4 files changed, 945 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/75223-0.txt b/75223-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..61df0d7
--- /dev/null
+++ b/75223-0.txt
@@ -0,0 +1,928 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75223 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+AVARUUDEN PORTILLA
+
+Runoja
+
+
+Kirj.
+
+VÄINÖ SIIKANIEMI
+
+
+
+
+
+Helsinki,
+Kustannusosakeyhtiö Kirja,
+1929.
+
+
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Auringon maja:
+
+ Auringon maja
+ Koski ja kellokukka
+ Tunturivirta
+ Suven tuuli
+ Suviraannalla
+ Sävelmä
+ Iltatunnelma kuistilta
+ Syyskuva
+ Keltainen aamu
+ Elonkorjaajain virsi
+ Kuun sirppi kuluu
+
+Muistojen tarha:
+
+ Hiihtäjän suru
+ Kaksi latua
+ Helmikuun hangella
+ Muistojen tarha
+ Vanhuuden ilo
+ Runokirje ajan taa
+ Serenaadisonetti
+ Kaipaus
+ Keitaani
+
+In memoriam:
+
+ Säeseppele Eino Leinolle
+ Suon laulu
+ Helge Lindberg graniitissa
+
+Avaruuden portilla:
+
+ Avaruuden portilla
+ Kaksoistähdet
+ Ympäri auringon
+ Kangastus
+ Morsian yö
+ Yön valta
+ Ikuisen kaipuun virta
+ Pyramiidi
+ Aallon kuolema
+
+
+
+
+AURINGON MAJA
+
+
+
+    AURINGON MAJA
+
+
+    Päätön on päivä ja yötön on yö,
+     äärillä taivaan tunturivyö.
+
+    Tunnen kuin maailma kaikki ois täällä,
+    leijaisi välkkyvin siivin ja sulin
+    elämän lintu päittemme päällä
+     ijäti palavin töyhtönsä tulin.
+
+    Täällä ei idän ja lännen rajaa,
+     kaikki on yhtä auringon majaa!
+
+
+
+    KOSKI JA KELLOKUKKA
+
+
+    Mä kesän hennon kellokukan näin;
+    soi kalliolla, kosken partahalla
+    se tiukuansa hiljaa helistäin,
+     vaikk' ärjyivätkin jättikuohut alla.
+
+    Sen sinisilmä keinui kahtahalla:
+    se milloin katsoi kuohupäitä päin
+    ja milloin unelmoi taas taivahalla
+     heleimmät sinne laulut helkyttäin.
+
+    Tuo suven hauras lapsi, orpo salon,
+    hyräsi virttä kirkkahimman valon
+     ja kera kosken jakoi ilot, surut,
+
+    sai kivipöydältänsä niukat murut.
+    Sen hiljaisesti soitti sinikelloin,
+     min jättikosken vinhat kuohut velloin.
+
+
+
+    TUNTURIVIRTA
+
+
+    Sun on sielusi kirkas ja katseesi avoin,
+    sun on tiesikin puhdas ja päilyvä niin!
+    Ah, kaikki jos kulkisi vettesi tavoin,
+     niin ilolla kuolohon käytäisiin.
+
+    Sa leikiten lasketat kivistä pohjaa,
+    ja pisaras helminä kimaltavat.
+    Sun kulkuas kauneus tunturin ohjaa,
+    yli uomasi koivikot kumartavat,
+
+    ja tunturiailakit tuoksunsa jakaa
+    sun yllesi valkeusmatkallas.
+    Saa vaahtosi iloa tunturi vakaa,
+    se kuvaansa etsii sun kalvostas.
+
+    Vaan helmassa meren, mihin kaipasit niin,
+    ei helmies päily ja puhtaus kestä;
+    sa kuulut, oi kirkas, vain pienimpiin,
+     et voi sinä merta synnistä pestä!
+
+
+
+    SUVEN TUULI
+
+
+    Suven tuuli soittaa säveleitään,
+    pilvet taivahalla kiitää teitään;
+    liukuu lämmön laine yli maan
+     hallan muistot huuhtoin matkassaan.
+
+    Sykkää elon suoni kaikkialla:
+    ilo, leikki maassa, taivahalla.
+    Kesän autuus korkeimmillaan on,
+     usko onneen uusi, rajaton.
