Initial commitHEADmain

4 files changed, 909 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75241-0.txt b/75241-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..eb71c8a
--- /dev/null
+++ b/75241-0.txt
@@ -0,0 +1,892 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75241 ***
+
+
+
+
+
+KUNINKAALLINEN LOOTUS
+
+Ynnä muita intialaisia satuja
+
+
+Suomeksi sovittanut
+
+Selma Anttila
+
+
+
+Satupirtti N:o 13
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1911.
+
+
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Kuninkaallinen lootus.
+Lingo ja jättiläinen.
+Loistava prinsessa.
+
+
+
+
+Kuninkaallinen lootus.
+
+
+Elipä kerran kaksi prinsessaa, joilla oli paha äitipuoli. Heidän
+isänsä, ruhtinas, ei joutanut monilta toimiltaan tyttäriensä kohtaloa
+valvomaan, ja palvelijat pelkäsivät emäntäänsä eivätkä uskaltaneet
+auttaa prinsessoja. He olivat yksinäisiä ja halveksittuja, vaikka
+elivät ihanassa palatsissa. Niinpä kerran vanhempi prinsessa
+suunnitteli pakoa.
+
+— Tahdotko seurata minua, Kandra? sanoi hän sisarelleen.
+
+— Ei kukaan meistä täällä välitä eikä meitä kaivata.
+
+— Mutta minne menisimme? sanoi sisar.
+
+— No, mennään viidakkoon, sanoi Gulga. — Siellä on kyllä hedelmiä
+syödäksemme, ja sitten voimme rakentaa pienen majan puun oksista ja
+laittaa vuoteen kukista ja ruohoista.
+
+— Niin hauskaa, sanoi Kandra. — Minäpä puen keltaisen silkkivaatteen
+ylleni ja otan jalokiveni ja sinun pitää ottaa kaulakoristeesi. Siitä
+kaikki ihmiset voivat nähdä, että olemme oikeita prinsessoja.
+
+— Jos ihmiset näkevät kalliit koristeemme, niin he ryöstävät ne.
+Parempi on solmita kalliit helmet ja kivet huivin nurkkaan.
+
+He vaelsivat kauas tiheikköön ja katselivat apinoita, jotka hyppivät
+puissa, ja auringonpaisteessa meluavia vihreitä papukaijoja, söivät
+hedelmiä niin paljon kuin jaksoivat ja olivat onnellisempia kuin olivat
+olleet pitkiin aikoihin.
+
+Lopulta he joutuivat kauniille palatsille. Se oli valkoista marmoria ja
+sen portit olivat selki-selällään. Ja portin päälle oli kirjoitettu:
+
+    Kas tänne, Gulga, sisään käy.
+    On hopeaa, kultaa, muuta ei näy.
+
+Heidän katsellessaan muuttuivat kirjaimet ja he lukivat:
+
+    Sa seuraa Kandra, nähdä saat:
+    on onnen vaiheet oikukkaat.
+
+— Se ei ole niin soma runo kuin sinun, Gulga. Se saa minut pelkäämään,
+sanoi Kandra vavisten.
+
+— Pelottaa minuakin vähän. Näinköhän tämä lienee jonkun rakshasin talo?
+
+— Mikä se rakshas on?
+
+— Se on ihmisiä syövä jättiläinen. Eihän kukaan muu kuin jättiläinen
+rakentaisi tällaista palatsia metsään. Hän on varmaankin poissa nyt.
+
+— Voihan se tulla kotiin koska tahansa. Mennään pois! sanoi Kandra
+tarttuen siskonsa käteen peloissansa.
+
+Juuri silloin juoksi ystävällinen kettu Gulgan luo.
+
+— Oikein arvasitte. Tämä on erään jättiläisen linna. Nyt hän on poissa
+ja te voitte hyvässä rauhassa asua linnassa jonkun aikaa. Minä ilmoitan
+teille heti, kun hän on tulossa takaisin.
+
+Sisaret astuivat palatsiin ja löysivät sieltä ihania silkkipukuja,
+kultaa ja jalokiviä. Keskellä salia oli marmoriallas ja siinä kirkasta
+vettä, jossa voi kylpeä joka päivä. Veden pinnalla kellui lootuskukkia,
+ja niitä sisaret keräsivät punoakseen hiuksiinsa, koska lootus on
+kuninkaallinen kukka ja heitä oli opetettu lapsesta saakka sitä
+käyttämään.
+
+— Kuulehan sisko, sanoi Gulga, jos sinä olet yksin kotona ja joku
+vieras tulee pyytämään ruokaa taikka juomaa, muista pukeutua rääsyihin
+ja tuhria kasvosi noella ennenkuin näyttäydyt.
+
+— Miksi? kysyi Kandra.
+
+— Jos he saavat nähdä sinut kaikessa kauneudessasi, he vievät sinut
+mennessään, emmekä me saa enää milloinkaan toisiamme nähdä.
+
+— Hyvä on. Sinun pitää tehdä samalla tavalla. Kaikkihan sanovat sinua
+kauniimmaksi minua.
+
+Prinsessat kumartuivat altaan laidalta katselemaan kuvaansa kirkkaassa
+vedessä. Vaikea oli päättää kumpi oli kauniimpi. Heidän silmänsä
+loistivat ja hampaansa olivat helmiäkin valkeammat ja iho oli vaalea ja
+puhdas.
+
+Gulga oli hiukan pitempi sisartaan ja astui sulavammin.
+
+Eräänä aamuna meni Kandra metsään puhelemaan ystävänsä ketun kanssa, ja
+sillä aikaa tuli linnaan muuan metsästämässä oleva prinssi pyytääkseen
+juotavaa.
+
+Hän ja hänen seuralaisensa olivat turhaan etsineet virtaa ja nyt he
+olivat janoon kuolemaisillaan.
+
+Gulga heitti huonon vaatteen silkkisen pukunsa päälle ja tuhrasi
+kasvonsa mustaksi hiilellä ja meni kuulemaan, mitä he tahtoivat.
