diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67862-0.txt | 8955 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67862-0.zip | bin | 169317 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8955 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..773e732 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #67862 (https://www.gutenberg.org/ebooks/67862) diff --git a/old/67862-0.txt b/old/67862-0.txt deleted file mode 100644 index bf72cc6..0000000 --- a/old/67862-0.txt +++ /dev/null @@ -1,8955 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Luolatyttö, by Edgar Rice Burroughs - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Luolatyttö - -Author: Edgar Rice Burroughs - -Translator: Alpo Kupiainen - -Release Date: April 18, 2022 [eBook #67862] - -Language: Finnish - -Produced by: Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUOLATYTTÖ *** - - - - - -LUOLATYTTÖ - -Kirj. - -Edgar Rice Burroughs - - -Englanninkielestä suomentanut - -Alpo Kupiainen - - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, -1925. - - - - -SISÄLLYS: - -Ensimmäinen osa - - I. Haaksirikkoinen. - II. Villi-ihmiset - III. Pikku Eden - IV. Kuoleman kynnyksellä - V. Herääminen - VI. Valinta - VII. Etsivä Thandar - VIII. Nadara jälleen - IX. Etsijä - X. Jälkien loppupää - XI. Vangiksi - -Toinen osa - - I. Kuningas Isonyrkki - II. Kuningas Thandar - III. Suuri Nagoola - IV. Taistelu - V. Nadaran ryöstö - VI. Etsintä - VII. Ensimmäinen perämies Stark - VIII. Villit - IX. Veneen rakentaminen. - X. Pääkallonmetsästäjät - XI. Pelastus - XII. Merirosvo - XIII. Kotimatkalla - - - - - - -ENSIMMÄINEN OSA - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU - -Haaksirikkoinen - - -Otuksen himmeä hahmo häämötti vain epäselvänä täplänä taustalla -kohoavan metsän varjoja vasten. - -Nuori mies ei erottanut ulkopiirteitä, joista olisi saattanut päätellä, -oliko siellä eläin vaiko ihminen. - -Hän ei nähnyt silmiä, mutta oli varma, että väijyvät silmät tähystivät -häntä tuosta äänettömästä rykelmästä. - -Jo neljännen kerran otus oli pimeän tullessa hiipinyt metsän reunaan — -jo neljättä kertaa niiden kolmen hirvittävän viikon aikana, jotka hän -aaltojen maalle heittämänä oli viettänyt tällä autiolla rannalla, hän -kauhuissaan tarkkaili metsän laidassa väijyvää varjomaista hahmoa. - -Se ei ollut kertaakaan häntä ahdistanut, mutta kun pelko teki hänen -mielikuvituksensa sairaloisen herkäksi, näytti se illan pimetessä -hiipivän yhä likemmäksi — odottamistaan odottaen hetkeä, jolloin hän ei -pitäisi varaansa. - -Waldo Emerson Smith-Jones ei ollut ylettömän rohkea mies. Hänet oli -kasvatettu esi-isiensä erinomaisen hienossa, Back-lahden rannalla -sijaitsevassa talossa ylisivistystä ja liioiteltua henkevyyttä -uhkuvassa ympäristössä. - -Hänet oli opetettu halveksien suhtautumaan kaikkeen, mistä tuoksahti -ruumiillista voimaa — kaikki sellainen oli sivistymätöntä, raakaa, -alkeellista. - -Hän oli kaivannut vain jättiläisälyä — hän ja häntä hellivä äiti — ja -heidän toiveensa oli täyttynyt. Yhdenkolmatta ikäisenä Waldo oli elävä -tietosanakirja — ja jotakuinkin yhtä lihaksinen kuin sekin. - -Pelosta vapisten hän nyt vetäytyi ihan vedenrajaan niin kauaksi -kammottavasta metsästä kuin suinkin pääsi. - -Kylmiä hikikarpaloita kihosi hänen pitkän, hontelon, lähes -sadanyhdeksänkymmenen sentimetrin mittaisen vartalonsa jokaisesta -huokosesta. Hänen laihat kätensä ja jalkansa vapisivat kuin -vilutautisen. Tavantakaa hän yskäisi — juuri se yskä olikin pakottanut -hänet tälle kovaonniselle merimatkalle. - -Hänen kyyrötellessään hietikolla, kauhun laajentamat silmät levällään -tuijottaen pimeään yöhön, vieri isoja kyyneliä hänen kuihtuneilla, -kalpeilla poskillaan. - -Vain vaivoin hän sai hillityksi melkein ylivoimaisen halun kirkaista. -Hänen mielensä valtasi hyödytön katumus sen tähden, ettei hän -ollut jäänyt kotosalle odottamaan lääkärin ennustamaa, riuduttavaa -kuolemaa, joka olisi ainakin ollut rauhallinen, eikä sellainen karkean -väkivaltainen loppu, joka häntä nyt uhkasi. - -Tämä eteläisen Tyynenmeren veltto herrastelija nosti jalkansa -päällekkäin ja ojensihe hietikolle, sillä hän oli peräytynyt niin -loitolle peloittavasta pimennosta kuin valtameri suinkin salli. -Verkkaisten minuuttien venyessä aikakausien pituisiksi tunneiksi -rasitti hermojännitys heikkoa poikaa niin ankarasti, että hän keskiyön -vaiheilla vaipui armeliaan tajuttomuuden tilaan. - -Seuraavana aamuna herätti hänet lämmin auringonpaiste, mutta se elvytti -hänen rohkeuttaan vain hitusen. Nyt eivät otukset tosin voineet -huomaamatta hiipiä hänen luokseen, mutta silti niitä saattoi tulla, -sillä aurinko ei häntä suojelisi. Parhaillaankin oli ehkä metsän -reunassa joku raju peto väijymässä. - -Se ajatus lamautti häntä siinä määrin, ettei hän uskaltanut mennä -metsään poimimaan hedelmiä, jotka olivat olleet hänen ravintonsa -tärkeimpänä osana. Vedenrajasta hän noukki muutamia suullisia meren -tarjoamaa ruokaa, mutta siinä olikin kaikki. - -Hän vietti sen päivän samoin kuin sen edellä kuluneet kauhunpäivät -tähyilemällä vuorotellen valtamerelle ja metsän rajaan, odottaen -näkevänsä toisaalla laivan, toisaalla hirveän kuoleman, joka millä -hetkellä tahansa saattoi synkästä pimennosta syöksyä vaatimaan häntä -omakseen. - -Käytännöllisempi ja uljaampi mies olisi kyhännyt jonkunlaisen -suojuksen, jossa olisi voinut nukkua yönsä verrattain turvallisesti -ja mukavasti, mutta Waldo Emersonin kasvatuksessa oli noudatettu -miedontamattomia älyllisiä ohjeita — käytännölliset harrastukset ja -tiedot olivat jokapäiväisiä, ja kaikki jokapäiväinen oli rahvaanomaista -ja raakaa. Oli nurinkurista ajatellakin, että joku Smith-Jones ikinä -tarvitsisi rahvaanomaisia tietoja. - -Kahdennenkymmenennentoisen kerran sen jälkeen, kun valtava aalto oli -pyyhkäissyt hänet höyrylaivan kannelta ja singonnut hänet melkein -tukehtuneena ja pärskyvänä tälle tylylle rannalle, Waldo Emerson näki -auringon nopeasti painuvan läntiselle taivaanrannalle. - -Sen laskeutuessa nuoren miehen pelko yltyi, ja hän piti katseensa -hievahtamatta suunnattuna siihen kohtaan, jossa varjo oli edellisenä -iltana näyttäytynyt. - -Hän tunsi, ettei hän enää jaksaisi kokonaista yötä kestää samanlaista -kidutusta, jota hän oli jo neljä yötä kärsinyt. Hän uskoi varmasti -tulevansa hulluksi ja alkoi tutista ja uikuttaa jo päivän valossa. -Käännettyään selkänsä metsään päin hän istui kokoon sykertyneenä ja -koetti katsella merelle, mutta hänen poskilleen kierivät kyyneleet -sumensivat hänen silmiänsä niin, ettei hän nähnyt mitään. - -Vihdoin hän ei enää jaksanut sitä sietää, ja päästäen äkillisen -ähkäisyn kauhusta hän pyörähti metsään päin. Siellä ei näkynyt -mitään erikoista, mutta silti hän murtui lapsen tavoin nyyhkyttämään -yksinäisyyttään ja pelkoaan. - -Kyettyään hetkiseksi hillitsemään kyyneleensä hän käytti tilaisuutta -tarkastaakseen tummenevia varjoja toistamiseen. - -Heti ensi katsahduksen jälkeen puristui hänen kalpeilta huuliltaan -vihlova parkaisu. - -Otus oli siellä! - -Tällä kertaa ei nuori mies heittäytynyt vääntelehtimään maassa, vaan -jäi seisomaan, silmät pullollaan tuijottaen epäselvään hahmoon, samalla -kun hänen irveen vääntyneiltä huuliltaan pääsi kirkaisu toisensa -jälkeen. - -Hänen järkensä järkkyi. - -Ensimmäisen vertahyytävän parahduksen kuullessaan pysähtyi otus, mikä -se sitten lienee ollutkaan, ja huutojen toistuessa se pujahti takaisin -metsään. - -Heikkenevän ajatuskykynsä rippeillä Waldo Emerson tajusi, että hänen -olisi parempi kuolla heti kuin uhmailla sysipimeän yön kaameata pelkoa. -Hän syöksyisi kohtaloansa vastaan ja lopettaisi siten tämän tuskaisen -jännityksen. - -Ajatusta seurasi toiminta, ja yhäti kiljuen hän lähti päistikkaa -kiitämään metsänlaidassa vilahtelevaa olentoa kohti. Hänen juostessaan -se kääntyi pakenemaan syvemmälle metsään, ja Waldo Emerson riensi sen -jälessä pitkien, laihojen jalkojensa kiidättäessä pitkin harppauksin ja -ponnahduksin hänen kuihtunutta ruumistaan repivän pensaikon halki. - -Hän kirkui kirkumistaan — ne olivat korviavihlovia kiljaisuja, -jotka päättyivät venytettyihin, enemmän suden kuin ihmisen ääntä -muistuttaviin ulvahduksiin. Ja hänen edellään pakeneva olento kirkui -nyt sekin. - -Tavantakaa nuori mies kompastui ja kaatui. Okaset ja risut repivät -hänen vaatteitaan ja hänen pehmeätä ihoaan. Hän oli päästä jalkoihin -saakka veren tahraama. Mutta sittenkin hän kiiruhti yhä eteenpäin -kuutamoisessa, hämyisessä metsässä. - -Aluksi oli Waldo Emersonia kannustanut mielipuolinen halu kohdata -kuolema ja saada sen julmasta otteesta unohduksen rauha, mutta sitten -hän alkoi ajaa edellään kiitävää, kiljuvaa olentoa takaa kokonaan -toisenlaisesta syystä. Nyt hän tahtoi saada seuraa. Nyt hän ulvoi -pelosta, että olento lipuisi hänen käsistään ja että hän jäisi yksin -tämän kammottavan metsän sydämeen. - -Hitaasti, mutta varmasti pakenija loittoni hänestä, ja sen -oivallettuaan Waldo Emerson ponnisteli kahta rajummin saavuttaaksensa -sen. Enää hän ei karjunut, sillä ankaran ruumiillisen ponnistelun -aikana vei läähättävä hengitys hänen heikkojen keuhkojensa kaikki -voimat. - -Äkkiä he joutuivat metsästä pienelle, kuutamoiselle aukeamalle, jonka -vastaisella laidalla kohosi korkea kalliorinne. Pakenija riensi sitä -kohti ja hetkisen kuluttua katosi, ikäänkuin olisi vuorenseinämä sen -nielaissut. - -Sen katoaminen oli yhtä kammottavan salaperäinen kuin koko sen olemus, -ja nuori mies jäi seisomaan tyrmistyneenä ja epätoivoisena. - -Takaa-ajon rauettua alkoi vastavaikutus, ja Waldo Emerson vaipui -vapisevana ja nääntyneenä kallion juurelle. Hän sai yskimispuuskan ja -virui sitten tuskaisten aavistusten ja surkean kauhun vallassa, kunnes -hän pelkästä heikkoudesta vaipui syvään uneen. - -Oli jo kirkas päivä, kun hän heräsi — jäykkänä, hervottomana, hellänä, -nälkäisenä ja surkeana, mutta siitä huolimatta virkistyneenä ja -selväjärkisenä. Ensimmäisen ajattelusysäyksen hänelle antoi nälästä -huutava vatsa, mutta vain vaivoin hän sai pakotetuksi raukkamaiset -aivonsa ohjaamaan askeleensa metsään, jossa oli hedelmiä yllin kyllin. - -Vähäisimmänkin äänen kuullessaan hän seisahtui, kuunnellen jännittyneen -hiljaisena ja valmiina pakenemaan. Hänen polvensa tutisivat niin -rajusti, että kolahtelivat vastakkain, mutta vihdoin hän astui -hämyiseen pimentoon ja ahtoi pian suuhunsa kypsiä hedelmiä. - -Ylettyäkseen pudottamaan joitakuita herkullisia hedelmiä hän oli -ottanut maasta katkenneen oksan palasen, jonka tyvi oli noin -kymmenen sentimetrin paksuinen, mutta latvan läpimitta vain kolmisen -sentimetriä. Se oli Waldo Emersonin ensimmäinen käytännöllinen -teko siitä lähtien, kun meri oli viskannut hänet uuden kotinsa -rannalle — oikeastaan se kaiken todennäköisyyden mukaan oli eniten -käytännöllisyyttä hipova teko koko hänen elämässään. - -Waldon ei oltu koskaan sallittu lukea romaaneja, eikä hän itse ollut -milloinkaan halunnut tuhlata niihin aikaansa eikä köyhdyttää niillä -aivojansa. Kasaamiensa syvien tietojen varastosta hän ei voinutkaan -löytää mitään sellaista, mikä olisi muistuttanut häntä nyt ympäröiviä -oloja. - -Luonnollisesti Waldo tiesi, että oli sellaisiakin vehkeitä kuin -tikapuita, ja että jos hänellä olisi ollut sellaiset, hän olisi voinut -niiden avulla saada hedelmiä, joihin hän ei käsin yltänyt. Mutta se, -että hän saattoi tipauttaa herkut maahan katkenneella oksalla, tuntui -hänestä todella suurenmoiselta keksinnöltä — arvokkaalta lisältä -inhimillisiin tietoaarteisiin. Ei edes itse Aristoteles ollut koskaan -järkeillyt johdonmukaisemmin. - -Waldo oli astunut elämänsä ensimmäisen askeleen omakohtaista -sielullista toimintaa kohti — tähän saakka olivat hänen käsityksensä, -ajatuksensa, jopa tekonsakin lainatut muinaisajan viisaiden -homehtuneista kirjoituksista tai saaneet ohjauksensa hänen hallitsevan -äitinsä moitteettomasta mielestä. Ja nyt hän takertui keksintöönsä -kuten lapsi takertuu uuteen leluun. - -Palatessaan metsästä aukealle hän vei keppinsä muassaan. - -Hän päätti jatkaa sen olennon takaa-ajoa, joka oli luiskahtanut hänen -käsistään edellisenä iltana. Olisipa tosiaankin hupaista nähdä otus, -joka pelkäisi häntä. Hän ei ollut koko elämänsä aikana kuvitellutkaan -minkään olennon voivan paeta häntä pelon vallassa. Innostuksen tapainen -tunne virisi nuoren miehen rinnassa, kun se ajatus alkoi aristellen -juurtua hänen mieleensä. - -Saattoiko Waldon pitkästä, luisevasta vartalosta kuvastua hiukkasen -pöyhistelyä, kun hän suuntasi askeleensa kalliota kohti? Surma -sellaisen ajatuksen periköön! Ylpeillä rahvaanomaisesta ruumiillisesta -kunnosta! Pitkä sarja Smith-Joneseja olisi noussut haudoistaan ja -repinyt rikki käärinliinansa, jos sellaista olisi vihjaistukaan. - -Kauan aikaa Waldo asteli edestakaisin kallion juurella, etsien -eilisiltaisen karkulaisen käyttämää pakotietä. Kymmenkunta kertaa -hän sivuutti selvästi näkyvän polun, joka koukerrellen nousi kallion -kuvetta ylöspäin; mutta Waldolla ei ollut käsitystäkään poluista — hän -silmäili vain huomatakseen portaat tai oven. - -Hän ei löytänyt kumpaakaan, mutta osui sattumalta polulle, ja -vaikkeivät sen ilmeiset käyttämisen merkit ilmaisseetkaan hänelle -mitään, noudatti hän sitä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei -saanut jalansijaa mistään muualta koko kallion kupeelta. - -Jonkun matkaa kavuttuaan hän saapui ahtaalle rotkolle, johon polku -häipyi. Siihen oli pudonnut ylhäältä irtautuneita lohkareita, jotka -olivat kiilautuneet seinämien väliin lähelle pohjaa, jättäen vapaaksi -vain pienen, luolamaisen onkalon, johon Waldo tirkisti. - -Näkyvissä ei ollut mitään, mutta sisällä oli pimeätä ja kammottavaa. -Waldon otsaan kihosi kylmä, nahkea hiki, ja hän alkoi vapista. Sitten -hän kääntyi katsomaan metsään. - -Se ajatus, että hänen pitäisi viettää vielä yksi yö tuon kolkon paikan -näkyvissä, oli vähällä rusentaa hänet. Ei! Tuhat kertaa ei! Mikä -kohtalo tahansa oli parempi kuin se, ja useiden turhien yritysten -jälkeen hän senvuoksi tunki vastahakoisen ruhonsa pieneen aukkoon. -Hän huomasi joutuneensa kahden kallioseinämän väliselle polulle, -joka kohosi jyrkästi eteenpäin. Vähän väliä pilkotti sininen taivas -aukoista, joita kivet ja sora eivät olleet täyttäneet. - -Jostakusta toisesta miehestä olisi ollut selvää, että inhimilliset -olennot olivat pitäneet rotkoa auki, että sitä käytettiin kulkuväylänä, -jos kohta ei varsin paljoa, niin kuitenkin siksi usein, että oli -kannattanut uhrata melkoisesti työtä, kun siitä oli raivattu -rapautuneet kivilohkareet, joita varmastikin yhtenään tippui ylhäältä. - -Mihin polku vei tai mitä Waldo odotti tapaavansa sen toisessa päässä, -siitä hänellä ei ollut hämärintä aavistusta. Hänen mielikuvituksensa ei -ollut vilkas. Mutta hän kapusi kapuamistaan siinä toivossa, että hän -lopultakin löytäisi käsistään edellisenä iltana livahtaneen olennon. - -Kun se paetessaan oli lyhyen hetkisen ollut lempeän kuutamon -valaisemalla aukeamalla, oli se Waldon mielestä merkillisen paljon -muistuttanut ihmistä; mutta siitä hän ei ollut varma. - -Vihdoin hänen polkunsa toi hänet äkkiä päivänvaloon. Kumpikin seinämä -oli vain vähän häntä korkeampi, ja hetkisen kuluttua hän nousi rotkosta -laajalle, kauniille ylängölle. - -Hänen edessään levisi lavea ruohotasanko, ja sen takana kohosi jono -valtavia kukkuloita. Niiden ja hänen välillään oli metsäinen vyöhyke. - -Uusi tunne pullisti Waldo Emerson Smith-Jonesin rintaa. Se oli -hiukan samanlainen kuin se, jota Balboa lienee tuntenut ensi kerran -katsellessaan mahtavaa Tyyntämerta Sierra de Quarequan laelta. -Silmäillessänsä tätä uutta, ihanaa maisemaa, aaltoilevia ruohokenttiä, -kaukaista metsää ja sahamaisia kukkuloita, hän vähäksi aikaa melkein -unohti pelkonsa. Ja hetken vaikutelman kannustamana hän lähti tasangon -poikki tutkimaan metsän takana olevaa tuntematonta seutua. - -Waldo Emersonin mielenrauhalle oli hyvä, ettei hänen mielikuvitusta -puuttuviin aivoihinsa pälkähtänytkään, mitä siellä oli. Maa ilman -sivistysoloja — ilman kaupunkeja, kyliä ja ihmisiä, jotka käyttäytyivät -samalla tavoin kuin bostonilaiset ja noudattivat samanlaisia tapoja — -oli hänestä mahdoton. - -Kävellessään hän jännittyneenä tähyili joka suunnalle, etsien -ihmisasutuksen merkkejä — aitaa, savupiippua, mitä tahansa ihmisten -rakentamaa — mutta turhaan. - -Metsän laidassa hän pysähtyi; häntä peloitti tunkeutua puiden -katveeseen. Mutta nähtyään, että metsä oli harvempi kuin rantapuolella -ja että pensaita oli vain vähän, hän sai kootuksi kyllin paljon -rohkeutta astuakseen arkaillen eteenpäin. - -Varovasti varpaillaan hiipien hän eteni puistomaisessa lehdossa, -seisahtuen aina muutamien minuuttien päästä kuuntelemaan valmiina -ensimmäisen vaaranmerkin havaittuaan kirkuen pakenemaan lakealle -tasangolle. - -Pelostaan huolimatta hän saapui metsän toiseen reunaan näkemättä -tai kuulematta mitään epäilyttävää ja poistuttuansa vilpoisista -varjoista huomasi olevansa vähän matkan päässä äkkijyrkästä, valkeasta -kallioseinämästä, jossa oli luolien suita lukuisasti kuin aukkoja -mehiläiskennossa. - -Näkyvissä ei ollut ainoatakaan elävää olentoa, eikä luolien -silmäänpistävän keinotekoinen ryhmitys herättänyt epäkäytännöllisen -Waldon mielessä arvelua, että ne saattoivat kenties olla villien -ihmisolentojen asumuksia. - -Yhä vieläkin löytöretkeilyhengen lumoissa hän lähti aukeaman poikki -kalliota kohti silti suinkaan unohtamatta nykyistä surkean peloittavaa -tilaansa. Hänen silmänsä ja korvansa olivat herkkinä havaitsemaan -väijyviä vaaroja, ja aina muutamien askelten jälkeen hän seisahtui -arkana tähyilemään ympäristöään. - -Kun hän kerran tällä tavoin pysähtyi ehdittyään puoliväliin metsästä -kalliolle, erotti hän puiden lomitse hiljaista liikettä takaansa. - -Hetkisen hän seisoi paikallansa, tuijottaen jähmettyneenä kauhusta, -kykenemättä ratkaisemaan, oliko hän erehtynyt vaiko tosiaankin nähnyt -jonkun olennon liikkuvan metsässä. - -Hän oli jo uskomaisillaan vain kuvitelleensa nähneensä jotakin, kun -puunrungon takaa äkkiä astui esille ihmisenmuotoinen, kookas, karvainen -otus. - - - - -TOINEN LUKU - -Villi-ihmiset - - -Olento oli alaston; vain vyötäisillä riippui nahkahihnan kannattama -taljankappale. - -Jos Waldo katseli tulokasta ihmeissään, niin varmasti herätti hänkin -kummastusta karvaisen miehen mielessä, sillä villin katsetta kohdannut -näky oli hänestä totisesti merkillinen kuten hänen ulkoasunsa taas -oli sivistyneestä bostonilaisesta. Ja Waldon ulkonäkö oli tosiaankin -perin ällistyttävä. Hänen sadanyhdeksänkymmenen sentimetrin mittaisen -vartalonsa pituutta korosti hänen tavaton laihuutensa; harmaat silmät -näyttivät heikoilta ja tihruisilta niitä reunustavien, unen puutteen ja -paljon itkemisen aiheuttamien tulehtuneiden ympyröiden keskellä. - -Hänen keltainen tukkansa oli sekava ja takkuinen sekä loan ja veren -tahraama. Myöskin hänen likaantuneissa ja repaleisissa housuissaan oli -veritahroja. Hänen paidastaan oli jälellä ainoastaan joukko risaisia -siekaleita, joita vain kaulus piti hänen ympärillään. - -Hänen avuttomana tuijottaessaan kammottavaan olentoon, joka tähysti -häntä metsästä, hänen leukansa loksahti auki, hänen polvensa alkoivat -tutista, ja hän näytti olevan sortumaisillaan maahan pelkästä pelosta. - -Sitten kamala mies kyyristyi ja alkoi varovasti hiipiä häntä kohti. - -Tuskaisesti parahtaen Waldo kääntyi pakenemaan kalliota kohti. Olan -ylitse luotu hätäinen vilkaisu puristi uuden sarjan kirkaisuja -säikähtyneen pakenijan huulilta, sillä se ilmaisi, että kammottava mies -ajoi häntä takaa ja että lisäksi hänen jälessään kiiti toistakymmentä -yhtä hirvittävää olentoa. - -Waldo juoksi kalliolle ainoastaan sentähden, että se oli suoraan -poispäin hänen ahdistajistaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä -hän tekisi saavuttuansa kiviseinämälle — hän oli ihan liian kauhuissaan -kyetäkseen ajattelemaan. - -Takaa-ajajat saavuttivat häntä; heidän hurja kiljuntansa sekaantui -hänen vihloviin huutoihinsa, kannustaen häntä juoksemaan niin nopeasti, -ettei hän ollut uneksinutkaan sellaisesta vauhdista. - -Hänen juostessaan kohosivat hänen polvensa lähelle hartioita jokaisella -vimmaisella ponnahduksella; hänen vasen kätensä oli ojennettu suoraan -eteenpäin, ja hän hapuili sillä ilmaa, ikäänkuin koettaen vetää itseään -eteenpäin, kun taas oikea käsi, joka yhäti puristi nuijaa, piirsi -vinhasti ympyrää kuten pillastuneen tuulimyllyn siivet. Liikkeessä -ollessaan Waldo oli innostava näky. - -Kallion juurella hän pysähtyi hetkiseksi ja silmäili ympärilleen, -etsien pakotietä. Mutta nyt hän näki vainoojain hajaantuneen oikealle -ja vasemmalle, joten hän ei voinut pelastua muutoin kuin kapuamalla -huimaavaa kallionkuvetta. Sitä myöten vei kapeita polkuja ylöspäin -kielekkeeltä toiselle. - -Paikoitellen päästiin pystysuorista kohdista karkeatekoisia tikapuita -myöten luolakerrokselta toiselle. Mutta Waldosta näytti hänen edessään -oleva seinämä kerrassaan mahdottomalta nousta. Katsahdettuaan -sitten uudelleen taakseen hän näki hätyyttäjäin ripeästi lähestyvän -ja syöksähti kallionkupeelle, jossa ei näyttänyt olevan käden- eikä -jalansijaa, ja tarrautui sormin ja varpain siihen kiinni epätoivoisen -rajusti. - -Hänen kapuamistaan haittasi nuija, jota hän yhäti piti kädessään ja -josta hän ei nytkään luopunut. Olisi kuitenkin ollut vaikea sanoa, -miksi hän sitä säilytti, jollei syynä ollut se, että hänen liikkeensä -olivat nyt täysin koneelliset, sillä hänen mielessään ei ollut tilaa -millekään muulle kuin pelolle. - -Ensimmäinen luola-ihminen oli aivan hänen kintereillään, mutta vaikka -villi koko ikänsä harjoitettuaan oli saavuttanut apinan ketteryyden, -hämmästyi hän nähdessään, kuinka luonnottoman nopeasti kirkuva Waldo -Emerson kiskoi itseään ylöspäin. - -Melkein seinämän puolivälissä oli kuitenkin karvainen koura vähällä -tavoittaa häntä nilkasta. - -Hän oli parhaillaan vaarallisessa asemassa kiivetessänsä irrallisilla -ja huojuvilla tikapuilla — ne eivät olleet sanottavasti kummempia -kuin pieniä puunrunkoja, jotka oli epävakaisesti sijoitettu kallion -kohtisuoraa rinnettä vasten — kun lähin ahdistaja pääsi niin lähelle -häntä. Mutta tikkaiden yläpäässä tuli sattuma väliin, pelastaen Waldon -ainakin toistaiseksi. Juuri silloin hän kapusi vähäiselle kielekkeelle -kammottavasti luistavalta tangolta. - -Hädissään hän teki vahingossa tempun, jonka neuvokas mies olisi tehnyt -tahallansa. Vetäessään itseään kielekkeelle hän potkaisi tikkaita -ulospäin. Sekunnin ajan huojuttuaan pystyssä ne ryskähtäen suistuivat -pitkin kallion kuvetta alas, vieden mennessään ihmistaakkansa ja -pyyhkäisten tieltään takaa-ajavan lauman muutkin jäsenet. - -Raivoisa kiljunta kajahti Waldon alapuolelta, mutta hän ei edes -kääntänyt päätänsäkään ottamaan selkoa hetkellisestä hyvästä onnestaan. -Ylöspäin, yhä ylöspäin hän ehätti, kunnes hän vihdoin seisoi ylimmällä -kielekkeellä ja hänen edessään oli kohtisuora sileä, noin kahdeksan -metrin päässä olevalle jyrkänteen laelle saakka ulottuva seinämä. -Useita kertoja hän yritti turhaan sileätä pintaa ylöspäin, raapien sitä -kynsillänsä mielipuolisesti pyrkiessään kiipeämään vieläkin ylemmäksi. - -Hänen oikealla puolellansa oli pimeän luolan pieni aukko, mutta hän ei -sitä havainnut — hänen mieleensä ei mahtunut muuta kuin yksi ajatus: -kavuta pois häntä hätyyttävien hirmuolentojen kynsistä. Mutta vihdoin -hänen puolihulluissa aivoissaan kirkastui varmuus, että nyt oli tullut -loppu — hän ei päässyt pakenemaan kauemmaksi — muutamien minuuttien -kuluttua kuolema saavuttaisi hänet täällä. - -Hän kääntyi sitä kohtaamaan ja näki alhaalla joukon luolamiehiä -sijoittamassa uusia tikkaita kaatuneiden sijalle. Seuraavalla hetkellä -he alkoivat kavuta hänen jälkeensä. - -Heidän yläpuolellaan seisoi nuori mies kapealla kielekkeellä, rääkyen -ja virnistellen mielipuolen tavoin. Nyt hänen surkeisiin huutoihinsa -sekaantui ankaran ponnistelun aiheuttamaa kumeata yskintää. - -Kyyneliä vieri pitkin hänen ryvettyneitä kasvojansa, piirtäen niihin -käyriä, likaisia juovia. Hänen polvensa kolahtelivat vastakkain -niin rajusti, että hän vain vaivoin pysyi pystyssä, ja tällaisen -raukkamaisen kuvatuksen kasvot olivat ensimmäisen luolamiehen -näkyvissä, kun hän kapusi tirkistämään kielekkeelle, jolla Waldo -seisoi. Mutta äkkiä sitten virisi Waldo Emerson Smith-Jonesin rinnassa -kipinä, jonka miespolvia kestänyt liikahienostuminen ja hempeän -veltostava sivistys olivat miltei tukahduttaneet — hänessä heräsi -vaisto puolustaa itseään voimakeinoilla. Tähän saakka hän oli pyrkinyt -pelastautumaan yksinomaan pakenemalla. - -Kuolemanpelon vimmastuttamana hän nosti nuijansa, heilautti sen -korkealle päänsä yläpuolelle ja täräytti sen suoraan hätyyttäjän -suojattomaan kalloon. - -Pudonneen sijalle ilmestyi toinen — hänkin suistui alas päälaki -murtuneena. Nyt Waldo otteli kuin umpisoppeen joutunut rotta, kiljuen -ja höpisten epäselvästi. Mutta enää hän ei itkenyt. - -Aluksi häntä kammotti kömpelön aseensa tekemä verisen tuhoisa jälki. -Hänen luontoansa kuohutti veren näkeminen, ja kun hän huomasi verisiä, -takkuisia hiuksia tarttuvan nuijaansa ja tajusi, että juuri hän, Waldo -Emerson Smith-Jones, oli sivaltanut iskut, jotka olivat takerruttaneet -ne siihen tahmeaksi, inhoittavaksi tahmaksi, valtasi hänet ellotus, ja -hän oli vähällä horjahtaa huimaavan korkealta paikaltaan. - -Vihollisuudet keskeytyivät muutamiksi minuuteiksi, ja luolamiehet -kokoontuivat yhteen ryhmään alhaalla, pudistellen nyrkkejään Waldolle -ja kiljuen uhkauksia ja uhitteluja. Nuori mies katseli heitä, jaksaen -tuskin käsittää yksin vastustaneensa villejä miehiä voimainmittelyssä -ja torjuneensa heidän hyökkäyksensä. - -Hän oli tyrmistynyt ja kauhuissaan, ei niin paljon sen tähden, mitä -oli tehnyt, kuin sen vuoksi, että tunsi outoa, selittämätöntä ylpeyttä -kyettyään kamppailussa voittamaan otukset. Mitähän hänen äitinsä -sanoisi, jos näkisi lemmikkinsä juuri tällä hetkellä? - -Äkkiä Waldo sivulta päin havaitsi, että joku olento ryömi hänen -kimppuunsa takaapäin siitä pimeästä luolasta, jonka edustalla hän oli -taistellut. Heti sen oivallettuaan hän heilautti nuijaansa, suunnaten -murhaavan iskun tähän uuteen viholliseen ja samalla pyörähtäen sitä -vastaan. - -Olento väisti taaksepäin, ja isku, joka olisi rusentanut kallon, -viuhahti hiuskarvan päässä kasvoista. - -Waldo ei lyönyt toistamiseen, ja hänen otsallensa kihosi kylmä hiki, -kun hän huomasi olleensa vähällä murhata nuoren tytön. Viimemainittu -kyyrötti nyt luolan suulla, silmäillen häntä pelokkaasti. Waldo kohotti -risaista hattuaan ja kumarsi syvään. - -»Pyydän anteeksi», virkkoi hän. »Minulla ei ollut aavistustakaan, että -täällä oli nainen. Olipa hyvä, etten kolhaissut teitä.» - -Joko hänen sävynsä tai käytöksensä rauhoitti tyttöä, sillä tämä astui -hymyillen luolasta kielekkeelle hänen viereensä. - -Hänen tullessansa esille, levisi Waldon kasvoille, kaulalle ja korviin -polttava puna — hän tunsi, kuinka niitä kuumensi. Hermostuneesti -rykäisten hän kääntyi toisaalle ja alkoi innokkaasti tarkkailla etäistä -maisemaa. - -Pian hän kuitenkin loi vaivihkaa silmäyksen taakseen. Kauheata! Tyttö -oli vieläkin siellä. Taaskin mies yskäisi hermostuneesti. - -»Suokaa anteeksi», — alkoi hän puhua. »Mutta — hm — niin — te — olen — -tyyten outo, kuten tiedätte. Eikö teidän olisi parasta palata sisälle — -hm — pukeutumaan?» - -Tyttö ei vastannut mitään, ja siispä Waldo pakottautui uudelleen -kääntymään häneen päin. Toinen hymyili hänelle. - -Waldo ei ollut eläissänsä ollut niin kauhean hämillään kuin nyt — -hän ihan siveellisesti kauhistui älytessänsä, ettei tyttö ollut -millänsäkään. - -Hän puhutteli tyttöä toistamiseen, ja vihdoin tämä vastasi, mutta -sellaisella kielellä, jota mies ei ymmärtänyt. Se ei vähääkään -muistuttanut ainoatakaan kieltä, ei nykyaikaista eikä kuollutta, johon -Waldo oli tutustunut, ja Waldo oli kuitenkin enemmän tai vähemmän -perehtynyt niihin kaikkiin — erittäinkin kuolleisiin. - -Senjälkeen hän ei enää koettanutkaan katsoa tyttöön päin, oivaltaen -varmasti näyttävänsä hyvin naurettavalta. Ja pian vaativatkin -tärkeämmät asiat hänen huomiotansa — luolamiehet alkoivat jälleen -hyökätä. Tällä kertaa he toivat muassaan kiviä, ja samalla kun toiset -heistä nakkelivat niillä Waldoa, yrittivät toiset rynnätä hänen -puolustusasemaansa. Silloin tyttö pujahti takaisin luolaan, mutta -palasi hetkisen kuluttua, tuoden sylissään kivisiä aseita ja astioita. - -Hänellä oli tavattoman iso huhmar, johon hän oli pistänyt survimen -ja useita pienempiä kivenkappaleita. Ne hän työnsi kielekettä myöten -Waldolle. - -Aluksi mies ei käsittänyt hänen tarkoitustaan. Pian tyttö oli -ottavinaan käteensä kuvitellun kiven ja heittävinään sillä alhaalla -hyöriviä otuksia, sitten osoittaen tuomiansa esineitä ja Waldoa. - -Nyt Waldo ymmärsi. Tyttö oli siis hänen puolellaan. Hän ei käsittänyt -sen syytä, mutta oli siitä hyvillään. - -Noudattaen toisen kehoitusta hän otti pari pienehköä kivenkappaletta ja -sinkosi niillä hyökkääjiä. - -Mutta he nousivat yhä ylemmäksi — Waldo ei suinkaan ollut mainio -tähtääjä. Nyt tyttö uutterasti kokosi niitä luolamiesten heittämiä -kiviä, jotka olivat jääneet kielekkeelle, ja kantoi ne kasaan Waldon -viereen. - -Silloin tällöin nuoren miehen heitot sattumalta osuivat, ja silloin -tytöltä pääsi pieni riemun kirkaisu — hän taputti käsiään ja hyppi -ilosta. - -Ennen pitkää Waldo kummastuksekseen tunsi, että nämä suosionosoitukset -hivelivät suloisesti hänen korvaansa. Ja sitten hän alkoi tähdätä -paremmin. - -Kesken kaiken välähti hänen mieleensä kuva häneen hartaasti -kiintyneestä äidistä ja valitusta joukosta älykkäitä nuoria ihmisiä, -joita äiti aina oli koonnut hänen ympärillensä. - -Waldo tunsi uuden kauhun pistoksen koettaessaan kuvitella, mitä he -tuntisivat, jos olisivat katselemassa häntä nyt, kun hän seisoi -huimaavalla kallionkielekkeellä melkein alastoman tytön vierellä ja -viskeli kivillä alapuolellaan hääriviä ja raivosta kirkuvia karvaisia -ihmisiä. - -Se oli kammottavaa. Hänen rinnassaan kohahti voimakas harmin ja -nöyryytyksen aalto. - -Hän kääntyi moittivasti katsahtamaan takanaan olevaan häpeämättömään -nuoreen naiseen — nainen ei saisi luulla, että hän suosi niin raakoja -ja rahvaanomaisia menettelytapoja. Heidän katseensa osuivat vastakkain -— tytön silmissä Waldo näki säihkyvän innostusta, elämäniloa ja -sellaista toverihenkeä, jollaista hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt -ainoankaan kuolevaisen silmissä. - -Sitten tyttö kiihtyneenä osoitti kielekkeen reunaa. - -Waldo vilkaisi sinne. - -Kookas luolaotus oli hänen huomaamattansa kavunnut melkein heidän -turvapaikkaansa. - -Hän oli vain vähän toista metriä heitä alempana, ja hänen katsoessaan -ylöspäin Waldo pudotti kahdenkymmenen kilon painoisen kivihuhmaren -suoraan hänen kasvoihinsa. - -Nuori nainen päästi pienen, riemuisan huudahduksen, ja kasvot -jakaantuneina leveään virnistyksen kääntyi Waldo Emerson Smith-Jones -hänen puoleensa. - - - - -KOLMAS LUKU - -Pikku Eden - - -Huhmar lopetti taistelun — ainakin toistaiseksi. Mutta luolamiehet -vetelehtivät koko iltapäivän kallioseinämän juurella, silloin tällöin -kiljuen herjauksia ylhäällä olevalle parille. - -Niihin tyttö vastasi ilmeisesti samalla mitalla. Joskus hän osoitti -Waldoa ja elehti hurjasti epäilemättä kuvaten, kuinka hirveän -verilöylyn Waldo heille valmistaisi, jolleivät he menisi tiehensä ja -jättäisi parempiansa rauhaan. Kun nuori mies tajusi tytön eleitten -merkityksen, pullistui hänen rintansa tunteesta, jonka hän pelkäsi -olevan raa'an, alkeellisen, rahvaanomaisen ruumiillisen kunnon -nostattamaa ylpeyttä. - -Päivän jatkuessa Waldon tiili sekä hyvin nälkä että hyvin jano. -Alhaalla laaksossa hän erotti vähäisen puron, joka kirkkaana ja -kauniina virrata solisi etelää kohti. Sen ja metsän reunassa -vilkkuvien, kypsien, syötävien hedelmien näkeminen teki hänet melkein -mielipuoliseksi. - -Merkeillä hän kysyi, oliko tytönkin nälkä, sillä nyt hän jo saattoi -katsella tyttöä ilman ulkoisia pahastumisen merkkejä. Tyttö nyökkäsi, -osoitti laskevaa aurinkoa ja selvitti hänelle, että he pimeän tultua -laskeutuisivat syömään. - -Illan pimetessä eivät luolamiehet olleet poistuneet, ja Waldosta -tuntui kovin huimapäiseltä uskaltautua maahan niin kauan kuin heitä -saattoi olla lähistöllä. Mutta tyttö osoitti niin ilmeisesti pitävänsä -häntä voittamattomana taistelijana, että hänen mieltään repivät -ristiriitaiset tunteet, arkuus ja selittämätön halu esiintyä tytölle -edullisessa valossa, teoillaan todistaa tytön luottamus oikeaksi. - -Waldosta oli perin ihmeellistä, että kukaan saattoi pitää häntä -voimaolentona ja vankkana turvana. Ja häntä itseään kalvoi hieno -epäilys, että se arviointi saattaisi valmistaa hänelle mitä -kiusallisimpia ja nolaavimpia tilanteita. Samalla hän aprikoi, olikohan -tyttö hyvä juoksija; hän toivoi niin. - -Keskiyö alkoi varmaankin olla käsillä, kun hänen kumppaninsa selitti, -että heidän oli aika lähteä aterioimaan. Waldo olisi toivonut tytön -menevän edellä, mutta toinen painautui pelokkaana hänen lähelleen ja -pysytteli taempana. - -Hänellä ei senvuoksi ollut muuta keinoa kuin antautua yritykseen, -mutta jos aurinko olisi paistanut, olisi se paljastanut hyvin kalpean -sankarin, joka silmät levällään varovasti lipui kielekkeen reunalta -varpaillansa hapuilemaan jalansijaa. - -Heidän ehdittyään laskeutua seinämän puoliväliin nousi metsän -yläpuolelle kuu — iso troopillinen täysikuu, joka valaisi kalliota -melkein yhtä kirkkaasti kuin aurinko. Se paistoi sillä kielekkeellä -olevan luolan suuhun, jolle Waldo oli juuri saapunut, ja kauhistunut -nuori mies näki kookkaan karvaisen olennon nukkumassa vajaan metrin -päässä hänestä. - -Hänen katsoessaan avautuivat pienet, ilkeät silmät ja suuntautuivat -suoraan häneen. - -Waldo sai vaivoin tukahdutetuksi säikähdyksen huudahduksen -kääntyessänsä suinpäin syöksymään äkkijyrkkää kallionkuvetta alas. -Tyttö ei vielä ollut laskeutunut lähinnä ylempänä olevalta kielekkeeltä. - -Hän oli varmaankin vaistonnut, mitä oli tapahtunut, sillä Waldon -pyörtäessä pakoon hän huudahti hiljaa pelosta. Ja samassa ponnahti -luolamies pystyyn. Mutta tytön ääni oli värähdyttänyt Waldon rinnassa -sellaista kieltä, joka oli melkein surkastunut oltuaan miespolvia -käyttämättömänä, ja ensimmäisen kerran eläissään hän teki uljaan ja -rohkean teon. - -Hän olisi helposti päässyt luolamiehen kynsistä laaksoon — yksin; mutta -heti tytön äänen kuultuaan hän kääntyi kapuamaan takaisin kielekkeelle -uhmaamaan tukevaa alku-ihmistä, joka olisi voinut rusentaa hänet -yhdellä iskulla. - -Enää ei Waldo Emerson vapissut. Hänen hermonsa ja lihaksensa olivat -vakavat, kun hän heilautti nuijaa kaaressa ja iskeä täräytti sillä -luolamiehen kohotettua, torjuvaa kättä. - -Luu räsähti iskusta poikki, kajahti tuskainen parahdus, — mies horjahti -taaksepäin, tyttö hypähti Waldon viereen ylemmältä kielekkeeltä, ja -käsi kädessä he lähtivät kiitämään kallionkuvetta alas. - -Kymmenkunnasta luolanaukosta ilmestyi yhtä monta päätä, mutta -pakeneva pari oli ennättänyt puoliväliin aukeamaa, ennenkuin näille -hidasälyisille olennoille oikein selvisi, mitä oli tapahtunut. Ja -heidän aloittaessaan takaa-ajon olivat Waldo ja tyttö jo kadonneet -metsään. - -Muutamia metrejä ohjasi viimemainittu miestä suoraan puiden varjoihin, -mutta kääntyi sitten oikealle, poiketen suorakulmaisesti heidän -siihenastisesta suunnastaan. - -Tyttö yhäti puristi nuoren miehen kättä eikä vähääkään hidastanut -vauhtiaan heidän jouduttuaan puiden alla vallitsevaan pimentoon. -Hän juoksi erehtymättömän varmasti sysipimeässä metsässä ikäänkuin -tie olisi ollut kaarilamppujen valaisema. Mutta Waldo kompasteli ja -kaatuili yhtenään. - -Pian alkoi takaa-ajon häly hiljetä; luolamiehet olivat nähtävästi -edenneet suoraan metsään. Mutta tyttö kiidätti huohottavaa Waldoa -yhä eteenpäin niin kauan, että se tuntui henkeä haukkovasta nuoresta -miehestä ikuisuudelta. Kohta he kuitenkin saapuivat luolilta näkyneen -pienen puron partaalle. Siellä tyttö alkoi kävellä ja veti vähän ajan -kuluttua bostonilaisen viettävää äyrästä myöten veteen, joka nousi -hänen polviensa yläpuolelle. Tyttö vei häntä ylöspäin pitkin puron -uomaa, jossa oli joskus niin syviä kuoppia, että he joutuivat kokonaan -veden valtaan. - -Waldo ei ollut koskaan opetellut uimisen raakaa taitoa, ja niinpä -hän olisi hukkunut, jollei hänen kumppaninsa voimakas, ruskettunut -käsi olisi aina kiskonut häntä pärskyvänä ja yskivänä kammottavista -syvennyksistä ja vihdoin vetänyt häntä, kun hän jo oli melkein -tukehtunut ja kuolemaisillaan kauhusta, turvaan matalalle, ruohoiselle -rannalle jyrkän kallion juurelle. Kallio muodosti toisen seinämän -rotkossa, jonka lävitse joki virtasi kuohuvana koskena. - -Ei suinkaan pidä luulla, että Waldo Emerson palatessansa ottelemaan -karvaisen raakalaisen kanssa, joka uhkasi erottaa hänet uudesta -kumppanistaan, olisi ihmeellisellä tavoin muuttunut jäniksestä -leijonaksi — kaukana siitä. - -Nyt, jolloin hän sai virua ihan hiljaa ja miettiä viimeksi kuluneen -tunnin seikkailuja, tuli vastavaikutus, ja Waldo Emerson oli -kiitollinen ystävälliselle yölle, joka salasi tytön katseilta hänen -surkean näköiset, herpaantuneet jäsenensä ja vapisevat huulensa. - -Taaskin hän oli silmittömän kauhun vallassa, ja hänen ärtyneet hermonsa -vaativat häntä äänekkäästi voivottelemaan sietämättömästä pelosta. - -Kosteassa rotkossa, jossa tuuli puhalsi kylmän vedenpinnan ylitse, -ei ollut lämmin, joten Waldon sielulliseen tuskaan lisääntyi kylmän -ja kosteuden aiheuttama ruumiillinen epämukavuus. Hän oli todellakin -säälittävän surkea viruessaan kokoon sykertyneenä ruohikossa, -rukoillen, että aurinko pian nousisi, mutta kuitenkin peläten -päivänvaloa, joka saattaisi paljastaa hänet vainoojille. - -Mutta vihdoin aamu koitti, ja katkonaisen unen jälkeen Waldo heräsi, -huomaten olevansa viettävällä ruohoisella rannalla, hauskassa ja -kauniissa pikku paratiisissa, jonka erottivat muusta maailmasta jokea -reunustavat korkeat kalliot ja johon ei nähnyt muualta kuin joen -vastakkaisella rannalla kohoavan kallion laelta. - -Tyttö, lepäsi vähän matkan päässä. - -Hän nukkui vielä. Hänen päänsä nojasi toiseen lujaan, ruskeaan -käsivarteen. Pehmeä, musta tukka valui sekavana toisen posken ja -käsivarren ylitse, viehättävästi leviten vihreälle ruohikolle. - -Katseleva Waldo pani merkille, että tyttö oli sangen sievä. -Milloinkaan ennen hän ei ollut nähnyt samanlaista tyttöä. Hänen nuoret -naistuttavansa olivat olleet aika koreilevia ja keskinkertaisen -näköisiä; heillä oli ollut pitkät, kalpeat kasvot ja ohuet huulet, -joiden he tuskin milloinkaan rohkenivat sallia kaartua hymyyn, ja -alhaisontapaista naurua he halveksivat. - -Tämän tytön huulet näyttivät olevan tehdyt nauramaan — ja jotakin muuta -varten, vaikka oikeudenmukaisuus vaatii myöntämään, ettei Waldo silloin -tajunnut, mitä kaikkia mahdollisuuksia niissä piili. - -Waldon katseen lipuessa pitkin tytön nuoren vartalon viivoja nostatti -hänen puritaaninen kasvatuksensa kuuman häpeänpunan hänen kasvoilleen, -ja hän kääntyi kylmäkiskoisesti selin tyttöön päin. - -Liioittelematta puhuen Waldo Emersonista olikin todentotta kauheata -ajatella, kuinka tavattomaan ja sopimattomaan asemaan kohtalo oli hänet -pakottanut. Kuta enemmän hän sitä pohti, sitä punaisemmaksi hän tuli. -Se oli hirveätä — mitähän hänen äitinsä sanoisi siitä kuullessaan? - -Mitä sanoisi tämän tytön äiti? Mutta tärkeämpää olisi — kammottava -ajatus — mitä tytön isä tai veljet tekisivät Waldolle, jos löytäisivät -heidät yhdessä tällä tavoin — tytöllä vain vyötäisillään kovin vähäinen -nahankappale, joka tuskin missään kohdassa ulottui polven alapuolelle, -mutta toisin paikoin loppui jo paljoa ylempänä. - -Waldo oli kovasti harmissaan. Hän ei jaksanut käsittää, mitä tyttö -oikein ajatteli, sillä muissa suhteissa hän näytti sangen kiltiltä, ja -hänen suurista silmistään ei varmasti kuvastunut muuta kuin hyvyyttä ja -viattomuutta. - -Hänen istuessaan sellaisissa mietteissä tyttö heräsi ja tervehti häntä -hilpeästi nauraen. - -»Hyvää huomenta», sanoi Waldo hyvin totisena. - -Hän olisi toivonut osaavansa tytön kieltä, jotta olisi voinut -huomauttaa, kuinka paheksuttavana hän piti moista asua. - -Hän oli aloittamaisillaan selvittää sitä merkeillä, kun tyttö -nousi pystyyn joustavana ja viehkeänä kuin naarastiikeri ja meni -puron partaalle. Näppärällä sormiliikkeellä hän irroitti ainoata -pukukappalettaan pitelevän hihnan, ja sen pudotessa maahan kääntyi -Waldo kauhusta ähkäisten kasvoilleen, painaen kätensä tiukasti -ummistetuille silmillensä. - -Sitten tyttö sukelsi vilpoiseen veteen ottamaan aamukylpyään. - -Hän kutsui useita kertoja Waldoa mukaansa, mutta Waldo ei voinut edes -katsoakaan sinnepäin; hänen sielunsa oli loukkaantunut. - -Tytön noustua vedestä kului vähän aikaa, ennenkuin Waldo rohkeni -empivästi vilkaista sinnepäin. Hän huoahti helpotuksesta nähdessään -tytön pukeneen ylleen ainoan vaatetuskappaleensa, ja senjälkeen hän -saattoi häpeilemättä katsella tyttöä, kun tämä oli sillä tavoin puettu. -Alastomuuteen verrattuna se oli hänestä tuiki säädyllinen asu. - -He kävelivät yhdessä puron rantamalla, poimien sellaisia hedelmiä ja -juuria, joiden tyttö tiesi olevan syötäviä. Waldo Emerson noukki niitä -tytön neuvojen mukaan — kaikesta opistaan huolimatta hänen oli pakko -turvautua tämän pienen, kehittymättömän villitytön ohjaukseen. - -Sitten tyttö opetti häntä pyydystämään kaloja, käyttäen satimeenaan -taivutettua oksaa ja tehden salamannopean liikkeen ruskeilla käsillään -— tai pikemminkin koetti opettaa häntä, sillä hän oli ihan liian hidas -ja kömpelö kyetäkseen siihen. - -Myöhemmin he istuutuivat pehmeään ruohikkoon villin viikunapuun varjoon -syömään tytön pyydystämiä kaloja. Waldo aprikoi, miten ihmeellä tyttö -saisi tulen viritetyksi ilman tulitikkuja, sillä hän oli ihan varma, -ettei toisella niitä ollut. Ja vaikka hän saisikin tulen sytytetyksi, -ei siitä olisi mitään hyötyä, koska hänellä ei ollut keittovehkeitä -eikä uunia. - -Mutta kauan hänen ei tarvinnut ihmetellä. - -Tyttö järjesti kalat pieneen kasaan heidän väliinsä ja suloisesti -hymyillen kehoitti häntä aterioimaan kanssansa valiten sitten kalan -itselleen ja upottaen vankat, valkeat hampaat sen raakaan lihaan Waldo -Emersonin katsellessa kauhistuneena. - -Waldo kääntyi toisaalle ellottavan inhon vallassa. - -Tyttö näytti hämmästyneeltä ja huolestuneelta, kun mies ei syönyt. -Tavantakaa hän koetti merkeillä houkutella häntä nauttimaan kalaa, -mutta hän ei voinut edes katsoa toisen aterioimista. Vastenmielisyyden -ensimmäisen puuskan vaimennuttua hän oli yrittänyt, mutta nähtyään -tytön syövän kalan kokonaan ja sellaisenaan vaivautumatta sitä -siivoamaan tai suomustamaan, alkoi häntä kuvottaa niin, ettei hän -voinut ajatellakaan ruokaa. - -Seuraavan viikon aikana he uskaltautuivat useita kertoja pois -piilopaikastaan, ja tällöin kävi tytön menettelystä ilmeisen selväksi, -että hän tahtoi karttaa heidän vainoojiaan ja pyrkiä johonkin toiseen -turvalliseen paikkaan. Mutta heidän yrittäessään sitä varoittivat -hänen valppaat korvansa tai herkät sieraimensa joka kerta häntä vaaran -läheisyydestä, ja heidän oli pakko rientää takaisin pieneen Edeniinsä. - -Tällä ajalla hän opetti Waldolle useita sanoja äidinkieltään, joten he -täyttäen merkeillä aukot kykenivät keskustelemaan aika tyydyttävästi. -Waldon kielitaito edistyi ripeästi. - -Kymmenentenä päivänä tyttö sai hänet ymmärtämään haluavansa paeta -hänen kanssaan oman kansansa pariin. Ne ihmiset, joiden keskuudesta -Waldo oli hänet tavannut, olivat hänen heimonsa vihollisia, ja hän oli -piileskellyt heitä Waldon osuessa hänen luolansa kohdalle. - -»Minä karkasin», kertoi hän. »Äitini surmattiin. Isäni otti toisen -puolison, joka aina kohteli minua julmasti. Mutta vaellettuani näiden -vihollisten maahan alkoi minua peloittaa, ja olisin palannut isäni -luolalle. Mutta olin edennyt liian kauas. - -— Minun olisi pitänyt juosta hyvin nopeasti voidakseni välttää heitä. -Kerran juoksin kapeata polkua pitkin meren rannalle. Oli pimeä. - -— Harhaillessani metsässä, jouduin äkkiä lakealle rantakaistaleelle ja -näin hietikolla oudon olennon. Se olit sinä. Halusin tietää, mimmoinen -mies olit. Mutta olin kovin peloissani, joten en uskaltanut tarkkailla -sinua muuta kuin kaukaa. - -— Viidesti kävin sinua siellä katsomassa. Sinä et minua huomannut -ennenkuin viimeisellä kerralla. Silloin lähdit minun jälkeeni kiljuen -kauheasti. - -— Minua peloitti hyvin kovasti, sillä olin varma, että sinun täytyi -olla hyvin rohkea, koska oleskelit yksin metsän äärellä ilman -minkäänlaista suojaa, eikä sinulla ollut edes kiveäkään, jolla olisit -heittänyt Nagoolaa, jos se olisi tullut metsästä hätyyttämään sinua.» - -Waldo Emersonia puistatti. - -»Kuka ja mikä on Nagoola?» tiedusti hän. - -»Etkö tunne Nagoolaa!» huudahti tyttö ällistyneenä. - -»En siltä nimeltä», vastasi Waldo. - -»Se on yhtä iso», alkoi tyttö kuvailla, »kuin kaksi miestä ja musta, ja -sillä on välkkyvän sileä turkki. Sillä on kaksi keltaista silmää, jotka -näkevät yhtä hyvin yöllä kuin päivällä. Sen vankoissa käpälissä on -valtavat kynnet. Se —» Vastapäistä kallionlakea reunustavista pensaista -kuuluva kahina sai hänet pyörähtämään sinnepäin ja tähyämään valppaasti. - -»Kas tuolla», kuiskasi hän, »on Nagoola nyt». - -Waldo katsahti hänen osoittamaansa suuntaan. - -Olipa hyvä, ettei tyttö nähnyt hänen kalpeita kasvojaan ja pullottavia -silmiään, kun hän katseli ilkeännäköistä, isoa, mustaa pantteria, joka -kyyrötti joen vastaisella rannalla ja silmäili heitä. - -Waldon valtasi voimakas pakokauhu. Vain se, että hänen pelonlamauttamat -lihaksensa eivät totelleet tahdon määräyksiä, esti häntä kirkuen -syöksymästä pois tuon hurjan otuksen näkyvistä. - -Sitten hän raukkamaisesti pelätessään taaskin kuuli ikäänkuin sumun -lävitse tytön suloisen äänen: »Olin varma, että sinun täytyi olla hyvin -rohkea oleskellaksesi ihan yksin sen kamalan metsän liepeellä.» - -Ensimmäisen kerran Waldo Emersonin eläessä tulvahti häpeän aalto hänen -mieleensä. - -Tyttö huuteli ärsyttävästi pantterille ja kääntyi sitten hymyillen -Waldon puoleen. - -»Kuinka rohkea nyt olenkaan!» puhui hän nauraen. »Enää en pelkää -Nagoolaa. Olethan sinä seurassani.» - -»Niin», sanoi Waldo ääni hyvin heikkona, »sinun ei tarvitse pelätä, kun -minä olen luonasi». - -»Oi!» intoili tyttö. »Tapa se! Kuinka ylpeä olisinkaan palatessani -omaisteni luokse sellaisen miehen saattamana, joka on voittanut -Nagoolan ja jonka lanteita verhoisi sen talja merkkinä urotyöstä!» - -»Ni-iin», myönsi Waldo hiljaa. - -»Mutta», jatkoi tyttö, »sinähän olet surmannut monta Nagoolan veljeä ja -sisarta. Sinusta ei sentapaisten surmaaminen ole kiihoittavaa huvia.» - -»Niin — kyllä», huudahti Waldo. »Niin, siinäpä se — olen kyllästynyt -panttereihin.» - -»Oi!» Tyttö taputti hurmaantuneena käsiään. »Kuinka monta olet niitä -tappanut?» - -»Hm — kas niin, annahan, kun mietin», väitteli nuori mies. »Asia on -niin, etten koskaan ole koettanutkaan pitää muistissani kaatamieni -pantterien lukumäärää.» - -Waldo alkoi raivostua. Hän ei ollut ennen kertaakaan valehdellut koko -elämänsä aikana. Hän vihasi valhetta ja kammosi valehtelijaa. Nyt hän -aprikoi, minkä tähden hän itse oli valehdellut. - -Eipä totisesti kannattaisi kerskua, jos olisikin surmannut Jumalan -luomia olentoja — ja suorastaan kauheata oli väittää tappaneensa -niitä niin paljon, ettei edes jaksanut muistaa niiden lukumäärää. -Mutta sittenkin hän tunsi vihlovaa mielipahaa sen tähden, ettei ollut -tappanut tuhatkuntaa pantteria ja säilyttänyt niiden kaikkien taljoja -miehuutensa merkiksi. - -Pantteri tähyili heitä yhäti joen vastaiselta rannalta. Tyttö painautui -ihan likelle Waldoa, sukupuolensa tavoin etsien turvaa. Laskien -arkailevasti kätensä miehen laihalle käsivarrelle hän suuntasi suuret -luottavat silmänsä hänen kasvoihinsa kunnioittavan ja ihailevan -näköisenä. - -»Miten sinä niitä tapat?» supatti hän. »Kerrohan!» - -Silloin Waldo päätti selittää kaikki ja tunnustaa, ettei hän ollut -ennen kertaakaan nähnyt elävää pantteria. Mutta avattuaan suunsa -aloittaakseen nöyryyttävän, tunnustuksensa hän ihan äkkiä tajusi, -minkä tähden hän oli valehdellut — hän tahtoi antaa itsestään hyvän -käsityksen tälle villille, puolialastomalle tytölle. - -Hän, Waldo Emerson Smith-Jones, kaipasi raakalaisen hyväksymistä ja -kehumista, ja saavuttaaksensa sen hän oli teeskennellyt ruumiillista -kuntoa, jota Smith-Jonesit olivat miespolvien aikana arvostelleet -etäältä katsoen, paheksuen ja moittien. - -Tyttö toisti pyyntönsä. - -»Niin», äänsi Waldo, »se käy tosiaankin perin yksinkertaisesti. -Päästyäni niihin käsiksi isken niitä rajusti kepillä.» - -Tyttö huoahti. - -»Kuinka ihastuttavaa!» kehui hän. - -Waldoa raastoivat monenlaiset epämieluiset tunteet — hänet äkkiä -vallanneen siveellisen turmeluksen aiheuttama masentava häpeä, -pelokkaat aavistukset, että tyttö tuonnempana näkisi hänet oikeassa -karvassaan, ja pelko, jäytävä, hirveä pelko, että tyttö vaatisi häntä -heti menemään ja surmaamaan Nagoolan. - -Mutta tyttö ei hiiskahtanutkaan mitään siihen suuntaan, ja pian -pantteri väsyi väijymään heitä ja luikki takaisin sen takana alkavaan -tiheään pensaikkoon. - -Waldo huokaisi helpotuksesta nähdessään sen katoavan. - - - - -NELJÄS LUKU - -Kuoleman kynnyksellä - - -Myöhään saman päivän iltapuolella tyttö ehdotti, että he sinä iltana -lähtisivät taivaltamaan hänen kotikyläänsä kohti. - -»Ilkeät ihmiset eivät ole liikkeellä pimeän tultua», selitti hän, »ja -kun sinä olet turvanani, en pelkää Nagoolaa». - -»Kuinka pitkä matka kylääsi on?» kysyi Waldo. - -»Meiltä kuluu matkaan kolme yötä», vastasi toinen. »Päivisin on meidän -pysyteltävä piilossa, sillä et edes sinäkään kykenisi voittamaan -ilkeitä miehiä, jos heitä karkaisi kimppuusi suuri joukko yhtä aikaa.» - -»En», myönsi Waldo, »otaksuttavasti en». - -»Mutta oli kovin ihanaa katsella sinua», jatkoi tyttö, »kun ottelit -kalliolla, paiskellen heitä alas sitä myöten, kun heitä tuli. Kuinka -uljas olitkaan! Ja kuinka peloittava! Ihan vapisit raivosta.» - -»Niin», myönteli Waldo, »olin perin kiukuissani. Vapisen aina sillä -tavoin, kun vihani kiehuu. Joskus vimmastun niin, että polveni -kolahtelevat vastakkain. Jos joskus näet polvieni tutisevan, niin -arvaat, kuinka silmittömästi olen suuttunut.» - -»Kyllä», jupisi tyttö. - -Kohta senjälkeen Waldo huomasi tytön nauravan hiljaa itsekseen. - -Hänen mielessänsä heräsi kova pelko. Eikö tyttö ehkä ollutkaan niin -herkkäuskoinen kuin oli näyttänyt olevan? Oivalsiko hän ehkä sittenkin, -että Waldo kerskui koettaessansa verhota arkuuttaan? - -Vihdoin hän rohkaistui kysymään: »Miksi naurat?» - -»Kuvittelin mielessäni vanhan Lättäjalan ja Korthin ja kaikkien muiden -hämmästystä, kun vien sinut heidän luokseen.» - -»Mikä heitä sitten hämmästyttää? tiedusti Waldo. - -»Se, miten sinä kolhit heidän päänsä mäsäksi.» - -Waldoa puistatti. - -»Minkä tähden minun pitäisi kolhia heitä?» kysyi hän. - -»Miksikö sinun pitäisi kolhia heitä!» Tyttö ei nähtävästi jaksanut -uskoa, ettei hän sitä käsittänyt. - -»Kuinka vähän sinä tiedätkään!» säälitteli hän. »Sinä et osaa uida etkä -puhua ymmärrettävää kieltä, eksyisit metsään, jos minä jättäisin sinut -yksin, ja nyt et sanojesi mukaan tiedä, että kun saavut vieraan heimon -pariin, koetetaan sinut tappaa ja että sinut otetaan heimon jäseneksi -vasta sitten, kun olet osoittautunut sen arvoiseksi surmaamalla ainakin -yhden heimon väkevimmistä miehistä.» - -»Ainakin yhden!» kertasi Waldo puolittain itsekseen. - -Se tieto tyrmistytti häntä. Hän oli otaksunut, että hänet -avosylin lausuttaisiin tervetulleeksi tytön kotiseudun parhaisiin -seurapiireihin. Juuri niin hän oli kuvitellut, sillä vieläkään hän ei -ollut oppinut tajuamaan, että kokonaisia kansoja saattoi elää tyyten -toisenlaisissa oloissa kuin ne olivat, jotka vallitsivat Bostonissa, -Massachusettsissa. - -Myöskin tytön viittaus hänen tietämättömyyteensä oli kirvelevä -sivallus. Hän oli aina pitänyt itseään suuresti