Initial commitHEADmain

4 files changed, 4007 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75884-0.txt b/75884-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..8d0d4b9
--- /dev/null
+++ b/75884-0.txt
@@ -0,0 +1,3990 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75884 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+KONTTORITYTTÖJEN KOHTALOITA
+
+Kirj.
+
+Elin Wägner
+
+
+Suomentanut
+
+Hella Wuolijoki
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Osuuskunta Työläisnainen,
+1913.
+
+
+
+
+SUOMENTAJAN ESIPUHE.
+
+
+Porvarillinen perhe on tätä nykyään täydellisesti hajoamistilassa.
+Kapitalistinen talousjärjestelmä on järkyttänyt ikivanhat kristillisen
+perheen tuet, perhe ei ole enään yhtenäinen tuotanto-osuuskunta, jota
+se oli keskiaikana. Palkkatyö vaatii kaikki perheen jäsenet valtaansa.
+
+Kapitalistinen tuotanto, suurtuotanto, on ennen kaikkea hävittänyt
+naisten työn perheessä. Yhä enemmän ja enemmän ostetaan perheessä
+elintarpeita ja tuotteita ulkoa ja yhä tarpeettomaksi tekevät
+nämä halvemmat teollisuustuotteet kotiteollisuuden joka muodossa.
+Porvarillisessa perheessä, jossa vaatteet ja elintarpeet ostetaan,
+joutuvat juuri naispuoliset jäsenet työttömiksi ja ovat pakotetut
+hakemaan työtä ulkoa työmarkkinoilta.
+
+Ja sitten tulevat ne lukemattomat konttorit ja toimistot ja nielevät
+sisäänsä koulusivistystä saaneita tyttöjä konekirjoittajiksi,
+pikakirjoittajiksi ja kirjeenvaihtajiksi. Ja harvoin
+kaupunkilaisoloissa enään jonkun verran koulusivistystä saaneet tytöt
+istuvatkaan työttöminä kotona. Useimmilla heillä on sentään joku pieni
+paikka Jossain konttorissa. Ja, koska he enimmiten asuvat kotona
+ja harvoin maksavat mitään ylöspidostaan, käyttävät he palkkansa
+ainoastaan vaatteisiin ja huvituksiin n.s. »neularahoina».
+
+Mutta on vielä toisenlaisiakin konttorityttöjä, joita tulee yhä enemmän
+ja enemmän ja jotka pääasiallisesti täyttävät kaikki vastuunalaisemmat
+paikat. Ne ovat niitä tyttöjä, joita eivät vanhemmat kykene elättämään
+ja jotka ovat pakotetut joutumaan suorastaan palkkatyöväen asemaan.
+He ovat useimmiten kotoisin sivistyneistä perheistä ja ovat lapsesta
+saakka sentään tottuneet ottamaan osaa sivistyneeseen elämään. Heidän
+asemansa on todellakin hyvin kurja. Heidän palkkansakaan ei ole isompi
+kuin niitten toisten tyttöjen, jotka asuvat kotona ja käyttävät
+palkkansa ainoastaan neularahoiksi, mutta kuitenkin heidän täytyy elää
+palkastaan ja olla hyvin puettuja kuten porvarillinen ympäristö vaatii.
+He ovat ulkopuolelle luokkaansa, joutuneita henkilöitä, jotka kuitenkin
+vaistoilleen ovat kiinni siinä vanhassa maailmassa ja väärän häpeän
+vuoksi koettavat matkia sen elämäntapoja.
+
+Heitä on vaikea saada järjestymään, koska he laskevat itsensä sentään
+joksikin paremmaksi kuin köyhälistö ja häpeävät tilaansa. Sitä
+paitsi ovat he melkein enemmän kuin mitkään työläiset riippuvaisia
+työnantajiensa mielivallasta, koska yhä vaan lisääntyy niitten
+»parempien» perheitten tytärten, joukko, jotka aikansa kuluksi,
+sulhasta odottaessaan, ovat valmiit vaikka kuinka pienestä palkasta
+istumaan puolet päiväänsä konttorissa ja luonnollista on, että kun
+työnantajilla on sellainen armeija hyvin puettuja tyttöjä tarjolla,
+eivät he ole halukkaat lisäämään todellakin tarvitsevien palkkaa.
+Luonnollista on myös, että sellaisten konttorityttöjen palkkariita
+loppuisi sillä, että kymmeniä tahi satoja uusia tarjoutuisi
+lakkolaisten tilalle. Eikä niitten taloudellisen aseman parantumisesta
+ole ennen toiveita, kuin todellakin kaikki työtätekevät naiset tulevat
+enemmän tahi vähemmän riippuvaisiksi palkastaan.
+
+Elin Wägner kuvaa tässä huvittavassa kirjasessaan Tukholman
+konttorityttöjen elämän kurjuutta. Kaiket päivät epäterveellistä työtä
+tomuisissa konttoreissa, halu elää herrasväen tavalla, kiusauksia joka
+taholta, ainoana lohdutuksena sulhanen, joka pelastaisi konttorista
+ja joka useimmiten jää tulematta, avutonta, lakkaamatonta, hiljaista,
+taistelua olemassaolon puolesta... sellainen on tuon itsetiedottoman,
+sivistyneen köyhälistön elämä.
+
+Elin Wägner on tunnetuita Ruotsin naisasianajajia, joka kertomuksissaan
+on hyvin usein kuvannut ansiotyöllä eläviä itsenäisiä, sivistyneitä
+naisia. Tunnetuin näistä hänen teoksistaan on »Pennskaftet»
+(Kynänvarsi), jossa hän kuvaa naispuolisen sanomalehdentoimittajan
+elämää, mutta vielä reippaampi kuin tämä, on hänen »Norrtullsligan»
+kirjansa (sama kuin nyt ilmestyy suomeksi nimellä »Konttorityttöjen
+kohtaloita»), erinomaisen vilkkaasti ja suurella taidolla kirjoitettu
+kirja, joka täten annetaan ulos suomalaisessa asussa.
+
+Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 1913.
+
+Suomentaja.
+
+
+
+
+1.
+
+
+Tukholma 29 p:nä syyskuuta.
+
+Mikään ei tapahdu niinkuin sen luulisi. En minä olisi luullut
+kymmenen vuotta takaperin, että tämmöinen kohtalo minua odottaa. Kun
+pappi luetti minua, kun minä sain ensimäisen pitkän hameen ja ostin
+ensimäisen paketin hiusneuloja, jotka sitäpaitsi heti putosivat
+tukastani.
+
+Vielä vähemmin olisin sitä uskonut viisi vuotta takaperin, jolloin
+tulin kahdenkymmenen vuotiaaksi ja olin ensimäisen kerran rakastunut.
+Muistan, miten minä onnellisena ja kuitenkin rikollisesti peläten
+ensimäistä kertaa eräänä iltana hiivin takakatuja kohtaukseen ja
+seisahduin erään lyhtytolpan juureen katsomaan kelloa ja rakastettuni
+odotti minua puistossa. Ei koskaan tulisi enää arkipäivää minun
+elämässäni, vakuutin minä itselleni. Tulisi vain taivasta ja helvettiä,
+eniten kuitenkin taivasta, yhä vain ylös ja alas yhtämittaista
+kelkkamäkeä. Ja jonkun aikaa se menikin niin, mutta sitte yks, kaks,
+kolme, tuli seisahdus, ja se tapahtui juuri silloin kun minä olin
+alimmillani. Jos joku olisi silloin uskaltanut minulle sanoa, että
+minusta tulee konttoristi, minusta, jonka aina piti kuolla seuraavan
+viikon keskivaiheilla, mutta nyt minä olen sitä.
+
+Ei ollut mitään muuta tehtävissä. Olisi mahdollisesti ollutkin, mutta
+tämä oli lähinnä. Ja toisinaan kun on hyvin väsynyt, tarttuu lähinnä
+olevaan.
+
+Mielestäni on nyt juuri silmäini edessä suuri armeija
+pumpulitnusliinipuseroita ja minä itse viimeksi tulleena
+pakkorekryyttinä. Ensimäisenä päivänä lokakuuta alkaa harjoitus.
+
+Joku kirjailija on sanonut meistä työskentelevistä naisista, että
+meidän täytyy siinä kohden myöntää olevan oikeassa, että se ei ole
+rakkaus työhön, joka meidät pakoittaa miehen työaloille, vaan on se
+huutava hätä. Se on sangen oikein ja viisaasti sanottu, sillä se on
+juuri huutava hätä, ja minä olen varma siitä, että minä tulen vihaamaan
+työtä, jonka nyt olen saanut. Minun sieluni vaistomaisesti värisee
+kauhusta, kun minä vain ajattelenkin kassakirjaa ja kirjoituskonetta,
+mutta meidänhän täytyy elää, Puten ja minun, etenkin Puten, ja vaikka
+Putte tosin on kuten hän itse sanoo, leski ja orpo, ei se riitä.
+Täällä Tukholmassa tulee hänen koulunkäyntinsä sekä ylöspitonsa niin
+hirvittävän kalliiksi. Ja niinpä olen sitte velvollisuuden tunnosta
+ottanut kassanhoitajan ja kirjeenvaihtajan paikan erään tuomarin luona
+ja kaikki sanovat, että minun pitää olla vallan erikoisesti iloinen,
+koska sain sellaisen paikan minun iälläni niin mukavasti, ilman mitään
+suosituksia ja todistuksia enempää Chartaulta kuin Pohlmanniltakaan.
+Minä en ole kuin 25 vuoden vanha, mutta minä olen kuullut, että ne
+mieluummin tahtovat saada konttoriinsa nuoria ja sellaisia, joilla
+on vanhemmat kaupungissa, se kun tulee halvemmaksi. Viattomuudessani
+tuntuu minusta siltä, että minun pitäisi olla kylläkin halpa, sillä
+saan vain kahdeksankymmentä kruunua kuussa seitsemän tunnin työstä
+ja viisikymmentä äyriä ylitunneilta, joita tulen kyllä tekemäänkin,
+sillä tulot niistä saa Putte. Itse täytyy minun tulla toimeen sillä
+kahdeksallakymmenellä.
+
+Tulin kaupunkiin kello 7 aamulla kuin mikäkin vaivainen mööpeli,
+toisin sanoen, huonekalut tulivat sentään paremmin, sillä ne olivat
+hyvin pakatut ja kannettiin kotiin. Minulle sitä ei tehty, ei edes
+yhtään elävää sielua ollut vastassa. Mutta eihän nyt sentään tarvitse
+rohkeuttaan menettää. Teki kyllä mieleni ottaa ajuri, mutta voitin
+mielitekoni ja nousin raitiovaunuun, luvaten samalla itselleni, että
+en edes raitiovaunussa tule usein ajamaan, koska piletin hinnalla saa
+leipää koko päiväksi aamu-, ilta- ja päivällisvoileipiä varten, jos
+nimittäin ei tee niitä liian monta, eikä liian suuria.
+
+Raitiovaunu oli täynnä aamukalpeita ja viluisia työläisiä. Heidät
+nähdessäni koetin ottaa tilaisuudesta vaarin ja kohottaa mielialani
+»ajattelemalla niitä, joilla on vielä vaikeampaa kuin minulla».
+Koska minun tulee olla konttorissa vasta kello yhdeksän ja näiden
+alkaa työnsä jo kello seitsemän, olisi minun mielialani kaiken
+todennäköisyyden mukaan pitänyt parantua. Mutta kyllä se näyttää olevan
+vain vanhain ihmisten jaaritusta, sillä vaikka minä kuinka näitä kello
+seitsemän ihmisiä ajattelin, ei tunnelmani parantunut.
+
+Ja se punanen vaunu rämisi Uplannin katua ylös talojen, talojen ja
+talojen sivuitse, ja kun minä luulin olevamme noin vanhan Upsalan
+kohdalla, oltiinkin jo Odentorilla. Koko Pohjoistullikatu muistutti
+jo huonekalumakasiinia ja paljasti hyvinkin sisäisiä asioita
+perheitten elämästä. Minun oli melkein vaikeata päästä sisään asuntoni
+portista. Talo, jossa asun, on nimittäin uusi, suuri, melkein kuin
+linna ja mahtuu siihen ihmisiä melkein yhtä paljon kuin pieneen
+pitäjään. Porttikäytävästä tullaan sementillä laskettuun pihaan,
+jonka ympärillä on kivimuuria ja porraskäytäviä aina f:ään saakka.
+— Jos oikein kurottaa itsensä, näkee kenties neliskulmaisen palan
+taivasta, joka näyttää yhtä suurelta kuin tavallinen puserokangas, Piha
+kokonaisuudessaan muistuttaa kaivoa, ja toisinaan johtuu ajattelemaan
+Jooseppia ja hänen epäystävällisiä veljiään.
+
+Me asumme viidennessä kerroksessa, mutta hissiä ei ole, sillä tämä
+talo on rakennettu alempaa keskiluokkaa varten. Ihmiset sanovatkin,
+että rappujen nouseminen pitäisi olla hyödyllistä, ei ainakaan tule
+turhanpäiten kotiin.
+
+Kun minä vihdoinkin olin hommannut itseni ja matkatavarani sinne
+viidenteen kerrokseen, vaivuin aivan hengästyneenä istumaan
+alimmaiselle vintinrapulle. Kukaan ei kuullut minun koputuksiani kyökin
+ovelle ja silloin minä raivostuin ja paukutin niin että koko talo
+tärisi.
+
+— Oletko se sinä, Elisabet? — kuului oven takaa.
+
+— Kyllä kai, pitäisihän sinun ymmärtää, ettei kukaan säällinen ihminen
+tähän aikaan päivästä kulje.
+
+— Olen, minä olen Elisabet, avatkaa!
+
+Sen ne tekivät vihdoinkin, ja silloin minä ymmärsin heidän
+epäilyksensä, sillä kaikki he olivat enemmän tahi vähemmän yöpukimissa
+ja tukka kesken kampaamatta. Minun täytyi nauraa. Tämä oli siis se
+Pohjoistulliliitto, sivistyksen etuvartio Vaasain kaupungissa! Mutta
+minusta tuntui, että tulisin viihtymään täällä. Oli onni minulle, että
+tämän iloisen ja kuuluisan liiton yksi jäsen oli mennyt naimisiin ja
+eli onnellisena maaseudulla, jotta minä voin saada hänen paikkansa.
+Meillä on kaksi huonetta vuokrattuna eräältä vanhalta rouvalta, jonka
+pojan pitäisi olla notari; meillä on osa hänen kyökkiinsä ja minä
+luulen, että tarkoituksena on, että meidän pitäisi elää ainoastaan
+leivästä ja huuhdella se alas teellä ja kahvilla ilman kermaa.
+Päivällisen syövät toiset tytöt ulkona, jossain ja joskus, miten sopii
+ja kannattaa. Tästä alkaen tulen minä kuulumaan siihen ihmisluokkaan,
+joka näkee niin sanottua kotielämää ainoastaan silloin, kuin vastapäätä
+asuva naapuri on unohtanut laskea uutimensa alas. Jos me olisimme
+miehiä, olisimme me tuomitut elämään yksinomaan ravintoloissa. Se voi
+olla koko hauskaakin sen jälkeen kun on ollut perhetyttönä vanhempain
+kodissa ja muitten kodissa syntymästään saakka.
+
+Eeva, joka on ainoa, kenen minä ennestään heistä tunnen ja josta
+pitäisi tulla huonekumppanini, esitti minut.
+
+— Tässä on se uskovainen rouvasihminen omien sänkyvaatteitten
+kanssa, kuten meidän ilmoituksessamme mainittiin. Minä toivon, että
+kaupunginlähetti tuo perässä sänkyvaatteet.
+
+Kaikki syleilivät minua nyt ja suutelivat ja auttoivat minua riisumaan
+päällysvaatteeni ja nauroivat ja lörpöttelivät mahdottomasti, kunnes
+Eeva vihdoin päästi sellaisen ulvonnan, että se olisi voinut herättää
+kuolleetkin haudoistaan.
+
+— Mitä taivaan nimessä, Eeva? sanoin minä.
+
+— Notari!
+
+Joku ovi oli narissut käytävässä ja yhtäkkiä olivat kaikki tytöt kuin
+poispuhalletut kyökistä, muut paitsi Baby, joka oli jo miltei puettu
+ja varjeli kahvipannua pannessaan kengännauhojaan kiinni. Tietysti ei
+sieltä mikään notari tullut, vaikka kyllä mies olisi voinut saattaa
+koko joukon levottomuutta aikaan kanahäkissä tähän aikaan vuorokaudesta.
+
+Heti sen jälkeen pelästyin minä uutta kirkuvaa hätähuutoa.
+
+— Tytöt, kello on kaksikymmentä minuuttia yli kahdeksan!
+
+Minä tulin aivan mykäksi sen elämän johdosta, mikä nyt nousi. Oli aivan
+kuin olisi pyörremyrsky raivonnut huoneessa. Kahvikupit ja sokeriastiat
+lensivät piironginlaatikosta, leipää ja voita heitettiin esille
+eräästä kyökin nurkkakaapista. Baby lennätti kahvin, ja kaikki tekivät
+itselleen voileipiä kuumeentapaisella kiireellä ja kaatoivat sisäänsä
+kuumaa kahvia samaan aikaan aivan käsittämättömällä tavalla asettaen
+hattujaan päihinsä peilin edessä. Heti puoli yhdeksän jälkeen juoksivat
+he rappuja alas, päällysvaatteet käsivarrella ja hanskat, laukut, sekä
+vaaleanpunaiset voileipäpussit kädessä. Yhtäkkiä tuli niin hiljaista,
+että minä oikein hätkähdin.
+
+Odottaessa kaupunginlähettiä lämmitin minä pannullisen vettä ja aloin
+pestä kyökissä suurusastioita. Se oli elämäni ensimäinen kerta, mutta
+ei suinkaan tule olemaan viimeinen. Kohtaloni on aina ollut läheisesti
+yhdistettynä pesupunkkaan.
+
+Nyt tuli tosiaankin notari. Minä raotin hiukan kyökin ovea ja nousin
+puulaatikon päälle, voidakseni ovessa olevan lasiruudun kautta katsella
+mitä notari teki. Kuten olin aavistanutkin, ei hän mennyt suoraan
+eteiseen, vaan meni ensin meidän molempain huoneittemme läpitse.
+Hän ei voinut muuta luulla, kuin että kaikki olivat poistuneet
+kuten tavallisesti. Silloin kiipesin minä alas, menin hiljaa kuten
+pikkuinen enkeli huoneeseeni ja tulin juuri parahiksi nähdäkseni hänen
+hypistelevän Babyn kirjahyllyä. Hän pakeni pelkurimaisesti eikä edes
+esitellyt itseään, hän oli pitkä ja ikävän kalpeahko eikä ollut minun
+makuuni.
+
+Heillä on ollut jo yksi mies mukana romaanissa ennenkuin minä tulin
+tänne. Mitä tästä alkaen tuleekaan. Minä en tiedä, mitkä miehet ja
+muut onnettomuudet minua odottavat täällä Tukholmassa. Mutta noin
+kokemuksien mukaan voi kuitenkin laskea, että sinne, missä minä nyt
+olen, kerääntyy vuosien päästä yhtä ja toista.
+
+
+
+
+2.
+
+
+30 p:nä syyskuuta.
+
+Tänään olin konttorissa ja esittelin itseni tuomarilleni. Minut oli
+otettu valokuvan mukaan ja häneltä näytti pääsevän helpotuksen huokaus,
+kun hän näki, että minulla on myöskin hyvä iho. Huomenna alkaa työ.
+Ja eilen tarkastin minä meidän asuntoamme. Eevalla ja minulla on
+keskikokoinen huone ja siellä on kummallakin meillä ikkuna ja yksi
+pitkä seinä. Eevan seinä on hyvin häntä kuvaava ja yhtä virkistävä
+kuin hän itsekin. Keskellä on ihana, leveä leposohva, joka on ostettu
+monen kuukauden kieltäytymisillä ja sen yläpuolella riippuu taulu,
+jossa on seuraava kirjoitus: Miehet, älkää millään tekosyylläkään
+menkö naisten vaunuun. Tämän luostarimaisen määräyksen ympäri ja sen
+täydellisinä vastakohtina on Sindigin ja Wiegelandin mitä rohkeimpien
+taulujen jäljennöksiä sekä kirjavassa sekamelskassa runoilijain,
+näyttelijäin ja kevytmielisten naisten kuvia, Botticellin madonnia ja
+hänen omia tätejään. Sohvan vieressä on hänellä pikkuinen, houkutteleva
+tupakkapöytä, mutta ikkunan edessä suuri kirjoituspöytä, jossa hän aina
+korjailee jotain puseroa, reunustaa hametta tahi silittää kaulapitsiä,
+sanalla sanoen tekee kaikkea muuta, mutta ei kirjoita. Ikkunoitten
+välisellä seinällä on toinen pikkuinen kirjoitus, joka vallankin
+aamulla, jolloin huone on kuin myrskytuulen jäljeltä, tekee hiukan
+jyrkän vaikutuksen, siinä niin, seisoo: Järjestys on työn edellytys.
+
+Tuollaiset sananlaskut näyttävät Eevalla olevan aivan tautina, sillä
+käytävän ovenpieleen on hänen käsialallaan liidulla kirjoitettu: Tietä
+ei pidä kulkea milloin notari kuuluu tahi näkyy.
+
+Omalle seinälleni olen minä asettanut vanhan ja vanhanaikaisen punasen
+sohvan, joka kotona oli työhuoneessa, sitte on minulla siellä pari
+taulua, vanhempaini kuvat kehyksissä ja isän kuvan ympärillä on
+kellastunut tohtoriseppele. Isä raukka, joka ei koskaan suostunut
+kirjoittamaan »kvinna» sanaa kv:llä. Kyllä se oli hyvä, että sinä
+kuolit pois ennen kuin naiset saivat oikeuden päästä valtionvirkoihin
+ja kaikkiin muihin. Ajatteleppas, jos sinun opettajakuntaasi olisi
+ilmestynyt hame! Sitte on minulla kolme, neljä jäljennöstä Rembrandtin
+tauluista, joita minä uskollisesti ihailen, Hendrijke ja Saskia,
+joita kohtaan minä tunnen myötätuntoa ja kaksi Rembrandtin itsestään
+piirtämän muotokuvaa, toinen Saskian ajalta ja toinen Hendrijken
+ajalta. Sitte minulla on kaunis ja intohimoinen naisenpää Rosettilta ja
+sanomalehdestä leikattu Dusen kuva, pää alaspäin ja tuskallinen ilme
+kasvoilla.
+
+Toisessa huoneessa, josta ovi on suoraan meidän huoneeseemme, asuu
+liiton nuorin sekä vanhin jäsen, Baby, jonka nimi oikeastaan on
+Magnhild ja Emmy. Kumpikin ovat he Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten
+konttorissa. Ennen kuin minä olin puhunut mitään Babyn kanssa, näytti
+minusta, että koko hänen pikkuinen persoonallisuutensa ilmeni siinä,
+että hänen ikkunallaan oli lasissa hyasinttisipuli ja pikkuinen purkki
+Ruotsin maata, jonka hän oli ostanut heinätorilta viidellätoista
+äyrillä litran ja kylvänyt siihen ruohoa. Tuo tilava ompelupöytä
+ikkunan vieressä ompelulaatikkoineen ja pikkusille mustepulloilleen,
+joissa kuitenkaan ei ollut mustetta, on hänen. Pöydän alimmaisella
+hyllyllä on rikkiluettu ja jumaloitu Heine, Levertinin runokokelmia ja
+Blicher-Clausenin »Viulu», jonka kannet on selkäpuolelta rikki. Sängyn
+päällä on sievä tyyny, jossa on Allumin kuva, mutta Baby kääntää aina
+sen kasvot alaspäin päiviksi.
+
+Emmyn pitäisi kai liiton vanhimpana jäsenenä edustaa kokemusta, mutta
+minä en usko, että hän elämässään tuntee juuri muita kuin harmaita
+puolia, työtä ja kieltäytymistä. Yhteenvedon siitä, mitä hän on
+oppinut, on hän neulonut gobeliinikankaaseen makuusohvansa yläpuolelle.
+Siellä seisoo aivan lyhyesti:
+
+»Opi kärsimään valittamatta.»
+
+Minä sanoin siitä jotain Eevalle ja hän kertoi sääliväisesti hymyillen,
+että Emmy koko liittoonkuulumisensa ajan on valmistanut sellaisia
+gobeliineja.
+
+Minä olin päivällisellä eilen rikkaan enoni luona, joka asuu Rantatorin
+varrella, ja kaikki perheen jäsenet sanoivat minulle: pikku raukka,
+tule tänne usein, niin pidämme sinusta huolta! Görel, minun serkkuni,
+uskoi minulle, että hän käyttää hajuvesiin, hanskoihin ja suklaaseen
+yhtä paljon rahaa kuukaudessa kuin minun koko kuukausipalkkani
+on. Mutta kyllä hän onkin sitte paksu ja parfymeerattu. Siitä
+huolimatta tulin minä sieltä iloisena ja kiitollisena, koska en
+ollut ottanut vastaan tädin tarjousta asua samassa huoneessa hänen
+huushollimampsellinsa kanssa ja palvella Göreliä ja juosta hänen
+kanssaan hänen vaatteitaan koettamassa Jankesin luona. Kun minä tulin
+kotiin, oli kaikki pimeätä ja hiljaista, ja minä oikein nautin, kun
+sain panna avaimet omaan lukkooni ja sain istua huoneessa, joka tuntui
+olevan koti.
+
+Mutta sitte tuli Baby ja Emmy. Baby viserteli kuin lintu ja Emmy murisi
+hiljakseen tapansa mukaan. Mutta pian tuli kokonainen tuulispää ja Eeva
+syöksyi sisään reippaana, punaposkisena ja loistavana. Tuskin oli hän
+päässyt ovesta huoneeseen, kun hän kiljasi yhden tavallisia kauhunhuuto
+jaan: Herra Jumala, öljy!
+
+— Minä menen hakemaan, sanoi Baby nöyrästi.
+
+— Ei, ole sinä vaan rauhassa, minullahan on päällystakkikin vielä yllä.
+
+Ja samalla pyörähti hän jo kyökkiin öljykannua hakemaan ja sitten
+suoraa tietä rappuja alas.
+
+Ennen kuin minä olin vielä kunnolleen löytänyt edes tulitikut, soi
+ovikello.
+
+— Minun täytyi painaa nenälläni sähkönappia, vakuutti Eeva totisena ja
+hänen kätensä olivatkin todella aivan täynnä. Oikeassa kädessään oli
+hänellä, öljykannu ja olutpullo puristettuna kainalon alle. Vasemmassa
+toinen olutpullo ja paketti kynttilöitä.
+
+— Oletkos sinä noin kulkenut pitkin katua, kysyin minä kauhistuneena.
+
+— Olen monta kertaa, mutta ei päivän valolla. Porttikäytävässä on
+puoti juuri meitä varten ja sieltä me ostamme kaikenlaista ja antaa
+ne vähän velaksikin. Tapahtuu kyllä toisinaan huonoina aikoina,
+kun kunnallismaksut hikipäässä pitää suorittaa, että meidän täytyy
+kuukauden lopulla kulkea pitempiäkin matkoja. Te olette nyt siis velkaa
+minulle kaksitoista ja puoli äyriä jokainen öljystä ja oluesta, jonka
+sitte saatte kaataa joko lamppuihin tai itseenne, miten vaan haluatte.
+
+— Mutta miten hienoa sinulla on, Elisabet. Isäsi ja Rembrandt. Mutta
+sinä oletkin aina tarkasti valikoinut.
+
+— Kyllä, vallankin mitä vanhempiin tulee. Mutta eikös kohta saisi vähän
+ruokaa.
+
+— Jos juoda tahdot, niin saat sitä silmänräpäyksessä. Ja tapansa mukaan
+nopeasti aukaisi hän pullon ja kaatoi minulle olutta lasiin.
+
+— Miksi ette juo mieluummin maitoa, kysyin minä.
+
+— Voi taivas, kun sinulla on vielä paljon oppimista, päivitteli Eeva.
+Luuletkos sinä, että maito on vaan niin juotavissa. Se on kallista ja
+huonoa ja toisinaan sitä ei tahdo saada rahalla eikä millään. Juo pois
+vaan, se on hyvää yökötyksiä vastaan.
+
+Minä vakuutin, etten tunne ensinkään semmoisia oireita.
+
+— Vai et tunne. Kyllä sinä varmaan tunnet, sanoi hän. Aina saa
+yökötyksiä kun tulee Tukholmaan ennen kuin siihen tottuu. Olisitpas
+nähnyt minut neljätoista päivää takaperin, kun minä tulin takaisin
+lomaltani. Minä kävelin tässä ihan kuin pyörtynyt silli ja kirosin...
+
+— No mutta, Eeva, sanoi Magnhild.
+
+— Juu, Baby, minä kirosin. Kadut inhoittivat minua, puhumattakaan
+kaikista noista rumista taloista. Minä olisin tahtonut asettua
+Odentorille ja oksentaa. Ja niinä olisin tahtonut asettaa pienen pommin
+konttorin portaitten alle. Mutta nyt minä olen tottunut siihen. Nyt
+on toimistoni minun mielestäni iloisin ja hauskin hautaustoimisto
+mailmassa.
+
+— Jospa minäkin voisin sanoa sitä asianajotoimistostani jonkun ajan
+perästä, sanoin minä.
+
+— Sen tulet varmaan tekemään. Konttorielämä on miellyttävää, hitaasti
+tappavaa myrkkyä. Sinä tulet kyllä olemaan tyytyväinen mailmaasi.
+Ainoastaan parempina hetkinäsi tulet sinä tuntemaan, että tyttöjen
+ei pitäisi olla tyttöjä konttorissa, vaan naituja, joilla on lapsia,
+jotka juoksevat kilpaa pitkin ketoja, ja kyökki ja kangaspuut, mutta ei
+ensinkään sivistystä! Ja semmoisina hetkinä tulee sinun paha olla, sen
+minä takaan.
+
+— Ei se mitään tee, Eeva, sanoin minä. Minun paremmat hetkeni tulevat
+aina niin pitkän väliajan perästä.
+
+Baby oli sillä välin kadonnut kyökkiin ja tuli takaisin sieltä kauhu
+kasvoilla.
