diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-02 23:02:48 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-02 23:02:48 -0800 |
| commit | 1861727c92e5615d61d9683e959db5463c4c259d (patch) | |
| tree | 07cdfc99359403ff74727e603f5812e719e8a411 | |
| parent | f3877845e6df02ef525ced44d53fca3ed173fe01 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/68880-0.txt | 5090 | ||||
| -rw-r--r-- | old/68880-0.zip | bin | 92549 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5090 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4d37288 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #68880 (https://www.gutenberg.org/ebooks/68880) diff --git a/old/68880-0.txt b/old/68880-0.txt deleted file mode 100644 index 0b52cc8..0000000 --- a/old/68880-0.txt +++ /dev/null @@ -1,5090 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Ihanteen kaipuu, by Hilma Pylkkänen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Ihanteen kaipuu - -Author: Hilma Pylkkänen - -Translator: Helmi Setälä - -Release Date: August 31, 2022 [eBook #68880] - -Language: Finnish - -Produced by: Tuula Temonen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK IHANTEEN KAIPUU *** - - - - - -IHANTEEN KAIPUU - -Kirj. - -Hilda Pylkkänen - - -Ranskankielestä suomentanut - -Helmi Setälä - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1912. - - - - -Muutamien romaanien laita on sama kuin joidenkuiden taulujenkin. -Vaikuttaaksensa ne tarvitsevat sopivan kehyksen. »Ihanteen kaipuu» on -kirjoitettu yksinomaan siinä tarkoituksessa, että ranskalaiset saisivat -jonkinmoisen yleiskatsauksen Suomesta. »Se kuvaa suomalaista henkeä», -sanoo »La Française» täydellä syyllä siitä. Kaikki se, mikä tässä -teoksessa on uutta ja huvittavaa ranskalaisille, joille Suomi on aivan -tuntematon maa, on vanhaa ja tuttua suomalaisille. - -Tuskinpa mikään muu romaanissani voi herättää suomalaisen yleisön -mielenkiintoa kuin se seikka, että se on ensimäinen suorastaan -ranskankielellä kirjoitettu romaani, jonka tapahtumat liikkuvat -Suomessa. - -H. P. - - - - -I - - -Oli varsin kylmä, kolmenkymmenen asteen pakkanen. Metrin paksuinen -lumi peitti maata puhtaalla valkoisella vaipallaan. Ei vähintäkään -tuulen henkeä. Ilma oli aivan tyyntynyt kovan pakkasen käsissä, joka -sai talojen nurkatkin paukkumaan. Nuo punaisiksi maalatut pienet talot -punoittivat keskellä valkeaa ja harmahtavaa maisemaa kuin suuret -veritäplät. - -Autioilla teillä ei ollut ainoatakaan olentoa. Linnutkin olivat -vaienneet. Silloin-tällöin kuului vain siipien suhinaa metsän -syvyydestä, missä synkän vihreät hongat taipuivat raskaan lumipainonsa -alla. Yksinäinen metso etsi siellä vain lepopaikkaa. - -Korkealla, metsäisellä kunnaalla, halliten koko seutua ja katse merelle -päin käännettynä seisoi kaunis valkoinen herraskartano. Tornineen ja -holvineen se kohosi kuin lumottu linna keskellä laajaa puistoa, jossa -koivut ja tammet olivat valkoisen hienon huurteen peitossa. - -Jollei uuninpiipuista savu olisi kiehkuroina kohonnut vaaleansinistä -taivasta kohti ja jollei kartanon vasemmanpuoleisen siiven -piharakennuksen ikkunoista olisi vilkkunut heikkoa valoa, niin olisi -voinut luulla sitä asumattomaksi. - -Saimi af Ek, nuori kartanon rouva, lauloi huoneessaan suomalaisia -kansanlauluja säestäen itseään pianolla. Hänen kirkas äänensä väreili -suuressa, puolipimeässä huoneessa. Oli hämärän hetki, tuo suomalaisen -päivän alakuloisin aika, jolloin valon viimeinen säde ikäänkuin itkee -häipyvää päivää. Takkavalkean tuli, joka iloisesti loimuili suuressa -uunissa, valaisi vain punertavalla valollaan nuorta naista. - -Raskaat vaaleat palmikot ympäröivät kruununa hänen päätään. -Hopeanharmaa, ruumiinmukainen puku kohotti hänen tavattoman notkean -vartalonsa muotoja. Heti ensi silmäyksellä saattoi huomata, että hän -oli innokas urheilija, joka osasi sulavaliikkeisesti luistella. - -Ulkomuodoltaan hän oli aitosuomalaista tyyppiä, kasvonpiirteet eivät -olleet hienot eivätkä säännölliset, mutta sen sijaan niin ilmekkäät ja -elävät, että niissä kuvastui kaikki hänen sielunsa eri tunnelmat. Mutta -vieläkin hämmästyttävämpää hänessä oli tuo tuoreus ja hipiän valkeus, -joka on niin kuvaavaa suomalaisille naisille. Koko hänen pienessä -hennossa olennossaan oli jotakin kirkasta ja puhdasta. Vain suuret, -teräksenharmaat silmät olivat ikäänkuin alakuloisuuden verhoamat. - -Tuo alakuloisuus asuu jokaisen suomalaisen naisen sielun pohjalla. - -Ehkäpä se on itsetiedotonta valon ja auringon kaipuuta, tuo -alakuloisuus, joka painostaa tätä aikojen hämärässä Aasiasta -vaeltanutta, yön ja lumen maahan asettunutta kansaa... - -Tai ehkäpä se johtuu siitä, että sorretun kansan toiveet, sen -itsenäisyysunelmat alituisesti pettyvät, ken tietää? Joka tapauksessa -näennäisesti iloisen kuoren alla piilee jokaisen suomalaisen sydämessä -syvää alakuloisuutta. - -Suomalainen sielu on sukua suomalaiselle luonnolle. - -Nuo äärettömät metsät, joissa ei kuulu muuta ääntä kuin petoeläinten -kaamottavaa ulvontaa, ovat tehneet suomalaisen luonteeltaan suljetuksi -ja yksinäiseksi; rämeiset maat, joilla ei kasva muuta kuin kanervia ja -vaivaiskoivuja, härmän peittämät metsät ja laajat asumattomat aavikot -ovat yhtä alakuloisia ja haikeita kuin suomalaisen talonpojankin elämä. - -Mutta järvet, nuo auringossa kimmeltävät, siniset, kirkkaat järvet, ne -ovat suomalaiselle antaneet kaiken sen, mikä ihmissielussa voi olla -pehmeintä ja kauneinta... Eivätkä missään maailmassa kansanlaulut, -kansan sielun suoranaiset ilmaisumuodot, tunkeudu sen välittömämmin -sydämiin, ilmaise sen enemmän ihanteellisuutta kuin Suomessa. - -Nuori nainen, tuskin kahdenkymmenen vuoden vanha, odotti tänä iltana -miestään palaavaksi kotiin Helsingistä. - -Yksinäisyyden ja musiikin valtaamana hän vähitellen vaipuu yhä enemmän -unelmiinsa... Ja huulien lausuessa kansanlaulun kohtaloonalistuvia -sanoja hänen ajatuksensa alkavat yhä levottomammin liidellä... - -Kuinka yksin hän on tällä ruotsalaisella paikkakunnalla, josta hänen -miehensä on kotoisin! - -Ruotsalainen kansanaines täällä hänen ympärillään on paljoa oppineempi, -kohteliaampi ja sivistyneempi kuin suomalainen. Maakin on paljoa -hedelmällisempi ja viljellympi. Kaikki täällä on erinomaisessa -järjestyksessä. Ja kuitenkin, kuinka suuresti hän kaipaakaan noita -huonokasvuisia ruispeltoja kaukana Savossa, synkkiä metsiä, koskia ja -sinisiä järviä! - -Täällä kaikki tiet ovat suoria ja hyvin hoidettuja. Siellä ei ole kuin -mutkikkaita polkuja, jotka johtavat lumoaville seuduille. - -Koko sielultaan hän on oman seutunsa lapsi, eroittamattomasti -kiinnitetty syntymäseutuunsa. Täällä hän pysyy aina vieraana, sen hän -tietää. - -Ja suuret kyyneleet vierivät hitaasti pitkin hänen poskiaan. Hänen -äänensä väräjää. Harmistuneena omaan heikkouteensa, kun hän ei sen -paremmin kykene hillitsemään itseään, hän lakkaa äkkiä laulamasta. -Kovalla paukkeella hän sulkee pianon, sitten hän astuu päättävästi -huoneensa lattian yli. Komea, lattialle levitetty valkea karhuntalja -vaimentaa hänen pienten jalkojensa äänen. - -Takkavalkean iloinen loimu saa hänet pysähtymään, ja silmäiltyään -hajamielisesti kelloon, joka näyttää jo puolta kuutta, hän heittäytyy -mukavaan, matalaan nojatuoliin. - -Ja jälleen hänen ajatuksensa alkavat liidellä, ja pieni katkera ilme -karehtii hänen kaarevahuulisen suunsa pielissä. - -Oi! täytyihän hänen myöntää, että hänen avioliittonsa Nils af -Ekin kanssa, joka kuitenkin oli solmittu vain molemminpuolisesta -rakkaudesta, oli tuottanut hänelle suurta pettymystä. Monet pienet, -selittämättömät, hämärät seikat eroittivat heidät nyt toisistaan! Kaksi -eri rotua heissä taisteli ja kiisteli keskenänsä. - -Saimin isä oli supisuomalainen, itseoppinut ja jalosydäminen mies, -hänen äitinsä oli kuollut tyttären syntyessä. - -Jouduttuaan näin varhain orvoksi oli hänet kasvatettu Saarilassa, -vanhassa kartanossa Savossa, Saimaan rannalla, jonka mukaan hän oli -nimensäkin saanut. - -Saarila oli hänen tätinsä, vanhan romantillisen ja runollisen -naimattoman neiden oma. - -Täti, joka oli siveä ja puhdas mieleltään, oli jo varhain opettanut -häntä rakastamaan luontoa ja ihailemaan kaikkea kaunista ja -sopusointuista. Uskonnon asemesta oli hän istuttanut häneen moraalisen -ja henkisen ihanteen kaipuun. - -Siten hänen valoisa nuoruutensa oli kulunut kuin ihanin satu unelmissa, -vakavissa opinnoissa ja urheilussa, ja päivä päivältä hän oli tarkasti -seurannut oman sielunsa kehitystä. - -Kuinka ihanalta ja hurmaavalta elämä hänen mielestään oli näyttänyt, -tuo kaunis kuvakirja, jonka lehtiä hän innostunein mielin oli selaillut! - -Yhdeksäntoista-vuotiaana, astuttuaan maailmaan, hänen kohtalonsa oli -tullut ratkaistuksi. - -Viettäessään talvea Helsingissä kumminsa luona, joka oli komea ja -turhamainen nainen ja kuljetti häntä, rikasta perijätärtä, mukanaan -suuren maailman pitoihin ja huveihin, oli hän tutustunut tulevaan -mieheensä. - -Tämä kaunis, sinisilmäinen ja vaaleaviiksinen nuorukainen oli -voittanut hänet hienolla ja sulavalla käytöksellään, jota yleensä -tapaa ruotsalaisissa seurapiireissä, mutta mikä on aivan vierasta -suomalaisten jäykälle ja juhlalliselle olennolle. - -Nils af Ekin esi-isä oli ollut ruotsalainen upseeri, joka oli -muuttanut Suomeen v. 1809 heti maan jouduttua Venäjän vallan alle, ja -siitä saakka hänen perheensä oli asunut Suomessa, Viikin kartanossa, -Uudellamaalla. - -Avioliittojen kautta oli af Ekin perhe joutunut sukulaisuussuhteisiin -useiden maan vanhojen sukujen kanssa, jotka elivät vain omassa -piirissänsä. Nils af Ek ja hänen äitinsä olivat ainoat tämän nimen -edustajat. Kaikki nuoret tytöt toivoivat voittavansa hänet, sillä -sitä pidettiin erittäin edullisena naimakauppana, vaikka Nils olikin -tunnettu huikentelevaksi Don Juaniksi, joka oli mielistellyt kaikkia -oman piirinsä naisia. - -Mutta koko seurapiirin ja Saimin itsensäkin suureksi hämmästykseksi -pieni suomalaistyttö, Saimi, voittikin tämän hienon herrasmiehen -omakseen. - -Kun Nils kiihkeänä ja väräjävänä oli tunnustanut hänelle rakkautensa, -oli Saimi kuunnellut hänen sanojansa onnesta hurmaantuneena, ja -rajattoman riemun vallassa oli hän luvannut tulla hänen vaimokseen. -Kokematon Saimi oli näkevinään hänessä täydellisen ihannemiehen, ja -melkein vihoissaan hän työnsi luotaan tätinsä aran neuvon, joka pyysi -häntä vielä punnitsemaan asiaa ja lykkäämään häät tuonnemmaksi, jotta -he kumpikin tutustuisivat lähemmin toisiinsa. Mutta miksikä odottaa? - -Nils oli rikas. Saimi samoin. Häät vietettiin Saarilassa pari viikkoa -kihlauksen jälkeen. Nuoren parin lähtiessä matkalle oli Saimin -vanha täti vuodattanut katkeria kyyneleitä, sillä hän ei uskonut -sisarentyttärensä onneen. Hän aavisti kaikenlaisia vaikeuksia, -varsinkin kun rouva af Ek, Nilsin äiti, ei näyttänyt olevan -tyytyväinen poikansa valitsemaan »suomalaiseen» tyttöön. Hän olisi -suonut hänen naineen jonkun kaunottaren heidän omasta ruotsalaisesta -seurapiiristänsä. Mutta huomatessaan, kuinka vakavaa laatua Nilsin -rakkaus oli, oli hän lopulta alistunut. Saimin varallisuus oli myöskin -puolestaan vaikuttanut edullisesti tämän avioliiton solmimiseen. - -Lyhyen häämatkan jälkeen, jolloin nuori pari käväisi Ruotsissa, olivat -he asettuneet Viikin kartanoon. Siitä oli nyt kulunut lähes vuosi. - -Kuherruskuukausi oli kulunut onnen huumeessa. Saimi oli antautunut -tahdottomasti uuden elämänsä ja Nilsin intohimoisen rakkauden valtaan: -koko ruumiillaan ja sielullaan hän upposi siihen intohimon ja rakkauden -virtaan, joka ympäröi häntä. Jonkun ajan kuluttua tuo ylenmääräinen -ihailu alkoi häntä kuitenkin tympäistä, hän olisi tahtonut saada -jotakin enempää ja parempaa elämältä. Hän olisi mielellään tahtonut -ottaa osaa taloudenhoitoon. Mutta tämä toive, vaikka se olikin niin -luonnollinen, ei ollut miellyttänyt Nilsiä, ja hän oli selittänyt, -ettei hänen vaimonsa saanut olla minään emännöitsijänä. - -Siitä oli syntynyt heidän ensimäinen erimielisyytensä. - -Saimi piti kiihkeästi puoltansa. Nils vastasi taipumattomasti, että -hänen vaimonsa oli aivan liian nuori ryhtyäkseen noin ikäviin toimiin, -ja että heidän emännöitsijänsä, joka heidän naimisiin mentyään oli -hoitanut taloutta, oli siihen erittäin kykenevä. - -— Ei, pikku Saimini, sanoi Nils hellästi, sinun pitää vain antaa -miehesi rakastaa ja ihailla itseäsi. - -Ja Saimin oli täytynyt tyytyä siihen. - -Mutta syntyipä vielä toinen vakavampikin erimielisyys heidän välillään. -Nilsillä ei ollut mitään henkisen elämän tarvetta. - -Heidän naimisliittonsa alkuaikoina oli Saimi yrittänyt puhua hänelle -unelmistaan, kaipuustaan, ihanteistaan. Hän oli uskonut hänelle myöskin -epäilyksensä ja pelkonsa ja sanonut tarvitsevansa moraalista ohjausta -ja tukea. - -Nils oli hymyillen kuunnellut hänen puheitaan. Sitten hän leikkiä -laskien oli sanonut häntä pieneksi yltiöpäiseksi moralistiksi ja -vastannut kaikkiin hänen tuumiinsa vain suudelmilla... - -Silloin Saimi oli tuntenut, mikä syvä kuilu eroitti toisistaan heidän -kummankin elämänkatsomuksensa. Tuo tieto oli suuresti surettanut -häntä ja hänestä tuntui nöyryyttävältä olla vain Nilsin laillisena -rakastajattarena, niinkuin tämä halusi. Mutta hän oli kantanut yksin -pettymyksensä. Kellepä hän olisikaan voinut uskoa huoliaan. Ja -vähitellen tuo sankari, jonka Saimi oli korottanut niin korkealle -jalustimelle, alkoi kadottaa tenhovoimansa. - -Silloin Saimi, voidakseen olla joksikin hyödyksi, päätti ruveta -työskentelemään monien alustalaistensa ja heidän lastensa hyväksi. Hän -kävi heidän kouluissaan, hän jutteli alustalaisten vaimojen kanssa, -mutta suureksi ihmeekseen häntä kohdeltiin varsin kylmästi... - -Savossa, suomalaisen kansan keskuudessa hän oli tottunut ystävälliseen -ja tuttavalliseen kohteluun ja siksi tämä kylmyys kummastutti häntä, -vieläpä loukkasikin. Tämä ruotsalainen kansa ei luottanut häneen, sen -hän nyt ymmärsi. Hän itse oli suomalaista rotua, päinvastoin kuin -tämän ruotsalaisen seudun kansa, joka ei ymmärtänyt hänen kieltään. -Kansanvalistus, joka Uudellamaalla oli paljoa korkeammalla kannalla -kuin Savossa, oli tehnyt heidät epäluuloisiksi ja itsetietoisiksi. - -Saimin, tuon lapsellisen ja viattoman, hyvän ja iloisen nuoren -naisen oli vaikea alistua siihen. Se tuntui hänestä jälleen uudelta -pettymykseltä. Mutta hänen oli pakko alistua ja hän vetäytyi -vähitellen kokonaan kuoreensa. Mutta usein hänen elämänsä tuntui kovin -yksinäiseltä, niinkuin nyt tänäänkin, jolloin Nils oli ollut kaiken -päivää poissa. - -Hän vihasi noita Nilsin kaupunginmatkoja. Vaistomaisesti hän tunsi, -että niiden alla piili jotain, jota hän ei tiennyt. Ja joka kerta -kotiin tullessaan tuntui Nils hänestä ikäänkuin vieraalta, hän puhui -paljon, nauroi kovaäänisesti ja joskus hänen hengityksensä haiskahti -väkijuomilta. - -Oi! kuinka Saimi olikaan säikähtänyt, kun Nils ensi kertaa tuli kotiin -tuo peloittava haju vaatteissaan, hiuksissaan, koko olennossaan... -Mutta Saimi ei uskaltanut sanoa hänelle mitään... Se oli sitä -kauheampaa, kun Nilsin isä oli tapaturmaisesti kuollut palatessaan -kerran päihtyneenä kotiin kaupungista. Tienlaidassa, josta hänet oli -kuolleena löydetty, oli vielä tänäkin päivänä puuristi. - -Tämä muisto herätti hirveän levottomuuden Saimin mielessä. Ei suinkaan -perinnöllisyyden kova laki ollut rangaissut hänen miestänsä, hänen -kaunista Nilsiänsä, sälyttämällä hänen hartioilleen esi-isiltä -perittyjä kammottavia taipumuksia? Sillä ennenvanhaan oli juoppous -ollut aivan yleistä sivistyneittenkin herrasmiesten parissa -pohjoismaissa. - -Kello keskeytti äkkiä Saimin mietteet. - -— Jo kuusi! sanoi hän itsekseen ihmeissänsä. Kuinka kauan Nils viipyy! - -Kirkas kuunsäde tunkeutui huoneeseen kaksinkertaisten ikkunoiden läpi, -joita hienot valkoiset uutimet reunustivat, ja sen kylmä valo hopeoitti -ikkunakomerossa olevien kasvien lehdet. - -Kuinka hiljainen ja rauhallinen olikaan tämä koti, jonka Nils -rakkaudessaan oli hänelle luonut! Kaikkialla taide-esineitä ja tauluja, -jotka hivelivät hänen silmiään. Suuri kirjasto täytti kokonaisen -seinän. Ja mukavat, himmeänsiniset englantilaiset huonekalut olivat -tavattoman tyylikkäät ja aistikkaat. Ikkunasta avautui laaja näköala -merelle. - -Äkkiä kuului kulkusten kilinää etäältä. Saimi heristi korviaan. Iloisia -ääniä kajahti jäältä. - -»Nils on varmaan kotiin tulossa... Muutamien minuuttien jälkeen hän on -täällä,» tuumi Saimi. - -Mutta uupuneena takkavalkean lämpimästä ja pahoilla mielin miehen -myöhäisestä paluusta jäi Saimi paikoilleen hämärään huoneeseen -nojatuoliinsa istumaan menemättä häntä vastaan. - - - - -II - - -Pieni musta pilkku aavalla jääaavikolla suureni ja läheni. - -Se oli Nils af Ekin, Viikin kartanon isännän reki, joka palasi -pääkaupungista, noin kahden peninkulman matkan päästä. Kahden hurjan -hevosen raudoitetut kaviot tupruttivat lunta joka puolelle niiden -kiitäessä eteenpäin hienossa lumituiskussa. - -Komeissa saukkoturkeissaan ja ketunnahkaisten vällyjen peitossa kesti -Nils af Ek erinomaisesti pakkasta, joka oli huurteeseen kietonut hänen -kulmakarvansa ja viiksensä. - -Onnellisena, hymy huulilla hän katseli ylpein mielin komeaa Viikin -kartanoa, tätä mallitaloa, jossa uudenaikaista maanviljelystä ja uusia -koneita käytettiin suurella menestyksellä tuottaen kunniaa nuorelle -omistajalle. Suoritettuaan kurssin Mustialan maanviljelysopistossa oli -Nils saavuttanut taitavan ja tarmokkaan maanviljelijän maineen. Hänen -laajoilla maillaan oli monta sahaa käynnissä, joissa sahattiin lankkuja -hänen omasta metsästänsä, ja kartanon mallikelpoisessa meijerissä -valmistettiin voita, jota lähetettiin suoraan Englantiin. Viikin -kartanon talli oli myöskin erinomaisessa maineessa. Mutta kaikki tämä -rikkaus ja omaisuus ei ollut minkään arvoista hänen silmissään. Oikean -arvon sille antoi vasta hänen vaimonsa, tuo metsäkukka, rakastettava ja -oikullinen Saimi Tervula, niinkuin hänen tyttönimensä kuului. - -Miksi hän rakasti häntä niin suuresti? Mikä viehätti häntä tuossa -nuoressa naisessa, joka oli häntä kaksitoista vuotta nuorempi? Hänen -nuoruutensako, hänen impulsiivinen luonteensako, joka herätti hänessä -aivan uuden, ennen kokemattoman tunnemaailman? Hänen huomiota herättävä -kauneutensako, jossa jokainen piirre oli sopusointuinen? Hänen olisi -ollut mahdoton sitä selittää. Vain se ajatus, että hän hetken kuluttua -saisi sulkea hänet syliinsä, sai Nilsin sydämen kiihkeästi sykkimään. - -Reki kiiti tietä pitkin ja kääntyi tammikujalle, joka ulottui aivan -kartanon portaiden eteen, ja hiljentämättä vauhtiaan pysähtyi se äkisti -ovelle. - -Hevoset, totellen ajurin pienintäkin vihjausta, seisahtuivat äkkiä kuin -kivipatsaat. Tällainen ajo oli suomalaisten ajurien ylpeys. - -Nils hypähti ylös reestä, astui valaistuun eteiseen, jossa paikalle -saapunut palvelijatar auttoi turkit hänen yltään. - -— Rouva on huoneessaan, selitti tämä. - -Iloisena kuin luvalle päässyt koulupoika kiiruhti Nils portaita ylös -toiseen kerrokseen, jossa rouvan huone sijaitsi. Hän tahtoi yllättää -vaimoansa ja avasi hiljaa oven. - -Mutta hän pysähtyi hämmästyneenä kynnykselle. Takan ääressä -puolihämärässä hän näki vaimonsa istuvan silmät kyynelistä punoittavina. - -Nopeasti hän väänsi sähkönappulaa ja salaten hämmästystään hän kiiruhti -Saimin luo, kumartui hänen puoleensa, sulki hänet syliinsä, hyväili ja -suuteli häntä ja sanoi lempeästi nuhdellen: - -— Oletko sinä itkenyt? Minkä vuoksi? - -Mutta Saimi hymyili jo hänelle. - -— Se oli vain lapsellisuutta, Nils... Minä ajattelin Saarilaa, täällä -tuntui niin yksinäiseltä... Sinä tulet niin myöhään! - -Ja häveten sitä, että hän tällä tavalla otti Nilsiä vastaan hän -painautui hänen syliinsä ikäänkuin suojaa etsien. Nils oli niin suuri -ja voimakas, ehkäpä hänen läsnäolonsa saattoi karkoittaa hänen synkät -ajatuksensa. - -Hellästi Nils painoi Saimin mukavaan nojatuoliin, siirsi jakkaran hänen -jalkojensa alle ja alkoi sitten seisoviltaan poistaa silkkipapereita -suuren käärön ympäriltä. - -— Katsos, Saimi, mitä minä olen tuonut sinulle! - -Ja hän ojensi hänelle kauniin orvokkikimpun, jonka vieno tuoksu, -muistuttaen mieleen etelän aurinkoisia maita, levisi huoneeseen. - -— Minä säilytin niitä turkkini sisäpuolella, jotta ne eivät paleltuisi, -selitti Nils iloisesti huomatessaan Saimin hämmästyneen ilmeen. - -— Oi, kuinka hyvä sinä olet, Nils! huudahti Saimi ihastuneena painaen -kimpun kasvojansa vasten. Lempikukkiani! Kiitos, ystäväni! - -Saimi oli kovin liikutettu tästä huomaavaisuudesta. Nils hemmoittelikin -häntä aina kaikellaisilla pikkuseikoilla, jotka ovat naiselle niin -mieluisia. Mutta tänään, hän ei tiennyt itsekään syytä siihen, kukkien -tuottama ilo äkkiä katosi... Nilsin ilme tuntui niin omituiselta, kun -hän katseli häntä. Hänen silmänsä olivat raskaat, ikäänkuin verhotut, -ja hänen aistillisen suunsa ympärillä karehti autuas tyytyväisyyden -ilme. - -Ja seuraten sisällistä vaistoaan, panematta kukkia edes maljakkoon, -Saimi laski ne pienelle pöydälle viereensä. Sillä hänestä tuntui -ikäänkuin nuo kukat olisivat merkinneet jonkinlaista anteeksipyyntöä, -ikäänkuin Nils niillä olisi tahtonut salata jonkun tekemänsä vääryyden. - -Minkä vääryyden? Saimi tarkasteli häntä salaa. Hän sytytti -juuri sikariaan. Jotain outoa hänessä varmaan oli, yksin hänen -äänessäänkin... Mutta Saimi karkoitti nopeasti nuo epäilykset -mielestään, sillä olivathan ne hänelle alentavia, ja muuttuneella -äänellä hän kysyi Nilsiltä: - -— No, kerrohan minulle, mitä kaupunkiin kuuluu? - -— Siellä ei puhuta muusta kuin venäläisestä kenraalikuvernööristä, joka -on oikea raakalainen, tottunut kun hän on hallitsemaan vain ruoskalla. -Joka askeleella tapaa pilkkaavia ja ivaavia venäläisiä upseereja, -ja kasakkapatrulleja vilisee kaduilla. Voisipa melkein luulla, että -kaupunki olisi piiritystilassa... - -— Kuinka mieletöntä, että venäläinen hallitus kohtelee tuolla tavalla -lainkuuliaista ja rauhallista maata! Mitä me olemme tehneet? Eihän se -ole mikään rikos, että vaadimme meitä kohdeltavan vapaana valtiona, -koska suhteemme Venäjään kerran on sellainen... Entäs äitisi, mitä hän -sanoo. Hän, joka on niin isänmaallismielinen! - -— Hän on epätoivoissansa, niinkuin kaikki muutkin, sehän on selvää. -Huomenna hänellä on kutsut senaattori Strömin kunniaksi ja hän toivoo -näkevänsä myös meidät luonaan. - -— Minä en tule, sanoi Saimi lyhyesti. - -Hämmästyneenä siitä tavasta, millä Saimi lausui nuo sanat, kääntyi Nils -hänen puoleensa: - -— Mutta miksi et lähtisi? - -— Sehän on aivan yksinkertainen asia. Senaattori Ström on -ruotsinmielisen puolueen johtaja. Hän ei rakasta meitä suomenmielisiä, -eikä hän salaa tätä vastenmielisyyttään. Minua suomenmielisenä tuo -kutsu loukkaa. - -— Mutta sinä olet mieletön, Saimi, kun takerrut tuollaiseen syyhyn. - -Ja yhä hämmästyneempänä hän jatkoi: - -— Senaattori Ström on ennen kaikkea gentlemanni, eivätkä nuo kutsut ole -mikään valtiollinen kokous. Toiseksi sinä olet minun vaimoni. Olehan -järkevä, Saimi, lisäsi Nils pahoillaan tuollaisen oikun johdosta. - -— Ei, minä en lähde sinne, vastusti nuori rouva kiihkeästi, sillä -ennenkuin tulin sinun vaimoksesi, olin isäni tytär, ja suomalaisuus on -minulle pyhä asia. - -— Mutta mitä tekemistä sillä on äitini kutsujen kanssa? Onpas se -naurettavaa! - -— Ehkä kyllä, vastasi Saimi ärsyttäen, sillä hän ei voinut vastustaa -haluansa loukata Nilsiä; minä en tahdo juhlia senaattori Strömiä. -Minä en tunnusta häntä oikeaksi isänmaanystäväksi. Hän haaveilee vain -ruotsalaistunutta Suomea, niinkuin te kaikki muutkin! Te ette tahdo -uskoa, että teidän osanne Suomen historiassa on loppunut, ja että te -olette antaneet maalle sellaisen sivistyksen kuin teidän voimassanne -oli. Me, suomenmieliset, olemme siitä teille kiitollisuudenvelassa. -Mutta nykyään on herännyt voimakas kansallinen ja suomalainen aines, -joka tahtoo hallita maassa! - -— Mikä hulluus, kun tahdotaan hävittää vanhaa ruotsalaista kultuuria, -sanoi Nils kiihtyneenä. Mitä te sen sijaan voitte tarjota? Koko joukon -uudenaikaisia aatteita, joita te ette osaa edes hallita... Siten ei -maata johdeta, sillä teiltä puuttuu sitä tasapainoa ja mittakaavaa, -joka on todellisesti sivistyneen rodun tunnusmerkkinä. - -— Olkoon, minä myönnän sen, meidän kultuurimme on nuori, mutta kullakin -kultuurilla on ollut lapsuudenaikansa, ja tulevaisuus on meidän omamme. - -— Oletteko varmat siitä? Varokaa, ettette avaa porttejanne -venäläisille... - -— Toivoakseni et epäile meidän isänmaallisuuttamme! huudahti Saimi -kiihkeästi, nousten ylös ja alkaen astua edestakaisin huoneessa. - -— En, sitä en tee. Jokaisessa puolueessa on yltiöpäitä, ja todellinen -isänmaanystävä, olkoon hän suomenmielinen tai ruotsinmielinen, on -aina pitävä perustuslaillisen Suomen puolta. Mutta nuo pikkumaiset, -surkeat kiistat kummankin puolueen välillä heikontavat meidän -vastustusvoimaamme yhteistä vihollista vastaan, joka pitää varansa ja -toivoo, että pian koittaisi _finis Finlandiae_. - -Nämät sanat saivat Saimin pysähtymään hetkeksi. - -— Silloin sen toiveet pettyvät, huudahti hän, hurjana. Sellainen -kansa kuin meidän, niin kärsivällinen ja ihailtava passiivisessa -vastarinnassaan, ei kuole koskaan! - -Punoittavin poskin, säihkyvin silmin hän lausui nuo sanat, joissa -väreili niin voimakasta isänmaallista tunnetta, että Nils ylpeänä -lausui: - -— Sinä olet oikeassa, Saimi. Kansa, joka vuosisatoja on jaksanut pitää -puoliansa, ei voi kuolla. - -Sydämessään hän ei kuitenkaan voinut olla yhtä herkkäuskoinen kuin -hänen vaimonsa. Venäläistyttäminen oli edistynyt Suomessa, tosin vain -heikosti, mutta se oli sittenkin edistynyt! Ja Suomi oli köyhä ja sai -yksin taistella Europan suurvaltojen avutta henkensä ja omaisuutensa -puolesta. Raaka voima saavuttaisi varmaan lopulta voiton. - -Nils ei tahtonut kuitenkaan enää jatkaa tätä keskustelua, vaan astui -vaimonsa luo, joka seisoi ikkunan ääressä ja näytti katselevan -valkoista maisemaa. - -— No, kultaseni, mitä minä telefonoin äidille? - -Nämä sanat saivat Saimin kääntymään. Hän oli unohtanut, mistä heidän -keskustelunsa oli johtunut. Hetken aikaa hän tuumi, mutta laski sitten -veitikkamaisesti hymyillen molemmat kätensä Nilsin olkapäille ja -katsoen häntä suoraan silmiin hän sanoi: - -— Että me otamme kutsun vastaan ja että minä olen siitä mielissäni. -Katsoppas, Nils, osaan minäkin joskus uhrautua ulkonaisissa asioissa. -Oletko iloinen, että otin tämän läksyn opikseni? - -Vastauksen asemesta Nils suuteli kohteliaasti vaimonsa pieniä käsiä, -joissa ei ollut muita koristeita kuin kaksi sileää kultasormusta. - - -Nils ei ollut kuitenkaan varma siitä, vaikka Saimi olisikin tehnyt -hänestä kuria, sillä hän näytti kovin veitikkamaiselta. - -— Ruoka on pöydässä, ilmoitti samassa palvelijatar avaten kaksipuoliset -ovet auki. - -Valaistun, pitkän huonerivin päässä oli ruokasali. Huonekalut olivat -vanhaa veisteltyä tammea ja seiniä koristivat kirjaillut ryyjyt, joiden -kuosit muistuttivat itämaalaisia mattoja. - -He astuivat yhdessä ruokasaliin. Kulkiessaan siten rinnakkain pistivät -heidän olentonsa ulkonaiset eroavaisuudet huomattavasti silmiin. Nils -oli roteva, hartiakas, jykevä, mutta kuitenkin hieno, hoidettu ja hyvin -puettu. - -Saimi sen sijaan hento ja pieni, hermostunut, vikkelä kuin lintu... - -Nils oli vastoin