diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-25 11:56:12 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-25 11:56:12 -0800 |
| commit | ad3d66d1b9135f80cb6eca68375e008c2147eb36 (patch) | |
| tree | 31b687a24a7796aea11d46fd956dba64bab856cb | |
| parent | 8c3168249148d0131c18812ef822786bba1f574c (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69933-0.txt | 15175 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69933-0.zip | bin | 297342 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 15175 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..9f53e85 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #69933 (https://www.gutenberg.org/ebooks/69933) diff --git a/old/69933-0.txt b/old/69933-0.txt deleted file mode 100644 index 19768d1..0000000 --- a/old/69933-0.txt +++ /dev/null @@ -1,15175 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Kuninkaitten kuningas, by H. G. Wells - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Kuninkaitten kuningas - -Author: H. G. Wells - -Translator: Eino Palola - -Release Date: February 2, 2023 [eBook #69933] - -Language: Finnish - -Produced by: Timo Ervasti and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINKAITTEN KUNINGAS *** - - - - - -KUNINKAITTEN KUNINGAS - -Kirj. - -H. G. Wells - - -Tekijän luvalla ("Christina Alberta's Father") suomentanut - -Eino Palola - - - - - -Helsingissä, -Holger Schildtin Kustannusosakeyhtiö, -1926. - - - - - - -ENSIMMÄINEN KIRJA - -KUNINKAITTEN KUNINKAAN, SARGONIN, TULO. - - - - -Ensimmäinen luku. - -HRA PREEMBYN AIKAISEMPI ELÄMÄ. - - -1. - -Tämä on tarina eräästä hra Preembystä, liikkeestään luopuneesta -pesulaitoksen pitäjästä ja leskestä, joka luopui toiminnastaan Kirkkaan -Virran pesulaitoksessa, pyhän Simon kunnassa, Woodford Wellsin -lähistössä, vaimonsa kuoleman jälkeen armon vuonna 1920. Hän sai kokea -eräitä varsin huomattavia vaiheita. Tarina on oleellisesti nykyaikainen -kertomus. Se on kertomus Lontoosta sir Arthur Conan Doylen, langattoman -puhelimen ja ensimmäisten työläislordien aikakaudelta. Historiallinen -aines siinä on vähäpätöistä ja osaksi erehdyttävää, ja tulevaisuudesta, -vaikka se onkin sokeasti läsnä, ei itseasiassa välitetä mitään. - -Koska pyykinpesu Lontoossa samoinkuin maitokauppa ja leivonta- ja -liinakauppa ja monet muut kaupan haarat, on pikemminkin erikoistunutta -ja perinnöllistä ja hieman vaikeata syrjästätulleiden harjoitettavaksi, -on tärkeää selittää, että hra Preemby ei ollut syntynyt pesuliikkeen -harjoittajaksi. Hänessä oli hyvin vähän oikean lontoolaisen pesijän -henkeä ja taitoa. Hän joutui avioliitossaan pesuliikkeeseen. Hän tapasi -Sheringhamissa 1899 erään neiti Hossettin, perijättären ja luonteeltaan -hyvin päättäväisen tytön. Hän kosi ja voitti hänet ja meni naimisiin -hänen kanssaan, kuten teille kerrotaan, meikein tietämättään, mitä -teki. Hossettit ovat arvokasta väkeä pesulamaailmassa, ja Kirkkaan -Virran yhtymä, joka nyt joutui Preembyn kykeneviin käsiin, oli vain -yksi noista tuon mainitun ja miellyttävän ammatin harjoituspaikoista -Lontoon pohjoisissa, luoteisissa ja lounaisissa kortteleissa. - -Hra Preemby, kuten neiti Hossettin perhe sai kokea hyvin selvästi -ja tuntuvasti jo kehityksen hyvin aikaisella asteella, polveutui -paljon vähemmän käytännölliseltä elämänalalta kuin hänen vaimonsa. -Hänen isänsä oli ollut viehättävän epätäsmällinen taiteilija, -valokuvaustaiteilija, joka asui Sheringhamissa, ja valmisti valokuvia, -joita 80-luvulla sanottiin »jalokivikuviksi», seudulla käyvistä -kesävieraista. Niihin aikoihin hän oli hyvin tunnettu sheringhamilainen -tyyppi, tumma, komea ja välistä hiukan pörröinen, käytti ruskeaa -samettitakkia ja leveäreunaista, pehmeää, harmaata hattua. Hän ryhtyi -vieraitten kanssa keskusteluun kylpyrannassa, ja eräänlainen hienouden -sävy hänessä aiheutti sen, että hänen elannolleen riittävä määrä heitä -kävi hänen valokuvaamossaan. Hänen vaimonsa, hra Preembyn äiti, oli -kärsivällinen, vähän kehittynyt nainen, maanviljelijän tytär Dissin -lähistöltä. Kun sitten hra Preemby vanhempi poistui poikansa elämästä -— hän sekaantui romanttisesti pieneen varieteeseurueeseen kesällä v. -1887, ja hävisi tiehensä syksyllä herättäen niin vähän melua kuin -suinkin, eikä milloinkaan palannut Sheringhamiin — tuli rva Preemby -vanhemmasta työtätekevä osakas pieneen täysihoitolaan, ja hän kuoli -noin vuoden kuluttua jättäen huonekalunsa, osuutensa täysihoitolaan ja -ainoan poikansa serkulleen ja liiketoverilleen, rva Witcherlylle. - -Nuori Albert Edward Preemby oli silloin miellyttävän näköinen, hoikka, -kuusitoistavuotias nuorukainen, jolla oli isänsä kihara tukka, äitinsä -kauniit hiukset ja taivaansiniset, uneksivat, säännölliseen käytäntöön -sopimattomat silmät. Jo lapsena hän oli taipuvainen unelmoimaan. -Koulussa hän saattoi istua paikallaan koko joukko laiminlyötyjä -kirjoja edessään, katsellen niitten yli kohti tuntemattomia maita. -Hänen aikaisemmat kokeensa liike-elämän alalla olivat laadultaan -vähemmän rohkaisevia hänen hajamielisyytensä vuoksi. Tehtyään joukon -epäonnistuneita yrityksiä käyttää hyväkseen lahjojaan jollakin -sopivalla kohdalla sivistyksen koneistossa, joutui hän jäämään useaksi -vuodeksi erään norwichilaisen talo- ja hiilikauppiaan toimistoon, joka -oli hiukan sukua hänen äidilleen. - -Joku vanha, muistiinjäänyt, tunteellinen side auttoi Albert Edwardin -tälle paikalle ja suojeli kaikkia hänen toiminnassaan ilmenneitä -puutteellisuuksia liian ankaralta arvostelulta. Hän menestyi siinä -kuitenkin paremmin kuin kukaan olisi voinut toivoakaan. Talonvälittäjän -tehtävä eroaa useimmista muista ammateista siinä, että tarpeellisen -käyttövoiman hankkivat kokonaan liikkeen asiakkaat, ja suurten -talojen vuokraamisessa oli jotakin sellaista, mikä vaikutti nuoren -Preembyn nukkuvaan mielikuvitukseen. Hän osoitti omaavansa luontaisia -lahjoja puoleensavetävässä kuvailussa ja hän sai kylliksi tekemistä -ottaessaan selville yksityiskohtia yritteliäiltä vuokraajilta. Hänen -tulevaisuutensa näytti melko toivorikkaalta. Hiiletkin osoittautuivat -merkillisen kiintoisiksi, heti kun hän huomasi, että hänen ei -tarvinnut puuttua niihin. Hän ei voinut milloinkaan uskoa, että -kaikki nuo kultaiset suomut, mitä niistä löytyi, olivat kiisuja. -Hän uneksi salaisesti suuresta kaupallisesta yrityksestä, jonka -tarkoituksena olisi hakea tuhkaläjistä sinne jäänyt kulta. Hän ei -kertonut kenellekään näistä suunnitelmista, mutta ne lämmittivät hänen -jokapäiväistä aherrustaan lupaamalla vapautusta ja varallisuutta. Ja -kun työ oli hiljaista toimistossa aikaisin iltapäivällä ja hänet oli -jätetty toimistoa hoitamaan, saattoi hän mennä istumaan hiilinäytteiden -ääreen, poimia näytekappaleita pienille tarjottimille, käännellä niitä -sinne tänne ja katsella niitä eri kulmilta, punnita niitä käsissään ja -vaipua kaikkein ihmeellisimpiin unelmiin. - -Mutta jos talonkysyjiä tuli huoneeseen, saattoi hän ottaa heidät -vastaan melkein kuninkaallisesti. - -Norwichissa hänestä tuli Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen -jäsen, mutta häntä miellytti pikemmin liikkeen kirjallinen kuin -sen kristillinen puoli, ja hän oli läsnä kaikissa mahdollisissa -poliittisissa keskusteluilloissa. Hän ei milloinkaan puhunut -kokouksissa, vaan istui salin perällä mietiskellen, että poliitikot, -kaikesta päättäen, eivät ole muuta kuin nukkeja hiljaisten, rikkaiden -miesten käsissä, jotka istuvat väliverhon takana. Norwichissa hän -ensimmäisen kerran kykeni ostamaan räätälin valmistaman puvun, -kaikkein miellyttävintä harmaata kangasta. Kun hän lähti kahden -viikon kesälomalleen rva Witcherlyn luokse Sheringhamiin, oli -tämä ihastunut hänen ulkonäkönsä parantumiseen ja häneen vaikutti -suuresti se toimelias toiveikkuus, joka oli astunut pojan entisen -välinpitämättömyyden sijaan. Kun hän iltapäivisin esiintyi harmaassa -puvussaan kylpyrannalla, näytti hän kaikista, jotka eivät tunteneet -häntä, joltakin varakkaalta kesävieraalta. - -Tuntuu siltä kuin siitä olisi vain päivä, ja tuntuu siltäkin kuin -olisi kulunut vuosia siitä, kun kömpelö ja lyhyt hra Preemby oli tuo -pieni, vaalea nuorimies, joka heilutteli keppiään ja katseli salaa, -mutta halukkaasti, naiskylpijöitä laajoissa, alushameentapaisissa -uimapuvuissaan ja öljykankaisissa päähineissään, kuljeskellessaan -pitkin Sheringhamin rantaa. Se tapahtui niinä päivinä, jolloin -automobiilit vielä olivat vain pilaa, savua ja melua pääpaikoista -kaukana olevilla seuduilla, ja jolloin lentämistä pidettiin -mahdottomana. Kuningatar Viktoria oli viettänyt timanttijuhlansa, eikä -kukaan ajatellut, että Albert Edward, Walesin prinssi, milloinkaan -eläisi niin kauan, että hän pääsisi kuninkaaksi. Etelä-Afrikan sota oli -järjestetty siksi kesäksi, kestääkseen kuusi kuukautta ja vaatiakseen -neljäkymmentätuhatta miestä. Ja kolmantena harmaapukuisen kesälomansa -päivänä Sheringhamissa hra Preemby kohtasi tulevan puolisonsa, neiti -Hossettin, joka ajoi polkupyörällä, ja törmäsi yhteen ja melkein joutui -hänen ystävänsä, neiti Meeta Pinkeyn pyörän alle. - -Silloinkin, niin uskomattomalta kuin se nykyaikaisista lukijoista -voi näyttääkin, onnistui ihmisten noina kaukaisina 90-luvun päivinä, -ennenkuin nopeampi auto tuli ajoneuvona käytäntöön, kaataa ja -vahingoittaa toisiaan laiskoilla koneillaan, pyörillä, hevosen -vetämillä ja muilla silloin saatavilla ajopeleillä. - - -2. - -Neiti Meeta Pinkey oli vilkas, vaaleatukkainen tyttö, ja hän putosi -koneeltaan sirosti ja luonnollisesti hra Preembyn syliin syöksyessään -häntä vasten. Näyttää siltä kuin olisi ollut kohtalon alkuperäinen -tarkoitus tehdä tästä heidän jatkuvien suhteittensa alku, mutta tässä -tapauksessa kohtalo oli laatinut laskelmansa ilman neiti Hossettia. -Neiti Meeta Pinkey oli silloin yhtä kypsä rakkauteen kuin ruuti on -pamaukseen, ja oli jo syvästi rakastunut hra Preembyyn, ennenkuin oli -päässyt kunnollisesti jaloilleenkaan. Hän seisoi siinä punastuneena, -pyöreäsilmäisenä ja hengästyneenä, ja hra Preemby näytti ihan -miehekkäältä ja kauniilta nostaessaan auttavaisesti hänen pyöräänsä. - -Törmättyään hra Prembyyn oli neiti Hossett kääntynyt syrjään, noussut -pyörältään, ja seisoi nyt siinä valmiina väittelemään. Törmäys oli -irroittanut kokonaan entisestäänkin löyhässä olleen ohjaustangon siitä -kelvottomasta vuokrakoneesta, jolla hän oli ajanut. Tämä löyhyys juuri -sai aikaan tapaturman. Hänen huomionsa näytti jakaantuneen tasaisesti -tämän seikan ja hra Preembyn mahdollisen suuttumuksen välille. »Soitin -kelloa», sanoi hän. - -Hän oli palavissaan ja piti puoliansa. Hän oli pyöreäkasvoinen tyttö, -jolla oli pitkä, ohut kaula, hyvät, kirkkaat kasvot, silmälasit -kapealla nenällään ja päättäväinen, ohuthuulinen suu. - -»Kehoitin teitä siis väistämään», sanoi hän. - -»Kömpelöä minun puoleltani», sanoi hra Preemby lepyttävästi. »Olin -unohtunut unelmiini.» - -»Eihän teihin sattunut?» kysyi Meeta. - -»Säikähdin vain», sanoi hra Preemby, »etenkin silloin, kun pyörä -tavoitti minut. Täällä on niin paljon käänteitä.» - -»Olisin lentänyt maahan, jollette olisi saanut kiinni minusta», sanoi -Meeta. - -Neiti Hossett oli päässyt varmuuteen siitä, ettei ollut pelättävissä -mitään riitaa hra Preembyn kanssa. Hän ottaisi nähtävästi koko -tapaturman hyvin siivosti. »Tämä ohjaustanko oli niin löyhässä -kuin se suinkin saattoi olla», sanoi hän. »Katsokaapa sitä. Voitte -kiertää sitä, minnepäin vain haluatte. Niitä pitäisi rangaista -tällaisten koneiden vuokraamisesta. Jonakin päivänä joku heistä joutuu -vastaamaan aiheutetuista vahingoista. Silloin kai ne tulevat vähän -varovaisemmiksi. Se on hävytöntä!» - -»Ettekö voi ajaa sillä ollenkaan nyt?» kysyi hra Preemby. - -»En», sanoi tyttö. »Minun on vietävä se takaisin sinne.» - -Hra Preembystä näytti olevan ihan oikein ja paikallaan, että hän -otti kuljettaakseen koneen hänen puolestaan takaisin vuokrapaikkaan -kaupungin läpi, missä neiti Hossett haukkui vuokraajan, lupasi -olla maksamatta mitään ja vaati muutamalla hyvin valitulla sanalla -takuusummaa heti suoritettavaksi takaisin. Neiti Pinkey maksoi vuokran -pyörästään yhdeltä tunnilta. Sen jälkeen tuntui koko pikku seurueesta -luonnolliselta, että he pysyivät yhdessä kolmisin. He jäivätkin -yhteen kuin lievässä seikkailutunnelmassa, ja hra Preemby käyttäytyi -niinkuin ei hän olisikaan mikään vähäisempi kuin tavallinen asukas -neiti Witcherlyin laitoksessa ja kesävieras meren rannalla. Hänen uudet -ystävättärensä olivat lontoolaisia, ja hän selitti asuvansa Norwichissa -ja harjoittavansa talonvälittäjän ammattia. Hän teki huvittavaa pilaa -Sheringhamista. Hän selitti, että se oli »pieni, soma syrjäinen -kolkka», ja että oli oikea nautinto tulla sinne hengittämään meri-ilmaa. - -»En pidä noista tavallisista hienoista paikoista», sanoi hra Preemby. -»Olen liiaksi yksinäinen luonteeltani.» - - -3. - -Vielä vuosiakin myöhemmin hra Preemby koetti usein palauttaa mieleensä -niitä eri asteita, jotka johtivat hänen avioliittoonsa neiti Hossettin -kanssa, mutta hänellä oli aina epämääräinen tunne siitä, että hän jätti -jotakin huomioonottamatta, vaikka hän ei oikein tiennyt, mitä se oli, -eikä mihin se olisi ollut sijoitettava. - -Aluksi eivät asiat näyttäneet ollenkaan siltä, että hän olisi mennyt -naimisiin neiti Hossettin kanssa. Oikeastaan ne näyttivät siltä, -ettei hän menisi naimisiin kenenkään kanssa, ja jos sana 'avioliitto’ -olisi kuiskattu hänen korvaansa mahdollisena seurauksena hänen -kohtauksestaan, olisi hän kauhistunut. Hän huomasi kyllä olevansa -täysin hyväksyttävää seuraa noille tytöille, mutta hänestä tuntui, että -Meeta oli yhdyssiteenä hänen ja heidän välillään. Heihin liittyi nyt -vielä neljäskin henkilö, joka vastasi nimeen Wilfred, ja hra Preembystä -tuntui, että keskinäisen suojelusoikeuden tunne Wilfredin ja neiti -Hossettin välillä oli eittämätön. - -Nuoret kulkivat pienenä ryhmänä rannikkoa pitkin, kunnes hietikko -päättyi. Siellä he löysivät varjoisan ja verraten eristetyn komeron -matalan kallion juurella ja antautuivat siellä kuhertelun iloon. Sinä -iltana Meeta kuherteli hra Preembyn kanssa, ja Wilfred neiti Hossettin. -Neljännesvuosisadan pituisen ajanjakson jälkeen oli hra Preemby -muistissaan ihan varma siitä, että asianlaita oli ollut tällainen. - -Aika ajalta muuttuvat elämän muodot. Tieto on levinnyt ja hienostus -kasvanut, ja uusi nuorisopolvi, hillitympi, viisastelevampi, taikka -päättävämpi kuin edeltäjänsä, on ottanut maailman haltuunsa. Tuollainen -kuhertelu oli taiteetonta, kömpelöä asioitten lykkäämistä ja suuressa -suosiossa noina kaukaisina päivinä, asioitten lykkäämistä, jota -pidettiin tarkoin sallituissa rajoissa. He syleilivät, he suutelivat -ja painoivat tyhmät nuoret päänsä vastatusten, ja viettivät siten -pitkän odotusajan, ennenkuin rakkaus otti heidät valtoihinsa. Englannin -kesänviettopaikat olivat täynnä nuoria ihmisiä, jotka antautuivat -tuohon köyhään, tyhmään, epäarvokkaaseen rakkauden aavisteluun. Kävi -ilmi, että hra Preemby oli luontainen kuhertelija. - -»Voi, kuinka ihanasti te osaatte puristaa minua», sanoi neiti Meeta. - -Hra Preemby puristi vielä kovemmin ja uskalsi suudella kuumaa korvaa. - -»Lakatkaa!» sanoi neiti Meeta ihastuksesta paksulla äänellä. »Teidän -pienet viiksenne kutkuttavat minua.» - -Kuumenneena rohkaisusta ja ajatellen uusia yrityksiä ei hra Preemby -ehtinyt huomata, että neiti Hossettin ja hänen Wilfredinsä asiat -sujuivat paljoa hankalammin ja vähemmän tyydyttävästi. Wilfred ei -ollut sen luontoinen henkilö, joka olisi miellyttänyt hra Preembyä. -Huolimatta siitä tosiasiasta, että hän oli vähemmän siististi puettu -kuin hra Preemby — hänellä oli harmaat flanellihousut, kukalliset -liivit ja villainen Norfolkin takki, ja matalat ruskeat kengät vaaleine -sukkineen — hän vaikutti Preembyyn tietoisuudellaan yhteiskunnallisesta -ylemmyydestään. Hän oli nuori — nuorin joukosta — ja kuitenkin -hallitseva. Hänellä oli suuret, punaiset kädet ja suuret jalat, hyvin -sotkuinen tukka, epäsäännölliset piirteet, jotka myöhemmin saattoivat -tulla miellyttäviksi, ja rämeä ääni. Hän katseli hra Preembyä kuin -olisi tiennyt hänestä kaikki ja ajatellut hänestä kaikkein pahinta, -mutta ei kuitenkaan aikonut lähiaikoina millään lailla vaikuttaa -häiritsevästi hänen elämäänsä. Hän oli, selitti Meeta kuiskaten, -lääketieteen ylioppilas Cambridgestä, ja hänen isänsä oli lääkäri, -joka oli korotettu aatelisarvoon. Hän ei kuherrellut millään lailla -antautuvasti, hän näytti väsyneeltä lemmenleikkiin, hän oli kai jo -kuherrellut kyllikseen muualla, ja hänen keskustelunsa neiti Hossettin -kanssa tapahtui ärsyttävällä, hiljaisella äänellä. Hän istui vähän -matkan päässä tytöstä hiekassa, karkeassa sinertävässä heinikossa, -ja tytön kasvot olivat punaiset. Toisiinsa kietoutuneen ryhmän oli -mahdotonta kuulla, mitä he sanoivat. - -»Chris ja Wilfred eivät osaakaan olla yhdessä niinkuin me», sanoi Meeta -hiljaa. »He ovat tyhmiä.» - -»Hän on sellainen kuin miehet tavallisesti», jatkoi Meeta. »Ehkä yhtä -lukuunottamatta! Vaativat kaiken, eivätkä anna mitään.» - -»Hän ei edes tahdo sanoa, että he ovat kihloissa», sanoi hän. -»Välttelee puhumasta hänen isälleen.» - -Syntyi hiljaisuus miettimistä varten ja sitten taas uudistui -lemmenleikki. - -»Olen pihkaantunut teihin», sanoi Meeta. »Olen kauniisti pihkaantunut -teihin. Teillä on kauneimmat siniset silmät, mitä milloinkaan olen -nähnyt. Kiinansiniset.» - - -4. - -Niin erillään viettivät siis hra Preemby ja hänen tuleva vaimonsa -ensimmäisen iltansa yhdessä. Hän muisti sen, niinkuin hän muisti -useimmat viime aikoina tapahtuneet seikat, epäselvästi: kuuman hiekan -ja auringonpaisteen, sinisenharmaan ruohon ja poppelirivin taustalla, -puitten siinä nyökytellessä latvojaan ääretöntä, sinistä taivasta -vasten. Ja sitten näytti Chris Hossett kirkastuvien muistojen keskellä -juoksevan hänen luokseen hehkuvin poskin ja säihkyvin silmin, jotka -suurenivat silmälasien takana. - -Kului kaksi tai kolme päivää ennen tuota intohimoista ratkaisua. Ollen -satunnainen vieras Sheringhamissa ei hra Preembyn välttämättömästi -tarvinnut luoda itselleen yhteiskunnallista taustaa, mutta neiti -Pinkey esitti hänet kahdelle lihavalle, hyväntahtoiselle, mielellään -paikallaan pysyvälle tädille, nuorena miehenä, joka oli sukua neiti -Hossettille ja joka oli pelastanut hänet nolosti putoamasta pyörältä, -ja Preemby ja hän olivat teellä Chris Hossettin vanhempien luona. Vanha -hra Hossett oli hyvin kivulloinen mies, hyvin lihava ja kiukkuinen. -Hän ei milloinkaan ollut entisensä, mitä tuo _entisensä_ sitten lienee -tarkoittanutkin, ainoan poikansa kuoleman jälkeen, ja rva Hossettin, -tarmokkaan, kuihtuneen enteen siitä, miksi hänen tyttärensä kerran -tulisi, tuli pitää huolta miehensä kaikista tarpeista. Hänellä oli -sankaiset silmälasit Chrisin sangattomien sijalla, hänen silmänsä -olivat työstä väsyneet, hänen kasvonsa nahkeat ja hänen kaulansa ohut. -Siellä oli myös eräs naimisissa oleva serkku vaimoineen, hra ja rva -Widgery, joilla näytti olevan se vaikutelma, että hra Preemby oli neiti -Pinkeyn sukulainen. Hra Widgeryllä oli pitkät, rokonarpiset kasvot ja -tylsimmät ruskeat silmät, mitä hra Preemby oli milloinkaan nähnyt. Teen -kanssa ei tarjottu mitään raskasta syötävää, ja hra Preemby oli voinut -oivallisesti kuunnellessaan rva Hossettin selitystä hra Hossettin -olemassaolon vaivoista, jotka johtuivat sydäntaudista, ja kuinka -epätyydyttävää ja huolettavaa oli jättää pesulaitos päällysmiehen -hoitoon. Wilfred ei tullut teelle. Häntä oli pyydetty, mutta hän ei -tullut. - -Seuraavana päivänä hra Preemby tapasi Wilfredin rannalla katselemassa, -kuinka tytöt opettelivat uimaan. Sen jälkeen kaikki neljä lähtivät -hakemaan eristettyä paikkaa, ja kävi selville, että neiti Hossett -kieltäytyi enää kuhertelemasta Wilfredin kanssa. Oli silminnähtävää, -että hänen ja Wilfredin välillä vallitsi syvä erimielisyys. He -tuskin puhelivat, kun palattiin kaupunkiin, ja ennenkuin rannalle -päästiinkään, sanoi Wilfred yhtäkkiä »näkemiin», kääntyi ja hävisi -sisämaahan päin vievää tietä. Silloin poistui Wilfred hra Preembyn -maailmasta. Hra Preemby ei milloinkaan saanut tietää, mitä hänestä -oli tullut, eikä hän sitä halunnutkaan, ja seuraavana päivänä hän -ensimmäiseksi huomasi neiti Hossettin suurentuneitten silmien -katselevan häntä niin kiintyneesti ja pyytävästi, että hän tunsi olonsa -hiukan tukalaksi. - -Neiti Hossettista tuli vakava este Meetan kuhertelulle. Kvartetti -oli nyt supistunut trioksi, ja hra Preemby huomasi niin sanoaksemme -olevansa jonkunmoinen kolmion kärki, ikuisen kolmion, erikoisen -terävämuotoisen. Milloin vain Meeta oli hänen toisella puolellaan, oli -Chris toisella. Hän sanoi häntä »meidän Teddyksemme», hän painautui -häntä vasten, menipä niinkin pitkälle, että silitti hänen tukkaansa. -Meetan rakastuminen lakastui jossain määrin tässä kilpailussa, mutta -hän ei ryhtynyt mihinkään jyrkkään vastarintaan. - -Syvällä miehisen luonteen pohjalla piilee hiukka polygaamista ylpeyttä. -Näissä uusissa olosuhteissa oli hra Preemby ylpeä ja matalamielinen. -Hän luuli »hoitelevansa» kahta tyttöä yhtaikaa, ja se tuntui hänestä -hyvin loistavalta asemalta. Mutta kuitenkaan ei kysymyksessä ollutkaan -niin paljon hoiteleminen kuin ansaan joutuminen. Amerikkalaisessa -tunteellisen mielikuvituksen maailmassa on olemassa ihanne, jota -sanotaan luolamieheksi, ja jota rauhalliset, anastuskyvyttömät -naiset suuresti suosivat, koska sen toteuttaminen aiheuttaisi heille -itselleen hyvin vähän vaivaa. Luolamiehen otaksutaan tarttuvan naiseen, -sieppaavan hänet, kantavan pois ja jumaloivan häntä. Tässä Preembyn -yksinkertaisessa rakkaustarinassa neiti Hossett näytteli luolamiehen -osaa ainakin ajaen tahtonsa läpi. Kun he ensimmäistä kertaa olivat -kahden yhdessä, veti hän nuorukaisen luokseen ja suuteli häntä suulle -niin lämpimästi, tulisesti ja vilpittömästi, että se hämmästytti -ja lannisti hra Preembyn. Se oli aivan toista kuin Meetan arat -saavutukset, taikka mikään hänen tähän asti Norwichissa kokemansa. Hän -ei ollut tiennytkään, että sellaisia suutelolta on olemassa. - -Ja lämpimässä kesäisessä hämärässä huomasi hra Preemby, että hänet -vietiin yksinäiselle paikalle rannikolle kuhertelemaan Chris Hossettin -kanssa. Nousevan täysikuun valo sekaantui illan ruskotukseen, kivet -maassa loistivat kuin jalokivet ja tähdet. Hän käyttäytyi reippaasti, -mutta vapisi kuitenkin kauttaaltaan. Chris Hossettin kuhertelu ei -muistuttanut Meetan kuhertelua enempää kuin ahjon hehku kuun paistetta. - -»Rakastan sinua», sanoi Chris, ikäänkuin se olisi oikeuttanut kaiken, -ja kun he hiipivät kotiin hetkenä, jota hra Preemby sanoi »hävyttömän -myöhäiseksi», virkkoi tyttö: »Menettehän naimisiin kanssani, eikö -totta? Teidän on mentävä nyt naimisiin minun kanssani, ja sitten voimme -me rakastaa oikein täydellä todella. Niin usein kuin tahdomme.» - -»En voi väittää olevani siinä asemassa, että jo nyt voisin elättää -vaimon», sanoi hra Preemby. - -»Minä en huomaa, että minun tarvitsisi pyytää miestä elättämään minut», -sanoi neiti Hossett. »Te olette ihmeellinen, Teddy, ja minä tahdon -mennä naimisiin kanssanne. Sen on tapahduttava, ja sillä hyvä.» - -»Mutta kuinka voin minä mennä naimisiin teidän kanssanne?» kysyi hra -Preemby hiukan kiukkuisesta sillä hän oli todella hyvin kyllästynyt. - -»Kun kuulee teidän puhuvan, niin luulisi, ettei kukaan ole mennyt -naimisiin ennenkään», sanoi Chris Hossett. »Ja sitäpaitsi... tämän -jälkeen... teidän täytyy.» - -»Muistakaa, että minun täytyy palata Norwichiin ensi torstaina», sanoi -hra Preemby. - -»Teidän olisi pitänyt ajatella sitä aikaisemmin», sanoi tyttö. - -»Mutta minä menetän paikkani.» - -»Isä hankkii teille tietysti toisen paremman. Emme ole köyhiä, Teddy. -Ei ole mitään syytä surra sitä...» - -Tällaisin sanoin ja puhein hra Preemby kosi ja sai Chris Hossettin. -Hän oli säikähtynyt, pelottavasti säikähtynyt, mutta hänet oli myöskin -pelottavasti herätetty. Hänestä tuntui, että koko juttu oli hurjan -romanttinen ja että hän oli jokseenkin kova Meeta Pinkeytä kohtaan. -Mutta häntä vietiin niin nopeasti eteenpäin, ettei hän ehtinyt -ajattelemaan paljon mitään. Hänet esiteltiin nyt Hossettin vanhuksille -seuraavana päivänä tyttären kihlattuna sulhasena, ja Chris antoi -hänelle salaa kolme kultaista sovereigniä sormuksen ostamiseksi hänelle -yllättäväksi lahjaksi. Rva Hossett käyttäytyi aluksi niinkuin hän -kyllä olisi hyväksynyt hra Preembyn, mutta ei hyväksyisi avioliittoa, -ja sitten kun asia oli selvitetty, syntyi hänen ja tyttären välillä -kiivas kohtaus toisessa kerroksessa, jonka jälkeen hän käyttäytyi -kuin hyväksyisi hän avioliiton oikein mielellään, mutta olisi sitä -mieltä kuin hra Preemby olisi hyvin moitittava henkilö. Hra Hossett -ei tahtonut puhua välittömästi hra Preembyn kanssa, mutta hän kuvaili -tätä vaimolleen ja kuvitelluille henkilöille hra Preembyn läsnäollessa -»lurjukseksi», joka oli »vietellyt hänen tyttärensä». Kuitenkin -näyttivät he kumpainenkin pitävän avioliittoa suotavana, eivätkä siinä -suhteessa sanoneet mitään vastaan. - -Kaikki tämä oli hyvin harmillista ja kiukuttavaa hra Preembystä. Hän -ei tehnyt juuri mitään, paitsi mitä käskettiin. Hänet kiskottiin -avioliittoon niinkuin olisi hänet paiskattu jonkun esteen yli. Hän -jätti kaikkien selitysten annon rva Witcherlylle siitä, mitä oli -tapahtunut, sopivampaan tilaisuuteen. Eräänä torstaina hän lähti pois -matkalaukkuineen, ikäänkuin olisi matkustanut Norwichiin. Hän kirjoitti -lyhyen valittelukirjeen talonvälittäjälle ja hiilikauppiaalle. -Tärkeät yksityisasiat estivät häntä palaamasta työhönsä. Hra ja rva -Hossett palasivat Lontooseen vieden hänet mukanaan. He kaikki ottivat -huoneen raittiushotellissa Bloomsburyssä, ja neiti Preemby vihittiin -erikoisella luvalla pyhän Martin kirkossa Trafalgar Squarella. - -Sitten hän lähti appivanhempineen Kirkkaan Virran Pesulaitokseen -elääkseen siellä ja hoitaakseen apulaisjohtajan, asiakkaiden hankkijan -ja ilmoituspäällikön tehtäviä. Hra Hossett ei milloinkaan puhutellut -häntä, mutta puhui hänestä monesti hyvin epämiellyttävästi muille -hänen huoneessa ollessaan, tehden syytöksiä, joista kukaan ei ollut -tietääkseenkään, mutta rva Hossett tuli jälleen ystävälliseksi. Pian -sen jälkeen hra Hossett sai sydänkohtauksen ja kuoli, ja muutaman -kuukauden kuluttua huomasi hra Preemby itsekin olevansa isä. Kun -hän ensimmäisen kerran kohtasi tyttärensä ja, kuten sittemmin -kävi selville, ainoan lapsensa, näytti se hänestä perin rumalta, -punaiselta oliolta. Hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt lasta -niin aikaisella ikäkaudella. Sillä oli hiukan hyvin ohutta, kosteaa -tukkaa, joka vähitellen väistyi vahvemman kasvun tieltä, sillä oli -leveät, epämääräiset kasvot ja huomattavan suuret kädet ja jalat. Hra -Preembyllä oli se hullunkurinen vaikutelma, että hän oli nähnyt lapsen -jossakin ennen, eikä ollut pitänyt hänestä. Sitten muutaman päivän -perästä tytöstä tuli tavallinen punertava lapsonen ja ihmetys väistyi -rakkauden tieltä. - -Hänet kastettiin Christina Albertaksi äitinsä ja hra Preembyn mukaan. - - -5. - -Ajan kuluessa kaikki nämä kokemukset sekaantuivat hra Preembyn -muistissa epäselväksi, suurenmoiseksi, romanttiseksi, -seikkailurikkaaksi menneisyydeksi. Hän pysyi yhä hiukan uneksivana ja -hajamielisenä, mutta yleensä hän oli velvollisuudentuntoinen, rakastava -perheenisä ja hän tuli mainiosti toimeen hallitsemishaluisen ja -pystyvän vaimonsa kanssa. - -Chris oli, sen hän oli huomannut heitä vihittäessä, kolmea vuotta -häntä vanhempi, ja pysyikin kaikissa suhteissa häntä vanhempana -kuolinpäiväänsä saakka. Mutta vaimo kohteli häntä omistajan -rakkaudella, valitsi hänelle kaikki vaatteet, ohjaili hänen tapojaan -ja käyttäytymistään ja puolusti häntä kaikkia muita ihmisiä vastaan. -Hän puki hänet hiukan enemmän voittoisan golfinpelaajan malliin kuin -hän olisi itse tehnyt, jos hänellä olisi ollut jotakin sanottavaa -asioissa. Chris ei antanut hänen hankkia polkupyörää moniin vuosiin, -oli hiukan vaativainen hänen tapaansa nähden hoitaa pesulaitoksen -kirjoja, määräsi hänen taskurahansa kymmeneksi shillingiksi viikossa ja -oli taipuvainen rajoittamaan hänen keskustelumahdollisuuksiaan liikkeen -henkilökunnan naisjäsenten kanssa. Mutta hra Preemby omasta puolestaan -ei huomauttanut mitään, jos vaimo hiukan poikkeilikin aviollisesta -tottelevaisuudesta. Hänessä alkoi ilmetä lihomisen merkkejä, ja hänelle -kasvoi aika joukko vaaleaa partaa ilman erikoisia ponnistuksia. - -Heidän kotinsa oli hyvin miellyttävä paikka etenkin senjälkeen, kun -rva Hossett oli seurannut miestään lepoon marmorisen ristiinnaulitun -kuvan alle, johon oli kaiverrettu kyyhkynen olivinoksineen kahden käden -yhtymään, Woodford Wellsin hautausmaalle. Hra Preembystä tuli innokas -lukumies, joka ei lukenut ainoastaan romanttisia tarinoita — hän inhosi -suuresti realismia kaikissa sen muodoissa — mutta myös muinaisajan -historiaa, astronomiaa, astrologiaa ja mystillisiä teoksia. Hän -harrasti syvällisesti pyramidien arvoitusta ja kadonneen Atlantismaan -otaksuttua historiaa. Sielua käsittelevät tieteet viehättivät häntä -myös, ja mahdollisuus kasvattaa tahdon lujuutta erikoisesti. Hän -harjoitteli joskus tahdonvoimaansa makuuhuoneen peilin ääressä, kun -rva Preemby ei ollut läsnä. Öisin hän koetti joskus pakottaa itsensä -nukkumaan tahdon ponnistuksella, sen sijaan että olisi nukkunut -tavallisella tavalla. Hän kiinnitti suurta huomiota ennustuksiin ja -Raamatun selityksiin. Hän muodosteli tuomionpäivästä omia mielipiteitä, -jotka olisivat saattaneet johtaa välien rikkoutumiseen valtiokirkon -kanssa, jollei rva Preemby olisi ajatellut, että sellainen ristiriita -vaikuttaisi huonosti pesulaitoksen asioihin. Ajan kuluessa hän kokosi -yli tuhannen niteen suuruisen kirjaston ja hyvin suuren sanavaraston. - -Hänen vaimonsa suhtautui tällaisiin henkisiin harrastuksiin -ystävällisen myötämielisesti, joskus oikein ylpeästikin, mutta hän itse -otti niihin hyvin vähän osaa. Pesulaitos oli kyllin hyvä hänestä. Hän -rakasti pesulaitostaan yhä enemmän, rakasti sen puhtaaksi pestyjä ja -kovetettuja paitoja ja kauluksia ja sen mankeloituja ja taivutettuja -lakanoita, rakasti sen koneitten kirskuntaa ja pesuhuoneitten kosteaa -puuhaa. Hänestä oli mieluista nähdä kaiken olevan toiminnassa, -järjestyksessä ja kunnossa, tuntea kaiken kulkevan pesu- ja -kiertoputkien läpi varmasti ja ehyenä, niin ettei mikään haitannut, ei -mitään puuttunut lopussa. Kun hän kierteli työhuoneissa, alentuivat -äänet, ja pesu tuli kunnioittavan innokkaaksi. Ja hän piti myös siitä, -että liike tuotti. - -Sunnuntaisin iltapäivällä ja sellaisina päivinä, jolloin pesulaitos ei -kaivannut hänen palveluksiaan, teki hra Preemby pitkiä kävelyretkiä. -Kauniilla ilmalla hän käveli aina Eppingin metsään tai Ongariin, -vieläpä Roothingin maalaisrauhaankin, mutta huonolla ilmalla hän käveli -mieluimmin Lontooseen päin. Jonkun ajan kuluttua ulottuivat raitiotiet -aina Woodfordin nykyiselle päätepysäkille saakka ja tuli mahdolliseksi -ajaa keskelle Lontoota Seitsemän sisaren tien ja Camden Townin kautta, -taikka, jos halusi kävellä pikkuisen matkaa enemmän, Lea Bridgen tietä -ja Holbornin enkelin kautta. - -Lontoon monenlainen ja suurenmoinen toimeliaisuus herätti nukkuvia -voimia hra Preembyn mielikuvituksessa. Hän saattoi mennä syömään -aamiaisekseen leipää ja voita ja kupillisen kaakkaota ja ehkäpä hiukan -hilloakin johonkin ravintolaan, ja hän saattoi kuluttaa tuntikausia -katselemalla myymälöiden ikkunoita ja joskus ostamalla jotakin -pientä. Hän rakasti Charing Crossin tietä kirjakauppoineen, Tottenham -Courtin tietä, Holbornia, Clerkenwelliä ja Whitchapelin tietä, mutta -Piccadilly ja Bond Street ja Regent Street näyttivät kalliilta ja -niiltä puuttui oikeaa henkistä mielenkiintoa, etenkin kun hän tunsi, -että hänen villaiset polvihousunsa ja hattunsa olisivat hiukan -vanhanaikuiset näillä hienoilla paikoilla. Joskus hän saattoi mennä -British Museumiin ja katsella hyvin tarkkaan pyramideihin kuuluvia -esineitä. Suuret julkiset tapahtumat veivät hänet aina Lontooseen. -Jos siellä oli suuri murhajuttu, suuri tulipalo, kuninkaalliset häät -tai kuninkaalliset hautajaiset, niin oli varmaa, että hra Preemby -oli katselemassa niitä siellä, missä ihmisjoukko oli tiheintä, usein -mukanaan sievä käärö eväitä, voileipä, appelsiini tai jotakin muuta rva -Preembyn hankkimaa. Mutta hän ei nähnyt milloinkaan juhlavalaistusta -tai ilotulitusta, koska rva Preemby mielellään piti häntä kotona, -kun päivän työ oli tehty. Hän eli ajatuksissaan mukana suuressa -sodassa 1914—1918 vakavasti ja syvästi. Kerran hän kulki miehen -ohi, josta hän jälkeenpäin tuli ajatelleeksi, että tämä jokseenkin -varmasti oli saksalainen vakooja. Tuo ajatus kiusasi häntä koko -päivän. Mies oli kuitenkin katsahtanut häneen hyväntahtoisesti. Nyt -hän odotti joukottain ilmahyökkäyksiä. Hän oli yli neljä vuotta liian -vanha asevelvolliseksi, kun pakollinen sotapalvelus astui voimaan, -eikä rva Preemby olisi antanut hänen edes ruveta ylimääräiseksi -järjestyksenvalvojaksi, peläten hänen vilustumistaan. - -Hra Preembyn työ konttorissa ei ollut kovinkaan raskasta, niin että hän -jouti ajattelemaan ja kiinnittämään huomiota liikkeen laventamiseen -laajemmallekin. Hän keksi eräitä puoleensavetäviä kiertokirjeitä. Hänen -kokemuksensa talonvälityksestä oli harjaannuttanut hänet painamaan -mieleensä suurten, mukavien talojen olemassaolon, jotka muuten olisivat -jääneet häneltä huomaamatta, ja ottamaan selville, asuttiinko niissä -vai ei. Sitten hän tiedusteli, saiko Kirkkaan Virran pesulaitos työtä -näistä taloista, jos ei, niin lähetti hän niihin kiertokirjeensä, -kirjoittipa sen lisäksi usein persoonallisen kirjeenkin. Hän ei pitänyt -kirjaimellisesti kiinni sopimuksista. Hän saattoi joskus jäädä pitkäksi -aikaa tuijottamaan uuneihin tai pesualtaisiin tai mihin hyvänsä uuteen -koneosaan, kuten uuteen mankelikoneeseen, kunnes hän tottui siihen. -Mutta jos hän seisoskeli jossakin, missä oli tyttöjä työssä, niin -rva Preemby saattoi keksiä jonkun tekosyyn saadakseen hänet takaisin -toimistoon sen vuoksi, kuten hän selitti, että miehen läsnäolo -sai tytöt tekemään huonompaa työtä. Hän tilasi ja joskus lukikin -_Englantilaista Pesijää_ ja _Värjärien ja Silittäjien Lehteä_. - -Joskus hänellä oli onnellisia ajatuksia. Hänen keksintöään oli se, että -pesua kaupungille kuljettavat rattaat maalattiin kirkkaan sinisiksi ja -koristettiin hakaristeillä, ja samalla värillä ja samoilla merkeillä -varustettiin myös pesulaitoksen pääty ja kuvattiin se laskuihin. -Mutta kun hän tahtoi pukea rattaiden kuljettajatkin hakaristeillä -koristettuihin puseroihin ja värjätä sinisiksi pukujen liepeet, sanoi -rva Preemby, että siinä jo oli menty kyllin pitkälle. Hra Preemby juuri -ehdotti otettavaksi käytäntöön Ford-autot hevosten sijaan jo niin -aikaisin kuin v. 1913. Tämä muutos tehtiinkin v. 1915. - -Ja niin kasvoi Christina Alberta tytöksi ja naiseksi kotona -rauhallisen, huolehtivan isänsä ja toimeliaan, joskus vähän kärttyisen -äitinsä seurassa. - - - - -Toinen luku. - -CHRISTINA ALBERTA. - - -1. - -Tämä kertomus, kuten selvästi selitettiin ensimmäisen luvun ensimmäisen -pykälän ensimmäisessä kappaleessa, on tarina hra Preembyn elämästä -hänen viime vuosinaan, leskeysvuosinaan. Tällä tiedonannolla on -tavallisen kaupallisen takuun arvo, emmekä me missään tapauksessa -loittone kauaksi hra Preembystä. Sillä hänen tyttärensä elämä oli -niin läheisesti kietoutunut hänen omaan elämäänsä tänä aikana, että -on välttämätöntä kertoa useita tätä koskevia asioita selvästi ja -painokkaasti, ennenkuin saamme varsinaisen kertomuksemme oikein -kunnollisesti alkuun. Ja senkin jälkeen, kun se on alkanut, kun se -jatkuu, ja aina loppuun saakka sekaantuu Christina Alberta siihen. - -Sekaantuminen kuuluikin hänen luonteeseensa. Hän ei ollut milloinkaan -n.s. puoleensavetävä lapsi. Mutta hän piti aina äärettömän paljon -isästään, ja isä taas rakasti ja helli häntä suuresti. - -Hänellä oli vähän tai ei ollenkaan kykyä suhtautua asioihin, ja hänessä -oli aina jotakin kaukaista ja eristyvää, jotakin keijukaismaista -vaihtelevaisuutta. Hänen ulkonäkönsäkin oli tahditon. Hänellä oli -esiinpistävä nenä, jolla oli taipumusta kasvaa leveämmäksi, kun rva -Preembyn nenä oli pieni ja punertava ja hänen silmälasiensa väliin -puristettu, ja hänen isänsä hienosti veistetty nenä muistutti pientä, -urheaa venettä, joka vilahti esiin tuimasta viiksikoskesta. Hän oli -tumma, vaikka molemmat vanhemmat olivat vaaleita. Hänen kasvaessaan -kokosivat nuoruuden maagilliset voimat hänen piirteensä miellyttävään -yleisvaikutelmaan, mutta hän ei milloinkaan ollut todella kaunis. -Hänen silmänsä olivat ruskeat, kirkkaat ja kovat. Hänellä oli äitinsä -ohuthuulinen, päättävä suu ja vaatimattomasti kaartuva leuka. Samoin -hänellä oli äitinsä vaalea, luja iho ja kirkas väri. Hän oli suriseva, -huuteleva, juoksenteleva, meluava lapsi, joka oli taipuvainen olemaan -kuuntelematta neuvoja, ja hänellä oli melkein vaistomainen taito -välttää äkillisiä iskuja. Hän ikäänkuin liiteli ympäriinsä. Hän saattoi -olla kuvauspaikalla tai vuoteenne alla. Ei saattanut tehdä muuta kuin -katsoa ja ihmetellä. - -Hän tanssi. Hra Preemby ei tanssinut, eikä rouvakaan, ja tuo ikuinen -pyöriskeleminen hämmästytti ja harmitti heitä. Kaukainen piano tai -soittokunta voi saattaa hänet tanssimaan, tai sitten hän hyppeli -oman hyräilynsä mukaan, tanssipa virsienkin säveleillä sunnuntaisin. -Hra Preemby teki pysyvän kuuden pensen tarjouksen, jos tyttö istuisi -paikallaan viisi minuuttia, mutta tämä ei milloinkaan suostunut siihen. - -Ensimmäisessä koulussaan, päivä-yhteiskoulussa Buckhurst Hillissä, oli -hän ensi alussa hyvin vähäisessä suosiossa, sitten suuressa suosiossa -ja sitten hänet erotettiin. Sen jälkeen hän menestyi erinomaisesti -Tavernerin tyttökoulussa Woodfordissa, jossa hänet heti alussa -tunnustettiin humoristiksi. Aina oli vaikeaa kutsua häntä muulla kuin -Christina Albertan nimellä. Ihmiset koettivat kaikenlaisia muita nimiä, -mutta niistä ei pysynyt mikään muu kuin Christina Alberta. Kotona -häntä sanottiin »vauvaksi» ja »tyttöseksi», »Bertieksi» ja »Bussiksi», -taikka »Allyksi» ja »Tinaksi», koulussa koetettiin sellaista nimiä kuin -»Nöpönenä» ja »Suopa» tai »Preemy» ja »Prim», ja myös »Pörröpää» hänen -kiharan tukkansa vuoksi. Nämä nimet hävisivät kaikki jättäen paikkansa -oikealle nimelle. - -Hän oppi hyvin läksynsä ja erikoisesti historiaa, maantiedettä ja -piirustusta, mutta opettajista hän ei paljoa välittänyt. Koulun -hokkeyjoukkueessa hän esiintyi oikeana hyökkääjänä erinomaisella -menestyksellä. Hän osasi juosta kuin tuuli, eikä hän näyttänyt -milloinkaan hengästyneeltä. Hänen hyökkäyksensä oli ihan hirmuinen. Hän -saattoi tehdä nenällään sellaisia ilveitä, että heikommat joutuivat -jonkunmoiseen hysteeriseen tilaan. Hän oli taipuvainen kujeilemaan -varsinkin rukousten aikana koulussa. - -Tyttären ja äidin välillä oli jonkunmoista pientä napinaa. Se ei -ollut sen pahempaa, mutta sellaista kuitenkin oli. Äidillä näytti -olevan häntä vastaan jotakin ilmilausumatonta vihaa. Se ei estänyt -rva Preembyä tekemästä velvollisuuttaan lapseen nähden, mutta se -esti kaiken todella lämpimän tunteen heidän välillään. Aikaisesta -lapsuudesta saakka sai isä suudelmat ja sai olla sinä, jonka selässä -kiipeiltiin ja jota nyittiin ja revittiin. Hän vastasi tähän -ystävyyteen. Isä sanoi häntä »omaksi pieneksi tytökseen», lausuipa -joskus, että lapsi oli aivan ihmeellinen. Hän otti hänet mukaansa -kävelylle ja kertoi hänelle kaikenlaista salaperäistä, mielessään -liikkuvaa: hävinneestä Atlantismaasta, Tiibetin laamoista ja -astrologian periaatteista, jotka säilyivät ratkaisemattomina pyramidien -suhteissa. Hän kertoi että hän usein halusi saada oikein kunnolla -tarkastella pyramideja. Huomasihan joku usein sellaista, mitä muut -eivät huomanneet. Tyttönen kuunteli tarkkaavaisesti, vaikka ei aina -ihan oikeassa hengessä. - -Hän saattoi kertoa Atlantiksen asukkaiden tavoista ja tiedoista. - -»He kävelivät ympäriinsä puettuina pitkiin, valkoisiin hameisiin», -selitti hän. »Enemmän Raamatun henkilöiden kuin varsinaisten ihmisten -näköisinä.» - -»Sepä oli edullista pesulaitoksille, isä», sanoi Christina Alberta. - -»Kaikki tietomme astrologiasta ovat vain murto-osia heidän tiedoistaan. -He tunsivat menneisyyden ja tulevaisuuden.» - -»Olipa vahinko, että he hukkuivat», virkkoi tyttö tarkoittamatta olla -ironinen. - -»Ehkäpä he eivät kaikki hukkuneetkaan», sanoi isä hämärästi. - -»Luuletko sinä, että Atlantiksen asukkaita vieläkin on olemassa?» - -»Muutamat ovat saattaneet pelastua. Heidän jälkeläisiään saattaa -olla lähempänä kuin voit otaksuakaan. Meissäkin, minussa ja sinussa, -Christina, saattaa olla atlantislaista verta.» - -Hänen ilmeensä ilmaisi hänen vahvan vakaumuksensa. - -»Se ei näytä auttavan paljoakaan», sanoi tyttö. - -»Auttaa enemmän kuin luuletkaan. Salaisia lahjoja. Ennustustaitoa. -Kaikkea sellaista. Me emme ole tavallisia ihmisiä, Christina Alberta.» - -Jonkun hetken molemmat jatkoivat toisistaan riippumattomia haaveitaan. - -»Kuitenkaan me emme tiedä, olemmeko atlantalaisia», sanoi Christina -Alberta. - - -2. - -Kun hän oli avannut tiensä kuudennelle luokalle Tavernerin koulussa, -häiriytyi Christina Albertan kasvatuksellinen kehitys koulun sekä sisä- -että ulkopuolella ilmenneitten erimielisyyksien takia. Opettajakunta -oli erimieltä hänestä. Hänen käyttäytymisensä oli huonoa, hänen työnsä -luokalla horjuvaa ja kehnoa, mutta hän läpäisi tutkinnoissa, etenkin -koulun ulkopuolelta tulevien, riippumattomien tutkijoiden kokeissa, -merkillisellä menestyksellä. Yleensä tahdottiin saada hänet pois -koulusta, mutta olisiko meneteltävä niin, että hänet siirrettäisiin -yliopistoon, vaiko vain yksinkertaisesti pyydettäisiin hänen -vanhempiaan ottamaan hänet pois, siitä syntyi riitakysymys. Voimistelun -opettajatar oli taipuvainen pitämään hengen ottamista kolmantena -mahdollisena keinona sen vuoksi, että tyttö oli osoittanut leikeissä -ääretöntä välinpitämättömyyttä tyyliä kohtaan, hänen epäurheilullisten -temppujensa vuoksi koettaa voittaa pelit epäsäännöllisellä ja -odottamattomalla tavalla ja hänen pyrkimystensä vuoksi tehdä -voimistelusta ja harjoituksista karkeaa pilaa, joka ei ollenkaan -soveltunut koulun seinien sisällä. Englannin kielen ja kirjallisuuden -opettajatar oli samaa mieltä, vaikka Christina Alberta saattoi viettää -tunteja aineita kirjoittaessaan ja koettaessaan muovailla Paterin, -Ruskinin ja Hazlittin mietelauseita ja pykäliä sellaisiksi, että ne -soveltuisivat hänen omiin, alkuperäisiin sepitelmiinsä. Ei ollut -Christina Albertan syy, että alinomaa noihin kirjallisen kullan -lankoihin oli merkitty punaisella musteella »kömpelöä», taikka »voisi -olla paremmin ilmaistu», taikka »liian kukallista» Vain johtajatar -sanoi todella hyvän sanan Christina Albertan puolesta. Mutta johtajatar -koettikin, asemansa vuoksi, erikoisesti ymmärtää vaikeita tilanteita. - -Ja Christina Alberta esiintyikin aina rauhallisen kunnioittavasti -johtajatarta kohtaan ja osasi näyttää luonteensa parempia puolia -kaikkein hämmästyttävimmällä notkeudella, milloin hyvänsä johtajatar -tuli huoneeseen. - -Kun Christina Albertalle kävi selväksi, mikä olisi tulos, valitsi -hän kuitenkin opintien. Hän muuttui melkein silminnähtävästi, hän -tuli kiltiksi, lakkasi olemasta oikullinen, hävisi tenniksessä -voimistelunopettajattarelle niinkuin pienen urheilijanaisen -tuleekin, lakkasi väittelemästä vastaan ja muuttui oudostelevan -äidinkielenopettajattaren ihmeeksi ahkeraksi Stevensonin -jäljittelijäksi. Mutta se oli vaivalloista työtä. Hänen uudistetussa -tennispelissään oli liiaksi siroa antautumista, hänen samettiin -käärityssä englanninkielessään hiukan liikaa parodiointia. Se -mahdollisuus, että hän milloinkaan pääsisi noitten onnellisten tyttöjen -joukkoon, jotka esikaupungeista menevät luennoille Lontooseen ja elävät -korkeampaa elämää perheen tarkastusvallan ulkopuolella, viettäen -aikaansa usein myöhäiseen iltaan opiskeluhuoneissa, laboratorioissa -ja luentosaleissa, näytti hyvin epävarmalta, ottamatta lukuun äidin -rauhallista, mutta päättävää vastarintaakaan. - -Sillä rva Preemby ei ollut sellainen nainen, joka olisi pitänyt -siitä, että hänen tyttärensä saisi korkeamman sivistyksen kuin hänen -vanhempansa ja kuin hänen asemansa edellytti. Hän rupesi valittelemaan -sitä heikkouttaan, ettei ollut pannut Christina Albertaa työhön -pesulaitoksessa, niinkuin hänet itsensä, jo neljäntoista ikäisenä, -oli pantu. Silloin hän olisi oppinut ammatin alusta alkaen ja -olisi kyennyt auttamaan, ja sitten seuraamaankin äitiään, niinkuin -rva Preemby oli auttanut ja seurannut rva Hossettia. Mutta koulu -tenniksineen, musiikkeineen, ranskoineen ja niin poispäin oli saanut -hänen tyttärensä vieraantumaan puhtaasta ja puhdistavasta elämästä. Hän -oli nyt tulossa seitsemäntoista ikäiseksi, ja mitä pikemmin hän luopui -noista asioista, jotka veivät vain suoraan opettajattareksi, vanhaksi -piiaksi, Italian-matkoihin, taiteellisiin pukuihin ja ehdottomaan -kykenemättömyyteen, sitä parempi hänelle ja kaikille muillekin. - -Hän kävi taistelua Christina Albertan tapaa vastaan istua -epänaisellisissa asennoissa kirjan ääressä, ja kun hra Preemby rupesi -ennenkuulumattoman uskaliaasti väittämään, että se oli liian kovaa -tyttöä kohtaan, ja ettei hän huomannut kirjoissa mitään haittaa, ja sen -sellaista, vei rva Preemby hänet Christina Albertan omaan huoneeseen -katsomaan, mitä siitä sukeutui, ja erikoisesti tarkastamaan hänen sinne -ripustamiaan kuvia. Vaikka hänelle näytettiin suuri valokuva Michel -Angelon Aatamin luomisesta, sellaisena kuin mestari oli kuvannut tuon -tapahtuman sixtiniläisen kappelin kattoon Roomassa, koetti hän vieläkin -vähän vastustella ja sanoi, että se oli »taidetta». - -»Minusta näyttää, että sinä puolustat kaikkea, mitä hän tekee», sanoi -rva Preemby. »Katsoppa tätä! Taidetta! Katsele noita kirjoja! Darwinin -'Lajien synty’! Se on kaunis kirja tytön rukouskirjaksi!» - -»Ei hän kai näe siinä mitään pahaa»; sanoi hra Preemby. - -»Hän!» sanoi rva Preemby arvokkaasti. »Ja katso tätä!» - -»Tämä» oli Howen »Biologinen kartasto». Hän aukaisi sen näyttääkseen -suurta sivua, jossa esitettiin tarkoin sammakon elinten jaoittelu. - -»Mitäpä tuosta», sanoi hra Preemby. »Sehän on hänen oppikirjojaan. -Siinä ei todella ole mitään, mitä saattaisimme sanoa sopimattomaksi. Se -on tiedettä. Ja sehän on kuitenkin vain sammakko.» - -»Kauniita juttujapa ne opettavat kouluissa nykyään. Mitä on tuo sinun -tieteesi ja taiteesi! Ei kai niistä mielikuvitus paljoakaan kostu. -Jos minä olisin tyttönä ollessani kysynyt äidiltä, mitä eläinten -ruumiissa on, olisi hän lyönyt minua ja lyönyt kovasti. Ja se olisi -ollut ihan oikein. On asioita, jotka täydellä syyllä salataan meiltä -— ja salattava ne onkin. Jumala näyttää meille niin paljon kuin -tarvitsemmekin. Enemmänkin! Ei eläimiä tarvitse avata. Ja tässä, tässä -on ranskankielinen kirja.» - -»Hm», sanoi herra Preemby hiukan perääntyen. Hän otti tuon -sitruunankeltaisen niteen ja käänteli sitä kädessään. - -»Kaikki tuo lukeminen!» sanoi rva Preemby ja näytti kolmea kirjahyllyä. - -Hra Preemby kokosi kaiken rohkeutensa. »Sinun ei pidä odottaa, Chris», -sanoi hän, »että minä rupeaisin vastustamaan lukemista. Se on iloa ja -valistusta. Kirjoissa on asioita... Todella, Chris, luulisin, että -olisit onnellisempi, jos lukisit hiukan. Christina Alberta on syntynyt -lukemaan, pidätpä sinä siitä tai et. Hän tulee minuun, luulisin.» - -Rva Preemby oikein säpsähti ja silmäili punastuvaa vastustajaansa, ja -hänen silmiensä kiukku suureni lasien vaikutuksesta. »On ihmeellistä», -sanoi hän hetken kuluttua, »on todella ihmeellistä, kuinka Christina -Alberta saa kaikki, mitä haluaa.» - - -3. - -Nti Maltby-Neverson, Tavernerin koulun johtajatar, kutsui rva -Preembyn luokseen ja järkytti aikalailla hänen vakaumustaan. Hän oli -selvästikin sivistynyt nainen, ja koulun pesulasku nousi lukukausien -aikana kahteenkymmeneen puntaan viikossa. Neiti Maltby-Neverson -vietiin katsomaan tuota pahennusta aiheuttanutta maalausta, ja -johtajatar sanoi: »Se on varmasti hyvin kaunis. Yksi todella suuria -maalauksia maailmassa. Syvästi uskonnollinen. Siinä on itse Raamatun -sanat ilmaistu maalauksella. Mitä moitittavaa te siinä huomaatte, rva -Preemby?» - -Ja silloin, niinkuin taikavoimalla, maalaus lakkasi olemasta pahennusta -herättävä, ja rva Preemby oli häpeissään itsensä takia. Hän huomasi -nyt, ettei maalauksessa ollutkaan mitään moitittavaa. - -Nti Maltby-Neverson sanoi, että Christina Alberta on vaikeasti -hoidettavaa lajia, mutta sielultaan hyvin mielenkiintoinen, oikea -luonne. Hänellä on suuri rakastamisen kyky. - -»Sitä minä en ole huomannut», sanoi rva Preemby. - -»Hän on luonne, jota _minä_ olen tutkinut», sanoi nti Maltby-Neverson -yksinkertaisesti, mutta päättävästi. - -Hän selitti, että Christina Alberta on aktiivinen luonne. Jos -hänet jätettäisiin ilman sellaista työtä, jossa hän voisi kehittää -ominaisuuksiaan, niin hän voisi joutua minkälaisiin onnettomuuksiin -tahansa. Vaikka minkälaisiin! Hänessä ei suinkaan oleellisesti ole -mitään pahaa. Hänessä on vain tarmoa. Jos hän saisi kovaa, soveliasta -työtä ja kunnianhimoa herättäviä päämääriä, saattaisi hänestä tulla -hyvinkin tyydyttävä nainen, mahdollisesti erikoisen eteväkin nainen. - -»Minä en voi käyttää eteviä naisia», sanoi rva Preemby lyhyesti. - -»Mutta maailma voi», vastasi nti Maltby-Neverson hiljaa. - -»Pelkään, että minä olen vanhanaikaista lajia», sanoi rva Preemby. - -»Mutta Christina Alberta ei ole.» - -»Sallikaa miehen saavuttaa menestystä maailmalla ja naisen kotona», -sanoi rva Preemby. »Olen pahoillani, että olen toista mieltä kuin te, -mutta eihän omille mielipiteilleen mitään voi.» - -»Se riippuu kokonaan teistä itsestänne», sanoi nti Maltby-Neverson. - -»Pelkään vain, että miehet sopivat paremmin hallitsemaan», sanoi rva -Preemby. »Naisella on oma paikkansa maailmassa, ja se ei ole miehen -paikka.» - -»Mutta minä luulin, että hra Preemby erikoisesti kannatti ajatusta -opiskelun jatkamisesta.» - -Rva Preemby oli ällistynyt. »Hän kannatti», sanoi hän ikäänkuin ei -oikein olisi käsittänyt, mitä se asia tähän kuului. - -»Tehkääpä koe», sanoi neiti Maltby-Neverson. »Ehkäpä hän kuitenkaan ei -tahdo tulla ylioppilaaksi». - -Mutta Christina Alberta suoritti tutkintonsa liioillakin äänillä. -Hän ei jättänyt mitään sattuman varaan. Oli olemassa kaksivuotinen -korkeakoulukurssi, jonka eräs edistystä kannattavien oppien ystävä oli -perustanut. Kurssit pidettiin Lontoon Taloudellisessa Korkeakoulussa. -Heti kun Christina Alberta sai tietää, että hänet oli hyväksytty, meni -hän, sanomatta mitään äidilleen tai kellekään muulle, parturiin ja -leikkautti tukkansa lyhyeksi. Tämä oli rva Preembylle vielä ankarampi -isku kuin yliopistoluvut. Hän seuraili lyhyttukkaista, somanenäistä -tytärtään, tämän kuljeskellessa lyhyissä voimisteluhameissaan, oikean -närkästyksen vallassa. - -Hän toivoi saavansa tyttärensä tuntemaan häntä kohtaan samoja tunteita -kuin hän itse tunsi. »Toivoisinpa, että vain näkisit itsesi», sanoi hän -kirpeän katkerasti. - -»Mitä hyvää siitä olisi», sanoi Christina Alberta. - -»Sinä olet kuin vitsaus minulle», sanoi rva Preemby. - - -4. - -Mutta Christina Alberta oli opiskellut Lontoon Taloudellisessa -Korkeakoulussa vuoden ja oli aloittamaisillaan toisen, kun äiti -pakoitti hänet luopumaan yliopistoluvuista. Christina Alberta oli -eräänä iltana jäänyt myöhään Lontooseen sanomatta äidilleen, että niin -kävisi, hän oli kuunnellut keskustelua väestökysymyksestä Uuden Toivon -Klubissa Fitzgeraldkadulla, ja hän oli tullut kotiin tuoksuen niin -voimakkaasti tupakalta, että hänen äitinsä oli katunut ja peruuttanut -siitä hetkestä lähtien kaikki nykyaikaisuudelle tekemänsä myönnytykset. - -Hän oli odottanut tätä hetkeä monta kuukautta. - -»Tähän se loppuu», sanoi hän päästäessään tyttärensä taloon. - -Christina Alberta huomasi, että ei ollut mitään avointa tietä -kiertää tai kumota tätä päätöstä. Hän puhui turhaan isälleen ja -neiti Maltby-Neversonille. Mutta sen sijaan, että hän olisi jättänyt -opintonsa paikalla, kuten häntä oli käsketty tekemään, hän koetti -voittaa aikaa ja selitti koulussa poissaolonsa perhetapahtumista -johtuneeksi. - -Näihin aikoihin oli rva Preembyn terveys jo hyvin huono, mutta tämä -tosiasia jäi hänen tyttäreltään ja mieheltään kokonaan varjoon sen -paljoa vaikuttavamman tosiasian rinnalla, että hän nykyään aina oli -pahalla tuulella. Kaikki näytti liittoutuvan tuottamaan hänelle harmia -— paitsi hra Preemby, joka tiesi, että oli parempi olla tekemättä -mitään sellaista. - -Maailmansodan viimeinen vuosi, ja vielä enemmän seuraava, joka -toi epätyydyttävän rauhan, olivat hyvin vaikeita pesulaitokselle. -Sotatarveteollisuus suoritti pesijättärille parempia palkkoja, ja -heidän kanssaan ei enää tahtonut tulla toimeen. Hiilet, suopa, kaikki -oli kuulumattoman kallista, ja oli mahdotonta päästä takaisin entisille -tuloille kohottamalla hintoja. Ihmiset, vieläpä kaikkein hienoimmatkin, -alkoivat luopua entisestä siisteydestään. Hyvässä asemassakin olevat -herrat alkoivat pitää frakkipaitojaan kolme neljä kertaa ja käyttivät -samoja alusliivejä ja aluspaitoja kaksikin viikkoa. Talousvaatteita -käytettiin vastaavassa määrässä kauemmin. Ihmiset olivat liikkuvalla -jalalla. Uusien upseerien vaimot tulivat yhtenä, lähtivät toisena -päivänä ja jättivät laskunsa maksamatta. Milloinkaan ei rva Preemby -ollut nähnyt sellaista määrää huonoja velallisia. Pesun kuljettajat -palasivat rintamaita pommien pilkkomina ja niin sotilaallisiksi -muuttuneina, että he petkuttivat puhtaasta hermostuneisuudesta ja -tavasta. Verotus muuttui painajaiseksi. Sekä ulkona että kotona oli rva -Preembyn elämä pelkkää ristiriitaa. Hän sai laitoksensa kannattamaan -tämän kaamean ajan läpi, koska hän oli järjestelynero, mutta hän teki -sen menettäen tavattomasti elinvoimaa. - -Hän tuli katkeran arvostelevaksi hra Preembyn ja tyttärensä -avuttomuuteen nähden. Kun he koettivat auttaa, arvosteli hän heidän -kyvyttömyyttään. He tekivät enemmän haittaa kuin hyötyä. - -Aterioitten ajat olivat kaameita. Hän saattoi istua paikoillaan -punakkana ja tuijotellen lasiensa läpi, silminnähtävästi kiukkuisesti -tuntien tämän maailman vääryyden ja syöden hyvin vähän. Hra Preembyn -yritykset saada hilpeä keskustelu käyntiin eivät useimmiten johtaneet -minnekään. Christina Alberta oli myöskin pelon vallassa. - -»Asiathan käyvät vähän paremmin tänään», saattoi hra Preemby sanoa. - -»Enkö minä saa olla rauhassa asioilta edes ruoka-aikana?» saattoi -naisparka valitella. - -Taikka: »Näyttää tulevan hyvä ilma Derbyn kilpailuille.» - -»Onpa vahinko, että et voi mennä sinne, kun apuasi niin kipeästi -kaivataan kotona. Et ole kai kuullut, mitä vaunulle numero 2 on -tapahtunut?» - -»En ole», vastasi hra Preemby. - -»Et tietysti. Takimmainen likasuojus on pirstoina. Rattaat eivät kelpaa -kuukauteen. Eikä kukaan tiedä, kuka sen on tehnyt. Tuntuu kuitenkin -siltä kuin se olisi jonkun miehen kiusantekoa. Mutta minun asianihan on -ottaa siitä selvä! Ja maksaa! Niinkuin kaikki muukin täällä kotona.» - -»On parasta tiedustella...» - -»Kyllä minä ne sinun tiedustelusi tunnen. Parasta jättää koko juttu -silleen. Irvistellä ja pitää hyvänään...» - -Hiljaisuus palasi ruokapöytään. - -Hän näytti pitävän tuota kaameaa hiljaisuutta suuressa arvossa. Hän -valitti sitäkin, että Preemby söi juustokeksinsä suutaan maiskuttaen. -Mutta millä muulla tavalla juustokeksiä voi syödä? Christina Alberta -oli tehty kovemmasta aineesta ja rupesi väittämään vastaan. Silloin -saattoi äiti tulistua hänen nenäkkyytensä takia ja selittää, että -»jommankumman heistä oli lähdettävä pöydästä». - -»Menen yläkertaan lukemaan», sanoi Christina Alberta. »En haluakaan -syödä täällä.» - -Ennenkuin Christina Albertan yliopistollinen rata äkkiä katkesi, -oli hän ollut läsnä vain aamiaisella ja illallisella. Illallinen ei -ollutkaan yhtä kaamea kuin aamiainen, ja aamiaisen saattoi helposti -lyödä laimin ja olla poissa, mutta Uuden Toivon Klubin kokousta -seuranneen romahduksen jälkeen oli hän läsnä kaikilla aterioilla -jonkunmoisena valonjohtajana isälleen ja jonkunlaisena hillitsevänä -voimana, vaikkakin närkästyksen lisääjänä äidilleen. Äiti viittaili -siihen suuntaan, että kun kerran hänen yliopistouransa nyt oli lopussa, -niin tuli hänen perehtyä pesuliikkeeseen, mutta Christina Alberta -väitti hyvin jyrkästi, että sen harjoittaminen jonkunlaisellakaan -menestyksellä nykyisissä olosuhteissa vaati »asiaankuuluvaa -liikekasvatusta». Jos hän ei saanut mennä Lontoon Taloudelliseen -Korkeakouluun, niin tahtoi hän mennä Tomlinsonin Kauppakouluun Chancery -Lanella ja oppia kirjanpitoa, pikakirjoitusta, konekirjoitusta ja -kauppakirjeenvaihtoa, ranskalaista kauppakieltä ja niin poispäin. -Kolmen viikon tuskallisten päivällisaterioiden jälkeen tämä suunnitelma -hyväksyttiin ankarilla ehdoilla, ja hänen vuosilippunsa Lontooseen -uudistettiin. Hän työskenteli toisen talven hyvin siedettävästi -Tomlinsonin koulussa, koko Lontoo toimintapiirinään. Hän oppi -kaikenlaista. Hän sai uuden joukon ystäviä ja tuttavia, joillakin -leikkotukka, toisilla ei, mitä erilaisimmista yhteiskunnallisista -piireistä ja yhtymistä, sen ystäväpiirin lisäksi, jonka hän oli -kerännyt ympärilleen jo Korkeakoulussa. - -Kun rva Preemby rupesi puhumaan häntä ahdistavasta, jäytävästä kivusta, -niin hänen miehensä ja tyttärensä pitivät sitä aluksi molemmat vain -hänen heihin kohdistuvan pahantuulensa uutena kehitysmuotona, eivätkä -olleet siitä erikoisemmin huolestuneita. Hra Preemby sanoi vain, että -hänen mielestään hänen pitäisi kysyä neuvoa tai käydä jonkun lääkärin -luona, mutta muutaman päivän hän suhtautui tähän ehdotukseen vain -ylenkatseellisesti. Jos hän nyt yhtäkkiä lähtisi lääkäriin, niin olisi -heti löydettävä toinen hoitamaan pesulaitosta. Lääkärit määräävät -vuoteeseen ja antavat lääkkeitä vuoteessa juotaviksi. Ja kuinka he -sillä aikaa tulisivat toimeen? - -Sitten hän muuttui yhtäkkiä. Eräänä aamuna hän tunnusti voivansa -pelottavan pahoin. Hän palasi vuoteeseen, ja oudosti aavistellen, että -loppu oli lähellä, hra Preemby kiiruhti lääkäriin. Mittari näytti kovaa -kuumetta. »Pakottaa, kylkeäni pakottaa», sanoi rva Preemby. »Minulla on -ollut se kerran ennenkin, mutta ei näin kovana.» - -Christina Alberta tuli sinä iltana kotiin huomatakseen, että hän osasi -pelätä, tuntea omantunnon moitteita ja hellyyttäkin. - -Hän joutui olemaan äitinsä seurassa muutamia outoja hetkiä hourailun -ja tunnottomuuden väliaikoina. Rva Preembyn kasvot näyttivät tulleen -pienemmiksi ja kauniimmiksi, kuumeen puna hänen poskillaan valehteli -nuoruutta. Hän ei enää ollut kova eikä vihainen, mutta pikemmin -pateettisen ystävällinen. Ja Christina Alberta ei ollut nähnyt häntä -vuoteessa vuosikausiin. - -»Pidä huolta isästä», sanoi rva Preemby. »Olet saanut häneltä enemmän -— tai vähemmän — kuin luulotkaan. Minun oli tehtävä kaikki, mitä olen -tehnyt. Pidä huolta hänestä. Hän on kiltti ja hyvä. Hänet saa helposti -vakuutetuksi mistä hyvänsä, ei häntä voi jättää yksinään maailmaan... -En ole ollut sinulle kaikkea sitä, mitä äidin olisi pitänyt. Mutta sinä -olit hyvin vaikea luonne, Christina... pidän sinua suuressa arvossa... -Olen iloinen siitä, ettei sinulla ole minun silmiäni. Silmälasit ovat -koettelemus...» - -Huoli pesulaitoksesta täytti suuren osan hänen ajatuksiaan. - -»Se Smithersin akka siellä pesuhuoneessa on varas, mutta sen uuden -miehen, Baxandalen, sain pidetyksi kurissa. En tiedä, kuinka olen -voinut pitää sitä rva Smithersiä niin kauan... Heikkoutta ... En -ole varma siitä miehestäkään. En tiedä mitään varmaa vielä, mutta -tunnen, ettei hän ole suora... Pelkään, että olemme antaneet lady -Badgerille liian paljon luottoa. Nykyaikana saa arvonimiä varoa. Hän -on johdattanut minut harhaan...Hän lupasi maksu osoituksen... Mutta -epäilen, kuinka te kaksi tulette yhdessä toimeen pesulaitoksessa. -Hän ei osaa mitään, ja sinä et tahdo. Sinä olisit kyllä kyennyt -hoitamaan sen. Mutta mitäpä siitä nyt enää. Jos sen myisi näin -toimivana liikkeenä? Widgeryt ostaisivat sen. Hän on kova, mutta hän on -suora. Hyvin suora. He tahtoisivat mielellään saada sen... Se ei ole -milloinkaan pälkähtänyt päähäni. Luulin kestäväni vielä kaksikymmentä -vuotta... Toivoisin, ettei lääkäri ajattelisi leikkausta. Se ei tekisi -hyvää.» - -Hän toisti monesti mietteensä. - -»Minua inhottaa ajatus, että minut avattaisiin», sanoi hän. »Niinkuin -se sammakko sinun kirjassasi... Pakattuna täyteen kuin laukku... Ei -saisi sitä milloinkaan takaisin... Irtonaisia palasia ... Pesuallas tai -semmoinen, pitämässä sitä koossa.» - -Sitten hänen ajatuksensa kääntyivät asioihin, joita Christina Alberta -ei saattanut ymmärtää. - -»Juoksi tiehensä ja jätti minut siihen... Ihmettelenpä, mitä hän nyt -tekee... Otaksupa... Kuvittelehan, jos hän juuri tekisi leikkauksen... -Leikkauksen... Olimmepa aika lapsellisia.» - -Hän näytti palaavan tuntoihinsa ja katseli tytärtään kovilla, kysyvillä -silmillä. Jokin vaisto Christina Albertassa sai hänet ottamaan -epäuteliaan ilmeen. Mutta nuo sanat sattuivat hänen mieleensä, jäivät -sinne ja itivät kuin jyvät. He olivat lapsellisia, ja hän juoksi -tiehensä? Omituista, mutta sopi kuitenkin yhteen monenlaisten muiden -arvaamattomien seikkojen kanssa. - - -5. - -Hra Preemby näytti tavattoman pieneltä, mutta tavattoman arvokkaalta -täydessä surupuvussaan. Christina Alberta oli myös hyvin musta ja -kiiltävä. Hänen hameensa ulottuivat ensimmäistä kertaa hänen elämässään -nilkkoihin saakka, uhraus, jonka hän tiesi vainajan hengen erikoisen -mielellään hyväksyvän. - -Christina Albertan elämään oli tullut uusi tekijä: vastuunalaisuus. Hän -tiesi, että hän tutkimattomista syistä oli vastuussa hra Preembystä. - -Oli selvää, että vaimon äkillinen kuolema lääkärin veitsen uhrina -oli ollut ankara isku hra Preembylle. Hän ei sortunut, ei itkenyt, -eikä antautunut surunpurkauksiin, mutta hän oli merkillisen hiljainen -ja alakuloinen. Hänen pyöreät, kiinansiniset silmänsä ja hänen -viiksensä katselivat maailmaa äreän juhlallisesti. Hautajaistoimisto -oli harvoin tavannut niin tuottavaa leskeä. »Kaikki parasta lajia», -sanoi hra Preemby. »Hänen täytyy saada kaikki, mitä hän voi saada.» -Näissä olosuhteissa hautajaistoimiston omistaja, joka oli perheen -ystävä tavattuaan sekä herra että rouva Preembyn jokseenkin usein -whistipöydässä, laski hintansa hyvin kohtuullisiksi. - -»Et voi kuvitellakaan, mitä kaikki tämä merkitsee minulle», sanoi -hra Preemby Christina Albertalle hyvin usein. »Se oli puhdas -rakkausavioliitto», hän sanoi, »puhdasta romantiikkaa. Hän ei -voittanut mitään menemällä naimisiin kanssani. Mutta kumpikaan meistä -ei ajatellut epäpuhtaita asioita.» Hän oli hetkisen vaiti taistellen -unohtumattomien muistojen kanssa. »Heti kun kohtasimme toisemme», sanoi -hän, »tuntui meistä siltä, että niin täytyi käydä.» - -»Juoksi pois ja jätti minut», kuului heikkona kuiskauksena Christina -Albertan muistossa. - - -6. - -Näinä surupäivinä oli paljon tekemistä. Christina Alberta teki -paraansa auttaakseen, vartioidakseen ja ohjatakseen hra Preembyä, -niinkuin hänen äitinsä oli toivonutkin, mutta hän hämmästyi nähdessään -isässään eräänlaista, aivan odottamatonta päättäväisyyttä, joka oli -nähtävästi tullut hänen olemukseensa muutaman tunnin kuluessa puolison -kuoleman jälkeen. Hän oli selvästi päättänyt, että Christinan ja -hänen piti päästä irti pesulaitoksesta joko myymällä tai vuokraamalla -se, taikka, jollei mitään keinoa ilmestyisi sen käyttämiseksi sillä -lailla, polttaa tai räjäyttää se niin pian kuin suinkin. Hän ei -ryhtynyt keskusteluunkaan siitä, hän piti sitä vääjäämättömänä -välttämättömyytenä. Hän ei osoittanut mitään kiukkua pesulaitosta -kohtaan, hän ei arvostellut millään lailla vihamielisesti siellä -viettämäänsä elämää, mutta jokainen ajatus ilmaisi kuitenkin -hänen äärimmäistä vastenmielisyyttänsä sitä kohtaan. Ja sitten he -lähtisivät pois — suoraan pois Woodford Wellsistä, eivätkä milloinkaan -palaisi sinne. Christina oli omin päin tullut jokseenkin samoihin -johtopäätöksiin, mutta hän ei ollut odottanut tapaavansa niitä niin -tyynen ankarina isällään. - -Isä rupesi selvittelemään tulevaisuutta, kun he istuivat aterialla -hautajaisiltana: - -»Äitisi serkku, Sam Widgery», kertoi hän, »on puhunut kanssani.» - -Hän mutusteli hetkisen. Hänen viiksensä liikkuivat ylös ja alas, ja -hänen kiinansiniset silmänsä tuijottivat ulos ikkunasta auringonlaskun -punaamiin pilviin. »Hän haluaa ostaa sen.» - -»Pesulaitoksenko?» - -»Niin, käynnissä olevana liikkeenä. Ja koska hän on läheisin -sukulaisemme, niin sanoakseni, annan sen hänelle mieluummin kuin -kenellekään muulle. Muutenhan se on yhdentekevää... Toivoisinpa -tietäväni, paljonko häneltä pyytäisin siitä. En tahtoisi pyytää liian -vähän. Niinpä sanoin, etten halunnut puhua liikeasioista hautajaisissa. -Sanoin, että hänen on parempi tulla tänne huomenna. Heidän liikkeensä -ei oikein menesty. Se on ikäänkuin hautaantunut Walthamstowniin. Hänen -kannattaisi päästä pois ja myydä maa rakennustonteiksi. Hänellä ei ole -kovin paljon rahaa... Mutta hän tahtoo tämän liikkeen. Hän todella -tahtoo tätä liikettä.» - -Hänen siniset silmänsä olivat näkyjennäkijän silmät. - -»En tiedä, opetettiinko sinulle siellä korkeakoulussa, kuinka yhtiöitä -perustetaan. Olen täysi lapsi sellaisissa asioissa. Hän puhuu -osuuksista, hypoteekkilainoista ja sen sellaisista, mutta mitä me -haluamme — me haluamme rajoitettua yhtiötä. Ja me tahdomme myöskin -tuollaista velkakirjan tapaista, taikka paremminkin etuoikeutettuja -osakkeita. Me järjestämme sen niin, että kuta enemmän hän saa irti -liikkeestä, sitä enemmän mekin saamme. Muuten yhtiö saattaa vähentää -velkakirjamme vakuutta, maksamalla liikaa osinkoa tavallisille -osakkaille. Hän haluaa tavallisia osakkeita. Hän ja hänen vaimonsa. En -tahdo sanoa, että hän tekisi sellaista tahallaan, mutta hänet saattaa -hyvin helposti johdattaa tekemään niin. Häntä täytyy pitää silmällä. -Meidän on järjestettävä asiat niin, että jos hän maksaa enemmän omille -osakkailleen kuin meille, niin meidän on saatava osuutemme nousemaan. -Se on kaikki hyvin vaikeaa ja monimutkaista, Christina Alberta.» - -Christina Alberta katseli isäänsä uudella ja syventyvällä -kunnioituksella. Hän ei milloinkaan ennen ollut kuullut hänen puhuvan -sillä lailla aterioiden aikana, mutta hän ei ennen myöskään ollut -turvassa keskeytyksiltä ja oikaisuilta. - -»Meidän on pyydettävä asianajajaamme järjestämään se parhaansa mukaan», -sanoi hra Preemby. - -»Me emme jää kovinkaan niukalle osalle», jatkoi hän ottaen juustoa. - -»Meillä on vielä eräitä kiinnityslainoja ja muutamia taloja Backhurst -Hillissä. Se on omituista, mutta kuolleella äiti parallasi oli -eräänlainen luottamus minun arvostelukykyyni taloihin nähden. Hän antoi -minun usein neuvoa itseään. Ja minulla oli aina se tunne, että minä -kokosin tällä hommalla jotakin vararahastoon... On hyvin mahdollista, -että Sam Widgery ostaa suurimman osan tämän talon kalustoakin. Hänellä -on suurempi talo kuin tämä...» - -»Mutta minne aiomme asettua asumaan, isä?» keskeytti Christina Alberta. - -»En oikein tiedä», sanoi hra Preemby minuutin verran mietittyään. -»Mielessäni on useitakin paikkoja.» - -»Lontooseen», sanoi tyttö. »Jos pääsisin takaisin opiskelemaan, -ennenkuin on liian myöhäistä!» - -»Lontooseen», sanoi isä. »Se on kyllä mahdollista.» Hän epäröi -lausumasta seuraavaa ehdotustaan, sillä epäröiminen oli tullut hänelle -tavaksi, niin tottunut hän oli siihen, että hänen ehdotuksensa -puristettaisiin kokoon kuin paperi ja heitettäisiin pois. »Oletko -milloinkaan kuullut täysihoitoloista, Christina Alberta?» kysyi hän -epäluonnollisen välinpitämättömästi. »Oletko milloinkaan ajatellut -mahdolliseksi, että me asettuisimme asumaan täysihoitolaan?» - -»Lontooseenko?» - -»Kaikkialla maailmassa, — melkein kaikkialla, on täysihoitoloita. -Näethän, Christina Alberta, että meidän on päästävä eroon -huonekaluistamme täällä, paitsi kirjoistani ja muutamista pikku -kapineista, ja voimmehan me panna ne säilöön joksikin aikaa — -Taylorin Säilytyshuone pitäisi niistä kyllä huolta — ja itse voisimme -asettua asumaan johonkin täysihoitolaan. Silloin sinä voisit -opiskella, eikä sinun tarvitsisi hoitaa taloutta, ja minä voisin -lueskella ja tutkia asioita ja kirjoittaa muistiin eräitä teorioja, -joita olen mietiskellyt, ja puhutella ihmisiä ja kuulla ihmisten -puhuvan. Täysihoitoloihin tulee kaikenlaisia ihmisiä — kaikenlaisia -mielenkiintoisia ihmisiä. Viime öinä olen loppumattomasti ajatellut -tuollaisessa täysihoitolassa oloa. Ajattelen sitä edelleenkin, -harkiten sitä mielessäni. Se olisi ihan uutta elämää minulle, aivan -kuin alusta alkamista. Elämä on ollut niin säännöllistä täällä. Kaikki -oli erinomaista niin kauan kuin äiti parkasi eli, mutta nyt tunnen -tarvitsevani vaihtelua, tarvitsevani liikuntoa ja nähdä kaikenlaisia -asioita ja erilaisia ihmisiä. Minun täytyy saada unohtaa. Niin, eräissä -noissa täysihoitoloissa on kiinalaisia ja intialaisia ja venäläisiä -ruhtinattaria, professoreja, näyttelijöitä ja kaikenlaista väkeä. Heitä -olisi hauska kuunnella!» - -»Bloomburyssä on täysihoitoloita, jotka ovat täynnä ylioppilaita», -sanoi Christina Alberta. - -»Niitä on joka lajia», sanoi hra Preemby. - -»Minua miellyttää eräs paikka», sanoi hra Preemby kaataen loputkin -oluesta lasiinsa, »Tumbridge Wells.» - -»Eikö sitä joskus sanota Tunbridgeksikin, isä?» - -»Ennen kyllä. Mutta nyt puhutaan vain Tumbridge Wellsistä. Siellä, -Tumbridge Wellsissä, on kukkuloita, joitten nimet viittaavat suoraan -johonkin yhteyteen entisten israelilaisten kanssa, Efraimin vuori ja -Gilboan vuori ja muita, ja siellä on koko joukko omituisenmuotoisia -kallioita, jotka ovat ääriviivoiltaan kuin suuria kilpikonnia ja -esihistoriallisia hirviöitä ja muodoltaan niin salaperäisiä, ettei -kukaan tiedä, ovatko ne Jumalan vai ihmiskätten töitä. Olen hyvin -halukas näkemään nuo kalliot omin silmin. Niillä saattaa olla meille -syvempi ja läheisempi merkitys kuin yleensä otaksutaan. Tumbridge -Wellsissä on koko joukko täysihoitoloita — niin kertoi minulle eräänä -päivänä mies, jonka tapasin British Museumin assyrialaisessa huoneessa -— ja eräitten niistä pitäisi olla hyvin mukavia ja halpoja.» - -»Voimmehan me mennä sinne loma-ajaksi», sanoi Christina Alberta, -»ennenkuin opintokausi alkaa Lontoossa.» - -Ulkona hehkui keskikesän ilta, ja hämärä rauha täytti huoneen. Isän -ja tyttären ajatukset kulkivat eri suuntiin. Hra Preemby katkaisi -ensimmäiseksi hiljaisuuden. - -»Nyt kun minun täytyy käydä surussa tai puolisurussa jonkun aikaa, -olen päättänyt antaa pois nuo tvillipolvihousut ja sukat. Joku köyhä -mies saattaa tuntea niitten edut — talvella. En ole milloinkaan oikein -pitänyt noista kovin säkkimäisistä puvuista, mutta tietysti oli, niin -kauan kuin äiti parkasi eli, hänen makunsa lakina minulle. Ja nuo -hatut, ne tulevat silmille, ja ovat kuumia. Tuo tvillikangas... Sitä -pidetään liian suuressa arvossa. Jos ajat pyörällä tai muulla, niin -se kuluu istuimen hankauksesta. Saa näyttämään hullunkuriselta... -Ja sitten ajattelen vielä, että hankin pian tuollaisen pehmeän, -mustanauhaisen huopahatun.» - -»Olen aina ollut sitä mieltä, että sinulla pitäisi olla sellainen, -isä», sanoi Christina Alberta. - -»Käyköhän se surupukuun?» - -»Ihan varmasti, isä.» - -Hra Preemby mietiskeli mielissään. Tytöllä on selvä järki. Hänen -mielipiteensä ovat kuuntelemisen arvoisia. - -»Mitä taas tulee siihen, että panisimme hakaristin äiti parkasi -hautakiveen, niin olet ehkä oikeassa arvellessasi, että hän itse -ei olisi valinnut sitä. Lienee kuitenkin parasta tehdä niinkuin -sinä ehdotit ja asettaa haudalle vain yksinkertainen risti. Hänen -hautansahan se ennen kaikkea on.» - -Silloin Christina Alberta nousi tuoliltaan ja tuli pöydän ympäri — -melkein tanssien, kunnes muisti, kuinka asiat olivat — ja suuteli -häntä. Jostakin hämärästä syystä hän vihasi hakaristiä yhtä paljon kuin -rakasti isäänsä. Hänelle siitä oli tullut yksinkertaisuuden tunnus, -ja hänestä ei ollut mieluista ajatella, että hänen isänsä oli tyhmä, -etenkään nyt, kun hän jostakin hämärästä syystä oli alkanut pitää häntä -väärinkäsitettynä. - - -7. - -Oli paljon asioita hoidettavana, ennenkuin Preembyt voivat lähteä -Tunbridge Wellsiin. Tuli monet neuvottelut hra Sam Widgeryn kanssa -Woodford Wellsissä ja sitten herrojen Paynen ja Punterin likaisessa -toimistossa Lincolns Innissä. Heti alusta alkaen nämä liikemiehet -huomasivat, että hra Preemby oli lapsi liikeasioissa, mutta kun he -jatkoivat neuvotteluja hänen kanssaan, huomasivat he, että hän oli -hyvin saita ja vaikeasti käsiteltävä lapsi. Kului kuusi viikkoa, -ennenkuin hra ja rva Widgery pääsivät muuttamaan äkeinä ja kiukkuisina -Kirkkaan Virran huoneistoihin, ja hra Preembyn ja hänen tyttärensä tuli -päivää myöhemmin lähteä Lontooseen valitsemaan täysihoitolaa Tunbridge -Wellsistä. - -Christina Alberta vietti orpoutensa ensi ajat taistellen sopimatonta -hilpeyden ja syvää vapautuksen tunnetta vastaan. Hän huomasi isänsä -valmiiksi hyväksymään minkälaiset tekosyyt hyvänsä, joilla hän -halusi päästä päiväksi Lontooseen, olipa isä suopeuteen taipuva -silloinkin, kun hän tuli myöhään kotiin. Tytöllä oli melkein pieni -maailma erilaisia tuttavia Lontoossa: ylioppilastovereita ja heidän -ystäviään, ylioppilastovereita Taloudellisesta Korkeakoulusta -ja ylioppilastovereita Tomlinsonin Kauppakoulusta, ja hän tunsi -filologeja ja lääketieteen ylioppilaita ja maalta tulleita tyttöjä, -jotka olivat jättäneet perheensä ja saaneet konekirjoittajattaren -paikan, ja niin edespäin aina malleihin ja kuorotyttöihin ja -epämääräisissä paikoissa työskenteleviin, älymystön luokkaan kuuluviin -nuorehkoihin miehiin saakka. Hän tapasi heitä Uuden Toivon Klubin -kokoushuoneissa, ruokailusaleissa ja sellaisissa paikoissa, joissa -oli myös työväenpuolueen poliitikoita ja henkilöitä, jotka selittivät -olevansa bolshevikeja, ja hän kävi seuroissa ja väittelytilaisuuksissa -kaukaisissa, merkillisissä paikoissa. Se oli huikean hauskaa, vaikka -osa aikaa olikin otettava Woodford Wellsin vaativilta tarpeilta ja -tiedusteluilta. Ja ihmiset pitivät hänestä, he pitivät Christina -Albertasta, nauroivat hänen piloilleen ja ihailivat hänen päättävää -leukaansa, eivätkä sanoneet mitään hänen nenästään. Tämä oli paljon -enemmän hänen luonnollista ympäristöään kuin Tavernerin koulun väki -milloinkaan oli ollut. Kukaan ei näyttänyt muistavan, että hän -tuli pesulaitoksesta, sillä tässä suhteessa he eivät välittäneet -muusta, kuin että asianomainen ei vain ollut tullut vankilasta. -Ylioppilaselämän huvitusten välillä hän ehti jonkun verran harrastaa -lukujakin. - -Surressaan äitiään hän ei saattanut estää itseään tuntemasta uutta, -rajatonta vapautta näissä seikkailuissa ja kokemuksissa. Hänen -isänsäkin — Jumala häntä siunatkoon! — tupakoi surussaan paljon enemmän -kuin ennen, hän yritti polttaa sikarejakin, joten hän ei voinut tuntea -tupakan hajua tyttäressään — taikka mitään muutakaan sellaista. Isä -teki muutamia kysymyksiä, ja niihin oli helppo vastata. Pitkien -vuosien harjoitus oli tehnyt hänen luonteensa melkein tahdottoman -myöntyväiseksi. Christina Alberta huomasi voivansa hyvin laajoissa -rajoissa tehdä mitä hyvänsä, mikä häntä vain miellytti ja milloin -hän vain tahtoi. Hän näki siis, ettei ollut erikoista kiirettä tehdä -oikeastaan mitään. Kaikki muut näyttivät kiiruhtavan eteenpäin -parittain kuin veitset ja haarukat. Hänen luonteelleen sopi olla -erillään. - -Ja maailma oli muuttunut. Tuo vanhan kodin hajoaminen, äidin kuolema, -kaiken muun tarkastuksen puute, paitsi hänen uskovan, huomaamattoman -isänsä harjoittama, oli nykäissyt hänet eteenpäin lapsuudesta -kypsyyteen. Tähän saakka koti oli ollut kuin ikuinen, häviämätön -laitos, josta lähdettiin ulos seikkailuille, jonne, tapahtuipa -mitä hyvänsä, palattiin kuin merirosvo lepäämään, ja jossa käytiin -vuoteeseen ja nukuttiin, niinkuin oli totuttukin nukkumaan, rauhassa, -kenenkään uhkaamatta. Nyt he kumpainenkin, isä ja hän itse, olivat -kuin taivasalla. Heillä ei ollut mitään paikkaa, minne sulkeutua, -heille voisi tapahtua mitä hyvänsä, voisi tapahtua kuin puoliväkisellä. -Hän itse saattoi nyt tehdä kaikkea, mitä halusi, se oli totta, mutta -hän tunsi myös, että hänen nyt oli vastattava arvaamattomistakin -seurauksista. - -Niinpä Christina Alberta huolimatta uudesta, rajattomasta vapaudestaan -huomasi, että hän ei mennyt Lontooseen useammin kuin äitinsäkään -eläessä. Monet hänen mieluisimmista ystävistään olivat poissa lomalla, -ja hän huomasi, että hänen isänsä oli tavattoman mielenkiintoinen -seuratoveri. Joka kerran kun tytär palasi hänen luokseen, näytti isä -kuin kasvaneelta, väriltään ja olennoltaan entistä kiinteämmältä. -Hän muistutti käytännöllisen biologian koetta (Tavernerin koulun -ajoilta), kuinka otetaan kuivattu papu, pistetään se lämpimään veteen -ja seurataan sen kehitystä sen ollessa lämmön ja kosteuden alaisena. Se -itää, ja hra Preemby iti. - -Äiti oli pitänyt häntä kuivamassa melkein kaksikymmentä vuotta, mutta -nyt hän iti, eikä kukaan voinut sanoa, mitä hänestä saattoi tulla. - - - - -Kolmas luku. - -LONSDALEN TALLEISSA. - - -1. - -Kanneltuaan kuukauden syvää surua, heitti Christina Alberta syrjään -pitkät hameensa ja rupesi jälleen käyttämään lyhempiä, joihin hän oli -tottunut. Hän ei ollut toimeton sillä aikaa kuin hänen isänsä kävi -neuvotteluja myynnistä hra Sam Widgeryn kanssa, ja hän oli laatinut -suunnitelman vastaista elämää varten, joka lupasi onnellisen olon -hänelle ja hänen isälleen. Hän myöntyi ajatukseen täysihoitolasta -ja suunnitelmaan, että aluksi asetuttaisiin Tunbridge Wellsiin. Hän -lakkasi vastustamasta sitä, että hänen isänsä itsepäisesti, mutta -rauhallisesti yhä sanoi sitä Tumbridge Wellsiksi; hän käsitti, että tuo -Tumbridge kuitenkin oli se paikka, jonne hän joka tapauksessa muuttaisi -asumaan. Tuo vähäinen poikkeaminen ehdottomasta tarkkuudesta oli juuri -hänen tapansa mukaista elää hiukan syrjässä olemassa olevista asioista. - -Mutta hän sai isänsä suostumaan siihen, että kun heidän elämänsä tästä -lähin olisi liikkuvaa, ja kun heillä oli joukko kirjoja, myytäväksi -kelpaamattomia huonekaluja, joita rva Widgery ei tahtonut ottaa -mukaan arviointiin, joukko harvinaisuuksia — esim. kranaatin kappale, -jonka hän luuli olevan suuren kamelikurjen munankuorta, Ruusuristin -tunnusmerkkejä, egyptiläinen haukkamuumio, jolla oli ennustamisen -lahjat — säilytettävänä, niin heillä täytyisi olla pysyvä päämaja -Lontoossa, jonne nuo esineet voitaisiin asettaa, ja jonne isä ja hän -voisivat palata eri täysihoitoloista ympäri maailman. Tätä suunnitelmaa -toteuttaessaan hän tiedusteli ja laati ihmeteltävän ehdotuksen, -että he jakaisivat erään huoneuston kahden hänen ystävänsä kanssa, -jotka harjoittivat taidetta, kirjallisuutta ja maalauksellista -säästäväisyyttä eräällä Chelsean syrjäisellä puistokadulla. Hän tekikin -sopimuksen heidän kanssaan. Hän sanoi hra Preembylle tehneensä sen -hänen ohjeillensa mukaan, ja jonkun ajan kuluttua Preembystä alkoikin -näyttää siltä, että hän todella oli antanut nuo ohjeet, joitten mukaan -tytär toimi. - -Lonsdalen vanhat tallit aukenevat Lonsdalen tielle, Chelseassa, ja -talossa on komea portti, jonka molemmin puolin on suuret tukipylväät ja -kaari yläpuolella, jossa on reliefinä Neptunus merihevosineen ja sanat: -»_Lonsdale Mews._» Sisäpuolella on ennen ollut talleja ja vaunuvajoja, -ja jokaisen yläpuolella makuu- ja olohuone, jota myös entisinä -rikkaampina aikoina oli käytetty makuuhuoneena, ja kaappikomero -ja porraskäytävä ja niin poispäin, ajurin pieni koti (vaimolle ja -perheellekin), josta pääsi hienosyntyisten vaunujen ja hevosten luo -alas. Mutta tieteen ja keksintöjen edistyminen on hävittänyt hienouden -ja vähentänyt ajureitten ja vaunujen lukua maailmassa niin, että -Lonsdalen tallit saivat ottaa vastaan uusia asukkaita. Mutta koska -ne olivat liian ahtaasti rakennettuja autojen menoa ja tuloa varten, -ollakseen aiheuttamatta aika lailla kolauksia likasuojuksille ja -radiaattoreille, oli ne sittemmin maalattu, uudistettu miellyttäviksi -ja olivat joutuneet taiteen ja älyn kotipaikaksi. - -Christina Albertan ystävillä oli hallussaan yksi noita luonteensa -muuttaneita ajurinasuntoja, ja koska he olivat riittämättömästi -valmistetut maksamaan vuokraa — tuskin oli kysymys ylimyksellisestä -vuokrasta — olivat he hyvin iloisia voidessaan toivottaa hra Preembyn -ja etenkin Christina Albertan asuintovereikseen. Hra Preembyn piti -saada suuri huone alakerrassa, ja sinne hän sai järjestää kirjansa ja -liiat huonekalunsa, taide-esineensä ja harvinaiset tavaransa, ja sinne -hän sai sohvan, jonka saattoi avata oikeaksi vuoteeksi, kun hän halusi -nukkua Lontoossa. Christina Albertan piti saada oma makuuhuoneensa sen -takaa, huone, jossa ilmavan koristeelliset, oranssinväriset ja kirkkaan -siniset kuviot enemmänkin kuin korvasivat auringonvalon ja puhtaan -ilman puutteen. Mutta kun molemmilla ystävättärillä oli kutsut, taikka -milloin hra Preemby oli poissa, oli heillä lupa käyttää alakerrankin -suurta huonetta, ja vierailujen' aikana joutui Christina Albertan -kamari olemaan naisten pukuhuoneena. - -Varsinaisille vuokraajille jäi yläkerran huoneiden käyttö, ja mitä -keittiöön tuli, oli kaikkea siellä hoidettava yhteisesti. Mitään -näistä järjestelyistä ei pantu paperille, ja monet yksityisseikat -jätettiin kokonaan avoimiksi vastaisen ratkaisun varalle. »Me saamme -olla hölmöinä, jotka maksavat vuokran», sanoi Christina Alberta. Se on -yleinen käsitys. »Moni seikka selviää aikaa myöten», sanoi hra Harold -Crumb. »Kukapa sen niin varmaan tietää. Ei ole syytä laatia liian -ehdottomia määräyksiä.» Ainakin se oli varmaa, että hra Preembyn oli -maksettava vuokra. - -Hra Harold Crumb oli punatukkainen nuori mies, pörröpäinen, -jyrkkäkasvoinen herrasmies, joka oli puettu siniseen overall-pukuun, -käytti harmaita tohveleita ja sukkia. Hänellä oli suuret, täplikkäät -kädet ja hän harrasti mustaa ja valkoista, jota hra Preemby oli luullut -whiskylajiksi, mutta jonka hän huomasikin taidelajiksi. Harold eli -yrittämällä myydä piirustuksia lehdille ja pilakuvia viikkolehdille. -Hänen puhetapansa oli äänekästä ja hänen äänensä kireä, ja hra -Preembystä tuntui, että hra Crumb pikemmin suvaitsi kuin oli mielissään -heidän tulostaan. Christina Albertaan nähden hra Crumb näytti olevan -vaiteliaan ystävyyden kannalla, ja heidän välillään ei vaihdettu -montakaan sanaa. Hän kohotti kättään ja heilutteli sormiaan hänelle — -hiukan surumielisesti. - -Rva Crumb oli puheliaampi. Hän syleili lämpimästi Christina Albertaa -ja vastasi nimeen »Keijukainen». Sitten hän kääntyi hra Preembyn -puoleen ja puristi hänen kättään ihan tavallisesti. Hän oli hoikka -nuori nainen, jolla oli huolettomasti käherretty, lyhyt, rukiinvärinen -tukka, vaalean harmaat silmät ja uneksivat kasvot. Hänkin oli puettu -siniseen overalliin, mutta hänellä oli osterinväriset sukat ja -tohvelit, ja ehkä muutakin, ja hänen elämäntehtävänsä, sai hra Preemby -kuulla, oli kirjojen arvostelu eräille sanomalehdille ja romanttisten -juttujen kirjoittaminen rautatiemyymälöiden julkaisuihin. Hänen -oikeassa etusormessaan oli tuo lähtemätön mustetahra, joka jää vain -vuotavan säiliökynän käyttämisestä. Alakerran huoneessa, joka hra -Preembyn piti saada, oli suuri varjostin, jonka rva Crumb oli peittänyt -arvostelemiensa kirjojen kirjavilla, valehtelevilla paperikansilla. -Tämä hermostutti hra Preembyä sitä enemmän, kun useat kannet olivat -selvästi nurinpäin, eikä hän saattanut käsittää, johtuiko se taiteen -harrastuksesta, huolimattomuudesta vai jostakin vakavasta henkisestä -vajavaisuudesta. - -»Meidän täytyy hankkia jotakin syötävää», sanoi hän hra Preembylle, ja -sitten heidän piti sopia asioista. Mutta hän puhui niin nopeasti, että -lausutun piti kypsyä toistakymmentä sekuntia hra Preembyn aivoissa, -ennenkuin hän saattoi käsittää sen. - -Sillä välin kääntyi hän jo Christina Albertan puoleen: »Mullon -paljo tekemistä», selitti hän. »Kaikkon puhdistettava. Katselkaa -silaikaa’pärillenne, kuNolly hakeesyötävää. Ette voi tulla yläkertaan, -ennenkuin oonsiivont.» - -»Hyvä on», sanoi Christina Alberta ymmärtäen kaiken. Hra Preemby jäi -sinne huumautuneena, huulten hiljalleen liikkuessa. »No niin», virkkoi -Harold ja otti rahaa mustasta teekannusta ja lähti ulos törmäillen -käytävässä oleviin esineisiin, kunnes selvisi lopulta avaraan maailmaan -Fayn kadotessa yläkerrokseen. - -»Hän on mennyt yläkertaan», selvitteli hra Preemby hitaasti äsken -kuulemaansa, »siivoamaan huoneita. Ja mies on mennyt hankkimaan jotakin -ruokaa. Tämä on hauska, suuri huone, Christina Alberta — ja aika -valoisa.» - -»Luulenpa, etten milloinkaan ennen ole ollut tallissa», sanoi hra -Preemby lähestyen erästä miellyttävää piirrosryhmää seinällä. - -»Missä, isä?» - -»Tallissa. Eli atelierissä... Kyllä kai nämä ovat alkuperäisiä.» - -Christina Alberta odotti hiukan huolestuneena, mitä hän lausuisi -piirustuksista. - -»Näyttävät olevan joitakin hedelmiä ja ihmisten jalkoja ja sen -sellaisia», sanoi hra Preemby. »Ihmettelenpä, mitä se tarkoittaa? -_Kesäilta_, sanotaan, ja tämä on _Intohimoa yksinäisyydessä_. En oikein -ymmärrä, mutta otaksun, että se on symboolista, tai sen sellaista.» Hän -käänsi pyöreät, siniset silmänsä huoneeseen yleensä. »Minun pitäisi -saada harvinaisuuksilleni mahonkinen kaappi ja panna se tuohon seinää -vasten. Pitäisin sellaisesta, jossa on lasiovet, että ihmiset voisivat -nähdä esineet, ja jos olisi muutama hylly lisää, sopisivat sinne kaikki -kirjanikin. Mutta täytyisihän minulla olla vuodekin jossain.» - -»Heillä on ylhäällä sohva», sanoi Christina Alberta, »jonka päät voi -laskea alas.» - -»Sopisikohan se tähän?» - -»Taikka ikkunan alle.» - -»Ja tietysti vaatteenikin», sanoi hra Preemby. »Toivoisinpa melkein, -etten olisi tullut luvanneeksi Sam Widgerylle äitisi vaatekaappia. -Se on ruusupuuta. Siinä on paljon tilaa, ja se olisi sopinut -mainiosti tuohon seinää vasten. Arkusta tulee jonkunmoinen istuin, -jos saan kulmat korjatuiksi. Miltähän tuo varjostin näyttäisi hiukan -tuonnempana. Kirjat voisi panna sen taakse. Nämä telineet ja laitokset -he kai vievät yläkertaan... Kyllä me tänne järjestystä saamme.» - -Christina Alberta kääntyili ympäriinsä kädet lanteilla seuratessaan -hänen ehdotuksiaan. Hän huomasi niitten uhkaavan perinpohjin järkyttää -atelierin esteettistä tasapainoa. Hän oli juuri ajatellut pientä -makuusohvaa, jossa olisi ollut kirjava päällinen. Tyhmää, että hän oli -unohtanut tavarat. Mutta ehkäpä lopulta kuitenkin olisi mahdollista -järjestää osa hänen romuaan käytävään. Käytävä oli jo nyt niin täynnä, -että hiukan lisää näytti tuskin vaikuttavan mitään asiaan. Saattoihan -isä mennä ulos ja saada, mitä hän halusi, jos vain halusi. Hän näki -hänet hetken ajan etukäteen paitahihasillaan kaivelemassa laatikoitaan. - -»Kun kerroit, että sinulla oli kaksi pikkuista atelierituttavaa», sanoi -hra Preemby, »ajattelin, että he olivat tyttöjä. En voinut aavistaa, -että he olisivat aviopari.» - -»Eivät he niin kamalasti naimisissa ole», sanoi Christina Alberta. - -»Eikö», virkkoi hra Preemby, ja hänen kainoutensa esti häntä puhumasta -enempää muutaman sekunnin aikana. »Tietysti», sanoi hän sitten, »jos -nyt joku perhe tulisi tänne, niin meidän olisi lähdettävä tiehemme, -Christina Alberta.» - -»Perheet eivät milloinkaan kohtaa toisiaan puolitiessä», sanoi -Christina Alberta. - -»Se ei kuitenkaan ole kovinkaan luultavaa. Saat luottaa Fayhin.» - -»Mistä sen niin varmaan tietää», sanoi hra Preemby jokseenkin heikosti -ja osoitti pyrkimystä palata jälleen noitten selittämättömien -piirrosten luo. - -»Emmeköhän jo pääsisi silmäilemään yläkerrankin huoneita, isä», sanoi -Christina Alberta ja meni käytävään huutaen: »Fay!» - -Kaukaa kuului vastaus: »Halloo!» - -»Joko olet valmis?» - -»En vielä.» - -Christina Alberta tapasi isänsä taas kuvitetussa nurkassa pää -kallellaan kuin uteliaalla varpusella. Muutamaan aikaan ei sanottu -mitään. »Todella», hän huomautti, »se on taidetta». Hän kääntyi -poispäin hiljaa hyräillen posket pullollaan viiksien alla. Tyttö -huomasi, että siinä oli taidetta juuri niin paljon kuin hän kykeni -käsittämään. - -Hän siveli kädellään seinää ja käänsi ymmärtävät silmänsä Christina -Albertaan. »Tämähän on säkkikangasta», sanoi hän, »jota käytetään -pakkauksessa. Jonkunlaisia kultamaalin täpliä. En luule milloinkaan -ennen nähneeni seiniä, jotka eivät olisi olleet päällystetyt joko -paperilla tai värillä. Minusta näyttää todella kuin seinille voisi -panna kaikenlaista, kangasta, patjavaatetta tai tervakangasta. -Omituista, kuinka ei tule ajatelleeksi kaikkea.» - - -2. - -Nyt oli yläkerta jo kunnossa ja rva Crumb oli valmis vastaamaan -kysymyksiin ja selittelemään, ja hra Preemby sai kuulla enemmän -Christina Albertan suunnitelmista hänen mukavuudekseen. Yläkerroksessa -oli vaihtelevampaa, mutta vähemmän tilavaa kuin alakerrassa, vuoteet -oli pikemminkin pantu kokoon kuin naamioitu divaaneiksi, ja siellä -oli lisää hämärästi sopimatonta, mutta hyvin koristeellista taidetta. -Samoin kuin Christina Alberta ei rva Crumbkaan ollut tullut ottaneeksi -täysin huomioon hra Preembyn mahdollisuuksia tavaramäärään nähden, -mutta hän soveltautui tilanteeseen oikein hyvin. Kun hra Preemby -puhui mahonkikaapista ja vaatesäiliöstä, selitti hän, että Haroldin -olisi varsin helppo »jäljitellä» niitä hyvin, hyvin kirkkaanvärisellä -maalauksella, ja hän oli sitä mieltä, että hra Preembyn arkkujen ja -pukujen hyväksi voisi tehdä hyvin paljon laittamalla jonnekin nurkkaan -verhoista komeron. »Vaatteet menevät pilalle», sanoi rva Crumb, »vain -silloin, kun joku rupeaa hulluttelemaan tai koreilemaan. Mikään ei ole -pyhää. Viime viikollakin joku halkaisi ainoan pyjamani ihan kahtia.» - -»Koetetaan järjestää», sanoi hra Preemby hiukan vaivautuneena. - -»Niin, kyllä me sen jotenkin järjestämme», sanoi rva Crumb. - -Mutta ennenkuin mitään oli ehditty lopullisesti järjestää, palasi -Harold ostoksiltaan mukanaan suuri kappale veripunaista pihviä -sanomalehtipaperiin käärittynä, salaattia ja pieniä sipuleja käärössä -kädessään ja kaksi suurta olutpulloa kainalossaan. Niin kiintyi -jokaisen huomio päivällisvalmistuksiin. - -»Tavallisesti», selitti Harold, »syömme me ulkona. Täällä lähellä -on siisti leikkelyliike ja pieni italialainen ravintola j.n.e. -tuskin viiden minuutin päässä Kuninkaantiellä. Ulkona tuntuu melkein -hauskemmalta. Mutta arvelin, että te mielellänne näkisitte tätä -atelierielämääkin.» - -Koko elämänsä aikana oli hra Preemby hyvin harvoin nähnyt aterioita -valmistettavan. Joku muu oli aina kantanut ruoan pöytään ja sanonut: -»Päivällinen on valmis, isä», taikka »Illallinen on katettu, isä», -riippuen asianhaaroista, ja sen ääreen hän sitten istuutui. Nyt -kuunteli hän todellisen harrastuksen vallassa hra Crumbin kutsua tulla -katsomaan, »kuinka me suoriudumme», ja avusti ohjauksen alaisena -puuhissa. Muutamin valituin sanoin hra Crumb esitteli keittolaitteet, -jotka olivat kaasuhanan ympärillä, kaasu syttyi pamahtaen, hra Preemby -ojenteli ja piteli käsissään tarveaineita ohjeitten mukaan ja oli -aikalailla tiellä. Christina Alberta, joka näytti tottuneelta tähän -hommaan, paloitteli sipulit ja laittoi salaattia keittiön pienellä -pöydällä ihan vieressä, ja paisti käristettiin voin siristessä ja -tuoksutessa. - -Sillä välin rva Crumb kattoi siniseksi maalatun pöydän hra Preembyn -tulevaan huoneeseen oranssinvärisellä liinalla, lautasilla ja lautasten -osilla, keltaisilla savituopeilla, joihin oli jollakin maalaismurteella -maalattu jotakin, eräillä veitsillä ja haarukoilla, savituopilla, -joka oli täynnä savukkeita, ja ruskeassa maljakossa olevilla -auringonkukilla. Tässä pöydässä hra Preemby sitten huomasi istuvansa -kasvoiltaan hyvin punakkana ja paistista räiskyneen rasvan tahraamana. -Kukaan ei lukenut ruokalukua, ja ateria alkoi. - -Yleinen käsitys oli se, että hra Preembyn vuokra-asia oli selvä, vaikka -olikin olemassa monta kohtaa, joista hän mielellään olisi halunnut -tarkemman selvityksen. Etenkin oli hänestä tärkeää estää, niin hienolla -tavalla kuin mahdollista, vaatteittensa ja muitten tavaroittensa -yleinen käyttö silloin, kun noita naamiaisia pidettäisiin, mutta hän -ei oikein tiennyt, kuinka hän sen ottaisi puheeksi. Ja häntä vaivasi -epäilys, eikö hänen flanellisia yöpaitojaan, jos niitä julkisesti -näytettäisiin, pidettäisi vanhanaikaisina näitten taiteellisten -ihmisten parissa. Mutta keskustelu kierteli niin, että hänen oli vaikea -johtaa sitä siihen, mitä hänellä oli sanomista. Hän oli tottunut, -etenkin seurassa ollessaan, kirkastamaan kurkkuaan sanomalla »hrrump» -ja kohottelemaan viiksiään ylös ja alas, ennenkuin hän alkoi puhua, ja -kun hän sitten lopulta oli valmis lausumaan ajatuksensa, olikin joku -toinen ehtinyt edelle sanomalla jotakin muuta. Niinpä hän koko aterian -aikana ei tullut sanoneeksi muuta kuin silloin tällöin »hrrump». - -Molemmat naiset käyttivät puhelahjojaan enimmän. Harold näytti -alakuloiselta ja lausui vain silloin tällöin satunnaisen korjauksen -tai huomautuksen vaimonsa esityksen johdosta, mutta hän söi enimmän -paistia kiusaantuneen näköisenä kuin mies, jolla on hellät hampaat ja -joka on tottunut parempaan ruokaan. Kerran hän kysyi hra Preembyltä, -pitikö tämä todella hyvästä musiikista, ja kerran, oliko hän nähnyt -iberialaista tanssijatarta viime vuonna, mutta kumpikaan näistä -kysymyksistä ei johtanut kestävään keskusteluun. »Hrrump, en», sanoi -hra Preemby. »En oikein, en erikoisesti», ja toisessa tapauksessa: »En, -en nähnyt.» - -Rva Crumb puheli laajasti eräistä tehtävistä, joita hän oli saanut -sanomalehdiltä, ja kuinka häntä oli pyydetty toimittamaan »Patriotic -News» lehden lastenosastoa, ja ottaisiko hän tarjoukset vastaan — -hra Preembystä tuntui siltä, että hänen mainitsemansa toimittajat -näyttivät olevan aika turmeltunutta joukkiota — mutta enimmältään -koski keskustelu suuren ystäväpiirin jäsenten keskuudessa tapahtuvia -muutoksia ja järjestelyitä. Aterian jälkeen tarjottiin kahvia, ja -alistuvan näköisenä lähti Harold sitten pesemään astioita. - -Pesulaitoksessakin oli vielä monta seikkaa, jotka vaativat huomiota, ja -poltettuaan pari kolme savuketta päätti hra Preemby: »Meidän on aika -lähteä, Christina Alberta.» - -»Järjestämme kaikki kuntoon sillä aikaa», sanoi Harold heidän -lähtiessään. - -Hra Preemby vaipui silloin tällöin mietteisiinsä hänen ja Christina -Albertan palatessa junassa Liverpoolkadulta Woodford Wellsiin. -»Ei se ole oikein sellaista, mihin minä olen tottunut», sanoi hra -Preemby. »Kaikki on niin toisenlaista kuin se tapa, jolla äitisi -hoiti asioita... Vähemmän säännöllistä... Tietysti voisin minä pitää -vaatteeni lukon takana kirstussanikin.» - -»Kyllä te siihen totutte. He ovat hyvin kultaista väkeä. Fay pitää -teistä jo tavattomasti», sanoi Christina Alberta. - - -3. - -Mutta ennenkuin Christina Alberta nukkui sinä yönä, tunsi hän -omantunnon moitteita. Hän tunsi omantunnon moitteita isänsä asioiden -järjestämisen johdosta. Hän epäili, tuntisiko isä todella olonsa -mukavaksi ja onnelliseksi tuolla Lonsdalen tallien atelierissä ja -kykenisikö hän viettämään elämäänsä tuon ainaisen uteliaisuuden -vallassa, jota hän oli suunnitellut niin rauhallisen iloisena — kun hän -siinä hyräili itsekseen ja kierteli viiksiään ja sanoi »hrrump», kun -hänellä ei ollut muuta tekemistä. - -Tämä tarina, sitä emme kyllin usein voi toistaa, on tarina hra -Preembystä, josta tuli, kuten kohta kerromme, Sargon, kuningasten -kuningas. Mutta Christina Alberta on joutunut tähän juttuun melkein -niinkuin käki peipposen pesään, ja on mahdotonta olla tietämättä -hänestä. Tyttö oli tavallaan kuin isänsä toimien tarkastaja, ja hänellä -oli sukupuolensa ja ikänsä koko itsekkyys. - -Hänellä oli myös säälimätön omatunto. Se olikin melkein ainoa asia, -jota hän ei saanut taipumaan mielensä mukaiseksi koko elämässään. Se -johti häntä. Se oli suuri, kristallinen omatunto, jolla ei ollut mitään -perusteita eikä mitään suhteita. Se ikäänkuin kellui hänen olennossaan. -Se oli hänen painopisteensä, eikä muu osa häntä voinut päästä irti -siitä. - -Kun Christina Alberta saapui Christina Albertan eteen tutkittavaksi -ja tuomittavaksi, ei se suinkaan ollut mitään hölynpölyä, vaan -toimitettiin mitä suurimmalla vilpittömyydellä. Kaikki tapahtui -kortit pöydällä, ehdottomasti näkyvissä, ei mitään kiertelyä, ei -mitään piilottelua, x-säteet käytäntöön, jos oli välttämätöntä. Nämä -tutkinnot olivat sitä kamalampia, kun ne suoritettiin suorastaan -tyhjässä huoneessa, jossa ei ollut varjostimia, verhoja, ohjeita -eikä minkäänlaisia yleisiä uskomuksia. On pelottavaa ajatella sitä -verhojen ja kaluston puutetta, joka vallitsi Christina Albertan -omantunnon tuomioistuimessa. Ensiksikin Christina Alberta oli -täydellisesti ja ehdottomasti uskonnoton. Sitten hän oli teoreettisesti -epäuskonnollinen ja moraaliton. Hän ei uskonut hyveisiin, kristilliseen -siveysoppiin, perheeseen, kapitalistiseen järjestelmään taikka -Englannin valtakuntaan. Hän saattoi sanoa sen hyvin selvästi ja -yksityiskohtaisesti, paitsi silloin, kun hänen vanhempansa olivat -läsnä. Tunteen vaihtelut eivät voineet vaikuttaa häneen. Hän ei -saattanut pitää Walesin prinssiä ihastuttavana, eikä Punchiä hauskana. -Hän piti nykyaikaisia tansseja ikävinä, vaikka hän tanssikin niitä aika -hyvin, ja Wimbledonin tennistä ja tennispakinaa sietämättömän kuivana. -Hän suosi bolshevismia, koska jokainen, josta hän ei pitänyt, inhosi -sitä, ja hän toivoi koko maailmaan ulottuvaa vallankumousta, joka -hävittäisi ja puhdistaisi kaiken perinpohjin. Kuitenkaan ei Christina -Alberta nuoruuden tavallisella välinpitämättömyydellä näyttänyt -vähääkään huolivan siitä, mikä tuota vallankumousta seuraisi. - -Meidän asiamme ei tässä ole ryhtyä tutkiskelemaan sitä, miksi nuori -nainen, joka oli syntynyt Woodford Wellsin ja Keski-Lontoon välillä -kahdennenkymmenennen vuosisadan alkuvuosina, suhtautui maailmaan sielu -niin täydellisesti tyhjänä ja puhdistettuna kaikista myönteisistä ja -rajoittavista vakaumuksista, merkitsemme vain tosiasian muistiin. Ja -vaikka hänet olisi kasvatettu kaikissa kristinuskon opeissa ja varmassa -ja tukevassa kunnioituksessa yhteiskunnan lakikirjan kaikkia määräyksiä -kohtaan, olipa tuo lakikirja mikä hyvänsä, ei hän olisi suhtautunut -maailmaan hilpeämmin luottamuksin eikä lujemmin vakautuneena siitä, -että Christina Alberta oli, jollakin määrittelemättömällä tavalla, -sellainen kuin olla pitikin. Christina Albertan tuli olla Christina -Alberta, selvästi ja suoraan, taikka silloin omantunnon tuomioistuin -sai selittää sen hänelle kovasti ja tylysti. - -»Christina Alberta», sanoo tuomioistuin, »olet likaisin, tahraisin -pieni olento, pahinta elämän tomua, mitä milloinkaan on tuprunnut. -Kuinka aiot päästä puhtaaksi jälleen?» - -Taikka: - -»Christina Alberta! Olet taas valehdellut. Ensi kerran valehtelet -meillekin. Ensiksi sai laiskuus sinut valehtelemaan, ja nyt pelkuruus. -Mitä aiot tehdä itsestäsi, Christina Alberta?» - -Tuli aika, jolloin tuomari puhutteli Christina Albertaa seuraavalla -tavalla: »Nenäsi, Christina Alberta, on niin leveä, ettei sitä voi -verrata mihinkään. Se kasvaa kai koko elämäsi, niinkuin nenät usein -tekevät. Nyt sinä pyrit viehättämään ja häikäisemään Teddy Wintertonia. -Menet sinne, missä uskot tapaavasi hänet. Sinä hommaat ja häliset -kuin mikäkin naishupsu. Uneksit hänestä kaikenlaista, vaikka mitä -inhottavimpiakin asioita. Olet pihkaantunut tuohon nuoreen mieheen, -huolimatta siitä tosiseikasta, jonka tiedät, että hän on kelvoton -lurjus. Pidät siitä, että hän koskettaa sinua. Istut ja tuijotat häneen -hupsuna ja isket silmää. Saako hän iskeä sinulle silmää? Eikö jo ole -aika ruveta ajattelemaan, mitä sinä teet, Christina Alberta?» - -Ja nyt oli oikeudella täysi-istunto, ja syytös, syytös, jota vastaan -ei voinut puolustautua, oli se, että hän otti valtoihinsa kummallisen, -suojattoman isänsä ja uskoi hänet ja hänen hupsuutensa ja hänen -tyhmät kirjansa ja naurettavat aarteensa ja kaikki hänen toiveensa -ja unelmansa Crumbien epävarmaan ja epämiellyttävään atelieriin, ei -suinkaan minkään epämääräisen ja yleisen Lontoon-nälän vuoksi, vaikka -se olikin taustalla, vaan sen vuoksi, että tuossa atelierissä kävi tuo -liiankin viehättävä Teddy, sen vuoksi, että hän oli tavannut hänet -siellä ja tanssinut hurjasti hänen kanssaan, ja että hän oli äkkiä ja -hämmästyttävästi suudellut Christinaa ja Christina oli suudellut häntä. -Ja sitten Teddy oli saanut hänet houkutelluksi opettelemaan erään -tanssin hänen kanssaan ja saanut hänet tulemaan omaan atelieriinsä -teelle tapaamaan hänen sisartaan — joka ei ollut näyttäytynyt. Ja -sitten oli tavattu yhä uudelleen. Hän oli häikäilemätön ja ärsyttävä -ja kiertelevä. Christina Albertan koko olemus oli hurjassa kiihkossa -hänen takiaan. Tuomioistuin valaisi nyt kylmästi ja tarkasti hänelle -hänen mielensä liikkeet, osoitti hänelle, kuinka hän ajatteli aina -läsnäolevaa ja aina luoksepääsemätöntä Teddyä, ja kuinka se oli -ohjannut hänet muuttamaan Crumbien luo. Vasta nyt hän alkoi tunnustaa -ja nähdä selvästi. »Olet valehdellut itsellesi, Christina Alberta», -sanoi tuomioistuin, »ja se on valheista pahin. Mitä aiot tehdä sen -sovittaaksesi?» - -»En voi jättää Crumbeja nyt. He luottavat meihin.» - -»Olet raukka, Christina Alberta. Olet suurempi raukka kuin -luulimmekaan. Olet pihkassa Teddy Wintertoniin. Miksi emme nimittäisi -asioita niiden oikealla nimellä? Olet rakastunut. Ehkäpä sinulle -jo on tapahtunut jotain pelottavaa. Pienet kaniinit juoksentelevat -puistikoissa, ja jokainen päivä on samanlainen niille. Ne liikuttelevat -pieniä turpiaan ja heiluttelevat pieniä häntiään ja tekevät käpälillään -mitä haluavat. Kunnes ne jonakin päivänä ovat ansassa ja lieka kiristyy -niiden pienten karvaisten jalkojen ympärille, ja kaikki, mitä ne sen -jälkeen yrittävät tehdä, on toisenlaista. Ansa estää niiden liikkeet, -ja ne saavat koettaa tanssia sen ympäri ja valitella, jos voivat, -kunnes metsästäjä tulee. Niinkö sinulle on käynyt? Ja Teddyn takia, -Teddyn, jolla on nuo avoimet, valehtelevat kasvot!» - -»Ei», sanoi Christina Alberta, »en rakasta häntä. En rakasta häntä. -Olen ollut tyhmä ja pihkaantunut ja veltto. En ole enää sen arvoinen, -että minua sanottaisiin Christina Albertaksi. Mutta hän, ansa, ei ole -vielä saanut minua, eikä saakaan. Selvitän isän tästä, ja itseni myös. -Lupaan ja vannon...» - -»Hm», sanoi tuomioistuin. - - -4. - -Hra Preembystä tuntui siltä kuin olisi hänen uudessa asunnossaan -Lonsdalessa viettämänsä ilta ollut tapausrikkain ilta hänen elämässään. -Vaikutelmia kasaantui toinen toisensa päälle. Unettomuus ei kuulunut -hänen tapoihinsa, mutta kun hän lopulta makasi kääntösohvassaan, pysyi -hän valveilla melkein koko sen ajan, mitä yöstä oli jäljellä (se oli -tuo vähäinen osa, jonka keskelle kalpein kajastus sattuu), koetellen -järjestellä noita samoja vaikutelmia, vaikutelmia hänen uudesta -ympäristöstään, vaikutelmia Christina Albertasta, vaikutelmia uusista -ja ennen näkemättömistä henkilöistä, kokonaista vaikutelmien sekasotkua. - -Hra Preemby ja Christina Alberta saapuivat atelieriin suunnitelman -mukaisesti puolen neljän tienoissa, mutta rattaat, jotka olivat -lähteneet sinä aamuna liikkeelle hra Preembyn laukulla ja arkuilla, -kirjoilla ja harvinaisuuksilla ja rva Preembyn laajalla vaatekaapilla -lastattuina, joka kaikissa tapauksissa oli saatu pelastetuksi Sam -Widgeryn kynsistä, eivät saapuneetkaan ennen kello kuutta. Pahaksi -onneksi Bromptonin tiellä asuva huonekalukauppias, jolta hra Preemby -oli ostanut näytekaapin ja pitkän, matalan kirjakaapin, oli tuonut -nämä tavarat päivää ennen, ja silloin oli Haroldissa kuohahtanut -koko nykyaikaisen taiteilijan vihamielisyys puhdasta puuta kohtaan. -Hän ja Fay ja jokunen sattumalta saapunut ystävä olivat valvoneet -myöhään yöhön maalaten näitä uusia esineitä syvällä ultramariinilla -ja laittaen niihin kultaisia tähtiä ja täpliä, niinkuin on paperissa, -joka on kierretty Ayalan keisarillisen ja sen sellaisten shampanjojen -pullonkauloihin. Kun hra Preemby näki heidän työnsä, saattoi hän tuskin -uskoa, että näyte- ja kirjakaappi olivat samat esineet. - -»Minä toivon, että sen saa pois taas», sanoi hra Preemby. - -»Mutta näettehän, kuinka ne nyt sopivat huoneeseen», sanoi Harold -lämpimän vakuuttavasti. - -»Tarkoitan, että jos me kerran muuttaisimme pois», sanoi hra Preemby. -»Ymmärrän, että se on taidetta, ja ne sopivat mainiosti yhteen näitten -muitten esineitten kanssa täällä, mutta enpä tahtoisi muuttaa minnekään -noitten tavaroitten mukana, sellaisina kuin ne nyt ovat. Ette saata -käsittääkään, mitä kaikkea ihmiset voivat kuvitella?» - -Aika kävi vähän pitkäksi, ennenkuin ajopelit saapuivat. Sohvasänkyä -siirreltiin ja laiteltiin. Vuodevaatteet, hurstit, peitot ja pielukset -oli pantava läjään hra Preembyn litteän kirstun kannelle varjostimen -taakse. »Meidän on keksittävä joku muu paikka pullo-oluelle», sanoi -Harold. »Keittiössä on liian lämmintä ja eteisessä liian turvatonta. -Mutta jos panisimmekin ne pesuhuoneeseen vesihanan alle, levittäisimme -kankaan yli ja antaisimme veden tippua kankaalle. Siellä olisi -viileätä. Koetetaanpa sitä.» - -Haukotus yllätti hra Preembyn. »Haluatteko ehkä hiukan teetä?» sanoi -Fay äkkiä, ja hän ja Christina Alberta valmistivat sitä. - -Harold oli silminnähtävästi kiusaantuneella ja hermostuneella tuulella. -Hra Preembyn kärsivällisellä, pienellä olemuksella hänen istuessaan -siinä kädet polvillaan odottamassa huonekaluvaunuja, katsellen esineitä -viattomin silmin ja sanoen »hrrump», oli sama häiritsevän hermostuttava -vaikutus Haroldiin kuin kamelilla on hevoseen. Harold puuhaili ja -kuljeskeli. Hän meni yläkertaan ja palasi taas, poltti loppumattomasti -savukkeita ja sai hra Preembynkin polttamaan loppumattoman määrän -savukkeita. Hän lausuili syvämielisiä mietteitä kiristyneellä äänellä: -»Tämä muistuttaa jotakin Dostojevskin kohtausta», sanoi hän hra -Preembylle. »Värivivahdus on kyllä toinen. Toinen, mutta kuitenkin -sama. Eikö teistäkin, hra Preemby?» - -Hra Preemby nyökkäsi myötämielisellä, humoristisella, selittämättömällä -tavalla. »Hrrump», sanoi hän. »Se on todella hiukan sellaista.» - -»Asiat järjestyvät kyllä», sanoi Harold. »Asiat järjestyvät kyllä -itsestään. Tunnettehan tuon Ruby Parhamin runon.» Hän selvitteli -kurkkuaan. »Sen nimi on Odotus», jatkoi hän, »ja se kuuluu seuraavasti»: - -Hänen silmänsä muuttuivat tuijottaviksi ja lasimaisiksi, hänen äänensä -kasvoi voimassa, niin että sanat tuntuivat enemmän kuin luonnollisen -kokoisilta: - - »Joka minuutin jälkeen - tulee toinen minuutti, - ja sitten, ole varma, - vielä toinen. - Kuin räystäältä tippuva pisar - et halua astua eelleen, - mutta ne tahtovat, - oi, loppumattomiin, - vieden elämäsi sulta, ei sentään kokonaan, - vaan kuoleman elämän keskeen tuoden, - kuoleman siruja - kuolemaa kulumalla. - Tipu eelleen elossa, kuolema vanha! - Tipu verkkaan, tylsästi, lakkaamatta! - Tipu eelleen! - -Tuo 'tipu eelleen' on suurenmoista. Mutta ehkäpä ette pidäkään -nykyaikaisesta runoudesta?» - -»En ole tullut huomanneeksi sitä», vastasi hra Preemby jalomielisesti. - -»Ei niille vaunuille vain ole saattanut tapahtua mitään kamalaa», sanoi -hra Crumb pessimistisellä äänellä. - -Kun vaunut vihdoin saapuivat ja tilava vaatekaappi aloitti hävittävän -kulkunsa käytävässä, vetosi hra Crumb kiihkeästi luojaansa kovalla, -epätoivoisella äänellä ja katosi sitten lähes tuntikaudeksi. - -Christina Alberta kiusautui Haroldin mielialan myötämielisen -ymmärryksen ja sen pelon välillä, että hänen isänsä huomaisi, -kuinka epäedullisen vaikutuksen hän teki Haroldiin, ja saattaisi -ehkä loukkaantua siitä. Hän ja Fay ryhtyivät reippaasti auttamaan -purkamista. »Olisipa minulla joku noita hra Crumbin sinisiä mekkoja -vetää ylleni», sanoi hra Preemby, »niin olisi hyvä. Näissä mustissa -vaatteissa näkyy jokainen tomuhiukkanen.» - -Hra Crumbin overallit ulottuivat pitkälle hra Preembyn polvien -alapuolelle ja aiheuttivat sen, että hänen olemukseensa tuli jotakin -kovin rakastettavan lapsellista, joka vetosi rva Crumbissa nukkuviin -äidillisiin vaistoihin. Hän taisteli sitä vaikutelmaa vastaan, että -hra Preemby oli todella pikkuinen, yhdeksänvuotias poikanen, joka -oli ollut paha ja jolle oli kasvanut pitkät viikset, ja että hänen -velvollisuutensa oli ottaa hänet hoiviinsa ja yleensä ohjata häntä. -Kirjat pistettiin hyllyille, niinkuin hra Preemby sanoi »noin vain». Ne -piti järjestää myöhemmin, mutta harvinaisuudet ja erikoisesineet veivät -pitemmän ajan, ja ne oli pantava jonkunmoiseen järjestykseen kaappiin. -Siellä ei ollut ainoastaan todellisia harvinaisuuksia, vaan myös monia -pikku esineitä, jotka hra Preemby oli hankkinut, koska ne olivat -harvinaisuuksien näköisiä. Siellä oli esim. kappale pesulaitoksen -kuljetusrattaiden likasiipeä, joka oli vääntynyt yhteentörmäyksessä -niin, että se muistutti hyvin silmäänpistävästi ihmisen vartaloa. -Siellä oli jonkun tuntemattoman nisäkkään melkein täydellinen pääkallo, -luultavasti jonkun kauriin jäännös, jonka hra Preemby oli löytänyt -Eppingin metsästä; siellä oli nyt jo jokseenkin kurtistunut peruna, -jossa voi selvästi erottaa seitsemänneljättä ihmisnaamaa, ja — -erikoisen arvokas harvinaisuus — suuri piikiven kappale, jossa naamoja -ei ollut vähempää kuin viisikymmentä. Vuosia sitten oli joku Preembyn -esi-isä löytänyt tuon samaisen piikiven ja pitänyt siitä ja tehnyt nuo -naamat pistellen sinne tänne silmän ja sieramen, mutta hra Preemby ei -osannut epäillä, että joku kaukainen sukulaiskäsi olisi ollut siinä -apuna. Avoimin silminkin hra Preemby näki naamoja kaikkialla. Hänen -mielestään oli mahdotonta kuvitella, mitä kivestä olisi tullut, jos se -olisi pantu kovan kuumuuden vaikutuksen alaiseksi. - -Christina Albertan pelko siitä, kuinka Crumbit ottaisivat isän vastaan, -väheni vähitellen, kun hän näki, että Fay oli kiintynyt isään. Fay -kohteli häntä päättävästi, mutta lempeästi, ja he menettivät koko -joukon aikaa hänen koettaessaan erottaa nuo viisikymmentä naamaa tuossa -ihmeellisessä kivenkappaleessa. He aloittivat ja aloittivat taas -alusta, mutta he sekaantuivat aina päästessään kahteenkymmeneen tai -kahteenkolmatta. He epäilivät aina, tulivatko laskeneeksi samat kasvot -kahteen kertaan. - -Harold palasi pahalla tuulella ja saattoi kuulla, kuinka hän potkaisi -hra Preembyn arkkuja käytävässä, mutta Fay meni hänen luokseen -kalpeissa silmissään sekava unissakävijän ilme, ja potkiminen -lakkasi, ja sitten tuli Harold taas alas näyttäen hyvin komealta -nankinghousuissaan, yllään sininen takki hopeisine nappeineen ja suuri -musta kaulanauha, ja oli sitten hyvin ystävällinen hra Preembylle. - -»Ettehän ole vihainen, että hiukan kosketin tuota teidän -vaatearkkuanne?» sanoi hän. »Se karkoittaa meidät täältä, siinä missä -se nyt on. Toisen meistä on väistyttävä, ymmärrättehän, joko sen tai -minun. Minä joko maalaan sen, taikka sitten hankin silkkihatun, jossa -on musta surunauha, ja kultanuppisen sateenvarjon — joka maksaisi -paljon enemmän rahaa. Missä minun värini ovat?» - -»Jos te vain saatte värin pois jälleen», sanoi hra Preemby, »siinä -tapauksessa, että minun on muutettava pois... On ihan paikallaan, -että ne ovat maalatut semmoisiksi täällä tallissa. Mutta tallin -ulkopuolella...» - -»Aivan niin», sanoi Harold. »Aion tehdä siitä pienen, vaaleanpunaisen -talon ikkunoineen ja niin poispäin. Jotakin hyvin yksinkertaista. -Jonkunlaisen venäläisen piirroksen. Sellaisen kuin »Lepakossa» näkee. -Ja me voimme panna kulmaan kilven sen mukaan mitä esitetään. Tehdään -siitä jonkunlainen laitos.» - -»Olkoon menneeksi, niin kauan kuin se ilahuttaa ympäristöä», sanoi hra -Preemby. - -Hän huomasi, että joku silitti lämpimästi hänen hiuksiaan. - -»Rakas, pikku isä», sanoi Christina Alberta. - - -5. - -Mutta nyt ilmestyi uusi tulokas ja Christina Albertan elämän teki -jälleen ikäväksi ja monimutkaiseksi Teddy Wintertonin läsnäolo ja hänen -teeskennelty suoruutensa. Hänen komea ruumiinsa, hänen liikkeensä, -hänen äänensä kiihottivat hänen tunteitaan, vaikka hän vihasi tuota -kiihottumista, hänen rauhallinen häikäilemättömyytensä loukkasi hänen -huumorintunnettaan, nuorukainen loukkasi tytön ylpeyttä ja hän halusi -päästä hänestä. Tytöllä ei ollut mitään vaikutusvaltaa häneen, ja -hän käyttäytyikin kuin hän omistaisi tytön. Tyttö antoi hänen aina -mennä hiukan liian kauas. Kun Teddy oli läsnä, heitti Christina -Albertan nenä varjon, joka näytti ulottuvan näköpiiriin saakka. Nyt -hän seisoi oviaukossa, housut toista ja takki toisenlaista tvilliä. -Päällystakki oli kolmatta ja melkein napittamatta ylioppilasmaiseen -tyyliin. Hän katseli, kuinka hra Preemby kantoi luita, jotka hän oli -löytänyt Stainesin läheltä, atelierin läpi teetarjottimella. Teddyn -silmät olivat pyöreät hämmästyksestä ja huvista, hänen suunsa äänsi -meluttomasti: »Mitä ne ovat?» - -Christina Alberta ei sallinut, että hänen isälleen nauroi joku Teddy -Winterton, »Hra Winterton», sanoi hän, »tässä on isäni.» - -»Korjaan juuri luitani pois», sanoi hra Preemby, »ja sitten olen valmis -puristamaan kättänne.» - -»Saamme juuri järjestetyiksi hra Preembyn tavarat, ja sitten menemme -kaikki Poppinettin luo syömään päivällistä», sanoi Fay. »Nyt ei ole -juuri mitään purettavaa enää.» - -»Pari kolme luuta vain ajalta ennen vedenpaisumusta», sanoi hra Preemby. - -Teddy sieppasi yhden. »Tämä», sanoi hän sitä tarkastellen, »on -kivettynyt sarvikuonon luu.» - -»Se on hevosen luu ajalta ennen vedenpaisumusta», sanoi hra Preemby. - -»Suokaa anteeksi! Se on sarvikuonon luu.» - -»Hevosilla oli siihen aikaan sarvikuonon luut», sanoi hra Preemby. »Ja -nuo sarvikuonot! Ne olivat mahdottomia. Jos minulla olisi sellainen, en -tiedä, minne sen panisin.» - -Hra Preemby riisui overallin ja pukeutui jälleen mustaan takkiinsa ja -harmaaseen, mustanauhaiseen huopahattuun. Hän liittyi tuohon kirjavaan -seurueeseen, joka lähti Londsdalen talleilta pieneen italialaiseen -ravintolaan Kuninkaantielle. Kolme Crumbien naapuria yhtyi seuraan, -hyvin rauhallinen hopeatukkainen vanhus, nuori mies ja tumma tyttö. - -Hra Preembyyn vaikutti suuresti uutuus siinä, että mentiin kodin -ulkopuolelle päivälliselle, ja hän esitteli sen etuja hopeatukkaiselle -miehelle, joka näytti olevan niitä rauhallisia kuuntelijoita, jollaisia -hra Preemby mielellään tapasi. »Katsokaas, teidän ei tarvitse keittää -ruokaa, eikä teidän tarvitse kattaa pöytää, ja sitten jälkeenpäin ei -ole mitään pestävääkään. Mutta luulen, että se tulee kalliimmaksi.» - -« Hopeatukkainen mies nyökkäsi myöntävästi. »Juuri niin», hän sanoi. - -Harold Crumb kuuli sen. »Kalliiksi», sanoi hän, »mitä vielä! Ei. -Poppinetti voi tehdä minkä rikoksen hyvänsä, mutta sitä eivät hänen -ruokavieraansa salli. Hän ruokkii meitä varastetuilla kyyhkysillä, -hänen kalkkunansa on merisikaa, hänen pihvinsä hevospihviä. Mistä hänen -murekkeensa on tehty, tietää Jumala; mitä hän panee _ravioliinsa_, se -saa Luojankin suremaan liiallista tuotantoaan: Mutta, nähkääs, ei saa -kiinnittää huomiota hänen ruokiinsa, syökää niitä vain, ja ne ovat -peevelin hyviä. Hänellä on aina kukkia pöydällä ja se vaikuttaa perin -hienostuneelta. Saattepa nähdä! Saattepa nähdä!» - -Hra Preemby näki. Poppinetti oli pieni, mutta huolellisesti Caruson -malliin veistetty mies, ja hän otti suuren seurueen vastaan diplomaatin -kohteliaisuudella ja tulivuoren purkautumisvoimalla. Hän oli erityisen -huomaavainen hra Preembyä kohtaan, kumarsi hänelle syvään ja tervehti -häntä hyvin runsaasti, milloin vain hra Preembyn silmät sattuivat -häneen. Hän näytti hra Preembystä uhraavan aikansa siihen, että meni -yhä kauemmas ja kauemmas ravintolassaan saadakseen hra Preembyn -katsomaan häneen ja hymyilläkseen hänelle yhä pitemmän ja pitemmän -matkan päästä. Hra Preemby epäili uteliaana, eikö ravintoloitsija vain -pitänyt häntä jonakin toisena. - -Erikoisen suosion osoitukseksi ohjasi signor Poppinetti seurueen -pitkään, vähemmän miellyttävään pöytään ravintolan keskelle, ja otti -vastaan heidän vastakkaiset tilauksensa viittoillen kuin kapellimestari -johtaessaan orkesteriaan vaikeassa paikassa. Hra Preemby oli vaitelias, -mutta tarkkaavainen. Nyt hän huomasi syövänsä makaronia ja juovansa -hapanta viiniä, jonka nimi kuulosti hänen lontoolaisissa korvissansa -kuin uhkaukselta. Chianti. - -Harold Crumb käsitteli makaronikysymystä hyvin vakavasti. »Jos haluaa -nauttia makaronista», vakuutti hän hra Preembylle, »on välttämätöntä -täyttää suunsa ihan kokonaan, tarkasti, painaa makaroni sisään, niin -ettei mitään pursu ulos. Makaronin paloitteleminen haarukalla, niinkuin -te teette, on yhtä kamalaa kuin osterin paloitteleminen. Se... vie -siitä hengen.» - -»Pidän siitä palasiksi leikattuna», sanoi hra Preemby odottamattoman -lujasti. Ja hän leikkasi makaronia lisää. - -»Muuten», sanoi hän tuttavallisesti vieressään istuvalle -hopeatukkaiselle miehelle, »en voi olla ajattelematta, että ne ovat -matoja.» - -»Juuri niin, juuri niin», sanoi hopeatukkainen mies. - -Harold valaisi jalomielisesti väitteitään esimerkeillä. Hänen luisevat -kasvonsa olivat liikahtelevan makaronisuullisen ohella kuin pyhä -Yrjänä ja lohikäärme englantilaisessa kultarahassa. Hän vihelteli -syödessään. Pitkiä makaroninpätkiä riippui miettivästi jonkun aikaa -hänen huulillaan ja hävisi sitten hänen sisäänsä kuin jonkunmoisen -käsittämättömän taian vaikutuksesta. Teddy Winterton ja eräs tulokas -viereisestä atelieristä jäljittelivät häntä. Christina Alberta ja Fay -osoittivat naisten viekasta näppäryyttä. Mutta hra Preemby oli iloinen, -kun makaronista päästiin, vaikka se herättikin kysymyksen siitä, kuinka -munaa ja vihanneksia saattoi syödä haarukalla. - -Mutta oikeastaan hän ei ollut niin hämillään kuin joku nuorempi mies -olisi ollut. Hänellä oli tuo keski-iälle ominainen varmuus. Tämä ateria -ravintolassa oli hänelle kokonaisuudessaan valoisa ja mieluisa kokemus. -Pitipä hän Chiantin happamesta maustakin. Tuota Chiantia saattoi juoda -suurehkoista pikareista, koska se oli melkein yhtä halpaa ja kevyttä -kuin olutkin. Se ei juovuttanut, mutta se lämmitti mieltä ja se verhosi -maailman hupaiseen ja vakuuttavaan epäselvyyteen, niin että kaikista -Tunbridgeista tuli eittämättömiä Tumbridgeja, ja sydämen salaisista -unelmista ja aatteista kehittyi varma tieto. Nyt hra Preemby tunsi -kykenevänsä ja tahtovansa kertoa kaikki ja viitata paljoa tärkeämpiin -asioihin tuohon kokoelmaansa nähden valkotukkaiselle miehelle ja myös -tummalle, huolimattomasti puetulle tytölle, joka istui hänen toisella -puolellaan, joka tuli toisesta atelieristä ja jonka nimestä hänellä ei -ollut minkäänlaista käsitystä, vieläpä toisillekin, ja kun päästiin -lintuun — se oli uusi lintu hra Preembylle, ja sitä sanottiin Turkin -kanaksi tai joksikin sellaiseksi — puhui koko seurue tuolla nuorille -ihmisille ominaisella, äänekkäällä, sekavalla ja pamahtelevalla tavalla -kadonneesta Atlantiksesta. - -Hän ei ollut milloinkaan ennen puhunut niin vapaasti tästä aiheesta. -Kotona oli rva Preembyn täydellinen harrastuksen puute hillinnyt -häntä. Ja nytkään hän ei ollut valmistunut positiivisiin väitteisiin -tai vastaamaan epäileviin arveluihin tuon kultaajan kadonneen -mannermaan johdosta. Atlantis oli ollut monen vuoden aikana hänen -unelmiensa näyttämönä ja aiheena, hän tiesi, että hänen tietonsa siitä -erosivat suuresti tavallisesta tiedosta, ne olivat intuitiivisempiä, -mystillisempiä, syvempiä. Hänen alkaessaan puhua oli hänen puhetapansa -puolustavaa, hienotuntoista ja hämärää, niinkuin sen, joka kyllä -haluaa, mutta ei saa puhua. - -Mistä hän tiesi, että kadonnut manner oli ollut olemassa? - -»Hrrump», sanoi hän hymyillen hieman erikoisen tietävästi, »olen -tutkinut sitä vuosikausia.» - -»Mitä todistuksia siitä on olemassa?» kysyi huolimaton nuori nainen. - -»Niitä on paljon. Ihan mahdoton käydä luettelemaan niitä. Vakuuttavia. -Erilaisia. Plato on kirjoittanut siitä paljon. Lopettamaton katkelma. -Monta kirjaa on kirjoitettu. Egyptissä on paljon kirjoituksia.» - -»Minkälaisia ihmisiä siellä oli?» kysyi huolimaton tyttö. - -»Hyvin ihmeellisiä ihmisiä, nuori neiti», sanoi hra Preemby. »Hrrump! -Hyvin ihmeellisiä ihmisiä.» - -»Filosofiaa loppumattomiin, vai kuinka?» kysyi naapuriatelierin nuori -mies suu täynnä. - -»Meidän tietomme ovat vain sirpaleita», sanoi hra Preemby, »vain -sirpaleita.» - -»Kuinka he pukeutuivat?» - -»Hrrump. Viittoihin. Valkoisiin viittoihin... hyvin arvokkaasti. -Sinistä... taivaansinistä... oikeutta jaettaessa. Plato kertoo siitä -paljon meille.» - -»Osasivatko he lentää?» - -»He ymmärsivät taidon. Sitä ei käytetty.» - -»Autoja, ja kaikkea sellaista?» - -»Jos he vain halusivat. Siellä oli vähemmän autonajoa, enemmän -miettimistä. Me elämme... murrosaikaa. Hrrump.» - -»Ja sitten se hävisi tyhjiin», sanoi naapuriatelierin nuori mies. -»Upposi ja niin poispäin. Mikä opetus!» - -»Sitä ei olisi pitänyt tapahtua», sanoi hra Preemby synkästi. - -Hra Preemby huomasi hämärästi, että epäilijöitäkin oli. - -»Ei ole pienintäkään todistusta siitä, että Atlantinmeren paikalla -milloinkaan olisi ollut mannerta», sanoi Teddy Winterton Christina -Albertalle, »ainakaan kolmeenkymmeneen miljoonaan vuoteen, ja ihmisiä. -Valtameren allas on syntynyt jo mesozoisella ajalla.» - -Hra Preemby olisi vastannut tähän väitteeseen, mutta huolimattoman -näköinen tyttö kysyi häneltä äkkiä, eikö hän uskonut hakaristin -olevan meille Atlantiksen ajoilta periytyneen tunnuskuvan. Hän sanoi -olevansa varma siitä. Hän kysyi, mitä se oikeastaan tarkoitti. Hän oli -aina ollut utelias tietämään, mitä se merkitsi, ja nyt tuo merkitys -verhottiin salaperäisyyteen. Hän tahtoi sen lisäksi vielä tietää -jotakin uponneen maailman puvuista, sen sosialisista tavoista, sen -uskonnosta. Saivatko naiset äänestää? Tyttö oli nähtävästi älykkäin -koko seurassa. Hopeatukkaista miestä näytti tuo kaikki hiukan -huvittavan. - -Muu osa seuruetta eksyi jäljiltä keskustellessaan mahdollisuuksista -mennä Chelsean taiteilijanaamiaisiin kadonneen Atlantiksen puvuissa. -Hra Preemby piti monia heidän ajatuksiaan jokapäiväisinä ja -epäarvokkaina. - -»Meille jää rajattomat mahdollisuudet», sanoi Harold Crumb. »Voimme -keksiä aseita, laittaa siivet, jos haluamme. Maagillisia, valaistuja -kiviä kiivissämme. Salaperäisiä kirjoja ja piirroksia. Ja jonkunmoista -erikoista valittelevaa, humisevaa soittoa. Mia, mia, mia.» - -Hän pullisteli poskiaan ja piti hullunkurista, surullista ääntä -selittääkseen tarkoitustaan ja heilutellen sormiaan vaikutuksen -lisäämiseksi. - -Ei ollut hyvä väittää tuollaista mielikuvituksellista tietämättömyyttä -vastaan. Mutta tummalle, huolimattomalle tytölle ja hopeatukkaiselle -miehelle puhui hra Preemby yhä melkein oraakkelimaisesti ja -julistavasti viiksiensä takaa. - -»Mutta kuinka nuo asiat ovat tulleet tietoon?» kysyi tumma tyttö -itsepäisesti. »British Museumissa ei niistä ole merkkiäkään.» - -»Unohdatte», sanoi hra Preemby, »hrrump, vapaamuurarit. Heillä on -erinäisiä ryhmiä perintätietoja. Kiitos. Vain puoli lasia. Voi, te -täytitte sen! Kiitos.» - -Puhuessaan huomasi hän, että Christina Albertan ja Wintertonin -välillä tapahtui jotakin. Ensiksi näytti siltä kuin se ei merkitsisi -yhtään mitään, ja kuin se kuuluisi vain seurueen yleiseen -poikkeuksellisuuteen, mutta sitten se näytti merkitsevän paljonkin. Hän -näki Christina Albertan pienen nyrkin pöydällä, ja äkkiä Wintertonin -käsi kietoutui sen ympärille. Tyttö sieppasi kätensä pois. Sitten -kuiskattiin jotakin, ja hänen kätensä palasi. Seuraavalla hetkellä -kädet jo olivat viiden tuuman päässä toisistaan ikäänkuin mitään ei -olisi tapahtunut heidän välillään. - -Hän olisi luultavasti unohtanut sen, että Christina Alberta tällä -lailla oli kiinnittänyt hänen huomiotaan, jollei jälkiruoan aikana -olisi sattunut jotakin muuta. Poppinettin käsitys jälkiruoasta oli -jonkunmoinen sekoitus pähkinöistä — jos löysit terveen pähkinän, -sait palkinnon — puristetuista ja vahingoittuneista taateleista ja -eräistä epäluuloa herättävistä omenista. Syntyi aikamoinen rapina. -Seurue peitti pöydän pähkinän kuorilla ja sillä vihreällä, mustalla -ja keltaisella aineella, mitä ne sisälsivät, kun tuo toinen tapahtuma -sattui hra Preembyn silmiin. Hän näki Teddy Wintertonin hyvin hiljaa -sivelevän Christina Albertan käsivartta, eikä tyttö vetänyt sitä pois. - -Kaikki olivat silloin hyvällä puhetuulella, ja sillä hetkellä hra -Preembystä näytti siltä, että hän yksin oli nähnyt tapahtuman, mutta -sitten hän huomasi myös tarkkaavan ilmeen hopeatukkaisen miehen -silmissä. Tuo kaikki oli hyvin nolostuttavaa ja tämä Chianti — vaikka -se todellakaan ei tehnyt humalaan — teki kaiken vähän sumeaksi, mutta -hra Preemby tunsi jollakin tavalla, että hopeatukkainen mies myös oli -nähnyt tuon salaisen tuttavallisuuden ja että hänkään ei näyttänyt -oikein hyväksyvän sitä. - -Pitiköhän kiinnittää siihen huomiota? Pitiköhän sanoa jotakin? Ehkäpä -myöhemmin. Ehkäpä hän, kun he ovat rauhassa kahden kesken, voi kysyä: -»oletko kihloissa tuon nuoren Wintertonin kanssa?» - -»Hiukan liikaa», sanoi hra Preemby tyynesti kohdatessaan hopeatukkaisen -miehen katseen. »En pidä tuollaisesta.» - -»Juuri niin», sanoi hopeatukkainen mies. - -»Puhun siitä hänelle.» - -»Siinä olette ihan oikeassa», sanoi hopeatukkainen mies lämpimästi. -Hyvin ymmärtäväinen mies. - -Tuolien ankara kolina ja raavinta. Poppinetti toi laskun ja tuli -hakemaan rahaansa. »Maksan puolestasi, isä», sanoi Christina Alberta, -»ja sovimme siitä myöhemmin.» - -Poppinetti kumarsi hra Preembyn oikealla ja hra Preembyn vasemmalla -puolella, monta Poppinettia kumarsi. Poppinetti puuhaili innokkaasti -jaellessaan hattuja ja päällysvaatteita. Poppinetti oli joka paikassa, -minne vain kääntyi. Ravintola tuntui hiljaa pyörivän. Oliko tuo -Chianti sittenkin väkevämpää kuin hra Preembylle oli uskoteltu? Joukko -Poppinetteja avasi koko joukon ovia ja sanoi kohteliaisuuksia. Oli -vaikea valita ovea. Sattui heti ensimmäisellä kerralla. Kadulle. -Ihmisiä kulki ohi. Autoja. Ei enää Poppinetteja. Mutta tytön ei pidä -antaa nuoren miehen silittää käsivarttaan päivällisillä, kun joku -saattaa nähdä. Se ei ollut hyvää käytöstä. Jotakin oli sanottava. -Jotakin hienotuntoista. - -Hra Preemby huomasi kävelevänsä rva Crumbin vieressä. »Oli ihanaa -kuulla teidän puhuvan tuosta Atlantiksesta», sanoi hän. »Olisin -toivonut olleeni lähempänä.» - -»Hrrump», sanoi hra Preemby. - -Rva Crumbissa oli jotakin hyvin viehättävää. Ei niin _kauheasti_ -naimisissa, mutta naimisissa kuitenkin. - - -6. - -Hra Preemby arveli, että he menisivät kotiin juodakseen hiukan kahvia, -jutellakseen ja sitten vuoteeseen: hänellä ei ollut minkäänlaista -aavistusta siitä, mitä sinä iltana vielä oli hänen edessään. Hän ei -vielä tiennyt mitään siitä, kuinka kauan ihmiset saattavat istua -valveilla ja olla vilkkaita vielä pikkutunneillakin tässä uudessa, -nuorten ihmisten maailmassa, johon Christina Alberta oli vienyt hänet. - -Ja jonkunmoisella kiihkeällä, epäjohdonmukaisella tavalla he -saattoivatkin olla vilkkaita tuntikausia. Hra Preemby käsitti -vähitellen hämärästi, että rva Crumb oli määrännyt säännöllisesti -toistuvan päivän iltahuvituksia varten atelierissä, ja että tämä -ilta, jonka hän oli valinnut lopullisesti asettuakseen tänne asumaan, -oli juuri sellainen. Uusia ihmisiä tuli huoneeseen. Eräs vieraista -oli nähtävästi hiukan pelottava, ja hän saapui melkein heti heidän -palattuaan Poppinettilta. Hän oli hyvin lihava ja leveä valkokasvoinen -mies, siinä neljänkymmenen korvilla, jokseenkin hengästynyt, -silmät hyvin älykkään näköiset leveän otsan alla ja jokseenkin -veltto, jörö suu. Hän käyttäytyi sellaisen ihmisen vaistomaisella -itsetietoisuudella, joka tietää, että hänet huomataan. Hänen nimensä -näytti olleen Paul Lambone, ja hän oli kirjoittanut kaikenlaista. -Jokainen kohteli häntä mahdollisimman kohteliaasti. Hän tervehti -Christina Albertaa hyvin lämpimästi. - -»Mikä nyt on uusin pyrkimys?» sanoi hän pudistaen tytön kättä ikäänkuin -olisi mieltynyt siihen ja puhuen niin laajaan henkilöön nähden pienellä -äänellä. »Mikä on edistyksen viimeinen askel?» - -»Saatte tavata isäni», sanoi Christina Alberta. - -»Onko teillä isä? Luulin, että semmoiset pikkuiset kasvavat kuin -ruohonkorret — Nietzschen ja Bernard Shawin ja muitten sellaisten -maaperästä.» - -»Hrrump», sanoi hra Preemby. - -Hra Lambone kääntyi häneen päin. »Mikä mitättömyys tuollainen tytär -onkaan», sanoi hän kumartaen hiukan Christina Albertaa kohden, -»paraskin heistä.» - -Hra Preemby vastasi Woodford Wellsin vanhempien malliin: »Hän on hyvä -tytär minua kohtaan, herra.» - -»Niin, mutta eivät ne pojille riitä.» - -»Teillä on kai poikia, herra?» - -»Uneksin vain lapsista. Minulla ei ole vielä teidän rohkeuttanne -toteuttaa tuumiani. Olen mennyt sata kertaa naimisiin teoriassa, -ja kuitenkin olen tässä jokaisen naimattomana setänä. Oleskelen -nuorten ihmisten keskuudessa ja seuraan heidän hommiaan», hänen -älykkäät silmänsä katselivat rauhallisesti Christina Albertan -lörpöttelynhaluista suuta, »kauhun ja ihailun vallassa.» - -Samassa ilmestyi ovelle kaksi uutta vierasta ja hra Lambone kääntyi -tervehtimään heitä heti, kun Fay oli lausunut heidät tervetulleiksi: — -itsetietoisen näköistä nuorta miestä, jolla oli ääretön paljous mustaa -tukkaa, ja pientä, kiinalaista nukkea muistuttavaa naista, joka oli -puettu Watteaun tyyliin. - -Keskustelu tuli yleiseksi ja hra Preemby painui tapausten -taustalle. Hän huomasi istuvansa hopeatukkaisen ystävänsä vieressä, -kirjakaappiinsa nojaten. »En odottanut, että tänne kertyisi kokonainen -seurue», sanoi hän. - -»Niin minäkin luulin.» - -»Tulin tänne vasta tänään iltapäivällä. Muuttovaunut myöhästyivät ja -joukko tavaroitani on vielä purkamatta.» - -Hopeatukkainen mies nyökkäsi myötämielisesti. »Niin tapahtuu usein», -sanoi hän ääneen. - -Jokainen puhui kovalla äänellä. Oli vaikea kuunnella. Se oli sekavaa -puheenpärinää, ja milloin vain pari kolme henkeä näytti innostuneen -puheenaiheeseensa, tuli Fay Crumb keskeyttämään heitä, kuten hyvän -emännän tuleekin. Toisia ihmisiä, joihin hra Preembyn huomio -kiintyi hyvin hämärästi, tuli jollakin lailla atelieriin. Siinä oli -punatukkainen, pelottavan avorintainen nuori rouva, jonka puku oli -selästä auki melkein vyötäisiin saakka. Hra Preemby sanoi sen johdosta -»hrrump» ja aikoi sanoa jotakin lisää, jotakin kylmää ja rauhallista, -hopeatukkaiselle miehelle. Mutta hän ei sanonutkaan. Hän ei voinut -keksiä mitään kyllin kylmää ja rauhallista sanottavaa. - -Fay Crumb tuli hänen luokseen ja kysyi, haluaisiko hän hieman whiskyä -tai olutta. »En, korkeintaan tuota hyvää chiantia, kiitos vain», sanoi -hra Preemby. - -Keskustelu näytti tulevan yhä meluisammaksi. Jossakin nurkassa saattoi -kuulla Harold Crumbin lausuilevan Vachell Lindsayn runoja. Sitten tuli -hra Lambone ja näytti haluavan puhua jotakin kadonneesta Atlantiksesta, -mutta hra Preemby oli arka puhumaan kadonneesta Atlantiksesta hra -Lambonen kanssa. »Hyvinkö hurisee, isä?» kysyi Christina Alberta -kulkiessaan ohi odottamatta muuta vastausta kuin »hrrump». - -Sitten tuli kolme nuorta miestä kantaen gramofonia. He selittivät juuri -ostaneensa sen, ja Fay huomasi, että olut oli loppunut, ja lähetti -Haroldin lainaamaan sitä naapurista. Uudet tulokkaat eivät vaikuttaneet -juuri voimakkaasti hra Preembyn uupuneeseen mieleen, paitsi yksi -heistä, gramofonin omistaja, hyvin kaunis nuori mies, jolla oli -pitkä, älykäs nenä, joka piti päähineenään gramofonin torvea ja joka -välttämättä tahtoi panna sen soimaan, tapahtuipa sitten mitä hyvänsä. - -Soitto oli tanssimusiikkia, pääasiallisesti jazzeja ja joku valssi, -mutta se virkisti suuresti hra Preembyä. Hän istui suorana ja löi -tahtia kivettyneellä sääriluulla, samalla kuin pari kolme paria -pyörähteli atelierin permannolla. Omituista tanssia, tuumaili hra -Preemby, melkein kuin kävelemistä, hyppelevää kävelemistä ja jalkojen -äkillistä taaksepäin tempoilemista. Syntyi keskeytys, kun Harold toi -lainatun oluen — ja kuljetti lainaajat mukaan. Sitten vaadittiin yhteen -ääneen Christina Albertaa ja Teddyä tanssimaan tanssinsa. Teddy oli -kyllä halukas, mutta Christina Alberta vastusteli, ja kun hra Preemby -näki tanssin, ei hän sitä ihmetellyt. - -»Hrrump», sanoi hän ja siveli viiksiään ja katseli hopeatukkaista -miestä. - -He olivat todella liian tuttavallisia keskenään. Esittäjät katosivat -muutamaksi hetkeksi yläkertaan ja tulivat takaisin muuttuneina. -Jostakin syystä oli Teddy pistänyt päähänsä kangashatun, ja Christina -Alberta rupesi käyttäytymään kovin ylpeästi ja koppavasti kädet -lanteilla. - -Jokainen perääntyi seiniä kohti jättääkseen tanssipaikan vapaaksi. -Alussa se ei ollut niin pahaa. Mutta nyt tuo Teddy sieppasi kiinni -Christina Albertan, heitti hänet olkansa yli, tarttui häneen kovasti, -pitäen häntä melkein nurinpäin, molemmat jalat ilmassa ja kädet -permantoa haparoiden. Ja tyttö oli punainen ja kiihtynyt ja tuntui -pitävän noista kiivaista tuttavallisuuden osoituksista. Hän ja Teddy -katselivat toisiaan silmiin kuin jollakin lailla lähentyneinä ja -sitten ihan kuin julmasti uhaten. Eräässä kohdassa oli tytön lyötävä -toista korvalle tässä merkillisessä tanssissa, ja hyvä, kova, sievä -korvapuusti läjähtikin. Hän teki sen niin näppärästi, että jokainen -taputti käsiään. Tämän jälkeen Teddy hymyili, tarttui kourin hänen -ohueen kaulaansa ja kuristi häntä hyvin realistisesti. - -Sitten gramofoni korisi kuolemaansa, ja tanssi oli päättynyt. - -Hra Preembyn kurkku ei ollut juuri vaivannut häntä päivällisen jälkeen, -mutta nyt hän sanoi »hrrump» monta kertaa. - -Kaikki vaativat hehkuvaa, läähättävää, pörröpäistä Christina Albertaa -toistamaan esityksen, mutta hän ei tahtonut. Hän huomasi vilaukselta -juhlallisen moitteen ja ällistyksen isänsä kasvoilla. - -Naapuriatelierin väki oli nyt valmis näyttämään taitoaan. He tanssivat -jäljennöksen erään tatarilaisen tanssin venäläisestä jäljennöksestä. -Löydettiin gramofonilevy, joka nyt ei oikeastaan vastannut alkuperäistä -musiikkia, mutta se kelpasi. Tämä tanssi todella huvitti hra Preembyä. -Nuori mies kyyristyi hyvin lähelle permantoa, heitteli jalkojaan hyvin -nopeasti ja tyttö oli yhtä puinen kuin nukke. Jokainen taputti käsiään -soiton tahdissa, ja niin teki hra Preembykin. - -Sitten tuli uusi keskeytys. Viisi naamiopukuista henkilöä pyysi olutta. -Heistä jäi hra Preembylle se vaikutelma, että he olivat kummallisen -ja kirjavan värisiä, mutta ihan vailla kiintoisuutta. Eräällä -oli punainen viitta, ja hän oli olevinaan ilveilijä lakkineen ja -kulkusineen. Toisilla oli yllään ruumiinmukaisia, valkeita vaatteita, -jotka eivät merkinneet yhtään mitään. He olivat olleet eräissä, -jossakin vietetyissä juhlissa ja selittivät huutaen: »Ne lopettivat -kahdeltatoista. Niin, ne lopettivat kahdeltatoista. Silloin kun nuoren -kansan on mentävä levolle.» - -Oli ainakin selvää, ettei Londsdalen tallit nro 8 ainakaan tekisi sitä. - -Olutta. Hra Preemby kieltäytyi. Se oli oluen loppu. Savukkeita. -Paljon savua. Whisky loppui. Lisää gramofonin soittoa, lisää tanssia, -ja Harald Crumbin ääni kuului taas lausuvan jotakin. Olut ja whisky -olivat tehneet sen paksuksi. Liikettä. Avattiin piiri. Ei enää -tanssia. Ei. Temppuja ja voimannäytteitä, joita paraasta päästä -suorittivat tuoleilla Teddy Winterton, gramofonin omistaja ja Harold. -Tämäkin loppui pian, ja seurue virtasi taas huoneen keskustaa kohti. -Keskustelua, jota hra Preemby ei kyennyt seuraamaan, lauseita, joita -hän ei ymmärtänyt. Kukaan ei välittänyt vähääkään hänestä. - -Väsymyksen, mitättömyyden ja yksinäisyyden tunne valtasi hänen -mielensä. Kuinka erilaisia olivatkaan entiset illat, joita vietettiin -kadonneen Atlantiksen hyvien ihmisten keskuudessa! He keskustelivat -filosofisista kysymyksistä, lauloivat luutun tai lyyran säestyksellä. -Korkeita ajatuksia. - -Hän sattui näkemään, kuinka rva Crumb haukotteli salaa. Äkkiä, -ällistyttävästi, hänkin haukotteli, ja haukotteli taas. - -»Jaau», sanoi hän vieressään istuvalle Paul Lambonelle. - -»Asutteko täällä?» kysyi hra Lambone. - -»Tulin juuri tänään. Christina Alberta on järjestänyt niin.» - -»Miksi helkkarissa hän niin teki!» sanoi hra Lambone ja haki häntä -silmillään atelieristä. Hän näytti vaipuneen ajatuksiinsa muutamaksi -hetkeksi. - -»Hyvin huomattava nuori nainen, tuo tyttärenne», sanoi hän. »Saa -ihmisen tuntemaan itsensä vanhanaikaiseksi.» - -Hän katseli rannekelloaan. »Puoli kaksi», sanoi hän. »Panenpa lähdön -alulle.» - - -7. - -Hra Preemby kuuli Teddy Wintertonin lähtiessään vaihtavan muutaman -lauseen Christina Albertan kanssa. »Niinkö vai ei?» kysyi Teddy. - -»Ei», sanoi Christina Alberta painokkaasti. - -»Eikö vähääkään?» kysyi Teddy. - -»En kaipaa sellaista», vastasi tyttö. - -»Kaipaatpa kuitenkin.» - -»Mene hiiteen.» - -»Ei siinä mitään vaaraa ole.» - -»En tule. On liian myöhäistä.» - -»Odotan kuitenkin.» - -»Odota vain.» - -»Pikku Chrissy, epäröijä. Teen kaikkeni miellyttääkseni sinua.» - - -8. - -Kello oli yli kahden, ennenkuin kaikki olivat seuranneet Paul Lambonen -esimerkkiä ja viimeiset seurueesta lähteneet. - -»Kaikki vuoteita laittamaan», huusi Fay. »Ei täällä aina tällaista ole, -hra Preemby.» - -»Tunnustan, että olen väsynyt», sanoi hra Preemby. »Tämä on ollut aika -pitkä päivä.» - -Christina Alberta katseli häntä omantunnon kolkuttaessa liian myöhään. -»Kylläpä tämä sattui pahasti», sanoi hän. - -»En ole tottunut valvomaan näin myöhään», sanoi hra Preemby istuutuen -vuoteensa reunalle, kun se vihdoin oli saatu tehdyksi, ja haukotteli -niin että leuat olivat mennä sijoiltaan. - -»Yötä», sanoi Fay myös haukotellen. - -»Mennään nukkumaan», sanoi Harold. »Näkemiin, hra Preemby.» - -Haukotus tarttui Haroldiinkin. Kuinka kummannäköiseksi hän tuli. - -»Hyvää y-öötä.» - -»Hy-yvää y-öötä.» - -Ovi sulkeutui heidän takanaan. - -Hänellä oli paljon sanottavaa Christina Albertalle, mutta oli liian -myöhäistä ja hra Preemby oli liian väsynyt sanoakseen sen nyt. Hänellä -ei sitäpaitsi ollut aavistustakaan siitä, kuinka hän sen sanoisi. - -Hän sanoi kuin ohimennen: »Pidän paljon tuosta valkotukkaisesta -herrasta.» - -»Niinkö?» sanoi Christina Alberta muissa ajatuksissa. - -»Hän on älykäs. Hän otti suuresti osaa kadonneen Atlantiksen kohtaloon.» - -»Hän on kuuro kuin kivi», sanoi Christina Alberta, »ja hän häpeää sitä, -mies parka.» - -»Ohoh!» sanoi hra Preemby. - -»Kaikki tämä tulee liian meluisaksi sinulle, isä», sanoi hän tullen -siihen, mikä hänen mieltään painoi. - -»Onhan se hiukan rappeutunutta», sanoi hra Preemby. - -»Meidän pitäisi mahdollisimman pian mennä Tunbridge Wellsiin -katselemaan paikkoja.» - -»Huomenna», sanoi hra Preemby. - -»Ei huomenna.» - -»Miksi ei?» - -»Ylihuomenna», sanoi Christina Alberta. »En ole ihan varma -huomispäivästä. Lupasin puoleksi mennä jonnekin muualle. Mutta sehän ei -todellisuudessa merkitse paljoakaan.» - -»Mutta minä menisin mielelläni Tumbridge Wellsiin huomenna», sanoi hra -Preemby. - -»Miksi ei?» virkkoi Christina Alberta kuin itsekseen ja epäröi. - -Hän meni ovelle ja tuli takaisin. »Hyvää yötä, pikku isä», sanoi hän. - -»Mennäänkö huomenna?» - -»Ei... mennään... En tiedä. Olin suunnitellut jotakin huomiseksi. -Tärkeää, tavallaan... No, mennään sentään huomenna, isä.» - -Hän loittoni hänen luotaan kädet lanteilla ja tuijotteli outoja -maalauksia. - -»Mutta minä tahdon», sanoi hän vastaan. - -»Voi helvetti!» huusi hän sitten kaikkein odottamattomimmalla ja -epänaisellisimmalla tavalla. »En tiedä, mitä on tehtävä.» - -Hra Preemby katseli häntä raskain, väsynein silmin. Tämä oli uusi -Christina Alberta hänelle. Hänen ei pitäisi kiroilla. Hän on oppinut -sen roskaväeltä. Hän ei tiedä, mitä se merkitsee. Hänen täytyy puhua -tyttärelleen — huomenna. Siitä ja kahdesta muustakin asiasta. Mutta voi -taivas, kuinka hän oli väsynyt! - -»Sinun», hän haukotteli, »sinun täytyy varoa itseäsi, Christina -Alberta.» - -»Teen sen kyllä, isä. Luota minuun.» - -Hän tuli ja istuutui isänsä viereen tuon puoliteennäisen vuoteen -reunalle. »Emme voi päättää mitään tänä iltana, isä. Olemme liiaksi -väsyneet. Järjestämme kaiken huomenna. Minkälainen ilmakin mahtaa -tulla. Ei ole hauskaa kävellä, kun on märkää. Päätämme huomenna kaikki -— kun päämme ovat kylmät. Mutta voi, rakas pikku isä, kello on jo puoli -kolme!» - -Hän kiersi käsivartensa isänsä kaulaan ja suuteli häntä otsalle ja -korvanlehteen. Hän piti siitä, että tytär suuteli ja kosketteli häntä. -Hän ei osannut arvatakaan, kuinka mieluista tyttärestä oli hyväillä -häntä. - -»Rakas, väsynyt, pikku isä», sanoi hän pehmeimmällä äänellään. »Olette -aina niin hyvä minulle. Hyvää yötä.» - -Hän oli mennyt. - -Jonkun aikaa hra Preemby istui aivan liikkumattomana muuttumattoman -ajatuksen vallassa. - -Atelierin lattia oli täynnä palaneita tulitikkuja ja savukkeen päitä, -ja ilma tuoksui tupakalta ja oluelta. Siniseksi maalatulla pöydällä -oli tyhjä olutpullo ja kaksi kolme lasia, joissa oli oluen vaahtoa ja -savukkeen tuhkaa. - -Tämä kaikki oli perin toisenlaista kuin Woodford Wellsissä — todella -hyvin erilaista. - -Mutta se oli kokemusta. - -Hra Preemby sai itsensä pakoitetuksi riisuutumaan. - -Flanellisia yöpaitoja ei vielä ollut otettu esiin. - - -9. - -Aamulla Christina Alberta oli yhä levoton ja ihan epäröivällä kannalla, -mentäisiinkö Tumbridge Wellsiin, vaikka ilma oli mitä ihanin. Noin -puoli kahdeltatoista hän katosi, ja syötyään kevyen aamiaisen Fayn -kanssa — Harold oli myös ulkona — huomasi hra Preemby, että käynti -Tumbridge Wellsissä oli siirtynyt seuraavaan päivään. Niinpä hän lähti -Etelä-Kensingtoniin katselemaan sikäläisiä museoita. Hän ei tällä -kertaa mennyt sisään, hän vain katseli niitä ja kouluja ja rakennuksia -yleensä. Se oli alustavaa tutustumista. - -Museoita oli hauska katsella. Ne olivat laajempia, komeampia kuin -British Museum. Ne sisälsivät luultavasti — kaikenlaista. - -Christina Alberta ilmaantui atelieriin puoli seitsemältä hyvin hyvällä -ja innostuneella tuulella. Hänessä oli jotakin riemuitsevaa. - -Hän ei selittänyt katoamistaan millään tavalla. Hän puhui vain -käynnistä Tunbridgessa huomenna. Heidän oli mentävä junalla heti -yhdeksän jälkeen ja vietettävä pitkä kaunis päivä. Hän oli tavattoman -hellä isäänsä kohtaan. - -Harold oli illalla ulkona ja Fayn piti arvostella jotakin, niin -että heillä oli oikein kodikas ilta. Hra Preemby luki vaihtelevalla -mielenkiinnolla kaunista, hämmästyttävää kirjaa, jonka hän oli -löytänyt ylhäältä ja jonka nimi oli »Tiedoton fantasia» kadonneesta -Atlantiksesta ja muista samanlaisista asioista. - - - - -Neljäs luku. - -TÄYSIHOITOLA PETUNIA. - - -1. - -Monella paikalla maailmassa on sisarkaupunkinsa, kaksoisensa ja -vertaisensa, mutta Tunbridge Wells on Tunbridge Wells, eikä koko -maanpallolla ole mitään todella sen kaltaista. Ei suinkaan, että se -olisi jollakin lailla outo taikka fantastinen, mutta sen vuoksi, -että se on kirkkaalla, hienolla tavallaan erikoinen. Se on sileä ja -aukea, ja paraiksi huvittavalla tavalla mahdoton. Sinne on enemmän -kuin kolmekymmentä mailia Lontoosta linnuntietä, mutta kuuden mailin -päässä olevat Pohjoiskorkeat hävittävät juhlallisen kirkkaina -kohoten kaikki Lontoon ajatukset mielestä. Se on syrjässä Lontoosta -tuovasta päätiestä, epämukava vuosilipulla matkustaville. Ei ole -mitään suoraa tietä, jota pitkin autoilijat voisivat huristaa noitten -suojelevien kukkuloiden yli. Doveriin ja Kentiin menee tie yleensä -sen itäpuolitse, Westerhamin ja Sevenoaksin kukkuloiden kautta. -Rikkaiden ihmisten maakartanot ympäröivät sen puistoilla, joihin -yleisöllä on pääsy. Erdge, Bayham, Penshurst Park, Knole ja muut -suojelevat sitä pienen huvila-asutuksen liialliselta leviämiseltä. -Siinä se lepää sille ominaisella kallioisella maatilkullaan, kuivana, -ilmavana ja terveellisenä, soma kirkko keskellään, kylpylaitoksineen, -pahanmakuisine vesineen, joita Stuartin prinsessat joivat, kylpy- -ja juomahalleineen, jokseenkin samanlaisena kuin tri Johnsonin -kuvauksessa. Siionin vuori, Efraimin vuori, Belialin kukkula, ja -jotakin raamatullista ilmassa muistuttaa hilpeämielisille vieraille, -että Lontoo oli aikoinaan puritaaninen kaupunki. Moni vakava -totuudenetsijä on tullut herätetyksi ja saanut armon siellä. Moni -kevytmielinen muuttunut toiseksi. Ja tänne tulivat hra Preemby ja -Christina Alberta hakien täysihoitolaa, vaikka he olisivat voineet -hakea sitä paljoa suotuisammasta paikasta. - -He ryhtyivät hakemiseen järjestelmällisesti, ja se sopikin parille, -josta toinen oli osittain perehtynyt sosioloogiseen tutkimukseen -Lontoon Taloudellisessa Korkeakoulussa ja osittain harjaantunut -kauppaan Tomlinsonin koulussa. Hra Preemby oli aluksi halunnut saada -yleiskatsauksen, kävellä ympäriinsä ja hiukan tarkastella paikkaa -kaikessa rauhassa, mutta Christina Alberta kyseli kaikilta asiamiehiltä -järjestään, osti kartan kaupunkioppaaksi, istuutui penkille kirkon luo -ja suunnitteli liikkeitä, jotka johtivat suoraan ja mukavasti Petunian -täysihoitolaan. - -Oppaassa luki hra Preemby hyvin hyväksyvästi muutamia kehuvia sanoja. -»Kuuleppa tätä, rakkaani», sanoi hän. »Hrrump. Yleisiä piirteitä. On -tehostettava sitä Tunbridgen luonteenpiirrettä, että se vetää puoleensa -yläluokan asukkaita ja vieraita. Kaupungissa ei ole milloinkaan liikaa -huvimatkailijoita, eikä sen teitten varsilla koskaan näe mitään -jokapäiväistä tai hengetöntä. Sen asukkaat ovat suurimmaksi osaksi -varakkaita ihmisiä, jotka tietenkin luovat sivistyksen ja hienostuksen -läpitunkeman yhteiskunnallisen ilmapiirin.» - -»'Läpitunkema’ on hyvä sana kuvaamaan paikkaa minun odotusteni mukaan», -sanoi Christina Alberta. - -»Luulen, että vaistoni on tuonut minut suoraan tänne», sanoi hra -Preemby. - -Täysihoitola Petunia on vinosti vastapäätä kirkkoa, josta Petunian tie -johtaa vanhalle ja miellyttävälle pääkadulle. Se ei ole linnamaisen -mahtava niinkuin Wellington, Royal Mount Ephraim, Marlborough taikka -muut samanlaiset, jotka niin urheasti katselevat aurinkoa silmiin -kukkulan reunalta kirkontornia korkeammalta, mutta se on kuitenkin -arvokkaan mukava laitos. Portaat, porraskäytävä, laaja eteinen, -kultaisella ja mustalla piirretty nimi, saivat hra Preembyn sanomaan -»hrrump» monta kertaa. Hyvin lihava palvelustyttö, yllään hyvin, -hyvin tiukka musta puku, päähine ja esiliina, tuli ulos ja silmäili -hra ja nti Preembyä hajamielisen välttelevin silmin, vastasi eräisiin -alustaviin kysymyksiin hajanaisesti ja sanoi kutsuvansa nti Emily -Rewsterin — nti Margaret oli ulkona. Silloin nti Emily Rewster, joka -oli tarkkaavasti tirkistellyt paksujen verhojen takaa, työnsi ne -syrjään ja tuli kuin suosiota pyytävästi etualalle. Hän oli pieni, -punaposkinen vanha neiti, jonka käytöksessä tuntui ystävällinen -hienostuneisuus. Hänellä oli pitsimyssy ja puvussaankin paljon pitsejä -ja röyhelöitä, ja hänellä oli avomielisimmin värjätyt pähkinänruskeat -hiukset, mitä Christina Alberta oli milloinkaan nähnyt. »Tulisiko hra -Preemby viikoksi, taikka ehkäpä, pitemmäksikin, pysyväiseksi ajaksi?» - -Selityksiä vaihdettiin. Hra Preemby jäisi pysyväisesti, Christina -Alberta tulisi silloin tällöin — se oli vähän vaikeaa. Päämajan -olemassaolo Chelseassa ilmaistiin suoraan, mutta ei sitä tosiseikkaa, -että se oli talleissa. - -Nti Emily Rewster oli sitä mieltä, että Christina Albertakin voitaisiin -sovittaa sinne, jos hänelle ei olisi erikoisen tärkeää saada aina sama -huone joka kerta kun hän tulisi. »Koetetaan sovitella», sanoi nti Emily -Rewster. - -»Se on samantekevää, kun vain saa ikkunan auki», sanoi Christina -Alberta. - -Huoneet, joita näytettiin, olivat hyvin tyydyttäviä (hrrump), hyvin -tyydyttäviä. Nähtiin vilaus kylpyhuoneestakin. »Sanokaa vain, jos -tarvitsette kylpyä», sanoi nti Emily Rewster. Talossa oli ruokasali -erikoisina pöytineen, ja jokaisella pöydällä oli kukkia, — hyvin hienoa -ja miellyttävää — ja suuri salonki pianoineen ja monine nojatuoleineen -ja sohvineen, jotka oli koristeltu nti Emily Rewsterin puvussa olevia -suuresti muistuttavilla nauhoilla ja pitseillä, ja antimakasseineen, -jotka yleensä olivat ilmeeltään siinä määrin hänen oman alttiin -vieraanvaraisuutensa sävyisiä, että tuntui siltä kuin ne olisivat -olleet ainakin hänen serkkujaan avustamassa häntä yrityksen hoidossa. -Pianonkin päällä oli jonkunmoinen pitsipeite, ja lisäksi oli salissa -kiillotettuja pöytiä kannattamassa majolika-kukkaruukkuja liinoineen -ja vähemmän hienoja pöytiä käytettäviksi, ja sitten siellä oli matala -kirjakaappi kirjoineen ja suuri joukko kuvalehtiä sen päällä. Hallissa -komeili taustalla jokseenkin nykyaikainen seurusteluhuone, jossa kaksi -naista joi teetä, ja siellä oli vielä tupakkahuone, jossa, sanoi -nti Emily Rewster Christina Albertalle jokseenkin arasti, »_herrat_ -tupakoivat». - -»Meillä on ollut hyvin paljon väkeä tätänykyä», lisäsi hän, »hyvin -paljon. Meillä oli lähes kolmekymmentä päivällisvierasta. Mutta nyt -on vuodenaika jo huonontumassa. Nyt paraikaa meitä on vain yhdeksän -aamiaisella ja seitsemän päivällisellä. Kahdella herroista on toimi -täällä. Mutta ihmiset menevät ja tulevat. Postissa sain kaksi -tiedustelua tänään. Toinen oli sairaalloinen rouva sisarineen. He -aikovat juoda terveysvettä. Ja sitten on tietenkin muuttolintuja -niinkuin aina. Jäävät päiväksi tai pariksi. Autoilevia perheitä. He -pysähtyvät tänne matkallaan. Siitä on oma etunsa, kun on niin lähellä -puoteja.» - -Hän hymyili kutsuvasti hra Preembylle. »Usein sisareni ja minä saamme -ryhtyä töihin viime hetkellä. Kun kaikki muut ovat kiireissään. Emme -välitä pienestä vaivasta, jos asukkaillamme vain on hyvä olla.» - -»Olemme käyttäneet erillisten pöytien järjestelmää sodasta alkaen», -jatkoi neiti Emily. »Se on paljon miellyttävämpää. Saatte olla ihan -itseksenne, jos haluatte, taikka voitte liittyä seuraankin. Ihmiset -juttelevat usein salongissa tai tupakkahuoneessa. Ja he tervehtivät -toisiaan. Joskus heistä tulee ystäviäkin. Pelaavat, tekevät huvimatkoja -yhdessä. Hyvin miellyttävää.» - -Christina Alberta teki oleellisen kysymyksen. - -»Oikein todella miellyttäviä ihmisiä», sanoi nti Emily. »Hyvin hauskoja -ihmisiä. Eläkkeellä oleva herra puolisoineen ja tytärpuolineen, kaksi -eläkkeellä olevaa neitiä, ja eräs herra rouvineen, jotka ovat olleet -virkamiehinä Burmassa tai jossain sielläpäin.» - -Christina Alberta pidätti vallattoman halun kysyä, mitä tuollainen -»eläkkeellä oleva herra» tai »eläkkeellä oleva neiti» oikeastaan oli. - -»Tumbridge Wells on aina houkutellut minua», sanoi hra Preemby. - -»Royal Tunbridge Wells, olkaa hyvä», sanoi nti Emily säteilevänä. -»Royal liitettiin nimeen, kuten tiedätte, yhdeksänkymmen-luvulla, hänen -majesteettinsa armollisesta käskystä.» - -»Sitä en tiennyt», sanoi hra Preemby hyvin kunnioittavasti ja lausui -itsekseen: »Royal Tunbridge Wells.» - -»Siin’ on nimeä koko suun täydeltä», sanoi Christina Alberta. - -»Hyvin miellyttävä suupala meille, voin vakuuttaa», sanoi nti Emily -lauhkeasti. - -Täysihoitola Petunia tyydytti siinä määrin hra Preembyä, että sovittiin -hänen tulostaan ylihuomiseksi, jolloin hänen piti tuoda muassaan hiukan -vaatteita ja muita tavaroita, ja Christina Alberta saisi tulla hänen -luokseen muutamaksi päiväksi — toisessa kerroksessa oli hänelle sopiva -pieni huone — ja sitten hän saisi palata Lontooseen ja opintoihinsa ja -tulla tänne milloin halusi, silloin kun vain oli huoneita varalla. - - -2. - -Junassa Lontooseen palattaessa hra Preemby toisteli järjestelyä ja -laati suunnitelmiaan. - -»Palaan tänne ylihuomenna, kun olen saanut kokoelmani järjestykseen -tallissa. Asetan parhaat esineet niin, että ne voi nähdä kaapin -lasiovesta, mutta luulen sentään, että lukitsen kaapin. Ja tänne tuon -mukaani eräitä välttämättömiä kirjoja, ja sitten kun olen saanut -kaikki järjestykseen, menen oikein tarkkaan tutkimaan noita kuuluisia -kallioita.» - -»Mehän voisimme tulla tänne aamulla», sanoi Christina Alberta, »ja -mennä katsomaan niitä iltapäivällä.» - -»Ei samana päivänä», sanoi hra Preemby. »Ei. Tahdon, että mieleni on -ihan valpas ja avoin, kun katselen noita kallioita. Minusta tuntuu, -että on parasta katsella niitä hyvin aikaisin — kun on nukkunut yönsä -rauhallisesti, kun siellä ei ole toisia katselijoita. Luulen, Christina -Alberta, luulen, että ensimmäisellä kerralla minun on parasta mennä -sinne aivan yksin. Ilman sinuakin. Joskus sinä sanot sellaista — -Christina Alberta — et tarkoita sanoa semmoista, tietysti, mutta se -häiritsee minua...» - -Christina Alberta mietti. »Mitä toivot löytäväsi noista kallioista?» - -Hra Preemby liikutteli viiksiään ja koko kasvojaan puolelta toiselle. -»Menen sielu avoinna», virkkoi hän. »Ehkä ei koko Atlantis olekaan -kadonnut. Jotakin siitä saattaa olla kätkettynä. Filosofi Plato on -säilyttänyt joukon tarinoita. Ne ovat osaksi salakirjoitusta. Kuka -tietää? Jäännökset saattavat olla täällä. Saattavat olla Afrikassakin. -Suunnitelma. Merkki. Kilpikonnavuori on kai hyvin merkillinen. British -Museumissa on kilpikonnakallio Keski-Amerikasta...» - -Hän myhäili hetken hyvillään. - -»Otan muistikirjan mukaani», sanoi hän, »ja erivärisiä kyniä.» - -Hän jatkoi mietiskelyään. Hänen seuraava huomautuksensa tuli vasta -kolmen, neljän minuutin kuluttua, ja se yllätti Christina Albertan. - -»Toivon, rakkaani», sanoi hän, »ettet sinä kaikkien noiden ihmisten ja -taiteilijoiden keskuudessa joudu ra-rappiolle. Olisi hyvin surullista -ajatella, että sinä joutuisit rappiolle.» - -»Mutta, isä, mikä sinut saa ajattelemaan, että minä joutuisin -rappiolle?» kysyi Christina Alberta. - -»Pari kolme pikku seikkaa, jotka näin tallissa», sanoi hra Preemby. -»Vain kaksi kolme pikku seikkaa. Sinun täytyy olla varuillasi, -Christina Alberta. Tytön täytyy pitää huolta itsestään. Ja sinun -ystäväsi... aikalailla rappiolla. Älä huoli kertoa, että olen sanonut -sellaista, Christina Alberta. Se on sana aikanaan.» - -Christina Albertan vastaus tuli pienen ajan kuluttua, ja siinä ei ollut -tuota tavallista itsevarmaa sointua. »Älkää huolehtiko minusta, isä. -Minun laitani on ihan hyvin.» - -Hra Preemby näytti aikovan muuttaa puheenaihetta. Mutta sitten hän -virkkoi: »En pidä tuosta pojasta, Teddy Wintertonista. Hän on liian -tuttavallinen.» - -»En minäkään hänestä pidä», sanoi Christina Alberta. »Hän on liian -tunkeilevainen.» - -»Se on ihan oikein», sanoi hra Preemby. »Arvelin, ettet -välittäisikään», ja vaipui taas mietteisiinsä. - -Mutta tuo äkillinen ja ennenkuulumaton puuttuminen hänen -yksityisasioihinsa sai Christina Albertan miettiväiseksi koko -loppumatkan ajaksi. Silloin tällöin hän silmäsi isäänsä. - -Isä näytti unohtaneen hänet. - -Mutta se oli pelottavan totta. Teddy Winter oli tullut — ainakin liian -tunkeilevaksi. - - -3. - -Kaikkina aikoina ovat pätevät tutkijat merkinneet muistiin -kohtaloniskujen odottamattomuuden, ja nyt oli Christina Albertan -lisättävä omat pienet kokemuksensa tuohon yhä kasvavaan -todistusaineistoon. Hänestä tuntui siltä, että kun hän oli saanut -isänsä asetetuksi tuonne terveelliseen, rauhalliseen Royal Tunbridge -Wellsiin, oli hän hankkinut hänelle mahdollisimman hyvät olot -onnellista ja huoletonta elämää varten. Pienessä miehessä oli todella -tapahtunut huomattava muutos hänen vaimonsa kuoleman jälkeen, tahdon -vapautuminen, uusi ilmaisutavan rikastuminen, taipumus lausumaan -mielipiteensä, vieläpä suhtautumaan arvostelevastikin oloihin -ympärillään. Tytär oli itse verrannut sitä siemenen itämiseen, kun -siemen on siirretty ahdistavasta kuivuudesta kosteuteen ja valoon, -mutta hän ei ollut jatkanut vertausta niin pitkälle, että olisi -harkinnut, mikä kukoistus saattaisi seurata hänen aloitekykynsä -myöhästyneestä kehittymisestä. Hänen päähänsä ei milloinkaan -pälkähtänyt, että täällä, eikä missään muualla, hän kohtaisi tuon -kiihottimen, jota tarvittiin hänen mielikuvituksellisen elämänsä -kaikkein merkillisintä kehitystä varten, että Tunbridge Wells -näyttäytyisi tieksi pois tästä meidän jokapäiväisestä elämästämme -sellaiseen, joka olisi hänelle kaikin puolin ihmeellisempi ja -tyydyttävämpi olotila. - -Hän jäi kolmeksi päiväksi Petunian täysihoitohan, kunnes kiihkeä -tapahtumain kaipuu taas veti hänet Lontooseen, ja noina kolmena -päivänä ei näkynyt merkkiäkään siitä suuresta muutoksesta hänen isänsä -mielentilassa, joka oli välittömästi lähellä. Yleensä hän näytti -tavattoman tylsältä ja rauhalliselta noitten kolmen päivän aikana. -Hän piti hyvin paljon Tunbridge Wellsistä, sanoi hän, mutta hän -pettyi suuresti, kun hän näki Korkeat ja Kilpikonnakallion tullessaan -niitä tutkimaan. Epäilipä hän, että ne olivat ihan yksinkertaisesti -luonnollisia. Tämä oli pelottava myönnytys. Hän tahtoi hartaasti uskoa, -että Kilpikonnakallio muistutti suuresti jotakin mayakansan kalliotyötä -Yukatanissa, josta hän oli nähnyt piirroksen museossa, mutta oli -silminnähtävää, ettei hän kaiken tahtonsa ponnistamallakaan voisi -suorittaa niin suurta uskon ihmettä. Kaikki koristeet, selitti hän, -kaikki kirjoitukset oli tuhottu, ja pörröttäen sitten suuret viiksensä -kuin vaateharjaksi hän sanoi: »Siinä ei milloinkaan ole ollut mitään -koristeita eikä kirjoituksia. Ei koskaan.» - -Christina Albertasta oli selvää, että hän oli todella odotellut hyvin -tavattomia, kun hän murtui pettymyksestään niin suuressa määrässä. Hän -huomasi hyvin tarkoin seuraavansa sitä arvoitusta, joka piili isän -mielessä. Hänestä tuntui siltä kuin isä olisi pitänyt Tunbridge Wellsiä -jonkunmoisena postikonttorina, missä hyvin tärkeät kirjeet odottivat -häntä. Mutta kirjeitä ei ollutkaan. - -»Mitä sinä sitten odotit, pikku isä?» kysyi Christina Alberta, kun hän -ensimmäisenä iltana vei hänet Kilpikonnakalliolle, että tyttö saisi -itsekin nähdä, kuinka mitätön ja merkityksetön tuo kallio oikein oli. -»Odotitko ihmeellisiä kivipiirroksia?» - -»Odotin... jotakin itselleni. Jotakin merkityksellistä.» - -»Sinulleko?» - -»Niin, minulle, ja kaikille. Elämälle ja salaisuuksille. Olen kasvanut -siinä uskossa, että täällä on jotakin. Nyt... en tiedä, minne kääntyä.» - -»Mutta mitä merkitsevää odotit?» - -»Eikö elämä ole arvoitus, Christina Alberta? Etkö ole pannut -merkille sitä? Etkö ole ajatellut, että se on jotain muutakin kuin -atelierielämää ja tanssia, retkeilyjä ja vaunuja, aterioita ja -salaisuuksia?» kysyi hän. »Tietysti siinä täytyy olla muutakin kuin -kaikkea tuollaista. Eittämättömästi. Tuo kaikki on vain verhoa. Katso -sen toiselle puolen. Hrrump. Ja minä en tiedä, mitä sen takana on, ja -nyt olen täysihoitolainen täysihoitolassa, ja elämäni juoksee kuiviin. -Hyvin vaikeaa. Hrrump. Ihan mahdotonta. Se surettaa minua suuresti. -Jossakin täytyy olla avain.» - -»Mutta sellaistahan me kaikki tunnemme, isä», huudahti Christina -Alberta. - -»Esineet voivat näyttää siltä, mitä ne ovat», sanoi hra Preemby -heiluttaen kättään pilkallisesti hyvästellen kohti Rushallin kylää, -ravintolaa, katulyhtyjä, poliiseja, koiraa, vihanneskauppiaan vaunuja -ja kolmea ohikulkevaa autoa. »Se on ainakin kieltämätöntä. Mutta se -olisi liian mahdotonta. Äärettömiä aloja, tähtiä ja muuta. Juosta -niiden perään ... aterioitten välissä...» - -Kukapa olisi saattanut ajatella, mietti Christina Alberta, että -tällaisia asioita pyöri hänen päässään? Kukapa olisi voinut luulla sitä? - -»Minä olen lihaksimuuttuma», sanoi hra Preemby, »tai en ole. Ja jos -en ole, niin haluaisinpa tietää, mitä kaikki tämä maailman melu -tarkoittaa. Sen täytyy olla symbolistista, Christina Alberta, mutta -kuinka? Kaikkina noina vuosina siellä pesulaitoksessa tiesin, ettei -elämä ollut todellista. Se oli vain levon ja valmistuksen tilaa. Rakas -äitisi ajatteli toisin. Emme milloinkaan keskustelleet siitä, hrrump, -mutta niin se oli.» - -Christina Alberta ei kyennyt löytämään mitään sopivaa vastausta, ja -he kulkivat jonkun aikaa eteenpäin hiljaisuuden vallitessa. Kun he -taas alkoivat puhella, neuvottelivat he siitä, kuinka he pääsisivät -kiertämään vuoren huipulla olevaan hotelliin teelle. - - -4. - -Hra Preemby oli silminnähtävästi alakuloinen ja ilmeisesti melko lailla -suruissaan, mutta hänessä ei ollut tavallisen murheellisen olennon -itseensäsulkeutuneisuutta. Niinpä häntä huvittikin suuresti elämä -täysihoitolassa ja muut hänen siellä tapaamansa täysihoitolaiset. -Olo täysihoitolassa oli kokonaan uusi kokemus hänelle. Avioliittonsa -päivinä oli hän aina viettänyt pyhäpäivänsä rva Preembyn kanssa meren -rannalla olevissa taloissa, jotta rva Preemby itse voisi huolehtia -tarkoin ruoasta ja keksiä, paljastaa ja oikaista erehdykset ja -kiskomisen. Lomiensa aikana he olivat retkeilleet sisämaassa, taikka -leiriytyneet rannalle, jossa hra Preemby ja Christina Alberta olivat -rakentaneet hiekkalinnoja rva Preembyn istuessa kenttätuolissa ja -huolehtiessa pesulaitoksestaan. Jos ilma oli paha, pysyivät he -huoneessaan, jossa hra Preemby ja Christina Alberta lukivat kirjoja, -ja rva Preemby huolehti pesulaitoksestaan ihan yhtä paljon kuin -rannallakin. Mutta syvällä hra Preembyn sydämessä oli aina elänyt -kaipaus tuollaiseen yhteiseen, julkiseen elämään, jota täysihoitoloissa -vietettiin. - -He tutustuivat toiseen nti Rewsteriin, nti Margaretiin, saapuessaan -tavaroineen. Hän oli pitempi, hätäisempi ja vähemmän pitsitetty -muunnos sisarestaan. Heillä oli molemmilla, kuten hra Preemby huomasi, -omituisen epäilevä käytöstapa. He näyttivät aina väijyskelevän verhojen -takana, taikka käytävissä, taikka tähystelivät porraskäytävien -parvekkeilta ja tirkistelivät ovien raoista. Nais-parat! He eivät -mitenkään tahtoneet puuttua vieraittensa asioihin, mutta heillä oli -yhtä suuri hätä siitä, että nämäkin olisivat niin kuin olla pitää. -Aterioitten aikana he puuhailivat tarjottimien ja astioiden parissa -verhostimen takana, ja palleroinen palvelustyttö kantoi ruokalajit -pöytään. Ja katsoipa hra Preemby verhostinta milloin hyvänsä, näki -hän joko nti Margaretin kurkistelemassa sen yli, taikka nti Emilyn -katsomassa sen reunan takaa. Se saattoi hänet todella hermostumaan -haarukoinensa ja lusikoinensa. Kun hän pudotti ruokaliinansa, toivoi -hän, että se tapahtuisi huomaamatta, mutta nti Emily näki sen kohta ja -lähetti pullean palvelustytön nostamaan sitä. - -Hra Preemby ja Christina Alberta tulivat päivälliselle, heti kun nti -Margaret oli soittanut gong-gongia toisen kerran, ja niin he olivat -paikallaan ensimmäisinä ja saattoivat mielin määrin katsella toisia -vieraita. Christina Alberta silmäili heitä tyynesti, mutta hra Preemby -sanoi »hrrump» aina kun uusi ihminen tuli. Seuraavat tulokkaat olivat -kaksi satunnaista vierasta: nuori mies urheilupuvussa ja nainen, -nähtävästi hänen vaimonsa, vaalean keltaisessa urheilutakissa. He -kiertelivät Kentiä autollaan. Nyt he koettivat innokkaasti saada -ikkunapöydän, mutta ne oli jo kaikki varattu Petunian vakinaisille -asukkaille ja heidät nti Emily syrjäytti vaikeasti, mutta hyvin -arvokkaasti. Sitten he neuvottelivat ääneensä viinistä. Nuori mies -sanoi naista »kultasekseen» ja »lempilinnukseen», jotka sanonnat -olivat hra Preembylle uusia ja mielenkiintoisia, ja hän sanoi miestä -»myyräkseen». Sitten toi pullea palvelustyttö luettelon viineistä, -joita saattoi lähettää hakemaan. Nuori mies luki viinien nimet ja -hinnat ja valitsi lajinsa ikäänkuin hän olisi hyvin suuressa kirkossa -messuava kirkkoherra. Hänen vaimonsa, jatkaaksemme vertausta, hoiti -seurakunnan vastauksia. »Chablis sellaisena kuin sitä täällä saadaan, -saattaa olla liian makeaa», selitti herra. - -»Olisiko se liian makeaa?» - -»Entä Pommard, kultaseni?» - -»Miksikäs ei Pommardia, myyräseni?» - -»Beaune on shillinkiä halvempaa ja on ihan yhtä mahdollista, että se on -hyvää tai huonoa.» - -»Aivan yhtä mahdollista.» - -Pullea palvelustyttö juoksi huoneesta viiniluettelo kädessään ja -peukalo valitun viinin kohdalla. - -Kasvavan puheensorinan turvissa ne kaksi naista, jotka hra Preemby oli -nähnyt hallissa ensimmäistä kertaa täällä käydessään, seuloontuivat -huomaamatta pöydän luo ikkunan ääreen. He olivat selvästi sisaruksia, -molemmat jokseenkin hoikkia ja pitkiä, pienin, pyörein, punakoin -kasvoin ja korren kaltaisin niskoin. Heidän nenänsä olivat pienet ja -terävät, ja toisella oli luukehyksiset silmälasit. Sitten ilmaantui -herra, jolla oli valkoiset, vielä komeammat viikset kuin hra -Preembyllä, seurassaan pieni, vilkkaan näköinen rouva. Tämä oli kai se -herra, joka oli ollut valtion metsänhoitajana Burmassa. Pieni, vilkkaan -näköinen rouva kumarsi hoikille naisille, jotka tulivat levottomiksi -kuin korret tuulessa. Herra ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota, -ähkäisi istuutuessaan, otti silmälasit nenälleen ja luki ruokaluettelon. - -»Taas tomaattikeittoa», sanoi hän. - -»Tomaattikeitto on tavallisesti hyvää», sanoi hänen vaimonsa. - -»Mutta kolme kertaa perättäin», sanoi mies. »Se tuo vatsahappoa. Minä -en pidä tomaattikeitosta.» - -Pöydän pyöröikkunan luona otti haltuunsa kolme henkeä, jotka tulivat -sisään erikseen. Ensiksi tuli pieni, ohut, musta, harmaapukuinen -rouva, jolla oli kädessään helminen työlaukku, sitten pieni, musta, -kaljupäinen mies suurine poskipartoineen, jota nainen puhutteli isäksi, -ja sitten pyylevä, sievännäköinen, säteilevä nainen, joka jakeli -tervehdyksiään joka puolelle. - -»Olitteko kävelyllä, hra Bone?» kysyi hän Burman metsissä olleelta -herralta. - -»Kävin Rusthallin kirkolla ja takaisin», sanoi majuri Bone puhuen -paksusti viiksiensä ja sopan läpi. »Aivan Rusthallin kirkolla saakka.» - -»Entä saitteko vaunut Crohamhurstiin, nti Solbé?» Molemmat sisarukset -vastasivat yhteen ääneen: »Oi, meillä oli ihana matka.» - -»Niin maalauksellinen», sanoi silmälasipäinen. - -»Niin avoin ja miellyttävä seutu», sanoi silmälasiton. - -»Näittekö merta?» - -»Oi, oikein hyvin», sanoi silmälasipäinen. - -»Niin kaukana, kaukana», sanoi silmälasiton. - -»Aivan kuin taivas olisi ollut terästä», sanoi silmälasipäinen. - -»Näköpiiri oli aivan kuin hopeinen juova», sanoi silmälasiton. - -»Hrrump», sanoi hra Preemby. - -»Luulen, että takarenkaat olivat liian kovat tänään, lempilintuni», -sanoi urheilupukuinen mies hyvin kovalla, kirkkaalla äänellä. »Tie -tärisytti tavattomasti.» - -»Tie tärisytti minuakin tavattomasti», sanoi keltanuttuinen rouva. - -»Minun täytyy päästää hiukan ilmaa pois huomenaamulla.» - -»Se olisi hyvä.» - -»Teen sen huomenaamuna. En tahtoisi vaivautua enää tänään.» - -»Se onkin paljon parempi aamulla. Olet väsynyt tänä iltana kaiken -hyppelemisen jälkeen. Likaisit kätesikin.» - -Hiljaisuus ja innokasta työtä veitsillä ja haarukoilla. - -»Porruck ei ole kirjoittanut mitään siitä», sanoi metsämajuri. - -»Hänellä on luultavasti paljon tekemistä», sanoi hänen vaimonsa. - -Hiljaisuus. - -»Hrrump», sanoi hra Preemby. - -Christina Alberta haki mielessään jotakin keskustelunaihetta, joka -antaisi hänen isälleen tilaisuuden järkevään vastaukseen, mutta hän ei -kyennyt keksimään sellaista, mikä ei olisi ollut liian häiritsevää tai -vaarallista. Hän katseli isäänsä silmiin, ja hän näytti siltä kuin hän -olisi ponnistellut jotakin vastaan. - -Kalan jälkeen saatiin lammasta. - -»Luulin, että tuo Sittingbournen tie olisi kamala», sanoi autoileva -herra. - -»Sehän olikin kamala», sanoi hänen vaimonsa, - -Christina Alberta näki isänsä kasvoilla liikettä. Hän aikoi sanoa -jotakin. »Hrrump. Huomenaamuna on kaunis ilma. Lähdemmekö kävelylle -aamulla.» - -Veitset ja haarukat vaikenivat. Kaikki kuuntelivat. - -»Minäkin lähtisin mielelläni kävelemään aamulla, isä», sanoi Christina -Alberta. »Eiköhän täällä ole kauniita kävelypaikkoja?» - -»On tietysti», myönsi hra Preemby. »Hyvin luultavaa. Opaskirja on hyvin -lupaava. Hrrump.» - -Hän oli arvokkaan näköinen kuin mies, joka on suorittanut vaikean -tehtävän. - -Veitset ja haarukat alkoivat taas toimintansa. - -»Vaikea erottaa tätä karitsaa lampaasta», sanoi majuri Bone, »tai ehkä -se johtuu dillikastikkeesta.» - -»Herneet eivät milloinkaan ole niin hyviä kuin omasta puutarhasta -saadut», sanoi poskipartaisen herran rouva tytärpuolelleen. - -»Vuodenaika on myöhäinen herneille», vastasi tytärpuoli. - -Molemmat Solbén neidit ja autoileva herra alkoivat puhua yhtaikaa. Rva -Bone ilmaisi ajatuksen, että nykyään oli vaikea saada hyvää karitsaa. -Saaden rohkeutta tästä äkillisestä puheenpärinästä uskalsi hra Preemby -huomauttaa Christina Albertalle, että Tumbridge Wells oli aina vetänyt -häntä puoleensa. Ilma tuntui hänestä voimakkaalta. Se antoi hänelle -ruokahalua. - -»Sinun täytyy varoa, ettet lihoisi, isä», sanoi Christina Alberta. - -Inhimillisen mielipiteidenvaihdon kiivas purkaus loppui. Paistetut -omenat ja kerma syötiin verraten rikkomattoman hiljaisuuden vallitessa. -Lihava tyttö tuli kysymään hra Preembyltä, halusiko hän kahvin -seurusteluhuoneeseen vai tänne. »Seurusteluhuoneeseen, luullakseni», -sanoi hra Preemby. »Hrrump. Seurusteluhuoneeseen.» - -Solbén neidit, käsissään lasit täynnä sitruunamehua ja sokeria, -vilahtivat salista. Ikkunapöydän ääressä istujat seurasivat heitä. -Päivällisurakka oli päättynyt. Isä ja tytär huomasivat olevansa kahden -pienessä seurusteluhuoneessa. Useimmat näyttivät menneen salonkiin. -Burman metsien herra kulki ohi tupakkahuonetta kohti kädessään -paksu sikari, joka myöskin näytti tulevan Burman metsistä. Se ei -näyttänyt sikarilta, joka oli kierretty ja täytetty, vaan se oli kuin -niveräpuusta tehty, kasvavan puun oksasta vuoltu sikari. Sen päästä -pisti esiin korsi... - -Christina Alberta ajatteli edessään olevaa tyhjää hetkeä. Ainakaan -kahteen tuntiin hän ei voisi sopivasti mennä vuoteeseen. »Oi, -tällaistako on elämä!» sanoi hän. - -»Erittäin mukavaa», sanoi hra Preemby istuutuen korituoliin, joka -ritisi aikalailla. - -Christina Alberta istuutui lasikantisen pöydän reunalle ja sytytti -savukkeen. Hän näki noiden kahden tunnin ojentuvan edessään ja häntä -halutti huutaa. - -Lihava palvelustyttö toi kahvia ja näytti hieman ällistyvän Christina -Albertan savuketta. Kuiskailua näyttämön ulkopuolella. Sitten tuli nti -Emily hämärästi näkyviin helmisen oviverhon takaa, käytävän päässä. -Hän tirkisteli ja hävisi taas, ja Christina Alberta lopetti rauhassa -savukkeensa. Hra Preemby joi kuppinsa tyhjäksi. Hiljaisuus. Christina -Alberta heilutti jalkojaan tahdikkaasti. Sitten hän liukui pöydältä -jaloilleen. - -»Isä», sanoi hän, »mennään salonkiin katsomaan, tapahtuuko siellä -jotakin.» - - -5. - -Entisajan täysihoitoloissa oli yhteinen päivällispöytä se sosialinen -keskus, jossa ihmiset kohtasivat toisensa, ajatukset törmäsivät -ajatuksia vastaan ja tasoittuivat toisiaan vasten. Mutta hajoituksen -henki, erikoisten pöytäin järjestelmä on muuttanut tämän kaiken, ja -nyt on tupakkahuone tai salonki se paikka, jossa löydämme jäännökset -seuraelämän muodoista, lähentelystä, loittonemisesta, hakkailusta, -peleistä ja piloista. Mutta täysihoitola Petunian seurue ei ollut -yhteiskunnallisen yhteensulamisen tilassa. Ainoana yhdyssiteenä -oli keskustelu. Burmassa olleen metsänhoitajan rouva oli varannut -itselleen nojatuolin uunin luona, ja hän kuvaili hiljaa kuiskaten, -kuinka paljon palvelijoita hänellä oli Burmassa, iloiselle rouvalle ja -neulovalle Solbén neidille. Lasisilmäinen nti Solbé oli varustautunut -pöydän taakse takan toiselle puolelle ja oli syvästi vaipunut hyvin -monimutkaiseen pasianssiin. Poskipartainen herra istui jäykkänä -toisella sohvista, _Timesin_ numeron takana, ja hänen tyttärensä istui -pöydässä ihan lähellä ja haki hänkin selvitystä pasianssin sokkeloista. -Satunnaiset vieraat olivat tiedustelleet eläviäkuvia tai huvipaikkoja -ja menneet ulos. - -Kukaan ei välittänyt vähääkään hra Preembystä ja Christina Albertasta. -He seisoivat molemmat jonkun aikaa keskellä huonetta, ja sitten alkoi -hra Preemby hätääntyä, hätääntyi siinä määrin, että luopui kunniasta ja -jätti tyttärensä näiden mykkien, liikkumattomien susien uhriksi. - -»Hrrump», sanoi hän. »Luulenpa melkein, että lähden tupakkahuoneeseen. -Mennään sinne polttelemaan. Tuolla, kirjakaapin päällä, on kuvalehtiä, -jos sinua huvittaisi selailla niitä.» - -Christina Alberta siirtyi mataloiden kirjakaappien ääreen ja hra -Preemby poistui ryiskellen. - -Hän seisoi paikallaan, ollen katselevinaan kuvitettuja piloja ja -näyttelijöiden ja seuraelämän edustajien kuvia _Sketchistä_ ja -_Tatlerista_. Silmäkulmallaan hän seuraili muita vieraita, ja kuunteli -välinpitämättömin korvin rva Bonen selostuksia palvelijatarkysymyksestä -Burmassa. »He tuovat mukaansa vastuksiksi koko perheensä, jos voivat. -Sedät ja serkut. Ennenkuin oikein käsitätte, kuinka asianlaita on...» - -»Valkea nainen on tietysti täysi kuningatar siellä...» - -»Päävika ruoassa oli minun kannaltani se, että se vaikutti -kiihdyttävästi hra Boneen. Hänen vatsansa... paljoa arempi kuin minkään -naisen...» - -»Mutta hänhän näyttää terveeltä ja voimakkaalta,» sanoi nti Solbé. - -»Kaikkea muuta, kaikkea muuta kuin sitä. Mutta ne riisiruoat, joita -siellä valmistettiin...» - -Hän alensi ääntään ja nuoremman nti Solbén ja miellyttävästi -käyttäytyvän rouvan päät taipuivat häntä kohti saadakseen kuulla -runsaita yksityisseikkoja. - -Mitä joukkoa nuo oikein ovat, tuumi Christina Alberta. Ovat muka eläviä -olentoja! Christina Albertasta oli hämmästyttävää, että he olivat -eläviä olentoja. Ja vaikka he olivat elossa ja olivat luultavasti -aiheuttaneet suurtakin huolta, surua, tunteita ja toiveita useille -ihmisille, ennenkuin olivat tulleet eläviksi, välttivät he nyt -mahdollisimman päättävästi kaikkea, jota sopivaisuuden äärimmäistenkin -mittojen mukaan saattoi sanoa eläväksi. Heidän hetkensä, heidän -päivänsä menivät menojaan, joku tuhat päivää vielä kullakin ja joku -kymmenentuhatta tuntia, tai enemmän. Sitten ei enää olisi mitään -mahdollisuutta elää edelleen. Ja sen sijaan että he täyttäisivät -tuon niukan määrän hetkiä ja päiviä hakemalla kaikkia mahdollisia -mielenkiihdykkeitä, kaikkein voimakkaimpia aistimuksia ja saavutuksia, -he ovat koossa täällä, jonkunlaisessa noidutussa ilmapiirissä, jossa ei -voisi tehdäkään mitään. Ei kukaan... - -Christina Alberta tunsi olonsa samanlaiseksi kuin lasin alle suljettu -kärpänen. Pari kolme päivää täytyisi kyllä viettää tällä tavalla: -isähän piti saada rauhoittumaan. Mutta sitten? Täällä ei voinut tehdä -mitään. Ei iloa, ei surua, ei syntiä, eikä luovaa ponnistusta — -sillä nti Solbén käsityökin tehtiin likaiselle, painetulle paperille -piirretyn kaavan mukaan. Kaikki, mitä he tekivät, oli väistymistä, -kaikki: Nuo hienotuntoiset, kuiskatut viittauksetkin burmalaisen -riisiruoan majuri Boneen hänen nuorempina päivinään tekemistä, -vatsatauteja, hurjuutta ja villiä sukupuolisuutta aiheuttavista -vaikutuksista, joita hänen hyvä rouvansa selosti tarkkaaville -kuulijoilleen, nekin olivat toisen käden tiedon asettamista -tosiasioiden tilalle. Ja nuo pasianssit! Joutuisiko hänkin, kysyi -Christina Alberta itseltään, joutuisiko hänkin kerran pelaamaan -pasianssia täysihoitolaan? Oliko uskottavaa, että hänkin jonakin -päivänä joutuisi vapaaehtoisesti istumaan tällaisessa ilmapiirissä? - -»Mieluummin myisin tulitikkuja kadulla?» kuiskasi Christina Alberta. - -Mikä ihmeellinen olento ihminen onkaan! Mitä kekseliäisyyttä, -mitä voimia ja kykyjä hänessä piileekään! Hän on kehittänyt mitä -ihmeellisimpiä menetelmiä väripainoksia varten. Hän keksii paperin -ja täydellistää painotaidon. Hän valmistaa silkkiä ja norsunluuta -muistuttavia kortteja lumpuista ja kasvien syistä. Ja kuitenkin -näyttää siltä, että ihmisolennot, jotka hiukan aikaa riippuvat kiinni -elämässä kuoleman edellisen mitättömyyden ja kuoleman jälkeisen -tyhjyyden välillä, viettävät pitkiä tunteja kuin heikon juopumuksen -vallassa, yrittäen ratkaista neljän erivärisen korttisarjan sekoituksen -aiheuttamia ongelmia. Kortit! Ihmeelliset kortit! Kaikkialla maailmassa -miljoonat ihmiset, jotka liukuvat lähemmäksi kuolemaa ja tyhjyyttä, -koettavat onneaan noilla neljä kertaa kolmellatoista paperipalasella: -whistissä, bridgessä, skatissa ja sadoissa muissa pelilajeissa. He -joutuvat suorastaan erilleen koko maailmasta istuutuessaan tällaiseen -puuhaan, lampun valossa kiiltävien korttien ääreen, hämmästyäkseen, -harmistuakseen, ihastuakseen ja innostuakseen sattumista, jotka kuka -hyvänsä voisi kärsivällisellä työllä selvitellä ja luetella taulukossa -viikon kuluessa. - -»Meneekö se tasan?» kysyi nuorempi nti Solbé. - -»Padat ovat ihan _hassuja_ tänään», sanoi silmälasipäinen nti Solbé. - -»Minun juoksee oikein hyvin», sanoi poskipartaisen herran tytär. - -»Osaako tyttärenne _miss Milliganin_ pasianssin?» kysyi nuorempi Solbén -sisaruksista. - -»Ei muuta kuin _kahdeksan kahdeksikkoa»_, vastasi hilpeä rouva, _»Miss -Milligan_ on liian vaikea hänelle.» - -»Se on todella petomaisen vaikea», sanoi tytärpuoli. »Ei koskaan tiedä, -minne se vie.» - -»Pasianssi on pasianssia», sanoi vanhempi nti Solbé. »Nykyään minä -saan sen usein tasan menemään. Mutta en mitenkään, kun padat juoksevat -niinkuin tänä iltana, molemmat kakkoset ylärivissä, eikä viimeistä -edellisessä yhtään ässää.» - -Christina Alberta arveli, että oli aika vaihtaa Sketch Tatleriin. Hän -yritti tehdä sen välinpitämättömän kevyesti, mutta pudottikin tusinan -verran lehtiä maahan. »Voi peeveli!» kirkaisi hän aiheuttaen suuren -hiljaisuuden. Hän ponnisteli nostaakseen epäjärjestykseen joutuneet -vihot lattialta ja pannakseen lehdet taas paikoilleen. Sitten jatkoi -rva Bone puhettaan. - -»Ettekä te voi kuvitellakaan niiden härkäpäisyyttä», sanoi hän. -»He ovat tahallaan tietämättömiä. Jos näytätte heille, kuinka on -meneteltävä, silloin he eivät ollenkaan tee sitä. Otin kerran -käsiini kokkipoikamme — sanon häntä pojaksi, vaikka hän olikin jo -keski-ikäinen mies — ja sanoin hänelle: ’No, annappa, kun näytän -sinulle yksinkertaista englantilaista ruoanvalmistusta, keitettyä -lintua kauniine valkeine kastikkeineen, muutamia meheviä perunoita -ja vihanneksia — niin että niissä säilyy koko luonnollinen tuoksu — -sitä ruokaa, joka kasvattaa noita reippaita nuoria englantilaisia.’ En -todellakaan ole hyvä keittäjä itsekään, mutta tunnen kuitenkin paremmin -englantilaisen ruoanvalmistuksen kuin hän. Mutta emme milloinkaan -päässeet kauemmaksi kuin kaikkein yksinkertaisimmin keitettyyn -lintuun. Hän ilmaisi mitä ankarimman moitteensa — todella ankaran, -tarkoitan — koko toimituksen johdosta. Kun puutuin asiaan ja rupesin -itse työhön, käyttäytyi hän hyvin kummallisesti. Hän ei halunnutkaan -koettaa tehdä sitä, mitä näytin. Ei koettanut. Hän sanoi, että jos -hän keittäisi linnun moisella tavalla, menettäisi hän kastinsa, -kadottaisi koko asemansa kokkien paikallisessa yhdistyksessä, saisi -aina kärsiä loukkauksia ja heitettäisiin ulos. Miksi, sitä hän ei -tahtonut sanoa. Kun vaadin häntä seuraamaan käskyjäni, juoksi hän edes -takaisin repien mustaa tukkaansa — mustana mielipuolena, jonka silmät -pyörivät pelottavasti. En milloinkaan saanut selville, mitä sellaisen -kiihtymyksen syytä yksinkertaisesti keitetyssä linnussa oli. 'Tämä on -minun keittiöni’, sanoi hän vain. 'Tämä on minun keittiöni.’ - -»Siinä sitten seisoin rauhallisesti keittäen lintuani, kun tuota -mellakkaa yhä jatkui. Hän kierteli ympärilläni. Hän puhui — onneksi -omaa kieltään. Huomasinpa, että hän pyrki näyttämään sairaaltakin -selkäni takana. Sitten hän tuli ja rukoili minua lopettamaan, kyyneleet -suurissa ruskeissa silmissään. Hän koetti ilmaista ajatuksensa -englanniksi. Majuri sanoo aina, että hän yksinkertaisesti kiroili, -mutta minä luulen tuon mies paran todella uskoneen, että jos hänen -pitäisi keittää lintu tuolla terveellisellä, yksinkertaisella tavalla, -jota kunnon ihmiset noudattavat Englannissa joka päivä, hirtettäisiin -hänet ilmaan, ja Burman suuret korpit tulisivat nokkimaan...» - -Hän heitti syrjäsilmäyksen Christina Albertaan, joka nähtävästi oli -kokonaan vaipunut tutkimaan lehteään ja hiljensi ääntään. - -»... nokkimaan hänen sisälmyksiään, sanokaas muuta, tuhannen, tuhannen -vuotta.» - -Mieltenkuohua. - -»Ei saata milloinkaan tietää, mitä nuo itämaalaiset saavat päähänsä», -sanoi nuorempi nti Solbé. »Itä on itä ja länsi on länsi.» - -Mutta nyt veti toisenlaatuinen ilmiö puoleensa Christina Albertan -huomion. Hän näki, että ohut, kaljupäinen, poskipartainen herra, -joka oli jäykkänä Timesinsä takana, ei ollenkaan lukenut tätä -englantilaisen elämän mielenkiintoista edustajaa. Hänen silmänsä -eivät olleet suunnatut lehteen, vaan sen ohi. Tuon varustuksensa -takaa hän tuijotteli lasiensa kulman läpi, oudon ankaralla tavallaan, -ilman intohimoa ja tarkoitusta, Christina Albertan mustien sukkien -verhoamien nilkkojen yläosaa, siinä missä ne heittivät viimeisen -uhmansa inhimillisille tarkasteluille kadotukseen hänen vähäisen, -mutta mukavan hameensa alle. Samalla hän huomasi, että peitetty, -mutta innokas hänen bobatun tukkansa tarkastelu oli vakavasti -häiritsemäisillään poskipartaisen miehen tyttären pasianssia, ja että -se sekoitti myös vanhemman nti Solbén toisen ja erilaisen pasianssin -korttien kunnollisen asettelun. Äkkiä, omaksi suureksi harmikseen, -tunsi Christina Alberta, että närkästyksen puna oli nousemassa hänen -poskilleen ja että taistelunhaluinen nykäys kulki hänen jäntevän pikku -ruumiinsa läpi. - -»Miksi helkkarissa», kysyi nti Preemby itseltään, »miksi helkkarissa -nuori tyttö ei saisi leikata tukkaansa säästääkseen vaivaa ja harmia, -ja käyttää pukuja, joissa hän voi kävellä vapaasti? Kuitenkin oli -kasa hyvin pestyä tukkaa kymmenen kertaa parempi kuin nuo heikot, -tarkoituksettomat palmikoiden ja kiharoiden nauhapäiset vyyhdet. Ja -mitä taas tulee jalkojen ja ruumiin näyttämiseen, niin miksei saisi -näyttää jalkojaan ja ruumistaan? Se kuului juuri noitten ihmisten -yleiseen elämän välttämiseen, että he pitivät suurinta osaa ruumiistaan -peitettynä, käärittynä jonkunmoiseen myttyyn. Uskaltavatko he -milloinkaan katsoa itseään? Kerran ovat kai nuo Solbénkin neidit olleet -pieniä, somia tyttöjä, joita suuresti huvittivat heidän korsimaiset, -pienet jäsenensä, ennenkuin heille sanottiin hssh! ja käskettiin pistää -ne piiloon. - -Christina Albertan miettivä taipumus oikein elävöityi hetkeksi. -Mitä tulee jaloista, jotka pistetään piiloon, joita ei milloinkaan -näytetä, eikä ihailla? Tulevatkohan ne kuihtuneiksi ja kummallisiksi, -ruumiinkelmeiksi, hullunkurisen näköisiksi ja valonaroiksi? Ja kun -sitten olet oikein käärinyt ruumiisi ja unohtanut sen, ei sinulle jää -muuta kuin esiinpistävä pää ja sinne tänne heiluvat kädet ja jalat, -joissa on piilotetut ja vääntyneet varpaat. Ja sitten voit sinä mennä -kävelylle aterioitten välillä, ja tehdä huvimatkoja turistivaunuissa -nähdäksesi, mitä jokainen näkee, ja tunteaksesi, mitä jokainen tuntee, -ja pelaat pelejä sääntöjen ja esimerkkien mukaan, ikäsi ja tarmosi -mukaan sovellettuja pelejä, ja joudut yhä enemmän pasianssin valtoihin, -kunnes olet valmis peittämään itsesi vuoteeseen viimeistä kertaa ja -kuolemaan. Pakoa! Ja minkä homman he ovatkaan aiheuttaneet syntyessään! -Sitä puuhaa, moraalisuutta ja avioliittoa, ennenkuin nuo tyhjät elämät -oli siitetty! - -Mutta kaikki oli pakoa, ja näissä Skechteissä ja Tatlereissa kuvattu -elämä oli ihan yhtä suuressa määrässä pakoa. Juuri yhtä paljon. Kaikki -nuo loukkaavan siveät kaunottaret, kaupanalaiset näyttelijättäret ja -myytävät tyttäret katselevat sinua silmissään juuri oma kysymyksesi: -»Onko tämä elämää?» Nuo loppumattomat valokuvat lady Diana tästä, -ja lady Marjorie tuosta, ja herra kenestä hyvänsä ja Yorkin -herttuan ystävästä ja Shontsin herttuattaresta koiranäyttelyissä, -hevosnäyttelyissä, ratsastuskilpailuissa, kuninkaallisissa juhlissa ja -niin poispäin, ilmaisivat ehdottomasti itsepäistä epäilystä, joka oli -ikuisen vakuutuksen tarpeessa. Tennistä tai muuta sellaista pelaavien -ihmisten kuvat olivat elävämpiä, mutta niissäkin, jos katsoit niitä -oikein huolellisesti, ilmeni tuo sama pakeneminen. Pako, pako! - -Christina Alberta selaili loppuun kuvalehtensä katselematta silmiensä -edessä olevia kuvia. - -Mitä oli tuo elämä, jota hän ja nämä ihmiset ja kaikki muutkin -koettivat paeta leikkimällä, pelaamalla, kokoontumalla ja pilaa -tekemällä, menoissaan, suruissaan ja saloissaan? Mitä oli tuo suuri -tuolla ulkopuolella, joka joskus muistutti ääretöntä, pelottavaa, -puoleensavetävää ja karkoittavaa mustaa hirviötä, liikkeitten ja -näkemysten takana, joka kutsui häntä ja vaati häntä tulemaan? - -Joku saattoi välttää sen kutsun pelaamalla pasianssia tai ehkä -korttiakin. Niin näyttivät ihmiset menettelevän. Sitä saattoi välttää -elämällä sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Saattoi tulla aika, jolloin tuo -kutsu Christina Albertalle olla Christina Alberta viimeiseen saakka ja -täyttää salaperäinen tehtävänsä tuolle salaiselle olennolle valojen -takana, ei enää raskauttaisi hänen elämäänsä. Hän oli ajatellut sitä -jonkunlaisen levottomuuden vallassa ja väkivaltaisena itseään kohtaan, -että hän taistelisi itsensä tuota kutsua kohti. Hän ei ollut vielä -rakastanut. Mutta hän ei kuitenkaan ollut sitä välttänyt. Mutta oliko -sillä sellaista merkitystä kuin hän oli ajatellut sillä olevan? Hän ja -hänen vaatimattomat ystävänsä pelasivat epätoivoista peliä rakkauden -aineksilla maailmassa, jossa tri Marie Stopes ja hra D. H. Lawrence -olivat kaksoistähtiä, ja se oli juuri sitä, mistä pääsit läpi, ja -siitä tuli juuri sellaista, mitä oli ollut ennen. Levottomampaa, -ehkä, mutta ei kaukaisempaa. Se jätti sinut juuri siihen, missä olit -ollut, katselemaan suoraan kasvoihin tuota epätoivoa herättävää, -vastustamatonta kutsumusta jättää kaikki ja elää ja kuolla todella. - -Hän oli rakastanut... Se oli ollut kummallista... - -Nuo piilossa olevat ihmiset tarkastelivat häntä tarkastelemistaan, -mahdollisesti lukien hänen ajatuksensa, nähden hänen lävitseen... - -Christina Alberta sulki Sketch-vihkonsa hiukan läimäyttämällä ja meni -ulos salongista juhlallisin ilmein. Hän sulki oven takanaan ja meni -alakerrokseen nähdäkseen, mitä hänen isälleen tapahtui tupakkahuoneessa. - -»Jätän paraan osan jutuista taakseni», tuumi Christina Alberta. - - -6. - -Hän huomasi, että hänen isänsä ja Burman metsien herra, hyvin pitkän -ja loistavan rykimisen jälkeen, olivat istuutuneet juttelemaan. Mutta -onnettomuudeksi ei keskustelu ollut sopiva hänelle. - -»Siam, Cambodja, Tonkin, kaikki nuo maat ovat täynnä sellaisia -temppeleitä. Teidät viedään sinne ja ne näytetään teille.» - -»Ihmeellistä», sanoi hra Preemby. »Ihmeellistä. Ja te ette luule, että -kaiverrukset, joista puhuitte? ... Jotakin korkeaa symbolismia?» - -Molemmat herrat huomasivat Christina Albertan seisovan siinä -tarkkaavaisena ja kuuntelevana. - -»Symbolismia», sanoi puita tunteva herra, »symbolismia», ja hänelle -tuli taas monimutkaisia kurkullisia vaikeuksia. »Pakanallista -siivottomuutta. Vaikea keskustella siitä... Nuori nainen on lähellä ... -Hrrump.» - -»Hrrump», sanoi hra Preemby. »Tulitko tänne sanomaan hyvää yötä, -rakkaani? Me juttelemme, juttelemme... jokseenkin teknillisistä -asioista.» - -»Siltä kuuluu, isä», sanoi Christina Alberta, tuli luo ja istuutui -hetkeksi hänen tuolinsa selustalle. - -»Hyvää yötä, pikku isä», sanoi hän. - -Miettivää hiljaisuutta. - -»Minusta tuntuu siltä kuin Tumbridge Wells olisi sopiva paikka -minulle», virkkoi hra Preemby. - -»Toivon, että niin on, pikku isä. Hyvää yötä.» - - -7. - -Olemme kuvanneet jokseenkin yksityiskohtaisesti Christina Albertan -ensimmäisen illan Petunian täysihoitolassa, koska se on kaikkien niiden -hiljaisten ja tapahtumista köyhien iltojen kokoomus, joita näytti -olevan hra Preembyn edessä siellä. Se tuntui hänestä pohjattomalta -äärettömyydeltä tapahtumattomuudessaan, jossa hänelle ei voisi sattua -mitään harmillista tai häiritsevää. Viimeinen kaukainen häiriön -mahdollisuus näytti poistuvan seuraavana päivänä, kun rva Bone ilmoitti -poskipartaiselle herralle, että hän miehineen lähtisi seuraavana aamuna -Bathiin. Näytti siltä, että heillä oli ollut hyvä onni, he olivat -saaneet oikeat huoneet talveksi oikeassa täysihoitolassa, juuri siinä, -jota he kauan olivat katselleet. »Tunbridge tuntuu liian kalpealta», -sanoi hän, »Burman jälkeen.» - -Päivällinen oli samanlainen kuin edellisetkin päivälliset. Satunnaiset -vieraat olivat lähteneet, ja hra Preemby hämmästytti itseään, Christina -Albertaa, palleroista palvelustyttöä ja koko seuruetta kysymällä, -voisiko olla mahdollista lähettää hakemaan (hrrump) pullon Chiantia. -»Se on italialaista viiniä», sanoi hra Preemby neuvoakseen ja -auttaakseen lihavaa palvelijatarta hänen sitä tiedustellessaan. Mutta -viiniluetteloon ei ollut merkitty mitään Chiantia, ja keskustelun -jälkeen, joka muistutti suuresti satunnaisten vierasten eilistä, -tuotiin Preembyn pöytään pullo australialaista burgunderia ja Christina -Albertan pyynnöstä pullo kivennäisvettä. - -Tämän aloitekyvyn, itseluottamuksen ja seuraelämän sääntöjen -noudattamisen näytteen jälkeen hra Preemby ei tehnyt juuri mitään muuta -kuin ryiskeli koko aterian ajan. - -Päivällistä seurannut elämä salongissa oli myös jokseenkin samanlaista -kuin edellisenä iltana. Christina Alberta poltti luultavasti -luvattomat savukkeensa hallissa, polttipa kaksikin, ja nti Margaret -Rewster katseli häntä vuodeverhojen takaa keittiön luota ja nti -Emily kurkisteli portaitten yläpäästä, vaikka mitään ei sanottu. -Hra Preemby seurasi majuri Bonea tupakkahuoneeseen saadakseen -mahdollisimman paljon tarkempia tietoja temppeleitten koristuksista -ja Taka-Intian kansojen uskonnollisista tavoista. Hän oli taipuvainen -ajattelemaan, että majuri Bone suhtautui niihinkin jokseenkin kierosti -protestanttisten ennakkoluulojensa vuoksi. Mutta majuri Bone ei ollut -oikein kiukustunut itäisiin uskontoihin sinä iltana. Hän halusi puhua -Bathista ja hän puhuikin Bathista. Hän kertoi hra Preembylle hyvin -yksityiskohtaisesti Bathissa sattuneesta merkillisestä tapahtumasta. -Hän oli siellä tavannut Bone-nimisen herran, hyvin hänen näköisensä -ja ikäisensä miehen, kapteeni Bonen, joka myös oli ollut Burmassa. -Hän selosti eräitä hyvin draamallisia keskusteluja hänen itsensä ja -tuon toisen Bonen välillä, joskus peruuttaen ja korjaten sanojaan. He -olivat vertailleet sukupuitaan mitä laajimmin, eikä käynyt selville, -että he olisivat kaukaisintakaan sukua. »Merkillisin tapaus, mitä -minulle milloinkaan on sattunut», sanoi majuri Bone. »Bathissa. Vuonna -yhdeksäntoistasataayhdeksäntoista.» - -Salongissa oli pasianssi etualalla, ja rva Bone puhui Bathista. -Poskipartaisen herran hilpeäluontoinen rouva sanoi ihan äkkiä »iltaa» -Christina Albertalle. - -»Hyvää iltaa», vastasi Christina Alberta. - -»Olette ollut kävelemässä tänään?» - -»Kyllä, olimme Kilpikonnakalliolla, Korkealla ja Eridgen puistossa.» - -»Miellyttävä kävelyretki», sanoi hilpeäluontoinen rouva ja kiinnitti -taas huomionsa rva Boneen. Christina Alberta huomasi, että häntä -tarkasteltiin, mutta ei välittänyt siitä. - -Ei taaskaan ollut muuta tekemistä kuin selailla kuvalehtiä. Tällä -kertaa hän katseli kuvat loppuun saakka, mutta lehdissä oli -kirja-arvosteluja ja muutamia lyhyitä kertomuksia. Christina Alberta -luki ne kaikki. - -Mennessään sanomaan hyvää yötä isälleen, täytyi hänen päästä johonkin -ratkaisuun. »Isä», sanoi hän, »torstaina, siis ylihuomenna, minun -täytyy palata Lontooseen. Eräät luennot alkavat jo.» - -Hra Preemby ei vastustellut sen enempää. - -Kolmas ilta oli yleensä samanlainen kuin toinenkin, paitsi että Bonet -olivat lähteneet ja että Christina Albertaa elähytti ajatus, että hän -pääsisi seuraavana päivänä Tunbridgen tyhjyydestä Lontoon kiivaaseen -kuohuntaan. Siellä oli taas eräs satunnainen vieras, huolimattoman -näköinen, ylioppilaan tapainen nuori mies, jolla oli aika tukku -voiteilla kammattua tukkaa ja jonka moottoripyörä oli särkynyt juuri -Tunbridge Wellsin lähistöllä. Hän asui jossain kaukana pohjoisessa, -luultavasti Northumberlandissa. Hänen piti nyt odottaa pari kolme -päivää Tunbridgessa, kunnes joku särkynyt osa hänen pyörästään olisi -korjattu Coventryssä. Hän oli turvaantunut Petunian täysihoitohan, -mutta muuten hänellä oli kovin paha onni, sillä hänellä ei ollut -rahaa sen vertaa, että hän olisi voinut lähteä käymään Lontoossa, -ja sen vuoksi hänen piti jäädä Tunbridgeen. Hän opiskeli geologiaa -Cambridgessa ja hänellä oli kivinäytteitä mukanaan pyöränsä laukussa. -Nämä tosiseikat hän ilmoitti koko huoneen yli hra Preembylle jokseenkin -yksipuolisen keskustelun kuluessa. - -Alusta saakka ei Christina Alberta voinut pitää tuosta nuoresta -cambridgeläisestä. Hän oli nuorempi, kypsymättömämpi Teddy Winterton, -hänellä oli nenäkäs, huono käytöstapa toisen nenäkkään, hyvän käytöksen -sijasta, eikä hänellä ollut ulkonaisia etuja eikä komeutta. Puhuessaan -hra Preembyn kanssa hän katseli tyttöä. Mutta tällä ei ollut mitään -aavistusta siitä, mitä osaa hän saattaisi näytellä isän ja hänen -elämässään. - -Kun hän ja isä menivät halliin kahville ja polttamaan savuketta, -tuli nuori mieskin sinne, ja asettui läheiseen pöytään jatkaakseen -keskustelua. Oliko Tunbridge Wells hauska paikka? Oliko mitään -mahdollisuutta päästä pelaamaan golfia tai tennistä? - -»Täällä on koko joukko hauskoja kävelyteitä», sanoi hra Preemby. - -»Käveleminen ei ole kovinkaan hauskaa yksinään», sanoi nuori mies. - -»Mutta huomioiden tekeminen on aina iloa», sanoi hra Preemby. - -»Koko tämä seutu on perin tarkoin tutkittu», sanoi nuori tiedemies. -»Onko täällä museota?» - -Sitä ei hra Preemby tiennyt. - -»Joka kaupungissa pitäisi olla museo.» - -Kahvi ja savukkeet loppuivat. Tänä iltana hra Preemby kannatti -salonkia. Majuri Bone oli mennyt, tupakkahuone ei ollenkaan vetänyt -puoleensa, ja hra Preemby oli vaihtanut muutaman ystävällisen sanan -poskipartaisen herran kanssa ja luvannut tulla hänen seuraansa. -Christina Alberta tuli mukaan. Nähdessään vanhat kuvalehdet muisti -hän ostaneensa kirjan tänä aamuna, toisen käden käännöksen Rousseaun -»Tunnustuksista». Hän lähti hakemaan sitä. Hän tapasi nuoren -cambridgelaisen yhä istumassa hallissa savuketta polttaen. - -»Aika ikävää täällä», sanoi hän. - -»Oh, enpä tiedä», sanoi Christina Alberta hajamielisesti kulkien hänen -ohitseen. - -»Ei paljoa tekemistä, vai mitä?» - -»Tänään ei ole mikään juhlailta.» - -»Olen kiikissä.» - -»Saattepa sietää sen.» - -»Olisiko teillä halua lähteä ulos hakemaan jotakin hauskaa?» sanoi -nuori cambridgeläinen kooten kaiken rohkeutensa. - -»Valitan», sanoi Christina Alberta ja kääntyi mennäkseen. - -»Ettehän pahastunut?» kysyi nuori cambridgeläinen. - -»Teitte kiltisti ajatellessanne minua», sanoi Christina Alberta, joka -olisi mieluummin nähnyt, että häntä pidettäisiin hiukan hävyttömänä -kuin vähääkään sievistelevänä. »Hyvää metsästystä.» - -Ja nuori cambridgeläinen ymmärsi, että hänet oli hyljätty. - -Christina Alberta palasi salonkiin kokeakseen taas tuota pelottavaa -mitättömyyttä. Mutta hänellä oli kuitenkin Rousseauta luettavana ja -huomenna hän olisi Lontoossa. - -Mitä Rousseausta? Hän oli aina halunnut tietää, kuinka hän suhtautuisi -Rousseauhon. - -Hän luki teosta kello kymmeneen. Mutta hän ei osannut pitää Rousseauta -erikoisessa arvossa. Hänen olisi pitänyt tuntea muutama Uuden Toivon -tytöistä. He olisivat näyttäneet hänelle... - - -8. - -Kolmeen viikkoon ei Christina Alberta palannut Tunbridge Wellsiin, ja -kun hän palasi, oli hän kokenut koko joukon sellaista, millä on oma -vaikutuksensa tämän tarinan kulkuun. Tämä tarina kertoo hra Preembystä, -ja me emme erikoisemmin pidä tuosta uudenaikaisesta kertomuksesta, -joka ei jätä nuorta tyttöä omiin oloihinsa, vaan seuraa häntä hänen -yksityisimpiin ja sisäisimpiin asioihinsa saakka. Christina Alberta -olisi ollut ällistynyt ja pahoillaan ja olisi suuttunut sellaisesta -uteliaisuudesta. Riittäköön se, että hänen ympärilleen oli kokoontunut -sellainen joukko tapahtumia, että hän ei moneen päivään ollut ehtinyt -ajatella mahdollisesti ihan yksinäistä pikku isäänsä Tunbridge -Wellsissä. Sitten tuli kirje, joka sai hänet kiireenvilkkaa palaamaan -sinne. - -»Pidän asiaankuuluvana kertoa sinulle», kuului kirje, »että minulle -on ilmoitettu mitä tärkeimpiä tietoja kaikkein tärkeimmistä asioista, -ja että minun pitää kertoa sinulle niistä. Ne näyttävät muuttavan -koko elämämme. Tiedän, että olet uponnut opintoihisi, mutta nämä -tiedot ovat niin tärkeitä, että minun täytyy keskustella niistä sinun -kanssasi heti. Aioin tulla atelieriin kertomaan sinulle niistä, mutta -luultavasti hra Crumb olisi siellä, ja pitäisin parempana kertoa niistä -sinulle täällä, sopivammassa ympäristössä. Eräitä niistä pidät todella -uskomattomina.» - -»Tietoja?» virkkoi Christina Alberta lukien uudelleen kirjeen. -»Tietoja?» - -Hän lähti Tunbridge Wellsiin sinä iltana. - - - - -Viides luku. - -SUOMUT PUTOAVAT HRA PREEMBYN SILMISTÄ. - - -1. - -»Suomut», sanoi hra Preemby, »ovat pudonneet silmistäni.» - -He olivat valinneet kirkon luota paikan, josta oli laaja näköala -kaupungin yli, kaupungin, jota koristivat oopperatalon vihreät kuvut -ja joka lepäsi siinä ikäänkuin talot olisivat kumotut vaunuista loivaa -rinnettä pitkin. Takana olivat Kentin kukkulaseudun hämärät ääriviivat, -siniset ja kaukaiset. - -Christina Alberta odotti jatkoa. - -»Noita kokemuksia», jatkoi hra Preemby rykäisyn silloin tällöin -keskeyttäessä puheen, »kaikkia noita kokemuksia... on vaikea selittää. -Luonnollisesti arvelen, että olet taipuvainen epäilemään — niinkuin -äitisikin. Hän oli aina epäilevä. Etenkin sielullisiin ilmiöihin -nähden. Hän sanoi, että ne ovat pötyä. Ja kun äitisi sanoi, että jokin -oli pötyä, niin se oli pötyä. Vain silloin hän vihastui, jos sanoit, -että ne olivat jotakin muuta. Kuten minä... aina avomielinen. Ei mitään -dogmeja kuitenkaan. Hän vain hillitsi minua.» - -»Mutta, onko sinulla ollut sielullisia kokemuksia? Kuinka sinulla -saattaa olla sielullisia kokemuksia täällä?» - -»Anna minun kertoa koko tarina järjestyksessä. Tahdon, että sinä näet -kaiken niinkuin minäkin, järjestyksessä.» - -Kuinka se alkoi?» - -Hra Preemby ojensi armollisesti kättään. »Salli minun kertoa se omalla -tavallani.» - -Christina Alberta puri huultaan ja tutki hänen piirteittensä -rauhallista päättäväisyyttä. Mikään ei jouduttanut häntä; hän sai -kertoa tarinansa sellaisena, miksi hän oli sen suunnitellut. - -»Mielestäni», sanoi hra Preemby, »en ole kovinkaan herkkäuskoinen. -On kyllä totta, että en ole oikein taipuvainen väittelemään. En puhu -paljoakaan. Ajattelen ja teen huomioita, ja minulla on jonkunlainen -taipumus arvostella ihmisiä. Minua ei nähdäkseni ole erikoisen helppo -pettää. Ja on huomattava, että minä panin alulle koko jutun. Se alkoi -minun vihjauksestani. En tiedä, mikä sen pani päähäni, mutta tiedän, -että juuri minä panin koko asian alulle. - -»Tiedäthän, että lähdettyäsi Petunian täysihoitolan seura supistui -kuuteen henkeen ottamatta lukuun tuota nuorta cambridgelaista -herraa, joka oli, kuten nti Rewster sanoo, tuollainen muuttolintu. -Luonnollisesti me kuusi vetäydyimme yhä enemmän yhteen. Siinä olivat -molemmat Solbén sisarukset, jotka kumpikin ovat hyvin älykkäitä nuoria -naisia, ja hra ja rva Hockleby ja nti Hockleby, ja minä. Jouduimme -yhteen päivällisillä sinä iltana kuin sinä olit lähtenyt. Oli hiukan -kylmä, ja meillä oli tulta salongissa, ja nti Solbé, se, jolla on -silmälasit, koetti opettaa minulle erään pasianssin. Jouduimme hyvin -mielenkiintoiseen väittelyyn siitä, olisiko mahdollista tahdon avulla -pakottaa joku kortti nousemaan. Olen aina ollut taipuvainen uskomaan, -että eräitten ihmisten, sellaisten, joilla on lahjat, on mahdollista -tehdä niin, mutta hra Hockleby osoittautui perin epäileväiseksi -tässä asiassa. Hän sanoi, että jos pakan päällä tosiaan olisi eräitä -määrättyjä kortteja valmiina käännettäviksi, ja jos joku tahtoisi, -että toisia kortteja kääntyisikin, niin se merkitsisi sitä, että -jollakin olisi todella mahti puhtaalla tahdon voimalla tehdä uudestaan -pakan kaksi korttia, vaihtaa ne taas keskenään, tehdä ne valkoisiksi, -painaa niitten kuviot uudelleen ja niin poispäin. Minä koetin -selittää hänelle, ettei se ollut filosofisesti mahdollista muutoin -kuin ennakkomääräyksen avulla. Jos teidät oli määrätty tahtomaan, -että sellaisen kortin piti olla pakan yläpäässä, niin se kortti oli -ennakolta määrätty olemaan siinä. Hän väitti...» - -»Mutta onko välttämätöntä kertoa minulle kaikesta tuosta, isä, -ennenkuin tulemme teidän sielullisiin kokemuksiinne?» - -»Sillä valaisen vain sitä tosiseikkaa, että hra Hockleby oli perin -epäilevä henkilö.» - -»Oliko nuori cambridgelainen läsnä väitellessänne?» - -»E-ei ollut. Hän oli luultavasti mennyt autovajaan katsomaan, joko -hänen pyöränsä oli tuotu. Ainakin hän oli menossa autovajaan sitä -katsomaan.» - - -2. - -Hra Preemby yskähti ja aloitti uuden osaston kertomuksessaan. - -»Se alkoi oikeastaan illalla päivällisen jälkeen», sanoi hän. »Menin -tupakkahuoneeseen tupakoimaan ja sitten menin salonkiin, ja kun tulin -salonkiin, en ajatellut okkulttisia ilmiöitä enempää kuin kuun yli -lentämistä. Mutta kun tulin salonkiin, näin nti Solbén katselevan -pasianssikorttejaan, jotka hän juuri oli levittänyt, ja se tapa, -jolla hän piti käsiään pöydällä, muistutti mieleeni sitä tapaa, jolla -ihmiset, joista olen lukenut, pitävät käsiään pöydällä, kun haluavat -saada pöydän tanssimaan. Ja melkein ajattelematta sanoin: 'Kas, nti -Solbé, tehän pidätte käsiänne pöydällä juuri samalla tavalla kuin jos -haluaisitte saada pöydän pyörimään.’ Sanoin sen juuri tällä tavalla. -Hra Hockleby luki juuri lehteään — _Timesiä_, muistaakseni, mutta -se saattoi olla _Morning Postkin_ — mutta hän laski sen alemmas -kuullessaan minun puhuvan ja sanoi: 'Ettehän toki uskone sellaisia -hullutuksia, hra Preemby?’ - -»Hänen vaimonsa istui selin minuun, ja siitä tavasta, jolla hän puhui, -päättelin hänen syövän jotakin makeaa tai keksiä sillä hetkellä. 'Minä -uskon’, sanoi hän. 'Teimme sitä kotona hyvin usein, ennenkuin menin -naimisiin.’ - -»Ja en tiedä, mikä sen lennätti päähäni, Alberta. Tuntui siltä kuin -joku sisälläni olisi sanonut sen, enkä minä, taikka sitten se oli -jonkunlaista vastustushenkeä, jota aina olin tuntenut tuota Hocklebytä -vastaan, mutta joka tapauksessa sanoin: 'Minua huvittaisi todella -koettaa jotakin tuollaista pöydän pyörittämistä.’ - -»Nuorempi nti Solbé on todella viehättävä nuori nainen, kun oppii hänet -tuntemaan, ja näyttää siltä kuin hän olisi hiukan lukenut okkulttista -kirjallisuuttakin.» - -»Kuinka vanha hän on, isä?» kysyi Christina Alberta silmäillen häntä -hiukan epäilevän näköisenä. - -»En luule hänen juuri olevan enempää kuin kaksi- tai kolmekolmatta, -korkeintaan neljäkolmatta. Ja hyvin paljon lukenut, hyvin paljon -lukenut. No niin, hän sanoi, että häntä huvittaisi koettaa sitä. Nti -Hockleby, vaikka isä nähtävästi oli kasvattanut häntä hyvin suureen -epäilyyn, oli myös utelias. Sanalla sanoen me siis koetimme. Vain hra -Hockleby vastusti, mutta rva Hockleby ei välittänyt siitä. Hän oli -ainoa joukossamme, joka milloinkaan oli nähnyt sellaista, ja niinpä -hän järjesti kaiken ja sanoi, mitä oli tehtävä. Valitsimme hyvin lujan -pöydän, sen, jonka päällä tavallisesti on tuo suuri kukkaruukku, ja kun -sammuttelimme valoja...» - -»Mutta miksi te sen teitte, isä?» - -»Niin menetellään aina», sanoi hra Preemby. »Se tekee ilmapiirin -suosiollisemmaksi. Sytytimme kynttilän, jonka nti Margaret hankki -meille, ja sammutimme kaikki sähkövalot. Sitä tehdessämme tuli sinne -nuori herra Charles Fenton ja kysyi... Mitä hän nyt kysyikään? Hän -käytti omituista sanaa. Niin, 'Hemmetti’, sanoi hän, 'mitä nyt on -tekeillä?’» - -»Hänkö oli se nuori moottoripyöräilijä?» - -»Niin, se nuori cambridgelainen herra. Selitimme, mitä aioimme, -ja pyysimme häntä mukaan. Hän kertoi, ettei hän tiennyt mitään -psyykillisistä ilmiöistä, ei ollut milloinkaan kokeillut niillä ja -näytti olevan hyvin epäilevällä kannalla, ottaisiko osaa yritykseen. -’En luule, että siitä tulee mitään’, sanoi hän. 'Tuhlaamme vain aikaa.’ -Nyt muistankin, että hän oli lähdössä johonkin varieteehen, mutta -tulikin takaisin ja sanoi, että satoi. On hyvin tärkeää huomauttaa, -ettei hän ollut ollenkaan innokas ottamaan osaa yritykseemme, ja ettei -hän tiennyt yhtään mitään psyykillisistä ilmiöistä, koska, näetkö, -ja kuten kerronkin sinulle, huomasimme pian, että hänellä oli ihan -merkilliset psyykilliset lahjat, paljon suuremmat psyykilliset lahjat -kuin kellään meistä. - -»Me järjestäydyimme siis pöydän ympärille tavalliseen tapaan, peukalot -ja pikkusormet toisiaan koskettaen, ja vähään aikaan ei näyttänyt -tapahtuvan mitään. Huomasimme nti Emilyn kurkistelevan raollaan -olevasta ovesta, ja sillä oli ehkä epäedullinen vaikutus. Arvelen hänen -ihmetelleen, mitä me puuhasimme ja miksi olimme pyytäneet kynttilää -hänen sisareltaan. Silloin hra Fenton tuli hyvin vastahakoiseksi ja -mutisi itsekseen ja sanoi, että tämä oli tyhmin tapa viettää iltaa, -mitä hän milloinkaan oli kokenut. Oli hiukan vaikeaa saada häntä -pysymään vaiti ja jatkamaan. 'Hyvä on’, sanoi hän hiukan ärtyisesti. -'Tehkää miten tahdotte.’ Ja silloin kuului äkkiä kaksi kiivasta -kolahdusta, kimeää kuin pistoolin pamahdus. Ne eivät kuuluneet ihan -pöydän alta, vaan ikäänkuin ilmasta, noin jalan tai parin päässä -permannosta. Ja sitten alkoi pöytä liikkua. Ensin hitaasti, hiipien -permantoa pitkin, ja sitten hyvin kiivaasti kohoillen ja tyrkkien -käsiämme. Se oli hyvin kaameaa ja vaikuttavaa, Christina Alberta, -todella hyvin kaameaa ja vaikuttavaa. Pöytä kohosi luullakseni ainakin -kaksi jalkaa, mutta silloin hra Hockleby rikkoi renkaan ja se putosi -jokseenkin raskaasti paikoilleen, tuntui minusta, ja jalka kolautti -häntä nilkkaan. Hän huudahti ja kumartui hieromaan jalkaansa, mutta -hämärässä valaistuksessa hän löi otsansakin pöydän kulmaan. Näytti -melkein siltä kuin se olisi ollut rangaistus hänen epäilyistään. -Kiersimme palamaan pari lamppua, että hän näkisi. ’En pidä tästä’, -sanoi hra Fenton. 'Tämä on hiukan liian konstikasta minulle.’ - -»Pyysin häntä koettamaan vielä kerran. - -»’En pidä siitä, että tuo pöytä keikkuu tuolla tavoin’, sanoi hän. ’Se -osoittaa huonoa esimerkkiä tuoleille. Otaksukaapa, että joku niistä -rupeisi leikkimään verkkopalloa meillä. Voisitte saada ilkeän kolauksen -tuollaiselta hyppelevältä tuolilta. Ja sitäpaitsi se muistuttaa minusta -liiaksi matkaa Kanaalin yli.’ - -»Luulen, että olimme kaikki aikalailla kiihtyneet siitä, mitä oli -tapahtunut, ja kaikki muutkin, myös hra Hockleby, olivat innokkaita -jatkamaan. - -»'Ensi kerralla painan sen alas’, sanoi hän. Luulen hänen hiukan -epäilleen, että hänen vaimonsa tai minä olisimme jollakin lailla -aiheuttaneet ilmiön. Nähtävästi oli spiritismi pitkäaikaisen riidan -aihe hänen ja hänen vaimonsa kesken. Hänen vaimonsa sanoi nähneensä -pöytien liikkuvan ennenkin, mutta ei niin kiivaasti kuin tämä. - -»Istuuduimme taas pöydän ääreen. Olimme tuskin odottaneet -minuuttiakaan, kun pöytä alkoi liikahdella mitä erikoisimmin, ja -sitten suorastaan hyppäsi ilmaan niin äkkiä, että vanhempi nti Solbé -lensi leposohvan yli, joka oli siellä, ja minä sain iskun leukaani. -Oli aivan vapauttavaa saada valot taas palamaan ja nähdä hra Hocklebyn -pitelevän pöytää sille kuuluvalla paikalla. 'Peeveli’, sanoi hän aika -kovaa. 'Peeveli vieköön! Pysy paikallasi!’ Nti Hockleby ja hänen isänsä -auttoivat jaloilleen nti Solbén, joka oli pitkänään permannolla, -hysteerisen naurukohtauksen vallassa heilutellen jalkojaan. - -»’En pidä tästä’, sanoi hra Fenton. 'Se menee lävitseni kuin -sähkövirta.’ - -»Hän puhui aivan vilpittömästi. - -»Ainoa meistä, jolla oli kokemusta okkulttisista ilmiöistä, oli -rva Hockleby, eikä hän ollut ottanut osaa sellaisiin kokeisiin -avioliittonsa jälkeen hra Hocklebyn kanssa viisi tai kuusi vuotta -sitten miehensä epäuskoisuuden vuoksi. Hän sanoi nyt olevan selvää, -että joku hyvin voimakas ja päättäväinen henki oli läsnä ja koetti -päästä yhteyteen kanssamme, ja hän selitti meille yksinkertaisen ja -selvän menetelmän siitä, kuinka tuo yhteys järjestettäisiin. Meidän oli -käytävä uudelleen pöydän ympärille ja meidän oli lueteltava kirjaimisto -läpi, ja kun tulisimme siihen kirjaimeen, jota henki halusi, niin se -koputtaisi kerran, ja niin pääsisimme johonkin varmuuteen. On olemassa -merkkijärjestelmä, jonka henkimaailma näyttää oivallisesti tajuavan, ja -jossa yksi koputus merkitsee ’ei’ ja kaksi koputusta 'kyllä’ ja niin -poispäin. - -»Rupesimme menettelemään siten», sanoi hra Preemby. »Kysyimme, -haluaisiko henki tavata meille jotakin, ja se vastasi kahdella hyvin -kuuluvalla kolkutuksella, ja sitten luetteli hra Hockleby kirjaimet: A -B C ja niin poispäin. Kun päästiin S:ään, kolkutti henki niin kovaa, -että hypähdin.» - -»Ja mitä te saitte tavatuksi, isä?» - -»Nimen, joka oli aivan outo minulle silloin: — _Sargon_, ja sitten: -_kuningasten kuningas_. Kysyimme oliko kanssamme keskusteleva henki -Sargon? Vastaus kuului: Ei. Oliko Sargon läsnä? _Kyllä_. Kuka -keskusteli kanssamme? _Oujah_. Kuka oli _Oujah? Taikuri_. Oli hyvin -hidasta tavata jokainen sana tällä tavoin, ja kun olimme päässeet niin -pitkälle, olimme kaikki väsyksissä. Etenkin hra Fenton oli väsynyt. Hän -haukotteli ja näytti perin uupuneelta ja sanoi vihdoin olevansa niin -nääntynyt ja turta, että hänen täytyi mennä levolle. Se oli tietenkin -hyvin luonnollista, sillä vaikka kukaan meistä ei sitä huomannut, oli -hän varsinainen Oujahin hallitsema medio. Hän meni nukkumaan ja me -koetimme jatkaa ilman häntä, mutta taika oli poissa, emmekä me saaneet -kuulla pienintäkään koputusta. Niin istuimme siinä tunnin keskustellen -tapahtumasta. Hra Hockleby etenkin oli hyvin ällistynyt, ja sitten -menimme kaikki nukkumaan.» - -»Tietysti hra Fenton kolkutti», sanoi Christina Alberta. - -»Silminnähtävästi hänen läsnäolonsa oli tarpeen, että kolkutuksia -kuuluisi», oikaisi hra Preemby. »Hän oli medio ihan tietämättään.» - -Syntyi hiljaisuus. - -»Jatkakaa tarinaanne», sanoi Christina Alberta. - - -3. - -»Seuraavana iltana satoi taas, ja kun hänen pyöränsä ei ollut tullut, -oli hra Fenton taas valmis liittymään meihin vielä kerran. Hän -vastusteli ensiksi hiukan, selittäen, että hän ja hänen sukulaisensa -olivat baptisteja, ja hän epäili, ettei tämä vain ollut noituutta ja -Raamatussa kiellettyä. Mutta sain hänet luopumaan siitä mielipiteestä. -Tällä kertaa tavasimme hyvin merkillisen ilmoituksen: _Herää, Sargon! -Nouse, taikka olet iäksi kaatunut!_ - -»Minulla oli heti alusta alkaen sellainen tunne, että nuo Sargonin -ilmoitukset koskivat jollakin lailla minua itseäni. Nyt sain äkkiä -vakaumuksen. Kysyin: 'Onko Sargon läsnä?’ _On_. Tiesin, että hän olisi. -'Onko hän joku tästä seurasta?’ _On_. 'Tämäkö herra?’ kysyin näyttäen -hra Hocklebyä. Hyvin äänekäs _ei_. 'Minäkö?’ _Niin_. - -»Huomasin, että hra Hockleby tämän kuullessaan näytti närkästyneeltä, -ikäänkuin hänen olisi mielestään pitänyt olla Sargon. - -»Hra Fenton nousi äkkiä ylös. 'En voi kestää tätä enempää’, sanoi -hän. 'Pääni tuntuu ihan turralta. Olen varma siitä, että tällainen -on syntiä.’ Hän kulki huoneen läpi ja istuutui äkkiä nojatuoliin, -ja hänen kätensä jäivät riippumaan reunojen yli — se oli noita -kretonkipeitteisiä suuria nojatuoleja. Olimme kaikki hyvin -kummastuneita, mutta minä omalta kohdaltani olin hyvin ihmeissäni -siitä, että minä olin tuo Sargon, ja että minua niin äkkiä oli vaadittu -ryhtymään toimintaan. En vielä silloin ymmärtänyt täydellisesti, mitä -tuo kaikki minuun nähden merkitsi, mutta aavistin, että se merkitsi -hyvin paljoa.» - -»Mutta mitä arvelit sen merkitsevän?» sanoi Christina Alberta terävästi -ja hänen ällistynyt katseensa haki isän kasvoja. Hra Preembyn siniset -silmät näkivät näkyjä kaukaisten kukkuloiden tuolla puolen, fantastisia -valtakuntia, salaisia kaupunkeja, mystillisiä perintätietoja, ja -hänen kulmakarvansa olivat rypyssä hänen ponnistaessaan saadakseen -kertomuksensa pysymään yhtenäisenä. - -»Kaikki aikanaan», vastasi hra Preemby. »Anna minun kertoa tarinani -omalla tavallani. Kerroin kai sinulle hra Fentonin sanoneen, että hän -tunsi olonsa raskaaksi ja tukalaksi. Onneksi käsitti rva Hockleby heti -tilanteen. Hän oli ‘nähnyt samanlaista ennenkin. 'Älkää ponnistelko -sitä vastaan’, sanoi hän. 'Antautukaa siihen. Nojatkaa taaksepäin -tuolissanne. Jos haluatte maata paikallanne, niin maatkaa. Jos haluatte -puhua jotakin, puhukaa. Antakaa taian vaikuttaa.’ Ja hän kääntyi minuun -päin ja kuiskasi: 'Transsi.’ - -»'Mitä transsi on?’ sanoi hra Fenton samassa tilassa. 'Mitä on transsi?’ - -»Rva Hockleby alkoi liikutella kättään hänen kasvojensa edessä. -Sivelyiksi kai ne niitä sanoivat. Hän sulki silmänsä, ja hänen päänsä -vaipui taapäin. Istuimme kaikki odottaen hänen ympärillään, ja nyt hän -alkoi mutista. - -»Aluksi hän lausui vain mielettömyyksiä: 'Oojah, voojer, boojer’, -sellaisia sanoja. Mutta sitten selvemmin: 'Oujah, taikuri, Sargonin -palvelija. Oujah tulee palvelemaan Sargonia. Herättämään hänet.’ Tämän -jälkeen hän taas näytti puhuvan vain hullutuksia. 'Mikä on hiiri, kun -se kehrää?’ kuiskasi hän omalla äänellään ja sitten: 'Tuo kirottu -moottoripyörä.’ - -»Rva Hockleby sanoi, että se oli varsin luonteenomaista tämän -suuntaiselle transsille, ja sitten otti hra Hockleby kynän ja paperia -kirjoittaakseen muistiin kaiken, mitä hän sanoisi. - -»Kun hra Fenton taas puhui, ei hän enää puhunut omalla äänellään, vaan -omituisesti, käheästi kuiskaten, joka oli ihan toisenlaista kuin hänen -tavallinen puheensa. Se oli Oujahin, häntä hallitsevan Oujahin ääntä. -Hän mursi hiukan, sumeriankieleen, luulen. - -»Hän sanoi hyvin hämmästyttäviä asioita. Luulen, että tuo Oujah -välttämättä tahtoi vetää huomioni puoleensa vakuuttamalla minulle -tietävänsä asioita, salatulta asioita, joita kukaan muu ei tiennyt. -Samalla hän ei halunnut, että muut ymmärtäisivät liian selvästi, minne -hän pyrki. Kuinka hän menetteli? Mitä jaksanen muistaa? Hra Hockleby -kirjoitti muistiin koko joukon, mutta tähän mennessä minulla ei ole -ollut aikaa jäljentää sitä. 'Meren ja erämaan poika’, hän sanoi, -'sinisen meren ja hedelmättömän hiekan.’ Onko liian fantastista pitää -sitä viittauksena Sheringhamiin? 'Koskia ja paljon vettä ja pyörä -sinisellä pohjalla.’ Se on jo ällistyttävämpää. Mutta kosket ja -paljo vesi saavat minut ajattelemaan pesuhuoneitamme. Ja muistathan -hakaristin sinisissä kuljetusvaunuissamme? Muinaiset kansat sanoivat -hakaristiä auringon pyöräksi. Armeijoita, joitten valkoiset vaatteet -häilyvät, pitkä rintama järjestettynä — vapautuksen armeijat.’ Tämä -taas on omituista. Minulle puhutaan armeijoista ja siis — älä luule -minua hupsuksi! — kuivaushuoneistamme ja rattaista. Se muistuttaa -esinettä, joka tulee läpinäkyväksi, kun toinen asetetaan sen taakse.» - -»Oletko varma, että sanat kuuluivat juuri niin, isä?» - -»Hra Hockleby on kirjoittanut ne muistiin. Jollen olisi kertonut niitä -aivan oikein, niin saathan nähdä hänen muistiinpanonsa.» - -»Hakaristi saattaa olla sattuma», tuumi Christina Alberta. »Taikka -sitten olet piirtänyt sen jonkun sanomalehden reunaan. Teet sen -välistä, ja hän on voinut nähdä sen.» - -»Mutta se ei sovi siniseen pohjaan. Hän tehosti kovasti sinistä -pohjaa. Ja olihan siinä muutakin, sellaista, jonka vain minä ja äitisi -tiedämme. Ja pikku asioita, jotka koskevat vain minua. En voisi -kertoa niitä sinulle kertomatta kaikkea. Disissä eläneen isoisäni -nimi. Hänen nimensä oli Munday. On hiukan vaikeaa esittää asioita, -vaikka itse olisikin täysin varma niistä. Ja kaikkeen tähän sekaantui -katkonaisia viittauksia suureen kaupunkiin ja kahteen lännen kuninkaan -tyttäreen ja taikuriin. Ja hän sanoi minua myös Belzasariksi. Belzasar -näytti liikuskelevan edestakaisin hänen ajatuksissaan. 'Tule takaisin -maailmaan, joka on joutunut sekaannukseen.’ Ne ovat huomattavia sanoja. -Ja sitten: 'Varokaa naisia. He ottavat valtikan kuninkaan kädestä. -Mutta tietävätkö he, kuinka on hallittava? Kysykää Tutankhamenilta. -Kysykää erämaiden raunioilta.’» - -»Pyh», sanoi Christina Alberta, »niinkuin naisilla milloinkaan olisi -ollut kunnollista tilaisuutta yrittää.» - -»Mutta kuitenkin, hra Hockleby on kirjoittanut kaiken muistiin... -Ja minusta tuntui kuin sekin olisi soveltunut minuun, koska suuren -hellyyteni takia äitiäsi kohtaan olin antanut niin monen vuoden -elämästäni kulua hukkaan. Hän sanoi vielä paljon muuta, hyvin -vaikuttavia asioita. Mutta olen kertonut sinulle kylliksi, että -tietäisit, mitä on tapahtunut. Vihdoin hra Fenton toipui, paljon -äkillisemmin kuin tällaisissa tapauksissa on tavallista, sanoi rva -Hockleby. Hän suoristautui, haukotteli ja hieroi silmiään. 'Herra -Jumala!’ huudahti hän. 'Mitä roskaa tämä on? Minä menen nukkumaan.’ - -»Kysyimme, tunsiko hän olevansa väsynyt. Hän sanoi olevansa. 'Ihan -näännyksissä’, kuuluivat hänen sanansa. - -»Kysyimme, siihenkö hänen tiedonantonsa päättyi. - -»'Mikä tiedonanto?’ kysyi hän. Hän ei vähääkään muistanut -ilmoittaneensa mitään. 'Olenko puhellut?’ hän kysyi. 'Tämä ei -ole sellainen tilanne, johon pitäisi joutua. Mitä olen sanonut? -Toivottavasti en mitään loukkaavaa. Jos olen, pyydän anteeksi. Minun ei -pidä enää milloinkaan tehdä mitään tällaista.’ - -»Rva Hockleby sanoi, ettei hän milloinkaan ollut tavannut henkilöä, -jolla olisi ollut niin suuret ja lupaavat lahjat psyykillisten -ilmiöiden alalla. Hän sanoi olevansa oikein pahoillaan sellaista -kuullessaan. Rouva sanoi, että hänen tulisi hoitaa ja kehittää niin -harvinaista lahjaa, mutta Fenton selitti, ettei hän voisi sitä tehdä -sukulaistensa vuoksi. Sade oli lakannut, ja hän sanoi lähtevänsä hiukan -kävelemään, ennenkuin rupeaisi levolle. Hän oli täysin vilpitön ja -luonnollinen alusta loppuun saakka ja jokseenkin haluton. Ja hän näytti -todella väsyneeltä.» - -»Eikö hän yhtäkkiä ruvennut nauramaan?» kysyi Christina Alberta. - -»Miksikä hän olisi nauranut? Hän näytti olevan hiukan peloissaan -siitä, mitä oli ilmoittanut. Seuraavana päivänä saapui hänen -pyöränsä. Rva Hockleby teki parhaansa saadakseen hänet vielä kerran -mukaan iltapäivällä jatkamaan ilmoituksiaan, mutta hän ei tahtonut. -Hän kyseli vain Tilburyn lauttaa ja nousuveden aikaa. Hän ei edes -tahtonut ilmoittaa nimeään eikä osoitettaan. Kun puhuin siitä, että -hra Hocklebyn muistiinpanot pitäisi lähettää _Occult Reviewiin_, tuli -hänelle oikein hätä. Hän selitti, että jos hänen nimensä näkyisi -tällaisten asioiden yhteydessä, syntyisi siitä vakava selkkaus hänen -perheensä kanssa. Hän ei edes sallinut, että merkitsimme hra F. -Cambridgestä. 'Pankaa kokonaan toinen nimi’, sanoi hän, 'joku ihan -erilainen nimi. Pankaa mitä hyvänsä sellaista, joka vain ei muistuta -minua, esim. hra Walker Lontoosta. Taikka jotakin sellaista.’» - -»Meillä ei ollut tietenkään muuta mahdollisuutta kuin suostua.» - - -4. - -»Ja siinäkö on koko sinun saamasi ilmestys, isä?» - -»Se oli vain alkua. Sillä sen jälkeen aloin minä muistaa. Aloin muistaa -yhä enemmän ja enemmän.» - -»Muistaa?» - -»Yksityisseikkoja omasta elämästäni. Kokoontuneita muistoja. Tuo nuori -hra Fenton oli vain n.s. ensimmäinen aukko unohduksen verhossa, joka -riippui nykyisen elämän ja koko entisen olotilani välillä. Nyt se on -revennyt ja valahtanut auki, niin että voin nähdä sen läpi kymmenistä -paikoista. Nyt alan muistaa, mikä todella olin ja mitä minusta todella -voi tulla... - -»Tiedäthän, Christina Alberta, en ole milloinkaan oikein uskonut, -että olin oma itseni, en edes koulupoikana. Ja nyt on hyvin -mielenkiintoista, kuinka tiedän ja käsitän selvästi, että olen joku -muu. Olen aina ollut joku muu.» - -»Mutta kuka luulet sitten olevasi, isä?» - -»Sikäli kuin saatan muistaa, olin ensiksi Porg-niminen päällikkö -kaupungissa, jonka nimi oli Kleb ihan maailman alussa, eeoneja, -eeoneja sitten, ja minä kesytin kansani ja opetin sille monenlaisia -asioita. Sitten myöhemmin olin tuo Sargon — Sargon, kuninkaitten -kuningas. Täkäläisessä kirjastossa on hyvin vähän hänestä Encyclopedia -Britannicassa. Se, joka otti hänen nimensä, — minun nimeni kolmetuhatta -vuotta myöhemmin, oli nousukas, assyrialainen petkuttaja, ja siitä ne -kertovat — hän sekaantui riitoihin juutalaisten kanssa ja valloitti -Samarian — mutta minä olin oikea Sargon paljoa aikaisemmin kuin oli -juutalaisia tai mitään sellaista, paljon ennen Abrahamia ja Jakobia. -Ja myöhemmin olin Belzasar, babylonialaisten viimeinen kruununprinssi, -mutta se ei ole ihan selvää. Se pysyykin epäselvänä. Vain osa muistiani -on tähän mennessä vaiennut. Ja mahdollisesti olen vielä ollut joku -muukin. Mutta se henkilö, joka nyt on selvimpänä muistissani, on -Sargon. Hän on palannut minun muodossani.» - -»Mutta, isä, uskotko todella tuohon kaikkeen?» - -»Uskonko!... Minä tiedän. Paljon ennen kuin sain nämä ilmoitukset, -oli minulla nuo aavistukset, tuo varmuus, että olin joku muu. -Nyt näen selvästi. Voin muistaa päiviä Akkadiassa juuri nyt yhtä -hyvin kuin muistan hetkiä Woodford Wellsissä. Saattaisin melkein -epäillä, että milloinkaan olen elänyt Woodford Wellsissä; se tuntuu -nyt niin kaukaiselta. Sinä iltana kun hra Fenton oli lähtenyt, -ja kun olin käynyt vuoteeseen, alkoivat nuo muistot tulla. Olin -vuoteessa, ja sitten en yhtäkkiä ollutkaan vuoteessa: nojasin -pieluksiin katoksen alla, puhtaasta valkeasta villasta hyvin -kauniisti kudotun ja kultarihmalla, tunnuskuvilla, vaakunoilla ja -muilla sellaisilla merkeillä kirjaillun katoksen alla, ja huomasin -olevani loistoveneessäni Eufratilla. Kaksi kuninkaan tytärtä, -sisarusta, joilla oli hoikat kaulat, ja jotka muistuttivat paljon -Solbén molempia neitejä, paitsi että he olivat paljon kauniimpia... -ja varmasti nuorempia... paljon nuorempia... ja puettuina lämpimän -ilman vaatimusten mukaan pääasiallisesti kudottuun kultaan... istui -vieressäni ja leyhytti minulle viileyttä kuninkaallisella purppuralla -värjätyillä, kotkan sulista tehdyillä viuhkoilla. Ja jalkojeni juuressa -istui neuvonantajani Prewm, joka, omituista kyllä, oli kovasti hra -Hocklebyn näköinen: — juuri sama raudanharmaa poskiparta ja sama -pieni tukkatupsu korvien yläpuolella. Hänellä oli yllään hyvin pitkä -viitta jostakin mustasta, villan tapaisesta aineesta, ja hän teki -muistiinpanoja puisella puikolla kostealle savitaululle. Näytti -siltä kuin hän olisi kirjoittanut savipiiraaseen. Hänen takanaan -olivat aluksen upseerit jonkunlaisella sillalla — heillä oli päässään -pronssilla reunustetut nahkakypärät — ja sitten saattoi nähdä soutajat -alhaalla, jotka oli kahlittu airoihinsa, ja molemmin puolin levisi -ruskea virta, jonka pintaa tuuli hieman liikutteli. Pienet veneet -pakenivat antaakseen meille tilaa. Niillä oli karkeat, vinot purjeet ja -ne laskivat niitä ja kääntelivät niitä kaikki samalla tavalla ja juuri -samaan aikaan. Se oli hyvin somaa katsella. Rannikoilla oli pieniä -kyliä, savitiilisine taloineen, ja palmuja yksinään ja ryhmissä, ja -jokapaikassa oli alkuperäisiä laitteita, suuria, kaartuvia vinttureita -kuin jättiläismäisiä kalanruotoja veden nostamiseksi virrasta maan -kastelemista varten. Ja ihmisiä oli kokoontunut kaikkialle virran -rannoille, ja he kumartuivat käsineen ja otsineen veteen huutaen: -'Sargon valloittaja! Sargon kuningasten kuningas!’» - -»Mutta tuohan on unta, isä.» - -»Kuinka voisin uneksia sellaista, josta en milloinkaan ole kuullut enkä -nähnyt mitään?» - -»Sellaista sattuu.» - -»Ei satu», vastasi hän voittamattoman itsepäisesti. »Muistan palanneeni -etelästä, jossa olin rauhoittanut monia sotaisia heimoja, elamiittejä -ja perriziittejä, jebusiittejä ja sellaista väkeä, ja nyt olin tulossa -pääkaupunkiini. Muistan selvästi monta yksityiskohtaa sotaretkeltä, ja -tiedän, että tahtoani ponnistamalla voisin muistaa enemmänkin oikeassa -järjestyksessä. Unissa tapahtuu mahdottomia, jos jälkeenpäin ajattelet -unia, ovat ne pelkkää sekasotkua, mutta tämä on kaikki järkevää ja -järjestettyä. Saattaisi ajatella, Christina Alberta, etten milloinkaan -ennen olisi uneksinut, ja että kaikki nämä entisen olotilan muistot, -jotka nyt tulvivat mieleeni, ovat vain mielikuvitukseni harhaa. Mutta -voin palata suoraan taaksepäin, niinkuin kaikki olisi tapahtunut -eilen, ja olen paljoa varmempi siitä, että olen Sargon, kuin siitä, -että olen Albert Edward Preemby, isäsi. Edellinen on oikea oma itseni, -jälkimmäinen on hyvin yksinkertainen, vaatimaton verho, joka jostakin, -minulle vielä selittämättömästä syystä on kätkenyt minut maailmalta.» - -Hän heilutti kättään ylpeämmin kuin hänen tapansa oli. Hän istui -paikallaan silmät avoimina, katsellen näkymättömiä asioita. - -Tyttö katseli häntä ääneti jonkun sekunnin. Hän koetti päästä selville -hänen hämmästyttävän puheensa täydestä merkityksestä. - -»Ja siinäkö oli saamanne ilmoitus, isä?» kysyi hän vihdoin. - -»Sinun tulee tuntea minut», sanoi hra Preemby, »palvella ja auttaa -minua.» - -(Auttaa häntä! Kuinka hän voisi auttaa häntä tai itseään? Kuinka -pitkälle olivat asiat kehittyneet? Mitä hänen olisi tehtävä?) - -»Oletteko kertonut tästä kenellekään muulle, isä?» kysyi hän -äkillisesti. »Oletteko kertonut?» - -Hän käänsi juhlalliset kasvonsa hiukan enemmän tyttöä kohti. - -»Niin, siinä», selitti hän, »on meidän oltava hyvin vaiteliaita ja -varovaisia — todella hyvin varovaisia. Täällä ja tähän aikaan ei ole -hetki julistaa, että Sargon, kuningasten kuningas, on tullut takaisin -sivistyksen keskuuteen, jonka perustamiseksi hän on tehnyt niin paljon. -On oltava varovainen, Christina Alberta. On olemassa vastustava henki. - -»Kerroin esimerkiksi jotakin ensimmäisestä näystäni — sano sitä uneksi, -jos haluat — hra Hocklebylle. Kerroin hänelle, kuinka hän ja Prewm -olivat yhdennäköisiä. Se ei miellyttänyt häntä ollenkaan. Hän on -kapinallinen, tottelematon olio. Ja sitäpaitsi — sitten — muistin, mitä -tapahtui Prewmille Oujahin neuvon mukaan... - -»Ja sittemmin olen myös huomannut, että vaikka itse onkin varma -jostakin, niin siitä ei seuraa, että saisi muut ihmiset vakuutetuiksi. -On totta, että rva Hockleby ja molemmat Solbén neidit ovat pyytäneet -minua kertomaan enemmän unistani... hekin sanovat niitä uniksi. Mutta -heidän tapansa oli pikemmin uteliasta kuin kunnioittavaa ja olen ollut -hyvin pidättyväinen.» - -»Niin onkin viisasta, isä», sanoi Christina Alberta. »Sinun on -ajateltava arvokkuuttasi.» - -»Minun on tietysti ajateltava arvokkuuttani. Kuitenkin...» - -Hän teki taas kädellään uuden suurenmoisen liikkeen. - -»Tässä olen, ja tässä on minun maailmani. Minun maailmani! Hoidin -sitä sen lapsuudessa. Opetin sille lakia ja tottelevaisuutta. Tässä -olen, kaikkein vanhin hallitsijoista. Ramses ja Nebukadnezar, Kreikka -ja Rooma, kuningas ja keisarikunnat, eilisen päivän tapahtumia, -välikohtauksia nukkuessani. Olen selvästi nukkunut. Ja selvästi -ei minua ole lähetetty takaisin maailmaan ilman tehtävää. Maailma -on nyt suuri ja täynnä ihmisiä, Christina Alberta, mutta se on -hajaannustilassa. Sanomalehdetkin huomauttavat siitä. Kansat eivät nyt -ole onnellisia. He eivät ole onnellisia, niinkuin minun hallitessani -Sumeriaa tuhansia vuosia sitten. Sumerian auringossa ja rikkaudessa. - -»Mutta mitä voit tehdä, isä?» - -Rakas lapseni, prinsessa, sitä minun on ajateltava. Ei mitään hätäilyä, -ei mitään kiirettä.» - -»Ei», sanoi Christina Alberta. - -Syntyi hiljaisuus. »Vain yksi henkilö näyttää luottavan minuun. -Nuorempi neiti Solbé. Sanoitko jotakin, lapseni?» - -»En, jatka vain.» - -»Kysyin häneltä, eikö hänkin ollut uneksinut jotakin, eikö hänelläkin -ollut joitakin hämäriä muistoja entisestä olotilasta. Hänessä näyttää -olevan jotakin, mikä tukee ajatuksiani omituisella, hämärällä tavalla. -Hyvin epäselviä tietoja. Hän kertoo niistä arasti, kun hänen sisarensa -ei ole kuuntelemassa. Mutta hän on erehtynyt siinä suhteessa, -että hänen sukulaissuhteensa minuun olisi ollut hyvin läheinen ja -erikoinen. Hän ei ollut kuningattareni. Siinä hän on väärässä. On ehkä -luonnollista, että hän ajattelee siten, mutta muistan aivan selvästi, -kuinka asiat olivat. Hän oli yksi kahdestakymmenestä jalkavaimosta, -joitten tehtävänä oli kantaa kotkansulkaisia viuhkoja.» - -»Oletko sanonut hänelle sen?» - -»En vielä», sanoi hra Preemby. »En vielä. Näissä asioissa on oltava -hyvin hienotunteinen.» - -Taas syntyi hiljaisuus. Christina Alberta katseli rannekelloaan. »Kas -niin!» huudahti hän. »Nyt tulemme liian myöhään aamiaiselle.» - -Christina Alberta pani merkille heidän palatessaan Petunian -täysihoitolaan, että isän tapa ja käytös oli äkkiä muuttunut. Hän -näytti suuremmalta ja pitemmältä, hänen kasvonsa olivat kirkkaammat -ja hän piti päätään korkealla. Hän ei edes yskäissyt kertaakaan. Hän -näytti odottavan, että ihmiset ja asiat väistyisivät hänen tieltään, ja -ikäänkuin polku olisi ollut hänen astuttavakseen etukäteen levitetty -matto. Jos hän olisi kyennyt näkemään itsensä, olisi hän huomannut -samanlaisen muutoksen omassa käytöksessään. Tanssi oli poissa hänen -askeleistaan. Hän asteli eteenpäin raskaasti, niinkuin sellainen, jonka -hartioita painava elämäntaakka saattaa äkkiä tulla liian painavaksi. - -He tulivat myöhään aamiaiselle, sillä kaikki muut vieraat olivat jo -paikoillaan alkamassa. Jokainen kääntyi katselemaan hra Preembyn -kasvoja heidän tullessaan huoneeseen, ja sitten he katselivat toisiaan. -»Te olette siis palannut luoksemme», sanoi rva Hockleby Christina -Albertalle katsoen häntä silmiin. - -»On hauskaa olla taas täällä», sanoi Christina Alberta. - - - - -Kuudes luku. - -CHRISTINA ALBERTA KYSYY NEUVOA VIISAALTA MIEHELTÄ. - - -1. - -Christina Alberta ja Paul Lambone olivat olleet hyviä ystäviä melkein -vuoden. Tämä piti tytöstä ja ihaili häntä, ja sikäli kuin hänen -kirjalliseen toimintaansa sopi, tutki hän tyttöä. Christina Alberta -piti hänestä ja luotti häneen ja esiintyi parhaassa valossaan hänen -kanssaan ollessaan. - -Paul Lambone kirjoitti novelleja, lyhyitä kertomuksia ja opettavaisia -kirjoja, ja häntä pidettiin arvossa etenkin novelliensa läpitunkevan -viisauden ja neuvojensa erinomaisuuden takia. Juuri hänen läpitunkeva -viisautensa oli kohottanut hänet kirjailijoiden yleisestä köyhyydestä -ja auttanut hänet verraten varakkaaseen asemaan. Ei suinkaan sen -vuoksi, että hänen asioittensa hoito olisi ollut viisasta, mutta -hänen viisautensa laatu oli hyvin myyntikelpoista. Eräät kirjailijat -menestyvät erikoisen intohimoisen voimansa, toiset pidättyväisyytensä -ja totuutensa vuoksi, ja eräät taas mainion kekseliäisyytensä takia, -vieläpä muutamat sen vuoksi, että kirjoittavat hyvin, mutta Paul -Lambone menestyi lempeytensä ja viisautensa vuoksi. Kun luitte hänen -tuotteitaan, niin tunsitte todella, että hän oli todella suruissaan -henkilöittensä onnettomuuksien ja sopimattoman käytöksen takia ja -halukas auttamaan heitä niin paljon kuin vain saattoi. Ja kun he -hairahtuivat tai tekivät syntiä, saattoi hän joka kerran sanoa teille, -mikä olisi ollut parempi toimintatapa. Hänen opettavaiset teoksensa ja -etenkin hänen »Jokapäiväisen viisauden kirjansa» ja »Mitä on tehtävä -sadassayhdessä tapauksessa», kävivät kaupaksi laajalti ja aina. - -Mutta niinkuin tuo Jaakko, Englannin kuningas, jolle Raamattu on -omistettu, oli Paul Lambone paljoa viisaampi ajatuksissaan ja -neuvoissaan kuin teoissaan. Pienissä asioissa ja useimmiten hänen -tekonsa olivat hupsuja, itsekkäitä, päättämättömiä, tai kaikkea -tätä samalla kertaa. Hänen viisautensa ei näyttänyt riittävän hänen -silmiensä tasalle, ja hänen kasvonsa ja ruumiinsa, kätensä ja jalkansa -näyttivät saaneen mitä onnettomimpia taipumuksia joita rajoitti hänen -yleinen välinpitämättömyytensä enemmän kuin todellinen itsehillintä. -Hän voi erinomaisesti etenkin sen takia, että hän oli veltto. Hän pyysi -tuotteistaan kaikkein korkeimman mahdollisen palkkion, koska se oli -ihan yhtä helppoa kuin matalimman pyytäminen, ja silloin oli olemassa -aina se mahdollisuus, että kauppaa ei syntyisi ja häneltä säästyisi -vaiva lukea korjausvedokset. Hän kokosi rahaa, sen vuoksi, että hän -oli liiaksi yrittelemätön ostaakseen jotakin ja joutuakseen vastaamaan -omaisuudestaan, ja niinpä hän antoi erikoisen liikkeen sijoittaa ne -hänelle. Hänen kirjallinen maineensa oli suuri, koska kirjallinen -maine Englannissa ja Amerikassa riippuu melkein kokonaan selvästä -julkaisemisen haluttomuudesta. Hänen tyylinsä pyöristetty kauneus -johtui hänen kiinteästä haluttomuudestaan kirjoittaa kahta sanaa siinä, -missä yksikin riitti. Ja siinä mukavuudessa ja joutilaisuudessa, -jonka hänen välinpitämättömyytensä tuotti hänelle, istui hän -paikallaan, puhui ja oli nerokkaan viisas ja paisui lihavammaksi kuin -oli terveellistä. Hän koetti syödä vähemmän pitäen sitä parempana -vaihtoehtona ruumiinharjoitukseen nähden, mutta ruoan ja juoman edessä -hänen välinpitämättömyytensä jätti hänet pulaan ja petti hänet. Hän -sai valmiiksi yhtä ja toista, ja oli aina innokas uusiin asioihin, -koska ne pelastivat hänet ikävästä, paljon tarpeettoman toimeliaisuuden -viekkaasta sukulaisesta. Hänellä oli kallis, pieni huvila Ryen luona -Kentissä, jonne hän voi ajaa autolla ilman tarpeetonta vaivaa, aina kun -oli väsynyt Lontooseen, ja heti kun hän kyllästyi huvilaansa, saattoi -hän tulla takaisin kaupunkiin, milloin halusi. Hän kävikin usein -vieraisilla, koska oli liian häiritsevää olla ottamatta vastaan kutsuja. - -Paul Lambonen viisaudella, se on sentään myönnettävä, oli kumminkin -rajansa. Usein on vaikeampi nähdä sitä, mikä on lähellä meitä, -kuin sitä, joka on kauempana. Moni paksu-pekka, joka katselee -maailmankaikkeutta kirkkain, terävin silmin, näkee hyvin vähän -varpaitaan eikä tiedä mitään väliin tulevasta vaikeudesta, ja joku -alitajuinen seikka Paul Lambonen sielussa kieltäytyi itsepäisesti -tunnustamasta monien hänen yksityistoimiensa puutteellista luonnetta. -Hän tiesi olevansa veltto, mutta hän ei suvainnut tunnustaa itselleen, -että tuo velttous oli perusteellista ja puutteellisuus. Hän arveli, -että varastossa olisi toinen, hyvin tarmokas Paul Lambone. Hän ajatteli -itseään mielellään nopeasti ja tarkasti päättävänä miehenä, joka -kerran toimeen tartuttuaan kykeni olemaan pelottavan tarmokas. Hän oli -viettänyt monta tuntia nojatuolissa puutarhan penkillä ja niittyjen -mättäillä suunnitellen toimintatapaa useissa erilaisissa tilanteissa, -kuten sodassa, liike-elämässä, rikoksien yhteydessä tai kotoisissa -riidoissa. Hänen mielisankarinsa todellisessa elämässä olivat Napoleon, -Julius Caesar, lordi Kitchener, lordi Northcliffe, Ford ja muut -samanlaiset sankarilliset työmyyrät. - -Hän piti Christina Albertasta tämän kiihkeän innon takia. Tyttö -hommaili aina jotakin, piti seisomista istumista parempana ja löi -jalkojaan yhteen keskustellessaan ihmisten kanssa. Hän ihannoi tytön -intoa, hän suurenteli hänen kiihkeyttään todellista suuremmaksi. Hän -oli salaisesti vakuuttautunut siitä, että tytöllä oli linnun veri, -astetta tai useampaakin kuumempaa kuin tavallisesti. Hän tiesi, että -tytöllä mielikuvitukseen nähden oli paljon yhteyttä hänen kanssaan. Hän -nimitti häntä viimeisten päivien pyhäksi, etuvartiaksi, äärimmäisen -nykyaikaiseksi tytöksi ja elämän voimaksi. Hän ilmaisi avoimesti -säälivänsä sitä yksikätistä, avutonta miestä, jonka tulisi nykyisten -yhteiskunnallisten lakiemme mukaan pian mennä naimisiin tytön kanssa, -astua hänen askeleitaan ja koettaa pitää häntä järjestyksessä. - -Christina Alberta oli kerran tai pari ollut teellä hänen luonaan. Hän -käsitti hänen ihailunsa ja epäili eräänlaista kiintymystä ja lämmitteli -tuossa ihailussa ja alttiudessa. Hän piti hänen kirjoistaan, ja -ajatteli, että hän oli suuresti samanlainen kuin hän itsekin luuli. -Tyttö kertoi hänelle kaikenlaisia asioita itsestään, niin että hänen -silmänsä usein pyöristyivät. - -Ja Lambone oli viisas kaikin puolin häneen nähden, pelottavan viisas. - - -2. - -Oli mielenkiintoista kuulla Christina Albertan soittavan ja kysyvän, -saisiko hän tulla teelle ja kysymään neuvoa. »Tule vain heti», sanoi -Lambone, »olen ihan yksin teen aikaan». - -Hän laski kuulotorven paikalleen ja tuumi: »Ihmettelenpä, mitä se nuori -nainen nyt puuhailee, ja mitä hän tahtoo minua tekemään puolestaan?» - -Hän palasi olohuoneeseensa, heittäytyi komealle persialaiselle -divanilleen ja katseli sievää hopeista kattilaa, joka kiehui -spriilampun päällä. »Rahaa hän ei pyydä», tuumi hän. »Hän ei ole -sitä lajia, joka koettaa saada rahaa. Hän on kai polttanut nahkansa -jossakin... Nykyaikaiset tytöt ovat hiukan liian topakoita... ihan -liian topakoita yleensä... Toivon, ettei se ole mitään vakavaa... -Hänkin on aika poikaa puolestaan.» - -Christina Alberta saapui aikanaan. Yhtä suorana kuin aina, mutta -kuitenkin hiukan lyödyn ja surkean näköisenä. - -»Setä», sanoi hän, sillä sellainen oli heidän suhteensa luonne. -»Minulla on huolia. Olette antanut minulle kaikenlaisia neuvoja.» - -»Ota päällystakki yltäsi», sanoi Lambone, »istu alas ja laita -minulle hiukan teetä. Olen seurannut rakkausjuttujasi jonkun aikaa -silmäkulmallani. En ole ollenkaan hämmästynyt.» - -Christina Alberta pysähtyi puuhissaan päällystakki kädessään ja -tuijotti häntä. »Se ei merkitse mitään», sanoi hän. »Sen pikku jutun -minä kyllä hoidan. Sellainen kuin se on. Älkää huolehtiko minusta siinä -suhteessa. Älkää kuvitelko mitään. Mutta on olemassa jotakin muuta, -jotakin toisenlaista.» - -Hän heitti takkinsa tuolin selustalle ja seisattui hopeisen -teetarjottimen ääreen. - -»Tunnette isäni», sanoi hän kädet lanteilla. - -»En milloinkaan ole nähnyt lapsestaan niin eroavaa isää.» - -»Niin», hän mietti, kuinka selittäisi asian. »Hän on ruvennut -käyttäytymään kummallisesti. Ihmiset saattavat ajatella — sellaiset -ihmiset, jotka eivät tunne häntä — että hän on menettämäisillään -järkensä.» - -Hra Lambone mietti. »Oliko hänellä milloinkaan sellaista erikoista -järkeä, jossa olisi menettämistä?» - -»Älkää tehkö pilaa. Hänen järkensä oli kyllin hyvä estääkseen häntä -joutumasta pulaan, mutta nyt on tapahtunut jotakin sellaista, mihin se -ei riitä. Ihmiset saattavat ajatella — muutamat luulevat jo — että hän -on hullu. Ne saattavat tehdä lopun hänestä. Ja se koskee juuri häntä -ja minua. Se on vakavaa, setä. Ja minä en tiedä, mitä pitäisi tehdä. -En tiedä kylliksi, voidakseni toimia. Olen huolissani. Minulla ei -ole ketään ystävää, jolle voisin puhua siitä. Ei ketään. Saattanette -ajatella, että minulla on ystävättäriä. Ei ole. En tule toimeen -vanhempien naisten kanssa. Ne tahtovat holhota minua. Taikka luulen -ainakin niin. Ja minä hermostutan heitä. He tuntevat, he tietävät — ne -oikeat — etten minä, niin, etten minä kunnioita heidän periaatteitaan. -Ja toiset taas vihaavat minua. Siksi että olen nuori. Tytöt osaavat... -ei mitään sellaista, mitä minulta nyt puuttuu.» - -»Mutta onhan olemassa mieskin», sanoi Lambone, »jolta voit vaatia -palvelusta.» - -»Tunnetteko, kuka hän on?» - -Hän oli suora: »Näkeehän sen.» - -»Jos te tunnette hänet...» Tyttö ei puhunut loppuun. - -»Tunnen hyvin vähän tuota nuorta miestä», sanoi Lambone. - -»Kävin Teddyn luona», sanoi Christina Alberta enemmittä selityksittä. -»Käännyin hänen puoleensa, ennenkuin soitin teille. Hän tuskin -kuunteli, mitä minulla oli sanottavaa. Hän välitti siitä vähät.» Tyttö -vavahti. Äkkiä nousivat kyyneleet hänen silmiinsä. »Hän vetelehti -paraikaa atelierissään. Hän suuteli minua ja koetti saada minut -kiihtymään. Hän tuskin halusi kuulla, mitä minulla oli sanottavaa -hänelle... Siinä se, mitä rakastajalta saa...» - -»Vai onko se mennyt niin pitkälle», mietti Paul Lambone salaisesti -pahoillaan ja huomautti sitten hiukan myöhästyneesti: »Ei jokaiselta -rakastajalta.» - -»Häneltä kuitenkin.» - -»Ja sinä tulit pois?» - -»Niin, kuinkas muuten?» - -»Hm», sanoi Lambone. »Olet polttanut nahkasi paljon enemmän kuin -luulinkaan, Christina Alberta. Paljon enemmän kuin luulinkaan.» - -»Menköön Teddy helvettiin!» huudahti Christina Alberta tavallista -kiivaammin ja äänekkäämmin rohkaistakseen itseään. »Mitä se enää -merkitsee. Teddyn ja minun välini ovat lopussa. Olin hupsu. Se on -mennyttä. Kysymys on isästäni. Mitä minun on tehtävä isälleni?» - -»No niin, kerro minulle ensiksi kaikki», sanoi Lambone. »Tiedäthän, -etten vielä ole juuri ollenkaan päässyt perille siitä, mikä on hätänä. -Ja ennenkuin aloitat, niin istu tuohon nojatuoliin ja valmista teetä. -Ei, ei kuitenkaan. Hermosi ovat ärtyneet ja saatat rikkoa jotakin. Olet -saanut ensimmäisen kerran kokea täysi-ikäisen ihmisen huolia. Istu, -äläkä puhu mitään muutamaan minuuttiin. Olen iloinen, että tulit minun -luokseni, hyvin iloinen... Pidin todella tuosta sinun isästäsi. Hän oli -pieni mies, viattomine silmineen. Siniset silmät. Ja hän puhui... mitä -roskaa hän puhuikaan? Kadonneesta Atlantiksesta. Mutta se oli hyvin -miellyttävää roskaa... Ei, älä keskeytä. Anna minun koota vaikutelmani -hänestä, kunnes olet saanut teetä.» - - -3. - -Kun tee oli keitetty, Christina Alberta nauttinut kupillisen ja tullut -hiukan rauhallisemmaksi, sanoi Lambone, joka mielestään oli järjestänyt -kaiken mainiosti, että hän voisi aloittaa. - -»Hän on tulemassa omituiseksi, mutta tiedättehän, että hän ei silti -todella ole menettämäisillään järkeään. Eikö niin? Ja niin se onkin», -sanoi Christina Alberta, »katsokaas...» hän vaikeni. - -Lambone istuutui toiseen nojatuoliin ja joi teetään mukavassa -asennossa. »Se on hiukan vaikeaa», sanoi hän. - -»Katsokaas», sanoi Christina Alberta rypistäen kulmiaan tulen -loisteessa, »hänellä on erityisen vilkas mielikuvitus. On aina -ollut, aina. Hän on aina elänyt puoleksi unessa. Olemme aina -olleet paljon yhdessä, melkein siitä saakka kuin synnyin, ja -aikaisemmasta nuoruudestani saakka muistan hänen puheensa, loputtomat -puheensa kadonneesta Atlantiksesta, pyramidien salaisuuksista, -jogeista ja Tiibetin laamoista. Ja astrologiasta. Kaikista -tuollaisista kaukaisista, ihmeellisistä, mahdottomista asioista. -Mitä kaukaisemmista, sitä parempi. Niin, hän sai melkein minutkin -uneksimaan. Olin maailmaan eksynyt kaukaisen Atlantiksen prinsessa. -Minä leikin sitä usein, ja joskus hipoivat leikkini melkein uskomista. -Saatoin esittää prinsessaa kokonaisen iltapäivän. Sellaisia -lapsenpäiväisiä unelmia.» - -»Niin minäkin», sanoi Lambone. »Päiväkausia saatoin olla suuri -intiaanipäällikkö, alituiseen tuomittu kuolemaan ja alituiseen — -naamioitu pieneksi valmistavan koulun poikaseksi. Asian mahdottomuus -ei vaikuttanut unelmiini vähääkään. Jokainen menettelee niin yhden tai -useamman kerran.» - -»Mutta hän on unelmoinut koko elämänsä ajan. Ja nyt hän uneksii enemmän -kuin milloinkaan. Hän on menettänyt kaiken tajun siitä, että se on -unta. Ja joku teki hänelle kepposet Tunbridge Wellsissä. Ollenkaan -tietämättä, mitä se merkitsi hänelle. He näyttävät puuhailleen -spiritismillä niinä iltoina, jolloin minä olin Lontoossa, pöydän -tanssittamisella ja niin poispäin, ja eräs henkilö, jolla ei ollut -parempaa tekemistä, uskotteli joutuneensa transsiin. Hän kertoi -isälle, että isä oli Sargon, Sargon I, kuninkaitten kuningas, oli -hänen nimensä, joka oli Akkadian tai Sumerian herra — tiedättehän -— aikoja sitten, ennenkuin Babylon oli syntynytkään ja ennenkuin -sitä ajateltiinkaan. Mies, joka sen sanoi, ei olisi voinut keksiä -mitään onnettomampaa, sikäli kuin isästä oli kyse. Hän oli, näettekö, -ihan valmis siihen. Luopuminen Woodford Wellsistä, missä hän oli -kuluttanut samoissa oloissa koko elämänsä, oli erottanut hänet, vielä -suuremmassa määrässä kuin hän jo muutenkin oli eristettynä, kaikesta -todellisuudesta. Hän oli juuriltaan jo ennenkuin tuo luulo tavoitti -hänet. Ja nyt se on nielemäisillään hänet. Se sopi erinomaisesti -hänelle. Se — sai hänet vakautumaan. Paljon ennenkuin hänet vielä voi -saada perääntymään puhumalla äidistäni, pesulaitoksen ajopeleistä, -taikka muista tutuista asioista. Mutta nyt en enää saa häntä takaisin. -En kykene. Hän on Sargon valepuvussa, palannut maailman herraksi, ja -hän uskoo sen yhtä vakavasti kuin minä uskon olevani hänen tyttärensä, -Christina Alberta Preemby, joka paraikaa puhelee kanssanne. Se ei enää -ole uneksimista. Hän on saanut todisteensa ja hän uskoo.» - -»Ja mitä hän sitten aikoo tehdä?» - -»Kaikenlaista. Hän aikoo julistaa itsensä maailman herraksi. Hän sanoo, -että asiat ovat huonolla tolalla, ja tahtoo korjata kaiken.» - -»Ne ovatkin huonolla tolalla», sanoi Lambone. »Ihmiset eivät aavista -lähimainkaan, kuinka huonolla. Mutta — otaksun, että vaikka hän onkin -harhaluulojen vallassa siitä, kuka hän on, niin ei se vielä ole -mielenvikaisuutta. Aikooko hän tehdä jotakin häiriötä?» - -»Pelkään sitä.» - -»Jo piankin?» - -»Se juuri huolettaa minua.» - -»Katsokaas», jatkoi tyttö, »pelkään, että hän vaikuttaa useista -ihmisistä mielipuolelta. Hän on palannut Lonsdalen talleihin. -Meidän oli eilen lähdettävä Tunbridge Wellsistä. Muutaman tunnin -irtisanomisella. Se juuri harmitti minua. Muutaman päivän oli kaikki -ihan hyvin. Oikeastaan meidät ajettiin pois tuosta täysihoitolasta. -Siellä oli pelottavan epämiellyttävä mies siellä, eräs hra Hockleby, ja -hän näytti saaneen ankaran vastenmielisyyden isää kohtaan. Tunnettehan -tuollaisen vastenmielisyyden, joka äkkiä tarttuu ihmisiin?» - -»Se on ihmisluonteen hyvin epämiellyttävä puoli. Tiedän kyllä. Ovatpa -eräät ihmiset alkaneet tuntea vastenmielisyyttä minuakin kohtaan... -Mutta jatka...» - -»Hän ja hänen tyttärensä alkoivat tulla levottomiksi isän -kummallisuuden vuoksi. He säikyttivät Rewsterin neidit, sisarukset, -jotka pitävät täysihoitolaa. He sanoivat, että hän saattaa raivostua -millä hetkellä hyvänsä, ja niin oli joko meidän tai heidän lähdettävä. -Siellä ne kaikki kuiskuttelivat porraskäytävissä, puhelivat poliisin -hakemisesta ja hänen karkoittamisestaan. Mitä minun piti tehdä? Meidän -oli lähdettävä. Katsokaas, isällä oli sellainen harhaluulo, että koska -hän oli Sargon, niin hra Hockleby oli myöskin elänyt aikaisemmin -ja ripustettu seipääseen kapinallisen käyttäytymisen johdosta. Sen -sijaan, että olisi antanut menneen olla mennyttä, niin kuin sellaisessa -tapauksessa olisi pitänyt tehdä, sanoi isä jotakin sensuuntaista -hänelle, ja hra Hockleby katsoi sen uhkaukseksi. Kaikki on niin -vaikeaa, näettehän.» - -»Ei kai hän koettanut lävistää häntä uudelleen seipäällä tai jotakin -sellaista?» - -»Ei, ei hän sellaista tee. Hän vain on tekevinänsä tuollaisia kamalia -tekoja mielikuvituksessaan. Ei hän sellaista tee.» - -»Ja hän on nyt Lontoossa?» - -»Hänellä on jonkunlainen käsitys siitä, että hän on kuninkaan yliherra, -ja hän haluaa mennä Buckinghamin palatsiin ja sanoa hänelle sen. Hän -sanoo, että kuningas on kaikin puolin hyvä mies, ja heti kun hän -kuulee, kuinka asiat ovat, hän tunnustaa isän lääninherrakseen ja -asettaa hänet valtaistuimelle. Jos hän todella yrittää tehdä jotakin -sellaista, niin hänet varmasti suljetaan hullujenhuoneeseen. Ja hän on -kirjoittanut kirjeitä pääministerille, lordikanslerille, Yhdysvaltain -presidentille ja Leninille ja niin poispäin, käskien heitä odottamaan -häntä ja hänen ohjeitaan. Sain hänet kuitenkin olemaan panematta niitä -postiin, kunnes hänellä olisi oma sinetti.» - -»Jokseenkin niin kuin Muhametin kirjeet maailman valtiaille», sanoi -Lambone. - -»Hän suunnittelee myös lippua tai jotakin sellaista. Mutta se on kaikki -hyvin hämärää. Hän on paraiksi oppinut sanonnan 'lipun kohottamisesta’. -En luule, että se tällä hetkellä merkitsee paljoakaan. Mutta -ajatuksesta mennä Buckinghamin palatsiin voi todella tulla jotakin.» - -»Tämä kaikki on perin mielenkiintoista», sanoi Lambone ja käveli -edestakaisin huoneessaan, istuutuen sitten nojatuolinsa reunalle kädet -syvällä taskuissa. - -»Sanoppa, huomaako hänessä ulkonaisesti mitään omituista?» - -»Ei vähääkään.» - -»Onko hän huolimaton puvussaan?» - -»Siisti niinkuin aina.» - -»Muistan, että kun näin hänet, oli hän erittäin siisti. Onko hän — onko -hän — yhtään hajanainen puheissaan? Vai onko kaikki yhtenäistä?» - -»Täydellisesti yhtenäistä. Hän on ihan johdonmukainen ja asiassa -pysyvä. Hän puhuu minusta melkein selvemmin ja paremmin kuin ennen.» - -»Kohdistuuko harhaluulokin vain yhteen ainoaan seikkaan? Eikö hän myös -kuvittele olevansa ruumiillisesti hyvin kaunis ja voimakas, tai jotakin -muuta siihen suuntaan?» - -»Ei. Hän ei ole vähääkään hassu. Hänet on vallannut vain tuo yksi -suuri, mahdoton ajatus.» - -»Eikö hän tuhlaa rahaa, tai jotain muuta sellaista?» - -»Ei ollenkaan. Hän on aina ollut varovainen raha-asioissa.» - -»Ja on edelleenkin?» - -»On kyllä.» - -»Toivokaamme, että hän pysyy sellaisena. Minun mielestäni mies ei ole -järjetön, vaikka hän uskookin olevansa kuningas tai keisari — jos -joku sanoo hänelle niin. Eihän Yrjö V:lläkään oikeastaan ole muuta -syytä kuvitella, että hän on kuningas. Ainoa erotus on siinä, että -vähän useammat ihmiset ovat sanoneet hänelle sen. Kuninkaallisuuden -kuvitteleminen ei ole hulluutta, ja tuon kuvitelman mukaan -käyttäytyminen ei myöskään ole hulluutta. Se saattoi kerran olla -hulluutta, mutta ei enää. Ei.» - -»Mutta pelkään, että ihmiset pitävät sitä hulluutena... Katsokaas, -vasta viime päivinä oikeastaan huomasin, kuinka paljon minä pidän -isästäni, ja kuinka kamalaa olisi minulle, jos joku koettaisi -viedä hänet pois. Pelkään noita mielisairaaloita. Pakkoa niille, -jotka kaikkein vähimmin voivat käsittää pakkoa. Etenkin hän tulisi -mielipuoleksi viikossa, todella hulluksi, jos hän sellaiseen joutuisi. -Tuo hra Hockleby säikytti minut — säikytti minut. Hän oli niin kiihkeä -ja julma. Hän tahtoi pahaa isälle, ilkeästi. Inhottava mies.» - -»Arvaan sen», sanoi Lambone. »Vihaa.» - -»Niin», vastasi tyttö. »Vihaa.» - -Hän hypähti seisomaan, asettui paksulle matolle valkean ääreen -näyttäen leikkotukkineen, lyhyine hameineen ja miehekkäine asentoineen -hyvin huvittavalta ja viehättävältä tuoreen nuoruuden ja kypsän -vastuunalaisuuden yhdistelmältä. - -»Niin, nähkääs, en tiedä, mitä ne voivat tehdä hänelle, — saattavatko -ne ottaa hänet pois minulta. En ole milloinkaan ennen osannut pelätä, -mitä tulevaisuudessa saattaisi tapahtua, mutta nyt pelkään. En tiedä, -kuinka tähän kaikkeen on käytävä käsiksi. Luulin, että elämä oli vain -pilaa, ja että ihmiset olivat hulluja pelätessään jonkin tekemistä. -Mutta nyt näen, että elämä on vaarallista. En ole milloinkaan pelännyt -sitä, mitä minulle itselleni tapahtuisi. Mutta tämä on eri asia. Hän -kulkee ympäriinsä suurenmoisissa unelmissaan — täydellisen hulluuden -levätessä uhkaavana hänen yllään. Ajatelkaapa sitä! Jos ihmiset saavat -hänet käsiinsä! Ehkäpä lyövätkin häntä! Ajatelkaa hullujenhuonetta!» - -»Tunnen hyvin vähän lakia ja tällaisia asioita», tuumi Lambone. -»Epäilen, voivatko he tehdä hänelle paljoakaan sinun suostumuksettasi. -Mutta olen samaa mieltä hulluinhuoneeseen nähden. Niiden täytyy jo -luonteeltaan olla kamalia, kummitusten kiusaamia paikkoja. Useimmat -hoitajat... kovettuneita. Vaikka he aloittaisivatkin hyvin. Joka päivä -tuossa työssä... liikaa kelle hyvänsä... En tiedä, minkälaisia hullut -ovat, oikeat hullut, tarkoitan, taikka kellä on oikeus ottaa heidät -kiinni. Jonkun — luulenpa kahden lääkärin — on todistettava häneen -nähden jotakin sellaista. Mutta olkoon kuinka hyvänsä, niin en usko, -että isäsi olisi hullu.» - -»En minäkään. Mutta sekään ei saata pelastaa häntä.» - -»Mutta jokin muu voi. Hän on, kuten sanoit, haaveileva, liiankin -haaveileva mies, jonka fantastinen aate on ottanut haltuunsa. Eikö tämä -tapaus sopisi psyko-analyytikon tutkittavaksi?» - -»Mahdollista. Kun joku vain osaisi puhua hänet takaisin... jokseenkin -sellaiseksi kuin hän oli.» - -»Niin. Jospa sellainen mies kuin esim. Wilfred Devizes saisi puhua -hänelle...» - -»En tiedä paljoakaan sellaisista ihmisistä. Olen tietysti lukenut -jonkun verran Freudia... ja hiukan Jungia.» - -»Tunnen Devizesin vain pintapuolisesti. Puhelimme kerran eräillä -aamiaisilla. Ja pidin paljon hänen vaimostaan. Ja jos teidän onnistuisi -saada isänne pois, johonkin maalaishuvilaan. Muuten... onko teillä -yhtään rahaa?» - -»Hänellä on säästökirjansa, mutta hän antaa minulle taskurahaa. -Tähän mennessä ei ole ollut rahan puutetta. Hän kirjoittaa nimensä -maksuosoituksiin aivan kunnollisesti.» - -»Mutta saattaa käydä toisinkin.» - -»Niin, saattaahan hän kerran ruveta merkitsemään hakaristin tai -kuninkaallisen merkin nimensä asemasta, ja silloin saattaisi kaikki -mennä myttyyn. En tietäisi, minne kääntyä. En tullut ajatelleeksi sitä.» - -»Ei», sanoi Lambone. - -Muutamaan sekuntiin, joka aika tuntui Christina Albertasta hyvin -pitkältä, hän ei sanonut enempää. Hän istui puoleksi takanojossa -tuolinsa reunalla ja katseli tytön ohi tuleen. Christina Alberta oli -sanonut, mitä aikoikin sanoa, ja nyt hän seisoi paikoillaan odottaen -hänen puhuvan. Hänen viisautensa sanoi hänelle, että tässä asiassa -olisi toimittava hyvin pian, hänen luonteenlaatunsa taas taivutti -häntä pysymään tässä miellyttävässä huoneessa ja puhumaan. Sillä välin -tyttö katseli huonetta ja huomasi, kuinka mukavasti viisaskin mies -saattaa elää. Se oli paraiten kalustettu huone, mitä hän milloinkaan -oli nähnyt. Tuolit olivat tyylikkäitä, kirjakaapeissa oli sidottuja -kirjoja ja niitten päällä ihastuttava, vanha posliinihevonen. Siellä -oli suuri kirjoituspöytä hopeisine kynttiläjalkoineen, Puolikuunkadulle -päin olevat ikkunat olivat verhotut rikkaalla, pehmeästi laskeutuvalla -kankaalla, joka miellytti suuresti silmää. Tytön silmät palasivat hänen -suuriin lihaviin kasvoihinsa, hänen ärtyneeseen suuhunsa ja hienoihin, -miettiviin silmiinsä. - -»Jotakin», sanoi hän ja huokasi, »jotakin olisi tehtävä ja heti. Se on -asia, jota ei voi jättää silleen. Hän saattaa tehdä jonkun tyhmyyden ja -joutua ikävyyksiin.» - -»Pelkään sitä.» - -»Niin juuri. Onko hän turvassa siellä, minne hänet jätit.» - -»Siellä on eräs henkilö hänen kanssaan.» - -»Joka ei anna mitään tapahtua?» - -»Niin.» - -»Siihen asti on kaikki hyvin.» - -»Mutta mitä minun on tehtävä?» - -»Mitä sinun on tehtävä?» toisti hän, eikä sanonut muutamaan sekuntiin -mitään. - -»No?» virkkoi tyttö. - -»Mitä meidän todella on tehtävä. Tahtoisin tavata häntä. Varmasti. -Niin. Minun pitäisi tavata hänet.» - -»Tulkaa siis häntä tapaamaan.» - -»Tahtoisin tulla häntä tapaamaan. Nyt juuri.» - -»Tulkaa siis.» - -Hän nyökkäsi. Hän näytti käyvän ankaraa sisällistä taistelua. »Miksikä -en?» kysyi hän. - -»No niin.» - -»Ja sitten... ja sitten voimme käväistä tapaamassa Wilfred Devizesiä. -Teemme yleisen menettelysuunnitelman. Seuraavat tekomme riippuvat -siitä, mitä Devizes sanoo. Mitä pikemmin hän tapaa Devizesin, sitä -parempi. Kysymyksenalaista on kumminkin, eikö meidän molempien olisi -parempi tavata Devizes ensiksi. Ei. Isänne ensiksi. Kun sitten olemme -täysin selvillä asiasta — kuten asianajaja sanoisi — sitten Devizes.» - -Hän tunsi rauhoittuvansa suuresti. - -Hän katsahti ylös kuin syvistä mietteistä heränneenä. »Tulen mukaasi -nyt», sanoi hän, »Lonsdalen talleille. Haluan keskustella isäsi kanssa -ja sitten koetan tavata Devizesin ja saada heidät tapaamaan toisensa. -Niin minun on tehtävä. Tulen nyt mukaasi, nyt heti.» - -»Lähdetään siis heti», sanoi Christina Alberta. Hän heitti päällystakin -ylleen, pisti hatun päähänsä kymmenessä sekunnissa ja jäi odottamaan. -»Olen valmis», sanoi hän. - -»Muutan toisen takin», sanoi Lambone ja piti häntä odottamassa kymmenen -minuuttia. - - -4. - -Ajuri kuljetti heidät tallien eteen. »Arvelen, ettei meidän pidä -tulla yhdessä», sanoi Lambone. »Hän saattaa arvella, että olemme -suunnitelleet jotakin. Saattaako hän epäillä sellaista?» - -»En usko hänen epäilevän sellaisia.» - -Mutta kun he pääsivät atelieriin, odotti heitä vähäinen yllätys. Fay -Crumb avasi oven heille, mutta hänen silmänsä näyttivät vaaleammilta, -hänen kaulansa pitemmältä ja hänen kasvonsa vielä hajamielisemmiltä -kuin tavallisesti. - -»Olen niin iloinen, kun lopultakin tulit», sanoi hän värittömällä, -surkealla äänellä. »Katsokaas, hän on mennyt!» - -»Mennyt?» - -»Täydellisesti. Hän on ollut poissa kolmesta lähtien. Hän meni ulos -yksinään.» - -»Mutta Fay, sinähän lupasit!» - -»Niin lupasin, mutta näin, että hän oli levoton, ja kerroin hänelle, -että palaisit pian. Häntä ei ollut helppo pidättää. Hän käveli edes -takaisin ja puheli. 'Minun täytyy mennä kansani luo’, sanoi hän. -'Tunnen, että he kaipaavat minua. Minun täytyy hoitaa omia asioitani.’ -En tiennyt, mitä tehdä. Sain vain kätketyksi hänen hattunsa. En -olisi uneksinutkaan, että hän lähtisi ulos ilman hattua, niin tarkka -puvustaan kuin hän on. Menin yläkertaan hakemaan jotakin — en nyt -muista mitä — mutta en viipynyt siellä kuin hetkisen ja taisin kuluttaa -viisi minuuttia sitä hakiessani, mutta sillä välin hän oli pujahtanut -ulos. Hän jätti oven auki, enkä kuullut hänen menoansa. Heti kun olin -huomannut hänen menneen, juoksin Lonsdalen kadulle päin ja pysähdyin -sinne katsomaan... Hän oli hävinnyt. Olen joka hetki toivonut, että hän -palaisi, ennenkuin te palaatte. Mutta häntä ei ole kuulunut.» - -Fayn vakaumus siitä, että hän ei koskaan palaisi, oli liiankin selvä. - -»Olen tehnyt kaikkeni», sanoi hän. - -Christina Alberta ja Paul Lambone katselivat toisiaan. »Tämä melkein -täyttää mitan», sanoi Christina Alberta. »Mitä me nyt teemme?» - - -5. - -Lambone seurasi Christina Albertaa atelieriin ja istuutui -yksinkertaiselle sohvalle, jota käytettiin hra Preembyn vuoteena -yöllä. Sohva ratisi ja antoi perään. Hän katseli permantoon ja mietti. -»Minulla ei ole mitään tekemistä tänä iltana», sanoi hän, »ei mitään.» - -»Emme paljoa hyödy, jos odotamme häntä täällä», sanoi Christina Alberta. - -»Tunnen luissani, ettei hän palaa moniin aikoihin», sanoi Lambone. - -»Ja sillä välin hän saattaa tehdä joitakin tyhmyyksiä», sanoi Christina -Alberta. - -»Joitakin hassutuksia», sanoi Lambone. - -»Mitä hyvänsä», sanoi Christina Alberta. - -»Kolme», sanoi Lambone ja katsoi kelloaan, »se on nyt lähellä viittä. -Luuletko, Christina Alberta, että on olemassa joku erikoinen paikka, -jonne me saattaisimme lähteä pikemmin kuin johonkin muuhun häntä -hakemaan? Mistähän meidän tosiaankin pitäisi hakea häntä?» - -»Mutta haluatteko te tulla hakemaan häntä?» - -»Olen palveluksessasi.» - -»Se ei kuulunut sopimukseen.» - -»Teen sen mielelläni. Jollet vain kävele liian nopeasti. Tunnen, että -minun täytyy tulla mukaan.» - -Christina Alberta seisoi hänen edessään kädet lanteilla. »Lyön vetoa -viisi yhtä vastaan», sanoi hän verkkaan, »että hän pyrkii Buckinghamin -palatsiin ja pyytää audienssia... Ei, niin hän ei asiaa ajattele: — -tarjoutuu antamaan audienssin vasallilleen, kuninkaalle. Hän oli niin -innoissaan tänä aamuna. Ja sitten... pelkään, että he pidättävät hänet -ja tutkivat hänen mielentilaansa.» - -»Hm», virkkoi Lambone ja nousi sitten valmiina paikoiltaan. »Mennään -Buckinghamin palatsiin. Mennään sinne heti», lisäsi hän ja lähti -hitaasti ovelle päin. »Otamme auton.» - -He saivat auton Kuninkaantieltä. Christina Alberta ei kuulunut autolla -ajavien luokkaan, ja häneen vaikutti voimakkaasti se äkillinen -tosiasia, että kaikki nuo tuhannet autot kaduilla olivat valmiit -tottelemaan Lambonen käskyä. Määräysten mukaan vei auto heidät -Victorian muistopatsaan juurelle, joka viittoili Buckinghamin palatsin -edustalla, ja he seisoivat siinä rinnatusten rakennuksia katsellen. -»Se on ihan samannäköinen kuin tavallisesti», sanoi Lambone. »Ette kai -odottanut, että hän muuttaisi sen ulkomuotoa?» sanoi Christina Alberta. -»Jos hän olisi tehnyt häiriötä, olisivat he hommanneet hänet pois hyvin -nopeasti. Tuo lippu kai tarkoittaa sitä, että Georgius Rex on kotona... -Ajattelen vain, mitä meidän nyt olisi tehtävä.» - -Lambone oli jo melkein lopussa. Tämän avoimen paikan kiihottava -ilmapiiri oli ihan toisenlainen kuin hänen asuntonsa tai Lonsdalen -tallien kiihottava ilmapiiri. Asunnossa ja talleissa oli hän tuntenut -kutsua toimimaan, nyt tuntui hänestä siltä, että hän tekisi itsensä -huomiota herättäväksi. Hänellä oli kaikki säädyllisesti käyttäytyvän -miehen vaistot. Ohi kulki auto, komea, kiiltävä Napier, ja hänestä -tuntui kuin siinä ajavat katselisivat häntä ja tuntisivat hänet. Hyvin -monet ihmiset olivat nykyään hänen tuttujaan ja saattaisivat tuntea -hänet. Asunnossaan ja Lonsdalen talleissa hän saattoi neuvotella -Christina Albertan kanssa ilman tunnonvaivoja, mutta nyt tällä hyvin -näkyvällä paikalla, tällä paljon ajatuksia herättävällä aukealla, hän -tunsi hetkellisesti, että hän ja tyttö eivät oikein sopineet yhteen, -hän, joka teki sen vaikutuksen, että oli uransa päättänyt, suuri, -hieno, kypsä, esiintymään tottunut mies, ja toinen äärettömän nuoren -näköinen tyttö, lyhyine hameineen ja hattuineen, joka oli kuin lyhyeksi -leikatun tukan päälle kumottu musta sieni. Ihmiset pitäisivät heitä -kovin epätasaisena parina. Ihmiset saattaisivat ihmetellä, mikä heidät -on vienyt yhteen ja mitä suhteita hänellä oli tyttöön. - -»Luulenpa, että meidän täytyy kysyä joltakin», sanoi tyttö. - -»Keneltä?» - -»No, joltakin vartioista.» - -»Voiko noille vartioille puhua kadulla? Suoraan sanoen pelkään noita -pojan lurjuksia kivääreineen. Puhuttelisin mieluummin kaartilaisen -patsasta Whitehallissa. Hän katselisi luultavasti pääni päällitse eikä -sanoisi mitään. Ja me saisimme hiipiä tiehemme hänen alitseen. En -sietäisi sitä, että...» - -»Mutta mitä meidän on tehtävä?» - -»Ei mitään hätiköityä.» - -»Meidän on kysyttävä joltakin! Tuolla Victorian patsaan vasemmalla -puolella on sellaisia, jotka näyttävät todella sopivilta. Siellä on -kaksi poliisia. Minä en pelkää poliiseja. En. Ja sitäpaitsi tuo mies -tuolla kulmassa on siviilipuvussa. Kysytään siis häneltä.» - -Lambone ei liikahtanutkaan. »Mutta jos hän ei olekaan ollut täällä?» - -»Tiedän, että hän on ollut.» - -»Otaksunpa, että jos hän ei ole ollut», sanoi Lambone, »pitäisi -meidän odottaa täällä, jos hän sattuisi tulemaan.» Hän tunsi jotakin -suuresti pakenemishalua muistuttavaa sillä hetkellä. »Täällä pitäisi -olla istuinpaikkoja. Tule», jatkoi hän muuttuen äkkiä miehekkään -päättäväiseksi. »Kysytään joltakin noista sotilaista tuonnimmaisen -portin luona.» - - -6. - -Portilla seisova poliisimies, jota he puhuttelivat, kuunteli totisena -heidän kyselyjään vastaamatta heti paikalla. Hän kuului siihen suureen -englantilaisten puhujain enemmistöön, jotka harrastavat »kyllä» sanan -kehittämistä. Hänen erikoistarkoituksenaan oli tehdä siitä pitkä ja -venytetty. - -»Kyllä», sanoi hän puhjeten äkkiä puhumaan. »Kyllä. Tääll’ oli -semmonen pikkanen, hatuton herra. Kyllä. Sill’ oli siniset silmät. -Viikset? Kyllä sill’ oli viikset, kun oikein muistelen. Aika suuret -viikset. No, hän sanoi, että hän tahtoo puhutella kuningas Yrjöä -jokseenkin kiireellisessä asiassa. Nill’ on aina kiireellistä asiaa. -Ei milloinkaan 'hyvin’, aina 'jokseenkin’. Me vastattiin määräysten -mukaan, että oli kirjallisesti pyydettävä pääsyä. 'Ehkä’, sanoi hän. -'Ette tiedäkään, kuka olen?’ Ne sanoo kaikki sillä tavalla. 'Arvaan, -että ootte hyvinkin iso herra’, sanon mä. 'Eihän vain kaikkivaltias -ite?’ Mutta tääll’ oli viime viikolla toinen, joka ei tahtonu mennä -pois, ja se täytyi viedä väkisin autolla. Niin kattokaas, tääll’ oli -semmoinen vekkuli, tais’ olla torstaina tai perjantaina. En ny’ muista, -minkälainen... mutta semmonen valkopartainen, ja tukka riippui selässä. -Semmonen se tais’ olla. No, joku semmonen kun se teijänkin kupsahtanut -herrasmiehenne. Jonkun nimen se kanss’ mutisi.» - -»Ei vain Sargon?» kysyi Christina Alberta. - -»Saattaa olla. ’Ei siinä mikään auta’, sanoin mä. 'Ei vaikka oisitte -läheinen sukulainenkin. Me ei ajatella täällä. Me ollaan vain koneita.’ -Hän seisoo siinä ja näyttää hölmääntyneeltä, vähän aikaa. 'Tämä -kaikki on muutettava’, sanoo hän sitten matalalla, totisella äänellä. -'Jokaisen kuninkaan velvollisuus on ottaa puheilleen kenet hyvänsä, -joka päivä.’ Mää sanoin: 'Niinhän sen pitäis’ olla. Mutt’ ei meillä, -poliiseilla, oo valtaa muuttaa sitä’, mää sanoin 'eikä muillakaan.’ -Ja sitt’hän meni pois. Mää annoin merkin salapoliisille kulmassa, ja -hän jäi katsomaan, kuinka se meni yli aukean ja muistopatsaan sivu ja -seisattui kattelemaan ikkunoita. Ja sitte se puisteli hartioitaan ja -hävis’. Enkä mä sitte oo nähny häntä.» - -Lambone kyseli vielä. - -»Saattoipa mennä Piccadillyn tietä», sanoi poliisi, »ja saattoipa mennä -Trafalgarinkin kautta. En mää häntä kattonu.» - -Oli selvää, että keskustelu kulki loppuaan kohti. - - -7. - -»Siinä sitä siis ollaan», sanoi Lambone. »Hän on yhä kadoksissa.» - -Hän kiitti poliisia. - -»Ja nyt», sanoi hän sen näköisenä kuin aikoisi menestyksellisesti -ratkaista hyvin vaikean pulman, »on meidän miten kuten löydettävä -hänet.» - -»Mutta mistä?» - -»Siinäpä se mutka juuri onkin.» - -Hän kulki edellä Victorian patsaalle ja seisoi Christina Albertan -rinnalla tuon Britannian valtakunnan täydellisen tunnuskuvan, -kuningatar Victorian muistopatsaan vieressä. He tuijottelivat Pall -Mallia alaspäin kaukaista Amiraliteetin kaarta kohti, ja muutamaan -hetkeen ei kumpikaan heistä virkkanut mitään. Oli lämmin ja kirkas -lokakuun iltapäivä. Whitehallin kuvut ja Westminsterin molemmat tornit -ja raatihuoneen ruskea massa näkyivät paraiksi puitten yli oikealta, -iltapäivän hehkun kauniiksi lämmittäminä. Yorkin herttuan ja Nelsonin -korkeat pylväät kohosivat puitten ja rakennusten yli samalta suunnalta. -Oli hiljaisempi hetki ennen päivällistä ja teatteriliikenteen alkua, -ja vain eräät ajurinrattaat ja autot tehostivat ajotien tavatonta -leveyttä. Puoli tusinaa Amiraliteetin ikkunaa paloi jo laskevan -auringon loisteessa. - -»Arvelen hänen menneen tähän suuntaan», sanoi Lambone. - -Christina Alberta seisoi kädet lanteilla ja jalat hieman hajallaan. -»Sitä minäkin luulen.» - -Leveä katu juoksi suoraan kaukaista Amiraliteetin kaarta kohti. Ja tuon -pienen kaukaisen aukon takana oli Trafalgar Square ja Charing Cross ja -sieltä säteili teitä ja katuja leviten laajemmalle ja taaemmaksi ja -kauemmaksi siniseen hämärään. - -»Mitä hän nyt mahtanee hommata?» - -»Taivas tietää. Olen ihan ymmällä. Minulla ei ole minkäänlaista -aavistustakaan.» - -Kumpikaan ei puhunut vähään aikaan. - -»Hän on mennyt», sanoi tyttö, »juuri mennyt», ja tuo yksinkertainen ja -surullinen ajatus täytti hänen mielensä. - -Mutta Paul Lambonen ajatukset olivat sekaisempia ja monimutkaisempia. - -Hän tajusi, että hän oli joutunut vakavaan seikkailuun, ja että häntä -vaadittiin panemaan kaikkensa liikkeelle. Hänet oli äkkiä kutsuttu -pois lämpimän teensä ja kakkujensa äärestä ajamaan takaa hiukan -hassua, jokseenkin outoa ihmistä, ristiin rastiin Lontoossa. Hän -halusi tehdä sen, tehdä sen kunnollisesti, niin että se vaikuttaisi -Christina Albertaan. Hänen älynsä sanoi hänelle, että olisi parasta -seurata hänen luultavaa kulkutietään ja saavuttaa hänet, ennenkuin -hän joutuisi turmioon — puuttua asioihin ja viedä hänet pois. Mutta -sillä aikaa hänen paremmin harjoitettu alempi luonteensa kehoitti -häntä jättämään Christina Albertan jatkamaan takaa-ajoa yksin ja -palaamaan mahdollisimman suoraan avaraan lepotuoliinsa, istuutumaan -ja ajattelemaan kaikki selväksi. Ja sitten menemään syömään paraaseen -klubiin. Ja pääsemään todella rauhallisesti ja mukavasti tästä -odottamattomasta ja väsyttävästä jutusta irti kerta kaikkiaan. - -Sitten hän katseli Christina Albertaa ja tajusi, ettei hän voisi -tehdä mitään sellaista. Hän ei saattanut jättää tyttöä. Hän katseli -tytön kasvojen piirteitä, vakavan lapsen piirteitä, ja hänessä syntyi -melkein isällinen tunne. Tyttö katseli hätäisillä, hämmästyneillä -silmillä sinistä, rajatonta kaupunkia, joka oli niellyt hänen isänsä. -Näyttämö oli yhä lämmin ilta-auringon hehkussa, mutta sininen hämärä -kokoontui jo idän matalammalle taivaalle. Siellä ja täällä osoitti -keltainen täplä, että Lontoo alkoi valaista itseään. Tyttö ei voisi -enää yksin kävellä kaduilla. Heidät oli sidottu yhteen omituisesti, -pääsemättömästi. Pyrkimys vapauttaa itsensä oli itsekkään harkinnan -aiheuttama, joka tuntui nopeasti karkoittavan kaiken onnen hänen -elämästään ja jättävän rauhan ja ylellisyyden menneisyyteen. Tämä oli -toimintakutsu piilossa olevalle Paul Lambonelle. Vaikka otaksuisikin, -että tyttö olisi tavallinen, omituinen, pikkuinen perhonen, jonka hänen -mielikuvituksensa oli tehnyt ystäväksi ja sankarittareksi, ei silti -näkynyt mitään keinoa, miksi hän ei auttaisi häntä tässä surussa, joka -oli kohdannut häntä. - -Hän teki päätöksensä. - -»Hän ei saata palata vuosikausiin», sanoi hän kehitellen pulmaa. -»Kukaan ei tekisi sitä sellaisena iltana kuin tämä.» - -»Ei», sanoi tyttö, »mutta en käsitä, että minä siitä saisin mitään -ohjetta, kuinka minun lähimpänä aikana on meneteltävä.» - -»Voimme pysyä yhdessä ja mennä Trafalgar Squarelle päin. Saatamme hakea -Thamesin rannaltakin. Kun väsymme, voimme syödä illallista jossakin. -Voimme saada aterian melkein missä hyvänsä, arvelen. Ja me tulemme -olemaan ruoan tarpeessa... Ehkäpä tämä ei olekaan niin toivotonta -hommaa kuin aluksi näyttää. Aika hommaa se on, mutta ei toivotonta. -Hänenkin teoillaan on omat rajansa. Rajat itsessään, tarkoitan. En -luule hänen menevän hiljaisimmille kaduille. Hänen tunteensa on — -katselemishaluista. On luultavinta, että hän pysyttelee tunnetuilla -paikoilla ja lähellä huomattavia rakennuksia. Täten pääsemme suuresta -joukosta katuja. Ja kauas itään hän ei mene. Jonkun ajan kuluessa -alkavat kaupunkilaiset mennä kotiinsa ja valot syttyä. Hän kääntyy sitä -kohti — länteenpäin.» - -»Riittääkö teiltä aikaa siihen?» - -»Minulla ei ole mitään tekemistä tänä iltana. Tarkoitukseni oli -pitää se kokonaan vapaana. Ja tämä puuha vetää minua puoleensa. On -mielenkiintoista nähdä, missä määrin voimme päästä perille ja arvata -hänen ajatuksensa. Se on omituista ajatusten harjoitusta... Tiedättekö, -luulenpa melkein, että me löydämme hänet.» - -Tyttö seisoi paikallaan muutaman hetken. - -»Teette kamalan kiltisti, kun tulette mukaan», sanoi hän. - -»Tulen yhdellä ehdolla... että et kävele liian kovaa. Emme ole -milloinkaan kävelleet paljon yhdessä, Christina Alberta, mutta tunnen -sinut kylliksi tietääkseni, että sinä kävelet kamalan kovaa.» - - -8. - -Jokainen tuntee Neptunuksen kahvilan Piccadilly Circuksen luona ja -sinne kokoontuvan sekalaisen seurakunnan. Siellä näette taiteilijoita -ja maalareita, jotka tuskin ovat taiteilijoita, runoilijoita ja -pelkkiä kynäilijöitä, taiteilijain malleja ja lääkkeitten vastustajia, -filosofian ja lääketieteen ylioppilaita, jotka eivät ole sen parempia -kuin heidän täytyy olla, kirjapainoväkeä ja reippaita asianajajia, -bolshevikeja ja valkoisia pakolaisia, amerikkalaisia turisteja, jotka -tulevat tekemään pilaa ja joutuvat itse sen uhreiksi, eksyneitä -ylioppilaita Kaukaisesta Idästä ja juutalaisia, juutalaisia ja -juutalaistyttöjä. Ja sinne tuli puolen kymmenen seudussa väsyneen -näköinen mies, jota seurasi viehättävä nuori neiti, lyhythameinen, -leikkotukkainen, joka piteli suurta ja komeaa nenäänsä ylpeästi -pystyssä. He tunkeutuivat eteenpäin pöytien keskitse tupakansavun -täyttämän ilman läpi hakien sopivaa paikkaa. Sekavasta, huumaavasta -hälystä tuli esiin mies, jolla oli punainen tukka, käänsi heitä kohden -pitkähköt kasvonsa ja kysyi äänekkäästi kuiskaten: »Oletteko löytäneet -hänet?» - -»Emme jälkeäkään», vastasi Paul Lambone. - -Fay Crumbin kasvot kurkistivat pöydän äärestä tupakkapilven keskeltä. - -»Emme mekään. Mekin olemme hakeneet.» - -»Yhtä hyvin täältä kuin muualtakin», sanoi paksu mies. »Mistä te olette -hakeneet?» - -»Täältä», sanoi Harold, »ja näiltä seuduin. Tämä näytti sopivalta -kohtauspaikalta.» - -»Me olemme kuljeskelleet loitolti ja laajalti», sanoi Lambone. »Olemme -kävelleet maileja, loppumattomia maileja. Ja Christina Alberta on -kieltänyt kaiken ravinnon sekä itseltään että minulta. Lopulta minun -piti sanoa, että nyt minä joko istun paikalleni ja syön, taikka kaadun -tähän ja kuolen. Saammeko ottaa nämä tuolit? Istu siihen, Christina -Alberta. Tarjoilija! Nyt on kyseissä äärimmäinen väsymys. Ei tummaa -eikä vaaleaa. Minun täytyy saada shampanjaa. Bollinger 1914 tekee -hyvää, mutta sen täytyy olla jääkylmää, mieluimmin liian kylmää, ja -voileipiä — aika joukko savustettuja lohivoileipiä. Niin, tusina. Ah!» - -Hän laski ranteensa pöydälle. »Kun olen saanut jotakin juodakseni, alan -puhua», supatti hän ja pysyi vaiti. »Milloin lähditte talleilta?» kysyi -Christina Alberta Faylta. - -»Puoli yhdeksältä. Ei merkkiäkään hänestä.» - -»Oletteko olleet kaukana?» kysyi Harold Lambonelta. - -»Kaukana!» vastasi Lambone ja oli jonkun aikaa kykenemätön liikkumaan. - -Hänen äänensä tuntui häipyvän etäisyyteen. »Kysyimme joka poliisilta -pientä, hatutonta miestä. Aikamoisten alojen läpi Lontoossa. Aina vain -eteenpäin — poliisin luota poliisin luo... Christina Alberta on hyvin -päättäväinen nuori nainen. Jumala auttakoon sitä miestä, joka saavuttaa -hänen rakkautensa! Ei yksikään sielu ole nähnyt häntä. Mutta en voi -kertoa vielä...» - -Harold pyyhkeili hiljaa leukaansa pitkillä taiteilijansormillaan. »On -täysin mahdollista», sanoi hän, »että hän pistäytyi jonnekin ja osti -itselleen uuden hatun.» - -»Tietysti hänen on täytynyt hankkia hattu», sanoi Fay. - -»Meidän kummankaan päähän ei pistänyt, että hän olisi voinut tehdä -jotakin niin järkevää.» - -»Meille ei pälkähtänyt mieleenkään kysyä hattukaupoista», sanoi -Christina Alberta. - -»Onneksi», sanoi Lambone ja kääntyi toivottamaan virvokkeitaan -tervetulleiksi. »Se olisi ollut viimeinen ruohonkorsi.» - -»Hyvin kauan olimme erään toisen hatuttoman miehen jäljillä», sanoi -Christina Alberta. »Saimme hänet kiinni Essexin tiellä ajettuamme -häntä takaa koko Pentonvillen halki. Mutta hän oli vain parrakas, -paljasjalkainen luonnonparantaja. Sitten saimme tiedon hatuttomasta -miehestä Britannian luona, mutta sekään ei vienyt minnekään. Hän näytti -juuri tulleen ulos talostaan jostakin lähistöltä ostaakseen tuoretta -kalaa katukauppiaalta.» - -»Omituista, kuinka väkeä tulee koolle, heti kun teet -yksinkertaisimmankaan kysymyksen», sanoi Lambone suu täynnä voileipää. -»Ja kuinka kiireellisen avuliaita he saattavat olla. He melkein ajoivat -meidät porraskäytävään tuon kalamiehen jälkeen, joka osoittautui -hyvin taistelunhaluiseksi, epäilyttävän näköiseksi vekkuliksi. -Ihmisjoukko olisi tahtonut, että olisimme hakeneet juuri häntä, ja hän -ei näyttänyt ollenkaan haluavan, että häntä haettiin. Jollei päähäni -olisi pälkähtänyt pelastavaa ajatusta, olisi tapahtunut jotakin -epämiellyttävää. Sanoin vain: 'Ei, tämä ei ole se herra. Se on toinen, -samanniminen.’» - -»Mutta mitä hän sanoi?» - -»'Sitä parempi teille’, vastasi hän. Mutta se tyydytti kuitenkin -ihmisjoukkoa, niin että pääsimme ihan huoletta raitiovaunuun, joka vei -meidät Portland Roadin asemalle.» - -Shampanja saapui jääastiassaan. »Se on tuskin vielä kyllin kylmää», -sanoi tarjoilija koetellen pulloa. - -»Nyt ei ole aikaa olla pikkumainen», sanoi Lambone ja otti kolmannen -voileivän. »Sinä et syö mitään, Christina Alberta. Ja minun mielestäni -täytyy sinun saada ainakin lasillinen tätä.» - -Christina Alberta joi hiukan ja söi koneellisesti. - -»Ihmettelenpä, saammeko nähdä häntä enää milloinkaan», sanoi Harold. -»Lontoo on niin suuri. Niin laaja! Tunnen sen aina, kun näen jonkun -menevän jonnekin. Tarvitaan pelottavaa rohkeutta lähteä ulos. Lontoon -täytyy olla täynnä eksyneitä ihmisiä. Pelkäsin Lontoota, kunnes keksin -maanalaisen rautatien ja tubit. Minusta tuntui, että minut voitaisiin -jollakin syrjäkadulla saada viedyksi vaikka minne, ja jättää kiertämään -kulmia yhä pitemmille kaduille iankaikkisesti. Uneksin viimeisestä -kadusta — joka oli loppumaton. Mutta jos vain alan hermostua, kysyn -tietä lähimmälle maanalaisen asemalle, ja siellä olen turvassa.» - -»Mutta hän on saattanut tällä aikaa palata atelieriin», sanoi Fay. - -Paul Lambone kurottautui ottamaan neljättä voileipäänsä ja joi -kolmannen lasinsa shampanjaa hyvin nopeasti. Hän tuli puheliaammaksi -näistä virvokkeista. - -»Olen pahoillani», sanoi hän, »kun en tullut ajatelleeksi sitä -mahdollisuutta, että hän ostaisi uuden hatun. Se on pannut kaikki -lankani sekaisin. Katsokaas, olin kohdistanut ajatukseni siihen, mitä -tapahtui hänen päänsä sisäpuolella, niin etten ollenkaan välittänyt -siitä, mitä sen ulkopuolella saattaisi tapahtua. Mutta hänenlaisensa -siisti- ja puhdastapainen mies — minkä hän on saavuttanut elettyään -koko elämänsä järjestyneissä oloissa — hankkii itselleen hatun melkein -koneellisesti... Olemme ehkä kulkeneet aivan hänen vieritseen, kun -hänellä oli hattu päässä.» - -»Minä olisin tuntenut hänet», väitti Christina Alberta. - -»Mutta ennenkuin tuo Pentonvillen mies veti kiusallisen sillinsä -verkkomme läpi, niin olen varma siitä, että olimme ihan hänen -kantapäillään. Katsokaas, Christina Alberta vaati minua kysymään -jokaiselta poliisilta, mitä näimme — vieläpä liikennettä hoitavilta, -liikaa työtä tehneiltä, kiukkuisilta, purevilta, raaoilta miehiltä -— mutta minä valitsin joka tapauksessa suunnan, — minä päättelin, -minne oli käännyttävä. Katsokaas, hyvä Watsonini», hän hymyili -heikosti ja omahyväisesti Crumbille, »oleellista tällaisissa -asioissa on asettaa itsensä asianomaisen asemaan, ajatella hänen -ajatuksiaan omiensa asemasta. Sitä juuri minä koetin — sikäli kuin -hengästymiseltäni saatoin — vaikuttaakseni Christina Albertaan. Se -on aivan selvää. Kyseessä on mies, joka on vakaantunut, kauniisti, -kadehdittavasti vakaantunut siitä, että hän on maailman korkein herra, -vielä tuntematon, tunnustamaton, mutta juuri ilmaantumisensa edellä. -Kulkeeko sellainen mies kaduilla yhtä herkästi kuin joku toinen? Ei -ollenkaan. Hän on komea, vaativa, korskea. No niin: hän tahtoo nousta -eikä laskeutua. Hän valitsee laajat pääkadut eikä ahtaita, ja pyrkii -keskemmälle katua...» - -»Eihän vain hänen ylitseen ole ajettu!» huudahti Christina Alberta -terävästi. - -»Ei, ei. Hän välttää liikennettä sen vuoksi, että se häiritsee häntä ja -pienentää hänen arvokkuuttaan. Avoimet paikat vetävät häntä puoleensa. -Korkeat talot, kirkkaat valot, kokousilmoitukset vetävät häntä -voimakkaasti puoleensa. Niinpä hän jokseenkin varmasti kulki suoraan -Trafalgar Squaren yli Amiraliteetin kaarelta päin Coliseumin vetävää -kutsua noudattaen... Käsitättekö menetelmäni?» - -Hän ei odottanut Crumbin vastausta. »Mutta mitä enemmän ajattelen -kadonnutta ystäväämme, sitä enemmän ihailen ja kadehdin häntä. Mitä -surkeita otuksia me olemmekaan! Tyydymme olemaan yksilöitä, ykkösiä, -pisteitä, nappuloita, vesitippoja, hiekkajyväsiä inhimillisen hyörinän -monivivahteisessa, tarkoituksettomassa sekasorrossa. Hän kohoaa sen -yli. Hän kohoaa nyt sen yli. Hän hylkää sen jokapäiväisyyden ja -vähäpätöisyyden suurenmoisella liikkeellä. _Hänen_ maailmansa! Kuinka -se on suurenmoinen! Viettipä hän iltansa missä hyvänsä, ja tulkoonpa -hänelle mikä kohtalo hyvänsä, niin hän on onnellinen mies. Ja me -istumme täällä, istumme täällä juomassa. Tilaan toisen pullon viiniä, -Harold, ja pyydän, että te ja rva Crumb jätätte lämpimän ja happamen -oluenne ja otatte osaa tähän. Tarjoilija! — Niin, yksi lisää, olkaa -hyvä — Istumme tässä tungoksiin täynnä olevassa, savuisessa paikassa, -silloin kun hän suunnittelee maailman pelastusta, jonka me annamme -mennä menojaan, ja kohottaa kuninkaallisen tahtonsa Jumalan eteen. -Mikä suurenmoinen innoitus! Otaksukaamme, että se liikuttaisi jokaista -meistä...» - -Christina Alberta keskeytti: »Luulen, että meidän pitäisi soittaa -sairashuoneisiin. En tullut ennen ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, -että hänen ylitseen olisi ajettu. Hän on aina ollut hiukan huolimaton -mennessään katujen yli.» - -Paul Lambone kohotti kätensä kieltävästi ja haki aivoistaan jotakin -tekosyytä saadakseen jäädä istumaan. - -»Hiukan myöhemmin», sanoi hän lyhyen vaitiolon jälkeen, »niin joutavat -sairashuoneitten henkilökunnat paremmin vastaamaan. Siellä on tungos -paraikaa... kymmenestä yhteentoista. Niin, juuri tungoksen aika...» - - -9. - -Teddy Winterton ilmaantui tunkeutuen itsepäisesti istumassa pysyvän -ihmisjoukon läpi. Hän oli suunnannut silmänsä Christina Albertaan. - -»Halloo!» virkkoi Lambone tervehtien ei liian ystävällisesti, ja -silmäsi Christina Albertaan ja taas äsken tulleeseen. - -Teddy taisteli saadakseen vapaan tuolin, jolle eräs nainen oli pannut -hylkeennahkaisen takkinsa, ja sieppasi sen pyytäen tuhannesti anteeksi -takin omistajattarelta ja tuuppasi sen pöydän päähän Haroldin ja Fayn -väliin, jotka sulkivat häneltä tien Christina Albertan luo. »Säälikää -yksinäistä miestä», sanoi hän hupaisesti ja koetti katsoa Christina -Albertaa silmiin. - -»Saatte lasin shampanjaa», sanoi Lambone hiukan pakollisesti lausuen -vieraan tervetulleeksi. - -»Mitä kuuluu, Christina Alberta?» sanoi Teddy koettaen pakottaa hänet -kiinnittämään huomiota itseensä. - -Christina kääntyi