NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5074 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..764f4ec
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #68166 (https://www.gutenberg.org/ebooks/68166)
diff --git a/old/68166-0.txt b/old/68166-0.txt
deleted file mode 100644
index 69b57e8..0000000
--- a/old/68166-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5074 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of Metsolan pojat, by John William
-Nylander
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: Metsolan pojat
-       Maalaiselämää
-
-Author: John William Nylander
-
-Translator: Sohvi Reijonen
-
-Release Date: May 25, 2022 [eBook #68166]
-
-Language: Finnish
-
-Produced by: Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK METSOLAN POJAT ***
-
-
-
-
-
-METSOLAN POJAT
-
-Maalaiselämää
-
-
-Kuvannut
-
-JOHN WILLIAM NYLANDER
-
-
-
-Suomentanut
-
-Sohvi Reijonen
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Söderström & C:o Kustannusosakeyhtiö,
-1908.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- 1. Eräs talviaamu.
- 2. Varsa.
- 3. Ketunpyynti.
- 4. Potaska.
- 5. Västäräkit.
- 6. Rainar Holm.
- 7. Metsikananpoikanen.
- 8. Metsänpeitossa.
- 9. Talkoissa.
-10. Joulu.
-
-
-
-
-1.
-
-ERÄS TALVIAAMU.
-
-
-— "Poika!"
-
-Ei vastausta.
-
-— "Poika, valvotko sinä?"
-
-Tasainen korsaaminen uuninpuoleisessa nurkassa jatkui.
-
-Ville viskasi peiton syrjään ja hyppäsi lyhyt yöpaita päällään
-lattialle.
-
-Huh, miten oli kylmä ja niin pimeä! Jollei kapea vasemmanpuoleinen kuun
-laita, joka vielä näkyi, olisi kaikin voimin talon alapuolella olevia
-avaroita lumikenttiä valassut, niin olisi tuskin ikkunaa erottanut.
-
-Ville siirrälsi uutimia ja katseli ulos. Kaukaa tummasta metsänrannasta
-näkyi kaksi valopilkkua. Lentolasta ne loistivat. Oikeanpuoleinen tuli
-tuikki navetasta. Neljän aikaan joka aamu se sieltä pilkotti. Aikaiseen
-siellä lypsettiin, sillä he laittoivat aamumaidon kaupunkiin. Toista
-tulta ei milloinkaan ennen kuutta sytytetty. Se pilkki taloudenhoitajan
-huoneesta.
-
-— "Kello käy seitsemättä, poika. Meidät on uni pettänyt. Ja nyt on
-päälle päätteeksi lauvantai", päivitteli Ville.
-
-Kylmä siellä oli suuressa korkeassa huoneessa, värisytti niin, että
-hampaat loukkua löivät, ja hänen kätensä tärisivät lamppua sytyttäessä.
-
-Korsaaminen loppui kumeahkoon kurinaan samassa kuin lampun valo
-välähti uunin luona olevaan vuoteeseen. Ollin miltei näkymättömäin
-kulmakarvain varjostamat silmät olivat vielä ummessa. Hänen leveä
-vankka nökerönenänsä tökötti tanakasti pystyssä ja raollaan olevasta
-suusta paistoi kaksi tasaista lujaa hammasriviä. Reikäleipähampaiksi
-niitä isä sanoi. Pulleat posket olivat lämpimän punaiset ja kaksi
-pyyleää paljasta käsivartta oli sievästi ristissä peitolla.
-
-— "Poika, Olli, nouse! Kello käy seitsemättä!" huudahti Ville uudelleen.
-
-Pitkäveteinen kurina kuului vastaukseksi. Aika lailla ponnistellen Olli
-kohotti kätensä päänsä yli, käänsihe hitaasti, veti polvet koukkuun
-rinnan alle ja kaivoi päänsä pielukseen. Leveä vanttera niska kohosi
-näkyviin, ja sitä verhosi punertavat hiukset niin tiheään, että niiden
-oli ihan täytynet kutriksi kähertyä päähän sopiakseen. Aikaillen hän
-viimeinkin sängystä vääntäysi takaperin.
-
-— "Onkohan siellä pakkanen?" hän kysyi haukotellen, istahtaen mukavasti
-ruvetakseen pukeutumaan.
-
-— "Tuntenethan tuon", vastasi Ville, joka jo henkseliään kiinitteli.
-"Katsoppas!" Suu selkiselällään hän puhalsi, että henki pilvenä höyrysi.
-
-— "Jo vain. Pitääpä tässä sitten panna kiirettä", tuumaili Olli taaskin
-haukotellen ja tutkivasti tarkastellen paksua, harmaata villasukkaa,
-ennenkuin hän verkalleen sen puolittain käänsi nurin.
-
-Tuuli ulkona ulvoa ulisi. Kuin vihoissaan viskautui silloin tällöin
-muuan pilviä piirtävän kuusen oksa seinää vasten, niiden kuusten,
-jotka vieri vieressä kasvoivat harjanteen äyräällä rakennuksen luona.
-Pakkastiainen, jolla oli pesä ilmatorvessa, joka kerran säikähtäen
-kavahti pystyyn ja puolinukuksissaan raaputti kynsillään rauhallisen
-asuntonsa seinää. Sisäikkunan puoleksi irtautuneen paperiliuskan raosta
-kuului tuulen joka puhalluksella pitkäveteinen surullinen valitus.
-
-Tuuli pohjoisesta, ja pohjoistuulella oli tukalinta. Sehän oli
-sanomattakin selvä, varsinkin ken luki maantietoa niinkuin Ville ja
-Olli ja kellä Suomen kartta oli päässä. Pohjoisjäämerestä myrsky
-pauhaten tulla rymisti yli Lapin tunturien, pyyhkäsi pitkin Pohjanmaan
-aukeita ja pitkäin vesistöjen jäätyneitä selkiä. Totta totisesti oli
-se tuuli kylmä, kun se viimein vinkuen ja vonkuen tupruutteli lunta
-pitkin jäätyneen järven ja suurten, paljasten peltojen välistä Hämeen
-harjannetta.
-
-Talon pihalle päästyään eivät vihurit enää poistua yrittäneetkään.
-Eivät ne tyytyneet vain pyyhältämään pitkin päärakennusta ja
-jyväaittaa ja toisia aittoja pyrkien petäjikköön, joka talon takana
-koko harjanteen peitti. Nurkkauksessa ne pyörähtivät ja puhalsivat
-portinpylväiden lomitse, etelästä entäen, nuuskivat joka nurkan,
-tunkeutuivat pistävänä ja purevana kaikkiin mahdollisiin aukkoihin.
-Eteisen lattian ne lumivaipalla verhosivat ja keräsivät kokonaisia
-kinoksia keittiönporstuaan, jonka ovea alituiseen auottiin. Joka
-kynnyksestä ja jokaisen ikkunan laudotuksesta ne huoneihin veivät
-jäätävän uhon.
-
-Koko talo olikin, niinkuin isällä oli tapana sanoa, ikäkulu
-harakanpesä, paitsi tietysti talli, joka oli uuden uutukainen.
-Sellaista tallia ei ollutkaan monessa talossa koko pitäjässä. Sen
-olikin isä rakennuttanut heidän sinne muutettuaan. Mutta muuten oli
-kaikki miltei ihan rappiolla.
-
-Muutamana iltana viime talvena, kun he kaikki illallisen syötyä
-istuivat ruokasalissa töitään tehden ja isä väliin luki ääneen jotain
-sanomalehdestä, sanoi isoäiti, joka oli heillä kylässä, päätään
-nyökäyttäen poikain huoneeseen päin olevaan nurkkaan:
-
-— "Elsa, huivi on tuolla pöydän alla."
-
-Kukaan ei ollut huomannut sitä valkeaa pöydän alta. Isoäiti näki
-huonosti, muuten hän ei olisi sitä huiviksi sanonut, sillä hieno, kuiva
-lumi oli sinne kinostunut.
-
-Äiti oli viitannut Elsalle, ettei hän olisi huomaavinaankaan, mitä hän
-rikkapellillä kantoi. Eikä kukaan siitä halastua sanaa virkkanut.
-
-Vasta sitten kun isoäiti oli sanonut hyvää yötä, oli isä mennyt
-nurkkaan tunnustelemaan, mistä lunta melkein näkymättöminä hiukkasina
-rikkonaisten seinäpaperien välitse huoneeseen pyrysi.
-
-— "Täällä tulee suuret korjaukset ensi kesänä", hän tuumaili.
-
-Mutta sen sijaan tehtiinkin uusi talli. Talli _täytyi_ rakentaa.
-
-Ja ainoaksi korjaukseksi jäi, että äiti pöytäveitsellä tukkesi
-raon tappuroilla ja liimasi nurkkaan seinäpaperipalasen. Se oli
-sitä puna-kukkaista, jollaista oli konttorissa eikä se ollenkaan
-sopinut ruokasalin tummansinisiin kullattujen koukerojen koristamiin
-seinäpapereihin. Mutta ei se näkynyt, kun nurkkapöydän liina vedettiin
-tarpeeksi alas.
-
-— "Jollei muuta, niin onhan se aika siisti", sanoi äiti lopetettuaan.
-"Ja onhan meillä, Jumalalle kiitos, halkoja."
-
-— "Ja kaksi vahvaa halonvetäjää", lisäsi isä.
-
-Hän tarkotti Villeä ja Ollia, jotka myöskin siinä paperoitua nurkkaa
-tarkastelivat. Tuntuipa se hieman kuin kehumiselta.
-
-— "Kuulitko, mitä isä sanoi?" kysäsi Ville heidän jäätyään kahden.
-
-— "Enpä oikein", vastasi Olli, joka kyllä oli kuullut, mutta tahtoi sen
-kuulla toistamiseenkin. Isä ei monasti kehunut.
-
-Mutta vaikkakin talo oli kuin harakanpesä, oli siellä Villestä ja
-Ollista muuta hauskempi kuin Uudellamaalla, jossa he olivat asuneet
-ennen.
-
-Paljo oli tosin työtä, olipa niin paljo, ettei aika yrittänyt riittää.
-Mutta ihmeellistä kylläkin oli se Villestä, ja Ollista miltei juuri
-niin kuin olla pitikin. Tietysti on erotusta työssä ja työssä niinkuin
-kaikessa muussakin.
-
-Koulunkäynti, jos kaikki koulutuntia voinee työksi sanoakkaan, oli
-tukalaa. Osa aineista ei kylläkään ollut tuhottoman ikäviä. Maantieto
-ja luvunlasku miltei hauskoja. Mutta ulkoluku ja kirjotukset, kun
-ei pieninkään mustepilkku saanut vihkoa tahrata, oli sietämätöntä.
-Istuppas sitten huoneessa tunti toisensa perästä, kun lumi loisti
-päivänpaisteessa ja kuura kimalteli koivussa, ihan kouluhuoneen ikkunan
-edessä, ikäänkuin houkutellen ulos, jossa Malmi ja toiset miehet
-kaikilla hevosilla ajoivat mutaa suolta. Se ei ollut helppoa! Tai
-kuulla Antin vetävän Kimolla lumirekeä, joka vielä nykäsi juuri koulu
-huoneen nurkkaa. Eikä saanut olla mukana. — Silloin ei ollut hauska
-päntätä päähänsä kuninkaita ja ristiretkiä ja laskea pitkän pituisia
-jakolaskuesimerkkiä. Eikä silloin opettajan sanellessa tuossa tuokiossa
-muistanut kirjotetaanko tehtä vai dehtä.
-
-Entäpä kuulla opettajan myötäänsä hokevan:
-
-— "Elsa on laskenut oikein! Elsa on ainoa, joka on lukenut läksynsä!
-Elsa on ainoa, joka on kirjottanut oikein!"
-
-Elsa! Oliko se sitten ihme! Kahta vuotta Villeä vanhempi, ja aikaa niin
-rosialti.
-
-Ei, koulutyö, joksi opettaja sitä nimitti, ei ollut hauskaa. Mutta
-olipa sentään niin paljo muuta! Päästäppä taas aukomaan teitä kunnon
-pyryn perästä, kun kaikki portaat ovat hautautuneet suuriin kinoksiin
-ja portinpatsaat vain hiukan pilkistävät, ja navetanylisen portaat
-ovat lumivuorena! Tuskin vain oli hauskempaa kaivaa ja louhoa tunnelia
-Alppien läpi, josta opettaja oli kertonut, kuin puhkasta sellaisia
-kinoksia, varsinkin kun lumi oli niin tiukassa, että voi sen lohkoa
-suuriin neliskulmaisiin kappaleihin, niin suuriin, että ne töin tuskin
-jaksoi lapiolla kohottaa.
-
-Villen ja Ollin eteiseen tullessa pilkotti tuli konttorin oven raoista.
-Ulko-oven salpa oli avattu, ja lumiset jälet matolla ilmasivat isän jo
-käyneen ulkona.
-
-Kas vain, suuren halkolaatikon kansi oli auki. Ville koetteli kädellään
-halkolaatikkoa. Ei kapulaakaan.
-
-— "Minähän tahdoin, että olisimme eilen tuoneet yhden kuorman lisää",
-hän nyrähti itku kurkussa.
-
-— "Ennätetäänpä tässä", tuumaili Olli vetästessään nahkahiihnan vielä
-yhtä reikää tiukemmaksi kiinittämään lyhyenlaista ruskearuutuista
-päällysnuttuaan, joka ennen muinoin, ammoin sitten oli pitkänä komeana
-matkanuttuna seurannut Vihtori-enoa Englannista.
-
-— "Sen koommin en enää siihen nappia ompele", oli äiti jo mennä talvena
-tuskitellut. "Ne kestävät kuitenkin vain sen ajan, jonka nuttu naulassa
-riippuu. Ollin on mahdotonta oppia vaatteitaan hoitamaan."
-
-Ollipa löysi hiihnan ja pyöräytti sillä nuttunsa kiini. Se oli yhtä
-hyvä kuin monet napit ja näytti miesmäiseltä. Niinhän ne rengitkin
-pitivät pakkasella. Kun nuttu sitä paitsi ei milloinkaan enää
-napittamisen takia puristanut, ei myöskään huomannut sen kapenemistaan
-kapenevan, mikäli Ollin selkä levisi ja hän itse tanakoitui ja
-pyöristyi. Olipa tosiaankin vaikea uskoa häntä kymmenvuotiseksi. Ja
-jollei hän aina olisi pysynyt Villeä tuumaa lyhempänä, ei kukaan olisi
-aavistanutkaan, että hän oli kokonaista vuotta nuorempi, päivälleen
-vuotta nuorempi.
-
-— "Melkeinpä kuin kaksoset", virkkoi äiti, kun puhe siihen kantautui,
-"ainoastaan kahden tunnin ero. Mutta Olli oli kookkaampi. Oi, semmoinen
-lihava mösseli! Mutta kiltti hän oli niinä aikoina. Vain nukkui ja söi
-ja söi ja nukkui. Ei hän milloinkaan edes hiiskahtanutkaan."
-
-Toiset häntä muistivat kiusata, että hän vain "nukkui ja söi ja söi ja
-nukkui."
-
-— "Elä ole milläsikään", isä lohdutteli. "Siitä voimistuu. Ja Suomi
-tarvitsee vahvoja käsivarsia ja leveitä hartioita. Paljo täällä on
-tehtävää: laajat alat raivattavat ja syvät ojat kaivettavat, hallasuot
-hävitettävät."
-
-Jollei tuuli olisi ollut niin pureva, eivät Ville ja Olli olisi
-pakkasesta vähääkään välittäneet. Eipä tainnut olla kuin kaksitoista
-astetta, ja olihan usein ollut kaksikymmentäkin, jopa kerran
-kolmekinkymmentä. Mutta tuuli oli kiusallinen. Se nipisti nenää ja
-korvia ja pisteli tuhansin neuloin poskia ja silmäin ympäryksiä ja
-joka paikkaa, mihin se vain pääsi tai ylti. Olli veti hattunsa reuhkat
-korvilleen, niin että silmät vain kapeana viiruna näkyi, ja kompastui
-suurine saappaineen kynnysrautaan.
-
-— "Kylläpäs nyt on pimeä", hän ärähti. "Voisi se kuitenkin hiukan
-paremmin valasta tuo kuu-polonen."
-
-— "Elä niin sano", neuvoi Ville, "saattaa synniksi lukeutua. Kummankos
-vuoro on olla hevosena?"
-
-— "Tietysti minun", Olli vastasi yrmeästi. "Kenenkäs muuten!"
-
-Ville oli jo aukassut keittiön korkeiden portaiden alla olevan
-heidän oman säiliönsä oven ja vetänyt sieltä halkokelkan. Jollei
-olisi ollut niin hämärä, olisi ken hyvänsä voinut nähdä, että se oli
-huononpuoleinen vanha kelkka, johon Ville ja Olle olivat laittaneet
-aisat ja vääntäneet vitsakset kaplastenpäiden väliin aivan niinkuin
-miesten työreissä.
-
-Vielä vitkastellen ja vastahakoisesti aisoihin astuessaan oli Olli
-hyvin vihainen. Mutta niin pian kuin hän oli valjaissa, ei hän
-ollutkaan enää Olli, vaan virkeä ja vallaton nuori hevonen, Ilo,
-joka hirnahdellen ja pää painuneena kohotteli polviaan, tömisytti
-jalkojaan ja halkoreki perässään porhalsi poikki pihamaan, niin että
-lumi ympärillä pyrysi. Villellä, joka ajoi, toisin sanoen piteli
-kelkkaa kaplastenpäistä, oli täysi työ pysytellessä mukana, ja jyrkässä
-käänteessä pirtin nurkkauksessa sai hän olla varoillaan, ettei tyhjä
-kelkka kaadu.
-
-Huimaavaa vauhtia tallin ohi kiitäessään he kuulivat Antin siellä
-puuhaillessaan viheltelevän, ja hevosten kavioiden lakkaamaton kopse
-kuului pilttuista. Olli s.o. Ilo hiljensi kulkuaan, heitälsi päätään
-ja hirnahti. Mutta samassa tulla tupsahti kylmä pyrylumipälvi katolta.
-Hän painoi taas leukansa rintaa vasten ja jalkansa tallimäen kovaksi
-tallattuun lumeen ja kiiti vinhaa vauhtia loppumatkan halkovajaan.
-
-Niinkuin konsanaankin hyvästi kasvatettu hevonen hän pysähtyi ihan
-vajanoven eteen, heti kun Ville oli sanonut ptruu. Ja oikeana Ollina
-hän sitten Villen kanssa latoi kuorman.
-
-Suuri kelkka täynnä koivuhalkoja painaa aika paljon varsinkin kun lumi
-pakkasella pureutuu lujaan kylmiin jalasrautoihin eikä puhurin poika
-soisi sen kepeästi kinoksessa kulkevan.
-
-Jospa sitä paitsi sekä hevosen että miehen täytyy ennen aamiaista,
-kello kahdeksaa, ainakin kahdesti lukasta kaikki aamupäiväläksyt,
-rientää siis minkä ennättää, niin eipä ala pakkasella olla
-halonvetäjälle enää asiaa.
-
-Jo ensimäisen kuorman konttorin eteisen halkolaatikkoon tyhjennettyään
-Olli riisui hiihnan ja nosti hattunsa reuhkat. Ja kun laatikko
-kolmannesta kuormasta täyttyi, heittivät molemmat päällysnuttunsa
-tyhjälle kukkapöydälle ikkunan luo.
-
-Päivä jo sarasti. Jyväaitan ja toisten aittojen välitse metsänlaidan
-yläpuolella ennusti kirkas, kylmä valojuova sieltä tunnin perästä
-auringon nousevan.
-
-Tuuli ei hellittänyt. Se painoi rajusti savun kaikista uuninpiipuista
-pitkin kattoja ja hulmautteli hulmauttelemistaan pirtin avonaista
-takkavalkeaa, niin että se valasi kauvas pihalle. Pirtissä näkyi
-ihmisiä liikkuvan. Päivätyöläiset olivat tulleet ja asettelivat
-eväskonttiaan, karistelivat lunta tallukoistaan ja lämmitellessään
-keskustelivat pyrystä.
-
-Miten paljoa helpompi oli työskennellä nuttusillaan! Tuossa tuokiossa
-oli keittiöhalot vedetty, ja jälellä vain kuormallinen koivuhalkoja
-suureen eteiseen.
-
-Heidän kulkiessaan kuormineen konttorin ikkunan ohi isä juuri sammutti
-lampun lähteäkseen ulos. Hän siirsi uutimia ja koetti hämärissä
-tähystää lämpömittaria.
-
-— "Kuuleppas, äiti, tuleppas katsomaan!" hän sanoi äitille, joka juuri
-tuli huoneeseen.
-
-Valtaportaiden tie oli tukkeutunut, ja kelkka tarttunut kinokseen.
-Olli oli pudottanut aisat käsistään. Hän seisoi tapansa mukaisesti
-hajasäärin, katsoen miettivästi kelkan sepiä, joka oli kaivautunut
-syvälle kinokseen. Ville näytti innokkaasti selittävän.
-
-— "Ville varmaankin tahtoo hakea lapion. Nyt he ovat miehiä
-mielestään", nauroi isä. "Niin on heillä kuin muillakin: mitä suuremmat
-vaikeudet voittaa, sitä suurempi ilo."
-
-— "Onpahan koko ilo", sanoi äiti. "Ihan minua säälittää. Katsoppas nyt
-polosia!"
-
-Olli oli heittänyt rukkasensa ja kinnaskäsin tarttunut kelkan sepiin
-Villen syrjittäin toisella olkapäällään kuormaa työntäessä. Joka kerran
-kun Olli jännitetyin lihaksin voimakkaasti nyhtäsi, kohosi kelkan
-etuosa, ja kuorma siirtyi muutaman jalan eteenpäin. Lumi pyrysi heidän
-ympärillään, tunkeutui Ollin niskaan kintaiden ja tiukkain nutunhihain
-väliin, mutta aikapa sellaisesta välittää. Sama oli työ kuin oikeaa
-kuormaa kulettaessa kelirikon aikana. Jos sen kerran antoi seisattua,
-niin siinä se pysyi. Ponnistaa piti. Hiukan kerrassaan kelkka eteni
-ja pian oli kuorma portaiden edessä. Olli oikasihe verkalleen ja veti
-rukkaset käteensä, ennenkuin he rupesivat halkoja eteiseen kantamaan.
-
-— "Se oli oikein", sanoi isä. "Sinulla on kaksi kunnon poikaa, sinulla,
-äiti. He herättävät minussa luottamusta tulevaisuuteen, heidän
-tulevaisuuteensa", hän lisäsi, "ja maamme tulevaisuuteen. Meidän
-aikamme tarvitseekin juuri iloa työssä. Ilman sitä ei tule mitään."
-
-Äiti puisti päätään.
-
-— "Sitä iloa on kypikyllin. Minä olisin iloinen, jos joku neuvoisi,
-miten minä leipomisen järjestän. Siinä on iloa tarpeeksi, kun
-tällaisessa jumalanilmassa saa juoksuttaa leipälautoja pihan toiselle
-puolelle. Leipomatuvassa köntistyy kuoliaaksi", toimesi äiti.
-
-Äiti puhui koko ajan itsekseen siistiessään kirjotuspöytää. Isä oli jo
-ulkona.
-
-Hän seisoi portailla ja oli nostanut turkkinsa kauluksen pystyyn eikä
-luultavasti siitä syystä huomannut nuoren vallattoman hevosen vetävän
-tyhjää halkorekeä niin lähitse, että oli aivan hipasta häntä.
-
-Ville oli pujottanut käsineensä kelkan kaplaanpäihin. Hän istui rentona
-reen pohjalla toisella jalallaan ponnistaen ulkoa ja kiirehti hevostaan
-kiirehtimistään, niinkuin konsanaankin kuormatta kotiin ajaessa. Oli
-jo ennen suostuttu, että kumpikin ajovuorollaan sai istua reessä, kun
-vanha halkokelkka kiertäen kaartaen kuletettiin keittiön portaiden
-alle. Huomenna oli Villen hevosvuoro ja silloin hän antaisi hyrykyydin.
-Hän juoksi oikein kovasti ja oli sen vuoksi saanut hevosnimekseen:
-_Virkku_.
-
-Kun Olli näki tulen tuikkavan maitohuoneesta, ei hän malttanut olla
-hirnumatta ja juoksua hiljentämättä. Ovi oli auki. Karoliina ja Hanna
-nostivat paraillaan maitoastioita porstuasta.
-
-— "Mikä se oli?" kysäsi Karoliina. "Eiväthän vain vasikat liene
-päässeet irti? Katsoppas, Hanna!"
-
-Olli oli jo melkein portailla ja hirnahti uudestaan.
-
-— "Eivät ole", selitti Hanna. "Mitä lienee vieraita kulkijoita."
-
-— "Vai niin", virkkoi Karoliina ja siirtyi itsekkin lihavana ja leveänä
-ovelle. "Saakohan tarjota vähän lämmintä maitoa näin aamutuimaan?
-Katsoppas, Hanna, eikö täällä ole tyhjää tuoppia!"
-
-Kelkka jäi portaiden eteen. Hevonen ja ajaja kopistelivat lumen
-saappaistaan, kalauttivat kantapäitä yhteen ja hatuillaan harjasivat
-nutuistaan irtonaisen lumen, kunnes he Karoliinan mielestä olivat
-tarpeeksi siistit.
-
-— "Tulkaa sisään! Tulkaa sisään!" hän huusi.
-
-Hän oli tavattoman tarkka, ettei vain lunta hituistakaan
-maitohuoneeseen tulisi, eikä milloinkaan liian aikaiseen huutanut.
-
-Villen ja Ollin hitaasti juodessa lämmintä maukasta maitoa Karoliina
-heitä puhutteli. — Hehän olivat naapuripitäjästä, jossa hän oli ollut
-palveluksessa, ennenkuin kaksitoista vuotta sitten tuli tähän taloon.
-Se oli tunnettu virkeistä hevosistaan ja semmoinenpa näkyi heilläkin
-olevan, oikein oiva juoksija. He olivat varmaan tukinajossa Sulkolaan,
-jonne taas tänäkin talvena kuuluttiin vedätettävän kaksikymmentätuhatta
-tukkia. Vai aikoivatko ehkä pappilan rakennukselle?
-
-Karoliina se vasta osasi keskusteluaineita keksiä! Ja joka aamuksi
-uutta! Sillä muina aamuina paitsi sunnuntaina hän huusi heidät
-maidonjuontiin. Sunnuntaisin ei halkoja vedetty, eikähän kukaan silloin
-kulkenut työnhaussa.
-
-Ville ja Olli vastasivat vain myöntäen tai kieltäen, lämpiminä ja
-läähättäen maitoa juoden. Käsiselällään Ville pyyhkästä hotasi suutaan,
-ennenkuin veti kintaan käteensä.
-
-— "Suurkiitosta!" hän sanoi ensin Karoliinalle ja sitten Hannalle.
-
-Ja Olli teki ihan samalla tavalla:
-
-— "Suurkiitosta!"
-
-— "Terveisiä tytöille, jos satutte ajamaan Mikkolan ohi!" sanoi
-Karoliina, muksauttaen jos niin sopeutui, Ollia pari kertaa selkään
-hellävaroin, mutta silti tuntuvasti.
-
-Hän piti heistä kummastakin, mutta Ollia hän viikon vanhasta rakasti.
-Ja sillä lailla hän sitä osotti.
-
-Tuskin viisi minuuttia sen perästä istuivat Ville ja Olli kyynäspäät
-pöydällä ja kädet korvissa ja lukea pajattivat läksyjään. Kasvot ihan
-hohtivat peseytymisen perästä. Työpuku oli vaihtunut koulupukuun ja
-suurten saapasten sijassa oli sisäkengät. Poskia ja käsiä oikein
-poltti, niin oli kuuma, vaikka tuli uunissa oli juuri ikään syttynyt.
-Ruokasalin ovi oli auki. Sielläkin tuli iloisesti uunissa räiski ja
-suuri kattolamppu valasi jo katettua aamiaispöytää.
-
-Kun eteisen ovi joskus avautui, tuoksahti keittiöstä hiilillä paistetun
-silakan suloinen haju niin varmasti, että Ollin sieramet eivät alallaan
-kestäneet.
-
-— "Onko sinulla nälkä, poika?" hän kysyi.
-
-— "Melkeinpä kuin sudella", vastasi Ville nostamatta silmiään
-historialäksystä.
-
-Hetkisen perästä tuli isä ruokasaliin. Hän riisui turkin päältään ja
-laski sen tuolille uunin luo. Pitkin askelin hän mitteli lattiaa.
-
-— "Kohta saadaan aamiaista", tuumi Ville, painoi kiini historian ja
-aukasi Maamme kirjan.
-
-    "Tuhanten rantain partahilla
-    heräjä armas synnyinmaa!
-    Heräjä, taivaan rantehilla
-    jo aamun koitto leimuaa!
-    Ikävä yös' on haihtuva
-    ja valonriemu voittava."
-
-— "No, näkyyhän se luistavan aika hyvin", hän arveli. "Mutta viimeinen
-säkeistö, viimeinen säkeistö."
-
-    "Sä nouse nuori maani armas,
-    mereni, lampin', läikkykää!
-    Jo kuuluu lintuin laulu harras,
-    jo päiväss' aallot välkkyää.
-    Heräjä tuulten huminaan!
-    Ja loistoon aamun kirkkahan! —"
-
-"Ja loistoon aamun kirkkahan, ja loistoon aamun —"
-
-Samassa hän vaikeni. Isä tuli huoneeseen.
-
-— "Täällähän taitaa olla pari tämän talon unikekoa", isä virkkoi,
-kumartuen katsomaan, mitä he lukivat.
-
-— "Luuletko sinä, että hän oli pahoillaan?" kysäsi Olli hiljaa isän
-poistuttua ruokasaliin.
-
-— "En luule; hän nipisti minua korvasta", vastasi Ville. "Mutta toisina
-aamuina meidän _täytyy_ nousta varemmin. Minä olen varma, että isä itse
-oli käynyt porstuassa tapailemassa halkoja konttoriin, ja laatikko oli
-typötyhjä."
-
-— "No, kylläpä tässä kaikessa tapauksessa ennätetään", tuumaili Olli
-ja rupesi hänkin Maamme kirjan säkeistöjä opettelemaan. — "Tuhanten —
-rantain — partahilla — herä — jä — armas —"
-
-
-
-
-2.
-
-VARSA.
-
-
-Kouluhuoneen ovelle koputettiin, ja äiti pilkisti huoneeseen.
-
-— "Neiti!" hän sanoi. "Olkaa hyvä ja pistäytykää hieman täällä, neiti!"
-
-— "Mene paikoillesi, Olli, ja istukaa sitten oikein hiljaa", neuvoi
-opettaja mennessään hiuksiaan silittäen.
-
-Tämä keskellä maantietotuntia, kun Olli oli kartalla näyttämässä. Hän
-oli juuri ihan kerrassaan hölmähtänyt eikä tiennyt tämän taivaallista
-keskimäisestä vesistöstä, joka onkin Suomen vesistöistä vaikein.
-Järvi järven vieressä ja virta virtaa seuraa niin likekkäin, että
-se osa karttaa muistuttaa sinistä taivasta, jossa pilviä ajelehtaa.
-Vähemmästäkin voi pää pyörälle mennä.
-
-Olli meni paikoilleen pyöreän koulupöydän viereen ja huokasi syvään
-istahtaessaan.
-
-— "Voi, tätä maailman touhua", hän huoahti ja avasi maantiedon.
-
-— "Siellä on kai kahvikestit", arvaili Elsa. "Minusta kuulostikin
-eteisen ovi käyvän. Siellä on varmaan vieraita."
-
-— "Viitasaaren reitti, Saarijärven reitti ja Rautalammin reitti yhtyvät
-Sara vedessä ja laskeutuvat Kuhankosken kautta Leppäveteen", Olli luki.
-"Luuletko meidän kaikkien saavan kahvia Leenin syntymäpäivänä niinkuin
-Elsankin?" hän kysäsi kääntymättä erityisesti Elsaan tai Villeen.
-"Se on ensi viikolla. Leppäveteen, joka Haapakosken kautta virtaa
-Päijänteeseen."
-
-— "Olkaapas siinä hiljaa!" kehotti Ville. "Aina te siitä kahvistanne.
-Viime kesänä minä sain Matin luona kahvia joka päivä, toisinaan
-kahdestikkin. Matin isoäiti kaatoi vain. Ole niin hyvä, ja sitten hän
-pani kolme neljä korppua ja piparkakkua teevadille."
-
-— "No, se nyt on kuultu moneen kertaan", nyrähti Olli. "Ensi kerralla
-onkin minun vuoroni mennä sinne. Paniko hän aina teevadille?"
-
-Samassa ovi hiljaa aukesi, juuri sen verran, että suuri, tummansininen
-piippalakki, harmaalla jäniksennahkalla reunustettu, ja lakissa
-pikkusen tytön oikein toimevan näköiset kasvot sopi siitä tirkistämään.
-
-— "Leeni!" nuhteli Elsa.
-
-— "Pojat hoi! Minäpä tiedän jotain, jota te ette tiedä, mutta enpä
-sano", ilmotti Leeni ja pyyhkäsi tulipunaisella villalapasellaan
-melkein yhtä punaista nenäänsä.
-
-— "Niin, että täällä on vieraita tietysti", toimesi Ville.
-
-— "Ehkä Maikki-täti?" arvaili Elsa.
-
-— "Ei, ei, ei sinnepäinkään. Ettepä arvaa. Ettepä arvaa." — Turhaan hän
-koetti pidättäytyä ilmottamasta, mitä hän yksin tiesi. "Tallissa on
-varsa! Minä olen nähnyt sen! Se on ruskea ja sillä on suuret silmät!"
-
-Ville oli kavahtanut seisalleen.
-
-— "Onko se totta?" hän kysyi. "Olli, nyt on meilläkin varsa niinkuin
-Mattilassa."
-
-— "No, sitäpä tässä odotetuinkin", sanoi Olli.
-
-— "Mikähän sille nimeksi pannaan?" mietti Elsa. "Ehkäpä Loordi?"
-
-— "Kylläpä sinä olet typerä", vastasi Olli. "Ensinhän pitää tietää,
-mikä se on."
-
-— "Se on ruskea ja näin korkea", tiesi Leeni, joka oli jo huoneemmaksi
-niehentynyt. "Antti pyysi minua tulemaan talliin sitä katsomaan. Minä
-olen taputtanut sitä."
-
-— "Uh, miten olet olevinasi. Ja äiti on kieltänyt sinua talliin
-menemästä", sanoi Olli.
-
-— "Minusta juuri te itse olette olevinanne", virkkoi Elsa
-loukkautuneena, "ikäänkuin se olisi teidän varsa enemmän kuin
-toistenkaan."
-
-— "Kunpa tämä tunti loppuisi", huokasi Ville ja vilkasi kaihoten
-ikkunasta pihalle.
-
-Aurinko paistoi häikäsevälle lumelle. Oli niin hiljaista.
-Ikkunalaudalla kyykötti varpunen pää siipien väliin kaivautuneena ja
-niin pörröisenä, että luuli sitä harmaanruskeaksi höyhenpalloksi. _Se_
-oli tietystikin jo tallissa käynyt, mutta kummallista oli, ettei se
-mieluummin istunut tallin ylisellä katselemassa uutta pikku varsaa.
-Ville kyllä tiesi, mitä hän olisi varpusen sijassa tehnyt.
-
-Onneksi opettaja palattuaan kutsui Elsan kartalle. Mutta Elsakin, joka
-muuten niin hyvästi osasi, oli oikein hajamielinen. Myötäänsä hän
-näytti väärin ja Leppäveden asemesta hän sanoi Puulaveden. Pahimmin hän
-kompastui nimittäessään Vuoksenvirtaa Saimaan kanavaksi.
-
-— "Mutta Elsa", sanoi opettaja, "ajattelehan nyt hiukkasen. Tämähän on
-—"
-
-— "Saimaan kanava", Elsa taas vastasi.
-
-— "Ei, tämähän menee päin mäntyyn", surkeili opettaja. "Oma maamme
-täytyy meidän tuntea yhtä hyvin kuin oma kotitalomme."
-
-Ja hän näytti itse alusta loppuun keskimäisen ja kaakkoisen vesistön.
-Mikäs ihme näyttäessä, kun osasi niin hyvästi! Kaikki oli kartalla niin
-helppoa ja luonnollista hänestä. Mutta kyllä oli vaikea sinä päivänä
-seurata.
-
-Pieni ruskea varsa suurine kirkkaine silmineen tulla tupsahti tuon
-tuostaankin sekä Villen että Ollin ja kartan väliin. Kun Antti edes
-olisi tallissa sitä vaalimassa. Niin pikkiriikkinen varsa kyllä hoitoa
-tarvitsee. Karoliinahan myötäänsä hyppäsi navetassa vain yhden ainoan
-vasikan tähden. Ehkä Antin oli täytynyt mennä korsuun pehkuja hakemaan.