+
+Prinssin palvelijat nauroivat nähdessään porttia avaamassa kummallisen
+tytön, risainen hame yllä ja kasvot tuhrittuina, mutta prinssi itse
+katsoi häntä tarkemmin.
+
+— Hän olisi hyvin kaunis, sanoi prinssi, — jos vain kasvot ja kädet
+olisivat pestyt ja puku eheämpi.
+
+Gulga ei ymmärtänyt hänen kieltään, mutta hän näki, että he olivat
+janoisia, ja toi suuren maljallisen vettä.
+
+Prinssi otti veden ja heitti osan siitä tytön kasvoille.
+
+— Hui! huusi Gulga peräytyen.
+
+— Ho, ho, hoo! nauroivat metsästäjät.
+
+Mutta kun noki oli huuhtoutunut pois, oli Gulga rääsyissäänkin niin
+kaunis, että prinssi heti paikalla rakastui häneen. Prinssi kosketti
+Gulgan vaatetta ja samassa rääsyt putosivat hänen päältään, ja siinä
+hän nyt seisoi kauniissa silkkivaipassaan, helmikoriste kaulalla.
+
+— Minä vien sinut isäni valtakuntaan ja sinä tulet minun vaimokseni,
+sanoi prinssi.
+
+Gulga ei ymmärtänyt hänen sanojaan ja pelkäsi. Hän pelästyi vielä
+enemmän, kun prinssin seuralaiset nostivat hänet kantotuoliin ja
+veivät pois palatsista. Verhot vedettiin eteen ja sitten kulettiin
+läpi tiheikön, yli kukkulain ja laaksojen, prinssi ratsastaen edellä
+valkoisella hevosellaan.
+
+— Voi Kandra, Kandra, minne sinä joudut ilman minua? itki Gulga.
+
+Hän keksi äkkiä keinon antaakseen sisarensa tietää, mitä tietä häntä
+kuletettiin, avasi huivinsa nurkasta solmun, repi vaatteestaan silkkiä
+ja kietoi aina helmen silkkitilkkuun ja pudotti sen maahan. Viimeinen
+helmi putosi ruhtinaan ja ruhtinattaren palatsin eteen.
+
+Kenties Kandra keksisi helmet.
+
+Gulgasta pidettiin paljon uudessa kodissa, ja ruhtinatar otti avosylin
+vastaan nuoren, kauniin miniänsä. Ruhtinas antoi hänelle uuden
+kaulakoristeen ja paljon muita jalokiviä ja sanoi vietettävän häät
+seuraavalla viikolla.
+
+Sillä aikaa kun sisar oli onnellinen ruhtinaan palatsissa, Kandra itki
+jättiläisen linnassa, niin että sydän oli murtua. Hän oli juossut
+huoneesta huoneeseen ja huutanut: — Gulga, Gulga! Kukaan ei vastannut.
+
+Kandra meni portille ja katseli tiheikköön päin, vaan ei keksinyt
+mitään jälkiä.
+
+— Joku on hänet varastanut, arveli hän.
+
+Sitten hän katsoi kultaista kirjoitusta portin päällä:
+
+    Sa seuraa, Kandra, nähdä saat:
+    on onnen vaiheet oikukkaat.
+
+— Se on totta, sanoi Kandra.
+
+— Mikä on totta? kysyi kettu seisten samassa hänen vieressään.
+
+— Minun kohtaloni oikut ovat nyt kovia.
+
+— Tuota minä sanoisin kiittämättömyydeksi. Sinä olet elänyt
+mukavuudessa ja loistossa toisen palatsissa kolme kuukautta ja sinä
+väität, että kohtalon oikut ovat kovat. Hyvä, minä tulinkin sanomaan,
+että jättiläinen on kotiin tulossa. Sinä et voikaan viipyä täällä
+kauempaa.
+
+Kandra alkoi itkeä.
+
+— Ei ole hätää, sanoi kettu. Kaikki päättyy vielä hyvin. Lähdetään
+viidakkoon.
+
+Kettu keksi tarkoilla silmillään piankin silkkitilkkuun käärityn
+ensimäisen helmen, sitten he löysivät toisetkin kulkien läpi viidakon.
+Matka oli kestänyt muutamia päiviä eikä kettu tahtonut tulla edemmäksi.
+
+— Naa, sanoi se, — siellä edempänä on liian monta kaupunkia eivätkä
+miehet siellä ole kettujen ystäviä. Mutta sinun sijassasi minä pukisin
+itseni vanhaksi akaksi, muutoin joku vie sinut mennessään, etkä koskaan
+pääse Gulgaa tapaamaan.
+
+Kettu neuvoi hänelle erään kasvin, jolla voi värjätä kasvonsa ruman
+ruskeiksi, ja opetti vetämään ryppyjä poskille.
+
+Sitten se pyysi Kandraa odottamaan ja juoksi metsästä ottamaan muutaman
+vanhan naisen punaisen kattuunivaatteen, joka oli levitetty pesun
+jälkeen kuivamaan.
+
+— Mistä tämä on saatu? kysyi Kandra, kun kettu roikotti suussaan
+vaatetta.
+
+— Se kasvoi pensaassa, vastasi kettu.
+
+Se ei tahtonut sanoa varastaneensa sitä.
+
+Prinsessa puki sen ylleen ja maalasi kasvonsa ja kätensä ja lähestyi
+kylää viidakon ulkopuolella nojaten keppiin ja kompuroiden kuin vanha
+vaimo. Vähä väliin hän löysi Gulgan helmiä ja ne johtivat hänet
+palatsille.
+
+— Minäpä pysyttelen lähellä tätä palatsia, sanoi Kandra, ja yritän
+jonakin päivänä mennä sisään.
+
+Erään työmiehen vaimo antoi tälle vanhalle naiselle, niinkuin hän
+luuli, suojaa yöksi ja vei hänet erääseen vajaan puutarhansa laidassa.
