path: root/74424-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74424 ***





MAATTOMAT

Kolminäytöksinen näytelmä


Kirj.

KAARLE HALME





Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1909.




HENKILÖT:

 Esteri-muori
 Tuomas Jylhänkorpi
 Kerttu
 Yrjö
 Eliina
 Matti Kivioja
 Majamäen Tanu
 Pajunen
 Maaherra
 Poliisipäällikkö
 Poliiseja
 Alusia




I


Jylhänkorven pirtti. Perällä keskellä iso uuni, vasemmalla ovi ulos,
oikealla ovi porstuakamariin. Vasemmalla sivuseinällä kaksi akkunaa.
Tavallinen hämäläisen pirtin sisustus.

ELIINA istuu rukin ääressä huittamassa.

KERTTU tulee ulkoa, kantaen ruokatavaroita. Päivittäen:

No, enkö sitä arvannut, että tänne sinä minun työhöni. — Minulle tuli
vähän muuta hommaa.

ELIINA

Ei se mitään — pian minä nämä —

KERTTU

Joko sinulta taas kude loppui?

ELIINA

Ei muuta kuin korttelin verralta — sitten on kangas valmis.

KERTTU ottaa kontin seinältä, puhdistaa sen ja alkaa asetella sinne
ruokia.

Vai jo valmis! Ilmanko siellä ylistuvassa onkin tänään niin syöstävä
helissyt ja kaide tärskynyt. Kuului oikein iloiselta se ääni.

ELIINA pysäyttää rukkinsa.

Minnekä sinä evästä —? Isällekö?

KERTTU

Niin. Isä ei malta enään. Sanoi, että se kartanon ajo on tullut niin
hurjaksi viime aikoina — ja varsinkin nyt, kun on tukinajo — ettei
Yrjön liinukka sitä kestä.

ELIINA

Jääkö isä ajamaankin?

KERTTU

Ei suinkaan se ajamaan — vie vain toisen hevosen, ja tuo liinukan
pois. Panen vähän rievää kakkoa ja tuoretta voita konttiin. Siellä kun
on saanut Yrjö olla niin ja näin. Ei juuri koskaan keitostakaan tietoa.
Niin ovat laihtuneet sekä mies että hevonen tämän talven tietämään.

ELIINA

Kauanko mahtaa kestääkään?

KERTTU

Jumalako sen tietää! Kai koko talven. Suuttunut on isä tähän menoon, ja
suuttuneita koko Jylhänlinnan lääni.

ELIINA

Niinpä taitavat olla.

KERTTU

No, näethän sen isästäkin.

    Menee akkunaan.

Tuolla seisottelee vaan kartanon voutia pihamaalla — tallissa ja
ratasvajassa.

ELIINA

Useinpa se Pajunen kulkeekin tästä ohi nykyään.

KERTTU

Harva se päivä. Kun metsätöissä on koko lääni, niin miksei myöskin
vouti. — Kaipa se sen sentään sisälle — kun on aikansa öräillyt.
Pitäneeköhän kahvia —?

ELIINA

Kyllä minä menen laittamaan.

KERTTU

Huita sinä vaan! Ehkei tulekaan —

ELIINA

Kai ne kumminkin tulevat.

KERTTU naureskelee.

Niin tosiaankin! Pajunenhan on niinkuin sulhasmies. Kosiskelemassa
poikkeilee. — Minä panin jo äsken kahvinkin kiehumaan.

ELIINA

Sinä puhut mielelläsi Pajusesta. Tahtoisitko päästä minusta?

KERTTU

Älä höpsi siinä!

ELIINA

Ei hän niin usein poikkeisi, ellei häntä suosittaisi täällä.

KERTTU

Täytyy kai nyt alusien suosia omaa voutiansa. — Siellä jo raput
kolisevat.

    Panee kontin pöydälle.

Minä menen kamarin kautta pakariin keittämään kahvia. Tule sinä sitten
noutamaan sisälle! Se on heti valmista.

ELIINA lopettaa huittamisen, nousee.

Kyllä, jos isä käskee.

KERTTU

Niin, tietysti. Ei muuten.

    Menee.

TUOMAS JYLHÄNKORPI tanakka, luiseva, vakavailmeinen ja harvapuheinen
mies, tulee edellä. Häntä seuraa:

AJUNEN katse pälyilevä, ja käytös toisinaan
nöyrä, toisinaan ylimielisen rehentelevä.

JYLHÄNKORPI

Pajunen käy istumaan!

PAJUNEN

Kiitos, kiitos! Reessä sitä on kyllä tullut istutuksi. Kas vaan!
Eliinakin on täällä! Terveeksi! No, mitäs Eliinalle kuuluu?

ELIINA

Kiitos — hyvin vaan!

    Kokoilee huittamiansa rimpiä esiliinaansa.

PAJUNEN

Kankaankutomishommissa ollaan nähtävästi — niin kai, näin kevät-talvella.

JYLHÄNKORPI

Missä Kerttu on?

ELIINA

Pakarissa — käskenkö?

JYLHÄNKORPI

Ajattelin vain, että jos kahvia —

ELIINA

Kyllä minä —

PAJUNEN

Ei millään muotoa minua varten! Älkää ollenkaan — Poikkesin vain
toimieni tähden isännälle kun on vähän asioita —

JYLHÄNKORPI

No, siinäpähän tuo menee asioitten mukana. — Minä katson täältä
tupakkalaatikon —

    Menee kamariin.

PAJUNEN

Älkää isäntä, älkää! Minulla on täällä taskussani. — Joko te menette,
Eliina? Olisin mielelläni puhellut teidän kanssanne. Minä olen tästä
ajellut sivu monena päivänä, mutta en ole uskaltanut poiketa. Nyt sain
kuitenkin asiantapaista avukseni — ja — niin —

ELIINA hymyilee.

Pajunen toimittaa kaikki asiansa seisovalta jalalta — istukaahan nyt
sentään —

PAJUNEN

Käytän tilaisuutta, kun saan olla kanssanne kahdenkesken. Muistatteko
mitä minä juttelin teille viime kesänä elonleikkuu-tanssiaisissa?

ELIINA huvitettuna.

Tapasimmeko siellä sitten toisemme?

PAJUNEN välittämättä.

Minä olen nyt mies, joka seison varmalla pohjalla, ja — ja nyt minä
tulin vakavasti peräämään niitä silloisia —

    Jylhänkorpi tulee.

ELIINA

Pajunen on hyvä ja käy istumaan, minun täytyy nyt — —

    Menee.

JYLHÄNKORPI

No, onko Jylhänlinnassa ruvettu viime aikoina nurkanpäitä syömään,
koska vouti kerkiää myötäänsä ajelemaan metsä-asioilla?

PAJUNEN

Minä olen kokonaan jättänyt voutitoimeni, ja olen nyt yksinomaan
metsähommissa.

JYLHÄNKORPI

Vai niin, vai tukkimiehenä! Tässä olisi tupakkaa.

PAJUNEN

Enhän minä varsinaisena tukkipomona. Kun kartano vedättää alusillaan
tukit, niin minä pidän huolen, että päivätyöt tulevat ajetuiksi.

JYLHÄNKORPI

Se on uudenaikaista talonpitoa, tämä. Syksyllä ajettiin kaikki kartanon
viljat kaupunkiin, ja keväällä ajetaan metsä järveen.

PAJUNEN

Metsäkö? Mitä vielä! Ainoastaan pieni tilkku! Jylhänlinnan metsät
kestävät kymmenen vuotta tällaisen hakkuun. Kyllä se parooni on viisas
mies — osaa ottaa talosta rahat irti.

JYLHÄNKORPI

Ja osaa vielä ottaa kaato- ja vetopalkatkin itselleen.

PAJUNEN

Mikäs on ansaitessa, kun on sellainen joukko alusia. Viime kuussakin
tilitettiin kartanon konttooriin työpalkkoja seitsemättätuhatta.

JYLHÄNKORPI

Ja sillä maksettiin sitten paroonin juominkilaskuja.

PAJUNEN

Mitä lie maksettu. Omahan hänen asiansa.

JYLHÄNKORPI

Vai on oma! Entäs alusien työ ja hiki? Tällaisen suuren läänin, joka on
kokonainen pitäjä —

PAJUNEN

Sama kai se on läänille, millä työllä veronsa maksaa.

JYLHÄNKORPI

Vaikkapa vetämällä viljansa suoraa päätä porttolaan, kuten syksyllä?
— Niinkö? — Sillä viljalla, jonka tämä lääni oli aittaan koonnut, ja
sadalla hevosella kaupunkiin vetänyt, maksettiin paroonin juomavelkoja,
pelivelkoja ja —

    Nousee, menee uunin luo laittamaan piippuaan.

— ja _muita_ velkoja. Hänhän aivan asui useampia viikkoja samassa
paikassa. Joi ja pelasi ja "hurrasi" siksi kun melkein juoppohulluna
tuotiin Jylhänlinnaan sairastamaan. — Ja nyt, kun on viljat juotu ja
pelattu, niin nyt tulee metsän vuoro ja — meidän vuoromme. Ja sinä
sanot Pajunen: oma asia, ja saman tekevä.

PAJUNEN sovitellen.

Minä tarkotan, että edestänsä hän löytää —

JYLHÄNKORPI

Entäs me? Mitä me löydämme edestämme? Tämä kartano ja kartanon lääni
on miespolvien työn tulos — alusien työn tulos. Luuletko että olisi
ainoata karahkaa tai viljan kortta näillä mailla, jos koko ajan olisi
sanottu: samantekevä?

PAJUNEN

Niin, no! Olipa nyt niin tai näin, mutta parooninhan ne ovat sekä maat
että mannut. Omaansa hän "hurraa".

JYLHÄNKORPI

Et ole sinä, Pajunen, Jylhänkorven kansasta, sen kuulee puheistasi. Et
ole turpeen mies. Vaikka oletkin näillä mailla syntynyt. Mättäällä
istuja olet.

PAJUNEN rehennellen.

Niin — minua on onni seurannut. Mättäälle olen päässyt. Olen kohta
omavarainen itsemieheni ja — siitähän minun oikeastaan pitikin puhua
isännän kanssa — minä olen katsellut tätä Eliinaa — kyllähän minä
saisin talontyttäriäkin, rikkaitakin — mutta olen pitänyt Eliinasta
enemmän — (Mielistellen.) — eikä hänkään ole mikään köyhä tyttö
tietäähän sen koko lääni —

JYLHÄNKORPI naurahtaa kuivasti.

Vai niin — Pajunen on oikein naimamatkoilla?

PAJUNEN

Jo monena päivänä olen aikonut poiketa, mutta tähän se on jäänyt. Nyt
minä tulin ja suoraan ajan asiani. Eliinan kanssa minä myöskin jo vähän
juttusin — ja nyt pyydän teiltä tytärtänne —

JYLHÄNKORPI

Ei Eliina ole meidän tytär. Tyttäremme Kerttu ei ole vielä
rippikouluakaan käynyt.

PAJUNEN

Mitä ihmeitä isäntä nyt —?

JYLHÄNKORPI

Kasvatti Eliina on.

PAJUNEN

Kasvatti?

JYLHÄNKORPI

Meidän sukua hän kyllä on — tietysti. Melkein koko lääni on samaa
sukujuurta Jylhän-Miikan peruja.

PAJUNEN nolona.

Mitenkähän se hevonen siellä — (Menee akkunaan.) se on vähän
varsamainen ja vauhko.

JYLHÄNKORPI hymyilee.

Jos tytön kanssa olet sopinut, niin ei minulla mitään sanottavaa ole.

PAJUNEN

Minä luulin, että hän oli Jylhänkorven tytär — mutta koska —

JYLHÄNKORPI

Kyllä hän silti on rehtiä sukua ja säätyä, vaikka hänen vanhempansa
molemmat kuolivat, kun tyttö oli kahden vuoden vanha.

PAJUNEN istuu epävarmana.

Kummallista, että siitä ei kukaan ole minulle ennen puhunut.

JYLHÄNKORPI

Asia on jo vanha, ja liian tuttu kaikille, mitäpä he siitä. Ja oma
tytär Eliina on meille ollut — samoin kuin Kerttukin.

PAJUNEN

On se sentään vallan ihme, etten minä vaikka olen jo toista vuotta
ollut paikkakunnalla —

JYLHÄNKORPI

Niin, että kyllä minä tytön takaan. Mutta miten on sinun laitasi?
Millaisia teitä sinä olet kulkenut sen jälkeen, kun täältä lähdit?
Nulikkana täällä ollessasi oli sinulla kaikenlaisia vikurin vehkeitä.
Et oikein tietänyt eroa omasi ja toisen oman välillä.

PAJUNEN nousee.