+
+    Elää, liikkuu ruoho, kukat, laiho,
+    kesän keinuun nukkuu kaikki kaiho.
+
+    Huomaat vasta syksyn saapuneen,
+    kun näät käyneen viljaan viikatteen.
+
+    Lailla suven sykkii elämäin —
+    syksy suuri saapuu yllättäin.
+
+
+
+    SUVIRANNALLA
+
+
+    Suvirannalta naurua seljille soi,
+    ilolauluja lainehet kantaa:
+    ahonurmella nuoriso karkeloi
+     liki yöllistä nuotiorantaa.
+
+    Käy, neitonen, liekkien loimuhun
+    ja katsele kanssani kuuta!
+    Jos tahdot sa olla ijäti mun,
+    on aika sun antaa jo suuta!
+
+    Tän yön kai kanssasi tanssia saan,
+    sun ulapan ylitse soutaa,
+    suvinurmelle häitämme karkelemaan
+     taa vetten sun kerran noutaa?
+
+
+
+    SÄVELMÄ
+
+
+    Ilon viulut, surun sellot
+    soivat sydämeni juhlaa;
+    helää huilut, kajaa kellot,
+     tiukujansa taivas tuhlaa.
+
+    Näkinkengät kattaa rantaa,
+     aallon sormet soittaa santaa
+
+    Kukkuu käet kultakaulat
+    puuttumatta unten haassa,
+    kun sa, armahani, laulat —
+     Olkoon vaikka hanki maassa.
+
+
+
+    ILTATUNNELMA KUISTILTA
+
+
+    Syyssuven tumma, lämmin ilta
+    on kartanolle tullut hiipien.
+    Ei airon ääntä kuulu valkamilta,
+     päät lintuin painui peittoon siipien.
+
+    Ei taukoo yössä soitto suven sirkkain,
+    jo lauloivat ne päivän helteisen,
+    ja yhä yltyin sinkoo ääni kirkkain,
+    kuin hionnasta satain sirppien.
+
+    "On leikattava huomenella viljaa",
+    yön sirkat sirinällään ennustaa.
+    Jäi metsä vaiti, kuuntelemaan hiljaa,
+     vain herkät haavat yössä vavahtaa...
+
+
+
+    SYYSKUVA
+
+
+    On leikattu, puitu jo kaura;
+    syyspeltoa kaataen käy
+    maamiehen viiltävä aura,
+    ei muuta kuin multaa näy,
+     sänget kun vaipuu.
+
+    Käy kurkien parvikin auraan,
+    niin kaukana määränpää,
+    syysauteren halkoen hauraan.
+    Vako valtava jälkeen jää:
+     katsojan kaipuu!
+
+
+
+    KELTAINEN AAMU
+
+
+    Sen huomasin ma huomenella vasta,
+    ett' on jo koivun lehti keltainen,
+    jo linnut lakannehet laulamasta
+     kuin kuolon kosketusta kammoen.
+
+    Niin yksitoikkoisesti, kuulen, valuu
+    syyssade tihkuin multaan murheiseen.
+    Jo muuttolintuin alkanut on paluu
+    pois valon maahan täältä kaukaiseen.
+
+    Me ihmislapset yksin ikäväämme
+    suruiseen, pitkään syksyyn laulamaan
+    orpoina, lentimiä vailla jäämme —
+     vain kaipuu kantaa maahan valkeaan.
+
+
+
+    ELONKORJAAJAIN VIRSI
+
+
+    Sa, sadon Herra, suonut olet meille
+    taas aurinkosi paistaa lämpimän,
+    toit siunaustas pellon pientareille,
+    soit viljan nousta valmiin, teräisän!
+
+    Sua kiitämme, oi Herra, armostasi,
+    Sua, kasvattaja laihon, jyvien!
+    Soit lyhteet meidän noutaa saraltasi,
+    soit leipää syödä pahain, hyvien.
+
+    Sa talven hangen, vihurien alle
+    syvälle multaan siunaat siemenen,
+    se että nousis jälleen orahalle,
+    kun uuden kutsut kultakeväimen.
+
+
+
+    KUUN SIRPPI KULUU
+
+
+    Kuun sirppi kuluu, ohueksi käy,
+    sen koht' ei terää enää näy.