Fayn puoleen. »Haluatko lähteä pois minun kanssani -nyt?» kysyi hän. »Takaisin atelieriin. Minun täytyy nyt soittaa -sairashuoneisiin, että se tulisi tehdyksi.» - -Fay katsahti häneen hiukan ällistyneesti. »Se on vakavaa», sanoivat -Christina Albertan silmät, ja Fay nousi paikaltaan ponnistellen -saadakseen takin ylleen. Christina Alberta ei ollut riisunut -päällystakkiaan ja oli valmis. »Kuule, Christina Alberta», sanoi Teddy, -»haluaisin puhua sanan kanssasi.» - -»Mennään, Fay», sanoi Christina Alberta tuupaten hiukan ystävätärtään -takaapäin ikäänkuin ei olisi kuullut Teddyn puhetta. - -Teddy seurasi heitä Piccadillyn kivitykselle. »Vain sana», sanoi hän. -Fay aikoi vetäytyä hiukan syrjempään, mutta Christina Alberta ei -sallinut sen tapahtua. - -»En tarvitse sanaakaan», sanoi hän. - -»Mutta tahtoisin auttaa sinua.» - -»Olisit voinut auttaa minua. Nyt se on liian myöhäistä. En tahdo enää -milloinkaan nähdä sinua.» - -»Anna minun edes yrittää.» - -»Olet saanut yrittää, ja olet tehnyt parhaasi.» - -»Voithan edes säilyttää kaiken ulkonaisesti entisellään», sanoi Teddy. - -»Minä välitän viisi ulkonaisista seikoista!» sanoi Christina Alberta. -»Mennään, Fay.» - -Hän tarttui ystävättärensä käsivarteen. - -Teddy jätettiin siihen tuijottamaan. Hän epäröi ja palasi sitten -kahvilaan Crumbin ja Lambonen luo. - -Molemmat nuoret naiset jatkoivat vaieten matkaansa. - -»Onko jotakin tapahtunut?» kysäisi Fay. - -»Kaikki on lopussa», sanoi Christina Alberta. »Mahtaako meillä olla -mahdollisuuden varjoakaan tavata isä atelierissä?» - -He jatkoivat tietään Chelseahen puhumatta sen enempää. Fay ei ollut -milloinkaan ennen nähnyt Christina Albertaa väsyneenä. - -Kun Fay avasi oven, syöksyi Christina Alberta huoneeseen hänen -ohitseen. »Isä!» huusi hän pimeään eteiseen. »Isä!» - -Fay sytytti tulen. »Ei», sanoi Christina Alberta. »Tietysti hän ei ole -täällä. Hän on mennyt. Fay! Mitä minun pitää tehdä?» - -Fayn siniset silmät pyöristyivät. Christina Alberta, tuo urhoollinen, -tuo nykyaikainen, itki. - -»Kysytään sairaaloista», sanoi Fay koettaen parhaansa ollakseen reipas -ja hilpeä. - - - - - - -TOINEN KIRJA - -MAAILMA HYLKÄÄ SARGONIN, KUNINKAITTEN KUNINKAAN. - - - - -Ensimmäinen luku. - -TUNTEMATTOMANA. - - -1. - -Hra Preemby on kadonnut Christina Albertan elämästä. Joksikin aikaa -täytyy hänen kadota melkein yhtä täydellisesti tästä kertomuksestakin. -Hra Preemby häipyy pois. Meidän on nyt kerrottava toisesta ja -suuremmasta henkilöstä, joka on lainannut hänen ulkonaisen olemuksensa, -Sargon ensimmäisestä, loistavasta, kaikkien kuninkaitten kuninkaasta, -maan perijästä. - -On epäilemättä hyvin ihmeellistä ja suurenmoista huomata, että -sen sijaan, että on ollut jokseenkin hämärä, pesulaitoksen -omistajattaren leski, jolla ei ole mitään erikoisempaa tarkoitusta -tässä maailmassa, yhtäkkiä onkin koko maailman herra, mutta se on -samalla omantunnontarkasta, oikeutta harrastavasta miehestä perin -häiritsevä ja painava huomio. Ja on luonnollista, että siinä ensiksi -täytyy olla jotakin mieltä hiukan hälyyttävää, tuossa suuressa ja -säteilevässä ajatuksessa. Se oli aate, joka toi mukanaan vapautuksen ja -laajentumisen tunteen. Tarkoituksista, jotka vielä olivat epäselvät, -oli häntä pidetty kuin häkissä olevaa eläintä tuossa rajoitetussa -ja syrjäytetyssä Preembyn elämässä. Hänen mielikuvituksensa oli -kapinoinut sen päättyväisyyttä vastaan, joku syvä vaisto oli ilmaissut -hänelle, että elämä oli vain harhakuva. Uneksimisen hetkinä, ja joskus -valvomisen ja nukkumisen välillä, oli hän nähnyt viittauksia valosta -ja suunnasta todellisuuden toiselta puolelta. Ja nyt äkkiä, ikäänkuin -portti olisi avattu, ikäänkuin verhot olisi vedetty syrjään, tulvi tuo -valo häikäisevänä häntä vastaan. Hänen elämänsä ei enää ollut mikään -yksityinen elämä, joka alkaa, loppuu ja menee ohi kuin tyhjänpäiväinen -sävel. Hänen olemassaolonsa oli kuin rihma, joka kiilsi ja hävisi -ja palasi taas olemisen äärettömässä työpajassa, se olikin kudottu -jotakin tarkoitusta varten. Muinaisuudessa hän oli ollut Porg Klebin -kaupungissa, ja hän oli ollut Sargon ja Belzasar. Moni muukin hän oli -ollut, mutta nuo muistot nukkuivat vielä unhotuksen mustien vesien -alla. Mutta Sargonin muisto loisti kirkkaana. Palannut oli hänen -Sargon-minuutensa eikä mikään muu hänen minuuksistaan. Jostakin vielä -hämärästä syystä tuo voima, joka ohjasi häntä, tahtoi häntä vielä -kerran tulemaan Sargoniksi tässä nykypäivien surkeassa maailmassa. -Sargon oli aloittanut elämänsä nöyrästi, hyljättynä pikkulapsena, mutta -oli noussut luomaan uudelleen, hallitsemaan ja laajentamaan mahtavampaa -valtakuntaa kuin maailma oli milloinkaan ennen nähnyt. Sargon oli -osoittanut eräitä ominaisuuksia (hrrump) ja näitten ominaisuuksien -takia tuo voima oli taas kutsunut häntä. - -Koko sarja muistoja aukeni hänen sielussaan. Merkillisen vakuuttavasti -ne muistuttivat hänen mieleensä hänen nuoruutensa, muistoja noilta -kaukaisilta ajoilta Sumeriassa, jossa voima oli nostanut hänet -korkealle. Ne olivat niin kirkkaita ja miellyttäviä, että ne jo -alkoivat työntää hänen muistelmansa Sheringhamista ja Woodford -Wellsistä taustalle, tehden hänen Preemby-minänsä varjomaiseksi. Hän -ei ollut milloinkaan pitänyt paljon noista viime kokemuksistaan, ei -milloinkaan palauttanut niitä mieleensä mielihyvällä. Mutta hänen äsken -palanneisiin muistoihinsa kannatti kyllä pysähtyä. Niitten joukossa oli -kuvia hänen aikaisimmasta elämästään, jolloin hän oli vain löytölapsi, -salaperäinen, edeltäjänsä hovissa löydetty lapsi. (Tämän edeltäjän -nimeä hän ei vieläkään kyennyt muistamaan.) Nuori Sargon oli sievä, -sinisilmäinen nuorukainen, mikä oli hyvin harvinaista Sumeriassa -syntyneille, ja hänet oli löydetty liukumassa virtaa alas pienessä, -heikossa, kaisloista ja piestä tehdyssä veneessä, ja maan hallitsija -oli korjannut hänet ja ottanut hänet lapsekseen. Jo poikana hänet -huomattiin poikkeuksellisen viisaaksi, kykeneväksi tekemään kaikkea, -mitä muut ihmiset eivät voineet tehdä: hänellä oli hallitsijan henki. -Hän ei suinkaan ollut hyvin kaunis, hyvin tietorikas tai voimakas. -Monet hänen ympärillään voittivat hänet näissä vähäisemmissä asioissa — -tietorikkaudessa ja muistin suuruudessa erikoisesti voitti hänet Prewm, -suurvisiirin poika — mutta hänellä oli oikea, kuninkaallinen viisaus -ennen heitä kaikkia. - -»Oikea, kuninkaallinen viisaus», sanoi hra Preemby-Sargon ääneen -ja törmäsi kovasti pitkään, mustaan herraan, joka kiiruhti St -Jamesin puistosta St Jamesin palatsia kohti. »Valitan!» huusi hra -Preemby-Sargon. - -»Minun vikani», sanoi pitkä, musta mies. »Myöhästynyt kohtauksesta», ja -jatkoi matkaansa. - -Omituista. Missä oli hra Preemby — eli Sargon — ennen nähnyt nuo -kasvot? Olikohan... jokin yhdisti ne hämärästi Sheringhamiin ja -auringon paistamaan hiekkaan. Mutta sitten nousi Sumeria ylimmäksi, ja -pitkästä, mustasta miehestä tuli erämaaheimon päällikkö, hiekka-aavikon -keskellä elävän erämaaheimon. - -Veden rikkoutunut pinta tuli taas tyyneksi, ja tuo poika-aika -Sumeriassa sai jälleen peilimäisen kirkkautensa. Missä olimmekaan? -Jo noina aikaisina aikoina olivat miehet huomanneet nuorukaisen -ikäänsä vakavammaksi. Hän oli välttänyt poikien leikkejä. Koko -ikänsä hän oli välttänyt poikien leikkejä. Hän ei pelannut -cricketiä Sheringhamissakaan. Vaatimattomasti, mutta pontevasti tuo -nuorukainen oli kohottanut äänensä neuvostohuoneessa ja hänen sanansa -huomattiin viisaudeksi. Vanhat miehet olivat ihmetellen istuneet -hänen ympärillään. »Hänessä on totuus», sanoivat he muinaisella -sumerialaisella tavallaan. Totuuden sanoja. Häntä sanottiin myös -nuoreksi tiennäyttäjäksi. - -Ennenkuin Sargon oli täyttänyt viittätoista, oli vanha, lapseton -hallitsija, jota viholliset ahdistivat ja vehkeilijät kiusasivat, -huomannut hänet. »Tuo poika pelastaa valtakunnan.» Sitten kun hän -oli vasta muutaman päivän yli kahdeksantoista, oli hänelle annettu -tehtäväksi sotaretken johto pohjoisten heimojen rauhoittamiseksi -ja heidän liittoutumisensa estämiseksi pohjoisrajan takana olevan -vihollisen kanssa. Hän teki enemmän kuin häntä oli käsketty tekemään. -Hän retkeili vuoriston läpi niitten takaisille tasangoille, taisteli -pohjoisten vihollisten kanssa, löi ja tuhosi heidät ankarasti. -Silloin käsittivät kaikki, että hänestä piti tulla Sumerian uusi -herra ja hallitsija, vanhan käskijänsä seuraaja. Kaikki hyväksyivät -sen vilpittömästi, paitsi Prewm taitava (jota jo silloin koristivat -komeat, tuuheat poskiparrat), sillä hän ilmaisi hyväksymisensä kateus -silmissään. Ja sitten tuli hallitusvaihdoksen päivä, ja haaremin -avaus, kauniita päiviä. Sitten kuninkaallisen prinsessan, hänen ainoan -lapsensa syntymä, ja suuri sotaretki etelän erämaihin. Ja sitten lisää -sotaretkiä, ja suurta lainsäädäntöä, viisaitten, yhä viisaampien -lakien, ja riemuaan osoittavia ihmisjoukkoja, kiitollisia ihmisiä ja -onnellisia kyliä. Elämä tuli onnelliseksi kaikkialla. Prewm vehkeili ja -kapinoi ja hänet tuomittiin ajan yksinkertaisten menetelmien mukaan. Se -oli valitettava välttämättömyys, asia, jossa ei kannata viipyä. Rajat -laajenivat ja suuri rauha vahvistui: Venäjä, Euroopan Turkki, Persia, -Intia, muinainen Egypti, Somalinmaa ja niin poispäin valloitettiin ja -tehtiin onnellisiksi. Amerikka ja Australia ja Atlantiksen jäännökset, -sillä se ei vielä siihen aikaan ollut kokonaan uponnut, löydettiin. -Ne unohdettiin taas myöhemmin, mutta ne löydettiin todella silloin ja -maksoivat veroa. Kansainliitto perustettiin. - -Koko maailma kertoi Sargonin hyvyydestä ja eli kultaisia päiviä. -Sillä Sargon hallitsi sydämessään piilevän oikeuden valon mukaan. Hän -teki temppeliuhrit lempeämmiksi ja toi jonkunlaista protestantismia -uskomuksiin ja menoihin. Kansa teki hänestä ylistyslauluja. Ohikulkevat -naiset ja miehet juoksivat hänen jäljessään saadakseen suudella hänen -kättään. Eikä hän kieltäytynyt olemasta kansansa seurassa. Tämä -luottavaisuus oli hänen turmansa. Tuli murhaaja tikareineen, musta -murhaaja, hullu, ulkomaalainen... - -Ihmeellistä! Hän saattoi muistaa, kuinka hänen kansansa suri hänen -kuoltuaan. - -Hra Preemby-Sargonin rintaa painava poliisimiehen valkoinen hansikas -esti hänet paraiksi joutumasta autobussin alle. Hän perääntyi -näppärästi. Hän oli Trafalgar Squarella, suuressa liikenneristeyksessä, -ahdingossa. Täällä, lämpimän lokakuun iltapäivän auringon alla, oli -vielä suurempi kansanpaljous kuin Sumeriassa. Täällä hän halusi -tarkastaa sitä. Se oli pimeää kansaa, kansaa hätäisin kasvoin. Hänen -paluunsa vaikuttaisi siihenkin. Oli ollut suuri sota, paljon hävitystä, -maailma oli haavoittunut, eikä kyennyt parantumaan. Tämän ajan -mitättömillä hallitsijoilla ja valtiomiehillä ei ollut viisautta, ei -ollut mitään vaistoa pohjimmaisesta oikeudesta. Vielä kerran vaadittiin -johtajaa ja pelastajaa, sellaista, jolla oli tarvittava viisaus. - -Nyt käveli Sargon Nelsonin patsaan leijonien kitojen alitse ja -suuntasi kulkunsa ohi Yrjö V:n patsaan aukeaa korkeammalle nousevalle -suojukselle. Siihen hän asettui pitkää tarkastelua varten. Hän -katseli Whitehalliin päin Parlamenttitalon korkeaa tornia kohti ja -Whitehall oli täynnä kultaista auerta, jonka keskellä liikenne väreili. -Raitiovaunujen, ajurien ja autojen jono aukeni sieltä sekaantuakseen -Northumberlandin kadulta ja Strandin avenuelta tulevaan virtaan, -ja niin yhtynyt jono jakaantui taas hänen vasemmalla puolellaan ja -oikealle, Pall Mallia pitkin, siellä olevan aukean yli. Katulyhtyjä ei -vielä ollut sytytetty, mutta vasemmalla olevien talojen pyöristyvissä -jyrkänteissä syttyivät muutamiin ikkunoihin lämpimät tulet. Alhaalla, -aukean poikki, liikkui ohuita kävelijäin jonoja kuin rihmoja paikasta -toiseen, ja pieni, kyyristynyt maanalaisen asema nieli lakkaamatta -kitaansa ihmisiä joukottani ja ryhmittäin. Jonkunlainen kokous oli -käynnissä Nelsonin patsaan juurella: ihmisjoukko, joka ei osoittanut -erikoista innostusta. Valkeita ja punaisia laattoja kantavat miehet -jakoivat valkoisia paperilappuja ja helistelivät rahankeruulaatikoita. -Välittömästi heidän jaloissaan juoksenteli muutamia köyhästi puettuja -lapsia leikkien ja kirkuen... - -Tämä oli vain pikkuinen läikkä yhdessä hänen kaupungeistaan. Sillä -katsokaas, ajan kuluessa ja hänen entisen valtakuntansa kehittyessä oli -hän tämän ja kaikkien muidenkin maailman kaupunkien oikeutettu omistaja -ja hallitsija. - -Ja hän oli tullut takaisin parantaakseen vilisevän maailman -epäjärjestyksen ja palauttaakseen vielä kerran Sumerian syvän rauhan. - - -2. - -Mutta kuinka oli tuo tehtävä pantava alulle? - -Siinä oli vaikeus. Ei saanut olla mitään puolinaista saapumista. Hänen -oli nopeasti ja päättävästi käytävä käsiksi asioihin, tajusi hän, ja -National Galleryn korokkeelta näkyi irrallinen, hajanainen, laaja -maailma, jota hänen oli ruvettava hoitamaan. Se saattoi ponnistella -holhousta vastaan. Jos hän alkaisi nyt, jos hän rupeisi huutamaan -tältä korokkeeltaan, niin olisi enemmän kuin luultavaa, ettei kukaan -välittäisi hänestä. Hänen piti tarkasti ottaa vaari tilaisuudesta, eikä -tehdä mitään erehdyksiä. Maailman herran ja parantajan ei sopinut tehdä -erehdyksiä. - -Niin, esimerkiksi oli Buckinghamin palatsin juttu melkein ollut -erehdys. Se oli mennyt myttyyn muitta mutkitta, mutta siitä olisi -voinut olla vakavampiakin seurauksia. Ihmiset eivät vielä tunteneet -mestaria, heillä ei vielä ollut minkäänlaista aavistusta hänestä. »Ne -olisivat voineet», sanoi Sargon langeten preembymäiseen kodikkuuteen, -»panna minut putkaan. Ja silloin olisin ollut aika hölmön näköinen.» - -Nyt ei enää saisi tapahtua sellaista hätäilyä. - -Ei. Hänen tuli mieluummin odottaa ohjeita ylhäältä. - -Voiman, joka oli tuonut hänet takaisin maailmaan ja herättänyt hänet -tuntemaan oikean olemuksensa ja tehtävänsä, sen saattoi odottaa -lähettävän hänelle valistuneen kannattajan tai sellaisen — joka tuntisi -hänet. Sillä täytyihän hänen tietysti olla sen hallitsijan näköinen, -joka hän oli ollut — kuten Hocklebykin oli ollut Prewmin näköinen. -Hänen näitä harkitessaan etsivät sormet hänen viiksensä ja alkoivat -kierrellä niitä miettivästi. Hän oli todellakin valepuvussa. Sillä -välin?... Sillä välin hänen täytyi saada nähdä kaikki, mitä voi, päästä -perille ihmisten mielenlaadusta ja oppia tuntemaan heidän erikoiset -tarpeensa ja puutteensa. Hän saattaisi kulkea kansansa keskuudessa -kenenkään tietämättä... kuten Harun al Rashid, mutta viisaammassa -tarkoituksessa... - -»Harun al Rashid», kuiskasi Sargon, katseli ylöspäin lordi Nelsonia -kohti ja nyökkäsi hänelle ystävällisesti. »Harun al Rashid. Kun tämä -lompakkoni vain olisi täynnä kultaa. Mutta siitä huomenna. Tuolla -miehellä — mikä hänen nimensä nyt olikaan? — Preembyllä, oli jossakin -pankkitili.» - -Hän tunnusteli rintataskuaan. Lompakko oli yhä siellä. - -Maksuosoituksiin täytyi kirjoittaa »A. E. Preemby» — hullunkurista, -mutta niin oli tehtävä. Tuo A. E. Preemby sai näytellä jonkunmoisen -edustajan osaa. Hänen aarteensa pysyi tallessa. - - -3. - -Strandilla Hänen Majesteettinsa näki itsensä vilaukselta myymälän -ikkunassa. Hänen tukkansa oli hieman sekaisin, ja hänestä oli -epämieluista nähdä tukkansa epäjärjestyksessä. Hän meni hattukauppaan, -joka sattui mukavasti tien varteen, ja osti itselleen hatun. - -Hän otti esiin pienen setelikukkaronsa maksaakseen — hyvin rauhoittava -tehtävä. Sillä siinä ei ollut vähempää kuin seitsemän punnanseteliä. -Hän laski ne tyytyväisenä. Maksettuaan laskun Tunbridgessä oli hän -taas nostanut rahaa pankistaan. Hän epäröi, antaisiko hän juomarahaa -myyjälle — eikä tehnyt sitä. - -Nyt hän ei ostanutkaan mustanauhaista, harmaata huopahattua, vaan -erikoisen, leveäreunaisen huopahatun, jollaisia taiteilijat tai -kirjailijat olisivat voineet valita. Se ei ollut sellainen hattu, -jonka Albert Edward Preemby, tuo vaatimaton, tuo epäröivä mies, olisi -ostanut, se oli paljon enemmän Sargonin mallinen hattu. Mutta ei -ainoastaan sargonmainen, siinä oli jotakin naamiontapaista, jotakin -selvemmin naamiomaista. Kauppojen ikkunoista ja satunnaisista peileistä -saattoi aina tuontuostakin nähdä, että noissa miettivissä sinisissä -silmissä oli nyt jotakin salaperäistä. - -Hän jatkoi tietään itää kohti, Aldwychiin päin, ja poikkesi sitten -Kingswaylle katsellen milloin myymäläin ikkunoita, milloin ihmisten -kasvoja. - -Tänään hän oli Tuntematon. Tuskin yksikään ihminen katsahti -toistamiseen häneen. Mutta pian saapuisi paljastus, ja silloin koko -tuo huolettomana puuhaileva joukko magnetisoituisi hänen astuessaan -ohi, tervehtisi, kuiskailisi ja ihailisi. Ja hänen oli oltava valmis -heitä varten, valmis siitä lähtien johtamaan heidän kohtaloltaan. Ei -kävisi päinsä olla neuvoton, jäädä kokoamaan ajatuksiaan ja kirkastaa -kurkkuaan, »hrrump». - -Hänen hartioillaan lepäsi pelottava vastuu! Mutta hän ei pudistaisi -sitä pois. Millä sanoilla hän aloittaisikaan puheensa heille, kun -ilmestyksen hetki saapuisi? Ensiksi: »Olkoon rauha!» Parempia sanoja -ei kukaan voisi kuvitellakaan. Hän mutisi itsekseen: »Rauha eikä -sota kansojen keskuudessa. Rauha eikä sota yksityisten kesken. Rauha -kaduilla — työpajoissa, kaupoissa. _Rauha!_ Rakkaus ja rauha. Minä, -Sargon loistava, käsken niin. Minä, Sargon, olen palannut monien -vuosisatojen jälkeen tuodakseni rauhan koko maailmalle.» - -Häntä veti puoleensa erään myymälän ikkuna. Se oli karttakauppa, ja -siinä oli selvästi näytteillä _Euroopan kartta Versaillesin rauhan -jälkeen: kaksi shillinkiä, kuusi penseä_. Hän jäi katselemaan sitä. -Kaikki tuo olisi taas muutettava. Se oli juuri osa hänen tehtävästänsä. -Sitten hän katseli mitä muuta ikkunassa oli. Euroopan kartan takana -riippui koko maailman seinäkartta. Sellaista maailman karttaa hän -saattaisi tarvita. Ei voi hallita maailmaa ilman karttaa. Taikka sitten -unohtuu laajoja maanosia. Olisiko pallokartta parempi? Seinäkartan -saattoi nähdä kerrallaan, ja sitäpaitsi sitä oli parempi liikutella. -Sitäpaitsi ei kaupassa näyttänyt olevan pallokarttoja, eikä hän -tiennyt, mistä sellaisen saisi ostaa. Hän meni sisään, osti maailman -kartan ja ilmaantui taas kadulle lyhyen hetken kuluttua kainalossaan -neljän jalan pituinen käärö. Hän kantoi myöskin kekseliästä, pahvista -tehtyä tähtikarttaa, joka oli sattunut hänen silmiinsä hänen -seisoessaan myymäpöydän edessä. Se tuntui hänestä tarpeelliselta -astrologisia tehtäviä varten. - -Hän alkoi hämärästi ajatella vastaista asuinpaikkaansa. Minne hän oli -menossa? - -Hän haki itselleen asuntoa, hän haki itseasiassa yksinäistä -erakkomajaa. Hän oli karannut kuninkaallisen prinsessan parista, -joka myös oli tullut takaisin — jokseenkin tarpeettomasti, arveli -hän — tähän nykyaikaiseen maailmaan, koska hänelle oli välttämätöntä -olla jonkun aikaa ihan yksin. Hänen oli vietettävä muutama päivä -tai viikko henkisissä taisteluissa, mietiskelyssä ja sielullisissa -puhdistuspyrkimyksissä, ennenkuin hänen ilmestymisensä tapahtuisi. -Tytärkään ei saisi palvella häntä sinä aikana. Hän oli altis, mutta -oli pahasti tiellä. Prinsessa ei ymmärtänyt häntä täydellisesti. Hänen -huomautuksensa ja kysymyksensä olivat yleensä häiriötä aiheuttavia -ja joskus suorastaan kiusallisia. Oli hyvinkin luultavaa, että -muodonvaihdosta ei tapahtuisi hänen läsnäollessaan. Ja sitäpaitsi -kaikkien suurten profeettojen ja ihmeellisten paluiden tarinoissa -oli aina ollut tuo korpeen pakenemisen ja itsetutkimuksen alkuvaihe. -Buddha, Muhamed, kaikki ne olivat aloittaneet sillä tavalla. Ehkäpä -hänenkin täytyisi paastota. Ehkäpä paastoaminen olisi välttämätöntä. -Ehkäpä hänenkin luokseen tulisi taivaallinen sanansaattaja. - -Hän olisi halunnut tietää enemmän paastoamisen tekniikasta. Täytyisikö -muitta mutkitta lakata syömästä, vai oliko noudatettava joitakin -seremonioita ja varovaisuustoimenpiteitä? Mutta siitä myöhemmin. -Ensiksi hänen tuli löytää rauhallinen huone, salainen kätkö lopullista -valmistautumista varten. - -Sillä hetkellä hän huomasi olevansa Bloomburyn harmaassa puistikossa, -ja jokaisessa talossa, joitten ohi hän kulki, oli ikkunassa miellyttävä -paperipalanen ilmoittamassa: »huoneistoja, yösijaa, aamiaista». Täällä -oli myös »yksityishotelleja», vieläpä tavallinen »täysihoitolakin», -niin, tänne hänen epäilemättä pitäisi jäädä. Yksinkertainen huone -näitten vilpittömien ihmisten luona, yksinkertainen, yksinkertaisesti -kalustettu huone. - - -4. - -Mutta vaikka koko Bloombury, sen talojen alakerrosten ikkunoissa -olevista tummanvihreistä ja hopeisista korteista päättäen, tarjosi -suojaa ja turvaa kodittomille ja vieraille, ei maailman uusi herra -kuitenkaan nähnyt niinkään helpoksi löytää yksinkertaista huonetta -omiksi tarpeikseen. Sillä jo enemmän kuin tunnin oli hän käynyt -harmaasta talosta toiseen, kolkuttanut, seisonut kynnyksellä, astunut -ikuisella vahakankaalla verhottuihin eteisiin, pyytänyt nähdä -vuokrattavaa huonetta, tarkastanut sitä, kysynyt hintaa ja — se kävi -yhä paremmin selville — herättänyt epäluuloja. Ihmiset tuijottelivat -hänen karttakääröään ja taivaskarttaansa ja näyttivät inhoavan -niitä syvästi. Hän ei ollut odottanut, että häneltä niin jörösti -vaadittaisiin tietoja. Hänen hämärä salaperäisyytensä työnnettiin -syrjään ja hän huomasi, että hänen oli vaikea selittää asioitaan. He -halusivat tietää, mitä tointa hän harjoitti ja milloin hän tahtoisi -muuttaa asumaan. Kukaan ei näyttänyt olevan valmis siihen, että hän -muitta mutkitta saisi heti paikalla huoneen haltuunsa. He odottivat, -että hän lähtisi hakemaan tavaroitaan. Hänen luottamustaan vähensi -se, ettei hänen takanaan ollut mitään tavaroita. Kaikki nämä ihmiset, -huomasi hän yhä selvemmin, odottivat, että hän näyttäisi tavaransa, ja -saattoivat kiukustua, jos hän ei tehnyt niin. Valmis maksu etukäteen, -käsitti hän, ei näyttänyt riittävän heille. - -Hän oli odottanut tapaavansa ystävällisiä, yksinkertaisia ihmisiä -näitten ovien takana, ihmisiä, jotka olisivat hyväksyneet hänet ja -pitäneet häntä arvossa heti ensi hetkestä saakka, ja ihmetelleet -häntä ja hänen taivaskarttaansa, mietiskelleet sen merkitystä ja -vähitellen tunteneet ihmeellisen vieraan, joka oli tullut heille. Mutta -ihmiset, joita hän tapasi, eivät olleetkaan yksinkertaisia ihmisiä. -Useimmat heistä olivat likaisia, viisastelevia ihmisiä. He tulivat -ulos kellareistaan epäilevän tarkkaavaisina, miehet paitahihasillaan, -useimmat jöröinä ja yleensä parta huonosti ajeltuna. Nuorissa naisissa -oli jotakin salakavalaa, kaikkea muuta kuin neitseellistä, vanhat -olivat nälkäisen laihoja tai epäterveellisen lihavia. Eräällä oli -kupumainen kasvannainen kaulassa. Ja kaikilla heillä oli tavassaan -jotakin puolustautuvaa. - -Ja huoneet, joita hän näki, eivät olleet sen yksinkertaisempia kuin -ihmisetkään. Hänen tietoisuuteensa tunkeutui tunne siitä suuresta -siveellisestä muutoksesta, joka oli tapahtunut maailmassa siitä asti -kuin hän oli hallinnut sumerialaisten maankastelijoiden valkopukuista -rehellisyyttä. Silloin oli huoneessa ollut pöytä, tuoli tai pari, -hylly muutamine pulloineen, kuva tai joku muu uskonnollinen esine, -savitaulu ja kirjoituspiirrin, ehkä, jos asukas oli oppinut. Mutta -nämä huoneet olivat täynnä vastakohtia. Niissä oli ikkunat päästämässä -valoa sisään ja verhot pitämässä sitä poissa. Sargonin kätketty toinen -nuoruus pesulaitoksessa oli tehnyt hänet hyvin araksi lialle, ja -näitten huoneitten pumpuliverhot olivat useimmiten hyvin likaiset. -Sähkövalo oli myös hyvin harvinainen huoneistoissa. Useimmiten -niitä valaisivat katosta riippuvat kaasutuikut himmennetyn, hiotun -lasipallon sisältä. Joka paikassa oli hyvin suuri pöytä keskellä -huonetta ja pari epämukavaa nojatuolia. Ja siellä oli rikkonaisia, -kiiltävästä, maksankarvaisesta puusta tehtyjä kaappeja, ja epämukavia -sohvia ja uskomattomia koristuksia. Joskus huoneissa, ja erikoisesti -makuuhuoneissa, vallitsi irstainen ilmapiiri ja rivous seinille -ripustettuine, luonnollisessa tilassa olevia naisia kuvaavine -mezzotintoineen, jotka muka olivat esittävinään jotakin allegorista -taikka pikemminkin varakkaiden kuin hienostuneiden itämaalaisten -tympeitten haaremien kylpyjä. Uunien etukomerot olivat erikoisen -koristeltuja, täynnä posliinikaluja, pieniä ruukkuja, pieniä, -kultasiipisiä enkeleitä, punaisia paholaisia taikka rohkaisevilta -näyttäviä naisia kylpypuvuissaan, jotka olivat liian ahtaita heille. -Tavallinen koristelumuoto oli se, että seinille oli kiinnitetty -lautasia, samalla lailla kuin tuholintuja naulataan ladon oven -yläpuolelle. - -Hyvin suuri osa näistä vuokrakodeista oli yhtä rääsyisiä kuin maantietä -kiertelevät kulkurit. Eräs jäi hänen mieleensä värittömänä, tomuisena -ja harmaana ja nukkavieruna, kaiken mahdollisuuden ulkopuolella. -Hänen itseensäsyventyneeseen mielentilaansakin tunkeutui ihmettely -siitä, kuka voi asua ja kuka oli asunut moisissa majapaikoissa. Koko -hänen elämänsä oli kulunut siistissä ja kirkkaassa ympäristössä, -oli harvinaista, että hän vilaukseltakaan olisi nähnyt Englannin -kaupunkilaiselämän kuluneita ja lahonneita puolia, jossa kaikki on -loppuun paikattua, mutta jossa harvoin on mahdollista parantaa tai -korjata jotakin ja uskomatonta, että mitään vaihdettaisiin uuteen. -Ilmakin noissa huoneissa tuntui periytyvän kaukaisilta ajoilta, ja -kuninkaan tai muitten kuvien ruostuneissa kehyksissä olevat lasit -näyttivät entisaikaisten kärpästen likaamilta. - -»Asuuko täällä koskaan ketään?» kysyi Sargon murtuneen näköiseltä, -huoneita näyttävältä naiselta. - -Hän ei tullut huomanneeksi kysymyksensä julmuutta, ennenkuin se oli -tehty. - -»Viimeinen asukkaani pysyi täällä viisitoista vuotta», sanoi -murtuneen näköinen nainen. »Hän oli puhtaaksikirjoittaja. Hän kuoli -sairashuoneessa kesäkuussa vesitautiin. Hänestä oli kaikki täällä hyvin -tyydyttävää... hyvin tyydyttävää. En koskaan kuullut hänen valittavan. -Hän oli minun oikein hyvä ystäväni.» - -Sargonin valtasi voimakas halu päästä raittiiseen ilmaan. »Kuinka -paljon nämä huoneet maksavat?» kysyi hän. »Minun täytyy ajatella asiaa. -Ajattelen, ja ilmoitan teille sitten.» - -Hän ilmoitti hintansa, tavallisen hinnan näillä main, mutta -saattaessaan vierastaan ovelle portaita alas sanoi hän: »Jos se on -liikaa... Tarjotkaa te, herra.» - -Hänen huolen kalventamista silmistään puhui epätoivo. - -»Minun täytyy miettiä sitä», sanoi Sargon ja oli taas ulkona. - -Mikä saattoi ihmiset noin likaisiksi, surullisiksi ja murtuneiksi? -Varmasti ei Sumeriassa milloinkaan ollut sellaisia olentoja. Se oli -saatava muuttumaan, kaikki tuo oli muutettava, kun kuningasten kuningas -saapuisi. - - -5. - -Kun hämärä sitten alkoi tummentua, löysi Sargon juuri sen rauhallisen -huoneen, jota hän tarvitsi. Se ilmaisi itsensä toivorikkaasti ei -tuolla tavallisella painetulla kortilla, vaan käsin kirjoitetulla, -jossa oli luettavana »Huone vuokrattavana», ikkunassa, jossa ei ollut -pellavaverhoja, vaan punertavat uutimet, jotka pikemminkin ympäröivät -kuin kätkivät avaran näköisen valkoisen huoneen, missä hupaisesti paloi -roihuava valkea. Siellä oli pari maalausta — oikeita värimaalauksia — -riippumassa valkoisella seinällä. Sargon kohotti jokseenkin väsyneesti -kolkutinta ja lisäsi sen vaikutusta soittamalla sähkökelloa. - -Ei tullut välitöntä vastausta, ja hän kolkutti vielä kerran, ennenkuin -ovi aukeni. Kynnykselle ilmaantui hoikka nuori mies, joka piti -hartioillaan pikku tyttöä. Tyttönen katseli Sargonia totisesti hyvin -tummilla, harmaansinisillä silmillään. - -»Kaikki näyttävät menneen ulos», sanoi hoikka nuori mies miellyttävällä -äänellä. »Millä voin palvella teitä?» - -»Teillä on huone vuokrattavana», sanoi Sargon. - -»Niin, on kyllä, huone on vuokrattavana», sanoi hoikka nuori mies ja -hänen arvostelevat tummat silmänsä tarkastelivat yksityiskohdittain -hänen edessään seisovaa henkilöä. - -»Saanko katsoa sitä?» - -»Luulen, että annamme hänen katsoa sitä, Susan», sanoi nuori mies -epäröiden pikku tytölle. - -»Tietysti herra saa katsoa sitä», sanoi pikku tyttö. »Jos rva -Richman olisi täällä, niin näyttäisi hän sitä oikein kiireesti, sinä -tyhmeliini.» Ja hän tukisti nuorta miestä — ystävällisesti, mutta aika -kovasti. - -»Katsokaas», selitti nuori mies. »Rouva on ulkona. Älä nyt, Susan! Ja -rouvan palvelijatar on myös ulkona. Kaikki ovat ulkona — ja meidät on -näin epävirallisesti jätetty jollakin lailla pitämään huolta asioista. -Oikeastaan minun ei olisi pitänyt avata ovea.» - -»Mutta käskinhän minä sinua avaamaan, tyhmeliini», sanoi pieni tyttö. - -Nuori mies ei päättänyt sitä eikä tätä. Sen sijaan hän kysyi: »Karttako -tuo on, jota te kannatte?» - -»Se on maailmankartta», vastasi Sargon. - -»Hyvin hyödyllinen kaiketikin, herra. Ja niinpä olette löytänyt tienne -tänne. No niin, yläkerran huoneeseen, olkaa hyvä. Pidä lujasti kiinni, -Susan, mutta älä koeta kuristaa minua.» - -Hän lähti menemään edellä portaita ylös. - -Se oli ihan tavallinen porraskäytävä ja seinäpaperit jäljittelivät -jotakin hyvin visaista ja suurisyistä puuta. Kun he nousivat ylöspäin, -joutui nuori neitonen vaaraan pudota sen takia, että oli päättänyt olla -ottamatta silmiään Sargonista ja hänen kartastaan. Hän kääntyi kokonaan -ympäri ja pakotti kantajansa pysähtymään ensimmäiselle portaalle ja -asettamaan hänet paikalleen. »Jos vielä kerran kiskot tukkaani», -sanoi hoikka nuori mies, »niin lasken sinut maahan, enkä anna sinun -milloinkaan, milloinkaan enää ratsastaa. Seuraavassa kerroksessa, hyvä -herra, olkaa hyvä, menkää edellä.» - -Huone näyttäytyi ilahuttavan vapaaksi tarpeettomista huonekaluista. -Siellä oli pieni, siisti vuode, pöytä ikkunan alla, kaasu-uuni, seinät -oli paperoitu ruskealla paperilla, joka oli koristeltu tavallisilla, -mutta virkistävillä japanilaisilla väripainoksilla. Toisella puolella -uunia oli tyhjä hylly, joka oli maalattu siniseksi samoinkuin uunikin. -Nuori mies oli kiertänyt palamaan miellyttävästi verhotun sähkölampun. - -»Pidän siitä», sanoi Sargon. »En kaipaa mitään ylellisyyttä.» - -»Käytin sitä makuuhuoneenani», sanoi nuori mies, »mutta nyt asun -ruokasalissa yhdessä alakerroksen väen kanssa ja olen luopunut siitä. -Se on melkein minun omallatunnollani...» - -»Alakerroksen väki, mitä alakerroksen väkeä? Ei siellä ole mitään väkeä -alakerrassa. Hän tarkoittaa isää ja äitiä», sanoi pikku tyttö. - -»Se on lähinnä minun omallatunnollani», sanoi nuori mies, »että pyysin -rva Richmania muuttamaan kaluston. Se ei ole kaikkien maun mukainen.» - -»Saanko kysyä», sanoi Sargon, »kuinka paljon huone maksaa?» - -»Kolmekymmentä shillinkiä, luullakseni», sanoi nuori mies, -»aamiaisineen.» - -Sargon laski karttansa ja taivaansa pöydälle. Hän tunsi, että hänen -piti saada tämä huone taikka jäädä iäkseen tappiolle. - -»Olen halukas», sanoi hän, »ottamaan tämän huoneen. Maksan siitä -etukäteen ja jään tänne heti. Mutta, minun täytyy varoittaa teitä, -asemani maailmassa on erikoinen. En anna mitään tietoja itsestäni, en -tuo mitään tavaroita.» - -»Paitsi tietysti näitä karttoja», sanoi nuori mies. »Eikö teillä -esimerkiksi ole hammasharjaa?» - -Sargon mietti. »Ei. Kyllä minun täytyy hankkia itselleni hammasharja.» - -»Minusta se näyttäisi paremmalta», sanoi nuori mies. - -»Jos on tarpeellista», jatkoi Sargon, »niin maksan etukäteen kahdesta -viikosta, ja hankin itselleni kaikki välttämättömät tavarat.» - -Nuori mies katseli häntä ystävällisin ilmein. »Jos tämä olisi minun -huoneeni», sanoi hän, »olisin vuokrannut sen muitta mutkitta teille. -Mutta rva Richman on sen omistaja, ja hän on monessa suhteessa -toisenlainen kuin minä. Oletteko matkustanut kaukanakin, herra?» - -»En — paikkaan katsoen», sanoi Sargon. - -»Mutta ehkäpä ajassa?» - -»Ajassa kyllä. Mutta en tällä hetkellä haluaisi ruveta selittelemään.» - -Nuoren miehen huvi ja mielenkiinto syveni. Hän päästi Susannen -jaloilleen. »Saanko katsella karttaanne?» hän kysyi. - -»Mielellänne», sanoi Sargon. Hän kiersi kartan auki pöydällä ja laski -sormensa Lontoon päälle. »Tässä me olemme», sanoi hän. - -»Juuri niin», sanoi nuori mies auttaen häntä pitelemään karttaa -pöydällä, jolta se pyrki luisumaan pois. - -»Se on yhä maailman mukavin keskus», sanoi Sargon. - -»Melkein mihin tarkoitukseen hyvänsä», sanoi nuori mies. - -»Ja etenkin minun tarkoituksiini», sanoi Sargon. - -»Ja tuo tähtilaitos — siitä on kai suurta apua?» - -»On kyllä», sanoi Sargon. - -»Otaksun, että haluatte — tehdä työtä tässä huoneessa? Tarvitsetteko -sen vain itsellenne? Ettei synny mitään ihmisten edestakaisin -kulkemista?» - -»Ei mitään. Niin kauan kuin olen täällä, ei kukaan tunne minua. -Myöhemmin mahdollisesti. Mutta se ei liikuta meitä nyt. Täällä minä -pysyn tuntemattomana.» - -»Tuntemattomana», toisti nuori mies, ikäänkuin harkiten sanaa. -»Tietysti, luonnollisesti. Saanko muuten kysyä nimeänne. (Jos lyöt -minua vielä, Susan, teen jotakin julmaa ja hirmuista sinulle.) Meidän -pitäisi saada tietää nimenne.» - -»Sopisiko... sopisiko toistaiseksi hra... hra Sargon.» - -»Tietysti», sanoi nuori mies, »toistaiseksi. Sargon... Eikös hän ollut -Joku Assyrian kuningas, vai pettääkö muistini?» - -»Tässä tapauksessa ei ole kyseessä Assyrian Sargon vaan Sumerian -Sargon, hänen edeltäjänsä.» - -»Teidän ei tarvitse sanoa sanaakaan enempää, herra, ymmärrän jo. Olette -tietysti väsynyt pitkän matkanne jälkeen ja antaisin teille mielelläni, -hyvin mielelläni, tämän huoneen. Ai, Susan! Mene alakerrokseen! En voi -sietää nipistämistä. Mene tiehesi. Mene alas omaan huoneeseesi ja laita -niin ettemme tiedä mitään hullutuksistasi. Ala mennä!» - -Susan peräytyi seinän viereen ja valmistautui vastarintaan kynsin -hampain. »En aikonut nipistää, Bobby», sanoi hän. »En aikonut nipistää. -Ihan totta. Koettelin vain housujasi. Älä lähetä minua alas, Bobby! Älä -lähetä alas. Olen kiltti, olen kauhean kiltti. Seison tässä ja katselen -tuota hupaista herraa. Jos viet minut alas, Bobby...» - -»Tahdotko tosiaan parantaa itsesi, Susan, kääntyä, muuttaa sydämesi? -Tahdotko todella olla kiltti pikku tyttö, niin annan sinulle anteeksi.» - -»Olen vaikka mitä, rakas Bobby, kun annat minun olla.» - -»No niin, älä sitten anna kuulua mitään itsestäsi ja minä annan -sinulle anteeksi. Mitä tuo kiltti herra ajatteleekaan sinusta, -Susan? Ja olet jo yli viiden vuoden. No niin. Mistä me puhuimmekaan, -hra Sargon? Niin, minähän sanoin, että teidän pitäisi ottaa huone. -Maksu etukäteen hyväksytään. Mutta se hammasharja. Ja muita pieniä -— kuinka nyt sanoisinkaan — todellisuusarvoja. Omasta puolestani en -valittaisi siitä, mutta minähän olen vain edustaja, niin sanoaksemme. -Oikeastaan olen jonkunmoinen kirjailija. Oikeastaan minun pitäisi -paraikaa kirjoittaa novellia, mutta kuten näette, on rva Richman -jättänyt talon käsiini, ja ystäväni alakerroksessa ovat jättäneet -tämän viehättävän nuoren neidin hoitooni — Pistä kieli suuhusi heti, -Susan. Epänaisellinen tyttö — ja tässä sitä ollaan. Mutta, kuten -sanoin, on rva Richmanilla valta. Hänellä on omat mielipiteensä -asukkaista. On hyödytöntä väitellä niistä. Hän tahtoo nähdä tavaroita. -Hän vaatii niitä. Mutta se ei ole mikään voittamaton vaikeus. Tämä — -painakaa muistiinne nimi — on Midgardkatu, nro yhdeksän. Jos kuljette -sitä pitkin ja käännytte vasempaan ja jatkatte suoraan eteenpäin, -tulette pääkadulle, joka on täynnä autobusseja ja raitiovaunuja -ja liikettä ja valoa ja melua, ja kulmassa löydätte kaupan, jossa -myydään käytettyjä laukkuja ja arkkuja. Jos te siis ostatte vanhan, -kuluneen, suurehkon laukun, ja menette sitten rohdoskauppaan ja ostatte -tarpeelliset pesutarpeet... niin, varakauluksen tai jotain sellaista -vaatetuskaupasta tuolta aivan vierestä... Tarvitsette varmasti -sellaisia tavaroita... ymmärrättehän tarkoitukseni?» - -Sargon seisoi kaasu-uunin edessä, jossa ei ollut tulta. »Mutta sehän on -kuin pientä petkutusta.» - -»Mutta täytyyhän teillä olla puhtaita kauluksiakin kerran», selitteli -nuori mies. - -»Se on totta», myönsi Sargon. - -»Ja sitten voitte asettua tänne ja kertoa minulle omista hommistanne. -Muuten saatte vain kävellä ympäriinsä.» - -»Ehdotuksenne on todella hyödyllinen», sanoi Sargon ajateltuaan -tarkemmin asiaa. »Hyväksyn sen.» - -»Mutta osaattehan takaisin?» - -»Miksi en osaisi?» - -»Numero yhdeksän. Midgardkatu.» - -»Muistan kyllä.» - -»Tämä maailma on kovin merkillinen», sanoi nuori mies. »Eikö olekin? -Miksi jätitte nuo vanhat kansat siellä — Sumeriassa?» - -»Kansani oli onnellinen», sanoi Sargon. - -»Niin kyllä. Olen ollut siellä sen jälkeen. Ihan äsken. Mutta ilma ei -ollut hyvä, ja sainpa ruumiiseeni granaatinkappaleen ja vietin ikäviä -aikoja haavoittuneena vankina. Kuumaa. Ahdasta. Ei missään varjoa. Ei -mitään kylmää juotavaa. Mutta teidän aikananne oli toisenlaista.» - -»Aivan toisenlaista», sanoi Sargon. - -»Ja nyt... mutta se helkkarin kattila kiehuu yli kaiken aikaa, -Susan. Tulkaa minun huoneeseeni ja juodaan kuppi teetä kaikessa -vaatimattomuudessa. Ja sitten voitte te mennä ulos ja toimittaa nuo -pikku järjestelyt ja niin sanoakseni asettua paikoillenne, ennenkuin -rva Richman palaa. Tämä on muuten kaasumittarimme. Saatte kaasua -panemalla shillingin lukkolaitokseen.» - -»Olette kovin avulias minulle», sanoi Sargon. »En unohda teitä, kun -aikani on tullut.» - -»Älkää siitä välittäkö. Jouduitte kuin sattumalta minun käsiini, -niin sanoakseni. Ei, Susan, emme me siitä välitä. Mene nyt alas. -Nipistäminen on annettu anteeksi, mutta ei unhotettu. Voitte jättää -karttanne ja tuon tähtilaitoksen näkyviksi merkeiksi puuhistanne. Ei, -Susan, kävele vain omilla jaloillasi.» - - -6. - -Nuoren miehen huone oli täynnä kirjoja ja jokseenkin suuressa -epäjärjestyksessä, ja Susan oli rikkonut leikkikalujaan matolle: -posliinipäinen nukke ja toinen keltaiseksi maalatusta puusta tehty -näyttivät olleen pääuhrit. Nukesta oli vuotanut aika lailla sahajauhoa. -Ikkunan eteen oli vedetty tummat verhot, ja vihreäverhoinen sähkölamppu -jätti varjoon koko muun osan huonetta paitsi permannon. Siellä -oli kaasu-uuni, ja kaasukeittiö, jonka päällä savusi kattila kuin -kiukkuinen tulivuori. Siellä oli pöytä, jolla oli kasa Täti Susannalle -Wilkinsin Viikkolehteen osoitettuja kirjeitä, ja siellä oli suuri, -järjestämätön kirjoituspöytä, jolla oli toinen kasa nähtävästi juuri -tarkastuksen alaisia kirjeitä, ja keskellä pöytää paperilehtiö, jonka -päällä putki juoksevaa liimaa ja puoleksi korjattu leikkikalu. Liima -vuoti lehtiön ylimmälle liuskalle seuraavien, kauniilla, siistillä -käsialalla kirjoitettujen sanojen alle: - - YLÖS JA ALAS - - Romaani jalkamatkalta - - Kirj. - - ROBERT ROOTHING - - Ensimmäinen luku. - - Sankarimme esitellään. - -Tämän pitemmälle ei romaani näyttänyt edistyneen. - -Pitkäaikaisesta tottumuksesta johtuneella näppäryydellä Bobby valmisti -teetä ja otti esiin rusinaleipää ja voita. Sillä välin hän piti -tarkasti silmällä Susanea, joka oli istuutunut paperikorin viereen -ja repi paperia, ja vastaili huomattavan vieraansa huomautuksiin ja -näkökantoihin. - -Sargon piti jo nyt tavattomasti nuoresta miehestä. Oli erittäin -rauhoittavaa ja rohkaisevaa kohdata tuollaista ystävällistä -hyväksymistä ja ymmärrystä edellisten tuntien kokemusten kylmyyden, -epäilyksen ja kolkkouden jälkeen. Ja oli miellyttävää ja virkistävää -saada teetä. Jonkunmoinen harmaa epävarmuuden ja uhkaavan painostuksen -tunne, joka oli vallannut hänen sielunsa, väistyi pois tässä -ystävällisessä ilmapiirissä. Kutistunut tuntemattomuus alkoi taas -laajeta. Sen alle kätketty salaisuus kasvoi taas rikkaaksi ja -kokonaiseksi. Tämä nuori mies näytti olevan valmis uskomaan mihin -hyvänsä. Sargon käveli edestakaisin kädet selän takana kuin syviin -ajatuksiin uponneena. Hän olisi lausunut jonkun sanan sumeriaksi, mutta -jostakin syystä hän oli kokonaan unohtanut tuon unohtuneen kielen. - -»Te siis kirjoitatte kirjoja?» sanoi hän kuninkaallisesti. - -»Enpä juuri kirjoja», vastasi Bobby puoleksi olkansa yli juuri -voidellessaan rusinaleivän palasta. »En vielä kirjoja. Mutta... se -on naurettavaa, eikö olekin? — Minussa on hiukan runoilijan vikaa ja -kaikenlaista sellaista, ja olen jonkunlainen sanomalehtimies. Vastaan -paraikaa kirjeenvaihtajille. Työlästä, mutta se elättää.» Hän osoitti -kirjekasaa sivupöydällä. »Mitä taas kirjoihin tulee — olen todella -aloittanut romaanin, se on tuossa pöydällä — mutta se tapahtui ihan -näinä päivinä. Ja on niin vaikeaa saada pikkuisen aikaa vain itseään -varten, että oikein pääsisi kiinni siihen.» - -»Innoitusta», sanoi Sargon ymmärtävästi. - -»Niin, täytyy päästä vähän irti, luulisin, ainakin aluksi. Mutta on -aina tiellä jotakin muuta, mitä pitäisi tehdä.» - -»Niin minullekin pyrkii käymään.» - -»Epäilemättä.» - -»Sen vuoksi minäkin», selitti Sargon, »vetäydyn tänne hiljaisuuteen. -Aion koota voimia. Sumeriassa oli aina semmoinen tapa, ennen kaikkia -suuria yrityksiä, että mentiin korpeen muutamiksi päiviksi.» - -»Jos minä menisin korpeen, niin tuntisin olevani kovin yksin illalla», -sanoi Bobby. »Shh! Se kuului ulko-ovelta.» - -Hän meni porraskäytävään ja kuunteli. - -»Rva Richman», kuuli Sargon hänen sanovan. - -»Niin on», vastasi naisen ääni. - -»Täällä on toisen kerroksen vuokraaja.» - -»Olen ollut elävissä kuvissa», sanoi ääni ulkoa. »Mary ja Doug... se -oli suurenmoista.» - -Näkyviin tuli mustamyssyinen nainen huohottaen raskaasti. Hän läähätti -muutamia asiaan kuuluvia kysymyksiä, ja Bobby liikuskeli auttavasti -Sargonin vieressä estääkseen häntä tekemästä erehdyksiä. »Hän maksaa -etukäteen», sanoi Bobby. - -»Se on hyvä», sanoi rva Richman. »Milloin hän muuttaa tänne?» - -»Hän menee heti hakemaan tavaroitaan», sanoi Bobby. - -»Kaikki lienee siis niinkuin olla pitääkin», sanoi rva Richman. - -»Tunnen hänen sukulaisensa. Tunnen heitä ainakin vähän. Olen ollut -sillä puolen maata. Voitte olla aivan varma siitä, että kaikki on -paikallaan», sanoi Bobby. - -»Uskon, kun sanotte sen», virkkoi rva Richman. »Toivon, että tulette -viihtymään hyvin, hra...» - -»Hra Sargon.» - -»Hra Sargon.» - -Ja eräitten hyvin hämärien, säätilannetta koskevien viittausten jälkeen -lähti rva Richman pois. »Ja nyt», sanoi Bobby, »siirrän Susannan -hänelle ja tulen kanssanne tavaroita hakemaan. On kummallista, kuinka -paljon ihmisiä eksyy Lontoossa nykyään.» - - -7. - -»Olen vuokrannut toisen kerroksen huoneen hullulle miehelle», sanoi -Bobby kiiruhtaen kertomaan uutista alakerroksessa asuville ystävilleen, -hra ja rva Malmesburylle. - -»Mutta Bobby, ja Susankin oli läsnä!» huudahti rva Malmesbury toruen. - -»Mutta hän on ihan vaaraton hullu, Tessy — ja pitihän hänen päästä -jonnekin asumaan.» - -»Mutta hullu!» sanoi rva Malmesbury. - -»Sanoin sen vain vaikuttaakseni teihin», jatkoi Bobby. »Hän on itse -asiassa melkein sairaalloisen terve. En olisi antanut hänen mennä pois -millään ehdolla. Kun jonakin päivänä oikein pääsen kirjoittamaan tuota -novellia, pistän hänetkin siihen. Minun täytyy saada aineksia, Tessy. -Ja hän on ihmeellinen.» - -Hän valmisti illallista Malmesburyille ja itselleen. Hän paistoi -makkaroita ja perunoita kaasukeittiössä. Sitä ennen oli Bobby tehnyt -suurimman osan työtä Susannea nukkumaan pantaessa, oli istunut ja -kertonut hänelle satuja tavallisuuden mukaan, kunnes hän oli nukkunut -syvästi. Tessy Malmesbury ei voinut hyvin. Hänellä oli neuralginen -päänkivistys ja Billy Malmesbury oli vienyt hänet kävelemään Regents -Parkiin ja hän oli tullut kotiin ihan nääntyneenä. Kaikki olisi mennyt -hullusti, jollei Bobby olisi käynyt käsiksi kaikkeen. - -Tessy ei milloinkaan voinut oikein hyvin näinä aikoina. Hän oli laiha -ja heikko, ja Susan oli ollut hurja ja vallaton lapsi kauan ennen -syntymäänsäkin. Pitkinä, kaukaisina päivinä ennen sotaa, kun Bobby oli -nähnyt Tessyn ensimmäisen kerran, oli hän ollut kaikkein köykäisin, -miellyttävin, täydellisin olento, mitä kuvitella voi. Bobby oli -verrannut häntä kukkalehteen, joka liitelee ilmassa auringonpaisteessa, -ja melkein kirjoittanut runonkin hänestä. Bobby oli rakastunut häneen -pelottavasti. Mutta hänestä tuntui mahdottomalta kosia niin erinomaista -olentoa, ja Billy Malmesbury, joka ei ollut niin hienotuntoinen, oli -päässyt edelle hänestä ja nainut tytön, eikä tämä ollut osannut antaa -arvoa toisen hienotunteisuudelle olla kosimatta häntä. Ja sitten tuli -sota ja haavat, ja tässä he taas olivat kaikki, loppuun ajettuina ja -lähempänä kolmeakymmentä, maailmassa, missä heidän pienet elinkorkonsa -antoivat heille paljon vähemmän kuin lupasivat. Billy oli nuorempi -osakas eräässä arkkitehtuuriliikkeessä ja hänellä oli paljon hommaa -piirustuspöytänsä ääressä. Hän oli vahvarakenteinen nuori mies, -kasvot suuret, pyöreät, miellyttävät ja hiukan hämmästyneen näköiset, -hauskasti täplikkäät. Hän tunsi syvää suojelevaa ystävyyttä Bobbya -kohtaan. Hän piirteli paraikaa uutta, työtä säästävää keittiötä ja -antoi Bobbyn laittaa ruokaa tuntien vahvasti suojelevansa häntä. - -»Ja nyt voin kertoa teille kaiken», sanoi Bobby, kun kaikki kolme -vihdoinkin istuivat pöydässä. - -»Hän on hyvin herttainen pieni hullu», sanoi hän, »jos hän on ollenkaan -hullu.» - -»Toivon, ettei hän ole», sanoi Tessy. - -»Hän on hyvin huolellinen ulkoasustaan ja ihan johdonmukainen — -sielullisesti johdonmukainen — eivätkä hänen silmänsä ole vähääkään -hurjat. Hiukan liian kirkkaat ja avoimet ehkä. Mutta hän ajattelee, -että maailma kuuluu hänelle.» - -»Niin Susankin luulee», sanoi Billy. - -»Ja Billy myös», sanoi Tessy. - -»Mutta ei samanlaisen suurenmoisen vastuunalaisuuden vallassa. -Katsokaas, hän luulee olevansa eräs mesopotamialainen hallitsija, -nimeltä Sargon. Olen kuullut hänestä, koska meillä oli pikkuinen -ottelu turkkilaisten kanssa siellä hänen asuma-alueillaan ja niitten -ympärillä. Hän luulee, että hän on taas maailmaan jollakin lailla -palannut Sargon — se seikka on vähän epäselvä — joka on jälleen tullut -hallitsemaan koko maailmaa. Sargonhan toi maailmaan, nähkääs, kaikki -nuo englantilaiset leijonat ja kotkat. Ja niinpä hän aikoo ottaa -haltuunsa tämän planeetan, joka on niin kamalassa tilassa...» - -»Kuulkaa, kuulkaa!» sanoi Billy. - -»Ja panna sen järjestykseen.» - -»Mikäs olisi yksinkertaisempaa?» sanoi Tessy. - -»Juuri niin. Miksi emme me kaikki ole tulleet sitä ajatelleeksi?» sanoi -Billy. - -»Mutta mistä hän tulee?» kysyi Tessy. - -»Siitä ei ole merkkiäkään. Hän saattaa olla puutarhuri etukaupungista, -pieni kangaskauppias tai jotakin sellaista. En keksi hänelle paikkaa. -Eräät hänen käyttämänsä sanat viittasivat talonvälitykseen. Mutta hän -on saattanut lainata ne jostakin ilmoituksesta. Ja hänen ensimmäinen -tehtävänsä — aivan järkevä — oli ostaa maailman kartta. Luonnollisesti, -jos lähdet hallitsemaan maailmaa, täytyy sinulla olla kartta siitä -käytettävissäsi.» - -»Onko hänellä rahaa?» - -»Kylliksi maksaakseen elantonsa. Hänellä oli pieni lompakko. Siinä -suhteessa näyttää kaikki olevan kunnossa. Kun olimme ostaneet -hänelle laukun — hänellä ei ollut mitään matkatavaroita — ja pidin -parhaana ostaa laukun tyydyttääksemme rva Richmania, istuimme yhdessä -yläkerrassa ja puhelimme avomielisesti maailmasta ja siitä, mitä sille -olisi tehtävä. Hyvin opettavaista.» - -Bobby otti itselleen hiukan lisää paistetuita perunoita. - -»Ja mitä sille sitten pitäisi tehdä?» - -»Odottakaas», sanoi Bobby, »se on kokonainen hyvin viehättävä ohjelma. -Lähinnä se minun mielestäni muistuttaa työväenpuolueen suunnitelmia. Se -on vain yksinkertaisempi ja perinpohjaisempi. Rikkauden ja köyhyyden -erotus on kerta kaikkiaan poistettava. Naiset on vapautettava kaikista -epäkohdista. Sotaa ei saa käydä milloinkaan. Hän menee joka asian -perustaan.» - -»Jos nuo ovat perustoja.» - -»Mutta eikö oikeastaan ole kysymys siitä, kuinka se on tehtävä?» kysyi -Tessy. »Emmekö me ole kaikki yhtä mieltä noista näkökohdista teoriassa?» - -»Kyllä, teoriassa», vastasi Bobby, »mutta ei toiminnassa. Jos jokainen -todella haluaisi poistaa erotuksen rikkaan ja köyhän väliltä, niin -olisi mitättömän helppoa löytää keinotkin. Kaikkeen on aina olemassa -keinot, jos vain halutaan löytää ne. Mutta kukaan ei oikeastaan halua -tehdä sellaista. Ei sillä tavoin kuin haluamme saada ravintomme. -Ihmiset toivovat kaikenlaista muuta, mutta vakavasti ei toivota, -ettei enää olisi köyhiä eikä rikkaita. Siihen nähden on olemassa vain -hurskaita toiveita. Ja samoin on sodankin laita. Emme halua olla -köyhiä, emmekä halua, että sota loukkaisi ja runtelisi meitä, mutta se -ei ole samaa kuin toivoa, että kaikki sellainen loppuisi. Hän haluaa -lopettaa ne.» - -»Mutta kuinka hän aikoo ryhtyä asiaan?» kysyi Billy. - -»Se on vielä hieman hämärää. Arvelen, että hän aikoo laatia -jonkunmoisen julistuksen. Hän harkitsee sitä paraikaa yläkerroksessa. -Hän näyttää myös aikovan kutsua itselleen joukon opetuslapsia. -Sitten arvelen hänen menevän Westminsteriin, ottaakseen puhemiehen -paikan »villasäkillä», taikka jotakin sellaista. Puhemieshän istuu -»villasäkillä», vai kuinka? Vai lordikansleriko? Oli miten oli, niin -pitäisi tulla mielenosoituksia — suurenmoisia ja arvokkaita. Ihmiset -ovat unohtaneet entiset, yksinkertaiset lait, sanoo hän. Hänkin oli -unohtanut ne. Mutta hän on muistanut ne taas, ne ovat tulleet takaisin -hänen mieleensä, ja kohta muistaa ne jokainen, kaikki nuo vanhat suuret -käsitykset oikeudesta, uskosta, tottelevaisuudesta, keskinäisestä -avuliaisuudesta. Niinkuin muinaisessa Sumeriassakin oli. Siinä -haavemaassa, muinaisessa Sumeriassa, tiedättehän. Tuolla rakkaalla -kultakaudella. Hän on tullut muistuttamaan ihmisille, mikä elämässä -oikeastaan on suurinta — sitä, jonka kaikki ovat unohtaneet. Ja kun hän -on muistuttanut niistä heille, muistaa jokainen ne. Ja tulee hyväksi. -Ja siinä sitä sitten ollaan, Tessy. Toivon, että se vaikuttaisi -Susanneenkin, mutta siitä en ole ollenkaan varma. Minusta tuntuu siltä -kuin Susan kumoaisi jokaisen kulta-ajan, joka on pantu alulle, viidessä -minuutissa, mutta minulla on ehkä ennakkoluuloja häneen nähden.» - -»Se on kuitenkin perin ihmeellistä», sanoi Billy. - -»Hän on todella ihmeellinen. Hän istuu tuolla ylhäällä, katselee sinua -pyöreillä, viattomilla silmillään ja kertoo sinulle kaikkea tällaista. -Ja jos myönnämme, että hän on maailman herra, on tuo kaikki ihan oikein -ja paikallaan. Hän istuu siinä maailman kartta avoinna pöydällään. -Tohdin huomauttaa, että hän tarvitsisi joukon alipäälliköitä ja -johtajia. 'Niitä tulee kyllä’, sanoi hän. 'Oikea kansa vain saa tästä -lähin hoitaa kaikkia virkoja ja tehtäviä. Oikeaa kansaa on liian kauan -lyöty laimin. Antakaa jokaisen tehdä sitä, mihin hän paraiten sopii. -Silloin tulee kaikki hyväksi’.» - -»Ja milloin pitäisi tämän kaiken alkaa?» kysyi Billy. - -»Milloin hyvänsä. En usko...» Bobbyn kasvojen ilme muuttui -perusteellisesti harkitsevaksi. »En luule hänen tekevän mitään -ennenkuin vasta päivän tai parin perästä. Selitin hänelle, että hänen -tuli suunnitella mielenosoituksensa hyvin huolellisesti, ennenkuin hän -ryhtyy niihin, ja hän näytti olevan samaa mieltä. Hän sanoi, että hän -jo oli tehnyt jonkun erehdyksen. En saanut selville, minkä. Hän lähtee -nähtävästi huomenna tarkastelemaan Lontoota, rauhallisesti, mutta -vakavasti, St Paulin kupoolista. Ja hän haluaa myöskin tarkastella -alamaistensa käyttäytymistä kaduilla, asemilla ja kaikkialla, missä -ihmisiä on enemmälti koolla. Suomut ovat pudonneet hänen silmiltään, -selittää hän, ja nyt kun hän tuntee olevansa maailman herra, käsittää -hän, kuinka vaikeata ja epätyydyttävää jokaisen elämä on — vaikka he -eivät itse tietäisikään, että se on epätyydyttävää. Hänen oma elämänsä -oli pelottavasti epätyydyttävää, epätodellista ja hukkaan mennyttä, -kunnes hän heräsi ja käsitti tehtävänsä suurenmoisuuden.» - -»Ja minkälaista tuo hänen elämänsä oli?» kysyi Tessy. - -»Koetin saada sen selville. Mutta luulen, että hän huomasi utelevan -sävyn äänessäni ja sulkeutui kuoreensa kuin osteri. Se on ehkä kulunut -kangaskauppiaan myymälässä, taikka maitokaupassa, en tiedä.» - -»Mutta Bobby», huudahti Billy moittivalla äänellä, niinkuin hurjaa -järjettömyyttä toruen, »täytyyhän hänen tulla jostakin.» - -»Tietysti», vastasi Bobby. »Ja jonkun täytyy pitää huolta hänestä. -Mutta tällaisissa asioissa ei saa kiiruhtaa liikoja. Minusta on ehdoton -velvollisuutemme pitää häntä silmällä ja katsoa, ettei hän loukkaa -itseään liikaa tai joudu vääriin käsiin... Kunnes joku ilmestyy... Älä -nouse ylös, Tessy, olet väsynyt.» - -Ja Bobby hyppäsi jaloilleen ja alkoi vaihtaa lautasia ja ruokia, kun -Billy vaipui syvästi ajattelemaan heidän yläkerrassa asuvan naapurinsa -arvoitusta. - -Sitten hän hymyili ja pudisti päätään lempeän moittivasti. - -»Tämä sopii Bobbylle mainiosti», sanoi hän Tessylle. »Aina kun hänen -pitäisi olla alhaalla omassa huoneessaan jatkamassa tuota romaaniaan, -hän joutuukin toiseen kerrokseen juttelemaan tuon, — mikä hän nyt -olikaan? — Sargonin kanssa.» - -»Kokoamaan aineksia», korjasi Bobby tarjoilupöydän äärestä, jossa hän -tyhjensi persikkasäilykettä tinalaatikosta maljakkoon. »Kokoamaan -aineksia. Ei edes hämähäkkikään voisi kehrätä lankaa tyhjästä vatsasta. -Tessy, oletko yksinkertaisesti hukannut kerman, vai oletko pistänyt sen -johonkin uuteen paikkaan, jota minun on liian vaikea arvata. Hyvä on, -minä löysin sen jo.» - - -8. - -Mutta puhukaamme suoraan siitä: Sargonilla oli omat epäilyksensä. - -Ei aina. Oli aikoja, jolloin hänen mielikuvituksensa eli rohkeasti ja -kantoi hänet korkealle kaikkien epävarmuuden varjojen yli, ja hän oli -kaikkea sitä mitä hän suinkin saattoi toivoa olevansa. Silloin hra -Preemby oli melkein kokonaan unohtunut. Mutta oli hetkiä, oli kausia, -jolloin hän tunsi kuin kylmänä pohjavirtana tietoisuuden siitä, että -hän kaikesta huolimatta oli juuri hra Preemby, entinen Kirkkaan Virran -pesulaitoksen omistaja, joka nyt uskotteli jotakin, ajoi jotakin, mutta -ehkä äkkiä ei kyennytkään toteuttamaan tehtäväänsä. Tämä epäilyksen -kylmä virtaus voi pakottaa hänet tutkistelemaan itseään, pakottaa hänet -lopullisesti ratkaisemaan asian itsekseen. Hän saattoi vilpittömästi ja -lapsellisesti väitellä asiasta itsensä kanssa. Varmasti siinä ei ollut -mitään petollista, siinä henkien manauksessa. »Ne kertoivat minulle -sellaista, jonka vain minä itse saatoin tietää», toisteli hän. »Siihen -minä luotan.» - -Hän tiesi, ettei Christina Alberta ollut vakavasti uskonut sitä. -Juuri tytön paljastavan epäilyksen vuoksi Sargon olikin paennut hänen -luotaan. Hän oli tehnyt kysymyksiä, repiviä, leikkaavia kysymyksiä, ja -oli sanonut »hm». Ei ole sopivaa sanoa »hm» maailman hallitsijalle. Jos -hän nyt paastoaisi ja joutuisi transsiin, niin oli hän varma siitä, -että tyttö taas tulisi, seisoisi hänen vieressään ja sanoisi »hm», -ja pilaisi kaiken. No niin, hän pysyi erillään sellaisesta jonkun -aikaa. Mutta ei riittänyt olla poissa epäilyjen saavutettavista. Suuri -keksintö uhkasi levitä ihmisten tietoon. Sargon tarvitsi opetuslapsien -lohdutusta. Hän kaipasi apua ja varmuutta. - -Bobby oli lohduttanut häntä suuressa määrässä. Sargonin kulkiessa -epäilyttävästä majapaikasta toiseen oli ihmiskunnan uuden pelastajan -usko heikontunut suuressa määrässä. Mutta Bobbyn käytöksessä oli alusta -alkaen jotakin erilaista, hän näytti ymmärtävän. Hänen kysymyksensä -olivat tulleet yhä järkevämmiksi. Ehkäpä hänestä tulisi ensimmäinen -heränneistä puoluelaisista. Ehkäpä Sargon jonkun ajan kuluttua tuntisi -hänet joksikin uskolliseksi palvelijaksi tuossa yhä niin suureksi -osaksi unohtuneessa menneisyydessä, uskotuksi kenraaliksi ehkä, taikka -joksikin läheiseksi hovimieheksi. - -Mutta silloin kun Sargon epäili, uskoi hän. Se on hyvin helposti -käsitettävä paradoksi. Hän tiesi selvästi, että Sargonina oleminen -oli todellisena olemista, se merkitsi jotakin ja sai koko maailman -merkitsemään, oli paluuta menneisyyteen ja ulottumista suoraan -tulevaisuuteen, oli täydellistä pääsyä irti Preembyn elämän -kutistuneesta merkityksettömyydestä. Sargonina olo ei ollut ainoastaan -suuruuden, vaan myöskin hyvyyden saavuttamista. Sargon saattoi -antaa ja Sargon saattoi uskaltaa. Sargon saattoi uhmata leijonia ja -kuolla kansansa hyväksi, mutta Sargon saattoi kiertää kolme peltoa, -oli kiertänytkin kolme peltoa, väistääkseen haukkuvan terrierin -vihamielisyyttä. Preembyn sanat olivat tomua ja tuhkaa, tomujyväsiä -äärettömässä tilavuudessa, ja niissä ei ollut muuta elämää kuin -alistuvaisuus. Preemby oli kuollut, Sargon oli uudesti syntynyt -laajojen näköpiirien maailmaan. Sargon sai itsensä vakuutetuksi näistä -tosiasioista hiukan hämärästi, mutta hän tunsi ne kuitenkin koko -olemuksessaan. Hänelle oli tapahtunut jotakin äärettömän arvokasta ja -totta, hänen oli tartuttava kiinni tuohon lahjaan, pidettävä sitä ja -puolustettava sitä, taikka hän kaatuisi iäksi. Huolimatta Christina -Albertasta, huolimatta koko maailmasta. - -Niin hän asteli edestakaisin pienessä yläkerroksen huoneessaan -Midgardkadulla ja kehitteli käsitystään uudesta osastaan koko maailman -suojelijana ja herrana. Hämärä muuttui yöksi, mutta hän ei kiertänyt -valoa palamaan. Hän piti ystävällisestä pimeydestä. Kaikki näkyvät -esineet ovat rajoitettuja esineitä, mutta pimeys menee kaiken yli ja -kaiken ohi Jumalan luo. »Minun on katseltava», sanoi hän. »Minun on -valvottava ja tarkattava. Mutta ei liian kauan. On olemassa toiminta. -Toiminta antaa elämää. Tuo Preemby parka saattoi kyllä tarkata asioita, -mutta uskalsiko hän nostaa sormeaankaan? Ei! Joka paikassa vallitsee -kärsimys, joka paikassa vääryys ja epäjärjestys, erämaa ja korpi -tunkeutuu takaisin meihin, mutta hän ei tehnyt mitään. Jos joku ei -kutsu, ei kutsu ääneensä, niin kuinka voi odottaa vastausta? Tässä -maailmassa, joka on laaja ja pelottava, on vain lakkoja... ryöstöjä... -väärennyksiä... keinottelua... Ja kuitenkin oli kerran ihmisiä, jotka -tekivät velvollisuutensa... ja jotka tekisivät sen vielä nytkin... -Kunhan vain kuulisivat kutsun: Herää! Muista! Käy velvollisuuden tietä! -Yksinkertaista kunniaa. Sargon kutsuu teitä... Hrrump!» - -Hän pysähtyi verhottoman ikkunansa ääreen ja katseli ulos vastapäisen -talon sileää, litteää pintaa, jonka siellä täällä valaistu ikkuna -lävisti. Useimmissa oli verhot laskettu alas, mutta juuri vastapäätä -työskenteli nainen lampun valossa, pöydän ääressä, ommellen jotakin. -Hänen neulaa kuljettava kätensä kohosi tuontuostakin ylös, ja vieressä -istuvan lukijan kirja ja toinen käsi ja hiha tuli myöskin kuvaan, lopun -jäädessä verhojen peittoon. Erään makuuhuoneen ikkunan vieressä oli -peili, ja sen ääressä koetteli tyttö hattua ja kääntyili sen edessä. -Sitten hän äkkiä katosi, ja pienen hetken jälkeen sammui valokin. - -»Kaikki heidän hajalliset elämänsä», sanoi Sargon ojentaen käsiään -hyväntahtoisella liikkeellä, »ommeltuina, vedettyinä yhteen viisauden -ja rakkauden avulla. Peräsin asetettuna ajelehtivaa maailmaa ohjaamaan.» - -Ovelta kuului kolkutus. »Sisään», sanoi Sargon. - -Bobby ilmaantui. »No, kuinka voitte, herra?» kysyi hän voittavalla, -nöyrällä tavallaan. Hän sytytti sähkön ja tuli huoneeseen. (Hänellä -oli kalpeat, miellyttävät kasvot, muistan kai piankin, kuka hän oli.) -»Ajattelin vain, ettekö tarvitsisi mitään ruokaa tänään?» kysyi hän. - -»Olen ihan unohtanut ravinnon», vastasi Sargon. »Ihan kokonaan. Sieluni -on tuskassa monien suurten asioiden vuoksi. Minun täytyy ajatella -paljon, suunnitella paljon. Tulee myöhä. Aika on lähellä. Mahtaisikohan -palvelustyttö...» - -»Vain aamiaista», sanoi Bobby. »Me annamme täällä vain vuoteen ja -aamiaisen. Lopun saa itse hankkia. Tällaista tapausta varten ei ole -olemassa mitään niin hyvää kuin Rubikonin ravintola. Sen grill room -on avoinna hyvin myöhään. He laittavat teille kyllä palan paistia tai -kyljyksen, taikka kinkkua ja munaa. Heillä on erinomaista kinkkua -ja munaa käristettynä. Menette ulos täältä, käännytte vasemmalle -seuraavassa kulmassa ja menette Hampshiren katua pitkin, kunnes tulette -sinne. Sitä ei ole ollenkaan vaikea löytää.» - -Sana »käristetty» sai hänet tekemään päätöksensä. - -»Sitä käytänkin hyväkseni», sanoi Sargon. - -»Ja yhtä helppoa on löytää takaisinkin», sanoi Bobby hiukan -levottomuuden sävyä äänessään. - -»Älkää pelätkö, nuori mies», sanoi Sargon iloista varmuutta -ilmaisevalla äänellä. »Älkää pelätkö. Olen löytänyt tieni -kaikenlaisissa ilmastoissa, kaikenlaisissa olosuhteissa — villissä -vuoristossa, jäljettömissä erämaissa, ajassa ja tilavuudessa.» - -»Niin tietysti», sanoi Bobby. »Unohdin sen. Mutta Lontoo on sittenkin -toisenlainen.» - - -9. - -Seuraavana päivänä noin puolen viiden ajoissa pieni, mutta -suuriviiksinen olento, silmissä välkkyvän sininen päättäväisyys, tuli -ulos St Paulin tuomiokirkosta ja seisoi portailla pääoven edessä -seuraten Ludgate Hillin ja Churchyardin meluisaa liikennettä. Olennon -asenteessa oli jotakin urheaa epävarmuutta, ikäänkuin hän olisi yhtä -paljon päättänyt ryhtyä johonkin kuin ollut epävarma siitä, mitä -hänen oli tehtävä. Hän oli katsellut Lontoota Muistomerkin huipulta -ja tuomiokirkon harjalta kristallikirkkaana lokakuun päivänä, ja se -oli osoittautunut epätavallisen miellyttäväksi ja suurenmoiseksi -kultaisessa auringossa. Mutta se oli myöskin osoittanut olevansa liian -laaja, haaveellinen moninaisuus, johon hukkumasta voivat pelastua -vain ne, jotka ovat päättäväisiä ja voimakkaita toiminnassaan. Se oli -levinnyt laajoiksi, auringon paistamiksi aloiksi, jotka näyttivät -ulottuvan näköpiiriin saakka, ja sitten sinisiksi, lyijynkarvaisiksi -sumukoiksi, jotka osoittautuivat taloiksi, laivoiksi, kaukaisiksi -kukkuloiksi. Vaunut ja ajopelit varjoisilla kaduilla olivat kuin -leikkikaluja, ihmisillä oli hatut ja kiiruusti liikkuvat jalat ja -kädet, omituisesti suhteelliset. Ja kaiken tuon yläpuolella kaartui -hauskasti pilvien täplittämä, ääretön taivaankansi. - -Hän käveli pienen rintavarustuksen ympäri kuvun alla ja mutisi: -»Aarniometsä. Kaupunki, joka on unohtanut... Kuinka ihana se voisikaan -olla! Kuinka suuri se voisikaan olla! Kuinka ihana ja suuri siitä -tuleekaan!» - -Ja nyt hän oli taas tullut alas korkeilta paikoilta, ja aika oli tullut -koota opetuslapset ja neuvojat ja panna alulle uusi maailma. Hänen oli -kutsuttava heidät. Seuraajia hän ei saisi, jollei hän kutsuisi niitä. -He odottaisivat, että hän alkaisi toimia, tietämättä edes, mikä heitä -odottaisi, kunnes hän olisi kutsunut heidät, mutta kun hän kutsuisi -heitä, saapuisivat he varmasti. - -Tietoisuudessaan tavaton tunne vaikutusvallastaan ihmisten -kohtaloihin seisoi hän St Paulin portailla ja ajatteli, että -juuri nytkin ehkä kulki ohi miehiä ja naisia, — noitten kiirettä -pitävien miesten joukossa, joita tunkeili kivityksellä, ihmisten -joukossa raitiovaunuissa, tyttöjen joukossa, jotka naputtelivat -kirjoituskoneitaan ylimmän kerroksen ikkunoiden edessä, — joitten -toimeliaitten, vähäpätöisten, yksitoikkoisten olemusten yllä liikkui -hänen kutsunsa vaatimus. Tuolla kulki ehkä hänen Abu Bekrinsä, hänen -oikea kätensä, hänen uskollinen toverinsa. Antaa heidän odottaa -hiukan lisää. Hän antoi liikenteen vyöryä eteenpäin tehden lempeästi -rohkaisevan liikkeen. »Pian», sanoi hän, »hyvin pian. Menkää eteenpäin, -kun voitte. Juuri nyt alkaa kohtaloiden arpominen.» - -Hän seisoi vielä hetken liikkumattomana ja vaiti, kohtalon patsaana. -»Ja nyt», hän kuiskasi, »ja nyt... Mutta ensiksi.» - -Se seikka, että hän oli unohtanut sumeriankielen, ei enää kiusannut -häntä. Yöllä hän oli saanut takaisin taidon puhua kielillä, hän oli -mutissut omituisia sanoja pimeässä ja ymmärtänyt. - -»Hrrump», sanoi hän — monille kielille yhteinen sana, joka aukaisi -tien viidentuhannen vuoden väliajan jälkeen unohtuneiden sointujen -palaamiselle uudelleen käytettäviksi maailmassa. - -»Dadendo Fizzoggo Grandioso Magnificendodidodo, juuri niin», hän -kuiskasi. »Näen verhojen putoamisen. Ensimmäinen ilmestys. Sitten he -ehkä näkevät.» - -Ja hän astui hitaasti portaita alas silmien etsiessä Churchyardin -toisiinsa liittyvistä julkisivuista jotakin parturituvan merkkiä. - - - - -Toinen luku. - -OPETUSLASTEN KUTSUMINEN. - - -1. - -On jo olemassa hyvin suuria eroavaisuuksia kuvauksessa ja mielipiteessä -siitä järjestyksestä ja niistä yksityiskohdista, joilla Sargon -kutsui seuralaisiaan. Onneksi on meillä tilaisuus kertoa olosuhteet -kaikella tarpeellisella tarkkuudella ja arvovallalla, joka jo -etukäteen kumoaa pahantahtoisen arvostelun. Sargon ilmestyi Cheapsiden -puolelle tuossa puolen seitsemän tienoissa, ja päivän liikenne oli jo -vähenemässä tuolla vilkkaalla Cityn liikenneuralla. Hänen kasvonsa -olivat muuttuneet ja loistivat tuota valoisuutta, jonka vain kaikkein -perinpohjaisin ja tarkin parranajo voi antaa. Ne olivat saaneet -nuorekkaan sileyden. Kasvoharja, viikset, jotka olivat peittäneet -sen niin monta vuotta ihmiskunnan katseilta, olivat kadonneet, ja -muuttuneet vain karvatukoksi parturin altaassa. Nyt olivat kasvot -yhtä paljaat kuin nuoren Aleksanterin, vilpittömät, tuoreet kasvot, -jotka puhuivat selvästi, kun viikset eivät enää estäneet sanojen -kaikua. Hänen kasvojaan punasikin luonnollinen jännitys, kun hän -kulki Cheapsidea pitkin tutkien jalankulkijoiden naamoja tärkeän ja -salaperäisen hakemisinnon vallassa. Siniset silmät hienolta näyttävän -hatun lierin alla paloivat. Oliko se tuo mies? Oliko se tämä? - - -2. - -Ensimmäinen kutsuttu oli nuori mies Leytonstonesta, nimeltä Godley, -nuori mies, jolla oli leveät ja hyvin vakavat kasvot ja niin harkitseva -tapa lausua ajatuksensa, että se oli melkein puhevika. Hän kantoi -mikroskooppia puisessa laatikossa. Hän opiskeli biologiaa harrastaen -varsinkin soluoppia ja oli luonnostaan hyvin kohteliaisuuteen ja -hillittyyn sävyyn taipuva ollakseen tarkka ja varma kaikesta, mitä -sanoi ja teki. Hän oli menossa Liverpoolin asemalta Birkbeckin -tutkimuslaitokseen kiertotietä, koska hänellä oli aikaa melkein -tunti, ennen hänen luentonsa alkamista. Hän seisoi pidellen itseään -tasapainossa jalkakäytävän reunalla, odottaen kaksien vaunujen -ohimenoa, kun hän sai kutsun. - -Hän huomasi vieressään hyvin totisen, paljaskasvoisen miehen, jonka -siniset silmät nopeasti tutkivat hänen kasvojaan ja joka sitten tarttui -hänen käsivarteensa. - -»Arvelinkin», sanoi Sargon, »että te olette te.» - -Hra Godley, jolta ei puuttunut huumorin tajua, koetti vastata, että -hän tietysti oli hän, mutta tuo hänen osaksi luonnollinen, osaksi -luulottelun suuresti kehittämä puhevikansa, pysäytti hänet sanaan -»tietysti», ja hän sahasi yhä nenällään ilmaa, kun Sargon jatkoi -puhettaan. - -»Tarvitsen apuanne», sanoi Sargon. »Suuri tehtävä on alulla.» - -Hra Godley läpäisi ensimmäiset kouristukset selittämällä, että hänellä -oli suurin osa tuntia käytettävänään ja että hän oli valmis avustamaan -jokaisessa järkevässä yrityksessä edellyttäen, että ensiksi selitettiin -hänelle tarkasti, mikä tuo yritys oli. Mutta hän saattoi auttaa vain -rajoitetun ajan. Hänen tehtävänsä Birkbeckin luennoilla oli aivan -välttämätön. Sargon antoi paljon merkitystä erilaisille äänille, jotka -hra Godley puri poikki tai nieli. Hän talutti vankiaan käsivarresta -ja selitti vapaata kättään ilmeikkäästi heilutellen kutsunsa oikeaa -merkitystä. »Arvelen, että te olette tieteellisiä asioita harrastava -nuori mies», sanoi hän. »Teitä tarvitaan. En tiedä, tunnetteko -minut — muistinne saattaa vielä olla epätäydellinen — mutta minä -muistan kasvonne, te entisen hovini tietäjien päällikkö. Niin juuri, -tietäjiemme päällikkö.» - -»E-e-en o-ole tä-tä-täysin va-va-varma siitä, et-että kä-kä-kä-kä-sitän -ta-ta-tar-tarko-ko-koituksesenne», sanoi nuori mies. »Mi-minun ty-työni -on ve-ver-raten vä-hä-hän tu-tu-tunnettu vi-vielä.» - -»Tiedän sen», sanoi Sargon rohkeasti. »Tiedän sen. Olen hakenut -teitä. Älkää pettykö, kun ette ollenkaan tunne minua. Uskokaa, -että minulla on pelottavia voimia takanani. Vähän ajan kuluttua -kaikki ihmiset ymmärtävät. Sekaannuksen aika lähestyy loppuaan. -Me olemme kaksi ensimmäistä tekijää, aivan ensimmäistä, suuressa -kristallisoitumisessa...» - -»Mihi-hi-hinkä me oikeasta-ta-taan me-mennään?» kysyi nuori mies. - -»Luottakaa minuun», sanoi Sargon. »Pysykää mukanani.» - -Nuori mies taisteli ilmaistakseen jonkun monimutkaisen kysymyksen. -Mutta nyt joutui kolme muuta miestä kutsun taikamaisen vaikutuksen -alaisiksi, ja nuoren miehen kysymykset jäivät kuulumattomiksi -sirpaleiksi. Nämä uudet uskonveljet olivat pieni ryhmä miehiä, jotka -seisoivat korokkeella jokseenkin pienen ja melkein käheän posetiivin -ympärillä, johon oli kiinnitetty seuraava kirjoitus: »Tarvitsemme -työtä, emmekä armeliaisuutta. Mutta ei ole olemassa työtä meitä varten -niin sanotussa sivistysvaltiossa.» He olivat puetut luopuneisiin -khakiunivormuihin, ja olivat kaikki alle viidenkolmatta ikäisiä -nuorukaisia. - -»Katsokaapa tuota», sanoi Sargon. »On jo aika uuden kauden alkaa.» - -Hän puhutteli miestä, joka seisoi posetiivin vääntäjän oikealla -puolella. - -»Kaikki tämä on muutettava tästä hetkestä alkaen», sanoi hän. »Minulla -on työtä teille.» - -»Ohoh!» sanoi entinen sotamies hyvän kasvatuksen saaneen miehen -äänellä. »Minkälaista työtä?» - -»Me ollaan suoria poikia», sanoi posetiivin vääntäjä. »Me ruvetaan -siihen, jos se on sellaista, mitä osataan. Ei me olla kiertolaisia. -Mitä työtä se on?» - -»Shillinki tunnilta?» kysyi kolmas. - -»Enemmän, paljon enemmän kuin shillinki. Ja hyvin suurta ja -vastuunalaista työtä. Sadonkorjuuta. Loistavaa satoa! Teistä tulee -ihmisten johtajia. Seuratkaa minua.» - -»Kauas?» kysyi mies, joka oli puhunut ensiksi. - -Sargon teki liikkeen, joka itseasiassa peitti hänen omat puuttuvat -suunnitelmansa, ja lähti menemään edellä. - -»Käy edellä, Macbeth», sanoi posetiivin kiertäjä ja heitti -koneensa kantoasentoon olalleen. Toiset entiset sotilaat lausuivat -mielipiteenään, että hyvä on ja että ainakin kannatti mennä katsomaan, -mitä heille tarjottiin. Kävellen johtajansa rinnalla aloitti hra Godley -äärettömän ja hyödyttömän taistelun uudella kysymyksellä. - -Seuraava opetuslapsi ei ollut niinkään paljon kutsuttu kuin putosi -sargonilaisten ryhmään, joka oli alkanut kasvaa. Hän oli pitkä -mies, väriltään tumman ruskea, tukka villavan musta, ja hän hymyili -koko ajan suopeasti. Hän oli puettu jokseenkin vaaleaan, harmaaseen -hännystakkiin, kravatti oli ruusunpunainen, jaloissa keltasuiset -nappikengät ja päässä hattu, joka oli yhtä erikoinen kuin Sargoninkin. -Hän kantoi kädessään harmaata alpakkasateenvarjoa. Suuressa, -mahonginruskeassa kädessään hän piteli paperipalaa ja hän lausuili -hyvin runsaasti sanaa: »anteeksi.» Paperin yläreunaan oli painettu -sanat: »Lean and Mackay, 329 Leadenhall Street E. C.», ja sen alle -kirjoitettu musteella: »Hra Kama Mobamba.» - -Sargon katseli hetken puhuttelijaansa ja tunsi hänet: »Elamin -kuningas!» sanoi hän. - -»Ei osaa enklantia», sanoi musta herrasmies, »portukalia.» - -»Ei», sanoi Sargon ilmaisten liikkeellä tarkoituksensa, »sallimus. -Seuraa minua.» - -Musta herra liittyi luottavasti saattoon. - -»Kuulkaapas!» huusi toinen entisistä sotilaista. »Tässä hommassa ei saa -käyttää värillistä työväkeä.» - -»Hiljaa», sanoi Sargon. »Pian selvenee teille kaikki.» - -»Mi-minun mi-mielestä-täni te-teidän ei pi-pipitä-tä-täisi jo-joh-taa -ihmisi-siä ha-harhaan», sanoi hra Godley, jota Sargonin puuha alkoi -huvittaa ja hämmästyttää. - -Sargon kiiruhti käyntiään. - -»Tä-tämä he-herra ta-ta-tahtoi vain me-mennä lala-pussa -ma-ma-mainittu-tuun pa-paikkaan», sanoi hra Godley. - -Innoissaan saada Sargon käsittämään ajatuksensa hoiteli hän hiukan -huolimattomasti mikroskooppilaatikkoaan, joka äkkiä kolahti ankarasti -vastaantulevan miehen, silkkihattuisen liikemiehen polveen. Uhri -kirosi ääneensä hyvin äkäisesti ja jäi hyppelemään yhdellä jalalla -katukäytävällä pidellen polveaan kädellään. Sitten hän lankesi -kiukkuisen mielijohteen valtaan ilmoittaakseen hra Godleylle, mitä -hän todella ajatteli tämän käytöksestä, tavoista ja hänenlaisistaan -ihmisistä. Hän liittyi Sargonin kulkueeseen reippaasti ontuen ja sanoen -silloin tällöin »mitä!» hengästyneellä äänellä. Jokseenkin humalainen, -syvään surupukuun puettu mies oli ollut tapahtuman todistajana. -Hän kiiruhti, osaamatta ohjata kulkuaan oikein suoraan, vihaisen, -silkkihattuisen herran viereen. - -»Mokomakin tökerö lurjus», sanoi hän. »Inhottavaa! Jos tarvitsette -todistajaa, olen heti valmis!» - -Hänen varsinainen tarkoituksensa oli astua edelleen silkkihattuisen -herran vieressä, mutta hänen ruumiissaan olevat kemiallisesti eristävät -tekijät veivät hänet aina syrjään. Tuloksena oli kompuroiva juoksu, -joka silmänräpäystä myöhemmin sai hänet törmäämään appelsiinikärryihin -käytävän reunalla. Kosketus ei ollut pitkäaikainen eikä vakava, mutta -siitä johtui eräitten appelsiinien lentäminen katuojaan ja lisäsi -joukkoon uuden aineksen, hyvin vihaisen hedelmäkauppiaan apulaisen, -joka toruen ja vaatien korvausta liittyi Sargonin seuraajien yhä -karttuvaan joukkoon. - -Sananlaskun opetus riippuu kokonaan siinä käytetystä kuvasta, ja -vaikka vierivä kivi ei sammalta kasva, niin vierivä lumipallo kasvaa -siitä, minkä päällä se pyörii. Kiireinen ihmisjoukko Lontoon kadulla -on liikkuva, lumipallon kaltainen esine. Sen fysikaalinen vetovoima -on huomattava, se vetää puoleensa ihmisten uteliaisuutta ja kasvavaa -joukkotoiminnan halua. Sinisilmäinen ja innostunut Sargon, vasemmalla -puolellaan harras ja kaunopuheinen hra Godley ja oikealla hra Kama -Mobamba, pitkä, vaitelias mies, mustilla kasvoillaan hymyilevä -vakaumus siitä, että hänet kohta vietäisiin hrojen Leanin ja Mackayn -luo, johti joukkoa. Heidän takanaan kulkivat nuo kolme työtöntä -entistä sotilasta, jotka nyt olivat kietoutuneet hämärään väittelyyn -ja selittelyihin silkkihattuisen herran kanssa, ja näppärä, mutta -jokseenkin hämillään oleva sanomalehden uutishankkija, joka oli saanut -äidinkielensä Oldhamissa ja oli juuri tullut Lontooseen koettamaan -onneansa ja odotti nyt hätäisenä sen potkausta. Hän näytti odottavan, -että Sargon olisi hänen etsimänsä potkaus. Kaksi epäilyttävän näköistä, -lippalakkista ja suurkravattista oliota oli myös liittynyt joukkoon, -mahdollisesti epäkunniallisessa tarkoituksessa, nuori, kalpeakasvoinen -katutyttö, jolla oli päässään luopunut magenta-hattu, kysyi, mitä oli -tekeillä, ja humalainen, surupukuinen mies selitti sitä hänelle niin -sukkelasti ja hämärästi kuin suinkin. Siihen liittyi vielä pyrstöksi -tappelevia katupoikia ja eräs Etonin oppilas. Hän oli hyvin nuori ja -tuorekasvoinen, jonkun Englannin vanhimman ja paraan perheen vesa, ja -vakautunut ja hurja kommunisti. Hän oli ollut erään toverinsa kanssa -matkalla tunnettuun konemallien näyttelyyn Holborneen, kun Sargon -oli kulkenut hänen ohitseen ja posetiiviin kiinnitetty kirjoitus oli -sattunut hänen silmiinsä. - -Hän oli aloitteissaan nopea poika ja hänen dramaattinen tajunsa oli -hyvin elävä. - -»Valitan, hyvä veli», sanoi hän ystävälleen. »Mutta tunnen, että aika -on tullut. Jollen ole suuresti erehtynyt, niin on tämä pieni ryhmä -yhteiskunnallisen vallankumouksen alkuunpanija, ja niin on minun -tehtävä velvollisuuteni.» - -»Älä lörpötä, veikkonen», sanoi ystävä. »Mennään ensin ostamaan se -höyrylautan malli.» - -»Mikä sellainen höyrylautan malli on?» sanoi poika halveksivasti ja -kääntyi seuraamaan Sargonia. - -Hän oli ensiksi tahtonut puristaa nopeasti ja kovasti toisen kättä, -mutta se on mahdotonta poikien kesken, joilla aina on molemmat kädet -housujen taskuissa. Hän lähti liikkeelle ja toveri seurasi kaikessa -hiljaisuudessa uteliaana ja pahoillaan sellaisen matkan päässä, joka -näytti hänestä riittävältä erottamaan hänet kaikesta henkilökohtaisesta -osallisuudesta yhteiskunnalliseen vallankumoukseen. - -»Minne me ollaan menossa?» kysyi nuori etonilainen, tavoittaessaan -jälkimmäisen työttömän entisen sotilaan. - -»Hän tietää», vastasi entinen, työtön sotilas viitaten Sargoniin. - - -3. - -Mutta sitäpä juuri ei rakas Sargonimme tiennytkään. Sillä hetkellä -hän ei enää ollutkaan vakautunut ja täydellinen Sargon. Säikähtynyt, -epäilevä ja vastusteleva Preemby pyrki tunkeutumaan etualalle hänen -olemuksessaan. - -Aina opetuslasten kutsumiseen saakka Sargon oli hallinnut omassa -sielussaan varmana ja kilpailijattomana. Mutta hän oli odottanut, että -hänen opetuslapsensa olisivat vastanneet hänen kutsuunsa, tunteneet -hänet ja muistaneet, ymmärtäneet muitta mutkitta ja auttaneet häntä. -Kutsun olisi pitänyt ikäänkuin sytyttää lamppu heidän mielissään ja -valaista maailma heidän ympärillään. Hän ei ollut odottanut ainoastaan -omaa selvää ja eittämätöntä vakuutustaan, vaan voimaa ja apua sille. -Ja niin olisi Sargonin valtakunnan ja ihmiskunnan nousu levinnyt -sielusta sieluun. Sargon oli kokonaan valmistautumaton ottamaan -vastaan opetuslapsia, jotka seurasivat oudosti heilutellen käsiään, -syljeskellen ja mutisten, päästäen suustaan hävyttömiä arvosteluja, -opetuslapsia, jotka vaativat minimipalkkaa, ja opetuslapsia, jotka -seurasivat huutaen »Hoi!» ikäänkuin hän olisi ollut ajuri. - -Oliko hän kutsunut nämä opetuslapset liian hätäisesti? Oliko hän taas -ryhtynyt toimintaan liian aikaisin? Oliko hän taas erehtynyt? - -Nämä olivat epämiellyttävän häiritseviä kysymyksiä mestarin -ratkaistaviksi, kun hän oli nopeasti menossa ei-minnekään neljän mailin -vauhdilla tunnissa pitkin Holbornea seuraajien lisääntyessä hänen -kantapäillään. Ehkäpä kaikki päällikkyys onkin jonkunlaista pakoa. -Ehkäpä jokaisessa ihmisten johtajassa piileekin pakolainen. Sargonissa -se tällä hetkellä ei enää piillyt; se oli herännyt ja eloisa ja sen -nimi oli Preemby. - -Senjälkeen kun ihmiskunta hitaassa nousussaan puhtaasta -eläimellisyydestä tuli profeettojen, suurten opettajien, johtajien -vaikutusvallalle alttiiksi, lienee aina ollut olemassa jonkunlaista -sisäistä ristiriitaa tehtävän suurenmoisuuden ja jonkun paljoa -vähäpätöisemmän välillä, ja siinä lienee aina ollut tuollaista -hankausta oppilaitten laadun ja toimintaperusteiden ja opettajan -odotusten välillä. Itse oppilaiden kutsuminenkin näyttää viittaavan -jonkimmoiseen, heikkouteen profeetan puolella. Heidän kutsumisensa -asettaa hänelle velvollisuuksia. He vetoavat siihen, tiesi hän, jos -hän horjuu, syvät joukkovaistot vakuuttavat heille, ettei hän luovu -heille antamastaan julistuksesta, vaikka pettäisikin itsensä. He -pettävät hänet — ehdottomasti. Koko maailman historiassa on vain yksi -väsymätön, luottavainen opetuslapsi, Abu Bekr. Kaikki muut opetuslapset -pettivät ja jättivät mestarinsa pulaan ja johtivat hänet harhaan. -He hylkäsivät profeettansa ja veivät hänet, minne hän ei halunnut -mennä. Samanlaiset suuret ja pienet asiat seuraavat samaa lakia. Sen -pienen liikkuvan kiilan edessä, joka kulki pitkin lamppujen valaisemaa -Holbornea lokakuun hämärässä, asteli Sargon, ihmiskunnan herra ja -suojelija, uskon ja oikeuden palauttaja, loistava hallitsija, ja vaikka -hän jo huomasikin tehneensä erehdyksiä ja joutuneensa vaaraan, oli hän -edelleen päättänyt pelastaa suuren tapahtuman jollakin hämmästyttävällä -liikkeellä onnettomuuden kourista. Mutta lähempänä häntä kuin varjo oli -Preemby, melkein suunniltaan säikähtyneenä, valmiina epätoivoiseen, -päättömään yritykseen pujahtaa ensimmäiselle sivukadulle, karata -selityksistä, karata ponnistuksista, hypätä takaisin preembyläisyyteen -ja loputtomaan mitättömyyteen. - -Äkkiä kuuli Sargon kuitenkin rauhoittavan äänen, sellaisen äänen, joka -kaikkein vähimmin näytti uskovan ja hyväksyvän. - -Bobbyn ja Billin välillä oli vaihdettu eräitä mielipiteitä, ennenkuin -Bobby tuli juosten kadun yli. »Siinä hän menee», sanoi Bobby. - -»Ei tuo ole hän», sanoi Billy, »Missä hänen viiksensä ovat? Hänhän oli -melkein kokonaan viiksien vallassa.» - -»Ajeltu», sanoi Bobby. »Voisin vannoa, että se on hän. Hänen -käynnissään on jotakin omituista. Siinä on profeettamme, Billy, ja hän -on joutumassa selkkauksiin.» - -»On pikemminkin kilpa-ajokeinottelijan näköinen», sanoi Billy. »Mistä -hän on saanut tuon elehtivän neekerin? Minulle tämä on hiukan liikaa, -Bobby. Pysy sinäkin erilläsi siitä. Tuolta tulee poliisi puuttuakseen -asiaan.» - -Bobby epäröi. »En voi päästää häntä menemään tuolla tavoin», sanoi -hän ja hyökkäsi kadun toiselle puolelle, juuri kun neljä raitiovaunua -peitti sargonistit Billyn silmiltä. - -»Suokaa anteeksi, mutta minne te olette menossa? sanoi Bobby kumartuen -puhumaan Sargonin korvaan huolimatta hra Godleyn aikamoisesta -töytäyksestä. - -»Olen ilmaissut itseni», sanoi Sargon ja samalla hän taas varmistui. -Tämä oli ensimmäinen opetuslapsista, ja hän oli löytänyt tien herransa -luokse. Sargon näki nyt aivan selvästi, mitä hänen oli tehtävä. -Näille ensimmäisille seuraajille oli asia tehtävä selväksi. Opetus -oli alettava. Sitä varten oli heidät johdettava pois kadun melusta ja -hälinästä. Sargonin silmien eteen ilmaantui pitkä, kirkkaasti valaistu -pöytä ja oppilasjoukko, joka kyseli ja tiedusteli, ja muistettavat -vastaukset ja suuret lausunnot. Ja juuri vastapäätä, hehkuen ja -loistaen valoa, jo nyt ystävänä, kohosi Rubikonin ravintolan kutsuva -rakennus, sen suuren liikkeen alkuunpanija, jonka tarkoituksena oli -hankkia loistoaterioita halpoihin hintoihin. - -»Tuolla», sanoi Sargon tehden laajan liikkeen kädellään, »lepäämme -ja istumme ruoan ääressä ja puhelemme, ja kaikki asiat saavat -selityksensä.» - -Kirkas näky siitä, kuinka hän piti puhetta kokoontuneille -oppilaille pöydän ääressä oli siinä määrin voimistuttanut Sargonin -suurenmoisuuden, että samalla hetkellä kun hän saavutti Rubikonin -oven, joka kutsuvana tähysteli kulmauksessa, oli hän kutsunut -kaksi opetuslasta lisää. Toinen näistä oli tulitikkuja kauppaava -kunnianarvoisan näköinen kerjäläinen, ja toinen hyvin älykkään -näköinen, noin viidenkymmenen ikäinen mies, hoikka ja vähäpartainen, -joka kantoi Duhoborien liikettä käsittelevää kirjaa ja oli puettuna -nahkahansikkaisiin ja mustaan huopahattuun — oudonmalliseen hattuun, -joka muistutti veturin savusuojusta. Tämä viimeinen kannattaja -hankittiin juuri ravintolan ovella. - -»Tulkaa sisään tänne», sanoi Sargon tarttuen häntä käsivarteen, »ja -aterioikaa kanssani. Minulla on kerrottavana teille sellaista, joka -muuttaa koko elämänne.» - -»Sepä tapahtuu kovin äkkiä», sanoi älykkään näköinen mies puhuen -englantilaisen oppineen ja herrasmiehen kovasti kielteisellä ja -vastustavalla äänellä, kun hän suostui seuraamaan Sargonia. - - -4. - -Rubikonin ravintolan varsinainen valtaus tapahtui sekavasti ja -äkkiä. Sargonin mieli oli kirkas ja selvä nyt. Hänen oli saatettava -todellisuudeksi tuo valkoisen pitkän pöydän näkemyksensä, oppilaiden -hänen ympärilleen kokoontuessa, taikka kärsittävä suuri tappio. Hänen -seuralaisiaan elähytti erilaisten ja vähän verrannollisten perusteiden -sekoitus, jollainen aina vallitsee kaikkien seuralaisten keskuudessa, -ja joukko oli nyt kasvanut lähes kolmeenkymmeneen — tarkan luvun -mainitseminen on vaikeaa, koska äärimmäiset joukossa saattoivat yhtä -hyvin olla perässäkulkijoita ja katselijoita — ja sen kasvu johtui -siitä, että vähimmin ansiokas kolmesta entisestä sotilaasta oli -lausunut nuo taikasanat: »Vapaa ateria!» heti kun Rubikonin ravintola -oli tullut näkyviin. - -Tärkeän tekijän, ovella seisovan vahtimestarin, huomio oli sattumalta -kääntynyt autolla saapuviin ruokavieraisiin, kun sargonilaiset -lähestyivät. He pääsivät sen vuoksi käytävän läpi kohtaamatta mitään -vastarintaa, paitsi pyörivän oven, joka jakoi joukon yksityisiin -jäseniin ja kaksihenkisiin ryhmiin, ennenkuin sisähalliin päästiin. -Ehkäpä kaksikymmentä pääsi sisähalliin, marmorilla ja mahongilla -koristettuun huoneeseen, missä vaatteitten vartiat odottivat, ennenkuin -surupukuinen mies joutui ansaan pyörivässä ovessa epätäydellisen -harjaantumisensa vuoksi tällaisia teknillisiä apukeinoja käyttämään, -ja hänet täytyi kohteliaasti harmistuneen ovenvartian vetää ulos taas, -sen jälkeen kuin hedelmäkauppiaan apulainen oli hyödyttömästi koettanut -häntä auttaa. Polvensa koskettanut mies näytti pudonneen pois jo ennen -kuin ravintolaan oli saavuttukaan, ja kalpeakasvoinen, magentahattuinen -nainen oli mennyt tiehensä jollakin tuntemattomalla hetkellä. - -Avarassa, läikkyvässä ulkohallissa, jossa kaikki huomattiin, ilmaantui -pyrkimystä hajaantua. Posetiivia kantava työtön entinen sotilas, jonka -äkillinen ujouden puuska oli vallannut, kääntyi herrojen pukuhuoneeseen -laskeakseen sinne koneensa, mutta joutui väittelyyn tovereittensa -kanssa. Molemmat epäilyttävän näköiset, hatuillaan ja kaulahuiveillaan -huomiota herättävät nuorukaiset näyttivät epäröivän huomatessaan paikan -hienouden. Mutta Sargon piteli lujasti kiinni äsken pyydystämästänsä -herrasmiehestä, ja arvokkaan näköinen tulitikkujen myyjä ei -halunnut joutua eroon suojelijastaan tässä kirkkaassa, ylellisessä, -vaarallisessa paikassa. Hra Kama Mobamba, pitkänä, hymyilevänä ja -loistavana, ojensi hattunsa ja sateenvarjonsa vahtimestarille ja -seurasi isäntänsä kantapäillä varmana vakaumuksessaan, että nämä -olivat kauan etsityn afrikkalaisen kauppahuoneen, Lean & Mackayn, -komeat eteishuoneet. Ja hra Godley, jonka intohimona oli saada kaikki -selvitetyksi, ei tahtonut jättää Sargonia, ennenkuin oli saanut hänelle -aivan kirkkaasti selitetyksi, miksi hän ei saattanut seurata häntä -pitemmälle. Hän tuli heti äskenmainittujen jälkeen suureen ravintolaan -äännähdellen kuin rikkoutunut käkikello. Oldhamilainen reportteri pysyi -myös joukossa, vaikka suuresti epäillenkin, minkälainen uutinen tästä -olisi kirjoitettava. Etonilainen koulupoika, joka nyt oli enemmän kuin -puoleksi päässyt selville erehdyksestään ja oli siis myös taipuvainen -pääsemään irti, tuli ravintolaan jätettyään hattunsa ja sateenvarjonsa -eteiseen. - -Bobby ei päässyt perille. Ovella saavutti ja pidätti hänet Billy. »Tämä -ei kuulu sinuun, Bobby», sanoi Billy. »Tämä ei mitenkään kuulu sinuun.» - -»En saa selville, mitä hän oikein haluaa», sanoi Bobby. »Hän joutuu -väkisinkin pulaan.» - -»Mitäpä sillä on väliä.» - -»Mutta minusta on.» - -»Laitoksen johto ei ole mielissään siitä», sanoi Billy. »He ovat -lähettäneet hakemaan poliisia. Ulkopuolelle kerääntyy väkeä. -Katseleppa, kuinka ne tirkistelevät. Näetkö tuon pojan, joka katselee -reiästä? On se hauskaa Tessystä ja Susanista, jos me saamme tekemistä -poliisikamarissa.» - -»Mutta emmehän me voi jättää häntä pulaan tänne.» - -»Mutta kuinka voit auttaa häntä?» - - -5. - -Ravintolassa Sargon teki voimakkaan ja viimeisen ponnistuksensa, -mutta kärsi nopean ja tuhoisan tappion. Missään tapauksessa hän ei -kuitenkaan tahtonut juosta pois. Hän teki rintamahyökkäyksen maailmaa -vastaan, jonka hän oli päättänyt kukistaa — Sargonina. Sargonina, -voittamattomana Sargonina, hän kärsi tappion. - -Rubikonin ravintolan vierastulva ei vielä ollut ehtinyt alkaa. Mutta -Rubikonin ravintolassa ei olekaan niin vilkasta illalla kuin aamiaisen -aikaan, se on liian kaukana lännestä ja erityisesti aamiaispaikka. -Ja tavallisenkaan vilkkauden aika ei vielä ollut tullut. Vain siellä -täällä katkaisi joku vieras pienten, valkeiden pöytien soman jonon, -joilla jokaisella oli lamppu ja kukkasia. Sirkukseen menossa oleva -perhe, pieni seurue, joka pyrki kokoukseen Kingsway Halliin, kolme -tai neljä ryhmää teatteriin aikovia iltapuvuissaan, kolme neljä noita -omituisia pareja, joita näkee joka paikassa Lontoossa ja joihin -kuuluu keski-ikäinen, jokseenkin kokemattoman näköinen liikemies ja -vielä kokemattomampi nuori nainen, molemmat heikosti käsitetyissä -päivällispuvuissa, ja sitten kolme liikemiestä pohjoisesta, puettuina -siistiin, harmaaseen pukuun ja syöden päivällistään päättäväisen -perinpohjaisesti ryypystä likööreihin saakka. Siinä koko ravintolassa -sinä iltana ollut yleisö. Alasalissa oli pari kolme vierasta, jotka -näkyivät hämärästi, yläsali oli pimeä. Ilmapiiri oli yhä arka ja kylmä. -Kolme pohjoisesta tulluttakin esitti kertomuksensa Lontoon ihmeistä ja -ylellisyydestä hiljaisesti, ikäänkuin salaa. - -Palveluskunnalla oli hyvin vähän tekemistä. Päätarjoilijat, -viinitarjoilijat ja pöytätarjoilijat järjestelivät rauhattomasti -liinoja ja laseja, taikka seisoskelivat siellä täällä kasvoillaan -tuo tarjoilijoille niin tavallinen ihmettelevä ja alakuloinen ilme. -Sargonin saapumisen edellä kulki hiljainen sorina eteishallista ja -lasin helinä pyörivältä ovelta sen rikkoutuessa surupukuisen miehen -ponnistaessa vielä viimeisen kerran päästäkseen sisään. - -Jokainen katsahti heihin. Vieraat unohtivat ruokansa ja -seurustelutapansa, tarjoilijat salaiset surunsa. Sargon saapui: -— pieni, huomaamaton vartalo, hyvin valoisat kasvot, pyöreät, -kirkkaat silmät. Toisella kädellään piti hän yhä kiinni viimeisestä -opetuslapsestaan. Toisella hän työnteli pois niitä puheen sirpaleita, -joita hra Godley yhä esitti hänelle. Suuret, odottelevat neekerinkasvot -kohosivat hänen yläpuolelleen kuin norsunluinen ja mustapuinen kilpi. -Taaempana olivat tulitikkukauppias ja muut seuralaiset vähemmän -selvästi erotettavina. - -Sargonia vastaan tuli hovimestari. Taaempana seisoi johtaja, ja -vielä taaempana puuhaili hänen apulaisensa järjestellen hedelmiä -tarjoilupöydälle. - -Sargon päästi viimeisen saaliinsa irti ja astui eteenpäin. - -»Pankaa tähän pöytä», sanoi hän tehden komean liikkeen. »Pankaa tähän -pöytä suurelle seuralle. Olen kutsunut koolle väkeä, jonka kanssa -haluan neuvotella.» - -»Pöytä, hyvä herra», sanoi hovimestari. »Ja kuinka monelle, herra?» - -»Suurelle seuralle.» - -»Niin kyllä, herra», sanoi hovimestari katsahtaen pyytävästi isäntään, -»mutta haluaisimme mielellämme tietää, kuinka monelle?» - -Johtaja tuli ottamaan selville, mistä oli kysymys, ja hänen apulaisensa -jätti hedelmät rauhaan ja tuli perästä avuliaan näköisenä. Sargon -huomasi, että hän kohtaisi vastarintaa, ja kokosi kaikki sisäiset -voimansa. »Se on suuri seurue», sanoi hän. »Sen pitäisi päästä tänne -syömään minun kanssani, ja minä pidän heille puheen. Ihmiset täällä -voivat mielellään liittyä meihin. Pankaa kaikki pöydät yhteen. -Erikoisten pöytien ja erikoiselämän päivät ovat ohi. Sallikaa -pöytienkin julistaa ihmisten veljeyttä. Meidän hallintomme alla. Pankaa -ne yhteen.» - -Kuullessaan sanat »ihmisten veljeyttä» eräs pohjoisesta tulleista -liikemiehistä tunsi äkkiä käsittävänsä. »Se on verellä tahrattu -bolsheviki», sanoi hän — tai jotain siihen suuntaan. »Onpa hän löytänyt -paikan, jonne tunkeutua.» - -»Sitä ei pitäisi sallia», sanoi hänen toverinsa. »Emmekö me missään saa -olla rauhassa niistä!» - -Ensimmäinen liikemies ilmaisi yleisen vastenmielisyyden punaista -bolshevismia vastaan ja söi edelleen leipäänsä kiireellisesti, -välinpitämättömästi ja kiukkuisesti. »Milloinka se kanamuhennos tulee? -kysyi hän. »Ovat kai pudottaneet sen.» - -Mutta johtajan huomiokyky oli ollut vielä nopsempi kuin liikemiehen. -Heti Sargonin alettua puhua oli annettu nopea merkki. Poliisia hakemaan -lähetetty tarjoilija oli jo sivuuttanut Billyn ja Bobbyn ja epäröivän -joukon eteishallissa, joka nyt oli vetoisa ja epämiellyttävä, kun -humalainen mies oli rikkonut ruudun kierto-ovesta. - -Mutta Sargon ei huomannut mitään tästä mykästä sivujuonesta. Hän pysyi -vain siinä suunnassa, jonka hän edessään näki, ja sen tarkoituksena oli -murtaa häntä kohtaava vastarinta. - -»Emme pidä suuria päivällisiä tässä huoneessa, herra», sanoi johtaja -koettaen voittaa aikaa. »Sellaiset voitte pitää Syrian Hallissa, -Elysian Chamberissa, pienessä tai suuressa Vapaamuurarisalissa, -kun olette tehneet asianmukaisen ilmoituksen, ja asiaankuuluvien -järjestelyjen jälkeen, mutta tämä on vain yleinen ravintola. Ette voi -muitta mutkitta tarjota suuria päivällisiä täällä tuntemattomalle -seurueelle tai joukolle. Siihen me emme rupea. Se ei käy päinsä.» - -»Se tapahtuu tänä iltana», sanoi Sargon siihen sävyyn, sellaisella -katsannolla ja sellaisilla liikkeillä, että ne olisivat saaneet koko -unelmoidun Sumerian lankeamaan polvilleen. - -Mutta eurooppalaisten ravintoloiden johtajat ovatkin nähtävästi -kovempaa ainetta kuin vanhat sumerialaiset. »Pelkään kuitenkin, ettei -niin käy, hyvä herra», sanoi hän ja pysyi kohteliaan kieltävällä -kannallaan. - -»Tiedättekö», huusi Sargon, »kenen kanssa te nyt olette tekemisissä?» - -»Emme kenenkään tunnetun vieraamme ainakaan», sanoi johtaja -valittelevalla äänellä kuin mies, jonka on pakko käyttää väkivaltaa. - -»Kuulkaa», sanoi Sargon. »Tämä päivä on merkityksellinen. Tämä on -aikakauden alku ja loppu. Ihmiset tulevat pitämään täällä tarjoamiani -päivällisiä uuden ajan päivännousun hetkenä. Olen Sargon, Sargon suuri, -Sargon rakentaja, joka on tullut ilmaisemaan itsensä. Tämä seuraajieni -joukko täytyy ravita ja valaista täällä, ruokkia ruumiillisesti ja -ruokkia henkisesti. Pitäkää huolta siitä, että teidän osanne tulee -tehdyksi.» - -Hän teki puhuessaan liikkeen viitaten taaksepäin seuraajiinsa, mutta -siellä ei enää ollutkaan mitään seuraajia, paitsi tuo luottavainen -ja pettynyt afrikkalainen ja ällistynyt, mutta itsepäinen Oldhamin -reportteri. Etonilainen oli nyt erottanut itsensä täydellisesti -joukosta. Hän istui kaukana pöydässä, jossa hän oli tavannut -toverinsa ja he keskustelivat puoliääneen ja odottivat. Hra Godley -mikroskooppeineen ja herrasmies, joka luki kirjaa duhoboreista, olivat -poistuneet tästä kertomuksesta tällä hetkellä ja olivat menossa -pitkin Holbornea huudahdellen ja keskeytellen toistensa selityksiä ja -arveluita tästä merkillisestä tapahtumasta, joka niin odottamatta oli -saanut heidän korkean ja järkevän elämänsä kulun syrjäpoluille. - -»Voin vain o-o-ota-taksua, e-että tuo mies o-oli hu-hullu», sanoi hra -Godley. - -Sikäli kuin Sargonin kannattajamäärä oli vähentynyt, sikäli oli -johtajan kasvanut. Hänen takanaan seisoi nyt kokonainen jono -kaikenkaltaisia tarjoilijoita, ehkäpä kolme tusinaa erilaisia ja -kuitenkin samanlaisia tarjoilijoita, pitkiä