Initial commitHEADmain

4 files changed, 9658 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75335-0.txt b/75335-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..f98e353
--- /dev/null
+++ b/75335-0.txt
@@ -0,0 +1,9641 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75335 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+VOITTOISA NAINEN
+
+Kirj.
+
+Pierre de Coulevain [Jeanne Philomène Laperche]
+
+
+Ranskan Akatemian palkitsema teos (Ève victorieuse)
+
+
+96. ranskalaisesta painoksesta suomennettu
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1922.
+
+
+
+
+
+
+      Niin olkaa kuin lintu, mi istahtaa
+      ja kun oksa on liian hento,
+      sen tuntien sittenkin laulahtaa,
+      kun varma on siiven lento.
+                          _Vicor Hugo_.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Amerikassa on tuskin sitä maailmannaista, jolla ei olisi jokin
+taideharrastus tai muu hieno erikoisuus keppihevosenaan. Toiset
+kokoilevat pronssi- tai norsunluuesineitä, toiset gobeliineja tai
+muita vanhoja kirjokankaita. Mikä on kuuluisa pöytäkalustostaan tai
+hopeistansa, mikä jalokivistänsä tai pitseistään. Melkein kaikki ovat
+intohimoisia kokoilijoita, jotka rosvoavat häikäilemättä Vanhalta
+Maailmalta sen pyhäinjäännökset. Heidän toimestaan kasvaa Uuden
+Maailman taideaartehisto tavattoman nopeasti, ja halpa dollari muuttuu
+harvinaisiksi ja kallisarvoisiksi esineiksi.
+
+Helena Ronald, erään Yhdysvaltain tulevan suurmiehen vaimo, oli
+makuneuvoksetar sisustuskoristeiden ja niiden järjestelyn alalla. Hän
+kerskaili voivansa, jos niiksi tulisi, ansaita omaisuuden asettamalla
+makunsa rikkaiden nousukkaiden palvelukseen.
+
+Hänen talonsa New Yorkissa sijaitsi siinä Viidennen avenuen osassa,
+missä kuuluisimmat miljoonain-omistajat asuvat. Se oli Keskuspuiston
+varrella, jonka sametinhienot nurmikot ja uhkeat puut kuuluivat sen
+näköalaan. Gouldin ja Vanderbiltin palatsien rinnalla se näytti
+pieneltä ja verrattain vaatimattomalta, mutta se oli sensijaan
+aistikkaampi ja kodikkaampi. Helena askarteli siinä lakkaamatta,
+sitä viimeistellen niinkuin taideteosta, asettaen tähän jonkun
+huonekalun, tuohon taulun tai koruesineen. Ja hän näytteli ylpeyttä
+tuntien sitä keittiöstä ylisille asti. Erikoisen turhamielisesti
+vaali hän pukuhuonettansa. Hän oli keskittänyt kaiken naisellisen
+vaistonsa sen koristeluun. Jonkun mielestä sen olisi tullut olla
+yksinkertaisempi, koruttomampi; mutta taiteilija olisi pitänyt sitä
+herkullisena. Korkeiden ikkunain välisiä seiniä verhosi harmaansininen
+sateenkaarenhohtoinen kirjokangas, permantoa peitti ihana Morris-matto,
+joka ikäänkuin kylvää eläviä kukkia jalkain alle. Huonekalut oli tehty
+valkoisesta puusta, kiiltävästä ja lämpimästä kuin norsunluu, ja
+niiden päällystöihin oli kirjailtu salamantereita, ulkomaan lintuja,
+monivärisiä perhosia joiden värit olivat sopusuhtaisia istuimien,
+patjain ja verhojen keltaisen, sinisen ja punaisen silkin kanssa.
+Tästä taustasta, joka sävyltään oli viihdyttävä, erkani mestarillisia
+vesivärimaalauksia, vanha dresdeniläinen uunia koristava reunusta,
+lippaita, vanhoja kulhoja, omituisen muotoisia maljakoita ja vihdoin
+suuri peilipöytä, jonka harvinaista, vanhaa venetsialaisompelua
+olevalla peitteellä oli hyvässä järjestyksessä kultaisia, hopeisia tai
+vaaleasta näkinkuoresta tehtyjä pukeumavälineitä.
+
+Eurooppalainen, joka äkkiä olisi joutunut tämän pyhätön kynnykselle,
+olisi aluksi varmaan luullut olevansa jonkun suuren pariisilaisen
+»puolimaailman-naisen» asunnossa; mutta, jos hänellä on hiukankin sitä
+kuudetta aistia, joka Röntgenin-säteinä tunkee ihmisten ja esineiden
+läpi, olisi hän tästä epäilyttävästä hienostelun tavoittelusta
+huolimatta pian tuntenut siveän naisen terveen ilmapiirin. Ja rouva
+Ronald oli tosiaan nainen, jonka maalari olisi sijoittanut tähän
+ylenpalttiseen ympäristöön. Siihen kuului hänen hienoutta uhkuva
+vartalonsa, vähin verhoin tai täysinpukeutuneena aina herkullinen,
+hänen kimmeltävät, kullan eri vivahteita väilkehtivät hiuksensa, hänen
+himmivalkoinen ihonsa, hänen suuret, ruskeat silmänsä, jotka levittivät
+hänen ympärilleen hyväilevää loistoa, hänen kaunispiirteiset huulensa,
+joiden hymy paljasti mitä ihanimman hammasrivin. Siihen kuului tuo
+häikäisevää valkoverisyyttä heijastava pää, nuo älyn ja ylemmyyden
+jalostamat viehättäjän kasvot.
+
+Eräänä iltana maaliskuun lopulla pukeutui Helena oopperaa varten.
+Himmeänkeltaisessa puvussa, jonka kaulanaukeamasta saattoi nähdä hänen
+olkainsa täydellisen kauneuden, istui hän peilinsä edessä. Hänen siinä
+asetellessaan itse toisin muutamaa vallatonta hiussuortuvaa, ilmestyi
+peiliin kookas, mustatukkainen, sinisilmäinen miehen kuva.
+
+— Ah, Henrik! — huudahti nuori nainen käherrystään keskeyttämättä —
+sinä olet luullakseni tullut tavallista myöhemmin.
+
+Puolisot kättelivät katsahtaen toisiinsa herttaisesti, minkä jälkeen
+tulija istahti keinutuoliin, joka näytti olevan hänen omaisuuttaan, ja
+oli sijoitettu lähelle pukeumapöytää, mutta vasten päivää.
+
+— Entä miten sinun aikasi on kulunut, ystäväni? kysyi hän suurta
+hyvyyttä ilmaisevalla sävyllä.
+
+— Hyvin. Rouva Barclayn aamiaiset olivat loistavat, hilpeät...
+erinomaiset...
+
+— Puhuttiinko paljon pahaa miehistä?
+
+— Niistä ei puhuttu lainkaan.
+
+— Sen pahempi! huomautti herra Ronald hymyillen.
+
+— Me keskustelimme monista mielenkiintoisista asioista... Euroopattaret
+eivät aavista, kuinka viehättäviä tällaiset naisaamiaiset saattavat
+olla.
+
+— He eivät ole vielä oppineet syrjäyttämään meitä.
+
+— Syyttäkööt itseään! vastasi Helena, äänensävy omiaan lieventämään
+vastauksen räikeyttä.
+
+— Meidän kokouksellamme oli miellyttävä avajaisistunto.
+
+— Niinkö?
+
+— Raub, Bostonista, piti huomattavan esitelmän. Hän loi yleiskatsauksen
+kemian tähänastisiin saavutuksiin ja viittaili vastaisuuden
+mahdollisuuksiin; hän kuvasi tiedemiesten osuutta ja tehtävää siinä.
+Minä en ole milloinkaan kuullut mitään mestarillisempaa.
+
+Helena oli tyynesti seurannut hänen ajatuksensa juoksua.
+
+— Ajattele, sanoi hän, että rouva Barclay uudisti aamiaisilla omien
+piirustustensa mukaan valmistetun böömiläisen kristalliastiaston, ja
+pöytäliinan ja lautasliinat, joiden kirjo-ompelun olivat syyrialaiset
+naiset Konstantinopolissa suorittaneet.
+
+— Ne olivat kauniita?
+
+— Olivat, erikoisia, bysanttilaisia... hiukan liian kyllästettyjä.
+
+— Tiedätkö, että minun ensi viikolla on kokouksessa pidettävä esitelmä,
+— jatkoi herra Ronald myöskin puolestaan palaten siihen, mikä hänen
+mieltään kiinnitti. — Minä aion löylyttää filosofeja ja kirjailijoita.
+
+— Mitä he ovat sinulle tehneet?
+
+— Minulle mieskohtaisesti ei mitään; mutta heidän tietämättömyytensä
+kuohuttaa minua. He eivät näe, että tiede on luontoa, ja luonto juuri
+on itse tiede. He yrittävät sitä halventaa. He ovat julistaneet sen
+vararikkoon. He syyttävät sitä ihmiskunnan onnettomuuksien summan
+lisäämisestä. He riemuitsevat tiedemiesten pulmista, ilkkuvat heidän
+hapuiluansa ja hairahduksiaan. Se on typerää! Heidän tulisi päinvastoin
+yhtyä tiedemiesten työhön, tehdä heidän keksintönsä tunnetuiksi,
+edistää totuuden omaksumista. He tekisivät nykyisen kehityskauden siten
+vähemmän tuskalliseksi — kaikki kehitys on näet tuskan alaista!... He
+tulevat nostamaan aika huudon, kun me näinä päivinä todistamme näille
+muka aatteenmiehille, että rakkaus ei ole muuta kuin oleellista ainetta
+niinkuin valo, niinkuin sähkö.
+
+Helena, joka asetteli hiuksiinsa pieniä timanttikoristeisia
+näkinkenkäkampoja, oli kuunnellut miehensä puhetta vain toisella
+korvalla. Viimeiset sanat tarttuivat kuitenkin hänen mieleensä, ja
+ällistyksestä jäi hänen kätensä ilmaan.
+
+— Rakkaus — ainetta, niinkuin valo! — toisti hän ikäänkuin kauhistuen —
+sinä pidät minua pilanasi!
+
+— En ollenkaan.
+
+— Ah! runoilijat ovat oikeassa inhotessaan tiedettä! Eikö se ole
+selittänyt, että suudelma on tartunnan siementen levittäjä?... Ja nyt
+julistaa se, että rakkaus on juoksevaa ainetta!... Miksei mikrobi, niin
+kauan kuin niitä vielä on?
+
+— Koska se on ainetta — fluidumia — havaittavissa, ehkäpä pian
+selitettävissäkin olevaa juoksevaa ainetta, joka koskettaa toisaalla
+jotakin levossa olevaa solua, toisaalla jotakin aavistamatonta säiettä,
+hiljaista hermoa, aikaansaaden yksilössä asianmukaisen vaikutelman.
+
+— Entä vapaa valinta, mitä te teette sillä?
+
+— Vapaa valinta! Ne, jotka siihen uskovat, eivät ole koskaan käyneet
+meidän laboratorioissamme. Me olemme kokonaan Jumalan luomia, hänen
+kuuliaisia avustajiansa. Meidän on täällä maan päällä tehtävä vain
+hänen työtänsä, yleismaailmallista työtä.
+
+— Rakkaus juoksevaa ainetta! — toisti Helena vieläkin, hämmästyksestään
+täysin tointumatta. — Minä toivon ettet ainakaan sinä sitä esitä!
+Minä en haluaisi olla sen miehen vaimo, joka liittää nimensä tähän
+inhoittavaan keksintöön.
+
+— Minkä vuoksi inhoittavaan? Me alamme tuntea äärimmäispienuuksien
+tehtävän. Sähkö antaa meille mahdollisuuden tutkia niitä aineita,
+jotka ovat meidän johtolankamme ja joiden joukossa on myöskin
+rakkaus. Totuus on kauniimpi kuin taru. Siitä tulee näytelmäin ja
+romaanien kirjoittajille valtavia aiheita; tiede avaa heille uuden,
+tyhjentymättömän vaikutelmain ja tunteiden lähteen... Mitä teidän
+filosofinne ja runoilijanne ovat tehneet ihmiskunnan hyväksi?
+Houkutelleet haaveilla, tuutineet turhiin toiveihin; nostaneet tyhjän
+pikarin sen huulille. Ja se on ollut tarpeellista, koska niin kerran on
+tapahtunut. Mutta tiedemiesten tehtävä tulee yhä suuremmaksi. Heidän
+avullaan tulee ihmisruumis entistä täydellisemmäksi ja ehommaksi,
+he pidentävät elämän. He keksivät uusia liikuntavälineitä. Heidän
+ansiotaan on, että kerran tulevaisuudessa voidaan sanoa: »Ihminen on
+olio, joka on kehittynyt». He tekevät enemmän, nämä jumalattomuudesta
+syytetyt: he herättävät jälleen todellisen Jumalan ihmiskunnalle, jonka
+he saattavat puhdistettuna, jalostettuna, uskovaisena hänen alttariensa
+ääreen.
+
+Helenan kasvot olisivat tarkkaajalle selkeästi ilmaisseet, että hän
+ei ollut seurannut miehensä hengenlentoa, vaan jäänyt hänestä jo
+puolitiessä; se tapahtui hänelle muuten usein.
+
+— Henrik, — sanoi hän kiilloittaen hienolla batistiliinasella
+Sormustensa jalokiviä —, minun tekisi mieli perustaa yhdistys
+ylellisyyttä vastaan. Se on hillittömyyttä yhtä paljon kuin mikä muu
+tahansa.
+
+— Mitä sanoit?
+
+— Että tahtoisin perustaa yhdistyksen ylellisyyttä vastaan ja saattaa
+koruttomuuden muotiin.
+
+— Se olisi tosiaan erinomaisen omaperäinen yritys, varsinkin sinun
+esittämänäsi!
+
+— Vakavasti, ellei synny vastaliikettä, niin me uppoamme liioitteluun
+ja huonoon makuun. Ellemme jo ole uponneet! Tämä rikkauden rehentely
+alkaa minua tympäistä. Minulle tulee joskus halu asua pienessä, vain
+kaikkein välttämättömimmällä kalustetussa tupasessa ja omistaa vain
+yksinkertaisia alusvaatteita ja sarkapukuja.
+
+— Pieni tupanen, yksinkertaisia liinavaatteita ja sarkapukuja!... Rakas
+ystäväni, minä ihan säikähdän: sinä olet varmaankin sairas, muuten et
+voisi saada sellaisia mielikuvia.
+
+— Ilku vain, mutta minä tunnen todellakin sellaisen ihmisen väsymystä,
+joka on liian kauan katsellut kiiltävää pintaa. Minulla on tarvis nähdä
+vanhoja, viihdyttäviä, rumiakin esineitä, päästä pois tästä rajusta
+menosta, jossa me olemme, hiukan hengittää... Oh, minä olen väsynyt,
+väsynyt niin että voisin itkeä... Euroopalla tulee olemaan terveellinen
+vaikutus meihin molempiin, sillä sinäkin olet liiaksi rasittunut.
+
+— Minäkö? En vähääkään! — vastusteli herra Ronald, — minä en ole
+milloinkaan voinut paremmin.
+
+Mies seisautti tuolinsa keinunnan:
+
+— Helena — jatkoi hän vaivautuneen, melkein pelokkaan näköisenä — sinun
+täytyy vapauttaa minut lupauksestani. Minun on ihan mahdotonta lähteä
+Amerikasta ennen kuin muutaman kuukauden kuluttua.
+
+Hämmästyksestä pudotti nuori nainen sormistaan suuren helmen, jota hän
+juuri oli kiinnittämässä korvaansa.
+
+— Mitä? huudahti hän suuttumuksen välke silmissä — tahdotko, että minä
+nyt luovun Euroopanmatkastani?
+
+— En, rakas ystävä, niin itsekäs en sentään ole. Todistuksena siitä on,
+että kokouksesta tullessani kävin varaamassa sinulle paikan huhtikuun
+8. päiväksi »Tourainessa».
+
+— Oh, Henrik, mitä sinä ajattelet? Emmehän me vielä milloinkaan
+ole olleet erillämme niinä yhdeksänä vuonna, jotka olemme olleet
+naimisissa! huomautti nuori nainen herttaisen kauniisti katsoen.
+
+— Se koskee kovasti minuun, jonka täytyy jäädä, mutta mitä tehdä?
+Preparaattorillani ei pitkään aikaan ole ollut lomaa. Hän sairastuu,
+ellen heti laske häntä kesälomalle. Muuten teen minä juuri tärkeää
+keksintöä, enkä voi keskeyttää töitäni... Sitten on vielä Doran
+naimisiinmeno. Hänellä ei ole isää, ja holhoojana olen minä velvollinen
+olemaan hänelle isän sijassa.
+
+— Doran naimisiinmeno! Luuletko siis, että hän aikoo pitää sanansa?
+
+— Niin toivon.
+
+— No, hän puuhaa juuri sen peruuttamista. Hän haluaa lykätä häiden
+vieton syksyyn ja tulla meidän kanssamme Eurooppaan.
+
+— Olisi sopimatonta pettää Jackia jo toisen kerran! Hänen talonsa ja
+huvijahtinsa ovat valmiina.
+
+— Oh, ellen erehdy, niin saavat jahti ja talo odottaa emäntäänsä vielä
+jonkun aikaa. Tiedäthän Doran kerskailut, ettei hän milloinkaan ole
+kenenkään vuoksi uhrannut haluaan tai huviaan.
+
+— Tiedän, mitä naisten itsekkyyteen tulee, on hänellä huomattava
+ennätys!...
+
+— Mutta, Henrik, ethän anna minun lähteä Eurooppaan yksinäni!
+
+— Onhan sinulla mukanasi Sofia-täti ja veljesi.
+
+— Ja etkö edes tule mustasukkaiseksi?
+
+— En, sillä minulla on ehdoton luottamus tunteisiisi ja kunniaasi.
+
+— Olet kyllä oikeassa... Mutta tämä sekoittaa kaikki suunnitelmani:
+toivoin voivani lähettää palvelijat maalle ja sulkea talon.
+
+— Tee niin! Minun olisi mahdoton asua täällä ilman sinua. Minä muutan
+äitini luo.
+
+— Ah! Minä näen, että sinä olet jo suunnitellut kaikki valmiiksi! sanoi
+Helena hiukan loukkaantuneena.
+
+— Olen, jotta sinulla ei olisi huolta eikä harmia.
+
+— Ja kuinka minua arvostellaan sinun omaistesi keskuudessa!...
+Sisaresihan lakkaamatta moittii amerikattaria, jotka jättävät miehensä
+mennäkseen huvittelemaan Eurooppaan.
+
+— Niin pian kuin minä katson sen hyväksi, ei kellään ole mitään
+sanomista. Lähde rauhassa, ystäväni.
+
+— Ah, jos minulla ei olisi todellista vaihtelun tarvetta, niin
+lykkäisin matkan syksyyn; mutta minun hermoni ovat siinä tilassa...
+
+— Minä olen sen huomannut! vakuutti herra Ronald hieman hymähtäen.
+
+— Te ette tiedä, te miehet, mitä talonpito tässä kaikkien vapauksien
+maassa merkitsee. Euroopattaret kummastelevat, että me silloin
+tällöin tahdomme vapautua talousaskareistamme! Minä tahtoisin nähdä
+heitä meidän paikallamme... Oh, mikä nautinto saada syödä aterioita,
+joiden ruokalistaa ei ole tarvinnut itse järjestää, istua pöytään
+tarvitsematta pelätä kokin tai keittäjättären huonon tuulen purkausta
+jonkin puuttuvan ruokalajin muodossa!... Ja sitten nuo siistit
+valkopäähineiset kamarineitsyet palvelemassa!... Siitä me eniten
+nautimme Euroopassa, sitä minä tarvitsen.
+
+— No niin, ystäväni, mene hiukan levähtämään. Hanki suuri varasto
+terveyttä ja hilpeyttä. Osta siroja esineitä siellä ollessasi... Ei
+karheita liinavaatteita eikä sarkapukuja. Ne eivät soveltuisi sinulle.
+
+— Niinkö luulet? kysyi nuori nainen katsellen itseään peilistä
+vakavannäköisenä.
+
+— Minä olen siitä varma. Sinä olet loistoluomus: sinulle kuuluu silkki,
+pitsit, jalokivet... Älä ajattele yhdistyksen perustamista ylellisyyttä
+vastaan. Osta, kokoa; lastenlapsemme saavat sitten valikoida. Meillä
+ei ole vielä oikeutta yksinkertaisuuteen ja joutilaisuuteen: meidän
+täytyy hankkia, työskennellä, luoda. Me olemme esivanhempia! lisäsi hän
+äänessä ylpeä sävy.
+
+Samassa koputettiin ovelle ja ennenkuin sana: »sisään» oli lausuttu,
+ilmestyi huoneeseen nuori tyttö oopperapuvussa; tulija oli niitä nuoria
+tyttöjä, jotka ovat Amerikan erikoisuutena.
+
+— Dora! — huudahti rouva Ronald kääntyen uuteen tulijaan päin. — Eihän
+kello toivoakseni vielä ole puolta kahdeksaa!
+
+— Oh! siitä en tiedä mitään — vastasi neiti Carroll hermostuneesti
+naurahtaen. — Olen juuri ollut ankarassa ottelussa ja saavuttanut
+voiton. Naimisiinmenoni on lykätty syksyyn: äiti ja minä lähdemme
+Eurooppaan teidän kanssanne.
+
+— No... mitä minä sanoin? lausui Helena katsahtaen mieheensä.
+
+— Minä toivon sinun laskevan leikkiä! sanoi Henrik Ronald käyden äkkiä
+vakavaksi.
+
+— Ei, enokulta: äiti tarvitsee Karlsbadin kylpyjä; minä en voi antaa
+hänen lähteä yksin. Ei kellään voi olla mitään sanomista, jos minä
+haluan saattaa häntä. No: Jack tosin sitä paheksui, ja minulla oli
+suuri työ saada hänet ymmärtämään, että velvollisuuteni tyttärenä
+pakottaa minun vielä lykkäämään hänen onneansa, päätti neiti Carroll
+tavanomaisella ivallaan.
+
+— Se ei ole arvokasta, sinä toimit rumasti ja sydämettömästi!
+
+Dora istahti tuolille:
+
+— Minä istun, jotten kaatuisi nurin kaikista kohteliaisuuksista, joilla
+rupeatte minua pommittamaan.
+
+— Jack on typerän heikko! Hänen ei olisi pitänyt millään alistua tähän
+uuteen oikkuun.
+
+Oh! ei hän hyvällä alistunutkaan! Meillä oli aika kahakka!... Minä olin
+jo heittämäisilläni hänen sormuksensa hänelle vasten kasvoja. Hän näki
+sen ja kun ei tahtonut menettää minua, laski hän lipun ja suostui minun
+tahtooni. Hän nai Dodyn mieluummin myöhään kuin ei milloinkaan... Minä
+voin sen ymmärtää!
+
+— Minä en.
+
+— Valitan sitä itsenne vuoksi... No, minä olin jalomielinen: me teimme
+rauhan ja minä toin hänet tänne autossani. Hän on tuolla salissa,
+arvatenkin vetelemässä viiksiään, talttuneena, ellei aivan tyyntyneenä.
+
+— Amerikassa näyttää olevan naisia, jotka voivat leikkiä miten tahansa
+miehen rakkaudella ja arvolla! Te varmaan tosiaankin luulette, että hän
+on tehty vain teille pelinukeksi! Te uuvutatte hänet vaatimuksillanne,
+te kidutatte häntä keimailullanne, ja kun olette tehneet hänet
+vähämieliseksi, jätätte siihen, ja hän etsii unohdusta juomisesta.
+
+— Hyvin puhuttu, eno! vastasi neiti Carroll — mikä vahinko, että ette
+ole mennyt raittiusseuraan! Te olisitte varmaan saanut paikan suurten
+puhujain joukossa.
+
+Henrik Ronaldin posket punastuivat hiukan.
+
+— Tosiaankin, sanoi hän, te annatte kellolle enemmän arvoa kuin
+miehille, jotka ovat luodut niin suuria tehtäviä varten ja joita te
+saatte kiittää kaikesta. Jos te tallaatte rikki kehon, säälitte sitä
+enemmän kuin jos miehelle teette saman. Te olette liian itsekkäitä,
+liian itsenäisiä! Uskokaa minua, ei äänestysoikeus eikä tieto nosta
+naista meidän tasallemme, vaan uhrautuminen ja kieltäymys. Ja ehkä saan
+sanoa sinulle suoraan, että ne avut luovat euroopattarien sulon ja
+ylemmyyden.
+
+— Mitä vielä! Jos olisin siitä varma, niin ryhtyisin pian niitä
+harjoittamaan.
+
+— Se olisi sinulle vaikeaa, sillä sinut on liika vapaus ja liika onni
+hemmotellut piloille. Viime syksynä sinä otit tekosyyksi terveytesi —
+jossa ei ollut mitään toivomisen varaa — lykätäksesi naimisiinmenoasi;
+tänä keväänä olet keksinyt tekosyyksi äitisi terveyden. Jollet rakasta
+Jackia kylliksi ottaaksesi hänet, niin tehkää ero. Ole, lempo soikoon,
+ainakin kunniallinen!
+
+— Sitähän juuri koetan olla, eno hyvä. Minä rakastan herra Ascottia,
+en ole koskaan tavannut ketään, joka minua olisi enemmän miellyttänyt;
+en tahtoisi luovuttaa häntä kenellekään toiselle naiselle, mutta
+nähkääs... minä en tunne itseäni täysin kypsäksi naimisiin. Minulta
+puuttuu vielä pieni Euroopan-matka. Minä lähden sinne yksinomaan
+saavuttaakseni Jackin onnelle välttämättömän täydellisyyden asteen.
+Ellei se ole rakkautta ja kunniallisuutta, niin sitten en tiedä mitä.
+Euroopasta palaava morsian on kuin Intiasta palaava laiva... Mutta
+leikki sikseen; enhän olisi milloinkaan saattanut mennä naimisiin
+teidän poissaollessanne; olisin ollut liian orpo.
+
+Helena alkoi nauraa.
+
+— Ah! Te olette hyviä kumpainenkin!... Henrik ilmoitti minulle
+vastikään, ettei hän voi lähteä matkalle tänä kesänä ja yhtenä syynä
+siihen, miksi hän ei voi minua saattaa, esittää hän juuri teidän
+naimisenne.
+
+— Mitä? Eikö Henrik tule Eurooppaan! — huudahti neiti Carroll äkkiä
+säteillen, — ah! sen parempi! meillä on mainio tilaisuus huvitteluun!
+
+— Kiitoksia, sanoi herra Ronald kuivakiskoisesti.
+
+— Minä menen tapaamaan Jackia, lisäsi hän nousten. — Minä sanon
+hänelle, että hänen on viisainta lähteä teidän matkaanne.
+
+Dora hypähti jaloilleen ja pysäytti kissannotkealla liikkeellä enonsa.
+
+— Älkää, älkää, minä pyydän! sanoi hän pitäen kiinni herra Ronaldin
+takinliepeestä. — Se olisi halpamielinen, teidän kaltaistanne
+suurmiestä alentava kosto. Tiedättehän, kuinka suuresti rakastan
+teitä, mutta te tulisitte tanssin ehkäisijäksi ja minä tahdon nauttia
+vapauteni viimeisistä kuukausista. Sen jälkeen minä palaan paikalleni
+avioliiton pilttuuseen. Saatte nähdä, kuinka suoraan ja niskuroimatta
+astun herra Ascottin rinnalla!
+
+Dora, suorana ja niskuroimattomana astumassa herra Ascottin rinnalla —
+tämä kuva nostatti hymyn tiedemiehen huulille. Hän ei voinut paremmin
+kuin kukaan muukaan vastustaa sisarentyttärensä hullutteluita.
+
+Tämä huomasi enon olevan jo puoliksi aseettomana ja täydentääkseen
+voittonsa tyttö kietaisi oikean käsivartensa hänen kaulaansa.
+
+— Olkaa kiltti — sanoi hän saattaen enoa ovelle saakka — tyynnyttäkää
+Jackia ja koettakaa saada hänet hyvälle tuulelle. Tehkää se Doryn
+vuoksi! kuiskasi hän vielä ja hengähti herra Ronaldin poskelle
+pikkutytön suloisen suudelman. — Jo nyt jotakin! — jatkoi hän istahtaen
+enonsa keinutuoliin. — Ah! kuinka elämä sentään on kovaa!
+
+— Niin voisi oikeutta myöten Jack sanoa, — huomautti rouva Ronald
+hymyillen — tehän pitelette häntä pahanpuoleisesti. Minä en usko teidän
+ylimalkaan aikovankaan mennä hänen kanssaan naimisiin.
+
+— Tottakai, tietysti menen — joskus — mutta ajatelkaa itse: avioliitto
+tuntuu minusta hirttosilmukalta, johon ei mielestäni ole mitään
+kiirettä pistää päätänsä. Olen varma, etten milloinkaan ole ollut niin
+onnellinen kuin nykyään. No, minkä vuoksi sitten kiiruhtaisin?
+
+— Jos rakastaisitte herra Ascottia, ette mietiskelisi ja kyselisi noin.
+
+— No, sellaista rakkautta, josta ranskalaisissa romaaneissa puhutaan,
+en tosin häntä kohtaan tunne. Epäilenpä tokko semmoista todellisuudessa
+onkaan. Ainakin ovat meikäläiset miehet liian aineellisia sellaista
+herättämään ja me itse liian monessa puuhassa kiinni sitä tunteaksemme.
+
+Rouva Ronald näytti miettivän.
+
+— Niin, sanoi hän, en minäkään luule meillä olevan suurten
+rakastavaisten tempperamenttia...
+
+— Sen parempi! nehän tekevätkin vain tuhmuuksia... Mitä minuun tulee,
+on minulla Jackia kohtaan tukeva, koko elämän kestävä tunne; mutta
+niinä kahtena vuonna, jotka olemme olleet kihloissa, olemme nähneet
+toisemme melkein joka päivä. Minä olen liiaksi tottunut häneen. Viiden,
+kuuden kuukauden eron jälkeen on hän uudempi ja vaikuttaa minuun
+voimakkaammin. Miehet eivät milloinkaan ymmärrä omaa parastaan!
+
+— Oh! Dody! — Dody! huudahti Helena nauraen, — teillä ei ole
+aavistustakaan siitä mitä sanotte.
+
+— On, on, täsmälleen! »Honni soit qui mal y pense»; se hävetköön, joka
+pahaa ajattelee!... Mutta asiasta toiseen: minä olen aivan ällistynyt,
+kun Henrik lähettää teidät Eurooppaan yksin. Sehän on Ronaldin suvun
+periaatteiden vastaista.
+
+— Ah! Hän on niin epäitsekäs! Hän luulee olevansa tekemäisillään
+suuren keksinnön: jos minä en suostuisi erkanemaan hänestä, tulisi hän
+mukaan ollakseen riistämättä minulta tätä matkaa; mutta minä tunnen
+hänet, hänen ajatuksensa liikkuisivat koko ajan laboratoriossa eikä
+hän nauttisi mistään. Toisaalta minä olen todellakin väsynyt, loppuun
+saakka hermostunut, minä tunnen olevani tulossa aivan mahdottomaksi.
+Siihen tautiin ei ole muuta parannuskeinoa kuin Eurooppa.
+
+— Se on totta! Me voimme molemmat paljoa paremmin kun saamme panna
+muutamia tuhansia dollareita eurooppalaiseen romurihkamaan, käydä niin
+ja niin monessa kirkossa ja museossa ja viettää viisi, kuusi kuukautta
+jotakuinkin rumien, jotakuinkin siedettävien hotellien huoneissa...
+Minä toivon kuitenkin, että me tällä kertaa hiukan muutamme
+ohjelmaa. Ensinnäkin me otamme mukaamme polkupyörät tehdäksemme
+retkeilyjä oikealle ja vasemmalle; sitten saattaa veljenne meitä
+pikkuteattereihin, konserttikahviloihin, Punaiseen myllyyn, Loiset'n
+ravintolaan! Kaikki tuttavamme ovat niissä käyneet. Ne ovat Pariisin
+säädyttömimmät paikat... ja ne täytyy tuntea!
+
+— Ei ole sanottu, että Charley suostuu saattamaan meitä noihin
+paikkoihin.
+
+— No sitten saatamme me hänet, vastasi nuori tyttö uljaasti.
+
+— Minä toivon, että Kéradieut ja d'Anguilhonit ovat tällä kertaa
+Pariisissa, sanoi Helena. — Edellisillä matkoillani en ole koskaan
+heitä tavannut. Se on kuin noiduttua. Kaksi ystävätärtä naimisissa
+Faubourg Saint-Germainissa, enkä ole nähnyt ranskalaista kotia sisältä.
+
+— Ja minä kun pahaksi onneksi en ollut Newportissa viime kesänä, kun
+kuuluisa markiisi d'Anguilhon oli siellä!... Luuletteko, että Annie
+kutsuu meitä luokseen?
+
+— Varmasti.
+
+— Mikä onni! Mutta älkää herran nimessä sanoko Jackin kuullen, että me
+tulemme liikkumaan myöskin seurapiireissä: hän kuvittelisi, että minä
+saattaisin antaa jonkun ranskalaisen panna pääni pyörälle, eikä olisi
+enää hetkeäkään levollinen.
+
+Rouva Ronald oli ottanut esille jalokivilippaansa. Hetken sormeiltuaan
+valkoisella silkillä olevia koruja, valitsi hän uhkean helmistä ja
+timanteista sommitellun kaulavyön. Pantuaan sen kaulaansa kääntyi hän
+neiti Carrollin puoleen:
+
+— Sopiiko tämä? kysyi hän.
+
+— Te olette ihana! — vastasi nuori tyttö vakavasti. — Teidän
+rinnallanne joudun minä aivan varjoon! lisäsi hän asettuen katsomaan
+itseänsä suuresta peilistä.
+
+Ja peili näytti sorjan, siropiirteisen vartalon valkoisessa
+silkkipuvussa, pehmeän, ruskean tukan, hiukan teräväpiirteiset ja
+tummaihoiset kasvot, kahden ihmeellisen silmän kaunistamat, joiden
+kirkkaista hiukan harmahtavista teristä, pitkien mustien ripsien ja
+kaarevien kulmakarvain alta, säteili elämää.
+
+— Minun ei pitäisi milloinkaan näyttäytyä teidän rinnallanne! sanoi
+Dora kohentaen korkeaa helmikoristeista kauluriansa.
+
+— Älkää puhuko tuhmuuksia: te ette vaihtaisi ruumistanne minun ettekä
+kenenkään muun kanssa... ja siinä olette ihan oikeassa!... Mutta
+menkäämme tapaamaan herroja. Toivoakseni ei Jack ole niin huonolla
+tuulella, että hän tärvelee iltamme.
+
+Ensi silmäyksellä huomasivat molemmat naiset, että herra Ronald ei
+ollut koettanut taivuttaa nuorta miestä kohtaloonsa alistumaan: tämä
+näytti sangen alakuloiselta, mikä ei ollut herättämättä hetkellistä
+katumuksentunnetta hänen morsiamessaan. Ja herra Ascott oli sangen
+komea nuori mies. Hänen kasvonsa eivät olleet erikoisemmat, mutta hänen
+mustat, terävät, älykkäät silmänsä, hänen hilpeä hymynsä ja olentonsa
+hyväntahtoisuus tekivät myötätuntoisen vaikutuksen kaikkiin, ja hänen
+väsymätön reippautensa teki hänestä New Yorkin seurapiirien suosikin.
+
+— No, Jack-parka, teitä on kohdeltu huonosti! sanoi rouva Ronald antaen
+hänelle kättä, — Voitte uskoa, että ei minulla ole mitään osuutta tässä
+Doran uudessa oikussa.
+
+— Siitä olen varma. Hän on niitä amerikkalaisia, jotka eivät voi nähdä
+ystävättärensä panevan kuntoon matkatamineitaan joutumatta kiusaukseen
+tehdä samoin!... Eurooppa on meidän naistemme perikato, meidän
+kotirauhamme turmelija.
+
+— Eihän toki... älkää sentään menkö liiallisuuksiin!... Minä puolestani
+olen tyytyväinen, että teidän naimisenne lykkääntyy syksyyn. Niin voin
+olla mukana häissä.
+
+— Jos niistä koskaan mitään tulee!
+
+— Tottakai, ja heti matkan jälkeen teidän rauhoittamiseksenne! — sanoi
+herra Ronald laskien tuttavallisesti kätensä nuoren miehen olalle.
+
+— Juuri sitähän minä olen Jackille sanonut, lausui neiti Carroll
+hämmentymättä.
+
+Päivällinen ilmoitettiin valmiiksi.
+
+— Kiiruhtakaamme hiukan, sanoi Helena, minä en tahtoisi menettää
+Tamagnon näyttämölletuloa ja Othellon ensimäistä lausetta, joka on kuin
+riemuhuuto ja voiton aavistus.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Vielä muutamia vuosia sitten vietti aviovaimo Amerikassa yksivakaista,
+syrjässä-pysyvää elämää; hän oli vähemmän näkyvällä tasolla ja pysyi
+siinä jotakuinkin kohtaloonsa alistuvana. Siihen aikaa olivat avioerot
+harvinaisia ja skandaalit vieläkin harvinaisempia; mutta tässä nopean
+kehityksen maassa muuttuvat tavat melkein yhtä nopeasti kuin muodit.
+Nuorissa tytöissä heräsi halu yhä enemmän vapautua äitiensä holhouksen
+alaisuudesta ja he pyysivät naimisissa olevia ystävättäriänsä olemaan
+valvojinansa tanssiaisissa, oopperassa, kävelyretkillä, ystäviensä
+aluksilla ja kaikissa muissa vaarallisissa huvitilaisuuksissa,
+retkeilyillä, eväsmatkoilla, illallisilla, missä heidän kävi
+laatuun olla mukana. Ja naimisissa olevat ystävättäret suostuivat
+mielellään. He palasivat näyttämölle ollakseen säädyllisyyden
+suojelijoita. He esiintyivät nyt mitä viehkeimmissä puvuissa. He
+vaativat ylistystä, uhreja, kukkasia, ihailuveroja. He kiemailivat
+rohkeasti ja taidokkaasti, mikä herättää epäilyä, että he esiintyvätkin
+kilpailijoina. He ryhtyivät suojelemaan nuoria tyttöjä, mutta
+loppujen lopuksi ehkä syrjäyttävät heidät. He ovat jo tehneet niin
+Washingtonissa.
+
+Salongit ovat aikakauden tunnuskuvana. Niitä ei ole enää Euroopassa,
+niitä ei ole vielä Amerikassa. Muutamilla naisilla on kuitenkin jo
+jonkinlainen henkilökohtainen valta-asema: rouva Ronald oli niitä.
+Hänen vastaanottopäivillään vallitsi hyvän aistin loisteliaisuus, jota
+ehkä olisi pidetty liian upeana Pariisissa, mutta joka ei New Yorkissa
+tuntunut kohtuuttomalta. Hänen kutsuansa pidettiin kunniassa. Hän
+kaipasi suosiota ja ihailua eikä mikään ollut hänestä liian kallista
+sen saavuttamiseksi. Luontaisesta taipumuksesta tai amerikattarien
+keskuudessa harvinaisesta käytöksensä hallitsemiskyvystä oli hän
+aina tasainen ja viehkeä. Ja varsinkin tällä ominaisuudellaan oli
+hän voittanut emännyysmaineensa. Hän oli New Yorkin naisvaltiaita.
+Rouva Ronald saattoi määrätä jonkun taiteilijan menestyksen, panna
+alkuun jonkun muodin, muuttaa jonkun tähänastisen tavan, pitää
+liian tunkeilevia nousukkaita kurissa, antaa eronneelle vaimolle
+jälleen paikan seurapiireissä. Hän oli johtavana sieluna useissa
+hyväntekeväisyystoimissa ja hänet oli valittu kunniajohtajattareksi
+_Kotimaisten Naisten_ yhdistykseen.
+
+Englantilaisten sukujen nuoremmat jäsenet, hollantilaiset ja kaikki
+muut, jotka muinoin olivat tulleet Amerikkaan etsimään vapautta ja
+varallisuutta, olivat jättäneet isänmaansa haluamatta uudelleen solmia
+siteitä sinne. Rikkaiksi ja riippumattomiksi tultuansa olisivat he
+kernaasti antaneet esivanhempiensa nukkua rauhassa Euroopan kirkkojen
+kaarien alla ja olleet heistä pöyhkeilemättä. Naiset eivät sitä
+sallineet. Taaskin laiminlöivät he tilaisuuden osoittaa ylemmyyttänsä.
+Sen sijaan, että olisivat pyrkineet luomaan omassa maassaan älyn,
+tiedon ja taidon ylimystöä, he ylpeilivät syntyperän vanhuudesta.
+Maanpakoon tuotujen välineiden, vanhojen raamattujen avulla,
+joiden alkulehdille oli merkitty avioliitot ja syntymät, saivat he
+esivanhempiin johtavan langan päästä kiinni ja alkoivat täälläkin
+vedota heihin. Heidän turhamielisyyttänsä hiveli enemmän kunnia olla
+vanhojen ja lahonneiden puiden oksina, kuin kuuluminen uusiin ja
+voimakkaisiin Amerikassa nousseihin kantasukuihin. He olivat ylpeämpiä
+tuntemattomasta esi-isästä, usein hyödyttömästä, joskus huonostakin
+ihmisestä, kuin siitä miehestä, jota heidän oli kiittäminen kaikesta.
+Ja tämän tökerön hullutuksen valtaamina kävi näitä nousukkaita
+joukoittain British Museumin tai kirkkojen arkistoja kaivelemassa;
+niin vähän tottumusta kuin heillä olikin, löysivät he kuitenkin miltei
+säännöllisesti vanhoja todistuskappaleita, jopa vaakunakilpiäkin.
+
+Rotunsa puhtautta puolustaakseen päättivät amerikkalaisen ylimystön
+naiset perustaa _Kotimaisten Naisten_ yhdistyksen, johon hyväksyttiin
+vain henkilöitä, jotka saattoivat seurata sukuhaaraansa vähintään
+kaksisataa vuotta taaksepäin eivätkä polveutuneet tavallisista, vaan
+historiallisista siirtolaisista! Tämän valioliiton päällikkyys oli
+annettu rouva Ronaldille, sillä hän oli kieltämättä moitteetonta
+sukujuurta. Hänen äitinsä kuului New Orleansin parhaisiin sukuihin
+ja hänen isänsä, kommodoori Beauchamp, juonti sukunsa aina siihen
+Beauchampiin, joka oli tullut Englantiin Wilhelm Valloittajan mukana
+ja jonka nimi on piirretty Caenin katedraalin ovelle. Helena ei
+ollut ainoastaan hyvää sukua, hän oli myöskin hyvin kasvatettu.
+Kun hänen äitinsä oli kuollut muutamia viikkoja hänen syntymänsä
+jälkeen, oli hänen isänsä sisar, muuan noita vanhoja neitejä, joilla
+on äidillisyyden vaisto, ottanut hänet syliinsä ja sydämeensä ja
+omistautunut kokonaan hänen ja hänen veljensä Charleyn hoitoon. Pikku
+Helena oli ollut noita lapsia, jotka kauneudellaan ja varhaisella
+viehätysvoimallaan tekevät vanhemmat ja opettajat aseettomiksi. Neiti
+Beauchamp ammensi velvollisuudentunnosta tahdonlujuutta, jonka avulla
+hän sittenkin pystyi kasvattamaan tyttöstä, kehittämään hänessä hyvää
+aistia ja sievää käytöstä. Joskaan hän ei voinut ehkäistä kasvatissaan
+turhamielisyyden ja synnynnäisen keimailun kehittymistä, osasi hän
+kuitenkin juurruttaa häneen periaatteita, jotka riittivät niille
+vastapainoksi, ja painoi lapsen luonteeseen oman oikeamielisyytensä
+leiman.
+
+Helenan opinnot sujuivat loistavasti. Pelättiinpä, että hän saa
+päähänsä ruveta lukemaan laki- tai lääketieteen tohtoriksi. Hänen
+kauneutensa pelasti hänet. Hän ymmärsi pian, että oli viehättävämpää
+olla nainen kuin naisasian ajaja.
+
+Kun hän seitsentoistavuotiaana pääsi kasvatuslaitoksesta, oli hänellä
+ihailijoita ja kutsuja enemmän kuin hän saattoi vastaanottaa. Äkkiä
+valtasi hänet tympeys, joka usein tuonnempanakin hänet tavoitti ja
+joka todisti hänen etevämmyyttään. Hän selitti silloin isälleen ja
+tädilleen tahtovansa viettää vuoden Pariisissa, jossakin luostarissa,
+täydentääkseen ranskan kielen, soitannon ja laulun taitoansa. »Ellen
+minä häviä joksikin aikaa» — lisäsi hän seuraten käytännöllistä
+vaistoa, joka ei koskaan jätä amerikatarta — »niin minun esiintymiseni
+seuraelämässä kärsii. Minut nähdään liian usein, ja se heikentää minun
+vaikutustani».
+
+Herra Beauchamp ja hänen sisarensa vastustelivat aluksi, mutta
+käsittivät lopulta nuoren tytön olevan oikeassa ja myönsivät itsekin,
+että Helenan liian varhainen menestys saattoi häntä vain vahingoittaa.
+He suostuivat siis hänen tahtoonsa, vastustaen vain luostarikasvatusta.
+Helena piti päänsä. Passyn ja Nevillyn porvarilliset kasvatuslaitokset
+eivät häntä miellyttäneet. Häntä viehätti hieno, niin ylimyksellinen
+luostari kuin mahdollista. Uskonnollinen elämä oli hänestä tuntunut
+aina niin erikoiselta, että hän tunsi sen suhteen voittamatonta
+uteliaisuutta. Ajatus sulkeutua korkeiden muurien sisään, totella
+kellonsoittoa, alistua ankaraan kuriin, olla ranskalaisessa
+ympäristössä toisenrotuisten ja toisin kasvatettujen nuorten tyttöjen
+parissa, kiehtoi hänen uutta etsivää mielikuvitustaan.
+
+Tämän maailmannaisessa, niinkuin Helena jo oli oudon mielihalun
+johdosta lähtivät neiti Beauchamp ja hän Pariisiin. Monien
+tiedustelujen jälkeen antoivat he etusijan Neitsyt Maarian
+Taivaaseen-astumisen luostarille Antenilissä, missä oli ilmaa, tilaa
+ja vihannuutta. Sofia-täti ei suostunut jättämään veljentytärtään.
+Millään ehdolla ei hän tahtonut antaa häntä vieraisiin, katolisiin
+käsiin. Velvollisuudentuntonsa ohjaamana, kuten aina, vaienti
+hän protestanttiset epäröintinsä ja hankki huoneen n.s. »Pikku
+Luostarissa», lepokodissa, jonne maailmannaiset usein tulivat etsimään
+levähdystä ja unohdusta. Helenan huone oli itse luostarissa.
+
+Amerikattaret, jotka ovat viettäneet jonkun aikaa Pariisin
+kasvatuslaitoksissa, selittävät, että ranskalaiset ovat huonosti
+kasvatettuja, turmeltuneita, teeskenteleviä. Ranskattaret puolestaan
+pitävät amerikattaria uskonnollisessa ja moraalisessa suhteessa
+pakanoina. Nämä moitteet johtuvat siitä, että heillä on elämästä eri
+mielteet.
+
+Vuosisatoja on katolilaisuus kääntänyt latinalaisen sielua
+haudantakaisuutta kohti. Se opettaa nuorelle tytölle, että hän on
+syntynyt tähän maailmaan yksinomaan palvellakseen taivasta. Se
+pyrkii teroittamaan hänen mieleensä inhimillisen onnen, maisen
+turhuuden ylenkatsetta, hänen ruumiinsa halveksumista, kärsimyksen
+rakastamista. Se on täten aikaansaanut ylevää kieltäymystä, harvinaista
+mielenpuhtautta. Tämä ihanne kohdistuu kehkeytyvässä naisessa
+sisäiseen elämään, ja se eristäytymisen laatu, johon meidän tapamme
+hänet tuomitsevat, tekee hänestä keskitetyn olennon, — jossa padottu
+mahla joskus synnyttää vaarallisia unelmia, epäterveiden aatteiden,
+sairaloisten halujen, eriskummaisten tunteiden rikkaruohokasvullisuutta.
+
+Amerikatar taas uskoo päinvastoin olevansa luotu nauttimaan tämän
+maailman antimista, kehittämään älyänsä ja ottamaan osaa yleiseen
+toimintaan. Hänellä ei ole mitään ennakkoaskartelua haudantakaisen
+kanssa, ei mitään iankaikkisen onnen ajatuksia. Hän tuntee olevansa
+suuren Kaitselmuksen huomassa ja antautuu siihen empimättä; hänen
+henkensä on altis kaikille aatteille, hänen ruumiinsa on veden,
+raittiin ilman ja liikunnan karkaisema. Hänen aistinsa eivät ole
+opitun häveliäisyyden kiihdyttämät. Hän asettuu peliinsä eteen
+uppoalastomana tuntematta mitään hekuman värinää. Hän onnittelee
+itseään, jos on kaunis, miettii miten pienentäisi puutteellisuuksiaan
+ja määrää tyynesti, mitä kohtaa hierojattaren on käsiteltävä.
+Hänen viattomuudessaan, joka ei johdu tietämättömyydestä, vaan
+säädyllisyydestä, on vähemmän viehkeyttä, mutta enemmän arvoa. Mitä
+me sanomme _pahuudeksi_ ja synniksi nimittää hän _alemmuudeksi_ tai
+_törkeydeksi_. Tässä erittelyssä näemme sen eron, joka on olemassa
+Vanhan ja Uuden Maailman, menneisyyden ja kenties tulevaisuuden
+katsomusten välillä.
+
+Neitsyt Maarian Taivaaseen-astumisen luostarin oppilaat kuuluivat
+yleensä maalais-aatelistoon ja korkeaan porvaristoon. Helena tunsi
+näiden nuorten tyttöjen seurassa olevansa ventovieras. He olivat
+hänelle yhtämittaisena kummastelun aiheena. Vapaus, jota useimmat
+noudattivat totuuteen nähden, loukkasi häntä. Heidän halunsa päästä
+elämän mysteerien perille tympäisi häntä. Rakkaus, jota hän piti
+yhtenä luonnon kaunistuksena, jota hän odotti rauhallisesti, näytti
+näistä ranskalaisista olevan kielletty hedelmä, jonkinlainen synti,
+jonka ympärillä kuitenkin kaikki heidän ajatuksensa, kaikki heidän
+keskustelunsa kiersivät. Heidän nautintonansa oli lukemastakin
+päästyä lukea erinäisiä Salomonin Korkean Veisun kohtia, joita heidän
+rukouskirjassaan oli ja he unelmoivat »Sulhasesta, joka saapuu hypellen
+alas mäkiä». Uskovaiset rukoilivat salaperäisesti hehkuvin mielin,
+ottivat kärsiäksensä kieltäymyksiä ollakseen otollisia Jumalalle. Se
+tuntui amerikattaresta summattoman lapsekkaalta. Ja kaikilla näillä
+kasvateilla oli hartauden, uhrautumisen, kaipuun tarpeita, jotka
+tekivät heistä hänen silmissään eriskummaisia ja haaveellisia olijoita,
+mutta joiden suhteen hän hetkittäin tunsi olevansa todellinen lapsi.
+
+Helenaa vuorostaan ei myöskään ymmärretty ja häntä arvosteltiin
+armottomasti. Hänen suorasukaisuuttaan pidettiin sivistymättömyytenä,
+hänen luonteensa itsenäisyys näytti olevan huonon kasvatuksen
+merkki. Hänen arsoa upeuttansa pukimissa, hänen silkki- ja
+batistialusvaatteitaan, jotka herättivät kateutta, pidettiin rikollisen
+keimailun merkkeinä. Hänen kauneutensa tuotti hänelle ihailua, joka ei
+ollut häntä mairittelematta; mutta Antenilin luostarissa ollessaan ei
+hän saanut luostarin asukkaista ainoatakaan todellista ystävätärtä.
+
+Tässä ranskalais-katolisessa ympäristössä Helena kuitenkin tietämättään
+sai joukon vaikutelmia, jotka myöhemmin, paljoa myöhemmin, olivat
+palautuvat ja auttavat häntä hänen kohtalonsa ratkaisussa. Joka
+sunnuntai ennen aamiaista meni hän Alman kadun protestanttiseen
+kirkkoon; iltapäivällä hän, — niin suuri oli hänen amerikkalainen
+monipuolisuutensa — otti osaa iltamessuihin, jopa veisasi urkujen
+soidessa. Katolisen jumalanpalveluksen kirkonmenot olivat hänestä vain
+näytelmää; mutta hänellä oli kuitenkin se tuntu, että tämä näytelmä
+kohotti häntä henkisesti. Suitsutuksen tuoksu, liturgisen kielen
+salaperäiset sanat, Pyhän Sakramentin siunaus miellyttivät häntä
+erikoisesti. Silloin tällöin tunsi hän sielunsa pinnalla uskonnollista
+väreilyä, mutta se ei temmannut häntä mukaansa. Neitsyt Maarian
+Taivaaseen-astumisen kappeli häntä omituisesti viehätti. Hän pyysi
+usein saada avustaa nunnaa alttarin koristamisessa. Hän teki sen kuin
+pakana, vilkkain liikkein, nauru huulilla, liian äänekkäänä, tuntematta
+suurta Läsnäoloa, joka piti sisarta niin pelokkaana ja kunnioittavana.
+Magdalenan markkinain aikana palasi hän Anteniliin vaunut täynnä
+kukkia; kauneimmat vei hän Neitsyt Maarian jalkain juureen. Se oli
+kunnianosoitus, jonka hän aito-amerikattarena tahtoi tehdä omalle
+sukupuolellensa. Hän rakasti katolilaisuutta sen vuoksi, sanoi hän
+häikäilemättömästi kuin kerettiläinen ainakin, että sillä on jumalatar
+ja että se ainoana kaikista kristinuskoista on rakentanut alttareita
+naisille.
+
+Helena oli päättänyt käyttää aikansa Pariisissa hyvin ja piti
+päätöksensä. Hän seurasi ranskankielen, kirjallisuuden ja historian
+kursseja, otti lausuntotunteja ja erään kuuluisan italialaisen johdolla
+laulutunteja. Hänellä oli erinomaisen kaunis ja puhdas ääni, jolta
+kuitenkin vielä puuttui tunteen lämpöä. Hän tunsi sen ja oli siitä
+murheissaan. Hän loihti mieleensä vuorotellen kaikki ihailijansa,
+mutta kukaan ei saanut häntä lämpenemään, kuten hän leikkisästi
+lausui, ja kahdeksantoistavuotiaana oli hänen pakko turvautua
+lausuntoharjoituksiin voidakseen saada lemmen sanoihin jotakin ilmettä.
+
+Neiti Beauchamp hoivasi veljentytärtänsä mm taitavasti, että tällä ei
+ollut tilaisuutta tehdä tuttavuutta ainoankaan ranskalaisen kanssa.
+Nuori neito näki vain kaukaa noita kreivejä ja markiiseja, joista hän
+oli kuullut puhuttavan niin paljon pahaa ja jotka sen vuoksi herättivät
+hänen uteliaisuuttaan.
+
+Tämä opinto- ja lepovuosi oli nuorelle amerikattarelle erinomaisen
+terveellinen. Häneen oli Euroopassa tarttunut jotakin epämääräistä,
+joka lisäsi hänen kauneuteensa uutta suloa.
+
+Helena Beauchampin ensi esiintymiset seuraelämässä olivat voittoja,
+joista puhuttiin kauan. Hänestä tuli New Yorkin hienon maailman
+kuuluisimpia kaunottaria. Tällainen kaunotar on loistava, viehkeä
+olento, jolla on valloittajan salamahti: häntä tarkoittavat kaikki
+ylistelyt, hänet peitetään kukkasiin, hänen hymyjänsä kerjätään,
+talon emännät kilpailevat siitä, kuka hänet saa vieraakseen, miehet
+tulevat turhamielisyydestä hänen kosiskelijoikseen ja orjikseen. Tätä
+valtiutta kestää tanssikauden tai kaksi, ja sinä aikana on koetettava
+saavuttaa päävoitto: asema tai varallisuus. Kaunotarta, joka siinä ei
+onnistu, pidetään »elävänä onnettomuutena». Hän vanhenee nopeasti ja
+hänet heitetään ainiaaksi romukoppaan. _Sic transit gloria mundi_: niin
+haihtuu maailman kunnia.
+
+Helenan varallisuus ei ollut tasasuhteessa hänen taipumuksiinsa: hän
+olikin selittänyt joko menevänsä vain rikkaisiin naimisiin tai jäävänsä
+naimattomaksi. Hänet oli luotu, sanoi hän, omistamaan vaunuja, hevosia,
+loistavia pukuja, uhkeita taloja; ne olivat hänelle tarpeen. Useakin
+miljardöörinousukas kosi häntä, hän hylkäsi heidät kaikki empimättä.
+Hän ei tyytynyt puolinaiseen: hän halusi miestä, joka lisäksi oli
+hyvää sukua, lahjakas, joka oli tai tuli olemaan jotakin. Amerikatar
+vaatii ylimalkaan, että hänen miehensä on hänelle kunniaksi, joko
+kyvykkäisyytensä tai kauppamahtinsa johdosta. Jos mies on vielä kookas,
+on vaimo erikoisen ylpeä ja toistelee turhamielisenä kuin metsäläinen:
+»Hän on kolmen kyynärän mies ilman kenkiäkin.»
+
+Henrik Ronald näytti olevan Helenan unelmain mukaan tehty mies.
+Hänessä oli yhtyneenä kaikki, mitä hän halusi: ulkonainen kauneus,
+ensiluokkaiset kyvyt ja suuri omaisuus. Vaikka hän ei ollut yhtä
+vanhaa sukua kuin Helena, oli hänellä kuitenkin takanaan kolme
+miespolvea rikasta ja arvossapidettyä porvaristoa, mihin jo maailman
+kaikissa maissa voi rakentaa jonkinmoisen ylimyksellisyyden. Henrik
+oli tavoiteltavin sulhasmies sinä seurustelukautena, jolloin neiti
+Beauchamp alkoi esiintyä seurapiireissä.
+
+Helenan näkeminen herätti Henrikissä eloon kaiken, mikä hänessä oli
+nuoruutta ja runoutta. Tytön niin ihmeellisesti kimmeltävät hiukset,
+elämää säteilevät ruskeat silmät ja koko loistava olemus tarttuivat
+heti nuoren miehen mieleen eivätkä siitä enää haihtuneet. Ensi hetkestä
+arvasi neiti Beauchamp saaneensa hänet valtaansa. Aluksi leikitteli
+hän nuorella miehellä hiukan julmasti, mutta oli kuitenkin siksi
+terveälyinen, että ei voinut olla tuntematta hänen etevämmyyttään ja
+ylimalkaan häntä kunnioittamatta. Kuten naisessa usein, seurasi rakkaus
+lähellä.
+
+Herra Ronaldin äiti ja sisar, molemmat ankaranvakavia porvarisihmisiä,
+koettivat kääntää nuoren miehen mieltä pois loisteliaasta neidosta,
+jonka hienostelu ja turhamielisyys heitä kauhisti. Salliman voimat
+olivat heitä vastassa: ensimäistä kertaa jäivät heidän sanansa Henrikin
+suhteen tehottomiksi; seurustelukauden lopulla oli hän kihlannut
+Helenan.
+
+Naimisiinmeno, jonka kommodoori Beauchampin kuolema oli lykännyt
+tuonnemmaksi, tapahtui vasta puolitoista vuotta myöhempään.
+
+Ja näihin saakka oli tämä avioliitto ollut mitä onnellisin. Herra
+Ronald oli tullut erään suuren tieteellisen aikakauskirjan omistajaksi
+ja hänen teoksensa toxilogian — myrkkytieteen — alalla olivat
+tehneet hänet kuuluisaksi Amerikan ulkopuolellakin. Euroopassa
+lähtevät tiedemiehet ja kirjailijat enimmäkseen varsinaisen kansan ja
+pikkuporvariston piiristä, missä kansojen elävät voimat ovat. He eivät
+ole saaneet sitä kasvatusta, joka hienostaa ja hioo ihmisen. He ovat
+samalla kertaa maailmanmiesten ylä- ja alapuolella. Yhdysvalloissa
+he kuuluvat yhä enemmän rikkaiden luokkaan ja heillä on näiden
+tottumukset. Ellei ole, niin heidän vaimonsa hankkivat ne heille heti.
+
+Herra Ronaldilla oli oma laboratorio, niinkuin hevosmiehellä on
+oma talli. Hän oli noita Harvardin yliopiston urheilijoita, jotka
+jatkuvasti harjoittavat lihaksiansa ja kaikkia aistejansa urheiluilla,
+jotka kohottavat miehen voiman kymmenkertaiseksi, tekevät hänet
+miellyttäväksi levossa ja pelättäväksi taistelun hetkellä ja jotka,
+mitä ranskalaiset kasvattajat sanokootkin, voi yhdistää henkisten
+harrastusten kanssa, kuten Englannissa ja Amerikassa nähdään. Kahden
+kemiallisen kokeen välillä meni Henrik Ronald pelaamaan cricket- tai
+jalkapallopeliä ja kahdeksanneljättävuotiaana, jonka ikäinen hän nyt
+oli, oli hänen ruumiinsa niin vetreä ja joustava, että hän parissa
+päivässä olisi ollut ensiluokkainen sotilas.
+
+Helena rakasti miestänsä, jollei intohimoisesti, niin ainakin niin
+syvästi kuin hän luuli voivansa rakastaa, ja itse oli hän tämän miehen
+ilo, ylpeys, turhamielisyys ja ainoa rakkaus.
+
+Yhdysvalloissa on rikkaitten piirissä sangen vähän perhe-elämää.
+Vaimot, jotka tuntevat olevansa älykkäitä, pitävät velvollisuutenaan
+kehittää älyään: niinkuin Ibsenin sankarittaret tahtovat he
+kehittää yksilöllisyyttään ja unelmoivat miehistä eristäytymistä,
+syöksyvät suinpäin opintoihinsa, viettävät aikansa kirjallisissa ja
+tieteellisissä kerhoissa ja jättävät kodin ja lapset Herran huomaan.
+Maailmannaiset ajattelevat vain huvituksia. Molempien puolisot ovat
+kaiken päivää kiinni asioissaan. Kotia palatessaan eivät he siellä
+tapaa kotilieden viihtyisyyttä. Heidän ei sallita riisuutua valjaista,
+vaan ainoastaan vaihtaa asua, eikä raskain useinkaan ole työasu.
+
+Herra Ronald uhrasi klubinsa tullakseen auttamaan vaimoaan, kun
+tämän oli pukeuduttava. Hän nautti vaimonsa näkemisestä kaikkien
+noiden sirojen silkkien ja timanttien keskessä, jotka kuuluivat tämän
+koristeluun. Tänä kaksinolon hetkenä puheli kumpikin tavallisesti
+kaikesta, mikä kiinnitti mieltä. Mies taiteesta, tieteestä,
+valtiollisista asioista; vaimo taas vuorostaan kertoi päivänsä vietosta
+seuramaailmassa ja siellä liikkuvista juoruista. Helena olisi ollut
+sangen loukkaantunut, ellei hänen puolisonsa olisi ottanut häntä
+mukaan henkiseen elämäänsä; mutta hän kuunteli miehensä puhelua tuskin
+puolellakaan korvalla. Onneksi ei kumpainenkaan huomannut, kuinka
+harvinaista ja pintapuolista heidän henkensä kosketus oli.
+
+Rouva Ronald oli toimelias, kuten yleensä amerikattaret. Jota enemmän
+vierailuja, huvituksia ja muuta senkaltaista toimintaa hän päivän
+mittaan ehti suorittaa, sen tyytyväisempi hän oli. Siitä huolimatta
+rasitti häntä joskus elämän tyhjyyden tunto.
+
+Kun on pitemmän aikaa liikkunut amerikattarien parissa, voi ensi,
+silmäyksellä erottaa ne, joissa on latinalaista tai kelttiläistä
+verta. Edellisten silmissään on enemmän unelmaa. Heillä on enemmän
+ruumiillista viehkeyttä ja herkkyyttä. Heidän luonteessaan enemmän
+vivahduksia ja vähemmän lujuutta; eikä heidän siveytensä ehkä ole
+yhtä järkkymätön. Rouva Ronaldin kantaisä oli eräs Toulouse'in
+hugenotti. Hänessä oli vieraita, saksilaisrotuisia aineksia, ja nämä
+ainekset synnyttivät, käyttämättä jääneinä, erikoista sisällistä
+liikettä, jonkinlaista aiheetonta tyytymättömyyttä, jota hän nimitti
+hermostuneisuudeksi. Seuraelämän huvit eivät häntä milloinkaan
+olleet täysin tyydyttäneet. Hän oli ryhtynyt tutkimaan eriskummaisia
+aloja: buddhalaisuutta, salatieteitä, yhteiskunnallisia kysymyksiä
+— mutta tutkinut niitä tietenkin naisten tapaan. Kun hän jostakin
+ranskalaisesta romaanista luki jonkun suuren intohimon erittelyä, ja
+sitä hän alati etsi, surkutteli hän itseänsä, ettei koskaan ollut
+kokenut sellaista. Oli kuin häntä olisi loukattu, kohdeltu kuin lasta.
+Hän mietti, mahtoiko eurooppalaisen sielussa olla enemmän säikeitä
+kuin hänen omassaan vai eivätkö sitten hänen sielunsa säikeet olleet
+värähtäneet. Hänen puolisonsa herättämä rakkaus tuntui hänestä
+arkipäiväiseltä. Tietämättänsä nurkui hän ettei Henrik milloinkaan
+ollut näyttänyt hänelle olentonsa pohjasakkaa; hartioitaan kohauttaen
+sanoi hän: »Henrik on liian nuhteeton!»
+
+Ranskattaressa olisi tämäntapainen uteliaisuus ollut aivan aistillista
+ja hyvänä katolilaisena olisi hän mennyt sielunpaimenensa luo
+ripille. Kun se herää amerikattaressa, ja se herää usein, on
+se vain henkistä uteliaisuutta. Helena tahtoi yksinkertaisesti
+tietää; hän ei halunnut tuntea. Hän pahoitteli, ettei ollut kokenut
+mustasukkaisuuden tuskia, kiusausten kamppailua, hän uskoi olevansa
+niin voimakas, niin mahdoton lankeamaan, että olisi tahtonut
+leikitellä kaikilla näillä vaarallisilla seikoilla. Parin kolmen
+vuoden perästä ilmeni liikarasitus, johon asema seuraelämässä Helenan
+tuomitsi, mielenmasennuksena, suunnattomana tympeytenä, levon ja
+yksinkertaisuuden kaipuuna. Silloin tarvitsi hän vanhaa, äidillisen
+viihdyttävää Eurooppaa. Hän palasi sieltä aina nuortuneena ja
+virkistyneenä.
+
+Tähän saakka oli herra Ronald seurannut vaimoansa mutta nämä
+säännöllisesti uusiintuvat matkat, jotka eivät sinänsäkään häntä
+erikoisesti innostaneet, alkoivat tuntua hänestä kiusallisilta. Ne
+muutamat keskustelut, joihin hän joutui ulkomaisten tiedemiesten
+kanssa, eivät riittävästi korvanneet kirjain ja laboratorion äärestä
+poistumista. Häntä väkisinkin värisytti, kun hänen mieleensä muistuivat
+tarkoituksettomat kävelyt pitkin Pariisia, pukujen koetteluiden vuoksi
+myöhästyneet aamiaiset, illat maailman huonoimmin tuuletetuissa
+teattereissa, kaupitsijain aamurynnäköt hänen huoneeseensa, pukujen ja
+päähineiden kasaamiset kaikille huonekaluille. Tuhannet tukaluudet,
+joiden alaisena amerikkalainen aviomies on Euroopassa, olivat vielä
+niin vereksinä hänen mielessään, että hän oli mielessään iloinen, kun
+sattui niin hyvä syy jäädä New Yorkiin.
+
+Helena oli jo kauan salaisesti halunnut, niin salaisesti, ettei hän
+sitä itselleenkään tunnustanut, päästä Pariisiin yksinänsä. Hän
+kuvitteli viehättäväksi tuntea olevansa aivan vapaa ja irrallinen.
+Kokeen vaara houkutteli, hänen sitä aavistamatta. Herra Ronaldin
+yksivakaisuus ehkäisi ajattelemastakaan mitään säännöllisestä
+poikkeavaa. Hän ei koskaan käynyt pikkuteattereissa. Vaikka hän
+osasi kirjallista ranskaa erinomaisesti, jäivät suulliset kielen
+vivahteet häneltä usein ymmärtämättä. Kasvojen ilmeistä arvasi hän
+kaksimieliset viittailut ja tunsi jonkinlaista huolestumista, että
+hänen puolisonsakin kenties saattaisi ne arvata, mikä taas esti Helenaa
+nauramasta.
+
+Sanottakoon vain, että amerikkalaisten yleinen säädyllisyystaso on
+eurooppalaisten säädyllisyystasoa alempana; heidän joukossaan tapaa
+sittenkin miehiä, joiden tapojen ankaruus ja mielen puhtaus on
+uskomaton ja jotka keskusteluissaan ovat paljoa pidättyvämpiä kuin
+naiset. Herra Ronald kuului tähän valiojoukkoon. Hänen ylhyytensä
+herätti Helenassa ehdotonta kunnioitusta. Miehensä läsnäollessa oli
+hän hillitympi puheissaan. Kun hän Pariisin teattereissa esim. joutui
+kääntämään miehelleen jotakin, sovellutti hän sanansa tämän korville
+soveliaiksi lievennellen lavalla sanottua, mikä ranskalaisista
+epäilemättä olisi tuntunut perin koomilliselta. Hän ei ollut koskaan
+uskaltanut pyytää puolisoaan saattamaan häntä Punaiseen Myllyyn,
+konserttikahviloihin ja tietenkin hän tunsi palavaa halua käydä
+niissä. Siksipä ajatus Pariisissa olosta tädin, neiti Beauchampin ja
+niin suvaitsevaisen oppaan seurassa, kuin hänen veljensä Charley oli,
+herätti hänessä niin suurta iloa, että hänen oli vaikea sitä salata.
+
+Pohjaltaan hän ei myöskään pahoitellut, että neiti Carroll oli lykännyt
+naimisiinmenoansa: tämä toveri oli hilpeyden ja ilon aikaansaantiin
+hyvin tarpeellinen.
+
+Dora oli herra Ronaldin sisarpuolen tytär. Hän kuului siihen Amerikalle
+erikoiseen tyyppiin, joka siellä tunnetaan nimellä »_the society
+girl_!», mitä on miltei mahdoton tarkalleen ilmaista muilla kielillä.
+
+_The society girl_ — nuori hienostoneiti — on yleensä huonosti
+kasvatettu, pikemmin loistelias kuin älykäs. Vuoroon kohtelias ja
+epäkohtelias, jalo- ja halpamielinen, hyvä ja ilkeä, uskollinen
+ystävä, säälimätön vihollinen, kehittynyt keimailija, sanalla sanoen
+elävä amerikkalainen hyvän ja pahan sekasotku. Erikoiset tuntomerkit:
+hän soittaa banjoa neekerin mandoliinia — ja hotkii samppanjaa kuin
+pariisilainen kokotti; myöhemmin näyttää hän tätä taituruuttaan
+_cocktailin_ suhteen. _Society girl_ halveksii kaikissa muodoissa
+täsmällisyyttä ja nuhteettomuutta. Hänen puvustaan puuttuu aina jokin
+nappi tai solki ja parempain kamarineitsyiden kauhuksi on hänen pukunsa
+usein kiinni vain neuloilla, niinkuin hän itse näyttää olevan luotu
+vain epäjärjestystä aikaansaamaan.
+
+Neiti Carrollissa oli montakin näistä ominaisuuksista, mutta ne
+esiintyivät niin sanoakseni säädyllisyyden ja suoravuuden taustaa
+vastaan, joka teki ne siedettäviksi. Toiseksi oli hän kasvanut
+maaseudulla: raikas ilma oli jättänyt häneen jotakin tervettä, jota
+eivät menestys, rasittava huvittelu ja keimailu olleet saaneet
+hävitetyksi.
+
+Lapsuudestaan saakka oli hän ollut oma herransa. Kaikki olivat
+aina antaneet hänen pitää päänsä, ensin hänen vanhempansa, sitten
+ystävät ja maailma. Oliko se heikkoutta hänen ympäristössään vaiko
+suurempaa voimaa hänessä? Joka tapauksessa oli hän tullut itsekkääksi
+yksinkertaisesta tottumuksesta odottamaan kaikkea muilta ja olemaan
+uhraamatta muille mitään. Hän soitti tosin banjoa, jopa hyvinkin, mutta
+ei juonut samppanjaa kohtuuttomasti, väittäen omiksi maireikseen, ettei
+hänen ollut tarvis siitä etsiä hilpeyttä. Sitä näytti hänellä tosiaan
+olevan ehtymätön lähde; ja tästä lähteestä kumpusi hänen henkensä
+leikki- ja kompapuheina, terävinä pärskeinä, joiden omaperäisyys
+teki aseettomiksi nekin, joihin ne kohdistuivat. Neiti Carroll ei
+ollut kaunis, mutta, kuten hän itse leikkisästi lausui, hän oli
+sittenkin siro: »chic». Hänellä oli se naiselle otollinen, luonteva
+ruumiinrakenne, joka myöhemmin voi uhmata sekä äitiyttä että ikää;
+ja hän oli verraton ratsastajatar. Hänen ainoa pikkutyttöunelmansa
+oli ollut, että hän menettäisi omaisuutensa ja joutuisi näyttelemään
+korkeamman tyylin ratsastustaitoa Euroopan suurten sirkuksien arenalla,
+saaden satumaisia maksuja. Nähdessään hänet satulassa teettämässä
+ratsullaan taidokkaita liikkeitä kuningaskin, jos vain oli hevosmies,
+hullaantuisi ihastuksesta. Ei ollut kummakaan, että hän oli pannut
+herra Ascottin ja monen muunkin pään pyörälle.
+
+Jack oli ollut hartain ja uskollisin hänen ihailijoistaan ja lopulta
+herättänyt hänessä jotakin, joka oli rakkauden kaltaista, tosin vain
+kaukaa katsoen. Jack yksin tiesi, mitä ahdistusta ja uhrauksia tämä
+valloitus oli hänelle maksanut. Suuren omaisuuden omistajana oli hän
+katsonut voivansa olla erikoiselle toimialalle antautumatta. Harvardin
+yliopistosta päästyään oli hän viettänyt maailmanmiehen elämää, mikä
+on vielä tolkuttomampaa Amerikassa kuin Euroopassa. Hän oli hankkinut
+kaikenlaisia ajoneuvoja, kyydinnyt kauneimpia tyttöjä kaksi- tai
+nelivaljakoilla, kuljettanut seurasta toiseen tuhat pientä juttua,
+jotka hän osasi kertoa hyvin — naisten suuresti suosima taito — ja
+viettänyt loppuaikansa klubissa märehtien valtiollisia kysymyksiä
+useampain _cocktailien_ tai muiden »virvokkeiden» välissä.
+
+Amerikatar on itse liian toimelias sietääkseen joutilasta miestä; hän
+moittii semmoista ääneen ja pitää kotimaassaan mokomaa miestä nolona ja
+naurettavana. Neiti Carroll oli selittänyt herra Ascottille, ettei hän
+ikinä suostuisi hyödyttömän miehen vaimoksi, ja Jack oli ruvennut erään
+tuttavansa pankkiirin liikekumppaniksi ja perinnäisten taipumustensa
+avulla muutamassa kuukaudessa kohonnut suureksi liikemieheksi. —
+Hänestä oli tullut _a splendid business man_, kuten Yhdysvalloissa
+sanotaan. Dora oli, liikutettuna tästä työhön tarttumisesta, vihdoin
+luvannut hänelle kätensä. Sitten, kuin raivoissaan siitä, että oli
+päästänyt vapautensa vangiksi, hän kyllä antoi Jackin kalliisti maksaa
+voittonsa. Hän oli sulhaselleen ärtyisä, oikullinen, ihan uskomaton.
+Kun hän sitten tunsi ahdistaneensa tämän kärsivällisyyden äärimmäiselle
+rajalle, tuli hän kuin pikkutyttö sanomaan liikuttavan katuvaisin
+mielin, jonka hän tiesi vastustamattomaksi: »Jack, minä olen kiltti
+nyt». Ei hän suvainnut sanoa edes: »minä olen kiltti tästedes» —
+epäilemättä ollakseen sitomatta käsiään tulevaisuuteen nähden. Mutta
+hyvä poika antoi anteeksi yhtäkaikki. Dora ei, niinkuin hän oli
+enolleen virkkanut, ollut tavannut ketään, joka olisi häntä enemmän
+miellyttänyt, eikä hän olisi tahtonut luovuttaa sulhastaan kenellekään
+toiselle naiselle: näissä kahdessa lauseessa oli hänen rakkautensa
+suuruus ja syvyys ilmaistu. Sellainen rakkaus saattoi odottaa. Kun hän
+näin ollen sai kuulla enonsa ja tätinsä matkustavan Eurooppaan, alkoi
+häntä heti kaduttaa, että hän oli määrännyt häidenpidon kesäkuuksi.