oppineena miehenä. -Siitä hän oli itse salaa pöyhistellyt, ja hänen äitinsä oli siitä -peittelemättä ylpeillyt. - -Ja nyt hänen tietämättömyyttään säälitteli sellainen olento, joka -todennäköisesti luuli maapalloa litteäksi pannukakuksi, jos hän -lainkaan vaivasi päätään sellaisilla asioilla — joka ei osannut lukea -eikä kirjoittaa! Ja pahinta kaikesta oli se, että tytön arvostelu piti -paikkansa — se ei vain ollut kyllin pitkälle menevä. - -Hänen tiedoissaan ei ollut paljoakaan käytännöllisesti arvokasta. -Tajutessaan tietojensa suppeuden Waldo Emerson tietämättään astui aimo -harppauksen laajempaa viisautta kohti kuin hänen ahdas sielunsa oli -milloinkaan osannut kuvitellakaan. - -Auringon sinä iltana laskettua ja tähtien ja kuun alettua loistaa lähti -pari turvapaikastaan luoteista kohti, jolla suunnalla tyttö vakuutti -hänen kansansa kylän olevan. - -He astelivat käsi kädessä pimeässä metsässä. Tyttö opasti, ja nuori -mies puristi oikealla kädellään pitkää nuijaansa, tähyillen pimentoihin -havaitakseen pelokkaiden aivojensa loitsimia hirmuolentoja ja ennen -kaikkea ne kaksi kammottavaa, hehkuvaa täplää, joiden hän tytön -puheista päätteli olevan merkkinä Nagoolan läsnäolosta. - -Hänen korviinsa kantautui outoja ääniä, ja kerran tyttö painautui ihan -kiinni häneen herkän korvansa erottaessa kahinaa, kun iso otus hiipi -pensaikossa heidän vasemmalla puolellaan, Waldo Emerson oli melkein -lamautunut kauhusta, mutta vihdoin otus, mikä se lieneekin ollut, -vetäytyi kauemmaksi metsään ahdistamatta heitä. Moniin tunteihin -senjälkeen ei heitä häirinnyt mikään, mutta kammon aiheuttama alituinen -jännitys oli käynyt niin ankarasti miehen jo ennestään ylenmäärin -vaivautuneille hermoille, että hän surkeassa pelossaan ei enää lainkaan -kyennyt hillitsemään itseään. - -Kun tyttö niin ollen äkkiä seisautti hänet, ähkäisten hiljaa -säikähdyksestä, ja osoitti suoraan eteenpäin kuiskaten: »Nagoola», tuli -hän heti hulluksi kauhusta. - -Vain hetkiseksi hän pysähtyi kuin kivettyneenä paikalleen, mutta -syöksähti sitten tytön luota, kohotti nuijansa päänsä yläpuolelle, -päästi kammottavan kiljaisun ja lähti juoksemaan — suoraan pantteriin -päin. - -Joidenkuiden mielestä saattanee olla epäilyttävää, kumpi — -silokarvainen, äänetön, musta kissaeläin vaiko virnistävä, kirkuva -Waldo — oli hirvittävämpi. - -Olipa sen laita miten tahansa, ei pedon mielessä ilmeisesti ollut -lainkaan epäilyksiä siihen nähden, sillä kiljaistuaan yhden ainoan -kerran vastaukseksi se pyörähti ympäri ja katosi synkän yön pimeyteen. - -Mutta Waldo ei huomannut sen lähtöä. Yhä kirkuen hän riensi eteenpäin -metsässä, kunnes kompastui köynnöskasviin ja tupertui uupuneena maahan. -Hän virui huohottaen, värähdellen ja vapisten paikallaan, kunnes tyttö -löysi hänet tunnin kuluttua auringon noususta. - -Kuullessansa tytön äänen Waldo olisi ponnistautunut pystyyn ja -pujahtanut piiloon metsään, sillä hänestä tuntui, ettei hän enää ikinä -voisi katsoa tyttöä silmiin tehtyään hänelle niin raukkamaisen tepposen -muutamia tunteja aikaisemmin. - -Mutta kun hän pystyyn päästyään kuuli tytön ensimmäiset sanat, -rauhoittivat ne häntä ja haihduttivat hänen mielestään koko halun -pyrkiä piiloon. - -»Saitko sen kiinni?» huudahti tyttö. - -»En», ähkäisi Waldo Emerson ihan totuuden mukaisesti. »Se luikki -tiehensä.» - -He levähtivät hetkisen, ja sitten Waldo vaati, että he jatkaisivat -matkaansa päivällä eivätkä yöllä. Hän oli varmasti päättänyt, ettei -hän enää sietäisi sellaista sielullisen kidutuksen yötä, ja uskoi, -ettei hän jaksaisikaan sitä kestää. Paljoa mieluummin hän antautuisi -siihen vaaraan, että he kohtaisivat ilkeitä miehiä, kuin sietäisi sitä -alituista tunnetta, että näkymättömät viholliset tähyilivät häntä -pimeästä joka hetki. - -Päivällä heillä olisi ainakin se etu, että he näkisivät ahdistajansa, -ennenkuin saisivat iskun. Näitä syitä hän ei kuitenkaan esittänyt -tytölle. Oloihin katsoen oli toinen selitys hänen mielestänsä sopivampi -tytön korville. - -»Jollei näet», haasteli hän, »olisi ollut niin pimeä, ei Nagoola ehkä -olisi päässyt käsistäni. Se on perin ikävää — perin ikävää.» - -»Niin», vahvisti tyttö, »se on kovin ikävää. Meidän on taivallettava -päivällä. Eikä se enää olekaan vaarallista. Ilkeiden ihmisten maa on -takanamme, ja tämän paikan ja minun kansani asumasijojen välinen seutu -on hyvin harvaan asuttua.» - -Sen yön he viettivät pienen joen jyrkästä äyräästä löytämässään -luolassa. - -Se oli kostea, lokainen ja kolea, mutta molemmat olivat väsyksissä, he -vaipuivat uneen ja nukkuivat yhtä sikeästi kuin olisi heidän allaan -ollut mitä parhaat patjat. Tyttö nukkui otaksuttavasti paremmin, koska -hän ei koko elämänsä aikana ollut tottunut lepäämään kovinkaan paljoa -mukavammilla vuoteilla. - -Matkaa kesti viisi päivää tytön arvioimisen kolmen sijasta, ja sillä -aikaa Waldo oppi tytöltä yhä enemmän erämiestaitoja. Aluksi oli hänen -ajatuskantansa estänyt häntä kovinkaan paljoa hyötymästä toisen -laajemmista käytännöllisistä tiedoista, sillä hän oli ollut taipuvainen -pitämään tyttöä, kehittymätöntä villiä, itseään alempana olentona. - -Mutta nyt hän oli harras oppilas, ja kun Waldo Emerson halusi oppia, -kykeni hän pian käsittämään ja painamaan mieleensä mitä hyvänsä. -Hänellä oli hyvin harjoitetut aivot, joiden pahin vika oli se, että ne -oli ahdettu täyteen hyödyttömiä tietoja. Hänen äitiänsä oli vaivannut -se erehdys, ettei hän ollut koskaan osannut erottaa tietoja viisaudesta. - -Mutta tällä matkalla ei Waldo yksinään oppinut uutta. Myöskin tyttö -oppi jotakin — sellaista, mikä päiväkausia oli pyrkinyt hänen -tietoisten ajatustensa piiriin, ja nyt hän tajusi sen piilleen -sydämessään melkein ensi hetkestä alkaen, kun oli joutunut tämän oudon -nuoren miehen seuraan. - -Luonto oli suonut Waldo Emersonille ritarillisen sydämen, ja -tottumuksesta hän suorastaan koneellisesti käyttäytyi kaikkia naisia -kohtaan joustavan kohteliaasti ja huomaavaisesti, mikä on hyvän -kasvatuksen tuomia hienoja puolia. Eikä hän hitustakaan vähemmän -tunnokkaasti suhtautunut tähän villiin luolatyttöön kuin olisi -suhtautunut oman ylimystöpiirinsä hienoimman perheen tyttäreen. - -Hän oli koko ajan ollut ystävällinen, huomaavainen ja hienotuntoinen, -ja tytöstä, joka ei ollut tottunut saamaan miehiltä osakseen sellaista -kohtelua eikä ollut milloinkaan nähnyt miehen käyttäytyvän sillä tavoin -ainoatakaan naista kohtaan, tuntui miltei ihmeeltä tällainen hellä -lempeys niin sotaisessa ja hurjassa luonteessa kuin hän luuli Waldo -Emersonilla olevan. Mutta hän tyytyi uskomaan, että niin pitikin olla. - -Hän ei olisi välittänyt miehestä, jos tämä olisi ollut lempeä häntä -kohtaan, mutta pelkurimainen. Jos hän olisi uneksinutkaan, kuinka -asianlaita todellisesti oli, jos hänellä olisi ollut hämärintäkään -aavistusta, että Waldo Emerson oli pahanpäiväisin raukka, mitä -aurinko oli ikinä lämmittänyt, olisi hän inhonnut ja vihannut tätä -miestä, sillä hänen yhteiskunnassaan, hänen maailmassaan vallitsevien -alkeellisten siveyssääntöjen mukaan ei siellä ollut sijaa aroille eikä -heikoille — ja Waldo Emerson oli sekä arka että heikko. - -Kun hän heräsi tajuamaan voimistuvat tunteensa miestä kohtaan, muutti -se hänet ujoksi ja neitseellisen arkailevaksi, jollainen hän ei ollut -aikaisemmin lainkaan ollut. Siihen saakka heidän seurustelunsa — -mitä tyttöön tulee — oli pikemminkin muistuttanut kahden nuorukaisen -kumppanuutta. Mutta kun hän nyt tunsi värähtelevänsä miehen -keveimmästäkin tarkoituksettomasta kosketuksesta, valtasi hänet -eriskummainen halu karttaa Waldoa. - -Ensi kerran elämässään hän myöskin huomasi olevansa alasti, ja se -kainostutti häntä. Kenties se johtui siitä, että Waldo niin kovin -huolekkaasti koetti pukunsa riekaleilla verhota ruumiinsa kokonaan, -mikä kuitenkin oli mahdotonta. - -Heidän lähestyessään määräpaikkaansa kävi Waldo yhä levottomammaksi. - -Viimeisenä yönä kiusasivat häntä unessa hirvittävät näyt Lättäjalasta -ja Korthista. Hän näki kookkaiden, karvaisten otusten karkaavan -kimppuunsa alkuaikaiseen villin hurjaan tapaansa — petomaisessa -raivossaan raatelevan hänen jäsenensä yhden erältään siekaleiksi. - -Häneltä pääsi parahdus, ja siihen hän heräsi. - -Tytön pelästyneenä tiedusteltua, mikä hänen oli, hän vastasi vain -uneksineensa. - -»Näitkö unta Lättäjalasta ja Korthista?» kysyi toinen nauraen. »Ja -siitä, mitä teet heille huomenna?» - -»Kyllä», myönsi Waldo, »näin unta Lättäjalasta ja Korthista». Mutta -tyttö ei nähnyt, että hän vapisi ja painoi päätään kainalokuoppaansa. - -Viimeisen päivän taivallus oli Waldo Emersonin elämän tuskaisin -kokemus. Hän uskoi varmasti menevänsä kuolemaan, mutta enemmän häntä -kammotti tuleva kuolintapa kuin itse kuolema. Itse asiassa hän -oli taaskin sellaisessa tilassa, että kuolema olisi ollut hänestä -tervetullut. Tulevaisuus ei tarjonnut hänelle muuta kuin vaivaloista ja -surkeata elämää sekä alituista sieluntuskaa hänen elää retuuttaessaan -kauhean pelon vallassa tässä kummallisessa ja hirvittävässä maassa. - -Waldolla ei ollut hämärintäkään aavistusta, oliko hän jollakin -mantereella vaiko jollakin tuntemattomalla saarella. Hän tiesi vain -sen, että hyökyaalto oli yllättänyt heidät jossakin paikoin Tyynenmeren -eteläosassa. Ja jo kauan sitten hän oli tauonnut toivomasta, että -hänelle saapuisi apua kyllin ajoissa pelastamaan hänet sortumasta -surkeaan tuhoon kaukana kodistaan ja äiti-raukastaan. - -Hän ei voinut kauan ajatella tätä surullista asiaa, koska se aina -nosti itsesäälittelyn kyyneleet hänen silmiinsä, ja jostakin -selittämättömästä syystä Waldo ei missään nimessä tahtonut tällaista -epämiehekästä heikkouttaan paljastaa tytölle. - -Koko pitkän päivän hän vaivasi aivojansa keksiäkseen jonkun kelvollisen -tekosyyn, jolla voisi taivuttaa kumppaninsa opastamaan hänet johonkin -muualle eikä omaan kyläänsä. Tuhansia kertoja parempi olisi joku -eristetty suojapaikka, sellainen kuin se oli, jossa he olivat olleet -turvassa kymmenen päivää päästyään pakoon luolamiesten kynsistä. - -Jos he vain tapaisivat sellaisen paikan lähellä rannikkoa, joten Waldo -voisi alati pitää silmällä merta ohipurjehtivien alusten varalta, olisi -hän niin onnellinen kuin suinkin luulisi voivansa olla niin villissä -maassa. - -Hän tahtoi säilyttää tytön seuranaan; yksin ollen häntä peloitti -pahemmin. Tietysti hän käsitti, ettei tyttö ollut sopivaa seuraa niin -runsailla hengenavuilla varustetulle miehelle kuin hän oli; mutta -olihan tyttö kuitenkin inhimillinen olento, ja hänen seuransa oli -parempi kuin ihan ilman. Niin kauan kuin hän oli vielä uskaltanut -toivoa pääsevänsä hengissä palaamaan rakkaaseen Bostoniinsa, oli hän -usein aprikoinut, rohkenisiko hän kertoa äidilleen hänen ja tytön -välisestä, sovinnaisuutta loukkaavasta tuttavuudesta. - -Ei luonnollisesti tullut kysymykseenkään, että hän olisi kuvannut -kaikkia yksityiskohtia. Hän ei esimerkiksi tohtisi hiiskuakaan tytön -puvusta tiukkavaatimuksiselle äidilleen. - -Myöskin se seikka, että he olivat viikkokausia olleet yötä päivää -kahdenkesken, huolestutti Waldoa kovasti. Hän oli varma, että -sellaisen tiedon loukkaava vaikutus saattaisi sortaa hänen äitinsä -tautivuoteelle, ja kauan aikaa hän pohti mielessään, olisiko viisainta -olla mainitsematta koko tytöstä mitään. - -Vihdoin hän arveli, että pieni, viaton hätävalhe olisi sallittava, -koska sekä hänen äitinsä terveys että tytön maine olivat kysymyksessä. -Niinpä hän päätti kertoa tytön tädin olleen heidän muassaan valvovana -seuranaisena. Se oli kaunis ratkaisu, ja nyt ei se asia enää kalvanut -Waldon mieltä niin pahasti. - -Myöhään iltapäivällä he astelivat polkua myöten, joka vei ylängöltä -kapeaan, kauniiseen laaksoon. Puiden reunustama joki koukerteli laakson -tasaisen pohjan keskitse, ja taustalla kohosi äkkijyrkkiä kallioita, -joita jatkui kumpaankin suuntaan niin kauas kuin silmä kantoi. - -»Tuolla asustaa minun kansani», ilmoitti tyttö osoittaen kaukaista -vuorenseinämää. - -Waldo ähkäisi mielessään. - -»Levätään täällä huomiseen saakka», ehdotti hän, »jotta saapuisimme -perille levänneinä ja virkistyneinä». - -»Oi, ei!» huudahti tyttö. »Ennätämme kyllä luolille ennen pimeän tuloa. -Tuskin maltan odottaa sitä, että näen sinun surmaavan Lättäjalan ja -ehkä myöskin Korthin. Luulen kuitenkin, että kun toinen heistä on -saanut maistaa voimiasi, muut ilomielin ottavat sinut heimon jäseneksi -saadakseen sinut ystäväkseen.» - -»Enkö jollakin tavoin», rohkeni levoton Waldo esittää, »voisi -tulla kyläänne taistelematta? En mielelläni tappaisi ainoatakaan -ystävistäsi», selitti Waldo juhlallisesti. Tyttö purskahti nauramaan. - -»Lättäjalka ja Korth eivät kumpikaan ole ystäviäni», vastasi hän. »Minä -vihaan heitä molempia. He ovat kauheita miehiä. Olisi koko heimolle -parempi, jos heidät surmattaisiin. He ovat niin väkeviä ja julmia, että -me kaikki vihaamme heitä, koska he käyttävät voimiansa sortaakseen -heikompiaan. - -— He pakottavat meidät kaikki ankarasti uurastamaan heidän hyväkseen. -He anastavat muiden miesten puolisoita, ja jos muut miehet panevat -vastaan, tappavat he heidät. Tuskin kuluu ainoatakaan kuukautta, jona -joko Lättäjalka tai Korth ei surmaisi jotakuta. - -— Eivätkä he tapa yksinomaan miehiä. Usein he suutuspäissään tappavat -naisia ja pieniä lapsia vain huvikseen. Mutta kun sinä joudut -keskuuteemme, tulee siitä loppu, sillä sinä surmaat heidät molemmat, -jolleivät he pysy kunnollisina.» - -Waldo oli liian kauhistunut tästä lähiaikaisten vastustajainsa -kuvauksesta vastatakseen mitään — hänen kielensä juuttui suulakeen, ja -kaikki hänen puhe-elimensä tuntuivat halvautuneen. - -Mutta tyttö ei sitä huomannut. Hän haasteli edelleen hilpeästi, kiskoen -Waldon hermoston irti ruumiista ja repien sen riekaleiksi. - -»Lättäjalka ja Korth», jatkoi hän, »ovat näet mahtavampia kuin heimoni -muut miehet. He saavat tehdä mitä tahtovat. He ovat hirvittävän -näköisiä, ja usein olen arvellut muiden sydämien lakkaavan sykkimästä, -kun he näkevät jommankumman näistä hirmuista tulevan heidän kimppuunsa. - -— Ja he ovat niin vahvoja. Olen nähnyt Korthin musertavan -täysikasvuisen miehen kallon yhdellä ainoalla kämmenensä sivalluksella, -ja Lättäjalka huvittelee katkomalla miesten käsivarsia ja jalkoja -paljain käsin.» - -Tällä välin he olivat saapuneet laaksoon ja etenivät nyt äänettöminä -pientä jokea reunustavia puita kohti. - -Nadara opasti hänet kahlaamolle, jonka poikki he nopeasti kahlasivat. -Heidän astellessaan laaksossa oli Waldo koko ajan koettanut keksiä -jotakin pelastuskeinoa. - -Hän ei uskaltanut mennä tuohon kamalaan kylään kohtaamaan tytön -kuvaamia hirveitä miehiä, ja melkein yhtä vastenmielistä hänen oli -tytölle tunnustaa pelkäävänsä. - -Hän olisi ilomielin kuollut välttääkseen molemmat vaihtoehdot, mutta -hän halusi mieluimmin itse valita kuolintapansa. - -Sitä ajatusta, että hän menisi kylään ja saisi kauhean lopun siellä -odottavien raakalaisten käsissä, hän ei jaksanut kestää, ja yhtä -mahdottomalta tuntui hänestä paljastaa tytölle, ettei hän ollut valtava -taistelija eikä sankari. - -Näitä kiusallisia mietteitä hautoen hän saapui Nadaran seurassa metsän -toiseen laitaan, josta he selvästi erottivat laakson pohjasta lähes -kolmensadan metrin päässä jyrkästi kohoavan kallioseinämän. - -Seinämällä ja sen juurella Waldo näki lauman puolialastomia miehiä, -naisia ja lapsia hyörivän erilaisissa puuhissaan. Hän pysähtyi -tahtomattaan. - -Tyttö tuli hänen vierelleen. Yhdessä he katselivat näyttämöä, jonka -kaltaista Waldo Emerson ei ollut ikinä nähnyt. - -Hänestä tuntui kuin olisi hänet äkkiä tempaistu mittaamattomien -aikojen taakse ammoin menneeseen muinaisuuteen ja pudotettu keskelle -paleoliittisten esivanhempiensa esihistoriallista elämää. - -Luolien edustalla olevilla kapeilla kielekkeillä kyyrötti naisia, -joilla oli pitkä, hulmuava tukka ja jotka hienonsivat ruokaa -karkeatekoisissa kivihuhmarissa. - -Heidän ympärillään leikki alastomia lapsia vaarallisen likellä -äkkijyrkän kallion reunaa. - -Karvaisia miehiä kyykötti gorillan tavoin litteiden paasien ääressä, -joilla oli levitetty raakoja vuotia; he kaaputtivat niitä pienillä, -teräväsärmäisillä kivillä. - -Naurua ja laulua ei kuulunut. - -Silloin tällöin Waldo huomasi noiden hurjannäköisten otusten -puhuttelevan toisiaan, ja joskus niistä joku veti paksut huulensa -äkäiseen irvistykseen, paljastaen torahampaansa. Mutta he olivat niin -kaukana, ettei nuori mies erottanut heidän sanojaan. - - - - -VIIDES LUKU - -Herääminen - - -»Tule!» kehoitti tyttö. »Mennään joutuin! Kaipaan maltittomasti -takaisin kotiin! Kuinka hauskalta tuolla näyttääkään!» - -Waldo katsahti häneen kauhuissaan. Tuntui uskomattomalta, että tämä -kaunis, nuori olento oli samaa ainesta kuin hänen silmiensä edessä -olevat otukset. Hänestä oli kuohuttavaa ajatella, että tyttö saattoi -polveutua noista puolieläimistä tai että hänet oli synnyttänyt joku -yhtä hurjan ja innoittavan näköinen nainen kuin ne olivat, joita hän -katseli. Se ihan ellotti häntä. - -»Mene sinä omaistesi luokse, Nadara!» käski hän, sillä hänen mieleensä -oli välähtänyt suunnitelma. - -Hän oli keksinyt, miten pääsisi kohtaamasta Lättäjalkaa ja Korthia, -ja inho, jota hän oli äkkiä alkanut tuntea tyttöä kohtaan, teki -suunnitelman toteuttamisen hänelle helpommaksi. - -»Etkö sinä tulekaan mukaani?» huudahti tyttö. - -»En heti», vastasi Waldo täysin vilpittömästi. »Haluan sinun -menevän edellä. Jos menisimme yhdessä, saattaisivat he kolhia sinua -karatessansa ahdistamaan minua.» - -Tyttö ei lainkaan sitä pelännyt, mutta hänestä mies tuntui hyvin -huomaavaiselta pitäessään niin hellää huolta hänestä. Ja Waldon -mieliksi hän suostui ehdotukseen. - -»Kuten tahdot, Thandar», sanoi hän hymyillen. - -Thandar oli hänen oma valitsemansa nimi. Hänen tiedustettuaan Waldon -nimeä oli mies ilmoittanut, että tyttö sai nimittää häntä herra Waldo -Emerson Smith-Jonesiksi. »Minä nimitän sinua Thandariksi», oli hän -vastannut. »Se nimi on lyhyempi, helpompi muistaa ja kuvaavampi. Se -merkitsee rohkeata.» Ja niin oli Waldosta tullut Thandar. - -Tuskin oli tyttö poistunut metsästä mennäkseen kallioille, kun -Thandar rohkea pyörähti ympäri ja lähti täyttä vauhtia juoksemaan -päinvastaiseen suuntaan. Joelle saavuttuaan hän heti osoitti, -kuinka suuresti hänen erämiestaitonsa oli edistynyt niiden lyhyiden -viikkojen aikana, jotka hän oli ollut tytön holhouksessa. Hän syöksyi -vitkastelematta veteen ja käveli jokea ylöspäin jättämättä sorapohjaan -jälkiä, joita myöten nämä alkeelliset, kotkankatseiset ihmiset olisivat -voineet vainuta häntä. - -Hän otaksui tytön etsivän häntä, mutta ei tuntenut omantunnon vaivoja -sen tähden, että oli niin raukkamaisesti karannut hänen luotaan. -Hänellä ei luonnollisestikaan ollut aavistusta, minkälaiset tytön -tunteet häntä kohtaan oikeastaan olivat — häntä olisi loukannut -se ajatuskin, että tuon tytön tapainen, halpasyntyinen olento oli -ihastunut häneen. - -Se olisi ollut harmillista ja ikävää, mutta tietenkin mahdottoman -sopimatonta — koska Waldo Emerson Smith-Jones ei ikinä olisi saattanut -solmita avioliittoa itseään alemman naisen kanssa. Ja mitä itse tyttöön -tulee, olisi Waldo yhtä kernaasti voinut pohtia sitä mahdollisuutta, -että hän olisi mennyt naimisiin lehmän kanssa. Niin kaukana olivat -hänestä olleet kaikki sellaiset ajatukset tyttöön nähden. - -Hän tallusti yhä eteenpäin koleassa vedessä. Joskus se nousi hänen -päänsä ylitse, mutta hän oli oppinut uimaan — hänet oli siihen -taivuttanut osaksi tyttö houkutuksillaan, osaksi pelko, että toinen -ivaisi häntä. - -Illan tullen häntä alkoi peloittaa, mutta nyt ei hänen pelkonsa enää -ollut niin masentava kuin muutamia viikkoja aikaisemmin. Itse sitä -huomaamattaan Waldo oli muuttunut hieman vähemmän araksi, vaikka hän ei -suinkaan vielä ollut leijonamainen. - -Sen yön hän nukkui puun haarautumassa. Hän valitsi pienen puun, joka -tosin ei ollut niin mukava, mutta tarjosi paremman turvan Nagoolaa -vastaan kuin isompi olisi suonut. Senkin hän oli oppinut Nadaralta. - -Jos hän olisi pysähtynyt miettimään, olisi hän oivaltanut saaneensa -kaikki tietämisen arvoiset tietonsa villiltä pikku tytöltä, jota hän -säälitellen katseli tietojensa korkealta jalustalta. Mutta Waldo ei -ollut vielä oppinut kylliksi tajutakseen, kuinka mitättömän vähän hän -tiesi. - -Aamulla hän jatkoi pakoaan, noukkien aamiaisekseen hedelmiä puista -ja pensaista rientäessään niiden ohitse. Tässäkin suhteessa hän oli -kiitollisuudenvelassa Nadaralle, sillä ilman hänen ohjaustaan hänen -olisi ollut pakko rajoittua pariin hedelmälajiin, kun hän nyt sensijaan -sai pelkäämättä valita monenlaisia hedelmiä, juuria, marjoja ja -pähkinöitä. - -Joki, jota hän oli noudattanut, oli nyt muuttunut kapeaksi, kohisevaksi -vuoristopuroksi. Se syöksyi pieniltä jyrkänteiltä rajuina, kauniina -putouksina ja kuohuvina koskina ja vei Waldoa yhä kauemmaksi -epätasaiselle ylänköseudulle. - -Kiipeäminen oli vaivaloista ja usein vaarallista. Waldoa ihmetytti, -kuinka jyrkistä kohdista hän suoriutui — huimaavista vieruista, joita -hän muutamia viikkoja aikaisemmin olisi pelon herpaisemana kammonnut. -Waldo edistyi. - -Toinen seikka, joka herätti hänen mielessään kummastusta, samalla kun -se tuotti hänelle riemua, oli se, ettei hän enää yskinyt. Se olikin -kerrassaan uskomatonta, koska hänen ei eläissään ollut tarvinnut niin -paljon kärsiä vilua, kosteutta ja rasituksia. - -Kotosalla, sen hän tajusi, hän olisi aikoja sitten sortunut ja kuollut, -jos hänen olisi pitänyt kestää kymmenettä osaakaan siitä, mitä hän oli -kokenut hyökyaallon temmattua hänet laivan kannelta ja muitta mutkitta -paiskattua hänet keskelle tätä uutta, vaivojen ja kauhun värittämää -elämää. - -Keskipäivällä Waldo alkoi taivaltaa hitaammin. Hän ei ollut kuullut -eikä nähnyt merkkiäkään takaa-ajosta. Tavantakaa hän seisahtui -tähyämään taakseen, mutta vaikka hän näkikin kapeata laaksoa pitkän -matkan, ei hän huomannut mitään huolestuttavaa. - -Äkkiä hän tajusi olevansa kovin yksinäinen. Kymmenkunta kertaa yhtä -monen minuutin kuluessa hänen mieleensä johtui huomautuksia, jotka hän -olisi mielellään lausunut, jos olisi ollut ketään niitä kuulemassa. -Hän olisi myöskin hartaasti halunnut kysellä erinäisiä seikkoja tästä -oudosta seudusta, ja hänen mieleensä välähti, että koko maailmassa oli -ainoastaan yksi hänen tuntemansa henkilö, joka olisi osannut oikein ja -täsmällisesti vastata hänen tiedusteluihinsa. - -Hän aprikoi, mitähän tyttö ajatteli, kun hän ei mennytkään kylään -ahdistamaan Lättäjalkaa ja Korthia. Sitä miettiessään hän huomasi -punehtuvansa jostakin tuiki käsittämättömästä syystä. - -Mitä tyttö ajatteli! Arvaisiko hän, kuinka asianlaita oikein oli? -No niin, mitäpä siitä, jos hän arvaisikin? Mitäpä Waldo Emerson -Smith-Jonesin kaltainen sivistynyt herrasmies välitti hänen -mielipiteestään? Mutta sittenkin hänen ajatuksensa alituisesti -palasivat tähän ikävään kysymykseen. Se oli perin harmillista. - -Tyttöä ajatellessaan hän huomasi hyvin selvästi muistavansa hänen -somien, pienten kasvojensa kaikki piirteet, ruskettuneen, kaunista -terveyden punaa hehkuvan ihon, hienon, suoran nenän ja sirot sieraimet, -kiehtovat silmät, jotka olivat lempeät, mutta joista loisti rohkeutta -ja älyä. Waldo mietti, miksi hän muisti ne kaikki ja muisteli niitä. -Hän oli ollut viikkokausia tytön seurassa käsittämättä erikoisesti -panneensa niitä merkille. - -Mutta elävimmin loitsi muisti hänen mieleensä tytön pehmeän, sujuvan -puheen, kerkeät vastaukset, älykkäät, kiintoisat huomautukset -heidän jokapäiväisen elämänsä pienistä tapahtumista, huomaavaisen -ystävällisyyden häntä, maahan saapunutta muukalaista, kohtaan ja — -taaskin Waldo punastui kovasti — vilpittömän, vaikka merkillisen -luottamuksen Waldon sankaruuteen. - -Kului kauan, ennenkuin Waldo itselleen tunnusti kaipaavansa tyttöä; -varmaankin vieri viikkoja, ennenkuin hän vihdoin myönsi sen suoraan. -Samalla kertaa hän päätti palata tytön kotikylään etsimään häntä. Ja -jopa hän oli lähtenytkin paluumatkalle, kun kuvaukset Lättäjalasta ja -Korthista äkkiä muistuivat hänen mieleensä ja hän seisahtui paikalleen -— perin nöyryytettynä. - -Veri tulvahti hänen kasvoihinsa — hän tunsi, kuinka niitä kuumotti. -Ja sitten Waldo teki kaksi tekoa, joita hän ei ollut tehnyt koskaan -aikaisemmin: hän tarkasti sieluaan, nähden sen sellaisena kuin se oli, -ja — kirosi. - -»Waldo Emerson Smith-Jones», virkkoi hän ääneen, »sinä olet auttamaton -raukka! Ja vielä enemmänkin, olet sanoinkuvaamaton tolvana. Se tyttö -oli ystävällinen sinua kohtaan. Hän kohteli sinua äidillisen hellästi -ja huolekkaasti? Entä miten sinä palkitsit hänen ystävällisyytensä? -Katsoit häneen olkasi ylitse röyhkeän alentuvasti. Säälittelit häntä. -— Säälittelit häntä! Sinä — sinä surkea rahjus — kunnoton, säälittelit -tuota hienoa, älykästä, ylevää tyttöä! Sinä mitättömän vähäisine, -toisilta ammennettuine tietovarastoinesi surkuttelit sen tytön -tietämättömyyttä! Hänhän on unohtanut enemmän todellisia tietoja kuin -sinä olet ikinä kuullutkaan, sinä — sinä —;» Hän ei keksinyt sopivia -sanoja. - -Waldon herääminen oli perinpohjainen — tuskallisen perinpohjainen. -Se paljasti hänen halveksittavan pienen sielunsa vähäisimmätkin, -salatuimmatkin sopukat hänen tutkivan itse-erittelynsä arvosteltaviksi. -Muistellessaan tapahtumattoman elämänsä yhtäkolmatta vuotta hän ei -jaksanut muistaa muuta kuin yhden ainoan teon, josta hän nyt saattoi -ylpeillä, ja hänen koulutuksensa valossa katsottuna oli kummallista, -ettei sillä ollut mitään tekemistä sivistyksen, älyn, hyvän syntyperän -ja kasvatuksen eikä tietojen kanssa. - -Se oli raa'an karkea, ruumiillinen teko. Se oli kamalan, rajun, -vastenmielisen eläimellinen — se oli juuri se sankaruuden puuska, jonka -kannustamana hän oli kallion kupeella palannut ottelemaan kammottavan, -karvaisen miehen kanssa, kun viimemainittu uhkasi estää Nadaran paon. - -Nytkin Waldon oli mahdoton käsittää, että juuri hän oli uskaltanut -suorittaa niin huimapäisen tempun. Mutta siitä huolimatta hänen -rintansa pullistui ylpeydestä hänen sitä muistellessaan. Se herätti -hänen sydämessään uuden toiveen ja hänen päässänsä uuden päätöksen — -sellaisen, että jos hän Back-lahden rannalla asuva äitinsä olisi siitä -tiennyt, olisi hän sortunut ennenaikaiseen hautaan. - -Ja aikaa hukkaamatta Waldo Emerson aloitti uudet elämäntavat, jotka -lopulta tekisivät hänet kykeneväksi toteuttamaan loistavan päätöksensä. -Nyt hän piti sitä loistavana, vaikka sen kammottava raakuus olisi -muutamia viikkoja aikaisemmin ellottanut hänen mieltään. - -Kaukana vuoristossa, lähellä pikku puron lähteitä, Waldo löysi -kallioluolan. Sen hän valitsi uudeksi asunnokseen. Hän puhdisti sen -tunnokkaan huolellisesti ja levitti sen lattialle lehdeksiä ja ruohoja. - -Luolan suulle hän kasasi toistakymmentä isoa kivijärkälettä, järjestäen -ne niin, että hän saattoi poistaa ja siirtää takaisin paikalleen niistä -kolme joko sisä- tai ulkopuolelta. Siten ne muodostivat oven, jonka -saattoi tehokkaasti sulkea tungettelijain varalta. - -Korkean ulkoneman laelta, joka oli noin kolmen neljänneskilometrin -päässä hänen luolaltaan, Waldo saattoi nähdä valtamerelle, jonne oli -neljätoista tai viisitoista kilometriä. Hänen mielessään väikkyi -aina ajatus, että jonakin päivänä saapuisi laiva, ja Waldo ikävöi -sivistysseuduille, mutta ei toivonut laivan ilmestyvän, ennenkuin hänen -suunnitelmansa olisivat kunnollisesti kypsyneet ja hän olisi ennättänyt -ne toteuttaa. Hän ajatteli, ettei hän voinut iäksi lähteä pois tältä -rannikolta ensin kohtaamatta Nadaraa ja saattamatta entiselleen tytön -häntä kohtaan tuntemaa luottamusta, jonka hän tunsi hänen äskeisen -karkaamisensa tähden eittämättä järkkyneen perustuksiaan myöten. - -Uuden elämänjärjestyksensä mukaan Waldo tarvitsi ruumiinharjoitusta, -ja sitä varten hän päätti tehdä retken meren rannalle ainakin kerran -viikossa. Tie oli epätasainen ja vaarallinen, ja muutamilla ensi -kerroilla Waldo hädintuskin jaksoi taivaltaa yhtäänne päin auringon -nousun ja laskun välisenä aikana. - -Sentähden hänen oli välttämätöntä viettää yö ulkosalla, mutta sekin -sopi hänen omaksumansa tehtävän yksityiskohtiin, ja niinpä hän tekikin -sen ilomielin ja sopeutui kaikkeen alistuvasti kuin marttyyri, minkä -hän huomasi tehokkaasti vaimentavan hänen pahimpia arkuudenpuuskiansa. - -Ajan mittaan hän kykeni samoamaan koko retken rannalle ja takaisin -yhdessä ainoassa päivässä. Nyt hän ei enää milloinkaan rykinyt eikä -vilkuillut pelokkaasti sivuilleen astellessaan villin alueensa metsissä -ja aukeamilla. - -Hänen silmänsä olivat säteilevät ja kirkkaat, päänsä ja hartiansa -komeasti pystyssä, ja vuorilla kapuaminen oli laajentanut hänen -rintaansa hämmästyttävässä määrin, mikä tuotti hänelle suurta salaista -tyydytystä. Nyt hän oli kokonaan toisenlainen kuin se surkea olento oli -ollut, jonka valtameri oli viskannut kaukaisen rannan hietikolle. - -Ne päivät, joina Waldo ei tehnyt retkeä meren rannalle, hän vietti -vaellellen kukkuloilla luolansa läheisyydessä. Hän tunsi jokaisen kiven -ja puun hyvin monen kilometrin päähän asumuksestaan. - -Hän tiesi, missä Nagoola piileksi päivällä ja mitä polkua myöten se -hiipi laaksoon iltaisin. Eikä hän enää tutissut nähdessään tämän -kookkaan, mustan kissaeläimen. - -Tosin Waldo vältti sitä, mutta se johtui kylmäverisestä, tahallisesta -varovaisuudesta, joka on kokonaan toista kuin järjetön pakokauhu. Waldo -odotti aikaansa. - -Aina hän ei karttaisi Nagoolaa. Nagoola sisältyi hänen suureen -suunnitelmaansa, mutta vielä ei Waldo ollut valmis käymään siihen -käsiksi. - -Nuori mies piti edelleen nuijaansa muassaan ja oli sen lisäksi -harjoitellut kivenheittoa, niin että hän melkein osui lähellä olevaa -lintua siipeen. Näiden aseiden lisäksi Waldo valmisteli keihästä. Hänen -päähänsä oli pälkähtänyt, että keihäs olisi perin näppärä ase sekä -ihmisiä että petoja vastaan, ja niinpä hän oli ryhtynyt muovaamaan -sellaista. - -Etsittyään hyvin suoran, noin kolmen sentimetrin paksuisen ja kolmen -metrin pituisen nuoren vesan hän sai teräväsärmäisellä piikivellä -vuoltua sen toisen pään teräväksi. Heittoaseillaan surmaamiensa pikku -eläinten taljoista liittämänsä raakanahkaisen jänteen avulla hän kantoi -karkeatekoista asettaan olallaan retkeillessään ympäristöllä. - -Hän harjoitteli keihäänheittoa tuntikausia joka päivä, kunnes saattoi -lävistää sillä omenankokoisen hedelmän kolmella kerralla viidestä -viidentoista metrin päästä ja osui kolmenkymmenen metrin päästä -miehenmittaiseen maaliin melkein ilman harhaheittoja. - -Oli kulunut kuusi kuukautta siitä, kun hän oli paennut päästäkseen -kohtaamasta Lättäjalkaa ja Korthia. - -Silloin Waldo oli ollut laiha, arka, heikko rahjus. Nyt hänen roteva -vartalonsa oli terveen pyöristynyt, ja hänen ihonsa alla pullistelivat -vankat lihakset, kun hän kävi käsiksi moniin herkulesmaisiin puuhiinsa, -jotka hän oli määrännyt tehtäväkseen. - -Kuusi kuukautta hän oli työskennellyt pitäen silmällä yhtä ainoata -päämäärää, mutta vieläkään hän ei uskonut sen ajan tulleen, jolloin hän -pelkäämättä rohkenisi panna äsken kehittyneen miehuutensa koetukselle. - -Hänen sielunsa sisimmässä sopukassa väikkyi vielä pelko, että hän -sittenkin oli sydämestään arka — eikä hän uskaltautunut antautua sitä -koettamaan. Olisi liian paljon toivottu, vakuutti hän itselleen, -että mies muuttuisi perinpohjaisesti lyhyessä puolessa vuodessa. Hän -vartoisi vielä vähän aikaa. - -Näihin aikoihin Waldo tapasi ensimmäisen ihmisolennon sen jälkeen, kun -hän oli viimeksi nähnyt Nadaran. - -Hän oli parhaillansa matkalla meren rannalle, jossa hän siihen aikaan -kävi kolmasti viikossa, ja joutui äkkiä vastakkain hiipivän, karvaisen -olennon kanssa. - -Waldo seisahtui odottamaan, mitä tapahtuisi. - -Mies tähyili häntä pienillä, ovelilla, punareunaisilla silmillään, -jotka Waldosta muistuttivat siansilmiä. - -Vihdoin Waldo puhkesi puhumaan Nadaran kielellä. - -»Kuka olet?» tiedusti hän. - -»Sag Surmaaja», vastasi mies. »Kukas sinä olet?» - -»Thandar», ilmoitti Waldo. - -»En tunne sinua.», sanoi Sag, »mutta voin tappaa sinut». - -Hän painoi häränpäänsä kumaraan ja syöksyi Waldoa kohti pokkaavan -pässin tavoin. - -Nuori mies laski valmiina olleen keihäänsä tanaan ja levitti jalkansa -hajalleen. Kärki tunkeutui Sagin rintaan solisluun alapuolelta, -lävistäen raakalaisen sydämen. Waldo ei ollut liikahtanutkaan, miehen -oma vauhti oli riittänyt keihästämään hänet. - -Vainajan ruumiin retkahdettua pitkäkseen ja jäykistyttyä muutamien -suonenvedontapaisten potkaisujen jälkeen Waldo veti keihäänsä siitä -irti. Sen kärki oli veressä neljännesmetrin pituudelta, mutta Waldoa se -ei näyttänyt lainkaan kammottavan eikä inhoittavan. - -Sensijaan hän hymyili. Se oli käynyt niin paljoa helpommin kuin hän oli -olettanut. - -Jätettyänsä Sagin ruumiin virumaan paikalleen hän lähti jatkamaan -matkaansa merelle. Tunnin kuluttua hän kuuli tavatonta melua takaapäin. - -Hän pysähtyi kuuntelemaan. Häntä ajettiin takaa. Äänistä päättäen hän -arvioi ahdistajia olevan koko joukon, ja mennessään vähän ajan kuluttua -aukeaman poikki hän näki ne ensimmäisen kerran, kun ne ilmestyivät -metsästä, josta hän oli juuri äsken tullut. - -Niitä oli ainakin kaksikymmentä vankkalihaksista otusta. Olalle -heitetyssä pussissa oli kullakin kiviä, joilla he alkoivat heitellä -Waldoa rientäessään häntä kohti. Hetkisen mies pysyi paikallaan, mutta -oivalsi pian, kuinka turhaa hänen oli antautua ottelemaan sellaista -ylivoimaa vastaan. - -Hän kääntyi juoksemaan aukeaman vastaisella laidalla kasvavaan metsään -kivikuuron suhistessa ympärillään. - -Hänen päästyään puiden suojaan ei kivien osuminen häneen enää ollut -niin todennäköistä, mutta silti hän saattoi silloin saada kolahduksen -hyvin tähdätystä sirpaleesta. Waldo toivoi hätyyttäjäinsä kyllästyvän -takaa-ajoon, ennenkuin he saapuisivat rannalle, sillä hän käsitti, -ettei taistelu voinut päättyä muuta kuin yhdellä tavoin hänen ollessaan -yksin kahtakymmentä vastaan. - -Ahdistetun ja ahdistajain kiitäessä eteenpäin metsässä alkoi muuan -viimemainituista, nopeajalkaisempi kuin kumppaninsa, lyhentää Waldon ja -hätyyttäjälauman välistä matkaa. Hän saavutti pakenijaa yhäti, kunnes -Waldo vilkaistuaan taaksepäin oivalsi tuossa tuokiossa saavansa nopean -vihollisensa niskaansa. Mies oli tovereitansa nuorempi ja ketterämpi, -ja kun hän oli viskellyt kaikki kivensä, ei hänellä ollut painamassa -muuta taakkaa kuin lanneverhonsa. - -Waldo piti vieläkin repaleisia housujaan, jotka korjaamisen puutteessa -olivat kuluessaan hajonneet ja pyrkivät yhtenään valumaan pois hänen -lanteiltaan, joten ne olivat omiaan haittaamaan hänen liikkeitänsä ja -hidastamaan hänen vauhtiansa. - -Jos hän olisi ollut yhtä alaston kuin takaa-ajajansa, olisi hän -epäilemättä jätättänyt miestä. Mutta hän ei ollut, ja ilmeisesti hänen -oli sentähden antauduttava käsikähmään, joka saattaisi viivyttää häntä -niin kauan, että koko lauma ehtisi hänen kimppuunsa — ja se merkitsisi -kaiken loppua. - -Mutta Waldo Emerson ei parkunut pelosta eikä vapissut. Kun hän -pyörähti torjumaan kintereilleen saapunutta raakalaista, väikkyi hänen -huulillaan hymy, sillä: - -Waldo Emerson oli »surmannut miehensä» eikä hänen sieluaan enää -kalvanut se painajaisentapainen pelko, että hän oli sydämestänsä -pelkuri. - -Kun hän seisahtui keihäs tanassa, pysähtyi myöskin luolamies äkkiä. - -Sellaista ei Waldo ollut odottanut. Muut villit ryntäsivät ripeätä -juoksua heidän luokseen, mutta se veitikka, joka oli ensimmäisenä hänet -tavoittanut, pysytteli turvassa kuuden metrin päässä hänen keihäänsä -kärjestä. - -Waldoa pidätettiin ovelasti paikallaan, kunnes kaikki viholliset -ennättäisivät hänen kimppuunsa ja nujertaisivat hänet. Hän arvasi, että -jos hän kääntyisi juoksemaan, syöksähtäisi parhaiksi hänen ulottumansa -ulkopuolella hyppivä ja kiljuva mies heti hänen niskaansa. - -Hän koetti karata vainoojansa kimppuun, mutta toinen peräytyi -ketterästi, houkutellen Waldoa yhä likemmäksi kiiruhtavaan laumaan päin. - -Aikaa ei saanut hukata. Hetkisen kuluttua olisivat kaikki kaksikymmentä -hänen kimpussaan. Mutta keihäs tarjosi sellaisia mahdollisuuksia, -joista luolamies tietämättömyydessään ei uneksinutkaan. Waldon -käsivarsi liikahti salamannopeasti, ja alkuasukas näki keihään vinhasti -sujahtavan ilman halki ihan rintaansa kohti. Hän yritti väistää, -mutta se oli liian myöhäistä. Hän kellahti maahan, rajusti tarttuen -sydämessään törröttävään ohueen keihääseen. - -Vaikka eräs kaatuneen kumppaneista nyt oli ihan likellä, ei Waldo -hennonnut luopua aseestaan yrittämättä siepata sitä mukaansa — sen -valmistaminen oli vaatinut häneltä tuntuvasti aikaa, ja se oli tänään -kahdesti pelastanut hänen henkensä. Unohtaen koskaan olleensa pelkuri -hän syöksähti kaatuneen luokse, saapuen ruumiin vierelle yhtä aikaa -etumaisen ahdistajansa kanssa. - -He iskivät yhteen kuin vimmastuneet härät — villin tavoitellessa -Waldon kurkkua ja Waldon heiluttaessa köykäistä nuijaansa. Hetkisen -he rimpuilivat edestakaisin, pyörähdellen ja kiemurrellen. Luolamies -pyrki tarttumaan Waldon henkitorveen, ja Waldo koetti pidellä häntä -käsivarren matkan päässä sen lyhyen hetkisen, jonka hän tarvitsisi -sivaltaakseen yhden ainoan äkillisen, tehokkaan iskun nuijallaan. - -Toiset raakalaiset olivat jo ennättäneet ihan likelle heitä, kun nuori -mies sai kiinni vastustajansa kurkusta. Turvautuen koko painoonsa ja -pinnistäen kaikki voimansa Waldo työnsi luolamiestä taemmaksi, kunnes -sai hänet niin loitolle, että saattoi käyttää nuijaansa. Yksi ainoa -isku riitti. - -Kun vihollisen hervoton ruumis luisui maahan hänen otteestaan, tempasi -Waldo kallisarvoisen keihäänsä uhrinsa sydämestä ja kääntyi jälleen -pakenemaan merelle päin raivostuneen lauman ennätettyä melkein hänen -kimppuunsa. - -Nyt olivat ulvovat villit ihan hänen kintereillään, eikä hän kyennyt -suuresti pidentämään välimatkaa. Hän aprikoi, miten kaikki päättyisi; -hän ei tahtonut kuolla. Yhtenään hänen ajatuksensa pyörivät hänen -poikavuosiensa kodissa, hellässä äidissä ja entisissä ystävissä. Hän -tunsi, että hän oli viimeisellä hetkellä menettämäisillään sisunsa — -että hänen vaivoin hankittu miehuutensa sittenkin oli teennäistä. - -Mutta sitten hän oli näkevinään soikeat, ruskettuneet, tuuhean, -pehmeän, mustan tukan reunustamat kasvot, ja se näky haihdutti -kuolemanpelon, saaden hänen kasvonsa tuimaan hymyyn. Hän ei pysähtynyt -pohtimaan sen syytä — eikä hän olisi päässyt siitä selville, vaikka -olisikin koettanut. Hän tiesi vain, ettei hän niiden silmien näkyvissä -voinut esiintyä muutoin kuin rohkeasti. - -Hetken kuluttua hän syöksähti metsän äärimmäisestä pensaikosta merta -reunustavalle aukealle rannalle. - -Pienen puron partaalla hän siellä näki ryhmän, joka täytti hänen -sydämensä riemulla ja kauempana ulapalla oli se, mitä hän oli toivonut -ja odottanut kaikki nämä pitkät, rasittavat kuukaudet — laiva. - - - - -KUUDES LUKU - -Valinta - - -Rannalla oli merimiehiä täyttämässä vesitynnyreitään. - -Heitä oli kaksitoista, ja kun Waldo ilmestyi metsästä, katsoivat -he hämmästyneinä ja levottomina outoa olentoa. He näkivät rotevan, -ruskettuneen jättiläisen, jonka verhona oli muutamia valkoisia, -repaleisia, purjekankaisia siekaleita, sillä Waldo oli pitänyt asunsa -niin tahrattoman puhtaana kuin ankarasti kylmässä vedessä hankaamalla -suinkin saattoi. - -Kummallisella olennolla oli toisessa kädessään pitkä, verinen keihäs, -toisessa keveä nuija. Pitkä, keltainen tukka valui takkuisena hänen -leveille olkapäilleen. - -Monet miehistä — ne, joilla oli aseet — tähtäsivät häntä pyssyillä ja -revolvereilla. Mutta hänen lähestyessään he näkivät hänen kasvoillansa -leveän virnistyksen ja kuulivat hänen lausuvan moitteettoman hyvällä -englanninkielellä: »Älkää ampuko! Olen valkoinen mies.» Silloin he -laskivat alas aseensa ja sallivat hänen tulla luokseen. - -Hän oli tuskin ennättänyt heidän joukkoonsa, kun he näkivät parven -alastomia miehiä syöksyvän esille metsästä hänen jälessään. Waldo -huomasi heidän katseittensa suuntautuvan hänen ohitseen ja arvasi -hätyyttäjäinsä tulleen näkyviin. - -»Teidän lienee pakko ampua heitä», virkkoi hän. »He eivät ole varsin -maltillisia. Koettakaa ensin ampua heidän päittensä ylitse! Ehkä saatte -peloitetuksi heidät tiehensä haavoittamatta heistä ainoatakaan.» - -Se ajatus, että hän näkisi villi-parkoja teurastettavan, tuntui hänestä -vastenmieliseltä. Hänestä ei tuntunut varsin rehelliseltä niittää heitä -maahan kuulilla. - -Merimiehet noudattivat hänen kehoitustaan. Ensi pamahduksien jälkeen -luolamiehet seisahtuivat ällistyneinä ja tyrmistyneinä. - -»Hyökätään niiden kimppuun», ehdotti yksi miehistä, ja muuta ei -tarvittukaan karkoittamaan raakalaiset kiiruisasti takaisin metsään. - -Waldo sai tietää, että laiva oli englantilainen ja että sen -kaikki miehet puhuivat hänen äidinkieltään enemmän tai vähemmän -ymmärrettävästi. Toinen perämies, joka johti maihin saapunutta -seuruetta, oli syntyisin Bostonista. Waldosta tuntui melkein siltä kuin -hän olisi päässyt jälleen kotiin. - -Waldo oli niin kiihtynyt ja halusi kysellä niin paljon samalla kertaa, -että toiset tuskin saivat selvää hänen puheistaan. Hänestä tuntui -melkein mahdottomalta, että laiva oli tosiaankin saapunut. - -Nyt hän käsitti, ettei hän oikeastaan ollut koskaan ihan varmasti -uskonut ainoankaan laivan milloinkaan poikkeavan tähän maailman -syrjäiseen soppeen. Hän oli toivonut ja uneksinut, mutta hänen -sydämensä syvyydessä oli kytenyt epäilys, että saattaisi kulua -vuosikausia, ennenkuin hänet pelastettaisiin. - -Nytkin hänen oli vaikea uskoa, että nämä miehet olivat sivistyneitä -olentoja, hänen kaltaisiansa. - -He olivat matkalla sivistysmaailmaan; pian heillä olisivat ympärillään -sukulaisensa ja ystävänsä, ja hän, Waldo Emerson Smith-Jones, aikoi -lähteä heidän mukaansa! - -Muutamien kuukausien kuluttua hän näkisi äitinsä, isänsä ja kaikki -ystävänsä — taaskin hän pääsisi kirjojensa pariin. - -Mutta heti kun tämä viimeinen ajatus välähti hänen mieleensä, seurasi -sitä lievä ihmettely sen johdosta, ettei se toive kyennyt saamaan häntä -lämpenemään, kuten hän oli otaksunut sen tekevän. - -Kirjat olivat ennen olleet hänen elämänsä varsinainen sisällys — -olivatko ne voineet jonkun verran menettää lumousvoimaansa? Oliko -se, että hän oli vähän aikaa elänyt tosioloista elämää, tylsyttänyt -hänen mielenkiintoaan toisilta ammennettuihin toiveihin, pyrkimyksiin, -tekoihin ja tunteisiin nähden? - -Oli kyllä. - -Waldo kaipasi vieläkin kirjojansa, mutta yksin ne eivät enää -riittäneet. Hän tarvitsi jotakin suurempaa, todellisempaa ja -kouraantuntuvampaa — hän tahtoi lukea ja tutkia, mutta vieläkin -kiihkeämmin hän tahtoi toimia. Ja kun hän pääsisi takaisin omaan -maailmaansa, olisi siellä hänellä yllin kyllin tekemistä. - -Hänen sydäntänsä värähdyttivät uutta Waldo Emersonia odottavat -mahdollisuudet, joista hän ei olisi uneksinutkaan, jollei omituinen -sattuma olisi temmannut häntä entisestä elämästä ja viskannut häntä -näihin uusiin oloihin — jotka olivat pakottaneet hänet kehittämään -itseluottamustaan, rohkeuttaan, aloitekykyään ja neuvokkuuttaan. Nämä -luonteenpiirteet olisivat aina jääneet uinuviksi hänen sieluunsa, -jollei välttämättömyys olisi virittänyt niihin eloa. - -Niin, Waldo tajusi saavansa kiittää paljosta näitä kokemuksia ja -paljosta myöskin — Ja äkkiä hänelle sitten selvisi oikea asianlaita — -hän oli kaikesta kiitollisuudenvelassa Nadaralle. - -»En ole koskaan joutunut haaksirikkoisena asumattomalle saarelle», -lausui toinen perämies, keskeyttäen Waldon aatokset, mutta osaan varsin -hyvin kuvitella, kuinka riemuiselta teistä tuntuu ajatellessanne, -että vihdoinkin olette pelastunut ja että noin tunnin kuluttua näette -vankilanne rannikon häipyvän eteläiselle taivaanrannalle». - -»Niin», myönsi Waldo äänessään etäinen soinnahdus, »olette kovin hyviä -minua kohtaan, mutta minä en tule mukaanne». - -Kaksi tuntia myöhemmin Waldo Emerson seisoi yksin rantakaistaleella, -silmäillen ison laivan pienenevää runkoa sen painuessa pohjoisen -näköpiirin alapuolelle. - -Hänen katsettaan himmensi epäselvä kyynelutu. Sitten hän oikaisi -hartiansa, nielaisi kurkkuunsa kohonneen möhkäleen ja kääntyi pää -pystyssä palaamaan metsään. - -Toisessa kädessään hänellä oli partaveitsi ja käärö tupakkaa — ainoat -muistot hänen äskeisestä lyhyestä kosketuksestaan sivistysmaailman -kanssa. Hyväntahtoiset merimiehet olivat kehoittaneet häntä uudelleen -harkitsemaan päätöstään, ja kun hän oli pysynyt järkkymättömänä, -olivat he vaatineet häntä sallimaan heidän jättää hänelle joitakuita -elämänmukavuuksia. - -Ainoa esine, jota hän saattoi ajatella hyvin kipeästi kaipaavansa, -oli partaveitsi — tuliaseita hän ei tahtonut ottaa, sillä hän -oli tässä villissä maailmassa kehittänyt omat hyvin hienot -ritarillisuussääntönsä, jotka eivät sallineet hänen turvautua täällä -tapaamiansa kehittymättömiä alkuasukkaita vastaan muihin kuin omien -aivojensa suunnittelemiin ja omien käsiensä valmistamiin välineihin. - -Viimeisellä hetkellä oli muuan merimiehistä, jolla oli aulis sydän ja -joka hyvin tajusi, miltä elämän täytyi tuntua ilman alkeellisiakin -tarvikkeita, sysännyt Waldolle tupakkakäärön. Nyt sitä katsellessaan -nuori mies hymyili. - -»Se olisi totisesti viimeinen askel äidin katsantokannan mukaan», -puheli hän itsekseen. »Sen alemmaksi en enää voisi vaipua.» - -Laiva, joka vei mennessään Waldon pelastumistilaisuuden, vei -myöskin pitkän kirjeen Waldon äidille. Paikoitellen se oli varsin -epämääräinen ja sekava. Siinä muun muassa mainittiin, että Waldon oli -täytettävä eräs velvollisuus, ennenkuin hän saattoi poistua nykyisestä -asuinpaikastaan, mutta että hän »heti vapauduttuaan siitä lähtisi -ensimmäisessä laivassa Bostoniin». - -Juuri äsken lähteneen aluksen kapteeni oli huomauttanut Waldolle, että -mikäli hän tiesi, ei saaren rantaan mahdollisesti enää koskaan tulisi -ainoatakaan laivaa. Saari oli niin syrjässä käytetyistä reiteistä, että -vain sen rantaviivaa oli milloinkaan tutkittu ja tuskin kahdenkymmenen -laivan oli mainittu nähneen sen, sittenkun kapteeni Cook oli löytänyt -sen vuonna 1773. - -Mutta siitä huolimatta Waldo oli kieltäytynyt lähtemästä. Astellessaan -verkkaisesti metsässä takaisin luolalleen hän koetti vakuuttaa -itselleen, että hän oli toiminut yksinomaan kiitollisuuden ja -oikeudentunnon vaatimuksesta, että hänen kunnon miehenä täytyi -tavata Nadara ja kiittää häntä saamastaan ystävällisestä avusta. -Mutta jostakin syystä se tuntui perin mitättömältä ja lapselliselta -selitykseltä siihen nähden, että hän oli hylännyt hyvin mahdollisesti -ainoan tilaisuutensa palata sivistysmaailmaan. - -Lopullisesti hän päätteli menetelleensä narrimaisesti. Mutta sittenkin -hän kävellessään hyräili hilpeätä säveltä, ja hänen sydämensä sykähteli -onnentunteesta ja riemullisesta odotuksesta, vaikka hän ei olisikaan -voinut ilmaista, mitä hän odotti. - -Yhden asian hän oli päättänyt: seuraavan päivän aamuna hän olisi -matkalla Nadaran kylään. Sinä päivänä raakalaisista saamainsa -kokemusten nojalla hän uskoi jotakuinkin pelotta voivansa uhmailla -Lättäjalkaa ja Korthia. - -Kuta enemmän hän sitä ajatteli, sitä keveämmäksi kävi hänen mielensä -— sitä hän ei jaksanut ymmärtää. Hänen olisi pitänyt vaipua mitä -synkimpään epätoivoon, sillä olihan hän äsken hylännyt mahdollisuuden -palata kotiin, ja olihan hänen päivän tai parin perästä mentävä hurjan -Lättäjalan ja väkevän Korthin kylään. Mutta sittenkin hänen sydämessään -soi ylistys. - -Waldo ei nähnyt merkkiäkään aikaisemmin samana päivänä häntä -hätyyttäneistä olennoista liikkuessaan varovasti metsässä tai -mennessään niiden vähäisten tasankojen ja nurmikkojen poikki, joita -oli valtameren ja hänen luolansa välisen matkan varrella. Mutta -usein hänen ajatuksensa suuntautuivat villeihin ja hänen aamullisiin -seikkailuihinsa, ja lopputuloksena hänelle selvisi, että hänen -varuksensa olivat puutteelliset, minkä hänen äskeinen taistelunsa teki -räikeän selväksi. - -Kahdessa suhteessa olikin parannus helppo. Toinen oli kilven puute. Jos -hänellä olisi ollut sellainen suojus, olisivat villien sinkoamat kivet -olleet hänelle verrattain vähän vaarallisia. - -Toinen oli miekka. Jos hänellä olisi ollut miekka ja kilpi, olisi hän -voinut ihan turvallisesti päästää viholliset hyvin likelle ja sitten -perin helposti lävistää heidät. - -Tämän uuden ajatuksen tähden oli hänen, siirrettävä suunnitelmainsa -toteuttaminen tuonnemmaksi. Hänen oli valmistettava sekä kilpi että -miekka, ennenkuin hän lähtisi Lättäjalan kylään. Waldon suunnitellessa -ja miettiessä oli kotimatka edistynyt hitaasti, joten aurinko oli jo -laskenut hänen ehtiessään viimeiseen, syvään rotkoon, jonka toisen -laidan takana hänen kallioasuntonsa sijaitsi. Rotkon pohjalla oli jo -ihan pimeä, vaikka ympäröiviä kukkuloita vielä verhosikin himmeä hämärä. - -Hän oli kavunnut melkein päähän saakka viimeisen jyrkän polun, joka -vei hänen matkansa määrään, kun hänen yläpuolellaan alkoi häämöttää -tummenevaa taivasta vastaan kuvastuva, kookas, musta, kyyröttävä hahmo, -jonka keskellä hehkui kaksi tulista palloa. - -Se oli Nagoola, joka anasti ainoan rotkosta harjanteen laelle vievän -polun keskikohdan. - -»Olin vähällä unohtaa sinut, Nagoola», jupisi Waldo Emerson. »En olisi -mitenkään voinut lähteä matkalleni ensin haastattelematta sinua, mutta -olisin toivonut sen tapahtuvan toiseen aikaan ja toisessa paikassa. -Siirretään se päivää tai paria tuonnemmaksi», lopetti hän ääneensä. -Mutta Nagoolan ainoa vastaus oli uhkaava murina. Waldosta tuntui aika -ilkeältä. - -Hän ei olisi voinut osua vastakkain ison, mustan pantterin kanssa -epäedullisempaan aikaan eikä pahemmassa paikassa. Oli liian pimeä -Waldon ihmissilmille, otus oli hänen yläpuolellaan ja hän itse jyrkällä -rinteellä, joka suotuisimmissakin oloissa tarjosi vain perin pettävän -jalansijan. Hän koetti hätistää hirveätä petoa tiehensä kiljumalla ja -tekemällä uhkaavia liikkeitä, mutta Nagoola ei säikkynyt. - -Sensijaan se ryömi hitaasti eteenpäin, hivuttaen notkeata ruhoaan -tuuman tuumalta pitkin kalliopolkua, kunnes se oli vartoavan miehen -kohdalla noin neljän metrin päässä hänestä. - -Kuusi kuukautta aikaisemmin Waldo olisi jo aikoja sitten kirkuen -kiitänyt meteorin tavoin alapuolella olevan rotkon pohjalle. Että -hänessä oli tapahtunut ihmeellinen muutos, siitä oli todistuksena se, -ettei häneltä päässyt pelokasta äännähdystäkään ja ettei hän suinkaan -paennut, vaan eteni tuuma tuumalta ylöspäin yläpuolellaan kyyröttävää, -uhkaavaa petoa kohti. Keihäänsä kärjen hän piti suunnattuna hieman -otuksen ilkeästi välkkyvien silmien alapuolelle. - -Hän oli kuitenkin ehtinyt siirtyä ylöspäin vain neljä tai viisikymmentä -sentimetriä, kun kauhea peto päästi kammottavan karjaisun ja heittäytyi -hänen kimppuunsa. - -Raskaan ruhon törmähdyksestä Waldo suistui taaksepäin rinnettä alas, ja -Nagoola meni hänen muassaan. - -Kynsien, repien ja raastaen kieriskelivät mies ja peto hyppelehtien -kalliorinnettä alaspäin, pysähtyen lähelle rotkon pohjaa paksun puun -runkoa vasten. - -Ärinä ja kiljunta taukosivat, repivät käpälät ja kädet raukesivat. -Pian kohosi troopillinen kuu kallion harjan ylitse ja katseli -pientä, sekavaa rykelmää, jossa mies ja peto viruivat hievahtamatta -painautuneina vankkaa puunrunkoa vasten lähellä pimeän rotkon pohjaa. - - - - -SEITSEMÄS LUKU - -Etsivä Thandar - - -Pitkään aikaan ei näkynyt elonmerkkiä tuossa oudossa kasassa, jossa -oli sekaisin lihaa, luita, jänteitä, kiiltävän mustia karvoja, pitkiä, -keltaisia hiuksia ja verta. Mutta aamun sarastaessa alkoi läjän alaosa -hieman liikahdella, vähäistä myöhemmin kuului voihkaisu, ja sitten oli -jälleen kaikki hiljaista useita minuutteja. - -Äkkiä se liikahti uudelleen, tällä kertaa tarmokkaammin, ja useiden -ponnistusten jälkeen työntyi kasan alta näkyviin keltainen, veren -tahraama, takkuinen pää. Huumautunut ja silvottu Waldo tarvitsi lähes -kokonaisen tunnin selviytyäkseen Nagoolan sekavasta syleilystä. - -Kompuroituaan vihdoin pystyyn hän näki ison kissaeläimen viruvan -kuolleena