Mitäs kyörtien vehkeistä! Lapsellisuudessa tekevät milloin mitäkin.
Aivan poikapahaisenahan minä täältä jouduin muille maille. Kyllä kai
minä nyt sitten sentään lähden, koska —

ELIINA tuo kahvia, tarjoo.

Vieras antaa anteeksi, ettei meillä ole oikeata leipurin leipää —
tällaista vastaleivottua rievää kakkoa vain. Ei ole kahteen viikkoon
käyty kirkolla.

PAJUNEN

Tämähän on aivan erinomaista — ei tätä olisi ollenkaan tarvinnut —
kiitoksia vaan!

JYLHÄNKORPI

Siitäpä sulhasmies näkee millaista leipää morsian leipoo.

PAJUNEN

Isäntä on niin leikkisä —

ELIINA kääntäen puheen, tarjoo isälleen.

Siellä kujalla on tulossa Kiviojan hevonen. Tuovat kai mummua kotia.

JYLHÄNKORPI

Vai niin. Tällä viikollahan niiden pitikin.

PAJUNEN

No, hyvänen aika! Vieläkö se mummu käy kyläilemässä?

ELIINA

Näissä isommissa asumuksissa asuu muutaman viikon kussakin. Kaikki
tahtoisivat pitää hänet.

JYLHÄNKORPI

Hän on läänin vanhin, ja melkein kaikkien sukulainen.

PAJUNEN

Minä en häntä enään paljon muista. Onko hän isännän äiti?

ELIINA nauraa.

Esteri-mummuko! Eihän toki! Hänhän on isän isän äiti.

PAJUNEN mielissään, kun puheenaihe on vaihtunut.

Kuinka vanha hän sitten onkaan?

JYLHÄNKORPI

Toisella sadalla. Hän oli jo piilopirtissä silloin, kun
Ryssä maahan tuli.

ELIINA

Ja hänen kolme veljeänsä kuolivat sodassa. Nestori kaatui Pohjanmaalla,
Topon juoksuttivat kasakat kuoliaaksi Hämeenkyrössä, ja Esan ampuivat
venheessään upoksiin Tampereen rannassa —

    Menee ottamaan tyhjiä kuppeja.

PAJUNEN

Kiitoksia paljon!

JYLHÄNKORPI

Katso sitten, ettei Kivioja pääse heti pihasta pyörtämään!

ELIINA mennessään.

Kyllä.

JYLHÄNKORPI

Jos meille vävyksi aiot, niin muori sen päättää. Semmoinen on meillä
tapa. Kaikki tärkeämmät asiat päättää muori.

PAJUNEN nousee kurkistamaan akkunasta.

Eiköhän vaan minun varsani ole tiellä siinä veräjäpielessä.

JYLHÄNKORPI menee akkunaan.

Hyvinpä nuo näkyvät pääsevän. Siellä ovat Eliina ja Kerttukin jo
vastassa.

PAJUNEN

Vahvaa juurta on muori, kun noin kestää vaan — ja kuljeskelee.

JYLHÄNKORPI

Tulee kai jo sentään ruhjunkannujaan tyhjentämästä. Muuten vielä
kepsakka akka, jos näkisi.

PAJUNEN

Vai on sokea?

JYLHÄNKORPI

Sokea on, mutta kuulo on sitä herkempi.

PAJUNEN

Se oli paha pulma, tuo Eliinan juttu.

JYLHÄNKORPI

Mitenkä niin?

PAJUNEN kääntyy akkunasta.

No kah, eihän sitä aivan typityhjää tyttöä sentään —

JYLHÄNKORPI

Niinkö? (Naureskelee.) Mutta sanoithan äsken, että pidät Eliinasta
enemmän kuin talontyttäristä.

PAJUNEN

Ei se nykyaikana auta. Pitäminen ei elätä.

JYLHÄNKORPI

Eipä taida. Hm! Minä en sano sinulle kehotukseksi — minä en usko
tästä kaupasta mitään tulevan — mutta kun minä olen tytön holhooja,
niin voisit syyttää minua asioitten salaamisesta — Eliina on läänin
varakkain tyttö. Hänen rahansa ovat olleet korkoja kasvamassa koko
hänen ikänsä, ja on niitä alusilla lainassa useita tuhansia.

PAJUNEN riemastuen.

Kiitoksia, isäntä, että sanoitte tämän, ennenkuin.- ennenkuin ryhdyin
niihin toisiin asioihin. Aioin ne jo jättää, mutta — nyt ei enään ole
esteitä —

JYLHÄNKORPI ivallisesti.

Ei ole muita esteitä kuin muori ja — Eliina. (Menee ulko-ovelle,
kääntyy.) Mitä toisia asioita sinulla vielä on?

PAJUNEN

Puhutaan niistä tuonnempana. Ne ovat aivan kahdenkeskisiä. Sangen
tärkeitä.

JYLHÄNKORPI mutisee.

Minä en sellaisista tärkeyksistä tiedä mitään. (Avaa pirtin oven.)
No, päivää, mummu! Terve tuloa kotia! Tuletteko tänne pirttiin, vai?

ELIINA eteisessä.

Mummu menee ensin kamariinsa.

JYLHÄNKORPI

Jahah! Kivioja! Käy sisään!

KIVIOJA leikillinen, pieni äijä, tulee.

Jumal' antakoon hyvää päivää!

JYLHÄNKORPI

Päivää, päivää! Käy peremmälle istumaan!

KIVIOJA

Kartanon väkeä onkin, näen minä. Terveeksi! — Kyllä se muori näkee
paremmin kuin näkevät. Sanoi heti, että kartanosta on joku. Mistä
kummasta tiesikin.

JYLHÄNKORPI

Tässä olisi rahia, ja tässä tupakkaa. — No, joko mummun tuli ikävä
läänillänsä?

KIVIOJA

Ei suinkaan sen niin ikäväkään, mutta kun meilläkin ruvettiin niitä
uuden tuvan uuneja rikkomaan, niin mummu ei enään saanut pahaakaan
rauhaa. Kotia piti päästä. — Joko teillä on ne liiat lämmitysvärkit
revitty?

JYLHÄNKORPI

Ei vielä.

KIVIOJA

Ne eivät sitten vielä ole käyneet täällä?

JYLHÄNKORPI

Kutka?

KIVIOJA

Meille tuli kartanosta kaksi miestä. Sanoivat, että ainoastaan yksi
savu saa olla katolla. Ellei itse hävitetä liikoja, niin he hävittävät,
ja minä saan maksaa palkan. Vielä nyt heidän palkkojansa, ajattelin minä,
ja kipusin katolle. Kun näkivät, että tiilenpäitä rupesi lentelemään,
poistuivat miehet. Menivät kai toisiin asumuksiin tekemään saman tempun.

JYLHÄNKORPI

Vai niin, että väkisin! Minä luulin toki uskottavan ilman hävittämistä.

KIVIOJA

Uskottavan! Kuka karjalaumaa tietää taata.

JYLHÄNKORPI

Mutta me emme ole mitään karjaa!

KIVIOJA

Olemme kyllä. Paroonin mielestä sinä olet härkä — tai joku muu nauta.

PAJUNEN nauraa.

Kivioja on leikkisellä päällä.

KIVIOJA

Älä puhu minun päästäni — puhu omasta sydämestäsi! Metsän raiskaus on
estettävä. Lääni haaskaa metsää. Siksi ei saa olla enemmän kuin yksi
savu katolla. Sano niin, Pajunen, niin puhut sydämestäsi.

PAJUNEN

Suojellahan pitääkin —

JYLHÄNKORPI

Suojella, niin! Kukahan lie suojellut Jylhän metsät, ellemme juuri
me, alustalaiset. Onko Pajunen käynyt koskaan Suonharjalla? Missä on
komeampia honkia kuin siellä? Ei koko maakunnassa ole toista sellaista
metsää. Mutta kylläpä sen suojelemisesta oli työtä köyhinä vuosina,
lankkusahausaikana, jolloin metsänvoroja liikkui oikein kymmenillä
hevosilla, ja ladatut pyssyt kainaloissa.

KIVIOJA

Niin, ne kulkivat aivan kuin sotaväki vihollisessa maassa.

PAJUNEN

No, mutta eikö kruununmiehetT —?

KIVIOJA

Mokomat miehet! Juoppo nimismies asui kahden penikulman päässä,
jahtivouti toisella puolen isoa selkää; ja siltavouti oli klenkku, luki
yhtäkolmatta käydessänsä.

    Menee uunin eteen piippuaan puhdistamaan, ja matkii onnahtamista.

PAJUNEN

Miten sitten selvisitte varkaista?

JYLHÄNKORPI

Läänin miehet pitivät vuorotellen vahtia. Minun isävainajani Matti ja
tuon Matin setä, Junnu, ensimäisinä. Monta kovaa saivat miehet kokea,
ja monen tappelun tapella, mutta metsä säästettiin.

KIVIOJA

Jylhän Matti siitä suojelemisesta sai kuolemansa.

PAJUNEN

Miten?

KIVIOJA

Ampuivat. Jonkun viikon kuluttua sitten siitä haavasta kuoli. —
Niin tätä kartanoa on ennen asuttu, ja sellaista se on ollut tämä
Jylhän-Miikan peru. Mutta nyt on uusi aika ja uudet tavat. Nyt revitään
nähtävästi kaikki entinen työ. Muureista on jo alettu.

JYLHÄNKORPI

Minä en tehtyä työtä rupea hävittämään. Jos muurimestarit tulevat, niin
tehkööt minkä tekevät. Minä en.

PAJUNEN

Ne luultavasti eivät tulekaan tänne.

KIVIOJA

Niinkö, että sivuuttaisivat?

JYLHÄNKORPI

Pitäisi käydä paroonin puheilla vielä kerran, ja selittää niinkuin
tässä nyt on puhuttu.

KIVIOJA

Mene vaan, jos viidellä sanalla voit ajaa asiasi, sillä kuudennen
perästä huutaa hän: ulos. Näithän sen syksyllä.

KERTTU tuo kahvitarjottimen, ja asettaa pöydälle.

KIVIOJA

Kas Kerttua vaan, kuinka hommaa emäntänä!

KERTTU

Eliina meni lopettamaan kangastaan, kun mummu sanoi, että kohta tullaan
ylistuvan uunia purkamaan.

JYLHÄNKORPI silittää Kertun päätä.

Niin tyttöseni, niinhän ne taitavat tulla.

KERTTU

Minä panen tähän vaan pöydän kulmalle.

JYLHÄNKORPI

Kyllä me siitä saamme.

KERTTU

Tehkää hyvin!

    Tervehtii Pajusta, ja menee.

JYLHÄNKORPI

Juodaan sitten, koska pikku emäntä tarjoo.

    Juovat.

KIVIOJA

No, mitäs tämä Pajunen pitää tästä kartanon nykyisestä pelistä.

PAJUNEN

Mitäpä minä siitä osaisin sanoa. Mitä ei voi estää, se täytyy kestää.

JYLHÄNKORPI

Oletko sinä sitten koettanut jotakin estää?

PAJUNEN nöyrästi.

Mitenkäs minä mitään — menettäisin heti paikkani.

KIVIOJA

Ulvot vaan susien kanssa.

PAJUNEN

Ellen minä olisi tässä, niin olisi joku toinen, ja asia olisi kuitenkin
sama.

KIVIOJA

Sama kai. Eihän puikkarin nappula tietä näytä.

PAJUNEN

Mitä se Kivioja minua kaunaa! Täytyyhän minunkin elää ja katsoa eteeni.

KIVIOJA

Miksi sinä katsot eteesi meidän ylitsemme? Mikset sivutse?

PAJUNEN

Minä en ollenkaan ymmärrä mitä Kivioja tarkottaa.

KIVIOJA

Koetahan yrittää!

PAJUNEN

Ei se parane yrittämisestä.

    Panee kuppinsa pöydälle, ja nousee.

Mutta jos Kivioja tahtoo, niin helppoa on katsoa vaikka Kiviojan
alitse, jos niiksi tulee. — Minulla ei ole aikaa vätystää joutavia.
Minä tulen hetken päästä takaisin, isäntä, jatkamaan keskustelua.
Pistäydyn tuolla ylistuvan puolella.

    Menee ovelle.

KIVIOJA

Mene vaan katsomaan vieläkö muuri siellä seisoo!

PAJUNEN

Minä tiedän katsomattakin, että kyllä Jylhänkorven muurit seisovat.

    Menee.

KIVIOJA

Kuuluu, että sinä olet suurten suosiossa!

JYLHÄNKORPI

Kaipa se suosio nyt tuonne ylistupaan loppuu.

KIVIOJA

Kuka siellä sitten on?

JYLHÄNKORPI

Eliina. Pajunen käy naimassa.

