Initial commitHEADmain

4 files changed, 1722 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75822-0.txt b/75822-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..e0a46c8
--- /dev/null
+++ b/75822-0.txt
@@ -0,0 +1,1705 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75822 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+VERI ON VETTÄ SAKEAMPI
+
+2-näytöksinen näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+MARTTI WUORI
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Kirja,
+1913.
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+JOHANNES NYGÅRD, uusmaalainen talonisäntä.
+EVELINA, hänen vaimonsa.
+JENNY, heidän tyttärensä.
+VALENTIN VECKSTRÖM, talollinen, kunnallislautakunnan esimies.
+EINAR PELDÁN, uusmaalainen ylioppilas.
+AAPO ISOKANGAS, renki.
+
+Tapaus Uudellamaalla nykyaikaan.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+(Nygårdin talon pihamaa: vasemmalla koivujen siimestämä asuinrakennus,
+jossa keskellä on portaikko, ja koivujen alla, etualalla, puutarhapöytä
+ynnä muutamia tuoleja; oikealla — aittarakennukset, joiden luhtiin
+etualaltapäin nousee rappuset; perällä on rakennusten välissä aita,
+jonka keskellä on portti. Taka-alalla näkyy peltoa ja niittyä ja niiden
+keskitse luikerteleva joki. — On poutainen kesäpäivä.)
+
+AAPO ISOKANGAS (seisoo, viikatetta hioen, aitan seinustalla).
+
+JENNY (tulee asuinrakennuksesta tuoppi kädessä ja aikoo mennä pihan
+poikki perimmäiseen aittaan).
+
+AAPO (kääntyy Jennyyn päin, pysäyttäen hänet). Jenny!
+
+JENNY (seisattuen). Mitä, Aapo?
+
+AAPO. Eikös se vieras, joka on siellä sisällä, ole sama, joka täällä
+talvellakin kävi?
+
+JENNY. On... sama.
+
+AAPO. Uusmaalainen ylioppilas, Einar Peldán?
+
+JENNY. Etpä ole unhottanut, näen mä, hänen nimeänsäkään!
+
+AAPO (hymähtäen). Jopahan! Kyllä sen miehen aina muistan.
+
+JENNY. Koettaisit ennemmin unhottaa.
+
+AAPO. Eipä hänkään liene minua unhottanut, koska tänne näin pian on
+jälleen tullut.
+
+JENNY. Kuinka niin?
+
+AAPO. Yllytysmatkalla kai hän täällä nytkin liikkuu; ei hän tyydy
+ennenkuin on saanut minut — Suomalaisen — talosta pois ja isännälle
+ruotsalaisen rengin sijaan.
+
+JENNY. Älä nyt joutavia, Aapo!
+
+AAPO. Tämä Uusmaahan, näetsen, ei ole Suomea enää. Tämä kamara, jonka
+päällä seison, sehän on ruotsalaista maata ja me Suomalaiset olemme
+hänen mielestään täällä vierasta väkeä.
+
+JENNY. Tokkopa se niin oli tarkoitettu?!
+
+AAPO. Kyllä, Jenny! Etkö muista hänen sanojaan, kun hän isännälle
+määritteli, mitä kotiseututunne on? Näin ne kuuluivat: "Kotiseututunne
+on se pistos sielussa, jonka ahnein, typerin ja välinpitämättöminkin
+tuntee, kun hän kirjoittaa nimensä kauppakirjaan ja myy perintötalonsa
+Suomalaiselle". Eikös siinä jo ole paholainen Suomalaisena seinälle
+maalattu?
+
+JENNY. Kaikki likimainkaan meidän joukossamme eivät hyväksy sitä
+näkökantaa.
+
+AAPO. Ehkäpä ei, mutta eivät siltä sitä vastustakaan, vaikka sitä näin
+jo järjestelmällisesti vaaditaan noudattamaan.
+
+JENNY. Kun pelkäävät suomea puhuvain levenemisen hävittävän kaikki,
+mikä heille on rakasta ja kallista.
+
+AAPO (pilkallisesti). Ja siitä samasta pelosta myöskään eivät salli
+Suomalaisten omissa kylissään täällä saada omakielisiä kansakouluja!
+
+JENNY. Se on, tietysti, väärin.
+
+AAPO. Entäs sen piikkilanka-aitajutun, muistathan sen, Jenny?
+
+JENNY. Niin rumaa juttua en muistaakaan tahdo.
+
+AAPO. Niin, eikö olekin sitte jo ruotsalaisuus täällä kovin heikolla
+pohjalla? Eikö olekin se sitte jo itse itsensä kuolemaan tuominnut, kun
+semmoisiin keinoihin täytyy turvautua? Niinkö menettelevät todelliset
+valistuksen ystävät? Ja eikö sillä vain vihaa ja vainoa kylvetä
+meikäläisten ja teikäläisten — ja kuitenkin saman kansan jäsenten —
+välille?
+
+JENNY. Minä ymmärrän hyvin, Aapo, sinun katkeran mielesi. Mutta eihän
+sinulla henkilökohtaisesti pitäisi olla mitään loukkaantumisen syytä —
+tässä talossa ainakaan... meidän, kaikkein vähinten, minun puoleltani.
+
+AAPO. Ei, Jenny, ei ollenkaan, — pyydän anteeksi, — ei sinun eikä
+äitisikään puolelta. Tehän olette jo vähän toista maata: ymmärrätte
+asian ja osaatte antaa arvoa meikäläisellekin. Äitisihän onkin
+sisämaasta kotoisin. Mutta tulin mieleni purkaneeksi tuon vieraan
+herran tänne tulon johdosta. Hänhän, näet, koettaa isääsi muokata
+Helsinkiläisten johtajain yltiöpäisyyden mukaiseksi. Ja sieltäpäin olen
+jo vähän mitäkin tuta saanut.
+
+JENNY (vältellen). Niin, isä... hän... ei tahdo vielä oikein käsittää
+ajan muuttuvan.
+
+AAPO. Niin että, kun tuo nuori herra on saanut hänet kypsytetyksi, voi
+lähtöni täältä tapahtua hyvinkin pian.
+
+JENNY. Se on turha luulo, Aapo. Isäni tarvitsee sinua.
+
+AAPO. Mutta kun hän ei enää tarvitse?...
+
+JENNY. Isä on sinulle suuressa kiitollisuuden velassa. Sinä olet
+työlläsi ja tarmollasi kahden vuoden kuluessa pystynyt tekemään enemmän
+kuin moni muu viiden. Sinä olet hänen oikea kätensä. Ilman sinua hän ei
+tule enää toimeen.
+
+AAPO (naurahtaen). Jopahan! Niinkuin eivät Ruotsalaiset kelpaisi yhtä
+hyvin ruotsalaista maata muokkaamaan ja taloa pystyssä pitämään!
+
+JENNY. Ja äitikin on sinuun kovin kiintynyt. Älä siis puhu noin, Aapo!
+Tiedäthän sitäpaitsi, mitä minuun tulee, että minä... sinua... kovin
+rakastan... — Minä teen kaikki voitavani. Minä en sallisi...
+
+AAPO (tarttuen Jennyä kädestä). Tiedän kyllä. Kiitos! Ja anteeksi
+vieläkin; jos olen loukannut! Mutta ehkä juuri tämän tähden...
+(Päästää, vilkaistuaan asuinrakennukseen päin, nopeasti Jennyn käden)
+isäsi minua karsaammin silmin on alkanutkin katsella. Kuka sen tietää:
+ehkä siinä on yksi syy lisää saada minut pois.
+
+JENNY. Se on minun — se on meidän sydämemme asia, Aapo.
+
+AAPO. Niinkö, ettei hänellä siinä olisi enää mitään sanomista?
+
+JENNY. Ei — siinä.
+
+AAPO. Vaan jospa hän aukaisee minulle portin — tuon herran
+yllytyksestä, tuolla — ja näyttää tien talosta pois?
+
+JENNY. Niin on sama tie auki minullekin — seuratakseni sinua, jos
+niiksi tulee.
+
+AAPO. No, silloin (tarttuen Jennyä kädestä) ei nouse tiemme pystyn, sen
+takaan minä.
+
+(Johannes Nygård ja Einar Peldán tulevat samassa asuinrarakennuksesta.)
+
+JENNY (irroittaen kätensä). Isä! (Menee aittaan.)
+
+AAPO (ryhtyy viikatettaan hiomaan).
+
+NYGÅRD (laskeutuen Peldánin edellä alas portailta). No, Jenny,
+minnekäs sinä jäit juominesi, joka sinun piti vieraalle tuoda?
+
+JENNY (aitasta). Paikalla, isä, paikalla.
+
+PELDÁN (taputtaen Nygårdia olkapäälle). Enkös minä sanonut, Nygård:
+silmät auki — siinäkin suhteessa! Asia voi päättyä pahasti niin hyvin
+tyttärellenne kuin itsellenne.
+
+JENNY (palaa aitasta, tuoden tuopin Peldánille). Olkaa niin hyvä!
+
+PELDÁN. Kiitän, neiti!
+
+NYGÅRD (vilkaisten nuhtelevasti vuoroon Jennyyn ja Aapoon). Ei ollut
+hyvin tehty, Jenny, että annoit vieraan niin kauan janoonsa juomaa
+odottaa. Se on epäkohteliasta, lapseni.
+
+JENNY. En tietänyt herran niin pian pois lähtevän.
+
+PELDÁN (juotuaan, ojentaa tuopin Jennylle). Nöyrin kiitos! (Nygårdille).
+No, no! Ehkä se ei ollut niinkään paljon neidin syy, (merkitsevästi
+Aapoon päin) ehk'ei se ollut lainkaan hänen syynsä.
+
+JENNY (menee hämillään sisään vasemmalle).
+
+NYGÅRD (Aapolle). Aapo ei ole vielä, näen mä, saanut puutarhan takaista
+pellon piennarta niitetyksi?
+
+AAPO. En — tylsällä viikatteella — saanut. Se oli sitä varten ensin
+saatava kuntoon.
+
+PELDÁN (puolikovaan Nygårdille). Kuinka röyhkeitä nuo suomalaiset
+ovatkin!
+
+NYGÅRD. Se on heidän puhetapansa. (Aapolle). Luulin Aapon kesken
+tulleen lepäämään.
+
+PELDÁN (pisteliäästi). Eilisen iltamahommansa jälkeen Finnbölessä, ha,
+ha, ha, ha!
+
+AAPO (on pitkän aikaa vaiti, katsellen vuoroon Nygårdiin, vuoroon
+Peldániin; sitte kysyy hän, hilliten itseään). Oikeinko minua vaaditaan
+vastaamaan noihin — pistopuheisiin?  NYGÅRD. Minä tahtoisin vain
+Aapolle huomauttaa, — minkä muuten olen tehnyt jo monta kertaa
+ennenkin, — etteivät minua oikein miellytä nämä renkini yllytys- ja
+suomalaistuttamispuuhat täällä paikkakunnallamme.