+Tästä katumuksesta ei ollut pitkä askel haluun lykätä sitä vielä
+kerran. Hän vastusti kuitenkin tätä haluansa jonkun aikaa; jopa eräänä
+päivänä päätti tilata hääpukunsa Doucetilta. Mutta — ihmisillä on
+aina ilmestyksiä, jotka heille viittaavat minne on mentävä — samassa
+alkoi hänen mielessään väikkyä sarja kuvia: hän näki Pariisin Rue de
+la Paix'n koruja ja jalokiviä kimaltavine ikkunoineen, taiteellisten
+naispukutarpeiden kasat... Tämän houkuttelevan näyn äkkiä tenhoamana
+heitti hän kynän kauas luotaan, repi aloittamansa kirjeen pieniksi
+palasiksi ja lausui ääneen mitä päättäväisimmästi:
+
+— Minä menen sinne valitsemaan hääpukuni.
+
+Enemmän ollakseen herra Ascottin itsetuntoa loukkaamatta kuin muiden
+moitteiden pelosta selitti Dora, että hänen äitinsä terveys pakotti
+hänet saattamaan tätä kylpymatkalle Karlsbadiin. Rouva Carroll tyytyi
+tähän: amerikatar, jolle aviomies ei kuitenkaan paljoa merkitse, pitää
+aina parempana nähdä tyttärensä karttavan sitä ja pysyvän vapaana.
+
+Jack oli syvästi loukkaantunut tästä morsiamensa uudesta oikusta.
+Hän hairahtui kiivastumaan ja solvaisi Doraa väittäen hänen menevän
+Euroopasta hakemaan tittelimiestä. Oikeana naisena Dora tietenkin
+syvästi loukkaantui tämmöisestä epäluulosta, ja niinpä loppujen lopuksi
+Jackin oli pyyteleminen anteeksi.
+
+Helena ja Dora luulivat matkustavansa Pariisiin yksinomaan
+huvittelemaan ja ostelemaan koruja. Todellisuudessa lähetti heidät
+sinne Kaitselmus, toisen tulikokeeseen, toisen kovaan elämänkouluun —
+molemmat antamaan kaiken kukinnan olennastaan ja kohtaamaan kohtaloansa.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Rouva Ronald oli tätinsä ja veljensä, neiti Carroll äitinsä kanssa
+ollut Pariisissa jo kaksi viikkoa. Heidän hallussaan oli muuan Hôtel
+Continentalin suuria huoneistoja, ja upea sali Castiglionen ja Rivolin
+katujen kulmauksessa oli kukkasilla runsaasti koristettu ja melkein
+täynnä sieltä täältä löydettyjä siroja esineitä.
+
+Erotessaan miehestään ensimäistä kertaa oli Helena tuntenut sisäistä
+levottomuutta. Matkavalmistuksia tehdessä oli hänen sydäntään äkkiä
+kouristanut kuin onnettomuuden aavistus. Hän oli joskus kuin pahoillaan
+ja peloissaan ja kuin katumuksen vallassa oli hän kerran sanonut herra
+Ronaldille:
+
+— Onko ihan varma, ettei tämä matka ole sinulle vastenmielinen?
+
+Ja herra Ronald vastasi suuressa hyvyydessään:
+
+— Ihan varmaan, rakkaani, sinähän teet sen terveydeksesi ja huviksesi.
+
+Lähdön hetkellä kavahti Helena elämänsä herttaisen ja hellän kumppanin
+kaulaan kuin jostakin pelästynyt lapsi. Liikutettuna oli Henrik
+puristanut häntä rintaansa vasten ja sitten hellästi irroittaen kätensä
+sanonut yrittäen hymyillä:
+
+— Näkemiin syyskuussa... Älä pyydä minulta loman pitennystä... kauempaa
+en voisi elää ilman sinua.
+
+— Sitä minäkin toivon! — oli Helena vastannut.
+
+Ja viimeisen kerran kättä puristaen oli hän lisännyt:
+
+— Tahtoisin olla jo paluumatkalla!
+
+Dorakin puolestaan oli katunut käytöstään Jackia kohtaan. Olipa
+hän tuntenut halua sanoa hänelle niinkuin niin monta kertaa ennen:
+»Minä olen kiltti nyt» — ja luopua matkastansa, mutta samassa oli
+unelmoitujen huvien väike taas välkähdellyt hänen mielessään — ja hän
+oli lähtenyt.
+
+Kaikki eron haikeus oli nopeasti haihtunut kummankin naisen mielestä,
+eikä mikään heitä enää häirinnyt. Joka posti vei pitkiä kirjeitä,
+joissa he kertoivat, toinen puolisolleen, toinen sulhaselleen,
+tarkalleen kaikki, mitä he puuhasivat, ja tämän velvollisuuden
+täytettyään tunsivat he olevansa rauhassa tuntonsa kanssa. Pariisin
+huvikausi oli alkanut, ja heillä oli vain valinnan pulma. Charley
+Beauchamp saattoi heitä kaikkialle minne he halusivat mennä.
+
+Helenan veli oli niitä poikamiehiä, joita tapaa vain Yhdysvalloissa ja
+joita amerikattaret voivat pitää omana aikaansaannoksenaan.
+
+Euroopassa on rikkaalla poikamiehellä tavallisesti vakinainen
+rakastajatar, nainen, jonka hän on löytänyt ja omaksunut tai
+anastanut joltakin toiselta. Hän ylläpitää häntä enemmän tai vähemmän
+loisteliaasti ja komeilee hänellä yhtä paljon kuin hevosillaan ja
+vaunuillaan. Hänen oman seurapiirinä naiset eivät lue sitä hänelle
+rikokseksi, päinvastoin. He katselevat uteliaina »suosikkia», ihailevat
+tai arvostelevat hänen kauneuttaan ja pukujansa. Anteliaisuus, jota
+jalokivet ja ajopelit osoittavat, antaa hänelle päinvastoin lisää arvoa.
+
+Amerikatar ei hyväksy tämmöisiä »sivusuhteita». Hän ei suvaitse
+kilpailijoita kotona eikä kadulla. Hänen käsityksensä mukaan kuuluvat
+harvinaiset kukat, jalokivet, kalliit pitsit, maailman kauneimmat korut
+oikeutta myöten vain n.s. säädyllisille naisille. Se on periaate,
+jonka noudattamista hän valvoo mahdollisuuden mukaan. Jos joku
+rohkenee rakentaa tällaisen suhteen, suljetaan häneltä kaikki ovet ja
+seuramaailma julistaa hänet säälimättä pannaan. Pahemman puutteessa
+on miehisen turhamielisyyden tyytyminen hienoston nuorten tyttöjen ja
+säädyllisten vaimojen suosioon, ja tämä suosio maksaa paljon.
+
+Muutamat miehet tuhlaavat joka vuosi kokonaisen omaisuuden kukkiin,
+jalokiviin, teatteriaitioihin, hienoihin pitoihin seurapiirin
+naisille. Mutta ei amerikkalainenkaan, vaikka onkin ritarillisempi ja
+epäitsekkäämpi kuin eurooppalainen, ole virheetön. Tavallisesti maksaa
+yksi naisista kaikkien puolesta, ja muut hemmottelevat, juhlivat,
+nostavat pilviin näitä silkkihattuisia pashoja. Heidän ympärillään on
+tarkka vartiosto. Sanattomasta sopimuksesta ei heille anneta aikaa
+ajatella avioliittoa ja, ennenkuin huomaavatkaan, ovat he jo vanhoja
+poikamiehiä.
+
+Charley Beauchamp oli näitä »hyvän Jumalan pöllöpäitä». Hänellä oli
+loistava sikermä ystävättäriä, joita hän kuljetti ajoneuvoissaan,
+jahdillaan, joille hän poikamiesasunnossaan tarjosi hienoja
+päivällisiä, joilla aina säädyllisyyden suojana oli joko hänen tätinsä,
+neiti Beauchamp, tai sisarensa. Hän rakasti kauniiden naisten seuraa.
+Se oli hänen heikkoutensa, hänen ainoa turhamielisyytensä. Hänen
+ruhtinaallinen anteliaisuutensa oli hankkinut hänelle suosion, josta
+hän oli sangen onnellinen.
+
+Charley oli kahdeksanneljättävuotias, ruskea- ja hiukan
+harmahtavahiuksinen, laiha ja jäntevä, kasvonpiirteet hienot,
+säännölliset, lujat. Koko hänen olentonsa teki tarmokkaan, toimeliaan,
+luotettavan vaikutuksen. Hänen piirteiltään vähän kuivahkoja
+kasvojaan elähyttivät siniset, omituisen syvällä olevat silmät — se
+on amerikkalaiselle rodulle tunnusomaista — joita Helena aina oli
+kadehtinut. Samoin kuin sisaren oli hänenkin olennossaan jotakin
+latinalaista viehkeyttä, joka molemmille oli perinnäistä.
+
+Herra Beauchamp loi sellaista suunnatonta omaisuutta, joka meitä
+Vanhan Maailman ihmisiä hämmästyttää. Kamppailu, jota hän oli käynyt
+jo kymmenkunnan vuotta ja josta hän ei voinut vetäytyä pois, ei
+ollut jäänyt vaikuttamatta hänen terveydentilaansa. Samoin kuin
+useimmat hänen kansalaisistaan ei hän juuri tullut Eurooppaan muutoin
+kuin tuntiessaan voimainsa olevan aivan näännyksissä. Silloin
+nakkasi hän muutamia matkatarpeita laukkuun ja pakeni ensimäisellä
+Atlantinlaivalla. Hän rakasti intohimoisesti maalauksia. Meidän
+museoissamme vallitseva ilma ja hiljaisuus aiheuttivat hänessä
+äkillisen herpautumisen, joka virkisti häntä ihmeellisesti. Hän ei
+etsinyt tunnetulta ja suosioon päässeitä tauluja; hänen huvinaan
+oli kulkea löytöretkillä. Hänen kokoelmansa todisti hyvää taide- ja
+kauneusaistia.
+
+Pariisissa olo jumaloimansa sisaren ja neiti Carrollin seurassa, joka
+häntä huvitti verrattomasti, oli hänelle yhtämittaista huvia ja hänen
+kasvoilleen palautui huomattavasti nuortunut ilme.
+
+Helena ja Dora taas huvittelivat kuin kaksi kesälomalla olevaa
+pikkutyttöä. Jokaisena pouta-aamuna pyöräilivät he Charleyn saattamina
+johonkin linnaan tai kylään Pariisin ympäristöön ja palasivat
+aamiaiselle Armenonville'in paviljonkiin.
+
+Illalla, Sofia-tädin ja rouva Carrollin jäädessä viisaasti hotelliin,
+vei herra Beauchamp heidät päivälliselle johonkin suureen ravintolaan
+ja saattoi sitten teatteriin. Sieltä lähdettiin illastamaan tai mentiin
+johonkin muodissa olevaan baariin, muka kuulemaan mustalaisten soittoa.
+Se turmeluksen muru, joka kummassakin amerikattaressa oli, saattoi
+heidät löytämään nautintoa, jota he eivät osanneet selittää, tässä
+sikarinsavun, alkoholihöyryjen ja naisten hajuvesien huonontamassa
+ilmassa. Pureskellen pienillä lautasilla tarittuja paistetuita
+perunaviipaleita katselivat he »puolimaailman» naisia ja pohtivat
+heidän pukujaan. He arvostelivat heidän korujansa ja pukimiansa ja
+koettivat arvata, mikä viehätys heissä saattoi olla niin runsaiden
+rikkauksien arvoinen... Ja nämä pariisilaistapojen tutkimiset jatkuivat
+tavallisesti kello kahteen, kolmeen aamulla. Siinä se lepo, jota rouva
+Ronald oli tullut etsimään.
+
+Väliajoilla kävi hän Colonne'in ja Lamoureux'n konserteissa ja
+taidenäyttelyissä ja tunsi niissä todellista nautintoa. Pariisissa oli
+muuten kaikki hänestä mielenkiintoista. Amerikatar on yleensä vielä
+pinnaltakatsoja; Helena oli jo enemmän: hänen varmuutensa osoitti sen
+hyvin. Niinkuin useimmat amerikattaret tunsi hän ranskalaisen maun,
+ranskalaisen aistin, sen mitä kernaasti esitetään teatterissa, mutta
+ranskalainen sielu oli hänelle yhtä vieras kuin itämainen: se, mitä
+hän nuorena tyttönä Neitsyt Maarian Taivaaseen-astumisen luostarissa
+oli muinoin nähnyt tai kuullut, palasi nyt hänen mieleensä ja herätti
+hänessä halua tunkeutua syvemmälle. Hän ryhtyi aina keskusteluihin
+työläisten kanssa, joita hän johonkin käytti. Hän oli ihastunut
+heidän hienostukseensa. Hän tapasi jokaisessa herkkiä, jopa erikoisen
+hienojakin tunteita, jommoisia hän ei ollut milloinkaan kohdannut
+Englannissa tai Saksassa vastaavissa oloissa elävillä ihmisillä.
+Hän oli huomannut sen erikoisen, miltei hellän tavan, millä puku-
+ja liinavaatteiden ompelijattaret pitelivät kättensä töitä — tapa,
+joka toi mieleen taiteilijan. Hotellin palvelijattaretkin näyttivät
+pitävän kunnianasiana suorittaa tehtävänsä hyvin; he osoittivat
+huolenpitoa ja huomaavaisuutta, jota ei voinut yksin juomarahalla
+korvata. Champ-Elyséesin puistossa pysähtyi Helena usein katselemaan
+lasten leikkimistä: lapset eivät olleet hänestä yhtä kauniita kuin
+englantilaiset tai amerikkalaiset lapset, mutta häntä hämmästytti aina
+heidän katseensa syvyys. Hän tunsi, osaamatta sitä millään nimittää,
+sen aatteellisuuden voiman, sen jumalaisen tulen kipinän, joka on
+Ranskan salamahti.
+
+Herrasmiehet, joita rouva Ronald näki Rauhan kadulla, Boulogne'in
+metsässä tai teattereissa, kiihoittivat hänen uteliaisuuttaan
+erikoisesti. Heidän kasvojensa ilme, kun he keskustelivat naisen
+kanssa, saattoi hänet aina haluamaan tietää, mitä he hänelle sanoivat.
+Varsinkin muuan heistä oli herättänyt hänen uteliaisuuttaan. Hän
+kohtasi hänet vähänväliä. Hän oli nähnyt hänet Boulogne'in metsässä
+useissa taidenäyttelyissä, Voisinin ja Josephin ravintoloissa. Tämä oli
+noin kuusikymmenvuotias, kookas, melkein valkotukkainen, mustasilmäinen
+mies, jonka katseen oli täytynyt olla vaarallisen kaunopuheisen, mutta
+joka ei nyt enää ilmaissut muuta kuin suurta surumielisyyttä ja syvää
+väsymystä, sitä kun silloin tällöin lievensi hieno, leikkisä hymy.
+Lähemmin tarkastaessa saattoi arvata, että hänen esi-isänsä olivat
+käyttäneet silkkiä, töyhtöjä ja pitsejä, komentaneet armeijoita,
+palvelleet »kuningasta» ja naisia. Se jonkinlainen erikoisuus,
+jonkinlainen muinaisheijastus, joka aina tuntuu todellisessa
+ylhäisössä, ilmeni koko hänen olennossaan ja antoi hänelle erityisen
+viehätyksen, joka vastustamattomasti vaikutti rouva Ronaldiin. Helena
+oli ruvennut kutsumaan häntä »Ruhtinaaksi». Hän oli iloissaan, kun
+sattuma toi tämän samaan ravintolaan, missä hän söi. Hän katseli häntä
+salavihkaa, hänen ylhäisen olentonsa tenhoamana. Vanha herra puolestaan
+katseli Helenaa silmissä ilmeinen mielihyvän kuvastus. Charley oli
+tästä alkanut laskea leikkiä, selittäen, että jos tämä ihailija olisi
+kaksikymmentä vuotta nuorempi, katsoisi hän velvollisuudekseen lähettää
+sanan langollensa.
+
+Eräänä iltana sai herra Beauchamp päähänsä viedä Helenan, Doran
+ja erään ystävänsä, Willie Greyn, nuoren amerikkalaisen maalarin,
+Jean-Paul Laurensin oppilaan, Café de Paris-ravintolaan. »Ruhtinas»
+sattui parahiksi olemaan siellä. Uudet tulokkaat sijoitettiin aivan
+hänen läheiseensä pöytään. Hän oli selin heihin, mutta saattoi nähdä
+heidät vastapäätä olevasta peilistä. Hän oli epäilemättä vastikään
+saapunut, sillä Helena kuuli hänen tilaavan päivällistä, tosiaankin
+herkullisen, hienon ja keveän aterian.
+
+— Meidän naapurimme osaa syödä! sanoi hän englanniksi.
+
+— Kun on semmoinen selkä kuin hänellä, ei se minua ihmetytä! vastasi
+neiti Carroll samalla kielellä. — Katsomalla vain tuota selkää olisin
+minä voinut arvata hänen päivällistilauksensa.
+
+— Mitä ihmisen selällä voi olla tekemistä sen kanssa, mitä hän syö?
+kysyi Willie Grey.
+
+— Paljon! — vastasi Dora asiantuntevan näköisenä. — Selässä on paljon
+ilmettä. Tuo, lisäsi hän viitaten leukansa liikkeellä »Ruhtinaan»
+selkään, — on... kuinka sanoisin... vanhan elämännauttijan selkä.
+
+— Kuuluuko minun selkäni samaan luokkaan? kysyi herra Beauchamp
+kääntäen päätään taaksepäin ikäänkuin koettaen katsoa omaa selkäänsä.
+
+— Ei, ei, Charley-kulta, rauhoittukaa, teillä on ankaran siveellinen
+selkä! selitti neiti Carroll hieman halveksivasti.
+
+Rouva Ronald, joka oli salassa katsellut vierasta, kohtasi tällä
+hetkellä hänen katseensa peilissä ja huomasi hänen huulillaan hymyn,
+joka sai hänet ankarasti punehtumaan.
+
+— Olkaa vaiti! — sanoi hän sitten Doralle — minä olen varma, että
+naapurimme ymmärtää englantia.
+
+— Ei vaaraa! Ranskalaisista vain ne, jotka ovat meikäläisten kanssa
+naimisissa, osaavat sitä hiukan puhua... Kun tuo herra oli nuori, oli
+tosin Amerikka löydetty, mutta ei amerikatar.
+
+Helena ei siitä rauhoittunut: vaihtaakseen keskustelun aihetta alkoi
+hän puhua nuorelle maalarille hänen Champs-Elysées'n salongissa
+näytteillä olevasta taulustaan, jonka hän oli nähnyt edellisenä
+päivänä. Tällä välin Dora katseli ympärilleen, siristäen silmiänsä
+kuin kissa ja avaten ne sitten selkoselälleen, kun vaikutelma oli
+valmis: — hänelle tunnusomainen suunmytistys, joka ei ollut ensinkään
+epämiellyttävä, vaan päinvastoin varsin viehättävä.
+
+— Ah! minä tiedän miksi ranskalaiset ovat niin hassunkurisen näköisiä!
+sanoi hän äkkiä voitonriemuisena.
+
+— Hassunkurisenko näköisiä! huudahti Willie Grey. Minusta he
+päinvastoin ovat mielenkiintoisia!
+
+— Mielenkiintoisia he kyllä ovat, varmasti... Mutta se ei estä, että he
+näyttävät hassunkurisilta, ja se johtuu siitä, että heidän viiksensä
+kuuluvat johonkin toiseen aikakauteen.
+
+— Mitä vielä!
+
+— Kuuluvat, ne ovat keskiaikaisia, kahdeksanneltatoista vuosisadalta,
+kuningasmielisiä, keisarillisia, kerskuilevia, sankarillisia, henkeviä.
+Ne näyttävät aina yllyttävän kapinaan jotakin henkilöä tai asiaa
+vastaan. Ne ovat maailman kauneimmat viikset, mutta he eivät sovellu
+vähääkään nykyaikaiseen pukuun, ei vähääkään! — toisti nuori tyttö
+tarkastettuaan uudelleen ravintolassa olevia päivällisvieraita.
+
+— Siinä on jonkin verran totta, mitä te sanotte, neiti Carroll, —
+lausui nuori maalari; — lisätkää, että ranskalaisilla on jokseenkin
+huonot räätälit.
+
+— Niin onkin — sanoi rouva Ronald — heidän pukunsa ei milloinkaan näytä
+heitä itseään varten tehdyltä. Englannissa on asia päinvastoin: miehet
+ovat ihmeen hyvin puettuja ja naiset sangen huonosti. Olisi hauska
+tietää minkä vuoksi.
+
+— Kun yleensä hyvin puettu englantilainen antaa määräykset
+työntekijälle ja taas englannitar... hm! Sanotaan, että Luoja käytti
+kaiken saven tehdessään miehen, niin ettei sitä enää ollut riittävästi
+naiseen. Hänestä puuttuu aina jotakin.
+
+— Ah, älkää ujostelko, herra Grey! sanoi Dora, näkyy, että teistä on
+tullut pariisilainen.
+
+— Enhän toki loukannut teitä? Luulin, että te olitte tullut Eurooppaan
+sen vuoksi; niin te ainakin itse sanoitte.
+
+— Ulkomaalaisilla olkoon lupa loukata, mutta ei meikäläisillä.
+
+— Se ero minua miellyttää — sanoi herra Beauchamp leikkisästi. — Meitä
+pidetään lujilla, meille ei sallita mitään.
+
+— Niin, Euroopassa on paljoa parempi olla mies kuin Amerikassa! lisäsi
+Willie Grey.
+
+— Se on teidän maanne naisille maireeksi! — sanoi neiti Carroll. —
+Jos kertoisin sananne New Yorkissa, niin saisittepa soman vastaanoton
+palatessanne!
+
+— Tiedättekö — alkoi rouva Ronald — mikä minun mielestäni ei sovellu
+Ranskalle? Tasavalta. Joka matkallani tapaan yhä vähemmän siroutta ja
+sulavuutta.
+
+— Ei voi kieltää, että hovilla on tuntuva vaikutus makuun ja tapoihin,
+sanoi maalari. Niinpä pienissä maaseutukaupungeissa, missä on
+kuninkaallinen linna, kuten esimerkiksi Fontainebleaussa, ei talojen
+sisusta ole niin arkinen eikä niin porvarillinen. Minä olen siellä
+tavannut kansannaisia, jotka pikku rihkamakaupalla rikastuttuaan
+ovat ostaneet vain tyylikkäitä huonekaluja, ei muodinmukaan, vaan
+seuraten taiteellista aistia, joka on johtunut malleista, joita heidän
+esivanhempansa tai he itse ovat nähneet.
+
+— Minä olen samaa mieltä kuin Helena, sanoi herra Beauchamp, — en voi
+olla valittamatta, että Ranska ei ole kuningas- tai keisarikunta.
+
+— Epäilemättä sellainen hallitusmuoto olisi koristeellisempi,
+ulkopulskempi; mutta minä luulen sentään, että tasavalta on ollut
+Ranskalla verissä, kuten sanotaan, koska se on siihen palannut kolme
+kertaa. Kun lukee sen historiaa, hämmästyy, että vielä on olemassa
+kuninkaan-ehdokkaita. Ja nähkää: Ranska on sangen mahtava, vaikkapa tai
+kenties koskapa se on tasavalta.
+
+— Ei kuitenkaan niin mahtava kuin Englanti! huomautti rouva Ronald.
+
+— Ei. Toisen suuruus on laajuudessa, toisen taas korkeudessa; siinä
+koko ero.
+
+— Tiedättekö, sanoi Charley, minä luulen, että Ranskan voima on
+ennen kaikkea sen olemassaolon oikeudessa. Jos erinäisiä kansoja
+pyyhkäistäisiin pois maan pinnalta, sitä tuskin huomattaisiin; mutta
+jos Ranska katoaisi, niin olisi tässä maailmassa varmaan vähemmän
+valoa, iloa, kauneutta.
+
+— Totta tosiaan!... Minä olen vanha Rue de la Paix'n kulkija, mutta se
+viehättää minua aina yhä uudelleen. Minä pysähdyn kuin nainen sen joka
+ikkunan eteen. Ne ja ne kulta- ja hopea-esineet, ne ja ne Boucheronilla
+näytteillä olevat puvut viehättävät minua. Vain vuosisatojen
+ponnistuksilla, pyrkimyksillä on voitu päästä tähän uskomattomaan
+muotojen sulouteen, sillä tavoin jalostamaan raaka-ainesta. Minä
+ajattelen, kuinka pitkä tie meillä on kuljettavana päästäksemme tähän
+täydellisyyteen. Ja silloin mietin: niin kauan kuin Ranska tuottaa
+tällaisia mestariteoksia, se ei huku, sillä itse Kaitselmus on
+määrännyt sen ylläpitämään makua, herättämään aatteita. Kansa, joka
+on saanut sen tehtävän, voi pelkäämättä tuhoutuvansa uhmata kaikkia
+kuoleman pyydyksiä: se kantaa sisässään Katoamattomuutta.
+
+— Herra Grey — sanoi Dora ominaisella ilkeydellään — näkee, että teidän
+taulunne on hyväksytty. Jatkakaa ranskalaisten ylistämistä, niin valtio
+ostaa sen!
+
+— Minun tauluni hyväksyminen ei ole minun vaikutelmiani muuttanut,
+tehkää minulle se kunnia, että uskotte sen. Minä olen elänyt täällä
+kolme vuotta ja minulla on ollut aikaa ja tilaisuutta muodostaa
+varma mielipiteeni ihmisten arvosta. Nähkää, muutamia kuukausia
+sitten olin eräässä ravintolassa Brysselissä. Viereisessä pöydässä
+söi neljä ranskalaista, jokseenkin tavallisen näköisiä, huonosti
+istuvissa vaatteissa ja kravatit miten sattui. Ruokaliina leuan alla
+he pureskelivat kotlettejansa eikä heillä näyttänyt juuri olevan
+käsitystä hienosta syömätavasta. Äkkiä alkoi minua heidän keskustelunsa
+hämmästyttää. Eräs puhui vaatimattomalla äänellä uusista astronomisista
+keksinnöistä. Hän päätteli, että samaan aurinkokuntaan kuuluvien
+tähtien välillä täytyy olla olemassa joku merkin-annon mahdollisuus:
+»Me keksimme sen vielä, me keksimme sen!» vakuutti hän. Sitten kertoi
+hän katse loistavana kuin runoilijalla, mitä liikutusta hän tunsi
+seuratessaan silmillään tähtiä, teleskooppi taivasta kohti, ja tämän
+äärettömyyden edessä, korkeuksien hiljaisuudessa kuullessaan sekunteja
+laskevan tähtikellon raksutuksen: mikä tunnelma! sanoi hän; tuntee
+huumausta, hengitys tahtoo tauota, ja katsojan valtaa pelko, niin,
+suorastaan pelko!... »Tosiaan» — päätti hän lyöden kämmentään pöytään
+— »ei mikään lemmen-yö...» — huomatkaa, näin puhuu ranskalainen, neiti
+Carroll — »ei mikään lemmen-yö vastaa tällaista katseluyötä». Hänen
+toverinsa puhuivat vuorostaan äskettäin keksityistä kemiallisista
+aineista: »Me hidastutamme hävitystä, me muunnamme maakerrokset, me
+löydämme ihmisen todellisen alkuperän!» sanoivat he. Minä kuuntelin
+heitä lumottuna ja innostuneena. Ja aluksi olin minä typeränä
+kummastellut, kuinka niin vähäpätöisen näköiset miehet voivat käsitellä
+niin suuria asioita... Kuunnellessani näitä pikkuporvareja, jotka
+olivat edustamassa maatansa eräässä tiedemiesten kokouksessa, ymmärsin
+paremmin kuin milloinkaan ennen, miksi ylhäisön miehet Ranskassa ovat
+lakanneet olemasta johtavana luokkana.
+
+— Oh, heillä ei ole enää muuta kuin viiksensä! huomautti Dora
+ajattelemattomalla häikäilemättömyydellään.
+
+Rouva Donald katsahti uudelleen peiliin. Hän näki »Ruhtinaan» kasvoilla
+välähtävän omituisen ilmeen, ja vakuutettuna siitä, että hän oli
+kuullut, painoi hän neiti Carrollin jalkaa.
+
+— Olkaa varuillanne, minä pyydän! sanoi hän matalalla äänellä; minä
+olen varma, että hän ymmärtää englantia.
+
+— Sen pahempi; olkoon kuuntelematta.
+
+— Suoraan sanoen, te käyttäydytte Euroopassa vielä sopimattomammin kuin
+Amerikassa.
+
+— Kiitoksia... No, puhutaan sitten politiikasta.
+
+Ja kääntääkseen keskustelun toiselle tolalle alkoi neiti Carroll puhua
+Amerikan asioista.
+
+»Ruhtinas» nousi. Hän oli syönyt päivällisensä, juonut kupin
+turkkilaista kahvia ja sytyttänyt sikarin. Mennessään amerikkalaisten
+pöydän ohi loi hän neiti Carrolliin niin nuhtelevan, niin ylhäisen
+katseen, että tämä joutui aivan hämilleen eikä voinut olla punastumatta.
+
+Helena pyysi veljeänsä kysymään tarjoilijalta vieraan nimeä.
+
+— Se on herra kreivi de Limeray, vastasi tämä, se on oikea kreivi, jota
+on hyvä palvella.
+
+— Kreivi de Limeray, toisti Helena. Minä arvasin hänet
+aatelismieheksi!... Puuttuisi vain, että me tapaisimme hänet
+d'Anguilhonin tai de Kéradieun luona! Minä kuolisin häpeästä.
+
+— Minä en! vakuutti Dora, joka jo taas oli aivan ennallaan.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Helena oli jo lapsuuden tuttava Annie Villarsin kanssa, rikkaan
+perijättären, joka sittemmin oli mennyt naimisiin markiisi
+d'Anguilhonin kanssa.
+
+Tätä avioliittoa oli Amerikan ylhäisöpiireissä yleisesti moitittu ja
+surkuteltu. Se vei maasta suunnattoman omaisuuden ja parhaimmistoon
+kuuluvan nuoren tytön; kummankin menetystä sääliteltiin suuresti.
+Helena oli siitä tuntenut vilpitöntä huolestumista.
+
+Neljä vuotta oli turhaan odotettu markiisittaan ja hänen puolisonsa
+käyntiä Amerikassa. Viime kesänä olivat he vihdoin ilmestyneet
+Newportiin: se oli ollut kesäkauden suuri tapahtuma. Rouva Ronald
+näki silloin nuoren parin jokapäiväisissä oloissa: hänen pelkonsa
+ja epäluulonsa oli silloin suureksi osaksi haihtunut. Jacques
+d'Anguilhonin olo ja käytös oli häntä viehättänyt, hän julisti hänet
+suorastaan lumoavaksi ja käänsi mielialan hänelle suosiolliseksi.
+Markiisitar oli siitä salassa kiitollinen, kutsui Helenan tulemaan
+Pariisiin keväällä ja lupasi siellä esittää hänet ranskalaisille
+ystävilleen. Ja osaksi tämänkin vuoksi oli Helena määrännyt matkansa
+huhtikuuksi, sillä hän halusi hartaasti tutustua niin paljon
+puhuttuun Saint-Germainin kaupunginosaan, joka tuntui hänestä kuin
+joltakin pyhätöltä Markiisitar d'Anguilhon ja paroonitar de Kéradieu
+palasivat Pariisiin vasta toukokuun ensi viikolla. Heti seuraavana
+päivänä tuli Annie tervehtimään maalaistaan ja kutsui heidät heti
+torstai-päivällisilleen, jotka olivat muodostuneet jonkinlaiseksi
+ranskalaisamerikkalaiseksi yhdessäolotilaisuudeksi. Rouva Ronald, Dora
+ja herra Beauchamp yksin suostuivat; rouva Carroll ja Sofia-täti,
+jotka eivät harrastaneet ulkomaalaisia, ottivat terveydentilansa
+kieltäytymisen tekosyyksi.
+
+D'Anguilhonin luo mentäessä kehoitti Helena taaskin Doraa pitämään
+varansa, ettei puhuisi kaikkea, mitä päähän pälkähtää. Nuori tyttö,
+joka pohjaltaan kuitenkin oli hyväluontoinen, suuttui lopuksi:
+
+— Kun kuulee tuollaista puhetta, sanoi hän, luulisi että minä tulen
+Kaukaisesta Lännestä!
+
+— Ei, mutta te olette hiukan hämmästyttävä, tiedättekö, ja ranskalaiset
+voisivat tehdä vääriä johtopäätöksiä. Täytyy aina koettaa olla
+ystävättärelleen kunniaksi. Annie ei olisi hyvillään, jos teitä
+pidettäisiin epähienona.
+
+Neiti Carroll kohautti olkapäitään, kuten hänen tapansa oli jäädessään
+vastausta vaille.
+
+Markiisitar d'Anguilhon oli ihastuksissaan, kun rouva Ronald sai
+nähdä hänen kotoiset olonsa tässä vanhassa talossa, joka oli käynyt
+hänelle rakkaaksi. Hän tiesi, että tarkka kertomus siitä lähetettäisiin
+New Yorkiin ja tulisi Helenan kautta myöskin _Kotimaisten Naisten_
+ylhäiseen piiriin. Päivällisille oli kutsuttu de Kéradieut, ruhtinas
+de Nolles, varakreivi de Nozay ja pari muuta ystävää sekä markiisi ja
+markiisitar Verga — markiisi roomalainen, jolla oli ylhäinen asema
+Italian hovissa, markiisitar huomattavan kaunis amerikatar. Nämä vain
+kahdentoista hengen päivälliset olivat Annien erikoisia mieliaterioita.
+Rouva Ronald ja neiti Carroll olivat odottaneet suurempaa upeatta,
+mutta siksi tottuneita he olivat arvokasta ymmärtämään, että he jo
+toisella silmäyksellä huomasivat kuinka valikoituja ja hienoja kalusto
+ja koristeet näennäisessä koruttomuudessaan todella olivat. Rouva
+d'Anguilhon oli uskonut Doran varakreivi de Nozayn huostaan varmana
+siitä, että nämä kaksi itsenäistä ja omaperäistä henkilöä tulisivat
+keskenään mainiosti toimeen. »Hän on amerikkalaisen ylhäisön neitoja
+uusinta mallia» — oli hän sanonut. — »Älkää arvostelko häntä ankarasti:
+pohjaltaan hän on erinomainen.»
+
+Rouva Ronaldin suureksi lohdutukseksi ja varakreivin pettymykseksi
+puhui neiti Carroll kovin vähän, hän kun oli kokonaan kiintynyt
+seuraamaan isäntäväkeänsä. Anniea nuorempana oli hän tavannut häntä
+vain harvoin, mutta heidän äitinsä olivat olleet hyviä ystäviä ja
+hän oli kuullut markiisittaresta paljon puhuttavan. Nähdessään
+hänen luontevan siroutensa ja arvokkuutensa mietti Dora, että tämä
+markiisitar on kunniaksi Amerikalle. Talon isäntä kiinnitti hänen
+mieltään vielä enemmän. Ensimäistä kertaa näki hän nyt läheltä vanhaa
+rotua olevan miehen ja omituista kyllä lumoutui hän tämän viehätyksestä
+heti uudenaikaisuudestaan huolimatta. Kauttaaltaan hienostunutta
+tyyppiä oleva markiisi, jonka ruskeissa silmissä oli omituinen
+kaukokatseinen ilme, häntä miellytti. Tänä iltana tuntui markiisi
+vielä olevan hermostunut, erikoisen hajamielinen: hänen puolisonsa sai
+tuontuostakin toistaa hänelle jonkun tekemänsä kysymyksen. Hän teki sen
+viehättävän lempeästi, ja tullessaan hänen luokseen oli markiisilla
+aina lumoava hymy, siro anteeksipyynnön sana varalla. Mitään kaikesta
+tästä ei jäänyt Doralta huomaamatta.
+
+Päivällisen jälkeen joutuessaan kahdenkesken lausui rouva Ronald
+markiisille:
+
+— Tiedättekö, että teille ei vielä ole annettu anteeksi, että läksitte
+Newportista niin pian. Eikö se teitä miellyttänyt?
+
+— Suoraan sanoakseni, ei; siellä oli liian ylellistä, liian meluisaa,
+liian räikeää. Intiaanit, jotka nimittivät paikkaa »Rauhan saareksi»,
+olivat paremmin ymmärtäneet sen luonnon. Rauhan saari sen juuri
+tulisi olla. Nykyisen seuraelämän hälinä ei minusta tuntunut siellä
+olevan paikallaan. Sen loppumattomat muurien ympäröimät linnat ja
+marmoripalatsit ja rannikolla vilisevä väki tekivät minuun nurinpäisen
+vaikutuksen. Kun ajattelen, että muutaman kilometrin päässä oli ihmeen
+viihtyisää, suloista siimestä ja hiljaisuutta...
+
+— Hiljaisuutta! — keskeytti parooni de Kéradieu — sinä unohdat, että
+amerikkalaiset eivät vielä tunne hiljaisuuden tarvetta.
+
+— Se on totta, minä puhun mielettömiä, myönsi Jacques.
+
+— Eikö Newport ole jotakin sentapaista kuin Trouville? kysyi varakreivi
+de Nozay.
+
+— On, mutta vain suunnattoman paljon loistavampi — vastasi Henri de
+Kéradieu. — Se on Yhdysvaltain suuri »turhuuden turku», se paikka,
+missä huvitellaan ja keimaillaan eniten koko maan pinnalla.
+
+— Ja missä tapaa kauneimmat naiset! lisäsi markiisi Verga.
+
+— Juuri niin. Euroopassa voisi siihen verrata ainoastaan Brightonia, ja
+Brightonissakin sentään näkee rahvasta, huonosti puettua köyhälistöä,
+jotavastoin Newportissa kaikki on ensiluokkaista, koko taulu ilman
+vähintäkään varjoa.
+
+— Lukuunottamatta sentään työläisiä, jotka kaiken tämän ylellisyyden
+ylläpitoon tarvitaan, sanoi Jacques, ja joiden nääntynyt ilme tekee
+tuskallisen vaikutuksen.
+
+— Se on totta, mutta kuka sitä ajattelee? Omasta puolestani tunsin,
+oltuani Newportissa kaksi viikkoa, samanlaista väsymystä kuin
+aikaihminen, joka on kauan aikaa kärsinyt leikkivien lasten metelistä.
+Viime kesänä olimme d'Anguilhon ja minä onnellisia päästessämme
+pakenemaan Kanadaan. Se tuntui meistä virkistävältä kuin lasi
+apollinarista ylen runsaan aterian jälkeen.
+
+— Todellakin, vahvisti Jacques, Kanada teki minuun unohtumattoman
+viihdyttävän vaikutuksen. Quebec suurine taloineen, luostareineen,
+kirkkoineen oli kuin kaistale vanhaa ranskalaista maaseutua.
+
+Annie alkoi nauraa:
+
+— Kuuletko? sanoi hän. — Eikö se jo ole tarpeeksi ranskalaista? Nuo
+herrat kyntävät seitsemän päivää merta nähdäkseen jotakin uutta ja
+lähtevät vielä saman kuun lopulla etsimään seutuja, jotka muistuttavat
+heidän maataan.
+
+— Se on totta! Eikä mikään viehättänyt minua enemmän kuin kanadalaisten
+vanha normannilainen puheenparsi. Monta kertaa tunsin liikutusta
+nähdessäni kuinka voimakas Ranskan henki sentään heidän keskuudessaan
+on.
+
+— Eräänä päivänä tapahtui meille viehättävä yllätys, sanoi herra de
+Kéradieu. Ratsastusretkellä, jokseenkin kaukana Quebecistä, saavuimme
+erään maatilan portille ja huudahdimme molemmat nähdessämme sen yllä
+suurilla kirjaimilla nimen »Milly». Milly, Lamartinen tila! Siellä asui
+varmaankin joku nainen, joka harrasti ja ymmärsi suurta runoilijaa. Se
+osoitti meille kuinka paljon Kanada on jäljessä nykyisestä Ranskasta.
+Sillä on vielä se tunteessaan... Saman ajatuksen valtaamina nostimme,
+Jacques ja minä, lakkia suuren kansalaisemme muistolle ja hänen
+tuntemattomalle kunnioittajalleen. Saint-Laurentin toisella puolella
+olisi meille varmaan naurettu, mutta minkä sille mahtaa, että olemme
+kuin olemmekin ranskalaisia! sanoi parooni kääntyen Annien puoleen
+hymyillen.
+
+— Toivoakseni, herra d'Anguilhon, — sanoi Charley Beauchamp, — ette
+ihailleet ainoastaan Kanadaa eikä Amerikka tehnyt kovin huonoa
+vaikutusta.
+
+— Huonoa vaikutusta! Päinvastoin... Oleskeluni Amerikassa on opettanut
+minua ymmärtämään nykyaikaista elämää enemmän kuin kaikki lukemani
+kirjat. Vaikka en aina ole ollut ihastunut, olen kuitenkin aina
+ihmetellyt. Chicago, muun muassa, minua suorastaan hämmästytti. Sen
+talojen korkeus, sen rakennusten rohkeus herättävät yhtaikaa suuruuden
+ja särkyväisyyden mielikuvan. Tuontuostakin johduin huudahtamaan:
+»Kuinka kaunista ja kuinka rumaa!»
+
+— Olitteko Kaukaisessa Lännessä?
+
+— Olin, ja siellä ehkä eniten hämmästyinkin. Se voima ja toiminta,
+jonka siellä näin, tempasi minutkin mukaansa, niin että teki mieli
+koetella jäntereitäni: minäkin tartuin työhön ja ryhdyin auttamaan
+lauttojen vesilletyöntämistä... Monta kuukautta olivat siitä käteni
+känsäisinä ja niistä merkeistä olin sangen ylpeä.
+
+— Minua ei kummastuttaisi, sanoi Annie, vaikka mieheni jonakin päivänä
+hankkisi jonkun erämajan jostakin ruohoaavikon laidalta. Se olisi
+ainakin uudempaa kuin kilpa-ajotalli.
+
+— Ja varsinkin terveempää, lisäsi Jacques. Ne kaksi viikkoa, jotka de
+Kéradieun kanssa vietin Nevadan valtiossa, erään maalaisemme luona,
+jäävät parhaiden muistojeni piiriin. Elimme isäntämme vaatimatonta
+elämää, kuljimme kilometrimääriä hevosia etsimässä. Kun illalla
+poltin viimeistä sikariani tähtien tuikkiessa taivaalla ruohoaavikon
+hiljaisuudessa, tuntui minusta hienosto-elämä, Boulogne'in metsä,
+klubi y.m.s. aivan typerältä ja viheliäiseltä! Tässä aavikon puhtaassa
+ilmassa, joka on kuin jotakin mahlaa täynnä, tuntee ruumiillisesti ja
+henkisesti uudistuvansa. Semmoista ilmaa me tosiaankin tarvitsisimme!
+Minä puolestani menen niin usein kuin mahdollista sitä uudelleen
+hengittämään.
+
+— Entäs Lännen kaupungit, minkä vaikutuksen ne teihin tekivät? kysyi
+herra Beauchamp, joka, kuten useimmat amerikkalaiset, olivat uteliaita
+kuulemaan eurooppalaisten mielipidettä.
+
+— Mainion. Teidän yliopistonne, koulunne, sairaalanne,
+yksityisaloitteesta syntyneet laitoksenne ovat teille mitä suurimmaksi
+kunniaksi. Teidän aikaansaannoksenne on tosiaan suurenmoista.
+
+Amerikkalaisen kasvot loistivat tyytyväisyydestä.
+
+— Vain harvat muukalaiset ovat tässä suhteessa niin oikeamielisiä!
+
+— Kun on väärin etsiä maastanne mitä sillä vielä ei ole ja jättää
+senvuoksi näkemättä, mitä on.
+
+— Ah! Amerikassa on kaksi kaunista ilmiötä, sanoi markiisi Verga:
+Baltimoren naiset ja Kentuckyn hevoset.
+
+— Se oli aito italialaista! huomautti hänen puolisonsa.
+
+— No mutta, rakas ystävä, ettehän voi vaatia Vatikaanin ja Quirinaalin
+välillä syntynyttä miestä ymmärtämään niin ällistyttävää maata kuin
+teidän on. Niinä kolmena kuukautena, jotka siellä olen viettänyt,
+tunsin joka hetki henkeäni ahdistavan, kuten teidän hirvittävissä
+hisseissänne, jotka eivät ihmistä nosta, vaan suorastaan nakkaavat
+ylös. Koko ajan tunsin kuin olisi minua rasitettu ja joka askeleella
+astuttu varpailleni.
+
+— Siltä vaikutelmalta ei ainakaan puutu uutuuden viehätystä, lausui
+herra Beauchamp hyväntuulisena.
+
+— Toisaalta, jatkoi markiisi d'Anguilhon, ei teidän poliittiset
+käsitteenne minua miellyttäneet. Ne ovat vielä huonommat kuin meidän,
+ja se ei ole vähän.
+
+— Teillä on niinkuin meilläkin: kunnon ihmiset tekevät väärin ollessaan
+itsekkäitä — vastasi Annie tavallisella suorapuheisuudellaan. — Sen
+sijaan että he kamppailisivat keinottelijoita, häikäilemättömiä
+juonittelijoita vastaan, jättävät he heille kentän vapaaksi: ja
+mädännäisyys ja kiskominen pääsee kaikkialla rehoittamaan.
+
+— Te olette oikeassa, tunnusti herra Beauchamp; mutta nähkääs, on
+ehkä mahdotonta löytää vasta riippumattomiksi nousseissa ihmisissä
+välttämätöntä vaistoa herätteiden antamiseksi suuren maan asioille.
+
+— Mutta se on surullista! sanoi Helena. Rehellisyyden pitäisi olla
+väkevämmän toimintavoiman kuin omakohtaisen pyrkimyksen.
+
+— Ah! rouva Ronald, te vaaditte liikaa ihmisluonnolta, enemmän kuin
+Kaitselmus! sanoi Jacques. Se on uskomatonta, mikä kamppailuvaisto
+teillä naisilla on.
+
+— Naisista puhuen, herra d'Anguilhon, mitä ajattelette amerikattarista
+yleensä? Te olette luvannut sen minulle sanoa.
+
+— He näyttävät kuin luoduilta maatansa varten. Heillä on samat
+ominaisuudet kuin silläkin: nuoruutta, rohkeutta, vireyttä.
+
+— Se on totta! sanoi Charley Beauchamp.
+
+— Lisäksi he ovat sangen sieviä, jatkoi Jacques. Suureksi
+hämmästyksekseni tapasin Yhdysvalloissa XVIII-vuosisadan naistyypin,
+joka on Euroopasta hävinnyt. Minä olen nähnyt useita kasvoja, jotka
+muistuttivat Latourin ja Greuze'in maalauksia. Vakavasti puhuen, en ole
+missään kohdannut niin paljon kauneutta tai puristanut niin pieniä ja
+niin tukevia käsiä.
+
+— Varmaan — sanoi Dora terävällä sävyllään — saamme kaikkein näiden
+maireisten sanojen jälkeen odottaa oikaisevaa »mutta» -sanaa... ja tämä
+»mutta» minua jännittää.
+
+— No niin, neiti, minä lisään: mutta... jotta amerikattaret
+saavuttaisivat viehkeyden viimeistelyn, ylimmän sopusuhtaisuuden, no
+niin, on heille tarpeen vielä yksi vuosisata.
+
+— Silloin pidän parempana vähempää viimeistelyä! vastasi neiti Carroll.
+
+— Olette oikeassa: nuoruus on kaunis vikanakin.
+
+— Ellei teillä ole muuta muistuttamista meitä vastaan, sanoi rouva
+Ronald, niin me emme valita. Entä te, Annie, minkä vaikutuksen teki
+Amerikka teihin kuuden vuoden poissaolon jälkeen?
+
+— Älkää uskoko minun teeskentelevän, mutta moni kohta minua loukkasi.
+Minua hämmästytti yleinen hermostuneisuus. Siveellinen taso näytti
+minusta tuntuvasti alenneen. Minun aikanani oli kyllä »pikaisia» nuoria
+tyttöjä, nyt tapasin — kuinka sanoisin — »liukkaita», ja huomasin,
+että puhuttiin avioeroista yhtäpaljon kuin naimisiinmenoista. Tavaton
+häly ja puuha, josta jo olin joutunut pois, suorastaan rasittivat
+minua. Miljaardimiestemme talot ovat opettaneet minua antamaan arvoa
+erinäisten ranskalaisten talojen sisustukselle. Palatessani vanhaan
+Blonayhimme tunsin sanomatonta nautintoa. En ikinä olisi luullut sitä
+mahdolliseksi.
+
+Sitten lisäsi hän, kasvoillaan viehkeä mietiskelyn ilme:
+
+— Luulen yleensä, että elämä on vain sarja opetuksia... ja minä
+puolestani olen niitä jo joitakin saanut. Ah! Herra de Limeray!
+
+Helena, jonka selkä oli oveenpäin, käännähti äkkiä. Se oli kuin olikin
+»Ruhtinas»; hän loi veljeensä ja Doraan hätäytyneen silmäyksen.
+
+— Minä pelkäsin, että emme saisi nähdä teitä, sanoi Annie
+vastatulleelle. — Se olisi ollut vahinko, sillä tänään on pokeri
+vakavaa: Amerikka on voimakkaasti edustettuna.
+
+Ja nuori emäntä esitti kreivi de Limerayn kansalaisilleen. Tavatessaan
+täällä tuttavassa talossa muukalaiset, jotka viimeksi eilen olivat
+kiinnittäneet hänen huomiotansa, näytti »Ruhtinas» sekä yllätetyltä
+että huvitetulta.
+
+— Minä en aavistanut, että minua odottaisi tänä iltana näin hyvä onni
+— sanoi hän syvään kumartaen Helenalle — mutta minä olin sitä hiukan
+toivonut. Olen huomannut, että lopulta, ennemmin tai myöhemmin, tulee
+tuttavaksi ihmisten kanssa, joita usein tapaa.
+
+— Oletteko te usein tavannut rouva Ronaldin? kysyi markiisitar
+d'Anguilhon aivan hämmästyneenä.
+
+— Olen monta kertaa. Sattuma... vai onko se sattumaa?... on johtanut
+meidät samoihin ravintoloihin... Viimeksi eilen söimme päivällistä Café
+de Parisissa viereisissä pöydissä.
+
+Helenan hämminki kasvoi melkein ilmeiseksi.
+
+— Ymmärrättekö te englantia? kysyi neiti Carroll äkkiä ja aivan
+päinsilmäisesti.
+
+— Täydellisesti. Enkä vielä milloinkaan ole siitä itseäni niin
+onnitellut kuin eilen illalla, sanoi kreivi hieman ivallisella hymyllä.
+
+Guy de Nozay, eräs noita hirvittävän tarkkanäköisiä miehiä, joilta ei
+mikään jää huomaamatta, huomasi sen ja arvasi, että nuori tyttö oli
+tehnyt itsensä vikapääksi johonkin sopimattomuuteen.
+
+— Toivon teidän vuoksenne, rakas kreivi, että olette kuullut vain
+miellyttäviä seikkoja — sanoi hän ilkeästi. — On sangen harvinaista,
+jos sattumalta joutuu kuulemaan keskustelun, joka ei ole asianomaisen
+kuultavaksi sovitettu.
+
+— Minä kuulin miellyttäviä... vakavia... hyvin valaisevia varsinkin.
+Minä sain tietää, että voi arvata ihmisen luonteen, jopa hänen
+ateriansakin ruokalajit vain katsomalla hänen selkäänsä ja että
+ranskalaisten viikset ovat peräisin toiselta aikakaudelta kuin he itse,
+mikä tekee heidät hassunkurisiksi, kuten ainakin elävät ajanhaireet.
+
+— Niinkö!... Lyönpä vetoa, että neiti Carroll on kaiken tämän keksijä!
+— lausui Guy de Nozay kiusanteon vilke monokkelinsa takana.
+
+— Niin olenkin — vastasi Dora, joka ei niin vähästä säikähtänyt. —
+Ranskassa ei varmaankaan säädyllinen nuori tyttö puhuisi selästä ja
+viiksistä, mutta minä olen muukalainen: minun on sallittu puhua mitä
+tahdon ja minä käytän sitä hyväkseni.
+
+— Te olette oikeassa, sanoi herra de Limeray.
+
+Minä puolestani en valita; teidän omaperäiset huomautuksenne huvittivat
+minua suuresti.
+
+— Sitten on mieleni hyvä!
+
+— Opetetaanko Amerikan tyttökouluissa selän ja viiksien sielun
+tuntemusta? kysyi varakreivi ärsytyshalunsa kannustamana.
+
+— Ei, ei... ei niissä neuvota mitään niin hyödyllistä. Se on tuntemus,
+jonka minä olen hankkinut ihan itsekseni, omien havaintojeni tulos.
+
+Herra Nozay kumarsi hymyillen, ikäänkuin ällistyneenä nuoren tytön
+avomielisyydestä.
+
+— Teillä on ystävä, herra Beauchamp — sanoi kreivi de Limeray kääntyen
+Charleyn puoleen — joka on meidän maatamme hyvin ymmärtänyt. Minä en
+ole milloinkaan kuullut niin oikeaan osuvia havaintoja ulkomaalaisen
+suusta.
+
+— Oh! Hän on asunut Pariisissa jo kolme vuotta!
+
+— Moni on asunut kolmekymmentä eikä ole oppinut tuntemaan ranskalaista
+henkeä niinkuin teidän ystävänne.
+
+— Se tulee siitä, että Willie Grey on taiteilija. Minua ei
+hämmästyttäisi, jos Amerikalla on, kerran oikeus olla ylpeä hänen
+taidostaan. Hänellä on Champs-Elysées'n salongissa taulu, _Jeesuksen
+mietiskely_, joka osoittaa suurta kykyä. Jos minulla olisi sopiva
+paikka sille, niin ostaisin sen.
+
+— Minä menen sitä katsomaan. Minä harrastan taidetta sangen suuresti.
+Tekisin mielelläni herra Greyn tuttavuutta.
+
+— Minä voin saattaa teidät hänen työpajaansa, jos tahdotte.
+
+— Olisin hyvin iloinen.
+
+Annie oli kehoittanut vieraitaan istumaan pelipöytien ääreen, ja pokeri
+alkoi. Peli tuli hyvin vilkkaaksi, amerikkalaiset kun tapansa mukaan
+antautuivat siihen todella intohimoisesti.
+
+Pelin jälkeen tuli kreivi de Limeray keskustelemaan Helenan kanssa.
+
+— Pariisi näyttää teitä miellyttävän, sanoi hän.
+
+— Äärettömästi.
+
+— Onko puolisonne jäänyt Amerikkaan?
+
+— On; hän ei, ikävä kyllä, voinut tulla minun kanssani.
+
+— Oletteko siitä hyvin pahoillanne? kysyi kreivi äänellä, jossa oli
+jonkinlaista epäilyksen sävyä.
+
+Äärimmilleen harmistuneena tunsi Helena punastuvansa.
+
+— Luonnollisesti!
+
+— Suokaa anteeksi, mutta enempää kuin kukaan muukaan eurooppalainen en
+voi olla hämmästymättä amerikkalaisten aviomiesten luottamusta, kun he
+antavat vaimojensa ja useinkin sangen kauniiden, lähteä yksin Pariisiin.
+
+— Oh, he tietävät, että olemme kunniallisia.
+
+— Ja että teillä ei ole temperamenttia, sanoi jokseenkin jurosti
+markiisi Verga.
+
+— Luulen kuitenkin, että hyvin kasvatettu vaimo ei unohda
+velvollisuuksiaan, vaikkapa hänellä olisi temperamenttiakin.
+
+— Uskotteko hyvän kasvatuksen antavan turvaa kiusausta vastaan? kysyi
+herra de Limeray.
+
+— Olen siitä varma! vastasi Helena päättävästi.
+
+Kreivi loi häneen katseen, jossa oli uteliaisuutta, hämmästystä,
+valittelua, ettei voinut asettaa Helenaa koetteelle.
+
+— Tahtoisin mielelläni tietää, mitä »temperamentilla» oikeastaan
+tarkoitetaan, sanoi Dora. — Kukaan ei ole voinut sitä minulle selittää,
+enkä sanakirjoistakaan ole päässyt asian perille.
+
+Syntyi kaamea äänettömyys, jommoisen varomattomuudet ja tuhmuudet
+aiheuttavat.
+
+— Temperamentti on toisten mielestä huono, toisten mielestä hyvä
+puoli... ylimalkaan, sangen vaarallinen ominaisuus! — vastasi
+varakreivi de Nozay mitä vakavimmalla äänellä; — ja sitä on mahdoton
+selittää nuorille tytöille.
+
+— Se on vahinko, sillä sen täytyy olla mielenkiintoista! lausui neiti
+Carroll hämmentymättä.
+
+Samassa alkoi hän aavistaa, mitä oli puhunut, punastui hieman ja teki
+erään aivan asiaankuulumattoman kysymyksen, kuten hänen tapansa oli
+pälkähistä päästäkseen.
+
+Kun tuli poislähdön aika, lähestyi kreivi de Limeray Doraa:
+
+— Neiti — sanoi hän kohdistaen häneen surulliset silmänsä — saatuani
+ilon tutustua rouva de Kéradieuhön ja rouva d'Anguilhoniin, tiedän
+että amerikatar ei koskaan pahastu totuudesta; senvuoksi rohkenen
+sanoa teille, että eilisiltainen arvostelunne Ranskan ylimystöstä oli
+ankara ja kohtuuton. Se miespolvi, johon minä kuulun, on — syyttä tai
+syystä — pysytellyt syrjässä; mutta meidän poikamme palaavat vähitellen
+taisteluun ja, uskokaa, heillä on muutakin kuin muinaisaikaiset
+viikset: heillä on myöskin rohkeutta, uljuutta, joka antaa heille sen
+pelottoman ja erikoisen sävyn, jonka te olette huomannut. Minun vanhin
+poikani meni Afrikkaan menettämään henkensä erään aatteen puolesta...
+jonka tarkoituksena oli, eräänä ajankohtana, hankkia Ranskalle etusija
+Englannin edellä. Toiset seuraavat hänen esimerkkiään, minä olen siitä
+varma.
+
+Dora tunsi joutuvansa hämilleen ja olevansa erikoisen pieni ja mitätön
+tämän vanhan, arvokkaan herrasmiehen edessä.
+
+— Minä puhun usein ajattelematta — sanoi hän, selviytyen pian
+hämmingistään — mutta olen aina pahoillani, kun olen sanonut jotakin
+tuhmaa ja tehnyt jollekin pahaa.
+
+— Minä uskon sen. Omasta puolestani olen iloinen, että olen saanut
+tilaisuuden oikaista erheellistä käsitystänne. Ettehän siitä ole
+pahastunut?
+
+— Päinvastoin.
+
+Kreivi ojensi kätensä neiti Carrollille, joka tarttui siihen
+anteeksianomista ja katumusta osoittavalla vilkkaudella.
+
+Kun he istuivat vaunuissa matkalla Continental-hotelliin, tiedusteli
+rouva Ronald Doralta, mitä »Ruhtinas» oli hänelle sanonut. Dora kertoi
+sen avomielisesti.
+
+— Eikö se ole kohtalon ivaa? lisäsi hän nauraen. Herra de Limeray on
+koko kaupunginosassa ehkä ainoa sen ikäinen ranskalainen, joka ymmärtää
+englanninkieltä, ja juuri hänen pitää istua viereisessä pöydässä!
+
+— Erinomaisen hauska ilta! sanoi Charley Beauchamp. — On omituista,
+minulla oli siinä seurassa, siinä vanhassa talossa, sama levon
+tunne, jonka saan jossakin Louvren salissa. Ja minä huomasin, noiden
+ylhäisön ihmisten silmissä saman erikoisen ilmeen, joka on vanhoissa
+muotokuvissa. Ei, he eivät ole tehdyt nykyistä vaatepartta kantamaan
+eikä varsinkaan nykyaikaista elämää varten!... Minä en enää ollenkaan
+kummastele, että Annie oli ihastunut herra d'Anguilhoniin; hän on
+kerrassaan lumoava.
+
+— Niin, hän on hyvin merkillinen... hyvin mielenkiintoinen — sanoi
+neiti Carroll puhuen niinkuin jostakin korusta. — Mutta minä en koskaan
+voisi tuntea itseäni tyytyväiseksi hänen kanssaan. Hän on sellainen
+sunnuntaipuoliso, mutta arkioloissa on Jack parempi... Ja sitten, jos
+olisin hänen vaimonsa, tahtoisin tietää, ketä hän ajattelee ollessaan
+niin hajamielinen kuin tänä iltana.
+
+
+
+
+V.
+
+
+— Loiset, Royal-kadulle.
+
+Tämä määräys, jonka herra Beauchamp antoi Renaissance-teatterista
+lähdettäessä, oli jälleen uusi todistus naisen voitosta miehen suhteen.
+
+Charley oli, vaikka vastustellen, saattanut sisartansa ja neiti
+Carrollia Punaiseen Myllyyn, Olympiaan, kaikkiin erikoisempiin
+konserttikahviloihin. Ajatus, että he eivät ymmärtäneet enempää
+kuin hän niitä karkeuksia, joita näiltä muotilavoilta lasketellaan,
+rauhoitti hänen omaatuntoansa. Hän ihmetteli itsekseen, että he
+Pariisissa halusivat kuulla kaikkea roskaa, jolta he New Yorkissa
+olisivat pahastuen sulkeneet korvansa. Monta kertaa olivat he pyytäneet
+häntä viemään heitä Royal-kadun pahamaineiseen yökahvilaan, mutta hän
+oli aina keksinyt jonkun esteen.
+
+Helenan pyynnöstä oli hän täksi iltaa varannut aition
+Renaissance-teatterissa ja kutsunut markiisi ja markiisitar Vergan
+sekä Willie Greyn mukaan. Viimeisellä väliajalla ilmoittivat
+naiset haluavansa syödä illallista Loiset'n ravintolassa. Se oli
+yksinkertaisesti heidän keskensä sovittu salaliitto ja lopputuloksena
+oli miesten suostuminen.
+
+Vaunujen saapuessa ravintolan edustalle seisahtui kaksi kävelyllä
+ollutta herrasmiestä vaihtamaan vielä pari hyvästelysanaa. Astuessaan
+katukäytävälle joutui Helena suureksi hämmästyksekseen aivan
+»Ruhtinaan» eteen.
+
+Tuntiessaan markiisitar d'Anguilhonin ystävät hyvästeli tämä nopeasti
+seuralaisensa ja tuli heitä tervehtimään.
+
+— Ettehän toki ole menossa Loiset'hen? kysyi ruhtinas vilkkaasti.
+
+— Ollaan toki! vastasi markiisitar.
+
+— Mutta sehän on paikka, missä kunnialliset naiset eivät käy!
+
+— Kenties eivät Ranskan kunnialliset naiset, sanoi rouva Ronald...
+mutta meillä amerikkalaisilla on niin tukeva kunniallisuus, että voimme
+nähdä ja kuulia mitä tahansa. Älkää pelätkö.
+
+— Mutta, Helena, jos tämä ravintola on mahdoton!... lausui herra
+Beauchamp.
+
+— Mahdoton! Kun kaikki ystävättäremme ovat siellä illastaneet. Se on
+New Yorkissa yhtä tunnettu kuin Eiffel-torni.
+
+— Minä puolestani en ole siellä vielä milloinkaan käynyt, vaikka se on
+aivan klubini vieressä.
+
+— No tulkaa sitten meidän kanssamme syömään »Wetshin herkkupaloja»...
+Tiedättehän, ne ovat tavallisia juustoleipiä, keskiyön ateriaksi
+sopivia, ne kuuluvat täällä olevan erinomaisia.
+
+— Olkoon menneeksi »Wetshin herkkupalojen» vuoksi! sanoi kreivi.
+Onhan lystikästä nähdä minunkaltaiseni vanhan pariisilaisen menevän
+ensimäistä kertaa Loiset'hen amerikatarten opastamana.
+
+Eräs tarjoilijoista otti vastaan tulijat ja huomatessaan heidät
+ulkolaisiksi saattoi heidät aivan ravintolan perälle, jonkunlaiselle
+korokkeelle, joka oli muusta salista erotettu kuin teatteri-aitio.
+Tämän korokkeen vieressä oikealla oli mustalaissoittokunta.
+
+— Istukaa tähän! — sanoi tarjoilija kohteliaasti viitaten erästä pöytää
+— tästä voi parhaiten nähdä kaikki.
+
+Nämä sanat kalahtivat herra Limerayn korvaan. Hän mietti, mitä ne
+mahtoivat merkitä.
+
+Herra Beauchamp tilasi illallisen. Kaikki kolme naista alkoivat heti
+uteliaina katsella ympärilleen, vieläpä kumartuivat kurkistamaan
+kuuluisan ravintolan mauttomia suhteita ja koristuksia.
+
+— Loiset'ta ei voi sanoa juuri kauniiksi! huomautti markiisi Verga.
+
+Ravintolan tavanomaiset vieraat saapuivat vähitellen, nuoria ja
+vanhoja juhlijoita, enemmän tai vähemmän sievien, enemmän tai vähemmän
+hyvinpuettujen naisten saattamina. Ja sali vilkastui. Syntyi pian
+silmien vilkettä, kuului naurun purkauksia, teennäisen iloilun
+ilmaisuja. Ilma sakeni tupakansavusta, moninaisista tuoksuista ja
+väkevistä hajuvesistä. Se kävi raskaaksi ja huonoksi. Herra de Limeray
+tunsi ikäänkuin elämän pohjamoskan vuoksen nousevan luokseen. Ja tämä
+kaikki, katsottuna kuudenkymmenen vuoden korkeudesta tuntui hänestä
+inhoittavalta ja tympäisevältä. Hän katseli seuralaisiaan. Charley
+Beauchamp ja Willie Grey näyttivät katselevan elostelua vähääkään
+oudostumatta. Amerikattaret erittelivät naisten pukuja, tekivät
+keskenään matalalla äänellä huomautuksia, naureskelivat hilpeästi,
+ilmeisesti ihastuneina näkemästään. Tässä aistillisuuden kyllästämässä
+ilmassa pysyivät he kylminä, katse selkeänä, kasvot kirkkaina.
+
+Markiisi Verga, joka huomasi herra de Limerayn oudostuneen ilmeen,
+kääntyi hänen puoleensa:
+
+— Kuten näette, ei heillä ole temperamenttia viiden pennin edestä.
+
+— Valitettavasti!
+
+— Vielä onnettomampaa on se heidän miehilleen!
+
+Doran katse oli kiintynyt erääseen vanhaan mustapukuiseen vaimoon,
+jonka harmahtavia hiuksia peitti espanjalainen pitsihuivi ja joka
+nukkui eräässä nurkassa, kukkakorien ympäröimänä. Hänen unensa kesti
+vielä hetkisen ihmisäänien ja soiton kasvavaa melua; lopulta hän heräsi
+ja alkoi raukeana järjestellä kukkasiaan kimppuihin.
+
+— Katsokaahan tuon vaimoparan viehättäviä kasvoja, sanoi neiti Carroll.
+Minä olen varma, että hänellä on tarinansa.
+
+»Ruhtinas» kääntyi.
+
+— Mutta sehän on Isabella! huudahti hän, vanha tuttava.
+
+Kukkien myyjätär kohotti katseensa kuullessaan nimeänsä mainittavan, ja
+hänen sinisissä silmissään oli vielä suloa ja kauneutta. Hän katseli
+kreiviä hetken, sitten näytti hän äkkiä muistavan ja tuli, viittausta
+noudattaen, korokkeelle.
+
+— Kuinka olet tänne häätynyt? kysyi kreivi. Minä luulin sinun elävän
+koroistasi jossakin Pariisin lähikylässä.
+
+— Koroistani! Minäkö, herra kreivi! Mistä ne minulle tulisivat? Minulla
+ei ole muuta kuin minkä milloinkin saan ansaituksi. Minä teen työtä
+kasvattaakseni sisarentytärtäni, joka opiskelee konservatoriossa, ja
+voidakseni suorittaa kaksikymmentä prosenttia, jotka olen velkojilleni
+luvannut.
+
+— Missä asut?
+
+— Sannois'ssa.
+
+— Ja kaikki yötkö vietät tässä helvetissä?
+
+— Niin, aina ensimäiseen aamujunaan, jolla lähden kotiin.
+
+— Se ei ole helppoa.
+
+— Parempi tämäkin kuin nojatuolissa istuminen. Minä kaipaan Pariisin
+elämää, vaikkapa tämmöistäkin... ja kukkia. En voisi niistä luopua.
+
+— Käykö edes kauppa hyvin?
+
+— Ei. Ennen, kun nuorilla miehillä oli onnea rakkaudessa tai pelissä,
+he antoivat kultarahan kukasta. Nyt he ovat itaria onnessaankin.
+Saitureita he ovat! toisti Isabella halveksuen.
+
+Kreivi ei voinut olla hymyilemättä.
+
+— Olkoot... kukita meidät kaikki tänä iltana, sanoi hän; me emme ole
+saitureita.
+
+Kääntyen Doran puoleen hän jatkoi:
+
+— Te arvasitte oikein, neiti. Tuolla kunnon vaimolla on tarinansa.
+Hän oli keisarikunnan aikana jockey-klubin kukkainmyyjätär ja kantoi
+koko vuoden Chantillyn Derby-kilpailussa voittaneen hevosen värejä.
+Hän oli kaunis, kunniallisen naisen maineessa ja ansaitsi rahaa
+runsaasti. Tämä herätti kateutta hänen kotonaan. Hänen äitinsä syytti
+häntä, luullakseni jonkun sukulaisen neuvosta, että tytär muka antaa
+hänen kuolla nälkään ja nosti häntä vastaan jutun, joka herätti suurta
+huomiota. Jockey hylkäsi hänet, joten hän menetti tulonsa. Hän perusti
+silloin kukkakaupan ja teki vararikon. Sen jälkeen on hän ollut
+kokonaan kadoksissa minun näkyvistäni.
+
+— Isabella palasi tuoden sirosti sidottuja ruusukimppuja, jotka hän
+ojensi amerikattarille; sitten hän meni herra de Limerayn luo ja
+kiinnitti hänen napinläpeensä komean valkoneilikan.
+
+— Muinaisen muistoksi! sanoi hän kohteliaasti.
+
+Kreivi pisti salassa sadanfrangin setelin hänen kouraansa.
+
+— Minä tulen joskus tarinoimaan sinun kanssasi, lisäsi hän
+ystävällisesti.
+
+— Tämä on poikkeuksellinen ilta — sanoi markiisitar Verga katsellen
+ympärilleen — täällä ei tapahdu mitään erikoista. Muutamia iltoja
+sitten oli eräs venäläinen ruhtinatar tanssinut pöydillä.
+
+— Venäläinen ruhtinatarko? — toisti kreivi de Limeray. — Näinköhän?
+
+— Mikä mainio asia kasvatus on! — sanoi Dora leikkisänä. — Minä uskon
+varmasti teidän ajattelevan, että ainoastaan amerikkalainen ruhtinatar
+olisi mahdollinen sellaisiin harjoitelmiin. Ette vain kohteliaisuudesta
+sano sitä.
+
+— Ei, neiti, te erehdytte, siinä suhteessa on minun kasvatukseni ehkä
+pintapuolinen. Säädyllisten amerikattarien seurassa ei semmoinen ajatus
+pälkähtäisi päähäni.
+
+— No, näkyy olevan sallittua, että minä aina erehdyn, tunnusti nuori
+tyttö hilpeästi.
+
+Tällä hetkellä tuli sisään hyvin meluisasti neljä paria istuutuen
+pitkän pöydän ääreen vastapäätä koroketta, missä muukalaiset istuivat.
+Suunnaton hummeri ilmestyi nautittavaksi ja samppanjalasit täytettiin.
+Heti alkoivat äänet kohota ja sopimattomia sutkauksia sinkoilla.
+Mustalaisten soitto muuttui hurjemmaksi, ikäänkuin mässääjien meteliä
+säestääkseen. Eräs naisista nosti naapurinsa huulille lasin, josta
+hän itse juuri oli juonut, ja kaatoi sen sisällyksen väkisin hänen
+kurkkuunsa. Eräs toinen kietoi käsivartensa vieressään istujan kaulaan
+ja painoi poskensa hänen poskeaan vasten.
+
+Amerikattaret, kaikki kolme, riemuitsivat mielessään nähdessään
+näyttämön näin vilkastuvan. Rouva Ronald kävi vaistomaisesta
+arvokkuudesta ankaran näköiseksi ja nosti päätään ikäänkuin
+asettuakseen sopimattomuuksien yläpuolelle.
+
+Ensi silmäyksellä oli herra de Limeray arvannut, mitä laatua väkeä
+olivat nuo verrattain hyvin puetut herrat, gardenia napinlävessään,
+ja nuo lasitimanteilla koristetut ilotytöt. Pari sekuntia heitä
+tarkastettuaan alkoi hän nauraa:
+
+— Ah! mikä ilveily! huudahti hän; nuohan tuossa esittävät näytelmää! He
+ovat palkatut tekemään temppujansa ja lörpöttelemään lorujansa! Se oli
+ostettu, teidän venäläinen ruhtinattarenne, rouva Verga! Nyt ymmärrän
+tarjoilijan sanan; että »tästä, voi parhaiten nähdä kaikki.»
+
+— Te taidatte tosiaankin olla oikeassa! lausui Willie Grey ällistyneenä.
+
+— Ja kaikki nuo — lisäsi kreivi katsellen ympäri koroketta —
+englantilaiset, amerikkalaiset, hollantilaiset, norjalaiset...
+sillä tuossa on norjalaisiakin ... lähtevät täältä vakuutettuina,
+että ovat saaneet nähdä kohtauksen aitopariisilaisesta elämästä!
+He vakuuttavat, että meidän kaupunkimme on maailman siveettömin,
+että siellä on ravintoloita, joissa syleillään julkisesti; ja pieni
+säädyttömyysnäytelmä onkin toimeenpantu vain heitä varten, sen maun
+tyydyttämiseksi, joka heillä arvellaan olevan! Nähkää, täällä olevat
+pariisilaiset eivät kiinnitä mitään huomiota tuohon pöytään, he
+arvattavasti tuntevat jutkun... Olen hyvilläni, että tulin mukaan ja
+saatoin valaista teille asianlaidan.
+
+— Luuletteko todellakin, — sanoi Helena nolostuneena — että nuo
+herrat?...
+
+— Somia herroja! keskeytti kreivi. — Katsokaa, mitä tuossa tapahtuu.
+
+Eräs seurueen naisista näytti iskeneen silmänsä nuoreen, sileäksi
+ajeltuun, sangen siistin näköiseen englantilaiseen, joka istui eräässä
+lähipöydässä poltellen sikaaria ja juoden olutta. Hän viskeli tälle
+yksitellen kaikki kukat edessään olevasta korista.
+
+— Jos hänen seuralaisensa maksaisi kemut, — sanoi herra de Limeray
+Charley Beauchampille, ei hän suvaitsisi tuota peliä.
+
+— Ei tosiaan. Te ette ole erehtynyt, meitä on puijattu. Nyt, kun olemme
+siitä varmat, olisi meidän paras lähteä tiehemme.
+
+— Oh, odottakaamme, miten leikki englantilaisen suhteen päättyy, pyysi
+markiisitar.
+
+Kukkain satelua muukalaisen päälle jatkui; muutamat osuivat hänen
+päähänsä, toiset suoraan kasvoihin, mutta hän vain ei menettänyt
+kärsivällisyyttään. Hän otti vuorotellen ruusun, neilikan, tuberosan,
+haisteli niitä pitkään ja pyöritteli sormiensa välissä; hänen katseensa
+oli epämääräinen ja hajamielinen, hänen ohuilla huulillaan väreili
+hymyä, joka osoitti halveksumista. Olisi voinut sanoa, että hän oli
+lyönyt itsensä kanssa vetoa eikä hellittänyt.
+
+Nainen, joka oli häntä kosiskellut, nousi tästä välinpitämättömyydestä
+kiihtyneenä äkkiä ylös, meni istumaan hänen viereensä ja kyynärpäät
+pöydällä puheli hänelle likeltä. Samppanja oli nostanut hehkeän
+punan hänen poskilleen; hän oli kyllin kauniskin voidakseen onnistua
+viekoittelussa. Nuori mies kuunteli häntä silmiä räpäyttämättä ja
+tarkastettuaan häntä hetken teräksen-kylmillä silmillä nousi ylös.
+
+— Minä en ymmärrä teidän kieltänne, sanoi hän — englanniksi.
+
+Ja jättäen hänet siihen lähti menemään ulos.
+
+Ällistyneenä, nöyryytettynä katsoi tyttö raivostuneen näköisenä hänen
+menoansa. Olisi voinut pelätä hänen syöksevän miehen kimppuun.
+
+— Moukka! huusi hän täyttä kurkkua.
+
+Ja tämän haukkumasanan lohduttamana ja peittäen muka pettymyksensä
+suuttumusta hermostuneella naurulla palasi hän alkuperäiselle
+paikalleen.
+
+— Nyt kai olemme saaneet tätä lajia lystiä koko rahan edestä! sanoi
+Willie Grey nauraen. — Nyt voimme luullakseni lähteä.
+
+— Oletteko riittävästi »ylösrakennettuja», arvoisat naiset? kysyi
+markiisi.
+
+— Ollaan, ollaan! vastasivat amerikattaret.
+
+— No sitten on kaikki hyvin.
+
+Ravintolasta tultua hengittivät kaikki syvään.
+
+— Kuinka raitis ilma sentään on hyvää! sanoi Helena.
+
+— Raitis elämä myöskin! — lisäsi Charley Beauchamp äänellä, jossa oli
+hieman pahoittelun tuntua siitä, että hän oli myöntynyt sisarensa
+päähänpistoon.
+
+Vergat, jotka asuivat Champs-Elysées'n puolella, ottivat ajurin.
+
+— Palataan me jalkaisin — ehdotti Helena — ja niin hitaasti kuin
+mahdollista: tämä yö on jumalainen.
+
+— Ja mikä vastakohta sille, mistä tulemme! sanoi kreivi de Limeray,
+pysähtyen keskelle Royal-katua. Katsokaa!