tarjoilijoita ja lyhyitä -tarjoilijoita, lihavia ja laihoja, hiuspäisiä ja kaljupäitä, nuoria ja -vanhoja, esiliinalla varustettuja ja paitahihasillaan esiintyviä. - -»Pelkäänpä, että te teette häiriötä täällä», sanoi johtaja. »Luulen, -että minun täytyy käskeä teitä poistumaan, herra.» - -Poistumaan? Ei milloinkaan! - -»Voi sinua, sinä kuurojen ja sokeitten sukukunta!» huusi Sargon -kohottaen ääntänsä niin, että se kuuluisi harvojen päivällisvierasten -korviin tuon joutilaan, odottavan miesjoukon takana. »Ettekö tunne -minua? Eikö teillä ole muistia eikä näkövoimaa? Ettekö kykene näkemään -valoa, joka tarjoutuu teille! Heräämisen hetki on tullut. Se on -tänään, se on nyt. Teidän on lakattava olemasta tottumuksenne orjia -ja palvelijoita, ja teidän on tultava uudestisyntyneen maailman -käskijöiksi. Nyt! Tällä hetkellä! Tahtokaa minun kanssani, että muutos -tapahtuu, niin se tapahtuu. Sargon kutsuu teitä, Sargon ikuinen ja -muinainen, viisas hallitsija ja urhoollinen johtaja, kutsuu teitä -valoon, jalouteen, vapauteen...» - -»Pelkään, ettemme voi antaa teidän puhua täällä», sanoi johtaja -ojentaen kättään. - -»Potkaiskaa se ulos», sanoi bolshevikeja vihaava liikemies nousten -seisomaan ja puhuen kiukusta värisevällä ja jatkaessaan yhä kohoavalla -äänellä. »Ja tuokaa sitten kanamuhennokseni. Olemme odottaneet kymmenen -minuuttia tuota kanamuhennosta.» - -Sitten kuului ääni sanovan: »Mitä täällä tapahtuu?» ja äkkiä seisoi -poliisi Sargonin vieressä ja tarkasteli häntä. - -Hänen sielunsa läpi kulki kauhistuksen aalto, kauhistuksen aalto, joka -oli kokonaan Preembyä. Koko kunnollisen elämänsä aikana ei hän ollut -milloinkaan ollut tekemisissä poliisin kanssa. »Herra Jumala! Herra -Jumala!» huusi tuo kauhistus hänen sielussaan. »Mitä olenkaan tehnyt? -Nyt minut viedään putkaan.» Siniset silmät kävivät pyöreämmiksi, -ja hän haukkoi ilmaa, mutta kukaan siellä ei huomannut, kuinka -lähelle häpeällistä sortumista hän joutui. Preemby värisi ja hävisi. -Sargon kohottautui ja sanoi sitten ylpeästi: »Mitä tämä tarkoittaa, -konstaapeli? Uskallatteko koskea kädellänne maailman herraan!» - -»Noudatan velvollisuuttani, jos hän tekee häiriötä», vastasi poliisi, -»olipa hän herra tai ei.» - -Hyvin nopeasti osasi Sargon mukautua tähän uuteen kohtalonsa -vaiheeseen. Hän oli jäänyt tappiolle. Hänet vietäisiin pois. Niin, -mutta hän oli sittenkin Sargon. Häntä hallitseva voima oli syössyt -hänet tappioon, mutta se tapahtui kai vain hänen koettelemisekseen. Hän -ei ollut odottanut sitä tuolta voimalta, mutta kun kerran voima sitä -tahtoi, täytyi sen tapahtua. - -»Tiedättekö tosiaan, konstaapeli, mitä nyt teette? kysyi hän mahtavasti -ja hiljaisesti. - -»Täydellisesti, herra. Toivon, ettei aikomuksenne ole aiheuttaa meille -lisää vaikeuksia.» - -Hän oli vankina. Tällaiseksi hän ei ollut ajatellut mestarin -ilmestymistä. Hän silmäsi viimeisen kerran rikasta koristelua suuressa -ravintolassa, jossa avajaisaterian olisi pitänyt tapahtua. Uutta -oikeuden ja veljeyden valtakuntaa ei siis julistettaisikaan täällä, -vaan jossakin likaisessa raastuvanoikeudessa. - -Hän pysyi vaiti ja lähti ulos poliisin rinnalla, rauhallisena, syvissä -ajatuksissa. - - -6. - -Niin päättyi Sargonin ensimmäinen yritys päästä valtakuntaansa, -jollemme laske hänen käyntiään Buckinghamin palatsissa ensimmäiseksi. - -Mutta ennenkuin rupeamme kuvailemaan sitä odottamatonta ja pelottavaa -koettelemusta, joka nyt lankesi hänen osalleen, on meidän kerrottava, -pari pientä kohtausta häntä vangittaessa. - -Toinen on hra Kama Mobamban käyttäytyminen. Hän seurasi loppukohtauksia -ravintolassa suurten, pronssisten kasvojen ilmaistessa kasvavaa -ällistystä. Oliko tuo pieni, sinisilmäinen mies kuitenkin johtanut -hänet harhaan? Kun Sargon vihdoin kuljetettiin pois, liikahti hra -Mobamba, ikäänkuin hän yhä olisi halunnut seurata häntä. Sitten -hän seisoi paikoillaan, rypisti miettivästi otsaansa ja haparoi -rintataskuaan. Hiukan vaivalloisesti sai hän vedetyksi sieltä -paperipalasen, joka näytti olevan hänen ainoa järjellinen yhdyssiteensä -Lontoon kanssa. Se oli nyt jokseenkin ryppyisessä tilassa. Silitellen -sitä suurella kädellään lähestyi hän johtajaa ojentaen paperin hänelle. - -»Mikä tämä on?» kysyi johtaja. - -Musta herrasmies kumarsi sanomattoman sulavasti yhä ojentaen paperiaan. -»En puhu enkelskaa», sanoi musta mies. »Portukalilainen. Lean ja Kay. -Lemonallkatu.» - -Häntä ei ollut helppo ohjata perille. - -Sillä välin Bobby ravintolan oven edessä vaieten kielsi millään -lailla tuntevansa Sargonia. Hän seisoskeli siellä yhä Billyn kanssa, -omituisen, puoleksi äidillisen huolestumisen pidättämänä. Entiset -sotilaat »väistyivät alta», käyttääksemme posetiivin vääntäjän -ilmeikästä sanontaa, poliisin ilmaantuessa. Surupukuinen mies ja hänen -häiriönsä oli selvitetty, mutta paikalla oli vielä koko joukko väkeä -seisoskelemassa hämärän odotuksen vallassa, ja nuori reportteri koetti -löytää jonkun, joka ymmärtäisi Oldhamin harvinaista ja hämärää kieltä. -Ja sitten siellä oli vielä useita poliiseja, yksi nähtävästi korkeampi, -komean näköinen upseeri, jolla oli piikkikypärä ja nauhoitettu takki. - -»Tuossa hän tulee!» sanoi Billy, kun Sargon talutettiin ulos. - -Kaikki vaikenivat hänen kulkiessaan eteisestä pyörivälle ovelle. Ja -Sargonissa, niin tuntui Bobbysta, oli jotakin tähän asti näkemätöntä -arvokkuutta. Hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle, ja hänen -silmänsä olivat tavattoman surulliset. - -»Mutta mitä ne hänelle tekevät?» kysyi Bobby. - -»Sattuisitteko tuntemaan hänet, herra?» kysyi upseeri äkkiä. - -»En ollenkaan», vastasi Billy ottaen vastauksen Bobbyn suusta. »En ole -milloinkaan ennen nähnyt häntä. Tulimme tänne vain katsomaan, mikä melu -täällä on.» - -Vaikenemisellaan ilmaisi Bobby olevansa samaa mieltä. - -»Minulla ei ole mitään valtuuksia pyytää teitä liikkumaan täällä», -sanoi poliisiupseeri ja ilmaisi hymyillen Billylle, että hänen -läsnäolonsa oli tarpeeton, ilmoittaen samalla komennettavilleen, että -heidän tehtävänsä täällä oli päättynyt. - -»Meidän on parasta mennä kotiin», sanoi Billy tulkiten hymyilyn näin. - - -7. - -Nuo kolme ystävystä istuivat valkean ympärillä valkoisessa, -punaverhoisessa huoneessa, ja Bobby ilmaisi valittelunsa siitä, että -oli kieltänyt Sargonin. »Ne veivät hänet mukaansa, Tessy», sanoi hän -kolmannen kerran, »enkä tiedä, mitä ne aikovat tehdä hänelle». - -»Päästää hänet vapaaksi varoituksella», sanoi Billy piirustuslaatta -polvillaan. »Hän ei ole tehnyt mitään erikoisempaa rikosta, sikäli kuin -minä käsitän.» - -»Entä sitten», sanoi Bobby mietiskellen valkean ääressä. »Menen -poliisikamariin ja koetan saada hänet käsiini jälkeenpäin, kun he ovat -päästäneet hänet menemään», sanoi hän sitten äkkiä. - -»Parasta pysyä irti siitä», sanoi Billy. - -Mutta Tessy istui nojatuolissaan Billyn ja tulen välillä ja katseli -Bobbyn miettiviä kasvoja sivulta hyvin lämpimästi, pehmeästä -hämärästään. Eikä kukaan maailmassa nähnyt häntä. - -»He varoittavat häntä, ja hän tulee takaisin tänne omin päinsä, Bobby», -sanoi Tessy lohduttavasti. - -»Tietysti hän tulee takaisin», vahvisti Billy. - -»Hyvin mahdollista, Tessy», sanoi Bobby. »Mutta otaksupa, etteivät ne -päästäkään.» - -Hän nousi seisoalleen valkean ääreen. »Minun pitäisi mennä ylös -tekemään jotakin työtä.» - -»Niin pitäisikin», sanoi Billy. - -»Kuinka romaanisi edistyy?» kysyi Tessy. - -»Sitä en ole vielä paljon tehnytkään», sanoi Bobby. »Profeetta on -sekoittanut koko kirjoituspuuhan. Mutta olen oppinut koko joukon -asioita, joista on hyötyä jonakin päivänä. Ja luonnollisesti täytyy -minun käyttää kaikki täti Susanna-aiheeni. Täti Susanna tulee yhä -suositummaksi. Ette voi kuvitella, mitä kaikkea ne minulta kysyvät. -Siitä kaikesta tulee aikanaan ainesta. Mutta — se vie aikaa ... -Pelkään, että ne ovat sulkeneet hänet johonkin ilkeään pikku komeroon -jonnekin. Ja hän ihmettelee, miksi ne eivät huomaa, että hän todella -on oikea, suuri, maailmaan palannut Sargon... Billy, maailma on -vaarallinen paikka, vaarallinen, epäystävällinen paikka. Miksi eivät -ne voineet antaa hänen hiukan pitää ääntä? Ja hänen pieni, surkea koko -maailman karttansa yläkerrassa — hän sanoi sitä aina kokomaailmaksi — -ja hänen pieni paperinen tähtikoneensa, pieni tyhjä huone parkansa ja -pieni tyhjä vuode rukkansa.» - -»Nyt minä panen vastalauseeni», sanoi Billy työntäen piirustuspöytänsä -syrjään. »Sinä olet esimerkki sairaalloisen liikatunteellisuuden -kasvamiskyvystä. Sinä edustat uutta tautia. Sinä olet bobbyismin -tyypillinen ilmiö. Sekin jo on aika paha, että osoitat myötätuntoa -tuolle pikku paholaiselle, Susanille, kun olen rangaissut häntä: teet -sillä lailla turhaksi koko kasvatukseni. Sekin on aika paha, että -teet jokseenkin kolmannen osan rva Richmanin töistä, sen vuoksi että -hän tarvitsee valoa ja ilmaa. Saatan myös ymmärtää jotakin sinun -tunteellisesta yhteydestäsi eräitten kulkukissojen ja kyyhkysten -kanssa. Mutta kun olet suruissasi pienen, surkean kalustetun huoneen -vuoteen takia, niin panen jo pisteen. Ihan varmasti, Bobby, panen -pisteen. Pieni, tyhjä vuode parka! Se on jo sairaalloista, Bobby.» - -»Mutta oikeastaanhan hän ajatteli Sargonia», sanoi Tessy. »Menetkö -huomenna poliisikamariin, Bobby?» - -»Menen, Billystä huolimattakin. En välitä, vaikka se olisikin -sairautta. Olen suruissani pikku miehen takia. Olen peloissani. Hän on -liian pyöreäsilmäinen tähän pahaan maailmaan.» - -Ja seuraavana aamuna Bobby lähti. Hän meni Lemon Squaren asemalle ja -istui siellä koko aamupäivän odottaen Sargonia, jota ei kuitenkaan -ilmaantunut. Hän näki kaikkien juoppojen ja muitten tulevan tuomiolle, -seurasi juttua, jossa oli kysymys varastetusta soodavesipullosta, -kahta riitaa aviollisesta erimielisyydestä ja kuuli tarinan suuren -ikkunaruudun ilkimielisestä rikkomisesta varastamisen tarkoituksessa, -mutta ei mitään Sargonista. Virkamies meni pois ja tutkijat alkoivat -hävitä. Hän kyseli poliisimiehellä, joka ei kuitenkaan ollut ikinään -kuullut mitään Sargonista, eikä pienestä häiriöstä Rubikonin -ravintolassa. Oliko hän tullut oikeaan paikkaan? kysyi poliisi. Bobby -kiiruhti päätä pahkaa Mintonkadun asemalle. Sielläkään ei nähtävästi -ollut kuultu mitään Sargonista. Bobbyn päähän ei pälkähtänytkään kysyä -muilta asemilta. Hän palasi kotiin ällistyneenä. Hän koetti hakea -jotakin Sargonista iltalehdistä, mutta niissä ei ollut sanaakaan -hänestä eikä Rubikonista. Ehkäpä häntä ei ollut pantukaan syytteeseen! -Hän kiiruhti takaisin ja hyökkäsi toiseen kerrokseen täynnä toivovaa -odotusta: huone oli tyhjä, ikkuna auki, maailman kartta permannolla. -Oliko Sargon loihdittu pois maailmasta? - -Seuraavana päivänä ei tullut Sargonia eikä uutisiakaan Sargonista. -Bobby valvoi koko yön. - -Kolmen päivän jälkeen sanoi Billy, joka oli salaa tarkastellut -toveriaan, kuin ohimennen: »Miksi et mene kysymään poliisipäälliköltä, -Lemon Squaren poliisikamarilta, hänestä? Hän tietää siitä jotakin jos -kukaan.» - -Ohjattuna tarkastaja Mullinsin luo huomasi Bobby seisovansa saman -komean upseerin edessä, jonka hän oli nähnyt Rubikonin eteishallissa. -»Te olette se nuori mies, joka ei sattunut tietämään mitään hänestä -kolme päivää sitten», sanoi tarkastaja Mullins vastaamatta Bobbyn -kysymykseen. - -Bobby selitti tilanteen vilpittömästi. - -»Se ei auttane paljoakaan nyt», sanoi tarkastaja. »Mutta muuten -on kaikki järjestyksessä. Veimme hänet paraan käsityksemme mukaan -työlaitoksen sairasosastolle hänen henkisen tilansa tarkastamista -varten. Heitä pidetään siellä kolme kokonaista päivää. Sitten he joko -saavat todistuksen tai heidät päästetään menemään, taikka pannaan -syytteeseen.» - -»Saavat todistuksen?» kysyi Bobby. - -»Niin, mielipuolisuudesta», sanoi tarkastaja Mullins. - -»Ja kuinka hänen kävi?» - -»Niinkuin tavallisesti, otaksun. Hänen asiansa oli ihan selvä. Tällä -hetkellä on hänet todistettu vastuuttomaksi, luullakseni, ja viety -Cummerdown Hilliin, taikka viedään juuri nyt. Taikka, jos sinne ei -sovi, niin jonnekin muualle.» - -»Huh», virkkoi Bobby. »Sepä on nopeaa.» - -Hän istui siinä hiukan hämillään. »Voinko mennä katsomaan häntä -Cummerdown Hilliin?» kysyi hän. - -»Luultavasti ette», sanoi tarkastaja Mullins, »koska ette ole -sukulainen.» - -»Mutta otan osaa hänen kohtaloonsa.» - -»Se ei liikuta teitä.» - -»Ei kylläkään, mutta pidän hänestä. Enkä luule, että hän oikeastaan on -hullu... Outoa hänen sukulaistensa puolelta... Tiedättekö mitään hänen -sukulaisistaan? Menisin keskustelemaan heidän kanssaan hänestä.» - -»Se on kyllä mahdollista», sanoi tarkastaja. »En tiedä, missä he ovat. -Saatte sen ehkä selville työhuoneen sairaalassa, taikka ne ilmoittavat -teille sen Cummerdownissa. Minä en tiedä mitään. On hyvin mahdollista, -että hekään eivät tiedä, missä hänen sukulaisensa ovat. Maailmassa -on niin paljon kaikenlaisia kiertolaisia. Ehkäpä hänellä ei olekaan -sukulaisia, tarkoitan sellaisia sukulaisia, jotka tahtovat pitää huolta -hänestä. Minun vaikutelmani on sellainen, että kun kerran mies tai -nainen on todistettu hulluksi, niin on ulkopuolella olevan hyvin vaikea -päästä yhteyteen asianomaisen kanssa. Mutta kuten sanoitte, voittehan -koettaa. Valitan, etten voi avustaa teitä enempää. En itse nähnyt häntä -ollenkaan — paitsi silloin, kun hän kulki ohitseni. Asia ei kuulu -minuun... Niin, tavallinen menetelmämme tällaisissa tapauksissa... Ei, -ei mitään vaivaa. Hyvästi.» - -Bobby lähti poliisin luota, joka jäi istumaan siihen mahtavana, -välinpitämättömän ja säälimättömän lain ja asetusten edustajana. - - - - -Kolmas luku. - -SARGONIN MATKA ALAISIIN MAAILMOIHIN. - - -1. - -Eräässä aikaisemmassa luvussa on sanottu, että hra Preemby vaimonsa -kuoleman jälkeen oli kuin siemen, joka itää ja erittää itsestään -rohkeita ja tavattomia. Uusi vaihe tässä myöhästyneessä itämisessä -alkoi, kun hän asteli Lontoon läpi hänet pidättäneen poliisimiehen -rinnalla. Jos tämä olisi tapahtunut Preembylle, silloin kun hän oli -vain hra Preemby, olisi se ollut vain pelottava, kauhea häpeä, häpeä. -Se olisi ollut sietämätön kokemus, valitettava asia, joka olisi -ollut kestettävä ja kätkettävä ja, jos mahdollista, pyyhittävä pois -muistista ja mielestä. Jos se taas olisi tapahtunut Sargon-unelman -aikaisempina aikoina, olisi se antanut tilaisuuden mahtavaan, -dramaattiseen näytökseen. Hän olisi ajatellut, minkä vaikutuksen se -tekisi katselijoihin ja ohikulkijoihin, hän olisi ottanut asenteita -ja tehnyt mahtavia liikkeitä ja sanonut syviä, muistettavia sanoja. -Mutta jokin kasvamisen voima oli nyt ottanut hänet haltuunsa, eikä hän -tehnyt mitään sellaista. Hän ei nyt näytellyt ulospäin maailmalle, -eikä sisäisesti itselleen. Melkein ensimmäistä kertaa elämässään hän -tarkasteli suoraan itseään, mitä hän oli tehnyt ja mitä hänelle oli -tapahtunut, ja hän oli niin ihmetyksen vallassa tästä lopullisesta -totuuden käsittämisestään, että hän kokonaan unohti koko kutomuksensa -uskotteluja, kuviteltuja vastauksia ja vapaaehtoista itsepetosta, -joihin hän oli takertunut tässä uudessa ilmestyksen vaiheessa. Hän -asteli niin tyynesti valaistuja katuja, että vain tarkin havaitsija -saattoi huomata, että hänet oli pidätetty ja että poliisi toimitti -virkaansa. Muitten mielestä hän saattoi hyvinkin olla joku satunnainen, -kotiin palaavan poliisin seuralainen. - -Yksi päätös oli kasvanut tuossa uudelleensyntyvässä mielessä -merkillisen kirkkaana ja voimakkaana, nimittäin se, että hän ei -ollut, eikä milloinkaan olisi, tuo Albert Edward Preemby, joka oli -johtanut hänet elämään. Hän oli olento, joka todellisuudessa oli -nimeltään mikä hyvänsä, mutta tällä kertaa Sargon, Sargon, loistava -kuningas. Ensimmäiset aineelliset näyt Sumeriasta ja hänen muinaisesta -kunniastaan olivat jo painuneet taka-alalle hänen mielessään. Hän ei -ollut ollenkaan menettänyt uskoaan niihin, mutta ne olivat nyt vanhaa -historiaa hänelle, ja paljastus täysihoitolassakin näytti olevan hyvin -kaukana. Hänen ajatuksensa olivat matkanneet pitkiä välejä ja koonneet -paljon kuluneella viikolla. Välittömän, suurenmoisen loiston odotus -oli karkeasti hajoitettu. Voima, joka oli kutsunut hänet, ihmetytti -häntä suuresti, mutta se ei ollut kukistanut häntä. Hän tiesi aivan -selvästi, että hänen oli oltava Sargon, joka ei elänyt itseään, vaan -koko maailmaa varten, ja että siitä väistyminen tai sen hylkääminen -olisi merkinnyt täydellistä tuhoutumista. Hänestä ei ollut näyttänyt -välttämättömältä, että hänen omaa uskoaan koeteltaisiin, mutta -nähtävästi oli voima päättänyt, että sitä oli koeteltava. Ja nähtävästi -oli hänen kuljettava jonkun ankaran valmistuskauden läpi, ennenkuin -hän pääsisi valtakuntaansa. Hänen olisi saatava tuntea, mikä vankila -oli, ja hän saisi kestää oikeudellisen tutkimuksen. Häntä vaadittaisiin -kieltämään itsensä. - -Mitä hän heille sanoisi? Minä en ole hän... taikka minä en ole, se... -vai kuinka se kuuluikaan? Minä en ole se, jonka te otaksutte minun -olevan. Hän mutisi sitä itsekseen. - -»Mitä?» kysyi poliisi. - -»Ei mitään. Onko se hyvin kaukana?» kysyi Sargon. - -Se oli juuri kulman takana. Sargon huomasi olevansa pienessä, kolkossa -huoneessa, jossa oli myös puoli tusinaa jokseenkin ystävällisiä, mutta -hiukan pilanhaluisia miehiä univormuissa. Häneltä kysyi nimeä ja -osoitetta eräs pöydän takana istuva. »Sargon», vastasi hän, »Sargon -ensimmäinen». - -»Eikö mitään ristimänimeä?» - -»Ennen Kristusta», vastasi Sargon. - -»Eikö mitään annettua nimeä, tarkoitan?» sanoi kysyjä. - -»Ei.» - -»Entä osoite?» - -»Ei mikään tällä hetkellä.» - -»Noinko vain missä hyvänsä?» - -Tähän kysymykseen ei Sargon vastannut. - -»Giffordkadulle kuuluva tapaus», sanoi ääni hänen takanaan. - -»Muisti kadonnut tai jotakin sellaista», sanoi pöydän takana istuva. - -»Joka tapauksessa Giffordkadulle.» - -»Mikä Giffordkadulla on?» sanoi Sargon mietittyään. - -»Sairashuone, jossa saatte levätä ja olla rauhassa vähän aikaa.» - -»Mutta minä tahdon, että minut tutkittaisiin oikeudessa. En tarvitse -lepoa ja rauhaa.» - -»Siitä saatte tiedon Giffordkadulla. Buxton, viekää hänet mukaanne.» - -»Mutta minä olen ihan terve. Mitä varten menisin sairashuoneeseen?» - -»Järjestyksen vuoksi, arvelen», sanoi pöydän takana istuva poliisi ja -kiinnitti huomionsa muualle. - - -2. - -Kummallista! Mitä hän sairashuoneessa tekisi? Voima kohteli häntä kovin -omituisella tavalla. Hänen oli alistuttava voiman tahtoon, hänen oli -pysyttävä Sargonina. Hän olisi vain toivonut selvempiä tietoja. - -Hän oli nyt niin omissa mietteissään astellessaan siinä konstaapeli -Buxtonin rinnalla, ettei hän kiinnittänyt huomiota katuihin, ei -liikenteeseen, eikä ohikulkijoihin. Nyt he olivat jo oven edessä, -korkean muurin vierellä, jonka takana näytti olevan rakennuksia. Sitten -he tulivat pieneen toimistoon, ja suurikokoinen, harmaakasvoinen -ovenvartia katseli häntä ja vaihtoi puoliääneen huomautuksia poliisin -kanssa. Sitten he menivät laajan pihan yli ja suuresta ovesta -käytävään, missä oli joutilaat paarit ja pari kolme hoitajatarta -virkapuvuissaan. He tulivat pienelle lasiovelle, Sargonia pyydettiin -istumaan penkille seinää vasten sillä aikaa kuin soitettiin -puhelimella. Buxton käyskenteli käytävää poispäin ikäänkuin ajatellen, -että tehtävä oli suoritettu. - -Siihen tuli pieni, harmaapukuinen mies, joka katseli Sargonia. -Muutaman hetken he tuijottivat vaieten toisiaan. »No?» sanoi pieni -harmaapukuinen. - -»Nimeni on Sargon. En tiedä, miksi minut on tuotu tänne. Onko tämä -sairaala? Käsitän, että se on. En ole sairas.» - -»Saatatte olla sairas tietämättänne.» - -»En.» - -»Me haluamme vain pitää teitä täällä jonkun aikaa tarkastaaksemme -teitä.» - -Sargon kohotteli hartioitaan. - -Nyt ilmaantui sinne mies, jolla oli äärettömän leveät hartiat ja -suuret, sileiksi ajellut kasvot, joilla lepäsi hyvin voimakas -itsetyytyväinen ilme. Hänellä oli leveä, ohuthuulinen suu, -esiinpistävät harmaat silmät ja kovasti rasvattu, ja lopullisesti -kukistettu hiekanvärinen tukka, jossa oli pyöriäinen otsalla. - -»Kiireellinen ilta», sanoi hän. »Tämä on jo numero kolme.» - -»Aika täyttä siis», sanoi pieni harmaapukuinen. - -»Liian täyttä», sanoi hra Jordan. »Ei tiedä, miten kaiken hoitaisi. -Onko tämä se?» kysyi hän osoittaen Sargonia, kumartaen paksua niskaansa -ja painaen suupieliään häntä kohti. - -»Tämä», sanoi pieni harmaapukuinen Sargonille, »on hra Jordan. Hän -näyttää teille, minne teidän on mentävä ja mitä teidän pitää tehdä.» - -Heti, vaistomaisesti, tunsi Sargon vastenmielisyyttä hra Jordania -kohtaan. Mutta hän nousi tottelevaisesti paikaltaan, koska hänen -ajatuksensa alistumisesta voiman tahtoon näytti jollakin lailla -käsittävän ja sisältävän tämän uuden koettelemuksen. Hra Jordan -päästi suustaan äänen, joka ilmaisi matalaa, rasvaista, vilpillistä -ystävällisyyttä: »Tulkaa mukaan, vanha veikko, minun kanssani», sanoi -hän. »Teemme olonne oikein mukavaksi, jos te ette tee häiriötä.» - -He kulkivat nurkan ympäri, ylös ilotonta, kivistä porraskäytävää -ja kääntyivät taas ympäri. He tulivat käänteeseen, jossa oli -kaksinkertaiset ovet lasiruutuineen. Ne aukenivat hyvin pitkään, -pimeään käytävään, jota valaisi yksi ainoa, kaukainen lamppu. Ja äkkiä -tuntui Sargonista siltä, että hänen takanaan, ja aivan selvästi, näkyi -ulkoinen vapauden maailma, kadut ja valot, edestakaisin liikkuvat -ihmiset ja esineet, merkilliset satunnaiset kohtaukset ihmisten kesken, -sen elämän vaiheet ja näkemykset, johon voima oli lähettänyt hänet, -mutta hänen edessään hyvin pimeää ja mustaa, pelottavia kokemuksia. -Miksi kääntäisi hän vapaaehtoisesti selkänsä tuolle suurelle -ulkomaailmalle, jota hän oli tullut pelastamaan? Oliko tämäkin taas -erehdys, jonka hän juuri oli tekemäisillään? Hän astui askeleen tai -pari poispäin Jordanista ja kääntyi häntä kohti. - -»Ei», sanoi hän. »En tahdo mennä pitemmälle tässä paikassa. En halua. -Antakaa minun palata. Minun täytyy kutsua opetuslapsia ja toimittaa -paljon.» - -Jordanin kasvojen täysikuu ilmaisi epäuskoista hämmästystä, joka -muuttui kiukuksi. »Mitä?» huusi hän. - -Hän piti pelottavan tauon tuon mitä-sanan jälkeen ja sanoi sitten -hyvin nopeasti: »Ei mitään temppuja täällä, mokomakin vanha höperö.» -Äkillisellä liikkeellä hänen tavaton, raaka, punainen kätensä tarttui -Sargonin käsivarteen. Hänen ohuet huulensa kapenivat, niin että hampaat -näkyivät, hänen silmänsä näyttivät pyrkivän ulos päästä. Hän tarttui -Sargonia käsivarteen ei pitääkseen häntä kiinni, vaan puristaakseen, -ja hän kaivoi kyntensä lihaksen ja luun väliin, niin että Sargon jäi -tuijottamaan häneen laajentunein silmäterin ja päästi vaistomaisen, -terävän tuskanhuudon. - -Ote lieveni terävän tuskallisesta vain epämiellyttäväksi, ja suuret -kasvot laskeutuivat Sargonin tasalle. Kävi selville, että hra Jordan -oli virkistänyt itseään juustolla ja kaakaolla. »Älkää yrittäkö -uudelleen, te vanha hupsu! Älkää, saamari soikoon, yrittäkö uudelleen. -Olipa se mitä hyvänsä, niin älkää yrittäkö toista kertaa täällä! Olette -kylliksi järjissänne ymmärtääksenne, mitä minä sanon. Kuuletteko? -Teidän on tehtävä juuri niinkuin täällä sanotaan. Juuri niinkuin -sanotaan. Teidän on parasta olla yrittämättä vehkeillä, ja sitä -estääkseni minäkin teen parhaani. Mutta jos yritätte temppuilla, niin -Jumala teitä auttakoon!» - -Ja hän puristi taas käsivartta. - -Siniset silmät näyttivät myöntyvän. - -»Ja nyt eteenpäin, peeveli vieköön!» sanoi hra Jordan. - -Alakuloinen, ällistynyt, mutta ei vielä kokonaan surkea Sargon vietiin -kosteaan ja siivottomaan kylpyhuoneeseen, jossa rikkinäinen tuoli, -vesilammikot, veden räiskeet seinillä ja eräät rypistyneet pyyhinliinat -nurkissa osoittivat, että täällä oli äsken tapahtunut ottelu. Siellä -hänet pantiin riisuutumaan ja ottamaan haalea kylpy, kuivattiin -pyyhkeellä, jota jo oli käytetty, pistettiin harmaaseen yöpaitaan, -joka oli puhtaudeltaan epäilyttävä, harmaaseen, karkeaan aamunuttuun, -joka varmasti ei ollut puhdas, sai jalkaansa pari numeroa liian -suuret tohvelit. Näin varustettuna vei hänet hra Jordan, jonka nopea -tottelevaisuus oli saanut hiukan lauhtumaan, siihen huoneeseen, jossa -Sargonin oli vietettävä yö. - -Heitä vastaan tuli punanaamainen mies, jonka kulmakarvat olivat hyvin -vaaleat. - -»Tämä on hra Higgs», sanoi Jordan. - -»Olen valmistanut hänen vuoteensa», sanoi hra Higgs. »Kuinka paljon -niitä vielä tulee?» - -»Niitä tulee ihan satamalla», sanoi hra Jordan. - -»Kolme», sanoi hra Higgs. - -»Hyvä on», sanoi hra Jordan. »Näkemiin.» - -»Näkemiin», sanoi hra Higgs. - -Kumpikaan heistä ei suoranaisesti puhutellut koko maailman herraa. Hän -oli kuin käärö, joka siirtyy kädestä käteen. - - -3. - -Kun Sargon astui Giffordkadun sairaalan tarkastusosastolle, niin -vahvistui tavattomasti hänen käsityksensä siitä, että hän oli jättänyt -tavallisen, elävän elämän kauas taakseen, noitten harmaitten käytävien, -portaikkojen, lasi-ikkunaisten ovien ja korkeitten muurien ja pienten -ovien taakse. Hän ei ollut milloinkaan nähnyt mitään niin tyhjää, -kalpeaa ja ilotonta kuin tämä paikka. Huone oli sydämetön, suuri, -epäsiisti, vihreän harmaina kalkittuine seinineen, joista väri oli -sieltä täältä putoillut pois ja joilla paloi kolme riittämätöntä -kaasuliekkiä antamatta oikeastaan valoa enempää kuin varjojakaan. Musta -yö ja harmaasti valaistu tiilimuuri näkyi verhottomasta ikkunasta. -Puolivälissä huonetta osoittivat entisen seinän esiinpistävät jätteet, -että kahdesta huoneesta oli tehty yksi. Permanto oli alaston ja -kiillotettu. Kauempana oli seinää vasten asetettu pöytä, jolla oli -parissa kolmessa läjässä rypistyneitä kuvalehtiä, ja peränurkassa -oli tyhjä uuni. Lähemmässä puolikkaassa oli molemmin puolin rivissä -rautaisia vuoteita, yhteensä ehkä kaksi-, kolmekymmentä. Ilmassa oli -tunkkainen haju, heikko, mutta kuitenkin kuvaamattoman vastenmielinen -mädänneen haju, johon sekaantui voimakas suovan katku. - -Vaikka siellä ei olisikaan ollut ketään, olisi tuo kylmä, suuri, -pahanhajuinen huone näyttänyt omituisen epäystävälliseltä Sargonista. -Sillä hra Sargonin osaksi oli tullut, hänen aikaisemman köyhyytensäkin -aikana, elää siististi, kävellä matoilla, vaikka ne olisivatkin olleet -kuluneita, ja ympärillään joukko huonekaluja ja seinillä tyhmiä -ihmisten maalauksia, laitoksia ja esineitä. Tällaisessa karussa -yksinkertaisuudessa tuntui siltä kuin ihmisten huoletonta, kokoilevaa, -kotia luovaa mielikuvitusta ei olisi olemassakaan. - -Mutta paikan omituinen, sieluton ilma olivat vain ensimmäisen hetken -vaikutelma Sargonille. Sitä seurasi paljon elävämpi ja kauheampi -huomio: — tässä paikassa asui olentoja, jotka vain ensimmäisellä -silmäyksellä olivat ihmisiä. Sitten, kun heitä tarkemmin katsoi, kävi -selville, että he oikeastaan eivät olleet ihmisiä, he eivät nostaneet -silmiään hänen huoneeseen tullessaan, niinkuin ihmisillä on tapana, -taikka he ilmaisivat huomanneensa hänet omituisilla, epäluonnollisilla -liikkeillä. Eräät olivat vuoteissa, toiset olivat puetut kuluneisiin -ja epäsiisteihin vaatteisiin ja joko istuivat vuoteittansa reunoilla -taikka tuoleissa huoneen tuonnimmaisessa päässä. Yksi ainoa olento -oli liikkeellä: vakavakasvoinen nuori mies, joka käveli nähtävästi -tarkan järjestelmällisesti sinne tänne yhä pienenevässä piirissä -huoneen kaukaisimmassa kulmassa. Toinen istui paikallaan ja näytti -häätävän alituisesti palaavaa hämähäkin verkkoa kasvoiltaan alituisesti -uudistuvalla liikkeellä. Kaksi miestä oli ahtautunut pöydän ja -seinän väliin, ja toinen heistä, lihava mies, jolla oli kiiltävän -punainen naama ja kiharaa, punaista karvaa rinnallaan, teki kiivaita -liikkeitä, takoi pöytää nyrkillään, puhui äänellä, joka nousi ja laski -ja joskus puhkesi kirouksiin, sillä välin kun toinen, likakasvoinen, -ruumiinkarvainen olio, näytti vaipuneen syvään epätoivoon. Eräässä -lähellä olevassa vuoteessa istui nuori mies, jolla oli päässään suuri -musta tekotukka ja kasvoillaan heikkomielisen itsetyytyväinen ilme, -joka draamallisen äkillisesti vaihtui riemuitsevan hurjaksi taikka -merkitsevän kirkkaaksi, elehti, sommitteli ja lausui loputonta runoa — -jotakin Browningin tapaan. Se juoksi tähän suuntaan: - - »Herra on heitä lyövä - ja syövä, - he saattavat voittaa, mut Herra - voi heitä koittaa - ja polttaa ne atoomeiksi, - atoomeiksi! - Palaviksi atoomeiksi — juuri kuin tähdet. Kas! - tähdet tyhjyydessä ja maailman yllä, - sillä Jumala siunaa atoomeja, eikä kasvojaan näytä.» - (Riemuitsevan ilmeikkäästi.) - »Hän on kasvoton aivan. - Niin, niin juuri, pojat! - Ateistit on väärässä ja teoloogit myös, - niin selvästi, jyrkästi kaikki on väärässä! - Ja minä sanon heille: - Jumala on, muttei kasvoja hällä, - niin ettei voi kasvojaan näyttää. - Kas, siinä on temppu. - Ja jokainen tietysti miettii, ettei häntä ole, - mutta tässä on mies, - joka varmasti ties, - että hukassa ollaan - ja on jouduttu nollaan. - Ei kasvoja! Se on hauskaa! - Ma tyhjästä löysin herran, - naamiottoman, nolon. - Quod erat demostrandum X.L....» - -»Siinä on vuoteenne», sanoi hra Higgs Sargonin vieressä hieman -nykäisten häntä. - -Sargon liikahti hiukan vastahakoisesti hämmästynein silmin yhä -katsellen puhujaa. - -»Saatte kuunnella häntä kylliksenne, ennenkuin olette valmis, vanha -veikko», sanoi hra Higgs. »Hypätkää vuoteeseen vain.» - -Osaksi hra Higgsin käden, osaksi oman mieliksiteko-halunsa johtamana -meni Sargon vuoteeseen. Hra Higgs avusti häntä kömpelön veljellisesti. -Mutta ennenkuin Sargon sai kootuksi vuodevaatteet ympärilleen, huomasi -hra Higgs hänen olkansa yli silmätessään jotakin, mitä tapahtui huoneen -toisessa päässä. Sargon ei saattanut nähdä, mitä se oli. - -Silmänräpäyksessä hra Higgsin avulias arvovaltaisuus vaihtui raivoksi. -»Sinä vanha, likainen saatana!» huusi hra Higgs, »joko sinä taas teet -pahojasi!» - -Hän jätti Sargonin ja juoksi hyvin kiireesti yli huoneen. Sargon nousi -istumaan vuoteessaan nähdäkseen, mitä tapahtui. Kolme tai neljä muuta -sairasta teki samoin. Hra Higgs sieppasi käsiinsä hyvin likaisen vanhan -miehen, jonka kasvot kertoivat äärimmäisestä kurjuudesta, ja joka istui -nojatuolissa, laski, kohotti ja löi häntä muutaman kerran. Sitten meni -hra Higgs ulos ja palasi kohta, yhä mutisten uhkauksia, kädessään lapio -ja harja. - -Sillä Higgsin tehtävänä ei ainoastaan ollut vartioida mielisairaita, -vaan myöskin, säästäväisyyden takia, olla tarkastuslaitoksen lattian -pesijä ja yleinen siisteyden valvoja. Hän oli laivastossa harjaantunut -näkemään ihanteensa siinä, mikä oli kiiltävää ja tahratonta, ja hän -teki puhdasta paremmin kuin vartioi. - -»Maatkaa paikallanne siellä!» huusi hra Higgs tullen permantoa pitkin -luuta kädessään. »Se ei vähääkään liikuta teitä.» - -Maailman herra heittäytyi pitkäkseen. - - -4. - -Katto oli perin vähän mielenkiintoinen katseltavaksi, paitsi ehkä sen -takia, että siinä oli ryhmä kellahtavia läikkiä, mutta oli kuitenkin -parempi katsella kattoa jonkun aikaa kuin tarkastella liian kauan -huoneessa olevia surkeita olentoja. He olivat surkeita ja häiritseviä, -ja Sargon tiesi ehdottoman välttämättömäksi perehtyä huolellisesti -omaan asemaansa, ennenkuin hänelle tapahtuisi mitään lisää. Kaikki -tämä tapausten kiireinen syöksy oli ollut niin odottamatonta, niin -arvaamatonta ja hurjaa senjälkeen kun hän — muutama tunti sitten -— oli katsellut Lontoota St Paulin harjalta ja päättänyt, että -hetki oli tullut ottaa haltuunsa maailman herruus, — että hyvinkin -saattoi käsittää niiden pyörryttävän vaikutuksen. Kuinka kirkas ja -kaukainen olikaan nyt tuo Lontoon näky, joka levisi kellahtavassa -auringonpaisteessa kuultavien kukkuloiden ja kirkkaan virran välille, -tummine laivaryhmineen ja mustine ihmisvirtoineen alhaalla. Siitä hän -oli nopeasti, vastustamattomasti, joutunut tähän kaikuvaan vankilaan. -Sillä nyt hän huomasi, että se oli vankila. Hän tiesi aivan hyvin, -että miehet hänen ympärillään olivat mielipuolia, ja että hänet -oli pidätetty hulluksi epäiltynä, mutta hän luuli, että työhuoneen -tarkastusosasto, jossa hän oli, oli itse mielisairaala. Hurjimmissa -haaveissaankaan hän ei olisi uskonut, että tuo kaikkea hallitseva voima -kohtelisi häntä näin. Hyvin lyhyen vankilassa vietetyn välikauden -ja ankaran, mutta voitollisen julkisen tutkinnon mahdollisuus oli -kyllä ollut hänen mielessään, mutta ei se, että hänet suljettaisiin -pois kaikista sellaisista vetoumuksistakin. Hänen oli vielä kerran -tarkastettava asemaansa saadakseen selville, mitä koko tämän tavattoman -kokemuksen piti opettaa hänelle, ja mitä hänen olisi tehtävä -hallitakseen tätä omituista tilannetta. - -Se oli vaikea tehtävä, silloin kun karhea ääni huoneen toisessa päässä -kirkui karkeita syytöksiä vartiaa vastaan, suuri nyrkki iski pöytään -äkillisissä raivokohtauksissa, ja sitten tuo tasainen, aaltoileva, -loppumaton lausunta lähempänä, tuo kosmillinen runoelma, milloin -melkein kuulumaton — niin että täytyi heristää korviaan kuullakseen -sanat — milloin kimeän riemuisana helisevä. Pitkät matkat se oli vain -hajanaista sekasotkua, ja Sargon saattoi olla kiinnittämättä huomiotaan -siihen jatkaessaan omien pulmiensa harkitsemista, mutta sitten se -saattoi yhtäkkiä tiivistyä sanoiksi, jotka tunkeutuivat hänen omiin -sisimpiin ajatuksiinsa ja sekaantuivat niihin. - - »Likainen luonto, joka ajat eelleen meitä - pitkin riemujen, tuskien teitä. - Ja palautat jälleen: ei minnekään, - on lähtö ja paluu: ei minnekään. - Tuskaa ja puutetta, tuskaa ja puutetta, - liasta likaan, ei missään muutetta. - Likaan meill’ on nälkä ja likaan meill’ on kaipuu, - likaa meill’ on ruokana, likaan lempi vaipuu. - Voitelet itsesi, kasvojasi maalaat, puhdasta kysyt, - yrität reippaasti eelleen: kuitenkin liassa pysyt.» - -»Onko tuo totta?» kysyi Sargon itseltään. Onko tuo totta? Lika? Mitä on -lika? Mutta ei! Hänen ei pitänyt seurata tuota mielipuolista kirkunaa! -Mitä hän juuri oli ajatellutkaan? Hän oli kysynyt, miksi voima oli -syössyt hänet tähän kamalaan paikkaan? Kun tuo mies voisi edes lakata -sepittelemästä runoaan vaikka vähäksi aikaa, että hän saisi tilaisuuden -ajatella asemaansa! Miksi hänet oli jätetty Jordanin ja Higgsin -valtaan elämään mielipuolten keskuudessa ja — äkillinen fantastinen -sivukysymys! — miksi he olivat tulleet hulluiksi? - -Kun tuo runo edes loppuisi! Kun edes tuo ääni vaipuisi hiljaisuuteen! -Nyt se oli vain pelkkää sekasotkua ja roskaa, ikäänkuin ajatus olisi -katkaistu kirveellä, pantu työntökärryihin ja paiskattu rinnettä alas. -Älä kuuntele sitä, Sargon! Älä kuuntele! Keskitä ajatuksesi! - -Ponnistellessaan ajatustensa keskittämiseksi Sargon unohti Higgsinkin. -Hän nousi istumaan vuoteessaan, veti polvensa leukansa alle ja ajatteli. - -Hän oli Sargon. Se oli kaiken ydin. Hänen oli pysyttävä Sargonina. -Hän oli kai tässä kiusan ja vaivan paikassa sen ristiriidan vuoksi, -joka vallitsi hänen Sargonina olemisensa ja mahdollisen Preembyksi -kutistumisensa välillä. Voima oli kutsunut hänet olemaan Sargon, -kärsimään ja palvelemaan koko maailman puolesta ja vihdoin hallitsemaan -sitä, mutta se ei silminnähtävästi ollut mikään suoranainen, -yksinkertainen kutsu. Oli olemassa jotakin hänen kutsumustaan -vastustavaa, vastavoima, joka tahtoi painaa hänet takaisin Preembyksi -ja preembyismiin, olemaan pieni ja merkityksetön, elämään syrjässä ja -hyödyttömästi ja tulemaan lopullisesti ja ratkaisevasti kuolleeksi. Tuo -vastavoima oli sallinut, että hänet tuotiin tänne peloteltavaksi ja -kidutettavaksi, työnsi mielipuolisia runoja hänen korviinsa, pakotti -hänen siedettäväkseen yksitoikkoisen, itsepäisen äänen, sanomaan, -että hän oli likaa ja että Jumalalla ei ollut kasvoja, ja koko joukon -muita samanlaisia herjauksia. Mutta ne eivät olleet tosia. Vastavoima -sai puhua niin paljon kuin halusi — suokoon Jumala, että saisi vähän -hengähdysaikaa! — mutta totuus oli tämän paikan ulkopuolella ja -suurempi kuin tämä paikka ja käsitti sen kokonaan. Hän oli yksi, -Sargon oli yksi, ollut alusta saakka Sumeriassa, monissa maissa ja nyt -täällä, sama henki, sama palveleva hallitsija. Hän oli yksi, niinkuin -Lontoo on yksi, kun sitä katseli tuolta korkealta, loppumattoman -moninainen, mutta kuitenkin supistettu yhteen henkilöön. Ja niin oli -koko maailma yksi. Preembynä olo oli samaa kuin olla surkea, pieni talo -syrjäkadulla, joka hukkui yhteisvaikutukseen. Hän ei enää milloinkaan -voisi olla Preemby, vaikka tahtoisikin. Siitä juuri hänen oli pidettävä -kiinni. Hän saattoi olla Sargon vain kieltämällä Preembyn — vaikka -häntä sitten uhkaisi kuolemanrangaistuskin. - -Mutta koko ajan tuo vastavoima uhmaili elämää ja häntä itseään -hullun runoilijan ja hänen lausuntansa avulla. Mies oli nyt vaipunut -tenhoavan, mutta halveksittavan sanan vaikutuksen alaiseksi, jos -sellaista voi sanaksi sanoa: »Tra-la-la.» - - »Tra-la-la. Tra-la-la. - Siinä on laulun kärki, - selvitä sen syvin järki. - Tra-la-la. Tra-la-la. - Missä vain sinä kumajat, - nauravat kasvottomat Jumalat. - Tra-la-la, aurinko paistaa, tra-la-la. - Syö, juo, nauti ja suutele aina ja taas. - Tra-la-la. Tra-la-la. - Suutele, suutele aina ja taas, - aina ja taas. - Tra-la-la.» - -Hän hankki vaihtelua lausuntaansa synnyttäen suullaan ja kämmenillään -pamahtelevia, kuuluvia ääniä. - -»Älkää toki pitäkö minua kyynillisenä», sanoi hän Sargonille. »Tämä on -vain puhdasta elämäniloa.» - -Sargon ei voinut sietää sitä kauemmin. Se oli tuomittavaa opetusta -esitettynä ihmiskunnan oikealle uudistajalle. Hän kohotti yhtäkkiä -opettavan sormensa. »Olette väärässä», sanoi hän terävästi. - -Runoilija tuijotti hetkisen ja sanoi tehden tervehtivän liikkeen: -»Tra-la-la.» - -»Mutta minä sanon teille, että elämä on totuutta», huusi Sargon. »Elämä -on ääretön. Elämä on täynnä tarkoitusta ja järjestystä. Olen tullut -sanomaan sen teille ja kaikille muillekin ihmisille.» - -Runoilija keskeytti hänet hymyillen ja kohteliaasti sanomalla: - - »Tra-la-la, - tra-la-la. - Elämä on nokotusta, aivastusta vain, - elämä on mädänhaju tuulten tuoksuvain, - elämä on tyhjää täynnä — olkaa niinkuin tahdotte! - Tra-la-la. Tra-la-la.» - -Hän jatkoi, mutta Sargon ei tahtonut kuunnella häntä. Hän korotti -äänensä hukuttaakseen siihen vastustajansa. »Sanon teille, te sielu -parka, että olette äärimmäisen väärässä ja sokea», puhui hän. »Sillä -valo on tullut minulle ja ymmärrys on minun. Ette te ole se hukkaan -mennyt ihminen, joksi itseänne luulette, taikka teidän ei ainakaan -pitäisi olla. Ei! Minä, minäkin olin tuollainen hukkaan mennyt, -sellainen kuin te olette, jonkun aikaa sitten. Minäkin ajattelin -olevani siemen, yksityiskohta, ei mitään merkitsevä seikka. Mutta -kutsumus on tullut minulle, ja minut on kutsuttu kokoamaan toisia -ottamaan osaa uuteen heräämiseen. Minä olen nähnyt näyn, ja olen nähnyt -maailman sellaisena kuin pitkästä unesta herääjä sen näkee. Kaikki on -yhdistetty yhteen ja toimii yhdessä, iankaikkisesti.» - -Runoilija rypisteli nenäänsä ja heilutteli kättään Sargonille ikäänkuin -olisi torjunut jotakin haitallista. »Tra-la-la», huusi hän. - -»Kaikki asiat, sanon minä teille, ovat yhtyneet ja toimivat yhdessä...» - -»Tra-la-la», entistä äänekkäämmin. - -»Hiljaa siellä», huusi terveyden hra Higgsiin ruumiistunut voimakas ja -äkäinen ääni. - -»Saatte koko joukon lörpöttelemään muutamassa hetkessä», sanoi hra -Higgs lähestyen Sargonia vakavan toruvana. »Olkaa hiljaa!» - -Hiukan mietittyään koko maailman herra totteli. - -Perin arvokkaalla liikkeellä hän ilmoitti Higgsille, että hänen -sivistymättömään pyyntöönsä oli suostuttu. - -»Se on oikein», sanoi Higgs. »Te voitte olla hiljaa, jos tahdotte. Niin -onkin parempi. Mutta hän ei voi.» - -Runoilija jatkoi pehmeästi, ivallisesti, puoliääneen, tahraten Sargonin -uskoa ja tehden pilaa siitä, ja kertana oli aina »Tra-la-la. Tra-la-la.» - - -5. - -Sargon istui nyt liikkumatta ja vaieten vuoteessaan kääntäen vain -hitaasti päätään katsellakseen ympärillään olevia ihmisiä. Hänen -äskeinen purkauksensa oli hieman lievittänyt hänen kyllästymistään -tuohon loppumattomaan lausuilemiseen. Sitä jatkui nyt milloin omituisen -vakuuttavana, milloin kiihkeänä ja kiukkuisena, milloin pelkkänä -sanojen höpinänä. Se virtasi yhä hänen ohitseen ja ylitseen, ja se -oli nyt mielenosoituksellisesti kohdistettu häneen, mutta hän kykeni -jo olemaan välittämättä siitä. Hän istui siinä ja ajatteli autioita, -pelottavia tunteja, jotka eittämättömästi olivat hänen edessään. - -Hänen ajatuksensa eivät ulottuneet tulevan yön tuolle puolen. Jo sekin -tuntui hänestä ikuisuudelta. - -Hän tunsi, että tuo alaston sähkölamppu, joka tunki hänen -silmäluomiensa läpi, pitipä hän niitä kiinni kuinka tiukasti hyvänsä, -hehkuisi koko yön, hän tiesi sen pantuaan merkille katseen, jolla -Higgs oli silmäillyt hurjistunutta, punatukkaista miestä. Siinä -silmänräpäyksessä hän tunsi, että Higgs pelkäsi punatukkaista, jonka -punertavat kasvot kiilsivät, eikä uskaltaisi millään sammuttaa valoa -vartiohuoneessa, ei uskaltaisi jättää sitä hämäräänkään, olipa tapa tai -sääntö sitten mikä hyvänsä. Ja hän käsitti myös, miksi Higgs alituiseen -meni ulos huoneen yläpäästä: hän tahtoi olla varma siitä, että Jordan, -taikka joku muu apulainen, oli äänenkantaman päässä. Niin, tuo valo -palaisi varmasti koko yön, ja runoilija näytti myös aikovan jatkaa, -ja niin jyskyttäisi punatukkainen mies pöytää aina tuon tuostakin ja -huutaisi, ja toinen mies kirkaisisi myös kumeasti silloin tällöin. -Ja siellä olisi kaikenlaista epämukavuutta, melua ja tuloa ja menoa. -Niinpä hän saattaisi yhtä hyvin istua valvomassa ja ajattelemassa -kuin turhaan yritellä nukkua. Ajatellahan voi aina. Tietysti, jos oli -liian väsynyt, saattoi lakata ajattelemasta eteenpäin, jäädä vain -ajattelemaan kuin ympyrässä, mutta oli mahdotonta olla valveilla ja -ajattelematta. Täällä ei voisi mitenkään nukkua. Silmät, korvat ja nenä -kiusautuivat ihan liiaksi. Nukkuikohan täällä kukaan milloinkaan, olipa -hän sitten terve tai sairas? - -Hänellä ei ollut mitään muuta tekemistä kuin istua ja ajatella, istua -ja ajatella, ehkä torkahtaa hetkeksi ja ajatella itsensä uneen, kunnes -joku odottamaton jymähdys tai mylvähdys palauttaisi ajattelemaan. - -Pisimmänkin yön täytyy vihdoin päättyä, - -Silloin Sargon unen ja valvonnan välillä ollessaan näki jotakin -kauheaa. Ainakin se vaikutti kauhealta hänen hermoihinsa. Kahden -vuoteen päässä hänestä nukkui pelottavasti riutunut nuori mies, -jonka pää kohosi ylöspäin. Pielus ei tukenut sitä; se oli kuuden -tuuman päässä siitä. Hän piti sitä ylhäällä asennossa, jota oli -tuskallista katsella. Nuoren miehen kasvot ilmaisivat hiljaista, -ylpeää tyytyväisyyttä tähän jäykkyyteen. Se oli uskomatonta. Oliko -olemassa sellaista kuin näkymätön pielus? Vai oliko se Sargonin silmien -harhakuva valvovassa unessa? - -Vuoteessa hänen vieressään makasi toinen mies valvovat kasvot häntä -kohti. Hänen silmänsä kohtasivat Sargonin katseen. Kumpikaan ei sanonut -mitään eikä liikahtanutkaan, mutta molempien mielen valtasi suuri -lohdutus. Sillä silmät, jotka kohtasivat Sargonin, olivat yhtä terveet -kuin hänen omansa, ja kumpikin tuki toistaan. Niin se on, sanoivat -silmät. Se on omituista, mutta silmänne eivät petä teitä. Se on nuoren -miehen taudin ilmiö. - -Sargon nyökkäsi. Toinen terve mies nyökkäsi vastaan ja kääntyi sitten -toiselle kyljelleen vuoteessaan kuin rauhoittunut lapsi nukkuessaan. -Mutta voisiko hän nukkua? - -Sargonin katse kiersi huoneen hakien uutta. Niin, eräitten toistenkin -täytyi olla terveitä — terveitä niinkuin hänen — Ja pidätettyjä -niinkuin hän itsekin. Siellä oli toinen mies käytävän toisella -puolella, jolla oli pieni parta, hyvin, hyvin surullinen mies, mutta -hänelläkin oli terveet silmät. - -Huomenna oli Sargonin mentävä keskustelemaan noitten toisien kanssa -ja kerrottava heille itsestään ja neuvoteltava tästä pelottavasta -tilanteesta, mutta ei nyt, sillä Higgs puuttuisi varmasti asioihin. Nyt -jo oli sattunut monta Higgsiä ärsyttävää seikkaa. Oli selvää, että hän -olisi kiukkuinen, ja oli parasta olla ärsyttämättä häntä lisää. Nyt -täytyi vain istua paikallaan ja ajatella. - -Mitä olivat nuo mielipuolet, ja mitä mielipuolisuus merkitsi? - -Miksi oli korkein voima nostanut hänet hänen jokapäiväisen elämänsä -tavallisista toimista ja kuvitteluista kuolemattoman olemuksensa -tuntemukseen, miksi hänelle oli näytelty päättymättömät kohtalot ja -näky hänen toimintapiirinään olevasta koko maailmasta, että hänet -sitten herätettäisiin pois elämästä ja valosta ja vapaudesta tähän -mielipuolisten harmaaseen, maanalaiseen maailmaan? Se ei ollut -saattanut tapahtua turhan takia. Sen täytyi merkitä jotain. - -Ja sitten puhalsi toinen kysymys tuulen hänen sielunsa läpi. Se voima, -joka oli kutsunut häntä, ja kutsunut häntä vain tuodakseen hänet tähän -paikkaan, oli siis saattanut kaikki muutkin samaan kauhunpaikkaan. -Miksi? Hänelle se saattoi olla koettelemus, mutta mitä se oli noille -muille, joiden sielut olivat todella hajonneet ja haihtuneet pois? Mitä -voima heillä teki? - -Koko asioitten järjestys alkoi häilyä ja haihtua Sargonin sielusta. -Jos voima ei ollut tehnyt sitä, niin silloin se oli vastavoiman työtä. -Täytyi siis olla olemassa vastavoima, jokseenkin yhtä väkevä kuin -voima itsekin, kykenevä sieppaamaan ihmisiä elämästä sekaannukseen, -halpuuteen ja ikuiseen kuolemaan. Taikka muuten: — ei ollut olemassa -mitään. - -Hän istui ihan hiljaa leuka polviin nojaten silmien tuijottaessa -tyhjästi viimeiseen mustaan mahdollisuuteen. - -Oliko koko hänen kutsumuksensa ja tehtävänsä sittenkin vain -pettymystä ja harhaa? Oliko häntä petetty Tunbridge Wellsissä, kun -kutsu ensimmäisen kerran tuli hänelle nousta ja herätä? Eivätkö nuo -Sumerian muistot olleetkaan muuta kuin unta. Oliko hän kuitenkin -juuri — hassuksi tullut Albert Edward Preemby? Hassussa, kärjettömien -sieluttomuuksien maailmassa? Jos niin oli, oli hän todella hupsuin -kaikista elävistä ihmisistä. Hän oli luopunut mukavuudestaan ja -varmuudestaan joka oli tervettä, vaikka vähäpätöistä, oli juossut -pois rakkaan Christina Albertansa luota — totellakseen voimaa joka ei -ollut muuta kuin hänen oman mielikuvituksensa harhaa, ja seuratakseen -päämäärää, joka oli vain haamu. Päiväkausia hän oli koettanut estää -Christina Albertaa pääsemästä ajatuksiinsa: hän oli muka epäilijä ja -vastavoiman liittolainen. Nyt hän palaisi, perin reippaana kiivaana, -mutta sittenkin vain nuorena tyttönä. Hän oli jättänyt tyttärensä -selviämään niinkuin itse taisi, jättänyt hänet omien muistutustensa -ja varoitustansa ulkopuolelle. Mitä hän teki? Kuinka monet vaarat ja -vaikeudet saattoivat nytkin uhata häntä? Sargonin mieleen ei tähän -mennessä ollut johtunut, että hänen katoamisensa saattaisi tuottaa -tytölle murhetta ja vaaraa. Nyt hän näki selvästi, että niin kävisi. - -Vihollinen tuli ja väitteli avoimesti hänen kanssaan. »Olet ollut -hupsu, Albert Edward Preemby», sanoi se. »Olet johtanut itsesi hyvin -vaaralliseen ja surkeaan asemaan, olet paennut omasta elämästäsi -tyhjyyden kauheuteen. Palaa! Palaa, kun vielä on mahdollisuuksia -palata!» - -Mutta saattoiko hän palata? - -Kyllä. Se kävisi kyllä päinsä. Hyvin helposti! Hän voisi sanoa -suoraan, että hän jo muisti oman nimensä. Hän voisi pyytää tavata -lääkäriä tai johtajaa taikka mitä hyvänsä henkilöä, joka komensi -Higgsiä, Jordania ja heidän tovereitaan, hän voisi ilmoittaa nimensä, -atelierin osoitteen, pankkinsa osoitteen, pesulaitoksen osoitteen ja -niin poispäin. Puhuen hyvin suoraan ja selvästi hän saattoi myöntää -käyttäytyneensä omituisesti, mutta että se puuska oli nyt ohi, ja -niin hän pääsisi näistä hirveistä varjojen maailmoista takaisin -päivänvaloon. Se ilahuttaisi Christina Albertan sydäntä... - -Hän muisteli tuota vilkasta, ystävällistä, hiukan vastahakoista -olentoa. Jos hän vain voisi nyt saada nähdä tyttärensä! Tulemassa tänne -pitkää käytävää hänen luokseen auttamaan, pelastamaan... - -Sitten hän olisi juuri Preemby taas elämänsä loppuun saakka, mukavasti -Preemby, Preemby sivussaseisoja, Preemby syrjästäkatselija, toimeton, -hiljainen mies meluisan atelierin perällä. Mutta eräänlaiset asiat -olisivat kerta kaikkiaan lopussa. Hän ei enää milloinkaan saisi mennä -museoon tai kaivelemaan kirjakauppojen pimeistä nurkista vanhoja, -tomuisia, unohtuneita kirjoja, jotka kertoivat hävinneistä kaupungeista -ja arvoituksellisista ennusmerkeistä. Hän ei enää milloinkaan saisi -ajatella Atlantiksen ihmeitä ja salaisuuksia, pyramiidien mittoja -eikä menneen ja tulevan ajan suuria arvoituksia. Hänen elämässään -ei sitten enää olisi ollenkaan mitään ihmeellistä, sillä hän oli -pyrkinyt ihmeeseen ja joutunut pettymykseen. Nuo asiat kaikki jäisivät -vanhoiksi tarinoiksi ja kuvitteluiksi sellaisesta, mitä ei milloinkaan -tapahtuisi. Menneisyys ja tulevaisuus olisi kuollutta hänelle. Päivät -olisivat tyhjiä ja painostavia, tyhjempiä ja painostavampia kuin -milloinkaan ennen. Hänen elämänsä ydin vuotaisi kuiviin... - -Ja toisella tiellä häntä odotti tuska, halpuus, raaka kohtelu, huono -ruoka, likaisuus, koettelemukset, jotka voisivat murtaa hänet — mutta -voima viittaisi häntä edelleen luokseen. - -Hän ajatteli Sargonille kuuluvia asioita, voimaa, kaupunkeja, jotka -olisivat kuin suuria yksityisiä olentoja, koko maailmaa, tähtien -salaperäisiä lupauksia, kaikkia noita asioita, joista hänen täytyisi -luopua ja olla Preemby, Preemby suoraan ja selvästi, elämänsä loppuun -saakka, jos hän haluaisi lähteä pois tästä paikasta. Hän istui, kuten -hänestä näytti, äärettömän ajan hiljaa ja miettivänä, vaikka vastaus -jo oli selvä hänen sielussaan. Ja viimein hän puhkesi puhumaan: »Ei», -sanoi hän käheällä äänellä, melkein huutaen: »Minä olen Sargon, Sargon -Jumalan palvelija, ja koko maailma on minun.» - - -6. - -Kauan jälkeen puolen yön istui Sargon yhä tuossa kalpeassa, likaisessa -valaistuksessa melun ja sekaannuksen vallitessa hänen ympärillään. -Hän oli menettänyt kaiken mahdollisuuden arvioida aikaa: kellokin oli -otettu pois häneltä. Jolloinkin pikku tunneilla hän rukoili. Ja silloin -tällöin hän itki hiukan. - -Hän rukoili. Joskus taas hän laati lauselmia ja kuiskaili niitä -itsekseen, ja joskus eivät lauselmat ollenkaan päässeet sanoiksi, -vaan kulkivat hänen sielunsa läpi kuin käärmeet syvässä, tummassa -vedessä. »Suuri on se tehtävä, jonka olet päälleni laskenut. Näen, -etten ole kyllin arvokas, oi mestari, suorittamaan pienintäkään -minulta vaatimaasi tehtävää. En ole kyllin arvokas. Olen mitätön -mies ja tyhmä mies, ja kaikki, mitä tähän saakka olen tehnyt, on -hulluutta. Mutta olet kutsunut minut tietäen hulluuteni. Anna anteeksi -hulluuteni ja auta minua uskoon.» Hän istui hiljaa ja liikkumatta -paikallaan kyyneleet poskipäillään. »Rankaise ja koettele minua tahtosi -mukaan», kuiskasi hän sitten, »kunhan et vain hylkää minua ja katoa -maailmastani.» - -Hän rukoili, että voima tekisi hänestä maailman palvelijan, ja lisäsi -änkyttäen ja heikosti: »sellaisen kuin olin entisinä päivinä.» - -Mutta oliko noita entisiä päiviä milloinkaan ollut olemassa? Sumeria -oli nyt hyvin kaukana hänestä, ja valkoiset kaupungit, siniset -virrat ja jokialukset olivat häipyneet pois, ja häntä kunnioittavat -kansanjoukot olivat kuin haihtuva täplä hänen mielessään, eivät unen -haihtuvaa muistoa selvempiä. Hän ei sanonut vähään aikaan mitään, mutta -lisäsi sitten ääneensä kuiskaten: »Auta sinä minun epäuskoani.» - -Joskus hän rukoili kuiskaten, joskus vaieten, ja joskus hän taas istui -hiljaa ja rauhallisena. Higgs tuli kolme kertaa katsomaan häntä, -mutta ei puuttunut hänen toimiinsa. Viereisessä vuoteessa jatkui runo -yhä, mutta se oli nyt muuttunut vain rytmilliseksi virraksi herjaavia -hävyttömyyksiä. - -Hiukan senjälkeen kun Sargon oli lakannut rukoilemasta, oli hän kai -nukkunut; hän oli kai nukkunut, koska heräsi aamunkoitteeseen. Se ei -tapahtunut asteettain; hän heräsi siihen äkkiä. - -Kylmä, varjoton valo täytti huoneen, ja sähkölamput, jotka olivat -näyttäneet niin kirkkailta, olivat vain valoisia, oranssinkeltaisia -rihmoja. Higgs seisoi ovella tarkastellen kiihkeästi punatukkaista -miestä, joka lepäsi pää pöydällä, kuin unessa — mutta ehkä vain -teeskennellen unta. - - -7. - -Seuraavan päivän iltana tuli kaksi vierasta katsomaan Sargonia. He -kutsuivat hänet luokseen ja hän puheli hiukan heidän kanssaan, ja -sitten he keskustelivat enimmäkseen keskenään. - -Kumpikaan herroista ei selittänyt, mitä asiaa heillä oli Sargonille. -Toinen heistä oli lyhyt, mustatakkinen mies. Hänellä oli kultaiset -kellonvitjat ja kirjava kravatti jalokivineuloineen. Pienellä terävällä -nenällään hänellä oli kultasankaiset silmälasit. Kasvot olivat lihavat -ja puhtaiksi ajellut, suu kuin vino lapionreikä taikinassa. Hän puhui -kuin nyyhkytyksen ja sammaltamisen välimailla, ja hän näytti olevan -jokseenkin kiireissään ja harmissaan siitä, että hänet oli kutsuttu -Sargonin luo. Toinen oli iso, harmaa ja huolestuneen näköinen. Hän -teki jollakin tavalla sen vaikutuksen Sargoniin, että hän oli lääkäri, -jolla oli yksityisiä vaikeuksia. Hän näytti pitävän itseään keskustelun -johtajana ja neuvotteli satunnaisesti jostakin yksityiskohdasta -syrjässä seisovan Jordanin kanssa. - -»Sikäli kuin ymmärrän», sanoi taikinakasvoinen mies, »halusitte te -tarjota päivälliset eräälle seurueelle, johon kuului kaikenlaisia -ihmisiä, Rubikonin ravintolassa, eikö niin? Otaksun, että tuo ajatus -johtui mieleenne jokseenkin äkkiä?» - -»Aioin neuvotella eräitten henkilöitten kanssa», sanoi Sargon. »Se -lienee ollut erehdys minun puoleltani.» - -»Epäilemättä se oli erehdys, hra... hra...» - -»Ei siihen tarvita herraa», sanoi Jordan syrjästä. »Se sanoo itseään -Sargoniksi.» - -Tohtori tuli hyvin terävän näköiseksi. »Eikö se ole jonkunmoinen -historiallinen nimi?» kysyi hän katsellen etsivästi syrjään. - -»On kyllä», sanoi Sargon. - -»Mutta tiedättehän, ettei se ole teidän nimenne.» - -»Ehkäpä ei... Tarkoitan... se on minun ainoa nimeni.» - -»Sepä on kummallinen vastaus», sanoi taikinakasvoinen mies, »todellakin -kummallinen.» - -»Mutta mikä teidän oikea nimenne on?» kysyi lääkäri kehoittavasti. - -»Sargon.» - -»Ei siis A. E. Preemby.» - -Sargon säpsähti ja jäi tuijottamaan silmien ilmaistessa jonkunmoista -ällistystä. »Ei, ei, Jumalan nimeen. Ei suinkaan», sanoi hän. - -»Onko se milloinkaan ollut Preemby?» kysyi lääkäri. - -»Se ei merkitse mitään nyt. Se ei ole ollenkaan tärkeää nyt.» - -»Taitaa se kuitenkin olla hieman tärkeää», sanoi taikinakasvoinen mies. - -»Ja nyt te olette kuningas ja herra tai jotakin sellaista, ja maailma -kuuluu teille?» sanoi lääkäri. - -Sargon ei vastannut. Hän ymmärsi olevansa verkossa. - -Tohtori kääntyi Jordaniin päin ja kutsui hänet kuiskaten luokseen. -Sargon kuuli vain lauseen katkelman. »Higgs kuuli sen», sanoi Jordan. - -»Oletteko te Sargon Loistava?» kysyi lääkäri. - -Sargon kumarsi päänsä suruissaan. »Parasta olisi sanoa minua Sargon -Arvottomaksi, sillä olen epäonnistunut monessa asiassa.» - -Taikinakasvoinen mies katseli lääkäriä. »Emmekö jo ole selvillä tästä?» - -»Päätelmäni ovat selvät», sanoi lääkäri. »Minulla onkin jo todistus -valmiina.» - -»Jos se riittää teille, tri Manningtree, niin riittää minullekin. Jos -menisin katsomaan toisia...» - -»Minulla on kaikki paperit huoneessani», sanoi lääkäri. - -»Erinomaista», sanoi taikinakasvoinen mies. - -»Oli erinomaisen hyvä, että tulitte tänään. Teillehän olisi ollut -yhdentekevää tulla vaikka huomennakin, mutta meillä alkaa tosiaan olla -liiaksi väkeä täällä. Eräs noista vekkuleista on varmasti vaarallinen. -Palveluskunta täällä ei pidä hänen käyttäytymisestään. Teidän pitäisi -hiukan silmätä häntä, taikka oikeastaan jokaista. Ne ovat kaikki selviä -tapauksia, jotka kaipaavat vain yleistä siirtokäskyä.» - -He puhelivat nyt niinkuin Sargon ei olisi ollutkaan läsnä, tai niinkuin -hän olisi ollut eloton esine. Heille hän todella oli muuttunut -sellaiseksi, hän oli jo siirtynyt pois ihmiskunnan piiristä. - -»Miksi te olette puhelleet minun kanssani?» kysyi Sargon äkkiä hämärän -pelon siitä, mitä hän oli sanonut ja tehnyt, kehittyessä hänen -mielessään. - -Lääkärin käytös muuttui. Hän puhui Sargonille kuin pienelle lapselle. -»Te saatte nyt mennä takaisin vuoteeseen», sanoi hän. »Jordan!» - -»Mutta haluaisin tietää sen.» - -»Menkää Jordanin mukaan.» - -»Mitä ne paperit ovat, joista te puhuitte.» - -Tohtori kääntyi selin Sargoniin vastaamatta mitään, ja taikinakasvoinen -mies avasi oven lähteäkseen. Sargon otti askeleen heitä kohti, mutta -Jordan tarttui hänen käsivarteensa. - -Ja kun Sargon pikemmin ankarasti kuin lempeästi jälleen vietiin -vuoteeseen Jordanin taluttamana, niin tuomari ja lääkäri täyttivät ja -vahvistivat asiapaperit, joita tarvittiin riistämään häneltä melkein -kaikki inhimillisen olennon oikeudet. Sillä mielipuolisuuden syytteessä -olevalle ei ole olemassa lautakunnan tutkintoa eikä mitään _habeas -corpus_ oikeutta. Hän ei saa tuomiota julkisessa oikeudessa, eikä ole -mitään, mihin hän voisi vedota. Hän saattaa kirjoittaa valituksia, -mutta mitä ei oteta huomioon. Jokaisen tylsän hoitajan todistus -painaa enemmän kuin hänen kiivainkaan vaatimuksensa. Hänet siirretään -puolisivistyneiden, huonopalkkaisten, huonosti ruokittujen ja työllä -rasitettujen, melkein autokraattisten hoitajien vallan alaiseksi. -Hänestä näyttää jokainen päivä ja jokainen yö aluksi loppumattomalta, -ja sitten päivät ja yöt muuttuvat jonkunlaiseksi tyhjyydeksi, tulevat -merkityksettömiksi ja menevät menojaan yhä nopeammin. Häntä pidetään -aina ruumiillisen epämukavuuden tilassa, hän voi melkein aina pahoin -huonosti valmistetusta ja joskus pilaantuneesta ravinnosta, ja häneen -vaikuttavat hyvin pahasti kaikenlaiset »rauhoittavat» lääkkeet ja -voimakkaat ulostusaineet. Risiiniöljy on ainoa, jota mielisairaaloissa -käytetään todella alttiisti. Hänellä on täysi syy pelätä monia -tovereistaan ja osoittaa orjamaista tottelevaisuutta häntä hoitaville -vartioille. Lääketieteellinen tarkastaja liikkuu kyllä taka-alalla: -lääketieteellinen lautakunta, jolla ei ole mitään kokemusta -mielisairauksista. He käyvät sairaaloissa määrättyihin aikoihin, -välttävät liikaa vaivaa, näkevät niin vähän kuin mahdollista. - -Ja mitäpä he oikeastaan saattaisivat tehdä? He eivät saata lisätä -ruokamenoja, eivätkä korottaa hoitajien palkkoja. Heidät on määrätty -säästämään eikä tuhlaamaan veronmaksajien varoja. Hoitajat ovat -yhteistoiminnassa ja suojelevat toinen toistaan. Heidän täytyy pysyä -yhdessä, ja monet heistä saavat aina pelätä raivoisia sairaita. -Satunnaisesti, siitä tarkoin ilmoitettuaan, tarkastava viranomainen -saattaa käydä sairaaloissa. Silloin pannaan kaikki parhaaseen -järjestykseen. Ne hoidokit, joilla mahdollisesti on valittamisen syytä, -eivät pääse lähestymään häntä, taikka eivät tiedä, kuinka lähestyä -saadakseen valituksensa kuuluviin. Hoitajat ovat läsnä keskeyttämässä, -selittelemässä, häiritsemässä. Niinpä onneton puolihullu, jolla ei ole -mitään mahdollisuutta saada apua, joutuukin kärsimään huonoa kohtelua, -saa huonoa ruokaa, huonon vaatetuksen, eikä hänellä päivällä eikä yöllä -ole muuta seuraa kuin mielipuolet. On jo hyvin paha terveelle joutua -kokemaan todella mielipuolien hullutuksia, raivoa, kyllästyttävää -koneellisuutta, sekavuutta, mutta mitä se vaikuttaakaan sellaiseen, -jonka ylitse on langennut tuon täydellisen pimeyden puolivarjo? He -eivät saa olla omissa oloissaan, eivät pääse eroon toisista, heillä ei -ole mitään rauhaa. Yhteiskuntamme kokoaa nuo onnettomat yhteen, pois -näkyvistä, rakentaa muurit heidän ympärilleen, kuluttaa heidän vuokseen -niin vähän, että he eivät saa kunnollista ravintoa eikä kunnollista -hoitoa, ja tekee urhoollisesti parhaansa unohtaakseen kaiken, mikä -heitä koskee. - -Ja meidän Sargonimme, joka ulkomaailmassakin käytäntöineen ja -vapauksineen oli joskus hiukan hämillään, täytyi nyt mennä tuohon -synkkään alaiseen maailmaan. Sillä häntä pidetään vielä kaksi päivää -tarkastuslaitoksessa odottamassa viranomaisten ratkaisua. Sitten -hänet lähetetään neljän muun vangin kanssa vielä riemuttomampaan ja -surullisempaan vankeuteen Cummerdown Hillin rakennuksien, muurien ja -ristikoiden taakse. - -Niinpä hän nyt joksikin aikaa häviää tavallisten ihmisten näkyvistä, -ja katoaa hetkeksi tästäkin tarinasta. Olisi sietämätöntä kertoa -likimainkaan tarkoin hänen jokapäiväisten kärsimystensä ja alennuksensa -vaiheita. - - - - - - -KOLMAS KIRJA - -SARGONIN, KUNINKAITTEN KUNINKAAN, YLÖSNOUSEMUS. - - - - -Ensimmäinen luku. - -CHRISTINA ALBERTA ISÄÄNSÄ ETSIMÄSSÄ. - - -1. - -Tähän asti Christina Alberta oli suhtautunut elämään rohkeasti, -halveksivasti ja menestyksellisesti. Toisten varovaisuus ja arvelut -eivät liikuttaneet häntä. Hän ei nähnyt mitään syytä, miksi olla -järkevän epäröivä, noudattaa sovinnaisuuksia ja rajoituksia. Nyt hän -ensimmäistä kertaa tunsi kauhistuvansa. Hänen isänsä oli kadonnut -maailmaan, jonka hän äkkiä käsitti äärettömän julmaksi. Teddy oli -kelvoton, niin täydellisesti kelvoton, että vain omiin tunteisiinsa -kokonaan kietoutunut hupsu olisi voinut koskea häneen. Hän valvoi -suurimman osan yötä, joka seurasi hänen isänsä katoamista, pureskellen -sormiaan ja kiroten Teddyä. Lambone, tuo suuri ystävä, oli veltto, -tietämätön ja pintapuolinen. Harold ja Fay näyttivät jo hiukan -kyllästyneen hänen onnettomuuteensa ja hiukan taipuvaisilta moittimaan -häntä siitä, että hän oli tuonut isänsä Lontooseen. Hänellä ei ollut -ketään muuta, jonka puoleen kääntyä. Hänelle ei jäänyt ketään — paitsi -itse Christina Albertaa, — joka nyt tunsi olevansa hiukan ränsistynyt -ja aika tavalla peloissaan. - -»Mutta mitä minun on tehtävä?» kysyi hän yöllä yhä uudestaan -nukkuessaan sekavassa, mutta taiteellisessa pikku huoneessaan. - -Hänen asemaansa huononsi vielä sekin, ettei hänellä ollut täyttä -puntaakaan selvää rahaa. - -On merkittävä muistiin, että Christina Alberta ei kahteen päivään -ryhtynyt siihenkään itsestään selvään toimenpiteeseen, että olisi -kääntynyt poliisin puoleen. Hänellä oli omituinen, vaistomainen tunne -siitä, että poliisin sekoittaminen asiaan oli vaarallista, ja että -koko yhteiskunnallinen järjestelmä ei oikein ollut edullinen hänen -omituiseen pikku isäänsä nähden. Hänellä oli synnynnäinen epäluottamus -ihmisiin. Paul Lambone neuvoi häntä kääntymään poliisin puoleen. Hän -osasi sentään olla häpeissään avuttomuudestaan, ja kahden kirkkaan -päivän kuluttua hän tuli Lonsdalen talleille tarjoamaan vielä kerran -altista, mutta hidasta apuaan. Hän saapui Christina Albertan juodessa -teetä Fayn kanssa. - -»Christina Alberta», sanoi hän suurikokoisen, murhetta ilmaisevan -kuvan näköisenä. »Olen ollut huolissani ja taas huolissani koko -tämän ajan sinun takiasi. En osannut auttaa sinua kylliksi. Arvelin, -että hän tulisi takaisin ominpäinsä, ja että kaikki tuo hälinä oli -ennenaikaista. Oletko kuullut jotakin?» - -Christina Albertalla oli toiselta puolen suuri halu siepata hänen -päänsä pois, ja toisekseen hän tunsi, että hän, omaan tapaansa, oli -hänen todella vilpitön ystävänsä ja saattaisi olla suureksikin hyödyksi. - -»Puhu vain suoraan», sanoi Lambone. »Sinun tulee parempi olla, kun olet -ilmaissut kaiken, ja sitten me voimme keskustella siitä.» - -Häntä varmisti tytön hymy. Hän kirkastui silminnähtävästi. Hän oli sitä -lajia ihmisiä, joista olisi vaikeaa tuntea edes torakan vihaavan heitä. -»En halua istuutua siihen tuoliin, kiitos», sanoi hän Faylle. »Se on -liian mukava. Voimmehan me millä hetkellä hyvänsä keksiä jotakin, ja -silloin minun täytyy kiiruhtaa toimimaan. Olen nyt spartalainen», -lisäsi hän istuutuen. - -»Mitä?» sanoi Fay. - -»Spartalainen. Lääkärini kehoittaa minua sanomaan tuon sanan aina -ennen aterioita ja etenkin ennen teetä. En tiedä, miksi. Hän koettaa -kai taikatemppuja, Couén menetelmää tai sellaista... Ovatko nuo -kokoskeksejä? Niin minä arvelinkin... Nepä ovat hyviä. Ja mitä meidän -nyt on tehtävä, Christina Alberta?» - -Hän tuli järkeväksi ja auttavaiseksi, muistutti yhä enemmän miestä, -joka oli kirjoittanut teoksen: _Mitä on tehtävä sadassayhdessä -tapauksessa_. Hän sai Christina Albertan tunnustamaan, että hänellä -ei ollut rahaa, ja ilmoitti hänelle, että tämän velvollisuutena oli -ottaa vastaan viidenkolmatta punnan laina. Sitten hän keskusteli -siitä, olisiko katoamisesta ilmoitettava poliisille, ja sai Christina -Albertan myöntymään siihen. Jos hra Preemby oli joutunut pahoihin -käsiin, niin oli sitä parempi, mitä pikemmin poliisi puuttui asiaan. -Hän ei kuitenkaan pitänyt pahinta luultavana. Hän oli paljon taipuvampi -ajattelemaan, että Preemby oli aiheuttanut häiriötä ja että hänet oli -pidätetty. Hän arveli, että rikkomusta pidettäisiin mielenhäiriön -aiheuttamana. Hän oli kysynyt neuvoa hyödyllisiltä lakikirjoilta ja -_Encyclopedia Britannicalta_, ja selitti, että hänellä oli erinomainen -henkinen sulatuskyky. Christina Alberta huomasi, että Lambonesta olisi -saattanut tulla oivallinen asianajaja. - -Hän vei Christina Albertan autolla Scotland Yardille. »Täällä ne joko -ilmoittavat, missä hän on, taikka sanovat, mistä me saamme sen tietää», -selitti hän. - -Fayhin vaikutti tämän ajatuksen alkuperäisyys. »Jos olisi kysymys -kadonneesta sateenvarjosta», sopersi hän kiireissään, »niin -ymmärtäisin. Mutten ole tiennyt, että Scotland Yardilta voi hakea -kadonnutta isää.» - -Kello kuudelta oli Preembyn jälkiä saatu seuratuksi Giffordkadulle -saakka. Mutta häntä ei saanut puhutella siellä. Hänet oli todistettu -mielenvikaiseksi ja hänet lähetettäisiin, hoitaja arveli, mutta ei -ollut aivan varma siitä, Cummerdown Hilliin. Paul Lambone koetti olla -arvokas ja tärkeä ja vaikuttaa hoitajaan saadakseen lisätietoja, -mutta ei onnistunut. Vihdoin hän ja Christina Alberta lähtivät pois -tietoisina hiukan enemmästä kuin yhdestä masentavasta tosiseikasta. He -eivät saisi nähdä hra Preembyä, eivätkä saisi tietää mitään oleellista -hänestä, ennenkuin seuraavana käyntipäivänä, — milloin se sitten -lieneekin, — Cummerdown Hillissä. Silloin, jos »hän olisi sellainen, -jonka luo päästettäisiin», saisivat he mennä häntä tapaamaan. Hoitaja -oli jyrkkä ilmoituksissaan ja näytti pitävän sekä Lambonea että -Christina Albertaa jokseenkin vastenmielisinä henkilöinä. - -Kun he lähtivät Giffordkadulta, huomasi Christina Alberta, että Lambone -oli vihainen. Hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt tätä vihaisena. -Se oli kyllä hyvin ohimenevä vaihe. Hänen poskillaan oli tavallista -syvempi puna. - -»Mokomakin kartanokoira», sanoi hän. »On siinä vain tuottaakseen harmia -ihmisille. Odottaisihan... minun asemassani olevaa miestä kohtaan... -jonkunlaista käytöstapaa... jonkunlaista huomaavaisuutta... Kaikkialla -muualla maailmassa kunnioitetaan kirjailijoita.» - -Christina Alberta ilmoitti vaikenemisellaan olevansa samaa mieltä. - -»Tuollaisen julkisessa toimessa olevan miehen pitäisi ainakin osata -käyttäytyä.» - -»Hän oli mahdoton», sanoi Christina Alberta - -»Mutta minä en ole vielä käyttänyt kaikkia keinojani», sanoi Lambone. - -Christina Alberta odotti jatkoa. - -»Minun olisi heti pitänyt mennä Devizesin luo. Hän tietää enemmän -mielisairauksista ja mielisairaita koskevasta lainsäädännöstä kuin -kukaan Lontoossa. Ihmeellinen mies. Menen takaisin asuntooni, soitan -hänelle ja sovin tapaamisesta. Sitten hän selittää meille koko asian. -Ja haluanpa, että sinäkin tapaisit hänet. Pidät varmasti hänestä. -Sattumalta tulen ajatelleeksi, että olet ihmeesti hänen näköisensä.» - -»Kuinka?» - -»Sinulla on elämän voima ja kaikki sellainen. Ja olet ruumiillisesti -hänen näköisensä. Samanlainen nenä, jokseenkin samanlaiset piirteet.» - -»Tällainen nenä sopiikin paremmin miehelle», sanoi Christina Alberta. -»Toivon, että se tyydyttää häntä.» - -»Se on helkkarin hyvä nenä, Christina Alberta», sanoi Lambone. -»Se on urhoollinen nenä. Älä vain rupea olemaan vaatimaton siihen -nähden. Nenäsi juuri kiinnitti ensimmäiseksi huomioni sinuun. Sinä -saat pyydystetyksi miehen sillä vielä, ja hän ihailee sitä ja seuraa -sitä niinkuin sinäkin. Nykypäivinä naiset tahtovat olla vapaita ja -yksilöllisiä, heillä pitää olla omat erikoispiirteensä. Kiharoitten, -joutsenkaulan ja kalpean ihon aika on ohi. Ei silti, ettei sinulla -olisi puhtain iho, mihin silmäni ikinä ovat sattuneet, Christina -Alberta.» - -»Kertokaa minulle lisää Devizesistä», sanoi Christina Alberta. - - -2. - -Mutta Christina Alberta ei tavannut Devizesiä seuraavanakaan päivänä. -Hän lykkäsi kohtausta päivän ja kiiruhti Woodford Wellsiin hra Sam -Widgeryn tärkeän kirjeen kutsumana. - -Widgeryt ja Preembyt eivät olleet varsinaisesti kirjeenvaihdossa, -paitsi silloin kun hra Preembylle suoritettiin korkoja hänen Kirkkaan -Virran pesulaitokseen kiinnittämälleen pääomalle. Yhtiön perustaminen -oli aiheuttanut jonkun verran hankausta, ja hra Widgery oli pysynyt -närkästyneenä, jota hän myös koetti osoittaa koettamalla esittää -sanottavansa harkitun lyhyesti. Mutta nyt saapui seuraava, nti Chrissie -Preembylle osoitettu kirje: - - »Rakas Chrissie», alkoi se. - - »Sehän on kamalaa, mitä isä raukallesi on tapahtunut. En voi sanoa - sinulle, kuinka kauhistunut olen. Menin suoraan työhuoneelle, jonne - olit jättänyt hänet, niin pian kuin ne kirjoittivat minulle ja - lähettivät hänen kellonsa ja shekkikirjansa. Olipa hyvä, että ne - löysivät osoitteeni hänen taskustaan, muuten otaksun, että minua, - kuten tavallista, olisi pidetty tietämättömänä kaikesta tästä. Hän - ei tuntenut minua ja kielsi oman nimensä, mutta sitten oli hän - tuntevinaan minut kieroksi kauppavarkaaksi ja tahtoi, että minulta - leikattaisiin korvat, ja uhkaili minua. Minut piti seivästää, en - tiedä, mitä hän sillä tarkoitti. Olen ajatellut kaikkea tätä, - ja kun sinä et vielä ole täysi-ikäinen, otaksun minä, että olen - sinun jonkunlainen holhoojasi, ja että minun tulee valvoa etujasi - pesulaitoksessa, joka ei kannata likimainkaan niin hyvin kuin isäsi - sai minut uskomaan. Luulen, että hän jo silloin oli hiukan kummallinen - eikä oikein ymmärtänyt, mitä hän teki, ja epäilen, että se, mitä - hän oli saanut päähänsä etuoikeutetuista osakkeista, joita minä en - milloinkaan oikein hyväksynyt, mutta joihin suostuin tehdäkseni - hänelle mieliksi, olisi enää pätevää. Onneksi ei tällä kaikella ole - mitään kiirettä, kun sinun ei tarvitse maksaa mitään hänestä, siellä - missä hän on, sanoo hra Punter, niin kauan kuin annat kaiken olla - sillään, ja muusta voimme puhua, kun olet päässyt ensimmäisestä - säikähdyksestä isäsi sortumisesta. Vaimoni lähettää rakkaat terveiset - ja lämpimän myötätuntonsa. Ole vain rauhallinen, äläkä anna kaiken - tämän liikaa häiritä sinua, sillä useinhan se on perinnöllistä, eikä - milloinkaan saata olla kyllin varovainen, niin että jätä kaikki minun - hoitooni ja ole varma siitä, että olen - - altis sukulaisesi - Sam Widgery.» - -»Sepä joltain kuuluu», sanoi Christina Alberta ja soitti heti -tapaamisperuutuksen Paul Lambonelle ja Wilfred Devizesille ja kiiruhti -pois silmissään taistelunhaluinen tuli Liverpoolkadun maanalaiselle -asemalle. - - -3. - -Kun Christina Alberta tuli Woodford Wellsiin, tuntui hänestä, -että pesulaitos oli hieman pienempi kuin ennen, ja että sinisten -kuljetusvaunujen väri oli hieman ränsistynyt. Niitten hakaristi -oli peitetty paperipalasilla, joissa seisoi: »Kokonaan uusi johto. -Kääntykää kaikissa asioissanne toimitusjohtajan, hra Samuel Widgeryn -puoleen. Määräyksen mukaan.» - -Hän kulki puutarhakäytävää pitkin taloon, joka oli ollut hänen kotinsa -melkein koko hänen elämänsä ajan, ja oven avasi hänelle hra Sam Widgery -itse, joka oli nähnyt hänen tulevan. »Tulitpa sentään tänne», sanoi -hän ja näytti epäröivän päästäessään häntä sisään. Hän oli pitkähkö, -kumara mies, kasvot rokon arpiset, alahuuli riippuva ja nenä leveä, ja -hän veti usein ilmaa sen läpi hengittäessään ja hänen silmänsä olivat -hyvin salakavalat ja ruskeat. Hän oli puettu tummaan, huonosti sopivaan -pukuun, jonka kaulus oli reunoista kulunut, ja hänellä oli kaulassa -hyvin ränsistynyt, valmiiksi sidottu satiinikravatti. Hänen liivinsä -olivat melkein auki, ja hän heilutteli lakkaamatta käsiään. Hän katseli -Christina Albertaa, ikäänkuin olisi pitänyt tyttöä pelottavampana kuin -oli luullut. - -»Näittekö isän?» kysyi Christina Alberta käyden suoraan asiaan. - -Hän puristi huuliaan yhteen ja heilutteli päätään puolelta toiselle -ikäänkuin olisi muistellut tuskallisia asioita. - -»Oliko hän huono? Oliko hän kummallinen vai... pelottava?» - -»Ei niin äänekkäästi, rakkaani», sanoi hänen käheä, kuiskaava äänensä. -»Eihän jokaisen tarvitse kuulla sinun surujasi. Tule sisään tänne, -jossa voimme puhella rauhallisesti.» - -Hän meni edeltä oleskeluhuoneeseen, jossa hänen isänsä vielä niin -äsken oli suunnitellut, kuinka pesulaitos muutettaisiin rajoitetuksi -osakeyhtiöksi. Tutut huonekalut oli järjestetty ihan hämmästyttävästi, -ja suuri, musta pöytä oli asetettu ikkunan alle. Varovaisesti sulki Sam -Widgery oven ja tuli häntä kohti. »Istu, Chrissie», sanoi hän, »äläkä -raivostuta itseäsi. Pelkäsinkin, että päähäsi pälkähtäisi syöksyä tänne -täyttä kyytiä. Mutta olihan minun kirjoitettava sinulle.» - -»Näittekö hänet?» toisti tyttö. - -»Hullu kuin hullu», sanoi Widgery. »Sanovat, että hän oli aiheuttanut -mellakan Rubikonin ravintolassa. Aikoi tarjota suuret päivälliset koko -Lontoon kerjäläisille.» - -»Näittekö hänet? Oliko hänen hyvä olla? Oliko hän onneton? Mitä ne ovat -hänelle tehneet?» - -»Et saa ahdistaa minua kysymyksilläsi, Chrissie. Et saa antaa -ajatustesi lentää sellaista kyytiä. Kerroin sinulle kirjeessäni, että -menin sinne tapaamaan häntä. He kutsuivat hänet ulos, ja hän tuli -luokseni pieneen huoneeseen.» - -»Missä se oli? Missä tuo sairaala on?» - -»Joko sinä taas alat! Istu nyt paikallasi ja kuuntele rauhallisesti -asioita, tyttöseni. En voi vastata kaikkiin kysymyksiin yhtaikaa.» - -»Missä näitte hänet? Giffordkadullako? - -»Missäs muualla? Ne valmistelivat juuri hänen siirtämistään muualle.» - -»Minne?» - -»Jonnekin hoitolaan, tietysti.» - -»Cummerdown Hilliinkö?» - -»Niin se taisi muistaakseni olla, Cummerdown Hill. Niin — ne sanoivat -— Cummerdown Hill. Hän tuli ulos. Hän oli ihan tavallisen näköinen, -ehkäpä hiukan itseensä vaipuneempi kuin ennen, mutta kun hänen silmänsä -sattuivat minuun, säpsähti hän ja sanoi: ’En tunne teitä. — Juuri -niin.’» - -»No, sehän ei ollut hulluutta. Oliko hän hullun näköinen? Luulen, ettei -hän halunnut puhella kanssanne — kaikkien niiden epämiellyttävien -seikkojen jälkeen, mitä teidän välillänne on sattunut.» - -»Hyvin mahdollista. Sanoin hänelle kuitenkin: 'Mitä! Etkö tunne minua? -Etkö tunne vanhaa sukulaistasi Sam Widgeryä, jonka niskoille jätit -pesulaitoksesi?’ Juuri niin, sillä tavalla laskin leikkiä hänelle. -Hyvin ystävällisesti, mutta — humoristisesti. ’En tunne teitä’, -vastasi hän ja koetti mennä. 'Seis nyt!’ sanoin minä ja tartuin häntä -käsivarteen. 'Olette alhainen, inhottava roisto’, sanoi hän minulle -ja koetti työntää minut pois. ’Te saattaisitte joka pesulaitoksen -vararikkoon’! sanoi hän — hän minulle, joka olen hoitanut pesulaitoksia -kaksitoista vuotta aikaisemmin kuin hän meni naimisiin äiti parkasi -kanssa. 'Mutta minun ei kuitenkaan ole käynyt niin kuin teidän’, sanoin -minä, 'hra Albert Edward Preemby.’ Hän ikäänkuin jäykistyi. 'Sargum’, -sanoi hän, 'olkaa hyvä...’» - -»Sargon», korjasi Christina Alberta. - -»Olkoon menneeksi. Minusta hän sanoi 'Sargum’. Ja 'Sargum’ tahtoi hän -sanottavan. Hullukaan ei voi olla hullumpi. Koetin puhella, mutta mitä -hyötyä puhumisesta oli? En voinut saada häntä sanomaan mitään selvää -tai suoraa. Hän alkoi uhkailla minua 'batonadilla’, — mitähän sekin -on? Pyysin häntä hillitsemään kielensä. 'Olen jo saanut kyllikseni’, -sanoi hän hoitajalle ja hoitaja vei hänet pois. Ja niin olemme selvät -hänestä, Christina Alberta.» - -»Selvät hänestä!» - -»Selvät hänestä. Mitäpä siinä saattaisi tehdä?» - -»Vaikka mitä! Oliko hän hyvin onnettoman näköinen? Näyttikö hän -pelästyneeltä tai kohdeltiinko häntä huonosti?» - -»Miksi niin? He pitävät hänestä hyvää huolta, ja hänelle ei voi -tapahtua mitään pahaa.» - -»Oletteko varma siitä, että hän näytti rauhalliselta?» - -»Ehkäpä hiukan alakuloiselta. Se johtuu kai kaikesta siitä, mitä hänen -mielessään liikkuu. Mutta hän on siellä, missä hänen pitää ollakin, -Chrissie. Minä tunnen sen. Sikäli kuin Punter sanoo, on meidän -annettava kaiken olla alallaan. Siellä hän on ja saa kaiken, mitä -kaipaakin eläessään veronmaksajain rahoilla. Meidän on nyt pidettävä -huolta itsestämme. Meidän on harkittava tuota hänen hassua ajatustaan -etuoikeutetuista osakkeista, joilla hän on rasittanut liikettä. Se -on tärkeää. Se on melkein 400 punnan kuorma vuodessa asian tällä -kannalla ollessa, siis melkein 10 puntaa viikossa. Lontoossa ei mikään -pesulaitos voisi kestää sitä.» - -»Minun täytyy päästä katsomaan isää», sanoi Christina Alberta. -»En usko, että hänellä on niin hyvä olla. Olen kuullut kauheita -mielisairaaloista. Minun on joka tapauksessa mentävä suoraan sinne -tapaamaan häntä.» - -»Se ei käy päinsä, Chrissie», sanoi hra Widgery pudistaen suuria, -harmaita kasvojaan puolelta toiselle ja tarkastellen puhuessaan tyttöä. -»Eivät ne tahdo, että kävijät juoksevat hulluinhuoneessa pitkin -viikkoa, aina kun mieli tekee. Se ei käy päinsä, ymmärräthän. Noita -olento parkoja on pidettävä rauhassa, eikä heitä saa häiritä. Voisinhan -antaa sinulle kirjeen ensi vieraspäiväksi...» - -»Te! Antaa minulle kirjeen!» - -Hra Widgery pudisteli hartioitaan. »Se auttaisi sinua pääsemään sisään. -Mutta et sinä hyödy mitään hänestä, Chrissie, vaikka saisitkin tavata -hänet. Ja sinun täytyy odottaa käyntipäivää. Sinun täytyy tehdä niin.» - -»Tahdon tavata hänet.» - -»Kyllä kai. Mutta säännöt ovat sääntöjä. Sitä ennen meidän on kuitenkin -selvitettävä nämä sotkuiset liikeasiat. Niin kauan kuin hän on -hoitolassa, arvelen, että meidän on annettava sinulle elatusrahaa, -esimerkiksi viisi puntaa viikossa, ja säilyttää loppu siksi, kunnes -saamme jotakin järjestykseen. Taikka neljä. Taikka, kuten tahdot, — -emme määrää summaa. En osaa sanoa. En ole vielä oikein ajatellut sitä. -Ethän millään muotoa voi tarvita kokonaista kymmentä puntaa viikossa, -kun sinulla ei ole häntä hoidettavana. Sitten saatamme nähdä, kuinka -asiat ovat, ja kaikki tulee taas kuntoon.» - -Hän vaikeni, raapi partaansa ja silmäili häntä hiukan sivulta pienillä, -viekkailla silmillään. »Eikö niin?» kysyi hän sitten ikäänkuin -innostuttaakseen tyttöä puhumaan. - -Christina Alberta katseli häntä hiljaisuuden vallitessa, joka tuli -kiusalliseksi. Sitten nousi hän ja katseli häntä taas kädet lanteilla -ja kasvot kiihtyneinä. - -»Nyt minä ymmärrän», sanoi hän, »te kirottu vanha lurjus!» - -Hra Widgeryllä oli vanha, soma käsitys nuorten naisten puhetavasta ja -nuorista naisista yleensä. Hän ällistyi. »Mitä?» hän sanoi, »mitä?» - -»Sellainen olette aina ollut», sanoi Christina Alberta. - -»Sinun ei pidä sanoa sellaista, Chrissie. Sinun ei pidä käyttää -sellaisia sanoja. Älä nyt saa väärää käsitystä tästä kaikesta. Mitä -sinä tarkoitat! Vanha lurjus! Ja vielä jotakin sen edessä. Miksi? -Minähän teen vain sen, mitä minun täytyykin. Sinä et todellakaan ole -vielä täysi-ikäinen, olet vielä pelkkä lapsi, lain kannalta katsottuna, -ja minun, luonnollisesti, minun hänen lähimpänä sukulaisenaan niin -sanoaksemme, on ryhdyttävä sellaisiin toimenpiteisiin kuin tämän asian -järjestäminen edellyttää. Siinä kaikki. Et saa käsittää tätä väärin ja -raivostua. Eikö niin?» - -»Sanoin, että olette», intti Christina Alberta, »kirottu vanha lurjus.» - -Widgery ei kyennyt katsomaan häntä silmiin. Hän puhui kuin olisi -puhutellut kirjoituspöytää. - -»Ja mitä hyötyä sinulla on tuollaisten kamalain puhetapojen -käyttämisestä? Ja loukkaako se minua millään lailla? Ja muuttaako se -millään lailla sitä tosiasiaa, että minun on, tahdoinpa sitten tai en, -hoidettava hänen omaisuuttaan ja pidettävä huolta siitä, ettet sinä -joudu mihinkään onnettomuuteen tai vääryyttä kärsimään? Sekä minä että -tätisi olemme ajatelleet tätä asiaa ja huomanneet, että juuri niin on -meneteltävä. Ja sitten sinä kieput ympärilläni kuin käärme ja käytät -kieltä, joka...» - -Hra Widgeryltä loppuivat sanat, ja hakien yhä tukea kirjoituspöydältä -hän kohotteli olkapäitään ja levitteli käsiään. - -»Ette te ole hänen sukulaisensa», sanoi Christina Alberta. »Arvasin, -kun luin kirjeenne, että teillä oli tekeillä jotakin sen tapaista. -Olette tyytyväinen, kun olette saanut hänet pois tieltä, koska hän oli -mies vaatimaan täsmällistä suoritusta. Luulette, että minä olen yksin, -arvelette, että minä olen vain tyttö, ja että voitte tehdä minulle mitä -hyvänsä. Olette erehtynyt. Panen teidät maksamaan joka pennin, mitä -olette velkaa pesulaitoksesta, ja pidän huolta siitä, että teette sen -säännöllisemmin kuin milloinkaan ennen. Ja miksi ette tehnyt mitään -saadaksenne hänet pois sieltä, heti kun saitte tietää, että hänet oli -pidätetty?» - -»No, älä nyt raivostu taas, Chrissie», sanoi hra Widgery. »Vaikka -en olekaan hänen varsinainen sukulaisensa, olen kuitenkin sinun -sukulaisesi. Olen sinun lähin sukulaisesi ja paras ystäväsi ja minun on -ajateltava, mitä sinuun nähden on tehtävä. Minun on toimittava sinun -puolestasi. Huolimatta pahoista puheista ja kaikesta muusta. Sanon -sinulle, että hän on paikallaan ja turvassa siellä, missä hän on, enkä -halua tehtävän mitään sellaista, joka tuottaisi hänelle häiriötä. Ei -mitään. Siellä hän on, ja sinne hänen on jäätävä, ja aion toimia, -niinkuin hra Punter on neuvonut tekemään. Pidätän hänen osuutensa, kun -ne lankeavat maksettaviksi, ja maksan sinulle, mitä pidän parhaana -suorittaa sinun elannoksesi, ja panen sen hänen tililleen, ja sitten -pidän huolta siitäkin, että sinä vietät kunniallista elämää sekä nyt -että tulevaisuudessa, sellaista, josta serkku vainajani, Christina, -olisi pitänyt. Sinä kierrät maailmaa ihan hävyttömällä tavalla ja olet -oppinut kiroilemaan ja puhumaan ruokottomasti. Sitä ei voi jatkua. -Sillä kannalla ovat asiat, Chrissie, ja mitä pikemmin sinä sen huomaat, -sitä parempi.» - -Nuori nainen seisoi ääneti niin kauan kuin hra Widgery esitti -suunnitelmiaan. - -»Missä rva Widgery on?» sanoi hän lopuksi osoittaen hämmästyttävää -kykyä hillitä itseään. - -»Pesulaitoksessa valvomassa töitä. Ei ole mitään syytä vaivata häntä. -Olemme puhuneet nämä asiat puhki täydellisesti, ja olemme täydellisesti -yhtä mieltä niistä. Meillä on _oikeus_ holhota sinua, ja me olemme -vastuunalaiset sinusta, ja me aiomme tehdä velvollisuutemme sinuun -nähden, Chrissie, pidätpä sinä siitä tai et.» - -Epämiellyttävät ajatukset tunkeutuivat Christina Albertan mieleen. Hän -oli vielä kaksi kuukautta vailla yhdenkolmatta, ja oli täysin selvää, -että laki myönsi tuolle yrmeälle, rasvaiselle henkilölle kaikenlaisia -ennakko-oikeuksia puuttua hänen asioihinsa. Hänen luonteensa mukaista -oli kuitenkin käydä asioihin reippain mielin. - -»Kaikki tuo on puhdasta pötyä», sanoi hän. »Minä en salli, että isäni -pistetään syrjään noin vain, minun voimatta sanoa mitään siihen, ja -minä en salli teidän keinottelevan omaisuudellani. Jokainen perheessä -tietää, että te olette taitava veijari. Äitikin sanoi usein niin. Minä -pidän itse huolta hänestä, ja katson, että hänet viedään johonkin -yksityiseen mielisairaalaan, jossa häntä hoidetaan kunnollisesti. Ja -sitä juuri minä olen tullut sanomaan teille.» - -Hra Widgeryn pienet silmät näyttivät ottavan mittaa hänestä ja -punnitsevan häntä. »Osaatpa sinä käyttäytyä korskeasti ja mahtavasti, -Chrissie», sanoi hän hetken äänettömyyden jälkeen. »Tahdot tehdä sitä -ja tahdot tehdä tätä. Oletpa saanut väärän käsityksen siitä, mitä -_sinä_ voit saada aikaan maailmassa. Sinulla ei ole yhtään rahaa eikä -yhtään arvovaltaa, ja mitä pikemmin sinä tulet järkiisi, sitä parempi.» - -Christina Albertan mieli oli painumassa alakuloiseksi. Koettaessaan -vastustaa sitä hän menetti itsehillintänsä. »Tiedän ihan hyvin, mitä -minä voin tehdä ja mitä te», sanoi hän palavin kasvoin. - -»No, nyt sinä taas raivostut», sanoi hra Widgery. »Sinun ei ennen -kaikkea pitäisi raivostua.» - -»Raivostua!» sanoi Christina Alberta valmistautuen vastaamaan, mutta -silloin hän, ilkeän ajatuksen valtaamana, pysähtyi siihen ja tuijotti -noita pieniä, pistäviä, ruskeita silmiä rokonarpisissa kasvoissa. Ne -vastasivat mykästi hänen mykkään kysymykseensä. Hän oli käyttänyt -kolmannen tai neljännen kerran sanaa »raivostua», ja nyt hän huomasi, -minne hän tähtäsi. Hän tajusi äkkiä, mitä ajatuksia hänen isänsä -sammuminen oli pannut pyörimään toisen päässä. Hänkin oli siis tutkinut -mielipuolia koskevaa lainsäädäntöä — ja uneksi nyt omia uniaan. - -»Juuri niin», sanoi hra Widgery. »Olet aina ollut erikoisen luontoinen -tyttö, Chrissie, ja viettämäsi hurja elämä ja nyt tämä tapaus on -rasittanut sinua. Pakostakin rasittanut sinua. Sinulla ei ole muita -uskollisia ystäviä kuin tätisi ja minä, eikä muuta rauhallista -turvapaikkaa kuin tämä. Älä viitsi epäillä minua, Chrissie, tarkoitan -parastasi. En aio maksaa sinulle rahaa, että voisit jatkaa elämääsi -Lontoossa. Niin! Saattaisit hankkia myrkkyä tai muuta. Sano vain minua -joksikin lurjukseksi, jos haluat. Kiroile minulle, niinkuin olisit -suunniltasi. Se ei muuta sitä, mitä olen sanonut. Tahdon, että tulet -tänne ja lepuutat itseäsi ja hermojasi jonkun aikaa, ja anna minulle -aikaa harkita, mitä... mitä sinuun nähden olisi tehtävä... Kiität minua -siitä kerran.» - -Hänen suuret harmaat kasvonsa näyttivät laajenevan ja paisuvan tytön -silmissä, ja huone muuttui pienemmäksi ja pienemmäksi. - -»Minun velvollisuuteni on pitää huolta sinusta», sanoi hän. »Järkevä -harkinta ei ole pahaksi sinulle eikä kellekään meistä.» - -Tullessaan junassa Liverpoolin asemalta oli hän päättänyt kukistaa -perin pohjin Sam Widgeryn, mutta asiat eivät ollenkaan näyttäneet -kehittyvän siihen suuntaan. - -»Mitä vielä!» huudahti hän. »Luuletteko todella, että minä palaisin -tänne?» - -»Se olisi parempi kuin joutua turmioon Lontoossa, Chrissie», sanoi -toinen. »Emme me voi sallia sinun kuljeksivan ympäriinsä Lontoossa -samalla tavoin kuin isäsi.» - -Hän tunsi, että hänen oli nyt mentävä, mutta sekuntiin tai pariin ei -hän voinut liikahtaa paikaltaan lähteäkseen. Hän ei voinut liikahtaa, -koska hän pelkäsi toisen tekevän jotakin pidättääkseen häntä, ja -jos hän olisi sen tehnyt, ei tyttö olisi tiennyt, kuinka hän olisi -menetellyt. Sitten hän kavahti seisaalleen. - -»No niin», sanoi hän astuen pari askelta hänen ohitseen ovelle päin, -niin että toisen täytyi kääntyä ympäri. »Olen sanonut teille, mitä minä -teistä ajattelen. Minun on nyt parasta palata Lontooseen.» - -Hän näki Widgeryn silmissä aikeen tukahuttaa alkuunsa hänen -yrityksensä. »Etkö halua jäädä syömään jotakin», sanoi mies, »ennenkuin -lähdet?» - -»Minäkö söisin täällä!»huudahti hän ja pääsi ovelle. - -Tytön kädet vapisivat niin, että hänen oli vaikea kääntää ripaa. -Widgery seisoi liikkumattomana tuijottaen häntä alahuuli lerpallaan -ja epäilyksen ilme kasvoillaan. Näytti siltä kuin hän ei olisi ollut -oikein varma itsestään eikä menettelytavasta, jota hänen olisi -seurattava. Menettelytapa, jota hän aikoi noudattaa, oli pelottavan -selvä. - - -4. - -Christina Alberta asteli arvokkaasti ulos avoimesta pääovesta ja pois -pitkin puutarhan tietä. Hän ei katsonut taakseen, mutta hän tiesi, että -Widgeryn kasvot olivat painautuneet ruutuun ja että hän seurasi häntä. -Milloinkaan elämässään ei hän ollut siinä määrin hätääntynyt. Hän olisi -tahtonut juosta. - -Kun juna oli lähtenyt, tunsi hän olevansa paremmin turvassa. »Kuinka -ihmeessä voi hän päästä kimppuuni?» sanoi hän ääneen autiossa -vaunuosastossa. - -Mutta hän ei ollut ollenkaan varma siitä, ettei hänen kimppuunsa -päästäisi, ja hän huomasi jääneensä miettimään, kuinka paljon tukea -ja apua hän saisi lontoolaisilta ystäviltään. Voisiko hän esimerkiksi -luottaa Paul Lamboneen? Jos rahojen suoritus lakkaisi, voisiko hän -saada jonkun toimen ja pitää itseään yllä niin kauan, että saisi -isä parkansa selvitetyksi verkosta, johon tämä oli joutunut? Kuinka -suhtautuisivat asiaan Harold ja Fay, jotka olisivat ikuisessa pulassa, -jos rahojen lähetys lakkaisi? Ja sitten kai isä ihmetteli itsekseen, -miksi apua ei tullut — ällistyneenä siitä, mitä hänelle oli tapahtunut -ja luultavasti tullen yhä höperömmäksi. - -Christina Alberta kehittyi nyt nopeasti täysi-ikäiseksi. Kaiken -hänen radikalisminsa ja kapinallisuutensa pohjalla oli aina tähän -saakka ollut usko, äänetön, alitietoinen luottamus yhteiskunnallisen -järjestyksen oikeudenmukaisuuteen, varmuuteen ja ylläpitävään tarmoon. -Se on olemassa melkein aina nuorison kapinahalun pohjalla. Hän -oli hyväksynyt sen, paljonkaan sitä ajattelematta, että sairaalat -olivat mukavuuden ja ylellisyyden tyyssijoja, että lääkärit -omistivat täydellisesti kaiken nykyaikaisen tieteen käyttökyvyn, -että vankilat olivat siistejä ja esikuvallisia paikkoja, että -vaikka lait saattoivatkin olla epäoikeudenmukaisia, niin ei niiden -sovelluttamisessa ilmennyt mitään vehkeitä tai välinpitämättömyyttä. -Hänellä oli sama luottamus yhteiskunnallisen elämän lopulliseen -oikeamielisyyteen kuin pienellä lapsella lastenkamarin ja kodin -rikkumattomaan turvallisuuteen. Mutta nyt hän heräsi huomaamaan sen -tosiasian, että maailma oli epävarma olinpaikka. Se ei johtunut siitä, -että se olisi ollut turmeltunut tai pahantahtoinen maailma, mutta -siitä, että se oli välinpitämätön ja satunnaisuuksien varassa. Se -vältti häiriöntekijöitä. Se saattoi tehdä alhaisinta, vaarallisinta ja -julminta päästäkseen moittijoiden painostuksesta, ja se olisi varmasti -kieltäytynyt, jos sitä olisi kiusattu sellaisilla kärsimyksillä ja -epäkohdilla, jotka se mahdollisesti saattaisi olla huomaamatta. Se -oli pelottava maailma, huolestuneiden ihmisten maailma, jonne saattoi -hukkua ja eksyä vielä ollessaan elossa ja kärsiessään. Se oli maailma, -jossa ei ole hyvä olla yksin, ja Christina Alberta alkoi tuntea -olevansa pelottavan yksin. - -Hän ei ollut milloinkaan, mietti hän, välittänyt suuriakaan -vanhemmistaan, mutta nyt hän huomasi, että perhe saattaa hajaantua -liian aikaisin. Hän kaipasi muuria, johon nojaisi selkänsä, jos Sam -Widgery kuitenkin rohkaisisi itsensä hyökkäykseen saakka, hän kaipasi -sellaista, joka olisi todella oma, luotettavaa liittolaista, johon -saattaisi turvautua, jotakin lujempaa kuin laki ja tapa, jotakin, joka -ryhtyisi toimiin ja joka heti huomaisi, mitä hänelle olisi tapahtunut, -jos hän joutuisi onnettomuuteen, joka kieltäytyisi hyväksymästä hänen -kaatumistaan, jotakin, joka huolehtisi hänestä enemmän kuin itsestään, -eikä helposti kääntyisi pois. - -Miestäkö, vai naista? Tietysti sellaista, joka rakasti häntä. - -»Hiisi vieköön Teddyn!» huudahti Christina Alberta ja pöläytti -tomupilven vaunun istuimesta nyrkillään. »Hän pilaisi kaiken.» - -»Ja minä tiesin, minkälainen hän oli. Tiesin koko ajan, minkälainen hän -oli! Minun on hoidettava kaikki itse», jatkoi Christina Alberta. »Ja -kukapa sitäpaitsi välittäisi minusta, kun minulla on tällainen nenä? -Jos nyt maailmassa edes olikaan rakastajia, jotka rakastaisivat sillä -tavalla! Mutta tässä maailmassa on vain ihmisiä, jotka eivät välitä -mistään. Likaläjä koko maailma!» sanoi Christina Alberta. - - -5. - -Hänen ajatuksensa alkoivat liidellä toisiin maailmoihin. Tarkkaan -ajatellen, eikö siinä väitteessä, että hän oli... kummallinen, -kuitenkin ollut jotakin epämiellyttävän oikeutettua? Tähän asti -Christina Alberta oli aina pitänyt itseään terveyden ja sielullisen -selvyyden esikuvana, jossa ei ollut mitään vikaa, paitsi ehkä tuo... -nenä. Nyt tuo sana »kummallinen» pisti hänen mieltään kuin piikki, joka -oli sattunut paikalleen. Hän ei saanut sitä enää irti. - -Hän oli aina, sen hän tiesi, ollut toisenlainen kuin muut. Hänellä oli -aina ollut oma tyylinsä. - -Useimmat hänen maailmassa kohtaamansa ihmiset olivat tehneet häneen -värittömän vaikutuksen, heikkoja puheessa ja toimissa, vältteleviä — -»vältteleviä», niin juuri. He välttivät käyttää kaikenlaisia suoria -sanoja, eivätkä tienneet, miksi. Christina Alberta sanoi mielellään -»helkkari» ja »kirottu» ja muuta sellaista, kunnes joku sai hänet -vakautuneeksi paremmasta syystä olla käyttämättä niitä kuin se, että -ne eivät olleet sopivia. Toiset eivät yleensä käyttäneet sellaisia -sanoja, koska niitä yleensä ei sanottu, eivätkä tehneet tekoja, sen -vuoksi, etteivät muut niitä tehneet. Mutta heillä oli oma pelokas -matkimishalunsa, jos tehtiin tai sanottiin jotakin, olipa se sitten -miten nurinkurista hyvänsä. He juuri elivät elämäänsä ja olivat siinä -määrin kuin mahdollista toistensa kaltaisia, kunnes kuolivat. Miksi -siis yleensä olla olemassa? Miksi ei väistyä pois ja jättää joku -muu ottamaan olemassaolo haltuunsa. Mutta oli miten oli: he vain -kulkivat elämän läpi. He eivät joutuneet selkkauksiin. He tukivat -toinen toistaan. Ja toiselta puolen, entä jos et halunnutkaan väistyä? -Saatoit toiset ihmiset hämmästymään itseäsi. Niin jouduit pois uralta. -Olit kuin juna, joka joutuu kiskoiltaan ja koettaa päästä suoraan yli -seudun. Törmäät... kaikkeen. - -Oliko tämä välttelevä elämä, jota hän aina oli halveksinut, todella -tervettä elämää? Oliko tuo väistymästä lakkaaminen epäterveyden merkki? -Lampailla, oli hän lukenut, oli tauti, jonka vallassa ne jättäytyivät -yksikseen ja kuolivat. Oliko kaikki tämä erikoisuus ja oman itsensä -ajatteleminen, kun ei kulkenut joukon mukana ja niin poispäin, tuo -kaikki, josta hän oli ollut ylpeä ja varma, oliko se juuri poistumista -terveestä elämästä? Erikoisuus, eksentrisyys, omituisuus, kummallisuus, -hulluus, olisiko se vain samaa ominaisuutta nousevassa asteikossa? - -Eikö hänen isänsä omituisuus ollut siinä, että hän, vietettyään -vuosia mahdollisimman syrjässä, oli lopulta koettanut pyrkiä johonkin -todelliseen ja outoon? Ja oliko hän, Christina Alberta, omalla -tavallaan pyrkinyt mihinkään muuhun? Oliko hänenkin sielunsa huonosti -tasapainossa? Järkähtänyt ehkä useammillekin tahoille, mutta sittenkin -poissa tasapainosta. Oliko hänenkin tavattomuuden harrastuksensa -perittyä? - -Hänen ajatuksensa kääntyi mielleyhtymän välityksellä kysymykseen, -oliko hän todella perinyt jotakin isältään. Oliko hänen omituisuutensa -ollenkaan samaa lajia? Sen pitäisi olla, koska he kerran olivat isä ja -tytär. - -Mutta kuinka erilaisia he olivatkaan? Kuinka erilaisia isäksi ja -tyttäreksi? - -Mutta olivatko he isä ja tytär? Mielikuvituksellinen ajatus, jonka -hän tavallisesti tukahutti — ajatus, joka perustui mitä löyhimmille -arveluille, satunnaiseen lauseeseen, jonka hänen äitinsä oli sanonut -kuolinvuoteellaan. Silloin tällöin olivat nämä nukkuvat mieleenjäämät -tulleet ilmoille ja vallanneet hänen mielensä yllätyksellä, joutuakseen -sitten heti halveksivasti torjutuiksi. - -Tan-ta, tan-ta, tan-ta-taa. Junan tuttuun kolinaan yhtyi tuttu -toisinto. Christina Alberta oli tulossa Liverpoolkadun asemalle, ja -hänen pulmansa olivat yhä vailla ratkaisua. - -Vanha mielikuva kadotti juurensa ja haihtui. Mitä hyvää sellaisista -unelmista oli? Hän oli saapunut perille. - - -6. - -Christina Albertan ja Wilfred Devizesin kohtauksesta seuraavana päivänä -tulikin paljon mielenkiintoisempi tapahtuma kuin tyttö tai vieras -milloinkaan oli odottanut. - -Paul Lambonen ohjeitten mukaan oli hän ottanut mukaan valokuvia ja -isänsä kirjeitä ja valmistellut kaiken, mikä hänen omasta mielestään -oli tärkeää kerrottavaksi hänestä. Hän ajoi autolla Devizesin -taloon Cavendish Squarea pitkin, ja heidät vietiin heti odotus- ja -työhuoneen läpi arvokkaaseen, pieneen oleskeluhuoneeseen, jossa leimusi -takkavalkea ja sen edessä pöytä teetarpeineen ja seinillä runsaasti -kirjahyllyjä. Devizes tuli heti heidän luokseen. - -Christina Alberta oli hiukan hämmästynyt ajatellessaan, että tuota -honteloa, tummaa, pitkätukkaista miestä pidettiin hänen näköisenään. -Hän oli nuorempi kuin tyttö oli odottanut, nuorempi hänen mielestään -kuin hänen isänsä tai hra Lambone, ja hänellä oli yllään pitkä, -napittamaton aamutakki. Hän piti nenäänsä pystyssä, ja hän oli todella -komean näköinen. - -»Päivää, Paul», sanoi hän hilpeästi. »Tämäkö on se nuori nainen, jonka -isä on varastettu? Juodaanpa hiukan teetä. Hän on neiti...» - -»Neiti Preemby», täydensi Lambone, »mutta kaikki sanovat häntä -Christina Albertaksi.» - -Devizes käänsi häneen katseensa, joka tottumuksen ja taipumuksen -vuoksi oli tutkiva. Hän näytti hieman säpsähtävän ja läheni ja pudisti -hänen kättään. »Kertokaa minulle siitä», sanoi hän. »Arvelette, että -hän ei todella ole hullu, vaan ainoastaan jonkun verran erikoinen ja -kummallinen. Eikö niin? Lambone sanoo minulle, että hän on terve. Se -on aivan mahdollista. Minun olisi parasta aluksi ottaa selkoa hänen -mielentilastaan, ja voimme sitten myöhemmin keskustella hoitolasta. -Arvaan, että haluatte hänet oman hoitonne alaiseksi — pois sairaalasta. -Se ei ole ollenkaan helppoa. Meidän on otettava selvä esteistä. Mutta -sillä välin teetä... Minun on juuri täytynyt selvittää erään naisen -todella hirmuisia harhakäsityksiä, ja olen jokseenkin uupunut. Mutta -kertokaa minulle kaikki ihan omalla tavallanne.» - -»Kerro hänelle», sanoi Lambone sovitellen olkapäitään nojatuoliin ja -valmistautuen keskeyttämään. - -Christina Alberta alkoi valmiiksi ajatellun kertomuksensa. Silloin -tällöin keskeytti hra Devizes hänet kysymyksellä. Hän katseli koko ajan -tyttöä, ja tuntui alusta alkaen, että nuo silmät ilmaisivat jotain -muutakin kuin pelkkää harrastusta hänen tarinaansa. Devizes katseli -häntä ikäänkuin olisi nähnyt hänet ennenkin eikä oikein muistaisi, -missä. Christina Alberta selitteli, mitä isä oli kertonut hänelle, kun -hän vielä oli pikku tyttö, pyramiideista, kadonneesta Atlantiksesta -ja niin poispäin, ja siitä kummallisesta helpotuksen tunteesta ja -uudistumisesta, joka oli seurannut hänen äitinsä kuolemaa. Hän kertoi -spiritistisestä istunnosta ja Sargonin tulemisesta. Devizes oli hyvin -utelias kuulemaan eri vaiheet Sargonin tarinassa. »Oli omituista, että -tuo ilmoitus sopi niin hyvin Preembyn henkiseen vireeseen. Mitä tuo -nuori mies oikeastaan toimitti? En oikein käsitä häntä.» - -»En tiedä. Luulen, että hän aivan sattumalta tuli puhuneeksi juuri -sellaisesta aiheesta. Oli paha onni, että se sattui soveltumaan.» - -»Ehkäpä hänen tapansa oli tehdä ylioppilastepposiaan juuri sillä -lailla?» - -»Niin kyllä, tepposiaan. Mutta hän olisi voinut sanoa Tutankhamen.» - -»Mutta sattuikin sanomaan Sargon.» - -»Hän oli kai sattunut lukemaan vanhan ajan historiaa.» - -»Ei kai hän tiennyt mitään isästänne?» - -»En luule. Arvelen vain, että isä hänen mielestään näytti hiukan -vähäpätöiseltä ja omituiselta, ja ehkäpä hänen huumorin tajunsa -mukaista oli erottaa hänet toisista ja tehdä hänestä suuri kuningas. -Olisinpa mielelläni tahtonut puhua muutaman kovan sanan tuon nuoren -miehen kanssa.» - -»Kuten näette, Devizes, ei tässä ole kysymys harhaluulosta, vaan -petetyksitulosta», sanoi Paul Lambone. - -»Puhuuko hän yleensä johdonmukaisesti?» kysyi Devizes. - -»Ottamatta lukuun hänen vakaumustaan, puhuu hän täysin -johdonmukaisesti», sanoi tyttö. - -»Eikö hän joskus luule olevansa joku muu? Jumala tai miljoonamies tai -sellainen?» - -»Ei. Hän uskoo sielunvaellukseen ja väitteisiin siitä, että ihmiset -elävät monessa elämässä, mutta siinä kaikki.» - -»Tuhannet ihmiset uskovat samaa», sanoi Lambone. - -»Eikä kukaan ahdista häntä? Kukaan ei pidä melua eikä hätyytä häntä -taikka pyri hänen kimppuunsa X-säteillä, tai muuta sellaista?» - -»Ei ole merkkiä sinnepäinkään.» - -»Mies on terve. Paitsi, jollei hän tullut sairaaksi karatessaan -ystävienne atelieristä.» - -»Minä kannatan sitä, että hän on täysin terve», sanoi Lambone. -»Toivon, että saisin tilaisuuden puhella hänen kanssaan. On olemassa -jotakin, mistä kaikki ihmiset nykyään puhuvat: heikkouden tunnon -sairaalloisuudesta. No, eikö ole verraten tavallista, että ihmiset, -jotka ovat tottuneet siihen, että heitä pidetään alistetussa asemassa -ja petetään ja niin poispäin, ja jotka eivät ole tottuneet katsomaan -elämää suoraan silmiin, vetäytyvät kuoreensa ja rupeavat kuvittelemaan -olevansa joku muu? Ja jos yhdistämme hänen haaveilunsa, spiritistiset -istunnot ja muut sellaiset, niin eiköhän tämä tapaus seuraa näitä -viivoja?» - -»Tietääkö hän, että hän pohjimmaltaan kuitenkin on Preemby?» kysyi -Devizes. - -»Häntä harmitti, jos sanoi sen hänelle», selitti Christina Alberta. -»Luulen, että yksi syy siihen, että hän lähti pois, oli juuri se, -kun minä ja ystäväni, rva Crumb, siellä atelierissä, jossa asuimme, -koetimme saada hänet tajuamaan sen. Se karkoitti hänet. Hän tietää -oikeastaan olevansa Preemby, ja se kiukuttaa häntä. Ja hän tietää, että -kaikki muu on kuviteltua.» - -Paul Lambone puuttui puheeseen. »Minäkin olen samaa mieltä. Se on -kaukana sairaalloisuudesta, ihan järkevää. Muuttuminen joksikin muuksi, -suuremmaksi kuin itse on; siinähän on kaikkien maailman uskontojen -toinen puoli. Kaikista mitralaisista tuli tavallisesti itse Mitra. -Serapisteista, jos muistan oikein, tuli Osiris. Kaikki tahtoisimme -syntyä uudelleen. Jokainen, jolla on vähänkin tuntoa alhaisuudestaan, -tekee niin. Pyrkii joksikin suuremmaksi. 