+
+PELDÁN. Meidän ruotsalaisella paikkakunnallamme!
+
+AAPO. Jossa siis ainoastaan uusmaalaisilla ylioppilailla pitäisi olla
+yksinoikeus saada harjoittaa yllytystointa siellä asuvia Suomalaisia
+vastaan, niinkö?
+
+PELDÁN. Ei, vaan suojella kansallisuuttaan, oikeuttaan, äidinkieltään,
+isäinsä perintöä, puolustaa itseään...
+
+NYGÅRD. Niin juuri!
+
+AAPO Vihollisiako vastaan?...
+
+PELDÁN. Tavallaan.
+
+NYGÅRD. Tavallaan, tavallaan.
+
+AAPO. Meitä Suomalaisia vastaan, jotka tahdomme mekin kansallisuutemme
+säilyttää, tahdomme oikeutta itsellemme omassa isäinmaassamme,
+samat oikeudet kuin teilläkin on: vaikkapa ostaa tilan itsellemme
+Uudellamaalla, jos niiksi tulee, niinkuin tekin saatte ruveta
+maanomistajiksi missä osassa maata tahansa, jos teillä rahaa vain on
+kukkarossanne; kuulla jokaisen henkilön, joka tässä maassa tahtoo
+sivistyneestä käydä, puhuvan kanssamme äidinkieltämme, suomea —
+ruotsia puhuvalta rannikkorahvaalta sitä emme vaadi, — ettei meidän,
+renkien ja piikojen, tarvitsisi ruveta ruotsia rääkkäämään ja näyttää
+parempioppisilta kuin te, sivistyneistö, olette; ja saada täällä, missä
+meitä, suomeapuhuvia, jo kylliksi on, omakielisiä kouluja lapsillemme —
+ei armosta, vaan oikeuden nojalla...
+
+NYGÅRD. Riittää jo, riittää!
+
+PELDÁN (Nygårdille). Sitä sanatulvaa! — Onko hän kansanopiston käynyt?
+Tietysti?
+
+NYGÅRD (nyökäyttäen päätään). On.
+
+AAPO. Niin olen. Ja siitä iloitsen. Kasvakoon Uudellemaalle ja
+muihinkin samallaisiin seutuihin yhä uusia kouluja ja opistoja meille
+Suomalaisille! Niissä on voimamme, niissä varamme, joilla voitamme
+teidän "Ruotsalaiset sivistysrahastonne", "Ruotsalaiset kotinne ja
+pienviljelyksenne" ynnä muut yhtiöt ja yhdistyksenne.
+
+PELDÁN (peittäen molemmin käsin korvansa). Oo... oo... oo!! Ush!!
+
+NYGÅRD. Aapo saa mennä, Aapo saa mennä.
+
+AAPO. Menen. Viikatteeni onkin terävä jo. (Peldánille). Hyvästi,
+maisteri! (Heittää viikatteensa olalleen ja menee aitan päädyn editse
+oikealle).
+
+PELDÁN. Kas tuota! Tarvitseeko Nygård enää uusia todisteita siitä,
+kuinka turmiollista on ottaa suomalainen renki taloonsa?
+
+NYGÅRD. Noin en ole koskaan ennen kuullut hänen puhuvan.
+
+PELDÁN. Niinpä näytti kuin hän jo olisi kasvanut itse talon isäntääkin
+päätä pitemmäksi. Hän käy todellakin vaaralliseksi teille, Nygård —
+tilallenne ja, niinkuin minusta äsken tuntui, perheellennekin.
+
+NYGÅRD. Maisteri ehkä on oikeassa. Vaan minkäpä minä sille mahdan?
+Maisterihan tietää, missä asemassa olin, kun hänet talooni otin. Enkä
+aineellisesti nytkään vielä ole niin jaloilleni päässyt, että voisin
+hänestä vapautua.
+
+PELDÁN. Mutta tietäähän Nygård nyt, että on olemassa meidän
+Ruotsalaisten kesken liitto, joka tahtoo... joka tahtoo estää maanne
+joutumasta tuontapaisten raakalaisten käsiin. Niihin lähteisiin on
+teidän tämmöisessä tapauksessa turvauduttava.
+
+NYGÅRD. Mutta, maisteri hyvä, minä tarvitsen luottoa. Minä en tahdo
+luopua talostani. En tahdo luovuttaa sitä toisille, — vaikkapa
+meikäläisillemmekin, — enkä tilaani tahdo myydä palstoitettavaksikaan.
+
+PELDÁN. Ennemmin niinkin, kuin luovuttaa tilanne Suomalaisille.
+
+NYGÅRD. Sitähän en tahdokaan. Mutta minä rakastan taloani; täällähän
+olen syntynyt ja kasvanut. Se on minulle yhtä kallis kuin oma lapseni.
+Kun kolme vuotta sitte jouduin ahdinkoon ja olin kadottaa taloni, niin
+surin kuin olisi elämäni ollut mennyttä. Silloin tuli rengiksi tuo Aapo
+Isokangas Pohjanmaalta. Hänen työllään, hänen avullaan pääsin pystyyn
+jälleen.
+
+PELDÁN. Se on valitettavaa, — minä en voi muuta kuin valittaa, jos niin
+olette häneen sidottu.
+
+NYGÅRD. Ei kuitenkaan yksin hänen avullaan, on minun lisättävä. Onhan
+velkani takuussa toisena miehenä kunnallislautakuntamme esimieskin,
+Valentin Veckström.
+
+PELDÁN. Hän on kunnon mies, hän on meidän miehiämme. Ettekö edes nyt
+renkinne sijaan voisi toista takuumiestä saada ja siten hänestä irti
+päästä?
+
+NYGÅRD. Mistäpä sitä näihin aikoihin semmoisen niin helposti saa.
+
+PELDÁN. Kuinkas hän sitte — renkinne — takuumieheksi kelpasi? Se jo
+minua hiukan kummastuttaa.
+
+NYGÅRD. Hänellä on säästöjä, hänellä on osakkeitakin. Ilman vakuutta
+hän tietenkään ei olisi kelvannut minulle takuumieheksi.
+
+PELDÁN. Ai, ai! Sitä vaarallisempi hän siis on teille.
+
+NYGÅRD. Ja hänellä on sukulainen Amerikassa. Sieltäkinpäin näkyy
+hänelle silloin tällöin lisää tulevan.
+
+PELDÁN. Ja tietysti suomalaiselta taholta häntä tuetaan parhaimman
+mukaan. Sehän kuuluu heidän politiikkaansa saada lopulta kaikki
+maamme käsiinsä. Minun neuvoni siis on: tehkää kaikki voitavanne
+pelastaaksenne tilanne joutumasta Suomalaisille, kaikki, sanon minä!
+
+NYGÅRD. Helppo sanoa, vaan minkä minä nyt tehdä voin? Neuvokaa te!
+
+PELDÁN (hieman leikillisesti). Hyvä! Minä neuvon, Nygård (taputtaa
+häntä olkapäälle) tyttärenne on nuori, sievä, naimaiässä parhaallaan;
+hankkikaa hänelle meidän ruotsalaistemme joukosta sopiva mies, — mies,
+joka pystyy taloannekin tukemaan. Samalla pelastatte hänetkin vaarasta
+joutumasta Suomalaiselle vaimoksi!
+
+NYGÅRD. Jospa tuo neuvonne olisi yhtä helposti toteutettavissa, kuin se
+oli annettu, niin olisinhan tyytyväinen, vaan...
+
+PELDÁN. Te olette vanhan kansan mies, Nygård. Te, tiedänmä, pystytte
+vielä siinä asiassa määräämään ainoan tyttärennekin elämän.
+
+NYGÅRD. Nykyajan nuoret tahtovat kuitenkin jo määrätä oman elämänsä
+meitä vanhoja kysymättä, oman mielensä mukaan ja antaa meidän vain
+kärsiä.
+
+PELDÁN. Asettakaa hänelle suorastaan vaali: joko — tahi! Luulen, ettei
+vain yksi — ja se teille vastenmielinen — häntä vaimokseen tahdo.
+Ottakoon siis semmoisen, joka meidän joukkoomme lukeutuu. Se on ainoa
+ja viimeinen neuvoni.
+
+NYGÅRD (päätään nyökäyttäen). Tämä neuvonne, herra maisteri, on jo
+monta kertaa ennen ollut omien aivojeni ajatus, vaan toteuttamaan sitä
+en ole parhaimmallakaan tahdolla vielä voinut ryhtyä.
+
+PELDÁN. Vaan nyt teidän siihen on ryhdyttävä, Nygård. Siinä
+jäähyväiseni teille: Minun on lähdettävä nyt. (Ojentaa hänelle
+kätensä). Ja neuvotelkaa Valentin Veckströmin kanssa, kun neuvoa
+tarvitsette! Turvautukaa häneen aina ensi kädessä! — Kas, tuossahan
+naapurinne tuleekin.
+
+VALENTIN VECKSTRÖM (tulee perältä). Hyvää päivää! Hyvää päivää!
+(Kättelee ensin Nygårdia, sitte Peldánia). Kuulin maisterin olevan
+täällä ja siksi riensin tapaamaan.
+
+PELDÁN. Minulla oli kyllä aikomus käydä paluumatkallani Backbölessäkin
+luonanne, vaan nythän tässä jo heti saan teiltä kuulumisia eilisestä
+kunnankokouksesta. Tietysti kävi kaikki, niinkuin käydä pitikin?
+
+VECKSTRÖM. Tietysti me nolasimme Suomalaiset: eivät saaneet kansakoulua
+Finnböleen — ei niitä meidän ruotsalaisen kuntamme varoja nyt niinkään
+joka nurkkakunnan toivomuksiin riitä eikä — anneta.
+
+PELDÁN. Se on oikein! Se on oikein!
+
+VECKSTRÖM. Mutta kovin ne jo olivat vaativia ja ärhenteleviä.
+
+NYGÅRD (varovasti). Siellä kun kuuluu jo olevan milt'ei täysi määrä
+oppilaita...
+
+VECKSTRÖM (halveksivasti). Milt'ei?! Se ei riitä.
+
+PELDÁN. Ei riitä.
+
+NYGÅRD. Ja liian pitkä matka likimpään suomalaiseen kansakouluun,
+valittavat.
+
+PELDÁN. Mutta Nygård! Pankoot lapsensa likimpään ruotsalaiseen kouluun,
+ell'eivät tahdo nulikoitaan ilman opetusta jättää. Kyllä heidän
+lastensa sorkat muuten jaksavat pitemmänkin matkan taivaltaa.
+
+VECKSTRÖM. Ja kunnan varoja tarvittiin välttämättä entisten omien
+koulujemme korjaamiseen ja — lisäämiseen.
+
+PELDÁN. En minä ymmärrä, kuinka Nygård voi edes puhua...
