NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 8955 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..773e732
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #67862 (https://www.gutenberg.org/ebooks/67862)
diff --git a/old/67862-0.txt b/old/67862-0.txt
deleted file mode 100644
index bf72cc6..0000000
--- a/old/67862-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8955 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of Luolatyttö, by Edgar Rice Burroughs
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: Luolatyttö
-
-Author: Edgar Rice Burroughs
-
-Translator: Alpo Kupiainen
-
-Release Date: April 18, 2022 [eBook #67862]
-
-Language: Finnish
-
-Produced by: Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen and Tapio Riikonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUOLATYTTÖ ***
-
-
-
-
-
-LUOLATYTTÖ
-
-Kirj.
-
-Edgar Rice Burroughs
-
-
-Englanninkielestä suomentanut
-
-Alpo Kupiainen
-
-
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
-1925.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Ensimmäinen osa
-
-    I. Haaksirikkoinen.
-   II. Villi-ihmiset
-  III. Pikku Eden
-   IV. Kuoleman kynnyksellä
-    V. Herääminen
-   VI. Valinta
-  VII. Etsivä Thandar
- VIII. Nadara jälleen
-   IX. Etsijä
-    X. Jälkien loppupää
-   XI. Vangiksi
-
-Toinen osa
-
-    I. Kuningas Isonyrkki
-   II. Kuningas Thandar
-  III. Suuri Nagoola
-   IV. Taistelu
-    V. Nadaran ryöstö
-   VI. Etsintä
-  VII. Ensimmäinen perämies Stark
- VIII. Villit
-   IX. Veneen rakentaminen.
-    X. Pääkallonmetsästäjät
-   XI. Pelastus
-  XII. Merirosvo
- XIII. Kotimatkalla
-
-
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN OSA
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN LUKU
-
-Haaksirikkoinen
-
-
-Otuksen himmeä hahmo häämötti vain epäselvänä täplänä taustalla
-kohoavan metsän varjoja vasten.
-
-Nuori mies ei erottanut ulkopiirteitä, joista olisi saattanut päätellä,
-oliko siellä eläin vaiko ihminen.
-
-Hän ei nähnyt silmiä, mutta oli varma, että väijyvät silmät tähystivät
-häntä tuosta äänettömästä rykelmästä.
-
-Jo neljännen kerran otus oli pimeän tullessa hiipinyt metsän reunaan —
-jo neljättä kertaa niiden kolmen hirvittävän viikon aikana, jotka hän
-aaltojen maalle heittämänä oli viettänyt tällä autiolla rannalla, hän
-kauhuissaan tarkkaili metsän laidassa väijyvää varjomaista hahmoa.
-
-Se ei ollut kertaakaan häntä ahdistanut, mutta kun pelko teki hänen
-mielikuvituksensa sairaloisen herkäksi, näytti se illan pimetessä
-hiipivän yhä likemmäksi — odottamistaan odottaen hetkeä, jolloin hän ei
-pitäisi varaansa.
-
-Waldo Emerson Smith-Jones ei ollut ylettömän rohkea mies. Hänet oli
-kasvatettu esi-isiensä erinomaisen hienossa, Back-lahden rannalla
-sijaitsevassa talossa ylisivistystä ja liioiteltua henkevyyttä
-uhkuvassa ympäristössä.
-
-Hänet oli opetettu halveksien suhtautumaan kaikkeen, mistä tuoksahti
-ruumiillista voimaa — kaikki sellainen oli sivistymätöntä, raakaa,
-alkeellista.
-
-Hän oli kaivannut vain jättiläisälyä — hän ja häntä hellivä äiti — ja
-heidän toiveensa oli täyttynyt. Yhdenkolmatta ikäisenä Waldo oli elävä
-tietosanakirja — ja jotakuinkin yhtä lihaksinen kuin sekin.
-
-Pelosta vapisten hän nyt vetäytyi ihan vedenrajaan niin kauaksi
-kammottavasta metsästä kuin suinkin pääsi.
-
-Kylmiä hikikarpaloita kihosi hänen pitkän, hontelon, lähes
-sadanyhdeksänkymmenen sentimetrin mittaisen vartalonsa jokaisesta
-huokosesta. Hänen laihat kätensä ja jalkansa vapisivat kuin
-vilutautisen. Tavantakaa hän yskäisi — juuri se yskä olikin pakottanut
-hänet tälle kovaonniselle merimatkalle.
-
-Hänen kyyrötellessään hietikolla, kauhun laajentamat silmät levällään
-tuijottaen pimeään yöhön, vieri isoja kyyneliä hänen kuihtuneilla,
-kalpeilla poskillaan.
-
-Vain vaivoin hän sai hillityksi melkein ylivoimaisen halun kirkaista.
-Hänen mielensä valtasi hyödytön katumus sen tähden, ettei hän
-ollut jäänyt kotosalle odottamaan lääkärin ennustamaa, riuduttavaa
-kuolemaa, joka olisi ainakin ollut rauhallinen, eikä sellainen karkean
-väkivaltainen loppu, joka häntä nyt uhkasi.
-
-Tämä eteläisen Tyynenmeren veltto herrastelija nosti jalkansa
-päällekkäin ja ojensihe hietikolle, sillä hän oli peräytynyt niin
-loitolle peloittavasta pimennosta kuin valtameri suinkin salli.
-Verkkaisten minuuttien venyessä aikakausien pituisiksi tunneiksi
-rasitti hermojännitys heikkoa poikaa niin ankarasti, että hän keskiyön
-vaiheilla vaipui armeliaan tajuttomuuden tilaan.
-
-Seuraavana aamuna herätti hänet lämmin auringonpaiste, mutta se elvytti
-hänen rohkeuttaan vain hitusen. Nyt eivät otukset tosin voineet
-huomaamatta hiipiä hänen luokseen, mutta silti niitä saattoi tulla,
-sillä aurinko ei häntä suojelisi. Parhaillaankin oli ehkä metsän
-reunassa joku raju peto väijymässä.
-
-Se ajatus lamautti häntä siinä määrin, ettei hän uskaltanut mennä
-metsään poimimaan hedelmiä, jotka olivat olleet hänen ravintonsa
-tärkeimpänä osana. Vedenrajasta hän noukki muutamia suullisia meren
-tarjoamaa ruokaa, mutta siinä olikin kaikki.
-
-Hän vietti sen päivän samoin kuin sen edellä kuluneet kauhunpäivät
-tähyilemällä vuorotellen valtamerelle ja metsän rajaan, odottaen
-näkevänsä toisaalla laivan, toisaalla hirveän kuoleman, joka millä
-hetkellä tahansa saattoi synkästä pimennosta syöksyä vaatimaan häntä
-omakseen.
-
-Käytännöllisempi ja uljaampi mies olisi kyhännyt jonkunlaisen
-suojuksen, jossa olisi voinut nukkua yönsä verrattain turvallisesti
-ja mukavasti, mutta Waldo Emersonin kasvatuksessa oli noudatettu
-miedontamattomia älyllisiä ohjeita — käytännölliset harrastukset ja
-tiedot olivat jokapäiväisiä, ja kaikki jokapäiväinen oli rahvaanomaista
-ja raakaa. Oli nurinkurista ajatellakin, että joku Smith-Jones ikinä
-tarvitsisi rahvaanomaisia tietoja.
-
-Kahdennenkymmenennentoisen kerran sen jälkeen, kun valtava aalto oli
-pyyhkäissyt hänet höyrylaivan kannelta ja singonnut hänet melkein
-tukehtuneena ja pärskyvänä tälle tylylle rannalle, Waldo Emerson näki
-auringon nopeasti painuvan läntiselle taivaanrannalle.
-
-Sen laskeutuessa nuoren miehen pelko yltyi, ja hän piti katseensa
-hievahtamatta suunnattuna siihen kohtaan, jossa varjo oli edellisenä
-iltana näyttäytynyt.
-
-Hän tunsi, ettei hän enää jaksaisi kokonaista yötä kestää samanlaista
-kidutusta, jota hän oli jo neljä yötä kärsinyt. Hän uskoi varmasti
-tulevansa hulluksi ja alkoi tutista ja uikuttaa jo päivän valossa.
-Käännettyään selkänsä metsään päin hän istui kokoon sykertyneenä ja
-koetti katsella merelle, mutta hänen poskilleen kierivät kyyneleet
-sumensivat hänen silmiänsä niin, ettei hän nähnyt mitään.
-
-Vihdoin hän ei enää jaksanut sitä sietää, ja päästäen äkillisen
-ähkäisyn kauhusta hän pyörähti metsään päin. Siellä ei näkynyt
-mitään erikoista, mutta silti hän murtui lapsen tavoin nyyhkyttämään
-yksinäisyyttään ja pelkoaan.
-
-Kyettyään hetkiseksi hillitsemään kyyneleensä hän käytti tilaisuutta
-tarkastaakseen tummenevia varjoja toistamiseen.
-
-Heti ensi katsahduksen jälkeen puristui hänen kalpeilta huuliltaan
-vihlova parkaisu.
-
-Otus oli siellä!
-
-Tällä kertaa ei nuori mies heittäytynyt vääntelehtimään maassa, vaan
-jäi seisomaan, silmät pullollaan tuijottaen epäselvään hahmoon, samalla
-kun hänen irveen vääntyneiltä huuliltaan pääsi kirkaisu toisensa
-jälkeen.
-
-Hänen järkensä järkkyi.
-
-Ensimmäisen vertahyytävän parahduksen kuullessaan pysähtyi otus, mikä
-se sitten lienee ollutkaan, ja huutojen toistuessa se pujahti takaisin
-metsään.
-
-Heikkenevän ajatuskykynsä rippeillä Waldo Emerson tajusi, että hänen
-olisi parempi kuolla heti kuin uhmailla sysipimeän yön kaameata pelkoa.
-Hän syöksyisi kohtaloansa vastaan ja lopettaisi siten tämän tuskaisen
-jännityksen.
-
-Ajatusta seurasi toiminta, ja yhäti kiljuen hän lähti päistikkaa
-kiitämään metsänlaidassa vilahtelevaa olentoa kohti. Hänen juostessaan
-se kääntyi pakenemaan syvemmälle metsään, ja Waldo Emerson riensi sen
-jälessä pitkien, laihojen jalkojensa kiidättäessä pitkin harppauksin ja
-ponnahduksin hänen kuihtunutta ruumistaan repivän pensaikon halki.
-
-Hän kirkui kirkumistaan — ne olivat korviavihlovia kiljaisuja,
-jotka päättyivät venytettyihin, enemmän suden kuin ihmisen ääntä
-muistuttaviin ulvahduksiin. Ja hänen edellään pakeneva olento kirkui
-nyt sekin.
-
-Tavantakaa nuori mies kompastui ja kaatui. Okaset ja risut repivät
-hänen vaatteitaan ja hänen pehmeätä ihoaan. Hän oli päästä jalkoihin
-saakka veren tahraama. Mutta sittenkin hän kiiruhti yhä eteenpäin
-kuutamoisessa, hämyisessä metsässä.
-
-Aluksi oli Waldo Emersonia kannustanut mielipuolinen halu kohdata
-kuolema ja saada sen julmasta otteesta unohduksen rauha, mutta sitten
-hän alkoi ajaa edellään kiitävää, kiljuvaa olentoa takaa kokonaan
-toisenlaisesta syystä. Nyt hän tahtoi saada seuraa. Nyt hän ulvoi
-pelosta, että olento lipuisi hänen käsistään ja että hän jäisi yksin
-tämän kammottavan metsän sydämeen.
-
-Hitaasti, mutta varmasti pakenija loittoni hänestä, ja sen
-oivallettuaan Waldo Emerson ponnisteli kahta rajummin saavuttaaksensa
-sen. Enää hän ei karjunut, sillä ankaran ruumiillisen ponnistelun
-aikana vei läähättävä hengitys hänen heikkojen keuhkojensa kaikki
-voimat.
-
-Äkkiä he joutuivat metsästä pienelle, kuutamoiselle aukeamalle, jonka
-vastaisella laidalla kohosi korkea kalliorinne. Pakenija riensi sitä
-kohti ja hetkisen kuluttua katosi, ikäänkuin olisi vuorenseinämä sen
-nielaissut.
-
-Sen katoaminen oli yhtä kammottavan salaperäinen kuin koko sen olemus,
-ja nuori mies jäi seisomaan tyrmistyneenä ja epätoivoisena.
-
-Takaa-ajon rauettua alkoi vastavaikutus, ja Waldo Emerson vaipui
-vapisevana ja nääntyneenä kallion juurelle. Hän sai yskimispuuskan ja
-virui sitten tuskaisten aavistusten ja surkean kauhun vallassa, kunnes
-hän pelkästä heikkoudesta vaipui syvään uneen.
-
-Oli jo kirkas päivä, kun hän heräsi — jäykkänä, hervottomana, hellänä,
-nälkäisenä ja surkeana, mutta siitä huolimatta virkistyneenä ja
-selväjärkisenä. Ensimmäisen ajattelusysäyksen hänelle antoi nälästä
-huutava vatsa, mutta vain vaivoin hän sai pakotetuksi raukkamaiset
-aivonsa ohjaamaan askeleensa metsään, jossa oli hedelmiä yllin kyllin.
-
-Vähäisimmänkin äänen kuullessaan hän seisahtui, kuunnellen jännittyneen
-hiljaisena ja valmiina pakenemaan. Hänen polvensa tutisivat niin
-rajusti, että kolahtelivat vastakkain, mutta vihdoin hän astui
-hämyiseen pimentoon ja ahtoi pian suuhunsa kypsiä hedelmiä.
-
-Ylettyäkseen pudottamaan joitakuita herkullisia hedelmiä hän oli
-ottanut maasta katkenneen oksan palasen, jonka tyvi oli noin
-kymmenen sentimetrin paksuinen, mutta latvan läpimitta vain kolmisen
-sentimetriä. Se oli Waldo Emersonin ensimmäinen käytännöllinen
-teko siitä lähtien, kun meri oli viskannut hänet uuden kotinsa
-rannalle — oikeastaan se kaiken todennäköisyyden mukaan oli eniten
-käytännöllisyyttä hipova teko koko hänen elämässään.
-
-Waldon ei oltu koskaan sallittu lukea romaaneja, eikä hän itse ollut
-milloinkaan halunnut tuhlata niihin aikaansa eikä köyhdyttää niillä
-aivojansa. Kasaamiensa syvien tietojen varastosta hän ei voinutkaan
-löytää mitään sellaista, mikä olisi muistuttanut häntä nyt ympäröiviä
-oloja.
-
-Luonnollisesti Waldo tiesi, että oli sellaisiakin vehkeitä kuin
-tikapuita, ja että jos hänellä olisi ollut sellaiset, hän olisi voinut
-niiden avulla saada hedelmiä, joihin hän ei käsin yltänyt. Mutta se,
-että hän saattoi tipauttaa herkut maahan katkenneella oksalla, tuntui
-hänestä todella suurenmoiselta keksinnöltä — arvokkaalta lisältä
-inhimillisiin tietoaarteisiin. Ei edes itse Aristoteles ollut koskaan
-järkeillyt johdonmukaisemmin.
-
-Waldo oli astunut elämänsä ensimmäisen askeleen omakohtaista
-sielullista toimintaa kohti — tähän saakka olivat hänen käsityksensä,
-ajatuksensa, jopa tekonsakin lainatut muinaisajan viisaiden
-homehtuneista kirjoituksista tai saaneet ohjauksensa hänen hallitsevan
-äitinsä moitteettomasta mielestä. Ja nyt hän takertui keksintöönsä
-kuten lapsi takertuu uuteen leluun.
-
-Palatessaan metsästä aukealle hän vei keppinsä muassaan.
-
-Hän päätti jatkaa sen olennon takaa-ajoa, joka oli luiskahtanut hänen
-käsistään edellisenä iltana. Olisipa tosiaankin hupaista nähdä otus,
-joka pelkäisi häntä. Hän ei ollut koko elämänsä aikana kuvitellutkaan
-minkään olennon voivan paeta häntä pelon vallassa. Innostuksen tapainen
-tunne virisi nuoren miehen rinnassa, kun se ajatus alkoi aristellen
-juurtua hänen mieleensä.
-
-Saattoiko Waldon pitkästä, luisevasta vartalosta kuvastua hiukkasen
-pöyhistelyä, kun hän suuntasi askeleensa kalliota kohti? Surma
-sellaisen ajatuksen periköön! Ylpeillä rahvaanomaisesta ruumiillisesta
-kunnosta! Pitkä sarja Smith-Joneseja olisi noussut haudoistaan ja
-repinyt rikki käärinliinansa, jos sellaista olisi vihjaistukaan.
-
-Kauan aikaa Waldo asteli edestakaisin kallion juurella, etsien
-eilisiltaisen karkulaisen käyttämää pakotietä. Kymmenkunta kertaa
-hän sivuutti selvästi näkyvän polun, joka koukerrellen nousi kallion
-kuvetta ylöspäin; mutta Waldolla ei ollut käsitystäkään poluista — hän
-silmäili vain huomatakseen portaat tai oven.
-
-Hän ei löytänyt kumpaakaan, mutta osui sattumalta polulle, ja
-vaikkeivät sen ilmeiset käyttämisen merkit ilmaisseetkaan hänelle
-mitään, noudatti hän sitä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei
-saanut jalansijaa mistään muualta koko kallion kupeelta.
-
-Jonkun matkaa kavuttuaan hän saapui ahtaalle rotkolle, johon polku
-häipyi. Siihen oli pudonnut ylhäältä irtautuneita lohkareita, jotka
-olivat kiilautuneet seinämien väliin lähelle pohjaa, jättäen vapaaksi
-vain pienen, luolamaisen onkalon, johon Waldo tirkisti.
-
-Näkyvissä ei ollut mitään, mutta sisällä oli pimeätä ja kammottavaa.
-Waldon otsaan kihosi kylmä, nahkea hiki, ja hän alkoi vapista. Sitten
-hän kääntyi katsomaan metsään.
-
-Se ajatus, että hänen pitäisi viettää vielä yksi yö tuon kolkon paikan
-näkyvissä, oli vähällä rusentaa hänet. Ei! Tuhat kertaa ei! Mikä
-kohtalo tahansa oli parempi kuin se, ja useiden turhien yritysten
-jälkeen hän senvuoksi tunki vastahakoisen ruhonsa pieneen aukkoon.
-Hän huomasi joutuneensa kahden kallioseinämän väliselle polulle,
-joka kohosi jyrkästi eteenpäin. Vähän väliä pilkotti sininen taivas
-aukoista, joita kivet ja sora eivät olleet täyttäneet.
-
-Jostakusta toisesta miehestä olisi ollut selvää, että inhimilliset
-olennot olivat pitäneet rotkoa auki, että sitä käytettiin kulkuväylänä,
-jos kohta ei varsin paljoa, niin kuitenkin siksi usein, että oli
-kannattanut uhrata melkoisesti työtä, kun siitä oli raivattu
-rapautuneet kivilohkareet, joita varmastikin yhtenään tippui ylhäältä.
-
-Mihin polku vei tai mitä Waldo odotti tapaavansa sen toisessa päässä,
-siitä hänellä ei ollut hämärintä aavistusta. Hänen mielikuvituksensa ei
-ollut vilkas. Mutta hän kapusi kapuamistaan siinä toivossa, että hän
-lopultakin löytäisi käsistään edellisenä iltana livahtaneen olennon.
-
-Kun se paetessaan oli lyhyen hetkisen ollut lempeän kuutamon
-valaisemalla aukeamalla, oli se Waldon mielestä merkillisen paljon
-muistuttanut ihmistä; mutta siitä hän ei ollut varma.
-
-Vihdoin hänen polkunsa toi hänet äkkiä päivänvaloon. Kumpikin seinämä
-oli vain vähän häntä korkeampi, ja hetkisen kuluttua hän nousi rotkosta
-laajalle, kauniille ylängölle.
-
-Hänen edessään levisi lavea ruohotasanko, ja sen takana kohosi jono
-valtavia kukkuloita. Niiden ja hänen välillään oli metsäinen vyöhyke.
-
-Uusi tunne pullisti Waldo Emerson Smith-Jonesin rintaa. Se oli
-hiukan samanlainen kuin se, jota Balboa lienee tuntenut ensi kerran
-katsellessaan mahtavaa Tyyntämerta Sierra de Quarequan laelta.
-Silmäillessänsä tätä uutta, ihanaa maisemaa, aaltoilevia ruohokenttiä,
-kaukaista metsää ja sahamaisia kukkuloita, hän vähäksi aikaa melkein
-unohti pelkonsa. Ja hetken vaikutelman kannustamana hän lähti tasangon
-poikki tutkimaan metsän takana olevaa tuntematonta seutua.
-
-Waldo Emersonin mielenrauhalle oli hyvä, ettei hänen mielikuvitusta
-puuttuviin aivoihinsa pälkähtänytkään, mitä siellä oli. Maa ilman
-sivistysoloja — ilman kaupunkeja, kyliä ja ihmisiä, jotka käyttäytyivät
-samalla tavoin kuin bostonilaiset ja noudattivat samanlaisia tapoja —
-oli hänestä mahdoton.
-
-Kävellessään hän jännittyneenä tähyili joka suunnalle, etsien
-ihmisasutuksen merkkejä — aitaa, savupiippua, mitä tahansa ihmisten
-rakentamaa — mutta turhaan.
-
-Metsän laidassa hän pysähtyi; häntä peloitti tunkeutua puiden
-katveeseen. Mutta nähtyään, että metsä oli harvempi kuin rantapuolella
-ja että pensaita oli vain vähän, hän sai kootuksi kyllin paljon
-rohkeutta astuakseen arkaillen eteenpäin.
-
-Varovasti varpaillaan hiipien hän eteni puistomaisessa lehdossa,
-seisahtuen aina muutamien minuuttien päästä kuuntelemaan valmiina
-ensimmäisen vaaranmerkin havaittuaan kirkuen pakenemaan lakealle
-tasangolle.
-
-Pelostaan huolimatta hän saapui metsän toiseen reunaan näkemättä
-tai kuulematta mitään epäilyttävää ja poistuttuansa vilpoisista
-varjoista huomasi olevansa vähän matkan päässä äkkijyrkästä, valkeasta
-kallioseinämästä, jossa oli luolien suita lukuisasti kuin aukkoja
-mehiläiskennossa.
-
-Näkyvissä ei ollut ainoatakaan elävää olentoa, eikä luolien
-silmäänpistävän keinotekoinen ryhmitys herättänyt epäkäytännöllisen
-Waldon mielessä arvelua, että ne saattoivat kenties olla villien
-ihmisolentojen asumuksia.
-
-Yhä vieläkin löytöretkeilyhengen lumoissa hän lähti aukeaman poikki
-kalliota kohti silti suinkaan unohtamatta nykyistä surkean peloittavaa
-tilaansa. Hänen silmänsä ja korvansa olivat herkkinä havaitsemaan
-väijyviä vaaroja, ja aina muutamien askelten jälkeen hän seisahtui
-arkana tähyilemään ympäristöään.
-
-Kun hän kerran tällä tavoin pysähtyi ehdittyään puoliväliin metsästä
-kalliolle, erotti hän puiden lomitse hiljaista liikettä takaansa.
-
-Hetkisen hän seisoi paikallansa, tuijottaen jähmettyneenä kauhusta,
-kykenemättä ratkaisemaan, oliko hän erehtynyt vaiko tosiaankin nähnyt
-jonkun olennon liikkuvan metsässä.
-
-Hän oli jo uskomaisillaan vain kuvitelleensa nähneensä jotakin, kun
-puunrungon takaa äkkiä astui esille ihmisenmuotoinen, kookas, karvainen
-otus.
-
-
-
-
-TOINEN LUKU
-
-Villi-ihmiset
-
-
-Olento oli alaston; vain vyötäisillä riippui nahkahihnan kannattama
-taljankappale.
-
-Jos Waldo katseli tulokasta ihmeissään, niin varmasti herätti hänkin
-kummastusta karvaisen miehen mielessä, sillä villin katsetta kohdannut
-näky oli hänestä totisesti merkillinen kuten hänen ulkoasunsa taas
-oli sivistyneestä bostonilaisesta. Ja Waldon ulkonäkö oli tosiaankin
-perin ällistyttävä. Hänen sadanyhdeksänkymmenen sentimetrin mittaisen
-vartalonsa pituutta korosti hänen tavaton laihuutensa; harmaat silmät
-näyttivät heikoilta ja tihruisilta niitä reunustavien, unen puutteen ja
-paljon itkemisen aiheuttamien tulehtuneiden ympyröiden keskellä.
-
-Hänen keltainen tukkansa oli sekava ja takkuinen sekä loan ja veren
-tahraama. Myöskin hänen likaantuneissa ja repaleisissa housuissaan oli
-veritahroja. Hänen paidastaan oli jälellä ainoastaan joukko risaisia
-siekaleita, joita vain kaulus piti hänen ympärillään.
-
-Hänen avuttomana tuijottaessaan kammottavaan olentoon, joka tähysti
-häntä metsästä, hänen leukansa loksahti auki, hänen polvensa alkoivat
-tutista, ja hän näytti olevan sortumaisillaan maahan pelkästä pelosta.
-
-Sitten kamala mies kyyristyi ja alkoi varovasti hiipiä häntä kohti.
-
-Tuskaisesti parahtaen Waldo kääntyi pakenemaan kalliota kohti. Olan
-ylitse luotu hätäinen vilkaisu puristi uuden sarjan kirkaisuja
-säikähtyneen pakenijan huulilta, sillä se ilmaisi, että kammottava mies
-ajoi häntä takaa ja että lisäksi hänen jälessään kiiti toistakymmentä
-yhtä hirvittävää olentoa.
-
-Waldo juoksi kalliolle ainoastaan sentähden, että se oli suoraan
-poispäin hänen ahdistajistaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä
-hän tekisi saavuttuansa kiviseinämälle — hän oli ihan liian kauhuissaan
-kyetäkseen ajattelemaan.
-
-Takaa-ajajat saavuttivat häntä; heidän hurja kiljuntansa sekaantui
-hänen vihloviin huutoihinsa, kannustaen häntä juoksemaan niin nopeasti,
-ettei hän ollut uneksinutkaan sellaisesta vauhdista.
-
-Hänen juostessaan kohosivat hänen polvensa lähelle hartioita jokaisella
-vimmaisella ponnahduksella; hänen vasen kätensä oli ojennettu suoraan
-eteenpäin, ja hän hapuili sillä ilmaa, ikäänkuin koettaen vetää itseään
-eteenpäin, kun taas oikea käsi, joka yhäti puristi nuijaa, piirsi
-vinhasti ympyrää kuten pillastuneen tuulimyllyn siivet. Liikkeessä
-ollessaan Waldo oli innostava näky.
-
-Kallion juurella hän pysähtyi hetkiseksi ja silmäili ympärilleen,
-etsien pakotietä. Mutta nyt hän näki vainoojain hajaantuneen oikealle
-ja vasemmalle, joten hän ei voinut pelastua muutoin kuin kapuamalla
-huimaavaa kallionkuvetta. Sitä myöten vei kapeita polkuja ylöspäin
-kielekkeeltä toiselle.
-
-Paikoitellen päästiin pystysuorista kohdista karkeatekoisia tikapuita
-myöten luolakerrokselta toiselle. Mutta Waldosta näytti hänen edessään
-oleva seinämä kerrassaan mahdottomalta nousta. Katsahdettuaan
-sitten uudelleen taakseen hän näki hätyyttäjäin ripeästi lähestyvän
-ja syöksähti kallionkupeelle, jossa ei näyttänyt olevan käden- eikä
-jalansijaa, ja tarrautui sormin ja varpain siihen kiinni epätoivoisen
-rajusti.
-
-Hänen kapuamistaan haittasi nuija, jota hän yhäti piti kädessään ja
-josta hän ei nytkään luopunut. Olisi kuitenkin ollut vaikea sanoa,
-miksi hän sitä säilytti, jollei syynä ollut se, että hänen liikkeensä
-olivat nyt täysin koneelliset, sillä hänen mielessään ei ollut tilaa
-millekään muulle kuin pelolle.
-
-Ensimmäinen luola-ihminen oli aivan hänen kintereillään, mutta vaikka
-villi koko ikänsä harjoitettuaan oli saavuttanut apinan ketteryyden,
-hämmästyi hän nähdessään, kuinka luonnottoman nopeasti kirkuva Waldo
-Emerson kiskoi itseään ylöspäin.
-
-Melkein seinämän puolivälissä oli kuitenkin karvainen koura vähällä
-tavoittaa häntä nilkasta.
-
-Hän oli parhaillaan vaarallisessa asemassa kiivetessänsä irrallisilla
-ja huojuvilla tikapuilla — ne eivät olleet sanottavasti kummempia
-kuin pieniä puunrunkoja, jotka oli epävakaisesti sijoitettu kallion
-kohtisuoraa rinnettä vasten — kun lähin ahdistaja pääsi niin lähelle
-häntä. Mutta tikkaiden yläpäässä tuli sattuma väliin, pelastaen Waldon
-ainakin toistaiseksi. Juuri silloin hän kapusi vähäiselle kielekkeelle
-kammottavasti luistavalta tangolta.
-
-Hädissään hän teki vahingossa tempun, jonka neuvokas mies olisi tehnyt
-tahallansa. Vetäessään itseään kielekkeelle hän potkaisi tikkaita
-ulospäin. Sekunnin ajan huojuttuaan pystyssä ne ryskähtäen suistuivat
-pitkin kallion kuvetta alas, vieden mennessään ihmistaakkansa ja
-pyyhkäisten tieltään takaa-ajavan lauman muutkin jäsenet.
-
-Raivoisa kiljunta kajahti Waldon alapuolelta, mutta hän ei edes
-kääntänyt päätänsäkään ottamaan selkoa hetkellisestä hyvästä onnestaan.
-Ylöspäin, yhä ylöspäin hän ehätti, kunnes hän vihdoin seisoi ylimmällä
-kielekkeellä ja hänen edessään oli kohtisuora sileä, noin kahdeksan
-metrin päässä olevalle jyrkänteen laelle saakka ulottuva seinämä.
-Useita kertoja hän yritti turhaan sileätä pintaa ylöspäin, raapien sitä
-kynsillänsä mielipuolisesti pyrkiessään kiipeämään vieläkin ylemmäksi.
-
-Hänen oikealla puolellansa oli pimeän luolan pieni aukko, mutta hän ei
-sitä havainnut — hänen mieleensä ei mahtunut muuta kuin yksi ajatus:
-kavuta pois häntä hätyyttävien hirmuolentojen kynsistä. Mutta vihdoin
-hänen puolihulluissa aivoissaan kirkastui varmuus, että nyt oli tullut
-loppu — hän ei päässyt pakenemaan kauemmaksi — muutamien minuuttien
-kuluttua kuolema saavuttaisi hänet täällä.
-
-Hän kääntyi sitä kohtaamaan ja näki alhaalla joukon luolamiehiä
-sijoittamassa uusia tikkaita kaatuneiden sijalle. Seuraavalla hetkellä
-he alkoivat kavuta hänen jälkeensä.
-
-Heidän yläpuolellaan seisoi nuori mies kapealla kielekkeellä, rääkyen
-ja virnistellen mielipuolen tavoin. Nyt hänen surkeisiin huutoihinsa
-sekaantui ankaran ponnistelun aiheuttamaa kumeata yskintää.
-
-Kyyneliä vieri pitkin hänen ryvettyneitä kasvojansa, piirtäen niihin
-käyriä, likaisia juovia. Hänen polvensa kolahtelivat vastakkain
-niin rajusti, että hän vain vaivoin pysyi pystyssä, ja tällaisen
-raukkamaisen kuvatuksen kasvot olivat ensimmäisen luolamiehen
-näkyvissä, kun hän kapusi tirkistämään kielekkeelle, jolla Waldo
-seisoi. Mutta äkkiä sitten virisi Waldo Emerson Smith-Jonesin rinnassa
-kipinä, jonka miespolvia kestänyt liikahienostuminen ja hempeän
-veltostava sivistys olivat miltei tukahduttaneet — hänessä heräsi
-vaisto puolustaa itseään voimakeinoilla. Tähän saakka hän oli pyrkinyt
-pelastautumaan yksinomaan pakenemalla.
-
-Kuolemanpelon vimmastuttamana hän nosti nuijansa, heilautti sen
-korkealle päänsä yläpuolelle ja täräytti sen suoraan hätyyttäjän
-suojattomaan kalloon.
-
-Pudonneen sijalle ilmestyi toinen — hänkin suistui alas päälaki
-murtuneena. Nyt Waldo otteli kuin umpisoppeen joutunut rotta, kiljuen
-ja höpisten epäselvästi. Mutta enää hän ei itkenyt.
-
-Aluksi häntä kammotti kömpelön aseensa tekemä verisen tuhoisa jälki.
-Hänen luontoansa kuohutti veren näkeminen, ja kun hän huomasi verisiä,
-takkuisia hiuksia tarttuvan nuijaansa ja tajusi, että juuri hän, Waldo
-Emerson Smith-Jones, oli sivaltanut iskut, jotka olivat takerruttaneet
-ne siihen tahmeaksi, inhoittavaksi tahmaksi, valtasi hänet ellotus, ja
-hän oli vähällä horjahtaa huimaavan korkealta paikaltaan.
-
-Vihollisuudet keskeytyivät muutamiksi minuuteiksi, ja luolamiehet
-kokoontuivat yhteen ryhmään alhaalla, pudistellen nyrkkejään Waldolle
-ja kiljuen uhkauksia ja uhitteluja. Nuori mies katseli heitä, jaksaen
-tuskin käsittää yksin vastustaneensa villejä miehiä voimainmittelyssä
-ja torjuneensa heidän hyökkäyksensä.
-
-Hän oli tyrmistynyt ja kauhuissaan, ei niin paljon sen tähden, mitä
-oli tehnyt, kuin sen vuoksi, että tunsi outoa, selittämätöntä ylpeyttä
-kyettyään kamppailussa voittamaan otukset. Mitähän hänen äitinsä
-sanoisi, jos näkisi lemmikkinsä juuri tällä hetkellä?
-
-Äkkiä Waldo sivulta päin havaitsi, että joku olento ryömi hänen
-kimppuunsa takaapäin siitä pimeästä luolasta, jonka edustalla hän oli
-taistellut. Heti sen oivallettuaan hän heilautti nuijaansa, suunnaten
-murhaavan iskun tähän uuteen viholliseen ja samalla pyörähtäen sitä
-vastaan.
-
-Olento väisti taaksepäin, ja isku, joka olisi rusentanut kallon,
-viuhahti hiuskarvan päässä kasvoista.
-
-Waldo ei lyönyt toistamiseen, ja hänen otsallensa kihosi kylmä hiki,
-kun hän huomasi olleensa vähällä murhata nuoren tytön. Viimemainittu
-kyyrötti nyt luolan suulla, silmäillen häntä pelokkaasti. Waldo kohotti
-risaista hattuaan ja kumarsi syvään.
-
-»Pyydän anteeksi», virkkoi hän. »Minulla ei ollut aavistustakaan, että
-täällä oli nainen. Olipa hyvä, etten kolhaissut teitä.»
-
-Joko hänen sävynsä tai käytöksensä rauhoitti tyttöä, sillä tämä astui
-hymyillen luolasta kielekkeelle hänen viereensä.
-
-Hänen tullessansa esille, levisi Waldon kasvoille, kaulalle ja korviin
-polttava puna — hän tunsi, kuinka niitä kuumensi. Hermostuneesti
-rykäisten hän kääntyi toisaalle ja alkoi innokkaasti tarkkailla etäistä
-maisemaa.
-
-Pian hän kuitenkin loi vaivihkaa silmäyksen taakseen. Kauheata! Tyttö
-oli vieläkin siellä. Taaskin mies yskäisi hermostuneesti.
-
-»Suokaa anteeksi», — alkoi hän puhua. »Mutta — hm — niin — te — olen —
-tyyten outo, kuten tiedätte. Eikö teidän olisi parasta palata sisälle —
-hm — pukeutumaan?»
-
-Tyttö ei vastannut mitään, ja siispä Waldo pakottautui uudelleen
-kääntymään häneen päin. Toinen hymyili hänelle.
-
-Waldo ei ollut eläissänsä ollut niin kauhean hämillään kuin nyt —
-hän ihan siveellisesti kauhistui älytessänsä, ettei tyttö ollut
-millänsäkään.
-
-Hän puhutteli tyttöä toistamiseen, ja vihdoin tämä vastasi, mutta
-sellaisella kielellä, jota mies ei ymmärtänyt. Se ei vähääkään
-muistuttanut ainoatakaan kieltä, ei nykyaikaista eikä kuollutta, johon
-Waldo oli tutustunut, ja Waldo oli kuitenkin enemmän tai vähemmän
-perehtynyt niihin kaikkiin — erittäinkin kuolleisiin.
-
-Senjälkeen hän ei enää koettanutkaan katsoa tyttöön päin, oivaltaen
-varmasti näyttävänsä hyvin naurettavalta. Ja pian vaativatkin
-tärkeämmät asiat hänen huomiotansa — luolamiehet alkoivat jälleen
-hyökätä. Tällä kertaa he toivat muassaan kiviä, ja samalla kun toiset
-heistä nakkelivat niillä Waldoa, yrittivät toiset rynnätä hänen
-puolustusasemaansa. Silloin tyttö pujahti takaisin luolaan, mutta
-palasi hetkisen kuluttua, tuoden sylissään kivisiä aseita ja astioita.
-
-Hänellä oli tavattoman iso huhmar, johon hän oli pistänyt survimen
-ja useita pienempiä kivenkappaleita. Ne hän työnsi kielekettä myöten
-Waldolle.
-
-Aluksi mies ei käsittänyt hänen tarkoitustaan. Pian tyttö oli
-ottavinaan käteensä kuvitellun kiven ja heittävinään sillä alhaalla
-hyöriviä otuksia, sitten osoittaen tuomiansa esineitä ja Waldoa.
-
-Nyt Waldo ymmärsi. Tyttö oli siis hänen puolellaan. Hän ei käsittänyt
-sen syytä, mutta oli siitä hyvillään.
-
-Noudattaen toisen kehoitusta hän otti pari pienehköä kivenkappaletta ja
-sinkosi niillä hyökkääjiä.
-
-Mutta he nousivat yhä ylemmäksi — Waldo ei suinkaan ollut mainio
-tähtääjä. Nyt tyttö uutterasti kokosi niitä luolamiesten heittämiä
-kiviä, jotka olivat jääneet kielekkeelle, ja kantoi ne kasaan Waldon
-viereen.
-
-Silloin tällöin nuoren miehen heitot sattumalta osuivat, ja silloin
-tytöltä pääsi pieni riemun kirkaisu — hän taputti käsiään ja hyppi
-ilosta.
-
-Ennen pitkää Waldo kummastuksekseen tunsi, että nämä suosionosoitukset
-hivelivät suloisesti hänen korvaansa. Ja sitten hän alkoi tähdätä
-paremmin.
-
-Kesken kaiken välähti hänen mieleensä kuva häneen hartaasti
-kiintyneestä äidistä ja valitusta joukosta älykkäitä nuoria ihmisiä,
-joita äiti aina oli koonnut hänen ympärillensä.
-
-Waldo tunsi uuden kauhun pistoksen koettaessaan kuvitella, mitä he
-tuntisivat, jos olisivat katselemassa häntä nyt, kun hän seisoi
-huimaavalla kallionkielekkeellä melkein alastoman tytön vierellä ja
-viskeli kivillä alapuolellaan hääriviä ja raivosta kirkuvia karvaisia
-ihmisiä.
-
-Se oli kammottavaa. Hänen rinnassaan kohahti voimakas harmin ja
-nöyryytyksen aalto.
-
-Hän kääntyi moittivasti katsahtamaan takanaan olevaan häpeämättömään
-nuoreen naiseen — nainen ei saisi luulla, että hän suosi niin raakoja
-ja rahvaanomaisia menettelytapoja. Heidän katseensa osuivat vastakkain
-— tytön silmissä Waldo näki säihkyvän innostusta, elämäniloa ja
-sellaista toverihenkeä, jollaista hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt
-ainoankaan kuolevaisen silmissä.
-
-Sitten tyttö kiihtyneenä osoitti kielekkeen reunaa.
-
-Waldo vilkaisi sinne.
-
-Kookas luolaotus oli hänen huomaamattansa kavunnut melkein heidän
-turvapaikkaansa.
-
-Hän oli vain vähän toista metriä heitä alempana, ja hänen katsoessaan
-ylöspäin Waldo pudotti kahdenkymmenen kilon painoisen kivihuhmaren
-suoraan hänen kasvoihinsa.
-
-Nuori nainen päästi pienen, riemuisan huudahduksen, ja kasvot
-jakaantuneina leveään virnistyksen kääntyi Waldo Emerson Smith-Jones
-hänen puoleensa.
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU
-
-Pikku Eden
-
-
-Huhmar lopetti taistelun — ainakin toistaiseksi. Mutta luolamiehet
-vetelehtivät koko iltapäivän kallioseinämän juurella, silloin tällöin
-kiljuen herjauksia ylhäällä olevalle parille.
-
-Niihin tyttö vastasi ilmeisesti samalla mitalla. Joskus hän osoitti
-Waldoa ja elehti hurjasti epäilemättä kuvaten, kuinka hirveän
-verilöylyn Waldo heille valmistaisi, jolleivät he menisi tiehensä ja
-jättäisi parempiansa rauhaan. Kun nuori mies tajusi tytön eleitten
-merkityksen, pullistui hänen rintansa tunteesta, jonka hän pelkäsi
-olevan raa'an, alkeellisen, rahvaanomaisen ruumiillisen kunnon
-nostattamaa ylpeyttä.
-
-Päivän jatkuessa Waldon tiili sekä hyvin nälkä että hyvin jano.
-Alhaalla laaksossa hän erotti vähäisen puron, joka kirkkaana ja
-kauniina virrata solisi etelää kohti. Sen ja metsän reunassa
-vilkkuvien, kypsien, syötävien hedelmien näkeminen teki hänet melkein
-mielipuoliseksi.
-
-Merkeillä hän kysyi, oliko tytönkin nälkä, sillä nyt hän jo saattoi
-katsella tyttöä ilman ulkoisia pahastumisen merkkejä. Tyttö nyökkäsi,
-osoitti laskevaa aurinkoa ja selvitti hänelle, että he pimeän tultua
-laskeutuisivat syömään.
-
-Illan pimetessä eivät luolamiehet olleet poistuneet, ja Waldosta
-tuntui kovin huimapäiseltä uskaltautua maahan niin kauan kuin heitä
-saattoi olla lähistöllä. Mutta tyttö osoitti niin ilmeisesti pitävänsä
-häntä voittamattomana taistelijana, että hänen mieltään repivät
-ristiriitaiset tunteet, arkuus ja selittämätön halu esiintyä tytölle
-edullisessa valossa, teoillaan todistaa tytön luottamus oikeaksi.
-
-Waldosta oli perin ihmeellistä, että kukaan saattoi pitää häntä
-voimaolentona ja vankkana turvana. Ja häntä itseään kalvoi hieno
-epäilys, että se arviointi saattaisi valmistaa hänelle mitä
-kiusallisimpia ja nolaavimpia tilanteita. Samalla hän aprikoi, olikohan
-tyttö hyvä juoksija; hän toivoi niin.
-
-Keskiyö alkoi varmaankin olla käsillä, kun hänen kumppaninsa selitti,
-että heidän oli aika lähteä aterioimaan. Waldo olisi toivonut tytön
-menevän edellä, mutta toinen painautui pelokkaana hänen lähelleen ja
-pysytteli taempana.
-
-Hänellä ei senvuoksi ollut muuta keinoa kuin antautua yritykseen,
-mutta jos aurinko olisi paistanut, olisi se paljastanut hyvin kalpean
-sankarin, joka silmät levällään varovasti lipui kielekkeen reunalta
-varpaillansa hapuilemaan jalansijaa.
-
-Heidän ehdittyään laskeutua seinämän puoliväliin nousi metsän
-yläpuolelle kuu — iso troopillinen täysikuu, joka valaisi kalliota
-melkein yhtä kirkkaasti kuin aurinko. Se paistoi sillä kielekkeellä
-olevan luolan suuhun, jolle Waldo oli juuri saapunut, ja kauhistunut
-nuori mies näki kookkaan karvaisen olennon nukkumassa vajaan metrin
-päässä hänestä.
-
-Hänen katsoessaan avautuivat pienet, ilkeät silmät ja suuntautuivat
-suoraan häneen.
-
-Waldo sai vaivoin tukahdutetuksi säikähdyksen huudahduksen
-kääntyessänsä suinpäin syöksymään äkkijyrkkää kallionkuvetta alas.
-Tyttö ei vielä ollut laskeutunut lähinnä ylempänä olevalta kielekkeeltä.
-
-Hän oli varmaankin vaistonnut, mitä oli tapahtunut, sillä Waldon
-pyörtäessä pakoon hän huudahti hiljaa pelosta. Ja samassa ponnahti
-luolamies pystyyn. Mutta tytön ääni oli värähdyttänyt Waldon rinnassa
-sellaista kieltä, joka oli melkein surkastunut oltuaan miespolvia
-käyttämättömänä, ja ensimmäisen kerran eläissään hän teki uljaan ja
-rohkean teon.
-
-Hän olisi helposti päässyt luolamiehen kynsistä laaksoon — yksin; mutta
-heti tytön äänen kuultuaan hän kääntyi kapuamaan takaisin kielekkeelle
-uhmaamaan tukevaa alku-ihmistä, joka olisi voinut rusentaa hänet
-yhdellä iskulla.
-
-Enää ei Waldo Emerson vapissut. Hänen hermonsa ja lihaksensa olivat
-vakavat, kun hän heilautti nuijaa kaaressa ja iskeä täräytti sillä
-luolamiehen kohotettua, torjuvaa kättä.
-
-Luu räsähti iskusta poikki, kajahti tuskainen parahdus, — mies horjahti
-taaksepäin, tyttö hypähti Waldon viereen ylemmältä kielekkeeltä, ja
-käsi kädessä he lähtivät kiitämään kallionkuvetta alas.
-
-Kymmenkunnasta luolanaukosta ilmestyi yhtä monta päätä, mutta
-pakeneva pari oli ennättänyt puoliväliin aukeamaa, ennenkuin näille
-hidasälyisille olennoille oikein selvisi, mitä oli tapahtunut. Ja
-heidän aloittaessaan takaa-ajon olivat Waldo ja tyttö jo kadonneet
-metsään.
-
-Muutamia metrejä ohjasi viimemainittu miestä suoraan puiden varjoihin,
-mutta kääntyi sitten oikealle, poiketen suorakulmaisesti heidän
-siihenastisesta suunnastaan.
-
-Tyttö yhäti puristi nuoren miehen kättä eikä vähääkään hidastanut
-vauhtiaan heidän jouduttuaan puiden alla vallitsevaan pimentoon.
-Hän juoksi erehtymättömän varmasti sysipimeässä metsässä ikäänkuin
-tie olisi ollut kaarilamppujen valaisema. Mutta Waldo kompasteli ja
-kaatuili yhtenään.
-
-Pian alkoi takaa-ajon häly hiljetä; luolamiehet olivat nähtävästi
-edenneet suoraan metsään. Mutta tyttö kiidätti huohottavaa Waldoa
-yhä eteenpäin niin kauan, että se tuntui henkeä haukkovasta nuoresta
-miehestä ikuisuudelta. Kohta he kuitenkin saapuivat luolilta näkyneen
-pienen puron partaalle. Siellä tyttö alkoi kävellä ja veti vähän ajan
-kuluttua bostonilaisen viettävää äyrästä myöten veteen, joka nousi
-hänen polviensa yläpuolelle. Tyttö vei häntä ylöspäin pitkin puron
-uomaa, jossa oli joskus niin syviä kuoppia, että he joutuivat kokonaan
-veden valtaan.
-
-Waldo ei ollut koskaan opetellut uimisen raakaa taitoa, ja niinpä
-hän olisi hukkunut, jollei hänen kumppaninsa voimakas, ruskettunut
-käsi olisi aina kiskonut häntä pärskyvänä ja yskivänä kammottavista
-syvennyksistä ja vihdoin vetänyt häntä, kun hän jo oli melkein
-tukehtunut ja kuolemaisillaan kauhusta, turvaan matalalle, ruohoiselle
-rannalle jyrkän kallion juurelle. Kallio muodosti toisen seinämän
-rotkossa, jonka lävitse joki virtasi kuohuvana koskena.
-
-Ei suinkaan pidä luulla, että Waldo Emerson palatessansa ottelemaan
-karvaisen raakalaisen kanssa, joka uhkasi erottaa hänet uudesta
-kumppanistaan, olisi ihmeellisellä tavoin muuttunut jäniksestä
-leijonaksi — kaukana siitä.
-
-Nyt, jolloin hän sai virua ihan hiljaa ja miettiä viimeksi kuluneen
-tunnin seikkailuja, tuli vastavaikutus, ja Waldo Emerson oli
-kiitollinen ystävälliselle yölle, joka salasi tytön katseilta hänen
-surkean näköiset, herpaantuneet jäsenensä ja vapisevat huulensa.
-
-Taaskin hän oli silmittömän kauhun vallassa, ja hänen ärtyneet hermonsa
-vaativat häntä äänekkäästi voivottelemaan sietämättömästä pelosta.
-
-Kosteassa rotkossa, jossa tuuli puhalsi kylmän vedenpinnan ylitse,
-ei ollut lämmin, joten Waldon sielulliseen tuskaan lisääntyi kylmän
-ja kosteuden aiheuttama ruumiillinen epämukavuus. Hän oli todellakin
-säälittävän surkea viruessaan kokoon sykertyneenä ruohikossa,
-rukoillen, että aurinko pian nousisi, mutta kuitenkin peläten
-päivänvaloa, joka saattaisi paljastaa hänet vainoojille.
-
-Mutta vihdoin aamu koitti, ja katkonaisen unen jälkeen Waldo heräsi,
-huomaten olevansa viettävällä ruohoisella rannalla, hauskassa ja
-kauniissa pikku paratiisissa, jonka erottivat muusta maailmasta jokea
-reunustavat korkeat kalliot ja johon ei nähnyt muualta kuin joen
-vastakkaisella rannalla kohoavan kallion laelta.
-
-Tyttö, lepäsi vähän matkan päässä.
-
-Hän nukkui vielä. Hänen päänsä nojasi toiseen lujaan, ruskeaan
-käsivarteen. Pehmeä, musta tukka valui sekavana toisen posken ja
-käsivarren ylitse, viehättävästi leviten vihreälle ruohikolle.
-
-Katseleva Waldo pani merkille, että tyttö oli sangen sievä.
-Milloinkaan ennen hän ei ollut nähnyt samanlaista tyttöä. Hänen nuoret
-naistuttavansa olivat olleet aika koreilevia ja keskinkertaisen
-näköisiä; heillä oli ollut pitkät, kalpeat kasvot ja ohuet huulet,
-joiden he tuskin milloinkaan rohkenivat sallia kaartua hymyyn, ja
-alhaisontapaista naurua he halveksivat.
-
-Tämän tytön huulet näyttivät olevan tehdyt nauramaan — ja jotakin muuta
-varten, vaikka oikeudenmukaisuus vaatii myöntämään, ettei Waldo silloin
-tajunnut, mitä kaikkia mahdollisuuksia niissä piili.
-
-Waldon katseen lipuessa pitkin tytön nuoren vartalon viivoja nostatti
-hänen puritaaninen kasvatuksensa kuuman häpeänpunan hänen kasvoilleen,
-ja hän kääntyi kylmäkiskoisesti selin tyttöön päin.
-
-Liioittelematta puhuen Waldo Emersonista olikin todentotta kauheata
-ajatella, kuinka tavattomaan ja sopimattomaan asemaan kohtalo oli hänet
-pakottanut. Kuta enemmän hän sitä pohti, sitä punaisemmaksi hän tuli.
-Se oli hirveätä — mitähän hänen äitinsä sanoisi siitä kuullessaan?
-
-Mitä sanoisi tämän tytön äiti? Mutta tärkeämpää olisi — kammottava
-ajatus — mitä tytön isä tai veljet tekisivät Waldolle, jos löytäisivät
-heidät yhdessä tällä tavoin — tytöllä vain vyötäisillään kovin vähäinen
-nahankappale, joka tuskin missään kohdassa ulottui polven alapuolelle,
-mutta toisin paikoin loppui jo paljoa ylempänä.
-
-Waldo oli kovasti harmissaan. Hän ei jaksanut käsittää, mitä tyttö
-oikein ajatteli, sillä muissa suhteissa hän näytti sangen kiltiltä, ja
-hänen suurista silmistään ei varmasti kuvastunut muuta kuin hyvyyttä ja
-viattomuutta.
-
-Hänen istuessaan sellaisissa mietteissä tyttö heräsi ja tervehti häntä
-hilpeästi nauraen.
-
-»Hyvää huomenta», sanoi Waldo hyvin totisena.
-
-Hän olisi toivonut osaavansa tytön kieltä, jotta olisi voinut
-huomauttaa, kuinka paheksuttavana hän piti moista asua.
-
-Hän oli aloittamaisillaan selvittää sitä merkeillä, kun tyttö
-nousi pystyyn joustavana ja viehkeänä kuin naarastiikeri ja meni
-puron partaalle. Näppärällä sormiliikkeellä hän irroitti ainoata
-pukukappalettaan pitelevän hihnan, ja sen pudotessa maahan kääntyi
-Waldo kauhusta ähkäisten kasvoilleen, painaen kätensä tiukasti
-ummistetuille silmillensä.
-
-Sitten tyttö sukelsi vilpoiseen veteen ottamaan aamukylpyään.
-
-Hän kutsui useita kertoja Waldoa mukaansa, mutta Waldo ei voinut edes
-katsoakaan sinnepäin; hänen sielunsa oli loukkaantunut.
-
-Tytön noustua vedestä kului vähän aikaa, ennenkuin Waldo rohkeni
-empivästi vilkaista sinnepäin. Hän huoahti helpotuksesta nähdessään
-tytön pukeneen ylleen ainoan vaatetuskappaleensa, ja senjälkeen hän
-saattoi häpeilemättä katsella tyttöä, kun tämä oli sillä tavoin puettu.
-Alastomuuteen verrattuna se oli hänestä tuiki säädyllinen asu.
-
-He kävelivät yhdessä puron rantamalla, poimien sellaisia hedelmiä ja
-juuria, joiden tyttö tiesi olevan syötäviä. Waldo Emerson noukki niitä
-tytön neuvojen mukaan — kaikesta opistaan huolimatta hänen oli pakko
-turvautua tämän pienen, kehittymättömän villitytön ohjaukseen.
-
-Sitten tyttö opetti häntä pyydystämään kaloja, käyttäen satimeenaan
-taivutettua oksaa ja tehden salamannopean liikkeen ruskeilla käsillään
-— tai pikemminkin koetti opettaa häntä, sillä hän oli ihan liian hidas
-ja kömpelö kyetäkseen siihen.
-
-Myöhemmin he istuutuivat pehmeään ruohikkoon villin viikunapuun varjoon
-syömään tytön pyydystämiä kaloja. Waldo aprikoi, miten ihmeellä tyttö
-saisi tulen viritetyksi ilman tulitikkuja, sillä hän oli ihan varma,
-ettei toisella niitä ollut. Ja vaikka hän saisikin tulen sytytetyksi,
-ei siitä olisi mitään hyötyä, koska hänellä ei ollut keittovehkeitä
-eikä uunia.
-
-Mutta kauan hänen ei tarvinnut ihmetellä.
-
-Tyttö järjesti kalat pieneen kasaan heidän väliinsä ja suloisesti
-hymyillen kehoitti häntä aterioimaan kanssansa valiten sitten kalan
-itselleen ja upottaen vankat, valkeat hampaat sen raakaan lihaan Waldo
-Emersonin katsellessa kauhistuneena.
-
-Waldo kääntyi toisaalle ellottavan inhon vallassa.
-
-Tyttö näytti hämmästyneeltä ja huolestuneelta, kun mies ei syönyt.
-Tavantakaa hän koetti merkeillä houkutella häntä nauttimaan kalaa,
-mutta hän ei voinut edes katsoa toisen aterioimista. Vastenmielisyyden
-ensimmäisen puuskan vaimennuttua hän oli yrittänyt, mutta nähtyään
-tytön syövän kalan kokonaan ja sellaisenaan vaivautumatta sitä
-siivoamaan tai suomustamaan, alkoi häntä kuvottaa niin, ettei hän
-voinut ajatellakaan ruokaa.
-
-Seuraavan viikon aikana he uskaltautuivat useita kertoja pois
-piilopaikastaan, ja tällöin kävi tytön menettelystä ilmeisen selväksi,
-että hän tahtoi karttaa heidän vainoojiaan ja pyrkiä johonkin toiseen
-turvalliseen paikkaan. Mutta heidän yrittäessään sitä varoittivat
-hänen valppaat korvansa tai herkät sieraimensa joka kerta häntä vaaran
-läheisyydestä, ja heidän oli pakko rientää takaisin pieneen Edeniinsä.
-
-Tällä ajalla hän opetti Waldolle useita sanoja äidinkieltään, joten he
-täyttäen merkeillä aukot kykenivät keskustelemaan aika tyydyttävästi.
-Waldon kielitaito edistyi ripeästi.
-
-Kymmenentenä päivänä tyttö sai hänet ymmärtämään haluavansa paeta
-hänen kanssaan oman kansansa pariin. Ne ihmiset, joiden keskuudesta
-Waldo oli hänet tavannut, olivat hänen heimonsa vihollisia, ja hän oli
-piileskellyt heitä Waldon osuessa hänen luolansa kohdalle.
-
-»Minä karkasin», kertoi hän. »Äitini surmattiin. Isäni otti toisen
-puolison, joka aina kohteli minua julmasti. Mutta vaellettuani näiden
-vihollisten maahan alkoi minua peloittaa, ja olisin palannut isäni
-luolalle. Mutta olin edennyt liian kauas.
-
-— Minun olisi pitänyt juosta hyvin nopeasti voidakseni välttää heitä.
-Kerran juoksin kapeata polkua pitkin meren rannalle. Oli pimeä.
-
-— Harhaillessani metsässä, jouduin äkkiä lakealle rantakaistaleelle ja
-näin hietikolla oudon olennon. Se olit sinä. Halusin tietää, mimmoinen
-mies olit. Mutta olin kovin peloissani, joten en uskaltanut tarkkailla
-sinua muuta kuin kaukaa.
-
-— Viidesti kävin sinua siellä katsomassa. Sinä et minua huomannut
-ennenkuin viimeisellä kerralla. Silloin lähdit minun jälkeeni kiljuen
-kauheasti.
-
-— Minua peloitti hyvin kovasti, sillä olin varma, että sinun täytyi
-olla hyvin rohkea, koska oleskelit yksin metsän äärellä ilman
-minkäänlaista suojaa, eikä sinulla ollut edes kiveäkään, jolla olisit
-heittänyt Nagoolaa, jos se olisi tullut metsästä hätyyttämään sinua.»
-
-Waldo Emersonia puistatti.
-
-»Kuka ja mikä on Nagoola?» tiedusti hän.
-
-»Etkö tunne Nagoolaa!» huudahti tyttö ällistyneenä.
-
-»En siltä nimeltä», vastasi Waldo.
-
-»Se on yhtä iso», alkoi tyttö kuvailla, »kuin kaksi miestä ja musta, ja
-sillä on välkkyvän sileä turkki. Sillä on kaksi keltaista silmää, jotka
-näkevät yhtä hyvin yöllä kuin päivällä. Sen vankoissa käpälissä on
-valtavat kynnet. Se —» Vastapäistä kallionlakea reunustavista pensaista
-kuuluva kahina sai hänet pyörähtämään sinnepäin ja tähyämään valppaasti.
-
-»Kas tuolla», kuiskasi hän, »on Nagoola nyt».
-
-Waldo katsahti hänen osoittamaansa suuntaan.
-
-Olipa hyvä, ettei tyttö nähnyt hänen kalpeita kasvojaan ja pullottavia
-silmiään, kun hän katseli ilkeännäköistä, isoa, mustaa pantteria, joka
-kyyrötti joen vastaisella rannalla ja silmäili heitä.
-
-Waldon valtasi voimakas pakokauhu. Vain se, että hänen pelonlamauttamat
-lihaksensa eivät totelleet tahdon määräyksiä, esti häntä kirkuen
-syöksymästä pois tuon hurjan otuksen näkyvistä.
-
-Sitten hän raukkamaisesti pelätessään taaskin kuuli ikäänkuin sumun
-lävitse tytön suloisen äänen: »Olin varma, että sinun täytyi olla hyvin
-rohkea oleskellaksesi ihan yksin sen kamalan metsän liepeellä.»
-
-Ensimmäisen kerran Waldo Emersonin eläessä tulvahti häpeän aalto hänen
-mieleensä.
-
-Tyttö huuteli ärsyttävästi pantterille ja kääntyi sitten hymyillen
-Waldon puoleen.
-
-»Kuinka rohkea nyt olenkaan!» puhui hän nauraen. »Enää en pelkää
-Nagoolaa. Olethan sinä seurassani.»
-
-»Niin», sanoi Waldo ääni hyvin heikkona, »sinun ei tarvitse pelätä, kun
-minä olen luonasi».
-
-»Oi!» intoili tyttö. »Tapa se! Kuinka ylpeä olisinkaan palatessani
-omaisteni luokse sellaisen miehen saattamana, joka on voittanut
-Nagoolan ja jonka lanteita verhoisi sen talja merkkinä urotyöstä!»
-
-»Ni-iin», myönsi Waldo hiljaa.
-
-»Mutta», jatkoi tyttö, »sinähän olet surmannut monta Nagoolan veljeä ja
-sisarta. Sinusta ei sentapaisten surmaaminen ole kiihoittavaa huvia.»
-
-»Niin — kyllä», huudahti Waldo. »Niin, siinäpä se — olen kyllästynyt
-panttereihin.»
-
-»Oi!» Tyttö taputti hurmaantuneena käsiään. »Kuinka monta olet niitä
-tappanut?»
-
-»Hm — kas niin, annahan, kun mietin», väitteli nuori mies. »Asia on
-niin, etten koskaan ole koettanutkaan pitää muistissani kaatamieni
-pantterien lukumäärää.»
-
-Waldo alkoi raivostua. Hän ei ollut ennen kertaakaan valehdellut koko
-elämänsä aikana. Hän vihasi valhetta ja kammosi valehtelijaa. Nyt hän
-aprikoi, minkä tähden hän itse oli valehdellut.
