NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 11376 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..c5ac48c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #68509 (https://www.gutenberg.org/ebooks/68509)
diff --git a/old/68509-0.txt b/old/68509-0.txt
deleted file mode 100644
index 6a211c9..0000000
--- a/old/68509-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,11376 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of Harmaa linna, by A. G. Ingelius
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: Harmaa linna
-       eli Kertomus Ristilän hovista
-
-Author: A. G. Ingelius
-
-Release Date: July 12, 2022 [eBook #68509]
-
-Language: Finnish
-
-Produced by: Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen and Tapio Riikonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HARMAA LINNA ***
-
-
-
-
-
-HARMAA LINNA
-
-eli
-
-Kertomus Ristilän hovista
-
-
-Kirj.
-
-A. G. INGELIUS
-
-
-Uusi suomennos
-
-
-
-
-
-Porissa,
-Otto Andersin'in kustannusliike,
-1925.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Edellinen osa.
-
-     I. Suon laidassa.
-    II. Stella.
-   III. Pastori Ortman.
-    IV. Kotiopettaja ja perhe.
-     V. Luku, jossa muun muassa puhutaan tätyruohosta.
-    VI. Tärkeähkö luku.
-   VII. Stella ja Rene.
-  VIII. Rene Stellan sijalla.
-    IX. Erään kävelyretken seuraukset.
-     X. Odottamattoman onnen vaikutus.
-    XI. Erään saarnan vaikutus.
-   XII. Vanhoja asioita, muuan lääkäri y.m.
-
-Jälkimäinen osa: Irene.
-
-  XIII. Uusia juonitteluja.
-   XIV. Kaksi karkeloivaa paria.
-    XV. Viisi vuotta vanha kirja.
-   XVI. Läntinen siipirakennus.
-  XVII. Maanalaisessa kopissa.
- XVIII. Kreivitär Henningin kertomus.
-   XIX. Lisää kreivittären kertomukseen.
-    XX. Heikko sielu, jossa on taipumusta hyvään.
-   XXI. Isä ja tytär.
-  XXII. Ruumis.
- XXIII. Lyhyt luku, joka on kolmen luvun arvoinen.
-  XXIV. Lyhyt luku, joka voisi olla lyhyempikin.
-   XXV. Katkennut kitarankieli ja sammunut elämä.
-
-
-
-
-
-
-EDELLINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-SUON LAIDASSA.
-
-
-Oli tuollainen valoisa suviyö, jolloin tähtiä ei ole näkyvissä, jolloin
-hämärä on melkein yhtä valoisa kuin päivä, mistä huomaamme olevamme
-pohjolassa juhannuksen aikana.
-
-Tällaisten öiden suloa lisäävät tuulahdukset, jotka päivän kuumuuden
-jälkeen virkistävät mieltämme, tuudittaen meidät puoliksi uneen,
-jolloin tunteet voittavat ajatus- ja toimintakyvyn ja vain vienot
-haaveet täyttävät mielemme.
-
-Mutta se yö, josta kertomuksemme alkaa, ei ollut tuollainen, vaan niin
-kylmä kuin kesäinen yö konsanaan voi olla. Olivatpa sisäjärvien rannat
-ohuessa jäänriitteessäkin, oli näet yksi kesäkuun rauta-öitä.
-
-Ei siis sovi ihmetellä, että Harald Thalberg, joka ei ollut muistanut
-varustautua lämpöisillä päällysvaatteilla ja jolla oli vain ohut
-kesätakki yllään, ei ollut halukas vaipumaan tämmöisiin vienoihin
-haaveisiin. Hän päinvastoin kävi kärsimättömäksi ja sanoi:
-
-— Kyytimies, mitä ajatteletkaan, kun ajat aivan käyntiä?
-
-— Eikö herra näe, että on vastamäki? Täytyyhän antaa hevosen hieman
-levähtää. — Onko tämä vastamäki? Kylläpä tunnen teidät, kyytimiehet,
-kuinka te opetatte hevosianne hiljentämään kulkuansa heti kun mäki on
-näkyvissä. Antakaa mennä vain, kunnes päästään mäen alle!
-
-— Eikö herra luule minun ennenkin olleen kyydissä?
-
-— Kentiesi olet ollut, mutta toinen asia on, ovatko kyydittävät olleet
-ajoosi tyytyväisiä. No, nyt on vastamäki, niin että ruunasi saa kävellä.
-
-Mäen yli päästyä ajoi kyytimies vähän parempaa vauhtia, mutta sitä
-kesti vain lyhyen ajan ja pian ruuna jälleen alkoi juosta hiljaista
-hölkkäänsä.
-
-— Kuulehan, kyytimies — alotti Harald jälleen — äsken huomautit
-taipaleen olevan niin pitkän, ettet uskalla liiaksi rasittaa hevostasi.
-Mutta mitäpä sanoisit, jos minä voisin näyttää toteen, että tämmöinen
-hiljainen nytkytys on väsyttävämpää kuin oikea juokseminen?
-
-Ällistyneenä kyytimies töllisteli Haraldia ja tämä jatkoi:
-
-— Oletko koskaan kävellyt puolta peninkulmaa tunnissa?
-
-— Usein olen tunnissa astellut enemmänkin.
-
-— Entä oletko kovasti väsynyt?
-
-Enpä juuri. Mutta kerran olin saattamassa äitiä ja naapurin Leenaa
-kirkolle... ja pulska tyttö se onkin ... Matkaa oli puoli peninkulmaa,
-mutta kesti kuitenkin kävellä lähes kaksi tuntia, ja kelpo tavalla minä
-väsyinkin.
-
-— Vaikka Leenakin oli mukana, niin sittenkin väsyit, ja minkä vuoksi?
-Senvuoksi, ettet sinä aikana ensinkään ponnistanut tahtoasi etkä
-voimiasi. Kenelle Jumala on antanut voimia, hänen täytyy myös kaikella
-tarmollaan niitä käyttää; näin tehden sekä voimat että kyky kasvavat.
-Siemen voi itää ja siitä saattaa karttua monia tuhansia jyväsiä; vaan
-jätäpä se kylvämättä, niin siitä ei tule kerrassaan mitään. — (Mutta
-nytpä olenkin ryhtynyt vertauksiin, jotka eivät näy pitävän oikein
-paikkaansa, ajatteli Harald itsekseen.)
-
-— Kas, nytpä minä vasta ymmärrän mitä tarkoitatte, puuttui kyytimies
-puheeseen — herra kai tarkoittaa, että samoin kuin minä väsyin naisten
-seurassa astuskellessani, niin samaten hevosenikin väsyy tästä
-hiljaisesta kulusta, joka ei ensinkään rasita sitä.
-
-— Tarkoitan sitä ja erästä toistakin asiaa: kuta nopeammin hevosesi
-pääsee perille, sitä pikemmin se pääsee ruoan ääreen.
-
-— Aivan oikein. Nytpä annankin hurista oikein aika mekosta.
-
-— Älähän nyt hätäile! Sehän olisi ruunallesi vahingoksi, jos sitä
-liikaa rasittaisi. Ei missään liikoja! Anna hevosen juosta näin ja
-välistä vähän puhaltaa, niin takaan, että sekä hevonen että mies siitä
-kostuvat.
-
-— Herra näyttää ikäisekseen hyvin viisaalta. Lienettekö
-kahdenkaankymmenen?
-
-— Lisää siihen vielä neljä vuotta, mutta... älä nyt noin aja neliä!
-
-— Vai Ristilään herra meneekin? Mitä sinne on asiaa?
-
-— Aijon vapaaherran kahden pojan opettajaksi — vastasi Harald, jota
-kyytimiehen nenäkkyys ei näkynyt ollenkaan suututtavan.
-
-— Ristilään on matkaa vielä peninkulma. Tuntuu ikäänkuin vähän
-kammottaisi saapua sinne yösydännä. Se on hirveä paikka; yön aikana
-siellä kuulema nähdään niin paljon kamalaa, sellaisten kuolleitten
-haamuja, jotka ovat saaneet väkivaltaisen lopun, mikä lienee kaikista
-kauhein kuolema. Sillä jos siinä on perää, mitä papit sanovat, että
-itsemurhaajat eivät saa Jumalalta armoa, niin heidän kuolinhetkensä
-ei kuitenkaan liene niin kauhea kuin niiden, jotka eivät kernaasti
-tahtoisi kuolla.
-
-Harald kuunteli mietiskelyyn taipuvaa kyytimiestänsä, jonka näköpiiri
-näkyi laajenevan sitä mukaa kuin asia häntä miellytti ja joka
-häikäilemättä lasketteli lyhyttä Länsi-Suomen murrettaan. Mutta koska
-Harald ei tahtonut ruveta kiistelemään asioista, joista ei itsekään
-ollut täysin selvillä, niin hän kysyi ainoastaan:
-
-— Ketä noista väkivallantöistä syytetään?
-
-— Uskallankohan puhua suoraan teille, joka tulette kuulumaan
-talonväkeen? Ajatelkaahan, kun sanotaan vapaaherran tehneen liiton
-paholaisen kanssa! Näytätte hyvältä ja kunnon mieheltä, miksi siis
-suotta rupeatte sellaisten ihmisten kanssa tekemisiin?
-
-— Muistatko, ystäväni, mitä äsken puhuin siemenjyvästä? Ehkä Jumala
-nyt käyttää minua niinkuin me ihmiset siemenjyvää. Hän viskaa minut
-sellaiseen paikkaan, jossa voin kantaa hedelmää ja jossa minusta on
-jotakin hyötyä.
-
-— Toivonpa menestyvänne! Rohkealta ja pelkäämättömältä te ainakin
-näytätte, ja puhuttekin niin todennäköisesti ja selvästi, että
-yksinkertainen talonpoikakin sen käsittää. Ensin luulin teitä vain
-hevosenrääkkääjäksi, mutta nyt huomaan, ettette suinkaan tahdo hevosta
-kiusata.
-
-— Ja loppujen lopuksi annetaan sen nyt hiukan levähtää.
-
-Paikka, missä he nyt olivat, oli samalla sekä miellyttävä että
-vastenmielinen. Se oli Suomen luontoa synkimmässä erämaan muodossaan.
-Edessäpäin oli vasemmalla suuri suo, joka hallaisena ja tuhoa
-tuottavana levisi äärettömiin. Oikealla kohosi vuorenharjanne, joka ei
-ollut varsin korkea, mutta jylhä ja metsätön. Suon ja vuoren välissä
-kulki maantie, koukerrellen kuin käärme pitkin nevan laitaa.
-
-Hevosen pysähtyessä matkustajat näkivät tuon kaiken edessänsä.
-
-Onko lukijani joskus nähnyt seudun, jonka kolkko yksinäisyys ja jylhä
-erämaanluonto on vaikuttanut häneen valtavasti, todistaen Luojan
-ääretöntä monipuolisuutta ja majesteetillista rikkautta?
-
-En tiedä, mikä olisi verrattava tällaiseen seutuun... ellei kentiesi
-alkuansa jalo, mutta langennut ihmissielu.
-
-Ellei Harald sattumalta olisi tässä pysähyttänyt hevosta, niin
-maisema ei varmaankaan olisi tehnyt häneen samaa vaikutusta kuin nyt.
-Pyöräin tärinä ja yhtämittainen eteenpäin kulku olisivat melkoisesti
-vähentäneet tätä vaikutusta. Hänen mielensä muuttui äkkiä ja,
-tietämättä minkä takia, hänestä tuntui ikäänkuin hiukset hänen päässään
-olisivat nousseet pystyyn.
-
-Heidän oltuansa kotvan ääneti, kyytimies, joka hänkin oli vain
-neljänkolmatta ikäinen, puhkesi yhtäkkiä puhumaan:
-
-— Eikö tämä teidänkin mielestänne ole ison hautausmaan kaltainen?
-
-— On, ystäväni. Iso kalmisto kuolleille ja kuolevaisille. Tahtoisinpa
-kuolla tähän.
-
-Kaukainen rattaiden kolina herätti heidän huomiotansa. Kyytimies, jolla
-oli luonnonlapsen tarkka näkö, kysyi:
-
-— Näettekö, herra, tuolla missä tie tekee mutkan vasempaan... sinne
-taitaa olla noin puoli pitkää virstaa... siellä eroitan rattaat, jotka
-tulista vauhtia kiitävät eteenpäin.
-
-— Minä en voi nähdä niin kauvas, kuulen vain rattaiden kolinan.
-
-Oltiin jälleen ääneti. Kyytimies oli taas tarttumaisillaan ohjaksiin,
-kun aivan läheltä kuuluva kummallinen ääni esti häntä. Molemmat
-kuuntelivat.
-
-— _Mio padre_ — kuului valittava ääni.
-
-He katsoivat sinnepäin, mistä se kuului, ja näkivät jotain pään ja
-käsien tapaista liikkuvan suossa.
-
-— Jumalalle olkoon kiitos, sanoi Harald. Hän se oli, joka pysähytti
-hevosemme. Tässä on ihmishenki kysymyksessä.
-
-— _I no vorrei morire_, puhui ääni jälleen.
-
-— Onkohan tuo edes elävä olento; ehkä se onkin vain kummitus, arveli
-kyytimies, mutta kumosikin samassa oman väitteensä, lisäten:
-
-— Mutta enpä toki koskaan ole kuullut, että aaveet puhuvat. Kai tuo
-siis onkin elävä ihminen.
-
-— Kuinka onnellista, etten tullut ottaneeksi kääsejä, vaikka niitä
-minulle tarjottiin, sanoi Harald. Nyt kiskomme häkin rattaistamme,
-käyttääksemme sitä siltana.
-
-Tämä työ oli pian tehty ja he lähestyivät maantieltä noin
-kolmenkymmenen askeleen päässä olevaa paikkaa, josta nyt kuulivat äänen
-hiljaa kuiskaavan:
-
-— _Fra poco Stella e morte. Addio, addio!_
-
-— Tässä häkki ei kannata meitä molempia. Koetapa, etkö pysyisi tuolla
-mättäällä, niin siirrän yksin häkin puoliskoita.
-
-— Kyllä mätäs kestää. Jään tähän odottamaan.
-
-Haraldin tullessa perille, ei enää kuulunut mitään valitusta.
-
-Hän näki aivan nuoren tytön, joka oli tainnoksissa, eikä siis tiennyt
-mistään. Mustakiharainen pää oli hervottomana vaipunut rintaa vasten ja
-hartioita myöten oli hän painunut suohon.
-
-Harald yritti nostaa häntä kainaloista, mutta tyttö oli niin lujasti
-kiinni liejussa, että hän itse alkoi häkkeineen vajota. Hän laski tytön
-hetkeksi, vetääkseen allensa toisenkin häkinpuoliskon, ja ponnistaen
-kaikki voimansa, hän yritti uudelleen.
-
-Yhdistettyinä häkit paremmin kannattivat ja hänen onnistui pelastaa
-tyttö. Silmänräpäyksessä hän palasi samaa tietä kuin oli tullutkin ja
-kyytimies seurasi jälestä.
-
-Hän kuunteli tytön hengitystä... tämä hengitti vielä; hän kosketti
-hänen käsiään, jotka olivat jäykkinä vilusta ja säikähdyksestä. Harald
-riisui yltään päällystakkinsa ja kääri sen lokaisen, puolikuolleen
-tytön ympärille.
-
-— Tiedätkö mitään sopivaa paikkaa, joka olisi likempänä kuin kartano,
-jonne olemme matkalla?
-
-— Tiedän erään aivan maantien varrella olevan torpan. Sinne taitaa olla
-noin neljäsosa peninkulmaa. Mutta paikan maine ei ole aivan hyvä.
-
-— Yhdentekevää. Aja sinne vain, äläkä säästä hevostasi. Aijon jäädä
-sinne yöksi.
-
-— Kun ihmishenki on kysymyksessä, niin en surkuttele hevostani, vaikka
-matka olisi kymmenen kertaa pitempikin.
-
-Kesti kauvan, ennenkuin torpanväki oli tietävinään Haraldin kiivaasta
-koputuksesta ovelle. Hänen saatuaan heidät rauhoitetuiksi käyntinsä
-tarkoitukseen nähden, torpan isäntä vihdoin itse avasi oven.
-Paitahijasillaan ja palava päre kädessään hän ensin epäilevästi ja
-sitten kummastellen katseli vieraita. Harald kysyi, saisivatko he
-täällä yösijaa.
-
-— Kyllä, jos ensin näytätte, mitä teillä on tuossa käärönsä, kuului
-vastaus.
-
-— Tässä näette ihmisen, joka Jumalan avutta olisi jo kuollut.
-
-— No, astukaa vain pieneen tupaani. Kyllä myöhemmin saan tietää, miten
-asia on tapahtunut. Nuori neiti maatkoon vaimoni vieressä ja me toiset
-missä parhaiten sopii.
-
-Hämärän takia ja koska oli toiminut niin nopeasti, ei Harald vieläkään
-ollut saanut täyttä selkoa pelastetun puvusta ja ulkomuodosta. Mutta
-hänen astuttuaan tupaan, kun torpan emäntä alkoi riisua nuorta tyttöä,
-niin tämän outo ulkomuoto sekä kummallinen puku niin hyvin Haraldissa
-kuin muissakin läsnäolevissa herätti mitä suurinta kummastusta. Tyttöä
-olisi sopinut pitää kauniina keijukaisena, ellei koko alimmainen
-osa hänen vaatteistaan olisi ollut aivan loassa ja siis ylen
-maallista laatua. Ainoa, joka oli pysynyt jotensakin puhtaana, oli
-vaaleanpunainen, silkkinen miehusta, jossa oli kaikellaisia kummallisia
-koristuksia. Hame ulottui vain polviin saakka ja alusvaatteet olivat
-trikoota.
-
-Torpparin vaimo koetteli ensin tytön hentoa ruumista, ikäänkuin
-vakuuttautuaksensa, oliko se todellakin oikeaa lihaa ja verta eikä
-mikään aave, joka silmänräpäyksessä voisi kadota ihmisten näkyvistä.
-Riisumisen hän toimitti hyvin hienotunteisesti, ettei monikaan mökin
-vaimo olisi osannut niin tehdä, ja laski hänet sitten lämpöiselle
-vuoteelle. Koska sikeä uni, johon tyttö oli vaipunut, Haraldin
-mielestä oli paras lääke, sammutti ukko päresoihtunsa ja tutkittuaan
-ikkunaluukkuja, jotka illalla oli sulkenut, rohkaisi vaimoaan
-paneutumaan vieraan naisen viereen maata.
-
-Pian kaikki sikeästi nukkuivat. Ainoastaan Harald valvoi. Hän ajatteli,
-kuinka ihmeellisesti Jumala johtaa tapauksia, joista riippuu ihmisten
-elämä ja kuolema, onni ja onnettomuus. Jos majatalosta lähdettäessä
-olisi ajettu kovempaa tai hiljempaa, niin hän olisi tullut joko liian
-aikaisin tai liian myöhään; ja jos hän ei olisi antanut hevosen
-levähtää juuri sillä paikalla, taikka ellei olisi tyytynyt tavallisiin
-häkkirattaisiin... niinpä niin, jos yksi ainoakin näistä sattumuksista
-olisi jäänyt tapahtumatta, niin tämä hento tyttöparka olisi kuollut
-surkean kuoleman. Harald ei tuntenut häntä eikä hänellä ollut mitään
-syytä hänestä välittää, mutta hänen sydämensä sääli turvatonta ja
-ihmiskunnan suruihin otti hän hartaasti osaa.
-
-
-
-
-II.
-
-STELLA.
-
-
-Kello viiden seutuvilla, mikä hänelle oli kylläkin myöhäistä, torppari
-heräsi ja rupesi hankkimaan työhön lähtöä. Hänen liikkuessansa heräsi
-vaimokin sekä kyytimies ja Harald, joka muutamaksi tuokioksi oli
-vaipunut unentapaiseen horrostilaan. Vaikka kyytimiehen olisikin
-tehnyt mieli jäädä katsomaan kuinka asia päättyy, piti hän kuitenkin
-velvollisuutenaan palata takaisin majataloon, varsinkin koska jo oli
-tullut viipyneeksi yli määräajan. Mutta kun Harald lupasi ilmoittaa
-asianomaisille syyn hänen viipymiseensä, jäi hän odottamaan, kunnes
-nainen heräisi, viedäkseen hänet sitten sinne, minne nähtäisiin
-parhaaksi.
-
-Harald katseli tyttöraukan vaatteita, jotka torpan emäntä oli pessyt
-ja vääntänyt kuivumaan. Puku oli, taikka ainakin se oli ollut komea ja
-näytti melkein teatteripuvulta.
-
-Harald seurasi torpparia tämän lähtiessä ulos, jotta vaimo saisi
-pukeutua yksinäisyydessä, taikka kiitollisuudesta selittääkseen
-isännällensä sen vähän, minkä itse tiesi tuosta kummallisesta tytöstä.
-Ja kun kyytimieskään ei enää viihtynyt tuvassa, jäi torpanvaimo yksin
-nukkuvan tytön luokse, jonka kasvoja hän heltynein mielin alkoi
-katsella.
-
-— Aivan tuollainen meidänkin Hanna olisi, jos olisi saanut elää. Mutta
-metsän pedot eivät tunne armoa; ellei niitä olisi, olisi meillä vielä
-lapsemme, sillä omaksemme sitä kuitenkin sopii sanoa. Tällainen sekin
-olisi ollut, noin neljän- tai viidentoista vuotias.
-
-Epämääräisen aavistuksen valtaamana aikoi hän kädellään koskettaa
-nukkuvan olkapäätä, kun tämä äkkiä avasi silmänsä ja pelästyksestä
-huutaen nousi vuoteessa istuallensa. Mutta kun hän huomasi, että
-vaimo, joka seisoi hänen vieressään, ei näyttänyt tahtovan tehdä
-hänelle mitään pahaa, vaan pikemmin hänkin näytti hämmästyneeltä ja
-pelokkaalta, tuli lempeä ilme hänen kasvoihinsa ja hän kuiskasi sanoja,
-joita vaimo ei ymmärtänyt. Vihdoin erotti hän sanat _Cald' io_ ja
-luullen vieraan haluavan tavallista juomaamme, kaljaa, toi hän sitä
-tuopillisen. Tyttö katseli häntä hämmästyneenä ja epäluuloisesti.
-Hermostuneessa tilassaan hän varmaankin luuli vaimon tahtovan
-myrkyttää hänet, mutta vaimon kasvoilla asuvan hyvän ja rehellisen
-ilmeen rohkaisemana hän otti tuopin, joi siitä halukkaasti ja viittasi
-tahtovansa lisääkin. Tyhjennettyään vieläkin tuopin, näytti hän hyvin
-virkistyneeltä ja nousi uudelleen istumaan, sanoen _Vesti_ (vaatteita).
-Vaimo ymmärsi heti, mitä hän tarkoitti, ja toi hänelle vaatteet. Mutta
-ne nähdessään heräsi tytössä muisto; hän vaikeroitsi hiljaa ja sanoi:
-_Stella no fece un sogno_ (ei Stella olekaan nähnyt unta).
-
-Torpanvaimo, joka luuli hänen valittavan sitä, etteivät vaatteet vielä
-olleet aivan kuivat, avasi arkkunsa ja otti sieltä sangen hienoja
-liinavaatteita sekä sievän pumpulihameen. Silloin tyttö kärsimättömästi
-heitti omat vaatteensa lattialle ja viittauksella pyysi vaimoa
-auttamaan häntä pukeutumaan uusiin, vaimon antamiin vaatteisiin. Pian
-se oli tehty, ja taputtaen köyhää mökin vaimoa olkapäähän, alkoi tyttö
-itkeä nyyhkyttää, josta seurasi että vaimokin, tietämättä itsekään
-minkä vuoksi, purskahti itkuun ja hellästi syleili turvatonta.
-
-Voi mielessään kuvitella, kuinka oudolta tämä kaikki tuntui vaimosta,
-kahden kesken kun hän oli tytön kanssa, jota hän ei tuntenut, jonka
-kieltä hän ei ymmärtänyt, eikä tiennyt mistä hän tuli ja mikä kohtalon
-oikku hänet oli tänne johdattanut.
-
-Suuren maailman nainen, joka on lukenut joukon romaaneja ja mielessään
-kuvitellut jos jonkinlaisia kohtauksia elämässä, olisi kentiesi ollut
-enemmän hämmästynyt kuin tämä kokematon vaimo, joka varmaankaan ei
-koskaan ollut ajatellut mitään ihmeellistä ja joka tuskin oli nähnyt
-muita ihmisiä kuin omansäätyisiänsä ja heidän peltojaan ja torppiaan.
-
-Ja hänen asemassaan tämä tapahtuma oikeastaan ei ollutkaan pelottava,
-vaan päinvastoin miellyttävä.
-
-Haraldin astuessa sisään, he vielä sylitysten itkivät. Hän aavisti
-heti, mitä hänen poissaollessaan oli tapahtunut, eikä voinut olla
-pelastettua tervehtimättä, vaan astui esiin ja painoi hellästi huulensa
-tytön viattomalle otsalle.
-
-Tyttö näkyi jo niin kotiutuneen näihin outoihin oloihin, ettei tämä
-tervehdys ensinkään häntä peloittanut, vaan päinvastoin näkyi se häntä
-miellyttävän. Hän viittasi kysyvästi torpan emännälle, ikäänkuin olisi
-tahtonut tietää, oliko se tuo, joka... Vaimo ymmärsi mitä hän tarkoitti
-ja nyökäytti myöntäen päätään. Silloin tyttö lankesi maahan ja syleili
-pelastajansa polvia; tämä nosti hänet ylös ja kysyi italiankielellä:
-_che nome?_ (mikä on nimenne?) Hän vastasi äänellä, joka osoitti
-kummastusta sen johdosta, ettei tuota muka tiedetty:
-
-— Stella.
-
-Nyt Haraldille vasta johtui mieleen tytön outo puku ja hän muisti
-kuulleensa Helsingissä puhuttavan tämän nimisestä pienestä ja
-kauniista nuoralla-tanssijattaresta, jota hän ei koskaan ollut
-tahtonut mennä katsomaan, koska surkutteli tuollaisia pieniä taiteen
-uhreja. Sitäpaitsi kaikellaiset ilveet, joihin hän myös laski
-nuorallatanssimisen, herättivät hänessä vastenmielisyyttä ja inhoa.
-
-Koska hän osasi italiankieltä hyvin huonosti, niin ei häntä haluttanut
-sitä puhua paitsi suurimmassa hätätarpeessa. Hän koetti siis saksaksi
-tehdä jonkun vähäpätöisen kysymyksen, mutta kun tyttö ei näkynyt
-ymmärtävän, kysyi hän samaa ruotsiksi ja tämä kieli näytti olevan
-tytölle tutumpaa, koska hän osasi matkiakin muutamia sanoja.
-
-Harald oli puoleksi saksalaista sukua ja syntynyt Rügenilla. Kuitenkin
-hänelle oli mieleen, että Stella paremmin ymmärsi ruotsia kuin saksaa.
-Sillä vaikka hän, joka viidennestä ikävuodestaan alkaen oli asunut
-äitinsä kotimaassa, Suomessa, saattoikin hiukan rakastaa oikeaa
-isänmaatansa ja sen kieltä, niin tämä Stellaan nähden ei ensinkään
-kuulunut asiaan. Hänelle juolahti mieleen tuuma, jonka toteuttamista
-varten oli tärkeämpää, että Stella osasi paremmin ruotsia kuin saksaa.
-
-— Onko Stella käynyt Tukholmassa ja Helsingissä?
-
-— Olen kauvan ollut sekä Tukholmassa että Helsingissä.
-
-Osoittaen hänen pukuaan, Harald kysyi: Onko Stella ollut?
-
-— Olen, mutta en ole enään. Ei, ei, nyt saatte Stellasta tyttären
-taikka sisaren; te rupeatte isäkseni tai veljekseni.
-
-Tuota samaa oli Haraldkin ajatellut, koska ymmärsi ettei tyttöä
-haluttanut palata takaisin niiden luo, joiden huostassa ennen oli ollut.
-
-Mutta kuinka tämä kävisi päinsä? Sehän kysyisi rahaa ja sitä Haraldilla
-ei paljoakaan ollut. Velkaa hänellä tosin ei ollut, ja että hän, joka
-pian oli puolivälissä kolmenkymmenen ja jo oli maisteriksikin vihitty,
-tahtoi ruveta koti-opettajaksi, riippui vain siitä että hän, samoin
-kuin moni muukin nuorukainen, pelkäsi velkaantumista. Sitäpaitsi
-hänellä oli hyvin romanttiset taipumukset ja koti-opettajan toimi voi
-välistä antaa tilaisuutta sellaisten tyydyttämiseen, varsinkin jos
-opettaja on sattunut saamaan sopivan paikan, eikä ole mikään kokematon
-ja lukuihinsa piintynyt keltanokka.
-
-Rikkautta hänellä siis ei ollut, mutta, kas, olihan hänellä vielä
-jälellä lähipitäin tuhat markkaa äitinsä perintöä! Nepä ensi aluksi
-riittäisivätkin Stellan kouluuttamiseen. Mutta mistäpä löytäisi
-sopivan oppilaitoksen? Ja mistä opettajan, jolla olisi tarpeeksi
-ihmistuntemusta sekä ymmärtämystä, voidakseen kasvattaa tämänlaatuista
-tyttöä? Eiköhän erämaassa jylhien vuorten välissä hoidotta kasvanut
-orjantappurapensaskin pian kuivettuisi ja kuolisi, jos se kesken
-kukkimistansa istutettaisiin toiseen paikkaan?
-
-Näin Harald mietiskeli ja jätti siksensä kaikki koulusuunnitelmat. Entä
-jos itse yrittäisi häntä kasvattaa? Mutta hänpä oli ottanut vastaan
-kotiopettajanpaikan ja hänen oli siis aivan mahdotonta peruuttaa
-lupaustansa. Ja kukapa tiesi, pystyisikö naisopettaja paremmin tähän
-toimeen. Voisipa niinkin käydä, että hän rakastuisi tyttöön, joka oli
-nuori ja kaunis... ja sekin olisi ikävä asia..
-
-Hänen näin miettiessänsä, keskeytti torpanvaimo hänen
-tulevaisuudentuumansa sanomalla:
-
-— Kaikesta päättäen on herra pelastanut tämän naisen hengen.
-Luultavasti saan kuulla enemmän kyytimieheltä taikka mieheltäni, jos
-hän ehkä tietää jotakin. Mutta mihin herra nyt aikoo hänet viedä? Ja
-mihin itse olette matkalla?
-
-— Ristilän vapaaherran luo ja sinne minä vien Stellankin... sehän on
-hänen nimensä... Ainakin aluksi vien hänet sinne.
-
-— Vai Ristilään? Ei, hyvä herra, älkää viekö sinne!
-
-— Miksi en veisi?
-
-— Mitä te pidätte tuosta hameesta, joka nyt on Stellan yllä? — Se sopii
-hyvin ja kaunistaakin häntä. Mutta eihän se ole teidän omia hameitanne?
-
-— Eihän toki; olen perinyt sen veljeni tyttäreltä, joka veljeni
-kuoltua oli kuin oma lapseni. Minun kehoituksestani hän meni Ristilään
-palvelukseen. Siellä hän sai hyvät vaatteet ja häntä kohdeltiin kaikin
-tavoin hyvin, niinkuin kerrottiin. Mutta kahden vuoden kuluttua oli hän
-entistään kurjempi ja hänen loppuansa en tahdo mainitakaan. Onneton
-tyttöraukka!
-
-— No, mihinkä sitten neuvoisitte minua viemään Stellan?
-
-— Puolen peninkulman päässä täältä on Ristilä ja sieltä on vielä pitkä
-virsta kappalaistalolle, joka on aivan lähellä kirkkoa. Kysykää sieltä
-pastoria, jonka nimi luullakseni on Ortman. Hän on ymmärtäväinen ja
-kelpo mies, joka kohtelee seurakuntalaisiaan hyvin... on sanalla
-sanoen hyvä palvelija Herran viinamäessä. Viekää Stella sinne ja
-kysykää häneltä neuvoa. Varmaankin hän on oleva teille hyödyksi. Suokaa
-anteeksi, että minä, joka olen köyhän torpparin vaimo, näin sekaannun
-teidän asioihinne, mutta minusta herra näyttää siltä kuin pitäisi
-huonompiakin ihmisinä, eikä aivan halveksisi heidän neuvoansa.
-
-— No, tahdonpa noudattaa kehoitustanne ja lähteä sinne. Tunnen olevani
-hyvin epävarma, jos yksinomaan luotan omaan ymmärrykseeni. Ja tästä
-saatte Stellan uusista vaatteista.
-
-— Kiitoksia, herra, se on liian paljo.
-
-— Kyytimies, menepä valjastamaan hevonen.
-
-Stella käsitti aivan hyvin, että hänen oli lähteminen Haraldin kanssa,
-tietämättä ensinkään minne piti matkustettaman. Hän käyttäytyi kuin
-kiltti lapsi, mutta hyvästellessään torpan emäntää, jota luultavasti
-ei vastedes enää tulisi milloinkaan näkemään, nousivat vedet hänen
-silmiinsä. Hän otti tanssiaispukunsa ja laski sen vaimon syliin,
-viitaten että hän pitäisi sen Stellan muistona.
-
-Pian rattaat mennä koluuttivat pitkin suon laitaa. Silloin Stella
-kalpeni ja nojautuen Haraldiin puristi hänen kättään. Harald hymyili ja
-kiersi kätensä hänen vyötäisillensä, ikäänkuin osoittaaksensa, ettei
-ollut syytä pelkoon, kun hän oli häntä suojelemassa. Yhtäkkiä Stella
-sanoi:
-
-— Voiko semmoinen olla isäni, joka heitti minut tuonne? Ja hän osoitti
-sormellaan suota.
-
-— Eihän isä sellaista tekisi. Hän ei suinkaan ollut sinun isäsi.
-
-Mielien olla niin kauvan kuin mahdollista hauskassa seurassa oli
-kyytimies alkanut ajaa hyvin verkalleen, varsinkin, kun ei kukaan
-käskenyt häntä kiiruhtamaan.
-
-— Tahdotteko, ystäväni, kuulla elämäkertani, joka on aivan lyhyt?
-
-— Puhu, _mia cara!_ Kuuntelen kernaasti.
-
-Luultavasti oli italiankieli ainoa, jota Stella puhui sujuvasti. Mutta
-saadakseen Haraldin ymmärtämään, hän nyt puhui kummallista siansaksaa,
-jossa oli kolme osaa italialaisia, kaksi ruotsalaisia ja yksi
-ranskalaisia sanoja, Harald käsitti hänen kertomuksensa näin:
-
-— Minulle on sanottu että olen syntynyt Italiassa ja vuoden olen siellä
-oleskellut, mutta minusta siellä oli niin kuuma, että ikävöitsin
-sieltä pois. Lapsuuteni ajoilta en muista kerrassaan mitään, ennenkuin
-vasta sitten, kun rupesin tanssimaan Tukholmassa. Ihmiset pitivät
-minusta, sanoen minua kauniiksi. Sittemmin olen tanssinut monessa
-paikassa ja saavuttanut yhä enemmän suosiota. En koskaan ole pitänyt
-seurasta, johon olen kuulunut. He olivat niin kummallisia, pelasivat
-ja joivat, jolloin aina olivat häijyjä minulle, niin että löivätkin
-minua. Kerron kaikki sinulle, jota pidän veljenäni. Isäni sanoi että
-tuo oli minulle omiansa, koska muutoin olisin tullut liian ylpeäksi.
-Mutta vähitellen he muuttuivat kohteliaammiksi ja muuan heistä, se
-joka miehistä oli paras nuoralla-tanssija, sanoi että ilman minua ei
-koko näyttelijäjoukko olisi ollut minkään arvoinen ja ehdotti, että me
-yhdessä lähtisimme karkuun ja perustaisimme oman seurueen, ellei isäni
-hyvällä luopuisi minusta. Kentiesi olisin tuon miehen kanssa karannut,
-koska hän oli minua kohtaan muita parempi ja koska en ollenkaan pitänyt
-isästä nyt. Mutta isäni suostuikin hänen pyyntöönsä. Eilen aamulla
-läksimme matkaan eräästä kaupungista, jonka nimen olen unhoittanut.
-Sulhaseni olisi tullut kanssani samoille rattaille, mutta isäni
-tahtoi vielä saattaa minut toiseen kaupunkiin. Matkalla oltaessa hän
-yöllä kysyi, eikö sulhaseni ollut suostutellut minua karkaamaan hänen
-kanssaan ja ehdottanut, että me omin neuvoin ansaitsisimme elatuksemme.
-En voinut kieltää. Silloin hän vallan hurjistui ja sanoi, että hän
-kernaammin ennen auringonnousua toimittaisi meidät molemmat hengiltä,
-ennenkuin sallisi meidän riistää häneltä hänen ansionsa. Näin sanoen
-hän riisui yltäni päällysvaatteet sekä kaikki koristukset ja kysyi,
-kumpaisenko kanssa kernaammin menisin naimisiin, sulhaseniko vai...
-hänen, joka oli olevinaan isäni. Ajoimme viimeisinä joukossa ja hän oli
-pysäyttänyt hevosensa. En ikinä, vastasin ja olin niin hämmästynyt,
-etten tiennyt mitä tehdä. Tiedä, etten olekaan... hän vaikeni... kaukaa
-kuului rattaiden kolinaa. Päätä heti paikalla, kiirehti isäni. En
-saanut puhutuksi, en voinut päättää mitään, vaan olin ääneti. Silloin
-hän koppasi minut syliinsä, astui muutaman askeleen tien sivuun ja
-kaikin voimin heitti minut kauvas. Vajosin suohon, yritin päästä ylös,
-mutta vaivuinkin yhä, syvemmälle. Hänen rattaansa kuuluivat vierivän
-pois, en nähnyt mitään, kun olin selin tielle päin. Yö oli kolkko; en
-enään uskaltanut liikahtaa, koska ympärilläni oleva jää oli pahoin
-haavoittanut käteni, näin... ne olisivat menneet aivan pilalle, jos
-vielä olisin hiemankin liikkunut... Taas kuulin pyöräin kolinaa;
-luulin että isäni oli katunut ja palasi auttamaan minua ylös... mutta
-sitten en enää kuullut mitään ja minä... en tiedä, puhuinko enää
-mitään, nukuin yhä sikeämmin... ja herätessäni huomasin, että sinä olit
-pelastanut henkeni.
-
-Näin sanoessaan tyttö loi katseensa maahan, mutta katsoi sitten
-Haraldia suoraan silmiin ja kysyi:
-
-— Miksi et sano mitään? Puhu toki jotakin!
-
-- Ikävöikö Stella sulhastaan?
-
-— En vähääkään. Hän ei ollut minulle niin paha kuin toiset, siinä
-kaikki. Mutta sanopas, etkö kertomuksestani ymmärtänyt mitä tarkoitin,
-nimittäin että mies, joka sillä tavoin teki, ei ollutkaan isäni?
-
-— Ymmärsin, lapseni; kahdesta seikasta käsitin sen varsin hyvin.
-
-— Sittenpä minun ei enää tarvitse hänestä välittää. Varmaankin viet
-minut sellaiseen paikkaan, jossa minun ei enää tarvitse nähdä häntä,
-eikä niitä toisiakaan?
-
-— Siihen saat luottaa. Tiedätkö mikä rakennus tuo tuossa on, joka on
-korkeampi kuin muut?
-
-— Eiköhän se liene kirkko, sellainen huone, jossa Neitsyt Mariaa
-rukoillaan?
-
-— Onko Stella koskaan käynyt kirkossa?
-
-— En koskaan; hän, joka oli olevinaan isäni sanoi, ettei siitä ole
-minulle mitään hyötyä.
-
-Harald hymyili surullisesti ja puristi hänen kättänsä.
-
-— Miksi nauroit? Enpä ennen ole nähnyt sinun noin nauravan, sanoi
-Stella.
-
-
-
-
-III.
-
-PASTORI ORTMAN.
-
-
-Pastori Ortman istui keinulaudalla yksinkertaisen asuntonsa edustalla,
-kahvia odotellessaan poltellen aamupiippuansa.
-
-Kuten kelpo isäntä ainakin, hän jo aamulla oli käynyt tarkastamassa
-erään renkinsä ja torpparinsa työtä ja katsomassa mitä vahinkoa viime
-yön halla oli tehnyt viljamaille, kiertäen pienet peltonsa moneen
-kertaan.
-
-Pian hänen pahat aavistuksensa toteutuivat. Ennen heilimöimistään
-arimmillaan oleva ruis oli pahoin vahingoittunut, eikä vehnän laita
-ollut juuri paremmin. Pienet perunanlehdet ja arat herneenvarret olivat
-kellastuneet ja retkallaan.
-
-Sellainen ei ilahuta maanviljelijää, joka otsansa hiessä on tehnyt
-työtä, toivoen parempaa tulosta. Ei siis sovi ihmetellä, että pastori
-istui hyvin totisena laudallaan, keinuen tavallista hiljempää.
-
-Pastori Ortman oli puolivälissä neljänkymmenen. Hän oli lyhyehkö mies
-eikä paksukaan, pikemmin laiha kuin lihava, joten ne, jotka luulevat
-papin arvokkuuden vaativan, että hän on hyvässä lihassa, tuskin
-olisivat häntä papiksi luulleetkaan. Vaikka hänen kasvonsa eivät
-suinkaan olleet kauniit, olivat ne kuitenkin sen laatuiset, että ne
-ensi silmäyksellä herättivät luottamusta, koska ne tekivät hänen muussa
-suhteessa vähäpätöisen ulkomuotonsa arvokkaan näköiseksi.
-
-Jo kymmenkunta vuotta oli hän ollut pienen seurakuntansa pappina,
-hakematta kertaakaan sieltä pois. Sitä asiaa ei hän ollut tullut
-edes ajatelleeksi ja vielä vähemmin kirkkoherrantutkintoa, minkä
-suorittaminen olisi ollut hänelle helppo tehtävä. Kun hänellä oli ollut
-kunniasija eräissä maisterinvihkiäisissä, niin häneltä ei suinkaan
-puuttunut maallisiakaan tietoja, joita sanotaan sellaisessa tutkinnossa
-eniten kysyttävän.
-
-Jos hänelle ilman matkustuksia, vaalisaarnoja ja muita vaivoja
-olisi tarjottu vaikka piispanistuin, niin hän ei olisi ottanut sitä
-vastaan. Niin suuresti hän oli kiintynyt pieneen seurakuntaansa, jonka
-sivistyttämistä hän piti elämäntehtävänään.
-
-Seurakuntalaisten ja heidän sielunpaimenensa välit olivat sellaiset,
-että he menivät hänen luokseen ikäänkuin lapset isänsä tykö ja hän
-puhutteli heitä kuin veli veljiään. Mutta hänen selittäessään heille
-saarnastuolissa Jumalan sanaa, eivät he enää muistaneetkaan, että siinä
-puhuikin vain ihminen.
-
-Hänen istuessansa keinulaudalla ajatuksiinsa vaipuneena, häiritsi häntä
-hänen vanha Regiina-niminen emännöitsijänsä, joka käveli tavallista
-vinhemmin.
-
-Tämä Regiina, joka oli yli viidenkymmenen oleva vanhapiika, oli
-viidennestätoista ikävuodestaan kymmenen vuotta palvellut hänen
-iso-isänsä ja iso-äitinsä sekä sen jälestä kaksikolmatta vuotta
-hänen vanhempiensa luona. Entisen "nuoren herran" saatua vakinaisen
-kappalaisviran, hän sittemmin oli siirtynyt hoitamaan tämän taloutta.
-
-Ei Ortman ollut jäänyt naimattomaksi siitä syystä, että Regiina niin
-hyvin hoiti hänen talouttansa... ei suinkaan.
-
-Asia vain oli suoraan sanoen se, ettei hän ollut milloinkaan ollut
-rakastunut.
-
-Eikä se, ettei hän koskaan ollut tuntenut tuota valtavaa tunnetta,
-riippunut siitäkään, että hän olisi ujostellut ja karttanut ihmisiä,
-sillä nuorempana hän oli katsellut paljonkin maailmaa, eikä
-vieläkään ollut muuttunut tuollaiseksi kömpelöksi maalaispapiksi,
-jolle uudenaikaiset ihmiset syystä nauravat. Päinvastoin vieraili
-hän joka paikassa pitäjässä ja vielä ulompanakin, jopa teki joskus
-ilman erityistä asiaa pieniä huvimatkoja kaupunkiinkin, jossa hänen
-monet tuttavansa ilomielin ottivat hänet vastaan. Siitä huolimatta
-ei ainoakaan nainen vielä ollut saanut hänen sydäntänsä sykkimään
-niin kovin, että hän olisi voinut pitää sitä rakkautena, joka oli
-korkeintaan ollut vain haaveksimista.
-
-Viisastelevien ihmisten kuulee väittävän että mies, joka on elänyt
-keski-ikään kertaakaan rakastumatta, varmaankin on pölkkypää, taikka
-hyvin epärunollinen olento. Mutta nämä ihmiset olkoot hyvät ja
-korjatkoot erehdyksensä sekä muistakoot, että sellainen mies, jos hänen
-sydämessään on rakkaudelle sijaa, useinkin voi olla todellisemmin
-runollinen kuin joutavanpäiväinen haaveilija, joka ikänsä kaiken on
-rakkauden hunajaa maistellut.
-
-Nämä välihuomautukset tehtyämme lienee parasta, että palaamme Regiinan
-luo, jonka esiintyminen onkin antanut niihin aihetta. Kuten jo
-mainittiin, olivat hänen askeleensa tavallista nopeammat ja hän näytti
-hyvin uteliaalta huutaessaan:
-
-— Kyytirattailla ajava herra ja nainen poikkeavat maantieltä tänne. Nyt
-ovat he jo veräjällä! Mitähän noilla lienee asiaa?
-
-— Regiina on hyvä ja lisää kahvia pannuun.
-
-Rattaat pysähtyivät ja niistä hyppäsi alas nuori mies, jolla oli
-kauniit ja jalot, miltei ylhäisennäköiset kasvot. Hän auttoi maahan
-nuorta tyttöä, joka mielihyvin näkyi nojautuvan hänen käsivarteensa,
-vaikka hyppäsikin alas notkeana kuin gaselli. Pastoria kummastutti,
-että tyttö, jolla oli niin hienopiirteiset ja ylevät kasvot,
-että hän tuskin saattoi olla alhaissäätyinen, kuitenkin oli niin
-yksinkertaisesti puettu, yllään vain pumpulihame ja päässä silkkihuivi.
-Pastorista tämä kaikki tuntui hieman oudolta ja uteliaisuus, ehkäpä
-myös jotkin muutkin ristiriitaiset tunteet saattoivat hänen verensä
-kiertämään jonkun verran vinhemmin. Hän nousi ja meni vieraita vastaan.
-
-Harald arvasi, että hänen edessään oli pastori ja vaikka se ei
-oikeastaan kuulunutkaan asiaan, niin hän kuitenkin kohteliaisuudesta
-esittäytyi ja sanoi:
-
-— Se että tähän aikaan päivästä tulen aivan ventovieraan luo, todistaa
-asiani olevan hyvin tärkeää laatua.
-
-Tähän Harald pysähtyi ja näkyi miettivän. Kääntyen sitten Stellan
-puoleen hän hiljaa lisäsi:
-
-— Suo anteeksi, Stella, että puhumme kieltä, jota et ymmärrä.
-
-— Aivan mielelläni suon anteeksi. Arvaanhan teidän puhuvan minusta, ja
-silloin lieneekin parasta etten ymmärrä mitään.
-
-Vieras kieli sekä tytön vieno ääni viehättivät niin pappia, ettei hän
-muistanut edes pyytää heitä astumaan sisään.
-
-Haraldin kertoessa viime yön tapauksista, istahti Stella keinulaudalle
-ja näkyi vaipuvan ajatuksiinsa. Samaten tapahtuu usein, että uskollinen
-koira levollisena ja välinpitämättömänä makaa loukossaan, eikä näy
-muistavankaan isäntäänsä, joka sillä kuitenkin alati on mielessään.
-
-Haraldin kertomus oli tietysti selvempi kuin Stellan, vaikka se
-välistä vähän erosikin siitä, hän kun arvasi yhtä ja toista, jota
-Stella ei niin suoraan maininnut. Molemmat herrat kävelivät vähintään
-neljännestunnin edestakaisin ja vain joskus Ortman jollakin pienellä
-kysymyksellä tai muistutuksella keskeytti kertomuksen. Sen päätyttyä he
-vielä ääneti jäivät kävelemään, Stellan istuessa kiltin lapsen tavoin
-paikallaan, katse maahan luotuna.
-
-Äänettömyyden katkaisi vanha Regiina, joka tuli kysymään, juotaisiinko
-kahvia ulkona vai sisällä. Hajamielisyydestään heräten hänen isäntänsä
-luontevammin kuin olisi maalaispapilta odottanutkaan, tarttui kumpaakin
-vierastaan käteen ja talutti heidät sisään.
-
-Juotuaan kahvinsa siirtyivät herrat saliin, jättäen Stella raukan
-taas yksikseen vierashuoneeseen. Hänen ajatuksiansa olisi ollut
-vaikea kuvailla, koska hän tällä hetkellä ei ajatellutkaan mitään, ja
-tunteita... niitähän ei käykään kuvaileminen.
-
-— On selvää, sanoi pastori Ortman, että hän on löydetty, taikka
-pikemmin varastettu lapsi. Mutta se ei kuulu tähän; pääasia on, että
-hän on turvaton. Olen samaa mieltä kanssanne, ettei sovi panna häntä
-kouluun. Mutta jotain on hänen hyväksensä tehtävä.
-
-Jos Harald olisi vain kuullut nämä pastorin sanat, hän varmaankin
-olisi pitänyt torpanemännän neuvoa huonona, tämä kun oli kehoittanut
-häntä kääntymään papin puoleen, ja olisi pitänyt häntä kehnona
-auttajana. Mutta pastorin vilkkaalla ja kauniilla katseella oli aivan
-päinvastainen vaikutus kuin hänen sanoillaan. Harald tunsi, että tämä
-oli oikea mies häntä neuvomaan ja puristi hänen kättään pitkään ja
-lämpimästi.
-
-Nyt seurasi jälleen äänettömyys ja sen kestäessä muistui Ortmanin
-mieleen hänen tuhoutunut viljansa. Tämä johti hänen ajatuksensa
-erääseen suunnitelmaan, jota hän luultavasti ei olisi tullut
-ajatelleeksi, jos hänen peltonsa olisivat säästyneet hallalta.
-
-Erikoisemmat luonteet katsovat kaikkea täällä maailmassa toiselta
-kannalta kuin jokapäiväiset ihmiset. Jos edelliset joskus katsovat
-niin kauas, että menevät liian pitkälle ja joutuvat harhaan, niin
-on kuitenkin varmaa, että ne katsovat jälkimäisiä pidemmälle.
-Kerrotaanpa Kustaa III:sta, että hän, jouduttuaan Venäjän kanssa
-sotaan, mikä oli sitä uhkaavampi, kun kapina hänen omassa maassaan
-samaan aikaan lamautti hänen voimansa ja hän sen lisäksi vielä sai
-kuulla, että tanskalaiset olivat hyökänneet maahan, silloin yhtäkkiä
-oli huudahtanut: _nyt olen pelastettu_, jonka kuullessaan läsnäolevat
-luulivat kuninkaansa tulleen hulluksi. Hän päätti nimittäin itse
-omaksi ja valtakuntansa pelastukseksi kehoittaa taalalaisia kapinaan
-sekä saada voimaan yhdistys- ja vakuutuskirjan. Mitkä seuraukset siitä
-koituivat, sen kertoo meille historia.
-
-Jotakin tuollaista kuninkaallista jalomielisyyttä oli pieniin oloihin
-katsoen myös pastori Ortmanissa, koska hallan tuhoama vilja johti
-hänen ajatuksensa siihen suuntaan, että hän mahdollisesti voisi ottaa
-Stellan omaksi lapsekseen, elättää ja vaatettaa, hoitaa ja suojella,
-kasvattaa ja sivistyttää häntä. Ja hän piti sitä runsaana korvauksena
-yhdestä vuodentulosta, piti sitä suurena onnena ja satona, joka antaisi
-tuhatkertaisesti takaisin. Hän oli tosin köyhä, mutta tämä tekisi hänet
-rikkaaksi.
-
-Muistamme Haraldinkin kotvan hautoneen tällaista ajatusta, mutta osaksi
-täytymyksestä, osaksi sen vuoksi, että hän epäili omaa kykyänsä tai
-nuhteettomuuttansa, oli hän sen hyljännyt. Sellaista Ortman ei tullut
-ajatelleeksi, ja siksipä hän olikin kykenevämpi sellaiseen toimeen.
-Sillä jonkun ajatuksen toteuttamiseen vaaditaan itseluottamusta ja oman
-arvon tuntoa, kun sitä vastoin itsensä epäileminen ei ennusta mitään
-hyvää. Ja pastorin ilmoittaessa Haraldille haluavansa ottaa tämän
-lapsen kasvatettavaksensa, oli hänen äänensä niin vakava ja katseensa
-niin lempeä, että se teki Haraldiin hyvän vaikutuksen.
-
-Vielä kerran hän tunsi, että tähän mieheen voi luottaa ja yhä uudelleen
-hän puristi papin kättä. Sitten he menivät Stellan luo, joka äkkiä
-nousi ja kysyvästi katseli Haraldia. Tämä sanoi:
-
-— Pyysit minua viemään sinut sellaiseen paikkaan, jossa sinun ei enää
-tarvitsisi nähdä häntä, jota luulit isäksesi, eikä niitä toisiakaan.
-
-— Niin, sehän olisi minulle hyvä.
-
-— Tämä on sellainen paikka ja hän, joka tästä lähtien tahtoo olla
-sinulle isän sijaisena, seisoo tuossa.
-
-— Onpa entisen ja uuden isäni välinen erotus suuri. Tätä saatan katsoa
-suoraan silmiin.
-
-Ei Harald enempää kuin Ortmankaan luulleet hänen niin pian mukautuvan
-uusiin oloihinsa. Mutta hän oli muuttunut niin välinpitämättömäksi,
-että pieni lapsikin olisi voinut häntä hallita, saatikka sitten Harald,
-jolle hän oli kiitollisuudenvelassa henkensä pelastamisesta.
-
-Kotvan äänettömyyden jälkeen Stella katsoen arasti Haraldia, sanoi:
-
-— Mutta tulethan sinä kuitenkin olemaan veljeni?
-
-— Niin kauan kuin elän tahdon olla veljesi.
-
-— Ja sinäkin jäät tänne, jotta meillä on sama isä. Eikö niin?
-
-— Ei. Mutta minä tulen asumaan täällä lähellä, niin että saat tavata
-minut usein.
-
-— Suo anteeksi, isä, sanoi Stella Ortmanin puoleen kääntyen, suo
-anteeksi, että luulin hänenkin jäävän tänne. Mutta ehkä lieneekin
-parempi, ettei hän asu täällä, eikä Stella hänen lähtiessänsä ollenkaan
-itke.
-
-Ortman pyysi Haraldia jäämään edes päiväksi tai pariksi, jotta he
-yhdessä saisivat keskustella Stellaa koskevista asioista. Kun Harald
-lupasi jäädä päiväksi, katsottiin tarpeelliseksi lähettää pois
-kyytimies, jolle annettiin todistus hänen viipymisensä syystä. Harald
-antoi myös tuon merkillisen yön toverilleen tarpeellisia tietoja, joita
-tämä tietysti oli utelias kuulemaan, eikä Harald myöskään tahtonut,
-että Stellan tuleva kohtalo pidettäisiin salassa, ainakaan siltä, joka
-oli ottanut osaa hänen pelastamiseensa.
-
-Erikoiset, yhdessä eletyt tapaukset synnyttävät ihmisissä keskinäistä
-ystävyyttä, ja kun hyväntahtoinen kyytimies viimeinkin lähti, oli hänen
-mielensä hyvin liikutettu ja hyvästellessään hän suuteli sekä Haraldin
-että Stellan kättä. Sitten hän nousi rattailleen ja, antaen hevosensa
-laiskasti hölkytellä, kääntyi vielä monesti katsomaan taaksensa, kunnes
-katosi näkyvistä. Emme enää vastedes tapaa häntä tässä kertomuksessa.
-
-Aamiaista syötäessä, jolloin pieni madeirapullokin tuli näkösälle,
-huomasivat molemmat herrat yhtäaikaa, että heidän yhteinen, jalo
-pyrkimyksensä ei sallisi heidän olla toisiansa sinuttelematta.
-
-Stellan kanssa sovittiin, että hän sanoisi Haraldia sinuksi tai
-veikoksi; Ortmania taas hän oman mielensä mukaan saisi nimittää milloin
-isäksi tai veljeksi, milloin ystäväkseen, sinuksi tai Erkiksi, joka oli
-pastorin ristimänimi.
-
-— Ystäväkseni häntä halulla mainitsisin, sanoi tyttö, koska olen saanut
-siihen luvan.
-
-Näin sanottuaan hän purskahti katkeraan itkuun ja vilkaisi heihin
-ikäänkuin katsoakseen, oliko tuo kaikki totta. Ja hänen nähdessään,
-että niin oli, yltyi hänen itkunsa, eivätkä nyyhkytykset tahtoneet
-lakata. Tällä tavoin luonnonlapsi ilmaisi ilonsa.
-
-Katsahtaessaan jälleen ylös, hän näki toistenkin itkevän. Silloin hän
-tyyntyi ja kyynelsilmin hymyillen sanoi:
-
-— Stellan elämässä tämä on ensimäinen päivä. Entiset ovat olleet vain
-pahaa unta.
-
-Suudellen hänen kiharaista päätään sanoi pastori:
-
-— Suokoon Jumala, että elämäsi vastedes olisi todellisuutta, taikka —
-jatkoi hän hiljaa — taikka valoisaa ja ihanaa unelmaa!
-
-Päivän loppu vietettiin mitä hauskimmin. Monella eri tavalla koetettiin
-houkutella Stellaa tuomaan ilmi kehittymättömiä käsitteitään ja
-etupäässä tapahtui se leikillä, koska pastori vasta myöhemmin täydellä
-todella rupeaisi häntä opettamaan, minkä toimen Harald mielellään
-luovuttikin hänelle.
-
-Pastori näytti Stellalle huoneen, jossa hän tulisi asumaan. Se oli
-pieni, valoisa ja iloinen suoja, josta oli näköala kirkolle ja joelle.
-
-— Ja tämänkö saan oikein omaksi huoneekseni! Stella ihmetteli ja
-taputteli pieniä käsiään. Tuolla raukalla ei koskaan ollut ollut mitään
-erityistä suojaa, eikä hän edes ollut asunutkaan sellaisessa, paitsi
-joskus jonkun päivän.
-
-— Ja tämä pieni kaappiko on minun? Ja pian ehkä saan jotain siihen
-panemistakin.
-
-Tässä keskeytti hänet Harald, joka puhui pastorille suomeksi, jottei
-Stella sitä ymmärtäisi:
-
-— Varmaankin lupaat suostua pyyntööni. Anna minun täyttää tämä pieni
-kaappi.
-
-Pastori naurahti. Hän tiesi aivan hyvin, että lahjoittaminen tässä
-suhteessa oli heille kumpaisellekin yhtä mieluista kuin saaminenkin.
-Eikä hän kadehtinut ystävältään tätä pientä iloa, koska ei tahtonut
-pitää kaikkea hyvää omaa itseänsä varten.
-
-— Olkoon menneeksi, koska näin tahdot, veli kulta! Mutta vain
-ensimäiset vaatteet sinä saat ostaa.
-
-— Ja osaksi toiset ja kolmannetkin? väitti Harald.
-
-— Jopa nyt jotakin! No, saadaanhan nähdä, vastasi pastori nauraen.
-
-Ei viipynyt kauan, ennenkuin muuan keski-ikäinen rouva kirkonkylästä
-tuli pastorin pyynnöstä ottamaan hameiden mittaa y. m. Stellan
-nähdessään hän hämmästyksestä huudahti, tämä kun oli aivan jonkun
-naisen näköinen, jonka hän nuoruudessaan oli nähnyt, vaikka ei
-muistanut, kuka se oli.
-
-Pastori tunsi rouvan kelpo ihmiseksi, jonka vuoksi hänelle uskottiin
-Stellan pitovaatteiden tekeminen, jonka ohella hän sai toimekseen
-kaikkien kankaitten ostamisen j.n.e. Laskettiin, paljonko tulisi
-maksamaan määrätty luku hameita, saaleja, liinavaatteita y.m., joiden
-laatu myös määrättiin. Harald, joka tässä tilaisuudessa oli mielestänsä
-hyvin rikas, arveli että neljäsataa markkaa koko vaatetuksesta ei ollut
-lainkaan liikaa. Rouva taas puolestansa sanoi saavansa voittoakin,
-niin että tyytyväisyys oli molemminpuolinen. Harald maksoi etukäteen
-suuren osan sovitusta rahamäärästä, eikä se ollenkaan pilannut asiaa.
-Rouva läksi tyytyväisenä ja ihmetellen, kuka tämä salaperäinen tyttö
-oikeastansa oli. Vähän hän tosin oli saanut kuulla pastorilta, mutta
-tämä ei hänen mielestänsä läheskään riittänyt.
-
-Tänä merkillisenä päivänä, jonka kuluessa kolmesta siihen asti
-toisilleen aivan ventovieraasta ihmisestä oli tullut miltei sisarukset,
-olivat niin hyvin pastori kuin Haraldkin illalla huomaavinaan, että
-Stella jo paremmin ymmärsi heidän puhettaan sekä myös itse vähän osasi
-käyttää ruotsia. Olipa siinä nyt perää tai ei, mutta ainakin pastori
-siitä sai hyvää toivoa Stellan opinhaluun nähden.
-
-— Kuinka nyt ensi alussa aijot hänen suhteensa menetellä ja mitä
-opetustapaa tulet käyttämään? kysyi Harald, joka opetustapaa
-mainitessaan naurahti vähän ivallisesti, osoittaen kuitenkin samalla
-täyttä luottamusta vanhemmalle ystävälleen.
-
-— Kuinkako alussa aijon menetellä? Kuljettaa häntä ihanassa
-luomakunnassa ja, näytellen hänelle pellot ja niityt, metsät, vuoret
-ja laaksot, puhella hänen kanssansa. Täällä kotonakin tulemme
-keskustelemaan oppiaksemme toisiltamme, hän minulta ja minä häneltä.
-
-Pastorin näin puhuessa olivat hänen kasvonsa miettiväiset ja
-miellyttävät. Aivan hyvin hän aavisti, kuinka paljo hänelläkin oli
-oppimista tältä lapselliselta ja tietysti sangen taitamattomalta
-tytöltä.
-
-— Varmaankin olet tänä ainoana päivänä tullut huomanneeksi, kuinka
-kiihkeästi minä rakastan maamme kieltä, Suomea, jatkoi pastori,
-puheenaihetta muuttaen. Kuitenkaan ei minun — ainakaan ensi alussa
-— sovi puhua tätä kieltä Stellalle, vaikka ensin olin niin aikonut.
-Luontoni ei sallisi minun antaa valistuksen tarpeessa olevan ihmisen
-vaivata itseään kielellä, joka on hänelle aivan vieras. Opetusaikana
-voisivat kentiesi siten monet taipumukset, monet uudet ja arat, ehkäpä
-vielä epäselvät käsitykset haihtua ja kovettua. Mutta hänen korvansa
-on jo tottunut ruotsinkieleen ja kuukauden kuluttua hän jo osaa sitä
-välttävästi puhua. Ruotsia siis aluksi aijomme käyttää.
-
-— Suo anteeksi että ollenkaan otin puheeksi, kuinka aijot menetellä,
-sanoi Harald. Huomaanhan yhä selvemmästi, että sinä jos kukaan olet
-sopiva tähän toimeen ja toivotanpa sinulle siinä Jumalan siunausta ja
-hyvää menestystä. Ja sinusta, Stella, minä toivoisin että rupeaisit
-pitämään Erkistä enemmän kuin kenestäkään muusta ihmisestä maan päällä.
-
-Katsein, joka siirtyi toisesta toiseen, Stella vastasi:
-
-— Te molemmat olette ainoat ystäväni ja teistä minä pidän kaikkia muita
-enemmän.
-
-— Ja nyt, Erkki, sanoi Harald, ikäänkuin väkisin olisi tahtonut erota
-seurasta, joka oli tullut hänelle niin rakkaaksi, nyt minun täytyy
-muistuttaa, että lupasit minulle hevosen Ristilään.
-
-— En tahdo vaatia sinua jäämään, koska muutenkin sanot pääseväsi
-perille päivää myöhemmin kuin olet luvannut. Mutta pieni lähtöryyppy,
-jonka sanotaan olevan meille suomalaisille niin mieleisen, ei suinkaan
-liene vahingoksi. On todellakin tarpeen, että vähän rohkaiset itseäsi,
-saapuessasi ensi kerran Ristilään, josta niin paljon pahaa juorutaan
-ja joudut tekemisiin sen salaperäisten ja ylpeiden asukkaiden kanssa.
-Mutta huomaanpa rupeavani tässä ilkeäksi, johon minulla heihin nähden
-ei suinkaan ole mitään erityistä syytä.
-
-— Minua on kyllä varoitettu ja koetettu pelottaa koko toimesta, mutta
-se on, totta puhuakseni, vain kiihottanut minua yrittämään. Ehkä en
-muuten olisikaan ruvennut kotiopettajaksi.
-
-— Toivotan sinulle toki onnea, ja joka tapauksessa olen ystäväsi, jonka
-turviin toisinaan saat paeta.
-
-Lieventääksensä näiden sanain ylen vakavaa tarkoitusta, pastori
-ikäänkuin itseänsä pilkaten naurahti. Mutta Harald käsitti asian
-toiselta kannalta ja vastasi:
-
-— Ainakin on minulla sinussa ystävä, johon saan turvautua ja jolta voin
-pyytää neuvoa... jos niitä tarvitsen.
-
-Monta sanaa ei sen jälkeen vaihdettu. Jäähyväiseksi Harald lujaa
-puristi pastorin kättä sekä suuteli Stellaa otsalle. Hänen noustuaan
-rattaille, seurasivat toiset häntä maantielle, josta jo Ristilä näkyi.
-
-— En pidä tuosta harmaasta linnasta, jonne Harald lähtee, puhui Stella
-ikäänkuin itsekseen, pääseekö hän edes enää sieltä pois?
-
-— Melkein joka päivä tulen teillä käymään, vastasi Harald. Voikaa sillä
-välin hyvin!
-
-Hän lähti ja nyt oli pastori kahdenkesken Stellan kanssa. Miksi hänen
-sydämensä sykki niin rajusti nyt, kun hän oli jäänyt kahdenkesken tuon
-taitamattoman tytön kanssa? Sen vuoksi, että hän nyt vasta käsitti,
-mihinkä oli sitoutunut. Kolmannen läsnäolo vaikutti, ettei hän niin
-syvästi sitä ajatellut, ja nyt oli tämä kolmas poissa. Huomenna hänen
-opettajatoimensa alkaisi, mutta millä alottaisi, mistä nytkin puhuisi
-hänelle? Sanoin hän tosin ei tätä kysynyt, mutta sellaiselta tuntui
-hänessä itsessään.
-
-Kun pastori oli jäänyt yksin tämän aivan taitamattoman tytön kanssa,
-tuntui hänestä ikäänkuin tämä olisi ollut jonkinmoinen voimakas
-hallitsijasielu. Ja tämä vaikutus oli sitä voimakkaampi, kun hän oli
-ottanut tehtäväkseen häntä sivistyttää ja opettaa hänelle kaikkea,
-mitä tässä matoisessa maailmassa tarvitaan. Mutta nyt hän epäili omaa
-kykyänsä.
-
-Niin, jopa hän rupesi epäilemään puhdasta tahtoansakin sekä tämän
-tehtävänsä vaikuttimia. Ehkä oli yhtenä vaikuttimena myös jonkinmoinen
-turhamainen ja epäselvä toivo saada kasvattaa naista oman mielensä
-mukaan, tehdäkseen hänestä sellaisen, jonka olisi tahtonut omakseen.
-
-Näiden ajatuksien valtaamana hän oli luonut katseensa alaspäin, mutta
-silloin herätti hänet Stellan ääni:
-
-— Älä, hyvä ystävä, noin katso maahan. Katso minua ja katsele taivasta,
-niin et näytä noin synkältä.
-
-Nämä sanat vaikuttivat häneen sähkövoiman tavalla. Hän katsahti
-taivaaseen ja sitten lempeästi Stellan silmiin ja sanoi:
-
-— Niinpä niin. Taivasta ja sinua katsellessani opin, kuinka sinua on
-opetettava, jotta pääsisit kerran taivaaseen. Jumala, joka on luonut
-taivaan, maan ja ihmiset, on myös luonut sinut, tyttöni. Jumala, joka
-näkee meidät, joka meitä suojelee ja pitää meistä huolen, on myös
-armosta minun kauttani opettava sinulle tiensä. Oletko koskaan kuullut
-puhuttavan Jumalasta?
-
-— Jumala, sehän on italiankielellä _Dio_. Enpä ole usein kuullut heidän
-häntä mainitsevan. Mutta kuitenkin olen ymmärtänyt, että Jumala on
-olemassa ja, ollessani yksin, olen usein langennut polvilleni, näin.
-
-Näin sanoen hän katuvaisen tavalla notkisti polvensa, Vaikka ei
-ymmärtänyt mitään pahaa tehneensä.
-
-Silloin pappikin lankesi polvilleen ja nöyryytti itsensä Jumalan edessä.
-
-Ja hän sai lohdutuksen, avun ja voiman.
-
-Haavanlehdet eivät enää lipattaneet ja aurinko oli mennyt mailleen.
-
-
-
-
-IV.
-
-KOTIOPETTAJA JA PERHE.
-
-
-Kotiopettajan tointa pidetään tavallisesti opintoja harjoittavan
-nuorukaisen viho viimeisenä hätäkeinona. Voima, jonka hän niin
-hyvin tarvitsisi oman itsensä kehittämiseksi, lamautuu, kun hänen
-ennen aikojansa täytyy ruveta toisia opettamaan, mikä useinkin
-hänen oppilaihinsa nähden on hyvin epäkiitollista työtä. Kuitenkin
-kuullaan semminkin naisten kehuvan kotiopettajan tointa erinomaisen
-sivistyttäväksi nuorille miehille, joilla sitä ennen on ollut vain
-koulutietoja, mutta joilta on puuttunut esiintymiskykyä. Tietämättänsä
-tällaiset naiset pitävät sangen tärkeänä asiana, että nuorukainen
-sievästi ja keveästi siirtää tuoliansa, että hän ei ole neuvoton siitä,
-mihin asettaa kätensä, että sopivasti osaa käyttää seuraelämässä
-tavallisia korulauseita — sanalla sanoen, että hän kaikin puolin osaa
-käyttäytyä somasti ja kohteliaasti.
-
-Harald Thalberg tavallisesti käsitti asiat toiselta kannalta kuin muut
-ja niin hän teki nytkin. Hän näet alotti opettamisen silloin, kun
-muilla oli tapana se päättää.
-
-Ehk'ei se kuitenkaan olisi johtunut hänen mieleensä, ellei uteliaisuus
-olisi häntä kiihoittanut. Ristilän vapaaherra oli jo puoli vuotta
-kuulustellut opettajaa lapsillensa, ja kun hän tarjosi hyvänlaisen
-palkan, olisivat useatkin nuorukaiset mielellään ottaneet tämän toimen
-vastaan, mutta Ristilän ja sen omistajan huono maine pelotti heitä,
-niin että he peräytyivät. Tämä houkutteli Haraldia, jota kaikki
-salaperäinen viehätti; häntä huvitti tutkia tällaisten huhujen alkua ja
-siis hän ryhtyi siihen, johon eivät muut uskaltaneet ruveta.
-
-Vähän ennen auringonlaskua hän saapui perille. Hän ajoi käyden läpi
-puiston, jotta paremmin saattaisi katsella rakennuksia ja istutuksia.
-
-Puisto oli romantillinen ja synkkä. Tuuheita kuusia, koivuja ja haapoja
-kasvoi siellä sekaisin. Hän oli kyllä ennenkin nähnyt kuusien kasvavan
-koivujen seassa ja pitänyt sitä kyllä kauniina, mutta se, että täällä
-oli haapojakin, ei häntä oikein miellyttänyt. Haapametsä semmoisenaan
-on kyllä kaunis, mutta jos tämä puu kasvaa hajallaan koivujen ja
-kuusien seassa, niin se tekee kamalan ja vastenmielisen vaikutuksen.
-
-Erään tällaisen haavan juurella hän huomasi hautakiven, jossa luki
-Henrik Henning, syntynyt 1815 kuollut 1817. Olisipa tuo poika saanut
-elää ja olla täällä linnassa, jotta minulla ajan kuluksi olisi ollut
-samanikäinen puhetoveri, ajatteli Harald.
-
-Pian oli kuljettu puiston läpi ja kyytipoika juoksi aukaisemaan
-pihaporttia, joka oli iso ja paksusta raudasta tehty ja joka kovasti ja
-pahaa ennustaen narisi.
-
-Kolinan kuultuaan riensi yksi palvelustytöistä paikalle. Hän näytti
-hyvin ylpeältä ja kysyi nenäkkäästi:
-
-— Herra on kai se, jota tänne on odotettu?
-
-Harald tiesi aivan hyvin, kuinka mahtavia palkolliset paremmissa
-paikoissa yleensä ovat. Hän ei siis ensinkään nolostunut, vaan vastasi
-ivallisesti:
-
-— Arvasitte aivan oikein, armollinen neiti; teidän luvallanne
-todellakin aijon tänne... Ja nyt näytät sinä, missä huoneeni on, heti
-paikalla!
-
-Mitään vastaamatta nousi palvelustyttö toiseen kerrokseen ja osoitti
-hänelle huoneen, joka oli ullakkokamari.
-
-Siinä, mihin kiertoportaat päättyivät ja mistä ullakko alkoi, heräsi
-Haraldissa yksi noita kummallisia, unelmantapaisia muistoja, joihin
-erinäiset paikat toisinaan antavat aihetta. Tuntuu ikäänkuin joskus
-ennenkin olisi ollut ihan samallaisessa paikassa ja silloin tuntenut
-aivan samaa kuin nyt. Paikka ja tunteet vaikuttavat meihin niin
-valtavasti, että meistä on ikäänkuin meidät olisi siirretty kauas
-menneisyyteen. Mutta pian nämä tunteet haihtuvat, emmekä yritäkään
-selvittää noita salaperäisiä mielikuvia.
-
-Harald oli hyvin tyytyväinen ullakkohuoneeseensa. Yleensä hän piti
-tällaisista erillään olevista huoneista ja tämä oli sitäpaitsi
-tarpeeksi tilava sekä hyvin kalustettu. Ei hän kuitenkaan kauvan
-ehtinyt katsella ympärillensä, ennenkuin sama palvelustyttö, joka äsken
-oli käyttäytynyt niin kopeasti, avasi oven ja kohteliaalla, miltei
-nöyrällä tavalla pyysi maisteria tulemaan alas, koska illallispöytä oli
-jo katettu.
-
-Samassa paikassa kuin äskenkin, siinä missä käsipuut alkoivat, heräsi
-hänessä uudelleen sama tunne, sama unelmantapainen, hämärä muisto.
-Mutta koko tahtonsa voimalla hän karkoitti sen luotaan ja riensi nopsan
-ja ketteräjalkaisen palvelustytön jälessä. Hänen oli vielä kuljettava
-eteisen, salin ja vielä kolmannenkin huoneen läpi, ennenkuin hän tuli
-siihen, niissä perhe oli koolla.
-
-Vapaaherra tuli häntä vastaan kätelläksensä, mutta jäikin seisomaan
-ja loi silmänsä maahan. Tämä vapaaherran kummallinen hämmästys oli
-vaikuttaa Haraldiinkin, niin että hänkin oli punastumaisillaan... joka
-olisi ollut mitä kiusallisinta... mutta samassa vapaaherra jo tointui
-ja katsoen häntä rohkeasti sanoi:
-
-— Suokaa anteeksi hajamielisyyteni, herra maisteri! Nähdessäni
-ensi kerran ihmisiä, minun aina käy niin, että heidän ulkomuotonsa
-muistuttaa minulle jotain rakasta vainajaa tai poissaolevaa tuttavaa.
-Niin kävi nytkin. Kuitenkin: terve tuloa!
-
-Hän löi kättä, mutta tapa, jolla hän sen teki, oli niin kylmä ja
-veltto, ettei se ensinkään ollut Haraldille mieleen. Ja yhtä vähän
-vapaaherran ulkomuoto miellytti häntä. Hänen katseensa oli tosin
-terävä ja hän katsoi ihmisiä suoraan silmiin, mutta tässä katseessa
-ei kuitenkaan ollut mitään hyvää ja luotettavaa. Näytti ikäänkuin
-hän olisi totuttautunut katsomaan ihmisiä silmiin, ikäänkuin sillä
-peittääksensä teeskentelyänsä.
-
-Pituudeltaan parooni oli keskikokoinen, mutta muuten roteva. Nuorena
-hän näytti olleen kaunis, mutta nyt oli hänen otsansa kamalasti
-rypyssä, mikä usein on hurjien himojen seurauksena, suu hymyili
-ilkeästi ja alahuuli oli inhottavasti nyrpistynyt. Tämä ei näyttänyt
-luotettavalta, eikä hänen harmahtava tukkansakaan herättänyt katsojassa
-kunnioitusta.
-
-Harald muisteli joskus nähneensä vapaaherran näköisen roiston.
-
-Hän oli niin kiintynyt katselemaan vapaaherraa, että tuskin olisi
-tullut vilkaisseeksi toisia, ellei vapaaherra olisi esittänyt jokaista
-vuoronperään. Tämä kohteliaisuus ihmetytti Haraldia, koska hän oli
-kuullut kerrottavan, ettei vapaaherra koskaan ennen kotiopettajain
-suhteen ollut nähnyt sitä tarpeelliseksi.
-
-Ruotsalainen kamarijunkkari v. Assar oli noin puolivälissä
-neljänkymmenen oleva mies, ulkomuodoltaan kelmeä ja kivulloisen
-näköinen. Hän oli pitkä ja soreavartaloinen, mutta hänen silmäinsä
-kirkkaus näkyi kadonneen, lieneekö siihen ollut syynä sairaalloisuus
-vaiko irstas elämä.
-
-Muutaman päivän hän oli ollut Ristilässä vieraana ja tulisi viipymään
-niin kauan kun terveysvedenjuontinsa kestäisi.
-
-Kolmannen seurassa olevan herran vapaaherra esitti ikäänkuin
-sivumennen, mainiten välinpitämättömästi hänen nimensä: herra v. Nit.
-Tälle miehelle vapaaherra ei siis näkynyt antavan mitään erityistä
-arvoa. Luultavasti hän oli jonkinmoinen pehtoori, kirjanpitäjä taikka
-muu sellainen, ajatteli Harald ensi silmäyksellä.
-
-Hän näytti olevan melkein samanikäinen kuin vapaaherrakin, mutta
-eivät hänenkään harmahtavat hapsensa näyttäneet Haraldin mielestä
-kunniakkailta. Muuten herra v. Nitillä näytti olleen hyvät päivät.
-Hänen lyhyt ja tanakka vartalosta ei ollut voimakas, niinkuin
-tavallisesti sellaiset ovat, vaan lihava ja pöhistynyt, luultavasti
-ylellisestä juomisesta. Nytkin saattoi huomata, että yksinomaan häntä
-varten tarjolla olevaa konjakkipulloa oli liiaksi kallisteltu.
-
-Vapaaherran esittäessä näin ohimennen herra v. Nitin, näki Harald
-tarpeelliseksi mennä kädestäpitäen häntä tervehtimään. Herra v. Nit
-nousi puoliksi tuoliltaan, mutta lysähtikin takaisin istualleen, kun
-hänen juopottelemisesta hämärät silmänsä nyt selvemmin erottivat
-Haraldin. Hänen verevät kasvonsa hieman vaalenivat, hän veti syvään
-henkeänsä ja änkytti:
-
-— _Oh, c'est une merveille!_
-
-Herra v. Nitin mielenliikutus ei jäänyt vapaaherralta huomaamatta ja
-hän sanoi:
-
-— Lyönpä vetoa, että herra v. Nit maisterissa huomaa saman
-yhdennäköisyyden kuin minäkin, niin silmiinpistävä se todellakin on!
-Eikö mielestänne maisteri Thalberg ihmeellisesti muistuta yhteistä
-ystäväämme, herra v. Rohlia?
-
-— Rohlia — herra v. Nit verkalleen toisti, mutta jatkoi sitten
-kiihkeästi: — kas, hänen näköisensähän maisteri juuri onkin!
-
-Harald oli huomaavinaan, että vapaaherra nuhdellen katsahti v.
-Nitiin. Kaiken tämän ohessa hän kuitenkin oli ehtinyt tervehtiä rouva
-Orrbergia, joka oli talossa emännän sijaisena, millä tarkoitamme, että
-hän vapaaherran toisen rouvan kuoltua oli itsevaltiaasti hallinnut sekä
-sisätaloutta että karjanhoitoon kuuluvia asioita.
-
-Talossa oli neljä lasta, kaksi edellisestä ja kaksi jälkimäisestä
-avioliitosta. Irene neiti oli seitsemäntoista ja hänen Aleksi-niminen
-veljensä neljäntoistavuotias. Solmu oli kahdeksan ja pikku Ulla vain
-viiden vuoden ikäinen.
-
-Harald katseli tutkivasti näitä ihmisvesoja. Hänestä he näyttivät
-hyvin hiljaisilta ja miettiväisiltä, melkeinpä ikäänkuin joku suru
-olisi heitä painanut. Molemmat pojat olivat sitäpaitsi kalpeita ja
-ruumiinrakenteeltaan heikkoja. Pikku Ulla oli ainoa, joka näytti
-rauhalliselta, eikä ujostellut. Hän vain hiipi sisarensa viereen,
-ehkäpä enemmän tätä hyväilläksensä kuin etsiäksensä häneltä turvaa.
-
-Lapset tekivät Haraldiin miellyttävän vaikutuksen. Hän tunsi
-kiintymystä heihin ja piti heistä jo etukäteen.
-
-Illallisen syötyä vapaaherra sanoi Haraldille:
-
-— Jotta päivä päättyisi hauskasti, pyydän saada kuulla maisterin
-laulavan.
-
-Oli siirrytty salonkiin. Iso avoinna oleva flyygelipiano osoitti,
-että Irene neiti oli hiljan soittanut. Paroonin kehoittaessa Haraldia
-laulamaan, tämä sattumalta vilkaisi Ireneä, joka surullisin ja vakavin
-katsein vastasi hänen silmäykseensä.
-
-— Tyttö parka, ajatteli Harald, varmaankaan et ole onnellinen!
-
-Hän istahti pianon ääreen ja itse säestäen lauloi laulun, jonka
-sisällön jo arvaa nimestäkin. Se oli "Yksinäisen tytön suru."
-
-Haraldin ääni ei ollut erikoisen kaunis ja laulaessaan hän ei
-noudattanut minkään erityisen laulamistaidon sääntöjä, mutta osasi
-hyvin hallita ääntänsä ja lauloi intomielisesti ja tunteellisesti
-kuin sävelet olisivat nousseet suoraan hänen sydämestänsä. Näin hän
-ihastutti kuulijoitansa enemmän kuin moni, jolla on parempi ääni ja
-joka on enemmän harjoitellut.
-
-Syystä kysyttänee, kuinka vapaaherra tiesi Haraldin osaavan
-soittaa ja laulaa. Asian laita oli niin, että hän, hakiessaan
-sanomalehti-ilmoituksilla lapsilleen opettajaa, erityisesti oli
-maininnut, että semmoinen olisi otollisempi, joka osaisi myös opettaa
-laulua pianon säestyksellä. Vastauksessaan Harald myönsi harrastavansa
-soitantoa ja lupasi antaa tässä aineessa opetusta kaksi tuntia
-viikossa. Ja tähän hän suostui sitä kernaammin, kun arvasi tätä
-opetusta annettavan vapaaherran vanhimmalle lapselle, Irene neidille,
-josta hänellä kulkupuheitten mukaan oli jonkunmoinen epäselvä käsitys.
-Harald piti jo ennestään nuorista naisista, eikä siis katsonut heidän
-opettamistansa ylen rasittavaksi. Työtä se tosin oli, mutta ehkäpä
-hauskaakin.
-
-Laulun päätyttyä parooni kiitti ja sanoi, että sellainen, joka
-itse laulaa niin kauniisti ja taidokkaasti, on varsin sopiva muita
-opettamaan.
-
-— Se on vanhin lapseni, joka tulee hyötymään teidän opetuksestanne. Hän
-on jo neljä vuotta soittanut ja edistynyt hyvin, mutta ei liene vielä
-yrittänyt laulaa.
-
-Irene ei virkkanut mitään, vaikka hänellä tässä olisi ollut sopiva
-tilaisuus puhua. Varmaankin, ajatteli Harald, hänen isänsä on ylen
-ankara eikä hyväksy sitä vapautta ja suloista tuttavallisuutta, joiden
-tulisi vallita vanhempain ja heidän lastensa välillä. Ikäänkuin olisi
-arvannut hänen ajatuksensa, vapaaherra Ireneen kääntyen kysyi:
-
-— Kuinka on, lapseni, oletko koskaan laulanut?
-
-Hän oli puhuvinaan hellästi, mutta Haraldista se tuntui teeskennellyltä.
-
-— Olen koettanut laulaa muutamia yksinkertaisia lauluja, sellaisia
-joita käy laulaminen kolmisointuisesti. Siinä kaikki.
-
-Puhuessa Irene aluksi oli katsonut isäänsä, mutta pelosta siirtyi hänen
-katseensa muualle, ensin Haraldiin ja sitten pikku Ullaan.
-
-Ääni, jonka Harald nyt ensi kerran kuuli, kuulosti hänestä ihmeen
-suloiselta. Olipa ikäänkuin hän äänestä olisi oppinut tuntemaan tuon
-helläluontoisen, viattoman ja haaveellisen olennon.
-
-Herra v. Nit, joka tosin syötäessä oli lörpötellyt yhtä ja toista,
-mutta sittemmin istunut aivan ääneti, katsoi nyt sopivaksi puuttua
-puheeseen, vaikka hänen kielensä ei tahtonut oikein hyvin kääntyä
-suussa:
-
-— Kuulepa, veli Henning... herra parooni kai olisi pitänyt sanomani,
-mutta mitäpä sillä väliä! Enkö minä hoksannut, että kotiopettaja myös
-voi olla soittoniekka? Enkö minä sillä kertaa taistellut koko seuraa
-vastaan, jonka mielestä puhuin pelkkää roskaa. Minä Ptolemaeus Seth von
-Nit sanoin, tiedättekös, näin: Ilmoita vain sanomalehdissä, ettei olisi
-vahingoksi, vaikka opettaja osaisi soittaakin ja voisi opettaa nuorta
-herraa... hm, hm... neiti Ireneä laulamaan ja säestämään pianolla.
-Tytöllä on hyvä ääni, olenpa usein kuullut hänen portaita juostessaan
-laulaa hyräilevän ja se on, jumala paratkoon, pehmittänyt syntisen
-sydämeni. Ja se onnistui; tänne on tullut nuori mies, joka, paitsi että
-hän on korkeasti oppinut ja toivottavasti hyväntapainen, myös pystyy
-tajuamaan soittoa ja vieläpä opettamaan sitä muillekin. Niinpä niin,
-sen minä sanon, että siihen herra pystyy, herra, joka on niin kovin
-tuon nuoruuden ystävän näköinen... hm, hm .. niin, mikä hänen nimensä
-taas olikaan?