+
+VECKSTRÖM. ... ollenkaan puolustaakaan heidän anomustaan. Sehän on ihan
+mahdoton.
+
+NYGÅRD. Enhän minä puolusta. Sanoin vain, millä perusteilla he...
+
+PELDÁN. Heillä ei ole perusteita.
+
+VECKSTRÖM. Eikä heille saa antaa perää, vaikka olisikin. Nyt ei enää
+missään tapauksessa, muuten olemme hukassa. Nytkin oli asia jo kovin
+täpärällä.
+
+PELDÁN. Niinkö? Ai-ai, ai-ai! Sitte ei missään tapauksessa saa mitään
+myönnytyksiä tehdä. Teidän on pidettävä silmänne auki täällä, rakkaat
+ystävät. Ei vähääkään enää, kuuletteko, ei hituistakaan enää saa antaa
+perää.
+
+VECKSTRÖM. Minä kyllä teen voitavani.
+
+PELDÁN. Ja tekin, Nygård, olkaa luja! Muistakaa: meidän germanilainen
+veremme ja kunniamme ei saa sallia semmoista häpeää! Muistatteko sen?
+
+NYGÅRD. Mikäli mahdan teen voitavani minäkin.
+
+PELDÁN. No niin! Hyvästi sitte! (Kättelee Nygårdia. Veckströmille:)
+Hauska oli, että sain kuulla noin iloisen uutisen. Kiitos vain lujasta
+toiminnastanne! (Kättelee Veckströmiä).
+
+VECKSTRÖM. Teen velvollisuuteni, en muuta.
+
+PELDÁN. Niinkuin sanoin: poikkean taloonne paluumatkallani. Näkemiin
+siis!
+
+VECKSTRÖM. Hyvästi! Terve tuloa!
+
+PELDÁN. Hyvästi, hyvästi! (Poistuu perälle).
+
+NYGÅRD. Veckström on hyvä ja käy sisään! Siellä ovat vaimoni ja
+tyttärenikin.
+
+VECKSTRÖM. Kiitos! Vaan ehkä istumme ensin kotvan täällä ulkona
+tarinoimassa.
+
+NYGÅRD. Kuinka vain sitte. Käykäämme tähän siimekseen koivujen alle.
+(Istuutuvat.) Mutta minä käyn ensin hakemassa tupakan. (Aikoo mennä
+asuinrakennukseen.)
+
+VECKSTRÖM. Kiitos! Minulla on täällä omat paperossini. Ja tulitikkuja
+on myös. (Sytyttää paperossin.)
+
+NYGÅRD. No niin! Jokainenhan tahtoo polttaa makunsa mukaan. (Käy
+istumaan Veckströmin luo.)
+
+VECKSTRÖM. Tuota noin, minä tahdoin puhua eräästä asiasta, joka minulla
+jo kauan on ollut mielessä.
+
+NYGÅRD. Ja se on?
+
+VECKSTRÖM. Minun on ollut vähän vaikea tähän saakka siihen kajota — ja
+sen tautta olen sen aina lykännyt lykkäämistäni, — mutta nyt en voi
+sitä, enkä tahdokaan enää tuonnemmaksi jättää.
+
+NYGÅRD. Asia koskee...?
+
+VECKSTRÖM. Asia koskee tietysti sitä velkakirjaa, jossa minäkin olen
+takaajana.
+
+NYGÅRD. Mitä Veckström sitte oikein tarkoittaa?
+
+VECKSTRÖM. Minä tarkoitan, että eiköhän sitä jo voisi järjestää
+toisella lailla? Minä en tahtoisi olla tuon renkinne kanssa yksissä
+asioissa, en tahtoisi, että nimeni olisi samassa paperissa, saatikka
+vielä rinnan hänen nimensä kanssa.
+
+NYGÅRD. Minähän kyllä olen kovin kiitollinen, että Veckström silloin,
+kun olin ahdingossa, tahtoi minua auttaa tuota seikkaa kyseeseen
+panematta...
+
+VECKSTRÖM. Niin, minä tahdoin todellakin silloin auttaa Nygårdia
+pulasta. Vaan silloin en tuota miestä sen enempää tuntenut, en
+aavistanut, mihinpäin asiat voisivat täällä kääntyä.
+
+NYGÅRD. Kun minulle näin samana päivänä — jopa yhden tunnin kuluessa
+— viitataan tähän samaan asiaan, niin mahtaa se jo olla vakavampaakin
+laatua.
+
+VECKSTRÖM. En tahdo kieltää...
+
+NYGÅRD. Vaatiiko sitte Fagerlund...?
+
+VECKSTRÖM. Nygård on arvannut oikein. Lankoni, jolta tuo laina on
+otettu, on samaa mieltä kuin minä. Hän on katsonut, ettei hän enää voi
+hyväksyä renkiänne takuumieheksi ja on pyytänyt minun siitä Nygårdille
+ilmoittamaan.
+
+NYGÅRD. Hän siis vaatii, että laina on hänelle kolmen kuukauden
+kuluttua takaisin maksettava?
+
+VECKSTRÖM. Ei suinkaan, jos vain tuon toisen takausmiehen sijaan tulee
+toinen... luotettavampi henkilö.
+
+NYGÅRD (vaipuu mielteisiinsä). H—m! Kyllähän... minä... sen...
+ymmärrän, mutta...
+
+VECKSTRÖM. Sillä me toivomme, että Nygård nyt koettaa ja voi sen asian
+jo jollakin toisella lailla paremmin järjestää.
+
+NYGÅRD (hymähtäen). Se on siis vain se neuvo, jonka Veckströmkin voi
+minulle antaa?
+
+VECKSTRÖM. Niin; vaan ei siitä nyt kuitenkaan saa kovin huolestuakaan,
+sillä emme me anna tämän tilan missään tapauksessa joutua
+Suomalaisille. Me olemme vain ajoissa tahtoneet ilmoittaa, että Nygård
+ryhtyisi tarpeellisin varokeinoihin pysyttääkseen talonsa omissa
+käsissään.
+
+NYGÅRD. Mutta ell'ei minulla näin ollen enää mitään varokeinoja olisi?
+— Tehän tiedätte, että olette tällä paikkakunnalla ainoat, jotka voitte
+minua auttaa.
+
+VECKSTRÖM. Onhan sitte vielä jälellä mahdollisuus, että tämä talo,
+jota niin kovin rakastatte, pysyy teidän asuttavananne, jos... (Katsoo
+merkitsevästi Nygårdiin.)
+
+NYGÅRD. Jos tyttäreni tahtoisi... Sitä Veckström tarkoittanee!
+
+VECKSTRÖM. Niin. Olen jo kauan odottanut häneltä lopullista vastausta,
+vaan...
+
+NYGÅRD. Tietäähän Veckström, ettei minulla puolestani ole mitään sitä
+asiaa vastaan.
+
+VECKSTRÖM. Sen kyllä tiedän.
+
+NYGÅRD. Mutta tytärtäni myöskään en voi pakoittaa.
+
+VECKSTRÖM. Ettekä varmaankaan tahdo?
+
+NYGÅRD. En ole ollut häntä kehoittamattakaan, mutta hänen sydäntänsä en
+ole pystynyt taivuttamaan. Se on teidän asianne, Veckström. Ell'ette
+te siinä onnistu, on se minulle vieläkin vähemmin mahdollista. Tehkää
+te siis siinä voitavanne! Jos hän itse suostuu vaimoksenne, — väkisin
+minä tosiaankaan en tahdo lastani pakoittaa siihen, — niin saatte olla
+varma, että saatte minunkin ja, toivoakseni, vaimonikin siunauksen.
+
+VECKSTRÖM. Tulin näin nyt vain lausuneeksi, miten tämä sydämessäni
+jo kauan hautunut kysymys olisi voinut tulla ratkaistuksi iloksi ja
+tyydytykseksi meille molemmille, mutta ilman ratkaisevaa sanaa teidän
+puoleltanne, niin luulen, siinä lienee vähän toiveita.
+
+NYGÅRD. No hyvä, minä siis kehoitan teitä vielä koettamaan, Veckström.
+Minä puolestani lupaan, että ilmoitan tyttärelleni hänen sanansa
+ratkaisevan koko talomme kohtalon, koska kysymys teidän puoleltanne
+kerran näin on kyljelleen asetettu. — Kas tuossa, muori jo on
+lähettänytkin Jennyni kahvia tuomaan.
+
+(Jenny, tuoden tarjottimella kahvia, ja hänen jälessään Evelina tulevat
+portaita alas asuinrakennuksesta.)
+
+EVELINA. Hyvää päivää! Hyvää päivää! Näin ikkunasta, että täällä oli
+vieras, (kättelee Veckströmiä) niin sanoin Jennylle, että "viehän kahvi
+sinne ulos". (Nygårdille:) Kun et, Johannes, tullut sanomaankaan!
+
+VECKSTRÖM. Meillä oli täällä ensin vähän asioista puhuttavaa.
+
+NYGÅRD. Niin... joista sinäkin, Evelina, saat sitte kuulla.
+
+EVELINA. Vai niin! — No, Jenny! Annas minä otan tarjottimen, niin saat
+kätesi irti. Veckström näkyy odottavan saadakseen sinuakin kätellä.
+(Ottaa tarjottimen Jennyltä.)
+
+VECKSTRÖM (kätellen Jennyä). En olekaan saanut nähdä neiti Jennyä
+pitkään aikaan. Mitäs kuuluu?
+
+JENNY. Kiitos!... (Ottaa jälleen tarjottimen äidiltään ja tarjoo kahvia
+Veckströmille) Olkaa niin hyvä!
+
+EVELINA. Niin, Veckström on niin hyvä!
+
+VECKSTRÖM. Pitääkö minun...?
+
+EVELINA. Meillä oli juuri toinenkin vieras. Joimme jo hänen kanssaan.
+
+VECKSTRÖM (ottaen kahvia). Minä kyllä tapasin Maisteri Peldánin täällä.
+Oli juuri lähdössä, kun tulin.
+
+EVELINA. Niin, niin! (Nygårdille:) Ehkä sinä, Johannes, juot vielä
+yhden kupin?
+
+NYGÅRD. En, kiitos! — Jenny tehköön seuraa Veckströmille.
+
+EVELINA. Niin, Jenny, juo sinä! Sinähän juot niin mielelläsi.
+
+JENNY. En aina.
+
+VECKSTRÖM. Mutta tällä kertaa? Seuraksi minulle!
+
+EVELINA. Tietysti, Jenny... seuraksi!
+
+VECKSTRÖM (joka on pannut kuppinsa pöydälle). Ehkä minä vuorostani saan
+ottaa tarjottimen ja tarjota?... (Yrittää ottaa tarjottimen.)
+
+JENNY. Ei, kiitos! Kyllä minä itse sitte... (Panee tarjottimen pöydälle
+ja ottaa kahvin.)
+
+EVELINA. Kas niin!... Luonnollisesti!
+
+NYGÅRD. Jenny pitää aina oman päänsä.
