Heillä on ollut jo yksi mies mukana romaanissa ennenkuin minä tulin +tänne. Mitä tästä alkaen tuleekaan. Minä en tiedä, mitkä miehet ja +muut onnettomuudet minua odottavat täällä Tukholmassa. Mutta noin +kokemuksien mukaan voi kuitenkin laskea, että sinne, missä minä nyt +olen, kerääntyy vuosien päästä yhtä ja toista. + + + + +2. + + +30 p:nä syyskuuta. + +Tänään olin konttorissa ja esittelin itseni tuomarilleni. Minut oli +otettu valokuvan mukaan ja häneltä näytti pääsevän helpotuksen huokaus, +kun hän näki, että minulla on myöskin hyvä iho. Huomenna alkaa työ. +Ja eilen tarkastin minä meidän asuntoamme. Eevalla ja minulla on +keskikokoinen huone ja siellä on kummallakin meillä ikkuna ja yksi +pitkä seinä. Eevan seinä on hyvin häntä kuvaava ja yhtä virkistävä +kuin hän itsekin. Keskellä on ihana, leveä leposohva, joka on ostettu +monen kuukauden kieltäytymisillä ja sen yläpuolella riippuu taulu, +jossa on seuraava kirjoitus: Miehet, älkää millään tekosyylläkään +menkö naisten vaunuun. Tämän luostarimaisen määräyksen ympäri ja sen +täydellisinä vastakohtina on Sindigin ja Wiegelandin mitä rohkeimpien +taulujen jäljennöksiä sekä kirjavassa sekamelskassa runoilijain, +näyttelijäin ja kevytmielisten naisten kuvia, Botticellin madonnia ja +hänen omia tätejään. Sohvan vieressä on hänellä pikkuinen, houkutteleva +tupakkapöytä, mutta ikkunan edessä suuri kirjoituspöytä, jossa hän aina +korjailee jotain puseroa, reunustaa hametta tahi silittää kaulapitsiä, +sanalla sanoen tekee kaikkea muuta, mutta ei kirjoita. Ikkunoitten +välisellä seinällä on toinen pikkuinen kirjoitus, joka vallankin +aamulla, jolloin huone on kuin myrskytuulen jäljeltä, tekee hiukan +jyrkän vaikutuksen, siinä niin, seisoo: Järjestys on työn edellytys. + +Tuollaiset sananlaskut näyttävät Eevalla olevan aivan tautina, sillä +käytävän ovenpieleen on hänen käsialallaan liidulla kirjoitettu: Tietä +ei pidä kulkea milloin notari kuuluu tahi näkyy. + +Omalle seinälleni olen minä asettanut vanhan ja vanhanaikaisen punasen +sohvan, joka kotona oli työhuoneessa, sitte on minulla siellä pari +taulua, vanhempaini kuvat kehyksissä ja isän kuvan ympärillä on +kellastunut tohtoriseppele. Isä raukka, joka ei koskaan suostunut +kirjoittamaan »kvinna» sanaa kv:llä. Kyllä se oli hyvä, että sinä +kuolit pois ennen kuin naiset saivat oikeuden päästä valtionvirkoihin +ja kaikkiin muihin. Ajatteleppas, jos sinun opettajakuntaasi olisi +ilmestynyt hame! Sitte on minulla kolme, neljä jäljennöstä Rembrandtin +tauluista, joita minä uskollisesti ihailen, Hendrijke ja Saskia, +joita kohtaan minä tunnen myötätuntoa ja kaksi Rembrandtin itsestään +piirtämän muotokuvaa, toinen Saskian ajalta ja toinen Hendrijken +ajalta. Sitte minulla on kaunis ja intohimoinen naisenpää Rosettilta ja +sanomalehdestä leikattu Dusen kuva, pää alaspäin ja tuskallinen ilme +kasvoilla. + +Toisessa huoneessa, josta ovi on suoraan meidän huoneeseemme, asuu +liiton nuorin sekä vanhin jäsen, Baby, jonka nimi oikeastaan on +Magnhild ja Emmy. Kumpikin ovat he Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten +konttorissa. Ennen kuin minä olin puhunut mitään Babyn kanssa, näytti +minusta, että koko hänen pikkuinen persoonallisuutensa ilmeni siinä, +että hänen ikkunallaan oli lasissa hyasinttisipuli ja pikkuinen purkki +Ruotsin maata, jonka hän oli ostanut heinätorilta viidellätoista +äyrillä litran ja kylvänyt siihen ruohoa. Tuo tilava ompelupöytä +ikkunan vieressä ompelulaatikkoineen ja pikkusille mustepulloilleen, +joissa kuitenkaan ei ollut mustetta, on hänen. Pöydän alimmaisella +hyllyllä on rikkiluettu ja jumaloitu Heine, Levertinin runokokelmia ja +Blicher-Clausenin »Viulu», jonka kannet on selkäpuolelta rikki. Sängyn +päällä on sievä tyyny, jossa on Allumin kuva, mutta Baby kääntää aina +sen kasvot alaspäin päiviksi. + +Emmyn pitäisi kai liiton vanhimpana jäsenenä edustaa kokemusta, mutta +minä en usko, että hän elämässään tuntee juuri muita kuin harmaita +puolia, työtä ja kieltäytymistä. Yhteenvedon siitä, mitä hän on +oppinut, on hän neulonut gobeliinikankaaseen makuusohvansa yläpuolelle. +Siellä seisoo aivan lyhyesti: + +»Opi kärsimään valittamatta.» + +Minä sanoin siitä jotain Eevalle ja hän kertoi sääliväisesti hymyillen, +että Emmy koko liittoonkuulumisensa ajan on valmistanut sellaisia +gobeliineja. + +Minä olin päivällisellä eilen rikkaan enoni luona, joka asuu Rantatorin +varrella, ja kaikki perheen jäsenet sanoivat minulle: pikku raukka, +tule tänne usein, niin pidämme sinusta huolta! Görel, minun serkkuni, +uskoi minulle, että hän käyttää hajuvesiin, hanskoihin ja suklaaseen +yhtä paljon rahaa kuukaudessa kuin minun koko kuukausipalkkani +on. Mutta kyllä hän onkin sitte paksu ja parfymeerattu. Siitä +huolimatta tulin minä sieltä iloisena ja kiitollisena, koska en +ollut ottanut vastaan tädin tarjousta asua samassa huoneessa hänen +huushollimampsellinsa kanssa ja palvella Göreliä ja juosta hänen +kanssaan hänen vaatteitaan koettamassa Jankesin luona. Kun minä tulin +kotiin, oli kaikki pimeätä ja hiljaista, ja minä oikein nautin, kun +sain panna avaimet omaan lukkooni ja sain istua huoneessa, joka tuntui +olevan koti. + +Mutta sitte tuli Baby ja Emmy. Baby viserteli kuin lintu ja Emmy murisi +hiljakseen tapansa mukaan. Mutta pian tuli kokonainen tuulispää ja Eeva +syöksyi sisään reippaana, punaposkisena ja loistavana. Tuskin oli hän +päässyt ovesta huoneeseen, kun hän kiljasi yhden tavallisia kauhunhuuto +jaan: Herra Jumala, öljy! + +— Minä menen hakemaan, sanoi Baby nöyrästi. + +— Ei, ole sinä vaan rauhassa, minullahan on päällystakkikin vielä yllä. + +Ja samalla pyörähti hän jo kyökkiin öljykannua hakemaan ja sitten +suoraa tietä rappuja alas. + +Ennen kuin minä olin vielä kunnolleen löytänyt edes tulitikut, soi +ovikello. + +— Minun täytyi painaa nenälläni sähkönappia, vakuutti Eeva totisena ja +hänen kätensä olivatkin todella aivan täynnä. Oikeassa kädessään oli +hänellä, öljykannu ja olutpullo puristettuna kainalon alle. Vasemmassa +toinen olutpullo ja paketti kynttilöitä. + +— Oletkos sinä noin kulkenut pitkin katua, kysyin minä kauhistuneena. + +— Olen monta kertaa, mutta ei päivän valolla. Porttikäytävässä on +puoti juuri meitä varten ja sieltä me ostamme kaikenlaista ja antaa +ne vähän velaksikin. Tapahtuu kyllä toisinaan huonoina aikoina, +kun kunnallismaksut hikipäässä pitää suorittaa, että meidän täytyy +kuukauden lopulla kulkea pitempiäkin matkoja. Te olette nyt siis velkaa +minulle kaksitoista ja puoli äyriä jokainen öljystä ja oluesta, jonka +sitte saatte kaataa joko lamppuihin tai itseenne, miten vaan haluatte. + +— Mutta miten hienoa sinulla on, Elisabet. Isäsi ja Rembrandt. Mutta +sinä oletkin aina tarkasti valikoinut. + +— Kyllä, vallankin mitä vanhempiin tulee. Mutta eikös kohta saisi vähän +ruokaa. + +— Jos juoda tahdot, niin saat sitä silmänräpäyksessä. Ja tapansa mukaan +nopeasti aukaisi hän pullon ja kaatoi minulle olutta lasiin. + +— Miksi ette juo mieluummin maitoa, kysyin minä. + +— Voi taivas, kun sinulla on vielä paljon oppimista, päivitteli Eeva. +Luuletkos sinä, että maito on vaan niin juotavissa. Se on kallista ja +huonoa ja toisinaan sitä ei tahdo saada rahalla eikä millään. Juo pois +vaan, se on hyvää yökötyksiä vastaan. + +Minä vakuutin, etten tunne ensinkään semmoisia oireita. + +— Vai et tunne. Kyllä sinä varmaan tunnet, sanoi hän. Aina saa +yökötyksiä kun tulee Tukholmaan ennen kuin siihen tottuu. Olisitpas +nähnyt minut neljätoista päivää takaperin, kun minä tulin takaisin +lomaltani. Minä kävelin tässä ihan kuin pyörtynyt silli ja kirosin... + +— No mutta, Eeva, sanoi Magnhild. + +— Juu, Baby, minä kirosin. Kadut inhoittivat minua, puhumattakaan +kaikista noista rumista taloista. Minä olisin tahtonut asettua +Odentorille ja oksentaa. Ja niinä olisin tahtonut asettaa pienen pommin +konttorin portaitten alle. Mutta nyt minä olen tottunut siihen. Nyt +on toimistoni minun mielestäni iloisin ja hauskin hautaustoimisto +mailmassa. + +— Jospa minäkin voisin sanoa sitä asianajotoimistostani jonkun ajan +perästä, sanoin minä. + +— Sen tulet varmaan tekemään. Konttorielämä on miellyttävää, hitaasti +tappavaa myrkkyä. Sinä tulet kyllä olemaan tyytyväinen mailmaasi. +Ainoastaan parempina hetkinäsi tulet sinä tuntemaan, että tyttöjen +ei pitäisi olla tyttöjä konttorissa, vaan naituja, joilla on lapsia, +jotka juoksevat kilpaa pitkin ketoja, ja kyökki ja kangaspuut, mutta ei +ensinkään sivistystä! Ja semmoisina hetkinä tulee sinun paha olla, sen +minä takaan. + +— Ei se mitään tee, Eeva, sanoin minä. Minun paremmat hetkeni tulevat +aina niin pitkän väliajan perästä. + +Baby oli sillä välin kadonnut kyökkiin ja tuli takaisin sieltä kauhu +kasvoilla. + +— Meillä ei ole enään voita kotona, kuiskasi hän. + +— Minulla on, selitin minä, ja oli oikein liikuttavaa nähdä kun minä +otin esille maalta tuomani leivät ja voit ja munat. Me saimme vallan +erinomaisen illallisen. Tunnelma kohosi, Baby otti esiin Levertininsä +ja lausui sieltä runonpätkiä voileipiä syödessään. Sitten sammutimme +lamput, panimme tulen kynttilään ja aloimme polttaa hartaasti +paperossia. + +Vasta kello kymmenen aikaan lakkasi nauru kaikumasta ja me rupesimme +paneutumaan maata. + +Kun me olimme vähän aikaa maanneet ääneti, sanoi Baby juhlallisesti: + +— Nyt menee yläluokka Oopperakellariin! + +Ja sitten me nukuimme. + + + + +3. + + +9 p:nä lokakuuta. + +Ajatelkaas, sunnuntaiaamu! Koko viikko on mennyt yhdessä humussa, ja +ellei ole ollut työssä, on ainakin ajatellut sitä. Konttori, konttori +ja: olenko minä nyt muistanut sen ja olenko minä nyt muistanut sen. +Ja toisinaan olen minä herännyt keskellä yötä unestani ja sanonut: +Kassakirja! Ja minun päässäni on kirjoituskone vasaroinut ja sormeni +ovat liikkuneet ajatuksen tahdissa ja naputtaneet Remingtonilla. + +Päällikköni on kyllä kiltti ja auttavainen ja sanoo, että minun pitää +kysyä vain häneltä, milloin jotain asiaa en saa itse selville. Mutta +minä mielelläni en tahdo osottaa hänelle, että minä olen niin huono +kuin minä todellisuudessa olen. + +Liitto nauraa minulle, kun minä en osaa puhua mistään muusta kuin +konttorista ja sanoo, että he kyllä saavat konttoriaikana semmoisesta +tarpeekseen, ja jos en minä pian tule hauskemmaksi, pitää minun muka +muuttaa pois. Eniten pilkataan minua siitä, että olen niin täsmällinen +aamuisin. + +— Noin erinomaisia mekin olimme kun me olimme uusia, sanoo Eeva. + +Niin loppui ensimäinen viikko, ja kun kello viisi +lauvantai-iltapäivällä suljin kassakaapin ja kirjoituspöytäni, +ajattelin minä, että nyt olen vapaa koko sopasta aina maanantaiaamuun +saakka. + +Kun olin syönyt päivälliseni, menin noutamaan Puttea, joka asuu +Östermalmilla täysihoidossa erään leskirouvan luona yhdessä kolmen, +neljän muun koulupojan kanssa. Kävin hänen tähtensä kahdessa +eläväinkuvain teatterissa ja leipurissa ja menin sitten hänen +kanssaan kotiin ja asetin hänet lukemaan läksyjään. Sitten taivalsin +kotiin sateessa, väsyneenä, hameenliepeet märkinä. Juuri silloin kun +kaikki ihmiset menivät teatteriin! Mutta minun täytyi käydä puodissa +sunnuntaiostoksilla ja sitten kiivetä rappuja ylös. + +Kotona oli aivan hiljaista. Vasta kun menin sisimmäiseen huoneeseen +tulitikkuja hakemaan, huomasin, että jotain oli sohvalla. Kun menin +lähelle ja raappasin tikulla valkeata, huomasin, että se oli Emmy, +joka siinä makasi pitkää pituuttaan, aivan hengettömän näkösenä ja +äänettömänä, eikä vastannut kysymyksiini. Minä aivan kauhistuin. + +Hän on lopussa, ajattelin, ei varmaankaan voi enään koskaan hoitaa +tointaan ja mitä me sitten hänelle teemme? Minä odotin ja odotin, mutta +ketään ei tullut. Minä seisoin ikkunan ääressä ja katselin kuinka tulta +ilmestyi meidän linnamme jokaiseen ikkunaan, niin että talo lopuksi +muistutti liituliimaa, joka meillä oli kotona ja johon me panimme +kynttilän sisään, niin että joka aukosta loisti tuli. Vastapäätä +olevassa kerroksessa paloi takkavalkea ja punertavalla verholla +peitetty lamppu. Siellä istui vanha herra ja vanha rouva ja luultavasti +lapsenlapsi pöydän ympärillä, jossa oli omenoita ja pähkinöitä. Oli +aivan kuin olisi istunut teatterin pimeässä katsomossa ja seurannut +valaistulla näyttämöllä tapahtuvaa toimintaa. Toimintaa kylläkään ei +ollut paljon, mutta lämpö ja tunnelma tuntui yli pihan. Minun sydämeni +kaipasi yhtäkkiä jotain, jota en koskaan ajattele, mutta jonka kanssa +joskus toivoisin voivani saada lapsenlapsia. + +Se oli hyvin tyhmästi minulta, mutta se johtui siitä, että heidän +lamppunsa oli aivan sen kaltainen kuin meilläkin olisi pitänyt olla +ja joka jokainen ilta olisi punertavalla valollaan katsellut meidän +hiljaista, pyhää onneamme. + +Kun olin päässyt sinne saakka, laskin esiripun ja ajattelin: tuo on +kyllä hyvä, mutta minullahan on vapaus. Ja sydämeni pohjasta halveksin +minä sitä, kuten naiselliset naiset tekevät silloin kun heillä on se +vapaus. + +Mutta tytöt tulivat, Jumalan kiitos, ja pyhä äänettömyys loppui. + +— No missä se uskollinen on? (se olin minä). Lamppuihin tulta. Nyt +vietetään sapatti-iltaa. Minä olen ostanut viidelläkymmenellä äyrillä +kukkia Heinätorilta. + +— Älkäähän nyt, sanoin minä. Emmy on kipeä. Hän makaa aivan +liikkumattomana sohvalla ja minä olen turhaan koettanut saada häntä +henkiin. + +— Oh, et sinä tunne meidän tapojamme. Semmoisena hän on joka viikko. +Ei se mitään muuta ole. Kyllä hänet vielä muutaman kerran voi käyntiin +vetää. Hänellä on enemmän voimia uhrata Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten +alttarille kuin sinä luuletkaan, vai mitä Emmy? + +— Niin, jos kerran täytyy kestää, sanoi Emmy. Jos minulla olisi ollut +eläke, olisin kuollut jo aikoja sitten. + +— Emmy puhuu aina siitä, että täytyy, sanoi Baby. Minä puolestani +odotan aina jotain hauskaa, joka vapauttaisi minut Yhdistettyjen +Osakeyhtiöitten konttorista. Jos minulla ei olisi sitä lohdutusta, niin +minä menehtyisin. + +— Minä odotan ainoastaan kuolemaa, vastasi Emmy ja kääntyi seinään päin. + +— Tule Baby, sanoi Eeva. — Hänen selkäänsä varmaankin taas kolottaa. +Ota Levertin mukaasi. + +— Baby, sanoin minä, paljonkos sinulla on palkkaa? + +— Kuusikymmentäviisi. Kuinka niin? + +— Ja kauvankos sinä olet ollut yhtiössä? + +— Tuskin vielä vuottakaan. Mutta älä puhu mitään palkankorotuksesta. +Minä kerran keväällä pyysin, koska en voinut tulla toimeen +kuudellakymmenelläviidellä. + +— Noh? + +— Niin, päällikkö sanoi vain, että neiti kai tietää, ettei tämä ole +mikään armeliaisuuslaitos. + +— Ja ne ottavatkin siihen mieluummin parempia tyttöjä, joiden papat +ovat yhtiön palveluksessa ja jotka saavat kotoansa huoneen ja +siivouksen ja kolme kertaa päivässä ruokaa. + +— Ja tarkoitus kai on, sanoin minä, että niitten palkka riittää +hajuvesiin ja hanskoihin ja makeisiin. + +— Niin on kai tarkoitus, sanoi Eeva. — Mutta Baby, sinä voit kylläkin +kertoa siitä. Teidänhän pitäisi tehdä lakko uudeksi vuodeksi pitkin +linjaa, jos ette saa korotusta. Eikö se ole komeata, Elisabet? + +— Se kuulostaa niin omituiselta, sanoin minä. Eihän sivistyneitten +tyttöjen tapana ole tehdä lakkoja. + +— Ei, ei olekaan, sanoi Eeva. — Mutta nyt onkin tullut toisenlaiset +ajat kuin oli ennen. + +Koko iltana emme puhuneet muusta kuin lakosta ja sen +menestymismahdollisuuksista ja omasta asemastamme. + +Eeva oli erittäin innostunut lakkosuunnitelmista ja oli vakuutettu sen +menestymisestä. Baby oli vähemmän innostunut. Babyhän odottaa vain +jotain hauskaa, jonka kautta pääsisi pois Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten +konttorista ja koko konttorielämästä. Ja sitten hän viis välittää +kuinka hänen tovereittensa käy. Sillä semmoisia me olemme. + +Tänä lauvantai-iltana ei tullut niin hauskaa kuin tavallisesti ja se +oli Emmyn syy. Ainoastaan pikkusen tanssimme paitasillamme bostonia +ennen sänkyyn menoa. + +Mutta vastapäätä oleva punainen lamppu ei ollut vaikuttanut minuun +hyvin. Minä en voinut nukkua, vaan monta tuntia kulutin itseäni +ajattelemalla vanhoja, katkeria ajatuksia kaikista muista paitsi +Pohjoistullinkadusta, konttorista, päälliköstä ja Remingtonkoneesta. + +Mutta ajatelkaas, sunnuntaiaamu! Aamuaurinko paistoi ikkunasta ja +kellonsoitto kuului Vaasan kirkosta. Ja minä makasin puolinukuksissa, +väsyneenä ja onnellisena, ikäänkuin olisin jostain tuskasta päässyt. + +Yhtäkkiä kuulin minä Eevan sanovan: + +— Se, joka on nuorin, saa nousta keittämään kahvia. + +Ja Magnhild valitti: + +— Ei suinkaan minun nyt tänään taas tarvitse nuorin olla. Minähän olin +nuorin viime sunnuntaina. + +Jonka johdosta minä tein teeskennellyn yrityksen nousta ylös, mutta +Magnhild tiuskasi: + +— Koetappas vain ja liehui yöpuvussaan oven sivuitse. Ja yöllisten +synkkäin ajatusten jälkeen saada maata rauhassa ja kuulla kahvikuppien +iloista kilinää kyökistä sekä tuntea juuri keitetyn kahvin hajua +nenässään, se oli tosiaankin täydellinen, joskin vähän lapsellinen +nautinto. + +Heti sen jälkeen istuimme kuin neljä valkoista kyyhkyistä +kahvitarjottimen ympärillä ja joimme itsellemme vatsakatarria ja +ylistimme jumalia. Sellainen oli Liiton jumalanpalvelus. Kello puoli +kaksitoista olimme puetut. + +Heti sen jälkeen tulee pikku lemmikkini Putte ja tahtoo saada Peggin +mukaansa Urheilupuistoon. Eeva ja Emmy katoavat myös omalle taholleen, +mutta Baby, joka Jumala paratkoon on pyydetty pois illaksi, jää kotiin +ja koettaa paikkailla silkkipuseroansa. + +— Ja ajatteleppas, kertoo hän minulle kotiin tultuani, minulla on ollut +täällä pikkuinen seikkailukin. Kun te olitte menneet, soi puhelin +ja kysyttiin notarin äitiä. Ei ole kotona, vastasin minä ja silloin +sanoo ääni, että hän on notari ja että hän on unohtanut avaimensa ja +täytyy turvautua minun apuuni, päästäkseen sisälle. Minä lupasin pitää +varani ja heti sen jälkeen avasin hänelle oven. Hän esitti itsensä +hyvin juhlallisesti ja minusta tuntui se hyvin hullunkuriselta, koska +hän on niin monta kertaa nähnyt minut aamunutussa ja kampaamattomana +käytävässä. Hän kiitti kohteliaasti ja tiedätkös, hän on oikein +rakastettava ja hauska eikä ollenkaan niin punssinpunainen kuin muut +herrat. + +— Ei, mutta hän on kalpea kenties jostain muusta syystä, luulen minä. + +— Hän kysyi, enkö minä mene kävelemään niin kauniina sunnuntaiaamuna. +Ja hän toivoi, että me menisimme joskus yhdessä. + +— Onko tämä ensimäinen kerta kun joku herra huomaa, että sinä olet +olemassa Baby, sanoin minä. Kuinka vanha sinä olet? + +— Kahdeksantoista vuotta, Pegg, mutta minä olen koko ikäni asunut +Halmstadissa. + +Minä asetin käteni hänen kiharaisen päänsä päälle ja rukoilin hänen +puolestaan pienen rukouksen. + + + + +4. + + +16 p:nä lokakuuta. + +Sunnuntain jälkeen tulee helposti maanantai, sanoo Eeva. + +Kello on noin kahdeksan korvilla, mutta kukaan ei ole vielä +liikahtanutkaan. Kello tulee kymmentä minuuttia yli kahdeksan ja +silloin alkaa kuulua ruikutusta Emmyn ja Babyn kamarista. + +Maanantaiaamun murhenäytelmä alkaa. Huokaus seuraa toistaan. Toinen +selittää, että hän on onneton, koska makaa näin kauvan, toinen taas, +että hän on mieletön, mutta kuitenkaan ei kukaan liikuta itseään. + +— Oppikaa kärsimään valittamatta, tytöt, sanon minä ja olen yhdellä +hyppäyksellä ylös sängystäni. + +Toiset seuraavat esimerkkiä, mutta tämä on ainoa hetki päivästä, +jolloin Eeva on vaarallisella tuulella. Ja sama uudistuu joka päivä. +Sama aikainen ja häiritsevä ylösnouseminen, samat valitukset, sama +kiire ja sama nelistäminen konttoriin. Minä olen nyt ollut täällä +kaksi viikkoa, mutta minusta tuntuu, kuin olisi tämmöistä jatkunut +jo vuosikausia. Kunhan olen ollut täällä muutamia vuosia, tulen +mahdollisesti ajattelemaan, että se tuntuu viikolta. + +Luulen, että konttorissa olevilla herroilla ei ole oikeastaan +henkilökohtaisesti mitään minua vastaan, mutta periaatteen vuoksi he +eivät hyväksy minun läsnäoloani siellä. Päälliköllä itsellään ei ole +luullakseni minkäänlaisia periaatteita naiskysymyksessä, ne sanotaan +hänen omasta puolestaan ratkaisevan yksinkertaisesti ja järkevästi, +mutta kahdella siellä olevalla nuorella juristilla on sen sijaan +useampiakin. Tänään jouduimme aivan kauheaan riitaan päällikön syödessä +aamiaista. Ja kävi niin kuinka aina käy, minut saatiin vaikenemaan, +mutta ei vakuutetuksi. + +Kysymys oli meidän naisten oikeudesta työskennellä, ja ajatelkaas, että +vielä meidän päivinämme täytyy sellaisesta asiasta riidellä. + +Molemmat nuoret herrat, he ovat sitä paitsi sangen nuoria, olivat +jyrkästi sitä mieltä, että meillä naisilla ei ole mitään tekemistä +työmarkkinoilla ja ettemme ole koskaan siellä aikaansaaneet muuta kuin +harmia. Sen tähden myöskin avioliittojen lukumäärä vähenee. Me otamme +suorastaan leivän miesten suusta. + +— Mutta mitä meidän pitäisi sitten tehdä, sanoin minä. Lakatako työstä? + +— Juuri niin. + +— No menisikö se yhtä hyvin sitten ilman meitä? + +— Paljoa paremmin. + +— Jos me nyt kaikki yhtaikaa jättäisimme työmme, niin voisitteko te +hoitaa sekä omat että meidän tehtävämme? + +— Se