tapaansa harvasanainen aterian aikana. Hän ei -vilkastunut vaikka tarjottiinkin metsoa, joka oli pyydetty heidän -omasta metsästänsä, puolukkahillon kanssa, mikä muuten oli hänen -lempiruokaansa. - -Ja Saimi, nähdessään hänen otsansa synkkänä, koetti turhaan iloisella -pakinallaan ja mielistelevällä käytöksellään poistaa syviä ryppyjä -hänen otsaltaan. Nils hymyili hänelle aika ajoittain kohteliaasti, -puhui hiukan hajamielisesti, mutta pysyi edelleen huolestuneen -näköisenä. - -Hänen vaimonsa jyrkät suomenmieliset mielipiteet, jotka puhkesivat -alituisesti esille, huolestuttivat häntä suuresti. Saimi puhui -usein kovin kiihkeästi, osoittamatta vähintäkään hienotunteisuutta. -Monta kertaa äitinsä läsnäollessa oli Nils ollut pahoillaan siitä -epäkohteliaasta tavasta, millä Saimi hyökkäsi ruotsinmielisten ja -heidän ohjelmansa kimppuun. Heti kun heistä vain oli kysymys, kadotti -Saimi kaiken arvostelu- ja itsehillitsemiskykynsä, ja moitti ja ivasi -niinkuin äskenkin. Sellaiset ominaisuudet olivat aivan sopimattomia -niin arkaluonteisessa asemassa olevalle naiselle kuin hänelle. Sillä -hänen miehensä oli alkujaan ruotsalainen; Saimi eli myös ruotsalaisessa -ympäristössä ja siksi hänen tuli myöskin olla järkevämpi ja valita -tarkemmin sanansa. - -Nils rakasti Saimia! Hän ihaili häntä koko sydämestään! Mutta koko -hänen kasvatuksensa ja taipumuksensa inhosivat tuollaista kiihkeyttä. -Hän olisi suonut hänen olevan lempeämmän, kohteliaamman, enemmän hienon -naisen. - -Kihlausaikana hän ei voinut lainkaan edellyttää, että tällaisia -väittelyitä voisi heidän kesken syntyä, mutta koko heidän ympäristönsä -oli ikäänkuin herättänyt henkiin Saimin taisteluhaluisen luonteen. -Oi! Nils ei ollut ottanut lukuun tuota suomalaisten kuuluisaa -itsepäisyyttä. Sitkeästi, niinkuin luontokin, joka huolimatta -karusta maaperästänsä voi joskus kasvattaa hyvinkin runsaan sadon, -pitävät suomalaisetkin kiinni omasta kansallisuudestansa; kerrassaan -nuorekkaalla voimalla, ihmeteltävällä herkkäuskoisuudella ja luottaen -lopulliseen voittoonsa he vaativat vapaata kehitysmahdollisuutta -kansalliselle kultuurilleen. - -— Palatkaa Ruotsiin, he sanovat ruotsinmielisille, jos te olette -tyytymättömiä! Suomi on oleva suomalaisten, maan ensimäisten asukkaiden -oma. - -Ja Nils tiesi vallan hyvin, ottamalla huomioon tämän julman logiikan, -että vanha kultuuri — että he, jotka polveutuivat suoraan Ruotsista, -tai olivat sekarotua — kadottaisivat vähitellen kaiken jalansijan -maassa. - -Ensimäiset ruotsalaiset, jotka 12:nnella vuosisadalla olivat saapuneet -Suomeen käännyttämään pakanallisia suomalaisia kristinuskoon, -olivat jääneet herroiksi maahan, pakoittaen kielensä ja kultuurinsa -suomalaisille! Vasta silloin, kun Suomi lakkasi olemasta ruotsalainen -maakunta, heräsi suomalainen, kansallinen liike, joka kuusisataa -vuotta oli nukkunut. Ja tämä herätys oli ollut innostuksen ja toivon -hetki. Sen Nilskin oli valmis tunnustamaan. Mutta sittenkin, eikö -ruotsalaisilla, jotka olivat tuoneet Ruotsista paljoa vanhemman -kultuurin ja kehittäneet sitä, ollut oikeutta siihen valtaan, joka -itsestään kuuluu aatelistolle ja intelligenssille? - -— Ei, vastasivat suomalaiset, teidän aikanne on loppunut. Te olette -sortaneet meitä ennen, nyt on meidän vuoromme kostaa... - -Ja ruotsinkielisten rivit harvenivat harvenemistaan, ja suomalaiset, -ikäänkuin suuri suunnaton aalto, kohosivat yhä korkeammalle ja -anastivat yhä enemmän maata. - -Tulevaisuus huolestutti Nilsiä. Pian ruotsalaisilla ei olisi enää -mitään tulevaisuutta, kun suomalaisten ruokahalu yhä kasvoi, ja -venäläiset liittyivät heidän joukkoonsa pakoittaen taas vuorossaan -kielensä ja alhaisen ja takapajulla olevan kultuurinsa suomalaisille. - -Siten kolme enemmän tai vähemmän vihamielistä puoluetta kiistelivät -tästä kauniista maasta. - -Mutta hidasluontoisena miehenä, joka ennen kaikkea rakasti rauhaansa, -pysytteli Nils loitolla politiikasta, ja hänen hartain toiveensa oli, -että hänen vaimonsakin pysyisi kaiken ulkopuolella. - -Ja hän lohdutti itseään sillä suloisella toiveella, että -tulevaisuudessa, kun Saimilla olisi äidin velvollisuuksia -täytettävänään, hän unohtaisi kansallisen kiihkonsa ja olisi aivan -yksinomaan vain nainen. - - - - -III - - -— Miten kaunis ja komea sinä olet! huudahti Nils, kun Saimi astui -pukuhuoneestaan täysissä tamineissaan lähteäkseen anoppinsa kutsuihin. - -Ja Nils katseli häntä ihailevin katsein. - -— Minäpä tahdon näyttää tuolle senaattori Strömille, laski Saimi -leikkiä, minkälainen suomalainen nainen on. Voit olla ylpeä vaimostasi, -Nils! - -— Eikö minulla sitten aina olisi ollut syytä siihen, kultaseni. Ja hän -suuteli Saimin valkoista kaulaa, kiinnittäessään kömpelöillä sormillaan -Saimin avokaulaiseen pukuun La France ruusun, ensimäisen, jonka hän oli -löytänyt kasvihuoneesta. - -— Kas näin! - -Ja vieläkin kerran Nils tyytyväisenä hyväili vaimoaan, joka oli -puettuna ilmavaan, helmenharmaaseen silkkipukuun. Seisoessaan Nilsin -edessä näytti Saimi itseään joka puolelta, kunnes Nils vakuutti, ettei -hänen puvustaan puuttunut kerrassaan mitään. - -— Sinä olet erinomainen, sanoi Nils. - -Ja hän otti palvelijattaren käsistä Saimin valkonahkaiset turkit, joita -koristi suuri valkoinen turkkikaulus, ja kääri ne Saimin väräjävien -olkapäiden ympärille... - -Sitä palvelusta ei Nils koskaan suonut kellekään muulle. - -Alistuen ja hymyillen Saimi antoi hänen seurata haluaan. Hän ei -pannut vastaan sitäkään, että Nils kääri kevyen valkoisen harsohuivin -hänen päähänsä, sillä jokainen hänen liikkeensä ilmaisi hellyyttä ja -rakkautta. - -Suljetussa kuomureessä, joka kovalla vauhdilla kiiti kaupunkia kohti, -näytti Saimi ikäänkuin somalta lumipallolta. - -Kauniissa, Kustaa III:nnen tyyliin sisustetussa salissaan vastaanotti -Nilsin äiti vieraitaan. Huolimatta kuudestakymmenestä ikävuodestaan -oli hän varsin kaunis, suora ja upea nainen mustassa silkkipuvussaan, -sileäksi kammatut hiukset pitsiruusukkeen peitossa. Silmittömässä -ihailussaan Kustaa III:tta kohtaan hän oli muodostanut salinsa -jonkunlaiseksi museoksi, jossa joka ainoa esine oli peräisin tältä -loistokkaalta aikakaudelta. - -Rouva af Ek, joka luonteeltaan oli vakava ja luja, oli hallinnut -kokonaan kevytmielistä ja tuhlaavaista miestänsä. Ja käytännöllistä -järjestämiskykyänsä hän sai kiittää siitä, että hän miehensä kuoltua ja -maksettuaan kaikki hänen velkansa, saattoi säilyttää pojalleen Viikin -kauniin kartanon tyydyttävässä tilassa. - -Aina Nilsin naimisiin asti oli hän asunut Viikin kartanossa, mutta sen -jälkeen hän oli muuttanut kaupunkiin, sillä, niinkuin hän sanoi, hän ei -tahtonut läsnäolollaan häiritä nuoren pariskunnan onnea. - -Mielipiteiltään hän oli vanhoillinen ja kokonaan vallassa olevien -tapojen orja. Sananparsi »Noblesse oblige» oli hänelle kaikki kaikessa, -ja hän uhrasi usein oman halunsa perintävaatimusten vuoksi. - -Saimi ei ollut kiintynyt anoppiinsa. Hän oli arka ja jäykkä hänen -seurassaan. Kuitenkin rouva af Ek kohteli häntä niin ystävällisesti, -kuin hänen suljettu luonteensa sitä salli. Saimi tiesi, ettei anoppi -sietänyt suomenmielistä puoluetta — Suomessa näet kaikilla, sekä -miehillä että naisilla, yksinpä lapsillakin oli jyrkät valtiolliset -mielipiteensä. Hän tiesi olevansa ensimäinen suomenmielinen, joka oli -päässyt lähelle rouva af Ekiä, eikä hänestä ollut hauska tunkeutua -kaikkien näiden samoinajattelevien pariin. - -Tänä iltana Saimi tahtoi kuitenkin olla heille mieliksi. Hän -onnistuikin siinä täydellisesti. Kun hän hiukan myöhään pitkän -ajomatkan jälkeen astui saliin Nilsin käsipuolessa, herätti hän suurta -huomiota. - -Senaattori Ström jutteli parasta aikaa erään lahjakkaan taiteilijan -kanssa, jonka tauluja on yksin Luxembourgissakin. Hän kiiruhti -hämmästyksen ja ihmetyksen vallassa Nilsin luo ja pyysi, että hän -esittelisi hänet ihastuttavalle vaimolleen. - -Saimi miellytti häntä heti ensi silmäykseltä, yhtä paljon loistavalla -kauneudellaan kuin vilkkaalla ja älykkäällä kasvojenilmeellään. - -Huomatessaan minkä vaikutuksen hän teki anoppinsa kunniavieraaseen, -tuli Saimi aivan täyteen intoa ja elävyyttä. Hän vilkastui siihen -määrään, että senaattori, joka oli matkustanut paljon ja tunsi eri -kansallisuuksia, väitti hänen olevan aivan etelämaalaisen luonteeltansa. - -Saimi istui palmun varjossa valkealla kultareunaisella sohvalla, -joka oli päällystetty keltaisella silkillä, ja kuunteli mielissään -senaattori Strömin imarteluja; tuo hieno diplomaatti seisoi sirossa -asennossa hänen edessään keskustellen hauskasti ja mielenkiintoisesti. - -Ensi kertaa Saimilla oli hauska anoppinsa luona. - -Hän nauroi ääneensä huvittaville parisilaisille jutuille, joita -senaattori hänelle kertoi, unohtaen kokonaan, että hän oli seurassa, -jossa ei siedetty muuta kuin hienoa hymyilyä. Päälle päätteeksi hän -nosti vielä toisen jalkansa toisen yli, jotta siro kenkä ja reiällinen -sukka pistivät esiin. - -Kaikki tämä loukkasi hänen anoppiansa, joka salin toisessa päässä -jutteli muutamien vanhojen, vakavien naisten kanssa. Miniän sopimaton -käytös saattoi hänet aivan suunniltaan. - -— Hän on parantumaton! huokasi hän harmistuneena. - -Ja katseellaan hän etsi poikaansa, jotta tämä tekisi lopun vaimonsa -sopimattomasta kiemailusta. - -Mutta Nils ei ollut salissa. Hän pelasi varmaan parhaillaan whistiä -kirjastossa. Saimi huomasi kyllä anoppinsa tyytymättömän ilmeen, mutta -hän tahtoi kostaa ja tunsi lapsellista iloa saadessaan suututtaa tätä, -kopeaa vanhaa rouvaa. Hän oli itsepäisellä tuulella ja hän seurasi vain -äkillistä päähänpistoaan ajattelematta seurauksia. - -Saimi oli tahtonut voittaa, vaikkapa vain yhdeksi iltaa tuon kuuluisan -ruotsalaisen puolueen johtajan. Hän olikin onnistunut: senaattori oli -kokonaan hänen vallassansa, ja hän iloitsi tästä voitosta yhtä paljon -suomenmielisenä kuin naisenakin. - -Mutta vieraan tulo keskeytti tämän ihastuttavan kaksinpuhelun, ja -Saimin oli pakko mennä tervehtimään vapaaherratar A:ta, tunnettua -naisasianajajaa; hän oli yksi niistä yhdeksästätoista naisedustajasta, -jotka eduskunnassa ajoivat naisten asiaa. - -— Minä tulen suoraan istunnosta, sanoi vapaaherratar puolustuksekseen -talon emännälle, joka ystävällisesti pyysi häntä istumaan. Siksi minä -tulen niin myöhään, hyvä rouva... Ah! te ette suinkaan ollut plenumissa -läsnä tänä aamuna, sanoi hän kääntyen senaattori Strömin puoleen, joka -kävi hänen viereensä istumaan. - -Kaikki vieraat salissa asettuivat piiriin heidän ympärilleen, ja Saimi, -joka istui erään naistohtorin ja tulevan asianajajan välissä, tarkkasi -huvitettuna tätä huomattavaa naista, joka oli vapaaherratar. - -Ensi hetkessä olisi voinut luulla häntä luostarimaisen pukunsa, -yksinkertaisen, mustan vanhanmuotisen villahameensa ja lyhyeksi -leikatun tukkansa vuoksi hyvänvoivaksi, lihavaksi papiksi. Mutta -hänen käytöksensä oli arvokas ja varma kuin hienon naisen ainakin. -Vapaaherratar A. oli erittäin voimakas persoonallisuus. - -Hänen ruskeat silmänsä loistivat kultasankaisten silmälasien takaa ja -niiden ilme oli niin vilkas ja älykäs, että hän viehätti ja hallitsi -kaikkia. - -Levollisuudellaan ja järkevyydellään hän oli saavuttanut jo monta -voittoa eduskunnassa. Aivan vastikään hänen ehdotuksestaan oli -hyväksytty laki laillisen prostitutsionin poistamisesta. - -— Mutta siitä me saamme kiittää sosialisteja, selitti hän jollekulle, -joka halusi lähempiä tietoja. - -— Onhan siis sosialisteistakin joskus hyötyä! huudahti pilkallisesti -talon emäntä. - - -— Älkää pilkatko heitä, rouva, sanoi vapaaherratar lämmöllä. -Eduskunnassa he ovat olleet meidän naisedustajien kaikkein -uskollisimpia asetovereita. Oletteko muuten kuulleet siitä huhusta, -että eduskunta tulee hajoitettavaksi? - -— Myöhemmin tai varhemmin se tapahtuu, sanoi senaattori Ström, joka oli -enimmin asioista selvillä. Kun eduskunta ei hyväksy niitä laittomia -ukaaseja, joita Pietarista lähetetään, niin hajoitus on varma. - -— Se on pöyristyttävää, kun tahdotaan täten ehkäistä maan laillista -kehitystä, joka kaipaa niin suuria reformeja. Oi! mitä venäläiset -oikeastaan tahtovat, kun he vainoavat meitä täten joka taholta? -huudahti kiihkoissaan eräs naisista. - -— Rahaa, hyvä rouva, sanoi ivallisesti eräs nuori valtiopäivämies. -Sehän on päivän selvää. Venäläisillä ei ole sitä koskaan kylliksi. -Suomen varallisuus ja rauhallisuus on ärsyttänyt heidän rahanhimoansa. -Karkoittaa suomalaiset Suomesta, se on heidän hartain halunsa, jotta he -voisivat niittää meidän kylvömme hedelmät. Nyt he ovat jo hajoittaneet -meidän sotajoukkomme. Ja meidän kasarmeihimme, jotka me olemme omilla -varoillamme rakentaneet, ovat he majoittaneet venäläisiä sotilaita. Me -maksamme heille vuosittain kymmenen miljoonaa sotilasverona. Meidän -virkamiehemme ovat eroitetut viroistaan ja heidän paikoillaan on -venäläisiä, jotka eivät kykene heidän toimiaan hoitamaan, mutta siitä -huolimatta ovat he paljoa paremmin palkatut. Suomi, lihava vasikka on -teurastettava, jotta jokainen venäläinen voisi saada siitä osansa. - -— Kuinka he uskaltavat kohdella tällä tavalla niin lainkuuliaista ja -uskollista maata kuin Suomi on? Onnettomuudeksi meitä on vain kaksi ja -puoli miljoonaa neljääkymmentä miljoonaa vastaan! - -— Mutta meillä on toinenkin puolustuskeino kuin raaka voima, sanoi -senaattori kantavalla äänellä, joka tunkeutui jokaisen sydämeen. -Moraalisesti ja henkisesti me olemme heitä voimakkaammat. Ja sitä -voimaa ei pidä halveksia. Meidän tulee kohota vieläkin korkeammalle, -turvautua yksinomaan laillisiin oikeuksiimme eikä koskaan suostua -minkäänlaiseen kompromissiin. Valtiolliset kompromissit ovat aina -heikkouden merkkejä. Venäjän valtiollinen tuuli voi kääntyä, ja -todellisten isänmaanystävien ei pidä joutua epätoivoon. - -— Hyvä, herra senaattori! Minä olen aivan samaa mieltä kuin tekin, -huudahti Saimi, joka loistavin silmin oli kuunnellut keskustelua. - -Innoissaan, unohtaen kokonaan anoppinsa, joka seurasi hämmästyneenä -tätä uutta päähänpistoa, astui Saimi vanhan valtiomiehen luo ja ojensi -äkillisen tunteen valtaamana hänelle kätensä: - -— Kiitos sanoistanne! sanoi hän lämmöllä. - -Senaattori suuteli kunnioittavasti Saimin pientä kättä ja pitäen sitä -hetken aikaa omassaan hän lisäsi: - -— Me olemme yhtä mieltä: suomenmieliset ja ruotsinmieliset, eikö totta, -rouva? - -Oi! mikä vahinko, ettei Nils ollut salissa. Saimi läksi etsimään -häntä kertoakseen hänelle kohtauksestaan senaattorin kanssa. -Avomielisyydessään hän halusi aina ilmaista Nilsille kaikki tunteensa, -varsinkin kun hän tiesi, kuinka ylpeä hän oli vaimonsa voitoista... - -Saimi etsi häntä kirjastosta, jossa herrat pelasivat whistiä pienten -pöytien ääressä. Hän ei ollut siellä. Hän astui edemmäksi, kulki pienen -pitkulaisen huoneen läpi, jossa ei ollut ketään ja aikoi juuri astua -kamariin, joka oli varattu tupakoitsijoille. - -Mutta hän pysähtyi huoneen kynnykselle aivan kivettyneenä tuntien -tukehduttavaa tunnetta kurkussaan. Sinisen tupakansavun läpi hän näki -kaksi herraa totia juomassa pienen pöydän ääressä, joka oli täynnä -konjakkipulloja. - -Toinen heistä oli Nils. - -Loikoen nojatuolissa, kasvot punoittavina, silmissä tiedoton, hämärä -katse, ja huulet idioottisessa hymyssä hän kuunteli vastassaan istuvan -serkkunsa, kapteeni Etterin kovaäänistä pilapuhetta. - -Tyhjät pullot heidän edessään todistivat, että he olivat tyhjentäneet -lukemattomia totilaseja. - -Kauhuissaan, silmät pyöreinä, voimatta uskoa todeksi tätä alentavaa -näkyä Saimi tarkasteli hetken aikaa molempia miehiä. - -Hän oli aina vihannut tätä Nilsin serkkua, joka huolimatta nimestään ja -kapteenin arvostaan keisarillisessa kaartissa Pietarissa, oli irstas ja -huikentelevainen mies. Hän se sai Nilsinkin viekoitelluksi juomaan! - -Saimin ensimäinen tunne oli paeta heti pois ja koettaa unohtaa tämä -vastenmielinen näky. Mutta samalla heräsi hänessä naisen, vaimon -vaisto toista tunnetta voimakkaampana, joka kehoitti häntä pelastamaan -Nilsin kunnian tässä seurapiirissä, joka iloitsisi vain jokaisesta -skandaalista, joka kohtaisi tätä kadehdittua naista. Ja käheällä -äänellä, jota Saimi ei tuntenut omakseen, hän huudahti: - -— Nils! - -Nils käänsi päänsä häntä kohti. - -— Ah! sinäkö siellä olet, Saimi, sanoi hän hämmästyneenä ja nousi -vaivoin ylös. Minun tuli kylmä ajaessa ja siksi olen hiukan lämmitellyt -itseäni, sanoi hän puolustuksekseen. - -Panematta vähintäkään huomiota kapteeniin, joka kykeni paremmin -hillitsemään itseänsä ja kumarsi syvään, ikäänkuin hän olisi ollut -hovissa, lähestyi Saimi Nilsiä ja voittaen vihansa Etterin vuoksi hän -sanoi kuiskaten: - -— Tule, Nils, äitisi kysyi sinua. - -Nils punastui, sillä Saimin äänestä hän kuuli, että tämä oli huomannut -hänen tilansa, ja hämillään hän änkytti: - -— Heti paikalla. - -Hän kaatoi epävakavalla kädellä sodavettä suureen lasiin, jonka -pohjalla oli jäitä, ja tyhjensi sen. - -Saimin tuskallisen katseen seuraamana hän astui sitten ikkunan luo -ja avasi sen. Raitis ilma virkisti häntä. Hän katsoi hetken aikaa -rukoilevasti Saimiin, joka odotti yhä ääneti ja niin kalpeana, että -Nils tunsi katumusta sydämessään. Äänettömyys kiusasi häntä siihen -määrään, että hän vihdoin uskalsi kysyä: - -— Joko on kutsuttu illalliselle? - -— Juuri äsken, vastasi kapteeni, joka oli silmännyt kirjastoon, missä -vieraat nousivat paikoiltaan yhtyäkseen naisten joukkoon salissa. - -— No, kiiruhtakaamme sitten mekin! - -Ja Saimi tarttui miehensä käsivarteen ja vei hänet mukanaan. Pää -pystyssä hän astui anoppinsa eteen juuri parhaiksi, että Nils saattoi -tarjota käsivartensa eräälle vanhemmalle leskirouvalle saattaakseen -hänet ruokasaliin, jossa illallinen oli tarjona pienten pöytien ääressä. - -Mutta mitä hirveitä tuskia Saimi saikaan kestää näiden illallisten -aikana, jolloin Nilsin oli pakko, vanhaan ruotsalaiseen tapaan, juoda -kunkin vieraan malja eriksensä! - -Saimi huomasi, että hänen huulensa töin-tuskin koskettivat -shampanjalasia. Joka hetki hänen silmänsä kääntyivät Saimiin, joka -itsepäisesti katsoi vain muualle. - -Nils oli niin huomaavainen ja hellä Saimia kohtaan, että toiset -nimittivät heitä turturikyyhkysiksi ja laskivat aivan peittelemättä -heistä leikkiä. - -Mutta Saimi vastasi hymyillen ja ivallisesti ja niin rohkeasti noihin -hyökkäyksiin, että hän itsekin hämmästyi. - -Nilsin äiti, joka tunsi poikansa, huomasi kuitenkin, ettei hän ollut -aivan tavallisessa mielentilassaan... Mikähän häntä vaivasi? Hän näytti -aivan kuin selkäänsäsaaneelta koiralta, joka koetti kiemailla. - -Sitä paitsi Saimin kalpeat kasvot, jotka tavallisesti rusoittivat, -ilmaisivat liikutusta. Hänen silmiensä pohjalla välkkyi tuskallisia -ajatuksia. Rouva af Ek tunsi, että jotakin salaperäistä oli ilmassa. -Ehkäpä Nils oli huomannut, miten sopimattomasti Saimi oli kiemaillut -vanhan senaattorin kanssa ja mustasukkaisuudessaan nostanut siitä melua. - -Mutta kohteliaana emäntänä ei hänen sopinut liiaksi panna huomiota -lapsiinsa. - -Vihdoinkin illallinen oli lopussa! - -Salissa rouva af Ek ja nuori pari jättivät hyvästi viimeisiltä -vierailta. - -Nilsin äiti huomasi, miten väsynyt ja alakuloinen Saimi oli, ja -mielissään niistä ystävällisistä sanoista, joilla senaattori oli -kehunut hänen miniäänsä, koetti hän kehoittaa Saimia jäämään yöksi -hänen luokseen eikä lähtemään keskellä yötä tuolle kahdenkymmen -kilometrin pituiselle matkalle. - -Mutta Saimi halusi lähteä, sillä ajuri ja hevoset olivat jo tunnin -aikaa odottaneet oven edustalla... Sitä paitsi oli kaunis kuutamo! - -— Puolessatoista tunnissa me olemme kotona, lisäsi hän; ja hän suuteli -anoppiaan paljoa sydämellisemmin kuin tavallisesti. - -Tänä iltana hän oli hämärästi aavistanut, mitä suuruutta ja voimaa -piili tässä naisessa. - -Ken saattoi tietää, mitä nöyryytyksiä ja suruja hän oli saanut kestää -miehensä vuoksi! ... Ehkäpä hänen kylmyytensä ja jäykkyytensä ei -ollutkaan muuta kuin naamari, jonka taakse hän kätki sydämensä tuskat. - -Kuinka rikkirevitty sekä moraalisesti että ruumiillisesti hän itsekin -oli tämän illan jälkeen, joka oli alkanut niin loistavasti! - -Syyttäen suurta väsymystä hän keskeytti Nilsin, joka heidän ajaessaan -aikoi selittää ja kaunistella käytöstään. Painautuneena nurkkaansa, pää -tyynyn varassa Saimi vaipui omiin ajatuksiinsa, ja Nils, joka tahtoi -ottaa huomioon hänen toiveensa, oli myös nukkuvinansa... - -Mikä surkea kotimatka! Mikä hirveä herääminen! - -Oi! julma kohtalo, joka niin armottomasti oli repinyt rikki Saimin -kauniit kuvittelut! Ja kohta kohdalta Saimi kävi ajatuksissaan läpi -tuon hirveän kohtauksen tupakkahuoneessa... Hän olisi tahtonut unohtaa -sen vaikutuksen, jonka Nils sinä hetkenä oli tehnyt häneen, hänen -kaunis Nilsinsä. Vaan ei... tuo muisto ei väistynyt, vaan kummitteli -yhä hänen mielessään! - -Tuska nostatti kyyneleitä hänen silmiinsä, mutta hän nieli ne -tarmokkaasti ja puri nenäliinaansa, jotta hän ei Nilsin nähden itkisi. -Hänen aavistuksensa ei ollut siis väärä! Synkkä varjo eroitti heidät -toisistaan: hänen miehensä oli siis myöskin tämän intohimon orja, joka -rasitti koko maata, yhtä hyvin säätyläisluokkaa kuin itse kansaakin. -Kaikista paheista oli juoppous Saimille kaikista vastenmielisin, sillä -se riisti ihmiseltä koko hänen arvonsa ja paljasti eläimen hänessä koko -alastomuudessaan. - -Ja millainen olisi hänen tulevaisuutensa sekä sen lapsen, jota he -odottivat? Tämä kysymys poltti kuin tuli Saimin aivoja. Muodostaisiko -lapsi, perinnöllisyyden leppymättömän lain mukaan, uuden renkaan tämän -heikontuneen suvun pitkässä ketjussa? Vai voittaisiko Saimin perheen -terve ja voimakas veri? Tämä kysymys kiusasi ja kidutti häntä. - -Hevoset kiitivät äänettömästi metsän läpi, joka oli niin tiheä, että -kuun säteet töin-tuskin saattoivat luoda siihen valoaan. Oksien lomissa -oli Saimi näkevinään susien kiiluvia silmiä. Suuressa tuskassaan -hänestä tuntui ikäänkuin maa olisi horjunut hänen jalkojensa alla, -hän oli mielestään aivan yksin ja hyljättynä koko suuressa, avarassa -maailmassa... - -Kuka voisi neuvoa häntä? Kelle hän voisi tuskaansa valittaa? - -Anopilleenko? Ei koskaan! Hän ei rakastanut Saimia. Ja mitäpä muuta -neuvoa hän olisi voinut antaa, kuin käskeä alistumaan kohtaloonsa? - -Maailman silmissä Nilsin kevytmielisyys ei ollut moitittavaa. Samaa -saivat monet muutkin nuoret naiset kokea joka päivä, mutta he tyytyivät -osaansa ja olivat siitä huolimatta onnellisia. Hän ei ollut heidän -kaltaisensa, sen hän tiesi. - -Kuinka surkealta elämä nyt hänestä tuntui! Ja voimatta enää hillitä -kyyneleitään hän purskahti itkuun. - -Nils kumartui pelästyneenä hänen puoleensa ja koetti lyhtyjen heikossa -valossa nähdä hänen silmiään. Mutta Saimi painoi nyyhkyttäessään päänsä -itsepäisesti alas. - -— Saimi, sanoi Nils epätoivoissaan nähdessään hänen tuskansa, anna -minulle anteeksi! Minä olen pahasti sinua loukannut, mutta minä lupaan, -ettei sitä tapahdu enää toista kertaa, ei koskaan... Jospa tietäisit, -kuinka helposti voi joutua kiusauksen valtaan! Tapaa jonkun ystävän, -joka kehoittaa juomaan, eikä voi kieltäytyä. Juo lasin... ja sitten, -siinä sitä on... Mutta minä vannon sinulle, ettei se merkitse mitään ja -että hillitsen itseni toiste. - -Nils puhui hitaasti ja lempeästi, syvästi liikutettuna Saimin surusta; -omantunnonvaivat painostivat häntä ja hän tunsi nöyryytystä, kun hän, -Nils af Ek, tuo täydellinen gentlemanni, oli voinut niin syvästi -alentaa itsensä! - -Saimi kuunteli kiihkeästi hänen sanojaan, jotka hän tiesi tosiksi. -Ja Nilsin lupaukset lepyttivät hänen mieltään. Keskellä suurta surua -tuntui niin hyvältä, kun joku hiukan hemmotteli, kun sai antautua -toiveiden valtaan ja uskoa vielä onneen, tuohon suureen onneen, jota -hän kaipasi koko sielunsa kiihkeydellä! - -Ja Saimi antoi miehelleen anteeksi, tämän kerran, täydestä sydämestä... - - - - -IV - - -Kevät oli tullut. - -Äkkiä eräänä päivänä kevät oli tullut lumoavana ja hurmaavana. - -Meri ja järvet, tuntiessaan olevansa vapaat talven kovista kahleista, -loiskuttavat iloisesti laineitaan kallionkylkiä vastaan, ja -smaragdinvihreitten niittyjen yläpuolella, joita sinivuokot peittivät, -liitelivät leivoset läpikuultavassa ilmassa ylistäen liverryksillään -kevään ihanuutta. - -Kaikki luonnossa valmistautui eloon niiksi muutamiksi kuukausiksi, -jolloin Suomen kesä kestää. - -Ennättääkö vilja ja hedelmä kypsyä tuona lyhyenä aikana? - -Kiiruhtaakseen tätä ihmeellistä kukoistusta auringonsäteet auttoivat -parhaansa mukaan. - -Jo kello kahdelta aamulla aurinko nousee suurena, ihanana: se valaa -suloista lämpöään yli heränneen luonnon... töin-tuskin se suo itselleen -parin tunnin lepoa ja silloinkin kun aurinko on maillaan, on yö siksi -valoisa, että voisi luulla sitä päiväksi. - -Luonto tekee kuumeisella kiireellä työtä. Linnut saapuvat etelän -aurinkoisilta mailta ja rakentavat pesänsä, ja järvien pohjasta -nousevat veden pintaan lukemattomat kalat, jotta niiden hopeiset -suomukset kiiltävät auringon valossa. Yöt päivät on luonto täynnä -liikettä ja eloa; jokainen tahtoo elää ja luoda. - -Metsä herää; karhu, haukotellen pitkän unensa jälkeen, tunnustelee -kuin aito-herkuttelija ainakin mehiläisten kekoja; kettu jatkaa -keskeytynyttä metsästystään ja ajaa takaa metsän runsasta saalista... - -Se ken ymmärtää luonnon kieltä, voi kuunnella metsän salaperäisiä -ääniä. Hän saattaa nähdä puiden puhkeavan lehteen. - -Oi! Suomen kevät, se vasta on ihmeellinen herätessänsä! - -Ja ihmisetkin, rakkauden ylistyslaulun huumaamina, siunaavat valoa ja -antautuvat epäröimättä elämän iloon. - -Viikin kartano on myös täynnä kukoistusta ja iloa. - -Ikäänkuin riemun vertauskuvana liehuu kartanon katolla tuulen hengessä -Suomen punakeltainen lippu. Ja kukkivien omenapuiden varjossa, joiden -kukat ovat yhtä hennot kuin nuorten tyttöjen posket, astuu Saimi af Ek -onnesta loistavana pienen lapsensa, Olavin kanssa, jonka kirkkaissa -silmissä taivas kuvastuu. - -Pitkin vanhan puutarhan käytäviä hän työntää hitaasti pieniä vaunuja, -jossa pitsipilvien peitossa lapsukainen nukkuu. Kaikkialla kukkivat -unikot ja ruusut levittäen tuoksuaan yltympärille. Kuinka hellästi -nuori äiti kumartuukaan lapsensa puoleen ja hymyilee hänelle! Olihan -tuo lapsi hänen aurinkonsa, hänen onnensa, hänen elämänsä suurin -tarkoitus. Hänhän tulevaisuudessa saisi ohjata hänen tietään. - -Tuo lapsi oli tullut juuri silloin, kun elämä oli tuntunut hänestä -aivan tyhjältä ja tarkoituksettomalta; olihan hän se side, joka yhdisti -hänet jälleen Nilsiin ja hänen kotiinsa. Hänen oma poikansa! Millä -ylpeydellä hän lausuikaan nuo sanat. - -Ja sillä aikaa kuin lapsi nukkui keväisen auringon hyväilyssä, kävi -Saimi istumaan syreenimajaan ja otti käsityönsä esille. Mutta pian hän -heitti työnsä penkille ja katseen leijaillessa yltympärille hän uneksi -rakentaen uudelleen tuulentupiaan. - -Ajatuksissaan hän näki jo Olavin suurena. Ruumiiltaan hän on -täysiverinen af Ek, hänellä on isänsä silmät ja kookas vartalo, mutta -Saimi on antanut hänelle sielunsa: hänestä on kasvava aito-suomalainen -ja vieläkin enemmän! ... hänestä on varttuva aivan erikoinen ihminen, -harvinainen luonne, jalo ja rohkea mies, jonka katse aina on etsivä -ihanteita ja omatunto seuraava oikeutta. Oi! hänen poikansa! Hänestä on -varttuva äitinsä turva ja tuki, hän on sirottava