+
+VECKSTRÖM (merkitsevästi). Minä näen sen, minä näen sen.
+
+(Kotvanen hieman tukalaa vaitioloa, jonka kuluessa Veckström ja Jenny
+juovat kahvinsa.)
+
+EVELINA (ikäänkuin itsekseen). Niin, niin. Voihan se olla hyvä sekin,
+että on luja luonto ja tietää, mitä tahtoo. Silloin ei elämässä
+tarvitse kiittää muita kuin itseään.
+
+VECKSTRÖM. Jos hyvin käy.
+
+JENNY. Eikä syyttääkään, jos huonosti —
+
+VECKSTRÖM. Eiköhän, — jos muut siitä saavat samalla kärsiä?
+
+NYGÅRD. Tietenkin, Jennyseni!
+
+EVELINA. Luonnollisesti!
+
+VECKSTRÖM (joka, juotuaan, panee kuppinsa pöydälle). Kiitos! — Kiitän
+samalla siitä kannatuksesta, jonka sanani saivat, vaikka — en olisikaan
+tahtonut olla toista mieltä, kuin neiti Jenny.
+
+JENNY. Mahdotontahan on, että kaikki tässä maailmassa olisivat samaa
+mieltä joka asiassa.
+
+VECKSTRÖM. Se on totta. Sen myönnän.
+
+NYGÅRD. Ehkä, Evelina, tarjoat Veckströmille enemmän kahvia?
+
+EVELINA (ottaen tarjottimen). Tietysti, tietysti! (Korjaa kupit.)
+
+VECKSTRÖM. Kiitos! Minä olen huono kahvin juoja. Minulle riittää.
+
+JENNY (Evelinalle). Minä vien ne pois, äiti.
+
+EVELINA. Kyllä minä vien. Jää sinä nyt siksi aikaa tänne väittelemään.
+(Lähtee menemään sisään.)
+
+NYGÅRD. Niin juuri. Ja minä käyn katsomassa... (Seuraa Evelinaa.)
+Minulla oli sinulle, Evelina, sanottavaa... (Jatkaa hiljaa, nousten
+Evelinan jälessä portaita ylös asuinrakennukseen.)
+
+JENNY (jää hieman vastahakoisesti seisomaan pöydän ääreen.)
+
+VECKSTRÖM. Minä huomaan, että te, neiti Jenny, ette mielellänne
+tahtonut jäädä kanssani kahden kesken — väittelemään, niinkuin äitinne
+sanoi.
+
+JENNY (istuutuen). Kuinka niin? En luule sitä ennenkään pelänneeni.
+
+VECKSTRÖM. Se on totta. Pelkoa en ole teissä siinä suhteessa koskaan
+huomannut.
+
+JENNY. Eihän ole, tietääkseni, koskaan siihen syytäkään ollut.
+
+VECKSTRÖM. Mistä sen niin varmaan tietää? Ehkä voi lopulta syytä
+ilmetäkin.
+
+JENNY. Tehän alatte minua oikein pelotella. Sittehän on parasta, että
+minulle suoraan ilmaisette syyn.
+
+VECKSTRÖM. Jättäisin mieluimmin sen tekemättä, jos sanan vaihtomme
+veisi toivottuun tulokseen ilman sitä.
+
+JENNY. Mihinkä niin?
+
+VECKSTRÖM. Luulen teidän sen tietävän sanomattanikin. Enhän puhu siitä
+kanssanne ensimäistä kertaa.
+
+JENNY. Siinä tapauksessa arvaan tarkoituksenne. Mutta onkohan siihen
+syytä nyt enää kajota?
+
+VECKSTRÖM. Pidättekö siis entiset päätöksenne, neiti Jenny, niin
+peruuttamattomina, etteivät mitkään asianhaarat niitä enää saisi
+muutetuiksi?
+
+JENNY. En tiedä, mikä aihe teillä nyt voisi olla otaksua toisin.
+
+VECKSTRÖM. Te, puolestanne, tosin ette ole suinkaan siihen aihetta
+antanut.
+
+JENNY Vaan kuka sitte?
+
+VECKSTRÖM. Näittehän, että minulle kuin tahallaan aivan annettiin
+tilaisuus puhua kanssanne kahden kesken — vielä kerran.
+
+JENNY. Isäni siis...?
+
+VECKSTRÖM. Niin, toivoisi, että te, neiti Jenny, lopulta antaisitte
+minulle suostumuksenne, jota teiltä niin kauan, niin hartaasti,
+vilpittömästä sydämestä olen anonut.
+
+JENNY. Ja mikä aihe, jos saan kysyä, nyt niin on saanut isänikin sitä
+toivomaan, — hänen, joka tähän saakka ei ole sitä minulle ainakaan
+painavammin ilmaissut?
+
+VECKSTRÖM. Toivoisin, niinkuin jo sanoin, ettei minun eikä hänenkään
+olisi pakko sitä teille ilmaista.
+
+JENNY. Minä näen, että te tahdotte asettaa sydämeni asian jonkun
+salaperäisen välttämättömyyden eteen, — tahdotte alistaa sen jollekin
+toiselle asialle, tahdotte minun uhraamaan sen tämän toisen asian
+hyväksi. Minä en tätä toista tunne. Se voi olla hyvinkin tärkeä, koska
+vältätte sitä minulle ilmaista.
+
+VECKSTRÖM. Se on niin. Sen voin teille vakuuttaa — vielä kerran.
+
+JENNY. Mutta minä voin myöskin teille vakuuttaa, — vielä kerran, —
+että omatuntoni ei salli minun alistua mihinkään uhraukseen sydämeni
+asian kustannuksella, olkoonpa vaatimus kuinka suuri ja tärkeä tahansa.
+Sillä minä tekisin väärin, jos siihen suostuisin. Olenhan teille
+monasti sanonut, niinkuin hyvin tiedätte, että sydämeni ei tunne teitä
+kohtaan...
+
+VECKSTRÖM. Säästäkää minulta sitte nuo sananne!
+
+JENNY. ... Mielelläni. Itsehän pakoititte minua niitä uudistamaan.
+
+VECKSTRÖM. Minä olen odottanut, että lopultakin — niin sanoakseni —
+järkevämpi ääni sydämessänne puhuisi toista kieltä.
+
+JENNY. Se se juuri puhuukin, jos ajattelen minun ja teidän onneanne.
+Sillä ilman rakkautta teihin ette voisi olla onnellinen, jos oman
+onneni uhraisinkin.
+
+VECKSTRÖM. Välistä se kuitenkin on tehtävä toivossa, että saavuttaa
+omankin onnensa aikaa myöten. Varsinkin on se välistä tehtävä
+toistenkin onnen tähden — estämällä onnettomuutta heille koitumasta.
+
+JENNY. Valitettavasti minä ainakaan en pysty sitä tekemään.
+
+VECKSTRÖM (nousten). No niin, jääköön sitte näin ollen, ainakin minun
+puolestani, tämä viimeinen tarjoumukseni sen tarkemmin perustelematta.
+Jääköön se sitte isänne tehtäväksi, jos hän katsoo siihen syytä olevan.
+
+JENNY (pisteliäästi). Olen utelias kuulemaan, mikä painava syy
+todellakin nyt on saanut teidät näin päättävästi esiintymään.
+
+VECKSTRÖM (samaan sävyyn). Ja minä olen utelias näkemään, ettekö ehkä
+sitte, sen kuultuanne, ole taipuvainen lopultakin mieltänne muuttamaan,
+neiti Jenny, minun hyväkseni.
+
+JENNY (päättävästi). En luule sittenkään vielä voivani teille mitään
+toiveita antaa.
+
+VECKSTRÖM (kuin uhmaten). Mutta minä toivon sittenkin vielä, neiti
+Jenny! (Ojentaa hänelle kätensä, johon Jenny hitaasti tarttuu).
+Näkemiin asti!
+
+JENNY. Hyvästi!
+
+VECKSTRÖM. Saanko ehkä sanoa hyvästit vanhemmillennekin? En tahdo enää
+sisälle mennä.
+
+JENNY. Minä kutsun heidät tänne. (Juoksee portaikolle, josta huutaa
+sisälle). Isä! Äiti! Herra Veckström tahtoo sanoa hyvästi.
+
+NYGÅRD ja EVELINA (tulevat ulos).
+
+NYGÅRD. Jokos Veckström sitte lähtee?
+
+EVELINA. Näinkö pian jo?
+
+VECKSTRÖM (hyvästellen Eveliinaa ja Nygårdia). Niin. Minä olen asiani
+suorittanut.
+
+EVELINA (katsoen Jennyyn). Minä arvasin sen!
+
+NYGÅRD. Onkos Veckström tyttärelleni kaikki sanonut, — senkin, minkä
+minulle taannoin ilmoitti?
+
+VECKSTRÖM. En. Se jäi Nygårdin tehtäväksi, koska neiti Jenny ei
+tahtonut kuulla mistään puhuttavankaan. Hyvästi! (Nostaa lakkiaan ja
+poistuu perälle).
+
+EVELINA (Nygårdille). Minä tiesin sen kyllä!
+
+NYGÅRD (Jennylle, joka on poistunut pöydän luo vasemmalle). Tiedätkös
+sinä, mitä tämä Veckströmin käynti täällä meille merkitsee?
+
+JENNY. Mahdollisesti paljonkin, sillä siihen suuntaan hän minulle
+puheessaan viittasi.
+
+NYGÅRD. Ja sittenkään...?
+
+JENNY (väräjävällä äänellä). Sittenkään, isä, minä en voi suostua hänen
+tarjoumukseensa.
+
+EVELINA. Minä ymmärrän, minä ymmärrän, lapseni!
+
+NYGÅRD. Ja kuitenkin siitä riippui koko aineellinen olomme: pysyykö
+maani ja mantuni tästä lähin enää minun käsissäni?!
+
+JENNY. Tähän saakka, isä, et ole vielä vaatinut minua uhraamaan
+itseäni, pyhimpiä tunteitani, miehelle, joka minulle suorastaan on
+vastenmielinen, vaikkapa olisimmekin hänelle kiitollisuuden velassa,
+ehkäpä riippuvaisiakin hänestä.
+
+NYGÅRD. Sillä tähän saakka hän vielä ei ole pitänyt puukkoa kurkkuni
+edessä, niinkuin hän tänään teki.
+
+JENNY. Jos hän niin teki, isä, niin on hän minulle nyt vieläkin
+vastenmielisempi. Sillä eivät hänen tunteensa minua kohtaan silloin
+suurenarvoiset ole, jos hän uhkauksilla ja pakkokeinoilla koettaa
+taivuttaa minua suostumaan siihen, johon ei sydämeni vapaaehtoisesti
+suostu.
+
+EVELINA. Puhut kauniisti, lapseni. (Nygårdille:) Hän on oikeassa,
+Johannes.