-
-Eipä totisesti kannattaisi kerskua, jos olisikin surmannut Jumalan
-luomia olentoja — ja suorastaan kauheata oli väittää tappaneensa
-niitä niin paljon, ettei edes jaksanut muistaa niiden lukumäärää.
-Mutta sittenkin hän tunsi vihlovaa mielipahaa sen tähden, ettei ollut
-tappanut tuhatkuntaa pantteria ja säilyttänyt niiden kaikkien taljoja
-miehuutensa merkiksi.
-
-Pantteri tähyili heitä yhäti joen vastaiselta rannalta. Tyttö painautui
-ihan likelle Waldoa, sukupuolensa tavoin etsien turvaa. Laskien
-arkailevasti kätensä miehen laihalle käsivarrelle hän suuntasi suuret
-luottavat silmänsä hänen kasvoihinsa kunnioittavan ja ihailevan
-näköisenä.
-
-»Miten sinä niitä tapat?» supatti hän. »Kerrohan!»
-
-Silloin Waldo päätti selittää kaikki ja tunnustaa, ettei hän ollut
-ennen kertaakaan nähnyt elävää pantteria. Mutta avattuaan suunsa
-aloittaakseen nöyryyttävän, tunnustuksensa hän ihan äkkiä tajusi,
-minkä tähden hän oli valehdellut — hän tahtoi antaa itsestään hyvän
-käsityksen tälle villille, puolialastomalle tytölle.
-
-Hän, Waldo Emerson Smith-Jones, kaipasi raakalaisen hyväksymistä ja
-kehumista, ja saavuttaaksensa sen hän oli teeskennellyt ruumiillista
-kuntoa, jota Smith-Jonesit olivat miespolvien aikana arvostelleet
-etäältä katsoen, paheksuen ja moittien.
-
-Tyttö toisti pyyntönsä.
-
-»Niin», äänsi Waldo, »se käy tosiaankin perin yksinkertaisesti.
-Päästyäni niihin käsiksi isken niitä rajusti kepillä.»
-
-Tyttö huoahti.
-
-»Kuinka ihastuttavaa!» kehui hän.
-
-Waldoa raastoivat monenlaiset epämieluiset tunteet — hänet äkkiä
-vallanneen siveellisen turmeluksen aiheuttama masentava häpeä,
-pelokkaat aavistukset, että tyttö tuonnempana näkisi hänet oikeassa
-karvassaan, ja pelko, jäytävä, hirveä pelko, että tyttö vaatisi häntä
-heti menemään ja surmaamaan Nagoolan.
-
-Mutta tyttö ei hiiskahtanutkaan mitään siihen suuntaan, ja pian
-pantteri väsyi väijymään heitä ja luikki takaisin sen takana alkavaan
-tiheään pensaikkoon.
-
-Waldo huokaisi helpotuksesta nähdessään sen katoavan.
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU
-
-Kuoleman kynnyksellä
-
-
-Myöhään saman päivän iltapuolella tyttö ehdotti, että he sinä iltana
-lähtisivät taivaltamaan hänen kotikyläänsä kohti.
-
-»Ilkeät ihmiset eivät ole liikkeellä pimeän tultua», selitti hän, »ja
-kun sinä olet turvanani, en pelkää Nagoolaa».
-
-»Kuinka pitkä matka kylääsi on?» kysyi Waldo.
-
-»Meiltä kuluu matkaan kolme yötä», vastasi toinen. »Päivisin on meidän
-pysyteltävä piilossa, sillä et edes sinäkään kykenisi voittamaan
-ilkeitä miehiä, jos heitä karkaisi kimppuusi suuri joukko yhtä aikaa.»
-
-»En», myönsi Waldo, »otaksuttavasti en».
-
-»Mutta oli kovin ihanaa katsella sinua», jatkoi tyttö, »kun ottelit
-kalliolla, paiskellen heitä alas sitä myöten, kun heitä tuli. Kuinka
-uljas olitkaan! Ja kuinka peloittava! Ihan vapisit raivosta.»
-
-»Niin», myönteli Waldo, »olin perin kiukuissani. Vapisen aina sillä
-tavoin, kun vihani kiehuu. Joskus vimmastun niin, että polveni
-kolahtelevat vastakkain. Jos joskus näet polvieni tutisevan, niin
-arvaat, kuinka silmittömästi olen suuttunut.»
-
-»Kyllä», jupisi tyttö.
-
-Kohta senjälkeen Waldo huomasi tytön nauravan hiljaa itsekseen.
-
-Hänen mielessänsä heräsi kova pelko. Eikö tyttö ehkä ollutkaan niin
-herkkäuskoinen kuin oli näyttänyt olevan? Oivalsiko hän ehkä sittenkin,
-että Waldo kerskui koettaessansa verhota arkuuttaan?
-
-Vihdoin hän rohkaistui kysymään: »Miksi naurat?»
-
-»Kuvittelin mielessäni vanhan Lättäjalan ja Korthin ja kaikkien muiden
-hämmästystä, kun vien sinut heidän luokseen.»
-
-»Mikä heitä sitten hämmästyttää? tiedusti Waldo.
-
-»Se, miten sinä kolhit heidän päänsä mäsäksi.»
-
-Waldoa puistatti.
-
-»Minkä tähden minun pitäisi kolhia heitä?» kysyi hän.
-
-»Miksikö sinun pitäisi kolhia heitä!» Tyttö ei nähtävästi jaksanut
-uskoa, ettei hän sitä käsittänyt.
-
-»Kuinka vähän sinä tiedätkään!» säälitteli hän. »Sinä et osaa uida etkä
-puhua ymmärrettävää kieltä, eksyisit metsään, jos minä jättäisin sinut
-yksin, ja nyt et sanojesi mukaan tiedä, että kun saavut vieraan heimon
-pariin, koetetaan sinut tappaa ja että sinut otetaan heimon jäseneksi
-vasta sitten, kun olet osoittautunut sen arvoiseksi surmaamalla ainakin
-yhden heimon väkevimmistä miehistä.»
-
-»Ainakin yhden!» kertasi Waldo puolittain itsekseen.
-
-Se tieto tyrmistytti häntä. Hän oli otaksunut, että hänet
-avosylin lausuttaisiin tervetulleeksi tytön kotiseudun parhaisiin
-seurapiireihin. Juuri niin hän oli kuvitellut, sillä vieläkään hän ei
-ollut oppinut tajuamaan, että kokonaisia kansoja saattoi elää tyyten
-toisenlaisissa oloissa kuin ne olivat, jotka vallitsivat Bostonissa,
-Massachusettsissa.
-
-Myöskin tytön viittaus hänen tietämättömyyteensä oli kirvelevä
-sivallus. Hän oli aina pitänyt itseään suuresti oppineena miehenä.
-Siitä hän oli itse salaa pöyhistellyt, ja hänen äitinsä oli siitä
-peittelemättä ylpeillyt.
-
-Ja nyt hänen tietämättömyyttään säälitteli sellainen olento, joka
-todennäköisesti luuli maapalloa litteäksi pannukakuksi, jos hän
-lainkaan vaivasi päätään sellaisilla asioilla — joka ei osannut lukea
-eikä kirjoittaa! Ja pahinta kaikesta oli se, että tytön arvostelu piti
-paikkansa — se ei vain ollut kyllin pitkälle menevä.
-
-Hänen tiedoissaan ei ollut paljoakaan käytännöllisesti arvokasta.
-Tajutessaan tietojensa suppeuden Waldo Emerson tietämättään astui aimo
-harppauksen laajempaa viisautta kohti kuin hänen ahdas sielunsa oli
-milloinkaan osannut kuvitellakaan.
-
-Auringon sinä iltana laskettua ja tähtien ja kuun alettua loistaa lähti
-pari turvapaikastaan luoteista kohti, jolla suunnalla tyttö vakuutti
-hänen kansansa kylän olevan.
-
-He astelivat käsi kädessä pimeässä metsässä. Tyttö opasti, ja nuori
-mies puristi oikealla kädellään pitkää nuijaansa, tähyillen pimentoihin
-havaitakseen pelokkaiden aivojensa loitsimia hirmuolentoja ja ennen
-kaikkea ne kaksi kammottavaa, hehkuvaa täplää, joiden hän tytön
-puheista päätteli olevan merkkinä Nagoolan läsnäolosta.
-
-Hänen korviinsa kantautui outoja ääniä, ja kerran tyttö painautui ihan
-kiinni häneen herkän korvansa erottaessa kahinaa, kun iso otus hiipi
-pensaikossa heidän vasemmalla puolellaan, Waldo Emerson oli melkein
-lamautunut kauhusta, mutta vihdoin otus, mikä se lieneekin ollut,
-vetäytyi kauemmaksi metsään ahdistamatta heitä. Moniin tunteihin
-senjälkeen ei heitä häirinnyt mikään, mutta kammon aiheuttama alituinen
-jännitys oli käynyt niin ankarasti miehen jo ennestään ylenmäärin
-vaivautuneille hermoille, että hän surkeassa pelossaan ei enää lainkaan
-kyennyt hillitsemään itseään.
-
-Kun tyttö niin ollen äkkiä seisautti hänet, ähkäisten hiljaa
-säikähdyksestä, ja osoitti suoraan eteenpäin kuiskaten: »Nagoola», tuli
-hän heti hulluksi kauhusta.
-
-Vain hetkiseksi hän pysähtyi kuin kivettyneenä paikalleen, mutta
-syöksähti sitten tytön luota, kohotti nuijansa päänsä yläpuolelle,
-päästi kammottavan kiljaisun ja lähti juoksemaan — suoraan pantteriin
-päin.
-
-Joidenkuiden mielestä saattanee olla epäilyttävää, kumpi —
-silokarvainen, äänetön, musta kissaeläin vaiko virnistävä, kirkuva
-Waldo — oli hirvittävämpi.
-
-Olipa sen laita miten tahansa, ei pedon mielessä ilmeisesti ollut
-lainkaan epäilyksiä siihen nähden, sillä kiljaistuaan yhden ainoan
-kerran vastaukseksi se pyörähti ympäri ja katosi synkän yön pimeyteen.
-
-Mutta Waldo ei huomannut sen lähtöä. Yhä kirkuen hän riensi eteenpäin
-metsässä, kunnes kompastui köynnöskasviin ja tupertui uupuneena maahan.
-Hän virui huohottaen, värähdellen ja vapisten paikallaan, kunnes tyttö
-löysi hänet tunnin kuluttua auringon noususta.
-
-Kuullessansa tytön äänen Waldo olisi ponnistautunut pystyyn ja
-pujahtanut piiloon metsään, sillä hänestä tuntui, ettei hän enää ikinä
-voisi katsoa tyttöä silmiin tehtyään hänelle niin raukkamaisen tepposen
-muutamia tunteja aikaisemmin.
-
-Mutta kun hän pystyyn päästyään kuuli tytön ensimmäiset sanat,
-rauhoittivat ne häntä ja haihduttivat hänen mielestään koko halun
-pyrkiä piiloon.
-
-»Saitko sen kiinni?» huudahti tyttö.
-
-»En», ähkäisi Waldo Emerson ihan totuuden mukaisesti. »Se luikki
-tiehensä.»
-
-He levähtivät hetkisen, ja sitten Waldo vaati, että he jatkaisivat
-matkaansa päivällä eivätkä yöllä. Hän oli varmasti päättänyt, ettei
-hän enää sietäisi sellaista sielullisen kidutuksen yötä, ja uskoi,
-ettei hän jaksaisikaan sitä kestää. Paljoa mieluummin hän antautuisi
-siihen vaaraan, että he kohtaisivat ilkeitä miehiä, kuin sietäisi sitä
-alituista tunnetta, että näkymättömät viholliset tähyilivät häntä
-pimeästä joka hetki.
-
-Päivällä heillä olisi ainakin se etu, että he näkisivät ahdistajansa,
-ennenkuin saisivat iskun. Näitä syitä hän ei kuitenkaan esittänyt
-tytölle. Oloihin katsoen oli toinen selitys hänen mielestänsä sopivampi
-tytön korville.
-
-»Jollei näet», haasteli hän, »olisi ollut niin pimeä, ei Nagoola ehkä
-olisi päässyt käsistäni. Se on perin ikävää — perin ikävää.»
-
-»Niin», vahvisti tyttö, »se on kovin ikävää. Meidän on taivallettava
-päivällä. Eikä se enää olekaan vaarallista. Ilkeiden ihmisten maa on
-takanamme, ja tämän paikan ja minun kansani asumasijojen välinen seutu
-on hyvin harvaan asuttua.»
-
-Sen yön he viettivät pienen joen jyrkästä äyräästä löytämässään
-luolassa.
-
-Se oli kostea, lokainen ja kolea, mutta molemmat olivat väsyksissä, he
-vaipuivat uneen ja nukkuivat yhtä sikeästi kuin olisi heidän allaan
-ollut mitä parhaat patjat. Tyttö nukkui otaksuttavasti paremmin, koska
-hän ei koko elämänsä aikana ollut tottunut lepäämään kovinkaan paljoa
-mukavammilla vuoteilla.
-
-Matkaa kesti viisi päivää tytön arvioimisen kolmen sijasta, ja sillä
-aikaa Waldo oppi tytöltä yhä enemmän erämiestaitoja. Aluksi oli hänen
-ajatuskantansa estänyt häntä kovinkaan paljoa hyötymästä toisen
-laajemmista käytännöllisistä tiedoista, sillä hän oli ollut taipuvainen
-pitämään tyttöä, kehittymätöntä villiä, itseään alempana olentona.
-
-Mutta nyt hän oli harras oppilas, ja kun Waldo Emerson halusi oppia,
-kykeni hän pian käsittämään ja painamaan mieleensä mitä hyvänsä.
-Hänellä oli hyvin harjoitetut aivot, joiden pahin vika oli se, että ne
-oli ahdettu täyteen hyödyttömiä tietoja. Hänen äitiänsä oli vaivannut
-se erehdys, ettei hän ollut koskaan osannut erottaa tietoja viisaudesta.
-
-Mutta tällä matkalla ei Waldo yksinään oppinut uutta. Myöskin tyttö
-oppi jotakin — sellaista, mikä päiväkausia oli pyrkinyt hänen
-tietoisten ajatustensa piiriin, ja nyt hän tajusi sen piilleen
-sydämessään melkein ensi hetkestä alkaen, kun oli joutunut tämän oudon
-nuoren miehen seuraan.
-
-Luonto oli suonut Waldo Emersonille ritarillisen sydämen, ja
-tottumuksesta hän suorastaan koneellisesti käyttäytyi kaikkia naisia
-kohtaan joustavan kohteliaasti ja huomaavaisesti, mikä on hyvän
-kasvatuksen tuomia hienoja puolia. Eikä hän hitustakaan vähemmän
-tunnokkaasti suhtautunut tähän villiin luolatyttöön kuin olisi
-suhtautunut oman ylimystöpiirinsä hienoimman perheen tyttäreen.
-
-Hän oli koko ajan ollut ystävällinen, huomaavainen ja hienotuntoinen,
-ja tytöstä, joka ei ollut tottunut saamaan miehiltä osakseen sellaista
-kohtelua eikä ollut milloinkaan nähnyt miehen käyttäytyvän sillä tavoin
-ainoatakaan naista kohtaan, tuntui miltei ihmeeltä tällainen hellä
-lempeys niin sotaisessa ja hurjassa luonteessa kuin hän luuli Waldo
-Emersonilla olevan. Mutta hän tyytyi uskomaan, että niin pitikin olla.
-
-Hän ei olisi välittänyt miehestä, jos tämä olisi ollut lempeä häntä
-kohtaan, mutta pelkurimainen. Jos hän olisi uneksinutkaan, kuinka
-asianlaita todellisesti oli, jos hänellä olisi ollut hämärintäkään
-aavistusta, että Waldo Emerson oli pahanpäiväisin raukka, mitä
-aurinko oli ikinä lämmittänyt, olisi hän inhonnut ja vihannut tätä
-miestä, sillä hänen yhteiskunnassaan, hänen maailmassaan vallitsevien
-alkeellisten siveyssääntöjen mukaan ei siellä ollut sijaa aroille eikä
-heikoille — ja Waldo Emerson oli sekä arka että heikko.
-
-Kun hän heräsi tajuamaan voimistuvat tunteensa miestä kohtaan, muutti
-se hänet ujoksi ja neitseellisen arkailevaksi, jollainen hän ei ollut
-aikaisemmin lainkaan ollut. Siihen saakka heidän seurustelunsa —
-mitä tyttöön tulee — oli pikemminkin muistuttanut kahden nuorukaisen
-kumppanuutta. Mutta kun hän nyt tunsi värähtelevänsä miehen
-keveimmästäkin tarkoituksettomasta kosketuksesta, valtasi hänet
-eriskummainen halu karttaa Waldoa.
-
-Ensi kerran elämässään hän myöskin huomasi olevansa alasti, ja se
-kainostutti häntä. Kenties se johtui siitä, että Waldo niin kovin
-huolekkaasti koetti pukunsa riekaleilla verhota ruumiinsa kokonaan,
-mikä kuitenkin oli mahdotonta.
-
-Heidän lähestyessään määräpaikkaansa kävi Waldo yhä levottomammaksi.
-
-Viimeisenä yönä kiusasivat häntä unessa hirvittävät näyt Lättäjalasta
-ja Korthista. Hän näki kookkaiden, karvaisten otusten karkaavan
-kimppuunsa alkuaikaiseen villin hurjaan tapaansa — petomaisessa
-raivossaan raatelevan hänen jäsenensä yhden erältään siekaleiksi.
-
-Häneltä pääsi parahdus, ja siihen hän heräsi.
-
-Tytön pelästyneenä tiedusteltua, mikä hänen oli, hän vastasi vain
-uneksineensa.
-
-»Näitkö unta Lättäjalasta ja Korthista?» kysyi toinen nauraen. »Ja
-siitä, mitä teet heille huomenna?»
-
-»Kyllä», myönsi Waldo, »näin unta Lättäjalasta ja Korthista». Mutta
-tyttö ei nähnyt, että hän vapisi ja painoi päätään kainalokuoppaansa.
-
-Viimeisen päivän taivallus oli Waldo Emersonin elämän tuskaisin
-kokemus. Hän uskoi varmasti menevänsä kuolemaan, mutta enemmän häntä
-kammotti tuleva kuolintapa kuin itse kuolema. Itse asiassa hän
-oli taaskin sellaisessa tilassa, että kuolema olisi ollut hänestä
-tervetullut. Tulevaisuus ei tarjonnut hänelle muuta kuin vaivaloista ja
-surkeata elämää sekä alituista sieluntuskaa hänen elää retuuttaessaan
-kauhean pelon vallassa tässä kummallisessa ja hirvittävässä maassa.
-
-Waldolla ei ollut hämärintäkään aavistusta, oliko hän jollakin
-mantereella vaiko jollakin tuntemattomalla saarella. Hän tiesi vain
-sen, että hyökyaalto oli yllättänyt heidät jossakin paikoin Tyynenmeren
-eteläosassa. Ja jo kauan sitten hän oli tauonnut toivomasta, että
-hänelle saapuisi apua kyllin ajoissa pelastamaan hänet sortumasta
-surkeaan tuhoon kaukana kodistaan ja äiti-raukastaan.
-
-Hän ei voinut kauan ajatella tätä surullista asiaa, koska se aina
-nosti itsesäälittelyn kyyneleet hänen silmiinsä, ja jostakin
-selittämättömästä syystä Waldo ei missään nimessä tahtonut tällaista
-epämiehekästä heikkouttaan paljastaa tytölle.
-
-Koko pitkän päivän hän vaivasi aivojansa keksiäkseen jonkun kelvollisen
-tekosyyn, jolla voisi taivuttaa kumppaninsa opastamaan hänet johonkin
-muualle eikä omaan kyläänsä. Tuhansia kertoja parempi olisi joku
-eristetty suojapaikka, sellainen kuin se oli, jossa he olivat olleet
-turvassa kymmenen päivää päästyään pakoon luolamiesten kynsistä.
-
-Jos he vain tapaisivat sellaisen paikan lähellä rannikkoa, joten Waldo
-voisi alati pitää silmällä merta ohipurjehtivien alusten varalta, olisi
-hän niin onnellinen kuin suinkin luulisi voivansa olla niin villissä
-maassa.
-
-Hän tahtoi säilyttää tytön seuranaan; yksin ollen häntä peloitti
-pahemmin. Tietysti hän käsitti, ettei tyttö ollut sopivaa seuraa niin
-runsailla hengenavuilla varustetulle miehelle kuin hän oli; mutta
-olihan tyttö kuitenkin inhimillinen olento, ja hänen seuransa oli
-parempi kuin ihan ilman. Niin kauan kuin hän oli vielä uskaltanut
-toivoa pääsevänsä hengissä palaamaan rakkaaseen Bostoniinsa, oli hän
-usein aprikoinut, rohkenisiko hän kertoa äidilleen hänen ja tytön
-välisestä, sovinnaisuutta loukkaavasta tuttavuudesta.
-
-Ei luonnollisesti tullut kysymykseenkään, että hän olisi kuvannut
-kaikkia yksityiskohtia. Hän ei esimerkiksi tohtisi hiiskuakaan tytön
-puvusta tiukkavaatimuksiselle äidilleen.
-
-Myöskin se seikka, että he olivat viikkokausia olleet yötä päivää
-kahdenkesken, huolestutti Waldoa kovasti. Hän oli varma, että
-sellaisen tiedon loukkaava vaikutus saattaisi sortaa hänen äitinsä
-tautivuoteelle, ja kauan aikaa hän pohti mielessään, olisiko viisainta
-olla mainitsematta koko tytöstä mitään.
-
-Vihdoin hän arveli, että pieni, viaton hätävalhe olisi sallittava,
-koska sekä hänen äitinsä terveys että tytön maine olivat kysymyksessä.
-Niinpä hän päätti kertoa tytön tädin olleen heidän muassaan valvovana
-seuranaisena. Se oli kaunis ratkaisu, ja nyt ei se asia enää kalvanut
-Waldon mieltä niin pahasti.
-
-Myöhään iltapäivällä he astelivat polkua myöten, joka vei ylängöltä
-kapeaan, kauniiseen laaksoon. Puiden reunustama joki koukerteli laakson
-tasaisen pohjan keskitse, ja taustalla kohosi äkkijyrkkiä kallioita,
-joita jatkui kumpaankin suuntaan niin kauas kuin silmä kantoi.
-
-»Tuolla asustaa minun kansani», ilmoitti tyttö osoittaen kaukaista
-vuorenseinämää.
-
-Waldo ähkäisi mielessään.
-
-»Levätään täällä huomiseen saakka», ehdotti hän, »jotta saapuisimme
-perille levänneinä ja virkistyneinä».
-
-»Oi, ei!» huudahti tyttö. »Ennätämme kyllä luolille ennen pimeän tuloa.
-Tuskin maltan odottaa sitä, että näen sinun surmaavan Lättäjalan ja
-ehkä myöskin Korthin. Luulen kuitenkin, että kun toinen heistä on
-saanut maistaa voimiasi, muut ilomielin ottavat sinut heimon jäseneksi
-saadakseen sinut ystäväkseen.»
-
-»Enkö jollakin tavoin», rohkeni levoton Waldo esittää, »voisi
-tulla kyläänne taistelematta? En mielelläni tappaisi ainoatakaan
-ystävistäsi», selitti Waldo juhlallisesti. Tyttö purskahti nauramaan.
-
-»Lättäjalka ja Korth eivät kumpikaan ole ystäviäni», vastasi hän. »Minä
-vihaan heitä molempia. He ovat kauheita miehiä. Olisi koko heimolle
-parempi, jos heidät surmattaisiin. He ovat niin väkeviä ja julmia, että
-me kaikki vihaamme heitä, koska he käyttävät voimiansa sortaakseen
-heikompiaan.
-
-— He pakottavat meidät kaikki ankarasti uurastamaan heidän hyväkseen.
-He anastavat muiden miesten puolisoita, ja jos muut miehet panevat
-vastaan, tappavat he heidät. Tuskin kuluu ainoatakaan kuukautta, jona
-joko Lättäjalka tai Korth ei surmaisi jotakuta.
-
-— Eivätkä he tapa yksinomaan miehiä. Usein he suutuspäissään tappavat
-naisia ja pieniä lapsia vain huvikseen. Mutta kun sinä joudut
-keskuuteemme, tulee siitä loppu, sillä sinä surmaat heidät molemmat,
-jolleivät he pysy kunnollisina.»
-
-Waldo oli liian kauhistunut tästä lähiaikaisten vastustajainsa
-kuvauksesta vastatakseen mitään — hänen kielensä juuttui suulakeen, ja
-kaikki hänen puhe-elimensä tuntuivat halvautuneen.
-
-Mutta tyttö ei sitä huomannut. Hän haasteli edelleen hilpeästi, kiskoen
-Waldon hermoston irti ruumiista ja repien sen riekaleiksi.
-
-»Lättäjalka ja Korth», jatkoi hän, »ovat näet mahtavampia kuin heimoni
-muut miehet. He saavat tehdä mitä tahtovat. He ovat hirvittävän
-näköisiä, ja usein olen arvellut muiden sydämien lakkaavan sykkimästä,
-kun he näkevät jommankumman näistä hirmuista tulevan heidän kimppuunsa.
-
-— Ja he ovat niin vahvoja. Olen nähnyt Korthin musertavan
-täysikasvuisen miehen kallon yhdellä ainoalla kämmenensä sivalluksella,
-ja Lättäjalka huvittelee katkomalla miesten käsivarsia ja jalkoja
-paljain käsin.»
-
-Tällä välin he olivat saapuneet laaksoon ja etenivät nyt äänettöminä
-pientä jokea reunustavia puita kohti.
-
-Nadara opasti hänet kahlaamolle, jonka poikki he nopeasti kahlasivat.
-Heidän astellessaan laaksossa oli Waldo koko ajan koettanut keksiä
-jotakin pelastuskeinoa.
-
-Hän ei uskaltanut mennä tuohon kamalaan kylään kohtaamaan tytön
-kuvaamia hirveitä miehiä, ja melkein yhtä vastenmielistä hänen oli
-tytölle tunnustaa pelkäävänsä.
-
-Hän olisi ilomielin kuollut välttääkseen molemmat vaihtoehdot, mutta
-hän halusi mieluimmin itse valita kuolintapansa.
-
-Sitä ajatusta, että hän menisi kylään ja saisi kauhean lopun siellä
-odottavien raakalaisten käsissä, hän ei jaksanut kestää, ja yhtä
-mahdottomalta tuntui hänestä paljastaa tytölle, ettei hän ollut valtava
-taistelija eikä sankari.
-
-Näitä kiusallisia mietteitä hautoen hän saapui Nadaran seurassa metsän
-toiseen laitaan, josta he selvästi erottivat laakson pohjasta lähes
-kolmensadan metrin päässä jyrkästi kohoavan kallioseinämän.
-
-Seinämällä ja sen juurella Waldo näki lauman puolialastomia miehiä,
-naisia ja lapsia hyörivän erilaisissa puuhissaan. Hän pysähtyi
-tahtomattaan.
-
-Tyttö tuli hänen vierelleen. Yhdessä he katselivat näyttämöä, jonka
-kaltaista Waldo Emerson ei ollut ikinä nähnyt.
-
-Hänestä tuntui kuin olisi hänet äkkiä tempaistu mittaamattomien
-aikojen taakse ammoin menneeseen muinaisuuteen ja pudotettu keskelle
-paleoliittisten esivanhempiensa esihistoriallista elämää.
-
-Luolien edustalla olevilla kapeilla kielekkeillä kyyrötti naisia,
-joilla oli pitkä, hulmuava tukka ja jotka hienonsivat ruokaa
-karkeatekoisissa kivihuhmarissa.
-
-Heidän ympärillään leikki alastomia lapsia vaarallisen likellä
-äkkijyrkän kallion reunaa.
-
-Karvaisia miehiä kyykötti gorillan tavoin litteiden paasien ääressä,
-joilla oli levitetty raakoja vuotia; he kaaputtivat niitä pienillä,
-teräväsärmäisillä kivillä.
-
-Naurua ja laulua ei kuulunut.
-
-Silloin tällöin Waldo huomasi noiden hurjannäköisten otusten
-puhuttelevan toisiaan, ja joskus niistä joku veti paksut huulensa
-äkäiseen irvistykseen, paljastaen torahampaansa. Mutta he olivat niin
-kaukana, ettei nuori mies erottanut heidän sanojaan.
-
-
-
-
-VIIDES LUKU
-
-Herääminen
-
-
-»Tule!» kehoitti tyttö. »Mennään joutuin! Kaipaan maltittomasti
-takaisin kotiin! Kuinka hauskalta tuolla näyttääkään!»
-
-Waldo katsahti häneen kauhuissaan. Tuntui uskomattomalta, että tämä
-kaunis, nuori olento oli samaa ainesta kuin hänen silmiensä edessä
-olevat otukset. Hänestä oli kuohuttavaa ajatella, että tyttö saattoi
-polveutua noista puolieläimistä tai että hänet oli synnyttänyt joku
-yhtä hurjan ja innoittavan näköinen nainen kuin ne olivat, joita hän
-katseli. Se ihan ellotti häntä.
-
-»Mene sinä omaistesi luokse, Nadara!» käski hän, sillä hänen mieleensä
-oli välähtänyt suunnitelma.
-
-Hän oli keksinyt, miten pääsisi kohtaamasta Lättäjalkaa ja Korthia,
-ja inho, jota hän oli äkkiä alkanut tuntea tyttöä kohtaan, teki
-suunnitelman toteuttamisen hänelle helpommaksi.
-
-»Etkö sinä tulekaan mukaani?» huudahti tyttö.
-
-»En heti», vastasi Waldo täysin vilpittömästi. »Haluan sinun
-menevän edellä. Jos menisimme yhdessä, saattaisivat he kolhia sinua
-karatessansa ahdistamaan minua.»
-
-Tyttö ei lainkaan sitä pelännyt, mutta hänestä mies tuntui hyvin
-huomaavaiselta pitäessään niin hellää huolta hänestä. Ja Waldon
-mieliksi hän suostui ehdotukseen.
-
-»Kuten tahdot, Thandar», sanoi hän hymyillen.
-
-Thandar oli hänen oma valitsemansa nimi. Hänen tiedustettuaan Waldon
-nimeä oli mies ilmoittanut, että tyttö sai nimittää häntä herra Waldo
-Emerson Smith-Jonesiksi. »Minä nimitän sinua Thandariksi», oli hän
-vastannut. »Se nimi on lyhyempi, helpompi muistaa ja kuvaavampi. Se
-merkitsee rohkeata.» Ja niin oli Waldosta tullut Thandar.
-
-Tuskin oli tyttö poistunut metsästä mennäkseen kallioille, kun
-Thandar rohkea pyörähti ympäri ja lähti täyttä vauhtia juoksemaan
-päinvastaiseen suuntaan. Joelle saavuttuaan hän heti osoitti,
-kuinka suuresti hänen erämiestaitonsa oli edistynyt niiden lyhyiden
-viikkojen aikana, jotka hän oli ollut tytön holhouksessa. Hän syöksyi
-vitkastelematta veteen ja käveli jokea ylöspäin jättämättä sorapohjaan
-jälkiä, joita myöten nämä alkeelliset, kotkankatseiset ihmiset olisivat
-voineet vainuta häntä.
-
-Hän otaksui tytön etsivän häntä, mutta ei tuntenut omantunnon vaivoja
-sen tähden, että oli niin raukkamaisesti karannut hänen luotaan.
-Hänellä ei luonnollisestikaan ollut aavistusta, minkälaiset tytön
-tunteet häntä kohtaan oikeastaan olivat — häntä olisi loukannut
-se ajatuskin, että tuon tytön tapainen, halpasyntyinen olento oli
-ihastunut häneen.
-
-Se olisi ollut harmillista ja ikävää, mutta tietenkin mahdottoman
-sopimatonta — koska Waldo Emerson Smith-Jones ei ikinä olisi saattanut
-solmita avioliittoa itseään alemman naisen kanssa. Ja mitä itse tyttöön
-tulee, olisi Waldo yhtä kernaasti voinut pohtia sitä mahdollisuutta,
-että hän olisi mennyt naimisiin lehmän kanssa. Niin kaukana olivat
-hänestä olleet kaikki sellaiset ajatukset tyttöön nähden.
-
-Hän tallusti yhä eteenpäin koleassa vedessä. Joskus se nousi hänen
-päänsä ylitse, mutta hän oli oppinut uimaan — hänet oli siihen
-taivuttanut osaksi tyttö houkutuksillaan, osaksi pelko, että toinen
-ivaisi häntä.
-
-Illan tullen häntä alkoi peloittaa, mutta nyt ei hänen pelkonsa enää
-ollut niin masentava kuin muutamia viikkoja aikaisemmin. Itse sitä
-huomaamattaan Waldo oli muuttunut hieman vähemmän araksi, vaikka hän ei
-suinkaan vielä ollut leijonamainen.
-
-Sen yön hän nukkui puun haarautumassa. Hän valitsi pienen puun, joka
-tosin ei ollut niin mukava, mutta tarjosi paremman turvan Nagoolaa
-vastaan kuin isompi olisi suonut. Senkin hän oli oppinut Nadaralta.
-
-Jos hän olisi pysähtynyt miettimään, olisi hän oivaltanut saaneensa
-kaikki tietämisen arvoiset tietonsa villiltä pikku tytöltä, jota hän
-säälitellen katseli tietojensa korkealta jalustalta. Mutta Waldo ei
-ollut vielä oppinut kylliksi tajutakseen, kuinka mitättömän vähän hän
-tiesi.
-
-Aamulla hän jatkoi pakoaan, noukkien aamiaisekseen hedelmiä puista
-ja pensaista rientäessään niiden ohitse. Tässäkin suhteessa hän oli
-kiitollisuudenvelassa Nadaralle, sillä ilman hänen ohjaustaan hänen
-olisi ollut pakko rajoittua pariin hedelmälajiin, kun hän nyt sensijaan
-sai pelkäämättä valita monenlaisia hedelmiä, juuria, marjoja ja
-pähkinöitä.
-
-Joki, jota hän oli noudattanut, oli nyt muuttunut kapeaksi, kohisevaksi
-vuoristopuroksi. Se syöksyi pieniltä jyrkänteiltä rajuina, kauniina
-putouksina ja kuohuvina koskina ja vei Waldoa yhä kauemmaksi
-epätasaiselle ylänköseudulle.
-
-Kiipeäminen oli vaivaloista ja usein vaarallista. Waldoa ihmetytti,
-kuinka jyrkistä kohdista hän suoriutui — huimaavista vieruista, joita
-hän muutamia viikkoja aikaisemmin olisi pelon herpaisemana kammonnut.
-Waldo edistyi.
-
-Toinen seikka, joka herätti hänen mielessään kummastusta, samalla kun
-se tuotti hänelle riemua, oli se, ettei hän enää yskinyt. Se olikin
-kerrassaan uskomatonta, koska hänen ei eläissään ollut tarvinnut niin
-paljon kärsiä vilua, kosteutta ja rasituksia.
-
-Kotosalla, sen hän tajusi, hän olisi aikoja sitten sortunut ja kuollut,
-jos hänen olisi pitänyt kestää kymmenettä osaakaan siitä, mitä hän oli
-kokenut hyökyaallon temmattua hänet laivan kannelta ja muitta mutkitta
-paiskattua hänet keskelle tätä uutta, vaivojen ja kauhun värittämää
-elämää.
-
-Keskipäivällä Waldo alkoi taivaltaa hitaammin. Hän ei ollut kuullut
-eikä nähnyt merkkiäkään takaa-ajosta. Tavantakaa hän seisahtui
-tähyämään taakseen, mutta vaikka hän näkikin kapeata laaksoa pitkän
-matkan, ei hän huomannut mitään huolestuttavaa.
-
-Äkkiä hän tajusi olevansa kovin yksinäinen. Kymmenkunta kertaa yhtä
-monen minuutin kuluessa hänen mieleensä johtui huomautuksia, jotka hän
-olisi mielellään lausunut, jos olisi ollut ketään niitä kuulemassa.
-Hän olisi myöskin hartaasti halunnut kysellä erinäisiä seikkoja tästä
-oudosta seudusta, ja hänen mieleensä välähti, että koko maailmassa oli
-ainoastaan yksi hänen tuntemansa henkilö, joka olisi osannut oikein ja
-täsmällisesti vastata hänen tiedusteluihinsa.
-
-Hän aprikoi, mitähän tyttö ajatteli, kun hän ei mennytkään kylään
-ahdistamaan Lättäjalkaa ja Korthia. Sitä miettiessään hän huomasi
-punehtuvansa jostakin tuiki käsittämättömästä syystä.
-
-Mitä tyttö ajatteli! Arvaisiko hän, kuinka asianlaita oikein oli?
-No niin, mitäpä siitä, jos hän arvaisikin? Mitäpä Waldo Emerson
-Smith-Jonesin kaltainen sivistynyt herrasmies välitti hänen
-mielipiteestään? Mutta sittenkin hänen ajatuksensa alituisesti
-palasivat tähän ikävään kysymykseen. Se oli perin harmillista.
-
-Tyttöä ajatellessaan hän huomasi hyvin selvästi muistavansa hänen
-somien, pienten kasvojensa kaikki piirteet, ruskettuneen, kaunista
-terveyden punaa hehkuvan ihon, hienon, suoran nenän ja sirot sieraimet,
-kiehtovat silmät, jotka olivat lempeät, mutta joista loisti rohkeutta
-ja älyä. Waldo mietti, miksi hän muisti ne kaikki ja muisteli niitä.
-Hän oli ollut viikkokausia tytön seurassa käsittämättä erikoisesti
-panneensa niitä merkille.
-
-Mutta elävimmin loitsi muisti hänen mieleensä tytön pehmeän, sujuvan
-puheen, kerkeät vastaukset, älykkäät, kiintoisat huomautukset
-heidän jokapäiväisen elämänsä pienistä tapahtumista, huomaavaisen
-ystävällisyyden häntä, maahan saapunutta muukalaista, kohtaan ja —
-taaskin Waldo punastui kovasti — vilpittömän, vaikka merkillisen
-luottamuksen Waldon sankaruuteen.
-
-Kului kauan, ennenkuin Waldo itselleen tunnusti kaipaavansa tyttöä;
-varmaankin vieri viikkoja, ennenkuin hän vihdoin myönsi sen suoraan.
-Samalla kertaa hän päätti palata tytön kotikylään etsimään häntä. Ja
-jopa hän oli lähtenytkin paluumatkalle, kun kuvaukset Lättäjalasta ja
-Korthista äkkiä muistuivat hänen mieleensä ja hän seisahtui paikalleen
-— perin nöyryytettynä.
-
-Veri tulvahti hänen kasvoihinsa — hän tunsi, kuinka niitä kuumotti.
-Ja sitten Waldo teki kaksi tekoa, joita hän ei ollut tehnyt koskaan
-aikaisemmin: hän tarkasti sieluaan, nähden sen sellaisena kuin se oli,
-ja — kirosi.
-
-»Waldo Emerson Smith-Jones», virkkoi hän ääneen, »sinä olet auttamaton
-raukka! Ja vielä enemmänkin, olet sanoinkuvaamaton tolvana. Se tyttö
-oli ystävällinen sinua kohtaan. Hän kohteli sinua äidillisen hellästi
-ja huolekkaasti? Entä miten sinä palkitsit hänen ystävällisyytensä?
-Katsoit häneen olkasi ylitse röyhkeän alentuvasti. Säälittelit häntä.
-— Säälittelit häntä! Sinä — sinä surkea rahjus — kunnoton, säälittelit
-tuota hienoa, älykästä, ylevää tyttöä! Sinä mitättömän vähäisine,
-toisilta ammennettuine tietovarastoinesi surkuttelit sen tytön
-tietämättömyyttä! Hänhän on unohtanut enemmän todellisia tietoja kuin
-sinä olet ikinä kuullutkaan, sinä — sinä —;» Hän ei keksinyt sopivia
-sanoja.
-
-Waldon herääminen oli perinpohjainen — tuskallisen perinpohjainen.
-Se paljasti hänen halveksittavan pienen sielunsa vähäisimmätkin,
-salatuimmatkin sopukat hänen tutkivan itse-erittelynsä arvosteltaviksi.
-Muistellessaan tapahtumattoman elämänsä yhtäkolmatta vuotta hän ei
-jaksanut muistaa muuta kuin yhden ainoan teon, josta hän nyt saattoi
-ylpeillä, ja hänen koulutuksensa valossa katsottuna oli kummallista,
-ettei sillä ollut mitään tekemistä sivistyksen, älyn, hyvän syntyperän
-ja kasvatuksen eikä tietojen kanssa.
-
-Se oli raa'an karkea, ruumiillinen teko. Se oli kamalan, rajun,
-vastenmielisen eläimellinen — se oli juuri se sankaruuden puuska, jonka
-kannustamana hän oli kallion kupeella palannut ottelemaan kammottavan,
-karvaisen miehen kanssa, kun viimemainittu uhkasi estää Nadaran paon.
-
-Nytkin Waldon oli mahdoton käsittää, että juuri hän oli uskaltanut
-suorittaa niin huimapäisen tempun. Mutta siitä huolimatta hänen
-rintansa pullistui ylpeydestä hänen sitä muistellessaan. Se herätti
-hänen sydämessään uuden toiveen ja hänen päässänsä uuden päätöksen —
-sellaisen, että jos hän Back-lahden rannalla asuva äitinsä olisi siitä
-tiennyt, olisi hän sortunut ennenaikaiseen hautaan.
-
-Ja aikaa hukkaamatta Waldo Emerson aloitti uudet elämäntavat, jotka
-lopulta tekisivät hänet kykeneväksi toteuttamaan loistavan päätöksensä.
-Nyt hän piti sitä loistavana, vaikka sen kammottava raakuus olisi
-muutamia viikkoja aikaisemmin ellottanut hänen mieltään.
-
-Kaukana vuoristossa, lähellä pikku puron lähteitä, Waldo löysi
-kallioluolan. Sen hän valitsi uudeksi asunnokseen. Hän puhdisti sen
-tunnokkaan huolellisesti ja levitti sen lattialle lehdeksiä ja ruohoja.
-
-Luolan suulle hän kasasi toistakymmentä isoa kivijärkälettä, järjestäen
-ne niin, että hän saattoi poistaa ja siirtää takaisin paikalleen niistä
-kolme joko sisä- tai ulkopuolelta. Siten ne muodostivat oven, jonka
-saattoi tehokkaasti sulkea tungettelijain varalta.
-
-Korkean ulkoneman laelta, joka oli noin kolmen neljänneskilometrin
-päässä hänen luolaltaan, Waldo saattoi nähdä valtamerelle, jonne oli
-neljätoista tai viisitoista kilometriä. Hänen mielessään väikkyi
-aina ajatus, että jonakin päivänä saapuisi laiva, ja Waldo ikävöi
-sivistysseuduille, mutta ei toivonut laivan ilmestyvän, ennenkuin hänen
-suunnitelmansa olisivat kunnollisesti kypsyneet ja hän olisi ennättänyt
-ne toteuttaa. Hän ajatteli, ettei hän voinut iäksi lähteä pois tältä
-rannikolta ensin kohtaamatta Nadaraa ja saattamatta entiselleen tytön
-häntä kohtaan tuntemaa luottamusta, jonka hän tunsi hänen äskeisen
-karkaamisensa tähden eittämättä järkkyneen perustuksiaan myöten.
-
-Uuden elämänjärjestyksensä mukaan Waldo tarvitsi ruumiinharjoitusta,
-ja sitä varten hän päätti tehdä retken meren rannalle ainakin kerran
-viikossa. Tie oli epätasainen ja vaarallinen, ja muutamilla ensi
-kerroilla Waldo hädintuskin jaksoi taivaltaa yhtäänne päin auringon
-nousun ja laskun välisenä aikana.
-
-Sentähden hänen oli välttämätöntä viettää yö ulkosalla, mutta sekin
-sopi hänen omaksumansa tehtävän yksityiskohtiin, ja niinpä hän tekikin
-sen ilomielin ja sopeutui kaikkeen alistuvasti kuin marttyyri, minkä
-hän huomasi tehokkaasti vaimentavan hänen pahimpia arkuudenpuuskiansa.
-
-Ajan mittaan hän kykeni samoamaan koko retken rannalle ja takaisin
-yhdessä ainoassa päivässä. Nyt hän ei enää milloinkaan rykinyt eikä
-vilkuillut pelokkaasti sivuilleen astellessaan villin alueensa metsissä
-ja aukeamilla.
-
-Hänen silmänsä olivat säteilevät ja kirkkaat, päänsä ja hartiansa
-komeasti pystyssä, ja vuorilla kapuaminen oli laajentanut hänen
-rintaansa hämmästyttävässä määrin, mikä tuotti hänelle suurta salaista
-tyydytystä. Nyt hän oli kokonaan toisenlainen kuin se surkea olento oli
-ollut, jonka valtameri oli viskannut kaukaisen rannan hietikolle.
-
-Ne päivät, joina Waldo ei tehnyt retkeä meren rannalle, hän vietti
-vaellellen kukkuloilla luolansa läheisyydessä. Hän tunsi jokaisen kiven
-ja puun hyvin monen kilometrin päähän asumuksestaan.
-
-Hän tiesi, missä Nagoola piileksi päivällä ja mitä polkua myöten se
-hiipi laaksoon iltaisin. Eikä hän enää tutissut nähdessään tämän
-kookkaan, mustan kissaeläimen.
-
-Tosin Waldo vältti sitä, mutta se johtui kylmäverisestä, tahallisesta
-varovaisuudesta, joka on kokonaan toista kuin järjetön pakokauhu. Waldo
-odotti aikaansa.
-
-Aina hän ei karttaisi Nagoolaa. Nagoola sisältyi hänen suureen
-suunnitelmaansa, mutta vielä ei Waldo ollut valmis käymään siihen
-käsiksi.
-
-Nuori mies piti edelleen nuijaansa muassaan ja oli sen lisäksi
-harjoitellut kivenheittoa, niin että hän melkein osui lähellä olevaa
-lintua siipeen. Näiden aseiden lisäksi Waldo valmisteli keihästä. Hänen
-päähänsä oli pälkähtänyt, että keihäs olisi perin näppärä ase sekä
-ihmisiä että petoja vastaan, ja niinpä hän oli ryhtynyt muovaamaan
-sellaista.
-
-Etsittyään hyvin suoran, noin kolmen sentimetrin paksuisen ja kolmen
-metrin pituisen nuoren vesan hän sai teräväsärmäisellä piikivellä
-vuoltua sen toisen pään teräväksi. Heittoaseillaan surmaamiensa pikku
-eläinten taljoista liittämänsä raakanahkaisen jänteen avulla hän kantoi
-karkeatekoista asettaan olallaan retkeillessään ympäristöllä.
-
-Hän harjoitteli keihäänheittoa tuntikausia joka päivä, kunnes saattoi
-lävistää sillä omenankokoisen hedelmän kolmella kerralla viidestä
-viidentoista metrin päästä ja osui kolmenkymmenen metrin päästä
-miehenmittaiseen maaliin melkein ilman harhaheittoja.
-
-Oli kulunut kuusi kuukautta siitä, kun hän oli paennut päästäkseen
-kohtaamasta Lättäjalkaa ja Korthia.
-
-Silloin Waldo oli ollut laiha, arka, heikko rahjus. Nyt hänen roteva
-vartalonsa oli terveen pyöristynyt, ja hänen ihonsa alla pullistelivat
-vankat lihakset, kun hän kävi käsiksi moniin herkulesmaisiin puuhiinsa,
-jotka hän oli määrännyt tehtäväkseen.
-
-Kuusi kuukautta hän oli työskennellyt pitäen silmällä yhtä ainoata
-päämäärää, mutta vieläkään hän ei uskonut sen ajan tulleen, jolloin hän
-pelkäämättä rohkenisi panna äsken kehittyneen miehuutensa koetukselle.
-
-Hänen sielunsa sisimmässä sopukassa väikkyi vielä pelko, että hän
-sittenkin oli sydämestään arka — eikä hän uskaltautunut antautua sitä
-koettamaan. Olisi liian paljon toivottu, vakuutti hän itselleen,
-että mies muuttuisi perinpohjaisesti lyhyessä puolessa vuodessa. Hän
-vartoisi vielä vähän aikaa.
-
-Näihin aikoihin Waldo tapasi ensimmäisen ihmisolennon sen jälkeen, kun
-hän oli viimeksi nähnyt Nadaran.
-
-Hän oli parhaillansa matkalla meren rannalle, jossa hän siihen aikaan
-kävi kolmasti viikossa, ja joutui äkkiä vastakkain hiipivän, karvaisen
-olennon kanssa.
-
-Waldo seisahtui odottamaan, mitä tapahtuisi.
-
-Mies tähyili häntä pienillä, ovelilla, punareunaisilla silmillään,
-jotka Waldosta muistuttivat siansilmiä.
-
-Vihdoin Waldo puhkesi puhumaan Nadaran kielellä.
-
-»Kuka olet?» tiedusti hän.
-
-»Sag Surmaaja», vastasi mies. »Kukas sinä olet?»
-
-»Thandar», ilmoitti Waldo.
-
-»En tunne sinua.», sanoi Sag, »mutta voin tappaa sinut».
-
-Hän painoi häränpäänsä kumaraan ja syöksyi Waldoa kohti pokkaavan
-pässin tavoin.
-
-Nuori mies laski valmiina olleen keihäänsä tanaan ja levitti jalkansa
-hajalleen. Kärki tunkeutui Sagin rintaan solisluun alapuolelta,
-lävistäen raakalaisen sydämen. Waldo ei ollut liikahtanutkaan, miehen
-oma vauhti oli riittänyt keihästämään hänet.
-
-Vainajan ruumiin retkahdettua pitkäkseen ja jäykistyttyä muutamien
-suonenvedontapaisten potkaisujen jälkeen Waldo veti keihäänsä siitä
-irti. Sen kärki oli veressä neljännesmetrin pituudelta, mutta Waldoa se
-ei näyttänyt lainkaan kammottavan eikä inhoittavan.
-
-Sensijaan hän hymyili. Se oli käynyt niin paljoa helpommin kuin hän oli
-olettanut.
-
-Jätettyänsä Sagin ruumiin virumaan paikalleen hän lähti jatkamaan
-matkaansa merelle. Tunnin kuluttua hän kuuli tavatonta melua takaapäin.
-
-Hän pysähtyi kuuntelemaan. Häntä ajettiin takaa. Äänistä päättäen hän
-arvioi ahdistajia olevan koko joukon, ja mennessään vähän ajan kuluttua
-aukeaman poikki hän näki ne ensimmäisen kerran, kun ne ilmestyivät
-metsästä, josta hän oli juuri äsken tullut.
-
-Niitä oli ainakin kaksikymmentä vankkalihaksista otusta. Olalle
-heitetyssä pussissa oli kullakin kiviä, joilla he alkoivat heitellä
-Waldoa rientäessään häntä kohti. Hetkisen mies pysyi paikallaan, mutta
-oivalsi pian, kuinka turhaa hänen oli antautua ottelemaan sellaista
-ylivoimaa vastaan.
-
-Hän kääntyi juoksemaan aukeaman vastaisella laidalla kasvavaan metsään
-kivikuuron suhistessa ympärillään.
-
-Hänen päästyään puiden suojaan ei kivien osuminen häneen enää ollut
-niin todennäköistä, mutta silti hän saattoi silloin saada kolahduksen
-hyvin tähdätystä sirpaleesta. Waldo toivoi hätyyttäjäinsä kyllästyvän
-takaa-ajoon, ennenkuin he saapuisivat rannalle, sillä hän käsitti,
-ettei taistelu voinut päättyä muuta kuin yhdellä tavoin hänen ollessaan
-yksin kahtakymmentä vastaan.
-
-Ahdistetun ja ahdistajain kiitäessä eteenpäin metsässä alkoi muuan
-viimemainituista, nopeajalkaisempi kuin kumppaninsa, lyhentää Waldon ja
-hätyyttäjälauman välistä matkaa. Hän saavutti pakenijaa yhäti, kunnes
-Waldo vilkaistuaan taaksepäin oivalsi tuossa tuokiossa saavansa nopean
-vihollisensa niskaansa. Mies oli tovereitansa nuorempi ja ketterämpi,
-ja kun hän oli viskellyt kaikki kivensä, ei hänellä ollut painamassa
-muuta taakkaa kuin lanneverhonsa.
-
-Waldo piti vieläkin repaleisia housujaan, jotka korjaamisen puutteessa
-olivat kuluessaan hajonneet ja pyrkivät yhtenään valumaan pois hänen
-lanteiltaan, joten ne olivat omiaan haittaamaan hänen liikkeitänsä ja
-hidastamaan hänen vauhtiansa.
-
-Jos hän olisi ollut yhtä alaston kuin takaa-ajajansa, olisi hän
-epäilemättä jätättänyt miestä. Mutta hän ei ollut, ja ilmeisesti hänen
-oli sentähden antauduttava käsikähmään, joka saattaisi viivyttää häntä
-niin kauan, että koko lauma ehtisi hänen kimppuunsa — ja se merkitsisi
-kaiken loppua.
-
-Mutta Waldo Emerson ei parkunut pelosta eikä vapissut. Kun hän
-pyörähti torjumaan kintereilleen saapunutta raakalaista, väikkyi hänen
-huulillaan hymy, sillä:
-
-Waldo Emerson oli »surmannut miehensä» eikä hänen sieluaan enää
-kalvanut se painajaisentapainen pelko, että hän oli sydämestänsä
-pelkuri.
-
-Kun hän seisahtui keihäs tanassa, pysähtyi myöskin luolamies äkkiä.
-
-Sellaista ei Waldo ollut odottanut. Muut villit ryntäsivät ripeätä
-juoksua heidän luokseen, mutta se veitikka, joka oli ensimmäisenä hänet
-tavoittanut, pysytteli turvassa kuuden metrin päässä hänen keihäänsä
-kärjestä.
-
-Waldoa pidätettiin ovelasti paikallaan, kunnes kaikki viholliset
-ennättäisivät hänen kimppuunsa ja nujertaisivat hänet. Hän arvasi, että
-jos hän kääntyisi juoksemaan, syöksähtäisi parhaiksi hänen ulottumansa
-ulkopuolella hyppivä ja kiljuva mies heti hänen niskaansa.
-
-Hän koetti karata vainoojansa kimppuun, mutta toinen peräytyi
-ketterästi, houkutellen Waldoa yhä likemmäksi kiiruhtavaan laumaan päin.
-
-Aikaa ei saanut hukata. Hetkisen kuluttua olisivat kaikki kaksikymmentä
-hänen kimpussaan. Mutta keihäs tarjosi sellaisia mahdollisuuksia,
-joista luolamies tietämättömyydessään ei uneksinutkaan. Waldon
-käsivarsi liikahti salamannopeasti, ja alkuasukas näki keihään vinhasti
-sujahtavan ilman halki ihan rintaansa kohti. Hän yritti väistää,
-mutta se oli liian myöhäistä. Hän kellahti maahan, rajusti tarttuen
-sydämessään törröttävään ohueen keihääseen.
-
-Vaikka eräs kaatuneen kumppaneista nyt oli ihan likellä, ei Waldo
-hennonnut luopua aseestaan yrittämättä siepata sitä mukaansa — sen
-valmistaminen oli vaatinut häneltä tuntuvasti aikaa, ja se oli tänään
-kahdesti pelastanut hänen henkensä. Unohtaen koskaan olleensa pelkuri
-hän syöksähti kaatuneen luokse, saapuen ruumiin vierelle yhtä aikaa
-etumaisen ahdistajansa kanssa.
-
-He iskivät yhteen kuin vimmastuneet härät — villin tavoitellessa
-Waldon kurkkua ja Waldon heiluttaessa köykäistä nuijaansa. Hetkisen
-he rimpuilivat edestakaisin, pyörähdellen ja kiemurrellen. Luolamies
-pyrki tarttumaan Waldon henkitorveen, ja Waldo koetti pidellä häntä
-käsivarren matkan päässä sen lyhyen hetkisen, jonka hän tarvitsisi
-sivaltaakseen yhden ainoan äkillisen, tehokkaan iskun nuijallaan.
-
-Toiset raakalaiset olivat jo ennättäneet ihan likelle heitä, kun nuori
-mies sai kiinni vastustajansa kurkusta. Turvautuen koko painoonsa ja
-pinnistäen kaikki voimansa Waldo työnsi luolamiestä taemmaksi, kunnes
-sai hänet niin loitolle, että saattoi käyttää nuijaansa. Yksi ainoa
-isku riitti.
-
-Kun vihollisen hervoton ruumis luisui maahan hänen otteestaan, tempasi
-Waldo kallisarvoisen keihäänsä uhrinsa sydämestä ja kääntyi jälleen
-pakenemaan merelle päin raivostuneen lauman ennätettyä melkein hänen
-kimppuunsa.
-
-Nyt olivat ulvovat villit ihan hänen kintereillään, eikä hän kyennyt
-suuresti pidentämään välimatkaa. Hän aprikoi, miten kaikki päättyisi;
-hän ei tahtonut kuolla. Yhtenään hänen ajatuksensa pyörivät hänen
-poikavuosiensa kodissa, hellässä äidissä ja entisissä ystävissä. Hän
-tunsi, että hän oli viimeisellä hetkellä menettämäisillään sisunsa —
-että hänen vaivoin hankittu miehuutensa sittenkin oli teennäistä.
-
-Mutta sitten hän oli näkevinään soikeat, ruskettuneet, tuuhean,
-pehmeän, mustan tukan reunustamat kasvot, ja se näky haihdutti
-kuolemanpelon, saaden hänen kasvonsa tuimaan hymyyn. Hän ei pysähtynyt
-pohtimaan sen syytä — eikä hän olisi päässyt siitä selville, vaikka
-olisikin koettanut. Hän tiesi vain, ettei hän niiden silmien näkyvissä
-voinut esiintyä muutoin kuin rohkeasti.
-
-Hetken kuluttua hän syöksähti metsän äärimmäisestä pensaikosta merta
-reunustavalle aukealle rannalle.
-
-Pienen puron partaalla hän siellä näki ryhmän, joka täytti hänen
-sydämensä riemulla ja kauempana ulapalla oli se, mitä hän oli toivonut
-ja odottanut kaikki nämä pitkät, rasittavat kuukaudet — laiva.
-
-
-
-
-KUUDES LUKU
-
-Valinta
-
-
-Rannalla oli merimiehiä täyttämässä vesitynnyreitään.
-
-Heitä oli kaksitoista, ja kun Waldo ilmestyi metsästä, katsoivat
-he hämmästyneinä ja levottomina outoa olentoa. He näkivät rotevan,
-ruskettuneen jättiläisen, jonka verhona oli muutamia valkoisia,
-repaleisia, purjekankaisia siekaleita, sillä Waldo oli pitänyt asunsa
-niin tahrattoman puhtaana kuin ankarasti kylmässä vedessä hankaamalla
-suinkin saattoi.
-
-Kummallisella olennolla oli toisessa kädessään pitkä, verinen keihäs,
-toisessa keveä nuija. Pitkä, keltainen tukka valui takkuisena hänen
-leveille olkapäilleen.
-
-Monet miehistä — ne, joilla oli aseet — tähtäsivät häntä pyssyillä ja
-revolvereilla. Mutta hänen lähestyessään he näkivät hänen kasvoillansa
-leveän virnistyksen ja kuulivat hänen lausuvan moitteettoman hyvällä
-englanninkielellä: »Älkää ampuko! Olen valkoinen mies.» Silloin he
-laskivat alas aseensa ja sallivat hänen tulla luokseen.
-
-Hän oli tuskin ennättänyt heidän joukkoonsa, kun he näkivät parven
-alastomia miehiä syöksyvän esille metsästä hänen jälessään. Waldo
-huomasi heidän katseittensa suuntautuvan hänen ohitseen ja arvasi
-hätyyttäjäinsä tulleen näkyviin.
-
-»Teidän lienee pakko ampua heitä», virkkoi hän. »He eivät ole varsin
-maltillisia. Koettakaa ensin ampua heidän päittensä ylitse! Ehkä saatte
-peloitetuksi heidät tiehensä haavoittamatta heistä ainoatakaan.»
-
-Se ajatus, että hän näkisi villi-parkoja teurastettavan, tuntui hänestä
-vastenmieliseltä. Hänestä ei tuntunut varsin rehelliseltä niittää heitä
-maahan kuulilla.
-
-Merimiehet noudattivat hänen kehoitustaan. Ensi pamahduksien jälkeen
-luolamiehet seisahtuivat ällistyneinä ja tyrmistyneinä.
-
-»Hyökätään niiden kimppuun», ehdotti yksi miehistä, ja muuta ei
-tarvittukaan karkoittamaan raakalaiset kiiruisasti takaisin metsään.
-
-Waldo sai tietää, että laiva oli englantilainen ja että sen
-kaikki miehet puhuivat hänen äidinkieltään enemmän tai vähemmän
-ymmärrettävästi. Toinen perämies, joka johti maihin saapunutta
-seuruetta, oli syntyisin Bostonista. Waldosta tuntui melkein siltä kuin
-hän olisi päässyt jälleen kotiin.
-
-Waldo oli niin kiihtynyt ja halusi kysellä niin paljon samalla kertaa,
-että toiset tuskin saivat selvää hänen puheistaan. Hänestä tuntui
-melkein mahdottomalta, että laiva oli tosiaankin saapunut.
-
-Nyt hän käsitti, ettei hän oikeastaan ollut koskaan ihan varmasti
-uskonut ainoankaan laivan milloinkaan poikkeavan tähän maailman
-syrjäiseen soppeen. Hän oli toivonut ja uneksinut, mutta hänen
-sydämensä syvyydessä oli kytenyt epäilys, että saattaisi kulua
-vuosikausia, ennenkuin hänet pelastettaisiin.
-
-Nytkin hänen oli vaikea uskoa, että nämä miehet olivat sivistyneitä
-olentoja, hänen kaltaisiansa.
-
-He olivat matkalla sivistysmaailmaan; pian heillä olisivat ympärillään
-sukulaisensa ja ystävänsä, ja hän, Waldo Emerson Smith-Jones, aikoi
-lähteä heidän mukaansa!
-
-Muutamien kuukausien kuluttua hän näkisi äitinsä, isänsä ja kaikki
-ystävänsä — taaskin hän pääsisi kirjojensa pariin.
-
-Mutta heti kun tämä viimeinen ajatus välähti hänen mieleensä, seurasi
-sitä lievä ihmettely sen johdosta, ettei se toive kyennyt saamaan häntä
-lämpenemään, kuten hän oli otaksunut sen tekevän.