edessään. Sen sileästä, mustasta rinnasta törrötti keihään -katkennut varsi. - -Peto oli ilmeisesti elänyt vain minuutin murto-osan syöksyttyään miehen -kimppuun, mutta silläkin vähällä ajalla se oli tehnyt kauheata jälkeä -valtavilla kynsillään, vaikka Waldon onneksi vankat leukapielet eivät -olleet osuneet häneen. - -Miehen ruskeaan ihoon oli uurrettu kammottavia, rinnasta polviin saakka -ulottuvia haavoja. Ne olivat pedon voimakkaiden takakäpälien piirtämiä. - -Hän sai kiittää hengestänsä sitä, että ottelu sattui jyrkällä rinteellä -eikä tasaisella maalla; se näytti ihan varmalta, sillä heidän -kieriessään vierua alaspäin ei Nagoola ollut voinut raapia häntä -lainkaan tehokkaasti. - -Kun Waldo katsahti itseensä, säikähti hän aluksi hirveännäköisiä -haavojaan. Mutta kun hän lähemmin tarkastettuaan näki niiden kaikkien -olevan vain pintanaarmuja, käsitti hän, etteivät ne olisi lainkaan -vaarallisia, jolleivät ne ärtyisi. Hänen kaikki luunsa ja lihaksensa -olivat helliä murjomisesta ja putoamisesta, ja itse haavat olivat -kipeät, miltei sietämättömät, kun joku liike venytti tai raotti niitä. -Mutta tuskistansa huolimatta hän hymyili silmäillessään jo kauan sitten -kehnoiksi kuluneiden housujensa jätteitä. - -Hänen aikoinaan upean muodikkaista housuistaan ei ollut jälellä -riekalettakaan — pantterin terävät kynnet olivat täydentäneet ajan ja -okaisten pensaiden niin hyvin aloittaman työn. Ja niiden liinaisesta -kumppanista — valkeasta matkailupaidasta — oli jälellä ainoastaan -kaulus ja kämmenenkokoinen, takana riippuva repale. - -»Luonto on ihmeellinen tasoittaja», mietti Waldo. »Se ilmeisesti -kammoaa teennäisyyttä samoin kuin tyhjää tilaa. Nyt tarvitsen sinua -todenteolla», lisäsi hän, katsoen Nagoolan mustaa, kaunista turkkia. - -Kivuistaan huolimatta Waldo kömpi luolaansa, valitsi siellä olevasta -kokoelmastaan pari teräväsärmäistä kiveä ja palasi Nagoolan luokse. - -Jätettyään sinne työvälineensä hän meni rotkon pohjalle, jossa -virtaavassa, pienessä, kristallinkirkkaassa purossa hän pesi haavansa. -Sitten hän lähti taaskin surmaamansa pedon luokse. - -Ponnisteltuaan hyvin ankarasti puoli päivää Waldo sai nyljetyksi -pantterin taljan, jonka hän vaivoin raahasi luolallensa. Sen edustalle -hän vaipui lopen uupuneena kykenemättä edes ryömimään sisälle. - -Seuraavana päivänä Waldo muokkasi taljan sisäpintaa, poistaen terävällä -kivellä kaikki lihahiukkaset, jotta ei olisi mädäntymisen vaaraa. - -Hän oli vieläkin hyvin heikko ja hänen ruumiinsa hellä, mutta hän ei -sietänyt ajatellakaan, että hän menettäisi taljan, jonka hankkiminen -oli tullut hänelle niin kalliiksi. - -Kaaputettuaan nahasta viimeisetkin lihan jätteet hän ryömi luolaansa -ja pysytteli siellä kokonaisen viikon, käyden ulkosalla ainoastaan -ruokaa ja vettä noutamassa. Senjälkeen hänen haavansa olivat -melkein parantuneet, ja hän oli täysin tointunut jäykkyydestään ja -seikkailun aiheuttamasta järkytyksestä, joten hän silmäili kaunista -voitonmerkkiänsä todella riemuiten ja nauttien. - -Aina kun hän kuvitteli sitä aikaa, jolloin hän olisi saanut sen -valmiiksi vyötettäväksi lanteilleen, hän näki itsensä, ei omilla -silmillään, vaan sillä tavoin kuin hän arveli erään toisen arvostelevan -häntä, ja se toinen oli Nadara. - -Useita päiviä Waldo kaaputti ja hakkasi laajaa taljaansa, kuten hän oli -nähnyt luolamiesten tekevän sinä lyhyenä hetkenä, jona hän oli Nadaran -seurassa tarkkaillut heitä metsänreunasta Lättäjalan kylän edustalla. -Vihdoin hän sai siitä vaivojensa palkkioksi nahan, kyllin notkean hänen -suunnittelemakseen alkeelliseksi pukimeksi. - -Hän leikkasi siitä irti noin kolmen sentimetrin levyisen kaistaleen -muodostaakseen siitä kannatusvyön. Sillä hän kiinnitti mustan taljan -vyötäisilleen, pujotti toisen kätensä sitä varten nahan yläreunaan -tekemästään reiästä. Käännettyään etukäpälät eteenpäin rinnalleen hän -veti ne ristiin ja sitoi ne kiinni estämään verhoa putoamasta pois -hänen yläruumiinsa yltä. - -Hyvin kopeana Waldo ylvästeli uudessa, komeassa asussaan. Hän ylpeili -kunnostaan, joka oli taljan hänelle hankkinut — rahvaanomaisesta, -karkeasta, raa'asta ruumiillisesta kunnosta — juuri siitä -ominaisuudesta, jota hän kuusi kuukautta sitä ennen oli arvostellut -ylhäisen halveksivasti. - -Sitten Waldo syventyi muovaamaan miekkaa, uutta keihästä ja kilpeä. -Kaksi ensimmäistä oli verrattain helposti tehty — hän sai ne molemmat -valmiiksi puolessa päivässä. Ja viiden sentimetrin levyisestä -pantterinnahan kaistaleesta hän teki miekkavyön, joka kulki oikean -olan ylitse ja kannatti miekkaa vasemmalla kupeella. Mutta kilpi -aluksi uhitteli hänen vähäistä kätevyyttään ja äsken herännyttä -kekseliäisyyttään. - -Pienistä oksista ja ruohoista hänen vihdoin lähes viikon kestäneen -aherruksen jälkeen onnistui kutoa karkeatekoinen, soikea, lähes metrin -pituinen ja noin kuudenkymmenen sentimetrin levyinen kilpi, jonka hän -verhosi useiden surmakivillään kaatamiensa pikku otusten nahoilla. -Kilven sisäpuolelle kiinnitetty nahkahihna piti sitä hänen vasemmassa -käsivarressaan. - -Sen valmistuttua Waldo tunsi olevansa paremmassa turvassa, kun villit, -joita hän pian alkavalla retkellään varmasti kohtaisi, häntä vinhasti -kivittäisivät. - -Vihdoin koitti lähtöaamu. Waldo nousi samanaikaisesti auringon kanssa, -kävi aamukylvyssään muutaman metrin päässä luolastansa kumpuavassa -viileässä lähteessä, nouti merimiehen lahjoittaman partaveitsen, ajoi -pois niukan, keltaisen partansa ja leikkasi keltaiset hiuksensa niin -lyhyiksi, etteivät ne enää valuneet hänen olkapäilleen ja silmilleen. - -Sitten hän kokosi aseensa, vieritti kivijärkäleet luolan suuaukolle, -käänsi selkänsä vaatimattomalle kodilleen ja lähti pientä puroa myöten -laskeutumaan kaukaiseen laaksoon, joka metsässä kaarteli Lättäjalan ja -Korthin kallioiden editse. - -Kun hän keveästi asteli huimaavalla polulla ja hyppeli kielekkeeltä -toiselle laskeutuessaan peloittavia jyrkänteitä, joita myöten puro -kohisi, olisi häntä saattanut luulla joksikin alkuaikojen uudelleen -ruumiillistuneeksi metsästäjäksi, jonka villistä verestä polveutuivat -kokonaisen maailman soturit ja voimamiehet. - -Kookas, vankkalihaksinen, ruskettunut vartalo, kirkkaat, säteilevät -silmät, pään pysty asento, miekka, keihäs ja kilpi olivat kaikki -jyrkkänä vastakohtana sille heikolle ja avuttomalle olennolle, joka -kuusi kuukautta aikaisemmin oli kieriskellyt rantahietikolla, hikoillen -ja kirkuen kauhusta. Ja sittenkin se oli sama mies. - -Sen, mitä toinen hyväätarkoittava, mutta harhaantunut nainen oli -tukahduttanut, oli toinen virittänyt, ja molempien vaikutuksen -lopputuloksena oli paljoa hienompi miehuuden edustaja kuin kumpikaan -olisi yksin voinut kehittää. - -Kolmannen päivän iltapuolella Waldo saapui niiden kallioiden vastassa -olevaan metsään, joilla Nadaran koti sijaitsi. Hän hiipi varovasti -puulta puulle, kunnes saattoi kenenkään näkemättä katsella korkeata -mehiläiskennomaista seinämää. - -Siellä oli elotonta ja autiota. Luolien aukot ammottivat murheellisina -ja hyljättyinä. Sikäli kuin Waldo saattoi nähdä ei millään suunnalla -ollut elon merkkiäkään. - -Hän poistui metsästä, meni aukeaman poikki ja lähestyi kalliota. Nyt -hänellä oli eränkävijän valpas katse, ja hän huomasi aikomansa selviksi -syöpyneillä poluilla kasvavan nuorta ruohoa. Sen enempiä todistuksia -hän ei tarvinnut ollakseen varma siitä, että luolat oli hylätty ja että -se oli tapahtunut jo joku aika sitten. - -Hän kävi tarkastamassa useita kallioasumuksia. Kaikista hän sai -saman mykän vahvistuksen jo ulkona ilmenneelle seikalle — kylä oli -tyhjennetty hätäilemättä ja hyvässä järjestyksessä. Kaikki arvokas oli -viety pois — ainoastaan muutamia rikkinäisiä tarvekaluja oli jälellä -osoittamassa, että siellä oli joskus ollut ihmisten asuinsijoja. - -Waldo oli lopen ymmällä. Hänellä ei ollut hämärintäkään aavistusta, -miltä suunnalta hänen piti etsiä. Iltapäivän loppuosan hän harhaili -kallioseinämän ulkonemilla, käväisten milloin missäkin luolassa. - -Mikähän niistä oli ollut Nadaran? Hän koetti mielessään kuvitella -tytön elämää tässä karkeassa, alkeellisessa ympäristössä, kansansa -keskuudessa, eläintämuistuttavien miesten ja naisten parissa. Nadara -ei tuntunut sopivan ympäristöönsä eikä kansaansa. Waldo oli varma, -että tyttö oli täällä oudompi kuin Lättäjalka olisi ollut jossakin -Back-lahden seurustelusalissa. - -Kuta enemmän hän ajatteli Nadaraa, sitä surullisemmaksi hän muuttui. -Hän koetti uskotella itselleen sen olevan pelkästään pettymystä, -koska hän ei ollut suunnitelmainsa mukaan saanut kiittää tyttöä -hänen osoittamastaan ystävällisyydestä eikä näyttää, ettei hänen -luottamuksensa Waldon uljuuteen ollut osunut väärään. Mutta aina -hän havaitsi ajatuksiensa kiertyvän Nadaraan pikemminkin kuin hänen -seikkailunsa luulotellun tarkoituksen ympärille. - -Sinä yönä hän nukkui hylätyissä luolissa ja lähti seuraavana aamuna -jälleen etsimään Nadaraa. Kolme päivää hän haeskeli pienessä laaksossa, -mutta turhaan. Siellä ei ollut jälkeäkään mistään muusta kylästä. - -Sitten hän siirtyi toiseen, edellisestä pohjoiseen olevaan laaksoon. -Viikkokausia hän samoili sinne tänne vaivojensa palkkioksi edes -näkemättä ainoatakaan inhimillistä olentoa. - -Eräänä päivänä kohta keskipäivän jälkeen noustuansa erään harjanteen -laelle tutkimaan uusia laaksoja hän äkkiä joutui vastakkain rotevan, -karvaisen miehen kanssa. Molemmat pysähtyivät, ja karvapeitteinen -muljautteli pieniä, ilkeitä silmiään. - -»Minä voin tappaa sinut», ärisi villi. - -Waldoa ei vähääkään haluttanut otella — hän oli etsimässä tietoja. -Mutta miehen kerkeä tervehdys pyrki hymyilyttämään häntä. Ihan saman -tervehdyksen hän oli saanut Sagilta, surmaajalta, käydessään viimeistä -kertaa rannikolla. - -Se luiskahti näiltä kehittymättömiltä miehiltä yhtä kerkeästi ja -liukkaasti kuin »hyvää huomenta» lähtee ihmisten huulilta sivistyneiden -rotujen keskuudessa. Mutta hän tajusi, että viimemainittujen parissa -sillä kuitenkin oli vastineena jäykkä tuijotus, jonka toisilleen oudot -anglosaksilaisen rodun miehet luovat toisiinsa. - -»Meillä ei ole mitään riitaa keskenämme», vastasi Waldo. »Ollaan -ystävyksiä.» - -»Sinua peloittaa», herjasi karvainen olento. - -Waldo osoitti mustaa talja-asuaan. - -»Kysy Nagoolalta», kehoitti hän. - -Mies katsahti hänen voitonmerkkiinsä. Sen kelvollisempaa todistusta -miehen uljuudesta oli mahdoton kuvitella. Hän astui askeleen likemmäksi -tarkastaakseen sitä huolellisemmin. - -»Täysikasvuinen ja ihan terve», jupisi hän itsekseen. »Tämä ei ole -tautiin kuolleelta ruholta nyljetty, kulunut ja kapinen talja.» - -»Miten sinä surmasit Nagoolan?» tiedusti hän sitten äkkiä. - -Waldo viittasi keihääseensä, veti sitten taljan syrjään ja näytti -ruumiissaan olevia helakoita, äskenparantuneita naarmuja. - -»Kohtasimme toisemme pimeässä kallion laella. Peto oli yläpuolellani. -Saavuttuamme rotkon pohjaan Nagoola oli kuollut. Mutta se oli mitätön -tapaus Thandarille. Minä olen Thandar.» - -Waldolla oli oikeaanosunut aavistus, että vähäisellä kerskauksella -olisi hyvä vaikutus kehittymättömän olennon älyyn, eikä hän erehtynyt. - -»Mitä tekemistä sinulla on täällä minun maassani?» kysyi mies, mutta -hänen sävynsä ei ollut niin röyhkeä kuin aikaisemmin. - -»Etsin Lättäjalkaa ja Korthia — ja Nadaraa», ilmoitti Waldo. - -Toisen silmät soukkenivat. - -»Mitä heistä tahdot?» tiedusti hän. - -»Nadara oli hyvä minua kohtaan — tahdon palkita häntä.» - -»Entä Lättäjalka ja Korth — mitä heistä?» tiukkasi mies. - -»Minulla on heille asiaa. Heidät tavattuani järjestän sen», vastasi -Waldo vältellen, sillä hän oli huomannut miehen silmissä kavalan -ilmeen, josta hän ei pitänyt. »Osaatko opastaa minut heidän luokseen?» - -»Osaan kyllä neuvoa sinulle, missä he ovat, mutta en itse ole matkalla -sinne», virkkoi mies. »Edettyäsi kolme päivää auringon laskuun päin -joudut Lättäjalan kylälle. Siellä tapaat myöskin Korthin — ja Nadaran.» -Sen pitemmittä puheitta raakalainen kääntyi lönkyttämään itään päin. - - - - -KAHDEKSAS LUKU - -Nadara jälleen - - -Waldo tarkkaili poistuvaa miestä, ja hänen mielensä teki lähteä toisen -jälessä, sillä hän ei suinkaan uskonut, että veitikka oli ollut -täysin vilpitön häntä kohtaan. Miksi mies ei ollut suora, sitä Waldo -ei aavistanut, mutta siitä huolimatta oli villin käytöksessä ollut -epämääräinen vilpillisyyden tuntu, joka oli pannut hänet aprikoimaan. - -Waldo jatkoi kuitenkin etsintämatkaansa länttä kohti, laskeutuen -kukkuloilta syvään laaksoon, jonka pohjalla kasvoi sakeata ja sekavaa -troopillista viidakkoa. - -Tunkeuduttuansa sen lävitse puolisentoista kilometriä hän saapui -leveän, hitaasti juoksevan joen partaalle. Sen vesi oli sakeata -liejusta; se ei ollut kirkasta, helmeilevää ja houkuttelevaa kuten -kauempana etelässä virtaavien pienten vuoristopurojen vesi oli sekä -vuorilla että laaksoissa. - -Waldo eteni joen vartta myöten luoteiseen suuntaan, etsien kahlaamoa. -Jyrkät, mutaiset äyräät eivät tarjonneet kiinteätä jalansijaa, joten -hän ei uskaltanut yrittää ylimenoa, ennenkuin olisi varma pääsevänsä -vaaratta maihin vastaisella rannalla. - -Parin sadan metrin päässä siitä kohdasta, jossa hän oli tullut joelle, -hän tapasi leveän, veteen vievän polun, ja toisen puolen äyrääseen oli -syöpynyt samanlainen polku. - -Tässä ilmeisesti oli hänen etsimänsä kahluupaikka, mutta hänen -kääntyessään veteen päin hänen katseensa osui jälkiin, joita oli paljon -— sekä ihmisten että eläinten. - -Waldo kumartui silmäilemään niitä yksityiskohtaisesti. Tuossa oli -Nagoolan leveiden käpälien jäljet, tuossa lukemattomien nakertajain -pieniä jälkiä, mutta niiden seassa oli sekä vanhoja että tuoreita -ihmisenjälkiä kumpaankin suuntaan. - -Joukossa oli täysikasvuisten miesten isojen, lättäjalkojen jälkiä -sekä naisten ja lasten pienempien, mutta samoin latuskaisten jalkojen -jälkiä. Yksiin jälkiin hänen katseensa kuitenkin kohdistui erikoisesti. - -Ne oli painanut viimeistellyn kaunis jalka, joka oli selvästi kaareva. -Kuten monet muut olivat nekin tuoreet, ja kuten muut verekset jäljet -veivät nekin ensin jokeen ja sitten pois sieltä ikäänkuin niiden -painaja olisi käynyt noutamassa vettä ja palannut sitten sinne, mistä -oli tullutkin. Waldo tiesi, että joelta poispäin vievät jäljet olivat -tuoreemmat, koska niillä kohdin, missä jäljet sattuivat päällekkäin, -kahlaamosta tulevat jäljet olivat aina päällimmäisinä. - -Jälkien lukuisuus osoitti, että ne oli jättänyt suurehko heimo, ja -niiden tuoreudesta saattoi päättää, että heimo majaili lähistöllä. - -Vain hetken emmittyään Waldo teki päätöksensä ja pyörsi sitten poispäin -joelta ja juoksi ripeätä hölkkää viidakon lävitse koukertelevaa polkua -pitkin. Juuri kumpujen läheisyydessä se kääntyi pois viidakosta ja -suuntautui kiemurrellen niiden harjalle. - -Hän havaitsi noudattamansa polun kumpujen ylitse mennessään sivuuttavan -muutamien metrien päästä sen paikan, jossa hän vähän aikaisemmin oli -kohdannut luolamiehen. Mies oli ilmeisesti ollut palaamassa joelta -nähdessään Waldon. - -Nuori mies erotti, missä villin jäljet erosivat polusta, ja seurasi -niitä sille kohdalle, jossa mies oli seissyt keskustellessaan Waldon -kanssa. Sieltä ne veivät itäänpäin vähän matkaa ja kaarsivat sitten -äkkiä pohjoiseen, yhtyen polkuun. - -Waldo huomasi, että heti kun mies oli varmasti ennättänyt pois -muukalaisen näkyviltä ja kuuluvilta, hän oli lähtenyt vinhasti -juoksemaan. Kun raakalaisella oli kaksi tuntia ennakkoaikaa, oli Waldon -riennettävä, jos hänen oli mieli saavuttaa toinen. - -Miksi hän halusi saavuttaa villin, sitä hän ei miettinyt, mutta -mahdollisesti hän vaistomaisesti tunsi, että jörö olento osaisi antaa -hänelle paljon enemmän ja täsmällisempiä tietoja kuin oli antanut. Eikä -Waldo myöskään saanut mielestään naisenjalan painamia, siroja jälkiä. -Se oli tietenkin typerää, ja hän itse tajusi sen selvästi. Mutta -yhtäkaikki hän hupsun itsepäisesti kuvitteli, että ne oli jättänyt -luolatyttö — Nadara. - -Kaksi tuntia hän ravasi itsepintaisesti pitkin polkua, joka enimmäkseen -oli selvästi näkyvissä. Paikoitellen se tietysti koetteli hänen -vainoamiskykyänsä, mutta kaartamalla niiden kohtien ympäri laajoissa -ympyröissä hän aina löysi jäljet uudelleen. - -Hän oli laskeutunut kukkuloilta ja joutunut harvaan metsään, jossa -polku tyyten häipyi puiden juuria verhoavaan sammalmattoon. Äkkiä hän -hätkähti kuullessaan kirkaisun — naisen kirkaisun — ja kahden miehen -kiukkuisen käheitä, syviä kurkkuääniä. - -Waldo kiiruhti ääniä kohti ja sai näkyviinsä hälyn aiheuttajat pienellä -aukeamalla, joka oli melkein piilossa ympäröivien pensaiden keskellä. - -Kammottavassa näytelmässä oli kolme esiintyjää — karvainen otus, joka -raahasi vastustelevaa tyttöä pitkästä, mustasta tukasta, ja vanha mies, -joka seurasi perässä, samalla hokien tehottomia vastalauseita nuorta -naista uhkaavaa väkivaltaa vastaan. - -Kukaan heistä ei huomannut heidän luoksensa juoksevaa Waldoa, ennenkuin -hän oli ihan likellä. Sitten tyttöä kiskova raakalainen katsahti -tulijaan, ja Waldo tunsi hänet samaksi vintiöksi, joka oli lähettänyt -hänet taivaltamaan länteen päin aikaisemmin samana päivänä. - -Samassa hän myöskin näki, että tyttö oli Nadara. - -Sinä lyhyenä aikana, jonka hän tarvitsi tuntemiseen, karisi Waldo -Emerson Smith-Jonesin sydämestä, mielestä ja sielusta viimeisiä -rippeitä myöten koko se sivistyksen ja hienouden kerrostuma, jonka -muodostuminen oli vaatinut lukemattomia miespolvia, ja hän muuttui -ensimmäisen inhimillisen esi-isänsä kaltaiseksi, aikakausien -takaiseksi, kehittymättömäksi pedoksi. - -Punainen, hurmeinen utu väikkyi hänen silmissään, kun hän karkasi -tavoittamaan sen raakalaisen kurkkua, joka armottomin, säälimättömin -kourin oli tarttunut Nadaraan. - -Hänen huulensa virnistyivät äkäiseen irvistykseen, joka paljasti hänen -kauan käyttämättä olleet torahampaansa. - -Hän unohti miekan, kilven ja keihään. - -Enää hän ei ollut ihminen, vaan hirvittävä peto. Ja karvainen otus, -joka näki muutoksen, kalpeni ja peräytyi pelosta. - -Mutta hän ei voinut välttää kurkkuunsa pyrkivän, raivoisan olennon -mielipuolisen vimmaista hyökkäystä. - -Vähän aikaa he painiskelivat pystyssä, ponnahdellen ja heilahdellen -sinne tänne, ja kellahtivat sitten maahan — karvainen allepäin. - -Kieriskellen, repien, ja purren he tappelivat kummankin koettaessa -saada toisesta murhaavaa otetta. - -Kerran toisensa jälkeen upposivat ennen turhan tarkasti hienostelleen -bostonilaisen hampaat hänen vastustajansa rintaan ja olkapäihin, mutta -alkuperäisen vaistonsa kannustamana hän tavoitteli toisen kurkkua. - -Tyttö ja vanhus olivat vetäytyneet sivuun katselemaan kamppailua -turvaisesta paikasta. Nadaran silmät olivat levällään ihastuksesta. - -Hänen hennot, ruskettuneet kätensä olivat tiukasti painetut kiivaasti -huohottavaa rintaa vasten hänen seisoessaan hieman etukumarassa huulet -raollaan tarkkaillen ottelun kaikkia yksityiskohtia. - -Niin, mutta taisteliko keltatukkainen jättiläinen tosiaankin -saadaksensa hänet omakseen vai ainoastaanko suojellaksensa häntä, koska -hän oli nainen? - -Sikäli kuin hän Waldoa tunsi, saattoi hän helposti kuvitella Waldon -kiihokkeena olevan yksinomaan jonkun omituisen velvollisuuden tunteen, -jota mies kyllä saattoi tuntea, sen hän käsitti, vaikka ei itse -jaksanutkaan sitä ymmärtää. - -Siinäpä se! Juuri niin oli asianlaita, ja voitettuaan kilpailijansa -Thandar taaskin juoksisi tiehensä, kuten oli tehnyt kuukausia -sitten. Sitä ajatellessaan Nadara tunsi punastuvansa harmista ja -nöyryytyksestä. Ei! Mies ei ikinä saisi tilaisuutta toistaa sitä -kauheata loukkausta. - -Salliessaan ajatustensa viipyä siinä nöyryyttävässä hetkessä, jolloin -hänelle oli selvinnyt, että Thandar oli karannut hänen luotaan ihan -hänen kotinsa kynnyksellä, Nadara huomasi vihaavansa häntä yhtä -kiihkeästi kuin oli vihannut kaikkina näinä pitkinä välikuukausina. -Se viha oli melkein haihtunut, kun hän vähän aikaa sitten oli nähnyt -Waldon syöksyvän esiin pensaikosta riistääkseen hänet inhoittavan -rääkkääjän kynsistä. - -Waldo ja hänen vastustajansa raastoivat yhäti toisiaan turhaan -koettaessaan tuottaa toiselle rampaavan vamman tai tappaa hänet. -Luolamiehellä oli jättiläislihaksistaan tuskin vähääkään etua -otellessaan vikkelän, vaikka hieman heikomman ahdistajansa kanssa. - -Karvaotus käytti hampaitansa menestyksellisemmin, raadellen pahasti -Waldoa, josta vuoti verta yli kymmenestä haavasta. - -Molemmat alkoivat heikontua, ja katselevasta tytöstä näytti nuori mies -ensinnä sortuvan molempia rasittaneista kirveistä ponnistuksista. Hän -astahti askeleen eteenpäin, kumartui ja otti maasta kiven. - -Heikkoine voimineen hän kykenisi kallistamaan vaa'an kummalle puolelle -halusi — ripeä isku toisen päähän antaisi vastustajalle sen vähäisen -edun, joka tuottaisi kuoleman iskunsaaneelle ottelijalle. - -Taistelijat olivat taaskin ponnistautuneet pystyyn, kun hän lähestyi -ase koholla. - -Samassa silmänräpäyksessä, jona kivi lähti hänen kädestään, miehet -pyörähtivät täyskäännöksen ympäri, joten Waldon kasvot joutuivat -häneen päin, ja ennenkuin kivi osui Waldon kasvoihin, näki hän Nadaran -heittoasennossa ja tytön kasvoilla vihan ja inhon ilmeen. - -Sitten hän meni tajuttomaksi ja vaipui maahan, kiskoen muassaan -luolamiehen, jonka kurkkuun hänen sormensa olivat juuri silloin -puristuneet. - - - - -YHDEKSÄS LUKU - -Etsijä - - -Kun vanhus oivalsi, mitä oli tapahtunut, syöksähti hän eteenpäin ja -tarttui Nadaran ranteeseen. - -»Nopeasti!» huusi hän. »Nopeasti pois, tyttäreni! Surmasit sen miehen, -joka olisi sinut pelastanut, eikä nyt muu kuin pako voi estää Korthia -toteuttamasta aikeitansa sinuun nähden.» - -Ikäänkuin unissakävijä tyttö kääntyi poistumaan hänen seurassaan. - -He olivat tuskin ennättäneet kadota pensaikkoon, kun Waldo tuli jälleen -tajuihinsa; niin heikko oli ollut hänen päähänsä osuneen iskun teho. - -Kummastuksekseen hän näki luolamiehen viruvan vieressänsä ihan -liikkumattomana, mutta seuraavalla hetkellä hän jo tajusi sen syyn; -hänen vastustajansa otsa lepäsi pienellä, ulkonevalla kivensärmällä — -kaatuessaan oli villi kolhaissut siihen päänsä ja pyörtynyt. - -Karvainen otus aukaisi silmänsä melkein heti, mutta ennenkuin hänen -sekava järkensä ehti selvitä, kouristuivat jäntevät sormet hänen -kurkkuunsa, ja hän vaipui jälleen tiedottomuuden tilaan — josta hän ei -enää koskaan herännyt. - -Kompuroituaan pystyyn Waldo huomasi tytön kadonneen, ja hänen mieleensä -muistui Nadaran kasvoilla väikkynyt vihan ilme silloin, kun tyttö oli -iskenyt häntä kivellä. - -Hänen oli mahdoton uskoa, että Nadara oli sillä tavoin kääntynyt häntä -vastaan ja lisäksi juuri sellaisella hetkellä, jolloin hän oli pannut -henkensä alttiiksi auttaakseen tyttöä. Mutta niin oli asia, siitä ei -voinut olla epäilystäkään, sillä hän oli nähnyt Nadaran viskaavan kiven -— omin silmin hän oli nähnyt sen ja lisäksi vihan ja inhon ilmeen tytön -kasvoilla heidän katsoessaan suoraan silmäkkäin. Mutta sensijaan hän -ei ollut nähnyt tytön kauhuista ilmettä, kun kivi sattui häneen eikä -Korthiin, nujertaen hänet maahan. - -Hitaasti Waldo poistui taistelupaikalta luomatta enää katsettakaan -voitettuun viholliseensa ja nilkutti tuskallisesti pensaikkoon. Hänen -sydämensä oli hyvin raskas, ja hän itse oli heikkona uupumuksesta -ja verenvuodosta, mutta hän hoippuroi eteenpäin, aikoen takaisin -vuoristoluolalleen, kunnes hän ei enää kyennyt kävelemään, vaan kaatui -pienelle, ruohoiselle kunnaalle ja vaipui uneen. - -Toinnuttuaan tekonsa aiheuttamasta tyrmistyksestä kyllin paljon -kuunnellakseen järkensä ääntä Nadara oivalsi, että Thandar oli -sittenkin saattanut jäädä henkiin, ja vanhuksen jatkuvista ja -äänekkäistä vastalauseista huolimatta hän itsepintaisesti tahtoi palata -sinne, minne he olivat jättäneet keltatukkaisen jättiläisen Korthin -kynsiin. - -Hyvin varovasti tyttö eteni puiden välissä kasvavien pensaiden ja -köynnöskasvien lomitse, kunnes hän meluttomasti saapui sen aukeaman -reunaan, jossa miehet olivat kamppailleet. - -Levottomana tirkistäessään viimeisen lehväverhon välitse hän näki yhden -ainoan ruumiin viruvan nurmikolla ja tunsi sen kohta Korthiksi. Vasta -useita minuutteja tähyiltyään hän alkoi uskoa, ettei se mies, joka -oli ollut koko hänen lapsuusaikansa kauhuna, kyennyt enää milloinkaan -häiritsemään häntä. - -Hän silmäili ympärilleen, etsien Thandaria, mutta hänestä ei näkynyt -merkkiäkään. Nadara jaksoi tuskin uskoa omia silmiään. - -Oli uskomatonta, että keltatukkainen mies oli mennyt tajuttomaksi hänen -vahingossa osuneesta iskustaan ja sittenkin voittanut väkevän Korthin. -Mutta miten muutoin oli Korth voinut saada surmansa ja Thandar kadota? - -Hän meni ihan vainajan vierelle ja käänsi ruumista jalallaan, kunnes -kaula tuli näkyviin. Silloin hän näki työn suorittaneiden sormien -jäljet, ja ylpeydestä värähtäen hän kääntyi takaisin metsään ja huusi -ääneen Thandarin nimeä. - -Mutta Thandar ei sitä kuullut. Hän virui kolmen neljänneskilometrin -päässä verenvuodosta heikkona ja tajuttomana. - -Aamu tapasi Nadaran nukkumassa tukevassa puussa sen polun varrella, -jota myöten Waldo oli seurannut Korthia. Hän oli löytänyt molempien -miesten jäljet koettaessaan ottaa selville, mihin suuntaan Waldo oli -ottelun jälkeen lähtenyt. Nyt hän toivoi näiden jälkien opastavan -hänet Thandarin luolalle, jonne hän arveli miehen hyvin mahdollisesti -palanneen jotakin toista tietä. - -Herättyään lähti tyttö jälleen taivaltamaan, seuraten jälkiä -erehtymättömästi kuin vainukoira kukkulaseudun halki, välivyöhykkeen -poikki ja viidakon lävitse kahlaamolle, jossa hänen heimonsa oli käynyt -juomassa muutamia päiviä aikaisemmin. Siellä hän viipyi vähän aikaa. - -Sitten jatkui matka edelleen pitkin joen vartta alaspäin ja viidakon -lävitse taaskin välivyöhykkeelle. Jälkien mutkittelu kummastutti -häntä suuresti, mutta päiväkausia hän seurasi epäselviä jälkiä, jotka -vanhetessaan kävivät yhä himmeämmiksi ja vihdoin tyyten hävisivät. - -Nyt hän kuitenkin oli ihan varma, että ne tulivat hänen heimonsa -entiseltä asuma-alueelta, ja niinpä hän samosi yhä eteenpäin, toivoen -kaikesta huolimatta pian osuvansa kotiinsa palanneen Thandarin -vereksille jäljille. - -Lähtiessään etsimään Thandaria Nadara oli salaa pujahtanut vanhuksen -luota, ja niinpä viimemainittu palasi seuraavana päivänä heimonsa -asuinpaikalle yksin. - -Ensimmäiseksi tervehti häntä Lättäjalka. - -»Missä on tyttö?» ärähti hän. »Ja missä on Korth? Onko Korth vienyt -tytön? Vastaa ja puhu totta! Muutoin katkon ruhosi kaikki luut.» - -»En tiedä, missä tyttö on», vastasi ukko totuudenmukaisesti, »mutta -Korth viruu kuolleena pienellä aukeamalla kolmen ison puun tuolla -puolen. Eräs väkevä mies surmasi hänet, kun hän raahasi Nadaraa -tiheikköön —» - -»Entä anastiko mies tytön itselleen?» kiljaisi Lättäjalka. »Sinä vanha -varas! Tämä on sinun puuhiasi. Aina olet koettanut petollisesti riistää -minulta tämän tytön siitä pitäen, kun sait tietää minun haluavan häntä. -Minne he lähtivät? Nopeasti, ennenkuin tapan sinut!» - -»En tiedä sitä», vakuutti vanhus. »Etsin tuntikausia, pimeän tuloon -saakka, mutta en löytänyt heitä kumpaakaan, eivätkä vanhat silmäni enää -pysty terävästi vainuamaan, joten minun oli pakko luopua etsimästä ja -aamun tullen palata tänne.» - -»Jäljet alkavat puukolmikon luota, niinkö sanoit?» karjui Lättäjalka. -»Se riittää — minä kyllä heidät löydän. Ja kun palaan tyttö muassani, -ennätän sittenkin tappaa sinut; nyt se viivyttäisi minua liiaksi.» -Senjälkeen luolamies riensi metsään. - -Nadaran jälkien etsiminen vei häneltä puoli päivää, mutta vihdoin hän -ne tapasi, ja kun tyttö ei ollut lainkaan koettanut niitä salata, eteni -Korth ripeästi ajaessansa takaa aavistamatonta tyttöä. Mutta villi ei -ollut yhtä nopsajalkainen kuin Nadara, ja ajosta näytti sukeutuvan -pitkällinen. - -Waldon herätessä paahtoi aurinko hänen kasvoihinsa, ja vaikka hänen -ruumiinsa oli herpautunut ja hellä, tunsi hän kuitenkin olevansa kyllin -vahva jatkaakseen matkaansa. Mutta hän ei tiennyt, mihin hänen olisi -pitänyt mennä. - -Kun Nadara oli nyt kääntynyt häntä vastaan, ei koko saari enää ollut -hänestä minkään arvoinen, ja hän oli suuntaamaisilllaan askeleensa -takaisin kaukaiselle luolalleen, josta käsin hän saattoi usein käydä -merellä, kun hänen mielessään äkkiä syntyi päätös, että hänen oli -uudelleen tavattava tyttö hänen ilmeisestä vihamielisyydestänsä -huolimatta ja hänen omilta huuliltaan kuultava tarkka selitys hänen -vihansa syystä. - -Hän ei ollut aavistanut, että tytön ystävyyden menetys olisi kolahtanut -häneen niin kipeästi. Sekä hänen ylpeyttänsä että sydäntänsä kirveli, -kun hän ajatteli ärtyneitä tunteitaan. - -Hän oli luonnollisesti jokseenkin varma, että Nadaran käytös johtui -hänen raukkamaisesta karkaamisestaan, jonka tähden hän oli jo kauan -kärsinyt mitä ankarimpia omantunnonvaivoja ja katkeraa katumusta. Mutta -hänestä tuntui, ettei tytön kostonhimoista esiintymistä voinut selittää -edes hänen ritarillisuuden ja kiitollisuuden vaatimuksia pahasti -loukkaava menettelynsä. - -Äkkiä hänen mieleensä juolahti, että koska Nadara, kuten hän luuli, oli -salakavalasti käynyt hänen kimppuunsa hänen parhaillansa puolustaessaan -tyttöä, oli tämä menettänyt kaiken oikeuden vaatia häneltä -kiitollisuutta aikaisemmin osoittamastaan hyväntahtoisuudesta, mutta -samalla kun se hänelle selvisi, väikkyi hänen mielessään toinenkin -ajatus, nöyryyttävä ajatus — hän halusi sittenkin tavata Nadaran! - -Hän, Waldo Emerson Smith-Jones, oli menettänyt ylpeytensä niin tarkoin, -että hän tahtoi vapaaehtoisesti etsiä käsiinsä sellaisen henkilön, joka -oli tehnyt hänelle vääryyttä ja loukannut häntä, ja pyrkiä hieromaan -sovintoa hänen kanssaan. Sitä oli mahdoton ajatella, mutta samalla kun -hän myönsi sen, hän sittenkin lähti etsimään Nadaraa. - -Waldoa kummastuttivat suuresti nämä omituiset tunteet, jotka vetivät -häntä Nadaran puoleen, ja hän piti niitä perinnöllisinä laumavaistoina. - -Hän ei lainkaan tullut ajatelleeksi, että menneiden yksinäisten -kuukausien aikana hän oli tuskin ollenkaan kaivannut Back-lahden -rannalla asuvia ystäviään, että hänen ajatuksensa olivat pyörineet -luolatytön ympärillä tuhansia kertoja useammin kuin heidän. - -Hän ei tajunnut, ettei hän ikävöinnyt monilukuista seuraa, ettei se -johtunut yhteiskuntavaistosta, vaan että sen oudon kaipauksen olisi -yksi ainoa olento saattanut tyydyttää. Niin, Waldo Emerson ei tiennyt, -mikä häntä vaivasi, ja todennäköistä oli, ettei se selviäisikään -hänelle ennenkuin liian myöhään. - -Nuori mies yritti palata edellisen päivän taistelupaikalle, mutta hän -oli ollut niin huumautunut ottelusta, ettei hän selvästi muistanut, -mihin suuntaan hän oli lähtenyt aukeamalta. - -Niinpä hän sattumalta osuikin ihan päinvastaiseen suuntaan ja astui -pian pensaikosta lähellä matalaa kalliota, jonka seinämässä oli paljon -luolanaukkoja. Kaikkialla hyöri luolayhteiskunnan nyreitä, kovaosaisia -jäseniä, jotka viettivät raakalaiselämää melkein alituisesti -vaeltamalla toisilta likaisilta, epämukavilta asuinsijoilta toisille -yhtä siivottomille ja kehnoille. - -Heidät nähdessään Waldo ei paennut säikähtyneenä, kuten hän varsin -varmasti olisi tehnyt muutamia kuukausia aikaisemmin. Sen sijaan hän -itseensä luottavana asteli heitä kohti. - -Hänen lähestyessään he keskeyttivät puuhansa ja silmäilivät häntä -epäluuloisesti. Sitten alkoi useita vankkoja miespuolisia otuksia -varovasti hiipiä hänen luoksensa. - -He pysähtyivät sadan metrin päähän. - -»Mitä tahdot?» huusivat he. »Jos tulet kyläämme, saatamme tappaa sinut.» - -Ennenkuin Waldo ennätti vastata, kömpi lähellä kallion juurta -sijaitsevasta luolasta vanhus. Niin pian kuin hänen katseensa osui -muukalaiseen, lähti hän rientämään niin nopeasti kuin vanhoilla -jaloillaan pääsi hurjien otusten muodostaman pienen vastaanottokomitean -luokse. - -Hetkisen hän puheli heille hiljaa, ja hänen puhuessansa Waldo tunsi -hänet samaksi ukoksi, joka oli ollut Nadaran seurassa edellisenä -päivänä aukeamalla tapahtuneen kamppailun aikana. Hänen lopetettuaan -puheensa näytti muuan luolamiehistä suostuvan elähtäneen vanhuksen -ehdotukseen, mikä se sitten lieneekään ollut, ja Waldo näki kaikkien -muiden nyökkäävän hyväksyvästi. - -Sitten ukko lähestyi verkkaisesti Waldoa. Tultuaan ihan likelle hän -alkoi puhua. - -»Minä olen vanha mies», virkkoi hän. »Thandar ei halua surmata iäkästä -ukkoa.» - -«En tietystikään. Mutta mistä tiedät, että nimeni on Thandar?» tiedusti -Waldo. - -»Nadara, tyttäreni, kertoi sinusta. Eilen katselimme, kun taistelit -sen Nagoolan pojan kanssa — silloin Nadara ilmoitti, kuka olet. Mitä -Thandar etsii Lättäjalan kansan keskuudesta?» - -»Tulen ystävänä», vastasi Waldo, »Nadaran ystävien luokse. Lättäjalasta -en välitä vähääkään. Hän ei ole Nadaran ystävä, ja Nadaran ystävät ovat -Thandarin ystäviä ja hänen vihamiehensä Thandarin vihamiehiä. Missä on -Nadara — mutta ensiksi: missä on Lättäjalka? Olen tullut surmaamaan -hänet.» - -Nämä sanat ja niihin sisältyvä hurja haaste luiskahtivat sivistyneen -ja hienostuneen Waldo Emerson Smith-Jonesin kieleltä ikäänkuin -hän olisi syntynyt ja kasvanut tämän villin saaren kivisimmässä, -kolkoimmassa luolassa, eivätkä ne kuulostaneet hänestä oudoilta -eivätkä tavattomilta. Hänestä tuntui kuin hän olisi lausunut mitä -luonnollisimmat ja oloihin parhaiten soveltuvat sanat. - -»Lättäjalka ei ole täällä», virkkoi vanhus, »eikä myöskään Nadara. Hän -—» Mutta Waldo keskeytti. - -»Entä Korth sitten?» kysyi hän. »Missä on Korth? Voin tappaa hänet -ensiksi ja Lättäjalan vasta hänen palattuaan.» - -Ukko silmäili puhujaa teeskentelemättömän ällistyneenä. - -»Korthko!» huudahti hän. »Korth on kuollut. Etkö ehkä tietänyt, että -eilen surmaamasi mies oli Korth?» - -Waldon silmät menivät hämmästyksestä yhtä levälleen kuin äsken -vanhuksen. - -Korth! Hän oli tappanut hirveän Korthin paljain käsin — saman Korthin, -joka yhdellä ainoalla kämmeneniskulla saattoi musertaa täysikasvuisen -miehen pään. - -Hän muisti selvästi ja sananmukaisesti, miten Nadara oli kuvaillut tätä -kauheata raakalaista, vaivaten hänen pelon ärsyttämiä hermoparkojaan -heidän lähestyessään Lättäjalan kylää. Ja nyt hän, Waldo Emerson -Smith-Jones, oli kohdannut ja surmannut sen olennon, jota karttaakseen -hän oli niin pelokkaana karannut muutamia kuukausia sitten! - -Ja — ihme ja kumma — hänen mieleensäkään ei ollut johtunut käyttää -aseita, joita hän oli niin monta tuntia näperrellyt ja joiden käyttöä -hän oli niin monta kuukautta harjoitellut valmistautuakseen juuri tätä -tilaisuutta varten. Äkkiä hän muisti ukon maininneen, ettei Nadara -ollut saapuvilla. - -»Missä hän on — Nadara?» huudahti hän, pyörähtäen niin äkkiä vanhuksen -puoleen, että toinen peräytyi levottomana. - -»En ole tehnyt hänelle mitään pahaa», ehätti hän vakuuttamaan. »Lähdin -häntä etsimään ja olisin tuonut hänet takaisin, mutta olen vanha enkä -löytänyt häntä. Silloin kun olin nuori, ei kansani keskuudessa ollut -minua parempaa vainuajaa eikä valtavampaa soturia, mutta —» - -»Niin, niin», kivahti Waldo kärsimättömästi, »mutta Nadara! Missä hän -on?» - -»En tiedä», vastasi vanhus. »Hän poistui luotani, enkä minä löytänyt -häntä. Muistan hyvin, miten miehet vuosia sitten, kun vihollisten -jäljet olivat hämärät ja riistan löytäminen vaikeata, tulivat pyytämään -minua avukseen, mutta nyt —» - -»Niin tietysti», keskeytti Waldo, »entä Nadara? Etkö edes tiedä, mihin -suuntaan hän lähti?» - -»En. Mutta koska Lättäjalka meni seuraamaan hänen jälkiään, pitäisi -olla helppo vainuta heitä, kun heitä on kaksi.» - -»Lättäjalka on lähtenyt Nadaran jälkeen!» huusi Waldo. »Minkä tähden?» - -»Useita kuukausia hän samoin kuin Korth on halunnut Nadaraa -puolisokseen», selitti tytön isä. »Mutta luultavasti he kumpikin -pelkäsivät toisiansa, ja se seikka pelasti Nadaran. Vihdoin Korth -kuitenkin kohtasi meidät yksinänsä ja etäällä kylästä, ja silloin hän -tarttui Nadaraan ja olisi ryöstänyt Nadaran mukaansa, sillä Lättäjalka -ei ollut lähistöllä sitä estämässä. - -— Silloin sinä saavuit ja lopun tiedät. Jos olisin ollut nuorempi, ei -Lättäjalka eikä Korth olisi uskaltanut uhata Nadaraa, sillä ollessani -nuori mies olin hyvin hirvittävä ja surmaamaini vastustajain luku oli —» - -»Kuinka kauan sitten Lättäjalka lähti seuraamaan Nadaraa?» pisti Waldo -väliin. - -»Vain muutamia tunteja takaperin», vastasi vanhus. «Minun olisi helppo -saavuttaa hänet yöllä, jos olisin yhtä nopsa kuin nuorena, sillä hyvin -muistan —» - -»Miltä kohtaa Lättäjalka alkoi seurata jälkiä?» huusi nuori mies. -»Opasta minut sinne!» - -»Tännepäin sitten, Thandar!» kehoitti toinen, lähtien metsään. »Minä -ohjaan sinut sinne, jos tahdot pelastaa Nadaran Lättäjalan kynsistä. -Minä rakastan häntä. Hän on ollut oikein ystävällinen ja hyvä minulle. -Hän ei ole samanlainen kuin muut heimolaisemme. - -— Kuolisin onnellisena, jos tietäisin sinun pelastaneen hänet -Lättäjalan käsistä, mutta olen kovin iäkäs enkä kenties elä Nadaran -paluuseen saakka. Ja kas niin, siitä muistuu mieleeni, että luolassani -on Nadaralle kuuluvaa tavaraa, ja jos kuolisin, ei olisi enää ketään -säilyttämässä sitä hänelle. - -— Suostutko odottamaan hetkisen, jonka tarvitsen juostakseni noutamaan -sen, jotta sinä veisit sen hänelle? Sillä olen varma, että sinä löydät -hänet, vaikka en olekaan niin varma siitä, että voitat Lättäjalan, jos -kohtaat hänet. Hän on hyvin peloittava mies.» - -Waldo oli kovin vastahakoinen tuhlaamaan ainoatakaan minuuttia -kallisarvoisesta ajasta, sillä siten ennätti Lättäjalka yhä lähemmäksi -Nadaraa. Mutta jos hän siten saattoi palvella Nadaraa, joka oli -ollut hänelle niin ystävällinen ja hyväntahtoinen, ja tuottaa iloa -hänen vanhalle isälleen, ei hän saattanut kieltäytyä. Niinpä hän jäi -kärsivällisesti odottamaan ukon mennä kopistaessa luolille. - -Waldoa vastaan puolitiehen tulleet villit olivat liikuskelleet -turvallisen välimatkan päässä hänestä hänen puhellessaan Nadaran isän -kanssa, ja heidän molempien käännyttyä metsään päin, olivat kaikki -palanneet töihinsä ilmeisesti huojentuneina. Sillä vanhus oli kertonut -heille, että muukalainen oli sama valtava soturi, joka oli paljain -käsin surmannut valtavan Korthin, eikä tarina hänen kertomanaan ollut -suinkaan menettänyt väriään. - -Waldon varrottua, kuten hänestä tuntui, tuntikausia palasi ukko, tuoden -pienen nakertajan nahkaan huolellisesti kiedotun käärön, jonka saumat -oli ikäänkuin pauloittamalla kurottu vastakkain suolenkappaleilla. - -»Tämä on Nadaran», ilmoitti hän heidän jatkaessaan matkaansa metsää -kohti. »Siinä on useita outoja esineitä, joiden merkitystä ja -tarkoitusta en tunne. Ne kaikki otettiin hänen äiti-vainajansa yltä. -Annathan ne Nadaralle?» - -»Kyllä», lupasi Waldo. »Annan ne Nadaralle tai kuolen sitä -yrittäessäni.» - - - - -KYMMENES LUKU - -Jälkien loppupää - - -Pian he löysivät Lättäjalan jäljet kolmen ison puun luona olevalta -aukeamalta. He eivät olleetkaan etsineet niitä aikaisemmin, sillä -vanhus tiesi raakalaisen lähteneen sieltä alkaessaan ajaa takaa tyttöä. - -Jäljet kiersivät aukeamaa kymmenkunta kertaa yhä laajenevissa -ympyrissä, kunnes ne eräässä kohdassa, jossa Lättäjalka varmaankin oli -havainnut Nadaran jäljet, jyrkästi poikkesivat pensaikkoon. Kun tie nyt -oli selvä, kehoitti Waldo vanhusta pysymään rohkealla mielellä, sillä -hän, Waldo, toisi varmasti hänen tyttärensä takaisin, jos se vain olisi -ihmisvoimin suoritettavissa. - -Sitten hän lähti rientämään pitkin vereksiä jälkiä, jotka olivat -hänestä yhtä selvät ja ymmärrettävät kuin hänen aikaisemman elämänsä -aikana lukemainsa kirjain painetut sivut. Mutta koskaan hän ei ollut -niin hartaasti lukenut mielikirjailijainsa teoksia kuin nyt tätä -kiehtovaa näytelmää, jonka villin miehen ja villin neidon jalat -olivat kirjoittaneet kääntyneihin lehtiin, hajaantuneihin oksiin ja -aarniometsän kuohkeaan maahan. - -Iltapäivän keskivaiheilla Waldo tunsi olevansa Korthin kanssa käydyn -ottelun johdosta paljon heikompi kuin hän oli olettanut. Hänen haavansa -olivat vuotaneet aika tavalla verta, ja hänen seuratessaan ripeätä -vauhtia jälkiä oli ponnistaminen uudelleen avannut muutamia pahimpia, -joten hän nyt juostessaan jätti jälkeensä ohuen veri viirun. - -Se havainto teki hänet miltei raivoisaksi, sillä se tuntui ennustavan -hänen yrityksensä epäonnistumista. Hänen heikko tilansa hidastuttaisi -häntä hänen kiiruhtaessaan takaa ajamansa parin jälkeen, joten olisi -suorastaan ihme, jos hän tavoittaisi Lättäjalan, ennenkuin raakalainen -saavuttaisi Nadaran. - -Ja jos hän saavuttaisi Lättäjalan ajoissa — mitä sitten? Kykenisikö -hän ruumiillisesti mittelemään voimiaan jäntevän hirviön kanssa? Hän -pelkäsi, ettei hän kykenisi, mutta se, että hän itsepintaisesti jatkoi -näännyttävää takaa-ajoa, oli hyvänä merkkinä hänen uudesta, vasta -äskettäin heränneestä miehuudestaan. - -Hän ponnisteli yhä eteenpäin, kunnes hän pimeän tullen vaipui lopen -uupuneena maahan. Kahdesti hän reutoutui pystyyn, yrittäen taivaltaa -edelleen, mutta lopulta hänen oli pakko alistua nukkumaan paikallaan -aamuun saakka. - -Hieman virkistyneenä hän sitten söi juuria ja hedelmiä, joita metsässä -oli viljalti, lähtien sitten jälleen eteenpäin, mutta tällä kertaa -hitaammin. - -Nyt hän oli varma, että jäljet veivät takaisin päin samaa tietä myöten, -jota hän oli tähän seutuun saapunut, ja tultuansa sille kohdalle, -jossa hän edellisenä päivänä oli ensiksi tavannut Korthin, hän oikaisi -vähäisen välimatkan luolamiehen jäljiltä siihen paikkaan, jossa hän -itse oli seisonut, ennenkuin lähti välivyöhykkeen poikki viidakkoon ja -sieltä joelle sekä kahlaamolle. - -Hetkisen kuluttua hän ilokseen näkikin Nadaran somat samoin kuin -myöskin Lättäjalan jäljet, jotka veivät hänen vanhaa polkuaan pitkin. -Temppu oli säästänyt häneltä useiden kilometrien pituisen, tarpeettoman -vainuamisen. - -Koko sen päivän hän samosi niin ripeästi, kuin hänen heikko tilansa -suinkin salli, mutta vaikka hän kuinka ponnisti, tuntui vauhti -kiusallisen hitaalta, etanamaiselta. - -Matkan varrella hän pyydysti heittoaseillaan pari isohkoa nakertajaa, -joiden lihan hän söi raakana, sillä hän oli kauan sitten oppinut -huomaamaan liharuoan oivalliseksi ankarasti ponnistelevalle henkilölle -ja voittanut keittämätöntä ja paistamatonta lihaa kohtaan tuntemansa -luontaisen vastenmielisyyden. Olipa hän alkanut siitä pitääkin, vaikka -usein hänen sillä tavoin lihaa syödessään hänen kasvojaan valaisi -leveä virnistys, kun hän ajatteli, kuinka hirveästi hänen äitinsä ja -bostonilaiset ystävänsä kauhistuisivat, jos olisivat katselemassa niin -kamalaa toimitusta. - -Vainutessaan edellään rientävää paria hän aluksi kummasteli -huomatessaan, kuinka uskollisesti Nadara pysytteli hänen jättämillänsä. -jäljillä, ja sen nojalla hän usein saattoi säästää monta kilometriä -oikaisemalla tulomatkallaan tekemiensä laajojen mutkien poikki. - -Mutta kun hän kolmantena päivänä yritti samanlaista temppua, joka olisi -säästänyt häneltä hyvinkin viisitoista kilometriä, hän ei harmikseen -enää löytänytkään Nadaran eikä luolamiehen jälkiä. Myöskin hänen omat -vanhat jälkensä olivat tyyten häipyneet. - -Tämä seikka huolestutti häntä suunnattomasti, sillä jos Nadara tosiaan -oli seurannut hänen jälkiänsä, täytyi tytön nyt harhailla ihan ilman -päämäärää, kenties koettaen uudelleen löytää ne. Siinä tapauksessa -hänen vauhtinsa olisi tuntuvasti hitaampi, ja Lättäjalalla olisi paljoa -suuremmat mahdollisuudet saavuttaa hänet. - -Mahdollista oli myöskin, että raakalainen oli yllättänyt hänet — se -saattoikin olla syynä siihen, ettei takaa-ajoa enää jatkunut samoja -jälkiä myöten kuin tähän saakka. - -Sitä ajatellessansa Waldo lähti kiiruhtamaan takaisin aikaisemmin -noudattamaansa tietä pitkin, jota hän saattoi seurata muistinsa avulla, -vaikka jäljet olivat harvoin näkyvissä. - -Sinä päivänä hän ei nähnyt merkkiäkään etsimistään, mutta seuraavana -aamuna hän osui kallioharjanteelle, jossa Nadara oli eksynyt hänen -vanhoilta jäljiltään. Tyttö oli ilmeisesti otaksunut niiden vievän -laaksoon, jonka kuohkeasta maasta hän ne taaskin löytäisi, ja niinpä -hänen jälkensä suuntautuivatkin jyrkälle vierulle, ja niiden päällä -näkyivät selvästi Lättäjalan ison jäljet. - -Ainakaan tähän saakka villi ei siis ollut saavuttanut tyttöä. Päästyään -siitä selville Waldo huoahti huojennuksesta. Jäljet olivat ainakin -kaksi päivää vanhat, sillä Nadara ja Lättäjalka olivat samonneet paljoa -nopeammin kuin haavoittunut mies, joka uhkaavan varjon tavoin hoippui -heidän jälessään. - -Keskipäivällä Waldo saapui pienelle purolle, jonka partaalle kumpikin -hänen edellään mennyt olento oli pysähtynyt juomaan — hän erotti, missä -he olivat polvistuneet pehmeään ruohikkoon veden rajaan. - -Kun Waldo kumartui sammuttamaan omaa janoaan, osui hänen katseensa -hetkiseksi vastaiseen rantaäyrääseen, joka sillä kohdalla oli vähän yli -kolmen metrin päässä hänestä. Vastainen ranta ei ollut niin ruohoinen -kuin toinen, ja se vietti veteen, muodostaen osittain veden alla olevan -mutaisen kaistaleen. - -Mutta hänen huomionsa kiintyi useihin syviin, mudassa näkyviin jälkiin. - -Niin kaukaa katsoen hän ei luonnollisestikaan voinut olla varma, mutta -siksi varmasti hän luuli tuntevansa ne, että hän ponnahti pystyyn, -unohtaen janonsa, ja syöksyi joen poikki tarkastamaan niitä lähemmin. - -Kumarruttuaan silmäilemään jälkiä likeltä hän tuskin jaksoi tukahduttaa -riemuista huudahdusta — jäljet olivat jääneet Nadaran käsistä ja -polvista, kun hän oli kyykistynyt siihen juomaan vajaata vuorokautta -aikaisemmin. - -Tytön oli jostakin syystä täytynyt kaartaa takaisin purolle. Mutta -eniten riemastutti Waldoa se, että Nadaran jäljet olivat yksin. -Lättäjalka ei vielä ollut saavuttanut häntä, ja nyt Waldo oli heidän -välissään. - -Se tieto, että hän vielä saattoi ehtiä ajoissa ja että hän voimiensa -elpyessä jokseenkin varmasti pystyisi vihdoin tavoittamaan tytön, valoi -Waldoon uutta vireyttä. Kun hän nyt kiiruhti Nadaran jälessä, uhkui -hänestä samaa tarmoa, joka oli häntä kannustanut ennen hänen ja Korthin -välistä kamppailua. - -Hänen haavansa olivat tauonneet vuotamasta, ja viime päivinä -hän oli syönyt hyvin ja nukkunut sikeästi yönsä, sillä hän oli -käsittänyt pystyvänsä auttamaan tyttöä vain säilyttämällä tarmoaan ja -vahvistamalla itseään kaikin mahdollisin tavoin. - -Sinä yönä hän nukkui pienessä tiheikössä, joka ilmeisesti oli ollut -Nadaran suojana edellisenä yönä. - -Seuraavana päivänä kulki tie aaltoilevassa seudussa, jota halkoivat -lukuisat syvät rotkot ja korkeat vedenjakajat. Taivaltaminen rasitti -tyttöä; sen Waldo näki hänen laahustavien askeltensa kielevistä -jäljistä. Jokaisen harjanteen laella mies seisahtui tähyilemään, -näkyisikö tyttöä edessäpäin. - -Puolipäivän tienoissa hän erotti kaukana edessäpäin hohtavan viirun, -jonka hän tiesi mereksi. Varmastikin tämän pitkän takaa-ajon täytyi -päättyä siellä. - -Kun hän oli lähtemäisillään jälleen rientämään Nadaran jälessä, sattui -hän luomaan katseensa taaksepäin, ja silloin hän näki suunnilleen -kilometrin päässä olevalla kummulla vantteran, puolialastoman olennon. -Se oli Lättäjalka. - -Luolamiehen oli täytynyt huomata Waldo samalla kertaa, sillä uhkaavasti -heilauttaen tavattoman isoa nyrkkiään hän kiihdytti askeleensa -juoksuksi ja katosi hetkisen kuluttua sen kukkulan juurella olevaan -rotkoon, jonka laella hän oli tullut näkyviin. - -Waldo oli kahdella päällä. Pitäisikö hänen jäädä paikalleen odottamaan -kamppailua vai kiiruhtaako eteenpäin, koettaen tavoittaa Nadaraa, -jotta tyttö ei kokonaan pujahtaisi hänen käsistään? Hän saattaisi -varsin hyvin saada surmansa ottelussa, ja vaikka hän selviytyisikin -voittajana, saattaisi voitto hyvinkin tulla hänelle niin hirvittävän -kalliiksi, ettei hän pystyisi jatkamaan etsimistä moniin päiviin. - -Sitä miettiessään hänen katseensa harhaili pitkin ja poikin hänen -edessään leviävää maisemaa, tähyillen Nadaraa. - -Vähän matkan päässä hänen oikealla puolellaan oli tasanko, joka ulottui -laakson eteläisellä laidalla noin viiden tai kuuden kilometrin päässä -kohoavien matalien kumpujen juurelle. Tähän suuntaan oli näköala -melkein esteetön, mutta tyttö ei ollut paennut sinne päin, joten Waldon -katse vain sattumalta kääntyikin rauhalliseen maisemaan, jonka tyyni ja -viehättävä kauneus olisi jonakin muuna aikana kiehtonut hänen silmäänsä. - -Juuri silloin, kun hän vilkaisi taakseen Lättäjalkaan päin, pisti hänen -silmäänsä, että kaukana laaksossa, hieman hänestä takaviistoon, oli -jotakin omituista. - -Muutamia kuukausia aikaisemmin ei Waldo olisi sitä nähnytkään, mutta -hänen äskettäin kehittynyt erämiesvaistonsa vainusi jotakin tavatonta, -kun tasangon pitkäaaltoisessa ruohossa näkyi epämääräistä, vähäistä -liikettä. - -Ja tarkkaillessansa nyt kaikki aistit valppaasti suunnattuina siihen -kohtaan hän pian havaitsi jonkun eläimen siellä hitaasti liikkuvan -laakson yläpäässä olevia kukkuloita kohti. Vähäisellä kohoamalla, jossa -ruoho oli harvempaa, olento tuli pian hetkiseksi näkyviin. Ja silloin -Waldo erotti, että hänen tarkkailemansa olento oli nainen. - -Kääntyessään kiiruhtamaan naisen jälkeen hän näki Lättäjalan nousevan -toiselle kukkulalle, joka oli noin puolta kilometriä likempänä kuin -äskeinen. Näkyviin tullessaan luolamies käänsi katseensa siihen -suuntaan, johon Waldokin oli silmäillyt. Sekuntia myöhemmin hän oli -luopunut ajamasta takaa Waldoa ja juoksi ripeätä vauhtia naista kohti. - -Nadara oli nähtävästi taaskin pyörtänyt takaisin, tällä kertaa -merenrannalta, ja edetessään laaksossa sivuuttanut Waldon ja tullut -Lättäjalan kohdalle, ennenkuin kumpikaan heistä oli häntä havainnut. -Nuori mies huudahti levottomana oivaltaessaan luolamiehen olevan -lähempänä tyttöä kuin hän itse — arvionsa mukaan lähes kilometrin -päässä — ja senvuoksi hän pinnisti nopeutensa äärimmilleen hurjasti -syöksyessään kummun laelta laaksoon vievään kouruun. - -Hän kiiti yhä eteenpäin näkemättä Lättäjalkaa tai Nadaraa, toivoen, -yhä toivoen ennättävänsä tytön luokse ensimmäisenä, sillä Nadara oli -kertonut hänelle, kuinka hirveästi Lättäjalan tapainen otus saattaisi -runnella naista estääkseen häntä pääsemästä kynsistään tai joutumasta -jonkun toisen käsiin. - -Nadara oli tuulen yläpuolella eikä niin ollen erottanut häntä kohti -vinhasti kiiruhtavien miesten hajua eikä melua. Ensimmäisen varoituksen -siitä, ettei hän ollut yksin laaksossa, hän sai vasta nähdessään -Lättäjalan äkkiä ilmestyvän eteensä korkeasta heinikosta vajaan -viidentoista askeleen päässä. - -Tytöltä pääsi pieni kirkaisu, ja hän lähti juoksemaan. Mutta hän -oli hyvin väsynyt päiväkausia kestäneestä, hellittämättömästä -taivalluksesta, joka oli pahasti kalvanut hänen kestävyyttään, eikä -niin ollen ollut kummakaan, että hän kompastui ja kaatui ennätettyään -tuskin harpata kymmentäkään askelta. - -Tuskin hän oli päässyt jälleen pystyyn, kun Lättäjalka jo oli hänen -kimpussaan, tarttuen toisella kädellään hänen käsivarteensa. - -»Tule mukaani sovinnossa tai muutoin tapan sinut!» kiljaisi raakalainen. - -»Tapa minut sitten!» tokaisi epätoivoinen tyttö. »Sillä en ikinä lähde -mukaasi. Ennen surmaan itse itseni.» - -Lättäjalka ei tahtonut tappaa häntä eikä myöskään mielinyt päästää -häntä käsistään, kuten hyvin todennäköisesti kävisi, jos häntä -ahdistaisi olento, jonka parhaillaankin täytyi olla ihan lähellä heitä. - -Jos hän saisi pidetyksi tytön äänettömänä, voisivat he ehkä pysyä -piilossa ruohikossa, kunnes heidän etsijänsä olisi mennyt ohitse, ja -niinpä Lättäjalka sen ajatuksen mukaisesti laski karkeasti kätensä -Nadaran suulle ja kiskoi häntä takaisin äsken tekemiänsä jälkiä myöten. - -Tyttö rimpuili, lyöden ja kynsien karvaista otusta, joka veti häntä -muassaan, mutta hän oli villin kynsissä yhtä avuton kuin vuorokauden -vanha lapsi. - -Hän ei aavistanut, että apua oli niin likellä, sillä muutoin olisi hän -jollakin tavoin saanut suunsa vapaaksi ja parkaissut ainakin kerran. -Asiain näin ollen häntä kummastutti se, että Lättäjalka siten koetti -pitää häntä hiljaa, kun kerran lähettyvillä ei ollut ketään kuulemassa -hänen hätähuutojaan. - -Jo useita päiviä hän oli tietänyt luolamiehen vainuavan häntä, sillä -käännyttyänsä kerran takaisin hän oli lyhyen matkan päästä sivuuttanut -harjanteen, jonka ylitse hän oli edellisenä päivänä tullut, ja nähnyt -siellä tanakan miesolennon ja tuntenut hänen kömpelön, laahustavan -käyntinsä. - -Se tieto sai hänet loittonemaan vanhasta kotikylästään, jota kohti -hän oli suunnannut matkansa eksyttyään Thandarin jäljiltä, ja hän oli -lähtenyt etsimään uutta seutua, jossa hän voisi eksyttää Lättäjalan -kintereiltään. - -Miehen rajusti raahatessa häntä ruohikossa vaivasi Nadara aivojansa -keksiäkseen pelastumiskeinon tai keinon lopettaakseen kurjan -elämänsä, ennenkuin peto ehtisi toteuttaa aikeensa häneen nähden. -Mutta ainoatakaan toivonsädettä ei pilkahtanut hänen onnettomaan -sydän-rukkaansa. - -Jospa vain Thandar olisi saapuvilla! Thandar pelastaisi hänet, vaikkapa -vain seuraavalla hetkellä karatakseen pois hänen luotansa. - -Mutta toivoiko hän, että Thandar taaskin pelastaisi hänet? Nyt sitä -ajatusta punnitessaan hän ihan varmasti uskoi, että hän mieluummin -kuolisi kuin tapaisi uudelleen Thandarin, sillä olihan se mies kahdesti -hylännyt hänet. - -Tuskassaan hän selitti sen, että Thandar oli niin merkillisesti -kadonnut oteltuaan Korthin kanssa, seuraavalla tavoin: mies oli -odottanut, kunnes hän oli ehtinyt pois näkyvistä, ja sitten noussut ja -paennut, peläten Nadaran palaavan ja löytävän hänet. Kummastellen tyttö -aprikoi, minkä tähden hän oli Thandarista niin vastenmielinen. - -Hän luuli varmasti olleensa oikein hyvä Waldoa kohtaan ja koettaneensa -olla häiritsemättä häntä heidän yhdessä ollessaan. Kenties Thandar -halveksi häntä, sillä varmasti Thandar oli ylempää rotua; siitä tyttö -oli ehdottoman varma. - -Ja niinpä Nadara oli hyvin surkealla mielellä, onnettomana ja -toivottomana raa'an Lättäjalan raahatessa häntä viidakon pitkään -ruohikkoon. Pian hän pani merkille, että luolamies vilkui vähän väliä -taakseen. - -Mitähän mies saattoi odottaa siltä suunnalta tai yleensä miltään -muultakaan suunnalta? Eivätkö he olleet monen monien päivämatkojen -päässä oman heimonsa alueelta, sellaisessa seudussa, jossa ei näyttänyt -asustavan ihmisiä lainkaan? - -Lättäjalka ei kuullut merkkiäkään takaa-ajosta. Hän alkoi tuntea -olonsa turvallisemmaksi. Muukalainen oli eksynyt heidän jäljiltään. -Luolamiehen liikkeet kävivät hitaammiksi, ja nyt hän kävellessään -katseli ympärilleen löytääkseen onkalon, johon voisi ryömiä tyttö -muassaan. Sitten ei enää olisi minkäänlaista vaaraa. - -Seuraavana päivänä Lättäjalka tulisi sieltä ilmoille, etsisi miekkosen -ja tappaisi hänet, mutta nyt hänellä oli hupaisempaa puuhaa, eikä hän -halunnut kenenkään häntä häiritsevän. - -Mutta juuri silloin hän erotti hiljaista liikettä ruohikosta muutamien -metrien päästä oikealta. Waldo oli saapunut siihen kohtaan, jossa -Lättäjalka oli saavuttanut Nadaran, pian sen jälkeen kun raakalainen -oli raahannut tytön sieltä pois, ja heti alkanut hakea korkeampaa -paikkaa, josta saattoi katsella korkeata ruohikkoa. - -Pian hän oli löytänytkin kohdan, jolla seisoen — hän oli -sadanyhdeksänkymmenen sentimetrin mittainen — hän saattoi silmäillä -ympäröivää viidakkoa. - -Vähän aikaa tarkkailtuaan hän huomasi ruohonlatvojen huojuvan vähän -matkan päässä hänestä. Senjälkeen tarvitsi hänen vain vainuta jälkiä. - -Kun Lättäjalka kuuli kahinan, jonka hän otaksui johtuvan vihollisensa -liikkeestä, hän heitti Nadaran olalleen ja lähti juosujalkaa -päinvastaiseen suuntaan — poiketen suorakulmaisesti omilta jäljiltään. - -Hänen juonensa osoittautuikin tepsiväksi, sillä kun Waldo saapui -kohtaan, jossa hän oli laskenut joutuvansa luolamiehen jäljille, ei -hän löytänyt merkkiäkään viimemainitusta, ja tutkiessaan ympäristöä -päästäkseen jäljille hänellä hukkaantui monta kallista minuuttia. -Mutta vihdoin hän ne löysi ja alkoi juosta korkeassa ruohikossa kahta -vinhemmin. - -Hänen edettyään vain lyhyen matkaa, jäljet veivät äkkiä aukealle -lakeudelle lähelle niiden kukkuloiden juurta, jotka olivat olleet -näkyvissä hänen nähdessään vilahduksen Nadarasta. - -Edellään hän näki molemmat etsimänsä — Nadara oli Lättäjalan tukevilla -hartioilla — ja luolamies kiiti kallioseinämässä ammottavia luolia -kohti. Jos hän ennättäisi sinne, saattaisi hän puolustaa jotakin -luolista yhtä ainoata ahdistajaa vastaan rajattoman kauan. - - - - -YHDESTOISTA LUKU - -Vangiksi - - -Melkein heti Waldon ilmestyttyä viidakosta huomasi Nadara hänet, -riuhtaisi itsensä irti ja heittäytyi pois Lättäjalan hartioilta. - -Nyt tyttö rimpuili hurjasti päästäkseen ryöstäjänsä kynsistä. -Lättäjalan käsityksen mukaan ei ollut muuta kuin yksi mahdollinen -ratkaisu. Hänen oli nyt oteltava, mutta tyttö ei ikinä pääsisi häneltä -karkuun. - -Hän nosti valtavaa nyrkkiään, jonka yksi ainoa isku oli usein surmannut -täysikasvuisia miehiä, ja tähtäsi kauhean lyönnin Nadaran ohimoon. - -Ensimmäisen tyttö väisti, ja kun käsi kohosi iskemään toistamiseen, -heilautti Thandar keihästä pitelevää oikeata kättänsä kauas taaksepäin, -syöksähti rajusti eteenpäin ja sinkautti keveän aseensa kolmenkymmenen -metrin päässä olevaa Lättäjalkaa kohti. - -Se oli hirveän uskallettua — hänen tähtäämänsä karvaisen rinnan ja -ihanan vangin kauniin pään välimatka oli tuskin neljännesmetriä. Jos -jompikumpi liikahtaisi keihään lentäessä ilmassa, ennenkuin se osuisi -maaliinsa, saattaisi se lävistää sen olennon, jota pelastamaan se oli -lingottu. - -Lättäjalan nyrkki laskeutui parhaillaan tytön viehkeitä kasvoja kohti, -kun keihäs sattui häneen. Mutta hän oli liikahtanut — parhaiksi niin -paljon, että hänen käsivartensa oli joutunut rinnan suojaksi — joten -ase osui iskevään käteen eikä sydämeen, johon se oli aiottu. - -Mutta se teki tehtävänsä. Ulvoen tuskasta ja raivosta Lättäjalka unohti -tytön mielipuolisessa vimmassaan, pudotti hänet maahan ja syöksyi -Waldoa kohti. - -Viimemainittu oli vetäissyt miekkansa — se oli vain kovasta puusta -tehty, teroitettu keppi — ja odotti vastustajaansa. Ensimmäisen kerran -hän koetti miekan ja kilven käyttöä todellisessa tarpeessa ja halusi -kiihkeästi oppia tuntemaan niiden arvon. - -Lähestyessään hätyyttäjäänsä Lättäjalka kiskaisi keihään irti -käsivartensa lihaksista ja kumartui sieppaamaan kiven, joita oli -hajallaan kallion juurella. - -Luolamies mylvi kuin raivostunut härkä; hänen likekkäin sijaitsevissa -silmissään paloi viha ja murhanhimo, hänen ylähuulensa oli vetäytynyt -irveen, niin että hänen torahampaansa näkyivät, ja hänen törröttävälle -parralleen oli pirskahdellut kuolaa. - -Waldo ei uskonut koko maailmassa ikinä olleen hirvittävämpää otusta, ja -häntä ihmetytti, ettei hän ollut peloissaan. Ja kun hän vain ajatteli, -minkä vaikutuksen tämän kauhean hirviön vimmainen hyökkäys olisi tehnyt -häneen vähän aikaa takaperin, levisi hymy hänen huulilleen. - -Hänen pilkallisen hymynsä nähdessään Lättäjalka sinkautti kivensä -suoraan noita kiukustuttavia kasvoja kohti. Nopeasti liikauttaen -vasenta käsivarttaan Waldo torjui sen kilvellään, johon kolahdettuaan -se putosi maahan tekemättä vähääkään vahinkoa. - -Lättäjalka ei heittänyt toista kertaa, ja hetkisen kuluttua hän oli -bostonilaisen kimpussa — Back-lahden rannalla asuvien hienostuneiden ja -ylimyksellisten Smith-Jonesien ylpeyden ja toivon kimpussa. - -Tavoittaessaan nopsaliikkeistä, vaaleaveristä jättiläistä hän tapasi -tiellään taljoilla verhotuista oksista kyhätyn ohuen levyn, ja kun hän -koetti repiä maahan sitä suojusta, sysättiin hänen vatsaansa teroitetun -kepin kärki. - -Tämä ei ollut mitään kamppailua! - -Lättäjalkaa oli häpäisty. Hän hypähti taaksepäin ja tähyili Waldoa -silmät mulkoillen. Sitten hän painoi päänsä kumaraan ja karkasi -uudelleen muukalaisen kimppuun, ihan ilmeisesti aikoen paiskata hänet -maahan pelkällä painollaan ja rajulla hyökkäyksellään. - -Tällä kertaa terävä keppi vikkelästi sujahti innoittavan -taljapäällyksisen suojuksen ylälaidan ylitse ja upposi Lättäjalan -niskaan ihan hänen paksun kallonsa alapuolelle. - -Sen kärki painui kolmenkymmenen sentimetrin pituudelta karvaisen -raakalaisen hartialihaksiin, puristaen hänen huuliltaan tuskan ja -raivon välimuodon. - -Ennenkuin Waldo ennätti vetäistä asettaan irti sitkeistä jänteistä, -oli Lättäjalka äkkinykäisyllä oikaissut vartalonsa, katkaisten miekan -kahtia ja jättäen hänen vastustajansa käteen vain lyhyen tyngän. - -Nadara oli katsellut kamppailua henkeä pidätellen, valmiina kiitämään -pakoon, jos se kääntyisi hänen sankarinsa tappioksi, ja samalla väijyen -tilaisuutta auttaaksensa häntä. - -Samoin kuin Lättäjalka ei tyttökään ollut koskaan ennen nähnyt -käytettävän miekkaa ja kilpeä, ja häntä ihmetytti, kuinka paljon etua -niistä oli Thandarille. Mutta kun hän näki miekan katkeavan, alkoi -ottelun lopputulos tuntua hänestä epävarmalta, sillä Lättäjalka oli -murskannut keihään pirstaleiksi kiskaistuaan sen käsivarrestaan. - -Mutta vielä Waldolla oli nuijansa, joka oli hihnalla kiinnitetty -hänen miekankannikkeeseensa, ja kun luolamies uudelleen karkasi -hänen kimppuunsa, sivalsi hän voimakkaan iskun raakalaisen kumaraan, -elukkamaiseen otsaan. - -Hetkeksi huumaantuneena villi horjahti askeleen taaksepäin, ja -toistamiseen Waldo heilautti uutta asettaan. - -Lättäjalka vapisi, hänen polvensa löivät vastakkain, ja hän hoippui -kuin humalainen. Mutta kun katseleva Waldo parhaillaan odotti hänen -vaipuvan maahan, kannusti luonnon ensimmäinen laki hänen eläimellisiä -voimiaan, ja hän syöksähti bostonilaisen kurkkuun, päästäen kuoleman -kouristaman, sokean vimmaisen pedon ärinän. - -Valtavien, tavattoman väkevien lihaksiensa sinkauttamana tämä vanttera, -karhumainen eläin kellisti Waldon maahan, ja samalla hetkellä tarttui -kumpikin toisen kurkkuun jäntevin, ruuvipihtejä muistuttavien sormin. - -Nyt he viruivat hyvin hiljaa, lujien, hellittämättömien otteiden -tukahduttamina. Heidän oli pinnistettävä lihaksensa äärimmilleen -säilyäkseen hengissä. - -Waldon olo kävi hyvin tuskalliseksi hänen kestettyään hetkisen kamalaa -kuolemankouristusta. Hän tunsi vaivautuneiden keuhkojensa melkein -pakahtuvan koettaessaan haukkoa ilmaa. - -Hän yritti kiertäytyä vapaaksi Lättäjalan kauheista sormista, mutta -ei silmänräpäykseksikään hellittänyt omaa otettaan, vaan koetti joka -sekunti yhä tiukata puristustaan tuntiessaan elinvoimiensa väsyvän. Hän -kävi yhä heikommaksi. Nyt oli tuska sietämätön. - -Hänen katsettaan sumensi utu — kaikki musteni hänen silmissään — hänen -aivoissaan suhisi ja ne tuntuivat pyörivän hirvittävän vinhasti hänen -kammottavan pimeässä päässänsä. - -Nyt tyttö kumartui lähelle heitä, sillä he kumpikaan eivät enää -rimpuilleet niin rajusti. Hän oli mielinyt rientää pelastamaan. -Thandaria, mutta äkkiä hän oli muistanut miehen hylänneen hänet, ja -hänen kehittymättömään mieleensä oli tulvahtanut hillitön vihanpuuska. - -Kuolkoon Thandar, mietti hän. Thandar oli hyljeksinyt häntä, sysännyt -hänet luotaan, halveksi häntä. - -No, pitäköön mies sitten itse huolen itsestään, ja päättävästi hän -kääntyi toisaalle jättääkseen miehet itse ratkaisemaan ottelunsa ja -lähti astelemaan heimonsa kylään päin. - -Mutta hänen ehdittyään loitota tuskin kahtakymmentä askelta leimahti -hänen sydämessään liekki, joka tukahdutti hänen Thandaria kohtaan -tuntemansa katkeruuden viimeisetkin rippeet. Palatessaan, kamppailijain -luokse hän koetti selittää tätä uutta heikkouttaan ajattelemalla, että -oikeus ja kohtuus vaativat häntä antamaan keltatukkaiselle miehelle -apua vastapalvelukseksi häneltä saamastaan avusta. Sen tehtyään hän -saattaisi mennä tiehensä omatunto rauhallisena. - -Hän ei enää milloinkaan tahtonut kohdata Thandaria, mutta hän ei voinut -ottaa sen miehen kuolemaa vastuulleen. Kun se välähti hänen mieleensä, -pääsi häneltä hiljainen huudahdus, ja hän lähti juoksujalkaa maassa -viruvien miesten luokse. - -Nyt he molemmat olivat melkein ihan hiljaa; heidän ponnistelunsa -olivat miltei tyyten tauonneet. Hänen saapuessaan heidän viereensä -herpaantuivat Lättäjalan lihakset, hänen kouransa heltisi Waldon -kurkusta, ja hän jäi virumaan ihan hievahtamatta. - -Sitten vaaleaverinen jättiläinen nykäisi suonen vedontapaisesti -jäseniään kerran tai pari; hän ähkäisi, hänen silmänsä pyörähtivät, -lihakset värähtivät äkkiä, ja sitten hän jäykistyi liikkumattomaksi. - -Kauhistuneena vilkaistuaan sankarinsa kammottaviin kasvoihin Nadara -pakeni viidakkoon. - -Suinpäin hän syöksyi lähes puoli kilometriä niin nopeasti kuin hänen -väsyneet raajansa suinkin jaksoivat häntä kiidättää, ja sitten hän -saapui etsimälleen paikalle — pienelle purolle, joka verkkaisesti -mutkitteli laakson halki valtamereen. - -Laskeuduttuaan sen partaalle polvillensa hän otti suunsa täyteen -virkistävää vettä. Sitten hän ponnahti heti jälleen pystyyn ja lähti -kiitämään samaa tietä takaisin. - -Polvistuttuaan Waldon viereen hän kostutti taintuneen kasvoja suustaan -purskuttamallansa vedellä. Hän hieroi Waldon käsiä, pudisti häntä, -veden loputtua puhalsi hänen kasvoihinsa, ja kyynelten valuessa -silmistään hän sitten heittäytyi miehen päälle, peitti hänen kasvonsa -suudelmilla ja hoki epäselvästi helliä hyväilysanoja, jotka miltei -hukkuivat tuskaisen murheen nyyhkytyksiin. - -Äkkiä hänen valituksensa lakkasivat yhtä nopeasti kuin olivat -alkaneetkin. Hän nosti miehen viereen painetun päänsä pystyyn ja -silmäili tarkasti toisen kasvoja. - -Sitten hän painoi päänsä Waldon rintaa vasten. Riemusta huudahtaen hän -ryhtyi jälleen hieromaan sankarinsa käsiä, sillä hän oli kuullut hänen -sydämensä sykkivän. - -Pian Waldo huoahti, ja hetkisen häntä vaivasivat jälleen alkavan -hengityksen tuskat. Kun hän tultuaan tajuihinsa avasi silmänsä, näki -hän Nadaran kumartuneena puoleensa kauniilla kasvoillaan ankaran -välinpitämätön ilme. Hän käänsi päätään toiselle puolelle; siellä virui -Lättäjalka kuolleena. - -Kului useita minuutteja, ennenkuin hän kykeni puhumaan. Sitten hän -nousi kovin epävarmasti pystyyn. - -»Nadara», virkkoi hän, »Korth viruu vainajana kolmen ison puun -viereisellä aukeamalla Lättäjalan entisen kylän läheisyydessä. Tässä -on Lättäjalan kuollut ruumis, ja lanteillani riippuu rehellisessä -taistelussa hankittu Nagoolan talja. - -— Olen tehnyt kaikki, mitä halusit minun tekevän; olen koettanut -palkita sen hyväntahtoisuuden, jota osoitit minulle, kun olin outo -muukalainen maassasi. En tiedä, minkä tähden yritit surmata minut minun -kamppaillessani Korthin kanssa. - -— En myöskään tiedä, minkä tähden sallit minun nyt jäädä henkiin, -vaikka olisi ollut niin helppo lähettää minut tuonelaan viruessani -tajuttomana tuossa Lättäjalan vieressä. - -— Näen kasvoistasi, että olet harmistunut, ja se pahoittaa mieltäni, -sillä olisin tahtonut erota sinusta ystävänäsi, jotta silloin, kun ajan -tullen pääsen palaamaan omaan maahani, olisin voinut viedä mukanani -vain mieluisia muistoja. Kun olemme levänneet ja virkistyneet, saatan -sinut takaisin isäsi luokse.» - -Tämän siveellisen velvollisuuden täyttämistä koskevan kiihkottoman -puheen kylmä sävy hyydytti tytön rakkautta ja kiitollisuutta uhkuvasta -sydämestä huulille pursuavat hellyyden ja kiitollisuuden ilmaisut. - -Kenties Waldon sävy sai värityksensä siitä, että hän muisti, kuinka -syvää vihaa oli säihkynyt Nadaran katseesta silloin, kun hän -otellessaan Korthin kanssa sortui maahan tytön heittämästä kivestä, -sillä siinä ei ollut edes ystävällisyyden häivettäkään. - -Ja niinpä tytön vastatessa oli hänen esiintymisensä yhtä vierova, jopa -kylmempikin, sillä siihen vaikutti katkeruus. - -»Thandar ei ole lainkaan ollut kiitollisuudenvelassa Nadaralle», torjui -hän. »Ja vaikka se ei merkitsekään mitään, vaatii rehellisyys kuitenkin -minua ilmoittamaan, että taistellessasi Korthin kanssa aukeamalla -sinuun osunut kivi oli tähdätty Korthiin.» - -Waldon kasvot kirkastuivat. Hänen sydäntänsä painanut käsittämätön -taakka oli vierähtänyt pois. - -»Et siis tahtonutkaan vahingoittaa minua?» huudahti hän. - -»Minkä tähden olisin tahtonut vahingoittaa sinua?» kummeksi tyttö. - -»Arvelin» — ja nyt Waldo turmeli sovintoa kohden tehdyn hyvän alun — -»arvelin, selitti hän, »sinun olevan vihoissasi minulle, koska karkasin -luotasi silloin, monta kuukautta sitten, kun olimme saapuneet heimosi -kylän luokse». - -Nadara nosti päänsä pystyyn ja naurahti ääneen. - -»Minäkö vihoissani? Minua hämmästytti se, ettet tullutkaan kylään, -mutta tunnin kuluttua olin unohtanut koko jutun — vain vaivoin tunsin -sinut nähdessäni sinut uudelleen; niin tyystin oli se tapaus lähtenyt -mielestäni.» - -Waldo ihmetteli, minkä tähden tämä avomielinen tunnustus oli hänestä -niin nöyryyttävä. Mitäpä hänelle merkitsi, mitä tämä tyttö hänestä -ajatteli? Minkä tähden puna levisi hänen kasvoilleen, kun hän sai -tietää tytön välittävän hänestä niin vähän, että oli unohtanut hänet -muutamissa kuukausissa? - -Waldo oli loukkaantunut ja äkeissään. Hän vaihtoi jyrkästi -puheenaihetta. Tästä lähtien hän varoisi kajoamasta henkilökohtaisiin -seikkoihin. - -»Etsitään luola jonkun matkan päässä ruumiista», ehdotti hän. »Siellä -voimme levätä, kunnes olet valmis yrittämään paluumatkalle.» - -»Minä olen valmis heti», vakuutti Nadara. »Enkä tarvitse enkä kaipaa -seuraasi. Osaan kyllä palata yksin kuten tulinkin.» - -»Et lähde yksin», intti Waldo itsepäisesti. »Minä tulen mukaasi, -halusitpa tai et. Saatan sinut turvassa isäsi luokse. Lupasin sen -hänelle.» - -Nadaraa riemastutti hänen vastauksensa ensi osa, mutta kun kävi -selville, että hän tahtoi tulla mukaan vain täyttääkseen vanhukselle -antamansa lupauksen, vimmastui tyttö, vaikka hän huolekkaasti salasikin -sen Waldolta. - -»Niinpä niin», myönsi hän, »tule sitten, jos haluat, vaikka se ei -olekaan tarpeellista eikä mieluista minusta. Mieluummin olisin yksin.» - -»En tyrkytä sinulle seuraani», tokaisi Waldo ylpeästi. »Voin seurata -jälessäsi muutamien askelien päässä sinusta.» - -Hänen viimeisten sanojensa loukkaantunut sävy ei jäänyt Nadaralta -huomaamatta. Tyttö aprikoi, olikohan hän tosiaankin ansiosta kohdellut -Thandaria niin tylysti. - -He löysivät luolan kolme neljänneskilometriä alempaa laaksosta. Sinne -he majoittuivat siihen saakka, kunnes Waldo olisi virkistynyt, sillä -tyttö yhäti väitti varsin hyvin jaksavansa lähteä paluumatkalle heti. - -Mies tunsi asian paremmin, mutta salli Nadaran uskoa, että he viipyivät -pikemminkin hänen kuin tytön tähden, sillä hän epäili, jaksaisiko tyttö -kestää pitkän taivalluksen vaivat sitä ennen välillä levähtämättä. - -Seuraavana aamuna he kumpikin olivat reippaampia ja paremmalla -tuulella, joten heidän edellisenä päivänä sattunut pureva -sananvaihtonsa ei uusiintunut. - -Heidän astellessansa alempana laaksossa, valtameren puolella kasvavaa -metsää kohden jättäytyi Waldo muutamia askelia tytön jälkeen -kohteliaasti alistuen hänen edellisenä päivänä lausumaansa toivomukseen. - -Hän tarkkaili edellään kävelevän tytön joustavan vartalon viehättäviä -liikkeitä ja hänen kaunispiirteisiä kasvojansa sivulta, kun hän -ravintoa hakiessaan käänteli päätään puolelle ja toiselle. - -Kuinka kaunis Nadara olikaan! Oli uskomatonta, että tytön ulkomuoto -oli kauniimpi ja ryhti kuninkaallisempi kuin sivistysmaailman -kuningattarien ja kaunottarien, mutta sittenkin Waldon oli itselleen -tunnustettava, ettei hän ollut uneksinutkaan niin ehdottomasta -ruumiillisesta kauneudesta, saatikka sitten nähnyt sellaista. - -Hän olisi toivonut voivansa sanoa yhtä paljon tytön luonteesta. Mutta -se oli kauhean tyly. Tuntui mahdottomalta uskoa, että niin ihanan -ulkomuodon alla piili niin paljon kiittämättömyyttä ja kylmyyttä. - -Pian he saapuivat puiden keskelle, joiden oksilla nuokkui kypsiä -hedelmiä, ja kun Waldo ketterästi kiipesi puihin ja viskeli Nadaralle -herkullisimpia, tarkkaili tyttö vuorostaan häntä. - -Nyt hän pani tarkemmin merkille, kuinka tavaton muutos oli muutamien -kuukausien aikana miehessä tapahtunut. Hän oli ennenkin pitänyt Waldoa -ihmeellisenä, mutta nyt mies näytti suorastaan jumalalta. Hän ei -ajatellut ihan sillä tavoin, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan -jumalista — muista kuin pahoista hengistä, joiden otaksuttiin -majoittuvan sairaiden ruumiisiin. Mutta hän piti Waldoa ylempänä -olentona, eikä hän sitten enää ollut loukkaantunut siitä, että Waldo -välitti hänestä niin vähän. - -Thandar ei ollut mies — hän oli enemmän kuin mies, ja hän, Nadara, oli -menetellyt hyvin ilkeästi kohdellessansa häntä niin häpeällisesti. - -Niinpä hän senjälkeen koettikin esiintyä ystävällisemmin, vaikka -hänessä vieläkin oli eristäytymisen tuntu. - -Yhdessä he istuutuivat mättäälle syömään hedelmiään ja puhelivat -samalla vähän, sillä kahden nuoren ihmisen on vaikea kantaa kaunaa -kauan aikaa, etenkin jos heillä ei ole ketään muuta, jolle voisivat -jutella. - -»Mihin aiot lähteä, Thandar», tiedusti tyttö, »saatettuasi minut -takaisin isäni luokse?» - -»Palaan meren rannalle tähyilläkseni laivaa, joka veisi minut takaisin -omaan maahani», vastasi mies. - -»Minä olen nähnyt yhden ainoan laivan eläissäni», virkkoi Nadara, »ja -siitä on jo monta vuotta. Asustimme silloin suuren veden lähellä, ja -laiva pysähtyi kauas rannasta ja lähetti maihin suuren joukon pienempiä -veneitä. - -— Veneissä oli miehiä, ja niiden astuttua rannalle veivät isäni ja -äitini minut syvälle metsään, etäälle merestä, ja siellä viivyimme -useita päiviä, kunnes muukalaiset olivat poistuneet. He harhailivat -edestakaisin rannikolla ja etenivät metsään ja viidakkoon muutamia -kilometrejä. - -— Äitini sanoi, että he etsivät minua ja että he veisivät minut pois, -jos löytäisivät minut. Minä olin niin kovin peloissani.» - -Nadaran mainitessa äitiänsä Waldo muisti tytön isältä tyttöä varten -säilytettäväksi saamansa pienen käärön. Hän irroitti sen vyöllään -olevasta hihnasta, jossa se oli riippunut hänen pantterintaljaisen -verhonsa alla. - -»Isäsi pyysi minua tuomaan tämän sinulle», ilmoitti hän, ojentaen -käärön Nadaralle. - -Tyttö otti sen ja tarkasteli sitä ikäänkuin tyyten outoa esinettä.: - -»Mikä se on?» kysyi hän. - -»Isäsi ei maininnut muuta kuin sen, että se sisältää esineitä, jotka -äidilläsi oli hänen kuollessaan», vastasi Waldo lempeästi, sillä hänen -sydämessään heräsi voimakas sääli äiditöntä tyttö-poloista kohtaan. - -»Jotka äidilläni oli», kertasi Nadara, rypistäen otsaansa miettivän -näköisenä. »Kun äitini kuoli, ei hänen yllään ollut mitään muuta kuin -yksi ainoa monista pienistä nahoista kyhätty verho — hyvin vanha ja -kulunut — ja se haudattiin hänen kanssaan. En käsitä tätä.» - -Yrittämättäkään aukaista kääröä hän istui paikallaan, katsellen kauas -valtamerelle, joka parhaiksi näkyi puiden lomitse. Hän oli syventynyt -Waldon sanojen herättämiin aatoksiin. - -»Saattoikohan vanhan naisen kertoma tarina olla tosi?» jupisi hän -puoliääneen. »Olisikohan äiti juuri sen tähden, että se oli totta, -karannut kynsin ja hampain hänen kimppuunsa, melkein tappaen hänet? -Olisikohan —» - -Tässä hän äkkiä pysähtyi pelon ja epätoivon vallassa, sillä hänen -katseensa kiintyi kaukaiseen esineeseen, jonka hän oli juuri havainnut. - -Hänen kurkkuunsa kohosi iso möhkäle, hänen silmiinsä kihosi kyyneliä, -ja samassa hän täysin tajusi, mitä tuo metsän takaa pilkottava esine -merkitsi hänelle. - -Hän kääntyi katsomaan Thandaria. Waldo istui pää kumarassa, -tarkoituksettomasti leikkien isolla kuoriaisella, jonka hän oli -salvannut pienistä risuista sommittelemaansa aitaukseen. - -Vihdoin hän teki aukon aitaan. - -»Mene tiehesi, olento-paha!» mutisi hän. »Taivas tietää, että tunnen -liiankin hyvin, kuinka kauheata vankeus on, pidättääkseni ainoatakaan -muuta luontokappaletta poissa kumppaneittensa luota ja kotoaan.» - -Tyttöä värisytti nyyhkytystä muistuttava, tukahduttava huokaus. Sen -kuullessaan Waldo katsahti häneen. Tytön silmissä oli liikuttava, -surkea ilme. Äkkiä Waldon valtasi voimakas halu ottaa Nadara syliinsä -ja lohduttaa häntä. Hän ei tiennyt, mitä tyttö suri, mutta hänen -murheensa vetosi voimakkaasti Waldoon — kuten hän luuli — hänen -suojelusvaistoonsa, hänen sukupuolensa yhteiseen ominaisuuteen. - -Nadara nosti hitaasti kättään ja osoitti puiden lävitse. Hänestä tuntui -kuin hän olisi repinyt sydämen rinnastaan, niin tuskaisia, sen hän -tunsi, olivat hänen tekonsa seuraukset, mutta se tapahtui Thandarin -tähden — sen miehen tähden, jota hän rakasti. - -Kun Waldon katse seurasi toisen etusormen osoittamaa suuntaa, ponnahti -hän äkkiä pystyyn, huudahtaen rajusti riemusta. Puiden lomitse näkyi -tyynen meren välkkyvällä pinnalla keinuva sievä, valkea pursi. - -»Jumalan kiitos!» huudahti mies kiihkeän hartaasti, laskeutui -polvilleen ja ojensi kätensä ylöspäin ilon ja surun antajan puoleen. - -Hetkisen kuluttua hän hypähti jälleen pystyyn. - -»Kotiin! Nadara! Kotiin!» riemuitsi hän. »Etkö ymmärrä sitä? Minä -pääsen kotiin. Olen pelastettu. Oi, Nadara, lapsi, etkö tajua, mitä se -merkitsee minulle? Kotiin! Kotiin! Kotiin!» - -Puhuessaan hän oli katsellut purtta, mutta kääntyi nyt tyttöön päin. -Nadara kyyrötti maassa kasvot painettuina käsiin ja hento vartalo rajun -itkun puistattamana. - -Waldo meni hänen viereensä, polvistui ja laski kätensä hänen olalleen. - -«Nadara!» sanoi hän hellästi. »Miksi itket, lapsi? Mikä sinua vaivaa?» -Mutta tyttö vain ravisti päätään valittaen. - -Mies nosti hänet pystyyn ja tuki häntä, kiertäen käsivartensa hänen -hartioittensa ympärille. - -»Kerro minulle, Nadara, mikä sinua surettaa?» pyysi hän. - -Mutta vieläkään ei toinen voinut puhua nyyhkytyksiltään, vaan painoi -kasvonsa hänen rintaansa vasten. - -Waldo piti nyt häntä hyvin likellä itseään, ja hänen painaessaan tyttöä -rintaansa vasten leimahti hänen sydämessään äkkiä ilmiliekkiin tuli, -joka hänen aavistamattaan oli kytenyt siellä kuukausia, ja sen kuumuus -haihdutti usvan, joka oli koko sen ajan sumentanut hänen sydämensä -silmiä. - -»Nadara», kuiskasi hän hyvin hiljaa, »itketkö sen vuoksi, että minä -lähden pois?» - -Mutta sen kuullessaan tyttö kiskaisihe irti, ja hänen silmänsä -leimusivat kyynelten lävitse. - -»En!» kivahti hän. »Olen hyvilläni, kun sinä olet poissa. Toivoisin, -ettet olisi tullutkaan. Minä — minä — vihaan sinua!» Sitten hän -pyörähti kiitämään laaksoa ylöspäin, unohtaen Thandarin tuoman pienen -mytyn ja jättäen sen virumaan maassa, johon hän oli sen pudottanut. - -Edes vilkaisemattakaan purteen Waldo syöksyi rientämään hänen -jälkeensä, mutta Nadara oli nopea kuin jänis, joten Waldo olikin -pahasti hengästynyt vihdoin saavuttaessaan hänet kallioseinämän -puolivälissä kolmen kilometrin päässä rannasta. - -»Mene tiehesi!» kiljaisi tyttö. »Mene heimolaistesi pariin ja omaan -kotiisi!» - -Waldo ei vastannut mitään. Mutta entinen Waldo oli lakannut olemasta. -Nyt sensijaan Thandar, luolamies, sieppasi Nadaran väkevään syleilyynsä -ja puristi häntä rintaansa vasten. - -»Tyttöni!» huohotti hän. »Oma tyttöni! Minä rakastan sinua. Mutta koska -olen hupsu, en tiennyt sitä, ennenkuin se oli melkein liian myöhäistä.» - -Hän ei kysynyt, rakastiko tyttö häntä, sillä hän oli Thandar, -luolamies. Eikä hänen hetkisen kuluttua tarvinnutkaan sitä udella, -sillä Nadaran voimakas käsivarsi pujottui hänen kaulaansa ja veti hänen -huulensa tytön suulle. - -Kului hyvinkin puoli tuntia, ennenkuin kumpikaan uudelleen -ajatteli purtta. Paikaltansa kallioseinämältä he näkivät meren ja -rantakaistaleen. - -Useita veneitä oli vedetty hietikolle ja joukko miehiä oli tulossa -metsään. Pian he huomaisivat kalliolla olevan parin. - -»Nyt lähdemme yhdessä takaisin», virkkoi Thandar. - -»Minua peloittaa», valitti Nadara. - -Vähän aikaa mies silmäili siroa purtta ja näki kaukana sen takana -sivistyksen, jota se edusti, miellyttäviä miehiä ja virnisteleviä -naisia ja heidän joukossaan hennon, ruskettuneen kaunottaren, joka -kaihtoi naisten julmia katseita — ja Waldo kärsi siitä ja tyttöä -arvostelevien miellyttävien miesten himokkaista katseista — ja häntäkin -peloitti. - -»Tule!» kehoitti hän, tarttuen Nadaran käteen. »Kiiruhdetaan takaisin -vuoristoon, ennenkuin he huomaavat meidät!» - -Samassa kun purresta tulleet miehet — purren oli John Alden Smith-Jones -lähettänyt Etelämerelle etsimään kadonnutta poikaansa — astuivat -metsästä ja näkivät laakson ja kallioseinämän, kiipesi viimemainitun -harjan ylitse luolamies puolisoineen, kadoten taempana kohoavia -kukkuloita kohti. - -Purresta lähetettyjen etsijöiden palatessa rannalle alkoi pimeä olla -käsissä. - -He eivät olleet löytäneet merkkiäkään ihmisasutuksesta pienessä -laaksossa eikä koko rannikolla, jota he olivat tarkastaneet -huolellisesti. - -Etunenässä marssi retkikunnan päällikkö, palveluksesta eronnut meriväen -upseeri kapteeni Cecil Burlinghame. - -Heidän saavuttuaan metsän lävitse lähelle rantaa osui hänen jalkaansa -kääröön, joka oli kiedottu pienten nakertajain nahkoihin. - -Hän kumartui ja otti sen käteensä. - -»Tämä on ensimmäinen todistus siitä, että tällä saarella on joskus -ollut muitakin ihmisiä kuin me», virkkoi hän leikatessaan suolipaulat -auki taskuveitsellään. - -Ulomman kääreen sisällä oli säämiskänahkainen kukkaro, jollaisissa -naiset joskus pitävät jalokiviä kuljettaessansa niitä muassansa. - -Siitä hän kaatoi kämmenelleen kymmenkunta harvinaisen kallisarvoista -sormusta, muutamia vanhanmallisia rintaneuloja, rannerenkaita ja -medaljonkeja. - -Eräässä viimemainituista oli norsunluuhun maalattu pienoiskuva — hyvin -kauniin naisen kuva. - -Medaljongin toiseen puoleen oli kaiverrettu: »Eugénie Marie Céleste -de la Valoisille, Crecyn kreivittärelle, hänen puolisoltaan Henriltä. -Tammikuun 17 päivänä 18 —» - -»Hyvä Jumala!» huudahti vanha kapteeni. »Mitä arvelette tästä? - -— Crecyn kreivi ja kreivitär olivat palaamassa Pariisiin -kuherrusaikanansa maapallon ympäri höyrypursi Dolphinilla tekemältään -retkeltä lähes kaksikymmentä vuotta sitten, mutta heidän lähdettyään -Australiasta ei heistä enää koskaan kuultu mitään. - -— Minkälaisista murhenäytelmistä ja salaperäisistä, romanttisista -tapauksista osaisivatkaan nämä säihkyvät jalokivet kertoa, jos niillä -vain olisi kieli!» - - - - - - -TOINEN OSA - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU - -Kuningas Isonyrkki - - -Waldo Emerson Smith-Jones, bostonilaisen John Alden Smith-Jonesin -ylimyksellisen perheen vesa, kapusi äkkijyrkän vuoren kalliorinteellä -ketterästi kuin apina. - -Oikealla kädellään hän puristi puolialastoman puolisonsa hoikkia, -ruskeita sormia, auttaen häntä vaarallisimpien ja vaikeimpien kohtien -ylitse. - -Kallion laelle ehdittyään pari kääntyi katselemaan taaksensa merelle. -Metsän hiljaa huojuvien puiden tuolla puolen avautui välkkyvän -valtameren laaja ulappa. Etualalla, vähäisen lahdelman pinnalla, keinui -soma pursi — kauniilta lelulta se näytti kaukaisen kukkulan laelta -katsottuna. - -Ensimmäisen kerran mies näki aluksen kokonaisuudessaan. Aikaisemmin, -silloin kun he olivat sen ensiksi huomanneet, oli se puunrunkojen -välitse näkynyt vain osittain. - -Nyt hän näki sen täydelleen keulasta perään saakka, ja kaikki sen -tutut, miellyttävät viivat piirtyivät selvästi veden syvää sineä vasten. - -Äkillisen tuntemisen aiheuttama mielenliikutus pusersi vaistomaisen -huudahduksen hänen huuliltaan. Tyttö katsahti nopeasti hänen -kasvoihinsa. - -»Mitä nyt, Thandar?» tiedusti hän. »Mitä näet?» - -»Pursi!» kuiskasi mies. »Se on Priscilla — isäni pursi. Hän on minua -etsimässä.» - -»Entä haluatko sinä mennä?» - -Vähään aikaan Waldo ei hiiskunut mitään. Ja myöskin hänen vierellään -seisova nuori tyttö pysyi ihan liikkumatta ja hiljaa, silmäillen miestä -sivulta päin ja tarkkaillen hänen kasvojensa ilmeitä omilla kasvoillaan -sanattoman surkeuden ilme. - -Nopeana kuvasarjana kulki miehen entisyys hänen sielunsa silmien -editse. Hän muisti, kuinka huolellinen ja hellä hänen kasvatuksensa -oli ollut — kuinka paljon aikaa, rahaa ja ylpeilevää hellyyttä hänen -kehittämisekseen oli uhrattu. Hän ajatteli tulosta — ahdassieluista, -itsekästä, heikkoa rahjusta, arkaa raukkaa, jonka hyökyaalto oli -pyyhkäissyt ohikiitävän höyrylaivan kannelta tämän villin, syrjäisen -saaren hiekkaiselle rantakaistaleelle. - -Mutta hänen vanhempainsa harhautuneet ponnistukset olivat sittenkin -johtuneet rakkaudesta, huolekkaasta ja hellästä. Hän oli heidän ainoa -poikansa. Epäilemättä he murehtivat häntä. He eivät enää olleet nuoria, -ja hänestä oli liikuttavaa, että he elämänsä loppuvuosina menettäisivät -sen onnen, jonka hän saattaisi heille tuottaa palaamalla entiseen -elämäänsä. - -Mutta saattoiko hän koskaan palata kirjatoukan elämään, joka aikoinaan -oli tuntunut niin viehättävältä? - -Eikö tämä lyhyt vuosi, johon oli mahtunut niin paljon villiä, -alkuperäistä elämää, tehnyt hänelle mahdottomaksi palata suppeaan, -omakeskiseen olemassaoloon? Eikö se ollut opettanut hänelle, että -elämässä oli äärettömän paljon enemmän sisältöä kuin ikinä oli -kirjoitettu kirjojen kuiville, ummehtuneille sivuille? - -Se oli opettanut hänet kaipaamaan elämää suoranaisesti — ei enää -painetun sanan välityksellä. Se oli antanut hänelle sen ja — Nadaran. -Hän vilkaisi tyttöön. - -Saattaisiko hän luopua Nadarasta? Ei! Tuhat kertaa, ei! - -Hän näki tytön kasvoista, että hänen sydämessään väijyi pelko. Niin, -hän ei voinut luopua Nadarasta. Hän sai kiittää tätä tyttöä kaikista -niistä ominaisuuksistaan, joista hän eniten ylpeili — voimakkaasta -ruumiistaan, vastasaamastaan rohkeudesta, erämiestaidostaan, kyvystään -tulla alkeellisin välinein toimeen alkeellisessa maailmassa, Nadaran -villissä maailmassa, jota hän oli oppinut rakastamaan. - -Niin, hän ei voinut hylätä tyttöä; mutta — mitä? Hänen katseensa oli -suunnattu Nadaran viehkeisiin kasvoihin. Hitaasti hänen ajatuksiinsa -syöpyi osittainen käsitys, minkätähden hän rakasti tätä villiä, -puoliraakaa luolatyttöä, tuntien häntä kohtaan muutakin kuin -sukupuolien välistä alkuvoimaista intohimoa. - -Nyt hän ei nähnyt ainoastaan Nadaran ruumiillista kauneutta, vartalon -ja kasvojen kauneutta, vaan myöskin hänen tyttömäisen suloisen, puhtaan -viattomuutensa ja ennen kaikkea Nadaran häntä kohtaan tunteman hellän -rakkauden, joka kuvastui hänen silmistään. - -Jos hän jäisi tänne ja ottaisi tytön puolisokseen tämän villin -kansan noudattamien menojen ja tapojen mukaisesti, ei se tuottaisi -häpeätä heille kummallekaan. Mutta eikö Nadara ansainnut korkeinta -kunnianosoitusta, joka olisi hänen vallassaan tarjota rakkautensa -alttarilla? - -Hänen — hänen ihanan, ihmeellisen Nadaransa — täytyi tulla hänen -omakseen, mutta se liitto oli vahvistettava juhlallisimmilla, -arvokkaimmilla menoilla, mitä sivistyneet ihmiset olivat keksineet. -Kaikki se, mitä hänen entisen elämänsä nuoret naiset olivat vaatineet, -ei suinkaan ollut liian hyvää Nadaralle. - -Taaskin tyttö lausui kysymyksensä. - -»Haluatko lähteä?» - -»Kyllä, Nadara», vastasi hän. »Minun on palattava omaisteni pariin ja -sinun on tultava mukaani.» - -Kun tyttö kuuli viimeiset sanat, kirkastuivat hänen kasvonsa -mielihyvästä ja onnesta. Mutta sitä ilmettä seurasi pian epäilyksen ja -pelon varjo. - -»Minua peloittaa», kuiskasi hän, »mutta jos sinä haluat, tulen». - -»Sinun ei tarvitse pelätä, Nadara. Kukaan ei häiritse sinua sanoilla -eikä teoilla, kun Thandar on luonasi. Tule! Palataan rannalle ja purren -luokse, ennenkuin se ehtii poistua.» - -Käsi kädessä he lähtivät samaa tietä takaisin, jyrkkää kalliota alas ja -pienen laakson halki metsää ja rantaa kohti. - -Nadara käveli hyvin likellä Thandaria käsi pistettynä hänen käteensä -ja olka tiukasti painettuna hänen kylkeensä, sillä häntä peloitti uusi -elämä outojen sivistysolentojen parissa. - -Laakson toisella laidalla, metsän liepeellä, kasvaa sankka -bambuviidakko — oikeastaan vain kapea kaistale, leveimmältä kohdaltaan -korkeintaan kolmenkymmenen metrin laajuinen, mutta niin tiheä, että -se täydelleen piilottaa kaikki otukset muutamankin metrin päässä sen -ahtailla, pimentoisilla poluilla. - -Tähän tiheikköön pari työntyi, Thandar edellä, Nadara hänen -kintereillään, astuen tarkoin hänen jalanjälkiinsä — vaistomaisesti -noudattaen tottumustaan, sillä tässä tapauksessa ei ollut tarpeen -pettää takaa-ajajia eikä käyttää toisen jälkiä hyväkseen etenemisen -helpottamiseksi. Polku oli selvä, ja monet käpälät olivat polkeneet sen -sileäksi. - -Se koukerteli monissa mutkissa, kääntyen aina sinne, missä vastustus -oli vähäisin — siinä oli haaroja, ja tavantakaa liittyi siihen tai sen -poikki meni toisia polkuja. Kolmenkymmenen metrin levyinen viidakko -tuntui polkua myöten mitattuna paljon leveämmältä. - -Pari oli ennättänyt melkein tiheikön metsänpuoliseen laitaan, kun -Thandar polun jyrkässä käänteessä joutui vastakkain kookkaan, -karhumaisen miehen kanssa. - -Miehellä oli pehmeästä nahasta valmistettu hihna vyöllään, ja hänen -toisella olallaan riippui vanha ja likainen leopardintalja, mutta -muutoin hän oli alasti. Hänen sakea, jäykkä tukkansa ulottui takkuisena -syvään otsalle, ja kasvojen muita osia peitti tuuhea, punainen parta. - -Hänen nähdessään Thandarin välähtivät hänen lähekkäin olevat, pienet -silmänsä äkkiä kiukusta ja kavaluudesta. Hänen paksuilta huuliltaan -kajahti raju kiljaisu — se oli valmistava taisteluhaaste. - -Tavallisesti on tässä villissä saaressa vastakkain osuvien outojen -ihmisten ensin vaihdettava joku määrä herjauksia ja räikeitä -loukkauksia, ennenkuin he karkaavat toistensa kurkkuun. - -»Minä olen Thurg», mylvi raakalainen. »Pystyn tappamaan sinut.» Ja -sitten seurasi tulva halventavia viittauksia Thandarin ja hänen -esi-isiensä mahdolliseen syntyperään. - -»Ilkeitä ihmisiä», kuiskasi Nadara. - -Nämä sanat muistuttivat miehen mieleen vuosi takaperin kallioseinämällä -sattuneen kohtauksen, jolloin hän raukkamaisen pelon vallassa oli -kääntynyt ottelemaan kookkaan luolamiehen kanssa, joka aikoi katkaista -Nadaran pakotien. - -Hän katsahti edessään olevan olennon oikeaan kyynärvarteen, ja hänen -huulilleen levisi hymy — käsivarsi oli väärä, ikäänkuin olisi siinä luu -murtunut ja sitten parantunut päät huonosti vastakkain sijoitettuina. - -»Haluatko tappaa Thandarin — taaskin?» kysyi Waldo pilkallisesti, -osoittaen rujomuotoista kyynärvartta. - -Silloin Thurgin punareunaisiin silmiin tuli muistamisen ilme, ja -päästäen uuden raivoisan karjaisun hän syöksyi vanhan vammansa -aiheuttajan kimppuun. - -Thandar torjui hyökkäyksen kovasta puusta muovaamallansa lyhyellä, -teroitetulla kepillä — »miekakseen» hän sitä nimitti. Se upposi Thurgin -rintalihaksiin, puristaen hätyyttäjän huulilta tuskaisen ulvahduksen ja -jättäen jälkeensä tulipunaisena virtaavan veriviirun. - -Thurg peräytyi. Tämä ei ollut mitään taistelua. Häntä oli häpäisty. - -Useita minuutteja hän seisoi paikallaan, mulkoillen vastustajaansa ja -kiljuen hänelle kamalia uhkauksia ja herjauksia. Sitten hän hyökkäsi -toistamiseen. - -Uudelleen tunkeutui repivä kärki hänen ruumiiseensa, mutta tällä kertaa -hän työntyi eteenpäin rajusti huitoen koettaessaan tavoittaa piikkiä ja -Thandaria. - -Viimemainittu piti häntä käsivarren matkan päässä ja pisteli häntä -puumiekkansa terävällä kärjellä. - -Pieniaivoinen luolamies kummasteli tämän saman muukalaisen kuntoa -ja uljuutta, joka monta kuukautta sitten oli sivaltanut häntä yhden -ainoan kerran nuijalla ja sitten paennut kuin jänis välttääkseen hänen -vihaansa. - -Minkähän tähden mies ei nyt juossut pakoon? Mikä kummallinen muutos oli -hänessä tapahtunut? Tunnettuaan vihdoin vihollisensa hän oli otaksunut -saavansa helpon uhrin, mutta sensijaan hän olikin kohdannut yhtä -jäntevän ja hurjan olennon kuin hän itsekin oli, ja lisäksi muukalainen -käytti outoa asetta, jonka kaltaista hän ei ollut milloinkaan ennen -nähnyt. - -Nyt Thandar sohi häntä kiivaasti, ja Thurg kirkui raivosta ja tuskasta. -Vihdoin hän ei enää jaksanut sitä kestää. Äkkiä hän kiskaisihe irti ja -katosi juoksujalkaa viidakkoon, ulvoen mennessään. - -Thandar ei lähtenyt ajamaan takaa. Hän tyytyi siihen, että oli päässyt -eroon hätyyttäjästään, ja kääntyi hymyillen Nadaran puoleen. - -»Bostonissa meistä tuntuu elämä hyvin laimealta», huomautti hän, -mutta vaikka tyttö hymyilikin vastaukseksi, ei hän ymmärtänyt, sillä -hänestä Boston oli vain toinen maa, jossa oli aarniometsiä ja tiheitä -viidakoita, karvaisia, kamppailevia ihmisiä ja raivokkaita petoja. - -Metsän laidassa he kohtasivat Thurgin uudelleen, mutta tällä kertaa -hänen ympärillään oli parikymmentä tanakkaa heimoveljeä. Thandar oli -liian viisas yrittääkseen vastustaa niin useita ahdistajia. - -Thurg riensi heidän kimppuunsa kumppaninsa kintereillään. Äänekkäästi -hän taaskin karjui taisteluhaastettaan, ja hänen takanaan seuraavat -raakalaiset säestivät häntä, niin että metsä kajahteli heidän kamalasta -mylvinästään. - -Otellessansa Thandarin kanssa hän oli nähnyt Nadaran ja tuntenut hänet -samaksi tytöksi, jota hän vuosi sitten oli halunnut omakseen ja jonka -tämä muukalainen oli häneltä riistänyt. - -Nyt hän oli päättänyt kostaa miehelle ja samalla anastaa tytön. - -Thandar ja Nadara kääntyivät takaisin viidakkoon, jonka kapeilla -poluilla heitä saattoi ahdistaa ainoastaan yksi vihollinen kerrallaan. -Siellä heidän onnistui välttää vainoojiaan useita tunteja, ja he -menivät jälleen metsään noin puolentoista kilometrin päässä siitä -poukamasta, jossa Priscilla oli ollut ankkurissa. - -Thurg kumppaneineen oli nähtävästi luopunut takaa-ajosta — heitä ei -ollut vähään aikaan näkynyt eikä kuulunut. Nyt pari kiiruhti eteenpäin -metsässä päästäkseen rannalle purren kohdalle. - -Vihdoin he saapuivat lahden näkyviin. Thandar seisahtui. Kauhun ja -pettymyksen ilme tuli hänen piirteitään valaisseen iloisen odotuksen -ilmeen sijalle — pursi oli poissa. - -He erottivat sen vielä puolentoista kilometrin päässä nopeasti mennä -höyryttämässä pohjoiseen. - -Thandar juoksi rannalle. Kiskaistuansa mustan pantterintaljan -hartioiltaan hän heilutti sitä vimmatusti päänsä yläpuolella ja samalla -kiljui, turhaan koettaen kiinnittää loittonevalla aluksella olevien -ihmisten huomiota itseensä. - -Äkkiä hän sitten vaipui hietikolle ja painoi kasvonsa käsiinsä. - -Pian Nadara hiipi hänen luokseen ja kiersi pehmeät käsivartensa hänen -hartioittensa ympärille, vetäen hänen poskensa omaa poskeansa vasten -koettaessaan lohduttaa häntä. - -»Onko sinusta niin hirveätä», kysyi hän, »jäädä tänne kahden kesken -Nadarasi kanssa?» - -»Ei se sitä ole», vastasi Waldo. »Jos olisit minun, en välittäisi siitä -niin paljoa, mutta sinä et voi tulla omakseni, ennenkuin pääsemme -sivistysmaailmaan ja sinusta on tehty puolisoni sivistyneiden ihmisten -lakien ja tapojen mukaisesti. Ja kukapa nyt tietää, milloin tänne -saapuu uusi laiva — jos saapuu enää koskaan?» - -»Mutta minähän olen sinun, Thandar», intti tyttö. »Sinä olet mieheni — -olet sanonut rakastavasi minua, ja minä olen vastannut tahtovani olla -puolisosi — kukapa voisi antaa meidät toisillemme paremmin kuin itse -voimme?» - -Waldo koetti parhaansa mukaan selittää tytölle oman maailmansa -avioliittotapoja ja -menoja, mutta Nadaran oli vaikea käsittää, miten -outo ihminen, jota kumpikaan heistä ei mahdollisesti ollut milloinkaan -nähnyt, saattoi antaa hänelle oikeuden rakastaa hänen omaa Thandariaan -ja miten hän voisi menetellä väärin rakastaessaan Thandaria ilman oudon -ihmisen lupaa. - -Thandarista näytti tulevaisuus perin synkältä ja toivottomalta. Samalla -kun hän äkkiä oli päättänyt viedä Nadaran oman kansansa keskuuteen, oli -hänet vallannut jäytävä koti-ikävä. - -Nyt hän oivalsi, että hänen entinen haluttomuutensa, kun hän ajatteli -Bostoniin palaamista, oli johtunut yksinomaan siitä, että hän muisteli -Bostonia sellaisena kuin hän oli sen tuntenut — Bostonia ilman Nadaraa. -Mutta kun Nadaran nyt piti lähteä hänen mukaansa, tuntui Boston koko -maailman viehättävimmältä paikalta. Istuessaan miettimässä onnettomia -tapahtumia, jotka olivat viivyttäneet heitä siinä määrin, että pursi -oli ennättänyt poistua, ennenkuin he ennättivät rannalle, hän myöskin -pohti suunnitelmia lievittääksensä heidän pettymystään. - -Jäädä iäksi asumaan tälle raakalais-saarelle ei tuntunut niin -kammottavalta kuin vuosi takaperin — mutta silloin hän ei ollutkaan -tajunnut rakastavansa vierellänsä olevaa nuorta, villiä olentoa. Jospa -tyttö vain voisi tulla hänen vaimokseen, niin hänen maanpakonsa täällä -olisi pikemminkin onnellinen kuin murheellinen kohtalo. - -Entäpä jos hän itsekin olisi syntynyt täällä? Se ajatus herätti toisen, -joka näytti tarjoavan hänelle keinon selviytyä pulmasta. Jos hänkin -olisi ollut tämän saaren syntyperäinen asukas, niin miten hän olisi -ottanut Nadaran puolisokseen? - -Niin, noudattamalla oman kansansa menoja tietenkin. Ja jos kerran -miehet ja naiset menivät täällä avioliittoon sillä tavoin ja elivät -uskollisina toisilleen koko elämänsä, niin voisiko sivistysmaailma -tarjota sen pyhempää liittoa? - -Hän ponnahti pystyyn. - -»Tule, Nadara!» huudahti hän. »Palaamme sinun kansasi pariin, ja siellä -sinusta tulee vaimoni.» - -Nadara oli ymmällä, mutta ei huomauttanut mitään, tyytyen -yksinkertaisesti jättämään tulevaisuuden järjestämisen herransa ja -isäntänsä huoleksi, noudattamaan sellaista menettelyä, joka tekisi -Thandarin onnellisemmaksi. - -Nadaran heimon asuinsijoille palaaminen vaati kolme unohtumatonta -päivää. - -Kuinka toisenlainen oli tämä matka kuin heidän vuosi sitten -taivaltamansa? Silloin oli luolatyttö opastanut kauhun painamaa Waldo -Emersonia pakenemaan ilkeän kansan luota hänestä yhtä kammottavaa -kohtaloa kohti, Korthin ja Lättäjalan käsiin. - -Silloin olivat metsän aukeamat kumahdelleet raivoisten petojen -käpälistä ja alastomien, inhimillisten hirmuolentojen hiipivistä -askelista. Jokainen risahtanut oksa oli ennustanut pikaista ja hirveätä -kuolemaa. - -Nyt Korth ja Lättäjalka olivat saaneet surmansa muuttuneen Waldon -kädestä. Kiusaava yskä oli poissa. Hän oli otellut ilkeiden miesten -ja muiden heidän vertaistensa kanssa sekä selviytynyt kamppailusta -kunniakkaasti. Ei edes Nagoola, kamalien öiden kiiltävän sileä, musta -hornankissa, enää vähääkään värisyttänyt hänen vahvistuneita hermojaan. - -Eikö Thandarin olkapäitä ja lanteita verhonnut Nagoolan talja, jonka -hän oli hankkinut ottelemalla käsikähmässä pelätyn pedon kanssa? - -Verkkaisesti he astelivat jättiläispuiden varjossa, miellyttävien -purojen partailla tai lakeissa laaksoissa, joissa kasvoi -polvenkorkuista ruohoa ja heidän paljaat jalkansa avasivat polun -lukemattomien, tuoksuavien, villien kukkien keskelle. - -Yöt he nukkuivat siellä, missä ilta heidät yllätti, milloin jonkun -eläimen hyljätyssä luolassa, milloin rehevän puun oksilla kyhättyään -karkeatekoisen lavan samansuuntaisten oksien varaan. - -Ja perin huolekkaasti Thandar aina varasi Nadaran vuoteeseen -mitä pehmeimpiä heiniä ja sijoitti omansa vähän matkan päähän -siitä, sellaiseen asemaan, että hän parhaiten voi suojella tyttöä -saalistavilta pedoilta. - -Taaskin Nadara oli ymmällä, mutta vieläkään hän ei virkkanut mitään. -Vihdoin he saapuivat kylään. - -Useita nuoria miehiä tuli heitä vastaan, mutta kun he tunsivat miehen -Korthin surmaajaksi, hillitsivät he röyhkeyttään, kaikki muut paitsi -Isonyrkki, joka oli ruvennut kuninkaaksi Lättäjalan poistuttua. - -»Minä saatan tappaa sinut», ilmoitti hän tervehdykseksi, »sillä -olen Isonyrkki ja kuningas Lättäjalan paluuseen saakka — ja kenties -myöhemminkin, sillä kerran vielä surmaan Lättäjalan». - -»En halua tapella kanssasi», vastasi Thandar. »Olen jo tappanut -Korthin, eikä Lättäjalka enää palaa, sillä hänetkin olen tappanut. Ja -pystyn surmaamaan Isonyrkinkin, mutta mitäpä se hyödyttäisi? Minkä -tähden meidän pitäisi otella? Olkaamme ystävyksiä, sillä meidän on -elettävä yhdessä, ja jollemme surmaa toisiamme, on meitä enemmän -torjumassa ja tappamassa ilkeitä miehiä, jos he tulisivat meitä -hätyyttämään.» - -Kuultuansa, että Lättäjalka oli saanut surmansa tämän muukalaisen -kädestä, ei Isonyrkki enää niin kovasti himoinnut päästä mittelemään -voimiansa tulokkaan kanssa. Hän huomasi toisen tarjoaman peräytymistien -ja koetti kerkeästi vetäytyä takaisin, mutta kunniakkaasti. - -»No niin», virkkoi hän, »minä en tapa sinua — sinun ei tarvitse pelätä. -Mutta sinun on tiedettävä, että minä olen kuningas, ja tehtävä niinkuin -minä käsken.» - -»'Pelätä'», kertasi Thandar nauraen. »Saat olla kuningas, mutta mitä -tulee siihen, että tottelisin käskyjäsi —» Taaskin hän naurahti. - -Waldo Emerson Smith-Jones oli nyt kokonaan toisenlainen kuin se olento, -jonka meri oli heittänyt helmastaan kaksitoista kuukautta aikaisemmin. - - - - -TOINEN LUKU - -Kuningas Thandar - - -Kylään saavuttuaan Thandar ensi töikseen etsi käsiinsä Nadaran isän. - -He tapasivat vanhuksen kallioseinämän kehnoimmassa ja huonoimmin -suojatussa luolassa alttiina kaikkien saalistavien raatelijain ja -hiipiväin vihollisten hyökkäyksille. - -Hän oli sairas, eikä häntä hoivaamassa ollut ketään, mutta hän ei -valittanut. Sellainen oli hänen kansansa tapa. Kun ihminen tuli liian -vanhaksi kyetäkseen hyödyttämään yhdyskuntaa, oli hänen paras kuolla, -eikä välttämätöntä lopputulosta senvuoksi pyritty millään tavoin -hidastuttamaan. Kun joku muuttui kokonaan heimolaistensa taakaksi, -oli tapana jouduttaa loppua — tarkasti tähdätty, raskaalla kivellä -sivallettu isku oli omiaan nopeasti huojentamaan yhdyskunnan taakkaa ja -toimintakyvyttömän yksilön kärsimyksiä. - -Thandar ja Nadara astuivat sisälle ja istuutuivat hänen viereensä. Ukko -näytti ilostuvan heidät nähdessään. - -»Minä olen Thandar», alkoi nuori mies puhua. »Tahtoisin ottaa tyttäresi -puolisokseni.» - -Vanhus silmäili häntä kysyvästi vähän aikaa. - -»Olet surmannut Korthin ja Lättäjalan — kukapa voisi estää sinua -ottamasta Nadaraa?» - -»Tahtoisin solmita hänen kanssaan avioliiton sinun suostumuksellasi, -noudattaen kansanne avioliittomenoja”, sanoi Thandar. - -Vanhus ravisti päätään. - -»En ymmärrä sinua», virkkoi hän vihdoin. »Täällä on useita mainioita -luolia, joissa ei ole asukkaita — jos haluat vielä paremman, on sinun -vain surmattava sen nykyiset asukkaat, jolleivät he laittaudu sieltä -pois sinun käskystäsi — mutta luultavasti he lähtevät, kun Korthin ja -Lättäjalan surmaaja käskee.» - -»Luola ei minua huoleta», vastasi Thandar. »Mutta selitähän, miten -teidän keskuudessanne miehet ottavat vaimon itselleen!» - -»Jollei nainen tule mielisuosiolla, tartumme hänen tukkaansa ja -kiskomme hänet mukaamme», selitti Nadaran isä. »Minun puolisoni ei -tahtonut tulla», jatkoi hän, »ja vielä sittenkin, kun olin ottanut -hänet kiinni ja raahannut hänet luolaani, riistäytyi hän irti ja -karkasi luotani. Mutta saavutin hänet uudelleen, sillä silloin kun olin -nuori, ei kukaan jaksanut juosta nopeammin kuin minä. Ja sitten tein, -kuten minun olisi pitänyt tehdä jo ensi kerralla — löin häntä päähän, -kunnes hän vaipui uneen. Herätessään hän oli luolassani, ja oli yö, -eikä hän enää senjälkeen yrittänytkään karata.» - -Kauan aikaa Thandar istui aatoksissaan. Sitten hän äkkiä puhkesi -puhumaan, kääntyen Nadaran puoleen. - -»Minun maassani ei vaimoja oteta sillä tavoin, enkä minäkään ota sinua -siten. Meidän on mentävä oikeaan avioliittoon sivistyskansojen tapojen -ja lakien mukaisesti.» - -Nadara ei vastannut mitään. Hänestä tuntui, että Thandar piti hänestä -kovin vähän — muulla tavoin hänen oli miltei mahdoton selittää miehen -kummallista käytöstä. Se teki hänet murheelliseksi. Ja sitten toiset -naiset nauraisivat — siitä hän oli ihan varma, ja sekin tuntui hänestä -varsin ilkeältä — he näkisivät, ettei Thandar haluaisi häntä omakseen. - -Takkuisesta, likaisesta ruohosta kyhätyllä, kurjalla vuoteellaan viruva -vanhus oli kuullut keskustelun. Hän oli yhtä ymmällä kuin Nadarakin. -Vihdoin hän alkoi puhua — nyt hänen äänensä oli hyvin heikko, sillä -kuolema lähestyi nopein askelin. - -»Olen hyvin vanha mies», sanoi hän Thandarille. »Minulla ei ole kauan -elonaikaa jälellä. Ennen kuolemaani tahtoisin mielelläni tietää, että -Nadaralla on puoliso, joka suojelee häntä. Rakastan häntä, vaikka —» -Hän epäröi. - -»Vaikka mitä?» kehoitti Thandar. - -»En ole koskaan hiiskunut siitä kenellekään», supatti ukko. »Puolisoni -ei sitä sallinut, mutta kun nyt olen kuolemaisillani, ei