-
-Vapaaherra, joka naurahtaen oli kuunnellut tätä pitkää puhetta,
-nyrpisti sen lopulla alahuultansa ja loi von Nitiin vihaisen katseen,
-mikä vaikutti, että mies nousi tuoliltaan ja kumartaen poistui
-huoneesta. Hänen mentyään vapaaherra hymyili ja sanoi:
-
-— Maisteri näkee, että meillä on talossa tuollainen vanha veitikka,
-joka silloin tällöin mielellään ottaa naukun, eikä aina osaa pitää
-suutansa kiinni. Tämä liiallinen lörpöttely on useinkin minua
-suututtanut, mutta koska hän nuoruuteni aikana on tehnyt minulle suuria
-palveluksia, olen päättänyt kärsiä hänen vikojaan... niin, minulla ei
-ole edes sydäntä kieltää häneltä väkijuomia. Olen tuuminut näin: koska
-miesparka on niihin niin mieltynyt, niin miksikä kieltäisin niitä
-häneltä? Ja nyt toivon maisterin ymmärtävän syyni.
-
-Harald kumarsi myöntäen. Kamarijunkkari v. Assar kääntyi Irenen
-puoleen, pyytäen että hän vuorostansa soittaisi. Irene meni pianon luo
-ja valitsi nuottivihkojensa seasta erään, jota rupesi selailemaan,
-mutta pani sen jälleen pois, ikäänkuin olisi katsonut vääräksi pitää
-sitä avoinna, koska taisi nuotit ulkoa.
-
-Kappale, jonka hän nyt soitti, oli Andante Triosta Op. 97, josta muuan
-Beethovenin ihailijoista on sanonut, että sanat siihen ovat Göthen
-Faustissa.
-
-Tapa, jolla hän soitti, lämmitti Haraldin sydäntä ja vahvisti
-käsitystä, jonka hän oli saanut, kuullessaan nuoren tytön puhuvan.
-
-— Näytte eniten suosivan Beethovenia, koska aina soitatte hänen
-sävellyksiään, huomautti kamarijunkkari.
-
-— Niin teenkin, vastasi Irene.
-
-— Soittakaa meille jotain iloisempaa, se olisi kyllä tarpeen. Kello
-tulee pian kaksitoista, aaveitten aika.
-
-Ja Irene soitti yhden Adamin kehnoimmista kappaleista. Kamarijunkkari
-oli mielissään ja taputti käsiänsä.
-
-Sitten erottiin ja Harald läksi ullakkokamariinsa. Portaitten ylipäässä
-vapaaherra saavutti hänet ja sanoi:
-
-— Tästä saatte avaimen. Tahdon sanoa teille asian suoraan. Kuten
-näette, tämä ovi vie ullakolle ja sitä paitse herra v. Nitin
-huoneeseen, joka on rakennuksen toisessa päädyssä. Nyt on herra v.
-Nit sellainen mies, että hän liiaksi ryypiskeltyään usein yöaikaan,
-jos hänelle on pistänyt jotain päähän, syöksyy huoneestaan ja alas
-portaita, mellakoiden ja herättäen koko talonväen, ja teitä hän
-kaiketikin tulisi eniten häiritsemään. Senvuoksi pyydän maisteria
-sekä oman itsenne että meidän takia tällä avaimella joka ilta
-lukitsemaan tämän pienen oven ja sitäpaitsi vetämään salvan eteen,
-se kun on samalla puolella kuin avainkin. Voisin kyllä itsekin sen
-tehdä, estääkseni v. Nitiä pääsemästä alas. Mutta olen heti tahtonut
-saada teidät kotiutumaan ja voisihan tapahtua, että joskus yöllä
-tai aamupuoleen tekisi mielenne pistäytyä herra v. Nitin luona...
-täällähän, nähkääs, sanotaan kummittelevan... no, no, minä lasken vain
-leikkiä, ja saattaisihan teillä muutenkin olla syytä liikkua. Nuorella
-miehellä on usein kaikellaisia kummallisia päähänpistoja, niin että
-oma huone tuntuu hänestä liian ahtaalta. Mutta täällä teillä on tämä
-avara, sileälattiainen ullakko, jossa yönaikana saatte jaloitella.
-Mutta jättäen pilan siksensä, on kuitenkin totta, etten millään
-muotoa tahtoisi teljetä teitä huoneeseenne ja täällä teillä ainakin
-on tilaisuus liikkua vapaasti ylimmässä kerroksessa. Ainoa, joka ei
-pääse ulos, on herra v. Nit, mutta jos hänelle jotain sattuu, niin
-maisteri kai herää huudosta, niin että menee pelastamaan tuon vanhan
-pilkkakirveen.
-
-Tultuaan kamariinsa alkoi Harald tarkemmin miettiä illan tapauksia.
-"Miksikähän vapaaherra on niin kohtelias minulle, onkohan se siitä
-syystä, että olen tuon nuoruudenystävän näköinen, vai lieneekö
-ulkomuotoni niin arvokas?" ajatteli hän itsekseen. Harald oli tosin
-luonnostaan vakava, mutta samalla hiukan lapsellinenkin, joten ei ole
-ihmettelemistä, vaikka tällaiset ajatukset johtuivatkin hänen mieleensä.
-
-Myöskin sitä hän ihmetteli, miksikä veltto ja kiltinnäköinen v. Nit
-oli noin teljettävä. Mutta samassa hänelle juolahti mieleen, ettei
-hän varmaankaan tiedä koko asiasta, ja jos hän joskus turhaan olikin
-yrittänyt päästä ulos, niin luultavasti hän jo aamulla oli sen
-unhoittanut.
-
-Hänen viimeinen ajatuksensa oli Irene. Hän ei tiennyt mitenkä
-asianlaita oli, mutta hänestä tyttö tuntui hyvin onnettomalta. Ja.
-unissaan hän näki milloin Irenen, milloin Stellan ja lopulta molemmat
-yht'aikaa. He olivat istuvinaan nurmikolla, puistossa olevan hautakiven
-vieressä, ja itse hän istui kivellä, pitäen käsiään kumpaisenkin pään
-päällä. Hänestä tämä oli tuntuvinaan niin autuaalliselta, mutta pian
-häiritsi häntä vapaaherra, joka oli kurkistavinaan erään puun takaa. Ja
-siihen Harald heräsi.
-
-
-
-
-V.
-
-LUKU, JOSSA MUUN MUASSA PUHUTAAN TÄTYRUOHOISTA.
-
-
-Seuraavana päivänä pidettiin poikain tutkinto, jossa vapaaherra sekä
-molemmat toiset herrat olivat saapuvilla. Tämä tapahtui Haraldin
-ehdotuksesta, koska hän vapaaherran läsnäollessa tahtoi ottaa selkoa
-oppilaittensa tiedoista, ennenkuin ryhtyi heitä opettamaan, voidakseen
-erotessaan osoittaa missä määrin he olivat hänen aikanansa edistyneet,
-aivan kuten talonvoutikin, näyttääksensä että tahtoo menetellä
-rehellisesti, toimeensa ryhtyessään yhdessä isännän kanssa tekee
-luettelon talon työkalustosta.
-
-Ikäisikseen eivät pojat tiedoiltansa suinkaan olleet huonoimpia.
-Puoleen vuoteen heillä tosin ei ollut ollut varsinaista opettajaa,
-mutta kuitenkin olivat he pitäneet muistissaan, mitä olivat oppineet,
-koska herra von Nit vapaaherran pyynnöstä tuontuostakin oli heidän
-kanssansa kerrannut, mitä he ennen olivat lukeneet.
-
-Mutta lukijaamme ehkä liiaksikin kyllästyttäisi, jos me perinjuurin
-rupeaisimme selittämään kaikkia Haraldin opettajatoimeen kuuluvia
-yksityisseikkoja. Siinä kyllin, että hän pian oli siihen perehtynyt
-ja toimitti iloisesti ja halukkaasti tehtävänsä sekä vapaaherran että
-oppilaittensa tyydytykseksi.
-
-Itsestään selvää on, että laulutunnit olivat hänestä vieläkin
-hauskemmat. Vaikka hän ei noudattanutkaan mitään määrättyjä sääntöjä,
-oli hänellä kuitenkin oma keksimänsä suunnitelma, jota paremmin osasi
-sovittaa muita opettaessa, kuin milloin itse harjoitteli. Seurauksena
-oli kuitenkin, että Irene, jolla oli erinomaisen suuri taipumus
-soitantoon, ennen pitkää oli siihen niin perehtynyt, ettei enään olisi
-kaivannutkaan opetusta. Sitä hän ei kuitenkaan olisi itsellensäkään
-myöntänyt, kentiesi vaatimattomuudesta, hän kun ei ollenkaan tuntenut
-omaa etevyyttänsä, taikka ehkä senvuoksi, että laulutunnit olivat
-hänestä niin hauskat.
-
-— Olisitteko hyvä ja antaisitte minulle sen laulun, jonka lauloitte
-ensi iltana, pyysi Irene erään laulutunnin päätyttyä.
-
-— Kirjoitan mielelläni siihen nuotit, koska te pidätte siitä. Teen sen
-oikein kernaasti.
-
-— Osaatteko siis omasta päästänne kirjoittaa nuotteja siihen, mitä te
-soitatte? Mikä tuon laulun nimi on?
-
-— Yksinäisen tytön suru.
-
-— Yksinäisen tytön suru! Sanat minä jotensakin hyvin muistan, mutta
-kirjoitattehan nekin minulle. Kuka on ne sepittänyt?
-
-— Eräs ylioppilastoverini kirjoitti sen nimenomaan minulle, vaikka hän
-ei muuten vaadikaan runoilijan nimeä.
-
-— Hän on ehkä iloinen ja onnellinen, vaikka kirjoittaakin sellaista.
-Sepä on kummallista! Tunteista ja mielikuvituksesta johtuu, että
-voidaan asettua muiden tilalle. Mutta kuka on sepittänyt nuotin tuohon
-lauluun?
-
-— Minä.
-
-— Vai tekö, sanoi Irene, nyökäyttäen somasti ja kiitollisesti päätään.
-
-Sitten hän uteliaasti katseli Haraldia. Lapsellinen kun oli, hän usein,
-mieltyessään johonkin soittokappaleeseen, olisi tahtonut tietää,
-millainen sen säveltäjä oikeastansa oli. Niinkuin kaikki, jotka ovat
-mieltyneet johonkin taiteeseen, ovat tottuneet kunnioittamaan tuon
-taiteen ylimyksiä, minkä kunnioittamisen syytä taiteeseen nähden
-välinpitämättömät henkilöt eivät käsitä eivätkä voi aavistaa, niin
-oli Irenekin ajatuksissaan kuvitellut, että säveltäjässä pitäisi olla
-jotakin erityistä, joka kohotti hänet muitten ihmisten yläpuolelle.
-Hänen mielestänsä! Harald tosin oli erilainen kuin muut, mutta tunne,
-minkä hän hänessä herätti, oli pikemmin se, että hän tunsi olevansa
-hänen kanssansa saman hengen lapsia. Ja ujosti häntä tarkastettuaan hän
-näytti ajattelevan: vai tuollainen se säveltäjä onkin!
-
-Kamarijunkkari von Assar kierteli Ireneä niin innokkaasti ja
-uutterasti, että Harald alkoi epäillä hänellä olevan jonkun muunkin
-syyn viipymiseen Ristilässa kuin pelkkä terveydenhoito. Koska Harald
-ei ollut sellainen ihminen, joka läsnäolollaan olisi tahtonut estää
-kahta rakastavaa olemasta kahdenkesken, niin hän ei tunkeutunut heidän
-seuraansa, vaan jätti kernaasti sijansa v. Assarille, toivottaen
-hänelle hyvää menestystä. Ja olisi hänen erilläänpysymiseensä voinut
-olla toinenkin syy, se että hän vain oli kotiopettajana talossa ja v.
-Assar sitä vastoin, joka oli aatelismies, aivan kuin kotonansa. Mutta
-sitä Harald ei tullut ajatelleeksikaan, tahtoipa vain kaikin tavoin
-edistää v. Assarin hankkeita, kunnes ne onnistuisivat taikka hänelle
-annettaisiin rukkaset. Aivan varma asiasta Harald ei kuitenkaan ollut,
-sillä tapahtuuhan varsin usein, että nuoret miehet ilman vakavia
-aikomuksia juoksevat nuorten naisten perässä. Olipa asia miten tahansa,
-mutta ainakin hän pysytteli erillään.
-
-Joskus kuitenkin tapahtui, että hän sattumalta joutui kahdenkesken
-Irenen kanssa.
-
-Lupauksensa pitäen Harald hyvin usein kävi Ortmannin luona. Paitsi että
-tarpeeksi pitkä kävelymatka häntä virkistytti, oli hänelle mieluista
-nähdä, kuinka nopeasti Stella edistyi ja kuinka jalosti ja hellästi
-hänen vanhempi ystävänsä kohteli tyttöä. Tämä oli jo oppinut tuntemaan
-uskonnon totuuksia ja hänen näköpiirinsä oli kuudessa viikossa
-äärettömästi laajennut. Valtava virta oli vihdoinkin murtanut tokeensa.
-
-Eräänä iltana — se oli heinäkuun viimeinen päivä — hän, palatessaan
-kappalaistalosta, tunsi sekä ruumiin että sielun puolesta olevansa
-tavallista virkeämpi ja astui reippaasti kotiin päin. Mutta puistoon
-tultuaan hän jäi katselemaan tuota harmaata linnaa, jonka nimen Stella
-oli antanut Ristilän kartanolle. Hän oli jo niin tottunut tähän
-paikkaan, ettei se enään tuntunut hänestä kamalalta. Mutta nyt — joko
-sitten sielu, ollessaan virkeimmillään, on alttiimpi ulkonaisille
-vaikutuksille, taikka lieneekö kirkonkellojen kumea ääni yht'äkkiä
-muuttanut hänen mielensä — ainakin hänestä nyt tuntui ikäänkuin tuo
-vanha kaksikerroksinen ja jyrkkäkattoinen päärakennus kaarevine
-ikkunoineen olisi kertonut hänelle niistä moninaisista suruista
-ja pahoista himoista, jotka vuosien kuluessa olivat jäytäneet sen
-asukkaita, kaikista juonista ja vehkeistä, joita sieltä oli keksitty
-ja pantu toimeen. Tuntuipa hänestä ikäänkuin rakennus olisi ruvennut
-elämään, alkanut lähestyä häntä, ja hänen rintaansa ahdisti ikäänkuin
-painajainen olisi häntä vaivannut.
-
-Mutta samoin kuin ne, jotka taistelevat kauheaa unennäköä vastaan ja
-ovat jo tukehtumaisillaan, mutta suurimmassa hädässään heräävät ja
-jälleen virkoavat, niin kävi Haraldinkin. Hän toipui ja, astuttuaan
-muutaman askeleen eteenpäin, katsahti ylös ja näki — Irenen.
-
-Matkustaja, joka on eksynyt kolkkoon metsään ja joutunut jo vallan
-epätoivoon, mutta ennenkuin laskee väsyneen päänsä sammaltuneelle
-kivelle lepäämään, vielä yrittää astua muutaman askeleen ja äkkiä näkee
-edessään ihanan laakson ja siinä ihmisasumuksen... niin, kenelläpä on
-syytä iloita, ellei hänellä! Samoin Haraldillakin, hänen äkkiarvaamatta
-nähdessään Irenen.
-
-Tämä istui Henrik Henningin hautakivellä ja hänen kädessään oli
-kokoonkääritty paperi.
-
-Harald olisi tuskin voinut katkaista äänettömyyttä ja Irene puhuikin
-ensiksi.
-
-— Tullessanne huomasin teidät. Näin teidän jäävän asuinrakennusta
-katselemaan, ikäänkuin olisitte sitä odottanut. Mitä te ajattelitte?
-
-— En tiedä; en tainnut ajatella juuri mitään. Mutta nyt, nähdessäni
-teidät näin perin läheltä, nyt minä ajattelin... niin, enpä nytkään
-mitään ajatellut.
-
-— Sanokaa kuitenkin mitä ajattelitte.
-
-— Ajattelin samaa kuin se, joka yöllisen myrskyn jälestä näkee pilvien
-hajaantuvan antaaksensa sijaa siniselle taivaalle ja kirkkaille
-tähdille. Ehkä en mitään ajatellut, mutta mieleni muuttui iloiseksi.
-
-— Tehän imartelette.
-
-— Tämän yhden ainoan kerran vain... Mutta, jatkoi Harald, muuttaen
-kiireesti puheenaihetta — mitä kirjettä tässä hautakivellä lueskelette?
-
-— Tätä, vastasi Irene ja viattomasti hymyillen kääri auki pari Haraldin
-kirjoittamaa nuottilehteä, joissa paitsi "Yksinäisen tytön suru"
-nimistä laulua myös oli joitakin muita hänen sävellyksiään.
-
-— Nythän te vuorostanne imartelette minua, naurahti hän.
-
-Ikäänkuin karkoittaaksensa tuon luulon Irene äänellä, joka koetti olla
-välinpitämätön, vastasi:
-
-— Tahdoin oppia kaikki sanat ulkoa. En ennestään niitä osannut.
-
-Irene yritti kiemailla, sillä hänpä oli nainen. Kuitenkin hän kovasti
-punastui, koska tiesi valehdelleensa. Sanat hän osasi aivan hyvin; hän
-oli niin usein niitä, laulanut, että jo aikoja sitten oli oppinut ne
-ulkoa.
-
-Tytön punastus ja suloinen kainous vaikuttivat Haraldiin, niin että hän
-nyt vasta huomasi hänet ihanaksi. Ja samassa hän myös ymmärsi, ettei
-hänen edessänsä ollut enkeli, vaan ihminen, johon inhimilliset tunteet
-vaikuttavat, jonka mieltä toisen ihmisen rukoukset liikuttavat, jota
-saamme katsoa lempeästi silmiin... ja odottaa vastausta.
-
-— Onko teistä hauskaa istuskella tällä hautakivellä?
-
-— On, koska itsekin tahtoisin olla kuollut. Vainajat varmaankin ovat
-meitä paremmat ja parempi heidän on ollakseen.
-
-— Serkkunneko hän oli, joka on tähän haudattu?
-
-— Serkkuni oli, ja soisinpa että... niin, soisinpa hänen elävän.
-Varmaankin hyvin pitäisin hänestä. Ehkäpä rakastaisinkin, jatkoi hän,
-veikistellen yhtä miellyttävästi kuin äskenkin ja hänen poskilleen
-nousi jälleen kaino puna.
-
-— Mutta olen kuullut kerrottavan, ettei hän ole kuollut Suomessa, vaan
-sukulaisten luona ulkomailla.
-
-Miespalvelija sekä kamarineitsyt olivat tuontuostakin kertoneet
-Haraldille kaikellaisia pahoja huhuja vapaaherrasta ja muun muassa
-myös maininneet pikku Henrik Henningin. Yleensä Harald ei pitänyt
-tyhjistä ja todistamattomista juorupuheista, mutta koska vapaaherra
-ja ensi hetkestä oli tuntunut hänestä vastenmieliseltä, niin hän ei
-hänen suhteensa yhtä tarkasti pitänet kiinni tästä mielipiteestään,
-vaan kuunteli yhtä halukkaasti näitä kertomuksia kuin lapset, jotka
-jännityksellä kuuntelevat hoitajansa kertomia inhoja satuja.
-
-Vaikka nämä huhut yksityiskohdissaan hiukan erosivatkin toisistaan,
-olivat ne kuitenkin pääasiassa yhtäpitäviä ja kuuluivat näin:
-
-Vapaaherran vanhempi veli oli kreivi ja hänen nimensä oli Henrik.
-Hän oli uljas ja ylevämielinen herra, joka oli ylpeä ylpeille, mutta
-nöyrä alhaista säätyä oleville sekä kaikin puolin hyvä ja antelias.
-Tässä suhteessa hän oli veljensä vastakohta, tämän joka koko ikänsä
-oli ylimyksiä liehakoinut, mutta sen sijaan polkenut ja sortanut
-alhaista kansaa. Henrik, vanhempi veli, oli Ristilän omistaja, kun
-sitä vastoin nuoremmalla, Arvilla, joka silloin oli kapteeni, oli
-vain muutamia Ristilään kuuluvia taloja hallussaan. Nyt sattui niin,
-että vanhempi veli rakastui alhaista sukua olevaan nuoreen tyttöön,
-jolle Jumala oli suonut sekä kauneutta että suloutta ja, huolimatta
-nuoremman veljensä nuhteista, hän menikin hänen kanssansa naimisiin. He
-tulivat onnellisiksi ja heille syntyi poika, jolle annettiin nimeksi
-Henrik. Jonkun ajan kuluttua täytyi kreivin tärkeitten asiain tähden
-matkustaa kauas ulkomaille ja kun hän viipyi kauvan yli määräajan, eikä
-tullut kirjettäkään, joka olisi ilmoittanut, oliko hän hän enää edes
-hengissä, vai oliko jo kuollut, niin nuori kreivitär pani tuon niin
-pahaksensa, että joutui mielenvikaan ja vietiin hullujenhuoneeseen.
-Nuorempi veli alkoi nyt huolehtia pikku Henrikistä ja hänen sanottiin
-pitäneen lasta hyvänä. Näyttipä siltä, ettei hän voinut tulla pojatta
-toimeen, koska hän matkustaessaan kerran Saksaan, vei kaksivuotiaan
-lapsen mukanansa. Vapaaherra palasi sieltä ystävänsä von Nitin
-seuraamana, mutta lapsen sanottiin kuolleen Lyypekissä ja vapaaherralla
-oli näytettävänä lääkärin kirjoittama todistus sen taudin laadusta,
-johon lapsi muka oli kuollut. Kuitenkin luullaan, ettei lapsi ole
-kuollut luonnollista kuolemaa, vaan että se on surmattu taikka jätetty
-jollekin asumattomalle rannikolle. Ainakin ovat sekä kertojat että
-monet muutkin ullakolla ja pihassa kuulleet huokauksia ja kummallisia
-ääniä, jotka ovat puhuneet asumattomasta saaresta sekä maininneet yhtä
-ja toista muutakin, josta on saatu syytä arvella jos jotakin. Selvänä
-asiana pidettiin, että surmattu poika siellä huokaili ja kummitteli,
-ja sanoivatpa kertojat nähneensä aaveitakin. — — — Pikku vainajan
-muistoksi oli parooni kuitenkin pystyttänyt hautakiven.
-
-Monen vuoden kuluttua palasi sitten takaisin lapsen isä, kreivi Henrik,
-ja se vaikutti niin hänen rouvaansa, että hänen aivonsa heti selvenivät
-ja he rupesivat uudelleen elämään onnellista elämää Ristilässä,
-jolloin heille syntyi tyttö, joka ristittiin Helenaksi. Mutta puolen
-vuoden kuluttua lapsen isä kuoli ja äiti tuli jälleen mielipuoleksi
-surusta, joka vihdoin viimein vei hänet hautaan. Ja ruumiina hänen
-sanottiin olleen yhtä kaunis kuin eläessänsäkin. Nyt vapaaherra tuli
-pikku Helenan holhoojaksi, mutta ennenkuin oli elänyt täyttä kahtakaan
-vuotta, kuoli myös lapsi, vaikka hoitaja väitti sen, silloin kun hänet
-ajettiin talosta pois, vielä olleen niin terveen ja reippaan, ettei
-siinä ollut sairauden hiventäkään. Ja tällä tavoin vapaaherra sai
-haltuunsa sekä Ristilän että kaikki muut maakartanot.
-
-Irene kalpeni kuullessaan Haraldin muistutuksen ja vastasi:
-
-— Sanoin väärin; hän ei ole tänne haudattu, vaan tämä on hänen
-muistokivensä.
-
-Irene oli siis tahtonut pitää Haraldilta salassa, ettei Henrik ollut
-tänne haudattu. Olikohan Irenekin tunnottomilta palkollisilta saanut
-kuulla kaikellaisia arveluja? Taikka miksi hän kalpeni, epäilikö hän
-omaa isäänsä?
-
-Harald oli pahoillaan, että oli tullut kajonneeksi näin kipeään ja
-arkaluontoiseen asiaan. Hän koetti korvata ajattelemattomuutensa
-muuttamalla heti puheenaihetta.
-
-— Mitä pidätte auringosta, joka laskee tuonne kummun taakse?
-
-— Pidän aurinkoa onnellisena, sitä kun aina rakastetaan, tulipa se
-minne tahansa.
-
-— Onko rakastettuna oleminen siis niin suuri onni?
-
-— Onhan toki... suurin onni, mitä maailmassa voi olla.
-
-— Tarkoitatte ehkä, että silloin ei tekisi mieli kuolla?
-
-— Juuri sitä tarkoitan. Kun tietää olevansa rakastettu, niin haluaa
-myös elää. Mutta miksi tuollaista kysyitte?
-
-— Kysyinpähän vain arvelematta, sillä mitään tarkoittamatta, ja...
-suotteko anteeksi?... Samallaisia kysymyksiä teidän olisi sopinut tehdä
-minulle ja minä ehkä... olisin voinut vastata samoin kuin tekin.
-
-— Mutta tehän olette mies. Onhan miehelle koko maailma avoinna, mitäpä
-hän siis ikävöisi kuolemaa, vaikkei häntä rakastettaisikaan!
-
-Mitähän Irene tarkoitti tuolla "rakastettu" sanallaan ja kuinkahan
-laajassa merkityksessä hän sen käsitti? Siitä tyttö itsekään tuskin
-olisi voinut saada selkoa ja parasta oli, ettei Harald kysynyt sitä
-häneltä. Selvästi hän kumminkin huomasi, että tyttö kaiken ikänsä oli
-kaivannut hellyyttä.
-
-Nyt seurasi kotvan äänettömyys, jonka kestäessä Irene haaveillen katsoi
-maahan ja Harald kävelykepillään löi poikki muutamia tätyruohoja,
-joita tässä paikassa kasvoi oikein kosolta. Havaitessaan tämän Irene
-pisti hienon kätensä kepin eteen, varjellaksensa kukkaa, joka nyt
-vuoroonsa oli tulemaisillaan katkaistuksi. Nuhdellen, ehkäpä samalla
-ystävällisesti hän katsahti ylös Haraldiin ja sanoi:
-
-— Antakaa niiden olla; niiden on niin hyvä olla ja varmaankin tahtovat
-ne mielellään elää, kun ympärillään näkevät sukulaisia ja ystäviä,
-jotka rakastavat heitä.
-
-Tässä hän ikäänkuin malttoi mielensä, mutta tunteet valtasivat hänet ja
-äänellä, jonka vieno surumielisyys syvästi liikutti Haraldin sydäntä
-hän huudahti:
-
-— Ystäviä, niin, sellaisiahan minulla ei ole... ei ainoatakaan.
-
-Hiljaa ja empien Harald häntä lohdutteli:
-
-— Kukkasethan ovat ystäviänne ja sävelet siskojanne. He teitä
-ymmärtävät.
-
-Katseella, jossa ilmeni kiitollisuutta ja surua, jopa
-veitikkamaisuuttakin, Irene vastasi:
-
-— Pitäisi teidän toki ymmärtää, etten suinkaan ole niin eetterinen
-olento, että niihin tyytyisin.
-
-Tämä suora vastaus huvitti Haraldia niin, että hän yhdessä Irenen
-kanssa nauroi oikein sydämellisesti.
-
-— Maisteri luultavasti tulee pastori Ortmanin tyköä, eikö totta? Hän on
-kai kertonut, että kävin hänen luonaan rippikoulua. Se oli ihana aika,
-paras koko elämässäni. Silloin hän tuntui minusta ikäänkuin Jumalan
-lähettämältä ystävältä. Miksi ei hän enään ole käynyt täällä? Eihän isä
-ole koskaan ollut hänelle epäkohtelias.
-
-Nyt Harald kertoi kaikki, mitä lukija jo tietää Stellasta. Siitä Irene
-ei ollut kuullut enempää kuin että pastori oli ottanut luokseen köyhän
-ja turvattoman tytön ja että hän nyt kasvatti häntä kuin omaa lastaan.
-Haraldin lopettaessa kimmelsi ilon kyyneleitä Irenen silmissä. Ihaillen
-hän katseli Haraldia ja huudahti:
-
-— Varmaankin Jumala erityisellä tavalla rakastaa teitä, koska on
-valinnut teidät näin jalon tarkoituksen välikappaleeksi... Tahtoisin
-mielelläni nähdä tuon Stellan, ehkä saisin hänestä ystävän. Teidän
-täytyy toimittaa niin, että saan hänet tavata.
-
-— Eiköhän teidän sopisi käydä sen miehen luona, joka on valmistanut
-teidät Herran pyhälle ehtoolliselle? Vai olisikohan isällänne mitään
-sitä vastaan?
-
-— Varmaankin olen paha lapsi, koska kernaammin olisin salaa sinne
-mennyt... Mutta te olette oikeassa; eihän isälläni sovi olla mitään
-sitä vastaan. Ja yksin minä menenkin sinne — hän jatkoi äänellä, joka
-osoitti mitä hän tarkoitti: sinä et ainakaan saa tulia mukaan.
-
-He kuulivat askeleita ja Irene nousi hautakiveltä. Tien mutkasta
-kamarijunkkari tuli näkyviin.
-
-— Kas, tämäpä vasta on romantillista, hän huudahti, hautakumpu on ollut
-teillä yhtymäpaikkana!
-
-Kamarijunkkari ei tarkoittanut mitään pahaa näillä sanoillaan, mutta
-koska jo se, että täytyi hänet nähdä, tällä hetkellä tuntui Haraldista
-vastenmieliseltä, hänellä kun vielä olisi ollut niin paljon Irenelle
-sanottavaa, niin vielä enemmän häntä harmitti se, mitä hän puhui.
-
-— Jos te olisitte ollut minun sijassani ja minä odottamatta olisin
-nähnyt teidät neiti Irenen kanssa tämän hautakiven luona, niin tuskinpa
-vain olisin nähnyt siinä mitään romantillista.
-
-Melkeinpä Irene näiden sanojen johdosta oli hyvin tyytyväinen häneen.
-Kamarijunkkari sitä vastoin ei tietänyt, miltä kannalta ne oikein
-olivat käsitettävät, eikä tiennyt, sopisiko suuttua, vai ei. Sanoipa
-vain:
-
-— Maisteri laskettelee luullakseni arvoituksia.
-
-— Jos niin on, vastasi Harald kohteliaasti, niin pyydän anteeksi ja
-lupaan vast'edes parantaa tapani.
-
-Tiedämme, ettei Harald läsnäolollaan tahtonut estää kamarijunkkarin
-mahdollista edistymistä. Mutta nyt, kun hän itse oli tullut häirityksi
-ja hänellä siis oli vanhempi etuoikeus, niin hänen ei myöskään sopinut
-erota seurasta. He alkoivat siis kävellä toinen toisella, toinen
-toisella puolella Ireneä ja lähestyivät kartanoa, puhellen mitättömistä
-asioista.
-
-Astuessaan sisään he tapasivat vapaaherran ja herra v. Nitin istumasta
-vierekkäin vilkkaasti keskustellen, edellinen aivan punaisena
-kasvoiltaan ja jälkimäinen kalpeana. Luultavasti vapaaherra ei ollut
-kuullut heidän tulevan, koska oven auetessa ikäänkuin hämmästyneenä
-hyppäsi ylös, eikä enää virkannut mitään v. Nitille. Sivumennen
-mainittakoon, että nyt sattui olemaan tämän raitis ilta, joita hänellä
-oli kolme viikossa. Vapaaherra ei näet nähnyt hyväksi suoda hänelle
-hänen mielijuomaansa muulloin kuin sunnuntaisin ja sen lisäksi vielä
-joka toinen päivä viikossa.
-
-Harald oli ennenkin välistä tavannut vapaaherran ja v. Nitin
-keskustelemassa, niinkuin näytti, jostain hyvin tärkeästä asiasta.
-Mutta muiden läsnäollessa osoitti vapaaherra tätä "nuoruudenystäväänsä"
-kohtaan mitä suurinta välinpitämättömyyttä. Oliko se sitten ylpeyttä,
-vai eikö siihen pikemmin ollut joku pätevämpi, salainen syy?
-
-Tultuaan hauskaan huoneeseensa, joka tuntui sitä hauskemmalta, koska
-hän kokonaan sai pitää sitä omanansa, opetus kun näet tapahtui poikain
-huoneessa, Harald otti piippunsa ja alkoi astuskella edestakaisin
-lattialla. Siinä juolahti hänen mieleensä vapaaherran ja v. Nitin
-keskinäinen suhde. Miksi vapaaherra, jota yleensä pidettiin saiturina,
-joksi Haraldkin oli hänet huomannut — sillä kun hän kotiopettajalle
-antoi jotensakin hyvän palkan, riippui tämä ehkä siitä, ettei
-hän muutoin olisi sellaista saanut — miksikä hän maksutta, jopa
-komeastikin elättäisi tuota herra v. Nitiä, hän, jonka sanottiin
-nylkevän omia alustalaisiansakin? Miksi, ellei hän olisi ollut hänelle
-kiitollisuudenvelassa jostain heidän nuoruudessaan tapahtuneesta
-tärkeästä palveluksesta ja siis oli jollakin tavoin hänen vallassaan ja
-hänestä riippuvainen.
-
-Tätä mielessään hautoen Harald edestakaisin kävellessään poltti pari
-kolme piipullista tupakkaa. Mihinkään varmuuteen hän ei tullut eikä
-päässyt epäluuloja pidemmälle. Hyvin mielellään hän kuitenkin olisi
-selvittänyt tämän sotkuisen vyyhdin, jos vain olisi saanut päästä
-kiinni.
-
-Kyllästyneenä turhaan miettimiseen, hän vihdoin viimeinkin pani
-piippunsa pois ja, juotuaan lasillisen vettä, valmistautui levolle.
-
-Yleensä Harald hyvin pian uupui uneen, joten ei hänen koskaan tarvinnut
-turvautua unettavaan lukemiseen. Mutta nytpä ehtoopäivän tapaukset
-pitivät häntä hereillä. Hän muisteli Stellaa ja Erkkiä sekä heidän
-keskinäistä hyvää väliänsä, johon hänkin oli osallinen. Mutta pian nämä
-muistot haihtuivat ja hän näki Irenen, sellaisena kuin hän hienossa ja
-ohuessa, vaaleansinisessä hameessaan, Haraldin kirjoittama nuottivihko
-kädessään, oli istunut hautakivellä. Hän muisteli, kuinka tyttö oli
-punastunut ja miltä hän kalvetessaan oli näyttänyt. Hän muisti, kuinka
-surulliselta Irenen ääni oli kuulunut, hänen sanoessaan: — Ystäviä,
-niin, sellaisia ei minulla ole — ei ainoatakaan. Hän muisti niin
-selvästi, kuinka Irene, milloin hienosti kiemaillen sanoi liian vähän,
-milloin luonnonlapsen jalolla avomielisyydellä puhui liiaksikin. Ja
-yht'äkkiä hänelle johtui mieleen: "varmaankin olen ainoa, jolle hän on
-sellaista puhunut". Hän tahtoi hyljätä tämän ajatuksen, pitäen sitä
-turhamaisen sielun keksimänä, mutta se ei onnistunutkaan, se palasi
-kohta jälleen takaisin.
-
-Silloin hän tunsi ikäänkuin kiitollisuutta ja hänen sydämensä alkoi
-sykkiä levottomana ja samalla onnellisena.
-
-— Oi — kuiskasi hänessä sisällinen ääni — jospa minusta tulisi se,
-jolle hän sanoo enemmänkin kuin minkä hän nyt sanoi minulle! Jospa
-hän voisi sanoa minulle: Rakastan sinua enemmän kuin kedon kukkasia,
-viheriäistä nurmea ja sinistä taivasta!
-
-Mutta tuon ihanan kuvitelman takaa kurkisti taas — Irenen isä.
-
-Nähden milloin kamalia, milloin ihania näkyjä, hän vihdoin muistojensa
-ja toivojensa tuudittamana vaipui unentapaiseen horrostilaan, jossa
-epäselvät ajatukset ja mielikuvat vielä kiihkeämmät kuin hänen hereillä
-ollessaan taistelivat keskenään. Vaikeroiva ääni ja kumeat askeleet
-herättivät hänet horroksista.
-
-Hän nousi sängyssään istualleen, ollakseen varma siitä, että olikin
-valveilla. Hereillä hän oli ja ääni sekä askeleet olivat myös
-todelliset.
-
-Yleensä Harald ei ollut herkkä pelkäämään, mutta nyt hän tunsi verensä
-jonkinlaisesta pelosta hyytyvän. Vaistomaisesti hän sieppasi vesipullon
-ja joi siitä muutaman aika siemauksen. Kylmä vesi virkisti häntä, hän
-nousi ja viskasi ylleen vähän vaatteita.
-
-Astuttuaan muutaman askeleen hän jäi kuuntelemaan. Kuului ikäänkuin
-joku olisi ollut mitä kovimmassa hädässä. Hän oli ottamaisillaan
-kynttilän, mennäksensä ullakolle katsomaan, mikä siellä on. Mutta kun
-hän vielä tunsi jonkinmoista pelkoa, joi hän vieläkin lasillisen vettä,
-mikä ei kuitenkaan enää tahtonut auttaa.
-
-Silloin muistui hänen mieleensä että hän hiljattain omia vieraitaan
-varten oli tilannut kaupungista vähän "väkeviä" ja että oli käskenyt
-palvelijattaren viedä korin vaatesäiliöön. Hänen ollessaan ystäväinsä
-luona, oli kaupungista ehkä jo palattu.
-
-Hän meni siis vaatekammioon katsomaan. Ainoastaan ohut lautaseinä
-oli tämän ja ullakon välillä ja tänne kuului voihkiminen ja astunta
-vielä selvemmin. Nyt hän ei kuitenkaan joutanut kuuntelemaan, vaan
-alkoi etsiä pullokoria. Muutaman minuutin etsittyään hän löysikin sen.
-Palvelustyttö oli asettanut sen erääseen komeroon ja, luultavasti
-estääksensä sitä näkymästä, heittänyt sen päälle jonkun verhon.
-
-Harald sieppasi punssipullon ja otti siitä kelpo kulauksen. Nyt hän
-mielestään uskalsi astua huoneestaan ullakolle. Mukaansa hän otti
-metsästyspuukon sekä ladatun revolverin, siltä varalta, että käytäisiin
-hänen kimppuunsa.
-
-Juuri kun hän oli tarttumaisillaan avaimeen, kuuluivat askeleet
-lähestyvän. Jälleen hän otti aika siemauksen, koska edellinenkin hänen
-mielestään oli häntä rohkaissut.
-
-Ja tällä toisella oli sellainen vaikutus, ettei se ainoastansa lisännyt
-hänen rohkeuttansa, vaan myös viekkauttansa ja älykkäisyyttään. Nyt hän
-huomasi, että olisi parempi mennä ullakolle hiljaa ja ilman kynttilää.
-Ja niin hän tekikin.
-
-Vaikkei Harald uskonutkaan niin sanottuja kummituksia, niin hän ei
-kuitenkaan jyrkästi hyljännyt sitä luuloa, että niitä mahdollisesti
-voidaan nähdä. Itse hän kumminkin kernaimmin olisi ollut niitä
-näkemättä, niin ettei ole ihmettelemistä, vaikka hän kokikin
-ulkonaisilla keinoilla rohkaista mieltänsä.
-
-Kuljettuaan kahden oven läpi, seisoi hän nyt ullakolla.
-
-Sitä valaisi vain kaksi ikkunaa, ja koska oltiin ihan heinäkuun
-lopussa, niin Harald ei voinut nähdä sanottavasti mitään. Kuitenkin hän
-erotti valkoisen tai harmahtavan haamun, joka surkeasti voivotellen,
-raskain askelin astuskeli edestakaisin. Harald, joka ei enään ensinkään
-pelännyt, asettui erääseen nurkkaan, josta saattoi hyvin sekä nähdä
-että kuulla.
-
-Seisottuaan siinä pari minuuttia hän juuri oli menemäisillään tuon
-haamun luo, saadakseen sen joko katoamaan taikka jotain puhumaan, kun
-se yht'äkkiä purskahti naurunsekaiseen itkuun ja kuiskasi:
-
-— Sieluni on ikuisesti kadotettu, pelastuksesta ei ole toivoakaan.
-
-Toinen ääni vastasi:
-
-— Sielusi ei ole ikuisesti kadotettu, jos suostut häpeälliseen
-rangaistukseen. Antaudu maallisen esivallan käsiin ja tunnusta
-rikoksesi.
-
-— Sitä en voi. En uskalla.
-
-Ja tuo harmaa haamu alkoi jälleen huoata, itkeä ja vaikeroida.
-Astuttuaan muutaman askeleen eteenpäin seisoi se aivan Haraldin
-vieressä ja kuiskasi:
-
-— Mitä sinä, musta aave, ajattelet?
-
-— Ajattelen sinun olevan onneton, koska olet rikoksellinen, vastasi
-Harald kuiskaten.
-
-— Sinä siis tiedät kaikki.
-
-— Olen lähetetty sinua kiduttamaan. Enkö siis kaikkea tietäisi? Mutta
-etkö luule voivasi korvata jotain siitä pahasta, minkä olet tehnyt?
-
-— Naisen tuolla hautaholvissa voisin ehkä pelastaa. Mutta hän, joka
-jätettiin autiolle, asumattomalle saarelle, kuinkahan hänen lienee
-käynyt ja tyttö, joka vaihdettiin ja katosi... heitä en enää voi auttaa.
-
-— Auta edes sitä, jota voit auttaa, vastasi Harald yhä kuiskaten.
-
-— Mutta etkö sinä, joka olet henki, voisi häntä auttaa?
-
-— Me henget emme voi auttaa teitä ihmisiä muuta kuin varoituksilla.
-Eikä hän kaipaa mitään varoituksia, koska hän on hyvä.
-
-Näin sanoen Harald sattui vähän liikahtamaan. Säikähtäen haamu
-kimakasti kirkaisi ja kaatui tiedottomana lattialle.
-
-Harald riensi kamariinsa noutamaan kynttilää. Palatessansa hän näki von
-Nitin, suu vaahdossa ja nyrkit kiinni puristettuina, makaavan ullakon
-lattialla.
-
-Hän oli puettuna hyvin omituisiin ja ihmeellisiin vaatteisiin ja päässä
-hänellä oli eriskummallinen musta lakki, jossa oli sarvet ja muita
-koristuksia. Jos Harald nyt olisi ollut sillä tuulella, että häntä
-olisi naurattanut, niin hän varmaankin olisi purskahtanut nauruun,
-sillä niin hullunkuriselta v. Nit näytti kynttilän valossa. Hän
-muistutti jotensakin mehiläishoitajaa, joka ammattipukuunsa puettuna
-menee mehiläisparvea kokoamaan.
-
-Harald mietiskeli itsekseen, olisiko parempi pitää, v. Nitin tointuessa
-tulta kynttilässä, vai ei. Jälkimäinen oli sittenkin hänestä parempi
-— parasta vain ettei v. Nit tietäisikään Haraldin nähneen häntä
-sellaisessa puvussa. Harald kasteli hänen ohimoitaan vedellä ja niin
-pian kun hän alkoi vähän liikkua, sammutti kynttilän ja huudahti:
-
-— Herra v. Nit, mikä teitä vaivaa?
-
-— Voi maisteriko se onkin, v. Nit vastasi ja nousi seisomaan. Suokaa
-anteeksi, olen varmaankin teitä häirinnyt, mutta väliin tapahtuu että
-käyn unissani.
-
-— Kyllä vähän säpsähdin, mutta eipä ole hätää, kun se ei sen
-vaarallisempaa ollut.
-
-— Hyvää yötä, herra maisteri.
-
-Harald ymmärsi, että toinen kuiskaava ääni myös oli v. Nitin.
-Unissakävijänä tämä unentapaisessa horrostilassaan luuli olevansa kaksi
-eri henkilöä, ja samalla tapaa kuin unessa yksi henkilö joskus on
-olevinaan monta eri ihmistä, vaikka todellisuudessa onkin vain yksi,
-niin oli myöskin herra v. Nit muuttanut äänensä sen henkilön ääneksi,
-jonka kanssa oli keskustelevinaan.
-
-Niin kummalta kun se kuuluukin, tapahtui kuitenkin, että Harald
-kamariinsa palattuaan heti riisuutui ja vaipui uneen, näkemättä
-ollenkaan unta.
-
-
-
-
-VI.
-
-TÄRKEÄHKÖ LUKU.
-
-
-Irene oli jo monena päivänä aikonut pyytää isältään lupaa käydä pastori
-Ortmanilla, mutta joko hän pelkäsi isää taikka hämärästi aavisti, että
-syy tuohon hänen haluunsa tavata entistä opettajaansa voisi olla toinen
-kuin hän itse luuli, hän ei vielä ollut uskaltanut sitä tehdä, vaikka
-jo kauan oli miettinyt, keksiäksensä siihen sopivan tilaisuuden.
-
-Eräänä päivänä Irene vähän ennen määrättyä laulutuntia, joka oli
-kello kahdestatoista yhteen, istui salissa soittaen "Lied ohne
-Worte" nimistä, ihmeen kaunista kappaletta, jonka säveltäjä,
-Mendelsohn-Bartholdy, tämänlaatuisilla sävellyksillä on musiikin
-alalla raivannut, joskaan ei varsin laajaa, niin kuitenkin uuden uran.
-Vapaaherra oli kuuntelemassa ja näytti Haraldin astuessa sisään hyvin
-innostuneelta. Tätä tilaisuutta tahtoi Irene käyttää hyväkseen, osaksi
-sen takia, että Haraldin läsnäolo rohkaisi hänen mieltänsä ja osaksi
-siitä syystä, että sävelet olivat saattaneet hänen isänsä paremmalle
-tuulelle. Ja hän olikin oikein arvannut, että tämä, Haraldin ollessa
-saapuvilla, olisi myöntyväisempi.
-
-— Kuulkaapa, isä, alotti hän äänellä, jonka koetti saada rohkeaksi,
-pastori Ortman kuuluu ihmetelleen, etten tänä vuonna, kuten joskus
-ennen, ole käynyt hänen hauskassa kodissaan häntä tervehtimässä.
-
-— Sitä hänellä ei ole syytä ihmetellä, vastasi vapaaherra, sehän
-riippuu siitä, että olet tullut vanhemmaksi eikä se siis enää käy
-laatuun.
-
-— Mutta olisiko siinä sitten mitään pahaa, että joskus kävisin sen
-luona, joka on valmistanut minut pyhälle ehtoolliselle? Sopisiko
-kenenkään sitä moittia?
-
-— Sopisi kyllä. Asemasi maailmassa ei salli sinun tehdä kaikkea, mikä
-käy laatuun lapselle. Sinähän olet jo täysikasvuinen nainen.
-
-— Mutta hän on pappi ja sitäpaitsi hengellinen opettajani.
-
-— Entä sitten! Papit eivät aina ole parhaimpia. Vapaaherra ei ollut
-aivan väärässä, samoin kuin hänen tyttärensä ei ollut aivan oikeassa,
-mutta tuo paroonille omituinen pilkallinen alahuulen nyrpistys
-vaikutti, että Haraldia puolueettomampikin kuulija olisi pitänyt
-sitä aivan vääränä, että parooni kielsi tyttäreltään näin viattoman
-huvituksen.
-
-Vapaaherra vilkaisi Haraldia, joka samalla sattui katsomaan häntä.
-Haraldin levollinen ja tutkiva katse lienee vaikuttanut, että parooni
-jälleen puuttui puheeseen sanoen:;
-
-— Mutta miksei pastori Ortman tule tänne, jos häntä niin suuresti
-haluttaa nähdä rippilastansa? Silloinhan hän saisi halunsa täytetyksi!
-
-Pahoillaan näistä sanoista vastasi Irene niin tyynesti kuin saattoi:
-
-— Hän kai arvelee, ettei isä välitä hänen seurastaan, koska häntä ei
-puoleen vuoteen ole tänne kutsuttu. Niin minä ainakin luulen.
-
-Silmäten syrjästä Haraldia, parooni, luullen herättävänsä hänessä
-kunnioitusta, röyhkeästi vastasi:
-
-— En tosin paljon välitä hänen seurastaan, sillä en oikein tiedä, mitä
-minulla olisi häneltä opittavaa.
-
-Ikäänkuin ei olisi kuullut noita sanoja vastasi Irene:
-
-Tai ehkä aika hänen mielestään niin tarkoin kuluu tuon turvattoman
-tytön kasvattamiseen, jonka isä tietää hänen ottaneen taloonsa, ettei
-hän jouda kyläilemään.
-
-— Niinpä kai, ilkkuen virnisteli vapaaherra, kentiesi hän on niin
-innostunut tuon nuoren ja luultavasti kauniin tytön opettamiseen, ettei
-malta jättää häntä yksin hetkeksikään.
-
-— Mutta voihan tapahtua, pikku Irene, jatkoi vapaaherra oltuaan hetken
-ääneti, että täällä kotona joku kaipaa sinua vielä enemmän kuin mitä
-vierailusi miellyttäisi pastori Ortmania.
-
-Selvästi vapaaherra tarkoitti näillä sanoilla v. Assaria, ja Irene
-punastui, mutta tämä punastus ei johtunut kainoudesta. Isä käsitti sen
-väärin, luullen tyttärensä joutuneen hämilleen. Kääntyen Haraldiin hän
-kysyi:
-
-— Maisteri kai on tuonut tyttärelleni terveisiä pastori Ortmanilta ja
-koettanut ajaa hänen asiaansa?
-
-— Niin on, vastasi Harald aluksi välinpitämättömästi, mutta jatkoi
-sitten vähän kiivaammin: — mutta en kenenkään muun asiaa, siihen
-vapaaherra saa luottaa. Ainakaan minä puolestani en ole aikonut pyrkiä
-neiti Irenen seuraan.
-
-Samassa hän kuitenkin huomasi ehkä menneensä liian pitkälle ja
-sanojansa oikaisten lisäsi:
-
-— Tarkoitan vain sitä, ettei neiti Irene pastori Ortmanin seurassa
-kaipaakaan muuta seuraa.
-
-— Suotta te suututte, koska näytte käsittävän sanani toiselta kannalta
-kuin olen tarkoittanut, vastasi parooni mielistellen.
-
-Harald punastui, huomatessaan kiivastuneensa. Tämä oli ensimäinen
-kerta, jolloin vapaaherran sanat olivat saaneet hänet hämmentymään.
-
-Haraldin suuttumus teki vapaaherraan merkillisen vaikutuksen. Se
-loukkasi hänen aatelisylpeyttään, enemmän hänen tyttärensä kuin hänen
-itsensä takia, kun hän, ajatteli näin: tuo mies luulee voivansa käydä
-vaaralliseksi tyttärelleni, koska tahtoo pysyä hänestä erillään. Hän
-luulee olevansa hyvinkin etevä, mutta minäpä näytän, etten pidä häntä
-lainkaan vaarallisena. Juuri hän saa saattaa Irenen sinne.
-
-Toinen syy, minkä vuoksi vapaaherra salli Haraldin ja Irenen
-olla kahdenkesken, oli se, että hän tahtoi saada v, Assarin
-mustasukkaiseksi, kiihoittaaksensa tällä tavoin hänen rakkauttansa ja
-pakottaakseen hänet ratkaisevaan päätökseen. Vapaaherra olisi hyvin
-mielellään suonut, että v. Assar olisi nainut Irenen.
-
-On usein huomattu, että isät eivät ymmärrä tyttäriänsä, eivätkä
-ollenkaan aavista, kuinka heidän sydämensä laita on. Niinpä
-vapaaherra Henningkin ihan todella uskoi v. Assarin tehneen hänen
-tyttäreensä syvin vaikutuksen. Ellei se ollut rakkautta, vaan pelkkää
-mielikuvitusta, niin se oli vapaaherrasta jokseenkin yhdentekevää
-Olipa hän itse saanut kaksikin vaimoa, joiden rakkaudesta, kuten
-hän sittemmin huomasi, ei ollut paljoakaan tietoa, mutta eipä hän
-niittäkään ollut rukkasia saanut.
-
-Ja jos vapaaherra olisi aavistanut, että jokin vaara Haraldin puolelta
-uhkaisi, niin tämä vaara vain lisääntyisi, jos hän koettaisi estää
-häntä olemasta kahdenkesken Irenen kanssa. Päinvastoin menetellessään
-hän toivoi voittavansa samalla kertaa kaksi etua, nimittäin että
-kiihoittaisi v. Assaria ja samalla tekisi Haraldin vaarattomaksi.
-Sitäpaitsi tällainen menettely paremmin sopi yhteen hänen
-aatelisylpeytensä kanssa.
-
-Syystä voidaan epäillä, etteivät nuo tuumat olleet järkeviä. Hienoja ne
-kyllä olivat olevinaan, mutta...
-
-
-
-Vapaaherra oli kyllä oikeassa siinä, että alkava rakkaus kasvaa sikäli
-kuin sitä koetetaan estää, ja se myös pitää paikkansa, että vanhemmat,
-kohtelemalla välipitämättömästi henkilöä, johon heidän tyttärensä on
-mieltynyt, saavat jälkimäisen tunteet sammumaan. Mutta tämä edellyttää,
-että vanhemmat ja tyttäret rakastavat toisiaan, mikä ei Ireneen nähden
-koskaan ollut juolahtanut vapaaherran mieleenkään.
-
-Vapaaherran puolustukseksi on kuitenkin myönnettävä, että isällä voi
-olla tyttärestään suuri vastus, jos tämä on sattunut rakastumaan
-sellaiseen mieheen, jota isä ei voi suosia. Jos tämä tekee esteitä,
-niin rakkaus saa niistä vaan kiihotusta, ja ellei se sitä tee, niin se
-siitä huolimatta kasvaa kasvamistaan. Mikäpä silloin tulee isä-paralle
-neuvoksi! Parasta olisi, että isä olisi siksi viisas, ettei sekaantuisi
-sydämen asioihin, eikä sellaisistakaan isistä, Jumalan kiitos, ole
-lainkaan puutetta.
-
-Oltuaan hetken ääneti, jolloin yllämainitut ajatukset nuolen nopeudella
-liikkuivat vapaaherran mielessä, hän jälleen puuttui puheeseen, sanoen
-iloisesti ja miltei veitikkamaisesti:
-
-— Koska niin kernaasti menisit tervehtimään hengellistä opettajaasi,
-joksi häntä nimität, niin en tahdo panna vastaan. Mutta ainoastaan
-sillä ehdolla, ettet mene yksin, vaan että maisteri Thalberg aina
-seuraa sinua.
-
-Tällä kertaa vapaaherra ei näyttänyt tarkoittavan mitään pahaa, sillä
-ainakaan Harald ei hänen äänestään huomannut, että hän olisi tehnyt
-hänestä pilkkaa.
-
-Mutta aivan eritavoin tämä lupaus vaikutti Haraldiin ja Ireneen.
-Edellinen punastui ja katsoi vapaaherraa tutkivasti silmiin, kun taas
-Irene loi katseensa maahan ja — kalpeni.
-
-Myöhemmin Harald hyvin selvästi muisti tuon kalpenemisen ja hänen
-mieleensä juolahti, että se kentiesi oli jonkin aavistuksen tai toivon
-vaikuttama.
-
-— Nyt lienee aika alottaa laulutunti, koska kello näkyy jo olevan
-ylitsekin ja minun on siis poistuttava. Näin sanoen vapaaherra otti
-hattunsa ja keppinsä ja läksi viheltäen alas portaita.
-
-Laulutuntien aikana käyttäytyi Harald vakavasti, miltei juhlallisesti.
-Hän ei virkkanut sanaakaan, ei tehnyt ainoatakaan muistutusta, joka ei
-olisi kuulunut asiaan.
-
-Tällä tunnilla harjoiteltiin uutta laulukappaletta, Don Juanin ja
-Zerlinan duettia: _Là ci darem la mano_. Harald tahtoi, että se
-laulettaisiin italiankielellä, koska sanat millään muilla kielillä
-eivät hänen mielestään kelvanneet mihinkään.
-
-Vaikka Irene ei ymmärtänyt italiankieltä, niin hän kuitenkin lauloi
-ikäänkuin olisi hyvinkin ymmärtänyt, ehkäpä paremminkin.
-
-
-
-
-VII
-
-STELLA JA IRENE.
-
-
-Stella istui vanhan Reginan kamarissa ja leikkeli tämän kanssa papuja.
-
-— Ovatko nämä nyt kyllin ohuita ja tarpeeksi vinoon leikatuita? kysyi
-hän.
-
-— Kelpaavathan nuo, vastasi Regina asiantuntijan tavalla.
-
-— Niitä ei saisi sanoa kuutioiksi, vaan viipaleiksi, huomautti Stella.
-
-— Ainakin keittokirjoissa niitä sellaisiksi nimitetään ja samoin
-keittiöissäkin.
-
-— Vai niin, vastasi Stella hiukan nolostuneena, mutta nähdessään,
-kuinka Regina oli olevinaan mahtava, hän purskahti sydämelliseen
-nauruun.
-
-— Ellen pitäisi niin paljon Stella neidistä niin todellakin suuttuisin.
-
-— Oikein minä pelkäisin, jos Regina vihastuisi. Muistan kyllä, kuinka
-ensi päivinä ajattelin, teidän ollessanne vielä niin äreä: kunpa ei tuo
-vain tosissaan minuun vihastuisi! Nyt ei enään ole syytä näin ajatella,
-koska en vielä ole nähnyt teitä vihan vimmassa.
-
-— Niin, myöntää täytyy, etten ensi aluksi oikein tahtonut teitä sietää,
-kun te silloin puhuitte niin kummallista kieltäkin. Ja ajattelin minä
-pastoriakin: mitähän ihmiset rupeaisivat sanomaan, kun hän on ottanut
-taloonsa näin nuoren tytön? Mutta en ole kuullut seurakuntalaisten
-sanovan siitä muuta kuin hyvää; ovat kai ymmärtäneet, että pastori
-on sen tehnyt Jumalan-pelosta ja ihmisrakkaudesta ja ovat vielä
-entistään runsaammin tuoneet hänelle ruokavaroja ja muita tuomisia.
-Näkyvät ajatelleen, että ken holhoo turvatonta, häntä ovat myös hänen
-lähimäisensä velvolliset auttamaan.
-
-Oli vielä tärkeämpikin syy, jonka johdosta Regina ei ensi aluksi
-sietänyt Stellaa. Hän näet pelkäsi tämän jollain tavalla sekaantuvan
-hänen emännöitsijäntoimiinsa ja anastavan häneltä vallan. Mutta kun
-hän huomasi, että Stella päinvastoin näkyi pyrkivän hänen suosioonsa
-ja sitäpaitsi joutohetkinään sekä keittiössä että kanakopissa ja vielä
-muuallakin koetti kaikin tavoin olla hänelle avuksi, ottaen hänen
-neuvoistaan vaarin, niin hän pian jopa mielistyikin tyttöön.
-
-— Kumpi on Stella neidistä parempi: suurustaa turkinpavut maidolla,
-vaiko vedellä?
-
-— Vedellä suurustettuina niissä on hienompi maku.
-
-— Mutta onhan maito paljon parempaa kuin vesi.
-
-— Onhan viinikin vielä parempaa kuin maito, mutta miltä maistuisi, jos
-papuja suurustettaisiin sillä?
-
-— Olettepa aika veitikka! No, ehkä pavut maistuvatkin paremmalta
-vedessä keitettyinä. Sellaisina pastorikin pitää niistä enemmän. Hänen
-isä- ja isoisävainajansa muistaakseni tahtoivat syödä niitä maidolla
-suurustettuina. Mutta nykyajan ihmisillä lienee toinen maku kuin meillä
-vanhanaikaisilla.
-
-— Ehkä Regina jo antaakin lomaa Stella neidille, ehdotti pastori,
-katsellen ystävällisesti vanhaa palvelijatarta.
-
-— Kuinka pastori viitsii noin puhua, vastasi tämä, ikäänkuin minä
-olisin mikäkin itsevaltias talossa!
-
-— Tiedättekö, että Regina on latinankieltä ja merkitsee kuningatarta.
-
-— No, silloinpa annan pastorille luvan viedä tyttö muassaan. En häntä
-enää tarvitse.
-
-Niinkuin näkyy, oli Regina luonteeltaan leikkisä, mikä vanhemmissa
-palvelijoissa tuntuu hyvin hauskalta, eikä ole ensinkään haitaksi.
-
-Stellan asetuttua istumaan pienen lukupöydän ääreen vastapäätä
-pastoria, oli tämä sanomaisillaan hänelle jotakin, mutta luodessaan
-katseensa häneen hän sen kokonaan unohti, katsellakseen vain tyttöä
-hellästi ja herkeämättä.
-
-— Miksi te minuun tuolla lailla tuijotatte?
-
-Pastori, joka jo aikoja sitten oli jättänyt nuoruuden ijän taaksensa,
-tunsi kuinka hänen poskensa tuon viattoman kysymyksen johdosta alkoi
-kuumottaa. Ehkä tunsi hän omassatunnossaan piston ja huomasi, ettei
-olisi pitänyt tyttöä "tuolla lailla" katsella. Ja kun hän ei heti
-tullut vastanneeksi, lisäsi Stella:
-
-— Olitte sen näköinen, kuin olisitte aikonut kysyä minulta jotakin.
-
-— Niin aijoinkin. Eilen lupasit tänään vastata kysymykseen, jonka
-silloin sinulle tein. Mistä se johtui, että jo ennestäänkin osasit
-vähän lukea ja kirjoittaa?
-
-Stella näytti käyvän hämilleen ja vastasi:
-
-— Nähdessäni ilveilijäseurueen ilmoituslehtisiä, pyysin aina jonkun
-joukosta lukemaan ne minulle ääneen. Sillä tavoin sain vähän vihiä
-kirjaimista ja tavuista. Lyijykynällä yritin sitten mukailla painetuita
-kirjaimia, joka ehkä oli jonkinlaista kirjoittamisen alottamista.
-Pitkälle en kuitenkaan ehtinyt, niinkuin itse näette.
-
-— Kuitenkin niin pitkälle, että jo ilokseni kuulen sinun puhtaasti
-ja selvästi lukevan samaa kirjaa, jota minun vielä muutama päivä
-takaperin täytyi lukea sinulle ääneen. Aiota siis, lapseni, siitä mihin
-viimekerralla lopetit.
-
-Selvällä, heleällä äänellään Stella alkoi lukea uudesta testamentista,
-kunnes tuli tähän värsyyn: "Katsokaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä
-eivätkä niitä, eivät myös kokoo riiheen, ja teidän taivaallinen Isänne
-ruokkii heidät. Ettekö te ole paljoa enempi kuin he?"
-
-Tähän Stella pysähtyi ja katsoi pastoriin surullisesti.
-
-— Itseäsikö tuota lukiessasi ajattelit? kysyi tämä.
-
-— Itseäni. Oliko se väärin?
-
-— Eihän se ole väärin, jos ihminen sitä tehdessään ajattelee sielunsa
-tilaa ja tuntee kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Jotakin sellaista se
-kai oli?
-
-— Ja eiköhän tuo kiitollisuuden tunnekin tullut Jumalalta? Eikö kaikki
-hyvä, mikä meissä liikkuu, Vapahtajan ansiosta tulekin Häneltä? Mutta
-pahaan olemme itse syypäät, se johtuu syntisestä luonnostamme ja
-esivanhempiemme lankeemuksesta.
-
-Stella oli hyvin halukas selvästi käsittämään pastorin opetuksia ja
-kertaamalla hän näin tahtoi tutkia, oliko hän ymmärtänyt ja muistissaan
-säilyttänyt, mitä hänelle oli opetettu.
-
-Eikä pastori kauvan tahtonut vaivata häntä samalla aineella, vaan
-vaihteli, antaen hänen milloin lukea, milloin kirjoittaa. Sillä välin
-keskusteltiin ja tehtiin pieniä kävelyretkiä.
-
-Muutaman luvun luettuaan Stella yht'äkkiä sanoi:
-
-— Tiedättekö, mitä nyt ajattelen? Oi, jospa uskaltaisin sen sanoa!
-
-— Tarvitseeko sinun pelätä veljeäsi ja ystävääsi?
-
-— Niin, tahtoisin niin mielelläni nauttia armopöydässä siunattua viiniä
-ja leipää. Menisin niin kernaasti Herran pyhälle ehtoolliselle.
-
-— Miksi menisit?
-
-— Koska en sitä ennen mielestäni ole Jumalan lapsi. Tuntuu ikäänkuin
-olisin vain pakana. Mutta jos saisin maistaa... oi, sallikaa minun
-mennä ripille!
-
-Pastori oli ääneti ja mietti asiaa. Silloin Stella jatkoi:
-
-— Ette vastaa mitään. Mutta olettehan itse sanonut, että ollakseen
-mahdollinen käymään Herran pyhällä ehtoollisella, ei vaadita muuta kuin
-uskoa.. Ja minä uskon.
-
-Näin sanoen hän luottamuksella kohotti päätään, hänen kasvonsa
-säteilivät ja näyttivät kirkastetuilta.
-
-Nähdessään hänet tuollaisena, ei pastori enään empinyt ja hänenkin
-kasvonsa kirkastuivat.
-
-— Huomaan olleeni väärässä, sanoi hän. Aijoin ensin antaa sinun
-oppia katkismuksen ulkoa sekä muutaman kerran lukea läpi raamatun
-historian ja muita hyödyllisiä kirjoja. Mutta huomaan sinulla jo olevan
-tarpeelliset tiedot ja onhan sinulla usko, mikä on kaikkia kirjoja
-parempi. Niinpä siis, Stella, en tahdo kieltää sinua tyydyttämästä
-sydämesi halua. Päinvastoin minä, joka herran armosta olen
-sielunpaimenesi, kehoitan sinua notkistamaan polvesi Herran alttarin
-juurella.
-
-Näin sanoen hän laski kätensä Stellan pään päälle, rukoillaksensa
-hänelle Jumalan siunausta. Mutta äkisti hän veti sen pois.
-
-— Minkä vuoksi noin äkisti veditte kätenne pääni päältä, tiedusteli
-Stella. Enkö mielestänne olekaan sellainen kuin minun pitäisi olla?
-
-— Ei, ei, en minä sitä tarkoittanut, vastasi pastori hänelle
-harvinaisella kiivaudella, sinähän olet — hän aikoi jatkaa, mutta
-saikin sanotuksi vain: Stella.
-
-Tapa, millä pastori hillityn tunteen koko voimalla lausui tuon nimen,
-vaikutti että Stella aran tutkivasti katsoi häntä silmiin.
-
-— Mitä tarkoitatte?
-
-— Saat kyllä ehtoollisessa nauttia siunattua leipää ja viiniä, mutta
-minä... niin, joku toinen saa jakaa ne sinulle. Minä en voi sitä tehdä.
-
-Pastori ei tahtonut kaunistella asioita omalletunnolleen. Hän tunsi
-itsessään, että jos hän nyt menisi Herran ehtoollista jakamaan,
-niin hän pettäisi mestarinsa, jolle oli vannonut uskollisuutta,
-koska enemmän ajattelisi armon välikappaleiden nauttijaa kuin pyhää
-toimitusta.
-
-— En ymmärrä, miksi toisen tulee se tehdä. Selittäkää se minulle.
-
-— Kentiesi joskus tulevaisuudessa. Nyt en voi. Mutta sinullehan se on
-yhdentekevää. Kun Herra puhuu, niin ihmisestä ei ole väliä.
-
-— Suokaa anteeksi. Tiedän, että kaikki, mitä sanotte ja teette on hyvä
-ja oikein, enkä enää kiusaa teitä kysymyksillä.
-
-— Lähdetäänkö nyt hiukan kävelemään maantielle ja kirkolle päin?
-
-— Kirkolle päin mennään... Mutta miksi ette enään kulje kanssani
-käsitysten, niinkuin teitte ensi aikoina?
-
-Vähän mietittyään pastori vastasi:
-
-— Koska et enään ole sama Stella kuin silloin... Näetkö tuossa puussa
-linnun, joka laulaa niin kauniisti?
-
-— Näenhän minä sen, tuon herttaisen linnun. Mikä sen nimi on?
-
-— Keltasirkku. Ehkä ottaisit sellaisen huoneeseesikin, jotta usein
-saisit kuulla sen visertävän?
-
-— En muuta kuin joiksikin päiviksi. Sitten laskisin sen jälleen ulos,
-sillä varmaankin linnut ulkona laulavat kauniimmin kuin sisällä.
-
-— Puolivälissä Ristilästä näkyy tuolla tulevan joku herra ja nainen.
-
-— Herra on Harald ystävämme. Mitä pidätte hänestä?
-
-— Miksi sitä kysyt, lapseni? Olen sangen usein häntä kehunut. Entä sinä
-itse, pidätkö sinä hänestä?
-
-— Tiedättekö, mitenkä laitani oli ensi viikkoina! Minun oli Haraldia
-niin kovin ikävä, koska silloin pidin hänestä paljon enemmän kuin
-teistä. Mutta nyt... vaikka pidänkin hänestä yhtä paljon kuin ennen,
-niin en kaipaa häntä enää samalla tavalla, koska pidän teistäkin ja
-rupean päivä päivältä yhä enemmän pitämään.
-
-Nuo sanat kuullessaan pastorin sydän ankarasti sykähti. Hän luotti
-niihin ja inhimilliset tunteet valtasivat hänet. Hän ei voinut sille
-mitään, että Stellan sanat tuottivat hänelle suurta iloa.
-
-— Kas, tuossa he jo näkyvät tulevan ja Harald tuijottaa vain maahan.
-Eiköhän se lienekin Irene neiti, joka on hänen mukanaan?
-
-— Hän se on. Astutaan vähän reippaammin, niin sitä pikemmin saat nähdä
-Irene neidin.
-
-Herrat esittelivät kumpikin naisensa, mainiten heidät vain heidän
-ristimänimiltään.
-
-Ulkonäöltään nämä tytöt olivat hyvin erilaiset. Stellalla oli
-tumma, vähän kihara tukka ja ruskeat silmät. Irenen silmät olivat
-tummansiniset, ja hänen pitkät, paksut hiuksensa olivat aivan sileät
-otsan kohdalta ja palmikoidut, kun sitä vastoi Stellan lyhyeksi
-leikattu tukka vapaasti liehui tuulessa. Stellan kasvojenpiirteet
-olivat säännölliset ja plastilliset ja hänen hienomuotoinen nenänsä
-muodosti yhdessä otsan kanssa melkein suoran viivan, koko kasvot kun
-muutenkin olivat aivan kreikkalaismalliset. Irenen otsa oli Stellan
-otsaa sekä korkeampi että kaarevampi, mutta muuten hänen kasvonsa
-olivat tuota epäsäännöllistä lajia, joka todistaa, että sulot joskus
-voivat olla muodosta aivan riippumattomat.
-
-Heidän kasvojensa ja silmiensä ilmeet erosivat myös suuresti
-toisistaan. Stellan totisenakin ollessa ilmestyi kuitenkin hänen
-ruskeihin silmiinsä jotakin iloista, ujostelematonta ja miltei
-veitikkamaista, kun sitä vastoin Irenen hymyillessäkin huomasi hänessä
-jotakin hiljaista surumielisyyttä. Ensinnämainitussa surumielisyys
-pysyttelihe vain pinnalla ja sen takana piili luonnonlapsen vilkas
-hilpeys. Irenen huulet saattoivat hymyillä, mutta hänen tummansinisissä
-silmissään ilmeni haaveksivan naisen surumielisyyttä.
-
-Niin riippumaton on ihmisluonne, että se kaikista kohtalon vaiheista
-huolimatta pysyy samana. Niinpä Stellakin, vaikka oli viettänyt
-luonnonlapsen seikkailurikasta elämää, kuitenkin oli osannut estää
-kaihomielisyyden pääsemästä, niinkuin Ireneen nähden oli tapahtunut,
-luonteensa vallitsevaksi puoleksi.
-
-Molemmat tytöt eivät tervehtiessään suinkaan noudattaneet vapaaherra
-v. Kniggen "Seuratapoja", mutta silti emme tahdo halventaa sen nimisen
-kirjan arvoa, vaikka mainittu seuramies itsekin toisinaan olisi
-poikennut sen säännöistä.
-
-Kumpikin tyttö näytti iloisesti hämmästyvän ja kumpaisenkin silmät
-näyttivät sanovan: vai tuollainenko sinä oletkin! Kumarruksesta ei
-ollut puhettakaan, mutta empien ja verkalleen he tarttuivat toistensa
-käteen.
-
-Epämiellyttävälläkin maailmannaisella on aina jotakin sanottavaa. Jos
-Irene olisi ollut tällainen, niin hän ensin muutamalla sanalla olisi
-kääntynyt isännän puoleen, lausuen ilonsa siitä, että sai nähdä hänet
-näin terveenä siihen verraten, mitä hän heidän viimeksi tavatessaan
-toisensa oli ollut, ja ehkä piloillaan maininnut jotakin siitä, että
-hänen taloonsa oli kertynyt lisää väkeä y.m.
-
-Irene tunsi sisäistä vetoa Stellan puoleen ja sama oli tämänkin laita
-edelliseen nähden. Mutta he eivät keksineet sanoja sitä ilmoittaaksensa
-ja ikäänkuin ujostelivat toisiansa.
-
-Molemmat miehet nauttivat tuota katsellessaan kumpikin tavallaan, mutta
-pastori ehkä enemmän. Hän oli näet perin kiitollinen siitä, että Irene
-näytti huomaavan Stellan miellyttäväisyyden.
-
-Irene, joka juuri kuin noiduttuna oli jäänyt paikalleen seisomaan,
-havahtui vihdoin hajamielisyydestään ja sanoi:
-
-— Suokaa anteeksi, herra pastori
-
-— Ymmärtääkseni pyydätte anteeksi sitä, joka on minulle hyvinkin
-mieluista. Mutta mitä me jäämme tänne seisomaan! Menkäämme pappilaan,
-jonka seinäin sisäpuolella luullakseni paremmin tutustumme kuin tässä
-maantiellä.
-
-— Minäkin olen samaa mieltä kuin sinä, veli hyvä, sanoi Harald. —
-Seinät, joiden sisäpuolelle olemme suljetut, ikäänkuin pakottamalla
-pakottavat meidät tuttavuuteen, kun sitä vastoin luonnon suuruus ja
-äärettömyys vieroittaa mielemme kaikesta pienestä, yksityisestä ja
-tuttavallisesta.
-
-Voitaisiin sanoa aivan päin vastoinkin. Ja todella luulenkin, että
-esimerkiksi kirjailijat yleensä väittävät luonnon enemmän kehottavan
-tuttavuuteen kuin helteiset suojat, joksi he niitä nimittävät. Mutta
-sellaiset asiat, joita vaaratta voidaan käsittää monelta eri kannalta,
-ovat jätettävät jokaisen ratkaistettaviksi oman mielensä mukaan, niin
-kuin kukin parhaaksi näkee.
-
-— Ellet olisi maininnut tuota sanaa _vaaratta_ niin olisin sanonut
-sinun olevan Ignatius Loyolan oppilaita, naurahti Harald.
-
-He olivat päässeet pois maantieltä ja punaiseksi maalattu veräjä, joka
-oli sulkeutunut heidän taaksensa, lienee vaikuttanut, etteivät tytöt
-enää katselleet toisiansa niin arasti. Mutta käytyään istumaan mukavaan
-sohvaan Stellan huoneessa, jonne tämä puoleksi ilveillen oli osoittanut
-tien, Irene sanoi:
-
-— Nyt jo uskallan puhua...
-
-— Mutta en vain minä, vastasi Stella ujosti, ehkäpä samalla
-veitikkamaisesti.
-
-Molemmat tytöt purskahtivat sydämelliseen nauruun, joka heti teki
-hyvän vaikutuksen. Viattomat ja kokemattomat lapset voivat hilpeällä
-naurulla useinkin saada aikaan enemmän kuin vanhemmat ihmiset pitkillä
-ja järkevillä keskusteluillaan.
-
-Herrat olivat siirtyneet pastorin huoneeseen, joka oli porstuakamari
-erityisine sisäänkäytävineen, saadakseen siellä rauhassa tupakoida sekä
-myös antaaksensa tytöille aikaa tutustua toisiinsa.
-
-Pastori kertoi Haraldille, mitä äsken oli Stellan kanssa puhellut.
-Mutta kun hän myös tuli maininneeksi, että toinen pappi tulisi tätä
-ripittämään ja hänelle ehtoollista antamaan, niin Harald rupesi
-tiedustelemaan syytä siihen.
-
-— Etkö sitä voi arvata? — kysyi pastori.
-
-— Rakastatko häntä?
-
-— Rakastan.
-
-Harald myönsi hänen siinä tapauksessa menettelevän oikein. Olipa
-hän kerran kuullut nuoren papin jotensakin kevytmielisesti kertovan
-antaneensa Herran ehtoollista nuorelle tytölle, jota hän rakasti. Pappi
-oli myös siinä tilaisuudessa tehnyt selkoa tunteistaan, jotka olivat
-olleet hyvinkin maallista laatua.
-
-Hiukan arveltuaan Harald yht'äkkiä sanoi:
-
-— Mitäpä syytä minulla olisi pitää sinulta salassa sellaista, jonka
-ehkä itsestäsikin aavistat? Minäkin olen rakastunut...
-
-— Keneen?
-
-— Ireneen.
-
-Tämä nimi nosti painon papin sydämeltä, jota hänen kuullessaan
-tuon ainoan sanan _minäkin_ oli ruvennut kovasti ahdistamaan. Hän
-ei kuitenkaan rohjennut katsoa Haraldia silmiin, kun pelkäsi hänen
-huomaavan, kuinka kiitollinen hän oli.
-
-— Ireneen, niinpä niin, puhui Harald ikäänkuin itsekseen — vaikka en
-vielä täydestä sydämestäni häntä rakasta, mutta...
-
-— Mutta vaikka kuitenkin hänen äänensäkin saa sydämesi vavahtamaan,
-arveli pastori nauraen.
-
-— Ja ehkäpä Stellan pelkät askeleetkin saavat sinun sydämesi kovemmin
-sykkimään, vastasi Harald puolestansa leikillisesti.
-
-Yleensä Harald oli luonteeltaan iloisempi kuin pastori, mutta tämä oli
-sen sijaan syvempi ja haaveellisempi. Heidän välillänsä oli melkein
-samallainen erotus kuin Irenen ja Stellan välillä: Harald muistutti
-enemmän jälkimäistä ja pastori edellistä. Siksipä sopivatkin Harald
-ja Irene niinkuin myös Erkki ja Stella paremmin yhteen. Vastakohdat
-vetävät toisiaan puoleensa.
-
-— Ymmärräthän sen itsestäsikin, kuinka minulle on mieleen, että asiat
-ovat kääntyneet näin päin, sanoi pastori. Mutta tunnustapa, veikkoseni,
-eikö sinusta aluksi tuntunut, ikäänkuin olisit ollut mieltymäisilläsi
-Stellaan?
-
-— Sitä en usko. Ensi hetkestä pidin häntä ikäänkuin sisarenani ja
-semmoinen hän vastedeskin on minulle oleva. — Ja vaistomaisesti
-aavistaen, että toinen kuulisi sen mielihyvin, hän jatkoi:
-
-— Niin, jos olisin ollut sinun sijassasi, niin kentiesi silloin olisin
-rakastunut Stellaan.
-
-Pastori huomasi, mitä hän sillä tarkoitti ja vastasi:
-
-— Mokomakin veitikka! Mutta tahdonpa suoraan tunnustaa sen sinulle.
-Tulin hyville mielin, kun sanoit rakastavasi Ireneä ja pitäväsi
-Stellasta kuten sisaresta, mutta salaa iloitsin myös siitä, että
-olisit voinut rakastuakin häneen... Enpä ole koskaan ennen rakastanut
-enkä sellaista ajatellutkaan. Mutta luuletko miehen voivan rakastua
-toiseenkin kuin siihen, joka näin äkisti on valloittanut hänen
-sydämensä?
-
-— Luulen varmasti.
-
-— Ettäkö voi rakastua vielä toisenkin kerran?
-
-— Luulen. Olenpa minäkin tätä ennen kerran rakastanut erästä tyttöä,
-joka nyt... makaa mustassa mullassa.
-
-— Ja oliko rakkautesi silloinkin yhtä puhdas kuin nyt?
-
-— Puhdas oli, vastasi Harald vakavasti, milt'ei kiivaasti — niin puhdas
-kuin rakkauteni koskaan voi olla. Mutta täydellisesti puhdas... Oi,
-Erkki, veljeni ja ystäväni, onpa mielikuvitukseni toisinaan saanut
-minut kauhistumaan. Olen silloin epäillyt sydämeni puhtautta.
-
-Pastori ei tuohon virkkanut mitään ja kumpikin pisti piippuunsa. Sitten
-hän vaihtoi puheenaihetta:
-
-— Kuinka maailmassa kaikki on kummallista! Ei kumpasellakaan meistä
-enää ole isää eikä äitiä elossa. Tuskin on sukulaisiakaan, ei ainakaan
-sellaisia, jotka suuresti meistä välittäisivät. Ja ystävistä taitaa
-olla melkein yhtä suuri puute. Mutta täällä, tämän matalan katon alle
-suljettuna, on kaikki, mitä maailmassa eniten rakastamme, mikä, vaikka
-kaikesta muusta olisikin puute, vaikuttaa sen, että tunnemme olevamme
-rikkaita. Tuskin voin käsittää, että tällä kädelläni saatan ulottua
-tuohon seinään ja sanoa: ainoastaan sinä erotat minut Stellasta.
-
-Puhuessansa pastori kiihtyi kiihtymistään, mutta tämä ei vaikuttanut
-Haraldiin, koska hänkin tunsi ihan samoin.
-
-— Ei tämä kelpaa, sanoi Harald näennäisesti tyynenä. Mennäänpä vähän
-jaloittelemaan. Tarvitsemme raitista ilmaa ja sopiihan samalla
-vilkaista kurjia peltojasi.
-
-Ja he läksivät.
-
-Palatkaamme Irenen ja Stellan luo, jotka sillä aikaa olivat ennättäneet
-sen verran tutustua, että jo sinuttelivatkin toisiansa. Stella sanoi:
-
-— Tiedätkö mitä, Irene...
-
-— Mitä?
-
-— Että Irene on kaunis nimi, yhtä kaunis kuin sinä itsekin olet. Jo
-nimestäkin tietää, millainen sinä olet.
-
-Stella rupesi taputtelemaan ja hyväilemään Ireneä ja sai palkkioksi
-suudelman. Nyt he olivat jo aivan kuin vanhat tuttavat.
-
-Yht'äkkiä Stella kysyä tokaisi:
-
-— Mitä pidät Haraldista?
-
-Irene punastui ja kun hän tunsi sen, niin hän punastui vielä enemmän.
-Olipa onni, ettei kukaan muu sitä nähnyt kuin Stella, joka ei siitä
-tehnyt mitään johtopäätöksiä. Kun Irene ei vastannut, niin hän jatkoi:
-
-— Mikset vastaa? — kysyin, mitä pidät Haraldista.
-
-— Mitäkö hänestä pidän? No niin, hän on kylläkin mieleiseni, vastasi
-Irene. Hän oli joutunut pahaan pulaan, kun ei uskaltanut tunnustaa koko
-totuutta, vaikka kyllä mielellään olisi sen tehnyt.
-
-— Olisiko sinusta mieluista, jos hän kiertäisi kätensä sinun kaulaasi,
-kuten minä nyt teen? kysyi Stella tuolla lapsellisella uteliaisuudella,
-joka ei häikäile tehdä välistä hiukan kiusaakin.
-
-— Mutta sinähän likistät kaulaani liian kovasti, huomautti Irene,
-ajattelematta, että hänen sanansa sopi tulkita kahdella eri tavalla.
-
-— Sinä siis tahtoisit, että se olisi ollut Harald, riemuitsi Stella
-pieniä käsiään taputtaen.
-
-Irene oli pahoillaan, että Stella oli tullut tällaiseen
-johtopäätökseen, jonka syystä hän ei vielä itsekään ollut täysin
-selvillä. Ja hän alkoi itkeä.
-
-Sen nähdessään rupesi Stella itkemään vielä enemmän kuin toinen.
-
-— Suo anteeksi, pyysi hän, olen ollut paha. Hetken vain olemme olleet
-yhdessä ja kuitenkin olen ollut niin häijy, että olen saanut sinut
-itkemään.
-
-— Et sinä ole ollut häijy. Itse minä olen paha ja ilkeä. Olisin niin
-mielelläni sinun sijassasi. Soisin olevani köyhä, turvaton tyttö, joka
-sinun tavallasi on löytänyt hyvän kodin, lämpöisen pesän, jossa lintu
-saa levätä.
-
-Stella muisti värsyn, jonka hiljan oli taivaan linnuista lukenut.
-Itkien hän sanoi:
-
-— Olen onnellinen.
-
-— Sinulla on kaksi ihmistä, jotka pitävät sinusta, mutta kukapa pitää
-minusta?
-
-— Harald.
-
-— Niinkö luulet?
-
-— En luule, koska tiedän sen. Siitä minä sen tiedän, että hän ei voi
-olla sinua rakastamatta. Se on minusta aivan selvää.
-
-— Tämä on varmaan sinun kaappisi, kysyi Irene, väkisinkin tahtoen
-katkaista keskustelun, joka kuitenkin oli hänelle niin mieluinen.
-
-— Minun se on, vastasi Stella ja sen muistaessaan hän niin suuresti
-riemastui, ettei muistanut edes kiusoitella Ireneä siitä, että tämä
-oli kääntänyt puheen muihin asioihin. Hän meni kaapin luo, avasi erään
-laatikon ja veti sieltä muutamia hameita esille.
-
-— Sanopa, Irene, mikä näistä on somin. Näetkö tämän sinisen, se
-on paras, koska se on eniten maksanut. Minulle olisi annettu
-silkkihamekin, mutta minäpä en enää välitä silkkipuvuista. Olen
-kyllästynyt silkkiin ja koristuksiin, ne kun muistuttavat entisiä
-aikoja. Sanohan nyt, Irene, mikä on somin, tämä sininen vaiko tuo
-harmaa tiibettinen, vaiko ehkä tuo villamusliininen? Minulla ei ole
-muuta kuin yksi karttuunihame, mutta sen sijaan viisi puuvillahametta.
-Lasken näet mukaan senkin, joka on ylläni.
-
-— Se on kaikista somin, joka nyt on ylläsi, vastasi Irene hymyillen.
-
-— Sinä olet samanlainen kuin Erkki, sillä niin hänkin sanoo. Ja jos
-puen ylleni toisen, niin hän sanoo samoin.
-
-Hän ei tahdo selittää minulle asiaa, niin se on.
-
-Irene ymmärsi asian paremmin, mutta ei puhunut mitään. Ei hänkään
-viitsinyt selittää sitä Stellalle.
-
-Hänen kerran kiittäessään pastoria uusista vaatteistaan, tämä ei
-voinut olla myöntämättä, että hänen tulisikin kiittää Haraldia. Lukija
-muistanee, että pastori ja Harald, keskustellessaan Stellan puvuista,
-olivat puhuneet suomea, jotta Stella ei ymmärtäisi. Mutta nyt hän
-kuitenkin oli saanut tietää, kuka ne oli antanut.
-
-Irene huomautti:
-
-— Sanoit, että _olisi annettu_, siis ei pastori yksin ole näitä
-antanut, vaan myös...
-
-— Harald. Häntä sinä kai tarkoitit, ja hänen antamiaan ne ovatkin.
-
-— Mitkä ovat pastorin antamia ja mitkä Haraldin?
-
-— Kas, kuinka olet utelias! Erkki kertoi, että Harald oli antanut
-jok'ainoan. Kai hän itsekin olisi ne antanut, mutta ehkä Haraldilla
-silloin sattui olemaan... enemmän rahoja. Ja Stellan täytyi nauraa, kun
-näin käytännöllinen ajatus oli juolahtanut hänen mieleensä.
-
-— Taikka kenties pastori tahtoi suoda hänellekin antamisen ilon. Sillä
-mielellään hän kumminkin antoi.
-
-Irenestä oli mieluista, että Harald oli kaikki antanut, ja tarkasti hän
-rupesi hameita tutkimaan, sanoen:
-
-— Tuo harmaa varmaankin kaunistaa sinua eniten.
-
-— Mutta näetkö tämän valkoisen, sanoi Stella äkisti. Se ei ole ollut
-vielä ylläni; säästän sen, kunnes menen ensi kerran ripille.