hänen tielleen iloa ja -onnea... Hänestä on tuleva sitä paitsi Viikin kartanon herra! - -Niin pitkälle kuin silmä kantoi oli tämä kaunis maa, nämät metsät ja -pellot hänen omiaan. Puiden takaa pilkisti tiilisen tallirakennuksen -pääty, jossa kaksikymmentä hevosta kopisteli kavioitaan puhumattakaan -varsoista, ja kauempana oli navetta, jossa hollantilaisrotuiset lehmät -pureksivat puna-apilasta... - -Siinä oli Olavin koko perintötila, kuninkaallinen perintötila! - -Eikö se suuri onni, jota Saimi molemmin käsin oli tavoitellut, ollut -nyt hänen omansa? Lapsi täytti kokonaan hänen elämänsä. Saattoiko hän -toivoakaan sen suurempaa onnea? - -Nils eli nyt aivan mallikelpoisesti. Hän oli jättänyt kaupunkimatkansa, -ja tuon onnettoman illan jälkeen hän oli elänyt aivan moitteettomasti, -niin ainakin Saimi luuli. - -Hän oli usein poissa kotoa. Monet toimet, joita heidän maatilansa hoito -vaati, veivät häneltä kaiken ajan. Hän oli huvitettu maanviljelyksestä, -ja Saimi oli ylpeä siitä taidosta, jonka hän tällä alalla oli -saavuttanut. Nilsin työinto oli hänelle mieleen. Hänestä tuntui, että -hän rakasti miestään enemmän, kun tämä oli ahkerassa työssä. - -Varhain aamuisin Nils läksi ratsain tarkastamaan tiluksiaan, ja -keskustelemaan pehtorinsa ja torppariensa kanssa, jotka usein -tarvitsivat hänen neuvojaan. Kaikki vaativat hänen aikaansa. Usein hän -palasi kotiin hyvin myöhään, parhaiksi päivällisille, palasi väsyneenä, -päivettyneenä, mutta tyytyväisenä ja nuortuneena ulkoilma-elämästä. - -Ja kun Saimi, Olavi käsivarrellaan, hymyillen odotti häntä talon -kynnyksellä, niin oli Nils af Ek mielestään onnellisin mies maailmassa, -ja tunnusti onnensa ja ilonsa vaimolleen. - -Mutta pilvet samentavat aina liian kirkasta taivasta! ... - -Siten elämä kului Viikin kartanossa. Rouva af Ek oli tullut kuukaudeksi -lastensa luo. Nils oli hyvin onnellinen saadessaan pitää häntä luonaan, -ja Saimi koetti parhaansa mukaan olla kohtelias ja ystävällinen -anopilleen. Tämä puolestaan kohteli suvaitsevaisuudella miniänsä -oikkuja, sillä hän alkoi pitää yhä enemmän hänestä. Ja mitenkä hän ei -olisikaan ollut kiitollinen hänelle, joka oli lahjoittanut perillisen -hänen pojallaan ja liittänyt tämän erinomaisen oksan vanhaan, -lahonneeseen puuhun? - -Ilo oli siis molemminpuolinen ja tavattomalla huomaavaisuudella ja -punnitsemalla jokaista sanaa koetettiin välttää yksin vähintäkin -väärinkäsitystä. - -Eräänä päivänä ennen aamiaista, Nilsin loikoessa riippumatossaan -penkereellä, naiset istuivat puutarhassa, jossa Saimi mielellään vietti -päivänsä... Molemmat naiset, istuen mukavissa pajutuoleissa suuren -punavalkoisen puutarhasuojuksen alla, keskustelivat luonnollisesti -pienokaisesta. Lapsi, joka makasi ruohokentälle levitetyllä peitteellä, -seurasi ihmettelevin silmin suurta perhosta, joka liiteli hänen päänsä -yläpuolella... Ilma oli hyvin kuuma ja Saimi, kauniissa valkoisessa -puvussaan vilvoitteli itseään viuhkalla, iso-äiti sitä vastoin kutoi -pieniä töppösiä Olaville. - -Rouva af Ek antoi muutamia iso-äidillisiä neuvoja ja Saimi kuunteli -niitä kohteliaasti. Samoinkuin hänen miniänsäkin ajatteli rouva af Ek -myös Olavin tulevaisuutta ja kuvitteli mielessään häntä jo suurena. -Kumartuen lapsen puoleen hän sanoi suudellen häntä: - -— Kuinka onnellinen olenkaan, kun sinä ensi kerran sanot minua -iso-äidiksi! - -Kääntyen sitten Saimin puoleen hän lisäsi: - -— Kun hän kasvaa suureksi, niin te lähetätte hänet kai Helsinkiin -kouluun? Ja toivoakseni hän silloin saa asua iso-äitinsä luona, Saimi? -Minä tahdon jo edeltäpäin varata itselleni sen oikeuden. - -Saimin kulmakarvat vetäytyivät ryppyyn, mutta hän vastasi nauraen: - -— No, kun Olavi tulee kouluikään, niin hän joutuu tietenkin -suomalaiseen kouluun. - -— Suomalaiseenko kouluun? sanoi rouva af Ek kiihkeästi. Eikö hänelle -sitten opeteta ruotsia, jota te ja me kaikki puhumme? Miksi hänet -pantaisiin suomalaiseen kouluun? - -— Minusta se on aivan luonnollinen asia. Enkö minä ole suomenmielinen? - -— Rakas lapsi, kyllä minä sen tiedän. Siksi onkin aivan luonnollista, -että hän oppii suomea sinulta, joka sitä osaat. Tietysti Olavin tulee -osata kumpaakin kieltä, mutta minä toivon sittenkin, että te annatte -hänelle ruotsalaisen kasvatuksen. - -— Ei mitenkään. Olavi on Suomen kansalainen, ja siksi minusta on paljoa -luonnollisempaa, että hän saa suomalaisen kasvatuksen. - -— Minun mielestäni sinun logiikkasi on väärä, rakas Saimi, sillä onhan -Olavilla isäkin; ja hän on ruotsinmielinen. - -Vanha rouva puhui hyvin kylmästi. - -— Sitä minä en ole unohtanut, mutta olen varma siitä, että Nils ei -vastusta minua tässä suhteessa. - -— Mutta minä, jos tunnen oikein poikani, en usko, että hän antaa -myöten... sillä Olavin nimi on af Ek... Eikö totta? sanoi hän kääntyen -Nilsin puoleen, joka lähestyi heitä ja oli kuullut keskustelun lopun. - -— On hiukan varhaista, äiti, puhua vielä koulusta ja tulevaisuudesta. - -Ja hän suuteli vaimoaan ja äitiään, tyytyväisenä siitä, että hän oli -tullut ajoissa ehkäisemään heidän välistä kiistaansa. - -— Entä sinä, Olavi, mitä sinä itse tuumit? Oletko suomen- vai -ruotsinmielinen? sanoi Nils leikkiä laskien ja hypitellen pienokaista -ilmassa. - -Mutta tämä, kuin tuittupäinen suomalainen ainakin, alkoi huutaa täyttä -kurkkua. Leikki ei nähtävästi ollut pienelle miehelle mieleen... - -— Katsos, hän ei hyväksy sitä kevyttä tapaa, millä hänen isänsä -käsittelee niin vakavaa kysymystä, sanoi Saimi nauraen. - -— Ei, kultaseni, minä luulen, että hän tahtoo vain saada -päivällisateriansa, sillä hänen on nälkä; ja hymyillen Nils laski -lapsen äidin syliin... - -— Tuleppa, pieni suomalaiseni, me kaksi ymmärrämme toisemme. - -Äidin sylissä lapsi heti tyyntyi. - -Ei kukaan ottanut vakavalta kannalta tätä pientä kohtausta. Mutta se -oli sittenkin jonkinmoinen enne: asia oli selvä... - -Rouva af Ek ja Saimi tiesivät, että kaksi vastakkaista vaikutusta -tulisi taistelemaan lapsen tulevaisuudesta. »Kuka niistä saisi lapsen -puolelleen?» tuumi rouva af Ek katsellessaan Saimia, joka tarmokkaasti, -tapansa mukaan, astui ruohokentän poikki viedäkseen lapsen sisään... - -Heti kun nuori rouva oli kadonnut näkyvistä, alkoi rouva af Ek taas -kutoa, tarkastellen salavihkaa poikaansa, joka oli istahtanut tyhjään -tuoliin ja seurasi silmillään vaimonsa kaunista vartaloa... Tuo katse -ilmaisi niin suurta ihastusta, että rouva af Ek siitä saattoi selvästi -nähdä, miten kysymys Olavin tulevaisuudesta tulisi ratkaistuksi. Nils -oli rakastunut vaimoonsa. Saimi hallitsi häntä kokonaan järjellään -ja tahdollaan, ja samalla myös sillä viehätysvoimalla, jolla hän -vaikutti Nilsin aisteihin... Äitiys oli saattanut koko Saimin olennon -kukoistukseen, ja tehnyt hänet vielä entistäänkin hurmaavammaksi. - -Häntä vastaan oli mahdoton taistella. Se oli rouva af Ekin -tunnustettava. Huoaten hän kääri työnsä kokoon ja kääntyen poikansa -puoleen, joka oli kokonaan vajonnut helliin ajatuksiinsa, hän sanoi -hermostuneella äänellä: - -— Anna minulle käsivartesi, poikani, minä lähden sisään. - -Nils kiiruhti täyttämään äitinsä pyyntöä kohteliaana niinkuin ainakin, -ja saattoi hänet sisään. Painautuen sitten äitinsä puoleen hän sanoi -loistavin silmin: - -— Eikö totta, äiti, minä olen onnellinen ihminen? - -— Kyllä, lapseni. Mutta on paljoa helpompi saavuttaa onni, kuin -säilyttää se. Pidä varasi, Nils, onni on kumma kapine. Sitä ei saa -ennen aikojaan pakoittaa esille. - -Nils ei vastannut mitään, sillä hän tiesi, että monet katkerat surut -olivat tehneet äidin synkkämieliseksi. Ja onnellinen hymy karehti yhä -hänen huulillaan. - -Kesä, joka oli harvinaisen kaunis ja kuuma tänä vuonna, kului -nopeasti, liiankin nopeasti. Hyvinkin pian puiden kellertävät lehdet -ilmaisivat syksyn tuloa. Kaikki maatyöt olivat suoritetut. Viljaa -jauhettiin, heinää korjattiin latoihin! Suuret lintuparvet punaisten -pihlajamarjaterttujen houkuttelemina saapuivat Viikin kartanoon -tunkeutuen rohkeasti aina puutarhapenkereelle saakka jyviä nokkimaan. -Se oli varmin merkki syksyn tulosta, väittivät vanhat ihmiset. - -Viikin kartanon puutarhassa, missä dahliat ja päivänkakkarat -prameilivat purppuraisina ja kullankeltaisina, kulki Saimi surullisin -mielin. Pari pakkasyötä, niin koko tämä komeus oli mennyttä! - -Ajatellessaan pitkän talven tuloa, jota kestäisi kuusi kuukautta, -tunsi Saimi tällä kertaa syvää alakuloisuutta. Luonnon hiljainen -kuolinkamppailu, taistelu elämän puolesta kiusasi häntä suorastaan -ruumiillisesti. Pitkät ajat hän istui meren rannassa, harmaan ja synkän -taivaan alla. - -Meri huokaili ja valitti jättiläislaineiden hyökätessä vihan vimmalla -graniittikallioita vastaan... Aallot odottivat kauhulla ikuisen -vihollisensa, talven tuloa. Meren valittava ja hurja musiikki hurmasi -Saimia. Kun tuuli vinkui vinhasti, oli hän ikäänkuin kuulevinaan -ihmisen valitusta ja avunhuutoa... - -Ja iltasin nousi usva, tuo sakea sumu, joka kosteana ja kylmänä -tunkeutuu aina luihin saakka. - -Silloin Viikin kartanossa pantiin kiireesti sisäikkunat paikoilleen ja -suljettiin balkongien ovet. Ja tulet paloivat takoissa kaiken päivää -levittäen kodikkuutta ympärilleen. - -Saimi valitsi itseään ja lasta varten pari huonetta Nilsin työhuoneen -vierestä, sillä hän tahtoi joka hetki itse valvoa lasta. Lapsi -täytti kaikki hänen ajatuksensa. Hän laiminlöi hänen tähtensä kaikki -tuttavansa ja henkiset harrastuksensa. Ei edes politiikkakaan, joka -kuitenkin oli muuttunut yhä uhkaavammaksi, näyttänyt herättävän hänen -mielenkiintoaan. - -Nils oli siitä hyvillään. Mutta samalla hän teki sen huomion, ettei -hänellä itsellään ollut juuri sanottavaa sijaa vaimonsa ajatuksissa. -Lapsi oli anastanut hänen paikkansa. - -Hän ei kuitenkaan ilmaissut Saimille, missä määrin tämä -väliäpitämättömyys häntä suretti, sillä hän luuli voivansa voittaa -hänet jälleen tuhansilla pienillä keinoilla, joilla hän osoitti hänelle -huomaavaisuuttaan. - -Sitä paitsi hän arveli, että aikaa voittaen Saimin äidinrakkaus -tyyntyisi. Mutta kopeudessaan ei Saimi lainkaan huomannut miehensä -helliä moitteita ja yhä edelleen löi hän häntä laimin. Silloin Nils -sanoi hänelle, tällä kertaa varsin jyrkästi, että hänen tuli hiukan -välittää hänestäkin. Mutta Saimi vastasi aivan levollisesti, että niin -kauan kuin lapsi oli pieni, kuului hän kokonaan hänelle. - -Mutta Nils ei rauhoittunut. Hän kaipasi vaimonsa hellyyttä. Hänen -oli ikävä. Mutta kun hän näki, että Saimi oli yhä yhtä taipumaton ja -vetosi aina vain lapsen oikeuksiin, niin hän moitti katkerasti häntä -siitä, ettei hän ajatellut enää lainkaan vaimonvelvollisuuksia, vaan -ainoastaan äidin. - -Nilsin kiihkeys pelästytti Saimia, ja käsitettyään, minkä vääryyden hän -teki häntä kohtaan hän koetti nyt jakautua sekä miehensä että lapsensa -välillä. Ja hän otti myös hiukan osaa elämään ulkopuolella kotia. - -Mutta Nils tunsi sittenkin, kuinka kaukana kaikesta Saimi oli. Hänen -sielunsa oli kokonaan muualla. Kuinka toisenlainen hän oli nyt kuin tuo -entinen eloisa ja kiihkeä Saimi! Saimin kylmyys suututti Nilsiä, hän -valitti alituisesti ja pani toimeen kiihkeitä kohtauksia. - -Saimi piti puoliaan, kiivaita sanoja vaihdettiin kummankin puolin, -ivallisia ja loukkaavia sanoja... Ja vähitellen se kuilu, joka -henkisesti eroitti heidät toisistaan, tuli yhä suuremmaksi... - -Mutta vaikka Nils yhä rakastikin vaimoaan yhtä hellästi kuin ennen, -niin Saimin tunne häntä kohtaan katosi. Huomaamatta rakkaus oli -hävinnyt hänen sydämestään, ikäänkuin se ei koskaan olisi sitä -hallinnutkaan. - -Mitenkä se oli mahdollista? Hämmästyneenä Saimi koetti keksiä siihen -oikeata syytä. Oliko hän koskaan oikein rakastanutkaan Nilsiä? Se -tunne, jota hän oli luullut rakkaudeksi, eikö se pikemmin ollut vain -intohimoa ja tunteiden kuohua, joiden olemassa olosta hänellä ei -ennen ollut aavistusta? Ei hän koskaan ollut rakastanut Nils af Ekin -todellista luonnetta, tuota hienoa elostelijaa. Hän oli rakastanut vain -omaa rakkausihannettansa, jolle hän oli antanut Nilsin piirteet... - -Tehtyään tämän huomion syvä alakuloisuus valtasi Saimin mielen. - -Mutta täytyyhän olla olemassa toisenkinlaista rakkautta, tuumi hän -mielessään, syvää ja voimakasta tunnetta... Mutta sellaista rakkautta -hän ei varmaan koskaan saisi kokea. Hänellä ei ollut siihen oikeutta, -koska hän oli ikiajoiksi sidottu Nilsiin. Ja Lapsi oli hänen ainoa -onnensa. Ja entistä enemmän hän antautui sille. - -Kun Nils huomasi, ettei hän voinut enää voittaa entistä paikkaansa -vaimonsa sydämessä, heittäytyi hän epätoivoissaan huvitusten -pyörteeseen. - -Entiset tottumukset palasivat jälleen. Nils läksi usein kaupunkiin ja -palasi vasta myöhään illalla hiukan liikutettuna, harmistuneena koko -maailmaan ja itseensä. Usein Saimi valvoessaan tuskissaan vuoteellaan, -näki aamun valkenevan; ennenkuin Nils oli kotona. Tällöin hän syytti -itseään tuntien olevansa suoranaisena syynä Nilsin moitittavaan -käytökseen... Mutta toisaalta, miten hän saattoi osoittaa hänelle -hellyyttä, jota hän ei tuntenut? - -Ja vapautuakseen edesvastuusta hän lohdutti itseään sillä, että -Nils oli osoittanut taipumusta väkijuomiin jo heidän lyhyenä onnen -aikanaankin... Ei hänen rakkautensa eikä hellyytensä olisi voinut -voittaa tätä taipumusta. - -Joulujuhlat lähestyivät. Nils kutsui ystäviään kaupungista kartanoon. -Niiden joukossa oli myös hänen serkkunsa, kapteeni Etter. - -Ja nyt vietettiin hurjan iloista elämää: luisteltiin jäällä, -hiihdettiin, pidettiin päivällis- ja iltakutsuja. - -Nils ei näyttänyt koskaan saavan kyllikseen. Aina valmiina -huvittelemaan ja vieraanvaraisena isäntänä hän iloitsi tästä -levottomasta ja kuumeisesta elämästä yhtä paljon kuin hänen vaimonsa -siitä kiusaantui. Mutta Saimin oli pakko talon emäntänä osoittaa -kohteliaisuutta vieraille, vaikkeivät nuo kutsut häntä lainkaan -huvittaneet. - -Usein iltapuolisin saapui kaupungista koko liuta iloisia ystäviä, jotka -olivat lähteneet rekiretkelle. Kukin herra oli kutsunut naisen mukanaan -ja ajoi itse, kulkusten kilistessä hevosta, joka oli valjastettu -komeavällyisen reen eteen... - -Välistä saattoi täten aivan odottamatta saapua taloon viisi tai kuusi -paria... Vain telefonissa oli ilmoitettu heidän tulostaan. - -Luonnollisesti vieraiden tuli jäädä päivällisille. Ja kirkkaasti -valaistussa ruokasalissa kajahti silloin heleä nauru. - -Usein ruuan jälkeen tanssittiinkin... Kapteeni Etter, joka oli taitava -soittaja, istahti pianon ääreen soittamaan tulista masurkkaa, ja hetken -kuluttua parit pyörähtivät hurjasti suuressa salissa, kunnes yö kääntyi -aamupuoleen. - -Lemmenleikki oli tässä seurassa ylimmillään. Nils, entinen Don Juan, -mielisteli naisia, vieläpä erästä nuorta eronnutta rouvaakin. Hän -tahtoi täten herättää Saimin rakkauden jälleen eloon. Mutta Saimi, -vaikka hän olikin harmissaan, pysyi sittenkin aivan väliäpitämättömänä, -eikä ollut mitään huomaavinaan... Saimin kylmyys herätti silloin -Nilsissä vieläkin kiihkeämmän halun voittaa hänet jälleen omakseen. - -Vaikka ovet olivatkin suljetut, niin tunkeutuivat sittenkin soiton -säveleet siihen huoneeseen, missä Olavi rauhallisesti nukkui. - -Usein, kun seura yltyi liian meluavaksi ja kun imartelu ja mielistely -kävi liian vapaasti, pakeni Saimi lapsensa luo ja purskahti katkeraan -itkuun, kun hänen oli pakko elää tässä ympäristössä, johon hän ei -vähintäkään tuntenut kuuluvansa. - -Siten kului useita vuosia... - - - - -V - - -Keskellä Senaatintoria Helsingissä seisoo Aleksanteri II:n, jalon -ja hyvän keisarin patsas... Kiitolliset kansalaiset koristavat sitä -kukilla, ja komeiden ruusukimppujen joukossa näkee usein vaatimattomia -metsäkukkiakin, jotka kansannaisen arka käsi on laskenut patsaan -juurelle... On toukokuun loppupuoli. - -Aurinko paahtaa niiden suurien rakennusten kylkiä, jotka kilpailevat -herruudesta tämän torin varrella: siinä on senaatin palatsi, -yliopistorakennus, ja Nikolainkirkko, jonka valkea jättiläisrakennus -hallitsee koko kaupunkia. Yhtenä ryhmänä edustavat siten nämät kolme -rakennusta maan kolmea voimaa: uskontoa, oikeutta, tiedettä. - -Vaikka onkin vielä varhainen aamu, on taaja ihmisjoukko kerääntynyt -yliopiston edustalle. Siinä on nuorten ylioppilaskokelaiden vanhempia -ja ystäviä, jotka odottavat sitä hetkeä, jolloin nuo nuoret, saatuaan -kuulla lopullisen ratkaisunsa yliopiston suuressa salissa, rientävät -portaita alas. Odottajilla on kädet kukkia täynnä, useimmilla kieloja. -Nauretaan ja jutellaan, vuoroin suomea, vuoroin ruotsia sillä -yliopistokin on kaksikielinen. - -Äkkiä yliopiston raskas pronssiovi avautuu ja vaaleaverinen ja punakka -nuori tyttö ilmestyy ensimäisenä. Hänen perässään kiiruhtavat muut -nuoret ylioppilaat esille. Hetken aikaa nuori tyttö seisoo liikkumatta -korkeiden portaiden ylimmillä asteella, rypistäen kulmakarvojaan -sokaisevassa auringonpaahteessa, ja katse etsii joukon keskeltä -omaisia... Kas tuolla, isä ja äiti! ... »Hurraa! Minä olen hyväksytty!» -huudahtaa hän kirkkaalla äänellä ja hyökäten portaita alas hän -kiiruhtaa heidän syliinsä. - -Suudellaan, onnitellaan, kysellään ja ahdistellaan, sitten jokainen -kiinnittää pienen kimpun nuoren tytön rintaan. Hetken kuluttua -hän on kuin kukkatarha, sillä kaikkialla on hänellä noita pieniä -kukkakimppuja, rinnassa, vyötäisillä, yksin käsivarsissakin, -ja riemukulussa häntä kuljetetaan puotiin, jossa hän saa -ylioppilaslakkinsa. - -Suomalainen ylioppilaslakki! Millä ylpeydellä suomalainen nuori tyttö -painaakaan tuon lakin vaaleille suortuvilleen! Hän ei vaihtaisi sitä -kauneimpaankaan parisilaishattuun! Hiukan oudolta tuo valkoinen -samettilakki sittenkin näyttää, jota kultainen, seppeleen ympäröimä -lyyry koristaa. Mutta nuo erikoiset lakit sopivat sittenkin hyvin -heidän nuoriin kasvoihinsa ja viattomiin silmiinsä, antaen niille -herttaisen leiman. - -Sillä välin kuin ruotsinmieliset ylioppilaat keräytyivät -Esplanaadinkadun varrella olevaan puotiin, suuntasivat suomenmieliset -askeleensa Aleksanterinkadulle... Kaikkialla kielikysymys oli mukana -eroittamassa... - -Hiukan erillään ihmisjoukosta, joka alkoi jo hajaantua, seurasi -yksinäinen, noin kolmisenkymmenen korvissa oleva mies suurella -mielenkiinnolla vilkasta elämää ympärillään. Tämän nuorison innostus -miellytti häntä varmaan, sillä valoisa hymy kirkasti hänen tarmokkaita -kasvojaan ja hänen vilkkaat ja älykkäät silmänsä seurasivat -mielihyvällä tätä kaunista näkyä. - -Vartalo oli keskikokoinen ja laiha, puku aivan harmaa ja hansikoitussa -kädessä oli komea keppi, johon hän kevyesti nojautui... - -Tohtori Leino, Helsingin yliopiston opettaja, etevä historioitsija, -oli juuri tänä aamuna palannut kotimaahan useamman vuotuiselta -ulkomaanmatkalta, ja kuljeskelussaan kaupungilla oli hän sattumalta -joutunut näkemään näiden uusien ylioppilaiden iloa... Nähdessään nämät -nuoret oli hän lapsekkaalla mielihyvällä elänyt uudestaan omat entiset -muistonsa, jolloin hänkin riemun vallassa oli näyttänyt valkoista -lakkiaan nuorelle tytölle, lapsuudentoverille, jota hän salassa -ihaili... - -Mitähän tuosta lapsuudenystävästä, iloisesta Saimi Tervulasta olikaan -tullut niiden neljän vuoden kuluessa, jolloin hän oli ollut poissa -maasta? Viimeksi hän oli nähnyt hänet pienellä asemalla, josta -Saarilaan noustiin... - -Saimi läksi silloin pääkaupunkiin ilosta loistavin silmin ajatellessaan -ensimäistä talvea, jonka hän saisi suuressa maailmassa viettää. -Käsissään hänellä oli kukkakimppu, jonka hän arkana oli hänelle -antanut... Hän oli tullut asemalle jättämään Saimille hyvästi, sillä -hänenkin oli pakko lähteä matkalle, vielä paljoa pitemmälle, ja nuo -jäähyväiset tuntuivat hänestä tuskallisilta... Mutta Saimi ei ollut -huomannut hänen arkaa ihailuansa... Olihan hän rikas perijätär, jota -kaikki kumarsivat. Ja mitäpä hän olisi voinut hänelle tarjota? Ei muuta -kuin rakkautensa ja unelmansa... - -Ja mietteisiin vaipuneena Leino poistui torilta ja kääntyi alas -Esplanaadinkadulle... - -Hänestä oli hauska kävellä täten yksinänsä ja muistella entisiä -muistojaan ja tunnelmiaan... - -Esplanaadi, kaupungin hienoin katu, on hyvin pitkä, ja sen molemmin -puolin kohoaa komeita rakennuksia, useita graniittisiakin... Puitten -varjot hyväilevät lukuisia vaaleita pukuja, jotka liikkuvat meren -rantaa kohti... Komeapukuinen joukko, niiden parissa noin kymmenkunta -valkolakkia, täyttää Kappelin penkereen; teen ja leivosten hyvä tuoksu -tunkeutuu sieltä aina meren rantaan saakka sekaantuen sataman hajuun, -ja musiikki ikäänkuin säestää suurten valkeapurjeisten alusten, pienten -veneitten ja höyrylaivojen hiljaista kulkua meren tyynellä pinnalla. - -Muutamien pöytien ääressä istuu ruotsin- ja suomenmielisiä hyvässä -sovussa. Vain venäläiset upseerit muodostavat keskellä rauhatonta -valkolakkien merta ikäänkuin pieniä saaria, joita kaikki tarkasti -välttelevät. Leino, jonka mieli tekee olla yksin, kiertää Kappelin -taakse, astuu kenraalikuvernöörin synkän palatsin ohitse ja käy -istumaan eräälle penkille Esplanaadiin. - -Täällä, kukkapenkereitten ja ruusupensaiden ympäröimänä seisoo -kansallisrunoilijan, Runebergin muistopatsas, miehen, joka »Vänrikki -Stoolin tarinoissa» on ääriään myöten ylistänyt isänmaanrakkautta ja -laulanut Suomen armeijan kunniaa, tuon armeijan, joka 1808—1809 vuoden -sodassa repaleisena ja ruotsalaisten hylkäämänä taisteli urhoollisesti -venäläistä sotajoukkoa vastaan. Sen voitot olivat kuitenkin turhat, ne -eivät voineet estää lopullista tappiota... - -Maalaisväkeä astuu joukoittain käytävää pitkin. Naisten hiukset ovat -sileästi kammatut jakaukselle ja päässä heillä on pitkäripsiset, -vaaleat silkkihuivit. He pysähtyvät heittäen ihailevan silmäyksen -suureen runoilijaan, jonka isänmaallisia runoja jokainen suomalainen -osaa ulkoa. Joka talossa ovatkin Runebergin runoelmat raamatun -rinnalla, niin hyvin matalimmassa majassa kuin rikkaiden palatseissa. - -Leino katselee heitä liikutuksen vallassa. Kuinka kelvollisilta ja -rehellisiltä näyttävätkään nuo kirkassilmäiset ja karheapiirteiset -talonpojat! - -Suuressa maailmassa, jossa hän oli elänyt, hänen mielestään oli -kokonaan haihtunut tuo naiivi ja avonainen katse, joka oli niin kuvaava -suomalaiselle talonpojalle. - -Joukko koululapsia lähestyy. Pieniä tyttöjä lyhyissä hameissa, ja -nuoria poikia, kirjat kainalossa, yhteiskoululaisia, jotka aamutuntien -päätyttyä ovat nyt menossa Fazerille leivoksia syömään. He nauravat ja -juttelevat sydämen pohjasta. Muutamat kansanlapset seuraavat heidän -jäljissään. - -Kaikilla heillä oli siniset silmät ja sileä, liinanvalkoinen tukka; -tytöillä kaksi kireätä palmikkoa selässä, puhtaat pumpulihameet ja -puna- tai sinivalkoiset poikkiraitaiset sukat jalassa. - -Leino tunsi mielensä lämpenevän katsellessaan tuota pientä joukkoa, -joka näytti niin liikuttavalta yksinkertaisuudessaan... Kuinka -mieluista oli kaiken ulkomaalaisen komeuden jälkeen nähdä näitä -kotoisia, vaatimattomia näkyjä! ... - -Äkkiä kuului outoa ääntä. Melu lähestyi, se kuului torin puolelta... - -Kadulla »issikat» käänsivät pienet hevosensa syrjemmäksi, ohikulkijat -pysähtyivät ja katsoivat taakseen kasvoillaan synkkä ilme. - -Toiset, ikäänkuin pakoon menossa, kiiruhtivat puoteihin. Aivan äkkiä -koko katu tyhjeni... musiikki Kappelissa herkesi... Leinon mielestä -aurinkokin hetkeksi meni pilveen... Mikähän oli hätänä? tuumi hän -huolestuneena ja nousi paikaltaan. - -Täyttä laukkaa kiiti joukko kasakoita katua pitkin hevosten kavioiden -kopistessa pyöreitä katukiviä vastaan. Sapelit kilahtelivat, -ja muutamia komentosanoja kajahti, kun venäläiset vahdit -kenraalikuvernöörin palatsin edustalla tekivät kunniaa... seuraavassa -hetkessä kasakat olivat jo kaukana. - -Mutta kasakkojen ilmestyminen oli sittenkin ehtinyt lamauttaa kaiken -viattoman iloisuuden, ja kesti hetken aikaa, ennenkuin kaupunki, -häveten tätä sotilaallisuutta, alkoi taas elää... - -Kauhistuneena tästä näystä, joka oli ikäänkuin taisteluvaatimus -Suomelle, aikoi Leino poistua Esplanaadilta, joka on koko kaupungin -keskustana... Mutta hänen huomionsa kiintyi erääseen naiseen, joka -suuntasi kulkuaan Esplanaadia kohti, ja epäröiden hän pysähtyi. -Vaistomaisesti hänen silmänsä seurasivat tuota naista, sillä hänen -liikkeissään tuntui olevan jotakin tuttua... Hänellä oli yllään sininen -kävelypuku ja sen alla ohut valkoinen pusero, ja hänen nuorekkaita, -kauniita kasvojaan varjosti suuri, musta olkihattu, jota koristivat -komeat sulkatöyhdöt... - -Hän astui nopeasti, katsoen suoraan eteensä, kiinnittämättä huomiotaan -siihen, mitä hänen ympärillään tapahtui. Kädessä hänellä oli pieni, -punaisella nauhalla sidottu käärö. Vasta sitten, kun hän oli aivan -lähellä, tunsi Leino hänet. Nopeasti hän astui häntä kohti nostaen -hattuaan ja huudahtaen loistavin katsein: - -— Saimi Tervula! - -Nainen pysähtyi, punastui eikä tuntenut puhuttelijaa heti; mutta äkkiä -iloinen ilme puhkesi hänen kasvoillaan esiin: - -— Oi! tekö se olette! Suokaa anteeksi, etten heti tuntenut teitä, mutta -teidän sileäksi ajetut kasvonne ovat muuttaneet ulkonäköänne! - -Sydämellisesti hän ojensi Leinolle molemmat kätensä ja lisäsi: - -— Miten iloinen olen tavatessani teidät ja saadessani olla ensimäisiä, -jotka toivottavat teidät tervetulleeksi taas Suomeen! - -Leino ei voinut irroittaa katsettaan lapsuudenystävänsä loistavista -kasvoista, ja ihastuneena hän kuunteli tätä ääntä, jonka pienimmätkin -värähtelyt olivat hänelle ennestään niin tuttuja; vaistomaisesti he -alkoivat astua rinnakkain, suunnaten askeleensa satamaa kohti... -Vähä-väliin he pysähtyivät: - -— Minä näin sanomalehdistä, että teidän oli määrä tänään palata. En -tiennyt, että laiva Kööpenhaminasta jo oli saapunut... Te olette paljon -matkustellut? - -— Olen, olenhan nähnyt koko laajalta maailmaa. Kävin aina Aasiassa -asti, Himalayan seuduilla, jossa suomalaisten kehdon sanotaan olevan. -Kirjoitan parhaillaan historiallista teosta suomalaisista... Sitten -kävin Unkarissa serkkujamme tervehtimässä, sanoi hän nauraen... Minä -kerron matkoistani ensimäisessä esitelmässäni yliopistolla, huomenna -iltapuolella... Ehkäpä tekin tulette kuuntelemaan? - -— Tietysti, vaikka asunkin maalla, olen ollut kolme vuotta jo -naimisissa... - -Saimi puhui nopeasti, katsomatta Leinoon... Hänellä oli hämärä tunne -siitä, että lapsuudenystävä oli ollut hiukan huvitettu hänestä... - -— Naimisissa! toisti Leino hämmästyneenä. Sitä ei kukaan ole kertonut -minulle... Mutta matkalla ollessa vieraantuu niin helposti ystävistään. -Te olette siis naimisissa? - -Ja kun Saimi ei vastannut mitään tuntiessaan salatun moitteen noiden -sanojen alla, kysyi Leino edelleen: - -— Kenen kanssa? - -— Nils af Ekin... Mieheni on tilanomistaja ja me asumme Viikin -kartanossa, lähellä Helsinkiä. - -— Entäs... oletteko te onnellinen? Suokaa anteeksi epähienouteni, -huudahti Leino huomatessaan, että Saimi jälleen punastui... - -Tuo sopimaton kysymys oli hänen tahtomattaan livahtanut hänen -huuliltaan. Hän oli ikäänkuin astunut harhaan. Hän ei tuntenut enää -entistä ympäristöään. Kaikki oli kokonaan muuttunut Suomessa! - -— Minulla on pieni, ihastuttava poika, vastasi Saimi vältellen. - -Puhuessaan lapsestaan Saimin ääni ilmaisi hellyyttä ja ylpeyttä. - -Leino ei voinut pidättäytyä sanomasta: - -— Kylläpä elämä tuottaa meille monta yllätystä! En koskaan olisi voinut -aavistaa, että ensimäinen nainen, jonka tapaisin kotoisella maaperällä, -olisi pieni lapsuudenystäväni, jonka kanssa muinoin leikin Saarilan -kauniissa puutarhassa... Rakas vanha Saarila! ... Käyttekö siellä usein? - -— Oi! te ette tiedä, että täti raukkani on kuollut, siitä on tuskin -vuottakaan. Aivan äskettäin vasta heitin surupukuni... Ja Saarila -on kokonaan muuttunut. Tätini perusti sinne orpokodin. Nykyään -noilla varjoisilla lehtikujilla juoksentelee parikymmentä lasta... -Oi! muistattehan, Aarno... — Saimi epäröi hetken, ennenkuin hän -uskalsi nimittää häntä ristinimeltä — kuinka me olimme piilosilla -tuossa vanhassa puutarhassa, jossa kasvoi »keisarinkruunuja» ja -»luutnantinsydämiä»? - -— Enkö minä muistaisi? Aivan kuin eilispäivän! Aasiassa, -yksinäisyydessäni, korkeilla vuorilla ollessani tai oleskellessani -yksinäisissä kylissä teltassani, kun kaikki nukkuivat ja yksinäisyys -painosti minua, palasivat mieleeni lapsuudenmuistot... Ja minä -ajattelin pientä tyttöä, jolla oli pitkät vaaleat palmikot ja joka -kiusasi minua alituisesti... Nyt minun keijukaisprinsessastani on -tullut hieno nainen ja onnellinen äiti... - -— Entäs te, te olette nyt kuuluisa mies, innokas isänmaanystävä, -huudahti Saimi koettaen tekeytyä iloiseksi, sillä hänen äänensä -oli kovin surullinen... Uskokaa minua, minä olen seurannut kaikkia -teidän matkojanne sanomalehdistä... Kaiken sen, minkä he ovat -kertoneet kuuluisasta kansalaisestamme, osaan minä aivan ulkoa. -Minä tiedän, minkä menestyksen te olette saavuttanut Lontoossa, -ja nyt viimeksi Kööpenhaminassa... Minä tiedän, että olette monen -tieteellisen seuran jäsen... Oi! kuinka minä olen ylpeillyt vanhasta -lapsuudenystävästäni... ja kuinka iloinen olen tavatessani hänet -jälleen. - -Saimi katsoi Leinoa suoraan silmiin nähdäkseen hänet taas aivan kuin -ennenkin... Hetken aikaa heidän katseensa sulivat toisiinsa ja silmissä -heijastui yhteinen ilo. - -Sitten kääntäen pois katseensa mutisi Leino: - -— Oi! Saimi, te olette aivan ennallanne! ... aina valmis lausumaan -lohduttavia sanoja... Kiitos teille näistä sanoistanne, jotka suuressa -määrässä helpoittavat takaisin tuloani kotimaahan, jossa olen aivan -yksin, jossa ei kukaan läheinen odota minua. - -— Ja te, te olette sama tuittupää kuin ennenkin käydessänne Saarilassa, -kiihkeä ja itsepäinen, kun isänne tahtoi teistä pappia, sanoi Saimi -nauraen. - -Toisiinsa syventyneinä he olivat koneellisesti astuneet Kappelin -ohitse huomaamatta tuttavia, jotka tervehtivät heitä. Ja astuttuaan -tyhjän torin poikki he saapuivat satamaan, jossa pienestä valkoisesta -höyryaluksesta tuprusi savua... - -— Tällä laivalla minä palaan kotiin, sanoi äkkiä Saimi riistäytyen irti -muistoistaan. Tulin tänä aamuna aivan yksin kaupunkiin onnitellakseni -erästä nuorta tyttöä, joka sai ylioppilaslakkinsa. - -— Olitteko tekin aamulla yliopiston edustalla? huudahti Leino -hämmästyneenä. - -— Olin... Entäs te? ... - -— Minä myöskin. Katsokaas, Saimi, te näkymättömänäkin veditte minua -puoleenne... - -— Sen minäkin luulen, ja toivon hartaasti, että piakkoin voisin vetää -teidät Viikin kartanoonkin... Huomenna tulen luennolle ja niinpian -kuin teillä vain on vapaata aikaa, toivon saavani teidät luoksemme. -Lupaattehan, eikö totta? Tulettehan varmaan? - -Laivarannassa Saimi puristi Leinon kättä. Sitten hän astui kevyesti ja -notkeasti laivaan. - -Matkustajia saapui rantaan. Siinä oli hirveätä hälinää, korien- -ja pakettientuojia vaikka kuinka paljon, aivan mahdotonta vaihtaa -sanaakaan tällaisessa melussa. - -Paljain päin katseli Leino Saimia, joka haki itselleen paikan laivan -kokkapuolelta... Samassa hän huomasi pienen paljasjalkaisen tytön, -jolla oli kaupan kielokukkia; hän osti kimpun, ja kumartuen eteenpäin -hän ojensi sen Saimille laivan juuri irtaantuessa rannasta. - -Silmät ilosta loistaen hän huudahti: - -— Onnea matkalle. - -Ja Leino pisti kiiltävän hopearahan pikku tytön kouraan, joka jäi aivan -sanattomaksi tällaisesta anteliaisuudesta. - -Nojautuen molemmin kyynärpäin laivan reunaa vasten katseli Saimi -Leinoa, jonka olennon rajaviivat häipymistään häipyivät, ja hän tunsi -suurempaa iloa tämän odottamattoman kohtauksen johdosta, kuin mitä hän -tahtoi itselleen tunnustaa. - -Hänellä näytti olevan tavattoman voimakas tahto, mutta samalla hän -oli hyvin tunteellinen, tuumi Saimi mielessään. Aivan kuin muinoin -nuorena poikanakin... Ja hänen harmaanvihertävissä silmissään, jotka -alituisesti vaihtelivat väriään, heijastuivat kaikki meren eri -vivahdukset... Oi! kuinka toisellainen hän oli kuin kaikki ne miehet, -joiden seurassa hän tavallisesti oli... Yksin hänen käytöksensä, -hänen pukunsa kuosi, kaulahuivin hillitty väri ilmaisi hienostunutta -aistia... Ja hiukset, jotka olivat tummanruskeat väriltään, olivat -vasemmalta puolelta jakauksella, muoti, mikä ei lainkaan ollut -tavallinen Suomessa... Pienimpäänkin yksityiskohtaan hänen olennossaan -oli Saimi kiinnittänyt huomionsa... - -— Ei, ulkomuodoltaan hän ei ole suomalainen vähimmässäkään määrässä, -tuumi Saimi, sillä hänen kasvonsa ovat hienot ja kapeat, nenä kaareva -ja hipiä kalpea... Suomalaiset ovat tavallisesti vaaleanverisiä, -pyöreäkasvoisia ja punakoita... Mutta sydämeltään ja luonteeltaan hän -on aitosuomalainen, päätti Saimi edelleen ikäänkuin puolustukseksi, -jotta hän ei tuntuisi liian vieraalta omalle heimolleen... - -Laivan pujotellessa luotojen ja saarien lomitse, pysähtyen huviloiden -rantaan, laskien väkeä maihin ja ottaen uusia matkustavia, tunsi Saimi -valtavan ilontunteen kohoavan rinnassaan. Ensi kertaa vuosikausiin oli -hän kuullut oman äänensä, omien tunteittensa kaiun... Ja hän tunsi -olevansa vähemmän yksin maailmassa... - - - - -VI - - -Uupuneena kiihkeästä työstä oli Leino palatessaan Suomeen toivonut -löytävänsä turvallisen ja rauhallisen sataman, jossa hän voisi -lepuuttaa sieluaan ja ruumistaan. Hän oli hautonut mielessään hilpeitä -tuumia: lähteä kesäksi Savoon saadakseen jälleen nähdä entisen -lapsuutensa kodin, tuon yksikerroksisen, keltaisen rakennuksen -tuuheiden puiden ja pensaiden keskellä, jossa hän oli viettänyt -surullisen lapsuutensa ankaran isän kurittamana ja uskonnollisen äidin -hoivaamana, jonka huulet eivät olleet koskaan hymyyn taipuneet. Joka -kerta, kun isän ankaruus nosti hänen mielensä kapinaan, oli hän paennut -Saarilaan, järven toiselle puolen. Siellä hänen pieni, surunpainostama -sydämensä oli aina löytänyt lohdutusta... Saarilan iloisen nuoren -neiden keveä käsi oli parantanut kaikki hänen sydämensä haavat... - -Siitä ajasta saakka oli Saimin kuva painunut syvälle hänen mieleensä... -Hänen nuoruutensa oli ollut raskasta taistelua, samalla kertaa sekä -opiskelua että elatuksen hankkimista... Hän ei ollut koskaan saanut -kokea toveriensa viatonta iloa Hänen luja tahtonsa yksin oli antanut -hänelle voimaa kestämään kaikkia niitä nöyryytyksiä, jotka seurasivat -köyhyyden mukana, ehkäpä myöskin... pienen lapsuudentoverin muisto, tuo -ainoa valonsäde hänen elämässään... - -Hän oli nyt päässyt miltei päämääränsä perille... Kaunis tulevaisuus -oli hänelle avoinna... Hänen nimensä historioitsijana alkoi jo olla -tunnettu, teoksillaan hän oli ansainnut hyvin ja onni näytti hymyilevän -hänelle. - -Oi! kaikki nuo unelmat kunniasta, kuinka turhia ne olivat hänen -mielestään tänä hetkenä, jolloin hän tunsi itsensä niin vieraaksi -omassa maassaan. Ei omaisia, ei kotia, ei kerrassaan mitään. Oi! kuinka -yksinäisyys painosti häntä! ... Mielellään hän olisi luopunut kaikesta -menestyksestä ja kunniasta, jos hän olisi voinut sulkea syliinsä sen -ainoan olennon, johon hän oli kiintynyt. Mutta tuo ilo oli häneltä -kielletty. - -Tuntien vastustamatonta halua saada vapaasti hengittää ja liikkua Leino -astui mietteisiinsä vaipuneena Tähtitornin vuorelle, josta avautuu -silmien eteen aava meri, laaja Suomenlahti syleillen hellästi niemen -kärkeen rakennettua pääkaupunkia. - -Raitis tuuli karkoitti hiukan hänen alakuloisia mietteitään. Kaukana -taivaanrannassa hän näki Gråhaaran majakan, tuon tulisilmän, joka -pimeän ja sumun halki ensimäisenä tervehtii valollaan kotimaahan -palaajata... Ja Viaporin linna, jonka kanuunat olivat käännettyinä -hymyilevää kaupunkia kohti, kimalteli auringonsäteissä. - -Oi! tuo Viapori! ... Sen antautuessa vanha ruotsalainen maakunta oli -muuttunut suuriruhtinaskunnaksi, jota venäläinen keisari hallitsi... Ja -kuitenkin, kuinka jokaista kovaa iskua seurasi aina jokin hyvitys... - -Jollei Suomea olisi riistetty Ruotsilta, niin ehkei tätä kansallista -herätystäkään olisi ollut, josta hän oli niin ylpeä... - -Meren ulapalla oli venäläisiä mustia torpeedolaivoja ja korkealla -kummulla, sillan toisella puolella, kohosi kopeana ja kauniina, -ikäänkuin alituisena varoituksena, venäläinen kirkko kullattuine -kupuineen. - -Jostakin kaukaa kuului venäläisen laulun säveleitä tuulen kannattamina -tänne saakka... - -— Kuinka kaikki Suomessa on muuttunutta! huudahti Leino epätoivoissaan, -ja hän laskeutui jälleen nopeasti alas kaupunkiin... - -Mutta hän oli kuulevinaan myrskyn ryskettä, joka pauhasi jossakin -idän puolella; myrskyn, jonka huminaan sekaantui kiusatun kansan -tuskanhuuto... - - - - -VII - - -Yliopiston suuri sali oli ääriään myöten täynnä. Tohtori Leino, -pitkässä mustassa takissa astui kateederiin... Valo, joka lankesi -liinaisten uudinten läpi huoneeseen, kalvensi hiukan hänen kasvojansa -ja voimakasta profiiliansa... - -Tarkastettuaan nopeasti yleisöä, jonka suurimmaksi osaksi tiedemiehet -ja ylioppilaat muodostivat, hän silmäsi ensin Saimi af Ekiin, joka -istui puoliympyrän muotoisen salin etumaisimmilla penkkiriveillä aivan -häntä vastapäätä, ja alkoi sitten esitelmänsä suomalaisen kansan -alkuperästä. - -Ensimäisillä sanoillaan hän voitti jo kuulijakuntansa... Hänen -metallinen ja varma äänensä halkaisi ilman. Hänen lyhyt ja selvä -sanontatapansa ilmaisi, että hän oli varma asiastansa... - -Hän kertoi ensin matkastaan Aasiassa, missä hän oli etsinyt Suomen -kansan kehtoa, ja mistä suomalaiset kansanvaelluksen aikana olivat -siirtyneet pohjoisempiin maihin. - -»6:nnella vuosisadalla, sanoi hän, oli Bjarmien maa, meidän esi-isiemme -alkukoti, ollut sangen kukoistava ja siihen kuului laajoja aloja -Vienanmeren ja Uralvuorten välillä. Bjarmien maa oli koko suomalaisen -rodun keskus ja pyhättö ja siellä kiersi Pohjolan ja Itämaiden -runoniekkojen ihmeellisiä runoja...» - -Leino puhui suomea, tuota soinnukasta ja vokaalirikasta kieltä... Hänen -suussaan se muuttui suorastaan musiikiksi. Mitä kauemmin hän puhui, -sitä valtavammin hän kiehtoi kuulijoiden mielet. Hänen ihmeellinen, -taipuisa, pehmeän hyväilevä, rukoilevan nöyrä, ylpeä ja rohkea äänensä -taipui helposti eri tunnelmien sävyyn ja tunkeutui kaikkien sydämiin -herättäen ihastusta ja intoa. Hetken kuluttua ei koko salissa ollut -ainoatakaan, jota hän ei olisi vallannut... - -Yleisö pidätti hengitystään, seurasi jokaista hänen sanaansa ja tunsi -samaa isänmaallista innostusta kuin hän itsekin... - -»Meitä on nimitetty nuoreksi kansaksi, jatkoi hän ... Minä panen -siihen vastalauseeni. Eikö Kalevala syntynyt meidän keskuudessamme -jo 8:nnella vuosisadalla, tämä ihmeellinen eepos, joka on ensimäisiä -koko maailmassa. Sellaiset eepokset eivät synny aikakausina, jolloin -kansa on jo kypsä, on saavuttanut lopullisen luonteensa ja kaikki sen -rajat ovat jo tarkalleen määrätyt... Ne syntyvät kansojen olemassaolon -kulta-aikana, jolloin koko kansa on yhtenä kokonaisuutena, jolloin -samat ajatukset, sama usko ja sama sivistys on kaikille yhteinen... Ja -tällaisena loisto-aikana runoileminen ei ole vain yksityisen oikeutta, -muutamien harvojen, jotka eivät voi antaa ilmaisumuotoa muulle kuin -omille tunteilleen, vaan koko kansa haltioituu ja laulaa... Ja -kuvatessaan lauluillaan samalla kertaa sekä sitä ulkonaista elämää, -jota se näkee ympärillään, että sitä sisäistä elämää, joka kukoistaa -sen omassa rinnassa, tuopi se ilmi kaiken sen, mikä on kuvaavaa koko -kansalle. Ennen kaikkea Kalevalassa hämmästyttää meitä se ihanteellinen -sävy, joka puhkeaa siitä joka puolelta ilmi, sen jalo ja valoisa -elämänkäsitys. Vuosisatoja on kulunut Kalevalan synnystä, mutta -suomalainen rotu on pysynyt samana, uskollisena ihanteelleen...» - -Nyt kajahtivat kaikuvat hyvähuudot. Eläköön Leino! huudettiin joka -taholta. Sanoin selittämätön innostus puhkesi esiin tässä juhlallisessa -salissa, jota kaksinkertaiset kreikkalaistyyliset pilarit kannattivat... - -Liikutettuna ja kalpeana Leino kuunteli tätä riemunpurkausta etsien -katseillaan Saimia... Hänkin oli melkein yhtä kalpea, mutta Leino -huomasi hänen silmissään sellaisen ihastuksen välkkeen, että se tuotti -hänelle paljoa suurempaa tyydytystä kuin kaikki hyvähuudot... - -Kun innostus oli tyyntynyt, jatkoi hän: - -»Jokainen kärsimyksen ajanjakso herättää intohimoja, nostattaa esiin -luonteita, jotka eivät ole maalle eikä kansalle kunniaksi... Mutta -samalla se kasvattaa myöskin suuria ja uhrautuvia luonteita... Miten -paljon nykyisenä hirveänä aikanammekin voisi kertoa niiden miesten -rohkeudesta, jotka ovat uhranneet kaikki maansa puolesta! ... -Kohottakaamme kaikki katseemme ihannetta kohti toivoen Suomelle vielä -onnen aikaa... Eläköön Suomi ja suomalaisuus! ...» - -Innostuksen myrsky valtasi koko salin. Ylioppilaat, sekä miehet että -naiset heiluttivat lakkejaan kuin valkoisia lippuja. - -Mutta Leino ei näyttänyt panevan huomiota kunnianosoituksiin. Hänen -silmänsä etsivät vain häntä, jolle hän koko ajan oli puhunut... Saimi -oli saanut hänet haltioitumaan; hänen hyväksymistään hän koko ajan -oli toivonut. Hän oli tahtonut näyttäytyä tuolle naiselle, jota hän -rakasti, etevänä miehenä, voittajana, jolle tulevaisuus hymyili, -eikä vain entisenä köyhänä, vaatimattomana poikana... Ja hän oli -täydellisesti onnistunut. - -Hän ymmärsi sen tuosta liikutetusta katseesta, jolla Saimi vastasi -hänen katseeseensa. - -Hän tunsi, että sama tunne sai heidän kummankin sydämet sykkimään, sama -aate yhdisti heitä: kansallisuuden side. - -Kun Leino astui alas kateederista, ympäröivät professorit ja ystävät -häntä joka taholta. Hän ei huomannut Saimin lähtöä. - -Suosionosoitukset kajahtivat yhä vielä Saimin korvissa, kun hän kohtasi -eteisessä miehensä komea hattu päässä, hienona ja uusissa hansikkaissa. -Tuo näky herätti Saimin ikäänkuin taikaunesta. Ei koskaan Nils ollut -tuntunut hänestä niin vieraalta koko hänen sisälliselle ihmiselleen -kuin tänä hetkenä. - -— No, miten hän puhui? kysyi Nils väliäpitämättömästi. - -— Aivan ihmeteltävän hyvin! sanoi Saimi antamatta sen enempiä -selityksiä. - -Hän ei tahtonut Nilsille mielellään näyttää innostustaan, sillä hän -teki usein pilkkaa hänen suomalaisesta innostaan. - -— Sääli, ettet sinäkin ollut kuulemassa! lisäsi hän sitten. - -— Hyvänen aika, enhän minä ymmärrä suomea. Ja vain ihailla -esitelmänpitäjää, se ei olisi kannattanut, olihan niitä ilmankin -kylliksi, koska suosionosoitukset kuuluivat tänne saakka... Nehän -huusivat kuin hullut... - -Saimi ei vastannut mitään. - -— Minä ostin piletit täksi illaksi teatteriin. Siellä esitetään hyvin -hauska huvinäytelmä. Me saamme nauraa... - -— En minä ole puettu, vastusteli Saimi, sillä hänen ei tehnyt mieli -seurata Nilsiä sinne. - -— Tuo pitsipusero on erittäin hyvä ja hattusi on myöskin komea, -vakuutti Nils tuntijan ilmeellä. Jos tahdot keksiä jonkun verukkeen, -niin tuumi jotakin parempaa, sanoi hän leikkiä laskien. - -— No niin, jos mielesi tekee, niin mennään, myöntyi Saimi. - -Mutta pitkin iltaa, kun toiset naiset nauroivat täyttä kurkkua -saksalaiselle huvinäytelmälle, ajatteli Saimi vain Leinoa, joka varmaan -oli mennyt Kansallisteatteriin. Juuri samana iltana näyteltiin siellä -kotimaista murhenäytelmää, jonka pääosaa esitti Ida Aalberg, Pohjolan -Sarah Bernhardt. - -Seuraavana päivänä sanomalehdet, vieläpä ruotsalaisetkin selostivat -Leinon loistavaa esitelmää ennustaen, että hänestä oli vielä nouseva -suomalaisen puolueen tuki ja kunnia. - -Aamiaispöydässä Nils näytti näitä kiittäviä kirjoituksia Saimille ja -sanoi hiukan äreästi: - -— Minä en tiennyt, että sinun lapsuudenystäväsi, kotipitäjäsi köyhän -lääkärin poika olisi mikään kuuluisuus... Voi sitä miekkosta! Hänellä -on syytä Caesarin tavoin sanoa: tuli, näki, voitti! - -— Pilkkaa sinä niin paljon kuin tahdot, Nils, mutta voin vakuuttaa -sinulle, että sellaista kaunopuhujaa kuin hän ei meillä ole toista, -sillä meidän parhaatkin puhujamme esittävät äärettömän yksitoikkoisesti -ja ikävästi sanottavansa. - -— Sinähän voit sitä asiaa paremmin arvostella kuin minä, sillä minä en -käy koskaan esitelmiä kuuntelemassa. Milloin tohtori Leino kunnioittaa -meitä käynnillään? - -— Hyvinkin pian, toivoakseni. Tekeekö sinun ehkä mielesi tehdä hänen -tuttavuuttaan? kysyi Saimi hiukan pilkallisesti. - -— Ehkäpä kyllä, vastasi Nils lyhyesti. - - - - -VIII - - -Saimi istui mukavassa kiikkutuolissa merenpuoleisella penkereellä ja -luki Marcel Prévostin romaania »Vierges fortes». Samoinkuin kaikki -suomalaiset naiset luki hänkin aivan sujuvasti ranskaa. - -Kepeä tapa, millä suuri kirjailija käsitteli suomalaisia naisia, -huvitti häntä... - -Ehkäpä se on vaatimattomuutta, tuumi hän mielessään, ehkäpä se kuuluu -suurten kirjailijoiden erikoisoikeuksiin, että he voivat käsitellä -tavattomalla varmuudella asioita, joita he eivät yhtään tunne... - -Hän oli niin vaipunut lukemiseensa, ettei hän kuullut lainkaan, kun -palvelijatar ilmestyi salin lasiovelle ja kysyi, ottaako rouva herra -Leinon vastaan. Hän sai uudistaa kysymyksensä. - -— Herra... ei ole kotona. Sanoitteko herra Leino? ... No, mutta -tietysti, käskekää astumaan sisään ja ilmoittakaa herralle kun hän -palaa kotiin... vastasi Saimi iloisen yllätyksen vallassa. - -Ja heittäen romaaninsa hän tarkasteli nopeasti pukuansa; hänellä oli -yllään vaaleansininen pumpulihame, joka oli koristettu vadstenalaisilla -pitseillä. Se puki häntä, sen hän tiesi. Hänellä oli juuri sen -verran aikaa, että hän ehti kiinnittää parilla hiusneulalla tuulessa -pörrööntyneet suortuvansa, kun tohtori Leino visiittipuvussa ilmestyi -hänen eteensä. - -— Suokaa anteeksi, että otan teidät täällä vastaan, sanoi Saimi pyytäen -häntä istumaan; mutta minä rakastan tätä nurkkaa ja täällä minä istun -aina lähimpien ystävieni kanssa. - -— Kuinkas muuten, Saimi! Tämä veranda on ihana. Ja millainen näköala -täältä on! Aivan verraton! huudahti Leino. - -— Eikö totta? Eipä uskoisi olevansa kylmässä Suomessa, aivan -pohjoisnavan kynnyksellä, sanoi Saimi ylpeänä. - -Kahden valkoisen pylvään välissä, joita köynnösruusut kokonaan -peittivät, istuivat he yhdessä jutellen, taustanaan syvänsininen meri, -jonka pinnalla purjeveneet kiitivät levitetyin siivin kuin valkoiset -joutsenet. Ja keskellä meren sineä kohosi tummina pilkkuina saaria ja -luotoja, milloin paljaita kalliokareja, joilla lokit ja villihanhet -asustivat, milloin hymyileviä saaria, joilla vihannat koivut -rehoittivat. Puutarha, jonka keskellä kartano sijaitsi, laskeutui aina -meren rantaan saakka. - -Kaukana taivaanrannassa kulki Ruotsia kohti suuri höyrylaiva tupruttaen -sakeaa savua... - -— Kun näen noiden laivojen kulkevan ohi, kuvailen aina mielessäni -seisovani niiden kannella ja kulkevani kauas, kauas tuntemattomiin -maihin... Mutta tuolla on se, joka saa kaikki salaperäiset matkani -häipymään... - -Ja Saimi osoitti kädellään Olavia, joka vaaleine kiharineen ja -valkoisessa puvussaan näytti keskellä ruohokenttää ikäänkuin suurelta -päivänkakkaralta... - -Silmät pyöreinä päässä, sormi suussa poika tarkasteli vierasta herraa -äidin rinnalla. - -— Tulehan pian, kultaseni, tule tervehtimään Aarno-setää, sanoi Saimi -pojalle. - -Pienokainen totteli heti. Heittäen hoitajansa hän suuntasi askeleensa -verandaa kohti. Astuen sitten suoraan Leinon luo hän ojensi hänelle -pienen kätensä ja sanoi: - -— Hyvää päivää, setä! - -— Terve, pikku Olavi! Annappa minulle suuta! - -Ja Leino kumartui lapsen puoleen, joka käänsi hänelle rusoittavan -poskensa. Ja täytettyään kaiken kohteliaisuuden kiiruhti Olavi niin -nopeasti kuin hänen pienet jalkansa sen sallivat hoitajansa ja -leikkikalujensa luo kuulematta vähääkään äitinsä ääntä. - -— Hänellä on jo oma tahtonsa! ... Ihmeellistä, kuinka kolmen-vuotias -lapsi voi olla itsepäinen! - -— Onko se ihmeellistä! ... Minun mielestäni hän tulee aivan äitiinsä... - -— Kiitos! Teidän mielestänne minä olen kovin omapäinen!... Ulkonaisesti -on Olavi ainakin ihan isänsä kuva... - -— Ehkä... Mutta hänellä on teidän ilmeenne, teidän uneksiva katseenne... - -— Toivoakseni hänellä ei ole sitä. Meidän päivinämme uneksiminen on -vain onnettomuudeksi. Joka hetki ruma todellisuus tuottaa pettymystä... -Paljoa parempi Olaville, jos hänestä tulee käytännöllinen nykyajan -mies... - -— Sellainen kuin hänen isänsä on! kuului Nilsin leikkisä ääni, -hänen astuessaan käsi ojossa Leinoa kohti, joka oli noussut pystyyn -huvitettuna tällaisesta esityksestä. - -— Iloitsen saadessani tehdä teidän tuttavuuttanne, tohtori Leino. -Vaimoni ei puhu enää muusta kuin teistä. Hän on kovin mielissään -tavattuaan teidät jälleen, ja hänen ilonsa on minunkin. - -— Hyvä herra, ilo on kokonaan minun puolellani. Saimi af Ek on ainoa -ystäväni. Lukemattomat muistot sitovat meidät yhteen! Minä tunsin hänet -aivan pienestä... - -Molemmat miehet näyttivät mieltyneen toisiinsa. Kuitenkaan Nils af Ek -ei ollut lainkaan niin hurmaava kuin Leino oli otaksunut. Hän teki -häneen miellyttävän, mutta samalla jokapäiväisen vaikutuksen. Hyvällä -alulla oleva kaljupäisyys ja liikalihavuus vaikuttivat osaltaan sen, -että hän näytti hiukan typerältä. Siitä huolimatta oli hän yhä vielä -valkeassa flanellipuvussaan ja ylöspäin väännettyine viiksineen »kaunis -Nils af Ek», jota kaikki naiset ihailivat... Mutta mikä tuossa miehessä -oli voinut lumota hänen suloista ystävätärtään? - -Ikäänkuin Nils olisi arvannut Leinon ajatukset jatkoi hän: - -— Niin, hyvä herra, te, joka tunnette vaimoni aivan lapsuusajoilta -saakka, huomaatte kyllä, millaisia vastakohtia me olemme. Saimi on -hiukan hempeämielinen luonteeltaan, hän elää toisessa maailmassa -ja vaatii aivan liiaksi elämältä... Siksi se tuottaakin hänelle -pettymyksiä... Minä sen sijaan elän alhaalla maan päällä. Minä näen -elämän sellaisena kuin se on, en pahempana enkä parempana. Minä -noukin tien varrelta niitä kukkia, joita siellä kasvaa, enkä turhan -päiten koeta tavoitella vilunihania. Ja pojastani tulee materialisti -samoinkuin minäkin olen, maanviljelijä ja siis myös onnellinen ja -tyytyväinen ihminen. - -— Sehän on pääasia, kun vain tuntee olevansa onnellinen... Mutta onnen -käsite vaihtelee, samoinkuin tietkin, jotka vievät sen perille... - -— Se on totta, hyvä herra. Mutta vaimoni on oikeassa, hänestä pitää -tulla nykyajan mies. Mitä enemmän me eroamme omasta ajastamme, sitä -suurempia vaikeuksia nousee meidän eteemme. Lapsia on säästettävä -ankarilta taisteluilta... Unelmat, ne ovat turhia koruja, varsin -epäkäytännöllisiä, vieläpä vahingollisiakin... - -— Se riippuu asianhaaroista. Ihanteitta ja unelmitta kauneuskin, joka -kuitenkin on hyvin suuri voima, katoaa. - -— Minä puolestani voin tulla toimeen ilman sitä. - -— Kullakin on omat mielihalunsa, hyvä herra. - -Saimi oli kuunnellut miltei väliäpitämättömästi tätä keskustelua -ottamatta siihen osaa, keinuen vain edestakaisin keinutuolissaan. -Mutta puna, joka nousi hänen poskiinsa, ilmaisi sittenkin, ettei hän -ollut niinkään väliäpitämätön kuin miltä hän tahtoi näyttää... Leino, -joka oli huomannut värien vaihtuvan hänen kasvoillaan, käsitti, ettei -hän tahtonut keskustella tästä asiasta miehensä kanssa, sillä hän ei -kuitenkaan koskaan voisi ymmärtää häntä... - -»Mutta mikä kumma on voinut viedä hänet tuon miehen yhteyteen?» -tuumi Leino mielessään, niin vähän he hänen mielestään soveltuivat -toisilleen. Miksi Saimi oli mennyt hänen kanssaan naimisiin? Olisiko -tuo mies voinut ulkonaisilla ominaisuuksillaan lumota häntä? Vai -olisiko Saimi, niinkuin niin monet muutkin haaveilijat, joutunut -mielikuvituksensa uhriksi, otaksuen löytävänsä Nils af Ekissä enemmän -kuin mitä hänessä oli?» - -Leino nautti täysin siemauksin perhe-elämän suloutta. Saimi oli sulava -ja huomaavainen emäntä tarjotessaan vieraalleen teetä, jota juuri -tuotiin penkereelle, ja tiedustellessaan hänen mielihalujaan hän -hymyili hänelle kuin vanhalle ystävälle. - -Ja tämä koti, joka ainakin ulkoapäin näytti niin onnelliselta, ja joka -ilmaisi hienostunutta aistia ja kultuuria, tuntui Leinosta, joka oli -väsynyt yksinäisyyteen ja erämaahan, ikäänkuin kauneuden ja rauhan -keitaalta. Todellisella kaihontunteella hän huomasi siis lähdönhetken -jo lähestyvän. - -Nils, jota Leino suuressa määrin miellytti, yhtyi vaimonsa pyyntöön -kehoittaen häntä jäämään päivälliselle... - -— Mahdotonta! selitti Leino. Minun täytyy lähteä, sillä muutamat -yliopistoystäväni ja toverini ovat pyytäneet minua kesteihin. - -— Teitä juhlitaan aivan liiaksi, sanoi Saimi nauraen. Sellaista se on, -kun on huomattu mies... - -— Jospa tietäisitte, kuinka paljoa mielemmin jäisin teidän -seuraanne!... huudahti Leino puoleksi leikillisellä, puoleksi vakavalla -äänellä. - -Valkoinen laiva, sama, jolla pari päivää sitten Saimi oli matkustanut -kotiin, vihelsi jo pienen niemen takana... Oli pakko kiirehtiä -rantaan. Nojautuneena vaimonsa käsivarteen, aviomiehen levollinen ilme -kasvoillaan saattoi Nils vierasta aina sillalle saakka, jossa Saimi -heilutti vielä hyvän aikaa nenäliinaansa ja huusi: »Näkemiin asti!» -Leinolle, joka vastasi tervehdykseen nostaen hattuaan. - -Palatessaan sinä iltana juhlasta hotelliin, tuntui hotellihuone -Leinosta kovin kolkolta ja surkealta. Kaiken iltaa hänen ajatuksensa -olivat pyörineet tuon vaalean pään ympärillä, jossa hän näki ainoan -onnensa. Ja katkeralla mielellä hän kysyi itseltänsä, mitenkä sellaista -miestä kuin Nilsiä kohtalo oli voinut siihen määrään suosia. Hänellehän -elämä oli suonut aivan kaikki: terveyttä, varallisuutta, onnea, ja -ennen kaikkea tämän naisen, jonka arvoa hän ei lainkaan käsittänyt. - -Mitenkä Saimi saattoi olla onnellinen hänen kanssaan? - -Ja äkkiä hänen mieleensä muistui, miten Saimi oli hätääntynyt, kun hän -heidän ensi kerralla tavatessansa oli tehnyt hänelle tämän kysymyksen. -Ja tänään, sen jälkeen kuin Nils oli yhtynyt heidän seuraansa, oli -hänen iloisuutensa kadonnut... Hän oli ollut hiljainen, ikäänkuin -poissaoleva... Mutta mitä oikeutta hänellä oli tunkeutua täten Saimin -elämään? Hänen velvollisuutensa oli pysyä vain Saimin lapsuudentoverina -ja tukahduttaa oma tunteensa... Ehkäpä tuo tunne, joka tuntui hänestä -niin vakavalta, ei ollutkaan mitään muuta kuin erehdystä, ehkäpä se -oli vain jälleennäkemisen iloa, kun hän odottamatta oli tavannut sen -ainoan olennon, johonka liittyivät hänen lapsuutensa muistot... ehkäpä -se oli vain ohimenevä, helposti häviävä tunne. Mutta miksi hän koetti -pettää itseään? Tiesihän hän, että Saimi Tervula oli väikkynyt hänen -silmissään ikäänkuin hänen uransa lopullisena päämääränä... Voidakseen -kohota hänen tasolleen oli hän itsepintaisesti taistellut... Oi! eihän -hän merkinnyt mitään Saimille, sillä jos Saimi olisi rakastanut häntä, -niin hän olisi odottanut hänen takaisin tuloaan. Jo hänen ylpeytensä ja -kopeutensakin kielsi häntä ilmaisemasta pettymystänsä... Ainoa keino -oli