olisi kylläkin helppo asia. + +— Mutta mitä meidän pitäisi sitten tehdä? Pitäisikö meidän kuolla +nälkään? + +— Ei, kyllä teistä huoli pidettäisi. + +— Kuka pitäisi? Tekö? + +— Niin, onhan meillä kotimme — — Mutta minulla ei ole mitään kotia ja +minä olen köyhä ja minulla on pikkuinen veli. Minun täytyy työskennellä +ja ottaa vastaan sellaista työtä kuin voin saada. Jos te ajattelette +minun kohtaloani, ovat teidän periaatteenne aivan tyhjiä ja järjettömiä. + +Minä en itkenyt ollenkaan, vaikka olisin yhtä hyvin voinut senkin tehdä +ja sitten tuli päällikkö. + +Kun minä puin päällystakkia ylleni, mennäkseni päivälliselle, tuli +varatuomari Thyrén minun tyköni ja sanoi: + +— Minä olen pahoillani, jos te olette pahoillanne. + +— Tosiaankin, sanoin minä, mutta ei teidän silti tarvitse +päivällistänne turmella. + +— Me sanoimme kai suurusta syödessä jotakin, joka loukkasi teitä. + +— Jos te olisitte sanonut, että te sanoitte sen »jotakin» aikomuksella +loukata minua, niin olisitte kai ollut enemmän oikeassa, vastasin +minä ja käänsin hänelle selkäni. Minä olen totuttanut itseni olemaan +välinpitämätön semmoisien suhteen, hyvästi. + +Nyt hän ei aivan pian yrittäne uudestaan, toivon minä. Hän näyttää +muuten kiltiltä pojalta, eikä hän siihen mitään voine, että hänellä +on järjettömät ajatukset naisista, sillä kaikki miehet ajattelevat +samalla tavalla. Minä olen tavannut yhden ainoan, joka ymmärsi minun +ihmisarvoni, — eikä hänkään sitä tehnyt. + +Baby on aina tullut keittokouluun yhdessä minun kanssani, mutta tänään +jäi hän pois ja minun täytyi syödä yksin. Ruokakarjaa syötetään siellä +pienten pöytäin ääressä, mutta siellä on niin ahdasta, että aina on +muutamia nälkäisiä nautoja, jotka odottavat vuoroansa. Usein on siellä +seuroja, mutta yhtä usein yksinäisiä, kuten minäkin ja kaikki me +istumme ja koetamme tutkia toisiamme, odottaessamme peparuutilihaa. +Siellä on nuoria ja vanhoja, mutta enimmäkseen kuitenkin naisia ja +enimmäkseen vanhoja. Minusta näyttävät he surullisen hullunkurisilta +tulevaisuuskuvilta, nämä tyypit, jotka ovat vanhoja olematta +arvokkaita, yhtä vastenmielisiä joko he sitten myhäilevät kalpeata +tyytyväisyyshymyä, kun kaalikääreet pannaan heidän eteensä, tahi +murisevat pikkumaisina ja tyytymättöminä vastakkaisessa tapauksessa. +Kun minä tulen vanhaksi eikä minulla ole kotia eikä lapsia ympärilläni, +tulen minä keittämään ruokani kamarini pesässä kotona ja käyn ulkona +ainoastaan hämärässä. Mutta vanhoja ajatellessani tuli mieleeni mitä +Putte sanoi eilen. + +Kuules, Pegg, olisipas se mukavaa, jos sinä menisit pian naimisiin. + +— Enkö minä sinun mielestäsi voisi vielä vähän odottaa, kysyin minä +hämmästyneenä. + +— Tuskin, Pegg, joudut muuten hyljättyjen listalle. + +— Mistä sinä sellaista olet kuullut? + +— No kun pojat sanoivat lauvantaina, kun sinä olit minun luonani. Mutta +ne tuumas, ettei se ole sinun syysi, sillä ei ole niinkään helppo +skaffata itselleen miestä, ellei ole messinkilintu. + +— Mikä? mitä sinä sanoit? + +— Semmoinen likka, jolla on paljon plootuja, etkö sinä ymmärrä? + +— Putte, Putte, lapsilta pitää hullujen totuuden kuuleman. + +Minä luulen Liiton ymmärtävän, että minulla on alussa ollut hiukan +vaikeuksia, kuten Eeva sen ennustikin. Kukaan ei sano mitään, mutta he +ovat kaikki niin ystävällisiä. Eilen illalla kun minä tulin kotiin, +istui Eeva lattialla Fröding kädessään ja piti spriikeittiötä silmällä. +Hän oli kahvinkeittohommissa ja minä luulen, että se tapahtui minun +vuokseni. Täällä on kommunismi toteutettu käytännössä. Kaikki, mikä +on minun, kuuluu Liitolle, ja päin vastoin. Ja jos jollakulla on +sattumalta rahaa, auttaa hän ilolla toisia, joilla sitä ei ole. Ja +enimmäkseen niillä ei ole. Me olemme köyhiä, mutta ylpeitä. + +— Puhutaanpas pikkuisen pahaa lähimmäisistämme, sanoi Eeva, kun kahvi +oli valmis. + +— Ei, sanoin minä, puhutaan mieluummin päälliköistämme. Kuinkas sinun +päällikkösi kanssa on, Eeva? Eikös hän ole — —? + +— Rakastunut minuun? On kyllä. Se on minun kaikkien päälliköitteni +omituisuus. Minä olen ollut kaikenlaisissa konttoreissa, mutta +miltei joka paikassa on joku tahtonut suudella minua niskaan. Sitten +menin minä tänne hautaustoimistoon, sillä minä luulin, että kuoleman +alituinen läsnäolo... mutta tämä on kuitenkin kaikista hulluin. + +— Ja kun minä muistan missä kaikessa minä olen ollut ja sitten +ajattelen vanhaa pappaani, joka ei viime kesänä Linköpingissä +antanut minun mennä vakaantuneen nuoruuden ystäväni kanssa kahden +kirkkokonserttiin — esitettiin Händelin Largo, sinä ymmärrät, j.n.e. — +niin, katsohan, minun täytyy sekä nauraa että itkeä. Ja kun me sitten +söimme illallista kaupungin automaatissa, voileipiä ja maitoa — piti +hän sen johdosta minulle siveellisyyskysymyksestä esitelmän, joka +olisi riittänyt vaikka lentokirjaseksi. Pappa raukka, jospa sinä vain +aavistaisit! + +— Eikös hän käy koskaan täällä, kysyin minä. + +— Kyllä hän oli kerran viime keväänä. Hän kävi minun päällikköni luona +tiedustelemassa »kuinka minun tyttäreni käyttäytyy» ja pyytämässä että +se äijän rahjus pitäisi »isällistä huolta» minusta. + +Ja päällikköni piti itsensä vakavana ja sanoi, että pappa voi olla +vakuutettu siitä, että hän tuntee velvollisuutensa työssään olevia +nuoria tyttöjä kohtaan. + +— Mutta seuraajana päivänä tuli minulle taas uusi ja mieluisa tilaisuus +kivauttaa häntä korvalle käytävässä. Mutta kuinka sinä panet naamasi +niin maalaiseksi, Elisabet. Odota vaan, kyllä sinäkin saat sitä vielä +kokea. Sinähän olet Liiton kaunotar. + +Sitte hän sieppasi harmonikan ja lauloi että kaikui paikat: + + »Velkoja on meillä, velkoja on meillä, + Viattomuut' ei kelläkään.» + +— No mutta Eeva, sanoi Emmy ankarasti. + +— Oh, oh, sanoi Eeva, minä unohdin sinut kokonaan. + +— Entäs Babyn, sanoin minä koetteeksi. + +— Etkö sinä ole nähnyt, mitä Baby hommailee? kysyi hän vastaan. +Hän tuli kotiin puolen tuntia takaperin ja meni kyökkiin ja minä +olen vallan varma, että hän kaikessa hiljaisuudessa koettaa ruokota +kengistään ja hameistaan enintä kuraa. Se tapahtui hänelle vasta ensi +kerran eilen ja hän oli aivan sen näköinen kuin se saven kappale, josta +meidän herramme loi Aatamin. Sanoppas, minkä tähden rakastavat parit +aina menevät semmoisia teitä, joilla kura menee yli kalossien. + +— Notariko se on? kysyin minä. + +— Niin, ja Eläintarhakävelyt. + +Eeva oli tosiaankin oikeassa siinä, että pian saisin kokea jotain uutta. + +Mutta voiko siitä tulla jotain muuta kuin vanha juttu uudella nimellä? + + + + +5. + + +20 p:nä lokakuuta. + +Baby täytti eilen vuotensa, ja vaikka se tapahtuikin hyvin +sopimattomaan aikaan, juuri kuukauden lopussa, oli hän kuitenkin +kutsunut puolisen tusinaa parhaita ystäviään luoksemme kahville, +ja Liitto oli hassannut sateenvarjollisen punaisia kukkia ja minä +kirjoittanut runon, jossa tuskallisesti koetin hakea rimmiä notarille. + +Mutta Babyllä oli koko päivän ruusu tukassa ja onnellinen katse +silmissä ja molemmat olivat notarin ansioita. + +Meillä oli aika työ saada kaikki järjestykseen. Baby ja minä hotkasimme +pari lihapullaa Vaasa-automaatissa, sitten kiersimme leipuripuoteja +ja hedelmäkauppoja, jonka jälkeen syöksyimme rappuja ylös kotia päin. +Puolivälissä tuli meitä vastaan Eeva, joka oli päässyt konttoristaan +tavallista aikaisemmin. Kädessään oli hänellä kaksi suurta +pilleripurkkia, joissa kummassakin oli ollut 500 Blaudin rautapilleriä +ja hän selitti menevänsä ostamaan kermaa. Mutta hän vakuutti +huuhdelleensa kummankin purkin kuumalla vedellä. + +Kun me tulimme ylös, kompastuimme me Emmyyn, joka pesi eteisen lattiaa, +rillit päässä. Eeva oli jo pannut kukat veteen ja me katoimme pöydän +niin hienosti kuin suinkin osasimme, vaikkakin itse saimme juoda +kukkavaaseista eikä kaikkia vieraita varten ollut teelusikoita. +Leipäkorina oli ylösalasin käännetty lampun kuuppa, johon oli pantu +servietti, mutta, kuten Eeva sanoi, ottakoot vieraat lusikoita +mukaansa. Ja jos tätä kutsuu mustalaiselämäksi, niin muuttuu kaikki +heti hienommaksi kuin kristalli. + +Kaikessa hiljaisuudessa olin minä ollut hieman levoton Babyn juhlan +tähden, sillä puolen tusinaa naisia ei ole minusta mikään hauska seura. +Mutta se meni paremmin kuin minä luulinkaan. He tulivat tietystikin +kuten Jumalan ilma kaikki kuusi yhtaikaa ja ympäröivät Babyn, mutta he +olivat mukavia ja yksinkertaisia ja iloisia ja ainoastaan kaksi heistä +teki rouvasihmisen vaikutuksen. Pari kertaa minun tosin täytyi poistua +lepoittamaan korviani, mutta ylimalkaan kaikki meni erinomaisesti. + +Baby oli nätti emäntä, kauniine tukkineen ja pehmeine, punaisine +poskineen ja hänen valkoinen esiliinansa teki hänet oikein kodikkaaksi. +Ja kaikki sanoivat: + +— Sinun pitäisi olla naimisissa, Baby, sinä sopisit siihen paljoa +paremmin kuin konttoriin. + +— Kylläkin, mutta luuletteko te sitten, että minä saan sen, jonka minä +tahdon? kysyi Baby, ikäänkuin kaikki olisivat voineet nähdä notarin +aikomukset ja tulevaisuuden. + +— Ei, Baby, sanoin minä, ei sitä koskaan saa, jota tahtoo, mutta +kenties voi saada sen, jota joku toinen haluaa ja se on yhtä hyvä, +kenties parempikin. + +— Tästä siirtyi keskustelu aivan huomaamatta konttoriherroihin ja minun +täytyi hetkeksi aikaa mennä kyökkiin pesemään astioita. + +Sinne tuli minun luokseni eräs Babyn vieraista, vanhin heistä, laiha +ja suonikas, joka oli kutsuttu mukaan sen tähden, että hän vanhoilla +päivillään oli tullut humoristiseksi. + +— Hän harrastaa enimmän yhteiskunnallisia asioita, kuin kukaan muu +meistä, oli Baby minulle selittänyt, ja toruu meitä aina siitä, +ettei meillä ole yleisiä harrastuksia. Hän sanoo, että meidän täytyy +kypsyttää itsemme yleistä äänioikeutta varten, mutta hän ei myös +koskaan ole ollut nuori eikä semmoista (semmoisella tarkoittaa Baby +rakastelemista). Baby luulee, että yhteiskunnalliset harrastukset +tulevat iän mukana ja minä vastaan, että se olisi hyvä, jos asianlaita +niin olisi, sillä silloin olisi myöskin Babystä jotain toivoa. — Ei, +minä olen ajatellut mennä naimisiin, — ja se on hänen mielestään +johdonmukaista, niinkuin se kyllä onkin. + +— Ei suinkaan neitikään pidä siitä roskasta, mitä ne tuolla sisällä +puhuvat, sanoi humoristinen minulle. + +— Ehkä en, vastasin minä, mutta jos te olisitte ystävällinen ja +auttaisitte minua astioitten kuivaamisessa, olisin teille kiitollinen. +Jättäisimme heidät vähäksi aikaa oman onnensa nojaan. + +— Joukkoja ei voi suinkaan jättää oman onnensa nojaan, sanoi hän, niitä +täytyy opettaa. Kai ne on teille jo sanonut, että minä olen sen tähden +yhteiskunnallisiin asioihin innostunut, koska en ole rakkausasioissa +menestynyt. Tiedätte kai, että se olen minä, joka järjestän lakkoa +uudeksi vuodeksi. Voitteko te millään pelillä aikaansaada musikaalista +meteliä? + +— Kyllä, harmonikalla. + +— No ettekö te suostuisi vetämään sillä jotain pientä laulua, että +minä saisin puhua heille muutaman sanan, se sopisi niin hyvin tässä +pienessä, valitussa ja luotettavassa seurassa. + +Minä suostuin siihen. Me pakotimme heidät vaikenemaan »Työväen +marssilla», jonka jälkeen humoristinen nousi tuolille ja puhui: + +— Niin, pikku likat, täällä te nyt istutte ja lörpöttelette kasööreistä +ja insinööreistä. + +Joku kuiskasi pilkallisesti: Pihlajanmarjoja! + +— Ovat kyllä happamia, ovat! keskeytti hän kuivasti. Minä olen +kyllä niitä maistanut. — Mutta te ette tahdo ajatella vakavasti +asemanne parantamista muulla kuin avioliitolla ja muilla semmoisilla +arpajaisilla. Teillä ei ole ensinkään yhteiskunnallista tunnetta. Ei, +eikä mitään oman arvon tuntoa. Teitä ei liikuta ollenkaan meitä kohtaan +harjoitettu vääryys. Me kun saamme noin puolen palkkaa samasta työstä, +ei, ei samasta, sillä me ehdimme, jumalauta, me ehdimme enemmän. +(Lörpöttelet! Ajatteleppas kasööri Svenssonia, tosiaankin Svensson +j.n.e.). Se on kevytmielisyyttä, ymmärrättekö (lyö nyrkkiä pöytään) ja +se on oikein teille, että se on niin kuin se on. Mutta kuitenkaan en +voi olla koettamatta panna hiukan järkeä teihin. Uutena vuonna tulemme +kaikki koettamaan saada palkkamme korotetuksi kahteensataan kruunuun +kuukaudessa ja työaika pitää olla yhtä tuntia lyhempi. (Sinä olet +hullu! Luuletkos tosiaankin? Tirehtööri ajaa meidät ulos — —.) Vai ei +käy, sanotte te, vai ei hyväksy? No tietysti silloin me teemme lakon. +(Mutta millä me sitten elämme? Säästöillämmekö?) niin, jatkoi hän, +mistään huolimatta, — vaikkapa säästöillämmekin ja sitte me käännymme +kaikkien naispuolisten konttoristien puoleen ja pyydämme heidän +apuansa. Kyllä se menee, jos olemme yksimielisiä. Mutta kukaan ei saa +ruveta petturiksi. + +Ja hän astui alas tuolilta. + +Mutta nyt olimme me muut päässeet vauhtiin ja viitisen minuutin +kuluttua oli lakkoliitto perustettu, jossa oli puheenjohtajana tuo +humoristinen ja jokainen maksoi viiden kruunun lakkokassaan. Kun tuli +Emmyn vuoro, vetäytyi hän syrjään ja tahtoi ajatella asiaa. + +— Minun mielestäni meidän on nyt hyvä olla, mutisi hän. Sitä paitsi en +minä jaksaisi oikein olla mukana. Tehän puhuitte kaikki yhtaikaa. Ja +sitä paitsi eihän tässä enään ole paljoa jälellä. + +Heti sen jälkeen menivät he pois ja me huomasimme olevamme lopen +väsyneitä. Mutta koko illan me kuitenkin kiljuimme toisillemme, +ikäänkuin me olisimme olleet Niagaran putouksen ääressä. + + + + +6. + + +Baby ja minä olimme ulkona illalla. Oikeastaan ei Baby aikonut mennä +minun kanssani ulos, mutta notarilla oli yövuoro. Kaupunki oli +peittynyt historialliseen marraskuun sumuun tänään niinkuin eilenkin. +Ei se ollut sellaista tavallista tiheätä, sitkeätä, läpipääsemätöntä +sumua, joka tekee kadulla vaeltamisen seikkailuksi, vaan sumu oli +vanhaa, velttoa, itkunsekaista, jossa ainakin minä olen heikommalla +puolella. Kosteus kaduilla tunkee naisellisen pehmeästi ja hyväilevästi +kengän ruojuja myöten, kääriytyy hameen helmoihin ja vielä ylemmäs ja +sitä tulee niin väsyneeksi ja kyllästyneeksi — ellei ole rakastunut +niinkuin Baby, kuten ymmärrätte. + +Baby on ihastuttava, mutta sitä hän ei itse huomaa. Illalla kävelemme +me kaikki muut väärinä, väsyneinä ja kiharat suoristuneina, mutta hän +on illallakin yhtä kiharainen ja reipas kuin aamulla. + +Hän pitää kiinni minun käsivarrestani ja puhuu notarista, paitsi +milloin seisomme paremmanpuoleisten puoti-ikkunain ääressä. Notari +hakkailee häntä ja on valloittanut tuon lapsikullan sydämen. Hänen +puhuessaan ajattelen minä, että kuinkahan se kaikki oikeastaan mahtaa +loppua. Minä kyllä huomaan, että Baby ajattelee kolmea huonetta ja +kyökkiä Vaasain kaupungissa, mutta minä en uskalla sanoa hänelle, +että minua epäilyttää. Mitä vanhemmaksi minä tulen, sitä helpompi on +ymmärtää asioita, mutta kokemuksiani minä en tunge kenellekään. Minua +kuitenkin hiukan hymyilyttää, kun minä Babyssä tunnen oman itseni, +semmoisena kun olin siihen aikaan, jolloin en luullut joutuvani +kenenkään uhriksi, vaan rakastettuna kehuskelin ensimäisestä omastani. +Hän ei tosin ollut notari, ja notarilla kyllä on hieman paremmin +istuvat kravatit, mutta muuta erotusta ei minun mielestäni siinä +olekaan. + +Babyssä on minun mielestäni, niinkuin aikoinani minussa itsessänikin, +joku määrä tuota viatonta, liikuttamatonta aarretta, tuota ylpeätä +ja nöyrää, ilmaista ja läpinäkyvää rakkautta, johon on sekoittunut +joku määrä salaperäistä hartautta, kuten johonkin pieneen pyhimykseen +ja joka ei oikeastaan vielä itse tiedä, mitä hänen ruumiissaan ja +sielussaan liikkuu. Kun sitten ajattelen mitä tästä kaikesta oikeastaan +tuleman pitää, kouristaa minun sydäntäni. Ja minä, joka oikeastaan en +koskaan ole tunteellinen, tulen nyt siksi, ajatellessani Babya. Sillä +hän on kuitenkin liian hyvä, joutuakseen porttikäytäväromaanin ja +rantakatukävelyjen uhriksi. + +Pysähdyimme Laivasaaren sillalle ja katselimme unisia, sumun läpi +näkyviä valoja ja käännyimme pois ja minua väsytti yhä enemmän +ja enemmän. Kaarle XII:n torilla tarjosin niinä Babylle vapaan +raitiotiematkan Pohjoistulliliittoon, jollaista ylellisyyttä en ole +pitkään aikaan itselleni sallinut, mutta matkahan oli niin pitkä ja +minä niin väsynyt. + +Vaunussa tapasimme erään Babyn toverin Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten +konttorista — ainahan sitä raitiovaunussa jonkun tapaa — ja otimme +hänet mukaamme kotiin. Liiton asunnosta on sitä paitsi tullut +jonkinlainen meidän kodittomain ystäväimme kokoontumispaikka. Niitten +joukossa myös eräs rakastava pari, jotka Eeva on sinne mukaansa +kiskonut ja jota hän suojaa, ja minua aina kotiin mennessä hirvittää, +että nyt se taas on siellä ja meidän muiden täytyy pysyttäytyä +kyökissä. Mutta se etu siitä kuitenkin on, sanoo Eeva, vastaukseksi +minun murimiseeni, että meidän ei tarvitse lämmittää niin paljoa, koska +aina rakastavaisten poismennessä on ilma aivan kuuma suudelmista. + +Tänään oli tietysti myöskin siellä paljon väkeä. Miespuoli oli, +Jumalan kiitos, mennyt pois, mutta likka istui vielä ja kokoili voimia +uskaltaakseen mennä emäntänsä silmäin eteen. + +Emmy oli taas kipeä ja makasi, mutta en minä enään viitsi hänen +kivustaan niin pelästyä kuin alussa. Minä tiedän kuitenkin, että huomen +aamulla hän on puettu ennen meitä muita. + +Eeva istui ja hypisteli jotain, josta hänen mielestään pitäisi tulla +talvihattu, mutta meidän sisääntultuamme ponnahti hän ylös ja ehdotti, +että panisimme tulta uuniin ja hiukan juoruaisimme. + +— Mutta eihän meillä ole puita eikä ajatuksia, sanoin minä. + +— Minulla on ainakin itsemurha-ajatuksia, jos ne kelpaa, sanoi meidän +viimeksi tullut vieraamme ja horjahti Emmyn sohvalle. + +— Oletkos sinä Gerda raukka taas huoneen haussa, sanoi Baby. + +— En, sanoi Gerda. — Minä kävelen vain ulkona ja haistelen täysihoitoa. +Se on vielä pahempaa. Minä en enään tahdo asua yksin... + +— Liittyykö siihen liian paljon kiusauksia? + +— Ei, sanoi hän. — Päin vastoin, liiankin vähän ja sentähden täytyy +minun muuttaa ennen ensimäistä päivää joulukuuta. Mutta vielä en minä +tiedä kuhunka pääni kallistaisin. + +— »Kultani, pääsi mun sydäntäni vasten hiljaa...» Baby aivan vakavasti +deklameerasi Levertiniä. + +— Niin, mutta kuulkaapas tytöt, sanoi Gerda aivan yhtäkkiä. + +— Jotain täytyy tehdä. Tukholman täysihoidon pitäjät ovat varmaankin +laskeneet hintansa semmoisten tyttöjen mukaan, joilla on sivutuloja. +Oh, niinä olen ollut tänään niin monessa paikassa. Ja kuulkaahan... +Mutta saanko minä paperossin. Ai, neiti Elisabet on kovin rakastettava. +— Ensimäisessä paikassa, johon menin, tuli vastaani likainen, oluelta +tuoksuva, käsittämättömän näköinen olento ja huoneen takaa avautui +ovi, josta kuului kirkunaa, naurua ja »Ilosta leskeä». »Lehdessä oli +ilmoitus». Jahah, ja mulle näytettiin huonetta, eikä se hullumpi ollut +ja hinta kahdeksankymmentä ja »jahka minä tätä nyt ajattelen huomiseen». + +Koottuani voimia automaatissa marssin Östermalmille erääseen +komeannäköiseen ja arvossa pidettyyn taloon suuren liikekadun varrella. +Oven aukaisi eräs pystynokkainen, hameella varustettu askeetti, tulin +sisään östermalmilaiseen eteiseen, sen tapaisen, joka tekee semmoisen +vaikutuksen, ettei sinne tee mieli jäädä. Vastaani tulvasi semmoinen +rasvan ja siveellisyyden tuoksu, joka olisi minusta varmaankin, +jos olisin sinne jäänyt, karkoittanut kaiken lihanhimoitsemisen ja +perkeleen ja koko maailman. Olisittepas nähneet huoneen. Sillä voitteko +kuvitella kuningatar Isabellan paitaa päivää ennen kuin maurit ajettiin +Espanjasta, ja huonekalut olivat kaikesta siveellisyydestään huolimatta +sellaiset, kuin olisi koko Tukholman irtain väestö ne prostitueerannut. + +Gerdan puhuessa tarkastelin minä häntä. Hän oli noussut kokonaan +sohvalle kuten kissa ja oli kuosikkaan näköinen. Hän oli hyvin puettu +ja kammattu, kasvot olivat kylläkin hieman karkeat, mutta kauniit +ja ainoastaan epäedullisessa valaistuksessa huomasi hänen olevan +kolmekymmentä vuotta vanhan. + +— No aiotteko te sitte vastata siveellisyydelle huomenna, kysyin minä. + +Hän kääntyi minuun vastatakseen ja silmissään oli hituinen ylpeyttä. + +— En, sanoi hän. — Minähän sanoin etten voi asua pohjoisessa. Silloin +vakuutteli hän, että se olikin etelä, mutta minusta se on uskomatonta. +Sitä paitsi olen vielä ollut parissa paikassa, joissa oli kylpyhuone ja +maksoi satakaksikymmentäviisi ja satakolmekymmentä kruunua kuukaudessa. +Minulla on kahdeksankymmentä kruunua palkkaa enkä koskaan saa enempää +ja se lyö kai hyvin yhteen vai kuinka? Tuskin tässä muu auttaa kuin +joutua S.S.B.B:een. + +— Älä komeile, sanoi Eeva, luuletko sinä, että sinne on niin helppo +päästä. + +— Minä ajattelin juuri ehdottaa, että hankkisitte itsellenne +rakastajan, sanoin minä. + +Baby ja morsian hätkähtelivät, me muut nauroimme. + +— Minä olisin tehnyt sen jo aikaa, sanoi Gerda ja heilautti +huolimattomasti kättään. — Keneltä te luulette minun siitä kiitosta +saaneen, että olen ollut kuten sankarittaret Sophie Marie Schwartzin +romaaneissa? + +— Ei ainakaan miehiltä, sanoin minä. + +— Eikä