-
-Kirjat olivat ennen olleet hänen elämänsä varsinainen sisällys —
-olivatko ne voineet jonkun verran menettää lumousvoimaansa? Oliko
-se, että hän oli vähän aikaa elänyt tosioloista elämää, tylsyttänyt
-hänen mielenkiintoaan toisilta ammennettuihin toiveihin, pyrkimyksiin,
-tekoihin ja tunteisiin nähden?
-
-Oli kyllä.
-
-Waldo kaipasi vieläkin kirjojansa, mutta yksin ne eivät enää
-riittäneet. Hän tarvitsi jotakin suurempaa, todellisempaa ja
-kouraantuntuvampaa — hän tahtoi lukea ja tutkia, mutta vieläkin
-kiihkeämmin hän tahtoi toimia. Ja kun hän pääsisi takaisin omaan
-maailmaansa, olisi siellä hänellä yllin kyllin tekemistä.
-
-Hänen sydäntänsä värähdyttivät uutta Waldo Emersonia odottavat
-mahdollisuudet, joista hän ei olisi uneksinutkaan, jollei omituinen
-sattuma olisi temmannut häntä entisestä elämästä ja viskannut häntä
-näihin uusiin oloihin — jotka olivat pakottaneet hänet kehittämään
-itseluottamustaan, rohkeuttaan, aloitekykyään ja neuvokkuuttaan. Nämä
-luonteenpiirteet olisivat aina jääneet uinuviksi hänen sieluunsa,
-jollei välttämättömyys olisi virittänyt niihin eloa.
-
-Niin, Waldo tajusi saavansa kiittää paljosta näitä kokemuksia ja
-paljosta myöskin — Ja äkkiä hänelle sitten selvisi oikea asianlaita —
-hän oli kaikesta kiitollisuudenvelassa Nadaralle.
-
-»En ole koskaan joutunut haaksirikkoisena asumattomalle saarelle»,
-lausui toinen perämies, keskeyttäen Waldon aatokset, mutta osaan varsin
-hyvin kuvitella, kuinka riemuiselta teistä tuntuu ajatellessanne,
-että vihdoinkin olette pelastunut ja että noin tunnin kuluttua näette
-vankilanne rannikon häipyvän eteläiselle taivaanrannalle».
-
-»Niin», myönsi Waldo äänessään etäinen soinnahdus, »olette kovin hyviä
-minua kohtaan, mutta minä en tule mukaanne».
-
-Kaksi tuntia myöhemmin Waldo Emerson seisoi yksin rantakaistaleella,
-silmäillen ison laivan pienenevää runkoa sen painuessa pohjoisen
-näköpiirin alapuolelle.
-
-Hänen katsettaan himmensi epäselvä kyynelutu. Sitten hän oikaisi
-hartiansa, nielaisi kurkkuunsa kohonneen möhkäleen ja kääntyi pää
-pystyssä palaamaan metsään.
-
-Toisessa kädessään hänellä oli partaveitsi ja käärö tupakkaa — ainoat
-muistot hänen äskeisestä lyhyestä kosketuksestaan sivistysmaailman
-kanssa. Hyväntahtoiset merimiehet olivat kehoittaneet häntä uudelleen
-harkitsemaan päätöstään, ja kun hän oli pysynyt järkkymättömänä,
-olivat he vaatineet häntä sallimaan heidän jättää hänelle joitakuita
-elämänmukavuuksia.
-
-Ainoa esine, jota hän saattoi ajatella hyvin kipeästi kaipaavansa,
-oli partaveitsi — tuliaseita hän ei tahtonut ottaa, sillä hän
-oli tässä villissä maailmassa kehittänyt omat hyvin hienot
-ritarillisuussääntönsä, jotka eivät sallineet hänen turvautua täällä
-tapaamiansa kehittymättömiä alkuasukkaita vastaan muihin kuin omien
-aivojensa suunnittelemiin ja omien käsiensä valmistamiin välineihin.
-
-Viimeisellä hetkellä oli muuan merimiehistä, jolla oli aulis sydän ja
-joka hyvin tajusi, miltä elämän täytyi tuntua ilman alkeellisiakin
-tarvikkeita, sysännyt Waldolle tupakkakäärön. Nyt sitä katsellessaan
-nuori mies hymyili.
-
-»Se olisi totisesti viimeinen askel äidin katsantokannan mukaan»,
-puheli hän itsekseen. »Sen alemmaksi en enää voisi vaipua.»
-
-Laiva, joka vei mennessään Waldon pelastumistilaisuuden, vei
-myöskin pitkän kirjeen Waldon äidille. Paikoitellen se oli varsin
-epämääräinen ja sekava. Siinä muun muassa mainittiin, että Waldon oli
-täytettävä eräs velvollisuus, ennenkuin hän saattoi poistua nykyisestä
-asuinpaikastaan, mutta että hän »heti vapauduttuaan siitä lähtisi
-ensimmäisessä laivassa Bostoniin».
-
-Juuri äsken lähteneen aluksen kapteeni oli huomauttanut Waldolle, että
-mikäli hän tiesi, ei saaren rantaan mahdollisesti enää koskaan tulisi
-ainoatakaan laivaa. Saari oli niin syrjässä käytetyistä reiteistä, että
-vain sen rantaviivaa oli milloinkaan tutkittu ja tuskin kahdenkymmenen
-laivan oli mainittu nähneen sen, sittenkun kapteeni Cook oli löytänyt
-sen vuonna 1773.
-
-Mutta siitä huolimatta Waldo oli kieltäytynyt lähtemästä. Astellessaan
-verkkaisesti metsässä takaisin luolalleen hän koetti vakuuttaa
-itselleen, että hän oli toiminut yksinomaan kiitollisuuden ja
-oikeudentunnon vaatimuksesta, että hänen kunnon miehenä täytyi
-tavata Nadara ja kiittää häntä saamastaan ystävällisestä avusta.
-Mutta jostakin syystä se tuntui perin mitättömältä ja lapselliselta
-selitykseltä siihen nähden, että hän oli hylännyt hyvin mahdollisesti
-ainoan tilaisuutensa palata sivistysmaailmaan.
-
-Lopullisesti hän päätteli menetelleensä narrimaisesti. Mutta sittenkin
-hän kävellessään hyräili hilpeätä säveltä, ja hänen sydämensä sykähteli
-onnentunteesta ja riemullisesta odotuksesta, vaikka hän ei olisikaan
-voinut ilmaista, mitä hän odotti.
-
-Yhden asian hän oli päättänyt: seuraavan päivän aamuna hän olisi
-matkalla Nadaran kylään. Sinä päivänä raakalaisista saamainsa
-kokemusten nojalla hän uskoi jotakuinkin pelotta voivansa uhmailla
-Lättäjalkaa ja Korthia.
-
-Kuta enemmän hän sitä ajatteli, sitä keveämmäksi kävi hänen mielensä
-— sitä hän ei jaksanut ymmärtää. Hänen olisi pitänyt vaipua mitä
-synkimpään epätoivoon, sillä olihan hän äsken hylännyt mahdollisuuden
-palata kotiin, ja olihan hänen päivän tai parin perästä mentävä hurjan
-Lättäjalan ja väkevän Korthin kylään. Mutta sittenkin hänen sydämessään
-soi ylistys.
-
-Waldo ei nähnyt merkkiäkään aikaisemmin samana päivänä häntä
-hätyyttäneistä olennoista liikkuessaan varovasti metsässä tai
-mennessään niiden vähäisten tasankojen ja nurmikkojen poikki, joita
-oli valtameren ja hänen luolansa välisen matkan varrella. Mutta
-usein hänen ajatuksensa suuntautuivat villeihin ja hänen aamullisiin
-seikkailuihinsa, ja lopputuloksena hänelle selvisi, että hänen
-varuksensa olivat puutteelliset, minkä hänen äskeinen taistelunsa teki
-räikeän selväksi.
-
-Kahdessa suhteessa olikin parannus helppo. Toinen oli kilven puute. Jos
-hänellä olisi ollut sellainen suojus, olisivat villien sinkoamat kivet
-olleet hänelle verrattain vähän vaarallisia.
-
-Toinen oli miekka. Jos hänellä olisi ollut miekka ja kilpi, olisi hän
-voinut ihan turvallisesti päästää viholliset hyvin likelle ja sitten
-perin helposti lävistää heidät.
-
-Tämän uuden ajatuksen tähden oli hänen, siirrettävä suunnitelmainsa
-toteuttaminen tuonnemmaksi. Hänen oli valmistettava sekä kilpi että
-miekka, ennenkuin hän lähtisi Lättäjalan kylään. Waldon suunnitellessa
-ja miettiessä oli kotimatka edistynyt hitaasti, joten aurinko oli jo
-laskenut hänen ehtiessään viimeiseen, syvään rotkoon, jonka toisen
-laidan takana hänen kallioasuntonsa sijaitsi. Rotkon pohjalla oli jo
-ihan pimeä, vaikka ympäröiviä kukkuloita vielä verhosikin himmeä hämärä.
-
-Hän oli kavunnut melkein päähän saakka viimeisen jyrkän polun, joka
-vei hänen matkansa määrään, kun hänen yläpuolellaan alkoi häämöttää
-tummenevaa taivasta vastaan kuvastuva, kookas, musta, kyyröttävä hahmo,
-jonka keskellä hehkui kaksi tulista palloa.
-
-Se oli Nagoola, joka anasti ainoan rotkosta harjanteen laelle vievän
-polun keskikohdan.
-
-»Olin vähällä unohtaa sinut, Nagoola», jupisi Waldo Emerson. »En olisi
-mitenkään voinut lähteä matkalleni ensin haastattelematta sinua, mutta
-olisin toivonut sen tapahtuvan toiseen aikaan ja toisessa paikassa.
-Siirretään se päivää tai paria tuonnemmaksi», lopetti hän ääneensä.
-Mutta Nagoolan ainoa vastaus oli uhkaava murina. Waldosta tuntui aika
-ilkeältä.
-
-Hän ei olisi voinut osua vastakkain ison, mustan pantterin kanssa
-epäedullisempaan aikaan eikä pahemmassa paikassa. Oli liian pimeä
-Waldon ihmissilmille, otus oli hänen yläpuolellaan ja hän itse jyrkällä
-rinteellä, joka suotuisimmissakin oloissa tarjosi vain perin pettävän
-jalansijan. Hän koetti hätistää hirveätä petoa tiehensä kiljumalla ja
-tekemällä uhkaavia liikkeitä, mutta Nagoola ei säikkynyt.
-
-Sensijaan se ryömi hitaasti eteenpäin, hivuttaen notkeata ruhoaan
-tuuman tuumalta pitkin kalliopolkua, kunnes se oli vartoavan miehen
-kohdalla noin neljän metrin päässä hänestä.
-
-Kuusi kuukautta aikaisemmin Waldo olisi jo aikoja sitten kirkuen
-kiitänyt meteorin tavoin alapuolella olevan rotkon pohjalle. Että
-hänessä oli tapahtunut ihmeellinen muutos, siitä oli todistuksena se,
-ettei häneltä päässyt pelokasta äännähdystäkään ja ettei hän suinkaan
-paennut, vaan eteni tuuma tuumalta ylöspäin yläpuolellaan kyyröttävää,
-uhkaavaa petoa kohti. Keihäänsä kärjen hän piti suunnattuna hieman
-otuksen ilkeästi välkkyvien silmien alapuolelle.
-
-Hän oli kuitenkin ehtinyt siirtyä ylöspäin vain neljä tai viisikymmentä
-sentimetriä, kun kauhea peto päästi kammottavan karjaisun ja heittäytyi
-hänen kimppuunsa.
-
-Raskaan ruhon törmähdyksestä Waldo suistui taaksepäin rinnettä alas, ja
-Nagoola meni hänen muassaan.
-
-Kynsien, repien ja raastaen kieriskelivät mies ja peto hyppelehtien
-kalliorinnettä alaspäin, pysähtyen lähelle rotkon pohjaa paksun puun
-runkoa vasten.
-
-Ärinä ja kiljunta taukosivat, repivät käpälät ja kädet raukesivat.
-Pian kohosi troopillinen kuu kallion harjan ylitse ja katseli
-pientä, sekavaa rykelmää, jossa mies ja peto viruivat hievahtamatta
-painautuneina vankkaa puunrunkoa vasten lähellä pimeän rotkon pohjaa.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU
-
-Etsivä Thandar
-
-
-Pitkään aikaan ei näkynyt elonmerkkiä tuossa oudossa kasassa, jossa
-oli sekaisin lihaa, luita, jänteitä, kiiltävän mustia karvoja, pitkiä,
-keltaisia hiuksia ja verta. Mutta aamun sarastaessa alkoi läjän alaosa
-hieman liikahdella, vähäistä myöhemmin kuului voihkaisu, ja sitten oli
-jälleen kaikki hiljaista useita minuutteja.
-
-Äkkiä se liikahti uudelleen, tällä kertaa tarmokkaammin, ja useiden
-ponnistusten jälkeen työntyi kasan alta näkyviin keltainen, veren
-tahraama, takkuinen pää. Huumautunut ja silvottu Waldo tarvitsi lähes
-kokonaisen tunnin selviytyäkseen Nagoolan sekavasta syleilystä.
-
-Kompuroituaan vihdoin pystyyn hän näki ison kissaeläimen viruvan
-kuolleena edessään. Sen sileästä, mustasta rinnasta törrötti keihään
-katkennut varsi.
-
-Peto oli ilmeisesti elänyt vain minuutin murto-osan syöksyttyään miehen
-kimppuun, mutta silläkin vähällä ajalla se oli tehnyt kauheata jälkeä
-valtavilla kynsillään, vaikka Waldon onneksi vankat leukapielet eivät
-olleet osuneet häneen.
-
-Miehen ruskeaan ihoon oli uurrettu kammottavia, rinnasta polviin saakka
-ulottuvia haavoja. Ne olivat pedon voimakkaiden takakäpälien piirtämiä.
-
-Hän sai kiittää hengestänsä sitä, että ottelu sattui jyrkällä rinteellä
-eikä tasaisella maalla; se näytti ihan varmalta, sillä heidän
-kieriessään vierua alaspäin ei Nagoola ollut voinut raapia häntä
-lainkaan tehokkaasti.
-
-Kun Waldo katsahti itseensä, säikähti hän aluksi hirveännäköisiä
-haavojaan. Mutta kun hän lähemmin tarkastettuaan näki niiden kaikkien
-olevan vain pintanaarmuja, käsitti hän, etteivät ne olisi lainkaan
-vaarallisia, jolleivät ne ärtyisi. Hänen kaikki luunsa ja lihaksensa
-olivat helliä murjomisesta ja putoamisesta, ja itse haavat olivat
-kipeät, miltei sietämättömät, kun joku liike venytti tai raotti niitä.
-Mutta tuskistansa huolimatta hän hymyili silmäillessään jo kauan sitten
-kehnoiksi kuluneiden housujensa jätteitä.
-
-Hänen aikoinaan upean muodikkaista housuistaan ei ollut jälellä
-riekalettakaan — pantterin terävät kynnet olivat täydentäneet ajan ja
-okaisten pensaiden niin hyvin aloittaman työn. Ja niiden liinaisesta
-kumppanista — valkeasta matkailupaidasta — oli jälellä ainoastaan
-kaulus ja kämmenenkokoinen, takana riippuva repale.
-
-»Luonto on ihmeellinen tasoittaja», mietti Waldo. »Se ilmeisesti
-kammoaa teennäisyyttä samoin kuin tyhjää tilaa. Nyt tarvitsen sinua
-todenteolla», lisäsi hän, katsoen Nagoolan mustaa, kaunista turkkia.
-
-Kivuistaan huolimatta Waldo kömpi luolaansa, valitsi siellä olevasta
-kokoelmastaan pari teräväsärmäistä kiveä ja palasi Nagoolan luokse.
-
-Jätettyään sinne työvälineensä hän meni rotkon pohjalle, jossa
-virtaavassa, pienessä, kristallinkirkkaassa purossa hän pesi haavansa.
-Sitten hän lähti taaskin surmaamansa pedon luokse.
-
-Ponnisteltuaan hyvin ankarasti puoli päivää Waldo sai nyljetyksi
-pantterin taljan, jonka hän vaivoin raahasi luolallensa. Sen edustalle
-hän vaipui lopen uupuneena kykenemättä edes ryömimään sisälle.
-
-Seuraavana päivänä Waldo muokkasi taljan sisäpintaa, poistaen terävällä
-kivellä kaikki lihahiukkaset, jotta ei olisi mädäntymisen vaaraa.
-
-Hän oli vieläkin hyvin heikko ja hänen ruumiinsa hellä, mutta hän ei
-sietänyt ajatellakaan, että hän menettäisi taljan, jonka hankkiminen
-oli tullut hänelle niin kalliiksi.
-
-Kaaputettuaan nahasta viimeisetkin lihan jätteet hän ryömi luolaansa
-ja pysytteli siellä kokonaisen viikon, käyden ulkosalla ainoastaan
-ruokaa ja vettä noutamassa. Senjälkeen hänen haavansa olivat
-melkein parantuneet, ja hän oli täysin tointunut jäykkyydestään ja
-seikkailun aiheuttamasta järkytyksestä, joten hän silmäili kaunista
-voitonmerkkiänsä todella riemuiten ja nauttien.
-
-Aina kun hän kuvitteli sitä aikaa, jolloin hän olisi saanut sen
-valmiiksi vyötettäväksi lanteilleen, hän näki itsensä, ei omilla
-silmillään, vaan sillä tavoin kuin hän arveli erään toisen arvostelevan
-häntä, ja se toinen oli Nadara.
-
-Useita päiviä Waldo kaaputti ja hakkasi laajaa taljaansa, kuten hän oli
-nähnyt luolamiesten tekevän sinä lyhyenä hetkenä, jona hän oli Nadaran
-seurassa tarkkaillut heitä metsänreunasta Lättäjalan kylän edustalla.
-Vihdoin hän sai siitä vaivojensa palkkioksi nahan, kyllin notkean hänen
-suunnittelemakseen alkeelliseksi pukimeksi.
-
-Hän leikkasi siitä irti noin kolmen sentimetrin levyisen kaistaleen
-muodostaakseen siitä kannatusvyön. Sillä hän kiinnitti mustan taljan
-vyötäisilleen, pujotti toisen kätensä sitä varten nahan yläreunaan
-tekemästään reiästä. Käännettyään etukäpälät eteenpäin rinnalleen hän
-veti ne ristiin ja sitoi ne kiinni estämään verhoa putoamasta pois
-hänen yläruumiinsa yltä.
-
-Hyvin kopeana Waldo ylvästeli uudessa, komeassa asussaan. Hän ylpeili
-kunnostaan, joka oli taljan hänelle hankkinut — rahvaanomaisesta,
-karkeasta, raa'asta ruumiillisesta kunnosta — juuri siitä
-ominaisuudesta, jota hän kuusi kuukautta sitä ennen oli arvostellut
-ylhäisen halveksivasti.
-
-Sitten Waldo syventyi muovaamaan miekkaa, uutta keihästä ja kilpeä.
-Kaksi ensimmäistä oli verrattain helposti tehty — hän sai ne molemmat
-valmiiksi puolessa päivässä. Ja viiden sentimetrin levyisestä
-pantterinnahan kaistaleesta hän teki miekkavyön, joka kulki oikean
-olan ylitse ja kannatti miekkaa vasemmalla kupeella. Mutta kilpi
-aluksi uhitteli hänen vähäistä kätevyyttään ja äsken herännyttä
-kekseliäisyyttään.
-
-Pienistä oksista ja ruohoista hänen vihdoin lähes viikon kestäneen
-aherruksen jälkeen onnistui kutoa karkeatekoinen, soikea, lähes metrin
-pituinen ja noin kuudenkymmenen sentimetrin levyinen kilpi, jonka hän
-verhosi useiden surmakivillään kaatamiensa pikku otusten nahoilla.
-Kilven sisäpuolelle kiinnitetty nahkahihna piti sitä hänen vasemmassa
-käsivarressaan.
-
-Sen valmistuttua Waldo tunsi olevansa paremmassa turvassa, kun villit,
-joita hän pian alkavalla retkellään varmasti kohtaisi, häntä vinhasti
-kivittäisivät.
-
-Vihdoin koitti lähtöaamu. Waldo nousi samanaikaisesti auringon kanssa,
-kävi aamukylvyssään muutaman metrin päässä luolastansa kumpuavassa
-viileässä lähteessä, nouti merimiehen lahjoittaman partaveitsen, ajoi
-pois niukan, keltaisen partansa ja leikkasi keltaiset hiuksensa niin
-lyhyiksi, etteivät ne enää valuneet hänen olkapäilleen ja silmilleen.
-
-Sitten hän kokosi aseensa, vieritti kivijärkäleet luolan suuaukolle,
-käänsi selkänsä vaatimattomalle kodilleen ja lähti pientä puroa myöten
-laskeutumaan kaukaiseen laaksoon, joka metsässä kaarteli Lättäjalan ja
-Korthin kallioiden editse.
-
-Kun hän keveästi asteli huimaavalla polulla ja hyppeli kielekkeeltä
-toiselle laskeutuessaan peloittavia jyrkänteitä, joita myöten puro
-kohisi, olisi häntä saattanut luulla joksikin alkuaikojen uudelleen
-ruumiillistuneeksi metsästäjäksi, jonka villistä verestä polveutuivat
-kokonaisen maailman soturit ja voimamiehet.
-
-Kookas, vankkalihaksinen, ruskettunut vartalo, kirkkaat, säteilevät
-silmät, pään pysty asento, miekka, keihäs ja kilpi olivat kaikki
-jyrkkänä vastakohtana sille heikolle ja avuttomalle olennolle, joka
-kuusi kuukautta aikaisemmin oli kieriskellyt rantahietikolla, hikoillen
-ja kirkuen kauhusta. Ja sittenkin se oli sama mies.
-
-Sen, mitä toinen hyväätarkoittava, mutta harhaantunut nainen oli
-tukahduttanut, oli toinen virittänyt, ja molempien vaikutuksen
-lopputuloksena oli paljoa hienompi miehuuden edustaja kuin kumpikaan
-olisi yksin voinut kehittää.
-
-Kolmannen päivän iltapuolella Waldo saapui niiden kallioiden vastassa
-olevaan metsään, joilla Nadaran koti sijaitsi. Hän hiipi varovasti
-puulta puulle, kunnes saattoi kenenkään näkemättä katsella korkeata
-mehiläiskennomaista seinämää.
-
-Siellä oli elotonta ja autiota. Luolien aukot ammottivat murheellisina
-ja hyljättyinä. Sikäli kuin Waldo saattoi nähdä ei millään suunnalla
-ollut elon merkkiäkään.
-
-Hän poistui metsästä, meni aukeaman poikki ja lähestyi kalliota. Nyt
-hänellä oli eränkävijän valpas katse, ja hän huomasi aikomansa selviksi
-syöpyneillä poluilla kasvavan nuorta ruohoa. Sen enempiä todistuksia
-hän ei tarvinnut ollakseen varma siitä, että luolat oli hylätty ja että
-se oli tapahtunut jo joku aika sitten.
-
-Hän kävi tarkastamassa useita kallioasumuksia. Kaikista hän sai
-saman mykän vahvistuksen jo ulkona ilmenneelle seikalle — kylä oli
-tyhjennetty hätäilemättä ja hyvässä järjestyksessä. Kaikki arvokas oli
-viety pois — ainoastaan muutamia rikkinäisiä tarvekaluja oli jälellä
-osoittamassa, että siellä oli joskus ollut ihmisten asuinsijoja.
-
-Waldo oli lopen ymmällä. Hänellä ei ollut hämärintäkään aavistusta,
-miltä suunnalta hänen piti etsiä. Iltapäivän loppuosan hän harhaili
-kallioseinämän ulkonemilla, käväisten milloin missäkin luolassa.
-
-Mikähän niistä oli ollut Nadaran? Hän koetti mielessään kuvitella
-tytön elämää tässä karkeassa, alkeellisessa ympäristössä, kansansa
-keskuudessa, eläintämuistuttavien miesten ja naisten parissa. Nadara
-ei tuntunut sopivan ympäristöönsä eikä kansaansa. Waldo oli varma,
-että tyttö oli täällä oudompi kuin Lättäjalka olisi ollut jossakin
-Back-lahden seurustelusalissa.
-
-Kuta enemmän hän ajatteli Nadaraa, sitä surullisemmaksi hän muuttui.
-Hän koetti uskotella itselleen sen olevan pelkästään pettymystä,
-koska hän ei ollut suunnitelmainsa mukaan saanut kiittää tyttöä
-hänen osoittamastaan ystävällisyydestä eikä näyttää, ettei hänen
-luottamuksensa Waldon uljuuteen ollut osunut väärään. Mutta aina
-hän havaitsi ajatuksiensa kiertyvän Nadaraan pikemminkin kuin hänen
-seikkailunsa luulotellun tarkoituksen ympärille.
-
-Sinä yönä hän nukkui hylätyissä luolissa ja lähti seuraavana aamuna
-jälleen etsimään Nadaraa. Kolme päivää hän haeskeli pienessä laaksossa,
-mutta turhaan. Siellä ei ollut jälkeäkään mistään muusta kylästä.
-
-Sitten hän siirtyi toiseen, edellisestä pohjoiseen olevaan laaksoon.
-Viikkokausia hän samoili sinne tänne vaivojensa palkkioksi edes
-näkemättä ainoatakaan inhimillistä olentoa.
-
-Eräänä päivänä kohta keskipäivän jälkeen noustuansa erään harjanteen
-laelle tutkimaan uusia laaksoja hän äkkiä joutui vastakkain rotevan,
-karvaisen miehen kanssa. Molemmat pysähtyivät, ja karvapeitteinen
-muljautteli pieniä, ilkeitä silmiään.
-
-»Minä voin tappaa sinut», ärisi villi.
-
-Waldoa ei vähääkään haluttanut otella — hän oli etsimässä tietoja.
-Mutta miehen kerkeä tervehdys pyrki hymyilyttämään häntä. Ihan saman
-tervehdyksen hän oli saanut Sagilta, surmaajalta, käydessään viimeistä
-kertaa rannikolla.
-
-Se luiskahti näiltä kehittymättömiltä miehiltä yhtä kerkeästi ja
-liukkaasti kuin »hyvää huomenta» lähtee ihmisten huulilta sivistyneiden
-rotujen keskuudessa. Mutta hän tajusi, että viimemainittujen parissa
-sillä kuitenkin oli vastineena jäykkä tuijotus, jonka toisilleen oudot
-anglosaksilaisen rodun miehet luovat toisiinsa.
-
-»Meillä ei ole mitään riitaa keskenämme», vastasi Waldo. »Ollaan
-ystävyksiä.»
-
-»Sinua peloittaa», herjasi karvainen olento.
-
-Waldo osoitti mustaa talja-asuaan.
-
-»Kysy Nagoolalta», kehoitti hän.
-
-Mies katsahti hänen voitonmerkkiinsä. Sen kelvollisempaa todistusta
-miehen uljuudesta oli mahdoton kuvitella. Hän astui askeleen likemmäksi
-tarkastaakseen sitä huolellisemmin.
-
-»Täysikasvuinen ja ihan terve», jupisi hän itsekseen. »Tämä ei ole
-tautiin kuolleelta ruholta nyljetty, kulunut ja kapinen talja.»
-
-»Miten sinä surmasit Nagoolan?» tiedusti hän sitten äkkiä.
-
-Waldo viittasi keihääseensä, veti sitten taljan syrjään ja näytti
-ruumiissaan olevia helakoita, äskenparantuneita naarmuja.
-
-»Kohtasimme toisemme pimeässä kallion laella. Peto oli yläpuolellani.
-Saavuttuamme rotkon pohjaan Nagoola oli kuollut. Mutta se oli mitätön
-tapaus Thandarille. Minä olen Thandar.»
-
-Waldolla oli oikeaanosunut aavistus, että vähäisellä kerskauksella
-olisi hyvä vaikutus kehittymättömän olennon älyyn, eikä hän erehtynyt.
-
-»Mitä tekemistä sinulla on täällä minun maassani?» kysyi mies, mutta
-hänen sävynsä ei ollut niin röyhkeä kuin aikaisemmin.
-
-»Etsin Lättäjalkaa ja Korthia — ja Nadaraa», ilmoitti Waldo.
-
-Toisen silmät soukkenivat.
-
-»Mitä heistä tahdot?» tiedusti hän.
-
-»Nadara oli hyvä minua kohtaan — tahdon palkita häntä.»
-
-»Entä Lättäjalka ja Korth — mitä heistä?» tiukkasi mies.
-
-»Minulla on heille asiaa. Heidät tavattuani järjestän sen», vastasi
-Waldo vältellen, sillä hän oli huomannut miehen silmissä kavalan
-ilmeen, josta hän ei pitänyt. »Osaatko opastaa minut heidän luokseen?»
-
-»Osaan kyllä neuvoa sinulle, missä he ovat, mutta en itse ole matkalla
-sinne», virkkoi mies. »Edettyäsi kolme päivää auringon laskuun päin
-joudut Lättäjalan kylälle. Siellä tapaat myöskin Korthin — ja Nadaran.»
-Sen pitemmittä puheitta raakalainen kääntyi lönkyttämään itään päin.
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU
-
-Nadara jälleen
-
-
-Waldo tarkkaili poistuvaa miestä, ja hänen mielensä teki lähteä toisen
-jälessä, sillä hän ei suinkaan uskonut, että veitikka oli ollut
-täysin vilpitön häntä kohtaan. Miksi mies ei ollut suora, sitä Waldo
-ei aavistanut, mutta siitä huolimatta oli villin käytöksessä ollut
-epämääräinen vilpillisyyden tuntu, joka oli pannut hänet aprikoimaan.
-
-Waldo jatkoi kuitenkin etsintämatkaansa länttä kohti, laskeutuen
-kukkuloilta syvään laaksoon, jonka pohjalla kasvoi sakeata ja sekavaa
-troopillista viidakkoa.
-
-Tunkeuduttuansa sen lävitse puolisentoista kilometriä hän saapui
-leveän, hitaasti juoksevan joen partaalle. Sen vesi oli sakeata
-liejusta; se ei ollut kirkasta, helmeilevää ja houkuttelevaa kuten
-kauempana etelässä virtaavien pienten vuoristopurojen vesi oli sekä
-vuorilla että laaksoissa.
-
-Waldo eteni joen vartta myöten luoteiseen suuntaan, etsien kahlaamoa.
-Jyrkät, mutaiset äyräät eivät tarjonneet kiinteätä jalansijaa, joten
-hän ei uskaltanut yrittää ylimenoa, ennenkuin olisi varma pääsevänsä
-vaaratta maihin vastaisella rannalla.
-
-Parin sadan metrin päässä siitä kohdasta, jossa hän oli tullut joelle,
-hän tapasi leveän, veteen vievän polun, ja toisen puolen äyrääseen oli
-syöpynyt samanlainen polku.
-
-Tässä ilmeisesti oli hänen etsimänsä kahluupaikka, mutta hänen
-kääntyessään veteen päin hänen katseensa osui jälkiin, joita oli paljon
-— sekä ihmisten että eläinten.
-
-Waldo kumartui silmäilemään niitä yksityiskohtaisesti. Tuossa oli
-Nagoolan leveiden käpälien jäljet, tuossa lukemattomien nakertajain
-pieniä jälkiä, mutta niiden seassa oli sekä vanhoja että tuoreita
-ihmisenjälkiä kumpaankin suuntaan.
-
-Joukossa oli täysikasvuisten miesten isojen, lättäjalkojen jälkiä
-sekä naisten ja lasten pienempien, mutta samoin latuskaisten jalkojen
-jälkiä. Yksiin jälkiin hänen katseensa kuitenkin kohdistui erikoisesti.
-
-Ne oli painanut viimeistellyn kaunis jalka, joka oli selvästi kaareva.
-Kuten monet muut olivat nekin tuoreet, ja kuten muut verekset jäljet
-veivät nekin ensin jokeen ja sitten pois sieltä ikäänkuin niiden
-painaja olisi käynyt noutamassa vettä ja palannut sitten sinne, mistä
-oli tullutkin. Waldo tiesi, että joelta poispäin vievät jäljet olivat
-tuoreemmat, koska niillä kohdin, missä jäljet sattuivat päällekkäin,
-kahlaamosta tulevat jäljet olivat aina päällimmäisinä.
-
-Jälkien lukuisuus osoitti, että ne oli jättänyt suurehko heimo, ja
-niiden tuoreudesta saattoi päättää, että heimo majaili lähistöllä.
-
-Vain hetken emmittyään Waldo teki päätöksensä ja pyörsi sitten poispäin
-joelta ja juoksi ripeätä hölkkää viidakon lävitse koukertelevaa polkua
-pitkin. Juuri kumpujen läheisyydessä se kääntyi pois viidakosta ja
-suuntautui kiemurrellen niiden harjalle.
-
-Hän havaitsi noudattamansa polun kumpujen ylitse mennessään sivuuttavan
-muutamien metrien päästä sen paikan, jossa hän vähän aikaisemmin oli
-kohdannut luolamiehen. Mies oli ilmeisesti ollut palaamassa joelta
-nähdessään Waldon.
-
-Nuori mies erotti, missä villin jäljet erosivat polusta, ja seurasi
-niitä sille kohdalle, jossa mies oli seissyt keskustellessaan Waldon
-kanssa. Sieltä ne veivät itäänpäin vähän matkaa ja kaarsivat sitten
-äkkiä pohjoiseen, yhtyen polkuun.
-
-Waldo huomasi, että heti kun mies oli varmasti ennättänyt pois
-muukalaisen näkyviltä ja kuuluvilta, hän oli lähtenyt vinhasti
-juoksemaan. Kun raakalaisella oli kaksi tuntia ennakkoaikaa, oli Waldon
-riennettävä, jos hänen oli mieli saavuttaa toinen.
-
-Miksi hän halusi saavuttaa villin, sitä hän ei miettinyt, mutta
-mahdollisesti hän vaistomaisesti tunsi, että jörö olento osaisi antaa
-hänelle paljon enemmän ja täsmällisempiä tietoja kuin oli antanut. Eikä
-Waldo myöskään saanut mielestään naisenjalan painamia, siroja jälkiä.
-Se oli tietenkin typerää, ja hän itse tajusi sen selvästi. Mutta
-yhtäkaikki hän hupsun itsepäisesti kuvitteli, että ne oli jättänyt
-luolatyttö — Nadara.
-
-Kaksi tuntia hän ravasi itsepintaisesti pitkin polkua, joka enimmäkseen
-oli selvästi näkyvissä. Paikoitellen se tietysti koetteli hänen
-vainoamiskykyänsä, mutta kaartamalla niiden kohtien ympäri laajoissa
-ympyröissä hän aina löysi jäljet uudelleen.
-
-Hän oli laskeutunut kukkuloilta ja joutunut harvaan metsään, jossa
-polku tyyten häipyi puiden juuria verhoavaan sammalmattoon. Äkkiä hän
-hätkähti kuullessaan kirkaisun — naisen kirkaisun — ja kahden miehen
-kiukkuisen käheitä, syviä kurkkuääniä.
-
-Waldo kiiruhti ääniä kohti ja sai näkyviinsä hälyn aiheuttajat pienellä
-aukeamalla, joka oli melkein piilossa ympäröivien pensaiden keskellä.
-
-Kammottavassa näytelmässä oli kolme esiintyjää — karvainen otus, joka
-raahasi vastustelevaa tyttöä pitkästä, mustasta tukasta, ja vanha mies,
-joka seurasi perässä, samalla hokien tehottomia vastalauseita nuorta
-naista uhkaavaa väkivaltaa vastaan.
-
-Kukaan heistä ei huomannut heidän luoksensa juoksevaa Waldoa, ennenkuin
-hän oli ihan likellä. Sitten tyttöä kiskova raakalainen katsahti
-tulijaan, ja Waldo tunsi hänet samaksi vintiöksi, joka oli lähettänyt
-hänet taivaltamaan länteen päin aikaisemmin samana päivänä.
-
-Samassa hän myöskin näki, että tyttö oli Nadara.
-
-Sinä lyhyenä aikana, jonka hän tarvitsi tuntemiseen, karisi Waldo
-Emerson Smith-Jonesin sydämestä, mielestä ja sielusta viimeisiä
-rippeitä myöten koko se sivistyksen ja hienouden kerrostuma, jonka
-muodostuminen oli vaatinut lukemattomia miespolvia, ja hän muuttui
-ensimmäisen inhimillisen esi-isänsä kaltaiseksi, aikakausien
-takaiseksi, kehittymättömäksi pedoksi.
-
-Punainen, hurmeinen utu väikkyi hänen silmissään, kun hän karkasi
-tavoittamaan sen raakalaisen kurkkua, joka armottomin, säälimättömin
-kourin oli tarttunut Nadaraan.
-
-Hänen huulensa virnistyivät äkäiseen irvistykseen, joka paljasti hänen
-kauan käyttämättä olleet torahampaansa.
-
-Hän unohti miekan, kilven ja keihään.
-
-Enää hän ei ollut ihminen, vaan hirvittävä peto. Ja karvainen otus,
-joka näki muutoksen, kalpeni ja peräytyi pelosta.
-
-Mutta hän ei voinut välttää kurkkuunsa pyrkivän, raivoisan olennon
-mielipuolisen vimmaista hyökkäystä.
-
-Vähän aikaa he painiskelivat pystyssä, ponnahdellen ja heilahdellen
-sinne tänne, ja kellahtivat sitten maahan — karvainen allepäin.
-
-Kieriskellen, repien, ja purren he tappelivat kummankin koettaessa
-saada toisesta murhaavaa otetta.
-
-Kerran toisensa jälkeen upposivat ennen turhan tarkasti hienostelleen
-bostonilaisen hampaat hänen vastustajansa rintaan ja olkapäihin, mutta
-alkuperäisen vaistonsa kannustamana hän tavoitteli toisen kurkkua.
-
-Tyttö ja vanhus olivat vetäytyneet sivuun katselemaan kamppailua
-turvaisesta paikasta. Nadaran silmät olivat levällään ihastuksesta.
-
-Hänen hennot, ruskettuneet kätensä olivat tiukasti painetut kiivaasti
-huohottavaa rintaa vasten hänen seisoessaan hieman etukumarassa huulet
-raollaan tarkkaillen ottelun kaikkia yksityiskohtia.
-
-Niin, mutta taisteliko keltatukkainen jättiläinen tosiaankin
-saadaksensa hänet omakseen vai ainoastaanko suojellaksensa häntä, koska
-hän oli nainen?
-
-Sikäli kuin hän Waldoa tunsi, saattoi hän helposti kuvitella Waldon
-kiihokkeena olevan yksinomaan jonkun omituisen velvollisuuden tunteen,
-jota mies kyllä saattoi tuntea, sen hän käsitti, vaikka ei itse
-jaksanutkaan sitä ymmärtää.
-
-Siinäpä se! Juuri niin oli asianlaita, ja voitettuaan kilpailijansa
-Thandar taaskin juoksisi tiehensä, kuten oli tehnyt kuukausia
-sitten. Sitä ajatellessaan Nadara tunsi punastuvansa harmista ja
-nöyryytyksestä. Ei! Mies ei ikinä saisi tilaisuutta toistaa sitä
-kauheata loukkausta.
-
-Salliessaan ajatustensa viipyä siinä nöyryyttävässä hetkessä, jolloin
-hänelle oli selvinnyt, että Thandar oli karannut hänen luotaan ihan
-hänen kotinsa kynnyksellä, Nadara huomasi vihaavansa häntä yhtä
-kiihkeästi kuin oli vihannut kaikkina näinä pitkinä välikuukausina.
-Se viha oli melkein haihtunut, kun hän vähän aikaa sitten oli nähnyt
-Waldon syöksyvän esiin pensaikosta riistääkseen hänet inhoittavan
-rääkkääjän kynsistä.
-
-Waldo ja hänen vastustajansa raastoivat yhäti toisiaan turhaan
-koettaessaan tuottaa toiselle rampaavan vamman tai tappaa hänet.
-Luolamiehellä oli jättiläislihaksistaan tuskin vähääkään etua
-otellessaan vikkelän, vaikka hieman heikomman ahdistajansa kanssa.
-
-Karvaotus käytti hampaitansa menestyksellisemmin, raadellen pahasti
-Waldoa, josta vuoti verta yli kymmenestä haavasta.
-
-Molemmat alkoivat heikontua, ja katselevasta tytöstä näytti nuori mies
-ensinnä sortuvan molempia rasittaneista kirveistä ponnistuksista. Hän
-astahti askeleen eteenpäin, kumartui ja otti maasta kiven.
-
-Heikkoine voimineen hän kykenisi kallistamaan vaa'an kummalle puolelle
-halusi — ripeä isku toisen päähän antaisi vastustajalle sen vähäisen
-edun, joka tuottaisi kuoleman iskunsaaneelle ottelijalle.
-
-Taistelijat olivat taaskin ponnistautuneet pystyyn, kun hän lähestyi
-ase koholla.
-
-Samassa silmänräpäyksessä, jona kivi lähti hänen kädestään, miehet
-pyörähtivät täyskäännöksen ympäri, joten Waldon kasvot joutuivat
-häneen päin, ja ennenkuin kivi osui Waldon kasvoihin, näki hän Nadaran
-heittoasennossa ja tytön kasvoilla vihan ja inhon ilmeen.
-
-Sitten hän meni tajuttomaksi ja vaipui maahan, kiskoen muassaan
-luolamiehen, jonka kurkkuun hänen sormensa olivat juuri silloin
-puristuneet.
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU
-
-Etsijä
-
-
-Kun vanhus oivalsi, mitä oli tapahtunut, syöksähti hän eteenpäin ja
-tarttui Nadaran ranteeseen.
-
-»Nopeasti!» huusi hän. »Nopeasti pois, tyttäreni! Surmasit sen miehen,
-joka olisi sinut pelastanut, eikä nyt muu kuin pako voi estää Korthia
-toteuttamasta aikeitansa sinuun nähden.»
-
-Ikäänkuin unissakävijä tyttö kääntyi poistumaan hänen seurassaan.
-
-He olivat tuskin ennättäneet kadota pensaikkoon, kun Waldo tuli jälleen
-tajuihinsa; niin heikko oli ollut hänen päähänsä osuneen iskun teho.
-
-Kummastuksekseen hän näki luolamiehen viruvan vieressänsä ihan
-liikkumattomana, mutta seuraavalla hetkellä hän jo tajusi sen syyn;
-hänen vastustajansa otsa lepäsi pienellä, ulkonevalla kivensärmällä —
-kaatuessaan oli villi kolhaissut siihen päänsä ja pyörtynyt.
-
-Karvainen otus aukaisi silmänsä melkein heti, mutta ennenkuin hänen
-sekava järkensä ehti selvitä, kouristuivat jäntevät sormet hänen
-kurkkuunsa, ja hän vaipui jälleen tiedottomuuden tilaan — josta hän ei
-enää koskaan herännyt.
-
-Kompuroituaan pystyyn Waldo huomasi tytön kadonneen, ja hänen mieleensä
-muistui Nadaran kasvoilla väikkynyt vihan ilme silloin, kun tyttö oli
-iskenyt häntä kivellä.
-
-Hänen oli mahdoton uskoa, että Nadara oli sillä tavoin kääntynyt häntä
-vastaan ja lisäksi juuri sellaisella hetkellä, jolloin hän oli pannut
-henkensä alttiiksi auttaakseen tyttöä. Mutta niin oli asia, siitä ei
-voinut olla epäilystäkään, sillä hän oli nähnyt Nadaran viskaavan kiven
-— omin silmin hän oli nähnyt sen ja lisäksi vihan ja inhon ilmeen tytön
-kasvoilla heidän katsoessaan suoraan silmäkkäin. Mutta sensijaan hän
-ei ollut nähnyt tytön kauhuista ilmettä, kun kivi sattui häneen eikä
-Korthiin, nujertaen hänet maahan.
-
-Hitaasti Waldo poistui taistelupaikalta luomatta enää katsettakaan
-voitettuun viholliseensa ja nilkutti tuskallisesti pensaikkoon. Hänen
-sydämensä oli hyvin raskas, ja hän itse oli heikkona uupumuksesta
-ja verenvuodosta, mutta hän hoippuroi eteenpäin, aikoen takaisin
-vuoristoluolalleen, kunnes hän ei enää kyennyt kävelemään, vaan kaatui
-pienelle, ruohoiselle kunnaalle ja vaipui uneen.
-
-Toinnuttuaan tekonsa aiheuttamasta tyrmistyksestä kyllin paljon
-kuunnellakseen järkensä ääntä Nadara oivalsi, että Thandar oli
-sittenkin saattanut jäädä henkiin, ja vanhuksen jatkuvista ja
-äänekkäistä vastalauseista huolimatta hän itsepintaisesti tahtoi palata
-sinne, minne he olivat jättäneet keltatukkaisen jättiläisen Korthin
-kynsiin.
-
-Hyvin varovasti tyttö eteni puiden välissä kasvavien pensaiden ja
-köynnöskasvien lomitse, kunnes hän meluttomasti saapui sen aukeaman
-reunaan, jossa miehet olivat kamppailleet.
-
-Levottomana tirkistäessään viimeisen lehväverhon välitse hän näki yhden
-ainoan ruumiin viruvan nurmikolla ja tunsi sen kohta Korthiksi. Vasta
-useita minuutteja tähyiltyään hän alkoi uskoa, ettei se mies, joka
-oli ollut koko hänen lapsuusaikansa kauhuna, kyennyt enää milloinkaan
-häiritsemään häntä.
-
-Hän silmäili ympärilleen, etsien Thandaria, mutta hänestä ei näkynyt
-merkkiäkään. Nadara jaksoi tuskin uskoa omia silmiään.
-
-Oli uskomatonta, että keltatukkainen mies oli mennyt tajuttomaksi hänen
-vahingossa osuneesta iskustaan ja sittenkin voittanut väkevän Korthin.
-Mutta miten muutoin oli Korth voinut saada surmansa ja Thandar kadota?
-
-Hän meni ihan vainajan vierelle ja käänsi ruumista jalallaan, kunnes
-kaula tuli näkyviin. Silloin hän näki työn suorittaneiden sormien
-jäljet, ja ylpeydestä värähtäen hän kääntyi takaisin metsään ja huusi
-ääneen Thandarin nimeä.
-
-Mutta Thandar ei sitä kuullut. Hän virui kolmen neljänneskilometrin
-päässä verenvuodosta heikkona ja tajuttomana.
-
-Aamu tapasi Nadaran nukkumassa tukevassa puussa sen polun varrella,
-jota myöten Waldo oli seurannut Korthia. Hän oli löytänyt molempien
-miesten jäljet koettaessaan ottaa selville, mihin suuntaan Waldo oli
-ottelun jälkeen lähtenyt. Nyt hän toivoi näiden jälkien opastavan
-hänet Thandarin luolalle, jonne hän arveli miehen hyvin mahdollisesti
-palanneen jotakin toista tietä.
-
-Herättyään lähti tyttö jälleen taivaltamaan, seuraten jälkiä
-erehtymättömästi kuin vainukoira kukkulaseudun halki, välivyöhykkeen
-poikki ja viidakon lävitse kahlaamolle, jossa hänen heimonsa oli käynyt
-juomassa muutamia päiviä aikaisemmin. Siellä hän viipyi vähän aikaa.
-
-Sitten jatkui matka edelleen pitkin joen vartta alaspäin ja viidakon
-lävitse taaskin välivyöhykkeelle. Jälkien mutkittelu kummastutti
-häntä suuresti, mutta päiväkausia hän seurasi epäselviä jälkiä, jotka
-vanhetessaan kävivät yhä himmeämmiksi ja vihdoin tyyten hävisivät.
-
-Nyt hän kuitenkin oli ihan varma, että ne tulivat hänen heimonsa
-entiseltä asuma-alueelta, ja niinpä hän samosi yhä eteenpäin, toivoen
-kaikesta huolimatta pian osuvansa kotiinsa palanneen Thandarin
-vereksille jäljille.
-
-Lähtiessään etsimään Thandaria Nadara oli salaa pujahtanut vanhuksen
-luota, ja niinpä viimemainittu palasi seuraavana päivänä heimonsa
-asuinpaikalle yksin.
-
-Ensimmäiseksi tervehti häntä Lättäjalka.
-
-»Missä on tyttö?» ärähti hän. »Ja missä on Korth? Onko Korth vienyt
-tytön? Vastaa ja puhu totta! Muutoin katkon ruhosi kaikki luut.»
-
-»En tiedä, missä tyttö on», vastasi ukko totuudenmukaisesti, »mutta
-Korth viruu kuolleena pienellä aukeamalla kolmen ison puun tuolla
-puolen. Eräs väkevä mies surmasi hänet, kun hän raahasi Nadaraa
-tiheikköön —»
-
-»Entä anastiko mies tytön itselleen?» kiljaisi Lättäjalka. »Sinä vanha
-varas! Tämä on sinun puuhiasi. Aina olet koettanut petollisesti riistää
-minulta tämän tytön siitä pitäen, kun sait tietää minun haluavan häntä.
-Minne he lähtivät? Nopeasti, ennenkuin tapan sinut!»
-
-»En tiedä sitä», vakuutti vanhus. »Etsin tuntikausia, pimeän tuloon
-saakka, mutta en löytänyt heitä kumpaakaan, eivätkä vanhat silmäni enää
-pysty terävästi vainuamaan, joten minun oli pakko luopua etsimästä ja
-aamun tullen palata tänne.»
-
-»Jäljet alkavat puukolmikon luota, niinkö sanoit?» karjui Lättäjalka.
-»Se riittää — minä kyllä heidät löydän. Ja kun palaan tyttö muassani,
-ennätän sittenkin tappaa sinut; nyt se viivyttäisi minua liiaksi.»
-Senjälkeen luolamies riensi metsään.
-
-Nadaran jälkien etsiminen vei häneltä puoli päivää, mutta vihdoin hän
-ne tapasi, ja kun tyttö ei ollut lainkaan koettanut niitä salata, eteni
-Korth ripeästi ajaessansa takaa aavistamatonta tyttöä. Mutta villi ei
-ollut yhtä nopsajalkainen kuin Nadara, ja ajosta näytti sukeutuvan
-pitkällinen.
-
-Waldon herätessä paahtoi aurinko hänen kasvoihinsa, ja vaikka hänen
-ruumiinsa oli herpautunut ja hellä, tunsi hän kuitenkin olevansa kyllin
-vahva jatkaakseen matkaansa. Mutta hän ei tiennyt, mihin hänen olisi
-pitänyt mennä.
-
-Kun Nadara oli nyt kääntynyt häntä vastaan, ei koko saari enää ollut
-hänestä minkään arvoinen, ja hän oli suuntaamaisilllaan askeleensa
-takaisin kaukaiselle luolalleen, josta käsin hän saattoi usein käydä
-merellä, kun hänen mielessään äkkiä syntyi päätös, että hänen oli
-uudelleen tavattava tyttö hänen ilmeisestä vihamielisyydestänsä
-huolimatta ja hänen omilta huuliltaan kuultava tarkka selitys hänen
-vihansa syystä.
-
-Hän ei ollut aavistanut, että tytön ystävyyden menetys olisi kolahtanut
-häneen niin kipeästi. Sekä hänen ylpeyttänsä että sydäntänsä kirveli,
-kun hän ajatteli ärtyneitä tunteitaan.
-
-Hän oli luonnollisesti jokseenkin varma, että Nadaran käytös johtui
-hänen raukkamaisesta karkaamisestaan, jonka tähden hän oli jo kauan
-kärsinyt mitä ankarimpia omantunnonvaivoja ja katkeraa katumusta. Mutta
-hänestä tuntui, ettei tytön kostonhimoista esiintymistä voinut selittää
-edes hänen ritarillisuuden ja kiitollisuuden vaatimuksia pahasti
-loukkaava menettelynsä.
-
-Äkkiä hänen mieleensä juolahti, että koska Nadara, kuten hän luuli, oli
-salakavalasti käynyt hänen kimppuunsa hänen parhaillansa puolustaessaan
-tyttöä, oli tämä menettänyt kaiken oikeuden vaatia häneltä
-kiitollisuutta aikaisemmin osoittamastaan hyväntahtoisuudesta, mutta
-samalla kun se hänelle selvisi, väikkyi hänen mielessään toinenkin
-ajatus, nöyryyttävä ajatus — hän halusi sittenkin tavata Nadaran!
-
-Hän, Waldo Emerson Smith-Jones, oli menettänyt ylpeytensä niin tarkoin,
-että hän tahtoi vapaaehtoisesti etsiä käsiinsä sellaisen henkilön, joka
-oli tehnyt hänelle vääryyttä ja loukannut häntä, ja pyrkiä hieromaan
-sovintoa hänen kanssaan. Sitä oli mahdoton ajatella, mutta samalla kun
-hän myönsi sen, hän sittenkin lähti etsimään Nadaraa.
-
-Waldoa kummastuttivat suuresti nämä omituiset tunteet, jotka vetivät
-häntä Nadaran puoleen, ja hän piti niitä perinnöllisinä laumavaistoina.
-
-Hän ei lainkaan tullut ajatelleeksi, että menneiden yksinäisten
-kuukausien aikana hän oli tuskin ollenkaan kaivannut Back-lahden
-rannalla asuvia ystäviään, että hänen ajatuksensa olivat pyörineet
-luolatytön ympärillä tuhansia kertoja useammin kuin heidän.
-
-Hän ei tajunnut, ettei hän ikävöinnyt monilukuista seuraa, ettei se
-johtunut yhteiskuntavaistosta, vaan että sen oudon kaipauksen olisi
-yksi ainoa olento saattanut tyydyttää. Niin, Waldo Emerson ei tiennyt,
-mikä häntä vaivasi, ja todennäköistä oli, ettei se selviäisikään
-hänelle ennenkuin liian myöhään.
-
-Nuori mies yritti palata edellisen päivän taistelupaikalle, mutta hän
-oli ollut niin huumautunut ottelusta, ettei hän selvästi muistanut,
-mihin suuntaan hän oli lähtenyt aukeamalta.
-
-Niinpä hän sattumalta osuikin ihan päinvastaiseen suuntaan ja astui
-pian pensaikosta lähellä matalaa kalliota, jonka seinämässä oli paljon
-luolanaukkoja. Kaikkialla hyöri luolayhteiskunnan nyreitä, kovaosaisia
-jäseniä, jotka viettivät raakalaiselämää melkein alituisesti
-vaeltamalla toisilta likaisilta, epämukavilta asuinsijoilta toisille
-yhtä siivottomille ja kehnoille.
-
-Heidät nähdessään Waldo ei paennut säikähtyneenä, kuten hän varsin
-varmasti olisi tehnyt muutamia kuukausia aikaisemmin. Sen sijaan hän
-itseensä luottavana asteli heitä kohti.
-
-Hänen lähestyessään he keskeyttivät puuhansa ja silmäilivät häntä
-epäluuloisesti. Sitten alkoi useita vankkoja miespuolisia otuksia
-varovasti hiipiä hänen luoksensa.
-
-He pysähtyivät sadan metrin päähän.
-
-»Mitä tahdot?» huusivat he. »Jos tulet kyläämme, saatamme tappaa sinut.»
-
-Ennenkuin Waldo ennätti vastata, kömpi lähellä kallion juurta
-sijaitsevasta luolasta vanhus. Niin pian kuin hänen katseensa osui
-muukalaiseen, lähti hän rientämään niin nopeasti kuin vanhoilla
-jaloillaan pääsi hurjien otusten muodostaman pienen vastaanottokomitean
-luokse.
-
-Hetkisen hän puheli heille hiljaa, ja hänen puhuessansa Waldo tunsi
-hänet samaksi ukoksi, joka oli ollut Nadaran seurassa edellisenä
-päivänä aukeamalla tapahtuneen kamppailun aikana. Hänen lopetettuaan
-puheensa näytti muuan luolamiehistä suostuvan elähtäneen vanhuksen
-ehdotukseen, mikä se sitten lieneekään ollut, ja Waldo näki kaikkien
-muiden nyökkäävän hyväksyvästi.
-
-Sitten ukko lähestyi verkkaisesti Waldoa. Tultuaan ihan likelle hän
-alkoi puhua.
-
-»Minä olen vanha mies», virkkoi hän. »Thandar ei halua surmata iäkästä
-ukkoa.»
-
-«En tietystikään. Mutta mistä tiedät, että nimeni on Thandar?» tiedusti
-Waldo.
-
-»Nadara, tyttäreni, kertoi sinusta. Eilen katselimme, kun taistelit
-sen Nagoolan pojan kanssa — silloin Nadara ilmoitti, kuka olet. Mitä
-Thandar etsii Lättäjalan kansan keskuudesta?»
-
-»Tulen ystävänä», vastasi Waldo, »Nadaran ystävien luokse. Lättäjalasta
-en välitä vähääkään. Hän ei ole Nadaran ystävä, ja Nadaran ystävät ovat
-Thandarin ystäviä ja hänen vihamiehensä Thandarin vihamiehiä. Missä on
-Nadara — mutta ensiksi: missä on Lättäjalka? Olen tullut surmaamaan
-hänet.»
-
-Nämä sanat ja niihin sisältyvä hurja haaste luiskahtivat sivistyneen
-ja hienostuneen Waldo Emerson Smith-Jonesin kieleltä ikäänkuin
-hän olisi syntynyt ja kasvanut tämän villin saaren kivisimmässä,
-kolkoimmassa luolassa, eivätkä ne kuulostaneet hänestä oudoilta
-eivätkä tavattomilta. Hänestä tuntui kuin hän olisi lausunut mitä
-luonnollisimmat ja oloihin parhaiten soveltuvat sanat.
-
-»Lättäjalka ei ole täällä», virkkoi vanhus, »eikä myöskään Nadara. Hän
-—» Mutta Waldo keskeytti.
-
-»Entä Korth sitten?» kysyi hän. »Missä on Korth? Voin tappaa hänet
-ensiksi ja Lättäjalan vasta hänen palattuaan.»
-
-Ukko silmäili puhujaa teeskentelemättömän ällistyneenä.
-
-»Korthko!» huudahti hän. »Korth on kuollut. Etkö ehkä tietänyt, että
-eilen surmaamasi mies oli Korth?»
-
-Waldon silmät menivät hämmästyksestä yhtä levälleen kuin äsken
-vanhuksen.
-
-Korth! Hän oli tappanut hirveän Korthin paljain käsin — saman Korthin,
-joka yhdellä ainoalla kämmeneniskulla saattoi musertaa täysikasvuisen
-miehen pään.
-
-Hän muisti selvästi ja sananmukaisesti, miten Nadara oli kuvaillut tätä
-kauheata raakalaista, vaivaten hänen pelon ärsyttämiä hermoparkojaan
-heidän lähestyessään Lättäjalan kylää. Ja nyt hän, Waldo Emerson
-Smith-Jones, oli kohdannut ja surmannut sen olennon, jota karttaakseen
-hän oli niin pelokkaana karannut muutamia kuukausia sitten!
-
-Ja — ihme ja kumma — hänen mieleensäkään ei ollut johtunut käyttää
-aseita, joita hän oli niin monta tuntia näperrellyt ja joiden käyttöä
-hän oli niin monta kuukautta harjoitellut valmistautuakseen juuri tätä
-tilaisuutta varten. Äkkiä hän muisti ukon maininneen, ettei Nadara
-ollut saapuvilla.
-
-»Missä hän on — Nadara?» huudahti hän, pyörähtäen niin äkkiä vanhuksen
-puoleen, että toinen peräytyi levottomana.
-
-»En ole tehnyt hänelle mitään pahaa», ehätti hän vakuuttamaan. »Lähdin
-häntä etsimään ja olisin tuonut hänet takaisin, mutta olen vanha enkä
-löytänyt häntä. Silloin kun olin nuori, ei kansani keskuudessa ollut
-minua parempaa vainuajaa eikä valtavampaa soturia, mutta —»
-
-»Niin, niin», kivahti Waldo kärsimättömästi, »mutta Nadara! Missä hän
-on?»
-
-»En tiedä», vastasi vanhus. »Hän poistui luotani, enkä minä löytänyt
-häntä. Muistan hyvin, miten miehet vuosia sitten, kun vihollisten
-jäljet olivat hämärät ja riistan löytäminen vaikeata, tulivat pyytämään
-minua avukseen, mutta nyt —»
-
-»Niin tietysti», keskeytti Waldo, »entä Nadara? Etkö edes tiedä, mihin
-suuntaan hän lähti?»
-
-»En. Mutta koska Lättäjalka meni seuraamaan hänen jälkiään, pitäisi
-olla helppo vainuta heitä, kun heitä on kaksi.»
-
-»Lättäjalka on lähtenyt Nadaran jälkeen!» huusi Waldo. »Minkä tähden?»
-
-»Useita kuukausia hän samoin kuin Korth on halunnut Nadaraa
-puolisokseen», selitti tytön isä. »Mutta luultavasti he kumpikin
-pelkäsivät toisiansa, ja se seikka pelasti Nadaran. Vihdoin Korth
-kuitenkin kohtasi meidät yksinänsä ja etäällä kylästä, ja silloin hän
-tarttui Nadaraan ja olisi ryöstänyt Nadaran mukaansa, sillä Lättäjalka
-ei ollut lähistöllä sitä estämässä.
-
-— Silloin sinä saavuit ja lopun tiedät. Jos olisin ollut nuorempi, ei
-Lättäjalka eikä Korth olisi uskaltanut uhata Nadaraa, sillä ollessani
-nuori mies olin hyvin hirvittävä ja surmaamaini vastustajain luku oli —»
-
-»Kuinka kauan sitten Lättäjalka lähti seuraamaan Nadaraa?» pisti Waldo
-väliin.
-
-»Vain muutamia tunteja takaperin», vastasi vanhus. «Minun olisi helppo
-saavuttaa hänet yöllä, jos olisin yhtä nopsa kuin nuorena, sillä hyvin
-muistan —»
-
-»Miltä kohtaa Lättäjalka alkoi seurata jälkiä?» huusi nuori mies.
-»Opasta minut sinne!»
-
-»Tännepäin sitten, Thandar!» kehoitti toinen, lähtien metsään. »Minä
-ohjaan sinut sinne, jos tahdot pelastaa Nadaran Lättäjalan kynsistä.
-Minä rakastan häntä. Hän on ollut oikein ystävällinen ja hyvä minulle.
-Hän ei ole samanlainen kuin muut heimolaisemme.
-
-— Kuolisin onnellisena, jos tietäisin sinun pelastaneen hänet
-Lättäjalan käsistä, mutta olen kovin iäkäs enkä kenties elä Nadaran
-paluuseen saakka. Ja kas niin, siitä muistuu mieleeni, että luolassani
-on Nadaralle kuuluvaa tavaraa, ja jos kuolisin, ei olisi enää ketään
-säilyttämässä sitä hänelle.