välttää Saimia. Ja tavattomalla tarmollaan hän syventyi työhönsä -aikoen lopettaa teoksensa, jonka oli määrä ilmestyä julkisuuteen ennen -syyslukukauden alkua. Ja hän luuli olevansa parantunut... - -Siten kului pari, kolme viikkoa. Mutta hänen rauhansa rikkoontui -jälleen, kun Saimilta saapui pieni kirje. Tämä kirjoitti: - - »Oletteko sairas? Vai oletteko unohtanut ystävänne Viikin kartanossa? - Useamman kerran olen telefonoinut hotelliinne, mutta te olitte joka - kerta joko poissa tai estetty... Se tuntui melkein kuin kiellolta... - Siksi päätin kirjoittaa, aivan kuin yhä olisitte ollut Unkarissa. - Sillä, koska kerran olen löytänyt teidät, en päästä teitä enää - käsistäni. Me odotamme kaikin teitä tänne juhannus-aattona kokkoa - polttamaan. Kielto ei saa tulla kysymykseenkään. — - - _Saimi_.» - -Saattoiko hän kieltäytyä? Ja minkä esteen hän voisi keksiä loukkaamatta -Saimia ja hänen miestään, jotka osoittivat hänelle niin suurta -vieraanvaraisuutta? - -Miten hänen sydämensä iloitsikaan siitä, että hän oli »pakoitettu» -lähtemään! ... Ja hän vastasi myöntävästi ilmaisten iloaan muutamin -sanoin. - -Leino ei palannut Viikin kartanoon vain viettämään juhannusta, jota -Suomessa kaikkialla, sekä pohjoisessa, että etelässä, Lapista aina -saaristoon saakka, vietetään kesän kunniaksi polttamalla suuria -ilotulia, vaan melkein joka päivä hänellä oli paikkansa heidän -pöydässään. Nils otti hänet vastaan iloisella naurullaan, Saimi -ystävällisellä hymyilyllä. Olavi yksin, tuntien lapsekasta kateutta, -kohteli oikullisesti silloin-tällöin Aarno-setää, joka kuitenkin -hemmoitteli häntä suuresti. - -Ja Nilsin äiti, rouva af Ek, joka ei lainkaan osannut panna kylliksi -arvoa nuoreen tiedemieheen, ja joka sitäpaitsi tunsi perinpohjin -maailman, ei ollut hyvillään näiden lapsuudentoverien ystävyydestä. Hän -teki hienon huomautuksen siitä pojalleenkin, mutta tämän mielestä äiti -oli aivan turhan arka. - -— Hyvä jumala, äiti, sinä erehdyt kokonaan. Leino on kunnon mies, ja -onhan aivan luonnollista, että hän saa olla kuin kotonaan Saimin, -lapsuudenystävänsä luona, niin yksin kuin hän on maailmassa. Sitä -paitsi on siitä Saimilla iloa. He puhuvat yhteisistä harrastuksistaan... - -Rouva af Ek sai tyytyä tähän vastaukseen. Mutta häntä suretti suuresti, -ettei Nils ollut sen tarkkanäköisempi. - -Kesän kuumimmillaan ollessa, heinäkuussa, Leino saapui melkein -säännöllisesti joka päivä kello yhden laivalla Viikin kartanoon, ja -siellä, sillä välin kuin Nils oli muualla toimissaan, hän seurusteli -Saimin kanssa. He kävivät yhdessä pitkillä kävelyretkillä, he lukivat -yhdessä ääneen tai pelasivat kahden tennistä. - -Vaikka he seurustelivatkin näin tuttavallisesti yhdessä, niin saattoi -Leino täydellisesti hillitä itseään. Joskus vain hänen äänensä -ilmaisi hänen rakkauttaan. Kuitenkin se side, joka häntä kahlehti -hänen kartanossa ollessaan, laukesi heti, kun hän iltasin istui yksin -kotonaan, ja hän tunsi suurta, henkistä väsymystä. Hänestä tuntui -vaikealta ottaa vastaan miehen vieraanvaraisuutta, jonka vaimoon hän -oli toivottomasti rakastunut. Hän oli nähnyt siksi paljon Viikin -kartanossa, että hän tiesi, ettei Saimi rakastanut miestään, ja se -ystävyys, jota Saimi useinkin osoitti hänelle, saattoiko se olla muuta -kuin rakkautta? ... Eikö hänen olisi pitänyt rehellisenä miehenä pysyä -ensimäisessä aikeessaan ja paeta rakkauttaan? Mutta hänellä ei ollut -siihen voimaa: rakkaus valtasi hänet kokonaan. - -Saimi eli päivästä toiseen onnellisena, ajattelematta mitään. Aluksi -hän oli epäillyt, että Leino nuorena ylioppilaana oli ollut ihastunut -häneen, mutta nähdessään hänen hillityn käytöksensä, heräsi hänessä -täysi luottamus häntä kohtaan. Oli niin mieluista olla hänen kanssaan, -seurustella ihmisen kanssa, joka käsitti vähimmätkin sielun vivahteet! -Ja vähitellen hän antautui kokonaan mieluisan tunteensa valtaan. - -Eräänä päivänä, palattuaan pitkältä kävelyltä, he kävivät istumaan -Saimin lempipaikalle, kuusimajaan, joka oli vain parin askeleen päässä -rakennuksesta. Edellisenä iltana oli ollut vieraita talossa, eikä Nils -ollut jaksanut pysyä aisoissa. Koko yön Saimi oli itkenyt. Leino, -joka ei ollut kesteissä ollut mukana, ei voinut käsittää, mikä oli -syynä Saimin alakuloisuuteen, ja arkatuntoisesti hän koetti päästä -hänen surunsa perille. Voimatta enää salata tuskaansa ilmaisi Saimi -hänelle koko avioliittonsa suuren surkeuden. Hän kertoi hänelle Nilsin -onnettomasta taipumuksesta, jota hänen oli aivan mahdoton hallita. - -— Hän joutuu yhä enemmän väkijuomien orjaksi, valitti Saimi. Olen -pyytänyt ja rukoillut, että hän lakkaisi juomasta. Hän on luvannutkin -sen minulle ja hänen tarkoituksensa on kylläkin vakava... mutta hän -lankeaa yhä uudestaan... Hänen isänsä oli samanlainen. Ja minä pelkään -hänen poikansa puolesta, kun hän kerta kasvaa suureksi, että isän -esimerkki tulee vaikuttamaan pahasti häneenkin. Mitä minun on tehtävä, -rakas ystäväni? Neuvokaa minua! ... Auttakaa minua! - -Aivan kuin lapsi, joka ojentaa kätensä apua pyytäen, kun hän ei löydä -oikeata tietä, avasi Saimikin sydämensä Leinolle. Ymmärtämättä oikeaa -tunnettansa hän ei tullut ajatelleeksikaan, että tuo tie johtaisi -rakkauteen ja että voimakas ja hurja lempi kietoisi hänet pauloihinsa. - -Leino joutui kerrassaan pois suunniltansa kuullessaan tämän -tunnustuksen, joka paljasti hänelle Saimin kärsimykset pohjaa myöten... -Mikä elämä kätkeytyikään Viikin kartanon muhkean fasaadin taakse! ... - -Kädet kiedottuina polvien ympärille, kauniit silmät surun murtamina -katsoi Saimi Leinoon kuin auttajaansa ja hän näytti niin liikuttavalta -ja suloiselta tuskansa vallassa, että Leino töin-tuskin saattoi -hillitä hurjaa haluaan ja olla sulkematta hänet syliinsä, riistämättä -hänet heti paikalla mukanansa. Ja hänen huulilleen tulvi helliä ja -lohduttavia sanoja... - -Oi! eihän hänellä ollut oikeutta lausua niitä eikä tunnustaa -rakkauttansa. Olihan Saimi toisen vaimo, ja hän kirosi sitä lakia, joka -antoi tälle kelvottomalle aviomiehelle kaikki etuoikeudet, jota vastoin -hän itse, vaikka hän olisi ollut valmis rakkaudessaan uhraamaan kaikki -hänen onnekseen, oli aivan voimaton! ... - -Eikö sitä paitsi olisi ollut väärin, jos hän tänä epätoivon hetkenä -olisi tunnustanut hänelle rakkautensa tietämättä tunsiko Saimi -vastarakkautta. Tuhansista pienistä seikoista hän saattoi otaksua, että -Saimikin rakasti häntä, mutta hänellä ei ollut siitä sittenkään mitään -varsinaisia todisteita... Eikö hän vain lisäisi hänen suruansa, jos hän -tunnustaisi hänelle kaikki? - -Ja kasvot tuskan vääntäminä hän mietti... - -— Aarno... sanoi Saimi valittavalla äänellä, miksi te ette -vastaa minulle? Halveksitteko te minua, kun paljastan teille -avioliittosurujani? ... Kyllähän minä tiedän, että minun pitäisi -vaieta, mutta kolme kokonaista vuotta tämä taakka on painostanut minua. -Minä tukahdun salaisuuteeni, eikä minulla ole ketään... Luulin, että -voisin turvautua teidän ystävyyteenne... - -— Saimi, huudahti Leino liikutettuna Saimin moitteesta, älkää epäilkö -ystävyyttäni... Mutta minäkin kärsin... Minäkin, samoinkuin te, -olen tienkäänteessä, enkä tiedä, mitä tietä minun tulee kulkea... -Voidakseni auttaa teitä, antakaa minulle hiukan miettimisaikaa... -Minä tahdon tarkemmin ajatella sitä, mitä olette minulle uskonut, ja -keskustelkaamme siitä sitten lähemmin. Nyt minun täytyy lähteä... -Suokaa anteeksi, että näin jätän teidät, mutta minun täytyy saada olla -yksin... - -Hänen voimansa olivat aivan lopussa. Hän tunsi, että jos hän viipyisi -vielä hetkenkin, niin hänen täytyisi pakostakin tunnustaa noille -rukoileville silmille rakkautensa. Eikä sitä mikään sitten voisi -auttaa. Mielemmin sittenkin paeta... Ja nähdessään Leinon kalpeana ja -liikutettuna ja voimatta ymmärtää mitä hänen mielessään liikkui, väisti -Saimi levottomana hänen katsettaan ja sanoi: - -— Lähdettekö te? Eikö teillä ole muuta minulle sanottavana? - -— Oi, älkää kiusatko minua, Saimi, minä pyydän teitä hartaasti! -huudahti Leino epätoivoissaan... - -Sitten, hilliten liikutustaan hän lisäsi levollisemmin: - -— En voi jäädä... En saa sitä tehdä... Muuta en voi sanoa... Mutta minä -palaan pian... - -— Milloin? - -— Ylihuomenna. - -— Se on siis sovittu. Ja minä odotan teitä aamiaiselle? - -— Minä tulen. - -Leino tarttui Saimin käteen, ensi kertaa hän painoi siihen polttavan -suudelman; sitten hän läksi äkisti, katsomatta kertaakaan taakseen... -Hän pakeni epätoivoissaan pois. - -Saimi koetti häntä pidättää, huutaa hänen jälkeensä... Mutta hän oli jo -kaukana. - -Vavisten suutelosta, joka yhä poltti hänen kättään, silmät kiintyneinä -siihen suuntaan, jonne Leino oli kadonnut, tunsi Saimi äkkiä valon -tunkeutuvan sielunsa kaikkein pimeimpään sopukkaan. - -Sokaistuna tästä äkillisestä rakkaudesta, joka, sen hän nyt -selvästi tunsi, valtasi hänet kokonaan ikäänkuin nuoruudenvoimalla -ja onnenriemulla, jäi hän paikoilleen istumaan voimatta ajatella -mitään tai liikuttaa jäsentäkään... Hän tahtoi pidättää luonaan -ikiajoiksi tämän suloisen tunteen, tämän unohtumattoman hetken, -jolloin hän ensi kertaa tunsi rakkautta sellaisena kuin hän oli sitä -kuvaillut mielessään, niin kauniina ja suurena, että hän pelkäsi sitä -kosketellakin... - -Äkkiä kuului askelia ja Nils tuli esiin puitten lomasta ja suuntasi -kulkunsa majaa kohti. - -— Oletko yksin? kysyi hän hämmästyneenä. Missä Leino on? - -— Hän läksi jo. - -— Mutta tehän menitte yhdessä kävelemään. Minä odotin teitä -ulkokartanolla, jonne lupasitte tulla minua vastaan! - -Ja Nils, jota Saimin lyhyt vastaus ihmetytti, sanoi uudelleen: - -— Minkä tähden hän läksi? Sitä minä tahtoisin tietää... Eihän sitä -tuolla tavoin vain lähde ystäviensä luota, joiden vieraana on joka -päivä. - -Ja istuutuen Saimin viereen penkille hän tarttui hänen molempiin -käsiinsä ja katsoi häntä silmiin, sillä hän tiesi, etteivät Saimin -silmät osanneet valehdella. Mutta Saimi käänsi katseensa toisaalle. -Silloin epäilys iski Nilsin mieleen kuin salama. Hän muisti äitinsä -järkevät neuvot sekä muutamien ystäviensä hienot viittaukset, ja hän -huomasi, miten kiihtyneeltä Saimi näytti. Hänelle selvisi äkkiä, että -Leino oli kiehtonut hänen vaimonsa sydämen. Mutta olihan hän myöskin -ollut hullu voidessaan näin kauan olla sokea. Hän kumartui Saimin -puoleen ja kysyi vihasta värisevällä äänellä: - -— Sano minulle totuus, Saimi. Mitä on tapahtunut? - -Saimi vetäisi suuttuneena kätensä irti: - -— Sinä teet minulle pahaa, Nils, sanoi hän uhmaavasti. Sinä puhuttelet -minua tavalla, joka ihmetyttää minua... - -Nähdessään Saimin suuttuvan sanoi Nils alistuen: - -— Suo anteeksi Saimi, ei se ollut tarkoitukseni... Leino on sinun -lapsuudenystäväsi, ja minusta on aivan luonnollista, että hän käy näin -usein meillä... Minulla itsellänikin on huvia hänen seurastaan... Minä -kunnioitan häntä ja toivoakseni hän ansaitsee sen täydesti. Mutta -minä en siedä sitä, että sinun maineeseesi tulee vähinkään tahra. Ja -teidän tuttavallisuutenne on viime aikoina mennyt luvallisten rajojen -yli. Te olette alituisesti yhdessä, te haette yksinäisyyttä... Teidän -välillänne on olemassa ikäänkuin joku salaliitto... Ja nyt minä tapasin -sinut aivan poissa suunniltasi täällä yksin, ja Leino on lähtenyt pois -sanomatta edes hyvästi... Myönnähän toki, Saimi, että se tuntuu hiukan -oudolta ja että panet kärsivällisyyteni koetukselle! - -— Aarno oli huononvointinen. Lähtiessään hän pyysi minun viemään -sinulle hänen terveisensä perille... Hän tulee tänne ylihuomenna, -niinkuin tavallisestikin... Siinä kaikki! - -Nils kuunteli puoleksi voitettuna: - -— Onko siinä todellakin kaikki? Eikö sinun tarvitse syyttää itseäsi -mistään, eikä häntä liioin? Sano totuus minulle, Saimi... Katso minuun! -pyysi hän. - -— Siinä kaikki, vastasi Saimi hyvin hiljaa, häveten valhetta, sillä -Leinon suudelma poltti yhä hänen kättään, eikä hän uskaltanut katsoa -miestään suoraan silmiin. - -— Hyvä, minä uskon sinua, Saimi; ja Nils nousi mennäkseen. Olavi -odottaa kärsimättömästi meitä. Hän tulee tännepäin yhdessä äidin -kanssa. Tule, mennään heitä vastaan. - -Sanaakaan sanomatta Saimi nousi ja seurasi miestään. - - - - -IX - - -Tämän tapauksen jälkeisenä päivänä Nils piti silmällä vaimoaan, -joka näytti hermostuneelta ja kiihkeältä. Milloin hänen kasvonsa -loistivat ikäänkuin salaista onnea, milloin hän näytti olevan syvän -liikutuksen vallassa, ja väliin hänen silmänsä olivat kyynelissä. -Koska ei mikään tapahtuma heidän jokapäiväisessä elämässään voinut -selittää tätä mielentilaa, niin vahvisti se vain Nilsin epäilyksiä; -molempien ystävysten välillä oli tapahtunut selvitys... ja Nils odotti -kärsimättömästi Leinon tuloa. - -Nils oli päättänyt, että hänen piti, keinolla millä hyvänsä, päästä -selville siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui. Mutta kun Leino -saapui yhtä levollisena kuin aina ennenkin, niin Nils tervehti häntä -kohteliaasti. Aamiaisten aikana Nils oli kuitenkin kovin kiusaantunut. -Mieliala oli painostava, ja äänettöminä jokainen näytti ajattelevan -vain omia asioitaan sekä koettavan ottaa selkoa toisten ajatuksista. - -Saavuttaakseen suurempaa varmuutta Nils joi ahkeraan punaviiniä, joka -helposti nousi hänelle päähän. Hän tuli ärtyisäksi ja etsi riitaa -Leinon kanssa. Hän puhutteli häntä niin ivallisella äänellä, että -tällä oli täysi työ hillitä itseään, jotta hän ei vastaisi hänelle -samalla tavalla. Mutta Saimin tähden, joka kauhistuneena ja hirveän -tuskan vallassa kuunteli Nilsin loukkaavia sanoja, Leino koetti välttää -ilmiriitaa. Hän käsitti, että Nils tahtoi loukata häntä ja alentaa -häntä Saimin edessä. - -Rauhoittaakseen Nilsiä sanoi Leino aivan äkkiä, kun puhe kääntyi -elokuuhun, jonka ensimäinen päivä jo oli käsissä: - -— Minä olen aikonut viettää loput loma-ajastani Norjassa. Matkustan -Ruotsiin ja Norjaan Döbeln-laivalla ylihuomenna. - -Tämä uutinen iski kuin pommi maahan. Ensiksi ei kukaan sanonut -sanaakaan eikä liikahtanut. Ei kuulunut muuta kuin kahvelien kilinää. -Vihdoin Nils, katsoen tarkasti Leinoon, sanoi: - -— Ah! Onko matkustusikävä herännyt teissä jälleen! Sen minä voin hyvin -ymmärtää! Te olette nuori ja vapaa ja maailma viekoittelee puoleensa... - -— Minä kaipaan rauhaa ja lepoa. Lähden jonnekin vuoristoon, jossa saan -olla yksin keskellä suurenmoista luontoa, voidakseni levätä hiukan -ennen yliopiston alkua. - -Leino oli hyvin kalpea lausuessaan nuo sanat, sillä Nilsin -tarkkaavainen katse suututti häntä ja samalla hän pelkäsi, minkähän -vaikutuksen hänen äkillinen päätöksensä voisi tehdä Saimiin. Saimi oli -kuolonkalpea, veri näytti kokonaan kadonneen hänen suonistaan; melkein -tunnottomana hän tuijotti itsepintaisesti lautaseensa. - -— Se on siis katumusretki, jatkoi Nils ilkkuen... Minkä synnin te -olette tehnyt? - -— Se on minun salaisuuteni, vastasi Leino niin ylpeästi, ettei Nils -uskaltanut jatkaa. - -Onneksi aamiainen oli lopussa. Kaikki kolme astuivat Saimin huoneeseen -juomaan kahvia, jota Saimi vapisevin sormin kaatoi kuppeihin... - -Huoneessa uutimet olivat lasketut alas ja hillitty valo viihdytti -Nilsin hermoja... Häntä hävetti hiukan, että hän oli laiminlyönyt -isännän velvollisuudet ja juotuaan äänettömänä kahvinsa, Leinon ja -Saimin keskustellessa ikkunan ääressä jostakin vastailmestyneestä -kirjasta, hän nousi: - -— Minun täytyy mennä, sillä kaksi alustalaisistani odottaa minua. -Toivottavasti te ette lähde ennen iltaa? Tahtoisin puhua pari sanaa -teidän kanssanne. Ääni kuulosti nyt kohteliaalta. - -— Ei, minun täytyy heti paikalla lähteä; minulla on paljon asioita -suoritettavana ennen matkaani. Olen tilannut automobiilin maantielle. -Mutta tulen vielä jättämään teille hyvästit huoneeseenne. - -Heti kun ovi oli Nilsin jälkeen sulkeutunut ja hänen askeltensa ääni -oli vaiennut, nousi Leino päättävästi ylös ja astuessaan Saimin luo hän -sanoi liikutuksesta väräjävällä äänellä: - -— Saimi, minun on mahdoton enää vaieta: minun täytyy se sanoa teille... -minä rakastan teitä! - -Saimi sätkähti ja sai vaivoin sanotuksi: - -— Minä tiedän sen... toissapäivästä alkaen... Ja minä, minä rakastan -myös teitä... - -Hän peitti kasvonsa käsiinsä. - -Leino huudahti riemusta, lankesi polvilleen Saimin eteen, ja irroittaen -hellästi hänen pienet kätensä hän suuteli niitä kiihkeästi. - -— Oi! minä rakastan teitä, Saimi, mutisi hän; minä olen aina teitä -rakastanut mielikuvituksessani, unelmissani... Teidän kuvanne on elänyt -mielessäni aina, se on johtanut minua kaikkialle... Nosta silmäsi -minuun, Saimi, oma armaani! - -Liikutettuna sydänjuuriaan myöten Saimi kuunteli tätä tenhovaa ääntä, -joka avasi hänelle odottamattoman onnen portit... Mutta äkkiä hirveä -tuska sai hänet valtoihinsa ja ajattelematta sen enempää, vain -rakkautensa johtamana, hän sanoi: - -— Te ette saa lähteä, Aarno. Minä en voi jäädä yksin, en elää ilman -teitä... - -Nousten pystyyn ja katsoen Saimia silmiin, ikäänkuin mitatakseen hänen -tunteensa syvyyttä, sanoi Leino juhlallisesti: - -— Se riippuu teistä, Saimi... Jos minä jään, niin onko teillä voimaa -luopua kokonaan entisyydestänne, jättää miehenne, kotinne ja seurata -minua vaimonani. Minä en voi tyytyä vähempään. - -Mutta ennenkuin Saimilla oli aikaa vastata, avautui ovi selkosen -selälleen ja Olavi kiiruhti äitinsä luokse: - -— Äiti, äiti! Olavi tahtoo suudella sinua! - -Mutta parin askeleen päässä Saimista hän pysähtyi hämmästyneenä, pienet -käsivarret painuivat alas ja tuskallisin silmin hän katseli ensin -äitiään, sitten Leinoa. Herkkätunteisen lapsen vaistolla hän tunsi, -ettei hän ollut tervetullut, ja pieni loukkaantunut sydän suli suruun. -Hänen kasvonpiirteensä vääntyivät ja hän purskahti itkuun... - -Nopeasti Saimi nousi pystyyn, otti lapsen syliinsä, ja hyväili hänen -kyyneleisiä kasvojaan... Oi! lapsi kulta! Rakas pienokainen! ... -Hänellä oli suurin oikeus Saimin rakkauteen, hänen elämäänsä... Miten -hän oli voinut hetkeksikään unohtaa hänet? Ja pitäen Olavia sylissään -hän kääntyi epätoivoissaan Leinon puoleen, joka tuskallisin katsein oli -seurannut tätä kohtausta: - -— Antakaa anteeksi, että tuotan teille surua. Mutta minun -velvollisuuteni on täällä. - -— Ei, Saimi, teidän velvollisuutenne on seurata tunnettanne. - -— Älkää viekoitelko minua. Minun täytyy unohtaa teidät. Lapseni -pidättää minut täällä. Hyvästi, Aarno! - -Ja Saimi läheni ovea. - -— Ei, älkää seuratko minua, lisäsi hän, kun Leino astui askeleen häntä -kohti. Hyvästi ainiaaksi! - -Leino jäi yksin. Voimatta käsittää, että kaikki oli lopussa, kiinnitti -hän katseensa oveen, joka sulki häneltä tien onneen... - -Mutta Saimi rakasti häntä sittenkin. Eikö hän ollut tunnustuksellaan -sekä viimeisellä pyynnöllään kaivanut syvän kuilun itsensä ja entisen -elämänsä väliin? ... Ei Saimi koskaan voisi tappaa rakkauttaan, jota -hän tunsi häntä kohtaan, siitä hän oli varma, sillä sekä henkisesti -että siveellisesti heidän kummankin olentonsa olivat siksi samanlaisia, -että niiden täytyi sulautua yhteen ja tulla yhdeksi... Saimi palaisi -hänen luokseen mietittyään tarkemmin asiaa, punnittuaan sitä puoleen -että toiseen, ymmärrettyään oikean velvollisuutensa. Ja nyt kun hän -oli varma Saimin tunteesta, kun hän oli tullut vakuutetuksi miehen -kunniattomuudesta, ei mikään maailmassa voisi pakoittaa häntä luopumaan -Saimista. Hän ei tahtonut kadottaa häntä. Hän yrittäisi vielä kerran -vedota hänen rakkauteensa, ja Saimi saisi valita! - -Pää pystyssä Leino kolkutti Nilsin huoneen ovelle. - -— Sisään! vastasi Nilsin ääni hänen astuessaan kädet taskussa -edes-takaisin suuren huoneen lattialla ... Hän ei ollut yksin. Kaksi -kasvoiltaan ryppyistä talonpoikaa nousi pystyyn ja jäi kunnioittavasti -lakit kourassa seisomaan oven pieleen. - -Leino aikoi vetäytyä pois, mutta Nils pidätti häntä: - -— Ei, jääkää, niin tekin saatte kuulla noista ikuisista selkkauksista, -venäläisten ilkitöistä... - -Ja hän työnsi esille nojatuolin Leinoa varten. - -— Aivan uskomattomia asioita tapahtuu meidän maassamme. Venäläiset -luulevat voivansa tehdä täällä mitä tahansa. Suomalainen talonpoika ei -heidän mielestään ole edes luontokappaleen arvoinen... Mutta mitenkä -he, jotka omassa maassaan joka päivä leikittelevät ihmisten päillä, -kunnioittaisivat voitettua maata. - -Keskusteltuaan hetken aikaa läksivät talonpojat, ja silloin nousi myös -Leino. Aika oli käsissä puhua heidän keskinäisistä asioistaan. Nils -oli tyyni, ja Leino oli varma siitä, että kun viinin höyryt olivat -haihtuneet, niin hän kuuntelisi myös levollisesti häntä. - -— Olen jo sanonut jäähyväiset vaimollenne... Tahdotteko saattaa minua -maantielle asti? Siten saisimme olla häiritsemättä. - -— Mielelläni! - -Ja kysymättä sen enempää otti Nils hattunsa. - -Heidän astuessaan pihan poikki ja pitkin lehtikujaa, jossa oli väkeä, -puhui Nils maanviljelysasioista. Mutta kun he saapuivat pienelle -polulle, joka kulki niityn poikki ja johti suoraan maantielle, missä -automobiili odotti, vaikeni hän... - -Hetken aikaa molemmat miehet astuivat ääneti. Koneellisesti Nils iski -kepillään puiden oksia ja kukkia tiepuolessa. - -Ilman mitään valmistuksia tai koristeluja sanoi nyt Leino suoraan: - -— Nils, minä tahdon, että te sen tietäisitte: minä rakastan Saimia. - -— Sitä minä epäilinkin, vastasi Nils pysähtyen. - -Käsi, joka piteli keppiä, vapisi vihasta. Hänen olisi tehnyt mielensä -lyödä voimansa takaa tuota miestä, joka tunnusti noin suoraan hänelle -rakastavansa hänen vaimoaan. Mutta hän hillitsi itseään; hän inhosi -kiivautta. Olihan niitä toisiakin keinoja, millä rangaista ja kostaa... -Ja käheällä äänellä hän sanoi: - -— Entäs Saimi? - -— Hänkin rakastaa minua, sen tiedän... Minä tunnustin sen Saimille -tänään ensi kertaa... Kerron teille kaikki, sillä en tahdo, että -voisitte syyttää minua alhaisuudesta... Olen rakastanut Saimia koko -ikäni. Palattuani Suomeen ja kuultuani, että Saimi oli naimisissa -teidän kanssanne, koetin kaikella tavalla voittaa tunnettani... Minä -tahdoin käyttäytyä rehellisesti teitä kohtaan ja matkustaa pois, -mutta sallimus ja teidän oma käytöksenne tänään oli määrännyt toisin. -Saimi ei ole onnellinen, sen te kyllä tiedätte, ja siksi pyydän teitä -suostumaan eroon, jos Saimi siihen vain taipuu. - -— Todellakin, luuletteko, että on niin helppo vain luopua vaimostaan? -pilkkaili Nils. Kuinka te voitte olla niin naiivi, että otaksutte minun -ilman muuta vain luovuttavan teille vaimoni? huudahti hän vihoissaan. -Tietäkää, että rakastan häntä yhtä paljon kuin tekin, että olen nainut -hänet rakkaudesta... Hän on minun ja minä aion pitää omani... - -Leino kalpeni: - -— Onko se teidän viimeinen sananne? - -— On. - -Molemmat miehet erosivat katsomattakaan toisiinsa, ojentamatta kättä... - -Sillä välin kuin automobiili vinhalla vauhdilla kiiti Helsinkiä kohti, -palasi Nils vihansa vallassa kartanoon... - -Aluksi hän astui nopeasti hirveän kiihkon valtaamana mutisten itsekseen -ja kiroillen miestä, jonka hän oli päästänyt kotiinsa, jotta tämä -riistäisi häneltä hänen vaimonsa sydämen. Vähitellen hänen vihansa -kuitenkin lauhtui, hänen askeleensa hidastuivat, kunnes hän töin-tuskin -pääsi paikaltaan; ja hän heittäytyi kivelle istumaan pyyhkien -kasvojansa nenäliinallaan... - -Hän oli niin väsynyt, ikäänkuin hän olisi kulkenut peninkulmamääriä. - -Mielikuvituksessaan hän näki Saimin ja Leinon edessään... - -Väristys kävi hänen ruumiinsa läpi. Tahtomattaankin hänen oma elämänsä -kulki hänen sielunsa silmän ohi... Ja vaistomaisesti hänen täytyi tehdä -vertauksia. - -Rikas kuin hän oli, ei hänen ollut nuoruudessaan tarvinnut kieltäytyä -mistään huvista eikä nautinnosta, ja kun hän vihdoin oli tutustunut -Saimiin, oli hän nainut hänet, joka oli niin kaunis ja puhdas, niin -vilpitön ja suora. - -Oi! kuinka hyvin hän muistikaan Saimin kasvojen ilmeen, kun hän -Saarilassa, iltaa ennen heidän häitään, oli näyttänyt hänelle pienen -valtakuntansa ja hänen kysyessään häneltä: »Etkö tule kaipaamaan -kotiasi?» oli vastannut: »En, siksi että lähden sinun kanssasi! Kaikki -mitä maailmassa on kaunista ja suurta, Nils... se on sinussa!» - -Oliko hän vastannut sitä kuvaa, jonka Saimi oli hänestä luonut? - -— Saimi ei ole onnellinen! oli Leino tänään sanonut. - -Oi! kyllä hän sen tiesi! Ja kuitenkin, ei mistään hinnasta maailmassa -hän antaisi häntä miehelle, joka sellaisella rohkeudella oli väittänyt, -ettei hän, Nils, ollut Saimin arvoinen. - -Vihastaan huolimatta Leinon sanat tekivät Nilsiin syvän vaikutuksen, -ne koskivat häneen kipeästi ja tunkivat hänen lävitseen. Hän tiesi -auttamattomasti olevansa väkijuomien orja ja että tämä intohimo -vieroitti Saimin hänestä; ajoittain hän tunsi inhoa itseänsä kohtaan, -mutta hän ei voinut sittenkään voittaa tätä himoa, eikä edes -tahtonutkaan sitä tehdä. Se tuotti hänelle sanomatonta nautintoa, se -veti häntä voimakkaammin puoleensa kuin Saimin rakkaus. Kuinka usein -hän olikaan luvannut hänelle olla koskematta väkijuomiin! Mutta yhtä -usein hän oli pettänyt tuon lupauksensa. - -Hetken aikaa Nils tunsi omantunnonvaivoja. Hänen mielensä aivan -pehmeni ajatellessaan Saimia. Mutta hän karkoitti nopeasti jälleen nuo -ajatukset. Hän ei tahtonut olla heikko, ja hänen vihansa Leinoa kohtaan -nousi entistään voimakkaampana... - - * * * * * - -Olavin syödessä illallista puoli seitsemältä aviopuolisotkin, tapansa -mukaan, saapuivat ruokasaliin, jolloin hetkistä myöhemmin heille -tarjottiin päivällistä. - -Kun Saimi tänä iltana tuli paikalle taluttaen Olavia kädestä, avasi -Nils parasta aikaa juuri saapunutta postilaukkua, jonka avain oli hänen -omassa huostassaan. - -— Tässä on kirje sinulle. Postinkuljettaja on varmaan ottanut sen -tiellä vastaan, koska se ei ollut laukussa. - -Nils sanoi sen aivan kylmästi, katsomatta Saimiin ja ojentamatta -hänelle kirjettä. Saimin täytyi siis astua askeleen lähemmäksi -ottaaksensa sen itse. - -Jo kaukaa hän tunsi Leinon käsialan. Mitä hän kirjoitti hänelle? Hän -tekeytyi kuitenkin väliäpitämättömäksi, vaikka hänen sydämensä alkoikin -hurjasti sykkiä. Hän huomasi Nilsin käytöksestä, että hän tiesi -kaikki... - -Saimi nosti Olavin pienelle tuolille ja pisti sitten kirjeen nopeasti -taskuunsa. - -Sanomalehtensä takaa Nils tarkasteli häntä. Hän tutki hänen alakuloisia -ja surullisia kasvojaan. Hän seurasi jokaista hänen hermostunutta -liikettään. - -Saimin teki sanomattomasti mieli lukea kirjettään, mutta hän hillitsi -halunsa, sillä Nilsin jäinen katse kahlehti häntä. - -Mitä noiden molempien miesten välillä oli tapahtunut hänen -samoillessaan metsässä epätoivoisen tunteensa valtaamana, koettaessaan -turhaan voittaa mielenrauhaansa? ... Oi! kuinka onneton hän oli! -Jospa Nils sen tietäisi, niin hän säälisi häntä. Hän olisi tahtonut -pyytää häntä herättämään hänessä jälleen henkiin entisen rakkautensa -ja kunnioituksensa häntä kohtaan... Hän olisi tahtonut sanoa hänelle: -»Pelasta minut! Varjele minua! Suojele minua tuolta rakkaudelta, joka -kietoo minut pauloihinsa ja peloittaa minua!» Hän olisi ollut valmis -tunnustamaan hänelle sydämen heikkoutensa, sielunsa epäilykset, hän -olisi tahtonut pyytää häntä auttamaan itseään tässä taistelussa... - -Ei! tiesihän hän sen: ei Nils häntä kuitenkaan ymmärtäisi... Nils oli -hänelle vieras, jonka kanssa hän oli kulkenut vain kappaleen matkaa... -sillä hänestä tuntui nyt aivan mahdottomalta, että sitä kestäisi koko -elämän ajan... - -Oi! miten kirje polttaa hänen taskussaan! Mutta hän ei uskalla kajota -siihen. Hymyillen hän kumartuu lapsen puoleen. Ja kehoittaessaan -pienokaista syömään pakoittautuu hän tarkkaavaisesti seuraamaan lapsen -ajatuksia, joka tuntee olevansa nyt täysin turvassa, kun »Leino-setä» -on jälleen poissa. Vaistomaisesti hänen pieni kadehtiva sydämensä oli -käsittänyt, että hänellä Leinossa oli kilpailija, että tämä tahtoi -riistää häneltä äidin, joka tähän asti oli yksin ollut hänen omansa... - -Äkkiä kuuluu pihalta koiran ulvontaa. Olavi, joka oli tavattoman -tunteellinen, nostaa päänsä, kuuntelee tarkkaavasti ulvontaa, katsoo -vuoroon isään, vuoroon äitiin. Sitten kääntää hän aivan kalpeana suuret -haikeat silmänsä äitiin ja sanoo säälivällä äänellä: - -— Vau-vau raukka! Hänellä ei ole isää eikä äitiä; siksi hän itkee! Eikö -totta, äiti?... - -Ja hän kietoo pienet käsivartensa Saimin kaulaan ja suutelee häntä -hellästi... - -Nils katselee heitä sanomalehtensä takaa. Hetkeksi äidin vaaleat -hiukset sekaantuvat lapsen kultakutrien joukkoon... Ei kuulu muuta kuin -sadepisarien tipahtelua, sillä paahtavan päivän päätteeksi on alkanut -sataa... - -Kuullessaan nuo lapsen viattomat sanat — sillä lapsillehan vanhemmat -ovat kaikki kaikessa — Saimi tunsi pistoksen sydämessään... Oi! -miten hänellä koskaan olisi rohkeutta tuottaa surua ja tuskaa tälle -hennolle lapsensielulle! Ja voimatta enää sietää Nilsin halveksivaa -äänettömyyttä, hän nousi pystyyn. Hän lähestyi häntä lapsen kanssa ja -sanoi: - -— Sano hyvää yötä isälle, kultaseni! - -Nils heitti sanomalehtensä pois, nosti hetkeksi lapsen polvilleen, -suuteli häntä ja ojensi hänet äidille katsomattakaan tähän. Aivan -väliäpitämättömästi hän syventyi jälleen lukemiseensa. Ovelta, kun -poika heitti vielä suukkosen isälle, sanoi Saimi väsyneellä äänellä: - -— Minä en jaksa syödä päivällistä... Älä huoli odottaa minua. Minä vien -Olavin nukkumaan. Hyvää yötä, Nils! - -— Hyvää yötä, vastasi hän kuivasti. - -Tultuaan yläkerrokseen, Olavin huoneeseen, lähetti Saimi hoitajan pois, -ja riisui itse lapsen yltä ja peitti hänet vuoteeseen... Tuskin lapsen -pää oli painunut tyynylle, niin silmäluomet sulkeutuivat ja hän nukahti -mielihyvästä värähdellen. - -Hänen viimeinen tunteensa oli äidin hellä suudelma... - -Kun Saimi huomasi, että lapsi hengitti tasaisesti, otti hän taskustaan -Leinon kirjeen... Istuen nojatuolissa lapsen vuoteen ääressä hän -puristi hetken aikaa kädessään tätä pientä kirjeenkuorta, joka sisälsi -hänen elämänsä lopullisen ratkaisun... Hän vapisi pelosta, hänen -poskensa hohtivat ja hänen sormensa liikkuivat hermostuneesti hänen -riistäessään kuoren auki ja nopeasti silmäillessään seuraavia rivejä: - - »Saimi! antakaa minun tavata teitä vielä, kirjoitti hän. Minun täytyy - vielä puhua kanssanne... Te itse saatte päättää, onko se viimeinen - kerta... Minä lupaan totella teitä, maksakoon se mitä hyvänsä. Sillä - minä rakastan teitä ylitse kaikkea muuta... Ilmoittakaa hotelliini - aamupostissa, missä voin tavata teitä. Aarno.» - -Siinä kakki! Se oli lyhyttä ja selvää, miehekästä ja arvokasta. Käsiala -näytti vain hermostuneelta ja tuska väreili joka rivin välissä... »Te -itse saatte päättää, onko se viimeinen kerta...»luki Saimi uudelleen. -Oi! hän tunsi hänet: hän ei osannut tinkiä! - -Olisiko hänellä voimaa hyljätä tätä uskollista rakkautta? Voisiko -hän todellakin ikiajoiksi kieltäytyä tästä rakkaudesta, joka niin -kiihkeästi veti häntä puoleensa, voisiko hän tappaa oman tunteensa, -joka täytti koko hänen olentonsa? Ei! tuhat kertaa ei! Hän tiesi, ettei -hänen tahtonsa merkinnyt mitään, kun oli kysymyksessä riistää elämältä -koko sen arvo ja kauneus... Hän ei ollut enää mikään nuori tyttö, -joka tavoitteli ihmettä. Hän on rakkaudestaan itsetietoinen nainen. -Hän tietää, mikä hinta siitä on maksettava. Ero olisi samaa kuin -tuhota kaksi sielua, tuomita ne köyhään ja kurjaan elämään. Yhdessä -he voisivat muodostaa suuren sopusoinnun, omistaa kaikki onnen ja -täydellisyyden lähteet. - -»Entäs lapsesi?» kuuli Saimi järkensä tiedustelevan. Miten voit -kasvattaa hänestä oikeutta ja totuutta harrastavan ihmisen, jollei -häntä ohjaa kaikesta moitteesta vapaa äiti? ... Mutta elämä Nilsin -rinnalla, jos hän sydämessään samalla yhä rakastaisi toista, olisi vain -valhetta, lakkaamatonta nöyryytystä, joka saattaisi hänet häpeästä -punastumaan... Voisiko hän todellakin pysyä toisen vaimona, vaikka -hänen sydämessään asustaisi toinen? ... Kun Olavi kasvaisi suureksi ja -voisi arvostella asiaa, niin hän myöntäisi hänen olevan oikeassa, tuumi -Saimi vihdoin onnellisesti hymyillen. - -Entäs hänen miehensä? Nils? Hänen onnestaan ei Saimi ollut -edesvastuussa. Nils ei rakasta lainkaan sitä, mikä hänessä on parasta -— ei jumalallista kipinää hänessä, vaan ainoastaan naista. Ja tämä -rakkaus alentaa häntä. Helposti Nils voisi perustaa itselleen uuden -kodin ja saada toisia lapsia, sellaisia, jotka olisivat enemmän hänen -itsensä kaltaisia... sillä Olavista ei koskaan voisi tulla todellista -af Ekiä. Saimi ja hänen lapsensa olivat vain eksyneet vieraaseen -maailmaan, joka kohteli heitä kylmästi ja kovasti. Ja rakkaus, joka oli -hänelle varattu, saisi varmaan hänen sydämensä jälleen lämpiämään ja -jalostaisi hänen sieluaan. - -Eikö sellaisen rakkauden vuoksi ollut pakko uhrata kaikki? Aviopuolison -ja lapsen oikeuden yläpuolella kävi yksilön oikeus. - -Täten, katse tyhjään ilmaan suuntautuneena, Saimi punnitsi niitä -seurauksia, joita ero Nilsistä toisi mukanaan. Sillä hän oli lujasti -päättänyt ottaa tuon askeleen... - -Ja kaiken aikaa mietteihinsä ja ajatuksiinsa vaipuneena hän kuuli -korvissaan kajahtavan taivaallisen musiikin, rakkauden suuren -symfoniian... - - * * * * * - -Tuntikausia Saimi viipyi nukkuvan lapsensa vuoteen ääressä. Kerran -vielä hän kumartui hänen puoleensa ja suuteli häntä hellästi. Sitten -hän hiipi varpaillaan, jottei hän vain herättäisi pienokaista, omaan -huoneeseensa kirjoittaakseen Leinolle pari sanaa vastaukseksi. - -Kynnykseltä hän kääntyi vielä takaisin. Lapsi nukkui yhä. - -Tultuaan siitä aivan vakuutetuksi hän palasi huoneeseensa jättäen oven -väliltä auki. - -Keskellä huonetta seisoi Nils odottaen häntä. - -Siinä ei seisonut enää väliäpitämätön ja kylmäverinen mies, vaan -rakkauden ja mustasukkaisuuden raatelema aviopuoliso. Kärsimättömänä -pitkästä odotuksesta, kasvot tuskanvääntäminä hän astui äkkiä -puolihämärässä pelästyneen Saimin eteen ja puristaen häntä lujasti -ranteista hän kysyi: - -— Saitko kirjeen Leinolta? Mitä hän kirjoittaa sinulle? - -Loukkaantuneena Nilsin käytöksestä, joka tavallisesti aina osoitti -niin suurta kohteliaisuutta ja antoi hänelle täyden vapauden kaikessa, -vastasi Saimi uhmaavasti: - -— Kyllä, sain kirjeen Leinolta, mutta se on minun omaisuuttani. - -— Minä tahdon tietää, mitä hän sinulle kirjoittaa. - -Saimi ei vastannut mitään. Nils ravisteli Saimia painaen kasvonsa niin -lähelle häntä, että tämä käänsi päänsä inholla poispäin... Nilsin -hengitys haisi väkeviltä... - -Kun Saimi ei sittenkään vastannut, vaan katseli häntä vain kopeasti, -huulet lujasti yhteenpuristuneina, riisti Nils vihan vimmassaan hänet -syliinsä ja peitti hänen kasvonsa hehkuvilla suudelmilla. - -— Sinä olet minun vaimoni! sanoi hän vihoissaan kerta toisensa jälkeen. - -Saimi työnsi hänet koko voimallaan luotansa. Hänen kasvonsa olivat -kuolemankalvakat, mutta silmissä paloi kiihkeä tuli ja hänen huulensa -vapisivat. Rinta kohoili aivankuin hän olisi ollut tukehtumaisillaan... -Ikäänkuin taisteluun vaatien Saimi mittaili häntä katseillaan. -Äänettömyys vallitsi huoneessa, hirveä hiljaisuus hämärässä kesäisessä -yössä. Ja lapsi nukkui viereisessä huoneessa... - -Se liikahti vuoteessaan. - -Nils horjahti, ikäänkuin hän olisi herännyt äkillisestä -hulluudenpuuskasta ja rukoili Saimilta anteeksi ... Häpeissään, aivan -masentuneena hän peitti kasvonsa käsiinsä. - -— Mene! sanoi Saimi vihdoin hilliten suuttumustaan. Huomenna, kun olet -levollisempi, tahdon puhua kanssasi. - -Ja Saimi palasi lapsen huoneeseen. - -Hän polvistui pienokaisen vuoteen ääreen. Täällä oli se pyhäkkö, jonne -myrskyt ja intohimot eivät päässeet tunkeutumaan. - -Jos hän hetkenkin vielä oli epäröinyt eroa, niin tämä kohtaus riitti -nyt hänelle viittaamaan tietä, jota hänen tuli kulkea. - -Sade oli lakannut. Taivas tuikki ihmeellisen kirkkaana. - -Saimi astui ulos balkongille, josta meri näkyi koko avaruudessaan... -Katsellessaan tuota ääretöntä ulappaa hänen mielensä rauhoittui ja -kiihko asettui. Hän ikäänkuin tunsi kylpevänsä tämän sopusointuisen -luonnon puhtaassa ilmassa, joka ymmärsi häntä siksi, että se oli -lähtenyt samasta jumalallisesta lähteestä kuin hänen oma sielunsakin. - -Kevyt yöllinen tuulahdus leikitteli koivujen latvoissa, jotka -ylettyivät aina balkongin kaidepuuhun asti. Ja Saimista tuntui -ikäänkuin ne olisivat hyräilleet hänelle ikuista lohdutuksen ja rauhan -säveltä... - - - - -X - - -Palattuaan Helsinkiin odotti Leino Saimin vastausta kuumeisella -kiihkolla. - -Hän laski, ettei kirje voinut saapua ennen kuin kaikkein varhainten -seuraavana aamuna puolipäivän aikana. Ilta, koko pitkä ilta oli hänellä -vielä edessään. - -Ikävässä hotellihuoneessaan, jossa matkakapineet olivat hajallaan, hän -istuu mietteihinsä vaipuneena ja sanoo vihoissaan: »Kuinka voimaton -ihminen sentään on kohtalonsa käsissä!» - -Hänen elämänsä draama kulkee ratkaisuaan kohti — aivan umpimähkään. -Matkustaako hän pois vai eikö? Vuoroin hänen ilonsa kuohahtaa -korkealle: Saimi ei voi uhrautua... Vuoroin taas epätoivo saa hänet -tuskasta vapisemaan. - -»Onko mahdollista, kysyy hän ihmeissään itseltään, että rakkaus voi -siihen määrään kahlehtia ihmisen sydäntä ja sielua? Tulevaisuuteni, -aikeeni, koko elämäni uhraisin mielelläni rakkauteni puolesta.» - -Hän alkoi tutkia itseään ja elämäänsä. Hänen vikansa ja heikkoutensa -nostattivat punan hänen poskipäihinsä... Oi! hän olisi tahtonut olla -arvokas Saimin edessä! - -Ilta tuntuu loppumattoman pitkältä... Musiikki Kappelissa soittaa -suomalaisia ja ruotsalaisia kansanlauluja. Se kuuluu tänne saakka. -Selittämätön alakuloisuus valtaa hänen mielensä... - -Yö lähenee, kuutamon kirkastama elokuunyö... Hän ei voi nukkua, ja -istuen ikkunan ääressä hän katselee Döbeln-laivan mustaa varjokuvaa, -joka huomenna ehkä on kuljettava hänet tuntematonta maailmaa kohti. Ja -hänen ajatuksensa liitävät Saimin luo, joka epäilemättä tänä hetkenä -uneksii hänestä... - -Vihdoin aamupuoleen hän vaipuu syvään uneen. - -Seuraavana aamuna, Leinon aikoessa lähteä ulos, tuodaan hänelle Saimin -kirje, jota hän niin kiihkeästi oli odottanut. Hän ottaa sen vapisevin -käsin vastaan ja alkaa lukea... - - »Ystäväni, odotan teitä tänä iltana kello seitsemältä lempipaikallani, - kuusimajassa. Tulkaa laivalla, nouskaa maihin naapurilaiturillamme ja - kulkekaa polkua pitkin... Minä tulen teitä vastaan... - - Teidän Saiminne.» - -Ilosta loistavin kasvoin Leino kiiruhtaa ulos. - - * * * * * - -Jo paljoa ennen määrä-aikaa Leino odotti Saimia karheatekoisella -penkillä mäntymetsässä, missä he olivat viettäneet niin monta mieluista -ja suloista hetkeä yhdessä... Ei ainoakaan lehti liikkunut... ei -vähintäkään melua kuulunut... Metsä oli täynnä pihkan hajua. - -Useamman kerran Leino nousi kärsimättömästi pystyyn luullessaan -näkevänsä vaalean puvun häämöittävän monessa mutkassa kiemurtelevan -polun päässä! ... Mutta se olikin vain auringon säde, joka kisaili -korkeitten mäntyjen lomissa. Vihdoin hän oli kuulevinaan keveitä -askelia, jotka lähestyivät yhä lähemmäksi, sekä oksien kahinaa. Hän -hypähti pystyyn ja kuunteli... - -Saimi astui polkua pitkin valkoisessa puvussaan, kauniina ja suloisena! -Jo kaukaa heidän silmänsä yhtyivät. - -— Vihdoinkin! huudahti Leino, kultani, oma armaani! - -Ja hän kiiruhti Saimia vastaan ja sulki hänet syliinsä... Onnesta aivan -hurmaantuneena hän suuteli häntä... Hän on minun, yksin minun... Ei -kukaan voi häntä minulta riistää... - -Nojautuneena Leinoon kuiskasi Saimi: - -— Minä olen sinun aina ja ikuisesti. - -Tänä hetkenä ei Saimi ajatellut miestään eikä lastaan. Koko maailmassa -ei hänelle merkinnyt mitään mikään muu kuin hänen rakkautensa... - -Irtaantuen hiukan Leinon syleilystä katseli Saimi häntä silmästä -silmään, nojaten käsillään hänen olkapäihinsä. - -— Aarno! sanoi hän hellästi ja väräjävällä äänellä, minä olen valinnut -sinun rakkautesi. Olen valmis luopumaan kaikesta voidakseni seurata -sinua ja tehdä sinut onnelliseksi... - -Onni kirkasti ja syvensi hänen silmiään. Hilpeänä, tyynenä hän oli nyt -toinen kuin muinoin rakastaessaan Nilsiä. - -— Mitä minun tulee tehdä ansaitakseni tällaista onnea? huudahti Leino -hämmästyen Saimin henkevää kauneutta. - -— Rakastaa minua, ystäväni, niinkuin minä tahdon olla rakastettu: -naisena ja kuningattarena samalla kertaa. - -Leino syleili häntä hurjasti. - -— Saimi, sinun ei tarvitse koskaan katua sitä uhrausta, jonka teet nyt -minun tähteni... Sinun puolestasi minä tahdon ponnistaa kaikki voimani. -Sinä saat vielä kerran ylpeillä minusta... Sinä olet kiihoittava minua -eteenpäin ja auttava minua... - -Käsi kädessä he kulkivat yhä syvemmälle metsään, astuivat niemen poikki -ja saapuivat meren rantaan. Siellä he istuutuivat puun rungolle, jonka -myrsky oli kaatanut. - -Heidän edessään elokuun aurinko oli jo mailleen menossa. Sen viimeiset -säteet upposivat mereen loistavien pilvien taakse, joiden reunat -hohtivat kultaisina, sinisinä ja purppuraisina... Meren väreilevällä -pinnalla soljui kalastajavene verkkoja laskien... Äänettömyys oli niin -syvä, että he kuulivat selvästi airojen loiskeen ja veden kohinan -veneen kokassa. Paimentyttö vain, joka eräässä saaressa kutsui karjansa -kokoon, alkoi laulaa. - -Laulun sanat kajahtivat monikertaisina kaiun kantamina kallioista ja -metsästä, kunnes ne taas vähitellen vaikenivat. - -Vene katosi. Vain hopeinen juova veden pinnassa ilmaisi sen suuntaa. -Meren hiljaisuus levisi mantereenkin yli. Kaikki näytti nukkuvan. -Kalpeana kuu nousi ja sen himmeät säteet sulivat taivaan viime -ruskotukseen. - -Mutta aika oli jo erota, kummankin tuli lähteä omalle taholleen. -Kuinka paljon sanottavaa toisilleen heillä kuitenkin olisi vielä -ollut: kuinka paljon käytännöllisiä asioita sekä tulevaisuutta -koskevia yksityisseikkoja keskusteltavana ja järjestettävänä. Mutta -kumpainenkaan ei tahtonut sellaisella pilata tätä iltaa. He päättivät -sen vuoksi tavata toisensa seuraavana päivänä kaupungissa Leinon -ystävän, varatuomari Koskisen luona, joka samalla voisi antaa heille -hyviä neuvoja. Hänen vaimonsa oli Saimin hyvä tuttava. - -Aarno saattoi Saimin metsän läpi aina puiston portille saakka, jossa he -sanoivat toisilleen jäähyväiset... - -Kauan aikaa Leino seurasi vielä silmillään Saimin vaaleaa vartaloa -tämän astuessa puistopolkua pitkin. Hänen lähellään lehtokerttu -viserteli valittaen puolisollensa... Ja kuun valossa kohosi -salaperäisiä usvia merestä kietoen koko seudun verhoonsa. - -Silloin Leino palasi tielle, missä ajuri odotti häntä viedäkseen hänet -takaisin kaupunkiin. - - - - -XI - - -Palatessaan sisään tallista kohtasi Nils pihalla Saimin, joka tuli -takaisin yhtymäpaikalta. Molemmat puolisot eivät olleet nähneet -toisiaan koko päivään, sillä Nils oli lähtenyt varhain aamulla -kaupunkiin. - -Kello löi juuri yksitoista. Mistä Saimi tuli näin myöhään? - -— Missä sinä olet ollut? kysyi Nils epäystävällisellä äänellä. - -Hänen ryppyyn vetäytyneet kulmakarvansa ilmaisivat kärsimättömyyttä -sekä näyttivät vaativan pikaista vastausta. - -Saimi pysähtyi hiukan levottomana, mutta vähääkään epäröimättä hän -vastasi kiinnittäen katseensa mieheensä: - -— Minä kerron sen heti sinulle, jos sinulla on pari minuuttia aikaa... - -Hänen äänensä kuulosti lempeältä. Paljain päin, nuorekas vartalo -valkoisessa verhassa näytti Saimi aivan toiselta kuin minä Nils oli -tottunut häntä näkemään. Hänen silmissään karehti iloa. Koko hänen -olennostaan näytti huokuvan rakkautta... - -Äkkiä Nils tunsi jälleen mustasukkaisuuden valtaavan mielensä. - -— Olen käytettävänäsi, vastasi Nils suoraan ja kohteliaasti, niinkuin -maailmanmies ainakin, jonka on määrä saattaa vieraansa sisään. - -Hän avasi vaimolleen oven työhuoneeseensa. Raskaat tapetit ja -huonekalut tekivät tämän huoneen synkän ja vakavan näköiseksi. Tuntui -siltä, kuin siellä ei olisi voinut keskustella muista kuin vakavista -asioista... Siellä oli pimeää kuin särkyneessä sydämessä. - -Sanomatta sanaakaan veti Nils nojatuolin esille, ja kun Saimi oli -käynyt siihen, istahti hän itse kirjoituspöytänsä ääreen, jolla seisoi -Saimin hymyilevä kuva pikku Olavi käsivarrellaan. - -He katselivat salavihkaa ja ääneti toisiaan, ikäänkuin ei kumpainenkaan -olisi tahtonut ensimäisenä puhua... Nils tunsi, että jotakin -tuskallista oli tulossa. - -Puoleksi avatusta ikkunasta tunkeutui tuulen hengen mukana huoneeseen -suloista tuoksua, etupäässä resedan hajua, ja se saattoi heidät aivan -jäykistymään. - -Nils ei tahtonut katkaista tätä hermostuttavaa viehkeyttä, ja hän -odotti kärsivällisesti... Saimin vaaleat hiukset kimmelsivät varjossa -aivan kultaisina, ja tuolin nahkaselkä muodosti erinomaisen kehyksen -hänen erikoiselle kauneudelleen. - -— No niin? mitä sinulla on sitten sanottavana? kysyi Nils ikäänkuin -vasten tahtoaan... - -Hänen äänensä vapisi hiukan. Hänen sydäntään kirveli. Oi! hän tunsi -aivan selvästi, että hän kadottaisi Saimin, hänet, joka oli niin -kaunis, viehättävä, ja ihailtu... - -— Nils, sanoi Saimi hiukan epäröityään... minun on niin vaikea sanoa -sitä sinulle... kovin kiusallistakin... Kuulehan... minä tahdon jättää -sinut... - -— Minkä vuoksi? - -— Siksi, että rakastan Leinoa, vastasi Saimi aivan levollisesti. - -Ajatellessaankin vain rakastettuaan hän sai voimaa kestämään vaikka -mitä. - -— Usko minua, jatkoi hän hyvin nopeasti, minä olen miettinyt, -taistellut, punninnut... Ei ole muuta kuin yksi keino: ero. - -Nils nousi äkkiä pystyyn. Hänen kasvonsa olivat kovin kalpeat, ja ne -värähtelivät hermostuneesti. - -— Ja kuitenkin sinä olet vannonut rakastavasi aina minua? - -— Minä olin silloin vain lapsi. Mitä minä tiesin rakkaudesta? Minä olen -koettanut tehdä sinut onnelliseksi ja saavuttaa itsekin onnea... Onko -se minun syyni, jos me käsitämme onnen eri tavalla? - -Nils sanoi nyyhkyttäen: - -— Minä rakastan sinua, Saimi! ... Onko sinulla niin paljon moitteen -syytä? - -— Ei ole kysymys moitteista eikä vioista... Mutta minkä minä voin -sille, etten ole enää sama kuin ennen. Minä vaadin aivan toisellaista -rakkautta, kuin mitä sinä voit minulle antaa... - -— Oletko varma siitä, että voit saavuttaa todellisen onnen erilläsi -miehestäsi ja lapsestasi? - -— Mutta minä rakastan Leinoa. Millainen meidän elämämme olisi, jos -jäisin sinun luoksesi? Minä en ole korvaamaton... sinä voit saada uuden -kodin.. - -— Entäs Olavi? - -— Hän on minun poikani! huudahti Saimi. Hän on minun, minun yksin! - -— Onhan hän minunkin poikani, sanoi Nils vakuuttavasti. - -— Lapsi on äitinsä oma, sillä hän on kärsinyt hänen tähtensä -synnyttäessään hänet maailmaan, hän yksin ymmärtää hänen ensimäiset -toiveensa ja opastaa hänen ensimäisiä askeleitaan! Minulla on äidin -oikeudet, enkä minä ole tehnyt mitään, jonka vuoksi olisin ne -kadottanut. - -— Sinä hävität kodin... Sinä rakastat toista... - -— Enkö minä sen vuoksi juuri ansaitsekin kunnioitusta? Voisinhan -minäkin, niinkuin niin monet muut, säilyttää samalla sekä ulkonaiset -muodot että rakkauteni. Mutta minä vihaan valhetta. Rakkauteni on liian -syvä, liian pyhä, jotta voisin sitä kieltää... - -— Laki tuomitsee minulle lapsen. Se vaimo, joka ilman varsinaista -syytä, miehen luvatta lähtee pois kotoa, kadottaa puolison ja äidin -oikeudet... - -Saimi tuli peloittavan kalpeaksi, mutta ponnistaen kaikki voimansa hän -saattoi vielä täysin hillitä itseään: - -— Nils, sanoi hän alakuloisella äänellä, jos laki on sellainen, niin -se on julma ja väärä laki... Anna minulle lapseni! Rakkautesi nimessä, -anna minulle pikku Olavini... Seuraa sydämesi ääntä... - -— Sinä vaadit liikoja, Saimi. Pitääkö minun kadottaa vaimoni ja poikani -samalla kertaa? - -— Se on totta, Nils, minä vaadin paljon, sen tiedän; ehkäpä liikojakin. -Mutta lapseni, Nils! en voi jättää pientä Olavia! ... Oi! lisäsi hän -kiihkeästi ja uhkaavasti, jos sinä kiellät minulta Olavin, niin minä -vannon sinulle, etten mene Leinon kanssa naimisiin, mutta en ole -myöskään sinun vaimosi enää... Silloin meidän täytyy kaikkien uhrautua. - -Nils kääntyi pois, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä sitä tuskaa, joka -runteli noita rakkaita kasvoja... - -Mutta hänen mustasukkaisuutensa sitä miestä kohtaan, joka oli kyennyt -herättämään Saimissa sellaisen rakkauden, oli paljoa voimakkaampi kuin -hänen säälinsä. - -Kukapa tiesi? Ehkäpä hän tulevaisuudessa voisi voittaa jälleen hänen -rakkautensa? Aika parantaa kaikki haavat! - -Huomatessaan, että Nils taisteli itsensä kanssa, sanoi Saimi -rukoilevasti: - -— Entäs sinä, Nils, joka tuomitset minun rakkauttani, etkö sinä voi -syyttää itseäsi mistään? Oletko aina ollut mallikelpoinen aviomiehenä? -Minä en syytä sinua, minä vetoan vain sinun oikeudentuntoosi. Sinä olet -oikeuttarakastava ja rehellinen, Nils. Vastaa minulle suoraan: onko -sinulla todellakin oikeutta kieltää minulta lasta? - -Suorana ja liikkumattomana Saimi istui katse kiintyneenä Nilsin huuliin. - -Nils taisteli yhä itsensä kanssa... Jokainen Saimin sana iski suoraan -hänen sydämeensä ja omaantuntoonsa. - -Häpeän puna nousi hänen kasvoilleen. Ei, hän ei ollut mikään moitteeton -aviomies eikä hän isänäkään kyennyt kasvattamaan poikaansa... Hän -tiesi sen liiankin hyvin, mutta Saimi sen sijaan ei ollut koskaan -laiminlyönyt äidinvelvollisuuksiaan. Mutta hän rakasti Saimia hurjasti, -intohimoisesti; hän ei voinut tyytyä siihen ajatukseen, että hänen -täytyisi kadottaa hänet. Kaikesta huolimatta hän toivoi yhä voittavansa -hänet jälleen, ja kovalla äänellä, katsomattakaan Saimiin, käsi oven -rivassa kiinni ja valmiina lopettamaan keskustelun, hän sanoi: - -— Minä en voi suostua siihen! - -— Nils, sinä olet julma, huudahti Saimi äänellä, joka kuului ikäänkuin -tuskanhuudolta keskellä yön hiljaisuutta. - -Hetken aikaa Saimi seisoi pystyssä etsien Nilsin katsetta saadakseen -hänet vielä taipumaan... - -Sitten hän huomasi olevansa yksin... - -Hän heittäytyi epätoivoissaan sohvalle purskahtaen katkeraan itkuun -ja kätkien kasvonsa tyynyihin. Hän itki kuin haaksirikkoutunut, kuin -olento, joka on kadottanut kaikki elämässään. - - - - -XII - - -Saimi oli sulkenut ovensa kaikilta, hän ei päästänyt luokseen edes -Olavia, joka itki katkerasti äitiään. - -Leino-sedän viimeisen käynnin jälkeen oli koti lapsen mielestä aivan -muuttunut. Isä ei huolinut ruveta enää piilosille hänen kanssaan. -Äitikulta, joka siihen saakka aina oli vain hymyillyt hänelle, ei -näyttänyt enää välittävän hänestä yhtä paljon kuin ennen. Leino-setä -ei tuonut hänelle enää leikkikaluja, ja pienokainen sai tyytyä vain -hoitajansa seuraan. Epäselvästi Olavi tunsi tämän muutoksen, ja -hänen pienissä aivoissaan heräsi selittämätön vastenmielisyys setää -kohtaan, joka oli syypäänä tähän muutokseen. Olavi oli perinyt isänsä -mustasukkaisen ja epäluuloisen luonteen, ja itsepäisyydellä, jonka hän -taas oli saanut äidiltään, hän antautui tähän tunteeseensa. - -Aavistamatta mitä lapsen mielessä liikkui Saimi heittäytyi epätoivonsa -valtaan ja astui levottomana huoneessaan edes-takaisin. Hänen -kärsimystä ilmaisevilla kasvoillaan näkyi valvotun yön jäljet. - -Hänen mielestään hän oli saanut kärsiä vääryyttä elämässään. Miten oli -mahdollista, ettei Nils ymmärtänyt häntä? Olihan hänen pyyntönsä niin -luonnollinen! Rakkaudenhan yksin tuli olla avioliiton perustana... -Niinpian kuin sitä ei ollut enää olemassa, kun rakkaus oli kohdistunut -toiseen, niinkuin hänen laitansa oli, niin mikä oli sen luonnollisempaa -kuin ero? - -Oi! kuinka julma maailma olikaan, kun se ei tahtonut käsittää niin -luonnollista totuutta! - -— Mikä minusta tulee? toisti hän yhä uudestaan. Jospa hän edes voisi -tavata Leinoa, neuvotella hänen kanssaan, niin hänen olisi ollut paljoa -helpompi olla. Mutta hän tapaisi hänet vasta iltapuolella. Kuinka -hirveät nämä jäljellä olevat tunnit! - -Ja tahtomattaankin hän vertasi mielessään toisiinsa näitä molempia -miehiä, yhtä paljon liioitellen toisen avuja kuin toisen vikoja. -Moraalisesti ja siveellisesti oli Nils hänelle nyt vastenmielinen. Hän -inhosi häntä, melkeinpä vihasi. Miten hän oli voinut häntä rakastaa? -Miten elää kaikki nämät vuodet hänen rinnallaan? - -Äkkiä Saimin huomaamatta hänen anoppinsa ilmestyi huoneen ovelle, joka -ei ollut lukittu. Kuullessaan askelten äänen Saimi kääntyi taakseen ja -tervehti arkailematonta sisääntulijaa vihamielisellä ja hämmästyneellä -katseella. - -— Tekö! huudahti hän. - -Tuliko hänkin häntä kiusaamaan? - -Mutta rouva af Ek astui vähääkään välittämättä tästä vastaanotosta -miniänsä luo ja tarttui hänen kylmiin ja vastusteleviin käsiinsä. Ja -vetäen hänet viereensä sohvaan istumaan, hän kysyi suoraan: - -— Onko sinun rakkautesi noin kiihkeä, lapseni? - -Nyyhkytys oli ainoa vastaus. Nämät säälivät sanat tuon tavallisesti -niin kopean naisen suussa liikuttivat Saimia, joka oli kovin herkkä -vähimmällekin hellyyden osoitukselle. - -— Sinä tahtoisit erota, sanoi vanha rouva, kun Saimi oli hiukan -rauhoittunut, poikani sanoi sen minulle käydessään tänään minua -kaupungista hakemassa. Saimi, jonka kasvonpiirteet äkkiä taas -jäykistyivät, aikoi nousta. Kuulehan minua, älä kiihoitu, vaan -jutelkaamme levollisesti... Nils parkani toivoo, että hänen vanha -äitinsä voisi ehkä keksiä sellaisia sanoja, jotka tunkeutuisivat sinun -sydämeesi ja saisivat sinun muuttamaan päätöksesi... Minun poikani -on nyt kysymyksessä... Suostuessasi Nilsin vaimoksi olit sinä nuori -ja rakastunut ja sinä luulit tätä avioliittoa suureksi onneksi. Sinä -olet erehtynyt, ja minä ymmärrän sen vallan hyvin, lapseni, sillä te -olettekin kovin erilaisia. Mutta oletko varma siitä, että rakkautesi -tällä kertaa on oikea eikä vain harhaluulo? - -— En usko, että kukaan voisi rakastaa sen syvemmin kuin minä! - -Ja onnekas ilme levisi hetkeksi Saimin kasvoille. - -— Olkoon! sinä rakastat herra Leinoa. Mutta oletko myös ottanut -huomioon velvollisuutesi? Sinä et ole oikeutettu enää ajattelemaan -yksinomaan vain itseäsi... Sinä olet edesvastuussa kahden olennon -onnesta: miehesi ja lapsesi. - -— En usko, että heidän onnensa on ikuisiksi ajoiksi hukassa, -vaikka minä eroankin. Nils löytää pian toisen, sillä minä en ole -vähimmässäkään määrässä se nainen, jota hän tarvitsee... Enhän minä -kuulu teihin... En sano sitä kostonhalusta, vaan siksi, että se on -totta... Uskokaa minua, olen ajatellut, punninnut kaikkea. Ja koska te -kerrankin puhutte minulle kuin äiti, niin tahdon olla myös täysin suora -teitä kohtaan... Niinkuin te sanoitte, minä luulin rakastaneeni Nilsiä. -Olin nuori, innokas, en tuntenut elämää lainkaan, ja samoinkuin kaikki -morsiamet, minäkin kuvailin mielessäni, että Nilsillä oli vain hyviä ja -kauniita ominaisuuksia. En ottanut lukuun hänen sisällistä elämäänsä, -hänen luonteensa heikkoutta, hänen huonoja ominaisuuksiaan... -Vähitellen silmäni avautuivat, Nilsistä, sellaiseksi kuin