+
+Pilvettömän, korkean taivaan alla kuun lempeässä valossa näytti
+Concorde-aukea perin suurelta ja oudolta. Edessä ei ollut enää Pariisin
+tienristeys, keskellään kirkkopiirteinen obeliski, ei sillan valkoinen
+väylä, joka johti kreikkalaistyyliseen palatsiin, ei Champs-Elysées'n
+leveä uoma, joka häipyi salaperäiseen vehreyteensä, ei Tuileries'n
+autiot pengermät ja hiljaiset puistot, vaan ympäristö näytti jonkun
+unelmainkaupungin kohdalta, jonka yllä leijaili uni ja joka henki
+suloista liikkumattomuuden, tyyntymyksen ja levon tunnelmaa.
+
+— Mikä vastakohta tosiaankin! sanoi Helena, — Tiedättekö, se mitä me
+sanomme pahaksi ja rumaksi, ei ole muuta kuin välttämätöntä varjoa,
+jotta hyvä ja kaunis saa oikean taustan. Ilman näitä varjoja emme
+kenties niitä näkisi.
+
+Herra de Limeray katsahti hämmästyneenä kauniiseen naiseen, joka
+tyynesti lausui näin laajakantoisen filosofisen ajatuksen.
+
+— Se on jokseenkin rohkea mietelmä.
+
+— On, vieläpä loukkaavakin, mutta se ajatus on usein tullut minun
+mieleeni. Tänä iltana erikoisen voimakkaasti. Minun oli mentävä tuohon
+huonoon ravintolaan, jotta voisin tajuta tämän kevätyön koko kauneuden.
+Minun puolisoni on tiedemies, joka lisäksi on filosofi. Hän puhelee
+mielellään kanssani. En aina kuuntele häntä kyllin tarkkaavasti, mutta
+moni hänen sanansa tarttuu mieleeni, en tiedä miten. Ne herättävät
+minussa ajatuksia, jotka tulevat ja menevät kesken huvituksia ja
+pukuhuolia... Ei saa uskoa, että olen niin pintapuolinen kuin näyttää.
+
+— Te ette siis kadu käyntiänne Loiset'ssa?
+
+— Olen siitä mielissäni!
+
+— Onko kaikilla teikäläisillä samanlainen uteliaisuus mitä tulee
+tuollaisiin paikkoihin?
+
+— Ei toki — oikaisi rouva Ronald totuuden mukaan — Useimmat
+amerikattaretkaan eivät astuisi jalallaan yökahvilaan... Minun
+ikäluokkani maailmannaiset ovat sitä vastoin miltei kaikki näitä
+uteliaita! On viehättävää silloin tällöin katsahtaa kuiluun, kun on
+päästään varma.
+
+— Rakastatteko vaaraa?
+
+— Jumaloin sitä.
+
+— Oletteko useinkin sitä uhmaillut?
+
+— Olen, usein... Keimailu on siitä hyvä, että se tekee tulenkestäväksi,
+ja kun Amerikassa harjoitamme sitä lapsuudesta saakka, olemme
+melkein palamattomia. Minun tunnuksenani esim. on salamanteri. Olen
+maalauttanut sen pukuhuoneeni seinäkoristeihin, antanut uurtaa sen
+korulippaaseeni ja katsokaa!...
+
+Helena avasi kaulurinsa ja näytti sormellaan hänen kaulaansa
+vastaan kylmänä ja julmana kimmeltävää pientä smaragdisilmäistä
+timanttisalamanteria.
+
+— Älkää ikinä sanoko tätä nuorelle eurooppalaiselle. — Te saattaisitte
+hänet kamalaan kiusaukseen... Minä valitan, etten ole kolmeakymmentä
+vuotta nuorempi.
+
+— Oh, minä en pelkää mitään enkä ketään! vastasi rouva Ronald
+viehättävän halveksuvasti nauraen.
+
+— Niin paljon en minä voi itsestäni sanoa, enkä voi uskoa teidän
+palamattomuuteenne.
+
+— Miksette?
+
+— En osaa sitä teille selittää, se on vain saamani vaikutelma, ja
+iäkkään ystävän vapautta käyttäen sanoisin teille: »Olkaa varuillanne.
+Ei saa kiusata Jumalaa, mutta vielä vähemmän miestä: hänellä saattaisi
+olla hetkensä!»
+
+Rouva Ronald ei vastannut mitään. Nämä sanat loivat epämääräistä varjoa
+hänen mieleensä, ja hän vaihtoi äkkiä keskustelun aihetta.
+
+Dora kulki edellä ja jutteli iloisesti Charley Beauchampin ja Willie
+Greyn kanssa.
+
+— No, oliko teillä hauskaa Loiset'ssa? kysyi Willie.
+
+— Äärettömästi! Ja sitten sain nämä kauniit ruusut... Sain nähdä
+keisarikunnan aikuisen jockey-klubin entisen kukkamyyjättären ja kuulla
+hänen tarinansa, joka kovasti kiinnitti mieltäni. Olin näkemässä, kun
+Britannian hyve voitti Pariisin turmeluksen, ja sain tietää, että
+meistä tehdään pilaa Loiset'ssa. Minun iltani ei tosiaankaan ole mennyt
+hukkaan! Huominen kirjeeni nostaa veden kaikkien ystävättärieni suuhun.
+
+Willie Grey ei voinut olla nauramatta.
+
+— Täytyy olla amerikatar voidakseen käyttää hyväkseen joka asiaa ja
+ihmistä!
+
+— Moukka!
+
+— Minulleko sen sanotte? kysyi nuori mies oudostuen.
+
+— En, en, — vastasi neiti Carroll nauraen sydämensä pohjasta. — Minä
+toistelen vain sitä sanaa, etten unohtaisi.
+
+Kun nuori tyttö pääsi tätä sanomasta, oltiin jo Continental-hotellin
+edustalla.
+
+Hyvästeltiin ja käteltiin.
+
+Hississä lausui Dora astahtaen eteenpäin, rypistäen huuliaan
+ja kohauttaen koomillisesti päätään, äkkiä hissipojan suureksi
+hämmästykseksi:
+
+— Moukka! moukka!... Ah!, minun iltani ei ole mennyt hukkaan.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+— Mikä on tämän iltapäivän ohjelma? kysyi kaksi viikkoa myöhemmin
+Charley Beatichamp sisareltaan aamiaispöydässä.
+
+— Meidän on mentävä tervehtimään Anniea, vastasi Helena. Hän lähtee
+Pariisista ylihuomenna... Sinun täytyy tulla mukaan. Minä olen tilannut
+vaunut kello puoli viideksi. Siihen saakka olet vapaa.
+
+— Hyvä on.
+
+— Minä olen varma siitä, että ellei rouva d'Anguilhon odottaisi
+pienokaista, hän olisi kutsunut meidät kaikki Blonayhin! sanoi Dora.
+
+— Luultavasti.
+
+— Se olisi ollut hauskempaa kuin matkamme Hollantiin... Mitä
+antaisinkaan, kun saisin nähdä yhden meikäläisistä linnanherrattarena!
+
+— Annie on varmaan sielläkin ehtoisa emäntä, hän kun on koreilematon
+ja luonnollinen — vastasi Sofie-täti. — Muuten pidin hänestä paljon
+enemmän nyt kuin nuorena tyttönä.
+
+— Saman vaikutelman minäkin sain, sanoi herra Beauchamp. — Hän on tässä
+ranskalaisessa ympäristössä saavuttanut jonkinlaisen viimeistelyn.
+Kaikesta huolimatta on hän kuitenkin pysynyt hyvin amerikkalaisena...
+Ja se todistaa, että meillä jo on voimakas kansallinen erikoisuus.
+
+— Oh, ympäristö ei ole vaikuttanut vähääkään siihen muutokseen, mikä
+Anniessa on tapahtunut. Elämä ja aika ovat hänen hienostuksensa
+täydentäneet... Hän on kotoisin yhteiskuntaluokasta, joka, siveelliseen
+arvoon ja kasvatukseen nähden, ei suinkaan ole huonompi kuin se, mihin
+hän avioliittonsa johdosta on joutunut! sanoi neiti Beauchamp nuivasti.
+
+— Olkoon myönnetty, täti; mutta Eurooppa eri tapoineen, sen
+avio-alistus, riippuvaisuus, johon vaimot joutuvat, vaikuttaa
+ilmeisesti meikäläisiin ja tekee heidän olentonsa lempeämmäksi,
+sympatisemmaksi... Kuinka vähän tunnemmekaan vanhan maailman elämää!
+Me katselemme sen museoita ja muistomerkkejä, mutta emme tutki sen
+asukkaiden sielua eikä luonnetta. Se on typerää!
+
+— On, mutta sivistyneet ihmiset eivät asu teltoissa; heitä ei voi
+mennä haastattelemaan niinkuin intiaaneja! — sanoi neiti Carroll. —
+Ellei meillä olisi ollut ystävättäriä naimisissa Saint-Germaine'in
+kaupunginosassa, olisimme saaneet kauan kokottaa nokkaamme
+d'Anguilhonin talon keittiön ovelle saamatta tietää, miten siellä
+eletään tai miten edes syödään.
+
+— Ja muuten ovat ranskalaiset, jotka näyttävät olevan niin seurallisia,
+sangen sulkeutuneita, lisäsi Helena. — He eivät hevillä avaa oviansa
+vierasmaalaiselle.
+
+— Siinä he tekevät tyhmästi, sillä heille olisi edullista tulla
+tunnetuiksi, sanoi Charley.
+
+— Heille olisi eduksi varsinkin oppia tuntemaan ulkomaalaisia, selitti
+päättävästi Sofia-täti.
+
+Hän oli niitä amerikattaria, jotka vakavissaan uskovat, että kaikki
+kunto ja valkeus tulee heidän maastaan.
+
+— Epäilemättä! — vastasi herra Beauchamp pahankurisesti silmää
+vilauttaen. — Niinpä olen varma siitä, että minun esimerkilläni
+ja katsantokannallani on ollut terveellinen vaikutus herroihin de
+Kéradieu, d'Anguilhon ja de Limeray... Mitä taas minuun tulee, niin
+en, sen jälkeen mitä olen nähnyt ja kuullut, enää ole yhtä varma,
+että anglosaksilainen rotu tulee hallitsemaan maailmaa. Se on
+määrätty sivistyksen päätyön suorittajaksi, mutta muuhun, rakennuksen
+viimeistelyyn, tarvitaan latinalaista rotua.
+
+— Näkee, että Willie Grey on teidät käännyttänyt! sanoi Dora.
+
+— Toivon sentään, että oletatte minun pystyvän hiukan arvostelemaan
+itsekin.
+
+— Minusta ranskalaiset ovat sangen huvittavia! — jatkoi neiti
+Carroll. — Heillä on lystikäs tapa mennä merta edemmäs kalaan. Ja he
+ovat mainioita naisten haastattelijoita! He tahtovat tietää, mitä
+te ajattelette, mitä tunnette ja kaikenlaista mistä amerikkalainen
+ei välitä. He heittävät teidät sananmukaisesti satulasta saadakseen
+tietää, mitenkä se pieni tyhmyri on rakennettu, joka meillä on
+vasemmalla povessamme!... Sekin inhoittava varakreivi de Nozay käänsi
+minut nurin kuin hansikkaan.
+
+— Silloin voi Jack olla tyytyväinen: jos herra de Nozay tuntee teidän
+sisäisen olemuksenne, niin ei hän pyydä teitä naimisiin! huudahti
+Charley Beauchamp hymyllään lieventäen kiusoitteluaan.
+
+Dora heitti ruokaliinan hänen päähänsä.
+
+— Tuo oli katalaa, mitä sanoitte, sillä minä olen parempi sisältä kuin
+päältä.
+
+— Lähdetkö ulos piankin aamiaisen jälkeen? kysyi rouva Carroll
+tyttäreltään.
+
+— En... minä odotan erästä neitiä Virotilta hattuja tuomaan.
+
+— Vielä!
+
+— Niin, minä näin tänä aamuna niin somia, etten voinut vastustaa.
+Minua inhoittaa itseänikin, että minulla on niin paljon tavaraa...
+ja kuitenkin minä ostan aina! Euroopassa on puute itsemurhien syynä;
+meillä on pian yltäkylläisyys.
+
+— Älkää puhuko tuhmuuksia! sanoi neiti Beauhamp tyytymättömän näköisenä.
+
+Helena nousi pöydästä ja meni peilin luo. Hän oli aamupuvussa ja oli
+syönyt hattu päässä, kuten amerikattaret usein tekevät. Hän huomasi,
+että tämä päivä oli hänen kauneimpiaan ja lähetti kuvalleen peilissä
+onnitteluhymyilyn.
+
+— Minulla on eräs ajatus! — sanoi hän sovittaen toisin erästä pientä
+kampaa kauniissa tukassaan. — Minä menen rouva Kevinsin luo. Häntä ei
+tapaa enää kolmen jälkeen. Hän on luvannut minulle hollantilaisten
+hotellien osoitteita.
+
+— Pyydä häneltä, kun kerran siellä olet, kaikki tiedot, mitä hänellä on
+— kehoitti Charley.
+
+— Se helpottaa meidän matkaamme... Minä tulen alas kanssasi ja hankin
+ajurin.
+
+— Tarpeetonta, minä menen jalkaisin. Ulkona ei ole liian lämmin, ja
+kävely tekee minulle hyvää.
+
+Samana hetkenä, jona rouva Ronald sai tämän päähänpiston, muisti eräs
+nuori roomalainen, kreivi Sant' Anna, joka oli juuri syönyt aamiaista
+erään ystävänsä kanssa Voisinilla, äkkiä erään edellisenä päivänä
+tekemänsä sopimuksen. Hän katsoi kelloaan.
+
+— Peijakas! jo puoli kaksi! Minun täytyy jättää sinut!... Olen luvannut
+tavata Binderia Antinin kadulla. Hänen on määrä näyttää minulle erästä
+vaununmallia.
+
+Helena oli tuskin kymmenen metrin päässä Continentalista, kun
+italialainen tuli ulos ravintolasta, sikari suussa. Ja aavistamattaan
+noudatti kumpainenkin Kaitselmuksen tahtoa, joka oli määrännyt heidän
+yhtymänsä täksi päiväksi ja juuri täksi hetkeksi.
+
+Kreivi Sant'Anna poikkesi Cambon-kadulta Rivolin kadulle. Ilman kauneus
+herätti hänessäkin halun kulkea jalkaisin, ja hänkin päätti kävellä!
+
+Äkkiä sattui hänen katseensa rouva Ronaldiin eikä siitä enää
+irtaantunut.
+
+Tämä oli vaaleassa kävelypuvussa, jonka takki ja ruumiinmukainen hame
+muovailivat rohkeasti hänen upean vartalonsa muotoja. Pyöreä hattu,
+takana kimppu vaaleita ruusuja jätti näkyviin hänen kumpuilevan
+tukkansa, jonka ihmeellinen väri tuntui melkein keinotekoiselta.
+
+»Varmaankin kokotti!» ajatteli italialainen. Ja tuon ärsyttävän
+kokonaisvaikutuksen pettämänä joudutti hän astuntaansa, kulki nuoren
+naisen ohi, kääntyi ja katsoi häntä häikäilemättä kasvoihin.
+
+»Ei, ulkomaalainen», päätteli hän, »mutta vietävän kaunis!»
+
+Ja sen vaikutelman vallassa kääntyi hän jälleen voidakseen seurata
+Helenaa.
+
+Amerikatar oli paljoa enemmän nainen Euroopassa kuin kotimaassaan.
+Kehkeyttäneekö ympäröivä ilma hänen naisellisuuttaan, vai uskaltaako
+hän enemmän? Joka tapauksessa haluaa hän Pariisissa saada
+osakseen huomiota ja ihailua kadulla. Se on huvi, jota hänellä
+ei ole kotimaassaan ja jota hän etsii sitä enemmän. Kun jollekin
+ranskattarelle sattuu, että häntä ruvetaan itsepintaisesti seuraamaan,
+joutuu hän aina siitä hämilleen. Jos hän on todella siveä, pahoittelee
+hän tapausta ja katsoo tehneensä virheen. Amerikatar ei niin vähästä
+hämmenny. Usein sattuu, että joku joutilas, hänen kauneutensa tai
+keimailevan käytöksensä vuoksi pitää häntä seikkailua etsivänä
+muukalaisena ja alkaa häntä huvikseen seurata. Kaukana siitä, että tämä
+tungettelevaisuus häntä loukkaisi, se päinvastoin häntä mairittelee.
+Jopa hän ajattelemattomasti hiljentää kulkuaankin, pysähtyy
+näyteikkunain eteen, ja kun »kävelijä», luullen saaneensa rohkaisua,
+yrittää häntä puhutella, musertaa tämä hänet ankaralla katseella,
+torjuu niin jäätävän siveellisellä ilmeellä, että toinen lähtee
+tiehensä enimmäkseen sangen nolostuneena. Silloin palaa amerikatar
+kotiinsa riemuisena, että on nöyryyttänyt yhtä väkevän sukupuolen
+edustajaa eikä tunne muuta kuin itserakkauden tyydytystä.
+
+Rouva Ronald sai usein kävelymatkoillaan peitetyn ihailun merkkejä. Hän
+nautti niistä aina paljon, mutta valitteli yhtä kaikki närkästyneenä,
+kuten muutkin amerikattaret, että tässä turmeltuneessa Pariisissa oli
+mahdotonta kävellä ulkona ilman että joku seuraisi. Näin Pariisia
+tavallisesti arvostellaan Englannissa ja Amerikassa. Helenaa olisi
+ollut vaikea saada vakuutetuksi, että yllytys tuli hänen itsensä
+ja hänen kadulla kävelyyn liian räikeiden pukujensa puolelta.
+Todellisuudessa kunnioittaa ranskalainen enemmän kuin kukaan muu mies
+naista, jota hän luulee siveäksi.
+
+Tänä iltapäivänä tuli rouva Ronald hyvin pian tietoiseksi siitä, että
+hän oli tehnyt valloituksen. Vieras, joka oli niin äkkiä kääntynyt,
+seurasi häntä. Hän huomasi sen heti. Tavallisuuden mukaan se häntä
+huvitti ja hiveli hänen turhamielisyyttään — sitäkin enemmän, kun
+hän oli ehtinyt havaita, että ihailija oli kaunis ja elegantti. —
+Herättämänsä ihailun ja halun magneettisesta vaikutuksesta tunsi
+hän, että oli ihanaa elää ja olla kaunis; hänen astuntansa tuli
+joustavammaksi, hänen olentonsa keimailevammaksi. Kuljettuaan
+Concorde-aukean poikki kääntyi hän Gabriel-kadulle. Ja Näkymättömän
+ohjaamina kulkivat molemmat muutamia minuutteja melkein yksinänsä
+puistokadun siimeksessä ympäristön tuoksun täyteisessä ilmassa.
+Italialainen tunsi kiihtyvää nautintoa tämän naisen seuraamisesta. Hän
+alkoi tuntijan silmällä häntä eritellä ja hänen halunsa yltyi. Hän
+kiihdytti askeliaan ja välimatka, lyheni. Sen huomatessaan kääntyi
+Helena äkkiä vasemmalle ja tuli Champs-Elysées'n täyteen päivänvaloon.
+
+Nuori mies ymmärsi pian, että tuntematon ei ollut kävelyllä, vaan että
+hän oli jonnekin menossa tai palaamassa kotiinsa. Hän päätti seurata
+häntä perille saakka, ja ikäänkuin hänen hiustensa loiston ja hänen
+vartalonsa viehättävien piirteiden lumoissa kulki hän Antininkadun ohi
+sitä näkemättä, kohtauksen ja vaunut unohtaen.
+
+Rouva Kevins asui aivan lähellä Voittokaarta. Tultuaan Champs-Elysées'n
+viimeistä edellisen talon kohdalle, jonka sisäänkäytävä oli
+Tilsitin kadun puolella, katosi Helena sen ovesta sisään. Sant'Anna
+jäi hetkeksi katukäytävälle. Asuiko hän täällä? Vastustamattoman
+uteliaisuuden ajamana meni hän vuorostaan sisään numeroon 154 ja kysyi
+ovenvartijanaiselta, oliko se henkilö, joka juuri tuli sisään, talon
+väkeä. Vaimo katsoi häntä ensin epäluuloisena, mutta kun hän näytti
+herrasmieheltä, vastasi lopuksi, että tämä vain oli satunnainen vieras.
+
+Rouva Kevinsin huoneisto oli alikerroksessa, ja hänen
+vastaanottosalissaan oli kaksi nurkka-ikkunaa, joten Helena saattoi
+nähdä ihailijansa vahtimassa.
+
+Tämä näky ei ollut tekemättä häntä hiukan hermostuneeksi ja
+hajamieliseksi, ja epävarmaa on kuuliko hän puoltakaan niistä
+tiedoista, joita hänen ystävättärensä antoi hänelle Belgiasta ja
+Hollannista.
+
+Vierailunsa päätyttyä astui rouva Ronald alas portaita jokseenkin
+levottomana. Päästäkseen tunkeilijasta pyysi hän ovenvartijanaista
+noutamaan ajurin ja jäi odottamaan sitä oven sisäpuolelle. Ajurin
+saavuttua livahti hän vaunuun vikkelästi käskien ajaa Friedlandin
+puistokadulle.
+
+Odottamassa ollut nuori mies huomasi ajopelit vasta kun ne lähtivät
+kulkemaan mainittuun suuntaan. Hän arvasi, ketä ne veivät, ja ymmärsi
+menettäneensä pelin. Hän teki silloin tuon käden, pään ja olkapäiden
+liikkeen, joka ei ole jäljiteltävissä ja jolla italialainen alistuu
+tappioonsa ja ilmaisee tapahtuman tapahtuneeksi.
+
+— Minä tapaan hänet vielä, sanoi hän; kauniin naisen tapaa aina
+uudelleen.
+
+Ja kuten hän oli toivonut, tulivat he kaksi päivää myöhemmin äkkiä
+vastakkain Rue de la Paix-kadulla. Helena näytti hänestä vielä
+viehättävämmältä. Helenan hiusten lämmin väri häikäisi häntä kuin
+auringonvalo. Hän katseli häntä palavin silmin. Helena puolestaan
+ei ollut häntä näkevinään. Kuljettuaan muutamia metrejä ohi kääntyi
+kreivi häntä seuraamaan. Helena tunsi sen vaistomaisesti ja jälleen
+hiveli se hänen turhamielisyyttään. Kiiruhtamatta jatkoi hän kävelyänsä
+Capucinien bulevardin kautta Royal-kadulle. Hänen aikomuksensa oli
+ollut palata hotelliin, mutta havaitessaan, että muukalainen, jolle hän
+ei tahtonut ilmaista missä asui, ei hänestä luopunut, otti hän ajurin
+käskien ajamaan Louvre'in makasiineihin. Siellä uskoi hän varmasti
+voivansa eksyttää itsepintaisen seuraajan... Sant'Anna, joka tunsi
+makasiinit ja niiden monien ovien petollisuuden, ei antautunut tähän
+leikkiin. Hän uskoi nyttemmin kuitenkin hänet löytävänsä. Seuraavana
+ja sitä seuraavana päivänä vakoili hän, tosin ilman menestystä,
+Castiglione- ja Paix-kaduilla: hän oli arvannut, että hänen etsimänsä
+oli amerikatar ja asui jossakin lähipiirin hotelleista.
+
+Kuten useimmat italialaiset, oli Sant'Anna suuri naisten pyydystäjä
+ja lemmenseikkailujen harrastaja. Tämä urheilulaji herätti hänessä
+mielenkiintoa, jonka alalla hän oli herkuttelija. Hän keskitti
+siihen rotunsa kiihkon ja viekkauden, lapsellisen taikauskonsa.
+Mistä hinnasta hyvänsä pyrki hän tyydyttämään halua, jonka kauniit
+kasvot tai sulava olento oli hänessä herättänyt. Kun sattui, mikä
+muuten oli sangen harvinaista, että hän joutui tappiolle, alistui hän
+kohtaloonsa filosofisesti. Joko sen vuoksi, että italialaisella on
+vähemmän taisteluhalua, tai että hänen herkistynyt luontonsa paremmin
+tuntee elämän voittamattomuuden, antautuu hän vastustamatta, yhtä
+alistuvaisena kuin itämaalainen, vaikka älykkäämpänä. »Se oli sallittu!
+Se on kohtalo!» Nämä sanat tulevat vaistomaisesti hänen suuhunsa,
+lohduttavat häntä, vapauttavat katumuksesta ja harmittelusta. Sangen
+taikauskoisena oli nuori kreivi vakuutettu, että tuo amerikatar,
+joka oli tehnyt häneen niin syvän vaikutuksen, oli määrätty jollakin
+tavoin kuulumaan hänen elämänsä kohtaloon. Millä tavoin, siitä
+hänellä ei ollut aavistusta!... Hän alkoi siis kaikkialla pälyillä
+häntä. Neljännen päivän aamuna huomasi hän hänet äkkiä edellään
+kulkemassa Vendôme-aukeaman poikki. Hän tunsi huikaisua, valtavaa
+sydämentykytystä, intoa, jonka hän nopeasti hillitsi. Päättäen saada
+selville, missä hän asui, seurasi hän häntä kaukaa ja onnistui
+näkemään, että nainen meni Continental-hotelliin. Tämä riitti hänelle.
+Hän jatkoi tietään, sangen onnellisena onnistumisestaan.
+
+Samana iltana, jona rouva Ronald joi veljensä seurassa kahvia
+Continentalin hallissa, näki hän ihailijansa saapuvan. Tämä odottamaton
+ilmestys saattoi hänet hiukan hämmennyksiin. Hän ei hetkeäkään
+epäillyt, etteikö nuori mies tullut hänen takiaan. Hän oli siis
+kuitenkin saanut selvän! Se oli aika ovelaa!... Se hiveli Helenan
+turhamielisyyttä, ja hän muuttui äkkiä hilpeäksi. Hänen silmänsä
+loistivat enemmän, hänen puheensa oli äkillistä ja vilkasta. Kreivi
+oli istunut naapuripöytään. Helena tunsi monta kertaa hänen katseensa
+vetovoimaa, mutta torjui sen heti täydellisellä välinpitämättömyyden
+ilmeellä. Yhä puhellessaan ajatteli hän, että nuori mies on joko
+italialainen tai espanjalainen. Hän oli yhdellä silmäyksellä havainnut
+hänen himmeän ihonsa, hänen säännölliset piirteensä; toisella huomasi
+hän hänen solakan vartalonsa ja kaikki ulkonaiset, maailmanmiestä
+osoittavat merkit. Tämä valloitus oli hänelle epäilemättä kunniaksi.
+Hänen päähänsä pälkähti uskottaa, että Charley oli hänen puolisonsa
+ja naisen luontaisella ja katalalla julmuudella ryhtyi hän heti
+italialaista kiusaamaan ja alkoi puhella veljensä kanssa huomattavan
+hellästi. Hän antoi tyynesti toisen ihailla häntä vielä runsaan
+neljännestunnin, nauraen ajatukselle, että hän huomenna lähtee
+Pariisista ja että ihailijan naama on nolo kun tämä saa kuulla hänen
+menneen. Tämä ilkeä mielikuva ajatuksissaan nousi hän ylös ja poistui
+hallista hissiä kohti. Kun hän ylväänä ja arvokkaana kulki muukalaisen
+ohi, muistuivat hänen mieleensä »ruhtinaan» sanat. Hänen huulillaan
+väikkyi hilpeä voiton ja halveksumisen ilme:
+
+»Tällä kertaa vielä», ajatteli hän itsekseen, »ei miehellä ainakaan
+minun suhteeni ole hetkeänsä!»
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Ensimäisellä junalla seuraavana päivänä lähtivät Helena, hänen veljensä
+ja tätinsä, Dora ja hänen äitinsä Pariisista.
+
+Belgian ja Hollannin matka oli yhtämittaista nautintoa Charleylle.
+Hänen ystävänsä Willie Grey tuli häntä tapaamaan Brysseliin ja saattoi
+häntä museosta museoon. Vanhan Euroopan hitaasti ja murheellisesti
+kootussa aarteistossa tunsi hän, samoin kuin monet hänen kansalaisensa,
+niitä vaikutelmia, jotka yksin voivat virkistää liike-elämän kuumeen
+polttamia hermoja.
+
+Helena ja Dora eivät tunteneet ennestään Belgiaa eikä Alankomaita. Se
+oli heille uusi vanhan maailman kirja, jota he tutkivat hyvin uteliaina
+ja joka viehätti heitä omaperäisyydellään. Pienet kylät, jotka ovat
+niin hiljaisia kuin rukous, joiden vanhuus on niin liikuttava,
+herättivät heissä hämmästystä ja kunnioitusta. Kankeat ja räikeät
+kansallispuvut, tyynet kasvot, hiljainen ja vakaa elämänvietto huvitti
+ja kiinnitti heidän mieltään. Siitä huolimatta näki rouva Ronald
+mielellään Sveitsiin-lähdön ajan lähenevän tavatakseen siellä markiisi
+ja markiisitar Vergan. Hän oli erinomaisen nopeasti kiintynyt tähän
+rouva d'Anguilhonin luona tapaamaansa amerikattareen.
+
+Rouva Verga oli hyvästä washingtonilaisesta perheestä. Nuorena tyttönä
+oli hän paljon seurustellut ulkolaispiireissä. Siellä oli hän tehnyt
+puolisonsa, erään roomalaisen, Italian lähetystön sotilasasiamiehen
+tuttavuutta.
+
+Hänellä oli sangen sievät kasvot, joille siniset, hilpeää ja
+hyväntahtoista sielua kuvastavat silmät antoivat eloa. Ollen kukaties
+enemmän loistoa rakastava kuin lahjakas oli hän lapsellisen onnellinen
+markiisitar-arvostaan ja Rooman ylhäisöön kuulumisesta. Hänen vilpitön
+luonteensa oli hankkinut hänelle paljon ystäviä. Hänen salonkinsa oli
+kaikkein vilkkaimpia. Hänen yksinkertainen ja suora luonteensa esti
+häntä näkemästä puoltakaan niistä juonista, joita punottiin hänen
+silmäinsä edessä. Hän sanoi rakastavansa italialaisia sen vuoksi, että
+he ovat niin vaiteliaita ja että heidän kanssaan saattoi puhua niin
+paljon kuin tahtoi. Markiisia ei pidetty uskollisena aviomiehenä.
+Toiset uskoivat, että markiisitar ei tiennyt mitään, toiset taas, ettei
+hän ollut mitään tietävinään.
+
+Joka tapauksessa sanoi hän olevansa mitä onnellisin vaimo. Rouva Verga
+oli puhellut rouva Ronaldille ja Doralle usein siitä seurapiiristä,
+jossa hän eli. Hän oli kehoittanut heitä viettämään talven Roomassa,
+luvaten hankkia heille kaikkia ajateltavia huvituksia, esittää heidät
+ylhäisöpiireille.
+
+Vihdoin oli Helena todella ruvennut ajattelemaan, olisiko mahdollista
+taivuttaa herra Ronald tähän matkaan. Hänen mieleensä johtui ensimäisen
+Eevan arvoinen aate. Herra Ronald, joka erikoisesti harrasti
+myrkkytiedettä, oli monta kertaa pahoitellut, ettei ollut voinut
+löytää sitä myrkkyä, jota Borgiat käyttivät. Hän koetti herättää
+miehensä mielenkiintoa selittämällä, että hän markiisi Vergan tai tämän
+ystävien kautta saisi mahdollisimman suuren vapauden tutkia Vatikaanin
+salaisimpia arkistoja.
+
+Neiti Carrollia puolestaan kiehtoi ajatus saada viettää talvikausi
+Roomassa ja ottaa osaa ihaniin ketunmetsästyksiin, joista rouva Verga
+oli hänelle kertonut. Ja sitten päästä hoviin, nähdä läheltä noita
+ruhtinaita ja herttuoita, joiden historialliset ja sointuvat nimet
+häntä aina olivat hurmanneet! Se oli perin houkuttelevaa, sitäkin
+enemmän, kun hänellä oli mainio tekosyy pidentää oloansa Euroopassa:
+hänen äitinsä terveys, jossa oli paljon toivomisen varaa, ja joka
+lääkärien lausuman mukaan vaati lempeätä ilmanalaa ja rauhaisaa elämää.
+
+Markiisittaren sanat tekivät molempien naisten mielikuvituksessa
+hiljaista, mutta varmaa työtä.
+
+Amsterdamista kirjoitti Helena miehelleen yhden viehättäviä
+kirjeitänsä, täynnä hienoja ja omaperäisiä huomioita. Tapansa mukaan
+höysti hän sitä herttaisilla hyväilysanoilla. Mutta lausui lopuksi
+haluavansa viettää talven Italiassa. Hän vakuutti herra Ronaldin
+tarvitsevan lomaa eikä voivan sitä missään viettää miellyttävämmin kuin
+Roomassa. Ja syötiksi sijoitti hän kirjeeseensä vielä suunnittelemansa
+mahdollisuuden päästä etsimään Borgiain kuuluisaa myrkkyä. Tämä kirje
+oli todella naisdiplomatian mestariteos. Hän pani sen kuoreen juuri,
+kun Dora tuli hänen huoneeseensa, kimppu kirjeitä kädessään.
+
+— Onko teillä mitään postiin annettavaksi? kysyi hän.
+
+— On, vastasi rouva Ronald antaen hänelle kirjeensä.
+
+— Lyön vetoa, että arvaan mitä kirjoitatte Henrikille.
+
+— No, mitä kirjoitan?
+
+— Että haluatte viettää talven Italiassa, yksinkertaisesti... Minä
+sanon saman asian Jackille.
+
+— Oh, Dody! siinä teette väärin!... Minä, minä olen naimisissa eikä
+mikään estä herra Ronaldia tulemasta minua tapaamaan... kun taas te...
+
+— Lykkään herra Ascottin onnettomuutta, siinä kaikki!... Leikki
+sikseen, nuo herrat eivät tule olemaan tyytyväisiä. Sen pahempi. Se on
+kehittävä heidän luonnettansa. Tiedän tosin, että meillä on aina vapaus
+tehdä mitä tahdomme; mutta he voivat häiritä meidän iloamme rettelöillä
+ja nuhteilla. Meidän täytyy tukea toisiamme... Henrik on teille paha
+papu purtavaksi. Te olette luvannut palata lokakuussa: jos lykkäätte
+paluunne, raivostuu hän. Hän ei voi sietää sananpitämättömyyttä.
+Ronaldit ovat siinä suhteessa hirveän ankaria.
+
+Kapinan henkäys levitti hieman Helenan sieraimia.
+
+— Hyvä on, sanoi hän, saamme nähdä.
+
+Anatomi, joka tutkii ihmisruumista, joutuu aina hämmästyksen ja
+ihmetyksen valtaan nähdessään, kuinka pienintä myöten tarkat
+ne yksityisosat ovat joista se on kokoonpantu, kuinka luonto
+käyttää hyväkseen hienointa säiettä, pikkuriikkisintä hiukkasta.
+Ihmiskohtaloissa käyttää Kaitselmus samaa ihmeellistä huolittelua. Se
+ottaa kaukaa, sangen kaukaa tarvitsemansa välineet. Sanasta, katseesta,
+kädenliikkeestä panee se alkuun järkyttävän draaman tai jumalaisen
+ilon, jotka vuorostaan synnyttävät tuhansia tunteita ja saavat
+arvaamattomia seurauksia.
+
+Rouva Ronaldin ja rouva Carrollin tulo Pariisiin, heidän tuttavuutensa
+markiisitar Vergan kanssa, Helenan ja kreivi Sant'Annan kohtaus
+edustivat jo suunnatonta Kaitselmuksen työtä, olojen hämmästyttävää
+yhteensattumaa, eliöiden, asiain, juoksevain ainesten yhtymää, mihin
+yksinkertaisen romaaninkirjoittajan ymmärrys hukkuu, mutta joita
+tutkiessa ajattelija ja sielutieteilijä voivat helposti kohdata
+toisensa ja löytää kenties todisteita ja valon tuiketta.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Elokuun alussa lähtivät neiti Carroll ja hänen äitinsä Karlsbadiin;
+Helena, Sofia-täti, Charley Beauchamp ja Willie Grey matkustivat
+tapaamaan Vergoja Luzerniin, National-hotelliin.
+
+Pieni sveitsiläinen kaupunki tuntui rouva Ronaldista jokseenkin
+ikävältä. Pian mieltyi hän kuitenkin alppiretkiin, pitkiin
+ajelumatkoihin, veneretkiin, kävelyihin, jotka markiisi osasi järjestää
+hauskoiksi. Muutamien päivien kuluttua olivat markiisitar Verga ja hän
+keskustana pienessä piirissä, joka reippautensa ja hilpeytensä vuoksi
+herätti kaikkien kateutta. Päivällisen jälkeen, jota varten kumpikin
+pukeutui erikoisesti, menivät molemmat amerikattaret hotellin halliin,
+yleiseen kohtauspaikkaan, ja istuivat siellä ystäväin ja ihailijain
+ympäröiminä kuuntelemassa napolilaisia lauluja tai muuta musiikkia.
+Italialaiset laulajat ja soittomiehet, jotka joka kesä tulevat
+Luzerniin, antavat sille viehätyksen, jota Tyrolin koko »jodlaaja»
+-joukko ei voisi aikaansaada. Harmahtavalla järvellä, Alppien kylmillä,
+lumisilla huipuilla tai vihannoivilla rinteillä vietetyn päivän jälkeen
+on sillä auringon, lämmön ja lemmen tunnulla, jonka Italian laulu ja
+soitto herättää, aivan erikoinen viehätyksensä. Helenaan vaikutti se
+enemmän kuin muihin läsnäoleviin naisiin. Hän ei ymmärtänyt kaikkia
+sanoja, mutta kummasti hiveli laulu kuitenkin hänen korvaansa. Siinä
+oli hänestä ilmaistu tunteita, joita hän ei koskaan ollut kokenut,
+jotakin intohimoista, välähtävää ja häipyvää. Napolilaisten laulajain
+ilme tenhosi hänet, kun heidän mustat silmänsä välkähtivät vuoroin
+rakkautta ja suuttumusta tai sumenivat äkkiä suruun, ja ylimalkaan
+latinalaisten kasvojen tavaton ilmehikkäisyys, joka niin suuresti
+poikkesi hänen kansalaistensa väräjämättömästä jäykkyydestä. Hän oli
+ollut monta kertaa Roomassa, Napolissa, Firenzessä. Soiton sointu
+ei italiankielen värittämänäkään ollut hänelle uutta, mutta se ei
+ollut milloinkaan niin oudosti häntä riipaissut. Oliko hänen sielunsa
+herkentynyt vai salaperäinen aavisteluko häntä väreilytti?
+
+Eräänä iltana istuivat Helena ja rouva Verga tavallisilla paikoillaan
+hallissa ja juttelivat hilpeästi muutamien henkilöiden kanssa.
+Markiisi oli mennyt Schweizerhofin hotelliin katsomaan, oliko eräs
+ystävä, jota hän oli jo viikon odottanut ja jota baccara-peli piti
+Aix-les-Bainsissa, vihdoinkin tullut.
+
+Rouva Ronald keinui hiljaa tuolillansa sangen kauniina
+valkaisemattomassa, vaaleanvihreillä nauhoilla koristetussa
+batistipellavapuvussaan. Äkkiä pysäytti hämmästys hänen kasvonsa ja
+keinutuolinsa liikkumattomiksi: herra Verga astui sisään mukanaan sama
+nuori mies, joka häntä niin itsepintaisesti oli seurannut Pariisissa
+ja josta hän luuli erinneensä ainiaaksi! Se oli siis hän, tuo kreivi
+Sant'Anna, josta he näinä päivinä olivat niin usein puhelleet! Helena
+oli suorastaan tyrmistynyt tästä yllätyksestä. Italialainen ei
+häntä aluksi huomannut; kun hänen ystävänsä toi hänet Helenan eteen
+esitelläkseen, hätkähti hän, silmissä välähti riemun ilme, viiksien
+alla hilpeä hymy, minkä kaiken hän peitti syvään kumartaen.
+
+Markiisitar valtasi vastatulleen muutamiksi minuuteiksi, pommittaen
+häntä kysymyksillä kaikista yhteisistä tuttavista, jotka olivat
+Aix-les-Bainsissa. Niinpian kuin Sant'Anna pääsi vapaaksi lähestyi hän
+Helenaa, ja markiisi luovutti hänelle tuolinsa tämän rinnalla.
+
+— Minulle ei ole usein sattunut semmoista onnea — sanoi hän kohdistaen
+suurenmoiset mustat silmänsä Helenaan. — Onnetar oli kai minulle
+velkaa tämän hyvityksen, sillä se piteli minua surkean pahasti
+baccara-pelissä! — lisäsi hän rohkeudella, joka hipaisi tungettelua. —
+Jos olisin voinut aavistaa, että se ystävätär, josta Verga kirjeissään
+puhui, olitte te, rouva, niin olisin jo aikaa sitten ollut täällä.
+
+— Minä en käsitä minkä vuoksi? sanoi Helena kylmästi.
+
+— Sen vuoksi, että minulla oli ilo kohdata teidät useita kertoja
+Pariisissa ja että saadakseni nähdä teidät jälleen olisin mennyt
+maailman ääriin.
+
+Helenan oli mahdotonta antaa keimailuhaasteen mennä ohi siihen
+vastaamatta.
+
+— Niinkö pitkälle! sanoi hän pilaa tehden.
+
+— Niin pitkälle — toisti vakavasti nuori mies. — Me italialaiset olemme
+äkillisen inhon ja innon ihmisiä. Kun joku nainen herättää meissä
+voimakasta tunnetta, niin vetää hän meitä vastustamattomasti seuraamaan
+itseänsä: se on tunnustus, johon hän pakottaa meidät kauneudellaan ja
+josta hän ei voi loukkaantua.
+
+Rouva Ronald joutui siinä määrin ymmälle tämän selityksen
+nokkeluudesta, ettei osannut vastata sanaakaan.
+
+— Ja niin juuri on minulle tapahtunut... Minusta tuntui, että teitä
+ennen en koskaan ollut nähnyt valkoveristä naista.
+
+— Minä en tiennyt olevani erikoisen »valkoverinen».
+
+— Niin, että voisitte olla itse Eeva.
+
+— Niinkö luulette?... Se ei ole erikoisen turvallista minulle.
+
+— Vielä vähemmin muille! — vastasi italialainen hieno hymy huulilla. —
+Minä arvasin teidät amerikattareksi.
+
+— Mistä sitten?
+
+— Ensinnäkin eleganssistanne, sitten vilkkaasta ja päättävästä
+olennostanne. Minä tunnen sen hyvin, sillä meillä on paljon
+amerikattaria Roomassa. Kun he aamuisin lähtevät ulos, kirkastavat he
+koko Corson.
+
+— Sehän on kaunista kuulla.
+
+— Te ette tullut tänne suoraan Pariisista?
+
+— En, Belgian ja Hollannin kautta.
+
+— Pidättekö Luzernista?
+
+— Paljonkin.
+
+— Aioitteko jäädä tänne matkailukauden loppuun saakka?
+
+— Niin kauaksi kuin tuntuu miellyttävältä.
+
+Neiti Beauchamp, joka tuli lukusalista lukemasta _New York Heraldia_,
+lähestyi tällä hetkellä veljensä tytärtä.
+
+— Joko tulet ylös? kysyi hän.
+
+— Kyllä, täti, minä odotin juuri teitä, vastasi Helena.
+
+Hän oli noussut kiiruulla, joka oli vain vaistomaisen keimailun temppu.
+
+Sitten sanoi hän kreivi Sant'Annalle ikäänkuin anteeksipyytäen:
+
+— Me olemme tänään tehneet pitkän retkeilyn; huomenna syömme aamiaista
+Rigillä: jos tahtoo olla pirteänä, on mentävä ajoissa levolle.
+
+Hyvästeltyään muut meni hän vielä sanomaan jotakin veljelleen, joka
+eräässä nurkassa jutteli Willie Greyn kanssa.
+
+Italialainen seurasi häntä katseellaan.
+
+— Siunatkoon, kuinka kaunis nainen! — sanoi hän ystävälleen Vergalle. —
+Onko tuo puoliso? kysyi hän.
+
+Ja hän viittasi päällään herra Beauchampiin, joka amerikkalaiseen
+tapaan saattoi tätiään ja sisartaan hissiin.
+
+— Ei, veli.
+
+— Onko hän leski?
+
+— Vain kesäleski — a _grass widow_ (armahdus-leski) kuten englanniksi
+niin hassunkurisesti sanotaan... Herra Ronald on jäänyt Amerikkaan.
+
+['Grass widow' on ranskaksi 'veuve par grâce', vaikka 'gras' on
+väärinkäsityksestä käännetty sanalla 'herbe' (ruoho) Tekijä. Siitä
+ruotsissakin mieletön muoto: gräsänka. Suomen _kesäleski_ ja Pohjanmaan
+siirtolaisten _Amerikan-leski_ ovat sitävastoin sattuvia nimityksiä. —
+Suom.]
+
+— Sangen varomatonta hänen puoleltaan!
+
+— Oh, hän ei ole antautunut minkään vaaran alaiseksi. Hänen vaimonsa
+on ehdottoman nuhteeton, New Yorkin parhaista perheistä... kaikki
+kasvatuksen ja, mikä on vieläkin varmempaa, kylmän temperamentin takeet.
+
+— Ah, se tunnetaan! Tulee vain oikea kiusaus ... ja hiiteen
+periaatteet, puhki jää!
+
+— Sinä et tunne vielä amerikattaria: heillä on vain aivot. Luulenpa,
+että jos Kaitselmuksella todella on aikomuksena luoda kolmas sukupuoli,
+mihin naisaatteen harrastus näyttää viittaavan, niin Yhdysvalloista
+saadaan sen ensimäiset eliöt: naispapit, naistohtorit...
+
+— Oh, kauheata!... Mutta samantekevä: jos rouva Ronald, noine
+hiuksineen, noine ihoineen ja monikuukautisena kesäleskenä on
+voittamaton, niin se olisi yli-inhimillistä... epäinhimillistä
+suorastaan.. Minun tekisi mieleni panna hänet koetteelle.
+
+— Lyön vetoa 20 louis'sta, että jäät puille paljaille.
+
+— Sovittu!
+
+Samassa saapui rouva Verga toivottamaan herroille hyvää yötä.
+
+— Mitä juonia te täällä punotte? kysyi hän.
+
+— Erään naisen perikatoa, vastasi Sant'Anna.
+
+— Tietysti, sanoi markiisitar hilpeästi nauraen.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Emanuele Sant'Anna kuului, vaikka ei ollut ruhtinas eikä herttua,
+korkeimpaan aatelistoon. Hänen sukunsa, alunperin Espanjasta, oli
+tullut Roomaan XIII vuosisadalla, näytellyt siellä huomattavaa
+valtiollista osaa ja oli entisyytensä kautta läheisissä suhteissa
+paavikuntaan.
+
+Donna Teresa, hänen äitinsä, oli omaa sukuaan Salvoni, pyhän neuvoston
+kardinaalin sisar. Hänen isänsä oli ollut noita Rooman uhkeita
+ylimyksiä, joiden elämä kului Jeesuksen ja Kansan aukeiden välillä
+ja joka muinoin nähtiin kävelytunnilla Corsolla tai Pinciolla, keppi
+huulilla, pälyilemässä kauniita naisia vaihtaakseen heidän kanssaan
+tervehdyksiä, silmäyksiä, salamerkkejä.
+
+Vuoden 1870 jälkeen heitettiin syötiksi näille liike-elämää
+tuntemattomille ihmisille lapsellinen toivo vallata »kahdenkymmenen
+eri kansan» muodostama Rooma yksinomaan italialaisten haltuun,
+niinkuin muinoin. Kreivi Sant'Anna tarttui syöttiin ensimäisenä. Hän
+osti laajoja alueita, ryhtyi mielettömiin keinotteluhin, menetti
+omaisuutensa ja kuoli surusta. Vuotta myöhemmin sai hänen puolisonsa
+Teresa haltuunsa isänsä perinnön. Kun hän oli naittanut tyttärensä
+ja suorittanut hänen myötäjäisensä, jäi hänelle maatila Ombriassa,
+huvila Frascatissa ja vararikosta pelastetuksi saatu Sant'Annan
+palatsi Roomassa. Hän eli ankaran säästävästi, jotta poika voisi elää
+sitä leveämmin. Hän tunsi poikaansa kohtaan sitä äidinrakkautta, joka
+sisältää ihmissydämen kaikki hyvät ja huonot ominaisuudet. Lelo — kuten
+häntä lyhennyksenä Emanuele-nimestä kutsuttiin — oli kaikki kaikessa:
+hänen edellään ei ollut mitään, mutta ei myöskään perässä. Kun hän
+vaatimattomista, vain yhden hevosen vetämistä rilloistaan huomasi
+poikansa Villa Borghesessa tai Pinciolla mestarillisesti ohjaamassa
+kahden puhdasrotuisen hevosen vetämiä vaunujaan, oli hän onnellinen
+eikä loppumatkalla enää nähnyt muuta kuin hänen uljaat vaununsa ja
+uhkean muotonsa. Pojan kauneus oli äidin ylpeys ja ilo. Hänellä
+oli tyypillisen italialaiset, klassillisen säännölliset ja lujat
+kasvot, joita valaisivat kirkkaat, hyväilevät, surumieliset silmät,
+jotka saattoivat olla yrmeän ankarat tai naisellisen hellät, kasvot,
+joissa ei ole suurta älyn voimaa tai aatteellisuuden leimaa, mutta
+joita verhoaa ominainen viehätys, äärimäisen välittömyyden ja hienon
+herkkyyden viehkeys.
+
+Kuten melkein kaikki hänen kumppaninsa oli Sant'Anna siirtymäkauden
+roomalainen, hienostunut, irralliseksi joutunut, oppimaton,
+vakaumukseton, joka ei rohkene hylätä entistä eikä omaksua uutta
+ihannetta.
+
+Ranskan ylhäisön nuorille miehille on kehitys paljoa helpompi ja
+tuskattomampi. Heillä on uskonto ja isänmaa: ei mikään estä heitä
+harrastamasta yhtä ja palvelemasta toista. Rooman ylhäisön uskonto
+oli paavikunta; heidän isänmaansa Ikuinen Kaupunki: molemmat olivat
+silvotut ja muuttuneet. He olivat tottuneet katsomaan Italiaa
+viholliseksi ja heidät sullottiin väkivallalla sen lipun alle. Heidän
+täytyy unohtaa ja niin sanoakseni uudestisyntyä. Heidän kykyjensä
+surkastuminen pitkän toimettomuuden aikana on heille haitaksi ja
+heikommuutensa tuntien pysyttelevät he syrjässä. Siitä ei heitä voisi
+moittia.
+
+Lelo sai kasvatuksensa jesuiittakoulussa. Siellä ei hänelle opetettu
+Italian todellista historiaa, joka kertoo sen raskaista taisteluista,
+sen pitkistä ponnistuksista yhteyden saavuttamiseksi, ponnistuksista,
+jotka kavallus yhä teki tyhjiksi, mutta jotka 1870 vihdoin onnistuivat;
+hänelle ja hänen kumppaneilleen opetettiin sitä typistettyä historiaa,
+joka rakentuu mielettömälle tarinalle Pyhän Pietarin valtiudesta, jota
+paavikunta muka niin kunniakkaasti on ylläpitänyt. Häneen juurrutettiin
+toivoa, että paavi jonkun suurvallan avulla ennen pitkää valtaa
+takaisin maallisen valtiutensa ja että Italian on pakko etsiä itselleen
+toinen pääkaupunki. Mutta Rooma ei enää ollut se suljettu linna, mihin
+ei mikään filosofinen aate, mikään tieteen keksintö, mikään uutinenkaan
+päässyt itsevaltiaan papiston tarkastamatta ja tarkistamatta. Kaikkien
+suuntien sanomalehtiä kaupiteltiin kaduilla; kirjat ja aikakauslehdet
+pääsivät koteihin vapaasti; uudenaikainen elämä levittelihe rohkeasti
+vanhojen palatsien ikkunain edessä kappelien ja kirkkojen ympärillä.
+Porta Pian aukosta oli XIX vuosisata tunkeutunut sisään ja levittänyt
+valoansa Trasteveren pimeimpiin kolkkiin saakka. Ja Ikuisen kaupungin
+ilmakehä muuttui. Se kadotti iäksi pyhättökauneutensa ja siirtyi sekin
+siirtymäkauden kiittämättömään ja epäpyhään aikakauteen. Vapauden ja
+isänmaallisuuden aatteiden täyttämä ympäröivä ilma vaikutti kreivi
+Sant' Annaan, joka ei ollut siihen varustautunut. Monien seikkojen
+vastustamattomasti työntämänä uusiin oloihin alkoi hän seurustella
+vierasten piirien kanssa ja lipua vähitellen, alussa arastelemalla,
+muutamiin »valkoisiin» piireihin. Siellä kohtasi hän ruhtinatar
+Marinan, erään hovipuolueen kaunottarista.
+
+Tämä oli solakka ja hieno italiatar, kasvot klassillisen kauniit, tukka
+tuuhea ja tumma, silmät siniset, hehkuvan magneettiset. Tekopyhästä,
+väkivaltaisesta ja raa'asta puolisostaan oli hän laillisesti eronnut ja
+varannut itselleen riittävän toimeentulon. Vihasta, ruhtinasta kohtaan,
+joka kuului »mustaan maailmaan», oli hän liittynyt valkoisiin, ja
+tullut yhdeksi Quirinaalin hartaimpia ystäviä.
+
+Lelo oli hurmaantunut Donna Vittoriaan hyvin säilyneen ja puhtaana
+pysyneen nuoruutensa koko hehkulla. Hän oli kahdenkolmatta vuotias;
+ruhtinatar neljänneljättä. Tämä lemmensuhde täydensi hänen
+irtaumisensa. Hänet esitettiin Italian kuninkaalle ja kuningattarelle,
+mutta hän näyttäytyi hovissa vain harvoin. Tämä uskollisuuden osoitus
+saattoi tuntua vain näennäiseltä; mutta ottaen huomioon hänen
+kasvatuksensa, hänen omaistensa suhteet Vatikaaniin, oli sen täytynyt
+kysyä häneltä suurta mielenrohkeutta; hän ei olisi siihen kyennyt ilman
+Donna Vittorian vaikutusta ja neuvoja. Tämä teko aiheutti ankaria
+perhekohtauksia, saattoipa hänet menettämään perintöosuutensakin erään
+ahdasmielisen enon puolelta.
+
+Tämän jälkeen katsoi kreivi Sant'Anna ansainneensa oikeuden
+pysyä tyynenä. Kävihän laatuun elää siinä filosofisessa
+välinpitämättömyydessä, joka on tunnusomaista useimmille hänen
+säätyläisilleen.
+
+Jos mieli ymmärtää kansan luonnetta, täytyy osata sen kieltä ja tuntea
+sen historia. Ei mikään kansa ole ostanut yhteyttänsä niin kalliisti
+kuin Italian. Vuosisatoja olivat eri puolueet sitä rasittaneet,
+raadelleet ja pettäneet. Että se ei taisteluihin menehtynyt, johtui
+siitä, että se oli kauneuden, taiteen, runouden kantaedustaja.
+Ja jokaisessa sen pojassa näkee enemmän tai vähemmän, pitkän
+ahdingon synnyttämää kyllästymystä, yhä uusiintuneiden petosten
+juurruttamaa epäileväisyyttä ja tyranniuden kehittämää oveluutta,
+viekkautta ja nokkeluutta. Kaikki nämä ominaisuudet olivat myöskin
+kreivi Sant' Annalla. Anglosaksilaisen sitkeä työ, amerikkalaisen
+toimeliaisuus, ranskalaisen luova hehku saivat hänet vain kohauttamaan
+olkapäitään ja sanomaan ylhäisellä halveksumisella: »Mitä varten?»
+Rakkauden ja pelin liikutukset, hevos- ja metsästys-into täyttivät
+riittävästi hänen elämänsä. Hän oli pelaaja, mutta vain puuskittain.
+Hän saattoi olla kuukausia koskematta kortteihin, mutta sitten heräsi
+hänessä äkkiä halu. Hänen puuskansa olivat käyneet sangen kalliiksi
+hänen äidilleen, mutta hän näytti itse olevan niin syvästi pahoillaan,
+että äiti ei hennonut edes moittia.
+
+Samoin kuin useimmat Italian ylimykset rakasti kreivi Sant'Anna
+Pariisia, jopa Ranskaa yleensä. Hänellä oli siellä sukulaisia
+ja ystäviä, ja hän vietti siellä joka vuosi jonkun aikaa. Ennen
+kotiutumistaan poikkesi hän Aix-les-Bainsiin, missä baccara köyhdytti
+häntä useammin kuin rikastutti, mikä pakotti elämään säästävästi
+maalla. Metsästys auttoi häntä kärsivällisesti odottamaan Roomaan
+paluun aikaa, niissä hän marraskuussa jälleen alkoi seurallisen
+elämänsä.
+
+Työn ihmiset moittivat tämänlaatuisia olioita. He ovat väärässä: vaikka
+sellaiselta olennolta puuttuu omakohtainen tausta ja tarkoitusperä,
+ei hän kuitenkaan ole hyödytön. Lelo täytti hyvin sen paikan, mikä
+hänelle oli määrätty maan päällä. Alaisiaan kohtaan osoitti hän sitä
+tuttavallista ja arvokasta hyvyyttä, joka ei koskaan nöyryytä. Hänen
+palvelijansa ja vuokramiehensä jumaloivat häntä ja tunsivat häntä
+kohtaan melkein alamaisen kunnioitusta. Hän puolestaan kohteli heitä
+kuin perheensä jäseniä. Sitä ei enää näe juuri muualla kuin Italiassa.
+Kun hän palvelijainsa tai alustalaistensa perheissä tapasi lahjakkaan
+pojan, auttoi hän tätä eteenpäin. Ei mikään tuottanut hänelle suurempaa
+huvia kuin nähdä jonkun alustalaisistaan edistyvän urallaan eikä hän
+koskaan kadottanut häntä näköpiiristään. Sanalla sanoen, hän oli oikea
+herra; — ja oikea herra ymmärtää paremmin veljeyttä kuin porvari tai
+sosialisti.
+
+Rooman korkean ylhäisön piirissä nautti Sant'Anna suurta arvovaltaa;
+hänen upea muotonsa herätti varsinkin ulkomaalaisten ihailua. Hän oli
+usein uskoton ruhtinatar Marinalle; tämä sulki sankarillisesti silmänsä
+välttääkseen kohtauksia, jotka olisivat karkoittaneet hänet pakoon, ja
+Sant'Anna palasi lopulta aina hänen luokseen.
+
+Ranskalainen panee rakkauteen ehkä kaikista miehistä enimmän
+ihanteellisuutta, älyä, ylevyyttä. Italialaiselle, olletikin ylhäisöön
+kuuluvalle, on rakkaus tuskin muuta kuin seikkailu, johon hän tuo
+palavan mustasukkaisuuden, vaistomaisen epäluulon ja itämaisen
+aistillisuuden. Nainen, jolta hän ei pyydä kuin erinäistä tyydytystä,
+väsyttää tai tuskastuttaa häntä pian; ja hän etsii ystäviänsä ja
+klubiaan. Nuoruudessaan hän on uskottomampi kuin ranskalainen; kypsänä
+miehenä uskollisempi, ei hyveestä, vaan vaistomaisesti velttoudesta:
+hän katsoo turhaksi nähdä uutta vaivaa tullakseen vanhaan tulokseen.
+
+Kun Lelo odottamattaan joutui rouva Ronaldin seuraan, tunsi hän
+äkillistä mielenliikutusta, joka tuntui hänestä aavistukselta.
+Taikauskossaan katsoi hän tätä kohtausta rohkaisevaksi enteeksi.
+Hänen aistillinen käsityksensä rakkaudesta ja naisesta sai hänet
+päättelemään, että tämä ilmeisesti mielistelynhaluinen amerikatar, joka
+oli kaukana puolisostaan, mielellänsä suostuisi lemmenseikkailuihin.
+Hän kiitti onnensa tähteä, joka lähetti hänelle ihanan viettelyksen
+temmatakseen hänet pois baccarasta ja muusta korttipelistä.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Uskonto vaikuttaa paljon naisen luonteen muodostumiseen. Katolisuus
+luo tunne-, protestanttisuus järkivaltaisia luonteita; naisellisuus
+on katolista, nais-asiallisuus protestanttista. Amerikatar,
+järkivaltaisena, kerskuu aistillista tunneturtuuttaan; ranskatar
+taas erikoisen tunnevaltaisena on tunneherkkyydestään turhakin,
+jopa liioitteluun saakka: ellei hänellä ole temperamenttia, hän
+tekee sen itselleen kuvittelemalla. Rakkaudessa on hänen ylpeytensä
+ja hän riemuitsee voidessaan antaa onnea; amerikatar taas tahtoo
+saada. Edelliselle on mies päämaali, jälkimäiselle välikappale. Tämä
+tuntemistapa tekee heidät niin erilaisiksi kuin kaksi samanlajista
+luomusta saattaa olla. Ne kaksi viikkoa, jotka seurasivat kreivi
+Sant'Annan esittelyä, olivat Helenalle kuin ihana unelma, täynnä
+viehättäviä retkiä vuorilla ja metsissä, sinisillä järvillä, suloisia
+levähdyksiä, hilpeitä juttelulta, viattomia, mutta omituisen kiehtovia
+kohtaelmia komean, jalorotuisen miehen kanssa, jolla oli lämmin
+ja uudenkaikuinen ääni. Tätä unelmaa elvytti huumaava ilma, jonka
+synnyttävät kaiho, ihailu, lemmenlämmin myötätunto, nuo näkymättömät
+aineet, jotka kietovat naisen lämpöön ja valoon, jotka niin sanoakseni
+»samppanjoivat» ilman, jota hän hengittää... Mutta rouva Ronald ei
+siitä juopunut.
+
+Lelo huomasi pian todeksi, mitä hänen ystävänsä Verga oli sanonut,
+mutta ei siitä masentunut: rakkaudessa viehättää vastustelu
+italialaista. Nuoren naisen ilmeinen keimailu häntä kuitenkin hämmensi.
+Helena näytti lapsellisesti nauttivan siitä, että hän miellytti
+ihailijaansa, jopa varsin koetti miellyttää: hän halusi vain ihailua
+ja yhä vain ihailua. Hellyyden sanat, joita Lelo puheluunsa sovitti,
+herättivät vain hilpeyttä, todella leikkisää hilpeyttä. Ensimäistä
+kertaa tunsi kreivi olevansa ehdottoman naissiveyden edessä.
+
+Todellakaan ei tämä viehättävä tuttavuus ollut herättänyt rouva
+Ronaldissa ajatustakaan, joka olisi voinut häiritä hänen omaatuntoansa.
+Nuori roomalainen herätti hänen mielenkiintoansa »eksoottina»,
+ulkolaisena, joka oli toisenmoinen kuin hänen ennen tuntemansa miehet.
+Hänen mielialansa vaihtelut, hänen tavaton herkkyytensä, alakuloisuuden
+ja laiskuuden puuskat hämmästyttivät ja huvittivat Helenaa. Lisäksi
+kuului kreivi-nimi hänen korvaansa kauniilta, se loi kantajaansa
+jotakin erikoista hohdetta. Olipa vähällä, ettei Helena pitänyt häntä
+jostakin jalommasta aineesta tehtynä oliona.
+
+Kuten Dora oli olettanut, loukkaantui herra Ronald nähdessään,
+että hänen puolisonsa aikoi rikkoa sanansa. Borgiain myrkyn
+keksimismahdollisuus jätti hänet aivan kylmäksi. Hän vastasi Helenalle,
+ettei hän missään tapauksessa saattanut viettää talvea Roomassa.
+Hän toivoi, ettei Helena anna Vergain vietellä itseään, ja oletti,
+että hän palaa lokakuussa, niinkuin oli luvannut. Ehkä tietämättään
+käytti herra Ronald ankaraa, käskevää sävyä. Helena ei ollut siihen
+tottunut. Lisäksi oli tämä ensimäinen kerta, jolloin rouva kohtasi
+vastassaan kiellon. Suuttumuksen tai jonkun vielä hämärän tunteen
+vallassa kirjoitti hän tuollaisen pahantuulen yllyttämän kirjeen,
+joita jälkeenpäin pahoittelee ja mielellään peruuttaisi, ja joista
+on odottamattomia seurauksia: — hän oli päättänyt käyttää hyväkseen
+tilaisuutta, joka tarjoutui miellyttävään oleskeluun Roomassa; jos
+Henrik rakasti häntä enemmän kuin laboratoriotansa, mitä hän aina oli
+epäillyt, tulisi hän häntä tapaamaan; ellei, niin eihän ollut väliä,
+vaikka hän, Helena, hiukan pitensikin Euroopassa oloansa.
+
+Kun rouva Ronald ilmoitti päätöksensä veljelleen ja tädilleen,
+kauhistuivat nämä ja moittivat häntä ankarasti. Charley Beauchamp,
+joka oli pelkkää hyväntahtoisuutta, oli ensi hetkestä tuntenut syvää
+vastenmielisyyttä kreivi Sant' Annaa kohtaan. Hän huomasi heti, että
+uusi tulokas kosieli hänen sisartansa. Hän oli aina nähnyt sisarensa
+ihailijain ympäröimänä, mutta syystä tai toisesta olivat nuoren
+roomalaisen huomaavaisuudet hänelle vastenmielisiä ja hänestä tuntuivat
+ne ikäänkuin persoonalliselta loukkaukselta.
+
+— Ole varuillasi, sanoi hän eräänä päivänä Helenalle, tuo kreivi
+ei herätä minussa luottamusta. Muukalaiset luulevat, että kaikki
+on luvallista mielistelevän naisen suhteen, — ja sinä olet sitä
+hirvittävässä määrässä.
+
+— Älä pelkää, kukaan ei milloinkaan tule laiminlyömään kunnioitusta
+minua kohtaan! vastasi rouva Ronald varmana, kuten aina.
+
+— Toivottavasti; mutta silti olisi viisasta olla yllyttämättä. Sinä et
+aavista kuinka suuressa määrässä toisenlaisia italialaiset ovat kuin
+amerikkalaiset. Minä en olisi milloinkaan sitä tiennyt, ellen olisi
+oppinut niin hyvin tuntemaan markiisi Vergaa. Olkaa varuillanne, minä
+toistan sen.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin sai Charley sähkösanoman, joka kutsui hänet
+kiireesti takaisin New Yorkiin. Usein ennenkin oli hänen matkansa näin
+keskeytynyt, mutta milloinkaan ennen ei se ollut tuntunut hänestä näin
+kiusalliselta.
+
+— Minusta on sangen ikävä jättää sinut, sanoi hän sisarelleen. Jos
+yksin omat etuni olisivat kysymyksessä, en lähtisi. Lupaa minulle,
+mieleni rauhoittamiseksi, että palaat lokakuussa!
+
+— Minä en lupaa mitään! vastasi rouva Ronald kuivalla äänellä.
+
+— Olisi sydämetöntä tuottaa Henrikille pettymystä. Sitäpaitsi antaisit
+Doralle huonon esimerkin... Jos sinä menet Roomaan, tulee hän mukaan:
+Jack suuttuu, ja seurauksena kukaties on kihlauksen purkaminen.
+
+— Dody on kyllin suuri tietääkseen itse, mitä hänen tulee tehdä. Minä
+en ole vastuussa hänen teoistaan.
+
+Herra Beauchamp ei halunnut väitellä enää, hän tiesi, että oli
+vaarallista ajaa Helena lausumaan tahtonsa, sillä sitten ei hän siitä
+enää peräytyisi.
+
+Ennen lähtöänsä pyysi hän kuitenkin Sofia-tätiä tekemään voitavansa,
+jotta Helena luopuisi Rooman-matkastaan. Tekipä hänen mielensä
+ilmoittaa pelkonsa kreivin suhteen, tai ainakin herättää tädin
+epäluuloa; mutta veljellinen vilpittömyydentunne ehkäisi sen.
+
+Kun veli hyvästeli asemalla sisartaan, oli hänen sydämensä sangen
+huolestunut.
+
+— Näkemiin — kuuden viikon kuluttua! huusi hän Helenalle vaunun ovesta.
+
+Helena kääntyi pois, eikä vastannut.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Rouva Ronald oli sanonut herra de Limeraylle rakastavansa vaaraa, ja
+tosiaan leikitteli hän nyt jo neljättä viikkoa niinkuin lapsi miehen
+kaiholla, aisteilla ja turhamielisyydellä aavistamatta siitä johtuvaa
+vaaraa. Amerikkalainen kasvatus on sekä henkisessä että ruumiillisessa
+suhteessa toinen kuin eurooppalainen; se suojelee naista vieläkin
+enemmän kuin hänen periaatteitaan tai säädyllisyyttään. Helena oli
+rankaisematta vallinnut ja kiduttanut ihailjoitansa: ei kukaan ollut
+mennyt pitemmälle kuin hän oli tahtonut. Kreivi Sant'Anna oli toista
+temperamenttia. Tämä platoninen keimailu, johon alistettiin, tuntui
+hänestä hänen miehisen sukupuoleni häväisyltä ja kiihdytti hänet
+hetkittäin suuttumuksen purkauksiin. Herra Beauchampin lähtö oli
+hänessä herättänyt suurta tyytyväisyyttä: hän oli arvannut tämän herran
+vihamielisyyden ja luullut sen olevan menestyksensä esteenä; nyt tunsi
+hän nuoren naisen olevan paremmin vallassaan.
+
+Syyskuun alussa lähti koko pieni italialais-amerikkalainen seurue
+Luzernista Ouchyyn, asettuen Beau-Rivage-hotelliin.
+
+Vaikka markiisi Verga oli roomalainen, oli hänellä kuitenkin
+fyysillistä joustavuutta. Pakotettuna toimensa johdosta saattamaan
+Italian kuningatarta tämän alppimatkoilla oli hän mieltynyt
+vuoristoon ja oleili mielellään Sveitsissä, missä mukavasti saattoi
+tehdä semmoisia retkeilyjä. Lelo, joka ei rakastanut luontoa, joka
+inhosi retkeilyjä, oli ihastunut päästessään Rigin ja Pilatus-vuoren
+rasituksista ja tietäessään, että edessä oli vain vaivattomia
+pikkumatkoja Léman-järvelle. Beau-Rivage'in hotelli oli paljoa
+kodikkaampi kuin National-hotelli. Siellä oli kaunis puisto, somia
+kolkkia, mihin saattoi eristäytyä, missä lemmen sanoilla täytyi
+olla parempi kantavuus, tuhat pikkuseikkaa, jotka saattoivat
+tulla hänen pyrkimyksensä avustajiksi. Ja hänen halunsa kävi yhä
+hehkuvammaksi. Amerikattaren loistava kauneus, hänen kuin kullassa
+kylvetetyt hiuksensa, hänen valkoisuutensa, ruumiillisen ja henkisen
+terveytensä hele kiehtoivat häntä enemmän kuin hänellä oli voimia
+vastustaa. Hänestä tuntui, että tämä niin valkoverinen nainen kuului
+jo oikeuttakin myöten hänelle, niin tummalle. Ja kuitenkin tunsi hän
+kiusauksen, jota hän koetti Helenassa herättää, jäävän tehottomaksi.
+Eivät hänen sanansa, ei mykkä ihailunsa, ei katseen hyväily hämmentänyt
+Helenaa. Kun hän illalla toivotti kädestä hyvää yötä, oli se sama
+aina, yhtä raikas kuin pikku tytön käsi. Eräänä iltana, kun Sant'Anna
+vastoin tavallisuutta oli kahden hänen kanssaan salissa, alkoi hän
+itsepintaisesti puhua lemmestä ja intohimosta ja vei hänet taitavasti
+kukitetun kuilun reunalle. Helena kuunteli kaikkea tätä kaunista,
+seuraten vastustamatta ja sanoi sitten äkkiä:
+
+— Uskotteko te, että rakkaus on juoksevaa ainetta niinkuin lämpö tai
+sähkö? kysyi hän mitä kylmäverisimmästi.
+
+Sant'Anna hykähti outoa kysymystä:
+
+— Rakkausko ainetta!... toisti hän typertyneenä, ällistyneenä.
+
+— Niin, tiedemiehet väittävät voivansa eritellä sen, mitata
+sähkömittarilla, jopa valokuvata...
+
+Kuullessaan tätä ennenkuulumatonta puhetta, joka hänen keskiaikaisten
+käsitystensä ja nuoruutensa kannalta oli suorastaan jumalanpilkkaa,
+nousi hän ylös, otti hattunsa ja lähti ulos, jättäen rouva Ronaldin
+ällistyneeksi. Muutamaa tuntia myöhemmin yritti Helena koreasti
+selittää, ettei hän suinkaan ollut tahtonut pitää häntä pilanaan.
+
+— Jättäkää, sanoi hän, minä en tahdo kuulla jumalten salaisuutta. Kuten
+Carmenista, niin minustakin:
+
+    Niin lempii kulkur-lapsonen,
+    on hälle aivan oudot säännöt lain.
+    Jos hylkäät mun, niin lemmin sua ain,
+    mut jos mua lemmit, niin varo vain!
+
+Ranskatar, jos hän on säädyllinen, niinkuin rouva Ronald oli, ei olisi
+sallinut tämänluontoista kosielua. Hänelle ei olisi riittänyt se, että
+hän itse ei rikkonut, vaan hän olisi nuhdellut itseään siitä, että hän
+kiihdyttää miehen himoa ja tekee hänet onnettomaksi. Amerikattaren
+ei pälkähdä päähänkään kieltää itseltään sitä, mitä hän nimittää
+ihailijaksi — _an admirer_. Tältä kannalta katsoi Helena kreivi
+Sant'Annaa, mutta tällä ei onnettomuudeksi ollut sitä platonisuutta,
+joka on senlaatuisille ihantelijoille Atlantin takana niin olennainen
+tunnusmerkki. Ja varomattomuuden kukkuraksi oli hän erinomaisen
+rakastettava Willie Greylle, joka hänen veljensä pyynnöstä oli
+saattanut häntä ja hänen tätiänsä Ouchyyn. Joka aamu teki hän markiisi
+Vergan ja nuoren maalarin kanssa polkupyörämatkan. Lelo, joka inhosi
+tätä laatua urheilua, ei ollut mukana. Kun hän näki rouva Ronaldin
+sangen viehättävänä, englantilainen hattu päässä, lyhyt saketti yllä,
+hame kupeista kiinteänä, tunsi hän mustasukkaisuuden raivoa, joka
+kiihdytti hänen intohimoansa.
+
+Markiisi Vergaa huvitti sanomattomasti tämä lemmenpeli, jota pelattiin
+hänen silmäinsä edessä, ja — ei tosin hyveen rakkaudesta, varmasti ei,
+vaan miesten välisestä kilpailuvaistosta — riemuitsi hän nähdessään
+ystävänsä turhan ponnistelun.
+
+— Olinko oikeassa? — sanoi hän kun Lelo eräänä iltana saatettuaan
+rouva Ronaldin hissiin palasi istumaan hänen luokseen hermostuneesti
+väännellen viiksiänsä. — Mitä nyttemmin ajattelet amerikkalaisesta
+säädyllisyydestä?
+
+— Että se suorastaan näyttää luonnonvastaiselta!... Se ei ole oman
+itsensä arvossapitämistä, se on vain nautintoa miehen ärsyttämisestä ja
+pidättämisestä puolitiessä.
+
+— Samantekevä!
+
+— No niin, luulen kuitenkin, että jokaisella naisella on elämässään
+joku heikkouden hetki. Rouva Ronaldille sitä ei vielä ole sattunut;
+se tekee hänet niin rohkeaksi, mutta, hitto vieköön, ellen minä osaa
+sitä aikaansaada ja käyttää hyväkseni! Hän on päättänyt tulla Roomaan
+talvikaudeksi...
+
+— Niin, minä olen sen pannut hänen päähänsä... peijakas, enhän
+aavistanut, että siten tasoitin sinulle tietä!... Mutta olkoon niinkin,
+luulen kuitenkin, että sinun aikasi menee hukkaan.
+
+— Ehkä kyllä... mutta rouva Ronald ei tee minua naurettavaksi omissa
+silmissäni. Ellen voi synnyttää hänessä kunnioitusta miestä kohtaan,
+niin herätän ainakin pelkoa, niin totta kuin olen Sant'Anna! sanoi
+italialainen synkän näköisenä.
+
+Rohkeudestaan huolimatta ei Helena antautunut vaarallisiin
+kahdenkeskeisyyksiin. Hän suvaitsi Sant' Annan kosiskelua, mutta
+kaikkien nähden, ellei juuri korvain kuullen. Huolimatta italialaisesta
+oveluudestaan ei Lelon ollut onnistunut saada häntä eristetyksi
+ainoatakaan kertaa. Hän oli virittänyt monta ansaa; mutta niin
+kunniallinen kuin Helena olikin, oli hän ne huomannut: vain harvoin
+on nainen todella yllätetty, vaikka hän aina on sitä olevinaan. Nuori
+mies oli vakuutettu, että jos hän vain muutaman minuutin saisi puhua
+kahdenkesken, hän saisi Helenan liikutetuksi, ja etsi lakkaamatta
+keinoja siihen päästäkseen.
+
+Eräänä aamuna kulkiessaan käytävän läpi hän huomasi, että sali ja
+makuuhuone, jotka olivat rouva Ronaldin ja hänen tätinsä huoneiden
+välillä, olivat vapaina. Tämä näky synnytti hänessä kavalan juonen. Hän
+astui sisään, tarkasti huoneet ja meni sitten konttoriin ilmoittamaan,
+että hänen lankonsa ja sisarensa olivat tulossa ja varasi huoneet heitä
+varten. Hän puhui Vergoille ja Helenalle odottamastaan vierailusta ja
+toimitti huomattavalla touhulla huoneisiin kasveja ja kukkia. Hän oli
+keksinyt harvinaisen hyökkäysaseman ja varustautui käyttämään sitä
+hyväkseen.