+    Nyt joutuin vilja niittäkää,
+     kun kullankypsänä se kellertää!
+
+    Käy loppuansa kohti elokuu
+    ja vilja viipyin kuivettuu.
+    Siis korjaa, jotta saisi syys
+     aittaansa sen, min vaatii ijäisyys!
+
+
+
+
+MUISTOJEN TARHA
+
+
+
+    HIIHTÄJÄN SURU
+
+
+    Hiihdän mä yöllistä kuudantarhaa,
+    pilvien varjot hangilla harhaa
+    liitäen, laukaten aaveitten lailla,
+     korpehen kaikoten, määrää vailla.
+
+    Hiihtäjä tumma, tuulien myötä
+    sauvon ma kylmää kuutamoyötä.
+    Kiireellä kuljen, vaikk' olen yksin,
+    varjoni kera vain vieretyksin.
+
+    Jäähile-kahleissa helisee hanki —
+    harhaava hiihtäjä — surujen vanki!
+    Kylmästi hangella jääkide kiiltää —
+     hyljätyn hiihtäjän syömessä viiltää!
+
+
+
+    KAKSI LATUA
+
+
+    Kymmenen virstaa rinnan
+    kaksi vie latua
+    elämän satua
+     ylitse hankien pinnan.
+
+    Pakkasta yllä ja alla
+    vaikka on tiemme,
+    viestiä viemme
+    hangella kimaltavalla
+
+    elämän valtavan hurman.
+    Hartaasti hiihtäin,
+    toistamme viihtäin
+    vältämme korpien turman.
+
+    Lävitse salojen lunten
+    latua kaksi
+    loitommaksi
+    pyrkivi kotihin unten...
+
+    Vieläkö monta on virstaa
+    jatkuva latumme,
+    kunnekka satumme
+     kuolema korpehen pirstaa?
+
+
+
+    HELMIKUUN HANGELLA
+
+
+    Helmikuun hangella ajan,
+    läheten kaukaista rantaa.
+     Akkuna etäisen majan
+    tuikkehen himmeän antaa.
+    Istun ma jäykkänä reessä,
+    katselen uurtoa eessä,
+     hilettä hyistä mi kantaa.
+
+    Mikä uurron hyisen teki
+    hankeen himmeähän?
+    Kulki tästä Tuonen reki!
+     Jään ma miettimähän:
+    kummassako reessä itse ajan
+    kohti sumurantaa,
+    tälläkö vai tuolla puolen rajan?
+     Vielä sentään jää mua kantaa —
+
+
+
+    MUISTOJEN TARHA
+
+
+    Käy mennehien muistojesi tarhaan,
+    sen etsi ihanata virvoitusta!
+    Saat siellä kulkiessas lohdun parhaan,
+     pois haihtuu kaikki murhe, aatos musta.
+
+    Siell' ylläs kaartuu lehväkatto lauha,
+    ja kukkii kukat tiesi kahden puolen.
+    On siellä suuri, vilvas onnen rauha,
+    ei yhtään painostusta helteen, huolen.
+
+    Ja joka aamu, jonka ruskoon heräät,
+    sun tuskas olleet peittää onnen kultaan.
+    Näin virvoitusta tarhaan muistois keräät
+     ja onnen siemeniä kylvät multaan...
+
+
+
+    VANHUUDEN ILO
+
+
+    Niin kaunihina kaartuu illan taivas,
+    ja tutut salmet, seljät aukeaa.
+    On nukkunehet menneet murhees, vaivas,
+     kaikk' elo ollut onnen kuullon saa.
+
+    Sun ilos istua on ruskoiltaa
+    ja nähdä elon väyläin välkkyvän.
+    Käyt ees ja taa sa muistojesi siltaa,
+     soi hiljaisena hymni elämän...
+
+
+
+    RUNOKIRJE AJAN TAA
+
+
+    Halk' elämäni onnen, hurman, harhan
+    sun muistan, nuoruuteni Julian,
+    kun varjostossa muistojeni tarhan
+     join huultes ensimäisen suudelman.
+
+    Näin silmäs palon alla kainon luomen
+    kuin kevätkukan terän umpussaan.
+    Vaan kerkeemmin kuin kukkasade tuomen
+    varisi unten vuokot varrestaan...