KIVIOJA

Pellolle minä mokoman rakkarin —

JYLHÄNKORPI

Valitkoon tyttö itse. Sanottaisiin muuten, että minä pakotin hänet
pojalleni. Yrjöllä ja Eliinalla kun on ollut vähän niinkuin sellaista
meininkiä. Ja sentähden ajattelin, että hoitakoot nuoret itsensä! Kyllä
kai he suden lampaasta erottavat.

KIVIOJA

Tässä olisi muuten päästävä vähän selvemmälle vedelle joka suhteessa.
Sentähden minä oikeastaan tulinkin tänne itse, saadakseni vähän
neuvotella.

JYLHÄNKORPI

Tässä onkin kai kohta hyvät neuvot kalliit. Kartanosta päin kun
myötäänsä tuulee.

KIVIOJA

Siellä tukkimetsässä kohta ihmeitä tapahtuu.

JYLHÄNKORPI

Oletko kuullut sieltä jotakin?

KIVIOJA

Kävin siellä eilen.

JYLHÄNKORPI

No?

KIVIOJA

Siellä on käymässä sama urakka kuin syksyllä kiskon kynnössä. Syksyllä
pantiin kartanon syötetyt hevoset ruokaväliksi auran eteen, ja sen
tuloksen mukaan piti sitten meikäläisten kestää viikkomääriä.

JYLHÄNKORPI

Olinhan siellä mukana, ja näin, että monen hevosen karva alkoi kääntyä
päähän päin. Mutta eihän tukki-ajossa ole ollut —?

KIVIOJA

Ei ennen. Mutta viime maanantaista alkoi kilpa-ajo. Kartanosta tuotiin
neljä hevosta. Niistä on aina kaksi ajossa yhden päivän. Sitten taas
vaihdetaan.

JYLHÄNKORPI

Ja meikäläiset ovat koko ajan!

KIVIOJA

Niin, ja seurata pitää sentään.

JYLHÄNKORPI

Mutta eihän sitä voi —

KIVIOJA

Ellei voi, niin merkitään rästiin.

JYLHÄNKORPI nousee.

Mutta sehän on selvää rääkkäystä.

KIVIOJA

Selvää tappamista se on.

JYLHÄNKORPI kävelee.

Ei ole asiat nyt tolallaan.

KIVIOJA

Ne aluset, joilla on vain yksi hevonen, ne ovat hukassa. Ne, joilla on
useampia, voivat vielä kestää. Minäkin jätin meidän miehelle omani, ja
toin lusiintuneen kaakin kotia, syömään ja lepäämään.

JYLHÄNKORPI ajatuksissaan.

Ja Yrjön liinukka!

KIVIOJA

Niin — varsamainen on liinukka.

JYLHÄNKORPI

Minä olin jo lähdössä sinne, mutta tuli tuo Pajunen —

KIVIOJA

Niin — Pajunen. Kerrotaan että hän se on tämän kilpa-ajon keksijä.

JYLHÄNKORPI

Pajunenko?

KIVIOJA

Niin. Ja sentähden minä katselen karsaasti sitä miestä.

JYLHÄNKORPI

Hm! Mitenkä lienee. Sanoithan itsekin äsken, ettei puikkarin nappula
tietä näytä. En minä Pajusta puolusta, mutta kyllä syyt ovat
syvemmällä. Ajattelehan vaan kaikkia asioita!

KIVIOJA

Minähän niitä juuri olen ajatellut, ja niistä puhunut. Kaikki olen
sataan kertaan sanonut: päivätyörääkkäykset, rästimerkitsemiset ja
muut. Minähän otin puheeksi sen alusien yöpirtinkin, joka on monta
kertaa pahempi kuin sikolätti. Ja entä paroonin kohtelu meitä kohtaan!
Enkö ole siitä puhunut. Olen sanonut, että hän ei pidä meitä ihmisinä.
Vasta äsken sanoin, että nauta olet hänen silmissään. Enkö sanonut?

JYLHÄNKORPI istuu, raskaasti.

Kyllä sanoit.

KIVIOJA

No — jaa! Tunnusta vaan itsellesi asiat sellaisiksi kuin ne
todellisuudessa ovat, äläkä unohda, että olet nauta. Tunnusta pois vaan!

JYLHÄNKORPI pudottaa nyrkkinsä raskaasti pöytään.

Tunnusta! Siinäpä se juuri on. Sitä tunnustusta minä olen paennut
kuin kaameata aavetta. — Minä en ole koskaan mitään pelännyt, mutta
tätä minä olen pelännyt, tätä minä olen kauhistunut.

KIVIOJA

Jos sinä olisit ollut eilen siellä, missä minä olin, ja olisit nähnyt
miten oma poikasi iski kirveensä tukin vauloon, ja veti henkensä
edestä — auttaakseen hevostaan — käveli ja juoksi reen vieressä aivan
kuin juhta, niin —

JYLHÄNKORPI nousee kiivaasti.

Ei, ei, ei!

    Kävelee.

KIVIOJA nousee hitaasti.

No — herran haltuun sitten vaan!

JYLHÄNKORPI venyttäen.

Kuulehan, Kivioja! Jos me nämä — nämä —

KIVIOJA

— tosiasiat —

JYLHÄNKORPI

— jos me nämä asiat itsellemme totuudeksi tunnustamme, niin —

KIVIOJA

Niin?

JYLHÄNKORPI

No — saammepahan nähdä. Herran haltuun vaan!

KIVIOJA

Hyvästi!

    Menee.

JYLHÄNKORPI ottaa mekon seinättä, ja alkaa pukea sitä ylleen.

ELIINA tulee hetken kuluttua ulko-ovesta levottoman ja aran näköisenä;
jää seisomaan uunin kulmalle.

JYLHÄNKORPI katsoo ihmeissään Eliinaa.

No?

ELIINA vaikenee.

JYLHÄNKORPI

No - Eliina?

ELIINA purskahtaa itkemään.

JYLHÄNKORPI menee hänen luokseen.

Eliina? Mitä sinä itket? Mitä on tapahtunut?

ELIINA

Onko isä luvannut minut — hänelle?

JYLHÄNKORPI

Kuinka niin?

ELIINA

Minä ymmärsin niin hänen puheistaan ja — ja —

JYLHÄNKORPI

Ja uskoit niin tyhmästi —

ELIINA

Niin — minä ajattelin —

JYLHÄNKORPI silittelee Eliinan päätä.

Älä, lapsi kulta, sellaisia ajattele!

ELIINA

Eikö siinä ole mitään perää?

JYLHÄNKORPI

Ei, lapseni. Itse saat tehdä miten haluat.

ELIINA ottaa hyppysellään kiinni Jylhänkorven mekon rintapielestä.

Kiitoksia, isä!

JYLHÄNKORPI

Joutavia! Ei nyt kaikki sentään nurin kaadu, eikä Jylhällä ole
ennenkään pakon polkuja poljettu — eikä poljeta vasta — vaikka
parooni —

    Pysähtyy äkkiä, aivan kuin peljästyisi, sivelee kädellä otsaansa.

ELIINA auttaa hänen vyötään.

Tuletteko illalla kotia, vai jäättekö sinne?

JYLHÄNKORPI

Saa nyt nähdä. Parasta ettette odota. Jokohan leili on täytetty?

ELIINA

Minä katson.

    Ottaa pöydältä kontin, ja aikoo mennä ulko-ovesta, mutta kun
    eteisestä kuuluu askeleita, niin katsoo hän isäänsä, hymyilee
    ja juoksee pois kamarin ovesta.

PAJUNEN tulee.

Odotin siksi, kun Kivioja lähti. Tahtoisin nyt puhua isännän kanssa
siitä tärkeästä asiasta.

JYLHÄNKORPI

No, anna tulla!

PAJUNEN istuu.

Kivioja ei tunne ollenkaan asioita, kun syytti minua. Minä arvaan, että
hän tarkotti taksvärkin tekoa. Minua on siitä syytetty ennenkin. Mutta
minä en voisi sitä asiaa auttaa minnekään päin, vaikka kuinka tahtoisin.

JYLHÄNKORPI

Hm!

PAJUNEN

Ellette sitä vielä usko, niin tulette kyllä näkemään, että se on totta.
Mutta se on sivuseikka. Toisesta asiasta tahdon puhua. Ja se on se uusi
tapa, jolla tätä kartanoa nyt ruvetaan asumaan. Minä olen saanut tästä
kaikesta vihiä siellä kartanossa. Paljon pahaa on tulossa.

JYLHÄNKORPI kartellen.

No, mitäs pahaa siinä on? Ainahan sitä yritellään uutta, kun tahdotaan
eteenpäin.

PAJUNEN

Mutta tämä uusi on sellaista, että kaikki vanha hyljätään.

JYLHÄNKORPI

Mikä vanha? Ja mikä kaikki?

PAJUNEN

Kaikki.

JYLHÄNKORPI

Ja mitä tulee sitten sijalle?

PAJUNEN

Rahaa.

JYLHÄNKORPI nauraa.

PAJUNEN

Paljon rahaa.

JYLHÄNKORPI nauraa vielä.

No, mutta eihän raha ole pahaa —

PAJUNEN

Te olette vanhan kansan mies, ettekä voi tällaista heti ymmärtää,
mutta minä sanon sen muutamalla sanalla. Metsät myydään mahdollisimman
vähään, ja saadaan satoja tuhansia. Kartanon pellot pannaan heinälle,
ja ansaitaan karjalla kymmeniä tuhansia. Ja koska maan arvo on noussut,
niin pannaan alusille monenkertaiset verot, jotka maksetaan rahassa.

JYLHÄNKORPI istuu eräälle tuolille.

Mutta millä aluset maksavat nuo monenkertaiset verot?

PAJUNEN

Työllä — tai oikeastaan raatamisella, puutteella ja kurjuudella.
Tällainen hyvinvointi katoaa kohta kuin tuhka tuuleen. Ei kapitaali
tällaista menestystä vierellään suvaitse.

JYLHÄNKORPI

Kapitaali? Minä olen kuullut tuon oudon sanan. Sitä kuulutaan
palveltavan kuin jumalaa, ja peljättävän kuin paholaista. Se on muka
kaikkivoipa. Mutta se on jonnin joutavaa hupsuttelua! Onhan maassa
myöskin laki ja oikeus. Eikö Pajunen sitä muista?

PAJUNEN

Muistan kyllä. Ja juuri siksi, että on laki ja oikeus, tulee näin
käymään. Ellei niitä olisi, niin —

JYLHÄNKORPI

Niin?

PAJUNEN

Sitten se ehkä voitaisiinkin estää.

JYLHÄNKORPI

Mutta eikö nyt?

PAJUNEN

Ei.

JYLHÄNKORPI hymyilee.

No, ja entä sitten, kun näin käy?

PAJUNEN

Niin — se on minun oikea asiani. Kun te nyt joka tapauksessa tulette
lopulta menettämään tämän talon, niin eikö olisi sopivaa ennen sitä
ansaita jonkun verran hyvällä kaupalla?

JYLHÄNKORPI katsoo terävästi Pajusta.

No — ja minkälainen se sitten olisi se sinun hyvä kauppasi?

PAJUNEN

Tämä Suonharjan metsä —

JYLHÄNKORPI hätkähtää.

PAJUNEN

Niin — se on merkitty teidän kontrahtiinne. Eikä kartano voi sitä
myydä ennen kuin kontrahti on voimaton.

JYLHÄNKORPI

Eipä kartanokaan, eikä se sinun kapitaalisi sentään näy kaikkea voivan!

PAJUNEN

Ei. Ainoastaan sen mikä on lain ja oikeuden mukaista.

JYLHÄNKORPI

No, ja entä sitten?

PAJUNEN

Nyt olisi tällä metsällä ostaja, joka — joka haluaisi — ja jos te
suostuisitte antamaan kartanolle hakkaamisluvan, niin voisitte ansaita
— jonkun verran — ihan ilmaiseksi.

JYLHÄNKORPI

Ilmaiseksiko?

PAJUNEN

Niin — metsähän on kartanon.

JYLHÄNKORPI venyttäen.

Noo — kuinkahan paljon?

PAJUNEN vähän levottomana.

Hm! Mitenkä nyt sovittaisiin — (hyvin venyttäen) — parisen —

JYLHÄNKORPI naurahtaa.

PAJUNEN

— kolmisen tuhatta.

JYLHÄNKORPI

Liian vähän.

PAJUNEN

No, jos kaupasta jotakin tulee, niin voitaisiin kai siihen lisätä
muutamia satoja.

JYLHÄNKORPI

Ei riitä.

PAJUNEN mielittelevästi.

Jos tästä nyt sukulaisiksi tullaan, niin voitaisiin ehkä panna viisi
tuhatta.