+
+Seuraavana iltana siirtyi koko seura päivällisen jälkeen puutarhaan.
+Ilta oli harvinaisen kaunis, lämmin ja kuutamoinen. Sant'Anna saattoi
+nuorta naista järven rannalle. Helena oli heittänyt keveän pukunsa
+ylle bretagnelaisen vaipan, ja tummilta hartioilta kohoten oli hänen
+päänsä kuuvalossa ihmeen vaaleanheijasteinen. Hän piti yksin huolen
+keskustelusta. Hänen kumppaninsa kulki pää alhaalla ilmeisesti jotakin
+mietiskellen.
+
+— Mikä teidän on tänä iltana? kysyi Helena. Oletteko huonolla tuulella?
+
+— En lainkaan. Minä mietin vain erään ongelman selitystä.
+
+— Matemaattisen?
+
+— Ei, sielutieteellisen.
+
+— Ah, se huvittaisi minua. Voinko saada sen tietää?
+
+— Kernaasti, varsinkin, kun te voitte auttaa minua sen ratkaisuun
+paremmin kuin kukaan, sillä se ongelma — olette te itse.
+
+— Minäkö?
+
+— Niin. Minusta on arvoitus, mitenkä te, niin nuorena, kauniina ja
+lahjakkaana, saatatte elää ilman rakkautta.
+
+— Ilman rakkautta!... minähän rakastan puolisoani: se riittää minulle
+täydellisesti, minä vakuutan... Hän on uhkea olento — vastasi Helena,
+käyttäen miehensä kuvaamiseksi tätä omituista sanontaa. — En ole
+milloinkaan tavannut hänen veroistaan miestä ja tuskin tavannen.
+
+— Ja kuitenkin te olette täällä kaukana hänestä: vapaaehtoisesti.
+Rupean luulemaan, että teillä amerikattarilla on puolisoitanne kohtaan
+erikoistunne, joka sallii teidän matkustaa, huvitella, olla onnellisia
+ilman heitä... Jos rakastaa, niin ero on tuskaa.
+
+Rouva Ronald alkoi nauraa.
+
+— Jumalan kiitos, me emme tunne sitä niin kiusalliseksi... Muuten me
+emme elä yksinomaan miestä varten.
+
+— Ette? Ja ketä varten te elätte?
+
+— Perhettä, seuraa, ystäviämme varten. Ja sitten me voimme kehittää
+henkeämme, edistyä, työskennellä vertaistemme parantamiseksi.
+
+Näin uudenaikaisen ohjelman kuullessaan Lelo typertyi, seisahtui äkkiä
+ja katsoi nuorta naista.
+
+— Te laskette leikkiä.
+
+— En vähääkään.
+
+— Ja sekö teille riittää?
+
+— Täydellisesti.
+
+— Ettekä te kaipaa muuta, te?
+
+— Kaipaan vielä lujaa, luotettavaa rakkautta, ja se minulla on!...
+vastasi rouva Ronald arvokkaasti.
+
+Sant'Anna alkoi kävellä edelleen.
+
+— Minä olin sen kyllä arvannut, sanoi hän, teissä on neitseellisyyttä,
+jonka olen tuntenut, joka minua on hämmästyttänyt, ihastuttanut, Te
+ette vielä tunne, mitä jumalaista elämä sisältää. Te tulette sen kerran
+tuntemaan... ja minä antaisin kymmenen vuotta elämästäni ollakseni se,
+joka sen teille opettaa! lisäsi hän matalalla ja väräjävällä äänellä.
+
+Ensimäistä kertaa joutui Helena hämilleen, mutta tointui heti:
+
+— Älkää puhuko tuhmuuksia! sanoi hän kuivalla äänellä. — Palatkaamme.
+
+Lelo puri huultaan.
+
+— Kuten tahdotte, vastasi hän kylmästi.
+
+Rouva Ronald vietti loppu-illan verannalla Vergain, Willie Greyn ja
+muutamien tuttavien kanssa. Vastoin tavallisuutta oli hän hajamielinen
+ja vaitelias. Kun hän kohtasi syrjemmälle varjoiseen nurkkaan
+istuutuneen Sant'Annan katseen, kiihtyi hänen keinutuolinsa liike ja
+ilmaisi hänen hermostumistaan.
+
+Kello kymmenen seuduilla sanoi Helena hyvää yötä. Haluten olla yksin
+lähetti hän kamarineitsyensä heti pois. Hän tunsi jonkinlaista riemua.
+Kävellen edestakaisin kirkkaasti valaistussa huoneessaan hyräili hän
+erästä italialaista mielilauluansa. Riisuuduttuaan pani hän ylleen
+valkoisen raakasilkkisen, ihanilla pitseillä koristellun vaipan ja
+sammutettuaan sähkön meni istumaan avoimen ikkunan ääreen ihaillakseen
+hetken näköalaa, jonka heleä kuuvalo teki ihanteellisen kauniiksi.
+Katseen harhaillessa välkkyvällä järvellä, hiljaa hämärtyvillä
+vuorilla, niitä ehkä näkemättä, mietti hän taannoin kuulemiansa sanoja.
+Sitten Eedenin aikojen eivät viettelyn keinot ja heikkouden syyt ole
+muuttuneet: viekkaus ja uteliaisuus ovat ihmissielun ikuisia tekijöitä;
+mies yrittää alati selittää vaimolle, että elämän puussa on hedelmiä,
+joiden mehua tämä ei tunne. Kiusaus teki työtänsä rouva Ronaldissa,
+tässä uudenaikaisessa amerikattaressa, juuri niinkuin se pyhän kirjan
+mukaan oli tehnyt Eevassa.
+
+Sant'Anna vakuutti, että elämässä on jotakin »jumalaista», jota Helena
+vielä ei ollut kokenut. Hän muisteli kihlausaikaansa, avioliittonsa
+ensi aikoja. Niin... hän oli ollut onnellinen, riemuisasti, syvästi
+onnellinen, mutta ilman huumausta ja aivan inhimillisesti... Tämä
+varmuus herätti halua tietää ja kaipuuta, jota hän joskus oli tuntenut
+lukiessaan kirjoista intohimoisia kohtia. Hänen mieleensä välähti,
+mitä hänen muinaiset toverinsa Neitsyt Maarian Taivaaseen-astumisen
+luostarissa olivat keskenään kuiskailleet. Kaikilla oli ihanne,
+ihmeellisiä unelmia, kaikki tuntuivat odottavan jotakin salaperäistä.
+Lapsellisessa mielessään olivat he siis aavistaneet sitä, mitä hän,
+Helena, ei tuntenut... Se oli jo sentään liikaa!
+
+Tätä miettiessään kuuli hän äkkiä liikuttavan viereisessä huoneessa,
+jonka hän tiesi tyhjäksi. Hän herkisti kuuloansa ja aavisti
+vaistomaisesti, että kreivi Sant'Anna oli siellä. Hänen sydämensä
+tykytti kovasti. Hän alkoi pelätä. Hän ajatteli, että salpa hän
+suojelee, että hänellä ei ole mitään pelkäämistä, mutta tunsi kuitenkin
+kylmän hien kihoavan otsalleen. Hän pidätti henkeänsä paremmin
+kuullakseen.
+
+Yht'äkkiä kosketti käsi oven ripaa, väänsi sitä rutosti, ja Lelo
+intohimon ja rohkeuden kaunistamana ilmestyi huoneen kynnykselle.
+
+Säikähdys pidätti Helenan paikallaan.
+
+— Kuinka te uskallatte? — huudahti hän kuristuneella, vaistomaisesti
+hillityllä äänellä, ollakseen herättämättä oikeanpuolisten naapurien
+huomiota. — Poistukaa heti!
+
+Tottelemisen asemesta lähestyi kreivi nuorta naista ja — laskien
+polvensa tuolille, jonka tämä oli työntänyt suojakseen:
+
+— Teidän täytyy kuulla minua, sanoi hän. — Tulkaa tänne, saliin. Teitä
+varten minä sen olen kukittanut.
+
+— Se on häikäilemätöntä, häikäilemätöntä! — toisti Helena, puristaen
+käsillään tuolin selkämystä, joka hänet erotti italialaisesta.
+
+— Minä pyydän puheillepääsyä niinkuin kuningattarelta. Teillä ei ole
+mitään pelkäämistä, kautta kunniani!
+
+— Teidän kunnianne! Kaunis vakuus!... te ette ole herrasmies!
+
+— Ellen olisi herrasmies — vastasi Lelo ääntänsä hiljentäen — olisin
+tullut kahta tuntia myöhemmin ja tavannut teidät puolustamattomana.
+
+Rouva Ronaldin kasvot sävähtivät punaisiksi.
+
+— Niinkuin maanne rosvot siis! sanoi hän purevan ylenkatseellisesti.
+
+Sant'Anna kalpeni suuttumuksesta.
+
+— Ja mikä minut on tähän uskalikontekoon ajanut, ellei teidän
+keimailunne? — sanoi hän patoutuneella kiihkolla. — Ensi hetkestä
+alkaen olette nähnyt ihailuni. Te otitte vastaan sen ilmaisut, te
+liehittelitte minua säälimättä... vaikka... minä rakastan teitä...
+
+Helena nosti kädet korvilleen. Nuori mies tempasi ne pois ja toisti:
+
+— Minä rakastan teitä!
+
+Hänen katseensa kuuma liekki näytti koskevan nuoren naisen otsaa:
+Helenan ripset värisivät, hänen päätään alkoi huimata. Mutta hänen
+tahtonsa tarmo auttoi häntä, ja hän sai sanotuksi:
+
+— Mutta minä en rakasta teitä, minä! — hän työnsi tylysti toisen kädet
+luotaan. — Olen tehnyt väärin, tunnustan sen. Te olette minulle sen nyt
+osoittanut niin että sen ymmärrän... Nyt menkää!
+
+— Iäksikö?
+
+— Toivottavasti!
+
+Tämä sangen epänaisellinen vastaus kalseutti äkkiä kreivin ja sammutti
+hänen hehkunsa kuin taian tenholla.
+
+Hän ojentautui jäykän-suoraksi:
+
+— Olin erehtynyt teistä, sanoi hän. Hyvästi!
+
+Hän meni ulos kiirettä pitämättä, päätään kääntämättä.
+
+Helena odotti muutamia sekunteja vielä, riensi sitten ovelle ja väänsi
+kiinni salvan, joka oli ollut ovelasti välivireelle sovitettu.
+
+— Mikä seikkailu! Mikä kohtaus! — kuiskasi hän, hermot väristen.
+
+Sant'Anna hänen huoneessaan, kello yhdentoista aikaan illalla! Oli
+uskaltanutkin! Oli vuokrannut nuo huoneet vain tänne tunkeutuakseen!...
+
+Rouva Ronald punastui... Hän oli ollut melkein menemäisillään tuohon
+kukitettuun saliin! oli tuntenut halua!... mutta sentään saattanut
+vastustaa!.. Tämä ajatus kohensi hänen ylpeyttään, ja hän naurahti
+itseensä tyytyväisenä. — Ah! amerikatarta ei sentään niinkään vain
+helposti oteta! Hänen asemassaan olisi ranskatar ollut auttamattomasti
+mennyttä. Mikä pyörryttävä huumaus!... Hän näki jälleen nuoren miehen
+edessään, polvillaan, kasvot intohimon huumaamina. Herra Ronaldin sanat
+palasivat hänen mieleensä. »Tiede on oikeassa», hymisi hän, »rakkaus
+on ainetta, magneettivoimaa, joka vetää toista kappaletta toista
+kohti.» Oli hetki, jolloin hän oli sen tuntenut; huoneen ilmakehä
+oli käynyt oudoksi ja hän oli tuntenut kuin jotakin riemahdusta,
+ennen kokematonta, jotakin huikaisevaa... Ah! nyt hän ymmärsi. Se
+»jumalainen» oli korkeimmalle asteellensa huiputettu rakkaus, hetkeksi.
+Sillä asteella se ei kestä, ei voi kestää: ihmisen vajavaiset voimat
+eivät kykene sitä siellä pitämään. Hän ymmärsi sen selvästi, älynsä
+välähdyksellä, ja hänen huulilleen nousi kaksimielisen hymyn värve.
+Jumalan kiitos, että hänessä sentään oli ollut riittävästi voimaa
+luvattoman ja haihtuvan onnen houkutuksen torjumiseen! Hän oli saanut
+opetuksen, mutta oli myöskin antanut!
+
+Tämän lohdullisen ajatuksen vallassa alkoi rouva Ronald varustautua
+levolle. Mutta pitkän aikaa makasi hän epämääräisessä levottomuudessa,
+korvat herkkinä kuunnellen, kunnes vihdoin rauhoittuneena nukkui
+mieluisaan voiton ja pelastetun kunnian tunteeseen.
+
+Seuraavana aamuna tuli: Helena alas noin kymmenen tienoissa ja asettui
+erääseen puutarhan kolkkaan lukemaan _New York Heraldia_. Mutta hänen
+oli mahdoton keskittää ajatuksiansa politiikkaan ja päivän uutisiin.
+Hän odotti joka hetki kreivin tuloa. Millähän tavoin tämä mahtoi
+esiintyä? Olisiko hän suuttunut vai häpeissään? Itse puolestaan hän,
+Helena, tulisi olemaan sangen arvokas, sangen kylmä... Tunnin kuluttua
+hän näki vihdoin tulevan, ei kreiviä, vaan markiisi Vergan. Markiisi
+piti avattua kirjettä kädessään.
+
+— Rouva Ronald, — sanoi hän omituisesti hymyillen — te olette
+menettänyt ihailijanne. Sant'Anna sai eilen puolenyön aikana
+sähkösanoman, ettei hänen sisarensa tulekaan ja että hänen äitinsä
+on vaarallisesti sairaana. Hän on lähtenyt ensimäisellä junalla
+tänä aamuna. Hän pyytää minua lausumaan kiitokset ja kunnioittavat
+tervehdyksensä.
+
+— Ah!... sanoi Helena niin välinpitämättömällä äänellä, kuin hänelle
+suinkin oli mahdollista.
+
+Markiisi ei maininnut, sen arvaa sanomattakin — että hänen ystävänsä
+kirjeeseen oli oheen liitetty 20 louisin shekki — vedon menetyksen
+tunnustus.
+
+— Nono, minä puolestani en usko hänen äitinsä sairauteen! selitti
+markiisitar Verga. Donna Vittoria aivan yksinkertaisesti on vaatinut
+häntä palaamaan.
+
+— Kuka Donna Vittoria on?
+
+— Eräs Lelon ystävätär, hänen ensimäinen lemmittynsä, eräs nainen,
+joka on kaksi- tai viisitoista vuotta vanhempi kuin hän ja joka aina
+kuitenkin kaapaisee hänet takaisin... semmoinen takkiainen... niinkuin
+nuo herrat sanovat. Italialaiset eivät ole uskollisia, mutta he ovat
+pysyväisiä.
+
+— Hyvä, Lili! — huudahti markiisi nauraen — teidän määritelmänne
+on mainio ja meille suureksi kunniaksi. Pysyväisyys on hyve, kun
+sitävastoin niin sanottu uskollisuus on vain mielikuvituksen puutetta.
+
+— Käsitättekö, Helena? — sanoi rouva Verga — eikö se ole rauhoittavaa!
+
+Nuori nainen hymyili epämääräisesti; hän ei ollut käsittänyt.
+
+Mennyt! Sant'Anna mennyt! Hän ei voinut sitä uskoa. Hän arveli, että
+matka oli vain näennäinen.
+
+Vastoin tahtoansa odotti hän kreiviä palaavaksi lähipäivinä. Sitten
+koetti hän todistella itselleen olevansa sangen tyytyväinen, että
+oli päässyt hänestä, mutta Ouchy tuntui kuitenkin äärettömän paljoa
+vähemmän miellyttävältä. Miksikä pitikin kreivin turmella viimeiset
+hetket yhdessäolosta, joka olisi ollut nuhteeton, jättänyt molemmin
+puolin niin mieluisan muiston! Ja Helena oli vihoissaan kreiville, joka
+oli riistänyt häneltä ihailunsa, kaikki herkulliset kohteliaisuutensa,
+niin rutosti katkaissut keimailun, josta hän, Helena, oli suuresti
+nauttinut.
+
+Ylihuomenna saapuivat rouva ja neiti Carroll Karlsbadista. Kaikissa
+kirjeissään Doralle oli rouva Ronald puhunut roomalaisesta. Halu tulla
+tämän tuttavaksi oli tarttunut nuoreen neitoon; hän oli häikäilemättä
+kiiruhtanut äitinsä kylpyjen päättymistä.
+
+— No vihdoinkin saan tutustua tuohon ihmeelliseen kreivi Sant' Annaan! —
+sanoi hän.
+
+— Kreivi Sant' Annaanko? — vastasi Helena hermostuneesti naurahtaen —
+hän matkusti pois toissapäivänä.
+
+— Ah! Se on sentään liikaa! — huudahti nuori tyttö pettyneenä. —
+Matkusti pois! Mikä vahinko!
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Lokakuussa hajaantui seurue. Erotessa luvattiin tavata Roomassa
+tammikuun alussa. Vergat palasivat Italiaan; neljä amerikatarta
+Pariisiin asettuen Castiglionen hotelliin, jota markiisitar d'Anguilhon
+oli heille suositellut.
+
+Rouva Ronaldin kirje miehelleen oli tarkoitettu häntä loukkaamaan.
+Joka sanan täytyi herättää hänen epäluuloansa, ärsyttää hänen
+vastustushaluansa ja synnyttää hyväntahtoisen miehen härkäpäisyyttä,
+joka on kaikkein sitkein. Mutta miespä ei vastannutkaan. Tämä
+äänettömyys hämmästytti Helenaa aluksi, aiheutti sitten suuttumuksen
+sekaista ikävää. Hän luuli tuntevansa siinä anoppinsa ja kälynsä
+vaikutusta. Tämä epäluulo juurtui hänen mieleensä, teki hänet
+puolueelliseksi ja ärtyiseksi. Neiti Beauchamp koetti turhaan selittää
+hänelle, että oli liikaa vaatia, että sellainen mies jättäisi työnsä
+tullakseen ikävystymään ulkomaisten teikarien ja joutilaiden seurassa.
+Helena vakuutti olevansa sen uhrauksen arvoinen. Sitäpaitsi tarvitsi
+Henrik vaihtelua ja lepoa; hän ei aikonut sallia, että mies upottautuu
+tieteeseen: hän oli mennyt naimisiin miehen, eikä kemian kanssa.
+
+Jos nainen voi tahtonsa tai halunsa tueksi esittää loogillisuuden
+varjoakin, niin siitä ei ole enää mihinkään vetoamista. Rouva Ronald
+ei ainoastaan itse tullut vakuutetuksi, vaan saipa vielä mitä
+oikeamielisimmän tätinsäkin uskomaan, että oikeus oli hänen puolellaan.
+Siitä huolimatta tunsi hän joka maanantai ja torstai hiukan odotuksen
+jännitystä, mutta kun hän muuten runsaan postinsa joukossa ei tavannut
+mitään mieheltään saapunutta, tunsi hän sydämen ahdistusta ja hänen
+tuntemansa huolestus enensi hänen katkeruuttaan. Charley Beauchamp
+moitti häntä peittelemättä; joka kirjeessään kehoitti hän häntä
+palaamaan. Nähdessään ponnistuksensa turhaksi lakkasi hän koskettamasta
+tätä asiaa.
+
+Ilmoittaessaan Jack Ascottille, että hänen äitinsä ei voinut viettää
+talvea Amerikassa ja että he eivät saapuisi New Yorkiin ennen
+talvikauden päättymistä, oli neiti Carroll niin herttaisin sanoin
+kehoittanut Jackia saapumaan Roomaan, että poika taaskin tunsi itsensä
+aseettomaksi. Muuten alkoi Dora ikävöidä kiltin narrinsa läsnäoloa ja
+useinkin sanoi hän: »Minä säälin Jackia...»
+
+Vaikka tämä ei estänyt kumpaakaan amerikatarta huvittelemasta.
+Willie Grey täytti heidän seuralaisenaan parhaansa mukaan Charley
+Beauchampin paikan. Hän saatteli heitä teattereihin, oli mukana
+polkupyörämatkoilla. He olivat häneen hyvin tyytyväisiä. Kuten
+heidän luokkansa amerikattaret yleensä, pitivät he mielellään
+riippumattomuuttaan miehestä, mutta eivät kuitenkaan halunneet olla
+ilman kavaljeeria.
+
+Ouchyn seikkailu ei ollut niitä, jotka nainen voi helposti unohtaa,
+olkoonpa vaikka älyvaltainen amerikatar. Rouva Ronald muisteli
+»seikkailuansa» sitäkin suuremmalla nautinnolla, kun hän siinä
+oli näytellyt voitollista osaa! Hän halusi nähdä jälleen nuorta
+roomalaista, voidakseen uudemman kerran antaa hänen tuntea omaa
+ylemmyyttään. Mahtoiko kreivi olla häneen suuttunut? Missään
+tapauksessa ei hän ryhtyisi uudelleen senlaatuiseen liehittelyyn;
+siitä katsoi Helena saattavansa olla varma. Vastoin tahtoansa toisteli
+hän mielessään seikkailun joka kohdan sanoja ja tunsi uudelleen sen
+synnyttämät vaikutelmat. Hän olisi tahtonut tietää, oliko kreivi
+Sant'Anna häntä todella rakastanut, vai oliko se vain ollut oikullinen
+lemmenpuuska. Ihailijan piirteet eivät häipyneet hänen mielestään,
+vaan päinvastoin selkenivät, ja hänen musikaalinen äänensä soi Helenan
+korvissa vieläkin sointuvammalta. Helena tuudittautui tämän hivelevän
+viettelyn muistoon, jota hän muuten luuli vaarattomaksi, mutta joka
+tuotti hänelle muistonakin pelon värähtelyä.
+
+Vaikka rouva Ronald ei ollut sanallakaan maininnut, oli neiti Carroll
+vaistomaisesti arvannut, että hänen ja italialaisen välillä oli
+ollut keimailua. Hän ei lakannut utelemasta ja riemuitsi ilmeisesti
+tilaisuudesta päästä kreivin tuttavuuteen.
+
+— Onneksi tulee Jack olemaan teitä valvomassa! sanoi Helena kerran.
+
+— Jos Jack on häiritsevä, niin minä lähetän hänet tiehensä! vastasi
+nuori tyttö häikäilemättä.
+
+— Joka tapauksessa neuvoisin teitä olemaan antautumatta keimailuun
+kreivi Sant'Annan kanssa.
+
+— Minkä vuoksi?
+
+— Sillä ulkomaalaiset ovat sangen vaarallisia siinä leikissä.
+
+— Niinkö! teillä on siis siitä kokemusta? kysyi Dora katsoen Helenaa.
+
+Ja huomatessaan tämän punastuvan hän lisäsi nauraen.
+
+— Ei epäilemistäkään! Minä arvaan, että te olette antanut sopivan
+läksytyksen tuolle kauniille kreiville. Jos hän haluaa toista minulta,
+on hän sen saava. Sillä tavoin täytyy hänen saada hyvä käsitys
+amerikattarista.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Joulukuun alkupuoliskolla saapui markiisitar d' Anguilhon, äitinsä
+rouva Villarsin saattamana Pariisiin ostelemaan kaikkia niitä
+moninaisia esineitä, joita hän tarvitsi jättiläisjoulukuuseen, jonka
+hän joka vuosi rakensi Blonayn lapsille.
+
+Hän asettui Castiglionen hotelliin, kuten hänen tapansa oli usein,
+päästäkseen avaamasta taloansa. Sitäpaitsi hän mielellään palasi
+huoneeseen, joka oli ollut hänen hallussaan nuorena tyttönä, hänen
+mennessään naimisiin; amerikattarella, vaikkapa hän ei olekaan
+tunnelmoiva, on kuitenkin uskontoa muistoja kohtaan. Annie ihastui
+tavatessaan ystävättärensä ja kutsui heidät viettämään joulua
+Blonayssa. Neiti Carroll riemastui siitä aivan haltioituneeksi.
+
+— Ja tämän olisimme menettäneet, jos olisimme palanneet Amerikkaan!...
+Mikä onni meillä on!
+
+Joulukuun 20. päivänä lähtivät Helena ja Dora neiti Beauchampin ja
+rouva Carrollin saattamina Bourbonnais'hen. Blonayn linna — Ranskan
+kauneimpia — saattoi heidät huudahtelemaan ihastuksesta. He olivat
+hämmästyneitä nähdessään Annien niin kotoisena tässä suurenmoisessa
+kartanossa.
+
+Kesän puolivälissä oli markiisitar d'Anguilhonilla ollut riemu
+lahjoittaa puolisollensa toinen poika. Hänen kasvoillaan väikkyi
+tyydytyksen säteily. Hän näytti ystävälleen parannuksia, punaisia
+tiilirakennuksia, kevääksi kukkivien puiden ympäröimiä, kirjastolla ja
+biljardilla varustettua alustalaisten ja työväen kokoustaloa. Yhtymättä
+Helenan ja Doran ylistelyihin puristi Sofia-täti huuliansa ja oli
+vaiti; mutta kun hänen aina oli mahdoton olla ajatustaan lausumatta,
+sanoi hän vihdoin Annielle:
+
+— Tuo kaikki on sangen kaunista, mutta kuten tiedätte, olen minä ensi
+sijassa patriootti; enkä voi olla säälimättä, että teidän toimintanne
+ja hyväntekeväisyytenne (hän ei sentään sanonut »rahanne») ovat omalta
+maaltamme menetetyt.
+
+Linnan nuori emäntä hymyili:
+
+— No, kun olette niin hyvä patriootti, niin tulisi teidän iloita siitä,
+että olen naimisissa herra d'Anguilhonin kanssa.
+
+— Minkä vuoksi?
+
+— Kun mieheni isoisän isä on antanut henkensä Amerikan itsenäisyyden
+puolesta. Hän oli Lafayetten läheinen ystävä. Hän matkusti täältä
+yhdessä hänen kanssaan ja otti osaa Yorkin piiritykseen. Juuri hänen
+johdollaan ryhtyivät krenatöörit ja jääkärit rynnäkköön, ja hän oli
+ensimäisten kaatuneiden joukossa.
+
+— Ah! sehän on mielenkiintoista! sanoi neiti Beauchamp hiukan
+epävarmana.
+
+— Minä olen saanut sen selville sukuarkistosta, Jacques ei sitä
+tietänyt. Sittemmin on minusta tuntunut ikäänkuin Kaitselmus olisi
+määrännyt minut maksamaan maani velkaa.
+
+— Kovin pahoillanne te ette näytä siitä olevan! sanoi Dora hymyillen.
+
+— Päinvastoin, olen siitä sangen onnellinen!
+
+Linnan vieraiden joukossa olivat varakreivi de Nozay ja herra de
+Limeray.
+
+»Ruhtinas» oli ihastunut saadessaan maaseudun tuttavallisissa oloissa
+tavata amerikatarta, jonka kauneus jo oli hänelle nautinto ja joka
+lisäksi kiinnitti hänen mieltään uudenlaatuisena naisilmiönä. Rouva
+Ronald oli ensimäinen järkivaltaisnainen, jonka kanssa hän oli
+joutunut lähempiin kosketuksiin. Kuten Sant'Annaa, niin häntäkin
+hiukan oudostutti se asema, mikä rakkaudella ja tunteella näytti
+olevan rouva Ronaldin elämässä. Vaikka hän mieskohtaisesti asettui
+vain syrjästäkatsojaksi, tunsi hän sen ikäänkuin jonkinlaiseksi
+loukkaukseksi miehistä sukupuolta kohtaan. Ja nuori nainen oli
+ehdottomasti vakavissaan. Kauniista väristään, loistavuudestaan
+huolimatta olivat hänen kasvonsa kylmät, jopa kovat. Häneltä puuttui
+sitä lempeätä, lämmintä, elävää loistetta, joka tulee sielusta:
+kreivi kaipasi sitä taiteilijana ja miehenä. Katsellessaan Helenaa
+hän usein itsekseen johtui sanomaan kuin keskeneräisen taideteoksen
+ääressä: »mikä vahinko! mikä vahinko!» Mutta ennen pitkää havaitsi
+hän kuitenkin, että Helenalla oli jokin huoli, jokin, joka häntä
+askarrutti; hän oli joskus hajamielinen. Hänen hilpeytensä ei tuntunut
+niin huolettomalta, hänen olentonsa ei niin vapaalta kuin heidän ensi
+kertoja kohdatessaan. Kerran, kertoessaan herra de Limeraylle mitä
+hauskuutta hän odotti talven vietosta Roomassa, tuli hän vähitellen
+kertoneeksi hankauksesta miehensä kanssa. Kreivi katsahti häneen
+hämmästyneenä.
+
+— Ja uskotteko te täydellä todella, että herra Ronald on väärässä?
+
+— Ihan ehdottomasti.
+
+— No, suokaa anteeksi suoruuteni... minun käsittääkseni on päinvastoin
+väärinteko kokonaan teidän puolellanne ja te olette rikkonut
+velvollisuutenne.
+
+— Minkä vuoksi? Jos mieheni olisi sairas tai tarvitsisi minun
+läsnäoloani, niin minä lähtisin vielä tänä iltana; jos olisi olemassa
+jokin vakava este, jonka vuoksi hän ei voisi jättää Amerikkaa, menisin
+minä häntä tapaamaan. Mutta mitään kaikesta tästä ei ole olemassa, ja
+minä katson olevani täysin vapaa viipymään Euroopassa vielä muutamia
+kuukausia.
+
+— Entäs aviollinen kuuliaisuus, mitä te siitä sanotte?
+
+Rouva Ronald nauroi hilpeästi.
+
+— Aviollinen kuuliaisuus! Se soveltuu haremiin tai telttoihin ehkä! Me
+olemme tasa-arvoisia miestemme kanssa. Me voimme myydä, ostaa, käyttää
+omaisuuttamme ilman heidän suostumustaan.
+
+— Ettekö siis avioliittoon mennessänne rakkauden ja uskollisuuden
+ohella lupaa kuuliaisuutta?
+
+— Oh! Vanha valankaava on kyllä olemassa, se on totta, meidänkin
+avionsolmimismenoissamme, ne kun ovat anglikaanisen kirkon säädöksissä;
+mutta usea pappi jättää sen pois tietäen, että emme sitä kuitenkaan
+noudata. Muutamat nuoret tytöt nimenomaan vaativatkin, että se on
+jätettävä pois. Olipa se kerta aiheuttaa erään ystävättäreni ja hänen
+sulhasensa välien rikkoontumisen. Mies lopulta sentään alistui... kuten
+muutkin.
+
+— Hyvä juttu! sanoi herra de Limeray nauraen.
+
+— Juttuko? Se on täyttä totta!
+
+— Ettekö laske leikkiä?
+
+— En ensinkään.
+
+— Niinkö, että naiset teidän maassanne ovat poistaneet kuuliaisuuden
+lupauksen?
+
+— Ehdottomasti. Tasa-arvoisten kesken ei voi olla kysymystä
+alistumisesta.
+
+— Se on totta... Siinä on edistysaskel, jota en tuntenut! En ihmettele
+enää, että näemme niin paljon amerikattaria yksinään Euroopassa...
+Sittenkin luulen, että rouva Verga on tehnyt teille huonon palveluksen
+houkutellessaan teidät viettämään talvea Roomassa.
+
+— Oh! herra Ronald tulee sinne minua tapaamaan! Hän jumaloi minua!
+
+— Sen voin ymmärtää! lausui kohtelias »Ruhtinas» katsellen ihastuneena
+nuorta naista.
+
+Markiisitar d'Anguilhon nautti tilaisuudesta saada näyttää
+amerikkalaisille ystävättärilleen vanhan maailman viehättävää
+joulunviettoa, jossa, varsinkin maaseudulla ja nimenomaan maalla, on
+vielä säilynyt perinnäisyyden ja uskonnon runollisuutta.
+
+Rouva Ronald ja neiti Carroll auttoivat häntä joulukuusen koristelussa,
+Pariisista tulleiden pakettien avaamisessa, linnan koristamisessa
+köynnöksillä ja oksilla. He työskentelivät siinä tartuttavalla innolla.
+Hilpeyttä säteilevänä koetteli Dora rumpuja, torvia leikki nukeilla,
+veteli joka tanssinuken nauhoja, ja huuteli yhtämittaa: »kuinka
+hauskaa!»... Eikä hänet nähdessään kenenkään päähän olisi pälkähtänyt
+ajatella hänen olevan New Yorkin suurmaailman naisia. Amerikatar on
+siitä hyvä, ettei hän milloinkaan ole maailmaan kyllästynyt; ja vielä
+parempi, ettei hän yritäkään sitä olla.
+
+Jouluaattona lähti linnan vallasväki vieraineen, soihtuja kantavien
+palvelijain saattamina, jalkaisin pääkartanon kukkulalta kylän
+kirkkoon. Ei ollut kuutamoilta, mutta taivas oli tähtikirkas.
+Rinteiden kaikilla teillä nähtiin pieniä liikkuvia tuikkeita, tummia
+varjoja, ihmiskulkueita, saman näkymättömän voiman liikkeelle
+panemia, joka johdatti kuninkaita itäiseltä maalta ja saattoi
+samaan kunnianosoitukseen. Blonayn vanha roomalainen kirkko oli
+tänä iltana erikoisen kaunis. Laiva oli tumma, mutta kirkkaaksi
+valaistu pääalttari loi kuin jumalaksi julistamisen sädekehän seinien
+ympärille, josta herttainen Jeesus-lapsi ojensi kätösiänsä nöyrää,
+uskovaista seurakuntaa kohti. Juhlallisuuden tenhoamana suoritti pappi
+kirkonmenot uskovassa innoituksessa. Kauniilla, syvällä äänellään,
+joka oli kuin liturgian sanoja varten tehty, alkoi hän _Glorian_ ja
+_Credon_. Nunnain oppilaat lauloivat vanhoja koreilemattomia virsiä,
+ja lopuksi esitti eräs laulunharrastaja Adamin riemuisan _Joulun_.
+Tämä liikuttava juhlameno teki kaikessa koruttomuudessaan syvän
+vaikutuksen rouva Ronaldiin ja palautti hänen mieleensä Neitsyt
+Maarian Taivaaseen-astumisen luostarin. Hänestä tuntui kuin olisi hän
+siitä pitäen ollut pitkällä matkalla ja vasta tänään palannut. Doraa,
+neiti Beauchampia ja rouva Carrollia taas tämä iltamessu viehätti
+uutuudellaan, he seurasivat sitä tarkoin ja heidän mielestään olisi jo
+yksistään sen vuoksi kannattanut tehdä matka Eurooppaan; mutta se ei
+heitä varsinaisesti liikuttanut.
+
+Koko nuoriso tahtoi palata jalkaisin linnaan ja sai siitä hyvää
+ruokahalua aattoyön ateriaksi.
+
+Ruokasali oli köynnöksillä ja oksilla koristettu; niiden tumma vihreys
+sopi hyvin yhteen vanhan kaluston kanssa. Joulutakka paloi suuressa
+uunissa, iloisesti loimuten ja antaen lämmintä sävyä pöytähopeiden ja
+kristallien kimalteluun. Ateria oli mitä hilpein. Kaikkien kasvoilla
+loisti tyytyväisyys ja ilo. Amerikattaret olivat aivan ihmeissään
+tuntiessaan itsensä niin kotoisiksi tässä vieraassa ja ylimyksellisessä
+seurassa. Markiisi d'Anguilhon katseli useita kertoja ympärilleen
+lempeän näköisenä ja sanoi vihdoin:
+
+— Iltamessun jälkeen ja näin omaisessa seurassa, syöty jouluateria
+on sentään ihana. Tuhmaa olisi mennä ravintolaan, siitä tulisi vain
+surulliseksi.
+
+— Oletko sinä tarvinnut koko tämän ajan sen huomataksesi? sanoi kreivi
+de Froissy nepaalleen.
+
+— En, mutta en muista sitä milloinkaan niin tunteneeni kuin tänä
+iltana! vastasi Jacques katsellen äitiään ja vaimoaan.
+
+— Mitäs te, rouva Ronald, ajattelette meidän vanhoista tavoistamme?
+kysyi herra de Limeray.
+
+— Niissä on paljon viehätystä... Elämällä Euroopassa on aineksia, joita
+vielä ei ole meillä se meitä kiehtoo ja pidättää... Nähkää, entiset
+jouluni eivät ole minuun jättäneet mitään muistoa mutta tätä tuskin
+milloinkaan unohtanen!...
+
+Seuraavan päivän iltapuolella ottivat Annie ja hänen anoppinsa
+vastaan Blonayn lapset; illalla oli tanssiaiset vanhemmille ja
+linnan palvelusväelle. Ne aloitti Jacques vaimonsa kanssa. Dora oli
+haltioitunut. Hän eli mielestään kuin keskellä romaania.
+
+— Kuinka mielenkiintoista tämä on! sanoi hän rouva Ronaldille.
+
+Sitten hän lisäsi matalalla äänellä:
+
+— Kiittäköön Jack onneaan, etten ennen ole käynyt Blonayssa.
+
+Kaikki neljä amerikatarta saivat käynnistään mitä miellyttävimmän
+vaikutelman. Kun he jälleen istuivat junassa, huudahti Helena
+viipymättä:
+
+— Dody, te ansaitsette hyvän todistuksen. Teidän käytöksenne oli
+nuhteeton. Minä en olisi koskaan luullut teidän saattavan niin mukautua
+talon tapoihin.
+
+— Kiitoksia!
+
+— Tunnustakaa pois: leskimarkiisitar herätti teissä niin suuren
+kunnioituksen.
+
+— Se on totta: en mistään hinnasta olisi tahtonut loukata tuota niin
+korutonta, niin hyväntahtoista valtiatarta. Muuten tunsin heti, että
+siinä seurassa täytyi meidän uudenaikaisuuttamme hiukan hillitä,
+jottemme häiritsisi... Ja sivumennen sanoen, minä olin ylpeä Anniesta.
+Kunniani kautta, luulenpa että hyvästä kodista oleva, hyvin kasvatettu
+amerikatar pystyy mihin tehtävään hyvänsä. Jos Euroopassa jossakin
+tarvittaisiin kuningatarta, saa tulla rohkeasti etsimään meiltä.
+
+— Te ette ainakaan ole vaatimattomuudella pilattu! sanoi rouva Ronald
+hymyillen.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+2 p:nä tammikuuta lähtivät rouva Ronald ja hänen matkatoverinsa
+Roomaan. Heidän oppaansa oli noita italialaisia, jotka näyttävät
+ottaneen yksinomaiseksi tehtäväkseen amerikatarten huoltamisen ja
+saavat palveluksiinsa rotunsa sulavuutta, taitoa ja usein kohteliasta
+miellyttävyyttä. Giovannin huolenpidossa saapuivat he matkansa päähän
+kuninkaisen mukavasti ja tapasivat Quirinalin hotelliin tullessaan
+valmiiksi varattuna kauniin, etelän ja puutarhan puolella olevan
+huoneiston: salin, ruokasalin ja neljä huonetta.
+
+Kun he saapuivat perille ensimäisellä aamujunalla, eivät he olleet
+tulostaan ilmoittaneet Vergoille, mutta vielä samana päivänä kello
+kolmen ja neljän välillä ajoivat Helena ja Dora heidän luokseen. Nämä
+olivat säästäväisyydestä vuokranneet pois palatsinsa ja asuivat eräässä
+huvilassa Macaon kaupunginosassa, missä he juuri olivat panemassa
+asuntoansa kuntoon. Vergan huvilassa ei etiketti ollut jäykkää: eräs
+miespalvelija saattoi vieraat suoraan saliin, missä hänen isäntäväkensä
+oli. He pysähtyivät sekunniksi kynnykselle hämmästyneenä. Sali oli
+yhtenä huonekalujen ja koruesineiden sekamelskana. Markiisi ja kaksi
+sangen eleganttia herraa olivat kiivenneet tikapuille ja koettelivat
+tauluja seinää vastaan, kun taas markiisitar seisten alhaalla
+keskellä huonetta, hattu päässä, arvosteli vaikutelmaa. Nähdessään
+ystävättärensä huudahti hän ilosta; kaikki kolme miestä kiiruhtivat
+laskeutumaan alas. Herra Verga toivotti amerikattaret tervetulleiksi ja
+esitti heille ystävänsä:
+
+— Ruhtinas Viviani, herttua Marsano.
+
+Kuullessaan tämmöisiä arvonimiä, lensivät rouva Ronaldin ja neiti
+Carrollin silmät selälleen, ja heti kun he olivat yksin markiisittaren
+kanssa, kysyi Dora tältä, olivatko ne tosiaan olleet todellinen
+ruhtinas ja todellinen herttua.
+
+— Kyllä varmasti, ja kummallakin on kilometriä pitkä esi-isien
+luettelo... Heitä huvittaa auttaa meitä asuntomme kuntoonpanossa.
+Italialaiset eivät ole ensinkään jäykkiä, saatte nähdä.
+
+Kun Amerikan ja Pariisin kuulumat oli kerrottu, lähti rouva Verga
+saattamaan ystävättäriään ajelulle. Ilma oli niin lauha, että vaunut
+saattoi pitää avoimina. He ajelivat hiljoilleen Corson läpi.
+
+— Rakas, vanha Rooma! — sanoi Helena katsellen ympärilleen heltyneellä
+mielellä. — Sen jälleen nähdessään tuntee itsensä aina onnelliseksi!
+Minä tulin tänne Henrikin kanssa avioliittomme ensi kuukausina. Se on
+yhä elävästi muistossani. Luulisin vielä tuntevani kaikki vanhat kadut,
+kaikki palatsit.
+
+— Oh! — sanoi Dora — siitä on jo kahdeksan vuotta, kun minä olin
+täällä. Jalkojani pakottaa vieläkin, kun muistelen Vatikaanin
+loppumattomia taidesaleja, joita pitkin minua laahattiin. Hotelliin
+palattuani itkin usein väsymyksestä. Minä olin ruvennut vihaamaan
+veistokuvia, lukuunottamatta Belvederen Apolloa, ihanaa siivekästä
+nuorukaista.
+
+— Siivekäs Apollo! Dody, mikä mytologia! huudahti rouva Ronald. Te
+sekoitatte sen Merkuriukseen.
+
+— En ensinkään. Tiedän hyvin, ettei sillä ole siipiä kantapäissään,
+mutta se teki minuun sen vaikutelman kuin olisi se ollut olento,
+joka todella voi kulkea ilmassa ja vetten päällä, tosiaankin oikea
+jumal-ihminen... Ah, kuulkaa, rouva Verga, jos huomaatte kreivi
+Sant'Annan, näyttäkää hänet minulle.
+
+Markiisitar alkoi nauraa:
+
+— Ah! kreivi Sant'Anna Apollosta puhuttaessa!... Hänestä olisi varmaan
+mairittelevaa kuulla sitä!
+
+Neiti Carroll punastui, mutta selitti vilkkaasti:
+
+— Hän erehtyisi... minulla ajatukset usein seuraavat toisiansa lainkaan
+toisiinsa liittymättä, ja kun en häntä tunne, en voi tehdä mitään
+vertailua.
+
+— Se on totta. Hän on muuten sangen kaunis, eikö olekin, Helena?
+
+— Sangen kaunis, vastasi nuori nainen välinpitämättömällä äänellä.
+
+— Te näette hänet heti kohta: hän on epäilemättä Pinciolla.
+
+Nämä sanat hätkähdyttivät äkillisesti rouva Ronaldia. Hän ymmärsi nyt
+vasta, kuinka kiusallinen Ouchyn muisto oli ja että hänen ei olisi
+pitänyt tulla Roomaan näin pian.
+
+Aamulla oli satanut: arvellen, että Villa Borghesessa olisi liian
+kosteaa, käski rouva Verga kuskinsa ajaa Pinciolle.
+
+Vaunut nousivat verkalleen ylös päivänpaisteista rinnettä pengermälle,
+missä hienoston oli tapana vaihtaa tervehdyksiä ja päivänkuulumia, ja
+taiteilijain taas painaa mieleensä sitä jumalaista alakuloisuutta, jota
+auringonlasku levittää Rooman ylle.
+
+Amerikattaret olivat olleet siellä jo muutamia minuutteja, kun
+markiisitar huudahti:
+
+— Kas, tuossahan juuri Sant'Anna on!
+
+Dora sai töintuskin pidättyneeksi kääntymästä katsomaan.
+
+Huomattuaan markiisitar Vergan erkani Lelo tuttavistaan, joiden kanssa
+hän puheli, ja tuli hänen vaunujansa kohti.
+
+Nähdessään Helenan näytti hän hiukan yllätetyltä; mutta melkein samassa
+kuitenkin ojensi ilman väkinäisyyttä ja epäröintiä hänelle kätensä:
+
+— Tervetuloa! — sanoi hän mitä luontevimmalla äänellä. — Mieluisaa
+nähdä teitä jälleen.
+
+Markiisitar esitti hänet Doralle. Hän kumarsi syvään ja kääntyen
+Helenan puoleen sanoi:
+
+— Te olette viipynyt kauan. Me pelkäsimme teidän muuttaneen
+matkasuunnitelmaanne.
+
+— Me tahdoimme odottaa huonojen säiden päättymistä.
+
+— Siinä teitte viisaasti... Nyt voimme tarjota teille aurinkoa niin
+paljon kuin haluatte.
+
+Nojaten tuttavallisesti käsivarsillaan vaunujen reunaan hän sitten
+kyseli rouva Ronaldilta kuulumia hänen tädistään, veljestään, jopa
+miehestäänkin. Puhui Pariisista kysellen, mitä uutta oli teattereissa.
+Tuontuostakin katsahti hän uteliaasti neiti Carrolliin, ikäänkuin
+tämä olisi erikoisesti hänen mieltänsä kiinnittänyt. Hänen silmissään
+ei ollut enää taannoista hehkua, hänen huulillaan ei samaa värettä,
+hänen äänessään ei sitä lämpöä. Sammunut oli se halu, joka teki hänen
+kasvonsa niin palaviksi; sammunut intohimo, joka teki hänet niin
+kaunopuheliaaksi. Hämmästyneenä Helena tuskin sai vastatuksi. Oliko
+tuo sama mies, joka niin tulisesti oli puhunut rakkaudestaan! Joka
+kello yhdentoista aikaan illalla oli tunkeutunut hänen huoneeseensa!...
+Oliko hän vain nähnyt unta? Häntä katsellessaan ja kuunnellessaan tunsi
+Helena omituista sisäisen vilun tunnetta, kaikki hänen ympärillään
+tuntui muuttuvan harmaaksi ja alakuloiseksi. Hänen kasvonsa värähtivät,
+häntä puistatti.
+
+— Kas, nyt aurinko laskee, sanoi markiisitar. Se on vaarallinen hetki
+sille, joka ei ole tottunut.
+
+Tällöin pyysi kreivi rouva Ronaldilta lupaa käydä häntä tervehtimässä
+ja tarjoutui moitteettoman kohteliaasti hänen käytettäväkseen; ja
+lausuttuaan hyvästit astui muutaman askeleen taaksepäin ja kumarsi
+naisille uudelleen.
+
+— Hän on suorastaan suurenmoinen! julisti neiti Carroll heti kun
+hevoset olivat kääntyneet.
+
+— No mutta, hän on saatavissa! — sanoi rouva Verga hymyillen — ja minä
+luulen, että hän sangen mielellään naisi amerikattaren.
+
+— Älkää Herran tähden panko semmoista hänen päähänsä! — sanoi Helena
+vilkkaasti. — Hän saattaisi tosiaankin hylätä Jackin.
+
+— Kiitoksia! vastasi nuori tyttö kuivalla äänellä.
+
+Lelo oli huumauksestaan täysin selvinneenä lähtenyt huoneesta,
+jossa hän turhaan oli yllättänyt rouva Ronaldin. Italialainen, joka
+luonnostaan on sangen aistillinen ja rakkauskäsitteeltään sangen
+pakanallinen, tuntee vaistomaista tympeyttä kylmää naista kohtaan.
+Ouchyssä, tuossa huoneessa, jonka valaisu oli kuin vartavasten onnen
+yötä varten sovitettu, yksin nuoren hurmaantuneen miehen kanssa, oli
+amerikatar pysynyt harkitsevana, ruumis kankeana, ääni rauhallisena.
+Se oli Sant' Annasta tuntunut oudolta, melkein luonnottomalta, ja hänen
+halunsa oli silmänräpäyksessä sammunut. Hän ei siitä ollut tuntenut
+mitään säälittelyä, ainoastaan uutta ja vastenmielistä nolostumista.
+On väärin yrittää halveksua turhamielisyyden haavoja; ne ovat
+kirvelevimmät ja hitaimmat menemään umpeen. Miltei hajamielisyydestä
+oli Lelo pysähtynyt Aix-les-Bainsiin, missä hän oli pelannut hurjasti
+ja hävinnyt suuren summan: hän oli mielessään syyttänyt tappiostaan
+Helenaa ja kutsunut häntä »pahan ilman linnuksi». Ruhtinatar Marina oli
+sitten lohduttanut häntä, saamatta häntä kuitenkaan kärsittyä tappiota
+unohtamaan; nuoren miehen mieleen oli jäänyt synkkää närkkää.
+
+Uutinen, että rouva Ronald tulisi pian Roomaan, ei häntä ollut
+liikuttanut: pohjaltaan sopi rouvan olla enemmän maireissaan kuin
+loukkautunut hänen rohkeudestaan. Kun hän jo Vergain vuoksi, ja
+ehkäpä myöskin sen vuoksi, että Helena oli siksi kaunis, katsoi
+parhaaksi noudattaa tuttavallista suhdetta, päätti hän esiintyä hyvin
+katuvaisena, iäksi vakuutettuna amerikatarten kunniallisuudesta, ja
+asettaa heidän välinsä heti ystävyyden kannalle.
+
+Kun hän odottamattaan kohtasi Helenan, ei hän tuntenut mitään
+hämmennystä. Helenan kauneus jätti hänet kylmäksi. Puhellessaan
+amerikattaren kanssa tarkasti hän tätä uteliaana, selvänäköisenä.
+Nuo kullankellervät hiukset, noin heijasteleva iho, noin täyteläiset
+huulet, ja niin kylmä! Mikä näköhäiriö!... Äkkiä huomasi häh uuden
+käytöstapansa vaikutuksen, näki pettymyksen synkistävän rouva Ronaldin
+kasvoja. Hänen sydämensä sykähti, hänen silmänsä välähtivät. Kun vaunut
+poistuivat, seurasi hän niitä katseellansa.
+
+— Näinköhän sittenkin! sanoi hän aivan ääneen.
+
+Julma hymy vilahti roomalaisen kauniilla suulla, ja hän alkoi hyräillä:
+
+    Mut jos mua lemmit, niin varo vain!...
+
+Ja astellessaan Pincion rinnettä alas mairemielin, ilkeää iloa tuntien,
+heilutteli hän moneen kertaan keppiänsä. Tämä miehisen riemun epäkaunis
+ele osoitti uudestaan erään naisen lankeemuksen todennäköisyyttä.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Jo seuraavana päivänä meni kreivi Sant'Anna Quirinali-hotelliin. Hän
+tapasi rouva Ronaldin yksinään. Tämä otti hänet vastaan arvokkaan
+kohteliaasti.
+
+— Minä kiiruhdan ilmaisemaan teille kunnioitustani ja saamaan
+anteeksiantoa — sanoi Lelo sydämellisen, mutta lyhyen kättelyn jälkeen.
+— Minulla oli hulluuden puuska, josta olen paljon kärsinyt ja jota
+pahoittelen, kun olen sillä teitä loukannut. Meidän italialaisten on
+vaikea uskoa naisen järkähtämättömyyttä, mutta kun sellaista todella
+tapaamme, niin sanomme hiljaa hyvästi... niinkuin minä tein... Minä
+pelkäsin, että te yhä vielä olette minuun vihastunut.
+
+— Minulla ei ollut siihen oikeutta — tunnusti rouva Ronald
+tavanomaisella suoruudellaan, — koskahan minun käytöstapani oli ollut
+omiansa eksyttämään arvosteluanne... Minä olen keimaillut koko ikäni,
+vaikka minun ei koskaan ennen ole tarvinnut sitä katua...
+
+— Keimaillut oikeinko lihasta ja luusta tehtyjen miesten kanssa?
+
+— Mitenkäs muuten!
+
+— Minun täytyy ensi tilassa mennä tiedustamaan amerikkalaisilta
+heidän kylmäverisyytensä salaisuutta — sanoi Lelo ollen olevinaan
+vakavannäköinen. — Viime kerralla en osannut keimailuanne vastaan
+puolustautua. Sen parempaa puolustusta minulla ei ole; mutta kun tiedän
+teidät niin oikeamieliseksi, toivon, että suosiollisesti sen hyväksytte
+ja suotte minulle anteeksi.
+
+— Kyllä, kyllä, sehän on sovittu, minä suon anteeksi! sanoi Helena
+hermostuneesti naurahtaen.
+
+Tällä hetkellä tuli Dora sisälle, hattu päässä, sangen eleganttina. Kun
+Dora näki kreivin, ilmaisivat hänen kasvonsa mieltymystä.
+
+— Minä kuulin usein puhuttavan teistä viime kesänä, neiti, — lisäsi
+kreivi muutamien tavanmukaisten alkusanojen jälkeen; — minulla oli
+suuri halu saada tutustua teihin.
+
+— Onko minusta puhuttu paljonkin pahaa?
+
+— Pahaako? — toisti Lelo, hiukan tyrmistyneenä.
+
+— Onko teillä niin huono käsitys italialaisista?
+
+— Ei italialaisista erikoisesti, mutta eurooppalaisista yleensä.
+
+— Ah, oletteko tuntenut heitä paljonkin?
+
+— En ainoatakaan! — vastasi hän suoraan; — ja ne, jotka tapasin
+Pariisissa markiisitar d'Anguilhonin luona, tuntuivat minusta
+tosiaankin viehättäviltä; mutta New Yorkissa he eivät ole pyhimyksen
+maineessa.
+
+— No, te saatte nähdä, että me olemme maatamme parempia. Oltuanne
+jonkun aikaa meidän parissamme te teette meille oikeutta.
+
+— Joka tapauksessa olen ollut ihastunut ja hämmästynyt Rooman
+katselemisesta. Se oli muistossani säilynyt kirkkokaupunkina, jossa
+tuskin uskalsi ääneen puhua. Tänä aamuna olen kulkenut hiukan
+siellä täällä, ja se näyttää minusta todella hilpeältä ja täysin
+uudenaikaistuneelta.
+
+— Niin, kyllähän sitä on nuorennettu, mutta taitamattomasti: minuun sen
+vaikutus on pikemminkin kiusallinen. Kun kuljen uusien kaupunginosien
+läpi, tunnen epämääräistä tyytymättömyyttä, siristän silmiäni,
+ikäänkuin valo olisi liian räikeää. Jokin siinä minua haavoittaa,
+loukkaa... Se on kummallista...
+
+— Ei, sanoi Helena, sillä me jatkamme vain edeltäjiämme: vain teidän
+esi-isänne kärsivät nykyajan avonaisesta Roomasta.
+
+Kreivin kasvoille nousi hieno puna; hän katseli amerikatarta ihmetellen:
+
+— Se on mahdollista, sanoi hän. Sitä selitystä en olisi keksinyt...
+Jos muinaisetkin Sant' Annat nousevat panemaan vastalauseensa nykyistä
+asiain tilaa vastaan, niin ei ole kumma, että se minua tympäisee.
+
+— Mutta kuuluttehan te kuitenkin valkoisiin? kysyi neiti Carroll.
+
+— Niin, siellä minulla on parhaat ystäväni, niiden joukossa enimmäkseen
+seurustelen ja myötätuntoni on sillä puolella; mutta en ole tyyten
+rikkonut väliäni mustienkaan kanssa, joihin sukuni kuuluu... Niinpä
+voinkin hankkia kaikki luvat, mitä saatatte haluta Vatikaanista.
+
+— Olkaa varuillanne! sanoi rouva Ronald; entä jos pyydämme aivan
+tavattomia?
+
+— Pyytäkää, minä olen kokonaan käytettävissänne! sanoi nuori mies
+nousten.
+
+Molemmat naiset kiittivät ja vieras sanoi hyvästit.
+
+Markiisitar Verga oli aina mielissään, jos hänellä oli joku huomattava
+amerikatar esiteltävänä: se antoi hänelle merkitystä ja toi lukuisammin
+nuoria miehiä hänen vastaanottoihinsa, mikä tuotti hänelle suurta
+nautintoa. Rouva Ronald oli sangen kaunis nainen, suorastaan
+koristeellinen; Dora, rikas perijätär, omaperäistä ja puoleensavetävää
+tyyppiä: näiden molempain avulla tulisi talvikausi epäilemättä
+viehättäväksi. Hän kuljetti heitä vaunuissaan, vei oopperaan, esitteli
+lähimmälle seurapiirilleen ja ylimalkaan valkoiselle ylhäisölle.
+Kaikkialla otettiin heidät vastaan niin luontevan herttaisesti, niin
+miellyttävän kohteliaasti kuin on Italian yleisölle ominaista. He
+tunsivat itsensä tuotapikaa kotiutuneiksi näissä Rooman piireissä,
+joissa esteettömästi puhutaan englantia ja ranskaa, jotka ovat tulossa
+yhä kosmopoliittisemmiksi, joiden portit amerikatar on auki murtanut ja
+joiden uudistamisen hän kukaties on suorittava.
+
+Helena ja neiti Carroll saivat pian enemmän kutsuja kuin saattoivat
+noudattaa. He kävivät kaikkialla, asianmukaisesti neiti Beauchampin
+Ja Vergain saattamina. Meni tuskin päivääkään etteivät he tavanneet
+Leloa. Tavoittaen suunnittelemaansa suloista kostoa osoitti hän rouva
+Ronaldille kunnioittavaa ystävyyttä, mutta Doralle sensijaan ihailijan
+tunteita. Ensi hetkestä oli heidän välillään syntynyt sympatiaa;
+kreivin ei tarvinnut nähdä vaivaa antaakseen heidän suhteilleen
+keimailun sävyä. Hän ei laiminlyönyt ainoatakaan tilaisuutta tavata
+molempia amerikattaria. Anoipa hän eräänä päivänä lupaa saada saattaa
+heitä Rooman taiteellisiin ja historiallisiin pyhättöihin.
+
+— En suinkaan oppaana, sillä minä en tunne Roomaa — oli hän lisännyt
+viehkeän vaatimattomasti. Olen aina odottanut kaunista naista, joka
+tahtoisi minua niihin opastaa... Kun Sallimus nyt lähettää tielleni
+kaksi, täytyy käyttää harvinaista tilaisuutta, joka ehkei uusiinnu.
+
+Tarjoukseen suostuttiin: nyt saattoi nähdä Lelon samoamassa Vatikaanin
+taidesaleissa, kirkoissa ja kappeleissa, forumin poikki ja muinaisten
+keisarien palatseissa. Rouva Ronald ja Dora huomasivat pian hänen
+todellisen tietämättömyytensä, kykenemättömyytensä kääntämään
+latinankielistä kirjoitusta. He härnäilivät häntä säälimättömästi,
+mutta hän ei siitä pahastunut. Italialainen ei koskaan häpeä tiedon,
+ainoastaan tunteen puutetta. Hänellä on vaiston lahja, joka saattaa
+hänet halveksimaan tiedon hankkimista, ja tämä vaisto tavallisesti
+riittää.
+
+Tavalliselle häikäilemättömyydelleen uskollisena pani Dora Baedekerin
+Sant'Annan käteen ja pakotti hänet lukemaan siitä. Aluksi tuntui se
+hänestä ikävältä, sitten herättivät nämä ylen suppeat tiedot halua
+saada erinäisistä seikoista tietää enemmän. Jopa syventyi hän lukemaan
+Svetoniusta. Metsästysklubin jäsen lukemassa Svetoniusta! Se oli
+tosiaan ilmestys! Jonkinlaisen salaperäisen perinnäisvaiston avulla
+pääsi Lelo nopeammin ja syvemmin kosketuksiin Rooman henkilöiden ja
+asiain kanssa kuin hänen kumppaninsa. Jonkun keskiaikaisen muistomerkin
+edessä värähti hänen kasvoillaan usein liikutuksen ilme, hänen
+katseensa surumielisyys syveni, hänen päänsä nytkähti alas, ikäänkuin
+menneisyys muutamaksi sekunniksi olisi koskettanut mieskohtaisesti
+häntä itseään.
+
+Näillä retkillä seurasi hän aina Doraa. Tämän suorasukainen puhe ja
+omaperäiset huomautukset huvittivat häntä. Äänettömästä sopimuksesta he
+piankin eristäytyivät jääden seisomaan jonkun veistoksen tai maalauksen
+eteen. Tämä temppu tuotti Helenalle jonkinlaista katkeruutta. Hän
+kiiruhti askeliaan ikäänkuin paetakseen jotakin pahaa, Sofia-täti, joka
+aina oli mukana, jaksoi vain vaivoin häntä seurata. Kun nuoret taas
+hänet yhdyttivät, oli hänen kasvoillaan hermostunutta levottomuutta,
+joka sai Sant'Annan silmät kiilumaan ilkkua ja tyydytystä.
+
+Eräänä iltapäivänä, kun markiisitar Verga oli ottanut Doran ja hänen
+äitinsä mukaansa, lähtivät neiti Beauchamp ja rouva Ronald yksin
+ajelemaan. Helena käski kuskin ajaa St. Sebastianin portin toiselle
+puolelle. Hän oli saanut äkillisen päähänpiston mennä Appiuksen
+tielle. Sattui vielä olemaan tuollainen päivä, joka on Rooman seudun
+Suurpäiviä, jolloin, joko jostakin valoheijastuksesta tai vaikeammin
+selitettävistä syistä koko seutu on äärettömän, miltei yliluonnollisen
+alakuloinen. Se tempasi Helenan mukaansa.
+
+— Tätä voisi sanoa kuolleen maiseman kolkaksi! — sanoi hän ympärilleen
+katsoen.
+
+— Ei sentään aivan, vastasi neiti Beauchamp; sillä tuolla ovat rouva
+Vergan vaunut, ja ellen erehdy, edempänä, jalkaisin kreivi Sant'Anna ja
+Dora.
+
+Rouva Ronald vuorostaan erotti nyt vanhaa tietä reunustavain
+hautapatsaiden välillä molempain nuorten hahmot: hänen sydäntänsä
+kouristi. Hän näki neiti Carrollin kumartuvan lukemaan jotakin
+hautakirjoitusta, nousevan ylös ja pää saattajaansa kohti kääntyneenä
+jatkavan hiljaista kävelyä, joka osoittaa tuttavallista puhelua.
+
+— Niin, he siinä ovat; he tutkivat muinaistiedettä, sanoi hän
+ivallisella sävyllä.
+
+— Mistä ihmeestä he ovat kreivin löytäneet? sanoi neiti Beauchamp.
+
+— Corsolta, luultavasti: roomalaiset ovat aina kadulla.
+
+— Ei ole ihme, että kaikkialla sanotaan, että Dora menee hänen kanssaan
+naimisiin.
+
+— Ah, puhutaanko semmoista?
+
+— Puhutaan, sangen moni on siitä maininnut Marylle. Hän on siitä
+olettamuksesta ollut enemmän maireissaan kuin tyytymätön. Luulenpa
+tosiaan, että hän ei pahastuisi saadessaan nähdä tyttärensä
+kreivittärenä.
+
+— Kreivittärenä, Dody, häikäilemättömine tapoineen! Kaunis kreivitär,
+tosiaan!... Toivon toki, että hänellä on kylliksi järkeä ollakseen
+hullaantumatta arvonimestä ja kylliksi kunniaa ollakseen rikkomatta
+lupaustaan... Jackin, joka tuntee hänet, ei pitäisi jättää häntä yksin
+kaikkien näiden muukalaisten pariin. Hän on typerä.
+
+— Mutta, rakas ystäväni, hänen yhtiömiehensä on San Franciscossa, joten
+hän ei ole vapaa. Dora vaati häntä toimintaan ja näin on nyt käynyt.
+
+— No niin, minä kirjoitan hänelle vielä tänään. Hän uskoi Doran
+erikoisesti minun vastuulleni: minun täytyy saada vastuuni selväksi.
+
+— Olet oikeassa.
+
+— Palataan takaisin, alkaa hämärtää! sanoi Helena väristen.
+
+Ja odottamatta neiti Beauchampin suostumusta käski hän kuskin ajamaan
+takaisin. Koko paluumatkan oli hän vaiti. Tultuaan hotelliin ryhtyi hän
+heti, edes hattua päästään ottamatta, kirjoittamaan herra Ascottille.
+Hän ei olisi voinut odottaa minuuttiakaan, niin oli hän sen kuumeen
+vallassa, joka erinäisinä hetkinä saa meidät lämmittämään veturia tai
+täyttämään kaasulla ilmapalloa, jotta kirje tulisi pikemmin perille —
+kirje, jota sittemmin ei kuolemakseen toivoisi kirjoitetuksi... Ketään
+nimeltä mainitsematta ilmoitti hän Jackille, että Doraa liehiteltiin,
+että hänen omaisuuttaan tavoiteltiin ja että Jackin onni oli vaarassa
+Hän tiesi, että Jack heti tämän kirjeen saatuaan kutsuisi kumppaninsa
+takaisin ja lähtisi Eurooppaan.
+
+— No nyt se on tehty! sanoi hän neiti Beauchampille kirjoitettuaan
+kiireesti osoitteen.
+
+Kuivatessaan sitten tarmokkaalla kädenpaineella vielä kosteata
+kirjoitusta pöydällä olevaan imupaperiin, lisäsi hän, suuttuneella
+sävyllä:
+
+— Amerikkalainen miesväki on tosiaan typerää. Meidän täytyy todellakin
+olla sangen säädyllisiä, jotta heille ei tapahdu mitä yllätyksiä
+tahansa!
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Siirtäessään ihailunsa ja lempensä neiti Carrolliin ei kreivi
+Sant'Annalla ollut muuta tarkoitusta kuin herättää rouva Ronaldin
+katumusta ja loukata hänen turhamielisyyttään. Mutta vähitellen oli
+hänen sanoihinsa tullut tunteen lämpöä; huomaamattaan oli hän saanut
+vakavan kosijan sävyn ja eleet.
+
+Doran ruskeat kirkassilmäiset kasvot, hänen yhdennäköisyytensä
+ruhtinatar Marinan kanssa olivat hänet houkutelleet. Molemmat olivat
+sorjia ja solakoita: Donna Vittorialla oli suuren kissan sujuvaa
+viehkeyttä ja nuoressa amerikattaressa hyvin karaistun vieterin
+joustavaa sulavuutta. Mies ei useinkaan ole uskollinen yhdelle
+naiselle, mutta melkein aina yhdelle naistyypille. Dora osasi muuten
+huvittaa Leloa ja herättää hänen mielenkiintoaan. Aikaisemmin ei
+Lelo mielestään milloinkaan ollut nähnyt täysin vapaata olentoa.
+Doran hengen riippumattomuus hämmästytti häntä yhtämittaa, hän näytti
+astuvan elämään ilman minkäänlaisia kahleita. Tämä itsenäisyys ja
+lisäksi hänen käytettävissään oleva omaisuus merkitsi Lelon mielestä jo
+todella eräänlaista valtiutta. Ja sitten oli hän innostunut hevosiin.
+Kumpainenkin olisi keskeyttänyt lemmenkuherruksen katsellakseen
+uhkeata hevosta, arvostellakseen sen valjaita ja ryhtiä. Kun Lelo
+ensimäisen kerran näki neiti Carrollin ratsain ketunajossa, tunsi hän
+ihastuksen värinää, hänen nuhteettoman ratsastuksensa tenhoamana ei
+Lelo jättänyt häntä hetkeksikään ja ylisteli häntä tavalla, joka tuotti
+Doralle suloista mieltymyksen ja tyydytyksen tunnetta, jommoista hän
+milloinkaan ennen ei ollut tuntenut.
+
+Markiisitar Verga, jonka salaisena haluna oli nähdä amerikkalaisen
+aineksen lisääntyvän Roomassa ja joka ei tuntenut herra Ascottia, ei
+katsonut sopimattomaksi toimia häntä vastaan. Hän toisteli lakkaamatta
+kreivi Sant'Annalle, että neiti Carroll viiden miljoonan myötäjäisineen
+oli juuri sellainen vaimo, jota hän tarvitsee. Lelo alkoi miettiä,
+millä silmällä hänen äitinsä ja sisarensa katsoisivat tätä avioliittoa
+ulkomaalaisen ja lisäksi protestanttisen kanssa. He pitäisivät sitä
+epäilemättä hänen periaatteistaan luopumisensa lopullisena sinettinä.
+Hänen oli pakko myöntää, että tämä perin uudenaikainen amerikatar
+oli verrattain jyrkkä vastakohta hänen omaisilleen, mutta toisaalta
+harkitsi hän, että raha voi lievittää vaikka mitä.
+
+Lelo tiesi kyllä, että Dora oli kihloissa. Alkuaikoina oli tämä usein
+puhunut Jack Ascottista ja pian tapahtuvasta naimisiinmenostaan.
+Nyttemmin ei hän siitä puhunut mitään. Voisiko hän, Lelo saada hänet
+purkamaan kihlauksensa? Rakastiko Dora häntä riittävästi uhmatakseen
+purkamisen skandaalia? Tytön turhamielisyydestä huolimatta oli hän
+hänessä havainnut luonteen lujuutta, josta saattaisi tulla vakava
+este. Suureksi tyytyväisyydekseen huomasi hän kuitenkin, että Dora
+näytti yhä enemmän ja enemmän mieltyneeltä hänen seuraansa. Hänen
+lähestyessään värähtivät pitkät ripset, huulten pielet puristuivat
+yhteen ja ensimäisten minuuttien kuluessa oli nuoren tytön ääni nopea
+ja hermostunut. Lelon seurassa oli hän paljon lempeämpi, ja kulkiessaan
+hänen rinnallaan oli koko hänen olennossaan itsetiedotonta alistumista.
+
+Muutos oli vielä suurempi kuin Lelo oli uskaltanut kuvitella. Kun Dora
+oli eräässä Helenan kirjeessä ensimäisen kerran nähnyt Sant'Annan
+nimen, oli se tehnyt häneen aivan tenhoavan vaikutuksen. Hän oli
+kuvitellut omistajaa suureksi, tummaksi, komeannäköiseksi. Hänen
+kuvitelmansa ei ollutkaan pettänyt, vaan vieläpä, kun hän ensi kertaa
+kohtasi italialaisen kirkkaan katseen, tunsi hän äkillistä huumausta.
+Jos, niin mahdottomalta kuin se kuuluneekin, kreivi sillä hetkellä
+olisi pyytänyt häntä vaimokseen, hän olisi siihen suostunut. Tätä ei
+hän milloinkaan tahtonut tunnustaa; mutta niin hänet kuitenkin oli
+valloitettu. Kreivin, tämän uhkean ylimyksen, huomaavaisuus mairitteli
+häntä tavattomasti. Hän vertaili mielessään kreiviä Jackiin, ja tämä
+vertailu ei ollut jälkimäiselle eduksi. Sant'Annan läsnäolo tuotti
+hänelle iloa, jota hän ei ollut milloinkaan ennen tuntenut; kreivin
+katse ja sanat tekivät häneen haihtumattoman vaikutuksen. Hänelle
+kuuluvat esineet, jokapäiväisimmätkin, olivat erilaiset koskettaa,
+ikäänkuin niissä olisi ollut jonkinlaista sähköä. Dora, joka ei
+milloinkaan ollut rakastunut, kummastui näitä huomioita; hän piti
+miestä, joka ne aiheutti, suorastaan korkeampana olentona. Ja heidän
+kävelyretkiensä ja keskustelujensa seassa liikkui tuota jumalaista
+ainesta, kuten Henrik Ronald oli selittänyt »toisaalta koskettamassa
+jotakin levossa olevaa solua, toisaalla aavistamatonta säiettä,
+hiljaista hermoa» synnyttääkseen rakkauden suuren ihmeen.
+
+Neiti Carroll oli aina tuntenut salaista heikkoutta arvonimiä kohtaan.
+Roomaan saavuttuaan ne viehättivät häntä vielä enemmän. Tapasipa hän
+itsensä ajattelemasta, että hän myötäjäisineen oikeastaan olisi voinut
+mennä ylhäisiin naimisiin. Katumus kihloihin menosta alkoi askarrella
+hänen mielessään; se enentyi mikäli tuttavuus Sant'Annan kanssa
+kävi läheisemmäksi. Aluksi torjui hän sen tarmokkaasti, sitten yhä
+heikommin, kunnes uskottomuus vähitellen kaivautui hänen sydämeensä.
+
+Dora oli kyllä huomannut, että Rooman seurapiireissä uskottiin hänen
+menevän naimisiin kreivi Sant'Annan kanssa. Kun kreivi lähestyi häntä,
+katseltiin heitä, kuiskuteltiin. Kun kreivi oli hänen aitiossaan
+oopperassa, kiikaroitiin heitä itsepintaisesti. Hän saattoi töin tuskin
+salata siitä tuntemaansa riemua.
+
+Helena ei ollut jättänyt hänelle kertomatta, mitä hän oli kuullut Lelon
+suhteista Donna Vittoriaan. Sanoipa hän kerran leikkisästi:
+
+— Varokaa, ettette keimailullanne saata tuota kaunista ruhtinatarta
+mustasukkaiseksi: hän saattaisi panna teidät maksamaan sen kalliisti,
+ehkä pistää tikarin sydämeenne.
+
+Nuori tyttö punastui, kohotti olkapäitään ja sanoi sitten hilpeästi:
+
+— Minä en pelkää kuin vihtrilliöljyä, ja se on liian alhainen ase
+ylhäiselle naiselle.
+
+Rouva Ronald seurasi yhä levottomammin romaania, joka kehittyi hänen
+silmäinsä edessä. Hän koetti olla siitä välittämättä, mutta se oli
+hänelle mahdotonta. Hän tunsi siitä itsessään niin suoranaista ja
+syvää kaikua, tunsi olevansa siihen auttamattomasti sekaantunut.
+Oudot tunteet olivat samentaneet hänen ennen niin selkeän ja iloisen
+sielunsa. Doran ja Sant'Annan tuttavallisuuden lisääntyminen
+herätti hänessä huolestumista, jota hän koetti selittää johtuvaksi
+ystävyydestään Jackia kohtaan. Ajatus, että he ehkä saattaisivat mennä
+naimisiin, oli hänelle niin kiusallinen, että hän aina pian torjui sen
+luotaan. Hän olisi antanut mitä tahansa kiiruhtaakseen herra Ascottin
+saapumista. Epäilemättä kirvoittaisi Jack hänen sydämeltään sen raskaan
+painon, joka sitä rasitti — edesvastuun, uskotteli hän itselleen.
+
+Lelo toivoi karnevaalin aikana saattavansa edistää pyrkimyksiänsä.
+Senjälkeen kuin Kirkko ei enää anna suojelustaan tälle hulluuden
+puuskalle, joka niinkuin kaikki muukin arvattavasti on tarpeellinen,
+on Rooman karnevaali menettänyt kauniin esiaikaisen leimansa ja
+erikoisuutensa, mutta se on edelleenkin rakastavaisille erinomaisen
+suotuisa. Naamiot, valepuvut, _conjettit, moccolettit_ auttavat
+alkuunpanemaan suloisia romaaneja, aiheuttamaan traagillisia tai
+koomillisia seikkailuja, saamaan aikaan odottamattomia yhtymiä —
+sanalla sanoen vaihtelemaan ihmisvaiheita.
+
+Naamiohuvit, _veglione_, ovat Italiassa luonteeltaan aivan säädyllisiä
+ja tuttavallisia. Ei mitään irstasta eikä sopimatonta. Ylhäisön ja
+porvariston naiset menevät sinne panemaan pyörälle ystäviään ja
+tuttaviaan, kuiskaamaan heidän korvaansa salaisia paljastuksia,
+hämmentäviä sanoja, jotkut voidakseen pelkäämättä kävellä rakastajansa
+kainalossa. Roomatar ajattelee jo kuukausia ennen _veglionea_. Hän
+toivoo aina siitä jotain hauskaa seikkailua. Rouva Verga puolestaan
+oli siihen aivan hullaantunut. Voidakseen olla vapaampi meni hän sinne
+tavallisesti omien kansalaistensa kanssa ja huvitteli siellä mitä
+hilpeimmällä tavalla. Hän tuli sinne hyvin varustettuna, taitavasti
+naamioituna. Lopulta hänen ystävänsä kaikki kyllä hänet tunsivat,
+mutta ollakseen hänen iloansa turmelematta eivät sitä näyttäneet.
+Tänä vuonna oli erään hänen lapsensa sairaus estänyt häntä ottamasta
+osaa ensimäisiin _veglioneihin_. Vasta viimeiseen oli hän vapaana,
+varasi sitä varten itselleen aition Costanzin-teatterissa ja kutsui
+mukaansa kaksi amerikkalaista sekä Helenan ja Doran. Hän tilasi
+kolme samanlaista mustaa dominopukua, ei erikoisen rumaa, mutta
+vartalon ja muodon hyvin peittävää. Sitten selitti hän ystävilleen
+Rooman naamiaistavat, harjoitteli yhdessä heidän kanssaan puhumaan
+tuntemattomalla äänellä ja ilmoitti tuttavista nuorista pieniä
+salaisuuksia. Kun odotettu ilta tuli, vei hän heidät Costanziin.