-Eipä siellä illalla heidän tallissa käydessään ollutkaan paljoa
-jälellä. Kukapa olisi sitä aavistanut niin pian. Vielä eilen oli kaikki
-niinkuin viime viikollakin, kun he pakkasen tautta muuttivat Tuiman
-ovensuusta etäisimpään suureen tyhjään nurkkapilttuuseen. Ja nyt oli
-siellä pikku varsa. Ehkäpä se makasi. Kunhan vain olisi sillä ollut
-kylliksi pehmeä.
-
-— "Ville, Olli, seuratkaa!" sanoi opettaja. Mutta se ei ollut niinkään
-helppoa. Ville oli kuulevinaan vienoa hirnumista. Ja juuri kun opettaja
-viimeinkin pääsi Vuokseen ja Imatraan, siihen asti, jota ennestään
-joltisestikkin osattiin, kuiskasi Olli jotain kellosta.
-
-— "Mutta, Olli!" tuimeni opettaja ja käänsihe. "Tänään sinä et
-osaa läksyäsi etkä edes ole tarkkaavainen. Minä en mielelläni anna
-muistutusta, mutta nyt minun täytyy se sinun vihkoosi kirjottaa. Ole
-hyvä ja tuo se minulle."
-
-Olli punastui hiusmartoa myöten ottaessaan pienen sinisen vihkon, johon
-opettaja kauniilla käsialalla oli kirjottanut:
-
- _Muistutusvihko_ Martti Olavi Sommerfeldt.
-
-Muistutuksista ei ollut ainoastaan häpeää, vaan niistä saattoi
-pahempaakin seurata.
-
-— "Pidä varasi, ettet ainakaan ennen pääsiäistä uutta saa", oli isä
-viime kerralla sanonut niin painokkaasti, että Olli jo edeltäkäsin
-tiesi, mikä seurasi, jos ennen pääsiäistä muistutuksen sai. Raskain
-askelin hän vihkoineen meni opettajan luo.
-
-— "Niin vastenmielisesti minä tämän kirjotan", uudisti opettaja,
-kastaen kynää ja silmäillen kattoon kuin sanoja saadakseen.
-
-— "Tietysti kuiskaamisesta, joka on pahaakin pahempi", ajatteli Olli.
-"Ja minä sen aina saan. Tuossa ne toiset hyvillä mielin nakottavat."
-
-Melkeinpä kadehtien hän heitä katseli. Elsa nyykötti maahan katsoen ja
-puri sormeaan, ja Ville — mutta mikä häntä vaivasi! Opettajakin huomasi
-Villen. Hän oli painanut päänsä käsiinsä pöydälle ja nyyhkytti niin
-rajusti, että oikein tärisi.
-
-— "Mikä sinua vaivaa, Ville?" tiedusteli opettaja laskien kynän
-kädestään ja nousten paikaltaan.
-
-Kului kotvanen, ennenkuin Ville kykeni vastaamaan. Vasta sitten kun
-opettaja hiljaa päälaelle taputti, hän tyyntyi.
-
-— "Ei se ole Ollin syy", hän nyyhkyttämistään nyyhkytti. "Me olemme
-saaneet varsan emmekä ole sitä vielä nähneet."
-
-— "Varsan", toisti opettaja hämmästyneenä, mutta yhtäkkiä se näytti
-hänelle selviävän. "Mutta mitäs itkemistä siinä on?" sanoi hän.
-"Päinvastoin."
-
-Ja hän nauroi niin imelästi, että Villeä ja Elsaa ja Olliakin nauratti.
-
-Kun ruokakello samassa kajahti, kutsuen päivällisille, pisti Olli
-sinisen kovanonnen vihkonsa alimaiseksi toisten vihkojen ja kirjain
-alle, jossa se oli ollutkin.
-
-Ja sitä kyytiä hän riensi, minkä jalat kantoivat Villen ja Elsan
-jälestä, jotka jo syöksyivät talliin.
-
-— "Elähän mitään", sanoi äiti, joka ruokasäiliössä ammensi
-puolukkahillaa päivälliseksi, kun Ville avopäin, Elsa pitkä vaalea
-palmikko sinne tänne lentäen ja Olli toisten jälestä vilahtivat ikkunan
-ohi.
-
-— "Kaikki ovet sepposelällään kuin kesähelteellä, ja pojat —
-koulunutut, koulunutut! — Ihan tässä joutuu toivottomaksi", hän huokasi
-asettaen puolukkakulhon eteisen pöydälle voidakseen sulkea ulko-oven.
-
-— "Mikä hätänä?" tiedusti isä, joka hälinän kuullessaan oli konttorista
-rientänyt.
-
-— "Varsa tietenkin", vastasi äiti. "Ei heillä ole aikaa edes nuttuja
-muuttaa tai välipalaa purasta. Varsa se nyt on kaikki kaikessa.
-Elsakin, joka muuten ei suinkaan ole nopsimpia liikkeelle lähtemään",
-hän lisäsi. "Katsohan!"
-
-Mutta ennenkun isä ennätti ikkunaan, oli jo viimeinenkin vilaus
-Elsaa löyhyvine hameineen ja liehuvine liinapalmikoineen kadonnut
-pirtinnurkan taa.
-
-— "Ilo ylimmillään!" arvasi isä. "Pitäneehän tästä meidänkin lähteä
-tulokasta tervehtimään. Et kai sinä ole käynyt?"
-
-— "Minulla ei totta tosiaan ole aikaa semmoiseen", vastasi äiti. "Koko
-aamupäiväni suli vierasten takia."
-
-Mutta meni hän silti.
-
-Malmi seisoi pirtinportailla päivälliselle menossa.
-
-— "Vai menee rouvakin uutta varsaa katsomaan", hän sanoi tervehtien.
-
-Pisti kirveensä porstuan ovesta ja seurasi toisia.
-
-— "Tuleepa sieltä aika lailla varpaisväkeä", tuumaili Antti, joka
-seisoi tallin ovella. "Rouvakin."
-
-— "Jo vain. Tulkaa, Antti, keittiöön päivällisen perästä, niin
-ryyppäätte kupin kuumaa", pyysi äiti hyväntuulisena. "Missäs se
-pienokainen on?" hän kysäsi, totuttuun tapaansa hamettaan kohottaen,
-vaikka talli oli putipuhdas kuin salin lattia ikään.
-
-Talli oli aina siisti, juuri niinkuin isä tahtoi, ja niinkuin kolme
-vuotta rakuunarykmentissä palvellut tallirenki itsekkin tallinsa hoitaa
-tiesi. Mutta sinä päivänä se reten hohti.
-
-— "Katsoppas, katsoppas", ihasteli äiti heti älyten kirkkaat, vasta
-pestyt ikkunanruudut. "Täällä hyvin viihtyy. Kun muistan keittiön —"
-hän lisäsi huoahtaen.
-
-Jos järjestys ja puhtaus viihtymiseen vaikuttavat, niin mainiosti
-silloin siinä tallissa. Ei ainoatakaan hämähäkinverkkoa tai muuta
-pölynpesää yhdessäkään nurkassa tai orressa, tuskin olenkortta tai
-pehkunsipaletta lattialla pilttuiden vieressä. Suat ja harjat joka
-pilttuun patsaassa supisuorassa rivissä ja niiden alapuolella yhtä
-suorassa rivissä upeat olkihuiskilot, joilla muutamassa minuutissa
-voi hieroa lumen ja hien ja lian hevosesta. Pelkästä mielihyvästä se
-silloin ystävällisesti hirnui, jopa jalallaan kaaputtelikin, vaikka se
-olisi ollut uuten uuvuksissa. Suuri tallilyhty keskellä kattoa oikein
-paistoi, vaikkei se tietystikkään palanut, niin kirkkaiksi oli Antti
-sen lasit hangannut.
-
-Kaikki hevoset olivat päivällisaikaan kotona. Ovea lähinnä oli Tuiman
-pilttuu tyhjänä. Sitten seurasi _Virma, Poju_ ja _Eira._ Etäisimpänä
-_Tähti_ ja toisella puolen _Kimo, Veikko_ ja _Liinu._ Tähteä vastapäätä
-suuressa omassa osastossaan Tuima itse.
-
-Hevoset seisoivat pilttuissaan uutterasti pureksien päivällisannostaan
-välittämättä monista vieraista. Luonnollista se olikin, koska ne
-aamusta varhain olivat Vohlion suolta asti vetää jutuuttaneet
-suuria raskaita mutakuormia loppumattomiin tunkioihin navetan taa.
-Ainoastaan nuori Eira nosti päänsä pilttuun seinän yli, päristeli
-avaroin sieraimin ja koetti näykkiä Pojua korvasta. Vanha Tähti, jota
-käytettiin kotiajossa, kääntelihe tuoko tuostaankin tuttavallisesti
-hörhöttäen. Mutta kun kukaan ei erikoisesti näyttänyt siitä välittävän,
-kääntyi se täyttä häkkiään tarkastelemaan. — Varsa, olipa sekin
-nyt koko katsottava! Muullaisia olivat aikoinaan hänen varsansa
-olleet. Tuima itsekkin kerran, vaikka se nyt oli niin olevinaan. Ja
-Tähti tekeytyi kuulemattomaksi. Kaikkiaansa — rotuhevosen pää ja
-kaunismuotoiset jalat ja mitä ihanimmat korvat ja mitä miellyttävin
-turpa, pehmeä kuin sametinnukka ja paljo muuta, jota lapset ja
-aikuisetkin, jotka eivät hevosia ymmärrä, keksivät sanoakseen. Olipa
-tuo nyt, korkeajalkainen, suuripäinen, pörröinen varsantuppelo, ei edes
-laukkipää, puhumattakaan oikeasta tähtiotsasta.
-
-Tuima itsekkin hermostui kaikesta kehumisesta. Se kääntelihe
-levottomasti, katsellen suurine lempeine silmineen toisesta toiseen.
-— Olikohan viisasta niin paljon kiitellä pienokaisen kuullen? Ja
-onko järkevää, että Ville riekkuu sen kaulassa ja Elsa sen turpaa
-silittelee, että se tuskin saattoi hengittää, ja Olli olilla istuen
-syleilee sen hentoja, vapisevia takajalkoja ja päätänsä niihin hankaa!
-
-Ei, hyvä se ei ollut Ollille eikä varsalle. Ja Tuima siirrälsi Ollin
-aika tuntuvasti syrjään ja käännälti päätään tarttuakseen Villen
-koulunutun kaulukseen.
-
-— "Parasta on meidän lähteä", toimesi isä. "Tuima kaipaa lepoa, ja
-toiset hevoset päivällistään ja Antti myös. Lähdetäänpä nyt."
-
-Antti aukasi tallin oven. Hän oli onnellinen ja ylpeä varsan osaksi
-tulleista kehumisista, vaikkakaan siinä ei hänen ansiotansa ollut.
-
-Ja kun äiti toistamiseen kutsui häntä kahville, sanoi hän tosin:
-kiitoksia, rouva. Mutta siinä oli vain _sanat_ kiitoksia, rouva.
-Oikeastaan siinä olikin rakuunarykmentin ensimäisen ratsuosaston
-korpraali, joka jyräytti kantapäät vastakkain, oikasihe ja lausui:
-ahkeruus on iloni, herra ratsumestari!
-
-Sula mahdottomuus oli Villen ja Ollin puhua tai ajatellakkaan muuta
-kuin varsaa välipalaa syödessään. Malmi oli arvellut sen muistuttavan
-Tähteä, ja silloin siitä tulisi oikea juoksija. Mutta isä oli luullut
-sen tulevan Tuimaan, jonkalaista työhevosta ei toista löytynyt. Kun
-Tuima ja Virma vetivät niittokonetta, niin sitä kelpasi katsella.
-Olli oli isänsä mieltä, ja niinpä se oli Villekin, mutta toivoi
-hän varsasta silti Tähden laista juoksijaakin, sillä Tähti oli
-nuorena saanut palkinnon. Siitä tuli ilmiriita, vaikka he olivat
-harvinaisen yksimielisiä miltei kaikessa. Innoissaan Olli kaatoi
-kirnupiimätuoppinsa pöydälle. Samassa tarttui joku lukkoon. Äiti ja isä
-tulivat huoneeseen.
-
-— "No taas", nuhteli äiti. "Kaikkia teille koetetaan iloksi keksiä, ja
-siinä on kiitos. Vie pois, Olli, pöytäliina ja pyydä Miinaa pyyhkimään
-se."
-
-Varovasti ja tottuneesti Olli otti nurkista vahaliinan, joka kattoi
-poikain puoleisen pöydänpään — telmyrienpään, joksi isä sitä sanoi — ja
-vei pois.
-
-— "Minun pitänee pyytää isää odottamaan, ennenkuin täytämme
-päätöksemme, kunnes te opitte tottelemaan ja tulette varovammiksi",
-jatkoi äiti.
-
-Ville ja Olli miettivät päänsä puhki, mitä ihmettä äiti tarkotti, ja
-mitä he saisivat. Ehkä uudet koulupuvut. Vai tekisikkö Malmi uuden
-halkokelkan. Vanhaa täytyikin alituiseen naulailla ja paikkailla.
-Jotain oli tekeillä.
-
-Päivällisellä puhuttiin miltei yksinomaan varsasta. Isä katsoi monta
-kertaa niin kummallisesti äitiin. Ja äiti kuiskasi jotain opettajalle,
-joka istui lähinnä häntä.
-
-— "Kun varsa kerran varttuu hevoseksi, niin toivokaamme, ettei äitin
-tarvitse kulkea jalan Lentolaan eikä ompeluseuraan eikä asemalle",
-sanoi isä viimein.
-
-— "Niin, jos Ville antaa äitin ajaa hevosellaan", liitti äiti. "Olen
-oikein utelias tietämään, minkä hän varsalleen nimeksi panee."
-
-Villen hevonen! Villen varsa! Leikkiäkö vain?
-
-Ville punastui hiusmartoa myöten, korvatkin punastuivat. Hänen
-varsansa! Ei suinkaan se ollut totta! Kurkussa niin kummallisesti
-hakarsi sitä ajatellessakin. Isä pyyhkäsi suutaan lautasliinalla ja
-käänsi tuoliaan. Samassa oli Ville itse sitä tietämättään pöydän
-yläpäässä isän ja äitin luona.
-
-— "Saahan Olli seuraavan varsan, joka tulee?" kysyi Ville ensimäisen
-ilon hälvettyä.
-
-— "Tietysti", myönsi isä, "jokainen vuorostaan. Oikeassa olet, että
-toisiakin ajattelet."
-
-— "Mutta siihen mennessä hänen täytyy oppia paljoa varovammaksi.
-Ja Villen tästedes" toivoi äiti. "Oikein minua säälitti teidän
-koulunuttunne tallissa tänään."
-
-Ville päätti heti muuttua kerrassaan toiseksi ja alkujen aluksi
-hän syödä nihersi niin sievästi kuin olisi kylässä ollut. Ruualta
-päästyä Olli siunatessaan piti käsiänsä ristissä muuta kauvemmin kuin
-tavallisesti ja äitiä ja isää kiittäessään hän kumarsi syvempään kuin
-muulloin.
-
-Olli oli hiljainen ja vakava. Suuri on ero omistaa varsa tai että on
-luvattu varsa, josta ei kukaan edes aavistakkaan, milloin se tulee.
-Mutta hyvähän tuo oli, että Villellä oli varsa. Olihan se tavallaan
-_heidän_ varsansa.
-
-— "Saanhan minä joskus ajaa sinun hevosellasi?" kysyi hän Villeltä,
-kun he päivällisen jälkeen tulivat pihalle. Isä oli kieltänyt heitä
-menemästä talliin, ennenkuin iltasella, mutta voivathan he juosta
-pyyhältää tallimäelle Anttia tapaamaan.
-
-— "Saat tietysti, toisinaan", myönsi Ville. "Mutta sitten kun saat
-oman hevosesi, niin kumpikin ajamme omallamme. Sinähän tiedät, miten
-tarkasti isä valvoo, että sama mies aina ajaa samaa hevosta."
-
-— "Niin _sitten_, kun sen saan", sanoi Olli verkalleen. "Siihen on pio
-päiviä."
-
-— "Kukapa tietää", lohdutti Ville. "Saattaa se tulla ennemmin kuin
-luulemmekaan. Entäpä Tähti varsasi. Sehän on ollut oiva juoksija ja
-niin hyväluontoinen."
-
-— "Tähtikö", virkkoi Olli vähän epäröiden. "Eikö sinusta Tähti ole
-liian vanha?"
-
-Mutta iltasella, kun he auttoivat Anttia, levitellen pehkuja pilttuihin
-Antin heitellessä heiniä yöksi tallin ylisiltä, tasotteli Olli
-merkillisen kauvan olkia Tähden pilttuussa ja niin hellästi taputteli
-vanhan juoksijan kaulaa.
-
-Kukapa sen niin varmaan tiesi.
-
-
-
-
-3
-
-KETUNPYYNTI.
-
-
-— "Eikä kukaan välitä niitä pyytää", sanoi Malmi kyyristäen niskaansa
-voidakseen sytyttää piippunsa paksun sarkanuttunsa käänteen suojassa.
-Hän istui takaperin laudalla, joka oli asetettu poikkiteloin tyhjän
-mutareen laidoille, ja puheli pikemmin itsekseen kuin Villelle, joka
-ajoi.
-
-Keli oli liukas. Tasaisena kuin lattia kierteli maantie korkeiden
-lumireen muodostamien vallien välitse, ja jalaksen jälet hohtivat
-kiiltävinä, pitkinä viiruina päivänpaisteessa.
-
-Eira nosti päätään ja lyödä paukutti aivan turhanpäiten kavioitansa
-kovaan tiehen, niin että suuria kovia lumikimpaleita lenteli ilmaan tai
-viskautui mutarekeen. Muuan hiihna valjaissa kolkki kulun tahdissa, ja
-Toivosen mutareestä, joka tuli kintereillä, kuului koko ajan irtonaisen
-rautavitjapalasen helinää. Siten luuli riennettävän nopeammin kuin
-mentiinkään, ihan kiidettävän läpi synkän petäjikön. Siristellen siinä
-sai silmiään varoa.
-
-Hauska oli ajaa hyrykyytiä, mutta ajaja siinä sai pitää tarkalla. Oli
-miltei mahdotonta puhella, vaikkei kenenkään kanssa ollut niin hupaista
-keskustella kuin Malmin. Olipa niin ja näin, ennättikö Ville vilkasta
-Toivosen Veikkoa, jota Olli ajoi. Toivonen itse istui mutareen laidalla
-ja lauloi.
-
-— "Veikko juoksee aika hyvästi", huomautti Ville sivumennen, kun he
-vastamäessä hiljensivät kulkua.
-
-— "Meneehän se", myönnytteli Malmi, "mutta ei se pidä Eiralle. Tästä
-ihan kilometripatsaan vierestä kulki muuan tien poikki tänä aamuna, kun
-ensimäistä kuormaa kotiin vietiin. Tuossa näet jälet."
-
-— "Kuka kulki?" kysyi Ville.
-
-— "Kettu", vastasi Malmi. "Ihmeellistä, ettei kukaan välitä niitä
-pyytää nykyään. Vaivan se maksaisi. Neljätoista markkaa Kaski nahkasta
-maksaa. Eipä se oikeastaan juossutkaan, siirsihe vain verkalleen
-tieltä. Ja tuolla pensaan luona se kääntyi ja näytti hampaitaan
-aivan kuin olisi nauranut meille. Päälle päätteeksi minä ja Lehtinen
-puhelimme, ja Toivonen kulki laulaen kuormansa vieressä."
-
-— "Tältä matkalta olisin minä sen ampunut jousipyssylläni", arveli
-Ville.
-
-— "Sen minä kyllä uskon", vahvisti Malmi. "Kelloko se soi?" hän
-kuulosti ja katsoi taakseen. Samassa Eira hirnui. "Siinähän tulee
-Valkiakosken posti. Eikös nyt olekkaan myöhäisempi?"
-
-— "Olkaa vain huoleti, Malmi. Kyllä minä sivuutan", intoili Ville.
-Ja Malmi ryhtyi piippuaan puhdistamaan, ei edes vilkassut postin ohi
-ajaessa.
-
-Postinkulettaja tervehti. Ville se hänen mielestään oli oikea ajaja,
-Malmin vain ottanut rekeensä tieltä.
-
-— "Näin leveällä tiellä ei ole hätäpäivää vastaan tullessa", sanoi
-Ville ohi päästyä ja kääntyi katsomaan Ollia. "Ajatelkaapa, Malmi,
-jos teillä olisi ollut pyssy ja te olisitte ampunut sen ketun! Kukapa
-tietää, miten paljon pahaa se vielä eläessään tekee."
-
-— "Ka, olisihan se jotain ollut", vastasi Malmi. "Neljätoista markkaa
-ihan käden käänteessä. Mutta jos minulla olisi pyssy ollut, olisi
-kettukin livistänyt. Ketut ja varikset vainuavat ruutia matkojen
-päästä."
-
-— "Kummallista on, että ainoastaan intiaanit käyttävät jousipyssyä",
-tuumi Ville. "Niillä he ampuvat puhvelihärkiäkin, jotka varmasti
-ovat suurempia kuin meidän Jymy. Mitäs kettu heille! Eräässä minun
-kirjassani on kuvattuna juuri miten he ratsain ajavat puhvelihärkiä
-ja ampuvat nuolen toisensa perästä parveen. Jos tahdotte, Malmi, tuon
-kirjan pirttiin jonakin iltana."
-
-— "Olisihan hauska nähdä", myönsi Malmi. "Ja ainahan jotain oppii. Olet
-kaiketi lukenut jo montakin kirjaa kannesta kanteen?"
-
-— "Onhan niitä jo jommoinenkin joukko, jos koulukirjatkin lukuun
-otetaan", vastasi Ville. "Kunpa vain olisi oikea intiaanin jousipyssy.
-Mutta ettekös luule, Malmi, oikein jämeän katajajousen yhtä hyvin
-laukeavan?"
-
-— "Niinpä luulisi", arveli Malmi vastaukseksi. "Kaikessa tapauksessa ei
-katajassa ole ruudin hajua."
-
-— "Sitähän minäkin mietin", toimesi Ville. Hän oli niin kiintynyt
-suureen salaperäiseen yritykseen, ettei hän mitään huomannut, ennenkuin
-Eira itsestään kääntyi valtamaantieltä kapealle metsätielle, joka
-koivikon ja aituuksien halki vei Vohliolampia ympäröiville avaroille
-soille.
-
-Oikeastaan se ei ollutkaan tie, ainoastaan monien mutakuormain uurtama
-syvä musta uoma lumessa kuin oja. Ensimäisen ladon luona tulivat
-vastaan Lehtinen ja Plyhti kuormineen. Villen täytyi syvälle hankeen
-ajaa sivuuttaessa. Samassa myöskin Toivonen ja Olli käänsivät hevosensa
-hankeen ja pysähtyivät.
-
-— "Poika!" huusi Ville Ollille. "Oletko nähnyt kaikki ketunjälet?
-Ihmeellistä, ettei kukaan niitä pyydystä?"
-
-— "Onhan niitä nyt ennenkin nähty semmoisia", vastasi Olli, joka oli
-pahalla tuulella, sillä Toivonen oli häneltä ottanut ohjakset postia
-sivuuttaessa ja samoin kuormain tieltä siirtyessä.
-
-— "Kohta minä kerron sinulle enemmän", sanoi Ville, "mitä olen
-tuumiskellut."
-
-— "Soo, Eira! Soo, Eira! Nyt sitä mennään!"
-
-Lehtinen ja Plyhti olivat pysähtyneet ihan heidän eteensä. Eira näykki
-näykkimistään leikillään Kimoa, jota Plyhti ajoi.
-
-— "Kas vain, tännehän tulee useampia miehiä", virkkoi Lehtinen. "Sepä
-hyvä."
-
-— "Ei, me haemme kelkanjalaspuita", selitti Ville.
-
-— "Vai jalasaineksia hakkaamaan", sanoi Lehtinen, aivan kuin olisi
-puhunut aikamiesten töistä. "Niitä täällä on yltäkyllin."
-
-— "Meidän halkokelkka on ihan remana. Nyt me saamme uuden. Mutta isä
-tahtoo, että me sen alusta loppuun teemme itse", selitti Olli.
-
-— "Huono mies, jolla on peukalo keskellä kämmentä", sanoi Lehtinen.
-"No, Poju, jatketaanpas matkaa."
-
-— "Pitäneepä tästä joutua", tuumi Plyhti tarttuen tupakkakukkaroonsa
-lainkaan kiirehtämättä. "Rouva ja opettaja näkyivät ajavan kylälle päin
-päivällisen jälkeen; pojilla on kai lupa koulusta."
-
-— "Niinhän meillä on joka lauvantai-ilta", virkkoi Ville. "Pitäähän
-olla hiukan aikaa muuhunkin."
-
-— "Totisesti, nythän on lauvantai. Pitääpä tästä sitten joutua",
-toimesi Plyhti ja maiskautti suutaan Kimolle ohjaksia ottamatta. Kimo
-lähti ja koetti minkä jaksoi tavottaa Pojua, mutta Plyhti laapusti
-perästä.
-
-Ville ja Olli auttoivat Malmia kuormatessa. Heillä ei ollut kihveliä,
-mutta jäätyneet maaköntät saattoi käsinkin mutarekeen nostaa. Hyväksi
-avuksi oli Malmille ja toisillekkin, että Olli rautakangella irrotteli
-oikein jättiläiskimpaleita jäätyneestä muteikosta.
-
-— "Näin sukkelaan en ole milloinkaan kuormaa valmiiksi saanut",
-ihasteli Malmi vetäessään paksua sarkanuttua päälleen ja pyyhkien
-otsaansa sen nurealle puolelle. "Siihen me ennätämme takaisin, kun
-Toivonen on kuormansa luonut", hän lisäsi heittäen kihvelin olalleen ja
-ottaen kirveen käteensä.
-
-— "Niinpä vain joutui", myönsi Ville tyytyväisenä ja pyyhkieli hänkin
-hikeä otsaltaan nuttunsa vuoriin.
-
-Pojat sieppasivat kirveensä ja taapersivat hangessa Malmin perästä.
-
-— "Tässä kasvoi ruista minun lapsena ollessani, ja kaunista ruista
-kasvoikin. Kuhilaita oli yhtä tiheässä kuin kotipellolla viime syksynä.
-Mutta he eivät jaksaneet hoitaa näitä maita", selitti Malmi heidän
-kulkiessaan kauniin koivikon läpi. "Tässä näkee sarat", hän lisäsi,
-osottaen kirveenvarrella supisuoraa riviä kauniita, valkorunkoisia,
-toisia korkeampia koivuja. "Täällä kasvaa jalaspuita."
-
-— "Mutta käyriä kai ne pitää olla", sanoi Ville tarkastaen epäillen
-toista suoraa runkoa toisen perästä.
-
-— "Katsotaanpas", tuumaili Malmi, luoden lunta muutaman puun juurelta.
-"Ei tainnut tämä koivu arvata ensi kerran ojasta pilkistäessään, että
-siitä kasvaisi Villen ja Ollin kelkanjalakset. Ihmeellinen on Luojan
-auringon voima", sanoi hän. "Katsokaapa, voiko puu kauniimmin kaartua!"
-
-Koivu oli taiminut ojanpohjan toisella laidalla ja mikäli se kaartuen
-oli kasvanut, kohonnut kohti valoa.
-
-— "Tämähän on ihan kuin valmis jalas", huudahti Ville. "Kaikki se Malmi
-tietääkin."
-
-— "Ehkäpä, Ville, nyt karsit ja katkaset tämän", ehdotti Malmi
-muutamilla iskuilla hakaten koivun aivan juuresta, "niin Olli ja
-minä etsimme vielä toisen. Kaksi jalasta tästä tosin tulee, kun sen
-halkasee, mutta saattaisihan se kuivaessaan vetäytyä kieroksi. Parasta
-olla toinen varalla."
-
-Toivonen oli ihan ihmeissään, kun he olivat niin hyvät puut löytäneet.
-
-— "No, tämmöisistä puista ne reenjalakset syntyy", tuumaili hän
-käännellen ja väännellen Ollin puuta ja sirkeillen sitä pitkin ja
-poikki, ennenkuin laski sen kuormalle.
-
-Villen jalaspuu oli Eiran kuormassa, ja kumpikin käveli kuormansa
-perästä.
-
-— "Mitä sinä aioit sanoa?" kysäsi Olli, kun he olivat päässeet
-valtatielle ja helpommin voivat puhella.
-
-Ville iski silmää. He jättäysivät jälelle ja puhelivat innokkaasti,
-mutta niin hiljaa, ettei Malmi eikä Toivonen kuulleet sanaakaan, vaikka
-olisivat koettaneetkin. Kilometripatsasta lähestyessään he jättäytyivät
-vieläkin jälemmä.
-
-— "Tässä se oli ollut", selitti Ville. "Se oli hyvin verkalleen
-kulkenut tien poikki ja häntäänsä heilutellut ja sitten pysähtynyt tuon
-katajapensaan luo ja katsonut heitä. Niin lyhyen matkan päässä!"
-
-— "No, tuo nyt ei ole matka eikä mikään", toimesi Olli. "Jospa vain
-tulisi kaunis sää!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jokainen vähänkin aikaa maalla asunut tietää, miten tavattoman
-hiljainen voi pyhäaamu olla suurimmassa ja vilkkaimmassakin talossa.
-Tuntuupa kuin jokainen oikein hyvällä omallatunnolla leväten lepäisi
-viikon töistä ja vaivoista ja monista lauvantaipuuhista. Kun aamusella
-tavalliseen aikaan herää, niin hyvillä mielin vain kääntää kylkeä
-tietäessään pitkän, hyvin ansaitun joutopäivän vaikenevan. Koivuvastan
-lauvantainen suloinen saunatuoksu tuntuu vielä tukassa ja paidassa.
-Kiitollisena ja onnellisena hetkiseksi vielä nukahtaa nauttien
-ympäristön ihanasta puhtaudesta: puhtaat vaatteet, pestyt lattiat,
-pölyytetyt matot.
-
-Niin oli ainakin Metsolassa, varsinkin Villen ja Ollin omassa
-huoneessa. Pakkastiainen oli ilmatorvesta useinkin ennättänyt lennellä
-pitkät matkat ja tyyten tarkastaa eteisen ikkunan ulkopuolella olevan
-laudan, johon Leeni ja pojat ripistelivät ruokaa sille ja toisille
-pakkastiaisille, ennenkuin se kuuli Ollin haukottelevan. Karoliina ja
-Hanna olivat melkein aina jo sulkeneet maitohuoneen oven, ja Antti
-oli useimmiten aikoja sitten toimittanut aamutyöt tallissa, ennenkuin
-pihalta pyhä-aamuna kuului Villen ja Ollin hirnuminen tai sotahuuto
-tai viheltäminen aina sitä mukaa leikkivätkö he hevosilla vai
-intiaanisilla vai veturisilla. Olipa Elsa usein kattanut aamiaispöydän,
-ja äiti ennättänyt helisyttää sekä liinavaatekaapin että ruokasäiliön
-avainkimppua, ennenkuin heidän huoneensa ovi avautui. Mutta heidän
-äänensä saattoi kyllä sitäkin ennen kuulla.
-
-— "Villen nauru kuuluu seitsemän lukitun oven läpi", sanoi äiti
-tavallisesti.
-
-Silloin voi olla varma, että Olli matki Plyhtiä, hänen käyntiään ja
-puhettaan.
-
-Ville ei ollut eläessään nähnyt kenenkään niin hyvästi matkivan kuin
-Ollin. Hän ei tarvinnut virkkaa luotuista sanaa otti vain puupalikan
-käteensä, niin siitä jo näki, että Plyhti siinä tuumaili tehdäkseen
-uuden kirveenvarren.
-
-Mutta sinä sunnuntai-aamuna ei heidän huoneestaan kuulunut hiiren
-hiiskausta.
-
-— "Antaa niiden polosten nukkua tarpeekseen", sanoi äiti, kun Elsa
-kysyi, herättäisikkö hän heidät. "He uuten uupuivat eilen Vohliossa
-käydessään, ja saunakin meni niin myöhään. Purpatusta sieltä kuului
-vielä yhdeksän jälkeen. Anna heidän nukkua."
-
-Puolen tunnin perästä kun äiti itse aukasi heidän huoneensa oven,
-hän melko lailla hämmästyi, sillä huone oli tyhjä. Mutta sitäkin
-ihmeellisempää oli, että heidän pyhäpukunsa olivat tuolinselustalla ja
-pyhäsaappaat kankeina ja kiiltävinä uuninnurkassa.
-
-— "Leeni, pistäyppä pihalle poikia huhuilemaan", sanoi äiti. "Kohta
-syömme ja heidän on sitä ennen pukeuduttava."
-
-Eihän äiti mitenkään aavistanutkaan, että Ville ja Olli juuri
-silloin viho viimeinkin joutuivat kilometripatsaan luo, jossa kettu
-eellimäisenä päivänä oli tien poikki painunut metsään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-— "Ajaessa ei tämä ole matka eikä mikään", tuumi Ville ja painalsi
-suksisauvansa lumeen, "mutta kolme kilometriä on sentään aika paljon."
-
-— "Minusta me olisimme voineet alottaa lähempää", virkkoi Olli. "Mitä
-hyödyttää hiihtää tänne asti, kun on yhtä selvät ketunjälet vanhan
-jyväaitan takana!"
-
-— "Mutta tästä tiedämme varmasti ketun äsken kulkeneen", vastasi Ville.
-"Ja kuulithan sinä illalla Malmin pirtissä sanovan, ettei kettu näin
-syvän lumen aikana milloinkaan kule kauvas. Kivellä se makaa ja päivää
-paistattaa ja joskus yöllä saalista etsii. Tahdotko vähän leipää?" hän
-kysyi katkasten reikäleipäpalasen kahtia.
-
-— "Kas, oikeinhan sinä muistit ottaa evästä", ihmetteli Olli. "Minulla
-ei ole hiventäkään. Nyt kai ne kohta syövät aamiaista kotona. Mitähän
-me saamme, kun läksimme luvatta. Mutta saattaahan toisia kettuja olla
-lähempänä", hän jatkoi, "eivät suinkaan Malmi ja Toivonen ole kaikkia
-nähneet."
-
-— "Mutta tämähän ei ollut ollenkaan arka eikä pelkuri. Se kulki vain
-hitaasti", selitteli Ville. "Ajatteleppas, tuossa se seisoi ja näytteli
-hampaitaan."
-
-Ville ei malttanut, hän sieppasi jousipyssynsä olaltaan ja ampui
-pensasta kohti. Paksu katajainen kaari ihan vinkui, kun jänne sujautti
-nuolen pensaan vieressä olevaan petäjään. Kärki tunkeutui syvälle
-kaarnaan ja siniseksi maalattu nuolenpää värisi kotvan. Villen nuolten
-päät olivat siniset, Ollin punaiset. Ne oli värikynällä maalattu. Jos
-he milloin sattuivat samaan maaliin ampumaan, niin olihan hyvä nuolet
-toisistaan erottaa.
-
-— "Mitäs sanoisit, jos se olisi ollut kettu?" kysyi Ville. "Kun nyt
-jälkiä seuraamme, niin pitää meidän olla niin hiljaa ja varovaisia
-kuin suinkin voimme", hän jatkoi, kun Olli mitään vastaamatta puri
-leipäpalastaan. "Jos vain pääsisimme ampumamatkan päähän silloin, kun
-se päivää paistattaa!"
-
-Kummalliselta tuntui joutua leveältä valoisalta maantieltä yhtäkkiä
-synkkään metsään. Saattoipa melkein luulla tulleensa aarniometsään,
-johon ei milloinkaan valkoihoinen ollut jalkaansa astunut, intiaanit
-yksin siellä jousineen hiipineet. Mutta siellä oli lunta, jota ei
-aarniometsissä, ja sehän se juuri tekikin metsän niin salaperäiseksi ja
-niin kauniiksi.
-
-He olivat piilottaneet suksisauvansa tien likettyelle voidakseen koko
-ajan pitää jousensa valmiina, mutta jos he olisivat voineet mitata,
-niin olisivat he huomanneet lumen toista metriä syväksi. Taipuisasti
-aaltoillen se kattoi kivet ja kannot ja peitti pensaat, mutta
-suurimmille kallionlohkareille, joita se ei ollut jaksanut kokonaan
-haudata, se oli laskeutunut joskus tornina, joskus suurena pyöreänä
-päähineenä. Juurille vanhinten kuusten, jotka elämään väsyneinä
-kallistivat oksansa maahan, se ei ollut jaksanut tunkeutua. Päinvastoin
-se usein suojaavana seinänä verhosi niiden alimmat oksat, muodostaen
-oikein huoneita, joista tuhma harakanvarvas pilkisteli lattian ohuesta
-lumipeitteestä eikä painautunut syvälle lämpimään sammalikkoon.