-
-Ja nyt hänen veitikkamaisuutensa ja lapsellinen hilpeytensä väistyi
-vakavuuden ja ilon tieltä, joissa tosin lapsen mieli myös ilmeni,
-ehkäpä puhtaammassa ja hartaammassa muodossa. Hän kertoi pastorin
-arvelleen hänellä jo olevan tarpeelliset tiedot, voidakseen
-mahdollisesti nauttia Herran pyhää ehtoollista. Siitä hän ei mitään
-maininnut, ettei pastori itse tulisi häntä ripittämään, mutta tuohon
-pyhään toimitukseen verraten se olikin vain sivuasia. Stellan mieleen
-muistuivat pastorin sanat: Jumalan puhuessa kaikki muu raukeaa
-mitättömäksi.
-
-— Oi, kuinka selvästi minä muistan sen päivän, sanoi Irene ja hänen
-tummansiniset silmänsä säteilivät ilosta, ikäänkuin se olisi ollut
-eilen tahi tänään. Se oli ihanin päivä elämässäni, sillä Vapahtaja asui
-silloin sydämessäni.
-
-Innostuksella Stella häntä kuunteli. Sitä, minkä Irene kertoi
-kokeneena, ei hän vielä ollut kokenut, mutta hänkin toivoi saavansa
-pian maistaa samaa autuutta. Tämä toivo ilahutti hänen sydäntänsä,
-jota mikään maallinen rakkaus ei vielä ollut saastuttanut, hän kun oli
-rakastanut vain Jumalaa.
-
-Kotvan he vielä keskustelivat hengellisistä asioista, kunnes sanat
-eivät enää riittäneet ilmaisemaan heidän tunteitansa ja heidän täytyi
-palata jokapäiväisiin oloihin.
-
-Pastorin ja Haraldin astuessa sisään, he heti huomasivat, että tytöt jo
-olivat kuin vanhoja tuttuja, mikä tietysti miellytti heitä.
-
-— Näetkö, etten enään ollenkaan pelkää Ireneä, sanoi Stella. Enkä enää
-sano häntä neidiksikään.
-
-Näin sanoen hän pienillä, valkoisilla käsillään taputteli Irenen
-hienoja, punaisia poskia, tekipä sen melkein läimäyttämällä, mutta soma
-tuota oli katsella.
-
-Jos Irene olisi ollut parikymmentä vuotta vanhempi, niin häntä olisi
-voinut luulla hyväksi äidiksi, jota hänen hemmoteltu tyttärensä
-nuhteita saatuaan koettaa lepyttää. Mutta nyt hän Haraldista näytti
-nuorelta naiselta, jota hänen viaton ja kokematon nuorempi sisarensa
-koettaa jonkun erehdyksen johdosta lohduttaa ja viihdyttää.
-
-Sekä pastori että Harald olivat niin kiintyneet tuota katselemaan,
-ettei kumpikaan tullut puhuneeksi mitään. Stella itse, joka oli
-kuvaelman päähenkilö, katkaisi myös äänettömyyden. Istuen hiljaa ja
-levollisena Irenen vieressä, hän ikäänkuin itsekseen puhuen virkkoi:
-
-— Ihmeellistä, että ensimäinen samanikäinen tyttö, jonka kanssa olen
-tullut tekemisiin, on sellainen, että kohta saatoin häneen tutustua ja
-pitää hänestä.
-
-— On vieläkin merkillisempää, jos tämä ensimmäinen myös tulee olemaan
-ainoa, josta voit pitää, sanoi Harald.
-
-— En ymmärrä, mitä tarkoitat, mutta ehkä Irene sen ymmärtää. Mutta,
-Irene, miksi et puhu mitään?
-
-— Olemme tässä herrojen poissa ollessa tarkastaneet Stellan hameita,
-sanoi Irene, joka ujoudessaan ei oikein tietänyt, mitä olisi sanonut.
-
-Harald rupesi puhumaan ilmasta, mikä aihe ei tänään tuntunut niinkään
-joutavalta, koska helteinen kuumuus ja mustat pilvet eivät ennustaneet
-hyvää.
-
-Stella pyysi Ireneä katsomaan hänen lemmikkejänsä. Ensiksi menivät
-he kanakoppiin, sillä sellainenkin oli kappalaistalossa. Siellä hän
-näytti, mistä kukosta ja mistä kanoista hän eniten piti, ja sitten
-siirryttiin navetan puolelle, jossa ihmeteltiin kaunista vasikkaa,
-jolla oli valkoinen tähti otsassa. Stella nosti sen etujaloista pystyyn
-ja pisti kätensä sen suuhun. Lapsista näet on aina hauskaa antaa
-vasikkain imeä kättänsä. Mutta Stella meni niinkin pitkälle, että
-suuteli vasikkaa, jolle tämä näytti olevan niin mieluista, että se
-alkoi juosta ja hypellä tuolla hauskalla tavalla, joka on vasikoille
-ominainen.
-
-Surumielin Irene tuota katseli. Alituinen kaihomielisyys oli estänyt
-häntä ottamasta osaa lapsuusajan viattomiin iloihin.
-
-— Kuinka oletkaan onnellinen! ajatteli hän Stellaa katsellessaan.
-
-— Tänään olen Irene-neidin opas, sanoi Harald tyttöjen palattua, ja
-vaikka täällä olisi hauska viipyä vieläkin, niin meidän kuitenkin
-täytyy lähteä, koska rajuilma varmoista merkeistä päättäen pian on
-tulossa.
-
-Irene ei vastannut, vaan otti kiltisti saalinsa ja alkoi hankkia lähtöä.
-
-Pastori, joka myös ennusti myrskyn puhkeavan, oli käskenyt valjastaa
-hevosen viheriäisiksi maalattujen yhdenistuttavien kääsien eteen, koska
-ei katsonut sopivaksi vaatia vieraitaan jäämään yöksi.
-
-Pian oli sanottu hyvästi ja kiesit läksivät liikkeelle. Poika, jonka
-piti tuoda hevonen takaisin, ei mahtunut kapealle taka-istuimelle, vaan
-kulki jalan, milloin juosten, milloin kävellen jälessä. Sillä vaikka
-pilvet nousivat yhä korkeammalle, ajoi Harald vain hiljaista hölkkää.
-
-Nuoren, miellyttävän naisen kyytimiehenä olemisessa on aina jotakin
-viehättävää, vaikka ei olisikaan häneen rakastunut, saatikka sitten,
-jos jo tuntee itsessään selviä lemmenoireita.
-
-Paljoa ei matkalla puhuttu, mutta Harald oli mielissään siitä, että
-Irene aina vastatessaan puoleksi käänsi kasvonsa häneen päin, heittäen
-harson syrjään, jotta hän hyvin voi katsoa häntä silmiin. Eikä hän
-siksi ollut niin iloinen, että Irene täten tahtoi osoittaa hänelle
-kohteliaisuutta, vaan siksi, että hän sai katsella hänen ihania
-kasvojaan.
-
-Ukkonen jylisi jo jotensakin lähellä, mistä Harald sai syytä kysyä,
-peloittiko häntä.
-
-— Muulloin olen kyllä pelännyt, mutta en nyt.
-
-Tämä vastaus miellytti Haraldia kahdesta syystä.
-
-Ensiksikään hän ei pitänyt naisista, jotka pelkäsivät ukkosta,
-ja toiseksi hänen itserakkautensa selitti tämän vastauksen hänen
-toiveilleen mitä suotuisimmalla tavalla.
-
-Kiesien pysähtyessä portaitten eteen, alkoi sataa ryöpyttää ja puhkesi
-myrsky, joka yksinkertaisessa mahtavuudessaan yleensä vaikuttaa
-katsojaan valtavammin kuin monimutkaisimmatkin murhenäytelmät.
-
-Kylmästi ja ylhäisesti vapaaherra otti heidät vastaan.
-
-— No, mitenkä tuo mainio vierailunne päättyi?
-
-— Hauskemmin kuin se, joka ei ole ollut sellaisissa mukana, osaa
-aavistaakaan. Toivonpa Irene neidin olleen siihen tyytyväisen.
-
-— Tyytyväisenkö? Oi, se on liian vähän sanottu!
-
-— Tuo löytölapsiko sinua niin huvitti.
-
-— Hän juuri. Oikein rupesin hänestä pitämään.
-
-— No, kuinka pitkälle tuttavuutenne kehittyi?
-
-Isänsä kanssa kahden Irene tuskin olisi uskaltanut tunnustaa tällaista
-asiaa, mutta Haraldin läsnäolon rohkaisemana hän vastasi:
-
-— Me jo sinuttelimmekin toisiamme.
-
-Se ei johtunut harhaan suuntautuneesta isänrakkaudesta, ettei
-vapaaherra yleensä antanut tyttärensä seurustella kaikellaisten
-ihmisten kanssa, vaan pelkästä ylpeydestä, kun _hän_ oli Irenen isä.
-
-— Vai sinä, ärjäsi hän vihoissaan, mutta samassa salama leimahti ja
-kuului niin kauhea ukkosenjyrähdys, että vapaaherra sortui lattialle.
-
-Kamarijunkkari v. Assar, joka myös oli saapuvilla, sanoi:
-
-— Näin salaman iskevän vasempaan siipirakennukseen, mutta kuitenkin
-sitä sytyttämättä.
-
-— Vai vasempaan? ihmetteli herra v. Nit.
-
-— Entä sitten, vastasi vapaaherra vaivoin tointuen, mitä se meihin
-kuuluu? No niin, Irene. Minä en ole mikään sellainen pedantti, että
-tahtoisin säätää lakeja nuoren tytön välittömille ja arvaamattomille
-päähänpistoille. Saat siis mielesi mukaan häntä sinutella. Ymmärrän
-kyllä, että täällä maaseudulla ajankuluksi tarvitset samanikäistä
-leikkikumppania ja, niinkuin jo sanoin; en kiellä sinua häntä
-sinuttelemasta.
-
-— Kiitoksia, isä, vastasi Irene, jota tällainen aulius hämmästytti,
-varsinkin kun hän äsken oli pelännyt kiivasta kohtausta.
-
-Haraldiakin tällainen odottamaton muutos kummastutti. Hän luuli sen
-ukkosenjyrähdyksen vaikuttaman säikähdyksen vaikutukseksi, että
-vapaaherra näin oli muuttanut mieltänsä. Hän ei kuitenkaan pitänyt
-siitä, että tämä näin viekkaasti osasi puolustaa asiaa, josta äsken oli
-niin silmittömästi suuttunut. Mutta hän näkyi olevan sellaisia ihmisiä,
-jotka kameleontin tapaan muuttavat väriänsä ja osaavat viisasteluilla
-salata aikeitansa.
-
-Illallinen syötiin erityisettä ruokahalutta ja perästäpäin vapaaherra
-ehdotti, että Harald vähän laulaisi, rauhoittaaksensa niitä, jotka
-pelkäsivät ukkosen voimaa.
-
-— Ukkosen käydessä en _tahdo_ laulaa, vastasi Harald.
-
-— Vai niin. No, jokaisellahan on omat mielipiteensä. Entä sinä, Irene,
-tahdotko sinä laulaa?
-
-— Ukkosenilmalla en _voi_ laulaa.
-
-— Hänelle joka ei _voi_ annetaan kernaammin anteeksi kuin sille joka ei
-_tahdo_. Siis meidän on tyytyminen ukkosen tarjoamaan musiikkiin.
-
-Jos joku toinen olisi tämän lausunut, olisi se ehkä Haraldia
-miellyttänyt, mutta vapaaherran suussa se kuulosti herjaukselta.
-
-Irene istui vähän loitompana, pikku Ulla sylissään. Harald otti
-tilaisuudesta vaarin ja kuiskasi hänelle:
-
-— Älkää pelätkö. Muistakaa... — mutta samassa hän vaikeni.
-
-Sitten hän toivotti hyvää yötä ja alkoi vitkalleen nousta ylös
-portaita, mennäkseen ullakkokamariinsa. Viimeisellä askelmalla
-pysähytti hänet v. Nit.
-
-— Olisiko maisteri hyvä ja tulisi minun huoneeseeni? Minun olisi
-silloin parempi olla, koska suoraan sanoen pelkään ukkosta. Salamat
-leimahtavat eteläpuolella, joten olisi sopivampi istua minun
-huoneessani.
-
-Harald ei ollut ennen käynyt herra v. Nitin huoneessa, koska ei
-kutsumatta ollut tahtonut sinne mennä ja kernaasti hän nyt suostui
-häntä seuraamaan.
-
-Vanhan juopon huone näytti hyvin siivottomalta, siellä kun ei ollut
-minkäänlaista järjestystä. Vaatekappaleita ajelehti hujanhajan, yksi
-siellä toinen täällä, vieläpä sängyn alla; peili oli tuolilla, eikä
-vuodetta ollut pitkään aikaan korjattu. Kirjakaapin ovien päällä
-riippui vanhoja, hiestä kellastuneita sukkia ja lattialla makasi
-vesipullon vieressä katkonaisia, Voltairen ja Lafontainen romaanien
-osia, mikä kaikki näytti hyvin vastenmieliseltä. Sen ohella tuntui
-huoneessa tympäisevä väkijuomien haju, jota ei edes tupakan savu ollut
-haihduttamassa, koska herra v. Nit käytti tupakkaa ainoastaan nuuskan
-muodossa, pitäen myös joskus pikanellia suussaan.
-
-— Suokaa anteeksi tämä siivottomuus, herra maisteri, mutta minun
-ikäiseni vanhapoika ei kaipaa sen parempaa. Tämän madeirapullon ääressä
-voimme unohtaa, että huone ei ole kovinkaan hyvässä järjestyksessä.
-
-Siitä huolimatta, taikka ehkä juuri siitä syystä, että oli tullut
-huomanneeksi hänen salaperäisen suhteensa vapaaherraan, Harald,
-tavattuaan von Nitin ullakolla kummittelemassa ja kuultuaan, mitä hän
-unissakäydessään puhui, oli ruvennut pikemmin häntä surkuttelemaan kuin
-pelkäämään ja inhoamaan. Ja näin ollen hänellä ei ollut mitään sitä
-vastaan, että ryhtyi pitämään hänelle seuraa.
-
-Väkijuomien nauttimisesta on se hyvä tai paha seuraus, että yleisistä
-ja arvottomista asioista siirrytään keskustelemaan yksityisistä ja
-mieskohtaisemmista. Harald, joka ei ollut ehdottomasti raitis, vaikka
-ei mikään juopottelijakaan, kesti väkijuomia paremmin kuin v. Nit,
-osoittamatta kuitenkaan vähemmän avomielisyyttä kuin tämä.
-
-Huomaamatta kääntyi puhe onneen ja onnettomuuteen, kuinka edellinen
-ilman ihmisen omaa ansiota hymyilee toisille, kun taas toiset
-jäävät siitä aivan osattomiksi, vieläpä joutuvat syyttömästi
-onnettomuuteenkin. Onnelliset ovat kadehdittavia, onnettomat
-surkuteltavia.
-
-— Mutta jos ihminen itse on ollut syypää onnettomuuteensa, mitä hänestä
-on ajateltava ja kuinka hänen suhteensa on meneteltävä? kysyi v. Nit.
-
-Harald ei ollut koskaan pitänyt n.s. opettavaisista kertomuksista
-lapsille, koska niissä siveysoppi yleensä on hyvin arveluttavaa laatua.
-Äskettäin oli hän kieltänyt nuorempaa oppilastansa, pikku Solmua,
-lukemasta erästä kirjaa, koska sitä silmäillessänsä jo alussa oli
-tavannut kertomuksen, jonka sisältö oli lyhyesti sanoen seuraava.
-Eräs isä oli kieltänyt lapsiaan menemästä pimeässä lyhdyttä ulos.
-Yksi pojista ei kuitenkaan totellut: hän lankesi ja vahingoitti
-toisen silmänsä, niin että tuli silmäpuoleksi. Mutta ei siinä kyllin.
-Sitäpaitsi hän "kilteiltä" sisaruksiltaan alinomaa sai nuhteita:
-„Jos olisit isää totellut, niin sinun ei olisi käynyt, niinkuin nyt
-kävi. Tottelemattomuus vanhempia kohtaan on tosin suuri vika, mutta
-yllämainitun kirjan tekijällä ei näyttänyt olevan aavistustakaan siitä,
-että on paha suurentaa onnettoman kuormaa, moittimalla häntä siitä,
-jota hän ei enää voi auttaa, ja että nuo kiitit lapset siis olivat
-todellisia hylkiöitä.
-
-Tämä kertomus johtui samassa Haraldin mieleen ja hän vastasi
-ystävällisesti:
-
-— Jos ihminen itse on ollut syypää onnettomuuteensa, vaikka siihen
-olisikin ollut syynä jotakin vielä pahempaa kuin ajattelemattomuus
-ja äkkipikaisuus, niin meidän kuitenkin täytyy surkutella sellaista
-ihmistä... juuri hänen onnettomuutensa takia.
-
-— Mutta entä jos tämä onnettomuus juuri onkin törkeitten rikoksien
-synnyttämä omantunnon tuska?
-
-— Sitä onnettomampi on hän, jonka täytyy sitä kärsiä ja sitä suurempi
-oikeus hänellä on vaatia lähimmäiseltään sääliä ja myötätuntoisuutta.
-Hänen onnettomuutensa syy olkoon meille sivuasia ja itse onnettomuus
-pääasia. Eikö siinä kyllin, että hän on onneton, pitäisikö meidän vielä
-tutkia sen syytä?
-
-Nämä suorat sanat, jotka lausuttiin jalon sielun hyvyydellä ja
-lempeydellä, tekivät herra v. Nitiin omituisen vaikutuksen. Hän
-nojasi päänsä käsiinsä ja vaipui äänettömyyteen, mikä tuntui sitä
-merkillisemmältä, kun hän jo oli juonut puolet madeirapullosta.
-
-— Hyvää yötä, herra v. Nit, sanoi Harald.
-
-— Kiitän nöyrimmästi tästä hauskasta hetkestä. _Au revoir!_
-
-
-
-
-VIII.
-
-IRENE STELLAN SIJALLA.
-
-
-Kului muutamia viikkoja ilman muuta huomattavaa, kuin että Harald
-ja Irene päivä päivältä katsoivat toisiansa lempeämmin silmiin ja
-että Harald oli muuttunut entistään vielä harvapuheisemmaksi. He
-tapasivat toisensa vain soittotunneilla taikka käydessään tervehtimässä
-ystäviään pappilassa. Tosin v. Assar taudinkohtauksen takia oleskeli
-kaupungissa, saadakseen siellä lääkärinhoitoa, mutta siitä huolimatta
-menetteli Harald samoin kuin sitä ennenkin, tahtomatta liian usein
-jäädä kahdenkesken Irenen kanssa, joko hän sitten pelkäsi vapaaherran
-rupeavan epäilemään tyttärensä ja hänen välillään jotakin läheisempää
-suhdetta, jota Harald itsekään ei rohjennut toivoa ja jonka
-mahdollisuus täytti hänen sielunsa synkillä taistelun ja onnettomuuden
-aavistuksilla — taikka lieneekö hän käyttäytynyt täten, suojellaksensa
-sekä Ireneä että itseänsä joutumasta kovan kohtalon kolhittavaksi.
-
-Oli tullut se päivä, jolloin Stella saisi notkistaa polvensa armon
-alttarin juurella.
-
-Rukouksissaan hän myös lapsellisesti oli anonut, että tämä päivä tulisi
-olemaan kirkas ja kaunis. Pitäen kanssapuhetta Jumalan kanssa, hän oli
-anonut: ellei tällainen rukous kelpaa sinulle, Jumalani, niin ilmoita
-se tunnossani. Mutta hänen omatuntonsa ei vaivannut häntä ja rauhassa
-hän lopetti viattoman rukouksensa.
-
-Ja päivä olikin ihana ja kirkas. Se oli syyskuun alussa.
-
-Pastori Ortman saarnasi, mutta toinen pappi oli jakamassa Herran
-ehtoollista.
-
-Emme tahdo ryhtyä erittelemään Stellan tunteita, sillä niistä on
-yleensäkin vaikea kertoa, saatikka sitten nyt. Kuitenkin Harald ja
-Irene kyllä huomasivat, mitä hänen sielussaan liikkui.
-
-Yksin, kuten oli tullutkin, palasi Stella kotiin. Kirkkoväki, joka
-enimmäkseen oli herrasväkeä omasta ja naapuripitäjistä sekä sellaista
-talonpoikaiskansaa, joka oli ymmärtävinään ruotsia, jäi katselemaan
-tuota ihanaa rippilasta sekä antoi hänelle tietä. Ompelijarouva, joka
-myös oli saapuvilla, ihmetteli jälleen itsekseen: "merkillistä, kuinka
-hän on jonkun näköinen, jonka olen nähnyt ennen". Mutta ketä Stella
-muistutti, se jäi kun jäikin rouvalta selittämättä.
-
-Astuessaan omaa tietänsä, ikäänkuin olisi kuulunut toiseen maailmaan,
-ei Stella huomannut, mitä huomiota hän herätti kirkossaolijoissa. Hän
-ei ollenkaan ollut itkenyt. Hänen kasvoistaan loisti taivaallinen ilo,
-kehottaen enemmän hartauteen kuin itkeväin kyyneleet.
-
-Yksin, niinkuin oli tullutkin, ajoi myös Irene kotiansa. Harald lähti
-molempain pappien seurassa kappalaistalolle ja palasi kotiin vasta
-myöhään illalla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vapaaherra oli saanut kuulla, että pastori Ortmanin kasvattitytär oli
-kaunis. Tämä sekä vaihteleva seikkailuelämä, jota tyttö tätä ennen oli
-viettänyt ja josta vapaaherra myös oli kuullut huhuttavan, herättivät
-hänessä halun saada nähdä hänet. Eräänä päivänä hän siis sanoi
-Haraldille:
-
-— Maisteri on niin usein käynyt pastori Ortmanilla, mutta hän ei
-kertaakaan täällä. Vaikka hänellä olisikin jotakin minua vastaan, niin
-teidän tähtenne hänen kuitenkin pitäisi rohkaista mielensä, tehdäkseen
-meille sen kunnian, että tulisi vierailemaan.
-
-Vapaaherra arvasi aivan oikein, ettei pastori oikein voinut häntä
-sietää, eikä siitä syystä tullut. Hän siis naurahti ivallisesti ja
-pureskeli alahuultaan. Mutta kun Harald ei heti vastannut, niin hän
-jatkoi:
-
-— Eikö hän voisi pariksi tunniksi irrottautua herttaisesta
-holhotistaan, jonka sopisi jättää vanhan emännöitsijän turviin?
-
-— Miksi ei sitä voisi tehdä, vastasi Harald, joka ei viitsinyt panna
-vastaan.
-
-Vapaaherra, joka tällä kertaa olisi suonut, että häntä olisi
-vastustettu, alkoi uudelleen.
-
-— Mutta jos pastorin mielestä tuon vanhan sivistymättömän naisen
-seura yhtenä iltapäivänä voisi jollakin tavoin olla nuorelle naiselle
-vahingoksi...
-
-— En luule pastori Ortmanin olevan sitä mieltä, keskeytti Harald.
-
-Ikäänkuin ei olisi kuullut jatkoi vapaaherra:
-
-— Täydellä syyllä pastori ehkä tahtoo käyttää joka tunnin ja minuutin
-holhottinsa sivistyttämiseen ja eikö hänen siis sopisi... eikö
-kävisikin laatuun, että hän toisi hänet mukanansa tänne? Vai eikö hän
-uskalla.
-
-Kun Harald vain katsoi vapaaherraa suoraan silmiin, eikä heti
-vastannut, niin tämä jatkoi:
-
-— Tai ehkä pastorin mielestä liian lyhyt aika on kulunut siitä, kun
-tyttö kävi ensi kerran ripillä. Mutta...
-
-— En usko, että sekään on syynä, keskeytti Harald uudelleen, eihän
-silti sovi muuttua erakoksi — hän melkein kevytmielisesti lisäsi,
-ikäänkuin aavistaen, mitä vapaaherralla oli mielessä sanoa ja antaen
-hänelle sanat suuhun.
-
-— Tai ehkä ei tyttö hänen mielestään vielä ole tarpeeksi perehtynyt
-seuraelämän tapoihin. Mutta tällaiset luonnonlapset esiintyvät
-usein paremmin kuin me tavalliset ihmiset, jotka teemme kaikkea
-matkimalla isää ja äitiä sekä muita esikuvia, ja jos he joskus vähän
-eroavatkin muista, niin se vain tekee heidät miellyttävämmiksi ja
-kiihottavammiksi. Mutta tästä päättäen maisteri ehkä luulee tuon tytön
-tulon olevan minulle suuremman arvoisen kuin itse pastorin tulon?
-
-Vapaaherran lopettaessa juuri tähän ja kun hän oli lausunut tuon
-_minulle_-sanan perin pontevasti, niin Harald erehtyi hänen suhteensa
-niin suuresti, että luuli vapaaherran muka asettuneen hänen asemaansa,
-niinkuin hän äsken vapaaherran ja vastasi senvuoksi:
-
-— Minun on myönnettävä, että pidän pastori Ortmanin kasvattitytärtä
-suuressa arvossa.
-
-Vapaaherra vastasi melkein niin kuin asia oli:
-
-— Saan kiittää tuosta tunnustuksestanne, joka pelasti minut
-uskomasta, että kentiesi epäilette minua. Mutta olin vähällä
-jättää erään asian koskettamatta — jatkoi hän muuttaen leikillisen
-puhetapansa totisemmaksi. — Tyttärenikin näkyy niin mieltyneen
-tuohon leikkitoveriin, että tämä hänenkin vuoksensa on tervetullut.
-Pyydän maisteria hyväntahtoisesti viemään minulta pastori Ortmanille
-terveiset, että hän olisi hyvä ja tulisi käymään täällä sekä että hän
-kaikin mokomin toisi holhottinsa mukanaan.
-
-Nämä viimeiset sanat vapaaherra lausui hyvin veitikkamaisesti,
-ikäänkuin saattaaksensa Haraldin hämilleen, koska tämä muka puoliksi
-oli antanut siihen aihetta. Tämä vapaaherran epäluulo oli Haraldista
-hyvin mieluinen, ja siis tämä keskustelu, jonka kestäessä kumpikin
-viekastelemalla koetti toistansa eksyttää, päättyi molemminpuoliseen
-tyytyväisyyteen. Harald ajatteli Irenen huvittamista, vapaaherra vain
-omaa itseänsä. Tosin Haraldissakin liikkui joitakin itsekkäämpiä
-tunteita, mutta koska nämä olivat vähemmän selviä ja jotensakin
-epämääräisiä, niin ainakin tällä kerralla jätämme ne sikseen.
-
-        *       *       *       *       *
-
-Harald toimitti vapaaherran asian sillä seurauksella, että pastorin
-epäröinti Stellan suhteen haihtui ja hän päätti tämän kanssa käydä
-Ristilässä. Mitä Stellaan tulee, niin hän vähän kammoksui tuota
-harmaata linnaa, vaikka tunsi sinne salaista vetovoimaakin.
-
-Matkalla he tavallisuuden mukaan vilkkaasti ja innokkaasti
-keskustelivat toinen avomielisesti kysellen, toinen lempeästi vastaten.
-Välistä pastorikin vuorostaan teki jonkun kysymyksen ja Stella vastasi.
-
-Mutta sikäli kuin he lähestyivät Ristilää, menetti Stella kyselyhalunsa
-eikä pastorinkaan tehnyt mieli puhua. Heidän tultuaan puistoon, Stella
-kuitenkin, oltuaan kauvan ääneti, ryhtyi jälleen puhumaan:
-
-— Niinkuin ehkä huomasitte, tuntui mieleni niin oudolta, nähdessäni
-tuon kivirakennuksen yhä lähenevän. Mutta nyt, kun se on aivan edessäni
-ja me jo olemme puistossa, niin se yht'äkkiä alkaa tuntua minusta aivan
-tutulta. Uskallanpa sanoa, etten enään pelkää ollenkaan.
-
-— Samoin on vaarankin laita. Kun se vielä on kaukana, emmekä tiedä mitä
-laatua se on, niin pelkäämme enemmän kuin silloin, kun se on meitä
-lähellä ja me olemme saaneet siitä selvän käsityksen.
-
-— Ymmärrän kyllä, että puhutte vertauksin. Taikka... ettehän toki
-tarkoita että täällä olisi joku _vaara_ tarjona?
-
-Pelokkaasti Stella katsahti ystäväänsä, joka tämän katseen lumoamana
-unohti vastata. Eikä se ollutkaan tarpeen, sillä tuolla jo Irene tuli
-heitä vastaan, ollen ikäänkuin rauhoittavana vastauksena Stellan arasti
-kysyvään katseeseen. Unohtaen pelkonsa rientää Stella hänen luoksensa,
-tarttuu hänen käsiinsä ja syleilee häntä. Irene suutelee hänen
-kaulaansa ja silloin pälkähtää heidän päähänsä suikata suutakin.
-
-Oli keskiviikkopäivä, jolloin Irenellä oli ollut soittotuntinsa, mihin
-hän oli niin suuresti innostunut, ja siis oli hänellä nyt kaunis
-päivänsä. Jos pastori olisi ollut puolueeton katselija, niin hän olisi
-ollut kahdenvaiheilla, kumpaisenko julistaisi kauniimmaksi.
-
-— Tiedätkö, Irene, että tämä kolkko puisto vaikutti minuun lopen
-ahdistavasti, mutta heti kun näin sinut, haihtui kaikki tuollainen.
-Kuinka hauskaa olikaan, että tulit meitä vastaan. Mitenkä satuit
-tulemaan juuri nyt?
-
-— Minähän odotin teitä, kun puolenpäivän aikaan kuulin sen Har...
-maisteri Thalbergilta, ja tulin tänne lehtimajaan odottamaan.
-
-— Varmaankin tämä on oma lehtimajasi ja kai sinä useinkin istut täällä.
-Erkki, eiköhän mennä sinne hetkeksi lepäämään?
-
-Sopivampaa olisi ollut mennä ensin vapaaherraa tervehtämään, mutta
-pastori ei hennonut evätä Stellalta näin viatonta pyyntöä. Irenen
-puolelta olisi myös ollut kohteliaampaa pyytää vieraitaan astumaan
-sisään, mutta hän jäi niin mielellään ystäväinsä kanssa ulos
-lehtimajaan. Hän tunsi jonkinmoista vaistontapaista pelkoa esitellä
-isänsä ja Stella toisilleen. Tai lieneeköhän hän odottanut, että
-Haraldkin tulisi puistoon vastaanottamaan odotettuja vieraita. Jos niin
-kävisi, niin sopisihan heidän neljän ensin viettää muutamia hauskoja
-hetkiä lehtimajassa, ennenkuin siirtyisivät synkkään ja juhlalliseen
-salonkiin.
-
-Mutta Haraldia ei näkynyt, ei kuulunut ja pastorin täytyi muistuttaa,
-että oli jo istuttu täällä kolme neljännestuntia ja että jo oli aika
-mennä talon isäntääkin tervehtimään.
-
-Noustessaan ylös portaita Stella kalpeni ja vapisi huomattavasti.
-
-— Oi, kuinka minun tekee pahaa, sanoi hän — jäädään tähän hetkiseksi.
-Näettekö, kuinka vapisen?
-
-Hellästi ja ihmetellen pastori ja Irene katselivat häntä. Pian hän
-kuitenkin toipui ja sanoi hymyillen:
-
-— Minä, nähkääs, ensi kerran eläessäni käyn vieraissa!
-
-Sitten hän keveästi juosta sipsutti jälelläolevat portaat ja nyt
-tultiin salonkiin. Vapaaherra ei ollut siellä, mutta askeleita
-kuullesssan hän omista huoneistaan pian saapui sinne.
-
-Pastorin tervehdykseen hän vastasi hyvin kohteliaasti, mutta kun
-ensinmainittu tarttui Stellan käteen esittääksensä hänet, niin olisipa
-kelvannut katsella vapaaherraa! Hän kalpeni ja häntä alkoi miltei
-puistattaa. Ellei pastori olisi ollut niin ällistyksissään, niin
-vapaaherra olisi hänestä muistuttanut kiinnisaatua rosvoa. Stella oli
-ulkona, ennenkuin näki vapaaherran, kalvennut ja vapissut, mutta oli jo
-aivan tyyni. Nyt oli vapaaherran vuoro kalveta ja vapista.
-
-— Suokaa anteeksi, hyvä herrasväki, sanoi vapaaherra irrottauduttuaan
-lumouksesta, joka muutamaksi sekunniksi oli hänet vallannut — pastorin
-holhokki, Stella neiti... sehän on hänen nimensä... muistuttaa
-ulkonäöltään niin ihmeellisesti erästä nuoruudenystävää, joka oli
-minulle hyvin rakas, oi, ehkäpä liiankin rakas... Minussa on yleensä se
-heikkous, mikä luultavasti riippuu ylen vilkkaasta mielikuvituksesta,
-että usein olen huomaavinani yhdennäköisyyttä rakkaitten vainajien
-ja sellaisten henkilöiden välillä, jotka näen ensi kerran. Maisteri
-Thalberg, joka, paha kyllä, ei satu olemaan saapuvilla sitä
-todistamassa, muistaa kyllä, kuinka hänet ensi kerran nähdessäni
-ällistyin. Niin kovin kuin nyt en kuitenkaan silloin hämmästynyt.
-
-Irenekin muisti kyllä, kuinka Haraldinkin ulkomuoto silloin oli
-hämmästyttänyt sekä hänen isäänsä että herra v. Nitiä, joskaan se ei
-ollut koskenut edelliseen niin omituisesti kuin tällä kertaa, se täytyi
-Irenen myöntää. Tuota heikkoutta, jonka vapaaherra puolustuksekseen
-mainitsi, ei Irene kuitenkaan sitä ennen koskaan ollut huomannut,
-vaikka vapaaherra oli kertonut siitä niinkuin se olisi ollut jotakin
-hyvin tavallista, ja sitä Irene ei voinut käsittää.
-
-Taitavammin ja kevyemmin kuin edellisestä päättäen olisi sopinut
-odottaa, käänsi vapaaherra nyt puheen muihin asioihin. Hän ja pastori
-kiintyivät pian keskustelemaan maanviljelyksestä, hallan panemasta
-viljasta ynnä muusta semmoisesta, mutta heti kun Harald ilmestyi
-saliin, ei kauvan viipynyt, ennenkuin vapaaherra poistui seurasta.
-
-Ensin hän astuskeli edestakaisin kukkatarhassa, joka oli aivan salin
-ikkunain alla, josta hyvin saattoi nähdä, kuinka hän milloin katkaisi
-jonkun tuoksuvan kukkasen, milloin suvaitsi nyhtäistä irti jonkun
-rikkaruohon, tirkistäen sillä välin puutarhan pystö-aitaa tutkiaksensa,
-olisiko muutamain säleitten välinen aukko ehkä niin suuri, että porsaat
-pääsisivät tunkeutumaan siitä sisään. Mutta kun hän huomasi, että nämä,
-kyllästyneinä turhiin ponnistuksiinsa, röhkien vetivät päänsä pois, hän
-näytti rauhoittuvan ja läksi pois kukkatarhasta.
-
-Mutta sitten hän hiljaa nousi herra v. Nitin ullakkokamariin. Tämä oli
-vastikään ryhtynyt juomaan totiansa. Vapaaherran silmät iskivät tulta
-ja hän sanoa tokaisi:
-
-— Eipä juuri usein haluta käydä siivottomassa, haisevassa huoneessasi
-ja vanhastaan kai tiedät, etteivät asiat silloin ole hyvällä tolalla.
-
-— No, sano sitten pian, mikä lempo nyt taas on hätänä!
-
-— Pistäydypä alhaalla vilkaisemassa pastori Ortmanin kasvattitytärtä.
-Mutta sen sanon sinulle: älä joudu hämillesi, tai ainakaan et saa sitä
-näyttää, vaikka hän liiaksi olisikin maanalaisen tuttavamme näköinen...
-Älä minua noin katsoa töllistele, eihän se mitään hyödytä. Ota aika
-kulaus ja lähde alas.
-
-Herra v. Nit näytti vähän säikähtäneeltä eikä häntä näyttänyt
-haluttavan mennä. Mutta vapaaherran kehoituksesta hän otti vieläkin
-kulauksen ja rohkaisi mielensä.
-
-— Poistu sieltä niin pian kuin suinkin sopii, mutta älä aivan heti, ja
-palaa sitten tänne. Minä jään tänne odottamaan. Onneksi olkoon!
-
-Tehtyään salissa kumarruksensa, jolloin ei hämmästynyt yhtä
-silmittömästi kuin vapaaherra, koska edeltäpäin tiesi olla varuillaan
-ja sitäpaitsi konjakkiryypyistä oli saanut rohkeutta, hän vähäksi
-aikaa jäi puhelemaan ja palasi sitten huoneeseensa, jossa vapaaherra
-läpitunkevin katsein otti hänet vastaan.
-
-— No, mies, mitä ajattelet?
-
-— Mitäpä muuta, kuin että minäkin huomasin tuon yhdennäköisyyden. Suuri
-se kyllä on, mutta olisipa se voinut olla suurempikin.
-
-— Älä sotke asiaa! Sanon sinulle, Ptolemaeus Seth v. Nit, että tuo
-yhdennäköisyys on niin selvä kuin se ikinä voi olla. Juuri sellainen
-hän oli nuoruudessansa.
-
-— Entä sitten! Mitä sillä tarkoitat?
-
-— Sanon sinulle suoraan: olet minut pettänyt.
-
-— Tästä yhdennäköisyydestäkö sen päätät?
-
-— Olisiko siinä mitään ihmeellistä? Muistathan, että minä, nähdessäni
-koti-opettajan, jo hieman rupesin epäilemään sinua, mutta kun sittemmin
-johtui mieleeni, ettei sallimus koskaan niin taitavasti pystyisi
-kumoamaan ihmisen suunnitelmia, niin hylkäsin tuon epäluulon. Eikä
-edellinen yhdennäköisyys sitä paitse olekaan niin suuri kuin tämä
-jälkimäinen; tiedäthän mitä tarkoitan. Sillä Stella on niin selvästi
-tuon elävältä haudatun näköinen, että, vaikka minulta puuttuukin
-todistuksia, varmaan tiedän, että olet minut pettänyt.
-
-— Koska sinulla ei ole todistuksia, niin olet myös väärässä.
-
-— Vai sillä tavalla, mies, nytpä olet joutunut kiikkiin! Käsität asian
-heti vakavalta kannalta, lyömättä sitä ollenkaan leikiksi.
-
-— Olet itse puhunut niin vakavasti, ettei näytä olevan syytä ruveta
-laskemaan leikkiä.
-
-v. Nitin näin vastatessa kuulosti hänen äänensä epävarmalta ja
-pelokkaalta. Mutta kun vapaaherra raivostuneena tarttui hänen
-kaulukseensa ja häntä lujasti pudistellen kiljaisi: — olet syyllinen! —
-niin v. Nit entistä tyynemmin vastasi:
-
-— Syytön, aijoit kai sanoa!
-
-— Älkäämme sanoja saivarrelko, sanoi vapaaherra, joka jo oli
-irroittanut kätensä v. Nitin takinkauluksesta — sanon vain, että olet
-minut pettänyt.
-
-— Hyvä olisi, jos niin olisin tehnyt, vastasi v. Nit — mutta — lisäsi
-hän empien — mutta enpä ole sinua pettänyt.
-
-— Voi, miksi viivyinkään silloin poissa kokonaisen, kuukauden! Syytä
-siihen minulla tosin oli, mutta hölmö olin, kun luulin lapsen siinä
-ajassa muuttuneen niin, ettei sitä enään olisi voinut tuntea. Silloin
-oli talvi, mutta en tullut ajatelleeksi, että kasvot pakkasella hyvin
-säilyvät. Olisin voinut ottaa lapsen arkusta ja näyttäen sitä sinulle
-sanoa: sinä petit minut! Parempi olisi ollut, etten olisi luottanut
-sinuun, sinä arka ja pelkurimainen omantunnon-mies, joka olet liian
-kehno, ollaksesi hyvä, ja liian pelkuri, ollaksesi konna.
-
-Vapaaherra oli aluksi puhunut ikäänkuin itsekseen, mutta sitten hän
-kiihottui kiihottumistaan, niin että viimeisiä sanoja lausuessaan hän
-hurjilla ja tutkivilla silmillään oli säikähyttämäisillään v. Nitin
-kuoliaaksi. Tämä koetti kuitenkin pitää puoliansa ja vastasi niin
-tyynesti kuin suinkin osasi:
-
-— Vieläkin vakuutan sinulle, että nämä epäluulosi ovat pelkkiä houreita.
-
-— Vai houreita! ja kuitenkin sinun epävarma äänesikin todistaa
-sellaista luuloa vastaan. Etpä edes saata katsoa minua suoraan silmiin!
-Et vain, mokomakin hempeämielinen pelkuri, sinä pelastit lapsen
-vaihettamaila sen toiseen, joka oli kuollut, eikö totta?
-
-— Se ei ole totta; tuo onneton yhdennäköisyys johtaa sinut harhaan.
-
-Ikäänkuin ei olisi tuota kuullut ja niinkuin jo olisi ollut aivan varma
-asiasta, vapaaherra yhä jatkoi:
-
-— Entä mitä luulet olevan seurauksena tuosta tyhmyydestäsi? Olisit
-seurannut neuvoani ja antanut tuon mainion hapon vaikuttaa, niin lapsi
-olisi päässyt tämän maailman vaivoista ja tullut autuaaksi, sanoi
-vapaaherra pilkallisesti naurahtaen — silloin olisimme molemmat olleet
-turvassa, sillä yhdessä me seisomme ja yhdessä kaadumme. Mutta kun
-noudatit omaa tyhmää mieltäsi, elää lapsi, ehkä saattaakseen meidät
-turmioon. Sillä sattuma voi toimittaa hänelle monta todistusta asiasta.
-Et varmaankaan hyvää työtäsi tehdessäsi muistanut Oidiposta, Kyyrosta
-ja muita lapsia, jotka kuolemaan määrättyinä kuitenkin teioittajiensa
-armosta ovat jääneet elämään ja myöhemmin kostaneet niille, jotka
-olivat heidän kuolemaansa tahtoneet. Sellaiset tapaukset eivät
-johtuneet sinulle mieleen, minä sitä vastoin pidän niitä mahdollisina.
-
-— Luuletko aivan tosissasi, että tuollaiset tarinat sopivat tähän?
-Suotta sinä turhia pelkäät. Lapsi, jota tarkoitat, meni sen tien,
-vakuutti herra v. Nit, ollen asiastansa aivan varma.
-
-— Sinä olet kaksinkertainenkin konna: ensin otit suorittaaksesi
-sellaista, jota pidit vääränä, ja sitten rikoit lupauksesi.
-
-v. Nit ajatteli itsekseen, että se tekee oikein, joka rikkoo sellaisen
-lupauksen, ja että hän siinä tapauksessa tuskin onkaan konna. Näin hän
-ajatteli, vaikka ei uskaltanut sitä sanoa. Vapaaherra jatkoi:
-
-— En viitsi pitemmälti puhua syyllisyydestäsi tai kuunnella, mitä
-sinulla olisi puolustukseksesi sanottavaa. Olen vain vakuutettu, että
-sinä olet minut pettänyt. Mutta ainakin nyt sinun täytyy minua totella.
-Kummituspuvussasi pitää sinun yöllä kello kahdentoista aikaan hiljaa
-hiipiä siihen huoneeseen, jossa Stella tulee makaamaan. Ilmapuntari
-on melkoisesti laskenut, nyt jo vähän sataa tihuuttaa ja pian puhkeaa
-myrsky raivoamaan. Pyydän vieraitamme jäämään yöksi ja toimitan asian
-niin, että Stella saa yösijansa siinä huoneessa, jossa on sala-ovi ja
-joka muutoinkin on sopivin vieraita varten. Maisterin mentyä levolle,
-menen itse avaamaan pienen oven, jonka olen pyytänyt häntä pitämään
-lukittuna, estääkseni sinua unissasi siitä kulkemasta. Sitten pistäydyt
-huoneeseeni saamaan sellaiseen nesteeseen kastetun pensselin, joka ei
-tapa heti paikalla, vaan vitkalleen ja varmasti. Tällä pensselillä
-sivelet tytön kauniita huulia ja sitten palaat samaa tietä kuin olet
-tullutkin. Jos hän sattuisi olemaan hereillä ja näkemään sinut,
-niin hän joko pelosta käy puhumattomaksi, jolloin aivan hyvin voit
-toimittaa tehtäväsi, taikka hän kirkaisee, jolloin sinun tyhjin toimin
-on peräytyminen, joutumatta kuitenkaan mihinkään vaaraan, koska hän
-tietysti luulee sinua aaveeksi. Jos onnistut, saat palkkioksesi
-suurimman Ristilään kuuluvan talon.
-
-Kun v. Nit ei kohta vastannut, vaan aikoi tarttua lasiin, esti
-vapaaherra hänet siitä:
-
-— Seis, mies! Tuo ei tällä kertaa tule kysymykseen, sehän pilaisi koko
-suunnitelman. Ymmärrätkö?
-
-— Ymmärrän kyllä, että sinä olet kaikista paholaisista pahin. Pelkästä
-epäluulosta, koska tuo nuori, viaton tyttö sattuu olemaan erään toisen
-näköinen, tahdot hänet murhata. Ja jotta et itse joutuisi vaaraan,
-käytät minua aseenasi. Mutta minä en ryhdy sellaiseen.
-
-— Silloin sinusta jo tästä päivästä alkaen tulee keppikerjäläinen
-
-— Jos minusta tulee kerjäläinen, niin samalla sinäkin joudut vankilaan.
-Minulle se jo silloin onkin yhdentekevää.
-
-— Oma tunnustuksesi sekä todistukset, mitkä sinulla on tarjottavana,
-eivät riitä saattamaan minua, vaan yksistään sinut vankeuteen. No,
-suostutko suunnitelmaani?
-
-Herra v. Nit ei vastannut, vaan näytti miettivän asiaa. Mutta samassa
-kun vapaaherra silmänräpäykseksi käänsi päänsä pois, sieppasi toinen
-rommipullon ja ennenkuin vapaaherra ennätti tempaista sen hänen
-kädestään v. Nit oli jo ehtinyt ryypätä siitä pitkän kulauksen.
-Vapaaherra ällistyi niin, ettei ensi aluksi saanut sanaakaan suustansa.
-Herra v. Nit, johon tuo juovuttava juoma jo oli vaikuttanut, niin että
-hänen puheensa oli vain epäselvää lepertelyä, sanoi mokeltaen:
-
-— Nyt en enää pysty mihinkään, vaikka kuinka tahtoisin. Ymmärrättekö,
-herra vapaaherra?
-
-Tämä huomasi hänen todellakin olevan niin humalassa, ettei enää
-kelpaisi mihinkään. Mutta peläten, että hän ehkä kuitenkin kykenisi
-asian ilmoittamaan taikka asianomaista varoittamaan, otti vapaaherra
-pullon ja, kallistaen sen v. Nitin suuhun, sanoi:
-
-— Näen kyllä, ettet enää kelpaa mihinkään. Parasta siis, että hotkaiset
-loputkin. Toinen kulaus ehkä maistuu ensimäistä vielä paremmalta.
-
-— Niinkuin sanoin, änkytti v. Nit — ensimäisen ryypyn otin hyvää sillä
-tar... tarkoittaen... en suinkaan sinun tar... tarkoitustasi varten,
-hm, hm... älä sitä luu... luulekaan. Tämän otan, koska se mais...
-maistuu niin mai... mainion hyvältä.
-
-Pian hän nukkui kuin kivi. Sen nähdessään vapaaherra mutisi:
-
-— Nyt et kykene mihinkään. Makeaa unta!
-
-Hän palasi kukkatarhaan ja katkaisten erään syyskukan puhui itsekseen:
-
-— Tämän annan Stellalle. Edellinen suunnitelmani olisi ollut parempi,
-mutta kelpaa se tämäkin.
-
-Tihkusade oli muuttunut rankkasateeksi ja hän läksi sisään vieraittensa
-luokse.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vapaaherran läsnäolo oli vaikuttanut kaikkiin vastenmielisesti. Hänen
-mentyään tuntui ikäänkuin kivi olisi vierähtänyt heidän rinnaltaan.
-
-Harald ja Irene lauloivat dueton. Pastori ja Stella istuivat vierekkäin
-kuunnellen ihastuneina laulua. Tietämättänsä Stella puristi pastorin
-kättä.
-
-Kuinka tämä silloin tunsikaan olevansa onnellinen! Kuitenkaan ei hän
-vastannut tytön kädenpuristukseen.
-
-Laulun päätyttyä Stella sanoi:
-
-— Ennen maailmassa... niin, Erkki sen kyllä tietää... osasin minäkin
-vähän näppäillä kitaran kieliä ja se on niiltä ajoilta ainoa asia, jota
-ilolla muistelen. Toimittaisitteko minulle sellaisen soittokoneen?
-Eihän se soi yhtä kauniisti ja täyteläisesti kuin piano, mutta
-laulun säestykseksi sen sävelet sopivat melkein yhtä hyvin, vaikka
-kuulostavatkin surullisemmilta.
-
-Pastori, joka oli hyvin mieltynyt soittoon, vaikka ei itse ollut sitä
-harjoittanut, ei tähän saakka ollut siitä Stellan kanssa keskustellut.
-Mutta nyt hän oikein innostui, kuvitellessaan kuinka ihanaa olisi
-kuulla Stellan laulavan kitaran säestyksellä ja lupasi heti hankkia
-sellaisen. Sillä vaikka Stella olisi pyytänyt häneltä vieläkin
-tarpeettomampaa kapinetta, niin hän ei olisi hennonut sitä kieltää.
-
-— Harald kyllä opettaa sekä Erkkiä että minua laulamaan ja hänen
-tullessaan sitten Irenen kanssa meille, me laulamme heille, niinkuin
-he nyt ovat laulaneet meille. Eivätkä he ensinkään naura, vaan vieläpä
-kiittävätkin meitä!
-
-Harald oli mielissään siitä, että Stella halusi Erkin laulutoverikseen.
-Ei hän oikein käsittänyt syytä siihen, mutta iloiseksi ainakin muuttui
-hänen mielensä. Erkkikin oli onnellisen näköinen ja myhäili.
-
-Irene ehdotti, että mentäisiin puistoon kävelemään, mutta sitten
-vasta surulla huomattiin, että taivas oli mustassa pilvessä ja
-että jo satoikin. Täytyi siis jäädä sisään odottamaan, kunnes sade
-mahdollisesti lakkaisi.
-
-Kaunis ilma oli pettänyt pastorin, niin ettei hän kotona ollut
-tullut sanoneeksi, että häntä lähetettäisiin hevosella noutamaan,
-jos sattuisi sade tulemaan. Eikä hänen tehnyt mieli pyytää hevosta
-vapaaherraltakaan, koska tiesi hänet hyvin araksi hevostensa puolesta.
-Kun vapaaherra sisälle palattuaan suvaitsi ehdottaa, että he jäisivät
-sinne yöksi, niin ei siis hänellä eikä Stellalla ollut mitään sitä
-vastaan.
-
-Loppu iltaa kului erittäin hauskasti. Vapaaherra esiintyi niin
-kohteliaasti ja huvittavasti, että hänen läsnäolonsa ei enää tuntunut
-ensinkään painostavalta. Stella ei tullut hyväksi ystäväksi ainoastansa
-pikku Ullan ja Solmun, vaan myös Aleksin kanssa, vaikka tämä, kuten
-kaikki neljän-, viidentoista vaiheilla olevat pojat, suuresti ujosteli
-nuoria naisia. Stella käyttäytyi niin iloisesti ja kainostelematta,
-ikäänkuin ei hänelle olisi johtunut mieleenkään, mikä suuri ero oli
-hänen oman, tietämättömän syntyperänsä ja näiden lasten korkean
-sukuperän välillä. Ja varmaa on, ettei hän tullut sitä muistaneeksikaan.
-
-Itse vapaaherrakin näytti mieltyneen Stellaan, niin että tarjosi
-hänelle äsken katkaisemansa kukkasen. Mutta nyt ei Stella
-käyttäytynytkään aivan luontevasti, koska ensin kysyvästi vilkaisi
-pastoriin, ennenkuin otti sen vastaan.
-
-Vapaaherra huomasi sen ja sanoi:
-
-— Ettehän toki pelkää minua! Vai kuinka, Stella neiti?
-
-— En juuri pelkääkään.
-
-— Vastauksenne ei ainakaan ole ylen imartelevaa laatua, naurahti
-vapaaherra ja kääntyi puhelemaan pastorin kanssa.
-
-Illallisen syötyä pastori ja Harald läksivät ullakkokamariin.
-Vapaaherra oli näet otaksunut pastori Ortmanin parhaiten viihtyvän
-siellä, ja niin olikin laita.
-
-— Näetkö, mitä minulla on tässä? sanoi Harald ja veti esille laatikon,
-jossa oli kitara.
-
-— Oikeinpa Stella arvasi, koska näytät osaavan tuotakin soittaa.
-Tarkoitatko, että hän ensi aluksi saisi tämän lainaksi?
-
-— Joksikin ajaksi vain, vastasi Harald hymyillen. Pastori ymmärsi, mitä
-hän tarkoitti ja nyökkäsi myöntäen päätään.
-
-Samaan aikaan tytötkin hiljakseen pakinoivat keskenänsä. Siihen otti
-tuon tuostakin osaa rouva Orrberg, jonka huone oli aivan Irenen
-huoneen vieressä ja jolla oli tapana aina illallisen syötyä keventää
-talouspuuhista ja piikojen huolimattomuudesta väsynyttä mieltään,
-kertomalla milloin niistä, milloin nuoruutensa ajoista. Toisinaan
-hänellä kuitenkin oli hauskempaakin tarjottavatta, koska hän oli
-vähinsä lueskellut ja vieläkin sunnuntai-iltapäivisin lueskeli
-romaaneja, vaikka ei kerrallaan saanut monta sivua luetuksi, niin että
-yhden kirjan lukeminen joskus kesti kokonaisen vuoden.
-
-— Vai sinisessä kamarissa sinä tuletkin nukkumaan, sanoi Irene — ja
-ihan yksin.
-
-— Luuletko minun pelkäävän? vastasi Stella. Onhan sinun ja minun
-huoneeni välinen ovi avoinna ja vielä ovi rouva Orrberginkin huoneeseen.
-
-— Tarkoitatte kai vapaaherrattaren huonetta, huomautti rouva Orrberg,
-joka oli hyvin arka vapaasukuisen herrasväkensä arvosta ja piti sitä
-loukkauksena, kun Stella oli sanonut "minun huoneeni". Eikä hän vielä
-ollut oikein selvillä siitä, miltä kannalta Irenen tuttavallinen suhde
-Stellaan olisi käsitettävä.
-
-— Mutta entä jos sänkyvaatteet olisivat nihkeitä, niin että voisit
-kylmettyä, Stella hyvä! Anna minun maata siellä, minä olen kestävämpi.
-
-— Niinkö luulet, vastasi Stella hymähtäen. Et siis näy muistavan
-kaikkia niitä vaivoja, joista olen sinulle kertonut ja kuinka kaikin
-puolin olen saanut kärsiä. Sellaiseen minä olen paremmin tottunut
-kuin sinä, jatkoi hän, hiukan ylvästellen muistoistaan, jotka muutoin
-tavallisesti saattoivat hänet murheelliseksi.
-
-— Mitä turhia te kinastelette! Eikö neiti Irenen ole parasta maata
-omassa sängyssään pikku Ulla neidin kanssa ja Stella neidin siellä,
-missä hänelle on sija valmistettu. Kun minä olen pitänyt siitä huolen,
-ei kenenkään tarvitse pelätä nihkeitä liinavaatteita.
-
-Rouva Orrbergin oli vapaaherra käskenyt valvoa järjestystä, johon
-myös kuului, ettei Irenen ja Stellan sallittaisi harjoittaa sellaista
-vallattomuutta, että he toisten nuorten tyttöjen tapaan saisivat koko
-yön turhia lörpötellä.
-
-— Mutta sinähän nukut ensi yötä täällä, väitti Irene — ja luultavasti
-pelkäät olla yksinäsi, vaikka ovi minun huoneeseeni onkin avoinna. En
-soisi sinun pelkäävän.
-
-— Aikooko neiti saattaa koko talon pahaan huutoon, vai oletteko
-todellakin niin arka, että pelkäätte, nukkuessanne ensi yötä vieraassa
-paikassa?
-
-Enemmän rohkaistuna Irenen hänelle osoittamasta ystävällisyydestä kuin
-rouva Orrbergin nuhdesaarnasta, oli Stella jo siirtymäisillään siniseen
-huoneeseen, kun pikku Ulla, joka keskustelun aikana oli herännyt ja
-ääneti sitä kuunnellut, äkisti nousi sängyssä istumaan ja sanoi:
-
-— Minä tahdon nukkua Stellan kanssa. Pidän kyllä kauheasti isosta
-siskostakin, mutta hänen kanssansahan aina saan maata. Nyt tahdon
-nukkua Stellan kanssa.
-
-— Niin saatkin, pikku Ulla. Kas niin, Stella, riisu nyt ja suutele
-minun sijastani Ullaa. Vaikka voinhan itsekin sen tehdä. Hyvää yötä!
-
-Rouva Orrbergilla, joka ehkä pelkäsi vapaaherraa vielä enemmän kuin
-rakasti Ireneä, ei enään ollut mitään sanomista, kun hän näki Irenen
-näin päättävästi käyttävän pikku Ullan päähänpistoa hyväkseen. Arvelipa
-hän sitäpaitsi, ettei vapaaherra saisi sitä tietää, koska hän aikoi
-kieltää tyttöjä siitä kertomasta.
-
-Yleensä Stella vaipui uneen hyvin pian, saatikka sitten nyt, kun hän
-oli kävellyt niin pitkän matkan. Kotona hän tavallisesti paneutui maata
-jo yhdeksän ja kymmenen välillä, ja nyt oli kello jo kymmenen. Pian
-hän näki unta kauniista, valkoisista enkeleistä, jotka olivat hänen
-vieressään nukkuvaa pikku enkeliä vielä ihanammat.
-
-Irene ei saanut unta yhtä helposti. Hän ei ennen ollut maannut tässä
-huoneessa, jossa hänen äitinsä oli kuollut. Sellainen muisto ei ole
-omiansa unettamaan, ei ainakaan sellaisena yönä kuin tämä. Oli juuri
-ollut täysikuu, mutta kun taivas oli pilvessä, ei kuutamostakaan ollut
-suurta apua. Ulkona satoi ja tuuli vonkui ja humisi. Salamat tuon
-tuostakin himmeästi valaisivat huonetta, jonka ikkunat olivat peitetyt
-paksuilla verhoilla.
-
-Irene makasi siis hereillään, muistellen kaikellaisia pieniä ja
-mitättömiä asioita, jotka kuitenkin olivat hänelle suuren arvoiset.
-Muistipa hän senkin kerran, kun Harald oli sanonut että hänestä Irenen
-nähdessään tuntui ikäänkuin yölliset pilvet olisivat antaneet sijaa
-siniselle taivaalle ja kirkkaille tähdille. Ja Irenen silloin sanoessa:
-Te imartelette minua, hän oli vastannut: vain tämän ainoan kerran.
-Tämä vastaus oli lrenelle niin mieluisa, kun se todisti hänen täyttä
-totta tarkoittavan. Ja lupauksensa hän oli uskollisesti pitänyt, sillä
-sittemmin ei hän ollut häntä imarrellut. Mutta miten lienee ollutkaan,
-Irene oli kuitenkin pahoillaan siitä ettei hän ollut rikkonut
-lupaustansa. Tyttö olisi niin mielellään suonut, että hän vieläkin
-olisi häntä imarrellut.
-
-Tämä pani hänet miettimään ja hän kysyi itseltään: rakastanko häntä?
-Tuota samaa oli hän usein ennenkin kysynyt ja saanut vastaukseksi
-empivän: en. Mutta tällä kertaa tykytti hänen sydämensä entistä
-kovemmin ja nyt hänen täytyi samaan kysymykseen vastata myöntäen. Ja
-sitä seurasi toinen kysymys: rakastaakohan hänkin minua? Kainosti
-hän vastasi tähän kysymykseen: _kenties!_, ja ikäänkuin asia sillä
-olisi ollut taattu hän miltei tietämättänsä teki vielä kolmannenkin
-kysymyksen: Pääsemmeköhän koskaan nai...? Mutta samassa hänen mieleensä
-muistui v. Assar ja hän säikähti. Hän muisti vielä isänsäkin ja
-pelästyi yhä pahemmin. Ihanat tuulentuvat, joita hän niin kevyesti ja
-vaivattomasti oli rakennellut, sortuivat samassa maahan.
-
-Sydämen ankara sykintä pani hänen ajatuksensa sekaisin ja hänen päänsä
-oli täynnä epäselviä mielikuvia. Sänky esirippuineen tuntui hänestä
-haudalta, johon hän oli elävältä haudattu. Tämä ajatus oli vähällä
-tukahuttaa hänet, hän hyppäsi pois vuoteesta, puki ylleen ohuen
-yöpuvun ja meni lähimmän akkunan luo. Saadakseen vähän enemmän valoa
-huoneeseen hän veti rulla-akuttimen ylös ja istahti akkunan viereen,
-haihduttaaksensa ajatuksiaan pilvien ja salamain katselemisella.
-
-Mutta kun se ei onnistunut, siirtyi hän toisen akkunan luo, kiertämättä
-kuitenkaan akutinta ylös. Hän vain pisti pienen päänsä akkunan ja
-akuttimen väliin ja alkoi katsella ulos niinkuin äskenkin. Ja nyt se
-onnistui paremmasti.
-
-Ensin hän kuitenkin kuunteli viereisissä huoneissa makaavien hengitystä
-ja erotti selvästi jokaisen hengityksen erikseen. Vaikka rouva Orrberg
-makasi kauempana kuin muut, kuului hänen hengityksensä kovemmin kuin
-toisten, sillä hän kuorsasi nukkuessaan. Pikku Ullan hengityksen Irene
-tunsi hyvin: se kuulosti hiljaiselta ja ikäänkuin vähän sortuneelta.
-Stella taas hengitti hiljaa ja tyynesti.
-
-Stellasta ajatukset väkisinkin siirtyivät Haraldiin, mutta kun samassa
-salama leimahti, valaisten taivaanrannan tulipunaisella hohteella, niin
-hän taas unohti Haraldin ja rupesi harkitsemaan tuon luonnonilmiön
-syytä ja alkuperää. Irenen fysiikan-tiedot eivät suinkaan olleet
-perinpohjaisia, mutta hän oli kuitenkin joskus lukenut jonkin kirjasen,
-jossa näitäkin asioita kosketeltiin.
-
-Hän muisti jonkun sanoneen tämän välähdyksen johtuvan sangen etäällä
-tapahtuneesta ukkosenpurkauksesta, jonka jylinää emme kuule, mutta
-jonka hohteen erotamme tummalla yötaivaalla. Toiset arvelevat,
-että salaman saavat aikaan ilmassa palavat ainekset, joko sähkön
-vaikutuksesta tai ilman sitä. Kumpi käsitys lienee oikea? Luulta, että
-milloin toinen, milloin toinen on oikeassa.
-
-Nyt hän kuuli Stellan hengittävän vähän kovempaa. Irene siirtyi pois
-akkunasta ja asettui istumaan sen vieressä olevalle tuolille. Stella
-puhui unissaan:
-
-— Se sopii mainiosti. Harald ja Irene.
-
-Noin hän varmaankin oli puhuvinaan pastorille. Ja kuinka se olikaan
-Irenestä mieluista!
-
-Kauvan hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa iloita niistä suloisista
-tunteista, joita Stellan unissaan puhuminen hänessä herätti, sillä
-kohta sen jälkeen hän oli kuulevinaan, että jotakin ovea hiljaa
-avattiin. Hän katsahti sinnepäin, mistä tämä ääni kuului, ja näki
-huoneen perimmäisessä nurkassa seinän avautuvan.
-
-Huone oli pitkä ja kapea nurkkahuone, jossa oli kolme ikkunaa,
-mitkä kaikki olivat pidemmällä seinällä, joka oli osa rakennuksen
-päädystä. Tähän kuuluivat myös nuo toisessa kerroksessa olevat kaksi
-makuuhuonetta, joista jo olemme puhuneet. Sänky oli lyhyemmällä
-seinällä, mikä taas oli osa rakennuksen pääsivua. Irene istui siis sen
-akkunan vieressä, joka oli lähimpänä Stellan makuuhuonetta. Ja viistoon
-hänestä hän nyt näki seinän ikäänkuin aukenevan.
-
-Aukosta astui sisään haamu, joka sai hänen verensä hyytymään.
-Ulkomuodoltaan se voitti kaikki pahat peikot ja aaveet, joista hän
-lapsuudessaan oli kuullut kerrottavan. Ikäänkuin kiveksi muuttuneena
-Irene istui loukossaan, voimatta huutaa tai liikahtaa paikaltaan. Hän
-voi kuitenkin katsella ja silmillänsä seurata aaveen liikkeitä, sillä
-ikkunasta, jonka akuttimen hän oli kiertänyt ylös, tuli sen verran
-valoa, että hän saattoi erottaa kaikki.
-
-Haamu astui vuoteen luo ja, vedettyään verhot syrjään, näytti hakevan
-sieltä jotakin. Sitten hän veti verhot jälleen sängyn eteen ja näytti
-olevan kahdenvaiheilla, mitä nyt olisi tehtävä. Yht'äkkiä valaisi
-salama huoneen ja nyt se huomasi Irenen, joka oli istunut piilossa
-pimeässä nurkassa. Nopeasti se lähestyi tuota valkoista esinettä, jonka
-se oli havainnut.
-
-Mutta silloin Irene tointui. Yhdellä harppauksella hän syöksyi Stellan
-huoneeseen. Ovi, jonka hän paiskasi jälestään kiinni, pelasti hänet
-kaikesta vaarasta, kun sen avain oli hiljakkoin kadonnut.
-
-Kovasti kirkaisten vaipui Irene pyörtyneenä lattialle. Nyt vasta hän
-oli voinut huutaa.
-
-— Mitä siellä, mikä on hätänä? kysyi unenhorroksissa rouva Orrberg —
-oliko se Irene neidin ääni? Mitä on tapahtunut?
-
-— Ei mitään muuta, kuin että näin pahaa unta, vastasi Irene, virottuaan
-tainnoksistansa.
-
-— Enkö varoittanut teitä sinne menemästä? Kun tiesi olevansa niin perin
-arka, niin mitä tarvitsi ryhtyä sellaiseen! Oma syy, kuka käski mennä!
-
-— Tule tänne meidän viereemme, Irene kulta! Mahdumme kyllä, yksi
-kummallekin puolelle pikku Ullaa, kuului Stellan ääni.
-
-Irene ei vastannut heti, vaan näkyi miettivän. Vihdoin hän vastasi:
-
-— Niinkuin tahdot, Stella! Mutta sinun täytyy maata seinän puolella.
-
-— Koska sinä tottelet minua, niin minäkin tottelen sinua, vastasi
-Stella.
-
-Väsymys, joka aina seuraa suurta mielenliikutusta, vaikutti, että Irene
-ennen pitkää vaipui syvään uneen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Irene heräsi kuitenkin ennenkuin Stella, joka, valvottuaan tavallista
-hiukan myöhempään, nyt aamulla veteli unia sitä pidempään. Surumielin
-Irene katseli häntä ja Ullaa, jotka niinkuin kaksi enkeliä makasivat
-siinä vierekkäin.
-
-Sen, että rouva Orrberg jo aikoja sitten oli noussut, ymmärtänee
-jokainen emäntä, joka suvaitsee lukea tätä kertomusta. Kukaan ei siis
-huomannut, että Irene jo kello seitsemältä poistui huoneesta.
-
-Rohkeasti hän astui huoneeseen, jossa alkuyöstä oli maannut, ja kauan
-tutkittuaan hän löysi pienen salaoven. Vaikka hän usein oli ollut
-tässä huoneessa, niin ei hän koskaan ennen ollut sitä huomannut, mikä
-osoitti, että tämä salaovi oli hyvin taitavasti seinään sovitettu.
-
-— Siis se ei ollutkaan mikään aave, arveli Irene itsekseen — sellaiset
-eivät tarvitse ovia. Ihminen se vain oli.
-
-Hänen täytyi mennä muutaman huoneen läpi, ennenkuin tuli saliin. Kaikki
-pahat ajatukset poistaaksensa, hänen teki mieli soittaa.
-
-Saliin tultuaan hän kummastukseksensa näki Haraldin, joka oli tullut
-porstuanpuoleisesta ovesta. Irene ei tietänyt, että Harald oli pyytänyt
-vapaaherralta luvan saada joka aamu kello seitsemästä kahdeksaan,
-ennenkuin hänen opetustuntinsa alkoivat, tulla alas saliin soittamaan.
-
-— Näytte ihmettelevän, että minä olen täällä. Jo neljänä päivänä olen
-ollut täällä joka aamu.
-
-— Sitä en ole kuullut. Tulin tänne samassa tarkoituksessa kuin ehkä
-tekin... tulin soittamaan.
-
-— Siitä syystä kai olitte niin epäkohtelias, että jätitte vieraanne
-yksin?
-
-— Hän nukkuu vielä.
-
-— Mutta olen kuullut, ettette koskaan nouse näin varhain. Miksikä nyt?
-
-— Älkää olko niin utelias, sanoi Irene, silmäillen nuottilehteä.
-
-— Vain tämän yhden ainoan kerran, vastasi Harald.
-
-Kuullessaan tämän vastauksen, joka muistutti hänelle erästä toista
-kertaa, Irene tunsi veren nousevan poskilleen. Hän joutui siitä
-hämilleen ja aikoi rientää pois salista, mutta Haraldin rukoileva ääni
-esti hänet menemästä.
-
-— Älkää nyt vielä menkö. Älkää toki, hyvä Irene neiti!
-
-Haraldin ääni oli niin rukoileva ja neidiksi puhutteleminen, joka
-muutoin tavallisesti poistaa kaiken tuttavallisuuden, vaikutti Ireneen
-kummallisella tavalla, vaikka se ei ollut edeltäpäin mietittyä.
-
-— Eihän teillä olekaan minulle mitään sanottavaa, sanoi hän, koettaen
-kääntää asian leikiksi, koska Harald ei näyttänyt aikovan katkaista
-äänettömyyttä.
-
-— Ei olekaan. Mutta jos uteliaalla kysymykselläni vähänkään loukkasin
-teitä, niin pyydän kaikesta sydämestäni anteeksi.
-
-— Ei, ei, enhän minä sitä tarkoittanut, vastasi Irene. Vastustamattoman
-halun pakoittamana hän sitten jatkoi:
-
-— Onkohan mielestänne siinä mitään pahaa, että nuori tyttö, jolla ei
-tähän asti ole ollut ketään, johon turvautuisi, hädässään uskoutuu
-sellaiselle, johon hän voi luottaa? Näen silmistänne, että vastaatte:
-"ei". Mitä minulla on sanottavaa, ei kentiesi ole niinkään tärkeätä,
-mutta ainakin olette te ainoa, jolle uskallan sen ilmoittaa. Toivon,
-että minua oikein ymmärrätte ja... annatte minulle anteeksi.
-
-Ja nyt kertoi Irene yön tapaukset, Iisäilemättä mitään, kertoen asian
-sellaisenaan ilman selityksiä ja arveluja.
-
-Harald tarttui hänen käteensä, puristaen sitä lämpimästi, ja kun hän
-tiesi pastorin pian tulevan hänen soittoaan kuuntelemaan, niin hän
-palasi ullakkokamariinsa,' jotta hänen ei tarvitsisi soittaa, kun se ei
-nyt häntä haluttanut. Pastori istui piirrellen paperille erästä nimeä,
-jota hän näytti Haraldille. Mutta kun tämä ei kiinnittänyt siihen
-mitään huomiota, niin pastori kysyi, mitä hän nyt ajatteli.
-
-— Mietin vain, ilmoitanko sinulle heti mikä mieltäni painaa, vai teenkö
-sen tuonnempana. Olen myös kahden vaiheilla, sanonko siitä kaikki vaiko
-ainoastaan osan ja olisiko parempi puhua totta vai vähän valehdella..
-
-Pastori oli niin ihmeissään, ettei tullut puhuneeksi mitään. Vasta
-oltuaan hetken ääneti, hän vastasi:
-
-— Sano niin vähän kuin mahdollista, kun se vain on totta.
-
-— _Niin vähän kuin mahdollista_ on tässä suhteessa sama kuin _kaikki
-mikä on tarpeen_ ja se kuuluu näin: _Anna tämän olla ainoan kerran,
-jolloin lasket Stellan tähän harmaaseen linnaan, tähän kuoleman
-kotiin._ Ja nyt ole n sanonut sanottavani. Pitkältä sitä ei ollut,
-mutta kaikki mitä tarvitaan.
-
-— Enempää en pyydä tietääkään, ja mitä Stellaan tulee, niin siinä on
-kylliksi.
-
-— Luultavasti saat vast'edes kuulla enemmän, kun olen ehtinyt
-tarkemmin punnita asiaa, taikka jos jotakin tapahtuu, mikä tekee sen
-tarpeelliseksi.
-
-Pastorin ja Haraldin välillä oli sellainen ystävyys ja keskinäinen
-luottamus, että edellinen sanoessaan, ettei hän tahtonut saada
-tietää enemmän, ei ollenkaan puhunut liikoja. Hän ei edes ryhtynyt
-arvelemaan, mikä vaara mahtoi Stellaa uhata, vaan luotti lujasti
-Haraldin sanaan, tietäen, että se oli jotakin pahaa. Hän ei vihjaissut
-siitä Stellallekaan, ei edes silloin, kun tämä heidän paluumatkallaan
-kertoi, ettei hän enään ensinkään pelännyt tuota harmaata linnaa. Mutta
-vaimentaakseen hänen haluaan käydä vast'edes Ireneä tervehtimässä,
-pastori keksi hyvin tepsivän keinon, sanoen puoliksi surullisesti,
-puoliksi leikillään:
-
-— Mutta luuletko, Stella, että nyt on minun vuoroni kammota sitä?
-
-— Oikeinko totta? ihmetteli Stella. Silloin minäkin rupean taas
-pelkäämään. Ja jos olisin maannut yksin siinä huoneessa, missä Irene
-makasi, niin en varmaankaan kuten äsken olisi pelkäämättömyydestäni
-kerskaillut. Sillä yöllä Irene tuli luokseni eikä enää mennyt sinne
-makaamaan. Varmaan siinä huoneessa näkee pahoja unia... Antakaa
-anteeksi, Erkki, mutta nyt minua jälleen alkaa kammottaa. Ja jos tekin
-pelkäätte... niin silloin minä vasta rupeankin pelkäämään.
-
-Pastori ei tahtonut mennä pidemmälle. Stellan suloinen ääni, herttainen
-suu ja ilme hänen silmissään ihastuttivat pastoria niin suuresti, että
-hän unohti kaiken muun. Eipä hän tullut huomanneeksi sitäkään, että
-Stella oli mitä kuuliaisin lapsi, joka pienimmissäkin asioissa noudatti
-hänen tahtoansa, ollen samalla kertaa sekä hänen hallitsijattarensa
-että orjansa.
-
-Emme tahdo lopettaa tätä lukua tekemättä seuraavaa huomautusta. Yksi
-tässä kertomuksessa esiintyvistä henkilöistä oli nähnyt aaveen, toinen
-sai siitä aihetta kaikenlaisiin epäluuloihin ja tietämättänsä niiden
-syytä, otti kolmas noudattaaksensa hänelle annettuja varoituksia.
-Neljäs, jota tämä kaikki koski, ei tiennyt koko asiasta yhtään mitään.
-
-
-
-
-IX.
-
-ERÄÄN KÄVELYRETKEN SEURAUKSET.
-
-
-Pastori ja Stella istuivat eräänä iltapäivänä kappalaistalon
-yksinkertaisessa salissa. He olivat juuri lopettaneet maantieteen
-opetustunnin. Pastori ei tosin pitänyt maantiedettä oppilaallensa
-tärkeämpänä kuin muitakaan tieteitä, jos sitä tieteeksi edes voikaan
-nimittää. Mutta kun Stella kerran oli pyytänyt häntä selittämään,
-mitä seinällä riippuvalla kartalla tehdään, oli hän ruvennut hänelle
-opettamaan yleisiä maantieteellisiä asioita. Stellalla oli erinomaisen
-hyvä muisti ja muutamassa päivässä hän jo oli oppinut monen maan ja
-meren nimet. Pastorin huomattua, millä innolla hänen kasvattinsa
-seurasi näitä opetuksia, hän alkoi lukea hänen kanssansa maantiedettä
-oppikirjastakin. Alkeet hän kuitenkin nyt kuten aina tahtoi itse
-opettaa, koska se oli Stellasta mieluisampaa, hän kun kyllä ymmärsi
-suullisen sanan, varsinkin jos se lähti rakkaan opettajan suusta,
-vaikuttavan kaikkia kirjoja tehokkaammin.
-
-— Sanonko, minkä vuoksi niin kernaasti tahtoisin oppia maantiedettä?
-Minun on tunnustettava, että olen ollut paha ja tottelematon
-ystävälleni.
-
-— Kuinka niin, lapseni? Ehkä et olekaan ollut niin paha, koska näytät
-noin veitikkamaiselta.
-
-— Olen tehnyt jotakin, johon minun enään olisi pitänyt pyytää teiltä
-lupa. Menen heti noutamaan kirjan, jonka olen varastanut huoneestanne
-ja jota siellä teidän poissa ollessanne olen vähän silmäillyt.
-
-Hän palasi pian, tuoden muassaan muutaman osan Nösseltin historiaa
-naisia varten, ja vilkaisi kysyvästi pastoriin, ikäänkuin odottaen
-nuhteita. Mutta kun niitä ei tullutkaan, hän katsoi tarpeettomaksi
-pyytää anteeksi, sanoihan vain selitykseksi:
-
-— Ymmärrättehän, että tässä puhutaan valtakunnista ja kaupungeista,
-joista en ollenkaan tietänyt, missä ne ovat. Nyt tiedän jo montakin.
-
-Pastori oli kyllä huomannut, että jotkut niteet Nösseltin historiaa
-olivat poissa ja oli tietysti niiden katoamisesta epäillyt Stellaa.
-Mutta siitä oli hän vain mielissään, varsinkin kun nyt huomasi,
-etteivät nämä enään olleetkaan kaksi ensimäistä nidettä, vaan molemmat
-seuraavat, mikä osoitti tytön vakavasti ja järjestelmällisesti
-harjoittavan lukemistansa.
-
-— Mutta kuinka olet saanut selvän vuosiluvuista?
-
-— Tarkoitatte kai niitä, jotka kirjoitetaan numeroilla? Niin, pyysin
-vanhaa Reginaa avukseni. Hän opetti minulle numerot ja luvut tuhanteen
-asti, joka kirjoitetaan ykkösellä ja kolmella nollalla... näin... Hän
-arveli, ettei tarvitse osata sen enempää. Ensi nidettä lukiessani en
-ymmärtänyt numeroista mitään, mutta hauskaa se kumminkin oli.
-
-Pastori nauroi ja lupasi pian ruveta kiusaamaan häntä laskennon
-opetuksella. Tähän asti se oli jäänyt tekemättä, mutta nyt hänen
-täytyi myöntää laskennon olevan tärkeimpiä oppi-aineita, jotta
-Stellasta ei tulisi aivan epäkäytännöllinen nainen. Hän ei ollut tullut
-kysyneeksi, osasiko kasvattinsa edes laskea rahoja, sillä tuskinpa
-nuorallatanssija-seurueessa oli hänelle annettu siihen tilaisuutta.
-
-Milloin ilma oli kaunis, oli pastorilla aina hämärän aikana tapana
-käydä kävelemässä kirkolle päin. Oltiin lokakuun lopussa; lunta ei
-ollut vielä maassa, joka kuitenkin oli jäätynyt kovaksi, niin että oli
-hyvä kävellä. Stella aikoi vain kääriä ympärilleen saalin, mutta kun
-pastori huomautti, että ulkona puhalsi kylmä viima, heitti hän kaapun
-yllensä.
-
-Olemme huomanneet, että pastori mielellään otti osaa pieneen pilaan ja
-sellaiseenkin keskusteluun, jossa ei kosketeltu uskonnollisia asioita.
-Mutta hänen tavanmukaisella kävelyllään kirkolle päin johtui puhelu
-molempain huomaamatta aina hengelliselle alalle.
-
-— Niiden, jotka kaiken ikänsä ovat saaneet käydä kirkossa ja
-yhdessä seurakunnan kanssa ottaa osaa jumalanpalvelukseen, tulisi
-todellakin kiittää Jumalaa, sanoi Stella. — Minun suhteeni tähän
-asiaan on hyvin kummallinen, minulla kun vielä on kahdeksan kuukautta
-jälellä, ennenkuin olen saanut nauttia kaikista vuoden sunnuntai- ja
-juhlapäivistä. Niistä on jokainen oleva minulle ihan uusi. Nyt tulee
-pyhäinmiestenpäivä, jolloin saan kuulla teidän vielä laveammalti kuin
-eilen illalla selittävän kahdeksaa autuutta.
-
-— Kuulin sinun kerran sanovan, että kernaammin kuulet minun saarnaani
-kuin kenenkään muun papin. Mistä se johtuu?
-
-— Se ei riipu siitä, että pidän teistä enemmän, enkä saarnatessanne
-edes muistakaan, että juuri te seisotte saarnastuolissa. Mutta
-tuntuu ikäänkuin puhuisitte omasta kokemuksestanne. Kyllä toisetkin
-papit osaavat oikein selittää, mutta silti tuntuu ikäänkuin he eivät
-käsittäisi asiaa yhtä hyvin kuin te.
-
-Jos itsekkäisyys oli antanut aihetta pastorin kysymykseen, niin se
-Stellan näin vastatessa hävisi kokonaan. Sillä suora ja vilpitön kiitos
-nöyryyttää ihmistä, niinkuin raamatussa puhutaan hengellisesti nöyristä.
-
-Taivas oli jo tähtien peitossa ja sattuivatpa he näkemään
-tähdenlennonkin.
-
-— Irene kertoi minulle, että jos tähden pudotessa muistaa toivottaa
-itselleen jotakin, niin se käy toteen, sanoi Stella. Onko paha uskoa
-sellaista? Onko siinä mielestänne jotakin taika-uskoa ja syntiä?
-
-Tällaisia kysymyksiä kuullessaan pastori usein joutui ristiriitaan
-itsensä kanssa. Nytkin hänen toiselta puolen oli taisteltava
-lapsellisia taikaluuloja vastaan, joista nuori tyttö ei kernaasti olisi
-luopunut, ja toiselta itseänsä vastaan, hän kun ei kokonaan voinut olla
-luottamatta aavistuksiin ja muihin sellaisiin. Kuitenkin hän vastasi:
-
-— Jos tosissaan sellaista uskoo, niin se on synti. Mutta jos vain on
-sitä uskovinaan, niin siinä ei ole mitään pahaa. Toivotitko nytkin
-itsellesi jotakin?
-
-— Toivotin kyllä. Mutta... ei... sitä en sano teille. En, vaikka mikä
-olisi.
-
-Ensi kerran Stella kieltäytyi ilmaisemasta hänelle ajatuksiansa ja
-tästä pastori niin ällistyi, ettei hänkään tullut mitään sanoneeksi.
-Ehkä Stellan vastaus johtui jonkinmoisesta epäselvästä ja kainosta
-aavistuksesta siitä, että hän ainakin yhdessä suhteessa oli pastorista
-riippumaton nainen, ja kentiesi tämä vastaus hänessäkin herätti
-samallaisen aavistuksen, ehkäpä vielä selvemmässä muodossa.
-
-He näkivät jälleen tähdenlennon, jolloin Stella sanoi:
-
-— Tiedättekö mitä nyt toivoin? Olisinpa suonut, etten viime kerralla
-olisi itselleni mitään toivonut koska sillä ehkä pahoitin teidän
-mielenne. Mutta nyt kuitenkin toivoin, etten koskaan maailmassa
-tuottaisi teille, hyväntekijälleni, minkäänlaista surua.
-
-Ei pastori nytkään saanut vastatuksi, olisipa vain suonut, että tähdet
-olisivat ilmoittaneet Stellalle sen, mitä hän ei kyennyt ilmaisemaan.
-
-He olivat seisoneet paikoillaan kauan aikaa, mutta nyt he verkalleen
-alkoivat astella kotiin päin. Stella puhkesi taas puhumaan:
-
-— Eiköhän tähtitieteen, jota te nimitätte astronomiaksi, pitäisi olla
-lähimmässä yhteydessä jumaluusopin kanssa?
-
-— Ymmärrän kyllä, mitä tuolla tarkoitat. Mutta Jumalahan on ihmeellinen
-kaikissa töissään ja kaikkivaltiaalla voimallaan hän on luonut puut
-ja kukat, ihmiset ja eläimet. Eikä taivas ja tähdet, paremmin kuin
-mikään muukaan paikka, ole hänen asuntonsa, sillä hän on joka paikassa
-läsnäoleva.
-
-— Mutta eikö Jumala asu taivaassa? Niinhän vapahtajamme itse on meille
-opettanut.
-
-— Vapahtajan vaeltaessa ihmisen muodossa täällä maanpäällä hänellä
-myös oli inhimilliset ajatukset ja tunteet, vaikka hän olikin ilman
-syntiä. Ja opettaessaan ihmisille autuuden tietä, hän käytti sellaisia
-vertauksia ja kuvauksia, joita nämä voivat käsittää. Kuitenkaan hän
-ei taivaalla, joka on Jumalan ja autuaitten asunto, tarkoittanut tätä
-näkyväistä taivasta, josta hän on sanonut, että sen pitää katoaman
-yhdessä maan kanssa, vaan näkymätöntä ja käsittämätöntä autuaitten
-yhteyttä, jota ei mikään silmä ole nähnyt, eikä mikään korva kuullut ja
-joka ei ole astunut yhdenkään ihmisen sydämeen.
-
-— Mutta emmeköhän pidäkin taivasta Jumalan asuntona sen vuoksi, että se
-on ihanin paikka, minkä tiedämme?
-
-— Luultavasti. Mutta tällaisiin kysymyksiin on vaikea vastata,
-koska vastaukset yksinomaan riippuvat jokaisen eri ihmisen omasta
-mielipiteestä. Koska Jumala ei ole katsonut hyväksi ilmoittaa
-sitä meille pyhässä sanassaan, vaan sen sijaan, jos uskomme hänen
-armolupauksiinsa, on luvannut, ettei hän hylkää meitä, vaan
-vastaanottaa meidät ikäänkuin hyvät lapset taivaaseensa, niin siinä on
-kylliksi, että toivomme uskossa.
-
-Ja pastori puhui oikein. Tosin hän olisi voinut vastata Stellalle
-omakohtaisen käsityksensä mukaan, mutta koska hän ei itsekään ollut
-aivan selvillä asioista, jotka käyvät yli ihmisen ymmärryksen,
-niin miksikä hän rupeaisi sellaista Stellalle tyrkyttämään, se
-kun kentiesi olisi johtanut hänet uskosta mietiskelyihin, ehkäpä
-epäilyksiinkin. Parempi vain saada hänet hylkäämään tyhjän
-aprikoimisen, joka on epäilyksen alku ja juuri, sanalla sanoen, saada
-hänet yksinkertaisesti uskomaan. Ja tässä hän onnistuikin, sillä
-Stella oli heti valmis luopumaan päätä huimaavista tutkimuksistaan,
-joihin oli ollut syventymäisillään, luottaen täydellisesti hänen
-sanoihinsa. Onnellisena hän hymyili kasvattajalleen, joka oli tehnyt
-niin paljon hänen hyväkseen, pitäen itseään kuitenkin aivan halpana ja
-mitättömänä. Tarttuipa hän vielä hänen käteensäkin, molemmin käsin sitä
-puristaaksensa, jota hänellä ei yleensä ollut tapana tehdä.
-
-He olivat nyt tulleet tienristeykseen, josta tie haaraantui kolmelle
-eri taholle. Yksi näistä teistä oli kuitenkin vain polku, jota
-kuljettiin pappilaan. Stella jäi tähän seisomaan ja sanoi:
-
-— Kentiesi te ette pidä ennustuksista ja aavistuksista, mutta tätä
-paikkaa minä kammoksun.