+Kaikilla kolmella oli vasemmalla olkapäällään kimppu samanlaisia
+kämmekänkukkia. Aitioon tultuaan katselivat rouva Ronald ja neiti
+Carroll hiukan tympäistyinä tuota outoa, naamioitua joukkoa,
+joka heidän edessään myllersi sekavana ruuhkana. Kiihkeänä omia
+naamiaisnautintojansa hakemaan antoi markiisitar pian vapauden
+molemmille herroille ja vei ystävättärensä alas saliin. Siellä antoi
+hän heille vielä muutamia neuvoja, muun muassa sen, etteivät missään
+tapauksessa suostuisi seuraamaan ketään mihinkään aitioon ja että heti
+erkanisivat sopimattomien viittausten tekijöistä. Minkä jälkeen hän
+itse sukelsi joukkoon ja hävisi.
+
+Viikon vieremään eivät Helena ja Dora olleet muuta ajatelleet kuin
+tätä veglionea. Se oli heille ihan uutukainen huvi, joka oli aivan
+erikoisesti heidän mielikuvitustaan kiihoittanut. He olivat päättäneet
+olla uskaliaita ja sukkelia kymmenkertaisesti tavallisiin ihmisiin
+verraten. Mutta kun he nyt joutuivat yksin tuon mylläkän keskeen,
+tunsivatkin he itsensä jokseenkin noloiksi. He näkivät ohitseen
+kulkevan juuri niitä, joita he olivat päättäneet saattaa hämilleen,
+mutta olivatkin itse hämillään saamatta sanaakaan sanotuksi.
+Säädyllisen naisen ei ole niinkään helppoa, kuin luulisi, leikillään
+asettua säädyttömäksi. Mieskään ei, kun tuntematon käsi pistää
+hänen kainaloonsa, voi ihan välttää jonkinlaista hämmennystä, joka
+usein tekee hänet mykäksi tai saa sanomaan suoranaisen tuhmuuden.
+Sen sijaan, että naamio olisi piristänyt amerikattaria, niinkuin
+he olivat odottaneet, se päinvastoin näytti heitä kangistavan, ja
+äänenväärennys, jonka he mielestään olivat niin mainiosti oppineet,
+ei tahtonut luonnistaa lainkaan. Heidän ensimäiset kokeensa
+epäonnistuivat surkeasti. Mutta kerran alkuun päästyään pääsivät he
+pian oikeaan vireeseen ja herättivät ennen pitkää sekä mieltymystä että
+uteliaisuutta; ja tämä leikki tuntui heistä hurjan hauskalta!
+
+Pohjaltaan oli kummallekin, kummankaan edes itselleen tunnustamatta,
+illan suurena vetovoimana kreivi Sant'Anna. Häntä oli kumpikin
+varustautunut yllättämään ja ymmälle saattamaan. Ja molemmat alkoivat
+heti etsiä häntä katseillaan väkijoukosta. Hän oli siellä. Hän
+seisoi alhaalla täydessä valossa selkä erään aition seinää vasten
+sisäänkäytävästä oikealle, napinlävessä valkoinen kukka. Hänellä näytti
+olevan enemmän menestystä kuin kellään läsnäolevista miehistä, ja hän
+oli suorastaan dominoiden saartamana, ollen heidän kanssaan hilpeässä
+sananvaihdossa. Hän oli niin pahasti saarroksissa, ettei hänen luokseen
+illan alkuosan aikana voinut ollenkaan päästä. Loppupuolella sekaantui
+hän joukkoon, tarkasteli melkein kaikkia naamioita ja näytti etsivän
+jotakin. Useat naiset koettivat häntä pidättää, mutta hän irtautui
+heistä taitavasti. Helena, joka ei ollut menettänyt häntä näkyvistään,
+ryhtyi häntä seuraamaan sydän sylkyttäen, melkein huumauksissa
+jännityksestä. Äkkiä oli hän aivan kreivin rinnalla. Nyt tai ei
+koskaan: ja Helena tarttui hänen käsivarteensa. Lelo tarkasti häntä
+uteliaasti ja hänen kasvonsa kirkastuivat.
+
+— Onko totta, että aiotte mennä naimisiin? kysyi rouva Ronald ranskaksi
+ihmeen hyvin teeskennellyllä äänellä.
+
+— Vielä!... Ah! sen täytyy tapahtua vedonlyönnistä!... Ainakin
+kahdeskymmenes kerta tehdään minulle sama kysymys.
+
+— Ja mitä olette vastannut?
+
+— Että olen siihen täysin valmis, jos minusta vain huolitaan.
+
+Tämän vastauksen vaikutelman alaisena yritti Helena vaistomaisesti
+vetää käsivartensa pois. Kreivi esti sen puristamalla sitä lujasti
+povelleen, ja tämä puristus tuotti nuorelle naiselle outoa onnea, jota
+hän oli tuntenut Ouchyssä.
+
+— Miksikä tahdot jättää minut niin pian? — sanoi Sant'Anna lempeästi. —
+Huolestuttaako minun naimisiinmenoni sinua?
+
+— Minuako?... Ah, jos tietäisitte kuinka yhdentekevää se minulle on!
+Lelo uskoi varmasti olevansa tekemisissä rouva Ronaldin kanssa, ja
+hänen mieleensä juolahti kavala päähänpisto.
+
+— Yhdentekevääkö? — toisti hän. — Yhdentekevää, niinkö!... Sitä en usko
+sinustakaan, sillä minun rakkauteni on aina herättänyt vastarakkautta.
+
+— Ei aina.
+
+— Aina... ennemmin tai myöhemmin. Minä olen päättänyt valloittaa sinut,
+saattaa sinut unohtamaan Jack Ascottin.
+
+Helena naurahti väkinäisesti.
+
+— Ah, ah! te pidätte minua amerikattarenanne!... No tosiaan,
+rakastavaiseksi on teillä huononlainen vainu.
+
+Sant'Anna, oli olevinaan hämmästynyt ja pettynyt ja pysähtyi äkkiä:
+
+— Kuka sinä sitten olet?
+
+— Ottakaa selvä!
+
+Näin sanoen riuhtasi nuori nainen itsensä irti, käänsi hänelle selkänsä
+ja hävisi väkijoukkoon.
+
+Leikkisä hymy välähti kreivin silmissä.
+
+»Tuo tietää nyt ja on raivoissaan», päätteli hän.
+
+Dora, joka oli seurannut tapausta syrjästä, jätti heti herran, joka oli
+koettanut saada häntä seuraansa ja alkoi kaarrella Lelon ympärillä.
+Kahdesti heitti hän hänelle kukkia uskaltamatta kuitenkaan puhutella,
+voittamattoman arkuuden vallassa. Sant'Anna tarkasti häntä kiireestä
+kantapäähän. Toinen kämmekkäkimppu! Se oli varmaan neiti Carroll.
+
+— Saanko tarjota käsivarteni? Sinun vartalosi miellyttää minua.
+
+Nuori tyttö tarttui epävarmana tarjottuun käsivarteen.
+
+— Menkäämme pois tästä mylläkästä. Tuolla käytävillä on enemmän tilaa.
+
+Ja kun domino ei avannut suutaan:
+
+— Ettehän toki liene mykkä, toivottavasti!
+
+Dora oli vihdoin saanut mielensä tasapainoon.
+
+— En, Jumalan kiitos! — kiiruhti hän vastaamaan teeskennellyllä
+äänellä. — Ja minulla on lisäksi tarkat tiedot teistä.
+
+— Todellakin?
+
+— On. Te olette kevytmielinen, huikentelevainen niinkuin Don Juan,
+kykenemätön vakavaan tunteeseen, vaikka teillä on taito uskotella
+naisille, että muka olette heihin rakastunut.
+
+— Sinun väitteesi ovat väärät, ihan väärät! Minä voin sen sinulle
+todistaa... Tule, menkäämme tähän aitioon.
+
+Neiti Carroll yritti livahtaa pois, muistaen rouva Vergan varoitusta.
+Lelo tarttui ripeästi hänen käteensä.
+
+— Minä en päästä sinua ennenkuin olet minua kuullut. Syytetyllä on
+oikeus puolustautua.
+
+Ja arvovallalla, joka hurmasi nuorta amerikatarta, saattoi hän hänet
+tilaamaansa aitioon, tarjosi hänelle tuolin ja istui itse häntä
+vastapäätä, selkä saliin päin.
+
+— Teille on siis sanottu, että minä en kykene vakavaan tunteeseen?
+kysyi hän unohtaen naamiaisten tavanomaisen sinuttelun.
+
+Dora nyökkäsi myöntävästi.
+
+— No niin, teitä on petetty, sillä minä olen vakavasti rakastunut
+erääseen nuoreen tyttöön.
+
+— Vielä mitä!
+
+— Se on täyttä totta.
+
+— Onko hän valkoverinen?
+
+— Ei, tumma.
+
+— Kaunis?
+
+— On, minusta.
+
+— Se merkitsee, että hän on muista ruma?
+
+— Ei ikinä!... Hänellä on maailman kauneimmat silmät, ja hän on älykäs,
+omaperäinen, herkullinen! Minä rakastan häntä enemmän kuin milloinkaan
+olen rakastanut. Se on niin totta, että ensimmäistä kertaa elämässäni
+ajattelen avioliittoa... Tahdotteko, että sanon teille hänen nimensä?
+kysyi Lelo alentaen ääntään.
+
+— En, en, minä en ole utelias.
+
+— Kun te sen tunnette, sen nimen, kun tiedätte, että se on teidän
+omanne.
+
+Neiti Carroll nousi ylös, naamiostaan ja dominostaan huolimatta
+huomattavan liikutuksen vallassa.
+
+— Mikä hulluus! sanoi hän kiihkeästi.
+
+Lelo nousi myöskin ja tarttuen nuoren tytön molempiin käsiin puristi
+lujasti niitä.
+
+— Hulluusko! Miksikä niin? Minun ei olisi pitänyt lausua sitä teille
+tämmöisessä paikassa, mutta teidän sananne ajoivat minut siihen.
+Sanokaa, että uskotte minun rakkauteeni!
+
+— Minkä vuoksi? Minä en ole enää vapaa, tiedättehän sen...
+
+— Tiedän, ja tuon sormuksen näkö, jota te kannatte, on käynyt minulle
+kiusalliseksi. Minä en ole onnellinen, ennenkuin olette palauttanut sen
+sille, joka on sen teille antanut.
+
+— Purkaa kihlaukseni! Oh, se on mahdotonta!... mahdotonta!... Herra
+Ascott ei ansaitse sellaista kohtelua. Se olisi hänen elämänsä
+murskaus. Hän rakastaa minua sanomattomasti.
+
+— Mutta te puolestanne ette rakasta häntä, sanoi kreivi ovelasti. Jos
+te rohkenette katsoa aivan sydämenne pohjaan saakka, niin joko olen
+minä suuresti erehtynyt, taikka te tunnette, ettette enää voi mennä
+naimisiin herra Ascottin kanssa!
+
+Dora irroitti äkkiä kätensä: eräs Lelon ystäviä, joka oli luullut
+aition olevan vapaana, tunkeutui sinne kahden dominon seurassa. Syntyi
+tuolien työntelyä ja ennenkuin tunkeilijat olivat ehtineet vetäytyä
+pois, oli nuori amerikatar livahtanut tiehensä.
+
+Kun neiti Carroll noin kolmen aikana aamulla palasi hotelliinsa, ojensi
+Giovanni, heidän oppaansa, hänelle illalla saapuneen sähkösanoman. Hän
+aavisti vaistomaisesti, keneltä se oli, ja kalpeni.
+
+— Jack saapuu torstaina, sanoi hän sen luettuaan.
+
+— Se ei ole liian aikaista, huomautti rouva Ronald kylmästi.
+
+— Ei, se on päinvastoin liian myöhäistä! — vastasi Dora repien
+sähkösanoman kappaleiksi tarmokkailla liikkeillä, jotka osoittivat,
+että päätös oli tehty.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Sant'Annan sanat olivat ensin hämmästyttäneet ja järkyttäneet
+neiti Carrollia; mutta yksin jouduttuaan tunsi hän niitä mieleensä
+palauttaessa uutta viehätystä, ylpeyden tunnetta, suloista hämmennystä.
+Kreivi rakasti häntä! Tämä oli sen hänelle sanonut omalla suullaan,
+silmillään, koko olennollaan, ja juuri hänet tahtoi kreivi vaimokseen.
+Hän, Dora, tämän korkean roomalaisen suurherran puolisona! Se ajatus
+huikaisi häntä niin, ettei ollut uskaltaa katsoa sitä suoraan silmiin.
+Kreivi oli rohjennut sanoa hänelle, ettei hän enää voinut mennä
+naimisiin Jackin kanssa! Uskoiko hän siis että hän, Dora, rakastikin
+häntä, kreiviä? Sitä ajatellessaan sävähti nuori tyttö punaiseksi.
+Hän yritti sitä itselleen kieltää, olla olevinaan suuttunut,
+laskea leikkiä, mutta kaikki se supistui lyhyeen, hermostuneeseen
+naurahdukseen. Ei, hän ei voinut sitä kieltää: Lelo tuotti hänelle
+jo läsnäolollaan tavatonta iloa; hänen seurassaan unohti hän ajan,
+kaiken entisyyden muiston. Rakkaus yksin voi synnyttää sellaisia
+ilmiöitä. Miksei Jack ollut voinut herättää sitä hänessä? Se oli hänen
+oma vikansa!... Hänen vikansa! Vihdoinkin oli Dora keksinyt otteen
+poikaparkaa vastaan. Hän oli hyvä, uskollinen, nöyrä, mutta melkein
+samanlainen kuin kaikki muutkin nuoret miehet. Hänen katseessaan ei
+milloinkaan ollut sitä hehkua, joka saa silmät painumaan alas ja
+sydämen tykyttämään. Dora tunsi hänet liian hyvin. Kun Jack lähti
+hänen luotaan, tunsi hän jonkinlaista helpotusta. Kreivi Sant'Annan
+kanssa tuntui elämä liian lyhyeltä Jack Ascottin kanssa liian pitkältä.
+Ei, Jackia hän ei milloinkaan voisi tehdä onnelliseksi. Nyt hän sen
+ymmärsi. Niinpä hänen velvollisuutensa oli tehdä ero. Niin, hänen
+velvollisuutensa. Hän tarttui tähän ajatukseen, salatakseen itseltään
+eron teon inhottavuuden ja julmuuden. Ja kaikki tulisivat häntä
+moittimaan! Ei kukaan ymmärtäisi, miten rehellinen hänen tekonsa
+vaikutin olisi. Mutta miten tuli hänen menetellä peruuttaakseen
+sanansa? Sitä miettiessään pyöritteli hän kihlasormustaan sormensa
+ympäri. Äkkiä sattuivat hänen silmänsä ihanaan, punertavaan helmeen,
+joka oli sen harvinaisen kauniina koristuksena; tämä näky herätti monia
+muistoja ja äkkinäinen katumus valtasi hänen mielensä.
+
+— Jack-parka! — sanoi hän ääneen; sitten lisäsi hän silmät kyynelten
+samentamina: — Soisin olevani kuollut!... toivotus, jossa ei ole
+vakavuuden varjoakaan, mutta jolla amerikattaret useinkin lohduttavat
+omaatuntoansa.
+
+Neiti Carrollin sielussa koko yön ja seuraavan päivän jatkunut
+kamppailu osoitti hänessä suurempaa ajatuksen ja tunteen syvyyttä,
+kuin kukaan olisi luullut. Jos hän olisi ollut se turha ja itsekäs
+tyttö jolta hän tahtoi näyttää, olisi hän huoleti heittänyt sulhasensa
+menemään, mutta hän oli parempi kuin itsekään tiesi. Ensi hetkellä oli
+hän tuntenut vain riemua siitä, että Lelo häntä rakasti ja että hänestä
+voisi tulla kreivitär; nyt tunsi hän tuskaa siitä surusta, jota hän
+tulisi aiheuttamaan. Sanansa rikkomisen ajatus oli hänelle sietämätön,
+hävetti häntä oman itsensä edessä. Hän soimasi itseänsä ankarammin kuin
+kukaan toinen olisi rohjennut. Hän olisi antanut paljon, jos olisi
+voinut tehdä eron kirjeellisesti, mutta se oli nyt mahdotonta. Hänen
+oli pakko ilmoittaa tämä paha sanoma Jackille personallisesti, ottaa
+vastaan hänen nuhteensa. Jospa hän edes kiivastuisi suutuksissaan
+ja joutuisi siten heikommalle puolelle! Yksin kiivas kiista voisi
+helpottaa eron tekoa. Jota enemmän hänen tulonsa hetki lähestyi,
+sitä useammin toisti neiti Carroll: »soisin olevani kuollut!»...
+Mutta mitään ennenaikaisen kuoleman merkkiä ei nuoressa tytössä
+näkynyt ja herra Ascott läheni täyttä höyryä. Kuten rouva Ronald oli
+olettanut, oli hän kutsunut yhtiökumppaninsa heti takaisin ja lähtenyt
+ensimäisellä laivalla matkaan. Koko matkan ajan oli hän vaappunut uskon
+ja epäilyn välillä, ja nämä eri mielialat olivat tuottaneet hänelle
+sietämättömämpää henkistä meritautia kuin pahinkaan varmuus.
+
+Kun puoli kahdentoista aikaan torstai-aamuna Doralle tuotiin herra
+Ascottin käyntikortti, sytkähti hänen sydämensä. Hänen suoriessaan
+hiuksiansa ja puseronsa kaulaliinan solmua vapisivat hänen kätensä
+huomattavasti, ja sitten alistuen välttämättömyyteen ja karkoittaen
+kaikki ajatukset saapui hän saliin.
+
+— Halloo Jack! — sanoi hän tervehtien sulhastaan, ikäänkuin olisi eilen
+tavattu, tuolla ystävällisellä ja tuttavallisella aito-amerikkalaisella
+sanalla niinkuin hänen tapansa oli.
+
+Samassa kohtasivat heidän katseensa toisensa ja he tunsivat äkkiä
+olevansa vieraita toisilleen. Syntyi ahdistuksen hetki, painostava
+hiljaisuus. Neiti Carroll tointui siitä ensiksi.
+
+— Näinkö te putoatte ihmisten joukkoon edes huudahtamatta! — sanoi hän
+yrittäen laskea leikkiä. — Teidän yhtiökumppaninne palasi siis ennemmin
+kuin odotitte?
+
+— Ei, en minä jäänyt häntä odottamaan. Minä jätin talon ja asiat
+ensimäisen apulaiseni haltuun.
+
+— Oliko teillä sellainen kiiru minua tavata? kysyi Dora
+parantumattomalla keimailullaan.
+
+— Onko se teistä kumma? Meidän erilläänolomme ei varmaankaan ole
+tuottanut teille suurta huolta. Mutta asia ei ole siinä. Minä sain
+kirjeen, jossa kerrottiin, että eräs italialainen kreivi kosiskelee
+teitä ja ilmoitettiin, että huhu teidän aikomuksestanne mennä naimisiin
+hänen kanssaan leviää yhä enemmän. Minä en olisi voinut odottaa, että
+posti toisi minulle teidän kieltonne, minä olen tullut omin korvin sitä
+kuulemaan.
+
+Nuoren miehen olennassa oli arvokkuutta, joka vaikutti neiti
+Carrolliin. Hän koetti kuitenkin kierrellä naisten tapaan.
+
+— Ja kuka se henkilö on, joka teille on tehnyt tämän kauniin
+palveluksen?
+
+— Vähät siitä... Dody, taivaan nimessä — sanoi Jack tarttuen
+morsiamensa käsiin — tehkää loppu tuskasta, jota kärsin; se on
+sietämätön. Sanokaa, että tämä keimailu ei merkitse mitään, että te yhä
+olette minun.
+
+Häpeän ja arvottomuutensa tunnon masentamana vaikeni neiti Carroll,
+hänen huulensa värähtivät monta kertaa ilman että aluksi kuului
+ääntäkään, mutta vihdoin sai hän vilpittömän surullisena sanotuksi:
+
+— Minä tahtoisin, Jack, minä tahtoisin... mutta, minä en voi.
+
+Herra Ascott hellitti äkkiä kädet, joihin hän oli tarttunut, ja
+väänteli sitten, sangen kalpeana, hetken aikaa värähteleviä viiksiänsä.
+
+— Se on siis totta, se avioliitto, josta puhutaan?... kysyi hän
+käheällä äänellä.
+
+— Ei, ei, ei ole kysymystä avioliitosta. Kukaan ei ole kosinut;
+mutta... mutta... minä en voi enää tulla teidän vaimoksenne.
+
+— Senkö vuoksi, että rakastatte toista.
+
+Nuori tyttö punastui kovasti.
+
+— Sentähden, että minä uskon, että me tekisimme toinen toisemme
+onnettomiksi. Euroopan elämä miellyttää minua; nyt kun olen sitä
+maistanut, ei meikäläinen enää minua tyydyttäisi. Tyytymätön vaimo on
+kiusallisin kappale, mitä on.
+
+— Ah! minä ymmärrän, minä ymmärrän!... te olette seurustellut
+ylhäisöpiireissä ja te kaipaatte arvonimeä. Jos ei muusta ole kysymys,
+niin minä voin semmoisen ostaa. Viisikymmentä tuhatta frangia... tuskin
+sitäkään ja paavi tekee minusta paronin, ensimäisen amerikkalaisen
+paronin! Se on aika lailla naurettavaa, mutta äärettömän hienoa!...
+Paronitar Ascott!... Mitä sanotte?
+
+Jack meni pahaksi onneksi tässä hieman liian pitkälle, ja tämä
+kohtuuttomuus antoi neiti Carrollille rohkeutta puolustautua mitä
+tarmokkaimmin.
+
+— Ei, te erehdytte, sanoi hän kuivasti; vaikka tulisitte ruhtinaaksi,
+en sittenkään enää menisi naimisiin kanssanne.
+
+— Minun personani on siis käynyt teille vastenmieliseksi?...
+Epäilemättä vertailun johdosta?
+
+Tämä kosketti jälleen Doran parhaita vaistoja.
+
+— Teidänkö personanne vastenmieliseksi? huudahti hän. Oh! älkää puhuko
+semmoista! Minä olen todella kiintynyt teihin. Minä ymmärrän täysin
+teidän arvonne, ja sepä tekee minulle tuskalliseksi välttämättömyyden
+peruuttaa sanani ja tuottaa teille sellaista surua. Minä tahtoisin olla
+kuollut!...
+
+Nuoren tytön vakava ilme sammutti herra Ascottin suuttumuksen; sydän
+suruisena, polvet vapisten, istahti hän tuolille, pyyhkieli kädellään
+otsaansa ja sanoi sitten ahdistuneella äänellä:
+
+— Dory, Dory, eikö tämä ole vain pahaa painajaista?... yksi teidän
+tavallisia oikkujanne? ettekö pian sanokin minulle niinkuin niin monta
+kertaa ennen: »minä olen kiitti taas...»
+
+Liikutettuna painoi neiti Carroll päänsä alas.
+
+— Minä tahtoisin, mutta se on mahdotonta, älkää sitä pyytäkö.
+Parempihan on ero nyt kuin myöhemmin avioero, ja se meillä olisi
+edessä. Avioliitot ovat ennalta määrätyt, ainakin lienee lupa sitä
+uskoa, meidän ei nähtävästi niin ollut. Ja Jack... totta puhuen,
+minä en ole suurenkaan valittamisen arvoinen! — lisäsi neiti Carroll
+hänessä harvinaisella nöyryydellä. — On kauniimpia, parempia tyttöjä
+kuin minä. Tiedän kymmeniä, jotka olisivat ylpeitä päästessään teidän
+puolisoksenne ja jotka voisivat tehdä teidät onnelliseksi.
+
+— Se on mahdollista; mutta minusta se on yhdentekevää.
+
+— Te unohdatte; miehet unohtavat aina.
+
+— Niinkö luulette?
+
+— Niin, heillä on tuhansia tilaisuuksia, tuhansia keinoja.
+
+— On niin... peli... juominen... itsemurha.
+
+— Oh, Jack, olkaa vaiti! Luvatkaa, vannokaa minulle, että ette
+milloinkaan tartu alentavaan, epäarvokkaaseen keinoon.
+
+— Minulla ei ole teille mitään lupaamista, — Minä en tunne itseäni, —
+vastasi herra Ascott puristaen sormillaan tuolin nojapuuta. Voin olla
+enemmän tai vähemmän arvoinen kuin itse arvelen. Loppu sen näyttää. Oma
+syynihän se on, suuri syyni: minun ei olisi pitänyt antaa teidän lähteä
+yksin Eurooppaan; mutta minä luotin teihin niin sokeasti! Luulin, että
+te rakastitte minua.
+
+— Niin minäkin luulin, koskahan teille lupauduin. Minä tiedän nyt, että
+se tunne, joka minulla oli teitä kohtaan ja on vielä, ei ole rakkautta.
+
+— Tekö tiedätte sen? kysyi Jack, kaikki kasvojen lihakset tuskasta
+vääntyneinä.
+
+Dora nyökkäsi myöntävästi.
+
+— No, sitten se on tosiaan liian myöhäistä! sanoi herra Ascott nousten.
+
+Nuori tyttö nousi niinikään.
+
+— Niin... se on liian myöhäistä... Minun on annettava teille takaisin
+tämä.
+
+Ja aivan kalpeana liikutuksesta kirvoitti hän sormestaan kaksi vuotta
+kantamansa kihlasormuksen ja ojensi sen Jackille.
+
+Tämä otti sen vastaan ja surun ja suuttumuksen vastustamattomasta
+voimasta nakkasi sen uuniin, missä parhaillaan paloi iso valkea.
+
+Neiti Carroll huudahti ja kahmaisi vaistomaisesti käteensä
+kohennusraudan pelastaakseen sen liekeistä.
+
+Herra Ascott tarttui hänen käsivarteensa lujasti — pidättäen:
+
+— Antakaa sen olla, sanoi hän, teillä ei ole enää oikeutta siihen
+koskea. Minä haluan, että se häviää.
+
+Sitten sanoi hän purevan ivallisesti:
+
+— Semmoinen on nainen! syöksyy pelastamaan häviöstä pientä korua, mutta
+syöksee sinne miehen. Jumala antakoon teille anteeksi; minä en voi.
+
+Ja Jack poistui päätään kääntämättä Doran jäädessä kuin kivettyneenä
+kohennuspihdit kädessään katsomaan leiskuvaa tulta sen tunnelman
+vallassa, että siinä palaa jotakin hänestä itsestänsä. Hän oikaisihe
+pystyyn aivan kalpeana, rautapihdit Putosivat hänen kädestään ja
+väristen vaipui hän istumaan tuolille mutisten:
+
+— Se on kauheata... kauheata!
+
+Ja sitten kihosivat kyyneleet hänen silmiinsä; hän pyyhki niitä pois
+rutosti, mutta hänen onnekseen jatkoivat ne pulppuamistaan.
+
+Parin minuutin kuluttua saapui rouva Ronald saliin.
+
+— Mitä on tapahtunut? kysyi hän. Minulle tuotiin Jackin kortti, johon
+hän oli kirjoittanut: »Matkustan takaisin; en tahdo tavata ketään.»
+Oletteko riidelleet?
+
+— Olemme tehneet enemmän: eronneet! vastasi neiti Carroll kääntäen
+päänsä pois.
+
+Helenan muoto muuttui, ikäänkuin häntä itseään olisi loukattu.
+
+— Oletteko te pettänyt lupauksenne, te? Kuinka katalaa!
+
+Tämä sana riitti toinnuttamaan Doran ja palauttamaan hänet täyteen
+puolustus- ja hyökkäysvoimaansa.
+
+— Katalaako? toisti hän. Sitä en ymmärrä. Jos tulee tietämään, ettei
+rakasta miestä riittävästi, on parempi, ettei mene hänen kanssaan
+naimisiin.
+
+— Ja tämän tiedon olette oppinut tultuanne tuntemaan herra Sant'Annan.
+
+— Kenties... Muuten, tekö herra Ascottille kirjoititte?
+
+— Minä.
+
+— Teillä ei ollut oikeutta sekaantua minun asioihini.
+
+— Suokaa anteeksi: minun velvollisuuteni oli varoittaa Jackia ja koko
+elämäni ajan tulen katumaan, etten tehnyt sitä ajoissa... Mutta minä
+en saattanut uskoa, että halu tulla kreivittäreksi olisi voinut saada
+teitä niin katalaan tekoon.
+
+— Halu, tulla kreivittäreksi!... Herra Sant'Anna ei kaipaa arvonimeä
+voidakseen miellyttää, sen tiedätte hyvin itse!... Minä lyön vetoa,
+että jos olisitte ollut Henrikin morsian, ettekä hänen puolisonsa, te
+olisitte hänet jättänyt...
+
+Helena kalpeni.
+
+— Te olette hullu! sanoi hän.
+
+— Minä pidän kyllä sangen paljon arvonimistä, jatkoi nuori tyttö, — en
+kiellä sitä; mutta vain senvuoksi en milloinkaan mene naimisiin.
+
+— Te aiotte siis mennä naimisiin herra Sant'Annan kanssa?
+
+— Jos hän minua pyytää, aion.
+
+— Hän pyytää epäilemättä teidän myötäjäisiänne!
+
+— Hyvä on, hän saa ne, hän saa ne!
+
+— Rakastatteko sitten häntä?
+
+— Minäkö!... Rakastan. — Varmasti rakastan! sanoi neiti Carroll äkkiä
+muuttuen viehkeäksi.
+
+— Kun olette hänelle lupautunut, lähden minä Roomasta. Minä en tahdo
+olla näkemässä liittoa, joka murskaa Jackin elämän.
+
+Nämä kylmällä ja ankaralla äänellä lausutut sanat sanottuaan lähti
+rouva Ronald salista, huulet suuttumuksen ohentamina.
+
+Nuori tyttö, joka vielä piti käsissään kyynelten kostuttamaa
+nenäliinaansa ja puserteli sitä, nakkasi sen äkkiä keskelle huonetta
+sanoen:
+
+— Soisin, että olisin kuollut!
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Mennessään Costanzin _veglioneen_ ei kreivi Sant'Anna arvannut
+tulevansa esittämään neiti Carrollille niin suoranaista kosintaa.
+Kun hän oli aition puolihämärässä kahden kesken tuon solakan dominon
+kanssa, oli entisten seikkailujen muisto ja naamioidun tytön viehkeys
+saattanut hänet äkilliseen huumaukseen, ja hän oli tahtomattaan tullut
+lausuneeksi ratkaisevat sanat.
+
+Vaikka Dora ei hänessä herättänyt sitä palavaa intohimoa, jota hän
+usein ennen oli tuntenut, oli hän kuitenkin häneen sangen rakastunut
+eikä halunnut mitään hartaammin kuin mennä hänen kanssaan naimisiin.
+Ajatus riistää toiselta mieheltä morsian, joka tälle arvatenkin oli
+rakas, ei häntä sanottavasti häirinnyt. Parempihan olisi ollut, ettei
+neiti Carrollin elämässä olisi ollut Jackia, mutta sehän ei ollut
+auttamaton onnettomuus. Ensi hetkistä oli hän arvannut, että Doran
+tunne herra Ascottia kohtaan oli vain hyvää ystävyyttä. Kolmenkolmatta
+vuotiaana ei Dora niin itsenäinen kuin olikin, tiennyt rakkauden
+tunnelmista enempää kuin pieni neljätoistavuotias italiatar. Ja
+vasta hän Lelo, oli ne hänessä herättänyt. Se mairitteli ja viehätti
+häntä erikoisesti: mies, varsinkin italialainen, on mustasukkaisempi
+rakkauden tunnelmasta kuin rakkaudesta itsestään.
+
+Lelo oli päättänyt kosia nuorta amerikatarta mutta ajatus siitä
+huolesta, minkä hän aiheuttaisi äidilleen ja ruhtinatar Marinalle,
+niiden kohtausten ja moitteiden aavistus, jotka häntä odottivat, olisi
+saanut hänet vielä lykkäämään ratkaisevaa askelta, ellei Kaitselmus
+olisi häntä siihen ajanut. Avioliitto oli hänestä aina tuntunut
+raskaalta pakolta, hirvittävältä uhkapeliltä. Hänellä oli sangen heikko
+usko naisten kunniallisuuteen; useimmat nuoret tytöt tähän saakka
+olivat herättäneet hänessä voittamatonta epäluottamusta, ja nyt,
+muutamien viikkojen keveiden suhteiden jälkeen oli hän valmis uhraamaan
+nimensä, sukunsa kunnian muukalaisen käsiin. Ja nyt oli hän, saamatta
+aikaa harkita ja neuvotella, heitetty keskelle elämän vakavuutta. Siitä
+oli mahdoton palata. Mitenkä saisi hän sukunsa suostutetuksi tähän
+liittoon? Neiti Carrollin suuret myötäjäiset voisivat ehkä aikaansaada
+tämän ihmeen; mutta hänen äitinsä oli niin ankaran suvaitsematon!...
+Paras oli olla edeltäpäin ajattelematta ja jättää kaikki sattuman
+varaan. Sehän oli hänen vanha tapansa vaikeuksissa.
+
+Kahtena päivänä _veglionen_ jälkeen oli Lelo niin luoksepääsemätön
+ja hermostunut, kuin vain italialainen voi olla, hän sairasti tuota
+juroa hermostuneisuutta, joka pitää ystävät ja vieraat loitolla.
+Hän ei käynyt missään, lukuunottamatta Metsästysklubia. Rooman
+»jockeyta». Siellä istui hän tuntikausia jossakin nojatuolissa lojuen
+tai sohvalla loikoen, savuke suussa, katse hajamielisenä, muistellen
+nautinnolla menneisyyttään, jolle hänen nyt oli sanottava hyvästit ja
+joka juuri sen vuoksi tuntui hänestä kahta vertaa rakkaammalta. Hänen
+unelmissaan väikkyi naisia, hevosia, ajopelejä, lemmen voittoja, eteviä
+laukauksia, loistavan pelionnen iltoja ja mieleen palasi onnen tuntuja,
+turhamielisyyden tyydytystä.
+
+Vähitellen lankesi jonkinlainen usva näiden menneisyysmuistojen
+ylle..., ja Doran sorja hahmo, hänen kirkkaat silmänsä, pitkät
+ripsensä, veikeät kasvonsa astuivat valopiiriin hänen ajatuksissansa,
+eikä hän enää nähnyt muuta kuin hänet: tulevaisuuden! Dora tuntui
+hänestä niin luotettavalta, niin elävältä, niin turvalliselta kaikessa
+toimeliaisuudessaan! Ja Dora rakasti häntä! Hänellä oli Doraan se
+magneettinen voima, joka hänen mielestään oli ainoa tarpeellinen
+naiseen nähden ja joka yksin, hänen käsityksensä mukaan, saattoi
+taata alistumisen ja uskollisuuden. Ei, hän ei katunut toissailtana
+tekemäänsä tunnustusta. Ja sitten, viisi miljoonaa myötäjäisiä,
+aluksi!... Siinähän oli millä panna talonsa muinaiseen kuntoon, korjata
+Frascatin historiallinen huvila, joka oli hänelle niin rakas, pitää
+kauniita ajopelejä, ensiluokkaista kilpa-ajotallia. Tosiaan, se ei
+ollut hullumpaa!
+
+Ja sitten, miltähän kannalta rouva Ronald vastaanottaisi tiedon tästä
+aviosta? Nyt kysyttiin kuinka helppo hänen oli hallita itseänsä,
+varsinkin kun hänen kasvonsa joskus olivat osoittaneet jotakin muutakin
+kuin harmia. Tämä ajatus sai kreivin huulille sen julman hymyn, joka
+niillä vilahti vain harvoin, ja silmissä välähti kova kiilto.
+
+»Saammehan nähdä, onko tuo järkivaltainen olento myöskin nainen!...»
+
+Dora oli tietenkin selittänyt hänelle tätä uutta Italiassa miltei
+tuntematonta naistyyppiä, johon amerikatar kerskuu kuuluvansa:
+ja tehdäkseen kuvauksensa selkeämmäksi oli hän esittänyt Helenan
+tämän laadun perikuvaksi, ja kreivi, muistaen kohtausta Ouchyssä,
+oli tuntenut äkillistä ja miehiseltä kannalta hyvin ymmärrettävää
+vastenmielisyyttä tuota nimeä ja laatua kohtaan. Kun Dora puolestaan
+oli tunnustanut, että hän itse puolestaan oli vain perin pikkuriikkisen
+järkivaltainen, oli kreivi onnitellut häntä siitä koomillisen
+innokkaasti.
+
+Rouva Ronaldista siirtyi Sant'Annan ajatus ruhtinatar Marinaan. Ei ole
+miestä, jolle ensi lemmen muisto olisi rakkaampi kuin italialaiselle,
+olipa hän mitä säätyä tahansa, ja Donna Vittoria oli ollut Lelon ensi
+lempi. Joskus vieläkin piti muinaisen muisto häntä vankina: hänen
+muotonsa heltyi, hänet silmänsä kiilsivät intohimoa; hänen kasvoilleen
+valahti uuden nuoruuden ilme; sitten taas sammui kaikki, ja nykyisyys
+otti oikeutensa.
+
+Lelo tunsi, että hänen ennen kaikkea olisi ilmaistava avioaikeensa
+ruhtinattarelle. Viime kerralla oli ruhtinatar kysellyt paljon Dorasta
+ja, ikäänkuin häntä valmistaakseen, oli Lelo antanut hänen aavistaa
+aikomuksiansa. Pitkään aikaan ei Lelo enää ollut tuntenut ruhtinatarta
+kohtaan muuta kuin lemmekästä ystävyyttä, mutta ruhtinatar rakasti
+häntä vielä Lelo tiesi antavansa hänelle julman, äärettömän raskaan
+iskun. Häntä kammotti olla tätä tuskaa näkemässä: naisen surun näky
+koskee mieheen enemmän kuin suru itse.
+
+Seuraavana päivänä, ennenkuin vielä oli tavannut neiti Carrollia,
+meni hän Donna Vittorian luo. Niinkuin kaikki italialaiset, oli hän
+erokohtaelmissa mestari. Hän pani siihen ihmeteltävän oveluuden
+ja taidon ja johtui selittämään, että elämässä »täytyy muuttua
+filosofiksi». Ruhtinattaressa ei kuitenkaan ollut kylliksi filosofia
+kestämään tätä suurinta uskottomuutta, sillä kyyneleet kumpusivat hänen
+silmistään. Silloin moitti Lelo häntä jalomielisyyden puutteesta;
+selitti hänelle, ettei hän voinut jättää nimeänsä sammumaan, että
+hänen asemansa pakotti hänet menemään naimisiin, ja lisäsi, että
+jos ruhtinatar häntä rakasti, pitäisi hänen häntä siihen rohkaista
+eikä tehdä tämän velvollisuuden täyttämistä liian tuskalliseksi. Hän
+esitti itsensä olojen uhriksi. Ja ylhäinen ruhtinatar meni ansaan
+niinkuin yksinkertaisin kansannainen. Hän luuli ystävänsä kaipaavan
+lohdutusta; ja vaiensi oman surunsa voidakseen häntä lohduttaa, ja niin
+lähti kreivi, sydän keventyneenä, hänen luotaan jälleen saavutetun
+riippumattomuuden suloisessa tunnelmassa.
+
+Tämän jälkeen joutuivat neiti Carroll ja kreivi Sant'Anna, sen
+korkeimman tahdon kuljettamina, joka heidän sydämiinsä oli asettunut
+kohtaamaan toinen toisensa. Oli perjantai, jolloin Rooman ylhäisöllä
+on tapana kokoontua Pamfilin kauniisiin puistoihin. Dora saapui sinne
+markiisitar Vergan saattamana. Ilma oli kaunis ja keväinen. Näillä
+kukkuloilla, jonne vaistomaisesti tullaan etsimään suurempaa kirkkautta
+ja rasituksista rauhoittumaan, on Rooman valo ja ilma aivan erikoista,
+sen valo hienoa, vihertävänvivahteista suurten raunioiden yllä, sen
+ilma omituisen tyyntä, täynnä n.s. _morbidezzan_ tuntua, joka synnyttää
+jonkinlaiselta nautinnolta tuntuvaa raukeutta.
+
+Ensimäistä kertaa tunsi neiti Carroll tätä vaikutelmaa. Kävellessään
+kaunokkeja kimmeltävällä räikeävärisempäin kukkien reunustamalla
+nurmikolla tunsi hän miellyttävää raukeutta, joka täytti hänen sielunsa
+hiljaisuudella; tämä oli hänestä niin uutta ja tavatonta, että hän
+lapsellisesti katsoi ympärilleen nähdäkseen, mistä se tuli. Äkkiä alkoi
+hänen sydämensä kovasti tykyttää: Sant'Anna tuli ystävänsä herttua de
+Rossanon seurassa heitä kohti. Kun hän hän antoi kättä, kun heidän
+katseensa kohtasivat, punastui Dora kovasti, änkytti ja näytti joutuvan
+aivan suunniltaan pois.
+
+— Minä en ole tavannut ketään sitten tiistain — sanoi Lelo kääntyen
+markiisittaren puoleen antaakseen Doralle tilaisuuden tointua. — Se on
+omituista, viime _veglionen_ jälkeen näyttävät kaikki naiset karttavan
+meikäläistä: voisi luulla, että heillä ei ole ihan puhdas omatunto
+meidän suhteemme.
+
+— Ehkäpä he pikemminkin ovat väsyneitä kuultuaan niin paljon
+hullutuksia ja valheita.
+
+— Valheita!... Naamio johtaa usein sangen vakaviin tunnustuksiin, sanoi
+kreivi katsoen neiti Carrollia.
+
+— Luuletteko niin?
+
+— Olen siitä varma; minulla on siihen täysi syy.
+
+Rouva Verga, jolta ei mitään jäänyt huomaamatta, havaitsi Doran
+hämmentyneen ilmeen ja sanoi hymyillen:
+
+— Vai olette te joutunut tekemään vakavan tunnustuksen _veglionessa_?
+Sen parempi sille, johon se kohdistui.
+
+Näin sanoen alkoi markiisitar jatkaa kävelyä. Rossanon herttua, joka
+mainiosti suoritti uskotun ystävän osaa, liittyi häneen heti kysellen,
+miten hän oli huvitellut Costanzissa.
+
+Lelo joutui siten kahden nuoren amerikattaren kanssa ja ryhtyi
+kulkemaan vihreää tammikujaa kohti, joka oli kuullut niin monta
+lemmentunnustusta. Heidän välilleen syntyi hiljaisuus, jota tahtoisi
+pidentää iankaikkisesti, jolloin näkymättömät väreilyt synnyttävät
+onnea ja melkein jumalaista tunnelmaa.
+
+Neiti Carroll ei ollut enää itsenäisen näköinen, nenä pystyssä. Hän
+kulki pää hiukan kumarassa, katse maahan luotuna.
+
+— Ettekö tiedä, että minä puhuin viime kerralla vakavasti? sanoi Lelo
+äkkiä levottomalla äänellä. Minä valitan, että se mitä teille sanoin,
+tuli sanotuksi karnevaalin humun keskessä, mutta se oli silti totta.
+Minä rakastan teitä.
+
+Dora pääsi tointumaan hämmennyksestään.
+
+— Kuinka monelle naiselle te olette sitä samaa sanonut? kysyi hän
+ivallisella äänellä.
+
+— Monelle, älkää sitä epäilkö, vastasi kreivi hämilleen joutumatta,
+mutta kenellekään en vielä ole tarjonnut nimeäni, mutta sen tarjoan
+teille, te kun olette minussa herättänyt vakavan tunteen, ehdottoman
+luottamuksen ja kun lisäksi tiedän että tekin rakastatte minua.
+
+Tämmöisen rohkeuden hämmästyttämänä kääntyi neiti Carroll kreiviä
+vastaan kielto huulillaan; mutta katsahdettuaan noiden latinalaisten
+silmien loistetta, jolta ei ajoissa ollut pitänyt varaansa, punastui
+hän ja saattoi vain änkyttää:
+
+— Mutta minä en ole koskaan...
+
+— Ette ole koskaan kuullut niin rohkeata väitettä? keskeytti Lelo
+hymyillen. Toivottavasti ette!... Miksi ujostelisitte tunnetta, joka
+on kukkinut sydämessänne vastoin tahtoanne, niin, hyvinkin vastoin
+tahtoanne. Olenko minä sitten niin arvoton?
+
+— Ette, ette! vastusti Dora liikutettuna tästä väärästä
+häveliäisyydestä.
+
+— Te pakenitte itseänne tiistai-iltana, kun pyysin teitä katsomaan
+omaan sydämeenne. Luvatkaa minulle, että tutkitte itseänne...
+
+— Se on tehty, vastasi neiti Carroll hypistellen hermostuneesti
+harsoaan.
+
+Lelo pysähtyi tämän vastauksen yllättämänä. Molemmat katsahtivat
+toisiinsa, liikutuksen aalto kulki toisesta toiseen.
+
+Sant'Anna alkoi kävellä edelleen.
+
+— Ja, sydämenne ja omantuntonne mukaan, luuletteko vielä saattavanne
+mennä naimisiin herra Ascottin kanssa?
+
+— En... ja minä olen tehnyt eron.
+
+— Todella! — huudahti kreivi ilon välähdys silmissä. — Tekö olette
+vapaa?
+
+— Minä olen vapaa — sanoi neiti Carroll, ei ilman kiusallista häpeän
+tunnetta.
+
+— Oletteko kirjoittanut peruuttaaksenne sananne?
+
+— Se ei ollut tarpeellista. Herra Ascott saapui torstaiaamuna ja lähti
+samana iltana.
+
+— Te annoitte pois hänen sormuksensa?
+
+Nuori tyttö veti hitaasti pois hansikkaansa ja sanoi hermostuneesti
+naurahtaen ja paljasta kättään näyttäen:
+
+— Katsokaa!
+
+— Oh Dora! te täytätte minut ilolla!... Ja nyt, ettekö nyt suostu
+tulemaan vaimokseni?
+
+— Ettekö siis pelkäisi näin oikullista, amerikkalaista ja sangen
+itsepäistä tyttöä, joka on täynnä puutteita.
+
+— En vähääkään. Rakastan teitä sellaisena kuin olette. Teillä on kaikki
+ominaisuudet, jotka minulta puuttuvat. Meistä tulee täydellinen pari.
+
+— No...
+
+— No... niin... te suostutte?
+
+Neiti Carroll käänsi päätään kreiviin päin, punastui — hänen katseensa
+kiihkeän pyynnön edessä ja sanoi sitten olkapäitänsä kohauttaen,
+omituisesti hymyillen:
+
+— Myöhäistä olisi enää hylätä teidän ja minun!
+
+Lelo ei voinut näin julkisella paikalla suudella kättä, joka hänelle
+näin luvattiin; hän nosti hattuansa.
+
+— Kiitoksia, Dora! Te teette minut sangen onnelliseksi, sanoi hän
+vakavalla äänellä. Teidän ei milloinkaan tarvitse katua, että kuulitte
+sydämenne ääntä.
+
+— Olen siitä varma.
+
+Tällä hetkellä havaitsi rouva Verga, joka oli saanut kerrotuksi
+naamiaisseikkailunsa, tammikujan varjon käyvän tummemmaksi ja
+surunvoittoiseksi.
+
+— Poistukaamme tästä kujasta! — huusi hän edellä kulkijoille. — Tämä on
+vain lempiviä varten.
+
+— Ja kuka teille sanoo, että me emme ole sellaisia? vastasi Lelo
+kääntyen.
+
+— Tosiaan, miksette olisi? Suurempia kummia on nähty.
+
+Kävelijät palasivat yhdessä valoisammalle paikalle. Herttua de Rossano
+katseli neiti Carrollin kasvoja: nähdessään hänen poskiensa ja
+huultensa syvemmän värin, hänen silmäinsä kostean kiillon ja varsinkin
+hänen viehkeän hämillään-olonsa, oli hän varma Lelon menestyksestä.
+
+Hotelliin palattuaan sulkeutui Dora huoneeseensa. Jo kaksi päivää oli
+Helena ollut hänelle nyrpeänä; hänen äitinsä ja neiti Beauchamp olivat
+häntä ankarasti nuhdelleet Jackin hylkäämisestä: hän oli siis kaikkien
+kanssa kylmissä väleissä. Rouva Carroll, noita vanhoja, viehkeitä,
+harmaatukkaisia, kirkaskasvoisia amerikattaria, oli heikoista
+heikoin. Tytär tiesi, että hänen suuttumuksensa ei milloinkaan ollut
+pitkäaikaista ja että avioliitto aatelismiehen kanssa häntä pohjaltaan
+miellyttäisi. Mutta Dora oli itsekin hiukan nolostunut, kun hän jo nyt
+oli toisissa kihloissa, ja mietti mitenkä hänen olisi ilmoitettava
+uutinen, jota kukaan sentään ei odottanut näin pian. Ensinnäkin
+pukeutui hän erikoisen sirosti päivällistä varten, sitten, pöytään
+istuttuaan, tilasi hän samppanjaa. Amerikattarelle on samppanja
+vihkiviiniä, jolla hän nimenomaan kastaa voittonsa.
+
+Rouva Ronald ja hänen tätinsä olivat viettäneet päivän kansalaistensa
+parissa Albanossa. Aterian aikana kertoivat he näkemiään ja kokemiaan;
+Dora kuuli vain sanan silloin, toisen tällöin; vastoin tapaansa oli
+hän vaitelias. Helena tarkasteli häntä salavihkaa. Tuotuaan jälkiruoan
+poistuivat palvelijat, kuten tavallista. Dora otti mansikoita ja näytti
+leikkivän niillä pyöritellen niitä lakkaamattomasti sokerissa ennenkuin
+pani suuhunsa. Yht'äkkiä kohotti hän päätään, siristi silmiään,
+katsoen vuoroon itsekutakin pöytäkumppaneistaan ja sanoi täyteen
+samppanjalasiinsa tarttuen ilosta säteilevin kasvoin:
+
+— Dodyn onneksi!
+
+Neiti Beauchamp ja rouva Carroll kohottivat heti omat lasinsa;
+konemaisesti teki Helena samoin.
+
+— Eihän nyt ole teidän syntymäpäivänne suinkaan? kysyi Sofia-täti.
+
+— Ei, on kihlajaispäiväni!
+
+Ikäänkuin nämä sanat olisivat iskeneet rouva Ronaldia päähän oikenivat
+hänen sormensa, niiden pitämä lasi putosi ja meni kappaleiksi. Kalpeana
+katsoi hän lasin paloja ja pöydälle valahtanutta viiniä.
+
+— Mitenkä tämä on tapahtunut! sanoi hän typertyneenä.
+
+Dora alkoi nauraa.
+
+— No, tosiaan, niin kovasti en luullut kihlaukseni teihin koskevan!
+
+Ja hän jatkoi hiukan levottomana:
+
+— Toivottavasti se ei tuota minulle onnettomuutta!
+
+— Mikä päähänpisto ruvetakin laskemaan sellaista leikkiä! sanoi rouva
+Carroll.
+
+— Leikkiäkö! Ei, se on täyttä totta. Tänä iltapäivänä on herra
+Sant'Anna Pamfilissa uudistanut tunnustuksen, jonka hän tiistai-iltana
+teki _veglionessa_, ja pyysi yksinkertaisesti minun kättäni, jonka
+minä yhtä yksinkertaisesti hänelle myönsin — lisäsi Dora yrittäen
+leikinlaskua. — Vähät niistä, jotka eivät ole tyytyväisiä, minä
+puolestani olen sangen onnellinen!
+
+— Ja Jack-parka! sanoi rouva Carroll.
+
+— Oi, Jumalan nimessä, äiti, älkää mainitko sitä ainoata asiaa,
+joka häiritsee onneani. Kun en voi parantaa sitä surua, minkä olen
+aiheuttanut, niin antakaa minun se unohtaa!
+
+— Minä tiesin kyllä, miten tämä keimailu päättyisi, sanoi neiti
+Beauchamp kylmästi.
+
+— Todellakin? Sitten tiesitte enemmän kuin minä, sillä minä en tosiaan
+luullut sellaisen avioliiton minua odottavan.
+
+— Ah! te pidätte epäilemättä suurena kunniana päästä kreivittäreksi...
+Minä en sentään luullut teitä niin nousukkaaksi.
+
+Dora punastui. Hän ei ollut yhtä hienoa sukua kuin rouva Ronald ja
+hänen tätinsä: hän ei mielellään kuullut siihen viitattavan. Mutta hän
+voitti nopeasti harminsa.
+
+— Niin, minä olen sangen ylpeä päästessäni herra Sant'Annan puolisoksi
+— vastasi hän tavanmukaisella suorasukaisuudellaan — ja minä tunnen
+suuren joukon tyttöjä, joita te pidätte täysin ensiluokkaisina ja jotka
+tulevat minua kadehtimaan.
+
+— Oh! Dora, ethän toki ole antanut turhamielisyyden houkutella itseäsi!
+sanoi rouva Carroll.
+
+— Älä pelkää, äiti, juuri minun sydämeni on mennyt onkeen. En ole
+sentään niin turhamielinen kuin näytän.
+
+— Minä tulin vain ajatelleeksi, mitenkä teidän luonteenne sietää
+eurooppalaisen miehen vaateliaisuutta, lausui neiti Beauchamp.
+
+Dora nosti kyynärvartensa pöydälle, leukansa kämmenten väliin ja
+katseli vanhaapiikaa mahdollisimman terävästi.
+
+— Oletteko te koskaan rakastanut? kysyi hän tältä sitten ihan
+vakavissaan.
+
+Sofia-täti sävähti aivan tummanpunaiseksi ja rohkeasta kysymyksestä
+loukkaantuneena vain puristi huuliansa yhteen.
+
+— Jos olette rakastanut — jatkoi neiti Carroll, — niin täytyy teidän
+tietää, että rakkaus tekee kaikki helpoksi, kaikki mahdolliseksi, jos
+taas ette sitä tiedä, niin vedotkaa minuun, sillä minä olen sen juuri
+kokenut; siitä ei ole vielä pitkä aika kuin en sitä tiennyt.
+
+— Te rakastatte siis todellakin herra Sant'Annaa? kysyi rouva Carroll.
+
+— Minä jumaloin häntä!
+
+Ja kietoen kätensä äitinsä kaulaan painoi hän poskensa tämän poskea
+vasten.
+
+— Älkää surko, äiti; italialaiset ovat hyviä aviomiehiä, kysykää
+markiisittarelta. Muuten amerikattaret ovat aivan kuin kotonaan
+Roomassa. He ovat tänne rakentaneet palatseja, he ovat naittaneet
+lapsiansa parhaisiin sukuihin, heillä on etevimmät paikat hovissa.
+Minä tapaan ympärilläni paljon meikäläisiä... Ja sitten, se tuntui
+olevan minun kohtaloni. Nähkää, minua ikäänkuin veti Eurooppaan, minä
+jouduin Annie d'Anguilhonin luo, missä minun piti tavata Vergat ja
+heidän kauttaan vihdoin tulla tänne. Oh, niin meitä johdetaan! Turhaa
+rimpuilla vastaan! Minä puolestani en valita; minä olen Kaitselmukselle
+sangen kiitollinen siitä kohtalosta, minkä se on minulle varannut.
+
+— No, Helena, mitä te sanotte tästä? kysyi neiti Beauchamp ivallisella
+äänellä:
+
+Rouva Ronaldia hieman puistatti.
+
+— Minäkö? En mitään... Minä kuuntelen ja ihmettelen.
+
+Neiti Carroll nousi pöydästä.
+
+— Siinä teette oikein, sanoi hän, sillä minä rakastan itseäni enemmän
+nyt kuin ennen.
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Helena ei seurannut Doraa saliin, vaan palasi huoneeseensa. Sinne
+tultuaan sytytti hän sähkövalon ja, niinkuin unissakävijä nukkuessaan
+ryhtyy mielityöhönsä, istuutui peilin ääreen ja kampaili tukkaansa,
+hiveli puuteriuntuvaimella poskiansa, hengitti hajuveden tuoksua,
+kiilloitti kynsiänsä, ja vihdoin tähän konemaiseen toimeen väsyen,
+istui liikkumattomana silmät auki, mutta ilmeettöminä tuijottaen
+peiliin.
+
+Dora ja Sant'Anna! Nämä kaksi nimeä liikkuivat lakkaamatta hänen
+päässään ja tuottivat hänelle tuskaa, jonka vaikutukset näkyivät hänen
+kasvojensa ilmeissä. Pitikö sen liiton sittenkin syntyä! Hän ei ollut
+sitä uskonut, hän koetti vieläkin olla sitä uskomatta. Ja tuhannetta
+kertaa palasi Ouchyn kohtaus hänen mieleensä. Muisti, jolla joskus
+saattaa olla niin ihmeellinen säilytysvoima, näytti hänelle jälleen
+Lelon hehkuvan ilmeen, ja kaikki hänen lemmen pyyntönsä vivahteet.
+Dora ei tietysti voinut aavistaa, että hänen sulhasensa oli ollut
+rakastunut häneen, Helenaan, tunkeutunut illalla hänen huoneeseensa
+niinkuin varas! Jos hän sen tietäisi, menisikö hän sittenkin Sant'Annan
+kanssa naimisiin? Ei, ehkä... Mutta, kukaties kuitenkin? Hän oli niin
+hurjasti rakastunut!... Mitä oli Sant'Anna Doralle sanonut Pamfilissa?
+Helena kuvitteli häntä kumartuneena nuorta tyttöä kohti, puhelemassa
+hänelle lämpöisellä äänellään, kiehimässä kiehtovalla katseellaan.
+Tämä kuvitelma tuotti hänelle niin suurta tuskaa, että hän nousi
+kävelemään sitä haihduttaakseen. Hän katseli itseään taas peilistä ja
+häntä puistatti; hän luuli sen tulevan vilusta ja soitti palvelijan
+luokseen käskien tehdä tulta. Kun tuli oli sytytetty, istui hän valkean
+ääreen ja sen heijastama lämpö synnytti jonkinlaista hyvinvointia, joka
+vaikutti mieleenkin tyynnyttävästi. Hän tunsi vointinsa paremmaksi ja
+hengitti vapaammin. Silloin kääntyi hänen ajatuksensa Jackiin. Hän
+näki entisen sulhasen istumassa vaununkolkassa, kädet taskussa, hattu
+silmillä, sielu kuohuksissa Doran uskottomuuden vuoksi, kohtalon voimat
+kuljettamassa häntä loitos lemmitystään, ja säälin valtaamana lausui
+Helena ääneen:
+
+— Poikaparka!
+
+Hän tunsi kiivasta katkeruutta rouva Vergaa kohtaan: tämä avioliitto
+oli hänen tekoansa; hän oli yllyttänyt Dorassa arvonimen janoa
+eikä laiminlyönyt ainoatakaan tilaisuutta toimittaa hänet yhteen
+Sant'Annan kanssa, vaikka tiesi hyvin tytön olevan kihloissa ja aivan
+naimisiinmenossa. Se ei ollut arvokasta. »Sitä ei ole epäilemistäkään;»
+ajatteli hän, »Eurooppa turmelee amerikattaret.» Puuttui vain, että
+Jack luulisi hänen ottaneen osaa juoneen! Hän ryhtyi heti kirjoittamaan
+Jackille, sanoisi herra Ronald kuullessaan sisarentyttären purkaneen
+kihlauksensa? Varmaankaan hän ei soisi sitä Doralle anteeksi. Ja
+kuitenkin se oli juuri hänen, herra Ronaldin, syy: jos hän olisi
+tullut Roomaan, ei näin olisi käynyt!... Ajatus, että hänen miehensä
+niin itsepintaisesti pysyi Amerikassa, herätti eleille koko Helenan
+suuttumuksen häntä vastaan. Seitsemään kuukauteen ei Henrik nyt ollut
+hänelle kirjoittanut. Viisi kuukautta vielä, ja hänellä olisi oikeus
+vaatia eroa hylkäämisen nojalla...
+
+Tämä ajatus, joka kosketti hänen sydämensä sisintä, nosti tumman punan
+hänen poskilleen. Erota, hänkö, Helena! Se olisi toki nurinkurista!...
+Hän naurahti hermostuneesti. Sitten käveli hän ikäänkuin tasapainoon
+päästäkseen pariin kolmeen kertaan edestakaisin huoneessaan, istuutui
+vihdoin valkean ääreen ja tarttui kynään kirjoittaakseen Jackille.
+Omituinen sielunilmiö oli, että myötätunnon sanat, joita hän Jackille
+kirjoitti, lohduttivat häntä, ikäänkuin ne olisivat olleet lausutut
+hänelle itselleen.
+
+Helena oli siihen saakka aina herännyt hilpeällä mielellä, mutta
+avatessaan silmänsä seuraavana aamuna hän tunsi sitä lemmen haikeutta,
+joka moneen kuukauteen tämän jälkeen ei ollut häntä jättävä ja jonka
+vaikutuksen alaisena hänen sielunsa muovautui ja muuttui.
+
+Ajatus, että kreivi Sant'Anna luultavastikin jo tänään saapuisi
+rouva Carrollilta pyytämään Doran kättä, häiritsi häntä hetken. Hän
+ei silloin tahtonut olla hotellissa ja ehkä tilaisuudessa läsnä.
+Kiiruhtaen pukeutumistaan meni hän erään amerikkalaisen ystävättärensä
+luo ja ehdotti tälle retkeä Frascatiin, mihin tämä heti suostuikin.
+
+Kuten kaikki amerikattaret, oli rouva Ronaldkin tahdon lujuuteen
+luottava; olipa hänellä tähän sisäiseen voimaan miltei liioiteltu
+usko. Hänen tahtonsa ei ollut häntä vielä milloinkaan pettänyt vaikka
+hän usein siltä oli vaatinut miltei ihmeitä kuten esim. Ouchyn
+seikkailussa. Nyt vetosi hän siihen uudelleen, ja illalla palatessaan
+hotelliin hallitsi itseään täydellisesti. Lelo oli tullut: Helenan
+täytyi kuulla hänen käynnistään yksityiskohtainen kertomus; rouva
+Carroll oli italialaisen viehättävästä tavasta ihastunut eikä ollut
+lakata ylistelemästä. Kylmyys, jolla rouva Ronald ja neiti Beauchamp
+kuuntelivat kaikkea tätä, ei vaikuttanut Doraan; hänessä oli sellainen
+riemu, hän ei olisi välittänyt koko maailman paheksumisesta. Kun rouva
+Ronald nousi lähteäkseen huoneeseensa, ilmoitti Dora, että kreivillä
+oli aikomus huomenna kello kahden aikaan tulla häntä tervehtimään.
+
+— Älkää olko hänelle kovin epäkohtelias, lisäsi hän; hän voisi luulla,
+että te ette soisi hänen menevän naimisiin. Miehet ovat niin omituisia.
+
+Rouva Ronald kalpeni hiukan ja sanoi sitten avaten silmänsä selälleen
+ikäänkuin hämmästyksestä.
+
+— Että en soisi hänen menevän naimisiin, minä! minkä vuoksi?
+
+— Ah, nähkää, kun te olette keimailleet yhdessä. Hän liehitteli
+teitä... arvatenkin minua odottaessaan, sanoi neiti Carroll leikkisällä
+äänellä.
+
+— Onko suuruus jo noussut teille päähän?
+
+— Ei, ei, minun pääni on vielä mainiossa kunnossa.
+
+— Ei siltä oikein tunnu! vastasi Helena kuivasti.
+
+Doralla oli tavaton vaisto, läpitunkeva äly, niinkuin X-säde. Sanat,
+jotka ilmaisivat hänen ensi vaikutelmaansa, kantoivat usein sangen
+kauas ja tarkkaan. Äskeiset sattuivat kipeästi rouva Ronaldiin. Hyvä
+Jumala! entä jos kreivi kuvittelisi, että hän tuntisi katumusta!...
+Katumusta!... hän, se olisi liian hurjaa!... Totta kyllä tämä liitto
+oli hänelle vastenmielinen, suorastaan koski häneen, mutta yksinomaan
+senvuoksi, että se mursi Jackin elämän, senvuoksi, että neiti Carrollin
+uskottomuutta pidettäisiin New Yorkissa skandaalina ja että tämä
+skandaali loi varjoa hänenkin perheeseensä. Hän selittäisi sen herra
+Sant'Annalle, ja ellei tuo mies ole tuhma tai narri, täytyy hänen
+täysin käsittää nämä Helenan tunteet.
+
+Niin hyvin sai Helena itsensä tähän tunnelmaan tuuditetuksi, että hän
+oli täysin kylmäverinen ja arvokas seuraavana päivänä, kun kreivi
+ilmoitettiin saapuneeksi.
+
+— Minun onnitteluni! sanoi hän hiukan pilkallisella äänellä, mutta
+kättelyltään aivan luontevana.
+
+Lelo joutui tästä vastaanotosta hiukan hämilleen. Dora oli kertonut
+hänelle, että rouva Ronald oli raivoissaan; hän toivoi nyt saavansa
+hänet lopultakin unohtamaan itsensä päästäkseen nauttimaan kostostansa.
+Hän tointui kuitenkin pian.
+
+— Minä otan vastaan onnittelunne sitäkin suuremmalla ilolla, kun tiedän
+ne vilpittömiksi... kuten kaikki teissä!
+
+Helenan silmät rävähtivät hiukan, hänen sieraimensa suurenivat ja hän
+kohotti päätään.
+
+— Minä onnittelen teitä vilpittömästi, sanoi hän kun naitte
+amerikattaren. Se on kenties vaateliasta minun puoleltani, mutta minä
+luulen, että me olemme uskollisia, ymmärtäviä, että meillä sanalla
+sanoen on erinäisiä arvokkaita ominaisuuksia.
+
+— Teillä on niitä paljon... ja kaikkein parhaita. Minä puolestani
+katson itseni sangen onnelliseksi voittaessani neiti Carrollin sydämen.
+Onko totta, että te ette hyväksy hänen vaaliansa?
+
+Rouva Ronaldin katse ei värähtänyt tästä mutkattomasta kysymyksestä.
+
+— Ei, hänen vaaliansa minä en paheksu, uskokaa se; ainoastaan hänen
+lupauksensa rikkomista. Amerikassa pidetään sitä melkein yhtä pahana
+kuin avioeroa. Minä olen tuntenut herra Ascottin koko elämäni ja, sanon
+sen teille suoraan, minä asetun hänen puolelleen. Hän ei ole ansainnut
+sitä kohtelua, mikä on tullut hänen osakseen. Hän on sydämeltään mitä
+uskollisin, mitä kunnollisin! — lisäsi Helena toivoen, että nämä sanat
+eivät kreiviä miellyttäisi.
+
+— Minä uskon sen, vastasi kreivi tyynesti, mutta täydellisillä miehillä
+ei naisten suhteen aina ole täydellisintä menestystä! Kaikista
+ominaisuuksistaan huolimatta ei herra Ascottin ilmeisesti ollut
+onnistunut herättää neiti Carrollissa rakkautta. Neiti Carroll luuli
+häntä rakastavansa, mutta ajoissa on huomannut erehdyksensä.
+
+— Se on mahdollista, mutta tämä hairahdus silti molemmille ikävä.
+Mieheni ei milloinkaan tule antamaan sitä Doralle anteeksi.
+
+— Niin. Dorahan on herra Ronaldin sisarentytär?
+
+— Hänen sisarpuolensa tytär ainoastaan.
+
+Sant'Anna purskahti nauramaan.
+
+— Mutta sittenhän minä tulen olemaan teidän nepaanne? Ei, se on liian
+hassua! Elämä on joskus omituista!
+
+— Minun nepaani! toisti Helena koomillisesti kauhistuneena.
+
+Mutta räikeätä todellisuutta ajatellen hän hiukan kalpeni.
+
+— Se on totta, minä en ollut sitä ajatellut. Minä olen aina pitänyt
+Doraa nuorempana sisarena, eikä hän milloinkaan ole sanonut minua
+»tädiksi»... Eikä hän oikeastaan olekaan minulle kuin käly-puolen tytär.
+
+— No, sitten minä tulen olemaan vain nepaapuoli, mutta hyvä niinkin!...
+Joka semmoista minulle olisi sanonut silloin, kun näin teidät ensi
+kerran... Rivoli-kadun pylväistön alla... muistatteko? — sanoi kreivi
+luoden Helenaan kavalankiehtovan katseen. — Minä luulin seuraavani
+teitä ja te hyvänä haltiattarena saattelittekin minua avioon... josta
+silloin luulin olevani niin kaukana!
+
+— Ja johon, sivumennen sanoen, teillä näytti olevan vähän kutsumusta! —
+vastasi Helena niin itseään hilliten, että kykeni leikkiä laskemaan.
+
+— Tosiaan!... mutta kutsumus tulee, kun tapaa naisen, jonka kohtalo on
+määrännyt... Minun avioni on tosiaankin alkanut kuin todellinen romaani.
+
+— Toivotaan, että se jatkuu ja päättyy samalla tavalla. Hyväksyykö
+teidän perheenne sen?
+
+— Minun perheeni ei hyväksy mitään, mitä minä teen, vastasi Lelo, jonka
+sydäntä vielä kaiveli vähää ennen kamppailtu perhekohtaus. — Minä olen
+toista aikakautta.
+
+— Niin, te olette amerikatarten aikakautta, te! sanoi rouva Ronald
+hieman ivallisella äänellä.
+
+— Juuri niin!... Ja siitä voin onnitella itseäni. Minä tarvitsen
+vaimon, joka puhaltaa minuun uutta henkeä.
+
+— Oh! Siitä kyllä Dora huolehtii! Häntä pidetään New Yorkissakin hyvin
+uudenaikaisena.
+
+— Rooman ilmanala tulee vaikuttamaan häneen, kuten se on vaikuttanut
+kaikkiin teikäläisiin. Se piiri, jossa hän tulee liikkumaan, vaikuttaa
+häneen paljon, saattamatta häntä kuitenkaan, toivoakseni menettämään
+omaperäisyyttään ja hilpeyttään. Minä olen varma, etten milloinkaan
+hänen seurassaan ikävysty.
+
+— Niinkö, että te voitte aina hätätilassa puhua hevosista? sanoi Helena
+hienolla ylenkatseen vivahduksella.
+
+— Onhan se aina jotakin, kun jokin maku jopa jokin intohimo on
+yhteinen!... No niin, te ette siis tosiaankaan ole minulle tästä
+nyrpeä? kysyi Lelo säälimättömästi tarkastaen Helenan kasvoja.
+
+— Teillekö? En ensinkään! — vastasi hän uljaasti vastaten katseeseen.
+— Te ette olisi kosiellut Doraa, ellei hän olisi teitä siihen
+oikeuttanut. Minä koetan aina olla oikeudenmukainen.
+
+— Koettakaa myöskin olla laupias, neiti Carroll toivoo teidän
+lepyttävän hänen enonsa.
+
+— Siinä hän pettyy: minä en siihen puutu, velvollisuudesta herra
+Ascottia kohtaan. Aika asettaa kyllä kaikki, ilman että minä siihen
+sekaannun. Minulla ei ole muuta tehtävää kuin vain toivottaa teille
+paljon onnea.
+
+— Ja paljon lapsia!
+
+Helena punastui hiusrajaan saakka.
+
+— Oh, suokaa anteeksi. Minä unohdin, että niistä asioista ei puhuta
+amerikattarelle.
+
+— Ehkei kyllä! vastasi Helena kylmästi.
+
+Tällä hetkellä tuli Giovanni ilmoittamaan, että vaunut olivat valmiita.
+Kreivi nousi, ja rouva Ronald teki samoin.
+
+— Minä en pidätä teitä, sanoi hän, kun iltapäiväni on kovin
+jaoitettu... Näkemiin.
+
+Sant'Anna tarttui ojennettuun käteen ja suuteli sitä keveästi,
+tuntematta huultensa alla vähintäkään värähdystä.
+
+»Tuo rouva on raivoissaan, minä olen siitä varma, ajatteli hän
+astuessaan alas hotellin portaita; mutta sitä ei piru vie voisi
+aavistaa!...»
+
+Ja hetken kuluttua lisäsi hän ivallisena ja harmissaan:
+
+»Tuollaista nyt siis on järkivaltaisuus!»
+
+
+
+
+XX.
+
+
+Rooman ylhäisö ei vastaanottanut sanomaa kreivi Sant'Annan kihlauksesta
+neiti Carrollin kanssa paheksumatta. Mustan ylhäisön piirissä
+moitittiin sitä ääneen ja ankarasti, valkoisen keskuudessa herätti se
+paljon kateutta ja mustasukkaisuutta. Italialais-amerikkalainen kerho
+sitävastoin oli ilmeisesti iloissaan voidessaan liittää uuden, suuren
+nimen kultaiseen kirjaansa.
+
+Kreivitär Sant' Annaan teki ilmoitus Lelon kihlauksesta vaikutuksen,
+joka syvästi järkytti hänen mieltään. Hänen poikansa naimisiin
+muukalaisen, vieläpä protestanttista uskoa olevan kanssa, hänen
+poikansa, hänen, syntyperäisen Salvonin, jonka veljestä, kardinaalista,
+yleisesti odotettiin Leo XIII:n seuraajaa!...
+
+Donna Teresa oli ollut sangen kaunis, palavasti kosieltu. Uskonto ja
+ankaran ja ylhäisen suvun ylpeys oli suojellut häntä kiusauksilta,
+joihin italiatar niin helposti lankeaa, mutta jotka eivät jätä
+merkkiä hänen elämäänsä. Hän vanheni niinkuin muinoin Rooman ylhäisön
+naisten oli tapa vanheta; hän supisti suuresti elämäänsä. Tyttärensä
+naimisiinmenon jälkeen oli hän pienentänyt talouttaan ja siirtynyt
+palatsinsa toiseen kerrokseen. Hän ei enää käynyt seurapiireissä,
+mutta otti vielä itse vastaan joka päivä kello viiden jälkeen eikä
+hänen salinsa ollut koskaan tyhjä. Näköjään huomaamatta oli hänellä
+suuri vaikutusvalta. Vuodet olivat vieriessään vähitellen vähentäneet
+ihailijain joukkoa, joka oli ollut hänen nuoruutensa ylpeytenä,
+mutta hänellä oli vielä kuusikymmenvuotiaana nojatuolinsa ympärillä
+kerho hartaita ystäviä. Tämän viimeisen taipaleen tovereita oli m.m.
+markiisi Boni, hänkin jo menevän polven väkeä. Hän oli kreivitärtä
+kohtaan tuntenut sitä platoonista rakkautta, joka nyttemmin on yhä
+harvinaisempaa ja jota tuskin lainkaan enää tapaa muualla kuin
+Italiassa. Markiisi oli rakastanut häntä lapsena, nuorena tyttönä ja
+vaimona, oli elänyt hänen kauneutensa säteilyssä, suojellut häntä
+ritarillisen hartaasti, palvellut väsymättömän alttiisti ja luonteensa
+arvolla vaientanut parjauksen ja ilkimielisyyden. Jo noin viidentoista
+vuoden aikana oli hän syönyt kreivittären luona päivällistä ja ottanut
+sen jälkeen osaa korttipeliin. Lähtiessään suuteli hän kreivittären
+kättä, ja tämä lausui muuttumattomasti:
+
+— Buona sera, marchese, domani alle sette (hyvää yötä, markiisi,
+huomenna kello seitsemän).
+
+Ja seuraavana päivänä oli hän taas täsmälleen paikalla, nuhteettomasti
+seurapuvussa, ja tulisi arvatenkin olemaan joka päivä kunnes vihdoin
+kuolema vapauttaisi hänet tästä ritarillisesta palveluksesta.
+
+Kreivitär Sant'Annan lähimpään piiriin kuului vielä don Salvatore —
+ankara jesuiitta, hänen henkinen neuvonantajansa — monsignor Capella,
+hienon maailman pappismies — tohtori Masso, joka tieteellisesti
+tutki roomalaista kuumetta, mutta oli taitavampi arkeologiassa kuin
+lääketieteessä, ja vihdoin välttämätön _avvocato_ (asianajaja),
+jonka kohtaa kaikissa ylhäisön perheissä, missä hän on, ellei aivan
+tasa-arvoisena, niin kuitenkin uskottuna ja tuttavana. Asianajaja
+liittyy johonkin perheeseen, ottaa haltuunsa sen asiat, työskentelee
+sen hyväksi ja on arvokkaana apuna näille ihmisille, joiden täydellinen
+tietämättömyys nykyaikaisesta elämästä muuten tekisi heidät aivan
+avuttomiksi. Hän tekee tämän useinkin mitättömästä korvauksesta, vain
+kiintymyksestä palvelemaansa perheeseen. Italia on ehkä ainoa maa
+maailmassa, missä afäärimiehen toiminnan määrää tämänlaatuinen tunne.
+
+Nämä uskolliset (fedeloni) muodostivat jonkinlaatuisen kreivitär
+Sant'Annan hovin. Vaikka he kuuluivat klerikaliseen puolueeseen, oli
+heillä suhteita valkoisissa piireissä ja he tiesivät kaikki, niitä
+missäkin sanottiin ja tehtiin. He olivat Donna Teresalle jonkinlaisena
+elävänä tietokirjana: kaikki kilpailivat keskenään hänen toiveittensa
+täyttämisessä. Huolimatta nykyoloista uskoi hän vielä, että paavi
+ennemmin tai myöhemmin saisi Rooman jälleen valtaansa. Millä tavoin,
+sitä hän ei ajatellut, mutta mikään ihme ei hänestä tuntunut
+mahdottomalta. Hän toivoi varsinkin voivansa toimittaa poikansa
+edulliseen asemaan mieleisensä avioliiton avulla: ja hän oli ajatellut
+erästä kuusitoistavuotiasta vielä luostarissa olevaa ruhtinatarta.