+Tämä puutarha oli lähellä palatsia, ja sen ja palatsin alueen välillä
+oli marmoriallas, johon sai mennä kylpemään.
+
+— Tuossa minä voin kylpeä aamulla varhain ennenkuin kukaan herää,
+ajatteli Kandra nähdessään marmoriportaat, jotka johtivat alas
+raikkaaseen veteen.
+
+Siihen vuodenaikaan aurinko nousi kolmelta aamulla, mutta vielä
+aikaisemmin prinsessa poistui vajastaan mennäkseen altaaseen kylpemään,
+sillä hän pelkäsi tulevansa nähdyksi.
+
+Hän riisui vanhan, punaisen kattuunivaatteensa, pesi sen ja levitti
+kuivamaan puunoksalle.
+
+Sitten hän kylpi ja pesi pois ruman ruskean värin kasvoiltaan,
+kaulastaan ja käsistään, pukeutui keltaiseen silkkivaippaansa ja kietoi
+koristeen kaulalleen ja pujotti kuninkaallisen lootuksen tukkaansa
+odotellessaan toisen pukunsa kuivamista.
+
+— Vain tämän hetken saan olla oma itseni, ajatteli hän katsellessaan
+kuvaansa vedenpinnassa.
+
+Kuninkaallinen lootus hänen hiuksissaan toi mieleen lapsuusajan hänen
+isänsä palatsissa, ennen pahan äitipuolen tuloa, mutta tämä saattoi
+hänet yhä enemmän ikävöimään Gulgaa. —
+
+Ruhtinas ylpeili aitaansa ihanista lootuskukista, ja kuultuaan, että
+pari kukkaa hävisi joka aamu, suuttui hän kovin.
+
+— Varas on ankarasti rangaistava. Minä julistan palkinnon hänen
+kiinniottamisestaan, sanoi ruhtinas.
+
+— Ei ole tarpeellista, sanoi ruhtinaan toinen poika, joka oli aivan
+Gulgan puolison tapainen. — Kyllä minä otan hänet kiinni ilman
+palkintoakin!
+
+— Niin, sanoi ruhtinatar. — Useinhan prinssi kulkee yön pimeydessäkin
+puutarhassa vilvoittelemassa, virkistääkseen itseään raskaiden
+opintojensa lomassa. Hän tekee tämän mielellään.
+
+Prinssi käveli kauan aikaa ja nukkui sitten erään pensaan juurelle eikä
+herännyt ennenkuin aamun koittaessa.
+
+Aurinko juuri nousi ja hän näki marmoriakaan laidalla suloisen
+tytön keltaisessa silkkivaatteessa, jalokivinen koriste kaulalla ja
+lootuskukka tukassa.
+
+— Tekö olettekin varas? huusi hän hypäten äkkiä ylös.
+
+Kandra heittäytyi hänen jalkojensa juureen peloissansa.
+
+— Varasko? sopersi hän.
+
+— Älkää peljästykö, sanoi prinssi hymyillen. — Mitä kukasta! Voinhan
+poimia teille useampia, jos tahdotte.
+
+Prinsessa ravisti päätään ja juoksi hakemaan punaista
+kattuunivaatettaan.
+
+— Minun täytyy lähteä pois, sanoi hän. — Älkää kertoko kellekään
+nähneenne minua.
+
+— Te olette varmaan jostakin toisesta maasta, puhutte aivan samalla
+tavalla kuin Gulga, sanoi prinssi hymyillen Kandran pehmeää ääntämistä
+eikä voinut irroittaa silmiään hänen suloisesta olennostaan.
+
+— Oletteko puhunut Gulgan kanssa? kysyi Kandra. Vanhan vaimon vaate
+putosi hänen kädestään ja hän seisoi hiljaa paikallaan. Gulgan nimi soi
+kuin kaunis sävel tuon vieraan lausumana. Hän oli niin kauan ikävöinyt
+ja etsinyt ja uskonut jo, ettei koskaan sisartaan löytäisi.
+
+— Hän on minun kälyni, sanoi nuori prinssi. — Tulkaa palatsiin, saatte
+nähdä hänet. Häntä sanotaan palatsin tähdeksi, sillä hän on niin ihana.
+Mutta minun mielestäni te olette vielä kauniimpi.
+
+Hän puhui niin lempeästi, ettei Kandra enää pelännyt, vaan otti hänen
+kätensä ja he menivät yhdessä palatsiin.
+
+— Katsokaa, sanoi hoviväki nähdessään Kandran. — Hän on aivan
+palatsimme tähden näköinen, meidän nuoren ruhtinaamme puolison.
+
+Prinssi vei Kandran vanhempainsa eteen ja pyysi saada ottaa hänet
+vaimokseen. Kandra ilmaisi olevansa Gulgan sisar ja kertoi, miten oli
+häntä etsinyt kulkien pitkät matkat. Ja ruhtinatar ihastui niin nuoren
+prinsessan kauniisiin kasvoihin ja viehättävään käytökseen, että hän
+kehoitti poikaansa naimaan hänet niin pian kuin hän vain tahtoi.
+
+Nyt he menivät siihen palatsin osaan, missä Gulga asui. Ja siellä,
+kauniissa huoneessa, jota jalokivikoristeiset lamput valaisivat ja
+raskaat silkkiverhot ovia ja akkunoita kaunistivat, lepäsi Gulga
+matolla nojaten silkkipatjoihin, edessänsä marmoriallas ja siinä
+kuninkaallisia lootuskukkia. Hänen pukunsa oli kalleinta silkkiä,
+niinkuin nuoren ruhtinaan puolisolla sopi olla. Mutta hänen kasvonsa
+olivat murheelliset, sillä sisartaan hän ei ollut hetkeksikään
+unhottanut.
+
+— Oi Kandra! huudahti hän sisarensa nähtyään. — Kohtalon oikut ovat
+taas meidät yhdistäneet.