siitä voi -koitua mitään pahaa. Nadara ei ole minun tyttäreni.» - -Tyttö ponnahti pystyyn. - -»Enkö sinun tyttäresi? Kuka sitten olen?» - -»En tiedä, kuka olet; sen vain tiedän, ettet ole edes meidän kansaamme. -Kerron teille kaikki tietoni nyt ennen kuolemaani. Tulkaa likelleni, -sillä ääneni heikkenee nopeammin kuin ruumiini!» - -Nuori mies ja tyttö siirtyivät lähemmäksi häntä ja kyyköttivät -kumartuneina hänen puoleensa erottaakseen jokaisen hiljaa lausutun -tavun. - -»Puolisoni ja minä», alkoi ukko, »olimme lapsettomia, vaikka kuu oli -kiertänyt monta kertaa, senjälkeen kun otin hänet luolaani. Hän kaipasi -pienokaista, sillä vain siten saavat naiset jonkun, jolle voivat -tuhlata rakkauttaan. - -— Olimme olleet kahden kesken useita päiviä metsästämässä kaukana -kylästä, sillä nuorena ollessani olin suuri metsästäjä — kansamme -keskuudessa ei ole milloinkaan elänyt minua suurempaa. - -— Ja eräänä päivänä saavuimme laajan veden äärelle ja vähän matkan -päässä rannasta näimme kummallisen, veden pinnalla kelluvan esineen, ja -kun tuuli ajoi sen lähemmäksi, näimme, että se oli ontto ja että siinä -oli kaksi ihmistä — mies ja nainen. Molemmat näyttivät kuolleilta. - -— Vihdoin kahlasin esineen luokse ja vedin sen rantaan, ja totisesti -siinä oli mies ja nainen, ja mies oli kuollut — ihan kuollut. Hän oli -varmaankin kuollut jo aikoja sitten; mutta nainen ei ollut kuollut. - -— Hän oli hyvin kaunis, vaikka hänen silmänsä ja hiuksensa olivat -mustat. Kannoimme hänet maihin, ja sinä yönä syntyi hänelle pieni -tyttö, mutta nainen itse kuoli ennen aamua. - -—- Panimme hänet takaisin kummalliseen esineeseen, joka hänet oli -tuonut — hänet ja hänen kanssansa tulleen kuolleen miehen — ja -sysäsimme sen laajan veden pinnalle, jossa yöllä kääntynyt tuuli ja -kahdesti vuorokaudessa maalta päin virtaava vesi veivät sen pois -näkyvistä, emmekä sitten enää koskaan heitä nähneet. - -— Mutta ennenkuin työnsimme heidät ulapalle, otti vaimoni naisen -omituiset verhot ja pienen, nahkaisen pussin. Siinä oli useita -erivärisiä, säihkyviä kiviä ja keltaisesta ja valkoisesta metallista -muovattuja esineitä, joiden tarkoitusta emme osanneet arvata. - -— Ilmeisesti nainen oli tullut jostakin oudosta maasta, sillä hän ja -kaikki hänen vehkeensä olivat kokonaan toisenlaisia kuin kaikki, mitä -milloinkaan olimme nähneet. Hän itse oli toisenlainen, kuten Nadarakin -on toisenlainen — Nadara on äitinsä näköinen, sillä Nadara on se lapsi, -joka sinä yönä syntyi. - -— Toimme hänet kuukauden kuluttua oman kansamme pariin, väittäen häntä -puolisoni lapseksi. Mutta eräs nainen tunsi asian oikean laidan, sillä -nähtävästi hän oli tähyillyt meitä, kun löysimme veneen, ollessansa -pakoilemassa miestä, joka tahtoi häntä puolisokseen. - -— Mutta puolisoni ei suvainnut kenenkään sanovan, että Nadara ei ollut -hänen lapsensa, siliä lapsettomuus on, kuten tiedätte, suuri häpeä -naiselle, ja niinpä hän oli useita kertoja vähällä tappaa sen naisen, -joka tiesi asian, estääkseen hänet ilmaisemasta totuutta koko kylälle. - -— Mutta minä rakastan Nadaraa, ikäänkuin hän olisi oma lapseni, ja sen -vuoksi toivoisin näkeväni, että hänellä on hyvä puoliso, ennenkuin -kuolen.» - -Thandar oli käynyt kalpeaksi kuunnellessaan kertomusta Nadaran -syntymästä. Hän jaksoi hädintuskin hillitä haluaan laskeutua polvilleen -ja kiittää Jumalaa siitä, että oli kuunnellut sivistysolojen mukaisen -koulutuksensa ääntä eikä ollut noudattanut helpompaa menettelytapaa, -joka tämän alkeellisen, eläimellisen heimon parissa oli käytännössä. -Sallimus, ajatteli hän, oli varmastikin lähettänyt hänet tänne tytön -pelastajaksi. - -Vanhus kääntyi karkealla vuoteellaan ja suuntasi kuoppaanpainuneet -silmänsä kysyvästi Thandariin. Myöskin Nadara odotti huulet raollaan, -että hän alkaisi puhua. - -Ukko haukkoi henkeään — hänen kurkustaan lähti omituinen, koriseva ääni. - -Thandar kumartui hänen puoleensa ja kohotti hieman hänen päätään ja -hartioitaan. Nuori mies ei ollut koskaan ennen kuullut sellaista ääntä, -mutta nyt sen kuullessaan hän ei tarvinnut selitystä. - -Hankaamalla jaloillaan siipiänsä heinäsirkka saattaa säikäyttää -kokemattoman henkilön luulemaan, että polulla väijyy piilossa oleva -kalkkarokäärme. Mutta kun iso mustaselkä antaa varoituksensa kuulua, ei -kukaan erehdy luuleman sitä heinäsirkan ääneksi. - -Samanlainen on kuoleman korina ihmisen kurkussa. - -Thandar tunsi, että loppu oli käsissä. Hän näki, kuinka ankarasti -vanhus ponnisteli koettaessaan torjua luotaan heltymätöntä niittomiestä -voidakseen vielä puhua. Kuolevan silmissä oli kysyvä ja vetoava ilme. -Thandar ei voinut ymmärtää sitä väärin. - -Hän ojensi kätensä ja tarttui Nadaran käteen. - -»Minun maassani tulee meistä aviopuolisot», lausui hän. »Kukaan muu -ei saa Nadaraa omakseen, ja merkiksi siitä, että hän on Thandarin, on -hänen aina pidettävä tätä sormessaan.» Hän irroitti sormestaan uhkean -timanttisormuksen ja pujotti sen Nadaran vasemman käden nimettömään -sormeen. - -Vanhus näki sen. Hänen kasvoilleen levisi hymyilyä muistuttava -huojennuksen ja tyytyväisyyden ilme, kun hän ähkäisten huoahti ja -vaipui hervottomana Thandarin käsivarsille — kuolleena. - -Saman päivän iltapuolella kantoivat nuoret miehet Nadaran kasvatusisän -ruumiin kallion laelle lähes kilometrin päähän luolista. Mitään -juhlallisia menoja ei ollut. Silloin Waldo Emerson kuitenkin näki -ihmisten alkuperäisen hautajaissaattueen — yksinkertaisen, järjen ja -tarpeen vaatimusten mukaisen —- josta ihmisrotu on taantunut käyttämään -nykyisten sivistyskansojen komeilevia, naurettavia, tartuntaa -levittäviä hautajaisia. - -Isonyrkin määräyksen mukaan nuoret miehet veivät arvottoman ruumiin -sopivan välimatkan päähän luolista ja jättivät sen sinne, missä -petoeläimet ja -linnut pitivät huolta sen nopeasta hajoamisesta. - -Nadara itki hiljaa. Vanhahko nainen, jonka suussa oli yksi ainoa -hammas, huomasi hänet ja alkoi valittaa myötätunnosta. Valittelun -houkuttelemina liittyi heidän seuraansa pian muita naisia, joihin -tarttui naissukupuolen perinnöllinen, kummallinen hysteria, niin että -he alkoivat säestää hampaattoman voivotuksia. - -Omien ääniensä kiihdyttäminä he pian kirkuivat ja parkuivat kamalana -kuorona. Sitten saapui Isonyrkki ja hänen seurassansa muita miehiä. -Melu kiusasi heitä, ja he kävivät murehtijain kimppuun nyrkkeineen -ja hampaineen, hajoittaen heidät eri suunnille. Siten päättyi -juhlatilaisuus. - -Tai se olisi päättynyt, jollei Isonyrkki olisi tehnyt kovaonnista -virhettä ja tähdännyt iskua Nadaraan. Thandar oli seisonut -läheisyydessä, kummissaan katsellen omituista näkyä. - -Hän oli pannut merkille nuoren tytön hiljaisen surun — se oli -todellista surua — ja »murehtijain» monenlaiset hysterian ilmaisut. -Nekään eivät olleet valhesurua, koska he eivät olleetkaan -murehtivinaan, vaan pyrkivät ainoastaan aiheuttamaan hälyä. Ja koska -hornamainen pauhu oli ärsyttänyt Waldon omia hermoja, ei häntä -lainkaan ihmetyttänyt, että Isonyrkki ja muut miehet ryhtyivät meteliä -vaimentamaan. - -Naispuoliset puolieläimet olivat heidän, ja Waldo Emerson oli siksi -suuressa määrin sopeutunut alkeelliseen ympäristöönsä, ettei hän -lainkaan tuntenut halua sekautua toisten asioihin. Mutta Nadara ei -ollut heidän — Nadara ei ollut heidän heimoaan, ja vaikka tyttö -ei olisikaan ollut hänen omansa, olisi amerikkalainen tuntenut -velvollisuudekseen astua hänen ja noiden villien olentojen väliin, -joiden pariin kohtalo oli hänet heittänyt. Mutta kun tyttö oli hänen, -valtasi hänet surmaajan kuuma verenhimo, kun hän syöksähti estämään -tytön kimppuun karkaavaa Isonyrkkiä. - -Waldo Emerson Smith-Jones ei ollut oppinut miehekkään -itsepuolustustaidon aakkosiakaan aikaisemman, kaikelta karkealta ja -raa'alta visusti varjellun elämänsä aikana. Se oli onneton seikka, -koska se taito olisi tarjonnut hänelle paljon etua hänen otellessaan -raakalaista vastaan. Yksi ainoa, hyvin tähdätty sivallus suojattomaan -leukaan olisi lopettanut tappelun heti; mutta Thandarilla ei ollut -aavistustakaan iskuista, ei sivalluksista eikä muista nyrkkeilytempuista. - -Tosin hän käytti karkeatekoisia aseitaan, mutta muutoin hän taisteli -samaan alkeelliseen tapaan kuin hänen alkuperäinen ihmisenkaltainen -esi-isänsä ja unohti hyvin usein kokonaan miekkansa, puukkonsa, -jousensa ja nuolensa sekä keihäänsä kyyristyessään puolittain kumaraan -asemaan ottamaan vastaan vihollisensa hyökkäystä. - -Nyt hän karkasi tavoittamaan Isonyrkin karvaista kurkkua. Kuului kumea -tömähdys, kun miehet törmäsivät yhteen, ja kieriskellen, purren ja -repien he rimpuilivat sinne tänne kivisellä maaperällä kallion juurella. - -Muut miehet herkesivät ahdistamasta naisia. Naiset keskeyttivät -äänekkään murehtimisensa. Kaikki sijoittuivat kamppailijain ympärille -pieneen piiriin, joka siirtyi sinne tänne ottelijain liikkuessa, niin -että he aina olivat sen keskellä. - -Nadara tunkeutui katselijain välitse etualalle. Hän tahtoi olla likellä -Thandaria. Hänen kädessään oli rosoinen graniittikappale — olihan -mahdoton etukäteen arvata, miten kävisi. - -Isonyrkki oli vanttera — tukeva kuin vuori — mutta Thandar oli -voimakaslihaksinen kuin Nagoola, musta pantteri. Hänen kaikki -liikkeensä olivat sulavia ja nopeita, mutta niin vastustamattomia. -Äkillinen, odottamaton isku Isonyrkin ohimoon keikautti hänen -pallomaista päätänsä sivullepäin niin rajusti, että kaula oli vähällä -nyrjähtää sijoiltaan. - -Isonyrkki parkaisi sen tuottamasta kivusta. Riemuissaan sattumalta -sivaltamansa iskun tuloksesta Thandar uudisti sen. Isonyrkki mylvi -tuskissaan. Viimeisen kerran hän pinnisti voimiaan äärimmilleen ja -yritti päästä käsiksi ketterään vastustajaansa, ja se onnistui. Hänen -hampaansa tavoittivat Thandarin kurkkua, mutta samalla hänen oma -henkitorvensa joutui likelle Thandarin leukapieliä. - -Waldo Emerson Smith-Jonesin vahvat, valkeat hampaat puristuivat -siihen niin luonnollisesti kuin ei olisikaan vierinyt lukemattomia -hitaita ajanjaksoja sen jälkeen kun joku hänen esi-isänsä oli viimeksi -upottanut torahampaansa vastustajansa pehmeään lihaan. - -Hukkaan kuluneet ajanjaksot! Alkeellisesta ja eläimellisestä on niiden -vieriessä pyritty nykyaikaiseen ja inhimilliseen — mutta lyhyessä -hetkisessä raukeaa kaikki se työ tyhjiin, aikakausien silaus rapisee -pois jonkun alkuaikaisen intohimon kuumuudessa, ja alkeellinen ja -eläimellinen tulee jälleen näkyviin alastomana ja kainostelemattomana. - -Kalpeana uhkaavan kuoleman herättämästä kauhusta koetti Isonyrkki -nyt kiskoutua irti. Thandar puri hampaansa sitäkin syvemmälle. Äkkiä -purskahti hänen kasvoilleen verta, joka salpasi hänen hengityksensä. -Isonyrkki herpaantui ja jäi virumaan hievahtamatta. - -Hurmeen punaamana Thandar nousi pystyyn. Hänen edessänsä maassa viruva -kookas ruho vavahti suonenvedontapaisesti kerran tai pari elinnesteen -tulviessa katkenneesta kaulavaltimosta. Silmät pyörähtivät ylöspäin ja -jäykistyivät, ruumis värähti viimeisen kerran, ja Isonyrkki oli kuollut. - -Thandar kääntyi viehättyneiden katselijain puoleen ja valitsi heidän -joukostaan neljä vankkaa miestä. - -»Viekää Isonyrkki kallion laelle!» komensi hän. »Teidän palattuanne -valitsemme kuninkaan.» - -Miehet tottelivat. He eivät ollenkaan ymmärtäneet, mitä Thandar -tarkoitti kuninkaan valitsemisella. Surmattuaan Isonyrkin Thandar oli -kuningas, jollei joku kunnianhimoinen mies halunnut vastustaa hänen -hallitusoikeuttansa. Mutta kaikki olivat nähneet hänen surmaavan -Isonyrkin ja tiesivät hänen tappaneen Korthin ja Lättäjalan, ja kukapa -sitten olisi rohjennut käydä kiistelemään hänen kanssaan kuninkuudesta? - -Ruumiin viejien palattua kylään Thandar kokosi heimon miehet lähellä -kallion juurta kasvavan ison puun juurelle. Sinne he sijoittuivat -kyykkysilleen karkeapiirteiseen ympyrään. Heidän takanaan seisoivat -naiset ja lapset silmät levällään uteliaisuudesta. - -»Valitkaamme kuningas!» ehdotti Thandar, kun kaikki olivat ehtineet -saapuville. - -Syntyi pitkä äänettömyys. Sitten puhkesi muuan vanhemmista miehistä -puhumaan. - -»Olen iäkäs mies. Olen nähnyt monta kuningasta. He tulevat surmaamalla. -He poistuvat surmaamalla. Thandar on surmannut kaksi kuningasta. Nyt -hän on kuningas Kuka haluaa surmata Thandarin, ja tulla kuninkaaksi?» - -Vastausta ei kuulunut. - -Vanhus nousi pystyyn. - -»Oli typerää tulla tänne valitsemaan kuningasta», lausui hän, »koska -meillä jo on kuningas». - -»Malttakaahan!» komensi Thandar. »Valitkaamme kuningas oikein -kunnollisesti. Se, että olen tappanut Lättäjalan ja Isonyrkin, ei -todista, että minusta tulee hyvä kuningas. Oliko Lättäjalka hyvä -kuningas?» - -»Hän oli paha mies», vastasi ukko. - -»Onko teillä koskaan ollut hyvää miestä kuninkaana?» tiedusti Thandar. - -Vanhus rypisti miettivästi otsaansa. - -»Ei pitkään aikaan», myönsi hän. - -»Syynä on se, että aina sallitte öykkärin ja raakalaisen hallita -itseänne», selitti Thandar. »Se ei ole oikea tapa kuningasta valitessa. -Teidän pitäisi mieluummin kokoontua yhteen, kuten nyt olemme tehneet, -pohtimaan heimon tarpeita, ja sitten kun olette saaneet selville, -mitkä toimenpiteet ovat parhaat heimon jäsenten menestykseksi, pitäisi -teidän valita kuninkaaksenne mies, joka parhaiten pystyy toteuttamaan -suunnitelmianne. Se on parempi kuninkaan valitsemisen tapa.» - -Vanhus purskahti nauramaan. - -»Ja sitten», huomautti hän, »tulisi joku Isonyrkki tai Lättäjalka ja -tappaisi kuninkaamme päästäkseen kuninkaaksi hänen sijaansa». - -»Oletteko koskaan nähnyt miestä, joka jaksaisi voittaa heimon kaikki -miehet yhtä aikaa?» - -Ukko näytti joutuvan ymmälle. - -»Se on vastaukseni väitteeseesi», virkkoi Thandar. »Kuninkaan -valitsijat voivat suojella häntä hänen vihamiehiään vastaan. Niin -kauan kun hän on hyvä kuningas, pitäisi heidän se tehdä, mutta kun -hän muuttuu huonoksi, voivat he valita uuden, ja jos paha kuningas ei -alistu tottelemaan uutta, on useiden miesten yhdessä helppo surmata -hänet tai karkoittaa hänet tiehensä, olipa hän kuinka uljas taistelija -tahansa.» - -Monet miehistä nyökkäsivät ymmärtämyksen merkiksi. - -»Se ei ole johtunut mieleemme», tuumivat he. »Onpa Thandar tosiaankin -viisas.» - -»Nyt siis», jatkoi amerikkalainen, »valitkaamme kuninkaaksi se -mies, jota enemmistö kannattaa, ja niin kauan kun hän pysyy hyvänä -kuninkaana, on meistä enemmistön taisteltava hänen puolestaan ja -suojeltava häntä. Valitkaamme mies, jonka tiedämme hyväksi, katsomatta -siihen, pystyykö hän tappamaan kumppaneitaan, sillä jos heimon -enemmistö ottelee hänen puolestansa, niin miksipä hänen tarvitsisi -itsensä otella? Me tarvitsemme viisasta miestä — joka osaisi opastaa -heimon hedelmälliseen seutuun ja riistaisille metsästysmaille ja -sodan aikana johtaa taistelua älykkäästi. Lättäjalalla ja Isonyrkillä -ei ollut kylliksi järkeä; he osasivat vain ryöstää muiden miesten -puolisoita. Sellaista ei kuningas saisi tehdä. Kuninkaan pitäisi -suojella puolisoitanne Lättäjalan tapaisilta olennoilta ja rangaista -niitä, jotka mielivät ryöstää vaimojanne.» - -»Mutta miten hän kaiken sen tekee», kysyi eräs nuori mies, »jollei hän -ole koko heimon paras taistelija?» - -»Enkö ole sitä teille jo osoittanut?» huomautti Thandar. »Me, jotka -teemme hänet kuninkaaksi, olemme hänen taistelijoitansa — hänen ei -tarvitse otella omin käsin.» - -Taaskin syntyi pitkä äänettömyys. Sitten alkoi ukko jälleen puhua. - -»Thandarin sanoissa piilee viisautta. Valitkaamme kuningas, jonka on -oltava meitä kohtaan hyvä, jos hänen on mieli pysyä kuninkaana. Meidän -on kovin paha olla, jos meillä on kuningas, jota pelkäämme.» - -»Minä puolestani», sanoi nuori mies, joka oli aikaisemminkin puhunut, -»en halua hallitsijakseni kuningasta, joka ei pysty voittamaan minua -taistelussa. Jos minä voitan hänet, niin minusta pitää tulla kuningas.» - -Ja niin miehet jakautuivat puolueiksi, mutta sopivat lopulta niin, -että valitsisivat kuninkaaksi miehen, jonka he tiesivät olevan viisaan -ja samalla mainion taistelijan. Siksi he valitsivat kuninkaaksensa -Thandarin. - -»Kerran viikossa», julisti uusi kuningas, »kokoonnumme tänne -keskustelemaan, miten heimon hyvinvointia parhaiten edistettäisiin, -ja minkä enemmistö hyväksi näkee, se tehdään. Heimo ilmoittaa -kuninkaalle, mitä on tehtävä — kuningas panee sen toimeen. Ja kaikkien -on taisteltava, kun kuningas käskee taistelemaan, ja kaikkien on oltava -työssä, kun kuningas käskee tekemään työtä, sillä kaikki taistelemme -ja työskentelemme koko heimon hyväksi, ja minä, Thandar, kuninkaanne, -taistelen ja uurastan ankarammin kuin kukaan teistä.» - -Se oli heistä uusi katsantokanta ja saattoi kuninkuuden kokonaan -toisenlaiseen valoon kuin he aikaisemmin olivat tottuneet näkemään. -Että he tarvitsisivat kauan aikaa todella sulattaakseen sen -ajatustavan, sen Thandar oivalsi ja oli hyvillään siitä, että heillä -oli murrosaikana sellainen kuningas, joka kykeni vaatimaan heiltä -kunnioitusta heidän entisen mittapuunsa mukaisesti. - -Ja häntä hymyilytti, kun hän ajatteli, kuinka paljon hän oli muuttunut -siitä ajasta, jolloin hän oli vapisten, itkien ja köhien istunut -autiolla rannalla kammottavan metsän liepeellä. - - - - -KOLMAS LUKU - -Suuri N a g o o la - - -Waldo Emerson Smith-Jones oli ilomielin tarttunut sattuman tarjoamaan -tilaisuuteen ja ruvennut pienen luolalaisheimon kuninkaaksi. Ensiksikin -takasi hänen uusi asemansa paremmin Nadaran turvallisuuden, ja toiseksi -se antoi laajemmat toimintamahdollisuudet hänen äsken heränneelle -aloitekyvyllensä. - -Aikaisemmin hän oli kaihtanut vastuunalaisuutta, mutta nyt hän -ilomielin otti sen niskoilleen. Nyt hän kaipasi toimintaa, kun hän taas -aikaisemmin oli tyytynyt ainoastaan lukemaan muiden saavutuksista. - -Harmikseen hän pian kuitenkin huomasi, että klassillinen kasvatus, -jolle hänen varhaisempi elämänsä oli omistettu hellivän ja ylettömästi -hienostuneen äidin ohjatessa, osoittautui perin kehnoksi perustaksi, -kun hän alkoi käytännöllisesti suunnitella oman elämänsä ja heimonsa -elämän järjestelyä. - -Hän tahtoi opettaa kansaansa rakentamaan pysyviä ja mukavia taloja, -mutta hän ei jaksanut muistaa ainoatakaan Ovidiukselta saamaansa -käytännöllistä vihjausta kirvesmiehen ammatissa. - -Hänen kansansa hankki ravintonsa metsästämällä pieniä nakertajia, -tyhjentelemällä linnunpesiä ja noukkimalla villejä hedelmiä ja -vihanneksia. Thandar halusi panna alkuun jonkunlaisen yhteiskunnallisen -maanviljelyksen, mutta klassillisten runoilijain teokset, joihin hän -oli oikein hyvin tutustunut, tarjosivat kovin vähän käytännöllisesti -arvokkaita tietoja maanviljelyksestä. Hän oli pahoillaan siitä, että -hän ei ollut kirjoittautunut jonkun Alleghany-vuorten länsipuolella -sijaitsevan maanviljelyslukion luetteloihin, vaan mennyt Harvardin -yliopistoon opiskelemaan. - -Hän päätti kuitenkin puristaa mahdollisimman paljon hyötyä niukoista -käytännöllisistä tiedoistaan, jotka melkein supistuivatkin siihen, että -hän osasi määritellä »maanviljelys»-sanan merkityksen. - -Mutta olihan sekin itu, sillä se edellytti hänen tuntevan ne tulokset, -joita maanviljelyksellä voitiin saavuttaa. - -Niinpä Thandar olikin askeleen edellä aikaisimmista esivanhemmistaan, -kun viimemainitut olivat ryhtyneet tarkoituksellisesti istuttamaan -viljaa, jota luonto oli siihen saakka umpimähkään siroitellut tuulen, -lintujen ja muiden eläinten välityksellä, mutta vain askeleen verran -heistä edellä. - -Hän käsitti, että hänellä oli hyvin merkillinen asema aikakausien -asteikossa. Hän oli tuntenut, nähnyt ja käyttänyt hyväkseen kivikauden -ja kahdennenkymmenennen vuosisadan välisinä ajanjaksoina saavutetun -kehityksen kuluessa kasautuneita tietoja, ja nyt oli kohtalo äkkiä -viskannut hänet kivikauteen tai kenties muutamia ajanjaksoja kauemmaksi -ajassa vain osoittaaksensa hänelle, että kaikki hänen muiden ihmisten -tiedoista haalimansa tiedot olivat kerrassaan arvottomia kivikaudella. - -Hän oli asunut puusta ja tiilistä rakennetuissa taloissa ja katsellut -lasi-ikkunoista. Hän oli lukenut kaasun ja sähkön valossa, ja hänellä -oli aavistus kynttilöistäkin. Mutta hän ei kyennyt valmistamaan -työkaluja rakentaakseen talon, hän ei olisi osannut tehdä tiiltä, -vaikka henki olisi ollut kysymyksessä, lasista oli äkkiä hänen -mielestään tullut yksi maailman ihmeistä, ja kaasu, sähkö ja kynttilät -taas olivat muuttuneet samanlaisiksi kuin Sfinksin salaperäinen -arvoitus. - -Hän osasi kirjoittaa runosäkeitä loistavalla kreikankielellä, mutta -enää hän ei siitä ylpeillyt. Hän olisi paljoa mieluummin toivonut -pystyvänsä parkitsemaan vuotia tai virittämään tulen ilman tulitikkuja. -Waldo Emerson Smith-Jones oli vuosi sitten ollut erittäin ylpeä -älystään ja korkeasta opistaan, mutta vuoden kuluttua oli hänen -itserakkautensa kutistunut, niin että hän nyt piti itseänsä maailman -surkeimpana ja mitättömimpänä miehenä. - -»Olen rikollisen tietämätön», sanoi hän Nadaralle, »sillä olen -sysännyt luotani kokonaisen elämäniän mahdollisuudet omistamalla sen -hyödyttömän opin kasaamiseen, vaikka olisin voinut hankkia hyödyllisiä, -käytännöllisiä tietoja, jotka ovat nostaneet maailman mustasta -raakalaisuudesta nykyaikaisen edistyksen valoon — en ainoastaan olisi -voinut tehdä sitä, vaan sitäpaitsi jonkun verran lisätä ihmiskunnan -kunniaa ja hyvinvointia. Olen kelvoton olento, Nadara — pahempi kuin -hyödytön.» - -Tyttö kosketti hyväillen hänen voimakasta, ruskeata kättään ja katseli -ylpeillen häntä silmiin. - -»Minusta olet suorastaan ihmeellinen, Thandar», kehui hän. »Paljain -käsin olet tappanut Nagoolan, maailman hirvittävämmän pedon, ja Korth, -Lättäjalka ja Isonyrkki viruvat voimiesi rusentamina korppikotkien -raadeltavina — yksin sinä olet surmannut heidät kaikki, kolme -kammottavaa miestä. Niin, Thandarini on suurin kaikista miehistä.». - -Eikä Waldo Emerson jaksanut tukahduttaa voimakasta ylpeyden aaltoa, -joka tulvahti hänen mieleensä, kun hänen rakastamansa tyttö luetteli -hänen urotöitään. Enää ei hän pitänyt saavutuksiaan »raakana -ruumiillisena urhoollisuutena ja kuntona». Entinen Waldo Emerson, -jonka ruumiinlämpö oli kohonnut säännöllisesti joka päivä kello kolme -iltapuolella, jonka surkean laihaa ruumista yskiminen oli vaivannut -alituisesti, ja jonka silmiin oli sekä yöllä että päivällä tullut -kauhunilme hänen kuullessaan kuivien lehtien kahinaa, oli kuollut. - -Hänen sijallansa oli roteva, verevä mies, ruskeaihoinen ja -teräsjänteinen, peloton, itseensäluottava, melkeinpä raaka ylpeänä -voimastaan — Thandar, luolamies. - -Ne kuukaudet, jotka kuluivat Thandarin johtaessa kansaansa -luola-aukkojen täyttämältä kallioseinämältä toiselle etsiessään sopivaa -paikkaa pysyvää kylää varten, olivat Nadaran ja kuninkaan onnenaikaa. - -Tytön onnea häiritsi hieman se seikka, ettei Thandar vaatinut häntä -omakseen. Hän ei vielä oikein jaksanut käsittää heitä erottavia -siveyssääntöjä. Thandar koetti selittämistään selittää hänelle, että he -kerran palaisivat hänen maailmaansa ja ettei se maailma ottaisi häntä -vastaan, jollei heidän liittoaan olisi vahvistettu siellä voimassa -olevien säädösten ja menojen mukaisesti. - -»Saavatko ne avioliittomenot, joista puhut, sinut rakastamaan minua -enemmän?» kysyi Nadara. - -Thandar purskahti nauramaan ja otti hänet syliinsä. - -»En voisi rakastaa sinua enempää», vastasi hän. - -»No, mitä hyötyä niistä sitten on?» - -Thandar pudisti päätään. - -»Sitä on vaikea selittää, erittäinkin sellaiselle herttaiselle pikku -pakanalle kuin Nadarani on. Sinun on tyydyttävä tietämään — usko -minun vakuutustani — että meidän on odotettava juuri siksi, että minä -rakastan sinua.» - -Nyt oli tytön vuoro ravistaa päätään. - -»En jaksa sitä käsittää», virkkoi hän. »Minun kansani miehet ottavat -puolisonsa mielensä mukaan, ja he ovat tyytyväisiä, ja kaikki ovat -tyytyväisiä, ja kaikki on hyvin. Mutta heidän kuninkaansa, joka saa -ottaa puolisokseen kenet vain haluaa, odottaa, kunnes mies, jota hän ei -tunne ja joka asuu laajan veden takana — jonne ehkä emme koskaan pääse -— antaa hänelle luvan ottaa puolisoksensa naisen, joka rakastaa häntä — -jota hän sanoo rakastavansa.» - -Thandar pani merkille, että Nadara korosti sanaa »sanoo». - -»Tuonnempana», vastasi hän, »kun olemme saapuneet minun maailmaani, -ymmärrät minun olevan oikeassa ja kiität minua. Siihen saakka, Nadara, -sinun täytyy luottaa minuun, ja», lisäsi hän puolittain itsekseen, -»olen ansainnut luottamuksesi, vaikka sinä et sitä tiedäkään». - -Ja niinpä Nadara oli uskovinaan ja olevinaan tyytyväinen, mutta -sydämensä sisimmässä hän yhä pelkäsi, ettei Thandar rakastanut häntä -oikein todenteolla, eivätkä naisten puolittain verhotut huomautukset -suinkaan olleet omiaan rauhoittamaan hänen mieltään. - -Ollessansa hänen seurassaan oli Thandar koko ajan opettanut hänelle -omaa kieltään, sillä hän toivoi sydämensä pohjasta voivansa viedä tytön -kotiinsa ja toivoi hänen olevan niin kypsyneen esiteltäväksi Bostonissa -ja sivistysmaailmassa, kuin hän, Waldo, suinkin saattoi hänet tehdä. - -Thandar tahtoi etsiä kylälle sopivan paikan meren näkyvissä voidakseen -aina tähyillä laivoja. Vihdoin sellainen löytyikin —• tasainen ruohikko -matalalla ylängöllä, josta näkyi merelle. - -Hän oli osunut sinne vaellellessaan yksiksensä useiden kilometrien -päässä niistä väliaikaisista kallioasumuksista, joissa heimo silloin -majaili. Maata kaivaessaan hän huomasi mullan meheväksi ja mustaksi. -Toisella laidalla kasvoi tukkipuita, ja toisella oli jyrkkiä kallioita -pehmeätä kalkkikiveä. - -Thandarin suunnitelman mukaan oli kylä rakennettava osittain hirsistä -kallioseinämän viereen ja koverrettava asumuksien taakse lisäkammioita -sikäli kuin kukin perhe tarvitsi. - -Luolat yksinkin olisivat tarjonneet kylliksi suojaa, mutta Waldo toivoi -pakottamalla kansansa rakentamaan osan majoista hirsistä saavansa -kussakin perheessä herätetyksi jonkunlaista omistajantunnetta ja -ylpeyttä mieskohtaisesta omaisuudesta, joten heidän ei enää olisi yhtä -helppo luopua majapaikoistaan kuin ennen, jolloin heidän oli tarvinnut -vain siirtyä jollekin toiselle kalliolle löytääkseen ihan yhtä mukavia -luolia kuin ne olivat, jotka he olivat niin kevein mielin hylänneet. - -Toisin sanoen hän toivoi voivansa antaa heille sanan, jota heidän -sanastossaan ei ollut siihen saakka ollut — sanan »koti». - -Olisiko se onnistunut vai eikö, sitä emme saa koskaan tietää, sillä -viimeisellä hetkellä astui väliin kohtalo, pyyhkäisten yhdellä vedolla -pois hänen kaikki suunnitelmansa ja pyrkimyksensä. - -Hänen palatessaan sinä iltana kansansa pariin, uhkuen toiveittensa -virittämää innostusta, hiipi tanakka, karvainen olento varovasti -hänen jälessään. Kun Thandar ilmestyi lähelle sitä kallioseinämää -ulottuvasta pensaikosta, johon väliaikainen leiri oli sijoitettu, -juoksi odottamassa ollut Nadara häntä vastaan. - -Thandarin jälessä hiipivä hahmo seisahtui pensaikon laitaan. Kun hänen -lähekkäin olevien silmiensä katse osui tyttöön, värähtelivät hänen -veltot huulensa nopeasta hengityksestä, ja hänen punaiset luomensa -painuivat puolittain umpeen, tehden hänet kavalan ja himokkaan -näköiseksi. - -Muutamia minuutteja hän tarkkaili miestä ja neitoa, kun he verkkaisesti -astelivat kalliolle edellisen käsivarsi toisen ruskeiden hartioitten -ympärillä. Sitten hän kääntyi ja häipyi takanaan olevien sekavien -oksien sekaan. - -Sinä iltana Thandar kokosi heimon jäsenet ympärilleen kallion juurelle. -He istuivat komean nuotion ympärillä, sillä aikaa kun Thandar, -heidän kuninkaansa, pienimpiä yksityiskohtia myöten selosti heille -tulevaisuutta, jonka hän oli heitä varten suunnitellut. - -Jotkut vanhukset ravistelivat päätään, sillä tämä oli ennenkuulumatonta -ja poikkesi heidän totutusta elämänjärjestyksestään, eivätkä he hevillä -mielineet alistua muutokseen, siitä ehkä koituvista eduista huolimatta. - -Mutta suurin osa kansaa riemastui kuullessansa esityksen mukavista -ja pysyvistä asumuksista, vaikka Thandar arvelikin heidän etukäteen -iloitsevan lapsellisen kiihkoisina ajatellessaan saavansa jotakin uutta -ja entisestä poikkeavaa. Oli kokonaan toinen kysymys, kestäisikö heidän -innostuksensa, kun he joutuisivat tekemään lisätyötä, jota uusi elämä -varmasti vaatisi. - -Niinpä Thandar laati uudet lait, joiden oli siitä alkaen oltava hänen -kansansa ohjenuorana. Miesten oli valmistettava kaikki tarve-esineet ja -aseet, sillä hän oli jo opettanut heidät käyttämään jousta ja nuolia -sekä keihästä. Naisten oli pidettävä kaikki teräaseet terävinä. Miesten -oli kaadettava tukit ja rakennettava talot — naisten valmistettava -vaatteukset, keitettävä ja paistettava ruoka sekä pidettävä talot -järjestyksessä. - -Miesten oli muokattava maa, naisten kylvettävä siemenet ja hoidettava -kasvava vilja, joka sitten myöhemmin oli kaikkien korjattava yhdessä. - -Metsästäminen ja taisteleminen olivat miesten velvollisuus, mutta -taisteleminen oli rajoitettava heimon vihollisiin. Mies, joka tappoi -jonkun muun heimonsa jäsenen muutoin kuin puolustaessaan kotiansa tai -itseänsä, oli surmattava. - -Hän laati muitakin lakeja — hyviä lakeja — joita nämäkin -kehittymättömät ihmiset pitivät hyvinä. Vasta hyvin myöhällä ryömi -viimeinen heistä epämukavaan luolaansa, uneksimaan ilmavista, metsän -puista rakennetuista huoneista, hyvästä ravinnosta, jota riitti yllin -kyllin yhtä hyvin ennen sadeaikaa kuin sen jälkeenkin, turvallisuudesta -»ilkeiden miesten» säännöllisesti toistuvien hyökkäysten varalta. - -Thandar ja Nadara poistuivat viimeiseksi. Istuen kapealla kielekkeellä -Nadaran luolan edustalla kuutamon valaistessa heidän alastomia, -välkkyviä olkapäitään he yhdessä keskustelivat ja haaveilivat -tulevaisuudesta. - -Thandar oli puhunut ihmeellisistä suunnitelmistaan, jotka näyttivät -vallanneen koko hänen mielensä — heimon tulevaisuudesta — pitkästä -askeleesta sivistysoloja kohti, jonka heimon jäsenet astuisivat -muutamissa lyhyissä hetkissä, jos he vain noudattaisivat hänen -mielessään väikkyviä yksinkertaisia suunnitelmia. - -»Niin», sanoi hän, »kymmenessä vuodessa he olisivat taivaltaneet -matkan, joka meidän esivanhemmiltamme on varmasti vaatinut pitkiä -ajanjaksoja». - -»Ja suunnitelmasi tähtäävät kymmenen vuotta eteenpäin, Thandar», -huomautti tyttö, »vaikka vasta eilen mainitsit, että meren rannalle -päästyämme toivoit meidän ennen pitkää näkevän ohitsemme purjehtivan -aluksen, joka veisi meidät sinun sivistysmaailmaasi. Täytyykö meidän -odottaa kymmenen vuotta, Thandar?» - -»Suunnittelen heimoa varten», vastasi mies. »Kenties emme me ole täällä -näkemässä muutosta; mutta tahtoisin saattaa heimon jäsenet taipaleelle -ja lähtiessämme pidän kyllä huolta siitä, että valitaan kuningas, jolla -on rohkeutta ja tahtoa toteuttaa suunnitelmani. - -— Mutta», lisäsi hän aatoksissaan, »olisi mainiota, jos voisimme palata -täydentämään työmme. En koskaan, Nadara, ole suorittanut ainoatakaan -rakentavaa tekoa lähimmäisteni hyväksi, mutta nyt minulla on tilaisuus -tehdä jotakin, niin vähäiseltä kuin se näyttääkin, tämän — mitäs se -oli?» - -Lännestä päin kuului matalaa, uhkaavaa jyminää. Se kuulosti syvältä -ja pahaenteiseltä, mutta oli niin hiljainen, ettei se herättänyt -ainoatakaan heimon nukkuvaa jäsentä. - -Ennenkuin kumpikaan ennätti virkkaa mitään, vavahteli maa hiljaa heidän -allaan, niin hiljaa, että sitä tuskin olisi huomannut, jollei sitä -ennen olisi maan uumenista kuulunut kaukaista jymyä. - -Kuutamoisella kallionulkonemalla istuva pari hypähti pystyyn, ja Nadara -painautui likelle Thandaria, joka suojelevasti kiersi kätensä hänen -hartioittensa ympärille. - -»Suuri Nagoola», kuiskasi tyttö. »Taaskin se yrittää vapautua.» - -»Mitä tarkoitat?» tiedusti Thandar. »Se on maanjäristys — kaukainen ja -ihan vaaraton meille.» - -»Ei; se on suuri Nagoola», intti Nadara. »Kauan sitten, kun isäimme -isät eivät vielä olleet syntyneet, kuljeskeli suuri Nagoola maan -päällä, ahmien kaikki, jotka osuivat sen tielle — ihmiset, eläimet, -linnut, kaikki. - -— Eräänä päivänä tapasi kansamme sen nukkumassa syvässä rotkossa kahden -vuoren välissä. Siihen aikaan olivat miehet väkeviä, ja kun he näkivät -suuren vainolaisensa nukkuvan rotkossa, meni heistä toinen puoli -toiselle ja toinen toiselle puolelle, ja he työnsivät molemmat vuoret -rotkossa nukkuvan pedon päälle, vangiten sen sinne. - -— Se on varmasti totta, sillä äitini oli kuullut sen äidiltänsä, -joka taas oli kuullut sen omalta äidiltään — siten oli sitä -totuudenmukaisesti kerrottu polvesta polveen siitä alkaen, kun se kauan -sitten tapahtui. - -- Ja vielä tähän päivään saakka on kuultu silloin tällöin suuren -Nagoolan murisevan raivoissaan, ja maa tärähtelee ja vapisee, kun se -koettaa syvällä, hyvin syvällä maan alla pudistaa vuoria päältänsä ja -riistäytyä vapaaksi. Etkö sinä kuullut sen ääntä ja tuntenut kallion -huojuvan?» - -Thandar naurahti. - -»No niin, sitten meillä ei ole hätääkään», huudahti hän, »sillä kun sen -päällä on kaksi vuorta yhdessä röykkiössä, ei se pääse karkaamaan». - -»Kenpä tietää?» tuumi Nadara. »Se on iso, yhtä iso kuin pieni vuori. -Jonakin päivänä väitetään sen reutoutuvan irti, ja sitten ei mikään -pysty vaimentamaan sen vimmaa, ennenkuin se on tuhonnut kaikki elävät -olennot maan päältä.» - -»Älä ole siitä huolissasi, pikku tyttöni!» lohdutti Thandar. -»Suuren Nagoolan on muristava äänekkäämmin ja rimpuiltava rajummin, -ennenkuin se saa sysätyksi vuoret niskoiltaan. Nytkin se on jälleen -hiljaa. Juokse senvuoksi luolaasi, armas, äläkä vaivaa somaa päätäsi -tarpeettomilla huolilla! On aika kaikkien kunnon ihmisten nukkua.» Hän -kumartui suutelemaan poistuvaa tyttöä. - -Nadara takertui häneen kiinni hetkiseksi. - -»Minua peloittaa, Thandar», kuiskasi hän. »Sen syytä en tiedä. Sen -vain tiedän, että pelkään; se on voimakasta pelkoa, joka ei ota -tyyntyäkseen.» - - - - -NELJÄS LUKU - -Taistelu - - -Useiden naisten ja lapsien ollessa varhain seuraavana aamuna joella -vettä noutamassa hätkähtivät Thandarin heimon muut jäsenet valppaiksi -kuullessaan vihlovia kirkaisuja siltä suunnalta, johon vedennoutajat -olivat menneet. - -Ennenkuin kookkaat, karvaiset, sileä-ihoisen Thandarin johtamat miehet -olivat ennättäneet kallion juurelle rientäessään pelastamaan naisia, -ilmestyi muutamia viimemainituista metsän reunasta, juosten vinhaa -vauhtia luolille. - -Heidän kauhuiseen kiljuntaansa sekautui huutoja: »Ilkeät miehet! -Ilkeät miehet!» Mutta niitä ei tarvittu ilmaisemaan auttajille hälyn -syytä, sillä naisten kintereillä saapui Thurg ja parikymmentä hänen -kammottavaa otustaan. He eivät olleet juuri ihmisenmuotoisia apinoita -parempia. Pitkäkätisiä, karvaisia, lönkyttäviä kuvatuksia, joiden -lähekkäin sijaitsevat silmät ja kaltevat otsat osoittivat heidän olevan -lähempää sukua korkeammille eläimille kuin sivistyneelle ihmiselle. - -Voi sitä ihmistä, miestä tai naista, joka joutui heidän kynsiinsä, -koska he alhaisella tasolla oleville olennoille tunnusmerkillisten, -halpojen, hillittömien intohimojensa lisäksi olivat vaipuneet -harjoittamaan mitä inhoittavinta ihmissyöntiä. - -Tehdessään ryöstöretkiä naapuriensa asuinsijoille hankkiakseen -liharavintoa ja naisia, he olivat kohdanneet vain heikkoa vastarintaa -— kauhistuneet luola-ihmiset olivat kiireesti kavunneet turvaan -huimaaville kallionkielekkeilleen, joilta he saattoivat viskellä kiviä -ja vieritellä isoja järkäleitä, saattaen sekasortoon vaikka kuinka -huimat viholliset. - -Aina olivat ilkeät miehet saaneet joitakuita varomattomia uhreja, -ennenkuin kaikki olivat ehtineet turvaisille kielekkeille, mutta nyt -kävi toisin. Thurg oli riemuissaan. Miehet syöksyivät alaspäin häntä -vastaan — suureksipa totisesti sukeutui tämän taistelupäivän jälkeinen -juhla, sillä kun miehistä olisi suoriuduttu, ei olisi kovinkaan -vaikeata hyökätä kalliolle ja ryöstää kaikki naiset ja lapset. Hänen -sitä ajatellessaan väikkyi hänen vähäisissä aivoissaan sen kauniin -tytön kuva, jonka hän edellisenä iltana oli nähnyt laskeutuvan luolilta -ja tulevan sileäihoista, kahdessa kamppailussa häntä löylyttänyttä -soturia vastaan. - -Se, että Thandarin miehet saattaisivat kääntää taistelun hänen -tappiokseen, ei johtunut Thurgin mieleenkään. Eikä ihmekään, -sillä joskin luola-miesten lihakset olivat valtavia, olivat he -kuitenkin heikkoja rahjuksia verrattuina Thurgin puolieläimiin. Vain -sileäpintainen muukalainen vaivasi raakalaisen sekavia aivoja. - -Hän kummasteli kuitenkin hiukan nähdessään vihollisten käsissä pitkät, -ohuet kepit ja heidän selässään riippuvissa nahkapusseissa pienet -säleet ja oudonnäköiset, käyrät oksat, joiden päitä yhdistivät ohuet -suolenkappaleet. Mitähän vehkeitä ne olivat? - -Pian hän sai sen tietää — sen ja paljon muutakin. - -Thandarin soturit eivät karanneet Thurgin ja hänen otuksiensa kimppuun -tiheään sullottuna, kiljuvana laumana. Sensijaan he hölkyttivät -hitaasti eteenpäin pitkänä, ohuena, kallion juuren suuntaisena viivana. -Sen keskikohdalla, suoraan hyökkäävien ilkeiden miesten keskustan -edessä, oli Thandar, huudellen ohjauksia väelleen, ensin toiselle, -sitten toiselle sivustalle. - -Ja hänen komennustensa mukaan alkoivat viivan päät kiihdyttää -vauhtiaan, joten Thurg pian huomasi miehiä olevan edessään ja -molemmilla puolillaan. Ja kun kaikki parinkymmenen metrin päässä -etenivät varovasti, kyyristyneinä lopullista käsirysyä varten, näki hän -jokaisen vihollisen sovittavan säleen kaarevan oksan suolijänteeseen. -Sitten kuului äkkiä yhtäaikaisesti monta helähdystä, ja Thurg tunsi -pistävää kipua kaulassaan. Vaistomaisesti hän pyyhkäisi kädellään sitä -kohtaa; siinä törrötti vihollisen säle tuskin parin sentimetrin päässä -hänen henkitorvestaan. - -Raivosta ulvoen hän kiskaisi esineen irti, mutta syöksyessään -rankaisemaan noita julkean rohkeita hulluja hän näki kymmenkunnan -seuralaisensa nykivän säleitä eri kohdista ruumistaan, ja ruohikossa -virui ihan hiljaa kaksi, joiden rinnoista pistivät esille säleiden päät. - -Se näky pani raakalaisen hetkeksi pysähtymään. Hän näki kumppaniensa -karkaavan vihollisten kimppuun ja uuden sälekuuron tuoksahtavan -kaarevilta oksilta. Vielä yksi hänen soturinsa sortui maahan, ja -sitten vastustajat sileäpintaisen huutamasta komennuksesta viskasivat -syrjään kummalliset aseensa, tarttuivat pitkiin, ohuihin keppeihinsä ja -juoksivat Thurgin väkeä vastaan. - -Thurgia hymyilytti. Nyt kaikki pian päättyisi. Hän kääntyi itseään -kohti kiiruhtavaan viholliseen päin — se oli Thandar. Thurg kyyristyi -ottamaan hyökkäystä vastaan. Hänen petomaisissa aivoissaan hehkui -raivo, kostonhimo ja verenjano. Vankoilla kourilla hän kiskoisi -keppipahasen tuon olennon otteesta, ja tällä kertaa hän puristaisi -sormensa tuohon sileään kurkkuun. Hän nuolaisi huuliaan. Mutta sitten -hän silmäkulmainsa alitse vilkaisi oikealle kupeelleen. - -Mitä kummaa hän näkikään! Hänen väkensä pakenemassa? Se oli -uskomatonta! Mutta sittenkin se oli totta. Raivokkaasti ärjähdellen -tuskissaan ja kiukuissaan he juoksivat kujanjuoksua tulessa -teroitettujen keihäiden välitse. Kolme heistä virui kuolleena. Muista -valui verta heidän paetessaan hellittämättömästi sohivia kiusanhenkiään. - -Se riitti Thurgille. Hän ei jäänyt vartoamaan Thandaria. Hänen -veltoilta huuliltaan pääsi yksi ainoa kiukkuinen ulvahdus ja sitten hän -pyörähti ympäri, lähtien syöksymään metsään. Viimeisenä hän sivuutti -Thandarin alkeellisen taistelurintaman toisiansa nopeasti lähenevät -päät. Hän juoksi niin vinhasti, että kallioseinämältä taistelua -katsellut Nadara myöhemmin väitti hänen jalkojensa jokaisella rajulla -harppauksella kohonneen pään yläpuolelle. - -Thandar ja hänen voittoinen armeijansa ajoi metsässä vihollista takaa -parisen kilometriä. Sitten he nauraen ja riemuiten palasivat kuulemaan -vanhuksien, naisten ja lasten ylistyksiä. - -Se oli onnellinen päivä. Leirissä juhlittiin. Ja muistaen, mitä hän oli -villeistä roduista lukenut, Thandar esitti sillä hetkellä keksimänsä -tanssin voiton kunniaksi. - -Hän ei tuntenut raakalaistansseja paljoakaan paremmin kuin hänen -heimonsa jäsenet tunsivat two-stepiä ja valssia. Mutta hän tiesi, että -tanssi, laulu ja leikit olivat sellaisenaan suuri edistysaskel ihmisen -kehityskulussa, ja senvuoksi hän aikoi opettaa niitä kansalleen. - -Kuuma puna lehahti hänen ohimoilleen, kun hän ajatteli, kuinka -kauhealta hänen arvokkaasta isästään ja jäykän muodollisesta äidistään -tuntuisi, jos he nyt näkisivät hänet — alastomana lannevyötä ja -pantterintaljaa lukuunottamatta, milloin harppaillen ja hyppien, -milloin liikkuen komein valssiaskelin, taputtaen käsiänsä liikkeittensä -tahdissa, samalla kun hänen jälessään tanssi parikymmentä hilpeää -alastonta soturia, jäljitellen hänen kaikkia temppujaan apinamaisen -tarkasti. - -Heidän ympärillään kyyköttivät heimon, muut jäsenet tarkkaavaisempina -ja enemmän huvitettuina katsellen näitä elämänsä ensimmäisiä -juhlamenoja kuin mitään, mitä heille oli koskaan sattunut. Nyt hekin -taputtivat käsiänsä tanssijoiden tahdissa. - -Nadara seisoi, katsellen outoa näkyä huulet raollaan ja silmät -levällään. Hänestä tuntui kuin olisi jokin hänen sisällään pyrkinyt -ilmoille — jokin, minkä hän oli tietänyt kauan, kauan sitten, minkä hän -oli unohtanut, mutta mikä hänen pian täytyi jälleen muistaa. Samalla -hän alkoi tuntea voimakasta liikkumisen tarvetta — hänen jalkansa -malttoi tuskin pysyä hiljaa maassa, ja hänen sydämeensä ja kurkkuunsa -tulvi valtavia sointu- ja lauluaaltoja, vaikka hän ei itse tiennyt, -mistä ne olivat ja mitä ne merkitsivät. - -Senhän vain tiesi, että hän oli hyvin kiihtynyt ja onnellinen ja että -hänen koko olemuksensa tuntui yhtä keveältä ja ilmavalta kuin lauha -tuuli, joka hiljaa huojutteli metsän puiden latvoja. - -Nyt oli tanssi lopussa. Thandar oli vienyt soturit jälleen -juhla-aterian ääreen. Sen piirin keskellä, jossa alastomat miehet -olivat äsken hyppineet ja pyörineet, oli tyhjä tila. Sinne juoksi -Nadara jonkun hienon sielullisen kiihoituksen kannustamana, jota hän -ei olisi käsittänyt, jos olisi koettanut, ja jota hän ei koettanutkaan -käsittää. - -Hänen hennon, viehkeän vartalonsa ympärille oli kiedottu Nagoolan -välkkyvän musta talja — sekin hänen miehensä kunnon ja uljuuden -merkki. Se peitti hänen ruumiinsa vain puolittain, siten korostaen sen -kauneutta. - -Silmät puoliummessa hän astui puolikymmentä sulavaa askelta koetteeksi. -Thandarin ja useiden muiden silmät olivat suunnatut häneen, mutta -hän ei heitä nähnyt. Äkkiä hän alkoi tanssia kädet ojennettuina -ulospäin, taivutellen joustavaa vartaloansa ja huojuen puolelta -toiselle kiehtovan viehättyneenä astuessaan askelia ja sijoittuessaan -asentoihin, jotka näyttivät yhtä luontevilta kuin lepotila. - -Hän kaarteli pienessä piirissä yksinkertaisin, mutta somin -tanssiaskelin, ja nyt olivat kaikki silmät tähdätyt ääneen, ja -jokaisen villin sydän sykähteli samassa tahdissa kuin hänen sirot, -sopusointuisesti joustavien, ruskeiden jäsenten kanssa liikkuvat -jalkansa nousivat ja laskivat. - -Ja kaikista sykkivistä sydämistä sykki Thandarin kiivaimmin, sillä -kouluttamattoman tytön runollisen viehkeissä liikkeissä hän näki -todistuksen Nadaran syntyperästä — siitä, että hänen päätelmänsä -Nadaran alkuperästä, senjälkeen kun tytön kasvatusisä oli kertonut -hänen syntymätarinansa, oli osunut oikeaan. Vain vanhan kulttuurisuvun -lapsella saattoi olla tällainen synnynnäinen lahja. Joka hetki hän -odotti tytön huulilta kajahtavan laulun eikä hän pettynytkään, sillä -kun luolaihmiset pian alkoivat taputtaa käsiään Nadaran askelten -tahdissa, viritti hän kirkkaan, linnunlaulua muistuttavan sävelen — -rakkauden ja elämän ja onnen sanattoman ylistyksen. - -Vihdoin hän uupuneena taukosi, ja kun hänen katseensa osui Thandariin, -purskahtivat he hilpeään nauruun. - -»Kuningas ei ole ainoa, joka osaa hyppiä ja leikitellä jaloillaan», -huudahti tyttö. - -Thandar meni ympyrän keskelle, polvistui Nadaran jalkojen juureen, -tarttui hänen toiseen käteensä ja suuteli sitä. - -»Kuningas on vain kuolevainen ja mies», virkkoi hän. »Se ei ole mikään -moite, ettei hän vedä vertoja jumalattaren suloudelle. Olet kovin -ihastuttava, oma Nadarani», jatkoi hän. »Olen rakastanut sinua, mutta -nyt alan sinua palvoa.» - -Ja erään toisen, hiljaisen metsän pimennossa tähyilevän miehen tunteet -kuohuivat väkevästi, kun hän katseli puolialastonta, viehättävää -tyttöä. Se oli Thurg, ilkeä mies, joka oli yksin hiipinyt takaisin -metsän reunaan väijymään tilaisuutta kostaa Thandarille ja hänen -väelleen. - -Hänen häijyissä aivoissaan oli väikkynyt puolittain muovautunut -suunnitelma, joka oli kiteytynyt varmaksi päätökseksi hänen nähdessään -Nadaran tanssivan nuotion hohteessa. - -Tanssin ja juhlimisen loputtua lähtivät Thandarin heimon jäsenet -yksitellen ja parittain kallioluoliinsa toivoen pian voivansa hylätä ne -ja pääsevänsä siirtymään mukavampaan kylään, jonka he aikoivat rakentaa -kuninkaansa ohjeitten mukaan idemmäksi laajan veden läheisyyteen. - -Vihdoin oli kaikki hiljaista — kylä nukkui. Ei ketään ollut vahtimassa -toisten nukkuessa, sillä kirjaoppiin syventyneen Thandarin piti -kartuttaa käytännöllisiä tietojansa karvailla kokemuksilla, eikä vielä -ollut esiintynyt syytä, joka olisi osoittanut tarpeelliseksi sijoittaa, -yövahteja hänen kyläänsä. - -Hän ei uskonut voitetun Thurgin valuneen enää palaavan, ei ainakaan -yöllä, sillä tämän villin saaren asukkaat olivat harvoin liikkeellä -öisin, koska he kunnioittivat Nagoolan hampaita ja kynsiä liian paljon -uskaltautuakseen pimeän tultua kolkkoihin metsiin tai yksinäisille -tasangoille. - -Mutta Thurgin karvaisessa rinnassa riehui hillitön tunnemyrsky. -Hän unohti Nagoolan. Hän ajatteli ainoastaan kostoa — kostoa ja -mustatukkaista kaunotarta, joka oli niin usein pujahtanut hänen -käsistään. - -Ja kun hän näki Nadaran tanssivan käsiänsä taputtavien heimolaistensa -muodostamassa kehässä loimuavan pensasnuotion hohteessa, yltyi hänen -himonsa suoranaiseksi vimmaksi. - -Hän jaksoi tuskin pidättyä yksin syöksymästä vihollistensa keskelle -siepatakseen tytön heidän nenänsä edestä. Mutta varovaisuus pelasti -hänet, ja hän vartosi, vaikkakin maltittomana, kunnes viimeinenkin -luola-asukas oli vetäytynyt onkaloonsa. - -Hän oli pannut merkille, mihin luolaan Nadara oli mennyt. Se oli -korkealla jyrkän kallion seinämällä ja juuri Thandarin luolan -yläpuolella. Kuu oli pilvien peitossa, kallion juurella palanut nuotio -oli hiipunut hehkuviksi hiiliksi, ja kaikki oli pimeyden ja varjojen -verhossa. Kaukaa metsän sydämestä kuului Nagoolan pärskymistä ja -ulvontaa. Tämä kammottava ääni sai Thurgin häränniskassa törröttävät -jäykät karvat nousemaan pystyyn. Hän vilkaisi pelokkaasti taakseen, -kyyristyi sitten matalaksi ja hiipi nopeasti ja äänettömästi aukeaman -poikki kallion juurelle. - -Painautuneena ulkonevan kivimöhkäleen kupeeseen hän kuunteli hetkisen. -Nukkuvan kylän hiljaisuutta ei häirinnyt mikään. Kukaan ei ollut -huomannut hänen tuloaan — siitä hän oli varma. - -Varovasti hän alkoi kavuta kallioseinämälle. Kiipeämistä vaikeutti se, -ettei hänen käytettävissään ollut karkeatekoisia tikkaita, jotka veivät -kielekkeeltä toiselle päiväiseen aikaan, mutta jotka vedettiin pois -yhteiskunnan jäsenten mentyä pimeisiin onkaloihinsa. - -Mutta Thurg oli raahannut muassaan metsästä ohuen puun. Sen hän -sijoitti nojalleen kallioseinämää vasten.. Sen yläpää ulottui parhaiksi -alimman kielekkeen reunalle. - -Thurg oli melkein yhtä kookas ja näköjään ihan yhtä kömpelö kuin -gorilla, mutta hän ei ollut niin loitolla alkuperäisistä, puissa -asustaneista kantavanhemmistaan kuin tämä iso apina on, ja niinpä hän. -suoriutuikin meluttomasti ja ilmeisen helposti kapuamisesta, joka hänen -raskaan ruhonsa tähden olisi saattanut näyttää mahdottomalta. - -Ison kissan tavoin hän kiipesi norjaa tankoa myöten, kunnes sai -tartutuksi yläpuolellaan olevan kielekkeen laitaan ja kiskoi sinne -itsensä apinamaisesti kyyköttämään. Hapuillen hän sitten etsi -luola-asukkaiden kielekkeelle vetämät tikkaat. - -Ne hän nosti pystyyn seuraavaa ylempää kielekettä vasten. Sen jälkeen -oli tie helppo, sillä muita kielekkeitä yhdistivät kallioseinämään -hakatut jyrkät polut. Se oli Thandarin toteuttama uudistus. Hän oli -pitänyt vaappuvia tikkaita vaivaloisina ja lisäksi vaarallisina sekä -hengelle että jäsenille, sillä melkein joka päivä sai joku vaimo tai -lapsi niiden tähden pahoja kolhaisuja. - -Niinpä Thandar tahtomattaan auttoi Thurgia, ja tämä pääsi helposti -Nadaran luolan suulle. - -Hänen sivuuttaessaan alemman luolan, oli hänen tehnyt voimakkaasti -mieli tunkeutua sinne ja surmata vihollisensa. Thurg ei ollut -milloinkaan vihannut ainoatakaan olentoa niin kiihkeästi kuin hän nyt -vihasi tätä sileä-ihoista vierasta — siihen vihaan keskittyi hänen -halvan sielunsa kaikki ilkeys. - -Nyt hän kumartui kuuntelemaan luolan aukolle. Sisältä kuului tytön -tasaista hengitystä. Veri alkoi kuumasti kohista hänen eläimellisissä -suonissaan. Hänen isot kouransa avautuivat ja sulkeutuivat suonen vedon -tapaisesti. Kiihkoisesti hän imi ilmaa velttojen huuliensa välitse. - -Suoraan hänen alapuolellaan nukkui Thandar uneksien. Hän näki -ihanan näyn, nuotion hohteessa tanssivan kauniin keijukaisen. Hänen -ympärillään istuivat piirissä Smith-Jonesit, Percy-Standishit, -Livingston-Brownit, Quincy Adams-Cootsit ja Bostonin satojen muiden -yhtä ylimyksellisten perheiden jäseniä. - -Thandarista ei ollut lainkaan kummallista, ettei koko seurueen -vaatetuksella olisi saatu Laokoonia verhotuksi Hänen isällänsä -oli pukeva lanneverho, kun taas arvokkaalla rouva John Alden -Smith-Jonesilla, hänen äidillänsä, oli aistikas, vähäinen vaippa, joka -suolenkappaleilla oli ommeltu kokoon pienten nakertajain nahoista. - -Keijukaisen tanssiessa taputtivat katsojat kovasti käsiään hänen -askeltensa tahdissa, ja hänen tauottuaan he toinen toisensa jälkeen -ryömivät nelinkontin hänen luokseen ja suutelivat hänen kättään. - -Äkkiä hän tunsi keijukaisen Nadaraksi, mutta kun hän ponnahti esiin -vaatiakseen tyttöä omakseen, syöksähti muiden seasta roteva mies, jolla -oli jäykkä, takkuinen parta, luisu otsa ja lähekkäin olevat silmät, -sieppasi Nadaran ja tyttöä kantaen pakeni odottaville rattaille. - -Hän tunsi miehen Thurgiksi, ja unessakin hänestä tuntui kovin oudolta, -että Thurgin yllä oli hyvin sopiva iltapuku. - -Nadara kirkaisi kerran, ja se kirkaisu herätti Thandarin. Nousten -kyynärpäänsä varaan hän katsoi luolansa aukolle. Hän muisti unensa. -Huoahtaen hiljaa helpotuksesta, koska se oli ollut vain unta, hän -painautui jälleen ruohovuoteelleen ja oli pian taaskin vaipunut sikeään -uneen. - - - - -VIIDES LUKU - -Nadaran ryöstö - - -Varovasti Thurg ryömi luolaan, jossa Nadara lepäsi pehmeällä -ruohovuoteellaan kiedottuna Nagoolan, mustan pantterin, välkkyvän -sileään taljaan. - -Kyyröttävän puolieläimen ruho pimitti senkin heikon valon, jota hieman -hämärtävästä yöstä tunkeutui säröreunaisen aukon lävitse luolaan. - -Sisällä vallitsi manalamainen pimeys. - -Käsillään hapuillen Thurg vihdoin tapasi ruohoisen alustan nurkkauksen. -Hiljaa hän siirtyi sentimetrin toisensa jälkeen likemmäksi nukkujaa. -Pian hänen sormensa koskettivat pantterintaljan tuuheata turkkia. - -Niin kömpelön isoksi otukseksi keveästi hän sitten tunnusteli pitkänään -olevan tytön vartaloa, kunnes hänen jättiläiskouransa hiveli Nadaran -upeata, silkinhienoa, sysimustaa tukkaa. - -Silloin hän pysähtyi hetkiseksi. Nopeasti ja äänettömästi hänen toinen -leveä kämmenensä sitten paiskautui Nadaran suulle, samalla kun toinen -käsi kiertyi tytön vyötäisille, nostaen hänet vuoteelta. - -Nadara heräsi ja koetti kauhistuneena kiskoutua irti ja kirkua. Mutta -hänen suutaan painava jättiläiskäsi piti hänen huulensa tarkkaan -kiinni, ja vyötäisillä oleva käsivarsi piti häntä tiukasti kuin -teräsvanne. - -Thurg ei hiiskunut sanaakaan, mutta kun Nadara rimpuili vapautuakseen -ja hänen kätensä osuivat raakalaisen karvaiseen rintaan ja takkuiseen -partaan, arvasi hän, kuka hänen ryöstäjänsä oli, ja häntä puistatti. - -Viivyttyään vain kylliksi ennättääkseen varmistua siitä, että vanki oli -varmasti hänen otteessaan ja ettei tytön vaipasta jäänyt roikkumaan -lievettä, johon hän saattaisi sotkeutua ja