-Milloinkaan ei voinut tietää, mitä sellaisen kuusen pimeässä,
-salamyhkäisessä onkalossa oli kätkettynä.
-
-Aurinko oli jo noussut, mutta metsässä oli vielä ihan hämärä ja
-niin hiljaista, että ehdottomasti säpsähti, kun tiainen yhtäkkiä
-tirskutti tai uuttera tikka aavistamatta takoa naputti. Jollei olisi
-tiennyt, mikä se oli, olisi luullut ihmisen lähettyelle piiloutuneen
-naputtelemaan nähdäkseen, tokko sitä säikähdettiin.
-
-— "Et kai sinä luule ketun piilouttauneen puiden tai pensasten alle,
-ettei sitä ollenkaan näe?" tiedusti Olli heidän hitaasti hiihtäessään
-molemmin puolin ketunjälkiä.
-
-— "Sitä on vaikea tietää", kuiskasi Ville. "Malmi puhui vain siitä,
-että sillä on tapana loikoilla kivillä. Ja jälistähän me näemme, onko
-se jonnekkin kätkeytynyt."
-
-— "Se on totta", myönsi Olli. "Katsoppas, miten etäälle jälet näkyvät."
-
-Hän ei pelännyt hiukkaakaan, mutta oli kuitenkin niin turvallista nähdä
-sinertävän, mutkittelevan viirun lumessa ulottuvan niin pitkälle.
-Ääneti he hiihtivät eteenpäin.
-
-Toisinaan jälet kulkivat tasaista maata, jossa kookkaat petäjät
-kohottivat lakkapäitään kohti kirkasta talvitaivasta, ylpeinä
-korkeudestaan katsellen kuusia, jotka kaksittain ja kolmittain
-tai ryhmittäin seisoivat niin lähekkäin kuin olisivat koko ajan
-kuiskailleet toisilleen suurimpia salaisuuksia. Toisinaan ne veivät
-laakson läpi, jossa koivut ja lepät olivat vyötäisiään myöten vajonneet
-mahdottoman suuriin kinoksiin. Toisinaan ne notkon reunassa katosivat,
-mutta ilmestyivät taas sen toisella puolen. Eteenpäin, yhäti eteenpäin
-jälet mutkittelivat, mutta aina samaan suuntaan yhä syvemmälle metsään.
-
-— "Minnekkähän asti me olemme tulleet?" ihmetteli Olli ja pysähtyi.
-"Uh, miten kuuma! Saattaakin lumi olla pehmeää."
-
-— "Ehkäpä keli taas paranee, kun pääsemme tämän noron tuolle puolen",
-toimitti Ville. "On sillä ketullakin ollut puurtamista. Katsos, miten
-se on uponnut. Ihan on uurrolla. Entä miten kummallisesti se on
-mutkitellut. Kyllä se on ollut uuten uuvuksissa. Katsoppas, miten se on
-kierrellyt. Entäs tässä! — Tule sukkelaan! Tässä se on maannut!"
-
-— "Eläpäs mitään", sanoi Olli pysähtyessään vähän matkan päähän
-jätistä. "Vaikka olisi lähelläkin."
-
-Jälki oli polkeutunut kovaksi, ikäänkuin olisi kettu juossut siinä edes
-takaisin, hyppinyt ja piehtaroinut. Sen vieressä oli lumessa pitkä,
-syvä kuopero, jossa repo näytti oikaseutuneen. Sitten jälki taas jatkui
-kierrellen ja kaarrellen.
-
-— "Meidän pitää tarkastaa joka kivi", virkkoi Ville jotain sanoakseen.
-Hän aivan vapisi ajatellessaan, että kettu ehkä oli ihan lähellä.
-
-Olli hiihti niin likellä häntä kuin ikinä voi. Hitaasti ja varovaisesti
-he liukuivat notkelman jyrkännettä kohti, jossa jälki taas laskeutui.
-
-— "Voi, Ville!" virkkoi Olli yhtäkkiä ja pysähtyi, tarrautuen Villen
-käsivarteen.
-
-Ville oli seisahtunut. Hän oli kalpea eikä kyennyt puhumaan luotuista
-sanaa. Hän tuijotti vain kettuun, joka loikoi keskellä notkelmaa, ei
-viittäkään syltä heistä.
-
-— "Luuletko sen nukkuvan?" Ville viimein kuiskasi. Koko hänen ruumiinsa
-värisi. Se oli tapahtunut niin pian ja aivan toisin kuin hän oli
-kuvitellut.
-
-— "Tietysti se nukkuu", vahvisti Olli. "Mitenkäs se muuten siinä olisi?
-Näkeehän sen, miten se hengittää. Luuletko sinä, että haavotettu kettu
-voi olla vaarallinen?"
-
-— "Eiköhän", myönsi Ville.
-
-Kumpikaan ei ollut ennemmin tullut ajatelleeksi, että repo ehkei
-kuolisikkaan, vaikka nuolikin sattuisi. Heidän nuolensahan eivät olleet
-myrkytetyt niinkuin intiaanien. Varmuuden vuoksi he käännähtivät
-suksineen, ennenkuin valmistautuivat ampumaan.
-
-Jousipyssyt tuntuivat raskailta kuin lyijy. Eivät ne milloinkaan ennen
-olleet niin paljoa painaneet, eivät edes viime kesänä, silloin, kun he
-väijyivät metsäkissaa, joka piileskeli jyväaitan alla.
-
-— "Sano, kun olet valmis", kehotti Ville.
-
-Kumpikin oli virittänyt jousensa ja asettanut nuolen juoneen, mutta
-sittenkin he odottelivat. Melkeinpä jo toivoivat, että kettu olisi
-noussut ja alkanut juosta lunkuttaa pakoon. Olisihan heidän ollut
-silloin mukavampi lennättää nuoli toisensa perästä sen jälkeen.
-
-— "Johan minä olen valmis", ilmotti Olli vähän empien.
-
-— "Minä luen kolmeen", sanoi Ville.
-
-Sekä Ville että Olli ummistivat silmänsä laukastessaan. Entäpä kettu
-hyppäsi pystyyn ja kita auki kiiti heitä kohti! — Vaistomaisesti he
-askeleen väistyivät. Mutta kettu ei hievahtanutkaan.
-
-— "Kiitiköhän se ohi vai olisikko sydämmeen sattunut, ja kettu siihen
-kellistynyt", tuumaili Ville. "Onko se sinun mielestäsi entisessä
-asennossaan?"
-
-— "On se tainnut vähän muuttaita", Olli vastasi, "mutta vain hiukkasen.
-En minä luule nuolen sattuneen. Olisi se sen tuntenut."
-
-Mutta kettu ei olisi sitä tuntenut. Vaikka molemmat nuolet olisivat
-keskelle sydäntä sattuneet, ei kettu olisi sen hiljempaa ollut.
-Silmiään räpäyttämättä, hienolla kuonollaan vainuamatta, mistään
-enää välittämättä se siinä makasi. Voimat olivat väsähtäneet, sitten
-kun se viho viimeisen kerran oli vaipunut maahan tunnin toisensa
-perästä laahautuen eteenpäin kuoleman vihat veressään ja sydämmessään
-katkerasti varomattomuuttaan katuen.
-
-Toisen laukauksen perästä näki selvästi nuolen kurkistavan ketun
-turkista. Villen ja Ollin rohkeus kasvoi. Mutta kotveroisen kesti,
-ennenkuin he viimeinkin seisoivat saaliinsa vieressä.
-
-— "Minä luulen sen syöneen myrkkyä. Se oli kai henkensä heittänyt jo
-silloin, kun me sen huomasimme", tuumi Ville nyhtästen sinipäisen
-nuolen revon tuuheasta niskasta.
-
-— "Kukapa tietää, vaikkemme muuten olisi sitä saaneetkaan", arveli Olli
-kuuristuen omaa nuoltaan irrottamaan. "Kärki on oikein koukistunut",
-hän sanoi. "Onpa sillä kova nahka. Mitä sinä luulet kotona sanottavan?"
-
-— "Kunhan nyt ensin siellä oltaisiin. On siinä kantamista", vastasi
-Ville koetteeksi varovasti kohottaen ketun takajalkaa.
-
-Tuntia myöhemmin lähellä kotia he viimeisen kerran vaihtoivat ketun
-kantovuoroa.
-
-— "No, nyt kai ei tee mitään, vaikka läksimmekin luvatta", toimesi Olli
-heittäen ketun olalleen.
-
-Rohkeasti he pyörähtivät halkovajan nurkati pihaan.
-
-He olivat heittäneet arpaa, kumpi saisi kantaa ketun porstuaan, ja
-kumpi ensiksi kertoa. Ville oli se onnellinen. Hän riensi, minkä
-ennätti. Mutta Olli, joka kettua kantoi, ei ollut niinä miehinäänkään.
-Hän pälyi sekä pirttiin että talliin, mutta kaikki ovet olivat kiini.
-Piha oli typötyhjä. Ei edes Miinaa näkynyt keittiössä.
-
-— "Nyt on jo niin myöhä, että isä lukee saarnaa ruokasalissa", sanoi
-Ville heidän porstuaan tultuaan. "Pannaan se tähän."
-
-He laskivat ketun halkolaatikolle, ja Olli oikasi suoraksi sen kauniin,
-tuuhean hännän, että se näyttäisi vieläkin pitemmältä.
-
-Eteisen ovesta kuului jokainen isän lukema sana.
-
-— "Parasta on mennä ruokasaliin", kuiskasi Ville. "Luultavasti he ovat
-vasta alussa, ja he kyllä näkivät meidän tulevan. Minkähän näköinen
-minä olen? Sitä se äiti aina ensiksi katsoo", hän lisäsi kädellään
-päätään silittäen ja avasi sitten oven hiljaa.
-
-Lähinnä ovea istuivat Karoliina ja Hanna, ja vieressä oli kaksi tyhjää
-tuolia aivan kuin varta vasten Villelle ja Ollille.
-
-Ville pani kätensä ristiin vilkasemattakaan kehenkään ja koki seurata
-isän lukemista. Olli istui totisena kuin kirkossa.
-
-Oli niin kuuma siinä uunin vieressä, että lumi vaatteista pian vedeksi
-muuttui. Ne ihan höyrysivät. Valkealle lattialle ilmestyi lampare, joka
-suureni suurenemistaan, mikäli jää saappaista suli. Lieneeköhän äiti sen
-paikalla huomannut.
-
-Äiti istui tapansa mukaisesti päätään käteensä nojaten. Hän ei silmiään
-heistä kääntänyt. Kun Ville katsahti sinnepäin, puisti hän miltei
-huomaamattomasti päätään. Ville tiesi, mitä se surumielinen puistaminen
-merkitsi. Se koski samalla kertaa heidän vaatteitaan ja lattiaa ja
-luvatta lähtemistä ja myöhästymistä saarnan luvusta.
-
-Jospa äiti tietäisi, mitä porstuan halkolaatikolla oli! Ja Elsa ja
-Leeni, jotka ylpeinä istua nöpöttivät hienoissa pyhävaatteissaan ja
-ojentelivat uusia kenkiään — jospa he tietäisivät!
-
-Villeä hymyilytti, mutta heti hän sitä katui ja koetti uudelleen
-seurata.
-
-Isä näytti vakavalta lopettaessaan. Mitään virkkamatta hän pitkin,
-varmoin askelin lähti kirjoineen konttoriin. Mutta jo ovessa hän
-käänsihe.
-
-— "Me olemme saaneet ketun!" hän kuuli Villen huutavan kovalla äänellä.
-
-Toruminen jäi sikseen. Kaikki olivat ihmeissään ja iloiset. Äiti
-syleili heitä.
-
-— "Mutta kerran te vielä minun sydämmen murratte antautuessanne niin
-vaarallisiin seikkailuihin!" hän sanoi.
-
-— "Aika komea!" ihasteli isä, sivellen ketun selkää. "Olen minäkin
-aikoinani monen ketun päivät päättänyt, mutta harvoin tätä suuremman.
-Tuskinpa tälle omistajaa ilmestyy. Myrkky oli kaikessa tapauksessa
-pantu vieraalle maalle."
-
-— "Sitä vielä puuttuisi", virkkoi äiti. Elsan ja Leenin ylpeydestä ei
-ollut haituakaan jälellä.
-
-— "Miten te uskalsitte?" ihmetteli Elsa.
-
-Porstuaan keräytyi lopulta niin paljo, että äitin täytyi iskeä silmää
-isälle. Ja silloin isä ehdotteli, että kettu asetettaisiin tikapuille
-konttorin ikkunan eteen.
-
-Muutamassa hetkessä oli lumi tikapuiden ympäriltä polettu kovaksi
-kuin lattia. Siinä oli ihan kansankokous. Siellä oli Antti ja Malmi
-ja Toivonen ja Plyhti vaimoineen, joka palasi kirkosta, ja Lentolan
-pehtori vaimoineen ja paljo, paljo muita, ihan vennonvieraitakin.
-
-He seisoivat kauvan kettua ihmetellen ja sen paksua turkkia
-tunnustellen ja puhelivat metsästyksestä. Plyhdin Jallu, joka tuskin
-osasi selvästi puhua, ei mitenkään yrittänyt lähteä kotiin äitinsä
-kanssa, vaikka hänen jalkojaan paleli, niin että hän itki.
-
-Malmi, joka oli tottunut, lupasi iltasella tulla auttamaan Anttia
-nahkaa pingottaessa ja sen vuoksi hänet pyydettiin kahville keittiöön.
-
-— "Kyllä sillä Villellä on päätä", sanoi hän Karoliinalle, joka kahvia
-kaatoi. "Sattumalta tulin hänelle ketusta maininneeksi, ja paikallapas
-hän sen löytää. Kellekkä toiselle se olisi mieleenkään juohtunut!"
-
-— "Jo vain", myönsi Karoliina. "Mutta ei Ollikaan ole huonoimpia. Siinä
-pojassa on rohkeutta!"
-
-
-
-4.
-
-POTASKA
-
-
-Ville oli aina niin varma.
-
-— "Mitä on luvannut, se on täytettävä", hän sanoi, "jos tahtoo miehestä
-käydä."
-
-Samaa mieltä oli Ollikin. Muuten ne olivat alkuaan isän sanat.
-Katuminen ei auttanut. Mutta sittenkin Leeni äänessä nyyhkytti
-ja puristi vanhaa nukkeansa niin kovasti rintaansa vasten, että
-sahajauhoja virtana valui toisen säämiskänahkajalan ompeleesta,
-muodostaen lattialle pienen kumpareen.
-
-Niin kauan he olivat häntä houkutelleet ja hänelle selitelleet, miten
-hauskaa se olisi, että hän lopulta alkoi horjua. Kaikki olisi kuin
-oikeissa hautajaisissa, aivan niinkuin Koivumäen emäntää haudattaessa
-viime viikolla. Leeni, joka vain näki ruumissaaton kulkevan ohi, ei
-ollenkaan tiennyt, mitä hautajaiset olivat. Toisin Ville. Hän oli
-saanut olla mukana, Eiraa pitelemässä, kun isä ja äiti kiesistä
-laskeutuivat. Kun hän oli noussut seisomaan kiesissä, oli hän
-hautausmaanaidan yli nähnyt kaikki.
-
-Ihan sillä lailla tulisi nytkin. Kirstu maalattaisiin mustaksi, öljy
-värillä, ja se kukitettaisiin eri vaunuissa. Ja hautausmaa — eipä hän
-usko, miten kaunis hautausmaa heillä olisi, kiviaita ympärillä ja
-käytävät ja kesällä kukkasia haudoilla. Siihen he sitten hautaavat
-kaikki, mitä haluavat: kuolleita pikku lintuja, joita löytävät, ja sen
-semmoista. Kaunis siitä hautausmaasta varmasti tulee, Ollikin vakuutti,
-ja nukke saa paraimman paikan.
-
-Ville kun sitä paitsi oli antanut hänelle oikean nuken kiikkutuolin,
-jonka hän itse oli tehnyt, ja Olli lahjottanut hänelle kolme
-värilaattaa värilaatikostaan ja suuren punaisen lasipalasen, oli hän
-myöntynyt.
-
-Ville oli ottanut kirstun mitan käännetyllä paperiliuskalla ja painanut
-merkit kynnellä, niinkuin Rantalan suutari uusien kenkäin mittaa
-ottaessaan. Sen jälkeen sekä hän että Olli olivat monena päivänä kaikki
-joutohetkensä pirtissä nikartamassa.
-
-Kaikki oli valmiina. Paikalla iltapäivätuntien loputtua hautajaiset
-alkoivat. Kirstu oli jo puuvajan nurkassa. Sieltä ruumissaatto lähti
-hautausmaalle, harjulle vanhan jyväaitan taakse. Hauta oli verhottu
-kuusenhavuilla. Hiekkakasaan sen toisessa päässä oli pistetty pieni
-lapio, joka oli ihan katkenneen läkkisen pannukakkulapion näköinen.
-
-Hautajaisvieraiksi oli kutsuttu Malmin Heikki ja Salmi ja Lehtisen
-Elina ja sitä paitsi Elsa-sisko. Mieluimmin he olisivat tahtoneet, että
-Elsa, joka oli vanhin, olisi ruvennut papiksi, mutta siihen hän ei
-suostunut.
-
-Viimeistä päivää oli Potaska maan päällä; siksi Leeni itki.
-
-Olisi kai jo heti ollut ilmotettava, että nyt on puheena _Potaska,_
-vanha paikattu Potaska. Ei _Filadelfia_, kauniine kultakutrilleen,
-avautuvine ja sulkeutuvine silmineen, suuri ruusunpunainen hattu
-päässään. Eikä _Krinoliina,_ joka oli kansallispuvussa: punainen liivi
-ja valkeat hihat, ja jolla oli solmittavat nauhakengät. Krinoliinan
-oli Leeni saanut Vihtori-enolta, joka oli nimet antanut melkein
-kaikille hänen nukilleen. Ei ollut puhe nyt myöskään _Tintistä_,
-joka oli kokonaan posliininen, ja jonka sen vuoksi saattoi viedä
-mukanaan saunaan. Eikä _Masurkasta_, joka kirkui kuin pieni lapsi,
-kun peukalolla vatsaa painalsi. Eikä _Panoraamasta_, joka komeili
-taivaansinisessä silkkipuvussaan. Eikä mistään muistakaan. Ei, puheena
-on vanha Potaska, joka ennen oli ollut Elsan, ja jolle jo kolmasti oli
-pantu uusi pää, ja joskus uusi käsi tai uusi jalka.
-
-Potaska oli Leenin ensimäinen nukke. Äiti vieläkin muisteli, miten
-hän eräänä päivänä Leenin kätkyessään jokellellessa Potaskalle ja
-koettaessa sulloa kirkasta nuken päätä suukkoonsa, yhtäkkiä kuuli
-jotain kilahtavan nuken päähän.
-
-Aivan oikein. Ensimäinen pikkunen valkea hammas sieltä pilkisti.
-
-— "Niin aikaista on harvoin kuultu", sanoi äiti, kun illallispöydässä
-hammas puheeksi kantautui.
-
-Se oli koko perheen ylpeys. Jokainen sitä ihasteli ja tunnusteli sen
-terävyyttä.
-
-Kukaan ei välittänyt Potaskasta, eikä kenenkään mieleen juolahtanut,
-että hänelläkin oli siinä ansionsa. Vieläpä Leeni muutamana päivänä
-viskasi sen kätkyestä lattialle.
-
-Rits, kuului lattialta aivan kuin onsi posliiniesine olisi risahtanut.
-Potaskan pää halkesi.
-
-— "Kolmas pää!" päivitteli äiti. "Ei siihen vanhaan ramuun maksa vaivaa
-enää uutta ostaa. Pyydetään isää se liimaamaan. Liimattu posliini on
-uutta kestävämpi."
-
-— "Tulipa siitä hieman vino, mutta yhtä vahva silti", tuumi isä, kun
-hän muutamain päiväin perästä otti Potaskan uuninreunukselta kuivamasta.
-
-Potaska oli vino, auttamattomasti vino. Kasvojen toinen puolisko oli
-solahtanut hiukkasen toisen puoliskon ohi. Potaskaparka näytti katsovan
-kieroon, ja se ei kaunistanut.
-
-Kun Leeni kasvoi, oli Potaska oikea surunlapsi. Senkin seitsemän
-ikävyyttä oli hänellä siitä nukesta. Ville ja Olli olivat tietysti
-ilkeimmät. "Peseytyykö Potaska-neiti usein?" he virnistelivät, vaikka
-niin hyvästi tiesivät, ettei se liimauksen takia sietänyt vettä
-pisaraakaan. Ja kaikki nauroivat nimelle, Vihtori-enokin, joka itse oli
-sen antanut.
-
-— "Emmekö voisi sitä vaihtaa kauniimpaan?" kysyi Leeni kerran, kun eno
-oli heillä käymässä.
-
-— "Mitä ihmettä! Kauniimpaan!" sanoi eno hämmästyen ja vakavasti.
-"Kunniakkaampaa ja sievempää nimeä ei ole olemassa. Sellaista nimeä
-ei vaihdeta, ainakaan ei ennen häitä. Ja kauniin määrää kunkin oma
-kauneudenaisti."
-
-Oli niin lohdullista puhella Vihtori-enon kanssa, vaikkei kaikkia
-hänen sanojaan ymmärtänytkään. Niinpä Leenikin sen jälkeen pitkät ajat
-tyytyväisenä iltaisin hyräili riisuessaan Potaskaa ja asettaen hänet
-Tintin viereen isän tekemään keltaiseen sänkyyn.
-
-Sahajauho oli kiusallista. Joka paikasta se valui. Ompeleminen ei
-enää auttanut. Ville oli ehkä oikeassa arvellessaan, että Potaska oli
-niin kierosilmäinen ja niin lahonut, jottei se kunnon hautajaisiakaan
-olisi ansainnut eikä kestitystä sen perästä. Kun hän eilen haki postin
-asemalta, oli hän samalla tuonut suuren tötterön. Leeni oli saanut sitä
-koetella. Siinä oli suuria paperikaramellia, Kaskesta ostettuja.
-
-Olli arveli, että he "siihen nähden" olisivat voineet jalattoman
-tinasotamiehen haudata. Olivat he sitä tuumineetkin, mutta luulivat
-kuitenkin, että Leenistäkin olisi hauska olla mukana.
-
-Olihan siinä paljo tottakin siinä poikain puheessa, ja saattoihan
-hautajaisissa hauskakin olla. Leeni saa kulkea ruumisvaunua lähinnä
-ja seisoa ihan haudan vieressä. Sen oli Ville luvannut. Mutta ikävä
-oli erota. Potaska oli ollut _ihan_ hänen omansa. Hänet saattoi riisua
-ja pukea, ja Leeni voi pestä ja parsia ja paikata hänen vaatteensa.
-Filadelfiaa hän tuskin sai liikuttaa. Suuri hattu päässä se yöt
-päivät laatikossaan makasi. Krinoliina ja Panoraama olivat myöskin
-ostonukkeja, joilla oli hyvin niukasti alusvaatteita.
-
-Leeni toivoi, ettei hän olisi luvannutkaan, mutta mikäs siinä enää
-auttoi. Hän pyyhki kyyneleensä ja puki Potaskan viimeisen kerran. Olipa
-jo aikakin, sillä pojat tuntuivat tulevan.
-
-Puoli tuntia sen jälkeen oli Potaska jo haudassa.
-
-— "Kauheata on, että hänen täytyy jäädä sinne multaan", nyyhkytti
-Leeni, kun kaikki oli ohi.
-
-— "Sinä nyt olet vasta lapsellinen. Täällä tulee niin kaunista",
-lohdutti Ville vielä viimeisen kerran hautakumpua tasottaen. Hän otti
-karamellitötterön taskustaan. "Sinä saat ottaa kaksi. Saahan Leeni?"
-hän kääntyi Olliin. He olivat näet ostaneet karamellit puolekkain.
-
-— "Saa", myönsi Olli. Kun hän ja Ville olivat jakaneet tähteet, sitten
-kun Elsa ja Heikki ja Salmi ja Elina olivat osansa saaneet, antoi hän
-toisten huomaamatta omasta osastaan Leenille vielä yhden.
-
-— "Olisimme me sittenkin voineet ottaa tinasotamiehen," hän sanoi
-Villelle vaunuja kotiin viedessä. "Minkä arvoinen on nukke? Sotilaan
-hauta niinkuin oikealla hautausmaalla olisi toista! Olisimme voineet
-panna samallaisen kirjotuksen kuin Stormin haudalla on ja ajatella
-hänen olleen viime sodassa. Mutta mitä voi kirjottaa vanhan rikkonaisen
-nuken hautamerkkiin!"
-
-Enemmän kuin mistään muusta koko hautausmaalla he pitivät Stormin
-haudasta. Isä oli kirkkomatkalla viime kesänä sen heille näyttänyt,
-ja sen perästä he olivat usein siellä käyneet. _Tässä lepää Johan
-Eerikinpoika Storm, tämän pitäjän viimeinen mies 1808 vuoden sodasta_.
-Niin luki kultakirjaimin ristissä. Missähän kaikissa Storm oli
-ollutkaan? Entäpä hän ilmielävänä oli nähnyt Döbelnin ja Adlercreutzin,
-ehkäpä Luoti ja Stooli rakuunat ja Sven Tuuvan ja kaikki, joista isä
-oli kertonut!
-
-Ville ja Olli eivät kertaakaan käyneet hautausmaalla viivähtämättä
-Stormin haudalla. Olli oli maalannut taulun, jossa Storm seisoi
-virkapuvussaan lippu kädessä, ja alle oli painokirjaimin kirjotettu
-sama, joka hautausmaalla ristissä: "Tässä lepää Johan Eerikinpoika
-Storm, tämän pitäjän viimeinen mies 1808 vuoden sodasta." Keltaisissa
-kehyksissä se riippui Ollin sängyn yläpuolella, ja taulun alla oli
-punapäinen nuoli, jonka kärki oli kääntynyt. Storm oli kuin heidän
-sankarinsa, kun hekin asuivat "tässä pitäjässä."
-
-Stormia ajatellessa heitä hiukan kuin hävetti nuken hautajaiset.
-
-— "Mennään tallin nurkati", ehdotteli Ville. Siten he eivät tarvinneet
-kulkea vanhan jyväaitan sivu, jossa Malmi puhutteli Plyhtiä, joka siinä
-sileällä kalliolla tervasi uutta työrekeä päivänpaisteessa.
-
-Mäen alta kuului pajasta vasaran kalsketta. Siellä oli Lampinen jo
-monena päivänä laitellut auroja ja jyviä, karhia ja lanoja. Suuresta
-jyväaitasta, jossa vielä kerran lajiteltiin kylvysiemeniä, kuului
-viskuukoneen räminä ja ratina. Navetassa lehmät ammua mölisivät ratki
-riemuissaan, kun avonaisesta ovesta kuulivat leivosten livertelevän
-paljasten keväisten ketojen yläpuolella. Maantien viereisissä
-vaahteroissa, jotka vasta olivat hiirenkorvalla, riiteli sypäkästi
-kaksi kottaraista samaa pesäpönttöä puolisoilleen. Pohjolan kevätilmat
-kun näyttivät tasautuvan, saattoivat kottaraiset minä päivänä hyvänsä
-puolisoitansa tulevaksi odottaa. Koko riita syntyi siitä, että
-viereisen puun pesäpöntön oli talvinen myrsky pyöräyttänyt kallelleen,
-joten siihen oli mahdotonta päästä. Jo ennen kottaraisten paluuta oli
-isä pöntöistä muistuttanut. Mutta eihän tuota kaikkia ennättänyt, kun
-oli paljo muutakin ajattelemista, vaikkakaan ei halon vetämisestä
-suurta haittaa ollut.
-
-Vielä pihalle tultuaan eivät pojat olleet päättäneet, mitä he
-tekisivät. Menisivätkö auttamaan Jussia pajaan paletta painamaan vai
-jyväaittaan kylvykauraa lajittelemaan, vai tervaisivatko kelkkansa vai
-korjailisivat kottaraisten pesäpönttöjä. Mutta kaikki myöstyi iltaan.
-
-Valtaoven edessä seisoi majatalon Lippo keltaisine kärrineen, ja
-majatalon Junnu paraillaan kantoi eteiseen matkalaukkua, jossa oli
-paljo messinkinauloja.
-
-— "Vihtori-eno!" rinkasivat pojat yhteen suuhun, heitälsivät uudet
-ruumisvaunut vajaan keittiönportaiden alle ja syöksyivät eteisen läpi
-suoraapäätä peräkammariin.
-
-Siellä jo Vihtori-eno istuikin Leeni polvilla puhelemassa äitin kanssa,
-joka vähän järjesteli valokuvia hyllylle, ajatuksissaan siirtäen enon
-upseerinpuvussa kunniapaikalle.
-
-— "Se on juuri sinun tapaistasi; tullappa näin yllättämään", sanoi
-äiti. "Kaikki on tietysti huiskin haiskin ennen pääsiäissiistiä."
-
-— "Olisit sinä ainakin voinut asemalta puhelimella ilmottaa", lisäsi
-isä, tullen samassa konttorista ja ojentaen jo pitkän matkan päästä
-kätensä. "Tervetultuasi! Tervetultuasi! — Hevoset nykyjään joutenoloaan
-lopettavat. Maa on vielä liian märkä peltotöihin. Ja kyytipoikia on
-myös. Mitäpä arvelet esimerkiksi näistä!" Hän viittasi Villeen ja
-Olliin, jotka jalkainsa takia eivät uskaltaneet ovelta liikahtaa.
-Mutta se ei auttanut. Vihtori-eno nipisti molempia korvista ja talutti
-huoneeseen oikein nähdäkseen, paljonko he olivat kasvaneet. Äitikin
-nauroi eikä ollut huomaavinaankaan jälkiä lattialla.
-
-— "Elsa!" hän kuiskasi, "ruokasalin matot, Miina."
-
-Hetkisen perästä kuului mattojen pölyyttämisen pauketta pihalta.
-
-Vasta sitten kun äiti oli illallispuuhissa, ja isä keskusteli Malmin
-kanssa töistä konttorissa, saivat Leeni ja pojat Vihtori-enon haltuunsa.
-
-— "Montako nukkelasta teillä nyt on, neiti?" hän viimein kohteliaasti
-käänsihe Leeniin, jolla ei ollut paljoa kertomista.
-
-— "Onhan niitä kolmetoista yksin lukien", vastasi Leeni, unohtaen,
-ettei Potaska enää ollutkaan elossa.
-
-— "Vai niin, vai niin, sievonen perhe", tuumaili Vihtori-eno. "Tuskinpa
-sitten enää onkaan sijaa sille, jonka luulen matkalaukustani löytyvän?"
-
-— "Jo vain, ainahan sitä sijaa on", ehätti Leeni. "Mikä sen nimi on?"
-
-— "Pimpinella", Vihtori-eno vastasi. "Ehkäpä on parasta katsoa, miten
-se lapsiraukka jaksaa. Ei ole kovinkaan mukava kulkea matkalaukussa
-Helsingistä asti."
-
-Ja leikkissä Vihtori-eno etukynnessä he kaikki juosta kapistivat
-vierashuoneeseen. Ehkäpä siellä oli jotain myöskin Villelle ja Ollille.
-
-Miten kaunis Pimpinella oli! Sillä oli punainen puku, punaiset sukat
-ja vaaleanpunainen paita, ja sen posket kuin puolukat. Eipä ihanampaa
-vahanukkea voinut kuvitellakkaan.
-
-Sinä iltana oli Pimpinella Leenille kaikki kaikessa. Hän piteli sitä
-hellästi sylissään eikä ollenkaan kuunnellut Vihtori-enon kertomuksia,
-kun he kaikki illallisen jälkeen söivät pähkinöitä ruokasalissa.
-
-Mutta kun hän viimein makasi vuoteessaan ja kuuli tuulen ulkona
-viheltelevän ja ikkunaa rämisyttävän, muisti hän Potaskan. Mustassa
-kirstussaan se siellä mäellä jyväaitan takana lepäsi. Ja hän nyyhkytti
-niin, että hänen täytyi painaa päänsä pielukseen, ettei Elsa kuulisi.
-
-
-
-
-5.
-
-VÄSTÄRÄKIT
-
-
-— "En minä heitä ymmärrä, en sittenkään", virkkoi isäsisilisko ja
-haukotteli loikoessaan kiviaidalla päivänpaisteessa. "Jättää tällainen
-onnen sopukka ja joka vuosi antautua jonnijoutavuuksiin!"
-
-— "Se on muka seurauksena siitä, että heillä on siivet", hymähti
-äitisisilisko. "En minä vain tahtoisi olla heidän sijassaan. Sen
-tietää, mitä on, mutta —"
-
-Hän ei ennättänyt lopettaa lausetta. Suuri esine oli yhtäkkiä peittänyt
-auringon ja olisi pudonnut hänen päähänsä, jollei hän nuolena olisi
-pujahtanut heidän asuntonsa käytävään vanhan kiviaidan rakoon.
-
-Isäsisilisko huomasi heti, että se oli vain vaaraton kukan terälehti.
-Se oli pudonnut mantelipuusta, joka ruusuisena pilvenä heidän
-kiviaitansa yli ojentelihe. Hän nauroi niin, että kaikki hänen
-kylkiluunsa hyppelivät; hän luulotteli olevansa rohkeimmista rohkein.
-Mutta kun samassa perhonen, jonka siivet mitä koreimman ja ihanimman
-värisinä hohtivat, pyrähti lentoon tulipunaisesta metsäruususta hänen
-vierestään, katosi hänkin kiireen vilkkaan halkeamaan.
-
-Pippina, joka kaitsi vuohia tien varrella, oli viskannut kivellä
-vallatonta vuonaa, joka mieli hypätä aidalle. Kivi oli säikyttänyt
-perhosen, ja perhonen vuorostaan sisiliskon.
-
-Pippina usein kivitti vuohia. Sillä lailla hän ohjasi niitä pitkin
-tienvarsia ja viinitarhojen välitse, jolloin saikin varoa, ettei
-päästänyt niitä liian lähelle köynnösten hentoja vesoja. Muuta keinoa
-hän ei tiennyt saada niitä pois Monte Petraion jyrkänteiltäkään, jonne
-ne olivat kavunneet nähtyään siellä ruohomättään. Miten ihmeellä vuohi
-siellä seisallaan kesti!
-
-Harvoin tapasi Pippinan, ettei hänellä ollut kivi kädessä. Ja jos
-vuohet puolenpäivän aikaan varissaan makasivat tyytyväisinä ja
-kylläisinä silmät puoleksi ummessa, viskeli hän kivillä iloista pikku
-lintusta, joka juuri oli hänelle ihanimmat virtensä virittänyt ja
-sitten katseli häntä pää kallellaan. Saattoipa hän huvikseen tähtäiltä
-viatonta kurenmiekkaa, joka satoine kainoine siskoineen kasvoi vanhan
-sammaltuneen suihkukaivon varjossa.
-
-Moni Siciliassa sanoisi Pippinaa ilkeäksi tyttöseksi, mutta kenties hän
-oli vain ymmärtämätön eikä ollut parempaa oppinut.
-
-Isäsisilisko ja äitisisilisko eivät häntä pelänneet, ainakaan eivät
-enempää kuin perhosta. Hän oli antanut niille nimen Beneficio del Dio,
-Jumalan hyväntekeväisyys. Hänen äitinsä oli sen opettanut. Milloinkaan
-ei hänen mieleensäkkään vilahtanut tehdä pahaa sisiliskolle.
-Päinvastoin hän hellävaroen nosti tieltä loukkautuneen ja puolikuolleen
-ja asetti sen aidalle, että aurinko sen parantaisi entistään ehommaksi.
-
-Isäsisilisko ja äitisisilisko olivat kiviaidan pysyväisiä asukkaita,
-sen kiviaidan, joka oli lähellä Pippinan kotia Monte Petraion luona
-vastapäätä Etnaa. Oli kevät parhaillaan. Päivät pääksytysten oli taivas
-kirkas ja sininen, ei pilvehyistäkään maan ja meren yli leijaillut.
-Ilma oli kuultava ja kevyt. Silmä kantoi äärettömän etäälle. Yöllä
-kimaltelivat tähdet suurina ja kirkkaina kuni syvän hartauden
-valtaamina imehtien maan ihanuutta ja vasta päivänkoiton kullatessa
-Etnan lumipeitteistä huippua ne näkyvistä painuivat.
-
-Kauvas näki kiviaidalta yli kukkulain ja notkelmain, kaunisten
-viinitarhain, joissa taimet oli istutettu riveihin niin suoriin kuin
-viivottimella vedettyihin, yli hohtavan vihreäin vehnäpeltojen, joita
-kymmenittäin kohosi pengermäisesti, toinen toistaan ylempänä, vuorten
-rinteillä, yli sinervälle välkähteleväin öljypuiden varjostamain
-laidunten, joiden välitse pieniä köyhiä maalaistaloja pilkisteli.