-
-— Ehkäpä jonkun ennustuksen johdosta? Kerropa se minulle.
-
-— Niin, ennenkuin tiesin, mitä astronomia on, olin jo saanut jotenkin
-selvän käsityksen astrologiasta. Ette tosin ole sitä minulle koskaan
-selittänyt, mutta tiedän kuitenkin, että se on tähdistä-ennustamistiede.
-
-— Tuskinpa sitä voinee tieteeksi sanoa, korkeintaan taidoksi, oikaisi
-pastori.
-
-— Sama se. Olkoon vain taito.
-
-— Taikka luulottelutaito, lisäsi pastori.
-
-— No, olkoon niinkin. Mutta nytpä ette enää saa minua oikaista, nyt
-tahdon kertoa... Ilveilijäjoukossa oleskeli yhteen aikaan hyvin
-kummallinen, Giuseppe Fiamma niminen mies. Muuten hän oli hyvin siivo
-ja surumielinen, ja kun hän osasi ennustaa tähdistä, pitivät toiset
-häntä suuressa arvossa.
-
-— No, mitä hän siis ennusti sinulle?
-
-— Otettuaan käsille kummallisen koneen, jossa piikit olivat
-olevinaan tähtiä, hän meidän ollessamme kahdenkesken ryhtyi minulle
-ennustamaan: "Stella, sinä tähtien tytär, hän puhui; täällä maan
-päällä kohtaavat sinua monet vaarat, joita tähdet sallivat sinun
-torjua. Niin, näenpä että olet pääsevä niistä kaikista. Myrskystä ja
-sekasorrosta olet pääsevä tyyneen satamaan. Elleivät tähdet sinua
-suojelisi, olisi sinulla syytä pelätä asumatonta seutua, harmaata
-linnaa ja kolmihaaraista haarukkaa". Näin hän puhui ja minä otin hänen
-ennustuksensa enemmän huomiooni kuin muiden, jotka myös tähdistä olivat
-minulle aivan toista ennustaneet. Sillä hän piti minusta ja oli niin
-vakava ja synkkä... Ja onpa hänen ennustuksensa tuosta asumattomasta
-seudusta jo käynyt toteen... se oli suo, johon vajosin. Ja
-muistellessani Giuseppen ennustusta, olen myös pelännyt Ristilää, jota
-nimitänkin harmaaksi linnaksi. Ja nähdessäni nyt tämän tienristeyksen,
-se muistuttaa minulle kolmihaarukkaa.
-
-Kuten jo kerroimme, oli se yksi pastorin heikkoja puolia, ettei
-hänkään täydellisesti voinut olla luottamatta aavistuksiin ja muihin
-sellaisiin. Stellan kertomus ja vielä enemmän hänen johtopäätöksensä ja
-pelkonsa tekivät siis häneen kamalan vaikutuksen ja hellästi hän veti
-tytön puoleensa, ikäänkuin häntä suojellaksensa.
-
-Samassa pamahti pyssynlaukaus ja Stellan hento vartalo nojautui
-raskaasti häntä vastaan.
-
-— Tuohon sattui, kuiskasi tyttö heikosti — katsokaa, tuohon.
-
-Kuului nopeasti poistuvia askeleita, mutta niistä pastori ei nyt
-joutanut huolimaan.
-
-— Painakaa kätenne tähän, pyysi Stella.
-
-Hän pisti kätensä hänen kappansa alle ja lämmin verivirta sai sen heti
-punaiseksi.
-
-Verenvuotoa estääksensä hän painoi kätensä lujasti haavalle ja ilokseen
-huomasi, että se lakkasi vuotamasta. Sitten nosti hän tytön syliinsä
-ja alkoi varovasti kantaa kotiin päin. Kysymykseensä, tekikö tyttöön
-kovasti kipeätä, hän ei saanut vastausta ja rientäen hän pian oli
-saapunut kotiin, jossa laski rakkaan taakkansa tytön omaan vuoteeseen.
-
-Sitten hän heti pani noutamaan lukkaria, joka oli seudun ainoa
-haavalääkäri, ja vaikka tämän taito olikin hyvin epätietoinen, hän
-kuitenkin päätti jättää sairaan toistaiseksi hänen hoidettavaksensa.
-Sillä välin hän vanhan Reginan avulla hyvin varovasti koetti riisua
-Stellan yltä vaatteet, kastaen vedellä hänen ohimoitaan ja käyttäen
-kaikellaisia pieniä kotilääkkeitä, joista ei ainakaan ollut vahinkoa,
-elleivät suuresti auttaneetkaan. Kaikki heidän puuhansa olivat
-kuitenkin pastorin mielestä aivan turhia nyt, kun jokainen silmänräpäys
-oli kallis.
-
-Kaikeksi onneksi lukkari muutaman minuutin kuluttua saapui. Hän
-ryhtyi heti tutkimaan haavaa ja huolettomasti ja itsetietoisesti kuin
-mikäkin oppinut lääkäri hän ilmoitti, ettei haava ole niin vaarallisen
-laatuinen, että kuolema siitä seuraisi. Luoti oli vasemman lapaluun
-alitse tunkeutunut sydämen läheisyyteen. Jos se olisi kulkenut suoraan,
-niin se olisi lävistänyt sydämen ja tappanut heti paikalla, mutta nyt
-se ei ollut niin syvässä, että olisi ollut mitään erityistä pelon
-syytä. Verenvuodosta nuori neiti kuitenkin oli käynyt niin heikoksi,
-että hän pitkät ajat saisi potea vuoteessaan.
-
-Pastori oli niin tyrmistynyt, ettei saanut sanoneeksi vastaan, vaikka
-lukkari käyttikin sellaisia parannuskeinoja, joita hän ei muuten
-olisi hyväksynyt. Lukkari nimittäin aukaisi Reginan panemat siteet,
-antaaksensa muka veren vapaasti vuotaa, kunnes mielestänsä kaikki
-ruma ja hyytynyt veri oli haavasta poistunut. Vasta sitten hän ryhtyi
-asettamaan omia siteitään, joihin oli sivellyt jotain salaperäistä
-rohtoa, ja vakuuttaen, että yöksi ei tarvitsisi tehdä muuta, hän
-välinpitämättömänä läksi tiehensä. Vaikka vanha Regina hiukan
-mutisikin, niin pastori ei kuitenkaan estänyt häntä menemästä.
-
-Hän laskeutui polvilleen sängyn viereen ja kuunteli sairaan hengitystä.
-Vielä hän hengitti, joskin hiljaa ja heikosti. Mitä hän olisikaan
-antanut, jos Stella olisi herännyt horroksistaan, aukaissut silmänsä,
-sanonut jotakin.
-
-Mutta vaikka hän niin sydämestään sitä toivoi, rukoillen hartaasti
-Jumalaa, niin kesti monta tuntia ennenkuin Stella vihdoin aukaisi
-silmänsä ja kysyi:
-
-— Missä olen?
-
-— Oma Stellani, puhutteli pastori häntä.
-
-— Ystäväni luona olen. Täällä kernaimmin kuolenkin.
-
-— Ei, Stella, sinun pitää elää.
-
-Vaikka Erkki oli pappi, vieläpä parhaimpiakin, niin hän ei nyt olisi
-tahtonut kuulla puhuttavankaan kuolemasta. Ja jos hänen nyt olisi
-pitänyt valmistaa joku kuolemaan, niin hän ei olisi sitä voinut. Nyt
-hän ei ollutkaan pappi, vaan ihminen.
-
-Ja mitäpä hänen valmistuksensa tällä hetkellä olisikaan hyödyttänyt? Ja
-olisiko Stella sellaista kaivannutkaan?
-
-Vaikka hän niin mielellään olisi kuunnellut tytön heikkoa ääntä, niin
-hän kuitenkin rupesi häntä estelemään.
-
-— Älähän, pikku Stellani, yritäkään sanoa mitään. Puhu niin vähän kuin
-mahdollista.
-
-— Siirrä päänalus alemmaksi, pyysi Stella hymyillen.
-
-Vähitellen hän vaipui uneen, joka ei pastorista enää näyttänyt niin
-kuolemantapaiselta. Hän pyysi Reginaa sammuttamaan kynttilän ja
-istuen matalalla tuolilla sängyn vieressä, hän nojasi päätään Stellan
-päänalukseen ja vaipui hänkin vihdoin unentapaiseen horrostilaan,
-kiitettyään ensin Jumalaa, jonka johdatuksesta hän oli kehoittanut
-Stellaa pukeutumaan talvikappaansa ja sittemmin vaaran hetkenä vetänyt
-hänet lähelleen. Jos Stella siis jäi henkiin, niin hänen pelastuksensa
-riippui yksinomaan näistä kahdesta seikasta, koska paksu päällysvaate
-oli ehkäissyt luotia tunkeutumasta täydellä voimallaan hänen
-ruumiiseensa ja sen suora kulku sitäpaitsi oli tullut sillä estetyksi,
-että pastori juuri silloin sattui sieppaamaan tytön syliinsä. Vielä
-pastorin nukkuessa oli tämä kaikki hänen mielessään.
-
-Regina tosin koetti kauan pysyä hereillä, mutta kun hän ei huomannut
-sairaassa mitään erinomaisempaa, niin hän ei enää taistellut vastaan,
-vaan vaipui virkistävään uneen, mikä olikin hänen väsyneelle
-ruumiilleen hyvään tarpeeseen.
-
-Näistä kolmesta kuitenkin Stella nukkui sikeintä ja levollisinta unta.
-
-
-
-
-X.
-
-ODOTTAMATTOMAN ONNEN VAIKUTUS.
-
-
-Niin vähän lukenut ja oppinut kuin olikin, lienee lukkarilla kumminkin
-tässä suhteessa ollut jonkinmoista kokemusta, taikka sattuiko hän
-muuten oikein arvostelemaan sairaan tilan, mutta ainakin kävi niinkuin
-hän oli ennustanut. Stellan haava ei ollut kuolettavaa laatua, mutta
-verenvuodosta ja ehkä myös säikähdyksestä hän sairastui lavantautiin,
-joka oli hyvin pitkällinen ja hivuttava. Valtasuoni tykytti heikosti ja
-hengitys kävi hitaasti ja vaivalloisesti. Joskus houraillessaan hän ei
-milloinkaan käyttäytynyt rajusti ja väkivaltaisesti.
-
-Pastori oli lähettänyt noutamaan lääkäriä, selittäen kirjeessään taudin
-laadun sekä syyn, jota lääkäriä maalle haettaessa ei kuitenkaan koskaan
-pitäisi tehdä. Tämäkin vain neuvoi joitakin vahvistavia rohtoja,
-kirjoittaen, ettei tauti ollutkaan vaarallinen.
-
-Tämä rauhoitti pastoria ja hän katseli nyt vähemmän huolestuneena
-tytön kauniita kasvoja, jotka julma tauti oli muuttanut kalpeiksi ja
-kuihtuneiksi, ja kuunnellessaan tyynemmin hänen hengitystään, hän myös
-oli huomaavinaan, että valtasuoni tykytti vilkkaammin.
-
-Astuessaan aamulla Stellan huoneeseen pastori ilokseen tapasi hänet
-istumassa päänalukseen nojautuneena. Tyttö oli pyytänyt Reginaa
-auttamaan yllensä tummanvärisen karttuunipuseron, josta pastori,
-kuitenkin mitään virkkaamatta, aina oli paljon pitänyt.
-
-— Hyvää huomenta, Erkki, miltä mielestänne näytän uudessa puvussani?
-
-— Mutta entä jos vaatteet jollakin tapaa ovat sinulle vaivaksi, Stella
-kulta! Ja eiköhän auringonpaistekin tee pahaa silmillesi?
-
-Ja pastori aikoi peittää ikkunan isolla, tummalla saalilla.
-
-— Ei, ei, antakaa olla! Herttainen päivänpaiste ei ollenkaan vaivaa
-silmiäni; se loistaa vain niin kauniisti viheriäisen ikkunaverhon läpi.
-
-— Tuntuuko puhuminen sinusta hyvin vaikealta?
-
-— Ei ollenkaan. Onko minun siis ennen ollut vaikea puhua? Enpä itse
-ole sitä tietänyt, mutta silmistänne näen, että niin kait se on ollut.
-Mutta nyt on jo aivan toisin. Oletteko siitä mielissänne?
-
-— Olen, Stellani, kovasti mielissäni!
-
-— Näin unta, että ystävämme olivat täällä. Miksi he eivät ole käyneet?
-Tottahan he tietävät, että olen sairastunut. Kylläpä he ovat pahoja!
-
-— Irene on käynyt täällä kahdesti ja Harald melkein joka päivä.
-
-— Vai niin, vai ovat käyneet. Enkä minä ole siitä mitään tiennyt.
-Luultavasti olen silloin nukkunut, ettekä te tahtoneet minua herättää.
-Mikä viikon päivä nyt on?
-
-— Lauantai.
-
-— Huomenna siis saarnaatte kahdeksasta autuudesta. Huomennahan on
-pyhäinmiesten päivä, enkä minä kykene lähtemään kirkkoon. Teko siellä
-saarnaatte?
-
-— Olet jo kaksi viikkoa sairastanut. Pyhäinmiesten päivä on ollut ja
-mennyt.
-
-— Joko siitä on niin pitkä aika? Kuluuko aika sairastaessa niin
-nopeasti? Te kai silloin saarnasitte, enkä minä saanutkaan sitä kuulla.
-
-— Toinen pappi silloin saarnasi ja toinen saarnaa huomennakin.
-
-— Kuinka te olettekaan hyvä! Ette ole saarnannut, kun minä olen ollut
-sairaana. Mutta nyt teidän täytyy totella minua.
-
-— No, koetanpa totella.
-
-— Saarnatkaa huomenna. Minähän olen vain yksi, mutta kirkossa niin
-monet teitä kaipaavat.
-
-— Kuinka nyt voin sinua totella? En voi.
-
-— Luuletteko painun kuolevan?
-
-— En nyt enää sitä luule. Olet jo terveempi. Tuskallisesti hän koetti
-torjua tätä luuloa, joka jo vaikutti, että hänen äänensä vapisi ja
-hänen silmissään ilmeni pelkoa.
-
-— Mutta silmänne näyttävät niin surullisilta; ehkä kuitenkin pelkäätte,
-että se voi tapahtua. Ja nyt vielä itkettekin! Te iso, vankka mies ja
-viitsitte itkeä. Hyi, hävetkää!
-
-Sairaan pilanteossa on yleensä jotakin sydäntäsärkevää, joka saattaa
-ihmiset itkemään, mutta nyt kävi aivan päinvastoin. Pastori pyyhkäisi
-kyyneleet silmistään ja koetti väkisin hymyillä. Mutta katsahtaessaan
-Stellaan, hän näki tämän ikäänkuin tervein suin naurahtavan ja nyt
-hänkin pakotta saattoi yhtyä nauruun.
-
-— Jumala, joka on elämän ja kuoleman herra, tehköön niinkuin hänestä
-parhaalta näyttää. Olen tyytyvä Hänen tahtoonsa, sanoi pastori
-ikäänkuin itsekseen.
-
-— Mutta jos nyt kuolen, Erkki... emmehän sitä tiedä... niin enpä
-mielelläni kuolisi, ennenkuin olen kysynyt teiltä jotakin. Miksi ette
-koskaan ole pyytänyt suudella minua?
-
-Tähän kysymykseen, joka saattoi hänet ensin punastumaan ja sitten
-kalpenemaan, pastori ei vastannut ja Stella jatkoi:
-
-— Taikka oletteko luullut, että olisin ollut sitä vastaan?
-
-Aivan kuin oppilas opettajansa edessä oli pastori nyt tutkittavana.
-Ja samaten kuin koulupoika kyllä mielellään vastaisi kysymykseen, jos
-vain osaisi, niin samasta syystä jätti pastorikin tähän kysymykseen
-vastaamatta. Mutta Stella ei antanut hänelle rauhaa, vaan lisäsi:
-
-— Ette vastaa kysymykseeni, joka teidän mielestänne kentiesi ei
-kaipaakaan vastausta. Vai kuinka?
-
-— Oi, Stellani! Kysymyksesi kaipaa kyllä vastausta, mutta entä jos
-vastauskin muuttuisi kysymykseksi, niin kuinka sitten kävisi?
-
-— En oikein ymmärrä, mitä tarkoitatte. Jopa unohdin mitä kysyinkin...
-muistoni ei enään ole yhtä hyvä kuin ennen... te kun aina sitä
-kehuitte... Mitä minä taas sanoinkaan? Mitä kysyin?
-
-— Minäkin olen sen unohtanut, vastasi pastori.
-
-Iloisesti hymyillen tyttö äkisti huudahti:
-
-— Mutta nyt minä sen muistan jälleen!
-
-Hän vaikeni hetkeksi ja hänen kalpeille poskilleen nousi vieno puna.
-Sitten hän uudelleen jatkoi:
-
-— Kysyin miksi ette koskaan ole pyytänyt minulta suudelmaa ja ettekö
-luullut minun siihen suostuvan. Mutta kuulkaa, mitä sanon... Silloin
-olisin mielelläni _antanut_ teille suudelman, nyt _pyydän_ sitä.
-
-Ja hän kohotti päätään päänalukselta, mutta kun toinen ei
-lähestynytkään, hän antoi sen jälleen vaipua takaisin.
-
-Pastoria säikähytti tällainen autuus, jota hän ei koskaan ollut
-rohjennut ajatellakaan, paitsi ehkä joskus unissaan. Hän jäi
-liikkumattomana istumaan tuolilleen ja... kalpeni.
-
-Stella sanoi nuhdellen:
-
-— Ette huolinut, vaikka kohotin päätänikin!
-
-Erkki kumartui, mutta veti äkisti päänsä takaisin, ennenkuin hänen
-huulensa olivat koskettaneet Stellan huulia. Hänestä tuntui ikäänkuin
-tuo vaalea tyttö ei olisikaan ollut mikään ihminen, johon uskaltaisi
-kajota, siksi hän oli liian vieno ja hento. Kukapa tiesi, eikö hän
-silloin katoaisi hänen näkyvistään, jättäen hänet ihan yksinänsä
-maailmaan.
-
-Kolmannen kerran Stella vielä sanoi:
-
-— Miksi minua noin tirkistätte? Enkö ole teidän pikku Stellanne, joka
-kauniisti pyytää ystäväänsä antamaan hänelle pienen suukkosen. Vai
-olisiko se liikaa?
-
-Silloin lumous katosi. Tyttö eli vielä, mutta oli ehkä pian muuttuva
-enkeliksi. Eikö hän, kurja, silloin katuisi, ettei ollut häntä
-suudellut...
-
-Ja hän teki mitä Stella pyysi.
-
-Tiesikö hän edes mitä teki? Mitä vielä! Taikka tunsiko? Tunsi kyllä.
-Näkikö ihanaa unta? Ei... sillä sehän oli täyttä totta, vaikka
-tuntuikin unelmalta!
-
-Hänen näin kumartuessansa Stellaa syleilemään ja suutelemaan, tämä
-kuiskasi hänen korvaansa:
-
-— Minä rakastan sinua.
-
-Ja kun tuohon ei tullut mitään vastausta, niin hän kysyi:
-
-— Entä sinä? Rakastatko sinäkin minua?
-
-Erkki laski hänet sylistään ja virkkoi:
-
-— Oi, taivaallinen Isä, anna minulle, palvelijallesi, anteeksi,
-että tämän tytön tähden, joka on vain ihminen, usein olen unohtanut
-sinut. Anna anteeksi, että rakkaus häneen sinua rukoillessanikin on
-hämmentänyt tunteitani.
-
-Erkki ei ollut sitä mieltä, että maallinen rakkaus olisi kielletty
-papilta enemmän kuin maallikoltakaan, eikä hän sitäkään vaatinut, että
-rakkaudessa "järkevyys" ja maltillisuus olisi pääasiana. Sitä hän vain
-ei olisi saattanut uskoa, että se voi tuntua näin suloiselta ja...
-miltei taivaalliselta.
-
-— Ehkä Jumala täten on tahtonut antaa meille hämärän aavistuksen omasta
-äärettömästä rakkaudestansa, lohdutteli Stella häntä lempeästi.
-
-Ja ikäänkuin nämä sanat olisivat muuttaneet hänen mielensä, Erkki nyt
-vasta vastasi:
-
-— Minäkin rakastan sinua.
-
-Yksinkertaiset sanat, jotka eivät koskaan jää vanhanaikaisiksi;
-ikuisesti uudet sanat, jotka soivat suloisesti korvissamme. Oi, kuinka
-paljon ne sisältävätkään, yksinkertaisuudestaan huolimatta!
-
-Pitkään aikaan he eivät puhuneet mitään, ainoastaan itkivät. Erkin
-kyyneleet tippuivat Stellan kaulalle ja Erkin poski oli kostea Stellan
-kyynelistä.
-
-Hymyillen kesken kyyneleitään Stella vihdoin sanoi:
-
-— Muistatko, ystäväni, mitä pyysin ennenkuin rupesin tätä kyselemään,
-ennenkuin...?
-
-— Muistan, armaani. Pyysit minua huomenna saarnaamaan, vastasi Erkki,
-irroittautuen hiljaa hänestä — ja minä lupaan totella. Taikka _sinua_
-en tällä kertaa tottele... vaan... Mutta sama se, lupaan kuitenkin
-saarnata.
-
-Pian hän istui omassa huoneessaan kirjoittamassa saarnaansa ja
-tehden sitä niin suurella uskalluksella ja niin tyynesti, että häntä
-itseäänkin ihmetytti. Muutama tunti takaperin hän oli epäillyt omaa
-voimaansa, kykyänsä, jopa tahtoansakin, mutta nyt kävi kaikki niin
-helposti, eikä maallinen rakkauskaan enää tuntunut vaimentavan Jumalan
-sanan voimaa.
-
-
-
-XI.
-
-ERÄÄN SAARNAN VAIKUTUS.
-
-
-Olemme jo ennenkin viitanneet sinnepäin, että pastori Ortman oli
-niitä saarnamiehiä, jotka voimakkaasti vaikuttavat kuulijoihinsa.
-Eikä hänen saarnansa ollut ohimenevää tunteitten kiihottamista
-taikka ijäisen kadotuksen kauhuilla pelottelemista, jolla muutamat
-ankarat lainsaarnaajat pelottelevat arkaluontoisia ihmisiä, vaan hän
-opetti, että meidän rakkaudesta, eikä vain rangaistuksen pelosta,
-tulee kääntyä Jumalan puoleen, Eikä hän saarnatessaan huutanut ja
-morkannut, ei lyönyt nyrkkiään saarnastuoliin eikä muuten käyttäytynyt
-sopimattomasti, vaan tyynesti ja selkeästi hän, osoittamatta erityistä
-kiihkoa, voimallisesti selitti kuulijoilleen evankeliumia.
-
-Tekstinä hänellä oli kuninkaan miehen tilinteko, ja vaikka se ei
-sisältönsä puolesta ollutkaan muita saarnatekstejä parempi, ne kun
-kaikki ovat yhtä hyviä, niin hän kirkkomiesten arvostelusta päättäen
-tällä kertaa kuitenkin saarnasi tavallistakin voimakkaammin.
-
-Suntio läksi kirkosta yhdessä eukkonsa ja nuoren, Anni nimisen
-tyttärensä kanssa. Samaa tietä asteli eräs toinenkin perhe, nimittäin
-lautamies emäntineen ja tyttärineen. Tuleva vävy, joka oli erään
-rikkaan rustitilallisen vanhin poika, kuului myös seuraan.
-
-Lukija huomaa siis joutuneensa talonpoikaissäädyn ylimyksien pariin,
-sillä näiden välillä on yhtä suun arvoerotus kuin konsanaan korkeampaan
-säätyluokkaan kuuluvien keskuudessa.
-
-Kirkon tienoilla ei kumpikaan perhe luultavasti katsonut sopivaksi
-kulkea yhdessä joukossa, mutta kirkkoväen hajaannuttua eri taholle,
-suntion perhe lähempänä kotia saavuttikin lautamiehen väen.
-
-— No, mitä piditte, lautamies, saarnasta?
-
-— Oma pappimme saarnaa aina hyvästi. Mutta mitä itse siitä piditte,
-koska kysytte?
-
-— Minun mielestäni hän tänään saarnasi, niin että se olisi voinut
-liikuttaa kiviäkin.
-
-— Tavallista ankarammin hän ainakin puhui, huomautti suntion emäntä.
-
-— Saarnan alussa vain, oikaisi häntä hänen miehensä, mutta niinhän sen
-pitikin olla tekstin mukaan. Meidän tulee muistaa, että Jumala vaatii
-meidät tilille samoin kuin kuninkaan mies palvelijansa.
-
-— Ymmärrän kyllä, että se on vertaus, vastasi vaimo.
-
-— Mutta sitten puhui hän sekä lempeästi että vakavasti, puuttui
-puheeseen lautamiehen emäntä, kehoittaen meitä antamaan anteeksi
-niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, aivan kuten Jumalakin antaa
-meille anteeksi.
-
-— Ei se aivan niin ollut, oikaisi lautamies taas vuorostaan
-vaimoansa, hän sanoi, että _jos_ me annamme lähimäisellemme anteeksi
-hänen rikoksensa, niin saattaa myös tapahtua, että Jumala antaa
-meille syntimme anteeksi. Meiltä siis vaaditaan, että ensin annamme
-lähimäisellemme anteeksi.
-
-Ääneti kuunteli vaimo miehensä selitystä, mutta käänsi sitten puheen
-toisaalle:
-
-— Muistatteko, kuinka pastorin tänne muutettua alussa olimme
-yksinkertaisia, kun hän ei mielestämme saarnannut tarpeeksi oppineesti?
-
-— Eikä huutanut yhtä kovasti kuin edellinen pappimme, lisäsi lautamies.
-
-— Eikä myös osannut saarnaansa ulkoa niinkuin sen edellinen pappi,
-jonka ei koskaan tarvinnut "kartasta" lukea, muistutteli suntion emäntä.
-
-Tämä oli lautamiehen arkoja puolia ja siinä suhteessa hän ei oikein
-hyväksynyt pastori Ortmania. Olipa tuonnoin vähän kiistellytkin
-vaimonsa kanssa, joka tässä asiassa oli pitänyt pastorin puolta. Nyt
-hän siis virkkoi:
-
-— No, mitä siihen tulee, niin totta kai vapaasti saarnaaminen olisi
-parempaa, mutta eihän kukaan ihminen ole joka kohdassa täydellinen.
-Sitäpaitsi on myönnettävä, että pastori osaa laskettaa pitkälti
-ulkoakin, tarvitsematta alinomaa tirkistää "karttaan", niinkuin tuo
-lasisilmäinen pappi, joka pyhäinmiesten päivänä saarnasi kirkossamme.
-
-— Ette kuitenkaan voi kieltää, että pastorimme on aika saarnamies,
-intti suntio, joka ei mielellään olisi suonut, että rahtuakaan pastorin
-ansiosta olisi supistettu.
-
-— En puhuisi totta, ellen myöntäisi pappimme olevan parhaimpia, mitä
-eläessäni olen kuullut.
-
-— Ja saarnansa hän kirjoittaa itse, kertoi suntio, ja silloin on
-yhdentekevää, vaikkapa ei muistakaan joka sanaa ulkoa, koska ne
-kumminkin ovat hänen omasta päästänsä lähteneet. Voi sitä ulkoa
-opetella toisenkin kirjoittaman saarnan, mikä ei suinkaan ole yhtä
-hyvä, kuin jos itse olisi sen sommitellut.
-
-— On sekin tosi, vastasi lautamies myöntäen. Kentiesi hän ei näin
-pyhäpäivänä tahtonut ryhtyä sanakiistaan.
-
-Tähän tapaan vanhukset keskustelivat. Molemmat tytöt astuivat yhdessä,
-kun sitä vastoin sulhasmies, näyttääksensä vakavalta, oli siirtynyt
-vanhain joukkoon.
-
-Kuullessaan lasisilmäistä pappia mainittavan, lautamiehen Maiju kysyi
-Annilta:
-
-— Miksei pastori itse saarnannut pyhäinmiesten päivänä, vaan pani
-puolestaan sijaisen?
-
-— Luullakseni hän ei kyennyt saarnaamaan, kun tuota nuorta tyttöä,
-jonka hän oli ottanut omaksi lapsekseen, oli niin pahoin ammuttu.
-Varmaan en sitä kuitenkaan tiedä.
-
-— Kai hän sitten...
-
-— Pitääkö hänestä? Tietysti, mutta tyttö onkin niin ihmeen ihana.
-Oletko häntä nähnyt?
-
-— En. Mutta kukahan tahtoi tehdä hänelle niin pahaa?
-
-— Ei sitä varmaan tiedetä, epäillään vain.
-
-— Ketä?
-
-— Ei ole oikein levittää pelkkiä epäluuloja. Kyllä sitä on minulle
-kerrottu, mutta silti en tahdo ilmoittaa sitä muille.
-
-Maiju loi Anniin katseen, jossa kummastus taisteli uteliaisuuden
-kanssa. Ja ihmeelliseltä tuntuukin, että nainen voi pitää suunsa
-kiinni, kun kysymyksessä ovat huhut ja uutiset. Hänen vanhaksi tultuaan
-se ainakin on hänelle mahdotonta.
-
-— Kai se on ollut Inttilän Jussi, sillä ei hän ainakaan liene omia
-seurakuntalaisia, arveli Maiju.
-
-— Enpä oikein tiedä, puhunko vai olenko vaiti. Mutta koska epäilet
-aivan syytöntä miestä, niin en voi olla ilmoittamatta, että hän samana
-iltana oli meillä auttamassa isää uuden rysän kudonnassa... ja lujia
-rysiä hän tekeekin... menipä vaikka kuinka iso kala tahansa satimeen,
-niin hänen rysänsä ja verkkonsa eivät koskaan repeä... Niin, näin
-paljon tulin nyt sinulle sanoneeksi, mutta älä yritäkään houkutella
-minulta enempää.
-
-— Oletpa kaikin puolin hyvä ja kelpo tyttö, Anni kulta. Kas, kun ei
-Samuli sinua kosinut, sinä kun joka tavalla olet minua parempi.
-
-Kentiesi Maiju tahallaan lausui nämä sanat niin kovaa, jotta Samuli
-ne kuuli. Hän lähestyi heti tyttöjä, väittäen Maijun olevan hänelle
-parhaimman, niinkuin ehkä Anni jollekin toiselle. Kietoipa kätensä
-morsiamensa vyötäisille ja olisi suudellutkin, elleivät vanhemmat olisi
-olleet saapuvilla.
-
-Ja nyt jätämme nämä arvoisat perheet siksensä, koska he eivät
-oikeastansa kuulu kertomukseemme.
-
-Kirkosta tuli myös kaksi henkilöä, jotka näkyivät karttavan kaikkea
-seuraa ja pelokkaan näköisinä astelivat kumpikin erikseen. Taikka
-oikeastaan se olikin niin, etteivät muut ihmiset piitanneet heidän
-seurastaan.
-
-Toinen näistä oli Inttilän torpparin vaimo. Tämän torpan väki ei ollut
-hyvässä maineessa ja siksipä pitäjäläiset nyt kuten aina karttelivat
-häntä.
-
-Toinen oli renki, joka hiljan oli tullut pastori Ortmanin palvelukseen.
-Sitä ennen hän oli palvellut Ristilässä.
-
-Ristilästä huhuttiin niin paljon pahaa, ettei sieltä otettu
-palkollisiakaan muihin taloihin pitäjässä. Pastori piti tuollaista
-ennakkoluuloa vääränä, ja koska eräs Ristilän rengeistä hiljan
-oli tarjoutunut hänen palvelukseensa, niin hän mielestänsä voi
-ottaa tämän yhtä hyvin kuin jonkun toisenkin. Mies oli luultavasti
-riitaantunut entisen isäntänsä kanssa ja juuri muuttoaikana eroitettu
-palveluksestaan. Päältä katsoen hän kyllä oli jotensakin vallattoman
-näköinen, mutta kun pappilasta hiljattain oli kuollut renki, eikä
-toista ollut tiedossa, täytyi pastorin pakostakin hänen sijaansa ottaa
-Ristilän Heikki.
-
-Niinkuin jo mainitsimme, pysyi muu kirkkoväki hänestä erillään sen
-takia, että hän oli Ristilässä palvellut, mikä, niin väärin kuin se
-olikin, oli heistä kyllin pätevä syy. Toiset huhusivat keskenään
-jostain muustakin syystä, joka, jos siinä edes oli perää, olisi ollut
-edellistä pätevämpi.
-
-Hän astuskeli siis aivan yksinään, eikä mielestänsä koskaan ennen ollut
-tuntenut itseään niin hyljätyksi kuin nyt. Ennen se ei ollut häneen
-paljon koskenut, mutta nyt se kovasti kalvoi hänen mieltänsä, vaikka
-hän tiesi tähän ylenkatseeseen tällä kertaa olevan täyden syyn.
-
-Hän poikkesi maantieltä pieneen metsikköön. Siellä hän istahti
-jäätyneelle mättäälle, johon jäi kauaksi aikaa istumaan. Muutamat
-paikat papin saarnasta muistuivat elävinä hänen mieleensä ja hän alkoi
-mietiskellä sielunsa tilaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Saman sunnuntain iltapäivällä istui vanha Regina lueskellen jotakin
-hengellistä kirjaa. Tässä rakkaassa toimessa häiritsi häntä eräs
-tuntematon vaimo.
-
-— Tunnetteko minua? kysyi vieras. Mutta kun hän ei heti saanut
-vastausta, hän kohteliaammin jatkoi:
-
-— Taikka kuinka pastorin emännöitsijä voisikaan tuntea kaiken maailman
-ihmisiä!
-
-Hiukan alentuvaisesti Regina vastasi:
-
-— Muistan nähneeni teidät joskus kirkossa, mutta usein teitä ei
-ole siellä näkynyt, koska en tiedä edes nimeänne, enkä tunne juuri
-ulkonäöltäkään. Ahkerat kirkossakävijät tunnen kyllä sekä nimeltä että
-ulkonäöltä.
-
-Regina oli tuntevinaan kaikki seurakuntalaiset, joiden luku nousi
-tuhansiin. Tämä mahtoi siis olla hyvin laiska kirkossakävijä, koska hän
-ei häntä tuntenut.
-
-— Meidän torppamme kuuluu emäseurakuntaan, vastasi vaimo, ja me käymme
-siellä kirkossa; vain joskus tulemme tänne kuuntelemaan hyvää pappianne.
-
-— Entä mitä pidätte hänestä?
-
-— Pidän niin, että olen tullut hänen puheillensa.
-
-— Mistä olette kotoisin?
-
-— Inttilän torpasta.
-
-— Olen kuullut tuota paikkaa ennenkin mainittavan, vastasi Regina
-jotensakin nyrpeästi. — Mitä teillä on asiaa?
-
-— Pastorilla kuuluu olevan nuori kasvattitytär, joka hiljattain on
-yritetty tappaa. Saisinko nähdä hänet?
-
-— En ymmärrä, mitä se hyödyttäisi. Sitäpaitsi hän nukkuu.
-
-— Jos tietäisitte, että hän makasi kattomme alla sen yön, jolloin
-Ristilän maisteri pelasti hänet suosta, niin ette suinkaan hylkäisi
-pyyntöäni.
-
-Reginan mieleen muistui nyt, että Stella oli kertonut hänelle eräästä
-torpanvaimosta, jonka nimeä hän ei ollut kuullut, kehuen häntä
-hyvin hyväksi ihmiseksi. Näistä hänen lemmikkinsä sanoista oli nyt
-seurauksena, että torpanvaimo yht'äkkiä kohosi hänen silmissään, niin
-ettei hän enää muistanutkaan, kuinka vastenmielisesti hänen nimensä oli
-häneen vaikuttanut.
-
-— Jos lupaatte kävellä hyvin hiljaa, niin ettei lapsiraukka herää,
-hän kun niin kovin on unen tarpeessa, niin saatte pistäytyä hänen
-huoneessansa. Kuitenkin täytyy teidän riisua kovat kenkänne.
-
-He astuivat sisään ja katselivat nukkuvaa. Torpanvaimo purskahti itkuun
-nähdessään, kuinka Stella oli käynyt laihaksi ja kalpeaksi, hän, joka
-kauhean yön tapauksista huolimatta kuitenkin aamulla herätessään oli
-ollut niin punaposkinen.
-
-— Minkälainen lieneekään se, jolla on ollut sydäntä ampua tällaista,
-ajatteli torpanvaimo, katsellen sairasta hellästi.
-
-— Antaisitteko minun hiljaa siirtää hänen paitaansa syrjään, jotta
-näkisin olkapään? kuiskasi vaimo hiljaa Reginan korvaan. — Vai
-tekisittekö sen mieluummin itse?
-
-Torpanvaimon kummallinen pyyntö teki Reginaan syvän vaikutuksen, niin
-ettei hän voinut kieltää. Hän siirsi paitaa syrjään ja molemmat he
-katselivat tytön paljasta olkapäätä.
-
-Lapaluussa näkyi lähellä käsivarren juurta jotensakin selvästi
-kirjaimet H.H., jotka olivat liian säännölliset, ollakseen
-synnynnäisiä. Pikemmin olivat ne jollakin tavalla, ehkä polttamalla,
-ihoon piirretyt.
-
-Nähdessään tämän, torpanvaimo kiireesti veti Reginan muassaan tämän
-kamariin ja sinne tultuaan hän pyörtyi.
-
-— Voi taivaan taatto, mitä se tämä merkitsee? päivitteli Regina
-etikkapulloa haparoiden. Toinnuttuaan torpanvaimo heikosti kuiskasi:
-
-— Mikä onni se olikaan... ei, Jumala antoi minulle voimia, etten hänen
-huoneessaan kaatua romahtanut lattialle. Hän olisi siitä herännyt ja
-voinut säikähdyksestä kuolla. Voi, oma Hannani!
-
-— Stellaksi me häntä nimitämme, oikaisi Regina.
-
-— Mutta jos hän nyt on... ja varmaan hän onkin se pikku Hanna, jota
-pienenä kannoin sylissäni... niin miksi en saisi mainita häntä samalla
-nimellä kuin silloin?
-
-Ihmetellen Regina katsoa tuijotti vierasta. Olikohan tuolla edes ollut
-Hanna-nimistä tyttöä? Ja uskoiko hän itsekään mitä puhui, Regina
-mielessään epäili. Sitten hän kysäsi:
-
-— Miksi ette ennen ole täällä käynyt? Miksi juuri tänään?
-
-— En voi sitä teille selittää, vaan tahdon päästä pastorin puheille.
-Missä hän on? Onko hän kamarissansa ja missä se on? Viekää minut sinne.
-
-Se oli pian tehty, ja nyt hän seisoi papin edessä.
-
-Tapahtuu joskus, että korkeampaa tai alhaisempaa säätyä oleva
-ihminen kunnollisen papin edessä vapisee enemmän kuin jos tämä olisi
-maailman mahtavia, joku kuningas tai ruhtinas. Kesti kauan, ennenkuin
-torpanvaimo sai sanaakaan lausutuksi.
-
-Pastori arvasi hänellä olevan jotakin erinomaisen tärkeää mielessään.
-Luterilaisena pappina hän tosin hylkäsi katoolisen salaripin, mutta
-jos ihminen sielunsa ahdistuksessa hätääntyneenä kääntyi Herran
-palvelijan puoleen pyytämään häneltä valaistusta, neuvoa ja lohdutusta,
-niin hänestä se oli ihan paikallaan, se kun silloin tapahtui ihmisen
-vapaasta tahdosta, eikä pakosta, kuten katoolisessa kirkossa.
-
-Vaimon ilmoittaessa mistä hän on, pastoria vuoroonsa alkoi hiukan
-peloittaa, koska hän melkein arvasi sen samaksi torpaksi, johon Harald
-oli vienyt tiedottoman Stellan, ja hänessä syntyi aavistus, että
-syy, minkä takia tämä vieras nainen oli pyrkinyt hänen puheillensa,
-koski hänen holhokkiansa. Hän pyysi vaimoa istuutumaan ja kertomaan
-pelkäämättä mitä hänellä oli asiana.
-
-Vaimo veti syvään henkeänsä ja alkoi puhua. Hänen sanansa kuuluivat
-näin:
-
-— Seisoessani hurskaan Jumalan palvelijan edessä, en oikein tiedä,
-miten alottaisin. Hiukan epäröityään hän jatkoi:
-
-— Olin tänään tämän seurakunnan kirkossa, johon en tosin kuulu, mutta
-koska tänne on lyhyempi matka ja pastorin saarnat sitäpaitsi enemmän
-kuin emäkirkon pappien selitykset ovat liikuttaneet sydäntäni, niin
-olen joskus käynyt täälläkin. Ja pastorin puhuessa tänään tilistä,
-minkä taivaan ja maan Herra on vaativa meiltä, tunsin olevani kadotettu
-syntinen. Saarnan lopusta sain kuitenkin vähän lohdutusta ja päätin
-ilmoittaa teille, joka niin syvästi olette voinut liikuttaa mieltäni,
-asian, joka vuosikausia on painanut sydäntäni. Tähän asti olen
-epäillyt, oliko se syntiä, johon annoimme itsemme houkutella... mutta
-vasta tänään varmasti olen huomannut sen synniksi... sillä omatuntoni
-nyt sanoo sen selvästi.
-
-Vaimo pyyhkäisi vedet silmistään ja jatkoi jälleen rohkeammin:
-
-— Ensi Tuomaanpäivänä tulee kuluneeksi viisitoista vuotta siitä,
-kun ukkoni ja minä itkien ja murehtien istuimme töllissämme. Pieni
-Hanna-niminen tyttäremme, joka jo kävi toista vuotta, oli muutama
-päivä takaperin kuollut. Kaipauksemme oli sitä katkerampi, kun
-olimme olleet jo viisi vuotta naimisissa saamatta muuta kuin yhden
-lapsen, joka kentiesi tulisi olemaan ainoamme. Lapset ovat köyhälle
-siunaukseksi, ja vaikka niistä köyhdytäänkin, ne kuitenkin tuntuvat
-rikkaudelta. Kun siis Jumala korjasi lapsemme, niin olimme mielestämme
-kadottaneet kalliin aarteen ja istuimme itkien takkakivellä. Tuon
-tuostakin nousimme vilkaisemaan lasta, joka vielä makasi kehdossaan,
-koska emme vielä olleet malttaneet siirtää sitä arkkuun. Ei tahdottaisi
-niin pian viedä rakkaitansa hautaan ja melkeinpä toivotaan niiden
-vielä virkoavan henkiin. Ukkonikin suri niin paljon kuin isä suinkin
-voi surra, mutta äiti on kuitenkin aina äiti ja tietysti hän, joka
-on lapsen synnyttänyt, katkerammin sitä kaipaa. Aina välistä kävimme
-koettamassa, eikö se jo rupea lämpiämään ja eikö sen kangistunut ruumis
-ala jo taipua. Vaan se oli turhaa. Pidimme peiliä sen suun edessä,
-nähdäksemme kävisikö sen kalvo himmeäksi, mutta se pysyi vain yhtä
-kirkkaana. Kutitimme lapsen jalkapohjiakin ja pistimme silmäneulalla
-sormenpäihin, saadaksemme sen virkoamaan. Ukko, nähkääs, oli hiljan
-eräästä kirjasta lukenut miten valekuolleita saadaan henkiin ja sen
-mukaan nyt. yritimme. Ampuipa tuvassa vielä laukauksenkin, nähdäkseen
-eikö säikähdys mitään vaikuttaisi. Mutta tässä ei mikään auttanut ja
-meidän oli uskominen, ettei lapsessa enään ollut henkeä. Nyt päätimme
-vihdoin jättää kaikki tyhjät yritykset siksensä ja melkeinpä kaduimme,
-ettemme olleet antaneet kuolleen lapsemme rauhassa levätä. Tuntuipa
-ikäänkuin se olisi uhannut kannella meistä Jumalalle, ellemme jo
-lakkaisi sitä kiusaamasta...
-
-— Hetkeksi vielä jäimme takan ääreen istumaan, mutta kun valkea jo
-oli palanut hiilille, niin vihdoin pyyhkäisimme kyyneleemme pois ja
-rupesimme asettumaan levolle, saadaksemme edes vähänkään nukkua...
-Tuuli vinkui nurkissa ja lumiräntä pieksi mökin seiniä, mutta siitä
-huolimatta kuulimme äkisti maantieltä kavionkopsetta ja täyttä laukkaa
-kuului ratsumies lähestyvän. Tämä ei tosin ollut mitään harvinaista,
-koska valtamaantie kulki siitä ohitse, mutta kummallisempaa oli,
-että mieheni ikkunaluukun reijästä näki ratsastajan poikkeavan
-pyssynkantaman pituiselle kapealle tielle, joka johti meidän
-mökillemme. Hän pysähtyi portaitten eteen ja koputti ovelle. Mieheni,
-joka varsinkin nuorempana oli hyvin rohkea ja väkevä, meni hänelle
-avaamaan. Köyhä kun oli, hänellä ei ollut syytä rosvojakaan pelätä...
-hän luuli vain jonkun tarvitsevan apua ja arveli, että vieraan tulo
-ehkä vähän haihduttaisi suruamme. Hän siis aukaisi oven ja palasi
-vieraan seuraamana tupaan. Takkavalkean himmeässä valossa tämä näytti
-hyvin kammottavalta ja hänen pukunsa oli niin outo, ettei sitä osaa
-kuvaillakaan. Hän näytti puoleksi mieheltä, puoleksi naiselta, ollen
-kuitenkin naiseksi liian pitkä ja mieheksi liian lyhyt. Äänestä
-kumminkin tunsi hänet mieheksi... Kasvoja ei ollenkaan näkynyt, koska
-niitä peitti naamio, sellainen, jota ilveilijät käyttävät. Ellen olisi
-ollut niin murheellinen, niin varmaankin olisin kovasti pelännyt, sillä
-vasta kun olento alkoi puhua, huomasin, että hän oli ihminen. "Tiedän
-lapsenne kuolleen", hän virkkoi kummastukseksemme, meillä kun ei
-moneen päivään ollut käynyt ketään, ei ainakaan muita kuin läheisimpiä
-tuttaviamme. Sitten hän jatkoi: "Mitäpä te teette kuolleella lapsella,
-antakaa se minulle, niin toimitan sen hautaan ja tästä saatte elävän
-sijaan." Näin sanoen hän kummallisen viittansa alta veti esiin pienen
-käärön, jossa oli kaunis, nukkuva lapsi. "Tahdomme itse haudata
-lapsemme", ukkoni vastasi. "Jos annatte lapsen minulle, niin saatte
-olla varmat, että se saatetaan kunniallisemmin hautaan kuin jos itse
-sen hautaisitte. Voisinpa pakottaakin teitä suostumaan tarjoukseeni" —
-näin sanoen hän veti esiin kaksipiippuisen pistoolin, jonka nähdessään
-ukkoni kalpeni, koska muisti suotta laukaisseensa pyssynsä — "mutta
-koetan asian selittämällä saada teidät järkiinne. Jos ette ota tätä
-lasta, niin sen täytyy kuolla ja, paitsi että surette omaa lastanne,
-saatte tämän lapsen kuoleman omalletunnollenne. Jos nyt suostutte
-ottamaan vastaan tämän lapsen, niin saatte siitä yhtä hyvän vanhuuden
-turvan kuin omastakin lapsestanne, jos se olisi jäänyt elämään. Aluksi
-sitäpaitsi saatte kaikki nämä hopeakolikot ja lisää niitä heruu, jos
-lapsi jää elämään. Jos se kuolee, niin sillä pääsette siitä ja niin
-tämä juttu loppuu. Neuvotelkaa nyt keskenänne; menen tähän kauas
-loukkoon istumaan, jotta rauhassa saatte kuiskata, mitä teillä on
-sanottavaa"...
-
-— Nähtyäni pistoolin, olin niin säikähtynyt, että koko ruumiini
-vapisi. Ukkoni, jonka laita taisi olla samoin, kuiskasi nyt minulle,
-että tekisimme hyväntyön, jos ottaisimme tuon lapsen vastaan. Tosin
-kadottaisimme omamme, mutta sehän oli kuollut, niin ettei meillä
-enään ollut siitä mitään iloa. Ja olihan nuo rahatkin hyvät saada,
-köyhiä kun olimme. Mitä siis suotta panisimme henkemme alttiiksi...
-Mieli apeana annoimme siis vieraalle lapsemme ruumiin, käärittyämme
-sen ensin vieraan lapsen vaatteisiin, joita mies ei tahtonut jättää.
-Vieraan lapsen panimme oman lapsemme kehtoon, jonka jälestä mies lähti,
-heitettyään pöydälle hopearahat, joita oli kaksikymmentä riksiä...
-Mutta nyt oli vaikea pulma edessä. Kuinka selittää ihmisille, jotka
-ehkä tiesivät lapsemme kuolleen, että se vielä olikin elossa ja että
-se ulkonäöltään oli peräti muuttunut? Aijoimme jo mennä tuomarille
-ilmoittamaan asian ja selittämään, että meidät oli väkisin pakotettu...
-mutta pelkäsimme, ettei meitä uskota ja kentiesi vielä syytetään
-lapsen varastamisesta... niin vain kävi, ettemme uskaltaneet... eikä
-olekaan hauskaa kulkea käräjissä ja joutua kaikellaisiin rettelöihin.
-Päätimme siis muulla tavalla pelastautua. Ensin kerroimme harvoille
-tuttaville, joita satuimme tapaamaan, että lapsi oli ollut valekuollut
-ja sittemmin pidimme mökkimme oven lukittuna, kunnes mielestämme
-lapsen vaihdosta ei enään niin suuresti huomattaisi. Vaikka torppamme
-siitä joutui pahaan maineeseen, niin emme voineet sille mitään;
-saavutimme ainakin tarkoituksemme... Tämä se nyt on, jota en ole
-uskaltanut tunnustaa yhdellekään ihmiselle, vaikka se alati on
-vaivannut omaatuntoani, jonka joskus vähäksi ajaksi olen saanut
-rauhoitetuksi, mutta joka kohta uudestaan on herännyt.
-
-Tässä vaimo keskeytti puheensa, pyyhkiäksensä pois kyyneleitä, jotka
-yhä uudelleen herahtivat hänen silmiinsä. Syvästi huoaten hän jatkoi:
-
-— Tähän voisin lopettaa, koska jo olen kertonut mitä... niin, kyllähän
-pastori ymmärtää. Mutta sisällinen ääni pakottaa minut ilmoittamaan
-kaikki. Pieni tyttö, jota oman tyttöni mukaan nimitin Hannaksi,
-tuli minulle aikaa voittaen yhä rakkaammaksi. Ja kaunis ja sievä se
-olikin, suurine ruskeine silmineen ja tummine hiuksineen, ja rupesi
-jo melkein selvästi puhumaankin. Se vain kummastutti sekä miestäni
-että minua, että sen selässä lähellä oikeanpuolista kainalokuoppaa
-oli ikäänkuin puumerkki: kaksi isoa H-kirjainta. Näytti ikäänkuin
-ne olisivat olleet ihoon piirretyt. Niistä päätin vast'edes saavani
-selon lapsen syntyperästä... Mutta sitä ei tarvittukaan, sillä pian
-tapahtui suuria muutoksia... Eräänä sunnuntaina — tyttö oli silloin
-ollut meillä melkein vuoden ja taisi olla noin puolenkolmatta ikäinen
-— minä iltapäivällä läksin kotoa, koska mieheni oli juovuksissa
-ja silloin aina toraili ja riiteli. Menin pitkän taipaleen takana
-olevaan torppaan, jonka emännän hyvin tunsin. Kotiin palatessani
-olivat ovet selkosen selällään, mieheni oli poissa ja samoin lapsikin.
-Säikähdin, että hän juovuspäissään oli vienyt lapsen mukanaan, mutta
-samassa hän jo tulikin ja ilman lasta. Kysymykseeni hän vastasi,
-ettei ollut ottanut sitä mukaansa, vaan jättäneensä sen kotiin.
-Sitte hän meni maata, mutta minä pysyin hereilläni, toivoen että hän
-kuitenkin humalapäissään oli sen vienyt ja jättänyt kylään, vaikka
-ei enää sitä muistanut... Mutta seuraavana aamuna hän selvittyään
-puhui samaa, vieläpä oli muistavinaan, että hän tuona onnettomana
-iltana oli jättänyt oven lukitsematta... Kaikki etsiminen oli turhaa
-ja toisen kerran me olimme jääneet lapsettomiksi. Arvelimme lapsen
-ymmärtämättömyydessään lähteneen ulos tuvasta ja eksyneen metsään,
-jonne sitten oli kuollut nälkään taikka joutunut petojen syötäväksi...
-Sille emme mitään mahtaneet; se kai oli tapahtunut Jumalan tahdosta
-meille rangaistukseksi. Ukko ei muuten olisi niin suuresti piitannut
-lapsesta, vaikka se olisi kuollutkin; mutta se vain suuresti kalvoi
-hänen mieltänsä, että hän itse oli ollut syypää sen katoamiseen. Minä
-taas surin lasta ikäänkuin olisin ollut sen oikea äiti... melkeinpä
-yhtä paljon kuin olin surrut omaa pikku Hannaani. Vähitellen kuitenkin
-totuimme olemaan ilman lapsia ja nyt siitä on jo kulunut neljätoista
-ajastaikaa... Mutta mitä pastori nyt arvelee, jos tyttö, jonka Ristilän
-maisteri pelasti suosta ja jonka olette ottanut kasvattityttäreksenne,
-olisikin sama Hanna, jota olen kanniskellut sylissäni ja opettanut
-puhumaan?
-
-— Mistä päätitte, että tämä olisi sama lapsi? kysyi pastori.
-
-— Sama se on, ei voi olla kukaan muu. Tämänkin oikeanpuolisessa
-kainalossa on ihan samanlaiset kirjaimet kuin tuon kadonneen lapsen.
-Tosin ne eivät enää näy yhtä selvästi kuin hänen pienenä ollessaan,
-koska ne ruumiin isommaksi varttuessa ovat kasvaneet enemmän umpeen.
-Niin selvät ne kumminkin ovat, että tunnen ne samoiksi.
-
-— Huomasitteko ne jo hänen maatessaan yötä torpassanne?
-
-— Valitettavasti en huomannut. Tosin hämärästi jotakin aavistin, koska
-aijoin tutkia hänen olkapäätänsä, mutta samassa hän kavahti unesta ja
-minulta unohtui koko asia. Ei, herra pastori; vasta täällä minä näin
-nuo kirjaimet. Sama aavistus, joka silloin raukesi tyhjiin, pakotti
-minua pyytämään emännöitsijältänne luvan mennä sairasta katsomaan ja
-hän suostui. Eihän pastori siitä häneen suutu? Käänsimme niin varovasti
-paitaa syrjään, ettei sairas herännyt ja minä sain esteettömästi
-katsella kirjaimia. Eikö pastorikin luule häntä samaksi tytöksi?
-
-— En oikein tiedä mitä uskoa, vastasi pastori, joka selvästi huomasi
-vaimon puhuvan totta, joten hänellä ei ollut pienintäkään syytä häntä
-epäillä. Kuitenkaan hän ei yhtä lujasti kuin torpanvaimo luottanut
-noihin kirjaimiin, eikä siitä sovi häntä moittia. Hiukan mietittyään
-hän sanoi:
-
-— Jos nyt olisi päivänselvää ja täydellisesti todistettu, että tämä
-tyttö todellakin on sama, jota tarkoitat; jos niin olisi, etteivät
-sudet olisikaan syöneet Hannaasi, vaan että pahat ihmiset olisivat
-hänet ryöstäneet ja hän todellakin olisi sama Stella, jonka näitte
-makaavan huonona ja kalpeana tuolla huoneessaan, niin mitä siitä
-seuraisi?
-
-— Jumala varjelkoon, enhän minä koskaan rupeaisi häntä takaisin
-pyytämään! Sehän olisi samaa kuin jos juurineen repäisisin kauniin
-kukkasen päivänpaisteisesta yrttitarhasta, jonka hedelmällisessä
-maassa se on rehottaen kasvanut, istuttaakseni sen uudelleen kuivaan
-kangasmaahan taikka suohon. Eihän se millään muotoa kävisi laatuun.
-Siihen vain tyytyisin, että varmaan tietäisin hänet samaksi...
-rukoilisin hänen puolestansa ja, vaikka olenkin hänestä kaukana,
-rakastaisin häntä. Jos sitten joskus saisin hänet nähdä... niin
-tyytyisinpä siihenkin, että saisin vain suudella hänen hameensa
-lievettä.
-
-— Mutta asiain näin ollen?...
-
-— Niin kuitenkin rakastan häntä ja rukoilen Jumalaa hänen puolestansa.
-Oi, jospa hän pian paranisi ja tulisi jälleen entisellensä! Mutta
-ellei hän rupeakaan tästä toipumaan, niin lähettäkää sana minulle...
-jos tarvitaan, niin tulen häntä hoitamaan... lupaan pysyä, hereillä
-ja valppaana. Tekisin vaikka mitä tuon lapsen hyväksi, joka, vaikkei
-ollutkaan omani, tuli minulle niin rakkaaksi.
-
-— Ja minä puolestani lupaan panna parastani, saadaksemme asiasta
-varmuuden. Sillä vaikka se tuntuukin ihmisille mahdottomalta, niin se
-ei ole mahdotonta Jumalalle.
-
-Ja pastori oli oikeassa. Se, jota hän piti miltei mahdottomana, saatiin
-kuitenkin aikaan yhdistämällä muutamia pieniä asianhaaroja, joita
-voisimme nimittää sattumukseksi, kohtaloksi taikka oikeammin Jumalan
-isälliseksi huolenpidoksi..
-
-Stellan ihoon poltetuista kirjaimista oli kuitenkin vähän ohjausta, ja
-pastori kysyi sentähden vielä torpanvaimolta:
-
-— Voitteko sanoa, kuoliko seudun herrasväen perheistä lasta saman
-aikaan kuin Teiltä?
-
-— Sitä en tiedä varmaan sanoa. Siihen aikaan emme uskaltaneet paljon
-liikkua kotosalta; myöhemmin kumminkin saimme kuulla, että syksyn
-loppupuolella sekä syystalvella oli riehunut kova lastentauti, johon
-sekä omassamme että naapuripitäjissä oli kuollut paljon lapsia.
-
-— Jos niin oli... no, sama se. Kuitenkin varoitan teitä kertomasta
-muille, mitä nyt olette ilmoittanut minulle. Tarkoitan sitä, että sillä
-tavoin paremmin päästäisiin asian perille.
-
-— Kyllä tottelen, vaikka en tietäisikään mitä pastori kulloinkin
-tarkoittaa... Mutta voikohan Jumala antaa minulle syntini anteeksi?
-
-— Syntisi oli heikkoudensynti ja sellaisia Jumala ennemmin antaa
-anteeksi kuin teonsyntejä.
-
-— Tuollaiset sanat hurskaan Herran palvelijan suusta...
-
-— Soisinpa ansaitsevani kiitostanne, vastasi pastori tuolla hänelle
-ominaisella, nöyrällä hymyilyllä, joka usein ilmestyi hänen
-kasvoilleen, olematta kuitenkaan mikään tekopyhyyden merkki.
-
-Oikaisten sanojaan, vaimo jatkoi:
-
-— Ainakin Jumalan armosta pyritte olemaan hurskas sielunpaimen ja
-tällaiset sanat teidän suustanne vuodattavat sydämeeni rauhan, jota ei
-mikään muu maailmassa voi tuottaa. Tuhat kiitosta, herra pastori, tätä
-hetkeä en ole koskaan unohtava.
-
-— Olette aina tervetullut, vaikka koska tahansa tulette. Menkää Jumalan
-rauhaan!
-
-Hän kätteli torpanvaimoa, joka nytkin itki, vaikka hänen kyyneleensä
-olivat peräti toista laatua kuin hänen tänne tullessaan.
-
-Stellan tultua terveemmäksi, pastori oli pyytänyt hänen lähettää
-häntä kutsumaan niin usein kun hän halusi hänen seuraansa. Tämä oli
-tapahtunut Reginan neuvosta, joka suoraan oli sanonut isännällensä
-vasten silmiä, ettei naimattomalle, parhaimmassa ijässään olevalle
-miehelle sopinut tuntikausia istua nuoren tytön vuoteen ääressä, ei
-ainakaan tämän tultua tuntoihinsa, niin ettei hän enää houraillut.
-Pastori oli kyllä mielestänsä koettanut olla varovainen, mutta koska
-Regina siitä huolimatta kuitenkin häntä nuhteli, niin hän pelkäsi
-menneensä liian pitkälle, eikä siis pannut emännöitsijänsä muistutuksia
-pahakseen, vaan noudatti nöyrästi hänen neuvoansa.
-
-Juuri nyt hän tuli ilmoittamaan, että Stella-neiti mielellään soisi
-pastorin tulevan pitämään hänelle seuraa. Tämä oli tietysti ilosanoma
-ja rientäen hän läksi sairaan huoneeseen.
-
-Ruskea karttuunipusero näytti pukevan Stellaa vielä paremmin kuin
-eilen, hänen istuessaan siinä päänalukseen nojautuneena. Eikä hän enää
-näyttänyt yhtä kalpealtakaan, sillä rauhallinen, kuumeesta vapaa uni
-oli virkistänyt häntä ja kentiesi myös hyvä ja voimakas lihaliemi oli
-häntä virvoittanut.
-
-Pastori oli useamman kerran sairastanut ja tiesi siis omasta
-kokemuksestaan, kuinka sairaitten suhteen on meneteltävä. Huoneeseen
-astuessaan hän siis mitään kysymättä istahti vuoteen vieressä olevalle
-tuolille. Ikäänkuin olisi arvannut mitä hän ajatteli, sanoi Stella:
-
-— Niinpä niin, Erkki. Kyllä voin jo paremmin ja minun alkaa jälleen
-olla nälkäkin. Lämmittäkää, Regina kulta, minulle taas kupillinen tuota
-voimakasta ja kirkasta lihalientä. Mitä arvelet, Erkki, valtasuoneni
-tykinnästä?
-
-Regina oli lähtenyt ulos ja huoneessa oli hämärä. Erkki piteli pientä
-kätöstä omassaan, tunnustellen valtasuonta, joka tykytti tasaisemmin ja
-reippaammin.
-
-Salin ovi paiskattiin auki ja huoneeseen kompuroi mies. Hän heittäytyi
-suulleen lattialle ja virkkoi:
-
-— Anteeksiantamusta en uskalla toivoakaan, mutta tahdon kumminkin
-tunnustaa. Minä se ammuin Stella-neitiä. Rauetkoot kaikki perkeleen
-juonet tyhjiin!
-
-Mies oli taloon hiljan muuttanut Heikki-renki. Vaikka hän puhuikin
-suomea, ymmärsi Stella kuitenkin sen verran, että tiesi mistä oli
-kysymys. Hän vavahti, mutta kysyi sitten lempeästi nuhdellen:
-
-— Mitä pahaa minä olen sinulle tehnyt, kun sinä teit minulle sellaista?
-
-Renki ymmärsi hänen puhettaan paremmin, kuin hän rengin. Nämä sanat
-tekivät häneen valtavan vaikutuksen ja hän kolahutti usean kerran
-päänsä lattiaan. Itkien ja voivotellen hän vastasi:
-
-— Olin vietelty. Raha, tuo perkeleen keksintö, joka vietteli Juudaankin
-pettämään Herramme ja Vapahtajamme, se se oli, joka myös minua
-houkutteli. Niin se kävi.
-
-Pastori oli tämän äkillisen kohtauksen johdosta joutunut pois
-tasapainostaan, mutta nyt hänen mieleensä muistui kuinka
-vahingollisesti se vaikuttaisi Stellan heikkoihin hermoihin. Hän käski
-rengin nousta ja talutti hänet kädestä pois.
-
-Heidän tultuaan pastorin huoneeseen renki jälleen lankesi polvilleen,
-mutta nousi, kun hänen isäntänsä selitti, ettei tarvitse niin tehdä
-syntisen ihmisen kanssa puhellessaan. Pastori käski hänen istuutua ja
-meni itse vähän rauhoittamaan Stellaa, jonka luuli pelkäävän, että mies
-tekisi hänelle jotakin pahaa. Tällaisessa tilaisuudessa tuo pelko oli
-aivan luonnollinen, joskin hiukan lapsellinen.
-
-— No, kerropa nyt, mikä vaivaa sydäntäsi, kehotti pastori palatessaan,
-mutta puhu hiljaa, ettet häiritse toisessa huoneessa olevaa sairasta.
-
-Hiljaisella ja katuvaisella äänellä renki alotti kertomuksensa:
-
-— Niin, rahallahan minut saatiin vietellyksi. Sain sitä kohta
-käteisesti ja enemmän luvattiin. Palvellessani viimeisiä päiviä
-Ristilässä sain tietää, että pastori kasvattityttärineen tavallisesti
-hämärän aikana menee kävelemään kirkolle päin. Asetuin väijymään tuohon
-pieneen lehdikköön, jonka pastori ehkä muistaa. Tien risteyksessä te
-molemmat pysähdyitte muutaman askeleen päähän piilopaikastani. Siinä
-kestin vielä pienen taistelun; valkeuden ja pimeyden vallat sotivat
-viimeisen kerran sielussani... ja pimeys pääsi voitolle. Tähtäsin
-vakavin käsin... sillä juuri sen vuoksi, että käteni oli tunnettu niin
-vakavaksi, minut houkuteltiin tähän rikokseen. Minä siis tähtäsin,
-enkä ensinkään vapissut, koska pahahenki oli minua tukemassa. Toivoin
-osaavani ihan sydämeen, mutta painaessani liipasinta huomasin aijotun
-uhrini siirtyneen hiukan syrjään. Tämä tapahtui Jumalan tahdosta, joka
-tällä tavoin esti pimeyden ruhtinaan juonet. Luoti sattui, mutta ei
-siihen paikkaan, mihin se oli aijottu. Pötkiessäni pakoon, viekkaana
-kuin pahantekijä ainakin, kuulin hänen vielä puhuvan. Enpä voi sanoa,
-että se alussa oli minusta mieluista, mutta kuta enemmän lähestyin
-kotia, sitä enemmän iloitsin siitä. Kun piru ihmisen haahmossa,
-joka oli minut vietellyt, tuli kysymään, kuinka asia oli päättynyt,
-vastasin niinkuin asia oli. Hän luuli lohduttavansa minua sanoessaan:
-”Vaikka se ei sattunutkaan sydämeen, niin se ehkä kuitenkin menestyi
-hyvin. Nyt odotetaan, miten asia päättyy, ja ellei käy niinkuin
-toivomme, niin onhan sinulla pastorin palveluksessa muutaman päivän
-perästä tilaisuus tehdä samallainen yritys.” — Hän luuli sillä
-rauhoittavansa minua, mutta niin ei käynyt. Siitä illasta asti olen
-sielussani tuntenut kaikki helvetin tuskat; tuhat kertaa olen ollut
-tunnustamaisillani rikokseni, mutta heikkouteni, se on pahahenki, on
-aina estänyt hyvän aikomukseni ja niin se on jäänyt sikseen tähän
-päivään asti. Pyhäinmiesten päivänä en uskaltanut mennä kirkkoon, kun
-pelkäsin vain lisääväni syntikuormaani, jos sydän näin saastaisena
-yhtyisin seurakunnan veisuun ja rukouksiin. Mutta tänään, kun muut
-rengit kysyivät, lähdenkö kirkkoon ja arvelivat, etten ehkä koskaan
-käykään kirkossa, päätin mennä. Joko se nyt tapahtui väärästä häpeästä
-tai pelkäsinkö, että minua epäillään — kumpikin näistä tunteista oli
-perkeleen viettelystä ja seuraus rikoksestani — niin vain kävi, että
-läksin kuin läksinkin kirkkoon. Kuulin pastorin saarnan. Sanat olivat
-lempeät ja kuitenkin ne sattuivat minuun kuin kaksiteräinen miekka.
-Jok'ikinen sana koski minuun ja tuntui olevan ikäänkuin minulle
-aijottu. Sain pyhän hengen voimaa katumukseen ja minussa heräsi halu
-tunnustaa syntini. Paluumatkalla kirkosta poikkesin samaan metsikköön,
-joka oli rikokseni todistajana, jos nimittäin elottomat kappaleet
-kelpaisivat todistamaan. Kylmällä ja kostealla mättäällä olen siellä
-tähän asti istunut. Oi, kuinka pahahenki osaa vietellä ja houkutella
-ja vähälläpä oli, ettei hän päässyt minussa voitolle... silloin olisin
-varmaankin ijankaikkisesti ollut mennyttä miestä. Mutta samassa
-muistui mieleeni, niin selvästi kuin parastaikaa olisin ollut sitä
-kuuntelemassa, päivän saarna. Näin edessäni ikuisen kadotuksen... ja
-minua kammotti. Ajatellessani ijankaikkista kadotusta, joka ei koskaan
-lopu, joutui sieluni suureen tuskaan ja olin jo epätoivon partaalla.
-Mutta silloin muistin, että Jumala hyvyydessään houkuttelee meitä
-parannukseen, ja sieluni sai siitä heti vähän lohdutusta. Epätoivo,
-johon olin ollut joutumaisillani, poistui ja Jumalan kirkkauden valo
-voitti helvetin pimeyden. Sain voimaa tehdäkseni päätöksen, jota en
-vielä ole peruuttanut... ja nyt olen täällä.
-
-— Sitä päätöstä et tule katumaan.
-
-Renki luuli tuon kysymykseksi ja vastasi:
-
-— Katumaanko? En, vaikka sen kautta joutuisin kuinka suureen häpeään
-tahansa, niin en sittenkään katuisi. Mitäpä tästä lyhyestä elämästä
-ja mitä on elonaikamme täällä, verrattuna ijäisyyteen, joka kestää
-ijankaikkisesti!
-
-Nyt pastori oikein ymmärsi, kuinka Jumala iloitsee syntisestä, joka
-itsensä parantaa, koska hänkin, joka oli vain ihminen, taisi niin
-iloita.
-
-— Annanko itseni ilmi maalliselle esivallalle? Neuvokaa, pastori, mitä
-minä teen!
-
-Jos pastori vähänkin olisi häntä siihen kehoittanut, niin tämä mies
-olisi näyttänyt, ettei hän pelännyt maallista häpeää ja häväistystä,
-voittaaksensa sen sijaan taivaan ilon.
-
-Mutta pastori ajatteli, että jos renki menisikin antamaan itsensä ilmi,
-niin sillä ei olisi mitään voitettu. Jos puuttuu todistuksia, niin ei
-ihmisen oma tunnustus riitä häntä tuomitsemaan, ja jos saataisiinkin
-sen verran perustusta, että nyt kysymyksessä oleva mies huomattaisiin
-syylliseksi, niin todistukset kuitenkin olisivat siksi vaillinaisia,
-ettei itse viettelijää niiden nojalla saataisi kiinni. Tässäkin vanha
-sananparsi siis toteutui: pienet varkaat hirtetään ja suuret lasketaan
-menemään.
-
-Pastori ei ollut oikein selvillä siitä, pitäisikö pahantekijän,
-saadakseen rauhan Jumalan ja oman itsensä kanssa, myös julkisesti
-tunnustaa rikoksensa. Mutta koska tämä kysymys on tärkeämpi ja siihen
-on niin vaikea vastata, ettei joka mies pystyisi sitä selittämään, niin
-jätämme sen siksensä. Totta vain on, että pastorin tuli renkiänsä niin
-suuresti sääli, ettei hän siitäkään syystä olisi kehoittanut häntä
-antamaan itseänsä ilmi.
-
-Kentiesi riippui tämä hänen mielipiteensä yhtä paljon varovaisuudesta
-kuin säälistäkin. Samoin kuin hän hiljan oli varoittanut torpanvaimoa
-toistaiseksi olemaan salaisuuttansa ilmoittamatta, niin hän nytkin
-itseksensä harkitsi, että jos renki antaisi itsensä ilmi, niin kävisi
-entistä vaikeammaksi saada todistettua murhayrityksen todellinen
-toimeenpanija syypääksi. Viekkaudestaan huolimatta oli hän kuitenkin
-kiedottava omiin pauloihinsa, sillä ainakaan hän ei rengin kanteen
-johdosta tulisi tuomituksi, kävisipä vain entistä varovaisemmaksi.
-
-Oltuaan vaiti hetken, jolloin kaikki nämä ajatukset varjokuvien tapaan
-seurasivat toinen toistaan hänen sielussaan, pastori jälleen ryhtyi
-puhumaan:
-
-— Tärkein asia on, että pysyt hyvässä päätöksessäsi ja, upottaen vanhan
-Aatamin, rupeat uudeksi ihmiseksi.
-
-Renki katseli häntä kummastellen. Siis ei hän pyydäkään kostaa, hän
-ajatteli.
-
-— Jumalan avulla koetan sen tehdä, vastasi hän, tarkoitan, etten
-aijo sotia Jumalan hengen armovaikutuksia vastaan... Jos arvelette
-ettei minun autuaaksi tullakseni tarvitse tunnustaa seurakunnalle
-rikostani ja antautua maallisen oikeuden tuomittavaksi, niin onhan
-pastori minusta yhtä hyvä kuin seurakuntakin ja teille minä tunnustan
-niinkuin jo olen tehnyt sen Jumalalle sekä olisin valmis koska tahansa
-tunnustamaan maallisen oikeuden edessä. Jotakin vielä puuttuu tästä
-tunnustuksesta, mutta suoran ja vilpittömän sen tulee olla. Salassa
-oleva rikos on tuotava ilmi, perkeleen välikappale, tuo ilkeä petturi
-ja viettelijä on paljastettava, jotta viattomat ja turvattomat tietävät
-häntä varoa. Tuo korkeasukuinen konna on _Ristilän vapaaherra_.
-
-Juuri sitä pastori lienee aavistanutkin. Renki jatkoi:
-
-— Tästä hetkestä alkaen koetan, niin kauan kuin voimani riittävät,
-kaikin puolin suojella sitä, jonka hiljan aijoin... Ikäänkuin
-uskollinen koira olen valvova, ettei susi pääse tunkeutumaan
-lammashuoneeseen.
-
-Sivumennen tuli eräs ajatus pastorin mieleen: "Mitenkähän olisi, jos
-tämä renki, vapaaherraa pettääkseen ja saadakseen hänet kiinni, vielä
-tarjoutuisi häntä auttamaan?"
-
-Mutta samassa hän jo hylkäsi tämän ajatuksen. Sehän olisi samaa kuin
-heittää ihminen, joka jo on joutunut hyvien vaikutuksien alaiseksi,
-yhdestä synnistä toiseen. Sillä synti on valehdella konnallekin.
-
-Parasta siis jättää asia Jumalan haltuun. Vaikkei hän ennen ollut
-tullut sitä ajatelleeksi, johtui nyt yht'äkkiä eräs suunnitelma
-hänen mieleensä. Stellaa suojellakseen hänen sopisi pyrkiä toiseen,
-kaukaiseen paikkaan. Eihän häntä sopinut moittia siitä, että tyttö oli
-hänelle kallis ja ettei hän mielellään olisi häntä kadottanut!
-
-Mutta eiköhän kaukaisessakin paikassa vaara voisi olla tarjona?
-Eivätköhän pahat juonet osaisi sinnekin?
-
-       *       *       *       *       *
-
-On suurenmoista ja kunnioitusta herättävää, että pappi sanan voimalla
-saa ihmisen katumaan ja tunnustamaan syntinsä, jota terävämielinen
-tuomarikaan ei aina voi. Ehkäpä hyvä sana voi vaikuttaa rikoksellisen
-sydämeen pehmittävästi, kun sitä vastoin lain ankaruus ja pelotukset
-sitä vain paaduttavat.
-
-Pastorilla olisi siis ollut syytä riemuita tästä päivästä. Mutta niin
-suuri suru, kuin samana iltana häntä kohtasi, oli tuskin koskaan ennen
-häntä kohdannut.
-
-Olemme kertoneet Stellan oppineen sen verran suomea, että ymmärsi mitä
-renki polvillaan, pää lattiaan painettuna, tunnusti. Mutta vaikka
-pastori muulloin oli ollut suuresti mielissään kuullessaan kasvattinsa
-joskus ymmärtävän jonkun suomenkielisen sanan, niin hän ainakin tänä
-iltana olisi ollut hyvin tyytyväinen, jos Stella ei koko asiasta olisi
-ymmärtänyt yhtään mitään. Ymmärrettävää on, että kävi niinkuin pastori
-oli aavistanutkin. Stellan taudista heikontuneet hermot eivät voineet
-kestää tällaisia kohtauksia.
-
-Tauti muuttui toisellaiseksi. Valtasuoni, joka jo oli sykkinyt
-jotensakin tasaisesti, muuttui epäsäännölliseksi ja alkoi kovasti
-tykyttää. Kuume kiihtyi kiihtymistänsä ja sairas rupesi kovasti
-hourailemaan. Pastorin toivo hänen paranemisestaan oli peräti rauennut.
-
-Vuorottain Regina ja hänen isäntänsä valvoivat lemmikkinsä
-sairasvuoteen ääressä. Vanha emännöitsijä itki ja nyyhkytti, mutta
-pastori ei voinut edes itkeä. Jos kyynelistä on mitään lievitystä,
-niin sitä ei ainakaan suotu hänelle. Pahinta aavistaen ja veri pelosta
-hyytyneenä hän jäykkänä kuin kivipatsas istui vuoteen vieressä.
-
-Stellan sekavista hourailuista hän tuontuostakin tuskansekaisella
-ilolla huomasi, kuinka suuri sija hänellä oli tytön sydämessä.
-
-
-
-
-XII.
-
-VANHOJA ASIOITA, MUUAN LÄÄKÄRI Y.M.
-
-
-Enemmän kuin koskaan ennen olisi lääkäri nyt ollut tarpeen. Mutta
-voidakseen olla ihan varma tämän tulosta, päätti pastori itse lähteä
-kaupunkiin, koska ei enää uskaltanut luottaa kirjeen vaikutukseen.
-
-Niin kauan kun oli pimeä ja yötä kesti, ei hänellä vielä ollut niin
-suuri hätä saada lääkäriä, eikä hän myöskään olisi hennonnut jättää
-sairasta tyttöä. Mutta marraskuun aamun ensimäiset auringonsäteet
-synnyttivät kuitenkin, niin himmeät kun olivatkin, hänen rinnassaan
-voimaa ja uskallusta. Kaikeksi onneksi oli aamu myös jäähdyttänyt
-Stellan tulikuumaa otsaa, jotta hän sai nauttia virkistävää unta, jota
-eivät mitkään unennäöt häirinneet. Pastori painoi suudelman hänen
-otsalleen ja pakottautui väkisinkin poistumaan huoneesta, antaen järjen
-saada mielettömästä hellyydestä voiton.
-
-Ohimennen hän poikkesi Ristilään pyytämään Haraldia kysymään
-vapaaherralta lupaa olla Stellan luona niin kauan, kun hän itse
-viipyisi poissa. Tosin Haraldin lääketieteelliset tiedot eivät olleet
-minkään arvoiset, mutta pastori katsoi mahdolliseksi, ettei Stella
-eläisikään, kunnes hän palaisi kaupungista, ja piti Stellankin vuoksi
-parempana, että rakas ystävä olisi hänen kuolinhetkellään saapuvilla.
-
-Ymmärrettävissä on, että vapaaherra mielellään suostui tähän pyyntöön.
-Olisihan ollut liian julmaa, miltei mieletöntä sitä evätä.
-
-Saatuaan tämän tietää, pastori lähti matkalle. Luontokin näkyi olevan
-täydellisesti sopusoinnussa hänen sisäisten tunteittensa kanssa. Ilma
-oli aivan tyyni ja sakea sumu peitti auringon kokonaan. Pihlajasta
-varisivat viimeiset lehdet ja nurmi oli kuihtunut ja kellastunut.
-Elämää tuokin oli olevinaan, mutta voi, kuinka kaikki kuitenkin näytti
-kolkolta ja elottomalta!
-
-Mutta hänen katsellessaan alati vihannoivaa katajapensasta, viheriäisiä
-puolanvarsia ja luodessaan katseensa pitkiin kuusiin ja mäntyihin,
-noihin pohjolan metsien muhkeihin havupuihin, joiden väri pysyy aina
-viheriäisinä, heräsi hänessä toivo, joka ulottui haudan toisellekin
-puolelle.
-
-Puolenpäivän aikaan hän saapui perille ja tapasi lääkärin muutamain
-hyväin seuratoverien kanssa päivällispöydässä. Muutamat kaatuneet
-viinipullot osoittivat mistä syystä pöytävieraitten naamat niin
-punaisina hohtivat.
-
-Tohtori Kinin oli tosin pastori Ortmanin ylioppilastoveri, mutta
-ystävyksiä eivät he silti olleet koskaan olleet. Erilaiset pyrinnöt
-olivat siihen syynä sekä se, että he niin aivan eri kannalta käsittivät
-asioita.
-
-Tohtori oli köyhän torpparin poika. Yhdeksänvuotiaana hänellä oli onni
-päästä erään vanhan lääkärin juoksupojaksi. Tämä vanha herra oli hyvin
-lystikäs mies, jolle ei mikään maailmassa tuntunut mahdottomalta.
-Eräänä päivänä hän näki pikku Mikon hyvin vakavana tirkistävän pöydällä
-olevaa kiinapulveria.
-
-— Tiedätkö, poika, mikä se on?
-
-— Tiedän kyllä, vastasi poika, lääkettä se kai on, sellaista joka
-väliin tappaa ihmisen.
-
-Tämä vastaus oli vanhalle, leikkisälle tohtorille mieleen. — Ehkä
-sinäkin haluaisit päästä lääkäriksi, kysyi hän, katsoen poikaa suoraan
-silmiin.
-
-— Miksi en. Eihän siinä olisi mitään pahaa.
-
-— No, koetetaanpa tehdä sinusta lääkäri. Sillä en minäkään näe siinä
-mitään pahaa.
-
-Poikanulikka ajatteli itsekseen, että kelpaisi sitä päästä papiksikin,
-koska hänellä ikäisekseen oli hyvin kova ääni, niin että hän usein
-oli saanut selkäänsäkin, herätettyään aamusilla laulullaan talon
-piiat heidän makeasta unestaan. Oli nimittäin pientä vihaa Mikon ja
-näitten välillä ja varmaan voimme sanoa, että se oli jälkimäisten
-syy. Herrasväen piiat eivät yleensä pidä pienistä juoksupojista...
-Luonnostaan Mikko ei ensinkään ollut kostonhimoinen, mutta olipa
-hänelle joskus johtunut mieleen, että juuri tuolla äänellään, jolla
-hän oli heitä suututtanut, hän ehkä vastaisuudessa saisi heitä
-masentaa ja nöyryyttää. Tietysti tämä tulevaisuuden kuvitelma oli mitä
-läheisimmässä yhteydessä mustan papinpuvun ja leuvan alle asetetun
-liperin kanssa. Mutta kun vanha tohtori nyt tahtoi tehdä hänestä
-lääkärin, niin poika heti oli valmis heittämään koko papillisen uran
-siksensä. Hän ajatteli itsekseen näin: "Koska ukko itse oli lääkäri,
-niin tahtoo hän tehdä minustakin lääkärin. Jos nyt väkisin tahtoisin
-papiksi, niin hän ei tekisi minusta sitä eikä tätä." Näin hän ajatteli,
-ja tyhmempiäkin ajatuksia voisi yhdeksänvuotiaalla poikanulikalla olla.
-
-— Mutta jos teette minusta tohtorin, arveli poika, niin minusta kai
-tulee herra. Mutta herroillahan on aina liikanimi.
-
-— Sellaisen sinä kyllä pian saat. Pannaan sinulle tuon lääkkeen nimi,
-Kinin.
-
-— Sama se. Jos elän, kunnes tulen lääkäriksi, niin kaikki luulevat
-minua hyvin taitavaksi, koska minulla on lääke nimenäkin. Mikko Kinin,
-sehän kuuluu oikein komealta.
-
-Vanha tohtori ei tyytynyt vain lupauksiin. Samana vuonna kun hän kuoli,
-oli hänellä ilo nähdä kasvattipoikansa päässä tohtorinhattu.
-
-Tohtori Kinin oli hyvin suosittu seuramies. Vaikka hänen pilapuheensa
-joskus olikin hiukan raakaa, niin hänelle annettiin anteeksi, koska
-hän näytti hyvää tarkoittavan ja hänen naurunsa sitäpaitsi tuli
-niin sydämen pohjasta, että se houkutteli muutkin nauramaan. Hänen
-vartalossaankin oli jotain, joka yhdessä hänen pienten kokkapuheittensa
-kanssa herätti naurua, ilman että hän silti itse oli tämän naurun
-esineenä. Varreltaan hän oli lyhytläntä ja paksu, jollaisiksi yleensä
-lääkäreitä, majureja ja rovasteja kuvaillaan.
-
-Siitä huolimatta, että oli näin suosittu seuramies, tohtori Kinin
-kuitenkin usein oli saanut rukkaset. Kerran oli hän sattunut kosimaan
-sellaista, joka jo ennestään oli salakihloissa, toisen kerran erästä
-tyttöä, joka ei voinut häntä sietää, koska hän tuon tuostakin tuoksui
-väkeviltä, kolmannen erästä, joka ei sellaisesta välittänyt, mutta
-jonka mielestä tohtori sen sijaan oli hiukan talonpoikamainen eikä
-tarpeeksi runollinen. Meidän kesken sanottuna olikin tässä moitteessa
-perää, sillä ainakin hänen rakkautensa oli hyvin käytännöllistä laatua.
-Yleensä hän oli kokeellinen mies, joka ei uskonut muuta kuin sitä, jota
-kävi käsin tavottaminen.
-
-Arvattanee, että tohtori tyynin mielin ja ilman erityistä surua
-kärsi nämä pienet vastukset. Hän ajatteli vain, että tuhannet nuoret
-ja kauniit tytöt... hän piti, kumma kyllä, vain nuorista... aivan
-kernaasti olisivat hänet ottaneet, joten hänellä ei siis ollut
-paheksumisen syytä, vaikka olikin sattunut kosimaan sellaisia, jotka
-eivät tahtoneet rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä.
-
-Esitettyämme tohtorin, lienee paikallaan, että esitämme hänen
-pöytäkumppaninsakin. Niistä tahdomme vain mainita, että toinen oli
-pitkä, laiha, keski-ikäinen ja kaljupää tuomari, toinen kauppias, joka
-kolmasti oli tehnyt vararikon ja tämän johdosta niin vaurastunut,
-että häntä jo pidettiin upporikkaana. Siitä huolimatta hän vielä eli
-poikamiehenä, jota naima-ijässä olevat naislukijani tuskin antanevat
-hänelle anteeksi.
-
-Tuomarikin oli vielä naimaton ja nämä kolme vanhaapoikaa haasteli
-vapaasti ja sujuvasti kaikellaisista asioista, kertoen erittäinkin
-tapauksia entisiltä nuoruuden ajoiltaan. Näitä kertomuksia keskeytti
-milloin lasien hauska kilinä, milloin iloiset naurunremahdukset.
-Mitä jälkimäisiin tulee, lienee hauska, tietää, että tohtori nauroi
-eniten omille sukkeluuksilleen, tuomari taas, joka oli olevinaan
-nokkela, koetti puhuessaan pysyä vakavana, mutta kauppias nauraa
-hohotti yhtä paljo, olipa hän itse taikka jompikumpi toisista sattunut
-sanomaan jotakin hauskaa. Tästä ei kuitenkaan ole syytä tehdä mitään
-johtopäätöksiä heidän eri luonteittensa suhteen; he olivat vain
-sellaisia kuin ihmiset yleensä ovat.
-
-Tuomari oli vastikään lopettanut pienen, jotensakin arveluttavan,
-vaikka hauskan jutun ylioppilasajoiltaan. Naurettuaan aikalailla,
-tohtori tyhjennettyään lasinsa, sanoi:
-
-— Te, lakimiehet, olette hauskaa väkeä. Mahtaa tuntua mukavalta tuomita
-rikoslain mukaan muita rangaistavaksi, kun vain pääsee sovelluttamasta
-sitä omaan itseensä. Varsinkin sen hauskimpia pykäliä, joita en
-kuitenkaan tunne.