muiltakaan, kuten näkyy. En pääse sentähden edes täysihoitoon. + +— Et, huomautti Eeva, joka koetti hattuaan ja tyytyväisenä koketeerasi +kuvansa kanssa peilissä. Et sinä pääse edes Leskikotiin etkä Fristadiin. + +— Kyllä neiti vielä pääsee naimisiin, kun vaan se oikea tulee, sanoi +morsian. (Niin ne sanovat aina!) + +— Rakas kulta, sanoi Gerda. Se oikea on ollut täällä niin monta kertaa, +mutta se on aina saanut mennä takaisin. + +— Sitä minä en ymmärrä, sanoi Baby kainosti. Jos se oikea tulisi, jota +minä rakastaisin oikein sydämestäni, niin minä menisin sen kanssa +vaikka mihinkä. + +— Mutta ajatteleppas, sanoin minä lempeästi, jos sinä esimerkiksi juuri +silloin pesisit tukkaasi. + +Babyn silmiin tuli suuret, kosteat kyyneleet ja minua kovasti kadutti. +Mutta Gerda sanoi hienotunteisesti Babyyn päin kääntyen: + +— Meillä ei ollut mitään missä me olisimme menneet, Baby. Kellään +niistä oikeista ei ollut venhettä, joka olisi kannattanut enemmän kuin +yhden ja sentähden se on jäänyt. + +— Pitäisi antaa nuorille miehille korkeat palkat, että he voisivat +ottaa tyttöjä venheisiin. Sitten he voisivat saada vähemmän ja +vähemmän, sen sijaan että he nyt saavat myöhemmin lisää. Sitten meidän +ei tarvitseisi soutaa toistemme tiellä. + +— Eikä kaataa toisiamme. + +— Eikä tapella airoilla. Mutta tosiaankin. Se on hyvä ajatus. Kuinka +sinä olet viisas, Eeva. Tosiaankin vahinko, että sinulla on niin vähän +vaikutusta maailman järjestykseen. + +— Niin, siinä tapauksessa olisi kyllä jotain tulevaisuutta, vaikka +olisikin siveellinen, sanoi Gerda. Ajatelkaas, minua harmittaa +vallan kuolemakseni, että olen ollut niin arka, että ainoastaan +vastenmielisesti ja harvoin olen antanut suudelman jollekin miehelle, +jonka en luullut voivan mennä minun kanssani naimisiin. — Niin, se on +totta, joko uskotte taikka ei. — Viimeinen huomautus oli minua varten, +jonka suupielissä taisi olla hieman epäilevää myhäilyä. + +— Mutta kyllä sulla sitte on kuivaa elämässäsi ollut, sanoi Eeva +suoraan. Etkö sinä ole koskaan toivonut olevasi mies. + +— Kyllä, sillä emmehän me saa naisiakaan olla. + +— Siinä on se suuri ero, sanoin minä, että kun miehinen konttoristi +on väsynyt päivän työstä, menee hän ulos ja tuhlaa pari seteliä +huveihinsa. Mutta kun naiskonttoristi on väsynyt, tulee hän kotiin ja +ottaa aspiriinipulverin. + +— Niin se on ollut, sanoi Gerda, mutta sitä ei saa jatkua. Ei, nyt +minun täytyy mennä kotiin, tytöt. Ja minä soitan teille saatuani +rakastajan. Mikäs teidän telefooninumeronne on, vaikka minä kyllä sen +heti unohdan. Se on se sama, kuin »Sun selvä päiväs nousee taas», sekä +kolmas värssy virsikirjasta, sanoi Eeva. Minä tulen mukanasi, koska +sokeri on lopussa. + +Nyt minä näin, että Baby oli kalpea ja masentunut ja sanoin. + +— Kultani, ei hän sillä mitään tarkoita. + +Mutta en minä kuitenkaan ole varma siitä. + +Kolmenkymmenen vuotiaana tekee nainen enemmän tai vähemmän helposti +sitä, minkä hän on kaksikymmentävuotiaana tuominnut. + + + + +7. + + +Sunnuntaina, päivämäärän olen unohtanut. + +Menin kotiin tavanmukaisilta sunnuntaipäivällisiltä Rantatiellä asuvan +enoni luota. Serkkuni Görel oli ollut tavattomasti kihloissa ja minä +kestin hänen juttujaan aika kauvan, mutta kun hän sanoi, että hänen +sulhasensa ei ollut koskaan rakastanut muita kuin häntä, silloin +minä läksin, sanoen tekosyyksi että Puten pitäisi lukea läksynsä. +Tuo sulhanenhan oli kesällä meidän kaikkien silmien edessä ollut +silmittömästi rakastunut erääseen rouvasihmiseen, jolla oli aika +kirjava menneisyys. + +Sellaisen ylitse voi kyllä vetää ristin, mutta ei sentään saisi kehua +vasten parempaa tietoaan. + +Jätin Puten hänen tanttinsa luokse ja lähdin kotiin päin. Minusta +oli hauskaa tietää, että siellä kaikki on pimeätä, hiljaista ja +tyhjää. Teki mieleni mennä sohvan kulmaan ja ottaa mukaani 25 äyrillä +karamelleja ja uneksia, että minä olenkin sentään vanha, jolla on jo +kokemuksia takanaan. + +Kaupunki oli eläväin kuvain teatterista tulevan valon peittämänä ja +haisi huonoille sikaareille. Tyhjä ruumisvaunu meni Rödbodintorille +päin. Minä kävelin Kuningattarenkatua myöten ja kuusi kertaa +puhuteltiin minua Rauhankadun ja Kuninkaankadun välillä. Kuudes oli +minun päällikköni, mutta hän huomasi pian kenen kanssa oli tekemisissä +ja valehteli, että hän oli tuntenut minut muka jo kaukaa. + +Se päällikkö, se on vähän omituinen. Ei ainoastaan sen tähden, että hän +on aika iloinen hulivili, mutta että hän myöskin tekee sen vaikutuksen, +kuin pitäisi minun olla mahdollisimman miellyttävä, voidakseni kelvata +hänelle. Toisinaan ajattelen minä, voi voi, jos tosiaankin voisin olla +paremmin puettu kuin nuo monet muut, jotka täällä kävelevät, jotta +voisin asettaa hänet polvilleen eteeni. Jos minulla olisi sellaiset +hameet, jotka kahisisivat aivan kuin pidätetty nauru ja pikkuiset +kengät Sjöbergiltä, joihin voisi rakastua ja pitsiä ja plyymiä ja +saippuaa, joka maksaisi 25 kruunua kappale. + +Silloin hän rakastuisi minuun. + +Silloin — —. + +Hän seisahtui ja alkoi keskustella. Ei hän näyttänyt ollenkaan niin +kauniilta kuin tavallisesti, mutta hän näytti sen sijaan hieman +kiltimmältä ja oli hiukan pahoillaan. Ja silloin kuin mies on hiukan +pahoillaan, täytyy hänen kertoa siitä, vallankin kun nainen ei ole +vielä kolmeakymmentä vuotta täyttänyt. + +— Kuulkaas neiti, sanoi hän. Minä olen hieman pahalla päällä, +masentunut ja kaipaan jotain ihmistä, joka ymmärtäisi minua. + +— Minä kyllä huomaan sen, sanoin minä. + +— Vai niin, kyllä minä sen arvasin. Ettekö te kenties tahtoisi kävellä +minun kanssani tuonne alaspäin. Minulla tarvitsee oikeastaan aina +olla joku vieressäni, joka on iloinen ja reipas, muuten en minä voi +kävellä tämän kaupungin katuja tällaisena hirveänä iltana rauhallisena. +Otaksukaa, että minä luulen, että te voitte tuntea itsenne +tyytyväiseksi, vaikka te kävelisittekin Kuningattarenkadulla sateisena +sunnuntai-iltana. + +— Niin kyllä, sanoin minä, sillä minun mielestäni tunnelmani ja +mielialani eivät koskeneet häntä. + +— Mutta löytyy kuitenkin jotain, jota kutsutaan sunnuntai-ikäväksi, +sanoi hän opettavaisesti. + +— Tosiaankin, sanoin minä! + +— No ettekö te sitten sitä tiedä? + +— Ei minulla ole varoja eikä aikaa ja sitä paitsi en minä tahdokaan +sitä tietää, sanoin minä reippaasti. (Sillä naisen suurin voima on olla +heikko, silloin kuin mies on vahva ja kun mies osottautuu heikoksi, +silloin taas pitää osottautua olevansa vahvempi kuin onkaan.) + +— Mutta mitä te oikein ajattelitte, ennen kuin kohtasitte minut +kulkiessanne noin pitkin katuja ja kun ei teillä ollut ketään, jonka +kanssa olisitte voinut vaihtaa ajatuksia? + +— Ooh, sanoin minä mitään ajattelematta. Minä ajattelin vain mistä +voisin saada sopivan takin pojalleni. + +Voi taivas, silloin minä huomasin erään lyhdyn valossa, että hän luuli +minulla olevan lapsen ja että Putte oli jonkun minun hairahdukseni +hedelmä. Mutta ei hän sanonut mitään muuta kuin että kadulla oli lokaa. + +Kulkiessamme satamakatua alaspäin, rupesi minua yhtäkkiä se huvittamaan +ja tulin niin hauskalle tuulelle, että sitä ei olisi ollenkaan +odottanut, huomioon ottaen minun vähäset rahavarani. + +Hän ehdotti, että menisimme ravintolaan ja minä suostuin, itsekseni +salaa hymyillen. + +Meille tuotiin viiniä ja lasien sekä kapeakaulaisen pullon välitse näin +minä hänen katseensa, joka luultavasti ihmetteli, mitä minä oikeastaan +olin mahtanut maailmassa kokea. Minua se huvitti. Tuntui ikään kuin hän +ei olisi koskaan nähnyt perhetyttöä, jolla on syntiä takanaan. + +Hän joi verrattain paljon ja seuraavina tunteina tulin minä tuntemaan, +että hän oli jonkun verran oluthumalassa. Tunteellisuuden ilmapuntari +oli jo alusta pitäen verrattain korkealla ja hän puhui vain +olemassaolon arvoituksesta ja elämän lyhyydestä. + +— Kuinka te ymmärrätte niin hyvin, sanoi hän jonkun ajan päästä ja +työnsi tuolinsa hieman minun tuoliani kohden ja minä sanoin: + +— Paljonko kello on? Eikös jo nyt pitäisi lähteä? + +— Lähteäkö, ei suinkaan, päin vastoin, otetaan vielä jotain. Se oli +niin rauhoittavaa — ja jos me olisimme olleet kahdenkesken, olisi hän +asettanut päänsä minun olkapäätäni vastaan niinkuin pikkuinen lapsi. +(Koettakoonpas konttoriaikana.) + +— Nykyään on maailmassa niin turvatonta, sanoi hän. Taivas on niin +tyhjä ja kaikki tuntuu olevan luvallista. + +Minä kysyin, että kuinka se taivas niin tyhjä on. + +— Minä en tiedä, vastasi hän, mutta sen minä tiedän, että hissi on +toistaiseksi suljettu, kuten sanotaan. + +— Mutta silloin pitää mennä rappuja myöten. — Ja siihen malliin me +keskustelimme. + +Jumala on kyllä minun todistajani, että minä en puhunut minkäänlaisia +syvämietteisiä asioita, vaan enemmästä päästä istuin ja hymyilin +niin viisaan näköisenä kuin suinkin mahdollista. Mutta kun me +erottiin, seisoi hän pitkän aikaa ja kiitteli minua siitä, että minä +läsnäolollani olin saattanut hänen elämäänsä jonkinlaisen varmuuden. + +— Te olette, sanoi hän, sellainen ihminen, josta voisi ajatella, +että hän tulevaisuudessa; jos hän tulee vanhaksi ja hieman +lihavanpuoleiseksi, on aina kotona, silloin kun sen luokse tullaan +ja aina istuu tuolillaan ikkunan vieressä, hymyilee heille ja antaa +heille neuvoja. Mutta kaikkea tätä tekee hän ainoastaan silloin, jos +häneltä sitä on pyydetty. Jos on tapahtunut jotain kauheata, jos joku +on murhannut jonkun eli jos ei muuten uskalla olla omassa seurassaan, +niin silloin ajattelee ensin teitä, tulee suoraa päätä Teidän luoksenne +ja panee päänsä teidän polvillenne. Te silloin silitätte sen tukkaa +ja sanotte: älä sinä raukkani itke, minä kyllä näen, että sinulla on +vaikeuksia, mutta koetetaan nyt ajatella, mitä niitten suhteen olisi +paras tehdä. + +Minä olin sangen kauhuissani päällikköni käyttäytymisestä. Olinhan +kylläkin nähnyt usean miehen olevan tunteellinen, niinkin tunteellinen, +että he ovat vielä hullumpia kuin joku meistä. Mutta en olisi sentään +moista uskonut omasta päälliköstäni. Olin samalla myös hiukan ylpeä, +mutta hän olisi minun silmissäni noussut vielä korkeammalle, ellei hän +olisi juonut niin paljon viiniä. + +— Oli jo verrattain myöhäinen kun tulin kotiin ja koetin mahdollisimman +hiljaa hiipiä sinne. Eteisessä jo huomasin, että Babyn ja Emmyn +huoneessa liikkui kynttilä sinne tänne ja tultuani ovelle kohtasi minua +liikuttava näky. + +Baby tanssi hiukset hajallaan alushameellaan, kureliivi yllä hartaasti +bostonia, lamppu kädessä, hymyili minulle, nikkasi silmää ja — oi +nainen, oi nainen — —! Seisoin äänettömänä ja ajattelin: olin kai +minäkin sellainen silloin kuin alotin — — — + +Lienen tullut hieman hermostuneeksi ollessani tuomarini tätinä, sillä +tunsin kyyneleitä silmissäni, sanoessani: + +— Baby, voi voi, Baby, onpas sulia tulinen kavalieeri. + +Baby tuli luokseni lamppu kädessä ja sanoi: + +— Osaatkos sinä viedä? + +Minä nyökäytin päätäni myöntävästi. + +— Katsos, sanoi hän, pitäisi saada se luontevuus ja pehmeys, joka on +Bostonissa pääasia. Minähän olen nyt notarin klubissa ja tiistaina +meillä on tanssiaiset. + +<tb> + +Emäntämme on matkustanut pois muutamiksi päiviksi lapsenlapsensa +ristiäisiin ja sen tähden on Babyn rakkaus saanut nopean ja minun +mielestäni onnellisen ratkaisun. Se tapahtui juuri sunnuntai-iltana. +Me tanssimme bostonia ja viattomasti soitimme harmonikkaa. Mutta juuri +kun olimme lopettaneet tanssin yhä kevyemmin ja kevyemmin puettuina ja +joutuneet sänkyihimme, kuulin minä notarin yön hiljaisuudessa tulevan +hiipien kotiin erään naisen seurassa. Hänen huoneensa on seinittäin +minun huoneeni kanssa ja minusta tuntui kuin olisivat he olleet minun +huoneessani. Aikaa myöten unohtivat he kaiken varovaisuuden ja neljä +tuntia olin minä valveilla, sillä minua häiritsi lakkaamatta raaka +nauru, huudahtukset ja kehoitukset olemaan hiukan hiljempää. + +Kun naikkonen oli mennyt, huomasin minä Eevan makaavan sohvalla +ja hiljakseen kiroilevan. Kuulin muutamia epämääräisiä sanoja ja +kiukkuisia purkauksia. Miksei yhtähyvin joku raitiotiekonduktööri tahi +joku panimorenki — — — + +— Eeva kulta, sanoin minä lopuksi, älä nyt huoli olla noin hermostunut. +Sinähän herätät vain Babyn. + +— Mutta Baby oli hereillä. Niin Baby oli tosiaankin hereillä, kenties +ensi kerran koko elämässään ja minä sanoin hänelle, vaikka Eeva koetti +murhata minut silmäyksillään. + +— Baby, sellaista on elämä, älä huoli välittää siitä. + +— Mutta ei suinkaan hänen olisi sentään tarvinnut kiskoa häntä tänne, +nyyhkytti Baby. Nyt minä en voikaan tanssia bostonia tiistaina. + + + + +8. + + +4 p:nä joulukuuta. + +Joulu lähestyi aivan tarpeettoman nopeasti. Jotta meidän taloudellinen +tilamme tulisi meille tarpeeksi selväksi, laittoi Eeva eilen seuraavan +kuulutuksen: + +Liitto kutsutaan täten lauvantaina kokoukseen neuvottelemaan +sisäpoliittisista asioista. + +Kokoonnuimme aikaiseen ja miehissä. Puheenjohtaja Eeva makasi +sohvallaan. Emmy ja minä istuimme sohvalla ja Babyn pikkuinen pää oli +minun polvillani. Silitellessäni hänen hienoja kiharoitaan ja polttavia +poskiaan, ajattelin minä itsekseni, että mitä se notari nyt meinaa, kun +Baby hänet viime tiistaina Bostonklubissa niin suututti. Jatkaakohan +tosiaankin nyt hyökkäystään ja on olevinaan rappiolle joutunut +nuorukainen, joka pyytää pelastavaa enkeliä ojentamaan hänelle kätensä, +vai kohottaako hän kenties vain olkapäitään ja tanssii bostonia jonkun +toisen kanssa. Minä puolestani olisin tietystikin tahtonut, että +jälkimäinen mahdollisuus olisi tapahtunut, mutta ajattelin kuitenkin, +että pitäisiköhän minun kaiken mahdollisuuden varalle valmistaa Babya +ensinmainittuun. + +— Haluavatko läsnäolevat, että sammutamme lamput, ennen kuin ryhdymme +käsittelemään päiväjärjestyksessä olevia asioita, sanoi puheenjohtaja, +öljyn hinta on nimittäin noussut. + +Ehdotus tuli hyväksytyksi ilman erikoisia vaikeuksia, ja kun se heti +oli toteutettu, jatkoi Eeva: + +— Minä olen kutsunut tämän kokouksen kokoon, jotta olisimme +tilaisuudessa katsomaan puutetta suoraan silmiin. Ensiksikin: montako +päivää on vielä tässä kuussa? Kaksikymmentä kuusi. Niin, kolmekymmentä +viimeistä päivää on aina kaikkein vaikeimmat, sen tiedämme me jokainen. + +— Ranskan leipään riittää meidän kassamme kylläkin, sanoin minä, +mutta hullumpaa on, että tässä kuussa on joulu, jolloinka ihmisille +tavallisesti tulee niin hirveitä vaatimuksia. Ja katsokaas tytöt, +minulla on Putte. Teillä ei sellaista ole. + +Me kyllä haluaisimme, että meillä sellainen olisi, sanoivat he kaikki +yhtä kyytiä ja minun täytyi hypätä ylös suutelemaan heitä. + +— Me kyllä voimme pikkuisen säästää sitä varten jo etukäteen, sanoi +Emmy. Minä olen monta kertaa jo ajatellut, että mitä sillä voilla tekee +kun kerran on niin hyvää margariiniakin. + +— Pellegriinan margariini on parasta, mutta osta kuitenkin aina +Zenithin margariinia, sanoi Eeva hiukan väräjävällä äänellä. Eikö sinun +mielestäsi meidän pitäisi ostaa myöskin leipää, joka on vanhentunutta. + +— Sitähän me teemme joka päivä, mutta kun ei sitä saa, sillä +päivällähän se jo loppuu kokonaan, vastasivat Magnhild ja Emmy. + +— Ei, sanoin minä, ei semmoinen konsti käy päinsä, vaan meidän pitää +keksiä jotain sivutuloja. Onkos kellään mitään ehdotuksia. + +— Kyllähän Liitto on jo pitkät ajat takaperin neulonut hienoja +pitsitöitä ja toimeen pannut pieniä laittomia arpajaisia, sanoi Eeva. +Oikeastaan meidän olisi jo pitänyt alkaa se aikaisemmin, mutta hyvähän +kun edes nyt sen teemme. Jos me tosiaankin olisimme huomanneet sen +aikaisemmin, olisimme voineet jo huomisenkin päivän häväistä tekemällä +työtä ja olisimme jo ehtineet pitkän matkaa eteenpäin. + +Minä sanoin, että minä olen saanut Pohjoismaiselta Yhtiöltä merkkausta +ja että voi saada muutakin ylimääräistä työtä konttorissa pariksi +tunniksi iltapäivisin. + +— Mutta minä tahtoisin neuloa oikeita todellisia joululahjoja, joita +voisi lahjoittaa pois, sanoi Baby hieman häpeissään. + +— Babyllä näyttää olevan huonoja taipumuksia, sanoi Eeva, mutta hänelle +kyllä voi antaa anteeksi, sillä hän on niin äärettömän nuori. + +— En suinkaan! — Baby nousi ylös loukkaantuneena. + +— Hänellä on vain pikkuinen, keltainen, ruma, vanha — — — + +— Vai niin, sanoimme me vakavina ja ymmärtäen asian ja Baby yhtäkkiä +vaipui aivan lattialle, ikäänkuin hän olisi etsinyt jotain rakoa, mistä +olisi päässyt lattian alle. + +— Kas niin, sanoi Eeva, nyt on kokous loppunut. Sytytä lamppu Baby, +sillä minun täytyy parsia käsineitäni. + +— Eevan ei olisi ollenkaan tarvinnut olla hienotunteinen, sillä juuri +samalla soitettiin eteisen kelloa. + +Minä luulin, että se olisi ollut Putte ja syöksyin aukaisemaan. + +Minä olin vähällä kaatua selälleni huomatessani, että oven takana oli +minun Rantakadulla asuva serkkuni, mukanaan sulhasensa. Tuo sulhanen on +opettajana eräässä lyseossa eikä ole koskaan rakastanut ketään muita. +En ole sen jälkeen niin hämmästynyt, paitsi silloin kuin huomasin, +että tämä opettaja tosiaankin tahtoi naida minun serkkuni. Kun tytöt +kuulivat toiseen huoneeseen heidän äänensä, hiljensivät he hieman +pelästyneinä puhettaan ja minä vein vieraani huoneeseeni ja asetin +heidät sohvalle istumaan, juuri sen taulun alle, johon oli kirjoitettu: +»Miehet eivät saa tekosyylläkään astua naisten osastoon». Mutta se +ei ollenkaan sulhasta huvittanut, josta päättäen hän oli jo mennyt +verrattain pitkälle; heidän pitäisi mennä naimisiin ensi kuussa. Meillä +oli äärettömän ikävää ja Görel ja minä koetimme puhua mahdollisimman +paljon hänen avioliittonsa G:stä, t.s., mitenkä hän kapionsa merkkaisi. +Minä kysyin häneltä, tahtoisiko hän antaa minulle ne työt urakalle +ja silloin huomasinkin, että hän oli ajatellut minun tekevän kaiken +sen ilmaiseksi ja ainoastaan kunnian vuoksi. Hänellä on itsellään +niin vähän aikaa tätä varten, sillä hän paraillaan käy aatelisilla +emäntäkursseilla. Hän näytti minulle eräästä sanomalehdestä kuvia +jonkunlaisen prinsessan kapioista, — kas, noin niitten pitäisi olla. +Minä ajattelin sitä vanhentunutta leipää, jota me syömme ja Zenithin +margariinia ja tulin hieman sosialistiseksi. Mutta juuri silloin tuli +Eeva sisään. + +— Oh, anteeksi, onko täällä vieraita? Minä ajattelin vain kysyä sinulta +Elisabet, missä on se leipäpussi, johon minä tavallisesti panen ne +leivänsyrjät, jotka minä olen ajatellut antaa eläimille Skansenilla. +Minä nimittäin taidan mennä sinne huomenna. + +Minä vilkaisin sulhaseen ja Göreliin. Sulhanen katseli vain Eevaa, +joka oli tosiaankin hyvin sievä, kuten aina, sillä Eevallahan on hyvä +vartalo ja hyvä iho. Mutta Görel katseli vain sulhaseensa. + +— Eeva kulta, etkö sinä ole kysynyt Magnhildilta. Mikäli tiedän, ei +hänellä ole viime aikoina ollut rahoja, vallankin sen jälkeen, kun hän +antoi puolipohjata kenkänsä. + +— Onko hän tosiaankin tuhlannut ne. No, se oli hänen asiansa, vastasi +Eeva ilmettäkään muuttamatta. Olinhan minä ne säästänyt nälkäisiä +häkissä olevia eläimiä varten että kyllähän se näinkin voi käydä. + +— Ette suinkaan näe nälkää, kysyi sulhanen osaaottavasti. + +— Emme suinkaan, kuten kuulette, mikäli vain leivän syrjiä riittää — — — + +— Mutta Sven kulta, nehän laskevat vain leikkiä, selitti Görel ja +piilotti päänsä hänen olkapäänsä turviin, niin että hatun plyymit +kutittivat sulhasen kasvoja. + +— Görel, sanoin minä ankarasti, on tosiaankin aika, että sinäkin saat +tietää sen, että koko Ruotsin kansa ei sentään anna laittaa kenkiinsä +puolipohjia Ranskassa, kuten sinä ja täti. Minun mielestäni, koska +sinulla on sulhanen, jonka edessä eräs pikkuprinssikin on päässyt +ripille ja joka on julkaissut ehdotuksen uudeksi virsikirjaksi — — + +— Mutta rakas Elisabet, sanoi sulhanen ja katsoi puhuessaan koko ajan +Eevaan, koskas sinä olet sosialistiksi tullut? + +— Silloin, vastasin minä, kun minun täytyi itse ruveta elättämään +itseäni. + +— Juuri sentähden ei naisten pidäkään elättää itseänsä, sanoi hän +päättäväisesti. + +— Aivan oikein, puuttui puheeseen Eeva, nipistäen samalla minua salaa +käsivarresta, heillä pitäisi olla mies ja isäntä, joka pitää heistä +huolta. + +— Minun mielestäni, sanoin minä ja nipistelin häntä takaisin, pitäisi +heillä olla ei ainoastaan yksi mies, vaan kokonainen tusina miehiä. + +— Kylläkin sopiva tapa ratkaista naiskysymys, sanoi sulhanen ja taputti +hellästi yksityisen ratkaisunsa selkää. + +Eeva ja minä nikkasimme silmää toisillemme Görelin hattukoristeitten +takana ja viettelimme sulhasen liukkaalle jäälle. Ja Görelin häntä +suunnattomasti ihaillessa piti hän pitkän ja opettavaisen esitelmän +siitä, kuinka naisen, huomioon ottaen hänen erikoisen ja oikullisen +taipumuksensa, tulee tyytyä siihen paikkaan yhteiskunnassa, mihin hän +jo luomisesta alkaen on määrätty. + +Kun he olivat menneet, piti Eeva esitelmän ja matki sulhasta +aivan suuremmoisesti. Ja joka kerta kun hän matki miten sulhanen +bassoäänellään oli hyökännyt naisten kimppuun, lisäsi Eeva: Mutta +löytyyhän poikkeuksia ja viittasi meihin kaikkiin. Me olimme silloin +vähällä