'Kuka tahtoo pelastaa minut -tämän kuolleen ruumiista?’ Juuri sen vuoksi Christina Albertan isän -tapaus on niin kiintoisa. Hän on saanut mielikuvitusta, hän on saanut -alkuperäisyyttä. Hän saattaa olla pieni, heikko mies, mutta hänellä on -oma ajatuksensa.» - -»Erikoisen mielikuvitusvoiman omistaminen ei ole sairaalloista», sanoi -Devizes, »taikka sitten meidän pitäisi pistää kaikki runoilijamme ja -taiteilijamme mielisairaalaan.» - -»Mutta harvat heistä kykenisivät kuitenkaan saavuttamaan sellaista -tasoa», sanoi Lambone. »Kunpa kykenisivätkin.» - -Devizes mietti. »Luulen, että olemme päässeet selville asioista. -Hän on johdonmukainen. Hän pukeutuu siististi. Häntä ei vainota. -Hän on epäitsekäs ajatuksissaan, romanttisen epäitsekäs. Hän ei ole -aivoiltaan lihava ja kömpelö, ja hänellä ei ole milloinkaan ollut -mitään kohtauksia. Ei ole mitään hulluudentyyppiä, johon kunnollisesti -alansa tunteva lääkäri voisi lukea hänet, mutta lääkäreillä ei ole -juuri milloinkaan oikeita mielisairautta koskevia opintoja. Joku typerä -lääkäri voisi pitää hänen mielikuvitustaan hilpeänä mielipuolisuutena, -taikka selittää hänen uppoamisensa unelmiin _dementia praecox_’iksi, -taikka luulla, että hän sairastaa salaista kaatuvaa tautia. Mutta -kaikki nämä tapaukset kuuluvat mielisairauteen, ja isänne ei -luultavasti ole ollenkaan sairas. Hän on sielullisesti häiriytynyt -ja siinä kaikki. Hänen ja oikean hullun välinen erotus on sama kuin -kaadetun ja pilaantuneen hedelmäkorillisen. Kaadetut hedelmät saavat -kolahduksia ja mädäntyvät helposti — mutta kaatuminen ei ole samaa kuin -mädäntyminen. Minkä näköinen hän on?» - -»Christina Alberta on ottanut mukaansa valokuvia», sanoi Lambone. - -»Tahtoisin mielelläni nähdä niitä», sanoi Devizes ja hänelle annettiin -yksi, joka kuvasi hra Preembyä pesijänä. »Ihan liian paljon viiksiä», -sanoi hän. »Onko teillä joku, jossa hänen kasvonsa ovat vähemmän -peitossa? Tästä ei näe muuta kuin hänen silmänsä?» - -»Arvelinkin, että ajattelisitte niin», sanoi Lambone. »On olemassa -eräs kuva hra Preembystä nuorena miehenä, joka on otettu hiukan hänen -häittensä jälkeen rva Preembyn kanssa. Onko teillä se, Christina -Alberta?... Siinä se onkin... Tässä on rva Preemby... tuolissa. Viikset -ovat vasta tulossa.» - -»Menikö hän nuorena naimisiin?» kysyi Devizes Christina Albertalta. - -»Luulen hänen menneen», sanoi tyttö. »En oikein tiedä, kuinka vanha hän -oli. Äiti ei sanonut minulle milloinkaan sitä.» - -Devizes tarkasteli valokuvaa. »Omituista», sanoi hän ja näytti etsivän -jotakin muististaan. »Jotakin tuttua. Olen tavannut tämän näköisiä -ihmisiä.» - -»He olivat kai molemmat Lontoosta, vai kuinka?» kysyi hän sitten -katsellen tiukasti Christina Albertaa. - -»Woodford Wellsistä», sanoi tyttö. - -»Isäni oli syntynyt Sheringhamissa», lisäsi hän hiukan ajateltuaan. - -»Sheringhamissa! Se on kummallista.» Silminnähtävästi innostuneemmin -tarkasteli hän nyt pariskuntaa, joka oli asetettu tuollaista, Victorian -aikuisten valokuvien rakastamaa taustaa vastaan. »Chrissy», toisteli -hän itsekseen, »Chrissy, Christina Alberta. Se ei ole mahdollista.» - -Muutamaksi hetkeksi kääntyi herra Devizesin huomio pois vieraista, ja -nämä tarkastelivat häntä tutkivasti. Hän koetti kiinnittää huomionsa -nuoren miehen kasvoihin kuvassa, mutta maalaistuolilla istuva -nuori nainen pyrki sittenkin enemmän kiinnittämään hänen mieltään. -Ihmeellistä, kuinka täydellisesti hän oli voinut unohtaa tämän kasvot, -ja kuinka ne nyt palasivat muistuttaen kyllä kovin vähän muistikuvaa -hänestä, mutta kuitenkin hänen näköisinään. Hän muisti silmälasit, -kaulan ja olkapäät. Ja niistä ilmeni hiukan jäykkää uhmaa. »Milloinka -äitinne ja isänne menivät naimisiin?» kysyi hän. »Kuinka kauan sitten?» - -»1899», vastasi tyttö. - -»Ja te synnyitte kohta jälkeenpäin?» Hän teki kysymyksensä -teeskennellyn välinpitämättömästi. - -»Ei, kyllä siinä oli sopiva väliaika», vastasi Christina Alberta nolon -kevyesti. »Minä synnyin 1900.» - -»Pieni, soma, sinisilmäinen mies, joka oli hiukan mietiskelyyn -taipuvainen. Tuntuu kuin näkisin hänet», sanoi Devizes ja katseli yhä -valokuvaa. - -Kukaan ei puhunut melkein minuuttiin. »Herra Jumala!» kuiskasi Lambone -itsekseen. Devizes joi hajamielisenä kupin teetä. »Omituista!» huudahti -hän. »En olisi milloinkaan uneksinutkaan sellaista.» - -»Mikä on?» - -Hänen vastauksensa seurasi sitä ajatusten juoksua, johon hän nyt -oli antautunut. »Christina Albertan ja äitini yhdennäköisyys on -hämmästyttävä. Se on kiusannut minua aina siitä saakka, kun tulitte -huoneeseen. Se häiritsee ajatuksiani. Minulla on pieni kuva...» - -Hän hyppäsi pystyyn ja lähti huoneesta. Ällistynyt, huolestunut -Christina Alberta kääntyi kiivaasti Lambonea kohti. »Hän tunsi isäni ja -äitini», sanoi hän. - -»Nähtävästi», sanoi Lambone jotakin puolustelevaa äänessään. - -»Nähtävästi», toisti tyttö. »Mutta... hän tunsi heidät! Hän tunsi -heidät hyvin. Ja... mitä hän ajattelee?» - -Devizes palasi pitäen kädessään pientä, kultakehyksistä maalausta. -»Katsokaa tätä», sanoi hän ja ojensi sen Lambonelle. »Se saattaisi olla -Christina Alberta. Näettekö, kuinka samannäköinen? Kun ei ota huomioon -vanhanaikuista hiuskasaa pään päällä ja korkeakauluksista pukua.» - -Hän ojensi kuvan Christina Albertalle ja katseli Lambonea hämmästyneen -kysyvästi. - -»Saattaisinpa olla minä naamiaispuvussa», myönsi Christina Alberta -kuva kädessään. Syntyi pitkä hiljaisuus. Tyttö kohotti silmänsä ja -näki ilmeen hänen kasvoillaan. Hänen mietteensä läksivät kiitämään -mielikuvituksellista vauhtia, niin kiivaasti, että ne kohta kiersivät -takaisin lähtökohtaansa. Se oli kuin salama ja väläys pikimustassa -yössä. Tyttö ponnisteli ankarasti saadakseen keskustelun kääntymään -oikealle tolalle, ollakseen, niinkuin hänen ajatuksensa eivät olisikaan -kiitäneet. »Mutta mitä kaikella tällä on tekemistä isäni asiassa?» -kysyi hän. - -»Ei suoranaisesti mitään. Äitini ja teidän yhdennäköisyytenne on -pelkkä sattuma. Pelkkä sattuma. Mutta se on mitä omituisin sattuma. -Se on saattanut ajatukseni väärille urille. Minä arvelin, että jos on -olemassa näin läheinen yhdennäköisyys, niin täytyy henkilöiden välillä -myös olla veren siteitä. Arvelen, että äitinne sukulaiset — mikä -sanoittekaan, että heidän nimensä oli? — Hoskinko?» - -»Sanoinko? En muista. En olekaan sanonut. En ole. Hänen nimensä oli -Hossett.» - -»Juuri niin, Hossett. Otaksun, että pari kolme sukupolvea sitten -Hossettit ja Devizesit ovat solmineet avioliittoja keskenään. Ja siihen -me siis tultiin! Me olemme... serkuksia, emme kylläkään tiedä, kuinka -kaukaisia. Mutta tyypit häviävät perheissä, ja esiintyvät taas. Sehän -tavallaan yhdistää meitä, vai kuinka, Christina Alberta? Se tekee -asian minulle entistä tärkeämmäksi. Te ette enää ole minulle niinkuin -kuka hyvänsä neuvonkysyjä. Taikka pikemmin, kuin Paulin ystävä. Tunnen -olevani liittolaisenne. Siinä se. Mutta palatkaamme isäänne. Hänhän -meni naimisiin äitinne kanssa, juuri kun tuo vanha Etelä-Afrikan sota -alkoi. Hän oli aina haaveileva, mitään huomaamaton olento, kuten -sanoimme. Aivan alusta saakka...» - -Hän keskeytti äkkiä. - -»Aina», sanoi Christina Alberta pitkän vaitiolon jälkeen. - -»Mutta kaikesta tuostahan olemme jo puhuneet», virkkoi Devizes ja -vaikeni saamatta muutamaan minuuttiin sanaa suustaan. »Niin», sanoi hän -vihdoin. - -Tytön sydän kolkutti nopeammin ja hänen poskillaan oli jännityksen -puna. Hänen nopea käsityskykynsä oli täyttänyt kaikki aukot. Hän -ymmärsi nyt, ja sitten kaikki taas katosi. Hän olisi tahtonut mennä -heti pois ja ajatella tuota kaikkea. Mutta se ei kävisi päinsä. Hänen -täytyi olla välittämättä kysymyksistä, joita nousi hänen mieleensä. -Hänen ajatuksensa laukkasivat edelleen kuin pyörremyrskyyn joutunut -itsepäinen matkustaja. Hänen äitinsä esimerkiksi. Hän koetti palauttaa -mieleensä jotakin äidistään, sellaista, joka oli kauan sitten sinne -hautaantunut. »Juoksi tiehensä ja jätti minut siihen, mitä se -oli? Juoksi tiehensä ja jätti minut siihen?» Hänen äitinsä lepäsi -vuoteessaan ja houraili. Kuka oli jättänyt hänet ja mihin? Tuo pysyvä -arvoitus, tuo epäilys, tuo unelma. Mutta kuuntele häntä nyt, Christina -Alberta, kuuntele! Hän tarkasteli Devizesiä kaikin voimin, mutta näytti -kuitenkin olevan kuuro kaikelle, mitä tämä sanoi. - -Devizes selitti nyt olevansa yhtä mieltä heidän kanssaan siitä, että -Preemby oli terve, ja että hän nyt saattoi nähdä, mitä heidän oli -tehtävä. Preembyn tapaus oli taas tuo vanha, vanha juttu siitä, että -terveestä ihmisestä tehtiin mielipuoli. (Hän toisti lauseensa sana -sanalta nähtävästi huomaamatta sanoneensa sen kahdesti.) Kaikkia -erikoisia ihmisiä uhkasi vaara tulla käsitetyiksi väärin, mutta -sellainen tyyppi kuin Preemby, erikoinen ja kuitenkin kykenemätön -filosofisen menetelmän abstraktisiin ilmaisuihin, jolla oli taipumus -hakea mielikuvituksellisia ilmauksia tunteilleen ja vaikutelmilleen, -oli erikoisen altis herättämään huomiota, epäluuloja, pelkoa ja -vihamielisyyttä. Juuri tällaisia rajatapauksia hän oli koettanut -pelastaa hoitoloihin joutumasta, ja juuri sellaiset tapaukset -pyrkivät joutumaan sinne. Ja heitä juuri ei olisi pitänyt saattaa -yhteyteen oikean mielipuolisuuden kanssa. »Palataksemme kuvaamme -korillisesta hedelmiä, jotka eivät ole mädäntyneitä, vaan ovat saaneet -vammoja ja halkeamia, niin ne ovat epäjärjestyksessä ja sekaisin. -Sielua on hyvin helppo vahingoittaa. Se saattaa mädäntyä helposti, -ja sellainen sielu kuin teidän isällänne on, voi hyvin helposti -pilaantua hoitolan oloissa. Kaiken tämän pitkän saarnaamisen jälkeen -pääsemme siihen päätökseen, johon olemme aikaisemminkin saapuneet, -että meidän on saatava hra Preemby pois Cummerdown Hillistä ja niin -pian kuin mahdollista täysin rauhallisiin oloihin... Koska tahdomme -saada selville hänen erikoisen sielunelämänsä ja palauttaa hänet -taas toimiviin suhteisiin maailmassa. Olen aivan varma siitä, että -voimme tehdä sen jollakin tavalla, tehdä hänen tuntemattomuutensa -pysyväiseksi, tehdä hänestä maanpaossa olevan keisarin, palauttaa hänen -entisen nimensä, järjestää hänelle jokapäiväisen, säännöllisen elämänsä -ja tuoda hänet vähitellen yhä paremmin puhdistuneeksi ja vapautuneeksi -Preembyksi.» - -Hän vaikeni. - -»Niin on tehtävä», sanoi Lambone heräten molempien edessään olevien -mielenkiintoisten kasvojen kiinteästä tarkkailusta. - -»Se ei ole helppoa. Ei ole edes helppoa päästä hänen luokseen. Syntyy -lykkäyksiä. Huolimaton virkamies ja tyhmä lääkäri voivat tehdä -ihmisestä mielipuolen viidessä minuutissa. Kuluu melkolailla aikaa, -ennenkuin sellainen saadaan irti.» - -»Juuri niin haluaisin meneteltävän», sanoi Christina Alberta. - -»Luonnollisesti», sanoi Devizes, »autan teitä.» - -Hän selitti pari kolme mielisairaita koskevan lainsäädännön kohtaa, -alkoi suunnitella menettelyohjeita, mietti, kelle hänen pitäisi -kirjoittaa ja kenelle Christina Albertan pitäisi kirjoittaa, kuinka -pian olisi mahdollista päästä tapaamaan Preembyä ja lähettää -hänelle rohkaiseva sana. Devizes oli jo pari kertaa törmännyt -yhteen mielisairauksia koskevien säännösten kanssa, häntä pidettiin -häiritsevänä ja vaarallisena miehenä, jonka kanssa ylilääkäreitten ei -ollut hyvä olla tekemisissä. Se saattaisi herättää joko vihamielistä -vastarintaa taikka sovinnollisuutta. Heidän täytyisi toimia varovasti. - -Lambone puuttui tuskin ollenkaan puheeseen enää. Hänen suurin -harrastuksensa Preembyä kohtaan oli jo hävinnyt, suljettu sinne -kauas Cummerdowniin. Häntä ihmetytti vain hämmästyttävän ystävänsä -itsehillintä. Hän koetti kuvitella, mikä pohjavirta outoa kiihkoa, -omituisia ajatuksia ja sekavia liikutuksia mahtoikaan piillä tuon -hyvin älykkään, hra Preembyn tapausta koskevan keskustelun pohjalla. -He kiinnittivät hyvin vähän huomiota kuuntelijaan. Christina Albertan -kasvoilla oli heikko puna, ja hänen silmänsä hehkuivat: Devizes -oli melkein vähäpuheisempi kuin tavallisesti ja muistutti pikemmin -yliopiston opettajaa keskustelussa etevän ylioppilaan kanssa. - -Viimein oli aihe käsitelty loppuun, ja lähdön aika tuli. Devizes tuli -saattamaan heitä ovelle. - -»Älkää unohtako, että minä olen aina niin sanoakseni nurkan takana», -sanoi hän. »Nimeni on puhelinluettelossa. Älkääkä unohtako, Christina -Alberta, että olen teidän kauan kateissa ollut serkkunne, ja aina -valmis palveluksiin.» - -»Sitä minä en unohda», sanoi Christina Alberta katsoen häntä silmiin. - -Pieni hiljaisuus, ja sitten he pudistivat toistensa käsiä hiukan -jäykästi. - - -7. - -»Olenko minä hullu?» sanoi Christina Alberta, heti kun hän ja Paul -Lambone olivat yhdessä kadulla. »Uneksinko?» - -Lambone oli hämillään. »Hullu? Uneksitko sinä? Mitä?» - -»Älkää nyt olko olevinanne tyhmä. Hänhän on oikea isäni. Älkää -vastustako, älkää vastustako. Onko hän vai ei?» - -Lambone ei vastannut pieneen hetkeen. »Sinä olet näppärä liikkeissäsi -kuin sisilisko. Kuinka se olisi mahdollista?» - -»Uskoitte siis samaa?» - -»Mutta, rakas Christina Alberta, eihän hän tiennyt sinua olevan -olemassakaan, kunnes hänen silmänsä sattuivat sinuun. Olen varma siitä.» - -»Mutta sitten! Eikö ollut selvää, että hän tunsi heidät kummatkin?» - -»Devizes», sanoi Lambone, »on kymmentä vuotta minua nuorempi. Hän on -noin neljäkymmentä. Hän ei ole voinut olla juuri yli kahdeksantoista. -Korkeintaan yhdeksäntoista. Se on hiukan vaikeaa.» - -»Se päinvastoin helpottaa ratkaisua. Ette tuntenut äitiäni. Jos he -olivat molemmat nuoria...» - -»Se on kyllä mahdollista», myönsi Lambone, »sen voi selittää toisinkin.» - -»Mutta kuinka?» - -»En saata käsittää. Otaksun, että hän oli Sheringhamissa — ehkäpä -lomalla — ja kohtasi äitisi. Mutta...» - -»Sen täytyi olla satunnaista, pelkkä vahinko. Äidillä oli -päähänpistonsa... En ole milloinkaan oikein käsittänyt häntä. Hän -koetti hillitä minua ja ehkä hän koetti hillitä itseäänkin... Ja -kuollessaan... hän sanoi jotakin... Joku oli jättänyt hänet siihen... -Tiedättekö, joskus... minulla oli omat epäilyni, kuvitteluni! Minusta -näytti siltä, kuin hän olisi luullut minun arvaavan. Niin tiedän... -arvasinkin. Se on uskomatonta. Ja se selittää satoja asioita.» - -»Mutta Devizes ei varmasti tiennyt mitään sinusta. - -Hän on... ällistynyt.» - -»Ja mitä sitten tapahtuu?» - -»Lain mukaan sinä olet Preembyn tytär. Sitä ei mikään voi muuttaa. -Eivät mitkään yhdennäköisyydet ja sattumat maailmassa voi muuttaa sitä.» - -»Ja mitkään lait maailmassa eivät voi muuttaa tosiasioita. Ja..» - -Hän kääntyi Lambonea kohti hehkuvin kasvoin. »Tiedättekö, miltä tuntuu -olla hulluksi tuomitun tytär? Ja sitten huomata, ettei olekaan? Koko -viime yön valvoin tuon sietämättömän ajatuksen vallassa.» - -»Koko yön... sinun iässäsi.» - -»Se tuntui koko yöltä. Viime yönä koetin kuvitella, että jotakin -tällaista oli tapahtunut. Koetin... mutta en voinut. Koetin palauttaa -mieleeni kaikki vanhat haaveet. Ja tässä sitä ollaan! Minun olisi -pitänyt tietää se. Tiesinkin, mutta en tahtonut tietää. Kertokaa -minulle tästä oikeasta isästäni. En tiedä mitään hänestä. Onko hän hyvä -mies? Onko hän paha ihminen? Onko hän naimisissa?» - -»Hän jumaloi vaimoaan, ja minä myös. Hän oli suloisimpia ja kauneimpia -nuoria naisia, mitä milloinkaan olen nähnyt. Hän oli vahva ja hilpeä, -mutta tuollainen mitätön henkitorven tulehdus sieppasi hänet pois -viikossa. Tapaus musersi Devizesin. Heillä ei ollut lapsia, ja he -olivat eläneet yhdessä vain neljä vuotta. Hän vetää puoleensa naisia, -mutta en luule, että pitkään aikaan ilmestyy toista rva Devizesiä. En -voisi kuvitella sitä. Joku muu nainen! Koko talo on täynnä muistoja -entisestä.» - -»Niin», sanoi Christina Alberta ja mietti hetkisen. - -He joutuivat hetkeksi erilleen mennessään Bondkadun yli, ja käytävällä -oli liikaa väkeä ja Piccadillyllä oli liikaa liikettä, niin että he -eivät voineet aloittaa keskusteluaan uudelleen, ennenkuin pääsivät St -James-kadulle. - -»Minusta on nyt», sanoi Christina Alberta, »kuin isä olisi -kymmenentuhannen mailin päässä. Mutta kunhan olen päässyt tästä -hämmästyksestä, palaan kiltisti hänen luokseen. Mutta nyt hänen täytyy -odottaa... jonkun aikaa.» - -»Tuletko sisään hetkeksi?» kysyi Lambone kadunkulmassa. »Tarjoisin -sinulle hiukan päivällistä.» - -»Kiitos, en. Kävelen samaa vauhtia Chelseaan», sanoi Christina Alberta. -»Minun täytyy päästä ajattelemaan itsekseni. Tahdon kävellä yksinäni -nyt, kun ajatukset pyörivät päässäni, ja koetan hiukan vähentää niitten -vauhtia. Elämäni on mennyt nurin narin. Taikka sitten se on ollut nurin -narin ja palannut jälleen paikoilleen, oikea puoli ylöspäin. En tiedä, -kumminpäin se on. Oi, en tiedä yhtään mitään. Minun on taas aloitettava -alusta.» - -Hän ojensi vaieten kätensä. Lambone odotti, sillä nähtävästi tytöllä -oli vielä jotakin sanottavaa. Hän sai sen lopuksi huuliltaan. - -»Luuletteko, että hän piti minusta?» - -»Hän piti sinusta paljon, Christina Alberta. Älä sitä murehdi.» - - -8. - -Tämä tapahtui hiukan enemmän kuin kaksi päivää ennen sitä kuin -Christina Alberta, hänen omia sanojaan käyttääksemme, »palasi kadonneen -isänsä luo». - -Nämä päivät olivat täynnä ääretöntä levottomuutta. Devizes oli -ihmeellisin tosiasia maailmassa. Christina Alberta räjähteli -rakkaudesta häneen. Hänellä oli Devizesistä mitä elävin kuva: tumma ja -pitkä, jokseenkin totinen, tarkkaälyinen ja hämmästyttävän helposti -käsitettävä mies. Mutta niin elävä kuin hänen kokonaiskäsityksensä -olikin, oli hän kuitenkin epävarma yksityiskohdista, ja hänen mielensä -teki mennä takaisin Devizesin luo ja tarkistaa kaikki vaikutelmansa. -Heidän keskinäisen ymmärryksensä laatu oli koko jutun ihastuttavimpia -ja uskomattomimpia puolia. Heidän aivonsa olivat epäilemättä erilaiset, -niinkuin kahden yksilön aivojen täytyykin olla, mutta tuo erilaisuus -ei ollut vain pelkkää satunnaisten eroavaisuuksien kokoontumista, vaan -sellaista erilaisuutta, joka on aiheena kahden muunnelman välillä. -Tyttö saattoi käsittää toisen tarkoitukset hänen sanojensa alta. Hänen -sielunsa oli säpsähtänyt tämän huomion johdosta, ja hänen aivoissaan -täytyi olla kierteitä ja koukerolta, kierteitä ja koukeroita, jotka -juuri aiheuttivat sen, että useimpien ihmisten oli vaikea päästä -selville hänestä ja että hän tuntui heistä omituiselta, mutta joilla -oli tarkat vastineensa hänen aivoissaan. Hän ei uskonut, että hänen -ajatuksissaan ja toimissaan oli mitään sellaista, joitten tuntemisesta -ja ymmärtämisestä toinen saisi aihetta hämmästyä. - -Tietoisuus sukulaisuudesta ei milloinkaan ennen ollut vaikuttanut -häneen millään lailla lämmittävästi. Hän oli suhtautunut siihen -pikemminkin Samuel Butlerin ja Bernad Shawin hengessä, ja kuvitteli -yleensä vanhempien suhteissaan lapsiinsa olevan hätääntyneitä -teeskentelijöitä, joilla oli vaistomainen taipumus rajoittamaan ja -sortamaan. Hän oli kyllä pitänyt omia vanhempiaan poikkeuksena. Isä oli -joka tapauksessa ollut mainio ystävä, vaikka äiti useimmiten olikin -ollut keskitetty ja ruumiillistunut »ei saa». Mutta hän ei ollut -milloinkaan luullut, että veriyhteydessä olisi jotakin sisäisemmin -kiinnostavaa. Nyt oli äkkiä auennut ovi, joku mies oli tullut -huoneeseen, istui paikallaan, jutteli hänelle ja hän huomasi, että -tämä oli hänelle lähin maailmassa. Ja päinvastoin. Tyttö tahtoi mennä -uudelleen hänen luokseen, tahtoi nähdä enemmän hänestä, olla hänen -kanssaan. Mutta hän ei antanut viittaustakaan ja Christina Alberta -ei voinut keksiä sopivaa syytä mennä hänen luokseen. Hänen halunsa -tavaton kiihkeys saattoi hänet kykenemättömäksi mennä muitta mutkitta -häntä tapaamaan. Hän kirjoitti ne kirjeet, joista he olivat sopineet, -ja päätti sitten ottaa selville kaiken mielisairasten hoitoa ja -mielisairautta yleensä koskevan. Sitä ja hänen isänsä kohtaloa hän piti -muodollisena siteenä itsensä ja Devizesin välillä. - -Hän lähti British Museumin lukuhuoneeseen, jonne hänellä oli -ylioppilaan pääsykortti, ja hän koetti upottautua kirjaan, jonka -hän oli pyytänyt luettavakseen päästämättä ajatuksiaan harhailemaan -oudoimpiin unelmiin tuon ihmeellisesti löydetyn veriheimolaisen vuoksi. -Illalla hän soitti Lambonelle pyrkien teelle ja aikoen oppia kaiken, -mitä viisaalla miehellä olisi kerrottavaa Devizesistä, ja yleensä -keskustellakseen hänestä perin pohjin. Mutta Lambone ei ollut kotona. -Seuraavana päivänä oli ikävä Devizesin luo voittamaton. Hän soitti. -»Saanko tulla teelle?» kysyi hän. »Minulla ei ole paljonkaan teille -sanottavaa, mutta tahtoisin tavata teidät.» - -»Kernaasti», vastasi Devizes. - -Tullessaan hänen luokseen huomasi Christina Alberta olevansa ujo, ja -Devizes oli samanlainen. Hiukan aikaa he keskustelivat kohteliaasti: — -se olisi aivan hyvin saattanut olla kahden tavallisella vieraskäynnillä -olevan ihmisen keskustelua maaseutukaupungissa. Devizes sanoi häntä -Christina Albertaksi, ja hän käytti puhuttelutapaa »tri Devizes». Tämä -kysyi häneltä, tanssiko ja soittiko hän, ja oliko hän milloinkaan ollut -ulkomailla. Tyttö istui nojatuolissa ja Devizes seisoi hänen takanaan -uunin eteen levitetyllä matolla. Oli selvää, että ainoa keino päästä -tuttavallisemmaksi oli puhua suoraan hänen isästään. Tyttö tunsi, että -jos tällaista seurustelua jatkuisi vielä muutaman minuutin, täytyisi -hänen huutaa tai paiskata kuppinsa uuniin. Ja niin hän sukelsi asioihin. - -»Milloin te tutustuitte äitiini?» - -Devizesin ryhti jäykkeni ja hän hymyili hiukan tytön rohkeudelle. -»Olin nuori ylioppilas Cambridgessa ja opiskelin luonnontieteellistä -virkatutkintoa, ja menin Sheringhamiin rauhassa lukemaan. Me... me -löysimme toisemme rannalla. Kuhertelimme salaisesti, pelokkaasti, -epätoivoisesti, tietämättömästi. Ihmiset olivat yksinkertaisia noina -aikoina verrattuna siihen, mitä he nyt ovat.» - -»Isä ei ollut siellä.» - -»Hän tuli myöhemmin.» - -Devizes mietti hiukan. Hän päätti, ettei ollut kaunista pakottaa -tyttöä kyselemään häneltä. »Isäni», selitti hän, »oli aika äkeä, -vanha tyranni. Hän oli Sir Georges Devizes, joka keksi Devizesin -keksit ja paransi vanhan Alfonson, ja hänellä oli se maine, että hän -oli karkea potilaitaan kohtaan. Hän saattoi jyskyttää heitä vatsaan -ja sanoa, että he olivat pienen verenlaskun tarpeessa. Hän oli -aina valmis toimittamaan vatsan huuhtelun. Hän epäili minua hiukan -hempeämieliseksi, vaikka en itseasiassa ollut sitä, ja hänellä oli -yleensä taipumus hakea riitaa kanssani. Hän kohteli minua hyvin -ankarasti, eikä hän ollut erikoisen lempeä äidillenikään. Hän koetti -päästä äidin kimppuun minun kauttani. Minä taas en tohtinut antautua -mihinkään toraan. Pelkäsin häntä todella. Jos vain huomasin, että -hänellä oli vähänkin halua tomuuttaa takkiani, juoksin tieheni.» - -»Ymmärrän kyllä.» - -Devizes jäi miettimään, mitä tuo »ymmärrän kyllä» oikein sisälsi. »En -suinkaan tarkoita, että juoksin pakoon jotakin määrättyä selkäsaunaa -Sheringhamiin», sanoi hän hyvin varovasti. - -»Miltä äitini vaikutti noihin aikoihin?» - -»Hänessä oli jonkunlaista alistunutta hurjuutta. Punakan lämpimät -kasvot. Hän oli aika komea, tiedättekö, ja hyvin suora vartaloltaan. Ja -kaikessa jäykkyydessään hän oli hyvin päättäväinen. Hänen toivomuksensa -saivat muodon hyvin nopeasti, ja sitten ei mikään saanut häntä -taipumaan.» - -»Tiedän sen.» - -»Luulenpa teidän tietävän.» - -»Hänellä oli silmälasit silloin?» - -»Niin oli.» - -»Oliko hän silloin hyvin vapaa? Oliko hän onnellinen?» - -»Hiukan liian hurja ollakseen onnellinen.» - -»Rakastitteko häntä milloinkaan?» - -»Siitä on nyt pitkä aika, Christina Alberta. Olihan siellä... sellaista -rannikkokuhertelua. Miksi panette minut tällaiseen ristikuulusteluun?» - -»Tahdon tietää kaikki. Miksi», Christina Alberta säikähti hiukan omaa -rohkeuttaan, »miksi ette mennyt naimisiin hänen kanssaan?» - -Devizes ei ilmaissut mitään suuttumisen merkkejä tämän kysymyksen -johdosta. »Ei ollut mitään pakottavaa syytä, jonka vuoksi olisin -mennyt naimisiin hänen kanssaan. Ei minkäänlaista. En saata kuvitella, -mitä isäni olisi tehnyt, jos olisin palannut Sheringhamista kihloissa -satunnaisen naistuttavan kanssa. Ja miksi olisimme sitten tehneet -sellaista?» - -Hänen silmänsä uhmailivat Christina Albertaa. »Jätin hänelle -osoitteeni», lisäsi hän. »Hänen piti kirjoittaa minulle, mutta sitä hän -ei milloinkaan tehnyt.» - -»Mutta onhan kirje voinut hukkua», sanoi Christina Alberta ja lisäsi -kiireesti: »Mielikuvitukseni karkaa edelleni.» - -Hän epäröi ja vapisi seuraavaa sanaa, jonka hän oli päättänyt lausua, -mutta hän lausui sen kuitenkin pakotetun avoimesti: »Katsokaas, olen -kuvitellut teitä isäkseni.» - -Se ei aiheuttanut mitään romahdusta. Devizes katseli häntä silmiin -ja hymyili. Tämän hymyn jälkeen tyttö ymmärsi, että he käsittivät -toisensa täydellisesti, ja hänestä oli hyvin miellyttävää ajatella -sitä. »Mutta sen sijaan saatte ottaa minut serkuksenne», sanoi Devizes -harkitsevasti. »Serkuksi, Christina Alberta. Niin on parasta. Meidän -on pantava päämme yhteen ja ajateltava isäänne. Hänen kohtaloaan -harrastamme kumpikin. Tuo pieni mies kiinnittää mieltäni. Hän on -puolustanut itseään kaikenlaisia seikkoja vastaan noilla unelmillaan. -Ne unelmat ovat saattaneet olla hyvinkin pettäviä. Kuka tietää? Mutta -varmasti suojelevia unelmia.» - -Christina Alberta ei puhunut pieneen aikaan. Hän nyökkäsi. Hän iloitsi -siitä, että he ymmärsivät toisensa täydellisesti, ja kuitenkin hän -oli pettynyt, vaikka hän ei olisikaan voinut sanoa itselleen, mitä -muuta hän oli odottanut. Tuo kyynärän päässä oleva mies oli hänen -lähimpänsä maailmassa, ja nyt jäisi tuo näkymätön sulku ikuisesti -heidän välilleen. Heitä yhdisti näkymätön side, ja heitä erotti -käsittämätön välttämättömyys. Milloinkaan tätä ennen elämässään ei -hän ollut tiennyt, mitä rakkaus saattaisi olla. Hän tahtoi olla vapaa -rakastaakseen häntä, hän tahtoi, että toinenkin häntä rakastaisi. - -Christina Alberta huomasi seisovansa äänetönnä paikoillaan ja että -Devizes seisoi yhtä äänettömänä uunin edessä katsellen hänen kasvojaan. -Hänen suunsa ja silmänsä olivat ihan rauhalliset, mutta tytöstä tuntui -kuin toinen olisi puristanut kätensä lujasti yhteen selkänsä takana. -Hänen oli toteltava tuota miestä. Hän ei voinut tehdä muuta kuin -seurata hänen johtoaan. - -»Isä on yhteisen harrastuksemme esine», sanoi tyttö. »Luulen, että -huomenna voin odottaa vastauksia noilta ihmisiltä.» - - -9. - -Christina Alberta palasi isänsä luo unessa. - -Se oli kummallinen uni. Hän oli kulkemassa maailmaa Devizesin -seurassa, ja heidät oli köytetty yhteen sillä tavalla, että kumpikaan -ei milloinkaan voinut katsella toinen toistaan, mutta he olivat aina -rinnatusten. Mutta unen suuremmoisessa sekavuudessa he olivat samalla -kertaa suuria eboniittipatsaita ja istuivat jäykästi vieretysten -kuin farao puolisoineen katsellen suurta maisemaa. He olivat todella -hyvin suuria kuvapatsaita ja heidän kasvojensa piirteet olivat -samanlaiset. Koko unen aikana näyttivät Devizes ja hän itse mustilta. -Tilavuus heidän edessään oli milloin hiekkainen erämaa ja milloin -harmaa, pilvinen kenttä. Silloin tuli äkkiä jotakin pyöreää ja -valkoista kierien tuon kentän keskelle ja muuttui pieneksi mieheksi, -tutuksi, pieneksi sinisilmäiseksi mieheksi, joka oli köysillä -köytetty kääröksi ja tuskallisesti silvottu ja joka kieriskeli ja -potki ja ponnisteli päästäkseen vapaaksi. Oi, kuinka säälittävästi -hän ponnisteli. Christina Albertan sydän kiisi häntä vastaan, ja hän -nousi istuimeltaan, ja Devizes nousi hänen rinnallaan ja he astelivat -jäykästi eteenpäin. Hän ei voinut estää itseään, hän ei voinut hillitä -jalkojensa jäykkää liikuntoa. He kohottivat jalkojaan korkealle ja -voimakkaasti. Hänen äänensä ei juossut, vaikka hän koetti huutaa: »Me -tallaamme hänet jalkoihimme! Me tallaamme hänet jalkoihimme!» mutta -hän ei saanut kuuluville muuta kuin käheän, soinnuttoman kauhun äänen -kurkustaan... - -He olivat saapuneet hänen luokseen. Hän tunsi isänsä ruumiin -heittelehtivän allaan. Se oli kuin ilmarakko. Hänen pehmeä, muodoton -ruumiinsa, jonka päällä hänen jalkansa olivat, taipuili ja notkahteli. -Hän unohti, että siinä oli joku muukin kuin hänen isänsä ja hän itse. -Kuinka hän oli kohdellut isäänsä tuolla tavoin? Devizes katosi. Isä -tarttui hänen polviinsa, ja nyt ilmestyi joukko pelottavia olentoja, -jotka koettivat kiskoa häntä pois. »Pelasta minut, Christina Alberta», -pyyteli hän, vaikka hän ei kuullut mitään ääntä. »Pelasta minut. Ne -kiduttavat minua joka päivä.» Mutta ne kiskoivat hänet pois, eikä hän -voinut ojentaa käsiään isälleen, sillä hän oli veistetty eboniitistä ja -oli samaa lohkaretta kuin Devizes. - -Silloin joku lintu tai sfinksi, jolla oli Lambonen kasvot ja ääni, -liittyi uneen. »Kuuntele isääsi», sanoi hän. »Älä halveksi häntä, äläkä -vain sääli häntä. Hänellä on paljon opettamista sinulle. Maailma ei opi -mitään, ennenkuin se tottuu ottamaan oppia naurettavilta ihmisiltä. -Kaikki ihmiset ovat naurettavia. Minäkin, minäkin olen naurettava. -Opimme kärsimyksessä sen, mitä opetamme laulaen.» Hän näki, että hänen -isänsä oli paennut sfinksin syliin ja että ilkiöt olivat kadonneet. - -Hän alkoi voimakkaasti tuntea, että hänen unensa alkoi muuttua -mahdottomaksi. Tähän asti ei mikään harmiton järjettömyys ollut -loukannut häntä eikä hän ollut luullut tähän hetkeen saakka -uneksineensa. Mutta nyt tunsi hän voimakasta painostusta sen johdosta, -että sfinksi oli vanha egyptiläinen ja klassillinen kuva ja että Sargon -oli vielä vanhempi sumerialainen. Uni alkoi sekaantua. Aikakaudet -ja sivistysmuodot menivät sekaisin. Hän huomautti siitä sfinksi -Lambonelle, ja tämä käänsi päätään vastatakseen hänelle, mutta silloin -palasi heti ilkeä olento, joka käyttäen hyväkseen Lambonen huomion -kääntymistä toisaalle kiskoi taas hänen isäänsä pois. Hän aikoi -kiinnittää Lambonen huomiota siihen, mutta tämä vastasi, että heillä -olisi ihan kylliksi aikaa pelastaa hänen isänsä, kunnes sfinksiä -koskeva kysymys olisi selvitetty. Hän ei ollut sfinksi, selitti hän, -vaan siivekäs härkä. Hän ei ollut milloinkaan ollut sfinksi. Taikka -miksi hänellä olisi pitkä, kihara, kivinen parta? Tyttö koetti väittää, -että parta oli tekopeliä ja että hän juuri äsken oli pistänyt sen -leukaansa. Ja kuitenkin oli ihan hänen tapaistaan äkkiä aloittaa -haitallinen keskustelu. Sillä välin hänen isänsä vaipuisi nopeasti -kurjuuteen. Hän huomasi tämän nopeasti ja tuskallisesti. Siellä oli -yhä hänen isänsä, mutta hänen ruumiinsa oli toisenlainen. Se ei enää -ollut ihmisen ruumis, vaan kaatunut hedelmäkori. Jollei hän tekisi heti -jotain, mätänisivät hedelmät ja olisivat iäksi pilalla. - -Hän koetti huutaa lohduttavia ja vakuuttavia sanoja pienelle, -traagilliselle olento paralle ennen unen päättymistä, sillä nyt -hän tiesi sen olevan unta. Hän kärsi tietysti hirmuisesti. Miksi -en ole kirjoittanut tai sähköttänyt hänelle? Varmasti annettaisiin -kirjeet tai sähkösanomat hänelle. Hänet valtasi syvä itsehalveksunta -kyvyttömyytensä ja huolimattomuutensa takia ja suuri tuskan ja -julmuuden pelko, ja hän heräsi keskellä pimeää yötä ja äärettömän -alakuloisuuden vallassa pienessä, liian täydessä makuuhuoneessaan -Lonsdalen talleissa. - - -10. - -Mutta se vaikutelma, että hänen isänsä oli vaarassa hyljättynä ja -murtunein sydämin, pysyi hänen mielessään pelottavan elävänä. Se -tarttui häneen. Hän nousi aamulla ylös tuskaisena ja painostuksen -vallassa. - -»En tee kylliksi hänen puolestaan», sanoi hän. »Annan päivien kulua, ja -hänelle ne ovat epätoivon päiviä.» - -»Eihäne hoitolat nii’ huonoiole», sanoi Fay. »Liioittelet varmasti.» - -»Mutta kun täytyy elää hullujen joukossa ja olla hullun kirjoissa!» - -»Niilon siell’ soittokuntia soittamassa. Foxhillin hoitolass’ oikein -mainio soittokunta. Huvia ei puutu.» - -Christina Alberta pidättäytyi sanomasta mitään pahaa. - -»Tulet sairaaks’ tuost’ kaikest'», sanoi Fay. »Ei sun kannta olla -tääll’ Lontooss’. Parempi mennä Shorehamiin. Siell’ on liikaa taloja. -Kunon näin kaunis ilma.» - -Sillä lokakuun ilma pysyi tänä vuonna tavattoman kauan kauniina: -perättäin tuli tyyniä, kultaisia päiviä, ja Crumbeille oli eräs tuttava -tarjonnut pientä Shorehamissa olevaa majaa, jota hän käytti kaiken -kesää. He tahtoivat mennä sinne, ennenkuin ilmat muuttuisivat, mutta -lähtö olisi merkinnyt Christina Albertan jättämistä yksin atelieriin, -eivätkä he tahtoneet sitäkään. Mutta he aikoivat mennä Shorehamiin. -Kun Christina Alberta nyt oli löytänyt Devizesin, ei hän voinut sietää -ajatusta olla kauempana kuin puhelimen soiton päässä hänestä. Lontoo, -selitti hän, oli hänen oikea keskuksensa. Hän pääsisi Cummerdown -Hilliin tunnissa, hän pysyisi kosketuksessa kaiken kanssa. Crumbit -saisivat mennä, mutta hänen oli jäätävä. - -Fay ei ottanut käsittääkseen. Hän oli kiusallinen. - -Yhdentoista aikoihin Christina Alberta meni postitalon puhelinosastoon -ja soitti Devizesille. - -»Eikö mitään voisi tehdä, että kaikki kävisi nopeammin?» kysyi hän. -»Isä vaikuttaa hermoihini. En voi kestää tätä hänen ajattelemistaan -päivästä päivään. Olen uneksinutkin hänestä.» - -»Sureminen ei ole hyvä. Me... Minä olen saanut huonoja uutisia teille. -Olkaa valmis kuulemaan.» - -Hän vaikeni. Huolimatta kaikesta rakkaudestaan Devizesiä kohtaan täytyi -Christina Albertan pakottaa itsensä rauhalliseksi, ettei huudahtaisi: -»Mitä sitten?» - -»Eilen oli käyntipäivä. Hänen luonaan kävi eräs vieras. Arvelen, että -se on tuo miellyttävä sukulainen, josta te kerroitte. Mikä hänen -nimensä olikaan? Wiggleskö? Widgery! Mutta nyt ei isänne luo pääse -kukaan ulkomaailmasta, ennenkuin viikon kuluttua. Ei ennen torstaita.» - -»Sepä harmillista!» huudahti Christina Alberta. - -»Juuri niin. Teen kaikkeni voidakseni järjestää ylimääräisen käynnin. -Menin itse lääkintöhallitukseen. Mutta ne ovat kummallisia. Nähtävästi -ystävällisiä ja hyväntahtoisia, mutta he välttelevät. Eivät osaa -vastata myöntävästi eikä kieltävästi. Kummallista! Olen vapaa tänään -iltapäivällä, mutta huomenna minulla on kutsut. Aioin mennä tänään -aamiaisen jälkeen tapaamaan häntä... ylilääkäriä tarkoitan. Mutta hän -sanoi, että sopi paremmin päivän tai parin perästä. Toivon, ettei ole -tapahtunut mitään pahaa, jota hän salaa minulta. Myöhemmin hän lupasi -soittaa minulle, ja sitten hän äkkiä lähti tiehensä. Niin että pitäkää -itsenne valmiina. Mikä puhelinnumeronne on?» - -»Minulla ei ole puhelinta. Sähköttäkää.» - -»Taikka otan auton ja haen teidät. Valitan, että asia venyy tällä -lailla, Christina Alberta.» - -»En välitä muusta, kunhan pääsemme lähemmäksi isää.» - -»Näkemiin sitten», ja ääni lakkasi kuulumasta. - -Sähkösanoma saapui kahden tunnin kuluttua, kahden tunnin, jotka olivat -kuluneet laajaan väittelyyn Fayn kanssa Shorehamin vaikeuksista. Se -kuului seuraavasti. »_Onko isänne näyttäytynyt hän karkasi päivän -noustessa tänä aamuna sukat jalassa ja aamunuttu yllä eikä hänestä -sen jälkeen ole näkynyt mitään jollei tullut tulkaa tapaamaan minua -Victorian asemalle kaksi ja seitsemän soittakaa Cummerdown Gerrard 52 -47 jos tulette_.» - - -11. - -Mutta hra Preemby ei ilmaantunut minnekään. - -Hän vain katosi. - -Epäuskoisen hämmästyksen vallassa tämän uuden katoamisen johdosta -Christina Alberta lähti Devizesin kanssa Cummerdowniin. He tapasivat -siellä ylilääkärin, joka ei ollut likimainkaan niin paljon hämmästynyt -kuin he. Sargonia oli kaivattu aamiaisen aikaan, ja kaikki näytti -viittaavan siihen, että hän oli poistunut hoitolan alueelta. Sellaista -oli ennenkin tapahtunut. Se osoitti parin kolmen hoitajan uneliasta -huolettomuutta ja he saisivat moitteet. Mutta muuten ei ylilääkäri -ollenkaan ihmetellyt tapahtumaa. Mielipuolet koettavat usein paeta, -ja jolleivät he ole vaarallisia, eivät viranomaiset kiinnitä siihen -paljonkaan huomiota. He pitävät siinä määrin kuin suinkin on -mahdollista huolta siitä, ettei asia joudu sanomalehtiin. - -»Tämä paikka ei ole mikään rangaistusvankila», sanoi ylilääkäri. -»He tulevat takaisin ominpäinsä. Annan heille päivän aikaa. Hän on -kai jo palaamassa. Hän saattaa piileskellä jossakin mailin päässä. -Pelkään vain, että hän vilustuu. Mielisairaat kuolevat tavallisimmin -keuhkokuumeeseen. Mutta nyt on ihmeellisen lämmin täksi vuodenajaksi. -En ole milloinkaan nähnyt tällaista lokakuuta.» - -Hän oli paljon halukkaampi juttelemaan Devizesin kanssa mielisairaita -koskevan lainsäädännön uudistuksesta ja vakuuttamaan hänelle olevansa -mitä edistysmielisin ja kykenevin ylilääkäri, kuin keskustelemaan hra -Preembyn erikoistapauksesta. »Teemme mitä voimme», sanoi hän, »mutta -toimintaamme rajoittaa äärimmäinen säästäväisyys, jota meidän täytyy -noudattaa. Hoitajilla ei ole erikoista kouluutusta, eikä heitäkään ole -kylliksi. Yleinen välinpitämättömyys mielipuolten asiaa kohtaan on -tavaton. Jokainen, sellaisetkin, joilla on sairaita omaisia, koettavat -unohtaa kaiken heitä koskevan.» - -»Mutta kuinka on Preemby saattanut päästä ulos sairaalan alueelta?» -kysyi Devizes. »Eikö se ole kokonaan aidattu?» - -»Samoin kuin mielipuolisuutta koskevassa lainsäädännössäkään ei tausta -ole yhtä ehyt kuin etupuoli. Mutta täällä meillä sentään on täydellinen -muuri koko alueen ympäri niin sanoakseni. Alkuperäinen rakennus oli -yksityinen talo muurilla ympäröityine puistoineen. Jonkun aikaa, -1700-luvulla, se oli poikakouluna.» - -Hän näytti heille ikkunasta, eräitten ulkohuonerakennusten kattojen -yli, takana olevan puiston ja viljelysmaan rajoja, jotka laskeutuivat -pientä jokea kohti ja joitten rajaa osoittivat tietä vasten oleva -muuri, vanhat hongat ja tammet. »Omasta puolestani», sanoi ylilääkäri, -»myönnän, että hyvin perinpohjaiset uudistukset ovat tarpeen». - -»Mahtaakohan serkku Widgery osata mitenkään selittää tätä», sanoi -Devizes. - -»Widgerykö?» - -»Hän kai täällä eilen kävi.» - -»Hänkö?» sanoi ylilääkäri, mietti ja meni pöytänsä luo ikäänkuin -joitakin papereita katsomaan. »Luulen, että nimi oli aivan toinen — -jotakin sellaista kuin Goodchild. Ehkäpä olen sekoittanut nimet.» - -»Hra Sam Widgery», virkkoi Christina Alberta, »olisi viimeinen henkilö -haluamaan isän poispääsyä. Hän tuli kai ottamaan selville, ettei -niin kävisi. Hän saattoi tulla vain saadakseen ilon tuijotella isää. -Setä Widgery ei ole mikään kaunis sielu. Hän tahtoi ehkä vain ottaa -selville, että muuri tosiaan kiersi koko laitosta.» - -Ylilääkäri unohti epäilyksensä nimeen nähden ja kääntyi heitä kohti -mielessään uusi ajatus. »Ette siis luule, että siinä oli mitään -vihamielisyyttä? Eihän hän vain ole lähtenyt hra Widgeryä ahdistamaan? -Missä tuo hra Widgery asuu?» - -Mutta ei Devizes eikä Christina Alberta uskonut millään lailla -mahdolliseksi, että hra Preemby olisi pyrkinyt takaisin Woodford -Wellsiin. - -»Hän on saattanut yhtä hyvin lähteä Canterburyyn tai Windsordiin, -taikka suoraa tietä Roomaan», sanoi Christina Alberta. - -»Tai Mesopotamiaan — tai British Museumiin», sanoi Devizes. - -»Taikka minne hyvänsä», sanoi Christina Alberta epätoivoisesti. - -He palasivat Lontooseen aivan ymmällään. Christina Alberta aikoi lähteä -Cummerdownin poliisin puheille, että toimitettaisiin etsintä kaikissa -kylissä ympäristöllä, mutta Devizes selitti, että siitä saattaisi olla -enemmän pahaa kuin hyvää. Tähän saakka ei tyttö ollut tiennyt mitään -Englannin mielipuolia koskevan lainsäädännön hellästä suopeudesta, -nimittäin siitä vapautuksesta, joka seuraa kahden viikon vapaana oloa. -Jos mielisairas pääsee pois hoitolasta ja pysyy sieltä poissa kaksi -viikkoa, niin hän on lain mukaan taas terve, eikä häntä saa pidättää -ilman uutta tutkimusta ja uutta todistusta. Jos pantaisiin koko -paikkakunta ajamaan Preembyä takaa, seuraisi siitä vain, että hoitolan -viranomaiset saisivat hänet jälleen haltuunsa. Ja tapahtuipa mitä -hyvänsä, niin siitä ei saisi tulla mitään sanomalehtiin. - -»Mutta sillä välin kuin me emme tee mitään, saattaa hän maata kuolleena -jossakin syrjätien ojassa», sanoi Christina Alberta. - -»Jos hän on kuollut, niin hän ei välitä, vaikka hänet löydettäisiin -hiukan myöhemminkin», sanoi Devizes. - -Ei, ei ollut muuta tekemistä kuin odottaa Lonsdalen talleilla, -että hän sattuisi palaamaan sinne. Crumbit menivät Shorehamiin, ja -Christina Alberta jäi yksin atelieriin, mutta kun hän oli ollut siellä -yhden loppumattoman päivän, muisti Paul Lambone erään käytännöllisen -laitoksen, joka hankki sopivia naishenkilöitä vapauttamaan yksinäisiä -ihmisiä ainaisesta odotuksesta. - -Kului päivä, toinen, kolmas. Ei näkynyt merkkiäkään Sargonista, ei -kuulunut mitään uusista opetuslapsien kutsumisista taikka pyrkimisistä -käymään kuninkaan luona. Hän oli haihtunut ilmaan. Christina -Albertan mielikuvituksessa syrjäytti pienen, kutistuneen ruumiin -näkeminen jossakin ojassa hoitolan kopissa olevan kiusatun olennon. -Mutta tietoisuus kieltäytyy säilyttämästä tuskallista kuvaa, joka -ei vie minnekään, ja Christina Albertan mielikuvitus lakkasi nyt -käsittelemästä isän kohtaloa, kunnes uusia aineksia olisi saatu. »Hän -ilmaantuu varmasti jonnekin.» Hän pelkäsi erikoisesti sitä, että hän -ilmaantuisi jossakin liian pelottavien otsakkeiden alla. Hän alkoi -varustautua kuin ensimmäiset kristityt toista tulemista varten. Hänen -isänsä katoamisen arvoitus tuli pysyväiseksi hänen tietoisuudessaan, -tuli ikäänkuin hänen jokapäiväisten toimiensa kehykseksi, -näyttämökaareksi. Sen ohella hän palasi miettimään tuota kummallista, -häntä itseään ja hänen suhdettaan Devizesiin koskevaa pulmaa. - - -12. - -Oli selvää, että Devizesiä askarrutti tuo molemminpuolinen huomio yhtä -paljon kuin häntä itseäänkin. Sargonin mahdolliset edesottamukset, -jotka saattaisivat näyttää hyvinkin kummallisilta päivänvaloon -joutuessaan, pysyivät kiireellisen tärkeinä molemmille, mutta ajatus -tuosta merkillisestä sukulaisuudesta jätti sen kuitenkin varjoon. -Molemmilla oli keskinäinen halu päästä yhteyteen toistensa kanssa, -ottaa selville, mikä taikamainen myötämielisyyden ja ymmärryksen voima -saattoi piillä heidän veriheimolaisuudessaan. - -Illalla apulaistädin saavuttua vei Devizes tytön päivälliselle pieneen -italialaiseen ravintolaan Sloan squaren kulmaan, ja palasi sitten -atelieriin hänen kanssaan, jossa he juttelivat lähes kello yhteen -aamulla. Devizes näytti olevan arasti halukas saamaan selville hänen -päämääränsä ja pyrkimyksensä elämässä, ja mitä hän teki tai mitä -pitäisi tehdä, että hän pääsisi käyttämään kykyjään. Hän oli selvästi -taipuvainen ottamaan kantaakseen niin paljon isän vastuunalaisuutta -kuin suinkin saattoi, sillä ehdolla, että kaikki ulkonaisesti pysyi -entisellään ja että kadonneen Sargonin itsekunnioitus otettiin kylliksi -huomioon. Tyttö veti häntä puoleensa, ja hän piti tytöstä. Tytön -tunteet häntä kohtaan olivat meluisammat, runsaammat ja loppumattomat. -Tyttö ei erikoisesti kaivannut hänen apuaan tai tukeaan. Ajatus, että -olisi jollakin lailla hänestä riippuvainen, oli hänestä pikemminkin -vastenmielinen kuin houkutteleva, mutta hän tahtoi olla hänen luonaan, -miellyttää ja ilahuttaa häntä, olla parempi kuin toinen oli odottanut -ja herättää hänen mielenkiintoaan uudella tavalla. Christina Alberta -tahtoi, että toinen pitäisi hänestä — huolehtisi hänestä tavalla, joka -olisi enempää kuin paljasta suvaitsemista. Hän kaipasi sitä innokkaasti -ja pelottavasti. - -Hän piti siitä sulavasta ja huolettomasta tavasta, jolla hän kohteli -tarjoilijoita ja autonajajia ja yleensä elämän jokapäiväisiä ilmiöitä. -Hän näytti tarkalleen tietävän, mitä ihmiset tekisivät, ja he näyttivät -tarkalleen tietävän, mitä hän tekisi. Näissä asioissa ei ollut mitään -hankausta, ei mitään hermostunutta yskähtelyä. Nämä tavalliset yleiseen -varakkuuteen liittyvät merkit olivat niin vähän hänen kokemustensa -mukaisia, että ne näyttivät Devizesin erikoisominaisuuksilta, ja ne -antoivat hänelle jonkunmoisen varman tietoisuuden siitä, mitä hän -hommasi, ja että juuri Devizes se johti heidän keskustelujaan, vaikka -hän todella oli yhtä utelias ja kokeileva ja tunteitten liikuttama -kuin tyttökin. Silmät, jotka hänen puhuessaan katselivat häntä, olivat -kiinteät, ystävälliset, harrastavat, tuttavalliset silmät, ja ne -voittivat täydellisesti hänen sydämensä. - -Päivällisen aikana puhuivat he ensiksi musiikista. Devizesin -kasvatukseen ei musiikki ollut kuulunut, ja hän huomasi sen nyt. -Eräs hänen ystävänsä oli kuljetellut häntä konserteissa ja hän oli -saanut pianolan »ottaakseen asioista alustavasti selvän kotona». -Mutta Christina Albertan kasvatus oli myös jättänyt musiikin syrjään -eikä hän ollut vielä löytänyt sitä. Tämä aihe oli siis pian loppuun -käsitelty. Devizes koetti puhella hänelle maalauksesta, mutta sekään -ei erikoisemmin herättänyt hänen harrastustaan. Syntyi vähäinen -hiljaisuus. Devizes katseli häntä pöydän yli ja hymyili. - -»Kysyisin teiltä mielelläni kaikenlaista, Christina Alberta», sanoi -hän, »jos saisin.» - -Hän punastui — nolosti. »Kaikkea, mitä vain haluatte», sanoi hän sitten. - -»Tavattomia kysymyksiä», sanoi Devizes. »Esimerkiksi: mitä noin yleensä -ajattelette, että teidän olisi tehtävä?» - -Hän ymmärsi heti, mitä toinen tarkoitti. Mutta hän oli niin -valmistautumaton vastaamaan, että hän vältteli. - -»Tehtäväkö!» sanoi hän voittaakseen aikaa. »Luulen, että haen -kadonnutta isääni.» - -»Mutta mikä on yleinen tehtävänne? Mitä teette elämällänne? Minne -olette menossa?» - -»Olen merellä», sanoi hän vihdoin. »Monet minun ikäisistäni ajelehtivat -samoin, luullakseni. Etenkin tytöt. Olette vanhempi kuin minä, minä -olen vasta alussa. En halua olla nenäkäs, mutta kykenettekö te paremmin -sanomaan, mihin te pyritte? Otaksukaapa» — hänen hiukan säikähtynyt -vakavuutensa vaihtui rohkeaan hymyyn, jota Devizes piti hyvin -miellyttävänä — »mitä te panette peliin?» - -Hän jäi miettimään sitä. »Ihan puhdasta peliä», sanoi hän. »Sanon -kyllä. Ottakaa vielä oliiveja. Olen iloinen, kun pidätte oliiveista. -Minäkin pidän niistä. Siitä on kauan, kun kukaan on pyytänyt minua -tekemään selkoa itsestäni. Mikä minun pelini on? Se on suora kysymys.» - -Mutta siihen ei nähtävästi ollut niinkään helppo vastata. - -»Luulen, että on mentävä ihan oman filosofiansa pohjaan saakka», sanoi -hän. »Siitä tulee pitkä juttu. Mutta minähän tein ehdotuksen.» - -Christina Alberta oli kovasti mielissään siitä, että hän niin -menestyksellisesti oli välttänyt toisen kuulusteluaikeet. Sen sijaan -että hänen itsensä olisi pitänyt selittää, sai hän tarkastella -toveriaan. Hän katseli häntä pöydällä olevien kukkien yli, ja -tarjoilijan oli nykäistävä häntä tahtoessaan tarjota hänelle fasaania. - -»Enpä oikein tiedä, kuinka aloittaisin», sanoi hän. Oliko hän kuullut -pragmatismista? Kyllä. Hän oli kai lukenut enemmän sellaisista -asioista kuin Devizes itse. No niin, hän piti itseään jonkunlaisena -pragmatistina. Useimmat nykyaikaisesti ajattelevat, älykkäät ihmiset, -arveli hän, olivat pragmatisteja, sellaisena kuin hän sen käsitti. -Pragmatisteja? Sellaisena kuin hän sen käsitti? Devizes kohtasi tytön -silmät ja selitti. Siinä mielessä, selitti hän, ei kellään meistä ollut -täyttä käsitystä todellisuudesta, eikä kukaan milloinkaan ehkä pääsisi -pitemmälle kuin todellisuuden lähestymiseen. Se, mitä me käsitimme, oli -juuri niin paljon todellisuutta kuin saapui luoksemme, meidän hyvin -puutteellisten käsityskykyjemme kautta. »Tämä fasaani on oikein hyvin -valmistettua», keskeytti hän. »Meidän on myönnettävä sille kolmen -minuutin aselepo. Tuntuuko teistä, että puhun käsitettävästi? Epäilen -sitä hiukan.» - -»Seuraan mukana sikäli kuin kykenen», sanoi Christina Alberta. - -»Ehkäpä aloitin hiukan liian kaukaa.» - -»Fasaani...» - -»Palatakseni siis uskontunnustukseeni», sanoi hän kiireesti... -»Muistakaa, Christina Alberta, että teidän on sitten tehtävä -tunnustuksenne.» - -»En ole yhtä määritelty kuin te», sanoi tyttö. »Varastan eräitä teidän -mielipiteitänne. Mutta jatkakaa... kertomustanne.» - -»No niin, seuratkaa mukana, Christina Alberta. Minusta tuntuu, että -tulen yhtäkkiä epäröiväksi ja keskitetyksi yhtaikaa. En ole varma -siitä, mitä te tiedätte ja mitä ette. Jos sanon, että olen agnostikko -luontoon ja maailman kaikkeuteen nähden, ja kuinka se alkoi ja minne se -päättyy, niin jääkö siitä mitään teille?» - -»Sitä minä juuri ajattelinkin», sanoi Christina Alberta. - -»No niin.» Hän aloitti uudelleen, mutta joutui selittelyvaikeuksiin. -Jälkiruoka saapui keskeyttämään ja sallimaan uuden alun. Hän -levitteli psykologin näkökannan toisen silmien eteen, merkillisen -ja puoleensavetävän maailman. Devizes lausui ajatuksensa julki -sielunelämän ja ymmärryksen termeillä. Tyttö taas oli tottunut -kuulemaan kaiken ilmaistuna työn ja aineellisen välttämättömyyden -sanonnoilla. Elämä, sanoi hän, oli yhtenäistä, kaikki elämä oli -yhteenkuuluvaa. Hän koetti tehdä sen havainnolliseksi. Eräitten -alempien eläinten elämä oli tarkasti yksilöllistä, sisilisko, -esimerkiksi, oli pelkästään oma itsensä, oma itsensä vaistoissaan ja -haluissaan. Se ei saanut mitään opetusta, ei mitään perintätietoja, -se ei jättänyt mitään jälkeensä lajilleen. Mutta korkeampia eläimiä -opetettiin, kun ne olivat nuoria, ne oppivat ja opettivat muita ja -olivat yhteydessä kaikkien muiden kanssa. Ihmiset vielä enemmän kuin -eläimet. Ihminen oli keksinyt kuvakirjoituksen, puheen, puheen kautta -siirtyvän perintätiedon, tieteellisen työn jatkuvaisuuden. Rodulla oli -nyt oma yhteishenkensä, suuri ja kasvava tiedon ja selitysten aarre. - -»Sellaiset ihmiset kuin me itse olemme juuri tämän virran osia. -Yksilöllisesti saamme osamme siitä, vastustamme sitä, muutamme sitä -hieman ja kuljemme mukana. Olemme vain ohimeneviä vaiheita tässä -suurentuvassa sielussa — joka saattaa olla, kaiken sen mukaan mitä -voimme varmuudella sanoa, kuolematon. Tuntuuko tämä teistä heprealta -tai tyhjänpäiväiseltä?» - -»Ei», sanoi tyttö. »Luulen kyllä ymmärtäväni sen tarkoituksen.» Hän -katseli toisen lujia kasvoja. Hän ei ollenkaan puhunut hänelle kuin -korkeammalta, hän yritti vain ilmaista ajatuksensa niin hyvin kuin -suinkin saattoi. Hän piti tyttöä vertaisenaan. Ihan vertaisenaan. - -Siinä oli hänen filosofiansa yleinen pohja. Nyt hän oli tulossa häntä -itseään koskeviin asioihin, sanoi hän. Hän näytti hyvin vakavalta -kahvikuppien ja tuhka-astian takana, kun ruokatavarat oli korjattu -pöydästä. Hän teki käsillään selitteleviä liikkeitä hänelle. Hän koetti -kaikin voimin ilmaista ajatuksensa niin selvästi kuin mahdollista. Hän -näki itsessään kaksi vaihetta, tai oikeastaan kaksi olemassaolon tasoa. -Yleisesti sanoen kaksi. Niillä oli kyllä siteitä ja välittäviä siltoja, -tietysti, mutta ne saattoi jättää syrjään, kun itse perusajatus oli -ilmaistava. Kaikkein ensiksi oli hänkin tuollainen vanha vaistomainen -yksilö, pelokas, ahnas, himokas, kateellinen, itsestään varma. Se -oli hänen alkuperäinen oma itsensä. Hänen oli otettava huomioon tuo -alkuperäinen itseytensä, sen vuoksi, että se kannatti koko hänen muuta -itseyttään, kuten ratsastajan täytyy pitää huolta siitä, että hänen -hevosellaan on kauroja. Syvemmällä olivat yhteiskunnalliset vaistot ja -taipumukset, jotka johtuivat perhe-elämästä. Tämä oli toinen itseys, -yhteiskunnallinen itseys. Ihminen, selitti hän, on olento, joka on -tullut yhä tietoisemmin yhteiskunnalliseksi viimeisten kahden- tai -kolmensadantuhannen vuoden aikana. Hän on pitentänyt elämäänsä, pitänyt -lapsiaan luonaan yhä kauemmin, laajentaen yhteisyyden tunnettaan -perheestä aina ryhmiin, heimoihin ja kansallisuuksiin saakka. Elämän -syvemmällä oleva yhtenäisyys alkoi tulla yhä selvemmäksi ja sai yhä -määrätympiä ilmauksia tämän ihmisen yhteiskunnallistumisen tapahtuessa. -Jonkun opettaminen, sanan oikeassa merkityksessä, oli samaa kuin -saattaa hänet yhä selvemmin huomaamaan tuo jatkuvaisuus. Tuon kiihkeän, -kuumeisen yksilön tärkeys väheni siten ehtimiseen. Kasvatus oli -itsensä alistamista suurempaan elämään, yhteiskunnalliseen itseyteen. -Alkuperäisen itseyden luonnolliset vaistot ja rajoitukset olivat -ristiriidassa tämän laajemman virran kanssa: kasvatus, hyvä kasvatus, -pyrki korjaamaan niitä. - -»Tässä minä olen minä», sanoi Devizes, »sellaisena kuin me kaikki -olemme, sisäisen ristiriidan tilassa oleva olento: nopeammat, -tappavammat, kiivaammat vaistot ovat riidassa tyynempien, syvempien, -vähemmän kirkkaasti valaistujen, mutta lopullisesti syvempien kanssa, -jotka ajavat meitä kohti kuolemattomia tarkoituksia. Ja minä olen — -kuinka sen nyt sanoisinkaan? — minä omalta kohdaltani olen, parhaitten -voimieni mukaan, noitten syvempien vaistojen puolella. Taipumukseni, -mielenlaatuni ja tilaisuus ovat vieneet minut ammattimaisesti -psykologiaan. Teen työtä lisätäkseni inhimillisen tiedon paljoutta ja -sielun toiminnan ymmärtämistä. Teen työtä valistusta varten. Erikoinen -tehtäväni on tutkia ja parantaa sairastuneen mielen häiriöitä. Koetan -selvittää niitä pulmistaan, yksinkertaistuttaa niitä ja valaista -niitä. Ja ennen kaikkea minä koetan oppia niistä. Haen heidän -hätänsä, sielullista tai fyysillistä syytä. Koetan saada kaiken ilmi -niin selvästi ja helppotajuisesti kuin suinkin, ja koko ajan teen -huomioita ja opin. Se on minun tehtäväni. Se on päämääräni. Se antaa -minulle elämäni yleiset suuntaviivat. Koetan alistaa kaiken puhtaasti -yksilöllisen olemassaoloni aiheen tähän tarkoitukseen. En kuitenkaan -aina. Apina-minäni pääsee joskus irti ja kirkuu katoilla. Ja joskus se -on hyvää seuraa ja virkistystä työn rasituksessa. Turhamaisuudella ja -itsetyytyväisyydellä on omat puolensa. Mutta nyt ei apinasta ole väliä. -En halua tulla huomattavaksi henkilöksi, tahdon vain olla oleellinen -osa elämässä. Siinä on varsinainen uskontunnustukseni. Tahdon olla -sellainen pyörä koneistossa, jota sanotaan asiantuntijaksi sielutieteen -alalla. Niin hyvä pyörä kuin sellainen saattaa olla. Siinä se, mihin -yleensä sanoen pyrin, Christina Alberta. Siinä se, mitä ajattelen -olevani.» - -»Niin», sanoi Christina Alberta miettien syvästi. »Tietysti minä -en osaa laatia sellaista selontekoa kuin te. Teidän systeeminne on -varmasti täydellinen.» - -»Ja valmis», sanoi Devizes. »Kertokaa nyt oma tarinanne omalla -tavallanne. Teidän iällänne pitäisi kaikkien vakaumustenne juosta -avoimiin kysymyksiin.» - -»Enpä oikein luule, että voin kertoa teille mitään tarinaa.» - -»Koettakaa vain parastanne. Se on vain suoraa peliä.» - -»Niin on.» - -Syntyi vähäinen hiljaisuus. - -»On ihmeellistä puhua teille tällä tavalla», sanoi Christina Alberta. -»On ihmeellistä, kun voi puhua kelle hyvänsä tällä tavalla.» - -»Tunnen, että te ja minä olemme ymmärtäneet toisemme.» - -Hän katseli hetken toisen totisia silmiä. Hänessä häilähti kuin -liikutuksen aalto. Hän ei voinut puhua. Hän ojensi vain kätensä -koskettaakseen Devizesin kättä, ja hetken olivat heidän kätensä -yhtyneinä. - - -13. - -Christina Alberta pääsi uskontunnustukseensa vasta atelierissä heidän -palattuaan sinne ja päästettyään seuranaisen kotiin. Sielläkään he -eivät järjestäneet asiaa aivan heti. Devizes käveli edestakaisin ja -katseli Haroldin piirroksia, ja Christina Alberta ajatteli, että -hän noista piirroksista johti Haroldin luonteen hyvin merkillisellä -tavalla. Hän oli utelias tietämään, minkälainen Fay oli. »Minkänäköinen -on rva Crumb?» kysyi hän. »Näyttäkää minulle jotakin hänestä, -sellaista, joka kuvaa häntä.» - -Christina Albertasta oli hyvin mieluista ajatella, että hän oli -hieman arka hänen seurassaan. Hän tunsi, että se merkitsi hänen -tasa-arvoisuutensa tunnustamista. Devizes kunnioitti häntä, ja se oli -Christina Albertasta hyvin tärkeää. - -Lopulta hän joutui ankkuriin hilpeästi maalattuun nojatuoliin -kaasu-uunin ääreen, ja kun Christina Alberta oli jonkun aikaa -kierrellyt huonetta, tuli hänkin sinne ja seisoi uunin edessä -hyvin muodostuneet jalat hajallaan ja kädet selän takana asennossa -joka olisi loukannut kaikkia hänen naispuolisia edeltäjiään monen -sukupolven aikana. Mutta se ei loukannut Devizesiä, joka piti häntä yhä -kiintoisampana katseltavana istuessaan siinä mukavasti ja seuratessaan -hänen liikkeitään elävästi ihaillen. Useimmat meistä tottuvat -asteettain tyttäriinsä. He kasvavat ja me kannamme ihailuamme heitä -kohtaan niinkuin Milo kantoi härkää, eikä ole kovinkaan tavallista, -että mies yhtäkkiä saa tyttären, joka heti on yhdenkolmatta ikäinen. - -Tyttö sanoi, ettei hänessä ollut paljoakaan metafysiikkaa: hän oli -materialisti. - -»Ei rukouksia äidin polvilla? Isän tai äidin opettamaa uskontoa? -Rukouksia ja opetusta koulussa, kirkossa tai kappelissa?» - -»Se kaikki huuhtoutui pois ja haihtui, niin pian kuin se tuli -säännölliseksi.» - -»Ettekö ole pelännyt helvettiäkään? Suurin osa minun sukupolveani on -kokenut helvetin pelon.» - -»En jälkeäkään siitä», sanoi Uusi Aika. - -»Mutta lienette kuitenkin kaivannut Jumalaa öisin?» - -Christina Alberta ei vastannut heti. »Olen kyllä», sanoi hän. »Se tulee -joskus. En tiedä, onko se hyvin tärkeää, vai ihan merkityksetöntä?» - -»Se on osa», sanoi Devizes hitaasti, »jostakin, mikä pohjautuu haluun -olla enemmän kuin pelkkä maan matonen — alhaisuuden pelosta ja sen -sellaisesta.» - -»Niin. Tiedättekö enemmän siitä?» - -Omituista kyllä ei hän vastannut siihen. »Ja minkälaisiksi te käsitätte -suhteenne ihmisiin ja eläimiin ja tähtiin? Minkälainen velvoituksen -tunne teillä on? Minkälaiseksi ajattelette tien, jota teidän on -kuljettava?» - -»Hm», sanoi Christina Alberta. Hän arveli olevansa kommunisti, selitti -hän, vaikka hän ei kuulunutkaan puolueeseen. Mutta hän tunsi eräitä -nuoria ihmisiä, jotka kuuluivat puolueeseenkin. Hän esitti eräitä -liikkeen ponsilauseita: »historian materialistisen käsittämisen» ja -niin edespäin. Devizes sanoi, että hän ei oikein kyennyt käsittämään, -ja teki kerrassaan harmillisia kysymyksiä, vain kiusallaan, arveli -tyttö. Hän ei aluksi huomannut, kuinka kaukana toisistaan heidän -sanontatapansa oli. Heidän jatkaessaan keskusteluaan kävi se yhä -selvemmäksi. Devizesillä ei näyttänyt olevan sanottavana mitään -hyvää kommunistisista teorioista, sillä sehän ei suinkaan tarkalleen -vastannut hänen omaa ajatustaan olla osana suuremmasta elävästä -kokonaisuudesta, vaikka hänellä silti ei ollut kovin pahaa sanottavaa -käytännöllisestä kommunismista. Marxilainen kommunismi, sanoi hän, ei -ollut ollenkaan mikään rakentava liike, vaan päinvastoin hajoittava. -sillä ei ollut mitään aatetta, ei mitään suunnitelmaa. Christina -Albertan täytyi asettua puolustavalle kannalle. »Innostus oikeaa -kommunistista valtiota kohtaan», lausuili hän melkein virallisella -äänellä, »on melkein yhtä tärkeä kuin kysymys kommunistisen taktiikan -käyttämisestä mädänneessä yhteiskunnassa.» Sillä lailla puhuivat hänen -nuoret, puolueeseen kuuluvat ystävänsä. Mutta kun hän tällä tavalla -puhui hänelle, ei se näyttänyt kovinkaan vaikuttavalta. Hän ei tyytynyt -vain lauseparsiin. Hän tahtoi tietää, mitä hän tarkoitti mädäntyneellä -yhteiskunnalla, oliko milloinkaan ollut yhteiskuntaa, joka ei itse -asiassa olisi ollut turmeltunut, tai yhtä hyvin nousun asteella, -minkälainen hyvä taktiikka oli, jollei se ollut suhteessa strategiaan, -ja saattoiko olla olemassa mitään strategiaa ilman selvää sodan -päämäärää? Tyttö vastaili pikemminkin kiivaasti kuin vaikuttavasti, ja -heidän keskinäinen suhteensa muuttui väitteleväksi. - -Hän tutki heidän mielipiteittensä erilaisuutta. Hänelle merkitsi -kommunismi uutta henkeä, tieteellistä henkeä, joka järjestäisi maailman -uudelleen kollektiivisten, tieteellisten suuntaviivojen mukaan, mutta -koko kommunistisen puolueen luonne oli nykyajan määräämä. Siihen -oli sekaantunut nyt olevien yhteiskunnallisten luokkien tunteita -ja ajatuksia köyhälistön luonnollisen katkeruuden rinnalla. Siinä -piili epätoivoisten, otteestaan epävarmojen ihmisten kiukkuista -dogmatismia. Se saattaisi tarvita enemmän luovaa itsensäunohtamisen -intohimoa. Monet kommunistit, sanoi hän, olivat vain kääntyneitä -kapitalisteja, kapitaalittomia egoisteja. He kaipasivat kostoa ja -omaisuuden luovutusta, ja kun he olisivat saaneet sen suoritetuksi, ei -heille jäisi muuta kuin yhteiskunnallinen raunio, ja kaikki olisi taas -alettava alusta. He olivat epäluuloisia ja tietämättömiä, koska heiltä -puuttui sisäinen varmuus. He eivät luottaneet parhaisiin ystäviinsä, -omiin johtajiinsa, tiedemiehiin, sellaisiin kuin Keynes ja Soddy. - -»Keyneskö kommunisti!» huudahti Christina Alberta pilkallisesti. -»Hänhän ei hyväksy ensimmäistä tieteellistä luokkasodan periaatetta.» - -»Se ei tunnukaan oikein tosiasialta — ei lainkaan perustavalta -tieteelliseltä tosiasialta», vastasi Devizes. »Keynes rakentaa hitaasti -tieteellisesti järjestettyä arvojen vaihdon menetelmää. Useimmat -ystävistänne Venäjällä eivät näytä kykenevän tajuamaan, että mikään -sellainen on tarpeellistakaan.» - -»Tajuavatpa.» - -»Ovatko he osoittaneet sen?» - -»Mitä te tiedätte Venäjän bolshevikeista?» - -»Entä te? Tehän näette vain ne etiketit, joilla ihmiset merkitsevät -itsensä. Ei ole mitään oikeaa ilman punaista nimikilpeä — ja kaikki on -oikeaa, jos se on paikoillaan.» - -Tyttö sanoi, että toinen suhtautui asioihin »porvarilliselta» kannalta, -ja Devizes nauroi hilpeästi hänen yhteiskunnalliselle luokittelulleen. -Englannissa ei ole mitään porvareita, sanoi hän. Hän koetti käyttää -eräitä kyynillisyyksiä ja ivaa liikkeen varastosta, mutta häneltä -puuttui merkillisessä määrässä vakuuttava kyky. Hänen oli helppoa -arvostella, sanoi tyttö, koska hän eli pääomansa koroilla. - -»Niin, se tekisi arvostelun helpommaksi», hymyili Devizes, »mutta -oikeastaan elän ansioistani.» - -»Mutta teillä on korkoa tuottavaa pääomaa.» - -»Jonkun verran, mutta en elä siitä.» - -He olivat joksikin aikaa tyhjentäneet riidanalaisen kysymyksen. Kaiken -kaikkiaan, tuumi tyttö, ei hän ollut niinkään huonosti suoriutunut -ottelusta, kun ottaa huomioon hänen ikänsä ja asemansa. Hetkellinen -väittelyn kiivaus haihtui. He siirtyivät lähempiin asioihin, jotka -koskivat heitä kumpaakin, kysymykseen, mitä hänen oli tehtävä -elämästään. - - -14. - -»Me edistymme, Christina Alberta», sanoi Devizes, »mutta yleinen laki -on sellainen, että naisen elämän suunnan määrää hyvin suuressa määrässä -kappaleen miehisen päähenkilön luonne ja toiminta. Onko teillä ollut -mitään mahdollisuutta olla rakastunut tähän mennessä?» - -Tytön mieli teki kertoa hänelle koko totuus itsestään, mutta eräitä -asioita ei voi kertoa. Hän epäröi ja punastui kovasti. »Nykyään», -aloitti hän, mutta pysähtyi siihen. »Minulla on hiukan mielikuvitusta. -Olen kierrellyt kaikkialla Lontoossa. Kuvittelen ehkä...» - -Hänen silmänsä olivat hetken hyvin kysyvät, mutta eivät epäystävälliset. - -»Olen rakastanut — tavallani», myönsi hän. - -Hän nyökkäsi vaikuttaen siltä kuin hän käsittäisi kaiken pelottavan -hyvin. - -»En halua viettää elämääni suhteessa johonkin mieheen», selitti hän. - -»Lahjakkaat tytöt eivät milloinkaan tee sitä. Yhtä vähän kuin etevät -nuoret miehet haluavat kuluttaa elämänsä ihailemalla jumalaisolentoa.» - -»Missään tapauksessa en minä käsitä, että minusta voisi tulla -jonkunmoinen lapsia tuottava taloudenhoitajatar», sanoi tyttö. - -»Ei, vaikka menisitte naimisiinkin. En uskonutkaan, että kuuluisitte -siihen ryhmään. Mutta jos aiotte hylätä tuon mukavan keinon — sillä se -on mukava keino, huolimatta siitä, mitä ihmiset sanovat — jos aiotte -tulla itsenäiseksi kansalaiseksi samassa merkityksessä kuin mies, niin -silloin otatte tehtäväksenne miehen työtkin, Christina Alberta. Ei jää -aikaa kuljeksia ympäriinsä ja vain näyttää kauniilta.» - -»Mitä te sillä tarkoitatte?» kysyi tyttö. - -»Niin, arvelen vain, ettette te sovi siihenkään. Ja siinä tapauksessa -tarvitsisitte enemmän oppiakin. Olette etevä, mutta tietonne ovat myös -hiukan hajanaiset.» - -»Olen kyllin hyvä ottaakseni paikan. Ja sitten opiskelen.» - -»Opiskella!» hän sanoi. »Sehän veisi teiltä yksinään kaiken ajan. -Mieluummin toivoisin meidän sopivan siitä, että opiskelisitte -yliopistossa kaksi tai kolme vuotta enemmän. Teidän ei tarvitse -huolehtia mahdollisuuksista ja varoista. Te ja minä olemme samaa -ryhmää — ryhmää, johon kuuluu vain kaksi — ja minä olen päällikkö. -Autan teidät läpi niinkuin olisitte poikani. Ja nyt, minkälaista -työtä haluatte? Lakitiedettä? Lääketiedettä? Yleistä opiskelua -sanomalehtityötä tai liikealaa varten? Ovet ovat nykyään avoinna -naisille — uusia ovia joka päivä.» - -Tähän Christina Albertalla oli hiukan enemmän sanottavaa. Hän oli -ajatellut näitä asioita. Hän halusi tietää jotakin elämästä ja -maailmasta yleensä. Saisikohan tutkia vuoden fysikaalisia tieteitä, -pääasiallisesti biologiaa ja geologiaa ja sitten antropologiaa? Olisiko -se mahdollista? Ja sitten, jos hän kelpaisi lääketieteelliseen työhön, -toinen vuosi psykiatriaa taikka politiikkaa tai yleishygieniaa? »Se -kuulostaa vaateliaalta», sanoi hän. - -»Vaateliaalta! Sehän on kokonainen tietosanakirja yhdessä vuodessa.» - -»Mutta haluan tietää jotain kaikista näistä asioista.» - -»Luonnollisesti.» - -»Saisinko pitemmänkin ajan?» - -»Siihen täytyisi käyttää pitempi aika.» - -»Mutta tuntuu siltä kuin pyytäisin liikaa.» - -»Ei suinkaan, jos te olisitte housuissa. Olemme päättäneet olla -ottamatta huomioon sukupuoltanne siihen saakka. Miksi te olisitte -vaatelias?» - -»Luuletteko, että voisin tehdä tieteellistä työtä, sitten, niinkuin -tekin teette?» - -»Miksikä ette?» - -»Tällainen tyttökö?» - -»Teissä on samaa ainesta kuin minussakin, Christina Alberta.» - -»Luuletteko, että minä kerran... että minä kykenisin työskentelemään -teidän kanssanne?» - -»Sukulaissielujen tulee noudattaa sukulaissuuntia», sanoi hän -tunnustaen täydellisesti heidän sukulaissuhteensa. »Miksikä ei?» - -Tyttö seisoi katsellen, häntä silmissään tumma kiihko, ja Devizesillä -oli hetkellinen tunne siitä, mitä kaikkea hän voisi olla tytölle. Tämä -oli reipas, nokkela ja kunnianhimoinen. Ihmeellinen elämä liittyisi -tyhjyydestä nousten hänen omaansa. Ja tyttö arveli, että tuosta -läheisestä suhteesta kasvaisi, niinkuin saattoikin kasvaa, jotakin -hyvin suurta ja syvää heille molemmille. - -Äkillisesti aihetta muuttaen alkoi Devizes puhua erotuksesta mies- ja -naisylioppilaiden välillä työntekijöinä. »Te ette milloinkaan kulje -miesten rinnalla, te vapaat naiset, niin että älkää odottako sitä. -Teidän on työskenneltävä uralla, joka vie samaan, mutta on muuten -erilainen, erilainen perusteita myöten.» Hän selitti, että miehen koko -rakenteessa oli toisia ominaisuuksia kuin naisen, ja päinvastoin, ihan -lihasainekseen ja hermosäikeisiin saakka. On tuleva aika, jolloin -me voimme panna veripisaran tai nahkapalasen mikroskoopin alle, -lisätä jonkun voimakkaan reagentin ja sanoa, mitä sukupuolta se on. -»Mies panee vastaan», sanoi hän. »Miehen kanssa ei voi neuvotella. -Hänellä on suurempi psyykillinen ja fyysillinen säilymiskyky. Hän -pysyy suunnassaan. Verrattuina naisiin ovat miehet itsepäisempiä ja -tyhmempiä. Verrattuina miehiin ovat naiset näppärämpiä ja hupsumpia. Ne -eroavat toisistaan yhtä paljon kuin naskali ja neula.» - -Hän kertoi omista opiskeluvuosistaan, jolloin lääketiedettä opiskelevat -naiset olivat uusia tunkeilijoita, ja siitä siirtyi hän isänsä -ennakkoluuloihin, kuinka isä kohteli hänen äitiään, ja poikavuosiinsa. -Nyt he uskoivat toisilleen pettymyksiään ja mielikuviaan lapsina. Tyttö -unohti puheensa kiivaudessa, kuinka paljon vanhempi ja kokeneempi -toinen oli. Devizes kertoi hänelle itsestään, koska hän tunnusti -toisen oikeuden tietää mahdollisimman paljon hänestä. Hän kuunteli -ystävällisen hartaasti kaikkea, mitä hän halusi kertoa hänelle -isästään, itsestään, vaikutelmistaan ja harvoista seikkailuistaan -maalta kotoisin olevana ylioppilaana Lontoossa. He olivat yhtä -ihastuneina Paul Lambonen lapsellisiin mahdottomuuksiin. Tytön mieleen -juolahti tarjota Devizesille juotavaa. Crumbit olivat jättäneet sinne -pullon olutta ja kivennäisvettä. Mutta Devizes pyysi häntä keittämään -teetä ja auttoi itse hänen puuhaillessaan kattilan ääressä. Heidän -ystävyytensä tuli rikkaammaksi ja syvemmäksi heidän puhellessaan. Hän -ei ollut milloinkaan kohdannut niin tuttavallista ja sydämellistä -ystävällisyyttä kuin nyt. Hänellä oli ennenkin ollut ystäviä, mutta ei -tällaista ystävyyttä, hänellä oli ollut sulhanen, mutta ei milloinkaan -tällaista läheisyyden tunnetta. - -Kello oli yksi, kun he erosivat. - -Puhelu oli hidastunut. Hän istui hiljaa hetken verran. »Minun täytyy -mennä», sanoi hän ja nousi. He seisoivat vastatusten ja tuntui kuin -heiltä olisivat puuttuneet hyvästelysanat. - -»On ollut ihmeellistä puhella teidän kanssanne», sanoi tyttö. - -»On suurenmoista, että olen löytänyt teidät.» - -Taas hiljaisuus. »Se on hyvin tärkeää minulle», sanoi Christina Alberta -hiljaa. - -»Juttelemme — hyvin usein», sanoi toinen. - -Hän tahtoi sinutella Christina Albertaa, mutta merkillinen ujous esti -häntä. Ja tyttö huomasi sen. - -Hän seisoi suorana hänen edessään eteisessä puna poskilla ja silmissä -hehku, ja Devizes ihmetteli, miksei hän ollut huomannut hänen -kauneuttaan alusta alkaen. - -»Näkemiin joksikin ajaksi», sanoi hän, hymyili hänelle totisesti, -tarttui hänen käteensä ja piteli sitä hetkisen omassaan. - -»Hyvää yötä», sanoi tyttö epäröiden hetken. Sitten hän avasi vihreän -oven hänelle ja katseli, kun hän kulki poispäin pitkin tallien -vierustaa. - -Kadun kulmassa hän kääntyi ja heilutti kättään ennen katoamistaan. -»Hyvää yötä», kuiskasi tyttö säpsähtäen ja katsellen ympärilleen, -ikäänkuin olisi pelännyt, että joku olisi kuullut hänen ilmaisemattomat -ajatuksensa. - -Isä. Hänen isänsä. - -Niin siis saattaa jäädä seisomaan posket hehkuvina, kun oikea isä -lähtee. - -Hänen lähtiessään Christina Alberta oli jännittynyt kuin viulun kieli, -jolla jousi pysyy liikkumattomana. Mutta sitä isää, joka ei ollut hänen -isänsä, olisi hän nyt syleillyt ja suudellut. - - - - -Toinen luku. - -KUINKA BOBBY VARASTI HULLUN MIEHEN. - - -1. - -Mies saattaa olla asiantuntija sielutieteen alalla, mutta kuitenkin -kykenemätön seuraamaan salapoliisin tutkimuksen kaikkein selvimpiäkin -viittauksia. Cummerdown Hillin ylilääkäri oli epäillyt hetken, oliko -Sargonin luona käyneen vieraan nimi Widgery. Hänen mielestään se oli -kuin Goodchild. Mutta koska Christina Albertan maailmassa ei ollut -mitään tunnettua Goodchildia, ei hän eikä Devizes ollut vaivautunut -tarkemmin harkitsemaan tätä satunnaista merkillisyyttä. He eivät -myöskään olleet miettineet, minkä vuoksi Widgery olisi uudistanut -käyntinsä serkkunsa luona. Hän ei ollut sitä tehnytkään. Paljon -nuorempi mies oli käynyt Sargonin luona torstaina ja oli valheellisesti -selvittänyt olevansa Sargonin sisarenpoika ja ilmoittanut nimekseen -Robin Goodchild. Hänen oikea nimensä oli Robert Roothing. Ja hän oli -saapunut yksinomaisessa tarkoituksessa vapauttaa Sargon hoitolasta niin -pian kuin suinkin, koska hän ei voinut sietää ajatusta, että hän jäisi -sinne. - -Olosuhteet olivat lisänneet Bobbyn luontaista taipumusta tuntea -vastenmielisyyttä kaikkea ihmisten pakollista eristämistä vastaan. -Hänen äitinsä, kaunis, tumma olento, suuren, vaalean, välinpitämättömän -tilanomistajan vaimo, oli kuollut hänen ollessaan kaksitoistavuotias, -ja hänet oli uskottu äreän, vanhanaikuisen tädin hoitoon — josta -kaappi oli mainio kasvatusväline. Kun tämä huomasi, että kaappiin -sulkeminen todella kidutti poikaa, koetti hän poistaa tämän -pelkuruuden käyttämällä kaappia hyvin runsaskätisesti, silloinkin -kun Robert ei ollut tehnyt mitään pahaa. Hän joutui kouluun, jossa -kuria pidettiin yllä karsserilla. Sota vei hänen isänsä, joka kuoli -äkkiä liikarasitukseen ilmalaivoja ampuvan patterin komentajana -erään ilmahyökkäyksen aikana, ja sota vei Bobbynkin vaivalloisille -sotaretkille Mesopotamiaan ja Kut el Amaran saarroksesta hyvin -epämiellyttävään turkkilaiseen vankilaan. Hänestä olisi kai joka -tapauksessa tullut mies, jolla oli hyvin voimakas vapaudenhalu, mutta -nyt hän vihasi häkkejä siinä määrin, että tahtoi päästää vapauteen -kanarialinnutkin. Hänestä olivat rauta-aidat puistojen ympärillä -vastenmielisiä aivankuin aatteellisista syistä, ja hän kirjoitti -artikkeleita niitä vastaan Wilkinsin Viikkolehteen ja muuanne vaatien -puistojen vapauttamista, eikä hän matkustanut milloinkaan junassa, jos -suinkin saattoi olla matkustamatta, sen suljetun alueen vihan vuoksi, -joka valtasi hänet rautatievaunussa. Hän ajoi mieluimmin polkupyörällä, -paitsi pilkillä matkoilla, jolloin hän lainasi Billyn moottoripyörän. -Hän teki parhaansa, ettei hänen mieltymyksensä avoimeen ja vapaaseen -tulisi liian silmäänpistäväksi taikka haitalliseksi muille ihmisille, -mutta Billy ja Tessy ymmärsivät häntä ja tekivät parhaansa ollakseen -hänelle mieliksi siinäkin suhteessa. - -Mutta Bobbyn ei tarvinnut taistella ainoastaan claustrophobiaa vastaan. -Hänessä piili myös sisäinen ristiriita, joka ilmeni tahdottomuutena -ryhtyä toimintaan monissa tapauksissa, ja hän uskoi sen kehittyneen -hänen sodanaikaisista kokemuksistaan. Joskus se tuntui hänestä vain -velttoudelta, joskus suorastaan pelkältä pelkuruudelta. Hän ei osannut -selittää sitä. Hänellä oli kalvavana muistona eräs julmuuden tapaus -vankileirin ajoilta, jolloin hän oli läsnä tekemättä mitään. Hän -saattoi joskus herätä kello kolmen vaiheilla aamulla ja sanoa ääneen -itsekseen: »Olin läsnä enkä tehnyt mitään. Hyvä Jumala. Hyvä Jumala.» -Ja joskus saattoi hän kävellä edestakaisin työhuoneessaan toistellen: -»Käy toimeen, sinä vetelehtijä, sinä piilotteleva jänis! Ulos -toimimaan!» Siitä huolimatta hän hoiti jokapäiväiset tehtävänsä ja teki -sitä, mitä käsille sattui. »Täti Susannana» hän oli mainio, väsymätön, -terävä, todella avulias. Wilkinsin Viikkolehti oli ylpeä hänestä. Hän -oli koko lehden tuki ja turva. - -Ja nyt oli tämä Sargonin juttu saattanut hänet hyvin vaikeaan -asemaan, kun hän samalla kertaa halusi vapauttaa pienen miehen, joka -oli vaikuttanut merkillisen syvästi hänen mielikuvitukseensa ja -tunteisiinsa, ja tunsi tarkoin ne tavattomat voimat, joita vastaan -hänen tulisi nousta, jos halusi jollakin lailla auttaa Sargonia. -Vasta taisteluaan ankarasti itsensä kanssa, kykeni hän menemään -poliisin luo ja käymään Giffordkadun tarkastusasemalla. Hän pelkäsi -epämiellyttäviä kysymyksiä, ja ennen kaikkea sitä, että hänet -pidätettäisiin. Tarkastusasema oli inhottava paikka, jossa oli korkeat -muurit, kivitetty piha ja joka vaikutti yleensä synkästi eristetyltä -ulkomaailmasta. Suurimman osan päivää Giffordkadulla käyntinsä jälkeen -hän epäröi, ryhtyisikö hän mihinkään muuhun. - -»Bobby on kovin murheellinen», kertoi Susan Tessylle. »Hän on ihan -hölmö. Istuu vain ja sanoo ’oo’, niinkuin miettisi jotakin. Mitä -ihmeitä hän tuumaa? Hän sanoi, että minun pitää taas mennä alas, niin -olen kiltti... Hän tarkoitti sitä... Sanoi niin ... Työnsi minut pois. -En minä enää milloinkaan tykkää Bobbysta.» - -Suuri suru. Kyyneleitä virtanaan. Tessy oli suuresti myötämielinen. - -Mutta juotuaan teetä oli Bobby paremmalla päällä, piirteli Susannalle -Nukku-Matin kuvia, tuli alas, istuutui hänen vuoteensa viereen ja -jutteli Susannan uneen niinkuin ennenkin, ja Tessykin huomasi, että -suurin osa Hobbyn murheesta oli ohi. - -Illallista syödessä Bobby selitti suunnitelmaansa. - -»Aion mennä huomenna Cummerdown Hilliin», sanoi hän muitta mutkitta. - -»Sargoniako katsomaan?» kysyi Tessy ymmärtäväisesti. - -»Jos vain pääsen. Mutta nyt ei kai ole käyntipäivä. Se on torstai. Aion -vain katsella ympärilleni.» - -Billy kohotteli kulmiaan ja ojentautui ottamaan voita. - -»Mutta...» sanoi Tessy ja keskeytti lyhyeen. - -»Niin?» sanoi Bobby. - -»Et sinä pääse häntä tapaamaan. Et tiedä nimeä, jota hän käyttää.» - -»Häntä sanotaan kai hra Sargoniksi», arveli Billy. - -»Hänen nimensä on Preemby. Hän on pesuliikkeen omistaja. Sen ne -kertoivat minulle tarkastusasemalla. Hänen sukulaisensa tahtovat pitää -häntä mielisairaalassa. En voi sietää sitä ajatusta», lisäsi hän lyhyen -hiljaisuuden jälkeen. - -»En voi seurata ajatustasi», sanoi Billy. - -»Tuo soma pieni mieskö tehtäisiin hulluksi! Hän oli kuin pieni, -sinisilmäinen lintu. Korkeat muurit. Isoja, kömpelöitä vartioita. -Sargon, kuninkaitten kuningas... Minun täytyy tehdä jotakin siinä, -taikka halkean.» - -Hän näytti äkkiä heikolta ja epätoivoiselta. Tessy mietti. »Sinun on -parasta mennä», sanoi hän. - -»Mutta mitä hyvää siitä on?» kysyi Billy, mutta vaikeni Tessyn -katsahdettua häneen. - -»Voitko lainata minulle vanhaa moottoripyörääsi sivuvaunuineen? Ethän -tarvitse sitä tällä viikolla.» - -»Voithan ottaa sivuvaunun pois», sanoi Billy. - -»Saatan tarvita sitä», sanoi Bobby. - -»Luuletko!» sanoi Billy. - -Bobby oli lähempänä räjähtämistä kuin milloinkaan. - -»Älä välitä siitä, mitä minä tarkoitan. Sanoinhan, että menen -Cummerdowniin katsomaan, minkälainen paikka se on. Olen epäilemättä -hupsu aasi, mutta en voi olla menemättä sinne. Tuolla pienellä mies -paralla ei ole ketään ystäviä. Hänen oma perheensä on ollut apuna hänen -pidättämisessään. Perheet saattavat olla sellaisia. Tämä on pirullinen -maailma. Minun täytyy tehdä jotakin. Vaikkapa vain säikyttäisin heitä. -Jos jään tänne vielä päiväksi, saatan ruveta lyömään Susannea.» - -»Jonkun pitäisikin kurittaa häntä», sanoi Billy. - -»Jos hän vain pysyy ulkona kaksi viikkoa, niin on kaikki selvää.» - -»Onko hän silloin vapaa?» kysyi Tessy. - -»Hänet on ainakin uudelleen todistettava hulluksi», sanoi Bobby. - - -2. - -Bobby huomasi, että Cummerdownin kylä on lähes kahden mailin päässä -hoitolasta ja että se toimii menestyksellisesti siihen suuntaan, että -sillä olisi hoitolan kanssa mahdollisimman vähän tekemistä. Se piilee -puitten takana juuri Asfordista Hastingsiin vievän maantien varrella, -ja siellä on yksi ainoa ahdas majatalo, jossa Bobby sai surkean -makuuhuoneen ja sai panna moottoripyöränsä sivuvaunuineen avonaiseen -vajaan, jossa ennestään oli kahdet rattaat, Ford ja kanakarja. Oli -vielä aikaista, ja kun Bobby oli riisunut vanhan selkäreppunsa, -jossa hänellä oli tarvetavaransa, lähti hän kävelykeppi kädessään ja -hajamielinen ilme kasvoillaan tutkimaan hoitolaa ja valmistelemaan -suunnitelmiaan Sargonin vapauttamiseksi. Suloista syysilmaa kesti yhä. -Miellyttävä polku, jota hän seurasi päätielle päästäkseen, oli täynnä -vihreitä ja kellastuneita pähkinäpuun lehtiä ja sen vierellä kasvavat -puut viheriöitsivät auringossa. Päivä oli rauhoittava. Se rohkaisi -häntä. Se valtasi hänet ystävällisellä kirkkaudellaan ja hänestä tuntui -siltä, että hullujen pelastaminen hoitolasta oli tehtävä, jolle aurinko -saattoi paistaa ja jota luonto saattoi tervehtiä. - -Lontoosta pääseminen oli kysynyt suuria ponnistuksia. Hänestä oli -tuntunut siltä kuin hän olisi pieni hyttynen, joka lähtisi pistämään -taistelunhaluista maailmaa. Kiivaassa liikenteessä Croydonilla hän oli -jo puoleksi taipuvainen palaamaan, mutta hän tunsi, ettei hän voisi -katsoa Tessyä silmiin, ennenkuin olisi kärsinyt lopullisen tappion. Oli -miellyttävää tuntea, kuinka itseluottamus nousi hänen lähestyessään -yrityksen paikkaa. Hän tunsi olevansa paljon enemmän niitten voimien -tasalla, joitten kimppuun hän hyökkäsi. Mitä olivat oikeastaan lait -ja määräykset muuta kuin ihmisten, samanlaisten kuin hän, laatimia -säännöksiä? Mitä olivat vankilan muurit muuta kuin laiskojen muurarien -ja viekkaiden urakoitsijoiden hitaasti laatimia rakennuksia? Vartiat -ja hoitajat, ylilääkärit ja muut, joita hän aikoi petkuttaa, olivat -yhtä erehtyviä kuin hän itsekin. Ja itse asia, tuon harmittoman, pienen -intoilijan pidättäminen, tuo pelottava vankeus, oli tärkeä ja loukkaava -luonteeltaan. Sitä vastaan oli taisteltava. Maailma olisi sietämätön, -jollei sellaisia vastaan taisteltaisi. - -Tämä maailma oli kummallinen! Kuinka kauniita olivatkaan nuo puitten -rungot, millainen loiste ilmassa, ja kuinka miellyttävästi kävelijän -jalka rapisikaan noissa lehdissä! Mutta kaikki se oli sivullista. -Elämän oikea tehtävä oli taistelu huonoutta vastaan. - -Hän tuli ulos puitten alta, näki laajojen niittyjen leviävän edessään -ja hoitolan rajoitetut rakennukset leveine, alastomine ympäristöineen -ja muureineen, jotka loukkasivat silmää. Tämä oli hänen päämääränsä. -Jossakin tuossa paikassa oli Sargon, ja hänet oli vapautettava. - -Hän istuutui sopivalle kivelle, katseli raskasta rakennusryhmää ja -koetti laatia suunnitelmaa. Tuo keskellä oleva valkoinen rakennus -oli kuin rappeutunut kuningas Yrjön aikuinen yksityistalo. Se oli -kai koko laitoksen ydin. Sen lähellä näkyi kaksi heinää niittävää -miestä — ehkäpä potilaita. Muurit ja ristikot tien puolella näyttivät -voittamattomilta. Siellä oli kaksi kolkon näköistä ovenvartian -komeroa, joissa epäilemättä piili itsepäinen vartia, ja kaksi -rautaporttia, joista toinen oli avoinna. Vaunut tulivat ulos sieltä, -huonekalukauppiaan vaunut. Kerran kiintyi Bobbyn ajatus siihen, että -hänkin esiintyisi kauppiaana, joka jättäisi laitokseen kääröjä tai -kokonaisen korin tavaraa... Sillä tiellä oli paljon vaikeuksia. - -»Mutta miksi suora hyökkäys?» sanoi Bobby kuin jotain keksien. Alue -laskeutui taaksepäin. Hän tahtoi tutkia, mitä takana oli. Jos hän -menisi oikealle pitkin avonaista tietä, pääsisi hän ehkä kukkulalle, -josta näkisi koko parantolan alueen. - -Tuntia myöhemmin Bobby istui kivikasalla pienemmän tien vieressä, joka -kulki kohoavan maaperän yli hoitolan takana. Hän huomasi, että paikan -takaosa antoi paljon enemmän toiveita ja oli paljon mielenkiintoisempi -kuin etuosa. Siellä oli peltoja, joilla joukko miehiä työskenteli, -ja eräällä paikalla rakennuksen lähellä näyttivät miehet kaivavan -ojaa työnjohtajan ohjaamina. Lähempänä taloa näytti olevan paljonkin -liikettä. Jonkunlaisen avonaisen suojuksen alla eräät näyttivät -harjoittelevan ruumistaan kävelemällä edestakaisin. Bobbya suututti -ajatus, että joku heistä olisi Sargon. Kun hänellä edes olisi ollut -niin paljon yksinkertaista järkeä, että olisi tuonut kiikarin mukaansa, -moitiskeli hän itseään, niin olisi hän kyennyt näkemään ystävä parkansa -piirteet. »En osaa ajatella selvästi», kuiskaili hän. »En osaa päättää -mitään.» Eräät noista ihmisistä näyttivät kuljeskelevan hyvin vapaasti -kantaen puutarhakatuja ja muuta. Eräs heistä, huomasi hän, käveli -itsekseen edes takaisin ja heilutteli käsiään kuin itsekseen puhellen. -Hän oli nähtävästi potilas, jota ei tarvinnut vartioida. - -Tällä puolella hoitolaa kiertävä muuri ei ollut ollenkaan niin kolkko -kuin etupuolella. Se näytti olevan vanha herraskartanon valli, jota -useissa paikoissa peitti muratti ja jonka ylle puut ojentelivat -oksiaan. Maa vietti oikealle. Siellä oli pieni joki, joka juoksi -hoitolan alueelta matalimman nurkkauksen kohdalla. Tuota nurkkaa -varjostivat puut, ja se näytti olevan kokonaan puitten ja ruohon -vallassa. Joki juoksi matalan kaaren alitse vallin läpi ja kaarteli -laajentuvan laakson läpi Lontoota kohti. Tämän nurkan eristetty asema -ja varjoisuus vaikutti Bobbyyn hyvin voimakkaasti. Se tuntui hänestä -olevan juuri se paikka, josta Sargon oli saatava ulos. Hän päätti nyt -hiipiä lähemmäksi ja tutkia sen mahdollisuuksia niin tarkkaan kuin -suinkin. Jos saisi Sargonin tulemaan sinne... - -Hän huomasi yksityiskohtien järjestelyn vaikeaksi. Hän oli aikonut -laatia suunnitelmansa valmiiksi yksityiskohtia myöten ja ilmoittaa sen -Sargonille seuraavana käyntipäivänä, mutta oli hyvin vaikea saada sen -osia liittymään toisiinsa... Hän ei tiennyt, milloin Sargonille olisi -sopivinta yrittää päästä ulos, päivänvalossa vai yölläkö. Hän näki -edessään koko joukon kysymyksiä ja epäileviä henkilöitä. »Kirottua!» -sanoi Bobby, ja muutaman hetken aikoi hän taas luopua yrityksestä. - -Miksi ei saattanut mennä noitten porttien läpi ja sanoa urheasti ja -hämmästyttävästi: »Teillä on täällä terve mies ja minä olen tullut -hakemaan häntä pois?» Yli-ihminen voisi tehdä sen, taikka arkkienkeli. -Kuinka komeaa olisikaan olla joku arkkienkeli ja kiertävä ritari, -suuri, säteilevä, siivekäs ja voimakas olento, joka oikaisisi -vääryyden, kukistaisi sortajat, vapauttaisi kaikki vangitut olennot. -Silloin saattaisi toimittaa jotakin. Bobby vaipui lapselliseen uneen -avoimin silmin. - -Mutta nyt hän herätti itsensä, nousi ja läksi sitä paikkaa kohti, jossa -joki juoksi hoitolan alueelta... Hän huomasi, että muurin yli saattoi -hyvin kiivetä — pieni vanhahko herrakin saattoi sen tehdä. Joki juoksi -solisten pienillä kivillä lyhyen tunnelin läpi. Hoitolan alueelta -saattoi päästä jokseenkin helposti muurin yli käyttämällä apunaan -köynnöksiä taikka aukon läpi. Hän päätti tulla takaisin hämärissä ja — -ainakin vakuuttautuakseen omasta uskaliaisuudestaan — pyrkiä hoitolan -pihalle ja kävellä siellä hiukan. - -Niin. Sen hän tekisi. - -Hän koetti kuvitella, kuinka hän auttaisi Sargonin muurin yli. Saattoi -kiivetä muurin harjalle ja ojentaa hänelle kätensä. Raajarikkoinenkin -voisi tehdä sen. Moottoripyörä saisi jäädä odottamaan tielle. Ja -sitten? Minne hän hänet veisi? - -Tämä oli uusi harkinnan aihe. Joksikin aikaa Bobbyn ajatuskyvyn -laimensi ja säikytti hänen yrityksensä monimutkaisuus. Hän ei ollut -ajatellut viedä häntä erikoisesti minnekään. - -Päivät ennen käyntipäivää tuntuivat äkkiä loppumattomilta ja pelottavan -lyhyiltä yhtaikaa. Hän oli kesällä ollut Dymchurchissa Malmesburyjen -kanssa, ja piti paljon asuntonsa emännästä. Hän oli sähköttänyt -hänelle: »Voinko tulla teille erään sukulaiseni kanssa, joka ei ole -sairas, mutta liiasta työstä väsynyt. Muistatte minut viime kesästä -Roothing the Feathers Cummerdown», ja saanut vastauksen: »Otan vastaan -mielelläni milloin hyvänsä.» Niin että se asia oli kunnossa. Mutta -muu osa suunnitelmaa oli hyvin vaikea panna toimeen. Hän kävi yöllä -hoitolan alueella onnettomuuksitta. - -Käyntipäivän aamuna hänellä oli puolentusinaa suunnitelmia, mutta -kaikissa oli aukkoja, eikä mikään näyttänyt paremmalta tai huonommalta -kuin toisetkaan. Hän oli kiertänyt hoitolan alueen eri suuntiin hyvin -varovasti päivällä ja yöllä ottamatta lukuun pistäytymistä ja käyntejä -muilla tärkeillä paikoilla. Onneksi ovat hoitolat aina siksi uponneet -omiin asioihinsa, etteivät jouda pitämään silmällä ulkopuolelta -mahdollisesti tulevia vapauttajia. - -Bobby teki lopullisen päätöksensä näistä vastakkaisista suunnitelmista -syödessään aamiaiseksi kinkkua. Päättävän kylmäverisenä, mutta -hermot äärimmilleen jännittyneinä