-
-Tuomaria näytti hiukan hävettävän, mutta kuitenkin hän tyytyväisesti
-naurahti. Sitten hän sanoa tokaisi:
-
-— Entä herrat lääkärit sitten! He kyllä osaavat neuvoa muille
-raittiutta, mutta itse he, piru vieköön, eivät suinkaan sylje lasiin.
-
-— Mitäpä niistä, puuttui puheeseen kauppias, — mutta mitä te sanotte
-papeista? Nehän vasta osaavat saarnata ja varoittaa, mutta itse eivät
-sitä usko, ainakaan eivät elä Jumalan sanan mukaisesti.
-
-Kaikki papit tuntuivat näet kauppiaasta vastenmielisiltä siitä
-asti, hänen toisen vararikkonsa jälestä, kun yksi heistä, joka oli
-saanut vähän vihiä siitä, kuinka se oli tapahtunut, ei voinut olla
-koskettamatta saarnassaan kysymyksiä, jotka ihmeellisesti antoivat
-aihetta varoituksiin tässä suhteessa. Kuitenkin kauppias hiukan
-hätkähti, kun heti, hänen hyökättyään pappien kimppuun, eräs heistä
-astui huoneeseen.
-
-Yleensä tohtori Kinin oli vähän ylpeänluontoinen, mutta tuota vikaa
-ei huomattu, kun hän oli hiukan ryypiskellyt, koska hän aina silloin
-oli niin alhainen kuin kuka hyvänsä. Ehkä hän selvällä päälläkin olisi
-alhaisesti kohdellut halpaa maalaispappia, nyt hänessä ei ainakaan
-huomannut mitään ylpeyttä. Päinvastoin hän halaili ja suuteli pappia
-ja oli olevinaan entisestään hänen kanssansa hyvinkin hyvä ystävä,
-vaikkeivät heidän välinsä silloin olleet olleet läheskään niin
-tuttavalliset kuin tohtorin käytöksestä päättäen olisi voinut luulla.
-
-Siksi ei tarvitse luulla hänen olleen juovuksissa... viini oli häntä
-vain virkistänyt ja saattanut hänet hyvälle tuulelle.
-
-Pastori Ortman ilmoitti asiansa ja tohtori lupasi olla valmis häntä
-seuraamaan niin pian kuin päivällinen oli päättynyt ja lääkkeet, joita
-varten hän heti istahti kirjoittamaan reseptiä, oli tuotu apteekista.
-Tämä reseptin kirjoittaminen kävi niin nopeasti, että siitäkin huomasi
-hänet hyvin harjaantuneeksi. Pastorille olisi kuitenkin ollut enemmän
-mieleen, jos hän kauemmin olisi asiaa harkinnut.
-
-— Kas niin, veikkoseni, älä ensinkään kursaile, vaan käy tähän
-viereemme istumaan. Onhan linnunpaistia vielä jälellä, eikä
-viinistäkään, Jumalan kiitos, ole mitään puutetta.
-
-Eipä liene syytä moittia pastori Ortmania, vaikka hän surustaan
-huolimatta suostuikin tohtorin tarjoukseen. Ruumiin ja sielun
-toimitukset ovat näet kuitenkin kaksi eri asiaa.
-
-Pian oli keskustelu jälleen saatu vireille ja pastorikin otti siihen
-osaa, koska ei voinut olla sitä tekemättä ja murheet ja ajatukset
-sitäpaitsi ovat aivan eri asioita. Heikkoluontoiset ihmiset eivät
-saata puhua muusta kuin siitä, joka heillä on mielessään, mutta niiden
-joukkoon pastori ei kuulunut.
-
-Muun muassa tuomari sattui kertomaan viimeisistä käräjistä, joita hän
-oli ollut pitämässä. Anteeksiannettavaa on, että hän kernaimmin puhui
-omista virkatoimistaan, ja muiden käräjäjuttujen joukossa myös tuli
-maininneeksi, että hänellä äskettäin oli ollut käsiteltävänään erään
-italialaisen nuorallatanssijan asia, ja oli hän selvien todistuksien
-nojalla saanut hänet tuomituksi murhasta ja kaikellaisista ilkeistä
-juonista. Miehen nimi oli Jeromio.
-
-— Jeromio?... huudahti pastori Ortman.
-
-Tuomari huomasi saaneensa hänestä tarkan ja innostuneen kuulijan ja
-alkoi siis juurtajaksain selittää asiaa.
-
-Jeromion omat toverit, jotka myös ammatiltaan olivat
-nuorallatanssijoita, olivat tehneet häntä vastaan ilmiannon.
-Seurueeseen oli kuulunut Stella-niminen tyttö, joka oli kihloissa
-erään nuoren ilveilijän kanssa, jonka nimi oli Guilielmo. Ajaessaan
-eräänä yönä samoilla rattailla Jeromion kanssa, oli tämä Stella
-kadonnut. Tämä oli ensimäinen syytös. Siihen Jeromio vastasi,
-että valepuvussa esiintyvät ratsumiehet väkivallalla olivat tytön
-ryöstäneet, josta seurueen muut jäsenet eivät tienneet mitään, koska
-hän itse Stellan kanssa oli ajanut viimeisenä. Todistajat, jotka kaikki
-ymmärsivät ruotsia, mikä paremmin, mikä huonommin, ja joista jotkut
-heidän passistaan huomattiin Ruotsissa syntyneiksikin, vastasivat
-tuomarin kiertelevään kysymykseen, oliko syytetyllä tapana ajaa aina
-jälestäpäin, ettei sitä koskaan ennen ollut tapahtunut. Päinvastoin
-hän aina ennen oli ajanut edellä, koska hän seurueen johtajana piti
-itseänsä kaikkia toisia parempana. Epäilivät hänen nyt tehneen sen,
-voidakseen pakottaa tytön tunnustamaan, oliko hänellä ja hänen
-sulhasellaan aikomuksena edelleen jäädä seurueeseen, vai eikö.
-
-Tuomarin mielestä tämä jo oli tarpeeksi raskauttava syy tekemään
-hänet epäilyksen alaiseksi. Mutta toinen syytös oli vielä tepsivämpi.
-Seurueen jäsenten saavuttua majataloon ja kauan odotettua, tuli myös
-vihoviimein Jeromio, mutta yksin. Stellan katoamisen hän oli silloin
-selittänyt samalla tavalla kuin nyt oikeudenkin edessä. Mutta ei
-kukaan heistä tahtonut oikein luottaa hänen sanoihinsa, ei ainakaan
-Guilielmo, joka toisia enemmän oli tyttöön kiintynyt. Hän haukkuikin
-Jeromiota vasten silmiä roistoksi ja murhamieheksi, josta seurasi,
-että tämä tikari pystyssä hyökkäsi hänen päällensä. Muut riensivät
-kuitenkin apuun ja ase otettiin häneltä pois. Nytpä ilveilijät selvästi
-huomasivat Jeromion olevan niitä miehiä, joita on pidettävä tarkasti
-silmällä, sillä hän oli sekä kostonhimoinen että viekas ja kavala.
-
-Seura oli jakaantunut kahteen eri joukkoon, joista toinen piti
-Jeromion, toinen Guilielmon puolta. Viimemainittu oli todellakin
-houkutellut joukkoansa luopumaan Jeromiosta ja, Guilielmo johtajana,
-muodostamaan uuden seurueen. Mutta ennenkuin tämä pantaisiin toimeen ja
-vaikka tiesikin sen vaaralliseksi, häntä huvitti ottaa selkoa, tahtoiko
-Jeromio vielä saada hänet hengiltä.
-
-Hän houkutteli siis erästä innokkainta, joskin salaista ystäväänsä
-mielistelemään kaikin tavoin Jeromiota, ikäänkuin hyvinkin pitäisi
-hänestä. Paremmin onnistuaksensa tämä kelpo lailla panettelikin
-Guilielmoa ja oli häntä kovasti vihaavinansa.
-
-Menipä hän niinkin pitkälle viekkaudessaan, että Jeromiolle ilmoitti
-teeskentelevänsä Guilielmon ystäväksi, voidakseen saada selon tämän
-aikomuksista. Hän oli siis olevinansa Jeromion vakoilija, vaikka olikin
-Guilielmon, ollen yhtä haavaa sekä rehellinen että petollinen.
-
-Rinaldo — se oli hänen nimensä — oli tällä juonellaan voittanut sen,
-että sai milloin tahansa jutella Guilielmon kanssa, herättämättä
-Jeromiossa epäluuloja.
-
-Jeromio meni kuin menikin ansaan, eikä voinut luulla Rinaldoa muuksi
-kuin todelliseksi ystäväkseen. Siis hän ehdotti, että he yhdessä
-tappaisivat Guilielmon niin pian kun sattuisi sopiva tilaisuus. Eikä
-hän pitänyt suurta väliä sen sopivaisuudestakaan; pääasia vain oli,
-että Guilielmo saataisiin pois hengiltä. Kun hänellä oli puolellaan
-Rinaldo, joka, häntä itseään lukuunottamatta, oli seurueen etevin
-taituri, niin taisi hän olla vakuutettu siitä, etteivät toverit, vaikka
-jotain epäilisivätkin, kumminkaan uskaltaisi ryhtyä heitä syyttämään,
-koska heidän olemassaolonsa yksinomaan riippui heistä molemmista.
-
-Tätä tilaisuutta ei tarvinnut kauvan odottaa. Koska seuralla ei ollut
-erityistä menestystä kaupungissa, päätettiin esiintyä tievarrella
-olevissa suuremmissa kirkonkylissä. He yrittivät siis ensimäisessä
-ja menestyivät hyvin. Suomalainen rahvas yleensä pitää tämmöisistä
-huvituksista, joita se yhteisellä nimellä kutsuu ilveilyksi. He jäivät
-siis muutamaksi päiväksi kylään, jossa pian olivat kuin kotonansa.
-
-Guilielmo ja Rinaldo sopivat nyt keskenänsä, että jälkimäinen
-luulotteli Jeromiolle, että Guilielmo jo oli unohtanut Stellan ja nyt
-mielisteli erästä pulskaa talonpoikaistyttöä, joka asui vähän matkan
-päässä kirkonkylästä. Pistoolit ladattuina he siis asettuivat erääseen
-maantien varrella olevaan viidakkoon väijymään. Mutta heidän siinä
-odottaessaan vaihettikin Rinaldo oman pistoolinsa Jeromion pistooliin.
-Tämä seisoi nimittäin selin häneen, eikä humalassa ollen huomannut
-mitään, varsinkaan kun jo oli jotensakin pimeä. Rinaldon pistoolissa ei
-nimittäin ollut luotia. Muutamia Guilielmon ystävistä oli myös kutsuttu
-paikalle todistajiksi.
-
-Jeromion tulisi ampua ensiksi ja, ellei hän osaisi paikalle, vasta
-sitten Rinaldon. Toinen pistooli olisi sitten asetettava Guilielmon
-käteen, ikäänkuin hän olisi itse ampunut itsensä.
-
-Astuessaan hiljakseen viidakkoa kohden Guilielmo ei ymmärtänyt
-asemaansa vaaralliseksi, sillä yhtä vähän kuin Rinaldo tiesi hänkään
-aavistaa, mitä tulisi tapahtumaan. Jeromio ei tyytynyt siihen, että
-puun juurelta, jossa oli väjyksissä, tyynesti olisi vihollistansa
-tähdännyt, vaan, ennenkuin Rinaldo ennätti häntä estää, hän
-hurjistuneena syöksyi suoraa päätä Guilielmoa vastaan ja laukaisi
-pistoolinsa. Pelkästä latingista, joka sattui häntä ohimoon, Guilielmo
-parka kuolleena sortui maahan, joutuen niinmuodoin oman rohkeutensa ja
-uteliaisuutensa uhriksi.
-
-Tietysti Rinaldo ja hänen ystävänsä heti vangitsivat Jeromion, joka
-mielellään olisi pötkinyt pakoon, nähtyään joutuneensa hänelle
-viritettyyn ansaan. Oikeudessa hän roiston tyynellä hävyttömyydellä
-tunnusti olevansa syypää tähän viimeiseen murhaan ja sitäpaitsi
-edelliseenkin, jonka ensin oli kieltänyt, _myöntäen_ todistajien
-epäluulot oikeiksi ja vielä ilmoittaen, että hänellä tytön suhteen oli
-ollut riettaita aikomuksia. Kun tyttö ei tahtonut näihin suostua, oli
-hän aikonut käyttää väkivaltaa, mutta nopeasti lähestyvien rattaiden
-kolina oli, paha kyllä, häntä pelottanut, jolloin hän ei tietänyt
-parempaa neuvoa kuin viskata tyttö suohon, jonne hän luultavasti jäikin.
-
-— Mutta ettekö ollut hänen isänsä? oli tuomari kysynyt.
-
-Syytetty oli hiukan miettinyt ja tirkistänyt erästä todistajaa, joka
-kävi kalpeaksi. Jeromio näytti ajattelevan, että olisi hauskaa vetää
-toinenkin _kanssansa_ onnettomuuteen ja vaikka tälle ei määrättäisikään
-yhtä kovaa rangaistusta kuin hänelle itselleen, niin tulisi hänelle
-kuitenkin jotakin. Hän siis kertoi poikenneensa erään läsnäolevan
-todistajan kanssa noin neljä-, viisitoista vuotta takaperin erääseen
-torppaan janoansa sammuttamaan. Torpan aseman hän tiesi hyvin tarkasti
-selittää, muistaen niiden kestikievaripaikkojen nimetkin, joiden
-puolivälissä se sijaitsi, ja kertoen laajasti kaikki asiaan kuuluvat
-pikku seikatkin. Hän muisti sanoa senkin, että torppa oli tuon ison
-suon läheisyydessä, johon hän oli tytön upottanut... Todistajan kanssa,
-jonka hän mainitsi nimeltään, oli hän mennyt torppaan juomaan. Ovi
-oli ollut selällään ja tuvassa he tapasivat vain nukkuvan lapsen.
-Ihastuneina sen kauneuteen päättivät he sen varastaa, koska toivoivat
-tulevaisuudessa ansaitsevansa sillä paljon rahaa. He panivat heti
-päätöksensä toimeen ja veivät mukanansa lapsen, jolle aikaa voittaen
-opettivat ammattinsa.
-
-— Voiko hän _myös_ näyttää tunnustuksensa todeksi? kysyi pastori.
-
-— Kyllä, sillä hän oli haastanut neljä todistajaa, joista yksi oli
-ranskalainen, kaksi ruotsalaista ja yksi italialainen. Kaikki he olivat
-seurueen vanhempia jäseniä, noin neljänkymmenen ikäisiä. Viimeksi
-syytetty mies tunnusti kaikki ja pyysi armoa, jonka hän saikin, paitsi
-että hänelle tuomittiin vähän rahasakkoja. Toveriensa todistuksen
-mukaan hän oli hiljainen ja siivo mies, jonka Jeromio uhkauksilla oli
-saanut vietellyksi rikokseen. Viimeksimainitulle tietysti tuomittiin
-kaikkein korkein rangaistus... ymmärrättehän.
-
-Tuomarista tuntunee omituiselta, kun hänellä on edessään moisia
-päällekantajia ja todistajia, arveli tohtori nauraen.
-
-— Täytyyhän ainakin murha-asioissa tyytyä sellaisiin, mitä sattuu
-olemaan saatavissa, vastasi tuomari. — Olihan näillä sitäpaitsi
-täydelliset papinkirjat ja kristityitä he myös olivat.
-
-— Onko siis selvästi todistettu, että tuo nuori tyttö, jonka Jeromio
-heitti suohon, on läheisestä torpasta varastettu lapsi?
-
-— Käräjäkirjat sen selvästi osoittavat ja niiden mukaan voidaan myös
-löytää torppa. Ihme kuinka te, joka olette pappi, olette niin halukas
-kuuntelemaan tätä juttua, aivan kuin olisitte lakimies.
-
-— Tämä asia onkin minulle hyvin tärkeää laatua.
-
-Hänen olisi tehnyt mieli sanoa vielä enemmänkin, mutta hän ei
-uskaltanut, koska hänen mieleensä muistui Ristilän vapaaherra.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hämärän aikana hän tohtorin seurassa saapui synkkään kotiinsa.
-
-Tohtori pudisti päätänsä ja sanoi, ettei ollut suurtakaan toivoa nuoren
-neidin paranemisesta. Hän lupasi kuitenkin jäädä seuraavaan aamuun,
-nähdäkseen oliko käsittänyt asian oikein.
-
-Ilta kului niin hauskasti kuin tällaisessa tilaisuudessa oli
-mahdollista. Tosin ei Haraldin eikä pastorin seura ollut varsin
-elähyttävää, mutta siitä huolimatta tohtorin hilpeä luonne vaikutti,
-että hänellä oli kylläkin hauskaa.
-
-Aamu koitti ja tohtori pysyi sanassaan, ilmoittaen, ettei enään ollut
-ensinkään syytä toivoa. Tiesipä hän määrätä ajankin, jolloin Stella oli
-kuoleva. Sitten hän läksi, ollen pahoillaan, ettei häntä ollut tultu
-noutamaan muutamia tunteja aikaisemmin.
-
-Pastori ei antautunut epätoivoon, mutta hän oli aivan mykkä, jäykkä
-ja ikäänkuin turruksissa. Henkeään vetämättä hän kuunteli sairaan
-hengitystä, kestikö sitä vielä, katsellen kauhistuneena kuinka hänen
-pienet hyppysensä peittoa hypistelivät. Sitähän aina pidetään kuoleman
-merkkinä ja pastori muisti äitivainajansakin muutamia tunteja ennen
-loppuansa tehneen samoin, niin että siitäkin syystä hän piti Stellan
-kuoleman aivan varmana asiana. Sitä hän kuitenkin toivoi ja rukoili,
-että sairas ennen kuolemaansa edes muutamaksi tunniksi lakkaisi
-hourailemasta. Olisihan niin suloista nähdä hänen silmistään, että
-hän vielä oli tullut tuntoihinsa, saada vielä kerran puhua hänen
-kanssansa ja kuulla hänen suustaan sanoja, joihin ei sekautunut kuumeen
-vaikuttamaa hourailemista. Pastori olisi niin sydämestään suonut
-hänelle rauhallisen ja ihanan lopun.
-
-Mutta sairas ei vain selvinnyt ja kuolemaakin turhaan odotettiin. Oli
-jo neljäs vuorokausi siitä, kun tohtori lähti ja toista oli kulunut
-siitä, jonka hän oli määrännyt sairaan kuolinpäiväksi. Tämä ei
-kuitenkaan herättänyt pastorissa mitään toivoa, koska hän vanhastaan
-tiesi lääkärien pikemmin tällaisissa tapauksissa panevan aikaisemman
-kuin myöhäisemmän ajanmäärän.
-
-Irenekin oli tullut Stellaa katsomaan. Vaikka Harald ei ollut sitä
-kertonut, niin hän kuitenkin muilta oli saanut kuulla syyn tähän
-tautiin, mikä oli herättänyt hänessä kauhua. Itkien hän istui Stellan
-vuoteen vieressä ajatellen, että olisi parempi, jos hän itse saisi
-kuolla ja Stella jäisi elämään.
-
-Yht'äkkiä Stella avasi silmänsä, jotka eivät enään olleet kuumeen
-himmentämät, vaan kirkkaat ja lempeät, vaikkakin raukeat. Heikolla
-äänellä hän sanoi:
-
-— Vai olet sinä täällä, Irene kulta. Mutta miksi itket?
-
-Irene pidätti kyyneliään ja koetti näyttää iloiselta.
-
-— Minkä vuoksi Irene itkee?
-
-— Minua itkettää nähdessäni sinut, pikku Stellani, noin laihana ja
-kalpeana.
-
-— Hyi sinua, Irene, joka tahdot ystävääsi pettää! Itket, koska luulet
-minun pian kuolevan. Eikö totta?
-
-Koska Irene ei mitään vastannut, katsellen vain lempeästi Stellaa, niin
-tämä suloisesti hymyillen jatkoi:
-
-— Sinä luulet minun kuolevan, mutta tiedätkö mitä minä ajattelen?
-Luulenpa, että rupean elämään.
-
-Irenen lempeissä, syvämielisissä silmissä oli epäilevä, kysyvä ilme.
-
-— Niin, luulenpa jääväni elämään. Ethän sinä antaisi minun kuolla, ja
-Haraldkin kyllä minua kaipaisi... mutta Erkki kaikista eniten. Sanopas
-Reginalle, että menee häntä noutamaan.
-
-Pian tuli pastori huoneeseen ja kiinnitti katseensa Stellaan ikäänkuin
-olisi tahtonut painaa hänen kuvansa mieleensä, saadakseen siitä koko
-ijäkseen lohdutusta. Näyttipä ikäänkuin hän yhdellä siemauksella olisi
-tahtonut tyhjentää onnen maljan pohjaan, ollakseen lopun ikäänsä
-kaikkea onnea vailla.
-
-— Kai sinä, Erkki, samaten kuin Irenekin, luulet minun kuolevan?
-
-— Luulen, vastasi pastori. Totuus oli hänestä parempi kuin tyhjät
-lohdutukset, jotka eivät kuitenkaan tuota lohdutusta Kumminkin hän
-iloitsi nähdessään Stellan jälleen täydellä järjellä ja tunsi itsessään
-pyhää voimaa valmistaaksensa häntä, jos hän itse sitä vaatisi,
-kuolemaan.
-
-Hiven hänen entistä veitikkamaisuuttaan ilmestyi Stellan kasvoihin,
-hänen sanoessaan:
-
-Nyt olen kuitenkin eri mieltä Erkin kanssa! Olen jo sanonut sen
-Irenelle, Luulenpa, että jään elämään.
-
--— Miksi Stella sellaista luulee? kyseli pastori, johon nämä sairaan
-sanat eivät ensinkään tehneet miellyttävää Vaikutusta, koska ne
-herättivät hänessä tyhjän toivon ja siten alkoivat maahan kukistaa sitä
-kieltäymyksen temppeliä, jonka hän vaivoin oli saanut rakennetuksi ja
-johon jo oli alkanut tottua.
-
-— Koska näin unta. Näin kolme... tiedäthän mitkä ne olivat...
-jotka olivat päättäneet, että heitä tottelisin. Ja mitä he minulta
-tahtoivat? Että jäisin eloon. Minusta tuntui mahdottomalta olla heitä
-tottelematta, kun he niin lujasti olivat sen päättäneet. Ja heidän
-valtansa oli niin suuri, että saattoivat panna toimeen mitä olivat
-päättäneet. Heidän päätöksensä mukaan minun piti toipua... minun piti
-totella ja elää.
-
-Yhä enemmän hiipi pettävä toivo pastorin sydämeen, mutta häneen se
-koski niin kipeästi, että hän painoi päänsä käteensä. Myöskin Irenen
-sydämessä oli toivo syttynyt, mutta koska naisen sydän on toivon
-tyyssija, niin se hänessä vaikutti vain miellyttävästi.
-
-Seurasi pitkä äänettömyys. Vihdoin puhkesi Stella puhumaan ja hänen
-äänensä ei enää kuulostanut niin heikolta kuin ensin:
-
-— Niin, uskokaa vain minua! Uniin en kuitenkaan niin varmasti luota...
-Mutta, Irene, menepä sanomaan Reginalle, että tahtoisin ruokaa. Minun
-on nälkä.
-
-Maalliset sanat soivat joskus niin ihanasti kuin taivaallinen soitto!
-Ilosta itkien Irene riensi ulos. Pastorin sydämessä oli kieltäymyksen
-temppeli jo maata myöten purettu ja toivon temppeliä juuri alettiin
-rakentaa. Kuitenkin hän vedet silmissä sanoi:
-
-— Sinä et voi elää. Tämä maailma olisi sinulle liian köyhä ja ahdas.
-Parempi vain sinulle, että kuolet, Stellani!
-
-Näin puhuessaan pastori ei oikein tietänyt mitä sanoikaan, eikä
-Stellakaan sitä käsittänyt. Hänen silmänsä vilkastuivat, kun hän
-vastasi:
-
-— Mutta minä tahdon elää. Maailma tuntuu ihanalta, kun tietää olevansa
-rakastettu.
-
-Ihmisluonteessa on kummallisia vastakohtia. Pastorin sydämessä
-tuntui jälleen niin tyhjältä ja kolkolta, sillä toivon rakentama
-tuulentupa oli sortunut maahan, ilman että sen sijalle oli mitään uutta
-pystytettävää. Surun suloiset kyyneleet muuttuivat yhä katkerammiksi,
-kunnes niiden lähde kuivui vallan tyhjiin.
-
-— Ymmärrän kyllä mitä ajattelet, sanoi Stella, mutta luuletko, että
-kuolemaisillaan oleva ihminen voisi tuntea tällaista elämän halua?
-Ei, toisellaiselta mahtaa silloin kaikki tuntua. Jumala ei sallisi
-tämmöisiä tunteita, jos nyt ottaisi minut luoksensa... Ja näetkös,
-Erkki, että saatan itkeäkin. Eihän kuolevaiset itke, vai oletko koskaan
-nähnyt kuolemaisillaan olevan itkevän?
-
-Stella hymyili niinkuin joskus ennenkin kyyneltensä lomaan ja uudelleen
-syttyi toivo pastorin rintaan.
-
-Sairas pyysi häntä koettamaan valtasuontansa. Se ei tykyttänyt liian
-kovasti eikä liian hiljaa, ei liian verkalleen eikä liian nopeasti.
-Sykkipä ihan kuin terveellä ihmisellä.
-
-Irenen tuotua kauralientä nisuleivän kanssa, söi Stella sitä halusta,
-pyytäen enemmänkin, mutta kun hän olisi vieläkin ottanut, niin ei
-sitä enää hänelle annettu. Silloin Stella ikäänkuin vähän kiukuissaan
-pudisti pientä päätään, mutta sitten hän hymyili ja kysyi:
-
-— Ettekö vieläkään usko, että jään elämään? Eihän kuolevainen tahtoisi
-ruokaa, ei ainakaan niin paljon kuin minä. Ei, terve minä jo olen,
-paitsi että olen vähän väsynyt.
-
-Se miltei kevytmielinen tapa, millä nuo sanat lausuttiin, vakuutti
-pastorille kaikkea muuta enemmän, että sairaan tila ei enään ollut niin
-vaarallinen.
-
-Niin, hänen taudissaan oli tapahtunut onnellinen käänne, jota ei
-mitenkään voi selittää. Hän toipui siitä huolimatta, että lääkäri oli
-hyljännyt kaiken toivon, olisipa ikäänkuin uhallaan toipunut, vaikka
-tämä olisi koko ajan istunut hänen vuoteensa vieressä.
-
-Oli yksi, joka melkein yhtä paljon kuin pastorikin, iloitsi Stellan
-parantumisesta. Se oli Heikki-renki, joka kahdenkertaisesti oli ollut
-syypää hänen sairauteensa, ensimäisen kerran tahallaan ja toisen
-ymmärtämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta. Hänellä oli ollut
-sellainen käsitys, että jos Stella olisi kuollut, ei hän olisikaan
-voinut saada syntiänsä anteeksi. Mutta nyt hän riemuitsi ja itki ilosta.
-
-
-
-
-
-
-JÄLKIMÄINEN OSA.
-
-IRENE.
-
-
-
-
-XIII.
-
-UUSIA JUONITTELUJA.
-
-
-Haraldin aika oli Ristilässä kulunut jotenkin samalla tavalla kuin
-ennenkin. Stellan siellä oltua hän ei yön aikana ollut nähnyt eikä
-kuullut mitään erinomaisempaa. Alati hän kuitenkin jännityksellä odotti
-tapahtuvan jotakin, josta saisi aihetta ruveta ahdistamaan talon
-kunnotonta haltijaa. Pastorilta hän oli saanut kuulla kaikki, mitä jo
-tiedämme Stellasta, ja hän oli myös puolestansa kertonut sen vähän,
-minkä tiesi. Tämän johdosta kävi hänen asemansa yhä jännittävämmäksi
-ja itsekseen hän oli melkein päättänyt jäädä Ristilään kotiopettajaksi
-niin kauaksi, kuin vapaaherra vain tahtoisi häntä pitää, kunnes hän
-huomaisi jotakin, joka selvittäisi hänelle tämän sekaisen vyyhdin.
-Vaikka olikin tullut tänne vain yhdeksi lukukaudeksi, niin hän
-vapaaherran ehdotuksesta oli luvannut jäädä kokonaiseksi vuodeksi ja
-luultavasti vapaaherra mielellään pitäisi hänet vielä kauemminkin
-huomattuaan, että hänen poikansa olivat luvuissaan edistyneet hyvin ja
-Irene laulussaan vielä enemmän.
-
-Enemmän kuin tämä jännitys ja uteliaisuus pidätti häntä Ristilässä
-kuitenkin Irene. Hänen läheisyytensä, kun hän tiesi hänen alati olevan
-tavattavissa, lyhensi Haraldilta monta pitkää tuntia, joita hän ei
-muuten olisi saanut kulumaan. Vain Irenen vuoksi hän mielellään olisi
-jäänyt vaikka koko ijäkseen Ristilään ja sitäpaitsi hän epäselvästi
-aavisti, että hänen armaansa myös voisi joutua vaaraan ja kaivata hänen
-suojelustaan. Olisihan suloista saada häntä varjella!
-
-Soittotunnit olivat nyt, kuten ennenkin, onnellisimmat. He eivät vielä
-olleet virkanneet sanaakaan rakkaudesta, mutta heidän laulaessansa
-yhtyivät heidän sielunsa vielä suloisemmaksi sopusoinnuksi kuin heidän
-sävelensä. Ken olisi heidät nähnyt, heidän liidellessään sävelten ja
-rakkauden siivillä aavistamattomissa, autuaallisissa avaruuksissa, hän
-varmaankin olisi rukoillut, että kohtalo varovasti kohtelisi heidän
-nuoruuttaan ja kauneuttaan, eikä unohtaisi, että heidän sielunsa
-varmaankin olivat yhtä kauniit.
-
-Sanotaan rakkauden olevan ihanimmillaan ennenkuin se on lausuttu
-julki, ja niin oli heidänkin rakkautensa laita. Molemmissa se oli
-yhtä haavaa syttynyt, eikä siinä ollut minkäänlaisia, lempivissä niin
-tavallisia vaiheita, heissä kun rakkaus välistä näyttää heikkenevän,
-esiintyäksensä jälleen sitä kiihkeämpänä. Heidän rakkaudessaan ei
-ollut mitään tuulenpuuskia, ei mitään heilahduksia, vaan niinkuin
-kulma anastaa sitä suuremman tilan, kuta enemmän sen sivuja tasaisesti
-pidennetään määrätyn suhteen mukaan, niin johdonmukaisesti kasvoi
-heidän rakkautensakin.
-
-Yksinäisyyttä Ristilässä häiritsi vain joskus jonkun vieraan tulo.
-Vapaaherraa, pidettiin sekä ylpeänä että ahneena, mutta siinä ei
-kuitenkaan ollut syy, miksi läheisyydessä asuvat herrasperheet niin
-harvoin kävivät Ristilässä, jossa heitä päinvastoin kohdeltiin hyvin
-kohteliaasti ja vieraanvaraisesti. Asia oli vain se, ettei kukaan
-oikein voinut häntä sietää. Hän herätti ihmisissä jonkinlaista
-pelkoa, häntä kartettiin, epäiltiin ja kentiesi halveksuttiinkin.
-Perheenisät tuskin olisivat tulleet käyneiksi Ristilässä tavallisilla
-velvollisuusvierailuilla, elleivät heidän tyttärensä niin mielellään
-olisi tahtoneet tavata "herttaista Irene-neitiä". Ja nuorten herrojen
-oli laita ihan samoin, sillä kernaasti hekin tahtoivat nähdä kaunista
-tyttöä ja ehkä päästä hänen kanssansa pakinoimaankin.
-
-Kamarijunkkari von Assar oli kuitenkin silloin tällöin jonkun
-viikon oleskellut Ristilässä Olipa hän taas ollut siellä kokonaisen
-viikon, eikä nyt yksin, sillä hänen seurassaan oli kaksi naista.
-Toinen oli hänen sisarensa, neiti Emilia v. Assar, toinen nuori,
-kuudentoistavuotias ruotsalainen tyttö, nimeltä Adéle Hassel.
-
-v. Assarin perhe oli oikeastaan kotoisin Suomesta, mutta oli jo siksi
-kauan asunut Ruotsissa, että oli siellä kokonaan kansalaistunut ja
-puhuikin sitä ruotsia, jota siellä puhutaan, mikä suuresti eroaa siitä,
-mitä täällä puhutaan.
-
-Koska he olivat orpoja, oli kamarijunkkarilla tuo tärkeä toimi olla
-sisarensa opastajana ja holhoojana. Adélen äiti ei ollut viitsinyt
-tulla Ristilään, mutta neiti v. Assar oli mielestään aivan sopiva
-hänelle "esiliinaksi", jota ei kenenkään mieleen juolahtanut ruveta
-epäilemään. Neiti v. Assar oli nimittäin Adélea yhtätoista vuotta
-vanhempi, josta huomaa hänen jo jättäneen ensimäisen nuoruudenijän
-taaksensa ja siis todennäköisesti olevan tarpeeksi vakava.
-
-Syy, minkä vuoksi neiti v. Assar oli tullut iloisesta Ruotsista
-meidän synkkään maahamme, ei suinkaan ollut se, että hänessä
-olisi herännyt halu nähdä niitä seutuja, joissa oli viettänyt
-lapsuutensa ja ensimäisen nuoruutensa ajat — sillä häntä ei ainakaan
-vaivannut koti-ikävä — vaan pikemmin ollakseen seuralaisena rikkaan
-tehtaanisännän Hasselin rouvalle, jonka oli tehnyt mieli nähdä Suomea,
-ja toimiakseen hänen oppaanansa. Ellei tahdo olla häijy, niin voi
-sanoa, että hän oli tullut meren yli tervehtimään Suomessa asuvia
-sukulaisiaan, eikä suinkaan siinä tarkoituksessa, että jotensakin
-kypsyneellä kauneudellaan, joka ei enää Ruotsissa tehnyt tarpeellista
-vaikutusta, hankkisi itselleen miehen.
-
-Emilia-neiti nautti veljensä luottamusta suuremmassa määrässä kuin
-sisarusten kesken on tavallista. Hänen veljensä oli esimerkiksi
-uskonut hänelle kaikenlaisia hävyttömiä tapauksia pelipöytien äärestä,
-ravintoloista ja vielä oudommistakin paikoista, ja vaikka se oli
-olevinaan vain heidän kesken sanottu, niin ei kumpikaan pitänyt siitä
-niin suuresti lukua. Ei siis ihme, että hän tunsi veljensä mieltymyksen
-Ireneen, mikä mieltymys ei suinkaan ollut niin vakava, ettei veli aivan
-helposti olisi voinut lohduttautua, tarvitsematta ampua kuulaa otsaansa.
-
-Hän tiesi senkin, että veli, ilmoittamalla joitakin pieniä
-salaisuuksia, voisi pakottaa Irenen antamaan myöntävän vastauksen.
-
-Emilia ei suinkaan ollut välinpitämätön tämän asian suhteen, joka
-ehkä oli hänelle vielä suuremmasta arvosta kuin hänen veljelleen.
-Paitsi että veljellä oli palkka, oli hän vanhemmiltaan perinyt kaksi
-kertaa niin paljon kuin sisar, joten hän tuli paljon paremmin toimeen
-kuin tämä, jolla oli tuskin enemmän pääomaa kuin että hän töintuskin
-pelastui olemasta "köyhien tyttöjen" kirjoissa. Jos veli nyt naisi
-Irenen, niin olisi syytä toivoa että hän, joka oli niin hyväntahtoinen,
-jakaisi hyvyyksiään sisarellensakin, jonka isänsä kuoltua oli täytynyt
-kieltäytyä monesta koristuksesta ja monista huvituksista, joita
-korkeasäätyisten tyttäret saavat nauttia. Ja hyvät naimiskaupat nämä
-olisivatkin, sillä olihan Irene nuori ja kaunis, rikas ja ylhäistä
-sukua.
-
-Sitä hän myös uskoi ja toivoi, ettei hänen veljensä tarvitsisi ryhtyä
-mihinkään pakkokeinoihin, sillä sisarelle anteeksi annettavassa
-sokeudessaan hän piti veljeänsä erinomaisen miellyttävänä miehenä.
-Mutta ellei Irene vapaaehtoisesti suostuisi, niin hänet oli
-pakotettava. Tässä suhteessa Emilian omatunto ei ollut ensinkään arka
-ja rakkaudesta hänellä oli omat mielipiteensä, hän kun ei koskaan ollut
-todellisesti rakastunut, vaan pintapuolisesti ja ohimenevästi. Samaa
-mieltä lienevät myös kaikki vanhat tädit, rouvat ja naineet miehet,
-joiden tunteet vanhuuttaan ovat laimentuneet.
-
-Neiti v. Assarin kysyessä joku aika sitten veljeltään, miksi tämä
-ei täyttä totta ryhtynyt toimeen, vaikka tiesi, kuinka edullinen
-tämä naimiskauppa kaikin puolin olisi, oli veli vastannut jo monesti
-aikoneensa kosia, mutta ratkaisevalla hetkellä oli aina tuntunut
-ikäänkuin hän ei olisi saanut ääntä kurkustaan, joten asia oli täytynyt
-jättää tuonnemmaksi. Emilialle oli nyt pistänyt päähän seurata
-veljeänsä Ristilään, ei suinkaan suositellaksensa häntä Irenelle, johon
-puhemiehen kiitokset, siitä päättäen, mitä hän oli hänestä kuullut,
-eivät suinkaan vaikuttaisi, vaan läsnäolollaan häntä rohkaistakseen,
-keksiäkseen mukavimman ajan ja tilaisuuden, pannakseen sopivammat sanat
-hänen suuhunsa sekä tarpeen vaatiessa antaakseen hänelle hyviä neuvoja.
-Tietysti hän menettelisi niin viisaasti, ettei veli huomaisi olevansa
-hänelle mistään kiitollisuudenvelassa.
-
-He olivat jo oleskelleet viikon Ristilässä, eikä v. Assar vieläkään
-ollut ilmoittanut asiaansa, yhtä vähän kuin hänen sisarensakaan oli
-katsonut tarpeelliseksi vielä ryhtyä „päärynnäkköön". Hän oli vain
-kaukaa pitänyt „vihollista" silmällä ja tullut siihen johtopäätökseen,
-että jos hänen veljensä asia ei ottaisi menestyäksensä, niin siihen ei
-olisi muuta estettä kuin — talon kotiopettaja, maisteri Thalberg.
-
-Vaikka Emilia ominaisuuksiensa puolesta ei ollutkaan erittäin lahjakas,
-oli hän kuitenkin nainen ja siis sekä veljeänsä että sukkelapäistä
-vapaaherraa havaintokykyisempi ja oli huomannut Irenen joskus arasti ja
-kartellen, mutta kuitenkin hellästi katselevan Haraldia.
-
-Siitä hän oli ymmärtänyt, että vaara uhkasi siltä taholta. Hän ei
-voinut kieltää, että Harald oli pulska mies. Tosin hän ikäisekseen
-näytti melkein liian vakavalta, mutta se vain kaunisti häntä. Hänen
-innostuessaan säteilivät hänen ruskeat silmänsä ja hänen puhuessaan
-herätti Emiliassa kummastusta se, että nuori mies, joka oli nähnyt niin
-vähän maailmaa ja joka oli saanut vain kirjallista opetusta, kuitenkin
-milloin leikillisesti, milloin totisesti osasi puhua niin vakuuttavasti
-ja hauskasti, että se aina miellytti. Ja hänen laulaessansa Emilia ei
-voinut ymmärtää, kuinka hän keskinkertaisella äänellään osasi niin
-suuresti viehättää kuulijoitansa.
-
-Kaikki tämä vaikutti, että hän rupesi arvailemaan yhtä ja toista. Hän
-sanoi itselleen:
-
-— Varmaankin Irene on vähän ihastunut tuohon kotiopettajaan ja siitä
-syystä käyttäytyy Emiliä kohtaan vähän kopeasti. Mutta siksi ei
-liene mitään syytä peljätä. Kuinka sitten lienee maisteri Thalbergin
-laita; ainakaan en hänessä ole huomannut mitään erityistä ihastusta,
-mutta voinhan pettyä. Paljon olisi jo sillä voitettu, jos saisi
-hänet aivan välinpitämättömäksi. Entä jos minä... Irenehän onkin
-vain maalaistyttö, joten hänellä ei liene suurtakaan viehätysvoimaa.
-Mutta mitäpä juolahtaakaan mieleeni... no niin... miksi ei! Eihän
-hänestä olisi minulle mieheksi, mutta ajankuluksi... joku suukkonen
-silloin tällöin... eihän se tekisi mitään. Ja entä jos hänestä ajan
-pitkään voisi koitua jotain suurtakin. No, mikä nyt taas pälkähtikään
-päähäni... ajankuluksihan minä vain...
-
-Hän ei olisi itsellensäkään myöntänyt, että hänen vaatimuksensa
-olivat supistuneet sitä mukaa, kun hänelle oli ikävuosia karttunut.
-Seitsemäntoistavuotiaana hän vain ajatteli ylimyksiä!
-
-Kuinka kiusallisia nuo ikävuodet ovatkaan tytöille, varsinkin
-turhamaisille tytöille! Seitsemäntoistavuotiaana he kovasti
-halveksivat samanikäistä poikanulikkaa; kahdenkolmatta ikäisenä eivät
-suuresti välitä kahdenkymmenen ikäisestä nuorukaisesta... mutta
-seitsemänkolmattavuotiaana kelpaa heille kyllä kolme vuotta nuorempi
-mies. Seitsemäntoista ikäisestä poikanulikasta ei vielä ole mihinkään,
-kahdenkymmenenvuotiaasta ei vielä ole tietoa, mikä hänestä tulee, mutta
-puolivälissä kolmenkymmenen oleva mies on jo mikä hän on — taikka ei
-mitään.
-
-Turhamielisyydessään Emilia jo toisena päivänä päätti houkuttelemalla
-anastaa Haraldin sydämen. Kaikkia mahdollisia apukeinoja hän olisi
-käyttävä hyväkseen, niin hyvin keikailemista ja maailmankokemustansa
-kuin myös sulojaan. Eikä hän suinkaan ollut mikään ruma ja
-vastenmielinen nainen.
-
-Mutta turhaa on ampua lyijynuolella timanttilevyyn. Etkö tiedä, miten
-käy? Painostaan huolimatta se, kärki katkaistuna, tupsahtaa maahan. Voi
-sinua, pehmeä lyijynuoli-parka!
-
-Harald huomasi, että ruotsalainen neiti, joka alussa oli esiintynyt
-hyvin ylhäisesti, yht'äkkiä oli muuttunut äärettömän kohteliaaksi. Hän
-ei tiennyt mitä siitä ajattelisi ja mihinkä se johtaisi, mutta ainakin
-se häntä miellytti ja laskemalla leikkiä neiti v. Assarin kanssa,
-koetti hän haihduttaa valtavia tunteitaan.
-
-Eräänä päivänä Irene tällaisessa tilaisuudessa äkkiarvaamatta tapasi
-hänet ja katseli häntä surullisesti. Harald huomasi sen ja tunsi
-tehneensä pahasti.
-
-Niin hyvä kuin Irene olikin, oli hänellä kuitenkin taipumusta
-mustasukkaisuuteen ja hän tunsi sydämessään katkeraa tuskaa. Ihminen
-hän oli ja maasta kotoisin, eikä siis ilman vikoja, mutta jalo ja
-puhdas Jumalan luoma kuva hän kuitenkin oli.
-
-Pahan hengen herättämä ilkeä halu pakotti Haraldin jatkamaan tätä
-kehnoa pilaa. Oi, mikä katala olento mies kuitenkin onkaan!
-
-Olemme jo maininneet, että hän tällä tavoin koetti haihduttaa
-tunteitansa, niin kehno keino kuin se olikin. Mutta päätarkoitus
-hänellä, kumma kyllä, oli sama kuin Emiliallakin. Pysyen aivan erillään
-armaastansa tahtoi hän rohkaista v. Assarin mieltä, koska arvasi
-tämän jo aikovan kosia oikein todenteolla, joko sitten tulisi saamaan
-myöntävän vastauksen tai rukkaset. Harald ei ainakaan tahtonut olla
-hänen tiellään ja tässä suhteessa hän käyttäytyi jalosti ja omaa
-etuansa katsomatta, rakastaen Ireneä ilman mitään sivutarkoituksia. Jos
-hänen turhamielisyydellään oli jotain osaa tuossa hänen lepertelyssään
-Emilian kanssa taikka hän sillä oli mitään tarkoittanut, niin se
-ainakin tapahtui hänen tietämättänsä. Ja voimmepa vakuuttaa, ettei
-hän saanut tunteitansa haihtumaan, vaikka hän sitä oli koettanut, ja
-toisinaan se tuotti hänelle suurta tuskaakin.
-
-Pantuaan ilman aikojaan alkuun tämän leikin, jonka hän, ainakin mitä
-häneen itseensä tuli, luuli semmoisena pysyvän, Emilia jo muutaman
-päivän kuluttua huomasi todeksi vanhan ruotsalaisen sananlaskun, joka
-sanoo: joka toiselle kuopan kaivaa, putookin siihen itse. Leikki oli
-muuttunut täydeksi todeksi, josta ei ollut tietoa, mitenkä se päättyy.
-Emilia alkoi tutkia sydäntään ja miltei pelästyi.
-
-— Onko mahdollista, sanoi hän itsekseen, että hän on voinut saada
-sellaisen vallan minuun?... Ja jos niin on... rakastaakohan hänkin...
-minua?... Se ei suinkaan ole mahdotonta, vastasi hänen itserakkautensa.
-
-Päätarkoitus, minkä tähden hän oli seurannut veljeänsä Ristilään, ei
-silti jäänyt häneltä unohduksiin ja asiaa tyynesti harkittuaan hän
-luuli huomaavansa, että nyt olisi sopivin aika panna se täytäntöön.
-Siitä hän keskusteli veljensä kanssa, mutta hämmentynyt kun oli, hän
-luultavasti ei osannut panna sopivia sanoja hänen suuhunsa, eikä myös
-sattunut valitsemaan oikeaa paikkaa ja aikaa. Eikä siitä liene syytä
-häntä soimata, hän kun juuri oli huomannut, että rakkauden nuolet
-olivat sattuneet hänen omaan sydämeensä.
-
-Irene oli salissa yksinään. Hän oli juuri lakannut harjoittelemasta
-erästä duettoa Taika-ampujasta, jonka hän ensimäisellä laulutunnilla
-tulisi laulamaan yhdessä Haraldin kanssa. Emil v. Assarin astuessa
-sisään, hän parastaikaa näytti hakevan jotakin eräästä nuottivihosta,
-jota hän hätäisesti selaili.
-
-Kamarijunkkari ei esiintynyt aivan yhtä ylpeästi kuin ennen ja hänen
-poskensa olivat tavallista kalpeammat.
-
-— Suokaa anteeksi, neiti, että häiritsen, alotti hän äänellä, joka
-hieman vapisi.
-
-— Ei se mitään tee, vastasi Irene, aikani kyllä muulloinkin riittää
-tällaisiin. Mutta kas kuinka olette kalpea! Ettehän liene sairas?
-
-Tuota v. Assar ei odottanut eikä hänellä ollut mitään vastattavaa.
-Kävipä hän vielä entistään kalpeammaksi, ryhtyessään ranskankielellä
-puhumaan:
-
-— Kuulkaa minua, neiti, pyydän että hetkisen kuuntelisitte mitä
-minulla on sanottavaa... Varmaankin olette huomannut tunteeni ja
-arvannut, minkä vuoksi olen hyljännyt nuoruuden ilot ja huvitukset,
-oleskellakseni niin usein täällä maaseudun yksinäisyydessä. Se
-on tapahtunut sen tähden, että täällä olen tavannut tytön, joka
-kauneudessa ja ymmärryksessä voittaa kaikki muut tytöt, joita
-muualla olen nähnyt. Niin se on, kaunis neiti. Ainaiseksi te olette
-valloittanut sydämeni ja nyt lasken sen jalkainne juurelle siinä
-rohkeassa toivossa, ettei tämä tunnustukseni olisi teille aivan
-vastenmielinen.
-
-Tähän Irene ei vastannut mitään, jonka tähden v. Assar jatkoi:
-
-— Te ette vastaa mitään, kaunis neiti, ja minkä tähden? Olenko
-ansainnut tällaista kohtelua?
-
-— En vastaa, koska en tiedä, mitä vastata. Ja kuitenkin ymmärrän, että
-minun täytyy vastata.
-
-Emil v. Assar ei suinkaan ollut mies, jolta olisi puuttunut
-maailmankokemusta ja esiintymiskykyä. Ellei hänen sydämellänsä olisi
-ollut mitään osaa tähän rakkaudentunnustukseen, niin hän kentiesi olisi
-onnistunut paremmin. Hän, joka ei oikeastaan koskaan ollut rakastanut,
-rakasti nyt niin puhtaasti ja voimakkaasti kuin hänen kaltaiselleen
-miehelle oli mahdollista, ja jouduttuaan näin pois tasapainostaan ja
-ihan outoihin oloihin, niin hän ei osannutkaan niin mielitellä ja
-taitavasti kierrellä kuin muuten ehkä olisi voinut. Sillä rakkaus,
-joka muutamiin luonteisiin vaikuttaa kiihoittavasti ja elähyttävästi,
-vaikuttaa toisiin joskus masentavasti ja uuvuttavasti. Että v. Assar
-vaistomaisesti piti itseään viimemainittuun luokkaan kuuluvana, huomaa
-jo siitäkin, että hän niin kernaasti noudatti sisarensa neuvoja.
-
-Tämän asian kävi kuitenkin niinkuin useinkin käy, kun joku on oppinut
-ulkoa jonkun puheen tai sellaisen. Sattuu nimittäin usein tapauksia,
-jotka vaikuttavat, että ulkoa opittu ei sovikaan siinä tilaisuudessa.
-Tähän asti kamarijunkkari oli menestynyt kutakuinkin, mutta Irenen
-vastaus oli sen laatuinen, ettei hänen ulkoaoppimansa tähän sopinut,
-ja hän hypisteli kauan hansikastansa ennenkuin sai keksityksi miten
-jatkaisi:
-
-— Älkää peljätkö, neiti. Vastatkaa edes jotakin.
-
-Kosijan yhä lisääntyvä hämmennys oli vaikuttanut Ireneenkin ja
-hädissään hän hermostuneesti selaili edessään olevia nuottilehtiä.
-Mutta mieltänsä rohkaisten hän pian uskalsi katsoa kiusaajaansa silmiin
-ja vastasi:
-
-— Teidän tunnustuksenne on tosin minulle hyvin imarteleva.
-
-— Oi, kaunis neiti, sanoi v. Assar ja olisi sanonut vielä enemmänkin,
-mutta ääni takertui hänen kurkkuunsa ja hänen kalpeat poskensa lensivät
-tulipunaisiksi. Irene katseli häntä miltei säälien. Mutta Emil v.
-Assar luuli tuon katseen osoittavat vain myötätuntoisuutta, ellei
-vielä parempaakin. Tämä suuressa määrässä rohkaisi häntä ja jälleen
-muistuivat hänen mieleensä muutamat sanat:
-
-— Teidän tulee siis vastata suoraan, onko minun onnistunut teissä
-herättää samallaisia tunteita kuin te olette herättänyt minussa.
-
-Se naislukijoistani, joka joskus on ollut tilaisuudessa antamaan
-rukkaset, on luultavasti huomannut, ettei se ole mikään hauska tehtävä.
-Luulenpa jokaisen tytön koettavan lykätä sen niin kauaksi kuin
-mahdollista. Mutta jos hän on hyvä ja jalomielinen eikä tavallinen,
-turhamielinen kiemailija, niin hänen totuudentuntonsa ennen pitkää
-pääsee voitolle ja hän pelkää herättävänsä vähänkään toivoa miehessä,
-jota hän ei voi rakastaa. Ja jos hän vielä lisäksi on rakastunut
-johonkin toiseen, niin sitä vähemmin hän tahtoo antaa aihetta turhaan
-toivoon, koska silloin samalla pettäisi rakkautensa.
-
-Irenellä oli siis nyt se ikävä tehtävä suoritettavanaan, että hänen
-täytyi lausua totuus, vaikka se tuntuikin tukalalta.
-
-— Olisinpa suonut, ettei tunnustuksessanne olisi ollut lainkaan perää,
-koska minä puolestani en ensinkään voi rakastaa teitä, vastasi hän siis.
-
-Tämä vastaus ei kuitenkaan vaikuttanut v. Assariin niin ankarasti kuin
-se ehkä olisi vaikuttanut moneen muuhun. Jotenkin tyynesti hän muuttaen
-menettelytapaa sanoi:
-
-— Kun se ei voi tapahtua tänään, tapahtuu se ehkä huomenna. Onnellinen
-avioliitto ei kaipaa tuollaista kiihkeää rakkautta, josta puhutaan
-romaaneissa ja runoelmissa. Molemminpuolinen luottamus, kunnioitus ja
-ystävyys ovat aivan riittävät ja tälle perustukselle ovatkin useimmat
-avioliitot rakennetut.
-
-— Mutta vähän aikaa sitten väititte tunteittenne minua kohtaan olevan
-kokonaan toista laatua kuin nuo laimeat, joiden nyt sanotte riittävän
-avioliiton onnelliseksi tekemiseen, huomautti Irene.
-
-Kamarijunkkari ei odottanut tällaista väitettä, hän kun luuli
-kierrelleensä asiaa hyvinkin taitavasti. Hänen viimeksi lausutut
-sanansa olivat tosin osa sisaren opettamasta läksystä, mutta koska ne
-sattuivat jotenkin sopimattomaan paikkaan, niin antoivatkin ne aihetta
-yllämainittuun vastaukseen, jonka vaikutusta ivallinen ilme Irenen
-kasvoissa vielä oli omiansa lisäämään. Tuossa tuokiossa v. Assarin
-tyyni rohkeus haihtui ja hädissään hän änkytti muutamia sanoja, joihin
-hänen sisarellaan tuskin oli mitään osaa. Niillä hän yritti selvittää,
-että hänen rakkautensa tosin oli ystävyyttä hellempi, mutta jos Irenen
-laita ei ollutkaan samoin, niin siitä ei olisi mitään estettä heidän
-avio-onnelleen.
-
-Närkästyksestä Irenen posket punottivat hänen vastatessaan:
-
-— Jos olen oikein käsittänyt sananne, niin te arvelette meidän voivan
-tulla avioliitossamme onnelliseksi, vaikka minä en rakastaisikaan
-teitä, niinkuin te minua. Mutta minä en usko, että tuollaisessa
-puheessa on mitään perää. Eikö sellaisen naisen pitäisi halveksia
-itseänsä, joka antaisi kytkeä itsensä mieheen, jota ei voisi rakastaa?
-Ja eikö hän tekisi väärinkin tuolle miehelle, eikö hän ansaitsisi hänen
-ylönkatsettaan, palkitessaan niin huonosti hänen rakkautensa? Olisiko
-oikein ottaa vastaan rakkautta, kun ei ole muuta antamista sijaan kuin
-ystävyyttä?
-
-— Siihen minä kuitenkin tyytyisin, se olisi minulle aivan tarpeeksi,
-vastasi kamarijunkkari puoliksi vakuutettuna. Ainakin hänen silmänsä
-osoittivat hänen puhuvan totta.
-
-— Joko olen käsittänyt väärin teidän sananne taikka te ette ollenkaan
-ole ottanut minun onneani kysymykseen, vastasi Irene, ja loukatusta
-ylpeydestä sekä myös jostakin ylevämmästä tunteesta hohtivat hänen
-poskensa tulipunaisina ja silmänsä säteilivät hänen lisätessään:
-
-— Mutta niin heikko kuin tyttö onkin, niin ei mikään maallinen eikä
-jumalallinen valta voi pakottaa häntä uhrautumaan tuolle väkevälle ja
-itsekkäälle olennolle, jota nimitetään mieheksi. Niin, vaikka voisinkin
-tehdä teidät onnelliseksi... jota en kuitenkaan usko, koska se
-kuulostaa niin mahdottomalta... jos varmaan luottaisin siihen, niin en
-kuitenkaan panisi omaa onneani alttiiksi uhrautumalla teidän tähtenne.
-Sekä sydämeni että järkeni hylkäisi sellaisen teon, ja näin itsekkäitä
-me naisetkin voimme olla!
-
-Irene vaikeni ikäänkuin olisi hän mielestänsä mennyt liian pitkälle,
-mutta kun ei kamarijunkkari mitään vastannut, hän, vakava ja samalla
-lempeä ilme tummansinisissä silmissään, hiljaa jatkoi:
-
-— Olen ehkä tullut sanoneeksi liian paljon ja koskettanut asioita,
-jotka kentiesi käyvät yli naisen ymmärryksen. Minun ei olisi pitänyt
-sanoa muuta kuin mitä totuus vaatii minua sanomaan. Minä en rakasta
-teitä, enkä siis voi ruveta vaimoksenne. Unohtakaamme tämä ikävä hetki
-ikäänkuin sitä ei olisi ollutkaan. Ja antakaa minulle anteeksi, että
-ennen kaikkea annan arvoa totuudelle.
-
-Katsoessaan Irenen kauniita silmiä, joihin kyyneleet vähitellen
-alkoivat nousta, syttyi kamarijunkkarissa taistelu itsekkäisyyden ja
-jalomielisyyden välillä. Jos hänen rakkautensa olisi ollut puhdas ja
-uhrautuva, niin jalomielisyys olisi saanut voiton, mutta nyt siihen
-sekaantui kaikellaisia maallisia etuja, josta luonnollisesti oli
-seurauksena, että itsekkäisyys pääsi kuin pääsikin voitolle. Aikaisempi
-hämmennys antoi sijaa koston ja vihan tapaiselle tunteelle, joka pani
-hänen suuhunsa sanoja, mitkä eivät olleet hänen sisarensa opettamia.
-
-— Sanoitte, ettei mikään maallinen taikka taivaallinen valta voi
-pakottaa heikkoa naista menemään naimisiin, sanoi hän. — Mutta entäpä
-jos nyt kuitenkin olisi olemassa sellainen valta... olkoon vain
-inhimillinen... joka voisi pakottaa teidät avioliittoon sen miehen
-kanssa, joka hyljättynä ja pilkattuna seisoo tässä teidän edessänne,
-uskaltaen vielä rohkeasti katsoa teitä silmiin?...
-
-— Sellaista valtaa ei voi olla olemassa. Mitä te tarkoitatte tuolla
-kauhealla puheellanne?
-
-Irenen näin puhuessa hänen ryhtinsä muuttui ylpeäksi kuin kuningattaren
-ja kyyneleet katosivat hänen silmistään, jotka suuttumuksesta
-säkenöitsivät. Tämä ei kuitenkaan säikähyttänyt v. Assaria, joka
-ilkkuen vastasi:
-
-— Ajatelkaapa, että on olemassa tyttö, joka, kieltäytymällä tekemästä
-tuota pientä uhrausta, mikä johtaisi avioliittoon, saattaa mitä
-suurimpaan vaaraan sen, jota hänen on kiittäminen hengestään.
-Ja ajatelkaapa, ettei vain ole kysymys siitä, jota luultavasti
-ylevämielisyydessänne pidätte joutavana, niinkuin raha ja tavara, vaan
-että nyt voi tulla kysymykseen hyvä maine ja kunnia, ehkäpä henkikin.
-Mitä siitä sanotte?
-
-— Ja noilla sanoillanneko tarkoitatte minua ja suhdettani teihin? sanoi
-Irene kauhistuneena, vaikka ylpeydestä osasi sen salata.
-
-— Sitä juuri tarkoitan. Sanani koskevat teitä ja minua ja vielä erästä
-kolmattakin henkilöä.
-
-— Mutta sanokaa, Jumalan tähden, onko niissä edes yhtään perää?
-
-— Olen puhunut aivan totta, niin totta kuin Jumala minua auttakoon.
-
-Irene oli usein kuullut v. Assarin kevytmielisesti vannovan,
-mutta huomasi hänen nyt puhuvan täyttä totta ja kävi kalpeaksi.
-Kamarijunkkari käytti hänelle edullista tilaisuutta hyväkseen ja
-kuiskasi tytön korvaan:
-
-— Tehän ymmärrätte, että tarkoitan isäänne.
-
-— Tietääkö hänkin siitä? kysyi Irene koneentapaisesti.
-
-— Tietää.
-
-— Silloinpa... silloin — Irene änkytti ja peittäen kasvonsa kädellään
-hän horjuen nojautui pianoon.
-
-Enempää hän ei saanut sanotuksi. Uhkaavana hän näki edessään isän
-ja muitakin kauheita näkyjä; näki kuinka häntä, turvatonta raukkaa,
-väkisin pakotettiin. Veri seisahtui hänen sydämensä ympärille ja hän
-oli vähällä tukehtua. Tämä oli v. Assarille sopiva hetki, eikä hän
-ensinkään empinyt.
-
-— Silloinpa, sanoi hän, ikäänkuin jatkaaksensa mitä Ireneltä oli jäänyt
-sanomatta — silloinpa ymmärrätte, etten ole joutavia puhunut, että on
-olemassa valta, joka...
-
-Tuon puheen kestäessä Irene kameleontin tapaan jälleen äkisti muuttui.
-Puna nousi taas hänen poskilleen, hänen ryhtinsä muuttui ylpeäksi ja
-ihmeellisen kirkas valo loisti hänen silmistään. Keskeyttäen v. Assarin
-hän sanoi:
-
-— Tapahtukoon mitä tahansa, niin en kuitenkaan pakosta mene teidän
-kanssanne naimisiin. Uhatkoon mikä vaara hyvänsä minua tai ketä tahansa
-maailmassa... teidän vaimoksenne en ainakaan rupea. Nauttikaa vapaasti
-voitostanne ja tehkää kaikkea pahaa mitä voitte.
-
-Näin päättelläät sanat tämän nuoren ja hennon tytön suusta eivät
-voineet olla herättämättä mitä suurinta hämmästystä kamarijunkkarissa,
-joka tästä viimeisestä hyökkäyksestä oli odottanut peräti toista
-seurausta, ja kestipä kauvan ennenkuin hän sai mitään sanotuksi. Väri
-hänen poskillaan vaihteli alinomaa, eikä hän rohjennut katsoa Ireneä
-silmiin. Vihdoin hän näennäisesti tyynenä sanoi:
-
-— Voittehan puhua ajattelemattomuudesta ja punnitsematta niin tarkoin
-sanojanne, joita ehkä vast'edes kadutte. Siksipä annan teille
-miettimisen aikaa, eikä niin aivan lyhyttäkään... se saapi kestää
-uudenvuoden päivään asti.
-
-— Kiitän hyväntahtoisuudestanne, vaikka pidänkin tuota miettimisaikaa
-aivan turhana, vastasi Irene.
-
-— Ennen uutta vuotta en siis tahdo vaivata teitä puhumalla
-rakkaudestani ja tunteistani, vaan olen sulkeva ne omaan sydämeeni. Ja
-nyt jätän teidät yksin.
-
-Näin sanoen kamarijunkkari poistui. Hän ei mennyt sisarensa luokse,
-joka Adélen ja pikku Ullan kanssa istui toisessa huoneessa, vaan läksi
-ulos raitista ilmaa hengittämään. Ja kylläpä olikin tarpeen saada
-tällaisen kohtauksen jälkeen olla vähän aikaa yksin.
-
-Sitä ei kuitenkaan hänelle suotu, sillä häntä vastaan tuli vapaaherra,
-joka oli ollut peltojansa tarkastamassa. Kamarijunkkari ei voinut
-välttää hänen seuraansa, ja pian olivat he joutuneet vilkkaaseen
-keskusteluun. Kamarijunkkari oli kuitenkin liian ylpeä kertoakseen,
-miten hänen asiansa Irenen luona oli päättynyt, taikka lieneekö
-jonkinmoinen hellyyden tunne estänyt häntä antamasta tytärtä alttiiksi
-hurjaluontoisen isän kiivaudelle, ennenkuin hänen määräämänsä
-miettimisaika, jonka kestäessä hän toivoi Irenen muuttavan päätöksensä,
-oli kulunut loppuun.
-
-Kamarijunkkarin mentyä pääsivät Irenessä valloilleen kaikki ne tunteet,
-jotka hän ylpeydestä väkisin oli tukahuttanut, ja yksinäisyydessä
-antoivat kyyneleet hänelle lievitystä. Hän istahti pianon ääreen, laski
-koskettimille kätensä ja painaen niihin kasvonsa purskahti itkuun.
-Hänen huomaamattansa astui Harald saliin, tullaksensa soittamaan, mutta
-vetäytyikin hämmästyneenä muutaman askeleen takaperin.
-
-— Pelkäättekö itkevää tyttöä? kysyi Irene, koettaen nauraa, mutta
-ettekö näe, että jo olen lakannut itkemästä.
-
-— Enpä luule nähneeni tätä kauniimpaa näkyä. Irene ei ollut häntä
-ymmärtävinään, vaan sanoi:
-
-— Mitä, onko kaunista nähdä minun itkevän? Olettepa häijy... ette edes
-kysy, minkä takia itken. Soisinpa, että olisitte vähän uteliaampi.
-
-— Teidän kyyneltenne syytä minä pelkään, enkä suinkaan itkevää tyttöä.
-
-— Muistatteko, että kerran tässä samassa paikassa kertoessani teille...
-jotakin... että silloin sanoin teidän olevan ainoan, jolle voisin
-sellaista kertoa. Sen tähden soisin, että nyt olisitte vähän uteliaampi.
-
-— Utelias minä olenkin. Kuuntelen tarkasti ja kiitollisuudella.
-jokaisen sanan olen kätkevä...
-
-Irene katseli häntä kauniilla silmillään, mutta samassa loi ne maahan
-ja näytti ikäänkuin miettivän.
-
-— Olen kovasti utelias, sanoi Harald.
-
-— Vai olette. No, olipa kerran tyttö, jota tahdottiin pakottaa
-naimisiin miehen kanssa, jota hän ei voinut rakastaa. Ellei hän
-suostuisi, niin kosija uhkasi ilmoittaa salaisuuksia, jotka olivat
-sen laatuisia, että saattaisivat sen, jota hänen oli kiittäminen
-hengestään, mitä suurimpaan vaaraan sekä kunnian ja tavaran että hengen
-puolesta. Ja tytölle kävi selväksi, että niin oli, mutta hän vastasi...
-
-— Mitä hän vastasi, keskeytti Harald.
-
-— Hän vastasi, että kohtaisipa mikä tahansa häntä taikka ketä toista
-henkilöä maailmassa hyvänsä, niin hän ei kuitenkaan antaisi pakottaa
-itseänsä sellaiseen avioliittoon... Ymmärrättehän.
-
-— Tyttö vastasi oikein, sanoi Harald tyynesti.
-
-— Teette minut hulluksi ilosta. Niinkö te sanoitte vai ettekö? Lausukaa
-vielä nuo sanat.
-
-— Tyttö vastasi oikein.
-
-— Kiitän teitä kaikesta sydämestäni, sillä... minä olin tuo tyttö.
-
-— Lujamielinen, jalo tyttö, kuinka rakastankin sinua.
-
-— Rakastatko, mitä... en ymmärrä... otsaani polttaa... päätäni
-pyörryttää. Teet minut hulluksi... mitä sanoitkaan?
-
-— Lempeä, suloinen tyttö, minä rakastan sinua.
-
-— Oi, älä niin puhu, sillä... Ketä tarkoitit?
-
-— Ireneä.
-
-— Ireneäkö... Häntäkö sinä rakastat?
-
-— Rakastan sinua elämässä ja kuolemassa, Ireneni.
-
-— Ja lupaatko olla minulta kysymättä?
-
-— Lupaan.
-
-— Kuinka oletkin hyvä. Suot Irenellesi onnen tunnustaa kysymättä:
-Harald, rakastan sinua.
-
-Pitkä ja suloinen suudelma vahvisti heidän liittonsa. Ei mikään heitä
-häirinnyt ja jos joku olisikin sattunut tulemaan huoneeseen, eivät he
-kuitenkaan olisi eronneet toisensa sylistä.
-
-Tästä hetkestä alkaen oli heidän tulevaisuutensa määrätty. Nyt
-olivat he saaneet selityksen omaan olemassaoloonsa, ja vaikka heidän
-ympärillään oli hämärää ja heidän kohtalonsakin oli pimeä, niin heidän
-sydämissään kuitenkin oli kirkasta ja valoisaa.
-
-
-
-
-XIV.
-
-KAKSI KARKELOIVAA PARIA.
-
-
-Jotta emme kokonaan jättäisi joulun ja uudenvuoden välistä aikaa
-kuvailematta, tahdomme kirjoittaa muistiin muutamia hajanaisia
-piirteitä.
-
-Pienessä pappilassaan nautti pastori Ortman sitä iloa, että päivä
-päivältä näki Stellan voimistuvan, mutta siitä huolimatta kalvoi häntä
-salainen murhe, jota hän ei voinut kenellekään ilmoittaa, ei ainakaan
-Stellalle. Hän näet alati pelkäsi uutta murhayritystä. Tosin Heikki
-renki kulki vartioiden ikäänkuin uskollinen koira ja oli monesti
-hyökännyt jonkun pensaan tai kannon kimppuun, luullen sitä vaanivaksi
-ihmiseksi... mutta hänestä ei ollut suurtakaan turvaa. Pastori oli
-itsekin ryhtynyt kaikellaisiin varokeinoihin, mutta mitäpä apua niistä,
-kun oltiin tekemisissä viekkaitten, salaisten murhamiesten kanssa!
-
-Pimeän ja kolkon yön jälkeen hän eräänä aamuna löysi portailtansa
-tahallaan muutetulla käsialalla kirjoitetun kirjelapun. Se kuului näin:
-
- "Kunnioitettu Herra Pastori!
-
- Voin ymmärtää, kuinka levoton olette viimeisen tapauksen johdosta.
- Siinä suhteessa saatan kuitenkin rohkaista mieltänne. Minun on
- onnistunut uskotella sille henkilölle, joka pelkäsi, että Stella olisi
- _joku toinen_, ettei niin ole laita. Minulta hän ei koskaan salaa
- ajatuksiaan ja olen varma siitä, että hän nyt on luopunut ilkeistä
- aikeistaan. Älkää peljätkö mitään Stellan suhteen.
-
-                                            Tuntematon ystävä".
-
-Olipa tämä kirje nyt tullut keneltä tahansa... tietysti pastori eniten
-epäili erästä henkilöä... niin se ainakin vaikutti rauhoittavasti ja
-hän päätti kokonaan jättää Stellan elämän ja kuoleman taivaallisen
-isänsä huostaan, ollen vakuutettu siitä, että hänen huolenpitonsa ei
-sallisi lapsen, jonka askeleita hän niin monissa vaiheissa ja vaaroissa
-oli ihmeellisesti johdattanut, päättävän niin kauhealla tavalla
-nuorta elämäänsä. Pastori ei huomannut, että hänen käsityksensä oli
-samanlainen kuin ihmisten yleensä on... Heidän mielestään Jumalan
-muka pitäisi pitää huolta siitä, että viaton jo tässä maailmassa
-pääsee voitolle, eivätkä he tyydy siihen mitä haudan toisella puolella
-tapahtuu... Sellaisia me ihmiset olemme, kun vaadimme että jumalallinen
-oikeus suorastaan sekaantuu asioihimme!
-
-Rehellisenä miehenä pastori mikäli mahdollista tahtoi saada selon
-Stellan syntyperästä. Tosin se oli häntä pelottanutkin, koska Stella
-luultavasti oli liian korkeaa sukua, sopiaksensa hänelle vaimoksi,
-jota hän rohkeudessaan kuitenkin oli sydämestään toivonut. Hänen
-kosketellessaan kerran tätä asiaa oli Stella lempeästi nuhdellen
-hänelle vastannut: — Olet paha, kun noin Stellaasi epäilet. Tapahtukoon
-mitä tahansa, niin aina olen pitävä sinua tarpeeksi ylhäisenä minulle,
-sillä olenhan vakuuttanut rakastavani sinua. Minun silmissäni sinä,
-Erkki, olet kaikista ylhäisin koko maailmassa.
-
-Näin sanoen tyttö lyödä Iäimähytti häntä huivillaan, siten haihduttaen
-hänen lapselliset epäilyksensä. Stella ei välittänyt muusta kuin sielun
-ylevyydestä.
-
-Kun Harald joskus Irenen kanssa kävi pappilassa, niin ne olivat
-mitä onnellisimpia hetkiä heille kaikille neljälle. Tosin on kyllä
-autuaallista olla kahden kesken armaansa kanssa, mutta kun vielä
-lisäksi on seurassa kaksi toista rakastavaista, jotka myös ovat
-ystäviämme ja ymmärtävät meitä, niin tuottaahan se oloissamme suloista
-vaihtelua.
-
-Ristilässä Harald ja Irene vähitellen olivat muuttuneet varovaisemmiksi
-kuin mitä he viimeksi heidät tavatessamme olivat. Kuitenkaan eivät he
-voineet estää sitä, että neiti v. Assar kerran heidän huomaamattansa
-oli nähnyt heidän suutelevan toisiansa. Kovasti nolostuneena hän heti
-vetäytyi pois, ymmärtäen kohta mitenkä asian laita oli ja selvillä
-siitä, ettei hänellä eikä hänen veljellään enään ollut suurtakaan
-toivoa. Ilkeä mustasukkaisuus täytti koko hänen sydämensä ja hän
-päätti, ettei ainakaan säästä lreneä. Hän koetti kuitenkin, niin hyvin
-kuin osasi, hillitä itseänsä.
-
-Kummallinen ja mutkallinen ajatus johtui hänen mieleensä. Hän sekä
-hänen veljensä olivat kutsutut viettämään joulua erään serkun, rouva
-Arendalin luo, joka asui maalla, kahdentoista peninkulman matkan päässä
-Ristilästä ja aivan Helsinkiin vievän valtatien varrella. Hänelle
-Emilia nyt kirjoitti, pyytäen häntä kutsumaan luoksensa myös neiti
-Irene Henningin sekä Ristilän kotiopettajan, maisteri Thalbergin.
-Kauneudellaan ja suloudellaan edellinen kyllä olisi herättävä
-kunnioitusta maalaistytöissä ja jälkimäinen oli hauska, nuori mies,
-josta olisi iloa sekä vanhoille että nuorille. Tällaiset suositukset
-olivat omiansa vaikuttamaan serkkuun, sen Emilia aivan varmaan tiesi.
-
-Kun olemme sanoneet tätä ajatusta mutkikkaaksi, niin meidän on
-myönnettävä, että sen syyt olivat aivan yhtä kierteleviä. Näyttääpä
-ikäänkuin Emilia ei ensinkään olisi pitänyt väliä rakastavaisten
-erottamisesta, koska tämän kutsun kautta antoi Haraldille tilaisuuden
-olla alinomaa Irenen rinnalla. Niin ei kuitenkaan ollut laita, mutta
-hän piti sen sivuseikkana, ottaen huomioon vain päätarkoituksen.
-
-Tämä päätarkoitus olikin kahtalainen. Hän tunsi aivan hyvin veljensä,
-joka oli luonteeltaan hyvin tulinen ja rakastui helposti. Emilia oli
-kuullut, että siinä pitäjässä, jossa hänen serkkunsa asui, sekä myös
-naapuripitäjissä oli hyvin kauniita tyttöjä, joihin hänen veljensä ehkä
-voisi mielistyä ja unohtaa Irenen. Sellaista ei voisi tapahtua, jos
-Irene olisi mukana ja hän alati näkisi hänet.
-
-Emilia tiesi myös, ettei kamarijunkkari ollut mikään häijy ihminen,
-koska hän usein oli osoittanut, että hänellä oli hyvinkin hyvä sydän.
-Ja saadakseen hänet pysymään Ireneä koskevassa päätöksessään, ei mikään
-olisi niin tepsivä keino kuin yllyttää häntä mustasukkaisuuteen.
-Senvuoksi Haraldin täytyisi tulla mukaan.
-
-Mutta olipa vielä toinenkin syy, jota Emilia ei olisi itselleenkään
-myöntänyt, mutta joka kuitenkin oli hänestä siksi tärkeä, että... jos
-se vain olisi käynyt laatuun... hän olisi kaikin mokomin toimittanut
-Haraldille kutsun, vaikka toiset eivät olisi tulleetkaan. Hän näet
-rakasti Haraldia kiihkeästi, eikä voinut elää hänestä erillään. Aivan
-varmaan hän tiesi, ettei tämä tulisi ilman Ireneä, mutta ennemmin hän
-suostui kärsimään mustasukkaisuuden tuskia kuin luopumaan Haraldin
-seurasta.
-
-Emilian toiveet toteutuivatkin... Harald ja Irene saivat kumpikin
-kutsun ja lupasivat tulla, eikä vapaaherrakaan pannut vastaan.
-Haraldille soveltui tämä matka mainiosti, koska hän muutenkin oli
-aikonut omissa asioissaan matkustaa Helsinkiin.
-
-Oli mainio rekikeli ja matka kului hauskasti. Kun ajettiin kyydillä
-ja illalla oli kirkas kuutamo, saavuttiin perille ennen yötä.
-Oikeastaan kamarijunkkarin olisi pitänyt siskoineen istua toisessa
-reessä ja Haraldin kyyditä Ireneä ja pikku Adélea, josta meillä tässä
-kertomuksessa on ollut hyvin vähän tietoja annettavana, mutta toisinaan
-tehtiin tästä poikkeus, niin että Harald joutui istumaan esimerkiksi
-Emilian vieressä, jolle oli pistänyt päähän aina istua samassa reessä.
-
-Joulunpyhinä pidettiin sitten yleiset tanssiaiset, joihin oli oikein
-pääsymaksukin. Siellä Harald tanssi Irenen kanssa, mutta hänen otsansa
-oli synkissä pilvissä ja turhaan Irene koetti karkoittaa hänen
-totisuuttaan.
-
-— Harald, sanoi hän, koettaen näyttää niin iloiselta kuin suinkin
-saattoi, miksi olet noin surumielinen? Katsopa, kuinka minä olen
-iloinen.
-
-— Sinua minä ilokseni katselenkin. Niinhän teurastajakin katselee
-karitsaa, sen hyppiessä iloisena laitumella, houkutellaksensa sitä
-luoksensa. Mutta sinä, Irene, olet jo teurastettu karitsa, vaikka
-elätkin. Minä olen myrkyttänyt sinun elämäsi.
-
-— Ei, sinun kauttasi on elämäni tullut jonkin arvoiseksi. Nyt sillä
-vasta on suuri ja ääretön arvo!
-
-— Irene, kuinka jalomielinen oletkaan! Paras olet kaikista.
-
-— Nyt pidän sinusta, kun noin puhut. Olen niin kovasti mielissäni, kun
-sinä minua kehut.
-
-Katsoessaan Irenen tummansinisiin silmiin Harald unohti huolensa. Mutta
-Irenen ääni herätti hänet:
-
-— Pidätkö lupauksesi? Palaatko Irenesi luo ennenkuin...
-
-— Ellen ehdi päivällä, niin tulen yöllä. Uudenvuodenpäivän aamuna olen
-Ristilässä.180
-
-— Uudenvuodenpäivä, voi tuota kauheaa päivää! voivotteli Irene.
-Tanssiessani äsken hänen kanssansa, hän muistutti sitä minulle. Mutta
-sinun turvissasi minä en pelkää... en toki!
-
-— Vai muistutti? Mokoma katala konna, joka ei ymmärrä, ettei hän
-ensinkään sovi Irenen mieheksi! Tahtoo, kurja, kytkeä kauneutesi...
-ainoa, johon hän tietää panna arvoa... omaan kehnoon ja surkeaan
-olentoonsa. Mutta sitä hän ei saa tehdä, ei vaikka hänellä olisi
-liittolaisenaan sisarensa ja vieläpä...
-
-— Herkeä jo, Harald, pyysi Irene, käyden kalpeaksi.
-
-— Olen vaiti, koska sitä pyydät. Mutta lupaukseni pidän. Älä pelkää,
-Ireneni, ole huoleti, valkoinen, kaino kyyhkyseni! Sinun puolestasi ja
-sinun kanssasi voin seisoa koko maailmaa vastaan. Käsilläni kantaen
-pelastan sinut kaikista vaaroista, vaikka olisi vielä vaikeampiakin
-esteitä voitettavina kuin tällaiset joutavat.
-
-Kaikkina aikoinahan rakastajan nuorekas ylimielisyys on miellyttänyt
-hänen lemmittyänsä ja Irenekin katseli ihastuneena Haraldia, ikäänkuin
-tämä olisi pystynyt vaikka mihin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kamarijunkkarin päähän oli pälkähtänyt tanssia tämä tanssi sisarensa
-kanssa.
-
-— Kas, kuinka silmäsi alati seuraavat tuota yhtä ja samaa paria,
-huomautti sisar.
-
-— Entä miten on omien silmiesi laita? Eikö niilläkin ole taipumusta
-katsoa vain samalle taholle, kiusotteli kamarijunkkari häntä.
-
-— Etkö ymmärrä syynä siihen olleen sen, että tahdoin nähdä, oliko se
-Irene, jota sinä alinomaa tähystelit. Sinä siis oikein täyttä totta
-rakastatkin häntä?
-
-Tästä voi ymmärtää, että Emilia vain tahtoi kiihottaa veljeänsä.
-
-— Josko rakastan! Kuinka sinä, joka olet olevinasi sellainen isoviisas,
-saatatkin sellaista kysyä. Rakastan häntä? Häntä minä, saakeli soikoon,
-rakastankin, jotta oikein on pääni pyörällä.
-
-— Älä puhu niin kovaa, Emil. Pitkin seiniä istuu rouvia ja neitosia,
-joilla on tarkat korvat.
-
-— Niistä minä viisi... vaikka voinhan sinua totellakin. Mutta
-rakastunut olen, jotta riittää!
-
-— Olet niin kummallinen, Emil, ja puhutkin niin oudosti. Ethän toki
-liene vähän...
-
-— Vähän päissänikö? En ainakaan ole aivan selvä. Ja rakastunut minä
-kumminkin olen.
-
-— Ja kuitenkin olet kahden vaiheilla, mitenkä menetellä silloin
-uudenvuodenpäivänä, jonka niin juhlallisesti panit määräpäiväksi.
-
-— Niin, hän näetkös ei rakasta minua, ja ellen ennen olisi sitä
-tietänyt, niin täällä ainakin olen sen huomannut. Hyvät ystävät ovat
-sitäpaitsi avanneet silmäni. Hän rakastaa, paha kyllä, toista ja
-ikävintä on, että se on tuo kirjatoukka, jonka kanssa hän parastaikaa
-tanssii.
-
-— Mitä varten se on ikävintä?
-
-— Enpä tiedä. Ehkä sentakia, että kaikki naiset pitävät häntä niin
-miellyttävänä.
-
-— Vai pitävät? sanoi Emilia, kiinnittäen rintaneulansa paremmin. Mutta
-puhutaanpa, Emil, ranskaa.
-
-— Tämä maalaisherrasväki ei liene hyvillään, jos puhumme kieltä, jota
-tuskin yksi sadasta heidän keskuudessaan ymmärtää. Mutta antaa mennä!
-
-— Eihän heidän sovi sitä paheksua, vaikka tanssikumppaninsa kanssa
-puhuukin kieltä, jota he eivät ymmärrä... Mutta miksi et, Emil, pane
-aijettasi täytäntöön?
-
-— Koska hän ei rakasta minua.
-
-— Kas, kuinka äkkiä olet muuttunut romantilliseksi!
-
-— Eikä se olisi jalomielistäkään.
-
-— Oletpa olevinasi pyhä! Mutta usko minua, tytön haaveet haihtuvat
-pian. Ja ajattelepa kaikkia niitä etuja, joista olet luopumaisillasi!
-Itsepä sanoit, että hän on nuori, rikas ja kaunis.
-
-— Mutta jos hän ei annakaan itseänsä pakottaa. Silloin suotta teen
-hänet onnettomaksi. Tunnen kyllä millainen on hänen isänsä.
-
-— Olkoonpa niin, että häntä täytyisi pakottamalla pakottaa... sama se.
-Mistä olet saanut sellaisen käsityksen, ettei hän anna itseään pakottaa?
-
-— Sanon sen sinulle kahdenkesken, koska tiedän, ettet petä
-luottamustani. Sain sen kuulla serkultamme, rouva Selma Arendalilta.
-Asia oli sellainen, että toissapäivänä olin, kuten tiedät, vähän
-humalassa... täällä maaseudullahan pidetään kunniana tyrkyttää
-väkisinkin kaupunkilaisille kaikellaisia syötäviä ja juotavia, ja minä,
-joka olen heikontunut terveysvesien juonnista niin...
-
-— Niinpä siis olit vähän humalassa. Mutta eihän kertomus siihen pääty?
-
-— Ei, hiisi vieköön, tuskin se on alkanutkaan. Niin, näetkös, pälkähti
-päähäni uskoa hänelle suhteeni Ireneen, joten hän siis tietää siitä
-melkein yhtä paljon kuin minä ja sinäkin. Ja tänään hän vuorostansa
-uskoi minulle erään salaisuuden. Mutta en tiedä, kerronko sen
-sinulle... se olisi väärin.
-
-— Kuinka arkatuntoiseksi oletkaan tullut! Äsken sanoit voivasi luottaa
-minuun ja nyt puratkin lupauksesi.
-
-— No, no, en minä niin turhantarkka ole! Tänään Selma, näetkös, tuli
-sanomaan, että jos tahdon olla hänen ystävänsä, niin minun pitää luopua
-kaikista aikeistani Irenen suhteen. Vastasin, etten ikimaailmassa
-sitä tee, ellei ole pätevää syytä, miksi sitä minulta vaaditaan.
-Silloin hän, tietysti varovaisesti ja empien, kertoi, että Irene joko
-eilen taikka tänään — päivää hän ei maininnut — oli tullut hänen
-huoneeseensa ja, heittäytyen polvilleen, sanonut ettei hän enää ollut
-kelvollinen oleskelemaan hänen kattonsa alla, koska muka oli rikkonut
-vieraanvaraisuuden pyhää lakia vastaan... Äkisti hän kuitenkin näytti
-ikäänkuin katuvan tunnustustaan... olipa hypännyt ylös ja painaen
-käsillään otsaansa kaatua romahtanut laattiaan. Siinä oli hän sitten
-valittanut ja voivotellut, sanoen tehneensä kahdenkertaisenkin
-rikoksen... ensin vieraanvaraisuutta ja nyt taas tunnustuksellaan
-rakkauttansa vastaan. Selma, joka on niin hyvä ihminen, koetti turhaan
-häntä lohduttaa, mutta se onnistui heti eräälle toiselle vain yhdellä
-silmäyksellä... hänelle, joka nyt tanssii tuossa hänen kanssansa...
-Sellainen tämän asian laita nyt on... Minulle Selma sanoi: — Jos
-sinulla on ihmisen sydän, niin älä käy mustan varjon tavoin heidän
-välilleen. Luovu kaikista vaatimuksistasi, ja jos tämä uhri tuntuu
-sinusta vaikealta, niin etsi lohdutusta puhtaasta omastatunnostasi.
-Näin puhui Selma ja tämä pehmitti ja liikutti sydäntäni.
-
-Tanssi oli päättynyt ja Emilia veti veljensä erääseen nurkkaan. Kauvan
-mietittyään hän vihdoin sanoi:
-
-— Myönnän kyllä, että Selma puhui kauniisti ja liikuttavasti... mutta
-voihan katsella melkein joka asiaa maailmassa kahdelta eri kannalta,
-ja siis tätäkin. Selma käsitti sen romantilliselta puolelta. Hän uskoo
-ijäiseen rakkauteen täällä maan päällä, uskoo, että muutamat ihmiset
-ovat toisiansa varten luodut ja etteivät he voi tulla onnellisiksi
-kenenkään muun kanssa. Mutta minä en sitä usko.