+
+— Meillä ei ole enään voita kotona, kuiskasi hän.
+
+— Minulla on, selitin minä, ja oli oikein liikuttavaa nähdä kun minä
+otin esille maalta tuomani leivät ja voit ja munat. Me saimme vallan
+erinomaisen illallisen. Tunnelma kohosi, Baby otti esiin Levertininsä
+ja lausui sieltä runonpätkiä voileipiä syödessään. Sitten sammutimme
+lamput, panimme tulen kynttilään ja aloimme polttaa hartaasti
+paperossia.
+
+Vasta kello kymmenen aikaan lakkasi nauru kaikumasta ja me rupesimme
+paneutumaan maata.
+
+Kun me olimme vähän aikaa maanneet ääneti, sanoi Baby juhlallisesti:
+
+— Nyt menee yläluokka Oopperakellariin!
+
+Ja sitten me nukuimme.
+
+
+
+
+3.
+
+
+9 p:nä lokakuuta.
+
+Ajatelkaas, sunnuntaiaamu! Koko viikko on mennyt yhdessä humussa, ja
+ellei ole ollut työssä, on ainakin ajatellut sitä. Konttori, konttori
+ja: olenko minä nyt muistanut sen ja olenko minä nyt muistanut sen.
+Ja toisinaan olen minä herännyt keskellä yötä unestani ja sanonut:
+Kassakirja! Ja minun päässäni on kirjoituskone vasaroinut ja sormeni
+ovat liikkuneet ajatuksen tahdissa ja naputtaneet Remingtonilla.
+
+Päällikköni on kyllä kiltti ja auttavainen ja sanoo, että minun pitää
+kysyä vain häneltä, milloin jotain asiaa en saa itse selville. Mutta
+minä mielelläni en tahdo osottaa hänelle, että minä olen niin huono
+kuin minä todellisuudessa olen.
+
+Liitto nauraa minulle, kun minä en osaa puhua mistään muusta kuin
+konttorista ja sanoo, että he kyllä saavat konttoriaikana semmoisesta
+tarpeekseen, ja jos en minä pian tule hauskemmaksi, pitää minun muka
+muuttaa pois. Eniten pilkataan minua siitä, että olen niin täsmällinen
+aamuisin.
+
+— Noin erinomaisia mekin olimme kun me olimme uusia, sanoo Eeva.
+
+Niin loppui ensimäinen viikko, ja kun kello viisi
+lauvantai-iltapäivällä suljin kassakaapin ja kirjoituspöytäni,
+ajattelin minä, että nyt olen vapaa koko sopasta aina maanantaiaamuun
+saakka.
+
+Kun olin syönyt päivälliseni, menin noutamaan Puttea, joka asuu
+Östermalmilla täysihoidossa erään leskirouvan luona yhdessä kolmen,
+neljän muun koulupojan kanssa. Kävin hänen tähtensä kahdessa
+eläväinkuvain teatterissa ja leipurissa ja menin sitten hänen
+kanssaan kotiin ja asetin hänet lukemaan läksyjään. Sitten taivalsin
+kotiin sateessa, väsyneenä, hameenliepeet märkinä. Juuri silloin kun
+kaikki ihmiset menivät teatteriin! Mutta minun täytyi käydä puodissa
+sunnuntaiostoksilla ja sitten kiivetä rappuja ylös.
+
+Kotona oli aivan hiljaista. Vasta kun menin sisimmäiseen huoneeseen
+tulitikkuja hakemaan, huomasin, että jotain oli sohvalla. Kun menin
+lähelle ja raappasin tikulla valkeata, huomasin, että se oli Emmy,
+joka siinä makasi pitkää pituuttaan, aivan hengettömän näkösenä ja
+äänettömänä, eikä vastannut kysymyksiini. Minä aivan kauhistuin.
+
+Hän on lopussa, ajattelin, ei varmaankaan voi enään koskaan hoitaa
+tointaan ja mitä me sitten hänelle teemme? Minä odotin ja odotin, mutta
+ketään ei tullut. Minä seisoin ikkunan ääressä ja katselin kuinka tulta
+ilmestyi meidän linnamme jokaiseen ikkunaan, niin että talo lopuksi
+muistutti liituliimaa, joka meillä oli kotona ja johon me panimme
+kynttilän sisään, niin että joka aukosta loisti tuli. Vastapäätä
+olevassa kerroksessa paloi takkavalkea ja punertavalla verholla
+peitetty lamppu. Siellä istui vanha herra ja vanha rouva ja luultavasti
+lapsenlapsi pöydän ympärillä, jossa oli omenoita ja pähkinöitä. Oli
+aivan kuin olisi istunut teatterin pimeässä katsomossa ja seurannut
+valaistulla näyttämöllä tapahtuvaa toimintaa. Toimintaa kylläkään ei
+ollut paljon, mutta lämpö ja tunnelma tuntui yli pihan. Minun sydämeni
+kaipasi yhtäkkiä jotain, jota en koskaan ajattele, mutta jonka kanssa
+joskus toivoisin voivani saada lapsenlapsia.
+
+Se oli hyvin tyhmästi minulta, mutta se johtui siitä, että heidän
+lamppunsa oli aivan sen kaltainen kuin meilläkin olisi pitänyt olla
+ja joka jokainen ilta olisi punertavalla valollaan katsellut meidän
+hiljaista, pyhää onneamme.
+
+Kun olin päässyt sinne saakka, laskin esiripun ja ajattelin: tuo on
+kyllä hyvä, mutta minullahan on vapaus. Ja sydämeni pohjasta halveksin
+minä sitä, kuten naiselliset naiset tekevät silloin kun heillä on se
+vapaus.
+
+Mutta tytöt tulivat, Jumalan kiitos, ja pyhä äänettömyys loppui.
+
+— No missä se uskollinen on? (se olin minä). Lamppuihin tulta. Nyt
+vietetään sapatti-iltaa. Minä olen ostanut viidelläkymmenellä äyrillä
+kukkia Heinätorilta.
+
+— Älkäähän nyt, sanoin minä. Emmy on kipeä. Hän makaa aivan
+liikkumattomana sohvalla ja minä olen turhaan koettanut saada häntä
+henkiin.
+
+— Oh, et sinä tunne meidän tapojamme. Semmoisena hän on joka viikko.
+Ei se mitään muuta ole. Kyllä hänet vielä muutaman kerran voi käyntiin
+vetää. Hänellä on enemmän voimia uhrata Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten
+alttarille kuin sinä luuletkaan, vai mitä Emmy?
+
+— Niin, jos kerran täytyy kestää, sanoi Emmy. Jos minulla olisi ollut
+eläke, olisin kuollut jo aikoja sitten.
+
+— Emmy puhuu aina siitä, että täytyy, sanoi Baby. Minä puolestani
+odotan aina jotain hauskaa, joka vapauttaisi minut Yhdistettyjen
+Osakeyhtiöitten konttorista. Jos minulla ei olisi sitä lohdutusta, niin
+minä menehtyisin.
+
+— Minä odotan ainoastaan kuolemaa, vastasi Emmy ja kääntyi seinään päin.
+
+— Tule Baby, sanoi Eeva. — Hänen selkäänsä varmaankin taas kolottaa.
+Ota Levertin mukaasi.
+
+— Baby, sanoin minä, paljonkos sinulla on palkkaa?
+
+— Kuusikymmentäviisi. Kuinka niin?
+
+— Ja kauvankos sinä olet ollut yhtiössä?
+
+— Tuskin vielä vuottakaan. Mutta älä puhu mitään palkankorotuksesta.
+Minä kerran keväällä pyysin, koska en voinut tulla toimeen
+kuudellakymmenelläviidellä.
+
+— Noh?
+
+— Niin, päällikkö sanoi vain, että neiti kai tietää, ettei tämä ole
+mikään armeliaisuuslaitos.
+
+— Ja ne ottavatkin siihen mieluummin parempia tyttöjä, joiden papat
+ovat yhtiön palveluksessa ja jotka saavat kotoansa huoneen ja
+siivouksen ja kolme kertaa päivässä ruokaa.
+
+— Ja tarkoitus kai on, sanoin minä, että niitten palkka riittää
+hajuvesiin ja hanskoihin ja makeisiin.
+
+— Niin on kai tarkoitus, sanoi Eeva. — Mutta Baby, sinä voit kylläkin
+kertoa siitä. Teidänhän pitäisi tehdä lakko uudeksi vuodeksi pitkin
+linjaa, jos ette saa korotusta. Eikö se ole komeata, Elisabet?
+
+— Se kuulostaa niin omituiselta, sanoin minä. Eihän sivistyneitten
+tyttöjen tapana ole tehdä lakkoja.
+
+— Ei, ei olekaan, sanoi Eeva. — Mutta nyt onkin tullut toisenlaiset
+ajat kuin oli ennen.
+
+Koko iltana emme puhuneet muusta kuin lakosta ja sen
+menestymismahdollisuuksista ja omasta asemastamme.
+
+Eeva oli erittäin innostunut lakkosuunnitelmista ja oli vakuutettu sen
+menestymisestä. Baby oli vähemmän innostunut. Babyhän odottaa vain
+jotain hauskaa, jonka kautta pääsisi pois Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten
+konttorista ja koko konttorielämästä. Ja sitten hän viis välittää
+kuinka hänen tovereittensa käy. Sillä semmoisia me olemme.
+
+Tänä lauvantai-iltana ei tullut niin hauskaa kuin tavallisesti ja se
+oli Emmyn syy. Ainoastaan pikkusen tanssimme paitasillamme bostonia
+ennen sänkyyn menoa.
+
+Mutta vastapäätä oleva punainen lamppu ei ollut vaikuttanut minuun
+hyvin. Minä en voinut nukkua, vaan monta tuntia kulutin itseäni
+ajattelemalla vanhoja, katkeria ajatuksia kaikista muista paitsi
+Pohjoistullinkadusta, konttorista, päälliköstä ja Remingtonkoneesta.
+
+Mutta ajatelkaas, sunnuntaiaamu! Aamuaurinko paistoi ikkunasta ja
+kellonsoitto kuului Vaasan kirkosta. Ja minä makasin puolinukuksissa,
+väsyneenä ja onnellisena, ikäänkuin olisin jostain tuskasta päässyt.
+
+Yhtäkkiä kuulin minä Eevan sanovan:
+
+— Se, joka on nuorin, saa nousta keittämään kahvia.
+
+Ja Magnhild valitti:
+
+— Ei suinkaan minun nyt tänään taas tarvitse nuorin olla. Minähän olin
+nuorin viime sunnuntaina.
+
+Jonka johdosta minä tein teeskennellyn yrityksen nousta ylös, mutta
+Magnhild tiuskasi:
+
+— Koetappas vain ja liehui yöpuvussaan oven sivuitse. Ja yöllisten
+synkkäin ajatusten jälkeen saada maata rauhassa ja kuulla kahvikuppien
+iloista kilinää kyökistä sekä tuntea juuri keitetyn kahvin hajua
+nenässään, se oli tosiaankin täydellinen, joskin vähän lapsellinen
+nautinto.
+
+Heti sen jälkeen istuimme kuin neljä valkoista kyyhkyistä
+kahvitarjottimen ympärillä ja joimme itsellemme vatsakatarria ja
+ylistimme jumalia. Sellainen oli Liiton jumalanpalvelus. Kello puoli
+kaksitoista olimme puetut.
+
+Heti sen jälkeen tulee pikku lemmikkini Putte ja tahtoo saada Peggin
+mukaansa Urheilupuistoon. Eeva ja Emmy katoavat myös omalle taholleen,
+mutta Baby, joka Jumala paratkoon on pyydetty pois illaksi, jää kotiin
+ja koettaa paikkailla silkkipuseroansa.
+
+— Ja ajatteleppas, kertoo hän minulle kotiin tultuani, minulla on ollut
+täällä pikkuinen seikkailukin. Kun te olitte menneet, soi puhelin
+ja kysyttiin notarin äitiä. Ei ole kotona, vastasin minä ja silloin
+sanoo ääni, että hän on notari ja että hän on unohtanut avaimensa ja
+täytyy turvautua minun apuuni, päästäkseen sisälle. Minä lupasin pitää
+varani ja heti sen jälkeen avasin hänelle oven. Hän esitti itsensä
+hyvin juhlallisesti ja minusta tuntui se hyvin hullunkuriselta, koska
+hän on niin monta kertaa nähnyt minut aamunutussa ja kampaamattomana
+käytävässä. Hän kiitti kohteliaasti ja tiedätkös, hän on oikein
+rakastettava ja hauska eikä ollenkaan niin punssinpunainen kuin muut
+herrat.
+
+— Ei, mutta hän on kalpea kenties jostain muusta syystä, luulen minä.
+
+— Hän kysyi, enkö minä mene kävelemään niin kauniina sunnuntaiaamuna.
+Ja hän toivoi, että me menisimme joskus yhdessä.
+
+— Onko tämä ensimäinen kerta kun joku herra huomaa, että sinä olet
+olemassa Baby, sanoin minä. Kuinka vanha sinä olet?
+
+— Kahdeksantoista vuotta, Pegg, mutta minä olen koko ikäni asunut
+Halmstadissa.
+
+Minä asetin käteni hänen kiharaisen päänsä päälle ja rukoilin hänen
+puolestaan pienen rukouksen.
+
+
+
+
+4.
+
+
+16 p:nä lokakuuta.
+
+Sunnuntain jälkeen tulee helposti maanantai, sanoo Eeva.
+
+Kello on noin kahdeksan korvilla, mutta kukaan ei ole vielä
+liikahtanutkaan. Kello tulee kymmentä minuuttia yli kahdeksan ja
+silloin alkaa kuulua ruikutusta Emmyn ja Babyn kamarista.
+
+Maanantaiaamun murhenäytelmä alkaa. Huokaus seuraa toistaan. Toinen
+selittää, että hän on onneton, koska makaa näin kauvan, toinen taas,
+että hän on mieletön, mutta kuitenkaan ei kukaan liikuta itseään.
+
+— Oppikaa kärsimään valittamatta, tytöt, sanon minä ja olen yhdellä
+hyppäyksellä ylös sängystäni.
+
+Toiset seuraavat esimerkkiä, mutta tämä on ainoa hetki päivästä,
+jolloin Eeva on vaarallisella tuulella. Ja sama uudistuu joka päivä.
+Sama aikainen ja häiritsevä ylösnouseminen, samat valitukset, sama
+kiire ja sama nelistäminen konttoriin. Minä olen nyt ollut täällä
+kaksi viikkoa, mutta minusta tuntuu, kuin olisi tämmöistä jatkunut
+jo vuosikausia. Kunhan olen ollut täällä muutamia vuosia, tulen
+mahdollisesti ajattelemaan, että se tuntuu viikolta.
+
+Luulen, että konttorissa olevilla herroilla ei ole oikeastaan
+henkilökohtaisesti mitään minua vastaan, mutta periaatteen vuoksi he
+eivät hyväksy minun läsnäoloani siellä. Päälliköllä itsellään ei ole
+luullakseni minkäänlaisia periaatteita naiskysymyksessä, ne sanotaan
+hänen omasta puolestaan ratkaisevan yksinkertaisesti ja järkevästi,
+mutta kahdella siellä olevalla nuorella juristilla on sen sijaan
+useampiakin. Tänään jouduimme aivan kauheaan riitaan päällikön syödessä
+aamiaista. Ja kävi niin kuinka aina käy, minut saatiin vaikenemaan,
+mutta ei vakuutetuksi.
+
+Kysymys oli meidän naisten oikeudesta työskennellä, ja ajatelkaas, että
+vielä meidän päivinämme täytyy sellaisesta asiasta riidellä.
+
+Molemmat nuoret herrat, he ovat sitä paitsi sangen nuoria, olivat
+jyrkästi sitä mieltä, että meillä naisilla ei ole mitään tekemistä
+työmarkkinoilla ja ettemme ole koskaan siellä aikaansaaneet muuta kuin
+harmia. Sen tähden myöskin avioliittojen lukumäärä vähenee. Me otamme
+suorastaan leivän miesten suusta.
+
+— Mutta mitä meidän pitäisi sitten tehdä, sanoin minä. Lakatako työstä?
+
+— Juuri niin.
+
+— No menisikö se yhtä hyvin sitten ilman meitä?
+
+— Paljoa paremmin.
+
+— Jos me nyt kaikki yhtaikaa jättäisimme työmme, niin voisitteko te
+hoitaa sekä omat että meidän tehtävämme?
+
+— Se olisi kylläkin helppo asia.
+
+— Mutta mitä meidän pitäisi sitten tehdä? Pitäisikö meidän kuolla
+nälkään?
+
+— Ei, kyllä teistä huoli pidettäisi.
+
+— Kuka pitäisi? Tekö?
+
+— Niin, onhan meillä kotimme — — Mutta minulla ei ole mitään kotia ja
+minä olen köyhä ja minulla on pikkuinen veli. Minun täytyy työskennellä
+ja ottaa vastaan sellaista työtä kuin voin saada. Jos te ajattelette
+minun kohtaloani, ovat teidän periaatteenne aivan tyhjiä ja järjettömiä.
+
+Minä en itkenyt ollenkaan, vaikka olisin yhtä hyvin voinut senkin tehdä
+ja sitten tuli päällikkö.
+
+Kun minä puin päällystakkia ylleni, mennäkseni päivälliselle, tuli
+varatuomari Thyrén minun tyköni ja sanoi:
+
+— Minä olen pahoillani, jos te olette pahoillanne.
+
+— Tosiaankin, sanoin minä, mutta ei teidän silti tarvitse
+päivällistänne turmella.
+
+— Me sanoimme kai suurusta syödessä jotakin, joka loukkasi teitä.
+
+— Jos te olisitte sanonut, että te sanoitte sen »jotakin» aikomuksella
+loukata minua, niin olisitte kai ollut enemmän oikeassa, vastasin
+minä ja käänsin hänelle selkäni. Minä olen totuttanut itseni olemaan
+välinpitämätön semmoisien suhteen, hyvästi.
+
+Nyt hän ei aivan pian yrittäne uudestaan, toivon minä. Hän näyttää
+muuten kiltiltä pojalta, eikä hän siihen mitään voine, että hänellä
+on järjettömät ajatukset naisista, sillä kaikki miehet ajattelevat
+samalla tavalla. Minä olen tavannut yhden ainoan, joka ymmärsi minun
+ihmisarvoni, — eikä hänkään sitä tehnyt.
+
+Baby on aina tullut keittokouluun yhdessä minun kanssani, mutta tänään
+jäi hän pois ja minun täytyi syödä yksin. Ruokakarjaa syötetään siellä
+pienten pöytäin ääressä, mutta siellä on niin ahdasta, että aina on
+muutamia nälkäisiä nautoja, jotka odottavat vuoroansa. Usein on siellä
+seuroja, mutta yhtä usein yksinäisiä, kuten minäkin ja kaikki me
+istumme ja koetamme tutkia toisiamme, odottaessamme peparuutilihaa.
+Siellä on nuoria ja vanhoja, mutta enimmäkseen kuitenkin naisia ja
+enimmäkseen vanhoja. Minusta näyttävät he surullisen hullunkurisilta
+tulevaisuuskuvilta, nämä tyypit, jotka ovat vanhoja olematta
+arvokkaita, yhtä vastenmielisiä joko he sitten myhäilevät kalpeata
+tyytyväisyyshymyä, kun kaalikääreet pannaan heidän eteensä, tahi
+murisevat pikkumaisina ja tyytymättöminä vastakkaisessa tapauksessa.
+Kun minä tulen vanhaksi eikä minulla ole kotia eikä lapsia ympärilläni,
+tulen minä keittämään ruokani kamarini pesässä kotona ja käyn ulkona
+ainoastaan hämärässä. Mutta vanhoja ajatellessani tuli mieleeni mitä
+Putte sanoi eilen.
+
+Kuules, Pegg, olisipas se mukavaa, jos sinä menisit pian naimisiin.
+
+— Enkö minä sinun mielestäsi voisi vielä vähän odottaa, kysyin minä
+hämmästyneenä.
+
+— Tuskin, Pegg, joudut muuten hyljättyjen listalle.
+
+— Mistä sinä sellaista olet kuullut?
+
+— No kun pojat sanoivat lauvantaina, kun sinä olit minun luonani. Mutta
+ne tuumas, ettei se ole sinun syysi, sillä ei ole niinkään helppo
+skaffata itselleen miestä, ellei ole messinkilintu.
+
+— Mikä? mitä sinä sanoit?
+
+— Semmoinen likka, jolla on paljon plootuja, etkö sinä ymmärrä?
+
+— Putte, Putte, lapsilta pitää hullujen totuuden kuuleman.
+
+Minä luulen Liiton ymmärtävän, että minulla on alussa ollut hiukan
+vaikeuksia, kuten Eeva sen ennustikin. Kukaan ei sano mitään, mutta he
+ovat kaikki niin ystävällisiä. Eilen illalla kun minä tulin kotiin,
+istui Eeva lattialla Fröding kädessään ja piti spriikeittiötä silmällä.
+Hän oli kahvinkeittohommissa ja minä luulen, että se tapahtui minun
+vuokseni. Täällä on kommunismi toteutettu käytännössä. Kaikki, mikä
+on minun, kuuluu Liitolle, ja päin vastoin. Ja jos jollakulla on
+sattumalta rahaa, auttaa hän ilolla toisia, joilla sitä ei ole. Ja
+enimmäkseen niillä ei ole. Me olemme köyhiä, mutta ylpeitä.
+
+— Puhutaanpas pikkuisen pahaa lähimmäisistämme, sanoi Eeva, kun kahvi
+oli valmis.
+
+— Ei, sanoin minä, puhutaan mieluummin päälliköistämme. Kuinkas sinun
+päällikkösi kanssa on, Eeva? Eikös hän ole — —?
+
+— Rakastunut minuun? On kyllä. Se on minun kaikkien päälliköitteni
+omituisuus. Minä olen ollut kaikenlaisissa konttoreissa, mutta
+miltei joka paikassa on joku tahtonut suudella minua niskaan. Sitten
+menin minä tänne hautaustoimistoon, sillä minä luulin, että kuoleman
+alituinen läsnäolo... mutta tämä on kuitenkin kaikista hulluin.
+
+— Ja kun minä muistan missä kaikessa minä olen ollut ja sitten
+ajattelen vanhaa pappaani, joka ei viime kesänä Linköpingissä
+antanut minun mennä vakaantuneen nuoruuden ystäväni kanssa kahden
+kirkkokonserttiin — esitettiin Händelin Largo, sinä ymmärrät, j.n.e. —
+niin, katsohan, minun täytyy sekä nauraa että itkeä. Ja kun me sitten
+söimme illallista kaupungin automaatissa, voileipiä ja maitoa — piti
+hän sen johdosta minulle siveellisyyskysymyksestä esitelmän, joka
+olisi riittänyt vaikka lentokirjaseksi. Pappa raukka, jospa sinä vain
+aavistaisit!
+
+— Eikös hän käy koskaan täällä, kysyin minä.
+
+— Kyllä hän oli kerran viime keväänä. Hän kävi minun päällikköni luona
+tiedustelemassa »kuinka minun tyttäreni käyttäytyy» ja pyytämässä että
+se äijän rahjus pitäisi »isällistä huolta» minusta.
+
+Ja päällikköni piti itsensä vakavana ja sanoi, että pappa voi olla
+vakuutettu siitä, että hän tuntee velvollisuutensa työssään olevia
+nuoria tyttöjä kohtaan.
+
+— Mutta seuraajana päivänä tuli minulle taas uusi ja mieluisa tilaisuus
+kivauttaa häntä korvalle käytävässä. Mutta kuinka sinä panet naamasi
+niin maalaiseksi, Elisabet. Odota vaan, kyllä sinäkin saat sitä vielä
+kokea. Sinähän olet Liiton kaunotar.
+
+Sitte hän sieppasi harmonikan ja lauloi että kaikui paikat:
+
+    »Velkoja on meillä, velkoja on meillä,
+    Viattomuut' ei kelläkään.»
+
+— No mutta Eeva, sanoi Emmy ankarasti.
+
+— Oh, oh, sanoi Eeva, minä unohdin sinut kokonaan.
+
+— Entäs Babyn, sanoin minä koetteeksi.
+
+— Etkö sinä ole nähnyt, mitä Baby hommailee? kysyi hän vastaan.
+Hän tuli kotiin puolen tuntia takaperin ja meni kyökkiin ja minä
+olen vallan varma, että hän kaikessa hiljaisuudessa koettaa ruokota
+kengistään ja hameistaan enintä kuraa. Se tapahtui hänelle vasta ensi
+kerran eilen ja hän oli aivan sen näköinen kuin se saven kappale, josta
+meidän herramme loi Aatamin. Sanoppas, minkä tähden rakastavat parit
+aina menevät semmoisia teitä, joilla kura menee yli kalossien.
+
+— Notariko se on? kysyin minä.
+
+— Niin, ja Eläintarhakävelyt.
+
+Eeva oli tosiaankin oikeassa siinä, että pian saisin kokea jotain uutta.
+
+Mutta voiko siitä tulla jotain muuta kuin vanha juttu uudella nimellä?
+
+
+
+
+5.
+
+
+20 p:nä lokakuuta.
+
+Baby täytti eilen vuotensa, ja vaikka se tapahtuikin hyvin
+sopimattomaan aikaan, juuri kuukauden lopussa, oli hän kuitenkin
+kutsunut puolisen tusinaa parhaita ystäviään luoksemme kahville,
+ja Liitto oli hassannut sateenvarjollisen punaisia kukkia ja minä
+kirjoittanut runon, jossa tuskallisesti koetin hakea rimmiä notarille.
+
+Mutta Babyllä oli koko päivän ruusu tukassa ja onnellinen katse
+silmissä ja molemmat olivat notarin ansioita.
+
+Meillä oli aika työ saada kaikki järjestykseen. Baby ja minä hotkasimme
+pari lihapullaa Vaasa-automaatissa, sitten kiersimme leipuripuoteja
+ja hedelmäkauppoja, jonka jälkeen syöksyimme rappuja ylös kotia päin.
+Puolivälissä tuli meitä vastaan Eeva, joka oli päässyt konttoristaan
+tavallista aikaisemmin. Kädessään oli hänellä kaksi suurta
+pilleripurkkia, joissa kummassakin oli ollut 500 Blaudin rautapilleriä
+ja hän selitti menevänsä ostamaan kermaa. Mutta hän vakuutti
+huuhdelleensa kummankin purkin kuumalla vedellä.
+
+Kun me tulimme ylös, kompastuimme me Emmyyn, joka pesi eteisen lattiaa,
+rillit päässä. Eeva oli jo pannut kukat veteen ja me katoimme pöydän
+niin hienosti kuin suinkin osasimme, vaikkakin itse saimme juoda
+kukkavaaseista eikä kaikkia vieraita varten ollut teelusikoita.
+Leipäkorina oli ylösalasin käännetty lampun kuuppa, johon oli pantu
+servietti, mutta, kuten Eeva sanoi, ottakoot vieraat lusikoita
+mukaansa. Ja jos tätä kutsuu mustalaiselämäksi, niin muuttuu kaikki
+heti hienommaksi kuin kristalli.
+
+Kaikessa hiljaisuudessa olin minä ollut hieman levoton Babyn juhlan
+tähden, sillä puolen tusinaa naisia ei ole minusta mikään hauska seura.
+Mutta se meni paremmin kuin minä luulinkaan. He tulivat tietystikin
+kuten Jumalan ilma kaikki kuusi yhtaikaa ja ympäröivät Babyn, mutta he
+olivat mukavia ja yksinkertaisia ja iloisia ja ainoastaan kaksi heistä
+teki rouvasihmisen vaikutuksen. Pari kertaa minun tosin täytyi poistua
+lepoittamaan korviani, mutta ylimalkaan kaikki meni erinomaisesti.
+
+Baby oli nätti emäntä, kauniine tukkineen ja pehmeine, punaisine
+poskineen ja hänen valkoinen esiliinansa teki hänet oikein kodikkaaksi.
+Ja kaikki sanoivat:
+
+— Sinun pitäisi olla naimisissa, Baby, sinä sopisit siihen paljoa
+paremmin kuin konttoriin.
+
+— Kylläkin, mutta luuletteko te sitten, että minä saan sen, jonka minä
+tahdon? kysyi Baby, ikäänkuin kaikki olisivat voineet nähdä notarin
+aikomukset ja tulevaisuuden.
+
+— Ei, Baby, sanoin minä, ei sitä koskaan saa, jota tahtoo, mutta
+kenties voi saada sen, jota joku toinen haluaa ja se on yhtä hyvä,
+kenties parempikin.
+
+— Tästä siirtyi keskustelu aivan huomaamatta konttoriherroihin ja minun
+täytyi hetkeksi aikaa mennä kyökkiin pesemään astioita.
+
+Sinne tuli minun luokseni eräs Babyn vieraista, vanhin heistä, laiha
+ja suonikas, joka oli kutsuttu mukaan sen tähden, että hän vanhoilla
+päivillään oli tullut humoristiseksi.
+
+— Hän harrastaa enimmän yhteiskunnallisia asioita, kuin kukaan muu
+meistä, oli Baby minulle selittänyt, ja toruu meitä aina siitä,
+ettei meillä ole yleisiä harrastuksia. Hän sanoo, että meidän täytyy
+kypsyttää itsemme yleistä äänioikeutta varten, mutta hän ei myös
+koskaan ole ollut nuori eikä semmoista (semmoisella tarkoittaa Baby
+rakastelemista). Baby luulee, että yhteiskunnalliset harrastukset
+tulevat iän mukana ja minä vastaan, että se olisi hyvä, jos asianlaita
+niin olisi, sillä silloin olisi myöskin Babystä jotain toivoa. — Ei,
+minä olen ajatellut mennä naimisiin, — ja se on hänen mielestään
+johdonmukaista, niinkuin se kyllä onkin.
+
+— Ei suinkaan neitikään pidä siitä roskasta, mitä ne tuolla sisällä
+puhuvat, sanoi humoristinen minulle.
+
+— Ehkä en, vastasin minä, mutta jos te olisitte ystävällinen ja
+auttaisitte minua astioitten kuivaamisessa, olisin teille kiitollinen.
+Jättäisimme heidät vähäksi aikaa oman onnensa nojaan.