-
-Etäämpänä näkyi kyliä, jotka kotkanpesäin lailla olivat kavunneet
-korkealle vuorenharjalle, ja kaupunkeja, jotka vaaleina viiruina
-pisteliivät tasangon sitroonaistutuksiin tai kirjavine taloineen
-laajana kehänä ympäröivät merenlahtea.
-
-Yksinäinen valkea talo niemen käressä kuvastui tornineen ja
-seinäkoristuksineen tarkasti sinistä merta vasten. Se muistutti
-niin ihmeesti sadun marmorilinnaa meren rannalla. Melkein varmasti
-luuli leveäin, valkeain marmoriporrasten, joita ihana, miltei
-läpikuultava marmorikaide ympäröi, johtavan linnasta suoraan viileihin
-aaltoihin. Ihanina kuutamoiltoina uskalsihe kenties nyt niinkuin
-ennen kaihomielinen merenneito aina portaille asti sykkivin sydämmin
-kuunnellakseen suloista soittoa, joka linnan avarasta salista vienona
-väreili.
-
-Mutta tasangolla Etnan juurella virtasi Alcantarajoki mustassa
-laavauomassaan kohti vapaata merta, jonka lakkapäät hyrskyt riemuiten
-riensivät vaahtoavaa virtaa vastaan.
-
-Mutta ihanin oli ainakin isäsisiliskosta ja äitisisiliskosta vanha
-kiviaita päivänpaisteessa. Siinä oli salaperäisimmät halkeamat ja
-käytävät, ohuimmista lehdistä kudottujen ilmavain uutimien peitossa,
-köynnöskasvien okailta suojassa, ja niiden takana hurmaavimmat salit ja
-kammiot.
-
-Aidalle oli Luoja itse istuttanut kauniimpia kukkasiaan. Ja joka
-aamu oli kirkas, raikas kastepisara muutamain kullankeltaisten
-kukkaspikarien pohjassa, jotka kauvas kajastivat kuin puhtain kulta.
-
-Joka tuulahus toi mukanaan heliotroopin ja orvokin, hajuheinän ja
-mantelin huumaavaa tuoksua. Ja lintujen riemuun yhtyi, kuni etäinen
-urkujensoitto, tuhansien mehiläisten surina mantelipuun kukkasten
-ympärillä.
-
-— "Täällä on niin lämmin ja leppoisa olla", virkkoi isäsisilisko. "Eikö
-heidänkin kelpaisi täällä elää ja perustaa perhe!"
-
-— "Tyytymättömällä ei ole hyvä missään", vastasi äitisisilisko.
-"Saadaanpa nähdä, että onnettomasti se vielä päättyy. Ja pohjoiseen
-sitten, josta kylmimmät tuulet puhaltavat. Se on uhkarohkeata."
-
-Isäsisilisko ja äitisisilisko puhuivat västäräkkiparista, joka oli
-jonkun aikaa asunut seinäkkäin heidän kanssaan kiviaidassa. Ani varhain
-muutamana kevätaamuna olivat he kohteliaasti jättäneet jäähyväiset,
-kohonneet korkealle ilmaan ja siivin siukoavin lentäneet suoraan
-pohjoista kohti, yli Monte Veneren ja häipyneet siintävään etäisyyteen.
-He eivät suinkaan olleet tyytymättömät kirkkaansinisiin pilviin, eivät
-auringonpaisteeseen, eivät kukkasten tuoksuun eivätkä naapuriinsa
-Beneficio del Dion perheeseen. Ihmeellinen, vastustamaton kotimaan
-kaipuu oli yhtäkkiä heidän sydämmensä vallannut.
-
-Västäräkkien matkailma oli ollut suotuisa, kunnes he saapuivat Itämeren
-etelärannalle. Mutta siellä yhtäkkiä pakastui. He laskeutuivat suureen
-mecklenburgilaiseen herrastaloon, jossa oli kaikkea yllin kyllin.
-Turhaan heitä tuttu mustarastas houkutteli jäämään sinne kesäksi.
-Turhaan heitä jäätävä pohjatuuli pelotteli kertomuksillaan lumesta,
-joka vielä metrinsyvyisinä kinoksina peitti Hämeen ja Satakunnan, jopa
-Uudenmaankin pellot. Koti-ikävä on kaikkia houkutuksia voimakkaampi
-eikä mikään voi sitä säikyttää.
-
-Rohkeana lähti isävästäräkki muutamana aamuna varhain matkalle
-pauhaavan meren yli.
-
-— "Jää sinä vain huoleti muutamiksi päiviksi tänne", hän sanoi
-puolisolleen, "ja lyöttäydy ensi viikolla kultarintakerttujen matkaan.
-Siihen mennessä minulla kyllä on kaikki kunnossa."
-
-Oikein tukalilta olivat muutamat päivät yksinäisestä västäräkistä
-tuntuneet. Tuskin oli sillä ollut aikaa ympärilleen vilkasta
-työntouhussa, korjatessaan vanhaa asuntoaan kiviaidassa asuttavaan
-kuntoon. Se oli ihan laihtunut.
-
-— "Ensimäinen västäräkki, poika!" huusi Ville eräänä päivänä heidän
-koulusta tullessaan.
-
-— "Sepä vasta on hoikka ja pitkä, melkein pyrstönä koko lintu", sanoi
-Olli, joka olisi toivonut ensiksi sen älytä.
-
-— "Näin aikaiseen", ihmetteli isä. "Kunhan, polonen, ei olisi ilmasta
-erehtynyt."
-
-Mutta päivät seestyivät seestymistään ja lämpenivät.
-
-Eräänä aamuna, ennenkuin Malmi oli työhön soittanut, kuuli
-västäräkki, joka parallaan työskenteli pesässään, iloista viserrystä
-sen ulkopuolelta. Hänen puolisonsa oli tullut! Se oli ollut yötä
-matkatoveriensa kultarintakerttujen kotona Suomenlahden rannikolla, jo
-ennen päivänkoittoa kiittänyt hauskasta seurasta ja liitänyt kotiin.
-
-Ilo oli ylimmillään. Vihtori-eno, joka juuri pukeutui, remautti ikkunan
-sepposelälleen kuullakseen, mikä sirkutus siellä alkoi.
-
-— "Oi", hän huokasi, hengittäen syvään raitista aamuilmaa. "Mitä
-kaikkea maalla onkaan!"
-
-— "Jo valveilla, herra kapteeni!" tervehti isä, joka kiviaidan
-kupeista polkua pitkin rannasta palasi. "Olisippa sinun sietänyt olla
-mukana rysiä kokemassa: kahdeksantoista haukea, joista muutamat aika
-venkaleita. Katsoppas vain! Töin tuskin kalastajani jaksavat niitä
-kantaa", hän kehui, kun Ville ja Olli varissaan ja läähättäen samassa
-pyörähtivät nurkan takaa, kantaen isoa kalavasua.
-
-— "Jo vain on synti nukkua näin kauniina aamuna", vastasi Vihtori-eno.
-"Mutta kaupunkilaistavoistaan ei hevillä irtaudu. Toivoisin minäkin
-ainiaaksi pääseväni ummehtuneista konttorikirjoista."
-
-— "Minä en ymmärrä", sanoi isä, "miten yksikään, jolla ei ole polttava
-pakko, tällaisena aamuna asuu kaupungissa ja nukkuu ikkunat peitossa.
-Jo viiden aikaan, kun kalaan menimme, oli aurinko ylhäällä. Ja nyt on
-aika kuuma", hän lisäsi ottaen hatun päästään ja otsaansa pyyhkien.
-"Entä kevätilma! Katsoppas, miten pellot höyryävät. Maa oikein kohoaa
-ja kuohkeutuu ja siementä odottaa. Tänä päivänä kylvetään kaura
-Vohlioon, jokikiseen kapaleeseen, joka viime syksynä ennätettiin
-kääntää, ja muutamain päiväin perästä alotetaan työ kotipelloilla."
-
-Västäräkkiä, jotka istuivat aidalla vajaan sylen päässä vierashuoneen
-ikkunasta, eivät häirinneet Vihtori-eno ja isä, eivätkä Ville ja Olli,
-jotka lepuuttivat käsiään ihan heidän vieressään. Niin paljo oli
-niillä kertomista kokoviikkoisen eron perästä. Mutta kun ne kuulivat
-puhuttavan kaurankylvöstä Vohlioon, vaikenivat ne ja iskivät silmää
-toisilleen. Ennestään ne tunsivat tien Vohlioon ja tiesivät, että
-kaurankylvöä seuraa karhitseminen. Karhitessa kohoo maanpinnalle koko
-joukko koteroita ja hyönteisiä ja matoja.
-
-Koko päivän ne seurasivat Toivosen ja Lehtisen kintereillä, jotka
-karhitsivat. Malmi asteli pitkin, vakavin askelin edes takaisin
-routaisilla saroilla ja kylvi, ja Plyhti kantoi kaurasäkit pellolle.
-
-Vasta kun työ oli loppunut, ja Plyhti sai karhit kärriinsä, ne
-palasivat kotiin metsän halki, jossa vuokot kainoina painoivat päänsä
-notkelmien hämärässä. Jos Olli sinä iltana olisi sattunut näkemään
-isävästäräkin aidalla Vihtori-enon ikkunan alla huolettomasti
-visertämässä, olisi hän sitä tuskin tuntenut, niin pyöreä ja
-tyytyväinen se oli.
-
-Seurasi ihana aika sekä västäräkeille että Villelle ja Ollille, mutta
-myöskin uurastamisen aika. Kiire oli. Mitään ei saanut unohtaa.
-Kaikkialle täytyi ennättää. Joka päivä oli kallis niinkuin kylvyaikana
-kuunaankin. Mutta olipa viimeinkin kaikki maassa, niinkuin isä sanoi.
-
-Puutarhassakin oli kaikki aikanaan ennätetty.
-
-— "Enpä voinut aavistaakkaan, että minulle Leenista olisi niin paljo
-apua", ihmetteli äiti. "Hän on ollut minun oiva tukeni. Pojista ei
-minulle ole enää lainkaan hyötyä."
-
-Västäräkeillä ei ollut aivan niin makeanleivän päivät kuin kylvyaikaan.
-Ne liitelivät puimahuoneen ja korsun ympärillä ja halkopinojen
-vieressä. Paremman puutteessa niiden joskus täytyi tyytyä karisseihin
-jyviin tai mitä sattuivat löytämään. Mutta päivät pääksytysten leivoset
-niille vieläkin syöntiaikana livertelivät. Elämäkin oli rauhallisempaa
-eikä niin vaarallista kuin pellolla, jossa myötäänsä piti varoa
-hevosten rautakenkäisiä kavioita ja miesten suuria, raskaita saappaita.
-Äitivästäräkki tarvitsi lepoa ja rauhaa. Usein se oli oikein kiukkuinen.
-
-— "Hyvinhän minä sen ymmärrän", arveli isävästäräkki ja lensi
-pirtinkatolle, milloin halutti sydämmen pohjasta riemuita. Ennen se oli
-istunut aidalla pesän yläpuolella.
-
-Pesässä oli jo neljä verrattoman säännöllistä munaa, väriltään
-miellyttävän valkeanharmaita ja pienten ruskeiden pilkkusten ja
-pistehyisten somistamia. Saattoipa niitä tulla viisikin, ehkä enempikin.
-
-Vihtori-eno oli pyytänyt pitennettyä virkavapautta — terveytensä takia
-— ja jäänyt kuukautta kauvemmaksi kuin oli ensin aikonut.
-
-— "Kopauttakaapa ovelleni tavalliseen aikaan, Miina", hän joka ilta
-sanoi Miinalle.
-
-Isä hymyili, sillä "tavallinen aika" oli nykyisin puoli viisi.
-
-Keittiöön päästyään Miina nauroi.
-
-— "Kyllä saan monasti _kopauttaa_", hän virkkoi. "Paukutan ovea, että
-luulen sen halkeavan, ennenkuin hän vastaa."
-
-Pääasia oli, että Vihtori-eno oli ajoissa valmis isän kanssa rysiä ja
-verkkoja kokemaan Villen ja Ollin sijasta.
-
-Muukin kuin kalastus häntä jo huvitti.
-
-— "Ihan tässä saa työkuumeen, kun näkee toisten ahertavan", hän
-hämillään sanoi muutamana iltana, kun isä yllätti hänet auttamassa
-Malmia ja Lehtistä, jotka laskivat uutta kivisiltaa viemärin yli
-entisen lahoneen puusillan sijaan.
-
-— "Olisit ruvennut maanviljelijäksi, sotapalveluksesta erottuasi",
-virkkoi isä kotiin palatessa. "Minä olen varma, että sinä olisit
-mieltynyt maalaiselämään. Eikähän se ole myöhäistä vieläkään. Osta
-Sulkola, ennenkuin ennättävät myödä viimeisen metsänsä. Meidän
-salopalstamme olisivat rajakkain, ja siten saisimme koko Vohlionsuon
-ojitetuksi. Olen minä koettanut puhua siitä Sulkolan ukolle, mutta ei
-hän ota sitä kuuleviin korviinsa."
-
-— "Mutta eihän se lyö leiville", vastasi Vihtori-eno. "Maanviljelyshän
-ei kannata. Korkeintain kaksi prosenttia. Liian vähän!"
-
-— "Eikö kannata?" intoili isä, joka aina kiihtyi, kun siihen asiaan
-kajottiin. "Eikö lyö leiville elinkeino, johon koko meidän kansan
-olemassa olo perustuu, luonnollisin ja terveellisin ja jaloin työ! Eikö
-se kannata? Eikö jokaisella, joka vain tahtoo työtä tehdä, ole siitä
-rehellinen toimeentulonsa, vaikkapa ei aina niin herroiksi eletäkkään?"
-
-— "Minä tarkotan", koetti Vihtori-eno, mutta isä jatkoi.
-
-— "Eikö kannata asua omassa talossaan naapurien häiritsemättä kerrosta
-ylempänä ja kerrosta alempana ja seinäkkäin ja vastapäätä, kadun
-toisella puolen! Eikö ole minkään arvoista varjella lapsensa kaupunkien
-pölystä ja savusta ja epäterveellisyydestä ja kurjuudesta ja väärästä
-koreudesta!"
-
-— "Myönnän, mutta minä tarkotan", — Vihtori-eno koetti saada
-suunvuoron. Mutta isä ei ollut vielä lopettanut.
-
-— "Katsohan noita", hän osotti Elsaa ja Leeniä, jotka olkimatoilla
-peittivät kasvilavaa yöksi, ja Villeä ja Ollia, jotka yhteisin voimin
-väänsivät tahkoa Antille. "Etkö luule, että useammille kuin näille
-lapsille olisi edullista aikaiseen tottua hyödyttämään ja saada
-kasvaa ja varttua puhtaassa, terveellisessä ilmassa. Kukapa tietää,
-ettei se anna enempää kuin pari prosenttia, kun on puhe elämänhalusta
-ja elämänilosta, ehkäpä viimein myöskin puhdasta voittoa maalle ja
-kansalle. Ja varmasti se antaa onnea ja tyytyväisyyttä ja rakkautta
-luontoon."
-
-— "Olet oikeassa, mutta —" alkoi Vihtori-eno, mutta isä keskeytti hänet
-taas.
-
-— "Jos ei se meille kannattaisikkaan, jos meistä näyttäisikkin, ettemme
-siitä siihen pääse, että työ lisäytymistään lisäytyy, niin ehkäpä
-se kuitenkin kannattaa meidän jälkeläisillemme. Mitäs sinä luulet
-kaikkien näiden viljeltyjen alojen ennen olleen, jollei rahkasoita
-ja vesiperäistä merenpohjaa ja kivikkomäkiä? Ja mitähän täällä nyt
-olisi, jos meidän edeltäjämme olisivat kyselleet, kannattiko kaivaa
-kaksisataa kahdeksankymmentä syltä viemäriä tai maksoiko vaivan
-nostaa kiviä pellosta kiviaidaksi, joka vuosien kuluessa ehkä on
-säästänyt kokonaisen metsän aidaksia ja kenpä tietää, miten monta sataa
-työpäivää. Niin, osta Sulkola, ja raivataan suo. Se kannattaa", hän
-taas tyytyväisenä nauroi sydäntään kevennettyään.
-
-Vihtori-eno oli enimmäkseen samaa mieltä, mutta siitä virisi silti
-pitkä keskustelu, jota jatkui vielä illallispöydässä.
-
-— "Se ainakin on varma, että maalaisilma tuo ruokahalua", nauroi
-Vihtori-eno viimein, iskien reippaasti jättiläislahnan päähän, jonka
-nosti lautaselleen äitin maukkaasta kylmästä kalasta. "Ja erityisesti
-maistuvat lahnanpäät silloin, kun on itse ollut niitä pyytämässä", hän
-lisäsi.
-
-— "Niinpä niin. Ja millekkäs luulisit näiden magnum bonum perimäin
-maistuvan, jos olisit ne itse omassa maassasi kasvattanut?" virkkoi
-isä. "Entäpä oman pellon leipä ja oman karjan voi ja maito."
-
-— "Jos tässä nyt kaikki luetellaan", keskeytti äiti, "niin voinhan
-minäkin kehasta, ettei meillä kellään ole rihmaakaan päällämme, joka ei
-olisi kotona kehrätty ja kudottu tai ainakin oman lampaan villasta ja
-omasta pellavasta. Mutta puuhaa siinä on."
-
-— "Ja luottamusta tulevaisuuteen tarvitaan", selitti isä vilkasten
-telmyrien puoleiseen pöydänpäähän, jossa Olli purra jurskutti kovaa
-leipää, niin että kuului kuin etäisen luumyllyn rauske. Sitten isä taas
-kertoi vanhan tarinansa siltä ajalta, jolloin hän oli Tervakoskella
-johtajana. Eräänä syysaamuna oli hän tullut muutamaan salonmökkiin, kun
-mökkiläinen vaimoineen oli perunannostossa. "Mitenkäs hurisee?" kysyi
-isä. — "Ka, yhdeksänätoista vuotena on halla vienyt joka nokareen,
-mutta tänä vuonna tulee väki runsaasti. Tietysti täytyi viimein
-onnistua."
-
-— "Yhdeksänätoista vuonna!" Ville ja Olli katselivat toisiinsa silmät
-selällään.
-
-— "No, minun kai pitää ruveta miettimään Sulkolaa", tuumaili
-Vihtori-eno. "Minkähänlaiset kalavedet siinä on?"
-
-Ja vaikka hän ihan piloillaan siitä puhui, niin ehkäpä sittenkin laajat
-raivaamattomat suot vaikuttivat, että hän ensimäisen kerran maalla
-ollessaan nukkui levottomasti sinä yönä. Vai olisikkohan hän syönyt
-liian monta lahnanpäätä. Mutta niin rauhattomasti hän nukkui, että hän
-siinä silmänräpäyksessä heräsi, kun joku keskellä yötä hiljaa napautti
-hänen ikkunaansa.
-
-— "Minä en ole taikauskoinen", kertoi Vihtori-eno jälestäpäin, "mutta
-minä voisin vannoa, että joku koputti ikkunaan herättäen minut."
-
-Isävästäräkki oli säikäyksissään ja unenpöpperössä lentänyt päätä
-pahkaa ikkunaan, kun häikäsevä valovirta keittiön ikkunasta rakennuksen
-toisesta päästä valasi hänen makuupaikkaansa käytävässä pesän
-ulkopuolella.
-
-Vihtori-eno hyppäsi vuoteeltaan ja aukasi ikkunan. "Kuka siellä on?"
-hän karjasi. Mutta hän ei edes odottanut vastausta. Palaneen vaatteen
-käry ja liekit kiirehtivät häntä ulos.
-
-— "Tuli on irti! Tuli on irti!" hän huusi valtaportailta. Ja tohvelit
-jalassa hän kukkaslaitteiden poikki harppasi ikkunasta ikkunaan. "Tuli
-on irti! Tuli on irti!"
-
-Keittiön portailla hän pysähtyi ja jyskytti kovasti ovea. Heti
-kuuluikin liikettä keittiöstä. Karoliina tuli ulos ensimäisenä. Niissä
-tamineissaan, miltei vaatteitta, hän sanaakaan sanomatta juoksi pirtin
-luo ja alkoi kellonnuorasta vetää minkä enimmän ennätti.
-
-Vaikka keskellä päivää kello olisi niin kauheasti soinut, olisi monen
-kilometrin alalla se hälyytyssoitoksi älytty. Ihme oli, että kello ei
-vanhuuttaan halennut.
-
-Joka paikassa ihmiset heräsivät. Likimäiset tulivat juoksujalkaa,
-miehet kirveineen, naiset vesiämpärineen. Etäisimmät riensivät
-hevosella, työkärrit täynnä miehiä. Maakauppias Kaski ajoi itse
-vesitynnöriään. Lentolan vanha patruuni ei viipynyt täyttä
-kahtakymmentä minuuttia tullessaan. Kintereillä seurasi heidän suuri
-ruiskunsa, jota hoitamaan tarvittiin kuusi miestä, ja jonka letku oli
-niin paksu kuin Villen käsivarsi paksuimmasta kohdastaan.
-
-Kun Lentolan pehtori, joka ruiskua ajoi, kääntyi portista pihaan,
-hulmahtivat liekit jo rakennuksen keittiönpuoleisen pään joka
-ikkunasta. Ne nuoleskelivat laudotusta, kimmahtivat räystäälle ja
-syöksyivät kuivan kuivalle pärekatolle. Ne hyppäsivät aukosta ullakkoon
-ja leiskahtivat ulos sen viereisestä. Uusi liekki roihahti sieltä
-räystäälle, rätisten ja humisten yhtyen toisiin, kunnes suuri osa
-katosta oli roihuavana roviona.
-
-Kaukana, kaukana Vanajaveden toisella puolella näkivät ihmiset, jotka
-sattuivat valvomaan, kamalain liekkien kohoavan korkealle pilviä kohti,
-ja he älysivät heti, että Metsola paloi. Tuli on kauhea. Vennonvieraat
-ihmiset vääntelivät käsiään. Ja kun liekit kohoamistaan kohosivat, niin
-muutamat naiset itkivät.
-
-Moni, joka oli tulipaloon rientänyt, ei ollut ennättänyt suuresti
-pukimistaan välittää. Plyhti ei ollut löytänyt hattuaan. Hän tulikin,
-talonväkeä lukuun ottamatta, ensimäisenä palopaikalle, vaikka hänen
-kodistaan oli pitempi matka kuin sekä Malmin että Toivosen. "Minä olin
-valveilla, kun Jallussa on tuhkarokko", kertoi hänen vaimonsa Malmin
-vaimolle, kun he seisoivat rivissä vesiämpäriä vuoroonsa odottaen.
-"Paikalla kun minä tulen huomasin, herätin Kallen. En ole eläessäni
-nähnyt hänen sitä kyytiä menevän", hän ihmetteli. "Hän juoksi!"
-
-Kun Vihtori-eno, joka oli syössyt huoneeseensa saamaan vähän vaatetta
-päälleen, palasi, aikoen rientää konttorin porstuan kautta, täytti koko
-eteisen konttorin suuri piironki, joka kahdella jalalla näytti hitaasti
-pihalle pyrkivän. Plyhti sen oli ottanut tanakoille hartioilleen, kun
-ei näkynyt apulaista kantamaan. Raskas se oli; hän kyyrötti melkein
-kaksinkerroin. Nähtävästi hän muisti isän hänelle palkkaa maksaessaan
-joka kerraan avanneen sen lahvin ja siitä syystä oli se ensiksi
-pelastettava.
-
-Plyhti ei monta sanaa koko yönä sanonut, kantoi vain kantamistaan
-suurimmat ja raskaimmat, mitä käsiinsä sai. Vasta sitten kun ruokasalin
-suurta astiakaappia nostettiin ja se eteisen ovessa teki tenän, vaikka
-Malmi ja Lampinen, jotka eellimäistä päätä kantoivat, koettivat sitä
-pitää niin suorassa kuin suinkin kuului Plyhti entiseen tapaansa
-tuumivan: "pitäneepä tästä joutua". Eteisen seinäpaperi jo paloi. Suuri
-kappale palavaa katonreunustaa putosi suoraan Plyhdin niskaan hänen
-seisoessaan ja pitäessään koholla raskasta kaappia, joka ei edes saanut
-tärähtää, sillä se oli täynnä lasia ja posliinia.
-
-Plyhdin nuttua kannatti katsella. Sarka selässä oli kuin hiiltynyttä
-kaarnaa. — "Kärysi minusta palolta", tuumaili Plyhti ujostellen, "mutta
-mitä siinä kiireessä muuten ennätti ajatella."
-
-Ruokasalin kaappi oli viimeinen. Eipä sitten ollutkaan enää muuta
-pelastettavissa ruokasalissa, ei konttorissa, ei äitin ja isän
-huoneessa eikä salinkaan puolella. Kaikki oli palanut.
-
-Tyttöin huoneesta oli Hanna kantanut Leenin peittoon käärittynä. Elsa
-oli tukahuttavasta savusta niin päästään pyörällä ja pökerryksissä,
-että alkoi peseytyä ja perästäpäin aivan kääntyi sairaaksi. Viime
-hetkessä heidät pelastettiin. Hiukan sen jälkeen tuli jo puhkasi
-keittiönvälisen seinän. Sieltä päin, keittiön katon täytteestä
-luultavasti palo oli saanutkin alkunsa.
-
-Opettajakin pelastui viime hädässä. Hänen puvustaan ei ole
-puhumistakaan. Hän vain itki ja heittäytyi pihalla äitin kaulaan,
-juuri kun äitillä oli tuhat asiaa mielessä. Äänessä hän itki vielä
-silloinkin, kun hän Elsan ja Leenin kanssa istui vaunuissa, jotka
-Lentolan rouva oli lähettänyt lapsia hakemaan. Hänellä oli Vihtori-enon
-aamuviitta päällä ja jalassa isän saappaat.
-
-Voi, voi! Se oli kauhea yö. Onnettomuuden lisäksi vielä isä melkein
-heti niukautti jalkansa niin pahasti, että hän töin tuskin jaksoi
-hilautua pirtin portaille.
-
-— "Kuka tietää, miten olisi käynyt, jollet sinä olisi täällä ollut",
-sanoi isä jälkeenpäin Vihtori-enolle. Ja se on totta. Vihtori-eno
-oli yhtäkkiä kuin toinen ihminen, entistään suurempi ja varmempi ja
-päättävämpi. Hän huusi niin, että se kuului yli tulipalon räiskeen
-ja jylinän. Hän järjesti kaikki ja oli mukana joka paikassa sekä
-pelastamassa että suojelemassa pirttiä ja toisia rakennuksia.
-
-Kun eivät riittäneet Antin ja Kasken vesitynnörit eikä Lentolan suuri
-sammio, joita lakkaamatta nelisessä kiidätettiin rantaan ja samaa
-kyytiä ääriään myöten täynnä takaisin, järjesti Vihtori-eno kaikki ne,
-jotka olivat tulleet tulipaloa katsomaan eivätkä osanneet muuta kuin
-päivitellä, kahteen pitkään jonoon kaivolle asti. Kaivonkannella seisoi
-Karoliina avopäin ja paljain käsivarsin ja vinttasi toisen raskaan
-vesiämpärin toisensa perästä hengähtämättäkään välillä ja täytti
-täyttämistään ämpäriä ja sankkoja. Piripintana ne nopeasti siirtyivät
-kädestä käteen. Siinä oli Malmin ja Plyhdin ja Toivosen vaimot ja
-pesu-Lotta tyttärineen, Lehtisen mummo ja koko joukko läheistön
-mökkien ja tupain naisia. Jonon keskessä oli vanha Taneli, joka jo oli
-valkohapsinen, ja hänen vieressään suutari Rantala. Kainalosauvansa hän
-puristi kainaloonsa ja oli yhtä ketterä kuin toisetkin. "Jo piti sattua
-onnettomuus niin kuvan ihmisille", hän päivittelemistään päivitteli.
-"Niin paljo heillä oli nahkojakin vinnillä, kun viimeksi olin täällä
-työssä!"
-
-Toiseen riviin oli Vihtori-eno asettanut kaikki nuoret. Malmin
-Salmikin, joka tuskin jaksoi tyhjää ämpäriä maasta kohottaa, seisoi
-siinä housusillaan ja isänsä hattu korvia myöten päässä. Siellä
-olivat Ville ja Ollikin, jotka tosin olivat vetistelleet, mutta eivät
-mistään nimestä suostuneet lähtemään tyttöjen mukana Lentolaan. "Te
-saatte valvoa vedenkuletusta", oli Vihtori-eno sanonut, kun kaikki
-jo oli käynnissä. Pojat asettuivat vähän matkan päähän toisistaan,
-joten kummallakin oli omat ohjattavansa. Eikä Karoliinan tarvinnut
-milloinkaan tyhjiä ämpäriä odottaa.
-
-Ville ja Olli olivat miestä mielestänsä, kun heillä oli määrätty
-tehtävänsä, josta olivat vastuussa. Kaikki riippui vedestä: jollei
-Karoliina saanut tyhjiä ämpäriä, pysähtyi sammuttaminen siihen patuseen
-paikkaan. Toisinaan kuitenkin, kun liekit taas leimahtivat entistään
-korkeammalle ja säkeniä joka paikkaan satamalla satoi, oli mahdotonta
-pidättää kyyneliä. Jokohan pirttikin oli tulessa?
-
-Mutta pirtti säilyi ja samoin kaikki ulkohuoneet. Likeltä sentään piti.
-Tuon tuostaankin leimahti milloin miltäkin katolta teräviä, kellahtavia
-tulenkieliä ihan kuin itsestään. Aina se kuitenkin ajoissa älyttiin
-ja tiheä vesisuihku siihen käännettiin. Kekseillä kiskottiin hirsiä
-irti palavasta rakennuksesta. Siitä kipunasade, joka Villeä ja Ollia
-säikäytti.
-
-Jykevä koukku lyötiin hirteen, ja sitten vedettiin, muutamat köysistä,
-jotka oli kiinnitetty koukkujen lähelle renkaihin, ja toiset varresta.
-Joka kerran kun Vihtori-eno laski: yks, kaks — kolme! nyhtäsivät kaikki
-yhtaikaa. Liekkien leimutessa korkealle ja kekäleiden sinkoillessa
-laahattiin toinen hiiltynyt hirsi toisensa perästä syrjään ja
-sammutettiin. Mutta jos koukku ei sattunutkaan oikeaan paikkaan,
-sai sitä turhaan kiskomistaan kiskoa. Kuumuus kiihtyi. Kasvoja
-kihelmöi. Keksinvarsi ja köydet kuumuivat ja polttivat kuin kuuma
-rauta. Vihtori-eno oli kaikkialla, työnsi Malmin ja pitkän Lehtisen
-syrjään, tempasi koukun ja iski sen ihan paikalleen. "Voimakas hän on",
-ihmettelivät miehet, kun tulipalo kantautui puheeksi, "ja kuumuutta hän
-kesti kuin paras seppä."
-
-Kartanosta oli viimein jälellä ainoastaan kolme tulisijaa, jotka
-törröttivät pystyssä kytevästä kekäleläjästä.
-
-Pihamaata ei ollut tuntea. Nurmikko oli polettu. Mustissa
-vesilätäköissä virui vaaterepaleita, hiiltyneitä kenkiä ja
-makuuvaatteiden tähteitä. Keskellä äitin suurinta kukkaspenkkiä, johon
-ruusuja onneksi ei oltu vielä muutettu, oli rikkonainen keittiön tuoli,
-surullisesti kolmeen säilyneeseen jalkaansa nojaten.
-
-Karvas palonhaju tunkeutui kaikkialle. Kottaraisen äänenkin se salpasi
-joka kerran, kun se pesäpönttönsä yläpuolella olevalla oksalla koetti
-virittää aamulauluaan. Kuului vain lyhyt, käheä kurahus. Kottaraisen
-täytyi vaieta. Niiden yö oli ollut kamala.
-
-Kun vaara oli ohi, olivat kaikki vieraatkin hävinneet. Mutta vasta
-kun isä nimenomaan pyysi Malmia, lähti hän kotiinsa lepäämään. Samoin
-toisetkin miehet menivät. Plyhti oli kuitenkin niin touhuissaan
-kantamistaan kantaessaan ämpärillisen toisensa perästä, missä pieninkin
-liekki hiilistä vilahti, että isän täytyi niminiettyyn häntä huutaa.
-
-— "Mikä hänen nimensä oli?" kysyi Vihtori-eno istuessaan isän vieressä,
-kun Plyhti kulki ohi palanut nuttu käsivarrella.
-
-— "Plyhti", vastasi isä. "Luultavasti on se aikoinaan ollut _Flyktig_,
-vanha sotilaan nimi se niinkuin moni muukin näissä seuduin."
-
-— "Polveltaan uutta, vanhaa mieleltänsä", laususkeli Vihtori-eno.
-"Siltä näyttikin, että on se suku ennenkin tulessa ollut", hän lisäsi.
-"Rattoisia ne olivat ne vanhat komisarjukset. Saattaapa lyödä vetoa,
-että vanha isoisä tai isoisän isä Flyktig oli yhtä tanakka ja tyyni
-kuin hänen jälkeläisensä. Mutta nyt ensiksi ettoneelle ja sitten
-tuumimaan tulevaisuutta."
-
-— "Ihan ensiksi syödään", ilmotti äiti. "Onneksi aitta pelastui, ja
-eilen lopetimme kesäleipomisen. On meillä siis ainakin leipää."
-
-— "Olisihan voinut käydä pahemminkin", sanoi isä. Mutta ihan hänen
-täytyi voihkia koettaen omin neuvoinensa nousta seisomaan. "Enpä olisi
-uskonut, että jäyhällä Lentolan ukolla on sellainen sydän. Hän näet
-yöllä tarjoutui lainaamaan minulle hirsiä, minkä tarvitsen, ja kuivia,
-hyviä rakennuspuita, viime talvena hakattuja."
-
-— "Ja hyvin ystävällisiä, kun lähettivät hakemaan lapsia", virkkoi
-äiti. "Mutta mistä ihmeestä minä käden käänteessä saan vaatteita
-heille!" Äiti ei jaksanut enää. "Kyllä on kovaa nähdä kaikki työnsä
-tulokset savuna ilmaan haihtuvan", hän huokasi, turhaan koettaen
-kyyneliään niellä.
-
-— "Ei kaikkea. Ei kaikkea", lohdutti isä. "Meillä on —"
-
-— "Meiltä on unohtunut jotain!" keskeytti Vihtori-eno hätäisesti ja
-oikein hypähti nähdessään keskelle pirtin lattiaa sirosti katetulla
-pöydällä maukkaat lahnanpäät.
-
-— "Mitä?" kysyivät yhteen suuhun isä ja äiti säikäyksissään.
-
-— "Me olemme unohtaneet rysät, ja kello on kohta seitsemän", vastasi
-Vihtori-eno. "Nyt se vältti!"
-
-— "Eikö sen pahempaa", rauhottui isä.
-
-Ja äiti huokasi helpotuksesta.
-
-Seuraavana päivänä, kun Ville ja Olli auttoivat miehiä tulipalopaikkaa
-raikotessa, he löysivät hiiltyneen ikkunalaudan alta kuolleen
-västäräkin. Ja ihan sen vieressä kiviaidassa, jossa he tiesivät pesän
-olleen, oli toinen savuun tukehtunut istuessaan hautomassa viittä
-sievää munaansa.
-
-— "Mitä arvelet? Teemmekö jotain?" kysyi Ville heidän siinä seisoessaan
-lintuinensa.
-
-— "Mitä sitten?" tiedusti Olli. "Kylläpä sen arvaankin. Hautaamme ne.
-Sitäkö tarkotit?"
-
-— "Juuri niin", myönsi Ville. "Minä arvelin, että kun Leeni nyt on
-menettänyt kaikki me ottaisimme Potaskan pois ja panisimme nämä hänen
-kirstuunsa. Etkö luule, että Leeni tulisi hirveän iloiseksi?"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Beneficio del Dion perhe Monte Petraion luona odotti odottamistaan
-lokakuussa, jolloin västäräkit tavallisesti tulivat, marraskuussa,
-vieläpä joulukuussakin, kun mantelipuihin oli lehdet puhkeamaisillaan,
-ja ihanin aika oli tulossa.
-
-— "Mitäs minä sanoin! Huonosti heille lopultakin kävi", sanoi
-äitisisilisko haukotellen vasten aurinkoa.
-
-— "Minä en heitä milloinkaan ymmärtänyt", vastasi isäsisilisko, johon
-haukotus tarttui. "Mistä pakosta lennellä ympäri maailmaa, kun on
-täällä niin hyvä olla!"
-
-He eivät tienneet, että västäräkit nukkuivat suloista unta kauniissa,
-öljyvärillä maalatussa kirstussa, ja että he kaihollensa olivat
-löytäneet levon ainaisen.
-
-
-
-
-6.
-
-RAINAR HOLM.
-
-
-Iltapäiväaurinko oli eräänä päivänä niin etäälle ennättänyt, että se
-kahden maantienvarrella kasvavan tiheälehväisen vaahteran välitse
-pilkisti suoraan pirttiin. Hämmästyneenä se katseli ympärilleen.