kuolla nauruun. Baby sanoi, että Eevan suu aivan väsyi. + + + + +9. + + +Aatonaattona. + +Minun elämässäni oli aika ja se oli ennen kuin minä olin täyttänyt +kaksikymmentä, jolloin minun suurimpana surunani oli se, ettei +minulle koskaan tapahtunut mitään. Minä kävelin ja odotin. Jokainen +kirjeenkantaja, jokainen henkilö, jonka kohtasin kadulla, jokainen +kaupunginlähetti oli mielestäni se, jota minä jo pitkän aikaa olin +odottanut. + +Mutta kun ei mitään kuulunut, ajattelin minä, pitääkö minun tosiaankin +koko elämän ikäni odottaa ja kuihtua harmaassa yksinäisyydessä, pitääkö +minun muistikirjani lehtien tosiaankin olla vallan valkeita. Mutta sen +jälkeen on minulla ollut liiankin paljon seikkailuita. En ole enään +viitsinyt edes laskea niitä. + +Rikkaat ihmiset tekee joulu vielä rikkaammiksi ja köyhät tekee se yhä +vain köyhemmiksi. Mutta joulu tulee yhtä hyvin köyhän kuin rikkaankin +tykö. Ja totuttu tapa aikaan saa sen, että silloin koetetaan olla +tyytyväisen näköisiä, annetaan toinen toisilleen lahjoja ja ollaan +muutenkin iloisia. + +Kun se tuli lähemmäksi ja lähemmäksi ja ilmestyi joululehtiä ja +ilmoituksia ja piti puhdistaa huoneita, niin minä tosiaan ajattelin: +minä tulen vain istumaan kotona enkä huoli koko hommista. Minä en tahdo +mitään jouluiloa vieraassa kodissa. Minä en tahdo leikkiä joulua, sillä +se näyttää inhoittavalta. Mutta silloin minä muistin Puten ja huomasin, +että minun täytyy. Ehkä se olikin parasta. Mitäs tässä elämässä +oikeastaan muutakaan on, kuin että vastaa ystävällisesti puhelimeen ja +että Putelia on hiukan hauskaa. Ja niin se menee. + +Me kaikki neljä olemme tehneet parhaamme, ilmeisten neljäntoista päivän +kuluessa olemme työskennelleet kuin orjat. Kaikilla meillä on ollut +ylimääräistä työtä konttoreissamme ja kotiin tultuamme olemme neuloneet +yli puolen yön, saadaksemme voittoja laittomiin arpajaisiimme, — minun +päällikköni otti kymmenen arpaa —. Niillä arpajaisillamme ajattelemme +saada jonkun pennin kukin. Rahat olemme panneet ruokakassaan. Baby on +laihtunut kaksi kiloa ja minun silmieni alla on mustat renkaat. Mutta +onhan kuitenkin Puttea varten minulla uusi takki ja höyrykone ja niin +ollen olen minä tyytyväinen. + +Sattumalta on päällikölläni myöskin ollut työtä konttorissa joka +ilta, vaikka ei suinkaan hänen tarvitse hankkia mitään takkia ja +höyrykonetta. Hänen on vaikeata pysyä huoneessaan rauhassa, joten hän +vain häiritsee minua. Eilen illalla sanoin minä sen hänelle ja pyysin +hänen ajattelemaan, että minä olen köyhä ja että minun pitää ansaita. +Silloin otti hän kiinni minun molemmista käsistäni ja sanoi, että ne +eivät ole luodut naputtelemaan hänen koneellaan. Sitä paitsi olivat +minun käteni muka liian pienet ja pehmeät sellaiseen työhön ja että +se muka on verinen vääryys, että minun pitää turmella nuoruuteni ja +kauneuteni konttorityössä. Olisi ollut paljon parempi, jos hän olisi +noitten kauniitten lauseitten sijasta luvannut minulle palkankorotusta, +mutta sitä hän ei tehnyt. + +Löytyy uusi laji hakkailua, jota minä en ole tähän saakka tiennyt, +nimittäin konttorihakkailu. Sillä on oma erikoinen sanastonsa, omat +tilanteensa ja omat inhoittavaisuutensa. Jos minä tavallisissa oloissa +en tahdo tavata jotain herraa, jota kohtaan tunnen vastenmielisyyttä, +jos meidän välillämme on jotain kiusallista, niin minä en häntä siis +tapaa, koska minä sitä en tahdo, eikä minun tarvitse häntä nähdä, eikä +hänen kanssaan puhua. + +Mutta jos minä olen konttorissa, ja jos siellä on miehiä, niinkuin +siellä tietystikin on, niin en pääse heitä pakoon. Jokainen aamu +odottaa kohtaloni minua. Minun työni ja minun taloudellinen asemani +pakoittaa minut sinne, jossa on se mies, josta minä en tahtoisi kuulla, +tai jota en kenties tahtoisi tavata. Mutta kuitenkin olen pakoitettu +hengittämään samaa ilmaa kuin hän, katselemaan häntä, puhumaan hänen +kanssaan, vastaamaan hänen kysymyksiinsä, siksi kunnes — — —. + +Lörpötystä. + +Tänään kello viisi menin minä verrattain hyväntuulisena keittokouluuni +syömään. Käteni oli aivan täynnä paketteja ja minä iloitsin jo +etukäteen siitä, että sitte menen kotiin, käärin paperit uudestaan ja +kirjoitan niihin joululahjavärsyjä. Olin hetkeksi aivan unohtanut Babyn +suuren surun, jonka hän sai eilen, mutta kun minä sen lapsen näin, +muistin yhtäkkiä, että hänen kassassaan oli vajaus ja ymmärsin, ettemme +voi minkäänlaista hauskuutta saada ennenkuin se asia on selvillä. +Minun tuli kyyneleet silmiini, kun näin hänet istuvan näin yksinään, +pää alaspäin painettuna, enkä ehtinyt vielä edes paikalleni istumaan, +ennenkuin hän sanoi minulle: onko sinulla, Elisabet, 67 kruunua, 58 +äyriä? + +— Rakkaani, sanoin minä, ei minulla ole sitä, mutta minä voisin kenties +hankkia. Etkö sinä ole löytänyt rahoja. + +— En, sanoi hän. Ja ravisti surullisesti päätään. Ja kuinka minä +olen laskenut aivan koko päivän. Eikä löydy mitään keinoakaan löytää +niitä. Mutta minun täytyy, kuten ymmärrät, mennä uudelleen alas niitä +hakemaan. Minä tulen hakemaan niitä koko yön, että älkää siis ollenkaan +huolehtiko, vaikka minä en tulisikaan kotiin. Ja sitten jouluksi, Pegg! +Mitä minun pitäisi tehdä. + +Minä sanoin kuten kaikki järkevät vanhat ihmiset aina sanovat: »Syö +ensin, et sinä muuten osaa ajatella. Kyllä sinä ne löydät, ellet vain +ole hermostunut.» Ja Baby ajatteli, kuten kaikki nuoret ihmiset ovat +aina ajatelleet, ettei vanhain mielestä heidän surunsa merkitse mitään +ja että he puhuvat vain roskaa. Mutta hän söi kuitenkin. Hän unohti +jopa siihen määrään itsensä, että tilasi jälkiruokaakin. + +— Pegg, tämä on oikein elämän todellista surua ja vakavuutta. Ja tämän +minä saan rangaistukseksi sen tähden, että olen käynyt pää alaspäin +ja surrut sitä, että notarilla on naikkosia. Ja olen luullut olevani +onneton. Ah, koko se sielun suru on ainoastaan roskaa. Todellinen +suru on ainoastaan sappikiveä ja kassavaillinkia. Hyvästi, Pegg, jos +sattumalta löydät 67 kruunua, 58 äyriä kadulta, niin voit soittaa +numeroon 6359. — Ja hän hymyili hieman tuskallisesti ja meni kassalle: +— siellä oli vasikanpaisti ja syltillä täytetty mantelikakku ja 60 +äyriä ja 30 äyriä, joka tekee yhteensä 90 äyriä. + +Minä istuin vielä jonkun aikaa ja ajattelin. Sitte menin takaisin +konttoriin. Siellä istuin tunnin ja koetin työskennellä odottaen +hermostuneena koska päällikkö tulisi. + +Hän kyllä tulikin ja oli lempeä ja myöntyväinen. + +— Tuomari on aina ollut hyvin ystävällinen, olisiko se kenties +mahdollista, vaikka onhan se kylläkin hieman hävytöntä — voisikohan +saada sata kruunua palkastaan etukäteen — voi kuinka minä vihasin +häntä, sentähden että hän katsoi minuun niin omituisesti. + +— Mutta silloin neidin asiat tulevat olemaan edelleenkin huonot, sanoi +hän ja katsoi minuun pitkään. + +— Minä voisin kyllä iltapäivisin istua täällä konttorissa ja kuitata +siten sen rahan, ehdotin minä. + +— Löytyyhän niitä muitakin keinoja. + +— Minä ymmärsin hänen tarkoituksensa aivan hyvin, mutta sanoin. — Niin, +onhan minulla sukulaisia, minä koetan, jos joku niistä tahtoisi auttaa +minua. + +— Ja luuletteko te minun sallivan teidän niin tekevän? Ette te +liikkeeltä voi saada rahoja etukäteen, sillä se sotisi minun +periaatteitani vastaan, mutta mahdollisesti kylläkin minulta +persoonallisesti. + +— Entäs ehdot, sanoin minä afäärimäisesti. Mutta minun sydämeni löi +kovasti. + +— Te itse, sanoi hän, ja tuli minua kohti. Minä nousin ja menin +pulpettini taa. + +— Ettekö te ymmärrä, että käyttäydytte sopimattomasti, sanoin minä ja +veret nousi poskilleni. + +Hän pyyteli minulta monin kaunein sanoin anteeksi, sanoi olevansa +tyhmä aasi y.m. y.m. ja minun piti välttämältä puristaa hänen kättään +merkiksi siitä, etten ole hänelle vihoissani. Mutta minä ajattelin +käyttää tilaisuutta hyväkseni. + +— Minä pyydän ilmoittaa tuomarille, sanoin minä, että meillä Tukholman +konttoritytöillä on musta lista, joihin merkitään ne päälliköt, jotka +enimmän hakkailevat konttorityttöjään. + +— Minä tahtoisin nähdä sen, sanoi hän. + +— Minä kyllä arvaan sen, sanoin minä, mutta se tuskin onnistuu. Sitä ei +ole koskaan edes kirjoitettu. Oh, kyllä kai te hämmästyisitte, sillä te +olette N:o 3 ja kaikki Tukholman konttoritytöt tietävät sen. + +Se häntä vain huvitti. — Sehän oli hauskaa. Mutta saadakseni hänet +oikein pehmeäksi, vedin minä esiin koko Babyn jutun ja hänen +kassanvaillinkinsa, mutta hän ei minua uskonut. + +— Minä luulin neidin olevan hieman vähemmän tekopyhän, sanoi hän, +ottaen huomioon neidin kokemukset elämässä. + +Minä tietysti ymmärsin hänen tarkoittavan Puttea, mutta vaikenin, +koska tiesin ettei hän kuitenkaan uskoisi minua, ennenkuin näkee minun +kolmetoistavuotiaan Putteni omassa persoonassaan edessään. Ja vavisten +kävelin minä eteiseen panemaan palttoota päälleni, lujasti päättäen +mennä Rantatielle nöyryyttämään itseni Babyn tähden. + +Minun seisoessani siellä ja pannessani hanskoja käsiini, tuli hän, +kädessään kirjekuori. + +— Neiti olisi kuitenkin saanut 100 kruunua joululahjaksi, sanoi hän +väsyneesti. + +Minä tulin tavattoman iloiseksi ja hämmästyneeksi, ja ojensin hänelle +käteni, jota hän suuteli. + +— Näyttää siltä kuin minä en aina vaikuttaisi rauhoittavasti tuomariin, +sanoin minä leikillisesti. + +— Ei suinkaan neiti sitä tarkoitakaan, kuiskasi hän ja tuli lähelleni. + +— Minun täytyy mennä nyt, sanoin minä ja peräännyin. + +— Ainoastaan silmänräpäys. Te olette kai pahoillanne siitä, että minä +äsken olin niin ilkeä ja raaka. Ettekö te tahtoisi osoittaa minulle, +että te ette minua vihaa, sillä sitä te ette saa tehdä. + +Vastaukseksi astuin kaksi askeletta takaperin, mutta ovella sai hän +minut kiinni, pani kätensä vyötäisilleni ja suuteli minua. + +Minä olin aivan tahdoton. Muistan vain sen, että ajattelin — oh, kuinka +hän viitsii! + +Mutta kun minä sitten olin tullut kadulle, unohdin minä kaikki harmit +sen vuoksi, että minulla nyt oli niin paljon rahaa, että voin auttaa +Babya ja että vielä vähän jääkin. Riensin hänen luokseen ja hyvä isä, +kuinka iloiseksi se kakara tuli! Me menimme kotiin, mutta matkalla +ostimme yhtä ja toista. + +Kotona oli Eeva vallan seitsemännessä taivaassa viidenkymmenen kruunun +tähden, jotka hän odottamatta oli saanut joululahjaksi. + +Hän nauraa vielä unissaankin, minun tätä kirjoittaessani. + +Kello on yli kaksitoista. Siis jo jouluaatto. Olenkohan minä tehnyt +mitään erikoisen pahaa. Mutta jos olen tehnyt, niin on se vallan +kauheata, ettei minua ensinkään kaduta. Tuntuu vain niin mukavalta. + + + + +10. + + +Uudenvuoden aattona. + +Joulupäivän aamuna tapahtui jotain aivan hämmästyttävää kello puoli +kahdeksan. Me olimme jo toivottaneet toisillemme hyvää joulua ja +loikoilimme puolihereillä, kuten ihminen tekee juuri minuuttia ennen +kun hänen pitäisi nousta ylös. Kaikissa ruukuissa ja vaaseissa, mitkä +vain oli kokoon saatu, oli kuusenoksia ja puolanvarsia ja männynoksia +ja puhtaat liinat kaikilla pöydillä. Messinkiesineet puhdistettu ja +Babyn hyasintit kukkivat ikkunoillamme. + +Eeva oli juuri sanonut minulle: maataan nyt vielä vähän aikaa, ei +suinkaan kukaan voi meitä siitä moittia, jos tulemmekin neljännestuntia +myöhemmin konttoriin. Pitäähän nyt jollain tavalla saada nauttia +joulusta. Ja juuri silloin kuulin minä eteisestä kahvivehkeitten +kilinää ja notarin äiti aukaisi oven hymyilevänä ja lempeänä. + +— No mutta, sehän oli äärettömän ystävällistä rouva Berggreniltä, +sanoimme me kaikki yhtaikaa ja hän asetti kahvitarjottimen pöydälle ja +lausui: + +— Hyvää joulua, neidit, ja tehkää niin hyvin. Se näytti kaikinpuolin +niin äärettömän hauskalta ja kodikkaalta, mutta kun minä katsoin +Babyyn, niin huomasin, että hän oli tyytymättömän näköinen syödessään +notarin äidin saframileivosta. Se näytti hullunkuriselta ja minä +huomasin kuinka Emmy koetti salaa lohduttaa Babya seuraavalla +omituisella tavalla: + +— No no, älä nyt ole murheellisen näköinen, ajatteleppas minua, jota ei +ole kukaan koskaan edes pettänyt. + +Meidän konttorimme piti suljettaman kello yksi ja minä olin käskenyt +Puten tulemaan sinne siksi, sillä hän tahtoi mennä ulos ja sitten +ostoksille. + +Kun tulin aamulla konttoriin, tuntui minusta kuin olisi siivoojamuija +ja herrat minun päältäni huomanneet, mitä oli edellisenä iltana +tapahtunut ja levottomuudella odotin minä hetkeä, jolloin tapaisin +päällikköni. Mutta hän oli niin levollinen ja tyynen näköinen, että +minä luulin hänen unohtaneen kaikki tyyni. + +No, minä kyllä sitten huomasin, ettei hän ollut sitä tehnyt. Koko +aamupäivän taistelimme me, hiljaista ja epätoivoista taistelua. Hän +tahtoi päästä tekstissään eteenpäin, minä tahdoin sen estää, sillä +joulurauha oli kuitenkin jo tarpeeksi häiriintynyt. Jos hän ei tapojaan +paranna, en minä voi pitää sormuksiani enää oikeassa kädessäni. Tekee +niin kipeätä, kun hän puristaa sitä koko voimallaan. + +Kello tuli yksi ja varatuomarit poistuivat lyönnilleen, vilkaistuaan +ensin minun huoneeseeni, jossa oli päällikkö ja toivotettuaan hauskaa +joulua niin merkitsevästi hymyillen, että minä olisin tahtonut lyödä +heitä. Minä olin tilannut Puten sinne kello yhdeksi, mutta se hutilus +viipyi, niin että ajattelin mennä jo porttikäytävään sitä odottamaan +päästäkseni päälliköstäni eroon. Hän hyöri ympärilläni ja keksi +kaikenlaisia kysymyksiä viivyttääkseen minua: mitä minä tulen tekemään +joulupäivinä, olinko minä ajatellut antaa hänelle mitään joululahjaa, +tahdoinko minä mennä ulos hänen kanssaan ja lopuksi että olinko minä +niin naurettava, että olin äkeissäni edellisen illan tapahtumista. + +Minä olin äärimmilleen hermostunut, kun Putte vihdoin tuli. Minä otin +lakin hänen päästään pois. + +— Kas niin, pojuseni, sano nyt päivää tuomarille, sanoin minä +salaisesti iloiten. + +Se oli suuremmoista. + +— Oh helvetti! sanoi hän. + +— Kuinka niin, kysyin minä. + +— Oliko se tälle kun se takki piti ostettaman? + +— No mutta tuomari, sanoin minä lempeästi nuhdellen, ettekö te tosiaan +voisi paremmin säilyttää joululahjasalaisuutta. + +— Kylläkin, mutta tämä on jo suuri mies. + +— Niin on, sanoin minä. Meidän välillämme on kaksitoista vuotta, mutta +hän on niin isokasvuinen, hän on tullut meidän isäämme. + +Ja siihen malliin se kävi. En tiedä mitä päällikköni mahtoi ajatella, +mutta kai sen aikoinaan saan tietää. + +Putte tahtoi välttämättä mennä Itäiselle Pitkällekadulle. Minä en +tahtonut ensinkään mennä sinne päin, mutta hän vain marssi ja vihelteli +ja kun tuli joku vanhanpuoleinen nainen vastaan, niisti hän nenäänsä +joka kerta heidän kohdallaan, niin että minä sanoin hänelle: + +— Lapsi kulta, sinä joudut vielä poliisin käsiin. + +Silloin ryhtyi hän toisiin konsteihin ja sanoi aina ääneen: + +— Pegg, eikös sinunkin mielestäsi noitten ämmien pitäisi enemmän +näyttää noita torahampaitaan. + +Lopuksi täytyi minun nipistää häntä korvasta kun tulimme Eduskuntatalon +kohdalle. + +— Jassoo Pegg, sanoi hän sitten. Jos nyt toinen on säästänyt koko +viimeisen viikon voidakseen saada sisarelleen komean joululahjan, niin +tämä rupeaa rääkkäämään häntä vielä jouluaattona. En minä olisi sitä +uskonut. + +Hän oli aivan ilmetty Anderssonskan Kalle (eräs suosittu nuorisonkirja +Ruotsissa). Mutta hänellä onkin se kirja ollut mukana raamatun välissä +joka aamu rukouksissa. + +Minä tietysti pyysin häneltä, raukkamaisesti kyllä, anteeksi. Hän oli +tyytyväinen ja suuntasi kulkunsa Eduskuntatalon pohjoiselle puolelle, +joka on virtaan päin. + +— Mutta Putte, sanoin minä, sinähän kuljet kiertoteitä. Mutta hän +rupesi juoksemaan ja kun minä saavutin hänet, seisoi hän ja näytti +erästä aukeamaa kivijalassa. + +— Se on minun säästöpankkini, ymmärrätkös, sanoi hän, mutta käänny nyt +poispäin, sillä ei sinun tarvitse saada tietää, paljonko rahaa minulla +on. + +— Mutta, lapsi kulta, kuinka sinä noin teet, sanoin minä. + +— Muutenhan minä tuhlaisin ne, ymmärrätkös, yhtä kyytiä, sanoi +hän. Muut pojat panee niin paljon rahaa torttuihin, mutta minä +olen säästänyt. Ja hän oli aivan loistavan iloinen siitä, että oli +pidättäytynyt syömästä leipurin herkkuja minun tähteni. + +Sitte pysähtyi hän jokaisen ikkunan luo, sillä nyt piti ostaa jotain +Peggille, että tämä tulisi hienoksi. Lopuksi meni hän päättäväisesti +erääseen naisten kauppaan ja minä odotin liikutettuna mikä ikkunassa +olevista inhoittavista kapineista olisi hänen huomionsa kiinnittänyt. +Vasta kun hän tuli ulos tyytyväisyydestä loistaen, takintaskussa +paketti, sain minä hänen istuutumaan viereeni raitiovaunuun ja ajamaan +kotia kohti. + +Mutta yhtäkkiä sanoi Putte kuuluvalla äänellä: + +— Pegg, minkä tähden sinun päällikkösi sanoi, »oh helvetti» kun hän +näki minut? + +Koko raitiovaunu lakkasi hengittämästä ja minä sävähdin tulipunaiseksi. + +— Ei suinkaan hän niin sanonut, vastasin minä nopeasti. — Mutta +kuuleppas Putte, sanoin minä, saadakseni hänet toisiin asioihin. — +Etkö tahtoisi juosta hiukan minun asialleni kun kotia pääsemme, minä +muistaakin, että tänään on minun vuoroni ostaa spriitä, mutta minulla +ei ole pulloa muassani. Ehkä sinä juokset alas sitä hakemaan, minä kun +olen niin väsynyt. + +— Eikö neiti ole koskaan tullut ajatelleeksi, että ei sovi opettaa +lapsia juoksemaan kapakoissa, sanoi eräs minun vieressäni istuva vanha +herra ja läpi koko raitiovaunun kävi ikäänkuin humahdus. + +— En ole tosiaankaan koskaan tullut sitä ajatelleeksi, vastasin minä +aivan totuudenmukaisesti ja silloin tarttui puheeseen eräs kolmas +henkilö ja selitti, että alaikäiselle ei annetakaan spriitä. Kun +asiasta näytti sukeutuvan yleinen keskustelu, nousin minä Puten kanssa +vaunusta pois, vaikka olisikin vielä ollut pari pysäkin väliä kotiin. + +Poika oli hyvin onnellinen, sillä hänkin oli luullut, että minä aioin +lähettää hänet tavalliseen anniskeluyhtiön puotiin ja oli sangen +pettynyt kuullessaan, että minä tarvitsenkin vain denaturoitua spriitä +priimuskeittiötä varten. + +Me kaikki nauroimme sitten koko jutulle, mutta vielä enemmän huvitti +tyttöjä päällikkö ja harha-askel. Puttea kutsuttiin koko illan vain +harha-askeleeksi. + +Kello seitsemän tuli jouluvieraat. Ensinnä se humoristinen +Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten konttorista. Se sama, joka oli niin +yksin maailmassa, ettei häntä kutsuttu mihinkään muualle kuin meille +ja Gerda, joka yhä edelleen haki itselleen sopivaa ja mukiin menevää +rakastajaa. + +Koko talossa oli joulu ja meidän ikkunaan näkyi kuusi eri joulukuusta +eri kerroksista, mutta meidän oli seitsemäs ja Putte sai sytyttää +sen. Tytöt olivat äärettömän ystävällisiä Putelle, oikein liikuttavan +ystävällisiä ja hän oli illan sankari ja sai joululahjoja meiltä +kaikilta. Minä olin vähällä suudella hänet kuoliaaksi, kun hän +lahjoitti minulle seitsemänkymmenenviiden äyrin kauhistuttavan näköisen +rintaneulan, jonka hän oli ostanut Itäiseltä Pitkältäkadulta. Minä +aion säilyttää sen hänen lapsiaan varten, joista minä vanhoilla +päivilläni toivon saavani paljon huvia. Me lahjoittelimme toisillemme +pikkukapineita ja Emmy sai kymmentä lajia saippuaa, sillä se tavara on +hänen suurin heikkoutensa. + +Mieliala oli hyvä ja kun se alkoi painua, otimme me harmonikan esille. +Illallisen valmistaminen antoi meille pariksi tunniksi hommaa. Minä +komensin kaikki toimeen sekä ennen että jälkeen illallisen ja vuoron +perään hämmensimme me puuroa. Baby ehdotti, että puuro syötäisiin +sitten vasta, kun se on neljäkymmentäviisi minuuttia kiehunut ja minä +ajattelin, että oli se onni notarille, että heistä aikoinaan tuli ero. +Mutta minun täytyi tunnustaa, että kun tuli minun vuoroni hämmentää +puuroa, niin hieman itkin muistaessani äitiä ja kotia, joita en enää +koskaan saa nähdä. Kukaan ei sanonut mitään, mutta minä luulen, että +kaikki hiukan itkeskelivät tuota muistorikasta puuroa hämmentäessään. +|a notari liikkui käytävän eteisessä ikäänkuin kissa. Moraalin nimessä +täytyi minun hätistää hänet pois pari kertaa. + +Kun me olimme syöneet ja vieraittemme suosiollisella avulla pesseet +astiat ja kuivanneet ne, asetimme Puten nukkumaan erään pienen verhon +taakse ja onnistuimmekin siinä pitkän vaivan perästä. Kaikki tytöt +tahtoivat suudella häntä kun hän siinä makasi ja oli niin herttaisen +näköinen, mutta minä varoitin heitä. Vähitellen asetuimme me kaikkikin +nukkumaan. Baby ja minä tilapäisesti lattialle laitetuille vuoteen +tapaisille ja vieraat siirtyivät pitkän kursastelemisen jälkeen sänkyyn +ja sohvalle. Eihän meillä ollut sydäntä antaa heidän tänä yönä mennä +kotiinsa synkkään ja yksinäiseen huoneeseensa nukkumaan. — Eihän siinä +meidän joulussamme paljon uskontoa ollut, mutta olihan siellä paljon +liikuttavaa ystävyyttä, jonkunverran epäitsekästä uhrautuvaisuutta ja +hieman myöskin sankarillisuutta, sillä olimmehan me kaikki iloisia, +vaikka ei kukaan meistä ollut naimisissa. + + + + +11. + + +Uusi vuosi. + +Minä muistan lapsuusajoiltani meidän opettajattaremme, joka oli aina +puettu harmaaseen tyköistuvaan leninkiin ja jokaikinen maanantaiaamu +alkoi opetuksen sanomalla