+
+— Niin, kettuhan sanoi, että kaikki kyllä päättyisi hyvin, vastasi
+Kandra hymyillen.
+
+Ja kun Gulga kuuli, että sisaresta tulisi hänen kälynsäkin ja että he
+saisivat elää samassa palatsissa, suuteli hän sisartaan yhä uudestaan
+ja uudestaan.
+
+— Nyt toivoisin, sanoi Gulga, että kettu olisi täällä. Antaisin hänen
+tehtäväkseen muuttaa kultakirjaimet metsäpalatsin portin päällä. Siihen
+pitäisi nyt kirjoittaa:
+
+    Kun etsijä kauan ja kauas kulkee,
+    niin onni sen kerran syliinsä sulkee.
+
+
+
+
+Lingo ja jättiläinen.
+
+
+Keskellä viidakkoa kasvoi puu. Se oli hyvin vanha. Mutta siitä
+huolimatta kasvoi siinä kauniin vihreitä lehtiä ja joka kevät se sai
+ihania valkoisia kukkia. Eräänä kevännä sen kukat olivat entistäkin
+suloisemmat, ja muuan nuppu, joka roikkui kolmannella oksalla, oli kuin
+ihana hopean-valkoinen pallo loistaen oksien vihreyden keskellä.
+
+— Miksi tuo nuppu on niin paljon suurempi kuin kaikki toiset? kysyi
+villi ruusuomenapuu uteliaana.
+
+— Tuoko? sanoi viikunapuu. — Siinä on salaisuus. Se ei aukenekaan
+ennenkuin puhkeaa rajuilma keskiyöllä. Silloin saatte nähdä jotain
+merkillistä.
+
+— Mitä? Keskiyöllä? huudahti ruusuomenapuu.
+
+— Niin, saatte nähdä salamain valossa.
+
+Mutta omenapuu pelkäsi myrskyä eikä uskaltanut avata silmiään, kun
+tuuli ulvoi ja salamat välähtelivät ukkosen jyristessä.
+
+Se vapisi ja painoi päänsä alas. Viikunapuukin tärisi hiukan. Mutta
+vanha puu levitteli lehviänsä rajuilman pideltäväksi ja sen keskellä
+puhkesi valkoinen nuppu.
+
+— Tämä on minun salaisuuteni, sanoi puu. Ja se taivutti kolmannen
+oksansa varovasti maahan.
+
+Nuppu aukeni, ja kukan sisässä oli kaunis pikku poika, soma kuin kukka
+itse,- virkeänä kuin olisi juuri herännyt.
+
+Lehvät siirsivät sen kukasta nurmelle, ja siihen lapsi jäi hymyilemään
+taivaalle.
+
+Aamulla oli kaikki rauhallista ja pikku poika ojensi kätösensä ja
+leikki kukkasia pidellen.
+
+— Katsoi sanoi viikunapuu, — se on puettu valkoiseen silkkipaitaan,
+saman väriseen kuin se kukka, jossa hän syntyi. Ja hänen otsallansa
+loistaa timantti. Hän mahtaa olla ihmelapsi.
+
+— Se on timantti taikka tähti, sanoi omenapuu. Mutta eivät he kumpikaan
+päässeet siitä oikein selville, sillä pojan otsalla loisti niin
+huikaisevan kirkkaasti, etteivät he voineet sitä katsella.
+
+Ketut ja papukaijat, apinat ja kolibrit tulivat katsomaan lasta.
+
+— Parempi sen olisi olla, jos sillä olisi korvat niinkuin minulla,
+sanoi kettu.
+
+— Taikka höyhenet, sanoi papukaija.
+
+— Taikka siivet, sanoivat pikku kolibrit, kun ne kuukkivat hunajaa
+etsien kukista.
+
+Kaikki uskoivat samoinkuin viikunapuukin, että hän oli ihmelapsi,
+muuten hän ei olisi syntynyt tähti otsalla.
+
+Aamupäivällä hän itki hiukan, sillä nälkä ahdisti. Mutta viikunapuu
+pudotti hunajaa hänen suuhunsa ja lapsi nauroi jälleen.
+
+Illalla tuli tiikeri lönköttäen sivuitse ja huomasi pienokaisen.
+
+— Tuosta tulee hyvä suuruspala penikoilleni, sanoi se. — Minäpä haen ne
+tänne.
+
+Mutta kukat ja ruohot peittivät lapsen, niin ettei tiikeri palattuaan
+löytänytkään sitä.
+
+— Hän on meidän lapsemme, puitten ja kukkien oma, sanoivat he kaikki ja
+kysyivät, mikä pojan nimeksi pantaisiin.
+
+— Lingo on hänen nimensä, sanoi vanha puu, — suojatkaa häntä ja
+opettakaa hänelle metsän salaisuudet.
+
+Niinpä Lingon kasvaessa kaikki villieläimet, puut ja kukat kertoivat
+hänelle tietonsa. Suuri kilpikonna läheisessä virrassa antoi
+hänelle uintitunteja. Apinat näyttivät kuinka kiivetään puissa ja
+hunajaa etsivät linnut opettivat löytämään viidakon hedelmäpuita ja
+hunajakukkia. Hän oppi tuntemaan lääkekasveja, joilla paransi haavan,
+jos sattui loukkaantumaan, sekä taian, jolla voi lumota viidakon
+käärmeet, ja monta muuta seikkaa, joista ei muilla lapsilla, jotka
+elävät vanhempainsa kodissa, ole aavistustakaan.
+
+Yönsä hän nukkui riippumatossa. Ja sen olivat hänelle punoneet kukat ja
+kasvit pujotellen yhteen oksiaan ja lehtiään. Aikaiseen joka aamu hän
+kylpi virrassa ja pesi valkoisen paitansa ja kuivatti sen puun oksalla.
+
+Hänen paitansa kasvoi sen mukaan kuin hän itsekin. Hänestä tuli suuri
+kaunis nuorukainen, hyvä ja lempeä, vaikka olikin vahva ja rohkea.