-Pirttiä tuskin tunsikaan.
-
-Malmin höyläpenkin paikalla oli isän kirjotuspöytä toisen
-pihanpuoleisen ikkunan alla. Työkalukaappi oli saanut siirtyä piirongin
-tieltä ja sitä vastapäätä oli ruokasalinkaappi kauniine leikkauksineen.
-Valkeat vasta pestyt lattiapalkit, jotka olivat lähes metrin levyiset,
-olivat vielä äskettäin olleet lastujen ja höylänlastukokojen peitossa.
-
-Valkeat käytävämatot ulottuivat nurkasta nurkkaan. Oven edessä, johon
-päivätyöläisten raskaat saappaat olivat vuosien kuluessa syvän kuoperon
-kuluttaneet, oli paksu harakanvarvasmatto, jonka mäkituvan vanha Taneli
-oli valmistanut ja palon jälkeen lahjottanut.
-
-Uuni ja avonainen takka oli vitivalkeaksi valastu, ja mustuneet
-hirsiseinät hohtivat, niin puhtaiksi olivat Miina ja Elsa ne hanganneet.
-
-Uudinlaidalla, jossa aina ennen oli tavallisesti ollut märkiä saappaita
-kuivamassa liimapannujen ja voidetölppöjen välissä, oli nyt —
-arvatkaapas — vierashuoneen hieno pöytäkello lasikupunsa varjostamana.
-Sen kahden puolen oli valokuvia: toisella Tähti kilpa-ajorekineen,
-silloin kun se sai palkinnon, ja toisella äiti, kaunis tukka korkealle
-käärittynä, Elsa sylissä.
-
-Maantienpuoleisten ikkunain väliin oli isä asettanut konttorissa
-olleet hirvensarvet. Molemmat teerenkuvat kyköttivät sarvien kärissä,
-punaisesta verasta tehtyjen kulmakarvain alta tuijottaen kiiltävin
-silmin kamalaan luotipyssyyn ja vaaralliseen kaksipiippuiseen pyssyyn.
-
-Varmaankaan ne eivät huomanneet salin suurta taulua, joka riippui
-vastapäisellä seinällä, vaikka jokainen tulija sen ehdottomasti älysi.
-Vihtori-eno oli sen viime syksynä maalannut, ja se oli niin onnistunut,
-että siitä heti kaikki tunsi. Lehmät ne siinä muutamana iltana
-palasivat laitumelta rantatietä. Ensimäisenä kulki _Valla_, kellokas,
-sitten _Kukka_ ja _Airikki_ ja koko lauma.
-
-Leeni ja Ville ja Olli tunsivat jokikisen, vaikka takimaiset miltei
-häipyivät järvestä nousevaan sumuun.
-
-Paljon oli pirtti muuttunut, mutta Villestä ja Ollista se oli ikävämpi.
-
-Muuta hauskempi oli ennen, varsinkin silloin, kun Malmi nikarteli ja
-Toivonen ja Lehtinen tekivät rekiä tai työkärriä tai muita työkaluja
-ja Plyhti veisteli lapionvartta tai korentoa tai vain kohenteli tulta,
-ja vanha Taneli kutoi rysiä. Silloinhan juuri sai nähdä, miten kaikki
-tehtiin. Ja miten paljo silloin kerrottiin!
-
-Toisinaan vielä Malmi, ennenkuin työt lopetettiin, siirteli syrjään
-höylänlastuja tehdäkseen tilaa keskilattialle, siihen, jossa ruokapöytä
-nyt oli, ja tanssi kaakkuria Villen kanssa. Tietysti täytyi silloin
-Toivosen pyytää Ollia. Toiset rallattivat. Vanha Taneli nurkastaan
-vilkasi ilonpitoa ja koki mukana hyristä. Eipä se oikein hänelle
-enää luonnistanut. Hän hymyili itsekkin. Mutta ei hän silti työtä
-hellittänyt.
-
-Ville ja Olli iloitsivat, että pirtti taas syksystä, kartanon
-valmistuttua, palautuisi ennalleen. Kesällähän oikeastaan oli
-yhdentekevä. Kukapa se sisätöille jouti.
-
-Iltapäiväaurinko oli joka nurkan katsellut. Olipa vielä tarkastettava
-äitin työ, hänen saksinsa ja sormistimensa. Äiti paraillaan istutti
-hihaa Leenin uuteen pukuun. Aurinko häntä häiritsi. — "Miina! Tulkaapas
-nostamaan työpöytä portaille. Täällä on niin kuuma, kuin eläisimme
-elokuussa."
-
-Miina oli paraillaan pesemässä päivällisastioita leipomatuvassa ja
-tuli hihat kyynäspäihin käärittyinä. Varovasti he nostivat työpöydän
-kuistiin.
-
-— "Täällähän on hyvä", sanoi äiti. "Miten sireenit tuoksuvat!" hän
-lisäsi, kääntäen täyteläistä terttua. "Aivan kuin kukkasmajassa!"
-
-Kukkasmaja! Pirtin vanhat portaat huojuville penkkeineen ja kömpelöine
-pylväineen, jotka oli piirrelty täyteen kirjaimia ja vuosilukuja,
-oli oikein loukkautuvinaan. Epätasainen lattia nitisi ja natisi
-äitin käännellessä ja siirrellessä pöytää pysymään tanakasti. — "Vai
-kukkasmaja minusta nyt on tullut, usko sitä!" se sanoi.
-
-Sireenit eivät vastanneet. Ylen onnellisina ne kumartelivat molemmin
-puolin, kun niitä ei nyitty eikä katkottu niinkuin takavuosina.
-
-Rakennukselta, viistottain pihan poikki, kuului kirvesten ja piilujen
-teräviä ja tiheitä iskuja ja väliin kurikkain kumeita jymäyksiä, kun
-ne vajottivat kiiloja tukkien läpi. Sinne katsomattakin tiesi lastujen
-kirveen tieltä sinkoilevan ja hirsikerroksen toisensa perästä kohoavan.
-
-Rihmaa neulansilmän pujottaessaan ei äiti malttanut olla vilkasematta
-rakennukseen ja hirsikerroksia lukematta. Jo neljätoista! Ihan niinkuin
-isä oli laskenutkin: kerros päivässä.
-
-Toivonen oli lähimmällä nurkalla. Hän huomasi äitin ja tervehti.
-
-— "Hyvinhän se edistyykin", virkkoi äiti.
-
-— "Juhannukseen mennessähän tässä pitää olla katonalaset paikoillaan",
-hän vastasi, kohotti kurikan päätään ylemmä ja yhdellä ainoalla
-lyönnillä iski hirren paikoilleen.
-
-Plyhti toi samassa Kimolla ja Pojulla suuren kuorman lautoja sahalta.
-— "Pysykäähän siivolla", hän rauhotti hevosia pysäyttäen ne tulevain
-konttorinportaiden eteen.
-
-Mutta vaikka Kimo ja Poju monena päivänä olivat pysäyttäneet
-lautakuorman samaan paikkaan, luimistivat ne korviaan ja kipsahtivat
-jokaista kehikolta putoavaa lastua. "Hevoset, niin viisaat eläimet,
-voivat olla aika tuhmia", sanoi Plyhti, otti kuormalta postilaukun ja
-vei sen äitille pirtinportaille.
-
-— "Onpa se aika painava! Tuotte varmaan hyviä uutisia", tuumi äiti,
-ottaessaan laukkua.
-
-— "Totta kai on jotain hyvää semmoisessa kirjejoukossa, jonka hän sinne
-keräsi", Plyhti vakuutti, siepaten sukkelasti hatun päästään mennessään
-jo alimmalla portaalla.
-
-— "Niin, niin, kyllä ne tunnetaan", huokasi äiti, laskien sanomalehdet
-ja muutamia kauppaliikkeiden nimillä varustettuja kirjeitä viereensä
-penkille, "laskuja ja laskuja. Rakentaminen ei totisesti ole huokeaa.
-Vai niin, vielä yksi. — Korkeasti kunnioitettu Patruuninrouva Aurora
-Sommerfeldt. — Tohtorinrouva Holm on taas kirjottanut", hän huusi
-isälle, joka samassa ilmestyi Toivosen viereen telineille.
-
-— "Tulen paikalla", isä vastasi, piirustuskääröllä osottaen korvaansa
-merkiksi, ettei hän mitään kuullut. Eipä ihmekkään, kun Toivonen
-hänen vieressään kirveellä kajautteli. Ennenkuin äiti oli kirjeen
-lukenut, oli isä jo portailla. "Oli mainion hyvä, äiti, että huomautit
-ruokasalin ja keittiönkäytävän ovien muuttamisesta", hän virkkoi
-eloisasti. "Siitä tulee hauska ja mukava."
-
-— "No, jotainhan tuota toki ymmärtänee, kun on viisikintoista vuotta
-emännän virkaa hoitanut. Mutta tätä minä en ymmärrä, vaikka minua
-nimitetään patruuninrouvaksi", sanoi äiti, ojentaen kirjeen isälle ja
-tarttuen taas Leenin hihaan. "Lue itse."
-
-— "Sepä oli rivakasti", tuumaili isä luettuaan. "Sähkötän päätettyäni
-minä päivänä matkustamme."
-
-— "Mihinkä me sellaisen pääkaupunkilaisherran sijotamme? Vuotta
-vanhempi Villeä", päivitteli äiti. "Ei tule mitään."
-
-— "Mutta hänhän sanoo, että poika saa tyytyä siihen, miten on, ja
-tietysti asuu meidän poikain kanssa heidän huoneessaan", selitti isä.
-"Neljä metriä säkkivaatetta ja kupo olkia, sillä se on ratkastu.
-Parempaa alusta ei pääkaupungissakaan saada. Telttasängyn Toivonen
-tekasee vajaassa tunnissa. Ruuasta suoriutuminen lienee vaikeampikin."
-
-— "Jätä se minun huolekseni", kiehitti äiti. "Olenhan minä kyennyt
-laittamaan hienoimmillekkin herroille kuin koulupojille."
-
-Isä aikoi juuri sen todeksi todistaa, kun telefooni pirtin
-kirjotuspöydällä alkoi soida rämistä. "Sahalta", arveli isä rientäen
-pirttiin. — "Sommerfeldt, Metsola. — Vai niin, sähkösanoma. — Hyvä,
-minä kirjotan."
-
-— "Sähkösanoma!" sanoi äiti ja painoi sydäntään.
-
-— "_Matkustan ohitse_ —" toisti isä, "_kuuden tienoissa_."
-
-— "Tänäänkö?" kysyi äiti.
-
-— "_Kuuden tienoissa tänään_ —", jatkoi isä, kirjottaen niin uuraasti,
-ettei huomannut äitin tulleen pirttiin. — "_Olkaa — hyvä — ja —
-lähettäkää — joku — Rainaria — vastaan_."
-
-Äiti ei virkkanut mitään, löi vain hämmästyneenä käsiään yhteen.
-
-— "Kukas nyt menee vastaan?" arveli isä. "Minun on vaikea jättää töitä."
-
-— "Sehän nyt on vähintä", vastasi äiti. "Tietysti minun täytyy lähteä.
-Onhan sitä paitsi ihan välttämätöntä selittää, miten me asumme. Hieno
-kaupunkilaisherra palvelijainhuoneeseen — on sekin!"
-
-Isä otti hattunsa.
-
-— "Kun se kerran kelpaa Villelle ja Ollille, niin saa se kelvata
-yhdelle lisäksi. Pidä huoli kaikesta. Toivonen pyöräyttää väleen
-telttasängyn."
-
-— "Jospa ei muuta tarvittaisikkaan", sanoi äiti ja aukasi huolestuneena
-liinavaatekaapin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Juna vihelsi jo vaihteessa, kun äiti ja Ville Tuimalla ja
-nelipyöräisillä ja Olli vanhalla Tähdellä ja turunkärrillä ajoivat
-aseman portaiden luo.
-
-Äiti oli ihan varissaan jännityksestä. Hän riisui päällysnuttunsa.
-Asemapäällikön rouva, joka pilkisteli ikkunasta, ei voinut käsittää,
-minkä takia hän oli niin hieno: uusi vaaleanharmaa puku päällä ja
-kiiltävät kultavitjat kaulassa.
-
-— "Mihinkä ihmeelle sinä matkustat?" hän uteli ikkunaa raottaen.
-
-— "Enhän sitä minä siksikään irti pääse", vastasi äiti. "Tulin
-tapaamaan erästä tuttavaani, tohtorinrouva Holmia, joka
-välttämättömästi tahtoo poikansa meille siksi aikaa kun hän on
-ulkomailla. Kello neljä saimme sähkösanoman. Tuossahan jo juna on.
-Ville, puhdista hihasi ja koeta tervehtiä kohteliaasti, ettei minun
-tarvitse hävetä", hän kääntyi Villeen, "ja katsele tarkasti jokaiseen
-toisen luokan vaunuun."
-
-Ollin oli määrä ajaa Tuimalla kotiin, mutta sen sijaan hänen oli
-hoidettava hevoset asemalla. Hän kurkisti nurkan takaa, mutta
-mahdotonta oli hänen matkustajain vilinästä löytää poika, jota hän
-ei ollut milloinkaan ennen nähnyt. Juna ei ollut koskaan viipynyt
-niin kaukaa. _Yhden_ minuutinko se vain viipyi! Viisi vähintäin. Viho
-viimeinkin äiti tuli ja hänen rinnallaan pitkä, kalpea poika, päällä
-hieno harmaa päällysnuttu, joka ulottui melkein korkeihin nauhakenkiin
-asti. Päässä hänellä oli musta huopahattu, jonka laki oli reunoja
-myöten painettu kuoperolle.
-
-— "Tässä on Olli", äiti esitteli.
-
-Olli sieppasi hatun päästään ja kumarsi syvään, kun Rainar ojensi
-kätensä.
-
-— "Minun nimeni on Rainar", sanoi uusi toveri.
-
-Olli ei ollut eläissään sellaista pojan kättä nähnyt. Se oli niin
-pehmeä ja valkea kuin tytön käsi, melkeinpä kuin opettajan. Ei suinkaan
-Rainar ollut vahva. Tuskinpa jaksoi suoralla kädellä nostaa pienintä
-rautapunnusta. Äiti oli mennyt konttoriin postia perimään ja tapasi
-siellä asemapäällikön rouvan. "Paljo on vaatteissa", hän sanoi, kun
-he kumpikin ikkunasta tarkastelivat Rainaria ja Ollia. "Junasta
-laskeutuessaan hän näytti niin pitkältä, että oikein hämmästyin.
-Ja Olli on miltei yhtä suuri, vaikka kahta vuotta nuorempi. Mutta
-hyvin sievä kevätnuttu. Kiitoksia. Tässäkö kaikki?" hän sanoi
-asemapäällikölle, joka itse hänelle antoi kirjeen. "Ei, pitääpä lähteä.
-Tervetultua juhannuksena kahville, vaikka vain pirtinportaille."
-
-Entiseen tapaansa oli Tuima menollaan kotiin palatessa. Yhtä kyytiä
-se painoi ylämäet ja alamäet ja harjun laella, jossa tie pitkälti oli
-tasaista ja suoraa, se kohotti päätään ja laajoin sieraimin hengitti
-raikasta iltailmaa.
-
-Näköala oli avara joka suunnalle, silmän siintämättömiin. Välkkyviä
-vesiä toinen toisensa takana metsäin ja viljelysten välissä. Tulena
-liekehti ilta-aurinko saarien ja salmien takana olevan talon
-ikkunoissa. Pohjoismetsän laidasta kohottautui kirkontornin suippo,
-ja seuraavalta harjanteelta pilkottivat uutisrakennuksen valkeat
-hirret Metsolan tummaa kuusikkoa vasten. Alhaalta, milloin toiselta,
-milloin toiselta puolen tien vilahteli järvi puiden runkojen välitse.
-Pehmeänä mattona ruoho kattoi tienvieret. Mutta jo lähimmän petäjän
-alla kasvoivat mustikanvarret, niin pitkinä, että vanamot nousivat
-varpailleen, jopa pitkin ryhmyistä kaarnaa kiipesivät kulkijoita
-katselemaan.
-
-Sellaisena iltana oli hauska elää ja ilokseen siinä kepeän kärrin
-edessä hilpasi. Toinen kilometripatsas jo hujahti.
-
-— "Tuolla näet, Rainar, Vanajaveden", selitti äiti, osottaen oikealle,
-jossa pieni höyryvene veti tukkilauttaa, puhaltaen suuria savupilviä
-ilmaan.
-
-— "Olet kai sinä lukenut Vanajavedestä maantiedossa?" kysyi Olli, joka
-istui takana ja ajoi.
-
-— "Kyllä kai se mainittiin ensimäisellä luokalla,, kun Suomen
-maantietoa luettiin", vastasi Rainar, ottaen nuttunsa povitaskusta
-nenäliinan.
-
-Olli huokasi muistaessaan, miten paljo heillä vielä oli jälellä Suomen
-maantietoa. "Täältä näkee vielä junan savun", hän sanoi saadakseen
-Rainarin kääntymään. Hän halusi nähdä, eikö Rainarista kuitenkin ollut
-hauska ajaa niin kovasti.
-
-Sekä Rainar että äiti kääntyivätkin, mutta savu oli jo näkyvistä
-hävinnyt.
-
-— "Emmekö me ole vielä sen kauvempana asemalta!" ihmetteli Rainar.
-
-Olli nolostui. Niin pianhan oli kulettu! No, hänen puolestaan vaikka
-salamana. Tahallaan hän hellitti ohjaksia, ennenkuin he olivat suuren
-mäen puolitiessäkään.
-
-— "Mutta, Olli, varovasti, varovasti! Sinä tiedät, mitä isä on sanonut
-Tuimasta ja nelipyöräisistä", äiti varotteli.
-
-Tuimaa ei hevillä hillitty. Pilvenä poro pölisi, ja sora jyväset
-sinkoilivat kavioiden ympärillä. Ratas pyöriä hyrräsi kuin rukki.
-Heiskis! Toinen etupyörä kohosi tienreunalle. Heiskis! Takapyörä
-niinikään.
-
-Olli huomasi, että Rainar puristi tiukasti kärrin käsipuusta.
-
-— "Jos minä kerron tämän isälle, niin kestää kotveroisen, ennenkuin
-sinä saat nelipyöräisiä ajaa", äiti lisäsi, kun Tuima seuraavassa
-vastamäessä viimeinkin rauhottui. "Villeen voi ainakin luottaa."
-
-— "Ville onkin vanhempi", säesti Rainar.
-
-Onpa hän aika olevinaan, mietti Olli, eikä avannut suutaan ennenkuin
-kotona.
-
-Elsa ja Leeni seisoivat portin pielessä ja niijasivat. Leeni kiepsahti
-takaistuimen polkimelle ja otti kyytiä pirtinportaille, jossa isä istui
-lukemassa.
-
-— "Vai niin, vai tässä se uusi maalaisherra on", sanoi isä tullen
-kärrin luo. "Tervetultuasi! Olipa oikein hyvä, että tulit. Täällä on
-työtä enemmän kuin tehdä ennätämme!"
-
-— "No, isä, Rainar tulee juuri lepäämään", oikasi äiti. "Hän on niin
-rasittunut, että hänen täytyy nauttia rautaa. Äitisi pyysi minua
-huoltamaan, ettet lääkettäsi unohda", hän kääntyi Rainariin heidän
-portailla seisoessaan. "Nyt olen minä sinun äitisi. Tervetultuasi!
-Jospa vain viihtyisit vaatimattomassa maalaiskodissa."
-
-— "Aijai! Rasittunut. Sepä ikävä", tuumi isä. "Muuten olisin pyytänyt
-Rainaria auttamaan Ollia kärriä vajaan viedessä. Olli olisi siten
-ennättänyt viedä Tuiman aituukseen ennen Villen tuloa. Sitten meidän
-pitää paikalla syödä. Kyllä kai sinullekkin ruoka maistuu, Rainar,
-matkan jälkeen."
-
-— "Meidän tallinrengin täytyi palon jälkeen muuttaa erääseen mökkiin,
-meillä kun on niin vähä tilaa. Siten saamme nyt tulla toimeen ilman
-häntä", selitti äiti.
-
-Rainar mielellään auttoi Ollia. Ei se hänelle niin vaarallista ollut.
-Välttyihän siten kaikki kyselemiset ja töllistelemiset. Mutta ei
-hänestä ollut suurtakaan apua. Jollei Olli olisi kantapäitään maahan
-iskenyt ja hartiavoimalla työntänyt, minkä ikinä jaksoi, niin ei kärriä
-olisi vajan kynnyksestä saatu.
-
-— "Jos tulet mukaan aituukseen, niin minä talutan Tuimaa, muuten minä
-ratsastan", sanoi Olli, kun kärri oli paikoillaan ja valjaat naulassa.
-"Saat nähdä Tuiman varsan. Se on tavallisesti veräjällä odottamassa."
-
-— "Saatanhan minä tulla, jos se ei ole liian kaukana", sanoi Rainar.
-"Ei kai siellä ole märkä."
-
-— "Ei ole; eihän nyt ole satanut viikkokausiin", selväsi Olli. "Tarpeen
-se olisi. Kaikki poutii. — Ainoastaan tuonne koivuaituukseen järven
-rannalle. Sinulla on niin hyvät housut; muuten voisit ratsastaa.
-Kaiketi osaat?"
-
-— "Mikäs ihme se!" vastasi Rainar. "Mutta tietysti minä en voi
-ratsastaa satulatta."
-
-— "Ville ja minä ratsastamme aina satulatta", toimesi Olli, "ja Tuima
-on paras. Mutta Tähti, joka nyt on Villellä, on oikein teräväselkäinen.
-Kivaa ajaessa tuskin selässä kestää, niin koskee. Meillä on kahdeksan
-hevosta, paitsi varsa. Montako teillä on?"
-
-— "Helsingissä on hevosia ainoastaan pika-ajureilla ja kuorma-ajureilla
-ja palokunnalla", vastasi Rainar. "Mutta kun vain vihellän kadulla,
-niin saan vaikka viisisataa hevosta, jos tahdon. Viidelläkymmenellä
-pennillä ajan Kruununhaasta koko kaupungin läpi."
-
-— "Kruunun haasta — sielläkö kaupungin hevoset käyvät laitumella?"
-kysäsi Olli.
-
-Rainar nauroi: "jopa sinä olet typerä. Etkö sinä ole milloinkaan käynyt
-Helsingissä?"
-
-— "En", vastasi Olli, "mutta monasti Tampereella. Siellä on enemmän
-tehtaita kuin missään muussa kaupungissa koko Suomessa. Oletko sinä
-nähnyt yhtään koskea?"
-
-— "Minä ehkä ensi kesänä matkustan äitini kanssa Imatralle", sanoi
-Rainar. "Se on Suomen suurin koski. Mitäs katsottavaa Tammerkoskessa!"
-
-— "Hyvää iltaa!" huudahti samassa ystävällinen ääni ihan heidän
-vieressään. Karoliina palasi polkua pitkin vasikka-aituuksesta, kantaen
-tuoreita koivunlehtiä koko sylyyksellisen. "Vai niin, tämäkö se nyt
-on se uusi mies", sanoi hän. "Tervetultua! Tervetultua! Siitäpä tulee
-oikein herrasväen hevostaja, kun on niin hienot vaatteetkin."
-
-— "Mikä paksu akka se oli?" kysyi Rainar, kun he olivat ohi kulkeneet.
-
-— "Jos sinä vielä kerran nimittelet Karoliinaa _akaksi_, niin luissasi
-tunnet, vaikka olisit vieläkin hienompi", tuimistui Olli. "Sinä
-pelkäsit, kun annoin Tuiman kivasti vilistää suuressa mäessä."
-
-— "Luuletko sinä, että minä pelkään", suurenteli Rainar.
-"Talonpoikaismoukka!"
-
-Tuimastakin se jo meni liian pitkälle. Se hirnui ja hyppi hyppimistään
-takajaloillaan, ja Rainar juoksi sitä kyytiä puun taakse tienviereen.
-
-— "Soo, Tuima, Tuima!" maanitteli Olli ja tarttui lujemmin
-marhamintaan. "Se tunnustelee jo toisia hevosia. Olemme juuri perillä.
-Elä pelkää."
-
-— "Tiettävästi sinä paikalla kielit", sanoi Rainar. "Tuoko se on varsa?
-Se on oikein kaunis. Mitenkä monivuotinen se on?"
-
-Ollia nauratti. Hän unohti, että hän ikään oli ollut niin vihainen.
-"Viisikuinen", hän vastasi. "Etkö sinä tiedä, että hevonen jo
-rekivetona on miltei täyskasvuinen?" Hän painoi pörröisen päänsä varsaa
-vasten, tarttui sen kaulaan ja nauraa remusi riemusta joka kerran, kun
-se näykkäsi häntä korvasta.
-
-Tuima katseli heitä hetkisen suurin viisain silmin, hirnahti sitten
-varsalle, ja iloisesti laukaten ne katosivat vesakkoon.
-
-— "Luuletko tavaraini jo tulleen, kun palaamme taloon?" arveli Rainar.
-"Minulla on sinulle ja Villelle tuomisia."
-
-— "Ville on varmasti jo tullut", vakuutti Olli. "Otappas kiini!" hän
-huusi ja hilpasi neliseen, niin että marhaminta olkapäillä selkää
-vasten läiski. — "Juoksethan sinä väki hyvästi", hän virkkoi, kun he
-läähättäen pirttiin saapuivat.
-
-Ville oli palannut aikoja sitten, mutta tavaroita ei joudettu
-purkamaan. Isä käveli edes takaisin illallista odottaessaan, vilkasten
-tuhkatiheään pelloille, joita ohut terhen verhosi. "Jos tuuli laavenee,
-tulee varmasti halla", hän sanoi huolestuneena. "Minun täytyy mennä
-ilmaa tarkastamaan, kunhan on syöty."
-
-Äiti itse kantoi suurta kulhollista höyryäviä perunoita, ja Miina
-keittiössä velliä ammensi.
-
-— "Rainar tahtoisi mielellään ensin tavaransa purkaa", selitti Olli
-äitille hänen kulkiessaan porstuan läpi.
-
-— "Ei nyt hätäillä", sanoi äiti. "Olkaa hyvät, kaupunkilais- ja
-maalaisherrat. Vähän illallista. Olkaa hyvät!"
-
-Rainar sai istua opettajan paikalla pöydän yläpäässä, ja äiti tarjosi
-hänelle kaikkia, mutta hän söi ihan kuin kärpänen.
-
-— "Se ei kelpaa; maalla pitää syödä vahvasti ja tehdä työtä vahvasti",
-selitteli isä, joka ei muistanut, että Rainar oli rasittunut.
-"Katsoppas Ollia!"
-
-— "Syönnissä Olli puolensa pitää", tiesi äiti. "Muussa saa luullakseni
-Olli pitää Rainarin esikuvana. Kas niin, miten kävi taas!" hän sanoi,
-kun Olli jäähdytti vesivelliänsä niin rutakasti, että sitä läikähti
-pöydälle. Sellaista voi tapahtua, kun koko ajan ajattelee tuomisia
-aavistamattakaan, mitä saa, ja toivoo vain, että illalliselta kohta
-päästäisiin.
-
-Syötyä äiti itse saattoi Rainaria poikain huoneeseen. "Niin, hyvä
-Rainar, niinkuin äitillesikin selitin, on meillä yksinkertaista ja
-puutteellista. Koeta nyt tyytyä", hän sanoi, silittäen päällyslakanaa,
-jossa oli leveä välipitsi. Rainarin vuoteen jalkopäässä oli
-vierashuoneen hieno huopapeitto, ja vuoteen vieressä pieni pöytä, jossa
-oli vesikarahvi ja lasi.
-
-Huone oli tosin hyvin yksinkertainen, mutta ainoastaan Antin
-jalustimet rakuunarykmentin ajoilta ovensuunaulassaan muistuttivat
-palvelijanhuonetta. Seinät oli vasta sanomalehdillä paperoitu.
-Ikkunoissa oli uutimet. Pöydällä oli vitivalkea pieni pöytäliina
-ja ikkunalla vihko tummansinipunaisia sireeniä. Nurkkahylly oli
-täpötäynnä koulukirjoja. Kokonainen kokoelma jousipyssyjä riippui
-vaarnoissa seinällä, ja Antin halkokirveen sijassa oli oven vieressä
-kirvesnaulassa Villen ja Ollin omat sievät kirveet.
-
-Tuoreita koivunlehviä oli pistelty ikkunan- ja ovenpieliin ja lattialle
-oli ripoteltu katajia; pestyn lattian hajua ei tuntunut ollenkaan.
-
-— "Minä otan sitten huostaani sinun liinavaatteesi, Rainar. No niin,
-nyt me jätämme nuoret herrat yksinään", sanoi äiti Elsalle ja Leenille,
-jotka seisoivat ovella nähdäkseen, pitikö Rainar huoneesta.
-
-Olli oli jo uskonut tietonsa Villelle. Siinäpä ne matkalaukut olivat:
-toinen suuri ja mahdottoman raskas, toinen pienempi. Kumpaisenkohan
-Rainar ensin aukasee, ja kummassakohan ne tuomiset ovat! Olli nosti
-pienemmän tuolille, ja Rainar otti avainnipun. — "Taidamme saada täällä
-aika hauskaa", sanoi Rainar ja koetteli avaimia toista toisensa perästä.
-
-Eikös mikään sovi! Olli oli jo aukassut hiihnat ja seurasi
-jännittyneenä jokaista koetusta. Viho viimeinkin! Ja melkein
-päällimäisinä oli kaksi käärerihmalla sidottua kääröstä.
-
-— "Tässä ovat tuomiset teille", selitti Rainar. "Mutta kumpi saa toisen
-ja kumpi toisen?"
-
-— "Pidä selkäsi takana ja sano oikea ja vasen", ehdotti Ville.
-
-— "Ville vanhempana sanokoon ensin", toimitti Olli.
-
-— "Niin hieno ja kaunis!" huudahti Ville kääröksensä avattuaan. Se
-oli oikea kompassi, jonka voi pitää liivintaskussa niinkuin kellon.
-"Kiitoksia hyvin paljon!" hän virkkoi tarttuen Rainarin käteen.
-"Ajatteleppas, Olli, jos metsässä eksyisimme!"
-
-— "Mutta ajatteleppas tätä, kun mennään metsään!" ihasteli Olli, joka
-pahvirasiasta oli vetässyt pitkän, kiiltävän pistoolin.
-
-— "Se on Eurekapistooli", selitti Rainar. "Siihen painetaan nuoli, ja
-ampuessa se ilmanpaineen vaikutuksesta tarttuu kiini kumirenkaasta.
-Näin!" Hän tähtäsi oveen ja samassa oli nuoli siinä.
-
-Olli oli haltioissaan.
-
-— "Muista kiittää", toimesi Ville hiljaa.
-
-Olli koetteli ampua. Mihin hän tähtäsi, siihen nuoli sattui:
-keskelle ovilautaa, pihtipieleen, jopa keskelle sanomalehdessä
-olevaa muotokuvaa. Siihen se iskeytyi niin lujaan, että suuri pala
-sanomalehteä repesi nuolta irrottaessa.
-
-— "Aijai, vasta paperoitu", päivitteli Ville. "Mitä äiti sanoo?"
-
-— "Tässä on pari pussia, jotka taidamme antaa tytöille. Tytöt
-tavallisesti pitävät namusista", arveli Rainar.
-
-— "No, siitäkös ne ihastuvat", virkkoi Ville. "Mutta minkä tähden sinä
-annat muille kaikki, mitä sinulla on! Se on liian paljon."
-
-— "Oh, en minä juuri enää välitä makeisista", sanoi Rainar, "kenties
-hiukan suklaasta. Tahdotteko?" hän kysyi, antaen kummallekkin, sekä
-Villelle että Ollille, kokonaisen suklaakimpaleen.
-
-He katsoivat toisiinsa. Oliko se oikein totta. Kokonaisen!
-
-— "Nythän on melkein kuin jouluna", ihmetteli Ville. "Meidän pitää
-jakaa toisille."
-
-— "Jos sinä annat äitille ja tytöille, niin minä annan Karoliinalle ja
-Hannalle ja Miinalle", ehdotti Olli.
-
-Ennenkuin tavarat oli purettu, oli tullut maatamenon aika, mutta
-mahdotonta oli sinä iltana ajatellakkaan unta. Ulkona oli vielä
-niin valoisa, että kompassineulan pyörähtelemisen selvästi erotti,
-ja Ville tahtoi niin pian kuin suinkin varman tiedon pohjoisesta ja
-etelästä. Ollinkin teki mieli nähdä, mitenkä pitkälle pistooli kantoi.
-Huoneessahan siitä ei saanut selkoa, ja muun hyvän lisäksi vielä
-seinäpaperit repeilivät. — Kaikki he menivät ulos.
-
-Siellä äiti ja Elsa peittelivät kukkaspenkkiä sanomalehdillä ja olivat
-jo huivilla ja muilla suojuksilla verhonneet runkoruusujen latvat.
-Ruusut näyttivät olevan sokkosilla hämärissä.
-
-Useimmat lintuset olivat vaienneet. Toiset sen sijaan laulaa helistivät
-puutarhassa niin, että kottaraisisä, joka jo uinui pesäpönttönsä
-yläpuolella, koetti viheltämällä hillitä sitä iloa. Mutta sitä uhemmin
-ne visertivät, täyttä kurkkua vain, niin että kottaraisäitikin jo
-pesästä pilkisti. Mahdotonta oli hänen saada poikasia nukkumaan;
-valoisa oli ja semmoinen hälinä! Hänkin viheltää hujautti kesäisen yön
-öitsijöille puutarhassa.
-
-Yölepakko liiteli pihamaalla melkein näkymättömänä ja säikäytti
-Rainaria hipasten hänen olkapäätään.
-
-— "Hyi, lintu!" ärjäsi Rainar.
-
-— "Ehkä se oli vain yölepakko", huomautti Ville. "Eivät ne ole
-vaarallisia. — Menemmekö rannalle vai harjulle?"
-
-— "Minusta on ihan sama", vastasi Rainar.
-
-He lähtivät harjulle päin, josta oli avarin näköala ja paraiten sai
-selville kaikki ilmansuunnat.
-
-Sivumennen Olli ampui muutamia laukauksia vanhan jyväaitan seinään.
-Pistooli oli mainio.
-
-— "Näinköhän tähän voisi kumirenkaan sijaan panna kären ja käyttää
-metsästäessä?" arveli Olli.
-
-Ja he kertoivat yhdessä Rainarille ketusta, jonka viime talvena olivat
-saaneet.
-
-— "Siellä olisin minäkin mielelläni ollut", sanoi Rainar. "Odottakaa
-vähän, että sytytän paperossin. Ole hyvä", hän sanoi, ojentaen
-paperossilaatikkoa Villeä kohti.
-
-— "Minä en ole milloinkaan polttanut tupakkaa", kieltäytyi Ville.
-"Luullakseni isä ja äiti eivät pidä siitä."
-
-— "Pelkäättekö te isäänne ja äitiänne?" nauroi Rainar. "En minä usko
-teidän isäukkoanne kovinkaan ankaraksi."
-
-— "Jos olemme tottelemattomat, niin on kyllä", vastasi Olli. "Mutta
-pelätä! Pelätäänkö, Ville?"
-
-— "No, eipä juuri", vastasi Ville.
-
-— "Ei edes kettua. Emmehän?" toimes Olli.
-
-Rainar puhalsi savun pillinä ilmaan ja näpsäytti kynnellään tuhkan
-paperossista. Se oli ihmeellisen hauskan näköistä. Olisippa Villen ja
-Ollinkin ollut mukava koetella. Hän osasi nielläkkin ja puhallella
-savun kiemuroina tai henkästä sen nenästä.
-
-— "Saattaisihan tuota hiukan koettaa", arveli Ville.
-
-Ja miten olikaan, savusi Villellä ja Ollilla kohta paperossi.
-
-Rainar ei jaksanut olla nauramatta heidän kömpelyydelleen. Ville
-poltti sormensa ja tuhkaa karisi nutulle. Kun hän sitä puisteli,
-katkesi paperossi kahtia. Olli veti savua sitä vilakkaa, että enemmän
-kuin puolet paperossista oli pian palanut. Mutta silloin savu meni
-väärään kurkkuun ja hän alkoi rykiä. Hän oli tulipunainen ja ryki, että
-kyyneleet valuivat. Ville luuli hänen tikehtyvän ja lyödä jyskytti
-selkään, kun ei muutakaan osannut. Mutta eihän siitä apua lievinnyt.
-
-Rainar vain nauraa hihitti. "Kaikki ovat ensi kerralla tottumattomia",
-hän sanoi. "Pian te opitte."