haudankalsealla äänellä: Taas alkaa uusi +viikko vaivoineen ja suruineen. Ei se nyt erikoisen rohkaisevaa +pienelle lapselle ollut ja minä muistankin, kuinka joka ainoa kerta +meidän sydämemme läpätti ja me ajattelimme, että mitähän suruja ja +vaivoja meille taas silläkin viikolla tulee. + +Minä olen mielestäni tullut aivan tuon vanhan kouluneidin kaltaiseksi, +sillä vuoden alussa minun ajatukseni käyvät aivan samaan malliin. Mutta +kenties tästä sentään tulee hauskakin vuosi, vaikka näyttääkin ikävältä. + +Pyhät ovat menneet ja rauha niitten mukana. + +Liiton kodissa on viime päivinä tapahtunut sangen huomiota herättäviä +tapauksia. Näyttää siltä kuin Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten tytöt +aikoisivat tosiaankin ryhtyä sanoista töihin. Mutta Herra Jumala, +kuinka paljon sanoja siihen on tarvittu. Salaliiton johtajilla on +ollut kokouksia meidän luonamme ja he ovat olleet sangen kovaäänisiä +ja kiihkeitä. Ensin on täytynyt valmistaa mielialaa henkilökunnan +keskuudessa ja se on ollut kovaa työtä. Johtaja, neiti Stenberg, +uskoi minulle, että toisinaan tuntui aivan toivottomalta. Ne tytöt, +joilla on koti Tukholmassa ja joiden siis ei tarvitse nähdä kaikkea +sitä puutetta kuin heidän toveriensa, olivat homman suhteen sangen +välinpitämättömällä kannalla ja muiden tyttöjen keskuudessa oli +menettelytavasta yhtä monta mieltä kuin tyttöäkin, kenties hieman +enemmänkin. + +Kokouksissa meidän luonamme koetettiin päästä yksimielisyyteen +yhteisestä toimintatavasta ja sanoja vuoti aivan virtanaan. + +Baby oli kuin tulta. Hänen silmänsä loistivat ja äänensä kaikui. +Vastavaikutus rakastelemisen jälkeen ilmenee täten. + +Toverit sanovat, että hän on aivan hurja agitaattori. Se on tosiaankin +miehuullista häneltä, sillä koska tahansa voi joku niistä tytöistä, +jotka tahtovat olla hyvää pataa päälliköittensä kanssa, paljastaa +hänet ja ilmoittaa hänen hommistaan päällikölle. Tämä epäluulo ei +ole mitenkään kaunis, mutta Jumala paratkoon, se paljastaa meissä +yläluokkalaisnaisissa suuren vian, jota on turha koettaa peitellä. + +Lakkokomitea oli hiljattain meillä kahvilla. Se oli kuun alkupuolella, +jolloinka vielä ollaan reippaita, koska kukkarossa on pari kymppiä +ja minä kysyin heiltä, kuinka monen he luulevat lakkoon yhtyvän. He +luulivat, että kolme neljäsosaa parhaassa tapauksessa. Mutta ketä ne +ovat? + +Sitä he eivät osanneet varmaan sanoa. + +— Niin, sanoin minä. Luultavasti ne teidän joukostanne, joiden täytyy +elää yksinomaan omasta työstään ja joiden näyttää edeskin päin täytyvän +niin tehdä, koska teillä ei ole sulhasta eikä rakastajaa, ettekä näytä +sellaista saavankaan. Samassa tulin ajatelleeksi, että nyt olin sanonut +jotain, jota milloinkaan ei voida antaa anteeksi, ei edes ne, jotka jo +omastakin mielestään ovat sanoneet hyvästit rakkaudelle ja oman kodin +perustamistoiveille. Mutta se oli silloin jo myöhäistä. + +— Mutta kuinka sinä voit sanoa sillä tavalla, kysyi Baby pienen, +kiusallisen vaitiolon jälkeen. + +— Sen tähden, sanoin minä, että nykyaikana täytyy naisten rakkauden ja +naisten työn olla vihollisia keskenään. Ainoa tapa, millä saadaan ne +molemmat sopusointuun, on tehdä niistä rakkaudentyö. Ja sellaisenhan +voi tehdä joku sairaanhoitajatar, joku opettajatar, ehkä joku, jolla +on kanoja ja puutarha ja kaikkein enimmän vaimo tahi äiti, mutta +mainitkaapas minulle joku konttoristi tahi konekirjoittajatar, joka +numeroita tehdessään ja naputtaessaan voi suorittaa rakkauden työtä. + +— Me kyllä voisimme sitä tehdä, sanoivat Eeva ja neiti Stenberg +yhtaikaa. Sinä et tunne meitä, ja asetappas joku oikein naisellinen +nainen konttoriin, niin ei ole ollenkaan mahdotonta, ettei hän rupeisi +hellästi kohtelemaan kassakirjaa ja hoiteleisi äidillisellä huolella +mustetolppoa ja konttoripoikaa. + +Nyt syntyi kiivas väittely naisen kutsumuksesta. Minä sain pari heistä +puolelleni, mutta enin osa oli minua vastaan ja viimeksi meni koko +juttu sekaisin ja mieliala tuli vähän kiusalliseksi. + +Seuraavana päivänä tuli Baby ja kertoi, että hän on tarkastanut rivit +ja huomannut, ettei minun laskuperusteeni ollut aivan järjetön. + +— Minä olen itse todistuksena siitä, sanoi hän. + +— Hänen mielessään kummittelee aina vain notari, joka on kiukuissaan +siitä, kun Baby ei tullut bostonklubiin ja telefoneeraa kaksi kertaa +päivässä toiselle. + +Seuraavana päivänä juoksi hän kotiin sydän kurkussa. + +— Tirehtööri tietää kaikki, he ovat lörpötelleet. + +— No mitä hän sanoi, kysyimme Eeva ja minä yhtaikaa. + +— Sanoo, hän ei sano mitään, kulkee vain ympäri, hymyilee niin +pirullisesti, että minä luulen että ellemme me pane heti sitä toimeen, +niin hymyilee hän koko homman kuoliaaksi. Ja kun me seisomme käytävissä +ja kuiskuttelemme, menee hän aina ohitse ja sukeltaa aivan kuin maan +alta ja silloin me taas tahtoisimme vaipua maan alle. + +Niin meni taas päivä eikä Babya näkynyt keittokoululla. Mutta kun minä +tulin kotiin, makasi se pikkukiihottaja sohvalla ja itki niin, että +koko sohva vapisi hänen nyyhkytyksistään. + +Hänen vieressään istui Emmy aivan masentuneena ja tuijotti avuttomana +avaruuteen. Koska minun mielestäni oli paras antaa Babyn itkeä loppuun, +otin minä Emmyn meidän huoneeseemme. + +— Mitä on tapahtunut? + +— Oikein ikävää, mutta se on heidän oma syynsä. + +— No kerro, sitten saamme tietää kenenkä syy se on? + +— Heidät kutsuttiin tänä aamuna johtajan tykö. + +— Ketkä? Babykö? + +— Niin, ja neiti Stenberg ja vielä kaksi ja ne sanottiin ylös, koska ne +olivat koettaneet yllyttää tovereitaan. + +— Sepä oli omituista. Ennenkuin oli mitään tapahtunutkaan? Ja kuinka +hän tiesi siitä? + +— Jotkut olivat kai lörpötelleet. + +— Oh, saisinpa minä ne käsiini! Mutta mitä te sitten teitte? + +— Ne meni sitten johtajan tykö ja veivät sen kirjoituksen, jonka +tiedät, jossa oli korkeammasta palkasta ja lyhemmästä työajasta ja ne +pani lisäksi siihen, että Baby ja neiti Stenberg pitäisi otettaman +takaisin. + +— No. + +— Tirehtööri sanoi ei siihen kaikkeen. + +— Ja entäs sitten? + +Minä olin niin kiihtynyt että vallan vapisin. + +— Silloin parikymmentä meistä sanoi että he eroavat. + +— Paljonko teitä on kaikkiaan? + +— Neljäkymmentä seitsemän. + +— Eikö tosiaankaan enempää tullut? No mitä johtaja sitten sanoi? + +— Hän sanoi, että ne saivat tehdä niinkuin heitä huvitti, että hän saa +likkoja vaikka miten paljon, jotka ovat hyvinkin kiitollisia voidakseen +työskennellä hänen liikkeessään. Stenberg oli hänelle kyllä sanonut, +ettei se käy niin helposti kun johtaja sen luulee ja silloin kysyi hän, +että onkos Stenberg koskaan nähnyt naisten voivan pitää yhtä. + +— Mutta minun mielestäni te olette osottaneet, että me sen voimme +tehdä, sanoin minä. Joka tapauksessa on tämä ainakin hyvä mielenosotus. +Seuraa vain kysymys, mitä meidän nyt pitää tehdä. Kuinka me nyt voimme +saada teille molemmille työtä ja tuloja. + +— Rakas Elisabet, sanoi Emmy. + +Minä katsoin häntä ja hänen oli niin vaikea ilmoittaa sitä, minkä minä +luonnollisesti koko ajan olin aavistanut: että hän ei ollutkaan niitten +kahdenkymmenen joukossa. Ja minun kävi häntä sääli. + +— Minä ymmärrän kyllä sinut Emmy, sanoin minä. Sinähän olit koko ajan +hiukan sitä vastaan. + +Tuli äänettömyys. Vihdoin sanoi hän keventyneenä: + +— Minä olen kyllä ajatellut, että voisin hiukan auttaa Babya, kunnes +hän saa jotain, sillä kassanhoitaja sanoi, että hänen luullakseen me +muut, jotka olimme lojaalisia, saamme hiukan palkanlisäystä. + +— Jassoo, sanoin minä ja menin Babyn luo, joka itki hiljaa ja +väsyneesti. + +— Älä nyt ole pahoillasi, rakkaani, sanoin minä ja suutelin häntä. + +— Vo-oi, Pegg, sanoi hän aivan sydämensä pohjasta. Se on niin +häpeällistä. + +— Lorua, lapseni, se oli reippaasti tehty, vaikkakin niin kauhean +järjettömästi. Mutta niin se on usein. Kahdenkymmenen vuoden päästä +sellainen yritys kylläkin onnistuu. + +Minä koetin hiljalleen kääntää hänen tyynyään, mutta se oli yhtä märkä +molemmin puolin. + +— Ja minä olen sitte niin mahdottoman köyhä, sanoi Baby ja kaikki ne +muut on sitä myös — minun tähteni, mitä sinä luulet Jumalan tästä +sanovan. + +Minä hoitelin häntä kuten pientä lasta, ja hän tuntui semmoinen +olevankin. Aivan kuin Putte. Olen toisinaan ajatellut, että minä +mahdan ollakin tavattoman äidillinen. Jospa hakisinkin paikkaa jossain +lastenkodissa, tahi hommaisin itselleni jollain tavalla kanalan. Se +sopisi ihan varmaan minulle paremmin. + +Kesken kyyneleitä tuli Eeva. Hän tuli aivan kiihkoihinsa, kutsui Babya +martyyriksi ja sankarittareksi ja onnistui hieman virkistämään Baby +raukkaa. Mutta Emmylle osoitti hän halveksumistaan niin selvästi, että +Emmy oli aivan onneton. + +En ole koskaan nähnyt Eevaa sellaisena. Hänen ja Emmyn välillä kehittyi +oikein täydellinen kohtaus, jolloin Emmy vähitellen kiihottui, tuli +isoääniseksi, ilkeäksi ja mahdottomaksi. Emme olisi koskaan voineet +aavistaa, että hänessä löytyy niin paljon voimaa. + +— Minä olen kyllä ollut sellaisessa hommassa, mukana erään kerran +jo pitkän aikaa takaperin, sanoi hän. Meitä oli kahdeksan eräässä +konttorissa, jotka sanoimme itsemme ylös yhtaikaa, koska näimme +suorastaan nälkää ja meille luvattiin parempaa ja parempaa, mutta ei +koskaan niitä lupauksia pidetty. Luulimme kylläkin viisaasti tehneemme, +mutta samana päivänä ilmoitti päällikkö lehdissä ja sai kuusikymmentä +vastausta. + +— Niin kyllä, mutta sehän on kunnian asia, sanoi Eeva. + +— Ei ole, sanoi Emmy. Se on mahajuttu, sen te kyllä hyvin tiedätte, ja +vaikka Magnhild on typerä, ei teidän tule sen tähden minua haukkua, +että minä olen viisaampi. + +Sellaista hän puhui. Se oli hyvin surullista. Me olimme aina ennen +olleet hyviä ystäviä ja minä olin pitänyt Emmystä aivan kuin ihminen +pitää vanhasta saalista. + +Niin, enhän minä oikeastaan ollut yhtään äkäinen. + +Emmylle sillä kun ihminen on vanha, heikko ja köyhä, on hänen vaikea +olla innostunut. Mutta minä en voinut saada Eevaa katsomaan asiaa yhtä +suvaitsevilla silmillä. Olimme vähällä joutua siitä riitaan, mutta +viime hetkessä huomasimme, että se vain pahentaisi asiaa. + +Syleilimme toisiamme ja olimme yhtä mieltä siitä, että Hall Caine on +oikeassa, sanoessaan: + +»Surkeata on olla nainen!» + + + + +12. + + +Tammikuussa. + +Eeva ja minä. + +Olemme juuri tulleet kotiin hommistamme, makaamme kumpikin +puolipimeässä sohvallamme ja olemme aivan ääneti. Kumpikin tietää, että +toisella on aivan tarpeeksi tekemistä omien ajatuksiensa kanssa. + +Emmyä ja Babya ei kuulu, eikä sitä tule kummastellakaan, sillä sen +jälkeen kun Emmyllä ja Eevalla oli silloin yhteenotto, ei meillä enään +ole ollut niin hauskaa kuin ennen. Eikä kenelläkään ole erityistä +kiirettä kotiin iltaisin. + +— Oletko sinä huomannut, Pegg, sanoi lopuksi Eeva, että tuntuu niin +kuin ei kaikki olisi kuten ennen. + +— Kahvin, vai öljyn suhteen, sanoin minä, vaikka kyllä tiesin hänen +tarkoittavan jotain muuta. + +— En minä nyt juuri öljyäkään tarkoittanut, vastasi Eeva, sillä vaikka +se olisi lopussakin, niin saisihan sitä uuttakin sentään näin kuukauden +alussa. Mutta minä makaan tässä ja ajattelen vain niitä vanhoja, hyviä +aikoja. Köyhiä me olimme ja aika harmi meillä oli aina raha-asioittemme +järjestämisessä, ja kun tuli ensimäinen päivä, ei mulla useinkaan ollut +muuta kuin kolme ja puoli kruunua saatavana palkastani, mutta hyvällä +tuulella olimme silti. Täällä oli korvia huumaava melu. »Mamma», joka +nyt on maalla naimisissa, oli harvinaisen taitava pitämään pahaa ääntä +eikä häntä juuri rakkaus ja kihloissa oleminen häirinneet. Joka ilta +me nauroimme siksi kunnes emme jaksaneet enempää, koska ruumiimme +jalommat osat tulivat liikaa rasitetuiksi ja useamman kuin yhden kerran +olin minä itseni niin kuittiin puhunut, etten enää olisi kyennyt edes +rääkymään. + +— No ei se sitten olekaan ihmeellistä, että sinusta nyt tuntuu +hiljaiselta, sanoin minä. + +— Ihmeellistä! Babyhän kävelee ympäri posket kalpeina ja hameet roikkuu +kuin seipään päällä — —. + +— No onko se ihmeellistä, sanoin minä, huomatessani hänen +äänenpainossaan jotain moitteen tapaista. Pettynyt rakkausasioissaan — +—. + +— No mikä rakkaus se oikein sitten oli? + +— Se oli ensimäinen, Eeva kulta, sanoin minä, ja sillä hyvä. Sitä +paitsi hän on ilman paikkaa. + +— Se on kyllä vakavampaa laatua, sen minä myönnän. Onkos hän nyt taas +työnhaussa, vai miten sinä luulet? + +— On varmaankin, sanoin minä. Ei hän anna perään. Hän on saanut +päähänsä, että hän ei tahdo lähteä Tukholmasta vaikka hänen äitinsä on +kirjoittanut ja ottaisi hänet kotiin Oskarshamniin, vai mikä se nyt on. + +— Semmoisia me olemme kaikki, sanoi Eeva. Usein me haukumme Tukholmaa +ja meillä on kyllä siihen syytä. Mutta samalla me rakastamme tätä +kaupunkia kiinteästi ja toivottomasti. Me kyllä saamme sangen vähäsen +kaikesta siitä kauniista iloisesta ja hauskasta, mitä kaupunki voi +tarjota, sillä pääasiassa tulee meidän osaksemme vain katujen lika, +kunnallisverot ja korkeat vuokrat. Mutta koetappas lähettää meitä +Oskarshamniin. Jonkun ajan kuluttua kuolisimme ikävöidessämme sitä, +mitä nyt täällä haukumme. Täällähän voi sentään aina jotain tapahtua. + +— Niin, kylläkin, niin kauvan kuin olemme nuoria, sanoin minä. Mutta +ajatteleppas sitten. + +— Älä puhu mitään tuommoista, mutisi Eeva hieman väräjävällä äänellä. +Minä en uskalla ajatellakaan kuihtuvani hautaustoimistossa viidentoista +markan palkankorotuksella kuussa. Minustahan tulisi aivan semmoinen +kuin Emmystäkin. + +— Minä pidän Emmystä kuitenkin, sanoin minä. Samoin kuin pidetään +siivosta ja hiljaisesta kilpikonnasta. + +— Sinusta kenties tuntuu hauskalta, kun sinulla on kilpikonnia +läheisyydessäsi, mutta minä olen toista maata. Juuri hänen +kilpikonnamaisuutensa ja salaperäisyytensä ärsyttää minua. Ennen +sai olla varma siitä, että hänen ajatuksensa olivat ystävällisiä, +vaikkakaan niitä ei ollut paljon. Sitä paitsi ei häntä paljon ennen +huomannutkaan, mutta nyt hän ärsyttää minua. Minä en voi häntä sietää. +Minä olen iloinen, etten ole vihitty häneen. Minä luulen, että tästä +voi tulla joku muutos, vaikkakaan en tiedä millä tavalla. + +— Minä luulen sen tietäväni. Katsoppas, minä luulen, että hän on paljoa +sairaampi kuin mitä kukaan aavistaakaan. Mutta hän on vain vaiti ja syö +aspiriinia. Kolme, neljä pulveria päivittäin ottaa hän, sen minä olen +huomannut. Mutta pian tulee päivä, jolloin se enään ei auta. + +— No ottakoon silloin kuusi, sanoi Eeva hieman sydämettömästi. Nehän +ovat Jumalan kiitos niin halpoja. + +— Hyi, Eeva, sanoin minä, etkös sinä tiedä kuinka vaarallista se on. + +— Minä tiedän sen paremmin kuin sinä, sanoi hän. Yhteen aikaan olin jo +vähällä tulla sen nautinnon orjaksi. Sehän on konttorityttöjen kohtalo +ja onnettomuus, kuten tiedät. Se on niin halpaa ja sitä on niin mukava +saada ja sen jälkeen tulee niin mukava olla, kun se vie päänkivun pois. +Mutta sitten yhtenä päivänä huomasin muistini heikentyvän ja sitten +olen antanut päätäni särkeä niin paljon kuin sitä on haluttanut. + +— Ja rupesit kai ottamaan Blaudin rautapillereitä —, sillä vielä nytkin +ne ovat Eevan heikkoutena —. Mutta luuletkos tosiaankin, että muutkin +konttoritytöt, paitsi Emmy, syövät niitä kaksi ja kolme päivässä. + +— Minä tiedän yhden konttorin, sanoi Eeva, jossa juoksupoika yhtäkyytiä +lentää apteekin ja konttorin välillä tyttöjen asioilla. Lopuksi sanoi +johtaja, että heidän pitäisi koota niin paljon rahaa, että saisivat +yhden kilon kerrassaan. Semmoista on konttorielämä. Mutta nyt ne ovat +kai kaikki kuolleet tahi joutuneet naimisiin. + +— Niin, eihän sitä muuta valittavaa ole, sanoin minä. + +Samassa tuli Baby, pani kappansa tuolille, hanskansa toiselle tuolille, +ranskanleivän pöydälle ja tuli sitten uunin viereen. + +— Minulla on nyt paikka, kertoi hän. + +— Katsoppas, sanoi Eeva, ja sytytti lamppua. + +Minä laskeuduin alas sohvalta ja etsin hiusneulojani. + +— Mikä paikka, Baby? + +— Eräässä leipurissa Stuurekadulla. + +— Paljonkos kuukaudessa? + +— Niin, ei se paljoa ole. Neljäkymmentäviisi alussa. Mutta — —. + +— Leivoksillako sinä luulet eläväsi, tahi luuletkos saavasi herroilta +juomarahoja? + +— Kuinka sinä olet ilkeä, Pegg, sanoi Baby, ja kohotti nuhdellen +katseensa minuun. + +— Niin olenkin, sanoin minä, koska sinä olet nauta. Vai kuinka, Eeva? + +— Eeva oli jyrkästi, kenties liiankin jyrkästi samaa mieltä kuin minä. + +— Te olette ilkeitä, sanoi Baby itkuun purskahtamaisillaan. +Minähän olen tehnyt kaiken voitavani. Ettekä te osaa aavistaakaan, +montako askelta minä olen ottanut ja montako kieltävää vastausta +pyyntöihini saanut sen jälkeen kun minut ajettiin pois Yhdistettyjen +Osakeyhtiöitten konttorista. + +Kello oli neljänneksen yli seitsemän. Minä panin päällystakkini ja +hattuni ylleni voidakseni vielä kerran auttaa Babya. Mutta tällä kertaa +minä en ajatellut ensinkään päällikköäni. Minun on hyvin vaikeata +pakoittamatta kääntyä hänen puoleensa. Hänen läsnäolonsa tekee minut +hermostuneeksi. Mutta milloin en häntä näe, on minun miltei ikävä +ja hän — — — ei, en minä sentään viitsi kirjoittaa sitä. Minä olen +lopettanut hänestä puhumisenkin, sillä tytöt vain sanoisivat: anna sitä +ympäri korvia. Mutta kuinkas minä voisin sitäkään tehdä? Henkisesti +annan itselleni korvapuustia joka päivä. Se on ainoa, mitä voin tehdä. + +Juuri kun olin aikeessa mennä, sanoi Baby: + +— Kuules nyt, missäs Emmy on? + +— Ei se ole vielä tullut. + +— Sehän on merkillistä. + +— Kuinka niin? + +— No eikö hän sitten ole puhunut siitä kauheasta metelistä, joka oli +eilen Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten konttorin edustalla? + +— Ei, kilpikonna ei juuri paljoa ilmoittele. Mikä meteli se oli sitten? + +— Juu, siellä oli suuri skandaali, mutta minä en ollut mukana, Pegg. +Noin kaksitoista tahi viisitoista niistä, jotka konttorista erosivat, +kulkevat tavallisesti edestakaisin ja odottavat, kunnes ne toiset +menevät päivälliselle. Ja ne panivat toimeen pienen mellakan, aivan +niin kuin työmiehetkin tekevät ja sanoivat niille toisille rumia +sanoja, mutta ei sentään niin rumia kuin työmiehet. Mutta eilen kuin +tytöt tulivat ulos, oli heillä viidenkymmenen kruunun lahjapalkkio +siitä, niin kuin johtaja sanoi, että he olivat olleet lojaalia ja +muutamat heistä eivät voineet olla härnäämättä sen johdosta noita +ulkona seisovia raukkoja, ymmärrätkös? + +— Kyllä minä ymmärrän. + +— Ja silloin tietysti ne suuttuivat vallan mahdottomasti ja syntyi +suuri tora ja riita. Johtaja oli onneksi mennyt, mutta porttivahti ajoi +heidät kaikki pois. Nyt ovat he kannelleet johtajalle ja johtaja on +sanonut soittavansa poliisille, jos se vielä uudistuu. Minua hävettää. + +— Niin minuakin. Tähän verrattuna on sinun tyhmyytesi oikein maukas. Ja +minä lähdin. + +Mutta Babyn tyhmyys ei ollut mitään minun oman tyhmyyteni rinnalla. +En minä tiennyt, että minun enoni on Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten +osakkeittenomistaja ja johtokunnan varajäsen. En ole koskaan tullut +niin nolatuksi. Sen sijaan että minun kiltti enoni olisi antanut +Babylle paikan, sain minä kuulla enoltani, jonka kapitalistisydän oli +syvimpiä myöten järkytetty, että tyytyväisyys on naisen hyve ja että +minun pitää varoa, jotta ei tuo nykyaikainen henki minuun tarttuisi. +Lakko oli hänestä mitä paheksuttavin ja palkat niin — no, se oli +periaatteellinen kysymys. Jos henkilökunta olisi jollakin siivolla +tavalla anonut itselleen lahjapalkkiota, olisi hän kylläkin puolustanut +sitä johtokunnassa, sanoi hän. Mutta se hävytön tapa, Elisabet kulta, +se tapa — — — ja en minä missään tapauksessa voi hakea paikkaa yhdelle +niistä, jotka sillä tavalla tekivät. Se olisi väärin tehty niitä +kohtaan, jotka ovat menetelleet oikein. Viimemainittuja tulee rohkaista +ja johtokunnan jäsenet ovat päättäneetkin niin tehdä, antamalla +vuoron perään heidän syödä päivällistä luonaan. Täten säästyy heiltä +joltinenkin summa eikä yhtiölle tule kuitenkaan mitään lisämenoa. + +Loppuosa oli kylläkin tarkoitettu leikinlaskuksi, mutta minä oikein +toden teolla suutuin. + +— Mutta onkos teillä varaa siihen, sillä ettehän te saa muuta kuin +kaksikymmentä prosenttia osakkeistanne, sanoin minä lempeimmällä +äänelläni. + +— Ainoastaan kymmenen, Elisabet kulta, ainoastaan kymmenen, sanoi +hän, sillä yhtiöjärjestyksen mukaan ei yhtiö saa jakaa muuta kuin 10 +prosenttia osaketta kohti. + +— Ei saakaan, sanoin minä, kyllä minä sen tiedän. Sen tähden te +olettekin jakaneet kaikki osakkeet kahtia. + +Kaiken tämän minä olin kuullut varatuomareiltani konttorissani ja +suureksi ilokseni näytti se vaikuttavan enoon. + +— Minä menen kai tädin ja Görelin luo nyt hiukan vastaanottohuoneeseen, +sanoin minä. + +Mennessäni katsoin enoon. Hänellä näytti olevan jotain kielellään, +mutta hän vaikeni, nyökäytti päätään ja huokasi helpottuneena, kun minä +suljin oven. Voi hyvä Jumala! + +— Sohvanurkassa istui minun paksu, jalosukuinen tätini, lorgnetti +kädessään. Leninginhihat ulottuivat vain puolikäsivarsiin