+
+NYGÅRD. Älä sekaannu asiaan, Evelina. (Jennylle:) Kunnioituksella ja
+arvonannolla on hän aina kohdellut sinua, puhunut sinusta, mikäli minä
+tiedän.
+
+JENNY. Muuhun en tiedä koskaan hänelle syytäkään antaneeni.
+
+NYGÅRD. Ja että hän sinua rakastaakin, sen todistanee jo se, että hän
+näin kauan on odottanut, näin lujasti on pysynyt kiinni aikeessaan.
+
+JENNY. Siihen, isä, olen hänelle vieläkin vähemmin syytä antanut. Ja
+se, että hän sittenkin näin itsepäisesti pysyy aikeessaan, todistanee
+kai aivan päinvastaista. Sille, joka hänet oikein tuntee, pitäisi
+olla selvä, että hänen tarjoumuksessaan piilee vain perin itsekkäitä
+pyyteitä.
+
+NYGÅRD. Ja mitä ne olisivat?
+
+JENNY. Hyvin yksinkertaisesti, — että hän naimalla minut saisi kerran
+liittää tämänkin tilan omaansa ja siten pelastaa sen mahdollisesti
+joutumasta — Suomalaisille.
+
+EVELINA. Se on hyvin mahdollista, Johannes.
+
+NYGÅRD. Sinä pidät sitä siis vääränä?
+
+JENNY. Kyllä. Sydämeni ja vakaumukseni kustannuksella en suostu siihen
+myötävaikuttamaan.
+
+NYGÅRD. Vaan pikemmin... pikemmin antaisit tilani, naimisesi kautta,
+joutua Suomalaiselle, niinkö?
+
+JENNY. Omatuntoni ei pitäisi sitä vääränä, isä. Suomalainenhan on
+ihminen hänkin. Hyviä ja kunnollisia on heidänkin joukossaan. Suomihan
+on Suomalaisten isänmaa ja siihen kuuluu myöskin tämä maakunta. Miksi
+olisivat he siis meitä huonommat?...
+
+NYGÅRD. Puhut aivan kuin jo olisit sydämesi Suomalaiselle antanutkin.
+
+JENNY. Suoraan sanoen, isä, — koska siihen näin tilaisuus on tullut: —
+olen.
+
+NYGÅRD. Ja se on? Ja se on?
+
+JENNY. Minä luulin, isä, ettei minun tarvinnut sinulle häntä enää
+nimittää.
+
+NYGÅRD. Aapo Isokangas, niinkö?
+
+JENNY. Niin, isä.
+
+EVELINA (Nygårdille). Olinhan oikeassa siinäkin, Johannes.
+
+AAPO (tulee samassa perältä ja aikoo viedä viikatteen aittaan).
+
+NYGÅRD. Siinähän Aapo onkin!
+
+AAPO. Niin, isäntä. Pellon piennar on nyt niitetty kokonaan. Se kävi
+sukkelammin, kuin äsken luulittekaan.
+
+NYGÅRD. Aapo tuli parahiksi tänne nyt.
+
+AAPO. Mitä isäntä tahtoo sanoa?
+
+NYGÅRD. Minun on tänään pakko sanoa Aapolle, etten syksystä voi Aapoa
+enää talossani pitää.
+
+EVELINA. Mutta ajattelehan toki ensin, Johannes, mitä teet!
+
+AAPO. Olkaa huoleti, emäntä hyvä, tämä uutinen ei tule minulle
+odottamatta.
+
+NYGÅRD. Minun on pakko, ensiksikin, taloni tähden sanoa Aapo irti.
+
+AAPO. Juuri niin, hyvä isäntä. Minä tiedän sen. Suomalainen ei saa enää
+olla renkinäkään ruotsalaisella Uudellamaalla.
+
+NYGÅRD. Ja toiseksi, — tahdon lisätä sen samalla kertaa — tyttärenikin
+tähden.
+
+AAPO. Senkin minä ymmärrän, isäntä. Minä lähden. Saatte olla varma,
+että minä lähden.
+
+JENNY (juoksee Aapon luo, tarttuen häntä käsivarresta). Silloin minä
+seuraan sinua, Aapo. (Nygårdille:) Niin, isä, tässä tapauksessa lähden
+minä myöskin.
+
+EVELINA (epätoivossaan). Johannes hyvä, näinhän ei käy päinsä.
+
+NYGÅRD. Taloni on sitte mennyt. Minä en enää mitään neuvoa tiedä.
+(Lyyhistyy istumaan pöydän ääreen).
+
+AAPO. Jos se vain minusta — ja tyttärestänne — riippuu, isäntä, niin
+ehkä asia ei ole niinkään toivoton vielä.
+
+EVELINA. Kuulitko, Johannes?
+
+JENNY (juosten isänsä luo). Saammehan nähdä vielä.
+
+AAPO. Niin, isäntä, saammehan nähdä vielä.
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+Toinen näytös.
+
+
+(Sama paikka, kuin ensimäisessä näytöksessä. — On kirkas syyspäivä:
+koivuissa ovat lehdet kellastuneet, oksat osaksi paljaat; niityt ovat
+niitetyt, vainioilta elo korjattu.)
+
+(Johannes Nygård ja Evelina istuvat penkillä, joka on asetettu pöydän
+ja tuolien sijalle.)
+
+EVELINA. Mitähän se merkitsee, että Veckström on uhannut tänään käydä
+täällä?
+
+NYGÅRD. Varmaan hän on ollut kovin ihmeessään, etten minä, — eikä
+kukaan muukaan täältä — ole sanaakaan hiiskunut sen jälkeen, kuin
+velkani sanottiin irti maksettavaksi.
+
+EVELINA. Varmaankin. Siitähän onkin jo kohta kolme kuukautta kulunut,
+eikö niin, Johannes?
+
+NYGÅRD. Tietysti. Neljäntenä päivänähän jo Veckströmin käytyä silloin,
+heinän korjuun aikana, Fagerlund tuli lainaansa irtisanomaan.
+
+EVELINA. Niin, niin. Kuin kostoksi ihan. Mahtoi se Jennyn kielto
+Veckströmiin kovin koskea, kun hän tuon pani toimeen.
+
+NYGÅRD. Vihaksi kaikki hänelle varmaan pisti, muuten hän tuskin sen
+olisi tehnyt.
+
+EVELINA. Oikein pelkään, mitä hän vielä voi yrittää.
+
+NYGÅRD. Mitäs? Eihän ole kuin toista viikkoa maksupäivään. Ellen siksi
+saa asiaa järjestetyksi heidän mielensä mukaan, niin käyvät kiristämään
+lain mukaan. Kai hän nyt aikoo tulla tiedustelemaan, mitä minä
+puolestani olen kyennyt aikaansaamaan.
+
+EVELINA. Taitaapa ehkä olla vähän huolissaan kuitenkin.
+
+NYGÅRD. Mahdollisesti. Vaan ei sen vuoksi, etten velkani suhteen ole
+mitään ilmoittanut. Sillä varmaan hän tietääkin minun Helsingistä käsin
+turhaan apua pyytäneeni.
+
+EVELINA. Sen hän kyllä on Einar Peldánin kautta kuullut.
+
+NYGÅRD. Niin. Vaan sen vuoksi, että Isokangas on täällä yhä vielä
+paikoillaan.
+
+EVELINA. Siinä juuri se pääasia onkin. Hänen tähtensä — yhden ainoan
+Suomalaisen tähden — meitä näin ahdistellaan. Hänen tähtensä velkasi on
+vaadittu takaisin, hänen tähtensä ei yhdistyskään sinua tahdo auttaa.
+Ensin mies pois, sitte ehkä armoa saat. On se jo...!
+
+NYGÅRD. En olisi uskonut, jos se olisi minulle kerrottu. Vaan nyt olen
+sen itse kokea saanut.
+
+EVELINA. Ja mitä on mies pahaa tehnyt?! Päinvastoin: — työtä hän on
+tehnyt, ei kahden, vaan kolmen — neljän tavallisen työmiehen puolesta.
+Katso: ovatko naapurimme niityt ja vainiot samassa hyvässä kunnossa
+kuin meidän nyt ovat?
+
+NYGÅRD. En kiellä sitä, Evelina. Hän on hyvä työmies. Hän on kunnon
+mies.
+
+EVELINA. Semmoista ei tule tähän taloon toista, jos hänen nyt on
+lähdettävä.
+
+NYGÅRD. Jos?
+
+EVELINA. Niin. Aiotko sitte todellakin, Johannes...?
+
+NYGÅRD. Niinhän päätin. Ja sen tähden, että se ehkä on ainoa keino,
+jolla voin pelastaa taloni, oman kotitaloni. Ehkä sitte jättävät meidät
+rauhaan, auttavat... vielä.
+
+EVELINA. Mutta Jenny? Oletko hänet unhottanut? Hänkään ei päätöstään
+peruuta.
+
+NYGÅRD. Hänen on se peruutettava, Evelina. Minun tähteni, talomme
+tähden on hänen se uhraus tehtävä. Isokankaalle häntä en anna, ellen
+Veckströmillekään pakoita menemään. Jääköön hän siis tänne meidän
+kanssamme. Se on minun päätökseni ja se pysyy.
+
+EVELINA. Tuon kuulen sinulta nyt ensi kerran. Olet tehnyt liian jyrkän
+päätöksen, Johannes. Minä pelkään pahinta, hyvä Jumala!
+
+NYGÅRD. Uskon, että Jenny on tullut järkiinsä ja ymmärtää nyt meidän
+toivottoman asemamme.
+
+EVELINA. Minä taas puolestani olen huomannut, että hänen sydämensä on
+yhä syvemmin kiintynyt Aapoon tuon viimekesäisen kohtauksen jälkeen.
+Uskon siis, etteivät mitkään syyt saa häntä enää mieltään muuttamaan.
+Hänellä on vähän sinun luontosi, Johannes. Hän tulee panemaan kovan
+kovaa vastaan, sen saat nähdä.
+
+NYGÅRD. Meillä on nyt siis edessämme viimeinen ratkaiseva hetki! — —
+
+(Kuuluu oikealta rattaiden kolinaa).
+
+EVELINA. Kas niin! Jokohan Veckström sieltä tulee?
+
+NYGÅRD (menee portillepäin katsomaan). Aapohan se onkin.
+
+EVELINA (nousee myös). Pianpa hän palasi Helsingin matkaltaan.
+
+NYGÅRD. Pian. En luullut hänen tänään vielä tulevan.
+
+EVELINA. Näköjään hän on saanut asiansa järjestetyksi pikemmin, kuin
+luulikaan. Amerikkaan kai hän, poika parka, sitte lähtee?
+
+NYGÅRD. En tiedä. En ole kysynyt. Eikä hän ole puhunutkaan siitä
+minulle mitään. Ehkä lähtee.
+
+EVELINA. Kunpa et vielä saisi katua tätä tekoasi, Johannes! (Taputtaa
+Nygårdia olkapäälle, kuivattaa nenäliinalla silmiään ja poistuu
+sisälle.)