+
+    Viel' on kuin lennättäisi ajan tuuli
+    mun tiellein lunta unten kukkien,
+    kuin koskettaisi viileästi huuli
+     sun huultas yössä kevään mennehen.
+
+
+
+    SERENAADISONETTI
+
+
+    Ma akkunasi alla valvon salaa
+    ja kieliin hiljaisuuden harpun lyön;
+    äänettä nukkuu puisto kesäyön,
+     tuoksunsa täyden kammiohos valaa.
+
+    Vuoteesi viereen kaipuu hiljaa halaa,
+    ja lemmenlauluansa laulaa syön.
+    Ma hiljaisuuden harppuhuni lyön
+     yön halki, kunnes päivä uusi palaa
+
+    ja laulamahan luonto itse herää,
+    kuoronsa suuren kiittämähän kerää,
+     ja huomenkoitto avoakkunastas
+
+    säteensä kirkkaat kaataa kasvoillesi,
+    sua siunaa, hohdon antaa hymyllesi
+     ja luomes laulain avaa aamun rastas!
+
+
+
+    KAIPAUS
+
+
+    On kaipausta täynnä sydämeni,
+    kun kesken hiljaisuuden yksikseni
+    ma mennehissä elän unelmoissa.
+     Juur' äsken hurman hetki oli, meni,
+    sa äsken luona, nyt jo poissa.
+    Se unta onko ollut kaunehinta,
+     ett' aaltos povellani armas rinta?
+
+    Vain hiljaisuutta vastaan sykkii sydämein,
+     on muistoin lämpimyys mun ainoo autuutein. —
+
+
+
+    KEITAANI
+
+
+    Niin monen hetken murhe mennyt on,
+    ja suli sunnuntaihin viikon vaivat.
+    Keskeltä kuuman tuskain aavikon
+     taas lähtehensä löysi erälaivat.
+
+    Sa kussa kerallani kuljitkin,
+    ja laulujesi helmet helkkyi milloin,
+    nous aavikosta keidas ihanin,
+     sen palmuin alle uinahtaa sain illoin.
+
+
+
+
+IN MEMORIAM
+
+
+
+    SÄESEPPELE EINO LEINOLLE
+
+
+    Seppo suuri sanallinen,
+    vaikka mies jo manallinen,
+
+    täällä vielä henkes häilyy,
+    kanteleesi soi ja säilyy.
+
+    Arkkus uppoo helmaan maasi,
+    kumpu kaikuu laulantaasi.
+
+    Asuntoos sait seinähirren:
+    synnyinmaasi kylmän kirren,
+
+    salpapuuksi hautavirren.
+
+
+
+    SUON LAULU
+
+    Toivo Kuulan muistolle.
+
+
+    Kuulitko ääniä kummia tuolta
+    kaukaa, suurelta rahkasuolta,
+    missä on väkevät pursujen lemut,
+     varjossa kuusten villit kemut?
+
+    Pauhaa korpi ja kalliot kajaa,
+    menninkäiset mäyrällä ajaa.
+    Yölintu huutaa, haltijat hiipii,
+    tohisee tuuli, lehtiä riipii...
+
+    Helskävät yöllisten henkien niidet,
+    virvojen juhlaa viettävät hiidet
+    kaukana, suurella korpisuolla.
+     Sen, ken katsoo, pakko on kuolla!
+
+
+
+    HELGE LINDBERG GRANIITISSA
+
+
+    Kalliolla tässä kerta
+    istuin, leikin Boddhisatvaa,
+    kuulin messuavaa merta,
+     humisevaa honganlatvaa.
+    Lauloi lokit päällä pääni,
+     paistoi päivä elämääni.
+
+    Meren, kallion ja taivaan
+     kolmisointu itse olin,
+    otin osaa onneen, vaivaan
+    maan, sen kamarata polin.
+    Kyti tähdet päällä pääni,
+     suusta haastoi Herran ääni!
+
+    Äkin sammui suuri haave,
+     riutui lieska rinnan nuoren:
+    olen kylmä kiviaave,
+    ihmissatu alla vuoren!
+    Olen itse olematon,
+     laulu meren lakkaamaton!
+
+
+
+
+AVARUUDEN PORTILLA
+
+
+
+    AVARUUDEN PORTILLA
+
+
+    I
+
+    Alussa aikaa ollut ei, ei paikkaakaan,
+    ei maailmoita, auringoita taivaan,
+    ei yötä, päivää, kumpaakaan.