-
-Emilian sydämeen pisti niin kummallisesti hänen näin puhuessansa, mutta
-hän jatkoi heikommalla äänellä:
-
-— Mutta mitäpä tällaisia selittelen, koska en kuitenkaan pysty sitä
-tekemään ja sinä tunnet sitäpaitsi jo ennestään mielipiteeni tässä
-asiassa. Mitä tuohon hairahdukseen tulee... jos se todellakin on
-tapahtunut... niin olisihan Irenellä syytä kiitollisuuteen, jos
-tahtoisit hänet naida... pelastaaksesi hänet... no niin... voisittehan
-sittekin tulla onnellisiksi.
-
-— Mutta minua et ollenkaan ota lukuun?
-
-— Toivon, ettet ole ylen tarkka ja turhamainen...
-
-— Niinkö tarkka, tarkoitat kai, etten huolisi hänestä?
-
-— Niin, sillä minusta se olisi hyvin päätöntä.
-
-— No, ehkä oletkin oikeassa. Moni on nainut leskenkin ja se on vielä
-pahempaa.
-
-Sisar nauroi oikein sydämellisesti tälle veljensä pilapuheelle.
-Kuitenkaan tämä ei vielä kokonaan kulkenut hänen talutusnuorassaan,
-sillä hän sanoi:
-
-— Sanoit, että Irenellä olisi syytä kiitollisuuteen minua kohtaan,
-mutta kuinka se olisi mahdollista, minä kun erottaisin hänet siitä,
-jota hän rakastaa? Ei, ainakaan vapaasta tahdostaan hän ei minusta
-huoli.
-
-— Silloin hänet on pakotettava, vastasi Emilia nauraen niin
-luontevasti, ikäänkuin ei koko asia olisi ollut suuremman arvoinen kuin
-rintaneula, jota hän jälleen hypisteli.
-
-— Se olisi hänelle kuitenkin suuri uhraus ja Selman mielestä olisi
-halpamaista pakottaa hänet siihen.
-
-— Etkö muista, mitä jo sanoin tästä asiasta? Samaa sanon vieläkin, ja
-muista se ei olisi mikään niin erittäin suuri uhraus. Mutta jos niin
-olisikin, niin eikö sinun olisi samoin laita, jos olisi päinvastoin ja
-eikö jokaisen etupäässä tule katsoa omaa parastansa?
-
-— Tarkoitat kai, että jompikumpi kuitenkin tulee kärsimään ja kysyt,
-miksi sen juuri pitää olla minä?
-
-— Sitä minä juuri tarkoitan. Tässä asiassa sinulla näkyy olevan niin
-kankea käsityskyky kuin konsanaan koulupojalla. Oikein tyrkyttämällä
-olen saanut sinut ymmärtämään.
-
-— Ehkä olisikin minulle parasta, etten ymmärtäisi näinkään paljon.
-
-— Vielä yksi asia, Emil. Hän on syvästi loukannut sinua, sanoen
-sellaista, jota en luule yhdenkään naisen vielä sinulle sanoneen. Eikö
-sinussa ensinkään ole ylpeyttä? Voitko olla siitä mitään piittaamatta?
-Ja eikö kostonhimo ollenkaan sinua viehätä?
-
-Huomaamme, että tähän asti kätkössä olleet pahat intohimot yhtäkkiä
-olivat muuttaneet Emilian viekkaaksi ja pahajuoniseksi naiseksi.
-Viisaasti hän oli jättänyt viimeksilausutut sanat lopuksi, koska tunsi
-veljensä jotensakin turhamieliseksi ja siis oli syytä yllyttää hänen
-ylpeyttään, ellei muuten saisi häntä mukautumaan.
-
-Nämä sanat tekivät v. Assariin tarkoitetun vaikutuksen, mutta kuitenkin
-hän ei vastannut mitään, huokasi vain syvään. Emilia jatkoi:
-
-— Huomenna puhutaan asiasta vielä. Lienee parasta että nyt jätät minut.
-
-Sattuikin niin onnellisesti, että keskustelu päättyi, juuri kun Emilian
-sanat olivat tehokkaimmin vaikuttaneet, mutta tämä ei tapahtunut hänen
-ansiostaan, niin älykäs kuin hän muuten olikin. Asian laita oli suoraan
-sanoen niin, että hän näki Haraldin vilkaisevan häneen ja toivoi hänen
-tulevan hänelle jotain puhumaan.
-
-Niin kävikin. Harald katseli häntä tutkien ja sanoi:
-
-— Onpa täällä Suomessa harvinaista nähdä veljen ja sisaren keskinäiset
-välit näin hyviksi. Teidät voisi luulla kihloissa olevaksi pariksi.
-
-Haraldin näin puhuessa Emilia kalpeni. Kuitenkin koetti hän hymyillä.
-
-— Onko siinä mielestänne mitään väärää?
-
-— Ei suinkaan, paitsi jos tämä rakkaus on teeskenneltyä eikä sitä
-osoiteta kotona, vaan ainoastaan vieraitten nähden.
-
-— Niin, voihan sellaistakin tapahtua. Minäkin tunnen sellaisia
-sisaruksia. Mutta eihän siinä muuten ole mitään pahaa, vaikka
-sisarukset näin seurustelevatkin?
-
-— Mitäpä pahaa siinä olisi, elleivät vain panettele muita, vastasi
-Harald välinpitämättömästi.
-
-— Ettehän tuolla meitä tarkoittane?
-
-— Mitäpä syytä minulla siihen olisi, hyvä neiti.
-
-
-
-
-XV.
-
-VIISI VUOTTA VANHA KIRJE.
-
-
-Haraldin isä oli ollut piirilääkärinä Rügenin saarella.
-
-Yleensä lääketieteen oppilaat ovat iloisempaa ja vallattomampaa väkeä
-kuin olisi syytä odottaa ihmisiltä, jotka antautuvat niin vaikeaan,
-tärkeään ja miltei surkeaan toimeen. Sellainen oli tohtori Thalbergkin
-nuoremmalla ijällään ollut, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä olemasta
-tunteellisimpia, vilpittömimpiä ja jaloimpia miehiä maailmassa.
-Leikillisyyttä ja vakavuutta voi näet kyllä esiintyä samassa henkilössä.
-
-Lääketieteen kandidaattina ollessaan Kustaa Thalbergin päähän pälkähti
-kerran pistäytyä Suomea katselemaan ja tämä maa tuntui hänestä hyvin
-kummalliselta ja tarunomaiselta.
-
-Täällä hän sai nähdä tytön, joka häntä miellytti. Tyttö oli köyhä sekä
-alhaista sukua, mutta hyvä ja kaunis. Romantillinen kun oli, Thalberg
-ei vaatinutkaan enempää. Heidän suhteensa ei venynyt pitkiin, hän
-rakasti tyttöä ja tyttö häntä. He menivät kohta naimisiin, vaikka
-hänellä ei ollut mitään virkaa eikä rahoja, tuskin enemmän kuin ne,
-mitkä olivat hänen taskussaan. Tyttö seurasi häntä, jättäen isänmaansa,
-sukulaiset ja ystävät, ottaaksensa osaa hänen suruihinsa ja iloihinsa.
-Tosin heidän toimeentulonsa ensimäisinä kahtena vuotena oli jotensakin
-vaikeaa, mutta elettiin sitä kuitenkin pahanpäiväisesti, niin ettei
-ollut erityistä puutettakaan. Ruotsalainen sananparsi kyllä sanoo,
-että "kun köyhyys astuu sisään ovesta, lentää rakkaus ulos ikkunasta",
-mutta voidaanhan sanoa päinvastoinkin, että "kun rakkaus astuu sisään
-ikkunasta, lentää köyhyys ulos ovesta."
-
-Kesti jokseenkin kauan, ennenkuin Suomessa olevat sukulaiset saivat
-tiedon perheen lisääntymisestä. Ainakin kului neljä vuotta, ennenkuin
-tohtorin anoppi suureksi ilokseen sai kantaa iso-äidin nimeä. Vuotta
-ennen oli hänen tyttärensä käynyt Suomessa eikä siis voisi tulla
-kysymykseenkään, että hän jälleen näin pian tulisi käymään, vaikka
-mummo olisikin halusta nähnyt tyttärensäpojan, jonka syntymistä hän
-niin sydämestään oli toivonut. Hän oli torunut tytärtäkin siitä, ettei
-tällä ollut lasta, jota hän olisi saanut hemmotella.
-
-Muuten tämä mummo oli hyvin kummallinen ja itsepäinen ihminen. Hän
-ei ollut koskaan käynyt kotipitäjäänsä ulompana eikä olisi sieltä
-liikkunut, vaikka hänelle olisi luvattu mitä tahansa. Sen hänen
-tyttärensä kyllä tiesi, eikä nytkään kutsunut häntä luokseen, koska ei
-tahtonut eukkoa suotta kiusata.
-
-Haraldin ollessa viiden vuoden ikäinen, kuoli hänen hyvä isänsä.
-Surevalla leskellä ei enää ollut mitään, joka olisi sitonut hänet tähän
-vieraaseen maahan ja hän muutti siis takaisin Suomeen.
-
-Varoja hänelle kumminkin oli jäänyt sen verran, että ne riittivät
-pojan kasvatukseen. Aikaa voittaen tästä tuli ensin ylioppilas ja
-sitten maisteri. Tosin hänelle ei koskaan annettu ylen korkeita
-arvolauseita, koska hän oli luonteeltaan jotenkin miettiväinen, jota
-moni pitää laiskuutena. Poikanulikkana hän kerran oli saanut nuhteita
-opettajaltansa siitä, ettei hän, jolla oli nim hyvä pää, koulussa
-jättänyt kaikkia toverejansa jälkeensä. — Minun mielestäni, vastasi
-poika rohkeasti, sen, jolla on hyvä pää, on vaikeampi pysytellä heidän
-rinnallaan kuin päästä luokalla heidän ohitsensa. — Tästä vastauksesta
-opettaja huomasi hänellä olevan hyvän sydämen, eikä enää häntä torunut.
-
-Haraldin käydessä kahtakymmentä oli hänen mummonsa jo kuollut ja äiti,
-joka kauvan oli ollut kivulloinen, myös muuttanut manalan majoihin.
-Kuolinvuoteellaan hän antoi pojalle kirjeen, jota hän ei saisi avata
-ennenkuin olisi viisikolmatta täyttänyt. Holhoojaa ei hän ensinkään
-määrännyt hänelle, mutta hän itse valitsi sellaisen, jolle uskoi
-omaisuuden muuttamisen rahaksi ja jolle antoi kirjeen talletettavaksi.
-Niin nuori kuin olikin, hän kuitenkin tiesi, että ihminen on heikko ja
-olisi siis voinut tapahtua, että hän ennen äidin määräämää aikaa olisi
-avannut kirjeen.
-
-Ottaaksensa vastaan tuon kirjeen sekä sen vähän, mitä hänen
-perinnöstään vielä oli jälellä, hän nyt oli matkustanut pääkaupunkiin.
-
-Uudenvuodenaattona hän koputti pastori Ortmanin ovelle ja tapasi
-tämän salissa Stellan ja Reginan seurassa. He istuivat juuri syömässä
-riisiryynipuuroa, sillä niin patriarkaaliset tavat täällä vielä oli,
-että Reginakin tällaisina juhlapäivinä sai istua samassa pöydässä
-herrasväen kanssa.
-
-Stellan hauskuudeksi oli myös kuusi sytytetty palamaan. Haraldin
-astuessa saliin Stella taputti käsiään ja huudahti:
-
-— Katsopa, Erkki, tuossa tulee yksi, joka on vielä joulukuustakin
-parempi. Kuinka olemmekaan sinua kaivanneet, Harald! Luulin jo, ettei
-matkasi ikinä päättyisi onnellisesti, mutta nytpä kuitenkin olet täällä.
-
-Harald katsoi häntä surullisesti.
-
-— Mikä sinua vaivaa, Harald, onko sinun ikävä?
-
-— Kuinka minun teitä nähdessäni ikävä olisi, varsinkin kun kumpikin
-näytätte voivan hyvin?
-
-Stella oli jo täydellisesti toipunut taudistaan, niin ettei hän enään
-ollut laiha ja kalpea. Kentiesi oli hän vähän lihavampikin kuin ennen
-tuota surkeaa päivää. Pian hän jo oli täydellisesti kehittynyt neitonen.
-
-Nähdessänsä hänet tuossa niin ihanana kuin enkeli sekä viattomana
-ja iloisena kuin lapsi, olisi Harald, jos hän nyt ensi kerran olisi
-hänet nähnyt ja hänen sydämensä vielä olisi ollut vapaa, epäilemättä
-kiihkeästi häneen rakastunut. Mutta tällä kertaa hänellä oli vallan
-toista mielessään.
-
-Nähdessään Haraldin ja Stellan siinä vastatusten, kumpaisenkin niin
-kauniina kuin kuva, ettei tiennyt oliko Harald kauniimpi mieheksi
-tai Stella naiseksi, Erkki taas itsekseen ihmetteli, ettei Haraldia
-oltukaan suotu Stellalle, vaan hänet itse, joka oli kaikkea kauneutta
-vailla. Melkeinpä pisti hänen vihaksensa, ettei Harald rakastanut
-Stellaa, vaikka hän sydämessään olikin siitä kiitollinen.
-
-— Mutta silmäsihän ovat niin surulliset... sitä ei voi kieltää. Oi,
-jospa tietäisit mikä päivä tämä on Erkille ja minulle! Etkö näe, että
-minulla on ylläni valkoinen puku ja luuletko, että ilman aikojani olen
-siihen pukeutunut?
-
-Harald ei vastannut, katselipa vain vuorotellen heitä kumpaistakin.
-Lapsen kärsimättömyydellä Stella jatkoi:
-
-— Etpä ole utelias, koska et edes kysy mitään. Se ei ole ollenkaan
-minulle mieleen. — Ja oltuaan hetken kainoudesta aivan hämillään, hän
-reippaasti jatkoi:
-
-— Niin, tiedätkös, tänään kysyin Erkiltä, ottaisiko hän minut
-vaimokseen. Oikein totta kysyinkin. Ja tiedätkö, mitä hän vastasi, tuo
-häijy Erkki? Hän vastasi: "Täytyy kai ottaa, koska niin tekee mielesi,
-oma Stellani". Ellei noita kahta viimeistä sanaa olisi ollut, niin se
-olisi ollut hyvin pahasti vastattu, eikö totta? Ja kun vielä kysyin,
-milloin se tapahtuisi, niin hän taas oli olevinaan hyvinkin mahtava ja
-sanoi, että se ei voisi tapahtua ennenkuin puolen vuoden perästä. Ehkä
-hän ajatteli, etten vielä osannut ja tietänyt niin paljon kuin olisi
-pitänyt tietää... ja siinä hän varmaankin on oikeassa. Taikka lieneekö
-hän muistanut kesäkuun seitsemättätoista päivää, jolloin saavuin hänen
-luoksensa!
-
-Näin puhuessansa Stella käyttäytyi hyvin veitikkamaisesti, huitoen
-miellyttävästi käsillään ikäänkuin konsanaan nuoralla tanssiessaan
-ja katsellen Erkkiä kauniilla, henkevillä silmillään, ikäänkuin
-pyytääkseen vanhemmalta ystävältään vallattomuuttansa anteeksi. Kun tuo
-keimaileminen tapahtui aivan vaistomaisesti ja hänen tietämättänsä,
-niin se myös teki sitä suuremman vaikutuksen. Erkki vallan ihastui ja
-palkitsi hänet hellällä suudelmalla.
-
-Tämä kaikki vaikutti niin vanhaan Reginaan, että hän purskahti itkuun.
-Kuten jo olemme kertoneet, oli Stella hänen suuri lemmikkinsä, mutta
-mitä hän oikeastaan itki, sitä emme suinkaan tiedä sanoa.
-
-Haraldinkin mieli oli kuohuksissa, mutta hänen tuli jo kiire lähteä.
-Hän tarttui Erkkiä käsivarteen ja veti hänet muassaan hänen omaan
-huoneeseensa.
-
-Täällä tapahtui peräti toisellainen kohtaus. Keskusteltuaan vähän aikaa
-molemmat miehet itkivät. Toinen ei nuhdellut toista, pikemmin lohdutti
-ja surkutteli. Itkivät miehen heikkoutta ja naisen rakkautta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ajaessaan nykyänsä niin yksinäisen puiston läpi, Harald oli hyvin
-mielissään ja hänen sydämensä iloisesti vavahti, kun hän ajatteli pian
-olevansa Irenen kanssa saman katon alla. Kaukaa oli hän jo nähnyt valon
-hänen huoneestansa ja lähemmäksi tultuaan näki, kuinka se äkkiä sammui.
-Kaikki oli pimeää, toinen valkea toisensa perästä oli sammutettu ja
-koko rakennus näytti nukkuvan. Harmaa linna näytti nukkuvan kuolon
-raskasta unta, herätäksensä pian uuteen elämään.
-
-Tuota Harald ei kuitenkaan ajatellut, koska tuo vanha rakennus ei enään
-pitkiin aikoihin ollut herättänyt hänessä vastenmielisyyttä.
-
-Äkkiä hänen mieleensä juolahti hupsu ajatus. Hän käski kyytipojan
-hevosineen ja kehnoine rekineen palata takaisin jo puistosta.
-Kyytirahan oli hän jo kappalaistalolla maksanut, mutta antoipa hän
-vielä juomarahatkin, päästäkseen kuulemasta pojan jupinaa. Poika oli
-kovasti ihmeissään, mutta totteli kuitenkin. Harald otti matkalaukkunsa
-ja kantoi sen itse portaille. Sitten hän meni Irenen ikkunan edustalle
-ja alkoi siinä astuskella edestakaisin.
-
-Tämä tapahtui melkein vaistomaisesti, ikäänkuin hän ulkonaisestikin
-olisi tahtonut osoittaa sydämensä halun saada tyttöä suojella ja
-varjella. Niin leijonakin kiertelee luolansa ympärillä ja samoin kotka
-lentelee pesänsä ja poikasiensa lähellä.
-
-Noin tunnin ajan hän näin käveli edestakaisin, kuohuvien tunteittensa
-valtaamana. Oli ikäänkuin hän olisi tahtonut hillitä palavaa haluansa
-päästä jälleen saman katon alle, jossa Irene lepäsi.
-
-Vihdoin hän päätti koettaa päästä sisään. Tultuaan ennen näin myöhään
-kotiin, oli hänellä aina ollut avain muassaan. Kuitenkin oli vapaaherra
-ollut niin kohtelias, että oli neuvonut mille ikkunalle olisi
-koputettava, jos avain sattuisi unohtumaan. Hän koputti siis hiljaa
-erästä alikerrassa olevaa ikkunaa, eikä kauvan viipynyt ennenkuin
-raskas porstuan ovi varovasti aukaistiin.
-
-— Tulet niin myöhään, että minun on jo kovasti uni, kuului naisen ääni
-nuhtelevan.
-
-— Onko Amalia hyvä ja valaisee minua kynttilällä huoneeseeni?
-
-— Herrajestas, maisteriko se onkin! Tulen heti, kun vain saan hiukan
-vaatteita ylleni.
-
-Harald ei ollut sillä tuulella, että olisi ruvennut tekemään mitään
-johtopäätöksiä. Saatuaan enemmän vaatteita ylleen, tuli Amalia pian,
-palava kynttilä kädessään. Hänelle oli myös annettu Haraldin huoneen
-avain. Astuessaan tuon pienen oven ohitse, joka vei ullakolle ja herra
-v. Nitin huoneeseen, Harald ei voinut olla huomaamatta, että se nyt oli
-avoinna, ja tämä herätti hänet siitä uneksumisen tilasta, johon hän oli
-vaipunut.
-
-— Vai niin, ajatteli hän, minunko tähteni vain tätä ovea pidetäänkin
-suljettuna, jottei v. Nit unissaan käydessänsä herättäisi minussa
-mitään epäilyksiä?
-
-— Odotettiinko minua tänä ehtoona, kysyi hän Amalialta.
-
-— Odotettiin ja vapaaherra antoi minulle maisterin huoneen avaimen,
-jotta pääsisin sinne siivoamaan ja sijaa tekemään. Illallispöydässä
-vapaaherra kuitenkin sanoi... enpä tiedä, sanonko sitä lainkaan...
-niin, hän kuului sanovan: "näyttää siltä kuin ei meidän vielä tänä
-iltana tarvitsisi nähdä maisteria täällä". Ja silloin Irene-neiti
-kalpeni.
-
-Pyhäinmiesten päivästä Amalia oli ollut Irenellä kamarineitsyenä.
-Hänellä oli tosin pienet vikansa, sillä meidän tulee muistaa, että
-naispalvelijaraukoilla yleensä on enemmän kiusauksia kuin muilla
-ihmisillä, mutta kuitenkin hän oli hyvä tyttö, joka äärettömästi piti
-nuoresta neidistään. Sitäpaitsi hän oli ainoa, jolle Irene oli jotakin
-uskonut... Irene poloisella kun ei ollut parempaa uskottua kuin köyhä
-palvelustyttö.
-
-— Onko kamarijunkkari täällä? kysyi Harald.
-
-— On, ja hänen sisarensa myös. Heistä en ollenkaan pidä. Adéle neiti ei
-ole täällä.192
-
-Kun Harald ei vastannut mitään, vaan tuijotti ääneti eteensä, jatkoi
-puhelias palvelustyttö:
-
-— Riisuessani illalla neitiä — neiti Assar, nähkääs, ei makaa samassa
-huoneessa — niin, riisuessani neitiä, joka vasta näinä viime aikoina
-on sallinut minun riisua itseänsä, hän purskahti itkuun ja antoi
-minulle tämän pienen kultasormuksen muistoksi, kehuen minua hyväksi
-ja kuuliaiseksi tytöksi. Nähdessäni hänen itkevän, alkoi minuakin
-itkettää, sillä vaikka olenkin vaan piikatyttö, niin onhan minullakin
-sydän. Kysyin, miksikä hän juuri nyt antoi tuon muiston, hän vastasi,
-että hän varmaankin luuli huomenna kuolevansa, ellei — niin, mitäpä
-sitä salaan — ellei maisteri Thalberg pian tule. Maisterista hän vain
-pitää, eikä tuosta kamarijunkkarista, joka on niin kiusallinen ja on
-olevinaan niin hieno ruotsinmurretta pajattaessaan.
-
-Harald olisi jo ennenkin keskeyttänyt puheliaan tytön lörpötyksen,
-ellei tämän kertomus olisi niin suuresti kiinnittänyt hänen
-huomiotansa. Mutta tytön poiketessa tästä miellyttävästä
-puheenaineesta, hän kohta sanoi:
-
-— Pyytäisinpä sinulta, Amalia hyvä, pientä palvelusta. Jos vapaaherra
-aamulla kysyy, olenko tänä yönä tullut, niin vastaa: ei. Ainoastaan
-Irene-neidille, jos hän kysyy, saat ilmoittaa totuuden, hänelle eikä
-kenellekään toiselle.
-
-— Vaikka en tiedäkään syytä, niin arvaan, että tarkoitatte neidin
-parasta ja toivon Jumalan antavan minulle tämän pienen hätävalheen
-anteeksi. Lupaan siis valehdella vapaaherralle... mutta luultavasti hän
-vast'edes saa sen tietää ja silloin olen onneton.
-
-— Mutta hän ei saa sitä tietää. Mennessäni puolenpäivän aikaan
-alas, sanon tulleeni vasta aamulla porstuan oven aukaistua ja että
-jo puistosta palautin kyytimiehen. Matkalaukku kädessäni nousin
-sitten hiljaa ylös portaita, kenenkään huomaamatta, koska vielä oli
-pimeä. Huoneeni oven sanon avanneeni tällä toisella avaimella, jonka
-erehdyksestä olin vienyt muassani.
-
-— Hyvin maisteri osaakin valheita lasketella! Mutta entä jos kuitenkin
-joutuisin kiinni?
-
-— Luultavasti vapaaherra ei kysy sinulta, mutta jos kysyisikin, niin
-vastaa niinkuin olen sinua neuvonut. Jos hän panee sinut lujille, niin
-saat syyttää minua, että minä houkuttelin sinut valehtelemaan. Silloin
-joudumme molemmat pulaan. Tyydytkö siihen?
-
-— Miksi en, kun se tapahtuu hyvässä seurassa, vastasi Amalia niin
-miellyttävästi kuin mikäkin hieno maailman nainen.
-
-— Mutta jos jokin vaara uhkaa neitiäsi, niin tulet salaa minulle
-ilmoittamaan.
-
-— Kernaasti tulenkin. Mutta entä jos joku olisi kuullut, kun avasin
-porstuan oven?...
-
-— Mutta mitenkä sitten selittäisit asian, jos olisi kuultu sinun
-avaavan oven, enkä minä olisikaan tullut?
-
-Amalia ymmärsi, että Harald häntä piikitteli ja punastui.
-
-— Tarvitseeko maisteri vielä jotakin? hän käsi lukossa kysäsi.
-
-— En. Siinä kyllin, että muistat, mitä olen sinulle sanonut.
-
-Se, että Amalia antoi vietellä itsensä valehtelemaan, ei ole niinkään
-kummallista, jos muistaa, että palkolliset hyvin mielellään tekevät
-pieniä kepposia sellaisille isännille ja emännille, joita eivät oikein
-voi pitää arvossa. Sitäpaitsi hän ajatteli, että jos hän valheellaan
-edistäisi Irene-neidin parasta, niin se pikemmin olisi luettava hänelle
-ansioksi kuin päinvastoin. Pikemmin meillä on syytä ihmetellä sitä,
-että Harald alentui viettelemään toista ihmistä valehtelemaan... hän
-kun yleensä oli luonteeltaan niin suora. Mutta hän oli nyt joutunut
-sellaiseen tilaan, että pani kaikki alttiiksi Irenen, taikka oikeammin
-sanottuna, heidän keskenäisen rakkautensa hyväksi.
-
-Miten olikaan, mutta Harald ei voinut mitään sille, että hän luuli von
-Assarin panevan uhkauksensa toimeen ja piti siis uudenvuodenpäivää
-hyvin tukalana Irenelle. Hän antaisi tämän kuitenkin kestää tulikokeen,
-ennenkuin astuisi häntä puolustamaan, sillä hän epäili omaa rohkeuttaan
-ja mielenlujuuttaan, ennenkuin oikein kova hätä olisi häntä rohkaissut.
-Ehkä hänen läsnäolonsa myös olisi lykännyt asian lopullisen ratkaisun
-tuonnemmaksi... mutta hän tahtoi saada sen nyt kohta päätetyksi.
-Siksipä hän aikoi pysyä vaikka koko päivän huoneessaan, jos tarve
-niin vaatisi, ja sitten olla niinkuin olisi tullut päivää myöhemmin.
-Niinkuin muistamme, lupasi Harald kamarineitsyelle tulla jo
-aamupäivällä alas. "Aamuhetki kullan kallis", sanotaan sananparressa ja
-hän oli melkein vakuutettu siitä, että jos ei kamarijunkkari jo edellä
-puolenpäivän tekisi hyökkäystä, niin se siltä päivältä jäisi tekemättä.
-Harald kyllä muisti, että kamarijunkkarin ensimmäinen yritys oli
-tapahtunut iltapäivällä, mutta tähän verrattuna se olikin ollut vain
-leikkiä.
-
-Mutta kertomuksemme alkaa jo venyä pitkäpiimäiseksi. Pääasia on, että
-Harald, niinkuin jo sanottiin, päätti pysyä koko päivän huoneessansa.
-Näkymättömänä hän sieltä Amalian välityksellä saisi tiedon kaikesta
-mitä talossa tapahtuisi, ollen samalla sekä läsnä että poissa. Hän
-olisi melkein kuin saalistaan vaaniva leijona.
-
-Mitä hän oikein tekisi ja miten esiintyisi, sitä hän ei nyt ajatellut.
-Mutta siitä hän mielestään oli varma, että tehokkaisiin toimiin hän
-ainakin ryhtyisi.
-
-Tämä hänen pieni juonensa ei suinkaan ollut kauan edeltäpäin harkittu,
-vaan tuokion synnyttämä. Sen sijaan, että peräti olisi joutunut
-tunteittensa valtaan, hän, astuttuaan Ristilän seinien sisäpuolelle,
-muuttui paljon käytännöllisemmäksi kuin oli ollut ulkosalla.
-
-Yksin jäätyään hän istahti pöydän ääreen ja avattuaan jotenkin tyynesti
-äitivainajansa antaman kirjeen, luki seuraavan:
-
- "Hellästi rakastettu Haraldini!
-
- Eroan maailmasta siinä uskossa, ettei Haraldini riko viimeistä
- tahtoani vastaan. Olet siis jo täyttänyt viidennenkolmatta ikävuotesi,
- jolloin jo lienet niin vanha ja vakava, ettei totuus, jonka pian
- saat tietää, sinua liiaksi masenna. Jos ennen olisin sen sinulle
- ilmoittanut, niin se ehkä olisi ehkäissyt toimintaasi, olisit ehkä
- ruvennut sureksimaan sitä, johon olet vallan syytön. Sillä nuorukainen
- on kuitenkin paljon hellätuntoisempi ja peräti toisen laatuinen kuin
- mies.
-
- Niin, totuus on tuotava ilmi. Velvollisuuteni sinua kohtaan, jota niin
- suuresti rakastan, vaatii sen minulta.
-
- Olimme olleet viisi vuotta naimisissa, eläen silloin samoin kuin
- sittemminkin onnellisesti. Tosin kaipasimme lapsia, mutta se ei
- kuitenkaan estänyt meitä olemasta onnellisia. Kun kerran puoliksi
- leikillä, puoliksi tosissani soimasin itseäni siitä, etten ollut
- synnyttänyt miehelleni perillistä, niin hän suuteli minua otsalle
- ja sanoi: "Lasten tuottama onni voi kyllä olla suuri, mutta minä
- en kaipaa toista onnea kuin mikä minulla jo on; sinä olet minulle
- kylliksi, oletpa minulle kaikki kaikessa." Jos mieleni välistä
- olisikin ollut hiukan surullinen, niin hän tuollaisilla sanoilla sai
- minut jälleen iloiseksi. Ja niin me elimme onnellisina.
-
- Eräänä iltana istuimme hauskassa asunnossamme Rügenin saaren
- kauppalassa, kun postiljooni astui sisään tuomaan kirjettä. Saman
- kirjeen näet tässä. Lue se!"
-
-Harald luki tämän vanhan, kellastuneen kirjeen ja häntä pöyristytti,
-koska käsiala oli hänelle tuttu:
-
- "Herra tohtori! Olen kuullut teitä kehuttavan hyväksi mieheksi ja nyt
- voitte pelastaa ihmishengen. Tutkituttakaa pieni karisärkkä, joka on
- etelässä tuosta pitkästä ja kapeasta saaresta, mikä vasemmalla näkyy
- kauppalaan. Sieltä löydätte luolasta, jonka suu on melkein kokonaan
- kätkössä, pienen lapsen. Eräs konna on kätkenyt sen sinne ja toinen
- konna, joka on edellisestä riippuva, on ilmoittanut asian teille.
- Turhaa on, että koetatte meitä kuulustella. Saatuanne tämän kirjeen,
- olemme jo lähteneet Stralsundista, jonne sitäpaitsi olemme väärällä
- passilla saapuneet.
-
-                                        Hyvää tarkoittava konna."
-
-Kestipä kauan, ennenkuin Harald lakkasi pitelemästä polttavaa otsaansa
-ja kykeni jatkamaan lukemista:
-
- "Tutkittuamme kauan tuota kivisärkkää, löysimme vihdoin luolan ja sen
- perimmäisestä päästä noin kahden vuoden ikäisen poikalapsen, jonka
- kädet olivat sidotut ja suu tukittu liinalla, jotta sen itkua ei
- kuultaisi. Näin avuttomana sinä makasit siinä, sillä sinä oletkin, oma
- Haraldini, löytölapsi.
-
- Kaikki Rügenissä tiesivät, että olit kasvattipoikamme. Yhdelle minä
- kuitenkin pilanpäiten ilmoitin sinut omaksi lapseksemme — ja se
- oli äidilleni. Alussa se oli vain leikintekoa, mutta vähitellen se
- muuttui täydeksi todeksi. Kirjeissään eukko näet ilmaisi niin suurta
- iloa, etten malttanut sitä häneltä riistää. Ja kun isäsi kuoltua —
- anna anteeksi, että häntä siksi nimitän — muutin takaisin Suomeen,
- niin annoin sinun täällä käydä omasta pojastani, ja kun sinä kasvoit
- hyvin hitaasti, niin et myöskään ollut liian iso sen ikäiseksi, minkä
- sanoin sinun olevan. Eivät edes seurakunnan papit tietäneet, miten
- asian laita oikeastaan oli, sillä niille minä ilmoitin kadottaneeni
- sinun kastetodistuksesi, eivätkä he asiaa sen pitemmälti tutkineet.
- Tämä petos oli synti, mutta minä tein sen rakkaudesta sinuun. Toivon
- Jumalan antavan sen minulle anteeksi.
-
- Oletko, Harald, koskaan tiennyt että vasemman olkapääsi alapuolella on
- lähellä käsivartta ihoon poltettujen kirjainten arpi? Se on tapahtunut
- jo ennenkuin tulit meille ja nuo kaksi kirjainta, kaksi suurta H.
- H:ta, luultavasti vieläkin näkyvät. Ehkä Jumalan avulla niistä voit
- saada selkoa syntymäperästäsi.
-
- Tässä seuraa muutamia todistuksia, joista näet että olen puhunut
- totta. Jotkut nimet ovat niin nuorten henkilöitten kirjoittamia, että
- niiden omistajat vielä lienevät elossa.
-
- Ja nyt hyvästi, oma rakas Haraldini. Olen rakastanut sinua niinkuin
- omaa poikaani ja sen sinä myös olet ansainnut, koska aina olet ollut
- taipuvainen hyvään. Jumala vast'edeskin varjelkoon sinua kiusauksista,
- vaaroista ja rikoksista.
-
- Erään asian olin unohtamaisillani. Määräsimme uudenvuodenaaton sinun
- syntymäpäiväksesi, mutta luultavasti olet puolitoista vuotta vanhempi.
-
- Ole onnellinen, Haraldini!
-
-                                                  Kasvatusäitisi."
-
-
-Voi sattua, että ihminen tärkeinä hetkinä, onnettomuuksien ja suurien
-elämänmuutoksien sattuessa osoittaa ihmeellistä levollisuutta, mikä
-ei riipu huolettomuudesta eikä piittaamattomuudesta, vaan on jotakin
-vallan toista. Se on Jumalan kylvämä hyvä siemen, joka kantaa meissä
-runsaan hedelmän.
-
-Harald otti peilin ja tutki sen avulla olkapäätänsä. Lähellä kainaloa
-hän jotenkin selvästi saattoi erottaa kirjaimet. Hän ei ennen ollut
-niitä nähnyt, oli vain tiennyt, että siinä oli arpi, eikä mitään muuta.
-
-Nyt hänen mieleensä muistui, mitä pastori Ortman oli kertonut
-Stellasta. Kumpaisessakin heissä oli siis samat kirjaimet, joita
-heillä luultavasti ei ollut syntyessään, vaan jotka oli jälestäpäin
-piirretty. Haraldia alkoi pöyristyttää, eikä häntä enää ihmetyttänyt,
-miksi hän ei rakastunut Stellaan, vaan Ireneen. Teemme hänelle
-kuitenkin väärin, jos sanomme, että hän täyttä totta oli tuota
-oudoksunut, sillä olihan Irene niinkuin osa hänen sielustaan.
-Kuitenkin hän muisti mitä oli puhunut Erkin kanssa silloin, kun Irene
-ja Stella ensimäisen kerran tapasivat toisensa. Olihan hän sanonut
-pitävänsä Stellasta kuin sisaresta, myöntäen kuitenkin, että hän ehkä,
-ellei olisi tutustunut Ireneen, olisi voinut rakastua häneen. Nyt
-hän sydämestänsä kiitti Jumalaa, joka ei sallinut sellaisen kauhean
-onnettomuuden tapahtua.
-
-Näinä viimeisinä päivinä oli ollut hetkiä, jolloin hän oli kironnut
-rakkautensa Ireneenkin. Nyt hän ei enää sitä tehnyt. Vaikka se
-tuottikin hänelle tuskaa, että hän tiesi väärinkäyttäneensä tuon
-rakkauden, niin hän kuitenkin kiitti Jumalaa sen todellisuudesta.
-
-Monenlaisia ajatuksia liikkui hänen mielessään. Ensin ne olivat
-selviä ja koossa pysyviä, mutta muuttuivat vähitellen hajanaisiksi ja
-epäselviksi. Hän tunsi halua katsella pilviä ja sinistä taivasta ja
-sammutti kynttilän, siirtyen ikkunan viereen istumaan.
-
-Päivällä oli ollut suoja, joten oli hiukan satanutkin, mutta
-illemmällä pilvet alkoivat hajaantua ja nyt yösydännä oli taivas
-kirkas ja tähtiä täynnä. Tähtien kirkas valo tuotti lepoa Haraldin
-sielulle ja hänestä ne tuntuivat vanhoilta tuttavilta.
-
-Hänen tuli paha olla nähdessään toisen tähden toisensa perästä
-himmenevän; vielä ei hän olisi antanut päivän koittaa. Mutta samassa
-hän naurahti, kun huomasi erehdyksensä. Kuu, joka oli vähenemässä,
-oli noussut ja siitä kävi Haraldille selväksi, miksi kaikki pienemmät
-tähdet olivat kadonneet. Hän ryhtyi katselemaan kuuta, mutta koska
-se hänen mielestänsä ei korvannut noita pieniä tähtiä, jotka se
-valollaan oli saanut vaalenemaan, niin hän loi silmänsä kauniiseen
-Kalevanmiekkaan ja sai siitä lohdutusta. Tuntuipa ikäänkuin se olisi
-ymmärtänyt, mitä hän ajatteli ja mitkä surut painoivat hänen mieltänsä.
-
-Vaikea on sanoa, kuinka kauvan hän näin oli istunut akkunan ääressä
-tähtitaivasta ihaillen, kun häntä äkkiä häirittiin.
-
-Hän näki pihalla häämöttävän jotakin valkoista.
-
-
-
-
-XVI.
-
-LÄNTINEN SIIPIRAKENNUS.
-
-
-Kuusta näkyi vain kolmasosa ja sitäkin peitti juuri hopeainen
-pilvenhattara. Harald saattoi siis hyvin epäselvästi erottaa, mitä
-tuolla alhaalla pihalla liikkui, mutta siitäkin vähästä hän tuli
-vakuutetuksi, että hän kerran ennenkin oli nähnyt saman näyn. Kaikki
-hänen haaveensa haihtuivat ja tuossa tuokiossa hän jälleen muuttui
-teräväjärkiseksi ja toimeliaaksi mieheksi.
-
-Hän näki haamun avaavan läntisen siipirakennuksen oven ja luuli
-kuulevansa lukon rasahtavan. Kun hän oli kuullut, että tuo rakennus
-oli asumaton, niin tämä seikka herätti hänessä mitä suurinta huomiota.
-Hän pukeutui päällystakkiinsa, varustautui metsästyspuukolla ja
-pistoolilla ja pistettyään pieneen salalyhtyynsä tulen, riensi hiljaa
-ullakolle. Tällä kertaa hän ei tuntenut mitään pelkoa, joten ei
-kaivannut väkijuomiakaan kiihottimeksi.
-
-Tultuaan pienestä ovesta ullakolle, hän pysähtyi v. Nitin oven taakse
-kuuntelemaan. Sieltä ei kuulunut hiiskaustakaan. Hän avasi oven. Huone
-oli tyhjä.
-
-Mutta mitä tietä herra v. Nit oli päässyt ulos?
-
-Harald luotti tarkkaan kuuloonsa ja tiesi, ettei hän ollut mennyt
-tavallista tietä porstuan oven kautta. Taikka olikohan hän ollut
-poissa illasta asti? Oli miten oli, niin Harald kuitenkin päätti
-seurata hänen jälkiänsä ja oli juuri menemäisillään alas porstuaan,
-kun huomasi seinässä aukon, jota ei ollut ennen nähnyt. Se oli pienen
-ikkunan kokoinen ja oli luultavasti osa siitä salaikkunasta, joka oli
-samassa rivissä kuin von Nitin huoneen kaksi ikkunaa. Tämä sala-ikkuna
-olisi siis avattava. Harald meni sitä tutkimaan ja huomasi niin
-olevan. Aukkoa ei näkynyt ullakolle, koska taajasti suljettava luukku,
-jota ei voinut seinästä erottaa, esti sitä näkemästä.
-
-Ikkunan pielessä riippui kahdesta rautakoukusta köysitikkaat. Harald
-tutki niitä ja ne näyttivät kestävän. Tämä tie olisikin ehkä mukavampi
-kuin porstuan ovi, joka kaikesta varovaisuudesta huolimatta aina
-rasahti. Varovasti hän astui köysitikkaille.
-
-Saapuessaan läntisen siipirakennuksen ovelle, hän ilokseen
-huomasi, että avain oli lukossa. Koska tämä ovi oli vastapäätä
-sitä päärakennuksen päätyä, jossa paitsi Haraldin omaa ikkunaa ei
-ollut muuta kuin salaikkunoita ja hänen siis ei tarvinnut peljätä
-urkkijoita, niin hän hätäilemättä jäi tutkimaan avainta. Se oli hyvin
-kirkas, joten näki, että sitä oli usein käytetty.
-
-Tultuaan oven sisäpuolelle, Harald oli kahdenvaiheilla, jäisikö siihen
-haamua odottamaan, vai astuisiko eteenpäin. Kun jälkimäinen oli
-hänestä mieluisampaa, mutta kun hän samalla pelkäsi joutuvansa tänne
-suljetuksi, niin ettei enään pääsisikään takaisin ulkoilmaan, niin
-hän koetteli, eikö ovi sisäpuoleltakin olisi suljettava. Näytti niin
-olevan ja nyt hän väänsi oven lukkoon, saadakseen haamun valtaansa.
-Sitten hän alkoi katsella ympärillensä, minnepäin oikeastansa olisi
-käännyttävä.
-
-Hänen edessänsä oli käytävä, joka kulki pitkin rakennuksen pituutta,
-ollen sen keskivälissä. Kummallakin puolella oli kuusi ylösmentävää,
-joista kukin vei eri huoneeseen. Tässä oli jotakin kasarmin tapaista,
-paitsi että kasarmissa jokaisella eri huoneella ei ole erityistä
-pientä käytävää, joka yhtyy suureen. Nämä pikkukäytävät kohosivat
-ylöspäin, muodostaen jotensakin jyrkän mäen. Harala ajatteli, että
-tämä pitkä käytävä kummallisine, kahteentoista eri huoneeseen
-kohoavine pikkukäytävineen päivällä näyttäisi oikein komealta, mutta
-näin yönaikana se teki todellakin kamalan vaikutuksen. Kuitenkaan
-hän ei säikähtänyt, poikkesi vain yhteen noista pikkukäytävistä,
-yrittämään sopisiko ulko-oven avain tämänkin huoneen lukkoon. Tästä
-huomaa selvästi, että Haraldin luottamus hyvään onneensa tämän yön
-kuluessa oli melkoisesti paisunut, kun hän saattoi edes ajatella
-jotakin niin hullua, kuin että ison oven avain olisi tähän sopinut.
-Huomatessaan, ettei se käynytkään, hän naurahti omaa tyhmyyttään ja
-alkoi voimainsa takaa painaa ovea. Se aukeni kamalalla jysähdyksellä,
-johon kaiku pitkästä käytävästä vastasi.
-
-Hän seisoi kohtalaisen isossa huoneessa, joka oli täynnä vanhoja
-huonekaluromuja, joihin sekä kuu että salalyhty loivat kummallisen
-valon. Nopeasti hän poistui täältä ja meni yrittämään toiselle,
-pääkäytävän vastakkaisella puolella olevalle ovelle. Tämäkin ovi
-antoi myöten ja hän astui samallaiseen huoneeseen kuin edellinenkin
-oli. Kun kuu ei paistanut tänne, niin hän lyhdyllään tarkasti tutki
-kaikki paikat. Muuta täälläkään ei ollut kuin ränstyneitä huonekaluja
-ja kaikellaista vanhaa romua. Vieläkin hänen teki mieli yrittää ja
-umpimähkään hän kuun puoleiselta puolelta valitsi viidennen oven.
-
-Tämä ovi kesti paremmin hänen ponnistuksensa, mutta se vain kiihotti
-Haraldia. Viimein hän pani kaikki voimansa liikkeelle ja jotensakin
-luja lukko lohkesi puusta. Kovasti rämähtäen ovi lensi selälleen.
-
-Tämä huone oli kalustettu samaan tapaan kuin kaksi edellistäkin ja
-nolostuneena Harald aikoi poistua, kun kuun heittämä varjo antoi
-hänelle aihetta tutkia muutamien päälletysten kasattujen tuolien alla
-olevaa esinettä.
-
-Se oli neljä-osastoinen ruoankannin. Alimmaisessa osastossa oli
-ryynipuuroa kastekkeen kanssa, sen päällä olevassa kalahakkelusta,
-kolmannessa linnunpaistia ja neljännessä jonkun jälkiruoan tähteitä,
-jota Harald luuli vasikkahyytelöksi. Aivan varmaan hän ei voinut sitä
-siksi sanoa, koska ei ollut sanottavasti perehtynyt siihen kemian
-lajiin jota keittiössä kysytään, ja koska sitä paitse kysymyksessä
-olevat ruokalajit olivat jo vähän pilaantuneetkin. Sen hän kumminkin
-huomasi, että tämä ei ollut ollut mikään huono päivällinen ja että
-herkkusuullakin olisi ollut syytä olla siihen tyytyväinen. Harald
-luuli muistavansa, että hän noin viikko takaperin päärakennuksessa
-oli syönyt tällaisen päivällisen. Vai täällä kylmillään olevassa
-rakennuksessakin siis on ruokaa tarjona, hän ajatteli. Sen hän
-kumminkin huomasi, ettei syöjällä näyttänyt olleen hyvää ruokahalua,
-taikka kentiesi hänelle ei ollut sitä tarpeeksi annettu.
-
-Ruoankantimen vierestä hän löysi pienen viinipullonkin. Maistaessansa
-hän huomasi viinin olevan vanhaa ja hyvää, ehkäpä liiaksi vedellä
-sekoitettua. Pullon hän vei muassansa muistoksi.
-
-Muuten hän tutki huoneen hyvin tarkasti, toivoen löytävänsä lasku-oven
-tai jotakin muuta salaperäistä. Mutta kun se ei onnistunut, niin hän
-istahti huojuvalle sohvalle ja alkoi miettiä mitä nyt olisi tehtävänä
-ja minnepäin käännyttävä.
-
-Silloin hän luuli kuulevansa kaukaista ääntä, ikäänkuin jotain surkeaa
-puhetta. Tuo ääni oli niin heikkoa, ettei kukaan muu kuin Harald olisi
-sitä kuullut. Eikä edes hänkään ollut aivan varma asiasta, mutta jos
-se todellakin oli ihmisen ääni, niin se tuntui nousevan lattian alta.
-Mutta kuinka hän sinne pääsisi?
-
-Hän laskeutui jälleen isoon käytävään ja käveli sen päähän asti. Tässä
-oli maalatut ikkunat, yksi oikealla ja toinen vasemmalla. Hän ryhtyi
-heti tutkimaan vasemmanpuolista, joka samoin kuin oikeanpuolinenkin
-oli taajaan koristettu napeilla ja muilla koristeilla, jotka kaikki
-olivat vain maalattuja. Ilman aikojaan hän alkoi painaa jokaista
-tuollaista nappia, eikä hän ollutkaan monta koettanut, ennenkuin
-sattui yhteen, joka oli vaskea, vaikka se oli ihan toisten näköinen.
-Hänen sitä painaessaan ovi taikka ikkuna meni hänen hämmästyksekseen
-kiinni, se kun oli ollut vähän raollaan, vaikka hän sen nyt vasta
-huomasi, kun se oli jo liian myöhäistä.
-
-Häntä harmitti, että hän niin sanoaksensa oli laskenut voiton
-käsistään. Metsästyspuukollaan hän löi napin viereen ja ilokseen
-huomasi, ettei hänen edessänsä ollut kiviseinä, vaan ulkopuolelta
-kalkittu ovi Puukollaan hän nyt moniaita kertoja löi seinään,
-saadakseen napin irti, ja toisinaan niin syvään, että puukko vartta
-myöten tunkeutui puuhun. Hänen hetken aikaa noin jatkettuaan, nappi
-lähtikin irti, josta seurasi, että ovi paukahti auki, satuttaen
-häntä kovasti rintaan. Tämä tapahtui napista irroitetun potkaisimen
-vaikutuksesta.
-
-Nyt Harald näki edessään jotensakin kapean, mutkaisen käytävän, joka
-ei läheskään kulkenut niin jyrkästi alaspäin kuin nuo pikkukäytävät
-ylöspäin. Kummallisinta oli, että tämä tuntui vievän oikeaan, joten
-Harald siitä ymmärsi olevansa toisinaan aivan rakennuksen perustuksen
-ulkopuolella. Mutta kun käytävä yhä vain kääntyi oikeaan, niin hän
-luuli jälleen joutuneensa rakennuksen alle. Noin sadan kyynärän päässä
-tämä ympyränmuotoinen käytävä päättyi, antaaksensa tilaa kahdelle
-tikapuulle, joista toinen vei ylös-, toinen alaspäin.
-
-Niinkuin Herkules tiehaaraan, jäi Haraldkin tähän seisomaan, ja
-melkeinpä häntä vähän peloitti laskeutua niin syvään, että näkemänsä
-haamu, josta hän ei tiennyt missä se oli, helposti voisi vuorostansa
-teljetä hänet maan alle, mikä ei suinkaan olisi hauskaa.
-
-Tekisimme Haraldille vääryyttä, jos luulisimme tuota pelkoa kauvan
-kestäneen. Hänen halunsa tunkeutua yhä eteenpäin karkoitti kaikki muut
-tunteet. Mutta kumpia tikapuita hän alkaisi astua? Tämä kapea käytävä
-oli jo laskeutunut siksi syvään, ettei ääni, jonka hän oli ollut
-kuulevinaan, olisi voinut kuulua sitä syvemmältä. Siinä arvellessaan
-hän jälleen kuuli puhetta ja nyt paljoa selvemmin kuin edellisellä
-kerralla. Oli hyvin vaikea tietää, kuuluiko ääni ylhäältä vaiko
-alhaalta, sillä kaiku näissä maanalaisissa käytävissä voi helposti
-pettää korvaa. Hän päätti siis umpimähkään ensin koettaa toisia
-tikapuita ja, ellei hänen yrityksensä onnistuisi, sitten toisia. Hän
-valitsi alaspäin johtavat tikapuut, mutta jottei antaisi kenellekään
-tilaisuutta käyttää toisia tikapuita pakenemiseen, Harald tarkemmin
-tutki niitä ja huomasi niiden olevan irti otettavat. Sen hän hyvin
-varovasti tekikin, asettaen ne alaspäin laskeutuvien tikapuitten
-viereen, koska niille ei ollut mutkaisessa käytävässä tilaa. Ja nyt
-hän oli varma siitä, ettei kukaan uskaltaisi kahdeksan kyynärän
-korkeudelta hypätä alas, yhtä vähän kuin kukaan ilman tikapuita
-pääsisi sinne ylös.
-
-Ryhdyttyään tällaisiin varokeinoihin, Harald rohkeasti laskeutui
-alaspäin ja saapui pian soikeaan, kaarevakattoiseen huoneeseen.
-Se oli ihan tyhjä ja kostea maa oli siinä lattiana. Ensin hän oli
-pitänyt sitä maanalaisena käytävänä, mutta pian hän huomasi sen
-pikemmin kellariksi. Jos siinä oli perää, mitä muutamat väittivät,
-että Ristilän läheisyydessä ennen muinoin oli ollut luostari, niin
-tämä luultavasti oli joku sen hautaholveista, josta ihmisen luut
-ja ruumisarkut oli tyhjennetty. Tätä Harald ei kuitenkaan joutanut
-tarkemmin tutkimaan, koska yhä selvemmin alkoi kuulua ihmisääniä. Hän
-astui peremmälle huoneeseen ja näki oikeanpuolisessa seinässä oven,
-joka oli jätetty auki. Hän kuunteli, mutta ei kuullut mitään. Tuosta
-ovesta hän tuli pieneen käytävään, joka, samoin kuin maan päällä
-olevat pikkukäytävätkin, kohosi ylöspäin. Hän astui hiljaa eteenpäin
-ja tuli toiselle ovelle, jonka oli juuri avaamaisillaan, kun hän
-yht'äkkiä, ollessaan aivan perillä, säpsähti ikäänkuin sähköiskun
-kohtaamana.
-
-Heleä naisen ääni kuului vaikeroitsevan:
-
-— Ette vastaa mitään. Annatte minun siis kauhealla tavalla kuolla
-tänne nälkään. Te ette tahdo minua pelastaa. Arvelette, ettette
-uskalla. Oi, kuinka olettekin julma!
-
-Oltuaan hetken vaiti, ääni jatkoi:
-
-— Ja kuitenkin kiitän teitä, että salaa olette hiipinyt tänne, kiitän
-noista muutamista korpuista, jotka toitte, sekä pienestä vesitilkasta.
-Eikö ihminen olekin kurja olento! Niin kauan kun minulla täällä oli
-yltäkylläisesti ruokaa ja juomaa, en saattanut olla niitä maistamatta,
-vaikka tiesin surkean elämäni siten pitkistyvän... kuitenkin melkein
-olisin suonut, ettei minulle olisi tuotu ravintoaineita... ja nyt kun
-olen tuomittu kuolemaan nälkään, nyt kun jo olen puolikuollut, nyt
-iloitsen muutamasta korpunmurusesta ja vesitilkasta. Oi, Jumala, opeta
-minua kärsivällisyyteen, opeta minua nälän tuskissakin ylistämään
-sinua!
-
-Miehen ääni kuului nyt kysyvän:
-
-— Onko hän todellakin täyttänyt uhkauksensa, eikö hän ole käynyt
-täällä sitten kun hän vei pois ruoan ja viinin?
-
-— Yhden kerran hän kävi, se oli luultavasti viime yönä... vaikka
-mitenkäpä minä tiedän erottaa yön päivästä? Silloin minä polvillani
-kerjäsin häneltä ruokaa, mutta tuo julmuri vain nauroi, sanoen
-käyvänsä nyt viimeisen kerran minua katsomassa, nauttiakseen
-tuskistani. Oikein hän on pahahenki ihmisen haahmossa!... Mutta
-mitä te itkette... häneen verraten olette kuin enkeli. Paras olette
-kaikista, mitä olen nähnyt tässä elävän ihmisen haudassa.
-
-— Paras lienen, koska ette ole nähnyt muita kuin minut ja hänet.
-Teette minusta vain pilaa.
-
-— En tee pilaa; ettekö olisi enkeli hänen rinnallaan... hän on ilkeä
-ja julma, te taas hyvä luonnostanne, ehkäpä heikko ja pelkurimainen...
-Taikka kentiesi ette sitä olekaan, ehkä kuitenkin tahdotte minut
-pelastaa ja saattaa päivän valoon... Pudistatte päätänne... jo
-ymmärrän... ette uskalla. Luulette hänen kostonhimonsa olevan niin
-suuren, ettei hän armahtaisi itseänsäkään, saattaaksensa turmioon sen,
-joka uskaltaisi ehkäistä hänen pahoja juoniansa.
-
-— Niin luulenkin. Minä joutuisin silloin hautaan, joka olisi tätä
-tuhat kertaa julmempi. Minun täytyy ajatella itseänikin.
-
-— Mutta entä jos erehdytte? Voisimmehan paeta ja kerjäämällä elättää
-itseämme, eikö totta? Ja te tekisitte hyvän työn, joka poistaisi
-suuren syntivelan omastatunnostanne? Eikö niin olisi parempi?
-
-Vastausta ei tullut, sillä hyvä ja paha taistelivat keskenänsä.
-Paha pääsi kuitenkin voitolle, niinkuin heikossa ihmisluonnossa
-tavallisesti tapahtuu, ja mies kuului vastaavan:
-
-— En uskalla viipyä kauemmin. Jos joku onnellinen, aavistamaton
-sattumus voi teitä auttaa, niin olkoon niin.
-
-Minä en voi sitä tehdä.
-
-Näin sanoen hän tarttui avaimeen, jättääksensä ainaiseksi sen,
-joka oli tuomittu nälkään. Hän oli tuntenut, kuinka kovaa oli
-taistelu pahan ja hyvän välillä, eikä hän enää olisi tahtonut sitä
-kokea... tahtoipa hän kokonaan estää hyvän sydämessänsä pääsemästä
-mahdollisesti voitolle.
-
-
-
-
-XVII.
-
-MAANALAISESSA KOPISSA.
-
-
-Mutta samassa ovi avattiin ulkoapäin ja Harald astui sisään.
-
-— Jää tänne, huusi hän, tuupaten herra v. Nitiä edellään ovelta,
-jää hetkeksi odottamaan, että näet tuon onnellisen, aavistamattoman
-sattuman käyvän toteen, jota äsken mainitsit. Taikka jää makaamaan
-siihen, mihin kaaduit. Vahinko ei suinkaan ole suuri.
-
-Kädet nyrkissä ja suu vaahdossa oli v. Nit tiedottomana kaatunut
-kovalle kivilattialle, Haraldin kiinnittämättä häneen sen enempää
-huomiota.
-
-Huone oli noin kolme metriä pitkä, kaksi metriä leveä ja korkea. Muita
-huonekaluja siinä ei ollut kuin vuode ja tuoli, pieni siirrettävä
-rautakamiini ja palava lamppu. Seinään oli taottu rautakahleet, joihin
-nainen kuin kahlekoira oli oikeasta kädestään kytketty. Kahleet
-olivat kuitenkin niin pitkät, että hän pääsi ovelle asti ja vielä sen
-ulkopuolellekin.
-
-Nainen näytti tuskin olevan yli neljänkymmenen. Hän oli vielä
-ihmeen kaunis, sillä hänen kauneutensa näkyi olevan sitä laatua,
-johon ikävuodet yhtä vähän kuin kärsimykset ja surut sanottavasti
-vaikuttavat. Hänen tukkansa, joka ennen oli ollut musta, oli kuitenkin
-muuttunut harmaaksi.
-
-— Hän silmäili Haraldia katseella, jossa ei kuvastunut mitään pelkoa,
-pikemmin ihastusta, ja sanoi:
-
-— Olet kai hyvä ja laupias henki. Olet niin rakkaan miesvainajani
-näköinen, että ehkä oletkin hänen henkensä. Sellainen kuin sinä hän
-oli nuorena.
-
-— En ole mikään henki, vaan ihminen, joka olen auttava sinut pois
-täältä taikka sinun kanssasi kuoleva tänne nälkään.
-
-— Mikä on nimesi?
-
-— Minua nimitetään Harald Thalbergiksi.
-
-— Vai hän sinä olet. Tuo, joka tuossa makaa, on sinusta kertonut. Olet
-rohkea nuorukainen... kuinka olet päässyt tänne?
-
-— En tiedä, mutta kyllä silti osaan täältä ulos.
-
-— Ja vietkö minut muassasi?
-
-— Vien.
-
-— Vai viet minut täältä, tuonne ulos, ulos, jossa päivällä aurinko
-paistaa taivaalla ja yöllä kuu ja tähdet! Vietkö todellakin? Kunpa et
-vain valehtelisi?
-
-— Kuinka minä täällä voisin valehdella!
-
-— Et valehtele, mutta sinä teet minut hulluksi! Oi, pääsenkö
-todellakin vielä ulos kuuntelemaan lintujen liverryksiä ja
-kirkonkellojen kuminaa, joka on rauhoittava sydäntäni! Metsän raitis
-tuoksu on minua virkistävä ja ihanat muistot tuudittelevat sieluni
-suloiseen lepoon... Mutta tiedätkö, kuka olen?
-
-— Olet onneton, joka tarvitset apua.
-
-— Oi, Jumalani, johon vielä luotan, vaikka olet sallinut minun joutua
-tällaiseen kurjuuteen, jota rakastan, siitä huolimatta, että niin
-monta kauheaa vuotta olen täällä kitunut... oi, Jumalani, älä salli
-turhan toivon minua pettää! Anna hänen tuossa saattaa minut tästä
-pimeästä asunnosta... Mutta osaatko edes täältä tien?
-
-— Luulen osaavani. Ellen minä osaa, niin hän, joka tuossa makaa, on
-minua neuvova.
-
-— Hän ei tahdo sitä tehdä.
-
-— Hänen täytyy. Mutta tulen minä ilman häntäkin toimeen.
-
-— Tiedätkö kuka olen?
-
-— Ehkä kreivi Henningin puoliso?
-
-— Tiedätkö ketä vastustat, viemällä minut täältä? Hän on häijy ja
-mahtava mies.
-
-— Joskus täytyy pimeyden väistää vaikeutta. Olkoonpa vaikka mahtavampi
-kuin itse piru, joka on hänen sukulaisensa, niin olen voittava sekä
-hänet että kaikki hänen liittolaisensa. Hänellä on ehkä enemmän
-syytä peljätä minua kuin minun häntä... Ja nyt koetan päästää sinut
-kahleistasi.
-
-Näin sanoen hän seinästä riuhtaisi irti kahleet, jotka niin monta
-vuotta olivat vastustaneet naisen ponnistuksia.
-
-— Nyt huomaan olevani vapaa ja että täyttä totta aijot viedä minut
-täältä. Nyt vasta oikein sen käsitän. Mutta mihin minut viet?
-
-— Vien sinut Ristilän päärakennukseen, omaan ullakkohuoneeseeni?
-
-— Samanko katon alle kuin vapaaherra?
-
-— Sinne juuri.
-
-— Viet minut sinne, jota kaikista paikoista maan päällä eniten
-kammoon. Mutta näytäthän niin voimakkaalta, tyyneltä ja luottamusta
-herättävältä, että uskallan seurata minne tahansa vietkin... Mutta
-tämä tässä, mitenkä hänen käy?
-
-— Hänet teljeän tänne... kuitenkin vain huomiseksi.
-
-— Se on oikein, ettette häntä kauvemmin kiusaa. Sillä näistä kahdesta
-hänellä kuitenkin oli laupiaampi sydän.
-
-— Voi, älkää jättäkö minua tänne, rukoili v. Nit, joka jo oli vironnut
-pyörryksistänsä, ehkä ei yksikään ihminen enään tule täällä käymään,
-niin että minun täytyy kuolla tänne nälkään. Ja jos pidätte sananne ja
-tulettekin huomenna minua noutamaan, niin ajatelkaa, että yksi ainoa
-yökin on täällä kauhea. Varmaankin se minut tappaisi.
-
-— Yhteisen turvallisuutemme tähden sinun täytyy jäädä yhdeksi yöksi
-tähän huoneeseen, jossa oman turvallisuutesi takia annoit toisen
-ihmisen sekä yöt että päivät kitua monta kauheaa vuotta. Teenkö
-mielestäsi sinulle mitään vääryyttä?
-
-Herra v. Nit yritti pyrkiä pakoon, mutta Harald sen huomasi ja lyödä
-läimähytti häntä olkapäälle, jotta lyhyt ja paksu mies meni miltei
-kaksinkerroin, huutaen surkeita äänellä:
-
-— Älkää minua pahoin pidelkö, olenhan tykkänään teidän vallassanne.
-Minä olen vanha ja aseeton, te nuori, väkevä ja aseellinen. Taistelu
-ei voisi tulla kysymykseenkään.
-
-Säästääksensä v. Nitiä ryhtymästä useampiin karkuyrityksiin, Harald
-siirsi oven eteen tuolin ja asettui sille istumaan. Herra v. Nit
-huomasi, ettei tässä auttanut mikään ja sanoi:
-
-— No, lupaan siis jäädä tänne ja toivon, että myös te puolestanne
-pysytte sanassanne. Käyköön siellä maan päällä kuinka tahansa, parempi
-se kuin menehtyminen täällä.
-
-— Onko tämä mies jollakin tapaa vaikuttanut teidän kohtaloonne? kysyi
-Harald, kreivittäreen kääntyen.
-
-— On, hän on ollut lankoni, vapaaherra Henningin kätyrinä. Se on
-surullinen juttu, jota ei voisi luulla todeksikaan, ja kuitenkin siinä
-on perää.
-
-— Vast'edes saan ehkä joskus kuulla sen omasta suustanne, rouva
-kreivitär.
-
-— Voi, kuinka tuo kreivitär-nimitys loukkaa korvaani! Kiduttajanikin
-joskus käytti sitä, tehdäkseen minusta pilkkaa. Älkää minua enää siksi
-nimittäkö, kutsukaa vain sinuksi... se kuuluu tuttavallisemmalta
-ja vilpittömämmältä. Kun on elänyt neljätoista vuotta maan alla
-ja kokenut mitä minäkin olen saanut kokea, ei tuollaisia korkeita
-arvonimiä enää voi pitää omanansa... Mitä sinä äsken sanoitkaan,
-Harald... sehän on nimesi. Kas, nyt minä sen muistan. Sanoit toivovasi
-kuulla joskus elämäkertani omasta suustani. Ymmärrän kyllä, että
-tahtoisit viedä minut niin pian kuin mahdollista näistä kosteista
-holveista ja käytävistä, mutta anna minun viipyä niin kauan, että
-lyhyesti ennätän kertoa elämäni vaiheet. Eihän tämä vankeuteni
-voi olla minusta mieluista... sen sinä hyvin ymmärrät... mutta
-ajattelenpa, että ehkä kuolen ilosta, päästessäni täältä ulkoilmaan...
-ja silloin surullinen elämäni tarina jäisi kertomatta... Ja vaikka
-en kuolisikaan ilosta, niin voisihan jotakin muuta tapahtua, joka
-ainaiseksi sulkisi suuni... Ja mistäpä löytäisinkään sopivamman paikan
-kertoakseni tuskistani kuin tämän, jossa seinät ovat todistajinani ja
-vieläpä tämä mieskin, joka tällä ratkaisevalla hetkellä ei uskaltane
-kieltää sitä, minkä hän tietää yhtä hyvin kuin minäkin...
-
-Tässä keskeytti hänet herra v. Nit, joka niin hiljaa kuin olisi
-itsekseen puhunut, itseään soimaten sanoi:
-
-— Heikko kun on, hänellä ei kuitenkaan enään ole mitään syytä sitä
-kieltää. Mutta — jatkoi hän reippaammasti — ehkä jossakin suhteessa
-voin teitä auttaakin, oikaisemalla sellaisia kohtia, joissa kentiesi
-erehdytte, koska en ole uskaltanut ilmoittaa teille totuutta, minä kun
-olen peljännyt tuota miestä, jonka kaikki liiaksikin hyvin tunnemme.
-
-— Kuuntelet kai mielelläsikin kertomustani? kysyi kreivitär. Harald
-nyökkäsi myöntäen ja edellinen kertoi seuraavan tarinan.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-KREIVITÄR HENNINGIN KERTOMUS.
-
-
-Surkeaa on, kun ihminen, äkkiä kohottuaan alhaisesta ja halvasta
-säädystä rikkauden ja korkean arvon kukkuloille, jälleen vaipuu
-onnettomuuteen, johon verrattuina halpa syntyperä ja epäsuosiolliset
-ulkonaiset suhteet eivät ole miksikään luettavat. Niin oli minun
-laitani.
-
-Isäni oli vain lukkarina tässä pitäjässä, vaikka häntä kutsuttiin
-kanttoriksi ja pidettiin herrana. Koska hän sitäpaitsi sen lisäksi,
-mitä oli saanut vanhemmiltaan periä, toimeliaisuudellaan oli
-päässyt jotenkin hyviin varoihin, niin hän eleli koko komeasti
-ja pidettiin häntä jonkinmoisessa arvossa, niin että hänet usein
-kutsuttiin parempiin herrastaloihin pitäjässä ja hän sai myös
-kunnian vastaanottaa säätyläisiä vieraikseen. Niiden joukossa, jotka
-ahkerammin meillä kävivät, oli nuori kreivi Henrik Henning, joka myös
-oli kaikista ylhäisin.
-
-Vaikka vasta kävin neljättätoista, puheli hän usein minun kanssani,
-sanoen olevan paljon hauskempaa puhua minun kanssani kahdenkesken
-kuin muitten kuullen. Samoin oli minunkin laitani, vaikka tuskin sitä
-ymmärsin.
-
-Isäni rupesi vähitellen aavistamaan, että kreivin alinomaiset
-vierailut tapahtuivat minun tähteni ja kreivin pidellessä kerran
-kättäni ja minua suudellessa, hän astui sisään ja vihastui kovasti.
-Vakavasti hän alkoi nuhdella kreiviä tällaisten rakkaudenosoitusten
-sopimattomuudesta tyttöä kohtaan, joka oli niin paljon alhaisempaa
-säätyä kuin hän. Niillä isäni väitti kreivin vain sitä tarkoittavan,
-että saisi vietellyksi kokemattoman lapsen, joka olisi ansainnut
-paremmankin kohtalon, hän kun oli hyvä tyttö ja aina oli osoittanut
-vanhemmilleen rakkautta, kuuliaisuutta ja kunnioitusta, niin ettei
-heillä ollut mitään syytä häntä moittia. Sitäpaitsi — lisäsi isä —
-nuo vanhemmat, Jumalan kiitos, olivat siksi varakkaita, ettei heidän
-puutteen pakottaminakaan tarvitsisi heittää tytärtään viettelijän
-syliin.
-
-Tähän kaikkeen kreivi hyvin nöyrästi vastasi, ettei hänen
-tarkoituksensa suinkaan ollut se, joksi isäni sitä epäili,
-ja pyysi nyt minua vaimokseen. Isäni väitteisiin hän vastasi
-halveksivansa sydämen asioissa kaikenlaista säätyeroitusta, jättäen
-isäni määrättäväksi, naisiko hän minut kohta vai tulisinko ensin
-lähetettäväksi johonkin koululaitokseen. Isäni arveli, että tulevalta
-kreivittäreltä vaadittaisiin myös sivistystä, että hän kykenisi
-sellaisena esiintymään, ja valitsi siis jälkimäisen ehdotuksen. Minut
-siis lähetettiin parhaimpaan koululaitokseen Turussa; kulungeista
-kreivi maksoi kaksi kolmattaosaa ja loput pyysi isäni suorittaa.
-Kouluaikana kreivi ei käynyt minua tervehtimässä näin usein kuin
-olisin suonut, mutta siitä huolimatta hänen rakkautensa pysyi
-entisellään. Kun kahden vuoden kuluttua pääsin kotiin joululomalle ja
-kreivin yhtä ja toista minulta kysellessä saatoin siihen vastata, niin
-oi, kuinka olin iloinen! Ja vielä iloisemmaksi tulin, kun hän sanoi
-pitävänsä minua jo tarpeeksi sivistyneenä ja että kouluaikani nyt oli
-päättynyt.
-
-Niin, hän ei ollut aikonut minua pettää, sillä jo viikkoa jälkeen
-loppiaisen vietettiin häämme. Miten saatoinkaan kuudentoistavuotiaana
-tuntea sellaista onnea! Koko olentoani hallitsi yksi ainoa tunne; se
-ei ollut kiitollisuutta, sillä sitä en ajatellutkaan, että kreivi oli
-minut tomusta korottanut; eikä se ollut ylpeyttä sen vuoksi, että
-kaikki minua luultavasti kadehtivat... ei, vaan koko olentoni huokui
-vain rakkautta. Vaikka olinkin maan päällä, tuntui ikäänkuin olisin
-ollut taivaassa.
-
-Onneni oli suurempi kuin rohkeimmissa unelmissani olisin voinut
-ajatella, mutta se vielä lisääntyi. Tulin äidiksi. Tuntui ikäänkuin
-minulla olisi ollut kaksi sydäntä, toisella rakastin yhtä hellästi
-kuin ennenkin miestäni, toisella pikku poikaani, Henrikiäni.
-
-Poikani ollessa noin puolen vuoden ikäinen, tapahtui jotakin, jota
-mieheni piti tarpeellisena, mutta minä... onnettomuutena. Kreivi
-Henrik Henningiä pidettiin yleensä hyvänä ja jalomielisenä miehenä.
-Eräs hänen tuttavistaan, joka oli köyhä ja jolla oli suuri perhe, tuli
-kerran pyytämään häntä auttamaan itseänsä. Asia oli sellainen, että
-hänellä Etelä-Ranskassa olisi ollut iso perintö nostettavana, mutta
-asianajajat osasivat niin hyvin metkuilla, ettei sitä luovutettukaan
-ja vaikeaksi olisi käräjöiminenkin näin kaukaa käynyt. Vieras pyysi
-nyt miestäni matkustamaan sinne, toivoen että hän kunnioitusta
-herättävällä esiintymisellään ehkä voisi vaikuttaa asianomaisiin.
-Toinen olisi näin rohkeasta pyynnöstä ehkä nauranut vierasta vasten
-silmiä, mutta mieheni piti sen aivan kohtuullisena ja lupasi ottaa
-hänen asiansa ajaaksensa.
-
-Rakkaudessani koetin esiintuoda kaikellaisia esteitä. Ottamatta
-ensinkään puheeksi, mitä tuo luultavasti aivan turha matka tulisi
-maksamaan, rupesin ehdottamaan, että hän antaisi vieraalle
-tarpeelliset matkarahat ja antaisi hänen itse lähteä Ranskaan.
-Tähän mieheni vastasi, että arvo ja korkea sääty enemmän kuin rahat
-vaikuttaisi petollisiin asianajajiin. Vaikka hän ei sitä minulle
-ilmoittanut, niin kuitenkin luulen että jonkinmoinen ylpeys, pikemmin
-kuin seikkailunhalu, kiihotti häntä tähän yritykseen. Hänen ylpeytensä
-oli aivan toista lajia kuin muitten ihmisten ja hän piti sen suurena
-onnena, että köyhä perhe, joka ei voinut häntä muulla palkita kuin
-rukoilemalla hänelle Jumalan siunausta, tällä tavoin oli kääntynyt
-hänen puoleensa. Pitipä hän suurena kunnianakin että hän, rikas mies,
-oli saanut tilaisuuden auttaa köyhää lähimäistänsä. Hän päätti siis
-lähteä matkalle, vieläpä lahjoitti köyhälle vieraalle rahojakin.
-
-Moni ehkä arvelee, että syyt tähän matkaan olivat jotensakin heikot,
-mutta siinä tapauksessa voi otaksua, että välttämätön kohtalo johti
-hänen askeleitaan.
-
-Nähdessäni, etteivät mitkään esteet häntä taivuttaneet, pyysin edes
-itse päästä mukaan, mutta hän huomautti minulle merimatkan vaaroista
-ja vaikeuksista tänä kylmänä vuodenaikana, varsinkin pikku lapseni
-tähden, josta en millään muotoa olisi tahtonut erota.
-
-Joulukuussa hän laivassa lähti matkalle ja minä jäin rannalle itkemään.
-
-Luulin sydämeni pakahtuvan, mutta aikaa voittaen tukahutin kyyneleeni
-ja aloin elää toivossa. Ensi avovesillä hän oli arvellut palaavansa
-jälleen kotiin. Huvittelin opettamalla pikku poikaani kävelemään ja
-olin mielissäni, kun hän jo rupesi puhettakin tavottelemaan.
-
-Aika kului ja toukokuu oli jo käsissä. Olin kyllä itsekseni arvellut,
-ettei hänen asiansa ottaisi niin kaikin puolin menestyäksensä
-kuin hän itse oli toivonut, mutta se, ettei häneltä vielä ollut
-tullut kirjettä, herätti minussa mitä suurinta levottomuutta. Hänen
-rakkauttansa minä en epäillyt, mutta olikohan hänelle tapahtunut joku
-kauhea ja aavistamaton onnettomuus?
-
-Lankoni, vapaaherra Arvid, ei antanut minulle mitään lohdutusta,
-pikemmin hän pahoilla aavistuksillaan teki asian vielä pahemmaksi.
-Kesäkuun loppupuolella oli epätoivoni kiihtynyt korkeimmilleen, niin
-että minua jo ruvettiin pitämään mielipuolena. Jälestäpäin olen saanut
-kuulla, että vapaaherra kiihotti tätä luuloa.
-
-Kaksi lääkäriä kävi minua tutkimassa. He ilmoittivat minussa olevan
-mielenvikaa, ja kun muutamat palkolliset todistivat, että toisinaan
-olin käyttäytynyt hurjasti ja väkivaltaisesti, erotettiin lapseni
-minusta ja minut lähetettiin Tukholman hourujenhoitolaitokseen.
-Kaikista rukouksistani ei ollut mitään apua ja vaikka koetin
-vakuuttaa, että minua vaivasi vain ääretön suru eikä mikään
-mielenvika, niin sitä ei oltu kuulevinaankaan... minut teljettiin kun
-teljettiinkin hullujenhuoneeseen. Ja kerron minä sen vieläkin: silloin
-en vielä ollut hullu, mutta kadotettuani sekä lapseni että vapauteni,
-minä vähitellen jouduin mielenhäiriöön.
-
-Olin ollut kahdeksan vuotta hullujenhuoneessa, milloin täydellä
-järjellä, milloin sekamielisenä, kun eräänä päivänä näin edessäni...
-mieheni. Luulisipa, että tästä äärettömästä ilosta olisin ainaiseksi
-menettänyt järkeni, mutta kävikin ihan päinvastoin ja pian jälleen
-olin mieheni kanssa rakkaassa Ristilässämme.
-
-Asia, minkä vuoksi hän lähti ulkomaalle, oli todellakin onnistunut.
-Suurin osa perinnöstä oli tuomittu maksettavaksi ja lähetetty Suomeen.
-Mutta paluumatkalla Marseillesta merirosvot ottivat hänet sekä koko
-laivan miehistön vangiksi. Algeria ei silloin vielä ollut Ranskan
-hallussa ja Välimerta oli hyvin vaarallinen purjehtia. Niinpä siis
-mieheni joutui kahdeksaksi vuodeksi orjaksi. Monta kirjettä hän oli
-lähettänyt sekä veljellensä että minulle, että tulisimme häntä sieltä
-lunastamaan, mutta arveli niiden joutuneen hukkaan ja sen luulon hän
-myös vei mukanansa hautaan. Vihdoin hän pääsi karkuun ja tuli Espanjan
-kautta Ranskaan ja Marseilleen, missä hänellä oli tuttavia, jotka
-varustivat hänet sekä rahoilla että vaatteilla.
-
-Muuan seikka kuitenkin katkeroitti uutta onneamme; pikku Henrikimme ei
-enään ollut elävien joukossa. Muutamia kuukausia sen jälkeen kun minut
-oli viety hullujenhuoneeseen, oli vapaaherra Arvid matkustanut Saksaan
-ja vienyt muassansa pikku poikamme, joka oli kuollut Lyypekissä,
-niinkuin lääkärin todistukset osoittivat. Ollen itse hyvin suora ja
-jalomielinen, ei miehelleni johtunut mieleenkään, että olisi voinut
-toisin tapahtua.
-
-Synnytin miehelleni vielä toisenkin lapsen, tytön, jolle annoimme
-nimeksi Helena. Mutta tätä onneamme ei pitkältä kestänyt. Vuoden
-kuluttua kuoli jalo aviokumppanini. Minä surin häntä äärettömästi,
-mutta järkeni sain kumminkin pitää. Saadakseni olla vapaana ja
-pitää luonani pikku tyttöni, koetin kaikin mokomin välttää, etten
-sekapäiseltä näyttäisikään. Tällä kertaa koetti myös vapaaherra Arvid
-kaikin tavoin lohduttaa ja viihdyttää minua; kävipä hän melkein joka
-päivä Ristilässä, keksien minulle kaikellaisia huvituksia. Pian
-kuitenkin huomasin, että hän sillä tarkoitti vain omaa etuansa, sillä
-vähän ajan perästä hän kosi minua. Minä hätkähdin, sillä hänen oma
-rouvansa eli vielä, mutta hän selitti, ettei hän koskaan ollut häntä
-rakastanut, vaan että hän nyt vain rakasti minua ja että lääkäri oli
-ilmoittanut, ettei hänen rouvallaan enään ollut pitkää elonaikaa
-jälellä. Kuinka tuo kaikki teki hänet inhottavaksi minun silmissäni
-ja rupesin jo aavistamaan, että hänen kaltaisensa ihminen pystyisi
-vaikka mitä pahaa tekemään. Ensin koetin häntä nuhdella ja neuvoa,
-mutta kun se ei auttanut, niin osoitin selvään ylenkatsettani. Pidin
-häntä syypäänä vaimonsa kuolemaan, mikä lääkärien ennustuksien mukaan
-pian tapahtuikin, ja kielsin häntä tulemasta silmäini eteen. Katse,
-minkä hän silloin loi minuun, oli niin kavala ja julma, että tuskin
-paholaisen katsetta voi kamalammaksi kuvitella.
-
-Pian sairastuin kovaan tautiin ja olin aivan tiedottomana. Heräsin
-vasta tuntiessani, että kaksi miestä kantoi minua. Monien kummallisten
-käytävien kautta he toivat minut tähän maanalaiseen hautaan. En
-kyennyt vielä puhumaan enkä huutamaan. He jättivät minut sitten tänne
-aivan yksin.
-
-Vähitellen virkosin täydellisesti ja aloin katsella ympärilleni.
-Mikähän huone tämä olikaan? Kylmä täällä ei ollut, sillä täällä oli
-kamiini, joka vielä oli aivan lämmin. Eikä ollut pimeäkään, koska tämä
-lamppu paloi silloinkin. Lattialla oli ruoankannin ja sen vieressä
-viinipullo. Siis ei minua aijottu tappaa nälkään.
-
-Pian huomasin käteni olevan kytketyn näihin kahleisiin. Varmaankin
-olin jälleen hullujenhuoneessa, joka oli edellistä paljon kauheampi,
-tämä kun oli maan alla. Mutta mikähän kummallinen puku minulla oli
-ylläni? Nyt vasta huomasin sen kuolinpuvuksi.
-
-Ovi narisi ja vapaaherra Arvid astui sisään. Pelko antoi minulle
-voimia ja minä kysyin, missä olin.
-
-— Olet sellaisessa paikassa, josta et ikipäivinäsi pääse ulos. Olet
-Ristilän läntisen kylkirakennuksen alla. Näitä käytäviä eivät tunne
-muut kuin kaksi ihmistä, jotka myös voivat pitää ne salassa; kreivi
-tiesi niistä kuitenkin myös, mutta hän on kuollut.
-
-— Ja minkätähden olen täällä?
-
-— Jotta minä saisin täydellisen koston. Sinä et tuntenut häntä,
-jonka rakkauden hylkäsit, mutta nyt saat kokea, kuinka hän kostaa.
-Sinulta ei minun tarvitse mitään salata, koska et kuitenkaan voi
-minua vahingoittaa. Tiedä siis, että lääkkeisiisi sekoitin sellaista
-ainetta, joka vaikuttaa joko valekuoleman taikka täydellisen kuoleman.
-Toivoin edellistä ja niin kävikin. Olet jo haudattu eikä kukaan sinua
-enää kysy. Avatessani arkun huomasin, että vielä olit lämmin. Kovasti
-olin mielissäni, ja eräs hyvä apumies auttoi minua kantamaan sinut
-tänne. Saat nyt valmistautua jäämään tänne koko loppu-ijäksesi, jonka
-toivon kestävän kauvan, koska en tahdo kieltää sinulta sellaista, joka
-tavallaan voi tehdä elämäsi kylläkin hauskaksi. Koska vain tahdot,
-lämmitetään tämä rautakamiini, eikä öljyä lampustasi pidä koskaan
-puuttuman. Huvitellaksesi yksinäisyydessäsi saat lukea sanomalehtiä
-ja kirjoja, jos niin tahdot, hengellisiäkin. Ruokaa ja juomaa tulet
-saamaan yltäkylläisesti ja tämä katossa oleva ilmatorvi on tuottava
-sinulle raitista ilmaa. Sanalla sanoen, ei mitään, joka voi tehdä
-elämäsi mukavaksi, tule sinulta puuttumaan, ja sitäpaitsi minulla
-on nöyrä palvelija, joka suosiollisesti on luvannut tarpeen mukaan
-palvella sinua. Elinkautisen vankeutesi merkiksi tulet ainaiseksi
-olemaan kytkettynä näihin rautakahleisiin, jotka kyllä kestävät naisen
-ponnistuksia. Käsitätkö nyt, kuinka kostan?
-
-— Kyllä käsitän, että olet itse paha henki. Mutta viimeisenä päivänä
-ei Jumala ole armollisesti sinua katsova. Silloin kahleesi tulevat
-olemaan minun kahleitani raskaammat ja lujemmat ja vieläpä sinua
-polttavatkin.
-
-— Ei nyt huolita puhua siitä. Parempi, että ensin vähän voimistut.
-Sittemmin saamme huviksemme siitä keskustella, ellei meillä satu
-olemaan parempaa puheenaihetta. Hyvää yötä.
-
-Mutta mitäpä noita hänen ilkeitä puheitaan muistelen.
-
-Siinä kyllin, että hän pysyi sanassansa ja hänen kostonsa oli yhtä
-julma kuin viekkaasti keksitty. Siitä syystä vain hän ei kieltänyt
-minulta lämpöä ja valoa, ruokaa ja juomaa, että hän kauvan ja
-kylliksensä saisi nauttia kostostaan... Hänen kostonhimonsa ei ollut
-samaa laatua kuin rosvon, joka tyytyy tikarinpistoon... ei, hänen
-antamansa pistot olivat yhtä monet kuin hiekka jyväset meren pohjalla.
-
-Rautakahleeni ovat, kuten näet, niin pitkät, että olen saattanut
-kävellä viisi askelta edestakaisin tässä huoneessa... Jotta en
-nimittäin sairastuisi ja kuolisi, hän antoi minun jaloitella... mutta
-käy näitä kahleita kierrellä kokoonkin... Mutta ei, en tahdo kertoa
-enempää... Päätä, mitkä rikokset lähimäistä kohtaan ovat julmimmat
-ja ilkeimmät... kuitenkaan et voi keksiä kauheampia kuin mitä hän on
-tehnyt minulle.
-
-Tämä mies, joka istuu tässä minun vieressäni, oli hänen kätyrinsä ja
-sitäpaitsi minun nöyrä palvelijani...kaikessa muussa, paitsi siinä,
-mikä koski vapauttamistani.
-
-Kuitenkin hänellä oli ihmisen sydän ja hänen käydessänsä täällä yksin,
-minulla joskus oli hänestä vähän hauskuuttakin.
-
-Vapaaherralle tuotti oikein nautintoa, kun hän sai minulle kertoa
-kaikki ilkityöt, mitkä eläessänsä oli tehnyt. Pahan hengen tavoin hän
-ilkamoitsi tehdessään itsensä vielä inhottavammaksi sen silmissä, joka
-oli hänen vallassaan ja jonka tiesi jokaisen tällaisen kertomuksen
-perästä kammoksuvan häntä, jos mahdollista, vielä enemmän kuin
-ennen. Se ei tapahtunut siitä syystä, että hän olisi tuntenut mitään
-sisällistä tarvetta päästä tunnonvaivoistaan — sillä sellaisia hänellä
-ei ollut — vaan se oli julkean rosvon ylvästelemistä, joka tunnustaa
-rikoksensa, iloitaksensa siitä hämmästyksestä ja inhosta, minkä
-hän herättää, ja hänpä oli rosvoa vielä pahempi, sillä tämä tietää
-tunnustuksensa tuottavan hänelle rangaistuksen, mutta vapaaherra
-kerskaili ilkitöistään sellaiselle, joka ei ensinkään voinut häntä
-vahingoittaa, ei ainakaan tässä maailmassa.
-
-Enkä minä ensinkään epäile niiden kertomuksien todenperäisyyttä, joita
-hän vähitellen minulle syötti. Hän oli polttanut kaikki kirjeet, jotka
-mieheni oli kirjoittanut Ranskasta ja sittemmin orjuutensa aikoina
-Algeriasta.
-
-Pikku poikani ei ollutkaan kuollut, vaan hän oli yksissä juonissa v.