-
-Mutta rykimisestä ei yrittänyt loppua tullakkaan. Isä palasi peltojen
-välistä tietä eikä ymmärtänyt, kuka siellä keskikesällä niin
-hellittämättä ryki, ja mitä tekemistä ihmisillä oli jyväaitan takana.
-Hän käveli kiireenvilkkaa sinne päin, mutta ääniä kuullessaan pysähtyi.
-
-— "Helkkari sentään! Minä olen unohtanut kelloni vetämättä. Mikähän
-aika nyt lie?" hän kuuli Rainarin sanovan.
-
-— "Elä vain tuolla lailla sano isän kuullen", varotti Ville. "Hän piti
-kerran aikamoisen saaman Lehtiselle, joka kirosi Virmaa."
-
-— "Te olette niin peräti lapsellisia", ylvästeli Rainar. "Mitä se nyt
-on? Taitaa tulla joku."
-
-— "Parasta on mennä huoneeseen," toimesi Ville. "Liian myöhäksi
-tuleekin harjullakäynti."
-
-Kun isä heidän poistuttuaan käveli jyväaitan ympäri, löysi hän
-kaksi palavaa paperossinpätkää ja yhden katkenneen paperossin, ihan
-seinän vierestä. "Semmoinen viikari", sanoi isä polkien vaaralliset
-paperossinpätkät.
-
-Pirtissä äiti isän tullessa järjesteli vaatteita liina vaatekaappiin.
-
-— "Ei tule hallaa ensi yönä", isä sanoi iloisesti. "Etelästä huokuu
-siksi tuulenhenki. Ehkäpä viimeinkin saamme sadetta."
-
-— "No niin, se on tehty", puhui äiti omissa ajatuksissaan. "Hienoa
-tietysti, mutta, mutta... Heti huomaa, että on kaikki palvelijain
-hoteissa. Nappia puuttuu. Ja vaatenappia ja luunappia samassa
-vaatekappaleessa. Annahan olla, kun ne on täällä kerran pesty, niin
-näyttävät ne edes hieman toiselta. Mutta tohtorinrouva oli hyvin
-miellyttävä. Jos poika on äitiinsä, ei hätää ole."
-
-— "Hädästä ei meillä tietysti puhettakaan", sanoi isä, "mutta silmät
-selällään, se on varma."
-
-Äiti aikoi juuri vastata, kun Elsa tempasi oven auki. — "Äiti, Olli on
-hirveän kipeä — hän on pihalla — portaiden vieressä."
-
-— "Olliko, joka ei vielä eläissään ole ollut sairaana!" huudahti äiti,
-rientäen ulos. "Olemmeko nyt saaneet tuhkarokon Plyhdistä!"
-
-Isä arvasi syyn. Hän vain hymyili. "Se tauti ei ole vahingoksi", hän
-mietti, mutta meni kuitenkin katsomaan, miten Olli jaksoi.
-
-Portailla seisoi Ville nojaten pihtipieleen. Hän oli kalpea kuin
-palttina ja itku kurkussa.
-
-— "No, oletko sinäkin kipeä?" kysäsi isä. "Eihän vain liene tuhkarokko.
-Kuruuta suutasi oikein hyvästi raikkaalla suolavedellä. Se estää
-tartunnan."
-
-Ville olisi mieluimmin kaikki tunnustanut, mutta silloinhan hän
-olisi kielinyt Rainarista. — Se oli kauhea ilta. Ei edes kompassi
-saanut häntä iloiseksi. Jollei vain kukaan tätä tietäisi, niin ei
-hän milloinkaan tupakoi. Ei edes sittenkään, kun hän on niin vanha,
-että on lupa tupakoida. Eihän se suuresti lohduttanut, mutta sentään
-jonkun verran. Ja hän kurnutti kuruttamistaan, että kaulaa kirvelsi.
-Se todellakin helpotti. Mutta varansa hän pitää. Ei Rainar eikä kukaan
-muukaan häntä silleen enää mujauta.
-
-— "No, eikös tunnu jo helpottavan?" kysyi isä, kun Ville hyvää yötä
-toivotti.
-
-— "Tuntuu", vastasi Ville, mutta tukala oli katsoa isää silmiin. "Minua
-niin väsyttää."
-
-— "Myöhähän nyt onkin", arveli isä. "Nuku rauhassa! Niin, vielä yksi
-asia. Kuulehan! Minä löysin palavan paperossinpätkän vanhan jyväaitan
-seinän vierestä. Se oli varmaan Rainarin. Sinä olet ymmärtäväinen
-miehenalku: pidäppäs häntä silmällä. Entäpä hän koko talon sytyttäisi
-tällaisella poudalla. No niin, riennä Höyhensaareen."
-
-Rainar jo nukkui Villen tullessa, mutta Olli oli valveilla. Äiti oli
-antanut hänelle kiinanpulveria ja pannut paksun villasukan kaulaan.
-
-Kismerä kiinan maku oli ihan sietämätön, ja sukka kaulassa poltti ja
-pisteli.
-
-— "Mitenkä sinä voit?" kysyi Ville myötätuntoisesti.
-
-— "No, kyllä on kurjaa", vaikeroi Olli.
-
-— "Poika! Tehdäänkö lupuus, ettei enää milloinkaan tupakoida?" kysyi
-Ville. "Ja sitten meidän täytyy pitää Rainaria silmällä. Kukapa
-tietää, minne hän viskelee palavia paperossiaan. Ajatteleppas, miten
-vaarallista se on näin poudalla."
-
-— "No, ei minua enää semmoisella roskalla milloinkaan puijata", vastasi
-Olli surkeissaan. "Mutta luuletko, että uskallan ottaa pois sukan?"
-
-
-
-
-7.
-
-METSIKANAN POIKANEN.
-
-
-Maalla päivät reten lentävät, varsinkin lyhyen kesän päivät. Tuskin
-on kevät koittanut, kun juhannuskoivut jo helottavat oven edessä. Ja
-tuskin ovat koivuparat kerinneet halkovajaan, päivät ensin kuultuuan,
-miten niiden kuihtuneet lehdet rikkoina portaille karisevat, kun
-jo sierat soinnukkaasti viikatteiden kaartoteriä helkkyen hiovat,
-ja niittokone aamusta iltaan, jopa usein valoisat yötkin läpeensä
-särisemistään särisee.
-
-Nopeasti kaikki kasvaa ja nopeasti muuttuu. Viikon perästä jo miten
-kehittynyt! Ruis on ujahtanut, ja lehti lisää tullut. Kaura ja ohra
-kilpailevat. Kaura kääntää lehtensä vasempaan, vastapäivään, vakuuttaen
-siten paraiten ylöspäin pyrittävän, mutta ohra kiertää entiseen
-tapaansa myötäpäivään. Nauriit ja juurikkaat sysivät ja tyrkkivät
-toisiaan ja alkavat jo arvailla, ketkä harventaessa hylätään, ketkä
-kasvamaan jätetään. Perunantaimet, jotka mullatessa äsken aivan
-peittyivät, pilkistävät taas entistään terhakampina ja vantterampina.
-Entä hernepelto! Muutamissa päivissä se sinivihreästä hernemaasta
-kukkeimmaksi kukkapelloksi kaunistui.
-
-Puhumattakaan puutarhasta! Pensaat ja puut eilen kukkivat ja tänään jo
-vihreä raaka näytäksen. Ruokakasvitarhassa ja kurkkupenkeissä käydään
-paraillaan rikkaruohosotaa ja lavan nurkassa nypitään kurpitsoista joka
-päivä suuria koreankeltaisia tarpeettomia kukkia, joista eellimäisenä
-päivänä oli vain pienet nuput reheväin lehtien peitossa.
-
-Kottaraispesiin kannetaan ruokaa kantamasta päästyäkin. Ei ole voitu
-arvatakkaan vaikean hautomisajan jo onnellisesti loppuneen, ennenkuin
-pienten, uteliasten kottaraispoikasten keltaiset nokat pesän suulle
-ilmestyvät. Yhtä nopeasti kananpojatkin kehittyvät aitauksessa navetan
-päivänpuoleisen seinän vieressä, jossa ensimäisen poikueen kukkopojat
-taisteluhaluisina tepastelevat punaisine heltanalkuineen, vaativina
-kaulaansa kurotellen ja koettaen kiekua.
-
-Mutta muita enemmän ja nopeammin oli sinä kesänä jotakin Metsolassa
-muuttunut.
-
-Karoliinan vasikatko?
-
-Ei.
-
-Villen varsako?
-
-Kasvanut mahdottomasti, mutta ei silti sekään.
-
-Rainar Holm se oli.
-
-Senhän voi sanoa paikalla. Rainar Holm ei ollut tullut toiseksi
-ihmiseksi samalla lailla kuin kuulema usein kaupunkilainen vietettyään
-kesän maalla. Hän oli toistaiseksi vain niin toisellainen Rainar Holm
-kuin on mahdollista muuttua neljässä lyhyessä viikossa. Eikä kesälupa
-onneksi ollut vielä lopussa.
-
-Hän ei ollut enää rasittunut, vaikka häntä toisinaan muutamia kertoja
-haukotutti noustessa yhtaikaa kuin Ville ja Olli kello puoli kuusi.
-Ja mielellään hän painautui vuoteelleen puoli yhdeksän aikaan, vaikka
-oli vielä valoisa. Hän nukkua tuuskahti miltei paikalla eikä kärsinyt
-unettomuutta. Hän ei herännyt edes sinä yönä, jolloin kauhea rajuilma
-— ukkonen ja rankkasade muutamia päiviä kestänyttä tukahuttavaa
-ilmaa puhdistaessaan — tärisytti vanhaa pirttirakennusta kivijalasta
-kellonkattoon. Sekä äiti että hän olivat unohtaneet rautamarjaset.
-
-Omasta pyynnöstään oli hän muuttanut telmyrien pöydänpäähän, eikä ole
-vakivarma, pitikö Olli enää puoliaan syönnissä.
-
-Hänestä oli vesivelli iltamaidon kera ja vasta suolattu lahna, hiilillä
-paistettu, maukkainta ruokaa, jota oli maistellutkaan. — Keitetyistä
-perunoista, Miinan keittämistä, puhumattakaan.
-
-Hänestä ei mikään hienon hieno herkkukovaleipä ollut parempaa kuin
-murakka reikäleipä, jota hänellä siitä syystä oli useinkin pala
-taskussa.
-
-Hänestä oli kirnupiimä ja vesi virvottavinta juomaa, jolle eivät
-minkäänlaiset limonaadit vertoja vetäneet, varsinkin kun oli
-kirnupiimää mukana ulkotöissä hohtavan valkeassa leilissä, joka
-heinäin haravoimisajaksi tai juurikasvien kitkemisajaksi piilotettiin
-varjoisaan ojaan.
-
-Hän oli huomannut hyvin hyvästi voivansa ratsastaa satulatta ja
-oli älynnyt senkin, että Tähden selkä oli niin terävä, että siitä
-uskomattoman helposti voi nuljahtaa maahan. Hän oli todellakin pudonnut
-ja toinen jalka ohjasperissä viistänyt kappaleen matkaa perästä, lyönyt
-päänsä kiveen, ja haavasta juossut verta kotveroisen.
-
-Hän oli ajamaankin oppinut. Merkkipäivä oli silloin, kun hän Tähdellä
-ja turunkärrillä sai yksin ajaa Kaskeen hakemaan vehnäjauhosäkkiä.
-Kotiin palattua oli kuitenkin Tähti kauvan puistellut vanhaa päätään.
-
-Hänestä niinkuin Villestä ja Ollista oli merkkitapauksia, kun
-Valkiakosken posti ajoi ohi. Ja mielellään hän eräänä sunnuntai-iltana
-toisten kanssa kiipesi korkealle Lounasvaaralle ainoastaan katsomaan
-junan tai Vanajavedellä kulkevan höyryveneen savua.
-
-Hän oli kerran käynyt äitin kanssa Tampereella. Ja tuskin hän malttoi
-silmiään kääntää vaahtoavasta Tammerkoskesta, joka valtavasti pauhaten
-syöksyi monien tehtaiden välitse kaupungin läpi. Eipä ihmettäkään,
-että koski oli mahtava, kun koko vedenpaljous suuresta Näsijärvestä ja
-sadoista järvistä sen takaa syöksyy sitä tietä virratakseen viimein
-mereen.
-
-Hänestä oli mieluista Villen ja Ollin kanssa tervata metsärekiä ja
-halkokelkkoja ja työrekiä, joita pitkä jono korotti päivänpaahteessa
-jyväaitan mäellä. Hän olikin sitten niin tervainen, yksin pää ja
-jalatkin, että Hannalla oli täysi työ hangata hänet puhtaaksi
-saunassa. — Hänestä oli Metsolan sauna lauvantaisin ihan toista kuin
-Sentraalinsauna Helsingissä.
-
-Hänestä oli "Aurora-täti" hänen paras tätinsä eikä yksikään setä
-vetänyt vertoja "Sommerfeldtin setälle."
-
-Hän ihaili Villeä ja Olli oli hänestä paras tuntemistaan pojista.
-
-Hänen mielestään oli Elsa yhä miellyttävämpi, mitä tutummaksi he
-tulivat, ja hänen vaaleat hiuksensa ja kirkkaan siniset silmänsä
-muistuttivat taruston kilvetärtä tai onnetarta. Kun hän oli pudonnut
-Tähden selästä ja koko iltapäivän lepäsi vuoteellaan ja ihan todella
-päätä oikein kivisti, ja Elsa toi puolukkamehuvettä ja kädellään
-koetteli hänen otsaansa, oliko hänessä kuumetta, ei hän huomannutkaan,
-että käsi oli suuri ja karkea ja punainen ja hiukan kostea. Hän toivoi
-vain, että Elsa olisi kauvan antanut sen otsalla olla.
-
-Hän oli antanut pienen, punaisen silkkinenäliinansa, jota hän vain näön
-vuoksi piti rintataskussaan, Leenille nuken vaatteiksi.
-
-Häntä oli isä muutamana päivänä halkovajan takana kauvan puhutellut.
-Ainoastaan etana, joka istui takiaislehden alla ja kuunteli, tietää,
-mitä siellä puhuttiin, mutta etanat ovat niin vaiteliaita, ettei sitä
-milloinkaan ole saatu tietää.
-
-Hän oli seuraavana päivänä lahjottanut viimeiset paperossinsa,
-puolitoista laatikkoa, Malmille joka ihastui ikihyväksi. "Onpas pulskaa
-mennä sunnuntaisin kirkolle paperossi hampaissa", hän tuumaili.
-
-Rainar nosti hattuaan joka aamu niinkuin Ville ja Olli tervehtiessään
-Malmia ja mökkiläisiä ja palvelijoita.
-
-Hän piti paljon Hannasta ja Miinasta, mutta enimmän Karoliinasta, joka
-saakin paraimman joululahjan. Viimeisestä ruisleipätaikinasta oli
-Karoliina hänelle leiponut puolukkapiirakan samoin kuin Villelle ja
-Ollille. Illallisen jälkeen oli hän syönyt sitä vatsansa kipeäksi, ja
-hänen oli täytynyt nauttia tippoja.
-
-Hän oli pyörittänyt tahkoa kätensä rakoille ja soutanut rakot
-käsiinsä, mutta sittenpä hän jaksoihin suoralla kädellä pitää pienintä
-rautapunnusta, miltei yhtä pitkään kuin Olli.
-
-Hänellä oli ollut sormet tikkuja täynnä, kun oli poiminut ja kantanut
-ja pinonnut lastuja rakennukselta.
-
-Hän oli astunut lasisirpaleen jalkaansa, koettaessaan kävellä
-avojaloin. Hän oli sukan läpi haavottanut jalkansa opetellessaan
-leikkaamaan vihantarehua ja otettuaan luvatta Antin viikatteen, joka
-oli rehukaurassa niin huonosti piilossa, että osa punaista vartta pisti
-näkyviin.
-
-Hän oli Villen ja Ollin mukana sinä merkillisenä hetkenä, kun
-niittokone työkaluvajasta vedettiin ja kaikki osat paikoilleen
-asetettiin. Hän tunsi heti koneen kaikki voitelureiät. Kun Lehtinen,
-joka ajoi, alotti uuden kapaleen, ja kaikki oli kunnollisesti
-voideltava, niin heitti hän haravansa maahan, jos sattui lähelle, ja
-pyysi Lehtistä lepäämään, tarttuen öljykannuun.
-
-Hän katseli miltei kadehtien Villeä ja Ollia, jotka joskus saivat ajaa
-niittokonetta muutaman kierroksen. Ja hän oli ylpeämpi kuin kuningas
-— käyttääkseni hyvin vanhentunutta sananpartta — kun hän itse eräänä
-ihanana aamuna istui koneen istuimella ja piteli ohjasparia. Lehtinen
-seurasi kintereillä ja laski viikatteen käyntiin, kun kone kulki
-tarpeeksi kiireesti.
-
-Hän kohosi mielestään itsevaltiasta mahtavammaksi — jos hän ylevässä
-asemassaan sellaista muistikaan — kun miljoonat pitkät, huojuvat
-timoteit ja tuoksuvat apilaat kumartuivat ja pitkinä jonoina lakoilivat
-terävän terän tieltä.
-
-Hän oli päistikkaa pudota tupsahtaa korkealta istuimeltaan hevosten
-yhtäkkiä seisattuessa keskellä kapaletta, kun pari metsikanaa pyrähti
-lentoon ihan niittokoneen edestä. Hän kuuli viuskutusta oikealta
-ja vasemmalta ja edestä ja näki harmaanruskeiden pikku poikasten
-kipittävän pakoon joka suunnalle. Hän tunsi miltei olevansa murhaaja
-hetkistä myöhemmin pitäessään kädessään pientä kirkassilmäistä,
-säikähtynyttä ja räpistelevää metsikananpoikasta, josta verta vuoti.
-Hänen sydämmensä kutistui, kun siipi hetkisen perästä ei enää
-liikahtanut ja hieno harmaansinervä kelmu verhosi pienen linnunpojan
-kirkkaat silmät. Ja hän itki. Rainar Holm itki. Isä laski samassa
-kätensä hänen olkapäälleen ja taputti häntä päälaelle.
-
-— "Elä itke!" sanoi isä. "Me emme tiedä, mistä kaikesta pikku
-metsikananpoikanen on varjeleutunut: kylmistä niukkaruokaisista
-talvista ja verenhimoisista koirista tai ehkä pitkällisestä
-kitumisesta, kun huvimetsästäjä olisi sen rammaksi ampunut."
-
-Mutta Rainaria itketti vain, varsinkin kun hän näki Villen ja Ollin
-surun.
-
-— "Näkisitpäs ne talvella", sanoi Ville, "kun ne pitkässä jonossa
-tepsuttelevat hangella harjun yli riihen luo etsimään jyväntähteitä."
-
-— "Minä laskin kerran neljäkymmentäkaksi", tiesi Olli. "Me viskelemme
-niille ohria korsun lattian alle."
-
-— "Kenties", jatkoi isä, "kenties se pikku raukka ei muuten olisikkaan
-saanut niin kauniisti kuolla kuin näin ihanana aamuna hengittää
-viimeisen kerran niin hellässä kädessä. Ja kukapa meistä tietää, vaikka
-se ylösnousemuksen aamuna, kun sinä itse silmäsi avaat, iloisesti
-lentää sinua vastaan uusin, kaunein siivin. Elä, elä itke."
-
-"Meidän kaupunkilaisherra, luullakseni, alkaa talttua", sanoi isä
-tultuaan juomaan aamupäiväteetään. "Kukapa tietää, ehkä hänestä vielä
-kunnon mies kasvaa. Lämmin sydän hänellä on. Yhä enemmän hänestä
-pidän. Vahinko, vahinko, että hänenkin täytyy kasvaa epäterveellisessä
-kaupunkilaisilmassa."
-
-— "Mutta aivan tavaton kuluttamaan sukkia ja vaatteita", sanoi äiti,
-joka istui vaatepinon takana ja parsi. "Menee edelle Ollistakin.
-Katsoppas, minkälaiset reiät! Ja ne viikossa."
-
-
-
-
-8.
-
-METSÄNPEITOSSA.
-
-
-Malmi ja toiset miehet kattoivat navettaa, ja pojat auttoivat. Kun
-heitä oli kolme, ja heillä oli vain kaksi vasaraa, oli heistä kaksi
-vuoroonsa naulaamassa, ja kolmas sitoi maassa päreniput nuoraan, jolla
-Plyhti hilasi ne katolle.
-
-Rainar ja Ville olivat vuorollaan naulaamassa, ja Rainar oli
-juuri kymmenennen kerran lyönyt vasaralla vasempaan etusormeensa,
-kynnenperään, joka, niinkuin kaikki tiedämme, on hyvin arka, kun tämä
-kertomus alkaa. Ja nyt se alkaa.
-
-— — Pot! Pot! Kops! Kops! Hevonen tuli laukaten. Kopsis, kapsis!
-Kärrittä ja siioitta ja suitsitta se ihan raivoisaan porhalsi ohi.
-Kops! Kops! Kops! Kops! Neljä kaviota iski miltei yhtaikaa kovaan
-maantiehen talonmäen alla. — Kops! Kops! Pot! Pot! Ensimmäisessä
-mutkassa se huiskahti näkyvistä.
-
-Olli, joka juuri oli sitomaisillaan uutta pärenippua, juosta pinkasi
-tielle, mutta poissa se oli. Pot! Pot! Pot! — Suurta mäkeä tuntui jo
-nelistävän. Rainar ja Ville ja muut katollaolijat sen vielä näkivät —
-vielä siellä, mutta sitten se hävisi.
-
-— "Eikö se ollut Mattilan rekiveto, vaikka se oli niin kasvanut salolle
-päästyään?" arvaili Ville. "Sepä vasta raju oli."
-
-— "Ei kuuna päivänä", sanoi Lehtinen. "Mattilan hevonen on punainen,
-ja tämä oli vaalakka. Eiköhän lie ollut Koiviston puolen mökkiläisten
-hevosia. Mutta kukapa ne kaikki vikurikonit tunsi."
-
-— "Ei kaiketikkaan, varsinkin kun seisoo selin," virkkoi
-mökkiläis-Lauri loukkautuneena. "Saattoihan se olla vaalakka pölystä."
-
-— "Katsokaapas, Ville se sentään oli oikeassa", sanoi Malmi osottaen
-vasaralla harjunpuoleisten peltojen yli. "Mattilaan se kääntyi.
-Suoraapäätä kotiin."
-
-Rainar näki vain pölyä tai savua peltojen välissä, vaikka miten olisi
-koettanut katsoa.
-
-— "Nyt se on kohta perillä", ilmotti Ville. "Näet kai sinä jotain
-liikkuvan. Mutta mikä sillä oli?"
-
-— "Ehkä se on riistäytynyt laitumeltahakijan käsistä", arveli Lauri.
-"Kun tuommoiset hurjapäät kuleksivat viikkokausia väljässä metsässä
-ihmisiä näkemättä, niin ei niitä ole helppo hallita. Ne ovat pahempia
-kuin mäkitupalaisen vasikat", hän lisäsi vilkasten Lehtiseen, joka asui
-omassa mökissään, vaikka hän oli muonamies.
-
-— "Eiköpä tuo lie ollut majatalon rekivedon mukana. Kohta saanemme
-nähdä Junnun sitä taluttavan. Hän on kai ollut niitä hakemassa eikä
-ole jaksanut hallita molempia", tuumi Malmi, pistäen kourallisen
-kattonauloja suuhunsa.
-
-— "Hirveä kyyti niillä on ollutkin saada ne kotiin", sanoi Plyhti, joka
-juuri oli hilaamaisillaan uutta pärekimppua katolle. "Valoisathan yöt
-vielä ovat. Sulkolassa annetaan hevosten olla syyskuuhun."
-
-— "Kas niin!" sanoi Malmi lyöden jo viimeistä naulaa ja tapaillen
-tuohisesta uutta kourallista. Niin sukkelaan se häneltä sujui. Rainar
-oli ennättänyt takoa vain kolme naulaa ja lyödä kolme vääräksi.
-
-— "Hyvästi sujuu", sanoi Ville, ottaen hänkin enemmän nauloja ja
-samalla selkäänsä oikasten. Hän silmäili katon alalaitaa, jonka päreet
-jo kattoivat rivittäin ja limittäin kuin suomut.
-
-— "Tämmöisellä väenpaljoudella työt pian loppuvat", toimesi Malmi
-katsellen tielle. "Junnua ei kuulu, ei näy. Eihän toki liene tapaturmaa
-tapahtunut. Entäpä toinen hevonen on suohon suistunut?"
-
-— "Tai jos on ollut liikkeessä hevosvarkaita", arveli Lehtinen, "ja
-tämä on heiltä ryöstäytynyt."
-
-— "Ja se löytää tien kotiin — sieltä asti", sanoi Ville innokkaasti
-päreitä naulaten.
-
-— "Hevonen löytää", varmensi Lauri. "Vaikka vain yhden kerran lie tien
-kulkenut ja senkin pilkkopimeässä, niin kyllä hevonen osaa. Ja tämähän
-oli metsässä koko viime kesän ja on viety ja haettu myötäänsä. Eikähän
-sinne ole kahdeksaa kilometriä enempää. Mutta mikä sen nyt säikäytti
-pillastumaan, on toinen asia."
-
-Päivemmällä Junnu ajoi ohi, mutta kodista päin, asemalta. Hän kyyditsi
-erästä Valkiakosken konttoriherraa. Lieneekö ollut hyvin kiire vai
-muutenko vain tahtoi näyttää vasta ostettua mustaa, mutta hyrykyytiä
-sitä mentiin. Tuoko tuostaankin tuntuivat kärrin linjaalit kapsahtavan
-vastakkain, ja silloin aina matkustajan pää nyökähti niin, että luulisi
-niskan kipeytyneen.
-
-Lehtinen kysyi, oliko rekiveto vielä metsässä.
-
-— "Tietysti se on siellä. Missäpäs se muualla", vastasi Junnu, eikä
-ollut näkevinäänkään Ollia, joka vuorostaan oli katolla, eikä suinkaan
-piileskellyt itse eikä piilottanut vasaraansa.
-
-— "Silloin on hullusti", arveli Malmi. "Vanhat ihmiset vakuuttavat,
-että jos hevonen näkee toverinsa suohon vajoovan, niin se ei poistu,
-niin kauvan kuin toisessa henki on, vaikka kestäisi päiväkausia. Mutta
-useimmiten se silloin niin vauhkoutuu, ettei monasti siitä selviäkkään."
-
-Mattilan isäntä pistäysi itse iltamassa kertomassa hevosesta. Se oli
-niin laiha ja niin kurja kuin ei viikkokauteen olisi ruokaa nähnyt.
-Kello oli poissa kaulasta. Mutta eihän silti voinut päättää, että
-kukaan oli sen kiini ottanut. Mutaiset sillä oli jalatkin ollut. Kesä
-oli kuiva. Suossa se varmaan oli rämpinyt. Kukapa aavistaakaan, missä
-toinen hevonen on.
-
-Isä ei oikein uskonut hevosen varkaita olevan. "Rahvashan on täällä
-tuiki rehellistä", hän sanoi, "kulkuria ei ole enää, korkeintaan joku
-laukkuryssä tai posetiivinsoittaja. He pakenevat, kun hevosen näkevät,
-eivätkä sitä kiini ota."
-
-Kun Junnu palasi kyydistä, vei hän sanan kotiin, ja jo ennen
-päivänkoittoa seuraavana aamuna lähti majatalon isäntä itse erään
-renkinsä kanssa hevosta metsästä etsimään.
-
-— "Tiedettiinhän se jo ennenkin, että se oli poissa", sanoi Malmi
-iltasella majatalon isännän ajaessa kotiin, juuri kun työt lopetettiin.
-"Ja mitä kaksi miestä semmoisessa metsässä! Onnenkauppa, jos sattumalta
-löytävät. Saadaanhan nähdä, niin taas hätyytetään kyläjäs etsimään
-aivan niinkuin viisi vuotta sitten Sulkolan mökkiläisen lapsia,
-polosia."
-
-— "Olivatko he eksyneet?" tiedusteli Ville. "Löydettiinkö heidät?"
-
-— "Ka, löydetyinhän heidät viho viimein. Kuusen alla olivat käppyrässä.
-Mutta ei niissä raukoissa ollut henkeä helmeäkään. Tietääpä sen, niin
-monen päivän perästä", vastasi Malmi.
-
-— "Sehän on kauheata", säälitteli Rainar. "Sellaista ei voisi
-milloinkaan tapahtua Helsingin läheistössä."
-
-— "Malmi, olivatko he paimenessa vai mitenkä he joutuivat niin kauvas
-salolle?" kysyi Ville.
-
-— "Ka, marjassa tietysti", vastasi Malmi. "Mikäs paimenilla hätänä!
-Seuraavat vain eläimiä. Lehmät kyllä kotiin osaavat iltasella."
-
-— "Kummallista on, jotta sekä lehmät että hevoset usein ovat paljoa
-viisaampia kuin ihmiset", ihmetteli Ville. "Sitä ei ollenkaan ymmärrä."
-
-— "Minusta on paljoa kummallisempaa, että ihmiset ovat eläimiä
-tuhmemmat," sanoi Plyhti. "Muuten on kuulema Kangasalan puolella
-nähty mustilaisia. He eivät ole tuhmimpia kaupitellessaan varastettua
-hevosta. — Niin, niin, pitänee tästä alkaa painua kotia kohti", hän
-lisäsi, eväskonttiinsa tarttuen.
-
-— "Pojat, emmekö koeta päästä mukaan, jos sitä miesvoimalla etsitään",
-sanoi Ville iltasella heidän riisuutuessaan. "Hirmuinen vahinko
-sellaista hevosta."
-
-— "Olisippa hauska todellakin", vastasi Rainar. "Kompassista olisi
-hyötyä, jos eksyisimme."
-
-Ollia nauratti. Hekö eksyisivät! He, jotka olivat kesät talvet metsässä
-kuleskelleet. Mutta miten lupa säätänee.
-
-Malmi ihmetteli itsekseen, minkä vuoksi Rainar seuraavana päivänä koko
-ajan oli katolla, ja Ville ja Olli vuoronperään sitoivat pärekimppuja
-Plyhdin nuoraan. Hän ei ollenkaan muistanut, ettei Rainar vielä
-tuntenut kaikkia ohiajajia eikä kaikkia hevosia yhtä tarkkaan kuin
-toiset ja ettei siltä puolelta kattoa, jossa he silloin työskentelivät,
-nähnyt vilaustakaan tiestä. Eikä hän aavistanut, että pojat toisinaan
-melkein toivoivat, jotta majatalon isännällä, joka taas oli salolle
-ajanut, ei palatessa olisikkaan kadonnut hevosensa kiini kärrinsä
-perässä.
-
-Koko iltapäivän Ville ja Rainar oikein jännityksissään odottivat Ollin
-merkkiä joka kerran, kun kuului ajantia tieltä. Aina vain sama pään
-puistus.
-
-Ei vielä työstä soittaessakaan majatalon isäntä ollut kulkenut ohi.
-Mutta illallisella ollessa joku tuntui pihaan ajavan. Siinä hän oli,
-mutta hevosetta.
-
-— "Sääli ukkoa", sanoi isä istuutuessaan käytyään pihalla häntä
-puhuttelemassa. "Hän koettaa nyt koota naapuria ja ystäviä miesvoimalla
-sitä etsimään."
-
-Ville nykäsi hieman Rainaria toiselta ja Ollia toiselta puolelta.
-
-— "Tietysti mekin avustamme", sanoi äiti. "Onpa onni, että laitumet
-eivät ole etäällä. Muistatko, minkälainen puuha meillä ennen oli
-syksyisin hiehoista?"
-
-— "Muistan. Olen aikonut antaa Koiviston Laurin mennä sinne
-päivätöikseen ja sitten ehkä Antin. — Ja onhan meillä kolme miestä
-lisäksi, jos tarvis tulee", sanoi isä katsoen telmyrien pöydänpäähän.
-
-Ihan kuin olisi hän arvannut, mitä he kaksi kokonaista päivää olivat
-mielessään hautoneet.
-
-— "Aiotko todellakin?" kipsahti äiti. "Sitä sietää miettiä."
-
-Pitkin ja poikki sitä tuumittiinkin illallisen jälkeen. Oikeastaanhan
-sopikin äitille, joka kuitenkin niinä päivinä oli aikonut käydä
-kaupungissa. Hän voi mennä huomenna, kun silloin siis muutenkin oli
-vähemmän puuhaa kotona. Oli asialla toinenkin puolensa, mutta hyvästi
-siitä lopuksi selvittiin.
-
-— "Me pääsemme!" huusi Ville tullessaan pirtinportaille, jossa Rainar
-auttoi Elsaa pöytäliinaa lapoilleen pannessa. Olli oli penkillä
-vatsallaan, koettaen potkia selkäänsä, jota hän ei kuitenkaan voinut,
-kun oli niin lihava. "Elsa, äiti pyysi sinua auttamaan meille evästä
-pannessaan."
-
-— "Juoskaapa, pojat, vielä tänä iltana sanomaan Antille, että hän
-hankkiutuu valmiiksi. Mutta ennen kuutta ette tarvitse lähteä. Käskekää
-hänen ottaa Kimo", selitti isä portaille tullessaan. "Pysyttäytykää
-sitten Antin matkassa", hän lisäsi. "Tottapahan vielä puhun siitä
-hänelle."
-
-Kaikki tuntui jo iltasella olevan valmiina, mutta sittenkin lähtö
-viivästyi. Antin piti hakea tynnörillinen vettä. Nelipyöräiset oli
-vedettävä pihalle ja pyörät voideltava äitin asemalle menon takia.
-Sitten piti vielä odottaa aamumaitoa, ikäänkuin ei kirnupiimä, jopa
-vesikin olisi ollut kyllin hyvää metsänpeitosta hevosta etsiessä.
-— Kello neljästä alkaen oli toinen miesparvi toisen perästä astua
-jaappassut ohi. Jotkut olivat ajaa köröttäneet.
-
-Vihoviimein oltiin menossa, ja jo ensimäisessä mäessä tavotettiin
-muutamia miehiä. Heillä oli eväskontit selässä, ja eräällä oli pyssy.
-Antti tunsi heidät ja tervehti. Astutellen ajaessa ylämäkeä hän kertoi
-Villen ja Ollin ja Rainarin tulevan mukaan. — Mutta pian he jääpyivät.
-
-— "Emme me ainakaan viimeisiä ole", sanoi Ville. "Ihmeen ihana aamu.
-Eikö sinustakin, Rainar?"
-
-Kaste kimalsi ruohossa tien vieressä. Täyteläiset rukiintähkät
-pellolla aidan tuolla puolen nuokkuivat huojuvissa korsissaan aivan
-kuin aamu-unisina, vaikka aurinko oli kotvan ollut ylhäällä. Linnut
-visertelivät joka puussa ja pensaassa, karjankellot kalkattivat
-aituuksissa, jotka eivät kuontuneet näkymään, metsästystorven
-pitkäveteisiä törähyksiä kuului tieltä ja etäällä pamahti laukaus,
-jonka kaiku heti kahtena kertoi.
-
-Pienen harmaan mökin ovelta isä ja äiti katselivat hämmästyneinä
-tavatonta liikettä tiellä, ja heidän takaansa maurotti puoli tusinaa
-lapsia. Muuan pienokainen, niin liinatukka, että se oli melkein valkea,
-seisoi paitasillaan lähellä veräjää.
-
-Mökin vieressä aidalla kuhjotti viisi lentokuntoista, suurta
-variksenpoikaa, kurkistellen niin varomattomasti, että vanhemmat,
-kumpikin kuusenlatvastaan, niitä varottamalla varottivat.
-
-Olli ei malttanut olla pistoolillaan tähtäämättä likimäisintä
-variksenpoikaa. Isävaris säikähti pahanpäiväisesti, heittäysi suin päin
-kuusenlatvasta ja oikein tyrkkäsi aidalta varomattomat poikaset.
-
-— "Olli, mitä tuo nyt on!" nuhteli Ville. "Sinähän tiedät, että isä on
-kieltänyt meitä milloinkaan tähtäämästä elävää olentoa, paitsi tietysti
-petoeläimiä. Emmekö mieluimmin laulaisi?"
-
-— "Mitä laulamme?" kysyi Olli. "Porilaistako vai Kolmekymmenvuotista?"
-
-Ville kallistautui Rainariin ja Olliin päin, jotka istuivat
-takaistuimella. "Eiköhän oteta Kolmekymmenvuotinen sota ensin? Siitä
-Antti pitää."
-
-— "Hyvä on", sanoi Rainar ja selvitti ääntään. "Anna sinä ääni, Ville."
-
-— "Eläpäs!" intti Ville. "Aiota sinä. Sinä paremmin osaat."
-
-— "No, minä lasken kolmeen", suostui Rainar.
-
-    "Meill' Pohjola luminen on kotimaa,
-    sen rannoilla lietemme nyt leimuaa,
-    siell' kalvalla vahveni käs' jänteväks',
-    ja jalosti povemme sykkäeli."