+Hänen toivomuksestaan oli kardinaali tunnustellut maaperää ja saanut
+tietää, että siltä taholta ei ollut mitään estettä olemassa. Näissä
+oloissa saapui neiti Carroll Roomaan. Donna Teresa sai heti tietää
+poikansa ahkeran seurustelun nuoren amerikattaren kanssa, mutta ei
+siitä huolestunut, hän kun ei saattanut kuvitella mahdolliseksikaan
+sitä, mikä todella oli tapahtuva. Amerikattaret olivat aina herättäneet
+hänessä vaistomaista vastenmielisyyttä; monta kertaa oli hän
+selittänyt, ettei Lelo ainakaan hänen suostumuksellaan menisi naimisiin
+kenenkään amerikattaren kanssa. Niinpä saattaa helposti kuvitella hänen
+surunsa, nöyryytyksensä, kun Lelo tuli hänelle ilmoittamaan kosineensa
+neiti Carrollia ja saaneensa tämän suostumuksen. Ensimäistä kertaa oli
+hän ääneen napissut Kaitselmusta vastaan, joka saattoi hänen toiveensa
+näin julmasti pettää. Hän kohteli poikaansa tavattoman ankarasti,
+kieltäytyi kauan häntä kuulemasta ja nuhteli häntä mitä kiihkeimmästi.
+Hän olisi ehkä saanut hänet kääntymään, ellei Lelo olisi voinut vedota
+siihen, että asia jo oli tapahtunut tosiasia.
+
+Doran myötäjäisten suuruus ei ollut vaikuttamatta kreivittären
+ystäviin ja lieventämättä heidän suuttumustaan. Asianajaja Orlandi
+puhui nykyaikaisen elämän suurista kustannuksista ja vakaumuksestaan,
+ettei Lelo voisi tulla onnelliseksi ilman suurta omaisuutta. Markiisi
+Boni alkoi varovasti puhella, että amerikattarilla oli omaisuutta,
+että he olivat uskollisia ja erinomaisia puolisoita. Don Salvatore
+ja monsignor Capella arvelivat, että Sant'Anna voisi neiti Carrollin
+miljoonilla saada aikaan paljon hyvää. Kardinaali Salvoni rauhoitti
+itseään toivolla, että nuori tyttö kenties kääntyisi katolin-uskoon, ja
+myöhemmin uuden uskonsa innolla saisi puolisonsa palautetuksi jälleen
+Vatikaanin helmaan. Donna Teresaa hämmästytti ja loukkasi se keveys,
+millä hänen uskollisensa, ja varsinkin hänen veljensä, näyttivät
+mukautuvan tähän avioliittoon. Kaikki hänen ympärillään näytti menevän
+nurin, periaatteet, vakaumukset, uskonto. Mikään ei olisi voinut
+voittaa hänen vastarintaansa paitsi poikansa menettämisen pelko. Lelo
+oli hänen ylpeytensä, hänen elävä ilonsa, hän ei saattanut jättää häntä
+yksinomaan tuon ventovieraan naisen haltuun. Ainoastaan senvuoksi hän
+taipui ja antoi anteeksi. Kaksi kuukautta oli reumatismi pitänyt häntä
+kahleissaan. Hän oli salassa hyvillään, ettei senvuoksi saattanut
+tehdä tavan vaatimaa käyntiä rouva Carrollin luona, mutta hän suostui
+vastaanottamaan hänet ja hänen tyttärensä ja kohtauspäivä määrättiin.
+
+Lapsenrakkaus on italialaisessa sangen voimakas; kun poika saattaa
+kaikissa suhteissa kunnioittaa äitiänsä, tietää hänet nuhteettomaksi,
+muuttuu hänen rakkautensa jonkinlaiseksi hartaudeksi. Lelo oli sangen
+ylpeä äidistään. Hän ihaili hänen vanhan naisen kauneuttaan, hänen
+arvokkuuttaan, jopa hänen suvaitsemattomuuttaankin. Hän asui äitinsä
+luona. Vaikka hän tavallisesti söi päivällisen kaupungilla ja vietti
+iltansa vieraissa, kävi hän kuitenkin joka päivä noutamassa äitinsä
+siunauksen Toivotettuaan hyvää yötä kumarsi hän otsansa äitinsä
+puoleen; tämä kosketti sitä peukalollaan tehden ristinmerkin ja lausuen
+uskovaisen innolla: »_Dio ti benedica, figlio mio_ — Jumala siunatkoon
+sinua, poikani.» Sitten ojensi hän valtiatarkätensä poikansa huulia
+kohti tämän suudeltavaksi. Tämä oli heidän parhaiden tunteidensa
+vaihtamista. Ja tämä äidinsiunaus lankesi kuin kaste Lelon useinkin
+levottomaan sydämeen, rauhoitti hänen hermostuneisuuttaan, herätti
+hänessä onnen ja menestyksen toivoa.
+
+Kun Sant'Anna oli saanut äitinsä suostumuksen avioonsa amerikattaren
+kanssa, hämmästyi hän, että hänellä oli ollut rohkeutta niin
+puoliväkisin vaatia tämän kättä kuin hän oli tehnyt. Hän ymmärsi,
+että hänen äitinsä ja hänen tulevan vaimonsa välillä ei voisi tulla
+olemaan keskinäistä mieltymystä eikä ymmärtämystä. Tämä varmuus
+vähensi hänen tyytyväisyyttään. Hän oli usein puhunut omaisistaan
+morsiamelleen, koettanut tehdä heidän luonteitaan ja aatteitaan hänelle
+ymmärrettäviksi, mutta oli pian huomannut, että eräänlaatuisten asiain
+käsite meni aivan ulkopuolelle Doran tajuamismahdollisuuksien. Hän
+nauroi ajatusta, että Dora tulisi olemaan kardinaalin, ehkäpä paavin
+sisarentytär! Se näytti hänestä auttamattoman hassunkuriselta. Tämän
+selkeän, toimeliaan ja loistavan, niin erilaista ainesta olevan
+anglosaksilaisen katsomuskannan rinnalla havaitsi Lelo, joka kuitenkaan
+ei ollut ajattelija, äkkiä mikä on latinalaista henkeä. Hänelle valkeni
+sen syvyys ja korkeus ja häntä hämmästytti hiukan, että hänellä oli
+niin toisenlainen tuntemistapa kuin hänen tulevalla elämänkumppanillaan.
+
+Rouva Verga oli valmistanut neiti Carrollia siihen, että Sant' Annat
+eivät suosineet amerikattaria ja että hänen tuli varustautua verrattain
+kylmään vastaanottoon. Nuori tyttö oli kohauttanut olkapäitään.
+Tietoisuus sangen suuren omaisuuden omistamisesta lisäsi tuntuvasti
+hänen luontaista varmuuttaan. Kykenemättömänä ymmärtämään rodun ja
+uskonnon erilaisuuden aiheuttamaa vihamielisyyttä kuvitteli hän, että
+se seikka, että hän oli rikas perijätär, riitti takaamaan hänelle
+sydämellisen vastaanoton, eikä aavistanutkaan, mitä voimia oli
+täytynyt panna liikkeelle ennenkuin Donna Teresa oli suostunut hänet
+vastaanottamaan. Hän ajatteli ainoastaan, minkälaisessa puvussa hän
+menisi tälle esittelyvierailulle. Monien kokeilujen jälkeen peilinsä
+edessä valitsi hän loistavan harmaan soopelinnahalla koristetun puvun
+ja sen mukaan sovelletun poimuhatun. Kun Lelo määräpäivänä tuli häntä
+noutamaan äitinsä luo, oli Dora hänen mielestään näin puettuna kyllä
+hieno ja elegantti, mutta hirveän uudenaikainen. Rouva Carroll mustassa
+hyväkuosisessa puvussaan oli täysin asianmukainen ja teki siinä varsin
+suotuisan vaikutuksen.
+
+Sant'Annan palatsi, rakenteensa kauneudesta ja puhtaudesta kuuluisa,
+täyttää koko sivun yhdestä noita melkein unhoon jääneitä Rooman pieniä
+aukeita, jotka säilyttävät menneisyyden leimaa. Dora tunsi sen hyvin;
+hän oli koettanut oppia sitä ihailemaan, mutta se tuntui hänestä
+kauhean synkeältä ja tympäisevältä.
+
+Astuessaan tämän talon kynnyksen yli tunsi nuori amerikatar
+äkillistä valon ja lämmön puutetta: häntä hiukan puistatti, hänen
+lörpöttelynsä lakkasi, ja mikäli hän eteni laajassa eteisessä, sikäli
+alkoi hänen sydämensä tykyttää kiivaammin. Lelokin puolestaan oli
+ilmeisesti hermostunut. Hän tunsi, että paljon tulisi riippumaan
+tästä ensimäisestä kohtauksesta. Hän ei ollut tahtonut ruveta
+vähentämään morsiamensa vaikutusta suositteluillaan; hän piti parhaana,
+että Dora esiintyi sellaisena kuin oli: hänen luontevuutensa ja
+omaperäisyytensä voisivat ehkä miellyttää. Hän oli huolissaan vain
+Doran parantumattomasta suorasukaisuudesta ja usein liian vilkkaista
+nokkeluuksista.
+
+Oven avasi hyvin asianmukaisesti puettu miespalvelija; kreivi
+ilmoitti hänelle rouva ja neiti Carrollin nimet. Palvelijan jäljessä
+kulkivat molemmat amerikattaret avaran etuhuoneen läpi, jossa oli
+korkeaselkäisiä penkkejä, seinien verhona vanhoja kirjokankaita
+ja runsaspoimuisen baldakiinin alla Sant' Annain vaakuna, sitten
+kolmen peräkkäisen salin läpi, joissa sohvat, nojatuolit ja jakkarat
+olivat sijoitetut pitkin kirjopeitteisiä, tauluilla ja suurilla
+kullanväristen pylväiden välissä olevilla peileillä koristettuja
+seiniä. Kaikki nämä vanhat esineet, tämä runsas, alaston ja kylmä,
+ankara sisustus enensivät Doran ahdistusta. Saapuessaan suuren, vihreän
+empiretyylisen salin kynnykselle kuuli hän ilmoitettavan nimensä ja
+oli kreivitär Sant'Annan, herttuatar Avellinan, hänen tyttärensä,
+ja kardinaali Salvonin edessä. Silloin syntyi näiden niin erilaista
+alkuperää olevien, toisilleen tuntemattomien olentojen välillä, joiden
+kohtalot Salliman oikku oli kietonut yhteen, jonkinlaista liikutusta,
+näkymätöntä ainesten kulkua, tuota ensi silmäysten nopeaa vaihtoa,
+jonka vaikutus usein jää haihtumattomaksi.
+
+Kreivitär Sant'Anna, pitkässä villakangaspuvussa, olkapäillä suuri
+pitsikauluri, oli ylhäisen ja hienon näköinen, roomalaiset kasvot
+vielä runsaiden, keveästi käherrettyjen harmaiden hiusten puitteissa;
+kulmakarvojen käskevät piirteet lisäsivät sangen vilkkaiden, mustien
+silmien ilmettä ja ankara suu teki kasvot jäykän liikkumattomiksi.
+Tuossa oli pää, jota huolet eivät olleet saaneet kumartumaan,
+kasvot, joita ikä ei ollut lauhentanut, ja koko hänen olennossaan
+oli järkähtämätöntä suvaitsemattomuutta. Hänen veljensä, kardinaali
+Salvoni, oli ylhäisen papin perikuva. Hänen korkea, kaareva otsansa oli
+merkki harvinaisista kyvyistä. Hänen silmänsä olivat usein alasluotuina
+ja katsahtivat ylös nopein, läpitunkevin ilmein, hänen huulensa olivat
+ikäänkuin vartavasten suljetut, säilyttämään kaikki Kirkon salaisuudet,
+hänen leukansa oli kulmikas, koko olento näytti ilmaisevan älyä ja
+keskitettyä voimaa.
+
+Herttuatar Avellina — Donna Pia — oli mustan puolueen kaunotar. Häntä
+oli verrattu kaikkiin madonniin. Hänellä oli niiden säännölliset
+ja puhtaat piirteet, mutta siihen pysähtyikin yhtäläisyys. Hänen
+kasvojensa ilme osoitti tietoista ja aistillista keimailua, jota
+uskonnollinen temperamentti lauhdutti.
+
+Dora ei tarvinnut montakaan silmäystä ennenkuin hänellä oli näiden
+kolmen Sant'Annan tunnusomaiset piirteet selvillä. Hän tunsi
+voimakkaasti olevansa useiden mustien silmäparien tulen alaisena ja se
+tuotti hänelle sanomatonta ahdistusta.
+
+Donna Teresa viittasi molempia amerikattaria istumaan ja kääntyen rouva
+Carrollin puoleen ranskaksi pyysi anteeksi, ettei voinut tulla käymään
+hänen luonaan.
+
+— Minä kiitän teitä, rouva — lisäsi hän juhlallisen muodollisesti —
+että olette antanut suostumuksenne poikani pyyntöön. Toivon lapsiemme
+tulevan onnellisiksi.
+
+— Niin minäkin toivon; heillä on siihen kaikki edellytykset.
+
+— Teille on varmaankin ollut suuri uhraus antaa tyttärenne
+muukalaiselle?
+
+Tämä viittasi tietenkin uhrauksen molemminpuolisuuteen.
+
+— Uhrausko? Oh, älkää sitä uskoko, rouva! — lausui vilkkaasti neiti
+Carroll tullakseen äitinsä avuksi, joka oli hermostuneen arka
+ranskaa puhumaan. — Äiti havaitsi melkein yhtä pian kuin minä Lelon
+ominaisuudet — lisäsi hän luoden sulhaseensa pahanelkisen katseen. —
+Hän on varma, että Lelosta tulee mallikelpoinen aviomies. Ja se hänelle
+riittää.
+
+Kuullessaan poikansa kotonimeä käyteltävän näin tuttavallisesti tunsi
+kreivitär sydäntään vihlaisevan; suuttumus ja kopeus levittivät hänen
+sieraimiansa:
+
+— Ja uskotteko te, neiti, voivanne mukautua meidän elämäämme ja
+tapoihimme? kysyi herttuatar Avellina.
+
+— Täydellisesti. Yhtä hyvin kuin ruhtinatar Branca, markiisitar
+Terrani... Ennen, en kiellä sitä, minua Rooma pöyristytti, mutta nyt se
+on hilpeä, eloisa, täysin kansainvälinen.
+
+Kamalampaa lausetta ei olisi voinut ajatella: Lelo loi hämillään
+katseensa alas.
+
+— Se on totta, se on kansainvälinen — sanoi Donna Teresa — jopa siinä
+määrin, että vain muukalaiset tuntevat sen kotoiseksi. Se muuttuu yhä
+arkipäiväisemmäksi.
+
+— Arkipäiväisemmäksi! huudahti Dora. Oh! sitä se ei milloinkaan tule
+olemaan! Nähkää, se ei ole suuri ja tuntuu kuitenkin äärettömältä.
+
+Mieltymyksen välähdys valaisi kardinaalin kasvoja. Hän katsoi nuorta
+amerikatarta hyväntahtoisin ilmein:
+
+— Siinä olette oikeassa, neiti, ja Pyhä Pietari ja Vatikaani tekevät
+sen äärettömäksi.
+
+— Ja myöskin Colosseum, Forum, Caesarien palatsi — vastasi neiti
+Carroll sillä rohkeapuheisuudeila, jota ei mikään häirinnyt. — Vain
+muutama päivä sitten tulin huomaamaan, että mitat eivät aina määrää
+suuruutta. Esimerkiksi tuon suhteiltaan, piirteiltään niin erinomaisen
+Vestan temppelin rinnalla tuntuvat meidän viisikolmattakerroksiset
+rakennuksemme tavattoman pieniltä.
+
+Donna Pia katsoi ällistyneenä nuorta tyttöä, jolla oli mielipiteitä
+ihmisistä ja asioista ja joka lausui ne niin selkeästi.
+
+— Oletteko samoillut läpi koko Rooman? kysyi kardinaali.
+
+— Melkein kyllä, ja samalla minä olen näyttänyt sitä Lelolle, joka
+ei sitä laisinkaan tuntenut. Minä pakotin hänet lukemaan sivumääriä
+Baedekeristä. Kun hän ei siitä kimmastunut, aloin uskoa hänen tunteensa
+vilpittömyyteen.
+
+— Siinä ette erehtynyt — vastasi kreivi hymyillen; — sitä en vielä
+ennen ollut tehnyt kenenkään vuoksi!
+
+— Sant' Anna tutkimassa Baedekeriä amerikattaren seurassa, se on
+ajan merkki! sanoi herttuatar Avellina halveksumisen ja katkeruuden
+vivahtein.
+
+— Se on totta, vastasi Dora tyynesti. Kaikki on Kaitselmuksen
+järjestämää.
+
+— Sitä on mahdotonta epäillä, sanoi kardinaali.
+
+— Minä aavistin sitä epämääräisesti, mutta nyt olen siitä varma.
+Ajatelkaa itse! Minä olen tullut Eurooppaan huvittelemaan: minä tapaan
+herra Sant'Annan ja joudun ainiaaksi tälle puolen Valtameren. Minä
+hieron yhä vielä silmiäni ihmetellen eikö se ole unta.
+
+— Minä olen kuullut sanottavan, että Amerikka on naisten paratiisi,
+sanoi herttuatar Avellina; minua hämmästyttää, että te kaikki jätätte
+sen niin helposti.
+
+— Se on epäilemättä meidän kiirastulemme!... Ja sitten me pidämme
+itseämme jossakin määrin koko maailman kansalaisina. Kun on viettänyt
+lapsuutensa Amerikassa ja joutuu naimisiin Eurooppaan, on melkein
+kuin syntyisi uuden kerran. Minä tulen tekemään paljon uusia
+kokemuksia ja oppimaan uuden kielen... se on sangen jännittävää...
+— Niinpä olisi esimerkiksi ollut vahinko, jos en olisi saanut
+tuntea ihanan ketunjahdin nautintoa ja tunnelmia Campagnalla. Kun
+sadastaviidestäkymmenestä saapuu komeasti toisena tai ensimäisenä, niin
+se on jotakin! Riemuvoitto!
+
+Donna Pian huulilla värähti hieman leikkisä hymy. Tämän uuden
+tyttötyypin näkeminen piti kreivitär Sant'Annan mykkänä hämmästyksestä.
+
+— Teillä on jo kauniita katolisia kirkkoja New Yorkissa, sanoi
+kardinaali.
+
+— On, St. Patrickin katedraali, St. Leon kirkko... Ylhäisö menee St.
+Patrickiin pääsiäispäivänä kuulemaan suurenmoista musiikkia. Kaikki New
+Yorkiin poikkeavat suuret taiteilijat ovat laulaneet siellä.
+
+— Miellyttääkö katolinen kirkonmeno teitä?
+
+— Se on minusta sangen kaunis, sangen runollinen. Meidän episkopaalisen
+kirkkomme menot muistuttavat sitä suuresti. Meilläkin on vahakynttilät,
+suitsutukset ja moninaiset menot. Luulenpa, että itse uskontokin on
+jokseenkin samaa.
+
+Jokainen näistä sanoista osoitti, mikä suunnaton henkinen ero oli
+olemassa nuoren amerikattaren ja hänen sulhasensa omaisten välillä.
+Lelo loi katseensa uudelleen maahan ikäänkuin häpeissään.
+
+Donna Teresan huulille ilmestyi halveksuva ilme
+
+— Samaako, episkopaalinen kirkko! sanoi hän. Oh, ei, neiti!
+Katolisuuden ja muiden uskontojen välillä on se kuilu, joka erottaa
+totuuden erehdyksestä.
+
+— Niin tietenkin! Mutta se mikä yhdelle on erehdystä, ei ole sitä
+toiselle. Minä oletan, että uskontojen erilaisuus on yhtä välttämätön
+kuin ihmisten ja asiain erilaisuus.
+
+Kuullessaan tällaisia kysymyksiä noin vain ratkaistavan, aukaisi
+kardinaali suuret, mustat silmänsä selkoselälleen katsoen nuorta tyttöä
+kuin kummitusta. Mutta tämä näytti niin tietämättömältä siitä kamalasta
+kerettiläisyydestä, jota hän oli tällä ilmaissut, että kardinaali
+katsoi turhaksi selittää hänelle yhteisen uskonnon tarpeellisuutta.
+
+Rouva Carroll tunsi ensimäisen vierailun jo kestäneen kyllin kauan ja
+nousi.
+
+— Heti kun terveyteni sallii minun lähteä ulos, on minulla oleva ilo
+tulla teitä tervehtimään — lausui kreivitär kohteliaasti. — Näinä
+päivinä on meillä perhepäivälliset, jolloin saamme tilaisuuden lähemmin
+tutustua. Ellei vanhan vaimon seura pelästytä teitä, neiti, lisäsi hän
+kääntyen Doran puoleen, voitte tavata minut joka päivä kello viiden
+jälkeen.
+
+— Minä toivotan, tyttäreni... _figlia mia_... sanoi kardinaali, Jumalan
+siunausta aviollenne. En lakkaa sitä häneltä rukoilemasta.
+
+Ja ikäänkuin olisi tahtonut ottaa sisarensa tulevan miniän sielun
+haltuunsa, teki kardinaali hänen otsalleen ristinmerkin.
+
+Kreivi saattoi, vihdoinkin helpotuksesta huoaten, molemmat
+amerikattaret vaunuihin. Heti kun hän oli kahden äitinsä kanssa,
+huudahti Dora:
+
+— Niitä mustia silmiä! Lelo väittää, että hänen sisarellaan on
+sinervät silmät; minusta ne olivat sysimustat!... Minä soisin, että
+ne muuttuisivat sinisiksi, vihreiksi, punaisiksi, miksi hyvänsä, kun
+vain Sant'Annan linnassa olisi mustia silmiä vähemmän Rouva Carroll ei
+saattanut olla nauramatta.
+
+— Sinä et näytä erikoisen ihastuneelta uusiin sukulaisiisi.
+
+— He ovat hirvittäviä, mutta enhän menekään naimisiin heidän kanssaan.
+
+— Et... mutta minä pelkään heidän olevan vakavana esteenä sinun
+onnellesi. He eivät milloinkaan tule sinua ymmärtämään. He ovat toista
+aikakautta kuin me... Minä sain vaikutelman, että tämä avioliitto on
+tuhmuus. Mieti, vielä on aikaa.
+
+— Ei, äiti, ei ole enää aikaa, sillä minä rakastan Leloa — sanoi Dora
+saaden äkillisen sulon. — En voisi tulla onnelliseksi ilman häntä.
+Kreivitär ja Donna Pia inhoavat minua, se on varma; mutta minä luulen
+valloittaneeni kardinaalin. Minä tulen huolellisesti vaalimaan hänen
+suopeuttaan. Hän miellyttää minua, tuleva appieno. Hän on suurenmoisen
+näköinen. Tuo punainen kalotti, joka luo kuin valokehän hänen päänsä
+ympärille, on vaikuttava; se on kai vertauskuva. Hänen ristinmerkkinsä
+liikutti minua oudosti, harson läpikin. Jos hänestä tulee paavi, menen
+minä katolin-uskoon.
+
+— Jumala varjelkoon! — huudahti rouva Carroll kauhistuneena. — Se vielä
+puuttuisi!
+
+Saatettuaan morsiamensa vaunuihin palasi Lelo äitinsä luo saadakseen
+kuulla käynnin vaikutelmat, jotka eivät saattaneet olla suotuisia.
+
+— No minkä vaikutuksen hän teki, äiti kulta? kysyi hän saliin
+saavuttuaan.
+
+— Sinä sanot tätä henkilöä nuoreksi tytöksi? sanoi Donna Teresa.
+
+— No, ei hän ainakaan ole leski, minun tietääkseni, vastasi Sant'Anna
+hermostuneesti naurahtaen.
+
+— Hän voisi sitä olla, kun on tuollainen itsevarmuus... Minä vain en
+käsitä, mikä hänessä sinua on ihastuttanut. Hän on ruma.
+
+— Ruma! vaikka sellaiset silmät ja hiukset! No, mutta se on
+puolueellista.
+
+— Minusta hän ei ole epämiellyttävä, tämä amerikatar, sanoi kardinaali.
+Hän on ehkä hieman oudon suora, mutta se sallii nähdä hänen sielunsa
+pohjaan. Hän on mielenkiintoinen.
+
+— Se nainen vain ei koskaan tule katoliseksi!... sanoi herttuatar
+Avellina.
+
+— Vähät siitä! vastasi rutosti Lelo, — neiti Carrollilla on kaikki
+ominaisuudet, jotka tekevät elämän miellyttäväksi: hän on hilpeä,
+omaperäinen, hänellä on erinomainen luonne; ja hän on rehellinen kuin
+päivä. Minä en ole milloinkaan havainnut hänen poikkeavan totuudesta,
+en pienimmässäkään asiassa. Tunnetteko monta nuorta tyttöä, josta
+voisitte sanoa samaa?
+
+— Toivokaamme maamme vuoksi, ettei amerikattarilla ole vilpittömyyden
+yksinoikeutta! vastasi Donna Pia kuivasti.
+
+Sant'Anna istuutui äitiään vastapäätä ja tarttui hänen käsiinsä:
+
+— No, äiti kulta, sanoi hän, poista tuo happamuuden ilme.
+
+— Minulla oli sinuun nähden niin toisenmoinen unelma.
+
+— Niin, minä tiedän, te olitte suunnitellut aviota jonka oli määrä
+palauttaa minut, kädet ja jalat sidottuina, teidän puolueeseenne.
+Älkää sitä pahoitelko: juuri siitä syystä en milloinkaan olisi siihen
+suostunut. Kaikki te, niin monta kuin teitä on, näytätte minusta
+ihmisiltä, jotka kulkevat pää taaksepäin käännettynä, jotta ette näkisi
+eteenne. Mutta silmät on annettu eteenpäin katsomista varten.
+
+— Ja ylöspäin! sanoi kardinaali.
+
+— Ja ylöspäin, olkoon. Teidän pitäisi nähdä, että Kirkko on
+lopullisesti työnnetty toiselle tolalle ja että sen, tahtoi tai ei,
+täytyy kulkea sitä tietä. Minä muistan erään lapsuudenkohtauksen,
+joka ei koskaan mene mielestäni. Italialaisten saapuessa olin
+palvelusväen kanssa pesutuvassa. Siellä oli koolla kaikki naisväki
+kuin pelästyneet lampaat, odottaen ja kauhistuen sitä mikä tuleman
+piti. Mary, irlantilainen hoitajattareni — ruskea teekannu kädessä
+— puheli keskellä huonetta huonoa italiaansa; hän vakuutti, että
+paavin viholliset eivät kuuna päivänä pääse Roomaan. »Ei ikinä, ei
+ikinä!» — huuteli hän ojentaen oikeaa kättään mahtipontisesti, —
+»Jumala ei sitä salli!» Ja Jumala salli sen kuitenkin. Juuri sillä
+hetkellä kuului voiton merkki-ammuntaa, italialaiset olivat tulleet.
+Kallis, ruskea teekannu putosi Maryn kädestä ja meni säpäleiksi. Ja
+Mary, sielun pohjaan saakka järkytettynä, lusahti istumaan tuolille,
+suuret kyyneleet valuivat pitkin poskia ja hän änkytti: »Jeesus! Onko
+se mahdollista. Sitten tämä on maailmanloppu!» Se oli vain erään
+valtakauden loppu... Silloin en tästä kohtauksesta paljoa ymmärtänyt
+— olin vain viisivuotias — mutta myöhemmin on se minun mielessäni
+tullut vertauskuvaksi. Ja monta kertaa sitä muistaessani olen
+verrannut maallisen vallan kohtaloa tuohon ruskeaan teekannuun, se on
+auttamattomasti murskaantunut.
+
+Tämä kertomus näytti vaikuttavan kardinaalin mieleen; hänen kasvonsa
+saivat surullisen ilmeen.
+
+— Paavi ja Kirkko eivät silti ole vähäisemmät, lisäsi Lelo,
+päinvastoin!... Se on viime aikoina, kävellessäni neiti Carrollin
+kanssa Vatikaanin ympärillä, monta kertaa johtunut mieleeni;
+hiljaisuudessaan ja yksinäisyydessään se on minusta näyttänyt
+pelättävämmältä kuin Quirinaali.
+
+— Sinä teet meille liian suurta kunniaa, poikani! sanoi kardinaali
+happamalla ja ivallisella äänellä.
+
+Jonkun intohimoisen tunteen vaikutuksesta löytää italialainen aina
+sanoja ja ajatuksia, jotka näyttävät pulppuavan hänelle itselleen
+tuntemattomasta lähteestä; kreivi oli puhunut vakaumuksella ja
+varmuudella, jommoinen hänessä oli perin harvinaista, onnistumatta
+kuitenkaan käännyttää kuulijoitaan. Huomatessaan äitinsä kasvot yhä
+kuin huolen ja pettymyksen masentamiksi suuteli hän hänen käsiänsä.
+
+— Äiti kulta — sanoi hän sähköittäen häntä lapsenrakkautta säteilevillä
+silmillä — antakaa minulle anteeksi. Olkaa täysin jalomielinen.
+
+— Sen sijaan, että saattaisin iloita sinun aviostasi, niinkuin olin
+toivonut, täytyy minun vain koettaa alistua. Se on kovaa.
+
+— Et sinä milloinkaan olisi iloinnut minun aviostani, sanoi Lelo
+hymyillen; siksi rakastat sinä minua liian kateellisesti. Niinpä
+sinun pitäisi olla onnellinen nähdessäsi minun naivan amerikattaren.
+Muukalainen vie minusta vähemmän osan kuin italiatar olisi vienyt!
+
+Nuoren miehen ihmeellinen vaisto oli tavannut ainoan todistelun, joka
+saattoi vaikuttaa Donna Teresaan. Kaikki kreivittären kasvojen lihakset
+lauhtuivat, hänen silmänsä kostuivat, hän katsoi poikaansa lempeä
+säteillen, ja sanoi sitten herttaisesti:
+
+— Oh! ne lapset, ne lapset!... mikä tuska ja mikä riemu!
+
+— Minä arvaan, sanoi Donna Pia terävällä äänellään, että minun on
+käytävä tervehtimässä näitä amerikattaria?
+
+— Kyllä, ellet tahdo rikkoa välejäsi minun kanssani, vastasi Lelo.
+
+— Hyvä on, minä käyn.
+
+
+
+
+XXI.
+
+
+»Hän oli raivoissaan!» oli kreivi Sant'Anna päätellyt lähtiessään
+rouva Ronaldin luota. Se, mitä Helena tunsi, oli paljoa raskaampaa ja
+surullisempaa kuin itserakkauden loukkaus. Kreivin lähdettyä jäi hän
+seisomaan alalleen puristaen nenäliinaansa ja hengittäen raskaasti
+saadakseen sydämensä kevenemään, mutta siinä onnistumatta.
+
+Ja tämä kohtaelma oli vasta ensimäinen pysäkki sillä onnettoman
+rakkauden ristintiellä, jota niin monet naiset ennen häntä ovat
+kulkeneet. Hänen täytyi kärsiä kaikkien tuttaviensa onnittelut ja
+Doran kertomukset. Doralla oli niin luonteva tapa unohtaa kärsimänsä
+vääryydet, olla huomaamatta ihmisten tyytymättömyyttä, että häntä oli
+vaikea pitää loitolla. Hän oli siten pakottanut Helenan solmimaan
+jonkinlaisen välirauhan. Joka minuutti tuli hän Helenan huoneeseen
+kertomaan sulhasestaan, kapioistaan, tulevaisuuden-suunnitelmistaan.
+Rouva Ronald sulki epätoivoissaan korvansa, koetti ajatella muita
+asioita; mutta sanat tarttuivat siitä huolimatta hänen mieleensä ja
+palautuivat siihen taas hänen yksinollessaan, tuottaen uutta tuskaa.
+Jack Ascottin uudenaikaisen sormuksen sijasta oli neiti Carrollin
+sormessa Sant' Annain kihlasormus, jonka koristuksena oli yksi ainoa
+sardonyx-jalokivi, johon oli kaiverrettu suvun vaakuna ja sana:
+_sempè_ (aina). Nähdessään tämän historiallisen sormuksen jota m.m.
+oli kantanut eräs kuuluisa ranskalainen kaunotar, jonka Ludvig XIV oli
+naittanut eräälle Lelon esi-isistä, tunsi Helena kirpeää kateutta,
+häntä aivan tenhosi. Hänet valtasi outo tunne, että tämä sormus
+oikeastaan kuului hänelle: hänen teki mielensä koettaa sitä, tuntea se
+sormessaan, vaikka olisi tyydyttävä silmänräpäykseen.
+
+Joka päivä söi Lelo joko aamiaista tai päivällistä Quirinalin
+hotellissa. Puhtaasta naisvaistosta, ilman tietoista halua valloittaa
+häntä takaisin, pani Helena pukuihinsa mitä suurinta huolta. Miten
+olikaan, tuotti kreivin läsnäolo hänelle onnea, jommoista yksikään
+ihmisolento ei milloinkaan ollut hänelle antanut; mutta tämä onni oli
+ahdistuksen alaista, äkillisten sydämenkouristusten katkaisemaa, jotka
+tekivät näistä jokapäiväisistä aterioista sanomattoman kärsimyksen
+hetkiä. Pelosta, että hänen kylmyyttään tulkittaisiin kateudeksi,
+koetti hän olla rakastettava, menettämättä kuitenkaan tasaista ja
+luontevaa käytöstään. Lelo kohteli häntä lämpimän tuttavallisesti,
+nimitti häntä usein »tädiksi», ja tämä arvonimi, joka näytti häntä
+vanhentavan, ärsytti Helenaa niin, että hän vain töin tuskin saattoi
+säilyttää tasapainonsa. Dora huvitti Sant'Annaa, mutta Helena herätti
+hänen mielenkiintoansa. Hänen keskustelunsa oli johdonmukaisempaa, hän
+halusi kuunnella Helenan puhuvan. Kun Helena oli pitemmän hetken vaiti,
+sanoi Lelo hymyillen:
+
+— No mutta, oletteko te mykkä tänään?
+
+Tämä yksinkertainen sana tuotti Helenalle tavatonta iloa. Joskus
+kiinnitti hänen kauneutensa loisto nuoren miehen katsetta, mutta
+tuottamatta siihen sitä ilmettä, jonka Helena ennen oli nähnyt; silloin
+hän vaistomaisesta surusta kävi kovaksi, tylyksi, ivalliseksi. Kun hän
+näin unohti itsensä, käänsi Lelo häneen hämmästyneen, kysyvän katseen
+ja hänen viiksiensä alla välähti hymyä: tämä hymy haavoitti Helenaa
+kuin loukkaus ja vaivasi häntä päiväkausia.
+
+Rouva Ronaldin asemassa olisi katolilainen euroopatar, tottunut
+tutkimaan omaatuntoansa, pian tiennyt, mille kannalle asettua
+tunteittensa suhteen Sant'Annaa kohtaan. Säädyllisyytensä laadun mukaan
+olisi hän enemmän tai vähemmän tarmokkaasti kamppaillut rakkauttansa
+vastaan ja olisi epäilemättä tässä siveellisessä kamppailussa löytänyt
+hienoa hekumaa ja erikoista nautintoa. Helenalla oli, kuten useimmilla
+amerikattarilla, kehittyneestä ja koulutetusta älystään huolimatta,
+vain lapsellinen käsitys ihmissydämestä. Hän uskoi, ja vakuutti sitä
+itselleen yhtämittaa, että periaatteet, hyvä kasvatus, riittivät ei
+ainoastaan suojelemaan naista lankeemuksesta, vaan vieläpä tekemään
+hänet haavoittumattomaksi. Mutta huolimatta näistä varuksista oli
+rakkaus tunkeutunut häneen niinkuin luonnonlait tunkeutuvat. Se asusti
+nyt määrättömän suurena, jossakin tuntemattomassa solussa, tehden
+salaperäistä työtään, koskettaen koko hänen ajatustensa piiriä,
+muuttaen hänen luonteensa.
+
+Seuraelämä tuntui hänestä hermostuttavan rasittavalta, ihailijain
+suhteen oli hän välinpitämätön elämä tuntui hänestä kolkolta ja
+typerältä. Tahtoen karttaa neiti Beauchampin, Vergain ja varsinkin
+Doran seuraa hän teki retkiä oikealle ja vasemmalle käyden uudelleen
+paikoilla, jotka olivat hänen mielenkiintoaan herättäneet; oli
+omituista nähdä tämän New Yorkin hienottaren, tämän loistavan naisen
+harhailevan ypöyksinään Colosseumissa, Maxentiuksen sirkuksessa,
+Appiuksen tien hautakummuilla ja, ikäänkuin särkyneisyyttä kärsivä
+olento, koettavan kiinnittää ajatuksiansa johonkin suureen. Näillä
+yksinäisillä vaelluksilla joutui Helenan raskautettu sielu äkkiä
+kosketuksiin sen Rooman sielun kanssa, jota vain niin harvojen on
+suotu tuntea. Kaikki nuo kauneuden ja sopusuhtaisuuden niin julmasti
+rikotut piirteet, kaikki nuo vuosisatojen mittaan murskatut ihmistyöt,
+täyttivät hänen sydämensä ulkokohtaisella ja rauhoittavalla surulla.
+Varsinkin kirkot vetivät häntä puoleensa. Ennen oli hän ihaillut niitä
+jonkinlaisina muistopatsaina; nyt hän tietämättään etsi niistä jotakin.
+Hän rakasti niiden tuoksuakin, tuota haudan, vanhuuden, sammuneiden
+vahakynttilöiden, hälvenneen suitsutuksen tuoksua, joka on Rooman
+kirkoille niin tunnusomainen, että ne jo siitä erottaa kaikkien muiden
+maanpaikkoja kirkoista. Hän lähestyi alttareita, seurasi syrjästä
+nöyrien rukousta, ihmetellen heidän uskoansa kohotti vaistomaisesti
+omankin tuskaisen katseensa säteileviä Neitsyitä kohti.
+
+Pyhän Pietarin kirkko liikutti häntä erikoisesti. Kulta ja
+rakennustaide eivät yksin ole voineet tehdä tästä kristikunnan
+suurkirkosta nöyryyden ja rukouksen paikkaa. Mittojensa majesteetista,
+marmorien kylmyydestä, vertauskuvien ankaruudesta huolimatta herättää
+se tunteita herkemmin kuin mikään muu katolinen temppeli. Illalla
+ilmestyy sinne, Uskontunnustuksen holvin alle salaperäistä varjoa,
+outoa valoa, näkyvää ja näkymätöntä, joka painaa teihin tuntuansa
+ja alkaa vaikuttaa teihin synnyttäen rakkautta tai uskoa. Se on
+pakanallisen sielun pakopaikka. Ei kirkonmenot, ei paavin panna
+tai siunaus ole sitä voinut karkoittaa. Se harhailee, tämä sielu,
+valkoisten patsaiden takana ja levittää ympärilleen temppelin läpi
+tuntuvaa aistimustaan, jota ei kukaan suuren surun tai suuren intoilun
+herkentämä voi olla havaitsematta. Rouva Ronald tuli sinne paatuneena,
+ja usein hän järjettömän kauhun ahdistamana pakeni etsimään ulkoa
+täyden päivänvalon suojaa.
+
+Nämä oudot vaikutelmat huolestuttivat häntä ja hän luuli niitä jonkun
+alkavan sairauden oireiksi. Ensimäistä kertaa tunsi hän itsensä
+yksinäiseksi, ypö yksinäiseksi. Hänen puolisonsa äänettömyys alkoi
+rasittaa häntä yhä enemmän. Hän oli luullut olevansa välttämätön
+miehensä onnelle, ja häntä nöyryytti syvästi huomio, että tämä näkyi
+tulevan toimeen ilman häntä. Ja hän päätti, että herra Ronaldin on
+tultava häntä noutamaan taikka ei hän, Helena, milloinkaan palaja New
+Yorkiin. Tämä päätös, jonka hän teki kaksikymmentä kertaa päivässä,
+teki hänen mielensä kuitenkin yhä masentuneemmaksi. Hän ajatteli usein
+haikein mielin kaunista kotiansa, jonka hän oli koristanut, joka oli
+kuin suuri osa häntä itseään. Hänessä heräsi joku hurja halu päästä
+näkemään sitä jälleen. Silloin puristi hän itsepintaisesti yhteen
+huuliansa vastustaakseen heikkouttaan, suunnitteli minkä mitäkin
+mieletöntä, esim. Intiaan matkustamista tai avioeroa ja asettumista
+asumaan Pariisiin neiti Beauchampin kanssa. Hän koetti mukautua,
+totuttautua ajatukseen Doran naimisiinmenosta, mutta ei voinut.
+Se rasitti häntä kuin painajainen, kouristi hänen sydäntänsä. Hän
+todisteli itselleen, että tämä johtui hänen ystävyydestään herra
+Ascottia kohtaan. Hän luulotteli viipyvänsä Roomassa yksinomaan sen
+huonon vaikutuksen pelosta, minkä hänen äkillinen lähtönsä saattaisi
+tehdä; ja viipyi silti kuitenkin vain sen salanautinnon vuoksi, jota
+hän tunsi Sant'Annan läsnäolosta. Tämän nautinnon hurmaa vastaan yritti
+hän turhaan puolustautua. Hän tunsi yhä enemmän tarvetta turvautua
+johonkin, halua paeta kauaksi pois; hän etsi sopivaa tekosyytä
+voidakseen lähteä herättämättä rouva ja neiti Carrollin ällistelyä ja
+ihmetystä.
+
+Kaitselmus tuli hänen avukseen odottamattomalla tavalla. Eräänä iltana
+päivällistä syödessä, tuotiin hänelle sähkösanoma. Ajatus, että
+se saattoi olla hänen mieheltään, pani hänen kätensä värähtämään.
+Luettuaan sen huudahti hän riemusta.
+
+— Ah! mikä yllätys! — sanoi hän kasvot säteilevinä — Charley on
+Monte-Carlossa! Hän kutsui meitä, Sofia-tätiä ja minua, tulemaan sinne
+häntä tapaamaan. Sinne, olen aina mitä hartaimmin halunnut. Me lähdemme
+epäilemättä.
+
+— Minä lyön vetoa, että veljenne tuo teille takaisin Henrikin ja
+tarjoaa teille uutta kuherruskuukautta! sanoi häikäilemätön neiti
+Carroll.
+
+Helena punastui hiusrajaan saakka, hänen silmänsä kohtasivat Lelon
+ivallisen katseen, hänen ripsensä värähtivät.
+
+— Herra Ronaldin tapana ei ole antaa tuoda tai viedä itseään! vastasi
+hän mahdollisimman kuivalla äänellä.
+
+— Ei, mutta avioliiton pulmissa voi kolmannen miehen väliintulo joskus
+olla sangen hyödyllinen itserakkauden pelastamiseksi — selitti Dora
+oikopäätä käytännöllisellä vaistollansa, jota olisi voinut luulla
+elämän kokemuksen saavutukseksi. — Joka tapauksessa, jos enokulta
+tulee, lepyttäkää hänet minuun, kun hänet tapaatte. Minä olen kahdesti
+kirjoittanut hänelle, mutta hän ei ole vastannut. Oh, täydellisistä
+miehistä, niistä vasta vastus on!
+
+— Ettehän toki aio jättää meitä tänne yksiksemme! sanoi rouva Carroll
+huolestuneen näköisenä.
+
+— Teillähän on Vergat; he ovat teille tuhat kertaa hyödyllisimpiä kuin
+Sofie-täti ja minä! vastasi Helena.
+
+— Niin, mutta suku!...
+
+— Älkää olko levoton, äiti! keskeytti Dora; me menemme tapaamaan sitä
+Meillä on suurenmoinen suunnitelma... eikö olekin Lelo?
+
+Kreivi vastasi myöntävästi nyökkäämällä ja kääntyen sitten rouva
+Ronaldin puoleen sanoi hän hymyillen:
+
+— Minä olen varma, että te kaadatte pankin Monte-Carlossa!
+
+Sant'Anna oli lausunut tämän noin vain, ajattelematta lainkaan
+sananpartta, joka lupaa onnea pelissä sille, jolle sitä ei ole
+rakkaudessa. Mutta sen sananparren muisti Helena: hän kalpeni ja hänen
+huulensa pusertuivat yhteen.
+
+Lelon mieltä liikutti tämä lentävän hetken välähdys: hän arvasi sen
+syyn ja hämmentyi epähienouttaan.
+
+— Mistä syystä te olette niin varma, että minulla on onnea pelissä?
+kysyi Helena urhoollisesti.
+
+Tämä itsevarmuuden näyttely ärsytti italialaista; hän hymyili
+kaksimielisesti:
+
+— Kun uskon teidän viehätysvoimanne kykenevän kiehtomaan itse
+pelipirunkin! — vastasi hän kavalan mairittelevasti. — Pelurilla on
+taikauskonsa. Jos minä olisin mukananne Monte-Carlossa, noudattaisin
+sokeasti teidän aavistuksianne Minä toistan sen, te kaadatte pankin.
+
+— Minä puolestani en sitä toivo! huomautti kuivasti neiti Beauchamp.
+
+
+
+
+XXII.
+
+
+Charley Beauchamp ei ollut päässyt vapautumaan levottomuudesta,
+joka häneen Ouchyssa oli tarttunut. Vaikka hän tiesi Helenan olevan
+täti Sofian valppaan valvonnan alaisena, ei hän tuntenut itseään
+turvalliseksi. Ja hän alkoi katsoa herra Ronaldin olevan väärässä ja
+paheksui hänen itsepäisyyttään, mutta uskollisena amerikkalaiselle
+periaatteelle, että kolmas ei saa sekaantua kahden kauppaan, ei hän
+ollut sanallakaan kehoittanut lankoansa menemään vaimoaan tapaamaan.
+Suruisuus ja alakuloisuus, jota hän alkoi huomata yhä selvemmin
+herra Ronaldin ilmeestä herätti hänessä toivoa, että rakkaus vie
+kuitenkin voiton ylpeydestä. Sitä odottaessa huolestutti häntä sentään
+sisarensa yksinäisyys. Helena oli hänen mielestään liian nuori ja
+liian kaunis viipymään Euroopassa ilman miehistä suojelusta. Hän
+katsoi velvollisuudekseen matkustaa sisarensa luo, ja alkoi järjestää
+asioitansa pitempää poissaoloa varten. Siihen meni kuitenkin jonkun
+verran aikaa. Saadessaan tiedon Doran kihlauksesta kreivi Sant'Annan
+kanssa tunsi hän salaista riemua, äkillistä helpotusta, jonka syytä
+hän ei tahtonut itselleenkään tunnustaa. Hän oli vihainen Doralle,
+tunsi vilpitöntä myötätuntoa Jack Ascottia kohtaan, mutta oli
+pohjaltaan sangen tyytyväinen. Tämä kihlausilmoitus palautti yhtäkkiä
+hänen mieleensä Luzernin Helenan keimailut ja joukon muistoja, jotka
+saattoivat hänet kiiruhtamaan valmisteluitaan. Lähtönsä edellisenä
+päivänä hän kävi tapaamassa lankoansa ja sanoi yksinkertaisesti:
+
+— Minä lähden huomenna Eurooppaan... Onko sinulla mitään asiaa, minkä
+voisin toimittaa?
+
+— Ei ole, vastasi herra Ronald kääntäen päätään salatakseen
+liikutustaan.
+
+Niin oli Charley lähtenyt. Kun hän ei halunnut mennä Roomaan,
+missä hänen olisi tarvinnut nähdä Sant'Anna, päätti hän pysähtyä
+Monte-Carloon varmana siitä, että Helena mielellään tulisi sinne häntä
+tapaamaan.
+
+Ei mikään muuta naisen kasvoja niin kuin rakkaus tai äitiys. Kun
+Charley näki sisarensa, hämmästyi hän tämän muodossa tapahtunutta
+muutosta.
+
+— Mitä sinulle on tapahtunut? huudahti hän. Oletko ollut sairas?
+
+Helena punastui tietämättä minkävuoksi.
+
+— Sairasko!... En vähääkään.
+
+Sitten jatkoi hän levottomana:
+
+— Olenko minä siis vanhentunut, rumentunut.
+
+— Et, mutta muuttunut toisen näköiseksi.
+
+— Se on vain merkki siitä, että sinä olet ehtinyt hiukan unohtaa minkä
+näköinen minä olen, itse olen peilistä nähnyt itseni joka päivä samana.
+
+Charley ei inttänyt, mutta levottomuus, joka taannoin oli saanut hänet
+kiiruhtamaan asioitaan, tarttui häneen uudelleen.
+
+Ympäristön vaihto tuotti rouva Ronaldille hetkellistä lohdutusta.
+Monte-Carlon väräjävä valo ikäänkuin tunkeutui hänen olentoonsa.
+Ympäröivät kukat, soitto, sini, tekivät hänelle hyvää. Kaikki tämä
+vaikutti, että hänen sydämensä ahdistus vähitellen huojentui ja hän
+luuli pääsevänsä painajaisesta. Doran ensimäinen kirje työnsi hänet
+siihen takaisin sekä ruumiillisesti että henkisesti.
+
+Tässä kirjeessä, jossa Lelon nimi seisoi joka rivillä, ilmoitti Dora,
+että häiden vietto oli määrätty kesäkuuksi ja tapahtuisi luultavasti
+Pariisissa... Tästä sanomasta osoitti Helena suuttumustaan neiti
+Carrolliin ja myötätuntoansa Jack Ascottia kohtaan sellaisella
+tavalla, että herra Beauchampin kasvot saivat vakavan ja huolestuneen
+ilmeen; Helena ei sitä edes huomannut. Mutta taivas, meri, ihana
+seutu tuntuivat hänestä kolkoilta ja alakuloisilta — ja hän selitti
+luodetuulen syyksi ärtyisyyden, jonka tuska hänessä synnytti.
+
+Haihduttaakseen ajatuksiansa koetti hän peliä ja innostui pian
+rulettiin. Huolimatta veljensä ja tätinsä vastusteluista vietti hän
+suuren osan aikaansa kasinossa. Hänellä oli usein tavaton onni. Silloin
+saattoi hän hetkeksi unohtaa Doran ja Lelon. Pian kiinnitettiin
+häneen huomiota; häntä kutsuttiin »kauniiksi amerikattareksi»,
+miljoonäärittäreksi, pidettiin leskenä tai eronneena vaimona, ja
+ainoastaan herra Beauchampin alituinen läsnäolo suojeli häntä ja piti
+seikkailujen etsijät loitommalla.
+
+Eräänä iltapäivänä, kun Charley oli mennyt Cannesiin katsomaan erästä
+sairasta tuttavaansa, meni Helena kasinoon bostonilaisten ystäviensä
+kanssa. Nämä jäivät »trente-et-quaranten» ääreen. Helena, joka rakasti
+vilkkaampaa peliä, jätti heidät siihen ryhtyäkseen kiihdyttävään
+rulettiin. Eräs tummaverinen nuori mies, jolla oli punainen kravatti
+ja siinä suuri musta helmi ja joka jo viikon päivät oli hiiviskellyt
+hänen kintereillään, seurasi häntä ja livahti hänen taakseen. Rouva
+Ronald asetti itsepintaisesti yhdeksän louis'ta yhdeksän-numerolle,
+joka aamulla herätessä oli hänen mieleensä juolahtanut: hän uskoi
+varmasti sillä voittavansa. Neljä kertaa jo oli hänen odotuksensa
+pettänyt. Huohottaen seurasi hän krupieerin toimia ja koetti tenhota
+häntä tahtonsa voimalla, kun hän äkkiä tunsi kahden käden tarttuvan
+vyötäisiinsä hänen suuren kaulurinsa turvissa.
+
+Hän kääntyi silmät säkenöiden, kasvot kalpeina vihasta; kuin unessa
+näki hän äkkiä puolisonsa vierellään ja ankaralla nyrkin-iskulla
+irroittavan röyhkeän ihailijan. Tämän kahinan keskestä kuuli hän
+hämärästi molempien miesten puheen.
+
+— Korttinne, korttinne!... Minä vaadin hyvitystä! sähisi toinen
+huomattavasti murtaen ranskaa.
+
+— Minulla ei ole teille minkäänlaista hyvitystä annettavana, vastasi
+toinen, olen tavannut teidät ahdistamassa vaimoani ja kurittanut teitä
+amerikkalaiseen tapaan; se on oikeuteni. Minä tyydyn siihen.
+
+Yhä yliluonnollisen ilmestyksen vaikutelmassa, jonkinlaisen kauhun
+vallassa kaikista katseista, jotka olivat häntä kohti suunnatut,
+tarttui Helena herra Ronaldin käsivarteen, nojautui häneen ja lähti
+hänen kanssaan ulos. Vasta kun he olivat kasinon ulkopuolella, alkoi
+hän ajatella, miten tämä kaikki oli tapahtunut. Irroitti kätensä,
+pysähtyi äkkiä, katsahti mieheensä hämmästyneenä ja kysyi hiukan
+käheällä äänellä:
+
+— Henrik, mistä sinä tulet?
+
+Vastaamatta heti kohta katsoi herra Ronald ihastuen kauniita kasvoja,
+joita hän ei ollut niin pitkään aikaan nähnyt.
+
+— Junasta, kultani, — sanoi hän vihdoin omituisesti hymyillen. Tapasin
+Sofia-tädin, joka sanoi sinun olevan kasinolla Carringtonien kanssa;
+minä tahdoin tulla sinua yllättämään ja tulinkin tosiaan hyvään aikaan.
+En oikein tiennyt, minkälaisen vastaanoton saisin; olen matkustanut
+sadan leiviskän paino mielessäni... ja romaanikohtaus pakotti
+sinut tarttumaan minun käsivarteeni. Se on ihmeellistä! Se on kuin
+Kaitselmuksen merkki.
+
+Helena alkoi uudelleen kävellä.
+
+— Minä luulin sinun päättäneen olla koskaan tulematta! sanoi hän hiukan
+kylmähkösti.
+
+— Ja antaa vuoden kulua ilman elonmerkkiä!... Mutta sinähän olisit
+voinut vaatia eroa hylkäämisen vuoksi!
+
+Helena ei voinut ehkäistä punastumistaan: hänhän oli sitä ajatellut.
+
+— Charleyko on sinut tänne kutsunut? kysyi hän koettaen kamppailla
+liikutustaan vastaan.
+
+— Charleyko? Ei, kultaseni: hän ei edes tiedä tulostani. Minä kuulin
+sattumalta sinun lähdöstäsi Roomasta Monte-Carloon. Ei kukaan ole minua
+kutsunut. Minä tulin, kun elämä ilman sinua kävi minulle sietämättömän
+raskaaksi. Minä olen kärsinyt paljon, varsinkin viime kuukausina;
+ei mikään maailmassa saisi minua antautumaan uudelleen samanlaiseen
+kokeiluun. Olemme erehtyneet molemmat; antakaamme kumpikin toisillemme
+anteeksi.
+
+Tällöin saapuivat puolisot Anglais-hotelliin. Herra Ronald seurasi
+vaimoansa tämän huoneeseen. Kun ovi oli suljettu, avasi hän sylinsä:
+Helena heittäytyi hänen povelleen. Ja kun Helena kuuli miehensä sydämen
+voimakasta tykintää, kohosi Lelon kuva hänen mieleensä. Ajatellen
+rakkauttansa nuoreen italialaiseen irtautui hän hiljaa miehensä
+syleilystä ja katsellen häntä surullisesti, haavoitetun otuksen ilmein
+sopersi hän huulet kuivina ja kalpeina, itsekään tietämättä mitä puhui:
+
+— Miksi olet viipynyt niin kauan? miksi olet viipynyt niin kauan?...
+
+
+
+
+XXIII.
+
+
+Lelo oli pyytänyt neiti Carrollilta, että heidän häänsä vietettäisiin
+mahdollisimman pian, ja tämä, joka oli osoittanut niin vähän intoa
+tullakseen Jack Ascottin vaimoksi, oli ilomielin siihen suostunut. Hän
+oli heti ryhtynyt kiiruhtamaan tarpeellisten paperien toimittamista.
+Hänen kapionsa olivat lähetetyt New Yorkista Pariisiin. Ja nauraen
+yllätystä, jonka hän aiheuttaisi ompelijattarelle, mutta samalla
+kuitenkin hiukan häpeää ja itsemoitteita tuntien, antoi hän määräyksen
+ommella liinavaatteisiinsa kreivillisen kruunun, joka lopullisesti
+osoitti hänen kohtaloansa.
+
+Hän suorastaan kylpi onnessa, ylpeydessä, turhamielisyydessä. Hän
+oli penkonut Sant' Annojen sukuarkistoa, nähnyt jalokivet, joilla
+hän tulisi itseään koristamaan, ja saanut selville, että hän tulisi
+olemaan sangen ylhäinen, tasa-arvoinen Rooman ruhtinatarten kanssa.
+Mikä voitto hänelle, jota moni New Yorkin hienostossa ei ollut
+pitänyt kyllin hienosukuisena! Hänen omaisuutensa tuntui hänestä
+mitättömyydeltä kaikkeen siihen verraten, mitä hän itse voitti. Mutta
+hänen kunniakseen olkoon sanottu, että nämä aineelliset ja maalliset
+mietelmät vain hipaisivat hänen mieltään. Yli kaiken hän sentään
+rakasti Leloa. Kun näki Doran aivan erilaisena kuin hän oli ollut, ei
+sitä voinut mitenkään epäillä. Rakkaus lisää itsekkyyttä miehessä,
+mutta vähentää tai hävittää sen naisessa. Dora pelkäsi olevansa
+sulhaselleen vastenmielinen, tutki hänen makuansa, alisti oman tahtonsa
+sulhasensa toivomusten alaiseksi. Ensimäistä kertaa tunsi hän olevansa
+riippuvainen toisesta oliosta, ja tämä riippuvaisuus ei häntä suinkaan
+ärsyttänyt ja masentanut, vaan teki hänet päinvastoin onnelliseksi ja
+ylpeäksi.
+
+Yksi ainoa seikka häiritsi hänen iloansa: sen roomalaisen suvun
+vihamielisyys, johon hän tulisi kuulumaan, äänetön, täydelliseen
+kohteliaisuuteen peitetty vihamielisyys, jonka hän vaistomaisesti
+tunsi. Hän oli aterioinut useita kertoja Sant'Annan palatsissa ja
+koko ajan tuntenut olevansa epämiellyttävä, joka ainoan sanansa
+osuvan harhaan. Omasta puolestaan ei hän myöskään käsittänyt noita
+menneisyyteen takertuneita ihmisiä. He tuntuivat hänestä olevan
+ikäänkuin seisahtuneita kelloja, ja kerran oli hän ärtyneenä tullut
+lausuneeksi Lelolle, että hänen tekisi mieli panna sähkövirta kulkemaan
+heidän päidensä kautta, jotta ne uudistuisivat ja pääsisivät vapaiksi
+kaikista niihin kasautuneista ja niitä rasittavista ennakkoluuloista.
+
+Kreivitär Sant'Annan seurapiirissä oli Doran kuitenkin onnistunut
+saavuttaa kaksi ystävää: kardinaali Salvoni ja asianajaja Orlandi.
+Hän ei ollut laiminlyönyt kirkkoruhtinaan ystävyyden tavoittamista.
+Tämä miellyttikin häntä yhä enemmän. Hän tiesi vaistomaisesti,
+että kardinaali oli huomattava voima, ja hän kunnioitti kaikkea
+voimaa samoinkuin hän halveksi kaikkea heikkoutta. Kardinaali
+johti keskustelun aina Amerikan oloihin ja kuunteli häntä ilmeistä
+mielenkiintoa osoittaen. Hänen tulevan miniäpuolensa omaperäiset
+sutkaukset saivat usein hymyn välähtämään hänen mustissa silmissään,
+ja monta kertaa havaitsi Dora ilokseen kardinaalin puolustavan häntä
+keskustelussa. Asianajaja Orlandi, jota hänen käytännöllinen älynsä ja
+ruumiillinen ja henkinen reippautensa miellytti, sanoi arastelematta,
+että tämä amerikatar oli juuri sellainen vaimo, jota Lelo tarvitsi.
+Hän puolusti Doraa joka tilaisuudessa taitavalla tavalla ja osasi aina
+tuoda esiin hänen hyviä puoliansa. Doran pyynnöstä oli Orlandi kertonut
+hänelle Sant' Annain historian ja kreivittären luvalla yleisin piirtein
+tehnyt selkoa suvun taloudellisestakin asemasta.
+
+Neiti Carroll, joka kohteli äitiänsä kuin vanhempaa sisarta, oli
+oudostunut siitä juhlallisesta kunnioituksesta, jota Lelo osoitti
+äidilleen. Kun hän ensi kerran oli nähnyt Lelon polvistuvan äitinsä
+eteen niinkuin pikkulapsen ja sitten suutelevan tämän kättä, oli hän
+aivan mykistynyt hämmästyksestä, pökertynyt, ja hiukan huolestuneena
+saanut vaikutelman, että hänen sulhasensa ei ole samaa vuosisataakaan
+kuin hän itse.
+
+Dora oli aluksi toivonut, että heidän vihkimisensä tapahtuisi
+Roomassa, katolisen Kirkon koko loistolla; mutta kun hän sai tietää,
+että menojen, hänen protestanttisuutensa vuoksi, täytyi olla ihan
+yksityisluontoisia, ehdotti hän Pariisia, ja Lelo oli siitä salaisesti
+hyvillään. Semmoinen vihkiminen miellytti häntä suunnattoman paljon
+enemmän. Hänelle oli sangen lohdullista ajatella, etteivät ruhtinatar
+Marina ja hänen äitinsä tulisi läsnäolemaan tilaisuudessa.
+
+Asianajaja Orlandi oli turhaan koettanut saada Sant'Annan palatsin
+ensimäisen kerroksen asukkaita muuttamaan järjestääkseen siinä asunnon
+nuorelle parille. Sen kuullessaan oli Doran vaikea olla hypähtelemättä
+ilosta. Ajatus asua pienen syrjäisen torin varrella metrin paksuisten
+muurien takana ja saman katon alla anoppinsa kanssa oli häntä hirveästi
+rasittanut. Nähdessään Lelon tyytymättömyyden ilmeen lausui hän
+hilpeästi:
+
+— Älä siitä välitä. Roomassa on aina tilaisuus saada ruhtinaallinen
+asunto... Ja mehän voimme rakentaa oman palatsin.
+
+— Rakentaa palatsin! huudahti kreivi, kun meillä on oma, joka on
+rakennustaidon helmi!
+
+— Niin, mutta josta puuttuu ilmaa ja valoa, sitä terveellistä valoa,
+joka tappaa mikrobit... ja ennakkoluulot!
+
+Äkillinen, surullinen ilme välähti Lelon kasvoilla. Esi-isien,
+muinaisten Sant'Annain henki pani varmaankin vastalauseensa,
+kuten rouva Ronald oli sanonut, uutukaista ja pyhyyttä loukkaavaa
+nykyaikaisuutta vastaan.
+
+
+
+
+XXIV.
+
+
+Tuo pieni kohtaus kasinossa oli kyllästyttänyt rouva Ronaldin
+Monte-Carloon; hän oli jo seuraavana päivänä halunnut lähteä Cannesiin.
+Oleskeltuaan siellä viikon päivät oli hän miehensä, veljensä ja tätinsä
+kanssa palannut Pariisiin, missä kaikki asettuivat asumaan Castiglionen
+hotelliin.
+
+Tietoisuus rakkaudestaan Sant' Annaan oli tuottanut Helenalle
+typertymystä, jonkinlaista oman itsensä inhoamista ja syvää
+nöyryytystä. Hänen voittonsa Ouchyssä oli lopultakin ollut vain tappio.
+Profetallinen ennustus, jolle hän oli nauranut, palasi hänen mieleensä.
+Hän oli saattanut miehen kiusaukseen ja tämä oli hänet ottanut vastoin
+hänen tahtoansa; oli vienyt hänen sydämensä hänen tietämättään;
+hän oli mennyt ansaan kuin pikku koulutyttö. Tämä ajatus saattoi
+kiusallisen punan nousemaan hänen kasvoilleen. Hän oli luullut olevansa
+haavoittumaton ja valinnut tunnusmerkikseen salamanterin! Mikä valhe!
+Mikä pilkka!... Ja suuttuen viattomaan elukkaan, joka ei ollut antanut
+hänelle kimmoisuuskykyään, heitti hän harmissaan korulippaaseensa,
+johon sama tunnuskuva oli kaiverrettu, tuon timantti- ja smaragdikorun,
+jota hän niin ylpeänä oli kantanut.
+
+Helenan mielen hämmennystä ei kestänyt kauan Hänen arvokkuutensa,
+hänen säädyllisyytensä tarttuivat heti aseisiin tätä tunnetta vastaan,
+joka häntä loukkasi, joka tuntui hänestä tahralta. Hän oli tutkinut
+hiukan kaikkia uskontoja, olipa jonkun aikaa ottanut osaa n.s.
+kristillisten tietäjäin kokouksiin joissa harrastetaan metafyysillisiä
+parannuskeinoja. Hän luuli, kuten nämäkin, että luja tahto kykenee
+aikaansaamaan ihmeitä ja että ajatus pahentaa tautia pitämällä sitä
+kiinni ruumiissa. Niinpä koetti hän estää ajatuksiansa askartelemasta
+onnettoman rakkautensa kanssa. Mutta kaikista näistä ponnisteluista
+huolimatta rakkaus eli hänessä ja ilman häntä, synnyttäen joukon
+tunteita, jotka joskus olivat aivan yksinvaltiaita. Hän puheli,
+huvittelihe, sommitteli pukujaan, ja kaikkien ulkonaisen elämän
+ilmiöiden läpi kuuli hän kuitenkin italialaisen hehkuvan äänen,
+tunsi hänen silmiensä hyväilyn. Hänen ihailunsa ilmaukset, hänen
+tunnustuksensa palasivat herkeämättä Helenan muistoon. Luzernissa ja
+Ouchyssä saadut vaikutelmat, jotka näyttivät vain pujahtaneen hänen
+sieluunsa, olivatkin sinne jääneet pysyvästi ja palautuivat nyt
+tarkkapiirteisinä ja niiden tenho tuntui vasta nyt oikein vaikuttavan
+häneen. Helena kamppaili turhaan tätä salatenhoa vastaan; kerran
+ahdistuksissaan kykenemättömyydestään sitä karkoittamaan huudahti hän
+ääneen:
+
+— Oh, varmaan johtuu tämä siitä inhoittavasta latinalaisesta verestä,
+jota minulla on suonissani!
+
+Hän alkoi harhailla pitkin Pariisia, niinkuin oli harhaillut Roomassa,
+umpimähkään ja ypöyksin. Omituisesta vaistosta karttoi hän Gabrielin
+puistokatua; sen varjoisen puistokujan näkykin, missä Sant'Anna oli
+häntä seurannut, oli hänelle tuskallinen, ja ohikulkiessaan loi hän
+aina siihen pelästyneen katseen.
+
+Näillä tarkoituksettomilla retkillään päätyi hän usein menemään
+sisään johonkin kirkkoon. Kärsimysveljesten kappeli Hoche-kadulla
+ja Dominikaanien kirkko St. Honorén kaupunginosassa vetivät häntä
+vastustamattomasti puoleensa. Katolisten pyhättöjen erikoisessa
+hiljaisuudessa tunsi hän heti viihtyisämpää oloa. Hän rakasti
+kirkollisia menoja, hän antoi niille nyt arvoa. Hengellisen musiikin
+aaltoilu, liturgisten laulujen vakaat sävelet tyynnyttivät hänen
+tuskaansa, niinkuin imettäjän kehtolaulut olivat lapsena haihduttaneet
+hänen huolensa. Protestanttisuudestaan huolimatta tunsi hän Paduan
+pyhän Antoniuksen, joka omituista kyllä näyttää olevan yhtä suosittu
+Amerikassa kuin Ranskassa, ja mielensä masennuksessa oli hän mennyt
+aina sellaiseen lapsellisuuteen saakka, että oli luvannut tälle suuren
+summan, jos hän koskaan saavuttaisi unohduksen. Käytännöllisellä
+vaistollaan, joka ei häntä koskaan jättänyt, päätteli hän, että koska
+hänen tahtonsa yksin ei riittänyt kirvoittamaan hänestä tätä julmaa
+rakkautta, joka myrkytti hänen elämänsä, täytyi ottaa toisia voimia
+avuksi. Hän muisti, että kerran Roomassa, Bambinon edessä, jota
+hänelle oli näytetty ja joka hänestä oli vain inhoittava puunukke,
+oli hän erään vanhan maalaisvaimon silmissä nähnyt erikoisen loiston,
+epäilemättä uskosta johtuvan, joka oli kerrassaan hänet muuttanut
+ja luonut hänen kasvoilleen yliluonnollista kauneutta. Tämä muisto
+askarrutti häntä. Hän muisteli menoja joissa hän oli ollut mukana
+Neitsyt Maarian Taivaaseenastumisen luostarissa ja puoliyön messussa
+Blonayn linnassa. Tässä vanhassa roomalaisessa uskonnossa oli varmaan
+jotakin salaperäistä voimaa: kukaties saisi hän apua siitä? Muuten
+alettiin Amerikassa paljon puhua katolisuudesta. Se voitti alaa päivä
+päivältä ja synnytti kiivasta väittelyä. Hän olisi mielellään tuntenut
+sen perinpohjin, vaikkapa vain voidakseen siitä keskustella. Niinpä
+pyysi hän rouva de Kéradieutä neuvomaan hänelle papin, jonka kanssa
+hän voisi keskustella näistä asioista. Paronitar saattoi hänet apotti
+de Rovelin, miehensä serkun luo, Ste-Clotildan seurakunnasta. Tämä
+otti hänet vastaan isällisen ystävällisesti. Pysyen varovalla kannalla
+selitti Helena, että hän ei ollut päättänyt muuttaa uskontoa: hän piti
+katolinuskoa tenhoavana, mutta että sen dogmit eivät pelkäsi, sovellu
+hänen nykyaikaiseen katsantokantaansa.
+
+— Ei voi palata ajassa taaksepäin, tiedättekö, lisäsi hän vakavasti.
+
+— Tietenkään ei, vastasi pappi hymyillen, mutta minä olen varma, että
+katolisuus ei estä teidän henkenne kulkua eteenpäin... päinvastoin! Ja
+minä asetun käytettäväksenne valaistakseni teille asia ja vastatakseni
+kaikkiin kysymyksiinne.
+
+Tämän jälkeen sovittiin, että Helena tulisi joka päivä kello kahden
+ja kolmen välillä keskustelemaan uskonnosta herra de Rovelin kanssa,
+ja hän lähti ihastuneena, että oli löytänyt uuden ja soveliaan
+ajatusten-eristäjän.
+
+Heti Pariisiin saavuttuaan oli rouva Ronald käynyt tervehtimässä
+markiisitar d'Anguilhonia; hänestä tuntui todelliselta lohdutukselta
+kuulla, että herra de Limeray oli vielä Paussa: hän pelkäsi
+tämän läpitunkevaa katsetta ja hymyn hienoa ivaa. Ensimäisillä
+torstaipäivällisillä, joille hän oli kutsuttu miehensä, veljensä ja
+tätinsä kanssa, kohtasi hän kuitenkin kreivin. Hän oli varuillansa,
+koetti näyttää huolettomalta ja iloiselta, mutta kreivi hämmästyi
+melkein heti hänen muuttumistaan. Hänen kasvojensa yleisvaikutus tuntui
+toisenlaiselta; ne eivät olleet niin loistavat, mutta lempeämmät,
+ja suurissa ruskeissa silmissä oli hetkittäin ahdistuksen ja tuskan
+ilmettä. Milloin karttoi hän kreivin katsetta, milloin taas uhmasi
+sitä hermostuneella naurahduksella. Sanalla sanoen, hän vaikutti
+syylliseltä ja häpeävältä lapselta. Ja vanha herrasmies, jolla oli
+laaja naistuntemus, kysyi itseltään heti: »Kukahan se mies on?»
+
+Väkisinkin tuli puhe neiti Carrollin avioliitosta. Markiisitar
+d'Anguilhon, joka tunsi Sant'Annan, selitti, että kreivi oli
+hurmaaja ja kuin luotu viehättämään amerikatarta. Herra Ronald oli
+ankara sisarentytärtänsä kohtaan. Helena lisäsi, että herra Ascott
+olisi paljoa paremmin soveltunut Doralle ja että hän oli jo paljoa
+aikaisemmin huomannut, mihin päin asiat olivat kääntymässä. Hänen
+äänessään oli intohimon sävyä, joka värähdytti herra de Limerayn
+korvaa. Hän ryhtyi kyselemään Helenalta lähemmin Doran ja Sant'Annan
+suhteen yksityiskohtia, ajoi hänet taitavasti aina pitemmälle ja
+tuli vakuutetuksi. Sitten tutkisteli hän herra Ronaldia. Hän oli
+sellainen ylemmyysmiehen tyyppi, josta kaikki määrättyyn suuntaan
+kasvatetut naiset unelmoivat, mutta joka koskaan ei heitä tyydytä.
+He tuntevat vaistomaisesti, että hän ei ole luotu heitä varten, että
+hän menee heidän piirinsä ulkopuolelle: siitä heidän pettymyksensä.
+Amerikkalainen oli komea, ilmeisesti älykäs mies; mutta hänen sileäksi
+ajelluilla kasvoillaan oli se puhtauden ja kirkkauden ilme, joka
+saavutetaan ainoastaan ajatuksen ylhäisissä ilmapiireissä. Hänen
+kauniissa kaukokatseisissa etsijänsilmissään ei ollut ihmisintohimon
+tenhoisaa loistoa, ja hänen ankara ja suljettu suunsa karkoitti
+aistillisuuden ajatuksenkin.
+
+Ikäänkuin Helena olisi arvannut herra de Limerayn mietteet, loi hän
+mieheensä helliä katseita, kohdisti häneen suloisia sanoja — mikä
+lopullisesti vahvisti kreivin päätelmät. Ja kreivin mieleen muistui
+heidän taannoinen keskustelunsa Loiset'sta palatessa. Hän näki tämän
+nuoren naisen sellaisena kuin hän oli tuona iltana, niin valkoisena,
+niin haluttavana, kulkien hiljaa hänen rinnallaan, kääntäen hänen
+puoleensa kirkkaat, elämäniloa säteilevät kasvonsa, selittäen olevansa
+kaavoittamaton, pysähtyen näyttämään hänelle tunnuskuvaansa, pientä
+kaulassa riippuvaa smaragdisilmäistä salamanteria, kylmää ja kiiltävää.
+Herra de Limeray muisti antamansa varoituksen, katsoi häntä uudelleen,
+ja tuntien hyvin inhimillistä, miehiselle sukupuolelle ominaista
+sisäistä tyydytystä mietti hän:
+
+»Totisesti, miehellä on ollut hetkensä!...»
+
+
+
+
+XXV.
+
+
+Kihlapari saapui Pariisiin kesäkuun ensi viikolla. Doran ja hänen
+enonsa kohtaus muuttui hyvin myrskyiseksi. Ensimäistä kertaa ei
+tytön onnistunut tyynnyttää eikä lepyttää enoansa. Herra Ronald
+moitti häntä sangen ankarin sanoin kunniattomuudesta Jack Ascottia
+kohtaan. Ja selitti, että kun hän oli suostunut olemaan läsnä
+vihkimätilaisuudessa, tapahtui se ainoastaan huomaavaisuudesta hänen
+äitiänsä kohtaan. Mutta sitten meni hän yli rajan sanomalla, että kun
+tämä viimeinen holhoojanvelvollisuus oli suoritettu, ei hän aikonut
+ylläpitää minkäänlaatuisia suhteita kreivitär Sant'Annan kanssa. Siitä
+kiivastui puolestaan neiti Carroll ja vastasi, että Lelo riitti hänelle
+täydellisesti ja että hänen kanssaan voi hän ketään muuta kaipaamatta
+kulkea maailman halki.
+
+Tapa, jolla herra Ronald vastaanotti tulevan nepaansa, heijasti
+vielä näitä sanoja. Se oli nuhteettoman kohtelias, mutta jääkylmä.
+Molemmat miehet tutkivat toisiaan uteliaina. Kreivi oli havaitsevinaan
+amerikkalaisessa pappismiehen näköä ja sitten, muistaen Helenan sanoja,
+mietti hän itsekseen: »Komea mies, kieltämättä... mutta tehty muuta
+kuin rakkautta varten. Minä peräydyin liian aikaisin!» — päätteli hän
+italialaisella kyynillisyydellään.
+
+Herra Ronald ei voinut olla ihailematta Sant'Annaa. Tämä vanhan ja
+sangen kauniin suvun edustaja vaikutti häneen väkisinkin. Siitä
+huolimatta sai hän hänestä epäedullisen käsityksen:
+
+— Vaarallinen tyhjäntoimittaja — selitti hän astuessaan Helenan
+huoneeseen, — niitä miehiä, jotka häikäilemättä ottavat toisten vaimoja
+ja morsiamia. Päällepäätteeksi nolla; vain sellainen kana kuin Dora oli
+saattanut asettaa hänet Jack Ascottin edelle.
+
+Nämä piiskaniskuiset sanat eivät kohdanneet Doraa, mutta sattuivat
+sen sijaan rouva Ronaldiin mitä kirvelevimmin. Vaistomainen suuttumus
+levitti hänen sieraimiansa ja, tahtoen puolestaan iskeä hänkin, vastasi
+hän halveksivalla äänellä:
+
+— Kas vain tiedemiehiä! Heitä kuullessaan voisi luulla, että heidän
+syvempi tuntemuksensa elämän salaisuudesta antaa heille ylevämmän
+mukautumiskyvyn, mutta vähäisimmänkin vastoinkäymisen sattuessa
+unohtavat he periaatteensa ja oppinsa eivätkä ole sen filosofisempia
+kuin tavalliset kuolevaiset... Sinä esimerkiksi, joka uskot, että me
+olemme vain Jumalan luomia, joka joka hetki julistat vapaan valinnan
+mahdottomuutta, sinä pidät Doran avioliittoa hänen rikoksenaan: onko
+siinä logiikkaa?