+     Vain vihan-lemmen tuli kyti sydämenä kaaoksen;
+    se lieskaan leimahti ja syntyi valkeus,
+    ja kaaoksesta kirpos maailmoita
+    ja tähtiä ja auringoita!
+    Ne vihan tuli työnsi.
+     Mutt' kaipuu, kiintymys
+    ne sitoi alkujuureen,
+    ikuiseen keskusvoimaan suureen,
+    mi valon armon niille myönsi.
+     Ikuinen rakkaus ja viha —
+    ne kaksi voimaa jäivät kaikkiin tähtiin
+     ja ikuisesti vastatusten nähtiin.
+
+
+    II
+
+    On mittaamaton taivahitten työ.
+    Käy tähtilaumat avaruutta matain,
+    on kulku raskas ikuisuuden ratain,
+     ei pysy päivä, tummuu, tulee yö,
+    ja ahnahasti aikaa aika syö.
+    Sen voima sammumatta säilyy, riittää:
+    vuostuhat perillisen siittää,
+     min lähtöhetki jälleen lyö.
+
+    Vaan alla vaivan, ikeen yhteisen
+     ei taukoo toivo suuren kosmoksen.
+
+
+    III
+
+    Näin kulku jatkuu ajast' aikahan
+     ja vaihtuu ehdot elon, kuoleman,
+    vain lähemmäksi päivää kosmoksen
+    vie kauhut kaaoksen.
+     Tee kiertos korkea ja kirkas halki taivaan,
+    on osas jälleen käydä kiirastulen vaivaan!
+    Niin takaa satalukkoporttien
+    sa tavoittanet kerran kosmoksen.
+    Ei turhaa ollut kausi tuskanpainees:
+     voi kitehinä kimmeltää viel' ainees!
+
+
+    IV
+
+    Minnekä kiitävät
+    taivahan tähtien joukot?
+    — Tyhjyyttä, tyhjyyttä pakoon!
+    Tiedä ei ainut, minne on matka.
+     Käsky vain kuuluu: tietäsi jatka
+    tyhjyyttä, tyhjyyttä pakoon —
+    sittenkin tyhjyyttä kohti!
+    Tyhjyyden tyhjyys tähtiä johti,
+     ihmisen kaipuuta tähtiä kohti.
+
+
+    V
+
+    Sun silmäs taivahille turhaan tähyää,
+    päämäärä kaiken kätketyksi jää.
+     Tyhjyyden ijankaikkisen sa näet vain
+    takana tähtein tuikkivain.
+    Ja virvaa tähtein vilkuntakin lie,
+     tais ammoin tauota jo niiden tie.
+
+    Vuosmiljoonia valo vielä vilkkuu,
+    elosta ollehesta muistuttaa
+    ja paetessaan ilkkuu
+    kotinsa kylmää kuolemaa.
+
+    Kun sammuu kerran kaikki valo,
+    pois kynttilänsä polttaa taivaan talo,
+    lie vielä jossain avaruutta,
+    mi elää tähtiaikaa uutta
+     ja juhlii valon ikuisuutta!
+
+
+
+    KAKSOISTÄHDET
+
+
+    Sylissään maata kantoi avaruus,
+     ja siellä, täällä loisti tyyni tähti.
+    Välähti taivahalla tähti uus
+    ja kiertotielleen avaruuteen lähti.
+    Hymyivät hiljaa ääret avaruuden,
+     kun tähdet joukkohonsa saivat uuden.
+
+    On taival pitkä taivaan vaeltajain,
+    sen tiesivät jo tähtein vanhimmat:
+    he Kaikkeuden merta matkaavat,
+     välillä Ikuisuuden äärten, rajain.
+
+    Etäällä toisistansa tähdet harhaa,
+    mik' Idän, mikä Lännen tähtitarhaa,
+    toiselleen mikä tuskin häämöittää,
+    mik' ijät kaiket vierahaksi jää.
+
+    Rataansa rajatonta vaeltamaan
+    käy tähti uusi, vastasyntynyt.
+    Sen vuoro onhan alkaa vasta nyt
+    ja Kaikkeuden kulkuun käydä samaan.