+
+NYGÅRD (seisoo kotvan, katsoen portille päin, ikäänkuin odottaen).
+
+AAPO (tulee perältä). Hyvää päivää, isäntä!
+
+NYGÅRD. Hyvää päivää!
+
+AAPO. Terveisiä kaupungista.
+
+NYGÅRD. Pianhan palasit! Mitä kuuluu?
+
+AAPO. Eipä pahempia. Mitäs tänne?
+
+NYGÅRD. No! Samaa kuin ennen. Ehkä vähän enemmänkin. Odotamme vieraita,
+— naapuriani, — juuri tänne.
+
+AAPO. Veckströmiä? Tiesin hänen tulevan.
+
+NYGÅRD. Mistä sen tiesit?
+
+AAPO. Tahi pikemmin arvasin, että hänen piti tänne näihin aikoihin
+tulla — asioiden vuoksi.
+
+NYGÅRD. Niin. Kohtahan se aika on... käsissä.
+
+AAPO. Kohta, isäntä, kohta.
+
+NYGÅRD. Ja Aapo valmistaikse lähtöön?
+
+AAPO. Kyllä. Niinhän se oli päätetty. Toivon, että isännälläkin jo on
+toinen varalla minun sijalleni?
+
+NYGÅRD. Siitä saa Aapo olla huoleti. Luulen, että Aapo osaa punnita
+asian ja ymmärtää sen.
+
+AAPO. Luonnollisesti. Selvähän se on. En minä pahaksi pane. Ei isännän
+puolestaan siitä tarvitse huolissaan olla.
+
+NYGÅRD. Tahdoin vain sanoa, että olenhan minä ollut Aapoon tyytyväinen.
+
+AAPO. Kiitoksia paljon! Toivon nyt vain, että kaikki kävisi hyvin
+täällä — minun lähdettyäni.
+
+NYGÅRD. Sitä toivon minäkin. — En ole vielä kysynyt, minne Aapo
+muuttaa? Ehkä Amerikkaan lähtee? Siellähän kuuluu olevan varakkaita
+omaisia.
+
+AAPO. Hyvin mahdollista, että sinne lähden. En ole vielä päättänyt.
+Mutta kuinka niin? Miksi isäntä sitä tiedustelee?
+
+NYGÅRD. Ehkä minulla on vähän syytäkin.
+
+AAPO. Niin väinkin! Minä ymmärrän.
+
+NYGÅRD. Niin, olisihan se suuri suru, että minun tällä lailla pitäisi
+erota ainoasta tyttärestäni, ainoasta rakkaasta lapsestani.
+
+AAPO. Mitäs isäntä sitte oikein tarkoittaa?
+
+NYGÅRD. Sitä, että minä toivoisin vielä senkin, että Aapo koettaisi
+hänet unhottaa, — jättäisi kaikki toiveensa siinäkin suhteessa.
+
+AAPO. Niinkö? Vielä senkin?
+
+NYGÅRD. Voihan se olla suurikin uhri, mutta vielä kovempi olisi
+tämä isku minulle, että minun näin, tällä kaupalla, pitäisi luopua
+lapsestanikin.
+
+AAPO. Isäntä hyvä! Pahaa mitään minä en ole koskaan teille tahtonut,
+pikemmin aina vain hyvää, niinkuin ehkä olette voinut huomata. Sillä
+minä pidän teitä kunniassa, rakastan teitä miltei kuin omaa isääni.
+Säästääkseni teiltä vielä tuonkin surun, olisin valmis pyytämänne
+uhrauksenkin tekemään. Mutta niinkuin tiedätte, eihän se minusta
+yksistään riipu.
+
+NYGÅRD. Sinun sanasi voivat tyttäreeni kuitenkin paljon vaikuttaa.
+
+AAPO. Minun sanani? Minua melkein loukkaatte, isäntä, nyt!
+
+NYGÅRD. Sitä en suinkaan tarkoittanut.
+
+AAPO. Näyttää kuitenkin siltä, kuin luulisitte minun vain pelailevan
+tyttärenne kanssa, kuin minulla olisi ollut vain joitakin salaisia
+syrjäpyyteitä eikä mitään sen vakavampaa sydämeni pohjalla. Jos niin
+olisi, niin tuskinpa teidän silloin olisi tarvinnut minulle tuollaista
+pyyntöä tehdäkään. Mutta kuinka voisi nyt suuni puhua toista, kuin
+mitä sydämeni tuntee?! Voin vakuutta teille, että rakastan syvästi ja
+vilpittömästi tytärtänne. Minä en voi enkä tahdo valehdella hänelle,
+etten häntä rakasta enää, kun nyt rakastan häntä enemmän, kuin
+konsanaan. Mutta minkä minä voin hänelle sanoa — vaikka hän sen tietää
+muutenkin — on, että meidän nyt on pakko erota ja että te tahtoisitte
+meidät eroamaan ainiaaksi.
+
+NYGÅRD. Kuultuani sanasi, Aapo, minä näen, että tämä pulma käy
+yhä vaikeammaksi ratkaista. Jenny rakastaa sinuakin paljon, sen
+olen jo nähnyt. Sovinnollinen asian ratkaisu teidän kesken minun
+toivomukseni mukaan — minun tähteni — olisi siis suotavampi, kuin
+minun järkyttämätön päätökseni, joka voisi käydä kohtalokkaaksi teille
+molemmille, — hänelle varsinkin.
+
+AAPO. No, jos asia todella niin on, niin täytynee kai minun sitte hänen
+kanssaan tästä vielä puhua — noudattaakseni teidän mieltänne.
+
+NYGÅRD. Niin, Aapo, minä pyydän: tee se! Minä käyn kutsumassa Jennyn
+tänne, niin... Kas tuossa hän itse tuleekin.
+
+JENNY (tulee vasemmalta). Isä, sinua äiti pyytää puhutella.
+
+NYGÅRD. Minä tulen. Minä tulen, lapseni. (Menee sisään).
+
+JENNY (menee Aapon luo ja tervehtii häntä, kätellen, hellästi). Terve
+tuloa takaisin, Aapo! Kuinka iloinen olenkin, että nyt jo tulit.
+
+AAPO. Olihan se hyvä, että ehdin. Veckströmhän, kuulen ma, on tulossa.
+
+JENNY. Juuri sen vuoksi iloitsenkin paluustasi. — Mitä sitte kuuluu?...
+
+AAPO. Hyviä, Jenny, — sieltäpäin.
+
+JENNY. Kerrohan, kerro!
+
+AAPO. Istutaanko tähän luhdin rappusille, vai?
+
+JENNY. Istutaan!
+
+AAPO (vetää Jennyä kädestä istumaan viereensä luhdin rappusille).
+Kaikki on pian kerrottu. Matkani onnistui hyvin. Asia on jo järjestetty
+täydellisesti.
+
+JENNY. Niinkö?! Muutahan en voinut sinulta odottaakaan. Kun sinä
+johonkin ryhdyt, niin viet kyllä asian perille.
+
+AAPO. No, no! Ei se nyt aina niinkään ole sanottu. Tällä kertaa oli
+kuitenkin onnikin myötäinen.
+
+JENNY. Niin, todellakin, kun ehti ajoissa rahakirje Amerikasta asti
+tulla.
+
+AAPO. Ja loppusumman sain lainaksi meidän puolueemme pomojen varmalla
+takuulla.
+
+JENNY. Suostuivatko mielelläänkin?...
+
+AAPO. Vielä häntä kysyt?! Olivat tietenkin iloisia tämmöisessä
+tapauksessa auttamaan.
+
+JENNY. Niin, niin, — siltä kannalta otettuna.
+
+AAPO. Jokainen ottaa luonnollisesti omalta kannaltaan. He — puolueemme
+etujen kannalta. Eiväthän he minulle omaisia ole, että sen tähden
+kauppoihin ryhtyisivät kanssani.
+
+JENNY. Mutta sinä? Sinä siis tahdot auttaa isääni, — meitä —, minun
+tähteni, meidän rakkautemme tähden, meidän kaikkien tähden?
+
+AAPO. Yhteinen asiammehan tämä lopullisesti on, Jenny, niin hyvin
+sydämemme, kuin oman etummekin kannalta.
+
+JENNY. Niin toivon isänkin sen nyt käsittävän, kun hän saa kuulla mitä
+sinä olet tehnyt. Toivon, että hän iloitsee siitä ja kiittää sinua
+kaikesta, Aapo.
+
+AAPO. Minä en rohkene kuitenkaan noin paljon toivoa, Jenny.
+
+JENNY. Miksi et?
+
+AAPO. Hän näkyy yhä päätöksestään lujasti pitävän kiinni.
+
+JENNY. Onko hän sinulle sitte jo mitä sanonut?
+
+AAPO. On. Tuliaisikseni ilmoitti hän sen vielä minulle, ennenkuin olin
+edes ehtinyt asiastani hänelle kertoa.
+
+JENNY. Se ei ole mahdollista, Aapo.
+
+AAPO. Ei ainoastaan mahdollista, vaan ilmeinen tosi. Eikä sillä hyvä,
+Jenny, että hän sittenkin vaati minut lähtemään...
+
+JENNY. Vaan mitä, mitä?
+
+AAPO. Hän ei suostu sinua minulle antamaan missään tapauksessa.
+
+JENNY. Eikö suostu?
+
+AAPO. Ei.
+
+JENNY. Vaikka näin paljon olet, Aapo rakas, meidän hyväksemmekin
+tehnyt?!
+
+AAPO. Sanoinhan, etten asiastani ehtinyt hänellä edes kertoakaan. Enkä
+tahtonutkaan sitte enää hänen puheensa jälkeen. Kuka tietää, ehkä hän
+olisi paiskannut minulle paperit vasten naamaa.
+
+JENNY. Siinä tapauksessa ilmaisen minä hänelle asian nyt.
+
+AAPO. Luulen, että saat häneltä samallaisen vastauksen, kuin minkä minä
+sain: että jättäisin kaikki toiveet sinun suhteesi.
+
+JENNY. Minun suhteeni isällä silloin ei tule olemaan enää mitään
+määräämisvaltaa, sen sinä kyllä tiedät, — jos sinä vain tahdot, Aapo.
+
+AAPO. Mitä minä tahdon, sen taas sinä kyllä tiedät, Jennyseni.
+Mutta minä lupasin isällesi vast'ikään ilmoittaa sinulle hänen
+järkyttämättömän päätöksensä ja minä olen pitänyt sanani. Siinä kaikki,
+mitä minä nyt olen voinut ja voin tehdä.
+
+JENNY. Sanoiko hän, että se on hänen järkyttämätön päätöksensä?
+
+AAPO Kyllä.
+
+JENNY (nousten). Sen saamme kuitenkin vielä nähdä, Aapo!
+
+AAPO. (nousee myös). Mitä ai'ot tehdä, Jenny?