lähti hän hoitolaan tapaamaan -Sargonia ja aloittamaan tehtäväänsä pelastajana sillä tavoin kuin -oli suunnitellut. Hänen oli ensiksi saatava selville, kuinka paljon -liikuntavapautta Sargonilla oli, kuinka hänen olisi mahdollista saada -hänet nurkkaukseen, jossa puro juoksi, ja hänen oli päätettävä, -milloin he kohtaisivat toisensa siellä. Sitten hänen oli vielä -harkittava muuta mahdollista aikaa, jos Sargonin ei onnistuisi ensi -kerralla päästä pois. Bobby odottaisi muurin takana, ja moottoripyörä -sivuvaunuineen olisi piilossa pensaikossa tien vierellä. Sargon pääsisi -vilauksessa aidan yli. Sen jälkeen he nauraisivat takaa-ajajille. He -lähtisivät Dymchurchiin ja siellä, kaikessa rauhassa ja suojassa, -Sargon pysyisi huoneessaan tarvittavat kaksi viikkoa, jolloin hänestä -tulisi laillisesti yhtä terve mies kuin ennenkin. Sitten tapaisi Bobby -Sargonin sukulaiset ja neuvottelisi asiasta heidän kanssaan ja saisi -asiat järjestetyksi oikeille perusteille. Niin suunnitteli Bobby. - -Juuri hoitolan portilla hän päätti käyttää väärää nimeä. Hän ei ollut -oikein selvillä siitä, miksi hän ei sanoisi omaansa, mutta otettu nimi -tuntui hänestä paremmin seikkailun hengen mukaiselta. - - -3. - -Kun Sargonille ilmoitettiin, että joku Robin Goodchild tulisi -hänen luokseen, oli hän alakuloisella tuulella. Hän ei osoittanut -minkäänlaista yllätystä kuullessaan nimen. Se oli hänestä yhtä hyvä -kuin joku muukin nimi. Se saattoi olla jonkun älykkään tiedustelijan -taikka mahdollisesti jonkun vapautuksen edelläkävijän nimi, jollaisen -tuloa hän yhä toivoi. Hänen mielialansa parani. Hän antoi mielellään -tutkia omaa persoonallista siisteydentilaansa, ja hän nyökkäsi -myöntävästi, kun häntä varoitettiin puhumasta jokaikisestä näkemästään -asiasta. - -Hänen mielialansa parani vielä, kun hän näki Bobbyn ystävälliset, -tummat kasvot. Hän oli ainoa opetuslapsi, joka milloinkaan oli -näyttänyt uskovan häneen. Hän ojensi molemmat kätensä pienen -liikutuksen puuskan vallassa. Olipa Bobby omasta mielestään minkälainen -vätys hyvänsä, niin hän oli Sargonista ainakin tällä hetkellä voiman ja -toivon tuoja. - -He tapasivat toisensa alakerran odotushuoneessa, sillä kukaan -ulkomaailmasta tuleva ei saa milloinkaan tunkeutua kammioihin -eikä nähdä hoitolan jokapäiväisen elämän surkeaa todellisuutta. -Odotushuoneessa oli keskellä ruskealiinainen pöytä, musta -hevosjouhinen sohva ja useita tuoleja. Siellä ei ollut ollenkaan -pieniä huonekaluja. Pöydällä oli aikataulu ja pari kolme kuvitettua -viikkolehteä, ja seinillä ruskeita teräspiirroksia prinssi Albertista -ja kuningatar Victoriasta Skotlannin ylämailla ja Windsorin linnan -kuva Thamesilta katsottuna. Siellä oli kolme neljä ihmisryhmää, -jokaisessa pari kolme henkeä, jotka keskustelivat päät yhdessä -hienotunteisesti kuiskaillen. Siellä oli eräitä naisia ja pikkutyttö. -Kyynelsilmäinen, syvässä surupuvussa oleva rouva istui syrjempänä -tulisijan ääressä kaiketi odottamassa jotakin potilasta. Kaksi vartiaa -koetti parastaan ollakseen sen näköisiä kuin he eivät kuuntelisi -mahdollisimman tarkkaan keskusteluja ympärillään. Kaikki potilaat -olivat terveimmässä kaudessaan, sellaisia, joitten luona sai käydä. -Mitään mielipuolisuutta ei ollut näkyvissä, korkeintaan hiukan -hermostunutta omituisuutta. Bobby oli odotellessaan tarkastellut noita -ryhmiä, ja hän oli huomannut, että kaikkien olennossa oli jotakin -salattua pidättyväisyyttä. Tuon salaperäisyyden hän yhdisti vartioitten -läsnäoloon. Toinen oli katselevinaan ikkunasta, toinen puoleksi istui -pöydän ääressä katsellen vanhaa kuvalehteä, mutta silloin tällöin -heittivät he silmäyksen milloin mihinkin potilaaseen. Bobbyn mieleen -ei ollut juolahtanut, että hänen keskustelunsa Sargonin kanssa olisi -puoleksi julkinen. Se oli lamaannuttava seikka, joka suuresti estäisi -häntä antamasta ohjeitaan. - -Bobby näki heti, että Sargon oli paljoa laihempi kuin ottaessaan -huoneen Midgardkadulla. Hän näytti sairaalta ja väsyneeltä, ja sitä -lisäsi vielä se seikka, että hänen partansa oli huonosti ajeltu ja että -hänellä oli yllään huonosti sopivat vaatteet. Hänen silmänsä näyttivät -suuremmilta ja kulmien alle vaipuneilta, ja hänen otsansa ääriviivat -entistä kovemmilta. Mutta vaikka hän näyttikin onnettomalta, tuntui -hän samalla älykkäämmältä. Hän näytti paremmin tajuavan, mitä hänen -ympärillään tapahtui — vähemmän untanäkevältä. - -»Olen tullut katsomaan, voisinko millään lailla olla hyödyksi teille», -sanoi Bobby ojentaen kätensä. »Ystävänne ja oppilaanne ovat huolissaan -vointinne takia.» - -»Oletteko tullut tapaamaan minua», sanoi Sargon ja katseli syrjästä -kuuntelevaa vartiaa ja alensi ääntään... »minua, Sargonia?» - -Bobby ymmärsi tuon epäilevän sävyn ja se suretti häntä. »Niin, teitä -Sargonia, menneisyyden kuningasta.» - -»He tahtoisivat, että kieltäisin sen», sanoi Sargon kuiskaten. - -Bobby kohotti kulmiaan ja nyökkäsi päätään kuin sanoakseen: »Ne tekevät -mitä hyvänsä.» - -Pienen miehen käytöstapa muuttui. »Kuinka sen voi tietää?» sanoi hän. -»Kuinka sen voi tietää?» Hän huokasi ja lisäsi: »Mikään ei näytä -varmalta nyt enää.» - -»Voimmeko istuutua jonnekin juttelemaan», sanoi Bobby. »Meillä on liian -paljon sanottavaa toisillemme.» - -Sargon katseli ympärilleen. Eräässä kulmassa oli kaksi tuolia, ja -siellä nurkassa he olisivat hiukan kauempana kuuntelijoista. »En voi -käsittää tätä hulluutta», sanoi Sargon, kun he istuutuivat. »En voi -käsittää tätä arvoitusta, joka on annettu ratkaistavakseni. Miksi -sallii voima, miksi sallii Jumala, että ihmiset ovat hulluja? Kun he -ovat hulluja, ovat he hyvyyden ja pahuuden toisella puolen. Mitä he -ovat? Vieläkö ihmisiä? Mitä tulee oikeudesta, mitä tulee suoruudesta... -kun ihmiset tulevat hulluiksi?» Hänen äänensä hiljeni. Hänen silmänsä -tulivat hätäisiksi. »Täällä tapahtuu kamalia», kuiskasi hän. »Kamalia, -hyvin kamalia.» - -Hän vaikeni. Vähään aikaan ei hän eikä Bobby sanonut mitään. - -»Minä tahdon viedä teidät pois täältä», sanoi Bobby. - -»Tekevätkö ystäväni jotakin?» kysyi Sargon. »Mitä Christina Alberta -tekee? Voiko hän hyvin?» - -»Hän voi mainiosti», sanoi Bobby arvaamalla. Tämä oli luultavasti yksi -noita petomaisia sukulaisia, jotka mielellään jättivät Sargonin tänne. -»Tahdon, että kuuntelette minua», lisäsi hän. - -Mutta Sargonilla oli paljon kerrottavaa. »Kaikki tässä paikassa -ajattelevat vain sitä, mitä heidän ystävänsä ulkopuolella tekevät -heidän puolestaan. Ihmisparat tulevat puhumaan huolistaan minulle. -He tietävät, että minä olen toisenlainen kuin he. He kirjoittavat -kirjeitä, anomuksia. Sanon teille, että jos Jumala vapauttaa minut, -pidän heitä kaikkia mielessäni. Jotkut tekevät pilaa minusta. Heillä -on harhaluuloja. He luulevat olevansa kuninkaita, keisareita, rikkaita -miehiä tai suuria keksijöitä, ja että maailma on salaliitossa heitä -vastaan... Muutamat ovat epäluuloisia ja julmia... Tummentuneita -sieluja... Muutamilla on pelottavia tapoja. Et voi auttaa, katsella -vain... Muutamat ovat hyvin alas vaipuneita — turmeltuneita... -äärettömästi... Se on hyvin tuskallista, hyvin tuskallista.» - -Siniset silmät tuijottivat kauhistuneina noitten epämiellyttävien -muistojen noustessa mieleen. - -»Ei voi olla epäilystäkään siitä, etten minä olisi Sargon», sanoi hän -äkkiä katsoen terävästi Bobbyyn. - -Hetkellinen kiihko katosi heti. »Tuo Preemby-niminen mies ei ollut -herännyt. Hän nukkui... tuskin osasi uneksiakaan elämästä. Mutta minä -olen nähnyt! Olen katsellut maailmaa korkealta paikalta. Pimeästä -paikasta myös... Sargon! Sargon on aivan eri henkilö... Mutta se on -vaikeaa.» - -Hän vaikeni taas. - -Bobby huomasi, etteivät he pääsisi minnekään. Tätä keskustelua -kuvitellessaan oli hän puhunut, ja Sargon oli kuunnellut. Eikä ketään -ollut kuuntelemassa. Mutta kaikki tämä oli odottamatonta. Kuitenkin oli -suunnitelma kerrottava, Sargonille oli annettava ohjeet. Hän katseli -salaa ihmisiä ympärillään. »Meidän keskuudessamme on monta», sanoi hän, -»jotka tahtoisivat vapauttaa teidät. Tahdon kertoa teille...» Tällä -hetkellä hän keksi, että oli käytettävä keinotekoista kieltä. »Kun -minä puhun kaupungista Keski-Aasiassa, tarkoitan tätä paikkaa, tätä -hoitolaa. Ymmärrättekö?» - -»Tämä paikka... Keski-Aasia, jos minä olen Sargon... Kaikki on -mahdollista, kaikki muu... Mutta me olemme yhä Englannissa.» - -»Niin kyllä, mutta tahtoisin selittää sen teille.» - -»Niin, niin, selittäkää.» - -»Puhun suurista löydöistä Keski-Aasiassa. Se tarkoittaa tätä.» - -Mahtoiko hän ymmärtää. - -»Vapautusta!» kuiskasi Bobby Sargonin korvaan, katseli vartiaa, kohtasi -hänen silmänsä ja joutui hämilleen. - -»Kertokaa minulle niistä löydöistä», sanoi Sargon lyhyen hiljaisuuden -jälkeen, ikäänkuin hän ei olisi kuullut kuiskattua sanaa. - -»Se on tämän paikan symbooli», sanoi Bobby. - -Sargon näytti pettyneeltä. Vartia katseli nyt heidän kasvojaan. Ehkäpä -hänellä jo oli omat epäluulonsa. Bobby kävi punaiseksi ja alkoi äkkiä -kertoa erään hämmästyttävän venäläisen miehen löydöistä, jolle hän -antoi nimen Bobinski. Bobinski oli löytänyt muureilla varustetun -kaupungin, josta ei millään päässyt ulos. Vartia katseli nyt poispäin. -»Juuri sellaisen kuin tämä paikka», sanoi Bobby ja lisäsi selvemmin: -»Tarkoitan tätä paikkaa.» Siellä virtasi joki kaupungin läpi, tuon -suljetun kaupungin, ja tuli ulos matalammalta puolelta. Siellä odotti -auttaja. Siellä odottivat pelastajat. Siellä heidän piti odottaa. -Ymmärsikö hän? Siinä paikassa oli kolme puuta ja puro juoksi muurin -alitse. Siellä he odottivat. He odottaisivat siellä siksi, kunnes -vangittu kuningas tulisi heidän luokseen. - -»Se on merkillinen tarina», sanoi Sargon. »Mitä vangittua kuningasta -tarkoitatte?» - -»Sillä tarkoitetaan teitä.» - -»Joki, josta puhutte, saattaa olla Eufrat», sanoi Sargon. »Uneksin -usein Eufratista.» - -Hän oli epäonnistunut. Sargon oli vielä omissa unelmissaan. Eufrat! -Mitä tekemistä Eufratilla on Keski-Aasiassa? Taikka hoitolassa? - -»Ei nyt sentään!» sanoi Bobby. »Sanoin... Tarkoitan paljoa pienempää -jokea. Tarkoitan vain puroa, tällä alueella. Ettekö ymmärrä?» - -Pitkä, teräväkasvoinen nainen, jolla oli päässään musta olkihattu, tuli -lähelle istumaan. Puhuessaan seuraili Bobby häntä silmäkulmallaan. -Oliko hän jonkun sairaan tuttava, vai mitä hän täällä teki? »Puhun -kuvannollisesti», selitti Bobby yhä tarkkaillen naista ja ajatellen -häntä. »Tämä hoitola on teidän vankilanne.» Hän huomasi naisen -vaihtavan katseen hoitajan kanssa, joka oli siirtynyt kyynärän tai -pari kauemmas huoneeseen. He siis tunsivat toisensa. Silloin hänenkin -täytyi olla vakooja. »En tahdo muuta vankilaa kuin tämän», sanoi Sargon -silminnähtävästi käsittäen kaiken väärin. »Yksikin vankila riittää.» - -»En minä sitä tarkoita», sanoi Bobby. »Saatteko kävellä täällä -ympäriinsä ihan vapaasti?» - -»En vapaasti», sanoi Sargon. »En.» - -»Voisitteko tulla muurin ulkopuolelle huomenna.» - -Nainen käänsi pitkän, terävän nenänsä häntä kohti ja tuijotti häntä -jokseenkin tylsillä, vihreänsinisillä silmillä. - -Bobbyn hermot olivat katkeamaisillaan. Hän pelkäsi yleensä naisia -enemmän kuin miehiä. Tuo äkäisen näköinen, terävänenäinen nainen, joka -kuunteli niin röyhkeästi ja vihamielisesti, sai hänet sekaantumaan. -Hän koetti keksiä tarinan kadotetuista ja jälleen valloitetuista -kaupungeista, jonka olisi pitänyt olla kristallia Sargonille ja -kuitenkin käsittämätön kuuntelijalle. Mutta hänen keksimiskykynsä ei -kestänyt tätä vaikeaa tehtävää. Missä joki juoksi ulos kaupungista, -toisteli hän. Hän kiintyi tuohon ajatukseen. Missä oli puita ja -murattia, siellä odottivat uskolliset. Milloinka olisi mestarilla -otollinen hetki hiipiä ulos heidän luokseen? Kaikki oli valmiina. -Milloin se saattaisi tapahtua? Milloin se olisi mahdollista? -Kappaleittain ja moniin asiaan kuulumattomin piirtein koetti Bobby -saada kuulijansa tajuamaan viittauksensa. Nyt, kun hänen olisi pitänyt -puhua selvästi, nyt kun hän pelkäsi kuuntelijaa, puhui hän hajanaisesti -ja harhauttavasti. Hän saattoi antaa Sargonille käsityksen jostakin -salaperäisestä ja ihmeellisestä, mutta ei enempää. Aika kului. Bobby -olisi saattanut katkaista niskat tuolta helvetilliseltä naiselta. Tämä -sai kuulla yhä enemmän hänen epätoivoisia selityksiään. Hän perääntyi -hajanaisesti takaisin lähtökohtaansa, Bobinskiin. »Ei ole olemassa -sellaista henkilöä kuin Bobinski», selitti hän. - -»Mutta kuinka hän sitten saattoi tutkia tuota kaupunkia?» kysyi Sargon. - -»Hän on kuollut», selitti Bobby. »Hän oli vain naamio.» - -»Eräät ihmiset ovat naamioita.» - -»Älkää välittäkö Bobinskista. Voitteko tulla nurkkaan saakka? Ei, ei. -Hän katselee. Älkää vastatko.» - -»Minä en ymmärrä», sanoi Sargon. - -Bobby huomasi, että hän vain pimitti Sargonia. Mutta mitä muuta hän -voisi tehdä? Hän olisi voinut lyödä itseään sen vuoksi, ettei ollut -tuonut mukaansa pientä selostusta suunnitelmastaan paperipalalle -kirjoitettuna, jonka hän olisi voinut pistää Sargonin käteen tai -taskuun. Sehän olisi ollut yksinkertaista. Hänellä olisi voinut olla -muassaan kartta ja piirros. Nyt oli liian myöhäistä. - -Bobby joutui epätoivoon. Kaikki oli mennyt hullusti. Hän nousi -lähteäkseen, mutta istuutui taas yrittääkseen uudelleen. Hän olisi -vaikka tappanut tuon naisen, oli kiukuissaan itselleen, vieläpä -hidasjärkiselle pikku Sargonillekin. - -»Oli kaunista tulla katsomaan minua», sanoi Sargon. »Miksi te tulitte? -Luuletteko te, että jotakin saattaa tehdä puolestani? Tapaatteko te -usein Christina Albertaa? Kun näin teidät ensimmäisen kerran, arvelin, -että teillä olisi minulle kerrottavana jotakin tärkeää. Täällä elää -aina sellaisessa toivossa. Täällä, kun ei ole ketään vieraita, ei -tapahdu mitään, ei mitään miellyttävää. Ja niin joutuu surun valtaan... -Minua huvitti suuresti kuulla noista Keski-Aasian kaupungeista, mutta -se oli hiukan tyhjää. Tulitteko juuri niitten takia? Taikka vain minua -tapaamaan?... Tulettehan takaisin. Kun pääsee tähän odotushuoneeseen, -on sekin jo tapaus...» Sitten nopeasti kuiskaten. »Ruoka on kamalaa. -Niin huonosti valmistettua. Se inhottaa minua...» - -»Tuo nainen», sanoi Bobby poistuessaan, »tuo nainen on pilannut kaiken. -En voi sietää häntä.» - -»Tuoko nainen», sanoi Sargon seuraten Bobbyn katseensuuntaa. »Nais -parka. Hän on kuuromykkä. Hän tulee tapaamaan veljeään. Koko perhe on -vajavaisia tai mielipuolia.» - -Kiukustunut Bobby palasi majataloon. Olisiko hänen luovuttava koko -jutusta? Sietämätön ajatus? Hänen oli tehtävä uusia suunnitelmia — -kokonaan tuoreita suunnitelmia. Hänen täytyisi aloittaa kaikki alusta. -Pieni mies oli silminnähtävästi kurjassa tilassa. Mutta olikin paljon -vaikeampaa saada hänet käsiinsä kuin Bobby oli luullut. - -Bobby ei nukkunut sinä yönä. - - -4. - -Yöllä, juuri ennen auringon nousua, heräsi Sargon ja ymmärsi. Hän -ymmärsi ihan selvästi, mitä tuo nuori mies oli sanonut hänelle. Hän -oli sanonut »apua». Itse asiassa hän oli tarkoittanut karkaamista. -Kaupunki Keski-Aasiassa oli vain tunnuskuva. Hän oli sanonut senkin. -Hän oli kuvannut hoitolan nurkkauksen, tuon nurkan, josta joki juoksi -pelloille, ja pensaikot, jonne sairaitten ei arveltu koskaan menevän. -Hän oli kertonut ystävistä, jotka odottaisivat ulkopuolella. Hän oli -koettanut määrätä ajan, jolloin nuo ystävät tulisivat hänen luokseen. -Ja Sargon ei ollut ymmärtänyt. Hän nousi hyvin hiljaa istumaan -vuoteessaan. - -Asiahan oli täysin selvä, mutta jonkunlaisen tylsyyden takia, joka -joskus valtasi hänet, ei hän ollut yhtäkkiä ymmärtänyt tarkoitusta. -Nuori mies oli, luonnollista kyllä, hiukan harmistunut. Mitä hän nyt -tekisi? Koettaisiko hän uudelleen? Odottivatko ystävät vieläkin? - -Kuka tuo nuori mies oli? Sargon ei tiennyt hänen nimeään tai oli -unohtanut sen kokonaan. Mutta hän uskoi. Hän oli sanonut: »En kutsu -teitä millään muulla nimellä.» Sargon! Ja siellä olivat ystävät, -joista hän oli puhunut ja jotka odottivat kuningastaan ulkopuolella. -Heidänkin tuli tietää kaikki. Kuinka he tietäisivät, jos ei olisi -mitään tiedettävää? Se ei kuitenkaan tainnut olla unta. Ehkäpä maailma -jo heräsi... Mutta hän oli pettänyt heidät. Hän ei ollut ymmärtänyt... -He olivat odottaneet turhaan... - -Kuinka hiljaista kaikki oli! Outo, tavaton hiljaisuus. Oli kummallista, -että tällä paikalla vallitsi sellainen hiljaisuus. Oli pimeää -eikä kuitenkaan ihan pimeää. Huonetta valaisi hämärästi sinisellä -varjostettu lamppu. Kolmessa lähimmässä vuoteessa ei ollut ketään, -ja niitten toisella puolen mies, joka melkein koko ajan kääntyili ja -mutisi, makasi tällä hetkellä aivan vaiti. Järjettömyyksiä lateleva -mies oli kuollut kolme päivää sitten, mies, joka silloin tällöin -päästeli hurjia, äänekkäitä huutoja, oli viety toiseen hoitolaan. -Avoimen oven kautta näki porraskäytävän yli pieneen, keltaiseen -huoneeseen, jossa hoitaja Brand istui käsivarret ristissä, leuka -rinnalla ja nukkui, pasianssikortit levällään edessään. Hän näytti -olevan yksin ja saattoi kuitenkin nukkua noin syvästi. Missähän toinen -vartia oli — uusi mies, jonka nimeä Sargon ei tiennyt? Ja nyt hän -tunsi, että joku oli juuri äsken mennyt ulos. - -Verhottomista ikkunoista näkyi yö ulkona, pimeys, joka vähitellen tuli -kuultavaksi, palanen hyvin mustaa pilveä ja muutamia kalpeita tähtiä. -Tämän suorakaiteen muotoisen taulun alta näkyi epäselvästi puitten -lehviä ja pienen tammen pyöreä latva, jossa yhä oli lehdet, ja puut -ensimmäisen aitauksen takana. Nämä piirteet kävivät selvemmiksi, mitä -enemmän hän niitä katseli. Se oli kuin valokuvauslevyn kehittämistä -pimeässä huoneessa. Tähdet sammuivat. Oliko niitä ollut viisi? Nyt -niitä oli vain kolme, sillä kaksi muuta oli haihtunut kalpeaan, -kasvavaan valoon. - -Uskaltaisikohan mennä porraskäytävään? Jos Brand heräisi, voisi hän -selittää kaiken jollakin luonnollisella tavalla. Hän oli hyvissä -väleissä Brandin kanssa. Mutta toinen vartia? - -Hänestä ei näkynyt jälkeäkään. Minne hän oli mennyt?... - -Tee heti, mitä on tehtävä! Viisain elämänohjeista. - -Sargon pujahti hyvin nopeasti vuoteesta ja pani ylleen aamupuvun ja -tohvelit. Hssh! Mikä siellä?... Joku vain kuorsasi. Ei mitään muuta. -Hän lähti ja seisoi porraskäytävässä. Brand nukkui kuin kivi. - -Kivinen porraskäytävä oli valoisa ja tyhjä, ja avoimesta ovesta -vasemmalta alakerrasta kuului nukkujien käheä hengitys. Koko maailma -näytti yhtäkkiä nukkuneen, paitsi Sargonia ja noita ystävällisiä -odottajia toisella puolen muurin. Kaukaa kuului ärjymistä ja -lörpöttelyä, mutta niitä hillitsi välissä oleva ovi. Ne saattoivat vain -häntä ympäröivän hiljaisuuden vieläkin suuremmaksi. - -Jokin liikahti, pieni, napsahtava ääni, joka sai Sargonin sydämen -lyömään. Sitten kuului jymähtävä lyönti. Toinen lyönti. Se ei ollut -mitään: kello alakerrassa löi kuutta. - -Hän asteli alaspäin hyvin päättävästi, mutta varovasti. Sisäinen ääni, -sisäinen vaisto veti häntä mukaansa. Hän pysähtyi ovella ja kosketti -sitä. Se oli avoinna. Lukitsematon! Brandin toveri oli nähtävästi -ulkona omilla asioillaan. Vapauden kylmä henkäys puhalsi Sargonia -kasvoihin. - -Ovi aukeni ja sulkeutui pehmeästi, ja nyt seisoi Sargon hoitolan -vasemman siiven portailla katsellen sumuista marraskuista maailmaa. - -Oli pimeä, mutta näki kuitenkin: omituisen mustan maailman, jonka -ääriviivat olivat värittömät. Kaikki näytti siltä kuin piirteet olisi -pyyhkäisty pois märällä rievulla. Oli kylmä, mutta sellainen kylmä, -johon ei sekaantunut tuulen kiukkua ja katkeruutta. - -Hän meni soraisen pihan yli, pysähtyi ja katseli ympärilleen. Vasemman -siiven raskas ainesjoukko jätti hänet varjoon, musta möhkäle, joka -kohosi taivaan kalpeampaa tummuutta vasten. Se väistyi taaemmas -näköpiirissä ja keskirakennuksen ryhmä taaemmalla oli kuin talon haamu. -Siellä täällä oli oranssinvärisiä valaistuja ikkunoita, ja toisia, -vaaleampia, heijastuvia valoja. Portinvartian kojussa portin vasemmalla -puolella oli myös valoa. Mutta siellä, missä on hulluutta, ei ole -milloinkaan täydellistä lepoa. - -Hoitola oli kuitenkin sinä aamuna niin hiljainen kuin hoitola suinkin -saattaa olla. - -Hän katseli ja kuunteli. Ei askeltakaan. Ei olisi hyvä, jos toinen -vartia löytäisi hänet täältä... - -Mutta mies oli kauniisti poissa jossakin muualla. Kukaan muu ei -kuljeskelisi ympäriinsä tässä kirpeässä ilmassa. - -Mitä Sargonin olikaan muistettava? - -Ystävät ja uskovaiset odottivat häntä. He odottivat nyt juuri. Missä -joki juoksi ulos kaupungin muurien alta, merkitsi sitä paikkaa, missä -puro urkeni pelloille. Sitä tietä hänen siis oli mentävä, vasemmalle, -missä maaperä laskeutui jokea kohti. Hän käveli nyt ruohikolla, sillä -sorassa narskuivat hänen askeleensa liikaa. Ruoho suhahteli terävästi. -Se oli raskasta valkoisesta kuurasta, ja hänen askeleensa jättivät -läikkiä hopeiseen harmauteen. - -Hän käveli hoitolan tumman ainesjoukon ohi pois kylmää ja avonaista -vapauden ilmaa kohti. Hän aukaisi ja meni pienen rautaportin läpi -siitä rauta-aidasta, joka erotti hoidetun ruohokentän kaalimaasta. -Sen saranat kirskuivat hiukan, ja hän avasi ja sulki sen hyvin -varovaisesti. Hän lähti menemään peltojen yli. Polku hänen edessään -upposi sumuun. Se ilmaantui sumusta hänen jalkojensa edessä ja upposi -taas sumuun hänen takanaan. Hänestä tuntui kuin se olisi kulkenut hänen -ohitseen ja kuin hän olisi astellut paikallaan. Hän ei muistanut, minne -polku vei, eikä missä asemassa se oli hänen hakemaansa nurkkaan nähden. -Mutta joka hetki muuttui ilma kirkkaammaksi. - -Joka hetki esiintyivät esineet selvempinä. Taivaalla oli ollut jotakin -tummaa ja uhkaavaa, joka riippui hänen yllään ja näytti vartioivan -häntä. Hän oli tehnyt parhaansa ollakseen näkemättä tuota outoa uhkaa, -koska hän pelkäsi omaa mielikuvitustaan. Mutta äkkiä hän näki, että -ne olivatkin vain sumun yli ulottuvia puiden latvoja. Puurivit, ne -kaiketi juoksivat hoitolan seinien suuntaisena rivinä. Hänen piti mennä -puurivin läpi päästäkseen kulkemaan alamäkeä. Hän jätti polun ja lähti -hitaasti kulkemaan mäen huurteista rinnettä alaspäin. Hän kulki pitkien -kaalinkantarivien ohi, jotka olivat mustia, rypistyneitä ja mehuttomia -muistuttaen hevosensa selästä laskeutuneita kasakoita. Ne kumartuivat -kaikki häntä kohti ikäänkuin olisivat kuunnelleet hänen liikkumisensa -aiheuttamaa ääntä. - -Tullessaan lähemmäksi puita ja pensasaitaa kuuli hän äänen kuin -kääpiömäinen sotajoukko olisi ollut liikkeellä. Se oli vain kosteuden -säännöllistä tippumista puista. - -Kaukana hänen takanaan kuului hänelle näkymättömän moottoripyörän ääni -sen kiitäessä maantietä pitkin. - -Hänen oli hiukan vaikeaa tunkeutua pensasaidan läpi, ja piikkiset -oksat raapivat hänen nilkkojaan. Hän sanoi itselleen, ettei ollut -mitään kiirettä, koska ystävät odottivat. Pensasaidan takana maa taas -laskeutui, ja sumu tuli valkeammaksi ja tiheämmäksi. Päivänvalo oli jo -siksi voimakas, että sumu näytti valkealta kuin käärinliina. Se verhosi -täydellisesti puron. - -Hän kulki hitaasti. Hänellä ei ollut minkäänlaista tunnetta siitä, että -häntä ajettaisiin takaa. Brand ei menisi sairashuoneeseen ainakaan -tuntiin, ei kaipaisi häntä moneen aikaan... - -Kuinka ihmeellistä onkaan aamun valkeneminen, ajatteli Sargon, ja -kuinka harvoin sitä näkee. Joka päivä alkaa tuolla ihmeellisellä -näytelmällä ja me nukumme sen aikana ikäänkuin se ei vähääkään -liikuttaisi meitä, ja nousemme jalkeillemme vasta valmiiseen -päivään. Hiukan ennen oli maailma ollut vain musta piirros, mutta -nyt se yhtäkkiä värittyi. Taivas oli sininen. Kaikki tähdet olivat -sammuneet — ei kuitenkaan, ei kaikki! Yksi paistoi vielä, suuri, -kalpea tähti, Sargonin tähti. Ja taivas sen ympärillä oli heikosti, -säteilevästi ruusunpunainen. Siellä oli kai itä, ja tuo tähti oli kai -aamutähti, joka riippui ulkorakennusten savupiippujen yläpuolella. -Nuo piiput olivat hyvin selväpiirteiset. Hoitolan seinä, joka äsken -oli ollut musta ja muodoton möhkäle, oli nyt muuttunut voimakkaasti -purppuraiseksi neliöksi, jonka kirkkaus oli miellyttävä, ja jossa -selvästi näkyivät raot ja halkeamat ja ikkunalaudat. Neljä ikkunaa -paistoi kalpean oranssin värisinä, ja kaksi niistä välähti äkkiä ja -sammui. - -Mahtaisikohan joku katsoa noista ikkunoista ja nähdä hänet? - -Se ei merkinnyt mitään. Hän menisi vain hiljalleen virtaa kohti. Tuo -ystävällinen sumu peitti hänet. - -Oli ihanaa olla tuossa valkoisessa sumussa, eikä kuitenkaan sen -vangitsemana. Se oli aina hiukan matkan päässä hänestä. Se kasteli -hänet kuitenkin. Kuinka haurasta kylmettynyt maa olikaan. Mutta kun -potkaisi pois pinnan, oli se taas lämmintä ja pehmoista. - -Hänen päänsä päällä voimistui sini, ja siellä näkyi jokunen hajanainen -pilvenhattara. - -Hän upposi yhä syvemmälle pehmeään sumuun. Nyt hän käveli pitkin -märkää, näivettynyttä ruohoa. Kun hän kääntyi katsomaan hoitolaa, oli -se jo hävinnyt sumuun. - -»Mitä se oli?» Puhuiko joku, vai löikö jonkun salaperäisen -keijukaisolennon sydän! Kuuntele! Tarkkaa! Ajattele! - -Se oli puro. - -Nyt oli kaikki selvää ja helppoa. - -Hän käveli puron viertä pitkin. Ihan likellä tuli näkyviin puita, -avuliaita puita sumua ympärillään, valkeiksi puettuja, ohjaavia -puita. Paleltunutta ruohoa oli runsaammin täällä. Ja mitä tuo oli, -tuo kiinteämpi, maata matava, tummempi sumu? Siinä oli muuri. Muurin -takana, siis jo huutomatkan päässä, odottivat ystävät ja uskovaiset. -Kuinka hiljaa he olivat! Ei kuiskausta, ei liikahdusta. - -Hyvän aikaa seisoi Sargon liikkumattomana muurin alitse johtavan aukon -vierellä. Viimein hän rohkaisi itsensä ja kiipesi muurin harjalle -murattien avulla ja ankarasti ponnistellen. - -Ei kukaan odottanut. Joku hämärä nelijalkainen eläin kolisteli pakkasen -puremassa puistikossa alempana, ja sitten oli hiljaista. Ei ollut -merkkiäkään odottajista eikä auttajista. - -Mitäpä siitä! Oli Jumalan tahto, että he eivät olleet siellä. - -Hän istui muurilla hyvin hiljaa. Hän ei tuntenut olevansa hyljätty eikä -yksinään. Hän ei ollut vähääkään pahoillaan. Hän tunsi, että voima, -joka oli herättänyt hänet, oli läsnä. - -Hitaasti, mutta varmasti tuli päivä kirkkaammaksi. Pieni pilvi, joka -oli kuin liehuva höyhen, syttyi äkkiä ja sitten syttyivät muut. Suuri -valokeila, niinkuin valonheittäjän keila, vaikka paljon suurempi, -ilmestyi hulmuten pohjoisesta. Sitten ilmestyi kaukaisen kukkulan -valaanselän yli veitsenterän levyinen, häikäisevä valojuova, säteilevä -kuin käyrän miekan terä, kuin päähine, kuin kupu, ja värisevä, -salamoiva tulensynty. Ja niin oli marraskuun aurinko noussut punaisena, -pyöreänä, kuin maasta irti reväistynä. - - -5. - -Päivä paistoi nyt täydeltä terältä ja sumu oli hävinnyt. Nyt näkyivät -hoitolan rakennusten katot mäen harjan yli kaikesta taikamaisesta -riisuttuina, jokapäiväisinä ja kalpeina. Jossakin sillä suunnalla -haukkui koira. - -Oli kummallista, ettei täällä ollut ketään. Tuo nuori mies, jonka nimeä -hän ei ollut milloinkaan tiennyt, oli sanonut hyvin selvästi, että -siellä oli ystäviä odottamassa häntä. Ehkäpä he olivat menneet pois ja -palaisivat pian. - -Mutta se ei merkinnyt suuriakaan nyt. Joka tapauksessa hän oli nähnyt -uskomattoman kauniin auringonnousun. Kuinka mainio aurinko olikaan! -Kaikista silminnäkyvistä esineistä se oli enimmän Jumalan kaltainen. - -Ehkäpä täällä ei ollut avustajia ollenkaan. Ehkäpä hän oli käsittänyt -väärin. Hän saattoi olla tyhmä. Hän käsitti väärin yhä useammin. -Ehkäpä vartiat jo tulisivat ottamaan hänet kiinni ja veisivät takaisin -hoitolaan. Ehkäpä kaikki oli etukäteen määrätty sellaiseksi. Hän ei -antaisi sen huolettaa itseään. Elämä oli täynnä koettelemuksia ja -pettymyksiä. Hän tunsi nyt, kuinka kylmä tunki luihin ja ytimiin ja -kuinka hän oli niin väsynyt, että koko tarmo alkoi mennä. Säpsähtäen -huomasi hän, että rinteellä seisoi mies, joka tarkasteli hoitolaa. -Hän tunsi äkkiä tarmon puuskan palaavan. Tuo mies, joka seisoi -liikkumattomana paikallaan, katseli tarkkaan hoitolaan päin. Oliko hän -joku hakemaan lähetetty palvelija? Taikka joku luvatuista auttajista? -Joku luvatuista auttajista! - -Sargon ei ollut niin tyyni ja välinpitämätön kuin hän oli otaksunut. -Hän vapisi kiireestä kantapäähän. Hän ei tärissyt vilusta, vaan -kiihkosta. Hän tunsi, että hänen täytyi päästä selville tavalla tai -toisella. Saisiko hän miehen huomion kiintymään itseensä? Hän huiskutti -kättään. Sitten veti hän taskustaan likaisen nenäliinan ja alkoi -heilutella sitä. Nyt! Nyt näytti siltä kuin mies katselisi suoraan -Sargonia kohti. - -Hän lähti liikkumaan Sargoniin päin hitaasti, aivan kuin ei uskoisi -silmiään. Sitten hän vihelsi ja alkoi juosta. - -Sargon istui liikkumatta paikoillaan. Hän tunsi koko ajan, että nyt -hänet otettaisiin kiinni. - -Se olikin Bobby, aivan lähellä ja huutaen: »Sargon! Tekö siellä olette, -Sargon?» Sargon ei odottanut häntä. Hän kääntyi ympäri, horjahti ja -putosi muurilta. He löivät kättä. »Oletteko tullut hakemaan minua?» - -»Olin epätoivoissani. En luullut teidän käsittäneen tarkoitustani. -Olen aivan ällistynyt... Antakaas, kun ajattelen, mitä meidän nyt on -tehtävä. Moottoripyöräni on majatalossa. Sepä vahinko. Niin, tulkaa -mukaan. Minun täytyy kätkeä teidät jonnekin ja hakea se. Sitten mennään -pois. En luullut, että teillä ei olisi vaatteita. Vaatteita? Sitä ei -kukaan nyt näe. Kylmä? Onko teillä kylmä? Haen peitteen. Minulla on -peite sivuvaunussa.» - -Hän ohjasi kulkua mäkeä ylös tarkastaen silloin tällöin hoitolan -aluetta. Sargon juoksi hänen rinnallaan, rauhallisena, luottaen -auttajaansa ja Jumalaansa sellaisen henkilön rajattomalla -kuuliaisuudella, joka voi uskoutua palvelijalleen. - - -6. - -Bobbyn mieli oli iloinen ja kirkas sinä aamuna. Hän oli lähtenyt -kävelemään hoitolaa kohti vain sen vuoksi, ettei hän enää voinut -maata vuoteessa harminsa kourissa. Hänen merkillinen onnensa kohdata -Sargon oli palauttanut koko hänen itseluottamuksensa ja luottamuksen -siihen, että kaikki onnistuisi. Hän teki suunnitelmansa nopeasti ja -päättävästi. Olisi mahdotonta viedä Sargon majataloon ja antaa hänelle -kahvia. Heti kun hänen pakonsa huomattaisiin, tultaisiin häntä hakemaan -kylästä. Ja jokainen huomaisi tuon omituisen pikku miehen, jolla oli -yllään aamunuttu ja tohvelit. Hänen täytyi piilottaa Sargon jonnekin -lähelle. Juuri mäen toisella puolen oli pieni metsäpalanen. Sääli, että -hän oli niin heikosti puettu! Sitten piti hakea moottoripyörä niin pian -kuin mahdollista. - -Sargon oli täysin luottava ja tottelevainen. »Tiedän, että on kylmä», -sanoi Bobby, »mutta sille ei mahda mitään. Toivoisin, ettei täällä -olisi niin paljon kuolleita lehtiä.» - -»Toimikaa vain nopeasti ja tuokaa apua», sanoi Sargon. - -»Älkää liikahtako täältä», sanoi Bobby. - -Piilopaikka ei ollut paras mahdollinen: oja, ryhmä havupuita keskellä -alastonta pyökkimetsää, mutta siinä oli kaikki, mitä tällä tasangolla -näkyi. »Näkemiin», sanoi Bobby ja lähti nopeasti juoksemaan majataloon -hakemaan moottoripyörää. Hän saapui sinne punakkana, hengästyneenä, ja -huomasi, että majatalossa oltiin kovin epäluuloisia ja vastahakoisia, -kun hän ilmoitti haluavansa heti maksaa laskunsa, kieltäytyi juomasta -aamiaiseksi teetä ja voileipää, ja alkoi kääriä kokoon vähiä -tavaroitaan. Hänestä näytti, että tehtävää riitti loppumattomiin, -ja että siihen meni tavattomasti aikaa. Sen lisäksi ei majatalossa -vielä ollut vaihtorahaa harmillisten vastusten lisäksi ja sitä oli -lähetettävä hakemaan kyläkaupasta. Billyn moottoripyörä, joka aina oli -oikullinen laitos, synnytti aika hajun lähdettäessä. Ja sillä välin -Sargon vapisi mudassa ja kuolleitten lehtien keskellä tippuvien puitten -alla, taikka vieläkin pahemmin: hänet oli ehkä otettu kiinni ja viety -takaisin hoitolaan. - -Kello oli jo lähes kahdeksan, kun Bobby tuli takaisin sivutietä pitkin -pienen pyökkimetsän kohdalle, ja hänen sydämensä hypähti, kun hän näki -kahden raskaan sarjan miehen tulevan häntä kohti. Hän tunsi heidät -heti hoitolaan kuuluviksi. Heissä oli tuo pettämätön käskynalaisen -arvovallan sävy, joka on ominaista vanginvartioille, entisille -poliiseille, raitiotien tarkastajille ja mielisairaitten vartioille. -Kun hän kiisi heitä kohti, asettuivat he keskelle tietä ja käskivät -häntä merkeillä pysähtymään. »Helvetti!» pääsi Bobbylta, ja hän -pysäytti koneensa. - -He tulivat luo näyttämättä erikoisia vihamielisyyden merkkejä. - -»Suokaa anteeksi, herra», sanoi toinen, ja Bobbyn tuli parempi olla. -»Tuo suuri talo, jonka näette, on Cummerdownin mielisairaala. Ehkäpä -tiedättekin sen, herra?» - -»En. Mikä on sairaala? Kaikkiko nuo rakennukset?» Bobby tunsi, että hän -tuli todella kekseliääksi ja hänen tuulensa parani. - -»Niin on.» - -»Peevelin suuri laitos», sanoi Bobby. - -»Meiltä on yksi hoidokki karannut tänä aamuna. Harmiton pieni mies hän -oli, ja uskalsimme pysäyttää teidät ja kysyä, oletteko ehkä nähnyt -häntä?» - -Hobbyn mielessä välähti. »Luulenpa melkein. Oliko hänellä yllään -jonkunmoinen ruskea viitta ja tohvelit jalassa eikä mitään päässä?» - -»Se on juuri hän. Missä näitte hänet?» - -Bobby kääntyi ympäri ja osoitti suuntaan, josta hän oli tullut. »Hän -juoksi poispäin pellon piennarta pitkin», sanoi hän. »Näin hänet... -näin hänet noin viisi minuuttia sitten. Ehkäpä mailin päässä täältä. -Hän juoksi. Aidan viertä vasemmalla — ei, oikealla, tarkoitan — ei kun -vasemmalla sittenkin — tuon pähkinäpuuistutuksen luona.» - -»Hän se on varmasti, Jim. Missä sanoittekaan nähneenne hänet?» - -Bobbyn hyvä tuuli parani. »Jos toinen teistä haluaa istuutua taakseni -ja toinen sijoittua tähän laitokseen — vähän raskas kuorma, mutta kyllä -se menee — vien teidät takaisin juuri sille paikalle. Teen sen heti.» - -Hän alkoi muitta mutkitta kääntää pyöräänsä. »Tämä on oikeata apua», -sanoi Jim. - -»Mitäpä siitä», sanoi Bobby. - -Bobby oli nyt kaikkein parhaimmassa kunnossa. Hän upotti heidät -avuliaisiin sanoihin — pienemmänkin heistä oli jo vaikea sopia -sivuvaunuun ja toinen istui kuin säkki tavaratelineellä — hän vei -heidät takaisin noin puolentoista mailin päähän pähkinäpuitten -luo, kunnes löysi kuvaukseensa sopivan aidan. Hän auttoi heidät -huolellisesti tielle, otti vastaan heidän kiireelliset, mutta -sydämelliset kiitoksensa jalomielisellä liikkeellä ja lähetti heidät -kiireesti juoksemaan pellon poikki. »Hän ei voi olla mailiakaan -edellä», sanoi hän. »Eikä hän liikkunut kovinkaan nopeasti. Veteli -hiukan jalkojaan perässään.» - -»Hän se on», sanoi Jim. - -Bobby suuteli kättään jäähyväisiksi heille. »Siinä sitä mennään», sanoi -hän. »Auttakoon Jumala teitä kumpaakin ja puhdistakoon sydämenne. Ja -nyt Sargonia hakemaan.» - -Hän kiisi takaisin paikalle, jonne oli jättänyt Sargonin, käänsi -taas koneensa ja katseli sitä metsän kulmaa ja tiheämpää kohtaa, -jossa Sargonin olisi pitänyt olla. Mutta siellä ei ollut merkkiäkään -tirkistelevästä päästä. »Kummallista!» sanoi Bobby, juoksi paikalle, -jonne hän oli jättänyt Sargonin kyyristelemään ojaan. Siellä ei ollut -merkkiäkään hänestä. Bobby katseli ympärilleen säikähtyneenä ja -ällistyneenä. Kävisikö sittenkin, kaiken tämän jälkeen, vielä hullusti? - -»Sargon», huusi hän, ja sitten vielä kovemmin: »Sargon!» - -Vastaukseksi ei tullut ääntä, ei kahahdusta. - -»Hän on piilossa! Olisiko hän voinut hiipiä pois ja pyörtyä jonnekin. -Hän oli ehkä perin nääntynyt.» - -Pelko kosketti Bobbya kylmällä sormellaan. Oliko hän ehkä erehtynyt -paikasta? Oliko Sargon lupauksestaan huolimatta hiipinyt pois, taikka -oliko hän kylmästä turtana ja surkeana ryöminyt takaisin lämpimän -hoitolan suojaan? Bobby seurasi ojaa metsän reunaan saakka ja kääntyi -siitä ojaan oikealla. Siinä hän äkkiä huomasi pienen eukon, joka istui -kumarassa pienellä kasalla kuivia heiniä ja nukkui syvässä unessa. -Hänellä oli päässään rutistunut olkihattu, jota koristi katkennut musta -sulka ja yllään mustat liivit. Jalkojensa ympärille hän oli käärinyt -säkin ja heittänyt toisen kuin liinaksi hartioilleen. Hän oli niin -kyyryssä, että hänen kasvonsa olivat piilossa, ja hänen takanaan maassa -oli kaksi ristinmuotoon yhteensidottua riukua. Bobbysta hän oli mitä -hämmästyttävin ilmestys. Riittihän hämmästystä siinäkin, että Sargon -oli mennyt tiehensä. Oli vielä ällistyttävämpää nähdä hänellä tällainen -sijainen. - -Bobby seisoi epäröiden paikallaan puolen minuutin ajan. Pitäisiköhän -hänen herättää eukko ja kysyä häneltä Sargonia, vai pitäisikö hänen -mennä pois. Kysymällä, päätti hän, ei hän menettäisi mitään. - -Hän meni aivan eukon luo ja rykäisi. »Suokaa anteeksi, rouva», sanoi -hän. - -Nukkuja ei herännyt. - -Bobby rapisutteli lehtiä, yski äänekkäämmin ja pyysi taas anteeksi. -Nukkujalta pääsi puoleksi tuhahdettu haukotus, hän heräsi säpsähtäen, -nosti silmänsä ja paljasti — Sargonin kasvot. Hän tuijotti Bobbya -hetkisen tuntematta häntä, ja haukotteli sitten huikeasti. -Haukotellessa hänen siniset silmänsä tulivat taas älykkäiksi ja -käsittäviksi. »Minun oli kovin kylmä», sanoi hän. »Otin nämä vaatteet -variksen pelättimeltä, ja ruoholla oli hyvä ja kuiva istua. Panemmeko -kaiken paikalleen?» - -»Sepä oli mainio ajatus!» huudahti Bobby saaden taas takaisin koko -hilpeytensä. »Noin olette hauskan eukon näköinen. Voitteko kävellä -säkki yllänne? Ei, meillä ei ole aikaa panna sitä takaisin. Pudistakaa -se pois jaloistanne ja tulkaa mukaan. Sivuvaunu ei ole kahdensadankaan -kyynärän päässä. Voitte pukeutua siihen siellä. Nyt me lähdemme, ja kun -olemme saaneet kymmenen mailia itsemme ja hoitolan välille, pysähdymme -ja hankimme kuumaa kahvia ja jotakin syötävää.» - -»Kuumaa kahvia», sanoi Sargon silminnähtävästi kirkastuen, »ja kinkkua -ja munaa?» - -»Niin, kahvia, kinkkua ja munaa», sanoi Bobby. - -»Kahvi siellä on — hirveää», sanoi Sargon. - -Bobby auttoi Sargonin sivuvaunuun, nosti suojuksen hänen päälleen, -kohotti tuulilasin ja järjesteli hänet sinne. Hänestä tuli hyvin -mukiinmenevä täti, kun ei tarkemmin katsonut. Seuraavalla hetkellä -Bobby oli polkaissut koneen kärsimättömästi pärisemään ja kiipesi -satulaan. - -Hän tunsi nyt olevansa taitavin veikko, mikä milloinkaan on varastanut -hulluja. Ei sen puolesta, ettei olisi ollut kovinkin mukava saada -joku hullu käsiinsä. Kunpa tietäisitte... He hyppelivät ja tärisivät -kapealla syrjätiellä kohti leveää Ashfordin-Folkestonen maantietä. -Vauhdin kiihdyttäjä sai tehdä parhaansa. »Hyvästi Cummerdown», lausui -Bobby, »hyvästi Cummerdown Hill!» - -Pieni vanha moottoripyörä kiisi mainiosti. - - -7. - -He saivat aamiaista eräässä majatalossa postiaseman luona noin -mailin päässä Offhamin tuolla puolen. Bobby jätti Sargonin -torkkumaan sivuvaunuun ja meni sähköttämään Dymchurchiin tulostaan. -Postilaitoksessa kului hiukan aikaa, kun postineiti oli kadottanut -silmälasinsa. Bobbyn palatessa oli aamiainen melkein valmis ja hän -auttoi Sargonin säkistään majatalon pieneen huoneeseen. Isäntä oli -lyhyt, paksu mies, jolla oli hyvin totiset, tarkkaavaiset kasvot. Hän -seurasi Sargonin nousua sivuvaunusta ja hänen siirtymistään valkoisen -pöytäliinan luo hiljaa ihmetellen. Sitten hän katosi hetkeksi, mutta -palasi pieneen huoneeseen, jonne pöytä oli katettu. Hän katseli hetken -aikaa Sargonia. »Huh», sanoi hän vihdoin, kääntyi ympäri ja meni -keittiöön, jossa joku naisista näytti olevan keittopuuhissa. »Sepä on -kumma mies», kuuli Bobby hänen sanovan ja oli siis valmis keskusteluun. - -Kinkku, munat ja kahvi tarjottiin ja otettiin innokkaasti vastaan. -Isäntä seisoi heidän luonaan seuraten heidän syöntiään. »Ette ole -tainnut syödä vielä?» kysyi hän. - -»Emme ole», vastasi Bobby ottaen sinappia. - -»Tuletteko kaukaa?» sanoi isäntä mietteliään vaitiolon jälkeen. - -»Jokseenkin kaukaa», sanoi Bobby varovasti. - -»Kauasko matka?» yritti isäntä taas. - -»Niinkuin sen ottaa», vastasi Bobby. - -Isäntä kokosi voimansa suurta hyökkäystä varten. »Meillä on täällä -välistä hyvin kummallisia vieraita», sanoi hän. - -»Ne kai tykkäävät teistä», sanoi Bobby. - -Siihen ei isäntä osannut sanoa mitään. Hän kääntyi ympäri ja sanoi -tarkoittavasti »huh». - -»Huh», sanoi Bobbykin täyttäen hänkin vastauksen määrätyllä -merkityksellä. - -Isäntä teki viekkaan yrityksen juuri heidän lähtiessään. »Toivon, että -aamiainen maistui hyvältä», sanoi hän. »En osaa oikein sanoa, onko -seuralaisenne nainen vai mies... mutta...» - -Bobbyn hilpeä mieliala oli sillä kertaa kaikkein korkeimmillaan. »Hän -on hermafrodiitti», sanoi hän tuttavallisesti kuiskaten ja jätti -isännän siihen. - -Mutta kun he olivat ajaneet muutaman mailin, sanoi hän Sargonille -päättäneensä ostaa hänelle sukat, takin ja housut ensimmäisessä -vastaantulevassa puodissa. »Tuon näköisenä olette liian kummallinen. Ja -sitten jätämme tuon hatun ja liivit ja säkit tien vierelle, jos joku -sattuisi niitä tarvitsemaan. Minun täytyy lähettää uusi sähkösanoma. -Erehdyin äsken.» - -Bobbyn sieluntila muuttui yhä kuumeisemmaksi sikäli kuin he pääsivät -eteenpäin. Hän keksi ihmeellisen, yksityiskohtaisen jutun maatalosta -ja tulipalosta, ja kuinka hänen ystävänsä oli päässyt pelastumaan -yllään vain kiireesti siepattuja vaatekappaleita. »Kaikki muu», -selitti Bobby, »paloi poroksi». He olivat menossa hakemaan suojaa -sukulaisten luota, veljen, sedän, naimattoman tädin kotoa. Sikäli kuin -päivää kului, tulivat tulipalon yksityiskohdat yhä moninaisemmiksi ja -merkillisemmiksi ja paon vaiheet yhä jännittävämmiksi. Bobby kertoi -juttunsa hyvin uskottavasti ja totisesti. Ne olivat jonkunmoista -vapautumista — todellisuudesta. - -Sargon itse ei puhunut juuri mitään. Hänelle tämä seikkailu oli -paljon suurempi kestävyyden näyte kuin Bobby silloin aavistikaan. -Suurimman osan aikaa hän istui kyyristyneenä ja käärittynä kuomun ja -tuulisuojuksen alla, taikka tärskyi ja tärisi maantietä kiidettäessä. -Taikka sitten hän vaihtoi jotakin pukukappaletta tien varrella, taikka -istui sivuvaunussa juoden jotakin virkistyksekseen, sillä välin kuin -Bobby selitteli selvästi, mutta hyvin ällistyttävästi ja tavallisesti -aivan tarpeettomasti, miten hänen laitansa oli. - - -8. - -Rva Plumer, Maresett Cottage, Dymchurch, oli hätäinen naisihminen. -Hänellä oli hellä, palvelevainen sydän, mutta se oli huolissaan -monesta asiasta. Hän oli melkein liiankin säästäväinen ja huolekas. -Hän vuokrasi useimmat huoneistaan kesällä ja joskus talvellakin -muille, mutta hänestä oli vaikeaa ajatella, mitä kaikkea huolimattomat -vuokralaiset saattaisivat tehdä hänen huonekaluilleen. Hän näki -mielellään kaiken hyvässä järjestyksessä, että hänen vuokralaisensa -olivat hienomman näköisiä ja käyttäytyivät paremmin kuin rva Pringlen -tai rva Mackinderin vuokralaiset. Hän oli mieltynyt Bobbyyn, koska hän -oli sopinut taloon niin mainiosti, kun hänellä oli vain yksi huone -vapaana, ja koska hän ajoi partansa kylmällä vedellä, pyytämättä -niinkuin kaikki muut vuokralaiset — talossa ei ollut soittokelloa — -huutamalla kuumaa. Hän jutteli myös niin hauskasti sisään tullessaan ja -ulos mennessään, eikä ottanut ruokia toista kertaa pöydässä. - -Rouva oli hyvin mielissään, kun Bobby kirjoitti ottavansa hänen -olohuoneensa alakerroksesta ja kaksi makuuhuonetta itselleen ja -ystävälleen kahdeksi viikoksi. Harvat ihmiset Dymchurchissa saivat -huoneitaan vuokratuiksi marraskuussa. He saattoivat saapua milloin -hyvänsä torstain jälkeen. - -Hän kertoi rva Pringlelle ja rva Mackinderille, että hän odotti -kahta nuorta herraa ja antoi heidän otaksua, että vieraat jäisivät -pitkäksikin aikaa. - -Perjantaina hän oli levoton ja jokseenkin hämmästynyt saadessaan -kokonaisen sarjan sähkösanomia Bobbylta. Ensimmäinen sanoi selvään -ja suoraan: »Saavun tädin kanssa neljän seudussa.» Se oli pettymys -hänelle. Hän olisi paljon mieluummin ottanut kaksi nuorta herraa. - -Mutta tunnin kuluttua saapui toinen sähkösanoma, jossa sanottiin: -»Erehdys sähkösanomassa ei täti vaan setä pahoillani Roothing.» - -Mitä tämä nyt tarkoitti? - -Nyt oli postilaitoksen poika taas palannut. - -»Setä vilustunut tulta kuumaa vettä whiskyä.» - -Seuraava jännittävä sähkösanoma ilmoitti viivästymisestä: »Rengas puhki -tullaan myöhemmin Roothing.» - -Sitten sanottiin: »Jokseenkin varmasti kuudelta hyvä valkea olkaa hyvä -Roothing.» - -»Onpa hyvä», tuumi rva Plumer, »että hän antaa tällä lailla tietoja. -Mutta toivon, ettei se vanha herra olisi liian vaikea hoidettava.» - -Valkea alakerran olohuoneessa paloi kirkkaasti kuudelta, liedellä oli -vesikattila, pöydällä ei ollut ainoastaan teetarpeita, vaan myöskin -sokeria, whiskyä, laseja ja sitruunaa, ja molemmissa vuoteissa -kuumat vesipullot odottamassa pakolaisten tuloa. Nähdessään Sargonin -ensimmäistä kertaa, tunsi rva Plumer selvää pettymystä. Hän oli antanut -ajatustensa lentää kuvittelemaan hupaisaa, mukavaa setää, joka olisi -vilustunut vain sen verran, että se paranisi whiskyllä, setää, joka -olisi, joskohta ei kokonaan kullattu, niin ainakin kultareunuksinen. -Hän oli erityisesti liioitellut muistellessaan hra Roothingin -rakastettavuutta. Heti kun hän oli avannut oven moottoripyörän rätinän -ja huudot kuullessaan, näki hän, että hänen taas olisi muutettava -käsityksiään. Kaikki oli hiukan epäselvää hämärissä, mutta hän saattoi -nähdä, ettei Bobbylla ollutkaan tuota asiaankuuluvaa nahkapukua -hansikkaineen ja silmälaseineen, jollaiseen oikea herrasmies olisi -ollut puettu tällaisessa tapauksessa, ja jota rva Pringle ja rva -Mackinder olisivat kunnioittaneet, ja että se olento, jonka hän veti -esiin sivuvaunusta, ei ollutkaan sopivan kokoinen setä. Pikemminkin se -oli kuin suuri kana, joka nostettiin korista esille toripäivänä. - -Kun Sargon astui valoon olohuoneessa, syventyi ja kasvoi hänen -pettymyksensä yhä. Hän oli harvoin nähnyt niin kummallista ja -ränsistynyttä oliota. Hänen siniset silmänsä tuijottivat säälittävästi -kalpeista kasvoista, hänen tukkansa oli pahassa epäjärjestyksessä liian -suuren, mustan huopahatun alla. Hänellä oli yllään liian suuret housut, -joita hän hermostuneesti tempoi saadakseen ne pysymään ylhäällä. -Aamunutun liepeet oli pistetty niitten sisään kuin täytteeksi. Hänen -liian suuret valkoiset sukkansa lankesivat kuin säärykset hänen -vanhojen tohveliensa päälle ja paljastivat hänen laihat nilkkansa. -Hän näytti pelokkaalta. Tuijotti häneen kuin olisi aavistanut -epäystävällistä suhtautumista. Ja Bobbykin näytti, siinä hänen -vieressään seisoessaan, karkealta ja työn kuluttamalta, eikä ollenkaan -sellaiselta vaatimattomalta nuorukaiselta kuin hän muisti. - -Kun Bobby näki, kuinka nopeasti rva Plumerin ilmeet vaihtelivat, tunsi -hän, että heidän olonsa tässä miellyttävässä, tulen valaisemassa, -rauhallisessa huoneistossa oli epävarmaa. Hän oli onneksi ajatellut -valmiiksi varavalheen, jota hän tähän asti ei ollut käyttänyt. - -»Eikö se ole hävytöntä!» huudahti hän. »Veivät häneltä kaikki vaatteet, -vieläpä kengätkin!» - -»Siltä näyttää», sanoi rva Plumer. »Mutta ketkä ne veivät?» - -»Maantierosvot. Tällä puolen Ashfordin. Veivätpä minun suuren -laukkunikin.» - -»Entä mistä tuo herra sai nuo vaatteet, jotka hänellä nyt on yllään?» -kysyi rouva. Hänen äänensä oli verraten epäilevä. - -»Vaihtoivat. Menin takaisin tietä pitkin hakemaan ilmapumppua, jonka -olin pudottanut, ollenkaan ajattelematta, että sellainen olisi -mahdollista englantilaisella maantiellä. (Tulkaa tulen ääreen, setä.) -Ja kun palasin, olivat he menneet, ja hän oli siinä kunnossa kuin -näette. Kuvitelkaapa hämmästystäni.» - -»Ettekä sähköttänyt mitään siitä!» sanoi rva Plumer. - -»Liian lähellä kotia. Minun oli ensiksi päästävä tänne, kaiketikin. No -niin, meillä on ollut ihan kylliksi seikkailuja. En ole milloinkaan -tehnyt mokomaa matkaa. Jumalan kiitos, että saamme teetä. Luulen, -että paras paikka sedälle on vuode — kunnes saamme hankituksi jotain -vaatteita hänelle. Mitä te arvelette, rva Plumer?» - -»Kunhan hänet ensin on kunnollisesti pesty», sanoi rva Plumer. Hän -epäili yhä, mutta jonkunlainen ystävällisyys oli tunkeutumassa -pinnalle. »Ettekö pelästynyt, kun ne hyökkäsivät kimppuunne?» kysyi hän -suoraan Sargonilta. Tämän siniset silmät pyysivät ohjeita Bobbylta. - -»Se oli ankara kolaus hänelle», sanoi Bobby, »ankara kolaus. Hän on -tuskin vieläkään toipunut siitä.» - -»Tuskin toipunut siitä», sanoi Sargon vahvistaen. - -»Ottivatko ne teiltä kaikki vaatteet? Se on hävytöntä», sanoi rva -Plumer, »ja nyt te olette vilustunut.» - -»Panemme hänet vuoteeseen. Tietysti, jos teillä on jotakin syötävää -meille, niin suorittaisimme sen ensiksi. Ehkäpä hiukan paistettua -juustoa, tai juustovoileipää, taikka jotakin sellaista, ja kuuma grogi. -Eikö niin, setä?» - -»En juuri kaipaa ruokaa», sanoi Sargon, »en ollenkaan.» - -»En ole unohtanut niitä grogeja, joita laitoitte minulle, rva Plumer, -kun olin joutunut sateeseen Hythestä tullessani.» - -»No niin, voinhan laittaa teille grogin», sanoi rva Plumer pehmeten -huomattavasti. - -»Mainiota», huudahti Bobby. »Se tekee hänestä uuden miehen. Mutta sillä -välin vien vanhan pyörän suojukseen. Saanko panna sen talliin? Onhan -teidän hyvä olla täällä, setä?» - -»Olenko turvassa?» - -»Jokainen on turvassa rva Plumerin seurassa», sanoi Bobby ja piti ovea -auki, että rva Plumer pääsisi hänen ohitseen huoneesta. - -»Kerron teille hänestä huomenna», sanoi Bobby leskelle tuttavallisesti -ohimennessään. »Hän on ihmeellinen mies.» - -»Onko hän ihan järjissään?» kysyi rva Plumer. - -»Niinkuin mies olla voi.» - -»Hän näyttää niin hajamieliseltä.» - -»Hän on runoilija», sanoi Bobby, »ja soittaa sen ohella hiukan -viuluakin», ja siihen tyytyi rouva kerrassaan. - -Mutta hänestä ei tuntunut tämä ihmeellinen päivä täysin tyydyttävältä, -ennenkuin hän oli saanut Sargonin kylvetetyksi, harjatuksi -ja pistetyksi lämpimästi rva Plumerin parhaaseen, kauniiseen -makuuhuoneeseen. »Nyt me ollaan ankkurissa», sanoi hän. Bobby meni -omaan huoneeseensa ja istuutui hetkeksi keksiäkseen juttuja sedästään, -jos rva Plumer haluaisi tarkempia tietoja hänestä, kun hän laskeutui -alas. Hän päätti sanoa »Hän on eksentrinen», hyvin vaikuttavalla, -selittävällä tavalla. »Ja hyvin ujo.» Hän aikoi selittää, että hänen -setänsä kärsi liikarasitusta, joka johtui sankarirunon kirjoittamisesta -Walesin prinssin matkan johdosta maailman ympäri. Hän kaipasi -täydellistä lepoa ja meri-ilmaa. Mitä enemmän hän pysyi sisällä ja -huoneessa, sitä parempi. Hän liitti tarinaan muutamia tarpeellisia -yksityiskohtia, istui hetkisen liikutellen varpaitaan kengissään, -nousi ja meni alakerrokseen. Hän oli varma siitä, että hän hoitaisi -asian kunnollisesti, mitä rva Plumeriin tuli. Bobby tapasikin hänet -odottamassa. Vaikein vastus, mitä hänellä oli voitettavana, oli se, -että rouva tahtoi välttämättä ilmoittaa poliisille ryöstöstä Ashfordin -luona ja heti. - -»Hm», virkkoi Bobby ollen muutaman hetken neuvoton. Mutta sitten hän -teki päätöksensä. »Johan minä olen ilmoittanutkin», sanoi hän. - -»Mutta milloin?» - -»Soitin eräältä autoilijain avustamisasemalta Ashfordin poliisille. -Sehän tapahtui heidän piirissään eikä täällä, Romney Marshissa. Teräviä -poikia ne Ashfordin poliisit. Minun oli kuvattava vaatteet ja kaikki. -Ne eivät päästä juuri mitään käsistään.» - -Se meni kirkkaasti häneen. Tämän jälkeen oli kaikki muu helppoa. - - -9. - -Seuraavana aamuna huomattiin, että Sargon oli pahoin vilustuttanut -kurkkunsa ja rintansa. Hänellä oli pistoksia rinnassa, ja hänen -poskensa hehkuivat, silmänsä paloivat ja hengitys läähätti. Bobby ei -kutsunut lääkäriä. Hän luuli, että kaikki lääkärit olivat liitossa -palauttaakseen karanneet mielipuolet vankiloihin. Hän kuvitteli, -että karkaamisesta oli lähetetty salaisia kiertokirjeitä koko -ammattikunnalle. Hän ajoi Hytheen ja hankki kiniinikapseleita, -erilaisia rintapastilleja, kaksi jodivalmistetta kurkkua varten ja -kaikenlaisia muita apteekkarin suosittamia kotilääkkeitä. Kun hän -puolenpäivän tienoissa palasi, näytti sairas virkeämmältä ja vähemmän -kärsivältä. Sen jälkeen kun Bobby oli antanut hänelle kiniiniä, -hieronut hänen rintaansa ja hoidellut häntä kaikin tavoin, kykeni hän -halukkaasti puhumaankin. - -»Onko pielus paikoillaan?» kysyi Bobby. - -»On kyllä.» - -»Teidän pitäisi torkahtaa hiukan.» - -»Niin kyllä.» - -Sargon mietti: »Eihän minun tarvitse enää palata siihen paikkaan?» - -»Toivoakseni ei.» - -Kuumeiset kasvot tulivat hyvin vakaviksi. »Älkää luvatko. Älkää -luvatko. En voisi kestää pettymystä.» - -»Ei teidän tarvitse olla hädissänne», sanoi Bobby. »Täällä te olette -mainiossa turvassa.» - -»Eikö minun enää tarvitse mennä sivuvaunuunkaan?» - -»Ei.» - -»Eikö milloinkaan?» - -»Ei.» - -»Se tärisytti kamalasti... Missä on Christina Alberta?» - -Bobby ei vastannut pieneen hetkeen. - -»Ehkäpä minun täytyy selittää. En tiedä, kuka Christina Alberta on. -Otin teidät hoitolasta, koska en uskonut, että olitte mielisairas. -Perheestänne en tiedä mitään. En tiedä yhtään mitään elämästännekään. -En voinut vain sietää ajatusta, että te olitte hoitolassa.» - -Sargon makasi hetken vaiti siniset silmät Bobbyn kasvoihin kiintyneinä: -»Olitte huolissanne minun vuokseni?» - -»Pidin teistä heti ensimmäisestä hetkestä, kun teidät näin -Midgardkadulla.» - -»Pidätte minusta? Mutta tehän uskoitte, että minä olin Sargon, -kuningasten kuningas?» - -»Itseasiassa», sanoi Bobby. - -»Ettepä uskonut. Enkä tainnut itsekään uskoa.» - -Harhailevat siniset silmät jättivät Bobbyn kasvot ja tuijottivat -ikkunasta taivaalle. »Pääni on ollut niin sekaisin», sanoi Sargon. -»Vieläkään en voi ajatella selvästi. Mutta huomaan kyllä, että olen -sekava. Christina Alberta on tyttäreni. Sanoin häntä kuninkaalliseksi -prinsessaksi. Sumeriassa. Hän on hyvin kultainen, urhoollinen tyttö. -Hän on kaikki, mitä minulla on maailmassa. Läksin hänen luotaan ja -jätin hänet ja olen kai aiheuttanut hänelle paljon murhetta.» - -»Mutta silloin ei hän kai tiedä, missä olette ollut?» - -»Hän hakee minua luultavasti.» - -»Missä hän on?» - -»Olen koettanut muistaa. Se oli atelieri jossakin, ja siellä oli -kummallisia maalauksia. En koskaan pitänyt noista maalauksista. Se -atelieri oli talleissa. Sillä oli nimi, mutta en muista sitä. Se -on tyhmää. Luultavasti Christina Alberta on siellä ystävineen, yhä -ihmetellen, mihin minä olen joutunut.» - -»Siellä, siellä... paikassa, missä te olitte, ne sanoivat, että teidän -nimenne oli Preemby.» - -»Albert Edward Preemby... Kummallista.» - -Hän makasi hetken miettien. »Muistan, että kauan aikaa sitten luulin -olevani Albert Edward Preemby, pieni olento, pieni mies, joka eli -pientä elämää pesulaitoksessa. Pesulaitoksella oli suuret, siniset -vaunut, ja hakaristi. Ette voi kuvitella, kuinka vähäpätöistä, -merkityksetöntä elämää tuo Preemby vietti. Ja sitten äkkiä tuli -mieleeni, että mahdollisesti en olisikaan Preemby, ja että minulla -kuitenkin olisi kuolematon sielu. Joko ei ollut olemassa Preembyä, -taikka sitten ei ollut Jumalaakaan. Molempia rinnakkain ei saattanut -olla. Se tyrmistytti ja kiusasi minua kovasti. Koska oli olemassa — -Preemby. Minä en ole hyvä ajattelemaan — kaikki ajatukseni karkaavat -jonkunlaisiksi unelmiksi. Ja kun sitten tuli todistus, joka näytti -pitävältä, niin tartuin ehkä liian kiihkeästi siihen, mitä minulle -sanottiin. Mutta Sargon oli kai hyvin suuri kuningas, hyvin suuri -kuningas, ja minä olen pieni ja heikko, enkä erikoisen älykäskään. -Kun poliisit ja vartiat haukkuivat minua ja kohtelivat minua pahoin, -en käyttäytynyt niinkuin suuren kuninkaan olisi pitänyt, ja kun näin -niitten tekevän pahaa toisille — toisille potilaille, en kyennyt -käymään väliin. Nyt ajattelin kuitenkin koko ajan, että olin jollakin -lailla toisenlainen kuin tuo Albert Edward Preemby, joka ennen -olin, jotakin suurempaa ja parempaa. Mutta joudun ihan hämilleni, -kun ajattelen, kuka olen, ja olen nyt hyvin väsynyt. Ehkäpä kykenen -paremmin ajattelemaan sitä, kun olen levännyt pari kolme päivää.» - -Heikentynyt ääni sammui. Siniset silmät jäivät yhä rauhallisesti -katselemaan taivasta. - -Bobby ei sanonut mitään pieneen aikaan. Sitten hän virkkoi: »Olen -minäkin nähnyt ihmisiä pideltävän pahoin.» Ja lisäsi sitten: »En ole -niin voimaton kuin te.» - -Hän ei sanonut enempää. Ei näyttänyt siltä kuin Sargon olisi kuullut, -mitä toinen sanoi. Bobby nousi. - -»Teidän täytyy levätä. Olette täydessä turvassa täällä. Jos voimme -pysyä täällä piilossa kaksi viikkoa, on mahdotonta lähettää teitä -takaisin tuohon paikkaan. Onko teidän hyvä olla?» - -»Vuode on mainio», vastasi Sargon. - -Mutta vaikka vuode olikin mainio, ei se voinut lieventää kipua Sargonin -kipeässä rinnassa. Illalla hän näytti kovin uupuneelta. Yöllä hän alkoi -yskiä niin surkeasti, että Bobby tuli hänen luokseen. Aamulla hän oli -uupunut eikä tahtonut ruokaa. Bobby istui alhaalla ja järjesteli täti -Suzannan kirjeenvaihtoa, jonka Billy oli lähettänyt hänelle sinne. Hän -oli puoleksi halukas kutsumaan Tessyn sinne auttamaan sairaan hoidossa, -mutta talossa ei ollut mitään huonetta hänelle. Rva Plumer vaati, että -oli haettava lääkäri, mutta Bobby lykkäsi sitä aina. - -Vihdoin hän omalla vastuullaan toi sinne nuoren lääkärin, joka -juuri aloitteli toimintaansa paikkakunnalla. Bobby puhutteli häntä -kauhistuneena, mutta nuori lääkäri ei herättänyt mitään epäluuloja. Hän -oli päinvastoin mitä rauhoittavin. Keuhkoissa oli vähäinen tulehdus, -mutta ei mitään vaarallista. Sargonia oli pidettävä hyvin lämpimässä -ja hänen oli juotava erilaisia lääkkeitä. Hoitajatarta ei välttämättä -tarvittu: lämmintä vain ja lääkkeitä. - -Myöhään illalla tuli Bobby sisään sanomaan hyvää yötä ja tapasi -Sargonin parempana ja puheliaampana. - -»Olen ajatellut Christina Albertaa ja tapaisin hänet mielelläni. -Tapaisin hänet mielelläni ja kertoisin hänelle, mitä olen ajatellut -hänestä. Olen ajatellut hyvin merkillisiä asioita. Ehkäpä en -merkitsekään niin paljon hänelle kuin hän ehkä luulee. Mutta -erikoisesti tahtoisin puhua hänelle eräästä nuoresta miehestä, josta en -pidä. Mikä hänen nimensä olikaan? Kun olin Lonsdalen talleissa, puhui -se lurjus tyttäreni kanssa.» - -»Lonsdalen talleissa?» - -»Niin, olin unohtanut. Lonsdalen tallit, Lonsdalen tie 8, Chelsea. -Mutta ajatukseni ovat hyvin sekaisin, enkä tiedä, mitä sanoisin -hänelle, jos hän tulisikin.» - -Bobby kirjoitti heti muistiin osoitteen. - -»Ja tuo Christina Alberta on ainoa, jota te haluatte tavata?» kysyi hän. - -»Ainoa, mitä minulla on. Kaksikymmentä. Oikeastaan vielä lapsi. Minun -ei olisi milloinkaan pitänyt lähteä hänen luotaan. Mutta minun ylleni -lankesi kuin ihme — niinkuin koko maailma olisi auennut. Se saattoi -kaiken muun näyttämään hyvin vähäpätöiseltä.» - - -10. - -»Minun ylleni laskeutui kuin ihme, niinkuin koko maailma olisi auennut.» - -Bobby kirjoitti senkin muistiin. Ja hän istui hyvin myöhään valkean -ääressä alakerran huoneessa ajatellen sitä ja ajatellen, mitä hänen -täytyisi aamulla ilmoittaa Christina Albertalle. Huomenna hänen -täytyisi ilmoittaa itsensä ja selittää kummallinen käytöksensä -tässä Preembyn jutussa. Se ei ollut likimainkaan selvää hänelle -itselleenkään, ja huomenna täytyisi hänen selittää hyvin harmistuneelle -nuorelle naiselle, kuinka hänen isänsä oli siinä määrin saavuttanut -hänen myötätuntonsa ja vaikuttanut hänen mielikuvitukseensa, että hän -oli houkutellut hänet karkaamaan. Hän huomasi joutuneensa tekemään -asioista selvää itselleenkin. Hän huomasi tutkivansa omia vaikutteitaan -ja omaa elämäntapaansa. - -Hän tunsi ja ymmärsi niin mainiosti tuon tunteen: »niinkuin koko -maailma olisi auennut.» Vielä paremmin tunsi hän tuon kuolettavan -tyhjyydentunteen elämässä, josta tuo toinen kohosi. Omalta kohdaltaan -hän oli ajatellut, että tuo tavallinen tyytymättömyys jokapäiväiseen -puuhaan, tuo pyrkimys jotakin uutta ja suurenmoisempaa kohtaan, riippui -siitä, että maailmansota oli tuhonnut kaikki hänen toiveensa elämästä, -että se oli subjektiivinen vaihe hermojen järkytyksessä, mutta tämän -vähäpätöisen pesulaitoksen miehen tapauksessa ei sota suinkaan ollut -sinä virikkeenä, joka oli lähettänyt hänet maailmalle, jonkinlaiseksi -siirtolaiseksi kotoansa, hakemaan jonkunlaista uneksittua, koko -maailman käsittävää valtakuntaa. Sen täytyi olla jotakin syvempää kuin -pelkkä sodan isku. Ihmisessä piili kai luontainen halu eristäytymiseen -turvallisuudesta ja mukavuudesta. - -Hän silmäili täti Suzannan kirjekasaa pöydällä ja seuraavaa Wilkinsin -Viikkolehden sivua, jonka hän oli selvitellyt siitä. Hän nousi -nojatuolistaan ja palasi työhönsä viisaus virkistyneenä. »Niin pian -kuin ihmisen alkeelliset tarpeet on tyydytetty ja hän on varma ruoasta, -vaatetuksesta ja asunnosta, joutuu hän suuremman pakon alaiseksi: hän -menee hakemaan itselleen vaivaa. En tahdo sen vuoksi olla rohkaisematta -»Croydonia» rupeamasta lähetyssaarnaajaksi Länsi-Afrikkaan huolimatta -hänen uskonnollisista epäilyistään ja erikoisista tunteistaan mustia -ihmisiä kohtaan. Sellainen paikka kuin Sherborough Island saattaa ehkä -hankkia hänelle milloinkaan pettämättömiä, jalostavia ja johdonmukaisia -huolia, jotka pitävät häntä vireessä. Valkoisella miehellä, joka kerran -on uhmannut Länsi-Afrikan salaisten seurojen vihamielisyyttä, on hyvin -vähän aikaa sairaalloisiin tarkasteluihin. Hänellä on tuskin yhtään -yksitoikkoista hetkeäkään...» - -Hän keskeytti kirjoittamisen. »Tuntuu hiukan irooniselta», tuumi hän, -»eikä mitenkään oikein täti Suzannan tapaiselta.» - -Hän mietti. »Ajatukseni juoksevat joskus luotani. En ole vireessä -tänään.» - -Ainoa, jota lukijat eivät saaneet täti Suzannassa, oli juuri ironia. -Ei, se ei kävisi päinsä. Hän pyyhki pois nuo kuusi lausetta, jotka -hän juuri oli kirjoittanut ja työnsi paperiliuskan kauemmaksi. Hän -otti toisen, jolle hän hyvin vaivalloisesti oli laatinut sähkösanomaa -osoitteella Preemby, Lonsdale Mews 8 Chelsea. Hän luki sen sellaisena -kuin se oli viimeisen yrityksen jälkeen: _»Isänne turvassa mutta -ankarassa kuumeessa Rootingin huolehdittavana Maresett Cottagessa -Dymchurchissa tahtoo tavata teitä varovaisuus hyvin välttämätön uusi -pidätys kohtalokas paras lähteä Hythestä ja vaunut odottavat siellä -jos sähkötätte ajoissa mutta ette tunne henkilökohtaisesti olen pitkä -hoikka tumma Roothing.»_ - -Kaikki huomioonottaen oli se ihan paikallaan. - -Hän koetti kuvitella, minkälainen tyttö tuo Christina Alberta olisi. -Hän olisi tietysti sinisilmäinen ja luultavasti hyvin vaalea, -hiukan pitempi ja pyöreämpi kuin isänsä, pehmeä-ääninen ja hiukan -uneksiva. Hän olisi kaino ja ystävällinen, hyvin lempeä ja kiltti -ja hiukan epäkäytännöllinen. Olisi ehkä hyvä mennä häntä vastaan -Hytheen, jos vain tietäisi, millä junalla hän tulisi. Vaunuilla ajo -olisi ehkä vastenmielistä hänelle. Bobby saisi selittää hänelle, -mitä olisi tehtävä. Hän oli saattanut itsensä huomattavassa -määrässä vastuunalaiseksi näitten molempien ihmisten kohtalosta. Ja -häntä miellytti se ajatus. Häntä miellytti ajatella, että ehkäpä -noista ihmisistä tulisi hänelle hyvinkin läheisiä, läheisempiä -kuin Malmesburyt. Ollakseen aivan rehellinen itselleen oli hänen -tunnustettava, että hän oli hiukan kuin viidentenä pyöränä Malmesburyn -perheessä. He pitivät hänestä, he olivat hyvin kultaisia hänelle, mutta -he tulisivat toimeen hänettäkin. Tuo pieni veitikka Susankin tuli -toimeen ilman häntä. Lapsi piti hänestä ja hallitsi häntä, mutta Bobby -tiesi, ettei hän ollut välttämätön hänelle. Tässä saattoi tosiaan olla -kaksi ihmistä, jotka eivät tulisi toimeen hänettä, jotka hyvin suuressa -mittakaavassa tulisivat läheisiksi hänelle. - -Tietysti hänen tulisi näyttää siltä kuin hänellä olisi hiukan enemmän -voimaa ja päättäväisyyttä kuin hänellä oikeastaan oli. Hänen täytyi -heidän takiaan pitää vireillä luottamusta itseensä, niin että kykenisi -ohjaamaan heitä heidän vaikeuksissaan. - -Hän sanoisi tytölle — niin, mitä hän sanoisikaan? »Olen ollut hiukan -hätäinen toimissani, mutta tiedän hiukan, minkälaisen pakon alaisina -terveet potilaat ovat hoitoloissa. Minusta oli ensiksi saatava isänne -pois sieltä. Päähäni ei pälkähtänyt, että hän olisi hetkellisesti -saattanut unohtaa osoitteenne. Ehkäpä minun olisi pitänyt tulla -luoksenne, ennenkuin ryhdyin toimintaan. Mutta mistäpä minä tiesin, -että te olitte olemassa? Kunnes hän kertoi siitä minulle. Usein ovat -sukulaiset vastaan, kun kyseessä on mielisairaalasta vapauttaminen. On -pelottavaa myöntää se, mutta sellaista tapahtuu.» - -Sitten hän jokseenkin humoristisesti ja vaatimattomasti kuvailisi -pakoa. Hän alkoi jo unohtaa käyntipäivän keskustelun epävarmuuden ja -monet satunnaiset seikat, jotka veivät heidän kohtaukseensa muurin -luona. Mutta jokaisessa tarinassa riippuu taito juuri epäoleellisten -seikkojen välttämisestä. - -Sillä lailla hän selostaisi kaiken. Hänen mieleensä ei juolahtanutkaan, -että Christina Alberta saattaisi olla sellainen tyttö, joka -keskeyttäisi kertomuksen pyytämällä lisäselvityksiä. - -Hän sytytti savukkeen, asteli edestakaisin huoneessa ja päätyi lopuksi -seisomaan uunin eteen ja katselemaan hehkuviin hiiliin. Hän oli nyt -aivan varma siitä, että tyttö oli sinisilmäinen, hento, kaino, vaikka -hänessä saattoikin piillä syvä huumorintaju. Hyvin luultavasti hänellä -myös oli taipumusta kirjoittamiseen. Ehkäpä jäisi hänen tehtäväkseen -keksiä ja kehitellä tuota lahjaa. He suojelisivat yhdessä Sargonia, -joka jo oli melkein puoleksi parantunut unelmansa myrkytyksestä. -Heidän olisi lievitettävä hänen täydellisen heräämisensä aiheuttamaa -pettymystä. Kuinka onnellista, jollei sanoisi ihan salliman suomaa, -olikaan hänen puuttumisensa pelastamaan mies parkaa! Sillä muutenhan -hän ei olisi milloinkaan tavannut Christina Albertaa, eikä voittanut -hänen aran lempensä runsautta... - -»Mitä!» - -»Mutta tämähän on peevelin moista pötyä!» sanoi Bobby äkäisesti ja -paiskasi savukkeensa tuleen. »Tämähän on hassua kuvittelua, kun vielä -ei ole nähnytkään tyttöä.» - -Hän sytytti kynttilän, sammutti rva Plumerin öljylampun noudattaen -kaikkia ohjeita ja neuvoja, jotka vastasivat tätä pimeitten aikojen -jäännöstä, ja meni vuoteeseen. Hän pysähtyi matkallaan kuuntelemaan -Sargonin oven takana. Sairas nukkui ja hengitti hiukan äänekkäästi -silloin tällöin heikosti yskäisten. - -»Olisinpa toivonut, että ilma olisi pysynyt lämpimänä», sanoi Bobby. - -Kun hän avasi huoneensa oven, liehahti hänen kynttilänsä liekki -vaakasuoraan, verhot hulmahtivat huoneeseen ja paperipala lensi maahan -pöydältä. Hän laski kynttilän pöydälle ja sulki ikkunan. Tuuli oli -noussut ja ruutua vasten kuului sadepisaroiden hieno rapina. - - - - -Kolmas luku. - -VIIMEINEN VAIHE. - - -1. - -Useammista epätyydyttävistä seikoista Bobbyn ympäristössä johtui, -että hän oli perin altis sään vaihteluille. Tuo kaunis jälkikesä -oli nyt päättynyt, ja taivas, maa ja ilma alkoivat nyt meluta, -työntää, kastella, kylmätä, pimetä, surettaa ja kiusata häntä. Paksut -pilviröykkiöt tulivat Dymchurchista päin Dungenessista ja Atlantilta, -kouristuneina, kulmikkaina, pitkäksi venähtäneinä, ilmeiltään ilkeitä -kuin noidat ja paholaiset vuodattaen raskasta sadetta. Niitten -liepeitten alla tulivat aallot pitkinä, vyöryvinä riveinä, kaukaa -uhaten, murtuen liian aikaisin vaahtoläikiksi, kooten taas voimia, -kohoten viimeiseen, äärimmäiseen ponnistukseen rantalaitureita vastaan -ja kohahtaen taivasta kohti valkeina, kuohuvina vesisuihkuina. - -»Suhtaudu siihen kuin mies», sanoi Bobby. »Siedä vain. Sehän on vain -luontoa. Jännitä voimasi. Ajattele tuota tyttö parkaa.» - -Hän pakotti itsensä lähtemään aamukävelylle pitkin rantalaituria, ja -hänen märät housunsa läiskyivät hänen jalkojaan vasten kuin liput -tankoaan vasten. - -»Juhlallinen tuuli», kertoi hän Sargonille tullessaan häntä katsomaan. -»Mutta toivoisinpa, että aurinko hiukan paistaisi.» - -»Kuuluuko Christina Albertasta mitään?» kysyi Sargon. - -»He ovat tuskin vielä ennättäneet vastata sähkösanomaani. Mutta hän -tulee varmasti», selitti Bobby ja meni alas kuivaamaan jalkojaan tulen -ääressä. - -Hän ei osannut odottaa pyyntöä tulla Hytheen hakemaan nuorta neitiä -ennenkuin puoli yhden tienoissa. Sillä välin hän meni talliin -katsomaan, oliko moottoripyörä kunnossa nopeaa matkaa varten. Kello -tuli puoli yksi, tuli puoli kaksikin. Hän söi hiukan. Hän tuli hyvin -levottomaksi, nousi ja katsoi usein ikkunasta nähdäkseen, toisiko -postityttö Christina Albertan sähkösanomaa. Mutta kahden ajoissa -suuri, hiljaa kulkeva, ylellisen näköinen Daimler-auto ilmaantui -ulkopuolelle pysähtyen rva Plumerin oven eteen. Ikkunasta näkyi -hatuton, leikkotukkainen pää ja sanoi jotakin ajajalle, joka laskeutui -vaunuista ja avasi oven. Autosta astui miellyttävän näköinen, -päättäväinen, nykyaikaisen näköinen nuori nainen, ilman hattua ja -lyhyissä hameissa, ja hoikka, tumma, varakkaalta näyttävä mies, joka -oli noin kahdeksanneljättä — neljänkymmenen ikäinen ja käytti sinistä -pukua ja harmaata huopahattua. Hän avasi tytölle pihaportin, ja tyttö -katseli ympärilleen lähestyessään taloa. - -Bobby huomasi, ettei Christina Alberta pitänyt lupaustaan olla -sinisilmäinen ja hento. Tyttö oli pettänyt hänet. Mutta huolimatta -kaikesta petollisuudestaan oli hän rakentanut jonkunmoisen -henkilökohtaisen läheisyyden tunteen heidän välilleen, joka yhä pysyi -hänessä. Bobby katseli hänen tuloaan levottomuuden vallassa, jota -hänen oli vaikea hillitä. Hän ihmetteli, kuka kumma tuo musta mies -saattaisi olla. Joku serkku ehkä. Tyttö huomasi Bobbyn katselevan heitä -ikkunasta, ja heidän silmänsä kohtasivat toisensa. - - -2. - -Sillä vaistolla, joka nuorilla ihmisillä tällaisissa tapauksissa on, -huomasi Bobby, että Christina Alberta oli erittäin utelias häneen -nähden. Hän puheli heidän kanssaan rva Plumerin pienessä huoneessa -alakerroksessa. Hän puhui enimmäkseen tytölle. Devizesiä hän kohteli -toisarvoisena tekijänä, äänenä tytön takaa. »Hänen rintansa on ilkeästi -vilustunut», sanoi Bobby. »Hän on kaivannut nti Preembyä...» - -»Christina Albertaa», sanoi Christina Alberta. - -»Christina Albertaa alituiseen. Mutta vasta eilen illalla sain tietää -osoitteen häneltä. Hän oli unohtanut sen sillä välin. Olemme olleet -tällä toista vuorokautta. Hän vilustui tänne tullessamme.» - -»Mutta kuinka te jouduitte tänne?» kysyi Devizes. - -»Moottoripyörällä», vastasi Bobby. »Mutta meidän täytyi odottaa -aikalailla, ennenkuin pääsimme lähtemään, ja aamu oli raaka ja kylmä, -eikä hänellä ollut yllään muuta kuin aamupukunsa ja tohvelit. On niin -vaikea arvata kaikkea.» - -»Mutta kuinka tulitte auttaneeksi häntä?» - -Bobby hymyili Devizesille: »Pitihän jonkun auttaa häntä.» - -Hän puhui taas Christina Albertalle: »En voinut sietää ajatusta, -että hän oli lukkojen ja salpojen takana. Hän vuokrasi, katsokaas, -huoneen sieltä, missä minä asun, ja hänessä oli jotakin viatonta — -puoleensavetävää. Minun heikko kohtani on tuollainen myötämielisyys -omituisuuksia kohtaan... Teidän pitäisi mennä katsomaan häntä.» - -»Niin, olisi parasta mennä katsomaan häntä», myönsi Devizes. - -(Kuka peeveli tuo mies oli!) - -Bobby osoitti holhousvaltaansa: »Christina Alberta ensiksi», sanoi hän. - -Hän vei Christina Albertan isänsä luo ja sulki oven heidän -syleillessään lämpimästi toisiaan. »Ja nyt, hra Devizes, tai -mikä teidän nimenne on», sanoi hän itsekseen porraskäytävässä, -»nyt katsomme, mitä osaa teillä on tässä asiassa.» Hän laskeutui -ensimmäiseen kerrokseen ja tapasi Devizesin hyvin ärsyttävästi -seisomassa hänen uunimatollaan hänen valkeansa ääressä. Hänen siinä -seisoessaan saattoi huomata, että hän muistutti kaukaisesti Christina -Albertaa. Bobbylla oli jonkunmoinen epäselvä käsitys siitä, että -Devizes oli vastuussa, jollakin hämärällä tavalla, siitä tosiasiasta, -että Christina Albertan silmät eivät olleetkaan siniset. Hän oli -hiukan hidas sanomaan sitä, mitä aikoi, ja Devizes taas oli hyvin -aloitekykyinen. »Suokaa anteeksi kömpelö tunkeilevaisuuteni», sanoi -hän, »mutta haluaisin tietää, kuka te olette?» - -»Olen kynänkäyttäjä», sanoi Bobby pidättyen tarkoin kääntämästä -silmiään täti Suzannan ainesläjään pöydällä. - -»Oletteko lopettanut aterianne?» kysyi Devizes välinpitämättömän -keskeyttävästi. - -»Saanko kysyä samaa teiltä?» virkkoi Bobby, »ja kuinka te olette -tutustunut Preembyihin?» - -»Olen sukulainen», sanoi Devizes harkitusti. »Äidin puolelta. -Jonkunmoinen serkku. Samalla satun olemaan hermo- ja mielisairauksien -tuntija. Se on tuonut minut tänne tänään.» - -»Ymmärrän», sanoi Bobby, »olette saanut tehtäväksenne viedä hänet -takaisin?» - -»En suinkaan. Me emme ole vihamiehiä, hra...» - -»Roothing.» - -»Olemme samalla puolella. Teitte oikein ottaessanne hänet pois. Me -koetimme tehdä samoin vähemmän alkuperäisesti menettelemällä. Olemme -hyvin kiitollisia teille. Mielisairautta koskevat lait ovat hyvin -kömpelö ja yleistävä koneisto. Mutta kuten luultavasti tiedätte, jos -hän pysyy piilossa kaksi viikkoa, on heidän aloitettava kaikki alusta. -Hän saa takaisin terveytensä. Siinä asiassa olemme liittolaisia. Meidän -on opittava tuntemaan toisemme paremmin. Teidän asioihin puuttumisenne -— joka hämmästytti meitä suuresti — on minusta samalla kertaa erikoinen -ja urhea. Toivoisin, että te kertoisitte minulle enemmän siitä: kuinka -tapasitte hänet, kuinka ne saivat hänet kiinni, ja mikä sai teidät -ajattelemaan karkaamista.» - -»Hm», sanoi Bobby, tuli luo ja vahvisti oikeutensa puoleen uunimatosta. -Hän oli jo ajatellut, kuinka hän kertoisi tarinansa — Christina -Albertalle — oikealle Christina Albertalle, jolla on siniset silmät. -Hän huomasi, että tuota ensimmäistä laitosta oli paljonkin korjattava, -ehkäpä kokonaan muutettava nykyisiä kuulijoita varten. Mies oli -lääkäri, hermotautien erikoistuntija ja kaukainen sukulainen, ja hän -puolsi Sargonin pitämistä poissa sairaalasta, ja se kaikki oli hyvään -päin, mutta Bobbyn mielessä kaiversi yhä tunne, että Devizes oli tullut -puuttuakseen luvattomasti asioihin. Kuitenkin hän teki kohteliaasti -tilaa Bobbylle uunimatolla, ja hänen käytöksensä oli huomaavaista -ja kunnioittavaa. Bobby aloitti kertomalla Sargonin ensimmäisestä -ilmaantumisesta Midgardkadulle. - -Devizes osoitti olevansa tarkkaavainen ja älykäs kuuntelija. Hän -käsitti heti Sargonin suunnitelman nousta St Paulin harjalle. -»Epäilemättä hän tekikin sen», sanoi Devizes. »En minäkään sitä -epäile», vastasi Bobby, »vaikka en ole vielä kysynyt sitä häneltä.» -He sommittelivat kokoon todennäköisen selostuksen opetuslasten -kutsumisesta ennen Bobbyn ja Billyn liittymistä joukkoon. »Se on -liikuttavaa», sanoi Devizes, »ja suurenmoista.» Bobby hyväksyi nuo -sanat. - -»Ymmärrättehän nyt, kuinka hän valloitti minut», sanoi Bobby. - -Bobbyn mieleen hiipi vähitellen selvä ystävyyden vire Devizesiä -kohtaan. Hänen selostustaan uhanneet vaikeudet hävisivät. Hänestä -tuntui siltä, että tuo mies ymmärtäisi kaiken, mitä hänelle sanoisi. -Devizes sai hänet luulemaan, että Sargonin varastaminen Cummerdownista, -vaikka sen toimittikin ihan vieras ihminen, oli yksinkertaisin ja -luonnollisin teko, mitä kuvitella voi. Bobby lämpeni kertoessaan, -hänen huumorintajunsa pisti esiin, ja hän tuli suoraksi ja -huvittavaksi kertoessaan vaikeuksistaan käyntipäivänä. Kun hän kertoi -terävänenäisestä kuuromykästä, palasi Christina Alberta alakerrokseen. - -»Hän pitää itsestään selvänä, että minä olen täällä», sanoi tyttö. »Hän -näyttää heikolta ja uupuneelta ja hänen rintansa on kovin kipeä.» Hän -puhui välittömämmin Devizesille: »Teidän pitäisi tarkastaa häntä.» - -»Onko joku lääkäri ottanut hänet hoitoonsa?» kysyi hän Bobbylta. - -Bobby selitti. Devizes mietti asiaa. Oliko Sargon unelias? Oli. -Annetaan hänen sitten nukahtaa hetkinen. Bobby, joka nyt koetti saada -kertomuksensa vaikuttavammaksi, jatkoi tarinaansa. Christina Alberta -silmäili häntä ilmeisen hyväksyvästi. - -Teen aikana Bobby jo alkoi sopeutua Devizesin olemassaoloon ja -Christina Albertan odottamattomaan ulkonäköön. Kaikki, mitä hänen -odotuksen aikana miettimästään säilyi, oli ajatus, että hänen suhteensa -Christina Albertaan tulisivat hyvin syviksi ja läheisiksi. Hän uskoi -yhä, että jossakin häneen kätkettynä täytyi olla sinisilmäinen, -myöntyvä, todella naisellinen olento, mutta että se oli hyvin syvällä -piilossa. Kuitenkin vaikutti häneen tuo valepuku miellyttävästi, se -oli vilkas, humoristinen, ystävällinen. Devizesiä hän myös piti yhä -suuremmassa määrässä etevänä, kykenevänä, ymmärtäväisenä henkilönä. Hän -oli nähnyt Devizesin tutkivan Sargonia, ja se oli taitavaa, luottamusta -herättävää hoitoa. Hän sanoi, että Sargonin keuhkot olivat pahoin -tulehtuneet, varsinkin vasemmalla puolella. Hän oli saamaisillaan -keuhkokuumeen, ja hänellä ei ollut paljon elinvoimaa voittaa sitä. -Häntä oli pidettävä lämpimässä, mahdollisimman vähän vetoisessa -huoneessa ja hankittava hoitajatar. Rva Plumerilla ei ollut huonetta -hoitajattarelle, ja tuskin tunnin automatkan päässä oli Paul Lambonen -hyvin mukava kesähuvila Udimoressa. Hiukan mestarillista sähkötystä -ja soittamista ja huvila saatiin, makuuhuoneeseen sytytettiin valkea, -tottunut hoitajatar oli aina läsnä, ja kaikki järjestettiin Sargonia -varten, joka kiedottiin lämpimiin peitteisiin ja vuode varustettiin -lämpimillä vesipulloilla. Bobby huomasi olevansa vain pelkkä sivuseikka -tässä asioitten uudessa järjestyksessä. Hänen piti tulla seuraavana -päivänä Udimoreen moottoripyörällään, sillä siellä olisi tilaa heille -kaikille Paul Lambonen huvilassa. Nähtävästi Paul Lambonen käsitykseen -kesähuvilasta kuului talonhoitaja, useita palvelijoita ja neljä, viisi -vierashuonetta. - -Tuo ihmeellinen Devizes hoiti kaiken järjestelyn varmalla -asiantuntemuksella, niin että Bobby ei saanut tilaisuutta osoittaa -kuntoaan. Sargon, Christina Alberta ja Devizes lähtisivät viideltä ja -saapuisivat Udimoreen kuudelta, jolloin hoitajatarkin jo olisi siellä. -Sitten aikoi Devizes palata Lontooseen ja pyrkiä sinne niin ajoissa, -että ehtisi pukeutua häntä odottaville päivällisille. Lauantaiaamuna -hänellä oli tekemistä Lontoossa, ja sitten hän palaisi Udimoreen -katsomaan, olisiko Sargon parantunut niin paljon, että sielullinen -hoito voisi alkaa. Ehkäpä tuo tuntematon Paul Lambone myös tulisi -sinne. Hän oli veltto mies, huomasi Bobby, Devizesin piti tuoda -hänet sinne. Bobbyn piti jäädä Udimoreen muutamaksi päiväksi. Hän -vastusteli vaatimattomasti. »Ei, te olette nyt mukana asiassa», sanoi -Devizes hilpeästi ja silmäili Christina Albertaa. »Te olette Sargonin -kannattajia, niinkuin me muutkin. Työskennelkää kanssamme.» - -»Teidän täytyy tulla», sanoi Christina Alberta. - -Ainoa syy, jonka vuoksi Bobby vastusti kutsua, oli se, että hän olisi -tullut liiankin mielellään. - - -3. - -Tuo Udimoren huvila, jonka Bobby huomasi todella hyvin kauniiksi ja -mukavaksi nykyaikaiseksi taloksi, ja nuo kolme henkeä, Christina -Alberta, Devizes ja Paul Lambone, jotka nyt ryhmittyivät Sargonin -ympärille, vaikuttivat häneen hyvin erikoisella tavalla. He olivat -hänestä uusia ja itsenäisiä siinä määrin, ettei hän ollut tavannut -sellaisia milloinkaan ennen, ja talokin oli tuore ja täydellinen -runsaassa, valkoisessa komeudessaan, enemmän kuin mikään hänen ennen -näkemänsä asumus. Se saattoi toiset talot, joita hän ennen oli nähnyt, -näyttämään satunnaisilta, jokapäiväisiltä ja toisluokkaisilta ja -epätarkoituksenmukaisilta. Mutta tämä talo oli erään nuoren, taitavan -arkkitehdin työtä, joka oli harkiten tutkinut Paul Lambonea, ja sen -valkoiset, koristelemattomat seinät seisoivat kiinteinä kukkulan -rinteellä ja silmäilivät vilpittömällä, syvällä ihailulla Ryeä, -niittyjen tuolla puolen olevaa Winchelseata ja kaukaista, sinistä -merta. Siellä oli penkkejä ja majoja ja huvihuoneita istumapaikoiksi, -ja ylempänä rinteellä oli aidattu puutarha leveine käytävineen, -joka näkyi talon lyijyruutuisista takaikkunoista. Saattoi ihailla -auringonlaskua useilta mainioilta paikoilta, mutta aurinko ei päässyt -paistamaan mihinkään huoneeseen väsyttävästi ja häikäisevästi. -Talon ympärillä oli ystävällinen muuri suojelemassa ruusuja ja -tulpaaneja lounaistuulelta ja antamassa tukea luumuille, päärynä- ja -viikunapuille. Melkein koko alakerran täytti suuri, epäsäännöllinen -huone, jossa oli suuri komero ruokapöytää varten toisessa kulmassa. -Kun ovi oli avoin, yhtyi huone välittömästi pylväikköön. Siellä -oli juttelupaikkoja tulisijojen ja ikkunoiden ääressä, sikäli kuin -vuodenaika vaati, ja ympäriinsä talossa oli pieniä työhuoneita, joihin -voi sulkeutua kirjoittamaan. Kirjahyllyjä kohoili niille sopivissa -paikoissa, ja koko talossa oli mystillisen lämmintä lämpöjohtojen -takia, jotka olivat näkymättömät ja joita tuskin saattoi aavistaa -olevankaan. Talo muistutti siinä määrin Paul Lambonea, ja Paul Lambone -oli siinä määrin osa taloa, että hän todellisuudessa oli vain kuin sen -silmä tai ääni. - -Paul Lambone oli ensimmäinen menestystä saavuttanut kirjailija, -mitä Bobby oli milloinkaan nähnyt. Bobby tunsi koko joukon nuoria -kirjailijoita, pitkätukkaisia kirjailijoita, epävarmoja kirjailijoita, -mutta tämä oli ensimmäinen täysikasvuinen, tunnustettu ja raskaasti -kypsyneeseen ikään päässyt kirjailija, mitä hän oli milloinkaan -tuntenut. Mies vaikutti Bobbyyn hämmästyttävän varmalta, vapaalta ja -varakkaalta. Ja merkillisintä oli, ettei hän millään lailla ollut -tuollainen suuri kirjailija kuin Dickens tai Scott tai Hardy. Hänen -saavutuksensa eivät Bobbyn omasta mielestä olleet niin kovinkaan -paljon hänen omiensa yläpuolella. Olihan hän joskus aika hieno, aika -terävä, ja siinä olivatkin pääerotukset. Bobbyn mielikuvituksessa oli -kirjallisessa ja taiteellisessa elämässä tähän asti ollut kieltämätöntä -satunnaisen seikkailun tuoksua, huikeita vaikeuksia, hurjaa iloa -ja traagillista onnettomuutta. Swift, Savage, Goldshmidt, Carlyle, -Balzac, Edgard Allan Poe olivat olleet hänestä tyypillisiä. Mutta tämä -uusi valkea talo oli yhtä vakava ja mukava kuin mikä huvila hyvänsä, -ja Lambone istui siinä yhtä turvallisen arvokkaana kuin hän olisi -ollut joku maakuntapankkiiri tai kaivoksen omistaja tai jonkun suuren -asianajoliikkeen vanhin jäsen. Häntä ei painostanut mikään pelko työnsä -menettämisestä taikka itsensä kirjoittamisesta tyhjiin. Hän sanoi ja -teki juuri sitä, mitä piti sopivana, ja poliisi tervehti häntä hänen -ohikulkiessaan. - -Jos tällaista voi kasvaa »Jokapäiväisen viisauden kirjasta» ja -Paulin lauhkeista romaaneista, niin mitä tähän asti arvaamattomia -mahdollisuuksia varakkuuden, varmuuden ja auttavaisuuden hankkimiseen -piilikään täti Suzannan ystävällisessä neuvovaisuudessa? Bobbysta ei -milloinkaan ollut tuntunut uskottavalta, että tulisi päivä, jolloin hän -voisi olla varmalla paikallaan ja oma herransa, joka kykenisi torjumaan -oman vapautensa rajoittamisyritykset ja joka voisi vapauttaa muita -ihmisiä rajoituksista. Bobbyn koko elämä oli tähän saakka ollut täynnä -määräyksiä ja pakottavia velvollisuuksia. Hänet oli _lähetetty_ kouluun -ja lähetetty yliopistoon. Hän oli ollut vähällä tulla _määrätyksi_ -erään tuttavan tilanhoitajaksi, kun maailmansota oli iskenyt kyntensä -häneen ja muihin hänen ikäpolveensa kuuluviin ja käännellyt häntä -mielensä mukaan ja lähettänyt hänet Mesopotamiaan. Ja sodan jälkeen -oli hänen ollut pakko tehdä jotakin täydentääkseen perin supistunutta -perintöään. Hänen elämänsä oli joka suhteessa ollut niin määrätty -ja laitettu, hänen vanhempiensa elämä oli ollut siinä määrin luokan -perintätietojen johtamaa, että Bobbyn mieli oli poikkeuksellisen hyvin -valmistettu ottamaan vastaan Lambonen vapauden vaikutelmia. - -Oli omituista panna merkille, kuinka täydellisesti Paul Lambone -erosi nykypäivien maailmasta, ja kuinka täydellisesti hän ei -kuulunut siihen. Hänellä oli kaikki sen antamat edut ja hyvin vähän -sen päävelvollisuuksista. Hän oli päässyt siitä pakoon enimmät sen -hyvyyksistä tallessaan. Hänen ei tarvinnut mennä oikeudenistuntoihin, -hänen ei tarvinnut mukautua seuraelämän kausiin eikä hoitaa mitään -virkaa. Oliko hän yksin poikkeus näissä olosuhteissa vai oliko -enemmänkin ihmisiä, jotka pääsivät niinkuin hän pääsi, mukavasti ja -onnellisesti, vanhasta ja rappeutuvasta yhteiskuntajärjestyksestä? -Kuuluiko hän tuohon omituiseen luokkaan uusia ihmisiä, joitten ei -tarvinnut kuulua minnekään? - -Bobby istui pengermällä katsellen penkkinsä selustan yli tuota täysin -uutta, mutta hyvin näkyvää ja mukavaa Lambonen huvilaa, ja hänen -päässään pyöri tuo uusi ajatus uudenlaisista ihmisistä, jotka pääsivät -eroon maailmasta ja elivät ilman suhdetta vanhaan asiain järjestykseen -ja muodostivat uusia elämäntapoja. Tämä talo näytti olevan tuon -ajatuksen ruumiillistuma. Se oli uusi ja erikoinen, mutta ei millään -lailla vaatimaton taikka kumouksellinen. Se tunkeutui vain esille -kuin uusi muoti. Se syntyi vain kuin uusi vuosisata. Hän oli aina -otaksunut, että vallankumoukset tulivat alhaalta käsin eristettyjen ja -perinnöttömien raivon seurauksena. Hän oli uskonut, että jokainen piti -sitä todistettuna. Mutta otaksutaanpa, että vallankumoukset ovatkin -vain romahduksia, joissa paljon lyödään rikki, mutta joilla ei missään -suhteessa ole paljonkaan tekemistä todellisen edistyksen kanssa, ja -että uusi aika koitti missä yhteiskunnassa hyvänsä, missä ihmisillä oli -kylliksi vapautta valmistella uusia aatteita. - -Uusia aatteita! - -Sargon oli uusi, Paul Lambone oli uusi, Devizes uusi: ennen sotaa ei -sellaisia ihmisiä olisi voinut olla olemassa. He olivat kasvaneet -omasta entisestä itsestään, he erosivat yhtä paljon ennen sotaa -eläneistä ihmisistä kuin 1800-luvun ihmiset olivat eronneet 1700-luvun -ihmisistä. Uusin kaikista oli tuo Christina Alberta, joka oli työntänyt -syrjään sinisilmäiset edelläkävijänsä. Hän oli puheissaan niin suora ja -vapaa, että hän sai Bobbyn tuntemaan omat ajatuksensa myssypäisiksi, -aamunuttuisiksi. Bobby oli kahdesti kävellyt hänen kanssaan, kerran -Bredeen ja kerran Ryeen, ja piti hänestä pelottavan paljon. Bobby ei -vielä osannut sanoa, oliko hän rakastunut tyttöön. Häneen rakastuminen -olisi kai jokaiselle joukko epäsovinnaisia, ennenkuulumattomia ja -vaikeita harjoituksia, jotka eivät ollenkaan muistuttaisi tuota -syntymätöntä, tavallista juttua tuon olemattoman, sinisilmäisen tytön -kanssa. - -Christina Alberta näytti pitävän hänestä, ja etenkin siitä, kuinka -hänen tukkansa kasvoi hänen päässään. Hän puhui siitä kahdesti ja -tukisteli sitä. - -Omituinen puoli asiassa oli arvoitus siitä, jäisivätkö tyttö, Sargon -ja hän itse Paul Lambonen vieraiksi Devizesin ollessa taustalla. Se -oli juuri piirre Paul Lambonen vapaudesta kaikkiin sääntöihin nähden, -että hän saattoi tarjota pyhätön Sargonille ja koota luokseen tämän -epätasaisen lomaseurueen. Mutta Bobbysta tuntui siltä kuin joku -yhdysosa puuttuisi ja joitakin avaimia olisi poissa. Devizes oli -tietysti aivan luonnollinen vieras, hänhän oli Lambonen ystävä. Mutta -heidän mielenkiintonsa Sargonia kohtaan oli suurempi kuin Bobby oli -kuvitellut sen olevan. Hän oli hämillään, hän mietiskeli kaikenlaisia -mahdollisuuksia hyvin varovasti. Virike oli kai aivan samaa sukua kuin -hänen omansa, mutta ei kuitenkaan ihan samanlainen, ja se tuntui olevan -tuon »sargonismin» pohjalla. - -Bobby oli alussa ollut verraten vihamielinen Devizesiä kohtaan, koska -tämä muka oli ulkoa tunkeutunut suhdesarjaan, joka olisi ollut perin -mielenkiintoinen ilman häntäkin. Hän oli iloissaan, kun hänen oli -perjantaina mentävä Lontooseen, eikä kovinkaan hyvillään siitä, että -hänen lauantaina täytyisi palata. Sitten hän huomasi tunteittensa -muuttuneen uteliaaksi kunnioitukseksi, johon sekaantui melkein pelkoa -muistuttava, puolustava tekijä. - -Devizes tarkkasi ihmisiä enemmän kun Lambone. Hän katseli heitä, -hänen huomionsa kiintyi heihin. Se oli tottumukseksi tullutta -ihmisiin suhtautumista. Hän otti osaa asioihin paljoa toimivammin -ja hyökkäävämmin kuin Lambone, ja paljon epäitsekkäämmin. Lambone -huomasi kylliksi lausuakseen kirkasmuotoisia mietelmiä, mutta Devizesin -tutkimus tunki ihmisen läpi. Bobby huomasi usein oman itsensä -kuormaksi, ja hän arvelikin, että monet ihmiset olivat kuormana -itselleen, paitsi Devizes, joka silminnähtävästi ei sitä ollut. Hän oli -tiedemies, jolle tieteellisyys oli muuttunut tavaksi. Bobby oli ennen -tuntenut pari kolme tiedemiestä, jotka olivat jokseenkin eristäytyneet -tavallisesta elämästä, mutta se mielenkiinto, joka eristi heidät, -oli samalla semmoinen, että se eristi heidät itsestäänkin: toinen -oli tutkinut etenkin lasin jännityssuhteita ja toinen hyönteisten -munimiskykyä. Oli kuin noita ihmisiä olisi katsellut selkäpuolelta ja -hymyillyt heidän äärettömän tärkeille hommilleen. Mutta tuo Devizes -oli kääriytynyt ihmisten toiminnan virikkeisiin ja ajatuksiin. Hän ei -katsellut heistä poispäin, vaan katsoi heidän olemukseensa. Bobbyn -tietoisuudessa kasvoi yhä voimakkaammaksi käsitys, että Devizesin -katseelta puuttui hienotunteisuutta. - -Hän oli tullut maalle lauantaina puuhatakseen erikoisesti Sargonin -kanssa. Hän meni Sargonin huoneeseen ja keskusteli siellä pitkälti -hänen kanssaan. Hän »hoiti» Sargonia. Hän ei keskustellut Sargonin -kanssa mies miestä vastaan, niinkuin Bobby olisi tehnyt. Hän piti -Sargonin kanssa jonkunmoisia henkisiä jiu-jitsu-harjoituksia -notkistaakseen häntä ja saadakseen hänet taipumaan uusiin asentoihin. -Devizes oli jo sellaisenaankin pelottava, mutta vielä pelottavampi -enteellisyydessään. Hän oli kaikin puolin kuin edelläkävijä, kaikkein -väkevin edelläkävijä — hehän olivat kaikki edelläkävijöitä! — uudelle -ihmisten suhteitten muodolle, suhteille, joissa ei ollut hienotunteista -pidättyväisyyttä, ilman runsasta tunnekokoomusta vältettyjen -mielenliikutusten ja sanomattomien sanojen suhteen. Bobbysta näytti -siltä, sillä hän ei hetkeäkään voinut arvata, missä määrin nuo ihmiset -välttivät itsensä paljastamista ja missä määrin he hillitsivät itseään. -Christina Albertan ajatukset ja puheet näyttivät hänestä liikkuvan -radallaan ilman rihmaakaan yllään, kuin ihmiset jossain kaameassa -Wellsin kuvittelemassa maailmassa. Hän ajatteli vertauskohtana sitä -hienoa ymmärrysverkkoa, jonka hän ja Tessy olivat kutoneet välilleen. - -»Uusia ihmisiä», kuiskasi hän, ja katseli Paul Lambonen uutta taloa -suoraan silmiin. Hänelle he olivat ällistyttävän uusia, ääretön löytö. -Sota oli, sen hän huomasi, rasittanut häntä liikaa, ja jättänyt hänet -liian väsyneeksi, että hän muutamaan aikaan kykenisi näkemään uusia -asioita. Hän oli ollut tuossa laajassa moninaisuudessa yksi sellaisia, -jotka olivat päässeet sodasta odottaen harmaata ja kouraantuntuvaa -vanhanaikaista tuhatvuotista valtakuntaa, ja jotka ilmaisivat -pettymyksensä selittäen, ettei ollut tapahtunut mitään lukuunottamatta -tuhlausta ja köyhtymistä. Aluksi he olivat ihan liiaksi turtuneita -huomatakseen mitään muuta. Mutta nyt Bobby sai todella huomata, että -eurooppalainen maailma oli kulkenut eteenpäin yhä nopeammin, senjälkeen -kun aseellinen rauha oli särkynyt v. 1914, ja nyt oli olemassa uusia -tyyppejä, uusia tapoja ja uusia ajatuksia, uusia vastavaikutuksia, -uutta moraalia ja uusia elämäntapojakin. Hän huomasi seisovansa uuden -ajan kajastuksessa, uuden ajan, joka oli tulossa niin nopeasti, ettei -aina ollut aikaa siirtää syrjään entisen ajan muotoja ja laitoksia. -Niitä ei kaadettu eikä tuhottu, niitä ei murskattu, vaan niistä ei -yksinkertaisesti enää välitetty. Ja siinä oli juuri syy siihen, että -oli mahdollista päästä eteenpäin vuosi tai pari huomaamatta kaikessa -tapahtuvia perinpohjaisia muutoksia. - -»Uusia ihmisiä.» Soveltuisiko se Sargoniin? Siinä oli Sargonin huone, -tuo, jossa oli kaksi suurta ikkunaa tukipylväiden välissä. Merkitsikö -Sargonin pakokin oikeastaan pääsyä määrätystä järjestyksestä uuteen -asioitten tilaan? Mikä oli tuon omituisen pikku miehen oikea merkitys -hänen naurettavine maailmankarttoineen ja vielä naurettavimpine -taivaankarttoineen, hänen, joka tahtoi olla koko maailman herra? - - -4. - -Kun Bobby pääsi keskustelemaan Sargonin kanssa, tuntui hänestä siltä -kuin Devizes olisi paloitellut tuon pikku miehen ja näyttänyt hänet -hänelle itselleen hajanaisina kappaleina, Devizes palasi Lontooseen -maanantaina vieden Christina Albertan mukaansa autossaan, mutta Lambone -sai houkutelluksi Bobbyn jäämään päiväksi, pariksi ilahuttamaan -sairasta. Lambone näytti, sikäli kuin Bobby sai selvää hänen -suunnitelmistaan, aikovan jäädä Udimoreen viikoksi ja kauemmaksikin -tekemään työtä. Bobby näki Christina Albertan lähtevän, muisteli -häntä tunnin, omisti lopun aamupäivästä täti Susannalle ja iltapäivän -Sargonille, ja Sargon, jonka vointi oli silminnähtävästi parempi, istui -kahden pieluksen tukemana ja keskusteli omasta paloitellusta itsestään. - -»En ole yhtään väsynyt», sanoi Sargon. »Saan kohta jotakin vahvistavaa. -Aina kolmen tunnin kuluttua.» - -Hän ajatteli muutaman hetken, mitä hän seuraavalla hetkellä sanoisi. -»Kuka tuo Lambone on?» kysyi hän sitten. »Hän menettelee hyvin -vieraanvaraisesti pitäessään meitä täällä. Hyvin vieraanvarainen, -hrrump!... Onko hän teidän tuttavianne?» - -»Hän on tunnettu kirjailija. Hän on Christina Albertan ystävä.» - -»Hänellä on niin paljon ystäviä. Niinkuin kaikilla nuorilla ihmisillä -nykyään. Entä kuka on tri Devizes?» - -»Hän on hermotautien erikoistuntija, ja hänen puoleensa käännyttiin... -hänen puoleensa käännyttiin, että saataisiin teidät pois tuosta... -paikasta.» - -»Hermotautien erikoistuntija. Hän on ihmeellinen juttelija — hyvin -älykäs ja ymmärtäväinen. Minulla on omituinen tunne, että olen joskus, -jollakin tavalla, kohdannut hänet ennen. Tässä elämässä — tai toisessa. -Se on kaikki hyvin hämärää, ja hänellä ei näytä olevan vastaavia -muistoja. Ei. Se on kai vain jonkunlainen sattuma.» - -Bobby ei sanonut mitään tuosta sattumasta. - -Sargon sulki silmänsä muutamaksi sekunniksi. - -»Puhelimme äskeisistä kokemuksistani», jatkoi hän. - -»Minun henkilöllisyyteeni nähden on ollut