+
+Herra Ronald näytti joutuvan hämilleen ja hetken kuluttua laski hän
+lempeästi kätensä vaimonsa olalle:
+
+— Sinä olet oikeassa — sanoi hän hymyillen ajattelevien miesten
+harvinaista ja ihmeellistä hymyä. — Muistutat minulle aina tällä tavoin
+totuudesta, kun perinnäisestä taipumuksesta siitä hairahdun. Doran
+elämässä on nähtävästi ollut määrätty tapahtuvaksi jokin uskottomuus:
+vaikka on väärin moittia häntä siitä, ei sitä kuitenkaan voi olla
+säälittelemättä, varsinkaan kun tämä uskottomuus tekee onnettomaksi
+niin hyvän pojan kuin Jack Ascott on.
+
+Leppyneenä näin nöyrästä ja vilpittömästä puheesta Helena jatkoi
+lempeämmällä äänellä:
+
+— Tosiaan, kaikki, mikä on tapahtunut Amerikasta lähdettyämme, todistaa
+meidän kulkevan tuntematonta päämaalia kohti. Muuten, jos orkesterin
+soittajat olisivat vapaat antautumaan omille mielijohteilleen, syntyisi
+vain hirvittävä epäsointujen sekamelska. Koska me olemme maan päällä
+suorittamassa Korkeimman työtä, täytyy kunkin löytää oma kirjoitettu
+osansa ja, oli se sitten kaunis tai ruma, iloinen tai suruinen, soittaa
+se sellaisenaan loppuun saakka. Sitä ilman ei yksikään sopusointu olisi
+mahdollinen.
+
+— Vertauksesi on sangen sattuva — sanoi herra Ronald huvitetun
+näköisenä — ja maailmaa voi toisinaan kuvitella valottomana, mutta ei
+sopusoinnuttomana.
+
+— Oh, jos tämä täytymysusko voisi todella juurtua mieleemme, mikä lepo!
+mikä rauha! sanoi Helena katse intoutuneena.
+
+Ja koko kuukauden aikana joka oli hänelle elämän surullisin, yritti
+hän epätoivoisena tarrautua ajatukseen, että hän eli välttämätöntä
+kohtaloansa. Kuullessaan, että Doran vihkiäiset tapahtuvat Pariisissa,
+oli hänen ensimäinen vaistonsa pakeneminen; sitten muisti hän
+kuulleensa sanottavan, että poltteen poistamiseksi palohaavasta tulee
+sitä korventaa tulisilla hiilillä: hän tahtoi sitä koettaa. Niin, hän
+tulisi kärsimään hirvittävästi olemalla läsnä tässä tilaisuudessa;
+mutta se varmaankin räikeällä tavalla hänet parantaisi. Oli mahdotonta
+edelleen rakastaa Doran puolisoa!... Kukaan ei petä meitä ovelammin
+kuin me itse: ei häntä Pariisissa pidättänyt yksinomaan parantumisen
+toivo, vaan salainen, tunnustamaton halu jälleen nähdä Leloa.
+
+Helenan rakkaus Sant' Annaan oli järkivaltaista: kiitos mielikuvituksen,
+jonka kunnioitus omaa personaa kohtaan oli pitänyt puhtaana, kiitos
+amerikkalaisen temperamentin, oli sen olemuksessa sangen vähän
+aineellisuutta. Vaikka se ei ilmennyt hurjina haluina, raivoisana
+mustasukkaisuutena, ei se silti ollut tuskattomampaa. Omituista kyllä,
+oli se hänessä synnyttänyt kiintymyksen ja uhrautumisen tarvetta.
+Hän tuli ajatelleeksi, että hän tosin oli kuulunut miehelleen, mutta
+ei koskaan hänelle antautunut, ja kerran yksin ollessaan avasi hän
+vaistomaisesti sylinsä. Sitten hän suuttumuksesta ja häpeästä punastuen
+huudahti ääneen:
+
+— Minä olen hullu! hullu!
+
+Ja syyttäen siitä latinalaista vertaan, jota hän piti äidinpuolisen
+perimyskatsomuksensa mukaan heikkoutena, ei hän ollut ihan väärässä.
+Siitä johtui se kauneuden ja sopusuhdan harrastus, joka hänet oli
+antanut Lelon saaliiksi. Ja näiden hänen ominaisuuksiensa tenhoamana
+piti hän Leloa korkeampana olentona, jonka edellytyksiä vain ei
+oltu riittävällä koulutuksella kehitetty. Hän luuli, sitä itselleen
+tunnustamatta, että hän olisi voinut ohjata kreivin jalompiin
+pyrkimyksiin kuin mitä hänellä nyt oli, ja koko hänen olemuksensa oli
+kääntynyt tuota italialaista kohti ikäänkuin hän, Helena, olisi ollut
+tosiaan luotu häntä täydentämään.
+
+Hänen rakkautensa ei ollut ihan seokseton. Ehdottomasti puhdasta
+rakkautta ei ole. Mutta seos juuri usein antaa ihmistunteille niiden
+voiman, samoin kuin erinäisille metalleille. Helena kadehti Doralta
+kunniaa saada kantaa Sant'Annan kaunista nimeä, kreivittären arvoa,
+oikeutta saada jatkaa ikivanhaa rotua, ja tästä koitui hänelle vielä
+yksi kärsimyksen aihe. Nyt, kun hän oli täysin tietoinen rakkaudestaan
+Leloon, hämmensi tämän läsnäolo häntä enemmän kuin milloinkaan ennen.
+Niiden muutamien minuuttien aikana, jolloin he jälleen tapasivat,
+oli hänen äänensä liikutettu, hänen hermostuksensa ilmeinen.
+Kreivi huomasi sen ja tarkasteli häntä ilkimielisesti. Hän yritti
+ihastuneilla katseillaan enentää Helenan sydämen tykintää. Hän käytti
+ja väärinkäytti säälimättä tenhovaltaansa. Hyväilevä ja kavala loiste
+välähteli hänen silmissään, miehen voiton ilo punasi hänen aistillisia
+huuliaan, mutta Helena, joka tunsi kaiken tämän, riensi ottamaan
+tahtonsa avukseen ja sai itsensä vieläkin hallituksi; uhmasi häntä
+rohkeudella, joka herätti Lelon ihastusta ja synnytti hänessä hurjan
+halun osoittaa sitä suutelolla.
+
+Rouva Ronaldin suureksi mielihyväksi ei Doran ja hänen äitinsä
+onnistunut saada kyllin suurta huoneustoa Castiglionen hotellissa,
+joten he olivat asettuneet Continental-hotelliin. Aavistamatta
+aiheuttamaansa kärsimystä tuli neiti Carroll joka päivä antamaan
+tädilleen tietoja tapahtumista. Hän laahasi hänet mukaansa
+ompelijattarien ja korukauppiaiden luo, kertoi mitä hänen sulhasensa
+oli sanonut ja puhui heidän tulevaisuussuunnitelmistaan. Kun Helena
+jälleen oli yksin, tunsi hän itsensä niin murjotuksi kuin olisi
+häntä ruoskittu. Hän ei tuntenut vihaa Doraa kohtaan; mutta Doran ja
+markiisitar Vergan läsnäolo teki sen vastenmielisen vaikutelman, jonka
+sen välineen näkeminen aiheuttaa, jolla teitä on syvästi haavoitettu.
+
+Ei mikään tuottanut rouva Ronaldille niin suurta virkistystä kuin hänen
+jokapäiväiset keskustelunsa herra de Rovelin kanssa. Katolisuudessa
+on salattu voima, joka vaikuttaa sieluun niinkuin rakkaus sydämeen ja
+jota ei hevin voi välttää. Papin vakuuttava puhe alkoi kehittää rouva
+Ronaldissa epämääräistä kääntymisen halua, joka hänen järkytetyssä
+mielessään oli syntynyt: eräänä päivänä kysyi hän mieheltään, olisiko
+hänestä vastenmielistä, jos hän, Helena, kääntyisi katolisuuteen.
+
+Herra Ronald oli hiukan ihmeissään ja katsoi vaimoonsa hämmästyneenä:
+
+— Vastenmielistäkö? Ei lainkaan, mutta mikä hullu päähänpisto! Uskonnot
+ovat vain erinäisiä henkisiä voimia. Eikö sinun nykyinen uskontosi
+riitä sinulle?
+
+— Ei, vastasi Helena, kääntäen päänsä pois.
+
+— Sitten, kultani, käänny katolisuuteen, jos se sinua huvittaa! —
+virkkoi hymyillen Henrik niinkuin jollekin lapsenoikulle.
+
+Herra de Limerayn seura oli Helenalle toinen arvokas viihdyke.
+Ensimäisen tyydytyksen jälkeen, jota kreivi oli tuntenut nähdessään
+hänet niin sen rakkauden masentamaksi, jota Helena oli uhmannut, tunsi
+hän nyt lämminsydämistä sääliä tätä puhdasta ja vilpitöntä naista
+kohtaan. Joskus sentään taiteilija hänessä nautti tämän ihmeellisen
+muutoksen näkemisestä. Helenan kauneus oli tullut suloisemmaksi,
+ikäänkuin samettimaisemmaksi. Hänen nykyinen sieluntilansa oli
+antanut hänen kasvoilleen uuden ilmeen, hänen huulillaan oli pieniä
+hermostuneita värähtelyjä, sieraimet olivat liikkuvammat. Hän oli ollut
+avo- ja kirkassilmäinen nainen; nyt hän, huomaamattaan, vaistomaisesti
+koettaen peittää salaisuuttaan, ajatuksiaan, liikutustaan, loi
+pitkäripsisten silmäinsä katseen alas. Tämä liike, joka äkkiä verhosi
+suuret, ruskeat silmät, oli niin viehättävä, että herra de Limeray
+vähän säälimättömästi joskus sitä tahallaan tavoitti, milloin pitkään
+katsomalla, milloin jollakin vartavasten harkitulla sanalla.
+
+Antaakseen hänen ajatuksilleen toisen suunnan tarjoutui hän näyttämään
+Helenalle vanhaa Pariisia, jonka hän tunsi hyvin. He kävivät Ile
+Saint-Louis'n ja Marais'n vanhoissa hotelleissa, ja kreivi kertoi
+hänelle näiden historian hyvillään voidessaan muutamaksi hetkeksi
+temmata hänet irti raskaista ajatuksista. Vaikka hänen sivistyksensä
+ehkä oli hiukan pintapuolista, oli hän paljon lukenut ja muisti
+paljon. Hän harrasti musiikkia ja maalaustaidetta ja puhui rakkaudesta
+herkästi kuten ainakin mies, joka on rakastanut usein, joskaan ei ylen
+syvästi, ja säilyttänyt viehättävän kiitollisuuden naista kohtaan.
+Ranskalainen pakina, jota johtaa todellinen herrasmies, on herkullista
+kuin ranskalainen ruoka sèvres-porsliinilta syötynä. Kaunopuheiset
+ja sukkelat sanat eivät vielä riitä luomaan sitä mitä sanotaan
+»causerieksi» — pakinaksi — täytyy lisäksi saada aikaan jonkunlainen
+magneettinen kosketus kuulijain kanssa. Anglosaksit — englantilaiset
+ja amerikkalaiset — ovat siihen liiaksi pidättyviä tai itsekkäitä:
+he puhuvat, he eivät pakinoi. Helena ymmärsi antaa arvoa herra de
+Limeraylle; tämän myötätuntoisuuden ja herkkyyden hienostama pakinointi
+oli hänelle alati uusi nautinto. Kreivi taas ei olisi pyytänyt muuta
+kuin saada olla hänen uskottunsa. Ranskatar ei kukaties olisi voinut
+vastustaa kiusausta uskoa huolensa tälle vanhalle, ritarilliselle ja
+hellälle herralle, mutta rouva Ronald oli luonteeltaan liian suljettu
+näin avatakseen sydäntänsä: jo kunnioituksen velvollisuudesta miestään
+kohtaan ei hän milloinkaan olisi suonut itselleen tätä huojennusta;
+hänestä tuntui, että vain papille kävisi tunnustaminen tämänlaatuisia
+huolia.
+
+Niin suuresti kuin kihlapari olikin kiiruhtanut vihkiäistensä
+valmistuksia, lykkäytyi aika kuitenkin ja toimitus määrättiin
+tapahtuvaksi vasta 11. heinäkuuta. Joko ei herra Beauchamp jostakin
+tunnustamattomasta syystä tahtonut olla tilaisuudessa läsnä, tai
+vaativat asiat häntä Amerikkaan, joka tapauksessa ilmoitti hän, että
+hänen oli pakko lähteä, ja pysyi päätöksessään Doran pyynnöistä
+huolimatta. Sofia-täti, joka oli saanut Euroopasta kyllikseen, tahtoi
+seurata häntä, ja molemmat lähtivät Pariisista kesäkuun viimeisellä
+viikolla.
+
+Charley oli pyytänyt sisartaan hänen puolestaan vastaanottamaan erään
+Willie Greyn maalaaman taulun — »mestariteoksen», oli hän sanonut
+suostumatta kuitenkaan lähemmin selittämään sen aihetta. Viikkoa
+jälkeen hänen lähtönsä tuotiin se rouva Ronaldille lukitsemattomassa
+laatikossa, jonka hän suuresti uteliaana avasi. Onneksi osui hän
+olemaan yksinänsä, sillä taulun nähdessään, kävi hän aivan kalpeaksi:
+hänen veljensä oli arvannut hänen salaisuutensa.
+
+Taulu esitti »Titanian hulluutta», tämän haltiatarten kuningattaren,
+joka taikajuoman vaikutuksesta rakastuu epäsikiöön, aasipäiseen
+ihmisolentoon. Eräässä metsänkolkassa, johon sarastuksen ensi säteet
+luovat salaperäistä valoa, oli Titania, ihmeen kaunis vaaleatukkainen
+nainen, yllään valkoinen kultareunustainen puku, puoleksi makuullaan
+sammal- ja kukkapenkillä. Vähän ylempänä näkyi aasin pää, jonka
+ihmismuotoinen ruumis häipyi pensaikkoon: tämän aasin kaulaan oli
+hän heittänyt ruusuköynnöksen, jonka päitä hän vielä piteli. Elukka
+katsoi häntä ihmettelevän ja typerän näköisenä. Mutta Titanian katse
+oli täynnä sanatonta jumalointia, hänen puoliavoimella suullaan oli
+autuas hymy, hänen kasvojansa kirkasti onnellisuuden säteily. Oikealta
+ja vasemmalta vilkkui lehvistöstä ihmisolentoja, jotka näyttivät sinne
+vartavasten piiloutuneen pälyämään rakastuneen naisraukan hulluutta ja
+ilmaisivat halveksumista, pilkkaa tai sääliä.
+
+Se oli samalla kertaa maalarin ja runoilijan teos, väreiltä ja
+tunnelmalta erinomaisen vaikuttava. Rouva Ronald katseli taulua kauan
+aikaa, hänen silmänsä kostuivat ja kyynelten valuessa pitkin poskipäitä
+sijoitti hän taulun takaisin laatikkoon mutisten:
+
+— Helenan hulluus! Helenan hulluus!...
+
+
+
+
+XXVI.
+
+
+Neiti Carrollin ja kreivi Sant'Annan siviilivihkiminen tapahtui 10.
+heinäkuuta. Italian konsulaatista tultaessa saattoi Lelo morsiamensa
+vaunuihin, joissa rouva Carroll, rouva ja herra Ronald istuivat. Hän
+suuteli Doran kättä ja puhutteli häntä sitten italialaisen tavan mukaan
+uudella arvonimellä:
+
+— Näkemiin, kreivitär! sanoi hän kasvoilla liikutuksen hymy.
+
+Dora punastui mielihyvästä ja yllätyksestä.
+
+— Ethän tahdo toki väittää, että minä nyt olen naimisissa! huudahti hän
+koomillisesti kauhuissaan.
+
+— Ehdottomasti!... Jos tahtoisin, voisin viedä sinut luokseni Grand
+Hotelliin. Laki oikeuttaa minut siihen.
+
+— Naimisissa! Ja minä kun en edes kuunnellut mitä meille luettiin! Mitä
+minä sitten olen sinulle luvannut?
+
+— Sokeaa alistumista, ehdotonta kuuliaisuutta!
+
+— Mutta sehän on hirvittävää!
+
+— Älä pelkää, minä koetan tehdä alistumisen ja kuuliaisuuden sinulle
+helpoksi! sanoi kreivi rohkeasti.
+
+Kun vaunut lähtivät liikkeelle, kohtasi Lelon katse Helenan kalpeat,
+kangistuneet kasvot, joista oli luettavana ylpeää halveksumista. Heidän
+katseensa sattuivat yhteen kuin kaksi kalpaa, ja tyydytetyn koston
+tunne nosti nuoren miehen huulille sen Sant'Annain julman hymyn, jonka
+muuan Italian kuuluisimpia maalareita on kankaalle ikuistanut.
+
+Kirkollisen vihkimisen toimitti seuraavana päivänä nuntsionvirastossa
+kardinaali Clari. Läsnä olivat markiisi ja markiisitar d'Anguilhon,
+de Ké+radieut, Vergat, varakreivi de Nozay, kreivi de Limeray
+ja muutamia roomalaisia. Kappelissa, joka oli yltäänsä kukilla
+koristettu, muodostui toimitus tuttavalliseksi ja viehättäväksi.
+Erinomaisen aistikkaasti puettu Dora oli sangen viehättävä.
+Milloinkaan ei hänen kasvoillaan oltu nähty niin vakaata ja ylevää
+ilmettä. Vihkimistoimituksen jälkeen syötiin aamiaispäivälliset
+Continental-hotellissa. Aterian aikana sai nuori pari sähkösanoman,
+joka sisälsi Leo XIII:n siunauksen, minkä epäilemättä kardinaali
+Salvoni oli hankkinut.
+
+Taakan mukana tulee voima: Helena oli koko ajan, kuten elämän suurina
+päivinä usein sattuu, elänyt kuin unessa, epätodellisuudessa. Aterian
+jälkeisessä vastaanotossa näytteli hän loistavasti sukulais-osaansa.
+Hän pakinoi hilpeästi tuon ja tämän kanssa. Hänen poskillaan oli ehkä
+hiukan tavallista hehkeämpi puna, hänen äänensä särähti joskus, hänen
+naurunsa oli hermostunutta, mutta sitä ei huomannut kukaan muu kuin
+herra de Limeray.
+
+Nuori pari, joka meni viettämään kuherruskuukautensa ensi päiviä
+Fontainebleauhon, poistui aikaisin. Rouva Ronald syleili Doraa, kätteli
+Leloa. Tämän hyvästelyn suoritettuaan lähestyi hän herra de Limerayta,
+joka katseli häntä ihmetellen.
+
+— Uskotteko te, kysyi Helena äkkiä, että rakkaus on todellista
+luonnossa tavattavaa, oleellista ainetta?
+
+Kreivi katsahti nuoreen naiseen hiukan hätääntyneenä ikäänkuin peläten,
+että tämän järki oli äkkiä sammunut. Helenan ilme kuitenkin rauhoitti
+häntä.
+
+— Rakkausko oleellista ainetta? — toisti hän vähän typertyneenä,
+niinkuin aikanaan Sant'Anna. — En tiedä, en ole koskaan tutkinut sitä
+tieteellisesti — lisäsi hän hymyillen. — Ehkäpä kyllä, tosiaankin!...
+
+— Sitä se on, sanoi Helena vakuuttavalla äänellä. — Kun mieheni esitti
+minulle sen väittämän, laskin leikkiä hänestä ja tieteestä. Nyttemmin
+olen varma, että he ovat oikeassa.
+
+— Mikä teidät on saattanut siihen uskoon?
+
+— Doran avioliitto.
+
+Sitten hän, ikäänkuin peläten tulevansa antamaan perään tuntemalleen
+tarpeelle avata tunnustamattomista soimauksista, surusta ja
+loukkaantumisesta pakahtuvan sydämensä, ojensi äkkiä kätensä kreiville.
+Vanha herra kumarsi ja suuteli sitä hiukan pitempään kuin tavallista.
+
+— Minä jätän sekä aatteen että tapahtuman teidän filosofisen
+mietiskelynne alaiseksi! sanoi rouva Ronald, huulillaan hymyn häive. —
+Näkemiin.
+
+— Nuo amerikattaret ovat hämmästyttäviä, hämmästyttäviä, päätteli herra
+de Limeray poistuessaan.
+
+
+
+
+XXVII.
+
+
+Koko kuukauden ajan ennen neiti Carrollin häitä oli rouva Ronald
+uskollisesti ollut uskonnollista opetusta antavan katolisen papin
+oppilaana. Melkein joka päivä, usein keskeltä kiusauksia, oli hän
+mennyt herra de Ravelin luo. Hän ei aavistanut, kuinka oudolta hän
+näytti tässä työhuoneessa, jonka vihreät seinät olivat täynnä kirjoja
+ja huone niin sanoakseni täynnä uskon henkeä. Harvinaisen hienosti
+puettu kaunis amerikatar istumassa korkeaselkäisellä tuolilla
+vastapäätä vanhaa pappia, joka selitti hänelle katkismusta, se näky
+olisi viehättänyt niin sieluntutkijaa kuin taiteilijaakin.
+
+Herra de Rovel oli ensiluokkainen jumaluusoppinut. Hän olisi mielellään
+karsinut pienekkäitä taikauskoja, joutavia taruja, jotka ikäänkuin
+loiskasvit peittävät katolisuuden suurta puuta ja hämmentävät sen
+kauniita piirteitä. Hän syrjäytti ne päättävästi rouva Ronaldin vuoksi
+ja koetti saattaa esille dogmien logiikan ja yhtenäisyyden, joka
+on kuin luotu vetämään puoleensa anglosaksilaista henkeä. Hän oli
+opettanut rouva de Kéradieuta, jonka luona hän usein seurusteli, ja
+tunsi jo jonkun verran amerikatarta. Nykyaikaisempana, älyllisesti
+kehittyneempänä oli Helena hänelle mielenkiintoinen tutkimisen
+kohde. Hän oli sekä ihastunut että hämmästynyt Helenan ajatustavan
+selkeydestä, itsenäisyydestä ja joustavuudesta, katsoen hänen
+erikoisessa määrässä edustavan Uutta Maailmaa, josta hän odotti
+Kirkolle joko mahtavaa apua tai peloittavaa vihollista, vaikeasti
+ohjattavaa itsepäistä lasta. Kun rouva Ronald ilmoitti hänelle
+päättäneensä kääntyä katolinuskoon, teki hän sen muodossa, joka häntä
+suorastaan järkytti.
+
+— Minä olin pelännyt, sanoi hän, että katolisuus on liiaksi takapajulle
+jäänyt. Minä näen, että se päinvastoin on meille miltei liiaksi
+edistynyt! Se sisältää tieteellisiä aineksia ja aatteellisuutta, ja
+voi tyydyttää nykyaikaista henkeä. Luulenpa ettei kukaan vielä ole
+sitä ymmärtänyt: siitä johtuvat inkvisitsionin kauhut ja muu, mistä
+teidän Kirkkoanne moititaan. Puras, jonka avulla taiteilija kaivertaa
+mestariteoksia, voi raivostuneen käsissä muuttua murha-aseeksi!
+
+Kuunnellessaan tätä mitä luontevimmalla äänellä lausuttua selitystä
+jäi herra de Ravel monen sekunnin ajaksi mykäksi hämmästyksestä. Hän
+oli usein tuskallisesti koettanut ymmärtää Kirkon tekemiä julmuuksia,
+tämän saman Kirkon, jonka ensimäisenä periaatteena oli ollut: »älä
+tapa!» Hän oli salassa tuntenut häpeää sen julmuuksista ja rikoksista;
+hän oli omasta kohdastaan koettanut niitä sovittaa jokapäiväisellä
+uhrautumisella ja yhä suuremmalla lempeydellä. Ja sen selityksen,
+jota hän turhaan oli etsinyt, antoi hänelle tuo nykyaikainen,
+selkeänäköinen, käytännöllinen amerikatar. Se tehosti aikojen
+valistumattomuutta. Hän katsoi rouva Ronaldiin ilmeeltään kiitollisena,
+ja tahtoen tunkeutua pohjaan saakka kysyi sitten:
+
+— Eivätkö ensimäiset olleet sitä ymmärtäneet?
+
+— Eivät täysin! He ovat kuolleet, raakalaiset ovat tappaneet: täytyy
+elää, tehdä työtä, auttaa toinen toistansa... Saatte nähdä, herra
+apotti, että katolisuus saavuttaa lopullisen kehityksensä Amerikassa.
+
+Pappi ei voinut olla hymyilemättä.
+
+— Toivoakseni Amerikka pitää arvossa sen dogmeja.
+
+— Kyllä. Mutta se löytää niiden hengen, sen hengen, joka elähyttää.
+
+Helenan oleskelu luostarissa, hänen käyntinsä Roomassa, varsinkin
+viimeinen, olivat jo totuttaneet hänet moneen seikkaan, jotka ilman
+sitä olisivat häntä tympäisseet. Uskonnon ulkonaiset menot miellyttivät
+häntä täydellisesti. Kun pappi oli selittänyt hänelle sakramentit,
+kirkastuivat hänen kasvonsa.
+
+— Minä ymmärrän, sanoi hän, ne ovat suurenmoisia tunnuskuvia.
+
+— Tunnuskuvia! huudahti herra de Rovel; mutta, lapseni, te ette ole
+laisinkaan ymmärtänyt! Ne ovat ehdottomia totuuksia.
+
+Helena hymähti hiukan, sitten hän pyyhkäisi sillä päättävällä äänellä,
+jolla amerikatar lausuu vakaumuksensa, pöydän puhtaaksi kaikesta, mikä
+hänestä oli vain vanhan maailman tunteilua:
+
+— Ehdottomia totuuksia yksinkertaisille, lapsille; teille, minulle
+tunnuskuvia.
+
+Pappi aikoi vastustaa; mutta jokin ilme nuoren naisen kasvoissa ehkäisi
+sen.
+
+Tuo sana »tunnuskuva, symbooli», tuli hänelle tuikkeeksi, jonka
+valossa hän saattoi nähdä oppilaansa sieluun. Perisynnin oppi,
+kolminaisuuden, lihaksitulemisen, lunastuksen salaisuudet olivat
+hänelle vain symboleja! Sillä tavoin hän ne siis käsitti! Herra de
+Rovelia kauhistutti, hän oli aina sielun pohjaan saakka järkytetty. Hän
+valvoi kokonaisen yön punniten tunnossaan, saattaisiko hän hyväksyä
+rouva Ronaldia kirkon jäseneksi. Tuntien mahdottomaksi saada häntä
+omaksumaan dogmeja muutoin päätteli hän, että uskonnon harjoitus tuo
+täydellisemmän uskon hänelle. Usko yksin voi tehdä oikeauskoiseksi;
+se oli tehnyt muitakin ihmeitä! Pappi oli muuten arvannut, että nuori
+nainen kärsi jotakin salavaivaa, että hän ei katolisuudesta etsinyt
+uusia vaikutelmia, vaan siveellistä tukea. Hän ei katsonut oikeudekseen
+sitä häneltä kieltää. Ja sitten... ja sitten voisi hänen esimerkkinsä
+saattaa monta muuta kääntymään.
+
+Rouva Ronald ajatteli lakkaamatta tunnustusta, joka hänen oli tehtävä.
+Oli hetkiä, jolloin hän ei uskonut voivansa siihen mukautua; toisinaan
+taas tunsi hän vastustamatonta tarvetta. Kun hän tuli johonkin
+kirkkoon, värisytti rippituolin näky häntä; se veti häntä puoleensa,
+hirvitti ja tenhosi. Hän tunsi muuten kaikkia niitä epäilyksiä ja
+ahdistuksia, joita jokainen kääntynyt on kokenut.
+
+Joka kerta kun hän oli palannut Pariisiin, oli hän tuntenut tarvetta
+käydä Neitsyt Maarian Taivaaseenastumisen luostarissa. Hänen siellä
+viettämänsä vuosi oli häneen jättänyt sangen suloisen muiston,
+ikäänkuin suitsutuksen tuoksun. Johtajatar, joka ei ollut muuttunut,
+otti hänet aina vastaan äidillisen herttaisesti. Emilie-äiti oli
+viehättynyt hänen terveen ja vapaan nuoruutensa sulosta. Kaikista
+ulkomaalaisista, jotka olivat olleet hänen johdettavinaan, oli Helena
+herättänyt hänessä suurinta myötätuntoa ja arvonantoa. Kun tämä nyt
+ilmoitti hänelle päättäneensä kääntyä katolinuskoon, säteilivät
+hänen kasvonsa; hän tarttui Helenan käsiin ja huudahti lapsellisessa
+uskossaan:
+
+— Ah, lapseni, mikä onni! Pyhä Neitsyt itse, jolle te olette tuonut
+niin paljon kukkia, on antanut teille tämän armon.
+
+Rouva Ronald sai hänen ilonsa kukkuralleen pyytämällä saada suorittaa
+vannoutumisensa luostarin kappelissa. Hän tahtoi tulla katolisen kirkon
+helmaan saman alttarin edessä, jota hän todellakin oli usein kukittanut
+ja joka hänestä tuntui niin tuttavalta.
+
+Sanoessaan vaimolleen, että hänestä oli yhdentekevää, jos Helena
+kääntyi katolinuskoon, oli herra Ronald hiukan liioitellut oman
+henkensä avaruutta. Lähemmin mietittyään tuli hän ajatelleeksi sitä
+kohua, minkä tapahtuma synnyttäisi New Yorkin seurapiireissä ja
+hänen suvussaan, ja hän katui antamaansa suostumusta. Helena oli
+alussa säännöllisesti kertonut hänelle uskonnollisen käännytyksensä
+edistymisestä, mutta havaittuaan, että tämä keskustelunaihe näytti
+Henrikiä rasittavan ja kylmentävän, oli hän lakannut siitä puhumasta.
+Herra ja rouva de Kéradieu, ja kreivi de Limeray ja Neitsyt Maarian
+Taivaaseenastumisen luostarin johtajatar olivat sitten tässä suhteessa
+hänen ainoat uskottunsa; hän karttoi huolellisesti mainita aikeistaan
+veljelleen, ja tädilleen ja Doralle. Kun hänen oli määrä lähteä
+Skotlantiin 1. elokuuta ja palata sieltä Amerikkaan, pyysi hän
+kirkollisen vastaanoton tapahtuvaksi 20. heinäkuuta. Herra de Rovel
+suostui siihen estelemättä.
+
+Edellisenä päivänä oli hänen kestettävä synnintunnustuksen kauhea
+koettelemus. Tämä toimitus vaatii niiltä, jotka eivät siihen ole
+tottuneet lapsuudestaan, suoranaista sankaruutta. Muutamia minuutteja
+oli Helena mykkänä, ohimot ja sydän tykkien, kykenemättömänä saamaan
+sanaakaan suustansa. Silloin tuli pappi hänen avukseen. Hän rohkaisi
+häntä tunnustuksen tekoon tenhoavalla hyvyydellä. Pian alkoikin
+henkinen tenho vaikuttaa hänen sieluunsa ja salaperäisen sopotuksen,
+varjosta kuuluvan hiljaisen äänen hypnotisoimana hän ei lopulta enää
+nähnyt herra de Rovelia. Silmät tuijottaen rippituolin valkoiseen
+pintaan — teki hän tunnustuksensa. Tietämättään loi hän siihen
+uutta henkeä. Ilman mitään synnin, persoonallisen rikoksen tuntoa,
+ikäänkuin olisi hän lääkärille selittänyt ruumiillisia vammojansa
+ja kipujansa, jotta tämä ne parantaisi, levitti hän papin silmäin
+eteen puutteellisuutensa, pintapuolisuutensa, turhamielisyytensä,
+viheliäisen kateutensa, onnettoman rakkautensa, jotta tämä auttaisi
+häntä niistä pääsemään irti, siveellisesti nousemaan. Harvoin oli herra
+de Rovel kohdannut niin vilpitöntä hyvään pyrkimystä, rakastunutta
+synnintunnustajaa, joka oli niin harras karkoittamaan sielustaan
+kunnian ryöväriä. Kun hän oli kuullut nuoren naisen tunnustuksen,
+vakuutti hän, että Helena oli katolisuudesta löytävä sen voiman, jota
+hän tarvitsi. Sitten lausui herra de Rovel synninpäästön sanat ja
+lisäsi lempeästi:
+
+— Menkää rauhassa.
+
+Helena poistui rippituolista kuin unissakulkija, polvet notkuen, katse
+harhailevana. Toinnuttuaan tunsi hän suloista kevennystä, sisäistä
+tyydytystä, jommoista hän milloinkaan ennen ei ollut kokenut.
+
+Seuraavana päivänä ilmoitti hän miehelleen menevänsä Auteuiliin erästä
+uskonnollista toimitusta varten, sanoen vasta palattuaan ilmoittavansa
+mitä. Hänen liikutuksensa ei estänyt häntä pukeutumasta viehättävästi.
+Hän oli muuten sangen onnistuneesti sommitellut uskonluopumispukunsa:
+pitsikoristeinen hame mustaa silkkimusliinia ynnä siihen soveltuva
+kauluri, niinikään musta poimupäähine, siinä kimppu orvokkikukkia.
+
+Luostarin kappeli oli koristettu kuin suurta juhlapäivää varten;
+kasvatit olivat kutsutut olemaan toimituksessa läsnä. Tasan
+kello yhdeksän saapui rouva Ronald, jota paroni ja paronitar de
+Kéradieu saattoivat risti-isänä ja äitikummina. Arkkipiispan
+luvalla oli hänet vapautettu hiukan tympäisevästä menosta, joka
+pysäyttää vastakäännytetyn kirkon ovelle. Hän kulki siis vapaasti
+rukousjakkaralle saakka, joka hänelle oli varattu, puhtaan ja kauniin
+äänen laulaessa _Veni Creator_. Sen jälkeen nousi herra de Rovel
+muhkeassa alttaripuvussaan alttarille. Nuori nainen vastaanotti ensin
+ehdonalaisen kasteensakramentin ja sitten käsi Raamatulla lausui
+entisestä uskostaan luopumisen ja uuden uskonsa tunnustuksen sanat.
+Pappi luki messun ja antoi hänelle Herranehtoollisen; nauttiessaan
+valkoista rippileipää ei hän tuntenut sitä uskonnollista hurmiota, jota
+hartaimmat kokevat, mutta oli hänellä kuitenkin oman mielenlaatunsa
+mukainen tunto kosketuksesta jumalaisen kanssa, kaiken sen kanssa,
+mikä luonnossa on kaunista ja ylevää. Muutaman hetken liiteli hän
+korkealla yläpuolella Doran, Lelon, viheliäisen rakkauden, lapsellisten
+turhuuksien. Mutta jälleen maan pinnalle palattuaan ajatteli hän äkkiä
+väristyksensekaista hämmästystä tuntien sen Kaitselmuksen tahdon
+outoutta, joka oli päättänyt, että tämä Euroopan matka päättyisi Dora
+Carrollille ja hänelle katolisen alttarin juurella, toiselle avioon,
+toiselle uskonmuutokseen.
+
+Messua seurasi _Te Deum_; Helena poistui kappelista tämän kiitosvirren
+sävelten saattamana.
+
+Emilie-äiti tarjosi herra de Rovelille, rouva Ronaldille ja de
+Kéradieuille hienot aamiaiset. Luostarin sääntö ei sallinut hänen
+itsensä ottaa niihin osaa, mutta hän istui mukana ja hoivasi
+entistä kasvattiansa koko ajan äidillisen hellästi, hyväillen häntä
+katseillansa ja selitellen, että hänelläkin oli osuutensa Helenan
+kääntymisen valmistukseen.
+
+Palattuaan hotelliin meni Helena suoraan puolisonsa luo ja kietoen
+kätensä hänen kaulaansa sanoi ilosta loistavin silmin:
+
+— Henrik, minut on vastikään otettu katolisen Kirkon jäseneksi.
+
+Herra Ronald ei voinut olla osoittamatta yllättymistään ja
+tyytymättömyyden ilmaisua.
+
+— Lopulta minä vielä asetun — sanoi hän — niiden kannalle, jotka
+väittävät, ettei Eurooppa sovi amerikattarille. Toiset turmelevat
+siellä itsensä, menevät typeriin naimisiin, toiset ottavat avioeron
+tai muuttavat uskontoa... Saattaisi, kautta kunniani ruveta uskomaan,
+että kaikki tekevät siellä jonkin tuhmuuden; lisäsi hän irroittaen
+kaulastaan vaimonsa käsivarret.
+
+
+
+
+XXVIII.
+
+
+Kaksikymmentä kuukautta on kulunut. Nämä kaksikymmentä kuukautta olivat
+Dora Sant'Annan elämässä tavatonta toimeliaisuuden aikaa.
+
+Aluksi häämatka ja sen kaksi pysäyspaikkaa: ensin Fontainebleau; toinen
+St. Moritz; sitten paluu Italiaan ja asettuen Frascatin ruhtinaalliseen
+huvilaan, jossa Lelo oli syntynyt. Nuori vaimo tapasi suurenmoisen
+asunnon, Jul. Romainin maalaaman taulukokoelman, harvinaisilla
+marmoreilla silattuja saleja, mutta mukavuuden puute tuntui hänestä
+jäätävältä. Hänen taiteellinen aistinsa ei ollut erikoisen kehittynyt.
+Onko vanhojen esineiden harrastus kuten väitetään, rappeutumisen
+merkki? Doralla ei sitä ainakaan ollut: hän harrasti yksinomaisesti
+vain kaikkea uudenaikaista. Seiniä peittävät gobeliinit, kallisarvoiset
+kokoelmat, italialaiset lippaat jättivät hänet kylmäksi. Hän olisi
+pitänyt mukavia kamareja, hyvin varustettuja kylpyhuoneita kaikkia
+näitä kullattuja saleja parempana. Hän ryhtyi työhön ja muutamassa
+päivässä oli hän sieltä täältä haalittujen huonekalujen, ullakolta
+löydettyjen esineiden avulla järjestänyt asuttavamman, lämpimämmältä
+vaikuttavan huoneiston.
+
+Lokakuussa vei Lelo hänet äitinsä luo Soraan, Umbriaan. Tämän
+vierailun ajatus oli häntä rasittanut kuin painajainen. Hän saapui
+lujasti päättäneenä olla herttainen, koettaa voittaa uusien
+omaistensa suosiota. Hän kohtasi niin jäykkää vihollisuutta, ettei
+hänen kiltteytensä olisi voinut sitä poistaa. Kreivitär Sant'Annan
+vastaanotto oli kohteliasta, mutta masentavan kylmää. Herttuatar
+Avellina hänen kälynsä osoitti hänelle jonkinlaista suojelevaa
+ystävyyttä, joka kävi hänen hermoilleen. Ensi hetkestä herätti
+vaikutelma, että hän ei miellyttänyt, hänessä vaarallista ärtymystä:
+uhmallakin esitti hän uudenaikaisuuttaan, näytti luonteensa huonoimpia
+puolia ja sai aikaan, että suvun kesken yhä enemmän sääliteltiin Lelon
+huonoa vaalia.
+
+Kun vuokralaisia, jotka asuivat Sant'Annan palatsin ensimäisessä
+kerroksessa ei voitu saada muuttamaan, vuokrasi nuori pari Bocca di
+Leone-kadun varrelta Fardellin palatsin, joka oli enemmän rahamies-
+kuin ruhtinaspalatsi, mutta loistavasti kalustettu ja varustettu
+suurenmoisella kasvihuoneella, joka herätti emäntien kateutta.
+
+Huolimatta näennäisestä hutiloimisestaan oli rouva Vergalla todella
+suuri järjestyskyky. Hän tunsi Rooman ylhäisön perinpohjin ja antoi
+ystävättärelleen hyödyllisiä neuvoja. Dora saikin pian kokoon
+miellyttävän seurapiirin. Jotta italialainen alkaisi säännöllisesti
+käydä jossakin talossa, on emännän oltava herttainen, symmpaattinen ja
+pöyhkeilemätön; nuorella amerikattarella oli kaikki nämä ominaisuudet
+ja lisäksi oli hän hauska, omaperäinen, hänellä oli ihmeen kauniit
+silmät ja luonteva käytös: kaikki Lelon ystävät kiittelivät häntä
+pilviin saakka. Paljon vähemmän menestystä oli hänellä naisten
+piirissä. Paremman puutteessa arvostelivat he säälimättömästi hänen
+äkkinäisiä eleitänsä, hänen liian äänekästä puhetapaansa, hänen
+piittaamattomuuttaan muodoista. Omasta puolestaan ei hänkään tuntenut
+mitään myötätuntoa italiattaria kohtaan. Hän ei saattanut ensinkään
+heitä ymmärtää. Heidän synnynnäinen viehkeytensä herätti hänessä
+epämääräistä levottomuutta. Hänen oli helppo sanoa olevansa heitä
+edellä opissa ja elämän ymmärryksessä, mutta hän tunsi heissä salaista
+voimaa, jota hän ei osannut määritellä, joka häntä salassa huolestutti
+ja peloitti. Pakotettuna seurustelemaan kälynsä kanssa joutui hän
+tämän luona kosketuksiin mustan seurapiirin kanssa. Siellä kohtasi hän
+suurta kohteliaisuutta ja herttaisuutta; hänelle osoitettiin erikoista
+hyväntahtoisuutta, mairittelevaa huomaavaisuutta, mutta hän vainusi sen
+syyn ja pysytteli puolustuskannalla.
+
+Vaikka Dora koetti näyttää täydellisesti viihtyvänsä tässä
+roomalaisessa ympäristössä, tunsi hän siinä jonkinlaista
+painostusta, vapauden kaihoa, eli kuten hän sanoi, tarvetta saada
+»venyttää itseään». Hän oli onnellinen, kun hänen äitinsä oli hänen
+lähettyvillään: rouva Carroll ei ollut palannut Amerikkaan; hänellä
+oli huoneisto Quirinal-hotellissa. Dora kävi häntä tervehtimässä joka
+päivä; se oli hänen aamukävelynsä päämäärä. Iltapäivisinkin saapui hän
+usein äitinsä jokapäiväisiin vastaanottoihin, keskelle sikermää vanhoja
+amerikkalaisia neitejä ja rouvia, jotka muinoin olivat häntä hylkineet
+ja nyt kävivät lepyttelemässä. Rouva Carroll oli mitä parhaissa
+väleissä vävynsä kanssa. Tällä oli aina sanottavana hänelle sieviä
+sanoja, hienoja huomaavaisuuksia, ja hän puolestaan siitä kiitollisena
+oli hukuttaa nuoren parin lahjoihin.
+
+Doran ja kreivitär Sant'Annan välit eivät olleet yhtä sydämelliset.
+Heidän molemminpuolinen vihollisuutensa ilmeni kaikessa: oleellisessa
+ja olemattomassa. Doran puolison sukulaiset olivat, totta puhuen,
+ainoana pilvenä nuoren kreivittären elämässä. Hänen oli kuitenkin
+onnistunut, kuten oli päättänyt, valloittaa puolelleen kardinaali.
+Doran isä, joka oli ollut etevä biljardinpelaaja, oli opettanut hänelle
+tämän taidon heti kun hänen pienet kätensä pystyivät työntämään
+kepillä palloa. Hänestä oli tullut sangen taitava biljardinpelaaja.
+Ja tämä taito auttoi häntä suuresti Hänen Korkea-arvoisuutensa
+suosion saavuttamisessa. Kardinaali Salvoni harrasti näet myöskin
+biljardipeliä: hän oli hämmästynyt ja ihastunut tavatessaan nuoressa
+amerikattaressa arvoisensa vastustajan; tämän silmämitan varmuus,
+taitava ja suora peli antoivat hänelle mitä parhaan käsityksen Doran
+luonteesta. Näissä tilaisuuksissa oppi hän muutenkin kreivitärtä
+paremmin tuntemaan ja arvostelemaan.
+
+Huolimatta kylmästä ja korskasta ulkonäöstään suhtautui kardinaali
+ihmisten kärsimyksiin säälivästi. Don Agostino, hänen avuliaisuutensa
+järjestelijä, oli yksinkertainen maalaispappi, jolla oli P.
+Vincentin sydän. Hän asui eräässä Salvonin palatsin kolkassa, vietti
+elämänsä tuomalla apua ja lohdutusta ja pääsi joka hetki vapaasti
+kirkkoruhtinaan puheille. Lelo oli kertonut tämän vaimolleen. Eräänä
+iltana kuuman biljardiottelun jälkeen, jonka kardinaali oli voittanut,
+oli Dora hetkisen hänen kanssaan kahden kesken. Hän työnteli hetken
+aikaa hermostuneesti palloja biljardilla ja sanoi sitten, hiukan
+punastuen.
+
+— Minä tahtoisin pyytää teiltä jotakin.
+
+— Pyytäkää, pyytäkää, tyttäreni! — vastasi kardinaali äskeisestä
+voitostaan vielä hyvällä tuulella.
+
+— Nähkääs... minun ei ole tapana syödä yksin kaikkia hyvyyksiä, mitä
+minulle on annettu. Kun nyt elän täällä, pitäisi siitä olla Rooman
+köyhille jotakin hyötyä. Minä pyytäisin, että te mainitsisitte minulle
+semmoisia perheitä tai henkilöitä, joita voisin auttaa puutteesta,
+nostaa itseavustuksen kannalle. Minä ryhtyisin siihen mielelläni, sillä
+ainoalla ehdolla, että he sitten vuorostaan tekevät muille, mitä minä
+teen heille. Ei mitään armeliaisuutta, vaan ainoastaan keskinäistä
+avustusta: se on minun järjestelmäni.
+
+Tällä kertaa avasi kardinaali silmänsä suuriksi ja antoi niistä näkyä,
+kuinka erinomaisesti tämä tarjous häntä miellytti.
+
+— Hyvä on, minä lähetän luoksenne Don Agostinon, ja te selitätte
+hänelle järjestelmänne — sanoi hän hymyillen. — On tarpeen valvoa
+sen sovelluttamista, sillä puutetta kärsivien keskuudessa on paljon
+heikkoutta.
+
+Laskien sitten kätensä miniäpuolensa olalle lisäsi hän lämpimästi:
+
+— _Dio vi benedica, figlia mia!_ Jumala siunatkoon teitä, tyttäreni!
+Minä iloitsen kovasti, että ainakin näissä asioissa tulemme aina hyvin
+toimeen keskenämme.
+
+Eikä Dora ollut unohtanut selittää Don Agostinolle aatteitansa
+hyväntekeväisyyden alalla. Tätä ne tietenkin aluksi syvästi
+hämmästyttivät, mutta lopulta oivalsi hän, että niissä oli hyvää, ja
+antautui sieluineen, ruumiineen nuoren amerikattaren järjestelmään.
+Hän oli ihastunut siitä innosta, millä nuori kreivitär seurasi
+suojattejansa, antoi hänelle anteeksi hänen kerettiläisyytensä, ja
+lauloi hänen ylistystään joka ihmiselle ja rukoili hänen puolestaan
+lapsellisen ja liikuttavan hartaasti.
+
+Kymmenen kuukautta häiden jälkeen oli kreivittärellä ilo lahjoittaa
+puolisolleen poika, ihmeellisen kaunis ja virkeä lapsi. Hän tunsi
+siitä sitäkin suurempaa tyydytystä, kun hänellä oli ollut aikaa
+havaita, kuinka voimakas rodun ja isyyden tunne on italialaisessa.
+Perillisen syntyminen ei parantanut hänen välejään anoppinsa kanssa.
+Tuntien asemansa äitiytensä nojalla lujemmaksi käyttäytyi hän vielä
+tylymmin. Joka aamu vei imettäjätär pikku Guidon Sant'Annan palatsiin.
+Iltapäivällä vietiin hänet Pinciolle. Doran omaksuma englantilainen
+kasvatustapa tuotti hänelle moitteita: pää paljaana, jäsenet vapaina
+vietiin lapsi ulkoilmaan, oli sää mikä tahansa, ja tämä kaikki vielä
+Roomassa! Se oli sulaa hulluutta. Äitinsä pyynnöstä oli Lelo koettanut
+aikaansaada muutosta: mutta Dora oli tarmokkaasti selittänyt, että
+hänen aikomuksensa oli kasvattaa poikansa amerikkalaisittain, hankkia
+hänelle lihaksia ja terveys, joka tarvitaan toimelliseen elämään.
+Alituinen pelko, että pikkupoju joutuu näiden uudistuksien uhriksi,
+ylläpiti isoäidin sydämessä sammumatonta katkeruutta.
+
+Yleensä oli Doralla näiden kahdenkymmenen kuukauden kuluessa ollut
+paljon menestystä. Eräänä iltana huhtikuun alussa hämmästytti hän
+torstaivastaanotossaan vieraitansa sähkövalolla, jota oli antanut
+laajassa mitassa järjestää Fardellin palatsiin. Palatsin kauniit,
+italialaiset salit olivat siitä saaneet ikäänkuin uutta elämää.
+Uusi valo teki kyllä uudenaikaisen, mutta miellyttävän vaikutuksen.
+Pakinoitiin, keskusteltiin, keimailtiin. Seurassa oli ylhäisiä
+italialaisia tulisilmäisiä naisia, jotka kantoivat loistavasti
+pukujaan, jotka eivät aina olleet parhaan maun mukaisia, ja
+kuninkaallisia jalokiviä, ja vakaa- ja kylmäkasvoisia amerikattaria,
+joista monet olivat paremmin puetut, mutta sittenkin vähemmän siroja.
+Siinä omituinen eri rotujen ja kasvatusten vastakohtaisuus, elävä kuva
+Vanhasta ja Uudesta Maailmasta. Ja näiden naisten joukossa kauniita
+suurisilmäisiä miesten päitä, vartaloita, joiden miehevä ryhti antoi
+mustalle puvulle ylevän ja todella miehekkään sävyn..
+
+Yhä solakkana, avion ja äitiyden kaunistamana, puettuna
+punervapohjaiseen valkoiseen pitsipukuun kulki Dora salissa
+edestakaisin markiisi Vergan kanssa.
+
+— Luuletteko, kysyi tämä, että miehenne suostuu vastaanottamaan
+seremoniamestarin paikan, jota hänelle tarjotaan? Minä puhuin hänen
+kanssaan tänä aamuna ja hän lupasi ajatella asiaa.
+
+— Huono merkki! sanoi nuori nainen painaen päänsä alas. Kun
+italialainen vastaa teille tahtovansa ajatella asiaa, merkitsee se,
+että hän ei suostu, vaikka ei tahdo sanoa sitä suoraan. En tiedä
+heikkouttako se on vai hyvyyttä.
+
+— Molempia, vastasi markiisi hymyillen.
+
+— Ehkä... Ei, nähkää. Lelo ei suostu. Hänellä on liiaksi suhteita
+toisaalla. Ja hänen omaisillaan on häneen salaperäinen vaikutusvoima.
+Hän ei tahdo sitä myöntää, mutta minä tunnen sen, hän on paljoa
+vähemmän »valkoinen» kuin silloin, kun häneen tutustuin. Se on vähän
+nöyryyttävää minulle. Minä lohdutan itseäni sillä, että ei hänen rakas
+ystävättärensäkään, ruhtinatar Marina, ole sen paremmin onnistunut
+häntä käännyttämään — sanoi hän hermostuneesti naurahtaen. — Muutoin
+ällistyttää italialaisten luonne minua niin, että olen aivan ymmällä.
+Te olette viehättäviä, mutta liukkaita kuin ankeriaat. Kun minä esim.
+nuhtelen Leloa ja hän saa minuutinkaan mietinnän aikaa, todistaa hän,
+että hairahduksen tekijä olenkin minä ja sillä hetkellä minä hullu sen
+uskon.
+
+— Niin, se on, juuri niin! sanoi markiisi sydämellisesti nauraen.
+
+Sitten hän muuttuen taas vakavaksi lisäsi:
+
+— Miehenne panee kuitenkin suurta arvoa teidän mielipiteellenne; hän
+kysyy aina teidän ajatustanne.
+
+— Mitä talous- ja raha-asioihin tulee... mutta muussa ei.
+
+— On suuri onni, että teillä on poika. Se antaa teille vaikutusvallan,
+jota ette milloinkaan muuten olisi saavuttanut anoppinne eläessä.
+
+— Tiedän sen... Te italialaiset olette vielä täydellisiä itämaalaisia,
+te ette vielä tunnusta naisen arvoa.
+
+— Mahdollista!.. Mutta palataksemme asiaamme, teidän täytyy koettaa
+taivuttaa Lelo vastaanottamaan tuo paikka.
+
+— Minä yritän... mutta ilman onnistumisen toivoa! Hän ei tahdo antaa
+uutta iskua äidilleen, joka ei ole vielä tointunut siitä, että hän meni
+naimisiin amerikattaren kanssa.
+
+— Olkoon, älkää siitä masentuko! Nähkää, markiisitar d'Anguilhon on
+saanut miehensä asettumaan edusmiesehdokkaaksi. Ja hänet on juuri
+valittu.
+
+— Mitä joutavia!
+
+— Ei, ihan totta. Ja jos kukaan näytti olevan luotu elämään
+toimettomana, niin kai hän.
+
+— Mutta kyllä markiisitar on mahtanut tarvita aikaa miehensä
+käännyttämiseen... Eurooppalaiset ovat kummallisia olentoja. Kun
+amerikkalaiselle ehdottaa jotakin, vastaa hän heti myöntävästi tai
+kieltävästi, mutta te näytätte ensin syventyvän itseenne, hirvittäviin
+syvyyksiin saakka, ennenkuin päätätte. Minä alan tottua siihen, mutta
+se voi vieläkin saattaa minut kiristämään hampaitani!... Tiedättekö,
+että minä kahdessakymmenessä kuukaudessa olen tehnyt ihmeitä, mitä
+tulee kaikkiin niihin tunnetuihin ja tuntemattomiin esteihin ja
+ennakkoluuloihin, joita vastaan olen joutunut. Kun ajattelen sitä, en
+voi olla ihailematta itseäni. Jos olisin jäänyt Amerikkaan, en olisi
+koskaan saanut tietää, mihin pystyn.
+
+— Minä myönnän, että tuntien teidän ja Lelon luonteet olisin luullut
+aviovaunujenne kitisevän enemmän.
+
+— Ah! Minähän valan yhtämittaa öljyä pyöriin, viisauden öljyä, joka on
+sangen kallista! sanoi kreivitär vakavan näköisenä.
+
+Sitten hän ikäänkuin vaihtaakseen keskustelun aihetta lisäsi:
+
+— Tiedättekö muuten, että Ronaldit ovat Pariisissa?...
+
+— Niinkö?
+
+— Henrik on lähetetty edustamaan Yhdysvaltoja kansainväliseen
+kemistikongressiin.
+
+— Tulevatko he Roomaan?
+
+— Roomaanko? Varmaankaan eivät: rakas enoni ei ole minulle antanut
+vielä anteeksi naimistani. Me emme enää ole kirjeenvaihdossa.
+Helenankaan kirjeet eivät enää ole erittäin sydämellisiä. Minä olen
+jatkanut kirjeenvaihtoa hänen kanssaan vain ollakseni katkaisematta
+tätä sidettä, joka samalla yhdistää minut kotimaahani... Omituista,
+en ole milloinkaan rakastanut Amerikkaa niin kuin jouduttuani sieltä
+erilleni.
+
+— Kun kirjoitatte rouva Ronaldille, lausukaa hänelle minun
+kunnioittavat terveiseni.
+
+— Sen teen. Minä kirjoitan hänelle vielä tänä iltana pyytääkseni häntä
+valitsemaan minulle muutamia somia kevätpukuja... Ja sitten lupaan
+teille tehdä vielä viimeisen rynnäkön miestäni vastaan tuon paikan
+vuoksi. Jos en onnistu tällä kertaa, palaan asiaan vastedes, kun jokin
+toinen paikka on avoinna. Antakaa minulle aikaa: tiedättehän Lelon
+luonteen!
+
+Illanvietto oli päättymässä. Useimmat vieraat nousivat hyvästelemään:
+se oli yleisen lähdön merkki; olikin miltei puoliyö.
+
+— Odota minua, sanoi Lelo eräälle ystävälleen, minä saatan sinua
+klubille saakka.
+
+— Lähdetkö ulos vielä näin myöhään? kysyi Dora tyytymättömän näköisenä.
+
+— Menen haukkaamaan raitista ilmaa. Minä palaan muutaman minuutin
+kuluttua.
+
+Käskettyään sammuttamaan valot meni kreivitär tapansa mukaan katsomaan
+pikku Guidoa. Harvinainen hellyyden ilme kasvoillaan katseli hän
+kuparinruskeiden kiharain peittämää kuvanihanaa päätä tarkastaen
+samalla lapsen unta; sitten koskettaen varovasti pienokaisen käsiä
+todetakseen lämpömäärän lähti hän pois kuulumattomin askelin.
+
+Huolimatta miehensä usein toistetuista kielloista odotti hän häntä
+melkein aina. Hänen päivänsä olivat niin täynnä, ettei useinkaan ollut
+muuta aikaa kirjeiden kirjoittamiseen. Tänä iltana päätti hän sekä
+kirjoittaa rouva Ronaldille että myöskin täyttää markiisi Vergalle
+antamansa lupauksen. Hän halusi itsekin hartaasti Lelon kiinnittämistä
+hoviin. Lelo oli esitellyt hänet kuninkaalle ja kuningattarelle. Hänen
+monista pyynnöistään oli Lelo talven kuluessa saattanut häntä kahdesti
+Quirinaalin tanssiaisiin. Lelo oli tähän suostunut jonkinlaisena
+virallisena uhrauksena hänelle, mutta Dora tunsi hyvin, että hän katsoi
+sen riittäväksi.
+
+Hän riisui juhlapukunsa, otti ylleen keveän viehättävän kotipuvun,
+meni istumaan tulen ääreen ja alkoi kirjoittaa erään korkean
+sähkölampun valossa kirjoitusalusta polvillaan. Hän täytti kahdeksan
+sivua ohutviivaisella suurella käsialallaan, joka oli hänen
+luonteelleen sangen tunnusomainen. Kirjeen valmistuttua katsoi hän
+kelloa: se oli yksi. Lelo oli luvannut palata heti, mutta, kuten
+tavallista, ei ollut pitänyt sanaansa. Tämä ajatus piirsi terävän
+viirun nuoren amerikattaren huulien pieleen. Aina, kun kreivi lupasi
+jotakin vaimollensa, oli hänen aikomuksensa se täyttää; mutta
+tottuneena elämään huolettomasti hän antoi jonkun ystävän, jonkun
+korttipelitilaisuuden, jonkun mitättömyyden houkutella itsensä
+viipymään. Palattuaan esitti hän kekseliäitä anteeksipyyntöjä,
+joita yksin italialainen keksii, helliä sanoja, jotka tekivät Doran
+aseettomaksi. Hän antoi ja pahoitteli jälkeenpäin heikkouttansa.
+
+Istuessaan siinä odottamassa yön hiljaisuudessa Dora ajatteli mitä
+kaikkea näiden kahdenkymmenen kuukauden kuluessa oli tapahtunut.
+Vähitellen alkoi hänen ajatuksensa uupua väsymyksestä, mielikuvat
+kävivät epämääräisiksi, ja hän nukahti.
+
+Sant'Anna oli aikonut vain saattaa ystäväänsä klubille saakka, mutta
+olikin sinne tultuaan mennyt sisään. Hänelle oli ehdotettu viittä
+écarté-peliä; hän oli pelannut kymmenen, viisitoista, onni yhä
+huonompana. Huono onni korttipelissä harmittaa italialaista enemmän
+kuin rahan menetys: niinpä, kun Lelo kello kahden tienoissa astui
+pieneen saliin, kynttilä kädessä, palttoo hartioille heitettynä, hattu
+hiukan kallellaan, oli hän sangen pahantuulisen näköinen.
+
+Sikeään alku-uneen vaipuneena ei Dora kuullut hänen tuloansa.
+
+— Dora! sanoi hän.
+
+Ja Dora hätkähti, avasi silmänsä ja oikaisi itsensä.
+
+— Miksi et ole mennyt maata? On sietämätöntä tavata sinut aina kyyryssä
+kuin kissa pälymässä minun palaamistani.
+
+— Sinä lupasit palata heti; minulla oli eräs kirje kirjoitettavana ja
+sitten halusin puhua kanssasi siitä paikasta.
+
+Elleivät Doran silmät olisi olleet niin uniset, olisi hän miehensä
+kasvoista havainnut, että hetki oli huonosti valittu.
+
+— No, tässä olen! sanoi kreivi asettaen kynttilän uunin reunalle.
+
+— Oletko sitä ajatellut, kuten olet luvannut Vergalle?
+
+— Olen kyllä.
+
+— Ja mitä aiot tehdä?
+
+— Kiittää... ja hylätä.
+
+— Oh! Lelo, minä olin toivonut...
+
+— Siinä erehdyt... Minä en voi luopua vapaudestani ja saada niskaani
+lisäksi vain selkkauksia.
+
+— Sano mieluummin, että pelkäät loukkaavasi sukulaisiasi.
+
+— Niin on. Sinä arvaat oikein.
+
+— Minun toiveeni eivät siis tule kysymykseen? Äitisi ja sisaresi
+merkitsevät sinulle enemmän kuin vaimosi.
+
+— Sinä tahdot aikaansaada kohtauksen? Siinä tapauksessa hyvää yötä!
+
+Ja Lelo otti kynttilänsä, käänsi selkänsä ja poistui salista.
+
+Dora jäi vielä muutamiksi sekunneiksi kuin kivettyneenä istumaan,
+punastui sitten korviaan myöten, silmät välähtivät ja suuttumus ohensi
+hänen kasvojaan.
+
+— Vai niin ovat asiat! huudahti hän ääneen.
+
+— No hyvä, saammehan nähdä!
+
+
+
+
+XXIX.
+
+
+Yleensä tunnetaan italialaisia vähän ja huonosti. Heitä luullaan
+kiivaiksi, intohimoisiksi, helposti syttyviksi ja petollisiksi. Se on
+suuri erehdys. Tuli, joka vilkastuttaa heidän silmiään ja eleitään ja
+värittää heidän huuliaan, on vain pintapuolista. He ovat kylmäjärkisiä,
+laskevia, varovia intohimoisine eleineen, heikkoja voimasanoineen,
+itsekkäitä hyvyyden ja alttiuden ilmeineen. Heidän kielensä, jonka
+luulisi olevan vain kitaraa varten luotu, on päinvastoin ankaraa,
+ylhää, vaikeaa taivutella. Se ei sovellu pakinointiin eikä romaaniin,
+mutta se on mainio runouden ja filosofian väline. Italian rotu ja
+kieli ovat säilyttäneet kauan klassillisen sopusoinnun ja jäykkyyden.
+Vihdoin on niiden kehkeytyminen alkanut; ja tämä kehkeytyminen, jota
+jälleen saavutettu vapaus on edistänyt, näyttää kasvavan sivistyksen ja
+ulkomaisten avioliittojen avulla, viittaavaan loistavaan tulevaisuuteen.
+
+Italialaisilla ja ranskalaisilla on tosin ollut sama äiti, mutta
+ei samaa isää. Italialaiset ovat latinalaisen rodun vanhempia ja
+laillisia poikia; se on antanut heille kauneutensa, eleittensä
+ylevyyden, naisellisen viehkeytensä. Sitten raiskasivat barbaarit
+taistelutantereilla jaloa naista ja tästä raiskauksesta ovat
+ranskalaiset syntyneet. Gallialaiset ja frankkilaiset ovat jättäneet
+heihin leimansa, jotakin unelmistaan, älystään; he antoivat heille
+notkean ruumiin, töykeät, säännöttömät piirteet, joita sentään
+äidin sielu jalostaa ja henkevöittää. Tämä velipuolisuus selittää
+sen salaisen vastakohtaisuuden, joka on olemassa molempien kansojen
+välillä, heidän kinansa, heidän sovintonsa, vihan ja hellyyden
+puuskansa. Heidän luonteittensa perinnäinen erilaisuus on varsinkin
+huomattavissa rakkaudessa ja avioliitossa. Amerikattarille on
+uskonkappale, että italialainen on ulkomaalaiselle parempi puoliso
+kuin ranskalainen, ja se on kiistämätöntä. Hänen luontonsa, vaikka
+hienostunut, on paljoa yksinkertaisempi. Aviollisessa elämässään
+hän ei tarvitse taidetta, mielikuvitelmia, ihanteellisuutta.
+Hän tahtoo, että hänen vaimonsa on sievä, antaa hänelle lapsia,
+rajoittaa mahdollisimman vähän hänen vapauttaan, ei rasita häntä
+tunteilemisella ja säästää hänen hermojansa. Kuten markiisitar Verga
+oli sanonut, on hän uskoton, mutta luotettava. Jos joku hyvä tilaisuus
+sattuu, hän katsoo jo miesarvonsa vaativan siihen tarttumista: se
+on vain ulkopinnan uskottomuutta ja hänen ulkopintansa on hyvin
+arkatunteinen. Hän harrastaa erikoisesti anglosaksilaista rotua:
+salatusta valintavaistosta etsii hän englannitarta ja amerikatarta.
+Nämä puolestaan tuntevat vastustamatonta vetovoimaa italialaiseen.
+Tottuneina toimen miehiin ihastuvat he ihmeen helposti tuohon laiskaan
+ja unelmoivaan olentoon. He eivät häntä ymmärrä, mutta he rakastavat
+häntä sitä suuremmin kuvitteluin. Niin oli Dorankin laita. Hänen
+puolisonsa oli hänelle elävä arvoitus, joka kiinnitti hänen mieltänsä,
+vimmastutti ja hurmasi häntä.
+
+Hän ei ollut kerskunut sanoessaan markiisi Vergalle valavansa öljyä
+heidän aviovaunujensa pyöriin. Hän oli oppinut punnitsemaan sanojansa,
+lieventämään äkkipikaisuuttansa. Rouva Carroll, joka tunsi hänen
+luonteensa, ei ollut kummastuksestaan tointua. Avioliittoonsa saakka
+oli Dora todellakin ajatellut vain itseänsä; nyt hän unohti itsensä
+eikä se tuntunut hänestä edes katkeralta. Lelo oli tullut hänen
+ainoaksi huoltonsa kohteeksi; Dora ajatteli vain hänen nautintoansa,
+eikä omaansa. Hän näki sangen selkeästi miehensä puutteet ja
+heikkoudet, mutta luki ne hänen kasvatuksensa syyksi. Hän piti hänen
+perhettänsä vastuunalaisena hänen huonosta tuulestaan, pienestä
+vilpistään, itsepäisyydestään. Tätä perhettä, yksinomaan sitä vastaan
+kohdistui nuoren naisen suuttumus... Anoppiaan ja kälyään hän soimasi
+tämänkin illan myrskyisestä päättymisestä, kun hän raivosta vapisevin
+sormin riisuutui ja toisti:
+
+— Vai niin ovat asiat!... No hyvä, saammehan nähdä!
+
+Miehelle on yleensä ihmeteltävän helppoa unohtaa tekemänsä vääryydet.
+Italialainen osaa ne korjata paremmin kuin kukaan; hän on siinä
+mestari. Seuraavana aamuna saapui Lelo kasvot hyväntuulisuutta
+säteilevinä ja ehdotti, että he iltapäivällä lähtisivät ajelemaan
+phaeton-vaunuilla. Tämä oli Doran suurimpia nautintoja. Hän ei
+rohjennut rangaista itseänsä kieltäytymällä: hän suostui mutta täysin
+arvokkaasti välinpitämättömän näköisenä. Hän oli muuten yöllä keksinyt
+loistavan ajatuksen, josta hän nautti jo ennakolta.
+
+Samana iltana oli heillä päivälliskutsut Yhdysvaltain lähettilään
+kunniaksi. Kutsumakirjeet oli lähetetty jo viikkoa ennen. Näillä
+päivällisillä, joille oli kutsuttu diplomaattikunnan jäsenet,
+roomalaisia, hänen lankonsa ja kälynsä, tulisivat kaikki
+pöytäkoristukset olemaan valkoisia. Valkoisia! Aivan valkoisia! Se oli
+se loistava ajatus, joka yöllä oli hänen päähänsä pälkähtänyt. Ah!
+hänen miestään yritettiin johtaa takaisin mustaan puolueeseen! Hyvä on!
+Hän tekee valtiokaappauksen ja leimaa lopullisesti hänen puoluevärinsä!
+Mikä voitto ja kosto! Tämä ajatus ylläpiti koko päivän vahingonilon
+kiiltoa hänen silmissään. Hän pyysi Lelon uskomaan koko järjestelyn
+hänen haltuunsa; hän halusi nähdä, selitti hän, eikö hän voisi hyvin
+suoriutua semmoisesta tehtävästä yksin. Lelo ei saisi ennakolta mitään
+nähdä eikä kysyä. Lelo lupasi hilpeästi, ettei hän kuule eikä kurkista.
+
+Sattuma edisti Doran suunnitelmaa. Aamiaisen aikana sai kreivi
+sähkösanoman Frascatista, kilpa-ajotallinsa hoitajalta, että hänen
+mielihevosensa oli sairas. Hän lähti heti matkaan eläinlääkäri
+mukanaan. Kaikki kukat, jotka kreivitär oli tilannut, saapuivat
+iltapäivällä ja hän vietti suljettujen ovien takana tuntimääriä pöytää
+koristellen. Ja nautti ennakolta vaikutelmasta, minkä tämä kepponen
+tekisi hänen lankoonsa, kälyynsä ja... puolisoonsa. Puolisoonsa!
+Niin, se puoli asiaa ei hänelle tuottanut ehjää nautintoa. Kenties
+hän suuttuisi? Hän ymmärsi äkkiä tekonsa koko kavaluuden. Hetken hän
+jo katui, ajatellen kardinaalia, joka varmaan sitä paheksuisi, mutta
+kohautti sitten olkapäitään. »Vähät kaikesta! Kerran kuitenkin täytyy
+antaa asianmukainen opetus kaikille Sant' Annoille ja näyttää, mitä
+ainesta amerikatar on!»
+
+Lelo palasi Frascatista niin myöhään, että hän parahiksi ehti pukeutua.
+Kello kahdeksan olivat kaikki vieraat koolla salissa. Kun palvelija
+oli ilmoittanut päivällisen valmiiksi, tarjosi kreivi käsivartensa
+Yhdysvaltain lähettilään puolisolle. Tullessaan ruokasalin kynnykselle
+sattuivat hänen silmänsä suurenmoisesti koristettuun pöytään. Hän
+kalpeni äkkiä ja puri huultaan saadakseen hillityksi suuttumuksen,
+joka kiehahti hänessä. Valkoiset päivälliset!... Hänen vaimonsa oli
+uskaltanut!... Ei kukaan voinut siitä erehtyä. Istuutuessaan vastapäätä
+puolisoansa kohtasi Dora puolisonsa kiiluvan katseen: hän kesti
+sen ilman uhmailua ja ilman heikkoutta, puristaen hiukan huuliansa
+karaistakseen itseänsä. Kääntäen sitten päänsä herttua ja herttuatar
+Avellinaan päin näki hän suureksi tyydytyksekseen näiden olevan
+kiihdyksissään ja myrtyneenä.
+
+Donna Pia tointui pian ja katsellen pöytää lausui ajattelemattomasti:
+
+— Niinhän nämä ovat kuin kihlajaispäivälliset!
+
+— Pikemminkin valtiolliset! vastasi kreivitär. Valkoinen on paikallaan,
+kun saa kunnian vastaanottaa Italian kuninkaan luona olevan lähettilään
+— lisäsi hän hymyillen maanmiehelleen.
+
+— Ah! se on totta! Minä olin sen unohtanut! sanoi herttuatar ylhäisen
+ylimielisesti. Se oli hyvin sievä ajatus.
+
+— Eikö ollutkin? sanoi Dora mitä viattomimman näköisenä. Minua
+ilahuttaa, että se teitä miellyttää.
+
+Seurassa olevat roomalaiset yksin tunsivat sen katkeran
+vihamielisyyden, joka näiden herttaisten sanojen alla piili. Hetkinen
+tuntuikin ilmassa näiden molempain nuorten naisten vihollisuuden
+synnyttämää outoa kylmyyttä. Mutta kreivitär sai hilpeällä mielellään
+sen nopeasti haihtumaan ja aterian kestäessä onnistui hänen karttaa
+kaikkea, mikä olisi saattanut jälleen seestynyttä mielialaa samentaa.
+Päivällisten jälkeen oli määrä kokoontua kuulemaan musiikkia. Mutta
+heti kahvin jälkeen poistuivat herttua ja herttuatar Avellina, kun
+muka olivat vielä lupautuneet muualle. Ei kukaan läsnäolijoista jäänyt
+muuhun käsitykseen kuin että tämä oli yksinkertaisesti valtiollinen
+vastalause.
+
+Markiisi Verga oli kuitenkin ainoa, joka aavisti koko totuuden.
+Uteliaana toteamaan, oliko hän arvannut oikein, käytti hän sopivaa
+hetkeä ja sanoi kreiville:
+
+— Mikä mainio ajatus sinulla olikaan antaa valkoiset päivälliset!
+
+— Oletko sitä mieltä?... Voit onnitella vaimoani, sillä ajatus
+on hänen, se sinun olisi pitänyt arvatakin. Minulle se on ollut
+täydellinen yllätys.
+
+— Ah, ajatus ei ole hullumpi! Ei ollenkaan! huudahti markiisi nauraen.
+
+— Minusta päinvastoin on! — sanoi Sant'Anna. — Noilla amerikattarilla
+on piru mielessään!
+
+— Kenelle sitä sanotkaan!... Mutta siinä on kreivitär kuitenkin tehnyt
+sinulle palveluksen, ilmaisten sinun kantasi todellisen värin. Tämä
+tukkii niiden suun, jotka väittävät sinun pysyttelevän odottavalla
+kannalla siltä varalta, että enosi valittaisiin paaviksi.
+
+Lelon kasvoilla välähti halveksumisen ilme.
+
+— Tyhmyrit! Ne tuntevat minua huonosti. Jos minun enoni paaviksi
+tultuaan noudattaisi edeltäjäinsä politiikkaa, niin pyrkisin minä heti
+johonkin toimeen hovissa osoittaakseni uskollisuuttani Italiaa kohtaan:
+sillä minä olen italialainen... Aduan tappion jälkeen olen tuntenut sen
+joka säikeessäni, lisäsi hän katsoen synkästi maahan.
+
+— Sitä en epäile. Toistaiseksi pidetään näitä Yhdysvaltain lähettilään
+kunniaksi annettuja valkoisia päivällisiä rohkeana aloitteena. Älä
+yritäkään sitä kieltää.
+
+— Kun sitä en tee, tapahtuu se vain kunnioituksesta omaa itseäni
+kohtaan. Dora ansaitsisi läksytyksen.
+
+Tämän keskustelun aikana, jonka aiheen hän arvasi, oli Dora levottomana
+pälyillyt herransa ja miehensä kasvojen ilmeitä eikä tuntenut itseään
+oikein turvalliseksi. Muutamaa minuuttia myöhemmin pääsi markiisi
+puhelemaan hänen kanssaan kahden ja sanoi hymyillen:
+
+— Ah, kreivitär! kreivitär! liian nopeaa vauhtia!
+
+— Moititteko minua?
+
+Te ajatte asiaanne
+
+— Puolisona moitin. Vaimolla ei ole oikeutta ryhtyä sellaisiin
+alotteihin. Nyt tulee Lelo vastustusvaistosta astumaan askeleen taapäin
+rauhoittaakseen omaisiansa.
+
+— Vähät siitä, minä olen saanut pienen hyvitykseni. Ja huomenna tietää
+koko maailma mitä puoluetta me olemme.
+
+— Niin, mutta muistakaa sananpartta: hiljaa hyvää tulee!
+
+Kun vihdoin kello yhden aikana aamulla viimeiset vieraat olivat
+poistuneet, antoi Dora viimeiset määräyksensä ja meni tapaamaan
+miestänsä, joka tänä iltana ei ollut tuntenut tarvetta mennä
+haukkaamaan raitista ilmaa.
+
+Tullessaan pieneen saliin, missä Lelo odotti häntä uunin edessä synkän
+näköisenä, naurahti hän hermostuneesti ja meni sitten hänen luokseen,
+kumarsi päätään kädet ristissä otsallansa ja sanoi:
+
+— Älä lyö minua kuoliaaksi!
+
+Hän oli tässä asennossa niin lystikkään näköinen, että Lelon oli vaikea
+pidättää hymyä.
+
+— Minä olen tehnyt väärin, lisäsi Dora sitten suoristautuen.
+
+— Ah! sinä olet niin armollinen, että myönnät sen!
+
+— Olen, kun omatuntoni on sen minulle sanonut... vaikka liian myöhään.
+Halu kostaa sinun eilinen tylyytesi sai vietellyksi minut... ja se
+toivoni, että näkisin sinut italialaisena.
+
+— Italialaisena! — toisti Lelo avaten silmänsä selälleen. — Ja mitä
+minä sitten muka olen?
+
+— Roomalainen. Sinun sukusi on roomalainen; sillä on uskonto, mutta ei
+isänmaata. Isänmaa on lippu eikä kirkko.
+
+Sant'Anna oli kuin puulla päähän lyöty.
+
+— Ei vähät mitänä!
+
+— Se on totuus. Sinun pojastasi tulee kuitenkin joka tapauksessa
+italialainen; ethän sinä voi olla toista leiriä kuin hän.
+
+Kreivi kehräsi hermostuneena viiksiänsä. Kreivitär jatkoi:
+
+— Minä en moiti sinun omaisiasi...
+
+— Sinä olet sangen armollinen!
+
+— Minä en heitä moiti — jatkoi Dora hämmentymättä — sillä he tuskin
+saattavat ajatella toisin kuin ajattelevat; mutta he yrittävät vetää
+sinua takaisin Vatikaaniin ja se raivostuttaa minua.