JYLHÄNKORPI nousee, jyrkästi.

Kuulehan nyt, Pajunen! Vaikka sinä tarjoisit viisitoista tuhatta,
niin ei sittenkään. Eikä millään hinnalla. Etkö sinä tiedä mitä
varten Suonharjaa on hoidettu kuin silmäterää? Sentähden, että jos se
hakataan, niin neljäs osa läänistä jää ikuisen hallan kitaan. Etkö
tiedä sitä?

PAJUNEN

Kartano ei välitä siitä.

JYLHÄNKORPI

Kuka ihminen ei välittäisi pelloista ja viljelyksistä! Enkö minä ja muu
lääni? Emmekö me välittäisi omasta, miespolvien työstämme?

PAJUNEN

Tehän ette kuitenkaan saa niitä pitää.

JYLHÄNKORPI on raivostumaisillaan, mutta hillitsee itsensä, kävelee,
pysähtyy sitten, aikoo sanoa jotain, mutta

KERTTU tulee nopeasti sisään.

Katsokaahan akkunasta?- kujalla ajaa paljon hevosia tukkitieltä päin —
katsokaahan-!

JYLHÄNKORPI menee akkunaan.

Mitä ihmettä tämä tietää — eikös se ole Kiviojan kailu, tuo
etumainen —?

KERTTU

Vissisti onkin — ja poikkeaa tänne —

JYLHÄNKORPI

Ja vielä toinen — ja vielä — ja — herran tähden — sehän on
taksvärkki, joka — —

KERTTU

Niin on — alusia ovat kaikki —

PAJUNEN on myös mennyt akkunaan.

Mitä pirua tämä merkitsee!

    Syöksyy ulos.

JYLHÄNKORPI

Tulevat sellaisella melulla — mene sanomaan mummulle, että tietää —
säikähtää muuten.

KERTTU

Eliina ehkä jo — mutta kyllä menen.

    Menee.

ELIINA tulee.

Koko taksvärkki palaa ajosta — mitä ihmettä on tapahtunut?

JYLHÄNKORPI

Sanos muuta — mitä ihmettä on tapahtunut!

ELIINA

Siinähän on Kiviojakin, joka vast'ikään lähti.

JYLHÄNKORPI

Jotakin lie tekeillä, koska on pyörtänyt yhteen matkaan.

ELIINA siivoo kahvikupit pöydältä.

Minua ihan — montako hevosta meille poikkesi?

JYLHÄNKORPI

Kaksi — neljä — viisi — mutta mikäs nyt sitten oikeastaan —
liinukka ei ole mukana —

ELIINA toisella puolella huonetta.

Ei, liinukka ei ole —

KIVIOJA tulee.

Ei vielä jälkeni kuivaa ehtineet, kun —

JYLHÄNKORPI terävästi.

Mitä Sakka-Nuutin ajoa tämä on? Hulluttelevatko miehet vai -?

KIVIOJA

Tulivat vastaani tuolla peräveräjällä, ja sanoivat, että pitää pyörtää
Jylhänkorpeen. Majamäen Tanu tuli sitten minun rekeeni, ja sanoi, että
nyt täytyy pitää kokous —.

JYLHÄNKORPI tiukasti.

Kokous — mistä? Kokous keskellä viikkoa — keskellä työpäivää —
kesken taksvärkin tekoa? Mitä riivatun peliä tämä on?

    Ovi avataan ja useita miehiä tulee sisään, innokkaasti
    keskustellen. Puhelu vaikenee kuitenkin sitä myöten, kun
    astuvat sisäpuolelle.

KIVIOJA

Parempi, että he itse kertovat.

JYLHÄNKORPI

Päivää, päivää! Terve tuloa, ja käykää istumaan! — Kysymättäkin sen
arvaan, että huonoa kai nyt sitten kuuluu, kun näin oudosti ollaan
liikkeellä.

KIVIOJA

Tee sinä, Tanu, selvä jutusta — tee juurta jaksaen. Kerro kuulumiset!

JYLHÄNKORPI

Ei juurta jaksaen. Se myöhemmin. Miksi olette täällä?

TANU

Me lähdimme sieltä — päivällisistä lähdimme ajosta —

JYLHÄNKORPI

Lopetettiinko ajo sitten?

TANU

Ei. Me lopetimme.

MIEHET

Me lopetimme.

JYLHÄNKORPI

Kutka me?

TANU

Me — kaikki.

JYLHÄNKORPI

Koko läänikö?

TANU

Niin — koko lääni.

JYLHÄNKORPI herpoutuu istumaan.

Ikääni lopettanut työt! — Minkä tähden?

TANU

Kun se ei enään käynyt — eivät kestäneet.

JYLHÄNKORPI

Eivätkö Jylhänläänin miehet enään työssä kestä?

TANU

Kyllä — miehet. Mutta — hevoset.

JYLHÄNKORPI

Missä Yrjö on?

KIVIOJA

Mitä mahtoi jäädä — on se siellä pihalla.

TANU

Ui — se ei käynyt enään. Se oli niinkuin sotaa. Huudettiin,
karjuttiin ja ajaa pyryytettiin — se oli ihan villiä peliä.

    Miesten kesken alkaa äänekäs keskustelu, joka loppuu samassa,
    kun kamarin ovi aukenee, ja

ESTERI-MUORI tulee hiljaa sisään Kertun kanssa. Esteri on aivan
Valkonen ja vähän köyry. Harvinaisen korkean ikänsä tähden tekee hän
arvokkaan ja kunnioitusta herättävän vaikutuksen.

ELIINA. kiirehtii heti hänen luokseen, hoivaamaan häntä, siirtäen
samalla uunin kolkalla olevan nojatuolin vähän keskemmälle.

ESTERI pysähtyy tuolin viereen.

Herran rauha huoneelle — ja huoneen väelle!

MIEHET kohottavat hiukan lakkia jumalan nimeä mainitessa.

Jumal' antakoon!

ESTERI asetetaan istumaan nojatuoliin.

Kummaa juttua kuulin täältä — vallan ihmeitä on kai tapahtunut,
kun — — on karattu töistä —

TANU

Emme me karanneet — sanoimme kyllä paroonille —

ESTERI

Mitä sanoitte?

TANU

Että emme kestä.

YRJÖ tulee sisään, kantaen hevosloimeen sidottua kääröä, jonka laskee
uunin kolkalle, jää seisomaan sen viereen.

ESTERI. Eivätkö jylhäläiset enään kestä? — Eivät kestä ihmisen
velvollisuutta — pakenevat työtä.

TANU

Me olemme miehiä — työn sitkistämiä emme me työtä pelkää — — mutta —

KIVIOJA

On pantu liian ahtaalle koetukselle —

ESTERI

Ahtaalla on oltu ennenkin. Koettelemuksia ei paettu silloinkaan, kun
tämä korpi ihmisviljoille raadettiin — kun pellon ja maan edestä
kärsittiin, ja suvun edestä taisteltiin -! Monet uhrit ovat saaneet
aura ja kuokka ja monet ovat kaatuneet sodan ja vainon vainioilla.
Jylhän Miikka ensimäisenä kaatui Nokialla, ja monet kymmenet voisin
luetella meidän suvustamme niitä, jotka ovat kaatuneet — Isonvihan
jalkoihin. Mutta ei kukaan paennut —

JYLHÄNKORPI

Tavatonta tämä kyllä on, mummu hyvä, tässä on jotakin nurinnarista —

KIVIOJA

Niin, tämä ei ole enään ihmisvelvollisuutta! Ei olla ihmisiä!

TANU

Ei ihmisiä! Koneita — työkaluja ollaan!

ESTERI

No, mitä se sitten on? Eikö ihmisen työ enään riitä? — Ennen mailmassa
tehtiin niin kauan, että valmistui. Onko Yrjökin paennut? Missä Yrjö on?

YRJÖ

Täällä!

ESTERI

Tule tänne, Yrjö! — Anna kätesi!

YRJÖ menee Esterin luo.

Hyvää päivää, mummu!

ESTERI

Sinun kätesi vapisee, poikani! Etkö sinäkään kestänyt?

YRJÖ hiljaisesti.

Kyllä kai minä vielä — mutta —

TANU

Tuosta mytystähän sen näkee, ettei mies kestänyt.

JYLHÄNKORPI

Mikä mytty se on? Mitä siinä on?

YRJÖ

Siinä on — liinukan — vuota —

JYLHÄNKORPI hypähtää ylös.

Eiinakan —?

YRJÖ

Liinukka oikeni Harjansivun ahteessa.

ESTERI nousee.

Mitä nyt sitten on -? Mikä pahahenki nyt mailmaan on tullut —
taistelemaan ihmistä vastaan —?

JYLHÄNKORPI synkkänä.

Jotakin on todellakin taitanut tulla uutta —

KIVIOJA

Nyt on pakko tunnustaa itselleen — mitä on tullut —

ESTERI

Mikä on tullut —? Antti-Kristusko on tullut —?

TANU

Sepä se kyllä taitaa olla —

JYLHÄNKORPI

Ne nimittävät sitä oudolla nimellä — Yrjökin on lukenut sen
sanomista —

MIEHET

Kyllä mekin olemme kuulleet —

ESTERI

Mikä sitten? Mikä?

JYLHÄNKORPI

Kapitaaliksi sanovat —

    Äänettömyys.

ESIRIPPU.




II


    Sama paikka.

ESTERI istuu nojatuolissa, kutoo sukkaa.

KERTTU tulee ulko-ovesta.

Ylistupa on niin täynnä, että porstuaankin asti — en päässyt
lähellekään.

ESTERI

Näitkös maaherraa?

KERTTU

En ylettänyt — vaikka kynnykselläkin seisoin. Isä siellä juuri
puhui. Mutta kun en oikein kuullut, enkä nähnyt, niin tulin takaisin.
Kertovathan ne sitten meille —

ESTERI

Kyllähän ne kertovat.

KERTTU

Pidetäänköhän se huutokauppa nyt kuitenkin, vaikka maaherrakin on
täällä?

ESTERI

Saa nyt nähdä. Jos ehkä saataisiin sovinto —

KERTTU

Huutokauppa on kauhea —

ESTERI

Niin — sinähän olit Kiviojalla eilen.

KERTTU

Kaikki myytiin — hevoset, lehmät, vasikat, lampaat —. Jos olisi tehty
taksvärkkiä, niin ei suinkaan sitten olisi myyty?

ESTERI

Hm! Taksvärkki-rästistähän nyt myydään. Mutta olisi kai rästiä tullut,
vaikka olisi työtäkin tehty. Yrittihän isäsi viime kevännä vielä
senjälkeen, kun tukinajo oli lopetettu. Viikon yritti, ja kaksi päivää
tuli rästiä. Sitten lopetti.

KERTTU

Mitä ihmettä se Eliina siellä tarhassa nyt enään —? (Menee akkunaan.)
Tuolla Yrjö on vetänyt kaikki pihalle — siellä kärryt — reet ja —
kaikki — (Istuu penkille.) Myydään kai minun nimikko-lehmänikin?

ESTERI

Onko sinulla sitä ikävä?

KERTTU itkee hiljaa.

ESTERI

Kuule, lapseni! Tule taluttamaan minua tuonne kamariin!

KERTTU

Onko mummun jalat vaan yhtä huonot?

ESTERI

Eivät ne enään parane, lapsi kulta. Ne vaan yhä jäähtyvät — ei niitä
palele, mutta ne yhä jäähtyvät —

ELIINA tulee.

KERTTU.

Jopas sinä viimeinkin sieltä tarhasta!

    Menevät.

ELIINA

Siistin ja hoitelin — vielä kerran —. Nyt on minun puolestani —
kunnossa.

    Menee kaapilleen, ottaa esiliinan vyölleen.

YRJÖ tulee, istuu penkille.

Alkaisivat nyt sitten — että päästäisiin tästä. — Tuollakin ylhäällä
pitävät mokomaa kokoustansa —!

ELIINA

Jos siitä lähtisi apu —

YRJÖ

Tyhjää!

ELIINA istuu sängyn laidalle.

Isälle on tämä kaikki niin kovin raskasta ja mummu on jo niin vanha —
meidän pitäisi näyttää iloisilta ja — ja toivoa —

YRJÖ katsoo Eliinaa.

Se on totta! (Menee istumaan tuolille hänen luokseen.) Sinä olet
oikeassa. (Ottaa hänen kätensä.) Ja mitä me surisimmekaan — kaksi
tervettä ihmistä! Monet miljoonat ovat yhtä köyhiä kuin mekin.

ELIINA

Paljon köyhempiäkin!

    Hymyilee ja katsoo Yrjöä silmiin.

YRJÖ panee kätensä Eliinan olkapäälle.