+
+    Sen täytyy jaksaa aikain loppuun hamaan
+    ja kulkuhunsa olla kypsynyt.
+    Kun kyllin on se kerran välkkynyt,
+     yö suuri saapuu hehkun sammuttamaan.
+
+    Mutt' tähden vastasyntynehen rataan,
+    sen eläessä nuorta unelmataan,
+    on käynyt kerran toisen tähden tie.
+
+    Niin outo voima radat yhteen vie.
+    Välähtää kirkkahammin kumpainenkin —
+    Voi tähti olla sydän ihmisenkin!
+
+
+
+    YMPÄRI AURINGON
+
+
+    Ah, armas, ympäri auringon
+    niin kaunista kaksin kiitää on;
+    yhä tähtien tarhoja kimmeltää,
+     ja taivaiset taipalet taakse jää!
+
+    Yli tyhjyyden kuilujen huimaavain
+    me kiidämme korkeaa tietämme vain
+    läpi yön, läpi tummien taivahien,
+    suursaatossa tähtien tuhansien.
+
+    Lie pitkäkin vielä eessämme tie:
+    meitä kaipuun väkevät siivet vie
+    saman auringon ympäri ainiaan,
+    päämäärään aavistamattomaan,
+
+    pois talvista keväihin kuulaisiin,
+    ja keväistä kesihin kukkiviin —
+    Niin autuas ympäri auringon
+     sinun kanssasi, armas, kiitää on!
+
+
+
+    KANGASTUS
+
+
+    Me minne soudammekaan näin,
+     oi ystäväin? —
+    Sa älä kysy lain,
+    nyt soutakaamme vain,
+    mun armahain!
+     Tää onnen venhe on,
+    tää onnen on ja auringon
+    ja kuun ja tähtien!
+    Sen määrä kaukainen
+    ja ikuinen
+    kuin auringon
+    ja kuun ja tähtien.
+     Äl' aavaa säiky, armahin,
+    jo valot unten kaupungin
+    tuoll' eessä vilkuttaa,
+    sen onni odottaa.
+     Vie meitä keinu unten veen,
+    min lainehista laulut teen,
+    sua niillä tuudittain.
+     Kun lauluani kuuntelet,
+    mun kerasoutajain,
+    sa matkaa pitkää pelkää et,
+    et utu-ulappaa!
+     Jo, katso, ääriviivat saa
+    uus, outo unten maa:
+    näät tornit tuolla valkoiset
+    ja tornin tutkaimet...
+     Jo saapunemme valkamaan,
+    jo liemme liki rantaa —
+    Ei palaa pursi milloinkaan,
+     mi meitä kahta kantaa...
+
+
+
+    MORSIAN YÖ
+
+
+    Morsian Yö, oma ystävä armahin, kallehin, ainut,
+    saavuit luokseni taas, taivahan myötäsi toit.
+     Huomenen maan sinä aavistusta jo kanssasi kannat,
+    huomenen tuoksuja tuot, kastetta virvoittavaa.
+    Suortuvas sorjat kaulallein olet kietonut taasen,
+     suortuvas sorjat nuo, tummina hulmuavat.
+
+    Niinkuni kallein viini on huultesi viileä malja,
+    huultesi armahien, joilta ma unhoa juon.
+     Silmies kätköissä tähtiä taivahan kirkkaita kiiluu,
+    tähtiä taivahan, ah, sammuen, syttyen taas!
+    Ruskossa ehtoon hiljaa hiipien luokseni löysit,
+    koitossa huomenen taas luotani lähtevä oot.
+     Kaikkeni tuot sinä, oot sinä, kaikkeni viet sinä taasen,
+    kunnekka saapuvi yö luotani lähtemätön.
+    Helmahas tummaan saan minä rauhaan raueta silloin,
+     helmahan ainoan Sun, morsian Yö, Iki-Yö!
+
+
+
+    YÖN VALTA
+
+
+    Aamumme autuus
+    hetkessä haihtuu,
+    päivämme parhain
+     illaksi vaihtuu.
+
+    Yö ikiväkevä,
+     yö salanäkevä
+    silmämme sulkee,
+    aamuhun avaa;
+    helmasta sen suku
+    saapuva havaa.
+     Suuri ja mahtava
+    herra on yö,
+    tähtiä taivaan
+     vaanii ja syö...