-Nitin kanssa jättänyt hänet asumattomalle saarelle. Tämän pyynnöstä
-hän ei näet myrkyttänyt poikaa. Kuolemantodistukset, jotka olivat
-olevinaan lääkärin kirjoittamia, olivat myös kaikki vääriä.
-
-Vapaaherra oli toivonut minun pian kuolevan, jotta hän itse saisi
-Ristilän haltuunsa. Kun mieheni sitten palasi, raukesi hänen kaikki
-toivonsa tyhjiin, sillä veljeänsä hän kumminkin piti jonkinmoisessa
-arvossa, taikka lieneekö hänessä ollut vähän veljellistä rakkautta,
-koska ei sanonut tahtoneensa saattaa häntä pois hengiltä. Tämä
-näyttikin olevan ainoa valokohta hänen mustassa sielussaan.
-
-Mutta veljensä kuoltua heräsi hänessä jälleen halu päästä Ristilän
-omistajaksi, samalla kun hänessä syttyi jonkinlainen rakkaus minuun.
-Saavuttaaksensa tämän kahdenkertaisen tarkoituksensa, syötti hän
-vaimolleen, joka oli hyvin herttainen nainen, vähitellen kuolettavaa
-myrkkyä, joista hän vihdoin viimein kuoli. Mutta kun hänen juonensa
-ei kuitenkaan onnistunut, niin hän menetteli minun suhteeni niinkuin
-jo olen kertonut, ja pian sen jälkeen hän toimitti pikku Helenanikin
-maailmasta. Ja sillä tavoin hän, tuo rosvo, varas ja murhamies, pääsi
-Ristilän omistajaksi.
-
-Tällaista lankoni kertoi minulle tämän lampun himmeässä valossa. Ja
-niinkuin jo vakuutin, minä luotan täydellisesti hänen kertomukseensa.
-
-Lopettaakseni surullisen kertomukseni saan vielä mainita, että oltuani
-yli neljätoista vuotta täällä maan alla, tapahtui eräänä päivänä,
-vapaaherran viivyttyä tavallista kauemmin poissa... hänellä oli tapana
-käydä täällä aina kolmen päivän perästä ja hämähäkin työstä sekä
-illalla yltyvästä väsymyksestäni olin oppinut huomaamaan ajan kulun...
-hän viisi vuorokautta sitten taas tuli käymään. Nyt hän ei ilkkunut
-eikä nauranut, vaan näytti hurjalta ja vakavalta. Hän ilmoitti jo
-tarpeeksi kostaneensa, sanoen että paras aikani jo oli ohitse ja että
-oli parasta, että nyt valmistautuisin kuolemaan. Kysyessäni, minkä
-kuoleman hän oli minulle aikonut, hän vastasi: nälkäkuoleman. Hän vei
-muassaan ruoankantimen ja viinipullon.
-
-
-
-
-XIX.
-
-LISÄÄ KREIVITTÄREN KERTOMUKSEEN.
-
-
-— Tässä on viinipullo, sanoi Harald, juokaa tästä virkistykseksenne.
-
-Kysymättä mistä Harald oli sen saanut, kreivitär noudatti kehoitusta.
-Hänen juodessaan v. Nit toipui horrostilasta, johon hän tämän pitkän
-kertomuksen kestäessä oli vaipunut. Hän loi silmänsä kreivittäreen ja
-sanoi:
-
-— Sanoittehan uskovanne, mitä lankonne kertoi teille ilkitöistään?
-Eikö totta?
-
-— Niin sanoin, sillä niin uskonkin.
-
-— Mutta minäpä voin teille ilmoittaa, että — tässä herra v. Nit
-yht'äkkiä vaikeni, mutta sitten jatkoi tavalla, mikä osoitti hänellä
-olleen mielessä lausua jotakin vallan toista — että... vapaaherra
-itsekin on vakuutettu kertomuksensa todenperäisyydestä.
-
-— Mitä tarkoitatte? kysyi kreivitär.
-
-— Sanokaa, Jumalan tähden, mitä teillä on sanottavaa, kehoitti Harald.
-
-— Kun asiaa oikein ajattelen, niin totuuden tunnustaminen ei enää
-voi tehdä tilaani pahemmaksi, sanoi herra v. Nit. — Tähän asti olen
-pelännyt vapaaherraa. Luulin, että jos olisin uskonut salaisuuteni
-kreivittärelle, niin hän kentiesi olisi ilmoittanut sen vapaaherralle,
-riistääksensä häneltä koston nautinnon. Älkää kuitenkaan silti luulko,
-että vain maallinen viisaus ja se, että pelkään vapaaherraa, pakottaa
-minut tunnustamaan totuuden, sillä niin kauan kuin olin hänen nöyrä
-orjansa, tunsin itseni kurjista kurjimmaksi, ja koetin päihtymisellä
-tukahuttaa omantunnon ääntä. Mutta nyt kun olen päättänyt ilmoittaa
-totuuden, tunnen sydämessäni iloa ja rauhaa, joita en ole pitkiin
-aikoihin kokenut. No niin, vapaaherra on kyllä itse vakuutettu
-kertomuksiensa todenperäisyydestä ja niin on myös kreivitär... mutta
-en vain minä. Sillä niin usein kuin se oli minulle mahdollista, en
-ollutkaan hänelle uskollinen.
-
-— Mikä on totta ja mikä on valhetta? kysyi Harald.
-
-— Kaikki muu on totta paitsi se, minkä hän kertoi kreivittären
-molemmista lapsista, Henrikistä ja Helenasta. Olin vapaaherran
-mukana hänen jättäessänsä minun neuvostani pikku Henrikin Rügenin
-länsipuolella olevaan asumattomaan saareen, jossa kätki hänet vuoren
-rotkoon. Mutta sitä hän ei tiennyt, että salaisessa kirjeessä ilmoitin
-asian eräälle miehelle, jota niillä seutuvilla pidettiin erittäin
-jalona ja hyväsydämisenä. Minulla on siis syytä luulla, että pikku
-Henrik tulikin pelastetuksi, mutta enempää en tiedä asiasta, koska en
-uskaltanut ruveta sitä tiedustelemaan.
-
-— Kiitän teitä armeliaisuudestanne, vaikka tuskin on luultavaa, että
-kirjeenne mitään vaikutti. Mutta sitähän ei kuitenkaan voi tietää ja
-ehkä elää Henrikkini vielä. Entä kuinka te pelastitte toisen lapsen?
-
-— Niinkuin tiedätte, oli vapaaherra määrännyt sen myrkyllä
-tapettavaksi ja hänellä oli niin kova kiire saada se heti pois
-hengiltä että, vaikka hän itse olikin poissa, käyttämällä meidän
-kesken tavallista merkkikirjoitusta, kirjeessä käski minun... sillä
-olinhan hänen orjansa... heti tappaa lapsen. Sitä en kuitenkaan
-tahtonut tehdä, mutta en myöskään uskaltanut olla tottelematon. Päätin
-siis pettää häntä ja vaihetin elävän lapsen toiseen, jonka arvasin jo
-kuolleeksi, koska muutamia päiviä sitä ennen olin nähnyt sen olevan
-ihan kuolemaisillaan. Niinpä siis vieras lapsi haudattiin ja teidän
-lapsenne jäi sen sijaan elämään... ainakin toistaiseksi. On nimittäin
-kerrottu, että pikku Helena jonkun vuoden kuluttua katosi taikka
-varastettiin. Mitenkä tässä asiassa menettelin, saan toisella kertaa
-kertoa, mutta pääasia on kuitenkin, ettei lapsi silloin kuollut, kun
-vapaaherra oli määrännyt sen tapettavaksi.
-
-— Se elää vielä, keskeytti häntä Harald. — Eikö se ollut valtatien
-varrella oleva torppa, jossa vaihetitte pikku Helenan toiseen lapseen?
-
-— Oli, vastasi v. Nit kummastellen.
-
-— Eikö se ole hoin puolenneljättä virstan päässä Ristilästä?
-
-— Sen vaiheilla sinne taitaa matkaa olla.
-
-— Ja eikö tuon torpan nimi ole Inttilä?
-
-— On. Kaikkea maisteri näkyykin tietävän.
-
-— Eikö pikku Helenalla ollut oikeanpuolisen olkapään alla kaksi isoa
-H. H. kirjainta.
-
-— Sitä en tiedä sanoa, vastasi v. Nit, mutta voihan se olla
-mahdollista.
-
-Kreivittären silmät säteilivät, hänen puuttuessaan puheeseen:
-
-— Mutta sen tiedän minä, joka olen lapsen äiti. Mutta kaikki sinä
-tiedät, sinä uljas ja jalo nuorukainen! Niin se oli, vaikka en
-muistanut sitä mainita. H, H.. Henrik Henning, Helena Henning...
-ymmärrättekö?... Voitteko käsittää, että minä, joka pelkäsin tulevani
-eroitetuksi lapsistani, olin siksi lapsellinen, että syövytyskivellä
-poltin nuo kirjaimet pojan vasemmanpuolisen ja tytön oikeanpuolisen
-olkapään alle. Ajattelinpa, niin en oikein tietänyt mitä ajattelin...
-se oli vain vaistomainen tunne. Siitä voisi vastaisuudessa lapset
-tuntea... lapsellinen olin, mutta enkö tehnyt kuitenkin viisaasti?
-Mutta jatkakaa, kertokaa minulle enemmän.
-
-— Helena elää, vakuutti Harald vapisevilla äänellä. Kaikki on selviävä
-teille sekä koko maailmalle. Kummalliset ovat kohtalon vaiheet
-olleet... mutta Jumalan tiet ovat aina oikeat ja viisaat. Tyttärenne
-elää, Stella elää. Ettekö usko, kun sanon lapsenne vielä elävän?
-
-— Totuushan puhuu silmistäsi, niin että täytyyhän minun uskoa. Mutta
-missä hän on, Helenani? Etkö nimittänyt häntä myös Stellaksi? Kuka on
-minulle puhunut eräästä Stellasta?
-
-— Minä olen hänestä puhunut, vastasi v. Nit.
-
-— Auttakaa minua muistamaan, huudahti kreivitär. Niin, nytpä muistan,
-että sinä hänestä kerroit. Näinkö lähellä hän on ollut minua... mutta
-entä jos se vain olisikin mielipuolen iloista hourailua! Tahdon ulos,
-minä tukehdun tänne. Vie minut pian, pian pois täältä, kuuletkos,
-Harald, sillä sehän oli nimesi?
-
-— Harald se on ollut.
-
-— On ollut, mitä sillä tarkoitat? Vaikka mitäpä siitä piittaan...
-vaikka oletkin pelastajani, niin enpä nyt jouda sinua ajattelemaan, en
-tunne edes kiitollisuutta... nyt kun tiedän saaneeni takaisin lapseni.
-
-— Eikö teillä siis olekaan muuta kuin tuo yksi lapsi?
-
-— Minulla on ollut, mutta tarkoitatko sitä, ettei ihminen koskaan
-voi olla aivan tyytyväinen? Pitäisikö minun mielestäsi nyt, kun olen
-saanut takaisin sekä vapauden että toisen lapseni... pitäisikö minun
-olla niin vaativainen ja kiittämätön Jumalaa kohtaan, että rupeaisin
-toista itkemään?
-
-— Mutta entä jos se lapsi, jota et uskalla toivoa saavasi nähdäkään,
-olisikin sinua lähempänä kuin se, jonka tiedät vielä elävän? Jos
-Henrik olisikin sinua odottamassa, viedäkseen sinut tyttäresi luokse?
-
-— Jälleen houkuttelet minua kuuntelemaan sanojasi ja siinä teet
-väärin... Enkö jo ole saanut onnea tarpeeksi osalleni?... Äänesi on
-muuttunut paljon lempeämmäksi, etkä enää katsele minua vieraasti kuin
-ensin. Ehkä kuitenkin tarkoitat jotain tuolla puheellasi, mutta sano
-mitä se on?
-
-— Puhu Herran tähden suoraan, kehoitti vuorostaan herra v. Nit, jos
-sinulla on todistuksia, niin tuo ne esiin. Harald koetti tyyntyä ja
-sanoi vakavalla äänellä:
-
-— Eikö tuo Rügenin saarella oleva mies, jolle ilmoititte kallion
-rotkoon jätetystä lapsesta, ollut lääkäri?
-
-— Oli.
-
-— Mikä hänen nimensä oli?
-
-— Sitä en voi muistaa.
-
-— Eikö se ollut Thalberg?
-
-— Thalbergko? Niin, taisipa olla. Sama nimi kuin...
-
-— Kuin minulla.
-
-— Mutta onko todistuksia, päteviä todistuksia?
-
-— Eiköhän tämä kirje riitä?
-
-Näin sanoen Harald antoi v. Nitille pienen, nimettömän kirjeen.
-Kasvatusäitinsä kirjeen, jonka sisällä edellinen oli ollut, hän antoi
-kreivittärelle.
-
-— Minun kirjoittamani tämä kirje on, sanoi herra v. Nit, eipä paljo
-puutu ennenkuin voin sanoa, että Jumala on valinnut minut hyvän
-välikappaleeksi.
-
-Herra v. Nit laski vanhan kellastuneen kirjelapun kreivittären käteen
-Ja sai häneltä pidemmän kirjeen, jonka luettuaan hän alkoi vapista ja
-hänen hampaansa louskuivat ikäänkuin hänessä olisi ollut vilutauti.
-Kreivitär taas istui kuin kivettyneenä, katsellen vain Haraldia, joka
-oli tyrskähtänyt itkuun.
-
-Kuitenkin hän oli ensimäinen, joka taas ryhtyi puhumaan.
-
-— Tässä ei auta häveliäisyys! Vilkaiskaapa, äiti, tätä paljasta
-olkapäätäni.
-
-Kreivitär toipui jännityksestään, vaipuaksensa tiedottomana
-vuoteelleen. Mutta hänen vihdoin virotessansa seurasi kohtaus, jota ei
-käy kuvaileminen.
-
-      *       *       *       *       *
-
-Rientäkää, rientäkää, kiiruhti herra v. Nit heitä. Antakaa
-rikoksellisen pian joutua oikeuden koviin kouriin. Käyköön minunkin
-kuinka hyvänsä, niin en ainakaan valita.
-
-— Mutta poikani, sanoi kreivitär, eiköhän yksi yö käy tälle
-onnettomalle, joka ei ole siihen tottunut, yhtä pitkäksi kuin minulle
-kokonainen vuosi? Ei, Henrik, lähdetään kaikki kolme yhdessä tästä
-kamalasta paikasta. Tulkaa!
-
-Nämä sanat lepyttivät heti Haraldin... kutsumme häntä vastedeskin
-tällä nimellä, koska hän sitä kantaessansa on herättänyt meissä
-myötätuntoa ja nimikin samalla on käynyt meille rakkaaksi, vaikka on
-ymmärrettävää, että hänen äitinsä mieluimmin nimitti häntä Henrikiksi.
-Vaikka se ei sopinut hänen aikeisiinsa ja sitäpaitsi voisi olla
-hänelle vahingoksi, niin hän nyt, kun äitinsä sitä pyysi, ei olisi
-jättänyt v. Nitiä tänne. Mutta tämä sekaantui itse asiaan, sanoen:
-
-— Ei, rouva kreivitär. Luonteeni on vallan muuttunut, enkä nyt
-enään pelkää sitä, joka äsken herätti minussa kammoa. Jään tänne
-mielellänikin yhdeksi yöksi miettimään tarkemmin asioita, joita en
-moneen, moneen vuoteen ole uskaltanut ajatella. Lampunkin aijon
-sammuttaa, sillä en pelkää edes pimeyttä, koska toivon, että sen
-sijaan sisäinen valo sielussani paremmin pääsee loistamaan. Menkää
-vain, älkää minua estäkö; kun toiste näette minut, niin toivon, että
-asiat tuolla ylhäällä jo ovat melkein ratkaistut ja että paljon täällä
-alhaalla on muuttunut.
-
-Niin valtavat kuin hänen tunteensa olivatkin, ei kreivitär poikineen
-kuitenkaan voinut olla ihmettelemättä v. Nitiä, jonka kasvoissa
-ilmestyi sellainen hyvyys ja lempeys, että se loi aivan erityisen
-merkityksen hänen pienimpiinkin sanoihinsa.
-
-— Ottakaa edes tämä viinipullo, sanoi Harald, onhan siinä jotakin
-ravintoa.
-
-— En nyt, vastasi v. Nit, tahdon olla aivan yksin, enkä huoli
-siitäkään toveriksi, hän surullisesti hymyillen lisäsi.
-
-— Siis hyvää yötä huomiseksi, sanoivat kreivitär ja Harald melkein
-yht'aikaa.
-
-— Suokoon Jumala, että kaikki onnistuisi teille niin hyvin kuin minä
-soisin. Hyvää yötä, jatkoi v. Nit ja sammutti lamppunsa.
-
-Toisille oli miltei vastahakoista eritä v. Nitin seurasta ja tuosta
-kolkosta huoneesta. Kun he jo olivat astumaisillaan tikapuille,
-kuiskasi kreivitär:
-
-— Mutta entä jos vapaaherran päähän pistäisikin käydä täällä tänä
-yönä, vaikka hän ei olekaan luvannut. Kun hän täällä tapaa v. Nitin ja
-hänen uhrinsa on poissa, niin hän varmaan tappaa hänet.
-
-— Niin oikein, äiti. Mutta eikö ulko-ovessa olekin kaksi avainta.
-
-— En tiedä. Palatkaamme vielä takaisin tuohon elävien hautaan.
-
-Ei kumpikaan olisi jättänyt toista ja siis he molemmat palasivat.
-Herra v. Nit ensin vähän hämmästyi, mutta kun hän kuuli syyn heidän
-palaamiseensa, niin vedet kiitollisuudesta kihosivat hänen silmiinsä.
-Hänen päähänsä ei pälkähtänyt ajatella, että se olisi voinut tapahtua
-muusta kuin sääliväisyydestä ja hellästä huolenpidosta, eikä suinkaan
-oman voiton pyynnöstä, koska sekä kreivittärelle että Haraldille olisi
-ollut vahingoksi, jos niin hyvä todistaja kuin v. Nit tulisi tapetuksi
-ennenkuin hän oikeudessa pääsisi todistamaan.
-
-Jos v. Nit hetkisen olisi heitä epäillytkin, niin hän pian olisi
-huomannut erehtyneensä, Haraldin tarjotessa hänelle puolustukseksi
-joko pistoolinsa taikka metsästyspuukkonsa, kumman hän vain tahtoisi
-valita.
-
-— Etkö ymmärrä pelätäkään, mies, hän sanoa tokaisi. Jos valitsen
-pistoolin, niin voisinhan, jos tahtoisin, ampua sinut ja päästä
-vapauteen.
-
-— En ollenkaan pelkää, sanoi Harald, mutta saattoi tuskin olla itse
-itkemättä, kun salalyhdyn himmeässä valossa näki kyynelten vuotavan
-pitkin v. Nitin poskia.
-
-— Näytpä kuitenkin ajattelevan jotakin hyvää minusta, sanoi v. Nit,
-koska et luule minua niin peräti ilkeäksi. Mutta etkö epäile minua
-heikoksi? Vaikka minulla ei olekaan muuta asetta kuin metsästyspuukko,
-niin voinhan sillä tappaa itseni, ellen muitakaan.
-
-— En sitäkään pelkää, vakuutti Harald.
-
-— Oi, kuinka tuntuu suloiselta, että minua pidetään edes jossakin
-arvossa, sanoi v. Nit puoleksi kuiskaten. Tuntuu ikäänkuin minussa
-heräisi uusi halu tulla paremmaksi ja sisäisesti väkevämmäksi...
-Ei, ystäväni, pidä sinä vain sekä pistooli että metsästyspuukko...
-kukapa tietää, etkö itse tarvitse niitä paremmin kuin minä. Mutta
-koska näytätte haluavan saada minut hyvään turvaan... vaikka en
-luulekaan vapaaherran enää tulevan tänne... niin annanpa teille hyvän
-neuvon. Ulko-oveen kuuluu kaksi avainta, joista toinen on ollut minun
-hallussani, toinen vapaaherran. Minun avaimeni on käännettävä ja menee
-lukkoon juuri kääntöpaikkaa myöten. Jos nyt katkaisee sen avainreikää
-myöten, minkä helposti kivellä voi tehdä, niin jää lukkoon niin suuri
-osa, ettei mikään muu avain siihen sovi, eikä kukaan muu kuin seppä
-saa ovea auki. Katkaise siis avain, niin olen täällä vapaaherralta
-hyvässä turvassa ja te saatte olla minusta huoleti.
-
-— Kunnes viimeistään puolenpäivän ajoissa huomenna tapaamme toisemme,
-sanoi Harald ja läksi, kannattaen äitiään kainalosta.
-
-Pelokkaana tämä nojautui häneen, heidän kulkiessansa kapean,
-mutkailevan käytävän läpi, josta hän kerran ennenkin, vaikka silloin
-tiedottomana, oli kulkenut. Heidän kuljettuaan sala-ovesta ja kun
-kreivitär siitä ovesta, joka vei huoneeseen, mistä Harald oli löytänyt
-ruoan jätteet ja jonka hän oli jättänyt selälleen, näki näin monen
-vuoden perästä jälleen taivaan tähdet, niin hän heikosti huudahti
-ja poikansa häntä yhä hellemmin kannattaessa jäi niitä katselemaan.
-Sitten he astuivat taas muutaman askeleen eteenpäin, pysähtyen jälleen
-hetkeksi toiselle ja kolmannellekin ovelle, jotka myös kumpikin
-olivat avoinna. Mutta kun viimeksi iso ovi avattiin ja he saapuivat
-ulkoilmaan, niin kreivitär aivan tiedottomana vaipui maahan.
-
-Nähdessään hänet sellaisena, Haraldille muistui mieleen mitä hänen
-äitinsä tuolla maan alla oli sanonut. Hän oli pyytänyt jäädä sinne
-siksi, kunnes oli ehtinyt kertoa surullisen elämäkertansa, koska luuli
-kuolevansa ilosta niin pian kun pääsisi ulko-ilmaan. Kuinka kauheaa,
-jos niin kävisi! Kadottaa äitinsä samassa kun oli saanut hänet
-takaisin! Saada ihmishenki pelastetuksi, nähdäkseen sen kohta jälleen
-sammuvan!
-
-Nyt hänelle ei jäisi muuta jälelle kuin kosto, mutta sekin oli kehno
-lohduttaja.
-
-Innoissaan Harald oli aivan unohtanut, etteivät hänen äitinsä ohuet
-vaatteet voisi suojella häntä yöpakkaselta, mutta nyt hän puki hänen
-ylleen päällystakkinsa. Ja hierottuaan lumella hänen valtasuoniaan ja
-ohimoitaan, äiti vähitellen hiljakseen alkoi tointua.
-
-— Anna anteeksi, Henrik. Varmaankin tämä pyörtymiseni saattoi sinut
-hyvin levottomaksi.
-
-— Mitäpä siitä! Olen taas niin iloinen, etten sitä muistakaan.
-
-Hän tutki avainta ja huomasi sen sellaiseksi kuin v. Nit oli
-selittänyt. Sitten hän talutti äitinsä köysitikkaille ja kierrettyään
-rautakahleet, joihin äitinsä toisesta kädestään vielä oli kiinnitetty,
-niin korkealle köysitikkaihin kuin ne suinkin ulottuivat, hän rupesi
-nousemaan ylös tikkaita. Hänen päästyään ylös, asettui kreivitär hänen
-neuvostaan eräälle alimmaisista askelmista ja nyt hän ryhtyi hinaamaan
-häntä voimainsa takaa, vaikkakin varovasti, ylöspäin. Onnellisena ja
-hiljaa itkien äiti sitten vaipui hänen rintaansa vastaan, luullen jo
-olevansa täysin turvassa.
-
-Niinkuin muistamme, oli Harald unohtanut sulkea kylkirakennuksen kolme
-ovea, mutta täällä hän ei unohtanut asettaa salaikkunaa paikoillensa,
-niin että se taas näytti samallaiselta kuin se oli ollut, ennenkuin
-herra v. Nit meni siitä alas.
-
-Äitinsä Harald vei omaan huoneeseensa ja itse hän muutamaksi tunniksi
-meni makaamaan v. Nitin kamariin. Kello oli jo neljä aamulla, mutta
-kuitenkin hän riisuutui ja yritti nukkua, mutta pian kreivitär
-säikähtyneenä tuli häntä häiritsemään.
-
-— Jos nukut, poikani, niin herää! Vapaaherra ei nuku, minä näin
-hänet akkunasta, jonka vieressä istuin tähtiä ihaillen. Tule omaan
-huoneeseesi, ehkä sinäkin saat hänet nähdä ja parasta lienee, että
-tämän yön olemme yhdessä. Tule!
-
-— Tuollaisessa puvussa he liikkuvat, jotta ihmiset, jos sattuisivat
-näkemään, luulisivat heitä kuolleitten haamuiksi, joiden askeleita ei
-ole hyvä seurata, selitti kreivitär.
-
-— Olen kyllä tullut sen tietämään, vastasi Harald, muistaen mitä Irene
-kerran oli hänelle kertonut, paitsi minkä itse oli nähnyt.
-
-Haamu seisoi jo läntisen siipirakennuksen portailla, ollen
-neuvottomana kun hänen avaimensa ei sopinut lukkoon. Silloin kreivitär
-sanoi:
-
-— Ei suinkaan hän aikonut katuvaisena käydä minua katsomassa, taikka
-tuodakseen minulle ruokaa ja juomaa... eihän toki, vaan nauttiaksensa
-vain tuskistani.
-
-— Mutta entä jos sinne päästäisiinkin toista tietä! Silloin v. Nit
-olisi hukassa. Menenkö, äiti, tuota roistoa estämään?
-
-— Älä ole milläsikään, poikani. Itse hän on sanonut, että
-siipirakennuksessa on vain yksi ovi, vaikka sen sisäpuolella päästään
-minun luolaani kahta eri tietä. Ja samaa v. Nitkin on vakuuttanut.
-Ole huoleti, poikani. Katso, hän rupeaa jo vitkalleen astuskelemaan
-tännepäin.
-
-Pian kuului porstuan ovi hiljaa narisevan ja joku kuului astuvan
-portaita ylös. Hengittämättä molemmat kuuntelivat. Askeleet menivät
-Haraldin oven sivuitse ja kuuluivat kovempaa ullakolta.
-
-— Hän menee v. Nitin huoneeseen katsomaan, onko hän siellä. On onni,
-että minulla on avain täällä... muutoin hän saisi siellä nähdä
-lakkini. Menenkö häntä vastaan ullakolle?
-
-— Älä mene, poikani. Meidän ei tarvitse kammota päivän valoa. Älä anna
-kuuman veresi vietellä sinua sellaiseen, jota terve järkesi ja oma
-hyötysi ei voisi hyväksyä.
-
-— Tahdon totella teitä, äiti, vaikka tuon kirotun läheisyys saa vereni
-kuohumaan. Mutta antaa hänen olla, onhan huomennakin päivä.
-
-Askeleet kuuluivat nyt palaavan samaa tietä, mutta porstuan ovea ei
-enään avattu.
-
-— Luultavasti häntä kummastutti, hänen nähdessään miten lukon oli
-laita, sanoi Harald. Ja nähdessään ett'ei köysitikkaita ollut
-päärakennuksen ulkopuolella ja että porstuan ovikin oli lukossa, niin
-hän siitä päätti, että v. Nit olikin huoneessansa, mutta joko nukkui,
-niin ettei kuullut hänen hiljaista koputustansa, taikka ei uskaltanut
-laskea häntä sisään, koska arvasi hänen käyneen koettamassa lukkoa,
-johon vahingossa oli jättänyt avainpuoliskonsa. Ja ehkä vapaaherra
-myös luulee v. Nitillä olevan muutakin syytä, jonka tähden hän ei
-laske häntä sisään... Mutta älkää pelätkö, äiti, varmaankin tuo kamala
-mies jälleen on paneutunut maata.
-
-— Nyt kun sinä, poikani, olet luonani, en enää pelkää.
-
-— Mikä peto olenkin, huusi Harald, lyöden otsaansa, kun en muistakaan,
-että äitini tarvitsee ruokaa ja juomaa!... Jos se olisi ollut joku
-vieras, niin, tuskinpa olisin sen unohtanut, mutta nyt...
-
-Hän meni vaatesäiliöön ja toi sieltä matkaeväänsä, jotka vastoin
-hänen tahtoansa Helsingissä oli pantu hänen vaivoikseen, sekä pullon
-Medoc-viiniä.
-
-— Tuo vain tänne, poikani. Viimeisinä tärkeinä hetkinä olen vallan
-unohtanut nälkäni, mutta nyt... tuo pian!... Ei, älä sytytä kynttilää,
-paistaahan tänne kuu.
-
-Ja ahneesti niinkuin kaikki, jotka ovat nälkää kärsineet, kreivitär
-alkoi syödä, unohtaen hetkeksi poikansa, vapautensa sekä taivaan kuun
-ja tähdet. Lakattuaan syömästä, hän sanoi:
-
-— Tee minulle mieliksi, Henrik. Hautakammiossani minulla oli hyvää
-aikaa nukkua. En siis kaipaa unta, mutta sinä, jolta pian kysytään
-voimia... paneudu tähän maata ja minä olen valvova sinua, niinkuin
-aikoja sitten valvoin kehtosi ääressä.
-
-Harald teki niinkuin äitinsä pyysi. Väsyneenä valvomisesta, matkan
-rasituksista, rakkaudesta sekä moninaisista sieluntuskista ja
-mielenjännityksestä hän pian uupui levottomaan uneen. Mutta äidin
-silmät eivät väsyneet, hän kun vuoroin katseli taivaan tähtiä, vuoroin
-poikansa kasvoja, joihin aamunkuu loi himmeää valoansa.
-
-Vähää ennen auringonnousua kreivitär herätti hänet. Joku kuului
-koputtavan ovelle.
-
-— Käykää tänne piiloon, äiti, sanoi Harald. — Ei kukaan saa sinua
-vielä nähdä. Mutta ole huoleti, tämä on eräs ystävämme.
-
-Hän avasi oven ja kalpeana ja säikähtyneenä Amalia astui sisään.
-Hätäisesti hän kuiskasi:
-
-— Näin vapaaherran ja herra v. Assarin yhdessä. Minun astuessani
-ohitse he vaikenivat, mutta mitä lienevätkään puhuneet, koska olivat
-niin hurjan näköiset! Hetki sitten meni Irene-neiti tänne ullakolle
-katsomaan vaatteita, jotka ovat siellä kuivumassa, ja minäkin olin
-mukana, vaikka palasinkin kohta alas. En kuitenkaan sulkenut pikku
-ovea jälessäni ja kuitenkin se nyt on lukossa. Pian, pian, maisteri
-kulta! Särkekää ovi... ottakaa tuo iso kivi, joka on ollut painona
-Irene-neidin kukkasilla, sillä paljailla käsillänne ette tule toimeen.
-
-Pian, pian, auttakaa, pelastakaa!
-
-Ja yhtä hiljaa kuin oli tullutkin, Amalia hiipi tiehensä.
-
-— Älkää pelätkö, äiti, palaan heti takaisin, lausui Harald, sieppasi
-aseensa ja riensi ulos.
-
-
-
-
-XX.
-
-HEIKKO SIELU, JOSSA ON TAIPUMUSTA HYVÄÄN.
-
-
-Irene oli viettänyt unettoman yön. Hän oli toivonut Haraldin tulevan
-uudenvuodenaatoksi Ristilään ja vaikka muisti pyytäneensä häntä
-tulemaan vasta uudenvuodenpäivän aamuna, niin hän rakastavan naisen
-tavalla olisi suonut hänen tulevan vähän aikaisemmin.
-
-Teemme kuitenkin hänelle väärin, jos luulemme tuon pettyneen toivon
-yksinään karkoittaneen unen hänen vuoteestaan. Ei, häntä vaivasivat
-sitäpaitsi synkät aavistukset jostakin uhkaavasta vaarasta, jonka
-Haraldin läsnäolo mahdollisesti olisi voinut torjua.
-
-Edellisenä iltana kamarijunkkari oli osoittanut hänelle erinomaista
-kohteliaisuutta, yrittäen esiintyä niin miellyttävänä kuin
-mahdollista, onnistumatta kuitenkaan liikuttamaan hänen sydäntään
-taikka muuttamaan hänen päätöstänsä.
-
-Hän nousi, odottamatta kamarineitsyttänsä, ja puki kiireesti vaatteet
-yllensä. Sitten hän otti kynttilänsä ja meni alas saliin, hakeaksensa
-sävelistä virvoitusta ja voimaa taikka saadakseen niistä edes vähän
-lohdutusta.
-
-Ensin hän soitti erään Beethovenin säveltämän Andanten, joka aina oli
-häntä suuresti miellyttänyt, mutta nyt se ei häneen vaikuttanut, se
-kun tuntui liian ylevältä. Sitten hän soitti saman symfonian Scherzon,
-mutta sen sävelet tuntuivat hänestä liian häilyviltä ja epävakaisilta.
-Hän siirtyi soittamaan loppusäveltä, mutta huomasi pian, että se ei
-ollenkaan kelvannut. Kuitenkaan ei hän näin heti tahtonut hyljätä
-Beethovenia ja alkoi laulaa "Kaipaavan valssia", joka jo paremmin
-häntä miellytti, ja saman säveltäjän Adelaide vielä enemmän. Sitten
-hän jätti Beethovenin ja ryhtyi laulamaan ruotsalaista kansanlaulua:
-„Jag ser på dina ögon, Att du har en annan kär". Ensimäinen kertosäe
-ei miellyttänyt häntä niin suuresti kuin toinen: "Och när jag blir
-döder" j.n.e., jonka hän muutaman kerran lauloi uudelleen. Sitten hän
-lauloi Almqvistin "Björninnan", mutta koska se liiaksi liikutti hänen
-mieltänsä, niin hän äkkiä lakkasi, sanoen itsekseen:
-
-— Kaikki lauluni muistuttavat kuolemata. Mitähän se tietää? Taikka
-senkö vuoksi tämä laulu näin minuun vaikuttaa, että Harald on sen
-minulle opettanut. Oi, Harald, Harald, tule Irenesi luo! Mutta et näy
-tulevankaan, vaikka tiedän, kuinka äärettömästi minua rakastat...
-
-Vaikka hänen tunteensa olivat selvät ja vakavat, olivat hänen
-ajatuksensa kuitenkin epämääräiset ja sekavat. Jos joku olisi nähnyt
-hänet, kun hän istui siinä oikea käsivarsi tuolin käsinojalla ja
-nojaten päätään vasempaan käteensä, pitkät, ruskeat hiuksensa
-hajallaan, peittäen epäjärjestyksessä valkoista kaulaa ja pyöreitä
-olkapäitä... jos joku olisi nähnyt tämän kaiken sekä hänen
-ikävöitsevät, harhailevat katseensa, niin varmaankaan ei hän olisi
-tullut kysyneeksi, miksikä Irene tänään oli pukeutunut mustiin
-vaatteisiin. Hän olisi silloin huomannut, että tämä päivä oli aijottu
-kuolinpäiväksi... mutta kenelle?
-
-Irenen noin istuessa astui Amalia sisään.
-
-— Kuinka neiti tänään on noussut varhain ja jo kauvan soittanut ja
-laulanut niin kauniisti?
-
-— Kuinka paljo kello lienee?
-
-— En tiedä. Liisa kävi juuri viemässä kahvia herrain puolelle. Kai
-kello silloin lienee seitsemän.
-
-— Olivatko he jo nousseet?
-
-— Liisa sanoi vapaaherran vielä nukkuvan, mutta kamarijunkkari oli
-jo noussut. Olipa hän avannut oven salin viereiseen huoneeseen, muka
-kuunnellaksensa neidin laulavan.
-
-— Älä joutavia! No, entä neiti Assar sitten?
-
-— Hän nukkuu vielä makeasti.
-
-Amalia olisi niin mielellään suonut, että hänen neitinsä olisi
-kysynyt, oliko eräs jo tullut, koska muisti Haraldin käskeneen
-hänen vasta silloin ilmoittaa hänen tulonsa, kun Irene suoraan sitä
-kysyisi... Neitinsä tähden piti Amalia Haraldia suuressa arvossa ja
-varmaankin hänellä oli mielessään joku iloinen ja hauska kuje. Amalia
-seisoi ikäänkuin kuumilla kivillä, odottaen että häneltä kysyttäisiin.
-Irene taas ei voinut tätä aavistaa, koska toinen ei kohta mitään
-maininnut, eikä hän kehdannut kysyäkään, koska luuli saavansa
-kieltävän vastauksen.
-
-Tällainen oli neidin ja kamarineitsyen keskinäinen suhde. Toinen
-häpesi, taikka oikeastaan ei uskaltanut kysyä ja toinen ei voinut
-vastata, koska ei häneltä mitään kysytty.
-
-Koska Irenellä siis ei enään ollut mitään sanottavaa, virkkoi Amalia:
-
-— En tahdo kauemmin häiritä neitiä, koska huomaan, että tahdotte olla
-yksin. Heti kun tulin sisään näin, että olitte mustassa puvussa...
-miksi olette mustaan pukeutunut... ja asentonnekin tuossa tuolilla
-oli niin kummallinen... en ennen ole nähnyt teidän noin istuvan... se
-näytti niin surulliselta ja samalla ihmeen kauniilta... _hänen_ olisi
-pitänyt saada teidät nähdä... Mutta häiritsenkö teitä?
-
-— Suo anteeksi Amalia, kernaimmin olisin nyt yksinäni. Ota nuo hameet,
-jotka eilen pesit, ja levitä ullakolle vaatenuorille kuivamaan, vaikka
-tänään onkin juhlapäivä. Mutta pitele niitä kauniisti ja varovasti.
-Olet kai hyvin vääntänyt niistä veden, etteivät ne liiaksi jäädy.
-
-Amalia poistui ja Irene istahti jälleen pianon ääreen soittamaan ja
-laulamaan. Nyt hän valitsi Haraldin sepittämän nimettömän laulun, joka
-tuuditti hänen sydämensä lepoon. Varmaankin se oli hänelle sopivin,
-koska hän ei edes tietänyt sitä laulavansa, niin täydellisesti suli
-hänen sielunsa yhteen sanojen ja nuotin kanssa. Parempaa sopusointua
-ei olisi voinut toivoa.
-
-Hän oli vasta ehtinyt kolmanteen värsyyn, kun hän harmikseen näki
-v. Assarin huoneessa. Hän koetti kuitenkin sanoa niin tyynesti kuin
-mahdollista:
-
-— Teidän pitäisi tietää, että tässä talossa on sellainen tapa, että
-naiset ovat erikseen kello kymmeneen asti, jolloin aamiainen syödään.
-Suokaa siis anteeksi, että tukkani vielä on aivan epäjärjestyksessä.
-En olisi voinut uskoa että te, jolle etiketti tähän asti on ollut niin
-tärkeä arvoinen, olisitte ensimäinen rikkomaan sen sääntöjä vastaan.
-
-Kamarijunkkari ei ymmärtänyt muuta kuin että nämä sanat olivat
-tavallista keimailemista ja vastasi:
-
-— Eipä ole ihme, että etiketti jääkin unohduksiin, kun rakkailta
-huulilta kuulee tällaisia säveliä. Ovi oli avoinna ja...
-
-— Tiedän sen, keskeytti Irene.
-
-— Enkä voinut olla kuulematta. Laulunne sitten houkutteli minua, niin
-etten muistanut kaikista säännöistä huolia.
-
-— Tuo kuulostaa hyvin uskottavalta, sanoi Irene.
-
-— Mitä laulua te viimeksi lauloitte? kysyi v. Assar, joka ei niin
-jyrkästi tahtonut ryhtyä asiaansa.
-
-— Tällä laululla ei ole mitään nimeä.
-
-— Kuka on siihen sepittänyt sanat ja nuotin?
-
-— Sekä sanat että nuotti ovat saman henkilön sepittämiä.
-
-— Mikähän on hänen nimensä?
-
-— En tiedä.
-
-— Te punastuitte. Siis ette puhu totta.
-
-— Punastun siitäkin ja sen vuoksi, että olette niin utelias
-ja rohkenette kuulustella minua niinkuin lasta. Mutta jos
-välttämättömästi tahdotte tietää totuuden, niin voin sanoa, että
-tunnen tämän laulun sepittäjän ja että hän on minulle hyvin rakas.
-
-Ollessaan näin kahdenkesken pelätyn v. Assarin kanssa Irene tunsi
-rohkeutensa kasvavan. Kamarijunkkari pureskeli huuliaan ja oli vähän
-aikaa vaiti, ennenkuin vastasi:
-
-— Sen tiedän ja miehen nimen minä myös tunnen; se on...
-
-— Harald Thalberg, keskeytti Irene, ikäänkuin ei olisi suonut hänelle
-iloa lausua sitä.
-
-— Te siis todellakin rakastatte häntä?
-
-— Häntä minä rakastan, häntä, enkä ketään muuta. Irene lausui
-nämä sanat sellaisella innostuksella ja lämmöllä ja silmät niin
-säteilevinä, ikäänkuin hänen edessään ei olisikaan ollut v. Assar,
-vaan hänen oma rakas Haraldinsa. Ja vaikka hän kauniilla silmillään
-katselikin v. Assaria, niin tämä tiesi, että niiden ilme ei ollut
-häntä varten. Jotensakin jäykästi ja tyynesti hän vastasi:
-
-— Ymmärrän, että tahdoitte estää minua ensiksi ryhtymästä asiaan.
-Varmaankin ymmärsitte, että minä vain siitä syystä näin varhain olen
-pyrkinyt teidän puheillenne, että häiritsemättä saisimme keskustella
-meille kumpaisellekin hyvin tärkeästä asiasta. Tiedättehän, että
-tänään on uudenvuodenpäivä ja parempi on saada asia aikaisemmin
-ratkaistuksi, aamulla, kun ihminen vielä on virkeämpi, vaikka
-myöhempään vähän nolostuukin.
-
-—Uudenvuodenpäivähän nyt on, huokasi Irene. — Siis tahdon puhua
-suoraan. Luulen kyllä, että rakastatte tuota maisteri Thalbergia...
-ja tiedän _vielä enemmänkin_... mutta mitäpä siitä, tarjoan teille
-kuitenkin nyt sydämeni ja käteni.
-
-— Puheestanne ymmärrän, että luulette olevanne hyvinkin jalomielinen.
-Ja tavallisissa tapauksissa teidän menettelyänne voitaisiinkin
-katsoa jalomieliseksi. Mutta muistakaa, että minä rakastin häntä
-_silloin_ ja rakastan vieläkin. Ennemmin joudun onnettomuuteen,
-häpeään ja kurjuuteen kuin menen jonkun toisen kanssa naimisiin. Onko
-jalomielistä erottaa minua hänestä?
-
-— Mutta tehän ette koskaan voi päästä yhteen.
-
-— Eikö ihmisellä ole vapaa tahto? Ja eikö hän tässä maailmassa saa
-tehdä kaikkea, mikä ei sodi Jumalaa ja esivaltaa vastaan?...
-
-— Entä vanhemmat?... Heidät näytätte unohtavan.
-
-— Eikö ihmisen pidä enemmän totella Jumalaa kuin ihmisiä? En näe
-mitään syytä, miksi emme me, Harald ja minä... Ja jos olisikin
-esteitä... niin mitäpä niistä... ennemmin olisin köyhä ja hyljätty,
-jos vain sydämessäni olisin onnellinen. Olisihan siinä lohdutusta
-kylliksi, kun tietäisin kärsiväni ainoastaan rakkauteni tähden ja
-hänen...
-
-— Entä jos tuoni riistäisi hänet teiltä?
-
-— Tuoniko?... Niin... silloin en jäisi hänen jälkeensä elämään. En
-tahtoisi silloin enään elää. Ymmärtäkää minua oikein... Ei... mitä
-sanonkaan... teette minut hulluksi tuolla puheellanne... Sanoinko,
-etten tahtoisi enään elää, jos kuolema veisi minulta Haraldin. Sanoin
-väärin. Tahtoisin elää häntä surrakseni. Sen Harald kyllä tietäisi ja
-näkisi. Hän ymmärtäisi, että suru olisi minulle rakas ystävä, kunnes
-minut korjaisi kuolema, joka olisi vieläkin rakkaampi.
-
-Mielenliikutuksesta ja tästä innokkaasta puheesta uupuneena Irene
-pyörtyi tuolissaan. Kamarijunkkari ei uskaltanut häntä herättää, vaan
-jäi odottamaan, että hän itsestään virkoisi.
-
-Eikä kestänytkään kauan, ennenkuin hän toipui ja luoden silmänsä
-v. Assariin, joka ikäänkuin lattiaan juurtuneena oli jäänyt häntä
-katselemaan, hän hiljaa ja tyynesti kysyi:
-
-— Joko nyt käsitätte, kuinka suuresti minä rakastan häntä?
-
-Jos v. Assar olisi käsittänyt asian vain omalta kannaltaan, niin hän
-kentiesi olisi jättänyt sen siksensä, mutta vapaaherra oli kehoittanut
-häntä koettamaan parastansa houkutellaksensa Irenen omaksensa...
-vapaaherra ei näet tietänyt, että tämä jo oli toisen oma... ja hänen
-sisarensa taas oli yllyttänyt häntä, ettei hän saisi Ireneä armahtaa,
-eikä, jos hänen asiansa menestyisi huonosti, säästää vapaaherraakaan.
-Tämä kaikki muistui nyt kamarijunkkarin mieleen ja väärä ylpeys, joka
-niin usein on pahan kiihottaja, yllytti häntä yhä enemmän.
-
-— Tiedän, että te rakastatte maisteri Thalbergia ja huomaan, ettette
-millään muotoa aijo suostua minun naimatarjoukseeni. No niin. Mutta
-muistatteko, mitä silloin viime kerralla sanoin isästänne, että hänen
-kunniansa ja ehkäpä henkensäkin riippuivat minusta. Käännyn nyt hänen
-puoleensa, kentiesi hän minua paremmin voi muuttaa mielenne. Ellei hän
-voi, niin uhraan hänet kostolleni. Kenen on täytynyt luopua kalliista
-helmestä, mikä jo on hänelle luvattu, hän varmaankin vihastuu ja hakee
-korvausta muualta. Kosto on oleva minulle korvauksena.
-
-— Sanoittehan rakastavanne minua, sanoi Irene tyynesti ja vakavasti.
-
-— Niin sanoin ja sanon sen vieläkin.
-
-— Oikein täyttä tottako te sitä tarkoititte?
-
-— Täyttä totta.
-
-— Suokaa anteeksi, vaikka en usko rakkautenne minuun olevan mitään
-todellista rakkautta. Antakaa anteeksi vaikka väitänkin, että teillä
-tuon rakkautenne ohessa on kaikellaisia tuumia ja tarkoituksia,
-jotka eivät ole minkäänlaisessa yhteydessä rakkauden kanssa. En
-viitsi niitä luetella, mutta Jumala, joka tutkii sydämet, tietää,
-mitä teillä nytkin on mielessänne. Tarjoatte minulle kätenne ja
-luulette menettelevänne hyvin jalosti, vaikka se ei olekaan muuta
-kuin välinpitämättömyyttä ja kevytmielisyyttä. Luulette rakkautenne
-todelliseksi ja kuitenkaan ette armahda minua ettekä itseänne, kun
-tahdotte kytkeä itseenne naisen, jonka rakkaudesta teillä ei ole
-pienintäkään toivoa, käsittämättä että sellainen ei millään muotoa
-voi tehdä teitä onnelliseksi, hänen surunsa kun alati loukkaisi
-teidän tunteitanne. Mutta jättäkää tämä, koska jo näytte luopuneen
-toiveistanne saada minut unohtamaan rakkauteni. Otan nyt puheeksi
-erään toisen asian, johon puheenne koston suloisuudesta antaa minulle
-aihetta. Vai tekö muka rakastaisitte minua todellisesti... te, joka
-käytätte niin julmia ja hurjia sanoja! Tiedättekö, kuinka kunnon mies
-teidän asemassanne tekisi? Omaa etuansa katsomatta hän käyttäytyisi
-jalosti ja ylevästi. Tyttärestä hän luopuisi, mutta... isän hän silti
-säästäisi. Vertaatte minua kalliiseen helmeen, josta kiitän teitä...
-mutta tiedättekö, että on olemassa helmi, joka on mitätöntä, pikku
-Ireneä monta vertaa kallisarvoisempi, ja se on tunto siitä, että
-tietää tehneensä hyvän työn ja saaneensa voiton omasta itsestään.
-Irenen sijasta saatte tunnonrauhan kalliin ja ihanan helmen. Eikö
-siinä ole korvausta tarpeeksi, eikö se ole suuri voitto? Ei, Emil v.
-Assar, olkaa hyvä, olkaa jalomielinen ja armahtakaa! Luopukaa Irenestä
-ja säästäkää hänen isänsä!
-
-Olemme sanoneet, että kamarijunkkarilla oikeastaan oli hyvä sydän
-ja nyt hänessä syntyi ankara sisäinen taistelu. Hän riensi ulos
-vastaamatta sanaakaan Irenen anomukseen. Kevytmielisyydestään
-huolimatta hän oli hyvin hidasluontoinen, eikä siis näin äkkiä voinut
-päästä mihinkään päätökseen. Hän siis jätti Irenen yksin ja läksi
-ulko-ilmaan, voidakseen pitää ajatuksensa koossa. Se on kuitenkin
-luettava hänelle ansioksi, että hän päätti hetken kuluttua palata
-ja sisaren pahaa neuvoa kuuntelematta antaa vastauksensa. Itsessään
-hän tunsi, kuinka suuri valta tuolla sisarella oli häneen ja tiesi
-myös, että hän nyt kuten ainakin kehottaisi häntä siihen, mikä ei
-ollut hyvää. Siis hän tahtoi välttää kiusausta, toivoen voivansa omin
-neuvoin tehdä päätöksensä.
-
-Hän oli kävellyt noin neljännestunnin lehdettömässä puistossa,
-tulematta vielä mihinkään päätökseen. Sillä välin oli päivä jo
-ruvennut valkenemaan.
-
-— Aika kuluu, sanoi hän itsekseen, pian Emiliakin nousee ja Irenen
-ja hänen isänsä taitaa käydä huonosti. Olenko todellakin sellainen
-vetelys, etten omin päin voi mitään päättää?... Irenehän sanoi, että
-rakkauteni ei olekaan todellinen, ja siinä hän ehkä oli oikeassa,
-mutta kun hän sitten pyysi minua olemaan hyvä, jalo ja armahtavainen,
-niin tuntuipa niinkuin uusia tunteita olisi syntynyt povessani...
-ja luulenpa melkein, että voisin ruveta rakastamaan häntä puhtaasti
-ja täyttä totta... Niin, mitäpä hyötyä minulla on kostosta; rahaa
-kentiesi saisin muutamia satoja riksiä, mutta en mitään muuta; sillä
-kehnoja neuvoja Emilia on minulle antanut, parempi sittenkin on, että
-noudatan Irenen pyyntöä. Palaan sisään häntä lohduttamaan. Hän on
-minua kauniisti kiittävä ja onhan siinäkin jotain viehätystä...
-
-Huomaamme siis, että kamarijunkkarissa oli tapahtunut jonkinmoinen
-muutos, josta tämä hyvä päätös oli syntynyt. Nopein askelin hän meni
-eteiseen ja oli juuri tarttumaisillaan salin avaimeen, kun vapaaherra,
-salista tullessaan, avasi hänelle oven.
-
-— Sinullapa vasta näkyy kiire olevan, hymyili vapaaherra
-teeskennellen, etsitkö ketään?
-
-— Etsin tytärtänne, Irene-neitiä.
-
-— Suo anteeksi, mutta olethan jo tänään tavannut hänet. No, no, älä
-silti luule, että olen sinua vakoillut! Kysyin vain ilman aikojani
-Liisalta, missä sinä olet, ja hän sanoi nähneensä sinun tulevan
-eteiseen ja sieltä menevän saliin, jossa tiesi Irenen soittavan.
-Olette siis jo näin varhain nähneet toisenne. No, mitenkä asia päättyi?
-
-Yleensä vapaaherra osasi aivan erinomaisella tavalla hillitä itsensä
-ja ollessaan eniten kiihoittunut, hän aina lasketteli joutavia. Vaikka
-kamarijunkkari ei viekkaudessa vetänytkään vertoja vapaaherralle, niin
-hän ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta, kuinka utelias tämä oli. Ja
-vaikka olikin, niinkuin edellisestä tiedämme, tehnyt hyvän päätöksen,
-häntä kuitenkin huvitti pelottaa vapaaherraa. Hän muistutti tässä
-suhteessa poikaviikaria, joka puristaessaan toverinsa kättä, juuri
-ennenkuin lakkaa häntä kiduttamasta, puristaa entistä kovemmin.
-
-— Se päättyi niinkuin jo edeltäkäsin olen teille ennustanut. _Tout
-perdu_.
-
-Samassa Amalia sattui kulkemaan eteisen kautta ja huomasi, niinkuin
-jokainen toinenkin olisi tehnyt, kuinka vapaaherran kasvojen ilme
-muuttui, kuinka väri hänen poskillaan yhtenään vaihteli ja kuinka hän
-herkeämättä pureskeli huuliaan. Amalia oli jättänyt Irenen yksin,
-koska neiti v. Assar pukeutuessaan tarvitsi hänen apuaan, mutta nyt
-hän oli pistäytynyt katsomaan, eikö hänen oma neitinsäkin jo kaipaisi
-häntä.
-
-Kuultuaan kamarijunkkarin vastauksen, jonka johdosta luuli itsellään
-olevan vain tuhoa ja turmiota odotettavana, vapaaherra ei enää
-virkkanut mitään, vaan läksi sitä tietä ulos, antaen v. Assarille
-tilaisuuden astua saliin. Niin kummalta kun se kuuluukin, oli
-kamarijunkkari melkein hyvillään kun ei siellä tavannut Ireneä,
-sillä hän tunsi itsessään, että varmaankin olisi jättänyt hänelle
-voiton. Tosin hän halusta olisi saavuttanut omalletunnolleen rauhan
-ja tahtonut näyttää, että hänkin saattoi rakastaa vilpittömästi ja
-puhtaasti, mutta kun ei tullut sopivaa tilaisuutta ennenkuin nuo
-hyvät päätökset ennättivät haihtua ja kun hän ei tavannut Ireneä,
-niin hän, paha kyllä, oli melkein mielissään. Hän raotti kyllä ovea
-viereiseen huoneeseen, jota käytettiin naisten vierashuoneena, mutta
-kun tyttöä ei sielläkään näkynyt eikä hän katsonut sopivaksi tunkeutua
-sitä kauemmaksi, niin oli hän mielestänsä tehnyt kaiken, mitä häneltä
-voitiin vaatia.
-
-Kauankohan noita hyviä tunteita hänessä kestänee? Sisar on jo pian
-pukeutunut ja kaipaa rakasta veljeänsä.
-
-
-
-
-XXI.
-
-ISÄ JA TYTÄR.
-
-
-Sillä välin vapaaherra riensi ullakolle tapaamaan ystäväänsä v. Nitiä,
-Muuten hänellä ei juuri ollut tapana käydä siellä muulloin kuin
-silloin, kun oli jotain hänelle toimitettavana tai kysyäksensä häneltä
-neuvoa, sillä v. Nit ei ollut niinkään kehno neuvonantajana, hänellä
-kun oli terävä pää ja hyvä ymmärrys. Tällä kertaa vapaaherra ei
-kuitenkaan mennyt hänen huoneeseensa neuvoja pyytämään, vaan pikemmin
-saadakseen purkaa tälle ainoalle uskotullensa kaiken sen pelon ja
-vihan, joka vaivasi hänen ilkeää sydäntään. Avainjutun hän oli jo
-kokonaan unohtanut, joten hän ei siitä syystä kolkuttanut v. Nitin
-ovelle.
-
-Irene seisoi ullakolla katsellen muutamia hameita ja hienoja
-alusvaatteita, jotka Amalia oli levitellyt nuoralle kuivamaan. Illaksi
-Ristilän herrasväki oli kutsuttu samassa pitäjässä pidettäviin
-tanssiaisiin, ja kun Irene poloinen toivoi Haraldin saapuvan niin
-aikaisin, että hänkin ehtisi mukaan, niin hän pukunsa suhteen ei ollut
-niin välinpitämätön kuin edelliseen nähden olisi ollut syytä luulla.
-Hänellä oli kaksi eri malliin tehtyä valkoista hametta ehdolla ja hän
-oli kahdenvaiheilla, kumpaisen valitsisi, mutta päätti vihdoin ottaa
-toisen. Varovasti hän käänsi sitä, ikäänkuin kädellään hyväillen,
-muistellessaan odotettua onneansa. Hame oli jo hänen mielestään
-ehtinyt liiaksi kuivua, jonka tähden hän vispilällä roiski siihen
-vadista vettä, jotta se kuumalla raudalla silitettynä tulisi oikein
-sileäksi ja sieväksi.
-
-Alushameen suhteen hän aikoi menetellä samaten» mutta se jäikin
-kesken, kun hän samassa kuuli nopeita askeleita ja näki isänsä melkein
-juoksujalkaa rientävän ullakon poikki, ennätettyään kuitenkin paiskata
-pienen oven jälkeensä lukkoon.
-
-Ireneä hämmästytti vapaaherran tulinen kiire, hänen läähättävä
-hengityksensä ja ennen kaikkea se seikka, että hän oli paiskannut oven
-lukkoon.
-
-Sille lukijoistani, jolla ei ole aivan hyvä muisti ja joka ehkä jo on
-unohtanut vapaaherran selityksen koti-opettajalleen tuosta pienestä
-ullakonovesta, lienee paras vieläkin kertoa, että se oli niin tehty,
-että avain ja salpa olivat portaitten ja koti-opettajan huoneen
-puolella ja lukko sitävastoin sisäpuolella, johon päin se myös aukeni.
-
-Tavallisesti pidettiin avainta suulla, paitsi silloin kun vapaaherra
-piti jotakin salaista neuvottelua v. Nitin kanssa, jolloin hän
-tavallisesti pisti sen taskuunsa. Sitä hän ei nytkään laiminlyönyt,
-mikä Irenessä herätti suurta hämmästystä.
-
-Joko se nyt tapahtui siksi, että ullakko oli jotensakin pimeä,
-varsinkin kun ei vielä ollut täysi päiväkään, taikka lieneekö hän
-ollut niin kiihoittunut, ettei ensinkään vilkaissut ympärilleen, mutta
-ainakaan ei vapaaherra huomannut Ireneä, joka oli hameitten takana
-puoliksi piilossa.
-
-Jos Irene olisi luullut pääsevänsä huomaamatta pujahtamaan alas
-ullakolta, niin hän varmaankin olisi sen tehnyt, mutta nyt hän jäi
-liikkumattomana kuuntelemaan vapaaherran koputusta v. Nitin ovelle,
-kuulipa vielä muutakin, jota ei ennen ollut kuullut hänen suustaan —
-kuuli hänen törkeästi kiroavan ja sadattelevan. Vihdoin kun kolkutus
-taukosi ja Irene odotti isän samaa tietä palaavan takaisin hänen
-ohitsensa, niin hän silmittömästi säikähti ja... syöksyi esiin
-piilostaan.
-
-Hän ei sanonut mitään... sillä mitäpä hänellä juuri olisi ollut
-sanottavaa?... Isäkin oli hetken ääneti, koska todellakin puolestansa
-hämmästyi, nähdessään edessänsä sen, jonka ehkä v. Nitiä kernaammin
-olisi tahtonut tavata.
-
-— Oletko nähnyt herra v. Nitin menevän huoneestaan? kysyi hän.
-
-— En, vastasi Irene. Kuitenkaan en luule hänen olevan huoneessansa,
-koska en ole kuullut sieltä mitään liikettä. Muuten hänellä on tapana
-aamuisin laulaa ja viheltää sekä astuskella edestakaisin, joten
-melkein uskallan lyödä vetoa, ettei hän nyt ole siellä.
-
-Irene koetti laskea leikkiä, mutta se oli samaa kuin jos hän olisi
-yrittänyt lyödä kirveellä kiveen, sillä vastaukseksi vapaaherra
-äyhkäisi:
-
-— Etpä ilmoittanut olevasi täällä?
-
-Tähän Irenellä ei ollut mitään vastattavaa. Isä jatkoi:
-
-— Seisoit täällä kuin varas kuunnellen ja urkkien. Saan ilmoittaa
-sinulle, että sinut minä kernaammin tapaankin kuin v. Nitin, koska
-minulla on sinulle jotakin puhuttavaa. Äläkä kieltäydy vastaamasta
-minulle totuuden mukaisesti!
-
-— Niinkö vähän te, isä, tunnettekin tyttärenne? Joka kysymykseen minä
-vastaan ja lupaan puhua totta.
-
-— Hyvä, että minulla on tytär, joka on niin vakava. Silloinpa tiedän
-millaisessa suhteessa olen häneen... Tottahan muistat, mitä vastasit
-kamarijunkkarille?
-
-— Muistan sen aivan hyvin.
-
-— Etkä kadu sitä?
-
-— En ollenkaan.
-
-— Olet ylpeä ja vastauksesi ovat lyhyet, armollinen neiti. Mutta onko
-sinulla tietoa hänen uhkauksistaan isääsi kohtaan?
-
-— Olen kuullut niistä, mutta en luule niissä olevan mitään perää.
-
-Vapaaherra koetti väkisinkin hillitä itseänsä ja kysyi liehakoiden:
-
-— Mutta etkö todellakaan, lapseni, rakasta Emil v. Assaria? Minusta
-hän on oikein miellyttävä mies.
-
-— Ehkä on, isä, vaikka minä en ole sitä huomannut, koska mieleni on
-kovin kiintynyt toiseen. Minä rakastan erästä toista.
-
-— Erästä toista? Ketä?
-
-— Antakaa anteeksi, isä! Olen pitänyt asian teiltä salassa, eikä minun
-tietääkseni kenelläkään paitse hänellä ole siitä tietoa... Mutta nyt
-tahdon tunnustaa teille kaikki...
-
-— Mikä on hänen nimensä, sano heti!
-
-— Harald Thalberg. Häneen olen kiintynyt rakkauden siteillä ja...
-luonnon.
-
-— Luonnonkin?... Niinkö sanoit?
-
-— Niin sanoin. Mitäpä sitä enää salaisin... koska tahdoit tietää
-totuuden.
-
-— Vai niinkö ovatkin asiasi? Voi, sinua ilkeää, irstasta tyttöä,
-siinäkin olet äitisi kuva! Minä vihaan ja halveksin sinua, hylkään
-sinut kokonaan.
-
-— Ei, isä kulta, älkää noin puhuko! Hairauksen, taikka olkoonpa
-rikoksen takia, johon rakkaus ja inhimillinen heikkous ovat antaneet
-aihetta, te siis tahdotte hyljätä tyttärenne, oman lapsenne? Älkää
-toki tehkö sitä!
-
-Irenen maatessa siinä polvillaan rukoillen, olisi luullut hänen
-äänensä voivan pehmittää kovan kivenkin, saatikka sitten isän sydämen,
-mutta tämä vain ei ottanut heltyäkseen. Hän muisti vain oman itsensä
-ja kurjuutensa, ajattelematta mitä hänen tyttärensä tunnustuksessa
-oli jaloa ja että olisi ollut syytä antaa hänelle anteeksi. Tuon
-tunnustuksen synnyttämä uhkaava vaara vain oli hänen mielessään ja
-tarttuen kädellään nuoren tytön paksuun, ruskeaan palmikkoon, hän
-tempasi hänet ylös lattialta.
-
-— Älä siinä makaa niinkuin mikäkin hupsu, karjasi hän, vaan vastaa
-siihen, mitä minulla vielä on kysyttävää!
-
-— Antakaa ensin anteeksi, isä, sitten vastaan.
-
-— Älä rupea tässä mitään ehtoja panemaan, minä tässä olen määrääjänä,
-ja siksipä kysyn: tietääkö kamarijunkkari tuon suloisen salaisuutesi?
-Sanoit tosin, ettei kukaan muu kuin tuo rakas koti-opettajaryökäleesi
-tiedä siitä, mutta kuitenkin...
-
-— Herra v. Assar myös tietää, että rakastan Haraldia. Tunnin verran
-hän on sen tietänyt. Ja näkyipä hän tietävän tuon toisenkin asian.
-
-— Mitä hän siihen sanoi?
-
-— Ei hän näyttänyt siitä suurestikaan välittävän, koska siitä
-huolimatta pyysi minua vaimokseen.
-
-— Ja mitä sinulla oli tällaiseen jalomielisyyteen vastattavana?
-
-— Jalomielisyydeksikö sitä sanotte? Selvitin päinvastoin
-kamarijunkkarille, ettei hänen kosinnassaan ollut mitään jaloa...
-sanoinpa...
-
-— Yhdentekevää mitä sanoit, keskeytti vapaaherra kiivaasti, en
-tahdo sitä kuulla, koska arvaan, että se oli jotain herkkämielistä
-lörpötystä. Tahdon vain tietää mitä lopuksi hänelle vastasit.
-
-— Vastasin, ettei mikään maailmassa voisi pakottaa minua menemään
-naimisiin miehen kanssa, kun toista rakastan. Jotain siihen tapaan
-minä sanoin... olinpa niin hämmentynyt, etten sanasta sanaan sitä
-muista... mutta ainakin kävi hänelle selväksi, ettei hän koskaan saisi
-minua omakseen.
-
-— Ja silloinko hän ryhtyi uhkauksiin?
-
-— Ryhtyipä niinkin, mutta johan sanoin teille, isä, etten usko noita
-uhkauksia.
-
-— No, mitä niihin vastasit?
-
-— Pyysin häntä olemaan jalomielinen ja luopumaan minusta, ryhtymättä
-mihinkään muihin keinoihin.
-
-— Entä mitä hänellä oli siihen vastattavana?
-
-— Hän poistui, jättäen minut yksin.
-
-— Se on varma merkki siitä, ettei hän aijo myöntyä.
-
-— Sitä en usko. Päinvastoin luulen, että hänen teki mielensä hengittää
-vähän raitista ilmaa, saadakseen ajatuksensa pysymään koossa.
-
-— Sinun luulostasi minä viisi! Itse minä paremmin tunnen miehen.
-Kaikesta kuitenkin huomaan, että luulet hänellä olevan päteviä syitä
-uhkauksiinsa.
-
-— En tiedä mitä luulen tai olen luulematta ... otsaani polttaa.
-
-Vapaaherra ei enää ärjynyt, vaan äänellä, joka kuulosti kamalan
-tyyneltä, hän sanoi vakavasti:
-
-— Sinulla on täysi syy uskoa kaikki, mitä hän on sanonut. Minä, isäsi,
-kehoitan sinua sitä uskomaan. Millä hetkellä tahansa hän pystyy
-syyttämään minua rikoksesta, joka tekee rakkaan isäsi samanvertaiseksi
-mitä ilkeimpäin ja törkeimpäin pahantekijäin kanssa. Sitä estääksesi
-sinun pitää mennä hänen kanssansa naimisiin.
-
-— Mutta hän ei täytä uhkauksiansa; mitä hyötyä hänellä siitä olisi?
-
-— Sinun täytyy ruveta hänen vaimokseen.
-
-Irenen päätä alkoi huimata, mutta samassa kaikkitietävä ja kaikkivoipa
-Jumala muistui hänelle mieleen. Hän huokasi ja alkoi sydämessään
-rukoilla:
-
-— Oi, Jumala, johon vielä turvaan, vaikka oletkin antanut minun
-joutua tähän kovaan ja kauheaan kiusaukseen, vaikka sieluni on täynnä
-tuskaa ja päätäni polttaa... suo minun sinun kunniaksesi kestää tämä
-kiusaus... neuvo, rohkaise ja tue minua.
-
-Isä ei häntä keskeyttänyt, koska hän tuosta vaiti-olosta toivoi
-parasta asiallensa. Vihdoin hän hurjasti kiljui:
-
-— Sinulla on jo ollut tarpeeksi miettimisen aikaa. Vastaa heti
-paikalla, mitä olet päättänyt!
-
-Irenen silmät harhailivat ympäri avaruutta, ikäänkuin hän ei olisikaan
-puhunut isällensä, vaan jollekin näkymättömälle, korkeammalle
-olennolle, ja hiljaisella äänellä hän empien vastasi:
-
-— Koska isäni tahtoo, että minä, salatakseni maailmalta hänen
-tekemänsä rikoksen, Jumalan ja hänen seurakuntansa edessä vannoisin
-rakkautta ja uskollisuutta miehelle, jota en rakasta enkä tule koskaan
-rakastamaan, niin vetoan rakkauteeni, joka on Jumalan sytyttämä, sekä
-omaantuntooni, joka on Jumalan ääni sydämessäni. Kumpikin kieltää
-minua ryhtymästä kaksinkertaiseen petokseen, kieltää pettämästä
-rakkauttani... mikä jo olisi synti... kieltää pettämästä väärällä
-valalla Jumalaa... mikä olisi vieläkin suurempi synti. Emil v. Assarin
-vaimoksi en ikinä mene... mutta Jumala johtakoon kaikki kaikille
-parhaaksi.
-
-— Äsken, mokomakin hylky, tunnustit rakkaudesta ja inhimillisestä
-heikkoudesta tapahtuneen rikoksen, josta ei ollut kenellekään hyötyä
-ja joka lienee ilettävimpiä syntejä, mitä on olemassa. Nyt et suostu
-tekemään paljoa pienempää rikosta, josta, paitsi että se osoittaisi
-sielunvoimaa ja lapsellista rakkautta, myöskin olisi jotain hyötyä.
-
-— Edellinen oli heikkoudensynti, jälkimäinen olisi tahallinen.
-Rukoilen Jumalaa antamaan syntini anteeksi, mutta minua kammottaa
-ryhtyä sen lisäksi tahalliseen rikokseen, jolla... ja se on myös
-otettava lukuun... olisi päätarkoituksena salata vielä kolmaskin
-rikos. Ei, sitä en tee.
-
-— Onko se viimeinen sanasi?
-
-— On. Haraldille menen vaimoksi, mutta en kenellekään muulle. Jumala
-kääntäköön kaikki parhaaksi!
-
-— Kyllä minussa on niin paljo miestä, ettei Jumalasi ainakaan johdata
-asiaa sinun parhaaksesi!
-
-Ja isä alkoi piestä ja tuuppia tytärtään, kunnes tämä kävi
-tiedottomaksi, mutta siitä huolimatta hän vielä molemmin käsin repi
-hänen tukkaansa.
-
-Kentiesi vapaaherra hurjasta kostonhimosta näin pahoinpiteli
-tytärtään, joka jouduttuaan velvollisuuksissa nähden mitä suurimpaan
-ristiriitaan, kuitenkin piti lujasti kiinni vakaumuksestaan ja syvästi
-juurtuneesta oikeudentunnostaan, heittäen siten isänsä, tuon törkeän
-pahantekijän, maallisen esivallan rangaistavaksi. Ei siis olisi ollut
-ihme, jos vapaaherra kostonhimoaan sammuttaessansa olisi unohtanut
-kaiken varovaisuuden, mutta luultavasti hänellä sitä tehdessään myös
-oli jokin sivutarkoitus, jokin pirullinen juoni mielessään.
-
-Hän tiesi, ettei v. Nit ollut huoneessaan ja jos olisikin ollut, niin
-tämä ei kuitenkaan olisi uskaltanut häntä vahingoittaa. Ullakon ovi
-oli lukossa, joten kukaan ei sitä tietä päässyt sinne ja luultavasti
-ei kukaan tiennytkään hänen olevan ullakolla eikä myös ollut
-kuullut heidän puhettaan. Nyt Irene oli tainnoksissa, eikä kyennyt
-huutamaankaan, joten vapaaherra ihan pelotta uskalsi ryhtyä julmaan
-tekoonsa.
-
-Varmaankin luultaisiin, että Irene omantunnon vaivaamana epätoivossaan
-itse näin surkealla tavalla oli lopettanut elämänsä. Ja isä olisi,
-olevinaan ensimäinen, joka tapaisi hänet tässä kauheassa tilassa.
-
-Hän oli tottunut epäluuloihin ja hänestä oli yhdentekevää,
-epäiltäisiinkö häntä, jos hänen rikostaan ei voitaisi näyttää toteen.
-
-Siinä mielessä hän löi ja kolhi tytärtään, kunnes oli saanut hänet
-pyörryksiin, vetäen häntä sitten pitkästä, hajallaan olevasta tukasta
-vaatenuorien luokse.
-
-Orresta roikkui sopiva ja parahiksi pitkä köydenpää. Vapaaherra jätti
-tiedottoman tyttärensä lattialle makaamaan ja teki köydenpäästä paulan.
-
-Tämä työ kesti vain muutaman tuokion, mutta Irene ennätti kuitenkin
-sillä aikaa tointua. Hän nousi istumaan ja huomasi mitä isällä oli
-tekeillä. Tämä pelästytti häntä niin, että hän oli uudelleen pyörtyä.
-Hän koetti heikolla äänellä huutaa apua, mutta Haraldin nimi, jota hän
-oli maininnut, miltei sammui hänen huulilleen.
-
-Vapaaherra ei vielä ollut saanut paulaa oikein kuntoon ja säikähti,
-kun tyttärensä näin ennen aikojansa virkosi. Hän heitti työnsä kesken
-ja alkoi häntä jälleen lyödä ja kolhia, ja pian tytär taas makasi yhtä
-avuttomana ja tunnottomana kuin äskenkin.
-
-Vapaaherra asetti paulan niin korkealle lattiasta kuin oman ruumiinsa
-pituus olisi vaatinut ja koska tiesi Irenen olevan häntä vain noin
-puolta korttelia lyhyemmän, niin paula hänen mielestänsä oli vielä
-liian matalalla, jonka vuoksi hän kiersi köyden muutaman kerran suuren
-naulan ympärille, mikä kävikin mukavammin kuin jos hän olisi sitonut
-paulan ylemmäksi.
-
-Voimakkailla käsillään hän sitten nosti tiedottoman tyttärensä
-lattialta, asetti hänen päänsä paulaan ja laskien hänet käsistään,
-jätti roikkumaan.
-
-Nyt hän oli kahdenvaiheilla, jäisikö loppua katsomaan vai hiipisikö
-hiljaa alas ullakolta.
-
-Pitkältä hänellä ei kuitenkaan ollut empimisen aikaa, kun ullakon ovi
-suurella jyskeellä paukahti auki ja Harald syöksyi paikalle.
-
-
-
-
-XXII.
-
-RUUMIS.
-
-
-Mitään virkkamatta jäi vapaaherra paikalleen seisomaan. Harald ei
-kiinnittänyt häneen mitään huomiota, hän näki ainoastaan hirtetyn.
-Oikealla kädellään hän puukolla katkaisi nuoran, kannattaen vasemmalla
-ruumista. Tämä kaikki tapahtui yhdessä silmänräpäyksessä.
-
-Hän irroitti paulan nuoren tytön kaulasta ja laski hänet varovasti
-vieressä olevalle patjalle. Sitten hän koetti hirtetyn pieniä
-niskaluita, jotka eivät olleet musertuneet, hän koetti otsaa ja se
-tuntui kylmältä. Valtasuoni tykytti heikosti niinkuin kuolevalla.
-Harald hieroi hänen käsiään molempien käsiensä välissä, rohkenipa
-suudelmillakin koettaa lämmittää hänen kylmää otsaansa.
-
-Vapaaherra nyt toipui puutumuksestaan ja yritti huomaamatta pujahtaa
-tiehensä, mutta Harald, joka tähän asti oli kiinnittänyt huomionsa
-vain Ireneen, huomasi heti hänen aikeensa.
-
-— Jää seisomaan, mies, jos tahdot henkesi säilyttää, hän huusi
-jymisevällä äänellä ja osoitti pistooliansa, seiso paikallasi,
-sanon minä... Etkö häpeä lähteä pois, kun tyttäresi makaa tuossa
-kuolemaisillaan.
-
-Vapaaherra jäi vaistomaisesti seisomaan ja Harald, joka surusta ja
-kauhusta oli joutunut aivan epätoivoon, jätti nyt Irenen ja astui
-hänen luoksensa.
-
-— Minkätähden vapaaherra on tehnyt tällaisen kauhean työn?
-
-Äänellä, jota hän turhaan koetti saada tyyneksi ja surulliseksi,
-vapaaherra vastasi:
-
-— Kuinka uskallatte tämän surullisen tapauksen johdosta ruveta minua
-syyttämään?
-
-— No, eikö siinä ole tarpeeksi syytä, kun olitte täällä tyttärenne
-kanssa lukitun oven takana.
-
-— Minä en tiennyt hänen olevan täällä; hain v. Nitiä ja kun tahdoin
-tavata hänet kahdenkesken, niin rohkenin lukita tämän oven, joka sitä
-paitsi on omani.
-
-— En usko, että tahdoitte tavata v. Nitiä, joka sitä paitsi täta nykyä
-on syvässä maan alla. Ja miksette kiireesti katkaissut nuoraa, jossa
-onneton tyttärenne riippui?
-
-— Hämmästyin niin, etten kyennyt mihinkään.
-
-— Ja ettette voinut edes huutaa ihmisiä apuun. Kaikki tuo kuulostaa
-hyvin kummalliselta. Mutta mistä se johtuu, että nyt näin tyynesti
-voitte vastata minun kysymyksiini?
-
-— Miehelle on kunnia suuremman arvoinen kuin lapset, sukulaiset ja
-ystävät. Kun kunnia on kysymyksessä, ponnistaa mies kaikki sielunsa
-voimat, unohtaen kaikki hellemmät suhteet saadakseen kunniansa
-takaisin. Mutta te näytte unohtavan, herra, kenelle puhutte ja
-rohkenette ruveta minua tutkimaan. Neuvon teitä tyytymään siihen, että
-saatte tutkia poikiani, muutoin minullakin puolestani olisi syytä
-ruveta teiltä yhtä ja toista kyselemään. Kuinka itse olette näin
-tyyni ja kylmäverinen, että kykenette tekemään minulle kierteleviä
-kysymyksiä, vaikka hän makaa tuossa?
-
-— Minä kyllä tiedän, kenen kanssa puhun ja te saatte kohta sen tietää.
-Teidän kysymykseenne saan vastata, että hän, joka nyt makaa tuossa,
-on ollut minulle kaikkea muuta maailmassa kalliimpi. Nyt olen hänet
-kadottanut ja onnettomuuteni on niin suuri, niin ääretön, etten
-vielä oikein voi sitä käsittääkään ja senvuoksi voin olla näin tyyni
-ja kylmä... ainakin aluksi. Voidakseni kostaa, koetan pysyä näin
-tyynenä... ymmärrättekö sen? Vielä minulla on tehtävänä muutamia
-kysymyksiä, joihin teidän pitää vastata. Miksikä Irene ehdollaan
-olisi...
-
-Sanat takertuivat Haraldille kurkkuun, ne kun olisivat loukanneet
-hänen tunteitansa ja häväisseet tuota rakasta olentoa, jonka
-ylevyyteen hän niin lujasti luotti, että vaikka kaikki todistukset
-olisivat olleet häntä vastaan, vaikka kuolleet olisivat nousseet
-haudoistansa sitä vakuuttamaan, niin hän ei kuitenkaan olisi uskonut
-Irenen tappaneen itseänsä.
-
-— Miksikä hän olisi lopettanut henkensä, te kai tarkoitatte, sanoi
-vapaaherra, auttaaksensa Haraldia alkuun.
-
-— Sitä tarkoitin... niin mitäpä syytä hänellä olisi siihen ollut?
-
-— Tekö sitä kysytte, jolla on niin suuri syy siihen? Hän teki sen
-toivottomuudesta, hänen omatuntonsa kun oli ruvennut häntä vaivaamaan.
-
-— Huomaan, että tyttö poloinen on tunnustanut kaikki julmalle ja
-armottomalle isälleen, joka ei ansaitsisi, että hänellä on sellainen
-tytär. Mutta älkää yrittäkö minulle luulotella, että hän, sitten
-kun rakkautemme on tullut niin lujaksi, ettei mikään maailmassa voi
-meitä erottaa, olisi elämän ja onnen sijasta valinnut kuoleman. Juuri
-tänä aamuna, jolloin hän odotti sydämensä ystävää ja tiesi saavansa
-hänestä, ei salaista, vaan julkisen suojelijan teidän pahoja juonianne
-vastaan, nytkö vasta hän olisi näin avuttomasti joutunut epätoivoon!
-Niin hullu en ole, että ottaisin sellaista uskoakseni. Vaikka olisin
-viipynyt poissa kauankin yli määrä-ajan, niin tiedän ettei Irene
-sittenkään olisi menettänyt jaloa luottamustansa, vaan olisi elänyt
-toivossa onnellisena, taivuttamatta uljasta päätään kurjan ja ilkeän
-ikeenne alle... Tiedän kyllä, kuinka asiat ovat. Kamarijunkkari on
-tänään häntä kosinut ja Irene on kohdellut häntä ylenkatseellisesti
-ja kylmästi. Sitten kamarijunkkari varmaankin on uhannut kostaa,
-ilmoittamalla hänen isästään asioita, joita Irene isänsä tähden ei ole
-tahtonut minulle suoraan mainita. Kuitenkin Irene on pysynyt lujana
-sekä isänsä että kamarijunkkarin tahtoa vastaan. Silloin hänen isänsä
-ajatteli näin: jos nyt laitan tytön pois tieltä ja teen sen ikäänkuin
-hän itse olisi lopettanut päivänsä, niin minulla ei enää liene syytä
-pelätä kamarijunkkaria. Ja mainio tilaisuus teillä olikin siihen
-täällä ullakolla, varsinkin kun satuitte lukitsemaan ovenkin, Te se
-olitte, joka panitte paulan hänen kaulaansa ja tapoitte hänet. Valkeus
-ja pimeys eivät sovi yhteen... hän oli enkeli ja te olette itse
-pahahenki.
-
-Näin puhuessaan Harald kerta toisensa perästä oli istahtanut
-patjalle Irenen viereen. Hänessä kyti vielä heikko toivo, että hän
-mahdollisesti virkoisi henkiin ja hän koetti joka tavalla saada hänet
-tointumaan. Ahtaan hameenmiehustan ja kureliivin hän oli päästänyt
-auki ja siepannut seinältä päällysvaatteita, peittääksensä niillä
-vaaleaa morsiantansa, varjellaksensa häntä pakkaselta, jonka kuitenkin
-toivoi häntä virkistävänkin. Tuon tuostakin hän otti vadista vettä,
-kastaaksensa sillä hänen otsaansa ja ohimoitaan.
-
-Hän oli väkisinkin koettanut pysyä tyynenä tämän rakkaan, vaalean
-tytön takia. Ken olisi hänet siinä nähnyt, ei olisi voinut olla
-ihmettelemättä hänen mielenmalttiansa sekä sitä eriskummallista
-asemaa, johon kohtalo oli hänet heittänyt. Lähellä häntä oli
-kaksi olentoa, joista toinen oli hänen pahin vihollisensa ja
-toinen hänen sydämensä ainoa rakas ystävä. Edelliselle hän puhui
-inhon ja ylenkatseen sanoja, toiselle ei virkkanut sanaakaan, hän
-kun ei kuitenkaan olisi voinut hänelle vastata. Kuitenkin oli
-viimeksimainitun hoito hänelle pää-asiana ja toisen kanssa puhuminen
-vain välttämätön sivuseikka.
-
-— Onko sinulla todistuksia, jymisi vapaaherra, vaadin sinulta
-todistuksia, mokomakin rohkea ja hävytön konna, jonka armosta olen
-antanut syödä leipääni, suoden sinulle tilaisuuden houkutella
-tyttäreni pauloihisi!
-
-— Mitäpä ne paulat olivat tämän kuoleman paulan rinnalla! Sanot minun
-syöneen sinun leipääsi, mutta minä vastaan, _ettet sinä koskaan
-vastedes tule syömään minun leipääni_. Sinut ajetaan ulos ryöstetystä
-linnastasi ja pois ihmisten silmistä. Mutta siitä ei nyt ole kysymys.
-Vaadit todistuksia; siis ei niitä ole mielestäsi tarpeeksi... ja
-ehkäpä niistä huolimatta voisitkin kiertelemällä päästä maallisen
-oikeuden kourista... mutta minusta ne kumminkin ovat sitovia. Ja onpa
-tässä olemassa hyvinkin pätevä todistus. Vai oletko koskaan kuullut,
-että kukaan, joka ehdollaan tahtoi kuolla, ensin olisi repinyt ja
-pahoin pidellyt omaa ruumistansa? Katsopa, kuinka Ireneni suhteen on
-julmasti menetelty, katso näitä paisumia ja sinelmiä, näitä kynsien
-jälkiä kaulassa ja niskassa, katso kuinka nämä kauniit hiukset ovat
-sekaisin ja takkuiset. Olet häntä piessyt ja joka tavalla rääkännyt,
-laahannut häntä hiuksista pitkin lattiaa... Ja vielä puhut, ettei muka
-olisi todistuksia...
-
-Näin puhuen Harald jälleen tunnusteli Irenen otsaa ja valtasuonia ja
-luuli huomaavansa, ettei enään ollut mitään toivoa. Nyt hän vihdoin
-hurjistui ja huusi jymisevällä äänellä:
-
-— Vai eikö minulla ole todistuksia, sinä kavala tiikeri ihmisen
-haahmossa, sinä luonnoton ilkiö isäksi?
-
-Näin sanoen hän hyökkäsi vapaaherran kimppuun. Niin kärsivällinen
-elehvanttikin, kun sen kärsivällisyys vihdoin viimein loppuu, hyökkää
-julman tiikerin päälle ja saa siitä pian voiton. Harald paiskasi
-vapaaherran voimainsa takaa lattiaan ja lyödä läimähytti häntä, niin
-että veri purskahti korvista, suusta ja sieraimista. Mutta siihen
-hänen raivonsa myös päättyi. Vapaaherra, joka ei kuitenkaan pyörtynyt,
-alkoi kovalla äänellä huutaa apua:
-
-— Palvelijat, pian apuun, ennenkuin minut tapetaan. Rientäkää!
-
-— Älkää pitäkö kiirettä! Vapaaherralla ei ole mitään hätää, huusi
-Harald vielä kovempaa.
-
-Askeleita ei kuulunut, eikä ketään tullut apuun. Harald piti vielä
-vapaaherrasta kiinni lujilla kourillaan ja huusi kaikuvalla äänellä:
-
-— Vai enkö minä sinua tunne? Puolisosi sinä myrkytit, kälysi...
-mutta hänestä saamme vast'edes puhua... veljesipojan jätit jylhälle
-kalliolle... veljesityttären annoit tappaa... vielä toisenkin
-kerran aijoit murhata hänet, Stellan... ja nyt lopuksi, päälle
-päätteeksi olet tappanut oman tyttäresi. Onkohan olemassa niin suurta
-rangaistusta kuin olisit ansainnut? Eihän se liikaa olisi, vaikka
-tukasta laahaisin sinut tuonne loukkoon ja hirttäisin niinkuin itse
-teit hänelle, joka makaa tässä. Mutta minä en ole kelvollinen sinua
-rankaisemaan, vaan jätän sen Jumalalle, eikä se olisikaan kylliksi
-kova rangaistus sinulle... Ollakseni kuitenkin varma, ettet lähde
-karkuun taikka, julma kun olet, rupea tätä minulle kallista ruumista
-vielä raatelemaan, niin seuraa minua, jottei minun tarvitse sinua
-tukasta laahata.
-
-Koneentapaisesti vapaaherra kulki hänen perässänsä toiseen loukkoon.
-Kun Harald vuorostansa nyt alkoi laittaa paulaa, niin vapaaherra taas
-yritti lähteä karkuun, mutta samassa kuului ikäänkuin seinästä ääni,
-joka lausui tuon ainoan sanan: _Henrik_. Ikäänkuin kiveksi muuttuneena
-jäi vapaaherra paikallensa seisomaan, jotta Harald sai tehdä hänelle
-mitä itse tahtoi. Hän pujotti vapaaherran paulan läpitse ja jätti
-hänet kainaloista riippumaan; tämä asema oli siksi tukala, ettei hän
-voinut ponnistella vastaan, eikä päästä omin voimin irti.