Ainakin paljon köyhempiä kuin minä. Ellei sinua olisi, Eliina, niin
täällä olisi aivan kamala olla. Tätä ei kestäisi. Kyllä tässä niin
miehuutta kysytään.

ELIINA

Ajattele naapureitasi — monta kymmentä on jo ryöstetty — ovatpa hekin
kestäneet. Ja ajattele vanhaa, heikkoa mummua! Ei vielä kertaakaan ole
valittanut.

YRJÖ j

Minä en tarkota sellaista kestämistä —

ELIINA

Mitä sitten?

YRJÖ nousee, rajusti.

Tässä pyrkii niin luonto esille, etteivät voimat riitä hillitsemään.

ELIINA

Yrjö hyvä! (Vetää hänet luokseen.) On kärsittävä miehuullisesti —

YRJÖ istuu herpaantuneena.

Ja kun voi hillitä itsensä, niin sitten heti herpaantuu niin, että
tuskin jaloillaan pysyy.

ELIINA silittää hänen kättään.

Yrjö hyvä!

YRJÖ

Loppuisi edes tuo kokous, ja tulisi isä, että päästäisiin touolle.

ELIINA

Ettekö jää katselemaan huutokauppaa, isä ja sinä?

YRJÖ

Isä sanoi, että mennään pellolle heti, kun maaherra on lähtenyt.

ELIINA

Isä antoi minulle aamulla rahaa, ja käski huutamaan Kertun nimikon
itselle.

YRJÖ

Minä ajattelin myöskin sitä äsken. Onko sulla riittävästi?

ELIINA

On — luulen —

YRJÖ

Hevosen huudan minä, ellei jo ilman sitä tule rästit maksuun. Jos
tarvitaan, niin lähetä Kerttu kutsumaan minua vainiolta.

ESTERI tulee takaisin Kertun taluttamana.

Ei täällä kai muita ole kuin Eliina ja Yrjö?

TOISET

Ei ole.

ESTERI istuu entiselle paikalleen.

Minä löysin vanhan kanan pesän. (Aukoo sukanvarsi-myttyä.) Kertun
lehmä täytyy pelastaa pikku emännällensä — Kerttu sitä jo itki
äsken. — Tässä on pikku säästöjä entisiltä päiviltä. Nyt ovat hyvään
tarpeeseen. Tuossa, laske itse —

ELIINA

Minulle isä antoi myöskin rahaa Kertun nimikkoa varten.

ESTERI

Hyvä on! Pane sinä sitten lisää, jos nämä eivät riitä. Eikä nämä
kai riitä. — Ota nyt Kerttu! Tuossa!

KERTTU

Kiitoksia paljon, mummu hyvä! Kyllä minun nimikkoni teidät kaikki pitää
voissa ja piimässä. Yksinään se sen tekee, se on vissi.

ESTERI

Nyt siellä liikutaan pihalla —

KERTTU juoksee akkunaan.

Nyt ovat lopettaneet — ihmisiä nousi portaita ylös — niitä tulee
tänne —

JYLHÄNKORPI avaa oven.

Tehkää hyvin ja astukaa talonpojan tupaan, herra maaherra!

MAAHERRA tulee sisään. Häntä seuraa pari herrasmiestä, sekä Kivioja
ja Tanu, jotka jäävät ovensuuhun.

Hyvää päivää! (Nyökkää kevyesti tuvassa olijoille.) Täällähän istuukin
meidän kunniavanhuksemme. Antakaa anteeksi, että tulin häiritsemään
teidän rauhaanne. Mutta kun kuulin kerrottavan teidän korkeasta
ijästänne, niin teki mieleni nähdä teitä.

ESTERI yrittää nousta. Eliina rientää auttamaan.

MAAHERRA

Älkää millään muotoa vaivatko itseänne — istukaa te vaan!

ESTERI on noussut.

Itse maaherrako seisoo minun edessäni?

JYLHÄNKORPI

Niin — maaherra tahtoi nähdä mummua!

ESTERI

Ei minussa mitään nähtävää ole. Mutta jos tahdotte kuulla minua,
maaherra, niin olkaa hyvä ja istukaa. Tehkää huoneellemme se kunnia!

KERTTU vie tuolin maaherralle.

MAAHERRA istuu.

Kuinka vanha olette?

ESTERI istuu.

Minä olin toisella kymmenellä silloin, kun Ryssä tuli maahan. Minä olen
elänyt kuuden hallitsijan aikana. Ja viittä kartanon herraa olen ollut
saattamassa hautaan.

MAAHERRA

Oletteko elinikänne asunut täällä Jylhänlinnan alueella?

ESTERI

Tässä talossa, maaherra.

MAAHERRA

Te olette nähnyt monet vaiheet. Onko koskaan tapahtunut sellaista
kuin nyt.

ESTERI

Kartanon herra ei ole koskaan vaatinut alusilta liikoja, ja aluset
ovat aina täyttäneet velvollisuutensa — ovat aina rakastaneet
isäntäänsä. Rakkaus on täällä jokaisen siemenen kylvänyt — jokaisen
sadon niittänyt. Ja satonut on tämä seutu. — Pikku tyttönä ollessani
oli kartanossa kaksitoista lypsävää — nyt on kolmeen sataan. Se mitä
täällä nyt on tapahtunut, ei voi olla kenenkään onneksi. Viha vie
viljan maasta, kateus kalan vedestä.

MAAHERRA

Minä koetan parhaani teidän asianne eduksi. Koetan kääntää hallituksen
huomiota oloihinne.

ESTERI

Hallituksella ja esivallalla kyllä on voimaa ja valtaa, mutta —

MAAHERRA

Niin, mahdotonta on arvata edeltäpäin —

ESTERI

Hallituksilla on niin huono muisto.

MAAHERRA

Kuinka niin?

ESTERI

Jos hallitus muistaisi, niin se tuntisi meidät — ja auttaisi
ahdingosta.

MAAHERRA

Tarkotatte -?

ESTERI

Kun kapula on kiertänyt, niin Jylhänkorpi on aina lähettänyt parhaat
poikansa hallitsijan ja maan turvaksi. Ja useimmat heistä ovat jääneet
sodan teille. Kertomuksia kulkee jylhäläisten miehuudesta Kostialta,
Pohjanmaalta ja muualta. Vieraaltakin maalta.

MAAHERRA

Te olette säilyttänyt erinomaisesti muistinne ja muut hengenlahjanne.

ESTERI

Oman sydämensä asioita muistaa helposti. Tämä Jylhänperä ja sen väki
ovat kaikki osa minun sydäntäni.

MAAHERRA nousee.

Kuten sanoin ja jo lupasin kokouksessa minä koetan parastani. Esitän
hallitukselle.

ESTERI

Kartano on paljon lähempänä kuin esivalta. Ellei kartano muista meidän
kuokkaamme, niin ei hallituskaan muista meidän miekkaamme.

MAAHERRA

Olen iloinen tästä harvinaisesta keskustelusta — tulen muistamaan
teitä kunnioituksella.

ESTERI

Pyydän teitä, maaherra — (Nousee) — viekää terveiset kartanoon ja
hallitukselle —

MAAHERRA

— Suomen vanhimmalta naiselta. Kyllä. Sen teen.

ESTERI

— ja sanokaa mitä me olemme, ja — ja mikä meitä on kohdannut.

MAAHERRA

Kyllä. Jääkää hyvästi vaan, vanhus! Ja muistoksi siitä, että olen teitä
vaivannut, sallikaa minun jättää teille tämä.

    Tarjoo Esterille pientä seteliä.

ESTERI

Mikä se on?

ELIINA kuiskaa hämillään.

Se on rahaa!

ESTERI hiljaisella arvokkuudella.

Anteeksi, maaherra! Minä en ole tehnyt mitään, josta ansaitsisin
palkan. — Menkää jumalan haltuun!

MAAHERRA katselee vähän nolona ympärilleen, voisiko antaa setelinsä
jollekin toiselle, mutta kun vaistomaisesti huomaa sen mahdottomaksi,
pistää setelin taskuunsa.

Jääkää hyvästi!

    Menee. Herrat seuraavat.

ELIINA

Mummu tulee nyt vähän lepäämään — minä näen, että —

ESTERI

Se tuli niin odottamatta — olisi pitänyt sanoa hänelle paljon
enemmän — mutta minä vanhus-rukka —

JYLHÄNKORPI

Hyvin sanoitte mummu — hyvin ja arvokkaasti —

KIVIOJA

Sen paremmin ei pappikaan — ja me sanoimme jo hänelle myöskin —

TANU

Kunniaksemme puhuitte — koko lääni teitä kiittää —

ESTERI menee Kertun kanssa, joka on rientänyt hänen sivulleen.

Mitä minä — vanha vaimo parka —

ELIINA avaa kamarin oven.

Mummun täytyy nyt panna lepäämään.

    Menee Esterin ja Kertun jälkeen kamariin.

KIVIOJA

Ne ovat aina sen rahansa kanssa — aivan kuin kerjäläiselle —

TANU

Mutta nolostuipa suuri herra — painoipa silmänsä maahan sokean vaimon
edessä —

JYLHÄNKORPI katsoo akkunasta.

Mennäänpä nyt sentään saattamaan maaherraa vaunuihinsa —

KIVIOJA

Voihan tuota niinkuin kohteliaisuuden vuoksi — talon kunnian puolesta.

    Muut paitsi Yrjö menevät.

YRJÖ kävelee pari kierrosta, menee akkunaan, palaa sitten keskilattialle,
pysähtyy, istuu tuolille, pää käsien nojaan.

ELIINA tulee.

Saattamaanko menivät?

YRJÖ

Niin kai.

ELIINA

Joko taas ajattelet?

YRJÖ

Kuulehan, Eliina! Tulehan tänne istumaan!

ELIINA menee istumaan sängyn laidalle.

YRJÖ

Täällä tulee nyt niukat olot meillä — ja talvikin tulee, eikä ole
mitään tietoa — kuinka nämä asiat päättyvät — eikä ole niin töitäkään
— olen ajatellut, että kyllä minun täytyy lähteä jonnekin — töihin.
Isä tekee ne työt mitä täällä tarvitaan — sinä hoitelet taloutta, ja
Kerttu on mummun seurana.

ELIINA

Eiköhän Kerttu voisi yksin yhtä lehmää —

YRJÖ

Mitä varten yksin?

ELIINA

Täällä on liian monta syömässä — menisin palvelukseen.

YRJÖ

Kyllä se riittää, kun yksikin lähtee.

ELIINA

Mutta onhan Kerttu jo taitava tyttö.

YRJÖ

Vaikka —

ELIINA

Mutta jos täytyy.

YRJÖ

En minä sinua palvelukseen laske sittenkään.

ELIINA

Kysytään kuitenkin ensin isältä ja mummulta.

YRJÖ

Kysytään vaan — mutta ellet sinä täällä sovi — niin mennään sitten
yhdessä —

ELIINA

Yhdessäkö?

YRJÖ

Niin — pappilan kautta.

ELIINA

Mutta me voisimme ansaita enemmän — sinä yhtäällä — ja minä toisaalla.
Ja voisimme sitten avustaa näitäkin täällä kotona. Jos me yhteen
asetumme, niin —

YRJÖ

Niin?

ELIINA

Kuka sen tietää saisimmeko kokoon muuta kuin — itsellemme.

YRJÖ

Jos minä onnistuisin saamaan jotakin tuottavaa työtä —

ELIINA

Sitä tuottavampaa se olisi, jos minä en olisi rasituksena. Ja jos
minäkin saisin hyvän paikan, niin —

YRJÖ

Mitä sitten?

ELIINA

Silloin ehkä voisimme jotain säästää.

YRJÖ

Sinä et sitten minun kanssani -?

ELIINA

Me puhuimme tästä mummun kanssa — ja hän sanoi, että Yrjön talo ei
tarvitse emäntää — eikä minun taloni isäntää.

YRJÖ

Ja siihenkö se sitten — jäi?

ELIINA

Siihen.

YRJÖ alakuloisesti.

Sekö on sinunkin mielesi?

ELIINA

Mitäpä minä osaan — kaksi tyhjää kättähän meillä on kummallakin.

YRJÖ nousee kiihdyksissä.

Mailmalle joudut sinäkin! Vieraitten ihmisten poljettavaksi,
tallattavaksi ja —. Tällainen moninkertainen onnettomuus! (Kävelee.)
Sinun kohtalosi on isän syy! Lainasi sinun rahasi alusille. Nyt ne
menivät alusten mukana! Millä hän ne nyt maksaa!

ELIINA

Miksi hän niitä maksaisi? Ja kenellekä hän ne sitten olisi antanut,
ellei juuri heille? Ei puhuta tyhjästä! (Nousee.) Täytyy kai näin
suuressa onnettomuudessa olla kaikellaisia — pieniäkin.