-
-Laulu sujui aika hyvästi.
-
-Ville lauloi niin selvästi ja kovasti, että se kuului pitkän matkan
-päähän. Olli murista jyryytti matalla äänellään, jota Elsa nimitti
-puuroääneksi. Laulaessa oli hänestä sanat pääasia.
-
-Kun he olivat hyvällä alulla ja Rainar huomasi Villen laulavan oikein,
-siirtyi hän itse toiseen ääneen. Siitä toinen osa vain parani.
-
-    "Ja usein Nevan vettä ratsut kaalailla sai,
-    ne ui yli Veikselin kuin pitoihin kai,
-    ne aseemme Reinin rannalle toi
-    ja Tonavasta keisarin maljoja joi."
-
-Antti oikasihe, sipasi viiksiään syrjään, pullisti poskensa ja oli
-puhaltavinaan suurta bassotorvea. "Pum — pum — pu-pum —" Se kuului
-niin luonnolliselta, ja hän pysyi niin hyvässä tahdissa, että ihan
-ihme. Villen täytyi kesken laulun kääntyä katsomaan Rainaria, joka ei
-milloinkaan ennen ollut kuullut Antin matkivan bassotorvea.
-
-Kimo suipisti korviaan ja pää nyökkäsi tahdissa, tuntuipa se
-jalkojaankin nostavan korkeammalle kuin ennen.
-
-— "Sen marssin se Antti tuntee", sanoi Ville, ensimäisen säkeistön
-loputtua. "Eikö niin?"
-
-— "Tietysti minä _Suomen ratsuväen marssin_ tunnen, kuulin sen siksi
-monta sataa kertaa rykmentissä. Se vasta jotain oli, kun seitsemänsataa
-hevosta yhtaikaa nosti jalkansa ja pani ne yhtaikaa maahan, että koko
-harjotuskenttä kumahti. _Rat — rarat — rarat!_ rätisytti torvensoittaja
-everstin vieressä. Samassa törähytti koko soittokunta, niin että ilma
-tärisi. Kaikilla soittajilla oli valkeat hevoset."
-
-— "Kuules, Rainar, soittokunta ratsasti valkeilla hevosilla", sanoi
-Ville.
-
-— "Tapa on semmoinen", toimesi Rainar.
-
-— "Siellä oli eräs maalahtelainen, joka puhalsi suurinta torvea", Antti
-jatkoi. "Sillä pojalla oli keuhkot kestämään. Torvi kiersi hänet ihan
-ympäri, kun hän istui hevosen selässä."
-
-— "Lauletaanko seuraava säkeistö?" sanoi Ville. "Antti puhaltaa alusta
-asti."
-
-— "Mitenkäs se alkaakaan?" kysyi Rainar. "Minä en oikein muista."
-
-— "Sälöt poron ja tuhkan yli josp' samoaa, valon kipenet välkkyvi
-kavioista. Kuin koi miekan säihkyvi sivallus ja Pohjolassa koittava on
-vapaus", muisti Ville. "Eikös se nyt sovi hyvästi, kun olemme menossa
-hevosen etsintään".
-
-— "_Rat — tararat — rattat_", töryytti Antti, pitäen kättään torvena
-suun edessä. Yhtaikaa he kaikki sitten alottivat.
-
-Vanha mummo tuli mökkeröisestään, jonka ohi he juuri ajoivat. Hän ei
-tiennyt, mitä oli tekeillä ja näytti oikein säikähtyneeltä. Mutta kun
-Ville kohotti lakkiaan ja tervehti, nyykisti hän ja hymyili, jotta
-hän ei kai pitkiin ollut koettanutkaan, niin yksinäiseltä ja köyhältä
-siellä näytti. Reipas mies olisi olkapäällään mökkipahasen kumoon
-sysännyt.
-
-— "Kertokaa, Antti, vähän rakuunarykmentistä", pyysi Ville laulun
-loputtua. "Rainar niin mielellään tahtoisi kuulla. Ehkä siitä, miten
-ensimäinen ratsuparvi leikkisodassa vangitsi koko komppanian."
-
-— "Se meni mukavasti", sanoi Antti huomaamattaan siirtäen vanhan
-hattunsa vinoon oikealle korvalle ikäänkuin hän vielä olisi ensimäisen
-ratsuparven sivusmies. Ja sitten hän kertoi siitä ja monesta muusta.
-
-Matka meni niin huvassa, etteivät pojat arvanneetkaan, kun jo
-käännyttiin viimeiseen salomökkiin, jonne isä oli käskenyt jättää Kimon.
-
-— "Vai niin, nyt se siis alkaa", huokasi Olli kärristä laskeutuessaan.
-"Milloinkahan arvellaan aamiaista syödä?"
-
-Sinne oli keräytynyt jo koko joukko miehiä ja toista tuli. Kun oli
-päätetty, miten kulettaisiin, oli ainakin seitsemänkymmentä miestä
-koolla siihen luettuna Ville ja Olli ja Rainar.
-
-— "Tämähän on kuin kierros leikkisodassa", tuumi Ville koettaen saada
-eväslaukkunsa pysymään niin keskellä selkää kuin mahdollista, että se
-muistuttaisi sotamiehen reppua. Hänen laukussaan oli jotain Rainarille
-ja Ollille. Elsa oli kuiskannut sen hänelle illalla, ja paraillaan hän
-arvaili, mitä he sanovat, kun hän ottaa hujauttaa sieltä kääröksen
-kylmiä ohukaisia, joiden väliin, ihan jokikisen, on ripoteltu sokeria.
-
-Metsä oli alussa niin tiheä, että pojat ja Antti vain silloin
-tällöin näkivät jonkun toisista miehistä, mutta koko aika huudettiin
-toisilleen. "Hohoi! Hohoi!" kuului joka suunnalta. Taas kuului
-metsästystorven törähys ja etäällä tuntui joku kauheasti rämyyttävän
-jäniksenpelätintä. Säikähtyneet linnut piiloutuivat ääneti tiheimpiin
-puihin ja pensaihin.
-
-Jos hevonen hengissä oli, täytyi sen kuulla ihmisiä tulevan ja silloin
-se hirnuu. Jos sitä ei kuulu eikä näy eikä kuolleena löydetä, on se
-varastettu. Syrjälän mökkiläinen, joka myöskin oli etsimässä, oli
-menneellä viikolla omin silmin nähnyt suuren mustilaisjoukkueen.
-
-— "Minun mielestäni", sanoi Antti, kun he viiden minuutin perästä
-tulivat aukeamaan metsässä, "on tämä paras päämajan paikka."
-
-Maa oli kivikkoa ja paljas ja mustain hiiltyneiden kantojen välissä
-kasvoi tiheä vesakko.
-
-— "Tässä raivosi kulovalkea viisitoista vuotta takaperin", hän jatkoi,
-"ja tuolla juuri lammin toisella puolella on Kangasalan raja. Tuolta
-harjanteen päästä näkee, minne asti palo ulottui. Isännekkin arveli,
-että on parasta pysähtyä vähän lähemmä Kimoa, niin voitte sitä jonkun
-kerran katsastaa."
-
-Ville pettyi pahasti. Hän olisi mieluimmin toisten kanssa samoillut
-koko salon, vaikka olisi pitänyt tullen mennen kulkea kolme
-peninkulmaa. Mutta kun hän oli vielä vähän puhellut kahden kesken Antin
-kanssa, ymmärsi hän sen Rainarin tautta paraimmaksi.
-
-— "Viisain tähän meidän on jäädä tälle puolen. Etempänä on vain soita
-ja rämeitä. Onhan täälläkin metsää kypikyllä, josta etsiä. Jospa
-onnistuisimme yhtä hyvin kuin ketunpyynnissä. Kymmenen markkaa on
-majatalon isäntä luvannut sille, joka ensiksi hevosen näkee, vaikka
-kuolleena."
-
-Olli oli löytänyt vatukon, jota oli miltei mahdoton jättää, ja hän jäi
-mielellään. "Mikäs ilo on juoksennella sillä lailla salon halki", hän
-tuumi.
-
-— "Tämä polku vie suoraan mökkiin", selitti Antti, laskien leilin
-suuren petäjän juurelle. "Eipä siltä. Kimo tulee kyllä toimeen pari
-tuntia."
-
-— "Me lähdemme kuitenkin saattamaan vähän matkaa, palaamme sitten tänne
-syömään aamiaista", päätti Ville pannen eväslaukkunsa leilin viereen.
-"Eikö panna lippua merkiksi, niin näemme petäjämme jo etäälle?"
-
-— "No, tämän nyt muutenkin tuntee", arveli Rainar. "Tokkohan kahden
-ihmisen syli sen ympärille riittää?"
-
-Ville sitasi lipuksi nenäliinan karahkaan, jonka pisti ryhmyiseen
-kaarnaan.
-
-— "Nyt tämä on oikea päämaja", sanoi Antti.
-
-— "Hohoi! Hohoi!" huusivat toiset miehet jo hyvin kaukaa.
-
-— "Minun pitää nyt jouduttautua tavottaakseni heidät", toimesi Antti.
-Kaikki he saattoivat Anttia aution palokankaan poikki, jonka takana
-taas havumetsä korkeana, tummana seinänä kasvoi.
-
-— "Elkää nyt lähtekö kauvemmaksi", sanoi Antti, kun he jo kappaleen
-metsääkin olivat kulkeneet. "Mutta tähystelkää nyt tarkkaan
-ympärillenne, näkyykö hevosta tällä puolen. Jos huomaatte sen, niin
-karjaskaa kaikin voimin. Elkääkö menkö liian loittoolle päämajasta."
-
-— "Onpa mustikoita!" huudahti Olli, joka jo istua nökötti mättäällä ja
-molemmin käsin riipi marjoja varsista, jotka ylettyivät hänen päätään
-ylemmä. "Emmekö voi jäädä tähän vähäksi aikaa?"
-
-Ville olisi mieluimmin ensin syönyt aamiaista ja sitten marjatellut.
-Mutta ihania marjoja siellä kasvoi! Sääli oli niitä jättää. "Tämmöistä
-marikkoa ei ole Helsingin läheistössä", hän sanoi piloillaan Rainarille.
-
-Rainar tuskin saattoi vastata, kun oli juuri ikään kourallisen suuria
-sinervänmustia marjoja suuhunsa pannut. Hänen kätensä olivat jo kuin
-värjätyt ja hänen suunsa niin musta, että Ville nauroi, jotta raikui.
-Ei kukaan heistä ollut milloinkaan edes maistellut niin maajaita
-mustikoita, joita siellä oli niin, että varret nuukottivat.
-
-— "Olli, missä sinä olet! Me menemme nyt. Tule, tule!" huuteli
-Ville viimein. "Me saatamme sairastua, jos syömme liiaksi ja päälle
-päätteeksi leivättä."
-
-Olli istua nakotti yhä samassa paikassa. "Olettepa te nyt kiireisiä",
-hän sanoi noustessaan. Siinä se nyt oli. Hän oli mustikoissa
-istunutkin. Housut olivat kamalan näköiset. "Mutta eihän se ole
-sinnepäinkään", hän huusi.
-
-— "No, kyllä me tiedämme, minne menemme. Me olemme ikään katsoneet
-kompassia. Tule tänne, niin näet itse", vastasi Ville. "Tuonnepäin on
-pohjoinen ja Kangasala on pohjoisessa. Meidän on mentävä päinvastaiseen
-suuntaan, siis etelään, tännepäin. No!"
-
-— "Tuollahan kulovalkeakin on raivonnut", sanoi Rainar, osottaen puiden
-välistä aukeamaa.
-
-— "En minä sitten ymmärrä. Mielestäni minä en ole ainoatakaan kertaa
-käännähtänyt. Minä olen vain istunut samalla mättäällä ja ojennellut
-käsiäni ympärilleni", toimesi Olli. "Muutenhan minä olisin jo ennemmin
-huomannut istuvani marjoilla. Katsokaapas, minkälaisia marjapilkkuja on
-housuissani."
-
-— "Kyllä sinä olet monasti käänteleinyt", nauroi Ville. "Näkeehän sen
-selvästi. Hohoi! Hohoi! Eteenpäin! Päämajaan!"
-
-— "Tuolla on meidän petäjä", sanoi Rainar, kun he olivat saapuneet
-paljaaksi palaneen kankaan keskipalkoille. "Minä tunnen sen niin hyvin
-vinosta latvastaan."
-
-— "Jollei se ole toinen vinolatva", sanoi Ville nousten kivelle. "Puut
-näyttävät niin samallaisilta metsässä. — Ei, lippua ei ole. Ei se se
-ole. Entäs tuo", hän virkkoi osottaen muuatta kauvempaa. "Me olemme
-kulkeneet liiaksi vasempaan."
-
-Mutta lähemmäksi tultua ei siinäkään näkynyt valkeaa lippua.
-
-Mitenpä siinä olisi se ollutkaan! Tuskin oli muuan tavattoman utelias
-orava malttanut odottaa Antin ja poikain poistumista, kun se jo riensi
-tunnustelemaan, mikä se valkea oli, joka yhtäkkiä oli ilmestynyt
-petäjänrungosta pistävän kepin nenään. Petäjähän oli aina ollut oksaton
-juuresta tuuheaan latvaan asti.
-
-Hyi! Orava säikähti pahanpäiväiseksi. Sekä keppi että se valkea
-putosivat maahan, juuri kun se latvaan ennätti. Se kompastui
-säikäyksissään ja tulla tupsahti suin päin leilille, jonka Antti oli
-asettanut puuta vasten. Pui, pui, pui — sinne maito valui, sillä tulppa
-oli pudonnut. Ja siinä oli nyt päämajan lippu kahden mättään välissä
-komppanian tyhjällä leilillä.
-
-Senkin takia oli Villen ja Ollin ja Rainarin vaikea nähdä sitä.
-Mutta toisestakaan syystä he eivät puutansa löytäneet. Olli oli
-todellakin näet ollut oikeassa luullessaan, ettei hän ollut kertaakaan
-kääntäytynyt. He olivat siis kulkenut ihan väärään suuntaan, joutuen
-toiseen aukeamaan ja haikailivat puutansa ihan toisen metsän laidasta.
-
-— "Parasta on palata mustikkamarikkoon", sanoi Olli viimein. "Paikalla
-kun näen mättään, jossa istuin, minä tiedän, mistä päin me Antin kanssa
-tulimme. Se oli niin pehmyt, että se on varmasti kuoperolla."
-
-— "Mennään sitten", virkkoi Ville. "Sama minulle; mutta täällä lähellä
-sen täytyy olla."
-
-He löysivät heti marikon, mutta ei se sama ollut, ainakaan ei näkynyt
-Ollin mätästä. "Tämähän on kuin loitsittua", arveli Ville. "Tietää
-paikan; ei vain sitä löydä."
-
-He löysivät uusia marikoita, uusia aukeamia ja niiden takana uusia
-metsänrinteitä. Mutta eivät milloinkaan oikeaa paikkaa, eivät oikeaa
-metsänrintaa eivätkä edes vilaustakaan päämajan valkeasta lipusta!
-
-— "Nyt minä en tiedä muuta neuvoksi kuin tallustella miehiä vastaan",
-sanoi Ville viimein. "Jos kulemme suoraan pohjoiseen, niin täytyyhän
-meidän tavata heidät. Pohjoiseenhan he aikoivat. Niin sanoi Antti, ja
-tietäähän sen maantiedosta. — Se on sittenkin parempi, kuin täällä
-haikailemistaan haikailla."
-
-— "Totta kai he huutavat palatessaan", arveli Rainar, "silloinhan
-kuulemme. Paljonkohan kello lienee? Kiusallista oli, että kelloni
-jännin katkesi."
-
-— "Aikoja sitten on ollut päivällisaika", sanoi Olli. "Minulla on niin
-nälkä, että ihan voin pahoin. Marjat ovat yhtä tyhjän kanssa."
-
-He kulkivat suoraan eteenpäin, tarkastivat välistä kompassia ja
-jatkoivat matkaa, yhä suoraan eteenpäin. Pahinta oli, että Rainarin
-toinen kenkä hankasi. Jalkaa pakotti kohta niin kovasti, että he
-käärivät siihen nenäliinan ja vetivät sukan ja kengän jalkaan. Se
-vain pahensi. Kenkä puristi, ja se koski niin, että hän tuskin enää
-askeltakaan voi ottaa.
-
-— "Parasta on, että te menette kahden ja jätätte minut", hän sanoi.
-"Minä kuitenkin kohta kuolen."
-
-— "Ole nyt joutavoimatta", nauroi Ville. "Mitenkä me kolme eroaisimme!
-Odotetaan tässä kaikki."
-
-— "Miehet ovat varmaan kulkeneet toista tietä, muuten kai jotain ääntä
-kuuluisi", arveli Olli. "Kestää kai tässä kotveroinen odottaa. Saavat
-lähteä meitä miesvoimalla etsimään ja löytävät meidätkin kuusenjuurelta
-niinkuin ne mökin lapset."
-
-— "No, mutta, Olli! Mitä sinä luulisit isän sanovan, jos hän sen
-kuulisi! Emmehän me ole seitsen- ja kahdeksanvuotisia tyttöjä.
-Koetetaanpas huutaa: _Antti_!"
-
-— "Antti!" vastasi kaiku siinä silmänräpäyksessä ihan lähellä. Tuntui
-niin kummalliselta kaiun hieman pelokas: "Antti".
-
-— "Kyllä me kuulemme, kun he tulevat. Ja jolleivat he satu kulkemaan
-tästä ohi" — Ville tuskin itsekkään uskalsi sitä ajatella — "niin
-täytyyhän meidän lopulta löytää tie. Valtamaantie Kangasalle kulkee
-tästä, ja ennemmin tai myöhemmin me yhytämme rautatien."
-
-Rainar nyyhkytti. Miltähän tuntuisi, jos vielä kerran eläessään saisi
-istua mukavassa rautatievaunussa ja matkustaa Helsinkiin ja tietää
-tulevansa onnellisesti perille. — Mutta sitä kai ei enää hänelle suotu.
-Häntä niin väsytti ja sydäntä pakotti ja jalkaan koski siinä istuessa
-kuusenjuurella.
-
-— "Olisimme voineet pysähtyä marjaiseen paikkaan", sanoi Olli. "Tässä
-ei ole muuta kuin sammalta."
-
-— "Mutta tässä on siihen sijaan kuivempi", huomautti Ville.
-"Rakennetaanpas tähän maja ja laitetaan oikein pehmyt sammalpenkki
-makuusijaksi. Ensin Rainarille. Tehdäänkö, Olli? Eipä sen kummempaa,
-vaikka jäisimme tänne yöksi. Miten moni saakaan valvoa yöllä. Ja
-valoisa, lämmin kesä-yö — mitä se nyt on!"
-
-Ville alkoi katkoa kuusenoksia, joilla he aikoivat kattaa suuren
-kuusen alimmaiset riippuvat oksat. Niiden alla oli jo ennestään valmis
-huone. Seinät ja katto piti vain tiivistää. Rainarkin koetti auttaa.
-Hän kantoi sylyykselliset sammalia ja levitti ne lattialle pehmeäksi
-matoksi.
-
-— "Entäpä meillä olisi tällainen maja lähempänä kotia!" ihasteli Ville.
-"Mutta missäs siellä tämmöistä sammalta. Ei edes Vohliossa. Nytpä
-tiedämme, mistä seinäsammalta saadaan, jos taas rakennetaan."
-
-— "Kunhan ensin kunnialla täältä pääsisimme", tuumi Olli. "Miten kauvan
-luulette voivan elää syömättä? Janottaakin minua. Kyllä olimme tuhmia,
-kun emme pysähtyneet silloin, kun Antti kehotti."
-
-— "Elä pelottele Rainaria", kuiskasi Ville. "Ei hätä tämän näköinen,
-sen kyllä tiedät. Rainar, nukuhan sinä ensin, niin Olli ja minä
-vartioimme?" hän lisäsi. "Me istumme täällä; parasta on, että kaksi
-aina on kuulokorvalla."
-
-Alkoi jo hämärtää metsässä ja kuusikossa oli aika pimeä. Ville kuuli
-Rainarin nyyhkyttävän, mutta vähitellen hän hiljeni. Ja Olli alkoi
-korsata. Mihin ihmeeseen he joutuvat semmoisessa erämaassa! Kenties
-siellä kierteli mustilaisia, ja mitä he tekisivät. — Ville sulki
-silmänsä. Parempi niinkin kuin tuijottaa hämyyn, jossa kaikki tuntui
-niin hiljaiselta ja kamalalta, ettei edes lintukaan olisi sinne
-uskaltaunut.
-
-— "Ville! Ville!"
-
-Untako hän näki vai huusiko joku? Ville hypähti pystyyn unisilmin ja
-löi päänsä oksaan, niin että koko maja tärähti.
-
-— "Ville! Olli!"
-
-— "Ville! Olli!" vastasi kaiku ihan heidän vieressään, Antin iloisella
-äänellä.
-
-— "Täällä, Antti!" Ville heittäysi Antin kaulaan.
-
-— "No, olette te kai odottaneet. Kauvan se kestikin", tuumi Antti
-katsoen kelloa. "Me emme ole kotona ennen kahdeksaa."
-
-— "Aamullako?" kysyi Ville.
-
-— "Aamulla! Ei, tänä iltana, mutta kiirettä on pidettävä. Siinäpä sievä
-maja", hän sanoi. "Minä pistäysin päämajassa ja näin kyllä teidän
-käyneen siellä ja syöneen ja ottaneen pois lipun. Siitä päätinkin
-teidän olevan likettyellä. Mutta jollen minä olisi huutanut, olisin
-vaikka kymmenesti saattanut mennä tämän pesän ohi sitä huomaamatta."
-
-— "Joko te kävitte päämajassa, Antti!" hämmästyi Ville. "Millaisia
-matkoja lienette kulkenutkaan! Mutta emme me ole ottaneet pois lippua."
-
-— "Emmekä me ole syöneetkään", liitti Olli.
-
-— "Minä huomasin vain leilin tyhjäksi, eikähän Olli tavallisesti tyydy
-ainoastaan maitoon."
-
-Ei Ville eikä Olli ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Rainar, joka unen
-pöpperössä majasta kömpi, ei ymmärtänyt senkään vertaa. Mutta aivan
-pyörälle he joutuivat, kun he muutamain sylien päässä havumajasta
-yhtäkkiä seisoivat sen suuren petäjän juurella, jonka Rainar niin hyvin
-tunsi sen vinosta latvasta. Vähän merkitsi, että lippu oli poissa ja
-leili tyhjä, mutta hehän olivat siinä — siinä ihan lähellä — ja he
-olivat tuntikausia kulkea kupittaneet suoraan Kangasalaa kohti!
-
-— "Paljohan täällä onkin evästä jälellä", tuumaili Antti nostaessaan
-kahta eväslaukkua. — Olli oli paikalla omansa ottanut. — "Metsässä
-kulkiessa on tavallisesti hyvä ruokahalu."
-
-Ville ei tiennyt, mitä vastaisi.
-
-— "Hevosta ei löytynyt", sanoi Antti, kun he istuivat kärrissä.
-"Lieneekö varastettu. Kyllä me olemme humunneet väsyksiin asti."
-
-— "Sanotaan Antille", kuiskasi Ville toisille. "Ei hän sitä kerro.
-Voimme sitten kunnollisesti syödä matkalla."
-
-Antti lupasi vaieta kuin kiiski kiven alla, olipa se mitä tahansa.
-Ja sitten he kertoivat, miten kummallisesti he olivat kulkeneet ja
-itsekkin nauroivat Antin mukana, kun olivat luulleet, että heidän pitää
-metsään kuolla nälkään.
-
-— "Ja täydet eväskontit vierimäisen puun takana", sanoi Antti.
-
-— "Nytpä hämmästytte", sanoi Ville, kun kaikki voileivät oli syöty ja
-hän otti laukkunsa pohjalta suuren raskaan ohukaiskäärön. "Tämä jaetaan
-tasan neljään osaan."
-
-— "Mutta kuka ihme otti lipun pois", kummasteli Rainar.
-
-— "Ja joi kaiken maidon", lisäsi Olli. "Kylläpä se nyt maistuisi."
-
-Antti piti sanansa. Hän ei kertonut kellekkään, että kolme hevosen
-etsijää eksyi ihan metsänrantaan kompassi liivintaskussa.
-
-Mutta kun he ajoivat pienen ränstyneen mökin ohi, oli isävaris suurella
-vaivalla juuri saanut viisi poikastaan suureen, tiheään kuuseen yöksi.
-Isävaris kuuli koko jutun. "Eikös tuo ollut sama poikaviikari, joka
-tänä aamuna tähtäsi meidän Ruhjaketta?" hän sanoi äitivarikselle.
-
-Ja kostaakseen ne sitten talvella rikkatunkiolla kovalla äänellä
-kertoivat koko seikkailun. Sekä varpuset että pakkastiaiset sen tietysti
-kuulivat ja sitä tehen sitä kerrotaan muuallakin.
-
-
-
-
-9.
-
-TALKOISSA.
-
-
-— "Kummallista, että Lentolassa ei vielä ole leikkuuta edes alotettu ja
-niin suuret pellothan siellä on", ihmetteli Ville, silmäten naapurin
-laajoja vainioita, jotka vain aita ja tie erotti heidän ruispelloistaan.
-
-— "Ka, ylihuomennahan siellä on talkoot. Päivässä on pelto puhdas",
-selitti Malmi, joka juuri taittoi viimeistä lyhdettä viimeisen kuhilaan
-hatuksi. "No niin. Loppui työ, väheni huoli. Ei ole leivän puutetta
-Metsolassa tänä vuonna. Tällaista ruista ei ole tässä maassa vielä
-kasvanut."
-
-— "Ennätetäänkö todellakin yhdessä päivässä niin suuret pellot?" kysyi
-Ville hämmästyneenä. "Heillä on ainakin viisi kertaa niin paljo kuin
-meillä, ja me olemme leikata jytyyttäneet melkein viikkokauden."
-
-— "Mutta siellä onkin sitten kymmentä vertaa enemmän leikkaajia.
-Toisinaan on ollut toista sataa henkeä", tiesi Malmi.
-
-— "Ja soittoa ja ruokaa ja juomaa", lisäsi Lehtinen. "Päivässä se sujuu
-ja niinkuin leikkiä vain. Ja iltamyöhällä sitten tanssitaan. Vanha
-patruuni itse ei suinkaan ole huonoimpia tanssittajia."
-
-Ollia nauratti. "No, tahtoisinpa nähdä Lentolan patruunin pyörivän
-valssia", hän sanoi, lähestyen aitaa, johon oli nuttunsa ripustanut.
-"Hänhän on —" Olli ei lausettaan lopettanut. Hän lensi niin punaiseksi,
-kuin Ollin lainen maalaispoika voi. Ainoastaan parin sylen päässä
-hänestä seisoi juuri lentolainen itse vanha leveälierinen olkihattu
-päässä ja keltainen kesänuttu päällä. Keppi hänellä oli kainalossa, ja
-näytti tutkivan rukiintähkää.
-
-Hän käännähti, otti silmälasit nenältään ja hämmästyi nähdessään
-ihmisiä niin lähellä. Ehkäpä hän ei kuullut, mitä Olli sanoi.
-
-— "Ruis jo leikattu", hän sanoi Malmille. "Ripeästippä olette
-liikkuneet. Pelkäänpä, että minä olen antanut rukiini liian kauvan
-pystyssä olla."
-
-— "Ka, meillähän on tänä vuonna ollut niin vikkelät kerääjät ja
-sitojat", vastasi Malmi.
-
-Samassa lentolainen älysi Villen ja Ollin aidan vieressä ja Rainarkin
-sinne joutui. Hän oli kuhilaan takana karistanut kengistään sinne
-varisseita kiusallisia rukiinjyviä.
-
-Lentolainen ojensi kätensä aidan yli ja tervehti heitä kaikkia kuni
-vanhoja tuttuja ikään. Ville ja Olli oikein nolostuivat eivätkä saaneet
-sanaa suustaan. Rainar, joka aikoi kohteliaasti hattunsa kohottaa,
-pistikin kiireissään koko kätensä hatunlaidan läpi. Se oli niitä
-viidenkymmenen pennin venäläisiä olkihattuja, Kaskesta ostettuja, jotka
-eivät suuria kestä.
-
-Mutta lentolainen ei mitään huomannut. "Herroja näyttää maanviljelys
-toden teolla huvittavan. Minä olen kyllä huomannut, miten uutterasti te
-olette koko kesän työskennelleet juurikasvipellolla."
-
-— "Emmehän me herroja ole", toimesi Ville. "Minun nimeni on Ville, tämä
-tässä on Olli ja tuo on Rainar Holm Helsingistä."
-
-— "Se minua ilahuttaa. Se minua ilahuttaa", sanoi lentolainen
-kohteliaasti. "Ehkäpä haluatte, Ville ja Olli ja Rainar Holm, tulla
-talkoihin ylihuomenna. Olenpa hieman levoton, että rukiini on vielä
-leikkaamatta. Tulkaa nyt kuitenkin vähäksi aikaa katsomaan", hän lisäsi
-ja jätti kohteliaasti jäähyväiset.
-
-— "Ei hän toki kuullut mitään tanssista", sanoi Olli, helpotuksesta
-henkästen, kotiin mennessä. "Luuletteko, että pääsemme?"
-
-— "Jos pääsemme", toimesi Rainar, "niin pitää meidän pyytää Elsa
-mukaan, että on parit keräämään ja sitomaan."
-
-— "Elsa ei tietystikään pääse. Hänen täytyy auttaa äitiä ennen muuttoa
-uuteen rakennukseen", tiesi Ville. "Siksi, kun sinun äitisi tulee sinua
-hakemaan, pitää kaikki huoneet olla kunnossa."
-
-— "Niin, kahden viikon perästä on tämä aika ohi", huokasi Rainar.
-"Sitten alkaa taas kaupunkilaiselämä."
-
-— "Ja koulu", lisäsi Olli. "Ihan jo katoaa halu koulua käydä, kun on
-saanut jo vuosikausia sitä jupittaa. Mutta mikäs auttaa? Ei kuin kestä
-vain loppuun asti."
-
-— "Mutta, Olli, sinä kyllä tiedät, että tiedot hyödyttävät", sanoi
-Ville. "Ei aina saa vain hauskuuksia ajatella."
-
-— "Niin, tiedot", virkkoi Olli. "Mutta mitä ihmeen hyötyä meille on
-kaikkien kuolleiden kuningasten syntymävuosista ja kaikkien sotain
-vuosiluvuista? Malmi ei tiedä ainoatakaan vuosilukua, mutta jos osaisi
-kaikki, mitä hän osaa, niin ei olisi hätäpäiviä."
-
-— "Etkö sinä muista, että itsekkin nauroit, kun hän kysyi, oliko
-Berliini Venäjällä?" muistutti Rainar.
-
-— "No, maantieto", toimesi Olli. "Sen sijaan hän tuntee joka
-talon tässä pitäjässä ja Vesilahdessa ja Kangasalla. Entä mitenkä
-tarkasti hän tietää ilmat ennakolta? Eivätkö ne ole yhtä päteviä
-maantieteellisiä tietoja?"
-
-— "Mutta totta kai sinä mieluummin olet sellainen maanviljelijä kuin
-isä tai Lentolan patruuni, ennenkuin isäntärenki niinkuin Malmi", sanoi
-Ville.
-
-Olli ei ollut niinkään varma. Mutta kun he juuri tavottivat Malmin ja
-toiset miehet, niin jäi häneltä vastaamatta.
-
-— "Niinpäs kävi", sanoi Malmi. "Lentolainen nappasi meiltä parhaat
-miehet talkoihinsa. Ja minä kun juuri luulin saavani auttajia, kun
-viimeinkin joudumme siemenheinää kotiin ajamaan."
-
-— "Eihän meistä kovinkaan suurta hyötyä ole", arveli Ville. "Ja yksi
-päivähän vain. Ehkä emme pääsekkään."
-
-— "Vain yksi päivä! Kolme päivätyötä!" virkkoi Malmi ja raapasi
-huolestuneena korvansa taustaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Malmi oli taas oikeassa uskoessaan sään vakiutuvan. Mutta jos hän olisi
-sanonut Lentolan talkoopäivän koko syyskesän kauneimmaksi, niin olisi
-hän osannut vieläkin oikeampaan.
-
-Kun Ville herättyään vilkasi ulos, ihastui hän ikihyväksi. Taivas oli
-sininen. Viileä aamu oli niin tyyni, ettei lehti värähtänyt. Ja ilma
-oli niin kirkas, että Ville selvästi erotti kirkontornin huipun etäältä
-yli puidenlatvain. Hänelle juolahti mieleen muuan varhainen kaunis
-kevätaamu, kun he isän kanssa soutivat kalanpyydyksiä kokemaan.
-
-Ja kuitenkin — vain silmäys kukkaspenkkeihin, joissa kastepisarat
-kimaltelivat — syksyyn jo kesä kallistui. Rehevät, värikkäät leukoijat
-suorina ja hurmaavina kohottautuivat kohti georgiineja, jotka keskeltä
-kukkapenkkiä korkeiden varsiensa päistä niiden tuoksun ja kauneuden
-huumaamina kallistivat suuria painavia päitään niin alas kuin voivat.
-Pörröiset asterit, terälehdet kuin hienointa silkkipaperia, katselivat
-vakavia orvokkia. Ja reseeda, joka alussa kituen kasvoi, oli yhtäkkiä
-levitelleinyt ja pöyhistelleinyt ja oli rehevä ja kopea, joka ei
-suinkaan sitä kaunistanut.
-
-— "Aivan on kuin sunnuntai", virkkoi Ville pukeutuen puhtaaseen
-puseroon.
-
-Toisillakin oli puhtaat vasta silitetyt puvut, ja heidän kenkänsä
-olivat tavattoman hyvin puhdistetut ja voidellut, vaikka jokainenhan
-tietää, ettei salli savinen pelto koreata kuokkijata.
-
-Äiti oli heihin tyytyväinen. "Minä luotan sinun arvostelukykyysi", hän
-puhui Villelle. "Jos te huomaatte olevanne tiellä tai syödessä näyttää
-tulevan ahdasta, niin tulkaa kotiin päivälliselle."
-
-— "Ja muistakaakin olla viskelemättä lyhteitä, vaan _laskekaa_ ne
-sievästi, vaikka olisi miten kiire", neuvoi isä. "Tuskinpa mikään
-on minusta pahempaa kuin viljalyhteiden viskeleminen kuin halkoja
-ne olisivat. Meidän on muistettava, että se on meidän jokapäiväinen
-leipämme. Ja mehän tiedämme, että jyviä sillä lailla paljo karisee
-hukkaan."
-
-Elsa ei päässyt mukaan. Hän saattoi heitä veräjälle ja kätteli heitä
-jokaista leikillään jäähyväisiksi. "Pojilla saa aina olla hauska", hän
-sanoi. Mutta kun Rainar piti häntä kädestä liian kauvan, vetäsi hän
-sen pois ja juoksi nauraen kotiin, niin että vaalea palmikko entiseen
-tapaansa heilui puolelta toiselta.
-
-Peltojen välisellä tiellä vilisi jo ihmisiä. Pojat eivät olleet
-aavistaneet niin paljon tulevan. Siellä oli vanhoja, valkohapsisia
-virsujalkaukkoja. Ja siellä asteli nuoria, reippaita miehiä,
-pitkävarsisaappaissa, hattu päässä kallellaan, piipunvarsi punaisine
-villalankatupsuineen nutuntaskusta pilkistäen aivan kuin markkinoilla.
-Siellä oli mökkiläisiä ja mäkitupalaisia ja loisia. Ja siellä oli suuri
-joukko naisia, vanhoja ja koukkuselkäisiä mummoja, joiden hiukset
-olivat harmaantuneet ja harventuneet ja silmät oli matalain majain savu
-punaiseksi polttanut. Siellä oli keski-ikäisiä, voimakkaita, vakavia
-naisia ja nuoria, punaposkisia tyttöjä, joiden veitikkamaiset silmät
-tiirottivat valkeasta huivista ja joiden pellavankeltaisten palmikkojen
-päitä koristivat koreat villalankasolmekkeet.
-
-Naiset olivat pyhäpuvuissaan kuin kirkkoon menossa. Kun miehet
-riisuivat nuttunsa ja liivinsä, hohti jokaisella puhdas paita,
-vaikka olikin keskellä viikkoa. Vanha Taneli oli ajanut vanukkeisen
-parrantynkänsä, ja hänen ohuessa leikkutukassaan näkyi vieläkin
-selvästi märän suan jälki.
-
-Hienoin oli kuitenkin Lentolan isäntärenki itse, paksut kellonperät
-vaaleaa liiviä vasten välkkyen ja uusi olkihattu päässä.
-
-— "Eikös ollut hyvä, että pukeuduimme siististi", sanoi Ville. "Äiti se
-aina tietää."
-
-— "Minusta olisi ollut yhtä hyvä, vaikka emme olisi tulleetkaan",
-arveli Olli. "Mitä me täällä toimitamme vennon vierasten joukossa?"