+
+Kaikki metsän eläimet rakastivat häntä, vieläpä tiikerikin, vaikka se
+ensin olisi tahtonut antaa pojan penikoillensa suurukseksi.
+
+Eräänä päivänä Lingo kysyi vanhalta puulta:
+
+— Täällä on paljon apinoita ja kettuja ja papukaijoja — onko sitten
+vain yksi ainoa Lingo?
+
+— Miksi tahdot sen tietää?
+
+— Minä tahdon nähdä! sanoi Lingo.
+
+— Kiipeä minun latvaani, ja kerro mitä näet!
+
+— Näen kukkulan ja hyvin terävän huipun! hän huusi päästyään ylös.
+
+— Se on neulanmuotoinen kukkula, sanoi vanha puu. — Sen huipulla on puu
+täynnä neilikkakukkia. Se on Kidsadita. Mene siihen puuhun, tunnustele
+sen kukkien hajua ja kysy siltä, missä neljä veljestä ovat.
+
+— Lingo teki niin ja sai vastaukseksi:
+
+— Neljä veljestä ovat aterioimassa kukkulan toisella puolella.
+
+Lingo kiersi kukkulaa ja löysi neljä metsämiestä teurastamassa hirveä,
+jonka olivat kaataneet.
+
+Kun he näkivät valkoisiin puetun pojan tähti otsalla loistamassa, ja
+lempeyden hänen kasvoillansa, juoksivat he häntä vastaan kysyen:
+
+— Tahdotko tulla joukkoomme? Olemme neljä veljestä, tahdotko olla
+viides?
+
+— Siksi olen tullutkin, vastasi Lingo. — Metsän eläimillä on kaikilla
+veljiä ja sisaria, eikä minulla ollut ketään.
+
+Nyt veljekset kertoivat, ettei heillä ollut tulta ja heidän piti syödä
+hirven lihaa raakana.
+
+— Meiltä puuttuu kahta, sanoi Ahheseral, nuorin veli, — vaimo kultakin
+ja tulta, jolla soihtumme sytyttäisimme ja lihaa paistaisimme.
+
+Toiset veljet sanoivat tahtovansa kaksi vaimoa, niinkuin itämailla on
+tapana, ja he tiesivät missä ne olivat saatavina samoin kuin tulikin.
+
+— Jossakin täällä lähellä asuu Rikad Gauri, jolla on seitsemän tytärtä,
+ja hänen takassaan palaa aina tuli. Tyttäret ovat halukkaita menemään
+miehelään, mutta me emme ole koskaan löytäneet hänen taloaan.
+
+— Minä näytän teille tien hänen taloonsa, jos annatte minulle kaislan,
+sanoi Lingo.
+
+Ahheseral toi kaislan ja Lingo sovitti sen jouseensa nuoleksi, kiristi
+jännettä ja tähtäsi jättiläisen palatsiin.
+
+— Minun nuoleni osoitti teille tien, seuratkaa sitä ja te löydätte,
+mitä haluatte.
+
+Veljet lähtivät jättiläistä etsimään, ja Ahheseral, joka oli paras
+juoksija, ennätti ensimäisenä perille.
+
+Jättiläinen nukkui tulen ääressä kauhean suuressa huoneessa, missä
+makuutilat olivat kahdeksan jalkaa korkeat ja kaksikymmentä jalkaa
+pitkät ja katto niin korkealla, että Ahheseral sitä tuskin näki.
+
+Liedellä paloi kokonaisia puun runkoja halkojen sijasta, ja uuni oli
+kuin kamalan suuri, punaisena hehkuva luola.
+
+Ahheseral sieppasi kekäleen ja juoksi tiehensä, mutta kipinä poltti
+jättiläisen reittä. Hän hyppäsi pystyyn ärjyen tuskissaan ja syöksyi
+ulos huoneesta Ahheseralia tavottamaan, mutta ei saanut häntä käsiinsä.
+Ahheseral palasi veljiänsä varottamaan ja neuvoi heitä pysymään poissa
+Rikad Gaurin talosta. Hän oli hukannut kekäleenkin paetessaan.
+
+— Ennen syön raakaa lihaa koko ikäni, sanoi hän, — ennenkuin menen
+uudestaan sen hirviön pesään.
+
+Jättiläinen palasi kotiinsa ja meni vaimonsa ja tyttäriensä huoneeseen
+saadakseen voidetta palaneelle reidelleen.
+
+— Oletteko hankkinut meille miehet? kysyi vanhin tytär. He kysyivät
+tätä vuorotellen joka päivä, ja isä vastasi aina äreästi:
+
+— En, kuka voi hankkia seitsemälle tyttärelle miehet yhdellä haavaa.
+
+Tänään toinen tytär kysyi, kuka se nuori mies oli, jonka he olivat
+nähneet juoksevan talosta pois, katolla ollessaan.
+
+— Teit pahasti, kun ajoit hänet pois, olisihan yksi edes saanut hänestä
+miehen, sanoi jättiläisen vaimo. — Katsohan! Tämä nuoli tuli tänään
+sisään. Se on merkki siitä, että metsämiehiä on tulossa. Kunpa et vain
+olisi syössyt meitä onnettomuuteen.
+
+Jättiläisten vaimot pelkäävät harvoin miehiään. Ja tämä antoi Rikad
+Gaurille sellaisen läksytyksen, että ukko oli tyytyväinen, kun pääsi
+pötkimään pois ja sai paneutua jälleen nukkumaan lietensä ääreen.
+
+Hän heräsi ihanaan soittoon, joka kuului puusta hänen palatsinsa
+seinustalta.
+
+Ensin hän istui hiljaa ja kuunteli, mutta vähitellen ääni paisui
+ja sävelet pakottivat hänet lähtemään ulos. Siellä hän näki Lingon
+istumassa puunoksalla soittamassa luuttua.
+
+Koirat ja kissat ja kaikki muutkin kotieläimet kuuntelivat puun alla,
+ja puu oli lintuja täynnä.