ja hän +keskusteli Emmyn kanssa, joka istui suorana ja peloissaan eräässä +hyvässä nojatuolissa ja Görel uinaili kädessään kirja, luultavasti +sulhasen tohtorinväitöskirja, lampun luona. + +Minusta tuntui kuin se kaikki olisi noussut minun kurkkuuni ja veri +tulvasi poskilleni. Seuraava tunne oli se, että teki mieleni hyökätä +tädin kimppuun ja ilmoittaa Görelille, että hän on nauta. + +Täti tervehti hyväntahtoisesti ja minusta näytti kuin minä hänen +mielestään olisin tullut sopivaan aikaan. Eihän se haitannut, että minä +näin miten hän teki hyvää hiljaisuudessa. Görel, joka nähtävästi odotti +sulhastaan, ei ensinkään salannut pettymystään. Minä olisin luullakseni +sanonut jotain sopimatonta, ellei minun olisi ollut sääli Emmyä. Hän +ei tietystikään huomannut kohtauksessa koko veristä ivaa, mutta tunsi +kuitenkin, että hän teki naurettavan vaikutuksen. Hän meni miltei heti. +He pyysivät minua odottamaan teetä ja sulhasta, mutta minä sanoin +meneväni oopperaan. + +Kun olimme Emmyn kanssa tulleet ulos, otin hänen käsivarrestaan kiinni +ja sanoin: + +— Minä tahtoisin, että he kutsuisivat minutkin toisinaan, mutta tästä +emme huoli puhua mitään niille muille. + +— Kun olimme tulleet Kustaa Adolfin torille, sain minä päähäni +toteuttaa sen, minkä olin ilkeyksissäni sanonut äsken tädille ja +Görelille. Nimittäin mennä oopperaan. Ja sen minä teinkin. Sain 75 +äyrin paikan kolmannelle riville, josta ei nähnyt mitään muuta kuin +muutamia puseroita ja niskakampoja tai en oikeastaan nähnyt edes niitä, +sillä istuin silmät kiinni ja kuuntelin Lohengrinia. Musiikki vaikutti +minun sieluuni kuten lanoliini. Se tuli pinnalta pehmeäksi. Mutta +sisäpuolella oli, kuten aina, levottomuus ja synkkä aavistus siitä +välttämättömästä, joka lähestyi. + +Oli purevan kylmä kun minä menin kotiin puolityhjiä katuja pitkin. +Tuuli puhalsi Upplannista päin ja lakasi Pohjoistullin ja Kuningattaren +katuja kuten kyökkipiika, ollessaan pahalla päällä. Ja marssiessani +Kuninkaanmäkeä ylös, tuntui minusta kuin olisin ollut joku rikka, +joka tahtoo mennä kyökinovesta takaisin. Oli sellainen ilta, jolloin +vastaantulevat herrat eivät viitsi luoda silmäystä edes naisen +vartaloon ja jolloin parhaatkin meistä vaistomaisesti ikävöivät +rakastajaa ja automobiilia. Koska minä en kuulunut niihin parhaisiin, +ikävöin minä sitä itsetietoisesti. + +Ja kaikkein arveluttavin oli se, että minä sanoin itse itselleni: +niiden hankkiminen on sinulle yksinkertaisin asia maailmassa. + +Jos vain — — — + + + + +13. + + +4 p:nä helmikuuta, veronmaksupäivänä. + +Kun me hiljaa ja ahkerasti pukeuduimme eilen aamulla ja palelimme, +sillä on edelleenkin pureva kylmä ja tuli sangen kehno, keskeytti Eeva +äkkiä hiljaisuuden ilmoittamalla: tänään on tuomiopäivä. + +— Mitä sinä tarkoitat? Tuleeko taasen maailman loppu, kysyin minä. + +— On jotain vielä pahempaa, kuulin Babyn sanovan toisesta huoneesta. +Älä koeta teeskennellä tietämätöntä! + +— Tänäänhän sinun täytyy maksaa vero. Vai tahdotko ehkä että +ulosottomies tulee kimppuusi? + +— Se riippuu siitä miltä hän näyttää, minä koetin laskea leikkiä, +samalla kun aloin etsiskellä avainnippuani, ottaakseni esille +kirjekuoren palkkoineni kirjoituspöydän laatikosta. + +Huoaten laskin minä kymppini. Tytöt olivat oikeassa, tuntui sangen +tuskalliselta. Minä toivoin, että olisin ollut naimisissa, vakuutettu +kun olin, että useimmat hienot rouvat eivät tiedä edes minkä näköinen +verolippu on. + +Eeva ja minä olimme päättäneet mennä ja suorittaa uhrimme yhdessä, +ja kello kuusi marssimme me ulos. Puotirouva seisoi portilla ja +Vaasankaupungin kodikkaaseen tapaan kysyi hän ymmärtävästi ja +osaaottavasti hymyillen, oliko kysymys verosta. + +— Kiiruhtakaamme nyt, sanoi Eeva, niin se on pian tehty, ja sitten +mennään minun kustannuksellani leipuriin, tulkoon mitä tahansa! + +Mutta kun me tulimme uhripaikalle, seisoi siellä pitkä ja ilkeämielinen +jono ihmisiä, joilla oli sama asia ja samat tunteet kuin meillä. + +Tämä on liikuttavaa, puhkesi Eeva sanomaan heleällä äänellään, niin +että koko jono käänsi päätään kuin komennon mukaan. + +— On kyllä katkeraa, että kynitään ihmiseltä hänen viimeiset lanttinsa, +mutta että tarvitsee seisoa jonossa ja kaiken lisäksi jäätyä polviin +saakka, se on minusta julmaa. + +— Oletko koskaan ajatellut, sanoin minä, kieltäytyä maksamasta veroa, +niinkuin Englannin äänioikeusnaiset, niin kauvan kuin sinulta puuttuu +kansalaisoikeudet? + +— Kyllä, jos vaan syy olisi pätevä, niin saisimme me kyllä pitkän +lykkäyksen, mutta nyt ei siitä tulisi mitään muuta kuin että he +ottaisivat jalokivemme ja perhehopeamme, vastasi Eeva. + +— Ohoh, sanoi eräs mies meidän takanamme. Kyllä ne osaisivat +ahdistaa neitejä. Ei käy päinsä tähän aikaan mutista vastaan tässä +kapitalistiyhteiskunnassa. + +Eeva käytti heti tilaisuutta hyväkseen ja alkoi hakkailla kysymyksessä +olevaa miestä, samalla kuin he molemmat kovin kapinallisesti puhuen +panivat viralta nykyisen hallituksen ja muodostivat yhteiskunnan +Marxin ja Lassallen mukaan. En ole koskaan voinut kuvitella ketään +Eevan tapaista. Hän olisi aivan varmaan samalla menestyksellä soaissut +valtioministerin, puhumalla järkevästä kehityksestä tahi professori +Kjellenin väittelemällä kolmikamarijärjestelmästä. + +Mutta lopulta tuli meidän vuoromme, ja kun me totisina olimme maksaneet +ropomme — niin, kelle oikeastaan? — ja tulimme ulos, huomasimme me +Babyn — huohottavana, epätoivoisena. + +— Tytöt, älkää viivyttäkö minua! Minun täytyy päästä kotiin hakemaan +verolippu ja rahaa ja jälleen takaisin, ennen kuin suljetaan! Ja minä +en oikein tiedä missä ne ovat. + +— Niin, enkä minäkään, sanoi Eeva, mutta minä löysin sinun +papintodistuksesi eilen Hjalmar Söderbergin Gertrudin välistä. + +Mutta tätä ei Baby enään kuullut, hän oli jo monta hevosenpituutta +edellämme. + +— Tiedätkö mitä, sanoin minä. — Me emme menekään leipuriin. Mutta me +ostamme neljänneskilon kahvia ja muutamia wienerleipiä, ja sitten +sytytämme me spriikeittiön ja panemme juorupannun tulelle ja kun +toiset tulevat näytämme heille, että mekin voimme kantaa kohtalomme +filosoofeina. + +— Luuletko Sokrateen ostaneen wienerleipää elämänsä katkerina hetkinä, +kysyi Eeva. + +— Minä luulen, että hän meni rakastajattarensa luo. Me menemme +kuitenkin sen sijaan Berlinin leipuriin. + +Kun tytöt tulivat kotiin, kohtasi heitä juorupannun leppoisa +kiilto, ja kaakeliuunissa paloi hauskasti Eevan joululahjalaatikko. +Kahvipannu porisi spriikeittiöllä ja leipäkorissa oli täsmälleen +kahdeksan wienerleipää, ei, kymmenen, sillä me saimme kaksi +kaupanpäällisiksi, kun leipurineiti kuuli, että me olimme olleet veroa +maksamassa. Emmynkin kasvot kirkastuivat ja Baby alkoi heti laulaa +lempiballaadiansa: + + Kaunis kuin kevätpäivä + Lämmin kuin kesäpäivä + Ompi ruotsalaisen raittiusmiehen tykyttävä sydän... + +— Mutta hiljaa, Jumalan tähden Baby, sanoin minä. + +— Kuinka sinä sanot Jumala, kun sinä kuitenkin vain tarkoitat notaria +ja notarin mammaa, sanoi Baby nuhdellen ja katsoi silmät pyöreinä +minuun. Sinä olet muuten niin ihastuttava, mutta sinä käytät yhtä päätä +väärin Jumalan nimeä, niin että minä oikein pelkään, kuinka sinun tulee +käymään. Kuinka sinä olet voinut ruveta Jumalan nimeä väärin käyttämään. + +— Sen tein minä kun lakkasin uskomasta Häneen, kultaseni, sitä paitsi +on se minulta hyvin pahasti, erittäinkin kun tiedän, että se loukkaa +sinua. Kuka tarjoo kahvin: minun korviini kuuluu ikään kuin se olisi jo +valmista! + +Mutta ei edes kahvi voinut kääntää Babyn ajatuksia korkeampiin +asioihin. Hän oli aivan kiihtynyt tuon verokuitin vuoksi ja sitten tuli +muuta vielä lisäksi. + +— Tämä elämä on sentään niin raskasta, vai kuinka, sanoi hän. + +— Ei se helppoa ole, sanoin minä. + +— Toisinaan täytyy oikein ajatellakin, sillä maailmassa on niin paljon +eriskummallista ja väärää, josta ei mitenkään tahdo päästä selville. + +— Ei tahdo päästä, Jumala paratkoon, sanoin minä, kokonaan unohtaen +Babyn äskeisen varoituksen, ja silloin ei pidäkään mitään ajatella. +Eeva, auta minua, Baby tahtoo ajatella. + +— Anna lapsen ajatella, sanoi Eeva päättävästi ja kuumensi vanhaa +leipää lampun päällä. — Minun mielestäni ihmisen pitää ajatella, ainoa +meistä neljästä on Eeva, joka kykenee siihen, mutta hänenkin kykynsä +loppuu silloin kun hän on pakotettu maksamaan kunnallisveroja ilman +että hän voi pienimmälläkään tavalla vaikuttaa siihen, miten nämä +rahat tuhlataan. Ja minkä tähden, Herra siunatkoon, niitten, jotka +eivät kykene mitään ajattelemaan, pitää olla juuri kahdeksanluokkaisen +oppikoulun käyneitä tyttöjä. Katsoppas vain työläisiä. Etkö sinä luule, +että ne ajattelevat, sekä miehet että naiset ja sitä paitsi he toimivat +myös. + +— No emmekö me sitten toimi? + +— Toimimme kylläkin, mutta näetkö sinä mitenkä se käy. Yhtähyvin voisi +järjestää Tukholman issikkahevoset. Ei meillä ole niinkään paljon +yhtenäisyystunnetta kuin niillä. Niillä on sentään joku ystävällinen +sana sanottavana toisilleen, kun ne tapaavat toisensa. Mutta meillä! +Voi helvetti! + +Minä katsoin Emmyyn. Hän oli kasvoiltaan vallan valkoinen ja syvästi +loukkaantunut. + +— Mutta sinä poltat itsesi, Eeva, sanoin minä. Joka oli kylläkin aivan +oikein, sillä ranskanleipäkin oli jo vallan musta altapäin. + +Emmy nousi ylös. + +— Kyllä se on parasta, että minä sanon nyt sen heti paikalla. Minä aion +muuttaa ensi päivästä huhtikuuta yksistäni asumaan, virkkoi hän ja meni +toiseen huoneeseen. Minä seurasin häntä. + +— Särkeekös sinun selkääsi taas, Emmy? + +— Sitä särkee aina, niin kuin tiedät. Mutta usein on vielä pahempaakin. + +— Voinko minä auttaa sinua? + +— Ei kiitos! Minä otan pulverin ja menen sänkyyn. Katsoimme toisiimme +minun ulostullessani. + +— Se viittaa vähän maailman loppuun päin, sanoin minä. + +— Oh, Balder ei ole vielä kuollut, vastasi Baby ja katsoi +rakastettavasti minuun. + +— Mutta nyt ammuin minä nuolen, deklameerasi Eeva ja viskasi lämpimän +puolipalaneen ranskanleivän minun polvelleni. + +— Mutta illalla, ennen kuin me olimme tulen sammuttaneet, hätkähdin +minä yhtäkkiä tuntiessani, että joku hellästi ja varovaisesti +kosketteli minua. Se oli Baby, joka asetti suunsa aivan minun korvaani +ja kuiskasi: + +— Mutta uskothan sinä kuitenkin Jumalaan, Pegg? + +— Uskotkos sinä, kysyin minä ja heitin peitteen hänen ympärilleen. + +Hän painautui aivan minun likelleni ja pani kätensä minun kaulalleni. + +— Uskon kyllä, kuiskasi hän hiljaa, niin hiljaa, että minä tuskin +kuulin sitä. Minä uskon, kuten minä olen aina tehnyt, jokaikiseen +kirjaimeen koko pipliassa, Pegg, enkä minä ymmärrä kuinka minä voisin +uskomatta olla. Mutta etkös sinäkin usko? + +— En minä voi sitä tehdä, Baby. En ole pitkään aikaan voinut. + +— Mutta miltä se tuntuu, kuiskasi Baby kauhistuneena. Eikä sinulla ole +edes äitiä. + +— Yksinäiseltä kylläkin, Baby, mutta täytyy luottaa itseensä. Mutta +minä en kertonut Babylle mitenkä surullista se minun mielestäni oli. + +— Mutta etkö sinä luule uudelleen voivasi ruveta uskomaan, Pegg? + +— En tiedä, Baby kulta, mahdollisesti silloin kun minä tulen vanhaksi +ja pelkään kuolevani. + +— Niin minäkin luulen, sanoi Baby mieli keventyneenä ja suuteli +minua. Sinä olet aivan liian rakastettava joutuaksesi kadotukseen. +Ajatteleppas, että sinä kuitenkin voit olla niin herttainen. + +— Ei mutta, sanoin minä, nyt sinun täytyy mennä nukkumaan, pikku +raukka, sinä kylmetyt muuten. + + + + +14. + + +Aina vaan helmikuussa. + +Görel on miehensä kanssa Nizzassa. Ja minä olin kaikkea sitä +hommaamassa Grand Hotellissa. + +Minä olin oikein kutsuttu, vaikkakin minulla oli suuria epäilyksiä +sellaisten mailmallisten huvien suhteen, sillä ajat ovat huonot. Ja +vaikkakin se oli sellainen tilaisuus, kun toisen häät, ei tuntunut +olevan ollenkaan oikeutettua sinne mennä, sillä lakkokin oli onnistunut +huonosti ja Baby oli leipurissa Stuurekadulla ja öljy oli noussut 18 +äyriin litralta. + +Mutta liitto oli päättänyt, että minun täytyy mennä, ja vaikka minä +selitin, että minulla ei ole pienintäkään halua esiintyä noitten +loistavain, ylhäisten, seurapiireihin kuuluvain kanojen joukossa, +minä kun olin vain köyhä sukulainen, jonka paras vaate oli uudestaan +silitetty musliinihame sekä kaulan ympärille pantava, pari kertaa +pantattu ja uudelleen lunastettu samettinauha kultasydämineen, +vastasivat he, että pukuni suhteen saisin olla aivan rauhassa. + +— Kyllä sinä saat mitä tarvitset, sanoi Eeva, minä takaan sen Liiton +kunnian kautta. + +— No et sinä ainakaan siitä paljoa pantissa saisi, vastasin minä +epäillen. + +— Älä epäile vaan usko pois, kehoitti Eeva, se kyllä järjestyy, ellet +sinä vain ole itsepäinen vaan suostut lainaamaan kuten me muutkin +teemme, silloin kuin joka toinen vuosi on jokin juhlatilaisuus. + +Ja aivan oikein. Päivää ennen häitä tuli Baby kotiin mukanaan silkkinen +alushame, jonka hän oli lainannut en tiedä keneltä, ja Eevalla oli +pitkä komea liina, jossa oli pitsejä, ja viuhka. Itse olin minä +ostanut parin ihania, pitkiä hanskoja ja säästänyt niin paljon että +olin saanut myös tukkaani pienen kultaperhosen. + +Gerda, se joka itselleen rakastajaa haluaa ja joka pitää äärettömästi +vaatetusseikoista, tuli, kiltisti kyllä, meille eräänä iltana ja hänen +kanssaan neuvoteltiin heti myös näistä. Hän on suorastaan nero ja voi +vielä tulla erinomaiseksi ompelijaksi, jos vain jättää konttorialan. + +Kaikki tytöt auttoivat minua pukemisessa ja kuitenkin kävi niin +hullusti, että Eevan täytyi neuloa nappi minun leninkiini vielä sen +jälkeen, kun olin jo puettu, enkä minä sitä huomannut ollenkaan +ennen kuin oli vaatteet ylläni. Ja nyt en pääse ensinkään naimisiin, +ajattelin enoni vaunuihin mennessäni. Lähtiessäni oli Liitto minua +suudellut ja sanonut kehottavasta »Voi voi kun sinä olet herttainen; +koeta nyt saada sopiva henttu sieltä ja ajattele meitä sitten kun tulet +Grand Hotelliin!» mutta siitä huolimatta olin minä sangen liikutettu ja +tuntui tuskalliselta. + +Kiusallista oloa ei kestänyt sentään kauvaa, kello 11 olin jälleen +kotona. + +Koko Liitto tuli eteiseen yöpuvuissaan ja sanoi: + +— No? + +— Häät, sanoin minä ärsyttävästi, ovat naurettavia, kiusallisia +tilaisuuksia. Onhan minulla sentään se lohdutus, vaikka en pääsekään +naimisiin, ettei tarvitse semmoista komediaa sietää. + +— Minä olen samaa mieltä kuin sinä — teoreettisesti, sanoi Eeva. Mutta +ajatteleppas sen sijaan: + + »Kun kaksi kuuluu toisilleen ja muut ei siitä tiedä + Ei heillä kotia ei perhettä ei arkisuruja.» + +Babyn silmät loistivat hänen kuullessaan Levertiniänsä ja hän lausui: + + »Kun lankes hämy kesä-illan vieno, + hää-illan hauras, hento valkohuntu, + mi kattoi kaupungin kuin kudos hieno, + ol' ikkunoissa heillä lemmen tuntu, + he kodittomat lempi toisiaan, + sen peittivät he muilta päällä maan, + mies yksinäinen, yksinäinen nainen, + salainen matkaseura samoovainen.» + +Baby, joka pariin kuukauteen ei ollut puhunut muista kuin yleisistä +asioista, oli yhtäkkiä tullut runolliseksi. Hän istui sohvansa +kulmassa mykkyräisissään, paidan lieve vedettynä yli paljaitten +jalkojen ja tukka hajallaan. Kun minä käännyin katsomaan häntä, +huomasin minä hänen sulkeneen silmänsä, mutta hänen suunsa hymyili +ja hän oli niin onnellisen näköinen. Ja minä luulin kuulevani +hänen hiljaa tanskankielellä kuiskaavan: »Oi ihmiset — — —.» Baby +puhuu aina tunteellisena ollessaan tanskaa. Milloin se on jotain +Blicher-Clausenilta, milloin Ingeborg Maria Sickiltä. + +Minä kyllä pidän Babysta, mutta nyt juuri inhoitti hän minua. Mutta +kun Eeva alkoi kerrata: »he kodittomat lempi toisiaan —» sekottaessaan +vademekumia vesilasiin, tipahuttaen pisaran jokaisen korostuksen +kohdalla, en voinut enää pysyä vaiti. + +— Älkää ensinkään olko olevinanne epämoraalisia, sanoin minä. Sinä olet +kuitenkin samanlainen raukka kuin me muutkin, joka olisit mahdottoman +iloinen jos joku tahtoisi rehellisesti naida sinut, ettei sinun +tarvitsisi pitää nimenäsi Gustafsonia ja että saisit nukkua niin kauvan +kuin tahtoisit aamusilla. + +Ainoat kerrat elämässään on Eeva ollut äänettömänä silloin kuin hänen +suussaan on vettä, ja juuri silloin olen minä aina koettanut ilmoittaa +hänelle sisimmät ajatukseni. Silloin tanssii hän tavallisesti hurjasti +ympärilläni ja uhkaa hammasharjalla aivan tukehtumaisillaan, kunnes +vihdoinkin saa sanoja suustaan. Mutta silloin. + +— _Kuinka sinä sen tiedät_, että kukaan sitte ei tahdo? tiuskasi hän +vihdoin. + +Baby heräsi. + +— _Kuka_, Eeva? kysyi hän ahneen näköisenä. + +— Se on vain roskaa Baby, sanoin minä ylhäisesti. — Mutta ettehän te +ole vielä kysyneet mitään häistä. + +— Oliko siellä kauniita naisia? Oliko niillä kauniita vaatteita? +sanoi Eeva, ja minä huomasin hänen olevan iloissaan päästessään +eheänahkaisena pakoon äsken tapaturmassa lausumaansa tuhmuutta. + +— Missä on kauniita naisia, siellä on aina myös vielä kauniimpia +vaatteita, sanoin minä, ja siellä oli kumpiakin. Mutta kaikki ne oli +niin kuivia kuin tapeetit. Minä oikein ihmettelin kuinka me, joilla +ei ole aikaa edes kunnolleen kynsiämme hoitaa, vielä vähemmän aikaa +ajatella korkeampia asioita, keskimäärin kuitenkin olemme paljoa +huvittavampia ja hauskempia. Ja niin me olemme. Minusta me olemme +oikein miellyttäviä ja vilkkaita. Jota ei suinkaan voi sanoa kaikista +naisista. + +— Niin kyllä, sanoi Eeva ajattelevasti. Mutta sanoppas se muille. +Konttoristit! Ihmisten mielestä ne eivät ole muuta kuin tärkkikaulus, +vahakangashihat, mustetahroja, ikävyyttä ja epänaisellisuutta. Me +olemme ruusuja, mutta ruusuja, jotka kukkivat pimeässä. Mutta jos +ihmiset tietäisivät miten meidän elämämme tekee meidät viisaiksi ja +vaatimattomiksi, neuvokkaiksi ja kärsivällisiksi, niin hakisivat he +meitä kovastikin. + +— Niinkös luulet? sanoi Baby hieman painokkaasti. + +— Tietysti minä luulen niin. Minun mielestäni konttoristina harjaantuu +äärettömän hyvin avioliittoon. Paljoa paremmin kuin perhetyttönä. Sillä +perhetytöt ovat aina sentään hieman semmoisia ja tämmöisiä. + +— Olet sinäkin kapine, joka et tuohon elettyyn ikääsi vielä tiedä, että +miehet juuri semmoisia tahtovatkin — sanoin minä häntä ärsyttääkseni. +Etkö sinä pikkuinen nautaraukka tosiaan tiedä, että miehet rakastavat +juuri sellaisia naisia, jotka eivät osaa edes oikealta puolelta nousta +raitiovaunuun, eivät osaa muuttaa vaunua kun pitäisi mennä toiselle +linjalle eivätkä osaa panna omia tavaroitaan pakaasiin? + +— No ei juuri minulla ole semmoisia kokemuksia, sanoi hän hieman +salaperäisesti hymyillen, jonka vuoksi minä rupesin ajattelemaan, että +jotain kenties oli tapahtumaisillaan. Ajattelin jo kysyäkin, mutta +sitte tuumasin: kuuleehan sen myöhemminkin. + +Sitten hän yhtäkkiä siirtyi aineesta toiseen. + +— Olikos serkkusi kylläkin tyyriissä kapselissa? + +— Sinähän puhut aivan kuin hän olisi puolen grammaa aspiriinia, +vastasin minä. Oli kylläkin, voit olla vakuutettu siitä! Laskeppas +meitin kaikkien tämän kuukauden palkat yhteen, niin tulee noin puolet +siitä mitä kapseli maksoi. + +— Itkusteliko se? + +— Itkusteli kylläkin ja hänellä oli niin ihastuttava nenäliina, joka +oli ollut minun muorillani ennen vanhaan. Eikös se ollut kuolemansynti? +Tietysti minä olisin perinyt sen. Minä ajattelin sitä koko vihkimisen +ajan. + +— Ettes häpeä puhuessasi semmoisesta, sanoi Baby. Olikos hyvää ruokaa? +Joitko paljon samppanjaa? Kun tänään kolmatta ateriaa syödessämme taas +ajoimme vain pelkkää leipää mahaamme, ajattelimme me sinua. + +Ikkunalla olikin, Dagens Nyheterin päällä, leipäkori, voirasia ja +pari tyhjää putelia, ja kun minä sitä kaikkea katselin ja muistelin +kristallisten samppanjalasien kilinää, tuntui hiukan liikuttavalta. + +— Oh, sanoin minä, onko teillä vielä pilsneriä? Ja voileipä? Taikka +edes kappale leipää? Minä tahdon syödä ruokaa, joka minulle kuuluu. +Enkä minä niiltä roskilta kadehti heidän tryffeleitään ja timanttejaan. +Minä kyllä tyydyn itseeni ja kohtalooni ja pilsneriini. + +— Ei olekaan muuta kuin yksi pullo olutta, sanoi Baby ovelta pullo +kädessä. Ja puolet ranskanleivästä voit saada, mutta et enempää, sillä +toinen puoli täytyy säästää huomiseksi. + +— Mutta et sinä ole vielä sanaakaan sanonut herroista, sanoi Eeva. + +— Sokerit pohjalla. Ajatteleppas! Minut esitettiin siellä viimekesäisen +henttuni kanssa. Meillä oli oikein hauskaa. + +— Vieläkö hän ihaili sinua? + +— No mahdottomasti. Vallankin kun minä esiintulleesta syystä tulin +sanoneeksi rakastavani toista. + +— Päällikköäsikö?! + +— Ja hänen mielestään oli silloin sopiva tilaisuus alottaa uudelleen. + +— No alotitteko te? + +— Alotimme. Minä sanoin hänelle etten ollenkaan hänestä välitä ja +hän selitti minulle, että minä välitän kaikista miehistä, jopa +semmoisistakin, jotka ovat minua ennen rakastaneet. Mutta minä +sanoin, että hänen ei sentään tule toivoa mahdottomia. — Eikö teillä +tosiaankaan ole enään leipää? + +— On kyllä, jos sinä vaan sitte lupaat mennä aamulla aikaiseen puotiin, +ennenkuin minä kotoa lähden, sanoi