-
-— Suostutko odottamaan hetkisen, jonka tarvitsen juostakseni noutamaan
-sen, jotta sinä veisit sen hänelle? Sillä olen varma, että sinä löydät
-hänet, vaikka en olekaan niin varma siitä, että voitat Lättäjalan, jos
-kohtaat hänet. Hän on hyvin peloittava mies.»
-
-Waldo oli kovin vastahakoinen tuhlaamaan ainoatakaan minuuttia
-kallisarvoisesta ajasta, sillä siten ennätti Lättäjalka yhä lähemmäksi
-Nadaraa. Mutta jos hän siten saattoi palvella Nadaraa, joka oli
-ollut hänelle niin ystävällinen ja hyväntahtoinen, ja tuottaa iloa
-hänen vanhalle isälleen, ei hän saattanut kieltäytyä. Niinpä hän jäi
-kärsivällisesti odottamaan ukon mennä kopistaessa luolille.
-
-Waldoa vastaan puolitiehen tulleet villit olivat liikuskelleet
-turvallisen välimatkan päässä hänestä hänen puhellessaan Nadaran isän
-kanssa, ja heidän molempien käännyttyä metsään päin, olivat kaikki
-palanneet töihinsä ilmeisesti huojentuneina. Sillä vanhus oli kertonut
-heille, että muukalainen oli sama valtava soturi, joka oli paljain
-käsin surmannut valtavan Korthin, eikä tarina hänen kertomanaan ollut
-suinkaan menettänyt väriään.
-
-Waldon varrottua, kuten hänestä tuntui, tuntikausia palasi ukko, tuoden
-pienen nakertajan nahkaan huolellisesti kiedotun käärön, jonka saumat
-oli ikäänkuin pauloittamalla kurottu vastakkain suolenkappaleilla.
-
-»Tämä on Nadaran», ilmoitti hän heidän jatkaessaan matkaansa metsää
-kohti. »Siinä on useita outoja esineitä, joiden merkitystä ja
-tarkoitusta en tunne. Ne kaikki otettiin hänen äiti-vainajansa yltä.
-Annathan ne Nadaralle?»
-
-»Kyllä», lupasi Waldo. »Annan ne Nadaralle tai kuolen sitä
-yrittäessäni.»
-
-
-
-
-KYMMENES LUKU
-
-Jälkien loppupää
-
-
-Pian he löysivät Lättäjalan jäljet kolmen ison puun luona olevalta
-aukeamalta. He eivät olleetkaan etsineet niitä aikaisemmin, sillä
-vanhus tiesi raakalaisen lähteneen sieltä alkaessaan ajaa takaa tyttöä.
-
-Jäljet kiersivät aukeamaa kymmenkunta kertaa yhä laajenevissa
-ympyrissä, kunnes ne eräässä kohdassa, jossa Lättäjalka varmaankin oli
-havainnut Nadaran jäljet, jyrkästi poikkesivat pensaikkoon. Kun tie nyt
-oli selvä, kehoitti Waldo vanhusta pysymään rohkealla mielellä, sillä
-hän, Waldo, toisi varmasti hänen tyttärensä takaisin, jos se vain olisi
-ihmisvoimin suoritettavissa.
-
-Sitten hän lähti rientämään pitkin vereksiä jälkiä, jotka olivat
-hänestä yhtä selvät ja ymmärrettävät kuin hänen aikaisemman elämänsä
-aikana lukemainsa kirjain painetut sivut. Mutta koskaan hän ei ollut
-niin hartaasti lukenut mielikirjailijainsa teoksia kuin nyt tätä
-kiehtovaa näytelmää, jonka villin miehen ja villin neidon jalat
-olivat kirjoittaneet kääntyneihin lehtiin, hajaantuneihin oksiin ja
-aarniometsän kuohkeaan maahan.
-
-Iltapäivän keskivaiheilla Waldo tunsi olevansa Korthin kanssa käydyn
-ottelun johdosta paljon heikompi kuin hän oli olettanut. Hänen haavansa
-olivat vuotaneet aika tavalla verta, ja hänen seuratessaan ripeätä
-vauhtia jälkiä oli ponnistaminen uudelleen avannut muutamia pahimpia,
-joten hän nyt juostessaan jätti jälkeensä ohuen veri viirun.
-
-Se havainto teki hänet miltei raivoisaksi, sillä se tuntui ennustavan
-hänen yrityksensä epäonnistumista. Hänen heikko tilansa hidastuttaisi
-häntä hänen kiiruhtaessaan takaa ajamansa parin jälkeen, joten olisi
-suorastaan ihme, jos hän tavoittaisi Lättäjalan, ennenkuin raakalainen
-saavuttaisi Nadaran.
-
-Ja jos hän saavuttaisi Lättäjalan ajoissa — mitä sitten? Kykenisikö
-hän ruumiillisesti mittelemään voimiaan jäntevän hirviön kanssa? Hän
-pelkäsi, ettei hän kykenisi, mutta se, että hän itsepintaisesti jatkoi
-näännyttävää takaa-ajoa, oli hyvänä merkkinä hänen uudesta, vasta
-äskettäin heränneestä miehuudestaan.
-
-Hän ponnisteli yhä eteenpäin, kunnes hän pimeän tullen vaipui lopen
-uupuneena maahan. Kahdesti hän reutoutui pystyyn, yrittäen taivaltaa
-edelleen, mutta lopulta hänen oli pakko alistua nukkumaan paikallaan
-aamuun saakka.
-
-Hieman virkistyneenä hän sitten söi juuria ja hedelmiä, joita metsässä
-oli viljalti, lähtien sitten jälleen eteenpäin, mutta tällä kertaa
-hitaammin.
-
-Nyt hän oli varma, että jäljet veivät takaisin päin samaa tietä myöten,
-jota hän oli tähän seutuun saapunut, ja tultuansa sille kohdalle,
-jossa hän edellisenä päivänä oli ensiksi tavannut Korthin, hän oikaisi
-vähäisen välimatkan luolamiehen jäljiltä siihen paikkaan, jossa hän
-itse oli seisonut, ennenkuin lähti välivyöhykkeen poikki viidakkoon ja
-sieltä joelle sekä kahlaamolle.
-
-Hetkisen kuluttua hän ilokseen näkikin Nadaran somat samoin kuin
-myöskin Lättäjalan jäljet, jotka veivät hänen vanhaa polkuaan pitkin.
-Temppu oli säästänyt häneltä useiden kilometrien pituisen, tarpeettoman
-vainuamisen.
-
-Koko sen päivän hän samosi niin ripeästi, kuin hänen heikko tilansa
-suinkin salli, mutta vaikka hän kuinka ponnisti, tuntui vauhti
-kiusallisen hitaalta, etanamaiselta.
-
-Matkan varrella hän pyydysti heittoaseillaan pari isohkoa nakertajaa,
-joiden lihan hän söi raakana, sillä hän oli kauan sitten oppinut
-huomaamaan liharuoan oivalliseksi ankarasti ponnistelevalle henkilölle
-ja voittanut keittämätöntä ja paistamatonta lihaa kohtaan tuntemansa
-luontaisen vastenmielisyyden. Olipa hän alkanut siitä pitääkin, vaikka
-usein hänen sillä tavoin lihaa syödessään hänen kasvojaan valaisi
-leveä virnistys, kun hän ajatteli, kuinka hirveästi hänen äitinsä ja
-bostonilaiset ystävänsä kauhistuisivat, jos olisivat katselemassa niin
-kamalaa toimitusta.
-
-Vainutessaan edellään rientävää paria hän aluksi kummasteli
-huomatessaan, kuinka uskollisesti Nadara pysytteli hänen jättämillänsä.
-jäljillä, ja sen nojalla hän usein saattoi säästää monta kilometriä
-oikaisemalla tulomatkallaan tekemiensä laajojen mutkien poikki.
-
-Mutta kun hän kolmantena päivänä yritti samanlaista temppua, joka olisi
-säästänyt häneltä hyvinkin viisitoista kilometriä, hän ei harmikseen
-enää löytänytkään Nadaran eikä luolamiehen jälkiä. Myöskin hänen omat
-vanhat jälkensä olivat tyyten häipyneet.
-
-Tämä seikka huolestutti häntä suunnattomasti, sillä jos Nadara tosiaan
-oli seurannut hänen jälkiänsä, täytyi tytön nyt harhailla ihan ilman
-päämäärää, kenties koettaen uudelleen löytää ne. Siinä tapauksessa
-hänen vauhtinsa olisi tuntuvasti hitaampi, ja Lättäjalalla olisi paljoa
-suuremmat mahdollisuudet saavuttaa hänet.
-
-Mahdollista oli myöskin, että raakalainen oli yllättänyt hänet — se
-saattoikin olla syynä siihen, ettei takaa-ajoa enää jatkunut samoja
-jälkiä myöten kuin tähän saakka.
-
-Sitä ajatellessansa Waldo lähti kiiruhtamaan takaisin aikaisemmin
-noudattamaansa tietä pitkin, jota hän saattoi seurata muistinsa avulla,
-vaikka jäljet olivat harvoin näkyvissä.
-
-Sinä päivänä hän ei nähnyt merkkiäkään etsimistään, mutta seuraavana
-aamuna hän osui kallioharjanteelle, jossa Nadara oli eksynyt hänen
-vanhoilta jäljiltään. Tyttö oli ilmeisesti otaksunut niiden vievän
-laaksoon, jonka kuohkeasta maasta hän ne taaskin löytäisi, ja niinpä
-hänen jälkensä suuntautuivatkin jyrkälle vierulle, ja niiden päällä
-näkyivät selvästi Lättäjalan ison jäljet.
-
-Ainakaan tähän saakka villi ei siis ollut saavuttanut tyttöä. Päästyään
-siitä selville Waldo huoahti huojennuksesta. Jäljet olivat ainakin
-kaksi päivää vanhat, sillä Nadara ja Lättäjalka olivat samonneet paljoa
-nopeammin kuin haavoittunut mies, joka uhkaavan varjon tavoin hoippui
-heidän jälessään.
-
-Keskipäivällä Waldo saapui pienelle purolle, jonka partaalle kumpikin
-hänen edellään mennyt olento oli pysähtynyt juomaan — hän erotti, missä
-he olivat polvistuneet pehmeään ruohikkoon veden rajaan.
-
-Kun Waldo kumartui sammuttamaan omaa janoaan, osui hänen katseensa
-hetkiseksi vastaiseen rantaäyrääseen, joka sillä kohdalla oli vähän yli
-kolmen metrin päässä hänestä. Vastainen ranta ei ollut niin ruohoinen
-kuin toinen, ja se vietti veteen, muodostaen osittain veden alla olevan
-mutaisen kaistaleen.
-
-Mutta hänen huomionsa kiintyi useihin syviin, mudassa näkyviin jälkiin.
-
-Niin kaukaa katsoen hän ei luonnollisestikaan voinut olla varma, mutta
-siksi varmasti hän luuli tuntevansa ne, että hän ponnahti pystyyn,
-unohtaen janonsa, ja syöksyi joen poikki tarkastamaan niitä lähemmin.
-
-Kumarruttuaan silmäilemään jälkiä likeltä hän tuskin jaksoi tukahduttaa
-riemuista huudahdusta — jäljet olivat jääneet Nadaran käsistä ja
-polvista, kun hän oli kyykistynyt siihen juomaan vajaata vuorokautta
-aikaisemmin.
-
-Tytön oli jostakin syystä täytynyt kaartaa takaisin purolle. Mutta
-eniten riemastutti Waldoa se, että Nadaran jäljet olivat yksin.
-Lättäjalka ei vielä ollut saavuttanut häntä, ja nyt Waldo oli heidän
-välissään.
-
-Se tieto, että hän vielä saattoi ehtiä ajoissa ja että hän voimiensa
-elpyessä jokseenkin varmasti pystyisi vihdoin tavoittamaan tytön, valoi
-Waldoon uutta vireyttä. Kun hän nyt kiiruhti Nadaran jälessä, uhkui
-hänestä samaa tarmoa, joka oli häntä kannustanut ennen hänen ja Korthin
-välistä kamppailua.
-
-Hänen haavansa olivat tauonneet vuotamasta, ja viime päivinä
-hän oli syönyt hyvin ja nukkunut sikeästi yönsä, sillä hän oli
-käsittänyt pystyvänsä auttamaan tyttöä vain säilyttämällä tarmoaan ja
-vahvistamalla itseään kaikin mahdollisin tavoin.
-
-Sinä yönä hän nukkui pienessä tiheikössä, joka ilmeisesti oli ollut
-Nadaran suojana edellisenä yönä.
-
-Seuraavana päivänä kulki tie aaltoilevassa seudussa, jota halkoivat
-lukuisat syvät rotkot ja korkeat vedenjakajat. Taivaltaminen rasitti
-tyttöä; sen Waldo näki hänen laahustavien askeltensa kielevistä
-jäljistä. Jokaisen harjanteen laella mies seisahtui tähyilemään,
-näkyisikö tyttöä edessäpäin.
-
-Puolipäivän tienoissa hän erotti kaukana edessäpäin hohtavan viirun,
-jonka hän tiesi mereksi. Varmastikin tämän pitkän takaa-ajon täytyi
-päättyä siellä.
-
-Kun hän oli lähtemäisillään jälleen rientämään Nadaran jälessä, sattui
-hän luomaan katseensa taaksepäin, ja silloin hän näki suunnilleen
-kilometrin päässä olevalla kummulla vantteran, puolialastoman olennon.
-Se oli Lättäjalka.
-
-Luolamiehen oli täytynyt huomata Waldo samalla kertaa, sillä uhkaavasti
-heilauttaen tavattoman isoa nyrkkiään hän kiihdytti askeleensa
-juoksuksi ja katosi hetkisen kuluttua sen kukkulan juurella olevaan
-rotkoon, jonka laella hän oli tullut näkyviin.
-
-Waldo oli kahdella päällä. Pitäisikö hänen jäädä paikalleen odottamaan
-kamppailua vai kiiruhtaako eteenpäin, koettaen tavoittaa Nadaraa,
-jotta tyttö ei kokonaan pujahtaisi hänen käsistään? Hän saattaisi
-varsin hyvin saada surmansa ottelussa, ja vaikka hän selviytyisikin
-voittajana, saattaisi voitto hyvinkin tulla hänelle niin hirvittävän
-kalliiksi, ettei hän pystyisi jatkamaan etsimistä moniin päiviin.
-
-Sitä miettiessään hänen katseensa harhaili pitkin ja poikin hänen
-edessään leviävää maisemaa, tähyillen Nadaraa.
-
-Vähän matkan päässä hänen oikealla puolellaan oli tasanko, joka ulottui
-laakson eteläisellä laidalla noin viiden tai kuuden kilometrin päässä
-kohoavien matalien kumpujen juurelle. Tähän suuntaan oli näköala
-melkein esteetön, mutta tyttö ei ollut paennut sinne päin, joten Waldon
-katse vain sattumalta kääntyikin rauhalliseen maisemaan, jonka tyyni ja
-viehättävä kauneus olisi jonakin muuna aikana kiehtonut hänen silmäänsä.
-
-Juuri silloin, kun hän vilkaisi taakseen Lättäjalkaan päin, pisti hänen
-silmäänsä, että kaukana laaksossa, hieman hänestä takaviistoon, oli
-jotakin omituista.
-
-Muutamia kuukausia aikaisemmin ei Waldo olisi sitä nähnytkään, mutta
-hänen äskettäin kehittynyt erämiesvaistonsa vainusi jotakin tavatonta,
-kun tasangon pitkäaaltoisessa ruohossa näkyi epämääräistä, vähäistä
-liikettä.
-
-Ja tarkkaillessansa nyt kaikki aistit valppaasti suunnattuina siihen
-kohtaan hän pian havaitsi jonkun eläimen siellä hitaasti liikkuvan
-laakson yläpäässä olevia kukkuloita kohti. Vähäisellä kohoamalla, jossa
-ruoho oli harvempaa, olento tuli pian hetkiseksi näkyviin. Ja silloin
-Waldo erotti, että hänen tarkkailemansa olento oli nainen.
-
-Kääntyessään kiiruhtamaan naisen jälkeen hän näki Lättäjalan nousevan
-toiselle kukkulalle, joka oli noin puolta kilometriä likempänä kuin
-äskeinen. Näkyviin tullessaan luolamies käänsi katseensa siihen
-suuntaan, johon Waldokin oli silmäillyt. Sekuntia myöhemmin hän oli
-luopunut ajamasta takaa Waldoa ja juoksi ripeätä vauhtia naista kohti.
-
-Nadara oli nähtävästi taaskin pyörtänyt takaisin, tällä kertaa
-merenrannalta, ja edetessään laaksossa sivuuttanut Waldon ja tullut
-Lättäjalan kohdalle, ennenkuin kumpikaan heistä oli häntä havainnut.
-Nuori mies huudahti levottomana oivaltaessaan luolamiehen olevan
-lähempänä tyttöä kuin hän itse — arvionsa mukaan lähes kilometrin
-päässä — ja senvuoksi hän pinnisti nopeutensa äärimmilleen hurjasti
-syöksyessään kummun laelta laaksoon vievään kouruun.
-
-Hän kiiti yhä eteenpäin näkemättä Lättäjalkaa tai Nadaraa, toivoen,
-yhä toivoen ennättävänsä tytön luokse ensimmäisenä, sillä Nadara oli
-kertonut hänelle, kuinka hirveästi Lättäjalan tapainen otus saattaisi
-runnella naista estääkseen häntä pääsemästä kynsistään tai joutumasta
-jonkun toisen käsiin.
-
-Nadara oli tuulen yläpuolella eikä niin ollen erottanut häntä kohti
-vinhasti kiiruhtavien miesten hajua eikä melua. Ensimmäisen varoituksen
-siitä, ettei hän ollut yksin laaksossa, hän sai vasta nähdessään
-Lättäjalan äkkiä ilmestyvän eteensä korkeasta heinikosta vajaan
-viidentoista askeleen päässä.
-
-Tytöltä pääsi pieni kirkaisu, ja hän lähti juoksemaan. Mutta hän
-oli hyvin väsynyt päiväkausia kestäneestä, hellittämättömästä
-taivalluksesta, joka oli pahasti kalvanut hänen kestävyyttään, eikä
-niin ollen ollut kummakaan, että hän kompastui ja kaatui ennätettyään
-tuskin harpata kymmentäkään askelta.
-
-Tuskin hän oli päässyt jälleen pystyyn, kun Lättäjalka jo oli hänen
-kimpussaan, tarttuen toisella kädellään hänen käsivarteensa.
-
-»Tule mukaani sovinnossa tai muutoin tapan sinut!» kiljaisi raakalainen.
-
-»Tapa minut sitten!» tokaisi epätoivoinen tyttö. »Sillä en ikinä lähde
-mukaasi. Ennen surmaan itse itseni.»
-
-Lättäjalka ei tahtonut tappaa häntä eikä myöskään mielinyt päästää
-häntä käsistään, kuten hyvin todennäköisesti kävisi, jos häntä
-ahdistaisi olento, jonka parhaillaankin täytyi olla ihan lähellä heitä.
-
-Jos hän saisi pidetyksi tytön äänettömänä, voisivat he ehkä pysyä
-piilossa ruohikossa, kunnes heidän etsijänsä olisi mennyt ohitse, ja
-niinpä Lättäjalka sen ajatuksen mukaisesti laski karkeasti kätensä
-Nadaran suulle ja kiskoi häntä takaisin äsken tekemiänsä jälkiä myöten.
-
-Tyttö rimpuili, lyöden ja kynsien karvaista otusta, joka veti häntä
-muassaan, mutta hän oli villin kynsissä yhtä avuton kuin vuorokauden
-vanha lapsi.
-
-Hän ei aavistanut, että apua oli niin likellä, sillä muutoin olisi hän
-jollakin tavoin saanut suunsa vapaaksi ja parkaissut ainakin kerran.
-Asiain näin ollen häntä kummastutti se, että Lättäjalka siten koetti
-pitää häntä hiljaa, kun kerran lähettyvillä ei ollut ketään kuulemassa
-hänen hätähuutojaan.
-
-Jo useita päiviä hän oli tietänyt luolamiehen vainuavan häntä, sillä
-käännyttyänsä kerran takaisin hän oli lyhyen matkan päästä sivuuttanut
-harjanteen, jonka ylitse hän oli edellisenä päivänä tullut, ja nähnyt
-siellä tanakan miesolennon ja tuntenut hänen kömpelön, laahustavan
-käyntinsä.
-
-Se tieto sai hänet loittonemaan vanhasta kotikylästään, jota kohti
-hän oli suunnannut matkansa eksyttyään Thandarin jäljiltä, ja hän oli
-lähtenyt etsimään uutta seutua, jossa hän voisi eksyttää Lättäjalan
-kintereiltään.
-
-Miehen rajusti raahatessa häntä ruohikossa vaivasi Nadara aivojansa
-keksiäkseen pelastumiskeinon tai keinon lopettaakseen kurjan
-elämänsä, ennenkuin peto ehtisi toteuttaa aikeensa häneen nähden.
-Mutta ainoatakaan toivonsädettä ei pilkahtanut hänen onnettomaan
-sydän-rukkaansa.
-
-Jospa vain Thandar olisi saapuvilla! Thandar pelastaisi hänet, vaikkapa
-vain seuraavalla hetkellä karatakseen pois hänen luotansa.
-
-Mutta toivoiko hän, että Thandar taaskin pelastaisi hänet? Nyt sitä
-ajatusta punnitessaan hän ihan varmasti uskoi, että hän mieluummin
-kuolisi kuin tapaisi uudelleen Thandarin, sillä olihan se mies kahdesti
-hylännyt hänet.
-
-Tuskassaan hän selitti sen, että Thandar oli niin merkillisesti
-kadonnut oteltuaan Korthin kanssa, seuraavalla tavoin: mies oli
-odottanut, kunnes hän oli ehtinyt pois näkyvistä, ja sitten noussut ja
-paennut, peläten Nadaran palaavan ja löytävän hänet. Kummastellen tyttö
-aprikoi, minkä tähden hän oli Thandarista niin vastenmielinen.
-
-Hän luuli varmasti olleensa oikein hyvä Waldoa kohtaan ja koettaneensa
-olla häiritsemättä häntä heidän yhdessä ollessaan. Kenties Thandar
-halveksi häntä, sillä varmasti Thandar oli ylempää rotua; siitä tyttö
-oli ehdottoman varma.
-
-Ja niinpä Nadara oli hyvin surkealla mielellä, onnettomana ja
-toivottomana raa'an Lättäjalan raahatessa häntä viidakon pitkään
-ruohikkoon. Pian hän pani merkille, että luolamies vilkui vähän väliä
-taakseen.
-
-Mitähän mies saattoi odottaa siltä suunnalta tai yleensä miltään
-muultakaan suunnalta? Eivätkö he olleet monen monien päivämatkojen
-päässä oman heimonsa alueelta, sellaisessa seudussa, jossa ei näyttänyt
-asustavan ihmisiä lainkaan?
-
-Lättäjalka ei kuullut merkkiäkään takaa-ajosta. Hän alkoi tuntea
-olonsa turvallisemmaksi. Muukalainen oli eksynyt heidän jäljiltään.
-Luolamiehen liikkeet kävivät hitaammiksi, ja nyt hän kävellessään
-katseli ympärilleen löytääkseen onkalon, johon voisi ryömiä tyttö
-muassaan. Sitten ei enää olisi minkäänlaista vaaraa.
-
-Seuraavana päivänä Lättäjalka tulisi sieltä ilmoille, etsisi miekkosen
-ja tappaisi hänet, mutta nyt hänellä oli hupaisempaa puuhaa, eikä hän
-halunnut kenenkään häntä häiritsevän.
-
-Mutta juuri silloin hän erotti hiljaista liikettä ruohikosta muutamien
-metrien päästä oikealta. Waldo oli saapunut siihen kohtaan, jossa
-Lättäjalka oli saavuttanut Nadaran, pian sen jälkeen kun raakalainen
-oli raahannut tytön sieltä pois, ja heti alkanut hakea korkeampaa
-paikkaa, josta saattoi katsella korkeata ruohikkoa.
-
-Pian hän oli löytänytkin kohdan, jolla seisoen — hän oli
-sadanyhdeksänkymmenen sentimetrin mittainen — hän saattoi silmäillä
-ympäröivää viidakkoa.
-
-Vähän aikaa tarkkailtuaan hän huomasi ruohonlatvojen huojuvan vähän
-matkan päässä hänestä. Senjälkeen tarvitsi hänen vain vainuta jälkiä.
-
-Kun Lättäjalka kuuli kahinan, jonka hän otaksui johtuvan vihollisensa
-liikkeestä, hän heitti Nadaran olalleen ja lähti juosujalkaa
-päinvastaiseen suuntaan — poiketen suorakulmaisesti omilta jäljiltään.
-
-Hänen juonensa osoittautuikin tepsiväksi, sillä kun Waldo saapui
-kohtaan, jossa hän oli laskenut joutuvansa luolamiehen jäljille, ei
-hän löytänyt merkkiäkään viimemainitusta, ja tutkiessaan ympäristöä
-päästäkseen jäljille hänellä hukkaantui monta kallista minuuttia.
-Mutta vihdoin hän ne löysi ja alkoi juosta korkeassa ruohikossa kahta
-vinhemmin.
-
-Hänen edettyään vain lyhyen matkaa, jäljet veivät äkkiä aukealle
-lakeudelle lähelle niiden kukkuloiden juurta, jotka olivat olleet
-näkyvissä hänen nähdessään vilahduksen Nadarasta.
-
-Edellään hän näki molemmat etsimänsä — Nadara oli Lättäjalan tukevilla
-hartioilla — ja luolamies kiiti kallioseinämässä ammottavia luolia
-kohti. Jos hän ennättäisi sinne, saattaisi hän puolustaa jotakin
-luolista yhtä ainoata ahdistajaa vastaan rajattoman kauan.
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LUKU
-
-Vangiksi
-
-
-Melkein heti Waldon ilmestyttyä viidakosta huomasi Nadara hänet,
-riuhtaisi itsensä irti ja heittäytyi pois Lättäjalan hartioilta.
-
-Nyt tyttö rimpuili hurjasti päästäkseen ryöstäjänsä kynsistä.
-Lättäjalan käsityksen mukaan ei ollut muuta kuin yksi mahdollinen
-ratkaisu. Hänen oli nyt oteltava, mutta tyttö ei ikinä pääsisi häneltä
-karkuun.
-
-Hän nosti valtavaa nyrkkiään, jonka yksi ainoa isku oli usein surmannut
-täysikasvuisia miehiä, ja tähtäsi kauhean lyönnin Nadaran ohimoon.
-
-Ensimmäisen tyttö väisti, ja kun käsi kohosi iskemään toistamiseen,
-heilautti Thandar keihästä pitelevää oikeata kättänsä kauas taaksepäin,
-syöksähti rajusti eteenpäin ja sinkautti keveän aseensa kolmenkymmenen
-metrin päässä olevaa Lättäjalkaa kohti.
-
-Se oli hirveän uskallettua — hänen tähtäämänsä karvaisen rinnan ja
-ihanan vangin kauniin pään välimatka oli tuskin neljännesmetriä. Jos
-jompikumpi liikahtaisi keihään lentäessä ilmassa, ennenkuin se osuisi
-maaliinsa, saattaisi se lävistää sen olennon, jota pelastamaan se oli
-lingottu.
-
-Lättäjalan nyrkki laskeutui parhaillaan tytön viehkeitä kasvoja kohti,
-kun keihäs sattui häneen. Mutta hän oli liikahtanut — parhaiksi niin
-paljon, että hänen käsivartensa oli joutunut rinnan suojaksi — joten
-ase osui iskevään käteen eikä sydämeen, johon se oli aiottu.
-
-Mutta se teki tehtävänsä. Ulvoen tuskasta ja raivosta Lättäjalka unohti
-tytön mielipuolisessa vimmassaan, pudotti hänet maahan ja syöksyi
-Waldoa kohti.
-
-Viimemainittu oli vetäissyt miekkansa — se oli vain kovasta puusta
-tehty, teroitettu keppi — ja odotti vastustajaansa. Ensimmäisen kerran
-hän koetti miekan ja kilven käyttöä todellisessa tarpeessa ja halusi
-kiihkeästi oppia tuntemaan niiden arvon.
-
-Lähestyessään hätyyttäjäänsä Lättäjalka kiskaisi keihään irti
-käsivartensa lihaksista ja kumartui sieppaamaan kiven, joita oli
-hajallaan kallion juurella.
-
-Luolamies mylvi kuin raivostunut härkä; hänen likekkäin sijaitsevissa
-silmissään paloi viha ja murhanhimo, hänen ylähuulensa oli vetäytynyt
-irveen, niin että hänen torahampaansa näkyivät, ja hänen törröttävälle
-parralleen oli pirskahdellut kuolaa.
-
-Waldo ei uskonut koko maailmassa ikinä olleen hirvittävämpää otusta, ja
-häntä ihmetytti, ettei hän ollut peloissaan. Ja kun hän vain ajatteli,
-minkä vaikutuksen tämän kauhean hirviön vimmainen hyökkäys olisi tehnyt
-häneen vähän aikaa takaperin, levisi hymy hänen huulilleen.
-
-Hänen pilkallisen hymynsä nähdessään Lättäjalka sinkautti kivensä
-suoraan noita kiukustuttavia kasvoja kohti. Nopeasti liikauttaen
-vasenta käsivarttaan Waldo torjui sen kilvellään, johon kolahdettuaan
-se putosi maahan tekemättä vähääkään vahinkoa.
-
-Lättäjalka ei heittänyt toista kertaa, ja hetkisen kuluttua hän oli
-bostonilaisen kimpussa — Back-lahden rannalla asuvien hienostuneiden ja
-ylimyksellisten Smith-Jonesien ylpeyden ja toivon kimpussa.
-
-Tavoittaessaan nopsaliikkeistä, vaaleaveristä jättiläistä hän tapasi
-tiellään taljoilla verhotuista oksista kyhätyn ohuen levyn, ja kun hän
-koetti repiä maahan sitä suojusta, sysättiin hänen vatsaansa teroitetun
-kepin kärki.
-
-Tämä ei ollut mitään kamppailua!
-
-Lättäjalkaa oli häpäisty. Hän hypähti taaksepäin ja tähyili Waldoa
-silmät mulkoillen. Sitten hän painoi päänsä kumaraan ja karkasi
-uudelleen muukalaisen kimppuun, ihan ilmeisesti aikoen paiskata hänet
-maahan pelkällä painollaan ja rajulla hyökkäyksellään.
-
-Tällä kertaa terävä keppi vikkelästi sujahti innoittavan
-taljapäällyksisen suojuksen ylälaidan ylitse ja upposi Lättäjalan
-niskaan ihan hänen paksun kallonsa alapuolelle.
-
-Sen kärki painui kolmenkymmenen sentimetrin pituudelta karvaisen
-raakalaisen hartialihaksiin, puristaen hänen huuliltaan tuskan ja
-raivon välimuodon.
-
-Ennenkuin Waldo ennätti vetäistä asettaan irti sitkeistä jänteistä,
-oli Lättäjalka äkkinykäisyllä oikaissut vartalonsa, katkaisten miekan
-kahtia ja jättäen hänen vastustajansa käteen vain lyhyen tyngän.
-
-Nadara oli katsellut kamppailua henkeä pidätellen, valmiina kiitämään
-pakoon, jos se kääntyisi hänen sankarinsa tappioksi, ja samalla väijyen
-tilaisuutta auttaaksensa häntä.
-
-Samoin kuin Lättäjalka ei tyttökään ollut koskaan ennen nähnyt
-käytettävän miekkaa ja kilpeä, ja häntä ihmetytti, kuinka paljon etua
-niistä oli Thandarille. Mutta kun hän näki miekan katkeavan, alkoi
-ottelun lopputulos tuntua hänestä epävarmalta, sillä Lättäjalka oli
-murskannut keihään pirstaleiksi kiskaistuaan sen käsivarrestaan.
-
-Mutta vielä Waldolla oli nuijansa, joka oli hihnalla kiinnitetty
-hänen miekankannikkeeseensa, ja kun luolamies uudelleen karkasi
-hänen kimppuunsa, sivalsi hän voimakkaan iskun raakalaisen kumaraan,
-elukkamaiseen otsaan.
-
-Hetkeksi huumaantuneena villi horjahti askeleen taaksepäin, ja
-toistamiseen Waldo heilautti uutta asettaan.
-
-Lättäjalka vapisi, hänen polvensa löivät vastakkain, ja hän hoippui
-kuin humalainen. Mutta kun katseleva Waldo parhaillaan odotti hänen
-vaipuvan maahan, kannusti luonnon ensimmäinen laki hänen eläimellisiä
-voimiaan, ja hän syöksähti bostonilaisen kurkkuun, päästäen kuoleman
-kouristaman, sokean vimmaisen pedon ärinän.
-
-Valtavien, tavattoman väkevien lihaksiensa sinkauttamana tämä vanttera,
-karhumainen eläin kellisti Waldon maahan, ja samalla hetkellä tarttui
-kumpikin toisen kurkkuun jäntevin, ruuvipihtejä muistuttavien sormin.
-
-Nyt he viruivat hyvin hiljaa, lujien, hellittämättömien otteiden
-tukahduttamina. Heidän oli pinnistettävä lihaksensa äärimmilleen
-säilyäkseen hengissä.
-
-Waldon olo kävi hyvin tuskalliseksi hänen kestettyään hetkisen kamalaa
-kuolemankouristusta. Hän tunsi vaivautuneiden keuhkojensa melkein
-pakahtuvan koettaessaan haukkoa ilmaa.
-
-Hän yritti kiertäytyä vapaaksi Lättäjalan kauheista sormista, mutta
-ei silmänräpäykseksikään hellittänyt omaa otettaan, vaan koetti joka
-sekunti yhä tiukata puristustaan tuntiessaan elinvoimiensa väsyvän. Hän
-kävi yhä heikommaksi. Nyt oli tuska sietämätön.
-
-Hänen katsettaan sumensi utu — kaikki musteni hänen silmissään — hänen
-aivoissaan suhisi ja ne tuntuivat pyörivän hirvittävän vinhasti hänen
-kammottavan pimeässä päässänsä.
-
-Nyt tyttö kumartui lähelle heitä, sillä he kumpikaan eivät enää
-rimpuilleet niin rajusti. Hän oli mielinyt rientää pelastamaan.
-Thandaria, mutta äkkiä hän oli muistanut miehen hylänneen hänet, ja
-hänen kehittymättömään mieleensä oli tulvahtanut hillitön vihanpuuska.
-
-Kuolkoon Thandar, mietti hän. Thandar oli hyljeksinyt häntä, sysännyt
-hänet luotaan, halveksi häntä.
-
-No, pitäköön mies sitten itse huolen itsestään, ja päättävästi hän
-kääntyi toisaalle jättääkseen miehet itse ratkaisemaan ottelunsa ja
-lähti astelemaan heimonsa kylään päin.
-
-Mutta hänen ehdittyään loitota tuskin kahtakymmentä askelta leimahti
-hänen sydämessään liekki, joka tukahdutti hänen Thandaria kohtaan
-tuntemansa katkeruuden viimeisetkin rippeet. Palatessaan, kamppailijain
-luokse hän koetti selittää tätä uutta heikkouttaan ajattelemalla, että
-oikeus ja kohtuus vaativat häntä antamaan keltatukkaiselle miehelle
-apua vastapalvelukseksi häneltä saamastaan avusta. Sen tehtyään hän
-saattaisi mennä tiehensä omatunto rauhallisena.
-
-Hän ei enää milloinkaan tahtonut kohdata Thandaria, mutta hän ei voinut
-ottaa sen miehen kuolemaa vastuulleen. Kun se välähti hänen mieleensä,
-pääsi häneltä hiljainen huudahdus, ja hän lähti juoksujalkaa maassa
-viruvien miesten luokse.
-
-Nyt he molemmat olivat melkein ihan hiljaa; heidän ponnistelunsa
-olivat miltei tyyten tauonneet. Hänen saapuessaan heidän viereensä
-herpaantuivat Lättäjalan lihakset, hänen kouransa heltisi Waldon
-kurkusta, ja hän jäi virumaan ihan hievahtamatta.
-
-Sitten vaaleaverinen jättiläinen nykäisi suonen vedontapaisesti
-jäseniään kerran tai pari; hän ähkäisi, hänen silmänsä pyörähtivät,
-lihakset värähtivät äkkiä, ja sitten hän jäykistyi liikkumattomaksi.
-
-Kauhistuneena vilkaistuaan sankarinsa kammottaviin kasvoihin Nadara
-pakeni viidakkoon.
-
-Suinpäin hän syöksyi lähes puoli kilometriä niin nopeasti kuin hänen
-väsyneet raajansa suinkin jaksoivat häntä kiidättää, ja sitten hän
-saapui etsimälleen paikalle — pienelle purolle, joka verkkaisesti
-mutkitteli laakson halki valtamereen.
-
-Laskeuduttuaan sen partaalle polvillensa hän otti suunsa täyteen
-virkistävää vettä. Sitten hän ponnahti heti jälleen pystyyn ja lähti
-kiitämään samaa tietä takaisin.
-
-Polvistuttuaan Waldon viereen hän kostutti taintuneen kasvoja suustaan
-purskuttamallansa vedellä. Hän hieroi Waldon käsiä, pudisti häntä,
-veden loputtua puhalsi hänen kasvoihinsa, ja kyynelten valuessa
-silmistään hän sitten heittäytyi miehen päälle, peitti hänen kasvonsa
-suudelmilla ja hoki epäselvästi helliä hyväilysanoja, jotka miltei
-hukkuivat tuskaisen murheen nyyhkytyksiin.
-
-Äkkiä hänen valituksensa lakkasivat yhtä nopeasti kuin olivat
-alkaneetkin. Hän nosti miehen viereen painetun päänsä pystyyn ja
-silmäili tarkasti toisen kasvoja.
-
-Sitten hän painoi päänsä Waldon rintaa vasten. Riemusta huudahtaen hän
-ryhtyi jälleen hieromaan sankarinsa käsiä, sillä hän oli kuullut hänen
-sydämensä sykkivän.
-
-Pian Waldo huoahti, ja hetkisen häntä vaivasivat jälleen alkavan
-hengityksen tuskat. Kun hän tultuaan tajuihinsa avasi silmänsä, näki
-hän Nadaran kumartuneena puoleensa kauniilla kasvoillaan ankaran
-välinpitämätön ilme. Hän käänsi päätään toiselle puolelle; siellä virui
-Lättäjalka kuolleena.
-
-Kului useita minuutteja, ennenkuin hän kykeni puhumaan. Sitten hän
-nousi kovin epävarmasti pystyyn.
-
-»Nadara», virkkoi hän, »Korth viruu vainajana kolmen ison puun
-viereisellä aukeamalla Lättäjalan entisen kylän läheisyydessä. Tässä
-on Lättäjalan kuollut ruumis, ja lanteillani riippuu rehellisessä
-taistelussa hankittu Nagoolan talja.
-
-— Olen tehnyt kaikki, mitä halusit minun tekevän; olen koettanut
-palkita sen hyväntahtoisuuden, jota osoitit minulle, kun olin outo
-muukalainen maassasi. En tiedä, minkä tähden yritit surmata minut minun
-kamppaillessani Korthin kanssa.
-
-— En myöskään tiedä, minkä tähden sallit minun nyt jäädä henkiin,
-vaikka olisi ollut niin helppo lähettää minut tuonelaan viruessani
-tajuttomana tuossa Lättäjalan vieressä.
-
-— Näen kasvoistasi, että olet harmistunut, ja se pahoittaa mieltäni,
-sillä olisin tahtonut erota sinusta ystävänäsi, jotta silloin, kun ajan
-tullen pääsen palaamaan omaan maahani, olisin voinut viedä mukanani
-vain mieluisia muistoja. Kun olemme levänneet ja virkistyneet, saatan
-sinut takaisin isäsi luokse.»
-
-Tämän siveellisen velvollisuuden täyttämistä koskevan kiihkottoman
-puheen kylmä sävy hyydytti tytön rakkautta ja kiitollisuutta uhkuvasta
-sydämestä huulille pursuavat hellyyden ja kiitollisuuden ilmaisut.
-
-Kenties Waldon sävy sai värityksensä siitä, että hän muisti, kuinka
-syvää vihaa oli säihkynyt Nadaran katseesta silloin, kun hän
-otellessaan Korthin kanssa sortui maahan tytön heittämästä kivestä,
-sillä siinä ei ollut edes ystävällisyyden häivettäkään.
-
-Ja niinpä tytön vastatessa oli hänen esiintymisensä yhtä vierova, jopa
-kylmempikin, sillä siihen vaikutti katkeruus.
-
-»Thandar ei ole lainkaan ollut kiitollisuudenvelassa Nadaralle», torjui
-hän. »Ja vaikka se ei merkitsekään mitään, vaatii rehellisyys kuitenkin
-minua ilmoittamaan, että taistellessasi Korthin kanssa aukeamalla
-sinuun osunut kivi oli tähdätty Korthiin.»
-
-Waldon kasvot kirkastuivat. Hänen sydäntänsä painanut käsittämätön
-taakka oli vierähtänyt pois.
-
-»Et siis tahtonutkaan vahingoittaa minua?» huudahti hän.
-
-»Minkä tähden olisin tahtonut vahingoittaa sinua?» kummeksi tyttö.
-
-»Arvelin» — ja nyt Waldo turmeli sovintoa kohden tehdyn hyvän alun —
-»arvelin, selitti hän, »sinun olevan vihoissasi minulle, koska karkasin
-luotasi silloin, monta kuukautta sitten, kun olimme saapuneet heimosi
-kylän luokse».
-
-Nadara nosti päänsä pystyyn ja naurahti ääneen.
-
-»Minäkö vihoissani? Minua hämmästytti se, ettet tullutkaan kylään,
-mutta tunnin kuluttua olin unohtanut koko jutun — vain vaivoin tunsin
-sinut nähdessäni sinut uudelleen; niin tyystin oli se tapaus lähtenyt
-mielestäni.»
-
-Waldo ihmetteli, minkä tähden tämä avomielinen tunnustus oli hänestä
-niin nöyryyttävä. Mitäpä hänelle merkitsi, mitä tämä tyttö hänestä
-ajatteli? Minkä tähden puna levisi hänen kasvoilleen, kun hän sai
-tietää tytön välittävän hänestä niin vähän, että oli unohtanut hänet
-muutamissa kuukausissa?
-
-Waldo oli loukkaantunut ja äkeissään. Hän vaihtoi jyrkästi
-puheenaihetta. Tästä lähtien hän varoisi kajoamasta henkilökohtaisiin
-seikkoihin.
-
-»Etsitään luola jonkun matkan päässä ruumiista», ehdotti hän. »Siellä
-voimme levätä, kunnes olet valmis yrittämään paluumatkalle.»
-
-»Minä olen valmis heti», vakuutti Nadara. »Enkä tarvitse enkä kaipaa
-seuraasi. Osaan kyllä palata yksin kuten tulinkin.»
-
-»Et lähde yksin», intti Waldo itsepäisesti. »Minä tulen mukaasi,
-halusitpa tai et. Saatan sinut turvassa isäsi luokse. Lupasin sen
-hänelle.»
-
-Nadaraa riemastutti hänen vastauksensa ensi osa, mutta kun kävi
-selville, että hän tahtoi tulla mukaan vain täyttääkseen vanhukselle
-antamansa lupauksen, vimmastui tyttö, vaikka hän huolekkaasti salasikin
-sen Waldolta.
-
-»Niinpä niin», myönsi hän, »tule sitten, jos haluat, vaikka se ei
-olekaan tarpeellista eikä mieluista minusta. Mieluummin olisin yksin.»
-
-»En tyrkytä sinulle seuraani», tokaisi Waldo ylpeästi. »Voin seurata
-jälessäsi muutamien askelien päässä sinusta.»
-
-Hänen viimeisten sanojensa loukkaantunut sävy ei jäänyt Nadaralta
-huomaamatta. Tyttö aprikoi, olikohan hän tosiaankin ansiosta kohdellut
-Thandaria niin tylysti.
-
-He löysivät luolan kolme neljänneskilometriä alempaa laaksosta. Sinne
-he majoittuivat siihen saakka, kunnes Waldo olisi virkistynyt, sillä
-tyttö yhäti väitti varsin hyvin jaksavansa lähteä paluumatkalle heti.
-
-Mies tunsi asian paremmin, mutta salli Nadaran uskoa, että he viipyivät
-pikemminkin hänen kuin tytön tähden, sillä hän epäili, jaksaisiko tyttö
-kestää pitkän taivalluksen vaivat sitä ennen välillä levähtämättä.
-
-Seuraavana aamuna he kumpikin olivat reippaampia ja paremmalla
-tuulella, joten heidän edellisenä päivänä sattunut pureva
-sananvaihtonsa ei uusiintunut.
-
-Heidän astellessansa alempana laaksossa, valtameren puolella kasvavaa
-metsää kohden jättäytyi Waldo muutamia askelia tytön jälkeen
-kohteliaasti alistuen hänen edellisenä päivänä lausumaansa toivomukseen.
-
-Hän tarkkaili edellään kävelevän tytön joustavan vartalon viehättäviä
-liikkeitä ja hänen kaunispiirteisiä kasvojansa sivulta, kun hän
-ravintoa hakiessaan käänteli päätään puolelle ja toiselle.
-
-Kuinka kaunis Nadara olikaan! Oli uskomatonta, että tytön ulkomuoto
-oli kauniimpi ja ryhti kuninkaallisempi kuin sivistysmaailman
-kuningattarien ja kaunottarien, mutta sittenkin Waldon oli itselleen
-tunnustettava, ettei hän ollut uneksinutkaan niin ehdottomasta
-ruumiillisesta kauneudesta, saatikka sitten nähnyt sellaista.
-
-Hän olisi toivonut voivansa sanoa yhtä paljon tytön luonteesta. Mutta
-se oli kauhean tyly. Tuntui mahdottomalta uskoa, että niin ihanan
-ulkomuodon alla piili niin paljon kiittämättömyyttä ja kylmyyttä.
-
-Pian he saapuivat puiden keskelle, joiden oksilla nuokkui kypsiä
-hedelmiä, ja kun Waldo ketterästi kiipesi puihin ja viskeli Nadaralle
-herkullisimpia, tarkkaili tyttö vuorostaan häntä.
-
-Nyt hän pani tarkemmin merkille, kuinka tavaton muutos oli muutamien
-kuukausien aikana miehessä tapahtunut. Hän oli ennenkin pitänyt Waldoa
-ihmeellisenä, mutta nyt mies näytti suorastaan jumalalta. Hän ei
-ajatellut ihan sillä tavoin, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan
-jumalista — muista kuin pahoista hengistä, joiden otaksuttiin
-majoittuvan sairaiden ruumiisiin. Mutta hän piti Waldoa ylempänä
-olentona, eikä hän sitten enää ollut loukkaantunut siitä, että Waldo
-välitti hänestä niin vähän.
-
-Thandar ei ollut mies — hän oli enemmän kuin mies, ja hän, Nadara, oli
-menetellyt hyvin ilkeästi kohdellessansa häntä niin häpeällisesti.
-
-Niinpä hän senjälkeen koettikin esiintyä ystävällisemmin, vaikka
-hänessä vieläkin oli eristäytymisen tuntu.
-
-Yhdessä he istuutuivat mättäälle syömään hedelmiään ja puhelivat
-samalla vähän, sillä kahden nuoren ihmisen on vaikea kantaa kaunaa
-kauan aikaa, etenkin jos heillä ei ole ketään muuta, jolle voisivat
-jutella.
-
-»Mihin aiot lähteä, Thandar», tiedusti tyttö, »saatettuasi minut
-takaisin isäni luokse?»
-
-»Palaan meren rannalle tähyilläkseni laivaa, joka veisi minut takaisin
-omaan maahani», vastasi mies.
-
-»Minä olen nähnyt yhden ainoan laivan eläissäni», virkkoi Nadara, »ja
-siitä on jo monta vuotta. Asustimme silloin suuren veden lähellä, ja
-laiva pysähtyi kauas rannasta ja lähetti maihin suuren joukon pienempiä
-veneitä.
-
-— Veneissä oli miehiä, ja niiden astuttua rannalle veivät isäni ja
-äitini minut syvälle metsään, etäälle merestä, ja siellä viivyimme
-useita päiviä, kunnes muukalaiset olivat poistuneet. He harhailivat
-edestakaisin rannikolla ja etenivät metsään ja viidakkoon muutamia
-kilometrejä.
-
-— Äitini sanoi, että he etsivät minua ja että he veisivät minut pois,
-jos löytäisivät minut. Minä olin niin kovin peloissani.»
-
-Nadaran mainitessa äitiänsä Waldo muisti tytön isältä tyttöä varten
-säilytettäväksi saamansa pienen käärön. Hän irroitti sen vyöllään
-olevasta hihnasta, jossa se oli riippunut hänen pantterintaljaisen
-verhonsa alla.
-
-»Isäsi pyysi minua tuomaan tämän sinulle», ilmoitti hän, ojentaen
-käärön Nadaralle.
-
-Tyttö otti sen ja tarkasteli sitä ikäänkuin tyyten outoa esinettä.:
-
-»Mikä se on?» kysyi hän.
-
-»Isäsi ei maininnut muuta kuin sen, että se sisältää esineitä, jotka
-äidilläsi oli hänen kuollessaan», vastasi Waldo lempeästi, sillä hänen
-sydämessään heräsi voimakas sääli äiditöntä tyttö-poloista kohtaan.
-
-»Jotka äidilläni oli», kertasi Nadara, rypistäen otsaansa miettivän
-näköisenä. »Kun äitini kuoli, ei hänen yllään ollut mitään muuta kuin
-yksi ainoa monista pienistä nahoista kyhätty verho — hyvin vanha ja
-kulunut — ja se haudattiin hänen kanssaan. En käsitä tätä.»
-
-Yrittämättäkään aukaista kääröä hän istui paikallaan, katsellen kauas
-valtamerelle, joka parhaiksi näkyi puiden lomitse. Hän oli syventynyt
-Waldon sanojen herättämiin aatoksiin.
-
-»Saattoikohan vanhan naisen kertoma tarina olla tosi?» jupisi hän
-puoliääneen. »Olisikohan äiti juuri sen tähden, että se oli totta,
-karannut kynsin ja hampain hänen kimppuunsa, melkein tappaen hänet?
-Olisikohan —»
-
-Tässä hän äkkiä pysähtyi pelon ja epätoivon vallassa, sillä hänen
-katseensa kiintyi kaukaiseen esineeseen, jonka hän oli juuri havainnut.
-
-Hänen kurkkuunsa kohosi iso möhkäle, hänen silmiinsä kihosi kyyneliä,
-ja samassa hän täysin tajusi, mitä tuo metsän takaa pilkottava esine
-merkitsi hänelle.
-
-Hän kääntyi katsomaan Thandaria. Waldo istui pää kumarassa,
-tarkoituksettomasti leikkien isolla kuoriaisella, jonka hän oli
-salvannut pienistä risuista sommittelemaansa aitaukseen.
-
-Vihdoin hän teki aukon aitaan.
-
-»Mene tiehesi, olento-paha!» mutisi hän. »Taivas tietää, että tunnen
-liiankin hyvin, kuinka kauheata vankeus on, pidättääkseni ainoatakaan
-muuta luontokappaletta poissa kumppaneittensa luota ja kotoaan.»
-
-Tyttöä värisytti nyyhkytystä muistuttava, tukahduttava huokaus. Sen
-kuullessaan Waldo katsahti häneen. Tytön silmissä oli liikuttava,
-surkea ilme. Äkkiä Waldon valtasi voimakas halu ottaa Nadara syliinsä
-ja lohduttaa häntä. Hän ei tiennyt, mitä tyttö suri, mutta hänen
-murheensa vetosi voimakkaasti Waldoon — kuten hän luuli — hänen
-suojelusvaistoonsa, hänen sukupuolensa yhteiseen ominaisuuteen.
-
-Nadara nosti hitaasti kättään ja osoitti puiden lävitse. Hänestä tuntui
-kuin hän olisi repinyt sydämen rinnastaan, niin tuskaisia, sen hän
-tunsi, olivat hänen tekonsa seuraukset, mutta se tapahtui Thandarin
-tähden — sen miehen tähden, jota hän rakasti.
-
-Kun Waldon katse seurasi toisen etusormen osoittamaa suuntaa, ponnahti
-hän äkkiä pystyyn, huudahtaen rajusti riemusta. Puiden lomitse näkyi
-tyynen meren välkkyvällä pinnalla keinuva sievä, valkea pursi.
-
-»Jumalan kiitos!» huudahti mies kiihkeän hartaasti, laskeutui
-polvilleen ja ojensi kätensä ylöspäin ilon ja surun antajan puoleen.
-
-Hetkisen kuluttua hän hypähti jälleen pystyyn.
-
-»Kotiin! Nadara! Kotiin!» riemuitsi hän. »Etkö ymmärrä sitä? Minä
-pääsen kotiin. Olen pelastettu. Oi, Nadara, lapsi, etkö tajua, mitä se
-merkitsee minulle? Kotiin! Kotiin! Kotiin!»
-
-Puhuessaan hän oli katsellut purtta, mutta kääntyi nyt tyttöön päin.
-Nadara kyyrötti maassa kasvot painettuina käsiin ja hento vartalo rajun
-itkun puistattamana.
-
-Waldo meni hänen viereensä, polvistui ja laski kätensä hänen olalleen.
-
-«Nadara!» sanoi hän hellästi. »Miksi itket, lapsi? Mikä sinua vaivaa?»
-Mutta tyttö vain ravisti päätään valittaen.
-
-Mies nosti hänet pystyyn ja tuki häntä, kiertäen käsivartensa hänen
-hartioittensa ympärille.
-
-»Kerro minulle, Nadara, mikä sinua surettaa?» pyysi hän.
-
-Mutta vieläkään ei toinen voinut puhua nyyhkytyksiltään, vaan painoi
-kasvonsa hänen rintaansa vasten.
-
-Waldo piti nyt häntä hyvin likellä itseään, ja hänen painaessaan tyttöä
-rintaansa vasten leimahti hänen sydämessään äkkiä ilmiliekkiin tuli,
-joka hänen aavistamattaan oli kytenyt siellä kuukausia, ja sen kuumuus
-haihdutti usvan, joka oli koko sen ajan sumentanut hänen sydämensä
-silmiä.
-
-»Nadara», kuiskasi hän hyvin hiljaa, »itketkö sen vuoksi, että minä
-lähden pois?»
-
-Mutta sen kuullessaan tyttö kiskaisihe irti, ja hänen silmänsä
-leimusivat kyynelten lävitse.
-
-»En!» kivahti hän. »Olen hyvilläni, kun sinä olet poissa. Toivoisin,
-ettet olisi tullutkaan. Minä — minä — vihaan sinua!» Sitten hän
-pyörähti kiitämään laaksoa ylöspäin, unohtaen Thandarin tuoman pienen
-mytyn ja jättäen sen virumaan maassa, johon hän oli sen pudottanut.
-
-Edes vilkaisemattakaan purteen Waldo syöksyi rientämään hänen
-jälkeensä, mutta Nadara oli nopea kuin jänis, joten Waldo olikin
-pahasti hengästynyt vihdoin saavuttaessaan hänet kallioseinämän
-puolivälissä kolmen kilometrin päässä rannasta.
-
-»Mene tiehesi!» kiljaisi tyttö. »Mene heimolaistesi pariin ja omaan
-kotiisi!»
-
-Waldo ei vastannut mitään. Mutta entinen Waldo oli lakannut olemasta.
-Nyt sensijaan Thandar, luolamies, sieppasi Nadaran väkevään syleilyynsä
-ja puristi häntä rintaansa vasten.
-
-»Tyttöni!» huohotti hän. »Oma tyttöni! Minä rakastan sinua. Mutta koska
-olen hupsu, en tiennyt sitä, ennenkuin se oli melkein liian myöhäistä.»
-
-Hän ei kysynyt, rakastiko tyttö häntä, sillä hän oli Thandar,
-luolamies. Eikä hänen hetkisen kuluttua tarvinnutkaan sitä udella,
-sillä Nadaran voimakas käsivarsi pujottui hänen kaulaansa ja veti hänen
-huulensa tytön suulle.
-
-Kului hyvinkin puoli tuntia, ennenkuin kumpikaan uudelleen
-ajatteli purtta. Paikaltansa kallioseinämältä he näkivät meren ja
-rantakaistaleen.
-
-Useita veneitä oli vedetty hietikolle ja joukko miehiä oli tulossa
-metsään. Pian he huomaisivat kalliolla olevan parin.
-
-»Nyt lähdemme yhdessä takaisin», virkkoi Thandar.
-
-»Minua peloittaa», valitti Nadara.
-
-Vähän aikaa mies silmäili siroa purtta ja näki kaukana sen takana
-sivistyksen, jota se edusti, miellyttäviä miehiä ja virnisteleviä
-naisia ja heidän joukossaan hennon, ruskettuneen kaunottaren, joka
-kaihtoi naisten julmia katseita — ja Waldo kärsi siitä ja tyttöä
-arvostelevien miellyttävien miesten himokkaista katseista — ja häntäkin
-peloitti.
-
-»Tule!» kehoitti hän, tarttuen Nadaran käteen. »Kiiruhdetaan takaisin
-vuoristoon, ennenkuin he huomaavat meidät!»
-
-Samassa kun purresta tulleet miehet — purren oli John Alden Smith-Jones
-lähettänyt Etelämerelle etsimään kadonnutta poikaansa — astuivat
-metsästä ja näkivät laakson ja kallioseinämän, kiipesi viimemainitun
-harjan ylitse luolamies puolisoineen, kadoten taempana kohoavia
-kukkuloita kohti.
-
-Purresta lähetettyjen etsijöiden palatessa rannalle alkoi pimeä olla
-käsissä.
-
-He eivät olleet löytäneet merkkiäkään ihmisasutuksesta pienessä
-laaksossa eikä koko rannikolla, jota he olivat tarkastaneet
-huolellisesti.
-
-Etunenässä marssi retkikunnan päällikkö, palveluksesta eronnut meriväen
-upseeri kapteeni Cecil Burlinghame.
-
-Heidän saavuttuaan metsän lävitse lähelle rantaa osui hänen jalkaansa
-kääröön, joka oli kiedottu pienten nakertajain nahkoihin.
-
-Hän kumartui ja otti sen käteensä.
-
-»Tämä on ensimmäinen todistus siitä, että tällä saarella on joskus
-ollut muitakin ihmisiä kuin me», virkkoi hän leikatessaan suolipaulat
-auki taskuveitsellään.
-
-Ulomman kääreen sisällä oli säämiskänahkainen kukkaro, jollaisissa
-naiset joskus pitävät jalokiviä kuljettaessansa niitä muassansa.
-
-Siitä hän kaatoi kämmenelleen kymmenkunta harvinaisen kallisarvoista
-sormusta, muutamia vanhanmallisia rintaneuloja, rannerenkaita ja
-medaljonkeja.
-
-Eräässä viimemainituista oli norsunluuhun maalattu pienoiskuva — hyvin
-kauniin naisen kuva.
-
-Medaljongin toiseen puoleen oli kaiverrettu: »Eugénie Marie Céleste
-de la Valoisille, Crecyn kreivittärelle, hänen puolisoltaan Henriltä.
-Tammikuun 17 päivänä 18 —»
-
-»Hyvä Jumala!» huudahti vanha kapteeni. »Mitä arvelette tästä?
-
-— Crecyn kreivi ja kreivitär olivat palaamassa Pariisiin
-kuherrusaikanansa maapallon ympäri höyrypursi Dolphinilla tekemältään
-retkeltä lähes kaksikymmentä vuotta sitten, mutta heidän lähdettyään
-Australiasta ei heistä enää koskaan kuultu mitään.
-
-— Minkälaisista murhenäytelmistä ja salaperäisistä, romanttisista
-tapauksista osaisivatkaan nämä säihkyvät jalokivet kertoa, jos niillä
-vain olisi kieli!»
-
-
-
-
-
-
-TOINEN OSA
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN LUKU
-
-Kuningas Isonyrkki
-
-
-Waldo Emerson Smith-Jones, bostonilaisen John Alden Smith-Jonesin
-ylimyksellisen perheen vesa, kapusi äkkijyrkän vuoren kalliorinteellä
-ketterästi kuin apina.
-
-Oikealla kädellään hän puristi puolialastoman puolisonsa hoikkia,
-ruskeita sormia, auttaen häntä vaarallisimpien ja vaikeimpien kohtien
-ylitse.
-
-Kallion laelle ehdittyään pari kääntyi katselemaan taaksensa merelle.
-Metsän hiljaa huojuvien puiden tuolla puolen avautui välkkyvän
-valtameren laaja ulappa. Etualalla, vähäisen lahdelman pinnalla, keinui
-soma pursi — kauniilta lelulta se näytti kaukaisen kukkulan laelta
-katsottuna.
-
-Ensimmäisen kerran mies näki aluksen kokonaisuudessaan. Aikaisemmin,
-silloin kun he olivat sen ensiksi huomanneet, oli se puunrunkojen
-välitse näkynyt vain osittain.
-
-Nyt hän näki sen täydelleen keulasta perään saakka, ja kaikki sen
-tutut, miellyttävät viivat piirtyivät selvästi veden syvää sineä vasten.
-
-Äkillisen tuntemisen aiheuttama mielenliikutus pusersi vaistomaisen
-huudahduksen hänen huuliltaan. Tyttö katsahti nopeasti hänen
-kasvoihinsa.
-
-»Mitä nyt, Thandar?» tiedusti hän. »Mitä näet?»
-
-»Pursi!» kuiskasi mies. »Se on Priscilla — isäni pursi. Hän on minua
-etsimässä.»
-
-»Entä haluatko sinä mennä?»
-
-Vähään aikaan Waldo ei hiiskunut mitään. Ja myöskin hänen vierellään
-seisova nuori tyttö pysyi ihan liikkumatta ja hiljaa, silmäillen miestä
-sivulta päin ja tarkkaillen hänen kasvojensa ilmeitä omilla kasvoillaan
-sanattoman surkeuden ilme.