YRJÖ

Niinkuin sinun ja minun — niinkuin meidänkin onnettomuutemme.

ELIINA

Me olemme vielä nuoria, ja voimme odottaa. (Menee Yrjön luo.)
Olemmehan nuoria ja terveitä, niinkuin äsken sanoit. Eiväthän ne
meiltä muuta vie — kuin — kuin —

    Pysähtyy sanattomana.

YRJÖ

Muuta kuin — mitä? — Niin — mitä ne meiltä vievät — sanopas se!

ELIINA kääntyy poispäin.

YRJÖ

Ne vievät meiltä lainehtivat pellot ja niityt — metsän ja
karjan-kellojen äänen. Ja sitten ne vievät sen, joka ainakin oli meidän
omamme — ne vievät meidän työmme ja — ja hajottavat kotimme.

ELIINA vaipuu itkien tuolille.

Miksi puhut noin! Sydän pakahtuu sellaista kuunnellessa. Kaikki se
mitä sanoit menee kai nyt — sinulta ja minulta — ja se kaikki on —
elämä — mutta — siitä ei saa puhua — (pakottaa itsensä tyyntymään)
— mummu sanoo, että suuren onnettomuuden masentaa ainoastaan sillä —
ettei puhu siitä —

JYLHÄNKORPI tulee.

Ei se kai paha mies ole, tuo maaherra — onpahan semmoinen —
(Huomaa Eliinan, pysähtyy katsomaan, istuu sitten penkille.)
Minä olen menetellyt kovin huonosti, kun —

ELIINA nousee, ja puhuu aivan kuin anteeksi pyytäen.

Ei, ei, isä! En minä sentähden itkenyt. Minä olen iloinen, että minun
rahani ovat käytetyt juuri niinkuin ovat. Uskokaa minua, isä! Minä en
yhtään niitä sure. Eivät ne koskaan olisi voineet joutua sen parempiin
käsiin.

JYLHÄNKORPI

Eipä kyllä sen parempiin käsiin, mutta kun nyt tämä onnettomuus tuli,
niin siinä meni kaikki —

ELIINA

Älkää nyt huoliko siitä, isä hyvä!

JYLHÄNKORPI

Ja se on minun syyni, kun —

ELIINA

Minä olen nähnyt, että isä on surrut sentähden — mutta eihän tämä
ole meidän syytämme — ja jos minulla olisi nyt ne rahat, niin minä
kuitenkin antaisin ne nyt. — En minä sentähden itkenyt.

JYLHÄNKORPI

Minkätähden sitten — onko —

YRJÖ

Minun on kai nyt lähdettävä pois kotoa — puhuimme siitä, ja — sitten
Eliina sanoi, että hänenkin pitää lähteä —

JYLHÄNKORPI

Emme me rupea hajaantumaan. Pysymme yhdessä vielä ensi talven, ja
odotamme asiain menoa. Tässä on meillä kyllä Yrjön kanssa työtä.
Rupeamme tekemään uusia rekiä ja rattaita noitten tilalle, jotka
myydään, ja asumme taloa niinkuin ennenkin —

YRJÖ ilostuen.

Voimmeko me sitten —

JYLHÄNKORPI

Me voimme — ja meidän täytyy voida — ja Eliinalla on kyllä hommaa —

ELIINA

Mutta kun nyt karjakin vähenee — ja Kerttu yhä varttuu —

JYLHÄNKORPI

Ellei talon työtä riitä, niin sitä paremmin saat aikaa kankaillesi ja
puhdetöillesi. Näkyipä sinulla olevan kasa villoja luhtisi nurkassa.

ELIINA loistaen ilosta.

Voisimmeko vielä yrittää koossa — hajaantumatta — (epäillen) — ellei
se vain olisi väkinäistä yritystä? Kun mummukin arveli —

JYLHÄNKORPI

Väkinäistä se onkin. Te ette kumpikaan mene minnekään. Molemmat jäätte
kotia. Me emme rupea perheitämme hävittämään. Eihän meidän kotimme
mitään sudenpesiä ole, joita katajan käryllä tyhjennetään. Kohtuullista
veroa ja taksvärkkiä emme ole koskaan kieltäneet. Emmekä me ole
tunkeutuneet kenenkään tielle. Korpeen olemme asettuneet elättämään
itseämme. Ja elämisoikeus täytyy olla meillä — jos muillakin. Sen
olemme isiltämme perineet. Heidän työnsä ja hikensä olemme perineet.
Emmekä me siitä oikeudestamme luovu. (Nousee.) Sentähden asumme tässä,
niin kauan kun meillä on tässä suoja jumalan ilmaa vastaan.

ELIINA iloisesti.

Ja kärsimme vaikka puutettakin, kun vaan saamme olla yhdessä.

YRJÖ

Ja teemme työtä kahdenkertaisesti.

JYLHÄNKORPI hymähtää.

Minun mielestäni te molemmat olette aina tehneet työtä
kahdenkertaisesti. — Minä menen nyt puhumaan tästä mummulle.

    Menee kamariin.

YRJÖ

No, Eliina? Mitä nyt arvelet?

ELIINA

Älä kysy!

YRJÖ

Me elämme vielä — (tarttuu Eliinan käteen) — vielä me elämme —

ELIINA

Jumalan kiitos!

YRJÖ

Nyt on taas työtä — mieluista työtä — ja kurkihirsi on paikallaan,
ja — ja pelto, ja — minä menen panemaan siementä säkkeihin ja sitten
— minunhan sinä olet — olethan —?

ELIINA

Olen, olen —

YRJÖ hymyilee.

Se Pajunen on käynyt täällä kärkkymässä — kyllä minä tiedän —

ELIINA leikillisesti.

Ei suinkaan se nyt enään minusta, kun minä olen köyhä —

YRJÖ

Köyhdyit onneksi! (Pudistaa Eliinaa olkapäistä.) Jumalan kiitos!

    Menee iloisena hyräillen.

KERTTU tulee touhuissaan, pyöräyttää Eliinaa.

Minä saan pitää mansikkini ja sinut ja kaikki — isä sanoi.

ELIINA pusertaa Kertun syliinsä.

Niin, Kerttu! Me saamme pitää kaikki toisemme.

KERTTU

Minä olen jo niin monena iltana itkenyt sinun tähtesi — ja tänä aamuna
itkin viimeksi.

ELIINA

Minä olen itkenyt meidän kaikkien tähden. — Mutta mennään nyt
huutamaan sinun mansikkisi — ja — tiedätkö mitä? Kun sinä sait
mummulta — ja isä antoi minulle — ja minulla on vähän itselläni —
niin —

KERTTU

Niin ettäkö — iso kellokaskin —

ELIINA

Niin — minä luulen —

KERTTU

Voi herra, sitä riemua! (Menee akkunaan.) Nyt ne menevät tarhaan
päin — mennään nyt pian — minä juoksen sitten Yrjöltä vähän lisää —

JYLHÄNKORPI tulee.

Eliina! — Nyt menevät tarhaan —

ELIINA

Me menemme juuri — Minä huudan kellokkaankin, isä —

KERTTU

Me voimme — mummukin antoi — saammeko huutaa —?

JYLHÄNKORPI

Hyvähän se — jos vain rahanne riittävät —

KERTTU

No — pian nyt!

    Menevät.

PAJUNEN tulee ovessa vastaan.

Kas, kas, kuinka hymyileviä, kirkassilmäisiä tyttöjä — (Tytöt
livahtavat ohi.) — kulkevat kuin salamanleimaukset! Päivää, isäntä!

JYLHÄNKORPI

Päivää! — (Ivallisesti.) Tottapa nyt jo tytöt syliin lentävät, kun
sulhasmies on ollut poissa puolen vuotta. Taisit tullakin jo
noutamaan?

PAJUNEN

Tulin tuomaan ruununvoudille eräitä papereita.

JYLHÄNKORPI

Mitä papereita?

PAJUNEN

En tiedä mitä ovat. Oli sinetöitty käärö. Konttoorista antoivat — ja
kiire oli — ennenkuin ruununvouti ehtisi pois —

JYLHÄNKORPI

No, tapasitko?

PAJUNEN

Tuollahan tuo tuli vastaani maaherran saatossa.

JYLHÄNKORPI

Niin — kiirehän niillä on nyt, niillä kartanon asioilla.

PAJUNEN

Paljonhan ovat sillä kiireellä aikaankin saaneet.

JYLHÄNKORPI

Niinpä niin! — No onko Pajusella jotakin minulle?

PAJUNEN

Olisihan vielä se vanha juttu.

JYLHÄNKORPI

Ei — hyvä mies! Ei se Eliina sinusta huoli, eikä meiltä häntä sinulle
annettaisi.

PAJUNEN

Mitäpä minä hänestä, köyhästä heilakasta — ei se sitä ollut.

JYLHÄNKORPI ivallisesti.

No, mitä sitten?

PAJUNEN

Uskotte kai te nyt, että menetätte maanne?

JYLHÄNKORPI katsoo pitkään.

Kuuluuko sinulle — mitä minä uskon?

PAJUNEN

Te voisitte vielä ansaita jonkun verran sillä Suonharjalla, jos — ei
aivan yhtä paljon kuin viime talvena — mutta ehkä sentään parisen
tuhatta —

JYLHÄNKORPI

Sinä ainakin näyt uskovan, että minä en maatani menetä, koska yhä
kanssani keinottelet.

PAJUNEN

Kyllä — uskon aivan varmasti. Mutta tämä riita voi kestää jonkun
aikaa, ja — se tukkiyhtiö, joka viime talvena kaatoi kartanon metsää,
tulee kai aikoinaan viemään myöskin Suonharjan. Mutta — on olemassa
eräs toinen yhtiö, joka tahtoisi ennättää ennen tätä, ja haluaisi juuri
Suonharjan.

JYLHÄNKORPI

Ja saisi kai sen pilkkahinnasta?

PAJUNEN

Niin — eikö teitäkin huvittaisi tehdä paroonille pieni kepponen
— iskeä vähän noin — rahamiehen kukkaroon — se olisi niinkuin
hyvästijätöksi.

JYLHÄNKORPI

Minä en ilkeä sanoa sinulle niinkuin pitäisi. Mutta muistelehan viime
keväistä vastaustani! Ja tyydy siihen!

PAJUNEN

Mutta te menetätte kuitenkin kaikki, ettekä saa penniäkään.

    Yrjö, Kivioja Ja Tanu tulevat.

YRJÖ menee kaapilleen.

KIVIOJA

No, mitä se tukkipomo täällä nyt asioitsee? Joko virka taas kohta alkaa?

TANU

Käy tietysti kartanon lakia selittelemässä.

PAJUNEN

Se on selvä ilmankin, ei se selittelyjä kaipaa. Eipä parooni välittänyt
maaherrastakaan.

KIVIOJA

Mitäpä hän! Paasaa vaan omaansa.

PAJUNEN

Mikäs on paasatessa, kun laki on puolella joka käänteessä.

TANU

Niinpä niin! Hänen puolellaan näkyy olevan laki — ja meitä vastaan.

KERTTU on tullut ja mennyt Yrjön luo.

YRJÖ antaessaan rahaa Kertulle, joka heti menee.

Eihän laki voi korpilaisia puolustaa, kun ne eivät ole sitä tehneetkään.

KIVIOJA vilkastuu.

Juuri niin! Esivalta on tehnyt lain. Me emme sitä ole tehneet. Eikä
meiltä ole kysytty onko se oikea tai väärä. Tottelemaan vaan käsketään.

TANU

Ja me tottelemme niin kauan kuin siihen paikkaan näännymme, mutta omaa
perkaamaamme peltoa emme jätä. Minua ei auran kurjesta irroita muu kuin
väkivalta.

PAJUNEN

Ettepäs totelleet, vaan teitte lakon.

YRJÖ

Me tottelimme siksi kuin näännyimme. Pajusen olisi pitänyt olla työssä,
eikä ainoastaan katselijana. Vetäisi ehkä silloin toista virttä.

JYLHÄNKORPI

Antaa Pajusen olla rauhassa, ja — poistua loukkaamattomana. Hän
menettelee sen mukaan kuin ymmärtää.

PAJUNEN

Kyllähän minä osaan poistuakin. — Te ette siis suostu, isäntä?
Viimeisen kerran?

JYLHÄNKORPI

Viimeisen kerran — mene!

ESTERI tulee, Yrjö rientää tukemaan.

Minä kuulin sanakopua ja kiivasta ääntä!

JYLHÄNKORPI

Täällä vain Pajunen meille lakia lukee — ei se sen pahempaa.

PAJUNEN

Kuuletteko vasaranpauketta tuolta ulkoa? Siinä teille lakia luetaan.