+
+— Joukkoja ei voi suinkaan jättää oman onnensa nojaan, sanoi hän, niitä
+täytyy opettaa. Kai ne on teille jo sanonut, että minä olen sen tähden
+yhteiskunnallisiin asioihin innostunut, koska en ole rakkausasioissa
+menestynyt. Tiedätte kai, että se olen minä, joka järjestän lakkoa
+uudeksi vuodeksi. Voitteko te millään pelillä aikaansaada musikaalista
+meteliä?
+
+— Kyllä, harmonikalla.
+
+— No ettekö te suostuisi vetämään sillä jotain pientä laulua, että
+minä saisin puhua heille muutaman sanan, se sopisi niin hyvin tässä
+pienessä, valitussa ja luotettavassa seurassa.
+
+Minä suostuin siihen. Me pakotimme heidät vaikenemaan »Työväen
+marssilla», jonka jälkeen humoristinen nousi tuolille ja puhui:
+
+— Niin, pikku likat, täällä te nyt istutte ja lörpöttelette kasööreistä
+ja insinööreistä.
+
+Joku kuiskasi pilkallisesti: Pihlajanmarjoja!
+
+— Ovat kyllä happamia, ovat! keskeytti hän kuivasti. Minä olen
+kyllä niitä maistanut. — Mutta te ette tahdo ajatella vakavasti
+asemanne parantamista muulla kuin avioliitolla ja muilla semmoisilla
+arpajaisilla. Teillä ei ole ensinkään yhteiskunnallista tunnetta. Ei,
+eikä mitään oman arvon tuntoa. Teitä ei liikuta ollenkaan meitä kohtaan
+harjoitettu vääryys. Me kun saamme noin puolen palkkaa samasta työstä,
+ei, ei samasta, sillä me ehdimme, jumalauta, me ehdimme enemmän.
+(Lörpöttelet! Ajatteleppas kasööri Svenssonia, tosiaankin Svensson
+j.n.e.). Se on kevytmielisyyttä, ymmärrättekö (lyö nyrkkiä pöytään) ja
+se on oikein teille, että se on niin kuin se on. Mutta kuitenkaan en
+voi olla koettamatta panna hiukan järkeä teihin. Uutena vuonna tulemme
+kaikki koettamaan saada palkkamme korotetuksi kahteensataan kruunuun
+kuukaudessa ja työaika pitää olla yhtä tuntia lyhempi. (Sinä olet
+hullu! Luuletkos tosiaankin? Tirehtööri ajaa meidät ulos — —.) Vai ei
+käy, sanotte te, vai ei hyväksy? No tietysti silloin me teemme lakon.
+(Mutta millä me sitten elämme? Säästöillämmekö?) niin, jatkoi hän,
+mistään huolimatta, — vaikkapa säästöillämmekin ja sitte me käännymme
+kaikkien naispuolisten konttoristien puoleen ja pyydämme heidän
+apuansa. Kyllä se menee, jos olemme yksimielisiä. Mutta kukaan ei saa
+ruveta petturiksi.
+
+Ja hän astui alas tuolilta.
+
+Mutta nyt olimme me muut päässeet vauhtiin ja viitisen minuutin
+kuluttua oli lakkoliitto perustettu, jossa oli puheenjohtajana tuo
+humoristinen ja jokainen maksoi viiden kruunun lakkokassaan. Kun tuli
+Emmyn vuoro, vetäytyi hän syrjään ja tahtoi ajatella asiaa.
+
+— Minun mielestäni meidän on nyt hyvä olla, mutisi hän. Sitä paitsi en
+minä jaksaisi oikein olla mukana. Tehän puhuitte kaikki yhtaikaa. Ja
+sitä paitsi eihän tässä enään ole paljoa jälellä.
+
+Heti sen jälkeen menivät he pois ja me huomasimme olevamme lopen
+väsyneitä. Mutta koko illan me kuitenkin kiljuimme toisillemme,
+ikäänkuin me olisimme olleet Niagaran putouksen ääressä.
+
+
+
+
+6.
+
+
+Baby ja minä olimme ulkona illalla. Oikeastaan ei Baby aikonut mennä
+minun kanssani ulos, mutta notarilla oli yövuoro. Kaupunki oli
+peittynyt historialliseen marraskuun sumuun tänään niinkuin eilenkin.
+Ei se ollut sellaista tavallista tiheätä, sitkeätä, läpipääsemätöntä
+sumua, joka tekee kadulla vaeltamisen seikkailuksi, vaan sumu oli
+vanhaa, velttoa, itkunsekaista, jossa ainakin minä olen heikommalla
+puolella. Kosteus kaduilla tunkee naisellisen pehmeästi ja hyväilevästi
+kengän ruojuja myöten, kääriytyy hameen helmoihin ja vielä ylemmäs ja
+sitä tulee niin väsyneeksi ja kyllästyneeksi — ellei ole rakastunut
+niinkuin Baby, kuten ymmärrätte.
+
+Baby on ihastuttava, mutta sitä hän ei itse huomaa. Illalla kävelemme
+me kaikki muut väärinä, väsyneinä ja kiharat suoristuneina, mutta hän
+on illallakin yhtä kiharainen ja reipas kuin aamulla.
+
+Hän pitää kiinni minun käsivarrestani ja puhuu notarista, paitsi
+milloin seisomme paremmanpuoleisten puoti-ikkunain ääressä. Notari
+hakkailee häntä ja on valloittanut tuon lapsikullan sydämen. Hänen
+puhuessaan ajattelen minä, että kuinkahan se kaikki oikeastaan mahtaa
+loppua. Minä kyllä huomaan, että Baby ajattelee kolmea huonetta ja
+kyökkiä Vaasain kaupungissa, mutta minä en uskalla sanoa hänelle,
+että minua epäilyttää. Mitä vanhemmaksi minä tulen, sitä helpompi on
+ymmärtää asioita, mutta kokemuksiani minä en tunge kenellekään. Minua
+kuitenkin hiukan hymyilyttää, kun minä Babyssä tunnen oman itseni,
+semmoisena kun olin siihen aikaan, jolloin en luullut joutuvani
+kenenkään uhriksi, vaan rakastettuna kehuskelin ensimäisestä omastani.
+Hän ei tosin ollut notari, ja notarilla kyllä on hieman paremmin
+istuvat kravatit, mutta muuta erotusta ei minun mielestäni siinä
+olekaan.
+
+Babyssä on minun mielestäni, niinkuin aikoinani minussa itsessänikin,
+joku määrä tuota viatonta, liikuttamatonta aarretta, tuota ylpeätä
+ja nöyrää, ilmaista ja läpinäkyvää rakkautta, johon on sekoittunut
+joku määrä salaperäistä hartautta, kuten johonkin pieneen pyhimykseen
+ja joka ei oikeastaan vielä itse tiedä, mitä hänen ruumiissaan ja
+sielussaan liikkuu. Kun sitten ajattelen mitä tästä kaikesta oikeastaan
+tuleman pitää, kouristaa minun sydäntäni. Ja minä, joka oikeastaan en
+koskaan ole tunteellinen, tulen nyt siksi, ajatellessani Babya. Sillä
+hän on kuitenkin liian hyvä, joutuakseen porttikäytäväromaanin ja
+rantakatukävelyjen uhriksi.
+
+Pysähdyimme Laivasaaren sillalle ja katselimme unisia, sumun läpi
+näkyviä valoja ja käännyimme pois ja minua väsytti yhä enemmän
+ja enemmän. Kaarle XII:n torilla tarjosin niinä Babylle vapaan
+raitiotiematkan Pohjoistulliliittoon, jollaista ylellisyyttä en ole
+pitkään aikaan itselleni sallinut, mutta matkahan oli niin pitkä ja
+minä niin väsynyt.
+
+Vaunussa tapasimme erään Babyn toverin Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten
+konttorista — ainahan sitä raitiovaunussa jonkun tapaa — ja otimme
+hänet mukaamme kotiin. Liiton asunnosta on sitä paitsi tullut
+jonkinlainen meidän kodittomain ystäväimme kokoontumispaikka. Niitten
+joukossa myös eräs rakastava pari, jotka Eeva on sinne mukaansa
+kiskonut ja jota hän suojaa, ja minua aina kotiin mennessä hirvittää,
+että nyt se taas on siellä ja meidän muiden täytyy pysyttäytyä
+kyökissä. Mutta se etu siitä kuitenkin on, sanoo Eeva, vastaukseksi
+minun murimiseeni, että meidän ei tarvitse lämmittää niin paljoa, koska
+aina rakastavaisten poismennessä on ilma aivan kuuma suudelmista.
+
+Tänään oli tietysti myöskin siellä paljon väkeä. Miespuoli oli,
+Jumalan kiitos, mennyt pois, mutta likka istui vielä ja kokoili voimia
+uskaltaakseen mennä emäntänsä silmäin eteen.
+
+Emmy oli taas kipeä ja makasi, mutta en minä enään viitsi hänen
+kivustaan niin pelästyä kuin alussa. Minä tiedän kuitenkin, että huomen
+aamulla hän on puettu ennen meitä muita.
+
+Eeva istui ja hypisteli jotain, josta hänen mielestään pitäisi tulla
+talvihattu, mutta meidän sisääntultuamme ponnahti hän ylös ja ehdotti,
+että panisimme tulta uuniin ja hiukan juoruaisimme.
+
+— Mutta eihän meillä ole puita eikä ajatuksia, sanoin minä.
+
+— Minulla on ainakin itsemurha-ajatuksia, jos ne kelpaa, sanoi meidän
+viimeksi tullut vieraamme ja horjahti Emmyn sohvalle.
+
+— Oletkos sinä Gerda raukka taas huoneen haussa, sanoi Baby.
+
+— En, sanoi Gerda. — Minä kävelen vain ulkona ja haistelen täysihoitoa.
+Se on vielä pahempaa. Minä en enään tahdo asua yksin...
+
+— Liittyykö siihen liian paljon kiusauksia?
+
+— Ei, sanoi hän. — Päin vastoin, liiankin vähän ja sentähden täytyy
+minun muuttaa ennen ensimäistä päivää joulukuuta. Mutta vielä en minä
+tiedä kuhunka pääni kallistaisin.
+
+— »Kultani, pääsi mun sydäntäni vasten hiljaa...» Baby aivan vakavasti
+deklameerasi Levertiniä.
+
+— Niin, mutta kuulkaapas tytöt, sanoi Gerda aivan yhtäkkiä.
+
+— Jotain täytyy tehdä. Tukholman täysihoidon pitäjät ovat varmaankin
+laskeneet hintansa semmoisten tyttöjen mukaan, joilla on sivutuloja.
+Oh, niinä olen ollut tänään niin monessa paikassa. Ja kuulkaahan...
+Mutta saanko minä paperossin. Ai, neiti Elisabet on kovin rakastettava.
+— Ensimäisessä paikassa, johon menin, tuli vastaani likainen, oluelta
+tuoksuva, käsittämättömän näköinen olento ja huoneen takaa avautui
+ovi, josta kuului kirkunaa, naurua ja »Ilosta leskeä». »Lehdessä oli
+ilmoitus». Jahah, ja mulle näytettiin huonetta, eikä se hullumpi ollut
+ja hinta kahdeksankymmentä ja »jahka minä tätä nyt ajattelen huomiseen».
+
+Koottuani voimia automaatissa marssin Östermalmille erääseen
+komeannäköiseen ja arvossa pidettyyn taloon suuren liikekadun varrella.
+Oven aukaisi eräs pystynokkainen, hameella varustettu askeetti, tulin
+sisään östermalmilaiseen eteiseen, sen tapaisen, joka tekee semmoisen
+vaikutuksen, ettei sinne tee mieli jäädä. Vastaani tulvasi semmoinen
+rasvan ja siveellisyyden tuoksu, joka olisi minusta varmaankin,
+jos olisin sinne jäänyt, karkoittanut kaiken lihanhimoitsemisen ja
+perkeleen ja koko maailman. Olisittepas nähneet huoneen. Sillä voitteko
+kuvitella kuningatar Isabellan paitaa päivää ennen kuin maurit ajettiin
+Espanjasta, ja huonekalut olivat kaikesta siveellisyydestään huolimatta
+sellaiset, kuin olisi koko Tukholman irtain väestö ne prostitueerannut.
+
+Gerdan puhuessa tarkastelin minä häntä. Hän oli noussut kokonaan
+sohvalle kuten kissa ja oli kuosikkaan näköinen. Hän oli hyvin puettu
+ja kammattu, kasvot olivat kylläkin hieman karkeat, mutta kauniit
+ja ainoastaan epäedullisessa valaistuksessa huomasi hänen olevan
+kolmekymmentä vuotta vanhan.
+
+— No aiotteko te sitte vastata siveellisyydelle huomenna, kysyin minä.
+
+Hän kääntyi minuun vastatakseen ja silmissään oli hituinen ylpeyttä.
+
+— En, sanoi hän. — Minähän sanoin etten voi asua pohjoisessa. Silloin
+vakuutteli hän, että se olikin etelä, mutta minusta se on uskomatonta.
+Sitä paitsi olen vielä ollut parissa paikassa, joissa oli kylpyhuone ja
+maksoi satakaksikymmentäviisi ja satakolmekymmentä kruunua kuukaudessa.
+Minulla on kahdeksankymmentä kruunua palkkaa enkä koskaan saa enempää
+ja se lyö kai hyvin yhteen vai kuinka? Tuskin tässä muu auttaa kuin
+joutua S.S.B.B:een.
+
+— Älä komeile, sanoi Eeva, luuletko sinä, että sinne on niin helppo
+päästä.
+
+— Minä ajattelin juuri ehdottaa, että hankkisitte itsellenne
+rakastajan, sanoin minä.
+
+Baby ja morsian hätkähtelivät, me muut nauroimme.
+
+— Minä olisin tehnyt sen jo aikaa, sanoi Gerda ja heilautti
+huolimattomasti kättään. — Keneltä te luulette minun siitä kiitosta
+saaneen, että olen ollut kuten sankarittaret Sophie Marie Schwartzin
+romaaneissa?
+
+— Ei ainakaan miehiltä, sanoin minä.
+
+— Eikä muiltakaan, kuten näkyy. En pääse sentähden edes täysihoitoon.
+
+— Et, huomautti Eeva, joka koetti hattuaan ja tyytyväisenä koketeerasi
+kuvansa kanssa peilissä. Et sinä pääse edes Leskikotiin etkä Fristadiin.
+
+— Kyllä neiti vielä pääsee naimisiin, kun vaan se oikea tulee, sanoi
+morsian. (Niin ne sanovat aina!)
+
+— Rakas kulta, sanoi Gerda. Se oikea on ollut täällä niin monta kertaa,
+mutta se on aina saanut mennä takaisin.
+
+— Sitä minä en ymmärrä, sanoi Baby kainosti. Jos se oikea tulisi, jota
+minä rakastaisin oikein sydämestäni, niin minä menisin sen kanssa
+vaikka mihinkä.
+
+— Mutta ajatteleppas, sanoin minä lempeästi, jos sinä esimerkiksi juuri
+silloin pesisit tukkaasi.
+
+Babyn silmiin tuli suuret, kosteat kyyneleet ja minua kovasti kadutti.
+Mutta Gerda sanoi hienotunteisesti Babyyn päin kääntyen:
+
+— Meillä ei ollut mitään missä me olisimme menneet, Baby. Kellään
+niistä oikeista ei ollut venhettä, joka olisi kannattanut enemmän kuin
+yhden ja sentähden se on jäänyt.
+
+— Pitäisi antaa nuorille miehille korkeat palkat, että he voisivat
+ottaa tyttöjä venheisiin. Sitten he voisivat saada vähemmän ja
+vähemmän, sen sijaan että he nyt saavat myöhemmin lisää. Sitten meidän
+ei tarvitseisi soutaa toistemme tiellä.
+
+— Eikä kaataa toisiamme.
+
+— Eikä tapella airoilla. Mutta tosiaankin. Se on hyvä ajatus. Kuinka
+sinä olet viisas, Eeva. Tosiaankin vahinko, että sinulla on niin vähän
+vaikutusta maailman järjestykseen.
+
+— Niin, siinä tapauksessa olisi kyllä jotain tulevaisuutta, vaikka
+olisikin siveellinen, sanoi Gerda. Ajatelkaas, minua harmittaa
+vallan kuolemakseni, että olen ollut niin arka, että ainoastaan
+vastenmielisesti ja harvoin olen antanut suudelman jollekin miehelle,
+jonka en luullut voivan mennä minun kanssani naimisiin. — Niin, se on
+totta, joko uskotte taikka ei. — Viimeinen huomautus oli minua varten,
+jonka suupielissä taisi olla hieman epäilevää myhäilyä.
+
+— Mutta kyllä sulla sitte on kuivaa elämässäsi ollut, sanoi Eeva
+suoraan. Etkö sinä ole koskaan toivonut olevasi mies.
+
+— Kyllä, sillä emmehän me saa naisiakaan olla.
+
+— Siinä on se suuri ero, sanoin minä, että kun miehinen konttoristi
+on väsynyt päivän työstä, menee hän ulos ja tuhlaa pari seteliä
+huveihinsa. Mutta kun naiskonttoristi on väsynyt, tulee hän kotiin ja
+ottaa aspiriinipulverin.
+
+— Niin se on ollut, sanoi Gerda, mutta sitä ei saa jatkua. Ei, nyt
+minun täytyy mennä kotiin, tytöt. Ja minä soitan teille saatuani
+rakastajan. Mikäs teidän telefooninumeronne on, vaikka minä kyllä sen
+heti unohdan. Se on se sama, kuin »Sun selvä päiväs nousee taas», sekä
+kolmas värssy virsikirjasta, sanoi Eeva. Minä tulen mukanasi, koska
+sokeri on lopussa.
+
+Nyt minä näin, että Baby oli kalpea ja masentunut ja sanoin.
+
+— Kultani, ei hän sillä mitään tarkoita.
+
+Mutta en minä kuitenkaan ole varma siitä.
+
+Kolmenkymmenen vuotiaana tekee nainen enemmän tai vähemmän helposti
+sitä, minkä hän on kaksikymmentävuotiaana tuominnut.
+
+
+
+
+7.
+
+
+Sunnuntaina, päivämäärän olen unohtanut.
+
+Menin kotiin tavanmukaisilta sunnuntaipäivällisiltä Rantatiellä asuvan
+enoni luota. Serkkuni Görel oli ollut tavattomasti kihloissa ja minä
+kestin hänen juttujaan aika kauvan, mutta kun hän sanoi, että hänen
+sulhasensa ei ollut koskaan rakastanut muita kuin häntä, silloin
+minä läksin, sanoen tekosyyksi että Puten pitäisi lukea läksynsä.
+Tuo sulhanenhan oli kesällä meidän kaikkien silmien edessä ollut
+silmittömästi rakastunut erääseen rouvasihmiseen, jolla oli aika
+kirjava menneisyys.
+
+Sellaisen ylitse voi kyllä vetää ristin, mutta ei sentään saisi kehua
+vasten parempaa tietoaan.
+
+Jätin Puten hänen tanttinsa luokse ja lähdin kotiin päin. Minusta
+oli hauskaa tietää, että siellä kaikki on pimeätä, hiljaista ja
+tyhjää. Teki mieleni mennä sohvan kulmaan ja ottaa mukaani 25 äyrillä
+karamelleja ja uneksia, että minä olenkin sentään vanha, jolla on jo
+kokemuksia takanaan.
+
+Kaupunki oli eläväin kuvain teatterista tulevan valon peittämänä ja
+haisi huonoille sikaareille. Tyhjä ruumisvaunu meni Rödbodintorille
+päin. Minä kävelin Kuningattarenkatua myöten ja kuusi kertaa
+puhuteltiin minua Rauhankadun ja Kuninkaankadun välillä. Kuudes oli
+minun päällikköni, mutta hän huomasi pian kenen kanssa oli tekemisissä
+ja valehteli, että hän oli tuntenut minut muka jo kaukaa.
+
+Se päällikkö, se on vähän omituinen. Ei ainoastaan sen tähden, että hän
+on aika iloinen hulivili, mutta että hän myöskin tekee sen vaikutuksen,
+kuin pitäisi minun olla mahdollisimman miellyttävä, voidakseni kelvata
+hänelle. Toisinaan ajattelen minä, voi voi, jos tosiaankin voisin olla
+paremmin puettu kuin nuo monet muut, jotka täällä kävelevät, jotta
+voisin asettaa hänet polvilleen eteeni. Jos minulla olisi sellaiset
+hameet, jotka kahisisivat aivan kuin pidätetty nauru ja pikkuiset
+kengät Sjöbergiltä, joihin voisi rakastua ja pitsiä ja plyymiä ja
+saippuaa, joka maksaisi 25 kruunua kappale.
+
+Silloin hän rakastuisi minuun.
+
+Silloin — —.
+
+Hän seisahtui ja alkoi keskustella. Ei hän näyttänyt ollenkaan niin
+kauniilta kuin tavallisesti, mutta hän näytti sen sijaan hieman
+kiltimmältä ja oli hiukan pahoillaan. Ja silloin kuin mies on hiukan
+pahoillaan, täytyy hänen kertoa siitä, vallankin kun nainen ei ole
+vielä kolmeakymmentä vuotta täyttänyt.
+
+— Kuulkaas neiti, sanoi hän. Minä olen hieman pahalla päällä,
+masentunut ja kaipaan jotain ihmistä, joka ymmärtäisi minua.
+
+— Minä kyllä huomaan sen, sanoin minä.
+
+— Vai niin, kyllä minä sen arvasin. Ettekö te kenties tahtoisi kävellä
+minun kanssani tuonne alaspäin. Minulla tarvitsee oikeastaan aina
+olla joku vieressäni, joka on iloinen ja reipas, muuten en minä voi
+kävellä tämän kaupungin katuja tällaisena hirveänä iltana rauhallisena.
+Otaksukaa, että minä luulen, että te voitte tuntea itsenne
+tyytyväiseksi, vaikka te kävelisittekin Kuningattarenkadulla sateisena
+sunnuntai-iltana.
+
+— Niin kyllä, sanoin minä, sillä minun mielestäni tunnelmani ja
+mielialani eivät koskeneet häntä.
+
+— Mutta löytyy kuitenkin jotain, jota kutsutaan sunnuntai-ikäväksi,
+sanoi hän opettavaisesti.
+
+— Tosiaankin, sanoin minä!
+
+— No ettekö te sitten sitä tiedä?
+
+— Ei minulla ole varoja eikä aikaa ja sitä paitsi en minä tahdokaan
+sitä tietää, sanoin minä reippaasti. (Sillä naisen suurin voima on olla
+heikko, silloin kuin mies on vahva ja kun mies osottautuu heikoksi,
+silloin taas pitää osottautua olevansa vahvempi kuin onkaan.)
+
+— Mutta mitä te oikein ajattelitte, ennen kuin kohtasitte minut
+kulkiessanne noin pitkin katuja ja kun ei teillä ollut ketään, jonka
+kanssa olisitte voinut vaihtaa ajatuksia?
+
+— Ooh, sanoin minä mitään ajattelematta. Minä ajattelin vain mistä
+voisin saada sopivan takin pojalleni.
+
+Voi taivas, silloin minä huomasin erään lyhdyn valossa, että hän luuli
+minulla olevan lapsen ja että Putte oli jonkun minun hairahdukseni
+hedelmä. Mutta ei hän sanonut mitään muuta kuin että kadulla oli lokaa.
+
+Kulkiessamme satamakatua alaspäin, rupesi minua yhtäkkiä se huvittamaan
+ja tulin niin hauskalle tuulelle, että sitä ei olisi ollenkaan
+odottanut, huomioon ottaen minun vähäset rahavarani.
+
+Hän ehdotti, että menisimme ravintolaan ja minä suostuin, itsekseni
+salaa hymyillen.
+
+Meille tuotiin viiniä ja lasien sekä kapeakaulaisen pullon välitse näin
+minä hänen katseensa, joka luultavasti ihmetteli, mitä minä oikeastaan
+olin mahtanut maailmassa kokea. Minua se huvitti. Tuntui ikään kuin hän
+ei olisi koskaan nähnyt perhetyttöä, jolla on syntiä takanaan.
+
+Hän joi verrattain paljon ja seuraavina tunteina tulin minä tuntemaan,
+että hän oli jonkun verran oluthumalassa. Tunteellisuuden ilmapuntari
+oli jo alusta pitäen verrattain korkealla ja hän puhui vain
+olemassaolon arvoituksesta ja elämän lyhyydestä.
+
+— Kuinka te ymmärrätte niin hyvin, sanoi hän jonkun ajan päästä ja
+työnsi tuolinsa hieman minun tuoliani kohden ja minä sanoin:
+
+— Paljonko kello on? Eikös jo nyt pitäisi lähteä?
+
+— Lähteäkö, ei suinkaan, päin vastoin, otetaan vielä jotain. Se oli
+niin rauhoittavaa — ja jos me olisimme olleet kahdenkesken, olisi hän
+asettanut päänsä minun olkapäätäni vastaan niinkuin pikkuinen lapsi.
+(Koettakoonpas konttoriaikana.)
+
+— Nykyään on maailmassa niin turvatonta, sanoi hän. Taivas on niin
+tyhjä ja kaikki tuntuu olevan luvallista.
+
+Minä kysyin, että kuinka se taivas niin tyhjä on.
+
+— Minä en tiedä, vastasi hän, mutta sen minä tiedän, että hissi on
+toistaiseksi suljettu, kuten sanotaan.
+
+— Mutta silloin pitää mennä rappuja myöten. — Ja siihen malliin me
+keskustelimme.
+
+Jumala on kyllä minun todistajani, että minä en puhunut minkäänlaisia
+syvämietteisiä asioita, vaan enemmästä päästä istuin ja hymyilin
+niin viisaan näköisenä kuin suinkin mahdollista. Mutta kun me
+erottiin, seisoi hän pitkän aikaa ja kiitteli minua siitä, että minä
+läsnäolollani olin saattanut hänen elämäänsä jonkinlaisen varmuuden.
+
+— Te olette, sanoi hän, sellainen ihminen, josta voisi ajatella,
+että hän tulevaisuudessa; jos hän tulee vanhaksi ja hieman
+lihavanpuoleiseksi, on aina kotona, silloin kun sen luokse tullaan
+ja aina istuu tuolillaan ikkunan vieressä, hymyilee heille ja antaa
+heille neuvoja. Mutta kaikkea tätä tekee hän ainoastaan silloin, jos
+häneltä sitä on pyydetty. Jos on tapahtunut jotain kauheata, jos joku
+on murhannut jonkun eli jos ei muuten uskalla olla omassa seurassaan,
+niin silloin ajattelee ensin teitä, tulee suoraa päätä Teidän luoksenne
+ja panee päänsä teidän polvillenne. Te silloin silitätte sen tukkaa
+ja sanotte: älä sinä raukkani itke, minä kyllä näen, että sinulla on
+vaikeuksia, mutta koetetaan nyt ajatella, mitä niitten suhteen olisi
+paras tehdä.
+
+Minä olin sangen kauhuissani päällikköni käyttäytymisestä. Olinhan
+kylläkin nähnyt usean miehen olevan tunteellinen, niinkin tunteellinen,
+että he ovat vielä hullumpia kuin joku meistä. Mutta en olisi sentään
+moista uskonut omasta päälliköstäni. Olin samalla myös hiukan ylpeä,
+mutta hän olisi minun silmissäni noussut vielä korkeammalle, ellei hän
+olisi juonut niin paljon viiniä.
+
+— Oli jo verrattain myöhäinen kun tulin kotiin ja koetin mahdollisimman
+hiljaa hiipiä sinne. Eteisessä jo huomasin, että Babyn ja Emmyn
+huoneessa liikkui kynttilä sinne tänne ja tultuani ovelle kohtasi minua
+liikuttava näky.
+
+Baby tanssi hiukset hajallaan alushameellaan, kureliivi yllä hartaasti
+bostonia, lamppu kädessä, hymyili minulle, nikkasi silmää ja — oi
+nainen, oi nainen — —! Seisoin äänettömänä ja ajattelin: olin kai
+minäkin sellainen silloin kuin alotin — — —
+
+Lienen tullut hieman hermostuneeksi ollessani tuomarini tätinä, sillä
+tunsin kyyneleitä silmissäni, sanoessani:
+
+— Baby, voi voi, Baby, onpas sulia tulinen kavalieeri.
+
+Baby tuli luokseni lamppu kädessä ja sanoi:
+
+— Osaatkos sinä viedä?
+
+Minä nyökäytin päätäni myöntävästi.
+
+— Katsos, sanoi hän, pitäisi saada se luontevuus ja pehmeys, joka on
+Bostonissa pääasia. Minähän olen nyt notarin klubissa ja tiistaina
+meillä on tanssiaiset.
+
+<tb>
+
+Emäntämme on matkustanut pois muutamiksi päiviksi lapsenlapsensa
+ristiäisiin ja sen tähden on Babyn rakkaus saanut nopean ja minun
+mielestäni onnellisen ratkaisun. Se tapahtui juuri sunnuntai-iltana.
+Me tanssimme bostonia ja viattomasti soitimme harmonikkaa. Mutta juuri
+kun olimme lopettaneet tanssin yhä kevyemmin ja kevyemmin puettuina ja
+joutuneet sänkyihimme, kuulin minä notarin yön hiljaisuudessa tulevan
+hiipien kotiin erään naisen seurassa. Hänen huoneensa on seinittäin
+minun huoneeni kanssa ja minusta tuntui kuin olisivat he olleet minun
+huoneessani. Aikaa myöten unohtivat he kaiken varovaisuuden ja neljä
+tuntia olin minä valveilla, sillä minua häiritsi lakkaamatta raaka
+nauru, huudahtukset ja kehoitukset olemaan hiukan hiljempää.
+
+Kun naikkonen oli mennyt, huomasin minä Eevan makaavan sohvalla
+ja hiljakseen kiroilevan. Kuulin muutamia epämääräisiä sanoja ja
+kiukkuisia purkauksia. Miksei yhtähyvin joku raitiotiekonduktööri tahi
+joku panimorenki — — —
+
+— Eeva kulta, sanoin minä lopuksi, älä nyt huoli olla noin hermostunut.
+Sinähän herätät vain Babyn.
+
+— Mutta Baby oli hereillä. Niin Baby oli tosiaankin hereillä, kenties
+ensi kerran koko elämässään ja minä sanoin hänelle, vaikka Eeva koetti
+murhata minut silmäyksillään.