Baby, voit kyllä saada minun +suurusleipäni, ja meni vuoteestaan lattialle, hyräillen: + + »sinä olet mun ja minä olen sun + ja kukaan ei sitä tiedä — — —.» + +Eeva ja minä katselimme hänen jälkeensä. Hän on sentään liian sievä +ollakseen leipurissa, ajattelimme me. Samassa huusi Emmy minua ja minä +menin ulos. + +— En viitsinyt sinulta niittenkään aikana kysyä, mutta _mitä_ sinun +tädilläsi oli päällänsä? + +Ja minun täytyi, vaikka olinkin väsynyt, istua kertomaan Emmyn +neuloessa. Vihdoin käänsi hän kalpeat ja väsyneet kasvonsa minuun päin. + +— Katsos, nyt on minun tyynyni valmis, sanoi hän. Opi kärsimään +valittamatta! Ja huomenna menen lääkäriin. Eilen maksoin sairaus- +ja hautausapukassaan koko neljännekseltä. Kaikki on siis hyvin nyt; +ajatteleppas että sinun tätisi, joka on niin paksu, viitsi panna +päälleen niin vaaleata pukua! + +Kun vihdoin olimme päässeet sänkyyn, ja Eeva ja minä olimme +kahdenkesken, sanoi hän: + +— Pegg, elä suutu, mutta kun sellaisella tytöllä kuin sinä olet, on +ikävää häissä, niin on se vain sentähden, että se, josta sinä pidät, ei +ollut muassa. + +Minä hätkähdin, niinkuin ihminen aina tekee jos joku tietäen tai +tietämättään osuu oikeaan. + +— Hyvin paljon niitä, joista minä pidän, oli sieltä pois, sanoin minä +lyhyesti. Mutta itsekseni kuitenkin tiesin hänen olevan oikeassa. +Tiedän kyllä asioiden kehittyneen siihen suuntaan että minä, kuten +maapallokin, lainaa lämpönsä muualta. + +— Pegg, varo vain, sanoi Eeva lempeästi. Minä niin pelkään, että siinä +jotain on. Sinä olet niin muuttunut. + +— Niinkuin monet muutkin. + +— Niin kyllä. Niinkuin monet muutkin. Mutta ei samasta syystä. +Minun mielestäni voi konttoristi, jonka päällikkö on tullut hänen +jumalakseen, lähettää kotiinsa terveisiä. Minä olen tässä ammatissa +ollut enemmän aikaa kuin sinä. + +— Kaikesta päättäen oletkin, sillä en minä ymmärrä yhtään sanaa siitä, +mitä sinä puhut. + +— Kyllä sinä ymmärrät! Mutta jos tahdot kuulla suoraa puhetta, niin +voin minä sanoakin, että hyvinkin moni konttoripäällikkö tahtoisi +sangen mielellään liittää perhejuttuihinsa nuorten ja kauniitten +konttorityttöjensä elämäkertoja. + +— Jos sinä tarkoitat minun päällikköäni, niin voin sinulle ilmoittaa, +että hän ei ole naimisissa, sanoin minä. + +— Mutta ei sinusta siitä huolimatta tule koskaan hänen rouvaansa, sanoi +Eeva. Hänen tuleva rouvansa, joka tulee hänen rouvakseen silloin kun +hän harppaa viiskymmenluvulle, mahtaa nykyään olla Sveitsissä jossain +hienossa täysihoitolassa ja sen papalla pitää olla talo Rantatien +varrella. + +— Aina sinä olet yhtä viisas, sanoin minä. + + + + +15. + + +Emmy ei mennytkään lääkärin luo. Mutta lääkäri tuli hänen luokseen. + +Ja kun hän oli järjestänyt kotinsa, lopettanut tyynyompeluksensa, +maksanut kaikkiin sairasapukassoihinsa, sanalla sanoen päättänyt tulla +sairaaksi, niin samassa olivat myöskin hänen voimansa lopussa. Aamulla +emme enää voineet saada häntä sängystä pois. Hän makasi siinä aivan +tahdottomana, toisinaan vain hieman vaikeroiden selkäsärkyään. + +— Meidän pitää lähettää lääkäriä hakemaan, sanoi Eeva. + +— Niin kyllä, sanoin minä, mutta sehän on kallis juttu. Eikö sinunkin +mielestäsi olisi syytä odottaa huomiseen, kenties hän voisi silloin +itsekin mennä lääkäriin. + +— Minähän puhunkin meidän tohtoristamme, vastasi Eeva, eikä se mitään +maksa. Eeva oli oikein ihmeissään, etten minä niin yksinkertaista asiaa +hoksannut. Etkö sinä sitten tiedä kuka meidän lääkärimme on. + +— En. + +— Sehän on hullunkurista. Hän oli Tukholman kiltein lääkäri. Meitä on +suuri joukko, jotka aina menemme hänen luokseen, kun meitä jokin vaivaa +ja hän sanoo, ettei hän meiltä, jotka olemme köyhiä konttorityttöjä, +ota yhtään mitään. Minä soitan hänelle ja sinä voit kai olla kotona ja +ottaa hänet vastaan. + +Niin minä olinkin, ja hän tuli siinä puoli yhdeksän ajoissa. Minä +aukaisin eteisen oven hänelle juhlallisesti ja hartaasti, jonka hän +toivoakseni huomasikin. Minua aivan hämmästytti, että hän oli vallan +tavallisen ihmisen näköinen. Mies, joka aivan ilmaiseksi antoi meille +jotain, vaatimatta siitä hyvästä meidän työtämme, tai mitään muuta +hyvää! Joka aivan omasta alotteestaan ajatteli, että meillä oli +vaikeuksia ja puutetta ja vaivautui meidän tähtemme. Hänen täytyy +olla aivan erikoinen ihminen. Mutta minusta tuntuu niin hyvältä, että +semmoinen ihminen on olemassa, ja aina katkerana ollessani tulen minä +ajattelemaan häntä. + +Hän tutki Emmyä kauvan. Minun täytyi vastailla tohtorin kysymyksiin, +sillä Emmy ei jaksanut. Tulos oli, että hänet täytyy heti viedä +Sabbatsbergiin leikattavaksi. Selkäsärky oli ollut jonkun +vaarallisemman taudin oire. + +— Tämä on kylläkin ikävä tapaus, mutta ei mikään tavaton, sanoi +tohtori. Se tulee tuosta luonnottomasta paikallaan istumisesta, johonka +naisen ruumis ei ensinkään sovellu, ja sitte liikarasituksesta ja +heikosta ruuasta. Hänen olisi aikaisemmin pitänyt tulla minun luokseni. +Minä en voi ymmärtää, miksi hän on sitä viivytellyt, sillä kaikesta +päättäen on hän siitä paljon kärsinyt. + +Minä kyllä sen tiedän, ajattelin minä. + +— Tuleeko hän koskaan terveeksi, mitäs tohtori siitä luulee? + +Hän sanoi ettei hän uskalla sanoa siitä yhtään mitään. Ja sitten katsoi +hän minuun ja lausui: + +— Ei neiti itsekään niin erikoisen virkeä ole. + +— Herran tähden, sanoin minä, minähän olen vasta vähän aikaa ollut +tässä toimessa, niin että minulla ei ole oikeutta olla pienimmässäkään +määrässä heikko. + +(Mutta minulla on kylläkin jo ammattisärky selässä. Se tuntuu vallankin +silloin kun olen liian paljon kirjoittanut koneella.) + +— Hoitakaa ajoissa itseänne kuitenkin, sanoi tohtori hieman käskevästi. +Sillä, uskokaa minua, muuten ette kestä kauvan. + +Minä kohautin olkapäitäni. + +— Ei se mitään tee. + +— Moni nuori tyttö on vastannut minulle siten, sanoi hän hiljakseen +sellaisella äänellä kuin jos minä olisin ollut pieni lapsi. + +— Mikä teitä kaikkia oikein vaivaa. Eikö teillä ole minkäänlaista +elämänhalua? Ilman sitä ei ruoka sula, kuten ehkä tiedätte. + +— Oh, sanoin minä, meidän ruokamme sulattamiseen ei niin varsin paljon +elämänhalua tarvita. + +Nyt täytyi minun tehdä selkoa hänelle mitä me oikein söimme: kahvia ja +voileipiä, suklaata ja voileipiä, päivällistä talouskoululla, teetä eli +olutta ja voileipiä. + +Hän hämmästyi ja päivitteli, selitti minkälaisen ruokajärjestyksen +pitää olla ja lupasi kirjoittaa asiasta sanomalehtiin. Luullakseni +puhui hän myös jotain tulevasta sukupolvesta, eli oli hieman +tunteellinen. Kun hän poistui, tunsin minä saaneeni yhden ihailijan +entisten lisäksi. Minä toivon, että taivasta varten pitää koota +aarteita. + +Niin joutui Emmy Sabbatsbergiin ja jälleen tuli Liittoon jonkinlainen +kaipauksen sekainen sopusointu. Me käymme häntä tervehtämässä niin +usein kuin voimme, sillä hän on vielä liian heikko voidakseen tulla +leikatuksi. Minua hirveästi pelottaa ajatella hänen kohtaloansa. +Sen jälkeen kuin olin tohtorin kanssa puhunut, tuntuu minusta kuin +oma kohtaloni olisi kenties samanlainen. Se on tietysti vaikeata. +Minun oma elämäni näyttää minusta niin tärkeältä ja oikein elämisen +arvoiselta. Ajatus kuolemasta rasittaa minua kylmän varjon tavoin ja +toiselta puolen taas tunkee esiin halu elää hieman voimakkaammin ja +nopeammin tästä lähtien. Minä lasken vuosiani ja minulle tulee niin +sanomaton halu painaa elämääni sydäntäni vastaan, vaikka se olisi +minulle turmioksikin. Se on aivan sama miten käyttäydyn, kolmenkymmenen +viiden ikäisenä olen kuitenkin pakoitettu menemään lopen kuluneena +Sabbatsbergiin. + +Ja juuri ollessani tässä välinpitämättömässä tunnelmassani, olen +pakotettu sanomaan itselleni, että minä olen rakastunut häneen ja että +hän sen tietää. En ymmärrä, miten se on niin pitkälle mennyt, enkä +myös tiedä miten voi olla rakkautta, johon ei yhdisty mitään etuja +eikä toivomuksia. Tiedän vain sen, että näin on aivan sietämätöntä +olla ja että elän ainaisessa jännityksessä. Yhäti on kaikenlaisia +kohtauksia, joita ilman tilinpäätös olisi tapahtunut paljoa nopeammin. +Nyt se tapahtui vasta eilen. Olin siellä eilen iltapäivällä, kuten +tavallisesti, ja tuomari oli myös. Ja kun minä lopultakin sain +selville, että tilinpäätökseni oli oikein, hyppäsin ylös ja aloin +riemuissani laulaa: + + Tulipa valmiiks' kuitenkin + Vaikka se kauvan kestikin. + +Silloin näin yhtäkkiä hänen seisovan ovella ja minä peräännyin +vaistomaisesti seinää vasten. Seisoin siinä sitten hiljaa ja katsoin +häntä silmiin ja ajattelin nopeasti mutta kuitenkin selvästi: _nyt kävi +hullusti_, sillä minä olen kuitenkin suuri raukka. + +Siihen aikaan kuin minun äitini oli nuori, oli paljoa helpompi +selviytyä miehistä ja heidän rakkaudestaan. Siihen aikaan +merkitsi käden vyötäisille paneminen kihlasormusta, suudelma oli +kihlausilmoitus, eikä silloin tytöstä välitetty paitsi jos hänestä +tykättiin. + +Ja nyt! + +Sanaakaan sanomatta otti hän minut syliinsä ja suuteli minua, enkä minä +voinut ääntäkään päästää, vielä vähemmin tehdä mitään liikettä. (— +»Sitten minä kyllä hänelle sanon, sitten — — —.») + +Sitten otti hän minut, edelleenkin sanaa sanomatta, huoneeseensa ja +asetti minut matalalle nahkatuolille, mutta itse istui hän tuolin +nojalle käsi minun kaulani ympärillä. + +— Antakaa minun mennä, sanoin minä veltosti. + +— Vai niin, sanoi hän lihastakaan liikuttamatta, nyt! + +Hänen äänenpainossaan oli sellainen varmuus, että se kiukutti minua, ja +se, tavallisen moraali näkökannan mukaan, tilapäisesti pelasti minut. + +— Niin juuri, sanoin minä. — On turhaa olla sentään vielä noin varma. + +— Jo ensi hetkestä olen ollut sinusta varma! sanoi hän kiusoittaakseen +minua. + +Minä muistin hänen kerran sanoneen, että hänen oli äärettömän +hauskaa nähdä minua silmät vihasta välkkyvinä ja siksi minä nauroin +niin kiusoittavasti kuin mahdollista ja koetin nousta ylös. +Mutta koettakoonpas vaan kuka hyvänsä nousta matalasta, nahalla +päällystetystä tuolista ylös, kun toinen, joka on vahva, istuu vieressä +eikä laske! Nyt täytyy käyttää kieltään, ajattelin minä, mutta +huutamaan minä en rupea ennenkuin ei mikään muu auta. + +Ja koko ajan tiesin, että lopputulos ei riipu hänestä vaan minusta, +vaikkakin näytti siltä kuin hän olisi tilaisuuden herrana. Mutta minä +hullu kun rakastin häntä. + +Kuinkahan monta kertaa olen nähnyt painettuna fraasin: tahdotko tulla +vaimokseni? Usein olen ajatellut, että mahdetaanko sitä käyttää niin +monta kertaa todellisuudessakin, mutta nyt se tapahtui kuitenkin, t.s. +ei sentään juuri niin, sillä hän jätti tahallaan pois sanan vaimo. + +Minä ravistin päätäni. + +Se ei ensinkään vaikuttanut häneen. + +— No miksei sitte? sanoi hän hieman ylimielisesti. + +— Minulla on siihen pikkuinen hassunkurinen syy, sanoin minä. Te ette +rakasta minua. + +— Oh! Sanoi hän. — Sitä minä juuri odotinkin. Mutta entä jos minä nyt +»rakastaisin» teitä? + +Hän lausuu sen tekosanan aina selvin ja halveksumista osottavin tavoin. + +— Jos te sen tekisitte, sanoin minä, niin olisin luullakseni valmis +kaikkeen! + +— No mistäs sinä tiedät, että minä en sitä tee? + +— Siitä että te kohtelette minua niinkuin kohtelette, sanoin minä. — +Niin ette te silloin koskaan tekisi. + +Samalla minä huomasin kuinka asia oli ja se varmuus herätti minun +naisellisen ylpeyteni. + +— Jos minä rakastaisin (taas sama äänenpaino) teitä, niin te tekisitte +siis sen, mitä minä silloin teiltä en pyytäisi? sanoi hän. — Vai +kuinka? On sekin johdonmukaisuutta. Te pyristelette. Ette pysy asiassa. +Olette yhtä arka kuin muutkin. Taikka — kenties se on vain sotajuoni. + +Se oli ainoa minkä minä voitin. Hän ei ollut vielä koskaan suonut +minulle sentään niin pientä arvonantoa. Rohkeuteni petti minut. + +— Antakaa minun mennä, sanoin uudelleen, mutta jonkun verran +surkeammalla äänellä. + +— Olkaa niin hyvä, vastasi hän kylmästi. Ei ollut mitään esteitä. — +Mutta oli kuitenkin, sillä juuri noustessani huomasin, että hänen takin +hihassaan oleva nappi oli tarttunut tukkaani. + +— Katsokaas nyt, sanoi hän, te olette kuitenkin minuun kiintynyt. + +— Minulla on aina ollut huono onni, vastasin minä ja nauroin vastoin +tahtoani. — Minä kiinnyn helposti kaikenlaisiin hirviöihin, jotka eivät +ole sen arvoisia, että niistä ensinkään välittäisi. + +— Kiitos, sanoi hän. + +— Ei mitään, vastasin minä helpottuneena ja menin ovea kohti. + +— Ettekö te edes hyvästi sano? + +Minä käännyin ympäri. Hänen äänensä oli väsynyt ja hänen katseessaan +näkyi ainakin pettymystä ja hellyyttä. + +Ja silloin minä tein sen. + +Minä menin suoraan häntä kohti ja hiivin vapaaehtoisesti hänen syliinsä. + +— Elisabet, minähän tiesin sen. + +En tiedä, miten kauvan me siinä seisoimme, lopuksi kuiskasi hän jotain +minun korvaani, ja se teki minut aivan kylmäksi sellaisesta pelosta, +jollaista en ollut ennen tuntenut. + +Ja minä pakenin, ennenkuin hän oli ehtinyt tointua, aivan ajattelematta +ja kiihtyneenä. + +Menin sitten kotiin vapisten kuten galvaniseerattu sammakko ja +ajattelin. + +— Mitä minun nyt pitäisi tehdä? + +Ja mielessäni näin hänen menevän automobiilissaan jonnekin pelaamaan +pokeria ja ajattelevan: nyt ei minulla ole siinä suhteessa muuta vaivaa +kuin olla hiukan kärsivällinen, niin — — — + +Mutta kesken kaiken en kuitenkaan voinut olla sitte illalla nauramatta +Eevalle. Hän käveli kuten unissa ympäri huonetta huomaamatta minua ja +ajattelematta missä oli tai mitä teki. + +— Eeva! sanoin minä lopuksi. — Herää. Silloin hyppäsi hän ylös ja +katsoi minuun silmät suurina. + +— Ripustanko minä sinun leninkisi naulaan vai...? + +— Kiitos, sanoin minä vavisten. — Ei tarvitse, mutta istu tänne minun +sänkyni viereen ja anna minun itkeä viisi minuuttia, sillä minä olen +niin onneton ja jos minä tästä onnellisesti pääsen, on se vain sattumus! + + + + +16. + + +Neljäntenätoista, mutta kylmänä päivänä maaliskuuta. + +— No nyt sinä saat kuulla, sanoi Eeva. + +— Sitä minä olen jo kauan odottanut, sanoin minä. + +Hän meni oven luo ja sulki sen. + +— Se on suuri salaisuus, sanoi hän. Minä aion lähteä pois +hautaustoimistosta. + +— Mutta mihinkäs sinä sitten aiot mennä? kysyin minä. + +— Minä aion lopettaa koko konttoripalveluksen, sanoi hän ylpeästi. +Minulla on eräs, joka palvelee minua sensijaan. + +— No ystävä kulta, kerroppas, sanoin minä huoaten hiljaa kateellisena. +Miksi, miksi, ajattelin minä, se toisille on niin helppoa ja minulle +niin saakelin vaikeata? + +— Se on oikein satu, sanoi hän. + +— Niin niin, tietysti, sanoin minä, ja aivan uusi. + +— Ajatteleppas, me tapasimme toisemme jo viisi vuotta takaperin. Me +kävimme kauppakoulua Göteborgissa ja olimme yhtä hyviä. Ja nyt sillä +on, kuvitteleppas, 4,600 vakinainen palkka ja minulla on 1,000 eikös se +ole merkillistä. + +— On, sanoin minä, sangen merkillistä. Mutta entäs sitten? + +— Niin, no niinkuin nyt arvaat, niin ei sitä ihminen sentään juuri +kihloihin mene kauppakoulussa, vaikka tarpeeksi tykkääkin toisistaan. +Ajattele vain, että voihan sitä tulla vaikka joku prinssi, ja niin +mekin erosimme ilman, että oli mitään muuta kuin lupaukset. Minä sain +paikan ja muutin yhtä päätä ja niin hänkin teki ja siten kadotimme +toistemme jäljet. Kyllähän sinä sen tiedät miten se käy. + +— Tiedän kyllä, Jumala paratkoon, sanoin minä. Se menee rikki. +Eteenpäin. + +— Ei sinun kuitenkaan tule luulla, että minä kokonaan unohdin, sanoi +Eeva ja katsoi kelloaan kymmenennen kerran, vaikkakaan minä en niin +hyvin muistanut kuin hän. Ja kun minulla oli niin paljon leipähuolia! + +— Sinulla, niin! Sinähän olet tunnettu siitä. No; tuliko hän sitte +Tukholmaan sinua hakemaan? + +— Minähän jo sanoin, että se on kokonainen romaani, sanoi Eeva +loukkaantuneena. Ei se sentään niin yksinkertaista ollut; hän tuli +kyllä Tukholmaan, mutta ei minua hakemaan. Hän ei näet tiennyt, että +minä olin täällä. Minä sain sattumalta kuulla hänen olevan kaupungissa, +ja sen minä kuulin eräältä meidän yhteiseltä ystävältämme, joka oli +nähnyt hänen kävelevän Engelbrektinkadulla harmaa palttoo päällä. Siitä +tulee nyt keväällä kaksi vuotta, ja jonkun aikaa minä haeskelinkin +häntä pitkin katuja, mutta kaikilla herroillahan on harmaa palttoo! +Toisinaan, kun minun oli ikävä, selailin minä puhelinluetteloa ja +katselin hänen nimeään. + +— Ei mutta kuuleppas, sanoin minä, nyt sinä tietysti luulet koko ajan +ajatelleesi häntä! Etkö sinä muista niitä, herroja klubissa, jossa minä +tapasin sinut ensimäisen kerran, tai sitä edellisessä konttorissa, +josta sinä minulle niin usein puhuit. Mutta tästä et sinä ole koskaan +sanaakaan maininnut. Elä ensinkään luulottele, että hän on sinun ainoa +rakkautesi. + +— Sinun mielestäsi ei kenelläkään ihmisellä saisi olla ihanteita, sanoi +Eeva ja heitti niskojaan. Sinulla niitä sitte ei ole ollenkaan, kun +itse pääset sanomaan. Paljonko kello on? Miksi ei Baby tule? + +— Odotatko sinä tosiaankin _Babya_? kysyin minä. Sinä tiedät sen yhtä +hyvin kuin minä, että hän on pikakirjoituskursseilla. Mutta kerro +nyt lisää, minun täytyy kuulla kaikki ennenkuin sinun omasi tulee. +Soititkos sinä lopuksi hänelle sitte? + +— Minäkö? En. Minä aina ajattelin, että en suinkaan minä hänestä ennen +kuule kuin saan kutsun hänen hautajaisiinsa. Ja ellen olisi tekemisiin +joutunut, olisin kylläkin mennyt jonkun toisen kanssa naimisiin, siinä +sinä olet aivan oikeassa. + +— Hän tai joku muu! + +— Juuri niin, mutta nyt se oli hän! Se oli juuri päivää ennen joulua +kun pari kappaletta konttorista oli sairaina ja päällikkö tuli ja +sanoi, että minulla olisi päivällistunti kello puoli neljä ja että +tulisin sitte takaisin konttoriin. Olin kyllä äkeissäni, mutta totella +täytyi ja menin Sturen ravintolaan, kuten tavallisesti. Muistan vielä +ajatelleeni, että minkälaisia päivällisvieraita siellä siihen aikaan +mahtaa olla. Erään akkunapöydän ääressä istui joku herra ja luki +sanomalehteä — — — + +— Ja sinun onnistui kuitenkin saada se huomaamaan sinut? kysyin minä. +Ja silloin on se kyllä se oikea. + +— Ei hän minua huomannut ollenkaan. Minulla oli lampaanpaistia, ja +tiedäthän miten pian sen kastike jäähtyy. Mutta kun hän sitten laski +lehden pois, oli hän kuitenkin se oikea, ja hän oli niin muuttunut +edukseen. + +— No siitä tuli kai kohtaus? + +— Ei mitenkään. Minä menin suoraan hänen tykönsä ja sanoin: päivää, +tekö se olettekin? Mitenkä te olette tänne eksynyt? + +— Etkö sinä mitään muuta sanonut? kyselin minä. + +— En, äsh, kylläpä sinä olet tuhma! Ja hän vastasi sangen punasena: +— En minä ole ensinkään eksynyt, minun konttorini on Sture-torilla +ja minä olen käynyt täällä tähän aikaan miltei joka päivä syömässä +kokonaisen vuoden kuluessa. + +— _Niin minäkin_, sanoin minä, emmekä sitte tienneet mitä puhua +toisillemme. Mutta kuules Pegg, eikö se ole mahdottoman merkillistä? +Kokonaisen vuoden olemme me kumpikin kulkeneet samasta ovesta, syöneet +saman pöydän ääressä emmekä ole tienneet toisistamme yhtään mitään. +Ja sitte vallan sattumalta, siksi, että toverini on sairas, tulen +aikaisemmin, ja löydämme toisemme. Muuten olisimme mahdollisesti +syöneet koko elämänikämme siellä emmekä olisi saaneet mitään tietoa +toisistamme. Mutta uskotkos sinä sallimukseen? + +— En, kyllä, t.s. minä tahtoisin ensin nähdä sinun sulhasesi. Koskas +hänen pitäisi tulla? Puoli kahdeksan? Kello on nyt seitsemän. No sitte +hän saapuu parin minuutin kuluttua. Oletteko te sen jälkeen tavanneet? + +— Hän muutti heti ruoka-aikojaan ja nyt me syömme aina yhtaikaa. Ja +suvella menemme me naimisiin, hänellä on sellainen luonne. + +— Niin, nyt sinä olet satamassa, sanoin minä. Mutta, ystäväkultani, +luuletko sinä tulevasi onnelliseksi? + +— No en suinkaan minä umpimähkään naimisiin mene, vastasi hän +loukkaantuneena ja meni ovelle askeleita kuuntelemaan, ja minä +ajattelin: nyt tulee sulhanen aivan heti. + +— Mutta niinhän sitä aina mennään, sanoin minä. Eikä kaikki mene +naimisiin tullakseen oman miehensä kanssa onnellisiksi. + +— Ush, Pegg, kuinka sinä olet ilkeä? Etkö sinä sitte usko rakkauteen? + +— En, sanoin minä, minä olen rakastanut liiaksi montaa. Uskotkos sinä? + +— En, sanoi Eeva, ei minun tarvitse uskoa, koska minä tunnen sitä. + +Se kuulosti niin lapsellisen voitonvarmalta, niin järkähtämättömältä ja +onnelliselta, että minun oma asemani tuntui sen rinnalla kaksin kerroin +kurjemmalta. + +Ja sitten hän tuli. Minulle oli hän suuri pettymys. Minun tuli niin +paha olla, kuin olisi alushameeni juuri ollut putoamaisillaan, mutta ei +juuri ketä tahansa voi verratakaan siihen, jota minä rakastan. Ja tällä +oli sentään minun rakastettuuni verrattuna se hyvä puoli, että hänellä +oli rehelliset aikomukset. Mutta minusta tuntui kuin olisin saanut +aavistuksen siitä tuskasta, mikä valtaa isän ja äidin, kun he uskovat +tyttärensä antavan itsensä ja kaikkensa vallan sokeasti miehelle, joka +ei ole heidän mieleisensä. + +— Etkö sinä aijo onnitella minua? sanoi Eeva kun hän oli mennyt. + +Minä yritin, mutta ääneni ei kestänyt. Ellen olisi joka päivä +konttorissa niin kiusaantunut, ei