    Menee.

ESTERI

Mistä Pajunen oli noin suuttunut?

JYLHÄNKORPI

Tyhjästä ne tohaleet tupsahtavat. — Mutta se oli kuitenkin hyvä,
että hänkin sai tietää, että me emme oikeuksistamme luovu.

KIVIOJA

Niin olemme päättäneet koko lääni, että ei luovuta. Ja jos hallitus
sallii rehellisten ihmisten tehdä työtä ja työstään elää, niin tekee
kai se jotakin tämän kurjuuden lopettamiseksi.

    Eliina ja Kerttu tulevat.

ELIINA

Nyt ne ovat meidän!

KERTTU

Mansikki ja kellokas ovat meidän.

ESTERI

No, ehkä tästä jumalan avulla päästään eteenpäin. Ehkä auttaa esivalta
— ja ehkä kartanonkin herra jo armahtaa —

    Alkaa kuulua vasaran iskuja ulko-oveen, aivan kuin
    siihen naulattaisiin jotakin.

KAIKKI kuuntelevat hämmästyneinä. Kun iskut loppuvat, tulee hetken
hiljaisuus.

ESTERI

Mitä iskuja ne olivat? — Sehän kuului aivan kuin ruumiskirstua olisi
naulattu.

    Yrjö juoksee ulos.

JYLHÄNKORPI

Mitä se on? Kuka hakkasi ovea vasaralla?

YRJÖ ulkona.

Tänne on naulattu paperi oveen?

JYLHÄNKORPI

Paperi oveen?

KIVIOJA

Mikä paperi se on?

TANU

Seisooko siinä mitään?

JYLHÄNKORPI

Lue se!

YRJÖ tulee.

Oveen on naulattu — häätötuomio.

    Äänettömyys.

ESTERI

Siinä nyt tuli — esivallan apu ja kartanon armo: pois maalta ja
mannulta — kerjäläisinä kujalle!

ELIINA

Kotimme — elämämme —

YRJÖ

Revitään pois tuo paperi!

KIVIOJA

Niin! Hävitetään mokomat julistukset!

    Aikoo ulos.

JYLHÄNKORPI

Seis, miehet! — Esivalta tekee lakinsa mukaan — ja me teemme
oikeutemme mukaan.

KIVIOJA

Mitä teet? Maa on sinulta nyt viety.

JYLHÄNKORPI ankarasti.

Maa pysyy paikallaan — eikä työntekemistä meiltä ole vielä kielletty.
Tule, Yrjö! Mennään touolle! Ja te, miehet — menkää kylvämään
peltojanne!

    ESIRIPPU.




III


    Sama paikka.

    Eliina ja Kerttu ovat leipomishommissa.

ELIINA

Eikö mummu tarvinnut mitään?

KERTTU

Minä luulen, että hän nukkui.

ELIINA

Mummu-rukka on kovin heikontunut viime aikoina.

KERTTU

Ei suinkaan hän enään elä kauan.

ELIINA

Eipä kai. Sanoo, että se jalkojen jäähtyminen on jo levinnyt ympäri
ruumiin.

KERTTU

Kyllä tulee meille ikävä, jos mummu kuolee.

ELIINA

Kestettävä kai se on sekin. — Kuinka pitkällä oli uuni?

KERTTU

Kyllä se siksi valmistuu, kun nämäkin nousevat.
(Kuuntelee, menee kurkistamaan kamarin ovesta, tulee takasin.)
Mahtaako enään joulua nähdä — mummu.

ELIINA

Toivotaan nyt sentään. Eikä tästä enään olekaan kuin pari viikkoa
jouluun.

KERTTU

Jos nyt sinä ja Yrjö olisitte poissa, niinkuin aioitte, niin ihan
ikävään minä täällä kuolisin.

ELIINA

Jumalan onni, että on saatu olla yhdessä. Ja onpa tässä sentään toimeen
tultu. Saa sitte nähdä, kauanko tätä kestää!

KERTTU

Ei suinkaan ne nyt enään aja pois, kun kerran ovat antaneet olla näin
kauan.

ELIINA

Kuka sen tässä tietää. Eipä nuo uusia välikirjoja ole antaneet.

KERTTU

Niin aina isä sanoi, että ei —. Ei parooni ottanut vastaankaan, kun
kävivät viime viikolla.

ELIINA

Se oli se kartanonhoitaja, joka ei ottanut vastaan. Parooni ei ole
kotonakaan.

KERTTU

Missä se sitten on?

ELIINA

En tiedä, Ulkomailla kuuluu olevan. Siellähän se tavallisesti asuukin.

KERTTU

Onpa se ihmeellinen mies! Millä hän siellä elää?

ELIINA

Täältä lähetetään rahaa.

KERTTU

Ja rahat jäävät sitten sinne? Niinkö?

ELIINA

Niin — tietysti. Kukapa ne takaisin toisi?

KERTTU

Eikö se ole kovin väärin, se?

ELIINA

Mikä niin?

KERTTU

Se rahajuttu. Kun ei hän niitä ansaitsekaan —. Täällä vaan kootaan —
ja hän vie sinne — antaa vieraille ihmisille, jotka eivät tunne
kartanoa, eikä lääniä, eikä meitä, eikä — eikö se ole pahasti tehty?

ELIINA

Kyllä miehet niin sanovat, että on pahasti.

KERTTU

Aina, kun on näin sama työ meillä molemmilla, niin on niin lysti sinun
kanssasi keskustella. Saa tietää kaiken mailman asiat.

ELIINA nauraa.

Kaiken mailman asioista minä en tiedä yhtään mitään, Kerttu hyvä.

KERTTU

Tiedät sinä sentään. — Oletko sinä koskaan nähnyt sitä paroonia?

ELIINA

Olen — kerran.

KERTTU

Hän mahtaa olla pelottavan näköinen?

ELIINA

Kuinka niin?

KERTTU

No, kun on niin kauhean häijy. Vainoo ihmisiä. Miksi annetaankin! Kuka
semmoisen oikeuden on hänelle antanut?

ELIINA

Tuomari päättää asiat. Sen mukaan sitten menetellään.

KERTTU

Sitten on tuomarikin häijy.

ELIINA

Ei hän ole häijy. Hän tuomitsee lakikirjan mukaan.

KERTTU

No, sitten siinä lakikirjassa ei puhuta oikeudesta mitään! Missä
sellainen kirja on? Jos vain saisin käsiini, niin polttaisin —

ELIINA

Älä lörpöttele!

KERTTU

Ihan vissisti minä polttaisin sellaisen kirjan. — Tässä on nyt
viimeinen kakko — tuli näin pikkunen. — Kaksi laudallista tuli sentään.

ELIINA

Portaat kolisevat — Yrjö kai tulee.

KERTTU

Entä jos onkin isä — tulee Kiviojan kanssa kaupungista —

ELIINA

Kohta kai nekin —

YRJÖ tulee.

KERTTU

Tuolta pihaveräjältä asti se Eliina tunsi sinun askeleesi —

ELIINA

Kertusta on tullut tavaton lörppö viimeaikoina —

YRJÖ

Sellaisiapa ne kakaramaiset —

KERTTU

Itse olet kakara! Soh! Ota kiinni kaukalosta —

YRJÖ

Minne tämä viedään?

KERTTU

Pane porstuan nurkkaan!

YRJÖ

Isä ja Kivioja tulivat jo tuossa vasikkanaan veräjällä —

ELIINA

Vai jo kaupunkimiehet — ajoissapa saimme leivotuksi —

    Siistivät jälkiään.

YRJÖ vie kaukalon ulos.

KERTTU

Kai tänne kertyy muitakin alusia — kun näkevät isän tulevan
kaupungista —

ELIINA

Kyllä kai tulevat kuulemaan, mitä maaherra on sanonut asiastamme. —
Onkohan se pakari jo niin lämmin, että kakot nousisivat siellä?

KERTTU

Minä katson.

    Menee.

YRJÖ tulee.

Riivattu pakkanen on tulossa —

ELIINA

Vai on siellä kylmä?

YRJÖ riisuu mekkonsa.

On oikein kipristelevä — niin karkaa kiinni kuin koira kalikkaan.

    Hieroo käsiään.

ELIINA

Siellä on pakarissa lämmintä keittoa.

YRJÖ

Lämpöstä täällä näkyy olevan kaikki — (menee Eliinan luo ja ottaa
häntä poskista kiinni) — nuokin sinun poskesi — ihan hehkuvat —

ELIINA nauraa.

Annas kun minäkin — (tekee Yrjölle samalla tavalla) — jauhotan sinua
— nyt näkevät kaikki, että olet saanut leipureilta korvillesi.

YRJÖ pyöräyttää Eliinaa ympäri.

Sittepä oppivat tuntemaan, millainen topakka tyttö se minun hilsuni on.

KERTTU tulee.

Kas, kas, — joko täällä tanssitaan —. Kyllä sinne voi viedä —
nopeasti nyt! Sinne tuli jo Majamäkikin —

    Kantavat kiireellä molemmat leivinlaudat ulos.

JYLHÄNKORPI tulee.

Terveisiä kaupungista! Kiire teillä näkyy olevankin, mutta onpa se
tarpeenkin. Joutukaa vaan!

    Riisuu yltään.

KIVIOJA tulee.

Kotia oikeastaan pitää heti, mutta voinhan vähän lämmitellä.

JYLHÄNKORPI

Istu nyt toki sulattelemaan —

    Tanu ja Yrjö tulevat.

TANU

Mitä nyt kuuluu sitten uutta?

KIVIOJA

Huonoa kuuluu.

    Eliina ja Kerttu tulevat.

YRJÖ

Vai huonoa!

JYLHÄNKORPI

Ei auta meitä — maan herrat eikä maan vallat.

TANU

Vai eivät auta — yksin jättävät.

YRJÖ

Eivätkö osta kartanoa?

KIVIOJA

Eivät osta, eivätkä auta muuten.

YRJÖ

Miksi eivät osta?

JYLHÄNKORPI

Sanovat, että jos Jylhänlinna nyt ostettaisiin, niin minkä kartanon
aluset tahansa voisivat tehdä lakon ja vaatia samaa.

TANU

Mutta ei suinkaan nyt koko mailma ole samallaisessa kadotuksessa kuin
me?

KIVIOJA

Sanovat kuitenkin, että niin voisi käydä.

TANU

Ja sentähden eivät tee mitään?

KIVIOJA

Eivät.

YRJÖ

Eivätkö edes lainaa meille, että me itse ostaisimme?

JYLHÄNKORPI

Eivät lainaakaan. Sanovat, että on sama asia.

TANU

Se on yhteen puhuttua, tämä — se on vissi se. Ja samaa sanovat muutkin.

KIVIOJA

Millä tavalla?

TANU

Kun meidät nujerretaan, niin ei kukaan enään näin tee —. Tämä on
niinkuin pelotukseksi. Meidän täytyy nyt kukistua.

KIVIOJA

Kuule, Yrjö? Mitä niissä sinun sanomissasi on tästä seisonut?

YRJÖ

Niissä sanotaan, että me olemme kapitaalin ja vanhettuneen lain uhreja.

TANU

Uhreja! Niin juuri olemmekin. Oikein sanotaan.

JYLHÄNKORPI

Meillä ei tosiaankaan näy olevan enään mitään turvaa, kun laki on
meidät jättänyt.

KIVIOJA

Niin — laki on meidät jättänyt, eikä hallitus meistä välitä. Mutta
tulisipa nyt sota, niin saisitte nähdä kuinka kävisi. Hallitus
pakottaisi meidät silloin turvaamaan itseänsä. Juuri niin se tekisi —
ja huutaisi meidän korvamme lumpeen tuhansistakin velvollisuuksista
sitä kohtaan — vaikka sillä ei ole yhtään ainoata velvollisuutta meitä
kohtaan.

JYLHÄNKORPI

Turhaa on puhua siitä, miten kävisi, jos toisin olisi. Nyt
on näin — ja tässä nyt ollaan. Kaikki toivo oikeuteen ja ihmisten
apuun on nyt jätettävä.

ELIINA

Mitä on nyt sitten tehtävä?

KIVIOJA

Niin, mitä on tehtävä?

TANU

Nythän ollaan aivan joulun kynnyksellä. Kai nyt sentään joulurauha
annetaan. Ei suinkaan tässä nyt mitään erityistä —

JYLHÄNKORPI

Me poikkesimme tullessamme kartanossa, ja saimme siellä kuulla
touhuttavan juhlia ja tansseja — kummallisia vieraita varten. Häädöt
kuuluvat alkavan kohta. Odottelivat häätöväkeä.

TANU

Ja niitäkö varten sitten tanssit?

JYLHÄNKORPI

Niitä.