+
+Soitto oli ensin surunvoittoista, mutta äkkiä se muuttui iloiseksi, ja
+Rikad Gauri keräsi vaippansa helmat ja rupesi tanssimaan.
+
+— Sinä vanha hupelo! sanoi hänen vaimonsa tultuaan hänkin ulos
+katsomaan.
+
+Mutta samassa eukonkin jalat rupesivat tahdissa liikkumaan ja
+vaatettaan ylhäällä kannatellen hän pyöri ympäri. Rannekäädyt helisivät
+ja nilkkarenkaat kilisivät kuin nuoren tytön.
+
+Jättiläistä tämä huvitti niin suuresti, että hän lupasi Lingolle, mitä
+hän vain haluaisi, ja pyysi häntä tulemaan puusta alas.
+
+— No, anna minulle seitsemän tytärtäsi, sanoi Lingo. — Minun kolme
+vanhempaa veljeäni tahtovat kaksi vaimoa kukin ja nuorempi veljeni
+yhden. Ja anna minulle vielä tulinen kekäle liedestäsi.
+
+Jättiläisen tyttäret ihastuivat ja antoivat Lingolle hänen nuolensa,
+jonka he sanoivat olleen hyvänä enteenä. Kukin tytär otti niin paljon
+myötäjäisiä, vaatteita ja hohtokiviä, kuin voi päänsä päällä kantaa, ja
+sitten he sanoivat hyvästit isälleen ja äidilleen ja seurasivat Lingoa
+läpi viidakon Kdsadiita-puun juurelle.
+
+Täällä he viettivät häänsä neljän veljen kanssa ja elivät yhdessä
+onnellisina.
+
+Lingo ei tahtonut mennä naimisiin, ja koska hän oli viisaampi ja
+jalompi luonteeltaan kuin toiset, valitsivat he hänet kuninkaakseen.
+Jättiläisen tyttäret tekivät jalokivistään hänelle kruunun, mutta
+syntymässä saatu tähti loisti hänen otsallaan kaikkein kirkkaimpana.
+
+
+
+
+Loistava prinsessa.
+
+
+Eräänä päivänä lähti muuan nuori prinssi metsästämään. Keskipäivä oli
+kovin kuuma, ja hän heittäytyi puun alle lepäämään.
+
+Hänen äitinsä, ruhtinatar, oli laittanut pojalleen makupaloja evääksi,
+ja hän aikoi syödä niistä ja sitten nukahtaa.
+
+Hän otti esiin ensimäisen kakun. Siinä oli muurahainen.
+
+— Katsotaan toista, sanoi hän.
+
+Toisessa oli kaksi muurahaista ja kolmannessa kolme ja niin edespäin
+aina yhtä enemmän kussakin seuraavassa. Ja viimeisessä oli kuusi
+muurahaista ja keskellä itse muurahais-kuningatar.
+
+— Syökää te kakut, sanoi hän muurahaiskuningattarelle. — Ne kuuluvat
+paremmin teille kuin minulle. Ja sitten hän nukkui puun alle, mutta
+sillä aikaa muurahaiskuningatar kiipesi hänen korvaansa ja kuiskutti:
+— Me olemme syöneet makupalat ja olemme sinulle kiitoksen velkaa.
+Voimmeko tehdä sinulle vastapalveluksen?
+
+— Ette, vastasi nuori prinssi unissaan. — Minulla on enemmän rahaa kuin
+tarvitsen, enemmän hohtokiviä kuin voin pukuuni sovittaa ja niin paljon
+palvelijoita, etten niiden lukuakaan tiedä. Minä olen kyllästynyt
+niihin kaikkiin.
+
+— Etsi prinsessa Labam. Hän on suloinen kuin aamu. Sinä et milloinkaan
+kyllästy häneen, sanoi muurahaiskuningatar.
+
+Se oli hullunkurisinta, että prinssi muisti herättyään tämän unen.
+Hän katsoi ympärilleen kysyäkseen enemmän prinsessa Labamista, mutta
+muurahaiskuningatarta ei ollut missään eikä liioin hänen ystäviään.
+— Paras on kulkea halki viidakon ja kysyä, missä prinsessan maa on,
+ajatteli hän. Hän ratsasti aina auringon laskuun ja joutui lammen
+rannalle, ja siinä oli tiikeri, joka naukui surkealla äänellä.
+
+— Mikä sinun on, onko nälkä? kysyi prinssi.
+
+— Ei, mutta minä olen astunut tikun käpälääni, ja se tekee kipeää,
+vastasi tiikeri.
+
+Prinssi hyppäsi alas hevosen selästä ja katsoi tiikerin jalkaa.
+
+— Minä voin vetää tikun pois, sanoi hän, — ja sitten sitoa jonkun
+parantavan lehden reiän kohdalle pääliinani kappaleella.
+
+Kun se oli tehty, nousi hän jälleen hevosensa selkään, Samassa tulla
+loikkasi naarastiikeri tiheiköstä.
+
+— Kas, täällä on mies, miksi et syö häntä?
+
+— En, sanoi tiikeri. — Hän on ottanut tikun jalastani ja minä olen
+kiitollinen. Jos hän joskus tarvitsee meitä, olemme valmiit auttamaan.
+
+— Paljon parempi olisi syödä hänet, murisi naarastiikeri, joka ei ollut
+löytänyt eineen palaa.
+
+— Ei! ärjäsi koiras niin hirvittävällä äänellä, että naaras pakeni
+matkan päähän eikä uskaltanut lähestyä ennenkuin prinssi oli poissa.
+
+Tiikeri neuvoi lyhimmän tien prinsessa Labamin maahan, mutta se oli
+seitsemän tiheikön ja seitsemän vuorenselän takana, ja nuori prinssi
+luuli, ettei hän koskaan pääsisi sinne.