olemassa koko joukko -sekaannusta. Se on nykyään paljoa tavallisempi vaiva kuin ennen -aikaan. Suurimman osan elämääni luulin olevani eräs Albert Edward -Preemby niminen henkilö, hyvin rajoitettu, suuresti rajoitettu mies. -Mutta sitten pääsin valoon. Aloin käsittää, ettei kukaan oikeastaan -voinut olla sellainen kuin Albert Edward Preemby. Aloin etsiä itseäni. -Minulla oli syytä uskoa — sitä on liian pitkä selittää — että minä olin -Sargon ensimmäinen, suuri sumerialainen, tämän maailman ensimmäisen -valtakunnan perustaja. Sitten... sitten tuli vaikeuksia. Näitte -hiukan niistä. Koetin tarttua valtikkaan — eräänä iltana Holbornessa -— kiivaasti. Siitä tuli hyvin tuskallinen juttu. Minut lähetettiin -siihen laitokseen. Niin. Se järkytti minua. Alennustila, kova kohtelu. -Todellista... epäsiisteyttä. Aloin epäillä, enkö vain sittenkin ollut -tuo pikkuinen Preemby. Inhimillinen kaniini. Uskoni horjui. Myönnän, -että se horjui.» - -Hän mietiskeli tuskallisesti muutaman hetken, ja laski sitten -vakuuttavasti kätensä Bobbyn ranteelle. - -»Minä olen Sargon», sanoi hän. »Keskustelu ystävänne Devizesin kanssa -on selvittänyt minulle paljon. Minä olen Sargon, mutta ihan toisella -tavalla kuin olin kuvitellut. Preemby oli, kuten luulinkin, vain -satunnainen olomuoto. Mutta...» - -Pienet kasvot liikahtelivat älyllisestä ponnistuksesta. »En ole -yksinäni Sargon. Te, te ette ehkä ole... ole herännyt, mutta -tekin olette Sargon. Hänen verensä virtaa suonissanne. Me olemme -yhteisperijöitä. Se on ihan helppoa käsittää. Sargon oli kuningas, -ja hänellä oli luonnollisesti monta vaimoa. Se on poliittinen... -biolooginen välttämättömyys. Hänen jälkeläistensä lukumäärä on suuri. -Heillä taas — edullisesta asemasta riippuen — oli paljon lapsia. -Seuraavassa sukupolvessa vieläkin enemmän. Se on kuin voimakas, -läpitunkeva säde älyllistä ja siveellistä voimaa. Sen voi todistaa -— todistaa matemaattisesti. Tri Devizes ja minä laskimme sen -paperipalaselle. Me polveudumme kaikki Sargonista, niinkuin me kaikki -polveudumme Caesaristakin... niinkuin melkein kaikki englantilaiset -ja amerikkalaiset polveutuvat Wilhelm Valloittajasta. Harvat ihmiset -huomaavat sitä. Hiukan laskuja, ja asia on selvä kuin päivä. Me -perimme kaikki jotakin. Emme ainoastaan häneltä, vaan kaikilta -suurilta hallitsijoilta, kaikilta jaloilta valloittajilta. Vieläpä -kaikilta rohkeilta ja kauniilta naisiltakin. Kaikilta valtiomiehiltä, -keksijöiltä ja luojilta. Ja jollemme suoraan heiltä, niin ainakin -heidän isiltään ja äideiltään. Kaikki tuo menneisyyden kuohuva viini -on minunkin suonissani. Ja minä kun luulin olevani juuri tuo Albert -Edward Preemby. Ja Woodford Wellsissä läksin minä melkein joka ilta -typerälle kävelymatkalle kuusi penseä taskussani menetettävänä eikä -mitään tehtävänä koko maailmassa. Kaksikymmentä vuotta! Se tuntuu -uskomattomalta.» - -Siniset silmät hakivat Bobbylta vahvistusta, ja tämä nyökkäsikin. - -»Siellä minä sitten kävelin Eppingin metsässä puvussa, josta en -milloinkaan oikein pitänyt — hiukan liioitellussa urheilupuvussa -leveine polvihousuineen, jotka vaimoni oli valinnut minulle — ja -ne tuntuivat käyvän yhä hassummiksi vuosi vuodelta — enkä tiennyt -kerrassaan mitään siitä, että minä olin kaikkien vuosisatojen perijä, -ja että koko maailma keskipisteeseen saakka ja taivaan kanteen asti -oli minun. Ja se on teidänkin. Meidän. Minulla ei ollut minkäänlaista -tietoisuutta velvollisuuksista sitä kohtaan, en ollut herännyt -itsekunnioitukseen. En ollut ainoastaan Sargon, vaan jokainen mies ja -nainen, joka on vaikuttanut jotakin maailmassa. Olin Jumalan ikuinen -palvelija. Sen sijaan pelkäsin hevosia ja vieraita koiria, ja vaikka -ne tarkastelivat minua ja puhelivat minusta, en tiennyt, mitä olisin -tehnyt käsilläni ja jaloillani ja jouduin ihan pulaan niistä.» - -Hän vaikeni hymyilläkseen mokomalle muistolle. - -»On ollut hyvin hauskaa puhua teidän tri Devizesillenne tuon sokean -pienuuden kummallisuudesta ja rajoituksesta, jossa elin niin kauan. -Puhuimme niistä suurista miehistä, jotka todella olivat minussa, -suurista miehistä, joita me todella olimme. Kaikki johtavia suuria -miehiä. Te ja minä, samaa sukujuurta. Sillä menneisyydessä te ja minä -ja hän olimme yhtä, ja tulevaisuudessa me taas saatamme yhtyä. Olemme -eronneet tarttuaksemme asioihin, niinkuin käsi jakaantuu sormiin ja -peukaloon. Puhuimme siitä ajasta, jolloin meissä piilevä henki rakensi -ensimmäisen majan, laski vesille ensimmäisen aluksen ja ratsasti -ensimmäistä kertaa hevosella. Emme voineet muistaa noita suuria hetkiä -varsinaisina tapahtumina, mutta palautimme ne mieleemme noin yleisesti. -Muistelimme hehkuvan kuumaa päivää, jolloin joukko miehiä kulki -ensimmäisen kerran hiekkaisen erämaan yli, ja jolloin mies ensimmäisen -kerran seisoi vuorien jäätiköillä. Se oli — liukasta. Sitten muistin, -kuinka kansani rakensi ensimmäisen kaupunkini multavalleja. Läksimme -ensimmäisten karjalaumojen ryöstäjiä vastaan. Sitten tri Devizes ja -minä seisoimme mielikuvituksessamme jonkunlaisella komentosillalla ja -katselimme, kuinka miehemme liikuttelivat kaleerin raskaita airoja -matkalla Islantiin ja Viinimaahan. Me näimme heidät kumpainenkin. -Suunnittelimme Kiinan suuria muureja, ja minä laskin latinalaiset -purjeet suurella kanavallamme. Katsokaas, minä olen rakentanut -miljoonittain komeita temppeleitä ja laatinut lukemattoman joukon -ihania veistoksia, maalauksia, kultasepän töitä ja koristeita. Olin -unohtanut sen, mutta sen olen kuitenkin tehnyt. Ja olen rakastanut -biljoonalla rakkaudella, ihan todella — joutuakseni tänne. Olemme -kaikki rakastaneet. Keskustelimme siitä, teidän tri Devizesinne ja -minä. En ole uneksinut miljoonattakaan osaa kaikesta siitä, mitä minä -olen. Kun luulin, että olin yksin ja ainoastaan Sargon, en vielä -tiennyt mitään suuresta perinnöstäni ja halvasta kohtalostani. Nytkin -vasta alan nähdä... On hullunkurista ajatella, että minä, jolla on -takana kaikki tuo menneisyys ponnistuksia ja seikkailuja, että minä -olisin tyytynyt käyskentelemään Woodford Wellsissä hullunkurisessa -villapuvussa ja nukkaisissa polvihousuissa, joka oli hyvin raskas ja -epämukava, ne oikein kutkuttivat minua kuumina päivinä. Mutta niin -minä kuitenkin tein... Tietämättä... Kuljin vain eteenpäin, kunnes en -enää voinut sietää sitä, ja sitten minun täytyi pysähtyä ja raapia -polviani...» - -»Tietysti minä silloin, kun sanoin itseäni Sargoniksi, kuninkaitten -kuninkaaksi, ja pyrin hallitsemaan koko maailmaa, silloin — kuten tri -Devizes sanoi — puhuin tunnusmerkillisesti. Itse asiassa jokainen on -Sargon, kuninkaitten kuningas, ja jokaisen olisi ruvettava pitämään -huolta maailmasta, pelastettava se ja hallittava sitä, niinkuin minun -on tehtävä.» - -Hän oli päättänyt selityksensä. Hän oli levittänyt paloitellut -jäsenensä Bobbyn nähtäväksi, sellaisina kuin Devizes oli palauttanut ne -hänelle. - - -5. - -»Mutta mitä te sitten aiotte tehdä?» kysyi Bobby. - -»Olen paraikaa ajatellut sitä.» - -Hän jatkoi miettimistään hetkisen. - -»Kaikki muuttuu toisenlaiseksi», sanoi hän, »kun huomaa, ettei olekaan -ainoa Sargon. Minä luulin, että minä olin suuri kuningas, suuri johtaja -jota muu maailma oli valmis seuraamaan. En tiedä, tunsinko ollenkaan -oikein kykeneväni sellaiseen hommaan, mutta en nähnyt muutakaan -keinoa ollakseni Sargon ja kuningas. Nyt minä tiedän. Tein parhaani, -mutta juuri silloin kun menin Buckinghamin palatsiin, huomasin, että -tehtävästä tulisi liian suuri minulle. Kerroin tri Devizesille, sanoin -hänelle, että kun hän kerran oli Sargon ja kuningas ihan yhtä paljon -kuin minä, ja kun kenestä hyvänsä voisi tulla Sargon ja kuningas, niin -ei enää ollutkaan kysymystä valtaistuimista ja palatseista, taikka -julistuksista ja kruunauksista — sellaiset jutut olivat nyt liian -vanhanaikuisia ja turhanpäiväisiä apukeinoja, tärkeintä oli olla vain -kuninkaallinen henkilö ja toimia yhdessä kaikkien kuninkaallisten -henkilöitten kanssa maailmassa tehdäkseen maailman heidän korkean -sukunsa veroiseksi. Jokainen, joka herää tietoisuuteen siitä, tulee -kuninkaalliseksi henkilöksi. Voimme olla toimivia kuninkaita, vaikka -pysymmekin tuntemattomina. Saattaa hoitaa pesulaitosta, niinkuin -minäkin Preembynä ollessani, ja olla ajattelematta muuta kuin voittoa, -tarpeita, turhanpäiväistä ja huolia, niinkuin vähäpätöinen pesijä -ainakin ja kuinka tylsää kaikki tuo oli! — taikka sitten saattaa -olla kuningas, kymmenien tuhansien kuninkaitten jälkeläinen; heidän -ja kaikkien inhimillisten asioiden haltia, vielä syntymättömienkin -sukupolvien herra — vaikka elääkin maanpaossa pesulaitoksen hoitajana.» - -Hän vaikeni taas. - -»Enin osa tuosta on totta», sanoi Bobby. »Se on... se on hyvin -houkuttelevaa.» - -»Niin pitkälle on kaikki päivänselvää. Mutta sitten alkavat vaikeudet. -Ei riitä, kun vain sanoo olevansa kuningas. Sinun on oltava kuningas. -Sinun on toimittava! Et voi olla kuningas ilman kuninkaallisia tekoja! -Mutta juuri siitä tri Devizes ja minä emme oikein päässeet selvyyteen. -Siinä on koko lailla miettimistä. Mikä on minun kuninkaallinen -tehtäväni? Tässä heikossa ruumiissa — ja mitä minä olen? En ole -selvillä siitä. Mutta se pelkkä tosiseikka, että minä en ole selvillä -kaikesta, osoittaa minulle selvästi, mistä minun on aloitettava. Minun -on päästävä selvyyteen. Minun on hankittava tietoja, selvitettävä -oma kuninkuuteni. Sehän on järkevää. Minun on opittava paremmin -tuntemaan suuri perintöni, meidän suuri perintömme, sen vaiheet, sen -mahdollisuudet, niitten miesten menettely, jotka käyttävät sitä väärin. -Minun on opiskeltava kauppaa, taloutta ja raha-asioiden hoitoa, ja -kun sitten näen kaiken selvästi, on minun ponnisteltava, tutkittava -ja työskenneltävä, ja minun on otettava selville, mitä erikoisia -lahjoja minulla on ja kuinka voin paraiten käyttää ne kuningaskuntani -hyväksi. Jokaisen kuninkaan tulee tehdä hallituskautensa suurenmoiseksi -erikoisilla lahjoillaan. Siitä me pääsimme yksimielisiksi. - -»Nyt minä vielä en tunne erikoisia lahjojani. Tri Devizes sanoi, että -mitä häneen tulee, on hänen tutkittava ihmisten toiminnan syitä ja -keskinäisiä suhteita. Hänen lahjansa ja luonnolliset taipumuksensa -viittaavat sielutieteeseen. Hän on saanut osansa mitatuksi itselleen, -kuninkaallisen tehtävänsä. Mutta minulla ei toistaiseksi ole tuota -suurta itsetuntemusta. Minun on aloitettava alempaa ja laajemmista -kysymyksistä. Minun on opittava tuntemaan maailmaa ja koko tuon -Sargonien kuningaskunnan historia, ja kaikki se, mitä olen lyönyt -laimin unelmissani ja vähäpätöisyydessäni. Minun on taas mentävä -kouluun. Opittava, kuinka oikein kiinteästi ajatellaan. En välitä -vaivoista. Mutta olen kärsimätön. Kun ajattelen kaikkea, mitä edessäni -on: lukemista, tiedusteluja, käyntejä museoissa ja sellaisissa -paikoissa, haluaisin heti päästä aloittamaan. Olen elänyt niin vähän -huomiokykyistä ja niin vastuutonta elämää, että olen ihmeissäni, kuinka -voin tehdä selkoa tuhlaamistani vuosista. Olen uneksinut ne pois. -Mutta olen iloinen, kun voin herätä kuninkuuteeni, ennenkuin on liian -myöhäistä.» - -»Olen vielä ihan nuori mies. Olen hiukan yli neljänkymmenen, mutta -se ei merkitse mitään. Puolet siitä oli lapsuutta ja poika-aikaa, ja -suurin osa jäännöksestä tyhjyyttä. Kaikesta päättäen saatan vielä -elää neljäkymmentä vuotta lisää. En ole vielä puolessakaan. Ja niistä -saattaa tulla paraat vuoteni, täysimmät vuoteni. Kolme tai neljä -saattaa mennä opiskeluun — opiskeluun kaikkialla maailmassa. Aloitan -opiskeluni politiikalla ja ottaakseni selville, miksi naiset ja miehet -ovat niin orjamaisia ja matalamielisiä. Koetan aluksi ottaa selville, -kuinka voisin ulottaa suuren vapautukseni toisiinkin. Pääsen vähitellen -oikeaan, tunnustettuun elämään. Ihminen, jolla ei ole tunnustettua -elämää, on kuin rotta laivassa, eikä kuin sitä ohjaava ihminen. Ja sen -ohessa koetan löytää oman, itsenäisen elämäni, erikoisen tehtäväni. -Se on ehkä ennenaikaista, mutta minua viehättää suuresti hulluuden ja -hoitoloiden arvoitus. En voi käsittää, mitä hulluus on. Se hämmästyttää -ja surettaa minua, ja tri Devizes on kanssani yhtä mieltä siitä, että -kun joku kysymys hämmästyttää ja surettaa, niin on siitä koetettava -tieteellistä tietä hankkia kaikki mahdolliset tiedot. Sitten se ei -enää sureta: se vetää puoleensa ja viehättää. Ja kun olin... tuossa -paikassa, puhuttelin eräitä noista onnettomista. Olin kovin pahoillani -heidän takiaan. Lupasin auttaa heitä, kun pääsisin valtakuntaani. Ja -nyt alan nähdä, minkälainen valtakuntani on, ja mitä tietä minun on -kuljettava sinne päästäkseni. Ehkäpä minä oikeaan aikaan opin tuntemaan -ja levittämään tietoa hoitoloista, ja saan tehdyksi kaiken paremmaksi -niissä, että niihin ei enää vain suljeta ihmisiä, vaan parannetaan ja -autetaankin heitä.» - -»Se oli Devizesin ajatus, muistaakseni — taikka lienemme me kehitelleet -sitä yhdessä — että hulluudessa on todellinen ja tärkeä tarkoituksensa. -Se on jonkunmoinen yksinkertaistuminen, jonkunmoinen esteiden ja -salpojen poisto, ja jonkunmoinen luonnollinen koe. Sielun salaisuudet -paljastuvat. Mutta jos kerran ihmisparkojen tulee kärsiä sellaista -hankkiakseen tietoa muille, niin olisi heitä kohdeltava kunnollisesti, -heitä pitäisi hemmotella ja kaikin puolin käyttää heitä hyväksi, eikä -jättää heitä sellaisten raakalaisten käsiin kuin meillä oli... En voi -kertoa teille sitä. En vielä. Raakoja he olivat... Ja selvinä hetkinään -— kaikilla hulluilla on selvät hetkensä — heitä pitäisi lohduttaa ja -selittää heille kaikki.» - -Pienet, omituiset kasvot versoavine viiksineen ja kalpeine, sinisine -silmineen tuijottivat Bobbyyn. - -»Kun näin teidät ensimmäisen kerran», jatkoi Sargon, »en ollenkaan -voinut käsittää, minkälainen suhteemme oikeastaan oli. Olin silloin yhä -turhan kunnian tavoittelun vallassa, luulin olevani suuri profeetta, -opettaja ja kuningas, ja että koko maailman tulisi totella minua. -Luulin, että teistä tulisi ensimmäinen, paras ja läheisin oppilaani. -Mutta nyt tunnen itseni paremmin. Ja toiset ihmiset myös. He elävät, -eivät suinkaan ollakseen minun seuraajiani ja oppilaitani, vaan -kuninkaita rinnallani. Meidän on työskenneltävä yhdessä kaikkien -heränneiden kanssa kuningaskuntamme ja ihmiskunnan suuren edistymisen -hyväksi.» - -Hän jatkoi puhellen pikemmin itselleen kuin Bobbylle: - -»Olen aina tahtonut tietää paljon, mutta nyt minulla on oikea tahto -oppia tietämään. Minusta tulee nyt toisenlainen. Tuntuu uskomattomalta, -että vähän aikaa sitten huolehdin, miten saisin aikani kulumaan. Nyt -minulla on vain kiire päästä käsiksi asioihin, ja olkoon elinaikani -kuinka pitkä hyvänsä, niin tiedän, että se ainakin on täysi. Minua -hämmästyttää se, että valtakunnassani on lennetty jo kaksitoista -vuotta, mutta itse en ole vielä milloinkaan ollut lentokoneessa. -Minun täytyy saada katsella maailmaa lentokoneesta. Ja ehkäpä minun -täytyy mennä Intiaan, Kiinaan ja muihin sellaisiin ihmeellisiin ja -kummallisiin maihin, koska nekin ovat osa perintöäni. Minun täytyy -tietää niistä jotakin. Ja viidakot ja erämaat meidän on vallattava, -ja minun on nähtävä nekin. Eläimet ovat meitä alempana. Meidän on -huolehdittava niistä tai hävitettävä ne armollisesti, sikäli kuin -valtakuntani edut vaativat. On hirveätä olla eläintenkin herra. Kaikki -eläimet, villit tai kesyt, ovat meidän valtamme alaisia. Ja sitten -tiede. Kaikki se ihmeellinen työ, jota ihmiset tekevät laboratorioissa, -ja heidän merkilliset keksintönsä ovat meidän huolemme esineitä. Jollen -ymmärrä asioita, voin ehkä vaikuttaa häiritsevästi. Kuinka sokea -olenkaan ollut elämäni loistolle! Kun ajattelen tätä kaikkea, voin -tuskin sietää oloa tässä vuoteessa: olen niin kärsimätön pääsemään -niihin käsiksi. Mutta luulen, että minun täytyy olla kärsivällinen -näitten vinkuvien keuhkojeni takia.» - -»Kärsivällinen», toisti hän. - -Hän katseli rannekelloaan, mutta se oli pysähtynyt. »Voitteko sanoa, -paljonko kello on? Seitsemältä minun pitäisi taas ottaa tuota mainiota -vahvistavaa lääkettä. Se tekee ihmeitä minussa. Mutta ei, ei mitään -hätää, hoitajatar kyllä muistaa sen... Se antaa minulle uutta elämää.» - - -6. - -Mutta Sargon ei enää elänyt neljääkymmentä vuotta, ei kolmea-, ei edes -kahtakymmentäkään. Hän eli tasan päivää vaille seitsemän viikkoa tämän -keskustelun jälkeen. Hän pysyi vuoteessa pari päivää Bobbyn palattua -Lontooseen. Sitten lähti Lambonekin pois, ja silloin hän tuli vaikeaksi -hoitaa. Kun hänen voimansa palasivat, vaati hän hoitajattarelta yhä -enemmän kirjoja, joita hän ei saattanut nimittää eikä kuvailla, ja -Encyclopedia Britannican niteitä, ja kun hoitajatar selitti, että -seitsemän tämän mahtavan julkaisun nidettä oli varmasti kylliksi, -mitä toipuva henkilö yhdellä kertaa tarvitsi, nousi hän vuoteestaan, -puki ylleen karkean, pienen aamupukunsa ja laskeutui hoiperrellen -alakerrokseen päättävästi yskähdellen, ja meni kirjastoon. Sen -jälkeen hän ei käynyt vuoteeseen kolmeen päivään. Siihen alakerroksen -kulmaukseen, jossa oli enimmän kirjoja, laitettiin valkea ja ympärille -asetettiin varjostimia, että hän pysyisi lämpimänä. Mutta vahvistava -lääke kiihotti häntä, ehkäpä se oli liiankin vahvistava, eikä hän -halunnut pysyä suojatussa nurkassaan. - -Sairaanhoitajatar näytti olleen heikko myöntyväinen luonne, jolla -ei ollut taipumusta käyttää voimakeinoja. Hän soitti Devizesille -Lontooseen mutta hänen ei onnistunut täydellisesti selvittää Sargonin -huonon käyttäytymisen vakavuutta. Hänen itsepäisyytensä nousi -huippuunsa, kun hän ei tahtonut mennä vuoteeseen seitsemältä, vaan -pistäytyi ulos talon edessä olevalle pengermälle yllään kylläkin -päällystakki ja kaulahuivi, mutta jalassaan vaan tohvelit. Hänen -alastomiin nilkkoihinsa ja sääriinsä puhalsi kylmä tuuli. Rannikon -loiston hitaasti kiertyvät, toistuvat valot, jotka liitivät aavemaisina -kukkuloita pitkin tähtien kirkkaassa valossa, olivat vietelleet hänet -ulos, tuo valonsäteinen kulkue loistavan valkoinen Sirius ja Orionin -silmiin sattuva, säihkyvä komeus. Oli kirkas marraskuun yö, ja pakkasta -ilmassa. Hoitajatar kuuli hänen yskivän ja syöksyi häntä hakemaan. Hän -katseli Siriusta Lambonen kenttäkiikarilla, ja hoitajattaren piti vetää -hänet väkisin huoneeseen. Hän suuttui, ja siitä syntyi epämiellyttävä -painiskelu. - -Seuraavana päivänä Sargon ei kyennytkään nousemaan vuoteestaan. -Kuitenkin hän puuhaili omiaan ja paljasti tulehtuneen rintansa -kylmälle heikosti yritellessään lukea. »En tiedä mitään», valitteli -hän. Joksikin aikaa parani hän taas hiukan, ja nyt on hyvin luultavaa, -että hän yöllä avasi ikkunan ja istui tuntikausia sen ääressä ihaillen -tähtiä. Tätä seurasi sairauden uusiutuminen, ja kun hän oli kamppaillut -viikon päivät ja sitten ruvennut hourailemaan, tuli hän perin heikoksi, -ja sitten, eräänä iltana, tuli kuolema. Hän oli kuollessaan ihan yksin. - -Bobby ei ollut ollenkaan odottanut kuolemaa. Hän kuuli sen suureksi -hämmästyksekseen Christina Albertalta. Hänelle ei ollut sanottu -mitään siitä, että Sargon oli heikompi, eipä edes kerrottu hänen -tottelemattomuudestaankaan. Bobby oli ajatellut häntä melkein kadehtien -ja luullen, että hän paranisi päivä päivältä ja nauttisi joka päivä -onnellisena yhä suuremmasta huolenpidosta. Hän oli kuvitellut uutta -keskustelua ja uutta vaihetta tuon merkillisen myöhästyneen nuorukaisen -elämässä. Tuntu siltä kuin jännittävä tarina olisi äkkiä jäänyt kesken, -ikäänkuin kaikki sen loppuluvut olisi kiivaasti ja järjettömästi -jätetty pois. - -Tämä petetyn myötämielisyyden synnyttämä mieliala kesti yhä, kun -Sargonin ruumis poltettiin Golders Greenissä. Bobby meni katsomaan -noita outoja menoja. Hän saapui myöhään Billyn kanssa. Arkku, jossa -pieni ruumis oli, oli valmiina liukumaan ahjoon, korkeakirkolliset -menot olivat juuri alkaneet. Kappelissa oli hyvin vähän ihmisiä, -Christina Alberta, yllään äidiltä peritty, musta puku, oli etualalla, -vainajan lähimpänä sukulaisena, Paul Lambonen ja Devizesin välissä. -Hänen takanaan, vakavan ja tukevan näköisinä, olivat Harold ja Fay -Crumb hämmästyttävän syvässä surupuvussa ja seuraten menoja tarkkaan -kahdesta rukouskirjasta. Epämiellyttävän näköinen mies, jolla oli -pitkät, rokonarpiset lampaankasvot, pienet silmät ja jokapäiväisen -näköinen musta puku, kääntyi ympäri ja tuijotteli Bobbya hänen -kappeliin tullessaan. Hänen seurassaan oli hyvin jykevä, vaalea rouva -näytti surupuvussaan nukkuneen vuoteen alla. Vainajan sukulaisiako? -Sukulaisuuden leima oli kieltämätön. Taustalla seisova nuori nainen -ja kaksi vanhaa naista näyttivät olevan mukana vain halusta seurata -hautajaismenoja yleensä. Siinä oli koko seurue. - -Christina Alberta näytti merkillisen pieneltä ja varjossa olevalta -kahden merkillisen miestuttavansa rinnalla. Päivä ulkona oli harmaa, ja -yleinen vaikutelma tapahtumasta oli, että se oli pieni ja hajanainen, -sumea ja kylmä. Urut soivat Bobbyn saapuessa, ja hän ei mielestään -ollut milloinkaan kuullut vähemmän musikaalista soittokonetta. Sitä -mukaa kuin menot jatkuivat, tuntuivat ne yhä enemmän jokapäiväisiltä -ja teoloogisen teennäisiltä. Mikä vanha käytetty, kostea sadetakki -Englannin korkea kirkko onkaan pyrkivän sielun kannettavaksi, ajatteli -Bobby. Mutta mitä voi oikeastaan mikään uskonto maailmassa tehdä oikean -kuoleman edessä? Teoloogiselta kannalta pitäisi iloita, kun kunnon -mies kuolee, mutta millään noista uskonnoista ei ollut uskallusta -sovelluttaa sitä käytäntöön. Kukaan ei voi vapauttaa itseään tuon -avoimen ja tyrmistyttävän arvoituksen vaikutuksesta. Oliko tuossa -arkussa mitään sellaista, mikä kuuli tai välitti vähääkään koko tästä -synkästä naamiopelistä? - -Bobbyn ajatukset kietoutuivat tuohon hiljaiseen »johonkin», joka -oli arkussa. Pienillä kasvoilla olisi vähäinen, tavaton arvokkuus, -pyöreät, hullunkurisen uskolliset siniset silmät olisivat ummessa ja -hiukan painuneet. Missä olivat nyt nuo toivomukset ja suunnitelmat, -joita Bobby oli kuunnellut muutama viikko sitten? Sargon oli -puhunut lentämisestä, matkasta Intiaan ja Kiinaan, jalojen töiden -suorittamisesta maailmassa. Hän oli sanonut, että hänellä on vielä -puolet elämää edessään. Hän näytti aukeavan kuin kukka myöhästyneen -kevään ensimmäisenä aurinkoisena aamuna, mutta tuo kaikki olikin -harhaa: kuoleman ovi oli paukahtanut hänen jälkeensä ja oli nyt juuri -kiertymäisillään lukkoon. - -Nuo toiveet olivat varmasti olleet elämää. Niissä, jos missä, oli -jotakin sitä elämää, joka sykkii eikä voi kuolla. Mutta oliko se tullut -mukaan? Ei. Tuo tuolla arkussa ei ollut muuta kuin valokuvauksellinen -vaikutelma, pois heitetty puku, katkennut naula. Bobbyn aivoissakin -oli nyt enemmän Sargonia kuin tuossa kirstussa. Mutta missä Sargon -oli? Missä olivat nuo unelmat ja haaveet? Bobbyn korviin kuului menoja -toimittavan pappismiehen ääni, ääni, joka kierteli korkealla hänen -ajatustensa juoksun yläpuolella kuin pakeneva lintu. »Mutta eräät -sanovat: Kuinka saattavat kuolleet nousta ylös ja missä ruumiissa he -tulevat? Sinä hullu, se mitä kylvät, ei tule eläväksi, ennenkuin se -on kuollut. Ja se mitä sinä kylvät, ei ole se ruumis, joka tuleva on, -vaan pelkkä hyvä, olkoon se sitten vehnää tai jotakin muuta. Mutta -Jumala antaa sille ruumiin, sellaisen kuin hän tahtoo, antaa jokaiselle -jyvälle oman ruumiin.» - -»Kummallinen, sotkuinen ja kekseliäs mies tuo Paavali», jatkoi Bobby. -Minne hän oikeastaan tässä pyrkii? Omituinen mies. Huonosti kasvatettu -sen lisäksi sanoessaan »sinä hullu!» Jokseenkin keksitty vertaus tuo -»turmeluksessa kylvetty jyvä». Kaiken kaikkiaan ne olivat puhtaimpia, -elävimpiä aineenosia, mitä olla saattoi, ja ne oli kylvettävä -puhtaaseen multaan. Kasvavia kasveja ehkä lannoitettiin, mutta ei -siemensäiliöitä. Mutta saarnassa korostettiin kummallisesti uuden -elämän »erilaisuutta», sen puuttuvaa yhteyttä edelliseen. Se, mikä -kasvaisi, olisi kokonaan toisenlaista kuin mitä oli kylvetty. Bobby -ei ollut milloinkaan ennen huomannut sitä, ei milloinkaan huomannut, -kuinka ankarasti tehosi puhe siitä, ettei mikään ruumis, ei mikään -mainen ruumis, ei mikään persoonallisuus milloinkaan tule takaisin. - -»Taivaisten loisto on toinen ja maailmassa elävien loisto toinen. On -olemassa auringon loiste, toista on kuunloiste ja vielä toista tähtien -loiste, ja jokainen tähti eroaa toisesta loisteessaan.» - -Minne sillä pyrittiin? Oliko se oikein käännetty? Mitä oli Paavalille -Korintossa tapahtunut? Miksi ei kirkko kuitenkaan voinut puhua jokaisen -suurimmalle kaipuulle, sen sijaan että veti esiin nuo itämaiset -ponsilauseet? Ja tuo vertaus siemenistä, oliko se ollenkaan hyvä? -Kaiken, mikä siemenestä tulee, täytyy taas kuolla. Siemen ei ole sen -kuolemattomampi kuin sitä ennen ollut kasvi. Pappi kulki liian nopeasti -eteenpäin, liian nopeasti, että häntä olisi voinut seurata läheltä. -Parempi ottaa rukouskirja kotona ja lukea uudelleen tuo kaikki. - -»Oi hauta, missä on sinun otasi? Oi kuolema, missä on sinun voittosi? -Kuoleman ota on synti ja synnin palkka on laki.» - -Ei. Sitä ei voinut seurata. Se oli kuin tyhjää puhetta. Ei päässyt -käsittämään sitä, mitä sen alla oli. Tuntui siltä kuin olisi kuunnellut -puhujaa, joka oli liian kaukana selvästi kuultavaksi, mutta joka teki -kaunopuheisia liikkeitä ja päästi epämääräisiä ääniä. - -Menoissa syntyi nolo keskeytys. Jokainen oli liikkumatta, kuin vangittu. - -»Miehellä, joka on naisesta syntynyt, on vain lyhyt aika elää... Hän -syntyy ja hänet leikataan pois kuin kukkanen, hän pakenee kuin olisi -hän ollut varjo.» - -Näkymättömien käsien liikkeellepanemana alkoi arkku liukua polttouunia -kohti, jonka ovet aukenivat ottaakseen sen vastaan. Kuului syvää -kohinaa kuin havisevista siivistä lähtevä ääni, alkuperäinen ja -kaaosmainen jylinä... - -Elämä on ohut, pienen planeetan pinnalle levitetty harso, mutta -liekit kohisevat noin, ja mahtavat tuulet hyökkäävät ja pyörivät -kaukaisimpienkin tähtien luo tilavuuden käsittämättömässä syvyydessä. -Tuo syvä, järjestymätön melu on elottoman aineen oikeata ääntä, ei -kuolleen aineen, sillä se, joka ei ole milloinkaan elänyt, ei voi -kuollakaan, vaan elottoman aineen, joka on elämän ulkopuolella, alla ja -yllä. - -Jokainen kappelissa näytti olevan vaiti, kumartunut, painettu ja -puristettu pienimpiin mittoihinsa, kunnes uunin ovet oli jälleen -suljettu tukahuttamaan tuota sielutonta, riuduttavaa kohinaa. - - - - -Neljäs luku. - -KEVÄT UDIMORESSA. - - -1. - -Bobby unohti heti sen vaikutelman luonnonvoimista, jonka uunin ovien -avautuminen oli paljastanut hänelle, sillä sellaiset seikat eivät -luonnollisestikaan pysy mielessä. Ne saattavat elämän epämukavaksi. -Mutta papin ääni, joka toisteli Paavalin lauseita, kohtaus krematoorion -kappelissa pienine, iankaikkisuuteen lähtöä odottavine arkkuineen -ja muutamine hiljaisine, mustapukuisine surevineen, jotka olivat -kuin täpliä keltaisten penkkien keskellä, palasi hyvin elävänä hänen -mieleensä, kun Paul Lambone alkoi toistella ja selitellä noita tuttuja -mietelmiään turmeltuneen ja turmeltumattoman välisistä vastakohdista ja -esittää omaa, fantastista filosofiaansa. Bobby oli yhä aikonut lukea -hautajaismenot uudelleen, hitaasti ja harkitsevasti mutta ei tullut -milloinkaan tehneeksi sitä ja oli siitä nyt hyvin pahoillaan. Hän ja -Tarsoksen Paavali jäivät siten kokonaan Paul Lambonen armoille, ja hän -tiesi, että Paul Lambone mielellään siteerasi väärin hyvin näppärästi. - -Oli hyvin lämmin, kirkas toukokuun ilta, ja Lambonen vieraat istuivat -illallisen jälkeen hämärissä, eräät talon huoneissa ja toiset -kenttätuoleilla pengermällä. He katselivat vetisten niittyjen ja -tyynen meren yli. Taivas oli kuin syvän sinisen pallon sisäpuoli; -jossa syttyi aina suureneva joukko tähtiryhmiä. Rye ja Winchelsea -kyyristelivät matalalla sen alla, tummina, litteinä täplinä, joissa -kadut oli valaistu ja joku ikkuna silloin tällöin hetkisen välähti. -Merelle pyrkimässä oli kirkkaasti valaistu matkustajalaiva. Nopean, -säännöllisen läheisen loiston valojuova kulki kaukaisen alangon yli, -läheni, valaisi puhujien kasvoja, valaisi huoneita, kohotti esiin -jonkun kirkontornin tai puuryhmän, pudotti ne takaisin pimeään unohtaen -kaiken ja kulkien ohi. Ja sitten se taas palasi: ohut, valkoinen -valojuova, joka kiiruhti kaukaa maaston yli. - -Kun huomio siirtyi pois keskustelusta, huomasi satakielien paljouden. -Ne olivat äsken etelästä tulleita. Yksi tai ehkä kaksikin oli ihan -lähellä, toiset, kauempana olevat, kutoivat harsokankaan heikkoja, -suloisia ääniä näkyväisen maailman yli. - -Bobby istui portailla huoneen ja pengermän välillä selkä pylvästä -vasten ja vieressään tyhjä kahvikuppi. Hän oli asettunut siihen -Christina Albertan jalkojen juureen, joka istui syvässä nojatuolissa -ja oli hyvin hiljaa. Hänen kasvonsa olivat hämärissä, paitsi silloin -kun hänen savukkeensa hehkui valaisten kasvoja omituisen vieraasti. Ja -vielä tänä iltana nuo kasvot olivat olleet hänelle kaikkein tutuimmat. -Christina Alberta oli suudellut häntä ja vetänyt häntä korvista, ja -Bobby oli suudellut hänen paljasta olkaansa ja painanut hänet syliinsä. -Devizeskin oli vaiti ja mietteissään. Hän istui vastapäätä Christina -Albertaa toisella puolen huoneen ovea, ja hän oli niin varjossa, että -Bobby näki selvästi vain hänen kiiltävät kenkänsä ja sukkansa, paitsi -silloin, kun loiston valojuova sattui hänen kasvoihinsa. Oli ollut -aikoja, jolloin Bobby oli luullut Devizesin rakastuneen Christina -Albertaan, ja hän tunsi selvästi ja selittämättömästi, että Christina -Alberta oli ollut jossain määrin rakastunut Devizesiin. Hänestä tuntui -siltä kuin heidän suhteessaan olisi jokin mittaamaton syvyys, mutta -hän ei tiennyt, missä tuo syvyys oli. Jos Christina Alberta olisi -rakastanut Devizesiä, olisi hän sanonut sen. Bobby ei tiennyt mitään -syytä, miksi hän ei olisi sanonut. Mutta tänään hän oli suudellut ja -syleillyt Bobbya, niin että oli mahdotonta uskoa hänen rakastavan -jotakin toista. - -Hän oli kuitenkin seurustellut paljon Devizesin kanssa viimeisinä -kolmena, neljänä kuukautena. Bobby oli huomannut hänen mielialansa -vaihtelevan sen mukaan kuin hän keskusteli tuon miehen kanssa. Tyttö -toisteli usein hänen sanojaan ja puhui asioista aivan samalla tavalla -kuin hänkin. Tämän miettiminen oli ollut Bobbylle suuri koetus ja -huoli. Sitten hän yhtäkkiä sai huomata, että Devizes ei ollenkaan ollut -rakastaja eikä milloinkaan voisi olla sitä. Tämän hän oli saanut kokea -tänä päivänä ihan täydellisesti. Nyt istui Bobby hänen jalkojensa -juuressa jonkunlaisen ylpeyden ja orjuutuksen tunteen vallassa. Hän -istui tytön jalkojen juuressa, ihan lähellä häntä. Devizes oli siinä -pimeän keskellä, hyvin kaukaisena, ainakin kolmen jalan päässä. - -Ottamatta lukuun Lambonen alituista puhevirtaa ei seurue juuri ollut -puhelias. Tänä iltana se oli vielä vaiteliaampi kuin milloinkaan -muulloin. »Tämä on liian täydellistä», oli Margaret Means huoahtanut. -»En voi puhella. Kiitän vain Jumalaa siitä, että olen elossa», ja -hän kyyristyi suureen kattotuoliinsa pengermällä. Hän oli se tyttö — -sen oli Bobby äkkiä huomannut pari viikkoa sitten Lontoossa — jonka -kanssa Devizes aikoi mennä naimisiin. Hän oli tullut näyttämölle kuin -tuulenpuuska hävittämään Bobbyn mielikuvitusta vallassaan pitävää -kolmiota. Hän oli soma, hento olento, ja hämärissä näytti hän ohuelta -ja tuoksuvalta kuin levkoja, ja hän oli ihmeellisen hyvä pianisti. -Eilen illalla hän oli soittanut kaksi tuntia. Paulin sisar, nti -Lambone, oli kutsuttu sinne jostakin Länsi-Englannista kihlautuneen -parin vieraaksi. Bobby oli koettanut puhua Christina Albertalle -Margaretista, mutta Christina Alberta ei ollut tahtonut puhella -hänestä. »Katsokaas», sanoi Christina Alberta yleisesti, »hän on -avannut Devizesillä koko musiikin maailman. Sehän vei heidät yhteen. -Hän on taitava, selväpäinen ja taitava.» - -»En ollut kuullut hänestä milloinkaan, ennenkuin mainitsit heidän -menneen kihloihin.» - -»He ovat käyneet konserteissa yhdessä ja muualla. Devizes on tuntenut -hänet paljoa kauemmin kuin minut.» - -»Milloin tapasit Devizesin ensimmäisen kerran?» - -»Niihin aikoihin kuin isä tuli Midgardkadulle. Niin äskettäin. Siitä -on tuskin kuutta kuukautta. Paul Lambone vei minut hänen luokseen -kysyäksemme neuvoa isästä. Mutta he ovat seurustelleet ainakin vuoden. -Luulin, että heitä kiinnitti vain musiikki. He näyttivät olevan -ystäviä. Ja arvelin, ettei Devizes enää menisi naimisiin. Hän teki -päätöksensä hyvin äkkiä.» - -Christina Alberta jäi miettimään. - -»Juuri sellaista on elämä, Bobby. Asioita kasaantuu, ja sitten teet -äkkiä päätöksen.» - -»Oliko tyttö epäröinyt? Oliko hän antanut Devizesin odottaa?» - -»Ei tyttö», sanoi Christina Alberta merkillinen kovuus äänessään. - -»Ei tyttö», toisti hän. »Devizes ratkaisi asian.» - -Hänestä näytti tuntuvan, että hänen vielä piti sanoa jotakin, ja -lisäsi: »Devizes otti siis ohjakset käsiinsä.» - - -2. - -Tämä oli Bobbyn toinen vierailu Udimoressa. Paul Lambonen mielestä -oli yhtäkkiä ollut sopivaa saada seurue koolle, luultavasti Devizesin -kihlauksen johdosta. Sillä välin Bobby oli tavannut Christina -Albertan monta kertaa ja tullut yhä varmemmin vakuutetuksi siitä, -että he kuuluivat yhteen. Tämä suhde täytti hänen elämänsä. Bobby oli -aina uneksinut hänestä siitä lähtien kuin hän oli kuvitellut häntä -sinisilmäiseksi ja hentovartaloiseksi, ja hän sanoi aina sellaista ja -teki kaikenlaista, mikä sai vain hänen unensa luhistumaan. Se teki -tytön perin mielenkiintoiseksi. Bobby tuli yhä suuremmassa määrässä -riippuvaiseksi hänestä. Tahtoi mennä naimisiin hänen kanssaan, -jollei muun vuoksi, niin ainakin sen takia, ettei menettäisi niin -mielenkiintoista olentoa. Tyttö oli kahdesti kieltäytynyt, eikä -ollenkaan niin sulavasti kuin tilanne olisi edellyttänyt. »Älä pelkää, -Bobby», oli hän sanonut. »Se ei käy päinsä. En ole sellainen nainen, -jona minua pidät.» - -»Et olekaan», sanoi hän. »En välitä siitä.» - -»Sinä olet mitä parhain toveri», sanoi tyttö. »Pidän siitä tavasta, -millä tukkasi kasvaa.» - -»Miksi et sitten hanki sitä omaksesi ja pysy toverina ainaisesti.» - -»Mikään ei ole sen pelottavampaa», sanoi tyttö, ja siihen se kosinta -jäi. - -He kävelivät yhdessä ulkona, he viettivät paljon joutoaikaansa -yhdessä, paitsi noina surkeina hetkinä, jolloin Christina Alberta -äkkiä heitti hänet yli laidan mennäkseen teatteriin tai kävelemään -Devizesin mukana tai mennäkseen juttelemaan Devizesin kanssa. Hän ei -milloinkaan epäröinyt jättää häntä Devizesin vuoksi. Kuitenkin sai -Bobby olla koko joukon hänen kanssaan. Christina Alberta ei tuntenut -paljonkaan teattereita ja varieteita, ravintoloita, tanssipaikkoja -ja sellaisia, ja Bobby oli hienotunteisesti asiantuntija näissä -suhteissa. Malmesburyt tunsivat itsensä hyljätyiksi, ja Susan oli -kostonhimoisen loukkaantunut siitä, että hän oli niin usein poissa -hänen nukuttamismenoistaan. Tessy, selitti Bobby, oli edelleen hänen -parhain ystävänsä, mutta koettaessaan kertoa hänelle kaikesta entiseen -tapaan, joka tapahtui silloin, kun Christina Alberta oli poissa -Devizesin kanssa, olisi hänen tietenkin ollut kerrottava hänelle -kaikki Christina Albertasta. Mutta Tessy kieltäytyi mitä jyrkimmin -kuuntelemasta mitään Christina Albertaa koskevaa. Bobby hämmästyi ja -pettyi pahoin huomatessaan, kuinka kykenemätön Tessy oli arvostelemaan -oikein Christina Albertan loppumatonta viehätystä ja ihmeellistä -mielenkiintoisuutta. Se oli musta paikka hänen mielessään. Tessy näytti -otaksuvan, että Christina Alberta ei ollut likimainkaan niin hyvä -kuin hänen olisi pitänyt olla, vaikka hän todella oli paljon parempi. -Se vieroitti Bobbya ja Tessyä paljon toisistaan ja aiheutti Bobbylle -paljon surua. - -Sillä Christina Alberta oli hyvä ja viehättävä — siitä ei voinut -olla eri mieltä. Hän kasvoi sielullisesti pelottavan nopeasti ja -hänen elämäntuntemuksensa lisääntyi. Joka kerran, kun Bobby tapasi -hänet, tuntui hän yhä enemmän henkilöltä, jolla oli rikkaammat, -täydellisemmät, hallitsevammat aatteet. Hän näytti elävän joka hetken -ajastaan. Hän työskenteli nyt Macbridgen johdolla Royal College -of Sciencessa. Hän kävi käsiksi uusiin opintoihinsa pelottavan -innokkaasti. Hän »rakasti» vertailevaa anatomiaa. Bobby oli aina -luullut, että vertaileva anatomia oli kuivaa, ikävää juttua luista, -mutta tyttö selitti, että se valaisi hänelle koko elämän historian. Se -muutti hänen ajatuksensa maailmasta ja hänestä itsestään, syvästi. »Se -on romanttisinta, mitä milloinkaan olen lukenut tai ajatellut», sanoi -hän. »Se saa ihmiskunnan historian näyttämään hupsulta.» - -Christina Alberta vei hänet kolmesti South Kensingtonin -Luonnontieteelliseen Museoon näyttääkseen hänelle jotakin niistä -hienoista huomioista, jotka olivat vallanneet hänen mielensä. Tyttö -selitti hänelle, kuinka siiven nikamat taikka kiven jättämät uurnat -saattoivat palauttaa mieleen kymmenen miljoonaa vuotta sitten -vallinneet tuulet, auringonpaisteet ja intohimot. - -Ja sitten ihan äkkiä noin viikko sitten oli Christina Alberta suostunut -menemään naimisiin Bobbyn kanssa. Hän oli peruuttanut molemmat -kieltäytymisensä. Mutta tapa, jolla hän sen teki, oli niinkuin -kaikki muukin hänessä, hämmästyttävää ja sekaannuttavaa. Hänen oli -tunnustettava jotakin, ja jonkun aikaa — kunnes hän oli kunnollisesti -saanut harkituksi sitä — näytti tuo tunnustus selittävän täydellisesti -hänen kieltäytymisensä ja selvittävän kaiken häneen nähden. - -Tyttö pyysi häntä saattajakseen Hampton Courtiin. Mutta he eivät -menneetkään puistoon, koska he näkivät portilta, että Busheyn -puistokadun kastanjat olivat täydessä kukassa. Sen vuoksi he kulkivat -pitkin lammikon reunaa hurjasti kukkivien oksien alla. Myöhästynyt -kevät oli nyt tulossa kiireesti, lämpimänä ja säteilevänä. Puut olivat -komeimmillaan. Oli kuin olisi vihreän kuultava meri kuohuttanut -lämmintä, punervaa vaahtoa ilmaan mereen rakeina putoilevien -tykinluotien roiskeessa. Sininen taivas värisi valossa. - -»Kevät on saapunut nopeasti kerran alulle päästyään», sanoi tyttö. - -Bobby tunsi, että hänellä oli jotakin sanottavaa ja odotti. - -»En ole milloinkaan tiennyt, Bobby — tänä vuonna vähemmän kuin koskaan -ennen — onko kevät onnellisin aika vuodesta vai surkeimman levoton. -Jokainen ja kaikki joutuu rakkauden valtaan.» - -»Minä en kuitenkaan odottanut kevättä», sanoi Bobby. - -»Mutta kuinka käy sammakoille, jotka eivät saa vettä?» kysyi Christina -Alberta. - -»Siellä vettä, missä sammakoltakin», vastasi Bobby. - -»Jokainen menee naimisiin tai hankkii häitä», sanoi tyttö. »Luulin... -luulin, että tri Devizes ainakin olisi lohduton leski. Mutta kevään -voimat ovat siepanneet hänetkin. Ne valtaavat jokaisen.» - -»Ovatko ne saaneet sinut valtaansa?» - -»En tiedä. Minun on paha olla, Bobby, olen levoton ja aina huolissani.» - -»Taivu sitten.» - -»Yksin on... paha olla.» - -»Mutta oletko sinä yksin?» - -»Kokonaan.» - -»Mutta olenhan minä olemassa.» - -»Bobby hyvä, mitä sinä minussa haet?» - -»Sinua. Olla sinun kanssasi. Olla sinun kanssasi kaikkialla. Ja saada -sinun rakkautesi.» - -»Se on ystävällistä sinun puoleltasi.» - -»Roskaa! Ystävällistä!» - -»Kuulehan, Bobby», sanoi tyttö ja vaikeni kauaksi aikaa. - -Kun hän sitten taas puhui, oli hänen äänensä saanut tavallisen -keskustelusävyn. »Uskotko sinä siveyteen Bobby? Rakastaisitko tyttöä, -joka ei ole siveä?» - -Bobby sävähti, ikäänkuin toinen olisi lyönyt häntä kasvoihin ruoskalla. -Hän tuli kalpeaksi. »Mitä tarkoitat?» kysyi hän. - -»Sitä mitä sanonkin», vastasi tyttö. - -Vähään aikaan ei kumpikaan heistä sanonut mitään. - -»Sinullakin on ollut kokemuksesi», virkkoi tyttö vihdoin. »Ranskassa. -Niinkuin kaikilla muillakin.» - -Vähäksi aikaa oli valo Bobbyn maailmasta sammunut. - -»Rakastitko miestä?» kysyi hän. - -»En muista, rakastinko. Se oli -— uteliaisuutta, ja kasvamisen -levottomuutta, ja sitä sietämätöntä tunnetta, että se oli kiellettyä. -Ei, minä luulen, että olin ihan... kylmäverinen. Pidin hänen -ulkonäöstään. Ja sitten inhosin häntä... Siinä kaikki, Bobby. Sillä -kannalla ovat asiat.» - -Bobby punnitsi sanojaan. »Jos olisi kyseessä joku muu tyttö kuin sinä, -niin välittäisin minä kyllä siitä. Sinä... sinuun nähden se on eri -asia. Rakastan sinua. Se, mitä sinulle on tapahtunut taikka ei, ei -merkitse mitään. Ainakaan... ei merkitse paljon.» - -»Oletko varma siitä, ettei se merkitse paljon?» - -»Aivan varma.» - -»Ehdottomasti varma?» - -»Kyllä.» - -»Tästä hetkestä sinä unohdat, alat unohtaa, mitä minä olen kertonut -sinulle? Niinkuin minäkin haluan unohtaa sen?» - -»Se käy hyvin pian, jos sinä itsekin haluat unohtaa sen. Se ei -merkitsekään kerrassaan mitään. Huomaan nyt, ettei se merkitse -kerrassaan mitään. Mutta miksi ihmeessä sinä haluat mennä naimisiin -minun kanssani, Bobby? Mitä minussa on? Olen ruma, kömpelö, ikävä, -mitätön. Minussa ei ole puhtautta, ei alttiutta.» - -»Olet lakkaamatta viehättävä. Olet suora, näppärä ja loppumattoman -kaunis.» - -»Todellako, Bobby! Siitäkö sinusta näyttää?» - -»Kyllä. Eikö käytökseni osoita...? Etkö tiedä?» - -»Niin», sanoi hän totisesti, »luulen tietäväni.» - -Tyttö seisahtui hänen eteensä kädet selän takana. He seisoivat -paikoillaan katsellen toisiaan, ja Bobby sävähti aivankuin olisi -ollut purskahtamaisillaan itkuun. Tytön kasvot olivat vakavat ja -tuskaiset, mutta kun hän näki Bobbyn ilmeen, puhkesi hän hymyyn. -Hänen totisuutensa hävisi. Hän oli uudenlainen Christina Alberta. Hän -tuli äkkiä niin hilpeäksi kuin suinkin ajatella voi, luottavaiseksi, -arkailemattomaksi. - -»Jos sinä suutelisit minua, juuri täällä, Busheypuistossa, niin -pistettäisiinköhän meidät putkaan?» - -Bobbysta oli ihmeellistä painaa hänet syliinsä. Bobbylle ilmaantui ihan -uusi Christina Alberta. Christina Alberta noin kuuden tuuman päästä -katsottuna, ällistyttävän kaunis Christina Alberta. Olisi saattanut -luulla, ettei hän ollut elänyt muuta kuin Bobbyn rakkautta varten. - -»Saat nyt oppia», sanoi Christina Alberta pienen hetken jälkeen. -»Teeppä se kaikki vielä kerran, Bobby. Kukaan ei näy katselevan...» - - -3. - -Ei Lambone eikä Devizes näyttänyt ollenkaan hämmästyneeltä heidän -kihlauksensa johdosta. Kuitenkin tuntui heidän suhtautumisensa -tapahtumaan, joka oli täydellisesti heidän odotustensa mukainen, -melkein painostavalta. Nuori pari oli tullut Udimoreen Devizesin ja nti -Meansin kanssa nti Lambonen runsaan suojeluksen alaisena, ikäänkuin -heidät olisi määrätty toisilleen jo aikojen alusta. - -Mutta Udimoressa kohtasi Bobbya moni hämmästyttävä yllätys. Koko -lauantain näytti Christina Alberta pikemminkin olevan pahalla tuulella -kuin rakastunut. Häneen näytti paljon enemmän koskevan se seikka, että -Devizes meni naimisiin nti Meansin kanssa, kuin se epäitsekäs alttius, -jota Bobby vuodatti hänen ylleen. Tyttö ei välittänyt hänen pienistä -yrityksistään päästä olemaan kahden kesken hänen kanssaan. Molemmat -parit pelasivat tennistä, kunnes oli aika pukeutua päivälliselle. -Christina Alberta oli ihan harjaantumaton eikä näyttänyt ollenkaan -tuntevan sääntöjä, ja Margaret pelasi niin näppärästi ja sulavasti, -että se harmitti Christina Albertaa siinä määrin, ettei Bobbykaan -voinut olla sitä huomaamatta hienolla tajuamiskyvyllään. Bobby oli -huomaavinaan, että Devizeskin tajusi tytön olevan huonolla tuulella, -mutta nti Means ei onnensa keskellä nähnyt maailmassa mitään muuta kuin -Devizesin. - -Sunnuntaiaamuna Christina Alberta vei Bobbyn kanssaan retkelle Breden -linnanraunioille kellojen iloisesti kaukana helistessä. Siellä hän -ilmoitti, ettei hän aiokaan mennä naimisiin hänen kanssaan. - -Bobby vastusteli: »Etkö sinä siis rakastakaan minua?» - -»Enkö minä ole suudellut sinua? Enkö ole syleillyt sinua? Enkö ole -pörröttänyt sinun tukkaasi?» - -»Mutta miksi sinä et sitten halua mennä naimisiin minun kanssani?» - -»En tahdo mennä naimisiin kenenkään kanssa. En rakasta ketään, paitsi -tietysti sinua. Mutta en voi mennä naimisiin sinunkaan kanssasi. -Tahdon, että minua rakastetaan, Bobby. Niin. Mutta minä en tahdo mennä -naimisiin.» - -»Mutta miksi? Siitäkö vanhasta syystä?» - -»Ei. Annoithan sinä siitä kunniasanasi. Mutta en kuitenkaan voi mennä -naimisiin kanssasi, Bobby... Luulen sen johtuvan siitä, etten tahdo -olla sidottu kenenkään muun elämään. En halua tulla vaimoksi. Tahdon -olla vapaa ja itsenäinen oma itseni. Olen alkanut kasvaa. Siinä se on, -Bobby. Tahdon olla vapaa ja kasvaa.» - -Bobby päästeli vastustelevia ääniä. - -»En halua, että kukaan näkisi minun kasvavan koko ajan. Sinä katselisit -minua aina, Bobby. Tiedän, että sinä katselisit.» - -Bobbyn oli turha väittää vastaan. Kyllä hän katselisi. - -»En uskonut, että asiat kääntyisivät tähän suuntaan, sitten kun olin -päättänyt mennä naimisiin kanssasi. Tahdoin mennä naimisiin kanssasi, -kun olin saanut itseni suostumaan siihen, vilpittömästi halusin. -Tahdoin silloin pelottavasti olla lähellä jotakin, niin lähellä kuin -mahdollista, saada suutelolta ja kuulla sanottavan: 'Niin, kas niin!’ -ja pysyä siinä. Se oli minusta ihanaa. Bobby. Sinä olet suuri autuus -minulle, Bobby. Surisin itseni hulluksi ilman sinua. Mutta kuinka -lähelle toisiamme tulemmekaan rakastaessamme, ja kuinka kaukana -kuitenkin olemme koko ajan! Kuinka me voimme tuntea toisiamme, kun -tuskin tunnemme itseämmekään? Kun emme uskalla tuntea itseämme? Sinä -olet niin kultainen, Bobby. Olet niin lämmin ja hyvä, että tuntuu -epäkiitolliselta, kun en anna sinulle molempia käsiäni. Mutta minä -en voi. Ehkä minä en olekaan mikään tavallinen terve nainen. Taikka -minulle on tietämättäni tapahtunut jotakin. Ehkäpä elämä on pettänyt -minua jollakin tavoin... Voi, en tiedä Bobby. Kaipaan jotakin ihmistä -pelottavasti, kaipaan sinua pelottavasti ja kuitenkaan en ollenkaan -halua sinua. Minun pitäisi pikemminkin olla kuollut kuin tuollainen -naisellinen olento kuin Margaret Means. Jos tämä on avioliittoa...» - -»Mutta arvelin», virkkoi Bobby, »kaiken sen jälkeen, mitä on -tapahtunut...» - -»Ei.» - -»Mutta minä odotan sinua kymmenen vuotta», sanoi Bobby, »jos sinä -sattumalta muuttaisit mieltäsi.» - -»Sinä olet kultaisin lohduttaja», sanoi Christina Alberta, mutta -vaikeni äkkiä... - -Ja sitten hän laski käsivartensa Bobbyn hartioille, painautui häneen ja -puhkesi hurjaan, intohimoiseen itkuun. - -»Kastelen vain sinut sen sijaan, että menisin naimisiin kanssasi», -nyyhkytti tyttö ja naurahti. »Voi, Bobby rakas, minun oma rakkaani.» - -Hän riippui Bobbyn kaulassa jonkun aikaa. Sitten hän irroittautui ja -seisoi hänen edessään pyyhkien silmiään, tuo sama Christina Alberta, -jonka Bobby niin hyvin tunsi; kyynelten jäljet vain olivat uudet. »Jos -naiset eivät voi paremmin hillitä tunteitaan», sanoi hän, »niin heidän -on palattava haaremeihin. Emme voi saada kumpaakin yhtaikaa. Mutta minä -en mene naimisiin sinun kanssasi. Maailmassa ei ole sellaista miestä, -jonka kanssa voisin mennä naimisiin. Tahdon olla vapaa ja riippumaton -nainen, Bobby. Tästä alkaen.» - -»Mutta minä en ymmärrä», sanoi Bobby. - -»Se ei tapahdu senvuoksi, etten minä tahtoisi sinun rakastavan minua.» - -Bobby oli ällistynyt. - -»Bobby», kuiskasi hän ja näytti hehkuvan. - -Bobby otti hänet taas syliinsä ja puristi häntä ja painoi hänen -poskiaan ja korviaan itseään vasten, suuteli häntä, ja suuteli häntä -taas, ja hänestä tuntui hänen oman arvottomuutensa merkiltä, että hän -tällaisella hetkellä saattoi ajatella, olisiko maailmassa ihanampia -suutelolta kuin kyynelten maustamat. - -Ja tyttö ei kuitenkaan menisi naimisiin hänen kanssaan. Hän oli -siepannut itsensä pois häneltä ja oli kuitenkin hänen sylissään. - -Bobby oli äärimmäisimmän ällistynyt siitä, mitä nyt oli tapahtunut, -mutta oli ihan selvää, ettei hänen kihlauksensa loppu suinkaan -merkinnyt tämän rakastelemisen loppua. Rakkautta tässä kaikissa -tapauksissa oli, ja selvää oli myös, että vuodenaika oli rakkauden -aikaa. Kuningatar Toukokuu hallitsi maailmaa. Heidän ympärillään -uhkuivat ruusut kukkiensa valkeutta ja vanhemmatkin pensaat olivat -juuri kukkaan puhkeamaisillaan. - - -4. - -Bobby istui hämärissä ystävineen ajatellen kaikkea, mitä hänelle oli -tapahtunut tänään, ajatteli Christina Albertan suolaisia kyyneleitä -ja hänen käytöksensä ainaista, arvoituksellista outoutta. Hän oli -yhä äärimmäisen hämmästynyt, mutta nyt laajalla, rauhallisella, -tyytyväisellä tavalla. Christina Alberta ja hän eivät nähtävästi menisi -naimisiin, ja kuitenkin tyttö oli suudellut häntä ja syleillyt häntä, -ja hänellä oli vapaus istua hänen jalkainsa juuressa. Toistaiseksi -hänen ei tarvinnut nöyryyttää itseään kertomalla muille, että hän -ei menisikään naimisiin Christina Albertan kanssa. Hän ei sanonut -mitään. Hänen ajatuksiaan ja tunteitaan ei voinut ilmaista sanoilla. -Christina Alberta oli myös suljetun vaiti. Jokainen näytti vaipuneen -omiin ajatuksiinsa. Keskustelu näköalasta, tähdistä ja satakielten -saapumisesta ja muuttolinnuista juoksi hetken ja kuoli sitten. - -Jokaisen mieli oli liian täynnä, että heitä olisi haluttanut puhella. -Hiljaisuus piteni. Bobby ihmetteli, mitä tapahtuisi, jos kukaan ei enää -puhuisi. Hän ajatteli Christina Albertaa tuossa aivan lähellä, ja koko -hänen olemuksensa alkoi väristä. Hiljaisuus alkoi käydä painostavaksi. -Hänestä tuntui, ettei hän enää kykenisi vaihtamaan asentoaankaan. -Kukaan ei liikahtanut. Vihdoin Lambone pelasti tilanteen. - -»Tänään on kulunut tasan kuusi kuukautta siitä kun Sargon kuoli -yläkerroksessa», sanoi Lambone. Hän vaikeni ja näytti sitten vastaavan -esittämättömään kysymykseen. »Emme tiedä tarkalleen, milloin hän kuoli. -Hän vain haihtui pois yöllä.» - -»Olisinpa tahtonut tuntea hänet», sanoi Margaret Means jokseenkin -pitkän väliajan jälkeen. - -Bobbyn ajatukset kiersivät Sargoniin. Tuo vaitelias nuori nainen, joka -istui pimeässä hänen takanaan, lakkasi vallitsemasta hänen ajatuksiaan. -Hänellekin tuli halu puhua ja hänen oli rykäistävä kirkastaakseen -kurkkunsa. - -»Minusta on vastenmielistä ajatella, että minut poltettaisiin ja -hajoitettaisiin», sanoi hän. - -»Se ei sentään ole niin vastenmielistä», sanoi nti Lambone, »kuin -ruumiin sulkeminen arkkuun mätänemään.» - -»Oi, älkää sanoko niin!» huudahti Bobby. »Minusta on vastenmielistä -ajatella kuolemaa, kuolemaa yleensä. Nyt kun on kevät, kun koko -maailma on täynnä eloa, muistan, minkälainen hän oli, hänen toiveensa, -jotka hajosivat ja hävisivät. Ne ovat hajonneet ja hävinneet joka -tapauksessa, niitä ei ole pistetty kirstuun, suljettu sinne ja -haudattu... Kun olin viimeksi täällä, oli hän kuin pieni poika, joka -on ensimmäistä kertaa kuullut maailmasta. Hän aikoi lähteä lentämään, -Intiaan ja Kiinaan, aikoi oppia kaiken kaikesta ja sitten suorittaa -kaikenmoista loistavaa. Mutta nuo inhottavat bakteerit toimivat -hänen keuhkoissaan ja mursivat hänen voimansa, eikä tuosta kaikesta -milloinkaan tullut mitään... Kun kuulin, että hän oli kuollut, en -osannut uskoa sitä.» - -_»Onko_ hän kuollut?» kysyi Paul Lambone. - -Siihen ei voinut vastata mitään. - -Paul sovitti lapaluunsa vielä mukavammin pienen syvän sohvan selkänojaa -vasten, jossa hän istui. »Mitä enemmän ajattelen Sargonia, sitä -vähemmän hän tuntuu minusta kuolleelta ja sitä tärkeämmäksi hän tulee. -En ole samaa mieltä kanssanne, Roothing. Hänen elämässään ei ollut -mitään mitätöntä. Tarkoitan, että hän oli symboolisen täydellinen. Olen -ajatellut häntä loppumattomiin.» - -»Ja puhunut», sanoi Devizes, »loppumattomasti.» - -»Ja antanut teille eräitä hyvin hyödyllisiä ohjeita ajatuksien -hoitamismenetelmässä. Älkää olko kiittämätön. Luulette, että -Sargon on mennyttä, vaikka hän on vasta alussa. Olette muuttumassa -menestyksellisesti liian ammattimaiseksi, Devizes. Te alatte puuttua -asioihin, tehdä ne valmiiksi ja jättää ne sitten mielestänne. Ette -harrasta niitä jatkuvasti oppiaksenne. Ette istu paikallanne ja -ajattele niitä, niinkuin minä. Minä ajattelen jatkuvasti Sargonia. -Seurustelen yhä hänen kanssaan, koska hän on yhä elävä olento minulle. -Olen saanut häneltä uuden uskon, sargonismin. Julistan hänet uuden -ajatuskannan profeetaksi. Se on viimeinen uusin uskontoni. On aina -olemassa uusia uskontoja, ja uudet uskonnot ne aina merkitsevät -jotakin. Uskonto on elävä olento, ja sen, mikä on elävä, täytyy yhä -uudelleen kuolla ja uudelleen syntyä jälleen — erilaisena, mutta -kuitenkin samana.» - -»Uskotte siis kuolemattomuuteen, hra Lambone» sanoi nti Means. »Minäkin -toivoisin voivani uskoa. Mutta kun yritän kuvitella sitä, ei järkeni -riitä. Joskus tuntuu siltä kuin voisi tuntea, mitä se saattaisi olla. -Sellaisena iltana kuin tämä, ehkä...» - -Hänen sievä äänensä häipyi hiljaisuuteen, niin kuin lentotähden ura -haihtuu pimeään. - -Paul, suuri, tumma möhkäle hämärän vaalealla sohvalla jatkoi -puhettaan: »Kuolemattomuus on mysteerio. Siitä voidaan puhua vain -hämärällä kuvakielellä. Kuinka me voimme uskoa, että jokaisen meidän -jokapäiväisellä elämällämme pitäisi olla iankaikkinen, jokapäiväinen -jatkuvaisuus? Se on uskomatonta pötyä. Mutta kuitenkin me elämme -kuoleman jälkeen. Kun kuolemme, muutumme toiseksi. Kaikki viisaat -opettajat ovat tehostaneet sitä. Meitä ei pistetä kirstuun, ei haudata, -eikä unohdeta, niinkuin Roothing sanoi. Oikea kuolemamme on väistynyt. -Me väistymme pois ja tulemme — kuinka sanoittekaan? — hajoitetuiksi. -Ikuinen elämä on loppumatonta seurausta. Elämämme ovat kuin suuren -runon säkeitä. Se on päättymätön ja kuitenkin täydellinen runo. Säkeet -alkavat ja loppuvat, mutta niiden on oltava siinä, ja kun ne kerran -ovat siinä, pysyvät ne siinä iankaikkisesti. Ei seuraisi mitään, jos ne -eivät olisi paikallaan. Mutta jokainen tähti ei loista yhtä kirkkaasti. -Eräät elämät, eräät säkeet, pistävät silmään merkityksellisempinä -kuin toiset. Ne aloittavat uuden vaiheen aineessa, ne avaavat uuden -näkökohdan, ne ilmaisevat jotakin tuoretta. Ne ovat neroja, ne ovat -profeettoja, ne ovat suurempia tähtiä. Sargon oli viimeinen, ihan -viimeinen noista profeetoista, ja minä olen hänen Paavalinsa. Minua ei -ole turhan takia kastettu Paavaliksi.» - -»Tarsoksen Paavali», sanoi Devizes, »oli tarmon mies.» - -»Nämä vertaukset ontuvat aina vähäisen», sanoi Lambone. - -»Selitän teille oppini», jatkoi hän. - -Hän alkoi puhua tuolla hänelle ominaisella pienoisäänellä, joka -suuresti muistutti hänen olentonsa vuoresta esiin juoksevaa pientä -hiirtä; Sargonista ja hänen taisteluistaan yksilöllisyytensä kanssa ja -kaikkien ihmisten kamppailusta yksityisen elämänsä ja jonkun, hänessä -myös piilevän, vielä suuremman välillä. Siinä, mitä hän sanoi, oli -mielikuvituksen sävyä, hiukan burleskia hänen jatkuvasti käytellessään -teoloogisia ja uskonnollisia lauselmia, ja kaikessa syvä vilpittömyys. -Jokaisessa ihmisolennossa, selitti hän, taistelee pieni pesulaitoksen -omistaja Kuninkaitten Kuninkaan kanssa. Hän selvitteli ja laajenteli -aihettaan. Silloin tällöin puuttui Devizes hänen yksinpuheluunsa ja -puhui hetkisen, ei niin paljon vastustaakseen kuin toistaakseen, -parantaakseen ja syventääkseen sitä. Toiset sanoivat vähän. Margaret -Means hengähti pari kertaa pehmeän äänen, joka ilmaisi älyllistä -tuntemiskykyä, ja kerran Christina Alberta sanoi: »mutta», hyvin -äänekkäästi ja sitten: »Mitäpä sillä on väliä. Jatkakaa!» ja vaipui -taas pitkäksi aikaa hiljaisuuteen, jonka saattoi tuntea. Bobby istui -paikallaan, joskus tarkasti kuunnellen ja joskus antaen ajatustensa -hajota kuin välinpitämättömän virran yhdenmukaisiin uriinsa. Itse -väitettä oli hauska seurata, syrjässä siitä liikkui kysymys puhujan -vilpittömyydestä. Kuinka paljon tuosta aiheesta oli todella Lambonen -ajatuksen mukaista? Kuinka paljon siitä, mitä hän sanoi, oli yhteydessä -hänen muun sivusta katselevan, itsetyytyväisen elämänsä kanssa, hänen -elämänsä, joka oli kuin leikillinen selvitys syvästi kummallisesta -maailmankaikkeudesta? - -Kuinka helposti Lambone leikkikään lauseilla ja ajatuksilla, joitten -takia monet ihmiset olivat eläneet ja kuolleet! Kuinka laajalti hän -olikaan lukenut ja kuinka paljon ajatellut kootakseen yhteen niin -monenlaisia asioita! Hänen oppineisuutensa näytti hyvin vaikuttavalta. -Hänellä oli koko sosiologia kuin sormiensa päissä. Hän puhui puolen -tusinan uskonnon palvelusmysteerioista, mitraismista rituaaliseen -uhraamiseen saakka, erilaisista, ihmisen personallisuutta koskevista -käsityksistä, jotka olivat pitäneet vallassaan ja innostaneet ihmisiä -Fidji-saarilta Yukatanille saakka. Nyt hän oli esikristillisessä -Aleksandriassa ja sitten kiinalaisten filosoofien parissa. Hän selitti, -että Confuciuksen »korkeampi olento» oli vain esimerkki meidän -tavastamme kääntää kaikki kiinalaiset lauseet niin naurettavasti kuin -suinkin. Se tarkoitti oikeastaan korkeampaa tai suurempaa ihmistä, -yleisihmistä, johon alempi, itsekäs mies kokonaan upposi. Se oli -heränneen pelastus joka suhteessa, se oli Paavalin kristinopin henkinen -ihminen. Kun hra Albert Edward Preemby vainaja kaatoi koko pienen -olentonsa Sargonin, kuninkaitten kuninkaan persoonallisuuteen, teki hän -uudelleen vain sen, mitä pyhät ja mystikot, uskonnolliset opettajat ja -fanaatikot olivat tehneet kautta vuosisatojen. Hän oli juuri opettaja -leipäpuun alla käännettynä Woodford Wellsin murteelle. - -Sitten alkoi Devizes puhua. Devizes oli Lambonen suuri vastakohta. -Hän puhui erilaista kieltä. Hän ei näyttänyt Bobbysta ollenkaan -niin selvältä ja taitavalta kuin Lambone, mutta hän vaikutti -vilpittömyydellään ja vakaumuksensa varmuudella, joka Lambonelta -melkein puuttui. Hänen selityksensä saivat kaiken sen, mitä Lambone oli -sanonut, näyttämään hurjalta ja maalaukselliselta parodialta jostakin, -mitä ei muulla tavalla voinut ilmaista. Sekä hän että Lambone näyttivät -heittävän sanaverkkoja jollekin totuudelle, joka yhä livahti heidän -käsistään. Ja kuitenkin näytti tuo niin kaukaisesti ja epätäydellisesti -käsitetty totuus olevan heille kaikkein tärkeintä maailmassa. - -»Jos siltä riisutaan teoloogiset korut», sanoi Devizes Lambonelle, -»on uusi uskontonne vain vahvistusta seuraavalle väitteelle. Meidän -rotumme on aikaisemmin ihaillut yksilöllisyyttä, mutta kääntyy nyt -synteesiä ja yhteistyötä kohti. Se saattaa palautua siihen, mitä te -sanotte Sargoniksi, suureksi lainsäätäjäksi, ja se nielee kaikki -yksilölliset, itsekylläiset ihmiset yhteisiin tarkoitusperiinsä, -niinkuin tieteellinen työ jo on niellyt heidät. Taikka hyvä hallintotyö -tai taide. Siinä se, mitä te väitätte.» - -»Juuri niin», sanoi Paul Lambone. »Jos puhumme teidän kieltänne eikä -minun. Taide, tiede, yhteiskunnallinen toiminta, luova työ, ne ovat -osia siitä, mitä te sanoisitte rodun sieluksi, osia rodun elämästä. -Jokainen jotain merkitsevä mies on tuore ajatus, tuore aate. Hän on -yhä oma itsensä, se on kyllä totta, mutta totuus on se, että hän -urkeutuu omasta menneisyydestään ja omista elinehdoistaan ja liukuu -eteenpäin tulevaisuuden ihmiseen. Tämä on se uusi käsitys, joka muuttaa -kaikki inhimillisen elämän arvot. Se tapahtuu kaikkialla. Kirjoissakin -ja meidän päiviemme lukemisessa voimme nähdä sen tapahtuvan. -Historia tulee nyt tärkeämmäksi kuin biografia. Se, mikä loi elämän -romanttisessa menneisyydessä, rakkauden tarina, kertomukset aarteista, -edistyminen, pyrkimys eteenpäin, omaisuuden luominen, henkilökohtainen -mainetyö ja voitto, uhraukset henkilökohtaisen ystävän, rakkauden tai -johtajan hyväksi, kaikki tuo ei enää ole koko elämä, eikä väliin edes -elämän pääharrastuskaan. Me siirrymme toiseen tapaan elää elämämme, -uudenlaiseen elämään, uudenlaisiin suhteisiin. Maailma, joka jonkun -aikaa sitten näytti muuttumattomalta, muuttuu nyt hyvin nopeasti... -henkiseen ainekseensa nähden.» - -»Uudenlaisia ihmisiä», sanoi Bobby pehmeästi ja poistui kuuntelemasta -Lambonen kirkasta, pientä ääntä, toistelemaan vielä viimeisen kerran -niitä hämmästyttäviä seikkoja, mitä Christina Alberta oli sanonut tai -tehnyt sinä päivänä. - - -5. - -Bobbyn palautti keskustelun aineeseen liikahdus hänen takanaan olevassa -tuolissa. - -Lambonen sulava ääni selitteli:... »joten ei merkitse niin paljon se, -mitä me saamme aikaan, kuin se, mitä me omalta osaltamme annamme. Tuo -mieluisa persoonallinen elämä, jonka pyöristämiseksi, jalostamiseksi -ja täydelliseksi saattamiseksi miehet ja naiset taistelevat, katoaa -kokonaisuuden tasolta. Yhä tärkeämmäksi tulee se työ, jota me teemme. -Ja yhä vähemmän tärkeäksi jää persoonallinen romantiikkamme ja -persoonallinen kunniamme. Taikka oikeammin siirtyy kunniamme meiltä -työhömme. Rakkausjuttumme, alttiutemme ja yksityiset intohimomme -esimerkiksi alistuvat yhä enemmän tieteeseemme, taikka siihen, mitä -me muuten harrastamme. Romantiikkamme, maineemme ja kunniamme jäävät, -niinkuin paheemmekin, seikoiksi, joita me emme halua päästää esille. -Oli aika, jolloin ihmiset elivät kuollakseen kunnialla ja jättääkseen -jälkeensä kauniita ja suuria muistoja. Kohta on ihmiselle ja hänen -työlleen yhdentekevää tietää, että hän mahdollisesti joutuu, väärin -ymmärrettynä, makaamaan maantienojassa. Kunhan hän vain on saanut -työnsä tehdyksi.» - -»Eikä ole viimeistä tuomiotakaan antamassa hänelle oikeutta», sanoi -Devizes. - -»Se ei merkitse hänelle kerrassaan mitään.» - -»Myönnän sen. Eräät meistä alkavat tuntea sen jo nyt.» - -»Vaikkapa joku ei olisi tehnyt mitään tekemisen arvoistakaan», sanoi -Paul Lambone, ja hänen äänensä oli kuin sellaisen ihmisen heikko -huokaus, joka on saanut rakennetuksi hyvin vaikeatekoisen, mutta -epävarman korttilinnan. »Vaikka Sargon olisi kuollut hoitolaansa -apua saamatta, ja koko maailma olisi pitänyt häntä hulluna, niin hän -kuitenkin olisi päässyt pakoon, hänen mielikuvituksensa olisi päässyt -koskettamaan suuremman elämän mielikuvitusta.» - -Syntyi harras hiljaisuus ja sitten huokasi nti Lambone tyydytyksestä. -Hän ei yhtään ymmärtänyt, mitä hänen veljensä oikeastaan tarkoitti, -mutta hän ihaili häntä hänen puhuessaan. Kukaan ei hänen mielestään -ollut milloinkaan puhunut sillä lailla, eikä osaisikaan puhua niinkuin -hän. Hänen äänensä oli kirkas ja selvä kuin paras painotyö. Vain joskus -olisi toivonut omaavansa silmälasit. - -Mutta nyt sai nti Lambone kuin sysäyksen. Christina Alberta irtausi -äkkiä äänettömyydestään, jonka verhossa hän oli istunut. - -»En usko tuohon», sanoi Christina Alberta tuolinsa syvyydestä. - -Bobby alkoi tuntea Christina Albertan ääntä oikein hyvin, ja hän -tiesi, että tyttöä pelotti, kun hänen oli pakko puhua ja kun hän -samalla oli päättänyt saada jotakin sanotuksi. Hän tiesi senkin, että -tyttö nyt puristi kovasti tuolinsa käsipuita. Hän silmäsi Devizesiin -juuri silloin, kun loiston säde sattui hänen kasvoihinsa, ja näki, -että ne olivat hyvin tarkkaavaiset katsellessaan tarkasti Christina -Albertaa kuin unohtaen kaiken muun. Ne olivat tarkkaavaiset ja hellät -ja hellästi huolestuneet, vakavat ja hyvin kalpeat tuossa valkoisessa -valossa. Kun valo oli kulkenut ohi, oli Bobby yhä vielä näkevinään nuo -kasvot, mutta ne olivat nyt tummat kuin mustapuu. - -»Minä en usko mihinkään tuollaiseen», sanoi Christina Alberta. - -Hän vaikeni ikäänkuin järjestääkseen väitteitään. »Se on kai -teologiaa», virkkoi hän. »Taikka mystiikkaa. Se on älyllistä -leikittelyä, jota ihmiset leikkivät lohduttaakseen itseään. Miehet -pikemminkin kuin naiset. Siinä ei oikeastaan ole mitään eroa. Tragedia -on tragediaa, erehdys on erehdystä, kuolema on kuolemaa.» - -»Mutta onko milloinkaan täydellistä erehdystä?» kysyi Lambone. - -»Otaksukaapa», jatkoi Christina Alberta, »otaksukaapa, että mies -on heitetty vankilaan ja joutuu väärään valoon koko maailman -silmissä, otaksukaa, että hänet viedään pois ja pannaan kaivamaan -omaa hautaansa, ammutaan sen ääressä, haudataan ja jää sitten sinne -makaamaan ja unohdetaan. Siinä ei ole murhattu rodun osaa, siinä ei -tapahdu mitään ihmeellistä. Siinä on vain tapettu mies ja karkoitettu -tieltä. Mystisisminne pyrkii juuri syrjäyttämään tällaisen tapahtuman -surullisuuden. Se ei kuitenkaan tee sitä. Sellaista on tapahtunut. -Sellaista tapahtuu tänä päivänäkin. Venäjällä... Amerikassa... joka -paikassa. Ihminen pyyhkäistään vain pois, ruumiineen ja sieluineen, -toiveineen ja tahtoineen. Tuo mies ja hänen hämärä henkilökohtainen -maailmansa on lopussa ja poissa, ja hänen tehtävänsä on päättynyt. -Hänet on lyöty ja hävitetty, ja kaikki taitavat puheet mukavassa -sohvassa lämpimässä hämärässä eivät muuta siitä pilkkuakaan. Se on -tuhoa. Jos minut tuhotaan, olen tuhottu, jos minulla on haluja ja -unelmia ja ne tuhotaan ja kuolevat, kuolen minäkin. On leikkimistä -sanoilla, kun sanotaan, etten kuole, taikka että ne ovat muuttuneet ja -herkistyneet ja johdettu joksikin paremmiksi.» - -»Rakkaani», sanoi nti Lambone nti Meansille, »eihän teillä vain -ole kylmä?» Hänen äänestään kuuli, että hän aikoi lakata hartaasti -kuuntelemasta keskustelua, jos tuo tyttö riepu vielä puuttui asioihin, -ja että hän aikoi ruveta puuhailemaan pielusten, peitteiden ja muiden -kanssa ja päättää keskustelun. - -»Minun on oikein hyvä olla», vastasi nti Means. »Toivoisin, että tätä -jatkuisi iankaikkisesti.» - -Mutta Christina Alberta ei välittänyt nti Lambonen varoituksista. -Hänellä oli jotakin sanottavaa, ja mukana oli joku, joka tahtoi, että -hän sanoisi sen, ei liian terävästi, ei liian selvästi. - -»Kaikki tuo teologia, tämä uskonto, nuo uudet uskonnot, ovat vain -vanhoja, jotka on maalattu uudelleen...» - -»Uudestisyntyneet», sanoi Paul. - -»Maalatut uudelleen. Minä en kaipaa niitä. Mutta minä en halua puhua -siitä. Tahdon vain sanoa, että te olette väärässä isääni nähden, -olette ihan väärässä. Hra Lambone on pukenut hänet omaan filosofiaansa -sopivaksi. Hänellä oli tuo filosofia jo kauan ennenkuin hän tunsikaan -isääni. Ja te puhuitte kehoittavasti isälle ja tungitte häneen hra -Lambonen ajatukset, kun hän oli lyöty ja murrettu, koska ne sopivat -hänen tapaukseensa. Aikaisemmin ei niitä ollut siellä. Tunsin hänet ja -tiesin tarkoin, mitä hän ajatteli. Kasvoin hänen rinnallaan. Hän puheli -minulle enemmän kuin kellekään muulle. Ja on tyhjänpäiväistä puhua -hänestä, hänen innostuksestaan, ikäänkuin se olisi ollut tuo suuri -sielu, joka saapuu kuin vuoksen nousu pienen sielun tyyneen veteen. -Sellaisesta ei ollut puhettakaan. Sanoessaan, että hän oli maailman -herra, tahtoi hän todella olla maailman herra. Hän ei ollenkaan -tahtonut sulattaa itseensä muita ihmisiä, taikka joutua sulatetuksi. -Hän oli yhtä täydellisesti oma itsensä, kun hän oli Sargon, kuin -ollessaan Albert Edward Preemby. Enemmänkin... Ja minä uskon, että -sellainen on meidän kaikkien laita.» - -Hän puhui jokseenkin kiireesti, sillä hän tiesi, että oli olemassa -voimia, jotka halusivat saada hänet vaikenemaan. - -»Minä haluan olla oma itseni, enkä mitään muuta. Haluan maailman -itselleni. Haluan olla jumalatar maailmassani. Se ei merkitse mitään, -että minä olen ruma tyttö, joka luonnostaan ei osaa käyttäytyä. Ei -merkitse mitään, että se on mahdotonta. Sitä tahtomaan minut on tehty. -Silloin saa elää merkillisiä hetkiä. Kunnian hetki on parempi kuin ei -mikään... Luulen, että te kaikki oikeastaan tahdotte sellaista. Te vain -vakuutatte itsellenne, että te ette tahdo, ja sanotte sitä uskonnoksi. -En usko, että kukaan on milloinkaan uskonut uskontoon alusta alkaen. -Buddhalaisuus, kristinusko, tuo hullunkurinen sargonismi, outo uskonto, -jonka te keksitte yhden illan keskustelun aiheeksi, ne ovat kaikki -jonkunmoista lohdutusta — siteitä puujaloissa. Epäilemättä ovat ihmiset -koettaneet uskoa sellaisiin uskontoihin. Murtuneet ihmiset. Mutta koska -me emme voi tyydyttää sydämemme kaipuuta, niin miksi huutaisimme: -'happamia marjoja’ niille. En halua palvella — en ketään, en mitään. -Kuljen ehkä tuhoa kohti, maailman kaikkeus saattaa olla vain tuhon -menetelmä, mutta se ei muuta sitä seikkaa, että tunnen sillä lailla -siihen nähden. Saatan jäädä tappiolle, saattaa olla varmaa, että -jään tappiolle — mutta mitä siihen tulee, että särjetty sydän on -pelastettava yleisestä haaksirikosta ja että se aloittaa taas alusta -pienenä osana yhdestä tai toisesta, — ei, tahdon vain olla vapaa. -Tiedän kyllä, että isken käteni seinään. Se ei ole minun vikani. Miksi -me emme ota itse? Miksi emme uskalla mitään?» - -Nti Lambone liikahteli ja hytisi. - -Pimeys, joka oli Devizes, puhui Christina Albertalle, ja nti Lambone -oli hiljaa. - -»Me emme ota ja me emme uskalla», sanoi hän. »Me emme uhmaa lakeja ja -tapoja, koska elämässämme, meissä itsessämme, muttei ulkopuolellamme, -on muita tekijöitä, jotka ovat meille tärkeämpiä. Siitä se johtuu. -Paulia miellyttää pukea ajatuksensa näistä asioista vanhoihin, -mystillisiin lauseisiin, mutta se, mitä hän sanoo, on itseasiassa -epätieteellinen tapa esittää sielutieteellisiä tosiasioita. Ajattelette -olevanne yksinkertainen, mutta itseasiassa olette kovin monimutkainen. -Olette yksilö, mutta te olette myös rotu. Se on teidän luontonne, minun -ja jokaisen. Mitä enemmän älymme herää, sitä paremmin tunnemme sen.» - -»Mutta juuri erotus on ratkaiseva minuun nähden, eikä asian yleinen -puoli. Rotu minussa ei ole minulle sen enempää kuin tanner, jota -polen. Minä olen Christina Alberta, enkä nainen tai ihminen. Christina -Albertana minä haluan, haluan ja haluan. Ja kun ovi paiskautuu kiinni -mielikuvieni edessä, silloin päästän huudon vastalauseeksi. Miksi -luopuisin tarkoituksestani, kun en voi saavuttaa sitä? Miksi ylpeillä -luopumisesta ja välinpitämättömyydestä? Vihaan uhrautuvaisuuden -aatetta. Mitä hyvää on tulla maailmaan Christina Albertana vain sen -takia, että saa uhrata sen olemalla Christina Alberta? Mitä hyvää on -olla erilainen kuin muut, jollei elääkseen erilaista elämää?» - -Nti Lambone puuttui odottamatta puheeseen. »Naisen koko elämä on pitkää -uhrautumista», sanoi hän. - -Syntyi hiljaisuus. - -»Mutta onhan meillä nyt äänioikeus», sanoi Christina Alberta jokseenkin -ajattelemattomasti. »Miksi naisen elämä on uhrautumista?» - -»Ajatelkaa lapsia, joita synnytämme», sanoi nti Lambone tukahtuneella -äänellä. - -»Kaikkea!» sanoi Christina Alberta ja tukahutti jonkun sopimattoman -huomautuksen. - -»Merkillisin ilmiö meissä», puuttui hän taas puhumaan hiljaisuuden -jälkeen, »merkillisin seikka naisessa, sellaisena kuin hän kerran -on, on se, että tuskin kukaan meistä näyttää haluavan lapsia. -Suuri osa meistä ei haluakaan. Nyt kun olen alkanut oppia jotakin -biologiasta, huomaan, kuinka merkillistä se on. Olentoina, joitten -erikoistehtävänä on lasten synnyttäminen, meitä pitäisi jäytää halun -saada lapsia. Itseasiassa useimmat nykyaikaiset naiset tekevät -kaikkensa, etteivät saisi lapsia. Me uneksimme niistä. Minusta ne -ovat kuin parvi kätkettyjä kääpiöitä, jotka ovat valmiit hyökkäämään -kimppuuni ja tekemään lopun koko olemassaolostani. Se ei johdu vain -siitä, etten halua niitä, vaan siitä, että suorastaan pelkään niitä. -Rakkautta me haluamme, ehkä. Monet meistä haluavat, hurjasti. Tahdomme -rakastaa ja tahdomme, että meitä rakastetaan — päästä jonkun lähelle, -jonkun luo. Sekin on petosta, pelkään minä. Joku luonnon ilkeistä -piloista. Se on kaikki petosta. Hän katoaa — hän ei ole milloinkaan -ollut täällä. Entisissä olosuhteissa sillä oli etunsa, luonto sai -tarvitsemansa lapset. Mutta me emme ajattele lapsia. Me emme halua -ajatella niitä. Siinä se on! Ja kuitenkaan ei lapsi riistä naiselta -hänen itseharrastustaan, se vain laajentaa ja voimistaa sitä. Olen -tuntenut älykkäitä nuoria naisia, jotka ovat menneet naimisiin ja -saaneet lapsia, mutta kun lapsi tuli, haihtui heidän järkensä. Heistä -tuli vaisto-olentoja, jotka puuhailivat riepujen parissa. Saattaisin -kirkaista sellaista ajatellessani. Niin, olen yksinkertaisesti ja -pelkästään egoisti. Olen Christina Alberta yksistään ja ainoastaan. En -ole Sargon. Kieltäydyn ehdottomasti tuosta joku- ei kukaan-pelistä.» - -»Mutta tuo saattaa kuitenkin olla vain rajoitettu kausi -kehityksessänne», sanoi Devizes. - -»Se on ainoa, jonka minä tiedän.» - -»Se on selvää. Mutta vakuutan teille, Christina Alberta, että tuo -teidän kumouksenne ja kapinanne on vain kehityskausi. Te puhutte -kapinasta ja itsekkyydestä ja anarkismista niinkuin terve lapsi huutaa -saadakseen ilmaa keuhkoihinsa ja päästäkseen vanhasta, tukahtuneesta. -Lapsi ei tiedä, miksi se huutaa, ja sen aivoissa saattaa ollakin joku -pikkuinen suru.» - -»Jatkakaa», sanoi Christina Alberta, »kurittakaa minua, kurittakaa.» - -Bobbysta tuntui siltä kuin hänen äänessään olisi ollut kyyneleitä. - -»Mutta te olette niin nuori, rakkaani», sanoi Devizes. - -Rakkaani! - -»En niinkään nuori. En ollenkaan niin nuori», huudahti Christina -Alberta. »Vaikka eläisin kahdeksankymmenen ikäiseksi, niin kykenenkö -sittenkään tuntemaan enempää kuin nyt tunnen? Miksi tahdotte nykyään -aina kohdella minua lapsena?» - -»Tunne ei ole ainoa mittapuu», vastasi Devizes. »Nytkin, tänä -iltana, te puhutte sellaista, jota ette usko. Te ette ole itsekäs -seikkailijatar. Te katselette monia asioita yksipuolisesti. Väitätte -esimerkiksi olevanne kommunisti.» - -»Niin, vain lyödäkseni jotakin kappaleiksi», sanoi Christina Alberta, -»vain lyödäkseni kaikki kappaleiksi.» - -»Ettepä. Sanotte niin minulle tänään, mutta puhuitte aikaisemmin -toisin. Tahdotte päinvastoin säilyttää maailman. Haluatte auttaa -yhteistä asiaa eteenpäin. Teillä on intohimoinen halu tietää -tieteellinen totuus. No niin, tiede ja yleiset asiat eivät auta -teitä puolustamaan omaa yksilöllisyyttänne. Te olette pakostakin -kokonaisuuden osa ja ette voi olla kokonaisuus yksinänne. Huomaatte -jo nyt, että te ette voi olla erillänne mainitsemistani asioista. Ne -ottavat teidät valtoihinsa yhä suuremmassa määrässä, pidättepä siitä -tai ette, koska ajan henki on sellainen. Niin meille kaikille käy. -Pakoon ette pääse. Menneisyytemme, työmme, on etualalla elämässämme. -Siihen täytyy ylpeyden ja seikkailuhalun alistua. Meidän on suljettava -ja lukittava ovet kaikilta henkilökohtaisilta intohimoilta, jotka -pyrkivät turmelemaan työmme. Panna salvat eteen ja jättää ne pois -mielestämme, jättää ne toisarvoisiksi asioiksi. Tehkää työtä. Antakaa -elämän suurten päämäärien ottaa teidät haltuunsa.» - -»Tuo kaikki on hyvin kaunista.» - -»Siinä onkin kaikki.» - -»Mutta kuinka ne voisivat tavoittaa minut?» kuului Christina Albertan -suusta itsepäisesti ja päättävästi. »Tiedän, että tuo on teidän -uskonne», jatkoi hän. »Olette aina puhunut minulle siitä.» Bobbyn -herkkä korva huomasi muutoksen hänen äänessään. »Muistatteko, kun -ensimmäisen kerran juttelimme yhdessä? Muistatteko keskustelumme -Lonsdalen talleissa? Silloin kun söimme yhdessä siinä italialaisessa -ravintolassa? Sinä iltana. Juuri sen jälkeen kun olimme löytäneet -toisemme.» - -Löytäneet toisemme? - -»Mutta silloin en saattanut käsittää, että uskonne tarkoitti kaikkea -tuota rajoittumista, uhrautuvaisuutta ja hienotuntoisuutta, kuten -minusta nyt näyttää. Luulin, että se oli jotakin voimakasta ja -rohkeaa. En käsittänyt sen — luonteenlaatua. Mutta sen jälkeen -olemme väittelemistämme väitelleet näistä asioista. Sinä iltana -Kewin puistossa, sinä iltana, kun veitte minut kävelemään Shereen. -Silloin puhuimme kaikki valmiiksi. Miksi meidän taas pitäisi väitellä? -Minä myönsin — mitä muuta voin tehdä kuin myöntää? — ja pian olen -sargonilainen niinkuin tekin ja Paul. Mutta en tänä kesänä. En vielä. -Tänä iltana — tänä ihmeellisenä ensimmäisenä kesäiltana. Tänä iltana -kapinoin minä kaikkea luopumista vastaan, kaikkea yksilön oikeuksien -rajoittamista vastaan toisenkäden asioilla. Tulen mahdottomaksi ja -kummalliseksi. Viimeistä kertaa. Haluan maailman tähdistä alkaen aina -merenpohjaan saakka itselleni, omalle nälkäiselle itselleni. Ja kaiken -niitten välillä, kaiken kauniin niitten välillä. Rakkauden... Siinä -kaikki.» - -Bobbyn sielun peiliin ilmestyi kysymyksiä ja katosi taas. Mistä -Christina Alberta oli luopunut? Mistä hän aikoi luopua? Olivatko hänen -korvansa pettäneet hänet, vai oliko Devizes sanonut hänelle »rakkaani»? -Margaret Meansin ja kaikkien olosuhteiden edessä tuntui Bobbysta siltä, -että Devizes olisi viimeinen henkilö, jonka pitäisi sanoa Christina -Albertalle »rakkaani». Ja mitä tuo yksilön oikeuksien rajoittaminen -tarkoitti. Oliko se vain kielenkäytön häpeämätöntä selvyyttä, hirmuinen -tunnustus, tai jotakin sellaista, mitä hän ei käsittänyt? - -Nti Lambone liikahteli levottomasti. - -Näytti siltä kuin Christina Alberta olisi ollut pahan hengen vallassa. -»Helkkariin kaikki luopuminen», sanoi hän katkeran ivallisesti. - -He näyttivät istuvan jonkun hetken syvässä hiljaisuudessa, ja sitten -alkoi satakieli laulaa hyvin kuuluvasti. - - -6. - -»Minusta tuntuu, että alkaa tulla hiukan kylmähkö», sanoi nti Lambone -kesken hiljaisuutta. - -»Täällä on niin kaunista», sanoi nti Means, jolla oli lämmin nti -Lambonen huivin sisällä. »Hyvin kaunista.» - -»Kuinka te voitte puhua tuhoutumisesta...» sanoi hän, mutta jätti -lauseensa kesken. - -»Minä taidan mennä sisään sytyttämään kynttilöitä», sanoi nti Lambone. -»Yö on liian ihana, että voisi sytyttää sähköt, liian ihana. Sytytämme -vain kynttilät ja valkean takkaan. Ja ehkäpä soitatte meille jotakin -kaunista. Nämä uunit ovat niin mainiot, että tuli syttyy niihin heti -paikalla. En tiedä, oletteko huomannut niitä — uutta lajia. Tuli palaa -kokonaan liedellä — ei mitään vetoa alhaalta päin, mutta takaseinän -muoto vetää tulta ylös.» - -»Pidän takkavalkeasta», lisäsi nti Lambone, huokasi ja nousi paikaltaan -hitaana ja kookkaana. - - -7. - -Kaksi päivää myöhemmin Bobby tuli pieneen työhuoneeseen Paul Lambonen -huvilaan puiston puolelle. Paul oli huomannut, että Bobby tarvitsi -muutaman päivän aikaa saadakseen häiriytymättä ajatella romaaninsa -alkua, ja oli pyytänyt häntä jäämään, kun muut vieraat olivat palanneet -Lontooseen. Se oli mainio huone Bobbyn kaltaiselle kirjailijalle. -Siellä oli matala kirjoituspöytä juuri pieniruutuisen ikkunan alla, ja -ikkunalla oli hopeinen maljakko, jossa oli lemmikkejä ja tulpaaneja. -Pieni, lasilla varustettu ovi vei puutarhaan, niin ettei tarvinnut -mennä takaisin koko talon läpi. Kirjoituspöydällä oli kaikkea, mitä -hemmoiteltu kirjoittaja suinkin saattoi vaatia: hauska paperiteline ja -suulakkaa, oikeita säiliökyniä ja paljon tilaa kyynärpäille. Tuoli, -jossa hän istui, oli perin mukava, mutta ei ylellinen nojatuoli, joka -ei sopinut lepoon, mutta tuki vilpittömästi siinä istuvaa työntekijää. -Polku juoksi mäkeä alas ikkunaan päin, ja sen reunoilla kasvoi ihmeen -tiheässä kukkia. Kukkien molemmin puolin oli ruusupensaita, ja vaikka -nuppuja ei vielä näkynytkään, niin vihreät lehdet, jotka vivahtivat -ruosteen ruskealta, olivat hyvin somia täydessä valossa. - -Bobby seisoi paikoillaan katsellen mäkeä ylös hiukan aikaa, istuutui -sitten ja veti lehtiön luokseen. Hän otti yhden noita mainioita -säiliökyniä, totesi kärjen notkean taipuisuuden ja kirjoitti kaikkein -siisteimmällä ja kauneimmalla käsialallaan: - - YLÖS JA ALAS - - Romaani jalkamatkalta - - Kirj. - - ROBERT ROOTHING - - Ensimmäinen luku. - - Sankarimme esitellään. - -Hän kirjoitti sen hyvin reippaasti, sillä se oli hänelle tuttua. Ajan -varrella hän oli kirjoittanut sen aina uudelle paperiliuskalle puolen -tusinaa kertaa. - -Sitten hän pysähtyi yhtäkkiä ja kumarsi päänsä toiselle puolelle, ja -korjasi sitten hyvin siististi »sankarimme» sanaksi »sankari». - -Siitä oli nyt kulunut lähes kaksi vuotta, kun hän tällä tavalla pani -alulle romaaninsa, ja hän oli yhä epävarma tavasta, jolla hänen -sankarinsa esiteltäisiin. Hänen alkuperäinen suunnitelmansa romaaniin -nähden leijui yhä miellyttävästi hänen sielunsa sinessä. Hän ajatteli -onnellista sarjaa hauskoja, erilaisia ja viehättäviä seikkailuja, jotka -olisi kerrottu kevyesti ja hyväntuulisesti, nuoren, vaatimattoman, -ei liiaksi, mutta kyllin rohkean miehen vaiheita hänen matkallaan -maailmassa, elääkseen sitten onnellisena viehättävän nuoren naisen -kanssa. »Pikareski» oli hänen taikasanansa. Mikään näistä seikkailuista -ei ollut vielä saanut varmaa muotoa hänen mielessään. Hän tiesi, -että se kyllä lopullisesti tulisi jonakin päivänä. Kun istui ja -mietiskeli, niin näki ne jo puoleksi, ja siinä oli kyllin varmuutta -hänelle. Ja kun hän sitten oli siististi ja kauniisti kirjoittanut -uudelleen nimilehden, vaipui hän avosilmin uneksimaan ja ajatteli taas -lakkaamatta Christina Albertaansa, niinkuin kunnon sankarin tuleekin. - -Christina Alberta aiheutti aina Bobbylle yllätyksiä. Mutta Bobby -sai aina kuulla jotakin, mikä selitti kaiken, ja sitten häntä taas -kohtasi yllätys. Mutta nyt hän näytti tuntevan, että hän todella tiesi -sen viimeisen tärkeän tosiasian, joka hänen oli tiedettävä hänestä. -Edellisenä iltana oli Paul Lambone kertonut, kuinka hän oli vienyt -tytön Devizesin luo saamaan neuvoja, ja kuinka he sattumalta olivat -joutuneet tietämään, kuka hänen oikea isänsä oli. Hän kertoi tarinansa -hyvin, niin kuin kirjailijan tuleekin, hän antoi sille dramaattisen -kärjen. Hän kertoi silminnähtävästi kaiken tarkan harkinnan jälkeen, -koska jo oli aika Bobbyn tietää asian oikea laita. Lambone oli selvillä -Christina Albertan kihlauksesta. Hän ei tiennyt, eikä sitä tiennyt -kukaan muu kuin Bobby, että hän ei milloinkaan aikonut mennä naimisiin. -Mutta juuri se, arveli Bobby, teki mahdolliseksi hänen asemansa -ymmärtämisen, selitti Devizesin kasvojen odottavan hellyyden silloin, -kun valo sattui niihin, ja hänen vaistomaisen »rakkaani»-sanontansa, -selitti hänen asemansa, ikäänkuin hän kuuluisi asiaan Devizesin ja Paul -Lambonen yhteydessä, eikä ollutkaan jokseenkin satunnainen vieras, -antoi anteeksi hänen kiivaan mustasukkaisuutensa Margaret Meansia -kohtaan, koska hän silminnähtävästi oli alkanut voimakkaasti pitää -isäänsä täydellisesti omanaan ja oli ehkä odottanut kiitollisuutta -siitä, että oli hyvin paljon hänen kanssaan. Epäilemättä Margaret -Means oli tuon läheisyyden tiellä. Oli luonnollista, että Christina -Alberta halusi olla Devizesin kanssa ja työskennellä hänen johdollaan, -ja luonnollista myös, että hän epäili, oli kateellinen ja vihainen -väliin tunkeutuvalle henkilölle. Ottamatta lukuun sukulaisuutta, oli -luonnollista, että kaksi sellaista älykästä ja lahjakasta henkilöä -vetivät voimakkaasti toisiaan puoleensa. Se ei tuottanut mitään -vaikeuksia Bobbylle, että Devizes yhtäkkiä oli päättänyt mennä -naimisiin Margaret Meansin kanssa, sillä hän ei ajatellut kovinkaan -tarkkaavasti Devizesiä. Margaret Means oli kyllä niin sievä, että kuka -tahansa olisi mennyt naimisiin hänen kanssaan. On hetkiä, sen tiesi -Bobby, jolloin tuollainen viehättävä sulous voi ampua ihmisen maahan -kuin nuoli. Se oli selvästi kaatanut ja voittanut Devizesin. Ja melkein -ainoa seikka, joka vielä sai Bobbyn miettiväiseksi, mutta vain toisessa -sijassa, oli Christina Albertan vaihtelevaisuus. Miksi suostui hän -menemään naimisiin Bobbyn kanssa ja sitten muutti mieltään niin pian ja -lopullisesti ja kuitenkin piti hänet rakastettunaan? - -Tuo päätös olla menemättä naimisiin näytti kaikesta päättäen olevan osa -hänen nykyaikaisuudestaan. Sillä tuossakin »uusien ihmisten» ryhmässä, -jossa Bobby oli hänet tavannut, näytti hän olevan kaikkein uusin. Hän -oli reippain yritys koko elämään nähden, mitä Bobby oli milloinkaan -nähnyt. Hänen nälkäisen yksilöllisyytensä leimahdus hurmasi hänet. -Minne hän oli menossa tässä elämässä? Pääsisikö hän voitollisesti -läpi tuohon uuteen persoonalliseen elämään, jota hän kaipasi, vai -eikö hänen onnistuisi löytää toiminnalleen kohdetta ja jäisikö hän -pettyneenä yksinäisyyteen niinkuin joku uraltaan eksynyt olento? Mitä -Bobbyyn itseensä tulee, niin oli maailma saanut hänet kauhistumaan, se -kauhistutti häntä vielä enemmän, kun hän ajatteli, että tuo heikko, -pieni olento lähtisi uhmailemaan sitä. - -Bobby oli luonnostaan, perinnöllisesti, pelokas: hän kaipasi -pikemminkin turvallisuutta, suojelua, hellyyttä ja apua. Hän riippui -kiinni »Täti Suzannan» puuhassaan taloudelliseksi turvallisuudekseen. -Hän ei uskonut, että Christina Alberta tunsi kymmenettäkään osaa -häntä uhkaavista vaaroista, häväistyksestä, tappioista, alennuksesta, -välinpitämättömyydestä, väsymyksestä ja yksinäisyyden hädästä. -Hänen mielikuvituksensa piirteli tuskallisia kuvia hänestä yksinään -pimeässä, sekavassa, äärettömässä ja välinpitämättömässä Lontoossa. -Hän näytti perin hennolta, astunnassaan kevyeltä, tukka leikattuna, -kädet lanteilla, tietämättömänä pelottavista, salaisista vaaroista. -Nyt kun hän alkoi ymmärtää tyttöä, alkoi hän myös ymmärtää monia, -kirkassilmäisiä, seikkailunhaluisia, vaikeasti johdettavia nuoria -naisia, joita hän oli tavannut muutamina viime vuosina, ja hän -tajusi ensimmäisen kerran, mitä tarkoitti tuo syvä, laaja liike -naisten keskuudessa, joka oli hankkinut heille äänioikeuden ja joukon -aavistamattomia etuja. - -Monet noista nuoremmista naisista tekivät työnsä ja olivat omia -herrojaan, niinkuin miehetkin. He maalasivat ja piirustivat kuin -miehet, kirjoittivat arvosteluja kuin miehet, sepittivät näytelmiä ja -novelleja kuin miehet, johtivat liikkeitä, tekivät tieteellistä työtä, -näyttelivät osaansa politiikassa. Niinkuin miehet? Asiaa tarkemmin -ajatellessa — ei aivan. Ei. He pysyivät kuitenkin erilaisina. Mutta -he eivät hoitaneet tehtäviään, joita jotenkin olisi voinut sanoa -naiselliseksi, lisäämättä sanaan outoja, uusia merkityksiä. Heidän -kirjoittamansa romaanit kiinnittävät tavattomasti hänen mieltään. -Sellaiset kuin Stella Benson kirjoittivat kirjoja, jotka olivat kuin — -kenen hyvänsä kirjoittamia. Hänen teoksestaan ei voinut huomata, oliko -hän mies vai nainen. Tuo kaikki oli taas uutta. George Elliot ehkä -oli heidän edeltäjiään. Ehkä. Nuo aikaisemmat naisten kirjat olivat -hyvin somia »kiltin tädin kirjoja», jolleivät ne kuvanneet »kaunista -itseäni». Saattoi kuulla hameiden suhisevan joka sivulla. - -Olivatko nuo uudet naiset sukupuolettomia? Bobby punnitsi sanoja. -Aikaisemman sukupolven naiset, jotka halusivat olla emansipoitua, -sorrettua sukupuolta, sorsivat sukupuoltaan niin ankarasti, että sen -kielteisyys tuli johtavaksi tekijäksi heidän elämässään. He lakkasivat -olemasta myönteisiä naisia, heistä tuli kummallisia kielteisiä -naisia. Mutta nämä uudet eivät niin paljon sortaneet kuin unohtivat -sukupuolensa, välittivät siitä hyvin vähän. Christina Albertassa -ei tavallaan ollut mitään sukupuolestaan, ei sen vuoksi, että hän -olisi taistellut sitä vastaan, mutta käsittelemällä sitä kevyesti, -niinkuin itseään saattaa käsitellä kevyesti — niin että se alistui -hänen tilapäisiin tuuliinsa ja mielialoihinsa — ja hän saattoi siirtyä -kokonaan muihin asioihin. - -Siirtyä kokonaan muihin asioihin. Hänen mielikuvituksensa palasi tuohon -pieneen olentoon, joka oli päättänyt valloittaa maailman itselleen -uhmaten kaikkea perintätietoa. - -Hän tunsi suurta kiirettä lähteä Lontooseen hakemaan tyttöä, olla hänen -läheisyydessään, puuttua asioihin, suojella häntä ja kantaa hänet -pois turvaan. Hän tiesi, että hän ei varmasti antaisi kellekään lupaa -tehdä sitä. Hänen oli oltava vain hänen ystävänsä ja toverinsa, olla -käytettävissä ja auttaa häntä, jos hänelle sattuisi joku onnettomuus. - -Oli omituista, että hän halusi seista tuon sukupuolettoman nuoren -naisen rinnalla. Se oli juuri sitä, jota kukaan ei voisi jättää -laskuista pois, se saattoi ehkä olla osa ajan suurista bioloogisista -muutoksista. Muinaisuudessa oli lajin etu vaatinut, että puolet lajista -erikoistui lapsia kantaviksi ja kasvattaviksi. Nyt se selvästi ei enää -vaatinut sitä. Pelottava ja kunnioitettava äidin ja puolison arvo ei -enää houkutellut kaikkia naisia. Eräälle osalle heistä se ehkä vielä -olisi jotakin pyrkimyksen arvoista, jos se heitä huvitti. Mutta suuri -joukko naisia syntyi nyt olemaan sitä vailla. Muutamista saattoi tulla -somia vahinkoeläimiä, jotka pian lakkaisivat olemasta somia, rakkauden -ja äitiyden kunnioituksen loiseläimiä, roskaa, varjoja. Toiset taas -raivaisivat tiensä täydelliseen yksilölliseen elämään — kolmanneksi -sukupuoleksi. Ehkäpä uudessa maailmassa ei enää olisikaan vain -sukupuolia, siellä olisi tunnustettuja muunnelmia ja alajaksoja. Niin -mietti Bobby. Sillä aivan niinkuin oli olemassa naisia, jotka eivät -halunneet synnyttää lapsia, niin oli myös olemassa miehiä, jotka eivät -halunneet olla mukana vaimon ja lasten herroina. - -Mutta rakkautta he kuitenkin kaipasivat. Jokainen yhteiskunnallisen -lajin jäsen kaipasi rakkautta. Tämän kaipauksen puuttuminen -oli samaa kuin paeta yhteiskunnallisesta elämästä yksinäiseen -tyhjänpäiväisyyteen. »Molemminpuoliseksi lohdutukseksi», toisteli -Bobby. Menneisyydessä oli Bobbykin uneksinut lasten rakkaudesta. Nytkin -hän muisti tosiasiana, että hän oli uneksinut erikoisesti pienestä, -omasta tyttösestä, jota hän saisi suojella ja tutkiskella. Mutta nyt -oli ajatus ja kiintymys Christina Albertaan pyyhkinyt pois kaiken -sellaisen. Hänestä oli merkillistä ajatella, missä määrin hän oli tytön -vallassa. Hän ei voinut ajatella mitään elämänsuunnitelmaa juuri nyt -ottamatta Christina Albertaa mukaan sen tärkeimpänä tekijänä. Mutta -Bobbysta ei olisi hänelle mitään hyötyä, jollei tyttö kunnioittaisi -häntä. Hän ei voinut ajatella olevansa toisen alainen, yhtä vähän -kuin hän saattoi kuvitella olevansa hänen herransa. Jälkimmäisessä -tapauksessa tyttö nousisi kapinaan, edellisessä halveksisi häntä. -Heidän oli seistävä rinnakkain. Ja kun tyttö oli etevä, kykenevä -ja valmis kovaan työhön, täytyi Bobbynkin tehdä ankarasti työtä ja -siten myös kunnostautua. Hänen oli oltava toisen vertainen, oltava ja -pysyttävä hänen vertaisenaan... - -Juuri sen takia hänen nyt pitäisi kirjoittaa suuri romaani — ei vain -romaania, mutta _suuri_ romaani. - -Hän silmäili taas siististi kirjoitettua sivua. »Alas ja ylös», luki -hän. »Romaani jalkamatkalta.» - -Hänelle selvisi, että tuossa kaikessa oli jotakin perin kieroa. - -Siitä olisi pitänyt tulla tarina kiertämisestä ympäri maailmaa -sellaisena kuin se on, jutelma hyvin järjestetyn sielun onnellisista -seikkailuista hyvin järjestetyssä asioitten piirissä. Mutta Bobby alkoi -huomata, että ei ole olemassa, eikä milloinkaan ole ollut, sellaista -pysyväistä maailmaa. On vain maailma, joka on ollut, ja maailma, joka -tulee. »Uusia ihmisiä», kuiskasi Bobby, pisti kynän musteeseen ja -laittoi joukon täpliä nimen ympärille. Sitten hän yhtäkkiä pyyhki pois -nuo kolme sanaa »Alas ja ylös» ja kirjoitti sijalle: »Uusia maita.» - -»Se saattaisi olla jotakin merkitsevän romaanin nimi», sanoi Bobby. - -Hän mietti ankarasti. Sitten hän kirjoitti alaotsikoksi: -»Löytöretkeilijän tarina.» - -Hän raaputti pois sanan löytöretkeilijä. - -»Matkustaja vastoin tahtoaan», virkkoi Bobby. - -Lopuksi hän kuitenkin palasi nimeen: »Romaani jalkamatkalta...» - -Silloin kuuli hän säännöllistä, terävää napsutusta, ja seuratessaan -ääntä hän näki rastaan, joka koetti rikkoa etanan koteloa hiekkaisella -tiellä. Mutta tie oli liian pehmeä ja taipuisa ollakseen vakavana -alustana takomiselle. »Tuon tyhmän linnun pitäisi löytää joku tiili -tai astian kappale», virkkoi Bobby ja mietti. »Luulen, että kaikki -kukkaruukut on suljettu aittaan... En pidä siitä, että lintu menettää -aamunsa ja pettyy... Siihen ei mene minuuttiakaan...» - -Hän nousi, meni ulos pienestä lasiovesta ikkunan vieressä löytääkseen -kivenkappaleen. Pienen ajan kuluttua hän palasi sellainen kädessään. - -Mutta hän ei palannutkaan työhuoneeseen, sillä etsiessään kiveä oli hän -nähnyt pienen rastaanpoikasen, joka oli joutunut mansikoita peittävän -verkon alle ja oli nähtävästi säikähtynyt suunniltaan, tuo tyhmä lintu. -Hän palasi auttamaan rastaanpoikasta. Minuutit kuluivat, ja häntä -ei kuulunut huoneeseen. Ehkäpä hän oli löytänyt uuden hädänalaisen -olentotoverin. - -Nyt puhalsi heikko tuulenhenki huoneeseen avoimeksi jääneestä -lasiovesta, kohotti paperipalasen, jossa sankarimme piti esitellä, ja -lennätti sen pehmeästi ja somasti uunissa oleville sytyttämättömille -haloille. Siinä se lepäsi pitkän aikaa. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINKAITTEN KUNINGAS *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase “Project -Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg™ License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg™ electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the -Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg™ License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work -on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the -phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase “Project -Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg™. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg™ License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format -other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg™ website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain -Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works -provided that: - -• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation.” - -• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ - works. - -• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -• You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg™ works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right -of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you “AS-IS”, WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ - -Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™'s -goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg™ and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg™, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/69933-0.zip b/old/69933-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 38ffe90..0000000 --- a/old/69933-0.zip +++ /dev/null |