+
+JENNY. Nyt ai'on minä vielä puolestani puhua isän kanssa.
+
+AAPO. Hänen puolestaan toivoisin, että jättäisit sen jo tekemättä,
+Jenny.
+
+JENNY. Nyt minä sitä en voi jättää tekemättä sinunkaan pyynnöstäsi,
+Aapo. Minun on ilmaistava hänelle kaikki. Ja minä teen sen sillä
+lailla, että hänen on järkyttämätön päätöksensä peruutettava —
+sittenkin.
+
+AAPO. Usko siirtää vuoriakin, sanotaan.
+
+JENNY. Anna minulle vain ne paperit, josta taannoin puhuit, Aapo!
+
+AAPO. Ihanko todella ai'ot?
+
+JENNY. Nyt en jätä sitä tekemättä, Aapo, kuulithan!
+
+AAPO (ottaa povitaskustaan paperitukon, jonka antaa Jennylle). No, kas
+tuossa sitte! Tee, mitä tahdot!
+
+JENNY (pistää paperit poveensa). Kiitos, Aapo! Saammepahan kuulla nyt!
+
+(Kuuluu jälleen rattaiden kolinaa oikealta).
+
+AAPO. Taitaapa Veckström tuossa jo ollakin.
+
+JENNY. Parahiksi tuli sitte.
+
+AAPO (vilkaistuaan portilta oikealle). Niin onkin. Tuonne jätti
+hevosensa tallin seinustalle.
+
+JENNY. Mene sanomaan isälle, Aapo!
+
+AAPO. Menen. Minunhan onkin nyt syrjässä pysyttävä. (Menee
+asuinrakennukseen.)
+
+JENNY (tunnustelee poveaan, jonne paperit kätki, näyttää tyytyväiseltä
+ja hyräilee hiljakseen, ollen jotakin puuhaavinaan.)
+
+VECKSTRÖM (tullen portista). Kas vain, kuka täällä onkin minua
+vastassa! Hyvää päivää, neiti Jenny! (Menee kättelemään).
+
+JENNY. Vastassa?! Ihan sattumalta vain olin täällä pihalla.
+
+VECKSTRÖM. Luulin kuitenkin, että minua odotettiin?
+
+JENNY. Kyllähän isä kuuluu tietäneen teidän tulevan.
+
+VECKSTRÖM. Niin, ilmoitin siitä sen tähden, että Maisteri Peldánkin
+näihin aikoihin tänään aikoi Helsingistä saapua tänne.
+
+JENNY. Vai niin? Sitä emme ole tietäneet.
+
+VECKSTRÖM. Saattoihan sen kuitenkin otaksua. Isänne asioiden tähden
+hänkin tulee.
+
+JENNY. Sehän ehkä sopii sitte mainiosti.
+
+VECKSTRÖM. Kuinka niin?
+
+JENNY. Muuten vain. Ettehän ole kumpainenkaan käynyt sen jälkeen kuin
+kesällä yhteen aikaan myöskin satuitte tänne tulemaan.
+
+VECKSTRÖM. Niin, eivät ole asiat ennen vaatineet tulemaan.
+
+JENNY. Vaan nyt vaativat?
+
+VECKSTRÖM (salavihjauksella). Vaativat. Kun ei täältäpäin ole tähän
+saakka minulle mitään kuulumisia tullut — viimeisen käyntini johdosta.
+
+JENNY (ivallisesti nauraen). Ha-ha-ha-ha! Olisittepa niitä, herra
+Veckström, vielä saaneet koko lailla odottaa.
+
+VECKSTRÖM. Vai niin?! No, sitte oli todellakin hyvä, että ajoissa tulin.
+
+NYGÅRD (tulee sisältä). No? Tännekös Veckström jäikin? Hyvää päivää!
+(Kättely.)
+
+VECKSTRÖM. Neiti Jenny, jonka täällä tapasin — ensimäisenä, hiukan
+pidätti minua. (Pisteliäästi.) Eikä, muuten, minua sisään pyydettykään.
+
+JENNY (naurahtaen iloisesti). En todella tullut pyytäneeksi, — enkä
+aikonutkaan pyytää.
+
+NYGÅRD (nuhtelevasti). Jenny! Jenny!
+
+VECKSTRÖM. Olihan se ainakin suoraan sanottu. Kaunis vastaanotto,
+todellakin!
+
+NYGÅRD. Minä pyydän tyttäreni puolesta anteeksi. — Veckström on niin
+hyvä ja käy sisään!
+
+VECKSTRÖM
+
+Kiitos, Nygård! Mutta ehkäpä, näin ollen, sittenkin istumme täällä
+ulkona — tuossa samalla paikalla, missä viimeksikin kesällä tarinoimme?
+
+NYGÅRD. Kuinka vain sitte. Onhan tänään oikein ihana ja leuto syyspäivä.
+
+VECKSTRÖM (istuutuu penkille). Oikein harvinaisen lämmin. — Ehkä neiti
+Jenny tekee seuraa? (Tarjoo Jennylle penkin).
+
+NYGÅRD. Sinä saat mennä, Jenny.
+
+JENNY (jääden seisomaan). Koska herra Veckström pyytää! Minä tahdon
+todellakin jäädä, isä.
+
+NYGÅRD. Mitä tämä nyt merkitsee? Meillä on täällä asioista puhuttavaa.
+
+JENNY. Juuri sen vuoksi. Herra Veckström sanoi Maisteri Peldáninkin
+heti tulevan tänne.
+
+VECKSTRÖM. Niin, hänen piti myös tulla. Unhotin mainita.
+
+NYGÅRD (hiukan kummastellen). Vai niin? Vai niin?
+
+JENNY. Minä luulen, että minun siksi välttämättä pitääkin olla tässä
+läsnä, isä.
+
+NYGÅRD. Mitä sinä tarkoitat?
+
+JENNY. Minä luulen, että tämä asia hyvin suuressa määrässä koskee
+minuakin personallisesti ja sen tautta juuri minun täytyy saada olla
+läsnä nyt.
+
+NYGÅRD. Kuuntele sitte, jos niin mielesi tekee! — Koska Veckström on
+tullut minun luokseni asialle, niin pyydän ensinnäkin saada tietää,
+mistä nyt sitte on kysymys?
+
+VECKSTRÖM. Asiani tietysti on sama, kuin viimekin kerralla. Tahdon nyt
+vain tietää, ovatko ehdot, joista silloin oli puhe, tulleet tavalla
+tahi toisella täytetyiksi, tahi ainakin lähemmäksi toteutumistaan.
+
+NYGÅRD. Kyllä — lähemmäksi. Suomalaisen renkini olen sanonut irti ja
+hänen lähtönsä täältä on enää vain päivän kysymys.
+
+VECKSTRÖM. Ja velan toinen takaaja? Tahi sen takaisin maksu?
+
+NYGÅRD. Asian olen kyllä koettanut järjestää määräpäiväksi. Olen
+kääntynyt jo aikoja sitte Helsinkiin, eritoten Maisteri Peldánin
+puoleen, vaan vastausta ei ole tähän saakka tullut. Ehkäpä sen nyt
+juuri saankin, koska hän itse tänne saapuu.
+
+VECKSTRÖM. Tuohan oli osaksi jo hauska uutinen, — oikea yllätys. En
+sitä, suoraan sanoen, odottanutkaan. Sen vuoksi oli minulla jo valmiina
+Nygårdille toinen esitys.
+
+NYGÅRD. Ja se on?
+
+VECKSTRÖM. Ehkäpä siitä sitte en puhukaan, koska asia jo on tuolla
+tolalla.
+
+NYGÅRD. Miks'ei?! Kentiesi se minulle on hyvinkin otaksuttava.
+
+VECKSTRÖM. Ajattelin vain, että vapauttaisin Nygårdin takaajain
+hankkimisesta ja velkahuolista, jos...
+
+NYGÅRD. Jos mitä?
+
+VECKSTRÖM. Jos Nygård nyt kokonaan möisi minulle talonsa?
+
+JENNY (ivallisesti). Mainiota! Mainiota!
+
+NYGÅRD (hämmästyen). Kuinka?! Minkä vuoksi?
+
+VECKSTRÖM. Ei suinkaan missään pahassa tarkoituksessa.
+
+JENNY (kuin äsken). Tietenkään ei!
+
+NYGÅRD. Vaan missä?
+
+VECKSTRÖM. Nygård saisi perheineen tietysti jäädä tänne edelleenkin
+asumaan ja viljellä tilaansa kuin ennenkin.
+
+JENNY. Herra Veckströmin vuokraajana, isä, ymmärräthän?! Kunnes
+suvaitaan sanoa irti ja ajaa vanha vuokraaja perheineen pellolle!
+
+NYGÅRD. Minä olen todellakin ymmällä koko tästä esityksestä, Veckström.
+
+VECKSTRÖM. Neiti Jenny suvaitsee asettaa tämän asian semmoiseen valoon,
+jota sillä ei ollenkaan ole.
+
+JENNY. Päinvastoin — ihan oikeaan valoon, herra Veckström.
+(Nygårdille.) Senhän jo sokeakin näkee, isä, mikä siinä alla piilee.
+
+NYGÅRD. Tietysti tulisi asemani olemaan kokonaan riippuvainen muista.
+
+VECKSTRÖM. Ainakin hyvin ystävällisessä määrässä, mitä minuun tulee,
+sen lupaan.
+
+JENNY. Mainiota! Mainiota! Niin, että, ellei lopulta kaikki
+tarkoitukset, joihin silloin voisi pakoittaa, tulisi täytetyiksi, olisi
+isän todellakin perheineen muutettava täältä pois. Se on selvä kuin
+päivä.
+
+NYGÅRD. Minä uskon melkein, että Jenny tässä on oikeassa, Veckström.
+
+VECKSTRÖM. No, no! Jos esitykseni siltä kannalta otetaan, niin on
+parasta siitä enää olla puhumattakin.
+
+JENNY (ivallisesti). Niin sitä välistä voi tulla väärinkäsitetyksi,
+herra Veckström!
+
+VECKSTRÖM. Todellakin, neiti Jenny! Oikeammin parhaat tarkoitukset
+voivat välistä tulla aivan nurinpäin tulkituiksi.
+
+NYGÅRD. Ei, Veckström, minä ymmärrän kyllä nyt tarkoituksen. Se voi
+olla eräältä näkökannalta, — meidän puolueemme, — näkökannalta hyvä ja
+edullinen, mutta minulle personallisesti se on päinvastainen.
+
+JENNY. Oikein, isä!
+
+VECKSTRÖM. Minun mielestäni taas sen, mikä on hyvää ja edullista
+yhteiselle asiallemme, täytyy olla sitä myöskin puolueen yksityisille
+jäsenille.
+
+NYGÅRD Muutamissa tapauksissa, tietysti, niin voi olla.
+
+JENNY. Silloin kuin toinen siitä voi hyötyä toisen kustannuksella!
+
+VECKSTRÖM. Tässä tapauksessa ei...