+
+— Lähimmässä tiheikössä asuu täällä eräs fakiiri, pyhä kerjäläinen, ja
+hänellä on taikavuode, joka kulettaa teidät minne ikinä toivotte, ja
+säkki, joka antaa teille mitä vain haluatte, ja kivikuppi, joka täyttyy
+vedellä kun niin tahdotte. Kun saatte nämä esineet, on teidän helppo
+löytää prinsessa Labam.
+
+— Voinhan kysyä tietä häneltä ja jättää hevoseni pantiksi.
+
+Hän tapasi fakiirin istumassa puun juurella viidakon laidassa vuode
+toisella ja säkki ynnä kivikuppi toisella sivullaan.
+
+Kun hän oli kuullut prinssin pyynnön, istui hän kauan aikaa syvissä
+mietteissä.
+
+— Miksi etsitte prinsessa Labamia? kysyi hän sitten.
+
+— Tahdon hänet puolisokseni, sanoi prinssi.
+
+— Antakaa kätenne, minä katson silmiinne! sanoi fakiiri.
+
+Hän teki niin ja jatkoi: — Lainaan teille nämä taikaesineet ja hoidan
+hevostanne, kunnes palaatte. No, laskeutukaa pitkäksenne vuoteelle ja
+tahtokaa prinsessa Labamin maahan.
+
+Prinssi otti kivikupin ja säkin ja oikaisihe vuoteelle.
+
+— Vie minut prinsessa Labamin maahan! sanoi hän.
+
+Ja huii, huii! Poikki seitsemän vuorijonon ja yli seitsemän tiheikön
+kiidettiin minuutissa ja laskettiin maahan juuri ruhtinas Sutjeen
+valtakunnan rajalla.
+
+Ruhtinas Sutjee oli prinsessan isä, ja hän oli antanut ankaran käskyn,
+ettei saanut antaa kellekään vieraalle yösijaa hänen valtakunnassaan.
+Niin monet kosijat olivat käyneet pyytämässä hänen tytärtään, että hän
+oli ihan väsynyt sanomaan aina: ei! ja määräämään heille mahdottomia
+tehtäviä.
+
+Kun prinssi lähestyen erästä majaa tapasi vanhan vaimon ja pyysi
+yösijaa, sanoi tämä:
+
+— Ruhtinas on sen kieltänyt.
+
+— No, antakaa minun tuoda edes vuoteeni teidän puutarhaanne nukkuakseni
+siellä, rukoili nuori prinssi, — ja syökäämme suurusta yhdessä.
+
+— Minulla on vain riisiä, sanoi eukko. Nuori prinssi pyysi niin
+hartaasti saada viedä säkkinsä majan pöydälle, ettei eukko hennonut
+kieltää.
+
+— Säkki, sanoi prinssi, — tahdon jotakin syötävää!
+
+Heti säkki avautui ja siinä oli komea suurus, kylliksi kahdelle, ja he
+söivät yhdessä kultaisilta lautasilta ja kultalusikoilla.
+
+Kun he olivat syöneet, aikoi eukko mennä lähteestä vettä noutamaan.
+
+— Ei ole tarvis, sanoi prinssi. — Kuppi, anna vettä!
+
+Kuppi täyttyi heti ihanalla, kirkkaalla vedellä, joka kaadettiin
+puuastiaan, ja eukko huuhtoi siinä kultalautaset ja lusikat.
+
+— Saatte pitää ne ominanne, jos annatte minun asua luonanne, sanoi
+prinssi. Hän pyysi kupin antamaan vieläkin vettä ja pesi sillä kätensä.
+
+— Näettehän, sanoi prinssi, — kuppi antaa minulle vettä ja säkki
+kaikkea muuta mitä tarvitsen. Ne kuuluvat molemmat pyhälle fakiirille.
+Ja minä luulen, että hän suuttuisi, jos te heittäisitte hänen tavaransa
+pois huoneestanne yöksi.
+
+— Jotkut ihmiset sanovat, että fakiirin viha on peljättävämpi kuin
+ruhtinaan, sanoi eukko kauan vaiettuaan.
+
+— Ja tässä on kaksitoista kultalautasta ja kaksitoista kultalusikkaa,
+sanoi prinssi kehottavasti.
+
+Eukko nyökkäsi ja kätki ne turvalliseen paikkaan vuoteensa alle.
+
+— Olkaa vain täällä, mutta älkää antako ruhtinaan sotamiesten siepata
+kiinni itseänne.
+
+Oli tullut ilta, mutta kun ei talossa ollut lamppua, istuivat he
+pimeässä.
+
+— Ruhtinas ei anna kenenkään käyttää lamppua, sanoi eukko. — Hänen
+tyttärensä, prinsessa Labam, istuu palatsinsa katolla ja iltaisin
+loistaa niin että koko valtakunta valaistuu.
+
+Hänen puhuessaan levisi huoneeseen lempeä, hopeanhohtoinen valo, ja
+pistäytymään ulos prinssi näki, että prinsessa oli juuri tullut katolle.
+
+Hänen huntunsa oli hopeaharsoa, ja musta tukka valui jalkoihin saakka.
+Hänen hiuksissaan loistivat helmet ja hohtokivet. Hänen valossaan
+olivat aurinko, kuu ja tähdet sulautuneet yhdeksi.
+
+— Hänen ihanuutensa muuttaa pimeyden valoksi ja yön päiväksi, sanoi
+prinssi. — Muurahaiskuningatar tiesi hyvin, etten minä koskaan häneen
+kyllästyisi.
+
+Hiukan yli puoliyön prinsessa Labam seuralaisineen vetäytyi
+huoneisiinsa ja kaikki menivät nukkumaan.
+
+Silloin prinssi istui vuoteellensa säkki kädessään ja sanoi:
+
+— Vuode, vie minut prinsessan makuuhuoneeseen!
+
+Vuode vei hänet heti prinsessan makuukamariin, missä tämä nukkui
+sikeässä unessa.
+
+Prinssi ravisti säkkiänsä: — Anna minulle kaunis vaippa kirjailtuna
+punaisella, kullalla ja sinisellä.