olin hänet -mielessäni kuvaillut, ei jäänyt mitään jäljelle... Olin aivan yksin... -hirvittävän yksin... henkisesti aivan yksin... Entäs te! te kohtelitte -minua aina kylmästi, aina arvostelevasti, ilman vähintäkään hellyyttä, -minua orpoa, joka taistelin epätoivoisesti voidakseni säilyttää -onneni, ja joka kaipasin niin kipeästi hiukan todellista rakkautta ja -osanottoa... - -Saimin ääni katkesi. - -— Nils rakastaa sinua, sitä et voi kieltää... - -— Niin, hän rakastaa minua omalla tavallaan, mutta hän ei ymmärrä -minua... Sellainen rakkaus ei minulle riitä. Sanokaa minua -romanttiseksi, ihanteelliseksi, kiihoittuneeksi, miksi vain haluatte, -mutta minun täytyy voida täydellisesti kunnioittaa miestäni... ja sitä -minä en voi tehdä Nilsin suhteen... Sillä tiedättehän te, että teidän -poikanne juo... - -Kalpeana, pää alas kumartuneena rouva af Ek kuunteli tätä katkeraa -sanatulvaa. - -— Pitäisi antaa anteeksi, sääliä, toivoa parannusta... - -— Ei. Te tiedätte kyllä, että Nilsin himo, vaikka se vielä olisikin -vain alullaan, ei ole parannettavissa... Oi! toivoinhan minäkin sitä -alussa... Olavin tähden. Mutta se oli turhaa. Nils tahtoo juoda itsensä -päihdyksiin, ja tuo himo on paljoa voimakkaampi kuin hänen tunteensa -meidän lapseemme... Minä olen nuori, minulla on vielä pitkä tulevaisuus -edessä. En voi tällä tavalla uhrautua. On minullakin oikeus saada onnea! - -— Saimi, rakkautesi Leinoon estää sinua näkemästä asioita oikeassa -valossa. Sinun velvollisuutesi on aivan selvä: sinun tulee jäädä sen -luo, joka tarvitsee sinua: nimittäin Nilsin. - -— Te puhutte nyt itsekkäästi, Nilsillä on äitinsä ... Mutta Leino on -aivan yksin. Minun oma onneni ei merkitse mitään teidän silmissänne. -Minä huomaan sen kyllä, minä en ole teidän vertanne. - -— Ei, Saimi, sinä syytät minua väärin. Mutta onnea ei voi saavuttaa -laiminlyömällä velvollisuutensa. - -— Minunko velvollisuuteni olisi siis uhrautua teidän poikanne puolesta? -Mutta millä oikeudella toinen voi vaatia sellaista uhrausta toiselta? -Eikö minun ihmisarvoni ole yhtä suuri kuin Nilsinkin? Miksei Nils uhraa -himoaan minun tähteni? Eikö minulla ole yhtä suuri oikeus elää kuin -hänelläkin? Ja nyt, kun minulla on tarjona sellainen rakkaus ja onni, -jota aina olen uneksinut, niin tahtoisitteko, että minä sen hylkäisin? -Ei koskaan, äiti, en minä sitä hylkää! - -— Oi! lapseni, sinun haaveesi ja nykyaikaiset mielipiteet ovat -johtaneet sinut aivan harhaan. Sinä tavoittelet katoavaa onnea, vaikka -onni on aivan rinnallasi. Sinulle perintätavat, velvollisuudet, -uhrautuvaisuus ovat turhia sanoja... Mutta ei ole kysymys vain -pojastani, vaan myös Olavin tulevaisuudesta. Oletko sitä ajatellut? - -— Ettekö luule, että minä ja se mies, jota minä rakastan, voimme -rakkaudella kasvattaa hänestä yhtä kelvollista ja kunnon miestä kuin -hänen isänsäkin? - -— Kukapa tietää, vaikka toiset lapset vaatisivat myös sinun rakkauttasi? - -— Minun sydämeni on niin laaja, että siinä aina tulee olemaan paikka -Olaville... Ja nyt, minä pyydän, älkää kiusatko minua enää kauemmin... -Ei mikään voi saada minua muuttamaan päätöstäni. - -— Onko se siis sinun horjumaton päätöksesi, Saimi? kysyi rouva af Ek -kohoten pystyyn. - -— Aivan horjumaton, äiti... Sanokaa Nilsille, minä pyydän, koska hän on -valinnut teidät välittäjäksi, että minä teen vaikka mitä voittaakseni -vapauteni ja säilyttääkseni lapseni... - -— Sanon sen Nilsille, joka odottaa minua tuskissansa... Minä en voi -vastata hänen päätöksestään ... Joka tapauksessa voin vakuuttaa -sinulle, että hän on kohteleva sinua kuin gentlemanni. Ja nyt lapseni, -surustani huolimatta toivon, että saavutat sen onnen, jota ajat takaa. -Hyvästi, Saimi! - -Hetken aikaa rouva af Ek puristi Saimin kättä, joka ei sanonut -sanaakaan, vaan hengitti helpotuksesta, kun ovi vihdoin hänen -jäljissään sulkeutui... - - * * * * * - -— Lapsi parkani! ei ole vähintäkään toivoa, vakuutti rouva af Ek -Nilsille, joka odotti häntä viereisessä huoneessa. Hän on kokonaan -rakkautensa vallassa... Tunnethan sinä hänen itsepäisen luonteensa, -rautaisen tahtonsa. Hän tahtoo erota! Tyydy kohtaloosi, poikani! - -Ja samoin kuin Nilsin pienenä ollessa sulki rouva af Ek hänet syliinsä: - -— Minä en voi, äiti... vastusti Nils pettyneenä. - -— Täytyy voida! Oi! tiesinhän minä jo edeltäpäin, ettei tästä -avioliitosta koituisi sinulle onnea... Kaikki eroittaa teidät -toisistaan... Saimi on uusien aatteiden tuote, jotka antavat -yksilöllisyydelle suurimman vallan... Me kuulumme perintämuistojen -aikakauteen. Nykyään ne ovat häviämässä. Rohkeutta, Nils. Ero on -välttämätön, sillä jos sitä ei tule, niin pelkään, että sinä voit tehdä -jotain väkivaltaista. Hän ei arkaile, siitä olen varma, oikeuteen -vetoamista, ja sitten meidän nimemme tulee vedetyksi lokaan ja sinun -yksityinen elämäsi paljastetuksi skandaalihimoisen yleisön edessä... -Ei sitä, poikani! Ei minun tähteni. Koko elämäni — ja jumala yksin -tietää, minkä ponnistusten hinnalla se on käynyt — olen voinut välttää -skandaalia! - -Ja kun Nils tämän iskun murtamana ei vastannut mitään, jatkoi rouva af -Ek: - -— Sinun olisi mahdoton elää yhä edelleen naisen kanssa, joka vihaisi -sinua, eikö totta? Ajattele tulevaisuuttasi, nimeäsi. Minä vanhenen, -minun täytyy saada olla iso-äiti, ja totta tosiaan, Olavi ei ole mikään -Ek. Hän tulee liiaksi äitiinsä... - -— En koskaan voi olla onnellinen ilman Saimia. - -— Oi! poikani, älä antaudu epätoivoon. Sydän tuottaa meille alituisesti -yllätyksiä! Ole mies, Nils, ole armelias, anna Saimille lapsi. - -— Ja sinäkö, minun äitini, ajat Saimin asiaa minua, poikaasi -vastaan?... - -— Juuri siksi, että olen äitisi. Minä tahdon, että särkynyt onnesi -tulisi taas ehjäksi. - -— Äiti, minä en voi luopua hänestä... - -— Ajattele seurauksia! Pelkäänpä, että turhaan toivot voivasi vielä -voittaa Saimin rakkauden... Mutta sinä et tunne häntä. Ei mikään -maailman voima voi saada häntä muuttamaan päätöstään. Mitä Olaviin -tulee, niin et missään tapauksessa kadota häntä kokonaan. Hänen äitinsä -on pakko myöntyä siihen, että hän saa oleskella muutamia kuukausia -vuodessa isänsäkin luona... Se on surkeaa elämää sinulle ja lapselle; -mutta ei ole valinnan varaa... Nyt minä lähden kaupunkiin! Parasta -antaa Saimin olla yksin... - -Rouva af Ek suuteli poikaansa. - -Ja Nils, surunsa murtamana, antoi hänen lähteä. - -Masentuneena ja alakuloisena Saimi läksi rankkasateessa iltapuolen -laivassa kaupunkiin. Hän ei ollut tavannut Nilsiä eilisen keskustelun -jälkeen ja heti rouva af Ekin lähdettyä Nils oli lähettänyt palvelijan -ilmoittamaan hänelle, että hän oli lähtenyt metsästämään koko päiväksi. -Saimi näkikin hänen menevän metsään pyssy olkapäällään ja koira -kintereillään... Hän oli kiitollinen Nilsille siitä, että hän siten -esti kiusallista kohtausta. Saiminkin oli nyt paljoa helpompi lähteä -kaupunkiin, kun hänen ei tarvinnut antaa mitään selityksiä matkansa -johdosta. - -Pikku Olavi vain pyysi kiihkeästi häntä jäämään kotiin ja leikkimään -hänen kanssansa. - -— Toisen kerran, kultaseni! vastasi Saimi hajamielisesti lapselle, joka -silmät kyynelissä heilutti nenäliinaansa huoneensa ikkunasta, kun äiti, -astuessaan pihan poikki, heitti hänelle lentomuiskun! - -Leino odotti kärsimättömästi Saimia ystävänsä, varatuomari Koskisen -luona; hän pelästyi pahasti, nähdessään hänen alakuloisen ilmeensä. - -— Ei se merkitse mitään, vakuutti Saimi hymyillen. Pari hyvää sanaa ja -sinun läsnäolosi antaa minulle jälleen rohkeutta. - -Ja tosiaankin, rakkauden ihmeellinen tenhovoima saikin Saimin pian -elpymään... Mutta minuutit olivat kalliita. Oli keskusteltava monista -vakavista kysymyksistä, tehtävä suunnitelmia ja päätöksiä ennen Leinon -matkaa, joka oli määrätty seuraavaksi aamuksi. - -— Sinun täytyy lähteä, kehoitti Saimi, kun Leino toi esiin -epäilyksensä. Nilsin mustasukkaisuus ja viha laimenevat varmaan -suuressa määrin, jos olet poissa... Kyllä minä hänet tunnen. Hän on -pohjaltaan hyvä ja minun suruni saa hänen mielensä pehmenemään. Sitten -minä yritän puhua vielä uudestaan hänen kanssaan saadakseni hänet -suostumaan. - -— Kuinka minä voisin jättää sinut yksin, rohkea Saimini? sanoi Leino. - -— Se on välttämätöntä... Ja vielä toinen syy: jos jäät tänne, niin et -voisi käydä minua tervehtimässä. Missä sinä arvelet, että me tapaisimme -toisemme? Vain sattumaltako, ystävienkö luona? Ei, armaani, Saimi af -Ek ei voi sitä tehdä. Ihmiset, jotka ovat niin kärkkäät juoruille, -sanoisivat heti, että olet rakastajani... Minä puolestani en siitä -välittäisi: minulla on hyvä omatunto, mutta minun täytyy ajatella sitä -nimeä, jota kannan ja jota kerran poikani on kantava... Näethän kuinka -paljon vaikeuksia kohoaa eteemme, jos jäät tänne! - -Ja vastenmielisesti Leinon täytyi myöntää Saimin väitteet tosiksi. - -Päätettiin koettaa saada Nils taipumaan molemminpuolisesta -suostumuksesta tehtyyn avioeroon. - -Molemminpuolisesta suostumuksesta tehty avioero, sanoi varatuomari -Koskinen vakavalla äänellä Leinon kysyessä hänen mieltään, on se -tapa, jota kaikkein useimmin käytetään. Varsinkin jos herra af Ek -vapaaehtoisesti luovuttaa lapsen äidille. Aviopuolisoiden ei tarvitse -muuta kuin kumpaisenkin erikseen lähettää avioerohakemuksensa -oikeuteen: toisen asianomaisen on silloin lähdettävä määräajaksi -ulkomaille... Tässä tapauksessa, te, hyvä rouva, sen teette, koska -te haluatte lähteä pois kartanostanne heti, kun saatte miehenne -suostumuksen eroon. Herra af Ek panee silloin kuuluutuksen virallisiin -lehtiin vaatien teitä palaamaan kotiinne. Jos te ette seuraa tätä -käskyä ja molemmat yhä edelleen pysytte avioerovaatimuksessanne, niin -oikeus julistaa sen viipymättä... Niinkuin näette, käy se varsin -helposti... Se on ystävällinen eroaminen, ei paljoa kummempi, kuin jos -kaksi ystävystä, jotka eivät enää tule keskenään toimeen, sanoisivat -sovinnossa toisilleen hyvästit. - -— Mutta jollei mieheni suostu antamaan minulle lasta? kysyi Saimi -pelokkaasti. - -— Silloin tuomioistuin ratkaisee asian. - -— Mutta sehän on hirveää, jos minulta riistetään lapseni! - -— Voihan se tapahtua... Ei sitä voi koskaan tietää. Siksi on parempi -olla kärsivällinen ja koettaa taivuttaa herra af Ekin mieltä, jotta hän -luopuu lapsesta sekä teidän omaisuudestanne. - -— Mutta Saimi, minä en tahdo jättää sinua vihollistesi käsiin. - -— Ole huoleti, sanoi varatuomari hymyillen... Rouva af Ek on aivan -oikeassa. Sinun poissaolosi on välttämätön, ja minä olen aina valmis -auttamaan teitä, hyvä rouva, ystävän neuvoilla. - -Kuinka tuskallista, kun oli pakko keskustella kaikista kiusallisista -yksityisasioista asianajajan kuivassa konttorihuoneessa ja pilata siten -viimeiset hetket ennen eroa. - -Saimi oli kovin kiusaantunut ja siihen määrään väsynyt, että hymy -katosi hänen huuliltaan. Hänestä tuntui, ikäänkuin likaisin käsin olisi -kosketeltu hänen sisintä tunne-elämäänsä. Oi! se oli välttämätöntä, -koska taistelun suunnitelma oli päätetty. Hänellä ei ollut aikaa kuin -vain nopeasti suudella Leinoa, kun armoton lähtökello kajahti. - -Saimi palasi kotiin viimeisellä laivalla. Kello oli jo yli kymmenen. - -Ei kukaan ollut häntä laivasillalla vastassa. Aivan kuin vieras hän -astui polkua pitkin, joka johti kartanoon. Satoi yhä. Kääriytyneenä -vettäpitävään sadevaippaan Saimi saattoi suojella itseään tässä -rankkasateessa, mutta hänen jalkansa, joissa oli vain ohuet kengät, -vajosivat joka askeleella saveen. - -Puiden takana näytti Viikin kartano valaistuine ikkunoineen -ystävälliseltä ja iloiselta. Oi! kuinka tämä talo, kaikesta huolimatta, -oli käynyt hänelle rakkaaksi! Sen kauniit huoneet ja sen ihana -ympäristö oli kokonaan voittanut hänen sydämensä. Tänä iltana vasta, -kun hän palasi sinne ikäänkuin karkulainen vain lyhyeksi ajaksi, hän -käsitti sen täydellisesti. - -Eteisessä palvelijatar odotti Saimia levottomana: - -— Me olimme kovin rauhattomia rouvan puolesta, selitti hän kiireesti. -Me odotimme rouvaa joka laivalla. Sitten me arvelimme, että rouva -tulisi ehkä automobiililla, kun ilma oli näin huono! ... - -Mutta palvelustyttö keskeytti puheensa huomatessaan, että emäntä -töin-tuskin kuunteli häntä. - -Kalpeana ja hiljaisena Saimi astui vitkalleen portaita ylös, jotka -johtivat hänen huoneisiinsa. Palvelijattaren auttaessa vaatteita hänen -yltään hän kysyi: - -— Onko herra kotona? - -— On, rouva. Herra odotti kauan rouvaa, mutta kun rouva ei ollut -ilmoittanut kellekään, milloin rouva palaisi kotiin, kävi herra yksin -pöytään... Mutta herra ei juuri koskenutkaan ruokaan. - -— Hyvä! keskeytti Saimi häntä vakavana. - -Saimi inhosi palvelijatarten juttuja, ja tämä näytti olevan utelias. -Varmaan hän tunsi ukkosta ilmassa. - -— Nukkuuko Olavi? kysyi Saimi kääntyen lapsen huoneeseen päin... - -Paksusta kotipuvustaan huolimatta häntä värisytti. - -— Kyllä hän nukkuu, rouva. - -— Hyvä. Laittakaa vuoteeni ja sanokaa herralle, että olen palannut -kotiin, mutta että olen väsynyt ja panen maata. En tarvitse enää teidän -apuanne. Hyvää yötä, Kaisa. - -Saimi astui Olavin huoneeseen. Nähdessään Saimin Olavin vanha hoitaja -nousi kunnioittavasti pystyyn. - -— Olavi on itkenyt! huudahti Saimi kumartuen nukkuvan lapsen puoleen, -joka piteli kädessään pientä lempihevostaan. - -— Hän itki kovin, rouva, selitti vanha hoitaja äreästi. Hän ei tahtonut -syödä eikä nukkua; hän odotti koko ajan äitiä. Vihdoin hän tyyntyi. - -— Pikku raukka! mutisi Saimi liikutettuna tästä lapsen surusta ja -suuteli poikaa hellästi. - -Kuinka soma hän oli punaisine poskineen ja pörröisine kiharoineen! -Mutta vieläkin hänen kasvoillaan oli kärsivä ilme. Hänen suunsa väreili -aivankuin tuskasta... - -Ja entistään alakuloisempana Saimi pani maata. Mutta tällä kertaa uni -ei tullut silmiin. Niinpian kuin hän oli erossa Leinosta, valtasi -alakuloisuus hänet. Miten ihmeessä hän jaksaisi elää ehkä vielä -kauankin tässä epävarmuudessa, sietää aivan tyynesti miehensä alituista -läsnäoloa, ottaa vastaan vieraita, näytellä Viikin kartanon hymyilevän -ja rakastettavan emännän osaa, vaikka niin vakavat aikeet liikkuivatkin -hänen sydämessään? ... - -Entäs Nils? Asettuisiko hän aina avioeroa vastaan? Kuinka uhkaavalta -tuo sana kuului illan hiljaisuudessa! Avioero! Eikö se merkinnyt kaiken -sen rikkomista, mikä kiinnitti hänet kartanoon, sitä iskua joka eroitti -vaimon miehestä, lapsen isästään, tulevaisuuden menneisyydestä? ... Hän -miltei pelkäsi kaikkia näitä seurauksia, jotka äkkiä tuntuivat hänestä -niin kauhistuttavilta... Oi! mitä vaikeuksia, mitä esteitä hänellä oli -voitettavanaan! Oliko hänellä rohkeutta uhmailla kaikkea tätä vastaan? - -Oi! Hänellä oli rohkeutta, sillä kärsimyksen päätyttyä Leinon rakkaus -odotti häntä, tuo rakkaus, joka oli palkitseva hänelle kaikki tuskat... - -Ja Leinon kuva kädessä, Leinon nimi huulillaan hän vihdoin nukkui. - -Seuraavana aamuna samalla penkereellä, jossa Saimi, Leinon ensi kertaa -hänen luonaan käydessä oli osoittanut Ruotsiin menevää alusta, hän -odotti kärsivällisesti laivaa, jolla Leinon oli määrä matkustaa. - -Päivä oli harmaa ja synkkä. Saaret ja luodot olivat ohuen sumun -peitossa, joka hävitti kaikki rajaviivat, jotta ne ikäänkuin sulivat -veden kanssa yhteen. - -Vihdoin taivaanrannassa ilmestyi saaren takaa laivan musta runko... -Saimi vapisi ilosta ja haki kiikarin. Aivan selvästi hän saattoi -eroittaa laivan liikkeet, ja hänestä tuntui, ikäänkuin yksinäinen -matkustaja, nojautuneena laivan laitaa vasten, olisi kiinnittänyt -katseensa kartanoon ja häneen. Hänen sydämensä sykki rajusti... - -Saimi oli niin kokonaan vaipunut siihen mieluisaan tunteeseen, että -hän täten ikäänkuin halki ilman oli voinut saada uutta voimaa ja -virkistystä, ettei hän kuullut Olavin keveitä askelia; poika oli -päässyt hoitajansa käsistä karkuun ja veitikkamainen ja onnellinen ilme -kasvoillaan, kun hän nyt vihdoinkin oli löytänyt äitinsä, hän huudahti -äkkiä hänen vieressään: - -— Äiti, mitä sinä katselet? ja Olavin pieni käsi pujottautui Saimin -käteen. - -Saimi nosti hänet syliinsä: - -— Näetkö, kultaseni, tuota suurta mustaa laivaa, tuolla kaukana? ... - -Kärsimättömästi poika pudisti pientä päätään: - -— Ei! Ei Olavi näe mitään... - -Saimi koetti ohjata hänen katsettaan. - -— Katsohan, tuo suuri laiva, josta tupruaa mustaa savua? ... - -— Jo näen, äiti! Nyt näen, huusi hän innoissaan. - -— Katsos, kuinka nopeasti se kulkee... Tahtoisitko sinäkin matkustaa -äidin kanssa tuollaisella suurella laivalla? - -— Ja isä mukaan? - -— Ja Leino-setä myöskin, eikö niin? - -— Ei, ei Leino-setä, sanoi poika äreästi. - -Ja ilo, joka oli kirkastanut pojan kasvoja, katosi. - -Saimi hämmästyi siihen määrään tätä lapsen odottamatonta vastausta, -että hän kysyi vielä uudestaan: - -— Minä tarkoitan Leino-setää, joka on ollut niin hyvä sinulle. -Rakastathan sinä häntä, Olavi? - -— Ei, ei Leino-setä, toisti lapsi itsepäisesti. - -Oli mahdotonta saada häneltä muuta vastausta. Itsepäisesti hän toisti: - -— Ei Leino-setä! - -Saimi laski silloin, äkillisen tunteen valtaamana, lapsen lattialle, -tarttui hänen kasvoihinsa molemmin käsin ja katsoi syvälle hänen -kirkkaihin silmiinsä. Mitä ajatuksia liikkuikaan tuon puhtaan otsan -takana? Mitä myrkkyä oli lapsen viattomaan mieleen vuodatettu? -Sillä Saimi ei epäillyt hetkeäkään, että lapsi olisi kärsinyt äidin -laiminlyönnistä ja syyttänyt siitä Leino-setää... Hän oletti, että -Nils tai palvelijat olivat panetelleet lapselle poissaolevaa. Ja hänen -katkeruutensa siitä eneni. - -Useana päivänä Saimi ja hänen miehensä kohtasivat toisensa vain -ruokapöydässä. Niinkuin kaksi vierasta, joilla ei ole mitään sanottavaa -toisilleen, he istuivat vastatusten; Saimi jäykkänä, kiusaantuneena -voimatta edes yhtyä siihen kohteliaaseen keskustelusävyyn, jolla Nils -yritti viedä harhaan palvelijoiden uteliaisuutta... Jäinen tuulahdus -oli muuttanut synkäksi Viikin kartanon, joka ennen oli ollut niin -iloinen ja vieraanvarainen. - -Nils kävi melkein joka päivä metsästämässä. Hän läksi pyssy olalla -ja palasi takaisin väsyneenä ja saaliitta. Ja Saimi, loikoen -leposohvallaan, avonainen kirja polvillaan, jota hän ei koskaan -lukenut, katseli uneksien, katse kauaksi harhaillen merta. Tai hän -istui tuntikausia pianon ääressä laulaen alakuloisia suomalaisia -lauluja... Hänen laulunsa ilmaisi niin suurta surua, että Nils, vaikkei -hän ollut lainkaan soitannollinen, ei voinut kuunnella sitä tuntematta -syvää kärsimystä. Ja hän sulki huoneensa oven, jotta säveleet eivät -tunkeutuisi hänen luokseen. - -Mutta Olavi, joka oli ihastunut musiikkiin, tuli aivan hiljaa -huoneeseen ja kuunteli hartaasti äitiä istuen hänen jalkojensa -juuressa valkealla karhunnahalla. Silloin Saimi liikutettuna kumartui -pienokaisen puoleen ja suuteli häntä kiihkeästi. Oi! tuo lapsi oli -hänen omaa lihaansa ja vertansa... - -Päivällinen, ainoa ateria, jonka aikana Saimi tapasi Nilsiä, oli -hänelle suoranaisena kiusana. Eräänä iltana, voimatta enää hillitä -itseään, nousi Saimi äkkiä pöydästä ja sanoi kiihkoissaan Nilsille: - -— Minä en voi enää kauemmin kestää tällaista elämää... Etkö sinä -sitä ymmärrä? ... Oi! jos olisin sinun sijassasi, niin olisin paljoa -armeliaampi! - -Nils viskasi syrjään lautasliinansa ja kohosi pöydästä: - -— Siksi, että sinä et rakasta minua! - -Ja he katsoivat toisiinsa kuin kaksi vihamiestä. - -— Ei, vaan siksi, että minulla olisi enemmän ylpeyttä! Mutta sinä, -Nils, olet suuri pelkuri... Sinä et tahdo katsoa totuutta suoraan -silmiin, sinä et tahdo käsittää, että kaikki meidän välillämme on -lopussa. Sinä luulet viivyttelemällä voittavasi, sinä uskottelet -itsellesi, että pidättämällä minua luonasi voit herättää jälleen -rakkauteni eloon... Sinä erehdyt. Jos heti olisit osoittanut minulle -jalomielisyyttä, ylevyyttä, niin ehkäpä sinun avullasi rakkauteni -rauniolla entinen tunteeni olisi voinut jälleen herätä... Nyt sinä olet -pilannut kaikki. Etkö tunne minua? Minä en voi tinkiä tunteissani: -minun täytyy antautua kokonaan. Ja jospa tietäisit, kuinka sinä olet -alentunut minun silmissäni! Minä halveksin sinua... - -— Saimi! huudahti Nils uhkaavasti. - -— Niin, minä halveksin sinua, toisti Saimi, antautuen mielettömän -liioittelunsa valtaan ja etsien sanoja, jotka voisivat haavoittaa ja -loukata Nilsiä. - -Hinnalla millä hyvänsä Saimi tahtoi rikkoa kahleensa... - -— Sinä sanot rakastavasi minua? Tuo ei ole rakkautta! Ei, minäpä -sanon sinulle, Nils, miksi sinä tahdot pidättää minut luonasi vastoin -tahtoani: sinulla on minusta hyötyä... Sinä tahdot pitää omaisuuteni... -No niin, pidä se; mielelläni maksan sellaisen hinnan vapaudestani. - -— Kuinka sinä uskallat, Saimi, loukata minua tuolla tavalla? huudahti -Nils loukkaantuneena... - -— Minä uskallan, siksi että uskon sen todeksi, Nils. Tuo vaikutin -yksin selittää minulle sinun itsepäisyytesi ja halusi tuottaa minulle -onnettomuutta. Minä halveksin sinua, huudahti Saimi vimmoissaan, -voimatta enää vähääkään hillitä itseään. - -— Ole vaiti, Saimi, sinä et tiedä, mitä sanot! - -Häväistys, jonka Saimi heitti hänelle vasten kasvoja, sai hänet -horjahtamaan. - -— Sinä moitit minua rakkauteni vuoksi... Etkö tiedä, ettei rakkaus ole -käskettävissä, ettei sitä voi tappaa, vaikka mieli tekisikin? No niin, -minä rakastan sinua yhä vieläkin ja minä tulen aina rakastamaan sinua, -sen tiedän... Mutta minä annan sinulle vapautesi... Minä tukehdutan -puolison ja isän tunteeni... En tahdo pidättää sinua sen kauemmin -enää. Ole vapaa, Saimi. Ota lapsemme ja omaisuutesi, jos siten luulet -voittavasi onnea. - -Ja kun Saimi ei vastannut mitään eikä näyttänyt käsittävän, että Nils -antoi hänelle vapauden, jatkoi tämä: - -— Mutta yhtä asiaa sinä et voi minulta riistää: ensimäisen rakkautesi -muistoa. Sillä sinä rakastit minua kerran hurjasti, intohimoisesti. -Tämä muisto jää minulle, ja se yhdistää meidät ikuisesti... En koskaan -voi kokonaan kadota sinun elämästäsi... Minä elän sinussa... joka -hetki, vieläpä keskellä suurinta onneasikin tuo muisto on tuottava -sinulle kärsimystä... Ja se on minun kostoni. - -Nämät sanat osuivat Saimiin kuin piiskan iskut. - -Niin! Hänen täytyi jakaantua kahtia, sen hän tiesi, se oli se kummitus, -joka uhkasi hänen onneaan. Hänen täytyi jakaa lapsensa hänen kanssaan, -jakaa ruumiinsa ja sielunsa. Kaikki hänen unelmansa, nuoruutensa, -lapsensa, kaikki tuo kuului Nilsille... - -Ja tuntien pyörrytystä Saimi painoi kätensä silmiään vasten, ikäänkuin -karkoittaakseen julman näyn... Mitä hirveitä seurauksia hän saisi vielä -elämässään kokea? Jokainen meidän sanamme, kaikki tekomme seuraavat -meitä ikuisesti, eivätkä päästä meitä vapaiksi. - -— Tee siis niinkuin tahdot, Saimi. Mutta yhdellä ehdolla: että me kaksi -emme enää tapaa toisiamme; minulla ei ole voimaa nähdä sinua enää. Minä -suostun kaikkeen mitä sinä vaadit saadaksemme eroa. - -— Kiitos, Nils! - -Nils ei kuullut enää noita sanoja: hän oli poistunut huoneesta. - -Hämmästyneenä Saimi katseli ympärilleen. Oliko hän siis vapaa? Vapaa -lähtemään lapsi mukanaan ja rakentamaan avioliittoa rakastettunsa -kanssa? ... Mutta ihmeellistä kyllä, tuo niin kiihkeästi toivottu -vapaus oli hiukan kadottanut viehätystään. Eikö hän ollut saavuttanut -vapauttaan valheella ja petoksella, nostamalla väärän syytöksen Nilsiä -vastaan? Sillä Nils oli tavattoman rehellinen, melkein liian epäitsekäs -raha-asioissa. Se oli ehkä hänen ihailtavin ominaisuutensa. Mutta Saimi -oli tahtonut loukata häntä syvästi, ja se oli hänelle onnistunutkin. - -Sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena, inhon valtaamana oli Nils antanut -hänelle vapauden. No niin! Tuo voitto ei tuottanut Saimille kunniaa, ja -hän häpesi omaa halpamaisuuttaan. - -Tästä hetkestä saakka maa poltti hänen jalkojaan Viikin kartanossa. Hän -tahtoi lähteä kodistaan niin pian kuin suinkin. Kiihkeänä, koettaen -tukahduttaa tuskaansa, hän kävi heti käsiksi avioero-muodollisuuksiin -ja alkoi valmistaa lähtöään... - -Varatuomari Koskisen neuvosta, joka oli taitava juristi, hän antoi -hänelle valtakirjan, jotta tämä voisi toimia hänen puolestaan ja -järjestää kaikki asiat Nilsin asianajajan kanssa. - -Sitten Saimi kirjoitti pitkän, riemua uhkuvan kirjeen Leinolle ja -kertoi hänelle minkä odottamattoman käänteen asia nyt oli saanut. -Hän pyysi häntä hankkimaan hänelle Ruotsissa, jossain maaseudulla, -rauhaisan kodin, missä hän voisi viettää talvea lapsensa kanssa. - -»... Mikä ääretön ilo, kun tulet minua Tukholmaan vastaan! kirjoitti -Saimi Leinolle. Sinä saatat minut maalle ja sitten... meidän on -erottava. Sinä palaat takaisin Norjaan. Ajattele terveyttäsi ja -paluutasi Tukholmaan. Ennenkuin lähdet takaisin Suomeen syyskuun 1:ksi -päiväksi, me tapaamme jälleen toisemme...» - -Saimi, joka tahtoi säilyttää ulkonaisia muotoja niin kauan kuin hän -kantoi Nilsin nimeä — se oli välttämätöntä, jotta hän saisi pitää -Olavin luonaan — vaati Leinolta sen uhrauksen, että he asuisivat -loitolla toisistaan, kunnes he voisivat tulla kokonaan yhdistetyiksi. - -Aika kului peloittavan nopeasti. Lähtöpäivän aamu koitti. Saimin -tavarat olivat koossa. Olavi, matkavalmiina, oli mennyt pihalle -odottaen kärsimättömästi hetkeä, jolloin hän saisi ajaa — ensi kertaa — -vaunuissa aina asemalle, sitten junalla Hankoon ja sieltä sitten jatkaa -matkaa tuollaisella suurella laivalla, joita hän aina oli ihaillut. - -Ilossaan hän unohti kokonaan, että hän läksi yksin äitinsä kanssa. - -Saimi, sanomattoman alakuloisuuden valtaamana, jätti jäähyväiset -kodilleen. Hänen oli aivan mahdoton uskoa, ettei hän palaisi sinne -takaisin, ettei hänen jalkansa enää koskaan astuisi näillä kiiltävillä -parkettilattioilla... - -Hetkeksi hän pysähtyi ikkunan ääreen ja katseli merta... Kuinka hän -rakastikaan tätä näköalaa! Mitä yleviä ajatuksia ja syviä tunteita -tämä verraton näköala olikaan herättänyt hänen mielessään! Puutarhassa -hänen katseensa pysähtyi hopeakuuseen... Se oli istutettu sinne samana -päivänä, kun hän nuorena rouvana oli saapunut kartanoon ja ensi kertaa -Nilsin käsivarteen nojautuneena oli astunut uudessa valtakunnassaan... -Hän ei saisi nähdä sen kasvavan suureksi... Entäs nuo La France-ruusut, -joita hän niin suuresti rakasti! Puutarhuri kasvatti niitä varta vasten -hänelle... Kaikesta tuosta hänen oli nyt pakko erota... - -Sitten hänen katseensa hyväili tauluja seinillä ja hänen kätensä -kosketti salaa pianoa... Heikko ääni kajahti, Saimista tuntui ikäänkuin -jokainen esine olisi moittien sanonut hänelle: »Muistatko? ... Ja -sittenkin sinä jätät meidät!» - -Kyynel vierähti hänen poskelleen; vielä toinenkin. Hän ei voinut sanoa -jäähyväisiä kaikille esineille, joita hän rakasti, niin kipeästi hänen -sydäntään vihloi. - -Oli pakko jo lähteä. - -Nils oli saapunut edellisenä iltana ottaakseen osaa vielä viimeiseen -päivällisateriaan Saimin ja Olavin kanssa, vaikka Saimi ei ollut voinut -siihen koskeakaan. - -Saimi laski harson kyyneleisille silmilleen ja hitaasti hän astui -Nilsin työhuonetta kohti... Viimeisen kerran hänen tuli nyt sanoa -jäähyväiset hänelle, joka viisi vuotta oli elänyt yhdessä hänen -kanssaan! ... Oi! miten raskailta nuo askeleet tuntuivat! Hetkeksi -hän epäröiden pysähtyi ovelle sydämen hurjasti tykyttäessä... Sitten -hän kolkutti aivan hiljaa. Ei kukaan vastannut. Kului vieläkin hetki, -toinen, kolmas. Hän kolkutti uudelleen. Yhä sama hiljaisuus. - -Silloin, hirveän