kompastua paetessaan -kallioseinämää alaspäin, alkoi Thurg laskeutua. - -Thandarin luolan suulla Nadara ponnisteli kahta vertaa rajummin -saadakseen suunsa vapaaksi ja voidakseen kirkaista äänekkäästi edes -kerran. Thurg arvasi, mitä hän mieli, painoi kämmentään entistäkin -tiukemmin hänen suulleen, ja seuraavalla hetkellä he olivat huomiota -herättämättä siirtyneet lähinnä alemmalle kielekkeelle. - -Ylimmillä kielekkeillä koukertelevaa polkua myöten Thurgin oli — kiitos -Thandarin — verrattain helppo laskeutua. Mutta kallion juurelta laskien -toisella kielekkeellä hänen oli pakko turvautua toisiin niistä kaksista -tikkaista, joita myöten päästiin viimeinen taival maahan. - -Ja tällöin hänen oli hellitettävä kätensä Nadaran suulta. Hiljaa -äristen hän varoitti tyttöä pysymään ääneti, uhaten muutoin heti tappaa -hänet, poisti sitten kätensä vangin kasvoilta, tarttui tikkaiden -yläpäähän ja heilautti itsensä vaaralliselta jyrkänteeltä tikapuille, -pitäen taakkaansa kainalossaan. - -Vähän aikaa Nadara oli liiaksi kauhun lamauttama käyttääkseen -hyväksensä tilaisuutta, mutta Thurgin parhaillaan laskiessa jalkansa -kielekkeelle portaitten alapäässä hän parkaisi kerran äänekkäästi. - -Heti tärähti Thurgin kämmen kovakouraisesti hänen huulilleen. Villi -pudisti häntä raa'asti ja kiristi hänen vartaloaan valtavassa -otteessaan, niin että hän haukkoi henkeään ja odotti joka hetki -tuntevansa kylkiluittensa katkeavan hirvittävästä puristuksesta. - -Minuutin ajan Thurg seisoi hiljaa kielekkeellä, rutistaen rääkättyä -uhriaan ja kuunnellen, kuuluisiko ylhäältä takaa-ajon ääniä. - -Pian kävivät Nadaran tuskalliset kärsimykset ylivoimaisiksi — hän -pyörtyi. Thurg tunsi hänen vartalonsa herpaantuvan, ja raakalaisen -veltot huulet vääntyivät kammottavaan virnistykseen. - -Kallioseinämällä oli hiljaista — tytön parkaisu ei ollut häirinnyt -hänen heimolaistensa unta. Thurg laski tikkaat, joita myöten hän oli -juuri äsken tullut, alemman kielekkeen reunalta maahan ja seisoi -seuraavalla hetkellä alhaalla taakkoinensa. - -Meluttomasti hän nosti tikkaat ja puun, jota hän oli käyttänyt ylöspäin -kavutessaan, ja laski ne maahan kallion juurelle. Se katkaisisi vähäksi -aikaa kaiken mahdollisen takaa-ajon, kunnes luolamiehet ennättäisivät -tuoda muita tikapuita ylemmiltä kielekkeiltä, jonne he epäilemättä -olivat niitä kätkeneet. - -Mutta takaa-ajoa ei alkanut, ja Thurg katosi pimeään metsään -saaliinensa. - -Hän kantoi Nadaraa pitkän matkan, pälyillen pienillä siansilmillään -oikealle ja vasemmalle sysipimeään yöhön ajoissa havaitakseen väijyvät -pedot. Hänen pienten korviensa puolittain surkastuneet lihakset, jotka -vielä noudattivat melkein sammuneen vaiston kehoituksia, koettivat -kääntää rujomuotoisia korvanlehtiä eteenpäin, jotta hänen kuulonsa -erottaisi ensimmäisen risahduksen, kun kuivat lehvät murtuisivat -vankkahampaisen öisen saalistajan pehmeän käpälän alla. - -Mutta metsä tuntui kuolleelta. Ei ilmestynyt ainoatakaan elävää olentoa -estämään puolieläimen ilkeitä aikomuksia. Thandar nukkui kaukana hänen -takanaan. Thurg virnisti. - -Kuu pilkisti pilvistä ja valoi metsän puiden juurille hopeisen -vihreitä läikkiä. Nadara heräsi pyörtymyksestään. He olivat pienellä -aukeamalla. Heti hän muisti kaikki, mitä oli tapahtunut, ennenkuin hän -meni tajuttomaksi. Kuutamossa hän tunsi Thurgin. Kammottavan näköisenä -raakalainen tähyili hänen ylöspäin käännettyjä kasvojaan. - -Thandar oli usein puhellut hänelle uskonnosta, kertoen hänelle omasta -Jumalastaan, ja nyt tyttö kiitti Häntä siitä, että Thurg oli vielä -liian alhaalla kehitysasteikossa osatakseen suudella. Tuo takkuinen -parta, nuo veltosti riippuvat huulet painettuina hänen suulleen! Se oli -liian kammottavaa — hän sulki inhoten silmänsä. - -Thurg laski hänet pystyyn maahan, yhäti puristaen toisella kädellään -hänen hartioitansa. Nadara näki otuksen seisovan vierellään, ahmien -häntä himokkailla, verestävillä silmillään. Hänen inhoittavat huulensa -värähtelivät ja vapisivat, kun hänen kuuma, kiihkeästi läähättävä -hengityksensä kulki nopeasti edestakaisin. - -Tyttö tunsi lopun olevan käsillä. Hurjistuneena hän koetti keksiä -jotakin puolustautumis- tai pakokeinoa. Thurg veti häntä puoleensa. - -Äkkiä Nadara heilautti nyrkkiänsä, iski sen vasten miehen suuta, -kiskaisihe sitten irti hänen otteestaan ja syöksyi karkuun. - -Mutta seuraavalla hetkellä Thurg oli hänen niskassaan, tarttui -karkeasti hänen olkapäähänsä, pudisti häntä rajusti ja paiskasi hänet -maahan. - -Miehen särkyneistä huulista tippui verta hänen kasvoilleen ja -kaulalleen. - -Kaukaa kuului syvää, ukkosmaista jyminää. Thurg nosti päätänsä ja -kuunteli. Kammottava ääni toistui useita kertoja. - -»Suuri Nagoola tulee rankaisemaan sinua», kuiskasi Nadara. - -Yhä vielä Thurg kyykötti hänen vierellään. Tyttö oli lakannut -taistelemasta, sillä hän tunsi omaansa suuremman voiman sekaantuvan -leikkiin pelastamaan hänet. - -Maa heidän allaan vapisi, tärähteli ja sitten huojui kamalasti. Jyminä -ja pauhu kävivät huumaaviksi. Thurgin intohimot hyytyivät tämän uuden -hirmun pelosta, ja hän nousi pystyyn. Vähän aikaa oli hiljaista, mutta -sitten tuli uusi, entistä hirveämpi tärähdys. - -Maa aaltoili kuvottavasti. Ilmestyi halkeamia, jotka nielivät puita ja -sitten sulkeutuivat ikäänkuin ahnaat suut nieltyään kauan lumoamaansa -ravintoa. - -Thurg kellahti pitkäkseen. Nyt hän oli kauhun vallassa ja parkui -äänekkäästi peloissaan. - -Taaskin oli hiljaista, ja tällä kertaa eläinmies ponnahti pystyyn ja -riensi metsään. Nadara oli yksin. - -Pian alkoi maa uudelleen vapista, ja suuren Nagoolan ääni kiiri yli -maailman. Säikähtyneitä eläimiä kirmasi Nadaran ohitse, paeten joka -taholle. Pieniä kauriita, kettuja, oravia ja muita nakertajia juoksi -lukemattomana parvena pelon vallassa sinne tänne. - -Iso musta pantteri ja sen puoliso hölkyttivät lapa lapaa vasten -painettuna sille aukeamalle, jossa Nadara yhä seisoi liian -tyrmistyneenä osatakseen paeta millekään suunnalle. - -Ne pysähtyivät hetkiseksi kuutamoon ja silmäilivät häntä, mutta -pujahtivat sitten pensaikkoon edes vilkaisemattakaan taaksensa. Heti -niiden jälessä tuli kolme kaurista. - -Nadara oivalsi, ettei hän ollut lainkaan pelännyt panttereita, kuten -olisi tehnyt tavallisissa oloissa. Jopa pienet kauriitkin juoksivat -luonnollisten vainoojiensa perässä. Kaikki vähäisemmät pelon tunteet -tukehtuivat maanjäristyksen herättämään, kaikki valtaavaan kauhuun. - -Aamu alkoi sarastaa idästä. Jyminä oli vähäisempää, tärähdyksien -väliajat olivat pitempiä, eivätkä ne enää olleet niin ankaria. - -Nadara lähti palaamaan kylään. Joka hetki hän odotti näkevänsä -Thandarin tulossa häntä etsimään, mutta vaikka hän oli jo ehtinyt -metsän reunaan, ei hän lohdukseen ollut nähnyt merkkiäkään Thandarista -eikä muista heimolaisistaan. - -Vihdoin hän astui aukeamalle. Hänen edessään kohosi kallio. Hänen -huuliltansa puristui tuskainen parahdus, kun hän silmäili katsettaan -kohdannutta näkyä. Korkea kallio, joka oli ollut hänen kotinansa — -Thandarin heimon kotina — oli pirstoutunut ja murskautunut. - -Ulkoneva kallionhuippu oli murtunut irti ja virui rosoisena röykkiönä -kallion juurella. Luolat olivat kadonneet. Kielekkeet olivat rauenneet -soraksi suuren Nagoolan jättiläismäisistä ponnistuksista. Kaikkialla -oli hävityksen jälkiä ja raunioita. - -Nadara meni lähemmäksi. Kammottavassa, sekasortoisessa läjässä oli -siellä täällä kivien väliin pusertuneina miesten, naisten ja lasten -silpoutuneita, murjoutuneita ruumiita. - -Nadaran poskilla kieri kyyneliä, ja hänen hentoa vartaloaan -puistattivat repivät nyyhkytykset. Entä Thandar? Missä hän oli? - -Perin vaivaloisesti ponnistellen tyttö kiipesi sekasortoisia -kivilohkareita myöten ylöspäin. Vain arvaamalla hän saattoi päätellä, -missä Thandarin luola oli ennen sijainnut; nyt ei ollut jälellä -merkkiäkään luolasta — kaikkialla oli samanlainen, lohduton, äänetön -kiviröykkiö. - -Raivokkaasti hän raastoi ja repi teräväsärmäisistä kivistä -kasaantuneita valtavia läjiä. Hänen kätensä saivat naarmuja ja -kolhiintuivat verille. Hän huuteli ääneensä miehensä nimeä, mutta -vastausta ei tullut. - -Vasta myöhään iltapäivällä hän heikkona väsymyksestä luopui turhasta -etsinnästään. Sen yön hän nukkui kahden irtautuneen kivilohkareen -välisessä halkeamassa ja lähti seuraavana aamuna hakemaan luolaa, -jossa voisi elää yksinäisen elämänsä lopun, nauttien sellaista turvaa -ja niukkaa mukavuutta kuin yksinäinen tyttö pystyisi tässä villissä -maailmassa itselleen hankkimaan. - -Viikon päivät hän harhaili sinne tänne, mutta useimmat hänen ennen -tuntemansa luolat olivat tuhoutuneet samoin kuin hänen heimonsa asumat. - -Vihdoin hän sattumalta osui samalle kalliolle, jonka Thandar oli -valinnut kansansa pysyväksi asuinpaikaksi. Täällä näytti maanjäristys -riehuneen lievemmin, ja Nadara löysi turvallisen ja mukavan luolan -korkealla kallioseinämällä. - -Viimeisellä välillä kiivetessään sinne hän tarvitsi ohutta tankoa, -jonka hän saattoi vetää jälessään ylös, siten tehokkaasti sulkien tien -Nagoolalta ja sen kaltaisilta. Vielä paremmin turvatakseen itseänsä -sinne sattumalta osuvien ihmisten varalta tyttö kantoi läjän pieniä -kivilohkareita kielekkeelle luolansa suunaukon viereen. - -Hän hinasi sinne myöskin hedelmiä, pähkinöitä ja vihanneksia sekä ison -kurpitsan, jonka hän täytti vedellä alhaalla kumpuavasta lähteestä. -Palattuaan viimeiseltä hakuretkeltään ja istuessaan levähtämässä -kielekkeellään, silmäillen maisemaa ja kaukaista valtamerta hän oli -erottavinaan jotakin liikkuvan allaan leviävän aukeaman vastaisella -laidalla kasvavien puiden varjossa. - -Saattoikohan se olla ihminen? Nadara veti seipään vierellensä -kielekkeelle. - -Paetessaan suuren Nagoolan vimmaa Thurg oli päivän koittaessa saapunut -sille paikalle, jossa hänen väkensä leiri oli ollut. Siellä hän ei -kuitenkaan nähnyt miehistänsä merkkiäkään. Maassa vain ammotti laaja, -säröreunainen, puolittain sulkeutunut repeämä, joka oli saattanut -nielaista koko hänen heimonsa, kuten hän oli nähnyt halkeamain metsässä -nielevän monta, monta puuta samalla kertaa. - -Jonkun aikaa hän etsi jälkiä heimolaisistaan, mutta turhaan. Kun -maanjäristyksen nostattama pelko sitten oli vaimennut, lähti hän -takaisin metsään etsimään tyttöä. Hän haki neljä päivää, saapui sen -kallion raunioille, jonka seinämällä Nadaran heimo oli majaillut, ja -huomasi siellä merkkejä siitä, että tyttö oli käynyt siellä kallion -tuhoutumisen jälkeen. - -Hän näki Nadaran somien jalkojen jälkiä pehmeässä maassa lohkareitten -juurella — näki, kuinka hän oli kaivanut järkäleitten seasta etsiessään -Thandaria — näki hänen ruohovuoteensa lohkareitten välisessä -halkeamassa ja huolellisesti ja uutterasti etsittyään löysi sitten -Nadaran jäljet, jotka veivät itään päin. - -Seurattuaan niitä useita päiviä hän vihdoin lähellä merta saapui -aukealle tasangolle metsän laitaan. Kapean aukeaman toisella puolella -kohosi korkea kallio — ja siellä kapusi jokin olento luolan tummaa -suuta kohti. - -Saattoiko se olla nainen? Thurgin silmät soukkenivat, kun hän tähysti -kalliota tarkkaan. Niin, se oli nainen — sama nainen — hänen etsimänsä -ja yksin. - -Riemusta kiljaisten Thurg syöksähti metsästä aukeamalle ja lähti -vinhasti juoksemaan kalliolle, jonka seinämällä Nadara kyyrötti -vieressään pieni kasa säröisiä heittokiviään valmiina uudelleen -kamppailemaan tämän inhoittavan hirviön kanssa enemmästä kuin hengestä. - - - - -KUUDES LUKU - -Etsintä - - -Oli kulunut vuosi siitä, kun Waldo Emerson Smith-Jones oli lähtenyt -vanhempiensa aristokraattisesta, Back-lahden rannalla sijaitsevasta -kodista pitkälle merimatkalle etsimään parannusta köhäänsä ja poskiensa -hivutautiseen punaan, jotka sellaisinaan olivat olleet melkein -parantumattoman taudin merkkinä. - -Kaksi kuukautta myöhemmin oli saapunut ensimmäinen niukka -sanomalehtiuutinen siitä, että se höyrylaiva, jossa Waldo Emerson oli -kiertomatkalla eteläisillä merillä, oli hädin tuskin pelastunut tyyten -tuhoutumasta, kun sen oli yllättänyt tavattoman iso hyökyaalto. Uutinen -kuului: - -Kapteenin selostuksen mukaan oli voimakas aalto vyörinyt koko -aluksen ylitse, hetkeksi haudaten sen tyyten alleen. Kaksi merimiestä, -komentosillalla ollut upseeri ja muuan matkustaja, suistui mereen. - -Viimemainittu oli amerikkalainen Waldo E. Smith-Jones, bostonilaisen -John Alden Smith-Jonesin poika, joka oli matkoilla hoitaakseen -terveyttään. - -Höyrylaiva selviytyi aallosta ja risteili edestakaisin jonkun aikaa, -mutta kun aalto oli ajanut sen vaarallisen likelle rantaa, ei -näyttänyt enää turvalliselta viipyä paikalla, sillä jos olisi tullut -toinen hyökyaalto, olisi se kokonaan tuhonnut aluksen, paiskaten sen -läheiselle rannalle. - -Kummastakaan onnettomuuden kohtaamasta miespoloisesta ei nähty -merkkiäkään. - -Rouva Smith-Jones on vuoteen omana. - -Heti varusti John Alden Smith-Jones huvipurtensa ja lähetti sen vanhan -ystävänsä kapteeni Burlinghamen, virasta eronneen meriupseerin, -johtamana kaukaiselle rannikolle etsimään hänen poikansa ruumista, joka -höyrylaivan kapteenin arvelun mukaan oli hyvin mahdollisesti ajautunut -rannalle. - -Ja nyt oli Burlinghame palannut kertomaan, että hänen tehtävänsä ei -ollut onnistunut. Miehet istuivat John Alden Smith-Jonesin kirjastossa. -Rouva Smith-Jones oli heidän seurassaan. - -»Tutkimme huolellisesti rannan, jonka kohdalla hyökyaalto yllätti -laivan», vakuutti kapteeni Burlinghame. »Kilometrien matkalla -kummallekin päin tarkastimme hietikosta jokaisen neliömetrin. - -— Viidakon reunasta kysymyksessä olevan rantakaistaleen kohdalta -löysimme merimiehen ruumiin. Se ei ollut eikä voinut olla Waldon. Puku -oli merimiehen, ja vartalo oli paljoa lyhempi ja vantterampi kuin -teidän poikanne. Koko rannikolla ei näkynyt merkkiäkään mistään muusta -ruumiista. - -— Kun pidimme mahdollisena, että joku miehistä oli saattanut ajautua -maihin hengissä, lähetimme tiedusteluretkikuntia sisämaahan. Maa -oli villiä ja kolkkoa, ja kahdesti kohtasimme hurjia, valko-ihoisia -raakalaisia, jotka viskelivät meitä kivillä, mutta pakenivat kuultuansa -ensimmäiset laukauksemme. - -— Jatkoimme etsintäämme ympäri koko saaren, joka on melkoisen laaja. -Itärannikolta löysin tämän.» - -Kapteeni ojensi Smith-Jonesille jalokivipussin, jonka Nadara oli -unohtanut lähtiessään Thandaria karkuun, ja kertoi lyhyesti kaikki, -mitä tiesi sen nais-paran tarinasta, jonka oma se oli ollut. - -»Minä muistan sen tapauksen hyvästi», virkkoi rouva Smith-Jones. -»Minulla oli ilo pitää kreiviä ja kreivitärtä vierainani, kun he -kävivät täällä kuherrusmatkallaan. He olivat herttaisia ihmisiä. -Surkeata on ajatella, että he saivat niin traagillisen lopun!» - -Kaikki kolme jäivät äänettömiksi. Burlinghame ei tiennyt, oliko hän -hyvillään vaiko pahoillaan siitä, ettei ollut löytänyt Waldo Emersonin -luita — se olisi lopettanut vanhempien kaikki toiveet. Kenties hyvin -samansuuntaisia ajatuksia risteili toistenkin mielessä. - -Jossakin laajan talon alakerroksissa soi sähkökello. Yhäti istui -kolmikko ääneti. He kuulivat ovenvartijan avaavan etuoven. Sitten -kuului hiljaisia ääniä, ja pian naputettiin kirjaston ovelle -kunnioittavasti. - -Herra Smith-Jones katsahti ovelle ja nyökkäsi. Tulija oli ovenvartija. -Hänellä oli kädessään kirje. - -»Mitä nyt, Krutz?» tiedusti isäntä väsyneesti. Tuntui siltä kuin ei -enää mikään jaksaisi herättää hänen mielenkiintoaan. - -»Erikoislähetin tuoma kirje, sir», vastasi palvelija. »Poika väittää, -että teidän itsenne on kuitattava se, sir.» - -»Niinpä kyllä», myönsi Smith-Jones ottaessaan vastaan kirjeen ja -kuittikaavakkeen. - -Hän katsahti postileimaan — San Francisco. - -Hitaasti hän leikkasi kuoren auki. - -»Sallitteko?» Hän katsahti ensin vaimoonsa ja sitten kapteeni -Burlinghameen. - -Molemmat nyökkäsivät. - -John Alden Smith-Jones avasi kirjeen. Se sisälsi yhden ainoan -käsinkirjoitetun sivun ja toiseen kuoreen suljetun liitteen. Luettuaan -vain pari riviä hän äkkiä oikaisihe tuolillaan. - -Kapteeni Burlinghame ja rouva Smith-Jones katsoivat häneen kohteliaan -ja kummastelevan kysyvästi. - -»Hyvä Jumala!» huudahti herra Smith-Jones. »Hän on elossa — Waldo on -elossa!» - -Rouva Smith-Jones ja kapteeni Burlinghame ponnahtivat tuoleiltaan ja -juoksivat puhujan luokse. - -Käsiensä tutistessa niin, että hänen oli vaikea lukea sanoja, joita -hänen vapiseva äänensä tuskin kykeni lausumaan, John Alden Smith-Jones -luki ääneen: - - Sally Corwith, San Francisco, Kalifornia. - - Herra John Alden Smith-Jones, Boston, Mass. - - Saavuin juuri satamaan ja riennän lähettämään perille poikanne - minulle antaman, hänen äidilleen osoitetun kirjeen. Hän ei suostunut - lähtemään mukaamme. Tapasimme hänet saarella, joka on 10°—' eteläistä - leveyttä ja 150°—' läntistä pituutta. Hän näytti olevan hyvässä - voinnissa ja pystyvän huolehtimaan itsestään. Hän ei, kuten hän itse - väitti, tarvinnut mitään muuta kuin partaveistä, joten annoimme - hänelle veitsen, ja lisäksi eräs miehistäni lahjoitti hänelle käärön - purutupakkaa. Kehoitin häntä lähtemään, mutta hän ei suostunut. Mukana - seuraava kirje epäilemättä kertoo hänestä tarkemmin. - - Kunnioittaen - Henry Dobbs, - laivuri. - -»Kymmenen eteläistä, sataviisikymmentä läntistä», jupisi kapteeni -Burlinghame. »Se on juuri tarkastamamme saari. Missä ihmeessä hän on -saattanut olla!» - -Rouva Smith-Jones oli aukaissut hänelle osoitetun kirjeen ja luki sitä -henkeänsä pidätellen. - - Rakas äiti. - - Tunnen olevani kovin itsekäs jäädessäni tänne ja mahdollisesti - aiheuttaessani teille lisää levottomuutta, mutta minun on täytettävä - eräitä velvollisuuksia joitakuita täkäläisiä kohtaan, enkä katso - voivani poistua täältä, ennenkuin olen ne täyttänyt. - - Olen saanut täällä osakseni kaikkea, mitä ihminen suinkin osaa kaivata - — vieläpä enemmänkin, saattanen vakuuttaa. - - Ilmanala on ihastuttava. Yskäni on kadonnut, ja nyt olen kaikin puolin - terve mies — vankempi kuin koskaan ennen muistan olleeni. - - Nykyisin asustan vuoristossa ja tulin tänään vain käväisemään - rannikolla, jossa onneksi tapasin »Sally Corwithin», ja käytän - hyväkseni kapteeni Dobbsin ystävällisyyttä, lähettäen tämän kirjeen - sinulle. - - Älä ole huolissasi, äiti-kulta! Velvollisuustehtäväni ovat pian - suoritetut, ja sitten riennän ensimmäisessä laivassa Bostoniin. - - Olen kohdannut täällä koko joukon mielenkiintoisia ihmisiä — - kiintoisimpia, mitä olen milloinkaan tavannut. He suorastaan - väsyttävät minua huomaavaisuudellaan. - - Ja koska kapteeni Dobbs kiirehtii matkalle, lopetan nyt kirjeeni, - vakuuttaen mitä syvimmin rakastavani sinua ja isää. - - Sinua aina hellästi muistava poikasi - - Waldo. - -Rouva Smith-Jonesin silmät olivat sumeat kyynelistä — kiitollisuuden ja -onnen kyynelistä. - -»Ja ajatella», huudahti hän, »että hän sittenkin on elossa ja terve -— ihan terve! Hänen yskänsä on parantunut — se on parasta kaikesta, -ja hänen ympärillään on kiintoisia ihmisiä, joita Waldo juuri -kaipasi. Jonkun aikaa minua ennen hänen lähtöään peloitti, että hän -antautui liian kiinteästi opintoihinsa ja seurusteluun ympärillänsä -olevan vähäisen, suljetun piirimme kanssa. Tämä kokemus laajentaa -hänen ajatustapaansa. Ne ihmiset saattavat tietenkin olla hieman -maaseutulaisiin vivahtavia, mutta ilmeisesti he ovat jonkun verran -sivistyneitä ja hienostuneita — muutoin ei Waldo-poikani olisi ikinä -ylistänyt heitä 'mielenkiintoisiksi'. Karkeat, oppimattomat ja -rahvaanomaiset eivät milloinkaan voisi olla kiintoisia ainoastakaan -Smith-Jonesista.» - -Kapteeni Cecil Burlinghame nyökkäsi kohteliaisuuden osoitukseksi — hän -ajatteli saaren sisäosissa näkemiänsä alastomia, karvaisia raakalaisia. - -»Ilmeisesti, Burlinghame», huomautti herra Smith-Jones, »jäi osa saarta -teiltä tarkastamatta. Waldon kirjeestä päättäen täytyy siellä olla -siirtokunta sivistyneitä ihmisiä. On tietenkin mahdollista, että se on -syvemmällä maassa kuin te kävitte.» - -Burlinghame ravisti päätänsä. - -»Olen ihan ymmällä», valitti hän. »Kiersimme koko saaren ympäri, -mutta missään emme nähneet merkkiäkään ihmiskäsin parannetusta -satamasta, jollaisen olettaisi siellä olevan, jos saaren sisäosissa -olisi joku edistynyt siirtokunta. Jos laivoja edes silloin tällöin -poikkeaisi siellä käymässä kauppaa siirtolaisten kanssa, olisi meidän -pitänyt tavata ainakin kiinnitysrengas jossakin rannikon monista -luonnollisista, satamaksi sopivista lahdelmista. - -— Ei, hyvät ystävät», jatkoi hän, »sikäli kuin minä olen taipuvainen -uskomaan, ei Waldon kirjettä voida tulkita sillä tavoin. - -— Ilmeisesti hän näyttää olevan hyvässä turvassa ja iloisella mielellä, -ja se tieto riittää meille. Nyt meidän pitäisi olla helppo löytää hänet -— jos vielä haluatte lähettää häntä noutamaan.« - -»Hän on saattanut jo lähteä matkalle Bostoniin», virkkoi rouva -Smith-Jones. »Hänen kirjeensä on päivätty monta kuukautta sitten.» - -Taaskin Burlinghame pudisti päätään. - -»Älkää luottako siihen, hyvä rouva!» varoitti hän ystävällisesti. -»Saattaa kulua viisikymmentä vuotta, ennenkuin ainoakaan laiva taas -poikkeaa sen syrjäisen saaren rannassa — jollette te sitä sinne lähetä.» - -John Alden Smith-Jones hypähti pystyyn ja alkoi kävellä edestakaisin -lattialla. - -»Kuinka pian voidaan Priscilla panna kuntoon lähteäkseen takaisin -saarelle?» tiedusti hän. - -»Se voi tapahtua viikossa, jos tarvitaan», vastasi Burlinghame. - -»Entä lähdetkö sinä mukaan komentajana?» - -»Ilomielin.» - -»Sepä hyvä!» huudahti Smith-Jones. »Ja nyt, kunnon ystävä, aloitetaan -valmistelut vitkastelematta. Minä aion tulla mukaan.» - -»Ja minäkin lähden», ilmoitti rouva Smith-Jones. - -Molemmat miehet katsahtivat häneen ällistyneinä. - -»Mutta, rakas», esteli hänen puolisonsa, »onhan mahdoton tietää, -minkälaiset vaarat ja vaivat meitä odottavat — sinä et jaksaisi kestää -sellaisen retken rasituksia». - -»Minä lähden», vakuutti rouva Smith-Jones jyrkästi. »Tunnen -Waldo-poikani ja hänen hienostuneen, tunteikkaan luonteensa. Uskon -varmasti jaksavani hyvin kestää kaikki, mitä hän on kestänyt. Hän -kertoo olevansa mielenkiintoisten ihmisten parissa. Ilmeisesti ei -niin ollen saaren asukkaiden puolelta ole mitään pelkäämistä, ja -sitäpaitsi tahdon omakohtaisesti tutustua niihin henkilöihin, joiden -parissa hän on elänyt. Olen aina huolekkaasti koettanut koota Waldon -ympärille vain valioväkeä, ja jos hän sillä aikaa, jonka hän on ollut -poissa äidillisestä valvonnastani, on saanut joitakuita turmelevia -vaikutuksia, tahdon oppia tuntemaan ne osatakseni taistella niiden -seurauksia vastaan.» - -Siihen se päättyi. Jos rouva Smith-Jones tunsi poikansa, tunsi herra -Smith-Jones varmasti vaimonsa. - -Viikkoa myöhemmin lähti Priscilla Bostonin satamasta pitkälle matkalle -Kap Hornin ympäri etelämerelle. - -Aluksessa oli enimmäkseen entinen miehistö. Ensimmäinen ja toinen -perämies olivat uusia. Edellinen näistä, William Stark, oli esittänyt -Burlinghamelle hyvät suositukset. Alusta alkaen hän näytti älykkäältä -ja kokeneelta merimieheltä. Se, että hän oli harvapuheinen, vain lisäsi -hänen arvoaan Burlinghamen silmissä. Stark oli taipuvainen pitämään -ankaraa sotilaskuria, joten miehistö pian alkoi vihata häntä sydämen -pohjasta, mutta koska hän rajoitti tämän epämiellyttävän piirteensä -ilmaukset mitättömiin toimenpiteisiin, tyytyivät miehet ainoastaan -nurisemaan siitä keskuudessaan, mikä on jokaisen kunnon merimiehen -etuoikeus ja nautinto. Heidän uskollisuuttaan mainiota Burlinghamea -kohtaan ei kuitenkaan edes kymmenen Starkia olisi jaksanut järkyttää. - -Yksitoikkoinen ja seikkailuton matka kymmenennen eteläisen leveysasteen -ja sadannenviidennenkymmenennen läntisen pituusasteen leikkauskohtaan -päättyi vihdoin ja maata näkyi edestä ylähangan puolelta. Sievässä, -valkeassa Priscillassa oli kiihtymys ylimmillään. Levottomana rouva -Smith-Jones melkein alinomaa tähyili kenttäkiikarillaan, odottaen joka -hetki näkevänsä Waldo Emersoninsa laihan, kuihtuneen hahmon seisomassa -rannalla heitä vastassa. - -Kaksi viikkoa he purjehtivat pitkin rannikkoa, pysähtyen silloin -tällöin päiväksi, jolloin retkikuntia lähetettiin sisämaahan -etsimään sivistysasutuksen merkkejä. Kaksi päivää he viipyivät siinä -lahdessa, jossa Sally Corwith oli ollut ankkurissa. Siltä kohdalta -he tunkeutuivat syvemmälle maahan kuin mistään muualta, mutta -tuloksettomasti. Burlinghamen suunnitelman mukaan heidän oli ensiksi -hätäisesti tarkastettava koko rannikko ja tehtävä vain lyhyitä retkiä -saaren sisäosiin. Jollei siten löydettäisi kadonnutta Waldoa olisi -seurueen uudelleen tutkittava koko alue ja viivyttävä niin monta -viikkoa tai kuukautta kuin saaren jokaisen neliömetrin perinpohjainen -tarkastaminen vaatisi. - -Ohjelman alkuosaa suorittaessaan he laskivat ankkurin samaan lahteen, -jonka pinnalla Waldo Emerson ja Nadara olivat nähneet Priscillan -keinuvan, sitten paeten sen luota. - -Burlinghame muisti, että jalokivipussi oli löydetty juuri siltä -kohdalta. Sally Corwithin lahden jälkeen, kuten he olivat alkaneet -nimittää toista ankkuripaikkaa, tuntui tämä tarjoavan parhaat -onnistumisen mahdollisuudet. He ristivät sen Eugenie-lahdeksi sen -kovaonnisen nais-rukan, Eugénie Marie Céleste de la Valoisin, Crecyn -kreivittären, mukaan, jonka jalokivet oli löydetty rannalta. - -Burlinghame ja Waldon isä olivat seurassaan kuusi Priscillan päällystön -ja miehistön jäsentä kuluttaneet päivän metsässä, tasangolla ja -vuorilla, etsien ihmisasutuksen jälkiä. Vähän keskipäivän jälkeen -löysi ensimmäinen perämies Stark ihmisen vaalenneen luurangon. -Hänen huutojensa johdosta riensivät seurueen muut jäsenet hänen -luokseen. Kolkko hahmo virui korkeassa ruohikossa pienellä -heinättömällä läikällä. Sen ympäriltä olivat mädäntymisnesteet -tappaneet kasvullisuuden, jättäen sen virumaan eristettynä ja kaamean -inhoittavana, ikäänkuin luonto olisi kammonnut ja kauhuissaan kaihtanut -sitä. - -Stark seisoi osoittaen sitä sanaakaan virkkamatta toisten tullessa -hänen luoksensa. Ensiksi saapui Burlinghame. Hän kumartui syvälle -luiden puoleen ja tarkasti niitä huolellisesti. John Alden Smith-Jones -riensi huohottaen hänen viereensä. Nähtyään, mitä Burlinghame tutki, -hän kävi heti kalmankalpeaksi. Burlinghame katsahti häneen. - -»Se ei ole hänen», vakuutti kapteeni. »Katsohan tuota kalloa — se on -joko gorillan tai jonkun hyvin alhaisrotuisen ihmisen.» - -Smith-Jones huoahti helpotuksesta. - -»Kuinka kauhea otus sen on täytynytkään olla!» virkkoi hän päästyään -täysin selville, kuinka tavattoman leveä tuo vanttera luuranko oli. -»Waldon on ollut mahdotonta pysyä hengissä tuollaisten olentojen -asumassa villissä seudussa. Kuvittelehan häntä vain tuota petoa -vastassa! Luonnostaan pelokkaana ja heikkorakenteisena hän olisi -kuollut kauhusta jo nähdessään moisen otuksen karkaavan kimppuunsa.» - -Kapteeni Cecil Burlinghame nyökkäsi myöntävästi. Hän tunsi Waldo -Emersonin hyvin eikä senvuoksi voinut kuvitellakaan vastakkain heikkoa, -arkaa nuorukaista ja sellaista petoa, jollaista tämän vaalenneen -luurangon oli täytynyt kannattaa. Ja heidän jalkojensa juuressa -viruvat Lättäjalan luut olivat mykkänä todistuksena sellaisesta -mahdottomuudesta. - -Äkkiä erään merimiehen luikkaus suuntasi heidän huomionsa laakson -vastaiseen laitaan. Mies seisoi kummulla, huitoi käsiään ja viittoili -rajusti korkeaan kallioon päin, joka äkkijyrkkänä kohosi rehevästä -viidakkoruohikosta. Kaikkien silmät kääntyivät kiihtyneen merimiehen -osoittamaan suuntaan. Aluksi he eivät erottaneet mitään, mutta pian -ilmestyi hahmo vähäiselle kohoamalle. Se oli ihminen, ja niinkin kaukaa -kaikki olivat varmoja, että se oli nainen. Ja hänen takanaan riensi -toinen olento. Naista takaa-ajava otus oli paksu ja tanakkatekoinen. Se -olisi saattanut olla henkiinvironneena sama olento, jonka luurangon he -olivat äsken löytäneet. - -Saisiko otus naisen kiinni, ennenkuin viimemainittu ennättäisi -kalliolle? Olisiko pakenija turvassa edes sielläkään? Burlinghame ja -Stark olivat jo lähteneet juoksujalkaa oikaisemaan kalliota kohti. -John Alden Smith-Jones seurasi verkkaisemmin. Miehet kiiruhtivat -päällikköjensä jälessä. - -Tyttö oli saapunut kalliolle ja kapusi niiden jyrkkää rinnettä -ylöspäin ketterästi kuin orava. Mies kiipesi ihan hänen kintereillään. -Katsojat näkivät tytön pääsevän kielekkeelle, jonka yläpuolella -ammottavasta luolasta hän ilmeisesti toivoi saavansa turvapaikan, ja -kiipeävän tikkaina käyttämäänsä huojuvaa vesaa myöten. He huoahtivat -helpotuksesta, sillä nyt hän näytti ehtineen turvaan — mies oli vielä -seuraavalla alemmalla kielekkeellä. - -Mutta seuraavalla hetkellä valtasi tarkkailijat kauhu. Tyttöä -takaa-ajava raakalainen oli tarttunut jättiläiskourallaan vesan -alapäähän ja kiskoi sitä parhaillaan pois kielekkeen reunalta. Hetkisen -kuluttua tyttö suistuisi joko hänen syliinsä tai kauheaan kuolemaan -alhaalla oleviin säröisiin kiviin. - -Burlinghame ja Stark seisahtuivat yhtä aikaa ja veivät molemmat -pyssyn poskelleen. Pamahti kaksi laukausta, niin lähekkäin, että ne -kuulostivat yhdeltä. - - - - -SEITSEMÄS LUKU - -Ensimmäinen perämies Stark - - -Huomattuaan Nadaran oli Thurg kiitänyt kallion juurelle, karjuen ja -mylvien kuin vimmastunut härkä. Hän kiipesi puoliväliin pyrkiessään -tytön korkeaan turvapaikkaan. Mutta sitten oli hyvin tähdätty, -rosoinen kivi saanut hänet äkkiä pysähtymään, syljeksien verta ja -hampaita vahingoittuneesta suustansa. Hän katsahti Nadaraan ja kiljui -raivokkaasti, uhkaillen kostoa. Nadara sinkautti häntä toisella -kivellä, joka osui suoraan hänen silmäänsä, kaataen hänet kuin tukin -kapealle kielekkeelle, jolla hän oli seissyt. Nopeasti alkoi tyttö -laskeutua hänen luokseen päättääkseen aloittamansa työn, sillä hän -tiesi, että kun Thurg nyt kerran oli löytänyt hänen piilopaikkansa, ei -hän saisi rauhaa eikä turvaa, niin kauan kuin hirviö oli elossa. - -Mutta hän ei ollut ehtinyt juuri muuta kuin laskea puun alempana -olevalle kielekkeelle, kun miehen jättiläisruho alkoi liikkua ja Thurg -nousi istumaan. Ketterästi Nadara kiipesi uudelleen kielekkeelleen ja -veti seipään uudelleen ylös. Hän oli heittämäisillään miestä uudella -kivellä, kun viimemainittu puhutteli häntä. - -»Me olemme yksin maailmassa», alkoi hän. »Suuri Nagoola on surmannut -koko sinun kansasi ja koko minun kansani. Tule alas! Eletään -rauhallisesti yhdessä. Koko maailmassa ei ole ainoatakaan muuta ihmistä -hengissä.» - -Nadara nauroi hänelle vasten kasvoja. - -»Minäkö tulisin sinun luoksesi!» huusi hän pilkallisesti. »Eläisin -sinun kanssasi! Mieluummin eläisin metsässä tonkivien sikojen seurassa. -Mene tiehesi! Muutoin lopetan aloittamani työn ja tapan sinut. En -eläisi sinun kanssasi, vaikka tietäisin sinun olevan viimeisen -inhimillisen olennon koko maailmassa.» - -Thurg rukoili ja uhkaili, mutta kaikki oli turhaa. Uudelleen hän yritti -kavuta tytön luokse, mutta taaskin hyvin tähdätyt kivet karkoittivat -hänet. Vihdoin hän peräytyi, ärjyen ja uhkaillen. - -Viikkokausia hän kärkkyi kallion läheisyydessä. Nadaran niukat -ruokavarat olivat pian lopussa. Hänen oli pakko laskeutua maahan -hankkimaan lisää ruokaa ja täyttämään kurpitsansa tahi kuolla -nälkään ja janoon. Hän kävi metsässä öisin, vaikka musta Nagoola oli -saalistamassa ja väijyi uhmaavana pimeydessä. Vihdoin mies huomasi -hänet hänen ollessaan tällaisella yöllisellä retkellään ja oli vähällä -saavuttaa hänet, ennenkuin hän ehti turvaiselle kielekkeelleen. - -Kolme päivää Thurg piti häntä tiukasti vankina. Taaskin hänen -muonavaransa ehtyivät. Kahdesti oli Nagoola vähällä saada hänet -kynsiinsä metsässä. Enää hän ei rohjennut uhitella kohtaloa menemällä -synkkään metsään yön aikana. Hänellä ei ollut muuta keinoa kuin panna -kaikki alttiiksi koettamalla vielä viimeisen kerran pujahtaa Thurgin -kynsistä päivällä ja etsiä uusi piilopaikka jossakin saaren kaukaisessa -sopessa. - -Valppaasti hän tähyili sopivaa tilaisuutta, ja raakalaisen poistuttua -vähäksi aikaa hakemaan ravintoa itselleen lipui tyttö vikkelästi -kallion juurelle ja kiiti korkeassa ruohikossa laakson vastaiseen -reunaan. - -Sinä päivänä Thurg oli osunut kauriiden jäljille etsiessään metsästä -marjoja, jotka olivat siihen aikaan kypsyneet ja joista hän erikoisesti -piti. Jäljet veivät metsän reunaa pitkin laakson vastaiseen laitaan ja -sieltä kukkuloiden ylitse niiden takaiseen seutuun. Koko päivän Thurg -seurasi nopsajalkaisia eläimiä, kunnes hänen vihdoin onnistumatta -saavuttaa niitä oli luovuttava niitä vaanimasta ja palattava kalliolle, -ettei hänen arvokkaampi otuksensa pääsisi karkuun. - -Kukkuloiden ja kallioiden puolivälissä hän äkkiä joutui vastakkain -Nadaran kanssa. He olivat vajaan kahdenkymmenen askeleen päässä -toisistansa. Mielihyvästä ulvoen Thurg syöksyi tavoittamaan tyttöä, -mutta tämä pyörähti pakoon, ennenkuin mies ehti tarttua häneen -käsiksi. Jos Thurgin toiset senpäiväiset ajettavat olivat olleet -nopeita, niin oli Nadarakin, sillä pelko lainasi siivet hänen nopsille -jaloilleen. Thurg juosta lönkytti hänen jälessään, ja jos matka -olisi ollut lyhyempi, olisi hän jäänyt kauas jälkeen. Mutta heidän -kohtaamispaikaltaan oli pitkä matka Nadaran kalliolle. Tyttö jaksoi -jätättää miestä lyhyellä välillä, mutta kun voitto jäi kestävyyden -varaan, oli raakalaisella suunnattomasti edullisempi puoli. - -Heidän lähestyessään päämaalia Nadara tajusi kintereillään huohottavan -hirmuolennon ripeästi lyhentävän hänen alussa saavuttamaansa etumatkaa. -Hän pinnisti kaikki voimansa ja jokaisen lihaksensa välttääksensä häntä -uhkaavaa kohtaloa. Hänen saapuessaan kalliolle oli Thurg ihan hänen -takanaan. Miltei tyyten uupuneena hän reutoutui ylöspäin, kuten hänestä -itsestään tuntui, surkean hitaasti. Vihdoin hänen kätensä ulottui -puuhun, jota myöten hän pääsisi luolansa suulle — hetkisen kuluttua hän -olisi turvassa. Mutta hänen virinnyt toivonsa sammui, kun hän tunsi -vesan luistavan ja alaspäin vilkaistessaan näki Thurgin kiskovan sitä -pois paikaltaan. - -Hän sulki silmänsä, jotta ei näkisi allaan ammottavaa kuilua, johon hän -oli suistumaisillaan. Ja sitten hänen korviaan vihlaisi hirvittävin -ääni, mitä hän oli koskaan kuullut, lukuunottamatta sateen tullen -taivaalla kiirivää ukkosenjyrinää. Mutta tämä ääni ei kajahtanut -ylhäältä, vaan alhaalta laaksosta. - -Tikkaat taukosivat luisumasta. Tyttö avasi silmänsä ja katsahti -alaspäin. Syvällä hänen allaan virui Thurgin ruumis. Hän erotti, että -mies oli ihan kuollut. Vainaja makasi kasvoillaan ja hänen selässään -olevista kahdesta pienestä reiästä valui kummastakin vähäinen verivirta. - -Nadara kiipesi kielekkeelleen, veti vesan jälkeensä ja katseli sitten -ympärilleen saadakseen selville, mistä kummallinen ääni ja Thurgin -äkillinen kuolema johtuivat, sillä hän ei voinut olla liittämättä -niitä toistensa yhteyteen. Alhaalla laaksossa hän näki joukon -outoihin asuihin puettuja miehiä, jotka tulivat kalliolle päin. Hän -keräsi heittokivensä lähelleen, käsiensä ulottuville. Nyt miehet -olivat kallion juurella hänen kohdallaan ja huusivat hänelle. Hänen -silmänsä menivät pystyyn kummastuksesta — muukalaiset puhuivat samaa -outoa kieltä, jota Thandar oli koettanut opettaa hänelle. Hän huusi -heille vastaan omalla kielellään, mutta he ravistelivat päätään ja -viittoilivat häntä laskeutumaan alas. Häntä peloitti. Koko elämänsä -ajan hän oli pelännyt miehiä eikä syyttäkään — kaikkia muita paitsi -iäkästä kasvatusisäänsä ja Thandaria. Nämä muukalaiset olivat -ilmeisesti miehiä. Hän ei voinut odottaa heiltä muuta kuin samanlaista -kohtaloa kuin olisi saanut osakseen Thurgilta. - -Yksi heistä oli alkanut kavuta kalliolle. Hän oli Stark. Nadara -sieppasi kiven ja nakkasi sillä häntä. Hän sai hädintuskin sen -väistetyksi ja lakkasi yrittämästä kiivetä tytön luokse. Nyt lähestyi -Burlinghame käsi koholla, kämmen Nadaraan päin merkiksi siitä, ettei -hän ahdistaisi tyttöä. Nadara muisti hieman Thandarin opettamaa kieltä -— kenties miehet ymmärtäisivät sitä. - -»Menkää tiehenne!» huusi hän. »Menkää tiehenne! Nadara tappaa ilkeät -miehet.» - -Mielihyvän ilme levisi Burlinghamen kasvoille — tyttö puhui -englanninkieltä. - -»Me emme ole ilkeitä miehiä», luikkasi hän vastaan. »Me emme tee -sinulle pahaa.» - -»Mitä te sitten tahdotte?» tiedusti Nadara vieläkään uskomatta pelkkiä -sanoja. - -»Haluamme puhella kanssasi», vastasi Burlinghame. »Etsimme erästä -ystäväämme, joka haaksirikkoisena joutui tälle saarelle. Tule alas. -Emme tee sinulle pahaa. Emmekö ole jo osoittaneet olevamme ystäviäsi -surmaamalla tämän sinua hätyyttäneen vintiön?» - -Tämä mies puhui ihan samaa kieltä kuin Thandar. Nadara ymmärsi -hänen kaikki sanansa, sillä Thandar oli puhunut hänelle paljon -englanninkieltä. Hän ymmärsi sitä paremmin kuin osasi sitä puhua. -Jos he kerran puhuivat samaa kieltä kuin Thandar, täytyi heidän olla -kotoisin samasta maasta. Kenties he olivat Thandarin ystäviä. Joka -tapauksessa he olivat hänen kaltaisiaan, eikä Thandar milloinkaan -ahdistanut naisia. Hän saattoi luottaa heihin. Verkkaisesti hän laski -seipään paikoilleen ja alkoi laskeutua. Useita kertoja hän jäi kahdelle -päälle, mielien palata kielekkeelleen, mutta lopulta aina Burlinghamen -ystävällinen ääni ja rohkaisevat sanat tehosivat, ja pian Nadara seisoi -heidän edessään. - -Priscillan päällystö ja merimiehet kertyivät tytön ympärille. Heihin -tekivät hänen käytöksensä ja hänen kauneutensa ja ryhtinsä koruton -arvokkuus voimakkaan vaikutuksen. Vasemmalle olkapäälleen kiinnitettyä -laajaa, mustaa pantterintaljaa hän kantoi majesteetillisesti kuin -kuningatar ja niin luonnollisesti, ettei hänen siveyttään voinut -vähääkään epäillä, vaikka se jätti hänen vartalostaan paljaaksi ihan -yhtä paljon kuin verhosikin. William Stark, Priscillan ensimmäinen -perämies, pidätti henkeään — ei koskaan, siitä hän oli varma, ollut -Jumala luonut viehättävämpää olentoa. - -Kallion laelta tirkisteli takkuinen mies outoa näkyä. Hän räpytteli -pieniä silmiään, kynsi takkuista päätään, ja kerran hän sieppasi -lähellään olevan ison kiven. Mutta hän ei heittänyt sillä alhaalla -seisovaa seuruetta, sillä hän oli kuullut pyssyjen kovat pamahdukset, -huomannut savun tuprahtavan piippujen suista ja nähnyt Thurgin äkkiä ja -ihmeellisellä tavoin sortuvan maahan. - -Burlinghame puhui Nadaralle. - -»Kuka olet?» kysyi hän. - -»Nadara», vastasi tyttö. - -»Missä asut?» - -Nadara heilautti olkansa ylitse peukaloansa kallioon päin. Burlinghame -tähyili kivistä seinämää, mutta ei erottanut siellä merkkiäkään muista -elollisista olennoista. - -»Missä omaisesi ovat?» - -»Kuolleet.» - -»Kaikkiko?» - -Nadara nyökkäsi myöntävästi. - -»Kuinka kauan sitten he kuolivat ja mikä heidät surmasi?» jatkoi -Burlinghame. - -»Melkein kuukausi takaperin. Heidät surmasi suuri Nagoola.» - -Vastaillen kysymyksiin Nadara selosti kaikkea, mitä oli tapahtunut -maanjäristysyön jälkeen. Hänen kuvauksensa nojalla olivat -amerikkalaiset varmoja siitä, että äskettäin, oli sattunut raju -maanjäristys, joka oli järkyttänyt saaren perustuksia. - -»Tiedusta häneltä Waldoa!» supatti Smith-Jones uskaltamatta itse lausua -kysymystä. - -»Etsimme erästä nuorta miestä», sanoi Burlinghame, »joka suistui -laivasta mereen tämän saaren länsirannikolla. Tiedämme hänen päässeen -hengissä maihin, sillä olemme kuulleet hänestä. Oletko nähnyt tätä -muukalaista tai kuullut hänestä. Hänen nimensä on Waldo Emerson -Smith-Jones. Tämä herra on hänen isänsä», lisäsi hän, osoittaen -Smith-Jonesia. - -Silmät levällään Nadara katseli John Alden Smith-Jonesia. Tämä mies -siis oli Thandarin isä. Hän sääli miestä kovasti, sillä hän tiesi hänen -rakastaneen Thandaria — Thandar oli usein vakuuttanut hänelle niin. -Hän ei oikein tiennyt, miten kertoisi kaikesta — hän ei olisi tahtonut -tuottaa toiselle samanlaista tuskaa ja surkeutta kuin oli itse saanut -kestää. - -»Tiedätkö hänestä mitään?» kysyi Burlinghame. - -Nadara nyökkäsi. - -»Missä hän on?» huusi Waldon isä. »Missä ovat ne ihmiset, joiden -seurassa hän on täällä oleskellut?» - -Nadara meni lähelle John Alden Smith-Jonesia. Hänen viattomassa, -nuoressa sydämessään ei ollut vähääkään pelkoa tätä miestä kohtaan, -Thandarin isää kohtaan, joka rakasti Thandaria. Hän tunsi vain syvää -sääliä ja myötätuntoa sen murheen tähden, jonka hän pian miehelle -tuottaisi. Hellästi hän tarttui vieraan käteen ja katso suruisesti -häntä silmiin. - -»Missä hän on? Missä on poikani?» kuiskasi Smith-Jones. - -»Hän on kansansa luona, joka oli myöskin minun kansani — niistä -ihmisistä juuri äsken puhuin», vastasi Nadara hiljaa. »Hän on kuollut.» -Sitten hän painoi kasvonsa miehen kättä vasten ja purskahti itkemään. - -Isku pani John Alden Smith-Jonesin horjumaan. Tuntui uskomattomalta — -mahdottomalta — että Waldo oli kestänyt kaikki, mitä hän varmasti oli -kokenut, tuhoutuakseen vihdoin ainoastaan muutamia lyhyitä viikkoja -ennen avun saapumista. Hetkeksi hän unohti tytön. Nadaran kuumat -kyyneleet, joita tippui hänen kädelleen, herättivät hänet huomaamaan -tytön läsnäolon. - -»Miksi itket?» huudahti hän melkein karkeasti. - -»Sinun tähtesi», vastasi tyttö, »joka myöskin rakastit häntä». - -»Rakastitko Waldoa?» kysyi pojan isä. - -Nadara nyökäytti, sekavan, tuuhean, sysimustan tukan peittämää päätään. -John Alden Smith-Jones katseli useita minuutteja äänettömänä pää -kumarassa nyyhkyttävää tyttöä. Hänen patriisinaivoissaan risteili -monenlaisia ajatuksia. Kasvatuksen, ympäristön ja perinnöllisyyden -vaikutuksesta hän oli ahdasmielinen ja puritaaninen. Hän näki tytön -niukan vaatteuksen ja pähkinänruskean ihon; mutta hän ei nähnyt Nadaran -alastomuutta, sillä sisäinen ääni hänen sydämessään kuiskasi, että -herttainen hyveellisyys verhosi tyttöä tehokkaammin kuin silkki- ja -samettiasut ilman hyvettä olisivat saattaneet verhota. Hellästi hän -kiersi kätensä tytön ympärille, vetäen häntä puoleensa. - -»Tyttäreni», virkkoi hän ja painoi huulensa Nadaran otsalle. - -Tuntia myöhemmin saapui Priscillaan juhlallinen ja murheen painama -seurue. Rouva Smith-Jones oli nähnyt retkeläisten tulevan. Vaistomainen -aavistus lienee varoittanut häntä, että he palatessaan toisivat hänelle -surua. Ainakaan hän ei, kuten aikaisemmin oli tehnyt, ollut heitä -vastassa aluksen kaiteen ääressä, vaan vetäytyi hyttiinsä, odottaen -miestään sinne. Saapuessaan hänen luokseen puoliso toi muassaan -puolialastoman nuoren naisen. Rouva Smith-Jones silmäili tyttöä, -huonosti salaten kauhistustaan. - -Waldon äiti kesti miehensä kertoman rusentavan uutisen paljoa -lujempana kuin mies oli otaksunut. Oikeastaan hän olikin alunpitäen -valmistautunut sitä kuulemaan. Hän ei ollut milloinkaan oikein -tosissaan uskonut Waldon kykenevän pysymään pitkää aikaa hengissä -kaukana bostonilaisen kotinsa mukavuudesta ja ylellisyydestä ja hänen -valppaasta huolenpidostaan. - -»Entä kuka on tämä — hm — henkilö?» tiedusti hän vihdoin kylmästi, -pitäen silmälasejaan silmiensä edessä luodessaan kulmakarvat koholla -paheksuvan katseen Nadaraan. - -Tyttö ymmärsi paremmin vanhemman naisen käytöksen kuin sanat ja -oikaisihe ylpeästi. Herra Smith-Jones rykäisi ja punehtui. Hän astui -Nadaran luokse ja laski kätensä hänen hartioilleen. - -»Hän on rakastanut Waldoa», sanoi hän koruttomasti. - -»Mokoma julkea tuhkimo!» kivahti rouva Smith-Jones. »Rohkenee rakastaa -Smith-Jonesia!» - -»No, no, Louisa!» tyynnytteli hänen puolisonsa. »Muista, että hänkin -kärsii — älä tee hänen murhettaan vieläkin katkerammaksi! Hän on -rakastanut poikaamme, ja Waldo on vastannut hänen rakkauteensa.» - -»Mistä sen tiedät?» - -»Hän kertoi sen minulle», vastasi mies. - -»Se ei ole totta!» huusi rouva Smith-Jones. »Se ei ole totta! Waldo -Emerson ei olisi ikinä alentunut rakastamaan sellaista naista, joka ei -kuulu hänen omaan ylhäiseen yhteiskuntaluokkaansa. Kuka on tämä nainen, -ja mitä todistuksia sinulla on siitä, että Waldo on rakastanut häntä?» - -»Olen Nadara», lausui tyttö, vastaten itse omasta puolestaan, »ja tämä -todistaa, että hän rakasti minua. Hän mainitsi, että tämä on meidän -välillämme uskollisuuden merkkinä, kunnes pääsisimme hänen maahansa ja -voisimme solmita avioliiton sikäläisten tapojen mukaisesti.» Hän ojensi -vasenta kättään, jonka nimettömässä sormessa säihkyi iso timantti. -Rouva Smith-Jones tunsi jalokiven heti. - -»Antoiko hän teille tuon?» kysyi hän. - -Sitten hän kääntyi miehensä puoleen ja tiedusti: - -»Mitä aiot tehdä tälle tytölle?» - -»Vien hänet kotiin», vastasi mies. »Hänen pitäisi olla tyttäremme, -sillä Waldo olisi tehnyt hänet tyttäreksemme, jos olisi elänyt. Hän -ei voi jäädä tälle saarelle. Kaikki hänen läheisensä saivat surmansa -maanjäristyksessä, joka tuhosi Waldonkin. Hän on alituisessa vaarassa, -sillä häntä väijyvät villit pedot ja vielä villimmät ihmiset. Meidän -ei sovi jättää häntä tänne, ja vaikka sopisikin, en tekisi sitä, sillä -poika-vainajamme tähden olemme velvolliset huolehtimaan hänestä, kuten -Waldo olisi huolehtinut — ja meillä on vieläkin suurempi velvollisuus -häntä kohtaan.» - -»Minun on saatava olla yksin». Muuta ei rouva Smith-Jones vastannut. -»Vie hänet pois, John. Luovuta hänelle tämän vieressä oleva hytti ja -käske Marien pukea hänet kunnolliseen asuun — Marien vaatteiden pitäisi -suunnilleen sopia hänelle.» Hänen äänestään soinnahti nyt enemmän -väsymystä ja surua kuin kiukkua. - -Herra Smith-Jones saattoi Nadaran ulos hytistä ja kutsui hänen -luokseen Marien, mutta Nadara särki hänen suunnitelmansa ilmoittamalla -haluavansa palata rannalle. - -»Hän ei pidä minusta», sanoi hän, nyökäten rouva Smith-Jonesin hyttiin -päin, »enkä minä tahdo jäädä tänne». - -John Alden Smith-Jones tarvitsi kauan aikaa taivuttaakseen tytön -muuttamaan mieltään. Hän huomautti vaimonsa olevan hyvin rasittuneen -ja järkkyneen Waldon kuoleman johdosta ja vakuutti hänen pohjaltaan -olevan hyväntahtoisen naisen ja pian katuvan käytöstään tyttöä kohtaan. -Ja lopulta Nadara suostui jäämään Priscillaan. Mutta kun Marie olisi -pukenut hänet sivistysmaailman mukaiseen asuun, pani hän jyrkästi -vastaan — halveksien innoittavaa ja epämukavaa vaatteusta. - -Vasta kahden päivän kuluttua lähetti rouva Smith-Jones noutamaan häntä -luokseen. Kun hän astui rouvan hyttiin, pääsi viimemainitulta heti -paheksumisen huudahdus hänen barbaarisen asunsa tähden. - -»Annoinhan määräyksen, että Marien oli vaatetettava teidät -kunnollisesti. Pukunne on sopimaton», moitti hän. «Tuo karhunnahka -loukkaa siveellisiä tunteita.» - -Nadara keikautti päätänsä, ja hänen silmänsä leimahtivat. - -»En ikinä käytä narrimaisia pukujanne», huusi hän. »Tämän antoi Thandar -minulle — omin käsin hän surmasi Nagoolan, mustan pantterin, ja antoi -taljan minulle, tulevalle puolisolleen. Luuletko minun vaihtavan sen -noin kelvottomiin tamintihin kuin nuo ovat?» Halveksivasti heilauttaen -kättänsä hän osoitti rouva Smith-Jonesin kallista aamupukua. - -Vanhempi nainen unohti loukatun arvokkuutensa saadessaan tytön -sanoista vihjauksen, miten pääsisi hänestä eroon ensimmäisessä -sopivassa tilaisuudessa. Nadara oli maininnut Thandar-nimisen miehen -ja julkeasti kerskunut, että tämä Thandar oli tappanut pedon, jonka -taljaa hän käytti, ja antanut nahan hänelle vaatteukseksi. Hän oli -myöntänyt, että hänestä piti tulla tämän miehen »puoliso». Rouva -Smith-Jonesia puistatti. Samassa astui herra Smith-Jones hyttiin. Hän -hymyili hupaisesti Nadaralle ja sitten naisten asennoista nähdessään -joutuneensa taistelunäyttämölle katsoi kysyvästi vaimoonsa. - -»Mitä nyt, Louisa?» tiedusti hän hieman terävästi. - -»Kyllin paljon, John», huudahti rouva, »todistamaan oikeaksi -alkuperäisen väitteeni, että tämän naisen ottaminen mukaamme oli hyvin -ajattelematon teko — juuri äsken hän myönsi lupautuneensa jonkun -Thandariksi nimittämänsä henkilön 'puolisoksi'. Hän on julkea — minä en -salli hänen tulla kotiini, eikä hän saa viipyä Priscillassa kauempaa -kuin on välttämätöntä jättääksemme hänet ensimmäiseen sivistyneeseen -satamaan.» - -Herra Smith-Jones katsahti kysyvästi Nadaraan. Tyttö oli arvannut, että -rouva Smith-Jonesin kiihtymys oli johtunut virheellisestä päätelmästä. -Hän oli unohtanut, etteivät toiset tienneet Waldon ja Thandarin -olevan saman henkilön. Nyt hän tuskin malttoi pidättyä hymyilemästä -huvitettuna ja vastustaa kiusausta käyttää hyväksensä rouva -Smith-Jonesin tietämättömyyttä ja ärsyttääksensä häntä yhä enemmän. - -»Oliko sinulla toinenkin rakastaja Waldon lisäksi?» tiedusti herra -Smith-Jones. - -»Rakastin Thandaria», vastasi tyttö. »Thandar oli kansani kuningas. Hän -rakasti minua. Hän tappoi Nagoolan minun tähteni ja antoi minulle sen -taljan. Hän surmasi myöskin Korthin ja Lättäjalan. He tahtoivat minua -omakseen, mutta Thandar surmasi heidät. Ja myöskin Isonyrkin hän kaasi -ja Sagin, surmaajan — oi, Thandar oli valtava taistelija. Onko teistä -ihme, että rakastin häntä?» - -»Hän oli kammottava murhaaja!»; kivahti rouva Smith-Jones. »Ja -ajatella, että Waldo-parkani, arka, helläsydäminen Waldo-raukkani oli -tuomittu elämään sellaisten raakalaisten parissa! Voi, se on liian -hirveätä!» - -Nadaran silmät menivät levälleen. Nyt oli hänen vuoronsa tyrmistyä. -»Arka, helläsydäminen Waldo-raukka!» Oliko hän kuullut oikein. -Saattoivatko he kuvailla samaa miestä? Tässä piili varmasti erehdys. - -»Tiesikö Waldo, että rakastit Thandaria?» kysyi herra Smith-Jones. - -»Thandar oli Waldo», vastasi Nadara. »Thandarin nimen annoin minä -hänelle — se merkitsee uljasta. Hän oli hyvin uljas», huusi hän. »Hän -ei ollut 'arka', ja' helläsydäminen' hän oli vain naisia ja lapsia -kohtaan.» - -Rouva Smith-Jones ei ollut ennen niin pahasti kauhistunut koko elämänsä -aikana. - -»Pois hytistäni!» kiljaisi hän. »Oivallan onton valheesi perinpohjin. -Ajattelemattomuudessasi paljastit itsesi ja halvan siveettömyytesi -ja nyt koetat turvautua halpaan parjaukseen väittämällä, että armas -poika-vainajani oli kamalia, raakoja päälliköltänne. Enää et minua -petä. Pois hytistäni!» - -Herra Smith-Jones seisoi kuin halvaantuneena. Hän ei voinut uskoa tytön -esiintyneen petollisesti — tuntui mahdottomalta, että Nadara olisi -voinut pettää häntä niin pahasti — mutta ei hän myöskään voinut epäillä -omia korviaan. Oli luonnollisestikin ihan liian järjetöntä koettaakaan -uskoa, että Waldo Emerson ja peloittava Thandar olivat olleet sama -henkilö. Tyttö oli mennyt liian pitkälle, mutta sittenkään Smith-Jones -ei voinut uskoa häntä pahaksi. Tämän täytyi olla selitettävissä. - -Tällä välin oli Nadara poistunut huoneesta pieni leuka korkealle -nostettuna. Enää hän ei ikinä, niin hän päätti, alistuisi Thandarin -äidin herjattavaksi. Hän meni kannelle. Hänen oli käynyt vaikeaksi -olla päivällä kannen alla. Hän kaipasi raitista ilmaa ja ylhäällä -tarjoutuvaa virkistystä. Päällystö oli ollut hyvin ystävällinen häntä -kohtaan. Stark oli paljon hänen seurassaan. Mies oli silmittömästi -rakastunut puoli villiin tyttöön. Saavuttuaan rouva Smith-Jonesin -hytistä tullessaan kannelle sattui hän ensiksi kohtaamaan Starkin. -Hän olisi mieluimmin ollut yksin suruineen ja suuttumuksineen, mutta -mies tuli hänen seuraansa. Yhdessä he seisoivat kaiteeseen nojaten ja -katselivat synkkien pilvien lähestymistä. Oli tulossa myrsky, jonka -haudetta oli ollut ilmassa jo useiden päivien aikana. - -Stark ei tiennyt mitään siitä, mitä kannen alla oli tapahtunut, mutta -näki tytön olevan pahoillaan ja koetti lohduttaa häntä. Vihdoin hän -tarttui Nadaran käteen ja silitti sitä hyväilevästi puhellessaan. -Ennenkuin tyttö aavisti, mitä toisella oli mielessä, kuiskutti Stark -intohimoisia lemmensanoja hänen korvaansa. Nadara vetäytyi kauemmaksi, -ja hänen otsansa rypistyi hämmästyksestä. - -»Älä puhu Nadaralle tuollaista!» kielsi hän. »Hän ei rakasta sinua.» Ja -sitten hän poistui hyttiinsä. - -Stark katseli poistuvan tytön jälkeen. Hänen luontonsa oli kiihdyksissä -pohjiansa myöten. Mikä oli tuo raakalaistyttö hyljeksiäkseen häntä? -Mikä olisi Nadaran kohtalo ollut ilman hänen hyvin tähdättyä -laukaustaan? Eikö häntä ahdistanut mies ollut vain noudattanut hänen -villin kansansa tapoja? Hän olisi ottanut tytön omakseen väkisin. -Ja sillä tavoin hänet olisi aina otettu, jos hänet olisi jätetty -omaan saareensa. Muunlaisia kosimistapoja hän ei tuntenutkaan. Juuri -sellaista Nadara odotti. Hän oli ollut hupsu kuiskiessaan tytölle -sivistyneitten ventoja sanoja. Niiden tähden oli tyttö alkanut -halveksia häntä. Hän olisi ymmärtänyt väkivaltaa ja rakastanut häntä -sen vuoksi. No niin, hän näyttäisi Nadaralle osaavansa olla yhtä hurja -kuin kuka hänen villi rakastajansa tahansa. - -Rajusää puhkesi valloilleen. Tuuli yltyi hirmumyrskyksi. Priscillan oli -pakko kääntyä pakenemaan luonnonvoimien raivoa, joten se palasi kahtena -viime päivänä taivaltamansa matkan ja ajautui sitten pohjoiseen. - -Sillä ajalla Stark ei nähnyt Nadaraa vilahdukseltakaan. -Kolmenkymmenenkuuden tunnin kuluttua oli tuuli asettunut, ja aallokko -alkoi tyyntyä normaaliseksi. Oli ensimmäinen ilta myrskyn jälkeen. -Priscillan kansi oli melkein autiona. Pursi lipui hitaasti lähellä -saarta, joita on lukuisasti eteläisen Tyynenmeren siinä osassa. - -Nadara tuli kannelle kävelemään ennen maatapanoa. Stark ja kaksi -merimiestä olivat vahdissa. Tytön nähtyään lähestyi ensimmäinen -perämies häntä ja puhutteli häntä, ikäänkuin ei olisi sattunut mitään, -mikä olisi voinut pilata heidän ystävällisiä suhteitaan. Hän haasteli -myrskystä ja osoitti läheisen rannikon tummia ääriviivoja, keskustelun -aikana ohjaten häntä aluksen peräpuolelle, pois keulempana olevien -merimiesten näkyvistä. - -Äkkiä hän pyörähti tyttöön päin ja sieppasi hänet syliinsä. -Häikäilemättömän väkivaltaisesti hän puristi Nadaraa rintaansa vasten -ja peitti hänen kasvonsa suudelmilla. Nadara rimpuili, koettaen -kiskoutua irti, mutta Stark oli vahva mies ja painoi hänet hitaasti -kannelle. Tyttö löi häntä kasvoihin ja rintaan ja epätoivoisessa -hädässään huusi vihdoin apua. Heti mies iski häntä rajusti leukaan. -Hento tyttö retkahti herpaantuneena ja tajuttomana kannelle. - -Nyt Stark äkkiä oivalsi, kuinka raskaasti hän oli rikkonut. Hän tiesi, -että Nadaran tultua tajuihinsa joutuisi hänen katala tekonsa kapteeni -Burlinghamen korviin, ja hän pelkäsi tätä tyyntä, palveluksesta -eronnutta meriupseeria pahemmin kuin pirua. Hän vilkaisi kaiteen -ylitse. Olisi varsin helppo toimittaa tyttö pois tieltä. Hänen -tarvitsisi vain pudottaa tajuton ruumis alhaalla aaltoilevaan veteen. -Otettuaan tytön syliinsä hän kantoi hänet kaiteelle. Kuutamo valaisi -Nadaran kasvoja. Mies katsahti vesille ja näki rannan olevan hyvin -lähellä. - -Pantaisiin toimeen tarkka tutkimus, ja merimiehet, jotka eivät suinkaan -pitäneet hänestä, kuten hän hyvin tiesi, kertoisivat empimättä, -että viimeksi oli hänet nähty tytön seurassa. Ilmeisesti hän joka -tapauksessa joutuisi pahaan pinteeseen. - -Taaskin hän silmäili Nadaran kasvoja. Tyttö oli hyvin kaunis. Stark -halusi kiihkeästi häntä omakseen. Verkalleen hänen katseensa lipui -valtameren tyynelle pinnalle, sitten jälleen hiljaiselle rannalle ja -senjälkeen takaisin tyttöön. Hetkisen hän seisoi kahdella päällä. -Sitten hän meni hytin seinustalle, jossa riippui pelastusvyö ja siihen -kiinnitetty pitkä nuora. - -Hän sitoi pelastusvyön Nadaran ympärille ja laski hänet sitten veteen. -Tunnettuaan tytön painon siirtyneen nuoran varasta pelastusvyön -kannatettavaksi hän hyppäsi purren kaiteen ylitse aluksen perässä -kohisevaan tummaan veteen. - - - - -KAHDEKSAS LUKU - -Villit - - -Nadara tuli tajuihinsa vasta sitten, kun Stark oli ehtinyt rannalle -ja parhaillaan raahasi häntä hietikolle pois hyrskyjen ulottuvilta. -Avattuaan silmänsä ei hän useihin minuutteihin oikein jaksanut muistaa, -mitä oli tapahtunut, ennenkuin Stark oli käynyt hänen kimppuunsa. -Pelastusvyö oli vielä hänen ympärillään, ja kun Stark kumartui -irroittamaan sitä, tiesi hän, kuka mies oli, vaikka ei erottanutkaan -hänen kasvojansa. - -Mitä oli tapahtunut? Hitaasti tunkeutui hänen aivoihinsa aavistus -miehen uskaliaasta teosta — Stark oli hypännyt Priscillasta mereen ja -uinut maihin, hinaten hänet muassaan, jäämättä odottamaan häntä kohtaan -tekemästänsä häikäilemättömästä väkivallasta koituvia seurauksia. - -Sivistysolojen turvissa kasvaneesta tytöstä olisi Nadaran asema -tuntunut toivottomalta. Mutta Nadara ei tiennyt mistään muusta -turvasta kuin siitä, jonka hänelle soivat hänen oma valpas älynsä ja -nopeasti toimivat nuoret lihaksensa. Hänestä olisi ollut äärettömän -paljoa masentavampaa, jos hän olisi ollut tämän miehen seurassa purren -ahtaalla alueella, sillä siellä oli kaikki outoa ja uutta. Hän oli -vieläkin puolittain pelännyt ja epäillyt kaikkia Priscillassa olleita -henkilöitä paitsi Thandarin isää ja kapteeni Burlinghamea. Mutta -olisivatko he suojelleet häntä Starkilta? Sitä hän ei tiennyt. Hänen -kansansa keskuudessa ainoastaan isä, veli tai puoliso suojeli naista -sellaista miestä vastaan, joka tavoitteli häntä vasten hänen tahtoaan, -ja sellaisia sukulaisia hänellä ei ollut pienellä aluksella. - -Mutta täällä oli toisin. Vaistomaisesti hän tunsi asumattomalla -rannalla, olipa se kuinka outo ja tuntematon tahansa, olevansa kaikin -puolin etukynnessä Priscillan ensimmäiseen perämieheen verrattuna. -Tämä mies oli viettänyt elämänsä sivistyskeskuksien läheisyydessä, -eikä hänellä ollut aavistustakaan eränkävijäntaidosta, joka Nadaraan -oli syöpynyt toiseksi luonnoksi; hän saattoi sortua kuolemaan -hedelmällisessä ja riistaisessa maassa, koska ei osannut etsiä ravintoa -eikä tiennyt, mikä oli syötävää, mikä ei. Sen verran hän oli oppinut -Waldo Emersonin seurassa saamistaan aikaisemmista kokemuksista. -Kun heidän polkunsa olivat ensi kerran osuneet yhteen, oli Waldo -pystynyt tulemaan toimeen alkuperäisessä elämässä yhtä huonosti kuin -vastasyntynyt lapsi — Nadaran oli ollut opetettava hänelle kaikki. - -Takaansa Nadara kuuli puiden hiljaista kohinaa — elämää kuhisevan -viidakkoyön kymmeniätuhansia ääniä — ja häntä hymyilytti. Heidän -ympärillään oli sysipimeätä. Stark oli irroittanut pelastusvyön ja -pannut sen tytön pään alle. Hän luuli Nadaraa vielä tajuttomaksi — -kenties kuolleeksi. Nyt hän kiersi vettä vaatteistaan, seisoen selin -tyttöön päin. - -Nadara nousi pystyyn — meluttomasti kuin Nagoola. Varjon tavoin hän -katosi rantaa reunustavan viidakon pimentoon. Varovasti ja valppaasti -hän eteni sekavassa tiheikössä muutamia metrejä ja seisahtui paksun -puunrungon viereen kuuntelemaan. Sitten hän päästi huuliltansa -omituisen, hiljaisen äänen, kuunnellen senjälkeen taaskin hetkisen. -Toistettuaan sen kolmasti hän nähtävästi oli varma, ettei ylhäällä -ollut vaaraa väijymässä, heilautti itsensä alhaalla riippuville oksille -ja kapusi vikkelästi ylöspäin, kunnes löysi mukavan haarautuman, jossa -saattoi rauhassa levätä. - -Rantahietikolla pusersi Stark liikaveden vaatteistaan ja kääntyi sitten -tarkastamaan tyttöä virvotellakseen häntä, jos hän oli vielä hengissä. -Pimeässäkin oli Nadaran hahmo selvästi näkynyt keltaista hiekkaa -vastaan, mutta nyt hän oli poissa. Stark oli ymmällä. Nopeasti hänen -katseensa lipui puolelta toiselle, mutta tyttöä ei näkynyt missään. Oli -ranta, meri ja viidakko. Minkä niistä hän oli valinnut pakotiekseen? -Stark ei tarvinnut kauan arvatakseen sen, vaan suuntasi heti askeleensa -muodottomana ja synkkänä häämöttävää metsänreunaa kohti. - -Lähestyessään sitä hän eteni verkkaisemmin. Kun hän ajatteli, että -hänen pitäisi tunkeutua tuohon kammottavaan metsään, kulkivat kylmät -väreet pitkin hänen selkäpiitään. Oliko pelkkä tyttö rohjennut -uhmata sen nimettömiä kauhuja? Hänen oli täytynyt se tehdä, ja niin -päätellessään sai Stark uutta tarmoa. Jos tyttö kerran oli uskaltanut, -uskaltaisi varmasti hänkin. Uudelleen hän alkoi ripeästi astella -viidakkoon. - -Ehdittyään ihan sen rajaan hän kuuli hiljaista, kaameata ääntä vain -kymmenkunnan askeleen päästä pimeästä, kammottavasta tiheiköstä. Siellä -Nadara päästi ilmoille ne kaksi ääntä, joiden joku hänen heimonsa -muinainen esi-isä oli huomannut puristavan vastausmurinan Nagoolalta -ja innoittavan sihinän ihmisen toiselta periviholliselta — isolta, -niljaiselta matelijalta, joka kiertyneenä aaltomaisiin mutkiin väijyi -puiden oksilla. Vain niitä Nadara pelkäsi — niitä ja ihmistä. Ennenkuin -hän kapusi yöllä puuhun, oli hänen senvuoksi tapana varmistautua, ettei -hänen turvapaikakseen valitsemansa puun oksilla ollut Nagoolaa eikä -Coovraa. Stark peräytyi hätäisesti eikä enää koko pitkän, kammottavan -yön aikana uskaltanut poistua rantahietikolta. - -Aamun valjetessa Nadara oli suuresti virkistynyt nukuttuaan verrattain -hyvässä turvassa isossa puussa, kun taas Stark oli riutunut ja -uupunut vietettyään unettoman yön pelon ja harmittelun vallassa. Hän -kiroili itseänsä, tyttöä ja eläimellistä intohimoaan, mutta kun hänen -ajatuksensa sitten loitsivat Nadaran viehkeät kasvot ja houkuttavan -kauniin vartalon hänen sielunsa silmien eteen, hypähti hän pystyyn ja -lähti ripein askelin viidakkoon. Hän etsisi tytön käsiinsä. Kaikki -se, mitä hän oli uhrannut, ei saisi mennä hukkaan. Hän etsisi tytön -ja pitäisi hänet. Yhdessä he perustaisivat kodin tälle troopilliselle -rannikolle. Hän ottaisi elämästä irti niin paljon kuin suinkin saisi. - -Käveltyään vain muutamia askelia hän huomasi Nadaran paljaiden -jalkojen jäljet, jotka olivat selvästi painuneet kosteaan hiekkaan ja -veivät metsään. Hymyillen tyytyväisenä ja voitonvarmana mies seurasi -niitä kasvullisuuden sokkeloihin, jotka olivat kosteat ja hämyiset -aamuauringon lämpimistä säteistä huolimatta. - -Sattumalta hän osui suoraan Nadaran kohdalle. Tyttö oli laskeutunut -puusta etsimään vettä. He näkivät toisensa yhtä aikaa. Nadara kääntyi -pakenemaan syvemmälle metsään. Mies riensi hänen kintereillään. Ajoa -jatkui useita satoja metrejä sankassa viidakossa, joka äkkiä päättyi -kapean, kivikkoisen aukeaman reunaan. Aukeaman takana oli äkkijyrkkä -kallio, jonka laki kohosi lähes sata metriä puiden latvojen yläpuolelle. - -Hymyntapainen levisi Starkin huulille, kun hän näki esteen, jonka -luonto oli sijoittanut hänen saaliinsa tielle. Mutta melkein heti -se hyytyi kauhun ilmeeksi, kun oikealta kuuluva heikko melu veti -puoleensa hänen huomionsa pakenevasta tytöstä. Hetkiseksi hän seisahtui -tyrmistyneenä, mutta vilkaistuansa sitten hätäisesti Nadaraan päin -hän näki tytön kapuavan jyrkälle kallioseinämälle ketterästi kuin -apina. Päästäen huudon herättääkseen tytön huomiota hän uudelleen -syöksyi kiitämään jälessä, mutta tällä kertaa itse takaa ajettuna. -Ahdistaja oli muuttunut ahdistettavaksi, sillä hänen jälessään -juoksi parikymmentä maalattua raakalaista, heiluttaen pitkiä, ohuita -keihäitään ja teräväkärkisiä parangejaan. - -Nadara ei ollut tarvinnut Starkin varoitushuutoa havaitaksensa villit. -Hän oli nähnyt heidät heti viidakon reunasta tultuaan, ja heidät -nähtyänsä hän tiesi, ettei hänen enää tarvinnut pelätä valko-ihoista -miestä. Mutta villien hän tajusi olevan itselleen vaarallisempia, koska -heidän epäilemättä olisi varsin helppo saavuttaa hänet omilla tutuilla -alueillaan, kun hän taas olisi huoletta kyennyt välttämään valkoista -miestä vaikka kuinka kauan. - -Ehdittyänsä kallioseinämän puoliväliin Nadara pysähtyi silmäilemään -taaksensa. Stark oli ennättänyt rinteen juurelle vähän matkaa -ahdistajainsa edellä. Hän oli valinnut sen tien nähtyään, kuinka -helposti tyttö oli kiivennyt kiviseinämälle, mutta hän ei ollut -laskelmissaan ottanut huomioon elinikäistä harjoitusta, johon Nadaran -ketteryys perustui. Varhaisimmasta lapsuudestaan saakka hän oli -elänyt jyrkkien kallioiden kupeilla ja niillä sijaitsevissa luolissa. -Ensimmäiset epävakaiset lapsenaskeleensa hän oli astunut kapeiden, -viettävien kielekkeiden reunamilla. - -Mutta kallion juurelle saavuttuansa mies huomasi edessään -ylipääsemättömältä näyttävän seinämän. Hän loi säikähtyneen, vetoavan -katseen kaukana yläpuolellaan olevaan tyttöön. Kahdesti hän yritti -reutoutua pois lähestyvien raakalaisten ulottuvista, joiden tatuoidut -kasvot, riippuvat, puhkaistut korvalehdet ja teräviksi hiotut, -mustatut hampaat tekivät heidät vieläkin hirveämmän näköisiksi kuin -heidän murha-aseensa ja sotaiset kiljaisunsa ja liikkeensä. Molemmilla -kerroilla hän luisui takaisin, rajusti hapuillen kallioulkonemia ja -niitä sitkeitä kasveja, jotka olivat saaneet jalansijaa graniitin -halkeamissa. Hänen raapiutuneista käsistänsä vuoti verta, hänen -kasvonsa olivat naarmuissa ja vaatteensa repeytyneet. Ja nyt olivat -villit hänen niskassaan. He olivat nähneet, että hän oli aseeton. Vielä -ei ollut tarvis käyttää keihästä eikä parangia; he vangitsisivat hänet -elävältä. - -Entä tyttö? Raakalaiset olivat ihmeekseen nähneet hänen nopeasti -kapuavan jyrkälle kalliolle. Heidän kaikista ruumiillisista -saavutuksistaan huolimatta tämä oli heistäkin käsittämätöntä. He olivat -metsä- ja jokikansaa, asuivat korkeiden paalujen varaan rakennetuissa, -olkikattoisissa majoissa eivätkä juuri ollenkaan tunteneet -luola-ihmisten elintapoja. Heistä oli tämän oudon, valkoihoisen tytön -teko suorastaan ihmeellinen. - -Nadara näki heidän raa'asti tarttuvan kauhun lamauttamaan Starkiin, -sitovan hänen kätensä selän taakse ja sitten jälleen suuntaavan -huomionsa häneen. - -Kolme soturia koetti kiivetä kalliolle hänen jälkeensä. He nousivat -hitaasti ylöspäin. Tyttöä hymyilyttivät heidän silminnähtävä pelkonsa -ja kömpelyytensä — hänen ei tarvinnut pelätä näitä miehiä, he eivät -ikinä kykenisi saavuttamaan häntä. Hän salli heidän lähestyä noin -neljän metrin päähän itsestään, irroitti sitten sirpaleen rapautuneesta -graniitista ja viskasi sillä suoraan etumaista päähän. Tuskasta ja -säikähdyksestä kiljaisten mies suistui taaksepäin alapuolellaan -olevien kumppaneittensa niskaan, ja kaikki kolme vierivät kirkuen ja -sätkytellen kallion juurelle kasautuneeseen kivikkoon. - -Yksikään heistä ei kuollut, vaikka kaikki kolhiutuivat pahasti, ja -siltä heistä, johon Nadaran kivi oli osunut, vuoti virtanaan verta -otsassa olevasta haavasta. Heidän kumppaninsa nauroivat heille — se -oli kovin niukka lohdutus siitä, että tyttö oli heitä löylyttänyt. -Sitten he vetäytyivät vähän matkan päähän, kävivät piiriin kyykylleen -ja aloittivat pitkähkön sotaneuvottelun. Vähänväliä he viittoilivat -Nadaraan päin, ja siitä tyttö päätti heidän väittelynsä koskevan häntä. - -Pian eräs heistä nousi ja tuli kallion juurelle. Siellä hän loruili -Nadaralle useita minuutteja, jääden sitten ilmeisesti odottamaan -vastausta. Mutta koska tyttö ei ollut ymmärtänyt miehen puheesta -sanaakaan, ei hän osannut muuta kuin ravistaa päätänsä. - -Lähetti palasi tovereittensa luokse, ja jälleen pidettiin -pitkänpuoleinen neuvottelu. Sen aikana Nadara kiipesi ylemmäksi -ollakseen ohuiden keihäiden kantovälin ulkopuolella. Hän pysähtyi -kapealle kielekkeelle, kooten ympärilleen kivenkappaleita, sikäli kuin -sai kiskotuksi niitä irti kallioseinämästä. Hän tahtoi valmistautua -äkillisen hyökkäyksen varalle eikä epäillyt hetkeäkään taistelun -lopputulosta. Jollei hän sortuisi ravinnon ja veden puutteeseen, uskoi -hän kykenevänsä puolustamaan kallioseinämää ikuisesti lukemattomia -raakalaisia vastaan, jolleivät he osanneet kavuta paremmin kuin nämä. - -Mutta villit eivät enää yrittäneetkään vallata hänen turvapaikkaansa -hyökkäyksellä. Sensijaan he äkkiä ponnahtivat pystyyn -neuvottelupiiristään ja katosivat metsään vilkaisemattakaan häneen -päin, vieden vankinsa mennessään. Ehdittyään pois tytön näkyvistä -he sijoittivat kaksi vahtia äärimmäisten lehvien verhoon ottamaan -kiinni tytön, jos hän laskeutuisi maahan. Toiset kiiruhtivat kallion -suuntaisesti, kunnes he sen jyrkästi poikettua sisämaahan päin -saattoivat uudelleen tulla aukeamalle Nadaran heitä näkemättä. - -Siellä he heti alkoivat nousta selväksi kulunutta polkua, joka -koukerteli ylöspäin kallioseinämällä. Kavutessaan he raahasivat Starkia -mukanaan, sohien häntä aseillansa. Terävät keihäät ja parangien purevat -kärjet hoputtivat hänen vauhtiaan. Seurueen päästessä kallion laelle, -vuoti valkoisesta miehestä verta paristakymmenestä ihohaavasta. - -Nyt joukkue kääntyi takaisin jyrkänteen reunaa myöten samaan suuntaan, -jota oli tullutkin. - -Nadara ei tosin käsittänyt, minkä tähden villit olivat luopuneet -yrittämästä vangita hänet, mutta ei kuitenkaan antautunut pettävien -turvallisuusluulojen tuuditeltavaksi. Hän tiesi kallion olevan hänen -parhaan turvansa, mutta jäytävä nälkä ja jano varoittivat häntä, -että hänen oli piakkoin poistuttava sieltä etsimään ravintoa. Hän -oli laskeutumaisillaan viidakkoon hakemaan ruokaa ja vettä, kun -jättiläismäisestä vehmaasta, ihan metsän laidassa kohoavasta puusta -maahan saakka riippuvien köynnöskasvien hiljainen liike sai hänet -valppaasti tähyämään sinne. Hän oli varma, että köynnösten huojumisen -oli aiheuttanut joku puun alla liikkuva eläin, ja tarkkailtuaan -värähtämättä minuutin tai pari hän vihdoin erotti lehväverhon lomitse -argus-fasaanin pitkiä höyheniä, joilla villien sota-päähineet olivat -koristetut. - -Nyt hän kyllä tiesi, että häntä pidettiin silmällä, mutta oli myöskin -varma pääsevänsä kallion laelle ja mahdollisesti löytävänsä ruokaa ja -juomaa, jos niitä sattui olemaan läheisyydessä, ennenkuin raakalaiset -ennättäisivät hänen kimppuunsa. Sitten hänen oli luotettava järkeensä -ja nopeuteensa päästäksensä jälleen kallion turviin heidän edellänsä. -Hän ei uskonut heidän yrittävän kiivetä kalliolle samalta kohdalta, -josta hän oli tullut, sillä hän oli nähnyt heidän olevan verrattain -tottumattomia siihen puuhaan, ja arvasi senvuoksi, että jos villit -lainkaan seuraisivat häntä ylös, käyttäisivät he jotakin tuntemaansa -kiertopolkua. - -Ja niinpä Nadara kiipesi laelle, selviytyen keveästi ja nopeasti kuin -vuorikauris joko suoraan tai kiertämällä niin pahoista paikoista, jotka -olisivat panneet uskaliaimmankin alppienkapuajan kalpenemaan. Laella -oli harva, puistomainen metsä, ja sinne hän syöksyi etsimään ravintoa -ja juomaa. Muutamilla tuntemillaan hedelmillä ja pähkinöillä hän -tyydytti huutavimman nälkänsä, mutta vettä hän ei löytänyt eikä nähnyt -edes merkkiäkään siitä. - -Edettyään noin puolitoista kilometriä suoraan sisämaahan hän ihan -sattumalta osui tiheän lehvistön piilossa olevalle pienelle lähteelle. -Vilpoisa, kirkas vesi virkisti häntä, antaen hänelle uutta elämänhalua -ja tarmoa. Juotuaan kyllikseen hän etsi jotakin esinettä, jolla olisi -voinut viedä arvaamattoman kallista nestettä turvapaikkaansa vuoren -seinämälle, mutta uutterasta etsinnästä huolimatta hän ei löytänyt -ainoatakaan kasvia, josta olisi voinut muovata astian. - -Hänen ei niin ollen auttanut muu kuin palata ilman vettä, uskoen -sukkeluutensa avulla voivansa silloin tällöin pujahtaa raakalaisten -huomaamatta juomassa, kun janon sammuttaminen kävisi välttämättömäksi. -Myöhemmin hän varmasti luotti löytävänsä jonkinlaisen kurpitsan -tai jonkun eläimen rakon, jossa hän saattaisi säilyttää joitakuita -kallisarvoisia vesipisaroita. - -Erämiestaitonsa ja melkein yliluonnollisen suuntavaistonsa avulla hän -saapui suoraan sille kohdalle, johon hän oli noussut kallioseinämältä. -Raakalaisia ei näkynyt, ei kuulunut. Helpotuksesta huoahtaen hän -astui metsän reunaan, mutta silloin ilmestyi villejä kaikkialta hänen -ympäriltään, puiden ja pensaiden takaa. Päästäen hurjia riemunhuutoja -he karkasivat häntä kohden. Pako oli mahdoton — joka suunnalla sulkivat -raa'at kasvot ja surma-aseet hänen tiensä. - -Paljoa sävyisämmin kuin hän oli odottanut villit viittasivat häntä -tulemaan mukaansa. Stark oli heidän joukossaan. Hänen kohtelunsa ei -ollut kovin ystävällistä. Jos hän alkoi jäädä jälkeen, hoputti keihäs, -jonka kärki ennestään oli punainen hänen verestään, häntä jouduttumaan -vauhtiaan. Mutta tyttöä ei kohdeltu julmasti eikä loukkaavasti. - -Seurue lähti taivaltamaan sisämaahan yksimiehisessä rivissä, vangit -jonon keskellä. Marssittiin koko päivä, niin että tällaisiin -ponnistuksiin tottumaton Stark alkoi hoippua ja kaatui kymmenkunta -kertaa jokaisella kilometrillä. - -Nadara olisi melkein voinut sääliä häntä, jollei olisi liiankin hyvin -tajunnut, että ilman miehen eläimellistä häikäilemättömyyttä ei heidän -kummankaan olisi tarvinnut olla täällä ja alistua villien rääkkäykseen -ja kärsiä vastaisten kauhujen odotuksesta johtuvaa tuskaa. - -Tyttö uskoi oman kohtalonsa koituvan vielä tuhat kertaa hirveämmäksi -kuin oli pelkkä kuolema, joka miestä odotti, sillä tuntui mielettömältä -toivoa, että nämä turmeltuneet raakalaiset jättäisivät hänet henkiin. -Nadara rukoili siltä Jumalalta, josta hänen Thandarinsa oli hänelle -puhunut, nopeata ja tuskatonta kuolemaa, mutta rukoillessaan hän hyvin -tiesi, ettei sellainen laupeus ollut odotettavissa. - -Hän vertasi vangitsijoitansa Korthiin ja Lättäjalkaan, Isonyrkkiin ja -Thurgiin eikä uskaltanut toivoa heidän olevan sääliväisempiä kuin hänen -parhaiten tuntemansa miehet olivat olleet. - -Myöhään iltapäivällä kävi ilmeiseksi, ettei Stark enää pääsisi -edemmäksi, jolleivät villit kantaisi häntä. Pian osoittautui, etteivät -he suinkaan aikoneet sillä tavoin, vaivautua. Priscillan ensimmäinen -perämies oli kaatunut kahdennenkymmenennen kerran. Vaikka häntä oli -kymmenkunta kertaa ilkeästi pistetty keihäällä, ei hän enää jaksanut -nousta hoippuen ja huojuen pystyyn kuten aikaisemmin. - -Joukkueen päällikkö meni maassa viruvan valko-ihoisen luokse, -potki häntä kylkiin ja kasvoihin ja lopulta pisti häntä kärkevällä -parangillaan. Stark vain virui hervottomana, kärsivänä lihakasana ja -ähkyi. Päällikkö kiukustui. Hän tarttui molemmin käsin valko-ihoiseen -ja nosti hänet pystyyn, mutta heti kun hän hellitti otteensa, vaipui -Stark uudelleen maahan. - -Vihdoin ei soturi ilmeisesti enää jaksanut hillitä vimmaansa. Hurjasti -ulvoen hän heilautti parangiaan ja sivalsi sillä pitkänään viruvaa -valkoista miestä suoraan kaulaan. Kammottavasti virnistävä pää kieri -Nadaran jalkojen juureen. Ihan tunteettomana tyttö katseli sitä, kun se -virui maassa ilmeettömien ja näkemättömien silmien tuijottaessa häneen. - -Nadara, luolatyttö, oli tottunut näkemään kuolemaa sen kauheimmissa -ja äkillisissä muodoissa. Hän näki edessään vain vihamiehen pään eikä -välittänyt siitä mitään — Stark sai kiittää yksinomaan itseänsä. - -Päällikkö kietoi katkaistun pään niinikudoksen kappaleeseen, kiinnitti -se keihäänsä päähän ja antoi miehilleen lähtömerkin. - -Samottiin yhä eteenpäin, yhä syvemmälle saaren sisäosiin, ja toisten -joukossa asteli Nadara nimetöntä kohtaloa kohti, jonka laadusta hän -saattoi vain sommitella arvailuja. - - - - -YHDEKSÄS LUKU - -Veneen rakentaminen - - -Kaksi päivää sen maanjäristyksen jälkeen, joka oli pelastanut Nadaran -Thurgin kynsistä ja pyyhkäissyt hänen heimonsa pois maan pinnalta, -alkoi mies hitaasti liikkua umpeen menneen luolansa katosta sortuneen -soran alla. Mies oli Thandar. Ylhäältä vyörynyt ja hänen luolansa suun -haudannut, tuhansien tonnien painoinen kiviröykkiö oli mennyt hänen -ohitseen lainkaan vahingoittamatta häntä, mutta katosta tipahtanut, -muutamien kilojen painoinen määrä kiviä ja soraa oli huumannut hänet -pitkäksi aikaa tiedottomaksi. - -Vähitellen hänen tajuntansa palasi, mutta kului kauan, ennenkuin -hän jaksoi jännittää ajatuskykyänsä kylliksi edes sinnepäinkään -arvatakseen, mikä mullistus hänet oli yllättänyt. Sitten hänen -ajatuksensa ensiksi liitivät Nadaraan. Hän ryömi sille kohdalle, jossa -hänen luolansa sisäänkäytävä oli aikoinansa ollut. Vielä hän ei ollut -oivaltanut pimeyden oikeata syytä — hän luuli, että oli yö. Silloin oli -ollut yö, kun hän sulki silmänsä. Miten hän olisi voinut aavistaa, että -siitä oli jo kulunut kolme yötä ja että kohtalo oli hänen nukkuessaan -kolhinut häntä säälimättömästi. - -Luolan aukolla odotti häntä ensimmäinen yllätys ja pettymys — tie oli -tukossa! Mitä se merkitsi? Heikosti hän kiskoi ja työnsi ainejoukkoa, -joka esti häntä pääsemästä ulos. Kuka oli teljennyt hänet vangiksi? Hän -muisti sen eloisan unensa, että Thurg oli ryöstänyt Nadaran. Se muisto -sai hänet rajusti käymään käsiksi kivi- ja soraläjään, joka sulki -oviaukon. - -Harmiksensa hän tunsi olevansa liian heikko ponnistellaksensa -jatkuvasti esteen poistamiseksi. Hänen mieleensä välähti, että hänen -täytyi olla vahingoittunut. Vangitsija oli varmastikin ensin lyönyt -häntä. Hän tunnusteli päätään. Niin, siinä oli ammottava haava, mutta -sitä koskettaessaan hän tunsi, ettei se ollut tuore. Kuinka kauan hän -sitten olikaan ollut teljettynä? Istuessaan sitä pohtien hän huomasi, -että jäytävä nälkä ja huutava jano kalvoivat hänen vähitellen virkoavaa -ruumistaan. Se tunne oli miltei tuskallinen, niin tuskallinen, että hän -pakostakin tajusi olleensa ilman ruokaa ja vettä melkoisen kauan. - -Uudelleen hän kävi käsiksi röykkiöön, joka piti häntä vangittuna, ja -hänen siihen kaivautuessaan alkoi oikea asianlaita hänelle hitaasti -selvitä. Hän muisti suuren Nagoolan jymisseen neuvotteluyönä, -säikyttäen Nadaraa. Tämän oli tehnyt kauhea maanjäristys. Thandaria -puistatti, kun hän ajatteli Nadaraa. Oliko hänkin teljettynä luolaansa -vai oliko hänelle käynyt pahimmin? Vimmaisesti hän nyt raastoi -tiiviiseen sulloutunutta mursketta. Mutta pian hän oivalsi, ettei -hän pelastuisi huonosti suunnatulla hätäilyllä. Verkkaisesti ja -huolellisesti hänen oli siirrettävä syrjään särkyneen kallion kappaleet -toinen toisensa jälkeen ja sillä tavoin kaivettava itselleen tunneli -ulkomaailmaan. - -Järki sanoi hänelle, ettei hän ollut hautautunut syvälle, sillä se -seikka, että hän oli elossa ja saattoi hengittää, osoitti raitista -ilmaa tunkeutuvan luolaan sortuneen röykkiön lävitse, mikä olisi ollut -mahdotonta, jos luolan edustalla olisi ollut kiviä ja soraa kovin -paksulta. - -Kun hän oli heikko, edistyi työ hitaasti, joten hän vasta useiden -tuntien kuluttua näki päivänvalon kuultavan esteen toisella puolen. -Senjälkeen kävi eteneminen ripeämmin, ja pian hän ryömi pienestä -aukosta silmäilemään murskautunutta kalliota. - -Lauma korppikotkia nousi kammottavilta aterioiltaan, kun Thandarin -ilmestyminen häiritsi niitä. Miestä puistatti, kun hän katseli -hirvittäviä jäännöksiä, joiden äärestä ne olivat kohonneet ilmaan. -Unohtaen nälkänsä ja janonsa hän kynsi pirstoutunutta kallioseinämää -myöten Nadaran luolan entiselle paikalle. Sen suu oli ummessa, kuten -hänen luolansa aukko oli ollut. Uudelleen hän ryhtyi työhön, joka tällä -kertaa kuitenkin sujui helpommin. Saatuaan vihdoin tien auki hän empi -ennen sisällemenoa, peläten häntä siellä odottavaa vihlovaa murhetta. - -Vihdoin hän sai kootuksi kyllin paljon rohkeutta kestääkseen -koettelemuksen ja ryömi Nadaran entiseen luolaan. Pimeässä hapuillen, -olettaen joka hetki rakastettunsa ruumiin kalmankylmänä osuvan käteensä -hän vihdoin oli etsinyt yli koko lattian. Luolassa ei ollut ruumista. - -Kiireisesti hän kömpi takaisin kallion rinteelle ja aloitti hirvittävän -ja surkean etsinnän myllertyneiden kivien seassa hajallaan viruvien -mies- ja naisruumiitten kammottavien jätteiden joukosta. Mutta sekin -etsiminen meni hukkaan, sillä haaskalinnut olivat raadelleet uhrinsa -ihan tuntemattomiksi. - -Heikkona, lopen uupuneena, murheen kalvamana ja murtuneena Thandar -tuskallisesti laahusti pikku purolle. Siellä hän sammutti janonsa -ja peseytyi. Haettuansa senjälkeen ravintoa hän ryömi joen äyräässä -olevaan onkaloon, heittäytyi pitkäkseen siellä oleville kuiville -heinille ja nukkui kokonaisen vuorokauden. - -Unen ja nauttimansa ruoan virkistämänä ja voimistamana Thandar lähti -pimeästä suojapaikastaan elpynein toivein. Nadara ei voinut olla -kuollut! Se oli mahdotonta! Hän oli varmasti pelastunut ja harhaili nyt -saarella. Thandar päätti etsiä, kunnes löytäisi hänet. Mutta kun hän -päivien vieriessä ei tavannut merkkiäkään Nadarasta eikä ainoastakaan -muusta elävästä ihmisestä, heräsi hänessä se tuskallinen varmuus, että -saaren asukkaista hän yksin oli selviytynyt luonnonmullistuksesta -hengissä. - -Se ajatus, että hänen olisi elettävä pitkä elämä ilman Nadaraa, syöksi -hänet synkimmän epätoivon valtaan. Hän moitti taivasta siitä, ettei -hänenkin oltu sallittu kuolla, sillä elämä ilman Nadaraa ei ollut -elämisen arvoinen. Ajan kuluessa hänen surunsa pikemminkin yltyi -kuin vaimentui. Ja sen lisääntyessä hän alkoi myöskin yhä enemmän -kammota yksinäisyyttänsä. Saari alkoi tuntua hänestä inhoittavalta -— elämä ivalta. Se mahdollisuus, että joku laiva hänen eläissään -saapuisi saaren rantaan, näytti tosiaankin vähäiseltä, mutta epätoivon -masentamana hän ei sitä edes toivonutkaan. - -Hän ei tahtonut itse lopettaa elämäänsä, vaikka se kiusaus olikin -suuri, mutta hän haki kuolemaa kaikin mahdollisin, tässä villissä -saaressa tarjolla olevin tavoin. Öisin hän nukkui ulkosalla maassa. -Hän ahdisti Nagoolaa pedon omassa pesässä, ja aseenaan vain köykäinen -keihäänsä hän karkasi jokaisen tapaamansa kookkaan kissaeläimen -kimppuun. - -Villejä karjuja, jotka usein olivat yhtä hirvittäviä kuin Nagoola, -ei milloinkaan ollut metsästetty sillä tavoin kuin nyt. Thandar eli -uljaasti siihen aikaan; paljon pantterintaljoja riippui hänen uudessa -luolassaan meren läheisyydessä olevalla kalliolla — samalla kalliolla, -jonka seinämältä Nadarakin oli hakenut suojaa ja josta hän oli lähtenyt -Priscillasta saapuneen etsintäseurueen mukaan. - -Palatessaan eräänä päivänä rannalta, jossa hän nyt kävi usein -tähyilemässä taivaanrannalla mahdollisesti näkyviä purjeita, Thandar -näki jotakin liikkuvan kallionsa juurella. Hän kyyristyi pensaan taakse -tarkkailemaan. Hetkisen kuluttua olento liikkui uudelleen, ja Thandar -näki, että se oli mies. Hän ponnahti heti pystyyn ja syöksyi esille. Ne -päivät, jotka hän oli ollut ilman ihmisseuraa, oivat tuntuneet venyvän -yhtä moniksi ikäviksi kuukausiksi. Nyt hän tunsi olonsa äärimmäisen -yksinäiseksi ja olisi ollut valmis syleilemään vaikka paholaista, jos -se vain olisi tullut ihmisen hahmossa. - -Thandar juoksi meluttomasti. Hän oli ihan likellä miestä, isoa, -karvaista otusta, ennenkuin toinen huomasi hänet. Aluksi mies lähti -juoksemaan, mutta nähtyään Thandarin olevan yksin hän seisahtui -taistelemaan. - -»Minä olen Roof», kiljui hän, »ja saatan tappaa sinut!» - -Tuttu raakalaistervehdys ei enää kiihdyttänyt Thandaria eikä lietsonut -hänen taistelu-intoansa. Nyt hän kaipasi seuraa eikä riitaa. - -»Minä olen Thandar», vastasi hän. - -Hidasälyinen, kömpelötekoinen olento tunsi hänet ja astahti askeleen -taaksepäin. Tunnettuansa edessään olevan miehen ei hän enää kovin -kiihkeästi himoinnut tappelua. Hän oli nähnyt Thandarin ottelevan ja -Thurgin saavan löylytyksen tältä sileäpintaiselta muukalaiselta. - -»Älkäämme taistelko!» jatkoi Thandar. »Olemme yksin koko saarella. En -ole tavannut ketään muita kuin sinut, senjälkeen kun suuri Nagoola -riistäytyi valloilleen ja tuhosi ihmiset. Olkaamme ystävyksiä ja -metsästäkäämme yhdessä hyvässä sovinnossa. Muutoin täytyy toisen meistä -surmata toinen ja sitten elää aina yksin, kunnes kuolema vapauttaa -hänet hirveästä yksinäisyydestä.» - -Roof pälyili Thandarin olan ylitse hänen takanansa olevaan metsään. - -»Oletko yksin?» tiedusti hän. - -»Kyllä — mainitsinhan sinulle, että kaikki saivat surmansa paitsi sinua -ja minua.» - -»Eivät kaikki saaneet surmaansa», virkkoi Roof. »Mutta minä tahdon olla -Thandarin ystävä. Metsästämme yhdessä ja majailemme samassa luolassa. -Roof ja Thandar ovat veljeksiä.» - -Hän kumartui ottamaan kourallisen ruohoa ja lähestyi sitten -amerikkalaista. Thandar teki samoin, ja kun kumpikin oli ottanut toisen -tarjoaman rauhanmerkin ja hieronut sillä otsaansa, oli ystävyysliitto -juhlallisesti solmittu. Toimitus oli koruton, mutta silti sitova, -sillä kumpikin tiesi toisen mieluummin kuolevan kuin rikkovan tätä -alkeellisesti solmittua sopimusta. - -»Mainitsit, etteivät kaikki saaneet surmaansa, Roof», virkkoi Thandar -juhlatoimituksen jälkeen. »Mitä sillä tarkoitit?» - -»Suuri Nagoola ei tappanut kaikkia», vastasi ilkeä mies. »Thurg ei -saanut surmaansa eikä myöskään se nainen, joka oli Thandarin puoliso — -jonka Thurg olisi halunnut ryöstää.» - -»Mitä?» Thandarin kysymys tuli miltei kirkaisuna. »Eikö Nadara ole -kuollut?» - -»Maltahan», kehoitti Roof ja vei hänet kallion juurelle. »Katsos tuota!» - -»Niin», äänsi Thandar. »Olen ennenkin pannut merkille tuon ruumiin. -Mutta entä sitten?» - -»Se on Thurgin ruumis», selitti Roof. »Hän koetti päästä käsiksi -puolisoosi, joka oli ottanut turvapaikakseen tuon luolan tuolla -ylhäällä. Sitten saapui joitakuita outoja miehiä, jotka pitivät pahaa -melua kepeillään, ja Thurg vaipui kuolleena maahan — kova ääni oli -tappanut hänet pitkän matkan päästä. Sitten oudot miehet tulivat tänne -likelle, ja Nadaraksi nimittämäsi nainen poistui heidän seurassaan.» - -»Mihin suuntaan?» huusi Thandar. »Mihin he hänet veivät?» - -«He veivät hänet siihen kummalliseen kallioon, jossa he asustivat -— jossa he tulivatkin. Sen kallion kaltaista esinettä ei ikinä ole -nähty. Se kellui veden pinnalla. Sen seinämässä oli useita pieniä -luolanaukkoja, mutta ihmiset eivät tulleet niistä, vaan kallion laesta, -kapusivat sen reunoja myöten alas ja lipuivat rantaan ontoissa, -puisissa vehkeissä. Kallion laella oli kaksi lehdetöntä puuta, joissa -oli vain hyvin lyhyet, suorat oksat. Kallion loitotessa pois tuprusi -sakeata savua näiden puiden välissä olevasta lyhyestä, mustasta -puuntyngästä. Se oli perin ihmeellisen näköinen, mutta ihmeellisintä -kaikesta olivat melukepit, jotka surmasivat Thurgin ja Nagoolan kaukaa.» - -Thandar ei kuullut puoliakaan Thurgin kertomuksesta. Hänen aivoissaan -pauhasi ja jyrisi yksi ainoa ajatus: Nadara elää! Nadara elää! Hänen -elämänsä sai uuden sisällön. Hän vapisi ajatellessaan, kuinka suuriin -vaaroihin hän oli antautunut. Nyt hänen oli totisesti elettävä. Nauraen -ja huutaen hän alkoi hyppiä, kietoi käsivartensa ällistyneen Roofin -ympärille ja pyöritti luolamiestä vinhassa valssintahdissa. Nadara -elää! Nadara elää! - -Taaskin päivä paistoi, linnut lauloivat, luonto oli entinen oma -itsensä, hilpeä, huoleton. Nadara oli hengissä ja sivistyneitten -ihmisten parissa. Mutta sitten välähti hänen mieleensä epäilys. - -»Lähtikö Nadara vapaaehtoisesti muukalaisten mukaan», kysyi hän -Roolifilta, »vai veivätkö he hänet väkisin?» - -»Eivät he häntä väkisin vieneet», vakuutti Roof. »He puhelivat hänen -kanssaan jonkun aikaa, ja sitten hän otti erään vieraan käden omaansa -ja silitti sitä, ja mies kiersi kätensä hänen ympärilleen. Sen jälkeen -he verkkaisesti astelivat laajan ulapan, rantaan, nousivat niihin -kummallisiin vehkeisiin, jotka olivat tuoneet heidät maihin, ja -palasivat kelluvaan kallioonsa. Pian alkoi savua tupruta, kuten äsken -kerroin, ja kallio etääntyi maailman äärtä kohti. Mutta nyt he kaikki -ovat kuolleet.» - -»Mitä?» kiljaisi Thandar. - -»Niin, näin kallion vaipuvan ehdittyään kauas rannasta, hyvin hitaasti, -kunnes enää vain savua kohosi vedestä.» - -Thandarilta pääsi helpotuksen huokaus. - -»Näytähän», pyysi hän, »millä kohdin kallio upposi veteen!«» - -Roof osoitti melkein suoraan pohjoiseen. - -»Tuolla», virkkoi hän. - -Päiväkausia Thandar aprikoi, mikä oli saattanut olla se laiva ja keitä -olivat olleet ne miehet, joiden mukaan Nadara oli vapaaehtoisesti -lähtenyt. Epäilemättä oli joku hyväntahtoinen merenkulkija kuultuaan -hänen tarinansa ottanut hänet mukaansa kotimatkalle pois tämän kovan -onnen saaren kauhuista ja yksinäisyydestä. Ja nyt miestä jäyti kiihko -päästä hänen jälkeensä, etsimään kautta koko maailman löytääkseen -menetetyn rakastettunsa. - -Laivan odottaminen tuntui maltittomasta Thandarista mahdottomalta, -sillä hän tiesi, ettei laivaa mahdollisesti ikinä saapuisi. Oli vain -yksi vaihtoehto, ja jos Waldo Emerson olisi käytännöllisemmin tuntenut -sen maailman, johon hän oli syntynyt, olisi hän hylännyt sen ainoan -vaihtoehdon tyyten mahdottomana. Mutta Waldo oli käytännöllinen ja -viisas ainoastaan alkeellisen ympäristönsä villissä elämässä, johon -olosuhteet olivat hänet pakottaneet. Ja niinpä hän päättikin ryhtyä -niin huimapäiseen ja ajattelemattomaan yritykseen kuin ihmisjärki -suinkin saattaa keksiä. Hän päätti rakentaa veneen ja lähteä sillä -aavalle Tyynellemerelle etsimään sivistynyttä satamaa tahi alusta, joka -veisi hänet jonnekin. - -Waldosta se tuntui varsin käytännölliseltä. Luonnollisesti hän oivalsi, -että se olisi hyvin vaarallista, mutta eikö hänen olisi parempi -kuolla yrittäessään etsiä Nadaraa kuin jäädä koko elämänsä ajaksi -toivottomuuteen tänne Jumalan hylkäämälle saarelle? - -Ja niinpä hän kävi käsiksi työhön, alkaen rakentaa venettä. Hänellä ei -ollut muita työaseita kuin karkeatekoinen veitsensä ja Sally Corwithin -merimiehen antama partaveitsi, joten hänen oli tuiki mahdoton kovertaa -venettä puunrungosta. Tulen avulla kovertaminen ei johtunut hänen -mieleensä. Vihdoin hän keksi ainoan mahdolliselta näyttävän keinon, -jolla saisi veneen kyhätyksi. - -Veitsellään hän katkoi pitkiä, notkeita vesoja ja pienehköjä oksia. -Niistä hän sommitteli veneen rungon. Roof auttoi häntä hyvin -huvitettuna tästä uudesta puuhasta. Kaaret kiinnitettiin köliin ja -ääripuuhun pantterintaljasta leikatuilla hihnoilla, ja kun runko oli -valmis, pingoitettiin sen päälle pantterintaljoja. Nahkojen reunat -ommeltiin suolisäikeillä vastakkain niin tiukasti kuin Thandar ja Roof -suinkin jaksoivat vetää. - -Keulapuolelle kiinnitettiin masto, ja pantterintalja, josta karva oli -kaavittu pois, sovitettiin purjeeksi raakapuiden varaan. Peräsimen -Thandar muovasi pitkästä, ohuesta vesasta, taivuttaen sen toisen pään -silmukaksi ja peittäen silmukan lujasti kiinni sidotulla nahalla. -Sitä hän suunnitteli käyttää sekä peräsimenä että melana, miten tarve -milloinkin vaati. - -Vihdoin oli kaikki valmiina. Yhdessä Thandar ja Roof kantoivat kevyen, -karkeatekoisen aluksen mereen. Kahlattuaan hyrskyjen ulkopuolelle he -laskivat sen taaksepäin vierivän aallon harjalle, ja Thandar hypähti -siihen sen keinuessa veden pinnalla. - -Tätä koetta tehtäessä ei purje ollut muassa. Thandar halusi vain -tietää, pysyisikö hänen veneensä pinnalla ja pystyssä. Vähän aikaa se -kellui, mutta pian se täyttyi avonaisista saumoista tulvivasta vedestä. - -Vaivoin Thandar ja Roof saivat sen kiskotuksi takaisin rannalle. Nyt -olisi Roof luopunut koko yrityksestä, mutta niin ei Thandar. Tosin -hänen intonsa lamautui hieman, sillä hän oli pannut suuret toiveet -pienen aluksensa onnistumiseen. - -Heidän kannettuaan hataran kyhäyksensä pois nousuveden ulottuvilta -Thandar istuutui maahan eikä tuntikauteen tehnyt muuta kuin tuijotti -vuotavaan veneeseensä. Sitten hän nousi, huusi Roofin mukaansa ja lähti -metsään. Puolentoista kilometrin päässä Thandar seisahtui erään puun -ääreen, jonka kupeesta hitaasti tihkui sakeata, tahmaista nestettä. -Thandar oli tullessaan tuonut kurpitsan ja alkoi nyt pienellä oksalla -ammentaa ainetta puun kupeesta kurpitsaan. Tunnin kuluttua kurpitsa oli -täysi. Sitten he palasivat alukselle. - -Jätettyänsä kurpitsan sinne Thandar ja Roof menivät lähellä -luolakalliotansa sijaitsevalle, paksua viidakkoruohoa kasvavalle -läikälle. Siellä Thandar kokosi ison sylellisen keltaista, -tuleentunutta heinää ja käski Roofin tehdä samoin. Vietyään heinät -veneelle he hieroivat niitä uutterasti kämmeniensä välissä ja -loukuttivat niitä kivillä, muuttaen ne pehmeiksi, sitkeiksi kuiduiksi. - -Nyt Thandar opetti Roofia punomaan kuidut löysäksi, pörröiseksi -nuoraksi ja saatuaan hänen työnsä hyvään vauhtiin hän kasteli nuoraa -puusta kaapimaansa tahmeaan nesteeseen ja työnsi sitä terävällä tikulla -veneen kaikkiin saumoihin ja rakoihin. - -Se työ vei lähes kaksi päivää, ja kun se oli suoritettu ja kurpitsa -tyhjennetty, palasivat miehet puulle täyttämään sen jälleen. Tultuaan -sitten takaisin veneelle he tällä kertaa virittivät nuotion. Roof -pyöritti vinhasti sormiensa ja varpaittensa välissä kovaa puusälöä, -jonka kärki oli koverrettuun puupalaseen sijoitetussa, vähäisessä -taulakasassa. Pian kohosi taulasta ohut savukiehkura, joka sakeni vähän -aikaa ja sitten äkkiä leimahti tuleen. - -Miehet kasasivat liekkiin risuja ja oksia, kunnes nuotio roihusi -hilpeästi. Sitten Thandar otti kurpitsasta sitkeätä ainetta, kuumensi -sitä tulessa ja viipymättä siveli sulaneella tahnalla aluksen -ulkopintaa. Hitaasti ja äärettömän kärsivällisesti puuhaillen onnistui -miesten tällä tavoin päällystää koko veneen ulkopinta vedenpitävällä -aineella, joka saattoi uhmailla veden vaikutusta miltei rajattoman -kauan. - -Kolme päivää Thandar antoi päällystyksen kuivua, ja sitten alus pantiin -uudelleen koetukselle. Sydän kurkussa mies hyppäsi korkean aallon -harjalla kelluvaan veneeseen. - -Mutta hetkisen kuluttua hän luikkasi huojennuksesta ja riemusta — alus -kellui kuin korkki eikä se näyttänyt vuotavan vähääkään. Puoli tuntia -Thandar meloi sinne tänne lahdella ja palasi sitten noutamaan purjetta. -Sekin toimi mainiosti, vaikka olikin varsin raskas ja kömpelö, ja hän -kulutti lopun päivästä purjehtien ja uskaltautuen ulapallekin. - -Hän meloi aika paljon, sillä Waldo Emerson tunsi paremmin muinaisten -kreikkalaisten soutualukset kuin purjeet ja purjehdustaidon, joten hän -enimmäkseen purjehti vain myötätuuleen ja meloi pyrkiessään johonkin -muuhun suuntaan. Mutta kaikesta siitä huolimatta tuotti koe hänelle -suurta riemua, ja hän malttoi töintuskin odottaa hetkeä, jolloin -pääsisi lähtemään sivistysoloja ja Nadaraa kohti. - -Seuraavat kaksi päivää käytettiin ruokavarojen ja veden hankkimiseen. -Muonan ja juoman Thandar pani lukuisiin kurpitsoihin, sulkien niiden -suut samalla kumimaisella aineella, jolla hän oli tehnyt veneensä -vedenpitäväksi. Hän leikkasi villisian, kauriin ja lintujen lihaa -ohuiksi kaistaleiksi, jotka hän kuivasi hiljaisella tulella. Tässä -työssä avusti Roof häntä, ja vihdoin oli kaikki valmiina yritystä -varten. - -Hänen lähtöpäivänsä aamu sarasti selkeänä ja kirkkaana. Lievä -etelätuuli lupasi kiidättää häntä joutuisasti pohjoista kohti. Thandar -oli hurjana toivosta ja kiihkeydestä. Roofin piti lähteä hänen -mukaansa, mutta viimeisellä hetkellä luolamiehen sisu petti, ja hän -juoksi tiehensä, piiloutuen metsään. - -Hyvä näinkin, tuumi Thandar; nythän hänen muonavaransa riittäisivät -kahta pitemmäksi ajaksi. Ja niin hän lähti vaaralliselle -seikkailulleen, uhittelemaan valtavaa Tyyntämerta hauraassa -ja vesillekelpaamattomassa simpukankuoressa niin varmana ja -itseensäluottavana kuin tietämätön ihminen konsanaan. - - - - -KYMMENES LUKU - -Pääkallonmetsästäjät - - -Tähän saakka oli luonto ollut suopea Waldo Emerson Smith-Jonesille. -Hänen ei ollut tarvinnut kestää kovia tuulia eikä ankaraa aallokkoa, ja -nyt hän oli ollut vesillä kolme päivää. Tuuli oli koko ajan puhaltanut -etelästä päin, vaihdellen tällä ajalla vain muutamia piiruja, mutta -sittenkin alkoi Waldo Emerson epäillä ja olla huolissaan. Hänen -vesivaransa alkoivat peloittavasti vähetä, ja hänen ruokavaransa -riittäisivät enää vain muutamiksi päiviksi, eikä hän siihen mennessä -ollut nähnyt ainoatakaan purjetta eikä maata. Lisäksi hänellä ei ollut -hämärintäkään aavistusta, miten hän voisi palata saarelle, jolta oli -äsken lähtenyt. Hän osasi purjehtia ainoastaan myötätuuleen. Jos tuuli -pyörähtäisi pohjoiseen, saattaisi se sattumalta ajaa hänet takaisin -saarelle. Muutoin hän ei ikinä sinne pääsisi. Ja nyt hän alkoi pelätä -olleensa hieman ajattelematon poistuessaan maalta. - -Waldo Emersonilla samoin kuin useimmilla muilla ikänsä kovalla -maakamaralla eläneillä ihmisillä oli kovin hatara käsitys äärettömän -laajoista, katkeamattomista vesiulapoista, jotka lohduttomina ja -mittaamattomina peittävät enemmän kuin kolme neljännestä maapallon -pinnasta. Mikäli hän karttoja muisti, kuvitteli hän mielessään, että -tyynellä ja sinisellä pinnalla, etenkin eteläisillä merillä, oli -saaria tuhkatiheässä. Usein niiden nimet olivat hyvin rauhoittavia. -Muiden muassa hän muisti sellaiset kuin Seurasaaret, Ystävyydensaaret -ja Joulusaaret. Hän toivoi osuvansa jollekin niistä. Karttoihin oli -merkitty niin paljon saaria, ja ne olivat niin likellä toisiansa, että -hänestä oli perin kummallista, kun hän ei jo aikoja sitten ollut nähnyt -niitä useita satoja. - -Entä laivat sitten! Tuntui uskomattomalta, ettei hän ollut nähnyt -yhtä ainoata, purjetta. Hän muisti selvästi merikartan, jota hän oli -tarkastanut ennenkuin lähti terveysristeilylleen. Olihan Tyyneenmereen -vedetty kaikkiin suuntiin käyviä, aikoja sitten vakiintuneita -höyrylaivalinjoja, ja niiden välillä, niin Waldosta tuntui, täytyi -vilistä lukemattomia rahtialuksia, jotka välittävät suuren valtameren -rannoilla sijaitsevien lukemattomien satamain välistä liikennettä. - -Mutta sittenkään ei kolmeen päivään ollut mikään keskeyttänyt sen -äärettömän ympyrän painostavaa yksitoikkoisuutta, jonka keskuksena ja -ainoana asukkaana hän aina oli. Kolmessa päivässä, arveli Waldo, hänen -oli täytynyt edetä mittaamaton taival. - -Ja vielä kului kolme väsyttävän pitkää päivää. Tuuli oli tyyntynyt -hyvin heikoksi virinäksi. Vene parhaiksi liikkui, siinä kaikki. -Juomavesi oli lopussa. Muonavarat loppumaisillaan. Waldoa vaivasi -edellisen puute. Hellittämättä paahtava aurinko lisäsi hänen tuskiaan. -Hän levitti pantterintaljansa perän ylitse ja vetäytyi sen alle -polttavia säteitä piiloon, viruen siellä, kunnes pimeä toi huojennusta. - -Yöllä tuuli jälleen yltyi, mutta puhalsi tällä kertaa lännestä. Se -kiihtyi yhä, ja aallokko nousi yhä korkeammaksi. Kömpelötekoiseen -peräsimeensä tarrautunut mies koetti pitää kevyttä alustaan suoraan -myötätuulessa, joka nyt vonkui peloittavasti, samalla kun Waldon -jälessä kiiti isoja laineita nälkäisinä ja kita avoinna, muistuttaen -saaliinhimoista susilaumaa. - -Thandar tunsi, ettei hänen epätasaista taisteluansa valtavia -luonnonvoimia vastaan saattaisi kestää kauan. Hellittämättömän -tuulen jokainen raju puuska uhkasi repiä hänen hauraan veneensä -siekaleiksi, mutta juuri aluksen keveys sen pelasti, sillä se keinui -aaltojen harjoilla ja ajautui eteenpäin hirvittävän vinhasti ikäänkuin -hirmumyrskyn kiidättämä höyhen. - -Thandarin sydämessä ei ollut pelkoa — hän vain pahoitteli sitä, ettei -hän kenties enää koskaan näkisi äitiänsä, isäänsä eikä Nadaraansa. -Mutta yö kului, ja yhä hän kiiti tuulen mukana. Taivas oli pilvessä -— oli pilkkosen pimeä. Hän kuvitteli, että hänen ympärillään yhäti -levisi sama laaja vesipiiri, jossa ei näkynyt ainoatakaan elävää -olentoa, mutta nyt se oli myrskyn pieksämä, jyrkkäaaltoinen ja -musta eikä rauhaisen tasainen ja hivelevän sinivihreä. Mutta hänen -parhaillansa sitä ajatellessa alkoi edestäpäin myrskyn vimmaisesta -möyrystä huolimatta kuulua ukkosen kaltaista jyskettä, hänen veneensä -kohosi korkealle ilmaan ja suistui sitten, kuten Thandarista tuntui, -pohjattomaan kuiluun. Mutta se ei ollut pohjaton. Vene kolahti johonkin -ja pysähtyi äkkiä, viskaten Thandarin kohisevaan pyörteeseen. Häneen -tarttui iso aalto, joka kiidätti häntä harjallaan vinhasti kuin -kilparatsu ja paiskasi sitten hänet armottomasti sileälle, kovalle -hietikolle. Vesi pyrki vetämään hänet takaisin, mutta hän ponnisti -vastaan, takertuen sormin ja varpain kiinni rantaan. Sitten aalto jätti -hänet rauhaan ja peräytyi nopeasti takaisin mereen. - -Thandar oli lopen uupunut, mutta tiesi, että hänen oli ryömittävä pois -hyrskyjen ulottuvilta, sillä muutoin seuraava aalto kiskoisi hänet -takaisin veteen. Keskellä sysipimeätä yötä hän oli osunut maalle, -jota hän oli turhaan etsinyt kuusi pitkää päivää. Hän oli löytänyt -maata! Tai oikeammin sanoen, maa oli ollut hänen edessään, ja hän oli -ajautunut sen rantaan. Hän olikin jo alkanut aprikoida, että joku -hirveä luonnonmullistus oli niellyt kaikki maapallon maat, jättäen -jälelle vain rajattoman, lohduttoman ulapan. Se riemullinen tieto, -että hän oli jälleen kiinteällä maaperällä, sai hänet unohtamaan sekä -nälkänsä että janonsa. Hieman hän pohti, minkälainen maa se saattoi -olla. Hän toivoi päivän koittaessa näkevänsä läheisen kaupungin -savupiiput ja torninhuiput. - -Hänet herätti aurinko, joka paistoi hänen ylöspäin käännettyihin -kasvoihinsa. Hän makasi selällään pensaikon juurella vähän matkan -päässä rannasta. Aikoessaan nousta silmäilemään uutta maailmaa, johon -kohtalo ja hirmumyrsky olivat hänet singonneet, hän kuuli pensaan -toiselta puolen tuttua ääntä. Siellä hiipi joku eläin korkeassa -ruohikossa. - -Thandar, luolamies, kohosi meluttomasti käsiensä ja polviensa varaan, -pilkistäen varovasti välillä olevan oksakudoksen- välistä. Hänen -katsettaan kohdannut näky pani hänen kätensä hapuilemaan hänen -puista miekkaansa, jonka kärki oli tulessa karaistu. Vajaan viiden -askeleen päässä hänestä ryömi mies varovasti nelinkontin. Ryömijä oli -hirvittävimmän näköinen ihminen, mitä Thandar oli eläissänsä nähnyt — -Thurgkin näytti häneen verrattuna herttaiselta. Olennon korvat olivat -lävistetyt, ja raskaat koristukset olivat venyttäneet ne niin, että -korvalehtien alareunat lepäsivät olkapäillä. Kasvot olivat täynnä -kammottavia naarmuja ja tatuoidut. Hampaat olivat mustat ja teräviksi -hiotut. Pitkistä sulista kyhätty päähine huojui ja nuokkui inhoitta -vien kasvojen yläpuolella. Myös käsivarret ja jalat olivat kirjaviksi -tatuoidut, ja kumpaakin rintaa kiersi tatuoitu ympyrä. Uumenille -sidotussa vyössä riippui miekka tuppineen. Miehen kädessä oli pitkä -keihäs. - -Soturi hiipi salaa jonkun Thandarista vasemmalla olevan olennon -kimppuun. Viimemainittu vilkaisi siihen suuntaan, johon raakalainen -tähyili. Pensaiden lävitse hän parhaiksi erotti hahmon, joka tuli -heihin päin pitkin rantahietikon reunaa. Nyt oli soturi sivuuttanut -hänet, ja Thandar nousi pystyyn paremmin nähdäksensä hänen väijymänsä -otuksen. - -Silloin hän näki sen selvästi — se oli omituiseen, moniväriseen asuun -puettu mies. Yläruumista peitti keltainen nuttu, tahraantunut ja -risainen. Se ulottui vain miehen vyötäisille, ja siihen oli hyvin -huolitellusti' ommeltu kummallisia merkkejä. Sen alapuolella oli -punainen vyö, johon oli pistetty pistooli ja peloittavannäköinen -puukko. Siniset pussihousut ulottuivat paljaisiin nilkkoihin ja -jalkateriin. Pään ympärille kiedottu, tulipunainen kangaskaistale -täydensi oudon vaatetuksen. Miehen kasvonpiirteet olivat mongolilaisen. - -Thandar huomasi soturin pysähtyvän, kun kävi ilmeiseksi, että toinen -tuli suoraan hänen piilopaikkaansa kohti. Mutta viimeisellä hetkellä -mitään pahaa aavistamaton kävelijä kääntyi jyrkästi oikealle, painuen -rantahietikolle. Hän oli havainnut Thandarin veneen hylyn ja meni sitä -tarkastamaan. - -Tämän liikkeen johdosta Thandar joutui melkein molempien miesten -väliin. Äkkiä nousi alkuasukas pystyyn — uhrin selkä oli nyt häneen -päin. Tarttuen vasemmalla kädellä keihääseensä hän paljasti tuhoisan -näköisen miekkansa ja poistui varovasti pensaikosta. Samassa pyörähti -rantahietikolla oleva mies vikkelästi ympäri, ikäänkuin häntä olisi -äkkiä varoitettu vaarasta. Ilmitultuaan syöksähti alkuasukas miekka -koholla eteenpäin. Mies sieppasi vyöstään pistoolin, tähtäsi kimppuunsa -karkaavaa soturia ja painoi liipaisinta. Kuului tehoton naksahdus — -siinä kaikki. Ase ei ollut lauennut. - -Heti sekaantui taistelun telmeeseen kolmas henkilö. Pitäen -kummallisesti vaatetettua mongolia kehitysketjun lähempänä sivistystä -olevana renkaana kuin alastonta villiä riensi Thandar auttamaan -edellistä. Miekka kädessä hän syöksyi raakalaisen kimppuun, joka -kääntyi ympäri. Thandar kiljaisi siirtääkseen hänen huomionsa pois nyt -melkein avuttomasta uhrista. - -Thandarilla ei ollut aavistustakaan miekkailun hienoista tempuista, -eikä hän tiennyt, kuinka vaarallinen ase oli malajien parangi — -pääkallonmetsästäjäin terävä, käyrä miekka — ja hän karkasi ahdistamaan -raakalaista samalla tavoin kuin olisi ahdistanut jotakin Thurgin -puolieläintä. - -Hänen hyökkäyksensä pelkkä rajuus pelästytti alkuasukasta. Hetkisen hän -seisoi paikallaan, mutta pyörsi sitten pakoon, huudahtaen kauhusta. -Mutta hän ei ollut toiminut kyllin nopeasti. Thandar oli hänen -niskassaan. Terävä kärki upposi hänen selkäänsä vasemman lapaluun alle, -ja sitä työnsivät luolamiehen paino ja jänteet. Parkaisten tupertui -raakalainen eteenpäin, tarttuen veriseen kärkeen, joka nyt pisti esiin -hänen rinnastansa. Maata koskettaessaan