+
+— Baby, sellaista on elämä, älä huoli välittää siitä.
+
+— Mutta ei suinkaan hänen olisi sentään tarvinnut kiskoa häntä tänne,
+nyyhkytti Baby. Nyt minä en voikaan tanssia bostonia tiistaina.
+
+
+
+
+8.
+
+
+4 p:nä joulukuuta.
+
+Joulu lähestyi aivan tarpeettoman nopeasti. Jotta meidän taloudellinen
+tilamme tulisi meille tarpeeksi selväksi, laittoi Eeva eilen seuraavan
+kuulutuksen:
+
+Liitto kutsutaan täten lauvantaina kokoukseen neuvottelemaan
+sisäpoliittisista asioista.
+
+Kokoonnuimme aikaiseen ja miehissä. Puheenjohtaja Eeva makasi
+sohvallaan. Emmy ja minä istuimme sohvalla ja Babyn pikkuinen pää oli
+minun polvillani. Silitellessäni hänen hienoja kiharoitaan ja polttavia
+poskiaan, ajattelin minä itsekseni, että mitä se notari nyt meinaa, kun
+Baby hänet viime tiistaina Bostonklubissa niin suututti. Jatkaakohan
+tosiaankin nyt hyökkäystään ja on olevinaan rappiolle joutunut
+nuorukainen, joka pyytää pelastavaa enkeliä ojentamaan hänelle kätensä,
+vai kohottaako hän kenties vain olkapäitään ja tanssii bostonia jonkun
+toisen kanssa. Minä puolestani olisin tietystikin tahtonut, että
+jälkimäinen mahdollisuus olisi tapahtunut, mutta ajattelin kuitenkin,
+että pitäisiköhän minun kaiken mahdollisuuden varalle valmistaa Babya
+ensinmainittuun.
+
+— Haluavatko läsnäolevat, että sammutamme lamput, ennen kuin ryhdymme
+käsittelemään päiväjärjestyksessä olevia asioita, sanoi puheenjohtaja,
+öljyn hinta on nimittäin noussut.
+
+Ehdotus tuli hyväksytyksi ilman erikoisia vaikeuksia, ja kun se heti
+oli toteutettu, jatkoi Eeva:
+
+— Minä olen kutsunut tämän kokouksen kokoon, jotta olisimme
+tilaisuudessa katsomaan puutetta suoraan silmiin. Ensiksikin: montako
+päivää on vielä tässä kuussa? Kaksikymmentä kuusi. Niin, kolmekymmentä
+viimeistä päivää on aina kaikkein vaikeimmat, sen tiedämme me jokainen.
+
+— Ranskan leipään riittää meidän kassamme kylläkin, sanoin minä,
+mutta hullumpaa on, että tässä kuussa on joulu, jolloinka ihmisille
+tavallisesti tulee niin hirveitä vaatimuksia. Ja katsokaas tytöt,
+minulla on Putte. Teillä ei sellaista ole.
+
+Me kyllä haluaisimme, että meillä sellainen olisi, sanoivat he kaikki
+yhtä kyytiä ja minun täytyi hypätä ylös suutelemaan heitä.
+
+— Me kyllä voimme pikkuisen säästää sitä varten jo etukäteen, sanoi
+Emmy. Minä olen monta kertaa jo ajatellut, että mitä sillä voilla tekee
+kun kerran on niin hyvää margariiniakin.
+
+— Pellegriinan margariini on parasta, mutta osta kuitenkin aina
+Zenithin margariinia, sanoi Eeva hiukan väräjävällä äänellä. Eikö sinun
+mielestäsi meidän pitäisi ostaa myöskin leipää, joka on vanhentunutta.
+
+— Sitähän me teemme joka päivä, mutta kun ei sitä saa, sillä
+päivällähän se jo loppuu kokonaan, vastasivat Magnhild ja Emmy.
+
+— Ei, sanoin minä, ei semmoinen konsti käy päinsä, vaan meidän pitää
+keksiä jotain sivutuloja. Onkos kellään mitään ehdotuksia.
+
+— Kyllähän Liitto on jo pitkät ajat takaperin neulonut hienoja
+pitsitöitä ja toimeen pannut pieniä laittomia arpajaisia, sanoi Eeva.
+Oikeastaan meidän olisi jo pitänyt alkaa se aikaisemmin, mutta hyvähän
+kun edes nyt sen teemme. Jos me tosiaankin olisimme huomanneet sen
+aikaisemmin, olisimme voineet jo huomisenkin päivän häväistä tekemällä
+työtä ja olisimme jo ehtineet pitkän matkaa eteenpäin.
+
+Minä sanoin, että minä olen saanut Pohjoismaiselta Yhtiöltä merkkausta
+ja että voi saada muutakin ylimääräistä työtä konttorissa pariksi
+tunniksi iltapäivisin.
+
+— Mutta minä tahtoisin neuloa oikeita todellisia joululahjoja, joita
+voisi lahjoittaa pois, sanoi Baby hieman häpeissään.
+
+— Babyllä näyttää olevan huonoja taipumuksia, sanoi Eeva, mutta hänelle
+kyllä voi antaa anteeksi, sillä hän on niin äärettömän nuori.
+
+— En suinkaan! — Baby nousi ylös loukkaantuneena.
+
+— Hänellä on vain pikkuinen, keltainen, ruma, vanha — — —
+
+— Vai niin, sanoimme me vakavina ja ymmärtäen asian ja Baby yhtäkkiä
+vaipui aivan lattialle, ikäänkuin hän olisi etsinyt jotain rakoa, mistä
+olisi päässyt lattian alle.
+
+— Kas niin, sanoi Eeva, nyt on kokous loppunut. Sytytä lamppu Baby,
+sillä minun täytyy parsia käsineitäni.
+
+— Eevan ei olisi ollenkaan tarvinnut olla hienotunteinen, sillä juuri
+samalla soitettiin eteisen kelloa.
+
+Minä luulin, että se olisi ollut Putte ja syöksyin aukaisemaan.
+
+Minä olin vähällä kaatua selälleni huomatessani, että oven takana oli
+minun Rantakadulla asuva serkkuni, mukanaan sulhasensa. Tuo sulhanen on
+opettajana eräässä lyseossa eikä ole koskaan rakastanut ketään muita.
+En ole sen jälkeen niin hämmästynyt, paitsi silloin kuin huomasin,
+että tämä opettaja tosiaankin tahtoi naida minun serkkuni. Kun tytöt
+kuulivat toiseen huoneeseen heidän äänensä, hiljensivät he hieman
+pelästyneinä puhettaan ja minä vein vieraani huoneeseeni ja asetin
+heidät sohvalle istumaan, juuri sen taulun alle, johon oli kirjoitettu:
+»Miehet eivät saa tekosyylläkään astua naisten osastoon». Mutta se
+ei ollenkaan sulhasta huvittanut, josta päättäen hän oli jo mennyt
+verrattain pitkälle; heidän pitäisi mennä naimisiin ensi kuussa. Meillä
+oli äärettömän ikävää ja Görel ja minä koetimme puhua mahdollisimman
+paljon hänen avioliittonsa G:stä, t.s., mitenkä hän kapionsa merkkaisi.
+Minä kysyin häneltä, tahtoisiko hän antaa minulle ne työt urakalle
+ja silloin huomasinkin, että hän oli ajatellut minun tekevän kaiken
+sen ilmaiseksi ja ainoastaan kunnian vuoksi. Hänellä on itsellään
+niin vähän aikaa tätä varten, sillä hän paraillaan käy aatelisilla
+emäntäkursseilla. Hän näytti minulle eräästä sanomalehdestä kuvia
+jonkunlaisen prinsessan kapioista, — kas, noin niitten pitäisi olla.
+Minä ajattelin sitä vanhentunutta leipää, jota me syömme ja Zenithin
+margariinia ja tulin hieman sosialistiseksi. Mutta juuri silloin tuli
+Eeva sisään.
+
+— Oh, anteeksi, onko täällä vieraita? Minä ajattelin vain kysyä sinulta
+Elisabet, missä on se leipäpussi, johon minä tavallisesti panen ne
+leivänsyrjät, jotka minä olen ajatellut antaa eläimille Skansenilla.
+Minä nimittäin taidan mennä sinne huomenna.
+
+Minä vilkaisin sulhaseen ja Göreliin. Sulhanen katseli vain Eevaa,
+joka oli tosiaankin hyvin sievä, kuten aina, sillä Eevallahan on hyvä
+vartalo ja hyvä iho. Mutta Görel katseli vain sulhaseensa.
+
+— Eeva kulta, etkö sinä ole kysynyt Magnhildilta. Mikäli tiedän, ei
+hänellä ole viime aikoina ollut rahoja, vallankin sen jälkeen, kun hän
+antoi puolipohjata kenkänsä.
+
+— Onko hän tosiaankin tuhlannut ne. No, se oli hänen asiansa, vastasi
+Eeva ilmettäkään muuttamatta. Olinhan minä ne säästänyt nälkäisiä
+häkissä olevia eläimiä varten että kyllähän se näinkin voi käydä.
+
+— Ette suinkaan näe nälkää, kysyi sulhanen osaaottavasti.
+
+— Emme suinkaan, kuten kuulette, mikäli vain leivän syrjiä riittää — — —
+
+— Mutta Sven kulta, nehän laskevat vain leikkiä, selitti Görel ja
+piilotti päänsä hänen olkapäänsä turviin, niin että hatun plyymit
+kutittivat sulhasen kasvoja.
+
+— Görel, sanoin minä ankarasti, on tosiaankin aika, että sinäkin saat
+tietää sen, että koko Ruotsin kansa ei sentään anna laittaa kenkiinsä
+puolipohjia Ranskassa, kuten sinä ja täti. Minun mielestäni, koska
+sinulla on sulhanen, jonka edessä eräs pikkuprinssikin on päässyt
+ripille ja joka on julkaissut ehdotuksen uudeksi virsikirjaksi — —
+
+— Mutta rakas Elisabet, sanoi sulhanen ja katsoi puhuessaan koko ajan
+Eevaan, koskas sinä olet sosialistiksi tullut?
+
+— Silloin, vastasin minä, kun minun täytyi itse ruveta elättämään
+itseäni.
+
+— Juuri sentähden ei naisten pidäkään elättää itseänsä, sanoi hän
+päättäväisesti.
+
+— Aivan oikein, puuttui puheeseen Eeva, nipistäen samalla minua salaa
+käsivarresta, heillä pitäisi olla mies ja isäntä, joka pitää heistä
+huolta.
+
+— Minun mielestäni, sanoin minä ja nipistelin häntä takaisin, pitäisi
+heillä olla ei ainoastaan yksi mies, vaan kokonainen tusina miehiä.
+
+— Kylläkin sopiva tapa ratkaista naiskysymys, sanoi sulhanen ja taputti
+hellästi yksityisen ratkaisunsa selkää.
+
+Eeva ja minä nikkasimme silmää toisillemme Görelin hattukoristeitten
+takana ja viettelimme sulhasen liukkaalle jäälle. Ja Görelin häntä
+suunnattomasti ihaillessa piti hän pitkän ja opettavaisen esitelmän
+siitä, kuinka naisen, huomioon ottaen hänen erikoisen ja oikullisen
+taipumuksensa, tulee tyytyä siihen paikkaan yhteiskunnassa, mihin hän
+jo luomisesta alkaen on määrätty.
+
+Kun he olivat menneet, piti Eeva esitelmän ja matki sulhasta
+aivan suuremmoisesti. Ja joka kerta kun hän matki miten sulhanen
+bassoäänellään oli hyökännyt naisten kimppuun, lisäsi Eeva: Mutta
+löytyyhän poikkeuksia ja viittasi meihin kaikkiin. Me olimme silloin
+vähällä kuolla nauruun. Baby sanoi, että Eevan suu aivan väsyi.
+
+
+
+
+9.
+
+
+Aatonaattona.
+
+Minun elämässäni oli aika ja se oli ennen kuin minä olin täyttänyt
+kaksikymmentä, jolloin minun suurimpana surunani oli se, ettei
+minulle koskaan tapahtunut mitään. Minä kävelin ja odotin. Jokainen
+kirjeenkantaja, jokainen henkilö, jonka kohtasin kadulla, jokainen
+kaupunginlähetti oli mielestäni se, jota minä jo pitkän aikaa olin
+odottanut.
+
+Mutta kun ei mitään kuulunut, ajattelin minä, pitääkö minun tosiaankin
+koko elämän ikäni odottaa ja kuihtua harmaassa yksinäisyydessä, pitääkö
+minun muistikirjani lehtien tosiaankin olla vallan valkeita. Mutta sen
+jälkeen on minulla ollut liiankin paljon seikkailuita. En ole enään
+viitsinyt edes laskea niitä.
+
+Rikkaat ihmiset tekee joulu vielä rikkaammiksi ja köyhät tekee se yhä
+vain köyhemmiksi. Mutta joulu tulee yhtä hyvin köyhän kuin rikkaankin
+tykö. Ja totuttu tapa aikaan saa sen, että silloin koetetaan olla
+tyytyväisen näköisiä, annetaan toinen toisilleen lahjoja ja ollaan
+muutenkin iloisia.
+
+Kun se tuli lähemmäksi ja lähemmäksi ja ilmestyi joululehtiä ja
+ilmoituksia ja piti puhdistaa huoneita, niin minä tosiaan ajattelin:
+minä tulen vain istumaan kotona enkä huoli koko hommista. Minä en tahdo
+mitään jouluiloa vieraassa kodissa. Minä en tahdo leikkiä joulua, sillä
+se näyttää inhoittavalta. Mutta silloin minä muistin Puten ja huomasin,
+että minun täytyy. Ehkä se olikin parasta. Mitäs tässä elämässä
+oikeastaan muutakaan on, kuin että vastaa ystävällisesti puhelimeen ja
+että Putelia on hiukan hauskaa. Ja niin se menee.
+
+Me kaikki neljä olemme tehneet parhaamme, ilmeisten neljäntoista päivän
+kuluessa olemme työskennelleet kuin orjat. Kaikilla meillä on ollut
+ylimääräistä työtä konttoreissamme ja kotiin tultuamme olemme neuloneet
+yli puolen yön, saadaksemme voittoja laittomiin arpajaisiimme, — minun
+päällikköni otti kymmenen arpaa —. Niillä arpajaisillamme ajattelemme
+saada jonkun pennin kukin. Rahat olemme panneet ruokakassaan. Baby on
+laihtunut kaksi kiloa ja minun silmieni alla on mustat renkaat. Mutta
+onhan kuitenkin Puttea varten minulla uusi takki ja höyrykone ja niin
+ollen olen minä tyytyväinen.
+
+Sattumalta on päällikölläni myöskin ollut työtä konttorissa joka
+ilta, vaikka ei suinkaan hänen tarvitse hankkia mitään takkia ja
+höyrykonetta. Hänen on vaikeata pysyä huoneessaan rauhassa, joten hän
+vain häiritsee minua. Eilen illalla sanoin minä sen hänelle ja pyysin
+hänen ajattelemaan, että minä olen köyhä ja että minun pitää ansaita.
+Silloin otti hän kiinni minun molemmista käsistäni ja sanoi, että ne
+eivät ole luodut naputtelemaan hänen koneellaan. Sitä paitsi olivat
+minun käteni muka liian pienet ja pehmeät sellaiseen työhön ja että
+se muka on verinen vääryys, että minun pitää turmella nuoruuteni ja
+kauneuteni konttorityössä. Olisi ollut paljon parempi, jos hän olisi
+noitten kauniitten lauseitten sijasta luvannut minulle palkankorotusta,
+mutta sitä hän ei tehnyt.
+
+Löytyy uusi laji hakkailua, jota minä en ole tähän saakka tiennyt,
+nimittäin konttorihakkailu. Sillä on oma erikoinen sanastonsa, omat
+tilanteensa ja omat inhoittavaisuutensa. Jos minä tavallisissa oloissa
+en tahdo tavata jotain herraa, jota kohtaan tunnen vastenmielisyyttä,
+jos meidän välillämme on jotain kiusallista, niin minä en häntä siis
+tapaa, koska minä sitä en tahdo, eikä minun tarvitse häntä nähdä, eikä
+hänen kanssaan puhua.
+
+Mutta jos minä olen konttorissa, ja jos siellä on miehiä, niinkuin
+siellä tietystikin on, niin en pääse heitä pakoon. Jokainen aamu
+odottaa kohtaloni minua. Minun työni ja minun taloudellinen asemani
+pakoittaa minut sinne, jossa on se mies, josta minä en tahtoisi kuulla,
+tai jota en kenties tahtoisi tavata. Mutta kuitenkin olen pakoitettu
+hengittämään samaa ilmaa kuin hän, katselemaan häntä, puhumaan hänen
+kanssaan, vastaamaan hänen kysymyksiinsä, siksi kunnes — — —.
+
+Lörpötystä.
+
+Tänään kello viisi menin minä verrattain hyväntuulisena keittokouluuni
+syömään. Käteni oli aivan täynnä paketteja ja minä iloitsin jo
+etukäteen siitä, että sitte menen kotiin, käärin paperit uudestaan ja
+kirjoitan niihin joululahjavärsyjä. Olin hetkeksi aivan unohtanut Babyn
+suuren surun, jonka hän sai eilen, mutta kun minä sen lapsen näin,
+muistin yhtäkkiä, että hänen kassassaan oli vajaus ja ymmärsin, ettemme
+voi minkäänlaista hauskuutta saada ennenkuin se asia on selvillä.
+Minun tuli kyyneleet silmiini, kun näin hänet istuvan näin yksinään,
+pää alaspäin painettuna, enkä ehtinyt vielä edes paikalleni istumaan,
+ennenkuin hän sanoi minulle: onko sinulla, Elisabet, 67 kruunua, 58
+äyriä?
+
+— Rakkaani, sanoin minä, ei minulla ole sitä, mutta minä voisin kenties
+hankkia. Etkö sinä ole löytänyt rahoja.
+
+— En, sanoi hän. Ja ravisti surullisesti päätään. Ja kuinka minä
+olen laskenut aivan koko päivän. Eikä löydy mitään keinoakaan löytää
+niitä. Mutta minun täytyy, kuten ymmärrät, mennä uudelleen alas niitä
+hakemaan. Minä tulen hakemaan niitä koko yön, että älkää siis ollenkaan
+huolehtiko, vaikka minä en tulisikaan kotiin. Ja sitten jouluksi, Pegg!
+Mitä minun pitäisi tehdä.
+
+Minä sanoin kuten kaikki järkevät vanhat ihmiset aina sanovat: »Syö
+ensin, et sinä muuten osaa ajatella. Kyllä sinä ne löydät, ellet vain
+ole hermostunut.» Ja Baby ajatteli, kuten kaikki nuoret ihmiset ovat
+aina ajatelleet, ettei vanhain mielestä heidän surunsa merkitse mitään
+ja että he puhuvat vain roskaa. Mutta hän söi kuitenkin. Hän unohti
+jopa siihen määrään itsensä, että tilasi jälkiruokaakin.
+
+— Pegg, tämä on oikein elämän todellista surua ja vakavuutta. Ja tämän
+minä saan rangaistukseksi sen tähden, että olen käynyt pää alaspäin
+ja surrut sitä, että notarilla on naikkosia. Ja olen luullut olevani
+onneton. Ah, koko se sielun suru on ainoastaan roskaa. Todellinen
+suru on ainoastaan sappikiveä ja kassavaillinkia. Hyvästi, Pegg, jos
+sattumalta löydät 67 kruunua, 58 äyriä kadulta, niin voit soittaa
+numeroon 6359. — Ja hän hymyili hieman tuskallisesti ja meni kassalle:
+— siellä oli vasikanpaisti ja syltillä täytetty mantelikakku ja 60
+äyriä ja 30 äyriä, joka tekee yhteensä 90 äyriä.
+
+Minä istuin vielä jonkun aikaa ja ajattelin. Sitte menin takaisin
+konttoriin. Siellä istuin tunnin ja koetin työskennellä odottaen
+hermostuneena koska päällikkö tulisi.
+
+Hän kyllä tulikin ja oli lempeä ja myöntyväinen.
+
+— Tuomari on aina ollut hyvin ystävällinen, olisiko se kenties
+mahdollista, vaikka onhan se kylläkin hieman hävytöntä — voisikohan
+saada sata kruunua palkastaan etukäteen — voi kuinka minä vihasin
+häntä, sentähden että hän katsoi minuun niin omituisesti.
+
+— Mutta silloin neidin asiat tulevat olemaan edelleenkin huonot, sanoi
+hän ja katsoi minuun pitkään.
+
+— Minä voisin kyllä iltapäivisin istua täällä konttorissa ja kuitata
+siten sen rahan, ehdotin minä.
+
+— Löytyyhän niitä muitakin keinoja.
+
+— Minä ymmärsin hänen tarkoituksensa aivan hyvin, mutta sanoin. — Niin,
+onhan minulla sukulaisia, minä koetan, jos joku niistä tahtoisi auttaa
+minua.
+
+— Ja luuletteko te minun sallivan teidän niin tekevän? Ette te
+liikkeeltä voi saada rahoja etukäteen, sillä se sotisi minun
+periaatteitani vastaan, mutta mahdollisesti kylläkin minulta
+persoonallisesti.
+
+— Entäs ehdot, sanoin minä afäärimäisesti. Mutta minun sydämeni löi
+kovasti.
+
+— Te itse, sanoi hän, ja tuli minua kohti. Minä nousin ja menin
+pulpettini taa.
+
+— Ettekö te ymmärrä, että käyttäydytte sopimattomasti, sanoin minä ja
+veret nousi poskilleni.
+
+Hän pyyteli minulta monin kaunein sanoin anteeksi, sanoi olevansa
+tyhmä aasi y.m. y.m. ja minun piti välttämältä puristaa hänen kättään
+merkiksi siitä, etten ole hänelle vihoissani. Mutta minä ajattelin
+käyttää tilaisuutta hyväkseni.
+
+— Minä pyydän ilmoittaa tuomarille, sanoin minä, että meillä Tukholman
+konttoritytöillä on musta lista, joihin merkitään ne päälliköt, jotka
+enimmän hakkailevat konttorityttöjään.
+
+— Minä tahtoisin nähdä sen, sanoi hän.
+
+— Minä kyllä arvaan sen, sanoin minä, mutta se tuskin onnistuu. Sitä ei
+ole koskaan edes kirjoitettu. Oh, kyllä kai te hämmästyisitte, sillä te
+olette N:o 3 ja kaikki Tukholman konttoritytöt tietävät sen.
+
+Se häntä vain huvitti. — Sehän oli hauskaa. Mutta saadakseni hänet
+oikein pehmeäksi, vedin minä esiin koko Babyn jutun ja hänen
+kassanvaillinkinsa, mutta hän ei minua uskonut.
+
+— Minä luulin neidin olevan hieman vähemmän tekopyhän, sanoi hän,
+ottaen huomioon neidin kokemukset elämässä.
+
+Minä tietysti ymmärsin hänen tarkoittavan Puttea, mutta vaikenin,
+koska tiesin ettei hän kuitenkaan uskoisi minua, ennenkuin näkee minun
+kolmetoistavuotiaan Putteni omassa persoonassaan edessään. Ja vavisten
+kävelin minä eteiseen panemaan palttoota päälleni, lujasti päättäen
+mennä Rantatielle nöyryyttämään itseni Babyn tähden.
+
+Minun seisoessani siellä ja pannessani hanskoja käsiini, tuli hän,
+kädessään kirjekuori.
+
+— Neiti olisi kuitenkin saanut 100 kruunua joululahjaksi, sanoi hän
+väsyneesti.
+
+Minä tulin tavattoman iloiseksi ja hämmästyneeksi, ja ojensin hänelle
+käteni, jota hän suuteli.
+
+— Näyttää siltä kuin minä en aina vaikuttaisi rauhoittavasti tuomariin,
+sanoin minä leikillisesti.
+
+— Ei suinkaan neiti sitä tarkoitakaan, kuiskasi hän ja tuli lähelleni.
+
+— Minun täytyy mennä nyt, sanoin minä ja peräännyin.
+
+— Ainoastaan silmänräpäys. Te olette kai pahoillanne siitä, että minä
+äsken olin niin ilkeä ja raaka. Ettekö te tahtoisi osoittaa minulle,
+että te ette minua vihaa, sillä sitä te ette saa tehdä.
+
+Vastaukseksi astuin kaksi askeletta takaperin, mutta ovella sai hän
+minut kiinni, pani kätensä vyötäisilleni ja suuteli minua.
+
+Minä olin aivan tahdoton. Muistan vain sen, että ajattelin — oh, kuinka
+hän viitsii!
+
+Mutta kun minä sitten olin tullut kadulle, unohdin minä kaikki harmit
+sen vuoksi, että minulla nyt oli niin paljon rahaa, että voin auttaa
+Babya ja että vielä vähän jääkin. Riensin hänen luokseen ja hyvä isä,
+kuinka iloiseksi se kakara tuli! Me menimme kotiin, mutta matkalla
+ostimme yhtä ja toista.
+
+Kotona oli Eeva vallan seitsemännessä taivaassa viidenkymmenen kruunun
+tähden, jotka hän odottamatta oli saanut joululahjaksi.
+
+Hän nauraa vielä unissaankin, minun tätä kirjoittaessani.
+
+Kello on yli kaksitoista. Siis jo jouluaatto. Olenkohan minä tehnyt
+mitään erikoisen pahaa. Mutta jos olen tehnyt, niin on se vallan
+kauheata, ettei minua ensinkään kaduta. Tuntuu vain niin mukavalta.
+
+
+
+
+10.
+
+
+Uudenvuoden aattona.
+
+Joulupäivän aamuna tapahtui jotain aivan hämmästyttävää kello puoli
+kahdeksan. Me olimme jo toivottaneet toisillemme hyvää joulua ja
+loikoilimme puolihereillä, kuten ihminen tekee juuri minuuttia ennen
+kun hänen pitäisi nousta ylös. Kaikissa ruukuissa ja vaaseissa, mitkä
+vain oli kokoon saatu, oli kuusenoksia ja puolanvarsia ja männynoksia
+ja puhtaat liinat kaikilla pöydillä. Messinkiesineet puhdistettu ja
+Babyn hyasintit kukkivat ikkunoillamme.
+
+Eeva oli juuri sanonut minulle: maataan nyt vielä vähän aikaa, ei
+suinkaan kukaan voi meitä siitä moittia, jos tulemmekin neljännestuntia
+myöhemmin konttoriin. Pitäähän nyt jollain tavalla saada nauttia
+joulusta. Ja juuri silloin kuulin minä eteisestä kahvivehkeitten
+kilinää ja notarin äiti aukaisi oven hymyilevänä ja lempeänä.
+
+— No mutta, sehän oli äärettömän ystävällistä rouva Berggreniltä,
+sanoimme me kaikki yhtaikaa ja hän asetti kahvitarjottimen pöydälle ja
+lausui:
+
+— Hyvää joulua, neidit, ja tehkää niin hyvin. Se näytti kaikinpuolin
+niin äärettömän hauskalta ja kodikkaalta, mutta kun minä katsoin
+Babyyn, niin huomasin, että hän oli tyytymättömän näköinen syödessään
+notarin äidin saframileivosta. Se näytti hullunkuriselta ja minä
+huomasin kuinka Emmy koetti salaa lohduttaa Babya seuraavalla
+omituisella tavalla:
+
+— No no, älä nyt ole murheellisen näköinen, ajatteleppas minua, jota ei
+ole kukaan koskaan edes pettänyt.
+
+Meidän konttorimme piti suljettaman kello yksi ja minä olin käskenyt
+Puten tulemaan sinne siksi, sillä hän tahtoi mennä ulos ja sitten
+ostoksille.
+
+Kun tulin aamulla konttoriin, tuntui minusta kuin olisi siivoojamuija
+ja herrat minun päältäni huomanneet, mitä oli edellisenä iltana
+tapahtunut ja levottomuudella odotin minä hetkeä, jolloin tapaisin
+päällikköni. Mutta hän oli niin levollinen ja tyynen näköinen, että
+minä luulin hänen unohtaneen kaikki tyyni.
+
+No, minä kyllä sitten huomasin, ettei hän ollut sitä tehnyt. Koko
+aamupäivän taistelimme me, hiljaista ja epätoivoista taistelua. Hän
+tahtoi päästä tekstissään eteenpäin, minä tahdoin sen estää, sillä
+joulurauha oli kuitenkin jo tarpeeksi häiriintynyt. Jos hän ei tapojaan
+paranna, en minä voi pitää sormuksiani enää oikeassa kädessäni. Tekee
+niin kipeätä, kun hän puristaa sitä koko voimallaan.
+
+Kello tuli yksi ja varatuomarit poistuivat lyönnilleen, vilkaistuaan
+ensin minun huoneeseeni, jossa oli päällikkö ja toivotettuaan hauskaa
+joulua niin merkitsevästi hymyillen, että minä olisin tahtonut lyödä
+heitä. Minä olin tilannut Puten sinne kello yhdeksi, mutta se hutilus
+viipyi, niin että ajattelin mennä jo porttikäytävään sitä odottamaan
+päästäkseni päälliköstäni eroon. Hän hyöri ympärilläni ja keksi
+kaikenlaisia kysymyksiä viivyttääkseen minua: mitä minä tulen tekemään
+joulupäivinä, olinko minä ajatellut antaa hänelle mitään joululahjaa,
+tahdoinko minä mennä ulos hänen kanssaan ja lopuksi että olinko minä
+niin naurettava, että olin äkeissäni edellisen illan tapahtumista.
+
+Minä olin äärimmilleen hermostunut, kun Putte vihdoin tuli. Minä otin
+lakin hänen päästään pois.
+
+— Kas niin, pojuseni, sano nyt päivää tuomarille, sanoin minä
+salaisesti iloiten.
+
+Se oli suuremmoista.
+
+— Oh helvetti! sanoi hän.
+
+— Kuinka niin, kysyin minä.
+
+— Oliko se tälle kun se takki piti ostettaman?
+
+— No mutta tuomari, sanoin minä lempeästi nuhdellen, ettekö te tosiaan
+voisi paremmin säilyttää joululahjasalaisuutta.
+
+— Kylläkin, mutta tämä on jo suuri mies.