-
-Nopeana kuvasarjana kulki miehen entisyys hänen sielunsa silmien
-editse. Hän muisti, kuinka huolellinen ja hellä hänen kasvatuksensa
-oli ollut — kuinka paljon aikaa, rahaa ja ylpeilevää hellyyttä hänen
-kehittämisekseen oli uhrattu. Hän ajatteli tulosta — ahdassieluista,
-itsekästä, heikkoa rahjusta, arkaa raukkaa, jonka hyökyaalto oli
-pyyhkäissyt ohikiitävän höyrylaivan kannelta tämän villin, syrjäisen
-saaren hiekkaiselle rantakaistaleelle.
-
-Mutta hänen vanhempainsa harhautuneet ponnistukset olivat sittenkin
-johtuneet rakkaudesta, huolekkaasta ja hellästä. Hän oli heidän ainoa
-poikansa. Epäilemättä he murehtivat häntä. He eivät enää olleet nuoria,
-ja hänestä oli liikuttavaa, että he elämänsä loppuvuosina menettäisivät
-sen onnen, jonka hän saattaisi heille tuottaa palaamalla entiseen
-elämäänsä.
-
-Mutta saattoiko hän koskaan palata kirjatoukan elämään, joka aikoinaan
-oli tuntunut niin viehättävältä?
-
-Eikö tämä lyhyt vuosi, johon oli mahtunut niin paljon villiä,
-alkuperäistä elämää, tehnyt hänelle mahdottomaksi palata suppeaan,
-omakeskiseen olemassaoloon? Eikö se ollut opettanut hänelle, että
-elämässä oli äärettömän paljon enemmän sisältöä kuin ikinä oli
-kirjoitettu kirjojen kuiville, ummehtuneille sivuille?
-
-Se oli opettanut hänet kaipaamaan elämää suoranaisesti — ei enää
-painetun sanan välityksellä. Se oli antanut hänelle sen ja — Nadaran.
-Hän vilkaisi tyttöön.
-
-Saattaisiko hän luopua Nadarasta? Ei! Tuhat kertaa, ei!
-
-Hän näki tytön kasvoista, että hänen sydämessään väijyi pelko. Niin,
-hän ei voinut luopua Nadarasta. Hän sai kiittää tätä tyttöä kaikista
-niistä ominaisuuksistaan, joista hän eniten ylpeili — voimakkaasta
-ruumiistaan, vastasaamastaan rohkeudesta, erämiestaidostaan, kyvystään
-tulla alkeellisin välinein toimeen alkeellisessa maailmassa, Nadaran
-villissä maailmassa, jota hän oli oppinut rakastamaan.
-
-Niin, hän ei voinut hylätä tyttöä; mutta — mitä? Hänen katseensa oli
-suunnattu Nadaran viehkeisiin kasvoihin. Hitaasti hänen ajatuksiinsa
-syöpyi osittainen käsitys, minkätähden hän rakasti tätä villiä,
-puoliraakaa luolatyttöä, tuntien häntä kohtaan muutakin kuin
-sukupuolien välistä alkuvoimaista intohimoa.
-
-Nyt hän ei nähnyt ainoastaan Nadaran ruumiillista kauneutta, vartalon
-ja kasvojen kauneutta, vaan myöskin hänen tyttömäisen suloisen, puhtaan
-viattomuutensa ja ennen kaikkea Nadaran häntä kohtaan tunteman hellän
-rakkauden, joka kuvastui hänen silmistään.
-
-Jos hän jäisi tänne ja ottaisi tytön puolisokseen tämän villin
-kansan noudattamien menojen ja tapojen mukaisesti, ei se tuottaisi
-häpeätä heille kummallekaan. Mutta eikö Nadara ansainnut korkeinta
-kunnianosoitusta, joka olisi hänen vallassaan tarjota rakkautensa
-alttarilla?
-
-Hänen — hänen ihanan, ihmeellisen Nadaransa — täytyi tulla hänen
-omakseen, mutta se liitto oli vahvistettava juhlallisimmilla,
-arvokkaimmilla menoilla, mitä sivistyneet ihmiset olivat keksineet.
-Kaikki se, mitä hänen entisen elämänsä nuoret naiset olivat vaatineet,
-ei suinkaan ollut liian hyvää Nadaralle.
-
-Taaskin tyttö lausui kysymyksensä.
-
-»Haluatko lähteä?»
-
-»Kyllä, Nadara», vastasi hän. »Minun on palattava omaisteni pariin ja
-sinun on tultava mukaani.»
-
-Kun tyttö kuuli viimeiset sanat, kirkastuivat hänen kasvonsa
-mielihyvästä ja onnesta. Mutta sitä ilmettä seurasi pian epäilyksen ja
-pelon varjo.
-
-»Minua peloittaa», kuiskasi hän, »mutta jos sinä haluat, tulen».
-
-»Sinun ei tarvitse pelätä, Nadara. Kukaan ei häiritse sinua sanoilla
-eikä teoilla, kun Thandar on luonasi. Tule! Palataan rannalle ja purren
-luokse, ennenkuin se ehtii poistua.»
-
-Käsi kädessä he lähtivät samaa tietä takaisin, jyrkkää kalliota alas ja
-pienen laakson halki metsää ja rantaa kohti.
-
-Nadara käveli hyvin likellä Thandaria käsi pistettynä hänen käteensä
-ja olka tiukasti painettuna hänen kylkeensä, sillä häntä peloitti uusi
-elämä outojen sivistysolentojen parissa.
-
-Laakson toisella laidalla, metsän liepeellä, kasvaa sankka
-bambuviidakko — oikeastaan vain kapea kaistale, leveimmältä kohdaltaan
-korkeintaan kolmenkymmenen metrin laajuinen, mutta niin tiheä, että
-se täydelleen piilottaa kaikki otukset muutamankin metrin päässä sen
-ahtailla, pimentoisilla poluilla.
-
-Tähän tiheikköön pari työntyi, Thandar edellä, Nadara hänen
-kintereillään, astuen tarkoin hänen jalanjälkiinsä — vaistomaisesti
-noudattaen tottumustaan, sillä tässä tapauksessa ei ollut tarpeen
-pettää takaa-ajajia eikä käyttää toisen jälkiä hyväkseen etenemisen
-helpottamiseksi. Polku oli selvä, ja monet käpälät olivat polkeneet sen
-sileäksi.
-
-Se koukerteli monissa mutkissa, kääntyen aina sinne, missä vastustus
-oli vähäisin — siinä oli haaroja, ja tavantakaa liittyi siihen tai sen
-poikki meni toisia polkuja. Kolmenkymmenen metrin levyinen viidakko
-tuntui polkua myöten mitattuna paljon leveämmältä.
-
-Pari oli ennättänyt melkein tiheikön metsänpuoliseen laitaan, kun
-Thandar polun jyrkässä käänteessä joutui vastakkain kookkaan,
-karhumaisen miehen kanssa.
-
-Miehellä oli pehmeästä nahasta valmistettu hihna vyöllään, ja hänen
-toisella olallaan riippui vanha ja likainen leopardintalja, mutta
-muutoin hän oli alasti. Hänen sakea, jäykkä tukkansa ulottui takkuisena
-syvään otsalle, ja kasvojen muita osia peitti tuuhea, punainen parta.
-
-Hänen nähdessään Thandarin välähtivät hänen lähekkäin olevat, pienet
-silmänsä äkkiä kiukusta ja kavaluudesta. Hänen paksuilta huuliltaan
-kajahti raju kiljaisu — se oli valmistava taisteluhaaste.
-
-Tavallisesti on tässä villissä saaressa vastakkain osuvien outojen
-ihmisten ensin vaihdettava joku määrä herjauksia ja räikeitä
-loukkauksia, ennenkuin he karkaavat toistensa kurkkuun.
-
-»Minä olen Thurg», mylvi raakalainen. »Pystyn tappamaan sinut.» Ja
-sitten seurasi tulva halventavia viittauksia Thandarin ja hänen
-esi-isiensä mahdolliseen syntyperään.
-
-»Ilkeitä ihmisiä», kuiskasi Nadara.
-
-Nämä sanat muistuttivat miehen mieleen vuosi takaperin kallioseinämällä
-sattuneen kohtauksen, jolloin hän raukkamaisen pelon vallassa oli
-kääntynyt ottelemaan kookkaan luolamiehen kanssa, joka aikoi katkaista
-Nadaran pakotien.
-
-Hän katsahti edessään olevan olennon oikeaan kyynärvarteen, ja hänen
-huulilleen levisi hymy — käsivarsi oli väärä, ikäänkuin olisi siinä luu
-murtunut ja sitten parantunut päät huonosti vastakkain sijoitettuina.
-
-»Haluatko tappaa Thandarin — taaskin?» kysyi Waldo pilkallisesti,
-osoittaen rujomuotoista kyynärvartta.
-
-Silloin Thurgin punareunaisiin silmiin tuli muistamisen ilme, ja
-päästäen uuden raivoisan karjaisun hän syöksyi vanhan vammansa
-aiheuttajan kimppuun.
-
-Thandar torjui hyökkäyksen kovasta puusta muovaamallansa lyhyellä,
-teroitetulla kepillä — »miekakseen» hän sitä nimitti. Se upposi Thurgin
-rintalihaksiin, puristaen hätyyttäjän huulilta tuskaisen ulvahduksen ja
-jättäen jälkeensä tulipunaisena virtaavan veriviirun.
-
-Thurg peräytyi. Tämä ei ollut mitään taistelua. Häntä oli häpäisty.
-
-Useita minuutteja hän seisoi paikallaan, mulkoillen vastustajaansa ja
-kiljuen hänelle kamalia uhkauksia ja herjauksia. Sitten hän hyökkäsi
-toistamiseen.
-
-Uudelleen tunkeutui repivä kärki hänen ruumiiseensa, mutta tällä kertaa
-hän työntyi eteenpäin rajusti huitoen koettaessaan tavoittaa piikkiä ja
-Thandaria.
-
-Viimemainittu piti häntä käsivarren matkan päässä ja pisteli häntä
-puumiekkansa terävällä kärjellä.
-
-Pieniaivoinen luolamies kummasteli tämän saman muukalaisen kuntoa
-ja uljuutta, joka monta kuukautta sitten oli sivaltanut häntä yhden
-ainoan kerran nuijalla ja sitten paennut kuin jänis välttääkseen hänen
-vihaansa.
-
-Minkähän tähden mies ei nyt juossut pakoon? Mikä kummallinen muutos oli
-hänessä tapahtunut? Tunnettuaan vihdoin vihollisensa hän oli otaksunut
-saavansa helpon uhrin, mutta sensijaan hän olikin kohdannut yhtä
-jäntevän ja hurjan olennon kuin hän itsekin oli, ja lisäksi muukalainen
-käytti outoa asetta, jonka kaltaista hän ei ollut milloinkaan ennen
-nähnyt.
-
-Nyt Thandar sohi häntä kiivaasti, ja Thurg kirkui raivosta ja tuskasta.
-Vihdoin hän ei enää jaksanut sitä kestää. Äkkiä hän kiskaisihe irti ja
-katosi juoksujalkaa viidakkoon, ulvoen mennessään.
-
-Thandar ei lähtenyt ajamaan takaa. Hän tyytyi siihen, että oli päässyt
-eroon hätyyttäjästään, ja kääntyi hymyillen Nadaran puoleen.
-
-»Bostonissa meistä tuntuu elämä hyvin laimealta», huomautti hän,
-mutta vaikka tyttö hymyilikin vastaukseksi, ei hän ymmärtänyt, sillä
-hänestä Boston oli vain toinen maa, jossa oli aarniometsiä ja tiheitä
-viidakoita, karvaisia, kamppailevia ihmisiä ja raivokkaita petoja.
-
-Metsän laidassa he kohtasivat Thurgin uudelleen, mutta tällä kertaa
-hänen ympärillään oli parikymmentä tanakkaa heimoveljeä. Thandar oli
-liian viisas yrittääkseen vastustaa niin useita ahdistajia.
-
-Thurg riensi heidän kimppuunsa kumppaninsa kintereillään. Äänekkäästi
-hän taaskin karjui taisteluhaastettaan, ja hänen takanaan seuraavat
-raakalaiset säestivät häntä, niin että metsä kajahteli heidän kamalasta
-mylvinästään.
-
-Otellessansa Thandarin kanssa hän oli nähnyt Nadaran ja tuntenut hänet
-samaksi tytöksi, jota hän vuosi sitten oli halunnut omakseen ja jonka
-tämä muukalainen oli häneltä riistänyt.
-
-Nyt hän oli päättänyt kostaa miehelle ja samalla anastaa tytön.
-
-Thandar ja Nadara kääntyivät takaisin viidakkoon, jonka kapeilla
-poluilla heitä saattoi ahdistaa ainoastaan yksi vihollinen kerrallaan.
-Siellä heidän onnistui välttää vainoojiaan useita tunteja, ja he
-menivät jälleen metsään noin puolentoista kilometrin päässä siitä
-poukamasta, jossa Priscilla oli ollut ankkurissa.
-
-Thurg kumppaneineen oli nähtävästi luopunut takaa-ajosta — heitä ei
-ollut vähään aikaan näkynyt eikä kuulunut. Nyt pari kiiruhti eteenpäin
-metsässä päästäkseen rannalle purren kohdalle.
-
-Vihdoin he saapuivat lahden näkyviin. Thandar seisahtui. Kauhun ja
-pettymyksen ilme tuli hänen piirteitään valaisseen iloisen odotuksen
-ilmeen sijalle — pursi oli poissa.
-
-He erottivat sen vielä puolentoista kilometrin päässä nopeasti mennä
-höyryttämässä pohjoiseen.
-
-Thandar juoksi rannalle. Kiskaistuansa mustan pantterintaljan
-hartioiltaan hän heilutti sitä vimmatusti päänsä yläpuolella ja samalla
-kiljui, turhaan koettaen kiinnittää loittonevalla aluksella olevien
-ihmisten huomiota itseensä.
-
-Äkkiä hän sitten vaipui hietikolle ja painoi kasvonsa käsiinsä.
-
-Pian Nadara hiipi hänen luokseen ja kiersi pehmeät käsivartensa hänen
-hartioittensa ympärille, vetäen hänen poskensa omaa poskeansa vasten
-koettaessaan lohduttaa häntä.
-
-»Onko sinusta niin hirveätä», kysyi hän, »jäädä tänne kahden kesken
-Nadarasi kanssa?»
-
-»Ei se sitä ole», vastasi Waldo. »Jos olisit minun, en välittäisi siitä
-niin paljoa, mutta sinä et voi tulla omakseni, ennenkuin pääsemme
-sivistysmaailmaan ja sinusta on tehty puolisoni sivistyneiden ihmisten
-lakien ja tapojen mukaisesti. Ja kukapa nyt tietää, milloin tänne
-saapuu uusi laiva — jos saapuu enää koskaan?»
-
-»Mutta minähän olen sinun, Thandar», intti tyttö. »Sinä olet mieheni —
-olet sanonut rakastavasi minua, ja minä olen vastannut tahtovani olla
-puolisosi — kukapa voisi antaa meidät toisillemme paremmin kuin itse
-voimme?»
-
-Waldo koetti parhaansa mukaan selittää tytölle oman maailmansa
-avioliittotapoja ja -menoja, mutta Nadaran oli vaikea käsittää, miten
-outo ihminen, jota kumpikaan heistä ei mahdollisesti ollut milloinkaan
-nähnyt, saattoi antaa hänelle oikeuden rakastaa hänen omaa Thandariaan
-ja miten hän voisi menetellä väärin rakastaessaan Thandaria ilman oudon
-ihmisen lupaa.
-
-Thandarista näytti tulevaisuus perin synkältä ja toivottomalta. Samalla
-kun hän äkkiä oli päättänyt viedä Nadaran oman kansansa keskuuteen, oli
-hänet vallannut jäytävä koti-ikävä.
-
-Nyt hän oivalsi, että hänen entinen haluttomuutensa, kun hän ajatteli
-Bostoniin palaamista, oli johtunut yksinomaan siitä, että hän muisteli
-Bostonia sellaisena kuin hän oli sen tuntenut — Bostonia ilman Nadaraa.
-Mutta kun Nadaran nyt piti lähteä hänen mukaansa, tuntui Boston koko
-maailman viehättävimmältä paikalta. Istuessaan miettimässä onnettomia
-tapahtumia, jotka olivat viivyttäneet heitä siinä määrin, että pursi
-oli ennättänyt poistua, ennenkuin he ennättivät rannalle, hän myöskin
-pohti suunnitelmia lievittääksensä heidän pettymystään.
-
-Jäädä iäksi asumaan tälle raakalais-saarelle ei tuntunut niin
-kammottavalta kuin vuosi takaperin — mutta silloin hän ei ollutkaan
-tajunnut rakastavansa vierellänsä olevaa nuorta, villiä olentoa. Jospa
-tyttö vain voisi tulla hänen vaimokseen, niin hänen maanpakonsa täällä
-olisi pikemminkin onnellinen kuin murheellinen kohtalo.
-
-Entäpä jos hän itsekin olisi syntynyt täällä? Se ajatus herätti toisen,
-joka näytti tarjoavan hänelle keinon selviytyä pulmasta. Jos hänkin
-olisi ollut tämän saaren syntyperäinen asukas, niin miten hän olisi
-ottanut Nadaran puolisokseen?
-
-Niin, noudattamalla oman kansansa menoja tietenkin. Ja jos kerran
-miehet ja naiset menivät täällä avioliittoon sillä tavoin ja elivät
-uskollisina toisilleen koko elämänsä, niin voisiko sivistysmaailma
-tarjota sen pyhempää liittoa?
-
-Hän ponnahti pystyyn.
-
-»Tule, Nadara!» huudahti hän. »Palaamme sinun kansasi pariin, ja siellä
-sinusta tulee vaimoni.»
-
-Nadara oli ymmällä, mutta ei huomauttanut mitään, tyytyen
-yksinkertaisesti jättämään tulevaisuuden järjestämisen herransa ja
-isäntänsä huoleksi, noudattamaan sellaista menettelyä, joka tekisi
-Thandarin onnellisemmaksi.
-
-Nadaran heimon asuinsijoille palaaminen vaati kolme unohtumatonta
-päivää.
-
-Kuinka toisenlainen oli tämä matka kuin heidän vuosi sitten
-taivaltamansa? Silloin oli luolatyttö opastanut kauhun painamaa Waldo
-Emersonia pakenemaan ilkeän kansan luota hänestä yhtä kammottavaa
-kohtaloa kohti, Korthin ja Lättäjalan käsiin.
-
-Silloin olivat metsän aukeamat kumahdelleet raivoisten petojen
-käpälistä ja alastomien, inhimillisten hirmuolentojen hiipivistä
-askelista. Jokainen risahtanut oksa oli ennustanut pikaista ja hirveätä
-kuolemaa.
-
-Nyt Korth ja Lättäjalka olivat saaneet surmansa muuttuneen Waldon
-kädestä. Kiusaava yskä oli poissa. Hän oli otellut ilkeiden miesten
-ja muiden heidän vertaistensa kanssa sekä selviytynyt kamppailusta
-kunniakkaasti. Ei edes Nagoola, kamalien öiden kiiltävän sileä, musta
-hornankissa, enää vähääkään värisyttänyt hänen vahvistuneita hermojaan.
-
-Eikö Thandarin olkapäitä ja lanteita verhonnut Nagoolan talja, jonka
-hän oli hankkinut ottelemalla käsikähmässä pelätyn pedon kanssa?
-
-Verkkaisesti he astelivat jättiläispuiden varjossa, miellyttävien
-purojen partailla tai lakeissa laaksoissa, joissa kasvoi
-polvenkorkuista ruohoa ja heidän paljaat jalkansa avasivat polun
-lukemattomien, tuoksuavien, villien kukkien keskelle.
-
-Yöt he nukkuivat siellä, missä ilta heidät yllätti, milloin jonkun
-eläimen hyljätyssä luolassa, milloin rehevän puun oksilla kyhättyään
-karkeatekoisen lavan samansuuntaisten oksien varaan.
-
-Ja perin huolekkaasti Thandar aina varasi Nadaran vuoteeseen
-mitä pehmeimpiä heiniä ja sijoitti omansa vähän matkan päähän
-siitä, sellaiseen asemaan, että hän parhaiten voi suojella tyttöä
-saalistavilta pedoilta.
-
-Taaskin Nadara oli ymmällä, mutta vieläkään hän ei virkkanut mitään.
-Vihdoin he saapuivat kylään.
-
-Useita nuoria miehiä tuli heitä vastaan, mutta kun he tunsivat miehen
-Korthin surmaajaksi, hillitsivät he röyhkeyttään, kaikki muut paitsi
-Isonyrkki, joka oli ruvennut kuninkaaksi Lättäjalan poistuttua.
-
-»Minä saatan tappaa sinut», ilmoitti hän tervehdykseksi, »sillä
-olen Isonyrkki ja kuningas Lättäjalan paluuseen saakka — ja kenties
-myöhemminkin, sillä kerran vielä surmaan Lättäjalan».
-
-»En halua tapella kanssasi», vastasi Thandar. »Olen jo tappanut
-Korthin, eikä Lättäjalka enää palaa, sillä hänetkin olen tappanut. Ja
-pystyn surmaamaan Isonyrkinkin, mutta mitäpä se hyödyttäisi? Minkä
-tähden meidän pitäisi otella? Olkaamme ystävyksiä, sillä meidän on
-elettävä yhdessä, ja jollemme surmaa toisiamme, on meitä enemmän
-torjumassa ja tappamassa ilkeitä miehiä, jos he tulisivat meitä
-hätyyttämään.»
-
-Kuultuansa, että Lättäjalka oli saanut surmansa tämän muukalaisen
-kädestä, ei Isonyrkki enää niin kovasti himoinnut päästä mittelemään
-voimiansa tulokkaan kanssa. Hän huomasi toisen tarjoaman peräytymistien
-ja koetti kerkeästi vetäytyä takaisin, mutta kunniakkaasti.
-
-»No niin», virkkoi hän, »minä en tapa sinua — sinun ei tarvitse pelätä.
-Mutta sinun on tiedettävä, että minä olen kuningas, ja tehtävä niinkuin
-minä käsken.»
-
-»'Pelätä'», kertasi Thandar nauraen. »Saat olla kuningas, mutta mitä
-tulee siihen, että tottelisin käskyjäsi —» Taaskin hän naurahti.
-
-Waldo Emerson Smith-Jones oli nyt kokonaan toisenlainen kuin se olento,
-jonka meri oli heittänyt helmastaan kaksitoista kuukautta aikaisemmin.
-
-
-
-
-TOINEN LUKU
-
-Kuningas Thandar
-
-
-Kylään saavuttuaan Thandar ensi töikseen etsi käsiinsä Nadaran isän.
-
-He tapasivat vanhuksen kallioseinämän kehnoimmassa ja huonoimmin
-suojatussa luolassa alttiina kaikkien saalistavien raatelijain ja
-hiipiväin vihollisten hyökkäyksille.
-
-Hän oli sairas, eikä häntä hoivaamassa ollut ketään, mutta hän ei
-valittanut. Sellainen oli hänen kansansa tapa. Kun ihminen tuli liian
-vanhaksi kyetäkseen hyödyttämään yhdyskuntaa, oli hänen paras kuolla,
-eikä välttämätöntä lopputulosta senvuoksi pyritty millään tavoin
-hidastuttamaan. Kun joku muuttui kokonaan heimolaistensa taakaksi,
-oli tapana jouduttaa loppua — tarkasti tähdätty, raskaalla kivellä
-sivallettu isku oli omiaan nopeasti huojentamaan yhdyskunnan taakkaa ja
-toimintakyvyttömän yksilön kärsimyksiä.
-
-Thandar ja Nadara astuivat sisälle ja istuutuivat hänen viereensä. Ukko
-näytti ilostuvan heidät nähdessään.
-
-»Minä olen Thandar», alkoi nuori mies puhua. »Tahtoisin ottaa tyttäresi
-puolisokseni.»
-
-Vanhus silmäili häntä kysyvästi vähän aikaa.
-
-»Olet surmannut Korthin ja Lättäjalan — kukapa voisi estää sinua
-ottamasta Nadaraa?»
-
-»Tahtoisin solmita hänen kanssaan avioliiton sinun suostumuksellasi,
-noudattaen kansanne avioliittomenoja”, sanoi Thandar.
-
-Vanhus ravisti päätään.
-
-»En ymmärrä sinua», virkkoi hän vihdoin. »Täällä on useita mainioita
-luolia, joissa ei ole asukkaita — jos haluat vielä paremman, on sinun
-vain surmattava sen nykyiset asukkaat, jolleivät he laittaudu sieltä
-pois sinun käskystäsi — mutta luultavasti he lähtevät, kun Korthin ja
-Lättäjalan surmaaja käskee.»
-
-»Luola ei minua huoleta», vastasi Thandar. »Mutta selitähän, miten
-teidän keskuudessanne miehet ottavat vaimon itselleen!»
-
-»Jollei nainen tule mielisuosiolla, tartumme hänen tukkaansa ja
-kiskomme hänet mukaamme», selitti Nadaran isä. »Minun puolisoni ei
-tahtonut tulla», jatkoi hän, »ja vielä sittenkin, kun olin ottanut
-hänet kiinni ja raahannut hänet luolaani, riistäytyi hän irti ja
-karkasi luotani. Mutta saavutin hänet uudelleen, sillä silloin kun olin
-nuori, ei kukaan jaksanut juosta nopeammin kuin minä. Ja sitten tein,
-kuten minun olisi pitänyt tehdä jo ensi kerralla — löin häntä päähän,
-kunnes hän vaipui uneen. Herätessään hän oli luolassani, ja oli yö,
-eikä hän enää senjälkeen yrittänytkään karata.»
-
-Kauan aikaa Thandar istui aatoksissaan. Sitten hän äkkiä puhkesi
-puhumaan, kääntyen Nadaran puoleen.
-
-»Minun maassani ei vaimoja oteta sillä tavoin, enkä minäkään ota sinua
-siten. Meidän on mentävä oikeaan avioliittoon sivistyskansojen tapojen
-ja lakien mukaisesti.»
-
-Nadara ei vastannut mitään. Hänestä tuntui, että Thandar piti hänestä
-kovin vähän — muulla tavoin hänen oli miltei mahdoton selittää miehen
-kummallista käytöstä. Se teki hänet murheelliseksi. Ja sitten toiset
-naiset nauraisivat — siitä hän oli ihan varma, ja sekin tuntui hänestä
-varsin ilkeältä — he näkisivät, ettei Thandar haluaisi häntä omakseen.
-
-Takkuisesta, likaisesta ruohosta kyhätyllä, kurjalla vuoteellaan viruva
-vanhus oli kuullut keskustelun. Hän oli yhtä ymmällä kuin Nadarakin.
-Vihdoin hän alkoi puhua — nyt hänen äänensä oli hyvin heikko, sillä
-kuolema lähestyi nopein askelin.
-
-»Olen hyvin vanha mies», sanoi hän Thandarille. »Minulla ei ole kauan
-elonaikaa jälellä. Ennen kuolemaani tahtoisin mielelläni tietää, että
-Nadaralla on puoliso, joka suojelee häntä. Rakastan häntä, vaikka —»
-Hän epäröi.
-
-»Vaikka mitä?» kehoitti Thandar.
-
-»En ole koskaan hiiskunut siitä kenellekään», supatti ukko. »Puolisoni
-ei sitä sallinut, mutta kun nyt olen kuolemaisillani, ei siitä voi
-koitua mitään pahaa. Nadara ei ole minun tyttäreni.»
-
-Tyttö ponnahti pystyyn.
-
-»Enkö sinun tyttäresi? Kuka sitten olen?»
-
-»En tiedä, kuka olet; sen vain tiedän, ettet ole edes meidän kansaamme.
-Kerron teille kaikki tietoni nyt ennen kuolemaani. Tulkaa likelleni,
-sillä ääneni heikkenee nopeammin kuin ruumiini!»
-
-Nuori mies ja tyttö siirtyivät lähemmäksi häntä ja kyyköttivät
-kumartuneina hänen puoleensa erottaakseen jokaisen hiljaa lausutun
-tavun.
-
-»Puolisoni ja minä», alkoi ukko, »olimme lapsettomia, vaikka kuu oli
-kiertänyt monta kertaa, senjälkeen kun otin hänet luolaani. Hän kaipasi
-pienokaista, sillä vain siten saavat naiset jonkun, jolle voivat
-tuhlata rakkauttaan.
-
-— Olimme olleet kahden kesken useita päiviä metsästämässä kaukana
-kylästä, sillä nuorena ollessani olin suuri metsästäjä — kansamme
-keskuudessa ei ole milloinkaan elänyt minua suurempaa.
-
-— Ja eräänä päivänä saavuimme laajan veden äärelle ja vähän matkan
-päässä rannasta näimme kummallisen, veden pinnalla kelluvan esineen, ja
-kun tuuli ajoi sen lähemmäksi, näimme, että se oli ontto ja että siinä
-oli kaksi ihmistä — mies ja nainen. Molemmat näyttivät kuolleilta.
-
-— Vihdoin kahlasin esineen luokse ja vedin sen rantaan, ja totisesti
-siinä oli mies ja nainen, ja mies oli kuollut — ihan kuollut. Hän oli
-varmaankin kuollut jo aikoja sitten; mutta nainen ei ollut kuollut.
-
-— Hän oli hyvin kaunis, vaikka hänen silmänsä ja hiuksensa olivat
-mustat. Kannoimme hänet maihin, ja sinä yönä syntyi hänelle pieni
-tyttö, mutta nainen itse kuoli ennen aamua.
-
-—- Panimme hänet takaisin kummalliseen esineeseen, joka hänet oli
-tuonut — hänet ja hänen kanssansa tulleen kuolleen miehen — ja
-sysäsimme sen laajan veden pinnalle, jossa yöllä kääntynyt tuuli ja
-kahdesti vuorokaudessa maalta päin virtaava vesi veivät sen pois
-näkyvistä, emmekä sitten enää koskaan heitä nähneet.
-
-— Mutta ennenkuin työnsimme heidät ulapalle, otti vaimoni naisen
-omituiset verhot ja pienen, nahkaisen pussin. Siinä oli useita
-erivärisiä, säihkyviä kiviä ja keltaisesta ja valkoisesta metallista
-muovattuja esineitä, joiden tarkoitusta emme osanneet arvata.
-
-— Ilmeisesti nainen oli tullut jostakin oudosta maasta, sillä hän ja
-kaikki hänen vehkeensä olivat kokonaan toisenlaisia kuin kaikki, mitä
-milloinkaan olimme nähneet. Hän itse oli toisenlainen, kuten Nadarakin
-on toisenlainen — Nadara on äitinsä näköinen, sillä Nadara on se lapsi,
-joka sinä yönä syntyi.
-
-— Toimme hänet kuukauden kuluttua oman kansamme pariin, väittäen häntä
-puolisoni lapseksi. Mutta eräs nainen tunsi asian oikean laidan, sillä
-nähtävästi hän oli tähyillyt meitä, kun löysimme veneen, ollessansa
-pakoilemassa miestä, joka tahtoi häntä puolisokseen.
-
-— Mutta puolisoni ei suvainnut kenenkään sanovan, että Nadara ei ollut
-hänen lapsensa, siliä lapsettomuus on, kuten tiedätte, suuri häpeä
-naiselle, ja niinpä hän oli useita kertoja vähällä tappaa sen naisen,
-joka tiesi asian, estääkseen hänet ilmaisemasta totuutta koko kylälle.
-
-— Mutta minä rakastan Nadaraa, ikäänkuin hän olisi oma lapseni, ja sen
-vuoksi toivoisin näkeväni, että hänellä on hyvä puoliso, ennenkuin
-kuolen.»
-
-Thandar oli käynyt kalpeaksi kuunnellessaan kertomusta Nadaran
-syntymästä. Hän jaksoi hädintuskin hillitä haluaan laskeutua polvilleen
-ja kiittää Jumalaa siitä, että oli kuunnellut sivistysolojen mukaisen
-koulutuksensa ääntä eikä ollut noudattanut helpompaa menettelytapaa,
-joka tämän alkeellisen, eläimellisen heimon parissa oli käytännössä.
-Sallimus, ajatteli hän, oli varmastikin lähettänyt hänet tänne tytön
-pelastajaksi.
-
-Vanhus kääntyi karkealla vuoteellaan ja suuntasi kuoppaanpainuneet
-silmänsä kysyvästi Thandariin. Myöskin Nadara odotti huulet raollaan,
-että hän alkaisi puhua.
-
-Ukko haukkoi henkeään — hänen kurkustaan lähti omituinen, koriseva ääni.
-
-Thandar kumartui hänen puoleensa ja kohotti hieman hänen päätään ja
-hartioitaan. Nuori mies ei ollut koskaan ennen kuullut sellaista ääntä,
-mutta nyt sen kuullessaan hän ei tarvinnut selitystä.
-
-Hankaamalla jaloillaan siipiänsä heinäsirkka saattaa säikäyttää
-kokemattoman henkilön luulemaan, että polulla väijyy piilossa oleva
-kalkkarokäärme. Mutta kun iso mustaselkä antaa varoituksensa kuulua, ei
-kukaan erehdy luuleman sitä heinäsirkan ääneksi.
-
-Samanlainen on kuoleman korina ihmisen kurkussa.
-
-Thandar tunsi, että loppu oli käsissä. Hän näki, kuinka ankarasti
-vanhus ponnisteli koettaessaan torjua luotaan heltymätöntä niittomiestä
-voidakseen vielä puhua. Kuolevan silmissä oli kysyvä ja vetoava ilme.
-Thandar ei voinut ymmärtää sitä väärin.
-
-Hän ojensi kätensä ja tarttui Nadaran käteen.
-
-»Minun maassani tulee meistä aviopuolisot», lausui hän. »Kukaan muu
-ei saa Nadaraa omakseen, ja merkiksi siitä, että hän on Thandarin, on
-hänen aina pidettävä tätä sormessaan.» Hän irroitti sormestaan uhkean
-timanttisormuksen ja pujotti sen Nadaran vasemman käden nimettömään
-sormeen.
-
-Vanhus näki sen. Hänen kasvoilleen levisi hymyilyä muistuttava
-huojennuksen ja tyytyväisyyden ilme, kun hän ähkäisten huoahti ja
-vaipui hervottomana Thandarin käsivarsille — kuolleena.
-
-Saman päivän iltapuolella kantoivat nuoret miehet Nadaran kasvatusisän
-ruumiin kallion laelle lähes kilometrin päähän luolista. Mitään
-juhlallisia menoja ei ollut. Silloin Waldo Emerson kuitenkin näki
-ihmisten alkuperäisen hautajaissaattueen — yksinkertaisen, järjen ja
-tarpeen vaatimusten mukaisen —- josta ihmisrotu on taantunut käyttämään
-nykyisten sivistyskansojen komeilevia, naurettavia, tartuntaa
-levittäviä hautajaisia.
-
-Isonyrkin määräyksen mukaan nuoret miehet veivät arvottoman ruumiin
-sopivan välimatkan päähän luolista ja jättivät sen sinne, missä
-petoeläimet ja -linnut pitivät huolta sen nopeasta hajoamisesta.
-
-Nadara itki hiljaa. Vanhahko nainen, jonka suussa oli yksi ainoa
-hammas, huomasi hänet ja alkoi valittaa myötätunnosta. Valittelun
-houkuttelemina liittyi heidän seuraansa pian muita naisia, joihin
-tarttui naissukupuolen perinnöllinen, kummallinen hysteria, niin että
-he alkoivat säestää hampaattoman voivotuksia.
-
-Omien ääniensä kiihdyttäminä he pian kirkuivat ja parkuivat kamalana
-kuorona. Sitten saapui Isonyrkki ja hänen seurassansa muita miehiä.
-Melu kiusasi heitä, ja he kävivät murehtijain kimppuun nyrkkeineen
-ja hampaineen, hajoittaen heidät eri suunnille. Siten päättyi
-juhlatilaisuus.
-
-Tai se olisi päättynyt, jollei Isonyrkki olisi tehnyt kovaonnista
-virhettä ja tähdännyt iskua Nadaraan. Thandar oli seisonut
-läheisyydessä, kummissaan katsellen omituista näkyä.
-
-Hän oli pannut merkille nuoren tytön hiljaisen surun — se oli
-todellista surua — ja »murehtijain» monenlaiset hysterian ilmaisut.
-Nekään eivät olleet valhesurua, koska he eivät olleetkaan
-murehtivinaan, vaan pyrkivät ainoastaan aiheuttamaan hälyä. Ja koska
-hornamainen pauhu oli ärsyttänyt Waldon omia hermoja, ei häntä
-lainkaan ihmetyttänyt, että Isonyrkki ja muut miehet ryhtyivät meteliä
-vaimentamaan.
-
-Naispuoliset puolieläimet olivat heidän, ja Waldo Emerson oli siksi
-suuressa määrin sopeutunut alkeelliseen ympäristöönsä, ettei hän
-lainkaan tuntenut halua sekautua toisten asioihin. Mutta Nadara ei
-ollut heidän — Nadara ei ollut heidän heimoaan, ja vaikka tyttö
-ei olisikaan ollut hänen omansa, olisi amerikkalainen tuntenut
-velvollisuudekseen astua hänen ja noiden villien olentojen väliin,
-joiden pariin kohtalo oli hänet heittänyt. Mutta kun tyttö oli hänen,
-valtasi hänet surmaajan kuuma verenhimo, kun hän syöksähti estämään
-tytön kimppuun karkaavaa Isonyrkkiä.
-
-Waldo Emerson Smith-Jones ei ollut oppinut miehekkään
-itsepuolustustaidon aakkosiakaan aikaisemman, kaikelta karkealta ja
-raa'alta visusti varjellun elämänsä aikana. Se oli onneton seikka,
-koska se taito olisi tarjonnut hänelle paljon etua hänen otellessaan
-raakalaista vastaan. Yksi ainoa, hyvin tähdätty sivallus suojattomaan
-leukaan olisi lopettanut tappelun heti; mutta Thandarilla ei ollut
-aavistustakaan iskuista, ei sivalluksista eikä muista nyrkkeilytempuista.
-
-Tosin hän käytti karkeatekoisia aseitaan, mutta muutoin hän taisteli
-samaan alkeelliseen tapaan kuin hänen alkuperäinen ihmisenkaltainen
-esi-isänsä ja unohti hyvin usein kokonaan miekkansa, puukkonsa,
-jousensa ja nuolensa sekä keihäänsä kyyristyessään puolittain kumaraan
-asemaan ottamaan vastaan vihollisensa hyökkäystä.
-
-Nyt hän karkasi tavoittamaan Isonyrkin karvaista kurkkua. Kuului kumea
-tömähdys, kun miehet törmäsivät yhteen, ja kieriskellen, purren ja
-repien he rimpuilivat sinne tänne kivisellä maaperällä kallion juurella.
-
-Muut miehet herkesivät ahdistamasta naisia. Naiset keskeyttivät
-äänekkään murehtimisensa. Kaikki sijoittuivat kamppailijain ympärille
-pieneen piiriin, joka siirtyi sinne tänne ottelijain liikkuessa, niin
-että he aina olivat sen keskellä.
-
-Nadara tunkeutui katselijain välitse etualalle. Hän tahtoi olla likellä
-Thandaria. Hänen kädessään oli rosoinen graniittikappale — olihan
-mahdoton etukäteen arvata, miten kävisi.
-
-Isonyrkki oli vanttera — tukeva kuin vuori — mutta Thandar oli
-voimakaslihaksinen kuin Nagoola, musta pantteri. Hänen kaikki
-liikkeensä olivat sulavia ja nopeita, mutta niin vastustamattomia.
-Äkillinen, odottamaton isku Isonyrkin ohimoon keikautti hänen
-pallomaista päätänsä sivullepäin niin rajusti, että kaula oli vähällä
-nyrjähtää sijoiltaan.
-
-Isonyrkki parkaisi sen tuottamasta kivusta. Riemuissaan sattumalta
-sivaltamansa iskun tuloksesta Thandar uudisti sen. Isonyrkki mylvi
-tuskissaan. Viimeisen kerran hän pinnisti voimiaan äärimmilleen ja
-yritti päästä käsiksi ketterään vastustajaansa, ja se onnistui. Hänen
-hampaansa tavoittivat Thandarin kurkkua, mutta samalla hänen oma
-henkitorvensa joutui likelle Thandarin leukapieliä.
-
-Waldo Emerson Smith-Jonesin vahvat, valkeat hampaat puristuivat
-siihen niin luonnollisesti kuin ei olisikaan vierinyt lukemattomia
-hitaita ajanjaksoja sen jälkeen kun joku hänen esi-isänsä oli viimeksi
-upottanut torahampaansa vastustajansa pehmeään lihaan.
-
-Hukkaan kuluneet ajanjaksot! Alkeellisesta ja eläimellisestä on niiden
-vieriessä pyritty nykyaikaiseen ja inhimilliseen — mutta lyhyessä
-hetkisessä raukeaa kaikki se työ tyhjiin, aikakausien silaus rapisee
-pois jonkun alkuaikaisen intohimon kuumuudessa, ja alkeellinen ja
-eläimellinen tulee jälleen näkyviin alastomana ja kainostelemattomana.
-
-Kalpeana uhkaavan kuoleman herättämästä kauhusta koetti Isonyrkki
-nyt kiskoutua irti. Thandar puri hampaansa sitäkin syvemmälle. Äkkiä
-purskahti hänen kasvoilleen verta, joka salpasi hänen hengityksensä.
-Isonyrkki herpaantui ja jäi virumaan hievahtamatta.
-
-Hurmeen punaamana Thandar nousi pystyyn. Hänen edessänsä maassa viruva
-kookas ruho vavahti suonenvedontapaisesti kerran tai pari elinnesteen
-tulviessa katkenneesta kaulavaltimosta. Silmät pyörähtivät ylöspäin ja
-jäykistyivät, ruumis värähti viimeisen kerran, ja Isonyrkki oli kuollut.
-
-Thandar kääntyi viehättyneiden katselijain puoleen ja valitsi heidän
-joukostaan neljä vankkaa miestä.
-
-»Viekää Isonyrkki kallion laelle!» komensi hän. »Teidän palattuanne
-valitsemme kuninkaan.»
-
-Miehet tottelivat. He eivät ollenkaan ymmärtäneet, mitä Thandar
-tarkoitti kuninkaan valitsemisella. Surmattuaan Isonyrkin Thandar oli
-kuningas, jollei joku kunnianhimoinen mies halunnut vastustaa hänen
-hallitusoikeuttansa. Mutta kaikki olivat nähneet hänen surmaavan
-Isonyrkin ja tiesivät hänen tappaneen Korthin ja Lättäjalan, ja kukapa
-sitten olisi rohjennut käydä kiistelemään hänen kanssaan kuninkuudesta?
-
-Ruumiin viejien palattua kylään Thandar kokosi heimon miehet lähellä
-kallion juurta kasvavan ison puun juurelle. Sinne he sijoittuivat
-kyykkysilleen karkeapiirteiseen ympyrään. Heidän takanaan seisoivat
-naiset ja lapset silmät levällään uteliaisuudesta.
-
-»Valitkaamme kuningas!» ehdotti Thandar, kun kaikki olivat ehtineet
-saapuville.
-
-Syntyi pitkä äänettömyys. Sitten puhkesi muuan vanhemmista miehistä
-puhumaan.
-
-»Olen iäkäs mies. Olen nähnyt monta kuningasta. He tulevat surmaamalla.
-He poistuvat surmaamalla. Thandar on surmannut kaksi kuningasta. Nyt
-hän on kuningas Kuka haluaa surmata Thandarin, ja tulla kuninkaaksi?»
-
-Vastausta ei kuulunut.
-
-Vanhus nousi pystyyn.
-
-»Oli typerää tulla tänne valitsemaan kuningasta», lausui hän, »koska
-meillä jo on kuningas».
-
-»Malttakaahan!» komensi Thandar. »Valitkaamme kuningas oikein
-kunnollisesti. Se, että olen tappanut Lättäjalan ja Isonyrkin, ei
-todista, että minusta tulee hyvä kuningas. Oliko Lättäjalka hyvä
-kuningas?»
-
-»Hän oli paha mies», vastasi ukko.
-
-»Onko teillä koskaan ollut hyvää miestä kuninkaana?» tiedusti Thandar.
-
-Vanhus rypisti miettivästi otsaansa.
-
-»Ei pitkään aikaan», myönsi hän.
-
-»Syynä on se, että aina sallitte öykkärin ja raakalaisen hallita
-itseänne», selitti Thandar. »Se ei ole oikea tapa kuningasta valitessa.
-Teidän pitäisi mieluummin kokoontua yhteen, kuten nyt olemme tehneet,
-pohtimaan heimon tarpeita, ja sitten kun olette saaneet selville,
-mitkä toimenpiteet ovat parhaat heimon jäsenten menestykseksi, pitäisi
-teidän valita kuninkaaksenne mies, joka parhaiten pystyy toteuttamaan
-suunnitelmianne. Se on parempi kuninkaan valitsemisen tapa.»
-
-Vanhus purskahti nauramaan.
-
-»Ja sitten», huomautti hän, »tulisi joku Isonyrkki tai Lättäjalka ja
-tappaisi kuninkaamme päästäkseen kuninkaaksi hänen sijaansa».
-
-»Oletteko koskaan nähnyt miestä, joka jaksaisi voittaa heimon kaikki
-miehet yhtä aikaa?»
-
-Ukko näytti joutuvan ymmälle.
-
-»Se on vastaukseni väitteeseesi», virkkoi Thandar. »Kuninkaan
-valitsijat voivat suojella häntä hänen vihamiehiään vastaan. Niin
-kauan kun hän on hyvä kuningas, pitäisi heidän se tehdä, mutta kun
-hän muuttuu huonoksi, voivat he valita uuden, ja jos paha kuningas ei
-alistu tottelemaan uutta, on useiden miesten yhdessä helppo surmata
-hänet tai karkoittaa hänet tiehensä, olipa hän kuinka uljas taistelija
-tahansa.»
-
-Monet miehistä nyökkäsivät ymmärtämyksen merkiksi.
-
-»Se ei ole johtunut mieleemme», tuumivat he. »Onpa Thandar tosiaankin
-viisas.»
-
-»Nyt siis», jatkoi amerikkalainen, »valitkaamme kuninkaaksi se
-mies, jota enemmistö kannattaa, ja niin kauan kun hän pysyy hyvänä
-kuninkaana, on meistä enemmistön taisteltava hänen puolestaan ja
-suojeltava häntä. Valitkaamme mies, jonka tiedämme hyväksi, katsomatta
-siihen, pystyykö hän tappamaan kumppaneitaan, sillä jos heimon
-enemmistö ottelee hänen puolestansa, niin miksipä hänen tarvitsisi
-itsensä otella? Me tarvitsemme viisasta miestä — joka osaisi opastaa
-heimon hedelmälliseen seutuun ja riistaisille metsästysmaille ja
-sodan aikana johtaa taistelua älykkäästi. Lättäjalalla ja Isonyrkillä
-ei ollut kylliksi järkeä; he osasivat vain ryöstää muiden miesten
-puolisoita. Sellaista ei kuningas saisi tehdä. Kuninkaan pitäisi
-suojella puolisoitanne Lättäjalan tapaisilta olennoilta ja rangaista
-niitä, jotka mielivät ryöstää vaimojanne.»
-
-»Mutta miten hän kaiken sen tekee», kysyi eräs nuori mies, »jollei hän
-ole koko heimon paras taistelija?»
-
-»Enkö ole sitä teille jo osoittanut?» huomautti Thandar. »Me, jotka
-teemme hänet kuninkaaksi, olemme hänen taistelijoitansa — hänen ei
-tarvitse otella omin käsin.»
-
-Taaskin syntyi pitkä äänettömyys. Sitten alkoi ukko jälleen puhua.
-
-»Thandarin sanoissa piilee viisautta. Valitkaamme kuningas, jonka on
-oltava meitä kohtaan hyvä, jos hänen on mieli pysyä kuninkaana. Meidän
-on kovin paha olla, jos meillä on kuningas, jota pelkäämme.»
-
-»Minä puolestani», sanoi nuori mies, joka oli aikaisemminkin puhunut,
-»en halua hallitsijakseni kuningasta, joka ei pysty voittamaan minua
-taistelussa. Jos minä voitan hänet, niin minusta pitää tulla kuningas.»
-
-Ja niin miehet jakautuivat puolueiksi, mutta sopivat lopulta niin,
-että valitsisivat kuninkaaksi miehen, jonka he tiesivät olevan viisaan
-ja samalla mainion taistelijan. Siksi he valitsivat kuninkaaksensa
-Thandarin.
-
-»Kerran viikossa», julisti uusi kuningas, »kokoonnumme tänne
-keskustelemaan, miten heimon hyvinvointia parhaiten edistettäisiin,
-ja minkä enemmistö hyväksi näkee, se tehdään. Heimo ilmoittaa
-kuninkaalle, mitä on tehtävä — kuningas panee sen toimeen. Ja kaikkien
-on taisteltava, kun kuningas käskee taistelemaan, ja kaikkien on oltava
-työssä, kun kuningas käskee tekemään työtä, sillä kaikki taistelemme
-ja työskentelemme koko heimon hyväksi, ja minä, Thandar, kuninkaanne,
-taistelen ja uurastan ankarammin kuin kukaan teistä.»
-
-Se oli heistä uusi katsantokanta ja saattoi kuninkuuden kokonaan
-toisenlaiseen valoon kuin he aikaisemmin olivat tottuneet näkemään.
-Että he tarvitsisivat kauan aikaa todella sulattaakseen sen
-ajatustavan, sen Thandar oivalsi ja oli hyvillään siitä, että heillä
-oli murrosaikana sellainen kuningas, joka kykeni vaatimaan heiltä
-kunnioitusta heidän entisen mittapuunsa mukaisesti.
-
-Ja häntä hymyilytti, kun hän ajatteli, kuinka paljon hän oli muuttunut
-siitä ajasta, jolloin hän oli vapisten, itkien ja köhien istunut
-autiolla rannalla kammottavan metsän liepeellä.
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU
-
-Suuri N a g o o la
-
-
-Waldo Emerson Smith-Jones oli ilomielin tarttunut sattuman tarjoamaan
-tilaisuuteen ja ruvennut pienen luolalaisheimon kuninkaaksi. Ensiksikin
-takasi hänen uusi asemansa paremmin Nadaran turvallisuuden, ja toiseksi
-se antoi laajemmat toimintamahdollisuudet hänen äsken heränneelle
-aloitekyvyllensä.
-
-Aikaisemmin hän oli kaihtanut vastuunalaisuutta, mutta nyt hän
-ilomielin otti sen niskoilleen. Nyt hän kaipasi toimintaa, kun hän taas
-aikaisemmin oli tyytynyt ainoastaan lukemaan muiden saavutuksista.
-
-Harmikseen hän pian kuitenkin huomasi, että klassillinen kasvatus,
-jolle hänen varhaisempi elämänsä oli omistettu hellivän ja ylettömästi
-hienostuneen äidin ohjatessa, osoittautui perin kehnoksi perustaksi,
-kun hän alkoi käytännöllisesti suunnitella oman elämänsä ja heimonsa
-elämän järjestelyä.
-
-Hän tahtoi opettaa kansaansa rakentamaan pysyviä ja mukavia taloja,
-mutta hän ei jaksanut muistaa ainoatakaan Ovidiukselta saamaansa
-käytännöllistä vihjausta kirvesmiehen ammatissa.
-
-Hänen kansansa hankki ravintonsa metsästämällä pieniä nakertajia,
-tyhjentelemällä linnunpesiä ja noukkimalla villejä hedelmiä ja
-vihanneksia. Thandar halusi panna alkuun jonkunlaisen yhteiskunnallisen
-maanviljelyksen, mutta klassillisten runoilijain teokset, joihin hän
-oli oikein hyvin tutustunut, tarjosivat kovin vähän käytännöllisesti
-arvokkaita tietoja maanviljelyksestä. Hän oli pahoillaan siitä, että
-hän ei ollut kirjoittautunut jonkun Alleghany-vuorten länsipuolella
-sijaitsevan maanviljelyslukion luetteloihin, vaan mennyt Harvardin
-yliopistoon opiskelemaan.
-
-Hän päätti kuitenkin puristaa mahdollisimman paljon hyötyä niukoista
-käytännöllisistä tiedoistaan, jotka melkein supistuivatkin siihen, että
-hän osasi määritellä »maanviljelys»-sanan merkityksen.
-
-Mutta olihan sekin itu, sillä se edellytti hänen tuntevan ne tulokset,
-joita maanviljelyksellä voitiin saavuttaa.
-
-Niinpä Thandar olikin askeleen edellä aikaisimmista esivanhemmistaan,
-kun viimemainitut olivat ryhtyneet tarkoituksellisesti istuttamaan
-viljaa, jota luonto oli siihen saakka umpimähkään siroitellut tuulen,
-lintujen ja muiden eläinten välityksellä, mutta vain askeleen verran
-heistä edellä.
-
-Hän käsitti, että hänellä oli hyvin merkillinen asema aikakausien
-asteikossa. Hän oli tuntenut, nähnyt ja käyttänyt hyväkseen kivikauden
-ja kahdennenkymmenennen vuosisadan välisinä ajanjaksoina saavutetun
-kehityksen kuluessa kasautuneita tietoja, ja nyt oli kohtalo äkkiä
-viskannut hänet kivikauteen tai kenties muutamia ajanjaksoja kauemmaksi
-ajassa vain osoittaaksensa hänelle, että kaikki hänen muiden ihmisten
-tiedoista haalimansa tiedot olivat kerrassaan arvottomia kivikaudella.
-
-Hän oli asunut puusta ja tiilistä rakennetuissa taloissa ja katsellut
-lasi-ikkunoista. Hän oli lukenut kaasun ja sähkön valossa, ja hänellä
-oli aavistus kynttilöistäkin. Mutta hän ei kyennyt valmistamaan
-työkaluja rakentaakseen talon, hän ei olisi osannut tehdä tiiltä,
-vaikka henki olisi ollut kysymyksessä, lasista oli äkkiä hänen
-mielestään tullut yksi maailman ihmeistä, ja kaasu, sähkö ja kynttilät
-taas olivat muuttuneet samanlaisiksi kuin Sfinksin salaperäinen
-arvoitus.
-
-Hän osasi kirjoittaa runosäkeitä loistavalla kreikankielellä, mutta
-enää hän ei siitä ylpeillyt. Hän olisi paljoa mieluummin toivonut
-pystyvänsä parkitsemaan vuotia tai virittämään tulen ilman tulitikkuja.
-Waldo Emerson Smith-Jones oli vuosi sitten ollut erittäin ylpeä
-älystään ja korkeasta opistaan, mutta vuoden kuluttua oli hänen
-itserakkautensa kutistunut, niin että hän nyt piti itseänsä maailman
-surkeimpana ja mitättömimpänä miehenä.
-
-»Olen rikollisen tietämätön», sanoi hän Nadaralle, »sillä olen
-sysännyt luotani kokonaisen elämäniän mahdollisuudet omistamalla sen
-hyödyttömän opin kasaamiseen, vaikka olisin voinut hankkia hyödyllisiä,
-käytännöllisiä tietoja, jotka ovat nostaneet maailman mustasta
-raakalaisuudesta nykyaikaisen edistyksen valoon — en ainoastaan olisi
-voinut tehdä sitä, vaan sitäpaitsi jonkun verran lisätä ihmiskunnan
-kunniaa ja hyvinvointia. Olen kelvoton olento, Nadara — pahempi kuin
-hyödytön.»
-
-Tyttö kosketti hyväillen hänen voimakasta, ruskeata kättään ja katseli
-ylpeillen häntä silmiin.
-
-»Minusta olet suorastaan ihmeellinen, Thandar», kehui hän. »Paljain
-käsin olet tappanut Nagoolan, maailman hirvittävämmän pedon, ja Korth,
-Lättäjalka ja Isonyrkki viruvat voimiesi rusentamina korppikotkien
-raadeltavina — yksin sinä olet surmannut heidät kaikki, kolme
-kammottavaa miestä. Niin, Thandarini on suurin kaikista miehistä.».
-
-Eikä Waldo Emerson jaksanut tukahduttaa voimakasta ylpeyden aaltoa,
-joka tulvahti hänen mieleensä, kun hänen rakastamansa tyttö luetteli
-hänen urotöitään. Enää ei hän pitänyt saavutuksiaan »raakana
-ruumiillisena urhoollisuutena ja kuntona». Entinen Waldo Emerson,
-jonka ruumiinlämpö oli kohonnut säännöllisesti joka päivä kello kolme
-iltapuolella, jonka surkean laihaa ruumista yskiminen oli vaivannut
-alituisesti, ja jonka silmiin oli sekä yöllä että päivällä tullut
-kauhunilme hänen kuullessaan kuivien lehtien kahinaa, oli kuollut.
-
-Hänen sijallansa oli roteva, verevä mies, ruskeaihoinen ja
-teräsjänteinen, peloton, itseensäluottava, melkeinpä raaka ylpeänä
-voimastaan — Thandar, luolamies.
-
-Ne kuukaudet, jotka kuluivat Thandarin johtaessa kansaansa
-luola-aukkojen täyttämältä kallioseinämältä toiselle etsiessään sopivaa
-paikkaa pysyvää kylää varten, olivat Nadaran ja kuninkaan onnenaikaa.
-
-Tytön onnea häiritsi hieman se seikka, ettei Thandar vaatinut häntä
-omakseen. Hän ei vielä oikein jaksanut käsittää heitä erottavia
-siveyssääntöjä. Thandar koetti selittämistään selittää hänelle, että he
-kerran palaisivat hänen maailmaansa ja ettei se maailma ottaisi häntä
-vastaan, jollei heidän liittoaan olisi vahvistettu siellä voimassa
-olevien säädösten ja menojen mukaisesti.
-
-»Saavatko ne avioliittomenot, joista puhut, sinut rakastamaan minua
-enemmän?» kysyi Nadara.
-
-Thandar purskahti nauramaan ja otti hänet syliinsä.
-
-»En voisi rakastaa sinua enempää», vastasi hän.
-
-»No, mitä hyötyä niistä sitten on?»
-
-Thandar pudisti päätään.
-
-»Sitä on vaikea selittää, erittäinkin sellaiselle herttaiselle pikku
-pakanalle kuin Nadarani on. Sinun on tyydyttävä tietämään — usko
-minun vakuutustani — että meidän on odotettava juuri siksi, että minä
-rakastan sinua.»
-
-Nyt oli tytön vuoro ravistaa päätään.
-
-»En jaksa sitä käsittää», virkkoi hän. »Minun kansani miehet ottavat
-puolisonsa mielensä mukaan, ja he ovat tyytyväisiä, ja kaikki ovat
-tyytyväisiä, ja kaikki on hyvin. Mutta heidän kuninkaansa, joka saa
-ottaa puolisokseen kenet vain haluaa, odottaa, kunnes mies, jota hän ei
-tunne ja joka asuu laajan veden takana — jonne ehkä emme koskaan pääse
-— antaa hänelle luvan ottaa puolisoksensa naisen, joka rakastaa häntä —
-jota hän sanoo rakastavansa.»
-
-Thandar pani merkille, että Nadara korosti sanaa »sanoo».
-
-»Tuonnempana», vastasi hän, »kun olemme saapuneet minun maailmaani,
-ymmärrät minun olevan oikeassa ja kiität minua. Siihen saakka, Nadara,
-sinun täytyy luottaa minuun, ja», lisäsi hän puolittain itsekseen,
-»olen ansainnut luottamuksesi, vaikka sinä et sitä tiedäkään».
-
-Ja niinpä Nadara oli uskovinaan ja olevinaan tyytyväinen, mutta
-sydämensä sisimmässä hän yhä pelkäsi, ettei Thandar rakastanut häntä
-oikein todenteolla, eivätkä naisten puolittain verhotut huomautukset
-suinkaan olleet omiaan rauhoittamaan hänen mieltään.
-
-Ollessansa hänen seurassaan oli Thandar koko ajan opettanut hänelle
-omaa kieltään, sillä hän toivoi sydämensä pohjasta voivansa viedä tytön
-kotiinsa ja toivoi hänen olevan niin kypsyneen esiteltäväksi Bostonissa
-ja sivistysmaailmassa, kuin hän, Waldo, suinkin saattoi hänet tehdä.
-
-Thandar tahtoi etsiä kylälle sopivan paikan meren näkyvissä voidakseen
-aina tähyillä laivoja. Vihdoin sellainen löytyikin —• tasainen ruohikko
-matalalla ylängöllä, josta näkyi merelle.
-
-Hän oli osunut sinne vaellellessaan yksiksensä useiden kilometrien
-päässä niistä väliaikaisista kallioasumuksista, joissa heimo silloin
-majaili. Maata kaivaessaan hän huomasi mullan meheväksi ja mustaksi.
-Toisella laidalla kasvoi tukkipuita, ja toisella oli jyrkkiä kallioita
-pehmeätä kalkkikiveä.
-
-Thandarin suunnitelman mukaan oli kylä rakennettava osittain hirsistä
-kallioseinämän viereen ja koverrettava asumuksien taakse lisäkammioita
-sikäli kuin kukin perhe tarvitsi.
-
-Luolat yksinkin olisivat tarjonneet kylliksi suojaa, mutta Waldo toivoi
-pakottamalla kansansa rakentamaan osan majoista hirsistä saavansa
-kussakin perheessä herätetyksi jonkunlaista omistajantunnetta ja
-ylpeyttä mieskohtaisesta omaisuudesta, joten heidän ei enää olisi yhtä
-helppo luopua majapaikoistaan kuin ennen, jolloin heidän oli tarvinnut
-vain siirtyä jollekin toiselle kalliolle löytääkseen ihan yhtä mukavia
-luolia kuin ne olivat, jotka he olivat niin kevein mielin hylänneet.
-
-Toisin sanoen hän toivoi voivansa antaa heille sanan, jota heidän
-sanastossaan ei ollut siihen saakka ollut — sanan »koti».
-
-Olisiko se onnistunut vai eikö, sitä emme saa koskaan tietää, sillä
-viimeisellä hetkellä astui väliin kohtalo, pyyhkäisten yhdellä vedolla
-pois hänen kaikki suunnitelmansa ja pyrkimyksensä.
-
-Hänen palatessaan sinä iltana kansansa pariin, uhkuen toiveittensa
-virittämää innostusta, hiipi tanakka, karvainen olento varovasti
-hänen jälessään. Kun Thandar ilmestyi lähelle sitä kallioseinämää
-ulottuvasta pensaikosta, johon väliaikainen leiri oli sijoitettu,
-juoksi odottamassa ollut Nadara häntä vastaan.
-
-Thandarin jälessä hiipivä hahmo seisahtui pensaikon laitaan. Kun hänen
-lähekkäin olevien silmiensä katse osui tyttöön, värähtelivät hänen
-veltot huulensa nopeasta hengityksestä, ja hänen punaiset luomensa
-painuivat puolittain umpeen, tehden hänet kavalan ja himokkaan
-näköiseksi.