-
-— "Jos haluamme, niin voimmehan hetkisen perästä mennä kotiin", ehdotti
-Rainar.
-
-"Yhtä mielelläni minä muutettaessa olen apuna."
-
-— "Ja eilen te olitte niin huolissanne ilmasta", keskeytti Ville.
-"Saattepa nähdä, että tulee hauska, kunhan tässä alkuun päästään."
-
-Isäntärenki käveli peltoa pitkin jakaen väkeä saroille. Hän tunsi heti
-Villen ja Ollin ja näytti tulevan oikein iloiseksi nähdessään heidät.
-"Malmi kertoi, että nuoret herrat mielellään auttavat", hän sanoi.
-"Siitä patruuni pitää."
-
-— "Me kyllä teemme, mihin pystymme, jos vain on tilaa meille", selitti
-Ville. "Me olemme kotona koko ajan koonneet ja sitoneet."
-
-— "Tilaako täällä", ihmetteli isäntärenki. "Minä en käsitä, miten
-saamme kaikki päivässä leikatuksi. Meillä ei ole milloinkaan ennen
-ollut näin paljo rukiinkylvöä. Ehkäpä, nuoret herrat, tahdotte tulla
-minun saralleni? Nyt heti alotetaan."
-
-— "Ajatelkaapas: me saamme sitoa isäntärengin leikkaamia kouramuksia",
-sanoi Ville hänen poistuttuaan. "Sellaista viikatteen heiluttajaa ei
-ole koko pitäjässä."
-
-— "Mutta miksikä ei aloteta?" marisi Olli. "Paleltuuhan tähän."
-
-Tuntui kuin jotakin odotettaisiin. Miehet olivat jo viikatteensa
-hioneet. Siinäkös oli väikettä ja helinää ja raudan kalsketta. Suuri
-kottaraisparvi, joka juuri pellon yli liiti etelään, muuttomatkallaan,
-sitä säikähtäen pyörähti suunnastaan niin sukkelaan, jotta ihmetellä
-täytyi, etteivät linnut lentäneet toisiaan vasten ja siipiään
-taittaneet.
-
-Silloin tällöin joku miehistä leikkasi korren ojan reunalta kuin
-kokeeksi. Muuta ei. Naiset olivat riisuneet päällyshameensa tai
-nostaneet ne ylös. Hekin halusivat jo alottaa. Ainoastaan vanhat ukot,
-jotka kuhiloivat ja joilla oli hyvää aikaa, istuivat edelleenkin
-parvittain, puhellen menneistä ajoista ja maistellen mainiota
-talkookaljaa, jota oli korvomäärin tienreunalle kannettu, ja kehuen
-taloudenhoitajaa, joka tosiaankin osasi verratonta talkookaljaa panna.
-
-Isäntärenki oli palannut saralleen keskelle peltoa, seisoen siinä
-suurena ja suorana viikate olalla, syvä ja vakava ilme uurteisissa,
-päivettyneissä kasvoissa.
-
-— "Tuossapa ukko tuleekin", sanoi eräs Lentolan renki, tarttuen
-viikatteeseensa, jonka oli aidalle laskenut.
-
-Olipa siinä liikettä, kun pitkin koko peltoa järven rannasta metsän
-laitaan kaikki paikoilleen asettuivat. Silloin vasta selvästi nähtiin,
-miten paljo siellä oli ihmisiä.
-
-— "Tule nyt, Olli, alotetaan", huusi Ville Ollille, joka oli siirtynyt
-lähimmän kaljakorvon luo ja paraillaan tuoppia täytti. "Varmaankin
-odotetaan patruunia", hän sanoi Rainarille kurottautuen katsomaan.
-Mutta hän ei nähnyt mitään, kunnes viulu yhtäkkiä ihan heidän takanaan
-vingahti. "Krymmi, räätäli", hän kuiskasi Rainarille. "Hän se vasta
-soittaa osaa. Hän on monen pitäjän paras soittaja. Minä luulin hänen
-tulevan vasta iltasella, kun tanssi alkaa."
-
-Krymmi nyökytti ystävällisesti päätään kaikille ja iski silmää
-iloisesti samalla irnistellen ja virnistellen, mitä kummallisimmin, kun
-ei saanut uutta kieltä oikeaan vireeseen. Hän olikin tavattoman tarkka
-virityksestä. Toinen olisi vähempäänkin hyölään tyytynyt. Mutta hän
-vain väänteli ja näpsytti ja näpsytti ja väänteli.
-
-Vihoviimeinkin hän kohotti leukansa viulusta ja silmäili ympärilleen.
-"Ka, alotetaanpa sitten vaikka Napeljoonilla", hän sanoi koputellen
-koppaa käyrällä.
-
-— "Se on _Napoleonin marssi Alppien yli_", selitti Ville. "Saatpa
-kuulla, miten komeasti hän sen soittaa."
-
-Se oli komeaakin komeampi. Se oli tulinen ja elähyttävä ja riemuisa.
-Juuri semmoinen marssi se saa uuten uupuneen sotajoukon unohtamaan
-pyryt ja pakkaset ja loppumattomat tiet. Ja juuri semmoinen marssi
-on sopiva ensimäiseksi talkoissa, ennenkuin ensimäinen kuhilas kohoo
-huojuvan ruispellon lohduttomille lakeuksille.
-
-Napoleon oli taitava alallaan, Krymmikään ei omallaan huonoimpia.
-Säveleet kukkeina hänen viulustaan kumpusivat. Siinä juoksutuksia ja
-lirityksiä ja sirityksiä ja sellainen tahti, että tuskin paikoillaan
-kesti.
-
-Jo ensimäisen säveleen kajahtaessa isäntärenki laski viikatteensa.
-Pitkään ja varmasti sillä vetästessä horjahti joukko kullankeltaisia
-tähkiä, vaipuen ojan kaltaalle. Napoleonin marssin tahdissa kymmenet
-viikatteet sujahtelivat, ketterät kädet kokosivat olet kasoihin ja
-toiset ne kierretyillä olkisiteillä lyhteiksi liittivät.
-
-Kuhilaastajilla oli hyvää aikaa. Varovasti he kantoivat lyhteitä, yhden
-kummassakin kädessä, ja olivat niin huolekkaita kuin paraillaan uutta
-kansakoulua rakentaisivat. Niin pian kuin vanha Taneli isäntärengin
-saralla oli ensimäisen kuhilaan pystyttänyt, kasvoi niitä kuin
-taikavoimalla, vieri viereen pellon toisesta laidasta toiseen. Kohta
-kohosi toinen ja kolmas rivi ja kohta monta. Ja katsoipa puolelta
-tai toiselta, edestä, sivuilta tai viistoon olivat rivit suorat
-kuin viivottimella vedetyt. Näytti kuin Napoleonin sotajoukko olisi
-laskeutumaisillaan hankaloilta Alpeilta ja toinen joukkue toisensa
-perästä asettuisi tarkoin määrättyihin osastoihin.
-
-Koko ajan Krymmin viulu soi. Konsa kaikui marssia, konsa lauluja,
-taas uusia marssia, tauoten vain juonikkaan kielen viritysajaksi tai
-siksi, että soittaja silloin tällöin sai tuopillisen vaahtoavaa kaljaa
-tyhjennetyksi.
-
-Krymmi kulki sitojain kintereillä. Hän seisoi ja soitti ja käveli ja
-soitti, ei pysäyttänyt edes ojan yli saralta toiselle harpatessaan.
-Silloin hän helposti olisi voinut lentää nenälleen. Hän kompastui ja
-— sehän olisi hyvin voinut nuoremmallekin tapahtua — viulu parahti
-surkeasti keskellä komeinta marssia, niin surkeasti, että poikia
-nauratti. Isäntärenginkin suu meni hymyyn, kun hän viikatteensa
-hetkiseksi maahan laski ja riisui liivinsä.
-
-Keskeytyksen aikana pojat katselivat taakseen. Kas vain, minne asti
-aita oli jäänyt.
-
-— "Emmeköhän riisu puseroita", ehdotti Ville, "voimme muuten helposti
-vilustua."
-
-Aurinko paahtoi jo niin, että ohut puserokin tuntui liialta. Ville
-hikoili; suuria, kirkkaita hikihelmiä tipahteli lyhteelle joka
-kerran sitä sitoessa. Olli oli kuin "paistettu" ja Rainar sanoi
-ihan sulavansa. Eipä ihmekkään. Vanha Taneli arveli, ettei hän
-montakaan niin kuumaa päivää ollut elänyt ja hän oli kuitenkin jo
-lähes seitsenkymmenvuotias, vaikkei hän sitä ihan täsmälleen tiennyt.
-Tottuneimmatkin olivat varin tautta ihan kelteisillään. Ja Ville
-huomasi isäntärengin paljaita, jänteviä käsivarsia pitkin hien virtana
-valuvan aivan niinkuin hänelläkin.
-
-Ukko Krymmi ei vain ollut varista tietä pannakseen. Ahdas, musta
-lievenuttu, jonka selkä välkehti vihreälle ja keltaiselle, oli tiukasti
-napitettu ja valkea huivi kääritty hänen laihan kaulansa ympärille
-niin huolellisesti, kuin pelkäisi hän vilustuvansa. Mitä korkeammalle
-aurinko kohosi, sitä ylemmä hänen ilonsa yleni ja sitä kiivaammin käyrä
-liikkui. Yhä uusia säveleitä viulu lauloi.
-
-— "Soitto vaikuttaa niin kummallisesti", tuumi Ville. "Levosta ei
-puhettakaan, niin kauvan kuin Krymmi soittaa."
-
-— "No, kyllä minä", sanoi Olli, "mutta mitäpä se hyödyttäisi. Antaa
-solua vain, kun on tullut kerran tulluksi."
-
-Äänettöminä he työskentelivät vilkasemattakaan muualle ja vähintäkään
-aavistamatta, että lentolainen, joka oli tullut työn menoa katsomaan,
-kohta seisoi ihan heidän takanaan.
-
-— "No, niin sitä pitää. Olkoonpa ruiskin silloin miten valmista
-hyvänsä", hän sanoi.
-
-Töin tuskin pojat malttoivat tervehtiä.
-
-Työ keskeytyi patruunin puhutellessa isäntärenkiä, ja paikalla livahti
-Lassilan Aukusti, joka vierimäisellä saralla etumaisinna leikkasi,
-kappaleen edelle.
-
-Isäntärenki sen kyllä älysi. Vaikka hän taas alottaessaan näytti
-entiseen tapaansa levollisin ottein niittelevän, huomasi Ville
-viikatteen hujauttavan jalkaa pitemmälti. Ilmonen ja tallirenki, jotka
-tulivat perästä, lisäsivät vauhtia, mutta eivät toisenkaan saran miehet
-mielellään heitä edelle päästäneet. Ei vain niillä kahdella saralla,
-vaan kohta koko pellolla kilpailtiin. Kukaan ei enää malttanut puhella,
-ja kaljakorvot, joita ei enää kukaan siirtänyt, jäivät niin kauvas,
-että ne sinne unohtuivat. Leikkaamaton ruis ei enää ollutkaan suorana
-viivana järven rannasta metsän laitaan. Lahermia ja niemekkeitä oli
-sinne ilmestynyt, ja etäisimmässä käressä seurasi isäntärengin kookas
-vartalo hitain, tasaisin liikkein Krymmin marssia.
-
-Pojat ehättivät ehättämistään, ja pari kertaa täytyi Villen muistuttaa
-Ollia, ettei hän viskelisi lyhteitä. Innoissaan he eivät muistaneetkaan
-väsymystä eivätkä janoa. Ja kun vain voi olla ajattelematta niin
-hyödyttömiä kuin väsymystä ja janoa, niin jaksaa kestää uskomattomasti.
-
-Hullummasti kävi vanhalle Tanelille. Hän juosta hynttyytti lyhde
-molemmissa kainaloissa ja kaksi, kummassakin kädessä, mutta sittenkään
-hän ei ennättänyt tasassa kuhilaastaa. Mutta ei hätää niin kauvan, kun
-hän pysyi toisten kuhilaastajain edellä.
-
-— "Olipa vahinko", sanoi Ville isäntärengille, kun Lentolan
-päivälliskello soi, "nythän se sujui niin rivakasti."
-
-— "Tuolla metsänlaidassa kai me syömme", arveli Olli. "Sinne näkyvät
-hirmuisesti ruokaa kantavan."
-
-Ei yksikään ajatellut, että Ville ja Olli ja Rainar menisivät
-päivälliselle kotiin. Mäenrinteessä ei ainoastaan ollut sijaa heille
-niinkuin kaikille muillekkin, mutta sen lisäksi oli taloudenhoitaja,
-joka kaikki järjesti, hakenut heille kauneimman paikan, ja sinne oli
-ihan heitä varten viety iso viilipytty.
-
-Siinäkös hilskettä ja puheen pärinää, kunnes kaikilla oli paikkansa!
-Mutta sitten kaikki vaikenivat. Ei kuulunut muuta kuin puulusikkain
-hiljainen kapse viilipytyn laitoja vasten. Jos joku silloin olisi
-kulkenut pitkin metsäpolkua raja-aidan takana eikä olisi sattunut
-pellolle päin silmäämään, olisi hänen ollut mahdotonta arvata toista
-sataa henkeä istuvan siinä ihan lähellä — niin hiljaista oli.
-
-Rainar oli ihmeissään. "Jospa tietäisitte, millaista melskettä on
-päivällisillä Helsingissä" hän sanoi.
-
-— "Täällä syödään aina hiljaa", selitti Ville. "Eiköhän se tulle
-siitä, että ennenvanhaan pidettiin ruoka pyhänä. Sen tähden syödäänkin
-avopäin. Katsohan, ei kellään ole päähinettä."
-
-Rainar huomasi Villen ja Ollinkin olevan paljain päin, ja hänkin
-silpasi paikalla hatun päästään.
-
-— "Sanotaan tukan lähtevän hatun mukana, jos syö hattu päässä", tiesi
-Olli.
-
-Peipposet, jotka olivat kokoutuneet suureen koivuun pellon likettyelle,
-ja jotka ensin olivat sekä hämmästyneet että säikähtäneet, alkoivat
-heti uudelleen harjottaa jäähyväislaulujaan. Luultavasti ne syksyllä,
-ennenkuin jättivät kauniin isänmaansa, aikoivat jonakin iltana laulaa
-pääkaupungissa joko Kaisaniemessä tai Kaivopuistossa.
-
-Pojat olivat mielestään harvoin syöneet niin hyvää viilipyttyä. Mutta
-pienempikin olisi riittänyt. Ei edes Olli luullut heidän jaksavan sitä
-lopettaa, niin syvä se oli, ja sääli oli jättää tähteeksi. Silloin
-hän ei tiennyt, että oli vielä savustettua silavaa ja perunoita.
-Sitäkin vähemmän hän osasi aavistaa muutakin tulevan. Hän luuli
-taloudenhoitajan tarjoovan kuumempia perunoita, kun hän toisen kerran
-kantoi lautasliinalla peitettyä vatia.
-
-— "Jättäkää vain piimä ja syökää viili", hän kehotti huomatessaan,
-miten syvään Olli pisti lusikkansa. Sitten hän levitti lautasliinan
-nurmikolle ja pani siihen paksun, kauniin pannukakun.
-
-— "Olenpa jotensakin kylläinen", tuumaili Olli, laskeutuen päivällisen
-jälkeen pitkäkseen nurmikolle. "Miten kyennee kyyristymään, en ymmärrä."
-
-— "No, kyllä se menee, kun alkuun pääsee", arveli Ville haukotellen.
-Hän ja Rainar heittäytyivät myöskin pitkälle pituuttaan.
-
-Hetkisen perästä taloudenhoitaja palasi hakemaan viilipyttyä ja
-vatia. Hän otti suuren esiliinansa edestään ja levitti sen parille
-puunoksalle, ettei aurinko paistaisi suoraan Ollin silmiin. Esiliinaa
-asettaessa sattui havunneulanen putoamaan ihan Ollin poskelle.
-Mutta hän nukkui jo niin sikeästi, ettei huomannut taloudenhoitajan
-hellävaroen ottavan sitä. — "Se päivillistuntipa hurahti", sanoi Ville
-hypäten pystyyn kellon soidessa. "Juuri ikään nukahdin."
-
-Olli vain kääntäytyi kylelleen ja korsasi. Hän ei silmiäänkään
-raottanut, kun Ville häntä jalasta puisti. "Makaa sitten ja häpeä.
-Toiset alottavat. Krymmi jo viuluaan virittää."
-
-— "Ei kiireellä kauvas päästä", virkkoi Olli kohoten istualleen.
-"Kyllähän se tiedetään, miten kauvan Krymmi virittää."
-
-He ennättivät paraiksi pellolle, kun Krymmi taas käyrällä viulua
-naputti ja katseli ympärilleen. Viulun juoksutusten tahdissa viikatteet
-taas heiluivat ja kullankeltaisena aallokkona niitetty vilja odotti
-kokoojaansa ja sitojaansa.
-
-Eipä totta tosiaan ollut aikaa tuumiskella, voiko kumartua. Ei siinä
-joutanut siekailemaan. Ennenkuin pojat huomasivatkaan, oli kilpailu
-yhtä vilkas kuin ennenkin päivällistä. Mutta samassa oli myöskin
-sirkiselvä, ettei toisilla saroilla heistä edelle päästy.
-
-Kahvia juodessa selvisi toinenkin seikka.
-
-— "Me panemme koko pellon puhtaaksi tänään", ihasteli isäntärenki.
-
-— "Ja sitä ei ole ennen tällä palstalla tapahtunut", jatkoi vanha
-Taneli ylpeänä.
-
-— "Me olemme onnen myyriä", sanoi Ville Ollille ja Rainarille. "Kotona
-leikkuu loppui ennemmin kuin ennen ja täällä niinikään. Kun vain nyt
-kaikki uuten uhkain ahertaisivat viimeiset."
-
-— "Ei hoppu hyväksi", sanoi Olli ja huokasi nähdessään, miten pitkälti
-vielä oli Lentolan puutarhanaitaan, johon pelto loppui.
-
-— "Hyvin tehty, paljo voitu", sanoi Lentolan patruuni, kun hän
-illemmalla pellolle tuli. Eikä hän liiaksi kehassut. Vilja oli
-tarkoin korjattu, kuhilaat kunnolliset ja jo ennenkuin aurinko painui
-Vanajaveden toisella puolella olevan metsän taa, asetettiin viimeinen
-viikate puutarhanaidalle, ja kaikki auttoivat sitoessa viimeisiä
-lyhteitä ja pystyttäessä viimeisiä kuhilaita. Isäntäänkin työinto
-tarttui. Hän kantoi lyhteitä ja kuhilaita. Mutta kun hän taittoi
-hatun muutamalle viimeiselle kuhilaalle, kävi niin surkeasti, että se
-vierähti maahan, kussa ikään hän oli selkänsä kääntänyt.
-
-Vanha Taneli nosti lyhteen ja taittoi sen uudestaan.
-
-— "Kaikki poikaset tässä yrkäilevät, kun eivät kuitenkaan pysty", hän
-sanoi niin kovasti, että Lentolan tallirenki sen kuulisi. Taneli luuli
-näet hänen kyhänneen hattua kuhilaalle. Kaikki purskahtivat nauramaan,
-ja lentolainen, joka heti yskän ymmärsi, nauroi itsekkin, niin että
-vesi silmistä tippui.
-
-— "Vanha Taneli, poikasuus on vierähtänyt", hän sanoi. "Mutta jollet
-sinä itse tällä samalla pellolla neljäkymmentä vuotta sitten olisi
-opettanut minua kuhilaalle hattua panemaan, niin luulisinpa, etten
-sitä osaa. Sinä tiedät, että minä osaan. Taneli, sinä tiedät sen", hän
-lisäsi, tarttuen vanhan ukko-Tanelin käteen.
-
-Taneli nolostui niin, ettei saanut suustaan luotuista sanaa, ja
-kyynelkarpalo vierähti hikihelmien sekaan hänen päivettyneelle
-poskelleen.
-
-— "Reippain marssisi nyt, Krymmi", jatkoi lentolainen, "ja sitten
-taloon joka kynsi!"
-
-Pitkä oli jono. Etumaisinna aivan Kryrumin jälkeen kulkivat Lentolan
-patruuni ja vanha Taneli käsi kädessä. Eikä hän hellittänyt, ennenkuin
-Taneli istui, pirtin pitkän pöydän yläpäässä eikä tarvinnut kuin
-kättään ojentaa valitakseen, minkä halusi tarjottimelle kasatuista
-jättiläisvoileivistä.
-
-Pöytiä ja rahia jo pirtistä kannettiin, että tanssimaan sovitaan. Ja
-Olli oli juuri lopettanut kolmannen voileipänsä, kun käsi laskeutui
-hänen olalleen. Karoliina oli tullut.
-
-— "Kas vain! Kotipuolen ihmisiähän täällä näkee", sanoi Karoliina.
-"Tulin karjakkoa tervehtimään, veneellä, ja satuin paraiksi taikoihin.
-Mennäänkö kotiin yhtä matkaa?"
-
-— "Kyllä Karoliina tunnetaan", virkkoi Ville hänen poistuttuaan. "Minä
-olen ihan varma, että hän on tullut meidän tautta. Ja niin tottumaton
-soutaja. Ajatelkaapas, nyt vain soutaa hurautamme tästä emmekä tarvitse
-maanteitse kiertää. Emmekö sentään anna hänen tanssia, minkä ikinä
-jaksaa?"
-
-Kun Krymmi alkoi soittaa, olivat Karoliina ja Ville ensimäisiä
-lattialla. Olivathan he vähän kuin paripuolet, sillä Karoliina oli
-melkein kaksi vertaa Villeä suurempi, ehkä enemmänkin, jos painosta
-päätetään. Mutta ei siitä kukaan välittänyt.
-
-Kun he olivat lopettanut, tuli Olli paikalla kumartamaan. Karoliinalla
-oli jo ihan kuuma, aniharvoin hän tanssi, mutta kun Olli pyysi, ei hän
-mitenkään voinut kieltäytyä.
-
-Kukapa uskoisi, että Ville hetkinen sitten oli houkutellut Ollin
-jäämään. Olli ei totta tosiaan ollut väsynyt. Vasta sitten kun Krymmi
-muutamin hitain vetäisyin lopetti valssin, Ollikin lopetti.
-
-— "Ville ja Olli ja Rainar eivät ole reippaita ainoastaan pellolla,
-vaan myöskin oiva tanssittajia", sanoi Lentolan patruuni, otsaansa
-pyyhkien.
-
-Ehkei hän ollut huomannut Rainarin monasti sotkeutuneen tanssiessaan
-isäntärengin Liisun kanssa. Ja kerran hän suin päin kaatui joutuessaan
-nurkassa liian lähelle Karoliinaa ja Ollia. Sellaista saattaa sattua
-paraimmallekkin tanssijalle semmoisessa ahdingossa ja tanssinhurakassa.
-Kaakkuri meni mainiosti. Ville olisi suonut Malmin ja Toivosen olevan
-näkemässä, sillä he sen olivat opettaneet heille. Rainar, joka ei sitä
-tanssia osannut, päätti jo huomenna opetella. Sama oli, tanssiko hän
-sinä iltana tai ei. Ainoa, jota hän mielellään olisi tanssittanut, ei
-kuitenkaan ollut siellä. — Heidän kotiin tullessaan hän kai jo nukkui.
-Ehkäpä jo nyt näki unta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ruokasalin kello, joka jo oli pirtistä muutettu, löi yksitoista.
-Äiti seisoi tuolilla korkean tammisen astiakaapin edessä ja oli
-juuri pannut viimeisen kappaleen vierasastioita, jonka Elsa hänelle
-antoi, ylimäiselle hyllylle, kun he kumpikin kipsahtivat kuullessaan
-viulunsoittoa rannasta.
-
-— "Karoliina ja pojat palaavat", sanoi äiti, "ja ovat ottaneet Krymmin
-veneeseen. Ihan säikähdin. Niin, tämän päivän työt on tehty. Elsa,
-juoksaseppas sytyttämään lamppu poikain huoneeseen, niin minä sulen
-ovet täällä."
-
-Elsa oli jo ulkona.
-
-Puutarhassa oli niin pimeä, että Villen täytyi kulkea edellä
-opastamassa Krymmiä, joka oli vennonvieras. Viulusta ei ainakaan
-huomannut Krymmin monasti kompastuneen tullessaan liian lähelle
-tienlaitaa. Komeasti ja kauniisti kaikui Napoleonin marssi Alppien yli
-hiljaisen salaperäisessä puutarhassa.
-
-Karoliina ja Olli kulkivat käsikkäin. Heidän perästään tulivat
-Isontalon Fiina ja Mattilan nuori isäntä, joka myöskin oli veneessä
-päässyt. Viimeisenä käveli Rainar, joka oli väsyksissä ja nukkunut
-veneessä, niinkuin Ollikin. Hän mietti, mitähän talossa soitosta
-sanotaan ja varsinkin, mitä eräs siellä siitä ajatteli, kun hän
-yhtäkkiä huomasi Elsan vaalean puvun tien vieressä muutaman askeleen
-päässä.
-
-Elsa ja hän kulkivat viimeisinnä. Ja kun Rainar ihan kuin sattumalta
-tarttui hänen käteensä, antoi hän hänen sitä pitää puutarhan veräjälle
-asti. Mutta siinä Elsa kiskasi kätensä pois ja pyyhälsi toisten ohi
-lamppua sytyttämään.
-
-
-
-
-10.
-
-JOULU.
-
-
-Pakkastiaiset muuttivat uuteen taloon viimeiseksi. Ville ja Olli
-jo luulivat niiden niin tulipaloa säikähtäneen, etteivät enää
-milloinkaan uskalla sinne asettua. Mutta eräänä lokakuun aamuna kuului
-raaputtamista ja naputtamista ilmatorvesta.
-
-— "Talvi tulee", ennusti Malmi.
-
-Ja taas hän oli oikeassa.
-
-Paria päivää myöhemmin kiilsi koko lahti talon alla tummansinisenä
-kuvastimena. Ensimäinen riite oli niin huonoa, että Olli melkein heti
-kupsahti polviaan myöten järveen, kun koetteli, kestikö jää jo toista
-jalkaa.
-
-Seuraavalla viikolla Plyhti jo ajoi jäitse myllyyn. Varovasti hän ajoi,
-ja varovasti Kimo laski jalkansa jäälle. Mutta se oli vahvempaa kuin
-oli luultukaan. Oli taas täysi talvi.
-
-Heti pohjoistuulikin saapui jäämerestä. Se kierteli nurkkia, ravisteli
-ovia ja ikkunoita ja tutki kaikki raot ja liitokset. "Tässä talossa ei
-aavistakkaan, minkälainen ilma ulkona on", ihaili äiti monasti, kun hän
-ommellessaan näki lumen juoksevan jäätä pitkin tai pyrypilvien kiitävän
-pelloilla.
-
-Oiva talo se oli kaikistakin. Entä miten vähä halkoja tarvittiin
-entisiksi! Usein olivat Ville ja Olli jo niin ajoissa halonvedon
-lopettaneet, että ennättivät pitkälti ajella, ennenkuin Karoliinan
-lyhty maitokammarista välkkyi.
-
-— "Taitaa olla huonot työnansiot", sanoi Karoliina täyttäen heidän
-maitotuoppinsa piripinnaksi.
-
-— "Jo vain", vastasi Ville, "paljoakin huonommat kuin viime vuonna."
-
-— "Sen sijaan on muuta työtä enemmän", selitti Olli koulua ajatellen.
-
-Mutta oikeastaan se lukukausi luiskahti pikemmin ja helpommin kuin he
-olivat luulleetkaan. Ihmeellistä oli, että useimmat aineet muuttuivat
-sitä hauskemmiksi, mitä pitemmälle ennätti.
-
-Sekin on sanottava, että muistutusvihkoa vain ani harvoin tarvittiin.
-Tosin silloin kerran se mustepullon ja Ollin hihan kolina. Olli
-näet opettajan kahvilla ollessa halusi nähdä, miten Leeni kirjotti
-— Leenikin oli koulunkäyntinsä alottanut. — Mutta sen vertaista ei
-kukaan muistanut joulun lähestyessä, ei ainakaan juuri joulunaattona.
-"Ahkeruuden ja hyvän edistyksen kehotukseksi", oli isä kirjottanut
-_Oikean Robinpoika Kruusen_ kanteen, jonka kirjan Olli sai
-joululahjaksi.
-
-Vihtori-eno oli tullut. Hänen matkalaukkunsa oli raskaampi kuin
-milloinkaan ennen. Siltä tuntui pojista, jotka kantoivat sen uuteen
-vierashuoneeseen. Sitä paitsi oli reessä ollut vielä koko joukko
-kääröksiä. Leenillä oli syli niin täynnä, että muuan suuri käärös
-vierähti eteisen lattialle. Hän oli onnettomista onnettomin. Vaikka
-olisi vielä ollut särkyvä! Hän ei uskaltanut edes ajatellakkaan erästä
-esinettä, joka juuri olisi voinut olla sellaisessa rasiassa.
-
-Ville koki häntä lohduttaa. Hän ravisteli kääröstä hellävaroin ja
-kuunteli. "Kyllä se on niin hyvästi laitettu, että ole vain huoleti",
-hän sanoi. "Muistelehan, miten rajusti Miina joululahjat viskaa, eikä
-niistä ole mikään särkynyt. Ja kaupoissa ne kyllä ovat tottuneet
-käärimään. Lastuvilloihinhan ne usein panevat särkyvät."
-
-Leeni uskoi, ettei mitään ollut särkynyt. "Masurkka oli puuvilloissa",
-hän lohduttautui ja pyyhki kyyneleensä esiliinansa nurealle puolelle.
-
-Rainar oli lähettänyt suuren kopan pikatavarana. Se tuli perille
-iltapäivällä joulunaattona. Viime hetkessä. Jos asemapäällikkö ei olisi
-puhelimella ilmottanut, olisi se saatu vasta pyhäin jälkeen. Mutta
-Antti sen Eiralla pian pyyhälsi kotiin.
-
-Se oli osotettu Villelle. Mutta Olli auttoi purkaessa. Siinä oli
-joululahjoja, siististi käärittyinä valkeaan paperiin ja huolellisesti
-lakattuina, äitille ja isälle ja tytöille ja Karoliinalle ja Hannalle
-ja Miinalle. Kahdessa kääröksessä luki: Isäntärenki Malmi, Metsola.
-Toisessa oli varmaan kirja, mutta toinen, pienen pieni, tuntui moneen
-paperiin käärityltä rasialta. "Ehkäpä siinä on yhtä kauniit kellonperät
-kuin on Lentolan isäntärengillä", arveli Ville, joka tiesi enemmän kuin
-oli tietävinäänkään.
-
-Olipa siellä käärös Antillekkin eikä Plyhtikään jäänyt ilman.
-"Käännäppä päätäsi toisaanne", kehotti Ville huomatessaan Ollin nimen
-suuressa kääröksessä.
-
-Olli siirsihe ikkunan luo. Hän painoi kasvonsa ikkunaan ja varjostaen
-käsillään koetti katsella pimeyteen. Ville tuikkasi kääröksen koppaan,
-johon he joululahjansa kokosivat.
-
-— "Lentolan suuressa salissa on joulukuusi varmaankin jo sytytetty",
-sanoi Olli. "Joka ikkunasta valo loistaa."
-
-— "Tässä on sinulle osotettu käärös", kiehitti Ville. "Siinä lukee:
-_paikalla annettava Ollille_."
-
-Silloin oli Ollin vuoro koettaa saada Villelle tulevat kaksi kääröstä
-huomaamatta vasuun.
-
-Kopan pohjalla oli pitkä kirje heille molemmille. "Se on päätetty!"
-huusi Ville kirjeen luettuaan. "Hän tulee heti uudelta vuodelta ja
-rupeaa lukemaan meidän kanssa ja jää maalle ijäksi."
-
-— "Jos hiukkasta aikaisemmin olisi se tietty, niin olisin haravan
-sijasta tehnyt hänelle joululahjaksi lapion", päivitteli Olli. "Sinä
-olit viisas, kun valmistit kirveenvarren. Sitähän tarvitaan aina."
-
-— "Onpa totisesti hyvä, että on oma harava", lohdutti Ville. "Pian se
-talvi luiskahtaa."
-
-Samassa raotettiin ovea ja Leeni kurkisti huoneeseen. "Oletteko
-valmiit, pojat? Äiti sytyttää kohta kuusen."
-
-Hän oli niin hieno ja niin siisti ja silitetty ja suittu, ettei oikein
-tiennyt, missä käsiään pitäisi.
-
-— "Leenistä ainakin näkee, että nyt on joulu", tuumi Ville.
-
-Vihtori-eno ja isä istuivat salissa ja puhelivat. Leeni oli jättänyt
-oven auki. Joka sana kuului.
-
-— "Vaikea kestää! Mitä!" sanoi Vihtori-eno kiihkeästi. "Olosuhteet
-muuttuvat ihan sietämättömiksi. Ajatteles viimeisiä nimityksiä. — Ei
-ole puhetta kestämisestä, vaan siitä, mateleeko onnenonkijain joukkoon
-vai —"
-
-— "No niin", kuului äitin iloinen ääni. "Ei valtiollisia asioita
-joulunaattona. Nyt minä kutsutan väen pirtistä ja sitten sytytetään
-kuusi ja olemme taas kerran lapsia lapsien joukossa."
-
-— "Tai ottaa eron", lisäsi isä noustessaan.
-
-— "Ja pysyy rehellisenä ja vapaana miehenä, joka ei taivu", sanoi
-Vihtori-eno.
-
-— "Jota eivät ihmiset milloinkaan taivuta", lisäsi isä, "ja joka
-muuttaa maalle ja hankkii oman turpeen ja ojittaa soita."
-
-— "Tulevain sukupolvien hyväksi", nauroi Vihtori-eno.
-
-— "Juuri niin", virkkoi isä, "tulevain sukupolvien hyväksi."
-
-— "Entäpä Vihtori-eno ostaa Sulkolan, kun hän virasta eroaa", toimesi
-Ville. "Oletko valmis, poika, niin mennään? Sammuta sinä lamppu, niin
-minä tyhjennän meidän joululahjakopan suureen vasuun eteiseen."
-
-Olli painoi mennessään ruokasalin oven kiini eikä pakkastiainen
-ilmatorvessa kuullut sen enempää. Se oli juuri nukahtanut, kun
-häikäsevä valovirta heijastui lumesta ja herätti sen. Säikähtyneenä se
-kavahti pystyyn. Mutta sitten se muisti, että joulukuusihan se oli. —
-Kuului veisuuta. Selvästi erotti Elsan ja Villen kirkkaat äänet ja isän
-kauniin veisuun. Mutta paraiten kuului Antin syvä ääni, joka hartaasti
-veteli vanhaa, kaunista jouluvirttä, niin tasaisessa tahdissa, että
-joka vain kerrankaan lienee kuullut hänen matkivan rakuunarykmentin
-soittokunnan bassotorvea, se ehdottomasti muisti maalahtelaisen valkean
-hevosen selässä.
-
-Veisuu vaikeni. Oli hiljaista. Pakkastiainen pöyhistelihe yöksi, painoi
-päänsä syvään siipien väliin ja nukahti. Se ei edes kuullut Villen ja
-Ollin huoneeseen tuloa, vaikka he puhella hurpattivat ja nauroivat.
-Turvallisesti ja suloisesti se nukkui, kunnes kulkuset alkoivat kilistä
-maantiellä, kun kirkkoväki hämärissä joulukirkkoon ajoi.
-
-Pakkastiainen — poikain huoneen ilmatorvessa asuvan pakkastiaisen hyvä
-tuttava — kertoi minulle paljon tästä Metsolassa asuessani.
-
-Osan kuulin väsyneeltä, myöhästyneeltä nuorelta kottaraiselta, joka
-sumuisena syysiltana Hiidenmaan lähellä laskeutui laivan yläsillalle
-juuri minun vartijavuorollani, ja jolle minä sitten annoin vapaan
-matkalipun Stettiniin.
-
-Osan juttelivat minulle västäräkit ja lehtokertut ja pääskyset ja
-muut Suomen muuttolinnut, jotka Afrikkaan matkatessaan lepäsivät
-mantelipuussa sen vanhan kiviaidan yläpuolella — muistattehan? —
-jossa sisiliskoisä ja sisiliskoäiti viihtyivät niin hyvin, etteivät
-milloinkaan muuanne ikävöineet.
-
-Loput olen nähnyt ihanissa unelmissa onnellisista lapsista, jotka
-kunnioittavat isäänsä ja äitiänsä ja kasvavat maansa kunniaksi.
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK METSOLAN POJAT ***
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm website
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that:
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's website
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our website which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This website includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/68166-0.zip b/old/68166-0.zip
deleted file mode 100644
index 42dc0f2..0000000
--- a/old/68166-0.zip
+++ /dev/null