+
+— Niin on, sanoin minä. Meidän välillämme on kaksitoista vuotta, mutta
+hän on niin isokasvuinen, hän on tullut meidän isäämme.
+
+Ja siihen malliin se kävi. En tiedä mitä päällikköni mahtoi ajatella,
+mutta kai sen aikoinaan saan tietää.
+
+Putte tahtoi välttämättä mennä Itäiselle Pitkällekadulle. Minä en
+tahtonut ensinkään mennä sinne päin, mutta hän vain marssi ja vihelteli
+ja kun tuli joku vanhanpuoleinen nainen vastaan, niisti hän nenäänsä
+joka kerta heidän kohdallaan, niin että minä sanoin hänelle:
+
+— Lapsi kulta, sinä joudut vielä poliisin käsiin.
+
+Silloin ryhtyi hän toisiin konsteihin ja sanoi aina ääneen:
+
+— Pegg, eikös sinunkin mielestäsi noitten ämmien pitäisi enemmän
+näyttää noita torahampaitaan.
+
+Lopuksi täytyi minun nipistää häntä korvasta kun tulimme Eduskuntatalon
+kohdalle.
+
+— Jassoo Pegg, sanoi hän sitten. Jos nyt toinen on säästänyt koko
+viimeisen viikon voidakseen saada sisarelleen komean joululahjan, niin
+tämä rupeaa rääkkäämään häntä vielä jouluaattona. En minä olisi sitä
+uskonut.
+
+Hän oli aivan ilmetty Anderssonskan Kalle (eräs suosittu nuorisonkirja
+Ruotsissa). Mutta hänellä onkin se kirja ollut mukana raamatun välissä
+joka aamu rukouksissa.
+
+Minä tietysti pyysin häneltä, raukkamaisesti kyllä, anteeksi. Hän oli
+tyytyväinen ja suuntasi kulkunsa Eduskuntatalon pohjoiselle puolelle,
+joka on virtaan päin.
+
+— Mutta Putte, sanoin minä, sinähän kuljet kiertoteitä. Mutta hän
+rupesi juoksemaan ja kun minä saavutin hänet, seisoi hän ja näytti
+erästä aukeamaa kivijalassa.
+
+— Se on minun säästöpankkini, ymmärrätkös, sanoi hän, mutta käänny nyt
+poispäin, sillä ei sinun tarvitse saada tietää, paljonko rahaa minulla
+on.
+
+— Mutta, lapsi kulta, kuinka sinä noin teet, sanoin minä.
+
+— Muutenhan minä tuhlaisin ne, ymmärrätkös, yhtä kyytiä, sanoi
+hän. Muut pojat panee niin paljon rahaa torttuihin, mutta minä
+olen säästänyt. Ja hän oli aivan loistavan iloinen siitä, että oli
+pidättäytynyt syömästä leipurin herkkuja minun tähteni.
+
+Sitte pysähtyi hän jokaisen ikkunan luo, sillä nyt piti ostaa jotain
+Peggille, että tämä tulisi hienoksi. Lopuksi meni hän päättäväisesti
+erääseen naisten kauppaan ja minä odotin liikutettuna mikä ikkunassa
+olevista inhoittavista kapineista olisi hänen huomionsa kiinnittänyt.
+Vasta kun hän tuli ulos tyytyväisyydestä loistaen, takintaskussa
+paketti, sain minä hänen istuutumaan viereeni raitiovaunuun ja ajamaan
+kotia kohti.
+
+Mutta yhtäkkiä sanoi Putte kuuluvalla äänellä:
+
+— Pegg, minkä tähden sinun päällikkösi sanoi, »oh helvetti» kun hän
+näki minut?
+
+Koko raitiovaunu lakkasi hengittämästä ja minä sävähdin tulipunaiseksi.
+
+— Ei suinkaan hän niin sanonut, vastasin minä nopeasti. — Mutta
+kuuleppas Putte, sanoin minä, saadakseni hänet toisiin asioihin. —
+Etkö tahtoisi juosta hiukan minun asialleni kun kotia pääsemme, minä
+muistaakin, että tänään on minun vuoroni ostaa spriitä, mutta minulla
+ei ole pulloa muassani. Ehkä sinä juokset alas sitä hakemaan, minä kun
+olen niin väsynyt.
+
+— Eikö neiti ole koskaan tullut ajatelleeksi, että ei sovi opettaa
+lapsia juoksemaan kapakoissa, sanoi eräs minun vieressäni istuva vanha
+herra ja läpi koko raitiovaunun kävi ikäänkuin humahdus.
+
+— En ole tosiaankaan koskaan tullut sitä ajatelleeksi, vastasin minä
+aivan totuudenmukaisesti ja silloin tarttui puheeseen eräs kolmas
+henkilö ja selitti, että alaikäiselle ei annetakaan spriitä. Kun
+asiasta näytti sukeutuvan yleinen keskustelu, nousin minä Puten kanssa
+vaunusta pois, vaikka olisikin vielä ollut pari pysäkin väliä kotiin.
+
+Poika oli hyvin onnellinen, sillä hänkin oli luullut, että minä aioin
+lähettää hänet tavalliseen anniskeluyhtiön puotiin ja oli sangen
+pettynyt kuullessaan, että minä tarvitsenkin vain denaturoitua spriitä
+priimuskeittiötä varten.
+
+Me kaikki nauroimme sitten koko jutulle, mutta vielä enemmän huvitti
+tyttöjä päällikkö ja harha-askel. Puttea kutsuttiin koko illan vain
+harha-askeleeksi.
+
+Kello seitsemän tuli jouluvieraat. Ensinnä se humoristinen
+Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten konttorista. Se sama, joka oli niin
+yksin maailmassa, ettei häntä kutsuttu mihinkään muualle kuin meille
+ja Gerda, joka yhä edelleen haki itselleen sopivaa ja mukiin menevää
+rakastajaa.
+
+Koko talossa oli joulu ja meidän ikkunaan näkyi kuusi eri joulukuusta
+eri kerroksista, mutta meidän oli seitsemäs ja Putte sai sytyttää
+sen. Tytöt olivat äärettömän ystävällisiä Putelle, oikein liikuttavan
+ystävällisiä ja hän oli illan sankari ja sai joululahjoja meiltä
+kaikilta. Minä olin vähällä suudella hänet kuoliaaksi, kun hän
+lahjoitti minulle seitsemänkymmenenviiden äyrin kauhistuttavan näköisen
+rintaneulan, jonka hän oli ostanut Itäiseltä Pitkältäkadulta. Minä
+aion säilyttää sen hänen lapsiaan varten, joista minä vanhoilla
+päivilläni toivon saavani paljon huvia. Me lahjoittelimme toisillemme
+pikkukapineita ja Emmy sai kymmentä lajia saippuaa, sillä se tavara on
+hänen suurin heikkoutensa.
+
+Mieliala oli hyvä ja kun se alkoi painua, otimme me harmonikan esille.
+Illallisen valmistaminen antoi meille pariksi tunniksi hommaa. Minä
+komensin kaikki toimeen sekä ennen että jälkeen illallisen ja vuoron
+perään hämmensimme me puuroa. Baby ehdotti, että puuro syötäisiin
+sitten vasta, kun se on neljäkymmentäviisi minuuttia kiehunut ja minä
+ajattelin, että oli se onni notarille, että heistä aikoinaan tuli ero.
+Mutta minun täytyi tunnustaa, että kun tuli minun vuoroni hämmentää
+puuroa, niin hieman itkin muistaessani äitiä ja kotia, joita en enää
+koskaan saa nähdä. Kukaan ei sanonut mitään, mutta minä luulen, että
+kaikki hiukan itkeskelivät tuota muistorikasta puuroa hämmentäessään.
+|a notari liikkui käytävän eteisessä ikäänkuin kissa. Moraalin nimessä
+täytyi minun hätistää hänet pois pari kertaa.
+
+Kun me olimme syöneet ja vieraittemme suosiollisella avulla pesseet
+astiat ja kuivanneet ne, asetimme Puten nukkumaan erään pienen verhon
+taakse ja onnistuimmekin siinä pitkän vaivan perästä. Kaikki tytöt
+tahtoivat suudella häntä kun hän siinä makasi ja oli niin herttaisen
+näköinen, mutta minä varoitin heitä. Vähitellen asetuimme me kaikkikin
+nukkumaan. Baby ja minä tilapäisesti lattialle laitetuille vuoteen
+tapaisille ja vieraat siirtyivät pitkän kursastelemisen jälkeen sänkyyn
+ja sohvalle. Eihän meillä ollut sydäntä antaa heidän tänä yönä mennä
+kotiinsa synkkään ja yksinäiseen huoneeseensa nukkumaan. — Eihän siinä
+meidän joulussamme paljon uskontoa ollut, mutta olihan siellä paljon
+liikuttavaa ystävyyttä, jonkunverran epäitsekästä uhrautuvaisuutta ja
+hieman myöskin sankarillisuutta, sillä olimmehan me kaikki iloisia,
+vaikka ei kukaan meistä ollut naimisissa.
+
+
+
+
+11.
+
+
+Uusi vuosi.
+
+Minä muistan lapsuusajoiltani meidän opettajattaremme, joka oli aina
+puettu harmaaseen tyköistuvaan leninkiin ja jokaikinen maanantaiaamu
+alkoi opetuksen sanomalla haudankalsealla äänellä: Taas alkaa uusi
+viikko vaivoineen ja suruineen. Ei se nyt erikoisen rohkaisevaa
+pienelle lapselle ollut ja minä muistankin, kuinka joka ainoa kerta
+meidän sydämemme läpätti ja me ajattelimme, että mitähän suruja ja
+vaivoja meille taas silläkin viikolla tulee.
+
+Minä olen mielestäni tullut aivan tuon vanhan kouluneidin kaltaiseksi,
+sillä vuoden alussa minun ajatukseni käyvät aivan samaan malliin. Mutta
+kenties tästä sentään tulee hauskakin vuosi, vaikka näyttääkin ikävältä.
+
+Pyhät ovat menneet ja rauha niitten mukana.
+
+Liiton kodissa on viime päivinä tapahtunut sangen huomiota herättäviä
+tapauksia. Näyttää siltä kuin Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten tytöt
+aikoisivat tosiaankin ryhtyä sanoista töihin. Mutta Herra Jumala,
+kuinka paljon sanoja siihen on tarvittu. Salaliiton johtajilla on
+ollut kokouksia meidän luonamme ja he ovat olleet sangen kovaäänisiä
+ja kiihkeitä. Ensin on täytynyt valmistaa mielialaa henkilökunnan
+keskuudessa ja se on ollut kovaa työtä. Johtaja, neiti Stenberg,
+uskoi minulle, että toisinaan tuntui aivan toivottomalta. Ne tytöt,
+joilla on koti Tukholmassa ja joiden siis ei tarvitse nähdä kaikkea
+sitä puutetta kuin heidän toveriensa, olivat homman suhteen sangen
+välinpitämättömällä kannalla ja muiden tyttöjen keskuudessa oli
+menettelytavasta yhtä monta mieltä kuin tyttöäkin, kenties hieman
+enemmänkin.
+
+Kokouksissa meidän luonamme koetettiin päästä yksimielisyyteen
+yhteisestä toimintatavasta ja sanoja vuoti aivan virtanaan.
+
+Baby oli kuin tulta. Hänen silmänsä loistivat ja äänensä kaikui.
+Vastavaikutus rakastelemisen jälkeen ilmenee täten.
+
+Toverit sanovat, että hän on aivan hurja agitaattori. Se on tosiaankin
+miehuullista häneltä, sillä koska tahansa voi joku niistä tytöistä,
+jotka tahtovat olla hyvää pataa päälliköittensä kanssa, paljastaa
+hänet ja ilmoittaa hänen hommistaan päällikölle. Tämä epäluulo ei
+ole mitenkään kaunis, mutta Jumala paratkoon, se paljastaa meissä
+yläluokkalaisnaisissa suuren vian, jota on turha koettaa peitellä.
+
+Lakkokomitea oli hiljattain meillä kahvilla. Se oli kuun alkupuolella,
+jolloinka vielä ollaan reippaita, koska kukkarossa on pari kymppiä
+ja minä kysyin heiltä, kuinka monen he luulevat lakkoon yhtyvän. He
+luulivat, että kolme neljäsosaa parhaassa tapauksessa. Mutta ketä ne
+ovat?
+
+Sitä he eivät osanneet varmaan sanoa.
+
+— Niin, sanoin minä. Luultavasti ne teidän joukostanne, joiden täytyy
+elää yksinomaan omasta työstään ja joiden näyttää edeskin päin täytyvän
+niin tehdä, koska teillä ei ole sulhasta eikä rakastajaa, ettekä näytä
+sellaista saavankaan. Samassa tulin ajatelleeksi, että nyt olin sanonut
+jotain, jota milloinkaan ei voida antaa anteeksi, ei edes ne, jotka jo
+omastakin mielestään ovat sanoneet hyvästit rakkaudelle ja oman kodin
+perustamistoiveille. Mutta se oli silloin jo myöhäistä.
+
+— Mutta kuinka sinä voit sanoa sillä tavalla, kysyi Baby pienen,
+kiusallisen vaitiolon jälkeen.
+
+— Sen tähden, sanoin minä, että nykyaikana täytyy naisten rakkauden ja
+naisten työn olla vihollisia keskenään. Ainoa tapa, millä saadaan ne
+molemmat sopusointuun, on tehdä niistä rakkaudentyö. Ja sellaisenhan
+voi tehdä joku sairaanhoitajatar, joku opettajatar, ehkä joku, jolla
+on kanoja ja puutarha ja kaikkein enimmän vaimo tahi äiti, mutta
+mainitkaapas minulle joku konttoristi tahi konekirjoittajatar, joka
+numeroita tehdessään ja naputtaessaan voi suorittaa rakkauden työtä.
+
+— Me kyllä voisimme sitä tehdä, sanoivat Eeva ja neiti Stenberg
+yhtaikaa. Sinä et tunne meitä, ja asetappas joku oikein naisellinen
+nainen konttoriin, niin ei ole ollenkaan mahdotonta, ettei hän rupeisi
+hellästi kohtelemaan kassakirjaa ja hoiteleisi äidillisellä huolella
+mustetolppoa ja konttoripoikaa.
+
+Nyt syntyi kiivas väittely naisen kutsumuksesta. Minä sain pari heistä
+puolelleni, mutta enin osa oli minua vastaan ja viimeksi meni koko
+juttu sekaisin ja mieliala tuli vähän kiusalliseksi.
+
+Seuraavana päivänä tuli Baby ja kertoi, että hän on tarkastanut rivit
+ja huomannut, ettei minun laskuperusteeni ollut aivan järjetön.
+
+— Minä olen itse todistuksena siitä, sanoi hän.
+
+— Hänen mielessään kummittelee aina vain notari, joka on kiukuissaan
+siitä, kun Baby ei tullut bostonklubiin ja telefoneeraa kaksi kertaa
+päivässä toiselle.
+
+Seuraavana päivänä juoksi hän kotiin sydän kurkussa.
+
+— Tirehtööri tietää kaikki, he ovat lörpötelleet.
+
+— No mitä hän sanoi, kysyimme Eeva ja minä yhtaikaa.
+
+— Sanoo, hän ei sano mitään, kulkee vain ympäri, hymyilee niin
+pirullisesti, että minä luulen että ellemme me pane heti sitä toimeen,
+niin hymyilee hän koko homman kuoliaaksi. Ja kun me seisomme käytävissä
+ja kuiskuttelemme, menee hän aina ohitse ja sukeltaa aivan kuin maan
+alta ja silloin me taas tahtoisimme vaipua maan alle.
+
+Niin meni taas päivä eikä Babya näkynyt keittokoululla. Mutta kun minä
+tulin kotiin, makasi se pikkukiihottaja sohvalla ja itki niin, että
+koko sohva vapisi hänen nyyhkytyksistään.
+
+Hänen vieressään istui Emmy aivan masentuneena ja tuijotti avuttomana
+avaruuteen. Koska minun mielestäni oli paras antaa Babyn itkeä loppuun,
+otin minä Emmyn meidän huoneeseemme.
+
+— Mitä on tapahtunut?
+
+— Oikein ikävää, mutta se on heidän oma syynsä.
+
+— No kerro, sitten saamme tietää kenenkä syy se on?
+
+— Heidät kutsuttiin tänä aamuna johtajan tykö.
+
+— Ketkä? Babykö?
+
+— Niin, ja neiti Stenberg ja vielä kaksi ja ne sanottiin ylös, koska ne
+olivat koettaneet yllyttää tovereitaan.
+
+— Sepä oli omituista. Ennenkuin oli mitään tapahtunutkaan? Ja kuinka
+hän tiesi siitä?
+
+— Jotkut olivat kai lörpötelleet.
+
+— Oh, saisinpa minä ne käsiini! Mutta mitä te sitten teitte?
+
+— Ne meni sitten johtajan tykö ja veivät sen kirjoituksen, jonka
+tiedät, jossa oli korkeammasta palkasta ja lyhemmästä työajasta ja ne
+pani lisäksi siihen, että Baby ja neiti Stenberg pitäisi otettaman
+takaisin.
+
+— No.
+
+— Tirehtööri sanoi ei siihen kaikkeen.
+
+— Ja entäs sitten?
+
+Minä olin niin kiihtynyt että vallan vapisin.
+
+— Silloin parikymmentä meistä sanoi että he eroavat.
+
+— Paljonko teitä on kaikkiaan?
+
+— Neljäkymmentä seitsemän.
+
+— Eikö tosiaankaan enempää tullut? No mitä johtaja sitten sanoi?
+
+— Hän sanoi, että ne saivat tehdä niinkuin heitä huvitti, että hän saa
+likkoja vaikka miten paljon, jotka ovat hyvinkin kiitollisia voidakseen
+työskennellä hänen liikkeessään. Stenberg oli hänelle kyllä sanonut,
+ettei se käy niin helposti kun johtaja sen luulee ja silloin kysyi hän,
+että onkos Stenberg koskaan nähnyt naisten voivan pitää yhtä.
+
+— Mutta minun mielestäni te olette osottaneet, että me sen voimme
+tehdä, sanoin minä. Joka tapauksessa on tämä ainakin hyvä mielenosotus.
+Seuraa vain kysymys, mitä meidän nyt pitää tehdä. Kuinka me nyt voimme
+saada teille molemmille työtä ja tuloja.
+
+— Rakas Elisabet, sanoi Emmy.
+
+Minä katsoin häntä ja hänen oli niin vaikea ilmoittaa sitä, minkä minä
+luonnollisesti koko ajan olin aavistanut: että hän ei ollutkaan niitten
+kahdenkymmenen joukossa. Ja minun kävi häntä sääli.
+
+— Minä ymmärrän kyllä sinut Emmy, sanoin minä. Sinähän olit koko ajan
+hiukan sitä vastaan.
+
+Tuli äänettömyys. Vihdoin sanoi hän keventyneenä:
+
+— Minä olen kyllä ajatellut, että voisin hiukan auttaa Babya, kunnes
+hän saa jotain, sillä kassanhoitaja sanoi, että hänen luullakseen me
+muut, jotka olimme lojaalisia, saamme hiukan palkanlisäystä.
+
+— Jassoo, sanoin minä ja menin Babyn luo, joka itki hiljaa ja
+väsyneesti.
+
+— Älä nyt ole pahoillasi, rakkaani, sanoin minä ja suutelin häntä.
+
+— Vo-oi, Pegg, sanoi hän aivan sydämensä pohjasta. Se on niin
+häpeällistä.
+
+— Lorua, lapseni, se oli reippaasti tehty, vaikkakin niin kauhean
+järjettömästi. Mutta niin se on usein. Kahdenkymmenen vuoden päästä
+sellainen yritys kylläkin onnistuu.
+
+Minä koetin hiljalleen kääntää hänen tyynyään, mutta se oli yhtä märkä
+molemmin puolin.
+
+— Ja minä olen sitte niin mahdottoman köyhä, sanoi Baby ja kaikki ne
+muut on sitä myös — minun tähteni, mitä sinä luulet Jumalan tästä
+sanovan.
+
+Minä hoitelin häntä kuten pientä lasta, ja hän tuntui semmoinen
+olevankin. Aivan kuin Putte. Olen toisinaan ajatellut, että minä
+mahdan ollakin tavattoman äidillinen. Jospa hakisinkin paikkaa jossain
+lastenkodissa, tahi hommaisin itselleni jollain tavalla kanalan. Se
+sopisi ihan varmaan minulle paremmin.
+
+Kesken kyyneleitä tuli Eeva. Hän tuli aivan kiihkoihinsa, kutsui Babya
+martyyriksi ja sankarittareksi ja onnistui hieman virkistämään Baby
+raukkaa. Mutta Emmylle osoitti hän halveksumistaan niin selvästi, että
+Emmy oli aivan onneton.
+
+En ole koskaan nähnyt Eevaa sellaisena. Hänen ja Emmyn välillä kehittyi
+oikein täydellinen kohtaus, jolloin Emmy vähitellen kiihottui, tuli
+isoääniseksi, ilkeäksi ja mahdottomaksi. Emme olisi koskaan voineet
+aavistaa, että hänessä löytyy niin paljon voimaa.
+
+— Minä olen kyllä ollut sellaisessa hommassa, mukana erään kerran
+jo pitkän aikaa takaperin, sanoi hän. Meitä oli kahdeksan eräässä
+konttorissa, jotka sanoimme itsemme ylös yhtaikaa, koska näimme
+suorastaan nälkää ja meille luvattiin parempaa ja parempaa, mutta ei
+koskaan niitä lupauksia pidetty. Luulimme kylläkin viisaasti tehneemme,
+mutta samana päivänä ilmoitti päällikkö lehdissä ja sai kuusikymmentä
+vastausta.
+
+— Niin kyllä, mutta sehän on kunnian asia, sanoi Eeva.
+
+— Ei ole, sanoi Emmy. Se on mahajuttu, sen te kyllä hyvin tiedätte, ja
+vaikka Magnhild on typerä, ei teidän tule sen tähden minua haukkua,
+että minä olen viisaampi.
+
+Sellaista hän puhui. Se oli hyvin surullista. Me olimme aina ennen
+olleet hyviä ystäviä ja minä olin pitänyt Emmystä aivan kuin ihminen
+pitää vanhasta saalista.
+
+Niin, enhän minä oikeastaan ollut yhtään äkäinen.
+
+Emmylle sillä kun ihminen on vanha, heikko ja köyhä, on hänen vaikea
+olla innostunut. Mutta minä en voinut saada Eevaa katsomaan asiaa yhtä
+suvaitsevilla silmillä. Olimme vähällä joutua siitä riitaan, mutta
+viime hetkessä huomasimme, että se vain pahentaisi asiaa.
+
+Syleilimme toisiamme ja olimme yhtä mieltä siitä, että Hall Caine on
+oikeassa, sanoessaan:
+
+»Surkeata on olla nainen!»
+
+
+
+
+12.
+
+
+Tammikuussa.
+
+Eeva ja minä.
+
+Olemme juuri tulleet kotiin hommistamme, makaamme kumpikin
+puolipimeässä sohvallamme ja olemme aivan ääneti. Kumpikin tietää, että
+toisella on aivan tarpeeksi tekemistä omien ajatuksiensa kanssa.
+
+Emmyä ja Babya ei kuulu, eikä sitä tule kummastellakaan, sillä sen
+jälkeen kun Emmyllä ja Eevalla oli silloin yhteenotto, ei meillä enään
+ole ollut niin hauskaa kuin ennen. Eikä kenelläkään ole erityistä
+kiirettä kotiin iltaisin.
+
+— Oletko sinä huomannut, Pegg, sanoi lopuksi Eeva, että tuntuu niin
+kuin ei kaikki olisi kuten ennen.
+
+— Kahvin, vai öljyn suhteen, sanoin minä, vaikka kyllä tiesin hänen
+tarkoittavan jotain muuta.
+
+— En minä nyt juuri öljyäkään tarkoittanut, vastasi Eeva, sillä vaikka
+se olisi lopussakin, niin saisihan sitä uuttakin sentään näin kuukauden
+alussa. Mutta minä makaan tässä ja ajattelen vain niitä vanhoja, hyviä
+aikoja. Köyhiä me olimme ja aika harmi meillä oli aina raha-asioittemme
+järjestämisessä, ja kun tuli ensimäinen päivä, ei mulla useinkaan ollut
+muuta kuin kolme ja puoli kruunua saatavana palkastani, mutta hyvällä
+tuulella olimme silti. Täällä oli korvia huumaava melu. »Mamma», joka
+nyt on maalla naimisissa, oli harvinaisen taitava pitämään pahaa ääntä
+eikä häntä juuri rakkaus ja kihloissa oleminen häirinneet. Joka ilta
+me nauroimme siksi kunnes emme jaksaneet enempää, koska ruumiimme
+jalommat osat tulivat liikaa rasitetuiksi ja useamman kuin yhden kerran
+olin minä itseni niin kuittiin puhunut, etten enää olisi kyennyt edes
+rääkymään.
+
+— No ei se sitten olekaan ihmeellistä, että sinusta nyt tuntuu
+hiljaiselta, sanoin minä.
+
+— Ihmeellistä! Babyhän kävelee ympäri posket kalpeina ja hameet roikkuu
+kuin seipään päällä — —.
+
+— No onko se ihmeellistä, sanoin minä, huomatessani hänen
+äänenpainossaan jotain moitteen tapaista. Pettynyt rakkausasioissaan —
+—.
+
+— No mikä rakkaus se oikein sitten oli?
+
+— Se oli ensimäinen, Eeva kulta, sanoin minä, ja sillä hyvä. Sitä
+paitsi hän on ilman paikkaa.
+
+— Se on kyllä vakavampaa laatua, sen minä myönnän. Onkos hän nyt taas
+työnhaussa, vai miten sinä luulet?
+
+— On varmaankin, sanoin minä. Ei hän anna perään. Hän on saanut
+päähänsä, että hän ei tahdo lähteä Tukholmasta vaikka hänen äitinsä on
+kirjoittanut ja ottaisi hänet kotiin Oskarshamniin, vai mikä se nyt on.
+
+— Semmoisia me olemme kaikki, sanoi Eeva. Usein me haukumme Tukholmaa
+ja meillä on kyllä siihen syytä. Mutta samalla me rakastamme tätä
+kaupunkia kiinteästi ja toivottomasti. Me kyllä saamme sangen vähäsen
+kaikesta siitä kauniista iloisesta ja hauskasta, mitä kaupunki voi
+tarjota, sillä pääasiassa tulee meidän osaksemme vain katujen lika,
+kunnallisverot ja korkeat vuokrat. Mutta koetappas lähettää meitä
+Oskarshamniin. Jonkun ajan kuluttua kuolisimme ikävöidessämme sitä,
+mitä nyt täällä haukumme. Täällähän voi sentään aina jotain tapahtua.
+
+— Niin, kylläkin, niin kauvan kuin olemme nuoria, sanoin minä. Mutta
+ajatteleppas sitten.
+
+— Älä puhu mitään tuommoista, mutisi Eeva hieman väräjävällä äänellä.
+Minä en uskalla ajatellakaan kuihtuvani hautaustoimistossa viidentoista
+markan palkankorotuksella kuussa. Minustahan tulisi aivan semmoinen
+kuin Emmystäkin.
+
+— Minä pidän Emmystä kuitenkin, sanoin minä. Samoin kuin pidetään
+siivosta ja hiljaisesta kilpikonnasta.
+
+— Sinusta kenties tuntuu hauskalta, kun sinulla on kilpikonnia
+läheisyydessäsi, mutta minä olen toista maata. Juuri hänen
+kilpikonnamaisuutensa ja salaperäisyytensä ärsyttää minua. Ennen
+sai olla varma siitä, että hänen ajatuksensa olivat ystävällisiä,
+vaikkakaan niitä ei ollut paljon. Sitä paitsi ei häntä paljon ennen
+huomannutkaan, mutta nyt hän ärsyttää minua. Minä en voi häntä sietää.
+Minä olen iloinen, etten ole vihitty häneen. Minä luulen, että tästä
+voi tulla joku muutos, vaikkakaan en tiedä millä tavalla.
+
+— Minä luulen sen tietäväni. Katsoppas, minä luulen, että hän on paljoa
+sairaampi kuin mitä kukaan aavistaakaan. Mutta hän on vain vaiti ja syö
+aspiriinia. Kolme, neljä pulveria päivittäin ottaa hän, sen minä olen
+huomannut. Mutta pian tulee päivä, jolloin se enään ei auta.
+
+— No ottakoon silloin kuusi, sanoi Eeva hieman sydämettömästi. Nehän
+ovat Jumalan kiitos niin halpoja.
+
+— Hyi, Eeva, sanoin minä, etkös sinä tiedä kuinka vaarallista se on.
+
+— Minä tiedän sen paremmin kuin sinä, sanoi hän. Yhteen aikaan olin jo
+vähällä tulla sen nautinnon orjaksi. Sehän on konttorityttöjen kohtalo
+ja onnettomuus, kuten tiedät. Se on niin halpaa ja sitä on niin mukava
+saada ja sen jälkeen tulee niin mukava olla, kun se vie päänkivun pois.
+Mutta sitten yhtenä päivänä huomasin muistini heikentyvän ja sitten
+olen antanut päätäni särkeä niin paljon kuin sitä on haluttanut.
+
+— Ja rupesit kai ottamaan Blaudin rautapillereitä —, sillä vielä nytkin
+ne ovat Eevan heikkoutena —. Mutta luuletkos tosiaankin, että muutkin
+konttoritytöt, paitsi Emmy, syövät niitä kaksi ja kolme päivässä.
+
+— Minä tiedän yhden konttorin, sanoi Eeva, jossa juoksupoika yhtäkyytiä
+lentää apteekin ja konttorin välillä tyttöjen asioilla. Lopuksi sanoi
+johtaja, että heidän pitäisi koota niin paljon rahaa, että saisivat
+yhden kilon kerrassaan. Semmoista on konttorielämä. Mutta nyt ne ovat
+kai kaikki kuolleet tahi joutuneet naimisiin.
+
+— Niin, eihän sitä muuta valittavaa ole, sanoin minä.
+
+Samassa tuli Baby, pani kappansa tuolille, hanskansa toiselle tuolille,
+ranskanleivän pöydälle ja tuli sitten uunin viereen.