-
-Muutamia minuutteja hän tarkkaili miestä ja neitoa, kun he verkkaisesti
-astelivat kalliolle edellisen käsivarsi toisen ruskeiden hartioitten
-ympärillä. Sitten hän kääntyi ja häipyi takanaan olevien sekavien
-oksien sekaan.
-
-Sinä iltana Thandar kokosi heimon jäsenet ympärilleen kallion juurelle.
-He istuivat komean nuotion ympärillä, sillä aikaa kun Thandar,
-heidän kuninkaansa, pienimpiä yksityiskohtia myöten selosti heille
-tulevaisuutta, jonka hän oli heitä varten suunnitellut.
-
-Jotkut vanhukset ravistelivat päätään, sillä tämä oli ennenkuulumatonta
-ja poikkesi heidän totutusta elämänjärjestyksestään, eivätkä he hevillä
-mielineet alistua muutokseen, siitä ehkä koituvista eduista huolimatta.
-
-Mutta suurin osa kansaa riemastui kuullessansa esityksen mukavista
-ja pysyvistä asumuksista, vaikka Thandar arvelikin heidän etukäteen
-iloitsevan lapsellisen kiihkoisina ajatellessaan saavansa jotakin uutta
-ja entisestä poikkeavaa. Oli kokonaan toinen kysymys, kestäisikö heidän
-innostuksensa, kun he joutuisivat tekemään lisätyötä, jota uusi elämä
-varmasti vaatisi.
-
-Niinpä Thandar laati uudet lait, joiden oli siitä alkaen oltava hänen
-kansansa ohjenuorana. Miesten oli valmistettava kaikki tarve-esineet ja
-aseet, sillä hän oli jo opettanut heidät käyttämään jousta ja nuolia
-sekä keihästä. Naisten oli pidettävä kaikki teräaseet terävinä. Miesten
-oli kaadettava tukit ja rakennettava talot — naisten valmistettava
-vaatteukset, keitettävä ja paistettava ruoka sekä pidettävä talot
-järjestyksessä.
-
-Miesten oli muokattava maa, naisten kylvettävä siemenet ja hoidettava
-kasvava vilja, joka sitten myöhemmin oli kaikkien korjattava yhdessä.
-
-Metsästäminen ja taisteleminen olivat miesten velvollisuus, mutta
-taisteleminen oli rajoitettava heimon vihollisiin. Mies, joka tappoi
-jonkun muun heimonsa jäsenen muutoin kuin puolustaessaan kotiansa tai
-itseänsä, oli surmattava.
-
-Hän laati muitakin lakeja — hyviä lakeja — joita nämäkin
-kehittymättömät ihmiset pitivät hyvinä. Vasta hyvin myöhällä ryömi
-viimeinen heistä epämukavaan luolaansa, uneksimaan ilmavista, metsän
-puista rakennetuista huoneista, hyvästä ravinnosta, jota riitti yllin
-kyllin yhtä hyvin ennen sadeaikaa kuin sen jälkeenkin, turvallisuudesta
-»ilkeiden miesten» säännöllisesti toistuvien hyökkäysten varalta.
-
-Thandar ja Nadara poistuivat viimeiseksi. Istuen kapealla kielekkeellä
-Nadaran luolan edustalla kuutamon valaistessa heidän alastomia,
-välkkyviä olkapäitään he yhdessä keskustelivat ja haaveilivat
-tulevaisuudesta.
-
-Thandar oli puhunut ihmeellisistä suunnitelmistaan, jotka näyttivät
-vallanneen koko hänen mielensä — heimon tulevaisuudesta — pitkästä
-askeleesta sivistysoloja kohti, jonka heimon jäsenet astuisivat
-muutamissa lyhyissä hetkissä, jos he vain noudattaisivat hänen
-mielessään väikkyviä yksinkertaisia suunnitelmia.
-
-»Niin», sanoi hän, »kymmenessä vuodessa he olisivat taivaltaneet
-matkan, joka meidän esivanhemmiltamme on varmasti vaatinut pitkiä
-ajanjaksoja».
-
-»Ja suunnitelmasi tähtäävät kymmenen vuotta eteenpäin, Thandar»,
-huomautti tyttö, »vaikka vasta eilen mainitsit, että meren rannalle
-päästyämme toivoit meidän ennen pitkää näkevän ohitsemme purjehtivan
-aluksen, joka veisi meidät sinun sivistysmaailmaasi. Täytyykö meidän
-odottaa kymmenen vuotta, Thandar?»
-
-»Suunnittelen heimoa varten», vastasi mies. »Kenties emme me ole täällä
-näkemässä muutosta; mutta tahtoisin saattaa heimon jäsenet taipaleelle
-ja lähtiessämme pidän kyllä huolta siitä, että valitaan kuningas, jolla
-on rohkeutta ja tahtoa toteuttaa suunnitelmani.
-
-— Mutta», lisäsi hän aatoksissaan, »olisi mainiota, jos voisimme palata
-täydentämään työmme. En koskaan, Nadara, ole suorittanut ainoatakaan
-rakentavaa tekoa lähimmäisteni hyväksi, mutta nyt minulla on tilaisuus
-tehdä jotakin, niin vähäiseltä kuin se näyttääkin, tämän — mitäs se
-oli?»
-
-Lännestä päin kuului matalaa, uhkaavaa jyminää. Se kuulosti syvältä
-ja pahaenteiseltä, mutta oli niin hiljainen, ettei se herättänyt
-ainoatakaan heimon nukkuvaa jäsentä.
-
-Ennenkuin kumpikaan ennätti virkkaa mitään, vavahteli maa hiljaa heidän
-allaan, niin hiljaa, että sitä tuskin olisi huomannut, jollei sitä
-ennen olisi maan uumenista kuulunut kaukaista jymyä.
-
-Kuutamoisella kallionulkonemalla istuva pari hypähti pystyyn, ja Nadara
-painautui likelle Thandaria, joka suojelevasti kiersi kätensä hänen
-hartioittensa ympärille.
-
-»Suuri Nagoola», kuiskasi tyttö. »Taaskin se yrittää vapautua.»
-
-»Mitä tarkoitat?» tiedusti Thandar. »Se on maanjäristys — kaukainen ja
-ihan vaaraton meille.»
-
-»Ei; se on suuri Nagoola», intti Nadara. »Kauan sitten, kun isäimme
-isät eivät vielä olleet syntyneet, kuljeskeli suuri Nagoola maan
-päällä, ahmien kaikki, jotka osuivat sen tielle — ihmiset, eläimet,
-linnut, kaikki.
-
-— Eräänä päivänä tapasi kansamme sen nukkumassa syvässä rotkossa kahden
-vuoren välissä. Siihen aikaan olivat miehet väkeviä, ja kun he näkivät
-suuren vainolaisensa nukkuvan rotkossa, meni heistä toinen puoli
-toiselle ja toinen toiselle puolelle, ja he työnsivät molemmat vuoret
-rotkossa nukkuvan pedon päälle, vangiten sen sinne.
-
-— Se on varmasti totta, sillä äitini oli kuullut sen äidiltänsä,
-joka taas oli kuullut sen omalta äidiltään — siten oli sitä
-totuudenmukaisesti kerrottu polvesta polveen siitä alkaen, kun se kauan
-sitten tapahtui.
-
-- Ja vielä tähän päivään saakka on kuultu silloin tällöin suuren
-Nagoolan murisevan raivoissaan, ja maa tärähtelee ja vapisee, kun se
-koettaa syvällä, hyvin syvällä maan alla pudistaa vuoria päältänsä ja
-riistäytyä vapaaksi. Etkö sinä kuullut sen ääntä ja tuntenut kallion
-huojuvan?»
-
-Thandar naurahti.
-
-»No niin, sitten meillä ei ole hätääkään», huudahti hän, »sillä kun sen
-päällä on kaksi vuorta yhdessä röykkiössä, ei se pääse karkaamaan».
-
-»Kenpä tietää?» tuumi Nadara. »Se on iso, yhtä iso kuin pieni vuori.
-Jonakin päivänä väitetään sen reutoutuvan irti, ja sitten ei mikään
-pysty vaimentamaan sen vimmaa, ennenkuin se on tuhonnut kaikki elävät
-olennot maan päältä.»
-
-»Älä ole siitä huolissasi, pikku tyttöni!» lohdutti Thandar.
-»Suuren Nagoolan on muristava äänekkäämmin ja rimpuiltava rajummin,
-ennenkuin se saa sysätyksi vuoret niskoiltaan. Nytkin se on jälleen
-hiljaa. Juokse senvuoksi luolaasi, armas, äläkä vaivaa somaa päätäsi
-tarpeettomilla huolilla! On aika kaikkien kunnon ihmisten nukkua.» Hän
-kumartui suutelemaan poistuvaa tyttöä.
-
-Nadara takertui häneen kiinni hetkiseksi.
-
-»Minua peloittaa, Thandar», kuiskasi hän. »Sen syytä en tiedä. Sen
-vain tiedän, että pelkään; se on voimakasta pelkoa, joka ei ota
-tyyntyäkseen.»
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU
-
-Taistelu
-
-
-Useiden naisten ja lapsien ollessa varhain seuraavana aamuna joella
-vettä noutamassa hätkähtivät Thandarin heimon muut jäsenet valppaiksi
-kuullessaan vihlovia kirkaisuja siltä suunnalta, johon vedennoutajat
-olivat menneet.
-
-Ennenkuin kookkaat, karvaiset, sileä-ihoisen Thandarin johtamat miehet
-olivat ennättäneet kallion juurelle rientäessään pelastamaan naisia,
-ilmestyi muutamia viimemainituista metsän reunasta, juosten vinhaa
-vauhtia luolille.
-
-Heidän kauhuiseen kiljuntaansa sekautui huutoja: »Ilkeät miehet!
-Ilkeät miehet!» Mutta niitä ei tarvittu ilmaisemaan auttajille hälyn
-syytä, sillä naisten kintereillä saapui Thurg ja parikymmentä hänen
-kammottavaa otustaan. He eivät olleet juuri ihmisenmuotoisia apinoita
-parempia. Pitkäkätisiä, karvaisia, lönkyttäviä kuvatuksia, joiden
-lähekkäin sijaitsevat silmät ja kaltevat otsat osoittivat heidän olevan
-lähempää sukua korkeammille eläimille kuin sivistyneelle ihmiselle.
-
-Voi sitä ihmistä, miestä tai naista, joka joutui heidän kynsiinsä,
-koska he alhaisella tasolla oleville olennoille tunnusmerkillisten,
-halpojen, hillittömien intohimojensa lisäksi olivat vaipuneet
-harjoittamaan mitä inhoittavinta ihmissyöntiä.
-
-Tehdessään ryöstöretkiä naapuriensa asuinsijoille hankkiakseen
-liharavintoa ja naisia, he olivat kohdanneet vain heikkoa vastarintaa
-— kauhistuneet luola-ihmiset olivat kiireesti kavunneet turvaan
-huimaaville kallionkielekkeilleen, joilta he saattoivat viskellä kiviä
-ja vieritellä isoja järkäleitä, saattaen sekasortoon vaikka kuinka
-huimat viholliset.
-
-Aina olivat ilkeät miehet saaneet joitakuita varomattomia uhreja,
-ennenkuin kaikki olivat ehtineet turvaisille kielekkeille, mutta nyt
-kävi toisin. Thurg oli riemuissaan. Miehet syöksyivät alaspäin häntä
-vastaan — suureksipa totisesti sukeutui tämän taistelupäivän jälkeinen
-juhla, sillä kun miehistä olisi suoriuduttu, ei olisi kovinkaan
-vaikeata hyökätä kalliolle ja ryöstää kaikki naiset ja lapset. Hänen
-sitä ajatellessaan väikkyi hänen vähäisissä aivoissaan sen kauniin
-tytön kuva, jonka hän edellisenä iltana oli nähnyt laskeutuvan luolilta
-ja tulevan sileäihoista, kahdessa kamppailussa häntä löylyttänyttä
-soturia vastaan.
-
-Se, että Thandarin miehet saattaisivat kääntää taistelun hänen
-tappiokseen, ei johtunut Thurgin mieleenkään. Eikä ihmekään,
-sillä joskin luola-miesten lihakset olivat valtavia, olivat he
-kuitenkin heikkoja rahjuksia verrattuina Thurgin puolieläimiin. Vain
-sileäpintainen muukalainen vaivasi raakalaisen sekavia aivoja.
-
-Hän kummasteli kuitenkin hiukan nähdessään vihollisten käsissä pitkät,
-ohuet kepit ja heidän selässään riippuvissa nahkapusseissa pienet
-säleet ja oudonnäköiset, käyrät oksat, joiden päitä yhdistivät ohuet
-suolenkappaleet. Mitähän vehkeitä ne olivat?
-
-Pian hän sai sen tietää — sen ja paljon muutakin.
-
-Thandarin soturit eivät karanneet Thurgin ja hänen otuksiensa kimppuun
-tiheään sullottuna, kiljuvana laumana. Sensijaan he hölkyttivät
-hitaasti eteenpäin pitkänä, ohuena, kallion juuren suuntaisena viivana.
-Sen keskikohdalla, suoraan hyökkäävien ilkeiden miesten keskustan
-edessä, oli Thandar, huudellen ohjauksia väelleen, ensin toiselle,
-sitten toiselle sivustalle.
-
-Ja hänen komennustensa mukaan alkoivat viivan päät kiihdyttää
-vauhtiaan, joten Thurg pian huomasi miehiä olevan edessään ja
-molemmilla puolillaan. Ja kun kaikki parinkymmenen metrin päässä
-etenivät varovasti, kyyristyneinä lopullista käsirysyä varten, näki hän
-jokaisen vihollisen sovittavan säleen kaarevan oksan suolijänteeseen.
-Sitten kuului äkkiä yhtäaikaisesti monta helähdystä, ja Thurg tunsi
-pistävää kipua kaulassaan. Vaistomaisesti hän pyyhkäisi kädellään sitä
-kohtaa; siinä törrötti vihollisen säle tuskin parin sentimetrin päässä
-hänen henkitorvestaan.
-
-Raivosta ulvoen hän kiskaisi esineen irti, mutta syöksyessään
-rankaisemaan noita julkean rohkeita hulluja hän näki kymmenkunnan
-seuralaisensa nykivän säleitä eri kohdista ruumistaan, ja ruohikossa
-virui ihan hiljaa kaksi, joiden rinnoista pistivät esille säleiden päät.
-
-Se näky pani raakalaisen hetkeksi pysähtymään. Hän näki kumppaniensa
-karkaavan vihollisten kimppuun ja uuden sälekuuron tuoksahtavan
-kaarevilta oksilta. Vielä yksi hänen soturinsa sortui maahan, ja
-sitten vastustajat sileäpintaisen huutamasta komennuksesta viskasivat
-syrjään kummalliset aseensa, tarttuivat pitkiin, ohuihin keppeihinsä ja
-juoksivat Thurgin väkeä vastaan.
-
-Thurgia hymyilytti. Nyt kaikki pian päättyisi. Hän kääntyi itseään
-kohti kiiruhtavaan viholliseen päin — se oli Thandar. Thurg kyyristyi
-ottamaan hyökkäystä vastaan. Hänen petomaisissa aivoissaan hehkui
-raivo, kostonhimo ja verenjano. Vankoilla kourilla hän kiskoisi
-keppipahasen tuon olennon otteesta, ja tällä kertaa hän puristaisi
-sormensa tuohon sileään kurkkuun. Hän nuolaisi huuliaan. Mutta sitten
-hän silmäkulmainsa alitse vilkaisi oikealle kupeelleen.
-
-Mitä kummaa hän näkikään! Hänen väkensä pakenemassa? Se oli
-uskomatonta! Mutta sittenkin se oli totta. Raivokkaasti ärjähdellen
-tuskissaan ja kiukuissaan he juoksivat kujanjuoksua tulessa
-teroitettujen keihäiden välitse. Kolme heistä virui kuolleena. Muista
-valui verta heidän paetessaan hellittämättömästi sohivia kiusanhenkiään.
-
-Se riitti Thurgille. Hän ei jäänyt vartoamaan Thandaria. Hänen
-veltoilta huuliltaan pääsi yksi ainoa kiukkuinen ulvahdus ja sitten hän
-pyörähti ympäri, lähtien syöksymään metsään. Viimeisenä hän sivuutti
-Thandarin alkeellisen taistelurintaman toisiansa nopeasti lähenevät
-päät. Hän juoksi niin vinhasti, että kallioseinämältä taistelua
-katsellut Nadara myöhemmin väitti hänen jalkojensa jokaisella rajulla
-harppauksella kohonneen pään yläpuolelle.
-
-Thandar ja hänen voittoinen armeijansa ajoi metsässä vihollista takaa
-parisen kilometriä. Sitten he nauraen ja riemuiten palasivat kuulemaan
-vanhuksien, naisten ja lasten ylistyksiä.
-
-Se oli onnellinen päivä. Leirissä juhlittiin. Ja muistaen, mitä hän oli
-villeistä roduista lukenut, Thandar esitti sillä hetkellä keksimänsä
-tanssin voiton kunniaksi.
-
-Hän ei tuntenut raakalaistansseja paljoakaan paremmin kuin hänen
-heimonsa jäsenet tunsivat two-stepiä ja valssia. Mutta hän tiesi, että
-tanssi, laulu ja leikit olivat sellaisenaan suuri edistysaskel ihmisen
-kehityskulussa, ja senvuoksi hän aikoi opettaa niitä kansalleen.
-
-Kuuma puna lehahti hänen ohimoilleen, kun hän ajatteli, kuinka
-kauhealta hänen arvokkaasta isästään ja jäykän muodollisesta äidistään
-tuntuisi, jos he nyt näkisivät hänet — alastomana lannevyötä ja
-pantterintaljaa lukuunottamatta, milloin harppaillen ja hyppien,
-milloin liikkuen komein valssiaskelin, taputtaen käsiänsä liikkeittensä
-tahdissa, samalla kun hänen jälessään tanssi parikymmentä hilpeää
-alastonta soturia, jäljitellen hänen kaikkia temppujaan apinamaisen
-tarkasti.
-
-Heidän ympärillään kyyköttivät heimon, muut jäsenet tarkkaavaisempina
-ja enemmän huvitettuina katsellen näitä elämänsä ensimmäisiä
-juhlamenoja kuin mitään, mitä heille oli koskaan sattunut. Nyt hekin
-taputtivat käsiänsä tanssijoiden tahdissa.
-
-Nadara seisoi, katsellen outoa näkyä huulet raollaan ja silmät
-levällään. Hänestä tuntui kuin olisi jokin hänen sisällään pyrkinyt
-ilmoille — jokin, minkä hän oli tietänyt kauan, kauan sitten, minkä hän
-oli unohtanut, mutta mikä hänen pian täytyi jälleen muistaa. Samalla
-hän alkoi tuntea voimakasta liikkumisen tarvetta — hänen jalkansa
-malttoi tuskin pysyä hiljaa maassa, ja hänen sydämeensä ja kurkkuunsa
-tulvi valtavia sointu- ja lauluaaltoja, vaikka hän ei itse tiennyt,
-mistä ne olivat ja mitä ne merkitsivät.
-
-Senhän vain tiesi, että hän oli hyvin kiihtynyt ja onnellinen ja että
-hänen koko olemuksensa tuntui yhtä keveältä ja ilmavalta kuin lauha
-tuuli, joka hiljaa huojutteli metsän puiden latvoja.
-
-Nyt oli tanssi lopussa. Thandar oli vienyt soturit jälleen
-juhla-aterian ääreen. Sen piirin keskellä, jossa alastomat miehet
-olivat äsken hyppineet ja pyörineet, oli tyhjä tila. Sinne juoksi
-Nadara jonkun hienon sielullisen kiihoituksen kannustamana, jota hän
-ei olisi käsittänyt, jos olisi koettanut, ja jota hän ei koettanutkaan
-käsittää.
-
-Hänen hennon, viehkeän vartalonsa ympärille oli kiedottu Nagoolan
-välkkyvän musta talja — sekin hänen miehensä kunnon ja uljuuden
-merkki. Se peitti hänen ruumiinsa vain puolittain, siten korostaen sen
-kauneutta.
-
-Silmät puoliummessa hän astui puolikymmentä sulavaa askelta koetteeksi.
-Thandarin ja useiden muiden silmät olivat suunnatut häneen, mutta
-hän ei heitä nähnyt. Äkkiä hän alkoi tanssia kädet ojennettuina
-ulospäin, taivutellen joustavaa vartaloansa ja huojuen puolelta
-toiselle kiehtovan viehättyneenä astuessaan askelia ja sijoittuessaan
-asentoihin, jotka näyttivät yhtä luontevilta kuin lepotila.
-
-Hän kaarteli pienessä piirissä yksinkertaisin, mutta somin
-tanssiaskelin, ja nyt olivat kaikki silmät tähdätyt ääneen, ja
-jokaisen villin sydän sykähteli samassa tahdissa kuin hänen sirot,
-sopusointuisesti joustavien, ruskeiden jäsenten kanssa liikkuvat
-jalkansa nousivat ja laskivat.
-
-Ja kaikista sykkivistä sydämistä sykki Thandarin kiivaimmin, sillä
-kouluttamattoman tytön runollisen viehkeissä liikkeissä hän näki
-todistuksen Nadaran syntyperästä — siitä, että hänen päätelmänsä
-Nadaran alkuperästä, senjälkeen kun tytön kasvatusisä oli kertonut
-hänen syntymätarinansa, oli osunut oikeaan. Vain vanhan kulttuurisuvun
-lapsella saattoi olla tällainen synnynnäinen lahja. Joka hetki hän
-odotti tytön huulilta kajahtavan laulun eikä hän pettynytkään, sillä
-kun luolaihmiset pian alkoivat taputtaa käsiään Nadaran askelten
-tahdissa, viritti hän kirkkaan, linnunlaulua muistuttavan sävelen —
-rakkauden ja elämän ja onnen sanattoman ylistyksen.
-
-Vihdoin hän uupuneena taukosi, ja kun hänen katseensa osui Thandariin,
-purskahtivat he hilpeään nauruun.
-
-»Kuningas ei ole ainoa, joka osaa hyppiä ja leikitellä jaloillaan»,
-huudahti tyttö.
-
-Thandar meni ympyrän keskelle, polvistui Nadaran jalkojen juureen,
-tarttui hänen toiseen käteensä ja suuteli sitä.
-
-»Kuningas on vain kuolevainen ja mies», virkkoi hän. »Se ei ole mikään
-moite, ettei hän vedä vertoja jumalattaren suloudelle. Olet kovin
-ihastuttava, oma Nadarani», jatkoi hän. »Olen rakastanut sinua, mutta
-nyt alan sinua palvoa.»
-
-Ja erään toisen, hiljaisen metsän pimennossa tähyilevän miehen tunteet
-kuohuivat väkevästi, kun hän katseli puolialastonta, viehättävää
-tyttöä. Se oli Thurg, ilkeä mies, joka oli yksin hiipinyt takaisin
-metsän reunaan väijymään tilaisuutta kostaa Thandarille ja hänen
-väelleen.
-
-Hänen häijyissä aivoissaan oli väikkynyt puolittain muovautunut
-suunnitelma, joka oli kiteytynyt varmaksi päätökseksi hänen nähdessään
-Nadaran tanssivan nuotion hohteessa.
-
-Tanssin ja juhlimisen loputtua lähtivät Thandarin heimon jäsenet
-yksitellen ja parittain kallioluoliinsa toivoen pian voivansa hylätä ne
-ja pääsevänsä siirtymään mukavampaan kylään, jonka he aikoivat rakentaa
-kuninkaansa ohjeitten mukaan idemmäksi laajan veden läheisyyteen.
-
-Vihdoin oli kaikki hiljaista — kylä nukkui. Ei ketään ollut vahtimassa
-toisten nukkuessa, sillä kirjaoppiin syventyneen Thandarin piti
-kartuttaa käytännöllisiä tietojansa karvailla kokemuksilla, eikä vielä
-ollut esiintynyt syytä, joka olisi osoittanut tarpeelliseksi sijoittaa,
-yövahteja hänen kyläänsä.
-
-Hän ei uskonut voitetun Thurgin valuneen enää palaavan, ei ainakaan
-yöllä, sillä tämän villin saaren asukkaat olivat harvoin liikkeellä
-öisin, koska he kunnioittivat Nagoolan hampaita ja kynsiä liian paljon
-uskaltautuakseen pimeän tultua kolkkoihin metsiin tai yksinäisille
-tasangoille.
-
-Mutta Thurgin karvaisessa rinnassa riehui hillitön tunnemyrsky.
-Hän unohti Nagoolan. Hän ajatteli ainoastaan kostoa — kostoa ja
-mustatukkaista kaunotarta, joka oli niin usein pujahtanut hänen
-käsistään.
-
-Ja kun hän näki Nadaran tanssivan käsiänsä taputtavien heimolaistensa
-muodostamassa kehässä loimuavan pensasnuotion hohteessa, yltyi hänen
-himonsa suoranaiseksi vimmaksi.
-
-Hän jaksoi tuskin pidättyä yksin syöksymästä vihollistensa keskelle
-siepatakseen tytön heidän nenänsä edestä. Mutta varovaisuus pelasti
-hänet, ja hän vartosi, vaikkakin maltittomana, kunnes viimeinenkin
-luola-asukas oli vetäytynyt onkaloonsa.
-
-Hän oli pannut merkille, mihin luolaan Nadara oli mennyt. Se oli
-korkealla jyrkän kallion seinämällä ja juuri Thandarin luolan
-yläpuolella. Kuu oli pilvien peitossa, kallion juurella palanut nuotio
-oli hiipunut hehkuviksi hiiliksi, ja kaikki oli pimeyden ja varjojen
-verhossa. Kaukaa metsän sydämestä kuului Nagoolan pärskymistä ja
-ulvontaa. Tämä kammottava ääni sai Thurgin häränniskassa törröttävät
-jäykät karvat nousemaan pystyyn. Hän vilkaisi pelokkaasti taakseen,
-kyyristyi sitten matalaksi ja hiipi nopeasti ja äänettömästi aukeaman
-poikki kallion juurelle.
-
-Painautuneena ulkonevan kivimöhkäleen kupeeseen hän kuunteli hetkisen.
-Nukkuvan kylän hiljaisuutta ei häirinnyt mikään. Kukaan ei ollut
-huomannut hänen tuloaan — siitä hän oli varma.
-
-Varovasti hän alkoi kavuta kallioseinämälle. Kiipeämistä vaikeutti se,
-ettei hänen käytettävissään ollut karkeatekoisia tikkaita, jotka veivät
-kielekkeeltä toiselle päiväiseen aikaan, mutta jotka vedettiin pois
-yhteiskunnan jäsenten mentyä pimeisiin onkaloihinsa.
-
-Mutta Thurg oli raahannut muassaan metsästä ohuen puun. Sen hän
-sijoitti nojalleen kallioseinämää vasten.. Sen yläpää ulottui parhaiksi
-alimman kielekkeen reunalle.
-
-Thurg oli melkein yhtä kookas ja näköjään ihan yhtä kömpelö kuin
-gorilla, mutta hän ei ollut niin loitolla alkuperäisistä, puissa
-asustaneista kantavanhemmistaan kuin tämä iso apina on, ja niinpä hän.
-suoriutuikin meluttomasti ja ilmeisen helposti kapuamisesta, joka hänen
-raskaan ruhonsa tähden olisi saattanut näyttää mahdottomalta.
-
-Ison kissan tavoin hän kiipesi norjaa tankoa myöten, kunnes sai
-tartutuksi yläpuolellaan olevan kielekkeen laitaan ja kiskoi sinne
-itsensä apinamaisesti kyyköttämään. Hapuillen hän sitten etsi
-luola-asukkaiden kielekkeelle vetämät tikkaat.
-
-Ne hän nosti pystyyn seuraavaa ylempää kielekettä vasten. Sen jälkeen
-oli tie helppo, sillä muita kielekkeitä yhdistivät kallioseinämään
-hakatut jyrkät polut. Se oli Thandarin toteuttama uudistus. Hän oli
-pitänyt vaappuvia tikkaita vaivaloisina ja lisäksi vaarallisina sekä
-hengelle että jäsenille, sillä melkein joka päivä sai joku vaimo tai
-lapsi niiden tähden pahoja kolhaisuja.
-
-Niinpä Thandar tahtomattaan auttoi Thurgia, ja tämä pääsi helposti
-Nadaran luolan suulle.
-
-Hänen sivuuttaessaan alemman luolan, oli hänen tehnyt voimakkaasti
-mieli tunkeutua sinne ja surmata vihollisensa. Thurg ei ollut
-milloinkaan vihannut ainoatakaan olentoa niin kiihkeästi kuin hän nyt
-vihasi tätä sileä-ihoista vierasta — siihen vihaan keskittyi hänen
-halvan sielunsa kaikki ilkeys.
-
-Nyt hän kumartui kuuntelemaan luolan aukolle. Sisältä kuului tytön
-tasaista hengitystä. Veri alkoi kuumasti kohista hänen eläimellisissä
-suonissaan. Hänen isot kouransa avautuivat ja sulkeutuivat suonen vedon
-tapaisesti. Kiihkoisesti hän imi ilmaa velttojen huuliensa välitse.
-
-Suoraan hänen alapuolellaan nukkui Thandar uneksien. Hän näki
-ihanan näyn, nuotion hohteessa tanssivan kauniin keijukaisen. Hänen
-ympärillään istuivat piirissä Smith-Jonesit, Percy-Standishit,
-Livingston-Brownit, Quincy Adams-Cootsit ja Bostonin satojen muiden
-yhtä ylimyksellisten perheiden jäseniä.
-
-Thandarista ei ollut lainkaan kummallista, ettei koko seurueen
-vaatetuksella olisi saatu Laokoonia verhotuksi Hänen isällänsä
-oli pukeva lanneverho, kun taas arvokkaalla rouva John Alden
-Smith-Jonesilla, hänen äidillänsä, oli aistikas, vähäinen vaippa, joka
-suolenkappaleilla oli ommeltu kokoon pienten nakertajain nahoista.
-
-Keijukaisen tanssiessa taputtivat katsojat kovasti käsiään hänen
-askeltensa tahdissa, ja hänen tauottuaan he toinen toisensa jälkeen
-ryömivät nelinkontin hänen luokseen ja suutelivat hänen kättään.
-
-Äkkiä hän tunsi keijukaisen Nadaraksi, mutta kun hän ponnahti esiin
-vaatiakseen tyttöä omakseen, syöksähti muiden seasta roteva mies, jolla
-oli jäykkä, takkuinen parta, luisu otsa ja lähekkäin olevat silmät,
-sieppasi Nadaran ja tyttöä kantaen pakeni odottaville rattaille.
-
-Hän tunsi miehen Thurgiksi, ja unessakin hänestä tuntui kovin oudolta,
-että Thurgin yllä oli hyvin sopiva iltapuku.
-
-Nadara kirkaisi kerran, ja se kirkaisu herätti Thandarin. Nousten
-kyynärpäänsä varaan hän katsoi luolansa aukolle. Hän muisti unensa.
-Huoahtaen hiljaa helpotuksesta, koska se oli ollut vain unta, hän
-painautui jälleen ruohovuoteelleen ja oli pian taaskin vaipunut sikeään
-uneen.
-
-
-
-
-VIIDES LUKU
-
-Nadaran ryöstö
-
-
-Varovasti Thurg ryömi luolaan, jossa Nadara lepäsi pehmeällä
-ruohovuoteellaan kiedottuna Nagoolan, mustan pantterin, välkkyvän
-sileään taljaan.
-
-Kyyröttävän puolieläimen ruho pimitti senkin heikon valon, jota hieman
-hämärtävästä yöstä tunkeutui säröreunaisen aukon lävitse luolaan.
-
-Sisällä vallitsi manalamainen pimeys.
-
-Käsillään hapuillen Thurg vihdoin tapasi ruohoisen alustan nurkkauksen.
-Hiljaa hän siirtyi sentimetrin toisensa jälkeen likemmäksi nukkujaa.
-Pian hänen sormensa koskettivat pantterintaljan tuuheata turkkia.
-
-Niin kömpelön isoksi otukseksi keveästi hän sitten tunnusteli pitkänään
-olevan tytön vartaloa, kunnes hänen jättiläiskouransa hiveli Nadaran
-upeata, silkinhienoa, sysimustaa tukkaa.
-
-Silloin hän pysähtyi hetkiseksi. Nopeasti ja äänettömästi hänen toinen
-leveä kämmenensä sitten paiskautui Nadaran suulle, samalla kun toinen
-käsi kiertyi tytön vyötäisille, nostaen hänet vuoteelta.
-
-Nadara heräsi ja koetti kauhistuneena kiskoutua irti ja kirkua. Mutta
-hänen suutaan painava jättiläiskäsi piti hänen huulensa tarkkaan
-kiinni, ja vyötäisillä oleva käsivarsi piti häntä tiukasti kuin
-teräsvanne.
-
-Thurg ei hiiskunut sanaakaan, mutta kun Nadara rimpuili vapautuakseen
-ja hänen kätensä osuivat raakalaisen karvaiseen rintaan ja takkuiseen
-partaan, arvasi hän, kuka hänen ryöstäjänsä oli, ja häntä puistatti.
-
-Viivyttyään vain kylliksi ennättääkseen varmistua siitä, että vanki oli
-varmasti hänen otteessaan ja ettei tytön vaipasta jäänyt roikkumaan
-lievettä, johon hän saattaisi sotkeutua ja kompastua paetessaan
-kallioseinämää alaspäin, alkoi Thurg laskeutua.
-
-Thandarin luolan suulla Nadara ponnisteli kahta vertaa rajummin
-saadakseen suunsa vapaaksi ja voidakseen kirkaista äänekkäästi edes
-kerran. Thurg arvasi, mitä hän mieli, painoi kämmentään entistäkin
-tiukemmin hänen suulleen, ja seuraavalla hetkellä he olivat huomiota
-herättämättä siirtyneet lähinnä alemmalle kielekkeelle.
-
-Ylimmillä kielekkeillä koukertelevaa polkua myöten Thurgin oli — kiitos
-Thandarin — verrattain helppo laskeutua. Mutta kallion juurelta laskien
-toisella kielekkeellä hänen oli pakko turvautua toisiin niistä kaksista
-tikkaista, joita myöten päästiin viimeinen taival maahan.
-
-Ja tällöin hänen oli hellitettävä kätensä Nadaran suulta. Hiljaa
-äristen hän varoitti tyttöä pysymään ääneti, uhaten muutoin heti tappaa
-hänet, poisti sitten kätensä vangin kasvoilta, tarttui tikkaiden
-yläpäähän ja heilautti itsensä vaaralliselta jyrkänteeltä tikapuille,
-pitäen taakkaansa kainalossaan.
-
-Vähän aikaa Nadara oli liiaksi kauhun lamauttama käyttääkseen
-hyväksensä tilaisuutta, mutta Thurgin parhaillaan laskiessa jalkansa
-kielekkeelle portaitten alapäässä hän parkaisi kerran äänekkäästi.
-
-Heti tärähti Thurgin kämmen kovakouraisesti hänen huulilleen. Villi
-pudisti häntä raa'asti ja kiristi hänen vartaloaan valtavassa
-otteessaan, niin että hän haukkoi henkeään ja odotti joka hetki
-tuntevansa kylkiluittensa katkeavan hirvittävästä puristuksesta.
-
-Minuutin ajan Thurg seisoi hiljaa kielekkeellä, rutistaen rääkättyä
-uhriaan ja kuunnellen, kuuluisiko ylhäältä takaa-ajon ääniä.
-
-Pian kävivät Nadaran tuskalliset kärsimykset ylivoimaisiksi — hän
-pyörtyi. Thurg tunsi hänen vartalonsa herpaantuvan, ja raakalaisen
-veltot huulet vääntyivät kammottavaan virnistykseen.
-
-Kallioseinämällä oli hiljaista — tytön parkaisu ei ollut häirinnyt
-hänen heimolaistensa unta. Thurg laski tikkaat, joita myöten hän oli
-juuri äsken tullut, alemman kielekkeen reunalta maahan ja seisoi
-seuraavalla hetkellä alhaalla taakkoinensa.
-
-Meluttomasti hän nosti tikkaat ja puun, jota hän oli käyttänyt ylöspäin
-kavutessaan, ja laski ne maahan kallion juurelle. Se katkaisisi vähäksi
-aikaa kaiken mahdollisen takaa-ajon, kunnes luolamiehet ennättäisivät
-tuoda muita tikapuita ylemmiltä kielekkeiltä, jonne he epäilemättä
-olivat niitä kätkeneet.
-
-Mutta takaa-ajoa ei alkanut, ja Thurg katosi pimeään metsään
-saaliinensa.
-
-Hän kantoi Nadaraa pitkän matkan, pälyillen pienillä siansilmillään
-oikealle ja vasemmalle sysipimeään yöhön ajoissa havaitakseen väijyvät
-pedot. Hänen pienten korviensa puolittain surkastuneet lihakset, jotka
-vielä noudattivat melkein sammuneen vaiston kehoituksia, koettivat
-kääntää rujomuotoisia korvanlehtiä eteenpäin, jotta hänen kuulonsa
-erottaisi ensimmäisen risahduksen, kun kuivat lehvät murtuisivat
-vankkahampaisen öisen saalistajan pehmeän käpälän alla.
-
-Mutta metsä tuntui kuolleelta. Ei ilmestynyt ainoatakaan elävää olentoa
-estämään puolieläimen ilkeitä aikomuksia. Thandar nukkui kaukana hänen
-takanaan. Thurg virnisti.
-
-Kuu pilkisti pilvistä ja valoi metsän puiden juurille hopeisen
-vihreitä läikkiä. Nadara heräsi pyörtymyksestään. He olivat pienellä
-aukeamalla. Heti hän muisti kaikki, mitä oli tapahtunut, ennenkuin hän
-meni tajuttomaksi. Kuutamossa hän tunsi Thurgin. Kammottavan näköisenä
-raakalainen tähyili hänen ylöspäin käännettyjä kasvojaan.
-
-Thandar oli usein puhellut hänelle uskonnosta, kertoen hänelle omasta
-Jumalastaan, ja nyt tyttö kiitti Häntä siitä, että Thurg oli vielä
-liian alhaalla kehitysasteikossa osatakseen suudella. Tuo takkuinen
-parta, nuo veltosti riippuvat huulet painettuina hänen suulleen! Se oli
-liian kammottavaa — hän sulki inhoten silmänsä.
-
-Thurg laski hänet pystyyn maahan, yhäti puristaen toisella kädellään
-hänen hartioitansa. Nadara näki otuksen seisovan vierellään, ahmien
-häntä himokkailla, verestävillä silmillään. Hänen inhoittavat huulensa
-värähtelivät ja vapisivat, kun hänen kuuma, kiihkeästi läähättävä
-hengityksensä kulki nopeasti edestakaisin.
-
-Tyttö tunsi lopun olevan käsillä. Hurjistuneena hän koetti keksiä
-jotakin puolustautumis- tai pakokeinoa. Thurg veti häntä puoleensa.
-
-Äkkiä Nadara heilautti nyrkkiänsä, iski sen vasten miehen suuta,
-kiskaisihe sitten irti hänen otteestaan ja syöksyi karkuun.
-
-Mutta seuraavalla hetkellä Thurg oli hänen niskassaan, tarttui
-karkeasti hänen olkapäähänsä, pudisti häntä rajusti ja paiskasi hänet
-maahan.
-
-Miehen särkyneistä huulista tippui verta hänen kasvoilleen ja
-kaulalleen.
-
-Kaukaa kuului syvää, ukkosmaista jyminää. Thurg nosti päätänsä ja
-kuunteli. Kammottava ääni toistui useita kertoja.
-
-»Suuri Nagoola tulee rankaisemaan sinua», kuiskasi Nadara.
-
-Yhä vielä Thurg kyykötti hänen vierellään. Tyttö oli lakannut
-taistelemasta, sillä hän tunsi omaansa suuremman voiman sekaantuvan
-leikkiin pelastamaan hänet.
-
-Maa heidän allaan vapisi, tärähteli ja sitten huojui kamalasti. Jyminä
-ja pauhu kävivät huumaaviksi. Thurgin intohimot hyytyivät tämän uuden
-hirmun pelosta, ja hän nousi pystyyn. Vähän aikaa oli hiljaista, mutta
-sitten tuli uusi, entistä hirveämpi tärähdys.
-
-Maa aaltoili kuvottavasti. Ilmestyi halkeamia, jotka nielivät puita ja
-sitten sulkeutuivat ikäänkuin ahnaat suut nieltyään kauan lumoamaansa
-ravintoa.
-
-Thurg kellahti pitkäkseen. Nyt hän oli kauhun vallassa ja parkui
-äänekkäästi peloissaan.
-
-Taaskin oli hiljaista, ja tällä kertaa eläinmies ponnahti pystyyn ja
-riensi metsään. Nadara oli yksin.
-
-Pian alkoi maa uudelleen vapista, ja suuren Nagoolan ääni kiiri yli
-maailman. Säikähtyneitä eläimiä kirmasi Nadaran ohitse, paeten joka
-taholle. Pieniä kauriita, kettuja, oravia ja muita nakertajia juoksi
-lukemattomana parvena pelon vallassa sinne tänne.
-
-Iso musta pantteri ja sen puoliso hölkyttivät lapa lapaa vasten
-painettuna sille aukeamalle, jossa Nadara yhä seisoi liian
-tyrmistyneenä osatakseen paeta millekään suunnalle.
-
-Ne pysähtyivät hetkiseksi kuutamoon ja silmäilivät häntä, mutta
-pujahtivat sitten pensaikkoon edes vilkaisemattakaan taaksensa. Heti
-niiden jälessä tuli kolme kaurista.
-
-Nadara oivalsi, ettei hän ollut lainkaan pelännyt panttereita, kuten
-olisi tehnyt tavallisissa oloissa. Jopa pienet kauriitkin juoksivat
-luonnollisten vainoojiensa perässä. Kaikki vähäisemmät pelon tunteet
-tukehtuivat maanjäristyksen herättämään, kaikki valtaavaan kauhuun.
-
-Aamu alkoi sarastaa idästä. Jyminä oli vähäisempää, tärähdyksien
-väliajat olivat pitempiä, eivätkä ne enää olleet niin ankaria.
-
-Nadara lähti palaamaan kylään. Joka hetki hän odotti näkevänsä
-Thandarin tulossa häntä etsimään, mutta vaikka hän oli jo ehtinyt
-metsän reunaan, ei hän lohdukseen ollut nähnyt merkkiäkään Thandarista
-eikä muista heimolaisistaan.
-
-Vihdoin hän astui aukeamalle. Hänen edessään kohosi kallio. Hänen
-huuliltansa puristui tuskainen parahdus, kun hän silmäili katsettaan
-kohdannutta näkyä. Korkea kallio, joka oli ollut hänen kotinansa —
-Thandarin heimon kotina — oli pirstoutunut ja murskautunut.
-
-Ulkoneva kallionhuippu oli murtunut irti ja virui rosoisena röykkiönä
-kallion juurella. Luolat olivat kadonneet. Kielekkeet olivat rauenneet
-soraksi suuren Nagoolan jättiläismäisistä ponnistuksista. Kaikkialla
-oli hävityksen jälkiä ja raunioita.
-
-Nadara meni lähemmäksi. Kammottavassa, sekasortoisessa läjässä oli
-siellä täällä kivien väliin pusertuneina miesten, naisten ja lasten
-silpoutuneita, murjoutuneita ruumiita.
-
-Nadaran poskilla kieri kyyneliä, ja hänen hentoa vartaloaan
-puistattivat repivät nyyhkytykset. Entä Thandar? Missä hän oli?
-
-Perin vaivaloisesti ponnistellen tyttö kiipesi sekasortoisia
-kivilohkareita myöten ylöspäin. Vain arvaamalla hän saattoi päätellä,
-missä Thandarin luola oli ennen sijainnut; nyt ei ollut jälellä
-merkkiäkään luolasta — kaikkialla oli samanlainen, lohduton, äänetön
-kiviröykkiö.
-
-Raivokkaasti hän raastoi ja repi teräväsärmäisistä kivistä
-kasaantuneita valtavia läjiä. Hänen kätensä saivat naarmuja ja
-kolhiintuivat verille. Hän huuteli ääneensä miehensä nimeä, mutta
-vastausta ei tullut.
-
-Vasta myöhään iltapäivällä hän heikkona väsymyksestä luopui turhasta
-etsinnästään. Sen yön hän nukkui kahden irtautuneen kivilohkareen
-välisessä halkeamassa ja lähti seuraavana aamuna hakemaan luolaa,
-jossa voisi elää yksinäisen elämänsä lopun, nauttien sellaista turvaa
-ja niukkaa mukavuutta kuin yksinäinen tyttö pystyisi tässä villissä
-maailmassa itselleen hankkimaan.
-
-Viikon päivät hän harhaili sinne tänne, mutta useimmat hänen ennen
-tuntemansa luolat olivat tuhoutuneet samoin kuin hänen heimonsa asumat.
-
-Vihdoin hän sattumalta osui samalle kalliolle, jonka Thandar oli
-valinnut kansansa pysyväksi asuinpaikaksi. Täällä näytti maanjäristys
-riehuneen lievemmin, ja Nadara löysi turvallisen ja mukavan luolan
-korkealla kallioseinämällä.
-
-Viimeisellä välillä kiivetessään sinne hän tarvitsi ohutta tankoa,
-jonka hän saattoi vetää jälessään ylös, siten tehokkaasti sulkien tien
-Nagoolalta ja sen kaltaisilta. Vielä paremmin turvatakseen itseänsä
-sinne sattumalta osuvien ihmisten varalta tyttö kantoi läjän pieniä
-kivilohkareita kielekkeelle luolansa suunaukon viereen.
-
-Hän hinasi sinne myöskin hedelmiä, pähkinöitä ja vihanneksia sekä ison
-kurpitsan, jonka hän täytti vedellä alhaalla kumpuavasta lähteestä.
-Palattuaan viimeiseltä hakuretkeltään ja istuessaan levähtämässä
-kielekkeellään, silmäillen maisemaa ja kaukaista valtamerta hän oli
-erottavinaan jotakin liikkuvan allaan leviävän aukeaman vastaisella
-laidalla kasvavien puiden varjossa.
-
-Saattoikohan se olla ihminen? Nadara veti seipään vierellensä
-kielekkeelle.
-
-Paetessaan suuren Nagoolan vimmaa Thurg oli päivän koittaessa saapunut
-sille paikalle, jossa hänen väkensä leiri oli ollut. Siellä hän ei
-kuitenkaan nähnyt miehistänsä merkkiäkään. Maassa vain ammotti laaja,
-säröreunainen, puolittain sulkeutunut repeämä, joka oli saattanut
-nielaista koko hänen heimonsa, kuten hän oli nähnyt halkeamain metsässä
-nielevän monta, monta puuta samalla kertaa.
-
-Jonkun aikaa hän etsi jälkiä heimolaisistaan, mutta turhaan. Kun
-maanjäristyksen nostattama pelko sitten oli vaimennut, lähti hän
-takaisin metsään etsimään tyttöä. Hän haki neljä päivää, saapui sen
-kallion raunioille, jonka seinämällä Nadaran heimo oli majaillut, ja
-huomasi siellä merkkejä siitä, että tyttö oli käynyt siellä kallion
-tuhoutumisen jälkeen.
-
-Hän näki Nadaran somien jalkojen jälkiä pehmeässä maassa lohkareitten
-juurella — näki, kuinka hän oli kaivanut järkäleitten seasta etsiessään
-Thandaria — näki hänen ruohovuoteensa lohkareitten välisessä
-halkeamassa ja huolellisesti ja uutterasti etsittyään löysi sitten
-Nadaran jäljet, jotka veivät itään päin.
-
-Seurattuaan niitä useita päiviä hän vihdoin lähellä merta saapui
-aukealle tasangolle metsän laitaan. Kapean aukeaman toisella puolella
-kohosi korkea kallio — ja siellä kapusi jokin olento luolan tummaa
-suuta kohti.
-
-Saattoiko se olla nainen? Thurgin silmät soukkenivat, kun hän tähysti
-kalliota tarkkaan. Niin, se oli nainen — sama nainen — hänen etsimänsä
-ja yksin.
-
-Riemusta kiljaisten Thurg syöksähti metsästä aukeamalle ja lähti
-vinhasti juoksemaan kalliolle, jonka seinämällä Nadara kyyrötti
-vieressään pieni kasa säröisiä heittokiviään valmiina uudelleen
-kamppailemaan tämän inhoittavan hirviön kanssa enemmästä kuin hengestä.
-
-
-
-
-KUUDES LUKU
-
-Etsintä
-
-
-Oli kulunut vuosi siitä, kun Waldo Emerson Smith-Jones oli lähtenyt
-vanhempiensa aristokraattisesta, Back-lahden rannalla sijaitsevasta
-kodista pitkälle merimatkalle etsimään parannusta köhäänsä ja poskiensa
-hivutautiseen punaan, jotka sellaisinaan olivat olleet melkein
-parantumattoman taudin merkkinä.
-
-Kaksi kuukautta myöhemmin oli saapunut ensimmäinen niukka
-sanomalehtiuutinen siitä, että se höyrylaiva, jossa Waldo Emerson oli
-kiertomatkalla eteläisillä merillä, oli hädin tuskin pelastunut tyyten
-tuhoutumasta, kun sen oli yllättänyt tavattoman iso hyökyaalto. Uutinen
-kuului:
-
-Kapteenin selostuksen mukaan oli voimakas aalto vyörinyt koko
-aluksen ylitse, hetkeksi haudaten sen tyyten alleen. Kaksi merimiestä,
-komentosillalla ollut upseeri ja muuan matkustaja, suistui mereen.
-
-Viimemainittu oli amerikkalainen Waldo E. Smith-Jones, bostonilaisen
-John Alden Smith-Jonesin poika, joka oli matkoilla hoitaakseen
-terveyttään.
-
-Höyrylaiva selviytyi aallosta ja risteili edestakaisin jonkun aikaa,
-mutta kun aalto oli ajanut sen vaarallisen likelle rantaa, ei
-näyttänyt enää turvalliselta viipyä paikalla, sillä jos olisi tullut
-toinen hyökyaalto, olisi se kokonaan tuhonnut aluksen, paiskaten sen
-läheiselle rannalle.
-
-Kummastakaan onnettomuuden kohtaamasta miespoloisesta ei nähty
-merkkiäkään.
-
-Rouva Smith-Jones on vuoteen omana.
-
-Heti varusti John Alden Smith-Jones huvipurtensa ja lähetti sen vanhan
-ystävänsä kapteeni Burlinghamen, virasta eronneen meriupseerin,
-johtamana kaukaiselle rannikolle etsimään hänen poikansa ruumista, joka
-höyrylaivan kapteenin arvelun mukaan oli hyvin mahdollisesti ajautunut
-rannalle.
-
-Ja nyt oli Burlinghame palannut kertomaan, että hänen tehtävänsä ei
-ollut onnistunut. Miehet istuivat John Alden Smith-Jonesin kirjastossa.
-Rouva Smith-Jones oli heidän seurassaan.
-
-»Tutkimme huolellisesti rannan, jonka kohdalla hyökyaalto yllätti
-laivan», vakuutti kapteeni Burlinghame. »Kilometrien matkalla
-kummallekin päin tarkastimme hietikosta jokaisen neliömetrin.
-
-— Viidakon reunasta kysymyksessä olevan rantakaistaleen kohdalta
-löysimme merimiehen ruumiin. Se ei ollut eikä voinut olla Waldon. Puku
-oli merimiehen, ja vartalo oli paljoa lyhempi ja vantterampi kuin
-teidän poikanne. Koko rannikolla ei näkynyt merkkiäkään mistään muusta
-ruumiista.
-
-— Kun pidimme mahdollisena, että joku miehistä oli saattanut ajautua
-maihin hengissä, lähetimme tiedusteluretkikuntia sisämaahan. Maa
-oli villiä ja kolkkoa, ja kahdesti kohtasimme hurjia, valko-ihoisia
-raakalaisia, jotka viskelivät meitä kivillä, mutta pakenivat kuultuansa
-ensimmäiset laukauksemme.
-
-— Jatkoimme etsintäämme ympäri koko saaren, joka on melkoisen laaja.
-Itärannikolta löysin tämän.»
-
-Kapteeni ojensi Smith-Jonesille jalokivipussin, jonka Nadara oli
-unohtanut lähtiessään Thandaria karkuun, ja kertoi lyhyesti kaikki,
-mitä tiesi sen nais-paran tarinasta, jonka oma se oli ollut.
-
-»Minä muistan sen tapauksen hyvästi», virkkoi rouva Smith-Jones.
-»Minulla oli ilo pitää kreiviä ja kreivitärtä vierainani, kun he
-kävivät täällä kuherrusmatkallaan. He olivat herttaisia ihmisiä.
-Surkeata on ajatella, että he saivat niin traagillisen lopun!»
-
-Kaikki kolme jäivät äänettömiksi. Burlinghame ei tiennyt, oliko hän
-hyvillään vaiko pahoillaan siitä, ettei ollut löytänyt Waldo Emersonin
-luita — se olisi lopettanut vanhempien kaikki toiveet. Kenties hyvin
-samansuuntaisia ajatuksia risteili toistenkin mielessä.
-
-Jossakin laajan talon alakerroksissa soi sähkökello. Yhäti istui
-kolmikko ääneti. He kuulivat ovenvartijan avaavan etuoven. Sitten
-kuului hiljaisia ääniä, ja pian naputettiin kirjaston ovelle
-kunnioittavasti.
-
-Herra Smith-Jones katsahti ovelle ja nyökkäsi. Tulija oli ovenvartija.
-Hänellä oli kädessään kirje.
-
-»Mitä nyt, Krutz?» tiedusti isäntä väsyneesti. Tuntui siltä kuin ei
-enää mikään jaksaisi herättää hänen mielenkiintoaan.
-
-»Erikoislähetin tuoma kirje, sir», vastasi palvelija. »Poika väittää,
-että teidän itsenne on kuitattava se, sir.»
-
-»Niinpä kyllä», myönsi Smith-Jones ottaessaan vastaan kirjeen ja
-kuittikaavakkeen.
-
-Hän katsahti postileimaan — San Francisco.
-
-Hitaasti hän leikkasi kuoren auki.
-
-»Sallitteko?» Hän katsahti ensin vaimoonsa ja sitten kapteeni
-Burlinghameen.
-
-Molemmat nyökkäsivät.
-
-John Alden Smith-Jones avasi kirjeen. Se sisälsi yhden ainoan
-käsinkirjoitetun sivun ja toiseen kuoreen suljetun liitteen. Luettuaan
-vain pari riviä hän äkkiä oikaisihe tuolillaan.
-
-Kapteeni Burlinghame ja rouva Smith-Jones katsoivat häneen kohteliaan
-ja kummastelevan kysyvästi.
-
-»Hyvä Jumala!» huudahti herra Smith-Jones. »Hän on elossa — Waldo on
-elossa!»
-
-Rouva Smith-Jones ja kapteeni Burlinghame ponnahtivat tuoleiltaan ja
-juoksivat puhujan luokse.
-
-Käsiensä tutistessa niin, että hänen oli vaikea lukea sanoja, joita
-hänen vapiseva äänensä tuskin kykeni lausumaan, John Alden Smith-Jones
-luki ääneen:
-
- Sally Corwith, San Francisco, Kalifornia.
-
- Herra John Alden Smith-Jones, Boston, Mass.
-
- Saavuin juuri satamaan ja riennän lähettämään perille poikanne
- minulle antaman, hänen äidilleen osoitetun kirjeen. Hän ei suostunut
- lähtemään mukaamme. Tapasimme hänet saarella, joka on 10°—' eteläistä
- leveyttä ja 150°—' läntistä pituutta. Hän näytti olevan hyvässä
- voinnissa ja pystyvän huolehtimaan itsestään. Hän ei, kuten hän itse
- väitti, tarvinnut mitään muuta kuin partaveistä, joten annoimme
- hänelle veitsen, ja lisäksi eräs miehistäni lahjoitti hänelle käärön
- purutupakkaa. Kehoitin häntä lähtemään, mutta hän ei suostunut. Mukana
- seuraava kirje epäilemättä kertoo hänestä tarkemmin.
-
-                                                 Kunnioittaen
-                                                 Henry Dobbs,
-                                                   laivuri.
-
-»Kymmenen eteläistä, sataviisikymmentä läntistä», jupisi kapteeni
-Burlinghame. »Se on juuri tarkastamamme saari. Missä ihmeessä hän on
-saattanut olla!»
-
-Rouva Smith-Jones oli aukaissut hänelle osoitetun kirjeen ja luki sitä
-henkeänsä pidätellen.
-
- Rakas äiti.
-
- Tunnen olevani kovin itsekäs jäädessäni tänne ja mahdollisesti
- aiheuttaessani teille lisää levottomuutta, mutta minun on täytettävä
- eräitä velvollisuuksia joitakuita täkäläisiä kohtaan, enkä katso
- voivani poistua täältä, ennenkuin olen ne täyttänyt.
-
- Olen saanut täällä osakseni kaikkea, mitä ihminen suinkin osaa kaivata
- — vieläpä enemmänkin, saattanen vakuuttaa.
-
- Ilmanala on ihastuttava. Yskäni on kadonnut, ja nyt olen kaikin puolin
- terve mies — vankempi kuin koskaan ennen muistan olleeni.
-
- Nykyisin asustan vuoristossa ja tulin tänään vain käväisemään
- rannikolla, jossa onneksi tapasin »Sally Corwithin», ja käytän
- hyväkseni kapteeni Dobbsin ystävällisyyttä, lähettäen tämän kirjeen
- sinulle.
-
- Älä ole huolissasi, äiti-kulta! Velvollisuustehtäväni ovat pian
- suoritetut, ja sitten riennän ensimmäisessä laivassa Bostoniin.
-
- Olen kohdannut täällä koko joukon mielenkiintoisia ihmisiä —
- kiintoisimpia, mitä olen milloinkaan tavannut. He suorastaan
- väsyttävät minua huomaavaisuudellaan.
-
- Ja koska kapteeni Dobbs kiirehtii matkalle, lopetan nyt kirjeeni,
- vakuuttaen mitä syvimmin rakastavani sinua ja isää.
-
- Sinua aina hellästi muistava poikasi
-
-                                          Waldo.
-
-Rouva Smith-Jonesin silmät olivat sumeat kyynelistä — kiitollisuuden ja
-onnen kyynelistä.
-
-»Ja ajatella», huudahti hän, »että hän sittenkin on elossa ja terve
-— ihan terve! Hänen yskänsä on parantunut — se on parasta kaikesta,
-ja hänen ympärillään on kiintoisia ihmisiä, joita Waldo juuri
-kaipasi. Jonkun aikaa minua ennen hänen lähtöään peloitti, että hän
-antautui liian kiinteästi opintoihinsa ja seurusteluun ympärillänsä
-olevan vähäisen, suljetun piirimme kanssa. Tämä kokemus laajentaa
-hänen ajatustapaansa. Ne ihmiset saattavat tietenkin olla hieman
-maaseutulaisiin vivahtavia, mutta ilmeisesti he ovat jonkun verran
-sivistyneitä ja hienostuneita — muutoin ei Waldo-poikani olisi ikinä
-ylistänyt heitä 'mielenkiintoisiksi'. Karkeat, oppimattomat ja
-rahvaanomaiset eivät milloinkaan voisi olla kiintoisia ainoastakaan
-Smith-Jonesista.»
-
-Kapteeni Cecil Burlinghame nyökkäsi kohteliaisuuden osoitukseksi — hän
-ajatteli saaren sisäosissa näkemiänsä alastomia, karvaisia raakalaisia.
-
-»Ilmeisesti, Burlinghame», huomautti herra Smith-Jones, »jäi osa saarta
-teiltä tarkastamatta. Waldon kirjeestä päättäen täytyy siellä olla
-siirtokunta sivistyneitä ihmisiä. On tietenkin mahdollista, että se on
-syvemmällä maassa kuin te kävitte.»
-
-Burlinghame ravisti päätänsä.
-
-»Olen ihan ymmällä», valitti hän. »Kiersimme koko saaren ympäri,
-mutta missään emme nähneet merkkiäkään ihmiskäsin parannetusta
-satamasta, jollaisen olettaisi siellä olevan, jos saaren sisäosissa
-olisi joku edistynyt siirtokunta. Jos laivoja edes silloin tällöin
-poikkeaisi siellä käymässä kauppaa siirtolaisten kanssa, olisi meidän
-pitänyt tavata ainakin kiinnitysrengas jossakin rannikon monista
-luonnollisista, satamaksi sopivista lahdelmista.
-
-— Ei, hyvät ystävät», jatkoi hän, »sikäli kuin minä olen taipuvainen
-uskomaan, ei Waldon kirjettä voida tulkita sillä tavoin.
-
-— Ilmeisesti hän näyttää olevan hyvässä turvassa ja iloisella mielellä,
-ja se tieto riittää meille. Nyt meidän pitäisi olla helppo löytää hänet
-— jos vielä haluatte lähettää häntä noutamaan.«
-
-»Hän on saattanut jo lähteä matkalle Bostoniin», virkkoi rouva
-Smith-Jones. »Hänen kirjeensä on päivätty monta kuukautta sitten.»
-
-Taaskin Burlinghame pudisti päätään.
-
-»Älkää luottako siihen, hyvä rouva!» varoitti hän ystävällisesti.
-»Saattaa kulua viisikymmentä vuotta, ennenkuin ainoakaan laiva taas
-poikkeaa sen syrjäisen saaren rannassa — jollette te sitä sinne lähetä.»
-
-John Alden Smith-Jones hypähti pystyyn ja alkoi kävellä edestakaisin
-lattialla.
-
-»Kuinka pian voidaan Priscilla panna kuntoon lähteäkseen takaisin
-saarelle?» tiedusti hän.
-
-»Se voi tapahtua viikossa, jos tarvitaan», vastasi Burlinghame.
-
-»Entä lähdetkö sinä mukaan komentajana?»
-
-»Ilomielin.»
-
-»Sepä hyvä!» huudahti Smith-Jones. »Ja nyt, kunnon ystävä, aloitetaan
-valmistelut vitkastelematta. Minä aion tulla mukaan.»
-
-»Ja minäkin lähden», ilmoitti rouva Smith-Jones.
-
-Molemmat miehet katsahtivat häneen ällistyneinä.