+
+Säkki antoi vaipan ja prinssi laski sen hiljaa prinsessan vuoteelle.
+Sitten vuode vei hänet takaisin vanhan vaimon majaan.
+
+Seuraavana iltana prinsessa taas tuli palatsinsa katolle, ja hänellä
+oli valkoinen silkkihuivi koristeltuna jalokiviperhosilla. Siinä hän
+loisti vielä valoisampana kuin edellisenä iltana.
+
+Kun prinsessa keskiyöllä oli mennyt huoneeseen, käski prinssi vuoteen
+viedä hänet sinne ja sanoi säkille: — Säkki, minä tarvitsen hyvin
+kauniin sormuksen!
+
+Säkki antoi hänelle rubiineilla kaunistetun sormuksen ja prinssi
+pujotti sen hiljaa nukkuvan prinsessan sormeen.
+
+Samassa prinsessa heräsi ja nousi istumaan. — Mitä te täältä haette?
+Kuka te olette? huudahti hän pelästyneenä.
+
+— Olen tullut tänne siksi että rakastan teitä, vastasi prinssi.
+
+— Älkää minua pelätkö! Antakaa kätenne ja kuulkaa, minulla on teille
+paljon sanottavaa.
+
+Prinssi oli kaunis mies ja kun prinsessa kuuli hänen olevan mahtavan
+ruhtinaan pojan ja sai tietää hänen tuoneen sen kauniin vaipan
+edellisenä iltana, ihastui hän ja lupasi pyytää vanhemmiltaan, että he
+saisivat mennä naimisiin.
+
+Prinsessa nukkui jälleen ja prinssi palasi vanhan naisen majaan.
+
+Seuraavana aamuna ruhtinas lähetti noutamaan häntä.
+
+— Sinä saat naida prinsessan, koska hän niin tahtoo, sanoi ruhtinas,
+— mutta ensin sinun on suoritettava minun määräämäni työt. Tässä on
+kahdeksankymmentä puntaa sinapin siemeniä. Sinun pitää puristaa niistä
+öljy pois yhdessä päivässä.
+
+Prinssi poistui palatsista raskain sydämin.
+
+— Kuinka minä voisin sen tehdä? Sehän on mahdotonta! sanoi prinssi.
+
+— Aivan mahdotonta, sanoi vanha vaimo, — vain muurahaisarmeija sen
+voisi tehdä.
+
+Nyt prinssi muisti muurahaiset. Ja samassa kun hänen ajatuksensa
+sattuivat niihin, tuli muurahaiskuningatar joukkoineen lattian alta.
+
+Prinssi osotti heille sinappisäkkiä, jonka oli palatsista tuonut, ja
+sanoi:
+
+— Ellen voi puristaa öljyä pois noista siemenistä huomisaamuksi, en saa
+prinsessa Labamia puolisokseni.
+
+— Mene nukkumaan ja jätä työ meidän huostaamme! sanoi
+muurahaiskuningatar.
+
+Seuraavana aamuna ei sinapinsiemenissä ollut öljyn pisaraakaan, ja
+prinssi vei säkin ruhtinaalle.
+
+— Hyvä on, sanoi ruhtinas, — mutta yksi asia vielä. Minä olin
+vuoristossa eräänä päivänä ja vangitsin siellä kaksi paholaista ja
+suljin ne häkkiin. Ne olisivat tapettavat, sillä ne voivat muuten koska
+tahansa livistää häkistä ja tehdä kansassani pahoja. Jos voitte tappaa
+ne, niin saatte prinsessa Labamin.
+
+Prinssi palasi vanhan naisen majaan ja kertoi, mitä oli tapahtunut. —
+Kuinka minä voisin surmata kaksi paholaista? Eihän minulla ole muuta
+asetta kuin metsästyspuukkoni, sanoi prinssi.
+
+— Ettehän te voi niitä tosiaankaan tappaa. Siihen tarvittaisiin joukko
+tiikereitä, sanoi vanha vaimo.
+
+Silloin prinssi muisti tiikerit ja samassa kun hän ne muisti, seisoivat
+ne hänen edessään.
+
+— Vaimoni ja minä surmaamme paholaiset. Vie meidät ruhtinaan luo, sanoi
+tiikeri.
+
+Tiikerien taistelua paholaisten kanssa kerääntyi katselemaan koko hovi,
+ja ruhtinas oli tyytyväinen päästessään paholaisista ja sanoi:
+
+Nyt tahdon antaa tyttäreni teille, mutta on vielä eräs työ. Takokaa
+minun patarumpuani.
+
+Missä se on?
+
+— Taivaalla.
+
+Se on vaikein kaikista töistä, sanoi prinssi ja palasi vanhan vaimon
+majaan. — Kuinka minä voisin takoa hänen patarumpuaan taivaalla?
+
+— Tuhma olette, sanoi vanha vaimo. — Jos vuoteenne kuljetti teidät yli
+seitsemän vuoriston ja läpi seitsemän tiheikön, niin voinee se toki
+lennättää kappaleen taivasta kohti?
+
+— Kas, kun en tuota muistanut! huudahti prinssi iloisena.
+
+Hän istui vuoteelleen ja samassa se lensi ylös taivaalle ja siellä hän
+takoi patarumpua metsästyspuukkonsa päällä, niin että ruhtinas kuuli
+sen maahan saakka.
+
+— Kaikki on hyvin, sanoi hän, kun prinssi palasi taivaalta, — häät
+pidetään niin pian kuin tahdotte.
+
+Prinssi lähetti nyt vuoteen, säkin ja kivikupin fakiirille ja kutsun
+häihinsä. Kaikki rajamaiden hallitsijat tulivat juroihin, joissa
+prinsessa loisti kuin aurinko.
+
+Häiden jälkeen prinssi vei nuoren puolisonsa omaan maahansa, ja kansa
+nimitti häntä siellä loistavaksi prinsessaksi.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75241 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..dc59bb0
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #75241 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75241)