+
+— Minulla on nyt paikka, kertoi hän.
+
+— Katsoppas, sanoi Eeva, ja sytytti lamppua.
+
+Minä laskeuduin alas sohvalta ja etsin hiusneulojani.
+
+— Mikä paikka, Baby?
+
+— Eräässä leipurissa Stuurekadulla.
+
+— Paljonkos kuukaudessa?
+
+— Niin, ei se paljoa ole. Neljäkymmentäviisi alussa. Mutta — —.
+
+— Leivoksillako sinä luulet eläväsi, tahi luuletkos saavasi herroilta
+juomarahoja?
+
+— Kuinka sinä olet ilkeä, Pegg, sanoi Baby, ja kohotti nuhdellen
+katseensa minuun.
+
+— Niin olenkin, sanoin minä, koska sinä olet nauta. Vai kuinka, Eeva?
+
+— Eeva oli jyrkästi, kenties liiankin jyrkästi samaa mieltä kuin minä.
+
+— Te olette ilkeitä, sanoi Baby itkuun purskahtamaisillaan.
+Minähän olen tehnyt kaiken voitavani. Ettekä te osaa aavistaakaan,
+montako askelta minä olen ottanut ja montako kieltävää vastausta
+pyyntöihini saanut sen jälkeen kun minut ajettiin pois Yhdistettyjen
+Osakeyhtiöitten konttorista.
+
+Kello oli neljänneksen yli seitsemän. Minä panin päällystakkini ja
+hattuni ylleni voidakseni vielä kerran auttaa Babya. Mutta tällä kertaa
+minä en ajatellut ensinkään päällikköäni. Minun on hyvin vaikeata
+pakoittamatta kääntyä hänen puoleensa. Hänen läsnäolonsa tekee minut
+hermostuneeksi. Mutta milloin en häntä näe, on minun miltei ikävä
+ja hän — — — ei, en minä sentään viitsi kirjoittaa sitä. Minä olen
+lopettanut hänestä puhumisenkin, sillä tytöt vain sanoisivat: anna sitä
+ympäri korvia. Mutta kuinkas minä voisin sitäkään tehdä? Henkisesti
+annan itselleni korvapuustia joka päivä. Se on ainoa, mitä voin tehdä.
+
+Juuri kun olin aikeessa mennä, sanoi Baby:
+
+— Kuules nyt, missäs Emmy on?
+
+— Ei se ole vielä tullut.
+
+— Sehän on merkillistä.
+
+— Kuinka niin?
+
+— No eikö hän sitten ole puhunut siitä kauheasta metelistä, joka oli
+eilen Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten konttorin edustalla?
+
+— Ei, kilpikonna ei juuri paljoa ilmoittele. Mikä meteli se oli sitten?
+
+— Juu, siellä oli suuri skandaali, mutta minä en ollut mukana, Pegg.
+Noin kaksitoista tahi viisitoista niistä, jotka konttorista erosivat,
+kulkevat tavallisesti edestakaisin ja odottavat, kunnes ne toiset
+menevät päivälliselle. Ja ne panivat toimeen pienen mellakan, aivan
+niin kuin työmiehetkin tekevät ja sanoivat niille toisille rumia
+sanoja, mutta ei sentään niin rumia kuin työmiehet. Mutta eilen kuin
+tytöt tulivat ulos, oli heillä viidenkymmenen kruunun lahjapalkkio
+siitä, niin kuin johtaja sanoi, että he olivat olleet lojaalia ja
+muutamat heistä eivät voineet olla härnäämättä sen johdosta noita
+ulkona seisovia raukkoja, ymmärrätkös?
+
+— Kyllä minä ymmärrän.
+
+— Ja silloin tietysti ne suuttuivat vallan mahdottomasti ja syntyi
+suuri tora ja riita. Johtaja oli onneksi mennyt, mutta porttivahti ajoi
+heidät kaikki pois. Nyt ovat he kannelleet johtajalle ja johtaja on
+sanonut soittavansa poliisille, jos se vielä uudistuu. Minua hävettää.
+
+— Niin minuakin. Tähän verrattuna on sinun tyhmyytesi oikein maukas. Ja
+minä lähdin.
+
+Mutta Babyn tyhmyys ei ollut mitään minun oman tyhmyyteni rinnalla.
+En minä tiennyt, että minun enoni on Yhdistettyjen Osakeyhtiöitten
+osakkeittenomistaja ja johtokunnan varajäsen. En ole koskaan tullut
+niin nolatuksi. Sen sijaan että minun kiltti enoni olisi antanut
+Babylle paikan, sain minä kuulla enoltani, jonka kapitalistisydän oli
+syvimpiä myöten järkytetty, että tyytyväisyys on naisen hyve ja että
+minun pitää varoa, jotta ei tuo nykyaikainen henki minuun tarttuisi.
+Lakko oli hänestä mitä paheksuttavin ja palkat niin — no, se oli
+periaatteellinen kysymys. Jos henkilökunta olisi jollakin siivolla
+tavalla anonut itselleen lahjapalkkiota, olisi hän kylläkin puolustanut
+sitä johtokunnassa, sanoi hän. Mutta se hävytön tapa, Elisabet kulta,
+se tapa — — — ja en minä missään tapauksessa voi hakea paikkaa yhdelle
+niistä, jotka sillä tavalla tekivät. Se olisi väärin tehty niitä
+kohtaan, jotka ovat menetelleet oikein. Viimemainittuja tulee rohkaista
+ja johtokunnan jäsenet ovat päättäneetkin niin tehdä, antamalla
+vuoron perään heidän syödä päivällistä luonaan. Täten säästyy heiltä
+joltinenkin summa eikä yhtiölle tule kuitenkaan mitään lisämenoa.
+
+Loppuosa oli kylläkin tarkoitettu leikinlaskuksi, mutta minä oikein
+toden teolla suutuin.
+
+— Mutta onkos teillä varaa siihen, sillä ettehän te saa muuta kuin
+kaksikymmentä prosenttia osakkeistanne, sanoin minä lempeimmällä
+äänelläni.
+
+— Ainoastaan kymmenen, Elisabet kulta, ainoastaan kymmenen, sanoi
+hän, sillä yhtiöjärjestyksen mukaan ei yhtiö saa jakaa muuta kuin 10
+prosenttia osaketta kohti.
+
+— Ei saakaan, sanoin minä, kyllä minä sen tiedän. Sen tähden te
+olettekin jakaneet kaikki osakkeet kahtia.
+
+Kaiken tämän minä olin kuullut varatuomareiltani konttorissani ja
+suureksi ilokseni näytti se vaikuttavan enoon.
+
+— Minä menen kai tädin ja Görelin luo nyt hiukan vastaanottohuoneeseen,
+sanoin minä.
+
+Mennessäni katsoin enoon. Hänellä näytti olevan jotain kielellään,
+mutta hän vaikeni, nyökäytti päätään ja huokasi helpottuneena, kun minä
+suljin oven. Voi hyvä Jumala!
+
+— Sohvanurkassa istui minun paksu, jalosukuinen tätini, lorgnetti
+kädessään. Leninginhihat ulottuivat vain puolikäsivarsiin ja hän
+keskusteli Emmyn kanssa, joka istui suorana ja peloissaan eräässä
+hyvässä nojatuolissa ja Görel uinaili kädessään kirja, luultavasti
+sulhasen tohtorinväitöskirja, lampun luona.
+
+Minusta tuntui kuin se kaikki olisi noussut minun kurkkuuni ja veri
+tulvasi poskilleni. Seuraava tunne oli se, että teki mieleni hyökätä
+tädin kimppuun ja ilmoittaa Görelille, että hän on nauta.
+
+Täti tervehti hyväntahtoisesti ja minusta näytti kuin minä hänen
+mielestään olisin tullut sopivaan aikaan. Eihän se haitannut, että minä
+näin miten hän teki hyvää hiljaisuudessa. Görel, joka nähtävästi odotti
+sulhastaan, ei ensinkään salannut pettymystään. Minä olisin luullakseni
+sanonut jotain sopimatonta, ellei minun olisi ollut sääli Emmyä. Hän
+ei tietystikään huomannut kohtauksessa koko veristä ivaa, mutta tunsi
+kuitenkin, että hän teki naurettavan vaikutuksen. Hän meni miltei heti.
+He pyysivät minua odottamaan teetä ja sulhasta, mutta minä sanoin
+meneväni oopperaan.
+
+Kun olimme Emmyn kanssa tulleet ulos, otin hänen käsivarrestaan kiinni
+ja sanoin:
+
+— Minä tahtoisin, että he kutsuisivat minutkin toisinaan, mutta tästä
+emme huoli puhua mitään niille muille.
+
+— Kun olimme tulleet Kustaa Adolfin torille, sain minä päähäni
+toteuttaa sen, minkä olin ilkeyksissäni sanonut äsken tädille ja
+Görelille. Nimittäin mennä oopperaan. Ja sen minä teinkin. Sain 75
+äyrin paikan kolmannelle riville, josta ei nähnyt mitään muuta kuin
+muutamia puseroita ja niskakampoja tai en oikeastaan nähnyt edes niitä,
+sillä istuin silmät kiinni ja kuuntelin Lohengrinia. Musiikki vaikutti
+minun sieluuni kuten lanoliini. Se tuli pinnalta pehmeäksi. Mutta
+sisäpuolella oli, kuten aina, levottomuus ja synkkä aavistus siitä
+välttämättömästä, joka lähestyi.
+
+Oli purevan kylmä kun minä menin kotiin puolityhjiä katuja pitkin.
+Tuuli puhalsi Upplannista päin ja lakasi Pohjoistullin ja Kuningattaren
+katuja kuten kyökkipiika, ollessaan pahalla päällä. Ja marssiessani
+Kuninkaanmäkeä ylös, tuntui minusta kuin olisin ollut joku rikka,
+joka tahtoo mennä kyökinovesta takaisin. Oli sellainen ilta, jolloin
+vastaantulevat herrat eivät viitsi luoda silmäystä edes naisen
+vartaloon ja jolloin parhaatkin meistä vaistomaisesti ikävöivät
+rakastajaa ja automobiilia. Koska minä en kuulunut niihin parhaisiin,
+ikävöin minä sitä itsetietoisesti.
+
+Ja kaikkein arveluttavin oli se, että minä sanoin itse itselleni:
+niiden hankkiminen on sinulle yksinkertaisin asia maailmassa.
+
+Jos vain — — —
+
+
+
+
+13.
+
+
+4 p:nä helmikuuta, veronmaksupäivänä.
+
+Kun me hiljaa ja ahkerasti pukeuduimme eilen aamulla ja palelimme,
+sillä on edelleenkin pureva kylmä ja tuli sangen kehno, keskeytti Eeva
+äkkiä hiljaisuuden ilmoittamalla: tänään on tuomiopäivä.
+
+— Mitä sinä tarkoitat? Tuleeko taasen maailman loppu, kysyin minä.
+
+— On jotain vielä pahempaa, kuulin Babyn sanovan toisesta huoneesta.
+Älä koeta teeskennellä tietämätöntä!
+
+— Tänäänhän sinun täytyy maksaa vero. Vai tahdotko ehkä että
+ulosottomies tulee kimppuusi?
+
+— Se riippuu siitä miltä hän näyttää, minä koetin laskea leikkiä,
+samalla kun aloin etsiskellä avainnippuani, ottaakseni esille
+kirjekuoren palkkoineni kirjoituspöydän laatikosta.
+
+Huoaten laskin minä kymppini. Tytöt olivat oikeassa, tuntui sangen
+tuskalliselta. Minä toivoin, että olisin ollut naimisissa, vakuutettu
+kun olin, että useimmat hienot rouvat eivät tiedä edes minkä näköinen
+verolippu on.
+
+Eeva ja minä olimme päättäneet mennä ja suorittaa uhrimme yhdessä,
+ja kello kuusi marssimme me ulos. Puotirouva seisoi portilla ja
+Vaasankaupungin kodikkaaseen tapaan kysyi hän ymmärtävästi ja
+osaaottavasti hymyillen, oliko kysymys verosta.
+
+— Kiiruhtakaamme nyt, sanoi Eeva, niin se on pian tehty, ja sitten
+mennään minun kustannuksellani leipuriin, tulkoon mitä tahansa!
+
+Mutta kun me tulimme uhripaikalle, seisoi siellä pitkä ja ilkeämielinen
+jono ihmisiä, joilla oli sama asia ja samat tunteet kuin meillä.
+
+Tämä on liikuttavaa, puhkesi Eeva sanomaan heleällä äänellään, niin
+että koko jono käänsi päätään kuin komennon mukaan.
+
+— On kyllä katkeraa, että kynitään ihmiseltä hänen viimeiset lanttinsa,
+mutta että tarvitsee seisoa jonossa ja kaiken lisäksi jäätyä polviin
+saakka, se on minusta julmaa.
+
+— Oletko koskaan ajatellut, sanoin minä, kieltäytyä maksamasta veroa,
+niinkuin Englannin äänioikeusnaiset, niin kauvan kuin sinulta puuttuu
+kansalaisoikeudet?
+
+— Kyllä, jos vaan syy olisi pätevä, niin saisimme me kyllä pitkän
+lykkäyksen, mutta nyt ei siitä tulisi mitään muuta kuin että he
+ottaisivat jalokivemme ja perhehopeamme, vastasi Eeva.
+
+— Ohoh, sanoi eräs mies meidän takanamme. Kyllä ne osaisivat
+ahdistaa neitejä. Ei käy päinsä tähän aikaan mutista vastaan tässä
+kapitalistiyhteiskunnassa.
+
+Eeva käytti heti tilaisuutta hyväkseen ja alkoi hakkailla kysymyksessä
+olevaa miestä, samalla kuin he molemmat kovin kapinallisesti puhuen
+panivat viralta nykyisen hallituksen ja muodostivat yhteiskunnan
+Marxin ja Lassallen mukaan. En ole koskaan voinut kuvitella ketään
+Eevan tapaista. Hän olisi aivan varmaan samalla menestyksellä soaissut
+valtioministerin, puhumalla järkevästä kehityksestä tahi professori
+Kjellenin väittelemällä kolmikamarijärjestelmästä.
+
+Mutta lopulta tuli meidän vuoromme, ja kun me totisina olimme maksaneet
+ropomme — niin, kelle oikeastaan? — ja tulimme ulos, huomasimme me
+Babyn — huohottavana, epätoivoisena.
+
+— Tytöt, älkää viivyttäkö minua! Minun täytyy päästä kotiin hakemaan
+verolippu ja rahaa ja jälleen takaisin, ennen kuin suljetaan! Ja minä
+en oikein tiedä missä ne ovat.
+
+— Niin, enkä minäkään, sanoi Eeva, mutta minä löysin sinun
+papintodistuksesi eilen Hjalmar Söderbergin Gertrudin välistä.
+
+Mutta tätä ei Baby enään kuullut, hän oli jo monta hevosenpituutta
+edellämme.
+
+— Tiedätkö mitä, sanoin minä. — Me emme menekään leipuriin. Mutta me
+ostamme neljänneskilon kahvia ja muutamia wienerleipiä, ja sitten
+sytytämme me spriikeittiön ja panemme juorupannun tulelle ja kun
+toiset tulevat näytämme heille, että mekin voimme kantaa kohtalomme
+filosoofeina.
+
+— Luuletko Sokrateen ostaneen wienerleipää elämänsä katkerina hetkinä,
+kysyi Eeva.
+
+— Minä luulen, että hän meni rakastajattarensa luo. Me menemme
+kuitenkin sen sijaan Berlinin leipuriin.
+
+Kun tytöt tulivat kotiin, kohtasi heitä juorupannun leppoisa
+kiilto, ja kaakeliuunissa paloi hauskasti Eevan joululahjalaatikko.
+Kahvipannu porisi spriikeittiöllä ja leipäkorissa oli täsmälleen
+kahdeksan wienerleipää, ei, kymmenen, sillä me saimme kaksi
+kaupanpäällisiksi, kun leipurineiti kuuli, että me olimme olleet veroa
+maksamassa. Emmynkin kasvot kirkastuivat ja Baby alkoi heti laulaa
+lempiballaadiansa:
+
+    Kaunis kuin kevätpäivä
+    Lämmin kuin kesäpäivä
+    Ompi ruotsalaisen raittiusmiehen tykyttävä sydän...
+
+— Mutta hiljaa, Jumalan tähden Baby, sanoin minä.
+
+— Kuinka sinä sanot Jumala, kun sinä kuitenkin vain tarkoitat notaria
+ja notarin mammaa, sanoi Baby nuhdellen ja katsoi silmät pyöreinä
+minuun. Sinä olet muuten niin ihastuttava, mutta sinä käytät yhtä päätä
+väärin Jumalan nimeä, niin että minä oikein pelkään, kuinka sinun tulee
+käymään. Kuinka sinä olet voinut ruveta Jumalan nimeä väärin käyttämään.
+
+— Sen tein minä kun lakkasin uskomasta Häneen, kultaseni, sitä paitsi
+on se minulta hyvin pahasti, erittäinkin kun tiedän, että se loukkaa
+sinua. Kuka tarjoo kahvin: minun korviini kuuluu ikään kuin se olisi jo
+valmista!
+
+Mutta ei edes kahvi voinut kääntää Babyn ajatuksia korkeampiin
+asioihin. Hän oli aivan kiihtynyt tuon verokuitin vuoksi ja sitten tuli
+muuta vielä lisäksi.
+
+— Tämä elämä on sentään niin raskasta, vai kuinka, sanoi hän.
+
+— Ei se helppoa ole, sanoin minä.
+
+— Toisinaan täytyy oikein ajatellakin, sillä maailmassa on niin paljon
+eriskummallista ja väärää, josta ei mitenkään tahdo päästä selville.
+
+— Ei tahdo päästä, Jumala paratkoon, sanoin minä, kokonaan unohtaen
+Babyn äskeisen varoituksen, ja silloin ei pidäkään mitään ajatella.
+Eeva, auta minua, Baby tahtoo ajatella.
+
+— Anna lapsen ajatella, sanoi Eeva päättävästi ja kuumensi vanhaa
+leipää lampun päällä. — Minun mielestäni ihmisen pitää ajatella, ainoa
+meistä neljästä on Eeva, joka kykenee siihen, mutta hänenkin kykynsä
+loppuu silloin kun hän on pakotettu maksamaan kunnallisveroja ilman
+että hän voi pienimmälläkään tavalla vaikuttaa siihen, miten nämä
+rahat tuhlataan. Ja minkä tähden, Herra siunatkoon, niitten, jotka
+eivät kykene mitään ajattelemaan, pitää olla juuri kahdeksanluokkaisen
+oppikoulun käyneitä tyttöjä. Katsoppas vain työläisiä. Etkö sinä luule,
+että ne ajattelevat, sekä miehet että naiset ja sitä paitsi he toimivat
+myös.
+
+— No emmekö me sitten toimi?
+
+— Toimimme kylläkin, mutta näetkö sinä mitenkä se käy. Yhtähyvin voisi
+järjestää Tukholman issikkahevoset. Ei meillä ole niinkään paljon
+yhtenäisyystunnetta kuin niillä. Niillä on sentään joku ystävällinen
+sana sanottavana toisilleen, kun ne tapaavat toisensa. Mutta meillä!
+Voi helvetti!
+
+Minä katsoin Emmyyn. Hän oli kasvoiltaan vallan valkoinen ja syvästi
+loukkaantunut.
+
+— Mutta sinä poltat itsesi, Eeva, sanoin minä. Joka oli kylläkin aivan
+oikein, sillä ranskanleipäkin oli jo vallan musta altapäin.
+
+Emmy nousi ylös.
+
+— Kyllä se on parasta, että minä sanon nyt sen heti paikalla. Minä aion
+muuttaa ensi päivästä huhtikuuta yksistäni asumaan, virkkoi hän ja meni
+toiseen huoneeseen. Minä seurasin häntä.
+
+— Särkeekös sinun selkääsi taas, Emmy?
+
+— Sitä särkee aina, niin kuin tiedät. Mutta usein on vielä pahempaakin.
+
+— Voinko minä auttaa sinua?
+
+— Ei kiitos! Minä otan pulverin ja menen sänkyyn. Katsoimme toisiimme
+minun ulostullessani.
+
+— Se viittaa vähän maailman loppuun päin, sanoin minä.
+
+— Oh, Balder ei ole vielä kuollut, vastasi Baby ja katsoi
+rakastettavasti minuun.
+
+— Mutta nyt ammuin minä nuolen, deklameerasi Eeva ja viskasi lämpimän
+puolipalaneen ranskanleivän minun polvelleni.
+
+— Mutta illalla, ennen kuin me olimme tulen sammuttaneet, hätkähdin
+minä yhtäkkiä tuntiessani, että joku hellästi ja varovaisesti
+kosketteli minua. Se oli Baby, joka asetti suunsa aivan minun korvaani
+ja kuiskasi:
+
+— Mutta uskothan sinä kuitenkin Jumalaan, Pegg?
+
+— Uskotkos sinä, kysyin minä ja heitin peitteen hänen ympärilleen.
+
+Hän painautui aivan minun likelleni ja pani kätensä minun kaulalleni.
+
+— Uskon kyllä, kuiskasi hän hiljaa, niin hiljaa, että minä tuskin
+kuulin sitä. Minä uskon, kuten minä olen aina tehnyt, jokaikiseen
+kirjaimeen koko pipliassa, Pegg, enkä minä ymmärrä kuinka minä voisin
+uskomatta olla. Mutta etkös sinäkin usko?
+
+— En minä voi sitä tehdä, Baby. En ole pitkään aikaan voinut.
+
+— Mutta miltä se tuntuu, kuiskasi Baby kauhistuneena. Eikä sinulla ole
+edes äitiä.
+
+— Yksinäiseltä kylläkin, Baby, mutta täytyy luottaa itseensä. Mutta
+minä en kertonut Babylle mitenkä surullista se minun mielestäni oli.
+
+— Mutta etkö sinä luule uudelleen voivasi ruveta uskomaan, Pegg?
+
+— En tiedä, Baby kulta, mahdollisesti silloin kun minä tulen vanhaksi
+ja pelkään kuolevani.
+
+— Niin minäkin luulen, sanoi Baby mieli keventyneenä ja suuteli
+minua. Sinä olet aivan liian rakastettava joutuaksesi kadotukseen.
+Ajatteleppas, että sinä kuitenkin voit olla niin herttainen.
+
+— Ei mutta, sanoin minä, nyt sinun täytyy mennä nukkumaan, pikku
+raukka, sinä kylmetyt muuten.
+
+
+
+
+14.
+
+
+Aina vaan helmikuussa.
+
+Görel on miehensä kanssa Nizzassa. Ja minä olin kaikkea sitä
+hommaamassa Grand Hotellissa.
+
+Minä olin oikein kutsuttu, vaikkakin minulla oli suuria epäilyksiä
+sellaisten mailmallisten huvien suhteen, sillä ajat ovat huonot. Ja
+vaikkakin se oli sellainen tilaisuus, kun toisen häät, ei tuntunut
+olevan ollenkaan oikeutettua sinne mennä, sillä lakkokin oli onnistunut
+huonosti ja Baby oli leipurissa Stuurekadulla ja öljy oli noussut 18
+äyriin litralta.
+
+Mutta liitto oli päättänyt, että minun täytyy mennä, ja vaikka minä
+selitin, että minulla ei ole pienintäkään halua esiintyä noitten
+loistavain, ylhäisten, seurapiireihin kuuluvain kanojen joukossa,
+minä kun olin vain köyhä sukulainen, jonka paras vaate oli uudestaan
+silitetty musliinihame sekä kaulan ympärille pantava, pari kertaa
+pantattu ja uudelleen lunastettu samettinauha kultasydämineen,
+vastasivat he, että pukuni suhteen saisin olla aivan rauhassa.
+
+— Kyllä sinä saat mitä tarvitset, sanoi Eeva, minä takaan sen Liiton
+kunnian kautta.
+
+— No et sinä ainakaan siitä paljoa pantissa saisi, vastasin minä
+epäillen.
+
+— Älä epäile vaan usko pois, kehoitti Eeva, se kyllä järjestyy, ellet
+sinä vain ole itsepäinen vaan suostut lainaamaan kuten me muutkin
+teemme, silloin kuin joka toinen vuosi on jokin juhlatilaisuus.
+
+Ja aivan oikein. Päivää ennen häitä tuli Baby kotiin mukanaan silkkinen
+alushame, jonka hän oli lainannut en tiedä keneltä, ja Eevalla oli
+pitkä komea liina, jossa oli pitsejä, ja viuhka. Itse olin minä
+ostanut parin ihania, pitkiä hanskoja ja säästänyt niin paljon että
+olin saanut myös tukkaani pienen kultaperhosen.
+
+Gerda, se joka itselleen rakastajaa haluaa ja joka pitää äärettömästi
+vaatetusseikoista, tuli, kiltisti kyllä, meille eräänä iltana ja hänen
+kanssaan neuvoteltiin heti myös näistä. Hän on suorastaan nero ja voi
+vielä tulla erinomaiseksi ompelijaksi, jos vain jättää konttorialan.
+
+Kaikki tytöt auttoivat minua pukemisessa ja kuitenkin kävi niin
+hullusti, että Eevan täytyi neuloa nappi minun leninkiini vielä sen
+jälkeen, kun olin jo puettu, enkä minä sitä huomannut ollenkaan
+ennen kuin oli vaatteet ylläni. Ja nyt en pääse ensinkään naimisiin,
+ajattelin enoni vaunuihin mennessäni. Lähtiessäni oli Liitto minua
+suudellut ja sanonut kehottavasta »Voi voi kun sinä olet herttainen;
+koeta nyt saada sopiva henttu sieltä ja ajattele meitä sitten kun tulet
+Grand Hotelliin!» mutta siitä huolimatta olin minä sangen liikutettu ja
+tuntui tuskalliselta.
+
+Kiusallista oloa ei kestänyt sentään kauvaa, kello 11 olin jälleen
+kotona.
+
+Koko Liitto tuli eteiseen yöpuvuissaan ja sanoi:
+
+— No?
+
+— Häät, sanoin minä ärsyttävästi, ovat naurettavia, kiusallisia
+tilaisuuksia. Onhan minulla sentään se lohdutus, vaikka en pääsekään
+naimisiin, ettei tarvitse semmoista komediaa sietää.
+
+— Minä olen samaa mieltä kuin sinä — teoreettisesti, sanoi Eeva. Mutta
+ajatteleppas sen sijaan:
+
+    »Kun kaksi kuuluu toisilleen ja muut ei siitä tiedä
+    Ei heillä kotia ei perhettä ei arkisuruja.»
+
+Babyn silmät loistivat hänen kuullessaan Levertiniänsä ja hän lausui:
+
+    »Kun lankes hämy kesä-illan vieno,
+    hää-illan hauras, hento valkohuntu,
+    mi kattoi kaupungin kuin kudos hieno,
+    ol' ikkunoissa heillä lemmen tuntu,
+    he kodittomat lempi toisiaan,
+    sen peittivät he muilta päällä maan,
+    mies yksinäinen, yksinäinen nainen,
+    salainen matkaseura samoovainen.»
+
+Baby, joka pariin kuukauteen ei ollut puhunut muista kuin yleisistä
+asioista, oli yhtäkkiä tullut runolliseksi. Hän istui sohvansa
+kulmassa mykkyräisissään, paidan lieve vedettynä yli paljaitten
+jalkojen ja tukka hajallaan. Kun minä käännyin katsomaan häntä,
+huomasin minä hänen sulkeneen silmänsä, mutta hänen suunsa hymyili
+ja hän oli niin onnellisen näköinen. Ja minä luulin kuulevani
+hänen hiljaa tanskankielellä kuiskaavan: »Oi ihmiset — — —.» Baby
+puhuu aina tunteellisena ollessaan tanskaa. Milloin se on jotain
+Blicher-Clausenilta, milloin Ingeborg Maria Sickiltä.
+
+Minä kyllä pidän Babysta, mutta nyt juuri inhoitti hän minua. Mutta
+kun Eeva alkoi kerrata: »he kodittomat lempi toisiaan —» sekottaessaan
+vademekumia vesilasiin, tipahuttaen pisaran jokaisen korostuksen
+kohdalla, en voinut enää pysyä vaiti.
+
+— Älkää ensinkään olko olevinanne epämoraalisia, sanoin minä. Sinä olet
+kuitenkin samanlainen raukka kuin me muutkin, joka olisit mahdottoman
+iloinen jos joku tahtoisi rehellisesti naida sinut, ettei sinun
+tarvitsisi pitää nimenäsi Gustafsonia ja että saisit nukkua niin kauvan
+kuin tahtoisit aamusilla.
+
+Ainoat kerrat elämässään on Eeva ollut äänettömänä silloin kuin hänen
+suussaan on vettä, ja juuri silloin olen minä aina koettanut ilmoittaa
+hänelle sisimmät ajatukseni. Silloin tanssii hän tavallisesti hurjasti
+ympärilläni ja uhkaa hammasharjalla aivan tukehtumaisillaan, kunnes
+vihdoinkin saa sanoja suustaan. Mutta silloin.
+
+— _Kuinka sinä sen tiedät_, että kukaan sitte ei tahdo? tiuskasi hän
+vihdoin.
+
+Baby heräsi.
+
+— _Kuka_, Eeva? kysyi hän ahneen näköisenä.
+
+— Se on vain roskaa Baby, sanoin minä ylhäisesti. — Mutta ettehän te
+ole vielä kysyneet mitään häistä.
+
+— Oliko siellä kauniita naisia? Oliko niillä kauniita vaatteita?
+sanoi Eeva, ja minä huomasin hänen olevan iloissaan päästessään
+eheänahkaisena pakoon äsken tapaturmassa lausumaansa tuhmuutta.
+
+— Missä on kauniita naisia, siellä on aina myös vielä kauniimpia
+vaatteita, sanoin minä, ja siellä oli kumpiakin. Mutta kaikki ne oli
+niin kuivia kuin tapeetit. Minä oikein ihmettelin kuinka me, joilla
+ei ole aikaa edes kunnolleen kynsiämme hoitaa, vielä vähemmän aikaa
+ajatella korkeampia asioita, keskimäärin kuitenkin olemme paljoa
+huvittavampia ja hauskempia. Ja niin me olemme. Minusta me olemme
+oikein miellyttäviä ja vilkkaita. Jota ei suinkaan voi sanoa kaikista
+naisista.