-
-»Mutta, rakas», esteli hänen puolisonsa, »onhan mahdoton tietää,
-minkälaiset vaarat ja vaivat meitä odottavat — sinä et jaksaisi kestää
-sellaisen retken rasituksia».
-
-»Minä lähden», vakuutti rouva Smith-Jones jyrkästi. »Tunnen
-Waldo-poikani ja hänen hienostuneen, tunteikkaan luonteensa. Uskon
-varmasti jaksavani hyvin kestää kaikki, mitä hän on kestänyt. Hän
-kertoo olevansa mielenkiintoisten ihmisten parissa. Ilmeisesti ei
-niin ollen saaren asukkaiden puolelta ole mitään pelkäämistä, ja
-sitäpaitsi tahdon omakohtaisesti tutustua niihin henkilöihin, joiden
-parissa hän on elänyt. Olen aina huolekkaasti koettanut koota Waldon
-ympärille vain valioväkeä, ja jos hän sillä aikaa, jonka hän on ollut
-poissa äidillisestä valvonnastani, on saanut joitakuita turmelevia
-vaikutuksia, tahdon oppia tuntemaan ne osatakseni taistella niiden
-seurauksia vastaan.»
-
-Siihen se päättyi. Jos rouva Smith-Jones tunsi poikansa, tunsi herra
-Smith-Jones varmasti vaimonsa.
-
-Viikkoa myöhemmin lähti Priscilla Bostonin satamasta pitkälle matkalle
-Kap Hornin ympäri etelämerelle.
-
-Aluksessa oli enimmäkseen entinen miehistö. Ensimmäinen ja toinen
-perämies olivat uusia. Edellinen näistä, William Stark, oli esittänyt
-Burlinghamelle hyvät suositukset. Alusta alkaen hän näytti älykkäältä
-ja kokeneelta merimieheltä. Se, että hän oli harvapuheinen, vain lisäsi
-hänen arvoaan Burlinghamen silmissä. Stark oli taipuvainen pitämään
-ankaraa sotilaskuria, joten miehistö pian alkoi vihata häntä sydämen
-pohjasta, mutta koska hän rajoitti tämän epämiellyttävän piirteensä
-ilmaukset mitättömiin toimenpiteisiin, tyytyivät miehet ainoastaan
-nurisemaan siitä keskuudessaan, mikä on jokaisen kunnon merimiehen
-etuoikeus ja nautinto. Heidän uskollisuuttaan mainiota Burlinghamea
-kohtaan ei kuitenkaan edes kymmenen Starkia olisi jaksanut järkyttää.
-
-Yksitoikkoinen ja seikkailuton matka kymmenennen eteläisen leveysasteen
-ja sadannenviidennenkymmenennen läntisen pituusasteen leikkauskohtaan
-päättyi vihdoin ja maata näkyi edestä ylähangan puolelta. Sievässä,
-valkeassa Priscillassa oli kiihtymys ylimmillään. Levottomana rouva
-Smith-Jones melkein alinomaa tähyili kenttäkiikarillaan, odottaen joka
-hetki näkevänsä Waldo Emersoninsa laihan, kuihtuneen hahmon seisomassa
-rannalla heitä vastassa.
-
-Kaksi viikkoa he purjehtivat pitkin rannikkoa, pysähtyen silloin
-tällöin päiväksi, jolloin retkikuntia lähetettiin sisämaahan
-etsimään sivistysasutuksen merkkejä. Kaksi päivää he viipyivät siinä
-lahdessa, jossa Sally Corwith oli ollut ankkurissa. Siltä kohdalta
-he tunkeutuivat syvemmälle maahan kuin mistään muualta, mutta
-tuloksettomasti. Burlinghamen suunnitelman mukaan heidän oli ensiksi
-hätäisesti tarkastettava koko rannikko ja tehtävä vain lyhyitä retkiä
-saaren sisäosiin. Jollei siten löydettäisi kadonnutta Waldoa olisi
-seurueen uudelleen tutkittava koko alue ja viivyttävä niin monta
-viikkoa tai kuukautta kuin saaren jokaisen neliömetrin perinpohjainen
-tarkastaminen vaatisi.
-
-Ohjelman alkuosaa suorittaessaan he laskivat ankkurin samaan lahteen,
-jonka pinnalla Waldo Emerson ja Nadara olivat nähneet Priscillan
-keinuvan, sitten paeten sen luota.
-
-Burlinghame muisti, että jalokivipussi oli löydetty juuri siltä
-kohdalta. Sally Corwithin lahden jälkeen, kuten he olivat alkaneet
-nimittää toista ankkuripaikkaa, tuntui tämä tarjoavan parhaat
-onnistumisen mahdollisuudet. He ristivät sen Eugenie-lahdeksi sen
-kovaonnisen nais-rukan, Eugénie Marie Céleste de la Valoisin, Crecyn
-kreivittären, mukaan, jonka jalokivet oli löydetty rannalta.
-
-Burlinghame ja Waldon isä olivat seurassaan kuusi Priscillan päällystön
-ja miehistön jäsentä kuluttaneet päivän metsässä, tasangolla ja
-vuorilla, etsien ihmisasutuksen jälkiä. Vähän keskipäivän jälkeen
-löysi ensimmäinen perämies Stark ihmisen vaalenneen luurangon.
-Hänen huutojensa johdosta riensivät seurueen muut jäsenet hänen
-luokseen. Kolkko hahmo virui korkeassa ruohikossa pienellä
-heinättömällä läikällä. Sen ympäriltä olivat mädäntymisnesteet
-tappaneet kasvullisuuden, jättäen sen virumaan eristettynä ja kaamean
-inhoittavana, ikäänkuin luonto olisi kammonnut ja kauhuissaan kaihtanut
-sitä.
-
-Stark seisoi osoittaen sitä sanaakaan virkkamatta toisten tullessa
-hänen luoksensa. Ensiksi saapui Burlinghame. Hän kumartui syvälle
-luiden puoleen ja tarkasti niitä huolellisesti. John Alden Smith-Jones
-riensi huohottaen hänen viereensä. Nähtyään, mitä Burlinghame tutki,
-hän kävi heti kalmankalpeaksi. Burlinghame katsahti häneen.
-
-»Se ei ole hänen», vakuutti kapteeni. »Katsohan tuota kalloa — se on
-joko gorillan tai jonkun hyvin alhaisrotuisen ihmisen.»
-
-Smith-Jones huoahti helpotuksesta.
-
-»Kuinka kauhea otus sen on täytynytkään olla!» virkkoi hän päästyään
-täysin selville, kuinka tavattoman leveä tuo vanttera luuranko oli.
-»Waldon on ollut mahdotonta pysyä hengissä tuollaisten olentojen
-asumassa villissä seudussa. Kuvittelehan häntä vain tuota petoa
-vastassa! Luonnostaan pelokkaana ja heikkorakenteisena hän olisi
-kuollut kauhusta jo nähdessään moisen otuksen karkaavan kimppuunsa.»
-
-Kapteeni Cecil Burlinghame nyökkäsi myöntävästi. Hän tunsi Waldo
-Emersonin hyvin eikä senvuoksi voinut kuvitellakaan vastakkain heikkoa,
-arkaa nuorukaista ja sellaista petoa, jollaista tämän vaalenneen
-luurangon oli täytynyt kannattaa. Ja heidän jalkojensa juuressa
-viruvat Lättäjalan luut olivat mykkänä todistuksena sellaisesta
-mahdottomuudesta.
-
-Äkkiä erään merimiehen luikkaus suuntasi heidän huomionsa laakson
-vastaiseen laitaan. Mies seisoi kummulla, huitoi käsiään ja viittoili
-rajusti korkeaan kallioon päin, joka äkkijyrkkänä kohosi rehevästä
-viidakkoruohikosta. Kaikkien silmät kääntyivät kiihtyneen merimiehen
-osoittamaan suuntaan. Aluksi he eivät erottaneet mitään, mutta pian
-ilmestyi hahmo vähäiselle kohoamalle. Se oli ihminen, ja niinkin kaukaa
-kaikki olivat varmoja, että se oli nainen. Ja hänen takanaan riensi
-toinen olento. Naista takaa-ajava otus oli paksu ja tanakkatekoinen. Se
-olisi saattanut olla henkiinvironneena sama olento, jonka luurangon he
-olivat äsken löytäneet.
-
-Saisiko otus naisen kiinni, ennenkuin viimemainittu ennättäisi
-kalliolle? Olisiko pakenija turvassa edes sielläkään? Burlinghame ja
-Stark olivat jo lähteneet juoksujalkaa oikaisemaan kalliota kohti.
-John Alden Smith-Jones seurasi verkkaisemmin. Miehet kiiruhtivat
-päällikköjensä jälessä.
-
-Tyttö oli saapunut kalliolle ja kapusi niiden jyrkkää rinnettä
-ylöspäin ketterästi kuin orava. Mies kiipesi ihan hänen kintereillään.
-Katsojat näkivät tytön pääsevän kielekkeelle, jonka yläpuolella
-ammottavasta luolasta hän ilmeisesti toivoi saavansa turvapaikan, ja
-kiipeävän tikkaina käyttämäänsä huojuvaa vesaa myöten. He huoahtivat
-helpotuksesta, sillä nyt hän näytti ehtineen turvaan — mies oli vielä
-seuraavalla alemmalla kielekkeellä.
-
-Mutta seuraavalla hetkellä valtasi tarkkailijat kauhu. Tyttöä
-takaa-ajava raakalainen oli tarttunut jättiläiskourallaan vesan
-alapäähän ja kiskoi sitä parhaillaan pois kielekkeen reunalta. Hetkisen
-kuluttua tyttö suistuisi joko hänen syliinsä tai kauheaan kuolemaan
-alhaalla oleviin säröisiin kiviin.
-
-Burlinghame ja Stark seisahtuivat yhtä aikaa ja veivät molemmat
-pyssyn poskelleen. Pamahti kaksi laukausta, niin lähekkäin, että ne
-kuulostivat yhdeltä.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU
-
-Ensimmäinen perämies Stark
-
-
-Huomattuaan Nadaran oli Thurg kiitänyt kallion juurelle, karjuen ja
-mylvien kuin vimmastunut härkä. Hän kiipesi puoliväliin pyrkiessään
-tytön korkeaan turvapaikkaan. Mutta sitten oli hyvin tähdätty,
-rosoinen kivi saanut hänet äkkiä pysähtymään, syljeksien verta ja
-hampaita vahingoittuneesta suustansa. Hän katsahti Nadaraan ja kiljui
-raivokkaasti, uhkaillen kostoa. Nadara sinkautti häntä toisella
-kivellä, joka osui suoraan hänen silmäänsä, kaataen hänet kuin tukin
-kapealle kielekkeelle, jolla hän oli seissyt. Nopeasti alkoi tyttö
-laskeutua hänen luokseen päättääkseen aloittamansa työn, sillä hän
-tiesi, että kun Thurg nyt kerran oli löytänyt hänen piilopaikkansa, ei
-hän saisi rauhaa eikä turvaa, niin kauan kuin hirviö oli elossa.
-
-Mutta hän ei ollut ehtinyt juuri muuta kuin laskea puun alempana
-olevalle kielekkeelle, kun miehen jättiläisruho alkoi liikkua ja Thurg
-nousi istumaan. Ketterästi Nadara kiipesi uudelleen kielekkeelleen ja
-veti seipään uudelleen ylös. Hän oli heittämäisillään miestä uudella
-kivellä, kun viimemainittu puhutteli häntä.
-
-»Me olemme yksin maailmassa», alkoi hän. »Suuri Nagoola on surmannut
-koko sinun kansasi ja koko minun kansani. Tule alas! Eletään
-rauhallisesti yhdessä. Koko maailmassa ei ole ainoatakaan muuta ihmistä
-hengissä.»
-
-Nadara nauroi hänelle vasten kasvoja.
-
-»Minäkö tulisin sinun luoksesi!» huusi hän pilkallisesti. »Eläisin
-sinun kanssasi! Mieluummin eläisin metsässä tonkivien sikojen seurassa.
-Mene tiehesi! Muutoin lopetan aloittamani työn ja tapan sinut. En
-eläisi sinun kanssasi, vaikka tietäisin sinun olevan viimeisen
-inhimillisen olennon koko maailmassa.»
-
-Thurg rukoili ja uhkaili, mutta kaikki oli turhaa. Uudelleen hän yritti
-kavuta tytön luokse, mutta taaskin hyvin tähdätyt kivet karkoittivat
-hänet. Vihdoin hän peräytyi, ärjyen ja uhkaillen.
-
-Viikkokausia hän kärkkyi kallion läheisyydessä. Nadaran niukat
-ruokavarat olivat pian lopussa. Hänen oli pakko laskeutua maahan
-hankkimaan lisää ruokaa ja täyttämään kurpitsansa tahi kuolla
-nälkään ja janoon. Hän kävi metsässä öisin, vaikka musta Nagoola oli
-saalistamassa ja väijyi uhmaavana pimeydessä. Vihdoin mies huomasi
-hänet hänen ollessaan tällaisella yöllisellä retkellään ja oli vähällä
-saavuttaa hänet, ennenkuin hän ehti turvaiselle kielekkeelleen.
-
-Kolme päivää Thurg piti häntä tiukasti vankina. Taaskin hänen
-muonavaransa ehtyivät. Kahdesti oli Nagoola vähällä saada hänet
-kynsiinsä metsässä. Enää hän ei rohjennut uhitella kohtaloa menemällä
-synkkään metsään yön aikana. Hänellä ei ollut muuta keinoa kuin panna
-kaikki alttiiksi koettamalla vielä viimeisen kerran pujahtaa Thurgin
-kynsistä päivällä ja etsiä uusi piilopaikka jossakin saaren kaukaisessa
-sopessa.
-
-Valppaasti hän tähyili sopivaa tilaisuutta, ja raakalaisen poistuttua
-vähäksi aikaa hakemaan ravintoa itselleen lipui tyttö vikkelästi
-kallion juurelle ja kiiti korkeassa ruohikossa laakson vastaiseen
-reunaan.
-
-Sinä päivänä Thurg oli osunut kauriiden jäljille etsiessään metsästä
-marjoja, jotka olivat siihen aikaan kypsyneet ja joista hän erikoisesti
-piti. Jäljet veivät metsän reunaa pitkin laakson vastaiseen laitaan ja
-sieltä kukkuloiden ylitse niiden takaiseen seutuun. Koko päivän Thurg
-seurasi nopsajalkaisia eläimiä, kunnes hänen vihdoin onnistumatta
-saavuttaa niitä oli luovuttava niitä vaanimasta ja palattava kalliolle,
-ettei hänen arvokkaampi otuksensa pääsisi karkuun.
-
-Kukkuloiden ja kallioiden puolivälissä hän äkkiä joutui vastakkain
-Nadaran kanssa. He olivat vajaan kahdenkymmenen askeleen päässä
-toisistansa. Mielihyvästä ulvoen Thurg syöksyi tavoittamaan tyttöä,
-mutta tämä pyörähti pakoon, ennenkuin mies ehti tarttua häneen
-käsiksi. Jos Thurgin toiset senpäiväiset ajettavat olivat olleet
-nopeita, niin oli Nadarakin, sillä pelko lainasi siivet hänen nopsille
-jaloilleen. Thurg juosta lönkytti hänen jälessään, ja jos matka
-olisi ollut lyhyempi, olisi hän jäänyt kauas jälkeen. Mutta heidän
-kohtaamispaikaltaan oli pitkä matka Nadaran kalliolle. Tyttö jaksoi
-jätättää miestä lyhyellä välillä, mutta kun voitto jäi kestävyyden
-varaan, oli raakalaisella suunnattomasti edullisempi puoli.
-
-Heidän lähestyessään päämaalia Nadara tajusi kintereillään huohottavan
-hirmuolennon ripeästi lyhentävän hänen alussa saavuttamaansa etumatkaa.
-Hän pinnisti kaikki voimansa ja jokaisen lihaksensa välttääksensä häntä
-uhkaavaa kohtaloa. Hänen saapuessaan kalliolle oli Thurg ihan hänen
-takanaan. Miltei tyyten uupuneena hän reutoutui ylöspäin, kuten hänestä
-itsestään tuntui, surkean hitaasti. Vihdoin hänen kätensä ulottui
-puuhun, jota myöten hän pääsisi luolansa suulle — hetkisen kuluttua hän
-olisi turvassa. Mutta hänen virinnyt toivonsa sammui, kun hän tunsi
-vesan luistavan ja alaspäin vilkaistessaan näki Thurgin kiskovan sitä
-pois paikaltaan.
-
-Hän sulki silmänsä, jotta ei näkisi allaan ammottavaa kuilua, johon hän
-oli suistumaisillaan. Ja sitten hänen korviaan vihlaisi hirvittävin
-ääni, mitä hän oli koskaan kuullut, lukuunottamatta sateen tullen
-taivaalla kiirivää ukkosenjyrinää. Mutta tämä ääni ei kajahtanut
-ylhäältä, vaan alhaalta laaksosta.
-
-Tikkaat taukosivat luisumasta. Tyttö avasi silmänsä ja katsahti
-alaspäin. Syvällä hänen allaan virui Thurgin ruumis. Hän erotti, että
-mies oli ihan kuollut. Vainaja makasi kasvoillaan ja hänen selässään
-olevista kahdesta pienestä reiästä valui kummastakin vähäinen verivirta.
-
-Nadara kiipesi kielekkeelleen, veti vesan jälkeensä ja katseli sitten
-ympärilleen saadakseen selville, mistä kummallinen ääni ja Thurgin
-äkillinen kuolema johtuivat, sillä hän ei voinut olla liittämättä
-niitä toistensa yhteyteen. Alhaalla laaksossa hän näki joukon
-outoihin asuihin puettuja miehiä, jotka tulivat kalliolle päin. Hän
-keräsi heittokivensä lähelleen, käsiensä ulottuville. Nyt miehet
-olivat kallion juurella hänen kohdallaan ja huusivat hänelle. Hänen
-silmänsä menivät pystyyn kummastuksesta — muukalaiset puhuivat samaa
-outoa kieltä, jota Thandar oli koettanut opettaa hänelle. Hän huusi
-heille vastaan omalla kielellään, mutta he ravistelivat päätään ja
-viittoilivat häntä laskeutumaan alas. Häntä peloitti. Koko elämänsä
-ajan hän oli pelännyt miehiä eikä syyttäkään — kaikkia muita paitsi
-iäkästä kasvatusisäänsä ja Thandaria. Nämä muukalaiset olivat
-ilmeisesti miehiä. Hän ei voinut odottaa heiltä muuta kuin samanlaista
-kohtaloa kuin olisi saanut osakseen Thurgilta.
-
-Yksi heistä oli alkanut kavuta kalliolle. Hän oli Stark. Nadara
-sieppasi kiven ja nakkasi sillä häntä. Hän sai hädintuskin sen
-väistetyksi ja lakkasi yrittämästä kiivetä tytön luokse. Nyt lähestyi
-Burlinghame käsi koholla, kämmen Nadaraan päin merkiksi siitä, ettei
-hän ahdistaisi tyttöä. Nadara muisti hieman Thandarin opettamaa kieltä
-— kenties miehet ymmärtäisivät sitä.
-
-»Menkää tiehenne!» huusi hän. »Menkää tiehenne! Nadara tappaa ilkeät
-miehet.»
-
-Mielihyvän ilme levisi Burlinghamen kasvoille — tyttö puhui
-englanninkieltä.
-
-»Me emme ole ilkeitä miehiä», luikkasi hän vastaan. »Me emme tee
-sinulle pahaa.»
-
-»Mitä te sitten tahdotte?» tiedusti Nadara vieläkään uskomatta pelkkiä
-sanoja.
-
-»Haluamme puhella kanssasi», vastasi Burlinghame. »Etsimme erästä
-ystäväämme, joka haaksirikkoisena joutui tälle saarelle. Tule alas.
-Emme tee sinulle pahaa. Emmekö ole jo osoittaneet olevamme ystäviäsi
-surmaamalla tämän sinua hätyyttäneen vintiön?»
-
-Tämä mies puhui ihan samaa kieltä kuin Thandar. Nadara ymmärsi
-hänen kaikki sanansa, sillä Thandar oli puhunut hänelle paljon
-englanninkieltä. Hän ymmärsi sitä paremmin kuin osasi sitä puhua.
-Jos he kerran puhuivat samaa kieltä kuin Thandar, täytyi heidän olla
-kotoisin samasta maasta. Kenties he olivat Thandarin ystäviä. Joka
-tapauksessa he olivat hänen kaltaisiaan, eikä Thandar milloinkaan
-ahdistanut naisia. Hän saattoi luottaa heihin. Verkkaisesti hän laski
-seipään paikoilleen ja alkoi laskeutua. Useita kertoja hän jäi kahdelle
-päälle, mielien palata kielekkeelleen, mutta lopulta aina Burlinghamen
-ystävällinen ääni ja rohkaisevat sanat tehosivat, ja pian Nadara seisoi
-heidän edessään.
-
-Priscillan päällystö ja merimiehet kertyivät tytön ympärille. Heihin
-tekivät hänen käytöksensä ja hänen kauneutensa ja ryhtinsä koruton
-arvokkuus voimakkaan vaikutuksen. Vasemmalle olkapäälleen kiinnitettyä
-laajaa, mustaa pantterintaljaa hän kantoi majesteetillisesti kuin
-kuningatar ja niin luonnollisesti, ettei hänen siveyttään voinut
-vähääkään epäillä, vaikka se jätti hänen vartalostaan paljaaksi ihan
-yhtä paljon kuin verhosikin. William Stark, Priscillan ensimmäinen
-perämies, pidätti henkeään — ei koskaan, siitä hän oli varma, ollut
-Jumala luonut viehättävämpää olentoa.
-
-Kallion laelta tirkisteli takkuinen mies outoa näkyä. Hän räpytteli
-pieniä silmiään, kynsi takkuista päätään, ja kerran hän sieppasi
-lähellään olevan ison kiven. Mutta hän ei heittänyt sillä alhaalla
-seisovaa seuruetta, sillä hän oli kuullut pyssyjen kovat pamahdukset,
-huomannut savun tuprahtavan piippujen suista ja nähnyt Thurgin äkkiä ja
-ihmeellisellä tavoin sortuvan maahan.
-
-Burlinghame puhui Nadaralle.
-
-»Kuka olet?» kysyi hän.
-
-»Nadara», vastasi tyttö.
-
-»Missä asut?»
-
-Nadara heilautti olkansa ylitse peukaloansa kallioon päin. Burlinghame
-tähyili kivistä seinämää, mutta ei erottanut siellä merkkiäkään muista
-elollisista olennoista.
-
-»Missä omaisesi ovat?»
-
-»Kuolleet.»
-
-»Kaikkiko?»
-
-Nadara nyökkäsi myöntävästi.
-
-»Kuinka kauan sitten he kuolivat ja mikä heidät surmasi?» jatkoi
-Burlinghame.
-
-»Melkein kuukausi takaperin. Heidät surmasi suuri Nagoola.»
-
-Vastaillen kysymyksiin Nadara selosti kaikkea, mitä oli tapahtunut
-maanjäristysyön jälkeen. Hänen kuvauksensa nojalla olivat
-amerikkalaiset varmoja siitä, että äskettäin, oli sattunut raju
-maanjäristys, joka oli järkyttänyt saaren perustuksia.
-
-»Tiedusta häneltä Waldoa!» supatti Smith-Jones uskaltamatta itse lausua
-kysymystä.
-
-»Etsimme erästä nuorta miestä», sanoi Burlinghame, »joka suistui
-laivasta mereen tämän saaren länsirannikolla. Tiedämme hänen päässeen
-hengissä maihin, sillä olemme kuulleet hänestä. Oletko nähnyt tätä
-muukalaista tai kuullut hänestä. Hänen nimensä on Waldo Emerson
-Smith-Jones. Tämä herra on hänen isänsä», lisäsi hän, osoittaen
-Smith-Jonesia.
-
-Silmät levällään Nadara katseli John Alden Smith-Jonesia. Tämä mies
-siis oli Thandarin isä. Hän sääli miestä kovasti, sillä hän tiesi hänen
-rakastaneen Thandaria — Thandar oli usein vakuuttanut hänelle niin.
-Hän ei oikein tiennyt, miten kertoisi kaikesta — hän ei olisi tahtonut
-tuottaa toiselle samanlaista tuskaa ja surkeutta kuin oli itse saanut
-kestää.
-
-»Tiedätkö hänestä mitään?» kysyi Burlinghame.
-
-Nadara nyökkäsi.
-
-»Missä hän on?» huusi Waldon isä. »Missä ovat ne ihmiset, joiden
-seurassa hän on täällä oleskellut?»
-
-Nadara meni lähelle John Alden Smith-Jonesia. Hänen viattomassa,
-nuoressa sydämessään ei ollut vähääkään pelkoa tätä miestä kohtaan,
-Thandarin isää kohtaan, joka rakasti Thandaria. Hän tunsi vain syvää
-sääliä ja myötätuntoa sen murheen tähden, jonka hän pian miehelle
-tuottaisi. Hellästi hän tarttui vieraan käteen ja katso suruisesti
-häntä silmiin.
-
-»Missä hän on? Missä on poikani?» kuiskasi Smith-Jones.
-
-»Hän on kansansa luona, joka oli myöskin minun kansani — niistä
-ihmisistä juuri äsken puhuin», vastasi Nadara hiljaa. »Hän on kuollut.»
-Sitten hän painoi kasvonsa miehen kättä vasten ja purskahti itkemään.
-
-Isku pani John Alden Smith-Jonesin horjumaan. Tuntui uskomattomalta —
-mahdottomalta — että Waldo oli kestänyt kaikki, mitä hän varmasti oli
-kokenut, tuhoutuakseen vihdoin ainoastaan muutamia lyhyitä viikkoja
-ennen avun saapumista. Hetkeksi hän unohti tytön. Nadaran kuumat
-kyyneleet, joita tippui hänen kädelleen, herättivät hänet huomaamaan
-tytön läsnäolon.
-
-»Miksi itket?» huudahti hän melkein karkeasti.
-
-»Sinun tähtesi», vastasi tyttö, »joka myöskin rakastit häntä».
-
-»Rakastitko Waldoa?» kysyi pojan isä.
-
-Nadara nyökäytti, sekavan, tuuhean, sysimustan tukan peittämää päätään.
-John Alden Smith-Jones katseli useita minuutteja äänettömänä pää
-kumarassa nyyhkyttävää tyttöä. Hänen patriisinaivoissaan risteili
-monenlaisia ajatuksia. Kasvatuksen, ympäristön ja perinnöllisyyden
-vaikutuksesta hän oli ahdasmielinen ja puritaaninen. Hän näki tytön
-niukan vaatteuksen ja pähkinänruskean ihon; mutta hän ei nähnyt Nadaran
-alastomuutta, sillä sisäinen ääni hänen sydämessään kuiskasi, että
-herttainen hyveellisyys verhosi tyttöä tehokkaammin kuin silkki- ja
-samettiasut ilman hyvettä olisivat saattaneet verhota. Hellästi hän
-kiersi kätensä tytön ympärille, vetäen häntä puoleensa.
-
-»Tyttäreni», virkkoi hän ja painoi huulensa Nadaran otsalle.
-
-Tuntia myöhemmin saapui Priscillaan juhlallinen ja murheen painama
-seurue. Rouva Smith-Jones oli nähnyt retkeläisten tulevan. Vaistomainen
-aavistus lienee varoittanut häntä, että he palatessaan toisivat hänelle
-surua. Ainakaan hän ei, kuten aikaisemmin oli tehnyt, ollut heitä
-vastassa aluksen kaiteen ääressä, vaan vetäytyi hyttiinsä, odottaen
-miestään sinne. Saapuessaan hänen luokseen puoliso toi muassaan
-puolialastoman nuoren naisen. Rouva Smith-Jones silmäili tyttöä,
-huonosti salaten kauhistustaan.
-
-Waldon äiti kesti miehensä kertoman rusentavan uutisen paljoa
-lujempana kuin mies oli otaksunut. Oikeastaan hän olikin alunpitäen
-valmistautunut sitä kuulemaan. Hän ei ollut milloinkaan oikein
-tosissaan uskonut Waldon kykenevän pysymään pitkää aikaa hengissä
-kaukana bostonilaisen kotinsa mukavuudesta ja ylellisyydestä ja hänen
-valppaasta huolenpidostaan.
-
-»Entä kuka on tämä — hm — henkilö?» tiedusti hän vihdoin kylmästi,
-pitäen silmälasejaan silmiensä edessä luodessaan kulmakarvat koholla
-paheksuvan katseen Nadaraan.
-
-Tyttö ymmärsi paremmin vanhemman naisen käytöksen kuin sanat ja
-oikaisihe ylpeästi. Herra Smith-Jones rykäisi ja punehtui. Hän astui
-Nadaran luokse ja laski kätensä hänen hartioilleen.
-
-»Hän on rakastanut Waldoa», sanoi hän koruttomasti.
-
-»Mokoma julkea tuhkimo!» kivahti rouva Smith-Jones. »Rohkenee rakastaa
-Smith-Jonesia!»
-
-»No, no, Louisa!» tyynnytteli hänen puolisonsa. »Muista, että hänkin
-kärsii — älä tee hänen murhettaan vieläkin katkerammaksi! Hän on
-rakastanut poikaamme, ja Waldo on vastannut hänen rakkauteensa.»
-
-»Mistä sen tiedät?»
-
-»Hän kertoi sen minulle», vastasi mies.
-
-»Se ei ole totta!» huusi rouva Smith-Jones. »Se ei ole totta! Waldo
-Emerson ei olisi ikinä alentunut rakastamaan sellaista naista, joka ei
-kuulu hänen omaan ylhäiseen yhteiskuntaluokkaansa. Kuka on tämä nainen,
-ja mitä todistuksia sinulla on siitä, että Waldo on rakastanut häntä?»
-
-»Olen Nadara», lausui tyttö, vastaten itse omasta puolestaan, »ja tämä
-todistaa, että hän rakasti minua. Hän mainitsi, että tämä on meidän
-välillämme uskollisuuden merkkinä, kunnes pääsisimme hänen maahansa ja
-voisimme solmita avioliiton sikäläisten tapojen mukaisesti.» Hän ojensi
-vasenta kättään, jonka nimettömässä sormessa säihkyi iso timantti.
-Rouva Smith-Jones tunsi jalokiven heti.
-
-»Antoiko hän teille tuon?» kysyi hän.
-
-Sitten hän kääntyi miehensä puoleen ja tiedusti:
-
-»Mitä aiot tehdä tälle tytölle?»
-
-»Vien hänet kotiin», vastasi mies. »Hänen pitäisi olla tyttäremme,
-sillä Waldo olisi tehnyt hänet tyttäreksemme, jos olisi elänyt. Hän
-ei voi jäädä tälle saarelle. Kaikki hänen läheisensä saivat surmansa
-maanjäristyksessä, joka tuhosi Waldonkin. Hän on alituisessa vaarassa,
-sillä häntä väijyvät villit pedot ja vielä villimmät ihmiset. Meidän
-ei sovi jättää häntä tänne, ja vaikka sopisikin, en tekisi sitä, sillä
-poika-vainajamme tähden olemme velvolliset huolehtimaan hänestä, kuten
-Waldo olisi huolehtinut — ja meillä on vieläkin suurempi velvollisuus
-häntä kohtaan.»
-
-»Minun on saatava olla yksin». Muuta ei rouva Smith-Jones vastannut.
-»Vie hänet pois, John. Luovuta hänelle tämän vieressä oleva hytti ja
-käske Marien pukea hänet kunnolliseen asuun — Marien vaatteiden pitäisi
-suunnilleen sopia hänelle.» Hänen äänestään soinnahti nyt enemmän
-väsymystä ja surua kuin kiukkua.
-
-Herra Smith-Jones saattoi Nadaran ulos hytistä ja kutsui hänen
-luokseen Marien, mutta Nadara särki hänen suunnitelmansa ilmoittamalla
-haluavansa palata rannalle.
-
-»Hän ei pidä minusta», sanoi hän, nyökäten rouva Smith-Jonesin hyttiin
-päin, »enkä minä tahdo jäädä tänne».
-
-John Alden Smith-Jones tarvitsi kauan aikaa taivuttaakseen tytön
-muuttamaan mieltään. Hän huomautti vaimonsa olevan hyvin rasittuneen
-ja järkkyneen Waldon kuoleman johdosta ja vakuutti hänen pohjaltaan
-olevan hyväntahtoisen naisen ja pian katuvan käytöstään tyttöä kohtaan.
-Ja lopulta Nadara suostui jäämään Priscillaan. Mutta kun Marie olisi
-pukenut hänet sivistysmaailman mukaiseen asuun, pani hän jyrkästi
-vastaan — halveksien innoittavaa ja epämukavaa vaatteusta.
-
-Vasta kahden päivän kuluttua lähetti rouva Smith-Jones noutamaan häntä
-luokseen. Kun hän astui rouvan hyttiin, pääsi viimemainitulta heti
-paheksumisen huudahdus hänen barbaarisen asunsa tähden.
-
-»Annoinhan määräyksen, että Marien oli vaatetettava teidät
-kunnollisesti. Pukunne on sopimaton», moitti hän. «Tuo karhunnahka
-loukkaa siveellisiä tunteita.»
-
-Nadara keikautti päätänsä, ja hänen silmänsä leimahtivat.
-
-»En ikinä käytä narrimaisia pukujanne», huusi hän. »Tämän antoi Thandar
-minulle — omin käsin hän surmasi Nagoolan, mustan pantterin, ja antoi
-taljan minulle, tulevalle puolisolleen. Luuletko minun vaihtavan sen
-noin kelvottomiin tamintihin kuin nuo ovat?» Halveksivasti heilauttaen
-kättänsä hän osoitti rouva Smith-Jonesin kallista aamupukua.
-
-Vanhempi nainen unohti loukatun arvokkuutensa saadessaan tytön
-sanoista vihjauksen, miten pääsisi hänestä eroon ensimmäisessä
-sopivassa tilaisuudessa. Nadara oli maininnut Thandar-nimisen miehen
-ja julkeasti kerskunut, että tämä Thandar oli tappanut pedon, jonka
-taljaa hän käytti, ja antanut nahan hänelle vaatteukseksi. Hän oli
-myöntänyt, että hänestä piti tulla tämän miehen »puoliso». Rouva
-Smith-Jonesia puistatti. Samassa astui herra Smith-Jones hyttiin. Hän
-hymyili hupaisesti Nadaralle ja sitten naisten asennoista nähdessään
-joutuneensa taistelunäyttämölle katsoi kysyvästi vaimoonsa.
-
-»Mitä nyt, Louisa?» tiedusti hän hieman terävästi.
-
-»Kyllin paljon, John», huudahti rouva, »todistamaan oikeaksi
-alkuperäisen väitteeni, että tämän naisen ottaminen mukaamme oli hyvin
-ajattelematon teko — juuri äsken hän myönsi lupautuneensa jonkun
-Thandariksi nimittämänsä henkilön 'puolisoksi'. Hän on julkea — minä en
-salli hänen tulla kotiini, eikä hän saa viipyä Priscillassa kauempaa
-kuin on välttämätöntä jättääksemme hänet ensimmäiseen sivistyneeseen
-satamaan.»
-
-Herra Smith-Jones katsahti kysyvästi Nadaraan. Tyttö oli arvannut, että
-rouva Smith-Jonesin kiihtymys oli johtunut virheellisestä päätelmästä.
-Hän oli unohtanut, etteivät toiset tienneet Waldon ja Thandarin
-olevan saman henkilön. Nyt hän tuskin malttoi pidättyä hymyilemästä
-huvitettuna ja vastustaa kiusausta käyttää hyväksensä rouva
-Smith-Jonesin tietämättömyyttä ja ärsyttääksensä häntä yhä enemmän.
-
-»Oliko sinulla toinenkin rakastaja Waldon lisäksi?» tiedusti herra
-Smith-Jones.
-
-»Rakastin Thandaria», vastasi tyttö. »Thandar oli kansani kuningas. Hän
-rakasti minua. Hän tappoi Nagoolan minun tähteni ja antoi minulle sen
-taljan. Hän surmasi myöskin Korthin ja Lättäjalan. He tahtoivat minua
-omakseen, mutta Thandar surmasi heidät. Ja myöskin Isonyrkin hän kaasi
-ja Sagin, surmaajan — oi, Thandar oli valtava taistelija. Onko teistä
-ihme, että rakastin häntä?»
-
-»Hän oli kammottava murhaaja!»; kivahti rouva Smith-Jones. »Ja
-ajatella, että Waldo-parkani, arka, helläsydäminen Waldo-raukkani oli
-tuomittu elämään sellaisten raakalaisten parissa! Voi, se on liian
-hirveätä!»
-
-Nadaran silmät menivät levälleen. Nyt oli hänen vuoronsa tyrmistyä.
-»Arka, helläsydäminen Waldo-raukka!» Oliko hän kuullut oikein.
-Saattoivatko he kuvailla samaa miestä? Tässä piili varmasti erehdys.
-
-»Tiesikö Waldo, että rakastit Thandaria?» kysyi herra Smith-Jones.
-
-»Thandar oli Waldo», vastasi Nadara. »Thandarin nimen annoin minä
-hänelle — se merkitsee uljasta. Hän oli hyvin uljas», huusi hän. »Hän
-ei ollut 'arka', ja' helläsydäminen' hän oli vain naisia ja lapsia
-kohtaan.»
-
-Rouva Smith-Jones ei ollut ennen niin pahasti kauhistunut koko elämänsä
-aikana.
-
-»Pois hytistäni!» kiljaisi hän. »Oivallan onton valheesi perinpohjin.
-Ajattelemattomuudessasi paljastit itsesi ja halvan siveettömyytesi
-ja nyt koetat turvautua halpaan parjaukseen väittämällä, että armas
-poika-vainajani oli kamalia, raakoja päälliköltänne. Enää et minua
-petä. Pois hytistäni!»
-
-Herra Smith-Jones seisoi kuin halvaantuneena. Hän ei voinut uskoa tytön
-esiintyneen petollisesti — tuntui mahdottomalta, että Nadara olisi
-voinut pettää häntä niin pahasti — mutta ei hän myöskään voinut epäillä
-omia korviaan. Oli luonnollisestikin ihan liian järjetöntä koettaakaan
-uskoa, että Waldo Emerson ja peloittava Thandar olivat olleet sama
-henkilö. Tyttö oli mennyt liian pitkälle, mutta sittenkään Smith-Jones
-ei voinut uskoa häntä pahaksi. Tämän täytyi olla selitettävissä.
-
-Tällä välin oli Nadara poistunut huoneesta pieni leuka korkealle
-nostettuna. Enää hän ei ikinä, niin hän päätti, alistuisi Thandarin
-äidin herjattavaksi. Hän meni kannelle. Hänen oli käynyt vaikeaksi
-olla päivällä kannen alla. Hän kaipasi raitista ilmaa ja ylhäällä
-tarjoutuvaa virkistystä. Päällystö oli ollut hyvin ystävällinen häntä
-kohtaan. Stark oli paljon hänen seurassaan. Mies oli silmittömästi
-rakastunut puoli villiin tyttöön. Saavuttuaan rouva Smith-Jonesin
-hytistä tullessaan kannelle sattui hän ensiksi kohtaamaan Starkin.
-Hän olisi mieluimmin ollut yksin suruineen ja suuttumuksineen, mutta
-mies tuli hänen seuraansa. Yhdessä he seisoivat kaiteeseen nojaten ja
-katselivat synkkien pilvien lähestymistä. Oli tulossa myrsky, jonka
-haudetta oli ollut ilmassa jo useiden päivien aikana.
-
-Stark ei tiennyt mitään siitä, mitä kannen alla oli tapahtunut, mutta
-näki tytön olevan pahoillaan ja koetti lohduttaa häntä. Vihdoin hän
-tarttui Nadaran käteen ja silitti sitä hyväilevästi puhellessaan.
-Ennenkuin tyttö aavisti, mitä toisella oli mielessä, kuiskutti Stark
-intohimoisia lemmensanoja hänen korvaansa. Nadara vetäytyi kauemmaksi,
-ja hänen otsansa rypistyi hämmästyksestä.
-
-»Älä puhu Nadaralle tuollaista!» kielsi hän. »Hän ei rakasta sinua.» Ja
-sitten hän poistui hyttiinsä.
-
-Stark katseli poistuvan tytön jälkeen. Hänen luontonsa oli kiihdyksissä
-pohjiansa myöten. Mikä oli tuo raakalaistyttö hyljeksiäkseen häntä?
-Mikä olisi Nadaran kohtalo ollut ilman hänen hyvin tähdättyä
-laukaustaan? Eikö häntä ahdistanut mies ollut vain noudattanut hänen
-villin kansansa tapoja? Hän olisi ottanut tytön omakseen väkisin.
-Ja sillä tavoin hänet olisi aina otettu, jos hänet olisi jätetty
-omaan saareensa. Muunlaisia kosimistapoja hän ei tuntenutkaan. Juuri
-sellaista Nadara odotti. Hän oli ollut hupsu kuiskiessaan tytölle
-sivistyneitten ventoja sanoja. Niiden tähden oli tyttö alkanut
-halveksia häntä. Hän olisi ymmärtänyt väkivaltaa ja rakastanut häntä
-sen vuoksi. No niin, hän näyttäisi Nadaralle osaavansa olla yhtä hurja
-kuin kuka hänen villi rakastajansa tahansa.
-
-Rajusää puhkesi valloilleen. Tuuli yltyi hirmumyrskyksi. Priscillan oli
-pakko kääntyä pakenemaan luonnonvoimien raivoa, joten se palasi kahtena
-viime päivänä taivaltamansa matkan ja ajautui sitten pohjoiseen.
-
-Sillä ajalla Stark ei nähnyt Nadaraa vilahdukseltakaan.
-Kolmenkymmenenkuuden tunnin kuluttua oli tuuli asettunut, ja aallokko
-alkoi tyyntyä normaaliseksi. Oli ensimmäinen ilta myrskyn jälkeen.
-Priscillan kansi oli melkein autiona. Pursi lipui hitaasti lähellä
-saarta, joita on lukuisasti eteläisen Tyynenmeren siinä osassa.
-
-Nadara tuli kannelle kävelemään ennen maatapanoa. Stark ja kaksi
-merimiestä olivat vahdissa. Tytön nähtyään lähestyi ensimmäinen
-perämies häntä ja puhutteli häntä, ikäänkuin ei olisi sattunut mitään,
-mikä olisi voinut pilata heidän ystävällisiä suhteitaan. Hän haasteli
-myrskystä ja osoitti läheisen rannikon tummia ääriviivoja, keskustelun
-aikana ohjaten häntä aluksen peräpuolelle, pois keulempana olevien
-merimiesten näkyvistä.
-
-Äkkiä hän pyörähti tyttöön päin ja sieppasi hänet syliinsä.
-Häikäilemättömän väkivaltaisesti hän puristi Nadaraa rintaansa vasten
-ja peitti hänen kasvonsa suudelmilla. Nadara rimpuili, koettaen
-kiskoutua irti, mutta Stark oli vahva mies ja painoi hänet hitaasti
-kannelle. Tyttö löi häntä kasvoihin ja rintaan ja epätoivoisessa
-hädässään huusi vihdoin apua. Heti mies iski häntä rajusti leukaan.
-Hento tyttö retkahti herpaantuneena ja tajuttomana kannelle.
-
-Nyt Stark äkkiä oivalsi, kuinka raskaasti hän oli rikkonut. Hän tiesi,
-että Nadaran tultua tajuihinsa joutuisi hänen katala tekonsa kapteeni
-Burlinghamen korviin, ja hän pelkäsi tätä tyyntä, palveluksesta
-eronnutta meriupseeria pahemmin kuin pirua. Hän vilkaisi kaiteen
-ylitse. Olisi varsin helppo toimittaa tyttö pois tieltä. Hänen
-tarvitsisi vain pudottaa tajuton ruumis alhaalla aaltoilevaan veteen.
-Otettuaan tytön syliinsä hän kantoi hänet kaiteelle. Kuutamo valaisi
-Nadaran kasvoja. Mies katsahti vesille ja näki rannan olevan hyvin
-lähellä.
-
-Pantaisiin toimeen tarkka tutkimus, ja merimiehet, jotka eivät suinkaan
-pitäneet hänestä, kuten hän hyvin tiesi, kertoisivat empimättä,
-että viimeksi oli hänet nähty tytön seurassa. Ilmeisesti hän joka
-tapauksessa joutuisi pahaan pinteeseen.
-
-Taaskin hän silmäili Nadaran kasvoja. Tyttö oli hyvin kaunis. Stark
-halusi kiihkeästi häntä omakseen. Verkalleen hänen katseensa lipui
-valtameren tyynelle pinnalle, sitten jälleen hiljaiselle rannalle ja
-senjälkeen takaisin tyttöön. Hetkisen hän seisoi kahdella päällä.
-Sitten hän meni hytin seinustalle, jossa riippui pelastusvyö ja siihen
-kiinnitetty pitkä nuora.
-
-Hän sitoi pelastusvyön Nadaran ympärille ja laski hänet sitten veteen.
-Tunnettuaan tytön painon siirtyneen nuoran varasta pelastusvyön
-kannatettavaksi hän hyppäsi purren kaiteen ylitse aluksen perässä
-kohisevaan tummaan veteen.
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU
-
-Villit
-
-
-Nadara tuli tajuihinsa vasta sitten, kun Stark oli ehtinyt rannalle
-ja parhaillaan raahasi häntä hietikolle pois hyrskyjen ulottuvilta.
-Avattuaan silmänsä ei hän useihin minuutteihin oikein jaksanut muistaa,
-mitä oli tapahtunut, ennenkuin Stark oli käynyt hänen kimppuunsa.
-Pelastusvyö oli vielä hänen ympärillään, ja kun Stark kumartui
-irroittamaan sitä, tiesi hän, kuka mies oli, vaikka ei erottanutkaan
-hänen kasvojansa.
-
-Mitä oli tapahtunut? Hitaasti tunkeutui hänen aivoihinsa aavistus
-miehen uskaliaasta teosta — Stark oli hypännyt Priscillasta mereen ja
-uinut maihin, hinaten hänet muassaan, jäämättä odottamaan häntä kohtaan
-tekemästänsä häikäilemättömästä väkivallasta koituvia seurauksia.
-
-Sivistysolojen turvissa kasvaneesta tytöstä olisi Nadaran asema
-tuntunut toivottomalta. Mutta Nadara ei tiennyt mistään muusta
-turvasta kuin siitä, jonka hänelle soivat hänen oma valpas älynsä ja
-nopeasti toimivat nuoret lihaksensa. Hänestä olisi ollut äärettömän
-paljoa masentavampaa, jos hän olisi ollut tämän miehen seurassa purren
-ahtaalla alueella, sillä siellä oli kaikki outoa ja uutta. Hän oli
-vieläkin puolittain pelännyt ja epäillyt kaikkia Priscillassa olleita
-henkilöitä paitsi Thandarin isää ja kapteeni Burlinghamea. Mutta
-olisivatko he suojelleet häntä Starkilta? Sitä hän ei tiennyt. Hänen
-kansansa keskuudessa ainoastaan isä, veli tai puoliso suojeli naista
-sellaista miestä vastaan, joka tavoitteli häntä vasten hänen tahtoaan,
-ja sellaisia sukulaisia hänellä ei ollut pienellä aluksella.
-
-Mutta täällä oli toisin. Vaistomaisesti hän tunsi asumattomalla
-rannalla, olipa se kuinka outo ja tuntematon tahansa, olevansa kaikin
-puolin etukynnessä Priscillan ensimmäiseen perämieheen verrattuna.
-Tämä mies oli viettänyt elämänsä sivistyskeskuksien läheisyydessä,
-eikä hänellä ollut aavistustakaan eränkävijäntaidosta, joka Nadaraan
-oli syöpynyt toiseksi luonnoksi; hän saattoi sortua kuolemaan
-hedelmällisessä ja riistaisessa maassa, koska ei osannut etsiä ravintoa
-eikä tiennyt, mikä oli syötävää, mikä ei. Sen verran hän oli oppinut
-Waldo Emersonin seurassa saamistaan aikaisemmista kokemuksista.
-Kun heidän polkunsa olivat ensi kerran osuneet yhteen, oli Waldo
-pystynyt tulemaan toimeen alkuperäisessä elämässä yhtä huonosti kuin
-vastasyntynyt lapsi — Nadaran oli ollut opetettava hänelle kaikki.
-
-Takaansa Nadara kuuli puiden hiljaista kohinaa — elämää kuhisevan
-viidakkoyön kymmeniätuhansia ääniä — ja häntä hymyilytti. Heidän
-ympärillään oli sysipimeätä. Stark oli irroittanut pelastusvyön ja
-pannut sen tytön pään alle. Hän luuli Nadaraa vielä tajuttomaksi —
-kenties kuolleeksi. Nyt hän kiersi vettä vaatteistaan, seisoen selin
-tyttöön päin.
-
-Nadara nousi pystyyn — meluttomasti kuin Nagoola. Varjon tavoin hän
-katosi rantaa reunustavan viidakon pimentoon. Varovasti ja valppaasti
-hän eteni sekavassa tiheikössä muutamia metrejä ja seisahtui paksun
-puunrungon viereen kuuntelemaan. Sitten hän päästi huuliltansa
-omituisen, hiljaisen äänen, kuunnellen senjälkeen taaskin hetkisen.
-Toistettuaan sen kolmasti hän nähtävästi oli varma, ettei ylhäällä
-ollut vaaraa väijymässä, heilautti itsensä alhaalla riippuville oksille
-ja kapusi vikkelästi ylöspäin, kunnes löysi mukavan haarautuman, jossa
-saattoi rauhassa levätä.
-
-Rantahietikolla pusersi Stark liikaveden vaatteistaan ja kääntyi sitten
-tarkastamaan tyttöä virvotellakseen häntä, jos hän oli vielä hengissä.
-Pimeässäkin oli Nadaran hahmo selvästi näkynyt keltaista hiekkaa
-vastaan, mutta nyt hän oli poissa. Stark oli ymmällä. Nopeasti hänen
-katseensa lipui puolelta toiselle, mutta tyttöä ei näkynyt missään. Oli
-ranta, meri ja viidakko. Minkä niistä hän oli valinnut pakotiekseen?
-Stark ei tarvinnut kauan arvatakseen sen, vaan suuntasi heti askeleensa
-muodottomana ja synkkänä häämöttävää metsänreunaa kohti.
-
-Lähestyessään sitä hän eteni verkkaisemmin. Kun hän ajatteli, että
-hänen pitäisi tunkeutua tuohon kammottavaan metsään, kulkivat kylmät
-väreet pitkin hänen selkäpiitään. Oliko pelkkä tyttö rohjennut
-uhmata sen nimettömiä kauhuja? Hänen oli täytynyt se tehdä, ja niin
-päätellessään sai Stark uutta tarmoa. Jos tyttö kerran oli uskaltanut,
-uskaltaisi varmasti hänkin. Uudelleen hän alkoi ripeästi astella
-viidakkoon.
-
-Ehdittyään ihan sen rajaan hän kuuli hiljaista, kaameata ääntä vain
-kymmenkunnan askeleen päästä pimeästä, kammottavasta tiheiköstä. Siellä
-Nadara päästi ilmoille ne kaksi ääntä, joiden joku hänen heimonsa
-muinainen esi-isä oli huomannut puristavan vastausmurinan Nagoolalta
-ja innoittavan sihinän ihmisen toiselta periviholliselta — isolta,
-niljaiselta matelijalta, joka kiertyneenä aaltomaisiin mutkiin väijyi
-puiden oksilla. Vain niitä Nadara pelkäsi — niitä ja ihmistä. Ennenkuin
-hän kapusi yöllä puuhun, oli hänen senvuoksi tapana varmistautua, ettei
-hänen turvapaikakseen valitsemansa puun oksilla ollut Nagoolaa eikä
-Coovraa. Stark peräytyi hätäisesti eikä enää koko pitkän, kammottavan
-yön aikana uskaltanut poistua rantahietikolta.
-
-Aamun valjetessa Nadara oli suuresti virkistynyt nukuttuaan verrattain
-hyvässä turvassa isossa puussa, kun taas Stark oli riutunut ja
-uupunut vietettyään unettoman yön pelon ja harmittelun vallassa. Hän
-kiroili itseänsä, tyttöä ja eläimellistä intohimoaan, mutta kun hänen
-ajatuksensa sitten loitsivat Nadaran viehkeät kasvot ja houkuttavan
-kauniin vartalon hänen sielunsa silmien eteen, hypähti hän pystyyn ja
-lähti ripein askelin viidakkoon. Hän etsisi tytön käsiinsä. Kaikki
-se, mitä hän oli uhrannut, ei saisi mennä hukkaan. Hän etsisi tytön
-ja pitäisi hänet. Yhdessä he perustaisivat kodin tälle troopilliselle
-rannikolle. Hän ottaisi elämästä irti niin paljon kuin suinkin saisi.
-
-Käveltyään vain muutamia askelia hän huomasi Nadaran paljaiden
-jalkojen jäljet, jotka olivat selvästi painuneet kosteaan hiekkaan ja
-veivät metsään. Hymyillen tyytyväisenä ja voitonvarmana mies seurasi
-niitä kasvullisuuden sokkeloihin, jotka olivat kosteat ja hämyiset
-aamuauringon lämpimistä säteistä huolimatta.
-
-Sattumalta hän osui suoraan Nadaran kohdalle. Tyttö oli laskeutunut
-puusta etsimään vettä. He näkivät toisensa yhtä aikaa. Nadara kääntyi
-pakenemaan syvemmälle metsään. Mies riensi hänen kintereillään. Ajoa
-jatkui useita satoja metrejä sankassa viidakossa, joka äkkiä päättyi
-kapean, kivikkoisen aukeaman reunaan. Aukeaman takana oli äkkijyrkkä
-kallio, jonka laki kohosi lähes sata metriä puiden latvojen yläpuolelle.
-
-Hymyntapainen levisi Starkin huulille, kun hän näki esteen, jonka
-luonto oli sijoittanut hänen saaliinsa tielle. Mutta melkein heti
-se hyytyi kauhun ilmeeksi, kun oikealta kuuluva heikko melu veti
-puoleensa hänen huomionsa pakenevasta tytöstä. Hetkiseksi hän seisahtui
-tyrmistyneenä, mutta vilkaistuansa sitten hätäisesti Nadaraan päin
-hän näki tytön kapuavan jyrkälle kallioseinämälle ketterästi kuin
-apina. Päästäen huudon herättääkseen tytön huomiota hän uudelleen
-syöksyi kiitämään jälessä, mutta tällä kertaa itse takaa ajettuna.
-Ahdistaja oli muuttunut ahdistettavaksi, sillä hänen jälessään
-juoksi parikymmentä maalattua raakalaista, heiluttaen pitkiä, ohuita
-keihäitään ja teräväkärkisiä parangejaan.
-
-Nadara ei ollut tarvinnut Starkin varoitushuutoa havaitaksensa villit.
-Hän oli nähnyt heidät heti viidakon reunasta tultuaan, ja heidät
-nähtyänsä hän tiesi, ettei hänen enää tarvinnut pelätä valko-ihoista
-miestä. Mutta villien hän tajusi olevan itselleen vaarallisempia, koska
-heidän epäilemättä olisi varsin helppo saavuttaa hänet omilla tutuilla
-alueillaan, kun hän taas olisi huoletta kyennyt välttämään valkoista
-miestä vaikka kuinka kauan.
-
-Ehdittyänsä kallioseinämän puoliväliin Nadara pysähtyi silmäilemään
-taaksensa. Stark oli ennättänyt rinteen juurelle vähän matkaa
-ahdistajainsa edellä. Hän oli valinnut sen tien nähtyään, kuinka
-helposti tyttö oli kiivennyt kiviseinämälle, mutta hän ei ollut
-laskelmissaan ottanut huomioon elinikäistä harjoitusta, johon Nadaran
-ketteryys perustui. Varhaisimmasta lapsuudestaan saakka hän oli
-elänyt jyrkkien kallioiden kupeilla ja niillä sijaitsevissa luolissa.
-Ensimmäiset epävakaiset lapsenaskeleensa hän oli astunut kapeiden,
-viettävien kielekkeiden reunamilla.
-
-Mutta kallion juurelle saavuttuansa mies huomasi edessään
-ylipääsemättömältä näyttävän seinämän. Hän loi säikähtyneen, vetoavan
-katseen kaukana yläpuolellaan olevaan tyttöön. Kahdesti hän yritti
-reutoutua pois lähestyvien raakalaisten ulottuvista, joiden tatuoidut
-kasvot, riippuvat, puhkaistut korvalehdet ja teräviksi hiotut,
-mustatut hampaat tekivät heidät vieläkin hirveämmän näköisiksi kuin
-heidän murha-aseensa ja sotaiset kiljaisunsa ja liikkeensä. Molemmilla
-kerroilla hän luisui takaisin, rajusti hapuillen kallioulkonemia ja
-niitä sitkeitä kasveja, jotka olivat saaneet jalansijaa graniitin
-halkeamissa. Hänen raapiutuneista käsistänsä vuoti verta, hänen
-kasvonsa olivat naarmuissa ja vaatteensa repeytyneet. Ja nyt olivat
-villit hänen niskassaan. He olivat nähneet, että hän oli aseeton. Vielä
-ei ollut tarvis käyttää keihästä eikä parangia; he vangitsisivat hänet
-elävältä.
-
-Entä tyttö? Raakalaiset olivat ihmeekseen nähneet hänen nopeasti
-kapuavan jyrkälle kalliolle. Heidän kaikista ruumiillisista
-saavutuksistaan huolimatta tämä oli heistäkin käsittämätöntä. He olivat
-metsä- ja jokikansaa, asuivat korkeiden paalujen varaan rakennetuissa,
-olkikattoisissa majoissa eivätkä juuri ollenkaan tunteneet
-luola-ihmisten elintapoja. Heistä oli tämän oudon, valkoihoisen tytön
-teko suorastaan ihmeellinen.
-
-Nadara näki heidän raa'asti tarttuvan kauhun lamauttamaan Starkiin,
-sitovan hänen kätensä selän taakse ja sitten jälleen suuntaavan
-huomionsa häneen.
-
-Kolme soturia koetti kiivetä kalliolle hänen jälkeensä. He nousivat
-hitaasti ylöspäin. Tyttöä hymyilyttivät heidän silminnähtävä pelkonsa
-ja kömpelyytensä — hänen ei tarvinnut pelätä näitä miehiä, he eivät
-ikinä kykenisi saavuttamaan häntä. Hän salli heidän lähestyä noin
-neljän metrin päähän itsestään, irroitti sitten sirpaleen rapautuneesta
-graniitista ja viskasi sillä suoraan etumaista päähän. Tuskasta ja
-säikähdyksestä kiljaisten mies suistui taaksepäin alapuolellaan
-olevien kumppaneittensa niskaan, ja kaikki kolme vierivät kirkuen ja
-sätkytellen kallion juurelle kasautuneeseen kivikkoon.
-
-Yksikään heistä ei kuollut, vaikka kaikki kolhiutuivat pahasti, ja
-siltä heistä, johon Nadaran kivi oli osunut, vuoti virtanaan verta
-otsassa olevasta haavasta. Heidän kumppaninsa nauroivat heille — se
-oli kovin niukka lohdutus siitä, että tyttö oli heitä löylyttänyt.
-Sitten he vetäytyivät vähän matkan päähän, kävivät piiriin kyykylleen
-ja aloittivat pitkähkön sotaneuvottelun. Vähänväliä he viittoilivat
-Nadaraan päin, ja siitä tyttö päätti heidän väittelynsä koskevan häntä.
-
-Pian eräs heistä nousi ja tuli kallion juurelle. Siellä hän loruili
-Nadaralle useita minuutteja, jääden sitten ilmeisesti odottamaan
-vastausta. Mutta koska tyttö ei ollut ymmärtänyt miehen puheesta
-sanaakaan, ei hän osannut muuta kuin ravistaa päätänsä.
-
-Lähetti palasi tovereittensa luokse, ja jälleen pidettiin
-pitkänpuoleinen neuvottelu. Sen aikana Nadara kiipesi ylemmäksi
-ollakseen ohuiden keihäiden kantovälin ulkopuolella. Hän pysähtyi
-kapealle kielekkeelle, kooten ympärilleen kivenkappaleita, sikäli kuin
-sai kiskotuksi niitä irti kallioseinämästä. Hän tahtoi valmistautua
-äkillisen hyökkäyksen varalle eikä epäillyt hetkeäkään taistelun
-lopputulosta. Jollei hän sortuisi ravinnon ja veden puutteeseen, uskoi
-hän kykenevänsä puolustamaan kallioseinämää ikuisesti lukemattomia
-raakalaisia vastaan, jolleivät he osanneet kavuta paremmin kuin nämä.
-
-Mutta villit eivät enää yrittäneetkään vallata hänen turvapaikkaansa
-hyökkäyksellä. Sensijaan he äkkiä ponnahtivat pystyyn
-neuvottelupiiristään ja katosivat metsään vilkaisemattakaan häneen
-päin, vieden vankinsa mennessään. Ehdittyään pois tytön näkyvistä
-he sijoittivat kaksi vahtia äärimmäisten lehvien verhoon ottamaan
-kiinni tytön, jos hän laskeutuisi maahan. Toiset kiiruhtivat kallion
-suuntaisesti, kunnes he sen jyrkästi poikettua sisämaahan päin
-saattoivat uudelleen tulla aukeamalle Nadaran heitä näkemättä.
-
-Siellä he heti alkoivat nousta selväksi kulunutta polkua, joka
-koukerteli ylöspäin kallioseinämällä. Kavutessaan he raahasivat Starkia
-mukanaan, sohien häntä aseillansa. Terävät keihäät ja parangien purevat
-kärjet hoputtivat hänen vauhtiaan. Seurueen päästessä kallion laelle,
-vuoti valkoisesta miehestä verta paristakymmenestä ihohaavasta.
-
-Nyt joukkue kääntyi takaisin jyrkänteen reunaa myöten samaan suuntaan,
-jota oli tullutkin.
-
-Nadara ei tosin käsittänyt, minkä tähden villit olivat luopuneet
-yrittämästä vangita hänet, mutta ei kuitenkaan antautunut pettävien
-turvallisuusluulojen tuuditeltavaksi. Hän tiesi kallion olevan hänen
-parhaan turvansa, mutta jäytävä nälkä ja jano varoittivat häntä,
-että hänen oli piakkoin poistuttava sieltä etsimään ravintoa. Hän
-oli laskeutumaisillaan viidakkoon hakemaan ruokaa ja vettä, kun
-jättiläismäisestä vehmaasta, ihan metsän laidassa kohoavasta puusta
-maahan saakka riippuvien köynnöskasvien hiljainen liike sai hänet
-valppaasti tähyämään sinne. Hän oli varma, että köynnösten huojumisen
-oli aiheuttanut joku puun alla liikkuva eläin, ja tarkkailtuaan
-värähtämättä minuutin tai pari hän vihdoin erotti lehväverhon lomitse
-argus-fasaanin pitkiä höyheniä, joilla villien sota-päähineet olivat
-koristetut.