pelon ja tuskan vallassa, otaksuen, että jotakin oli -tapahtunut, Saimi riisti oven auki ja astui äkisti sisään... - -Nils, tuo roteva ja voimakas mies seisoi kasvot käsien peitossa -nojautuneena pöytäänsä ja itki kiihkeästi. - -Avonaisesta ikkunasta kuului Olavin iloinen ääni. Hän kysyi vanhalta -ajurilta, joka vakavana ohjasi parihevoset ja vaunut oven eteen, -saisiko hän itse ajaa. - -— Nils! Anna minulle anteeksi, pyysi Saimi liikuttavalla, tuskan -tukahduttamalla äänellä lähestyessään häntä. - -Nils ei näyttänyt kuulevan häntä. Nyyhkytykset vapisuttivat koko hänen -ruumistaan. - -— Nils! Minä pyydän, anna anteeksi, että tuotan sinulle surua... En voi -lähteä, jollet anna minulle anteeksi. - -— Ei minulla ole mitään anteeksiannettavaa, mutisi Nils... Ja hän -kohotti surun vanhentamat kasvonsa Saimia kohti. - -— Anna minulle kätesi, Nils! - -Aivan kuin vieras tarttui Nils tähän niin rakkaaseen käteen. - -— Suo anteeksi, jollen saata sinua alas vaunuille. Ei... En voi nähdä -sitä... Näin on parempi, Saimi! ... - -Huolimatta kyynelistään oli Saimi sittenkin niin kaunis, niin nuori ja -niin liikuttava. Viimeisen kerran Nils katseli tuota suuta, jota hän -oli niin useasti suudellut, noita kultaisia hiuksia, joita hän niin -usein oli hyväillyt, tuota solakkaa norjaa vartaloa... Kaikki oli nyt -lopussa... Eikä hän koskaan enää saisi häntä nähdä... - -Pää alas painuneena, aivan kuin varjo hiipi Saimi ulos. Hän kiiruhti -vaunuihin huomaamatta palvelijoiden hämmästystä, kun herra ei häntä -lainkaan tullut saattamaan, ja otti polvilleen Olavin... Lyhyt käsky -vain ajurille. Ja hevoset karkasivat liikkeelle. - -Pyörät ratisivat hiekassa, hätäinen silmäys siveli ruohokenttää, jossa -kastehelmien keskellä oli kellastuneita lehtiä, ja Viikin kartano -jäi kauaksi taakse. Pitkän ja suoran lehtikujan kautta, jota tammet -reunustivat molemmin puolin, kulki Saimin tie nyt suurta tuntematonta -maailmaa kohti. - -Huoneensa paksujen uutimien takaa Nils af Ek katseli kalpeana ja -masentuneena vaunujen jälkeen, jotka kuljettivat pois hänen ihaillun -vaimonsa ja ainoan lapsensa. - - - - -XIII - - -Miten kiusallinen ja pitkä olikaan talvi, jonka Saimi vietti Ruotsissa -maanpaossa Olavin kanssa Leinon ystävien luona! - -Vanha seitsemännelläkymmenellä käyvä pariskunta asui 16:nnelta -vuosisadalta polveutuvassa rakennuksessa, joka oli täynnä -historiallisia muistoja. Kuinka kaukana maailmasta siellä olikaan, -kaukana nykyisestä vuosisadastakin! Kaikki oli siellä vanhaa -ja muodista joutunutta, mutta siitä huolimatta ihastuttavaa... -Alakuloisuus ja haikeus, mikä painosti Tärnön kartanoa, sopi hyvin -Saimin surumieliseen tunnelmaan. Sillä hän kärsi hirveästi, kun hän oli -pakoitettu elämään erillään Leinosta ja tavallisesta ympäristöstään. - -Kuitenkin heitä pidettiin kovin hyvänä, sekä Saimia itseään että lasta -ja heille osoitettiin kaikkea mahdollista huomaavaisuutta. - -Saimilla oli yksi ainoa ilonaihe: posti. Joka päivä, jo kauan ennen -määräaikaa, hän odotti postintuojaa. Ja kun Suomen posti myöhästyi -huonon ilman ja myrskyn tähden, niin mikä hirveä tuska ja levottomuus -häntä kiusasikaan! Vaikka hän tiesikin, että viivytys oli aivan -luonnollinen, niin ei hänen järkensä voinut sittenkään hallita -hänen kiihoittunutta mielikuvitustaan. Hän pelkäsi heti, että jokin -onnettomuus oli kohdannut Leinoa, että odottamattomat vaikeudet estivät -avioeron saamista... - -Nils suostui kuitenkin jalomielisyydellä, joka hämmästytti ja liikutti -Saimia, kaikkiin vaimonsa vaatimuksiin. Hän ei ollut pannut muuta kuin -yhden ainoan ehdon: Olavin tuli joka vuosi oleskella neljä kuukautta -isänsä luona, kunnes hän tulisi täysi-ikäiseksi. Sitten hänellä olisi -vapaus valita. - -Saattoiko Saimi sitä kieltää? Hän ei tahtonut olla vähemmän -jalomielinen kuin toinenkaan ja hän antoi Nilsin itse määrätä milloin -pojan tuli olla hänen luonaan. Koko asia järjestyi niin sovinnollisesti -ja helposti, että se hiukan hermostutti Saimia. - -Kuitenkin kaikki muodollisuudet ja allekirjoitettavat paperit tuottivat -hänen mielelleen paljon kärsimystä. Ne olivat hänelle yhtä kiusallisia -hetkiä kuin ne kerrat, jolloin Olavi viattomuudessaan kyseli isäänsä. -Joka hetki hän muisteli häntä... Saimin täytyi ohjata hänen pientä -kätöstään hänen kirjoittaessaan isälle kirjeitä, joita tosin oli aivan -mahdoton lukea ja joita Saimin sen vuoksi täytyi täydentää ja selittää. - -Isän vastauksissa lapselle ei ollut koskaan sanaakaan Saimille! Oi! -huolimatta rakkaudestaan Leinoon tämä seikka sittenkin tuotti hänelle -tuskaa. Ja tahtomattaan hänen ajatuksensa liitivät usein Viikin -kartanoon, Nilsin luo... - -Varsinkin pitkinä unettomina öinä Nilsin kuva kummitteli hänen -mielessään. Hän näki hänet yksin Viikin kartanossa tuskan murtamana, -yksin sulkeutuneena huoneeseensa, vanhentuneena, kumaraselkäisenä, -yksinäisyyden taakan painostamana. Tai hänen eteensä nousi kuva -väkijuomien huumaamasta miehestä, joka hillittömästi antautui himojensa -valtaan. - -Voidakseen karkoittaa nuo kuvat Saimi koetti loihtia esiin Leinon -kasvot ja muistuttaa mieleensä hänen hellää ääntään. Mutta se ei -onnistunut aina hänelle. Onnettoman miehen kuva nousi niin selvänä -hänen eteensä, että se oli hänen rakkauttaankin voimakkaampi. Ja -tuskissaan Saimi muisteli Nilsin sanoja: »Minä elän sinussa, joka -hetki! Se on minun kostoni...» - -Saimin elämä Tärnössä oli erakon elämää. Hän ei käynyt missään. Iltasin -kokoonnuttiin vain suureen saliin, jossa tuli paloi iloisesti takassa. - -Vanhan pariskunnan torkkuessa Saimi otti polvelleen Olavin ja lauloi -hänelle vanhoja ruotsalaisia ritarilauluja, jotka kertoivat sotilaiden -uskollisuudesta kuninkaitansa kohtaan. - -Olavi kuunteli häntä loistavin silmin. Hän tahtoi myöskin tulla -sotilaaksi. Hän veisti itselleen puisen miekan, jonka hän kiinnitti -vyölleen: - -— Sillä minä puolustan äitiä, selitti hän ylpeänä. - -Vihdoin kun odotusaika oli päättynyt, saattoi Saimi palata -kotimaahansa, rakkaaseen Suomeensa! Oi! kuinka hän mielestään tällä -välin oli vanhentunut ja muuttunut! - -Mutta heti kun hän kuuli Leinon rakkautta hehkuvan äänen ja näki -hänen hellät silmänsä, unohti hän kaikki kärsimyksensä. Ja jos hänen -olisi pitänyt elää uudestaan tämä raskas ja vaikea vuosi, olisi hän -epäröimättä aloittanut sen alusta, niin suuri oli hänen rakkautensa -Leinoon! - -Samana päivänä, kun hän palasi kotimaahan, lähetti hän Olavin neljäksi -kuukaudeksi Viikin kartanoon. Sitten heidät vihittiin. Vihkimys -toimitettiin pastorin kansliassa, aivan yksinkertaisesti. Saimilla oli -yllään matkapuku, ja vielä samana iltana he matkustivat Saarilaan. -Hiukset yksinkertaisesti kammattuina, kädessä ruusukimppu Saimi näytti -aivan nuorelta tytöltä, joka oli matkalla unelmiensa luvattuun maahan. - -Saarilassa he elivät uudestaan koko lapsuutensa ihanan elämän. Jokainen -kivi, jokainen puu toivotti heidät tervetulleiksi. - -He soutelivat tutulla järvellä, he kuuntelivat metsän salaperäistä -huminaa ja katselivat illalla, unelmiinsa vaipuneina, keijukaisten -tanssia pienellä lammen pinnalla, jota valkeat lummekukat peittivät. - -Ja heidän rakkautensa kirkasti nämät muistot vielä entistäänkin -ihanammiksi. Jokainen päivä kätki helmaansa uuden onnen ja Saimin -rakkaus miestään kohtaan eneni enenemistään. - -Lukukauden alussa oli heidän kuitenkin pakko palata Helsinkiin -uuteen asuntoonsa, joka sijaitsi kauniissa Kaivopuistossa. Leino -oli vuokrannut suuren, merelle antavan huoneuston, jotta Saimi ei -tuntisi olevansa kovin ahdetulla alalla kaupungissa. Kaikki kodissa -oli uudenaikaista ja uutta: osittain hiukan jokapäiväistäkin. Ei -pienimpäänkään esineeseen liittynyt mitään muistoa. Saimi ei ollut -tahtonut, hienotunteisuudesta Leinoa kohtaan, säilyttää mitään, -joka olisi voinut muistuttaa hänen edellistä avioliittoaan. Mutta -hän kaipasi muutamia pikkuesineitä: kirjoja, koruja, noita tuhansia -tavaroita, jotka tulevat ikäänkuin osaksi meistä itsestämme, kun ne -aina ovat kuuluneet meidän ympäristöömme. Mutta rohkeasti hän voitti -nuo pienet surut. Itse asiassa tuo merkitsi niin kovin vähän elämässä! -Ja koska hän aloitti uutta elämää, niin kaikki se, mikä muistutti -menneisyyttä, oli poistettava siitä! - -Leino sen sijaan rakasti häntä koko kiihkeän luonteensa voimalla, juuri -niinkuin Saimi tahtoikin olla rakastettu. - -Saimi oli hänen oikea toverinsa, joka otti osaa kaikkiin hänen -ajatuksiinsa ja toimiinsa. Hän tunkeutui kaikkiin hänen salaisimpien -ajatustensakin sopukkoihin. Mutta Saimi huomasi tämän sielun pohjalla -ominaisuuksia, jotka saattoivat hänet hiukan ymmälle. Leino ei ollut -aivan sellainen, kuin miksi hän oli mielessään hänet kuvitellut. Hän ei -ollut enää, niinkuin muinoin, vaatimaton, vakava, kiihkeä työihminen, -vaan kunnianhimoinen mies, joka halusi elää ja toimia ja janosi valtaa -ja kunniaa ... Tieteellisen menestyksen huumaamana ja voitettuaan -yksityiselämässään kaikki vastukset oli hänen kunnianhimonsa tullut -aivan rajattomaksi. - -Kun hän innoissaan esitti Saimille tulevaisuudenaikeensa, niin niiden -uhkarohkeus suorastaan pelästytti häntä... Tämä kunnianhimo, joka -aluksi oli häntä hurmannut, se sai nyt hänet pelosta vapisemaan. -Sillä hänellä oli se tunne, että Leino voisi uhrata kaikki, yksinpä -rakkautensakin kunnianhimonsa tyydytykseksi, ja hän alkoi pelätä -onnensa puolesta... - -Ja sitäpaitsi Leinon voimakas persoonallisuus ei voinut helposti -sietää rinnallaan toista tahtoa. Jo usean kerran oli hänen itsevaltias -luonteensa noussut Saimia vastaan. Hän ei itse sitä huomannut, koska -hän aina oli saanut esteettömästi seurata omaa tahtoaan, mutta -vähitellen Saimille selvisi, että jos hän tahtoi pitää yllä sopusointua -heidän yhdyselämässään, niin täytyi hänen kokonaan alistua Leinon -tahdon alle. - -Ja rakkaudestaan huolimatta Saimi, joka oli niin luja ja riippumaton -luonteeltaan, saattoi vain vastahakoisesti ajatella tätä uhrausta... - -Sitä paitsi hän pelkäsi Olavin puolesta. Leino oli rakkaudessaan kopea -ja itsevaltias! Hän vaati, että Saimi aina olisi hänen luonaan. Hän ei -voinut kirjoittaa eikä tehdä työtä, jollei hän ollut samassa huoneessa, -aivan hänen vieressään, jotta hän joka hetki saattoi vastata hänen -hymyilyynsä ja katseeseensa. Mistä hän ottaisi aikaa lastaan varten? -tuumi Saimi usein suurella tuskalla... - -Ja mitä tunteita Leinolla oikeastaan oli Nils af Ekin lasta kohtaan? -Siinä suhteessa Saimi ei vielä tuntenut hänen sydäntään. Olavin -takaisintulo näyttäisi sen kyllä. - -Saimi odotti Olavia palaavaksi juuri tänä päivänä. Minä hetkenä hyvänsä -hän saattoi tulla. Silloin hänen onnensa vasta olisi täydellinen. -Kaikki, mitä hän elämässä rakasti, oli hänen omassa, hänen omassa -kodissansa... - -Oi! elämä antoi hänelle niin sanomattoman paljon onnea, ettei hänen -tosiaankaan tarvinnut takertua sen pieniin suruihin. - - - - -XIV - - -Hymyilevänä ja onnellisena Saimi järjesti lapsensa huonetta. -Aurinkoisina kesäkuukausina SaariIassa hän ei ollut suuresti kaivannut -Olavia. Mutta mitä lähemmäksi hetki tuli, jolloin pojan oli määrä -palata hänen luokseen, sitä kärsimättömämpänä äidintunne hänessä heräsi. - -Tänään hän oli vielä entistään kiihoittuneempi; hän vavahti -hermostuneesti pienimmästäkin melusta otaksuen alati eteisen kellon -kilahtavan. - -Ensi kertaa heidän avioliittonsa aikana Leino tunsi, ettei hän ollut -vaimonsa ajatuksissa eikä mielessä. Ja se suretti häntä. Hän tiesi -kylläkin naidessaan Saimin, että hänen täytyi alistua sen seurauksiin -ja tyytyä siihen, että Saimi jakoi rakkautensa hänen ja lapsen -välillä. Hän ymmärsi myöskin aivan hyvin, että äiti rakasti lastaan, -ja hän ihaili ehkä Saimia sitä enemmän juuri siksi, että hän oli niin -mallikelpoinen äitinä ja oli niin syvästi kiintynyt Olaviin. - -Ja sittenkin hän kärsi siitä. - -Olavi oli ilmetty isänsä, ja vain hänen läsnäolonsakin muistuttaisi -Saimin entisyyttä, tuota aikaa, jota Leino vihasi ja jonka hän olisi -hinnasta mistä hyvänsä tahtonut unohtaa. Ja hänen sielussaan heräsi -salainen viha pientä lasta kohtaan, jonka ainoa rikos oli se, että hän -oli olemassa. Oikeudenmukaisesti hänen täytyi tunnustaa, että Olavi oli -ihastuttava lapsi, ja että hänen oli pakko tukehduttaa tuo mieletön -tunteensa. Mutta tuo tunne oli häntä paljoa voimakkaampi, eikä hän -voinut voittaa katkeruuttansa. - -Ja jotta hänen ei tarvitsisi nähdä äidin iloa lapsen saapuessa kotiin, -oli Leino vetäytynyt hiukan harmistuneena työhuoneeseensa ja kutsunut -luokseen muutamia puolueystäviään. Politiikka sai hänet unohtamaan -huonon tuulensa. - -Parasta aikaa he keskustelivat vilkkaasti niistä keinoista, joilla -voitaisiin vastustaa Venäjän hallituksen laittomia hyökkäyksiä. -Maan asema oli käynyt sietämättömäksi. Eduskunta oli hajoitettu, -venäjänkieli julistettu viralliseksi kieleksi; paino-, sana- ja -kokousvapaus oli rajoitettu; ja maassa vilisi venäläisiä virkailijoita -ja vakoojia. Maastakarkoitus ja sen mukana seuraavat kaikki kauhut -olivat alkaneet. - -Saimi kuunteli syrjästä jonkun aikaa heidän puhettaan. Leinon ääni vei -voiton muista, tämä metallinen ja taipuva ääni, joka aina teki häneen -syvän vaikutuksen. - -Äkkiä kuului hiljaiselta kadulta ajoneuvojen ratinaa ja hevonen -pysähtyi ovelle. Saimi kiiruhti ikkunaan ja kumartuen ulos hän -näki Viikin kartanon vaunut ja parihevoset, jotka nopeasti -poistuivat paikalta. Rouva af Ek istui niissä yksin. Hänen hiuksensa -olivat tulleet aivan valkeiksi. Hän istui vaunuissa jäykkänä ja -väliäpitämättömänä eikä kohottanut edes katsettaan taloon, jossa hänen -entinen miniänsä asui. - -Saimi kiiruhti eteiseen, avasi oven selkosen selälleen sulkeakseen -syliinsä poikansa. - -— Äiti! - -— Olavi! - -Molemmat huudahtivat yhteen ääneen. - -— Kultaseni! Oma armaani! toisti Saimi onnesta loistaen. - -Ja nostaen lapsen syliinsä Saimi kantoi riemulla hänet huoneeseensa. -Hän tukahdutti hänet miltei hyväilyllään. Oi! kuinka pitkään aikaan hän -ei ollut saanut suudella näitä suloisia huulia! - -Ruskettuneena kasvoiltaan, merimiespuvussaan, kiiltosaappaat jalassa -Olavi seisoi Saimin edessä. Hänen pitkät kiharansa, jotka olivat -tehneet hänet hiukan tyttömäiseksi ulkomuodoltaan, olivat leikatut. -Olavi oli jo hieno pikku herra. - -Kädessä hänellä oli kimppu Viikin kartanon ruusuja, jotka hän ojensi -Saimille. - -Saimi ei kysynyt, oliko hän itse ne noukkinut, vai oliko Nils ne -lähettänyt hänelle. Mutta syvästi liikutettuna hän järjesti ne -kristallimaljakkoon, jonka hän asetti Olavin huoneeseen. Sitten hän -nosti lapsen jälleen polvilleen ja hyväillen häntä puheli hänen -leikeistään Viikin kartanossa, puutarhasta, hevosista ... Mutta hän ei -uskaltanut tiedustella mitään Nilsistä. Lapsi vastasi myöskin hiukan -arasti. Saimi käsitti, että hänelle oli annettu tarkat määräykset, -sillä hän ei kertaakaan maininnut isäänsä. - -Mihinkä Olavin välittömyys ja suoruus oli kadonnut? Saimi tunsi -katkeruudella, että lapsi oli hänestä vieraantunut. Mikä tehtävä -hänellä voittaa hänet jälleen omakseen! - -Äkkiä hän näki avoimesta ovesta, että hänen miehensä ohjasi askeleensa -huoneuston toisesta päästä häntä kohti. Olavi huomasi hänet myöskin ja -painautuen äitiään vasten hän sanoi tuskallisesti: - -— Äiti, älä jätä minua! - -— En, kultaseni! En koskaan, armaani! - -Leino huudahti jo kaukaa iloisella äänellä, silmissä riemukas ilme: - -— Minulla on suuria uutisia sinulle... mutta huomatessaan Olavin, jonka -tuloa hän ei ollut kuullut, hän vaikeni. - -Varjo, vaikka se olikin niin kevyt, että sen vain äidin silmä saattoi -huomata, pimensi hetkeksi hänen iloisia kasvojaan. - -— Hyvää päivää, Olavi! Pikku poikaseni! - -Ja hän suuteli kohteliaasti lasta, jonka Saimi talutti hänen luokseen. - -Olavi antoi suudella itseään, mutta ei vastannut hyväilyyn. Hiljaisesti -ja lyhyesti hän vastasi vain Leinon ystävällisiin kysymyksiin. Lapsen -vihamielisyys vaikutti kylmentävästi Leinoon, vaikkei hän ollut sitä -huomaavinansa. - -Saimia kiusasi myöskin Olavin vähäsanaisuus. Hän oli näkevinään siinä -Nilsin vaikutusta. Oi! miten vaikeata olisi herättää tuossa pienessä -itsepäisessä sydämessä hellempiä tunteita Leinoa kohtaan! - -Leino, joka halusi kertoa vaimolleen suurta uutistaan, ei huomannut -hänen surullista ilmettänsä. Kärsimättömästi hän tarttui häntä -käsivarteen ja kuljetti hänet loitommalle Olavista sanoen hänelle -äkisti: — Tiedätkös mitä me olemme tuumineet? Ystäväni ja minä olemme -sitä mieltä, että Europan tulee välttämättä saada tietää, missä määrin -venäläiset sortavat meitä! - -Saimi katsoi hämmästyneenä häneen: - -— Mitä te aiotte tehdä? Olemmehan jo koettaneet voittaa suurimmat -ulkomaalaiset lehdet asiamme puolelle. Ja tiedäthän itse, miten -vaikeata se on ollut. - -— Juuri sen vuoksi olemme ajatelleet toista keinoa, jolla voisimme -tuoda ilmi koko onnettomuutemme: minua on kehoitettu pitämään -esitelmiä Suomesta Europan suurimmissa pääkaupungeissa ja paljastamaan -kärsimyksemme ja taistelumme. Mitä sinä siitä tuumit? - -— Tarkoitus on hyvä, sanoi Saimi innolla, ja totta puhuakseni, kukapa -muu kuin sinä, joka osaat niin monta kieltä, ja jolla on niin paljon -tuttavuuksia, voisikaan sitä tehdä. Se on tosiaankin ainoa keino, millä -voimme saada totuuden ilmi... Mutta mitä apua te luulette voivanne -saada skeptilliseltä Europalta? - -— Ei muuta, kuin että meidän kärsimyksemme tulevat tiedoksi. Me emme -pyydä sääliä emmekä apua, vaan ainoastaan toisten kansojen moraalista -kannatusta asiallemme. - -— Ja sinä luulet onnistuvasi? - -Leino ei vastannut suoraan: - -— Tiedänhän kyllä, että suuret harvoin puolustavat pieniä, että heikot -aina ovat väärässä ja että oman edun vuoksi useinkin sydämen ääni ja -jalomieliset tunteet tukahdetaan. Mutta sittenkin tahdon yrittää. Minä -tahdon olla sorretun kansan äänenkannattajana. Maailmassa on yhteistä -veljeystunnetta olemassa, ja toivon, että rakkauteni onnetonta maatani -kohtaan on saneleva minulle oikeat sanat, jotka voivat tunkeutua -ihmisten sydämiin ja omiintuntoihin. Oi! Saimi, kuinka tuo tehtävä -viehättää minua! ... - -Innostus ja luja luottamus nostattivat riemunvälkkeen hänen -kasvoilleen. Hänestä huokui sellaista voimaa ja isänmaallista -henkeä, että Saimi katseli häntä hetken aikaa aivan sokaistuna -ja hämmästyneenä. Oi! Leino jos kuka kykeni hurmaamaan joukkoja -puheellaan ja persoonallisuudellaan... Tuollaisena Saimi rakasti häntä -intohimoisesti, ihaili häntä kuin jotain ihmeellistä olentoa... - -Ja ylpeänä Saimi kysyi: - -— Milloin sinä lähdet? - -— Siitä juuri on kysymys. Vallankumous kytee Venäjällä; jonakuna -päivänä se voi puhjeta ilmi. Silloin Europan koko huomio on kiintyvä -siihen. Ei kukaan tule välittämään vähääkään Suomesta, joka seuraa -nöyrää passiivisen vastarinnan politiikkaa. On kuitenkin välttämätöntä -viivyttelemättä ilmaista maailmalle, että tämä passiivinen vastarinta -kysyy meiltä suurta kärsivällisyyttä ja sankarillisuutta. Parasta olisi -lähteä jo viikon kuluttua. Voisitko niin pian olla valmis? - -— Tahdotko, että minä seuraisin sinun mukanasi? - -— Mitä minä sinutta tekisin, Saimi? Kuinka voit hetkeäkään epäillä, -että eroaisin sinusta? - -Ja kiihkoissaan Leino sulki Saimin syliinsä, suuteli hänen silmiään ja -suutaan ja sanoi: - -— Me lähdemme yhdessä kaikkiin noihin maihin, jonne mielesi aina on -ikävöinyt. Sinä rohkaiset minua suorittaessani tätä tehtävääni... Sinä -annat minulle siihen voimaa, Saimi... Oi! kuinka minä sinua rakastan! -Mutta minä tahdon omistaa sinut kokonaan, huudahti hän kärsimättömästi. - -Vavisten Saimi painautui hetkeksi hänen syliinsä antautuen kokonaan -rakkautensa ja isänmaallisen innostuksensa valtaan, unohtaen kaiken -muun, niin kauan kuin rakkauden ja nautinnon väristystä kesti. - -Sitten hän sanoi heikolla äänellä: - -— Entäs Olavi? - -Äkillisellä ja vaistomaisella liikkeellä Leino työnsi hänet luotaan. - -— Olavi, toisti hän synkkänä... olisihan järjetöntä ottaa niin pieni -lapsi mukaan matkalle... Se kestää epäilemättä useampia kuukausia... - -Leino koetti löytää jotain tekosyytä, joka loukkaamatta äitiä -vakuuttaisi hänelle, että hänen täytyi matkustaa ilman lasta. Olavi -olisi vain pilannut hänen onneaan tällä matkalla, joka merkitsisi -hänelle tavatonta voittoa. - -— Sitäpaitsi lapsi on hyvin epämukava matkalla, etkö ajattele sitäkin, -Saimi? - -— Minä en voi erota Olavista uudelleen, vastasi Saimi aivan kalpeana... -Enkä minä sitä tahdokkaan. - -Miksi Leino tahtoi eroittaa hänet Olavista? Olivatko nuo käytännölliset -syyt ainoat ja ajatteliko hän todellakin lapsen parasta? Vai olisiko -mahdollista, ettei hän rakastaisi pikku Olavia? Tämän julman epäilyksen -iskiessä kuin salama hänen mieleensä hän luuli sydämensä pakahtuvan... -Hän käänsi tuskaiset silmänsä Leinoon nähdäkseen mitä tämä ajatteli. -Leinon silmien ilme oli kova ja läpitunkematon... Ja Saimi tunsi tänä -hetkenä, että jokin eroitti heidät toisistaan... - -— Jos sinusta on suotavaa, että Olavi jää kotiin, niin minä jään hänen -kanssaan, ehdoitti Saimi arasti hetken äänettömyyden jälkeen. - -— Antaisitko sinä minun matkustaa yksin? Oi! sinä et rakasta minua yhtä -syvästi kuin minä sinua, Saimi! Tiedäthän, etten voi elää sinutta, että -sinun läsnäolosi on minulle yhtä tärkeä kuin ilma ja aurinko ... Etkö -sinä luopunut kaikesta seurataksesi minua, ja nyt sinä kiellät minulta -tämän uhrauksen? - -— Sinä unohdat, Aarno, että olen ollut koko kesän erossa lapsestani. -Jos jätän nyt Olavin, niin kadotan hänet kokonaan, sanoi Saimi lujasti. - -— Voisimmehan jättää hänet ystävien huostaan, ehdoitti Leino -itsepäisesti. Ei siitä olisi Olaville vahinkoa. - -Saimi pudisti päätään epäilevästi: - -— Ei mikään maailmassa voi korvata äitiä... Minä rakastan sinua, Aarno, -enemmän kuin mitään muuta, mutta tässä suhteessa lapseni oikeus käy -kaiken muun edellä... - -Ja Saimi astui askeleen Leinoa kohti painautuakseen hänen syliinsä ja -voidakseen hyväilyllä lieventää sanojensa vaikutusta. - -Mutta Leino ei huomannut tätä hellää liikettä, ei kohdannut vaimonsa -rukoilevaa katsetta. Hän oli syvästi loukkaantunut, koska Saimi -kieltäytyi muka velvollisuutensa vuoksi lastansa kohtaan yhteisestä -matkasta. - -Kuinka monet lapset saavat elää erossa vanhemmistaan, miksei Olavikin? - -— Tahdotko ehkä, että kokonaan luovun tehtävästäni? kysyi Leino -kylmästi, voimatta peittää pettymystään. - -— En, vastusti Saimi pelästyneenä. Suomen etu käyköön kaiken muun -edellä. Mutta lähdetään kaikki kolme. - -Saimi koetti hymyillä kyynelten lävitse. - -— Miten tahdot! sanoi Leino kohauttaen olkapäitään... Mutta hänen -katkeruutensa kasvoi nähdessään Saimin niin lujana... Puhukaamme siitä -myöhemmin. Nyt minulla ei ole aikaa. Herrat odottavat minua. - -Ja Leino läksi. - -Liikkumatta Saimi seurasi katseillaan miestään toivoen, että hän -kääntyisi vielä takaisin ja lausuisi hänelle jonkun hellän sanan... -Vaan ei, hän astui suoraan huoneeseensa, taakseen katsomattakaan... - -Saimi kävi masentuneena istumaan. - -Ensi kertaa Leino läksi suuttuneena hänen luotaan. Minkä vuoksi? Mitä -hän oli tehnyt? Ja äkkiä tämä vääryys vahvisti sen epäilyksen, joka -tähän asti oli vain epäselvänä hänessä kytenyt. Leino ei rakastanut -Olavia. Se oli päivän selvää. Ja lapsi vaistomaisesti ei voinut sietää -myöskään häntä. - -Oi! kuinka tämä havainto häntä kiusasi! Syvä vastenmielisyys eroitti -toisistaan nuo kaksi olentoa, jotka yksin koko maailmassa olivat -hänelle rakkaat... Pitikö hänen onnensa jälleen hävitä? Oliko -todellakin tarpeellista, että sama surun sävel alituisesti soisi hänen -sydämessänsä? - -Nähdessään nyt entisyyden selvänä edessään käsitti hän, että hän aina -oli tavoitellut vain harhakuvaa. Hänen avioliittonsa oli ollut yhtä -ainoaa iloa. Oi! miksikä häntä kohtasi tämä äkillinen pettymys, miksikä -hänen silmänsä täten avautuivat? - -Ja Nilsin uhkaavat sanat nousivat jälleen hänen mieleensä: »Kahtiajako!» - -Niin, koko elämänsä hän saisi siitä kärsiä, sen hän nyt tiesi... -»Kahtiajako!» joka hetki se seuraisi häntä kuin varjo. - -Eikö Olaviin kohdistunut koko entisyyden voima? - -Vaikka Saimi halveksikin kaikkea sitä, minkä hän oli jättänyt -taaksensa, tunsi hän sittenkin poikansa läsnäollessa, että Nilsin -rakkaus oli pitävä kiinni oikeuksistansa. - -Tästä lähin Leinon ja hänen suhteensa ei voisi enää olla aivan välitön. -Ei koskaan hän saisi enää täydellistä rauhaa. - -Leino ei vastannut sittenkään sitä kuvaa, jonka hän oli hänestä luonut; -hän itsekään ei voinut enää yksinomaan olla vain rakastajatar. Kun tämä -hänelle selvisi, oli hänen rakkautensa Leinoon heikonnut, mutta hänen -äidintunteensa sen sijaan vahvistunut. Hän oli varmasti päättänyt pitää -Olavin luonaan, sillä ei mikään muu tunne voisi häntä enää hänestä -eroittaa. - -Mutta hän ei kärsinyt yksin. Lapsi sai kärsiä hänen kanssaan ja lapsen -kärsimys olikin hänen omaansa paljoa suurempi. Hän sai maksaa lunnaat -äitinsä onnesta. - -Ja kuitenkin, kuinka hän olikaan koettanut pitää silmällä sekä Olavin -että Leinon onnea. Oi! julma elämä, miksikä toisten onni on aina -uhrauksilla ostettava? - -Saimin antautuessa katkerien mietteittensä valtaan tunsi hän äkkiä -kaulassaan pikku Olavin käsivarret; huoneen nurkasta hän oli seurannut -koko kohtausta. - -Nähdessään äitinsä itkevän hän lähestyi häntä. Hyväillen häntä ja -kumartuen aivan hänen korvansa juureen hän kuiskasi hiljaa: - -— Älä itke, äiti, äiti kulta, Olavi rakastaa sinua! - -Saimi painoi liikutettuna hänet rintaansa vasten! - -— Mutta jotta äiti olisi oikein iloinen, niin etkö tahdo myös rakastaa -Leino-setää, kultaseni? - -Mutta lapsen huomio kääntyi samassa kadulle, josta kuului melua, eikä -hän ajatellut sen enempää Saimin sanoja. Uteliaana hän laskeutui alas -äidin polvelta ja kiiruhti ikkunan luo. Saimi seurasi häntä. - -Kasakat tekivät tavallisen kiertonsa. Kolmekymmentä ratsastajaa kiiti -ohitse piiskat kädessä, kasvoilla hurja ilme. - -Käheällä, väräjävällä äänellä he lauloivat surunvoittoisia laulujaan, -jotka ilmaisivat arolaisen syvää koti-ikävää ja kaipausta. - -Saimi, jota tämä näky aina hermostutti, näki heidän katoavan sumuun. -Sitten katu jälleen tyhjeni ja rauhoittui. - -Unohtaen hetkeksi omat huolensa, hän tuumi itsekseen syvän -alakuloisuuden painostamana: - -— Mitähän vaikeuksia ja nöyryytyksiä tulevaisuus vielä tuonee Suomi -raukallemme? - -Sitten hän kääntyi äkisti taakseen kuullessaan viereisen huoneen oven -avautuvan. - -Palava lamppu kädessä Leino astui salin lattian yli hakeakseen jotain -paperia, sitten hän palasi jälleen työhuoneeseensa, jossa keskustelua -yhä jatkui. - -Kun ovi sulkeutui hänen jälkeensä, huomasi Saimi vasta, että oli jo -pimeä ilta. - -— Äiti, huudahti Olavi, ikäänkuin havahtuen unesta. Saimi otti hänet -syliinsä, suuteli häntä ja jäi liikkumatta seisomaan ikkunan pieleen -nojautuneena. - -Kaukana merellä pimeys kävi yhä synkemmäksi, ja laiva, jonka saattoi -eroittaa vaan tulista, eteni ulapalle. - -Saimi seurasi masentuneena, tuskan valtaamana sitä kauan katseillansa. - -Eikö hänen onnensakin ollut samanlainen kuin tuo tuli, joka eteni -kauaksi Suomenlahdelle? - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK IHANTEEN KAIPUU *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/68880-0.zip b/old/68880-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 8220bbb..0000000 --- a/old/68880-0.zip +++ /dev/null |