+
+— Niin kyllä, sanoi Eeva ajattelevasti. Mutta sanoppas se muille.
+Konttoristit! Ihmisten mielestä ne eivät ole muuta kuin tärkkikaulus,
+vahakangashihat, mustetahroja, ikävyyttä ja epänaisellisuutta. Me
+olemme ruusuja, mutta ruusuja, jotka kukkivat pimeässä. Mutta jos
+ihmiset tietäisivät miten meidän elämämme tekee meidät viisaiksi ja
+vaatimattomiksi, neuvokkaiksi ja kärsivällisiksi, niin hakisivat he
+meitä kovastikin.
+
+— Niinkös luulet? sanoi Baby hieman painokkaasti.
+
+— Tietysti minä luulen niin. Minun mielestäni konttoristina harjaantuu
+äärettömän hyvin avioliittoon. Paljoa paremmin kuin perhetyttönä. Sillä
+perhetytöt ovat aina sentään hieman semmoisia ja tämmöisiä.
+
+— Olet sinäkin kapine, joka et tuohon elettyyn ikääsi vielä tiedä, että
+miehet juuri semmoisia tahtovatkin — sanoin minä häntä ärsyttääkseni.
+Etkö sinä pikkuinen nautaraukka tosiaan tiedä, että miehet rakastavat
+juuri sellaisia naisia, jotka eivät osaa edes oikealta puolelta nousta
+raitiovaunuun, eivät osaa muuttaa vaunua kun pitäisi mennä toiselle
+linjalle eivätkä osaa panna omia tavaroitaan pakaasiin?
+
+— No ei juuri minulla ole semmoisia kokemuksia, sanoi hän hieman
+salaperäisesti hymyillen, jonka vuoksi minä rupesin ajattelemaan, että
+jotain kenties oli tapahtumaisillaan. Ajattelin jo kysyäkin, mutta
+sitte tuumasin: kuuleehan sen myöhemminkin.
+
+Sitten hän yhtäkkiä siirtyi aineesta toiseen.
+
+— Olikos serkkusi kylläkin tyyriissä kapselissa?
+
+— Sinähän puhut aivan kuin hän olisi puolen grammaa aspiriinia,
+vastasin minä. Oli kylläkin, voit olla vakuutettu siitä! Laskeppas
+meitin kaikkien tämän kuukauden palkat yhteen, niin tulee noin puolet
+siitä mitä kapseli maksoi.
+
+— Itkusteliko se?
+
+— Itkusteli kylläkin ja hänellä oli niin ihastuttava nenäliina, joka
+oli ollut minun muorillani ennen vanhaan. Eikös se ollut kuolemansynti?
+Tietysti minä olisin perinyt sen. Minä ajattelin sitä koko vihkimisen
+ajan.
+
+— Ettes häpeä puhuessasi semmoisesta, sanoi Baby. Olikos hyvää ruokaa?
+Joitko paljon samppanjaa? Kun tänään kolmatta ateriaa syödessämme taas
+ajoimme vain pelkkää leipää mahaamme, ajattelimme me sinua.
+
+Ikkunalla olikin, Dagens Nyheterin päällä, leipäkori, voirasia ja
+pari tyhjää putelia, ja kun minä sitä kaikkea katselin ja muistelin
+kristallisten samppanjalasien kilinää, tuntui hiukan liikuttavalta.
+
+— Oh, sanoin minä, onko teillä vielä pilsneriä? Ja voileipä? Taikka
+edes kappale leipää? Minä tahdon syödä ruokaa, joka minulle kuuluu.
+Enkä minä niiltä roskilta kadehti heidän tryffeleitään ja timanttejaan.
+Minä kyllä tyydyn itseeni ja kohtalooni ja pilsneriini.
+
+— Ei olekaan muuta kuin yksi pullo olutta, sanoi Baby ovelta pullo
+kädessä. Ja puolet ranskanleivästä voit saada, mutta et enempää, sillä
+toinen puoli täytyy säästää huomiseksi.
+
+— Mutta et sinä ole vielä sanaakaan sanonut herroista, sanoi Eeva.
+
+— Sokerit pohjalla. Ajatteleppas! Minut esitettiin siellä viimekesäisen
+henttuni kanssa. Meillä oli oikein hauskaa.
+
+— Vieläkö hän ihaili sinua?
+
+— No mahdottomasti. Vallankin kun minä esiintulleesta syystä tulin
+sanoneeksi rakastavani toista.
+
+— Päällikköäsikö?!
+
+— Ja hänen mielestään oli silloin sopiva tilaisuus alottaa uudelleen.
+
+— No alotitteko te?
+
+— Alotimme. Minä sanoin hänelle etten ollenkaan hänestä välitä ja
+hän selitti minulle, että minä välitän kaikista miehistä, jopa
+semmoisistakin, jotka ovat minua ennen rakastaneet. Mutta minä
+sanoin, että hänen ei sentään tule toivoa mahdottomia. — Eikö teillä
+tosiaankaan ole enään leipää?
+
+— On kyllä, jos sinä vaan sitte lupaat mennä aamulla aikaiseen puotiin,
+ennenkuin minä kotoa lähden, sanoi Baby, voit kyllä saada minun
+suurusleipäni, ja meni vuoteestaan lattialle, hyräillen:
+
+    »sinä olet mun ja minä olen sun
+    ja kukaan ei sitä tiedä — — —.»
+
+Eeva ja minä katselimme hänen jälkeensä. Hän on sentään liian sievä
+ollakseen leipurissa, ajattelimme me. Samassa huusi Emmy minua ja minä
+menin ulos.
+
+— En viitsinyt sinulta niittenkään aikana kysyä, mutta _mitä_ sinun
+tädilläsi oli päällänsä?
+
+Ja minun täytyi, vaikka olinkin väsynyt, istua kertomaan Emmyn
+neuloessa. Vihdoin käänsi hän kalpeat ja väsyneet kasvonsa minuun päin.
+
+— Katsos, nyt on minun tyynyni valmis, sanoi hän. Opi kärsimään
+valittamatta! Ja huomenna menen lääkäriin. Eilen maksoin sairaus-
+ja hautausapukassaan koko neljännekseltä. Kaikki on siis hyvin nyt;
+ajatteleppas että sinun tätisi, joka on niin paksu, viitsi panna
+päälleen niin vaaleata pukua!
+
+Kun vihdoin olimme päässeet sänkyyn, ja Eeva ja minä olimme
+kahdenkesken, sanoi hän:
+
+— Pegg, elä suutu, mutta kun sellaisella tytöllä kuin sinä olet, on
+ikävää häissä, niin on se vain sentähden, että se, josta sinä pidät, ei
+ollut muassa.
+
+Minä hätkähdin, niinkuin ihminen aina tekee jos joku tietäen tai
+tietämättään osuu oikeaan.
+
+— Hyvin paljon niitä, joista minä pidän, oli sieltä pois, sanoin minä
+lyhyesti. Mutta itsekseni kuitenkin tiesin hänen olevan oikeassa.
+Tiedän kyllä asioiden kehittyneen siihen suuntaan että minä, kuten
+maapallokin, lainaa lämpönsä muualta.
+
+— Pegg, varo vain, sanoi Eeva lempeästi. Minä niin pelkään, että siinä
+jotain on. Sinä olet niin muuttunut.
+
+— Niinkuin monet muutkin.
+
+— Niin kyllä. Niinkuin monet muutkin. Mutta ei samasta syystä.
+Minun mielestäni voi konttoristi, jonka päällikkö on tullut hänen
+jumalakseen, lähettää kotiinsa terveisiä. Minä olen tässä ammatissa
+ollut enemmän aikaa kuin sinä.
+
+— Kaikesta päättäen oletkin, sillä en minä ymmärrä yhtään sanaa siitä,
+mitä sinä puhut.
+
+— Kyllä sinä ymmärrät! Mutta jos tahdot kuulla suoraa puhetta, niin
+voin minä sanoakin, että hyvinkin moni konttoripäällikkö tahtoisi
+sangen mielellään liittää perhejuttuihinsa nuorten ja kauniitten
+konttorityttöjensä elämäkertoja.
+
+— Jos sinä tarkoitat minun päällikköäni, niin voin sinulle ilmoittaa,
+että hän ei ole naimisissa, sanoin minä.
+
+— Mutta ei sinusta siitä huolimatta tule koskaan hänen rouvaansa, sanoi
+Eeva. Hänen tuleva rouvansa, joka tulee hänen rouvakseen silloin kun
+hän harppaa viiskymmenluvulle, mahtaa nykyään olla Sveitsissä jossain
+hienossa täysihoitolassa ja sen papalla pitää olla talo Rantatien
+varrella.
+
+— Aina sinä olet yhtä viisas, sanoin minä.
+
+
+
+
+15.
+
+
+Emmy ei mennytkään lääkärin luo. Mutta lääkäri tuli hänen luokseen.
+
+Ja kun hän oli järjestänyt kotinsa, lopettanut tyynyompeluksensa,
+maksanut kaikkiin sairasapukassoihinsa, sanalla sanoen päättänyt tulla
+sairaaksi, niin samassa olivat myöskin hänen voimansa lopussa. Aamulla
+emme enää voineet saada häntä sängystä pois. Hän makasi siinä aivan
+tahdottomana, toisinaan vain hieman vaikeroiden selkäsärkyään.
+
+— Meidän pitää lähettää lääkäriä hakemaan, sanoi Eeva.
+
+— Niin kyllä, sanoin minä, mutta sehän on kallis juttu. Eikö sinunkin
+mielestäsi olisi syytä odottaa huomiseen, kenties hän voisi silloin
+itsekin mennä lääkäriin.
+
+— Minähän puhunkin meidän tohtoristamme, vastasi Eeva, eikä se mitään
+maksa. Eeva oli oikein ihmeissään, etten minä niin yksinkertaista asiaa
+hoksannut. Etkö sinä sitten tiedä kuka meidän lääkärimme on.
+
+— En.
+
+— Sehän on hullunkurista. Hän oli Tukholman kiltein lääkäri. Meitä on
+suuri joukko, jotka aina menemme hänen luokseen, kun meitä jokin vaivaa
+ja hän sanoo, ettei hän meiltä, jotka olemme köyhiä konttorityttöjä,
+ota yhtään mitään. Minä soitan hänelle ja sinä voit kai olla kotona ja
+ottaa hänet vastaan.
+
+Niin minä olinkin, ja hän tuli siinä puoli yhdeksän ajoissa. Minä
+aukaisin eteisen oven hänelle juhlallisesti ja hartaasti, jonka hän
+toivoakseni huomasikin. Minua aivan hämmästytti, että hän oli vallan
+tavallisen ihmisen näköinen. Mies, joka aivan ilmaiseksi antoi meille
+jotain, vaatimatta siitä hyvästä meidän työtämme, tai mitään muuta
+hyvää! Joka aivan omasta alotteestaan ajatteli, että meillä oli
+vaikeuksia ja puutetta ja vaivautui meidän tähtemme. Hänen täytyy
+olla aivan erikoinen ihminen. Mutta minusta tuntuu niin hyvältä, että
+semmoinen ihminen on olemassa, ja aina katkerana ollessani tulen minä
+ajattelemaan häntä.
+
+Hän tutki Emmyä kauvan. Minun täytyi vastailla tohtorin kysymyksiin,
+sillä Emmy ei jaksanut. Tulos oli, että hänet täytyy heti viedä
+Sabbatsbergiin leikattavaksi. Selkäsärky oli ollut jonkun
+vaarallisemman taudin oire.
+
+— Tämä on kylläkin ikävä tapaus, mutta ei mikään tavaton, sanoi
+tohtori. Se tulee tuosta luonnottomasta paikallaan istumisesta, johonka
+naisen ruumis ei ensinkään sovellu, ja sitte liikarasituksesta ja
+heikosta ruuasta. Hänen olisi aikaisemmin pitänyt tulla minun luokseni.
+Minä en voi ymmärtää, miksi hän on sitä viivytellyt, sillä kaikesta
+päättäen on hän siitä paljon kärsinyt.
+
+Minä kyllä sen tiedän, ajattelin minä.
+
+— Tuleeko hän koskaan terveeksi, mitäs tohtori siitä luulee?
+
+Hän sanoi ettei hän uskalla sanoa siitä yhtään mitään. Ja sitten katsoi
+hän minuun ja lausui:
+
+— Ei neiti itsekään niin erikoisen virkeä ole.
+
+— Herran tähden, sanoin minä, minähän olen vasta vähän aikaa ollut
+tässä toimessa, niin että minulla ei ole oikeutta olla pienimmässäkään
+määrässä heikko.
+
+(Mutta minulla on kylläkin jo ammattisärky selässä. Se tuntuu vallankin
+silloin kun olen liian paljon kirjoittanut koneella.)
+
+— Hoitakaa ajoissa itseänne kuitenkin, sanoi tohtori hieman käskevästi.
+Sillä, uskokaa minua, muuten ette kestä kauvan.
+
+Minä kohautin olkapäitäni.
+
+— Ei se mitään tee.
+
+— Moni nuori tyttö on vastannut minulle siten, sanoi hän hiljakseen
+sellaisella äänellä kuin jos minä olisin ollut pieni lapsi.
+
+— Mikä teitä kaikkia oikein vaivaa. Eikö teillä ole minkäänlaista
+elämänhalua? Ilman sitä ei ruoka sula, kuten ehkä tiedätte.
+
+— Oh, sanoin minä, meidän ruokamme sulattamiseen ei niin varsin paljon
+elämänhalua tarvita.
+
+Nyt täytyi minun tehdä selkoa hänelle mitä me oikein söimme: kahvia ja
+voileipiä, suklaata ja voileipiä, päivällistä talouskoululla, teetä eli
+olutta ja voileipiä.
+
+Hän hämmästyi ja päivitteli, selitti minkälaisen ruokajärjestyksen
+pitää olla ja lupasi kirjoittaa asiasta sanomalehtiin. Luullakseni
+puhui hän myös jotain tulevasta sukupolvesta, eli oli hieman
+tunteellinen. Kun hän poistui, tunsin minä saaneeni yhden ihailijan
+entisten lisäksi. Minä toivon, että taivasta varten pitää koota
+aarteita.
+
+Niin joutui Emmy Sabbatsbergiin ja jälleen tuli Liittoon jonkinlainen
+kaipauksen sekainen sopusointu. Me käymme häntä tervehtämässä niin
+usein kuin voimme, sillä hän on vielä liian heikko voidakseen tulla
+leikatuksi. Minua hirveästi pelottaa ajatella hänen kohtaloansa.
+Sen jälkeen kuin olin tohtorin kanssa puhunut, tuntuu minusta kuin
+oma kohtaloni olisi kenties samanlainen. Se on tietysti vaikeata.
+Minun oma elämäni näyttää minusta niin tärkeältä ja oikein elämisen
+arvoiselta. Ajatus kuolemasta rasittaa minua kylmän varjon tavoin ja
+toiselta puolen taas tunkee esiin halu elää hieman voimakkaammin ja
+nopeammin tästä lähtien. Minä lasken vuosiani ja minulle tulee niin
+sanomaton halu painaa elämääni sydäntäni vastaan, vaikka se olisi
+minulle turmioksikin. Se on aivan sama miten käyttäydyn, kolmenkymmenen
+viiden ikäisenä olen kuitenkin pakoitettu menemään lopen kuluneena
+Sabbatsbergiin.
+
+Ja juuri ollessani tässä välinpitämättömässä tunnelmassani, olen
+pakotettu sanomaan itselleni, että minä olen rakastunut häneen ja että
+hän sen tietää. En ymmärrä, miten se on niin pitkälle mennyt, enkä
+myös tiedä miten voi olla rakkautta, johon ei yhdisty mitään etuja
+eikä toivomuksia. Tiedän vain sen, että näin on aivan sietämätöntä
+olla ja että elän ainaisessa jännityksessä. Yhäti on kaikenlaisia
+kohtauksia, joita ilman tilinpäätös olisi tapahtunut paljoa nopeammin.
+Nyt se tapahtui vasta eilen. Olin siellä eilen iltapäivällä, kuten
+tavallisesti, ja tuomari oli myös. Ja kun minä lopultakin sain
+selville, että tilinpäätökseni oli oikein, hyppäsin ylös ja aloin
+riemuissani laulaa:
+
+    Tulipa valmiiks' kuitenkin
+    Vaikka se kauvan kestikin.
+
+Silloin näin yhtäkkiä hänen seisovan ovella ja minä peräännyin
+vaistomaisesti seinää vasten. Seisoin siinä sitten hiljaa ja katsoin
+häntä silmiin ja ajattelin nopeasti mutta kuitenkin selvästi: _nyt kävi
+hullusti_, sillä minä olen kuitenkin suuri raukka.
+
+Siihen aikaan kuin minun äitini oli nuori, oli paljoa helpompi
+selviytyä miehistä ja heidän rakkaudestaan. Siihen aikaan
+merkitsi käden vyötäisille paneminen kihlasormusta, suudelma oli
+kihlausilmoitus, eikä silloin tytöstä välitetty paitsi jos hänestä
+tykättiin.
+
+Ja nyt!
+
+Sanaakaan sanomatta otti hän minut syliinsä ja suuteli minua, enkä minä
+voinut ääntäkään päästää, vielä vähemmin tehdä mitään liikettä. (—
+»Sitten minä kyllä hänelle sanon, sitten — — —.»)
+
+Sitten otti hän minut, edelleenkin sanaa sanomatta, huoneeseensa ja
+asetti minut matalalle nahkatuolille, mutta itse istui hän tuolin
+nojalle käsi minun kaulani ympärillä.
+
+— Antakaa minun mennä, sanoin minä veltosti.
+
+— Vai niin, sanoi hän lihastakaan liikuttamatta, nyt!
+
+Hänen äänenpainossaan oli sellainen varmuus, että se kiukutti minua, ja
+se, tavallisen moraali näkökannan mukaan, tilapäisesti pelasti minut.
+
+— Niin juuri, sanoin minä. — On turhaa olla sentään vielä noin varma.
+
+— Jo ensi hetkestä olen ollut sinusta varma! sanoi hän kiusoittaakseen
+minua.
+
+Minä muistin hänen kerran sanoneen, että hänen oli äärettömän
+hauskaa nähdä minua silmät vihasta välkkyvinä ja siksi minä nauroin
+niin kiusoittavasti kuin mahdollista ja koetin nousta ylös.
+Mutta koettakoonpas vaan kuka hyvänsä nousta matalasta, nahalla
+päällystetystä tuolista ylös, kun toinen, joka on vahva, istuu vieressä
+eikä laske! Nyt täytyy käyttää kieltään, ajattelin minä, mutta
+huutamaan minä en rupea ennenkuin ei mikään muu auta.
+
+Ja koko ajan tiesin, että lopputulos ei riipu hänestä vaan minusta,
+vaikkakin näytti siltä kuin hän olisi tilaisuuden herrana. Mutta minä
+hullu kun rakastin häntä.
+
+Kuinkahan monta kertaa olen nähnyt painettuna fraasin: tahdotko tulla
+vaimokseni? Usein olen ajatellut, että mahdetaanko sitä käyttää niin
+monta kertaa todellisuudessakin, mutta nyt se tapahtui kuitenkin, t.s.
+ei sentään juuri niin, sillä hän jätti tahallaan pois sanan vaimo.
+
+Minä ravistin päätäni.
+
+Se ei ensinkään vaikuttanut häneen.
+
+— No miksei sitte? sanoi hän hieman ylimielisesti.
+
+— Minulla on siihen pikkuinen hassunkurinen syy, sanoin minä. Te ette
+rakasta minua.
+
+— Oh! Sanoi hän. — Sitä minä juuri odotinkin. Mutta entä jos minä nyt
+»rakastaisin» teitä?
+
+Hän lausuu sen tekosanan aina selvin ja halveksumista osottavin tavoin.
+
+— Jos te sen tekisitte, sanoin minä, niin olisin luullakseni valmis
+kaikkeen!
+
+— No mistäs sinä tiedät, että minä en sitä tee?
+
+— Siitä että te kohtelette minua niinkuin kohtelette, sanoin minä. —
+Niin ette te silloin koskaan tekisi.
+
+Samalla minä huomasin kuinka asia oli ja se varmuus herätti minun
+naisellisen ylpeyteni.
+
+— Jos minä rakastaisin (taas sama äänenpaino) teitä, niin te tekisitte
+siis sen, mitä minä silloin teiltä en pyytäisi? sanoi hän. — Vai
+kuinka? On sekin johdonmukaisuutta. Te pyristelette. Ette pysy asiassa.
+Olette yhtä arka kuin muutkin. Taikka — kenties se on vain sotajuoni.
+
+Se oli ainoa minkä minä voitin. Hän ei ollut vielä koskaan suonut
+minulle sentään niin pientä arvonantoa. Rohkeuteni petti minut.
+
+— Antakaa minun mennä, sanoin uudelleen, mutta jonkun verran
+surkeammalla äänellä.
+
+— Olkaa niin hyvä, vastasi hän kylmästi. Ei ollut mitään esteitä. —
+Mutta oli kuitenkin, sillä juuri noustessani huomasin, että hänen takin
+hihassaan oleva nappi oli tarttunut tukkaani.
+
+— Katsokaas nyt, sanoi hän, te olette kuitenkin minuun kiintynyt.
+
+— Minulla on aina ollut huono onni, vastasin minä ja nauroin vastoin
+tahtoani. — Minä kiinnyn helposti kaikenlaisiin hirviöihin, jotka eivät
+ole sen arvoisia, että niistä ensinkään välittäisi.
+
+— Kiitos, sanoi hän.
+
+— Ei mitään, vastasin minä helpottuneena ja menin ovea kohti.
+
+— Ettekö te edes hyvästi sano?
+
+Minä käännyin ympäri. Hänen äänensä oli väsynyt ja hänen katseessaan
+näkyi ainakin pettymystä ja hellyyttä.
+
+Ja silloin minä tein sen.
+
+Minä menin suoraan häntä kohti ja hiivin vapaaehtoisesti hänen syliinsä.
+
+— Elisabet, minähän tiesin sen.
+
+En tiedä, miten kauvan me siinä seisoimme, lopuksi kuiskasi hän jotain
+minun korvaani, ja se teki minut aivan kylmäksi sellaisesta pelosta,
+jollaista en ollut ennen tuntenut.
+
+Ja minä pakenin, ennenkuin hän oli ehtinyt tointua, aivan ajattelematta
+ja kiihtyneenä.
+
+Menin sitten kotiin vapisten kuten galvaniseerattu sammakko ja
+ajattelin.
+
+— Mitä minun nyt pitäisi tehdä?
+
+Ja mielessäni näin hänen menevän automobiilissaan jonnekin pelaamaan
+pokeria ja ajattelevan: nyt ei minulla ole siinä suhteessa muuta vaivaa
+kuin olla hiukan kärsivällinen, niin — — —
+
+Mutta kesken kaiken en kuitenkaan voinut olla sitte illalla nauramatta
+Eevalle. Hän käveli kuten unissa ympäri huonetta huomaamatta minua ja
+ajattelematta missä oli tai mitä teki.
+
+— Eeva! sanoin minä lopuksi. — Herää. Silloin hyppäsi hän ylös ja
+katsoi minuun silmät suurina.
+
+— Ripustanko minä sinun leninkisi naulaan vai...?
+
+— Kiitos, sanoin minä vavisten. — Ei tarvitse, mutta istu tänne minun
+sänkyni viereen ja anna minun itkeä viisi minuuttia, sillä minä olen
+niin onneton ja jos minä tästä onnellisesti pääsen, on se vain sattumus!
+
+
+
+
+16.
+
+
+Neljäntenätoista, mutta kylmänä päivänä maaliskuuta.
+
+— No nyt sinä saat kuulla, sanoi Eeva.
+
+— Sitä minä olen jo kauan odottanut, sanoin minä.
+
+Hän meni oven luo ja sulki sen.
+
+— Se on suuri salaisuus, sanoi hän. Minä aion lähteä pois
+hautaustoimistosta.
+
+— Mutta mihinkäs sinä sitten aiot mennä? kysyin minä.
+
+— Minä aion lopettaa koko konttoripalveluksen, sanoi hän ylpeästi.
+Minulla on eräs, joka palvelee minua sensijaan.
+
+— No ystävä kulta, kerroppas, sanoin minä huoaten hiljaa kateellisena.
+Miksi, miksi, ajattelin minä, se toisille on niin helppoa ja minulle
+niin saakelin vaikeata?
+
+— Se on oikein satu, sanoi hän.
+
+— Niin niin, tietysti, sanoin minä, ja aivan uusi.
+
+— Ajatteleppas, me tapasimme toisemme jo viisi vuotta takaperin. Me
+kävimme kauppakoulua Göteborgissa ja olimme yhtä hyviä. Ja nyt sillä
+on, kuvitteleppas, 4,600 vakinainen palkka ja minulla on 1,000 eikös se
+ole merkillistä.
+
+— On, sanoin minä, sangen merkillistä. Mutta entäs sitten?
+
+— Niin, no niinkuin nyt arvaat, niin ei sitä ihminen sentään juuri
+kihloihin mene kauppakoulussa, vaikka tarpeeksi tykkääkin toisistaan.
+Ajattele vain, että voihan sitä tulla vaikka joku prinssi, ja niin
+mekin erosimme ilman, että oli mitään muuta kuin lupaukset. Minä sain
+paikan ja muutin yhtä päätä ja niin hänkin teki ja siten kadotimme
+toistemme jäljet. Kyllähän sinä sen tiedät miten se käy.
+
+— Tiedän kyllä, Jumala paratkoon, sanoin minä. Se menee rikki.
+Eteenpäin.
+
+— Ei sinun kuitenkaan tule luulla, että minä kokonaan unohdin, sanoi
+Eeva ja katsoi kelloaan kymmenennen kerran, vaikkakaan minä en niin
+hyvin muistanut kuin hän. Ja kun minulla oli niin paljon leipähuolia!
+
+— Sinulla, niin! Sinähän olet tunnettu siitä. No; tuliko hän sitte
+Tukholmaan sinua hakemaan?
+
+— Minähän jo sanoin, että se on kokonainen romaani, sanoi Eeva
+loukkaantuneena. Ei se sentään niin yksinkertaista ollut; hän tuli
+kyllä Tukholmaan, mutta ei minua hakemaan. Hän ei näet tiennyt, että
+minä olin täällä. Minä sain sattumalta kuulla hänen olevan kaupungissa,
+ja sen minä kuulin eräältä meidän yhteiseltä ystävältämme, joka oli
+nähnyt hänen kävelevän Engelbrektinkadulla harmaa palttoo päällä. Siitä
+tulee nyt keväällä kaksi vuotta, ja jonkun aikaa minä haeskelinkin
+häntä pitkin katuja, mutta kaikilla herroillahan on harmaa palttoo!
+Toisinaan, kun minun oli ikävä, selailin minä puhelinluetteloa ja
+katselin hänen nimeään.
+
+— Ei mutta kuuleppas, sanoin minä, nyt sinä tietysti luulet koko ajan
+ajatelleesi häntä! Etkö sinä muista niitä, herroja klubissa, jossa minä
+tapasin sinut ensimäisen kerran, tai sitä edellisessä konttorissa,
+josta sinä minulle niin usein puhuit. Mutta tästä et sinä ole koskaan
+sanaakaan maininnut. Elä ensinkään luulottele, että hän on sinun ainoa
+rakkautesi.
+
+— Sinun mielestäsi ei kenelläkään ihmisellä saisi olla ihanteita, sanoi
+Eeva ja heitti niskojaan. Sinulla niitä sitte ei ole ollenkaan, kun
+itse pääset sanomaan. Paljonko kello on? Miksi ei Baby tule?
+
+— Odotatko sinä tosiaankin _Babya_? kysyin minä. Sinä tiedät sen yhtä
+hyvin kuin minä, että hän on pikakirjoituskursseilla. Mutta kerro
+nyt lisää, minun täytyy kuulla kaikki ennenkuin sinun omasi tulee.
+Soititkos sinä lopuksi hänelle sitte?
+
+— Minäkö? En. Minä aina ajattelin, että en suinkaan minä hänestä ennen
+kuule kuin saan kutsun hänen hautajaisiinsa. Ja ellen olisi tekemisiin
+joutunut, olisin kylläkin mennyt jonkun toisen kanssa naimisiin, siinä
+sinä olet aivan oikeassa.
+
+— Hän tai joku muu!
+
+— Juuri niin, mutta nyt se oli hän! Se oli juuri päivää ennen joulua
+kun pari kappaletta konttorista oli sairaina ja päällikkö tuli ja
+sanoi, että minulla olisi päivällistunti kello puoli neljä ja että
+tulisin sitte takaisin konttoriin. Olin kyllä äkeissäni, mutta totella
+täytyi ja menin Sturen ravintolaan, kuten tavallisesti. Muistan vielä
+ajatelleeni, että minkälaisia päivällisvieraita siellä siihen aikaan
+mahtaa olla. Erään akkunapöydän ääressä istui joku herra ja luki
+sanomalehteä — — —
+
+— Ja sinun onnistui kuitenkin saada se huomaamaan sinut? kysyin minä.
+Ja silloin on se kyllä se oikea.
+
+— Ei hän minua huomannut ollenkaan. Minulla oli lampaanpaistia, ja
+tiedäthän miten pian sen kastike jäähtyy. Mutta kun hän sitten laski
+lehden pois, oli hän kuitenkin se oikea, ja hän oli niin muuttunut
+edukseen.
+
+— No siitä tuli kai kohtaus?
+
+— Ei mitenkään. Minä menin suoraan hänen tykönsä ja sanoin: päivää,
+tekö se olettekin? Mitenkä te olette tänne eksynyt?
+
+— Etkö sinä mitään muuta sanonut? kyselin minä.
+
+— En, äsh, kylläpä sinä olet tuhma! Ja hän vastasi sangen punasena:
+— En minä ole ensinkään eksynyt, minun konttorini on Sture-torilla
+ja minä olen käynyt täällä tähän aikaan miltei joka päivä syömässä
+kokonaisen vuoden kuluessa.
+
+— _Niin minäkin_, sanoin minä, emmekä sitte tienneet mitä puhua
+toisillemme. Mutta kuules Pegg, eikö se ole mahdottoman merkillistä?