+
+— Sinua raivostuttaa se, että minä en kuulu hovipuolueeseen. Sinä et
+niinkään välitä minun tulemisestani seremoniamestariksi kuin että
+itse pääsisit kuningattaren hovirouvaksi. Te amerikattaret olette
+kyllääntymättömiä. Ennen pitkää vaadit minua käyttämään napolilaista
+ruhtinasnimeä, joka kuuluu meidän suvullemme.
+
+— En, en milloinkaan. En ole toki niin typerä, että tahtoisin vaihtaa
+ihanan historiallisen Sant'Annan nimen toiseen, jota kukaan ei koskaan
+ole Roomassa kuullut. Ja muuten suljettu kruunu minua tympäisee.
+
+— Se on toki hyvä!... Ja nyt olkaamme valkoisia... valkoisia! — toisti
+kreivi raivokkaana — sinä olet sen julistanut, ja minä en sinun tekoasi
+peruuta: se saa sinulle riittää... Mutta niin kauan kuin äitini elää,
+on meidän kartettava valtiollisia mielenosoituksia. Minä en tahdo
+häntä tämän enempää loukata enkä kiusata. Sinä pidät sitä moitittavana
+tunteiluna: mutta semmoinen tunteilu kuuluu kerta kaikkiaan minun
+latinalaiseen luonteeseeni, ja minä pyydän sinua muistamaan sitä
+vastaisen varalta. Huomenna tulevat nuo kirotut sanomalehdet
+kuuluttamaan sinun valkoista ateriaasi, toiset minua kiitellen, toiset
+häväisten. Siinä kaikki, mitä olet voittanut!
+
+— Minä en tullut ajatelleeksi sitä seurausta, sanoi Dora hämillään, —
+olen pahoillani...
+
+— Ei, sitä et tullut ajatelleeksi. Jos ylimalkaan on harkitsevia
+naisia, niin on niitä sangen vähän, ja sinä et totisesti kuulu
+niihin!... Teidän olisi pitänyt tietää, että Vanhan Maailman ihmisiä
+ja oloja ei käsitellä niin vapaasti. Roomaa ei rakennettu päivässä,
+sanoo sananlasku, eikä sitä yhdessä päivässä hävitetäkään, ei edes
+amerikatarten voimalla —
+
+— Mutta eihän tämä lopultakaan ole niin kovin suuri onnettomuus, sanoi
+Dora hiukan kärsimättömänä. — On aina kunniakasta rohjeta tunnustaa
+kantansa.
+
+— Kun se on välttämätöntä, kyllä... mutta kun se ei tuota muuta kuin
+ikävyyksiä, niin se on typerää.
+
+Kreivitär kietoi käsivartensa miehensä kaulaan.
+
+— No, Lelo, etkö jo ole moittinut minua riittävästi! Nyt voit olla
+tyytyväinen.
+
+Nuori nainen oli siinä miehensä edessä sangen kaunis sulavassa
+puvussaan, kukkatuoksuisena, hehkuvin poskin, pitkien ripsien välistä
+kiiluvin silmin. Sant'Anna käänsi katseensa pois karttaakseen tämän
+nuoruuden ja sirouden viettelystä, yrittipä irroittautua syleilystäkin,
+mutta kreivitär ei hellittänyt ja kylläkin tavattomasta mielijohteesta
+— jos ajattelee entistä neiti Carrollia — sanoi hän:
+
+— Mennään katsomaan pikkupojua!
+
+Ja äkkiä leppyneenä, kasvot heltyneinä poikaansa ajatellessa, kreivi
+seurasi vastustamatta.
+
+
+
+
+XXX.
+
+
+Rakkaus oli antanut rouva Ronaldin samoin kuin Dorankin elämälle toisen
+suunnan, ja viimeiset kaksikymmentä kuukautta olivat hänellekin olleet
+vilkkaan toiminnan aikaa.
+
+Hänen uskonnonmuutoksensa oli New Yorkin koko hienostossa herättänyt
+suurta huomiota. »Kotimaisten Naisten» johtajatar hylännyt Amerikan
+episkopaalisen kirkon kääntyäkseen roomalaiskatoliseksi! Se oli
+solvaisevaa. Oltiin tosin siksi vapaamielisiä, ettei riistetty
+kunniatoimia pois, mutta hänen kääntymisensä loukkasi sitä enemmän,
+kun katolilaisuutta pidetään Yhdysvalloissa yleensä irlantilaisuutena
+ja köyhien uskontona. Turhamielisyys on sen levenemiselle tavattomana
+esteenä. Sinä päivänä, jolloin hienoston kääntymiset tulevat muotiin,
+on se melkein voittanut. Siihen mennessä näyttää se kuitenkin edistyvän
+jokseenkin ripeästi. Saadaanko se lopullisesti juurtumaan? Uskonnot
+ovat niinkuin siemenet: maa, johon ne putoavat, ne joko elvyttää tai
+tappaa.
+
+Kun Helena oli palannut kotimaahansa, haastateltiin häntä ja
+ahdisteltiin kyselyillä. Hänen oli kestettävä hirvittäviä hyökkäyksiä.
+Hänen ystävänsä kummastelivat, että hän oli omaksunut törkeästä
+taikauskosta kokoonpannun uskonnon. Hän vastasi heille mahdollisimman
+varmalla äänellä, että oli olemassa alempaa ja ylempää katolisuutta
+— mistä hän sen keksi, ties Herra! — ja että tämä jälkimäinen, hänen
+omaksumansa, oli sangen edistynyt uskonto, tulevaisuuden uskonto.
+Apotti de Rovel olisi varmaan tästä selityksestä ollut kummissaan ja
+kauhuissaan.
+
+Rouva Ronald ei tosin löytänyt uudesta uskonnostaan sitä täydellistä
+rauhaa, jota hän oli toivonut, mutta kyllä suurempaa sisällistä
+tyydytystä, ja se saattoi hänet laajaan toimintaan hyväntekeväisyyden
+alalla. Hän oli näinä kahtenakymmenenä kuukautena siinä saanut aikaan
+niin paljon, että muutamat hänen ystävättärensä väittivät hänen
+käyttävän armeliaisuutta keimailun palveluksessa.
+
+Tämä uusi elämä tempasi hänet irti vaarallisista muistoista,
+kuitenkaan parantamatta häntä rakkaudesta, jonka hän oli tuonut
+mukanaan Euroopasta. Se ei näyttänyt olevan karkoitettavissa: uskonnon
+ja hyväntekeväisyyden yhdistetyt voimat olivat olleet voimattomat
+poistamaan sitä hänen sydämestään. Kun hän sai kirjeen Roomasta, oli
+hän viikkomääriä alakuloisena. Doralla oli tapana kertoa hänelle
+kaikki, ja hän teki niin edelleenkin, vaikka ei saanut siihen
+yllykettä. Lelon nimi oli joka sivulla eikä tämä nimi ollut kadottanut
+salaista voimaansa rouva Ronaldin suhteen. Hän huomasi mielipahakseen,
+ettei hän ollutkaan siitä vapautunut. Hän pelkäsi ja toivoi näiden
+kirjeiden saapumista. Hän luki ne ensin hätäisesti ikäänkuin ne
+olisivat häntä polttaneet, ja tutki ne sitten taas uudelleen ja
+uudelleen. Ja hän katsoi murheellisena Willie Greyn taulua, _Titanian
+hulluus_, jonka hän oli sijoittanut pukuhuoneensa seinälle. Ei hän
+siinä katsonut aasinpäätä, vaan rakastuneen naisparan kasvojen ilmettä.
+Hän olisi tahtonut rakastaa samaten, hurmioon antautuen, sokeasti.
+Mutta hän tointui pian ja kiitti vilpittömästi Kaitselmusta, joka ei
+ollut sallinut hänen langeta hirvittävään kiusaukseen Ouchyssä.
+
+Näinä heikkouden hetkinä Helena turvautui epätoivoissaan mieheensä.
+Ja Henrikin hyvyys, hänen henkinen ylemmyytensä ja hänen ruumiillinen
+kauneutensa auttoivat häntä mitä tehokkaimmin Sant'Annan kuvan
+karkoittamisessa. Hän muisteli ylpein mielin Monte Carlossa sattunutta
+välikohtausta — miehekästä tapaa, jolla hän oli kurittanut röyhkeää
+ihailijaa. Helena näki hänen uhkean vartalonsa, hänen säihkyvät
+silmänsä. Ah! siinä oli oikea mies! Ja hänen mieleensä muistui
+turvallisuuden tunne, jota hän oli tuntenut tarttuessaan miehensä
+käsivarteen niin monikuukautisen eron jälkeen. Ajatus, ettei hän
+enää ollut se rikokseton nainen, joksi Henrik häntä luuli, teki
+hänet nöyremmäksi. Hän oli vaatimattomampi, vähemmän käskeväinen
+miehensä suhteen ja kunnioitti enemmän tämän työtä. Kun herra Ronald
+tuli tapansa mukaan istumaan hänen ihmeellisen peilipöytänsä ääreen
+pakinoidakseen ennen päivällistä, ei Helena enää, kuten ennen,
+takertunut joutavuuksiin, vaan seurasi häntä niin tarkkaavasti kuin
+mahdollista. Ja heidän välillään syntyi mielenkiintoisia keskusteluita.
+Helena ei laiminlyönyt yhtään tilaisuutta todistaakseen, että hänen
+korkeampi katolisuutensa — jonka keksimisen kunnian hän saattoi
+vaatia itsellensä — oli sopusoinnussa tieteen kanssa. Hän teki sen
+voitonvarmalla, kekseliäällä tavalla, joka huvitti sanomattomasti herra
+Ronaldia. Ja alinomaa johti hän miehensä keskustelemaan rakkaudesta.
+Hän tahtoi yhä kuulla tämän selittävän, että se on luonnonvoimaa,
+joka vaikuttaa eliöihin samaan tapaan kuin valo. Silloin keskeytti
+hän pukeutumisensa viimeistelyn, jäi liikkumattomaksi, kampa tai
+untuvatöyhterö kädessään ja kauniit, ruskeat silmät puhujaan
+kiintyneinä kuunteli intohimoisen tarkkaavasti, kun toinen selitti
+käsitystään elämästä, kaikkeudesta, tieteellistä filosofiaansa, joka
+yksin pystyy saavuttamaan totuuden, ja sitä kuullessaan tuli hän
+paremmin tietoiseksi siitä, ettei hän ollut muuta kuin jumalaisen
+tahdon elävä ilmaus, ja tämä tietoisuus antoi hänelle rauhan, jota
+mikään muu ei ollut voinut hänelle antaa.
+
+Herra Ronald puolestaan tunsi vaimoansa kohtaan sitä hurmautunutta
+hellyyttä, jota voi tuntea vain sitä kohtaan, jonka on ollut vähällä
+menettää. Hän laski vaimossaan tapahtuneen viehättävän muutoksen uuden
+uskonnon ansioksi ja siitä kiitollisena saattoi häntä joskus katolisiin
+kirkkoihin. Niinpä kaikki se, jonka olisi luullut erottavan Helenaa ja
+hänen puolisoansa, joutuikin yhdistämään heitä kiinteämmin ja syvemmin.
+
+Mutta kuten Dora oli sanonut markiisi Vergalle, herra Ronald oli
+lähetetty Pariisiin edustamaan Yhdysvaltoja kansainvälisessä
+kemistikongressissa. Helena oli tullut häntä saattamaan, ja he olivat
+jälleen asettuneet asumaan Castiglionen hotelliin.
+
+Rakkauteen tai tuskaan liittyvien paikkojen jälleen näkeminen voi
+säälimättömästi herättää nämä eleille. Rouva Ronald havaitsi sen sangen
+pian, kun hän vartavasten lähti kulkemaan samoja paikkoja, missä
+Sant'Anna ensi kertaa oli ruvennut häntä seuraamaan. Mutta kesken tätä
+kulkuansa muisti hän Neitsyt Maarian Taivaaseenastumisen luostarin,
+osti sylyksen kukkia ja ajoi sinne.
+
+Siellä alttarin ääressä rukoiltuansa tunsi hän kuitenkin tyyntyvänsä ja
+lausui itsekseen liikuttavan luottavasti:
+
+»Lopulta kaikki vielä kääntyy hyväksi!»
+
+
+
+
+XXXI.
+
+
+Rouva Ronaldin paluu Pariisiin tuotti sangen suurta nautintoa herra
+de Limeraylle. Väliajoilla jatkunut kirjeenvaihto oli antanut heidän
+suhteilleen viehättävän tuttavallisen luonteen. »Ruhtinas» koetti heti
+arvata amerikkalaisen ystävättärensä sydämentilan. Hän ei uskonut
+onnettoman rakkauden pitkäaikaisuuteen kauniin naisen sydämessä. Mutta
+tuskin oli heidän välillään mainittu kreivi ja kreivitär Sant'Annan
+nimi, kun Helenan katseen kaihto ja äänen väri osoitti, ettei hän ollut
+saavuttanut takaisin entistä vapaata olentoansa. Vaikka tämä hämmensi
+herra de Limerayn teoriaa, ihastutti häntä huomio, että Helena oli
+niin syvällinen tunteiltaan. Kreivillä oli tuhat tilaisuutta todeta,
+että Helenan ei vielä ollut onnistunut unohtaa. Todellisuudessa näytti
+Euroopassa olo olevan hänelle haitallinen. Lyhempi välimatkako hänen ja
+Lelon välillä, vaiko Doran kirjeetkö sen vaikuttivat? Mitä hän teki,
+mitä puhuikin, hänen ajatuksensa asuivat Roomassa.
+
+Kun hän eräänä iltana palasi teatterista, oli hänen pöydällään suuri,
+keltainen Italian postimerkeillä varustettu kirjekuori. Hän otti
+sen, tunnusteli ja ja arvaten sisällön avasi vapisevin käsin. Kaksi
+valokuvaa, kreivi ja kreivitär Sant'Annan! Hän nakkasi ne luotaan,
+mutta paha oli jo tehty. Hän kärsi järjettömästi. Otti kuvat taas
+esiin, tarkasteli Doraa ja huomasi hänen ilmeisesti kaunistuneen.
+
+— Niin, hän pystyy vaikka mihin! lausui hän ääneen koomillisesti
+suuttuneena ja nakkasi kuvan kauas luotaan.
+
+Sattumalta oli herra Ronald samana aamuna ostanut erinomaisen
+suurennuslasin ja unohtanut sen vaimonsa huoneeseen. Helena alkoi
+sen avulla tarkastaa Lelon kuvaa. Hänen sydämensä alkoi tykkiä
+ankarasti. Hän näki ihan läheltä nuo ihmeelliset silmät, hienon nenän,
+puhdaspiirteiset huulet ja niillä hymyn, joka oli kuin hellä pyyntö.
+Hän hypähti pystyyn aivan kalpeana ja sisällisten nuhteiden raatelemana
+heitti kuvan tuleen. Se sattui putoamaan kasvot häneen päin ja näytti
+palaessaan vielä katsovan häntä. Helena oli aivan jähmettynyt kauhusta
+ja painoi kylmästä hiestä kosteaa otsaansa nenäliinalla.
+
+— Se on kauheata, kauheata! sanoi hän ääneen.
+
+Tämä välikohtaus järkytti hänen mieltänsä enemmän kuin mikään tapaus
+koko tänä kahdenkymmenen kuukauden aikana.
+
+Onni ja parantuminen tulevat kuitenkin usein yhtä odottamatta kuin
+onnettomuus ja tauti. Eräänä aamuna Helenan lukiessa Pariisissa
+ilmestyvää _New York Heraldin_ painosta sattuivat hänen silmänsä
+ilmoitukseen, että samana iltapäivänä bramiini Cetteradshi pitää
+Bodinièressä esitelmän »menneiden mestarien vaikutusvoimasta». Jules
+Bois, okkultismin innokas ranskalainen saarnaaja, jonka nimi on
+hyvin tunnettu Yhdysvalloissa, esittää bramiinin yleisölle. Helena
+lähetti heti sanan eräälle amerikkalaiselle ystävättärelleen kutsuen
+tätä tulemaan mukaan. Tämä suostui, ja kun molemmat amerikattaret
+määräaikana saapuivat Bodinière'iin, onnistui heidän vielä saada hyvät
+paikat.
+
+Brahman pappi, nuori ja majesteetillinen mies, astui lavalle Jules
+Bois'n ja erään tulkin saattamana. Pitkä, hienosta valkoisesta
+silkistä tehty intialainen puku turbaaneineen, kaukaisen idän
+lämpimänruskea ihon väri, musta tukka ja ennen kaikkea salaperäistä
+hehkua loistavat suuret silmät kiinnittivät huomiota. Koko hänen
+olennostaan huokui voimaa, puhtautta, lempeyttä. Hän käveli hetken
+katsellen tiukasti kuulijakuntaa ikäänkuin ottaakseen sen valtoihinsa.
+Tämä katse teki kaikkiin läsnäoleviin, varsinkin naisiin, huomattavan
+vaikutuksen. Kun henkinen kosketus näin oli aikaansaatu, alkoi
+Cetteradshi englanninkielellä, jonka hindulainen ääntäminen teki
+sangen sopusointuiseksi, puhua »menneistä mestareista», Platonista,
+Aristoteleesta, Budhasta, Kristuksesta. Hän vakuutti, että he
+eivät olleet jättäneet meidän planeettaamme, että he olivat meidän
+ympärillämme eetterissä, jossa henget elävät, suurina näkymättöminä,
+että heillä oli alinomaista vaikutusvaltaa meidän kehitykseemme ja
+sivistykseemme. Hän vakuutti vielä, että hänellä oli kouraantuntuvia
+todistuksia heidän läsnäolostaan ja että heidän ja meidän välillämme
+oli keskinäisiä kosketusmahdollisuuksia. Syntyi jännittynyt hiljaisuus.
+Kaikki toivoivat kuulevansa ne taikasanat, jotka aukaisevat
+haudantakaisuuden portit. Siinä petti bramiini, niinkuin kaikki
+muutkin, mutta hän teki sen erinomaisen taidokkaasti. Hän selitti
+että mieli päästä yhteyteen mestarien kanssa, täytyy olla korkean
+henkisyysasteen saavuttanut monien inkarnatsioiden kautta. Silloin
+kuului kuulijakunnan keskuudesta se huokaus, joka ihmisrinnasta
+lähtee jokaisen pettyneen toiveen jälkeen. Pettymystä lieventääkseen
+lisäsi Cetteradshi, että puhtaalla elämänvaelluksella, alituisella
+pyrkimyksellä hyvään voi kuitenkin kiinnittää ylempien olentojen
+huomiota puoleensa.
+
+Bramiinin puhe ei sisältänyt Helenalle mitään uutta; mutta jostakin
+syystä olivat hänen sanansa vaikuttaneet Helenaan tavattoman
+viihdyttävästi. Kun hän puheensa loputtua ilmoitti ottavansa
+asunnossaan Boccadorin kadun 4:ssä vastaan niitä, jotka tahtoivat
+jotakin erikoista häneltä kysyä, kehoitti Jules Bois yleisöä käyttämään
+tilaisuutta hyväkseen. Silkkipukuisen, valkoisen bramiinin rinnalla
+teki eurooppalainen, nykyaikaisesti puettu okkultismin apostoli perin
+mitättömän vaikutuksen.
+
+Rouva Ronald huomasi heti tämän heikemmyyden syyn:
+
+— Totisesti, sanoi hän ystävättärelleen, tämmöisistä asioista ei voi
+puhua. Jos puku ja parta ovat viimeisen eurooppalaismuodin mukaan
+leikatut. Täytyy olla ajettu naama, maahan ulottuva viitta... jopa
+suorastaan siivet!
+
+— Niin minä olen aina sanonut, vastasi rouva Carrington, joka ihaili
+vaatteita, että puku on puoli ihmistä, filosofisella tavallaan.
+
+
+
+
+XXXII.
+
+
+Boccadorin katu 4!... Koko illan soi tämä bramiinin osoite Helenan
+korvissa, ja äkkiä sai hän räikeän päähänpiston. Cetteradshilla oli
+varmaan suuri henkinen voima, hän oli sen tuntenut. Miksei hän, Helena
+menisi pyytämään hänen apuansa, niinkuin Jules Bois oli neuvonut?
+Suggestion avulla saattaisi bramini kukaties haihduttaa hänestä
+Sant'Annan kuvan, joka oli niin syvälle hänen sieluunsa syöpynyt ja
+joka hetki, vastoin hänen tahtoansa, otti hänet valtaansa? Amerikatar
+ei milloinkaan epäröi kauan: niin, hän koettaa suggestiota; miksei voi
+tehdä koetta.
+
+Seuraavana päivänä meni rouva Ronald Boccadorinkadulle jo kello kahden
+aikaan päästäkseen sisään ensimäisenä. Kaksi vanhanpuoleista herraa oli
+häntä ennen odottamassa. Edellinen tarjosi numeronsa hänelle nähtävästi
+päästäkseen rakentamaan keskustelua. Helena kiitti, mutta pysytti
+jäätävällä olennollaan hänet loitolla.
+
+Tasan kello kaksi avasi eräs tummapukuinen hindu oikeanpuolisen oven.
+Helena nousi äärettömän jännittyneenä. Palvelija viittasi häntä
+seuraamaan. Mentiin toisen huoneen läpi ja tultiin suureen saliin,
+johon samalla hetkellä Cetteradshi ilmestyi. Syvään kumarrettuaan
+isännälleen poistui palvelija itämaalaisen kuulumattomin askelin.
+Bramiini tervehti vierastaan jäykällä, ylhäisellä päännyökkäyksellä ja
+viittasi istumaan tuolille istuutuen itse korkeaselkäiseen nojatuoliin
+pöydän ääreen — pöytä oli täynnä papereita, joiden joukossa näkyi
+kellastuneita vanhoja kääryjä.
+
+Kuningas ei olisi voinut tehdä Helenaan niin kunnioitusta herättävää
+vaikutusta kuin tämä valkovaippainen hindupappi. Helena ei tahtonut
+rohjeta puhutella häntä. Täytyi kuitenkin sanoa jotakin! Hänen
+maailmantottumuksensa tuli hänelle avuksi.
+
+— Olin eilen kuuntelemassa luentoanne — alkoi hän sydämentykytyksestä
+väräjävällä äänellä. — Se kiinnitti suuresti minun mieltäni... Minä
+olen amerikatar; New Yorkissa harrastetaan paljon henkisiä ilmiöitä...
+Ikävä kyllä on joukossa petkuttajia, ja olemme usein joutuneet ovelien
+silmänkääntäjien narrattaviksi... Minä tahtoisin tietää ovatko
+magnetismi, suggestio, hypnotismi luonnollisia vaiko yliluonnollisia
+voimia.
+
+Helena oli naisten tapaan alkanut kaartaa kaukaa pääasiaa.
+
+— Ne ovat luonnollisia voimia — vastasi bramiini epäröimättä — ja
+ihmisen jaloimpia, mutta — niiden kehittäminen ei ole helppoa. Jos
+mieli tulla oikeaksi magnetisoijaksi, täytyy viettää sangen puhdasta
+elämää, olla täysin terve ja harjaannuttaa herpoutumatta tahtoansa.
+Kaikilla papeilla on epäilemättä enemmän tai vähemmän suggestion
+voimaa, sehän on juuri heidän vaikutusvaltansa salaisuus. Pyhimyksillä
+on ollut sitä sangen suuressa määrässä ja juuri sen voiman avulla he
+ovat parantaneet ruumiin ja sielun, tehneet ihmeitä.
+
+— Niin, niin sen täytyy olla! — sanoi rouva Ronald vilkkaasti. — Eilen
+kuunnellessani teitä tunsin kuin sisäistä kohotusta, entistä suurempaa
+halua hyvään.
+
+Papin silmissä tuikahti ilon välke.
+
+— Olen onnellinen, että sanani on tehnyt teihin sen vaikutuksen.
+
+— Minä tunsin, että teillä on suuri voima, ja olen herra Jules Bois'n
+neuvon mukaan tullut pyytämään teitä auttamaan minua...
+
+— Missä suhteessa?
+
+Helena punastui, loi katseensa alas, eikä saanut mitään sanotuksi.
+
+— Puhukaa! — sanoi bramiini käskevän lempeästi.
+
+— Niin... tuota... Minä tahtoisin parantua rakkaudesta, joka kalvaa
+elämääni, joka näännyttää minut, joka on toivoton — lausui rouva Ronald
+hermostuneella päättäväisyydellä, joka ilmaisi hänen kärsimystänsä. —
+Minä olin ajatellut, että te voisitte minua auttaa. Se näyttää teistä
+ehkä oudolta...
+
+Katsoen huolestuneena bramiinia hän sitten lisäsi:
+
+— Toivoakseni ette pidä minua hulluna?
+
+— Päinvastoin uskon teidän olevan sangen viisaan! vastasi Cetteradshi
+vakavasti.
+
+— Ah! sen parempi! — sanoi nuori nainen helpotuksesta huoaten. —
+Nähkää, minä tiedän, että rakkaus ei ole muuta kuin ainetta, niinkuin
+valo, jonkinlaista eetteriä.
+
+— Tekö tiedätte sen, te! — huudahti pappi niin hämmästyneenä, että
+hänen vaskipatsasasentonsa järkähti.
+
+— Eräs tiedemies sanoi sen minulle ja minä nauroin sitä. Nyt olen
+vakuutettu, että se on totta.
+
+— Se on totta, vakuutti hindu. Tiedemiehet ovat todellisia jumalan
+välineitä. Tieto tulee meille määrättynä aikana, mutta he tuntevat sen
+usein ennakolta. Se aika, jolloin rakkautta tutkitaan tieteellisesti,
+ei ole kaukana. Se on luonnon suuria aineita, joka kantaa elämää, iloa,
+surua.
+
+— Niin ja minä olen ajatellut, että henkisen voiman täytyy olla tätä
+sokeaa voimaa mahtavampi.
+
+— Ei ole sokeita voimia — selitti bramiini — on vain sokeita ihmisiä.
+
+— Kenties... No niin, eilen — kuultuani teitä ajattelin, että te
+voisitte antaa toisen suunnan minun ajatuksille, vapauttaa minut
+villityksestä, jonka vallassa turhaan taistelen, sillä se on
+villitystä — toisti Helena kiihtyneenä. — Koska teille on mahdollista
+aikaansaada yhteyttä ihmisten välillä, täytyy teidän helposti voida
+se katkaistakin! — lisäsi Helena ikäänkuin olisi puhunut jostakin
+sähkövirrasta.
+
+Pappi ei hymyillyt.
+
+— Sen kyllä voin tehdä, vastasi hän vakuuttavasti.
+
+— Niinpä vapauttakaa minut! vastasi rouva Ronald rukoilevalla äänellä.
+
+Mihin uskontoon te kuulutte?
+
+— Katoliseen. Minä olen kääntynyt.
+
+Sen parempi. Onko teillä vakaa halu, luja tahto saada rauha?
+
+— Onko!... Oh, te ette tiedä, ette voi tietää, lausui Helena äkisti,
+kuinka tuskallista toivoton rakkaus on. Se on pahempi kuin ruumiillinen
+kipu.
+
+Outo ilme, kevyt liikutuksen väre karehti bramiinin kasvoilla. Se oli
+kuin säälin heijastus. Sitten muuttui hänen ilmeensä taas jäykäksi. Hän
+kohdisti nuoreen naiseen katseen, joka ei nähnyt hänen hyasinttivärisiä
+hiuksiansa, hänen kauneuttansa, hänen hienoa pukuansa, vaan näytti
+tahtovan hänen otsansa läpi lukea hänen sieluansa.
+
+— Koettelemus, jonka olette kestänyt, on ollut teille hyväksi —
+lausui Cetteradshi hitaasti — se on kehittänyt teidän korkeimpia
+ominaisuuksianne, vähentänyt joutavanpäiväistä turhuuttanne. Tulonne
+minun luokseni on merkki siitä, että sitä on kestänyt nyt kylliksi.
+Minä voin tehdä siitä lopun. Minä voin lopullisesti kääntää teidän
+ajatuksenne hyvää, onnettomia, vähäväkisiä kohti ja antaa teille
+veljeydentunteen, joka tekee armeliaisuuden jumalaiseksi iloksi.
+Tahdotteko sitä?
+
+— Kaikesta sydämestäni!
+
+Silloin nousi Cetteradshi, ja kosketti sormillaan amerikattaren otsaa.
+Hänen vartalonsa näytti suurenevan, hänen kasvonsa saivat tavattoman
+tarmon ilmeen. Hänen silmänsä olivat kuin valon ja voiman silmät, hänen
+huulensa mutisivat hiljaa. Hänen sormiensa kosketuksesta tunsi Helena
+ensin sydämentykytystä, ankaraa liikutusta, jopa vastahakoisuutta,
+mutta sitten äkillistä rauhaa.
+
+— Nyt menkää rauhassa! määräsi bramiini.
+
+Rouva Ronald nousi. Hän oli kuin jonkinlaisessa hurmiotilassa ja tunsi
+omituista kevennystä.
+
+— Minun on hyvä olla, mutisi hän.
+
+— Minun ajatukseni, minun tahtoni pysyvät teidän luonanne niin kauan
+kuin se on tarpeellista, kunnes olette parantunut.
+
+— Mitenkä saatte sen tietää?
+
+— Tulen sen tuntemaan, vastasi Cetteradshi yksinkertaisesti.
+
+Rouva Ronald oli kylliksi amerikkalainen ymmärtääkseen, että papin,
+yhtä hyvin kuin lääkärinkin, tuli saada korvaus voimastaan ja
+taidostaan. Mutta ensimäistä kertaa oli rahan tarjoaminen hänestä
+ujostuttavaa. Hän kopeloi pari sekuntia käyntikorttikoteloansa,
+otti siitä viidensadan frangin setelin ja pannen sen pöydälle sanoi
+häveliäästi:
+
+— Hyväntekemistä varten.
+
+— Se on tapahtuva — vastasi bramiini kevyesti kumartaen.
+
+Sitten soitti hän kelloa ja hindulainen palvelija saapui saattamaan
+vierasta ulos. Cetteradshi kohotti uudelleen sormea ja sanoi:
+
+— Rauha olkoon teille nyt ja aina!
+
+
+
+
+XXXIII.
+
+
+Bramiinin tahto oli ihmeellisen suggestion avulla vaikuttanut rouva
+Ronaldin sieluun. Se oli vapauttanut hänen ajatuksensa, tehnyt
+Sant'Annan muiston voimattomaksi. Sen vaikutus ei ollut ohimenevää,
+se ilmeni yhä voimakkaampana, salaperäisesti kehkeytyen. Helena alkoi
+tuntea uutta iloa elämisestään, kauneudestaan. Hänen silmänsä kirkastui
+jälleen seesteiseksi, hänen kasvonsa avoimiksi, hänen hilpeytensä
+luontevaksi. Hän lähetti Doralle kauniita pukuja, tiedusteli kuulumia
+hänen pojastaan, mitä hän ei koskaan ennen ollut saattanut tehdä.
+Ja tämä kaikki tapahtui ilman vähintäkään väkinäisyyttä hänen
+mielenlaatunsa oli yksinkertaisesti muuttunut. Mutta otsallaan
+tunsi hän yhä bramiinin kaksi sormea. Joka päivä samalla hetkellä,
+jolloin hän oli joutunut kosketuksiin bramiinin kanssa, palasi tämä
+järkähtämättömän täsmällisesti hänen mieleensä; Helena tunsi jälleen
+hänen katseensa tenhon, tunsi muutaman sekunnin liikutusta ja sen
+jälkeen erikoista hyvän tunnetta.
+
+Herra de Limeray huomasi pian tämän muutoksen. Rouva Ronald oli
+ilmeisesti jälleen saavuttanut mielensä tasapainon. Hänen kasvonsa
+olivat jääneet hieman vakaviksi, mutta niistä oli kadonnut se
+pateettinen ilme, joka niin monta kertaa oli ilmaissut hänen
+lemmentuskansa. Ja vielä pätevämpi todistus: kun puhuttiin
+Sant' Annasta, ei hänen katseensa enää kaihtanut, ei suunpieli
+värähtänyt. »Ruhtinas» ajatteli aluksi, vanhan tottumuksensa mukaan:
+»Kuka se on?» Hänen epäluulonsa kohdistuivat Willie Greyhin. Hän
+huomasi pian tehneensä mielettömän päätelmän. Mitä siis oli nuoressa
+amerikattaressa tapahtunut? Oliko hänen paranemisensa aikaansaanut
+joku taitava rippi-isä vai jokin suuri pettymys? Hermostuneena, kun
+ei osannut arvata, toivoi kreivi, että jokin varomaton sana jonakin
+päivänä antaisi hänelle arvoituksen avaimen.
+
+Viikkoa ennen Ronaldien paluuta Amerikkaan esitti kreivi de Limeray,
+joka oli ollut heidän luonaan aamiaisella, Helenalle, että he
+menisivät katsomaan kansainvälistä maalausnäyttelyä Georges Petit'n
+salonkiin. Hänellä oli erikoinen harrastus käydä taidenäyttelyissä
+kauniiden naisten kanssa. Castiglionen hotellista Séze-kadulle on
+lyhyt matka; he läksivät kulkemaan jalkaisin. Kävellessä alkoi rouva
+Ronald kertoa Bodinière'issâ kuukausi sitten kuulemastaan bramiinin
+esitelmästä. Jostakin selittämättömästä vaistosta oli hän tähän saakka
+siitä vaiennut. Hän kertoi mitä Cetteradshi oli sanonut menneistä
+mestareista. Hän kuvasi tämän olentaa ja pukua innolla ja ihailulla,
+jotka huvittivat kreiviä, ja kysyi sitten äkkiä, hipaisten juuri sitä
+salaisuutta, jota hän ei tahtonut ilmaista, niinkuin naisten ja lasten
+tapa on:
+
+— Uskotteko te suggestion voimaan?
+
+— Epäilemättä!... Mehän harjoitamme sitä enemmän tai vähemmän
+alinomaisesti toisiimme nähden, joskuspa itsemmekin suhteen. Se
+on se kyky, joka luultavasti on valloittajaan ja kansanjohtajat
+suurena voimana. Sanotaan, että sen avulla voi parantaa mieli- ja
+hermosairaita, mutta parantajia on luullakseni vähän.
+
+— Cetteradshi on ainakin yksi. Hänen katseessaan, hänen sanassaan
+on tavaton tenho. Häntä kuunnellessamme olimme kuin hypnotisoituja,
+meidän »sydämemme tulivat palaviksi», kuten Raamattu sanoo. Me olisimme
+antaneet hänelle kaikki, mitä hän olisi tahtonut, rahamme, tavaramme,
+apumme...
+
+— Eikö hän teiltä mitään pyytänyt?
+
+— Ei mitään.
+
+— No, sitä parempi! — sanoi herra de Limeray leikkisällä äänellä. —
+Yhtäkaikki, varokaa leikkimistä magnetismilla, suggestiolla ja kaikilla
+semmoisilla vaarallisilla ilmiöillä. Jos on olemassa hyviä edustajia,
+niin on huonojakin... Muistakaa Edenin opetusta, oi Eeva! — lisäsi
+kreivi hienosti hymyillen.
+
+Sézen kadun näyttely saattoi tuskin huvittaa muita kuin taiteilijoita
+ja erikoisia asiantuntijoita. Siellä oli vain luonnoksia ja tutkielmia,
+jotka palauttivat mieleen suurten ja kuuluisain taulujen syntymistä.
+Salissa oli vain vähän väkeä, kun rouva Ronald ja herra de Limeray
+saapuivat. Silmäiltyään hiukan ympärilleen kääntyivät he Willie Greyn
+pinkoseinämää kohti. Nuoren mestarin värinsävy teki sen jo kaukaa
+tunnettavaksi.
+
+— _Titanian hulluus!_ — huudahti kreivi huvitettuna. — Sitä kanaljaa!
+minulle hän ei ole milloinkaan puhunut näistä luonnoksista! Hän olisi
+voinut luovuttaa ne minulle korvaukseksi itse taulusta, joka suureksi
+mielipahakseni pääsi livahtamaan käsistäni... Mutta eikö juuri teidän
+veljenne ollut sen ostaja?
+
+Liikutuksen väre karehti nuoren naisen kasvoille.
+
+— Hän sen osti — lahjoittaakseen sen minulle, — vastasi hän omituisesti
+naurahtaen. — _Titanian hulluus_ on nyt minulla. Se on minun
+pukuhuoneessani.
+
+— Pukuhuoneessanne! sanoi herra de Limeray hämmästyneen näköisenä.
+
+— Hyvässä seurassa, olkaa siitä varma: Leloirien ja Corellien kanssa.
+
+— Peijakas! Te vaatetatte pukuhuonettanne muhkeasti.
+
+— Niin. Kun vietän siellä jokseenkin paljon aikaa, olen sijoittanut
+sinne kauniita tauluja. Se viihdyttää silmää; siitä heijastuu aina
+hiukan kauneutta...
+
+Herra de Limeray tarkasteli Willie Greyn luonnoksia. Varsinkin
+viimeistä, johon hän oli kiinnittänyt katseensa.
+
+— Mestariteos! sanoi hän. Tuossa metsänkolkassa on päivännousun ja
+kevään tuntua. Titania on ihana tuolla sammal- ja orvokkivuoteellaan.
+Näkee, että hän juuri on herännyt. Aasia kohtaan kääntyneessä katseessa
+on juuri semmoista unen ja lemmen hurmiota, joka luo haaveiluja...
+Mutta tässähän meillä on heti esimerkki suggestiosta! — huudahti kreivi
+kasvot äkillisen keksinnön kirkastamina.
+
+— Esimerkki suggestiosta? toisti rouva Ronald oudostuneena.
+
+— Selvästi! Ja Shakespeare'issa!... Ah, se ei ole hullumpaa!...
+
+He istuivat tauluja vastapäätä oleville tuoleille.
+
+— Ettekö muista? Oberon ja Titania ovat tulleet näkymättöminä
+Teseus-ruhtinaan häihin. Kumpikin erikseen oman keijukaissaattueensa
+kanssa. He ovat riidassa, kun Titania oli kieltäytynyt luovuttamasta
+puolisolleen erästä paashiansa, kaunista intialaista lasta, erään
+kuolleen ystävättärensä poikaa. He kohtaavat eräässä metsänkolkassa,
+riitelevät, toruvat ja morkkaavat toisiaan, niinkuin tavallinen
+inhimillinen aviopari. Titania pysyy kiellossaan: Oberon päättää
+suutuksissaan pakottaa hänet rakastamaan alempaa oliota, leijonaa,
+sutta tai apinaa, samantekevä... Sivumennen sanoen, kekseliäs kosto!
+
+— Sangen halpamainen, päinvastoin! sanoi Helena. Nöyryyttää naista,
+joka teitä vastustaa, onko se miehen työtä?
+
+— No, no, emme me sentään ole niin huonoja. Tosin lähettää Oberon
+lähettinsä, Puckin, etsimään erästä pientä lemmenkukkaa, jonka
+Cupidon henkäys on punannut. Hän painaa sen Titanian silmille sanoen:
+»Sinä heräät, kun joku alhainen olento on lähelläsi. Sinä olet häntä
+jumaloiva, ikävöivä, kärsivä hänen vuokseen, olkoonpa se vaikka karhu
+tai kissa...» Eikö se ole suggestiota?
+
+— On todella!
+
+— Ja silmänsä avatessaan näkee Titania aasinpäisen tyhmyrin. Tämä
+on hänestä jumalaisen kaunis. Hän rakastuu siihen silmittömästi,
+Peittää hänet kukkasilla j.n.e... Saadakseen anteeksi hairahduksensa
+luovuttaa hän puolisolleen paashin, jota hän ei ollut tahtonut vaihtaa
+kuningaskuntaan. Oberon on tyydytetty ja säälistä päättää hän palauttaa
+Titanian järkiinsä. Sitä varten painaa hän toista kukkaa, en tiedä
+minkälaatuista, hänen silmilleen ja sanoo: »näe, niinkuin näit ennen!»
+
+— Niin ja ylväs keijukaisten kuningatar huomaa rakastaneensa
+arvotonta... Titania parka!
+
+— Kenellä meistä ei ole ollut pettymyksiä? Ne ovat tuskallisia, mutta
+eivät nöyryyttäviä: tavallisesti omassa itsessämme on ne ominaisuudet,
+joita rakastetussa oletamme. Minä olen ainakin kahteenkymmeneen kertaan
+lukenut tarinan Titanian hulluudesta, joka on kuin helmi _Kesäyön
+unelmassa_. Joka kerta olen siinä löytänyt jotakin uutta, ja nyt löydän
+siinä vielä suggestion.
+
+— Sitä siinä on! sanoi rouva Ronald. Se on kumman nykyaikainen!
+
+— Minä uskon todellakin, että ne, joita sanomme mestareiksi, ovat
+kirjoittaneet jonkinlaisina meedioina suuren innoituksen vallassa
+kirjat, joista ihmiskunnan on otettava selko. Tarvitaan vuosisatoja
+niiden ymmärtämiseen. Ne saattavat ihmiskuntaa sen vaelluksen päähän
+saakka, sillä niihin sisältyy kaikki filosofia, kaikki sielutiede,
+kaikki tiede. Ihminen on tavailemaan tuomittu olio, joka ei täällä
+maan päällä opi milloinkaan sujuvasti lukemaan. Me emme ole vielä
+ymmärtäneet Raamattua, emme Dantea, emme Shakespeare'iä. Siinä heidän
+kuolematon viehätyksensä. Muuten, ensi lukemalla ymmärretty kirja ei
+jää eloon... Siitä johtuu mieleeni, rouva Ronald, että olen teille
+suuressa kiitollisuuden velassa?
+
+— Tekö minulle?
+
+— Niin... siitä, mitä kerran sanoitte minulle rakkaudesta.
+
+— Ah! Mutta on kumma, etteivät runoilijat ja romaaninkirjoittajat vielä
+ole käyttäneet hyväkseen tieteen keksintöä. Sehän voisi antaa heille
+niin paljon uusia näkökohtia tässä ikuisessa aiheessa.
+
+— Se on totta. Esimerkiksi rakkauden parantaminen suggestion avulla...
+se olisi suurenmoista.
+
+Näistä ilman mitään sivuajatusta lausutuista sanoista sävähtivät rouva
+Ronaldin kasvot niin punaisiksi, että kreivi aivan hätkähti. Ja silloin
+hän äkkiä ymmärsi. Hänellä oli arvoituksen avain.
+
+— Esimerkiksi, jatkoi hän säälimättä, uhkea valkopukuinen bramiini,
+semmoinen kuin teidän Cetteradshinne, laskemassa käsiänsä kauniin
+naisen, nykyaikaisen Eevan päälle, karkoittaakseen viettelijän kuvaa:
+_Titanian parantuminen_. Mikä ihana taulu! Minä puhun siitä Willie
+Greylle. Minä näen sen jo hengessäni.
+
+Helena nousi äkkiä:
+
+— Ja minä näen, että me emme näe mitään, sanoi hän hiukan kuivahkolla
+äänellä. Tuossahan on Carrier-Bellense'in tauluja.
+
+Herra de Limeray seurasi rouva Ronaldia vastustelematta. Hän kulki
+hänen kanssaan tunnollisesti kautta salin taululta taululle, mutta oli
+ilmeisesti hajamielinen. Hän tarkasti Helenaa salassa. Cetteradshi siis
+oli aikaansaanut tämän ihmeen! Rouva Ronald oli tunnustanut tunteensa
+hänelle! Oli mennyt hänen luokseen hakemaan parannusta! Taulu, jota hän
+oli kuvitellut, painui kreivin mieleen.
+
+»Minä saan Titaniani», ajatteli hän.
+
+Ja sitten hän katsellen Helenaa toisti ihastuneena itsekseen:
+
+»Amerikattaret ovat ihmeellisiä, ihmeellisiä!»
+
+
+
+
+XXXIV.
+
+
+Sant'Annain valkoinen päivällinen oli viikon päivät yleisenä
+puheenaineena ja tuotti Lelolle, kuten hän oli arvannut, paljon
+ikävyyksiä. Hänen täytyi sietää sanomalehtipakinoitsijain viittailuja,
+toisten ylistystä, toisten moitteita ja päälle päätteeksi äitinsä ja
+enonsa kardinaalin vakavat nuhteet. Inhimillisenä aviomiehenä ei hän
+ollut antamatta vaimonsa tuntea tämän aiheuttamaa huonoa tuultaan.
+Mutta Dora, joka tunsi itsensä syylliseksi, osoitti ihmeteltävää
+kärsivällisyyttä, käytti runsaasti mainiota viisauden-öljyänsä ja osasi
+hillitä kiivaat sanat, jotka niin helposti kihahtivat hänen huulilleen.
+Hänen onnistui näin palauttaa sovinto, saipa hän aikaan vieläkin
+enemmän.
+
+Eräs nimetön kirje väitti Lelon edelleenkin ylläpitävän
+lemmensuhdettaan ruhtinatar Marinan kanssa. Dora tunsi
+mustasukkaisuutta.
+
+Kerran, kun puolisot aamiaisen jälkeen palasivat pikkusaliin, missä
+kahvi tarjottiin, sanoi hän miehensä kasvojen ilmettä tarkastaen:
+
+— Lelo, äiti tahtoisi tietää suostummeko vai emme saattamaan häntä
+Amerikkaan. Siinä tapauksessa, että se sinusta tuntuisi liian
+ikävystyttävältä, voisin minä saattaa häntä yksinkin...
+
+Sant'Anna, joka oli nostamassa kuppia huulilleen, hämmästyi siinä
+määrin, että laski kupin takaisin lautaselle.
+
+— Kuinka? Mitenkä? sanoi hän. Sinä voisit kevyin sydämin jättää minut
+noin vain?... Kaunista rakkautta! Amerikkalaista, vai?
+
+Sitä riemua, minkä nämä sanat synnyttivät Doran sydämessä!
+
+— Ei mikään estä sinua seuraamasta minua.
+
+— Onko sinulla niin suuri halu käydä Amerikassa?
+
+— On, on niin monta ihmistä ja asiaa, joita tahtoisin taas nähdä.
+
+— Ei toivoakseni herra Ascottia, sanoi herra Sant'Anna
+mustasukkaisuuden kiille silmissään.
+
+— Ei, ei... hänen elämässään olen näytellyt liian surullista osaa
+tahtoakseni häntä milloinkaan kohdata.
+
+— Kuka tietää! Naiset ovat niin laskemattomia ja helvetillisen julmia!
+
+— Kiitoksia. Mutta palatkaamme Amerikan-matkaan. Minun nähdäkseni me
+tuskin voimme antaa äidin matkustaa yksinään. Ja muuten tahtoisi hän
+näyttää sinulle Orientan, kuuluisan tilansa, tietääkseen tuleeko hänen
+se myydä vai vuokrata.
+
+— No niin. Saamme nähdä.
+
+Asia jäi sillä kertaa sikseen.
+
+Mutta sitten oli tuo nimetön kirje jälleen ruvennut kalvamaan Doraa
+ja hän ilmestyi odottamatta kerran ruhtinatar Marinan luo, juuri kun
+Lelo sattui olemaan siellä vieraisilla sekä myöskin markiisi Verga.
+Ruhtinatar oli pianon ääressä laulamassa erästä romanssia. Hänen
+hieno aistinsa ja Doran huomio, että hänen epäluulonsa sittenkin oli
+aiheeton, vaikuttivat, että kohtaus sujui ilman pienintäkään ulkonaista
+kahnausta.
+
+Lelo oli kuitenkin asian arvannut ja sai hänet kotona tunnustamaan
+käyntinsä aiheutuneen tuosta nimettömästä kirjeestä.
+
+— Sinä tulit siis mustasukkaisuudesta?
+
+— Mustasukkaisuudesta, niin... mutta kirje ei ollut valehdellut. Minä
+tapasin sinut Donna Vittorian luona: sinä käyt siellä ehkä joka päivä.
+
+— Minä tunnustan, että olen käynyt siellä sangen usein viime aikoina,
+kun olen ollut niin kiihdyksissä. Minun täytyy saada kuulla hiukan
+musiikkia. Se tekee minun hermoilleni sanomattoman hyvää.
+
+— Hermoille! — toisti Dora kärsimättömänä. — Miehellä pitää olla
+lihaksia.
+
+— Niinkö?... Sinun olisi pitänyt mennä naimisiin akrobaatin kanssa,
+koska kaipaat lihaksia!
+
+— Oh! Älä laske leikkiä! Mutta minä tahtoisin, että sinä olisit
+vähemmän hermostunut ja ettei sinulla olisi niin kummia mielikuvia.
+
+— Minun on mahdoton muuttaa temperamenttiani edes sinua
+miellyttääkseni. Arabialaisesta oriista on huono tehdä kyntöhevosta...
+Ja sitten, usko minua, jos lihakset ovat tarpeen suuriin tehtäviin,
+niin ovat hermot tarpeelliset kauniiden asiain tekoon ja niiden
+tuntemiseen.
+
+Ja lähestyen vaimoansa kietoi kreivi käsivartensa hänen kaulaansa ja
+painoi hänen päätään povelleen:
+
+— Katsos, rakkaani, älä huolestu minun mielikuvistani: ne ovat
+sangen viattomia, voin vakuuttaa. Kahteen vuoteen, jotka olemme
+olleet naimisissa, ei minussa ole ollut edes uskotonta ajatusta
+taikka halua... Me voimme olla sangen onnellisia kahden; mutta älä
+katkeroita onneamme pikkumaisilla vaatimuksilla, porvarillisella
+mustasukkaisuudella. Kun olin lapsi, ei koskaan erehdytty, jos minun
+sanaani tai ymmärrykseen! luotettiin. Luota minuun.
+
+Dora Sant'Anna — ei enää Dora Carroll — käänsi huulensa kättä kohti,
+joka häntä hyväili, ja suuteli sitä nopeasti. Sitten hän irtautui
+syleilystä ja katsoi miestänsä silmiin.
+
+— Onko totta, että ruhtinatar Marina on ollut sinun ensimäinen
+rakkautesi? kysyi hän voimatta pidättää polttavaa kysymystä.
+
+— Hän on ollut ensimäinen nainen, jota olen ihaillut, vastasi kreivi
+käyttäen taitavasti amerikkalaista »ihailu» -sanaa. — Ja koeta
+nyt unohtaa tuo katala kirje. Olisi liian suuri tyydytys meille
+pahaa suovalle ilkiölle, joka sen on kirjoittanut, että sinä siitä
+häiriintyisit.
+
+Näin sanoessaan katsahti Sant'Anna kelloon.
+
+— On jo puoli kahdeksan. Menkäämme pukeutumaan.
+
+Dora oli liiaksi naisellisentunut Euroopassa olonsa aikana, jotta olisi
+voinut olla käyttämättä tätä erinomaista tilaisuutta saavuttaakseen,
+mitä halusi.
+
+— Asiasta toiseen, Lelo. Sinä et ole vielä vastannut tiedusteluuni
+Amerikan-matkasta. Jos tänä iltana sanoisit äidille, että me saatamme
+häntä, ihastuisi hän ikihyväksi.
+
+— Ja sinä myöskin?
+
+— Minä myös.
+
+— Voitko vakuuttaa, että poju kestää matkan?
+
+— Täydellisesti.
+
+— Älä Herran tähden tapa häntä kehittääksesi hänen lihaksiaan!
+
+— Ole huoleti! Minä otan sen vastuulleni.
+
+— No, me lähdemme, milloin vain tahdotte.
+
+
+
+
+XXXV.
+
+
+»Rauha olkoon teille nyt ja aina!»
+
+Nämä bramiinin sanat eivät olleet turhia, rouva Ronald oli saanut
+rauhan. Sant'Annan kuva oli tosin hänen mielessään, mutta voimattomana
+aiheuttamaan sydämentykytystä ja tunnonvaivoja. Ja hindu oli
+antanut hänelle vieläkin jumalaisemman lahjan: lupauksensa mukaan
+oli hän puhaltanut rouva Ronaldiin ihmisveljeyden henkeä, hänen
+hyväntekeväisyytensä oli tullut hellemmäksi ja lämpimämmäksi. Lisäksi
+tuli odottamattomia tapauksia, jotka puhdistivat hänen sielustaan hänen
+intohimonsa viimeisetkin jäljet.
+
+Palatessaan Amerikkaan oli Helena tavannut maan sotakuumeen vallassa.
+Oli tosin alussa ja nimenomaan parhaimmiston piireissä voimakas
+mielipide, joka piti sotaan ryhtymistä Espanjaa vastaan Amerikan arvoa
+alentavana. Mutta heti kun sota oli julistettu, tarttui kaikkiin
+isänmaallinen innostus ja espanjalaisviha.
+
+Henrik Ronald, Charley Beauchamp ja Jack Ascott olivat ensimäisten
+joukossa, jotka ilmoittautuivat, ja heidät määrättiin 10.
+ratsurykmenttiin.
+
+San-Juanin taistelussa 1. heinäkuuta, rynnäkössä Santiagoa vallitsevaa
+kukkulaa vastaan sai Jack Ascott surmansa, jota hän ilmeisesti oli
+etsinyt. Charley Beauchamp säästyi; herra Ronald sai kaksi pahaa
+haavaa vasempaan reiteensä. Helena, joka oli seurannut häntä Floridaan
+saakka, missä hän muutamien ystävättärien kanssa oli järjestänyt
+avustuskeskuksen, riensi hänen luokseen. Hänellä ei ollut milloinkaan
+ollut tilaisuutta tehdä mitään miehensä hyväksi; hän oli päinvastoin
+saanut kaikki ja vaatinut kaikkea häneltä. Ensimäistä kertaa joutui
+hän nyt hoivaamaan miestään, joka oli heikkona kuin lapsi. Helena
+vietti monia öitä hänen vuoteensa ääressä. Yhä kasvava hellyys teki
+hänen kätensä ihmeellisen taitavaksi ja keveäksi. Hänen onnistui tehdä
+haavoittuneen säären leikkaaminen tarpeettomaksi: tässä puolison ja
+naisen työssä löysi hän suloisempaa iloa kuin mitä hän milloinkaan
+oli tuntenut, ja pelko Henrikin hengestä synnytti hänessä rakkauden,
+jota hänen miehensä ei ennen ollut voinut hänessä herättää. Henrikin
+toipumisaika muuttui heille toiseksi kuherruskuukaudeksi, sanomattoman
+paljoa suloisemmaksi ja onnellisemmaksi kuin ensimäinen. Lokakuun
+puolivälissä palasivat he New Yorkiin, missä herra Ronald valmistautui
+tekemään tunnetuksi uutta voimaa, jonka hän oli keksinyt.
+
+Ja me tapaamme Helenan jälleen kuuluisassa pukuhuoneessaan. Hän oli
+muuttanut sen aivan uuteen uskoon. Seinillä ei ollut enää entistä
+kirjavuutta, ei salamantereita, ei perhosia. Suuri persialainen matto,
+Leloirin ja Corellin vesivärimaalauksia ja yksi ainoa öljytaulu: Willie
+Greyn _Titanian hulluus_.
+
+Peilipöydällä oli avattu kirje, josta jo kaukaa saattoi tuntea Doran
+käsialan. Sota oli hidastuttanut Sant'Annain lähtöä, he olivat
+saapuneet Amerikkaan vasta elokuun lopulla ja lähteneet suoraan
+maalle, Maine'iin, missä he olivat viettäneet syys- ja lokakuun.
+Samana päivänä, jona kreivitär oli saapunut New Yorkiin, missä hän oli
+asettunut Waldorfin hotelliin, oli hän ilmoittanut tulevansa rouva
+Ronaldin luo iltapäivällä. Helena odotti häntä sangen uteliaana. Kello
+neljä kuului ovelta tuhansista tunnettava koputus ja tapansa mukaan oli
+Dora samassa sisällä.
+
+— Minä tässä olen, minä tässä olen!
+
+— Dody!
+
+Tämä tuttavallisen herttainen puhuttelunimi tuli Helenan huulilta aivan
+luontevasti.
+
+Naiset syleilivät toisiansa vilpittömän ystävyyden innoin ja katsoivat
+sitten toisiaan silmiin.
+
+— Sangen mieluista on nähdä teitä jälleen! sanoi kreivitär.
+
+— Suuruus ei siis ole saanut teitä unohtamaan vanhoja ystäviänne?
+
+Dora kohotti olkapäitään.
+
+— Ei... minun turhamielisyyteni on kyllä suuri, vastasi hän hymyillen,
+— mutta ei erikoisen syvä; sydämeen asti ei se milloinkaan ylety.
+
+— Sitä parempi. Kirjeenne oli minulle mieluisa yllätys; minä en
+odottanut teitä ennenkuin ensi viikolla.
+
+— Ilma kävi liian koleaksi olla maalla. Lelo jäi vielä ottamaan osaa
+viimeiseen metsästysretkeen; minä läksin edeltäpäin äidin kanssa. Hän
+tulee heti. Hän tuo pojua. Minä olen rientänyt teille sitä näyttämään:
+hän on niin kaunis, että kuningattaret voisivat minua kadehtia.
+
+— Eikö hän ole kärsinyt matkasta ja ilmanvaihdoksesta?
+
+— Ei, Jumalan kiitos!... Hän ei tiedä, kuinka kiitollinen olen, että
+hän on pysynyt niin reippaana. Jos hänelle olisi jotakin tapahtunut,
+eivät Sant' Annat ikinä olisi sitä minulle antaneet anteeksi.
+
+— Mennään pieneen saliin, ehdotti rouva Ronald.
+
+— Oh, ei, ollaan täällä vielä hetki... Mutta tehän olette muuttanut
+täällä kaikki, huudahti kreivitär katsellen ympärilleen.
+
+Ja huomaten äkkiä Willie Greyn taulun:
+
+— Mitä! _Titanian hulluus!_ Sellaista taulua ei vaimo voi pitää
+talossaan, ellei hänellä ole kerrassaan yli-inhimillinen mies. Monessa
+talossa se olisi suoranaista ivaa!
+
+— Todellakin! myönsi Helena hymyillen.
+
+Kun kreivitär sitten oli istunut keinutuoliin, tiedustellut Henrikin
+vointia y.m., sanoi hän vihdoin hiukan käheällä äänellä:
+
+— Ja — Jack — on kuollut...
+
+— Niin, 1 p:nä heinäkuuta San-Juanin taistelussa. Ja Helena kertoi
+laajasti ja yksityiskohtaisesti, mitä tiesi Jackin sankarikuolemasta.
+
+— En kerro sitä tuottaakseni teille tuskaa, vaan kunnioittaakseni
+Jackin muistoa ja jotta tuntisitte täysin hänen arvonsa, lopetti hän.
+
+— Minä tunsin sen, minä tunsin sen! sanoi kreivitär liikutettuna. —
+Mutta minä en rakastanut häntä kylliksi, jotta olisin voinut tehdä
+hänet onnelliseksi. Se ajatus on aina minua lohduttava.
+
+Kun oli siirrytty pieneen saliin teetä juomaan, kysyi Helena,
+saadakseen keskustelun toiselle suunnalle:
+
+— Ja kuinka teidän miehenne viihtyy Amerikassa?
+
+— Paljoa paremmin kuin uskalsin toivoa. Pelkäsin hänen ikävystyvän.
+Ikävä vaikuttaa häneen kuin influensa: hän tulee alakuloiseksi — eikä
+puhu mitään. Onneksi sain d'Anguilhonit ja de Kéradieut tulemaan mukaan
+ja kutsuin heidät Orientaan, joten meillä on ollut siellä sangen
+viehättävä seurapiiri... Lelo on ollut mainiolla tuulella koko ajan.
+Tosin hänellä myöskin on tavaton menestys. Luulenpa, että minun olisi
+täällä vielä vaikeampi varjella häntä kuin Roomassa. Amerikattarilla on
+inhoittava tapa yllyttää miehen liehittelyä.
+
+— Ja tekö, tekö olette sitä mieltä!
+
+Dora punastui.
+
+— Anteeksi, minä en koskaan liehitellyt kenenkään aviomiestä. Muuten ei
+minulla ole mitään pelkäämistä. Lelo rakastaa minua, olen siitä varma,
+ja ajan mittaan aina enemmän. Siksi toiseksi on italialainen sangen
+viisas ja itsekäs: hän tietää millä puolen hänen leipäänsä voi on.
+Vaimo, jolla on lapsia ja rahaa, on tukevalla pohjalla.
+
+— Viime viikolla olivat d'Anguilhonit minun luonani päivällisillä;
+Annie näyttää aivan autuaalta!...
+
+— Oh! Hän jumaloi miestään. Rakastavalle on kaikki helppoa. Mikä voima
+sentään rakkaudessa on!
+
+Äänensävy oli niin lystikäs, ettei Helena voinut olla nauramatta.
+
+Kun herra Ronald samassa saapui, riensi Dora siron sulavasti häntä
+vastaan, ja kietoi käsivartensa hänen kaulaansa.
+
+— Eno, eno, mikä onni saada nähdä teidät jälleen terveenä ja reippaana!
+huudahti hän syleillen herra Ronaldia niinkuin muinoinkin, joten enon
+ei auttanut muu kuin puoliksi leppyneenä istua teepöytään, missä
+pian syntyi vilkas juttelu Rooman oloista, Sant' Annoista ja erittäin
+kardinaali Salvonista. Oli tosiaan hassunkurista ajatella entistä neiti
+Dora Carrollia niin tuttavallisissa väleissä tulevan paavin kanssa!
+
+Hetken kuluttua tuli sisään rouva Carroll uhkean roomalaisen
+imettäjättären saattamana, joka kantoi pikku Guidoa.
+
+Herra Ronald meni sisartansa vastaan ja tervehti häntä sangen
+sydämellisesti.
+
+Tällä välin oli Dora ottanut haltuunsa pikku pojun, riisunut hänen
+päällysvaatteensa, siistinyt hiukan hänen tukkaansa ja toi hänet sitten
+Helenan luo.
+
+— Suloinen pikkupoika! — huudahti tämä katsellen ilman mitään
+mielenmasennusta Sant'Annan poikaa.
+
+— Eikö olekin? Ja niin isänsä näköinen!
+
+— Tosiaan! Sangen suuresti.
+
+Dora lähestyi herra Ronaldia.
+
+— Eno, sanoi hän vakavasti — nähkää... tämän piti syntyä.
+
+Äkillinen ja syvä liikutus hellensi tiedemiehen kasvoja. Hän katsoi
+hetken pikku pojua, kietaisi sitten käsivartensa äidin ja lapsen ympäri
+ja syleili heitä molempia.
+
+— Oikeassa olette, sanoi hän, tämän piti syntyä... ja erään toisen piti
+kuolla, lisäsi hän sitten hiljempaa.
+
+
+
+
+XXXVI.
+
+
+Waldorfin hotelli, johon Dora oli asettunut asumaan, on New Yorkin
+uhkeimpia. Useimmat New Yorkissa käyneistä ruhtinaallisista henkilöistä
+ovat asustaneet tässä Viidennen kadun hotellissa ja lisänneet sen
+hienoa leimaa. Dora, joka oli tottunut ottamaan huomioon herransa ja
+valtiaansa maun, oli valinnut empiretyylisen huoneiston, jonka suora
+ja ankara tyyli oli viihdyttävänä vastakohtana talon muulle räikeälle
+prameudelle.
+
+Tarjoamalla jäähyväispäivälliset de Kéradieuille ja d'Anguilhoneille
+oli Dora oikeastaan tahtonut vain esittää puolisoansa ja arvonimeänsä
+ja näytellä itseänsä uuden yhteiskunnallisen asemansa koko loistossa.
+Hän oli kutsunut mukaan neljä New Yorkin hienoston kuuluisinta
+kaunotarta. Syystä tai suotta piti hän heitä vihollisinaan, mutta oli
+varma, että he kerskuen tulisivat innostuneina puhumaan kreivi ja
+kreivitär Sant' Annasta, kiihoittivat uteliaisuutta ja auttaisivat häntä
+juuri siihen kuuluisuuteen, jota hän halusi. Amerikatar osaa mainiosti
+valita päämääränsä saavuttamiseen tarvittavat välineet.
+
+Enon ja sisarentyttären välillä tapahtuneen sovinnon jälkeen olivat
+herra ja rouva Ronald luvanneet saapua Doran kutsuihin. Koko edellisen
+päivän tunsi Helena salaista ahdistusta. Vaikka hän kuinka itselleen
+vakuutti, että Sant'Anna oli hänelle samantekevä, hämmensi edessäolevan
+kohtauksen ajatus kuitenkin hänen mieltänsä. Joutuuko hän jälleen
+kreivin kiehtovan katseen, hänen äänensä soinnun pauloihin! Hän pelkäsi
+nyt niitä tuntemattomia voimia, joiden leikkikaluna ihminen on. Hän
+muisteli mielessään bramiinin mahtavaa olentoa ja ikäänkuin olisi hän
+uudelleen tuntenut tämän salaperäistä tenhoa sai hän luottamuksen
+palaamaan.
+
+Rouva Ronald ei suinkaan ollut sankaritar. Ei hän ollut luotu
+milloinkaan saavuttamaan niitä korkeuksia, missä miellyttämisen ja
+ihailtuna olon halu lakkaa. Eeva hän oli, Eevaksi hän jäi. Hän keskitti
+pukeutumiseensa kaiken taitonsa, kaiken viehkeytensä. Hän tahtoi
+esiintyä mahdollisimman kauniina: ei mistään hinnasta maailmassa olisi
+hän tahtonut olla Lelon mielestä rumentunut tai vanhentunut; hänen
+voittonsa täytyi olla täydellinen.
+
+Lupauksensa mukaan saapui hän Waldorfiin hyvissä ajoin ja jättäen
+miehensä saliin meni Doran pukuhuoneeseen. Kun muutamia herttaisia
+tervehdyssanoja oli vaihdettu, istahti hän Doraa vastapäätä, ja kun hän
+avasi suurta kärpännahkavaippaansa, tuli sen alta näkyviin ihmeenihana
+puku, mustaa silkkimusliinia valkoisella pohjalla, kiiltohileitä
+yltänään.
+
+— Oh, kuinka kaunis hame!
+
+— Minä sain sen viime viikolla; ja tänään sen uudistan.
+
+— Se on ihana ja se sopii teille.
+
+— Sitä hauskempaa.
+
+Tällä hetkellä ovi äkkiä aukeni, ja Lelo astui sisään.
+
+— Valmis? kysyi hän.
+
+Huomaten vieraan tulija lisäsi heti:
+
+— Rouva Ronald! Miten mieluisa saada nähdä teitä jälleen!
+
+Kreivin ilmestyessä oli Helena vaistomaisesta ponnahduksesta noussut
+ylös ja ojentanut hänelle kättä. Kreivi suuteli sitä, ja sitten heidän
+katseensa kohtasivat. Heidän välillään välähti silloin nopeampana
+kuin ajatusten ja tunteiden lento tuollainen sielun salama, jommoiset
+ratkaisevat ihmiskohtaloita. Rouva Ronaldin ripset eivät rävähtäneet,
+eikä hänen sielunsa eikä hipiänsä värähtänyt. Hänen edessään oleva mies
+tuntui olevan toinen kuin se, jota hän oli rakastanut. Hän ei tullut
+ajatelleeksi, että hän vain oli itse muuttunut.
+
+— Hauskaa saada lausua teidät tervetulleeksi Amerikkaan — sanoi hän
+mitä luonnollisimmalla äänellä.
+
+Jotakin hämmästyksen, uteliaisuuden tapaista leimahti italialaisen
+ilmeeseen.
+
+— Minä valitan etten päässyt New Yorkiin kyllin aikaisin ehtiäkseni
+tulla tervehtimään teitä, vastasi hän kohteliaasti.
+
+— Se on korvattu: teidän poikanne on käynyt minua tervehtimässä ja
+meistä tuli hyvät ystävät. Hän avasi minulle heti sylinsä.
+
+— Ah! Siitä minä tunnen oman vereni. Sant' Annat eivät milloinkaan ole
+voineet nähdä kaunista naista avaamatta sille syliänsä.
+
+— Lelo! huudahti Dora; kuinka sinä uskallat?
+
+— Mutta rakas ystävä, se on vaistomainen liike, luonnollinen jokaiselle
+miehelle, jolla on makua ja tunnetta... Ja siksi toiseksi, sillä ei
+vielä ole sanottu, että meidän syleilyymme! on aina vastattu.
+
+— Pikku Guidon syleilyyn vastattiin kyllä, minä vakuutan, sanoi Helena
+hilpeästi.
+
+— Hänellä on onnea!
+
+— Älkää siinä sorvailko lemmenrunoja, vaan katsokaa minua! — sanoi
+kreivitär astuen hiukan loitommaksi voidakseen paremmin näyttää
+päivällispukuaan, pitkää venetsianpitsiverhoa punervasilkkisen
+musliinihameen yllä, kaulan-aukeama yltänään verrattoman kauniita
+timantteja.
+
+— Te olette viehättävä.
+
+— Oh, pukeutua hän taitaa, veitikka! sanoi Lelo nauraen.
+
+— Onneksi! vastasi Dora, sangen tyytyväisenä miehensä hyväksymisestä.
+
+Ottaen sitten viuhkansa ja hansikkaansa hän lisäsi:
+
+— Nyt näyttämölle! Minä esitän tänä iltana New Yorkissa kreivitär
+Sant'Annan osaa, sanoi hän hiukan levottomana. Toivon, että yleisö on
+suopeaa ja ilta menee hyvin.
+
+Upea oli näyttämölle pano, parasta mitä Waldorfin Astor-salissa voi
+aikaansaada, ja uhkeaa yleisö: jo mainittujen amerikatarten lisäksi
+markiisi d'Anguilhon, parooni de Kéradieu, Henrik Ronald, Charley
+Beauchamp, Willie Grey ja juhlan isäntä kreivi Sant'Anna. Keskustelu
+oli vilkasta ja henkevää, äskeinen Espanjan sota ja eurooppalaisten
+läsnäolo aiheutti monta sattuvaa huomautusta Vanhasta ja Uudesta
+Maailmasta, kun juttelu oli yleisempää. Vaikka luonnollisesti tällöin
+sattui vastakkaisia ajatuksia, oli koko sävy kuitenkin omiansa
+lämmittämään läsnäolijain tuttavuutta ja sydämellisyyttä.
+
+Koko aterian ajan, vaikka molempain naapuritartensa säälimättömästi
+anastamana ja haastattelemana, oli Lelo seurannut rouva Ronaldia.
+Aavistamatta herättämänsä tunteen syvyyttä oli hän varma, että Helena
+oli häntä rakastanut. Se ilme, jonka hän oli havainnut Helenan
+kasvoilla Italian konsulaatista palatessaan vihkiäistilaisuuden
+jälkeen, oli muistonakin monta kertaa nostanut hänen huulilleen
+tyydytetyn koston hymyn. Amerikkaan tultuaan oli hän usein ajatellut
+Helenaa ja toivonut salaisesti pääsevänsä häntä tapaamaan. Nyt se oli
+tapahtunut, mutta italialaisen hienolla vaistolla oli hän heti tuntenut
+nyttemmin olevansa hänelle yhdentekevä, ja tiesi että se tenhovoima,
+josta hän oli niin suuresti nauttinut, oli menettänyt tenhonsa. Hän
+tunsi siitä kirpeää pettymystä, voitetun miehen raivoa. »Kaikki ne ovat
+samanlaisia!» — mietti hän lohdukseen. — »Joku muu epäilemättä!...»
+
+Mutta milloinkaan ei Helena ollut näyttänyt hänestä niin kiehtovalta
+kuin nyt. Hän hurmautui uudelleen ja loi häneen hehkuvan ja aistillisen
+ihailun tulisia silmäyksiä.
+
+Rouva Ronald kohtasi usein nämä katseet, jopa uhmasi niitä, tyynen
+pelottomasti, ja ne jäivät voimattomiksi herättämään hänessä
+pienintäkään hämmennystä. Hän tarkasteli kreiviä salassa, ja hänen
+kasvonsa ilmaisivat halveksumisen sekaista kummastelua. Minkä taian
+vaikutuksesta oli hän pitänyt häntä muita niin paljoa etevämpänä?
+Tavallinen ylhäisöherra, ei mitään muuta... Häneltä ei sopinut vaatia
+muuta kuin että hän oli komea, kohtelias ja vierasvarainen. Helena
+näki hänet nyt sellaisena, kuin hän oli, hänen vanhan, menneisyyteen
+piintyneen, välinpitämättömän sielunsa, hänen luonteensa heikkouden.
+Tosin koulutuksella olisi hänestä voinut tulla valtiomies, diplomaatti,
+mutta tätä koulutusta häneltä puuttui. Hän oli kesanto-olio,
+kykenemätön harrastamaan muuta kuin erinäisiä seuraelämän seikkoja,
+kykenemätön varsinkin rakastamaan syvästi ja uskollisesti. Ja kuinka
+hän, Helena, oli kärsinyt hänen vuokseen! Tämä ajatus sai Helenan
+hytisemään ja hänen katseensa kääntyi herra Ronaldin puoleen. Mikä
+henkinen voima hänen otsansa takana! Mikä puhtaus noissa tutkijan
+silmissä, jotka eivät nähneet pienekkäitä ja arvottomia asioita! Mikä
+kauneus tuossa totuutta lausumaan luodussa suussa! ... Hän oli elänyt
+unta — painajaista, ja kuinka tuskallista!... Hän oli ollut hullu!...
+hullu!...
+
+Nyt sai Sant'Anna tulla ja mennä, kiemailla ja rakastaa ilman että
+hänen tekonsa tai tunteensa vähääkään vaikuttivat häneen, Helenaan.
+Tämä varmuus teki hänet hilpeäksi kuin lapsen. Hän hengitti syvään,
+monta kertaa, vain ilosta, tuntiessaan sydämensä kirvoitetuksi.
+Lelon ja hänen välisensä yhteyden lanka oli leikattu poikki! Lämmin
+kiitollisuuden ajatus yleni koko hänen olennostaan sitä Mestaria kohti,
+joka oli tämän ihmeen aikaansaanut.
+
+Päivällisen jälkeen yritti Sant'Anna, uteliaana näkemään, eikö
+Helenan välinpitämättömyys ollut teeskentelyä, päästä hänen kanssaan
+kahdenkeskiseen keskusteluun.
+
+— No, »täti»! — sanoi hän kohdistaen häneen kavalasti hurmaajakatseensa
+— mitä te sanotte tästä uusimmasta yllätyksestä, jonka kohtalo on
+meille tehnyt? Minä, Lelo, teidän isäntänänne New Yorkissa, Waldorfin
+hotellissa, viidennen valtakadun varrella!...
+
+— Minusta se on sangen mieluisa yllätys! Entä teistä?
+
+— Herkullinen, hämmästyttävä!... Mahdotonta on tämän jälkeen olla
+uskomatta sallimusta!
+
+— Älkää käyttäkö sitä sanaa: se johtaa ajatuksen sokeaan sattumaan.
+Me olemme tietämättämme Jumalan työväkeä, hänen avustajiansa. Hän
+johtaa meitä kaukaisia tarkoitusperiä kohti, joita me emme tunne, mutta
+lopulta kaikki kääntyy hyväksi kaikille.
+
+Nämä sanat tehosivat Leloon. Hän tunsi, että nainen, joka ne oli
+lausunut, oli iäksi hänen voimapiirinsä ulkopuolella. Yhtäkaikki yritti
+hän vielä viimeistä ivaa:
+
+— Niinpä teidän mielestänne kaikki Rivolin kadulta, missä teidät ensin
+kohtasin, aina Waldorfin hotelliin, jossa nyt olemme, kaikki mitä sillä
+välillä on tapahtunut, oli ennakolta määrättyä. Kaikkiko?...
+
+Helena kesti vääjäämättä tätä viimeistä sanaa seuranneen katseen.
+
+— Kaikki, toisti hän viehkeän vakuuttavasti. Ne olivat välttämättömiä,
+minä olen siitä vakuutettu.
+
+— Kun Eeva rupeaa filosofiksi, niin se on hirvittävää! sanoi Sant'Anna.
+
+— Viettelijälle kyllä — vastasi rouva Ronald nauraen — mutta
+sangen suotuisaa Aatamille!... Mutta nyt »nepaani», — lisäsi tuo
+maailmannainen täysin sulavasti — ryhdymme me parhaamme mukaan
+hemmoittelemaan tehdäksemme teidän New Yorkissa-olonne niin
+miellyttäväksi, että te julistatte meidät maailman viehättävimmiksi
+naisiksi: se kuuluu meidän intohimoihimme...
+
+Tämän keskustelun aikana ei Charley Beauchamp, tuo ritarillinen ja
+vaitelias veli, joka oli kaikki arvannut, kaikkea pelännyt, jättänyt
+keskustelijoita silmistään. Hän seisoi erillään eräässä nurkassa heitä
+tarkaten. Hänen alussa levottomat kasvonsa kirkastuivat ja lopuksi
+huokasi hän helpoituksesta. Erittyään Lelosta tuli rouva Ronald hänen
+luokseen.
+
+— Miksikä sinä tänään katselet minua niin paljon? kysyi hän lyöden
+häntä viuhkallaan käsivarteen.
+
+— Siksi etten ole milloinkaan sinua siinä määrin ihaillut.
+
+Heikko puna levisi Helenan kasvoille.
+
+— Olet kyllä oikeassa, vastasi hän vakavasti.
+
+Vähää myöhemmin, kun Helena oli miehensä kanssa vaunuissa, jotka veivät
+heitä kotia, pisti hän äkkiä kätensä miehensä käteen. Sanaa sanomatta
+Henrik Ronald puristi sitä eikä laskenut irti. Silloin Helena nojautui
+häntä vastaan ja istui niin koko loppumatkan äänettömänä, syvästi
+onnellisena todellisen rakkauden ja täydellisen turvallisuuden suloinen
+tunne sydämessään. Pukuhuoneeseensa tultuaan astui hän oikopäätä Willie
+Greyn taulun eteen ja huudahti kuvaamattoman ilon ja riemun ilmein:
+
+— Parantunut, Titania! Parantunut!
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75335 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..23d71dc
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #75335 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75335)