-
-Harald poistui nyt ullakolta ja tapasi portailla paitsi rouva
-Orrbergiä ja v. Assarin sisaruksia myös koko talonväen koossa.
-Kaikeksi onneksi pojat olivat kaupungissa kestissä ja pikku Ulla
-nukkui vielä. Siitä asti kun ovi särjettiin olivat he seisoneet
-siinä kuuntelemassa, uskaltamatta rientää vapaaherran avuksi, taikka
-lieneekö heiltä ollut tahtoa puuttunut. Kaikki he olivat pelästyksestä
-puhumattomina ja Amalia itki.
-
-Harald meni huoneeseensa ja jotta ei hänen äitinsä liiaksi pelästyisi
-hän, tarttuen häntä käteen, selitti muutamilla sanoilla mitä oli
-tapahtunut ja mitä vielä oli tehtävä. Haraldin annettua hänelle
-liinan, johon hän saisi kätkeä kasvonsa, he molemmat astuivat ulos.
-Portailla seisoville sanoi Harald:
-
-— Jo on aika, että tulette todistajina katsomaan sellaista, jota ette
-ole tienneet aavistaakaan. Älkää viipykö, tulkaa heti!
-
-Jos Haraldin odottamaton ilmestyminen jo oli herättänyt heissä
-kummastusta, niin he nyt aivan ällistyivät, nähdessään tämän
-salaperäisen naisen. Ja heidän tultuaan ullakolle, niin kuka voisi
-kuvailla heidän pelkoaan ja kauhistustansa, kun he tapasivat
-vapaaherran siellä elävänä roikkumassa ja vähän etäämpänä hänestä
-näkivät hänen tyttärensä makaavan kuolleena lattialla.
-
-Annettuaan heidän muutaman silmänräpäyksen tuota katsella, päästi
-Harald hänen ilkeästä ja häpeällisestä asemastansa. Nyt oli vapaaherra
-käskemäisillään miespalvelijansa ja kamarijunkkarin vangita Haraldin,
-jonka aikoi ilmoittaa Irenen murhaajaksi, mutta nähdessään tuon
-salaperäisen naisen, hänen rohkeutensa kokonaan lannistui, niin ettei
-hän saanut sanaakaan suustansa. Sen sijaan Harald ryhtyi puhumaan:
-
-— Halusta sinä, vapaaherra Arvid Henning, käskisit kaikkia tässä
-läsnäolevia tekemään minulle väkivaltaa, mutta kielesi ei ota
-kääntyäksensä ja se onkin parasta, koska he tuskin uskaltaisivat
-taikka tahtoisivat sinua nyt totella. Siis, kuulkaa minua. Kaikkein
-teidän, sekä talonväen että vieraitten läsnäollessa, minä julistan,
-että vapaaherra Arvid Henning on varas, rosvo ja moninkertainen
-murhamies. Katsokaa tätä hänen tytärtään, hänen omaa lastansa, kuinka
-hän makaa tuossa kalpeana ja puhumattomana, katselkaa kauhean nuoran
-jälkiä hänen hienossa ja valkoisessa kaulassaan, katselkaa hänen
-niskassaan kynsien jättämiä jälkiä. Kaiken tämän on hänen isänsä
-tehnyt ja minkätähden? Kostonhimosta sekä maallisen rangaistuksen
-pelosta. Siitä varmaankin kaksi meistä voisi antaa tarpeellisia
-tietoja, koska luulen heidän pitävän kunniastaan ja kuuntelevan
-omantunnon ääntä... mutta kentiesi sitä ei heiltä vaaditakaan. Siinä
-kyllin, että monesta seikasta käy selville, ettei tämä nuori neiti
-ole tappanut itseänsä, vaan että hänen isänsä on hänet surmannut. Ja
-ellei näitä todistuksia pidettäisi täydellisinä, niin muistakaa, että
-oikeudessa katsotaan puoliakin todisteita päteviksi, jos on kysymys
-henkilöstä, joka aikaisemmin on huomattu syypääksi suuriin rikoksiin.
-Tähän asti hän on voinut salata ilkitekonsa, niin ettei laki ole
-pystynyt häntä tuomitsemaan; mutta kuulkaa nyt, mitä muita rikoksia
-hän on tehnyt, paitsi sitä, jonka näette tässä silmäänne edessä.
-Seuraavista kahdesta rikoksesta minä tulen tekemään kanteen häntä
-vastaan ja toivonpa voivani todistaa hänet syypääksi. Katsokaa tätä
-naista, tunnetteko hänet?...
-
-Kreivitär veti liinan pois silmiltään, näyttäen kasvonsa. Kylmä hiki
-nousi vapaaherran otsalle ja hän vaipui vanhalle sohvalle, jolle jäi
-istumaan.
-
-Eipä paljon puuttunut, ettei kaikkein saapuvilla olevien käynyt
-samoin, heidän nähdessään nuo vieläkin kauniit kasvot, jotka
-muistuttivat kuollutta.
-
-Vapaaherran kamaripalvelija, joka oli noin viidenneljättä ikäinen mies
-ja oli ennen palvellut vapaaherran vanhempaa veljeä, syöksyi nyt esiin
-ja heittäytyi polvilleen entisen haltijattarensa eteen.
-
-— Armollinen kreivitär, hän huudahti.
-
-Kyynel kimmelsi kreivittären silmässä ja hän laski kätensä palvelijan
-pään päälle, koettaen sitten saada hänet nousemaan. Itse hän ei voinut
-puhua, mutta hän viittasi Henrikille, että tämä jatkaisi. Kesti vähän
-aikaa ennenkuin tämä jälleen pystyi sitä tekemään ja sitäpaitsi hän
-silmillään seurasi Amalian toimintaa, joka, vaikka se olikin hänestä
-turhaa, kuitenkin herätti hänessä kiitollisuutta.
-
-Haraldin puhuessa tämä nimittäin oli uskaltanut lähestyä rakkaan
-neitinsä vuodetta, koettamaan hänen otsaansa ja käsiään. Hän ei tehnyt
-sitä uteliaisuudesta, vaan pitääksensä huolta emännästään. Hän riensi
-alas ja toi palatessaan jotain väkevää hajuvettä ja muuta sellaista,
-jolla alkoi häntä hieroa ja joka tavalla virkistyttää. Harald hymyili
-tuolle surullisesti ja jatkoi:
-
-— Niin, tämä on kreivitär Helena Henning. Paitsi tätä uskollista
-palvelijaa on monta muuta vielä elossa, jotka voivat sen todistaa.
-Hänet haudattiin, koska hänet luultiin kuolleeksi, vaikka hän
-olikin vain valekuollut. Hän heräsi maanalaisessa huoneessa, jonne
-ei kuu eikä aurinko päässyt paistamaan. Siellä hän tuon tuostakin
-näki kaksi miestä, joista toinen on vapaaherra tuossa ja toinen,
-jonka myös aijon haastaa todistajaksi, omasta pyynnöstään on jäänyt
-samaan hautakammioon, josta viime yönä onnellisesta sattumuksesta
-pelastin kreivitär Henningin. Tyydyttääksensä pirullista, luonnotonta
-kostonhimoaan, vapaaherra neljätoista vuotta on pitänyt häntä siellä
-vangittuna. Kieli tarttuisi kiinni suulakeeni, jos rupeaisin teille
-kertomaan kaikkea, mitä minä tiedän ja uskon. Tässä näette hänet, tuon
-rakkaan ja armaan... hän elää, mutta huomaatteko, kuinka vapaaherra
-vapisee...
-
-Kreivi Henningillä oli vaimonsa kanssa kaksi lasta. Itse hän pitkät
-ajat oleskeli poissa, koska oli joutunut orjuuteen; sillä välin
-pidettiin hänen puolisonsa hulluinhuoneeseen teljettynä. Vapaaherra
-lähti Saksaan matkustamaan ja otti mukaansa holhokkinsa, pikku
-Henrikin. Siellä hän jätti lapsen asumattomalle saarelle, mutta se
-tulikin pelastetuksi. Kelpo ihmiset ottivat sen kasvattaaksensa
-ja se elää vieläkin. Tyttären, joka äidin luulotellun kuoleman
-jälkeen myös joutui setänsä holhouksen alaiseksi, oli tämä myös
-päättänyt surmata, mutta hänen kätyrinsä, jonka kävi lasta sääli,
-vaihetti sen kuolleeseen lapseen, jonka vapaaherran poissa ollessa
-toimitti hautaan. Huolimatta kaikista vaaroista ja kummallisista
-elämänvaiheista, tämä kreivittären toinenkin lapsi vielä elää. Kaikki
-te hyvin tunnette hänet... se on Stella. Katsokaa, kuinka äiti ja
-tytär ovat toistensa näköisiä, niin ette enään epäile!... Mitä poikaan
-tulee, jonka muistopatsaan olette nähneet puistossa, niin hänkin,
-niinkuin jo sanoin, elää vielä. No niin, minä olen Henrik Henning...
-tämä on äitini ja Stella on minun sisareni... Oikeudessa olen vaativa
-takaisin kaikki oikeutemme ja syytökset tätä miestä kohtaan olen
-myös käräjissä näyttävä toteen. Olkoon hän kuinka viekas tahansa,
-kierrelköön niin, että totuus muuttuu valheeksi ja valhe totuudeksi,
-Jumala on kuitenkin oleva puolellani ja antava minulle viisautta,
-jotta saan hänet kaikkine juonineen paljastetuksi.
-
-Vapaaherra ei enää voinut seurata Haraldin puhetta. Hän makasi
-vanhalla sohva-rämällä sellaisessa tilassa, että muulloin, paitsi nyt,
-olisi häntä surkuteltu. Kirkkaus oli sammunut silmistä, jotka hurjasti
-tuijottivat ympärillensä, tukka nousi pystyyn ja suu oli vaahdossa.
-Harald huomasi hänen tilansa ja sanoi palvelijoille:
-
-— Kantakaa vapaaherra huoneeseensa, jonka hän toistaiseksi saa pitää
-omanansa. Lähettäkää heti noutamaan lääkäriä, ellei tämä pian mene
-ohitse, ja hoitakaa häntä hellästi. Hän on vanha mies ja sitäpaitsi
-teidän isäntänne.
-
-Panikohan jalomielisyys nämä sanat hänen suuhunsa, vai pelkäsikö hän
-vihamiehensä menettävän järkensä, niin ettei saisikaan hänelle kostaa.
-Vast'edes saamme tietää hänen syynsä.
-
-Kaikki palkolliset paitsi Amalia poistuivat, mutta kamarijunkkari
-sisarineen kuitenkin jäi. Edellinen ryhtyi puhumaan:
-
-— Luuleeko maisteri... suokaa anteeksi, että teitä vielä siksi
-kutsun... luuletteko minulla olevan mitään osaa tähän?
-
-— En tahdo luulla pahaa muista, kun olen tullut huomaamaan, että yksi
-ainoa on syypää niin paljoon pahaan.
-
-Emilia v. Assarin tunteet olivat näiden kauheitten tapauksien johdosta
-peräti muuttuneet. Hämmentyneenä hän lähestyi Haraldia ja tarttuen
-häntä käteen, sanoi:
-
-— Harald Thalberg tai Henrik Henning, uskokaa pahaa vielä
-toisestakin... minusta. Minä se olin, joka yllytin veljeäni menemään
-niin pitkälle kuin mahdollista, ja seuraus siitä on ollut näitä
-hirvittävin.
-
-— Ei, sisareni, tällä kertaa en täydellisesti sinua totellut.
-Vapaaherran tullessa tänne ullakolle, toivoin vielä tapaavani Irenen
-alhaalla ja silloin olisin suostunut hänen niin kauniisti lausumaansa
-pyyntöön... olisin luvannut luopua tyttärestä, rupeamatta silti
-ahdistamaan isää. Siitä vapaaherra ei kuitenkaan tiennyt mitään, sillä
-siinä tapauksessa hän ei olisi tehnyt minkä teki.
-
-— Turhaan sinä koetat painua lohduttaa, Emil, sillä vaikkei vapaaherra
-olisikaan tavannut Ireneä täällä, niin sinä kumminkin alhaalla olisit
-tavannut minut ja minä olisin uudelleen yllyttänyt sinua pahaan.
-Sillä minäpä kehoitin sinua pysymään vaatimuksissasi, vaikka tiesin
-ketä Irene rakasti. Tuo syyllisyyteni, jonka nyt vasta huomaan, tekee
-minut onnettomaksi. Turhamaisuus ja itsekkyys viettelivät minua...
-kentiesi myös rakkaus, mutta minkä arvoinen olikaan sellainen rakkaus,
-joka viihtyi yhdessä näin kehnojen tunteitten kanssa. Voi, jospa
-Irene vielä eläisi, taikka jos hän jälleen virkoisi henkiin, jotta
-hänellekin saisin tunnustaa ilkeyteni, jotta saisin jollakin tavalla
-sovittaa, minkä olen rikkonut. Näetkö, Harald, minä rakastan sinua ja
-kuitenkin tahtoisin hänen tulevan vielä henkiin; etköhän siitä huomaa
-että kadun? Mutta mitäpä on katumuksesta ja kyynelistä, koska tehty
-kuitenkin on tehty eikä Irene enää herää.
-
-Emiliassa olivat hänen paremmat ominaisuutensa päässeet voitolle ja
-hän itki katkerasti.
-
-Silloin kreivitär Henning tuli puristamaan hänen kättänsä. Äiti tahtoi
-niin kernaasti lohduttaa sitä, joka rakasti hänen poikaansa.
-
-— Hän toipuu, kuiskasi Amalia, hiljaa, hän toipuu.
-
-— Vetäydy syrjään, Emil, kuiskasi Emilia veljelleen. Tämä ymmärsi,
-mitä hän tarkoitti ja totteli.
-
-Harald ja kreivitär menivät Irenen luo ja ensinmainittu oli
-huomaavinaan hieman punaa hänen poskillaan. Vaikka pelkäsikin
-erehtyneensä, hän kuitenkin sanoi:
-
-— Kannetaan hänet varovasti lämpöiseen suojaan.
-
-Neljän he kantoivat Irenen patjoineen Haraldin huoneeseen ja laskivat
-sen hänen vuoteeseensa. Sitten asettivat he peilin hänen suunsa eteen
-ja sen kalvoon ilmaantui hikeä. Harald koetteli hänen valtasuontaan
-ja huomasi sen hiljaa tykyttävän. Jälleen hän alkoi kastella hänen
-ohimoitaan vedellä ja Amalia koetti uudelleen käyttää hajuvettä.
-Kaikkien iloksi loi kuolleeksi luultu silmänsä auki.
-
-Heikolla äänellä, jonka suloinen sointu tunkeutui kuulijain sydämiin,
-Irene sanoi:
-
-— Harald, sinäkö siinä oletkin, Harald ja tuossa on kiltti
-Amaliani...... ja Emilia, oletko sinäkin täällä... mutta sinä...
-Stella... oletko vanhentunut? Miksikä Stella yksin on käynyt
-vanhemmaksi? Harald, ymmärrätkö, mistä se johtuu. Ensin tahdon
-kuitenkin sanoa, että rakastan sinua.
-
-— Irene, oi, Ireneni!
-
-— Muutoin luulisin eläväni, jatkoi Irene, vaivoin kohottaen hiukan
-päätään, mutta koska Stella noin on vanhentunut, niin lienenkin
-kuollut. Nyt minä ymmärrän. Olen kuollut ja autuas; Jumala on antanut
-minulle Haraldin huoneen taivaakseni... Mutta minkävuoksi on Emiliakin
-täällä?
-
-Emilia purskahti itkuun, mutta nyt se tapahtui ilosta. Hänelle teki
-niin hyvää saada Ireneltä nuhteita. Hyvyys hänen sydämessään alkoi jo
-kantaa kauniita hedelmiä.
-
-— Sentähden Emilia on täällä, että hän on ystäväsi, ja parhaimpia
-onkin, selitti Harald.
-
-— Vai on. Hyväile minua sitten, Emilia, niinkuin teetkin ja itke
-ilosta, että olemme taivaassa. Sitä vain en käsitä, miksi Stella yksin
-on käynyt noin vanhaksi.
-
-— Hän on Stellan äiti, sanoi Amalia.
-
-— Oikeinko totta? Silloinpa ehkä vielä elänkin ja olen maan päällä.
-Harald, minä rakastan sinua. Harald parka, älä ole noin murheellinen!
-Olenhan minä kuitenkin sinun omasi, joko elän tai kuolen... Mutta olen
-kipeä ja väsyksissä ja tahdon nukkua.
-
-Hänen päänsä vaipui jälleen päänalukselle ja hän vaipui uneen.
-
-Harald meni alas ja viittasi Emiliaa seuraamaan. Tämän iloksi hän
-ystävällisesti puristi hänen kättänsä.
-
-Alhaalla hän kysyi, miten vapaaherra jaksoi. Ei kukaan tiennyt sitä
-sanoa, koska ei kukaan ollut käynyt häntä katsomassa. Pikku Ulla oli
-häntä kysellyt, mutta hänelle oli vastattu, että isä tahtoo olla
-yksin. Sitten hän oli kysynyt suurta siskoa ja saanut vastaukseksi,
-että hän on kipeä, mutta ei ilmoitettu, missä hän on.
-
-— Mene minun huoneeseeni, sanoi Harald, kun pikku Ulla tuli häntä
-vastaan, siellä iso sisko makaa sairaana... mutta astu hyvin hiljaa.
-
-Pikku Ulla katsoi häntä suurilla, viisailla silmillään ja läksi.
-
-— Tulkaa, Emilia. Menkäämme nyt tätä sairasta katsomaan.
-
-He menivät. Huoneessaan vapaaherra makasi tiedottomana, sellaisena
-kuin he olivat nähneet hänet ullakolla. Kamarijunkkari, joka oli
-saanut tietää missä he olivat, tuli myös pian sinne. Häntä kummastutti
-hänen nähdessään, kuinka heistä oli tullut hyvät ystävykset.
-
-Nyt on kirkkoonmenon aika, sanoi Harald, minun tekisi mieleni mennä
-kirkkoon. Irenehän nukkuu ja kamarijunkkari kai pitää huolta tästä
-sairaasta. Lähdettekö, Emilia, mukaan?
-
-— Mutta, entä jos hän heräisi, arveli Emilia. Lähdepä, Emil, Haraldin
-huoneeseen ja ota sieltä hänen pistoolinsa, jotta voit puolustaa
-Ireneä.
-
-Pian Emilia oli saanut ylleen päällysvaatteensa, hevonen oli
-valjastettu ja he kaikki kolme menivät siihen huoneeseen, joka nyt oli
-Irenen hallussa. Hän nukkui makeasti, näyttäen unissaan enkeliltä.
-
-Kamarijunkkarin otettua pistoolin, Harald ja Emilia jättivät nukkuvan
-hyvästi ja läksivät.
-
-Tämä kirkkomatka tuli olemaan Emilian onnellisimpia muistoja. Tosin
-hän tiesi, ettei Harald häntä rakastanut, mutta hän tiesi myös, että
-tämä ymmärsi häntä. Kaikesta mikä vast'edes kohtaisi häntä elämässä,
-hän saisi korvausta tästä muistosta.
-
-Otettuaan osaa jumalanpalvelukseen, he kirkolta menivät
-kappalaistalolle, jossa söivät päivällistä, lähteäksensä sitten
-pastorin ja Stellan seurassa Ristilään.
-
-Harald oli kertonut kaikki mitä siellä oli tapahtunut ja matkalla
-Stella sanoi:
-
-— Olet aina naurahtanut niin epäilevästi, kun olen sanonut, että
-joskus maailmassa vielä löydän vanhempani, ainakin äitini. Näetkö nyt,
-Erkki... sinä paras ja rakkain ystäväni... että olin kerran oikeassa!
-
-— Oikeassa olit, pikku kulta, sinä ainoa iloni ja tulevaisuuteni
-toivo. Oi, kuinka rakastankaan sinua, lapsi raukka!
-
-— Tiedätkö, Erkki, että olen vihoissani sinulle eräästä asiasta.
-Muistatko, että kerran sanoit: "ajattelepa, jos tulisi joskus ilmi,
-että oletkin prinsessa, kreivitär taikka korkeasukuinen neiti... ja
-minä olen vain köyhä pappi ja tulen aina semmoisena pysymään"... Mutta
-tiedätkö, jos minusta tulee rikas, niin silloin minä vasta tunnen
-itseni oikein rikkaaksi, kun saan antaa kaikki mitä minulla on tuolle
-köyhälle papille, omalle Erkilleni... ja sanoa: koska Stella köyhänä
-sinulle kelpasi, niin ehkä et rikkaana häntä hylkää.
-
-— Taikka ehkä sanoisit: ota kaikki rikkauteni ja Stella vielä kaupan
-päällisiksi, naurahti pastori.
-
-— Minähän laskin vain leikkiä, sanoi Stella, joka äkkiä oli muuttunut
-totiseksi, kuinkapa minä voisin sinuun suuttua. Tiedän kyllä, että
-sinä ymmärrät minua ja sinä tiedät, että minä ymmärrän sinua.
-
-Mutta kun hän huomasi, että hänen sanansa luultavasti kuuluivat
-sukkelilta, niin hän purskahti nauruun, muuttuaksensa kohta jälleen
-totiseksi.
-
-— Mitä huokaat, Stella? Vaikka tässä tilaisuudessa lieneekin
-sopivampi, että huokaat, kuin että naurat.
-
-— Kiitos, Erkki, että minua nuhtelet, mutta toria minä oikeastansa
-tarvitsisinkin. Kovin olenkin kevytmielinen, kun saatan nauraa näin
-tärkeällä hetkellä... minä, joka pian saan nähdä äitini... oman
-äitini... ja vaikka olen kuullut semmoista, jota Harald meille
-kertoi. Mutta en oikein tahdo saada päähäni, että se on totta, mitä
-hän kertoi. Vai minulla olisi vielä äiti elossa... sehän olisi liian
-suuri onni minulle... ja Haraldko olisikin minun veljeni... hän,
-johon varmaan olisin rakastunut, ellei hän olisi vienyt minua sinun
-luoksesi. Sehän olisi ollut kauheaa. Tiedätkö, kuinka minusta tuntuu?
-Tuntuupa ikäänkuin olisin kulkenut sammalen peittämän äkkisyvän kuilun
-ylitse pitkin kapeaa polkua. Jos jalkani olisi astunut vähänkin
-harhaan, niin olisin syöksynyt syvyyteen.
-
-He olivat nyt saapuneet Ristilän puistoon. Pastori osoitti sormellaan
-harmaata linnaa ja sanoi:
-
-— Tuo on ollut Stellan ensimäinen koti.
-
-Stella kalpeni ja puristi hänen kättään. Eikä hän omin voiminsa olisi
-päässyt ylös portaita ullakkohuoneeseen, ellei Erkki olisi häntä
-tukenut. Ovelle hän seisahtui ja viittasi Erkkiä jäämään. Muutaman
-kerran hän veti syvään henkeänsä ja Erkin tarttuessa lukkoon, hän
-nyökkäsi myöntäen. Harald vei tyttären äitinsä syliin.
-
-      *       *       *       *       *
-
-Pikku Stella, joka ei muuten hevin pyörtynyt, kuitenkin uudenvuoden
-päivänä 18 .. kello kahden ja kolmen välillä iltapäivällä tointui
-äitinsä sylissä, oltuaan kolmasti tainnoksissa.
-
-      *       *       *       *       *
-
-Irene nukkui raskaasti ja sikeästi ja kovin hän olikin virkistävän
-unen tarpeessa.
-
-      *       *       *       *       *
-
-Harald ei unohtanut v. Nitiä. Seppä oli käynyt avaamassa lukon ja pian
-v. Nit jälleen oli ullakkokamarissa, jossa Harald kertoi hänelle,
-mitä päivän kuluessa oli tapahtunut. Herra v. Nit ei tahtonut mennä
-vapaaherraa katsomaan.
-
-Seppä avasi myös lukon, jolla kreivittären vasen käsi vielä oli
-kytkettynä rautavitjoihin. Nyt vasta hän tunsi itsensä oikein vapaaksi
-ja miltei unohti menneisyyden.
-
-— Nuo rautavitjat aijon ripustaa seinälleni, jotta ne alati
-muistuttaisivat minulle, kuinka kärsimyksiä on kestettävä, sanoi
-Stella.
-
-— Ja kuinka on opittava panemaan arvoa onneensa, jatkoi kreivitär.
-En nureksi kärsimyksiäni, sillä ilman niitä en nyt voisi olla näin
-onnellinen. Jumala oli minulle armollinen, eikä antanut minun kuolla
-ennenkuin oli suonut minulle tällaisen onnen. Vapaus ja tavarat
-eivät kuitenkaan ole mitään sen ilon rinnalla, että nyt olen saanut
-takaisin lapseni. Ja kuinka olettekin hyvät ja älykkäät ja sitäpaitsi
-niin kauniit ja miellyttävät! Kuinka on mahdollista, että olen tullut
-näin onnelliseksi... sanokaapa te, Harald ja Stella, taikka Henrik ja
-Helena...
-
-      *       *       *       *       *
-
-Tämän päivän iltapuolella, jonka alku oli tuottanut hänelle niin
-suurta tuskaa ja surua, tunsi Harald olevansa onnellisempi kuin
-koskaan ennen. Kello viiden aikaan Irene avasi silmänsä ja näytti
-olevan täysin tunnoissan, koska hänen puheensa ei ollut ensinkään
-sekavaa.
-
-Harald viittasi pastoria tulemaan kanssansa ulos.
-
-— Luuletko, hyvä ystävä, sanoi hän, että hetkeksikään olisin jättänyt
-Irenen, ellei minulla olisi ollut hyvin tärkeitä syitä. Tahdoin
-edelläkäsin ilmoittaa sinulle ja Stellalle, mitä täällä saisitte
-nähdä, ja oli minulla vielä toinenkin asia, joka on minulle varsin
-tärkeä. Tahtoisin nimittäin, että kirkko vahvistaisi rakkauden
-synnyttämän liittomme, koska en kestä nähdä kuinka tyttöparka makaa
-siinä niin pahoinpideltynä, kärsien ehkä vielä kovia sieluntuskiakin.
-Poista hänestä nuo tuskat, sillä vaikka hän nyt näyttääkin paremmalta,
-niin voipa tapahtua, että hän jälleen rupeaa huononemaan, niin että
-ehkä kuoleekin. Pyydän sinua sentähden vihkimään meidät ja soisin,
-että se tapahtuisi nyt heti.
-
-— Minulla ei ole mitään syytä kieltäytyä sitä tekemästä. Irenen isähän
-on menettänyt kaikki edusmiehen oikeutensa, joten en menettele vastoin
-lakia. Tule siis.
-
-He palasivat sisään ja pastori selitti muutamalla sanalla, mitä nyt
-oli tapahtuva. Sitten hän tavallisuuden mukaan toimitti vihkimisen ja
-nyt Irene koko ijäkseen oli tullut Haraldin aviopuolisoksi.
-
-Lienee tarpeetonta luetella todistajain nimiä, siinä kyllin, että
-niitä oli viisi ja että kamarijunkkari myös oli niiden joukossa.
-
-Itkevistä Emilia itki eniten. Hänen kyyneleensä olivat katkerimmat,
-mutta samalla myös suloisimmat. Rakkauden unelma oli päättynyt, mutta
-hänen sydämessänsä kohosi rakennus, joka ei ollut mikään tuulentupa,
-vaan itse kieltäymyksen temppeli. Ja nuorta avioparia onnitellessaan
-hän ei tuntenut mitään kateutta.
-
-Juuri hän olikin kehoittanut Haraldia tähän pikaiseen vihkimykseen ja
-Harald oli siitä niin kiitollinen kuin saattoi olla naiselle, jota ei
-rakastanut.
-
-      *       *       *       *       *
-
-Olemme jo sanoneet, että Haraldin sydän oli herkkä ihmiskunnan
-suruille ja vaivoille ja sen huomaamme seuraavastakin.
-
-Hän läksi ulos huoneesta ja palasi hetken kuluttua noutamaan pastoria
-kanssansa alas.
-
-— Nyt seuraa se, joka sinulle Herran palvelijana on kentiesi
-tärkeintä, sanoi hän. Nyt vasta sinulta kysytään sielunvoimaa,
-sillä nyt ei ole kysymyksessä kahden ihmisen yhdistäminen, vaan
-kuolemaisillaan olevan valmistaminen ijankaikkisuutta varten. Mitä
-olen pelännyt, on valitettavasti nyt tapahtunut. Siitä saakka, kun
-vapaaherra näki maan päällä hänet, jonka oli tottunut näkemään vain
-maan alla, on hän ollut aivan puhumattomana. Luulin sitä ensin
-pelkäksi teeskentelyksi ja että hän oli olevinaan mielipuoli, mutta
-siitä huolimatta olisin kuitenkin vaatinut sinua käymään hänen
-puheillaan. Niin surkeaa kuin se onkin, olen kuitenkin nyt huomannut,
-että häntä on kohdannut halvaus, ja että hänen kasvonsa ovat kauheasti
-muuttuneet. Mene nyt valmistamaan häntä kuolemaan.
-
-Pastori kalpeni ja meni. Hän viipyi kauan sairaan luona ja Harald
-alkoi jo toivoa parasta.
-
-Vihdoin pastori palasi vielä kalpeampana kuin oli sinne mennessään
-ollut.
-
-— Kaikki on turhaa, sanoi hän, ensin hän ei minua ymmärtänyt,
-maatessaan siinä tunnottomana. Mutta niin pian kun hän toipui sen
-verran, että tunsi minut, viittasi hän minulle, että poistuisin. Ja
-kun siitä huolimatta rupesin hänelle puhumaan, niin hän kiristeli
-hampaitaan, puristi nyrkkiänsä, vieläpä nauroikin ilkkuen. En
-voinut hänelle mitään ja palaan nyt toivottomampana kuin olin sinne
-lähtiessäni.
-
-— Lähtekäämme ylös etsimään lohtua rakkailtamme.
-
-Portailla tuli Emilia heitä vastaan.
-
-— Käypä, Emilia hyvä, vilkaisemassa tuon tuostakin vapaaherraa, sillä
-luulen hänen olevan kuolemaisillaan, kehoitti Harald. Palkolliset
-eivät näytä hänestä piittaavan ja ehkä kammoksuvatkin häntä. Mutta
-missä on pikku Ulla?
-
-— Hän tuli vast'ikään ylös ja kyseli ison sisaren sulhasta.
-
-— Jospa hän ei vain rupeaisi puhumaan isästään, niin että Irene saisi
-sen kuulla.
-
-Heidän tultuaan ylös, Harald kuiskasi muutaman sanan pikku tytön
-korvaan. Siihen Ulla ei vastannut mitään, sanoi vain veitikkamaisesti:
-
-— Kyllä tiedän, että sinä olet ison siskon sulhanen. Irene ei
-kuitenkaan kuullut näitä sanoja, sillä vihkimyksen jälkeen hän oli
-mielenliikutuksesta saanut lievän kuumekohtauksen ja tunsi olevansa
-niin uupunut, että pian vaipui uneen. Harald kävi istumaan vuoteen
-viereen ja tyytyi siihen, että sai suudella hänen hiuksiansa. Stella
-istui äitinsä ja Erkin välissä ja näytti äärettömän onnelliselta.
-
-Huoneessa vallitsi syvä äänettömyys, jonka joskus katkaisi hiljainen
-kuiskaus. Pikku Ulla ei uskaltanut hiiskuakaan.
-
-Heidän istuttuaan noin yhden tai kaksi tuntia, astui Emilia sisään ja
-viittasi Haraldia tulemaan ulos.
-
-— En enään uskalla olla siellä. Mene sinä, Harald, katsomaan hänen
-loppuansa.
-
-Haraldin astuessa sisään vaihteli ilme vapaaherran kasvoilla ja hän
-sai vaivoin sanotuksi:
-
-— Pitäkää huolta lapsistani. Irene ei ollutkaan minun lapseni.
-
-Pian alkoivat kuolonkorahukset, mutta kuolemantuskat eivät olleet
-kovemmat kuin muillakaan ihmisillä. Ja ennen pitkää vapaaherra makasi
-siinä ruumiina.
-
-Haraldin silmät himmenivät hänen laskiessaan kätensä vapaaherran
-otsalle ja tuntiessaan, että se oli kylmä kuin jää. Vaivoin hän
-saattoi pysyä pystyssä, hirmuinen kauhu täytti hänen sielunsa ja hän
-puhui kuolleelle näin:
-
-— Siinä nyt makaat pelastuneena kaikista käräjänkäynneistä,
-tarvitsematta enää vaivata kekseliästä ja nerokasta päätäsi,
-päästäksesi luikahtamaan maallisen esivallan kynsistä, mikä oli ainoa,
-johon uskoit. Nyt olet tekemisessä jumalallisen oikeuden kanssa ja
-sinulla on tuomari, jota ei käy lahjominen, joka ei anna pettää
-itseään tyhjillä lupauksilla, joka ei tarvitse pitkiä ja turhia
-oikeudenkäyntejä ja jonka kaikkinäkevä silmä ei kaipaa todistajia.
-Oi, te kurjat, maan tomusta luodut ihmiset, tulkaa tänne katsomaan
-miestä, jonka Jumala on pelastanut häpeällisestä, maallisesta
-rangaistuksesta, pitäen sen tarpeettomana ja vähä-arvoisena oman
-oikeutensa ja vanhurskautensa rinnalla. Katsokaa, kuinka tämä mies,
-joka äsken julkeasti tallasi jumalallisen ja maallisen lain jalkainsa
-alle, nyt avuttomana ja liikkumattomana makaa tuossa. Jos olette
-epäilleet kuolemattomuutta, niin heretkää jo epäilemästä!... Minäkin
-olen syntinen, mutta enpä tahtoisi päättää päiviäni näin, enkä mistään
-hinnasta vaihettaisi osaa sinun kanssasi. Olisin suonut sinun elävän,
-en olisi tahtonut, että olisit kuollut näin kauhealla tavalla. Parempi
-olisi sinun ollut kärsiä mitä häpeällisintä maallista rangaistusta,
-jos se olisi vaikuttanut sinussa katumusta ja parannusta. Ja tosi on,
-että kernaammin kuin näen sinut tuossa kuolleena, olisin luopunut
-kaikesta kanteestani siinä toivossa, että kentiesi sen johdosta olisit
-malttanut mielesi ja ruvennut tekemään parannusta. Mutta kaikkiviisas
-Jumala on päättänyt asian toisin ja sinulta on armon aika loppunut.
-
-Sellainen oli vapaaherran kuolinvuode. Ei ainoatakaan ystävää eikä
-palvelijaa ollut hänen luonansa. Ainoastaan hänen vihollisensa, joka
-oli saattanut ilmi kaikki hänen rikoksensa, seisoi hänen loppuansa
-katselemassa.
-
-Mutta tällä vihollisella oli hellä sydän. Ja vaikka hän tänä päivänä
-oli saavuttanut mitä suurimman onnen, niin hän nyt itki katkerammin
-kuin koskaan ennen eläessänsä oli itkenyt. Ja kun vast'edes
-onnettomuus kohtasi häntä itseään, niin hänellä ei ollut kyyneleitä
-omaa tuskaansa varten, koska niiden lähde tuntui vuotaneen tyhjiin.
-
-      *       *       *       *       *
-
-Pian tiesivät kaikki, että vapaaherra oli kuollut, kaikki paitsi
-Irene, joka yhä oli yhtä kuuma ja voimaton, niin että pikku Ullakin
-ymmärsi salata häneltä tämän surullisen tapauksen.
-
-Viidentenä päivänä vapaaherra saatettiin viimeiseen leposijaansa,
-perhehautaan, josta hän neljätoista ja puoli vuotta sitten herra v.
-Nitin kanssa oli kantanut pois kreivittären. Vapaaherra ei kuitenkaan
-ollut valekuollut eikä kukaan pelastanut häntä haudasta, viedäkseen
-hänet elämään edes maanalaiseen kammioon, jossa hän ei olisi saanut
-nähdä ainoatakaan auringonsädettä eikä ihmisen kasvoja, mutta olisi
-kuitenkin ollut edes hengissä.
-
-Koska häntä ei oltu tuomittu eikä tehty mitään kannetta häntä vastaan,
-niin hän tietysti sai kunniallisen hautauksen.
-
-Ruumissaattoon kuului paitsi pappia, Stellaa, kamarijunkkaria
-sisarineen ja vainajan kolmea lasta, koko talonväki sekä kaikki
-Ristilän alustalaiset. Pikku Ulla oli ainoa, joka itki kaipauksen
-kyyneleitä, sillä hänelle oli isä ollut jotensakin hyvä. Hänen
-molemmat veljensä, joilla ei ollut selvää tietoa Ristilän viimeisistä
-tapauksista, mutta jotka eivät laisinkaan pitäneet isästään,
-saattoivat häntä välinpitämättöminä hautaan, mutta muuten itki koko
-saattoväki.
-
-Neljä oli jäänyt pois haudalta, nimittäin v. Nit, kreivitär, Harald
-ja Irene. Viimemainittu voi jo paljoa paremmin ja oli hyvällä
-ruokahalulla syönyt yhtä ruokalajia ja oli juuri alottamaisillaan
-toista, kun yht'äkkiä pudotti lautasensa lattialle ja kirkaisi: — Oi
-Jumala, mitä tämä on?
-
-Vaniljahyytelön mukana oli rouva Orrberg ajattelemattomuudessaan
-lähettänyt kaikellaisia makeisia, joiden joukossa sattui olemaan
-mustaan paperiin käärittyjä karamelleja ja muuta sellaista, jota
-hautajaisissa on tapana tarjota.
-
-Harald kävi aivan kalpeaksi eikä voinut vastata mitään, ja samoin oli
-hänen äitinsäkin laita.
-
-— Enkö nähnyt teidän kasvoistanne, että oli olemassa jotakin, jota
-tahdotte minulta salata, sanoi Irene. Kuka on kuollut, sano pian,
-Harald! Lupaan, etten kovasti säikähdä. _Hänkö_ on kuollut?
-
-— Hän ei ollutkaan isäsi, vastasi Harald. Kuolinvuoteellaan hän
-ilmoitti sen minulle.
-
-Irenen mieleen muistui nyt, mitä isä tuona kauheana hetkenä oli
-sanonut, _että hän siinäkin suhteessa tuli äitiinsä_. Ehkä se olikin
-tuo muisto sekä vakaumus siitä, että vapaaherra kuolinvuoteellaan oli
-puhunut totta, joka pelasti Irenen hengen. Kuitenkin hän sairastui
-kovaan kuumeeseen, jolloin houreissaan näki kauheita näkyjä, joissa
-vapaaherra milloin elävänä, milloin kuolleena ilmestyi hänen silmäinsä
-eteen.
-
-Kreivitär tiesi Irenen äidin olleen mitä siveimmän naisen, ja ettei
-vapaaherran epäilyksiin ollut vähintäkään syytä. Hän oli siis
-aivan varma siitä, että Irene oli vapaaherran oma tytär, mutta ei
-ilmoittanut sitä Irenelle, eikä Haraldillekaan, vaan vei salaisuutensa
-muassaan hautaan.
-
-
-
-
-XXIII.
-
-LYHYT LUKU, JOKA ON KOLMEN LUVUN ARVOINEN.
-
-
-Hautajaisten jälkeisenä päivänä Iäksi kamarijunkkari pois, mutta
-Emilia ei malttanut jättää Ireneä ennenkuin nähtäisiin, kuolisiko hän
-vai jäisikö elämään. Emilia oli mitä uskollisin sairaanhoitajatar,
-ja kun häntä paitsi Amaliakin oli hoitamassa Ireneä, niin Haraldin
-ei tarvinnut pelätä, että lääkärin määräykset olisivat jääneet
-yhdessäkään kohdassa noudattamatta.
-
-Mutta Irenen parannuttua Emilia, vaikka ei ollutkaan kipeä, alkoi
-nähtävästi laihtua ja käydä kalpeammaksi.
-
-— Luulenpa, Emilia kulta, että lihon ja voimistun sinun
-kustannuksellasi! Sinä vain hymyilet... mitä tarkoitat?
-
-Emilia alkoi hiljaa itkeä nyyhkyttää ja kätki kasvonsa Irenen povea
-vastaan. Mutta pian hän rohkaisi mielensä ja irrottautui Irenestä,
-joka oli kietonut kätensä hänen kaulaansa.
-
-— Tiedätkö, Irene, miltä minusta tuntuu? Tuntuu ikäänkuin olisin
-juopunut hyvästä ja makeasta viinistä. Sellaisella on toisinaan
-niin paljon mieltä, että hän ymmärtää yhä enemmän juopuvansa, kuta
-pidemmältä hän omaksi vahingokseen nauttii tuota houkuttelevaa
-nestettä. Toisessa vaakakupissa painaa viininhimo ja nautinto,
-toisessa terve järki. Nämä sitten taistelevat keskenänsä, kunnes
-toinen tai toinen pääsee voitolle. Taikka sitten hän jatkaa
-juomistaan, kunnes lopen päihtyneenä kaatuu maahan, taikka jättää
-sen siksensä... Minä puolestani valitsen viimeksimainitun... Aijon
-ainaiseksi erota Haraldista.
-
-Irene oli oppinut pitämään Emiliasta, niinkuin todellisesta
-ystävästä ainakin. Ja se, että hänkin rakasti Haraldia, teki hänet
-vielä kalliimmaksi Irenelle. Sillä koskahan nainen olisi ollut
-välinpitämätön tällaisista asioista?
-
-Eikä Irene ollut noita itsekkäitä naisia, jotka rakastaessansa
-unohtavat ystävänsä ja kaiken muun maailmassa. Mielellään hän koko
-ikänsä olisi pitänyt Emilian luonansa, mutta koska ei voinut vastustaa
-hänen jaloa päätöstään, jota itsekin piti suuressa arvossa, hän oli
-vaiti.
-
-Irenen makuuhuoneen ovi aukeni ja Harald astui sisään. Oltuaan
-vähän aikaa poissa, oli hänellä aina ollut tapana suudella Ireneä,
-mutta hienotunteinen kun oli, hän nyt katsoi parhaaksi olla häntä
-suutelematta.
-
-— Miksi ei Harald suutelekaan puolisoansa, sanoi Emilia, suutele vain
-minusta välittämättä.
-
-— Jatkakaa te vain puheluanne.
-
-— Niin, tiedätkö, Harald, minä aijon lähteä takaisin Ruotsiin.
-Taalainmaalla ostan sitten pienellä perinnölläni hyvin syrjäisestä
-paikasta pienen talon taikka torpan ja seurakumppaniksi
-yksinäisyydessäni otan itselleni pienen kasvattitytön, jonka ei
-ollenkaan tarvitse olla sievä. Hänet sitten kasvatan oman mieleni
-mukaan. Ja jos hänestä tulee oikein kiltti ja kelpo tyttö, niin minun
-on siitä kiittäminen Jumalaa, joka salli minun oppia tuntemaan sinut.
-
-Kuumina polttivat kyyneleet Emilian poskia ja hän juoksi ulos
-huoneesta. Sitten hän toimitti itselleen hevosen ja palasi jälleen
-Irenen huoneeseen, johon pikku Ullakin oli tullut joukon jatkoksi.
-
-— Kuulepa, Emilia, tänään saamme oikein hauskaa, sanoi hän. Solmu on
-luvannut näyttää meille varjokuvia, joita hän kehuu hyvin kauniiksi,
-niin että vanhainkin kelpaa niitä katsella. Mutta miksi itket?
-
-— Minä matkustan pois, pikku Ulla, ja senvuoksi itken.
-
-— Mutta koska itket, niin mitäpä ollenkaan matkustatkaan?
-
-Nämä lapsen sanat olivat Emilialle suurena kiusauksena. Mutta hän
-sai sen voitetuksi ja pukeutui matkaa varten. Pian Amalia tuli
-ilmoittamaan, että hevonen oli valjaissa.
-
-Jäähyväisiksi Emilia painoi suudelman Irenen huulille, ja hänen
-tullessaan Haraldia hyvästi jättämään, tämäkin suuteli häntä.
-
-Harald saattoi Emilian portaille asti ja koko talonväen nähden hän
-vieläkin kerran suuteli häntä.
-
-Nämä jäähyväiset olivat heidän viimeisensä tässä maailmassa, ja sitten
-Emilia Iäksi.
-
-Mihin hän sittemmin joutui, sitä ei ole saatu varmasti tietää. Huhut
-tiesivät kuitenkin kertoa, että hänelle oli tehty useampia edullisia
-naimatarjouksia, joista hän oli kiitollinen ja joita hän osasi pitää
-arvossa. Kuitenkin hän vielä kuuluu olevan naimatonna, kasvattaen
-mielensä mukaan nuorta tyttöä sellaiseksi kuin... hän itse _ei ollut_
-nuoruudessansa.
-
-      *       *       *       *       *
-
-Kreivitär oli kieltänyt Haraldia hakemasta oikeudessa vahvistusta
-Stellan ja hänen oikeuksilleen. Olihan siinä kyllin, että hän itse,
-äiti, tunnusti heidät omiksi lapsikseen ja luotti niihin todistuksiin,
-jotka osoittivat heidän syntyperänsä oikeaksi. Ei kenenkään mieleen
-johtunut ruveta kieltämään kreivittären omaa oikeutta Ristilään, koska
-monet ihmiset milloin hyvänsä olisivat ottanut valalleen, että hän
-todellakin oli kreivitär Helena Henning.
-
-Sitäpaitsi sekä kreivitär että hänen poikansa tulivat ajatelleeksi,
-mihin tukalaan tilaan herra v. Nit joutuisi, jos asia vedettäisiin
-oikeuteen ja tämä kovilla kourillaan rupeaisi häntä ahdistamaan.
-
-Kaikki heidän hyvät aikomuksensa raukesivat kuitenkin tyhjiin, sillä
-asia joutui oikeuden tutkittavaksi. Herra v. Nit oli nimittäin
-tehnyt tunnustuksen ja sen ohessa tuonut ilmi joukon ilkitöitä,
-joihin vapaaherravainaja oli tehnyt itsensä syypääksi. Tästä syntyi
-jotensakin sekava, vaikkakin lyhyt käräjäjuttu, josta seurasi, että
-Harald ja Stella julistettiin kreivi Henrik Henningin ja hänen
-puolisonsa avioliitossa syntyneiksi lapsiksi. Tosin tuomari myönsi,
-etteivät todisteet joka kohdassa olleet aivan selvät, mutta koska ne
-eivät olleet ristiriidassa keskenänsä, vaan kaikki johdonmukaisesti
-johtivat samaan loppupäätökseen, niin ne kuitenkin katsottiin täysin
-päteviksi. Ja vaikka ne eivät olisi olleet näinkään selvät, lisäsi
-tuomari kohteliaasti, niin hän kuitenkin olisi tuominnut ihan samoin
-lasten ihoon poltettujen kirjainten nojalla ja siitä syystä, että
-Harald niin suuresti muistutti kreivi-vainajaa ja Stella oli aivan
-äitinsä näköinen.
-
-Ymmärrettävää on, ettei tuomari lausunut näitä sanoja lakituvassa,
-oikeutta pitäessänsä, vaan kahdenkesken kreivittären kanssa.
-Käräjäsalissa hän julisti tuomion ilman mitään selityksiä.
-
-Muutoin kaikki tähän juttuun sekaantuneet henkilöt, niinkuin Inttilän
-torpanväki ja herra v. Nit, julistettiin syyttömiksi, jälkimäinen
-sen johdosta, että hän, vaikka heikkoudesta olikin ollut osallisena
-vapaaherran rikoksiin, kuitenkin oli koettanut pahaa parantaa,
-ollen Jumalan kädessä välikappaleena siihen, että asia joutui näin
-onnelliseen päätökseen. Kentiesi vaikutti myös tuomariin hänen näinä
-viime aikoina osoittamansa mielenylevyys ja sitäpaitsi oli myös
-kreivitär puhunut hyvää hänen puolestansa.
-
-Ireneä ei ensinkään sekoitettu koko käräjäjuttuun.
-
-Päästyään vapaaksi kaikesta edesvastuusta — tätä hän ei ollut
-uskaltanut toivoakaan — herra v. Nit sydämestänsä kiitti Jumalaa,
-jatkaen sitä uutta elämää, joka jo oli hänessä alkanut. Hän kävi
-ahkerasti kirkossa ja häntä pidettiin uskovaisena. Alussa rahvas
-katseli häntä epäluuloisesti sanoen: ”Tuossa on hän, joka autteli
-Ristilän vapaaherraa hänen pahoissa juonissaan". Mutta aikaa voittaen
-ihmisten mieli muuttui, ja ennen pitkää jo sanottiin: ”Tuossa kulkee
-hurskas ja jumalinen mies, joka, oltuaan suuri syntinen, on ruvennut
-käymään elämän kaitaa tietä ja nyt kelpaa meille kaikille esikuvaksi.
-Jospa meistäkin tulisi hänen kaltaisiaan!"
-
-Herra v. Nitin ei enää tarvinnut syödä armoleipää. Hänellä oli nyt
-ammatti, joka kysyi suurta toimeliaisuutta, sillä hän oli pehtorina
-Ristilässä. Ja arvaako lukijani, missä hän pyysi asua?... Ei missään
-muualla kuin läntisessä kylkirakennuksessa. Kolme tai neljä noista
-erillään olevista huoneista oli ovilla yhdistetty mukavaksi asunnoksi,
-jossa oli tarpeeksi pienehkölle perheelle.
-
-Vaikka pehtori v. Nit oli jo yli viidenkymmenen ja häntä sitäpaitsi
-pidettiin heränneenä, alkoivat kuitenkin eräät aikeet, joiden
-toteuttamisesta ei tätä ennen voinut olla puhettakaan, jälleen pyöriä
-hänen päässänsä. Hän kuvitteli mielessään, kuinka hauskaa naineen
-miehen elämä olisi, ja vaimokseen hän valitsi Amalian.
-
-Tämä hyväluontoinen, joskin kevytmielinen palvelustyttö oli monta
-kovaa koettuaan, muuttunut hyvin vakavaksi ja hänestä tuli nyt varsin
-sopiva aviopuoliso herra v. Nitille, josta hän ensialussa oli vain
-vähän pitänyt, mutta johon aikaa voittaen yhä enemmän mielistyi.
-Heistä tuli onnellinen aviopari ja ukkonsa iloksi hän synnytti hänelle
-lapsiakin.
-
-Totia v. Nit ei yleensä juo muuta kuin kahdesti viikossa, mutta
-päihtyneenä häntä ei koskaan enää nähdä.
-
-      *       *       *       *       *
-
-Kreivitär oleskeli vuorotellen molempain lastensa luona, ja hänen oli
-vaikea sanoa, kumpaisessako paikassa hän viihtyi paremmin. Samoin
-kuin muuttolinnutkaan eivät tiedä sanoa, onko heidän parempi olla
-etelässä vaiko pohjolassa, mutta siitä huolimatta kuitenkin muuttavat
-edestakaisin, samoin kreivitärkin oleskeli milloin toisen, milloin
-toisen lapsensa kodissa, tietämättä kumpaisen pitäisi parempana.
-Oltuaan noin viikon ajan Henrikin luona, tuli hänen niin ikävä
-Helenaa, että hän olisi kuollut, ellei olisi saanut häntä tavata. Ja
-oltuaan viikon Helenan luona, alkoi hän jälleen kaivata Henrikkiänsä.
-
-Sekä hänen omat lapsensa että miniänsä ja vävynsä osoittivat myös
-äidille suurempaa rakkautta ja hienotunteisuutta kuin vanhempain
-ja lasten kesken yleensä on tavallista. Jos hän olisi halunnut
-vaikka mitä, niin he jo edeltäkäsin olivat sen arvanneet ja kaikki
-neljä he kilvan koettivat sulostuttaa äitinsä jälelläolevia päiviä.
-Kreivittärelle se tuotti mitä suurinta huvitusta ja vaihtelua, kun hän
-sai keskustella milloin yhden, milloin toisen kanssa, koska kaikki
-nämä hänen lapsensa suuresti erosivat toisistaan, ollen kuitenkin
-kaikki yhtä hyviä, miellyttäviä ja kelpo ihmisiä.
-
-Kesäkuun yhdeksästoista päivä oli Stellalle oikea juhlapäivä, sillä
-silloin hän täytti kuusitoista ja sitäpaitsi se oli hänen hääpäivänsä.
-Emme voi kuvailla, kuinka ihana hän oli morsiamena, ja huhu hänen
-erinomaisesta kauneudestaan oli houkutellut useita kaupunkilaisiakin
-tekemään pienen huvimatkan nähdäkseen hänet. Morsiamen suloinen
-kainous ja pieni viaton ylpeys olivat vielä omiansa lisäämään hänen
-kauneuttansa, niin ettei katsojilla lainkaan ollut syytä katua
-uteliaisuuttaan. Mutta palatkaamme hänen äitinsä luo.
-
-Vaikka siis kreivittären onni oli niin suuri, ettei hän olisi
-voinut parempaa toivoakaan, niin hän kuitenkin päivä päivältä yhä
-enemmän riutui. Mitä ei neljätoistavuotinen oleskelu maanalaisessa
-hautakammiossa voinut matkaansaattaa, sen sai aikaan vapaus,
-auringonvalo ja ääretön onni. Hänen hermonsa eivät kestäneet
-tätä pikaista muutosta pimeydestä päivänvaloon, kurjuudesta
-aavistamattomaan onneen. Tämän onnen ylenpalttisuus jäyti hänen
-elinvoimiaan ja hiljensi sydämen tykytystä. Tässä eivät auttaneet
-lääkärit eivätkä mitkään varokeinot, sillä se oli kuoleman tautia.
-Kreivitär hymyili hiljaista, taivaallista myhäilyä, lääkärin
-ilmoittaessa, että hänellä ei enään ollut monta päivää elettävänään,
-ja hän tunsi itsessään, että tämä ei tällä kertaa erehtynyt.
-
-— Henrik, rakas poikani, sanoi hän kuolevaisille ominaisella,
-raukealla äänellä, yleensä on yhdentekevää, mihinkä paikkaan ihmisen
-viimeinen leposija valmistetaan, ja sen minäkin kyllä tiedän. Älä
-kuitenkaan, poikani, pidä äitiäsi liian lapsellisena, vaikka hän
-pyytää sinulta jotakin. Älkää kuoltuani viekö minua perhehautaan,
-vaan haudatkaa hautausmaahan. Yksinäni en kuitenkaan tahdo siellä
-levätä, vaan maatkoon rakas aviokumppanini saman kiven alla. Häntä
-rakastin elämässä, häntä olen myös rakastava kuolemassa! Tätä minä
-pyydän teiltä kaikilta ja olen varma, ettette ole viimeistä tahtoani
-noudattamatta.
-
-Kreivittären kuolema oli ihana. Hänen neljä lastansa sulkivat hänen
-silmänsä ja hautasivat hänet sinne, mihin hän itse oli määrännyt,
-hänen miesvainajansa viereen.
-
-
-
-
-XXIV.
-
-LYHYT LUKU, JOKA VOISI OLLA LYHYEMPIKIN.
-
-
-Kreivitär jätti jälkeensä melkoisen perinnön, sekä kiinteää että
-irtainta omaisuutta. Vaikka Harald ei suinkaan ollut varma siitä,
-oliko sisarkin oikeutettu saamaan yhtä suuren perintö-osuuden kuin
-veli, niin hän kuitenkin nyt, kun hänellä itsellään oli perittävää,
-poikkesi entisistä mielipiteistään. Erkki ja Stella miltei väkisin
-pakotettiin ottamaan vastaan yhtä paljon kuin Harald ja Irene. Ristilä
-jäi jälkimäisten haltuun ja useat muut maakartanot joutuivat Stellan
-osalle.
-
-Hyvästä sydämestään Harald lahjoitti vapaaherran lapsille, jotka myös
-olivat Irenen sisaruksia, noin kolmannen osan omaisuudestaan, ollen
-eteenpäin niinkuin ennenkin heidän opettajansa. Pastori Ortman taas
-luovutti kolmannen osan Stellan perinnöstä yliopistolle, käytettäväksi
-apurahaksi nuorille taiteilijoille, määräämättä sitä kuitenkaan
-jaettavaksi hänen nimellään, koska hänestä oli yhdentekevää,
-tiesivätkö ihmiset lahjoituksen antajan nimen, kunhan siitä vain oli
-hyötyä. Siksipä ei tiedetäkään, kuka on lahjoittanut nämä apurahat,
-joita on kokonaista kolme, mikä on sitä kummallisempaa, kun ne eivät
-suinkaan ole pieniä, vaan päinvastoin hyvinkin runsaita ja siis hyvin
-tervetulleita niille, jotka niitä saavat.
-
-Toisen kolmanneksen pastori määräsi kaikellaisiin hyviin
-tarkoituksiin, joista mainittakoon pitäjänmakasiini sekä seurakunnan
-kirkkoon hankitut urut, jotka nekään eivät komeile antajansa nimellä.
-
-Mitä jälellä olevaan kolmanteen osaan tulee, sen hän piti heitä
-itseänsä varten. Eikä ole syytä kadehtia heiltä ja heidän tulevilta
-lapsiltaan tätä sievää omaisuutta, jos ajattelemme, ettei monikaan
-olisi tehnyt sitä, minkä pastori Ortman teki. Eläessänsä hän jo
-jakoi omaisuudestaan muille, kun sitävastoin useimmat ihmiset tuskin
-kuollessaankaan malttavat luopua kurjista rahoistaan.
-
-Lienee helppo arvata, että Irene ja Stella käsittivät nämä asiat
-samalta kannalta kuin heidän miehensäkin. Ennenkuin tekivät
-määräyksensä, olivat Harald ja Erkki myös keskenänsä perinpohjin
-keskustelleet näistä asioista, kysyen toinen toiseltaan neuvoa,
-niin että kumpikin oli aivan tyytyväinen toiseen. Ainoastaan siitä
-syntyi vähäistä kinaa, kun Harald myös olisi pitänyt itseään varten
-vain kolmannen osan perinnöstänsä. Pastori vastusti puolestaan tätä
-ajatusta, koska Haraldilla siinä tapauksessa tulisi olemaan paljon
-vähemmän kuin hänellä, jonka kappalaisen tulot melkein nousivat yhtä
-korkealle kuin tuon kolmannen osan korot tulisivat olemaan. Mutta
-niinkuin asiat nyt sovitettiin, tulivat kumpaisenkin vuotuiset tulot
-olemaan jotensakin saman suuruiset.
-
-— Jos sinulla tulisikin olemaan vähän enemmän, niin vaatiihan
-kreivin-arvosi, että elät muhkeammin kuin minä, joka olen vain halpa
-maalaispappi, sanoi Erkki nauraen.
-
-— Etkö siis aijo hakea toista paikkaa? kysyi Harald. Aijotko
-todellakin ijäksesi jäädä tähän seurakuntaan?
-
-— Miksi en jäisi, ja sinä tiedät sen yhtä hyvin kuin minä itsekin.
-Pilanpäiten sinä vain minua kiusaat.
-
-— Leikkiä minä laskenkin, sillä totta puhuakseni en silti luule, että
-täälläkään jätät lahjojasi käyttämättä. Jos olisin sinun tilallasi,
-niin toivoisinpa voivani menetellä samoin kuin sinä.
-
-— Älähän, veli kulta, huoli tehdä siitä niin suurta asiaa, vaan pidä
-sitä järkähtämättömänä päähänpistona, johon luontainen hitauteni sekä
-haluttomuuteni kumarrusmatkoihin ehkä ovat syynä.
-
-— Nimitä sitä miksi tahdot, väitti Harald, asia on kuitenkin sama.
-Tunnen sinut niin hyvin kuin jos lukisin avatusta kirjasta. Ja sinä
-arvannet, kuinka minun tulisi ikävä, jos sinä muuttaisit täältä pois.
-
-— Kumma kyllä, etteivät, nuo aviosiipat voi täyttää koko sydäntämme,
-koska siinä on sijaa ystävillekin, pilaili pastori.
-
-Stella, joka samassa tuli huoneeseen, virkkoi siihen:
-
-— Kostaakseni saan ilmoittaa, ettet sinäkään, ukkoseni, ole minulle
-kaikki kaikessa, sillä on minunkin sydämessäni tilaa ystäville,
-jopa vanhalle harmaalle kissallekin, pikku varsalle, karitsoille ja
-lehmille.
-
-— Yhdestä asiasta minulla kuitenkin on syytä torua pikku eukkoani,
-sanoi Erkki. Tiedätkö, Harald, ettei hän suuresti edisty
-kitaransoitossa.
-
-— Kuinka tuo Erkki onkaan? häijy ja vaativainen. Hän ei katso sitä
-miksikään, että jo osaan jotensakin hyvin näppäillä kitaran kieliä,
-paitsi että laulankin kyllä sievästi, vaan sen lisäksi hän vielä
-tahtoo minua opettelemaan nuottejakin aivan perinpohjaisesti. Vaikka
-hän sanoo minun muutoin kyllä olevan hyväoppisen, niin en tahdo saada
-niitä päähäni, ne kun ovat niin kiusallisia.
-
-— Syy siihen lieneekin minun, keskeytti Harald, koska en ole viitsinyt
-niitä oikein tyrkyttämällä pikku siskolleni opettaa. Siis saat torua
-vain minua, hyvä lankomies!
-
-— Saattaa niin olla, vastasi tämä, ja minun täytynee tyytyä siihen,
-mitä hän osaa. Jos hän joskus soittaa väärin, niin suukkosilla hän
-pian saa minut lepytetyksi.
-
-— Ja kuta huonommin soitan, sitä useammin meitä haluttaa kuulla
-jotakin parempaa, ja silloin aina lähdemme harmaaseen linnaan Haraldin
-ja Irenen luokse.
-
-— Olen torunut Stellaa siitä, että hän vielä usein, vaikkapa leikillä,
-mainitsee Ristilää tuolla nimellä. Hän on luvannut minulle parannusta,
-mutta nyt se taas häneltä unohtui.
-
-— Anna anteeksi, Harald, äläkä suutu sisareesi, vaikka sitä siksi
-nimitinkin. Lupaan, etten enää niin tee. Antakaa molemmat anteeksi!
-
-Näin sanoen hän lempeästi ja rukoilevasti katsoi heitä silmiin.
-
-
-
-
-XXV.
-
-KATKENNUT KITARANKIELI JA SAMMUNUT ELÄMÄ.
-
-
-Todellakin kadehdittava on se mies, jolla on niin kaikin puolin
-kelvollinen ja toimelias vaimo kuin pastori Ortmanilla oli. Vaikka
-hän kyllä osasi antaa arvoa tälle onnelleen, oli kuitenkin hetkiä,
-jolloin hän pikemmin tunsi itsensä onnettomaksi kuin onnelliseksi. Hän
-piti näet tätä onnea siksi ylenpalttisena, ettei hän mielestänsä olisi
-sitä ansainnut ja hän alkoi epäillä sen kestävyyttä. Suudelmillaan
-ja hyväilyillään Stella kuitenkin aina sai tuon hänen pelkonsa
-karkoitetuksi, niin että hän jälleen sai rohkeutta elää.
-
-Olemme huomanneet Stellan herkkätuntoiseksi, mutta hän ei ollut
-mikään pilalle hemmoteltu nainen. Nyt hänestä oli tullut mitä
-toimeliain emäntä, joka aamusta iltaan saakka puuhasi keittiössään
-ja vähitellen siirsi kaikki vanhan Reginan taloustoimet omille,
-nuorille hartioilleen. Hän koetti perinpohjaisesti perehtyä myöskin
-karjanhoitoon, pitäen tarkkaa vaaria, paljonko tuli lehmästä voita
-j.n.e. Jopa oli hän siksi vireä, että piti työväen toimintaakin
-silmällä ja oli pyytänyt mieheltään luvan saada kirjoittaa muistiin,
-mitä rengit kunakin päivänä vuodessa olivat tehneet.
-
-Hänestä ei sovi sanoa, että hän tuhlasi aikansa lukemiseen, mutta
-sen voin kuitenkin vakuuttaa, että hän usein käytti siihen paljon
-aikaa. Kullakin työllä on aikansa, sanotaan, ja Stella osasi aivan
-erinomaisesti noudattaa tätä viisasta sääntöä, osoittaen mitä
-selvimmällä tavalla, että tarkkuus taloustoimissa aivan hyvin sopii
-yhteen ylevämpien rientojen kanssa.
-
-Noin vuosi sen jälkeen kun he ovat viettäneet häänsä, ilmoittaa pieni
-kehto ja siinä näkyvä pikkuinen, soma lapsenpää, että Stella on saanut
-nauttia äidin onnea. Hän on jo entisissä voimissaan ja on sydämestään
-kiittänyt Jumalaa, kaikkien hyvien lahjojen antajaa, tästä uudesta
-onnesta, rukoillen lapselleen sekä ajallista että ijankaikkista onnea.
-
-Kuitenkin tapaamme nuoren ja onnellisen äidin istumassa nukkuvan
-lapsensa kehdon ääressä, itkien katkerasti. Kitara on hänellä
-sylissään ja näyttää siltä kuin syyttäisi hän sitä kyyneleistänsä.
-Erkki tulee huoneeseen ja miltei säikähtää nähdessään Stellansa
-itkevän. Hän laskee hellästi kätensä hänen päänsä päälle, kysyen mikä
-häntä vaivaa.
-
-— Niin, tiedätkö, olen ruvennut niin kummia haaveilemaan! Irenen
-käydessä täällä eilen, hän näytti minusta niin raukealta ja
-läpikuultavalta kuin mikäkin hengetär. Puna hänen poskillaan oli niin
-heleää ja vaihteli yhtenään. Hän näpähytti tämän kitaran kieliä ja
-silloin tapahtui että h.-niminen, joka muuten on uusimpia kaikista,
-eräästä paikasta kiertyi auki, niin että kieli siltä kohdalta kävi
-pienemmäksi. Ajattelepa, mitä siiloin juolahti mieleeni! Päätin jättää
-kielen samaan viritykseen, ja jos se kestäisi vuorokauden, niin en
-enää kiinnittäisi mitään huomiota koko asiaan. Mutta juuri ennenkuin
-tulit, se helähtäen ritkahtikin poikki ja sen vuoksi minä itken.
-Odotan sinulta, Erkki, lohdutusta!
-
-— En ollenkaan pidä siitä, että Stellani on noin taikauskoinen! Mitä
-yhteyttä on tuon lapsellisen mielijohteesi ja ihmisen elämän ja
-kuoleman välillä?
-
-— Kuinka oletkaan hyvä, kun samalla sekä nuhtelet että lohdutat minua!
-Oikeastansa se tällä kerralla ei olekaan taika-uskoa... sillä minä en
-usko Irenen sen vuoksi kuolevan, että tuo kieli katkesi, en suinkaan!
-Mutta sanonko sinulle, Erkki, miten tämän asian laita oikein on? Juuri
-sen vuoksi, että tämä kieli, jonka panin koetteelle, ei voinut kestää
-edes vuorokauttakaan, tulin muistaneeksi Ireneä, joka hänkin näyttää
-niin heikolta. Ja kun ajattelen, että hän mahdollisesti kuolee pian...
-niin onko ihme, että itken? Tämä luulo ei ole ilmasta temmattu, vaan
-sen on synnyttänyt Irene itse, sellaiselta kuin hän nykyään näyttää,
-ja sitäpaitsi tuo hänen alinomainen rykimisensä, jonka ei sanota
-ennustavan mitään hyvää.
-
-— Jumala on elämän ja kuoleman herra, sanoi Erkki. Sitäpaitsi lääkäri
-kuuluu vakuuttaneen Haraldille, ettei Irenen tauti ole vaarallista
-laatua, vaan että se menee pian ohi. Mutta lääkärikin saattaa erehtyä
-ja voi käydä niin, ettei Irene elä vanhaksi... Mutta mitäpä siitä!
-Meidän täytyy nöyryydellä kantaa surumme ja kiittää Jumalaa, joka
-sillä, niin katkeralta kuin se tuntuukin, on tahtonut pelastaa meitä
-lankeemasta äärettömän onnemme takia ylpeyteen ja muihin suuriin
-synteihin.
-
-— Näetkös nämä rautakahleet, kysyi Stella, etkö usein ole nähnyt minun
-niitä katsellessani itkevän? Eikö siinä jo ole kylliksi, että äitini
-kuoli, eikö se suru jo ole opettanut minulle, että tämä maailma ei ole
-mikään taivas, että täällä ei ole muuta kuin kärsimyksiä odotettavana?
-Pitääkö Irenenkin vielä kuoleman, enköhän sitä vähemmälläkin uskoisi?
-Äiti on kuollut, ja jos tuoni riistää meiltä Irenenkin, niin enpä
-voi olla ajattelematta: pian Harald myös kuolee, ja Erkki ja kaikki
-muut... ja minä vain jään tänne yksin suremaan.
-
-Stella itkeä nyyhkytti yhä katkerammin, eikä Erkki hennonnut häntä
-häiritä, mutta niin pian kun hänen itkunsa vähän herkesi, otti hän
-seinältä kreivitär-vainajan muiston, rautavitjat, ja laski ne Stellan
-käteen, sanoen:
-
-— Helena!
-
-Kreivitär oli tavallisesti maininnut lapsiaan heidän oikealla
-nimellään. Kun nyt Erkkikin kutsui häntä Helenaksi, antaen hänelle
-samalla äitivainajansa kantamat rautakahleet, niin hän hyvin ymmärsi,
-mitä miehensä sillä tarkoitti ja sanoi kyyneleittensä lomaan hymyillen:
-
-— Tapahtukoon mitä tahansa, niin toivon kuitenkin, että Jumala antaa
-minulle kärsivällisyyttä nöyrästi sitä kestääkseni, jotta en joudu
-epätoivoon.
-
-— Suokoon Jumala meille myös kiitollisuutta, lisäsi Erkki, jotta
-onnettomuudessa ja kärsimyksissäkin voisimme kiittää häntä kaikesta
-hyvästä. Ja opettakoon hän meitä kiittämään surun päivistä ja murheen
-pitkistä vuosista, onnettomuuksista, jotka elämämme tiellä meitä
-kohtaavat, mutta jotka opettavat meitä pitämään arvossa rauhallista
-onneamme ja toivomaan tulevan elämän ihanuutta.
-
-Samassa pikku poika heräsi, mutta ei ruvennut itkemään, nauroi vain,
-kun äiti otti hänet syliinsä. Isäkään ei voinut olla pitämättä tätä
-onnellisena enteenä.
-
-Stella oli saanut määrätä pojalle nimen ja vaikka hänestä oli
-yksinkertaista nimittää lapset vanhempain, sukulaisten ja kummien
-nimellä, niin hän kuitenkin itse antoi esikoiselleen nimeksi Harald
-Erik Henrik. Silloin lapsen isä oli sanonut:
-
-— Aika veitikka olet, kun panit pojalle noin hassun nimen. Mutta
-odotapa, tyttöseni, jahka vielä synnytät miehellesi tytönkin, niin
-annan sille nimen, joka ontuu ainakin yhtä pahasti kuin sinun antamasi
-nimi. Hänen nimensä olkoon Helena Irene Stella.
-
-— Älä koskaan enää kutsu minua tytöksesi, muista se!
-
-Näin oli Stella vastannut ja siihen nyt jätämme heidät. Jos heille
-on syntynyt useampia lapsia kuin yksi, niin on luultavaa, että joku
-niistä on saanut Erkin mainitsemat nimet.
-
-Tyytykäämme siihen, että tiedämme Erkin ja Stellan olevan onnellisia
-ja että tuota onnea näkyy heillä vastedeskin kestävän. Vaikka heidän
-taivaallansa onkin ollut pilviä, niin nämä eivät kuitenkaan ole sitä
-kokonaan peittäneet, vaan niiden lomitse on taivas siintänyt vain
-sinisempänä ja kirkkaampana. Ja samoin kuin pilvenhattarat illansuussa
-tavallisesti hajaantuvat ja katoavat, niin toivokaamme, että heidänkin
-taivaallansa, silloin kun heidän elämänsä kääntyy illanpuolelle, ei
-tule olemaan muuta kuin valoisia, läpikuultavia pilviä, joiden takaa
-ijankaikkisuuden kirkkaat, loistavat tähdet pilkottavat.
-
-      *       *       *       *       *
-
-Käykäämme vielä kerran Ristilän puistossa, jossa tapaamme Irenen
-istumassa aivan yksinänsä Henrik Henningin hautakivellä. Ken ennen
-olisi tuntenut Irenen, olisi sanonut hänen paljon muuttuneen, mutta
-ken ei ennen olisi häntä nähnyt, olisi säikähtäen väistynyt syrjään,
-vakuutettuna siitä, että satukirjat, joista hän ennen lapsena oli
-lukenut metsän-neidoista, sinipiioista ja muista tarunomaisista
-ketteräjalkaisista olennoista, olivatkin puhuneet totta.
-
-Irene heilutti ensin hiljakseen päivänvarjoaan, mutta otti sitten
-taskustaan päiväkirjansa ja alkoi puhella itsekseen:
-
-— Tänään juuri kaksi vuotta takaperin minä ensi kerran näin Haraldin.
-Kuinka elämäni sitä ennen olikaan pimeä, synkkä ja kaikkea iloa
-vailla, mutta sen jälkeen, oi kuinka valoisaa, rikasta ja täynnä
-iloa! Vähän aikaa taaksepäin minusta vielä olisi tuntunut niin
-kauhealta kuolla näin rakastettuna, varsinkin koska itsekin rakastan
-näin äärettömästi... mutta nyt ovat asiat toisin. Jokaisella
-hengenvedolla tunnen kuoleman lähestyvän, mutta nyt se ei enää minua
-kammota ja ilomielin riennän sitä vastaan. Haraldia minä kuitenkin
-kaiholla muistelen. Hän on sureva minua... oi, liiaksikin. Hänen
-taakkansa minä niin mielelläni kantaisin... oi, jospa saisin viedä
-sen muassani taivaaseen, niin ilolla surisin hänen sijassansa. Mutta
-se ei käy päinsä ja sen vuoksi kuolema ei olekaan minulle niin
-tervetullut kuin se muutoin olisi... Mutta jos Harald on sellainen,
-joksi häntä luulen, niin toivonpa hänen muistavan, että tämä lyhyt
-aika maan päällä ei ole mitään ijankaikkisuuteen verrattuna. Hän on
-ajatteleva jälleennäkemisen autuutta ja muistava, että hänen Irenensä
-uskollisesti seuraa kaikkia hänen askeleitaan, iloiten nähdessään
-kuinka Jumala häntä rakastaa. Kärsivällisesti on Harald vaeltava
-synkkää tietänsä, katse tähdättynä taivaallista kotiansa kohden.
-
-Näin ajatellessaan Irene kuuli askelia, jotka nyt kuten ainakin
-saattoivat hänen sydämensä sykähtämään ja mielensä innostumaan. Harald
-lähestyi.
-
-— Eiköhän ilma näin illalla jo käy liika viileäksi, sanoi hän, tässä
-tuon sinulle saalin, kääri edes se ympärillesi. Mitenkä laitasi on,
-armaani? Miksi olet pyrkinyt yksinäisyyteen ja tullut tänne kylmälle
-kivelle istumaan?
-
-— Minusta tuntuu ikäänkuin voisin vähän paremmin. Pistos ei enää
-niin suuresti vaivaa ja hengittäminenkin käy helpommin. Kysyit,
-miksi olen pyrkinyt yksinäisyyteen. Siksi, että tänään on kaksi
-vuotta siitä, kun näin sinut ensimäisen kerran. Nämä vuodet ovat
-olleet onnellisia, liiaksikin onnellisia. Tässä on päiväkirja, jota
-tyttönä kirjoittelin... Nyt en enää pidä päiväkirjaa, se tulisi
-liian yksitoikkoiseksi, ei olisi muuta kirjoitettavaa kuin onnestani
-ja Haraldista, yhä vain Haraldista. Nyt minua huvitti lukea, mitä
-seitsemäntoista vuotiaana olin sinusta kirjoittanut.
-
-— Nähdessäni sinut tuossa kivellä, oma Ireneni, muistuu mieleeni, että
-sinulla oli ylläsi sininen hame sekä tuo sama saali, joka nytkin on
-hartioillasi, silloin kun ensiksi sinuun ihastuin ja minulle alkoi
-käydä selväksi, että rakastin sinua. Ja minä muistan päivänkin: se oli
-heinäkuun viimeinen päivä.
-
-— Minä en silloin vielä ymmärtänyt, että rakastin sinua. Kuitenkin
-olen siltä päivältä kirjoittanut muistikirjaani näin: ”Hän tuli
-kävellen pappilasta ja minä näin hänet jo kaukaa. Aijoin nousta
-kiveltä, jolla istuin, ja lähteä, mutta tuntuipa ikäänkuin joku
-olisi minua pidättänyt ja minä jäin kun jäinkin paikalleni. Tultuaan
-puistoon, Harald — mitäpä minä tässä päiväkirjassani häntä maisteriksi
-nimittäisin! — Harald jäi ikäänkuin maahan juurtuneena seisomaan,
-katsellen Ristilän päärakennusta juuri kuin jotain outoa olisi
-liikkunut hänen mielessään. Mutta minut nähdessään hän kävi hyvin
-iloiseksi. Puhuin hänelle jotain, jota en enää itsekään muista, ja hän
-vastasi imarrellen. Sitä en kuitenkaan viitsi kirjoittaa kirjaani,
-koska tahdon sen unohtaa. Puhelimme sitten vielä vähän aikaa ja siitä
-muistan vain sen, että toruin häntä, kun hän kepillään löi poikki
-tätyruohoja. Samassa tuli sinne eräs, jota en voi sietää.”
-
-Heidän yhdessä luettuaan nämä sanat päiväkirjasta, Irene jatkoi:
-
-— Tästä huomaat, rakas Haraldini, että jo silloin pidin sinusta,
-vaikka en itse ymmärtänyt sitä, nuori ja kokematon kun olin. Nyt sen
-jo tiedän ja uskallan Jumalan edessä ja näiden kainojen kukkasten ja
-muhkeitten, vakavien puitten läsnäollessa vakuuttaa, että sydämestäni
-rakastan sinua ja että olen äärettömän onnellinen. Eihän tuo ole
-sinulle mitään uutta, mutta suutele minua kuitenkin vastaukseksi,
-armaani.
-
-Irenen rinta alkoi rajusti kohoilla, Haraldin pitäessä häntä hellästi
-sylissään. Irenen jälleen vähän toinnuttua, niin että hän saattoi
-paremmin hengittää, hän hiljaa sanoi:
-
-— Ehkä et sallisi minun näin paljo puhua, koska luulet sen
-vahingoittavan minua. Tahdon kuitenkin vielä vastata kysymykseesi,
-miksi olen tullut tänne kylmälle kivelle istumaan.
-
-Hän taukosi hetkeksi puhumasta, jotta ei antaisi miehelleen, jonka
-sylissä yhä vielä lepäsi, syytä nuhteisiin. Tämä, joka ymmärsi mitä
-hän tarkoitti, suuteli häntä, hymyillen lempeästi.
-
-Irene jatkoi:
-
-— Tulin tänne istumaan, koettaakseni miltä tuntuisi istua sillä
-kivellä, jonka alla tulen pian lepäämään. Sillä yhtä minä sinulta
-pyydän, Harald: älä vie minua isoihin, muhkeihin hautaholveihin,
-vaan hautaa minut tähän puitten ja kukkasten keskelle, jossa Irenen
-on paljo parempi maata. Olkoon tämä myös hautakiveni, sillä muuta en
-kaipaa. Eikä siinä tarvitse olla minun nimeäni, parempi, että siinä
-on hänen nimensä, jota rakastan ja joka rakastaa minua. Olkoon siinä
-edelleenkin vain Henrik Henning, jonka sydämen tiedän seuraavan minua
-hautaan. Nyt olen sanonut sinulle sanottavani ja tiedän, ettet koskaan
-sitä unohda.
-
-— En armaani, huudahti Harald, älä puhu haudasta! Vielä on rakkaudelle
-jäävä monta ihanaa päivää. Kesän lämmin ilma on sinua vahvistava ja
-syyskuussa lähdemme etelämaihin, missä sinä yhä enemmän virkistyt,
-niin että pian parannut täydellisesti. Sinulla on vielä syytä toivoa
-terveyttä, onnea ja rakkautta, miksi siis puhut kuolemasta ja
-hautaamisesta... Mutta miksi noin surullisesti myhäilet?
-
-— Sinä ajattelet maallista tulevaisuutta, minä taivaallista.
-
-— Oi, miksi noin puhut, oma, ainoa armaani? — kysyi Harald äänellä,
-jonka koetti saada tyyneksi, mutta joka epätoivosta vapisi.
-
-— Tahdon uskoa sinulle jotakin, Harald, joka on yhteydessä tuon
-hirveän tapauksen kanssa, josta emme koskaan ole puhuneet... koska
-muutenkin niin hyvin ymmärrämme toinen toistamme... ja koska se on
-minua lohduttanut että _hän_, jonka julmista kourista silloin pelastit
-minut, ei ollutkaan isäni. Mutta tiedätkö, että silloin ensimäisen
-tautini jälestä välistä tunsin samallaisia taudinoireita kuin nytkin.
-Tuntui niinkuin veri äkisti olisi noussut rintaani ja kurkkuuni, niin
-että olin tukehtumaisillani. Suo anteeksi, että salasin sen sinulta;
-en tahtonut saattaa sinua levottomaksi, varsinkin koska toivoin sen
-menevän ohitse. Ja niin kävikin, etten toukokuusta tammikuuhun asti
-tuntenut mitään kipua. Mutta sitten vilustuin... ja siitä alkaen olen
-itsekin huomannut, kuinka olen ruvennut riutumaan ja tullut heikoksi
-ja voimattomaksi. Pidätkö vääränä, että puhun suoraan, riistäen
-sinulta kaiken toivon? Enkö siis saisikaan puhua haudasta?
-
-Mies ja nainen olivat ikäänkuin vaihettaneet luontoa. Irene puhui
-juhlallisella levollisuudella kuolemasta ja haudasta. Harald kuunteli
-häntä peläten ja vavisten, virkkamatta sanaakaan. Surullisesti
-hymyillen Irene jatkoi:
-
-— Ollessamme pappilassa ja minun nähdessäni Stellan lapsen, kävi
-melkein vähän kateekseni. Tulin ajatelleeksi: "Ehkä Harald rakastaisi
-minua vielä enemmän, jos minäkin olisin synnyttänyt hänelle lapsen."
-Pian kuitenkin hylkäsin tämän ajatuksen, sillä olethan vakuuttanut,
-ettei mikään maailmassa voisi lisätä sinun rakkauttasi. Mutta
-sitten minulle taas johtui mieleen: "Olisihan lapsi saanut olla
-muistuttamassa Haraldia minusta."
-
-Hiljaa ja niinkuin itsekseen puhuen Harald vastasi:
-
-— Lasta sanotaan rakkauden pantiksi, mutta kaipaako meidän rakkautemme
-mitään vahvistusta? Sanot, että lapsi olisi joutanut olla sinusta
-muistuttamassa... mutta mitäpä minä muistoista, kun Irene kerran on
-poissa? Mitä ne minua hyödyttäisivät!
-
-— Tulet siis elämään vain toivossa, Haraldini. Eikö totta?
-
-      *       *       *       *       *
-
-Irene heikkeni heikkenemistänsä; hän sairastui kuumeeseen, joka pani
-hänen poskensa punaisina hehkumaan. Mutta mikäli eronhetki lähestyi,
-hän tätä viimeistä hetkeä varten näytti kokoavan kaikki voimansa,
-ollakseen niin hyvä ja miellyttävä kuin mahdollista, ja hänen
-rakkautensa loi ihanan hohteen tälle hänen elämänsä illansuulle.
-
-Harald koetti unhoittaa tulevaisuuden, eläen vain nykyhetkeä varten
-ja muistuttaen ihmistä, joka kesän päivinä ahmien nauttii luonnon
-ihanuutta, tahtoen miltei väkisin pidättää ajan juoksua, estääksensä
-syksyn ja hävityksen lähenemistä, mutta nähdessään sen mahdottomaksi,
-tuntee itsensä äärettömän onnettomaksi. Ja samoin oli Haraldinkin
-laita.
-
-Onko kukaan lukijoistani kokenut tuota tuskaa, kun tuntee sydämen,
-jota hellästi on rakastanut, hiljakseen lakkaavan sykkimästä,
-kun päivä päivältä huomaa valtasuonen tykinnän heikkenevän, kun
-painaessaan tätä rakasta olentoa rintaansa vastaan, joka kerran täytyy
-itsekseen ajatella: kentiesi yhden kuukauden, viikon tai päivän
-perästä tämä Jumalan luoma, jota nyt pidän sylissäni ja joka vielä
-elää, ajattelee ja rakastaa, voi olla kankea, eloton ruumis.
-
-Näytti kuitenkin siltä kuin Irene elokuun alkupuolella olisi vähän
-toipunut. Erkki ja Stella olivat Ristilässä käydessään kovasti
-iloinneet ja lohduttaneet Haraldia, kehottaen häntä toivomaan parasta.
-
-Irene sanoi jaksavansa nyt hyvin kuulla soitettavan ja pyysi Haraldia
-laulamaan hänelle jotain. Harald jätti väliovet auki ja meni pianon
-säestyksellä laulamaan erästä kaunista laulua.
-
-Laulettuaan ensimäisen värsyn loppuun, oli hän kuulevinaan itseänsä
-heikosti huudettavan. Hän kuunteli ja kuuli nyt selvästi ensin nimen
-Henrik ja sitten taas Harald. Hän riensi Irenen luo.
-
-Tämä teki jo loppua, eikä tahtonut kuolla yksin. Kun ei Harald hänelle
-vastannut, niin hän kuolemantuskissaan oli noussut vuoteeltaan ja
-tullut häntä hakemaan. Punainen verivirta osoitti, mistä hän oli
-kulkenut. Häntä oli kohdannut verensyöksy.
-
-Hän yritti puhua, mutta kun hän ei sitä voinutkaan ja tunsi kuoleman
-lähestyvän, niin hän toisella kädellään osoitti kaulaansa ja toisella
-Haraldia, ikäänkuin olisi tahtonut häneltä jotakin kysyä. Harald nosti
-hänet syliinsä ja kantoi vuoteelle, kuiskaten jotakin hänen korvaansa.
-Nyt hän hymyili ihanasti kuin autuaat henget ja osoitti kädellään
-sinnepäin, missä muistokivi oli. Harald laski toisen kätensä hänen
-sydämellensä ja, kietoen toisen hänen kaulaansa, suuteli häntä, kunnes
-kuolema oli hänet vapauttanut.
-
-Hänen sydämensä oli lakannut sykkimästä ja huulet tuntuivat
-kylmiltä... Kuolleen kylmyys vaikutti Haraldiin, niin että häntä
-vilutti sielua myöten.
-
-      *       *       *       *       *
-
-Kreivi Henrik Henningillä on kaikki, mitä ihmiset pitävät onnena. Sekä
-herrasmiehet että talonpojat pitävät häntä arvossa ja moni kadehtii
-häntä, kun hän on korkeaa sukua, rikas ja uljas. Köyhät kunnioittavat
-ja siunaavat häntä, koska hän on antelias ja oikeutta noudattava,
-eikä katso omaa etuansa. Hänellä on ystäviä, jotka tarjoavat hänelle
-neuvoja ja lohdutusta, eikä hänen tarvitsisi olla ilman rakkauttakaan,
-jos hän vain siitä välittäisi. Hänellä on taivaan tähdet, jotka
-viihdyttävät hänen sydäntänsä, raitis ilma ja aaltojen loiskina,
-jotka haihduttavat hänen suruansa, sävelet antavat hänelle lohdutusta
-ja kukkaset levittelevät hänen ympärilleen tuoksuansa... siniset
-tätyruohot heiluvat tuulessa, ilahuttaen häntä kauneudellaan. Hänellä
-on sanalla sanoen kaikki, mitä ihmissydän voi pyytää... yksi häneltä
-kuitenkin puuttuu ja se on... Irene.
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HARMAA LINNA ***
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm website
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that:
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's website
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our website which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This website includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/68509-0.zip b/old/68509-0.zip
deleted file mode 100644
index a810e10..0000000
--- a/old/68509-0.zip
+++ /dev/null