hän oli kuollut. - -Thandar irroitti miekkansa pääkallonmetsästäjän ruumiista ja kääntyi -pelastamansa miehen puoleen. Viimemainittu lähestyi häntä, puhuen -kiihtyneesti. Ilmeisesti hän kiitti Thandaria, mutta amerikkalainen -ei ymmärtänyt sanaakaan hänen oudosta kielestään. Hän ravisti päätään -osoittaakseen, ettei hän osannut toisen kieltä, ja viimemainittu -turvautui englanninkielen sekoitukseen, joka tosin oli hienostuneesta -bostonilaisesta miltei yhtä käsittämätöntä, mutta joka kuitenkin -sisälsi joidenkuiden hänen tuntemiensa sanojen kolhiutuneita jäännöksiä. - -Eleillänsä Thandar osoitti pitävänsä tekoaan vähäarvoisena, heti sen -jälkeen merkeillä ilmaisten, että hänen oli nälkä ja jano. Muukalainen -ilmeisesti ymmärsi häntä, sillä viitattuaan Thandaria seuraamaan hän -lähti edellä rantaa pitkin takaisin samaan suuntaan, josta oli tullut. - -Ennen liikkeelle lähtöä hän kuitenkin osoitti ensin Thandarin veneen -hylkyä ja sitten Thandaria itseään, nyökäyttäen kysyvästi päätään -ikäänkuin tiedustaakseen, oliko vene luolamiehen. - -Kierrettyään muutaman kallioulkoneman he saapuivat pienelle poukamalle, -jonka rannalla oli leiri. Siellä oli lähes parikymmentä miestä, joiden -ulkoasu oli samanlainen kuin hänen oppaansa. He valmistivat parhaillaan -aamiaista jokseenkin ison, keskentekoisen veneenrungon ääressä, jota he -nähtävästi rakensivat. - -Nähdessänsä Thandarin he näyttivät hämmästyvän, mutta kuultuaan -kumppaninsa kertomuksen he tervehtivät luolamiestä lämpimästi, antaen -hänelle ruokaa ja vettä yllin kyllin. - -Kolme päivää Thandar työskenteli näiden miesten kanssa heidän -valmistaessaan venettänsä ja kuuli hitaasti heidän tarinansa sitä -mukaa kuin oppi auttavasti ymmärtämään sekakieltä, jota he käyttivät -puhuessaan hänelle. Pian hänelle selvisi, että kohtalo oli heittänyt -hänet merirosvojoukkion pariin. Heidän joukossaan oli kiinalaisia, -japanilaisia ja malaijeja — etelämerien hylkyväkeä, miehiä, jotka -olivat menettäneet maineensa jopa omien maittensa roistomaisten -merirosvojen keskuudessa ja joiden oli ollut pakko liittyä yhteen -toimiakseen näillä syrjäisemmillä, vähemmän tuottavilla vesillä -johtajanaan hirttämättä jäänyt konna, Tsao Ming, sama kiinalainen, -jonka hengen Thandar oli pelastanut. - -Hän sai myöskin tietää, että myrsky, joka oli paiskannut heidät tälle -rannalle lähes kuukausi takaperin, oli tuhonnut heidän prahunsa ja -että heillä oli ollut puuhaisa aika rakentaessaan uutta ja tavantakaa -kahakoidessaan raakalaisten kanssa. - -Viimeksi edellisenä päivänä olivat villit hyökänneet heikäläisen -seurueen kimppuun, joka oli ollut metsästämässä parin tai kolmen -kilometrin päässä sisämaassa, ja surmanneet heistä kaksi ja ottaneet -yhden vangiksi. - -Rosvot kertoivat Thandarille, että nämä villit olivat hurjimpia ja -raa'impia pääkallonmetsästäjiä, mutta useimpien senlaatuisten tavoin -mieluimmin karkasivat väijyksistä mitään aavistamattoman uhrin niskaan -kuin ahdistivat häntä rehellisessä taistelussa avoimella kentällä. -Thandar ei vähääkään epäillyt, että jälkimäinen sotatapa olisi -ollut perin mieluisa hänen merirosvoystävistään, sillä hän ei ollut -eläissänsä edes uneksinutkaan niin hurjasta ja taistelunhaluisesta -joukkueesta kuin tämä lurjusmaisista ja verenhimoisista miehistä -haalittu kokoelma oli. Mutta alituinen hermopingoitus, jonka painamina -he olivat työskennelleet milloinkaan tietämättä, millä hetkellä nuoli -tai keihäs sujahtaisi viidakosta ja lävistäisi heidän selkänsä, oli -saattanut heidät pelon valtaan, jonka ainoastaan nopea lähtö saarelta -saattoi poistaa. - -Heidän purtensa oli melkein valmis; enää vain kaksi päivää, ja sitten -he taaskin keinuisivat turvassa meren aalloilla. Tsao Ming oli luvannut -viedä Thandarin johonkin sivistyneeseen satamaan, josta hän voisi -höyrylaivalla palata Amerikkaan. - -Kolmantena päivänä sen jälkeen, kun hän oli saapunut merirosvojen -pariin, hätkähtivät he kaikki nääntyneen ja veren tahraaman olennon -ilmestyessä heidän joukkoonsa. Mies oli hoippunut läheisestä viidakosta -ja vaipunut lopen uupuneena maahan aukeaman puoliväliin. - -Hän oli Boloon, sama mies, joka oli joutunut pääkallonmetsästäjäin -vangiksi sen päivän aattona, jona Thandar oli ajautunut rannalle. -Ravinnon ja veden virkistämänä mies kertoi perin oudon tarinan. -Niistä niukoista otteista, jotka Thandarille myöhemmin selostettiin -englanninsekaisella sotkukielellä, sai bostonilainen tietää, että -Boloon oli raahattu kauas sisämaahan melkoisen laajaan kylään. - -Siellä hänet oli teljetty huoneeseen pitkään rakennukseen odottamaan -päällikön määräyksiä. Hänelle oli vihjailtu, että häntä rääkättäisiin, -ennenkuin hänen päänsä katkaistaisiin päällikön palatsin laipiopalkkien -koristukseksi. - -Kertomuksensa merkillisimmässä osassa hän selosti, että hänet oli viety -oudonnäköiseen temppeliin ja paiskattu valko-ihoisen jumalattaren -jalkojen juureen. Tsao Mingiä ja muita rosvoja kummastutti se hyvin -suuresti, sillä Boloon väitti, että jumalatar oli valko-ihoinen, että -hänellä oli tuuhea, musta tukka ja että hänen ruumiinsa verhona oli -upea, musta pantterintalja. - -Vaikka Tsao Ming huomautti, ettei tällä saarella ollut lainkaan -panttereja, ei Boloon antanut perään. Hän oli nähnyt sen omilla -silmillään, ja hän oli varma. Ja sitäpaitsi, päätteli hän, ei saarella -myöskään ollut valkoisia jumalattaria, mutta sittenkin oli hänen -näkemänsä nainen ollut valkoinen. - -Kun tämä omituinen juttu kerrottiin Thandarille, muisti hän, että -Nadaran ympärillä oli ollut musta pantterintalja. Mutta nainen ei -luonnollisestikaan saattanut olla Nadara — se oli mahdotonta. Hän -kuitenkin pyysi miestä kuvaamaan jumalatarta tarkemmin — hänen -silmiensä ja hiustensa väriä — hänen vartalonsa mittasuhteita — hänen -pituuttansa. - -Boloonin kaikkiin näihin kysymyksiin antamat vastaukset lietsoivat -Thandarin kiihtymystä yhä voimakkaammaksi. Ja sitten tuli lause, joka -lopullisesti viritti hänen toivonsa ja pelkonsa ihan vimmaisiksi. - -»Naisen vasemmassa kädessä oli iso timantti», mainitsi Boloon. - -Thandar kääntyi Tsao Mingin puoleen. - -»Minä lähden sisämaahan», ilmoitti hän, »katsomaan, kuka temppelissä -oleva nainen on. Jos odotatte minua kaksi päivää ja minä palaan, saatte -palkkioksi niin paljon kultaa kuin vaaditte. Jollette odota, niin -korjatkaa veneeni ja kätkekää se siihen pensaikkoon, jossa väijynyt -mies olisi tappanut sinut, jollen olisi tullut väliin!» - -»Minä odotan kolme päivää», lupasi Tsao Ming. »Enkä ota ainoatakaan -_junia_ palkkioksi. Sinä pelastit Tsao Mingin hengen — sitä ei pian -unohdeta. Mielelläni lähettäisin miehiä mukaasi, mutta he eivät -lähtisi. He pelkäävät pääkallonmetsästäjiä. Myös korjautan veneesi -siltä varalta, että palaat kolmannen päivän jälkeen, mutta» — hän -kohautti olkapäitään — »sinä et palaa kolmantena päivänä etkä -neljäntenä etkä milloinkaan, Thandar. Sinun olisi paras unohtaa -säikähtyneen Boloonin mieletön kertomus ja lähteä pois tästä kirotusta -maasta Tsao Mingin seurassa.» - -Mutta Thandar ei luopunut aikeestaan, vaan erosi rosvoista saatuaan -Boloonilta tarkat ohjeet, mihin suuntaan hänen olisi mentävä -löytääkseen salaperäisen temppelin ja valkoisen jumalattaren, joka -saattoi olla, mutta saattoi olla olemattakin Nadara. - -Hän painautui suoraan sekavaan viidakkoon käsissään surmaamansa -pääkallonmetsästäjän keihäs ja parangi ja vyötäisilleen sidotussa -hihnassa kuolleen merirosvon pitkä pistooli. Tämän viimemainitun ynnä -joukon ammuksia oli Tsao Ming ihan väkisin tyrkyttänyt hänelle. - - - - -YHDESTOISTA LUKU - -Pelastus - - -Noudatettuaan Boloonilta saamiaan ohjeita Thandar saapui toisen päivän -iltahämärässä pienen aukeaman laitaan ja erotti edessään useita -himmeäpiirteisiä, paalujen varaan rakennettuja, pitkiä taloja. Kylän -editse juoksi joki. Thandar oli useita kertoja mennyt tämän joen -poikki, sillä hän oli matkallaan kahdesti eksynyt ja hänen oli täytynyt -palata osa taivalta takaisin päästäkseen uudelleen omille jäljilleen. - -Kylän keskellä häämötti korkeampi rakennus, jonka katto kohosi muiden -yläpuolelle. Pimeän tullen Thandar hiipi likemmäksi maaliansa — isoa -rakennusta, jonka Boloon oli kuvaillut temppeliksi. - -Hiipiessään korkealla olevien majojen alitse hälytti luolamies siat ja -kanat liikkeelle, mutta niiden hälinä oli hyvin tavallinen ilmiö, joka -ei suinkaan uhannut hänen turvallisuuttaan, vaan pikemminkin suojasi -häntä estämällä hänen aiheuttamansa melun kuulumasta. - -Vihdoin hän saapui temppeliä lähinnä olevan majan alle. Täysi kuu -paistoi korkealla taivaalla. Se valoi kirkasta hohdetta rakennusten -väliin, luoden niiden alle synkät, pimeät varjot. Sellaisessa -pimennossa Thandar tähyili. Hän näki, että temppeli oli vahdittu. Sen -ainoan sisäänkäytävän edustalla kyyrötti kaksi soturia. Miten hän -pääsisi niiden ohitse? - -Hän siirtyi varjostavan majan pimennon reunaan niin kauaksi vahdeista -kuin mahdollista. Mutta sittenkin näytti varmalta, että hänet -huomattaisiin, jos hän koettaisi syöksyä temppelin seinustalle. -Hän oli kokonaan ymmällä eikä tiennyt mitä tehdä. Oli järjetöntä -panna nyt kaikki vaaraan toimimalla uhkarohkeasti — siihen vaaraan -uskaltautumisen aika olisi sitten, kun hän olisi löytänyt jumalattaren -ja saanut selville, oliko se Nadara vai joku toinenko. Mutta miten hän -pääsisi tuon kuutamoisen kaistaleen ylitse ja vahtien ohitse temppeliin -vaaraan antautumatta? - -Hän hiipi hiljaa sen rakennuksen toiseen päähän, jonka varjossa hän -väijyi. Jonkun aikaa hän silmäili päämääräänsä, joka oli niin lähellä, -mutta kuitenkin tuntui olevan äärettömän paljon kauempana hänen -ulottuviltaan kuin sinä päivänä, jona hän oli lähtenyt rannikolta sitä -etsimään. Hän pani merkille pitkät pylväät, joita oli upotettu maahan -epäsäännöllisten välimatkojen päähän toisistaan ympäri rakennuksen. -Hän aprikoi, mitähän merkitsivät niiden kömpelötekoiset kaiverrukset, -ja ihmetteli niiden barbaarisia yläpäitä, joita joskus koristi -raakalaissoturin päähine, toisinaan taas kuivattu, irvistävä kallo tai -karkeasti veistetty ihmisenkuva. - -Useihin pylväisiin oli ripustettu kilpiä, aseita, vaatteita ja -saviastioita. Etenkin yhtä niistä painoi niin raskas monenkirjava -taakka, että se humalaisen tavoin nojasi temppelin räystääseen. -Thandarin katse lipui sitä myöten alkeelliseen kattoliistoitukseen. -Se vihjaisu riitti — mistä hänen katseensa oli kiivennyt, siitä hän -kiipeisi itsekin. Ainoastaan kuutamo teki yrityksen vaaralliseksi. -Jospa vain kuu peittyisi pilveen! Mutta pilvistä ei näkynyt merkkiäkään -tähdikkäällä taivaalla! - -Hän katsahti vahteihin päin. Ne torkkuivat temppelin toisessa päässä, -ja vain toinen heistä oli näkyvissä. Toinen oli piilossa rakennuksen -nurkan takana. Se mies, jonka Thandar näki, oli selin häneen päin. -Jos he pysyisivät siinä asennossa hetkisen, pääsisi hän katolle -heidän huomaamattansa. Mutta olihan kyllä vielä se vaara, että hänet -havaittaisiin jostakin muusta rakennuksesta. Tupakansavun tuoksahdus -ilmaisi hänelle, että joku mies oli vielä valveilla kuisteilla, joissa -useimmat nuorukaiset ja naimattomat miehet nukkuivat. - -Thandar ryömi sellaiseen kohtaan, että näki ainoan, temppelin sillä -puolella olevan kuistin, josta hän oli päättänyt yrittää kavuta -sisälle. Tuntikauden hän tarkkaili kahden alkuasukkaan savukkeiden -vuoroin kirkastuvaa, vuoroin himmenevää hehkua ja kuunteli heidän -keskustelunsa hiljaista hyminää. Tunti tuntui venyvän iäisyydeksi, -mutta vihdoin lennähti ensin toisen ja sitten toisen savukkeen hehkuva -pätkä ruohikkoon, ja kuistilla syntyi hiljaisuus. - -Thandar odotti vielä puoli tuntia. Viivytteleminen ja vakoileminen ei -enää ollut tarpeen — jos hän joutuisi ilmi, olisi kaikki lopussa, eikä -häntä hyödyttäisi rahtuakaan tietää sekuntia tai paria etukäteen, että -hänet oli nähty. Niinpä hän ei tuhlannut aikaa etenemällä varovaisesti -ja vilkuilemalla puoleen ja toiseen, vaan meni sensijaan nopeasti, -vaikkakin äänettömästi, suoraan kuutamoisen aukeaman ylitse kallellaan -olevan pylvään juurelle. Hän ei luonut katsettakaan taaksensa eikä -kummallekaan puolellensa, vaan suuntasi koko huomionsa edessänsä -olevaan tehtävään. - -Thandar oli kiipeillyt luola-asukkaiden notkuvia ja huojuvia vesoja -myöten niin kauan, ettei pylväs aiheuttanut hänelle sen suurempaa -vaikeutta kuin tavalliset tikapuut olisivat tuottaneet teille tai -minulle. Ensinnä hän tutki sitä sekä silmin että käsin varmistuakseen -siitä, että sen yläpää nojasi tiukasti kattoon ja ettei se hänen -painostaan pitäisi pahaa melua luisuessaan pois entisestä asennostaan. - -Päästyänsä selville siitä, että se oli lujassa, Thandar kiipesi sitä -myöten ylös meluttomasti ja nopeasti kuin kissa. Varovasti hän nousi -katolle, koska ei tiennyt, miten se oli rakennettu. Se olisi saattanut -olla heikko olkikatos, joka olisi hänen allaan pettänyt, joten hän -olisi suistunut temppelin sisälle. - -Hämmästyksekseen ja pettymyksekseen hän huomasi sen olevan puuta ja -niin vankan kuin suinkin saattoi kuvitella. Hän oli suunnitellut -tunkeutua temppeliin ylhäältä käsin, mutta nyt se aie näytti menevän -myttyyn, sillä hän ei voinut toivoa saavansa parangillansa meluttomasti -tehdyksi reikää puiseen kattoon ennen päivänkoittoa, johon oli enää -muutamia tunteja. Hän kumartui tarkastamaan kattoa yksityiskohtaisesti -silmin ja sormin. Kuutamo oli kirkas. Sen valossa hän näki ihan -selvästi. Hän työnsi syrjään ohuen palmunlehtisen päällystyksen. Sen -alla oli käsinveistettyjä billianpuisia palkkeja. Jokaisessa oli pieni, -neliskulmainen reikä, jonka lävitse pujotetulla rottingilla palkki oli -kiinnitetty katon kehykseen. - -Thandar poisti päällystyksen pieneltä, noin neliömetrin neljänneksen -laajuiselta alalta, pisti sitten terävän paranginsa kärjen rottinkisen -kiinnikkeen alle ja oli hetkisen kuluttua nostanut syrjään yhden -palkin. Ensimmäistä seurasi toinen, sitten toinen ja niin edelleen, -kunnes katossa oli niin iso aukko, että hän helposti saattoi soluttaa -itsensä sen lävitse. - -Thandar kumartui sen reunalta tähystämään alhaalla vallitsevaan -pimeyteen. Hän ei erottanut mitään, sillä hänen oma ruumiinsa oli kuun -ja katossa olevan reiän välillä, estäen kuun säteitä tunkeutumasta -temppeliin. - -Mies laski varovasti jalkansa aukkoon. Hapuiltuaan jalallaan hän -tapasi vuoliaisen. Hetkisen kuluttua oli koko hänen ruumiinsa kadonnut -temppelin sisälle. Pitäen toisella kädellään aukon reunasta Thandar -kyykötti vuoliaisella temppelin lattian yläpuolella. - -Kun hänen ruumiinsa ei enää varjostanut aukkoa, tulvi kuun valoa -kirkkaana kimppuna lattian vastaiselle laidalle. Huoneen muita osia -valaisi heikosti heijastuva valo. - -Temppelissä näytti olevan yksi ainoa avara sali. Sen keskellä oli -koroke, samoin sivustoilla. Vuoliaisista riippui koppia, joissa oli -ihmisenkalloja —- yksi niistä oli suoraan Thandarin alla. Hän erotti -sen kaamean sisällön selvästi. - -Hänen katseensa lipui pitkin valokimppua siihen kohtaan, missä se osui -lattiaan huoneen vastaisella laidalla. Se muistutti Waldo Emersonista -teatterin parvekkeelta näyttämölle suunnatun valojuovan luomaa läikkää. - -Keskellä valaistua kohtaa lepäsi nukkuva nainen korokkeella. -Thandarin sydän lakkasi sykkimästä. Naisen vartalon ympärille oli -kiedottu välkkyvä Nagoolan talja. Toisen paljaan, ruskean käsivarren -päällä aaltoili tuuhea, tumma tukka, silkinhieno, ja vasemman käden -nimettömässä sormessa säihkyi iso timantti. Naisen kasvot olivat -käännetyt seinään päin, mutta Thandar tunsi, ettei hän voinut erehtyä — -nukkuja oli Nadara. - -Vuoliaiselta, jolla hän kyykötti, oli lattiaan korkeintaan neljä tai -neljä ja puoli metriä. Thandar laskeutui riippumaan käsiensä varaan ja -pudottautui paljaine jalkoineen kevyesti kuin kissa lattialle. - -Melkein äänetön putoaminen riitti kuitenkin herättämään nukkujan. -Vikkelästi kuin pantteri hän pyörähti ympäri ja oli pystyssä, katsoen -mieheen melkein heti hänen ehdittyänsä maahan. Nyt kuutamo osui suoraan -hänen kasvoihinsa. Thandar syöksyi eteenpäin sulkeakseen hänet syliinsä. - -»Nadara!» kuiskasi hän. »Jumalan kiitos!» - -Tyttö peräytyi. Hän tunsi äänen ja vartalon, mutta — hänen Thandarinsa -oli kuollut! Miten olisi hän saattanut palata kuolleista? Nadaraa -peloitti. - -Mies huomasi hänen liikkeistään kuvastuvan ilmeisen pelon ja pysähtyi. - -»Mikä sinua vaivaa, Nadara?» tiedusti hän. »Etkö tunne minua? Etkö -tunne Thandaria?» - -»Thandar on kuollut», sopersi tyttö. - -Mies purskahti nauramaan. Muutamin sanoin hän kertoi, että maanjäristys -oli huumannut hänet, mutta ei surmannut häntä. Sitten hän meni Nadaran -luokse ja otti hänet syliinsä. - -»Tuntuuko siltä, että olen kuollut mies?» kysyi hän. - -Nadara kiersi kätensä hänen kaulaansa ja veti hänen kasvonsa likelle -omiansa. Tyttö nyyhkytti. Thandarin selkä oli temppelin oveen päin. -Nadara seisoi kasvot sinnepäin. Kun hän uudelleen katsoi miestä -silmiin, kävivät hänen kasvonsa kalmankalpeiksi, ja hän vetäisi rajusti -Thandarin pois kirkkaasta kuunvalosta. - -»Vahti!» supatti hän. »Näin juuri äsken jotakin liikkuvan oven -ulkopuolella.» - -Thandar siirtyi kattoa kannattavan, puisen pyhään taakse tähyilemään -ovelle. Niin, parhaillansa tuli sieltä mies temppeliin. Hänen silmänsä -menivät levälleen hämmästyksestä, kun hän vilkaisi katossa olevaan -aukkoon. Sitten hän katsahti siihen korokkeeseen päin, jolla Nadara oli -nukkunut. Nähtyään, että se oli tyhjä, hän juoksi takaisin ovelle ja -huusi kumppaniansa. - -Hänen tehdessään niin Thandar tarttui Nadaran käteen ja veti häntä -temppelin vastaisen pään kautta, synkimpiä varjoja myöten ovelle -päin. Heidän ennätettyään huoneen päähän tulivat molemmat soturit -juoksujalkaa sisälle, huudahdellen kiihtyneesti. Toinen heistä oli -edennyt lattian puoliväliin, ja Thandar ja Nadara olivat jo melkein -ovella, kun toinen raakalainen havaitsi heidät. Huudahtaen varoituksen -kumppanilleen hän kääntyi heidän kimppuunsa parangi kädessä. - -Miehen karatessa eteenpäin tempasi Thandar merirosvoilta saamansa -pistoolin ja laukaisi sen suoraan hyökkääjän rintaan. Ulvahtaen -mies horjahti taaksepäin ja vaipui lattialle. Sitten riensi hänen -kumppaninsa hyökkäämään. - -Thandarilla ei ollut aikaa uuteen panostamiseen. Hän ojensi aseen -Nadaralle. - -»Oikealla kupeellani olevassa pussissa on panoksia», neuvoi hän. »Ota -sieltä niitä muutamia! Kun ehdin, panostan pistoolin.» - -Hänen puhuessaan he olivat siirtyneet ovelle päin. Ulkoa he jo -erottivat kiihtyneitä, kyseleviä ääniä. Laukaus oli hälyttänyt kylän. - -Nyt oli parangia heiluttava mies hänen kimpussaan. Thandar käytteli -kömpelösti outoa asetta, jolla hän koetti torjua harjaantuneen villin -hyökkäystä. Epätasainen ottelu olisi saattanut päättyä vain yhdellä -tavoin, jollei Nadara aina sukkelaälyisenä ja neuvokkaana olisi -siepannut temppelin seinältä pitkää keihästä. - -Hänen kiskoessaan sitä paikaltaan putosi sen mukana lattialle pääkallo, -joka rämisten vieri kamppailijani väliin. Pääkallonmetsästäjän huulilta -pääsi harmin ja raivon ulvahdus. Tämä oli herjausta. Kaikkein pyhintä -oli häväisty. Entistä hurjemmin hän karkasi käsikähmään Thandarin -kanssa, mutta samassa survaisi Nadara teräväkärkisen keihään hänen -kupeeseensa, hänen torjuma-asentoon kohotettu kätensä hervahti alas, ja -Thandarin parangi kolahti hänen kalloonsa. - -»Joutuin!» hätäili Nadara. «Pakene samaa tietä, jota tulit! Jos jäät -tänne, on asemasi toivoton. Kerron villeille, että vahdit tappelivat -keskenään minun tähteni, että toinen tappoi toisen ja että minä ammuin -toisen pelastaakseni itseni. He uskovat minua — kerron heille, että -pistooli on koko ajan ollut kätkettynä vaippani alle. Hyvästi, oma -Thandarini! Me emme voi molemmat pelastua. Jos jäät tänne, kuolemme, -molemmat — sinä ainakin.» - -Thandar pudisti kiivaasti päätään. - -»Me lähdemme molemmat tai kuolemme molemmat», vastasi hän. - -Nadara pudisti hänen kättänsä. - -»Olen iloissani.» Muuta hän ei sanonut. - -Pitkistä majoista tulvi raakalaisia. Temppelin edustalla oleva tie -täyttyi heistä. Pakenemisen yrittäminen siihen suuntaan olisi ollut -samaa kuin itsemurha. - -»Eikö täältä ole mitään muuta uloskäytävää?» tiedusti Thandar. - -»Temppelin takaseinässä on pieni ikkuna», vastasi Nadara, »pienessä -huoneessa, jossa kuolemaantuomittuja joskus säilytetään vankina, -mutta se avautuu toiselle tielle, jossa nyt otaksuttavasti vilisee -alkuasukkaita». - -»Entä lattia?» huudahti Thandar. »Koetetaan lattian kautta.» - -Hän juoksi temppelin pääovelle ja sulki sen. Sitten hän raahasi sen -eteen molemmat ruumiit ja pitkän penkin. Koko temppelissä ei ollut -ainoatakaan muuta irtainta esinettä, jonka paino olisi ollut vähääkään -tuntuva. - -Sen tehtyänsä hän tarttui Nadaran käteen, ja yhdessä he juoksivat -pieneen huoneeseen. Senkin eteen he kasasivat sulun, ja Thandar alkoi -tarkastaa lattiata. Hän vipusi parangillaan irti palkin — se oli -mutkattomasti sijoitettu kannattimina olevien ohuiden pölkkyjen varaan. -Irroitettuaan toisen yhtä helposti hän laski Nadaran maahan temppelin -permannon alle. - -Takertuneena paaluihin Thandar asetti palkit takaisin paikoilleen -päänsä yläpuolelle, ennenkuin hänkin pudottautui maahan Nadaran luokse. -Temppelin molemmilla puolilla olivat tiet täynnä raakalaisia. Pakenijat -kuulivat heidän kerääntyvän sisäänkäytävän edustalle; sisällä oli nyt -ihan hiljaista ja rauhallista. Kiljumalla he karkaisivat rohkeuttaan, -kunnes uskaltaisivat tunkeutua temppeliä tarkastamaan. He huutelivat -vahteja, mutta vastausta ei tullut. - -»Anna pistooli minulle!» pyysi Thandar. - -Hän panosti aseen ja otti useita panoksia valmiiksi käteensä. -Rinnakkain he sitten hiipivät temppelin takaseinälle. Torkkumasta -herätetyt siat röhkivät ja vinkuivat. Koira ärisi heille. Thandar -vaimensi sen paranginsa sivalluksella. Saavuttuaan temppelinalaisen -pimennon reunaan he huomasivat, että rakennuksen sillä puolella oli -vain muutamia alkuasukkaita, jotka riensivät nopeasti temppelin -etusivulle päin. Viidakko oli vajaan sadan metrin päässä. - -Temppelin ovella syntyi äkkiä hiljaisuus. Kuului hakkaamista, sitten -työntämisestä johtuvaa kahinaa ja pian hurjan raivokasta kiljuntaa — -vahtien ruumiit oli löydetty. Sitten kuului sisältä tassutusta, kun -paljain jaloin juostiin lattialla. Takapuolella oleva tie tyhjeni heti. - -»Nyt!» kuiskasi Thandar. - -Käsi kädessä he kiitivät temppelin alta kuutamon ja väliaukeaman -ylitse ja pitkien majojen välitse viidakkoa kohti. Heidän ehdittyään -puolitiehen näki heidät läheisen talon kuistilta syöksyvä myöhästynyt -villi. Päästäen kauhean kiljaisun hän syöksyi heidän kimppuunsa. - -Thandarin pistooli pamahti, ja villi vaipui maahan, mutta merkki oli -annettu, ja ennenkuin pakenijat olivat ennättäneet viidakkoon, oli -kirkuva soturilauma heidän kintereillään. - -Thandar oli ymmällä. Kylään ja temppeliin tulon jälkeen oli hänen -suuntatajunsa sekaantunut. Hän kääntyi Nadaran puoleen ja huudahti: - -»Minä en osaa rannikolle.» - -Tyttö otti häntä kädestä. - -»Tule mukaan!» kehoitti hän, ja heidän kummankin mieleensä muistui se -yö, jolloin hän oli opastanut Thandaria metsän lävitse ilkeän kansan -kallioilta. Taaskin sai Waldo Emerson Smith-Jones, oppinut mies, -kiittää kouluttamattoman tytön suurempaa viisautta pelastuksestaan. - -Erehtymättä Nadara juoksi sekavassa viidakossa rannikkoa kohti. Vaikka -hän oli tullut sitä tietä vain kerran, eteni hän suoraa päätä yhtä -varmasti kuin olisi joka puussa palanut lyhty ja joka käänteessä ollut -tienviitta. - -Heidän takanaan hälisi takaa-ajo, mutta Nadara ja Thandar kiitivät sen -edellä eikä se vähääkään saavuttanut pakenijoita monituntisen juoksun -aikana. - -He saapuivat rannalle vasta keskipäivällä ja kiiruhtivat merirosvojen -leirille, mutta Thandarin pettymykseksi se oli tyhjä. Tsao Ming oli -poistunut odotettuaan sovitun ajan. Vaikka Thandar ei sitä tiennyt, -oli kirjava-asuinen hirtehinen vartonut yli määräajan ja poistunut -vähäistä ennen kuin pakenijat ilmestyivät viidakosta rannalle. Hänen -karkeatekoinen aluksensa olikin parhaiksi ennättänyt pois näkyvistä -pohjoispuolisen niemen taakse. Pistoolin pamahdus olisi kutsunut hänet -takaisin, mutta Thandar ei aavistanut sitä, vaan kääntyi masentuneena -etsimään piilotettua venettään. - -Se oli saman pienen pensaan juurella, jonka suojassa Thandar oli -maannut, ennenkuin hän pelasti Tsao Mingin hengen, useita satoja -metrejä leiristä etelään. - -Nyt ei takaa-ajon hälyä enää kuulunut lainkaan, ja niinpä pari asteli -verkkaisesti alukselle. Se löytyi sieltä, mihin Tsao Ming oli luvannut -sen sijoittaa. Se oli korjattu hyvin ja lujasti, ja lisäksi oli siihen -varattu runsaasti ruokaa ja vettä. Thandar siunasi Tsao Mingiä, -murhamiestä ja hirtehistä. - -Yhdessä he raahasivat hauraan aluksen vedenrajaan ja olivat parhaillaan -työntämässä sitä vesille, kun ainakin parikymmentä hurjasti kiljuvaa -raakalaista tuoksahti viidakosta, kiitäen heitä kohti. Thandar pyörähti -torjumaan heitä pistooli ojossa. - -»Työnnä vene vesille, Nadara!» huusi hän tytölle. »Minä pidän heitä -loitolla, kunnes se on vedessä, ja sitten ehkä ennätämme syvälle, -ennenkuin he meidät saavuttavat.» - -Nadara kiskoi työläästi liikkuvaa venettä aaltojen loiskiessa hänen -päälleen joka kerta, kun hän yritti saada sitä vesille. Silmäkulmansa -alitse Thandar näki, kuinka vaivaloista tytön ponnistelu oli. Lauma oli -jo ehtinyt puolimatkaan juostessaan ripeästi metsästä rannalle. Mies ei -olisi tahtonut ampua ennenkuin ihan likeltä, koska hän tottumattomana -ampujana oli perin kehno tähtääjä. Oli kuitenkin ilmeistä, ettei Nadara -yksin saanut venettä vesille, ja senvuoksi Thandar suuntasi pistoolinsa -lähestyviin raakalaisiin, painoi liipaisinta ja pyörähti auttamaan -tyttöä. - -Enemmän sattumalta kuin taidokkaan tähtäyksen johdosta kuula osui -ensimmäisen pääkallonmetsästäjän ruumiiseen. Parkaisten mies kellahti -hietikolle, ja hänen kumppaninsa seisahtuivat äkkiä yhtenä miehenä. -Mutta nähtyään Thandarin puuhailevan veneen kimpussa aikomatta jatkaa -ampumista he pian syöksyivät uudelleen hyökkäämään. - -Thandarilla ja Nadaralla oli täysi työ kiskoessaan venettä, joten -villit pääsivät heidän huomaamattansa vedenrajaan saakka. Nähtyänsä -heidät Thandar pyörähti ympäri ja ampui toistamiseen, nosti sitten -veneen päänsä päälle ja asteli kuohuihin Nadaran kävellessä vierellä -tukien häntä. - -Heidän jälessään tulivat raakalaiset — viisi tai kuusi rohkeinta — kun -äkkiä iso hyökyaalto sieppasi heidät kaikki, sekä hätyyttäjät että -hätyytetyt, valtoihinsa ja pyyhkäisi heidät syvälle. Thandar ja Nadara -takertuivat kiinni veneeseen, mutta raakalaiset imi pohjavirta pinnan -alle. - -Kiljuen, uhkaillen ja viittoillen hyppeli rannalla kolme- tai -neljäkymmentä pettynyttä villiä. Mutta nyt olivat Thandar ja Nadara -kavunneet alukseen, jota luode kiidätti nopeasti kauemmaksi, ja pian he -melan avulla olivat turvassa Tyynenmeren ulapalla. - -Turvassa? - - - - -KAHDESTOISTA LUKU - -Merirosvot - - -Luoteen ja tuulen ajaessa kevyttä alusta ulapalle ja rantaviivan -vaipuessa näköpiirin alapuolelle katseli Waldo Emerson äärimmäisen -toivottomana sekä tulevaisuutta että heidän ympärillänsä lohduttoman -aavana myllertävää merta. - -Jo kerran ennen hän oli ihmeen kautta selviytynyt meren moninaisista -vaaroista, mutta hän ei uskaltanut toivoa, että häntä toistamiseen -onnistaisi yhtä hyvin. Ja nyt oli Nadara hänen muassaan. Edellisellä -kerralla oli ollut tarjolla vain hänen oma tuskansa ja kuolemansa; nyt -häntä odotti vielä suurempi tuska nähdessään Nadaran kärsivän. - -Tasaisena vihurina puhaltava tuuli nostatti aika isoja aaltoja. Laajat -laineet vierivät toinen toisensa kintereillä säännöllisten välimatkojen -päässä toisistaan kuin tarkastuksessa marssivat jalkaväen rivit. -Tuuli ja aallokko tuntuivat ihan kuin tilatuilta Thandarin ja Nadaran -haurasta alusta varten. Se keinui pitkillä, mahtavilla laineilla -kevyesti kuin korkki; sen kömpelötekoiseen purjeeseen tarttui tuuli, -joka pullisti sitä upeasti, kiidättäen sitä vinhasti vedenpinnalla. - -Ja tuskin oli heidän taakseen jäänyt ranta painunut iäksi heidän -näkyvistään, kun suoraan heidän edessään alkoi näkyä toinen ranta. -Thandar saattoi tuskin uskoa silmiään. Hän hieroi niitä ja katsoi -uudelleen. Sitten hän pyysi Nadaraakin katsomaan. - -»Mitä on edessäpäin?» kysyi hän. - -Tyttö nousi puolittain pystyyn, huudahtaen riemusta. - -»Maata!» huusi hän. - -Ja maata se oli. Vinhasti puhaltava tuuli kiidätti heitä laajalta -näyttävän saaren pohjoispäähän. Hyökylaineet jyskyttivät kalliorantaa. -Sille laskeminen tuottaisi viipymättä kuoleman heille molemmille. -Mutta ajautuisivatko he sinne? Heidän lähestyessään saaren kärkeä, -selvisi Thandarille, että he ajautuisivat sen ohitse. Kykenisikö -hän hidastamaan pikku aluksen vauhtia ja kääntämään sen takaisin -maan suojaan? Oli perin todennäköistä, että vene kaatuisi heti hänen -leikattuaan poikki purjeen kannatushihnat ja koettaessaan meloa -syrjätuuleen, kuten hänen täytyisi tehdä päästäkseen saaren kärjen -ympäri. - -Mutta muuta keinoa ei näyttänyt olevan. Hän ojensi paranginsa -Nadaralle, käskien hänen olla valmiina katkaisemaan purjetta pitelevät -raakanahkaiset hihnat heti hänen käskettyänsä. Puristaen melaa tiukasti -hän oli polvillansa veneen perässä, tarkkaillen veneen etenemistä -kallioisen kärjen ohitse. - -Saaren tässä päässä pisti pitkä kieleke kauas mereen. Vene kiiti -tämän kielekkeen uloimman kärjen ohitse. Heidän sivuutettuansa sen -Thandar oivalsi, kuinka harkitsemattoman uskallettua olisi kääntää -vene laita-aallokkoon niinkään lyhyeksi ajaksi, jonka he tarvitsivat -päästäkseen kärjen suojaan. Melkein käden ulottuvilla oli siellä saaren -siimeksessä rauhaisen tyyni vedenpinta. - -Mutta kun hän silmäili heidän edessään leviävää ääretöntä ulappaa, -käsitti hän, ettei toinen vaara ollut suurempi kuin toinenkaan, ja -sitten välähti hänen mieleensä vielä yksi vaihtoehto. Hän laskisi vähän -matkaa kärjen sivuitse, kääntyisi sitten melkein suoraan takaisin ja -koettaisi meloa veneen tyyneen veteen ihan vastatuuleen, välttäen siten -sivuaallokon vaarat. - -Hänen suunnitelmassaan oli ainoastaan yksi heikko kohta — jaksaisiko -hän meloa venettä vastatuuleen. Sitä kannatti ainakin, yrittää. Hän -käski Nadaran katkaista purjeen pidinhihnat ja alkoi itse samassa -meloa purren ollessa aallon harjalla. Pantterintaljan tipahtaessa -karkeatekoisen maston juurelle pyörähti aluksen keula ympäri Thandarin -voimakkaista melanvetäisyistä. - -He molemmat olivat niin kiintyneitä puuhiinsa kamppaillessaan henkensä -edestä luonnonvoimia vastaan, etteivät he kumpikaan huomanneet pitkää, -matalassa uivaa venettä, joka sujahti esiin heidän takanaan olevan -pienen lahden suusta, kun he tulivat näkyviin saaren suojapuolelle. - -Hetkisen oli vene laitatuulessa. Thandar ponnisteli vimmaisesti -kääntääksensä sitä. He painuivat korkean laineen pohjaan. Heidän -yläpuolelleen kohosi aallon jyrkkä harja valmiina kaatamaan heidän -päällensä tonneittain vettä. Vene nousi yhäti laitatuulessa miltei -aallon harjalle — sitten vesivuori särkyi heidän niskaansa. - -Pinnalle päästyään Thandar ajatteli ensiksi Nadaraa. Hän katseli -ympärilleen ravistaessansa vettä silmiltään. Melkein hänen vieressänsä -nousi Nadaran pää merestä. Kun heidän katseensa osuivat vastakkain, -levisi tytön huulille hymy. - -»Näin on parempi», luikkasi hän. »Nyt pääsemme maalle.» Ja hän kääntyi -uimaan rantaa kohti. - -Ihan hänen takanaan uiva Thandar tiesi, että Nadara oli vedessä kuin -kala, mutta epäili, jaksaisiko tyttö ja jaksaisiko hän itsekään -ponnistella maalle saakka tuulta ja luodetta vasten. Laine nosti heidät -korkealle ilmaan, ja sen harjalta he kumpikin näkivät aallon pohjalla -olevan pitkän aluksen, jonka miehistö oli hurjannäköistä väkeä. - -Nadara, joka pelkäsi kaikkia miehiä paitsi Thandaria, olisi tahtonut -koettaa karttaa alusta, mutta nähtyään vilkaisun veneen väestä Thandar -uskoi varmasti hyvän onnen osuttaneen hänen Tsao Mingin ja hänen -joukkueensa pariin. - -»He ovat ystäviä», kiljaisi hän Nadaralle, ja niinpä he sallivat veneen -tulla lähellensä, ja heidät nostettiin alukseen. Mutta heti kun Thandar -oli päässyt katselemaan miehiä lähemmin, selvisi hänelle, ettei hän -ollut koskaan nähnyt ainoatakaan heistä. - -He olivat samanlaisia kuin Tsao Mingin kirjava lauma, eikä Waldo -Emersonin tarvinnut tiedustella heidän ammattiansa — varkaan ja -murhamiehen merkki oli painettu jokaisen kasvoihin. He syytelivät -Nadaralle ja Thandarille kysymyksiä monilla kielillä, joita heistä -kumpikaan ei ymmärtänyt, ja vasta sitten; kun alus oli ankkuroitu -pieneen lahteen ja seurue kahlannut, maalle, koetti Thandar puhua -heille merirosvojen englantia. Useat heistä ymmärsivät sitä, ja varsin -pian hän sai selvitetyksi heille, että he saisivat hyvän palkkion, jos -veisivät hänet ja Nadaran sivistyneeseen satamaan. - -Johtaja, täysiveriseltä neekeriltä näyttävä mies, purskahti nauramaan, -pilkaten sellaista ajatusta, että melkein alaston mies voisi maksaa -lunnaat vapaudestaan. Samalla vintiö loi himokkaita katseita Nadaraan, -joten Thandar varmasti älysi, ettei hän tahtonut olla uskovinaan heidän -pystyvän suorittamaan lunnaita. - -Kävi ilmi, että joukkue oli ollut lähdössä toiseen saman saaren -länsirannalla olevaan paikkaan, jossa heidän pää voimansa olivat. He -olivat odottaneet kolmea toveriaan, jotka olivat menneet sisemmälle -metsästämään, ja nähneet veneen sekä lähteneet vangitsemaan -siinäolijoita. Nyt he palasivat pieneen lahteen noutamaan -kumppanejansa, sitten palatakseen pääleiriin. - -Neekeri olisi tahtonut surmata Thandarin heti, koska heidän veneessänsä -jo nytkin oli liikakuormitusta, mutta muutamat toiset estelivät häntä, -huomauttaen heidän päällikkönsä otaksuttavasti siitä kiukustuvan, sillä -vain vangin kuoltua hän uskoi menettäneensä mahdolliset lunnaat. - -Vihdoin palasivat metsästäjät, ja kaikki nousivat purteen. Pian oli -alus poistunut lahdesta ja eteni saaren länsirannikkoa pitkin etelää -kohti. Pimeä oli jo melkein käsissä, kun sen keula käännettiin rantaa -kohti, ja pitkät airot työnnettiin veteen, samalla kun purje putosi -kasaan maston juurelle. - -Kahden vähäisen, toisensa editse pistävän kärjen välitse he työntyivät -maan kaikilta puolin ympäröimään lahteen. Veneen saapuessa sisemmän -kärjen kohdalle ponnahti Thandar pystyyn, huudahtaen riemuisesta -hämmästyksestä. Vajaan sadan metrin päässä hänestä kellui veden -kuvastimen kirkkaalla pinnalla Priscilla. - -Merirosvot katselivat vankiansa ällistyneinä. Neekeri nousi kädet -nyrkissä pystyyn valmiina iskemään häntä. - -»Priscilla, hoi!» luikkasi Waldo Emerson. »Apuun, apuun!» - -Neekeri virnisti. Valkoisesta huvipurresta ei vastattu. Sitten miehet -kertoivat Thandarille kaapanneensa aluksen useita viikkoja takaperin -ja pitäneensä sen väestöä vankeina maalla odottaessaan jostakin -selittämättömästä syystä kauan aikaa poissa viipynyttä päällikköänsä. -Kun Waldo Emerson ilmoitti hänelle purren olevan hänen isänsä, oli -neekeri hyvillään siitä, ettei ollut tappanut häntä, sillä hänestä -saataisiin runsaat lunnaat. - -Heidän astuessaan maalle oli pimeä, ja Thandar ja Nadara työnnettiin -kurjiin hökkeleihin, joita oli useita rivissä rantahietikolla. Pitkään -aikaan mies ei saanut unta. Hänen mieltänsä kalvoi huoli hänen isänsä -ja äitinsä kohtalosta. Nadara oli kertonut heidän kummankin olleen -Priscillassa. Tyttö ei ollut hiiskunut mitään siitä, miten rouva -Smith-Jones oli häntä kohdellut, mutta Waldo oli arvannut lähelle -totuutta ja pannut merkille, ettei tyttö nähdessään Priscillan ollut -lainkaan innostunut eikä riemastunut. - -Jonkun ajan kuluttua hän torkahti, mutta heräsi pian majansa -ulkopuolelta kuuluvaan liikkeeseen. Hiipimistä muistuttava ääni -kuulosti pahaenteiseltä. Hiljaa Thandar nousi ja meni ovelle. -Merirosvot eivät olleet köyttäneet vankejaan eivätkä teljenneet heidän -koppiensa ovia — heidän oli ihan mahdoton karata saarelta. - -Thandar pisti päänsä hieman hämärtävään, öiseen ulkoilmaan. Häneltä -pääsi hiljainen raivon ja pelon ärähdys, sillä hän näki ison, tumman -miehenroikaleen ryömivän Nadaran majaan. Amerikkalainen seurasi heti -jälessä. Tytön hökkelin ovelle hän pysähtyi kuuntelemaan. Äkkiä -kuului sisältä säikähdyksen huudahdus ja sitten käsikähmän nahinaa. -Tuossa tuokiossa hän oli pimeässä majassa ja kompastui seuraavalla -hetkellä mieheen. Thandarin sormet hapuilivat kurkkua. Hän ei päästänyt -äännähdystäkään. Toinen pyörähti häneen päin veitsi kädessä. Thandar -oli sitä odottanut. Kyynärvarrellaan hän väisti ensimmäisen iskun, ja -sujuttaen kättänsä pitkin toisen käsivartta hän löysi puukkoa pitelevän -käden ranteen. Sitten alkoi kamppailu hökkelin sisällä vallitsevassa -manalamaisessa pimeydessä. Ottelijat hoippuivat ja horjahtelivat sinne -tänne savilattialla toisen koettaessa kiskoa irti puukkoa pitelevää -kättään, toisen pyrkiessä saamaan otetta vastustajan kurkusta samalla -koettaen pitää kiinni toisen rannetta. Miesten raskas huohotus kuului -selvästi yön hiljaisuudessa — se ja heidän jalkojensa töminä olivat -ainoat taistelun äänet. Nadara ei voinut auttaa Thandaria — hän arvasi -juuri Thandarin tulleen pelastamaan häntä, vaikka ei nähnytkään miestä. - -Vihdoin riistäytyi öinen saalistaja yli-inhimillisellä ponnistuksella -irti Thandarin otteesta. Vähän aikaa vallitsi majassa hiljaisuus. -Kukaan kolmesta sisälläolijasta ei erottanut toisia. Pantterintaljansa -alta Thandar veti esille Tsao Mingin antaman pitkän pistoolin, mutta ei -rohjennut ampua, peläten osuvansa Nadaraan, eikä myöskään pyytää häntä -puhumaan ilmaistakseen olinpaikkansa, sillä siten hän olisi paljastanut -vastustajalleen, missä hän itse oli. - -Tunneilta tuntuvia minuutteja seisoivat kaikki kolme ihan hiljaa, -koettaen pidättää henkeänsä. Sitten Thandar erotti varovaa liikettä -huoneen vastaiselta laidalta. Oliko se hänen vihamiehensä vaiko Nadara? -Hän kohotti pistoolinsa miehen rinnan korkeudelle ja siirtyi sitten -itsekin hyvin varovasti sivulle päin. Heti hänen hiljaisen liikkeensä -äänen jälkeen näkyi hökkelin vastaisella seinustalla kirkas välähdys -ja kuului huumaava pamahdus — vihollinen oli laukaissut, hänen aseensa -leimahdus valaisi hetkiseksi mökin sisustan kirkkaasti, Thandar -näki jättiläiskokoisen neekerin vajaan kahden askeleen päässä, ja -miehen vasemmalla puolella seisoi Nadara syrjässä Thandarin pistoolin -tähtäyssuunnasta. - -Neekeri ei tiennyt, että Thandarilla oli ase, eikä niin ollen -aavistanut umpimähkäisen laukauksensa koituvan oman kuolemansa -merkiksi. Toisen pistoolin välähdyksen ilmaistua hänen olinpaikkansa -kajahti Thandarin aseesta vastauspamahdus, ja samalla Thandar ponnahti -syrjään syöksyäkseen neekerin kimppuun sivulta käsin. Mutta saapuessaan -miehen luokse ei hän kohdannut hurjaa vastarintaa, kuten oli odottanut, -vaan kompastui vastustajansa kuolleeseen ruumiiseen. - -Mutta nyt oli koko leiri hereillä. Merirosvot juoksentelivat sinne -tänne klikkaillen kysymyksiä ja määräyksiä monilla kielillään. -Sekasorto oli ylimmillään, ja sen kestäessä Thandar tarttui Nadaran -käteen ja juoksi ulos hökkelistä. Hän riensi muiden majojen taitse -leirin toiseen päähän ja kääntyi sitten rantaan. Hänen aikomuksensa oli -anastaa vene ja soutaa Priscillaan. - -Heidän takanansa kiihtyi melu leirissä merirosvojen tarkastaessa -majoja saadakseen selkoa laukauksista — parempaa pakotilaisuutta ei -olisi voinut toivoakaan. Yksi Priscillan omista veneistä oli vedettynä -rannalle. Yhdessä Thandar ja Nadara työnsivät sen vesille, ja hetkistä -myöhemmin he soutivat ripeästi purtta kohti. - -Rajattoman turvallisuuden tunteen ja riemun vallassa Waldo Emerson -kiipesi laidan ylitse ja veti Nadaran jälkeensä. Mutta hänen riemunsa -loppui lyhyeen, sillä tuskin hän oli laskenut jalkansa kannelle, -kun häneen tarttui takaapäin puolikymmentä jäntevää roistoa, jotka -olivat olleet Priscillaa vahtimassa, nähneet parin lähtevän rannalta, -tarkkailleet heitä heidän soutaessaan purrelle ja väijyneet heitä -heidän kavutessaan alukseen. - -Loppuyö heitä pidettiin vankeina Priscillassa, mutta varhain seuraavana -aamuna heidät vietiin rannalle. Siellä he tapasivat kaikki rosvot -kokoontuneina erään majan ulkopuolelle. Sisällä olivat Priscillan -matkustajat ja miehistö. Kun Thandar ja Nadara saapuivat, tartuttiin -heihin käsin, heitä kiidätettiin ovelle, ja itämaalaisten kirousten -säestäessä heidät sysättiin sisälle. Siellä seisoskelivat, lohduttoman -onnettomina ryhminä Priscillan miehistö, kapteeni Burlinghame sekä -herra ja rouva Smith-Jones. Katseensa osuessa viimemainittuun juoksi -Waldo Emerson kädet ojossa hänen luoksensa. - -Kauhusta kirkaisten väistyi rouva Smith-Jones miehensä ja kapteenin -taakse. Waldo seisahtui äkkiä. Molemmat toiset miehet silmäilivät häntä -uhkaavasti. Hän katsoi suoraan isäänsä silmiin. - -»Etkö tunne minua, isä?» kysyi hän. - -John Alden Smith-Jonesin leuka vaipui alas. - -»Waldo Emerson!» huudahti hän. »Se ei saata olla mahdollista!» - -Rouva Smith-Jones tuli esiin turvapaikastaan. - -»Waldo Emerson!» kertasi hän. »Se on mahdotonta!» - -»Mutta se on totta, äiti», vakuutti nuori mies. - -»Mikä kamala asu!» virkkoi rouva Smith-Jones syleiltyään poikaansa. -Sitten hänen katseensa siirtyi Nadaraan, joka oli seisonut ovensuussa -vakavan hiljaisena. - -»Sinä?» ähkäisi hän. »Etkö olekaan kuollut?» - -Nadara pudisti päätään, ja Waldo Emerson ehätti kertomaan, millaisia -seikkailuja tyttö oli kokenut, sitten kun Stark oli käynyt hänen -kimppuunsa Priscillan kannella. Rouva Smith-Jones lähestyi tyttöä ja -laski kätensä hänen olallensa. - -»Olen ajatellut hyvin paljon senjälkeen kun viimeksi tapasimme -toisemme», sanoi hän, »ja sen tulos on, että aion tehdä sellaista, mitä -en ole tehnyt koskaan ennen — aion pyytää sinulta anteeksi; kohtelin -sinua häpeämättömästi. Minun ei tarvitse kysyä, rakastaako poikani -sinua — olet jo ilmaissut rakastavasi häntä — ja hänen silmänsä ovat -paljastaneet minulle, missä hänen sydämensä on. - -— Yökausia viruin valveilla, miettien, kuinka kauheata se oli, ja -melkein rukoilin, että hän olisi pikemmin kuollut kuin palaisi -löytääkseen sinut odottamassa häntä Bostonissa — se tapahtui, ennenkuin -sinä jouduit pois purrestamme. Sinulla ei ollut syntyperää eikä -omaisia, ja se oli minusta kaikki kaikessa. Mutta senjälkeen kun aloin -pitää teitä molempia kuolleina, huomasin muistavani sinusta paljon -sellaista, mikä on äärettömän paljon parempaa kuin hyvä syntyperä ja -kasvatus. - -— En oikein osaa selittää sinulle, mitä se on, mutta en voi moittia -poikaani siitä, että hän rakastaa sinua. Sinun on kuitenkin luovuttava -tuosta kamalasta asusta ja otettava yllesi jotakin kunnollista.» - -»Äiti!» kiljaisi Waldo Emerson kiertäessään kätensä hänen ympärilleen. -»Tiesinhän sinunkin alkavan rakastaa häntä, kunhan vain opit tuntemaan -hänet.» - -Juuri silloin avautui ovi, ja eräs rosvoista astui sisälle. - -»Tulkaa!» käski hän. - -Vangit menivät peräkkäin ulos hänen ohitsensa. Ulkona olevilta -roistoilta he saivat tietää, että oli päätetty surmata heidät kaikki -heti, ryöstää Priscilla puhtaaksi ja upottaa se, koska varhain -aamulla oli nähty sotalaiva risteilemässä rannikolla. Peloissaan -he eivät tahtoneet enää odottaa poissaolevaa päällikköänsä, ja -kaikki lunnaantoiveet olivat unohtuneet, kun miehet oli vallannut -mielipuolinen halu hävittää kaikki rosvotyönsä jäljet. - -Uhrit katselivat toisiansa kauhistuneina. He olivat joka puolelta -rosvojen ympäröimät, ja toinen toisensa jälkeen heidät sidottiin -lujasti, jotta karkaaminen olisi ihan mahdoton. Oli suunniteltu viedä -heidät saaren sisäosiin, viidakon tiheimpään osaan, ja katkaista siellä -heidän kaulansa ja jättää heidän ruumiinsa korppikotkille. Rosvoista -näytti olevan hyvin hupaista selostaa suunnitelmaansa vangeille. - -Vihdoin olivat kaikki sidotut ja kuolonmarssi alkoi. Toivottomien -vankien ja raakojen, ilkkuvien hirtehisten muodostaman pitkän jonon -jälkipään kadottua viidakkoon saapui lahdelle karkeasti veistetty alus. -Ehdittyään Priscillan näkyviin alkoivat siinä olevat miehet empiä ja -valmistautuivat pakenemaan, mutta kun aluksella ei näkynyt elonmerkkiä, -lähestyivät he sitä, ja kun kansi oli tyhjä, nousivat he purteen. -Hyteissä tulokkaat tapasivat kaksi nukkuvaa malaijia. Nauraa hohottaen -ja laskien karkeata pilaa he herättivät nukkujat. - -Vahdit ponnahtivat pystyyn ja hapuilivat pistoolejansa, mutta -nähtyään yllättäjänsä alkoivat he virnistellä leveästi ja pakista -monisanaisesti. Kaikki huomautuksensa he lausuivat rotevalle, lurjuksen -näköiselle miehelle, jota he nimittivät päälliköksi. Juuri häntä rosvot -olivat odotelleet, ja hänen pitkän poissaolonsa seurauksena oli ollut -päätös teloittaa Priscillan vangit. - -Kuultuansa mitä viidakossa oli tekeillä, alkoi päällikkö kiroilla ja -karjua vimmastuneena. Hän näki monen tuhannen kultakolikon haihtuvan -ilmaan silmiensä edessä. Kiljuen seuralaisilleen ja käskien heidän -seurata itseään hän hyppäsi alukseen, jolla he olivat tulleet -Priscillaan, ja hetkisen kuluttua sitä soudettiin ripeätä vauhtia -rataan. Malttamatta vetää venettä maalle päällikkö syöksyi viidakkoon -miehet kintereillään. - -Kaukana hänen edellään tarpoivat väsyneet ja pelon masentamat vangit, -joita hoputettiin kepeillä ja terävien parangien lappeilla. Vihdoin -merirosvot pysähtyivät sankan kasvullisuusrykelmän keskelle. - -»Tässä», ehdotti muuan, mutta erään toisen mielestä heidän oli edettävä -vähän kauemmaksi. Muutamia minuutteja miehet väittelivät, mutta sitten -edellinen vetäisi paranginsa ja meni Thandaria kohti. - -»Tässä!» intti hän ja heilautti säiläänsä päänsä ympärillä. - -Samassa alkoi pensaikosta äkkiä kuulua räiskettä ja äänekkäitä -kiukkuisia karjaisuja, ja mies loi katseensa siihen suuntaan, josta -häiriö tuli. Myöskin vangit katsoivat sinnepäin. Sieltä ilmestynyt näky -ei ollut erikoisen rauhoittava — vain vielä yksi hyvin hurjannäköinen -ja tavattoman äkäinen merirosvo, jota seurasi puolikymmentä muuta -konnaa. - -Tulija syöksyi ryhmän keskelle, kolhien miehiä oikealle ja vasemmalle. -Ilkeän näköiset vintiöt, jotka vain muutamia minuutteja sitten olivat -rehennelleet pelästyneille vangeille ja säikytelleet heitä, olivat nyt -herpauttavan kauhun ruumiillistumia. - -Päällikkö seisahtui paljastettua parangia pitelevän miehen eteen. Hänen -kasvonsa olivat lyijynharmaat ja nytkähtelivät suonenvedontapaisesti -raivosta ja kiihtymyksestä. Hän yritti puhua ja kääntyi sitten -katsomaan Thandaria, joka seisoi valmiina teloitettavaksi. Kun -päällikön katse osui tähän vankiin, menivät hänen silmänsä levälleen, -ja sitten hän kääntyi teloittajaksi aikoneen miehen puoleen, iskien -hänet rajulla iskulla maahan. - -Se tuntui kirvoittavan hänen kielensä kantimet ja hänen suustansa tulvi -kammottavimpia kirosanoja, mitä vangit olivat milloinkaan kuulleet. -Ne olivat osoitetut niille miehille, jotka olivat rohjenneet mieliä -tällaista ilman hänen vahvistustansa, ja etupäässä sille pelosta -kyyköttävälle poloiselle, joka ei ollut uskaltanut nousta pystyyn, -sitten kun hänen päällikkönsä raskas nyrkki oli kellistänyt hänet -pitkäkseen. - -»Ja sinä olisit tappanut Thandarin», karjui hän, »Thandarin, joka -pelasti henkeni!» - -Ja sitten hän alkoi potkia pitkänään viruvaa miestä, kunnes Thandarin -itsensä oli pakko tulla väliin onnettoman puolesta. - -Tsao Mingin saavuttua vankien vaivat haihtuivat kuin savu ilmaan, -sillä saatuansa tietää, että Priscillan omistaja oli Thandarin isä, -palautti hän purren ja kaikki miestensä siitä ryöstämät tavarat -oikeudenmukaisille omistajilleen. Eikä hän olisi tyytynyt siihen, -jos hänen olisi sallittu noudattaa omaa päätänsä, sillä hän mieli -teloituttaa puolikymmentä kovaosaista apuriaan, jotka olivat olleet -liian innokkaita täyttämään merirosvonvelvollisuuksiansa. - -Tsao Mingin koreapukuiset lurjukset täyttivät Priscillan vesitynnyrit -ja veivät alukseen siksi paljon muonavaroja, että sen väelle riittäisi -yllin kyllin ravintoa matkalla Honoluluun, siihen satamaan, johon he -olivat päättäneet ensinnä pyrkiä. - -Ja kun kaikki valmistukset oli suoritettu, saattoi kuusi -merirosvoprahua valkoista purtta sataviisikymmentä kilometriä -pohjoiseen päin, ampuen jäähyväisiksi yhteislaukauksen toisensa jälkeen -keuloihinsa sijoitetuista, malmisista, kuusituumaisista tykeistä. - -Kun vähäinen laivasto supistui pelkiksi pilkuiksi purren taakse ja -katosi eteläisen näköpiirin alle, seisoi Priscillan kannella sitä -silmäilemässä flanellipukuinen mies, jolla oli lyhyeksi leikattu, -vaalea tukka, seurassaan hento, tummatukkainen, yksinkertaiseen -hameeseen ja purjekankaiseen puseroon puettu tyttö. - -Kummankin huulilta pääsi heidän tietämättään huokaus, ja he kääntyivät -katsomaan toistensa silmiin. - -»Me poistumme tylystä maailmasta, joka on ollut meille suopea», virkkoi -mies, »sillä kaikesta kolkkoudestaan huolimatta se antoi meidät -toisillemme ja yhdisti meidät, kun olimme joutuneet erillemme». - -»Onko sivistysmaailma suopeampi?» tiedusti tyttö. - -Thandar ravisti päätänsä. - -»En tiedä», vastasi hän. - - - - -KOLMASTOISTA LUKU - -Kotimatkalla - - -Honolulussa Waldo Emerson Smith-Jones ja Nadara vihittiin. Ennen -juhlatoimitusta oli pohdittu, minkä nimisenä Nadara olisi merkittävä -avioliittosopimukseen. - -»Nadara» yksin tuntui liian lyhyeltä ja sisällyksettömältä muotoja -rakastavasta rouva Smith-Jonesista. Mutta Waldo Emerson ja tyttö -väittivät, että se oli hänen nimensä ja täysin riittävä. Kun siis -ei muuta nimeä ollut, olivat kaikki lopulta yhtä mieltä siitä, että -»Nadaraa» ei lainmukaisesti voitu parantaa. - -Ennen vihkimistä, joka tapahtui Priscillassa, antoivat herra ja rouva -Smith-Jones, kapteeni Cecil Burlinghame sekä useat Honolulussa asuvien -virkamiesten ja ystävien joukosta kutsutut vieraat lahjoja morsiamelle. - -Kapteeni Burlinghame lausui antaessaan lahjansa muutamia sanoja -selitykseksi. - -»Sinulle, Nadara», puhui hän, »on näillä helyillä syvempi merkitys ja -suurempi arvo kuin kellekään muulle, sillä ne ovat peräisin omalta -syrjäiseltä saareltasi, jossa ne olivat viruneet kaksikymmentä vuotta, -kunnes minä ne sattumalta löysin läheltä rantaa. Sitä nais-poloista, -jonka omia ne aikoinaan olivat, et ole koskaan nähnyt — on varsin -mahdollista, ettei hän käynytkään villillä rannikollasi — ja aina pysyy -salaperäisenä arvoituksena, miten jalokivet olivat sinne joutuneet. -Mutta kaksi piirrettä on sinussa samanlaiset kuin hänessä, sillä hänkin -oli nainen ja hänkin oli hyvin kaunis.» - -Hän ojensi kämmenellään Nadaralle pientä, suolenkappaleilla pienten -nakertajain nahoista ommeltua, kulunutta pussia. Sen nähdessään sekä -tyttö että Waldo Emerson huudahtivat hämmästyksestä. - -Ihmetellen Nadara otti pussin käteensä ja karisti sen sisällön -kämmenelleen. Waldo kumartui katsomaan. - -»Tiedättekö, kenen omia nämä ovat olleet?» tiedusti hän Burlinghamelta. - -»Eugénie Marie Céleste de la Valoisin, Crecyn kreivittären», vastasi -kapteeni. - -»Ne olivat Nadaran äidin», huomautti Waldo. »Hänen kasvatusvanhempansa -olivat saapuvilla hänen syntyessänsä ja ottivat nämä jalokivet -nais-paran yltä hänen kuoltuansa. Hän ajautui rannalle veneessä, jossa -paitsi häntä oli ainoastaan kuollut mies — Nadara syntyi samana yönä.» - -Ja niinpä pappi toimitettuansa vihkimisen merkitsi todistukseen naisen -nimeä varten varattuun kohtaan: Nadara de la Valois. - -Ja nyt he asuvat Bostonissa ihanassa kodissa, jonka, olette -nähnyt, jos olette milloinkaan käynyt Bostonissa ja ajellut siellä -jossakin isoista, nähtävyyksien katselemista, varten hankituista -moottoriomnibusseista, sillä sitä osoitetaan kaikille vieraille, -koska sen rakennustyyli on kaunis ja sen omistajan historialliseen ja -ylimykselliseen nimeen, joka sattumalta ei olekaan Smith-Jones, liittyy -erikoinen maine. - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUOLATYTTÖ *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/67862-0.zip b/old/67862-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 5db44c8..0000000 --- a/old/67862-0.zip +++ /dev/null |