+
+NYGÅRD. Tässä tapauksessa juuri näyttää ainakin siltä kuin minun etuni
+supistuisivat siihen, että kadottaisin, näillä ehdoilla, kotitaloni ja
+piankin saisin hakea itselleni ja perheelleni toimeentulon muualta.
+
+JENNY. Se juuri nyt on tarkoitus, isä.
+
+NYGÅRD. Mutta, Veckström hyvä, tämä kotitaloni on minulle rakas, kovin
+rakas, niin rakas, etten tahtoisi siitä semmoisilla ehdoilla luopua
+vieläkään. Se on kotiseudun, kotiturpeen tunne, juuri se, joka on
+minussa niin voimakas. Ja se on persoonallinen tunne, Veckström hyvä,
+ehkä hyvinkin itsekäs, sillä sitä on vaikea, kovin vaikea uhrata noin
+vain yhteisen asian, puolue-edun hyväksi, — varsinkin kun siitä voi
+olla hyvää vain jollekin toiselle — myöskin aivan personallisesti,
+aineelliselta kannalta katsottuna. Ja meidän, myöntäkää se, ei auta muu
+kuin katsoa asiaa siltä kannalta, eikö niin?
+
+VECKSTRÖM. Niinkuin jo sanoin: minä en tahdo noita personallisia
+pyyteitä omaan laskuuni ottaa. Nygårdillehan kyllä tarjoutuu vielä
+toinen tilaisuus järjestää asiansa Maisteri Peldánin kautta, niinkuin
+itse sanoitte.
+
+NYGÅRD. Mahdollisesti. Mutta alanpa luulla, että tarkoitus
+sielläkinpäin on aivan sama.
+
+JENNY. Minä olen siitä jo vakuutettukin, isä.
+
+VECKSTRÖM. Siinä tapauksessa on asia lopullisesti selvä. Näen minnepäin
+mielipiteet täällä ovat alkaneet kallistua. Ja, näin ollen, asianhaarat
+vaativat, että ryhdymme välttämättömiin toimenpiteisiin ja — ankariin,
+siitä saa Nygård olla varma.
+
+JENNY. Nyt sen kuulit, isä, totuuden vihdoinkin.
+
+NYGÅRD. No niin, kun turmioon tahdotte minut kaikki viedä, niin viekää
+sitte!
+
+VECKSTRÖM. Me emme sitä tahdo, vaan Nygård itse ja neiti Jenny, joka
+näkyy sitä suorastaan isälleen toivovan.
+
+JENNY. Minäkö sitä toivoisin, isä, minä?
+
+NYGÅRD. Sanoit taannoin, Jenny, että tämä asia koskee personallisesti
+sinuakin. Siinä olit oikeassa. Tässä on todella paljon syytä
+sinullakin. Sinun itsepäisyytesi, sinun sydämesi kovuuden tähden olen
+nyt tähän välikäteen, totta puhuen, osaksi joutunut.
+
+JENNY. Jos niin on, niin saat olla huoleti nyt. Siitä välikädestä kyllä
+piankin pääset, isä.
+
+NYGÅRD. Mitä sinä nyt juttelet tuossa?
+
+JENNY. Sinun ei tarvitse olla riippuvainen noista herroista, isä.
+Olet nähnyt, mitä hyvää he pohjaltaan ovat sinulle ja meille kaikille
+tahtoneet. Mutta nyt olet vapaa. Kas tässä velkakirjasi! (Ottaa
+poveltaan paperit, jotka antaa isälleen.)
+
+VECKSTRÖM (hämmästyen). Mitä tämä on?!
+
+NYGÅRD. Mistä sen olet saanut? Ja kuinka?
+
+JENNY. Sehän on samantekevä. Velkasihan on takaisin maksettu nyt.
+
+PELDÁN (tulee samassa nopeasti perältä). Hyvää päivää! Hyvää päivää!
+(Tervehdystä, kättelyä.) No, mitäs kuuluu, Nygård? Olen jo kauan ollut
+aikeessa tulla tänne, vaan...
+
+NYGÅRD. Ja minä olen turhaan Maisteria jo kauan odottanut.
+
+JENNY. Vaan nytpä näkyy Maisteri jo hiukan myöhästyneen.
+
+VECKSTRÖM (Peldánille syrjään). Niin ikävästi se on.
+
+PELDÁN. Kuinka niin? Kuinka niin? Lupasinhan minä. Tiesihän Nygård,
+saattoihan Nygård olla vakuutettu siitä, että minä asian kyllä
+järjestäisin.
+
+JENNY. Me kiitämme kyllä hyvästä tahdosta, herra Maisteri, mutta isällä
+on tässä jo paperit kädessään.
+
+NYGÅRD (aukoen papereita). Niin, sain ne juuri enkä tiedä oikein
+itsekään... kuinka tämä... oikein on tapahtunut.
+
+VECKSTRÖM. Näyttäkäähän, Nygård!
+
+PELDÁN. Saanko minä, saanko minä? Mitä humbuugia tämä nyt oikein
+on?! (Kurkistelevat kilvan Nygårdin olan yli hänen aukaisemaansa
+velkakirjaan.)
+
+VECKSTRÖM. Todellakin! Todellakin!
+
+PELDÁN (lukee ääneen). "Yllämainittu velkasumma on minulle tänään
+takaisin suoritettu renki Aapo Isokankaan kautta..."
+
+NYGÅRD. Aapo!
+
+VECKSTRÖM. Arvasinhan!
+
+PELDÁN (itsekseen). Förbannade karl!
+
+NYGÅRD (jatkaa lukemista). "... joka täten kuitataan."
+
+PELDÁN. Ush!
+
+VECKSTRÖM (Peldánille). Saken ser ut att vara förlorad!
+
+JENNY. No, isä?
+
+NYGÅRD. Tämä... tämä tulee minulle ylhäältä!
+
+PELDÁN (hoksaten). Mutta sehän ei ole oikeata peliä.
+
+VECKSTRÖM. Niin, Nygårdhan ei näy tietävän asiasta itse mitään.
+
+PELDÁN. Se on petosta. Nygård ei saa siihen suostua.
+
+JENNY. Olkaa huoleti, hyvät herrat: petosta siinä ei ole vähääkään, sen
+voin minä taata.
+
+NYGÅRD. Me kutsumme Aapon tänne, niin saamme kuulla sen hänen omasta
+suustaan. Käy, Jenny, pyytämässä hänet tänne!
+
+JENNY. Kyllä, isä! (Juoksee sisään.)
+
+PELDÁN (Veckströmille). De' här ä' en otäck historia!
+
+VECKSTRÖM. Jag vill int' mera se den förbaskade menniskan! Kom bort!
+(Nygårdille.) Hyvästi sitte, Nygård! Ja onnea vain uudella urallanne!
+(Lähtee kättelemättä.)
+
+NYGÅRD. Eikös herrat tahdokaan...?
+
+PELDÁN. Emme. Emme jalkaammekaan enää pane tähän taloon. Näin myydä
+itsensä — paholaiselle, se on kunniaton teko. Ush! (Seuraa Veckströmiä
+nopeasti.)
+
+NYGÅRD (jää katsomaan hänen jälkeensä ja purskahtaa sitte hiljaiseen
+hyväsydämiseen nauruun).
+
+JENNY (tulee sisältä). Tulkaa, tulkaa, äiti, Aapo, kaikki!
+
+(Evelina ja Aapo tulevat Jennyn jälessä.)
+
+JENNY. No, entäs muut? Jokos ne herrat, ne hyvät ystävämme, läksivät?
+
+NYGÅRD. Jo, jo läksivät.
+
+AAPO. Pelkäsivät kuulla totuutta!
+
+NYGÅRD. Eivätkä hyvästiksi enää kättäkään antaneet minulle.
+
+AAPO. Minun täytyy sitte isännältä pyytää heidän epäkohteliaisuutensa
+anteeksi, sillä minähän siihen oikeastaan olen syypää.
+
+JENNY. Ja minä, isä. Minähän ehkä pääsyyllinen olenkin. Mutta ehkä he
+vielä tulevat takaisin, kun me olemme lähteneet talosta, me kaksi, Aapo
+ja minä.
+
+NYGÅRD (kääntyen liikutettuna Evelinan puoleen). Kuuletko, Evelina,
+mitä hän sanoo?
+
+EVELINA. Kuulen, Johannes, kuulen!
+
+NYGÅRD. Ja oletko kuullut, mitä ne lapset ovat tehneet?
+
+EVELINA. Olen, kaikki olen kuullut — heidän omasta suustaan äsken.
+Kaikki tiedän — jo sinun kertomattasi, Johannes.
+
+NYGÅRD. Mutta tätä paperia et ole vielä nähnyt, Evelina? (Näyttää
+Evelinalle velkakirjan.)
+
+EVELINA. En, Johannes, sitä en ole.
+
+NYGÅRD. No, katso nyt sitä sitte! (Osottaa Aapoa.) Häntä tässä minun
+nyt täytyy kiittää kaikesta, kaikesta! (Pudistaa molemmin käsin Aapoa
+kädestä.) Kiitos, Aapo, kiitos!
+
+AAPO. Ei kestä, isäntä, ei kestä.
+
+EVELINA. Hyvällä on hän näin palkinnut pahan. (Taputtaa Aapoa
+olkapäälle.)
+
+NYGÅRD. Kaikesta pahasta, minkä olen sinulle tehnyt, pyydän sinulta
+samalla anteeksi, Aapo.
+
+AAPO. Mitä joutavia. Sydämeni on minut tähän velvoittanut.
+
+JENNY. Mutta, isä rakas, eikös Aapo näin nyt ole tullut osakkaaksi
+tähän taloon?
+
+NYGÅRD (hyväellen Jennyä). On, lapseni, on. Ja se, että tähän kauppaan
+olen suostunut, todistaa, että olen myöskin nyt suostunut ottamaan
+Aapon kotivävykseni. (Vie Jennyn Aapon luo ja panee hänen kätensä Aapon
+käteen.) Näinhän nyt saan taloni ohessa pitää sinutkin luonani, rakas
+lapseni.
+
+JENNY ja AAPO (yht'aikaa). Kiitos, isä! — Kiitos, isäntä!
+
+EVELINA (Jennyä ja Aapoa hyväellen). Jumala siunatkoon teitä, lapseni!
+
+NYGÅRD. Ja yhdessä saamme nyt viljellä tätä kotiturvettani.
+
+JENNY. Yhteistä suomalaista maata, eikö niin, isä?
+
+NYGÅRD. Niin, Jenny! Sillä "kotiseututunne on sävel siinä
+yhteissoinnussa, jota kutsutaan isänmaanrakkaudeksi", eikä muuta.
+
+AAPO. Suomalainen sananlasku sanoo: veri on vettä sakeampi.
+
+Esirippu.
+
+Loppu.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75822 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..b5dba15
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this book outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..414df40
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+book #75822 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75822)