sitä olisi koskaan tapahtunut. + +— Anna anteeksi, minä olen vain niin iloinen, Eeva, se kaikki tyyni on +vain iloa. Mutta jos minä jonakuna päivänä tulen hurjaksi ja matkustan +täältä, niin oletko niin ystävällinen ja pidät hiukan huolta Putesta, +kunnes minä ehdin saada asioita hiukan järjestykseen. + +— Että sinä voit pitää semmoisesta miehestä, sanoi Eeva, tietämättään +toistaen sen kysymyksen, jonka minä ajatuksissani olin hänelle itselle +tehnyt. Hänhän on tavallinen naisten viettelijä. + +— Ei se minun pitämiseni niin vaarallista ole sanoin minä vältellen. +Pahempi vain, että olen pakotettu hänet joka päivä näkemään. Ja minusta +tuntuu siltä, että minun täytyy lähteä pois. + +— Että sinä voit pitää semmoisesta hirviöstä, sinähän tunnet hänen +maineensa. + +— Minä tunnen enemmänkin kuin sen, sanoin minä, mutta kyllä se menisi +ohitse, ellei minun tarvitseisi nähdä häntä alinomaa. + +Kumpikaan meistä ei ollut huomannut Babya, ennenkuin hän oli aivan +vieressämme. + +— Aikooko Pegg matkustaa, kysyi hän kauhistuneena. Sehän on koko Liiton +loppu. + +— Sinun pitää tulla usein tervehtämään »minua kun minä menen naimisiin, +sanoi Eeva merkitsevästi. Ja niiden sanojen jälkeen unohdettiin minut. + +Mutta sinä iltana päätettiin Liiton kohtalo. + +Eeva aikoo jättää konttorin seuraavan kuun lopussa. Hän on ruvennut +harjoittelemaan taloudenhoitoa ja keittotaitoa, vaikka hän aina ennen +vakuutteli menevänsä ainoastaan sellaisen miehen kanssa naimisiin, joka +syö vain raakoja pihvejä. Emmy tulee piankin, oman vakuutuksensa mukaan +»rupeamaan itselleen», ja Jumala yksin tietää, mitä minä teen. Babylle +on tarjottu asunto sokerileipurin luona ja se on tosiaan ainoa keino +millä hän voi pysyä hengissä, ellei onnistu saamaan parempaa paikkaa. + +Joka tapauksessa on meidän lyhyt, mutta kunniakas satumme pian lopussa. + +Allah on niin tahtonut. + + + + +17. + + +19 p:nä maaliskuuta. + +Viimeksi kun tapasin Emmyn, pyysi hän, että ottaisin Puten mukaani +seuraavalla kerralla tullessani. Putte ei ollut siihen ensin +halukas, mutta minä puhuin hänelle oikein kauniisti ja vetosin hänen +ritarillisiin tunteisiinsa. Olen vieläkin näkevinäni hänet edessäni +seisomassa, pureskellen lakkinsa syrjää silmät suurina ja kosteina ja +koettaen olla töykeän näköinen kun minä puhuin Emmy-tädistä, joka on +hyvä ja kovin sairas eikä elä kenties enää montaa päivää. Sitten sanoo +hän: »no mennään sitten», ja panee pienen, laihan, mutta voimakkaan +kätensä minun käteeni. + +Se tapahtui sunnuntaina. Kirkas auringonpaiste sulatti lunta ja +Putte luisteli puolipohjillaan että vesi roiskui. Minä olin ostanut +heinätorilta muutamia kukkia, jotka Puten olisi pitänyt antaa Emmylle, +mutta Putte ei tahtonutkaan. Oli oikein liikuttavaa nähdä kuinka Emmyn +kasvot kirkastuivat kun hän Puten näki, oli ikäänkuin kauvan salattu +äidinrakkaus olisi hänessä yhtäkkiä virinnyt. + +Putte ei tietysti ymmärtänyt kysyä kuinka hän jaksoi eikä osannut +ilmaista enempää sääliä kuin lausua rohkaisevia sanojakaan. Se oli +Emmy, joka puhui hänen kanssaan koulusta ja läksyistä ja opettajista, +mutta sitte Putte pääsi alkuun ja alkoi kertoa juttuja Görelin +miehestä, mutta toisinaan huomasi hän itsekin puhuvansa liian +äänekkäästi ja vilkaisten häpeissään minuun, alensi hiukan ääntään. + +Emmy oli hänestä huvitettu. Oli kokonaan häneen kiintynyt. Hänen +katseensa hyväili Puten pientä suuta ja hänen koko kasvonsa paloivat +halusta saada suudella Puttea, silittää Puten lyhyeksi leikattua tukkaa +ja pidellä hänen pientä, likaista, suonikasta kättä omassaan. + +Vaikka ei minulla tahtonut olla sydäntä siihen, täytyi minun lopuksi +lähettää Putte pois, ja minä varottelin moneen kertaan, että hän +muistaisi tulla enon luo Rantatielle päivälliselle. Ja samassa kun +Putte oli mennyt, katosi Emmyn kasvoilta loiste, ikäänkuin kynttilä +olisi sammunut, ja minä huomasin, että hän on sairas ja tulee pian +kuolemaan. + +— Minä pidän niin paljon siitä nulikasta, sanoi hän, ja minä olen +aikonut antaa hänelle hiukan rahoja, kun en itse enään niitä tarvitse. +Oi, kultani, ei se ole paljon, se on niin äärettömän pikkuisen, mutta +minä säästin joka vuosi muutamia kruunuja, ja nyt olen minä ajatellut +antaa ne Putelle. + +Kyyneleet tulivat silmiini ja minun täytyi purra hampaani yhteen, +etten purskahtaisi itkuun. Minua säälitti niin äärettömästi Emmyn +koko yksinäinen, vaivaloinen, iloton ja tarkoitukseton elämä. Jos +minä olisin tuossa ja makaisin, ajattelin minä, niin voimattomassa +katkeruudessani vääntelisin käsiäni enkä tahtoisi kuolla, minä +tahtoisin tietää millä oikeudella minut on pakotettu työskentelemään +kuin kone ja heitetään tunkiolle kun koneisto on kulunut. + +Mutta Emmy oli vain tyytyväinen. + +— Kun minä olen valveilla aamusin tai herään öisin ja ajattelen, että +ei tarvitse mennä konttoriin, niin se tuntuu niin _suloiselta_ usko +pois, sanoi hän. — Ja jos sinä tietäisit kuinka ihanaa se on kun saa +olla väsynyt! + +Elämä on kalvanut hänet niin luita myöten, että hänellä ei ole jäljellä +muita tunteita kuin väsymys ja levosta nauttiminen. Ruumiillisesti ei +hän kuolemaa pelkää ja tie sinne toiselle puolen on tasainen ja ilman +kauhuja. Elämä ottaa, voidakseen antaa, kiusaa, voidakseen sovittaa ja +suuttuu, voidakseen leppyä. Lopuksi on paras paljastaa päänsä ja vaieta. + +Rantatiellä oli perhepäivälliset nuoren parin kunniaksi, koska he +olivat juuri palanneet kotiin häämatkaltaan. Kaikki olivat iloisia, +tärkeän näköisiä ja kovasti touhuissaan, niin että muut eivät +huomanneet minun alakuloisuuttani paitsi eno. Jälkeen puolisen, joka +nähtävästi oli valmistettu silmällä pitäen sitä periaatetta, että sen, +joka ei työtä tee, tulee syödä kovasti, kutsui hän minut luokseen. + +— Minä olen huomannut, Elisabet, että sinua jokin vaivaa, sanoi hän +ystävällisesti. — Etkö sinä voisi sitä kertoa? + +— Minä en voi mitään kertoa, enokulta, sanoin minä. + +— Ei, ei, sanoi hän, ei minulle, mutta hyvälle tädillesi! + +Minä taisin vetää suutani hiukan nauruun. Mutta naineet miehet ovat +hiukan yksinkertaisia ja naurettavia kun tulee heidän rouvansa +kysymykseen. Minäkö hyvälle tädilleni! Aivan varmaan joku torimatami +ymmärtäisi minua paremmin. Mutta samassa lähetti joku hyvä henki +minulle loistavan ajatuksen: + +— Mutta jos eno voisi antaa minulle sata kruunua, sanoin minä. + +En minä ollut ehtinyt ajatella mitä minä niillä tekisin, mutta +luullakseni oli minun mielessäni tällainen suunnitelma: rahojen +_kanssa_ tulee sentään paremmin toimeen kuin _ilman_ rahoja. + +Minä sain kaksi sataa ja minä olen enolle koko elämäni kiitollinen +siitä, että hän ei sanallakaan asettanut mitään ehtoja tai antanut +määräyksiä miten niitä oli käytettävä. + +Minä otin häntä kaulasta kiinni ja suutelin häntä ystävällisesti, +hiukan kunnioittavasti ja säälivästi. Sääliväisyyttä oli tädin vuoksi. +Se on kauheata, kun lahjattomat naiset joutuvat naimisiin, mutta +tietysti vielä kauheampaa, jos he eivät joudu. + +Koko sunnuntaiyön olin minä valveilla ja sieluni käveli ikävöiden ja +verisin jaloin aamua kohti. + +Eeva, joka oli koko päivän ollut niin perinpohjaisesti kihloissa, +että hänen valkoisen musliinipuseronsa selkäpuoli oli aivan +mustunut sulhasen takin hihasta, makasi ja vikisi unissaan ja sanoi +aina sopivain väliaikain perästä: Gustaf. Baby nukkui hiljaa ja +rauhallisesti ja minä milloin makasin jyskyttävin ohimoin, milloin +nousin istumaan kädet polvien ympärillä ja valitin aivan ääneen. + +Toisinaan sanoi järkeni: »Minä en voi turmella koko elämääni miehen +tähden, joka vain leikittelee minun kanssani.» + +Toisin ajoin sanoi sydämeni: »Eihän se ole turmelemista, ja jospa +olisikin, niin entä sitte? Ketä varten minä säästäisin itseni, minä, +jolla ei ole muita myötäjäisiä kuin Putte? + +Minä en _voi_ jäädä. + +Minä en _voi_ matkustaa, hän on tullut minulle yhtä välttämättömäksi +kuin ruoka ja ilma. + +Minä ajattelin Emmyä, ja minä, joka olin häntä niin säälinyt, kadehdin +nyt. hänen välinpitämättömyyttään. + +Minusta tuntuu aivan kuin olisin pyöreä ja pieni taikinapallo, joka +on kaakuksi muodostumaisillaan, niin ohueksi kaakuksi, että siitä +katoaa kokonaan yksilöllisyys ja kaikki kulmikkaisuudet häviävät +leivinpöydällä niin, ettei sitä huomaakaan. Semmoista on elämän meno ja +mitä taipuisampi on, sitä pikemmin loppuvat riidat, mutta kehitys on +sitä tuskallisempi. + +Sillä tavalla kulutin aikaa aamuun saakka. + +Varatuomarit eivät koskaan puhu mitään ja ovat siinä suhteessa paljoa +sääliväisempiä kuin naistoverit, jotka eivät voisi olla joka päivä +käyttämättä minun sydäntäni neulatyynynään. Mutta vaikka he eivät +mitään puhukaan, luen minä heidän silmistään kuitenkin, että he näkevät +kaikki ja ymmärtävät kaikki ja ovat sellaista jo kauvan odottaneet. +He ovat nähneet saman pelin uudistuvan jokaisen sievän tytön suhteen, +joka vain on konttoriin tullut — eikä täällä ole kai muita ollutkaan. +He ovat nähneet alun, kehityksen ja huippukohdan. Heitä kai hieman +harmittaa koko asia ja minä olen heidän mielestään sekä surkuteltava +että hieman koomillinen — aivan kuten omastakin mielestäni — toisinaan. + +Tuomari itse koettaa olla kärsivällinen ja välittämättä kaikista +arveluista, joita hän kutsuu atavismiksi. Toisinaan loppuu kuitenkin +hänen kärsivällisyytensä. Silloin on hän niin intohimoisen kiihkeä, +että minä olen vähällä menettää tasapainoni, mutta toisinaan hän myös +suuttuu ja kiroaa, että hän ottaa minut joka tapauksessa, vaikka minä +olisin miten jyrkästi vastaan. + +Minä jyrkästi vastaan! + +Minä lakkasin menemästä konttoriin iltapäivisin, mutta silloin rupesi +hän telefoneerailemaan minulle tänne ja komentamaan minua sinne. + +Nyt olen yksin kotona ja tiedän, että kymmenen minuutin kuluttua hän +soittaa. Hän tulee sanomaan, että tänään on vielä lähetettävä hyvin +tärkeä kirje, ja minä vastaan, että kyllä minä tulen, ja asetun +peilin eteen kampaamaan tukkaani, ja tukkani säkenöitsee kammatessani +uhmaavasti ja kun katson kuvani silmiin, loistavat ne mustina ja +vaarallisina, mutta poskeni palavat. Ja käteni vapisevat niin, että +ainoastaan vaivoin saan hattuni päähäni ja hanskat käteeni. Sitten +menen rappuja alas, en tiedä miten, ja raitiovaunussa istun hymyillen, +niin että vieressä istuva herra painautuu likemmäksi. — — — Hst! — +Jokos nyt soi? Ei. — — Hetken päästä olen sitten hänen lumouksensa +alaisena, nöyränä, häpeissäni, mutta vaikka, vaikka — — + +Minä tiedän, että tytön tulee olla kuten varmuustulitikku, joka syttyy +ainoastaan laatan sivuun raapastessa. Vaikka miten monta kertaa +pistettäisi tulikiveen ja vietäisi tulen läpi, niin ei saa syttyä +— paitsi laatikon sivuun raapastaessa. Jospa saisi olla pienessä +suojelevassa perhelaatikossa, mutta nyt ei ole mitään sellaista. + +Kas niin, nyt. — + +<tb> + +Kotimatkalla ostin aikataulun ja laskin paljoko kolmannen luokan +piletti maksaa asemalle, jossa paras ystäväni asuu. + +Minä ajattelen tehdä itseni sangen naurettavaksi. Parin vuoden päästä +minä oikein sydämestäni pilkkaan itseäni, ellen mahdollisesti silloin +ole vanhan neidin kannalla ja tuomitse nuoruuteni hairahduksia. + +Juna lähtee kello 1 päivällä — puolen vuorokauden kuluttua olen siis +poissa. Nyt istun yksin ja katselen ympärilleni huoneessa, joka on +ollut Pohjoistulliliiton kotina, köyhänä ja puutteellisena kotina +kylläkin, mutta kuitenkin jonkinlaisena suojana maailmaa vastaan, +kotina, jossa yksinäinen ihminen on hakenut suojaa vielä yksinäisemmän +ihmisen luona. + +Minä ajattelen Emmyä, joka pian muuttaa semmoiseen asuntoon, jossa +vuokrat eivät ole kalliita. Minä ajattelen Eevaa, joka sileine +sormuksineen, pyyhinliinoineen ja lauseparsineen »kyllä vaan +uushopeakin kelpaa» luulee tietävänsä mitä on rakkaus ja seisovansa +seitsemännen taivaan portilla. Ja Babya, tuota pikku Baby-lasta, jolla +on niin paljon surua ja levottomuutta edessään ja joka menee sitä +kohti niin pienenä ja aseettomana ja tulee suremaan Liittoa ja minua, +muutettuaan sokerileipurin tykö ja ikävöiden ajattelemaan niitä iloisia +ja huolettomia päiviä, joita yhdessä vietimme. + +Itseänikin ajattelen, joka lähtee pois keskellä kuukautta, palkkaa +ei nosteta etukäteen, ja panee toimeen skandaalin pelastaakseen +— mitä? — kunniansa! ja tottelee, ei juuri omaatuntoa, mutta +itsensäsäilytysvaistoa. Se on kyllä heikkoutta ja naurettavaa, mutta se +on ainoa mahdollisuus. + +Puttea ajattelen, tuota pitkää poikanulikkaa, ja olen levoton, kun +hänet pitää jättää Tukholmaan. + +Minä ajattelen Tukholmaa, jota olen kunnioittavasti rakastanut, +vaikkakin saamatta vastarakkautta, ja josta tosin olen nähnyt +vain kuoret, mutta niin kovin vähän sitä kaunista, opettavaista +ja salaperäisen syntistä, minkä nämä kuoret kätkevät. Ja tälläkin +hetkellä, ollessani aivan elämäni tienhaarassa, en voi olla +harmittelematta, että koko Tukholmassa oloajallani ainoastaan +kolme kertaa olen ollut teatterissa, yhden kerran konsertissa enkä +ainoatakaan kertaa oopperakellarissa! + + + + +18. + + +Baby, rakkaani! + +Kiitos pitkästä ja kaihomielisestä kirjeestäsi. Sen johdosta tahdon +sinulle sanoa, että ei pidä kiintyä kehenkään, joka kuuluu tähän +maailmaan, kaikkein vähimmän minuun. Lapsi kulta, minä olen uskoton, +kuten niin monet miehet ja naiset sitäpaitsi ovat, minä kyllästyn +ennemmin tai myöhemmin kaikkeen, jopa Tukholmaankin ja konttorissa +istumiseen. Minä tiedän, rakkaani, että ei se mitenkään puolusta minun +käyttäytymistäni ja sitä, että ilman valmistuksia ja jäähyväisiä olin +kotoa poissa, kun te tulitte keittokoululta. Mutta meidän täytyi +erota joko silloin tai maaliskuun viimeisenä päivänä, ja minusta +tuntui, että en olisi kaikkea sitä kestänyt. Minä olen pitänyt teistä +kaikista tavattoman paljon — ja, niin, mutta kun sitte tuli sähkösanoma +sairaalta ysävältäni, kuten kirjoitin. + +Nyt minulla on paikka, jossa ei ole telefoonia eikä konttoria eikä +mitään mihin olemme tottuneet ja koko ilmanala on aivan toisenlainen +kuin Tukholmassa. Minä olen erään tilanomistajan luona, jonka rouvan +ystävyyden kerran maailmassa voitin antamalla rukkaset eräälle +miehelle, jota rouva siitä huolimatta ei saanut, ja nyt sillä rouvalla +on keväällä saadut kaksoset, niin että voit kuvitella miten iloiseksi +hän tuli saadessaan tänne minut, jolla ei ole kaksosia ja joka on +esteetön käyttämään pyykinpesuun puolen vuotta Tukholmassa säästämiään +lihaksia. Hän oli varustanut vaatteita vain yhdelle, joten voit kai +kuvitella, että pyykinpesoa on, ja sitte lämmitän heidän maitoansa ja +yhtä ja toista muuta. + +Sinä kai ajattelet, että minä kaipaan Liittoa ja sen luolaa, ja kyllä +minä kalpaankin, mutta minä en halua takaisin. + +Minun oikea paikkani ei ole kirjoituspulpetin ääressä eikä kynä +ole minun aseeni. Voi hyvä Jumala, kuinka minä nautin saadessani +työskennellä molemmin käsin ja koko ruumiillani. Saan kantaa ämpäreitä, +kiikuttaa lapsia, silittää pikkuisia paitoja — jospa vain tietäisit +miten herttaisia ne ovat — panna pyykkiä kuivamaan ja katsella, miten +lumi sulaa metsässä! Nousen ylös aikaisin aamulla, hakkaan luita +kanoille, juoksen kellariin ja vinnille, laitan ruokaa sairaalle, +saan tehdä enemmän työtä kuin jos olisin naimisissa tässä talossa, +en ajattele mitään ja ihoni on tosiaankin tullut paremmaksi. Mitään +suunnitelmia ei minulla ole, ainoa asia, jota mietin, on Putte. +Sinähän tiedät, että hän on sellainen erinomainen poika, vaikka +hiukan hermostunut luokalla, ja rehtori sanoo, että hänen pitäisi +saada hyvää ja hellää ohjausta. Mutta miten minä sitä hänelle +Tukholmassa saisin? Minä tahtoisin muuttaa hänet oppilaitokseen jossain +maaseutukaupungissa, jossa ottaisin luokseni asumaan 6 tai 7 muutakin +poikaa, mutta kaikkea sitä ei ole tosiaankaan helppo järjestää. Saa +nähdä, miten käy syksyllä! + +Niin, saa nähdä miten käy syksyllä. Ja mitä Liitolle silloin kuuluu? + +Eeva, alkaaksemme hänestä, on autuaana jossain päin Tukholmassa +nuoruuden rakastettunsa kanssa, joka minua tosin ei miellyttänyt, mutta +se on nyt se sama, koska kerran Eeva itse näki kohtalon sormen siinä, +että heillä kummallakin oli ruokalippu Stureruokalaan. + +Emmy — niin, Emmyn suhteen voi ottaa kysymyksen alaiseksi, eikö hän +sittenkin syksyllä mahtane olla onnellisin meistä kaikista, koska +hänelle on silloin jo tapahtunut viimeinen suuri yllätyksensä tai +pettymyksensä. Vanha Emmy-raukka, hän oli hidas ajatuksellisin meistä +kaikista, tiesi vähimmän ja oli proosallisin. Ja kohta tietää hän +enimmän kuin kaikki maailman oppineet. + +Lopuksi sinä, Baby-rukka, josta minä aivan erikoisesti pidin, +yksinäinen sinä olit ja avuton ja hyvä, ja minä en ollut juuri mitään +niistä. Voitkos kuvitella minun hämmästystäni, kun sinä kirjoitit +hakeneesi minun entistä paikkaani tuomarini luona ja että tuomari +mahdollisesti ottaa sinut. + +Se oli tosiaan äärettömän hauskaa sinulle ja _erinomainen onni_, +että sivuutit niin monta, vaikka et osaakaan kirjoittaa koneella +etkä ole erikoisen tottunut kirjeenvaihtoon. Et suinkaan ole koskaan +tullut ajatelleeksikaan, että hän kiinnitti huomionsa pääasiassa +sinun _ulkonäköösi_? Etkö? Ei sitä mielellään ajattelekaan, kun on +konttoripaikasta kysymys! Sen ei luule ensinkään kuuluvan siihen, vai +kuinka? Ja paljon mahdollista, että se ei kuulukaan asiaan, mutta +tiedäthän, että kun _lähetit_ todistuksesi, ei kukaan pannut _niihin_ +mitään huomiota. + +Minä en suinkaan tahdo kieltää sinua sitä paikkaa ottamasta, sillä +siinähän on sopivat konttoritunnit ja päällikkösi on sellainen +_ystävällinen_ päällikkö, että olen varma hänen tulevan pitämään +sinusta _hyvin_ paljon. Niin rakkaani, jos hän rupeisi sinusta +tosiaankin pitämään niin paljon, ettei enää sen jälkeen muista pitäisi, +ei kukaan tulisi siitä niin iloiseksi kuin minä, sillä hän on niin +tavattoman rakastettava ja miellyttävä ja näyttää niin hienolta ja +kauniilta. + +Tämä kaikki tuntunee sinusta tarpeettomalta, koska kysymys on +ainoastaan paikasta, mutta voit sentään ajatella, että minulla on tässä +jokin tarkoitus. Kuten ymmärrät, ei se minulle mitään niin vaarallista +ollut, minähän olin vanhempi ja olen kokenut yhtä ja toista. Mutta minä +en ole varma, että sinä voit nähdä hänen ajatuksensa niin helposti +kuin minä. Sinulla ei ole vielä oikeutta olla niin viisas kuin minä. +Siksi sinä tulet vasta sitte, kun tapahtuu jotain sellaista, mitä et +ole vielä kokenut. Minä en tiedä, onko hän puhunut sinulle mitään +minusta, no jaa, hänellä ei ole kyllä siihen mitään syytä, ja kun hänen +onnistuu minun paikalleni saamaan kaksikymmentävuotias sinä, pehmeine +kiharoillesi, niin luulenpa hänen olevan iloissaan siitä, että minä +matkustin, vaikkakin hän alussa kuului olleen äkeissään ja sanoneen, +että minä käyttäydyin aivan kuin piika, joka »lähtee» paikastaan. + +Niin niin, sinä teet tietysti niinkuin tahdot, hyvät neuvot ovatkin +vain sentähden olemassa, että niitä ei pidettäisi arvossa. Mutta +ota sentään huomioon se, että olet varoillasi, kun hän tulee +miellyttäväksi, jommoinen hän kyllä osaa olla. Katsoppas, teidän +kahden katsantokannat ovat niin äärettömän erilaiset, mutta sen tulee +hän alussa salaamaan. Ja nyt kun muutat sokerileipurin luota ja otat +huoneen itsellesi, niin ota huomioon, että perhe-eteisen antama +moraalinen tuki ei ole suinkaan halveksittava. + +Kuulehan, jos hän joskus sattumalta tulee puhuneeksi minusta, niin +ole hyvä ja anna minun tietää mitä hän minusta oikein ajattelee, +vaikkakin, sehän on aivan se sama, yhtä hyvin hän unohtaa minut kuin +muutkin, joita hän... tarkoitan, joilla on ollut paikka hänen luonaan. +Erittäinkin jos sinä joudut sinne, ymmärrätkös. Ja sinä joudut sinne, +minusta niin tuntuu. Ajatteleppas, jos sinusta tulisi se! Mutta minä +ymmärrän, että sinun ulkonäkösi vaikuttaa häneen. + +Nyt, Babykulta, menen minä nukkumaan. Minun sänkyni on niin kapea, että +tuskin mahdun itseni kera siihen vieretysten, ja kuitenkin nukun joka +ilta heti kun olen siihen päässyt. Ruumiillisen työn siunaus! + +Hyvästi pikkuiseni. Allah olkoon kanssasi! Koskas luulet hänen sallivan +meidän tavata toisiamme? + +Elisabetisi. + + +Muistatkos kun Emmy vietiin sairashuoneeseen ja minun piti soittaa, +että ne tulisivat noutamaan hänen tavaroitaan? Sinä olit paitasillasi +ja minä ja Eeva olimme myös ja juuri kun minä olin numeron +keskusasemalle ilmoittanut, huusit sinä minulle: muista sanoa, että +toimittavat tänne naineen lähetin! + +No ystävä kulta, en minä tahdo hämmentää sinun puhdasta sieluasi, +mutta sinun tuleva päällikkösi on kaikkea muuta, mutta ei nainut +kaupunginlähetti! + +Viimeisen kerran + +Pegg. + + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75884 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..b5dba15 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this book outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d547f2d --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +book #75884 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75884) |