+Kokonaisen vuoden olemme me kumpikin kulkeneet samasta ovesta, syöneet
+saman pöydän ääressä emmekä ole tienneet toisistamme yhtään mitään.
+Ja sitte vallan sattumalta, siksi, että toverini on sairas, tulen
+aikaisemmin, ja löydämme toisemme. Muuten olisimme mahdollisesti
+syöneet koko elämänikämme siellä emmekä olisi saaneet mitään tietoa
+toisistamme. Mutta uskotkos sinä sallimukseen?
+
+— En, kyllä, t.s. minä tahtoisin ensin nähdä sinun sulhasesi. Koskas
+hänen pitäisi tulla? Puoli kahdeksan? Kello on nyt seitsemän. No sitte
+hän saapuu parin minuutin kuluttua. Oletteko te sen jälkeen tavanneet?
+
+— Hän muutti heti ruoka-aikojaan ja nyt me syömme aina yhtaikaa. Ja
+suvella menemme me naimisiin, hänellä on sellainen luonne.
+
+— Niin, nyt sinä olet satamassa, sanoin minä. Mutta, ystäväkultani,
+luuletko sinä tulevasi onnelliseksi?
+
+— No en suinkaan minä umpimähkään naimisiin mene, vastasi hän
+loukkaantuneena ja meni ovelle askeleita kuuntelemaan, ja minä
+ajattelin: nyt tulee sulhanen aivan heti.
+
+— Mutta niinhän sitä aina mennään, sanoin minä. Eikä kaikki mene
+naimisiin tullakseen oman miehensä kanssa onnellisiksi.
+
+— Ush, Pegg, kuinka sinä olet ilkeä? Etkö sinä sitte usko rakkauteen?
+
+— En, sanoin minä, minä olen rakastanut liiaksi montaa. Uskotkos sinä?
+
+— En, sanoi Eeva, ei minun tarvitse uskoa, koska minä tunnen sitä.
+
+Se kuulosti niin lapsellisen voitonvarmalta, niin järkähtämättömältä ja
+onnelliselta, että minun oma asemani tuntui sen rinnalla kaksin kerroin
+kurjemmalta.
+
+Ja sitten hän tuli. Minulle oli hän suuri pettymys. Minun tuli niin
+paha olla, kuin olisi alushameeni juuri ollut putoamaisillaan, mutta ei
+juuri ketä tahansa voi verratakaan siihen, jota minä rakastan. Ja tällä
+oli sentään minun rakastettuuni verrattuna se hyvä puoli, että hänellä
+oli rehelliset aikomukset. Mutta minusta tuntui kuin olisin saanut
+aavistuksen siitä tuskasta, mikä valtaa isän ja äidin, kun he uskovat
+tyttärensä antavan itsensä ja kaikkensa vallan sokeasti miehelle, joka
+ei ole heidän mieleisensä.
+
+— Etkö sinä aijo onnitella minua? sanoi Eeva kun hän oli mennyt.
+
+Minä yritin, mutta ääneni ei kestänyt. Ellen olisi joka päivä
+konttorissa niin kiusaantunut, ei sitä olisi koskaan tapahtunut.
+
+— Anna anteeksi, minä olen vain niin iloinen, Eeva, se kaikki tyyni on
+vain iloa. Mutta jos minä jonakuna päivänä tulen hurjaksi ja matkustan
+täältä, niin oletko niin ystävällinen ja pidät hiukan huolta Putesta,
+kunnes minä ehdin saada asioita hiukan järjestykseen.
+
+— Että sinä voit pitää semmoisesta miehestä, sanoi Eeva, tietämättään
+toistaen sen kysymyksen, jonka minä ajatuksissani olin hänelle itselle
+tehnyt. Hänhän on tavallinen naisten viettelijä.
+
+— Ei se minun pitämiseni niin vaarallista ole sanoin minä vältellen.
+Pahempi vain, että olen pakotettu hänet joka päivä näkemään. Ja minusta
+tuntuu siltä, että minun täytyy lähteä pois.
+
+— Että sinä voit pitää semmoisesta hirviöstä, sinähän tunnet hänen
+maineensa.
+
+— Minä tunnen enemmänkin kuin sen, sanoin minä, mutta kyllä se menisi
+ohitse, ellei minun tarvitseisi nähdä häntä alinomaa.
+
+Kumpikaan meistä ei ollut huomannut Babya, ennenkuin hän oli aivan
+vieressämme.
+
+— Aikooko Pegg matkustaa, kysyi hän kauhistuneena. Sehän on koko Liiton
+loppu.
+
+— Sinun pitää tulla usein tervehtämään »minua kun minä menen naimisiin,
+sanoi Eeva merkitsevästi. Ja niiden sanojen jälkeen unohdettiin minut.
+
+Mutta sinä iltana päätettiin Liiton kohtalo.
+
+Eeva aikoo jättää konttorin seuraavan kuun lopussa. Hän on ruvennut
+harjoittelemaan taloudenhoitoa ja keittotaitoa, vaikka hän aina ennen
+vakuutteli menevänsä ainoastaan sellaisen miehen kanssa naimisiin, joka
+syö vain raakoja pihvejä. Emmy tulee piankin, oman vakuutuksensa mukaan
+»rupeamaan itselleen», ja Jumala yksin tietää, mitä minä teen. Babylle
+on tarjottu asunto sokerileipurin luona ja se on tosiaan ainoa keino
+millä hän voi pysyä hengissä, ellei onnistu saamaan parempaa paikkaa.
+
+Joka tapauksessa on meidän lyhyt, mutta kunniakas satumme pian lopussa.
+
+Allah on niin tahtonut.
+
+
+
+
+17.
+
+
+19 p:nä maaliskuuta.
+
+Viimeksi kun tapasin Emmyn, pyysi hän, että ottaisin Puten mukaani
+seuraavalla kerralla tullessani. Putte ei ollut siihen ensin
+halukas, mutta minä puhuin hänelle oikein kauniisti ja vetosin hänen
+ritarillisiin tunteisiinsa. Olen vieläkin näkevinäni hänet edessäni
+seisomassa, pureskellen lakkinsa syrjää silmät suurina ja kosteina ja
+koettaen olla töykeän näköinen kun minä puhuin Emmy-tädistä, joka on
+hyvä ja kovin sairas eikä elä kenties enää montaa päivää. Sitten sanoo
+hän: »no mennään sitten», ja panee pienen, laihan, mutta voimakkaan
+kätensä minun käteeni.
+
+Se tapahtui sunnuntaina. Kirkas auringonpaiste sulatti lunta ja
+Putte luisteli puolipohjillaan että vesi roiskui. Minä olin ostanut
+heinätorilta muutamia kukkia, jotka Puten olisi pitänyt antaa Emmylle,
+mutta Putte ei tahtonutkaan. Oli oikein liikuttavaa nähdä kuinka Emmyn
+kasvot kirkastuivat kun hän Puten näki, oli ikäänkuin kauvan salattu
+äidinrakkaus olisi hänessä yhtäkkiä virinnyt.
+
+Putte ei tietysti ymmärtänyt kysyä kuinka hän jaksoi eikä osannut
+ilmaista enempää sääliä kuin lausua rohkaisevia sanojakaan. Se oli
+Emmy, joka puhui hänen kanssaan koulusta ja läksyistä ja opettajista,
+mutta sitte Putte pääsi alkuun ja alkoi kertoa juttuja Görelin
+miehestä, mutta toisinaan huomasi hän itsekin puhuvansa liian
+äänekkäästi ja vilkaisten häpeissään minuun, alensi hiukan ääntään.
+
+Emmy oli hänestä huvitettu. Oli kokonaan häneen kiintynyt. Hänen
+katseensa hyväili Puten pientä suuta ja hänen koko kasvonsa paloivat
+halusta saada suudella Puttea, silittää Puten lyhyeksi leikattua tukkaa
+ja pidellä hänen pientä, likaista, suonikasta kättä omassaan.
+
+Vaikka ei minulla tahtonut olla sydäntä siihen, täytyi minun lopuksi
+lähettää Putte pois, ja minä varottelin moneen kertaan, että hän
+muistaisi tulla enon luo Rantatielle päivälliselle. Ja samassa kun
+Putte oli mennyt, katosi Emmyn kasvoilta loiste, ikäänkuin kynttilä
+olisi sammunut, ja minä huomasin, että hän on sairas ja tulee pian
+kuolemaan.
+
+— Minä pidän niin paljon siitä nulikasta, sanoi hän, ja minä olen
+aikonut antaa hänelle hiukan rahoja, kun en itse enään niitä tarvitse.
+Oi, kultani, ei se ole paljon, se on niin äärettömän pikkuisen, mutta
+minä säästin joka vuosi muutamia kruunuja, ja nyt olen minä ajatellut
+antaa ne Putelle.
+
+Kyyneleet tulivat silmiini ja minun täytyi purra hampaani yhteen,
+etten purskahtaisi itkuun. Minua säälitti niin äärettömästi Emmyn
+koko yksinäinen, vaivaloinen, iloton ja tarkoitukseton elämä. Jos
+minä olisin tuossa ja makaisin, ajattelin minä, niin voimattomassa
+katkeruudessani vääntelisin käsiäni enkä tahtoisi kuolla, minä
+tahtoisin tietää millä oikeudella minut on pakotettu työskentelemään
+kuin kone ja heitetään tunkiolle kun koneisto on kulunut.
+
+Mutta Emmy oli vain tyytyväinen.
+
+— Kun minä olen valveilla aamusin tai herään öisin ja ajattelen, että
+ei tarvitse mennä konttoriin, niin se tuntuu niin _suloiselta_ usko
+pois, sanoi hän. — Ja jos sinä tietäisit kuinka ihanaa se on kun saa
+olla väsynyt!
+
+Elämä on kalvanut hänet niin luita myöten, että hänellä ei ole jäljellä
+muita tunteita kuin väsymys ja levosta nauttiminen. Ruumiillisesti ei
+hän kuolemaa pelkää ja tie sinne toiselle puolen on tasainen ja ilman
+kauhuja. Elämä ottaa, voidakseen antaa, kiusaa, voidakseen sovittaa ja
+suuttuu, voidakseen leppyä. Lopuksi on paras paljastaa päänsä ja vaieta.
+
+Rantatiellä oli perhepäivälliset nuoren parin kunniaksi, koska he
+olivat juuri palanneet kotiin häämatkaltaan. Kaikki olivat iloisia,
+tärkeän näköisiä ja kovasti touhuissaan, niin että muut eivät
+huomanneet minun alakuloisuuttani paitsi eno. Jälkeen puolisen, joka
+nähtävästi oli valmistettu silmällä pitäen sitä periaatetta, että sen,
+joka ei työtä tee, tulee syödä kovasti, kutsui hän minut luokseen.
+
+— Minä olen huomannut, Elisabet, että sinua jokin vaivaa, sanoi hän
+ystävällisesti. — Etkö sinä voisi sitä kertoa?
+
+— Minä en voi mitään kertoa, enokulta, sanoin minä.
+
+— Ei, ei, sanoi hän, ei minulle, mutta hyvälle tädillesi!
+
+Minä taisin vetää suutani hiukan nauruun. Mutta naineet miehet ovat
+hiukan yksinkertaisia ja naurettavia kun tulee heidän rouvansa
+kysymykseen. Minäkö hyvälle tädilleni! Aivan varmaan joku torimatami
+ymmärtäisi minua paremmin. Mutta samassa lähetti joku hyvä henki
+minulle loistavan ajatuksen:
+
+— Mutta jos eno voisi antaa minulle sata kruunua, sanoin minä.
+
+En minä ollut ehtinyt ajatella mitä minä niillä tekisin, mutta
+luullakseni oli minun mielessäni tällainen suunnitelma: rahojen
+_kanssa_ tulee sentään paremmin toimeen kuin _ilman_ rahoja.
+
+Minä sain kaksi sataa ja minä olen enolle koko elämäni kiitollinen
+siitä, että hän ei sanallakaan asettanut mitään ehtoja tai antanut
+määräyksiä miten niitä oli käytettävä.
+
+Minä otin häntä kaulasta kiinni ja suutelin häntä ystävällisesti,
+hiukan kunnioittavasti ja säälivästi. Sääliväisyyttä oli tädin vuoksi.
+Se on kauheata, kun lahjattomat naiset joutuvat naimisiin, mutta
+tietysti vielä kauheampaa, jos he eivät joudu.
+
+Koko sunnuntaiyön olin minä valveilla ja sieluni käveli ikävöiden ja
+verisin jaloin aamua kohti.
+
+Eeva, joka oli koko päivän ollut niin perinpohjaisesti kihloissa,
+että hänen valkoisen musliinipuseronsa selkäpuoli oli aivan
+mustunut sulhasen takin hihasta, makasi ja vikisi unissaan ja sanoi
+aina sopivain väliaikain perästä: Gustaf. Baby nukkui hiljaa ja
+rauhallisesti ja minä milloin makasin jyskyttävin ohimoin, milloin
+nousin istumaan kädet polvien ympärillä ja valitin aivan ääneen.
+
+Toisinaan sanoi järkeni: »Minä en voi turmella koko elämääni miehen
+tähden, joka vain leikittelee minun kanssani.»
+
+Toisin ajoin sanoi sydämeni: »Eihän se ole turmelemista, ja jospa
+olisikin, niin entä sitte? Ketä varten minä säästäisin itseni, minä,
+jolla ei ole muita myötäjäisiä kuin Putte?
+
+Minä en _voi_ jäädä.
+
+Minä en _voi_ matkustaa, hän on tullut minulle yhtä välttämättömäksi
+kuin ruoka ja ilma.
+
+Minä ajattelin Emmyä, ja minä, joka olin häntä niin säälinyt, kadehdin
+nyt. hänen välinpitämättömyyttään.
+
+Minusta tuntuu aivan kuin olisin pyöreä ja pieni taikinapallo, joka
+on kaakuksi muodostumaisillaan, niin ohueksi kaakuksi, että siitä
+katoaa kokonaan yksilöllisyys ja kaikki kulmikkaisuudet häviävät
+leivinpöydällä niin, ettei sitä huomaakaan. Semmoista on elämän meno ja
+mitä taipuisampi on, sitä pikemmin loppuvat riidat, mutta kehitys on
+sitä tuskallisempi.
+
+Sillä tavalla kulutin aikaa aamuun saakka.
+
+Varatuomarit eivät koskaan puhu mitään ja ovat siinä suhteessa paljoa
+sääliväisempiä kuin naistoverit, jotka eivät voisi olla joka päivä
+käyttämättä minun sydäntäni neulatyynynään. Mutta vaikka he eivät
+mitään puhukaan, luen minä heidän silmistään kuitenkin, että he näkevät
+kaikki ja ymmärtävät kaikki ja ovat sellaista jo kauvan odottaneet.
+He ovat nähneet saman pelin uudistuvan jokaisen sievän tytön suhteen,
+joka vain on konttoriin tullut — eikä täällä ole kai muita ollutkaan.
+He ovat nähneet alun, kehityksen ja huippukohdan. Heitä kai hieman
+harmittaa koko asia ja minä olen heidän mielestään sekä surkuteltava
+että hieman koomillinen — aivan kuten omastakin mielestäni — toisinaan.
+
+Tuomari itse koettaa olla kärsivällinen ja välittämättä kaikista
+arveluista, joita hän kutsuu atavismiksi. Toisinaan loppuu kuitenkin
+hänen kärsivällisyytensä. Silloin on hän niin intohimoisen kiihkeä,
+että minä olen vähällä menettää tasapainoni, mutta toisinaan hän myös
+suuttuu ja kiroaa, että hän ottaa minut joka tapauksessa, vaikka minä
+olisin miten jyrkästi vastaan.
+
+Minä jyrkästi vastaan!
+
+Minä lakkasin menemästä konttoriin iltapäivisin, mutta silloin rupesi
+hän telefoneerailemaan minulle tänne ja komentamaan minua sinne.
+
+Nyt olen yksin kotona ja tiedän, että kymmenen minuutin kuluttua hän
+soittaa. Hän tulee sanomaan, että tänään on vielä lähetettävä hyvin
+tärkeä kirje, ja minä vastaan, että kyllä minä tulen, ja asetun
+peilin eteen kampaamaan tukkaani, ja tukkani säkenöitsee kammatessani
+uhmaavasti ja kun katson kuvani silmiin, loistavat ne mustina ja
+vaarallisina, mutta poskeni palavat. Ja käteni vapisevat niin, että
+ainoastaan vaivoin saan hattuni päähäni ja hanskat käteeni. Sitten
+menen rappuja alas, en tiedä miten, ja raitiovaunussa istun hymyillen,
+niin että vieressä istuva herra painautuu likemmäksi. — — — Hst! —
+Jokos nyt soi? Ei. — — Hetken päästä olen sitten hänen lumouksensa
+alaisena, nöyränä, häpeissäni, mutta vaikka, vaikka — —
+
+Minä tiedän, että tytön tulee olla kuten varmuustulitikku, joka syttyy
+ainoastaan laatan sivuun raapastessa. Vaikka miten monta kertaa
+pistettäisi tulikiveen ja vietäisi tulen läpi, niin ei saa syttyä
+— paitsi laatikon sivuun raapastaessa. Jospa saisi olla pienessä
+suojelevassa perhelaatikossa, mutta nyt ei ole mitään sellaista.
+
+Kas niin, nyt. —
+
+<tb>
+
+Kotimatkalla ostin aikataulun ja laskin paljoko kolmannen luokan
+piletti maksaa asemalle, jossa paras ystäväni asuu.
+
+Minä ajattelen tehdä itseni sangen naurettavaksi. Parin vuoden päästä
+minä oikein sydämestäni pilkkaan itseäni, ellen mahdollisesti silloin
+ole vanhan neidin kannalla ja tuomitse nuoruuteni hairahduksia.
+
+Juna lähtee kello 1 päivällä — puolen vuorokauden kuluttua olen siis
+poissa. Nyt istun yksin ja katselen ympärilleni huoneessa, joka on
+ollut Pohjoistulliliiton kotina, köyhänä ja puutteellisena kotina
+kylläkin, mutta kuitenkin jonkinlaisena suojana maailmaa vastaan,
+kotina, jossa yksinäinen ihminen on hakenut suojaa vielä yksinäisemmän
+ihmisen luona.
+
+Minä ajattelen Emmyä, joka pian muuttaa semmoiseen asuntoon, jossa
+vuokrat eivät ole kalliita. Minä ajattelen Eevaa, joka sileine
+sormuksineen, pyyhinliinoineen ja lauseparsineen »kyllä vaan
+uushopeakin kelpaa» luulee tietävänsä mitä on rakkaus ja seisovansa
+seitsemännen taivaan portilla. Ja Babya, tuota pikku Baby-lasta, jolla
+on niin paljon surua ja levottomuutta edessään ja joka menee sitä
+kohti niin pienenä ja aseettomana ja tulee suremaan Liittoa ja minua,
+muutettuaan sokerileipurin tykö ja ikävöiden ajattelemaan niitä iloisia
+ja huolettomia päiviä, joita yhdessä vietimme.
+
+Itseänikin ajattelen, joka lähtee pois keskellä kuukautta, palkkaa
+ei nosteta etukäteen, ja panee toimeen skandaalin pelastaakseen
+— mitä? — kunniansa! ja tottelee, ei juuri omaatuntoa, mutta
+itsensäsäilytysvaistoa. Se on kyllä heikkoutta ja naurettavaa, mutta se
+on ainoa mahdollisuus.
+
+Puttea ajattelen, tuota pitkää poikanulikkaa, ja olen levoton, kun
+hänet pitää jättää Tukholmaan.
+
+Minä ajattelen Tukholmaa, jota olen kunnioittavasti rakastanut,
+vaikkakin saamatta vastarakkautta, ja josta tosin olen nähnyt
+vain kuoret, mutta niin kovin vähän sitä kaunista, opettavaista
+ja salaperäisen syntistä, minkä nämä kuoret kätkevät. Ja tälläkin
+hetkellä, ollessani aivan elämäni tienhaarassa, en voi olla
+harmittelematta, että koko Tukholmassa oloajallani ainoastaan
+kolme kertaa olen ollut teatterissa, yhden kerran konsertissa enkä
+ainoatakaan kertaa oopperakellarissa!
+
+
+
+
+18.
+
+
+Baby, rakkaani!
+
+Kiitos pitkästä ja kaihomielisestä kirjeestäsi. Sen johdosta tahdon
+sinulle sanoa, että ei pidä kiintyä kehenkään, joka kuuluu tähän
+maailmaan, kaikkein vähimmän minuun. Lapsi kulta, minä olen uskoton,
+kuten niin monet miehet ja naiset sitäpaitsi ovat, minä kyllästyn
+ennemmin tai myöhemmin kaikkeen, jopa Tukholmaankin ja konttorissa
+istumiseen. Minä tiedän, rakkaani, että ei se mitenkään puolusta minun
+käyttäytymistäni ja sitä, että ilman valmistuksia ja jäähyväisiä olin
+kotoa poissa, kun te tulitte keittokoululta. Mutta meidän täytyi
+erota joko silloin tai maaliskuun viimeisenä päivänä, ja minusta
+tuntui, että en olisi kaikkea sitä kestänyt. Minä olen pitänyt teistä
+kaikista tavattoman paljon — ja, niin, mutta kun sitte tuli sähkösanoma
+sairaalta ysävältäni, kuten kirjoitin.
+
+Nyt minulla on paikka, jossa ei ole telefoonia eikä konttoria eikä
+mitään mihin olemme tottuneet ja koko ilmanala on aivan toisenlainen
+kuin Tukholmassa. Minä olen erään tilanomistajan luona, jonka rouvan
+ystävyyden kerran maailmassa voitin antamalla rukkaset eräälle
+miehelle, jota rouva siitä huolimatta ei saanut, ja nyt sillä rouvalla
+on keväällä saadut kaksoset, niin että voit kuvitella miten iloiseksi
+hän tuli saadessaan tänne minut, jolla ei ole kaksosia ja joka on
+esteetön käyttämään pyykinpesuun puolen vuotta Tukholmassa säästämiään
+lihaksia. Hän oli varustanut vaatteita vain yhdelle, joten voit kai
+kuvitella, että pyykinpesoa on, ja sitte lämmitän heidän maitoansa ja
+yhtä ja toista muuta.
+
+Sinä kai ajattelet, että minä kaipaan Liittoa ja sen luolaa, ja kyllä
+minä kalpaankin, mutta minä en halua takaisin.
+
+Minun oikea paikkani ei ole kirjoituspulpetin ääressä eikä kynä
+ole minun aseeni. Voi hyvä Jumala, kuinka minä nautin saadessani
+työskennellä molemmin käsin ja koko ruumiillani. Saan kantaa ämpäreitä,
+kiikuttaa lapsia, silittää pikkuisia paitoja — jospa vain tietäisit
+miten herttaisia ne ovat — panna pyykkiä kuivamaan ja katsella, miten
+lumi sulaa metsässä! Nousen ylös aikaisin aamulla, hakkaan luita
+kanoille, juoksen kellariin ja vinnille, laitan ruokaa sairaalle,
+saan tehdä enemmän työtä kuin jos olisin naimisissa tässä talossa,
+en ajattele mitään ja ihoni on tosiaankin tullut paremmaksi. Mitään
+suunnitelmia ei minulla ole, ainoa asia, jota mietin, on Putte.
+Sinähän tiedät, että hän on sellainen erinomainen poika, vaikka
+hiukan hermostunut luokalla, ja rehtori sanoo, että hänen pitäisi
+saada hyvää ja hellää ohjausta. Mutta miten minä sitä hänelle
+Tukholmassa saisin? Minä tahtoisin muuttaa hänet oppilaitokseen jossain
+maaseutukaupungissa, jossa ottaisin luokseni asumaan 6 tai 7 muutakin
+poikaa, mutta kaikkea sitä ei ole tosiaankaan helppo järjestää. Saa
+nähdä, miten käy syksyllä!
+
+Niin, saa nähdä miten käy syksyllä. Ja mitä Liitolle silloin kuuluu?
+
+Eeva, alkaaksemme hänestä, on autuaana jossain päin Tukholmassa
+nuoruuden rakastettunsa kanssa, joka minua tosin ei miellyttänyt, mutta
+se on nyt se sama, koska kerran Eeva itse näki kohtalon sormen siinä,
+että heillä kummallakin oli ruokalippu Stureruokalaan.
+
+Emmy — niin, Emmyn suhteen voi ottaa kysymyksen alaiseksi, eikö hän
+sittenkin syksyllä mahtane olla onnellisin meistä kaikista, koska
+hänelle on silloin jo tapahtunut viimeinen suuri yllätyksensä tai
+pettymyksensä. Vanha Emmy-raukka, hän oli hidas ajatuksellisin meistä
+kaikista, tiesi vähimmän ja oli proosallisin. Ja kohta tietää hän
+enimmän kuin kaikki maailman oppineet.
+
+Lopuksi sinä, Baby-rukka, josta minä aivan erikoisesti pidin,
+yksinäinen sinä olit ja avuton ja hyvä, ja minä en ollut juuri mitään
+niistä. Voitkos kuvitella minun hämmästystäni, kun sinä kirjoitit
+hakeneesi minun entistä paikkaani tuomarini luona ja että tuomari
+mahdollisesti ottaa sinut.
+
+Se oli tosiaan äärettömän hauskaa sinulle ja _erinomainen onni_,
+että sivuutit niin monta, vaikka et osaakaan kirjoittaa koneella
+etkä ole erikoisen tottunut kirjeenvaihtoon. Et suinkaan ole koskaan
+tullut ajatelleeksikaan, että hän kiinnitti huomionsa pääasiassa
+sinun _ulkonäköösi_? Etkö? Ei sitä mielellään ajattelekaan, kun on
+konttoripaikasta kysymys! Sen ei luule ensinkään kuuluvan siihen, vai
+kuinka? Ja paljon mahdollista, että se ei kuulukaan asiaan, mutta
+tiedäthän, että kun _lähetit_ todistuksesi, ei kukaan pannut _niihin_
+mitään huomiota.
+
+Minä en suinkaan tahdo kieltää sinua sitä paikkaa ottamasta, sillä
+siinähän on sopivat konttoritunnit ja päällikkösi on sellainen
+_ystävällinen_ päällikkö, että olen varma hänen tulevan pitämään
+sinusta _hyvin_ paljon. Niin rakkaani, jos hän rupeisi sinusta
+tosiaankin pitämään niin paljon, ettei enää sen jälkeen muista pitäisi,
+ei kukaan tulisi siitä niin iloiseksi kuin minä, sillä hän on niin
+tavattoman rakastettava ja miellyttävä ja näyttää niin hienolta ja
+kauniilta.
+
+Tämä kaikki tuntunee sinusta tarpeettomalta, koska kysymys on
+ainoastaan paikasta, mutta voit sentään ajatella, että minulla on tässä
+jokin tarkoitus. Kuten ymmärrät, ei se minulle mitään niin vaarallista
+ollut, minähän olin vanhempi ja olen kokenut yhtä ja toista. Mutta minä
+en ole varma, että sinä voit nähdä hänen ajatuksensa niin helposti
+kuin minä. Sinulla ei ole vielä oikeutta olla niin viisas kuin minä.
+Siksi sinä tulet vasta sitte, kun tapahtuu jotain sellaista, mitä et
+ole vielä kokenut. Minä en tiedä, onko hän puhunut sinulle mitään
+minusta, no jaa, hänellä ei ole kyllä siihen mitään syytä, ja kun hänen
+onnistuu minun paikalleni saamaan kaksikymmentävuotias sinä, pehmeine
+kiharoillesi, niin luulenpa hänen olevan iloissaan siitä, että minä
+matkustin, vaikkakin hän alussa kuului olleen äkeissään ja sanoneen,
+että minä käyttäydyin aivan kuin piika, joka »lähtee» paikastaan.
+
+Niin niin, sinä teet tietysti niinkuin tahdot, hyvät neuvot ovatkin
+vain sentähden olemassa, että niitä ei pidettäisi arvossa. Mutta
+ota sentään huomioon se, että olet varoillasi, kun hän tulee
+miellyttäväksi, jommoinen hän kyllä osaa olla. Katsoppas, teidän
+kahden katsantokannat ovat niin äärettömän erilaiset, mutta sen tulee
+hän alussa salaamaan. Ja nyt kun muutat sokerileipurin luota ja otat
+huoneen itsellesi, niin ota huomioon, että perhe-eteisen antama
+moraalinen tuki ei ole suinkaan halveksittava.
+
+Kuulehan, jos hän joskus sattumalta tulee puhuneeksi minusta, niin
+ole hyvä ja anna minun tietää mitä hän minusta oikein ajattelee,
+vaikkakin, sehän on aivan se sama, yhtä hyvin hän unohtaa minut kuin
+muutkin, joita hän... tarkoitan, joilla on ollut paikka hänen luonaan.
+Erittäinkin jos sinä joudut sinne, ymmärrätkös. Ja sinä joudut sinne,
+minusta niin tuntuu. Ajatteleppas, jos sinusta tulisi se! Mutta minä
+ymmärrän, että sinun ulkonäkösi vaikuttaa häneen.
+
+Nyt, Babykulta, menen minä nukkumaan. Minun sänkyni on niin kapea, että
+tuskin mahdun itseni kera siihen vieretysten, ja kuitenkin nukun joka
+ilta heti kun olen siihen päässyt. Ruumiillisen työn siunaus!
+
+Hyvästi pikkuiseni. Allah olkoon kanssasi! Koskas luulet hänen sallivan
+meidän tavata toisiamme?
+
+Elisabetisi.
+
+
+Muistatkos kun Emmy vietiin sairashuoneeseen ja minun piti soittaa,
+että ne tulisivat noutamaan hänen tavaroitaan? Sinä olit paitasillasi
+ja minä ja Eeva olimme myös ja juuri kun minä olin numeron
+keskusasemalle ilmoittanut, huusit sinä minulle: muista sanoa, että
+toimittavat tänne naineen lähetin!
+
+No ystävä kulta, en minä tahdo hämmentää sinun puhdasta sieluasi,
+mutta sinun tuleva päällikkösi on kaikkea muuta, mutta ei nainut
+kaupunginlähetti!
+
+Viimeisen kerran
+
+Pegg.
+
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75884 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..b5dba15
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this book outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d547f2d
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+book #75884 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75884)