+
+    Aurinko jaksanut
+     valvoa ei,
+    siksi sen linnaansa
+    valtias vei.
+     Käskynsä ankaran
+    antoi vain:
+    "Ikuisen työsi
+    ma määrätä sain!
+     Lapsia, kukkia
+    kuolevan maan
+    käydä sa saat nyt
+    kasvattamaan.
+     Sen olen vasta ma
+    vaativa sulta —
+    Itse en kaipaa
+     rintasi tulta".
+
+
+
+    IKUISEN KAIPUUN VIRTA
+
+
+    Lienee aamu ollut, ilta,
+    kun ma läksin tunturilta.
+
+    Korpi syntymäni näki,
+    kehtolaulun kukkui käki.
+
+    Jossain hongan juurten alla
+    ryömin maassa, matalalla.
+
+    Muistin — merestä ma nousin,
+    taivaan selkiä jo sousin.
+
+    Näin ma näyt pilviratain,
+    siinnot kaukosaarten satain.
+
+    Kotihini suureen halaan,
+    sinne kaipaan, jälleen palaan.
+
+    Anna, taivas, voimaa pisar,
+    anna veli, anna sisar!
+
+    Rinnan keinuimme jo kerta,
+    ollessamme osa merta.
+
+    Sama meillä synty, veri,
+    äitimme on valtameri!
+
+    Yhtykäämme, sisarukset,
+    murtakaamme vuoren ukset!
+
+    Louhet kussa kammitsoivat,
+    siellä kohta kosket soivat!
+
+    Voitan Turjan myrskytuulet;
+    pauhuni kai, korpi, kuulet!
+
+    Olen nyt jo jättiläinen,
+    kymmen-, satatuhatpäinen!
+
+    Tahdon mereen kiirehesti —
+    surma sen, ken mua esti!
+
+    Helmassas, oi äiti, vasta
+    viihdyn, lakkaan riehumasta.
+
+
+
+    PYRAMIIDI
+
+
+    Erämaa nukkuu,
+     aavikon hiekkaan keitahat hukkuu —
+    Suru sfinksin on suuri, kun hiekkahan vaipuu,
+    senkin ois taivaille kaipuu.
+     Pyramiidi pystyssä valvoo,
+     tulia ylhiä palvoo,
+    taivahat täyteen ratoja piirtää,
+    tähdestä tähteen kärkensä siirtää.
+    Sfinksin katse on tuskaa:
+    pyramiidi sen jättänyt on
+    häviön uhkaan aavikkohon.
+     Sfinksi vain kääpiö on,
+    pyramiidi voittamaton!
+    Samumin hiekkainen hyöky erämaan ääriltä ryntää,
+    kohtalon uurtoja sfinksin kasvoille kyntää,
+    hymyn kylmän jo hiekaksi haurahaks' huuhtoi...
+    Sfinksi vapisee vaipuessaan
+     ikikohtalon voimien valtaan,
+    maan tuntee pettävän altaan.
+    Pyramiidin katse on muuttumaton
+    ajalla tähtien, kuutamon
+    ja päivien paahtavain.
+     Vuostuhanten tomuja vain
+     sade yltä sen huuhtoo pois,
+    se että selkeemmin seurata vois,
+    kuinka kuviot taivahan ryhmittyy,
+    ja missä on tuskien syy.
+    Sfinksi hukkuvi hiekkahan maan;
+    pyramiidi on pystyssä vaan,
+     pyramiidi jää hallitsemaan.
+ 
+
+
+    AALLON KUOLEMA
+
+
+    Ma luulen, viime lainettaan
+     ei meri nähne milloinkaan.
+
+    Vain unessaan on aalto veen,
+    sen kun näät rantaan rauenneen.
+    Sylissä tuulen syntyy taas,
+     sen vaikka toinen rantaan kaas.
+
+    Ma luulen, viime lainettaan
+     ei meri nähne milloinkaan.
+
+    Kun tuulet kerran taukoaa,
+    auringot taivaan hajoaa,
+    kuu, tähdet kaikki katoaa,
+    on silmä meren poissa jo,
+     sen sammunut myös aurinko.
+
+    Ma luulen, viime lainettaan
+     ei meri nähne milloinkaan.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75223 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..63a45b8
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #75223 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75223)