YRJÖ

Mitä väkeä se on sitten sellainen, jota pitää juhlia ja tanssittaa?

KIVIOJA

Sotaväkeä kai — tai kasakoita.

ELIINA

Herra siunatkoon — kasakoita!

JYLHÄNKORPI

En minä sitä usko. Kivioja vain arvelee. Mutta jotakin väkeä se nyt on,
johon ei luoteta, ellei juhlita. Juomatavaroita on tuotu paljon,
kerrottiin. Ja tänä iltana on tanssit, kerrottiin myöskin.

YRJÖ kiihtyen.

Kuinkahan paljon niitä on?

KIVIOJA

Sitä ei tiedetty.

TANU

Olen minäkin ennen ollut karhujahdissa ja susijahdissa — nyt saa
sitten itse vuorostaan olla sutena — ja katsella kuinka ihmispesiä
hävitetään.

KERTTU itku kurkussa.

Onko meidän nyt sitten tämä koti jätettävä? Eikö se riittänyt, kun
annoimme karjan — ja työkalut — ja — annetaankohan enään elääkään?

JYLHÄNKORPI

Kapitaalilla ei ole sydäntä. Ei sille mikään riitä. Se riistää ihoon
saakka.

KIVIOJA

Eikä sekään riitä. Hengen ytimiin saakka se näkyy käyvän — ja lopulta
kai tappaakin.

TANU

Tappaa kai sitten vasta, kun ensin nylkee.

YRJÖ tulistuneena.

Mutta onhan meitä parisataa kykenevää miestä — siinähän on paljon
voimaa.

JYLHÄNKORPI

Mihin!

KIVIOJA

Mitä tarkotat?

YRJÖ

Me voisimme tehdä — uuden lain — oman lakimme —. Koska heillä on
omansa — niin miksi ei myöskin meillä!

TANU

Siitä tulisi korpilaki —

ELIINA

Mitä sinä puhut, Yrjö!

YRJÖ

Tekisi mieli näyttää, miltä tuntuu väkivallan laki!

KIVIOJA

Kyllä melkein näyttää pitäisi!

JYLHÄNKORPI

Ja silloin koko mailma huutaisi meidät rosvoiksi ja pahantekijöiksi.
Ei miehet! Nyt meidän annetaan edes mennä maantielle kuin koiralauman,
mutta silloin teljettäisiin ristikon taakse kuin villipedot. Ei millään
muotoa, miehet! Silloinhan meitä voitaisiin syyttää jostakin. Nyt ei
voida syyttää mistään.

TANU

Ei suinkaan Yrjö niin todella tekisikään. Mutta onko ihme, jos nuori
luonto nousee.

ELIINA

Vaikka mitä tekisivät, niin muista, ettet sormeasikaan liikuta!

JYLHÄNKORPI

Se on oikein, Eliina! Ei sormeakaan saa liikuttaa!

YRJÖ

Mitä nyt sitten tehdään? Kujalleko lähdetään? Jätetään koti ijäksi?

JYLHÄNKORPI

Jos ajetaan, niin lähdetään.

TANU

Kyllä tuntuu ajatuskin raskaalta.

YRJÖ

Niin kouristaa, ettei henki kulje.

TANU

Nämä peltotilkut ja aitovierut ovat sentään niinkuin osa omasta
ruumiista.

JYLHÄNKORPI

Osa ovatkin — työn osa — miespolvien elämän osa.

ELIINA

Mutta jos lähettäisimme sanan kartanoon, että lähdemme hyvällä —

JYLHÄNKORPI

Ei, ei! Silloin uskoisivat itsekin, että heillä on oikeuskin puolellaan
— ja muut uskoisivat myöskin. Nyt he tietävät, että heidän puolellaan
on ainoastaan — laki.

KERTTU

Kuuletteko — maa tärisee — (Juoksee akkunaan, parkaisee.) Herra jumala!
Sotaväkeä!

ELIINA

Kerttu hyvä! Mene mummun luo! Ja pysy siellä! Äläkä vaan pelkää!
Älä näytä mummulle, että pelkäät!

KERTTU

Enhän minä pelkääkään. Tuletko sinäkin sinne?

ELIINA

Tulen, tulen.

KERTTU menee.

    Kaikki muut ovat rientäneet akkunaan.

YRJÖ

Ei se sotaväkeä —! Ratsupoliiseja kaupungista.

KIVIOJA

Mutta paljopa — vissiin parikymmentä —

JYLHÄNKORPI

Nyt tuli sitten tämän elämän loppu.

KIVIOJA

Panin onneksi hevoseni tuonne vajan räystään alle — tuollaisella
elämällä kun tulevat.

JYLHÄNKORPI

Sinun leipäsi, kuule, Eliina! Onko uuni valmis?

ELIINA

On se kai jo. Kyllä minä ne pian.

    Menee.

JYLHÄNKORPI

Yrjö! Mene panemaan matka-reki kuntoon! Paljon heiniä pohjalle ja
sivuille — mummua varten! Minä menen ulos heitä vastaan. Jos ehkä
pysähtyisivät pihamaalle.

YRJÖ menee nopeasti.

Asetanko myöskin?

JYLHÄNKORPI

Aseta vaan! —

TANU

Nyt pitää kotia —

JYLHÄNKORPI

Ei suinkaan ne tänään tyhjennä enempää kuin yhden suden pesän —
tuleehan kohta pimeäkin — ja on heillä vielä matkaa kartanoonkin —

    Menee.

KIVIOJA

Nythän jo hämärtää. Eikä tuota työtä pimeässä uskalla —

TANU

Hyvä on, jos eivät uskallakaan — sattuisi joku kolahuttamaan, niin —

KIVIOJA

Niin — joku ei voisi estää haluaan —. Katsos, miten villiä hevosia —

TANU

Tuo on ruununvouti, joka nousee reestä. Tuomas tervehtii — mutta eipäs
lakki nouse tällä kertaa —

KIVIOJA

Tuo on kai upseeri, jonka hevosta pidellään, kun nousee selästä —

TANU

Nyt ruununvouti lukee jotakin paperia Tuomaalle —

KIVIOJA

Oikein tässä arvo nousee, kun tuollainen joukko sapeleita ja pistooleja
tarvitaan meitä vastaan —

TANU

Kas — Pajunenkin on siellä — ja pari muuta miestä — missäs harakka,
jos ei sian tappajaisissa.

KIVIOJA

Mitä ne tuolta vajasta hakevat?

TANU

Lapion otti yksi —

KIVIOJA

Minne se nyt menee? Tikapuita myöten katolle! Senkö kautta ne aikovat
sisälle —

TANU

Nyt tulevat tänne.

KIVIOJA

Koppaan ajoivat lunta, ja tuovat sisälle —

TANU

Tuomas tulee edellä —

JYLHÄNKORPI tulee edellä sisään.

Tähän huoneeseen ei ole vielä kukaan astunut, jota ei ole sanottu
tervetulleeksi. Mutta —

POLIISIPÄÄLLIKKÖ tulee. Häntä seuraa useita poliiseja, Pajunen ja pari
miestä.

Turhaa jaaritusta! Sellaista ei tarvita! Ovatko nämä miehet talon väkeä?

KIVIOJA

Tämän talon väkeä emme ole.

POLIISIPÄÄLLIKKÖ Jylhänkorvelle.

No, sinä olet kumminkin. Rupea tyhjentämään huonetta!

ESTERI aivan ohuesti puettuna, tulee.

Mikä Hiidenväen kulkue tänne on poikennut, kun niin melutaan?

    Tulee Kertun taluttamana keskilattialle.

POLIISIPÄÄLLIKKÖ

Pois tieltä, joutilaat! Ja varo kieltäsi, eukko! Etkö kuule, mies!
Tavarat pellolle!

ELIINA syöksyy sisään.

Jumala siunatkoon! Lunta heittivät uuniin leipien päälle. Höyrynä on
koko huone. Ja savupiipusta pudottivat lunta — pilasivat keiton —

POLIISIPÄÄLLIKKÖ

Älä ulvo, tyttö! Kaikki tulet sammutetaan.

    Yrjö tulee.

ESTERI

Mitä mustalaisia — ryöväreitäkö on tullut talo täyteen?

KIVIOJA

Hallitus on lähettänyt nämä herrat turvaamaan oikeutta.

ESTERI

Tällä tavalla ei ole koskaan ennen tarvinnut turvata oikeutta näillä
mailla.

POLIISIPÄÄLLIKKÖ

Nyt turvataan oikeus tällä tavalla näissä korpiluolissa.

ESTERI

Mikä on tämä hirviö —

POLIISIPÄÄLLIKKÖ polkee jalkaansa.

Akkunat suulta ja ovi saranoilta!

    Pajunen ja miehet alkavat riistää akkunoita ja ovea,
    rikkuvat ruudut putoavat helisten.

ESTERI

Jumalalle kiitos, etten näe noita paholaisia!

POLIISIPÄÄLLIKKÖ kohottaa piiskaansa.

Vaikene jo, vaimo!

YRJÖ tulee muorin avuksi.

-Henkesi kaupalla, mies — anna ruoskasi olla!

JYLHÄNKORPI

Viekää muori pois!

ESTERI

Olin mukana, kun ryssä maahan tuli — tällaista sekin oli — onko se nyt
tullut uudestaan?

YRJÖ

Eikö mitä, mummu. Kapitaalin kätyreitä nämä ovat.

ESTERI

Tätäkö varten minun piti elää sata vuotta? Pitikö minun kuulla omaa
kieltämme sortajan suusta? Hirveä on nyt Herran ruoska. — Mutta sinä
mies, joka sitä ruoskaa käytät — vapise kansasi kirousta! Jos sinun
oma äitisi, sisaresi tai vaimosi sinut nyt näkisi, niin hänkin sinua
kauhulla pakenisi.

POLIISIPÄÄLLIKKÖ

Etkö sinä ämmä riivattu —

    Kohottaa ruoskaansa.

JYLHÄNKORPI astuu upseerin eteen, pelottavalla levollisuudella.

Jos sinä nyt lyöt — niin lyöt viimeisen kerran!

    Esteri viedään kamariin.

POLIISIPÄÄLLIKKÖ karjuu vihasta.

Sinä lurjus vastustat meitä, ja vielä uhkailet —

    Iskee ruoskallaan.

JYLHÄNKORPI

Niinkö, mies!? (Tempaa ruoskan poliisipäälliköltä.) Sinun onneksesi —
ja meidän kaikkien onneksi — löit vain minua —

YRJÖ kääntyy muoria saattamasta.

Isä, isä! löikö se roisto? (Hyökkää poliisipäällikköön käsiksi.)
Sinä kirottu ruoskan vinguttaja!

    Poliisit piirittävät heidät, ja meteli siirtyy ulos ovesta
    ja etenee ulos pihalle.

ELIINA ja KERTTU juoksevat kamarista.

Herra varjelkoon! Jumala armahtakoon! Isä! Yrjö! Jumalan tähden!

      *      *      *      *      *      *

Pirtti on tyhjä, ilman akkunoita ja ovea. On jo hyvin hämärä.

Pari miestä tuovat lunta lapiolla, ja heittävät pesään. Ottavat kamarin oven
saranoilta, ja kantavat ulos.

MUUAN POLIISI porstuan puolella.

Hyvä on! Tämä ovi vielä! Tämä porstuakamarin ovi! — Hyvä on! Rikkokaa
akkuna, ei se muuta tarvitse! Te siellä ulkona! lyökää sisään!

    Menevät, kuuluu miten kamarin akkuna rikotaan.
    Melu ulkona alkaa hiljetä.

ESTERI tulee kamarista, astuu hiljaa ja horjahdellen.

Taitaa olla jo pimeä — koska eivät huomanneet. — Tässä tuolini —
(Istuu.) Rikkoivat kamarin akkunan — kovin jäähtyy — väsyttää — —
onnettomat ihmislapset, joitten täytyy elää — tällaisena aikana. —
Kovin jäähtyy — en tunne enään — en voi liikuttaa enään jalkojani
— Ehkä Herra kutsuu — vihdoinkin saan armon. — Kauan olen Sinua
odottanut — Tuomion Herra — ota minut sellaisena kuin olen — ja ole
armollinen meille kaikille! — — — Murra Anti-Kristuksen valta —
ja valaise ihmisraukkoja — rakastamaan toisiansa — rakastamaan
toisiansa —

    Hänen päänsä painuu rinnoille.

ELIINAN ääni kuuluu ulkoa.

Kaikkivaltias —! Mummu jäi sisälle — hän jäätyy sinne.

KERTTU myös ulkona, mutta ääni jo lähempänä.

Auta, hyvä jumala! Mummu jäätyy!

    On jo melkein pimeä.

Esirippu laskee hitaasti.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74424 ***