-
-Nyt hän kyllä tiesi, että häntä pidettiin silmällä, mutta oli myöskin
-varma pääsevänsä kallion laelle ja mahdollisesti löytävänsä ruokaa ja
-juomaa, jos niitä sattui olemaan läheisyydessä, ennenkuin raakalaiset
-ennättäisivät hänen kimppuunsa. Sitten hänen oli luotettava järkeensä
-ja nopeuteensa päästäksensä jälleen kallion turviin heidän edellänsä.
-Hän ei uskonut heidän yrittävän kiivetä kalliolle samalta kohdalta,
-josta hän oli tullut, sillä hän oli nähnyt heidän olevan verrattain
-tottumattomia siihen puuhaan, ja arvasi senvuoksi, että jos villit
-lainkaan seuraisivat häntä ylös, käyttäisivät he jotakin tuntemaansa
-kiertopolkua.
-
-Ja niinpä Nadara kiipesi laelle, selviytyen keveästi ja nopeasti kuin
-vuorikauris joko suoraan tai kiertämällä niin pahoista paikoista, jotka
-olisivat panneet uskaliaimmankin alppienkapuajan kalpenemaan. Laella
-oli harva, puistomainen metsä, ja sinne hän syöksyi etsimään ravintoa
-ja juomaa. Muutamilla tuntemillaan hedelmillä ja pähkinöillä hän
-tyydytti huutavimman nälkänsä, mutta vettä hän ei löytänyt eikä nähnyt
-edes merkkiäkään siitä.
-
-Edettyään noin puolitoista kilometriä suoraan sisämaahan hän ihan
-sattumalta osui tiheän lehvistön piilossa olevalle pienelle lähteelle.
-Vilpoisa, kirkas vesi virkisti häntä, antaen hänelle uutta elämänhalua
-ja tarmoa. Juotuaan kyllikseen hän etsi jotakin esinettä, jolla olisi
-voinut viedä arvaamattoman kallista nestettä turvapaikkaansa vuoren
-seinämälle, mutta uutterasta etsinnästä huolimatta hän ei löytänyt
-ainoatakaan kasvia, josta olisi voinut muovata astian.
-
-Hänen ei niin ollen auttanut muu kuin palata ilman vettä, uskoen
-sukkeluutensa avulla voivansa silloin tällöin pujahtaa raakalaisten
-huomaamatta juomassa, kun janon sammuttaminen kävisi välttämättömäksi.
-Myöhemmin hän varmasti luotti löytävänsä jonkinlaisen kurpitsan
-tai jonkun eläimen rakon, jossa hän saattaisi säilyttää joitakuita
-kallisarvoisia vesipisaroita.
-
-Erämiestaitonsa ja melkein yliluonnollisen suuntavaistonsa avulla hän
-saapui suoraan sille kohdalle, johon hän oli noussut kallioseinämältä.
-Raakalaisia ei näkynyt, ei kuulunut. Helpotuksesta huoahtaen hän
-astui metsän reunaan, mutta silloin ilmestyi villejä kaikkialta hänen
-ympäriltään, puiden ja pensaiden takaa. Päästäen hurjia riemunhuutoja
-he karkasivat häntä kohden. Pako oli mahdoton — joka suunnalla sulkivat
-raa'at kasvot ja surma-aseet hänen tiensä.
-
-Paljoa sävyisämmin kuin hän oli odottanut villit viittasivat häntä
-tulemaan mukaansa. Stark oli heidän joukossaan. Hänen kohtelunsa ei
-ollut kovin ystävällistä. Jos hän alkoi jäädä jälkeen, hoputti keihäs,
-jonka kärki ennestään oli punainen hänen verestään, häntä jouduttumaan
-vauhtiaan. Mutta tyttöä ei kohdeltu julmasti eikä loukkaavasti.
-
-Seurue lähti taivaltamaan sisämaahan yksimiehisessä rivissä, vangit
-jonon keskellä. Marssittiin koko päivä, niin että tällaisiin
-ponnistuksiin tottumaton Stark alkoi hoippua ja kaatui kymmenkunta
-kertaa jokaisella kilometrillä.
-
-Nadara olisi melkein voinut sääliä häntä, jollei olisi liiankin hyvin
-tajunnut, että ilman miehen eläimellistä häikäilemättömyyttä ei heidän
-kummankaan olisi tarvinnut olla täällä ja alistua villien rääkkäykseen
-ja kärsiä vastaisten kauhujen odotuksesta johtuvaa tuskaa.
-
-Tyttö uskoi oman kohtalonsa koituvan vielä tuhat kertaa hirveämmäksi
-kuin oli pelkkä kuolema, joka miestä odotti, sillä tuntui mielettömältä
-toivoa, että nämä turmeltuneet raakalaiset jättäisivät hänet henkiin.
-Nadara rukoili siltä Jumalalta, josta hänen Thandarinsa oli hänelle
-puhunut, nopeata ja tuskatonta kuolemaa, mutta rukoillessaan hän hyvin
-tiesi, ettei sellainen laupeus ollut odotettavissa.
-
-Hän vertasi vangitsijoitansa Korthiin ja Lättäjalkaan, Isonyrkkiin ja
-Thurgiin eikä uskaltanut toivoa heidän olevan sääliväisempiä kuin hänen
-parhaiten tuntemansa miehet olivat olleet.
-
-Myöhään iltapäivällä kävi ilmeiseksi, ettei Stark enää pääsisi
-edemmäksi, jolleivät villit kantaisi häntä. Pian osoittautui, etteivät
-he suinkaan aikoneet sillä tavoin, vaivautua. Priscillan ensimmäinen
-perämies oli kaatunut kahdennenkymmenennen kerran. Vaikka häntä oli
-kymmenkunta kertaa ilkeästi pistetty keihäällä, ei hän enää jaksanut
-nousta hoippuen ja huojuen pystyyn kuten aikaisemmin.
-
-Joukkueen päällikkö meni maassa viruvan valko-ihoisen luokse,
-potki häntä kylkiin ja kasvoihin ja lopulta pisti häntä kärkevällä
-parangillaan. Stark vain virui hervottomana, kärsivänä lihakasana ja
-ähkyi. Päällikkö kiukustui. Hän tarttui molemmin käsin valko-ihoiseen
-ja nosti hänet pystyyn, mutta heti kun hän hellitti otteensa, vaipui
-Stark uudelleen maahan.
-
-Vihdoin ei soturi ilmeisesti enää jaksanut hillitä vimmaansa. Hurjasti
-ulvoen hän heilautti parangiaan ja sivalsi sillä pitkänään viruvaa
-valkoista miestä suoraan kaulaan. Kammottavasti virnistävä pää kieri
-Nadaran jalkojen juureen. Ihan tunteettomana tyttö katseli sitä, kun se
-virui maassa ilmeettömien ja näkemättömien silmien tuijottaessa häneen.
-
-Nadara, luolatyttö, oli tottunut näkemään kuolemaa sen kauheimmissa
-ja äkillisissä muodoissa. Hän näki edessään vain vihamiehen pään eikä
-välittänyt siitä mitään — Stark sai kiittää yksinomaan itseänsä.
-
-Päällikkö kietoi katkaistun pään niinikudoksen kappaleeseen, kiinnitti
-se keihäänsä päähän ja antoi miehilleen lähtömerkin.
-
-Samottiin yhä eteenpäin, yhä syvemmälle saaren sisäosiin, ja toisten
-joukossa asteli Nadara nimetöntä kohtaloa kohti, jonka laadusta hän
-saattoi vain sommitella arvailuja.
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU
-
-Veneen rakentaminen
-
-
-Kaksi päivää sen maanjäristyksen jälkeen, joka oli pelastanut Nadaran
-Thurgin kynsistä ja pyyhkäissyt hänen heimonsa pois maan pinnalta,
-alkoi mies hitaasti liikkua umpeen menneen luolansa katosta sortuneen
-soran alla. Mies oli Thandar. Ylhäältä vyörynyt ja hänen luolansa suun
-haudannut, tuhansien tonnien painoinen kiviröykkiö oli mennyt hänen
-ohitseen lainkaan vahingoittamatta häntä, mutta katosta tipahtanut,
-muutamien kilojen painoinen määrä kiviä ja soraa oli huumannut hänet
-pitkäksi aikaa tiedottomaksi.
-
-Vähitellen hänen tajuntansa palasi, mutta kului kauan, ennenkuin
-hän jaksoi jännittää ajatuskykyänsä kylliksi edes sinnepäinkään
-arvatakseen, mikä mullistus hänet oli yllättänyt. Sitten hänen
-ajatuksensa ensiksi liitivät Nadaraan. Hän ryömi sille kohdalle, jossa
-hänen luolansa sisäänkäytävä oli aikoinansa ollut. Vielä hän ei ollut
-oivaltanut pimeyden oikeata syytä — hän luuli, että oli yö. Silloin oli
-ollut yö, kun hän sulki silmänsä. Miten hän olisi voinut aavistaa, että
-siitä oli jo kulunut kolme yötä ja että kohtalo oli hänen nukkuessaan
-kolhinut häntä säälimättömästi.
-
-Luolan aukolla odotti häntä ensimmäinen yllätys ja pettymys — tie oli
-tukossa! Mitä se merkitsi? Heikosti hän kiskoi ja työnsi ainejoukkoa,
-joka esti häntä pääsemästä ulos. Kuka oli teljennyt hänet vangiksi? Hän
-muisti sen eloisan unensa, että Thurg oli ryöstänyt Nadaran. Se muisto
-sai hänet rajusti käymään käsiksi kivi- ja soraläjään, joka sulki
-oviaukon.
-
-Harmiksensa hän tunsi olevansa liian heikko ponnistellaksensa
-jatkuvasti esteen poistamiseksi. Hänen mieleensä välähti, että hänen
-täytyi olla vahingoittunut. Vangitsija oli varmastikin ensin lyönyt
-häntä. Hän tunnusteli päätään. Niin, siinä oli ammottava haava, mutta
-sitä koskettaessaan hän tunsi, ettei se ollut tuore. Kuinka kauan hän
-sitten olikaan ollut teljettynä? Istuessaan sitä pohtien hän huomasi,
-että jäytävä nälkä ja huutava jano kalvoivat hänen vähitellen virkoavaa
-ruumistaan. Se tunne oli miltei tuskallinen, niin tuskallinen, että hän
-pakostakin tajusi olleensa ilman ruokaa ja vettä melkoisen kauan.
-
-Uudelleen hän kävi käsiksi röykkiöön, joka piti häntä vangittuna, ja
-hänen siihen kaivautuessaan alkoi oikea asianlaita hänelle hitaasti
-selvitä. Hän muisti suuren Nagoolan jymisseen neuvotteluyönä,
-säikyttäen Nadaraa. Tämän oli tehnyt kauhea maanjäristys. Thandaria
-puistatti, kun hän ajatteli Nadaraa. Oliko hänkin teljettynä luolaansa
-vai oliko hänelle käynyt pahimmin? Vimmaisesti hän nyt raastoi
-tiiviiseen sulloutunutta mursketta. Mutta pian hän oivalsi, ettei
-hän pelastuisi huonosti suunnatulla hätäilyllä. Verkkaisesti ja
-huolellisesti hänen oli siirrettävä syrjään särkyneen kallion kappaleet
-toinen toisensa jälkeen ja sillä tavoin kaivettava itselleen tunneli
-ulkomaailmaan.
-
-Järki sanoi hänelle, ettei hän ollut hautautunut syvälle, sillä se
-seikka, että hän oli elossa ja saattoi hengittää, osoitti raitista
-ilmaa tunkeutuvan luolaan sortuneen röykkiön lävitse, mikä olisi ollut
-mahdotonta, jos luolan edustalla olisi ollut kiviä ja soraa kovin
-paksulta.
-
-Kun hän oli heikko, edistyi työ hitaasti, joten hän vasta useiden
-tuntien kuluttua näki päivänvalon kuultavan esteen toisella puolen.
-Senjälkeen kävi eteneminen ripeämmin, ja pian hän ryömi pienestä
-aukosta silmäilemään murskautunutta kalliota.
-
-Lauma korppikotkia nousi kammottavilta aterioiltaan, kun Thandarin
-ilmestyminen häiritsi niitä. Miestä puistatti, kun hän katseli
-hirvittäviä jäännöksiä, joiden äärestä ne olivat kohonneet ilmaan.
-Unohtaen nälkänsä ja janonsa hän kynsi pirstoutunutta kallioseinämää
-myöten Nadaran luolan entiselle paikalle. Sen suu oli ummessa, kuten
-hänen luolansa aukko oli ollut. Uudelleen hän ryhtyi työhön, joka tällä
-kertaa kuitenkin sujui helpommin. Saatuaan vihdoin tien auki hän empi
-ennen sisällemenoa, peläten häntä siellä odottavaa vihlovaa murhetta.
-
-Vihdoin hän sai kootuksi kyllin paljon rohkeutta kestääkseen
-koettelemuksen ja ryömi Nadaran entiseen luolaan. Pimeässä hapuillen,
-olettaen joka hetki rakastettunsa ruumiin kalmankylmänä osuvan käteensä
-hän vihdoin oli etsinyt yli koko lattian. Luolassa ei ollut ruumista.
-
-Kiireisesti hän kömpi takaisin kallion rinteelle ja aloitti hirvittävän
-ja surkean etsinnän myllertyneiden kivien seassa hajallaan viruvien
-mies- ja naisruumiitten kammottavien jätteiden joukosta. Mutta sekin
-etsiminen meni hukkaan, sillä haaskalinnut olivat raadelleet uhrinsa
-ihan tuntemattomiksi.
-
-Heikkona, lopen uupuneena, murheen kalvamana ja murtuneena Thandar
-tuskallisesti laahusti pikku purolle. Siellä hän sammutti janonsa
-ja peseytyi. Haettuansa senjälkeen ravintoa hän ryömi joen äyräässä
-olevaan onkaloon, heittäytyi pitkäkseen siellä oleville kuiville
-heinille ja nukkui kokonaisen vuorokauden.
-
-Unen ja nauttimansa ruoan virkistämänä ja voimistamana Thandar lähti
-pimeästä suojapaikastaan elpynein toivein. Nadara ei voinut olla
-kuollut! Se oli mahdotonta! Hän oli varmasti pelastunut ja harhaili nyt
-saarella. Thandar päätti etsiä, kunnes löytäisi hänet. Mutta kun hän
-päivien vieriessä ei tavannut merkkiäkään Nadarasta eikä ainoastakaan
-muusta elävästä ihmisestä, heräsi hänessä se tuskallinen varmuus, että
-saaren asukkaista hän yksin oli selviytynyt luonnonmullistuksesta
-hengissä.
-
-Se ajatus, että hänen olisi elettävä pitkä elämä ilman Nadaraa, syöksi
-hänet synkimmän epätoivon valtaan. Hän moitti taivasta siitä, ettei
-hänenkin oltu sallittu kuolla, sillä elämä ilman Nadaraa ei ollut
-elämisen arvoinen. Ajan kuluessa hänen surunsa pikemminkin yltyi
-kuin vaimentui. Ja sen lisääntyessä hän alkoi myöskin yhä enemmän
-kammota yksinäisyyttänsä. Saari alkoi tuntua hänestä inhoittavalta
-— elämä ivalta. Se mahdollisuus, että joku laiva hänen eläissään
-saapuisi saaren rantaan, näytti tosiaankin vähäiseltä, mutta epätoivon
-masentamana hän ei sitä edes toivonutkaan.
-
-Hän ei tahtonut itse lopettaa elämäänsä, vaikka se kiusaus olikin
-suuri, mutta hän haki kuolemaa kaikin mahdollisin, tässä villissä
-saaressa tarjolla olevin tavoin. Öisin hän nukkui ulkosalla maassa.
-Hän ahdisti Nagoolaa pedon omassa pesässä, ja aseenaan vain köykäinen
-keihäänsä hän karkasi jokaisen tapaamansa kookkaan kissaeläimen
-kimppuun.
-
-Villejä karjuja, jotka usein olivat yhtä hirvittäviä kuin Nagoola,
-ei milloinkaan ollut metsästetty sillä tavoin kuin nyt. Thandar eli
-uljaasti siihen aikaan; paljon pantterintaljoja riippui hänen uudessa
-luolassaan meren läheisyydessä olevalla kalliolla — samalla kalliolla,
-jonka seinämältä Nadarakin oli hakenut suojaa ja josta hän oli lähtenyt
-Priscillasta saapuneen etsintäseurueen mukaan.
-
-Palatessaan eräänä päivänä rannalta, jossa hän nyt kävi usein
-tähyilemässä taivaanrannalla mahdollisesti näkyviä purjeita, Thandar
-näki jotakin liikkuvan kallionsa juurella. Hän kyyristyi pensaan taakse
-tarkkailemaan. Hetkisen kuluttua olento liikkui uudelleen, ja Thandar
-näki, että se oli mies. Hän ponnahti heti pystyyn ja syöksyi esille. Ne
-päivät, jotka hän oli ollut ilman ihmisseuraa, oivat tuntuneet venyvän
-yhtä moniksi ikäviksi kuukausiksi. Nyt hän tunsi olonsa äärimmäisen
-yksinäiseksi ja olisi ollut valmis syleilemään vaikka paholaista, jos
-se vain olisi tullut ihmisen hahmossa.
-
-Thandar juoksi meluttomasti. Hän oli ihan likellä miestä, isoa,
-karvaista otusta, ennenkuin toinen huomasi hänet. Aluksi mies lähti
-juoksemaan, mutta nähtyään Thandarin olevan yksin hän seisahtui
-taistelemaan.
-
-»Minä olen Roof», kiljui hän, »ja saatan tappaa sinut!»
-
-Tuttu raakalaistervehdys ei enää kiihdyttänyt Thandaria eikä lietsonut
-hänen taistelu-intoansa. Nyt hän kaipasi seuraa eikä riitaa.
-
-»Minä olen Thandar», vastasi hän.
-
-Hidasälyinen, kömpelötekoinen olento tunsi hänet ja astahti askeleen
-taaksepäin. Tunnettuansa edessään olevan miehen ei hän enää kovin
-kiihkeästi himoinnut tappelua. Hän oli nähnyt Thandarin ottelevan ja
-Thurgin saavan löylytyksen tältä sileäpintaiselta muukalaiselta.
-
-»Älkäämme taistelko!» jatkoi Thandar. »Olemme yksin koko saarella. En
-ole tavannut ketään muita kuin sinut, senjälkeen kun suuri Nagoola
-riistäytyi valloilleen ja tuhosi ihmiset. Olkaamme ystävyksiä ja
-metsästäkäämme yhdessä hyvässä sovinnossa. Muutoin täytyy toisen meistä
-surmata toinen ja sitten elää aina yksin, kunnes kuolema vapauttaa
-hänet hirveästä yksinäisyydestä.»
-
-Roof pälyili Thandarin olan ylitse hänen takanansa olevaan metsään.
-
-»Oletko yksin?» tiedusti hän.
-
-»Kyllä — mainitsinhan sinulle, että kaikki saivat surmansa paitsi sinua
-ja minua.»
-
-»Eivät kaikki saaneet surmaansa», virkkoi Roof. »Mutta minä tahdon olla
-Thandarin ystävä. Metsästämme yhdessä ja majailemme samassa luolassa.
-Roof ja Thandar ovat veljeksiä.»
-
-Hän kumartui ottamaan kourallisen ruohoa ja lähestyi sitten
-amerikkalaista. Thandar teki samoin, ja kun kumpikin oli ottanut toisen
-tarjoaman rauhanmerkin ja hieronut sillä otsaansa, oli ystävyysliitto
-juhlallisesti solmittu. Toimitus oli koruton, mutta silti sitova,
-sillä kumpikin tiesi toisen mieluummin kuolevan kuin rikkovan tätä
-alkeellisesti solmittua sopimusta.
-
-»Mainitsit, etteivät kaikki saaneet surmaansa, Roof», virkkoi Thandar
-juhlatoimituksen jälkeen. »Mitä sillä tarkoitit?»
-
-»Suuri Nagoola ei tappanut kaikkia», vastasi ilkeä mies. »Thurg ei
-saanut surmaansa eikä myöskään se nainen, joka oli Thandarin puoliso —
-jonka Thurg olisi halunnut ryöstää.»
-
-»Mitä?» Thandarin kysymys tuli miltei kirkaisuna. »Eikö Nadara ole
-kuollut?»
-
-»Maltahan», kehoitti Roof ja vei hänet kallion juurelle. »Katsos tuota!»
-
-»Niin», äänsi Thandar. »Olen ennenkin pannut merkille tuon ruumiin.
-Mutta entä sitten?»
-
-»Se on Thurgin ruumis», selitti Roof. »Hän koetti päästä käsiksi
-puolisoosi, joka oli ottanut turvapaikakseen tuon luolan tuolla
-ylhäällä. Sitten saapui joitakuita outoja miehiä, jotka pitivät pahaa
-melua kepeillään, ja Thurg vaipui kuolleena maahan — kova ääni oli
-tappanut hänet pitkän matkan päästä. Sitten oudot miehet tulivat tänne
-likelle, ja Nadaraksi nimittämäsi nainen poistui heidän seurassaan.»
-
-»Mihin suuntaan?» huusi Thandar. »Mihin he hänet veivät?»
-
-«He veivät hänet siihen kummalliseen kallioon, jossa he asustivat
-— jossa he tulivatkin. Sen kallion kaltaista esinettä ei ikinä ole
-nähty. Se kellui veden pinnalla. Sen seinämässä oli useita pieniä
-luolanaukkoja, mutta ihmiset eivät tulleet niistä, vaan kallion laesta,
-kapusivat sen reunoja myöten alas ja lipuivat rantaan ontoissa,
-puisissa vehkeissä. Kallion laella oli kaksi lehdetöntä puuta, joissa
-oli vain hyvin lyhyet, suorat oksat. Kallion loitotessa pois tuprusi
-sakeata savua näiden puiden välissä olevasta lyhyestä, mustasta
-puuntyngästä. Se oli perin ihmeellisen näköinen, mutta ihmeellisintä
-kaikesta olivat melukepit, jotka surmasivat Thurgin ja Nagoolan kaukaa.»
-
-Thandar ei kuullut puoliakaan Thurgin kertomuksesta. Hänen aivoissaan
-pauhasi ja jyrisi yksi ainoa ajatus: Nadara elää! Nadara elää! Hänen
-elämänsä sai uuden sisällön. Hän vapisi ajatellessaan, kuinka suuriin
-vaaroihin hän oli antautunut. Nyt hänen oli totisesti elettävä. Nauraen
-ja huutaen hän alkoi hyppiä, kietoi käsivartensa ällistyneen Roofin
-ympärille ja pyöritti luolamiestä vinhassa valssintahdissa. Nadara
-elää! Nadara elää!
-
-Taaskin päivä paistoi, linnut lauloivat, luonto oli entinen oma
-itsensä, hilpeä, huoleton. Nadara oli hengissä ja sivistyneitten
-ihmisten parissa. Mutta sitten välähti hänen mieleensä epäilys.
-
-»Lähtikö Nadara vapaaehtoisesti muukalaisten mukaan», kysyi hän
-Roolifilta, »vai veivätkö he hänet väkisin?»
-
-»Eivät he häntä väkisin vieneet», vakuutti Roof. »He puhelivat hänen
-kanssaan jonkun aikaa, ja sitten hän otti erään vieraan käden omaansa
-ja silitti sitä, ja mies kiersi kätensä hänen ympärilleen. Sen jälkeen
-he verkkaisesti astelivat laajan ulapan, rantaan, nousivat niihin
-kummallisiin vehkeisiin, jotka olivat tuoneet heidät maihin, ja
-palasivat kelluvaan kallioonsa. Pian alkoi savua tupruta, kuten äsken
-kerroin, ja kallio etääntyi maailman äärtä kohti. Mutta nyt he kaikki
-ovat kuolleet.»
-
-»Mitä?» kiljaisi Thandar.
-
-»Niin, näin kallion vaipuvan ehdittyään kauas rannasta, hyvin hitaasti,
-kunnes enää vain savua kohosi vedestä.»
-
-Thandarilta pääsi helpotuksen huokaus.
-
-»Näytähän», pyysi hän, »millä kohdin kallio upposi veteen!«»
-
-Roof osoitti melkein suoraan pohjoiseen.
-
-»Tuolla», virkkoi hän.
-
-Päiväkausia Thandar aprikoi, mikä oli saattanut olla se laiva ja keitä
-olivat olleet ne miehet, joiden mukaan Nadara oli vapaaehtoisesti
-lähtenyt. Epäilemättä oli joku hyväntahtoinen merenkulkija kuultuaan
-hänen tarinansa ottanut hänet mukaansa kotimatkalle pois tämän kovan
-onnen saaren kauhuista ja yksinäisyydestä. Ja nyt miestä jäyti kiihko
-päästä hänen jälkeensä, etsimään kautta koko maailman löytääkseen
-menetetyn rakastettunsa.
-
-Laivan odottaminen tuntui maltittomasta Thandarista mahdottomalta,
-sillä hän tiesi, ettei laivaa mahdollisesti ikinä saapuisi. Oli vain
-yksi vaihtoehto, ja jos Waldo Emerson olisi käytännöllisemmin tuntenut
-sen maailman, johon hän oli syntynyt, olisi hän hylännyt sen ainoan
-vaihtoehdon tyyten mahdottomana. Mutta Waldo oli käytännöllinen ja
-viisas ainoastaan alkeellisen ympäristönsä villissä elämässä, johon
-olosuhteet olivat hänet pakottaneet. Ja niinpä hän päättikin ryhtyä
-niin huimapäiseen ja ajattelemattomaan yritykseen kuin ihmisjärki
-suinkin saattaa keksiä. Hän päätti rakentaa veneen ja lähteä sillä
-aavalle Tyynellemerelle etsimään sivistynyttä satamaa tahi alusta, joka
-veisi hänet jonnekin.
-
-Waldosta se tuntui varsin käytännölliseltä. Luonnollisesti hän oivalsi,
-että se olisi hyvin vaarallista, mutta eikö hänen olisi parempi
-kuolla yrittäessään etsiä Nadaraa kuin jäädä koko elämänsä ajaksi
-toivottomuuteen tänne Jumalan hylkäämälle saarelle?
-
-Ja niinpä hän kävi käsiksi työhön, alkaen rakentaa venettä. Hänellä ei
-ollut muita työaseita kuin karkeatekoinen veitsensä ja Sally Corwithin
-merimiehen antama partaveitsi, joten hänen oli tuiki mahdoton kovertaa
-venettä puunrungosta. Tulen avulla kovertaminen ei johtunut hänen
-mieleensä. Vihdoin hän keksi ainoan mahdolliselta näyttävän keinon,
-jolla saisi veneen kyhätyksi.
-
-Veitsellään hän katkoi pitkiä, notkeita vesoja ja pienehköjä oksia.
-Niistä hän sommitteli veneen rungon. Roof auttoi häntä hyvin
-huvitettuna tästä uudesta puuhasta. Kaaret kiinnitettiin köliin ja
-ääripuuhun pantterintaljasta leikatuilla hihnoilla, ja kun runko oli
-valmis, pingoitettiin sen päälle pantterintaljoja. Nahkojen reunat
-ommeltiin suolisäikeillä vastakkain niin tiukasti kuin Thandar ja Roof
-suinkin jaksoivat vetää.
-
-Keulapuolelle kiinnitettiin masto, ja pantterintalja, josta karva oli
-kaavittu pois, sovitettiin purjeeksi raakapuiden varaan. Peräsimen
-Thandar muovasi pitkästä, ohuesta vesasta, taivuttaen sen toisen pään
-silmukaksi ja peittäen silmukan lujasti kiinni sidotulla nahalla.
-Sitä hän suunnitteli käyttää sekä peräsimenä että melana, miten tarve
-milloinkin vaati.
-
-Vihdoin oli kaikki valmiina. Yhdessä Thandar ja Roof kantoivat kevyen,
-karkeatekoisen aluksen mereen. Kahlattuaan hyrskyjen ulkopuolelle he
-laskivat sen taaksepäin vierivän aallon harjalle, ja Thandar hypähti
-siihen sen keinuessa veden pinnalla.
-
-Tätä koetta tehtäessä ei purje ollut muassa. Thandar halusi vain
-tietää, pysyisikö hänen veneensä pinnalla ja pystyssä. Vähän aikaa se
-kellui, mutta pian se täyttyi avonaisista saumoista tulvivasta vedestä.
-
-Vaivoin Thandar ja Roof saivat sen kiskotuksi takaisin rannalle. Nyt
-olisi Roof luopunut koko yrityksestä, mutta niin ei Thandar. Tosin
-hänen intonsa lamautui hieman, sillä hän oli pannut suuret toiveet
-pienen aluksensa onnistumiseen.
-
-Heidän kannettuaan hataran kyhäyksensä pois nousuveden ulottuvilta
-Thandar istuutui maahan eikä tuntikauteen tehnyt muuta kuin tuijotti
-vuotavaan veneeseensä. Sitten hän nousi, huusi Roofin mukaansa ja lähti
-metsään. Puolentoista kilometrin päässä Thandar seisahtui erään puun
-ääreen, jonka kupeesta hitaasti tihkui sakeata, tahmaista nestettä.
-Thandar oli tullessaan tuonut kurpitsan ja alkoi nyt pienellä oksalla
-ammentaa ainetta puun kupeesta kurpitsaan. Tunnin kuluttua kurpitsa oli
-täysi. Sitten he palasivat alukselle.
-
-Jätettyänsä kurpitsan sinne Thandar ja Roof menivät lähellä
-luolakalliotansa sijaitsevalle, paksua viidakkoruohoa kasvavalle
-läikälle. Siellä Thandar kokosi ison sylellisen keltaista,
-tuleentunutta heinää ja käski Roofin tehdä samoin. Vietyään heinät
-veneelle he hieroivat niitä uutterasti kämmeniensä välissä ja
-loukuttivat niitä kivillä, muuttaen ne pehmeiksi, sitkeiksi kuiduiksi.
-
-Nyt Thandar opetti Roofia punomaan kuidut löysäksi, pörröiseksi
-nuoraksi ja saatuaan hänen työnsä hyvään vauhtiin hän kasteli nuoraa
-puusta kaapimaansa tahmeaan nesteeseen ja työnsi sitä terävällä tikulla
-veneen kaikkiin saumoihin ja rakoihin.
-
-Se työ vei lähes kaksi päivää, ja kun se oli suoritettu ja kurpitsa
-tyhjennetty, palasivat miehet puulle täyttämään sen jälleen. Tultuaan
-sitten takaisin veneelle he tällä kertaa virittivät nuotion. Roof
-pyöritti vinhasti sormiensa ja varpaittensa välissä kovaa puusälöä,
-jonka kärki oli koverrettuun puupalaseen sijoitetussa, vähäisessä
-taulakasassa. Pian kohosi taulasta ohut savukiehkura, joka sakeni vähän
-aikaa ja sitten äkkiä leimahti tuleen.
-
-Miehet kasasivat liekkiin risuja ja oksia, kunnes nuotio roihusi
-hilpeästi. Sitten Thandar otti kurpitsasta sitkeätä ainetta, kuumensi
-sitä tulessa ja viipymättä siveli sulaneella tahnalla aluksen
-ulkopintaa. Hitaasti ja äärettömän kärsivällisesti puuhaillen onnistui
-miesten tällä tavoin päällystää koko veneen ulkopinta vedenpitävällä
-aineella, joka saattoi uhmailla veden vaikutusta miltei rajattoman
-kauan.
-
-Kolme päivää Thandar antoi päällystyksen kuivua, ja sitten alus pantiin
-uudelleen koetukselle. Sydän kurkussa mies hyppäsi korkean aallon
-harjalla kelluvaan veneeseen.
-
-Mutta hetkisen kuluttua hän luikkasi huojennuksesta ja riemusta — alus
-kellui kuin korkki eikä se näyttänyt vuotavan vähääkään. Puoli tuntia
-Thandar meloi sinne tänne lahdella ja palasi sitten noutamaan purjetta.
-Sekin toimi mainiosti, vaikka olikin varsin raskas ja kömpelö, ja hän
-kulutti lopun päivästä purjehtien ja uskaltautuen ulapallekin.
-
-Hän meloi aika paljon, sillä Waldo Emerson tunsi paremmin muinaisten
-kreikkalaisten soutualukset kuin purjeet ja purjehdustaidon, joten hän
-enimmäkseen purjehti vain myötätuuleen ja meloi pyrkiessään johonkin
-muuhun suuntaan. Mutta kaikesta siitä huolimatta tuotti koe hänelle
-suurta riemua, ja hän malttoi töintuskin odottaa hetkeä, jolloin
-pääsisi lähtemään sivistysoloja ja Nadaraa kohti.
-
-Seuraavat kaksi päivää käytettiin ruokavarojen ja veden hankkimiseen.
-Muonan ja juoman Thandar pani lukuisiin kurpitsoihin, sulkien niiden
-suut samalla kumimaisella aineella, jolla hän oli tehnyt veneensä
-vedenpitäväksi. Hän leikkasi villisian, kauriin ja lintujen lihaa
-ohuiksi kaistaleiksi, jotka hän kuivasi hiljaisella tulella. Tässä
-työssä avusti Roof häntä, ja vihdoin oli kaikki valmiina yritystä
-varten.
-
-Hänen lähtöpäivänsä aamu sarasti selkeänä ja kirkkaana. Lievä
-etelätuuli lupasi kiidättää häntä joutuisasti pohjoista kohti. Thandar
-oli hurjana toivosta ja kiihkeydestä. Roofin piti lähteä hänen
-mukaansa, mutta viimeisellä hetkellä luolamiehen sisu petti, ja hän
-juoksi tiehensä, piiloutuen metsään.
-
-Hyvä näinkin, tuumi Thandar; nythän hänen muonavaransa riittäisivät
-kahta pitemmäksi ajaksi. Ja niin hän lähti vaaralliselle
-seikkailulleen, uhittelemaan valtavaa Tyyntämerta hauraassa
-ja vesillekelpaamattomassa simpukankuoressa niin varmana ja
-itseensäluottavana kuin tietämätön ihminen konsanaan.
-
-
-
-
-KYMMENES LUKU
-
-Pääkallonmetsästäjät
-
-
-Tähän saakka oli luonto ollut suopea Waldo Emerson Smith-Jonesille.
-Hänen ei ollut tarvinnut kestää kovia tuulia eikä ankaraa aallokkoa, ja
-nyt hän oli ollut vesillä kolme päivää. Tuuli oli koko ajan puhaltanut
-etelästä päin, vaihdellen tällä ajalla vain muutamia piiruja, mutta
-sittenkin alkoi Waldo Emerson epäillä ja olla huolissaan. Hänen
-vesivaransa alkoivat peloittavasti vähetä, ja hänen ruokavaransa
-riittäisivät enää vain muutamiksi päiviksi, eikä hän siihen mennessä
-ollut nähnyt ainoatakaan purjetta eikä maata. Lisäksi hänellä ei ollut
-hämärintäkään aavistusta, miten hän voisi palata saarelle, jolta oli
-äsken lähtenyt. Hän osasi purjehtia ainoastaan myötätuuleen. Jos tuuli
-pyörähtäisi pohjoiseen, saattaisi se sattumalta ajaa hänet takaisin
-saarelle. Muutoin hän ei ikinä sinne pääsisi. Ja nyt hän alkoi pelätä
-olleensa hieman ajattelematon poistuessaan maalta.
-
-Waldo Emersonilla samoin kuin useimmilla muilla ikänsä kovalla
-maakamaralla eläneillä ihmisillä oli kovin hatara käsitys äärettömän
-laajoista, katkeamattomista vesiulapoista, jotka lohduttomina ja
-mittaamattomina peittävät enemmän kuin kolme neljännestä maapallon
-pinnasta. Mikäli hän karttoja muisti, kuvitteli hän mielessään, että
-tyynellä ja sinisellä pinnalla, etenkin eteläisillä merillä, oli
-saaria tuhkatiheässä. Usein niiden nimet olivat hyvin rauhoittavia.
-Muiden muassa hän muisti sellaiset kuin Seurasaaret, Ystävyydensaaret
-ja Joulusaaret. Hän toivoi osuvansa jollekin niistä. Karttoihin oli
-merkitty niin paljon saaria, ja ne olivat niin likellä toisiansa, että
-hänestä oli perin kummallista, kun hän ei jo aikoja sitten ollut nähnyt
-niitä useita satoja.
-
-Entä laivat sitten! Tuntui uskomattomalta, ettei hän ollut nähnyt
-yhtä ainoata, purjetta. Hän muisti selvästi merikartan, jota hän oli
-tarkastanut ennenkuin lähti terveysristeilylleen. Olihan Tyyneenmereen
-vedetty kaikkiin suuntiin käyviä, aikoja sitten vakiintuneita
-höyrylaivalinjoja, ja niiden välillä, niin Waldosta tuntui, täytyi
-vilistä lukemattomia rahtialuksia, jotka välittävät suuren valtameren
-rannoilla sijaitsevien lukemattomien satamain välistä liikennettä.
-
-Mutta sittenkään ei kolmeen päivään ollut mikään keskeyttänyt sen
-äärettömän ympyrän painostavaa yksitoikkoisuutta, jonka keskuksena ja
-ainoana asukkaana hän aina oli. Kolmessa päivässä, arveli Waldo, hänen
-oli täytynyt edetä mittaamaton taival.
-
-Ja vielä kului kolme väsyttävän pitkää päivää. Tuuli oli tyyntynyt
-hyvin heikoksi virinäksi. Vene parhaiksi liikkui, siinä kaikki.
-Juomavesi oli lopussa. Muonavarat loppumaisillaan. Waldoa vaivasi
-edellisen puute. Hellittämättä paahtava aurinko lisäsi hänen tuskiaan.
-Hän levitti pantterintaljansa perän ylitse ja vetäytyi sen alle
-polttavia säteitä piiloon, viruen siellä, kunnes pimeä toi huojennusta.
-
-Yöllä tuuli jälleen yltyi, mutta puhalsi tällä kertaa lännestä. Se
-kiihtyi yhä, ja aallokko nousi yhä korkeammaksi. Kömpelötekoiseen
-peräsimeensä tarrautunut mies koetti pitää kevyttä alustaan suoraan
-myötätuulessa, joka nyt vonkui peloittavasti, samalla kun Waldon
-jälessä kiiti isoja laineita nälkäisinä ja kita avoinna, muistuttaen
-saaliinhimoista susilaumaa.
-
-Thandar tunsi, ettei hänen epätasaista taisteluansa valtavia
-luonnonvoimia vastaan saattaisi kestää kauan. Hellittämättömän
-tuulen jokainen raju puuska uhkasi repiä hänen hauraan veneensä
-siekaleiksi, mutta juuri aluksen keveys sen pelasti, sillä se keinui
-aaltojen harjoilla ja ajautui eteenpäin hirvittävän vinhasti ikäänkuin
-hirmumyrskyn kiidättämä höyhen.
-
-Thandarin sydämessä ei ollut pelkoa — hän vain pahoitteli sitä, ettei
-hän kenties enää koskaan näkisi äitiänsä, isäänsä eikä Nadaraansa.
-Mutta yö kului, ja yhä hän kiiti tuulen mukana. Taivas oli pilvessä
-— oli pilkkosen pimeä. Hän kuvitteli, että hänen ympärillään yhäti
-levisi sama laaja vesipiiri, jossa ei näkynyt ainoatakaan elävää
-olentoa, mutta nyt se oli myrskyn pieksämä, jyrkkäaaltoinen ja
-musta eikä rauhaisen tasainen ja hivelevän sinivihreä. Mutta hänen
-parhaillansa sitä ajatellessa alkoi edestäpäin myrskyn vimmaisesta
-möyrystä huolimatta kuulua ukkosen kaltaista jyskettä, hänen veneensä
-kohosi korkealle ilmaan ja suistui sitten, kuten Thandarista tuntui,
-pohjattomaan kuiluun. Mutta se ei ollut pohjaton. Vene kolahti johonkin
-ja pysähtyi äkkiä, viskaten Thandarin kohisevaan pyörteeseen. Häneen
-tarttui iso aalto, joka kiidätti häntä harjallaan vinhasti kuin
-kilparatsu ja paiskasi sitten hänet armottomasti sileälle, kovalle
-hietikolle. Vesi pyrki vetämään hänet takaisin, mutta hän ponnisti
-vastaan, takertuen sormin ja varpain kiinni rantaan. Sitten aalto jätti
-hänet rauhaan ja peräytyi nopeasti takaisin mereen.
-
-Thandar oli lopen uupunut, mutta tiesi, että hänen oli ryömittävä pois
-hyrskyjen ulottuvilta, sillä muutoin seuraava aalto kiskoisi hänet
-takaisin veteen. Keskellä sysipimeätä yötä hän oli osunut maalle,
-jota hän oli turhaan etsinyt kuusi pitkää päivää. Hän oli löytänyt
-maata! Tai oikeammin sanoen, maa oli ollut hänen edessään, ja hän oli
-ajautunut sen rantaan. Hän olikin jo alkanut aprikoida, että joku
-hirveä luonnonmullistus oli niellyt kaikki maapallon maat, jättäen
-jälelle vain rajattoman, lohduttoman ulapan. Se riemullinen tieto,
-että hän oli jälleen kiinteällä maaperällä, sai hänet unohtamaan sekä
-nälkänsä että janonsa. Hieman hän pohti, minkälainen maa se saattoi
-olla. Hän toivoi päivän koittaessa näkevänsä läheisen kaupungin
-savupiiput ja torninhuiput.
-
-Hänet herätti aurinko, joka paistoi hänen ylöspäin käännettyihin
-kasvoihinsa. Hän makasi selällään pensaikon juurella vähän matkan
-päässä rannasta. Aikoessaan nousta silmäilemään uutta maailmaa, johon
-kohtalo ja hirmumyrsky olivat hänet singonneet, hän kuuli pensaan
-toiselta puolen tuttua ääntä. Siellä hiipi joku eläin korkeassa
-ruohikossa.
-
-Thandar, luolamies, kohosi meluttomasti käsiensä ja polviensa varaan,
-pilkistäen varovasti välillä olevan oksakudoksen- välistä. Hänen
-katsettaan kohdannut näky pani hänen kätensä hapuilemaan hänen
-puista miekkaansa, jonka kärki oli tulessa karaistu. Vajaan viiden
-askeleen päässä hänestä ryömi mies varovasti nelinkontin. Ryömijä oli
-hirvittävimmän näköinen ihminen, mitä Thandar oli eläissänsä nähnyt —
-Thurgkin näytti häneen verrattuna herttaiselta. Olennon korvat olivat
-lävistetyt, ja raskaat koristukset olivat venyttäneet ne niin, että
-korvalehtien alareunat lepäsivät olkapäillä. Kasvot olivat täynnä
-kammottavia naarmuja ja tatuoidut. Hampaat olivat mustat ja teräviksi
-hiotut. Pitkistä sulista kyhätty päähine huojui ja nuokkui inhoitta
-vien kasvojen yläpuolella. Myös käsivarret ja jalat olivat kirjaviksi
-tatuoidut, ja kumpaakin rintaa kiersi tatuoitu ympyrä. Uumenille
-sidotussa vyössä riippui miekka tuppineen. Miehen kädessä oli pitkä
-keihäs.
-
-Soturi hiipi salaa jonkun Thandarista vasemmalla olevan olennon
-kimppuun. Viimemainittu vilkaisi siihen suuntaan, johon raakalainen
-tähyili. Pensaiden lävitse hän parhaiksi erotti hahmon, joka tuli
-heihin päin pitkin rantahietikon reunaa. Nyt oli soturi sivuuttanut
-hänet, ja Thandar nousi pystyyn paremmin nähdäksensä hänen väijymänsä
-otuksen.
-
-Silloin hän näki sen selvästi — se oli omituiseen, moniväriseen asuun
-puettu mies. Yläruumista peitti keltainen nuttu, tahraantunut ja
-risainen. Se ulottui vain miehen vyötäisille, ja siihen oli hyvin
-huolitellusti' ommeltu kummallisia merkkejä. Sen alapuolella oli
-punainen vyö, johon oli pistetty pistooli ja peloittavannäköinen
-puukko. Siniset pussihousut ulottuivat paljaisiin nilkkoihin ja
-jalkateriin. Pään ympärille kiedottu, tulipunainen kangaskaistale
-täydensi oudon vaatetuksen. Miehen kasvonpiirteet olivat mongolilaisen.
-
-Thandar huomasi soturin pysähtyvän, kun kävi ilmeiseksi, että toinen
-tuli suoraan hänen piilopaikkaansa kohti. Mutta viimeisellä hetkellä
-mitään pahaa aavistamaton kävelijä kääntyi jyrkästi oikealle, painuen
-rantahietikolle. Hän oli havainnut Thandarin veneen hylyn ja meni sitä
-tarkastamaan.
-
-Tämän liikkeen johdosta Thandar joutui melkein molempien miesten
-väliin. Äkkiä nousi alkuasukas pystyyn — uhrin selkä oli nyt häneen
-päin. Tarttuen vasemmalla kädellä keihääseensä hän paljasti tuhoisan
-näköisen miekkansa ja poistui varovasti pensaikosta. Samassa pyörähti
-rantahietikolla oleva mies vikkelästi ympäri, ikäänkuin häntä olisi
-äkkiä varoitettu vaarasta. Ilmitultuaan syöksähti alkuasukas miekka
-koholla eteenpäin. Mies sieppasi vyöstään pistoolin, tähtäsi kimppuunsa
-karkaavaa soturia ja painoi liipaisinta. Kuului tehoton naksahdus —
-siinä kaikki. Ase ei ollut lauennut.
-
-Heti sekaantui taistelun telmeeseen kolmas henkilö. Pitäen
-kummallisesti vaatetettua mongolia kehitysketjun lähempänä sivistystä
-olevana renkaana kuin alastonta villiä riensi Thandar auttamaan
-edellistä. Miekka kädessä hän syöksyi raakalaisen kimppuun, joka
-kääntyi ympäri. Thandar kiljaisi siirtääkseen hänen huomionsa pois nyt
-melkein avuttomasta uhrista.
-
-Thandarilla ei ollut aavistustakaan miekkailun hienoista tempuista,
-eikä hän tiennyt, kuinka vaarallinen ase oli malajien parangi —
-pääkallonmetsästäjäin terävä, käyrä miekka — ja hän karkasi ahdistamaan
-raakalaista samalla tavoin kuin olisi ahdistanut jotakin Thurgin
-puolieläintä.
-
-Hänen hyökkäyksensä pelkkä rajuus pelästytti alkuasukasta. Hetkisen hän
-seisoi paikallaan, mutta pyörsi sitten pakoon, huudahtaen kauhusta.
-Mutta hän ei ollut toiminut kyllin nopeasti. Thandar oli hänen
-niskassaan. Terävä kärki upposi hänen selkäänsä vasemman lapaluun alle,
-ja sitä työnsivät luolamiehen paino ja jänteet. Parkaisten tupertui
-raakalainen eteenpäin, tarttuen veriseen kärkeen, joka nyt pisti esiin
-hänen rinnastansa. Maata koskettaessaan hän oli kuollut.
-
-Thandar irroitti miekkansa pääkallonmetsästäjän ruumiista ja kääntyi
-pelastamansa miehen puoleen. Viimemainittu lähestyi häntä, puhuen
-kiihtyneesti. Ilmeisesti hän kiitti Thandaria, mutta amerikkalainen
-ei ymmärtänyt sanaakaan hänen oudosta kielestään. Hän ravisti päätään
-osoittaakseen, ettei hän osannut toisen kieltä, ja viimemainittu
-turvautui englanninkielen sekoitukseen, joka tosin oli hienostuneesta
-bostonilaisesta miltei yhtä käsittämätöntä, mutta joka kuitenkin
-sisälsi joidenkuiden hänen tuntemiensa sanojen kolhiutuneita jäännöksiä.
-
-Eleillänsä Thandar osoitti pitävänsä tekoaan vähäarvoisena, heti sen
-jälkeen merkeillä ilmaisten, että hänen oli nälkä ja jano. Muukalainen
-ilmeisesti ymmärsi häntä, sillä viitattuaan Thandaria seuraamaan hän
-lähti edellä rantaa pitkin takaisin samaan suuntaan, josta oli tullut.
-
-Ennen liikkeelle lähtöä hän kuitenkin osoitti ensin Thandarin veneen
-hylkyä ja sitten Thandaria itseään, nyökäyttäen kysyvästi päätään
-ikäänkuin tiedustaakseen, oliko vene luolamiehen.
-
-Kierrettyään muutaman kallioulkoneman he saapuivat pienelle poukamalle,
-jonka rannalla oli leiri. Siellä oli lähes parikymmentä miestä, joiden
-ulkoasu oli samanlainen kuin hänen oppaansa. He valmistivat parhaillaan
-aamiaista jokseenkin ison, keskentekoisen veneenrungon ääressä, jota he
-nähtävästi rakensivat.
-
-Nähdessänsä Thandarin he näyttivät hämmästyvän, mutta kuultuaan
-kumppaninsa kertomuksen he tervehtivät luolamiestä lämpimästi, antaen
-hänelle ruokaa ja vettä yllin kyllin.
-
-Kolme päivää Thandar työskenteli näiden miesten kanssa heidän
-valmistaessaan venettänsä ja kuuli hitaasti heidän tarinansa sitä
-mukaa kuin oppi auttavasti ymmärtämään sekakieltä, jota he käyttivät
-puhuessaan hänelle. Pian hänelle selvisi, että kohtalo oli heittänyt
-hänet merirosvojoukkion pariin. Heidän joukossaan oli kiinalaisia,
-japanilaisia ja malaijeja — etelämerien hylkyväkeä, miehiä, jotka
-olivat menettäneet maineensa jopa omien maittensa roistomaisten
-merirosvojen keskuudessa ja joiden oli ollut pakko liittyä yhteen
-toimiakseen näillä syrjäisemmillä, vähemmän tuottavilla vesillä
-johtajanaan hirttämättä jäänyt konna, Tsao Ming, sama kiinalainen,
-jonka hengen Thandar oli pelastanut.
-
-Hän sai myöskin tietää, että myrsky, joka oli paiskannut heidät tälle
-rannalle lähes kuukausi takaperin, oli tuhonnut heidän prahunsa ja
-että heillä oli ollut puuhaisa aika rakentaessaan uutta ja tavantakaa
-kahakoidessaan raakalaisten kanssa.
-
-Viimeksi edellisenä päivänä olivat villit hyökänneet heikäläisen
-seurueen kimppuun, joka oli ollut metsästämässä parin tai kolmen
-kilometrin päässä sisämaassa, ja surmanneet heistä kaksi ja ottaneet
-yhden vangiksi.
-
-Rosvot kertoivat Thandarille, että nämä villit olivat hurjimpia ja
-raa'impia pääkallonmetsästäjiä, mutta useimpien senlaatuisten tavoin
-mieluimmin karkasivat väijyksistä mitään aavistamattoman uhrin niskaan
-kuin ahdistivat häntä rehellisessä taistelussa avoimella kentällä.
-Thandar ei vähääkään epäillyt, että jälkimäinen sotatapa olisi
-ollut perin mieluisa hänen merirosvoystävistään, sillä hän ei ollut
-eläissänsä edes uneksinutkaan niin hurjasta ja taistelunhaluisesta
-joukkueesta kuin tämä lurjusmaisista ja verenhimoisista miehistä
-haalittu kokoelma oli. Mutta alituinen hermopingoitus, jonka painamina
-he olivat työskennelleet milloinkaan tietämättä, millä hetkellä nuoli
-tai keihäs sujahtaisi viidakosta ja lävistäisi heidän selkänsä, oli
-saattanut heidät pelon valtaan, jonka ainoastaan nopea lähtö saarelta
-saattoi poistaa.
-
-Heidän purtensa oli melkein valmis; enää vain kaksi päivää, ja sitten
-he taaskin keinuisivat turvassa meren aalloilla. Tsao Ming oli luvannut
-viedä Thandarin johonkin sivistyneeseen satamaan, josta hän voisi
-höyrylaivalla palata Amerikkaan.
-
-Kolmantena päivänä sen jälkeen, kun hän oli saapunut merirosvojen
-pariin, hätkähtivät he kaikki nääntyneen ja veren tahraaman olennon
-ilmestyessä heidän joukkoonsa. Mies oli hoippunut läheisestä viidakosta
-ja vaipunut lopen uupuneena maahan aukeaman puoliväliin.
-
-Hän oli Boloon, sama mies, joka oli joutunut pääkallonmetsästäjäin
-vangiksi sen päivän aattona, jona Thandar oli ajautunut rannalle.
-Ravinnon ja veden virkistämänä mies kertoi perin oudon tarinan.
-Niistä niukoista otteista, jotka Thandarille myöhemmin selostettiin
-englanninsekaisella sotkukielellä, sai bostonilainen tietää, että
-Boloon oli raahattu kauas sisämaahan melkoisen laajaan kylään.
-
-Siellä hänet oli teljetty huoneeseen pitkään rakennukseen odottamaan
-päällikön määräyksiä. Hänelle oli vihjailtu, että häntä rääkättäisiin,
-ennenkuin hänen päänsä katkaistaisiin päällikön palatsin laipiopalkkien
-koristukseksi.
-
-Kertomuksensa merkillisimmässä osassa hän selosti, että hänet oli viety
-oudonnäköiseen temppeliin ja paiskattu valko-ihoisen jumalattaren
-jalkojen juureen. Tsao Mingiä ja muita rosvoja kummastutti se hyvin
-suuresti, sillä Boloon väitti, että jumalatar oli valko-ihoinen, että
-hänellä oli tuuhea, musta tukka ja että hänen ruumiinsa verhona oli
-upea, musta pantterintalja.
-
-Vaikka Tsao Ming huomautti, ettei tällä saarella ollut lainkaan
-panttereja, ei Boloon antanut perään. Hän oli nähnyt sen omilla
-silmillään, ja hän oli varma. Ja sitäpaitsi, päätteli hän, ei saarella
-myöskään ollut valkoisia jumalattaria, mutta sittenkin oli hänen
-näkemänsä nainen ollut valkoinen.
-
-Kun tämä omituinen juttu kerrottiin Thandarille, muisti hän, että
-Nadaran ympärillä oli ollut musta pantterintalja. Mutta nainen ei
-luonnollisestikaan saattanut olla Nadara — se oli mahdotonta. Hän
-kuitenkin pyysi miestä kuvaamaan jumalatarta tarkemmin — hänen
-silmiensä ja hiustensa väriä — hänen vartalonsa mittasuhteita — hänen
-pituuttansa.
-
-Boloonin kaikkiin näihin kysymyksiin antamat vastaukset lietsoivat
-Thandarin kiihtymystä yhä voimakkaammaksi. Ja sitten tuli lause, joka
-lopullisesti viritti hänen toivonsa ja pelkonsa ihan vimmaisiksi.
-
-»Naisen vasemmassa kädessä oli iso timantti», mainitsi Boloon.
-
-Thandar kääntyi Tsao Mingin puoleen.
-
-»Minä lähden sisämaahan», ilmoitti hän, »katsomaan, kuka temppelissä
-oleva nainen on. Jos odotatte minua kaksi päivää ja minä palaan, saatte
-palkkioksi niin paljon kultaa kuin vaaditte. Jollette odota, niin
-korjatkaa veneeni ja kätkekää se siihen pensaikkoon, jossa väijynyt
-mies olisi tappanut sinut, jollen olisi tullut väliin!»
-
-»Minä odotan kolme päivää», lupasi Tsao Ming. »Enkä ota ainoatakaan
-_junia_ palkkioksi. Sinä pelastit Tsao Mingin hengen — sitä ei pian
-unohdeta. Mielelläni lähettäisin miehiä mukaasi, mutta he eivät
-lähtisi. He pelkäävät pääkallonmetsästäjiä. Myös korjautan veneesi
-siltä varalta, että palaat kolmannen päivän jälkeen, mutta» — hän
-kohautti olkapäitään — »sinä et palaa kolmantena päivänä etkä
-neljäntenä etkä milloinkaan, Thandar. Sinun olisi paras unohtaa
-säikähtyneen Boloonin mieletön kertomus ja lähteä pois tästä kirotusta
-maasta Tsao Mingin seurassa.»
-
-Mutta Thandar ei luopunut aikeestaan, vaan erosi rosvoista saatuaan
-Boloonilta tarkat ohjeet, mihin suuntaan hänen olisi mentävä
-löytääkseen salaperäisen temppelin ja valkoisen jumalattaren, joka
-saattoi olla, mutta saattoi olla olemattakin Nadara.
-
-Hän painautui suoraan sekavaan viidakkoon käsissään surmaamansa
-pääkallonmetsästäjän keihäs ja parangi ja vyötäisilleen sidotussa
-hihnassa kuolleen merirosvon pitkä pistooli. Tämän viimemainitun ynnä
-joukon ammuksia oli Tsao Ming ihan väkisin tyrkyttänyt hänelle.
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LUKU
-
-Pelastus
-
-
-Noudatettuaan Boloonilta saamiaan ohjeita Thandar saapui toisen päivän
-iltahämärässä pienen aukeaman laitaan ja erotti edessään useita
-himmeäpiirteisiä, paalujen varaan rakennettuja, pitkiä taloja. Kylän
-editse juoksi joki. Thandar oli useita kertoja mennyt tämän joen
-poikki, sillä hän oli matkallaan kahdesti eksynyt ja hänen oli täytynyt
-palata osa taivalta takaisin päästäkseen uudelleen omille jäljilleen.
-
-Kylän keskellä häämötti korkeampi rakennus, jonka katto kohosi muiden
-yläpuolelle. Pimeän tullen Thandar hiipi likemmäksi maaliansa — isoa
-rakennusta, jonka Boloon oli kuvaillut temppeliksi.
-
-Hiipiessään korkealla olevien majojen alitse hälytti luolamies siat ja
-kanat liikkeelle, mutta niiden hälinä oli hyvin tavallinen ilmiö, joka
-ei suinkaan uhannut hänen turvallisuuttaan, vaan pikemminkin suojasi
-häntä estämällä hänen aiheuttamansa melun kuulumasta.
-
-Vihdoin hän saapui temppeliä lähinnä olevan majan alle. Täysi kuu
-paistoi korkealla taivaalla. Se valoi kirkasta hohdetta rakennusten
-väliin, luoden niiden alle synkät, pimeät varjot. Sellaisessa
-pimennossa Thandar tähyili. Hän näki, että temppeli oli vahdittu. Sen
-ainoan sisäänkäytävän edustalla kyyrötti kaksi soturia. Miten hän
-pääsisi niiden ohitse?
-
-Hän siirtyi varjostavan majan pimennon reunaan niin kauaksi vahdeista
-kuin mahdollista. Mutta sittenkin näytti varmalta, että hänet
-huomattaisiin, jos hän koettaisi syöksyä temppelin seinustalle.
-Hän oli kokonaan ymmällä eikä tiennyt mitä tehdä. Oli järjetöntä
-panna nyt kaikki vaaraan toimimalla uhkarohkeasti — siihen vaaraan
-uskaltautumisen aika olisi sitten, kun hän olisi löytänyt jumalattaren
-ja saanut selville, oliko se Nadara vai joku toinenko. Mutta miten hän
-pääsisi tuon kuutamoisen kaistaleen ylitse ja vahtien ohitse temppeliin
-vaaraan antautumatta?
-
-Hän hiipi hiljaa sen rakennuksen toiseen päähän, jonka varjossa hän
-väijyi. Jonkun aikaa hän silmäili päämääräänsä, joka oli niin lähellä,
-mutta kuitenkin tuntui olevan äärettömän paljon kauempana hänen
-ulottuviltaan kuin sinä päivänä, jona hän oli lähtenyt rannikolta sitä
-etsimään. Hän pani merkille pitkät pylväät, joita oli upotettu maahan
-epäsäännöllisten välimatkojen päähän toisistaan ympäri rakennuksen.
-Hän aprikoi, mitähän merkitsivät niiden kömpelötekoiset kaiverrukset,
-ja ihmetteli niiden barbaarisia yläpäitä, joita joskus koristi
-raakalaissoturin päähine, toisinaan taas kuivattu, irvistävä kallo tai
-karkeasti veistetty ihmisenkuva.
-
-Useihin pylväisiin oli ripustettu kilpiä, aseita, vaatteita ja
-saviastioita. Etenkin yhtä niistä painoi niin raskas monenkirjava
-taakka, että se humalaisen tavoin nojasi temppelin räystääseen.
-Thandarin katse lipui sitä myöten alkeelliseen kattoliistoitukseen.
-Se vihjaisu riitti — mistä hänen katseensa oli kiivennyt, siitä hän
-kiipeisi itsekin. Ainoastaan kuutamo teki yrityksen vaaralliseksi.
-Jospa vain kuu peittyisi pilveen! Mutta pilvistä ei näkynyt merkkiäkään
-tähdikkäällä taivaalla!
-
-Hän katsahti vahteihin päin. Ne torkkuivat temppelin toisessa päässä,
-ja vain toinen heistä oli näkyvissä. Toinen oli piilossa rakennuksen
-nurkan takana. Se mies, jonka Thandar näki, oli selin häneen päin.
-Jos he pysyisivät siinä asennossa hetkisen, pääsisi hän katolle
-heidän huomaamattansa. Mutta olihan kyllä vielä se vaara, että hänet
-havaittaisiin jostakin muusta rakennuksesta. Tupakansavun tuoksahdus
-ilmaisi hänelle, että joku mies oli vielä valveilla kuisteilla, joissa
-useimmat nuorukaiset ja naimattomat miehet nukkuivat.
-
-Thandar ryömi sellaiseen kohtaan, että näki ainoan, temppelin sillä
-puolella olevan kuistin, josta hän oli päättänyt yrittää kavuta
-sisälle. Tuntikauden hän tarkkaili kahden alkuasukkaan savukkeiden
-vuoroin kirkastuvaa, vuoroin himmenevää hehkua ja kuunteli heidän
-keskustelunsa hiljaista hyminää. Tunti tuntui venyvän iäisyydeksi,
-mutta vihdoin lennähti ensin toisen ja sitten toisen savukkeen hehkuva
-pätkä ruohikkoon, ja kuistilla syntyi hiljaisuus.
-
-Thandar odotti vielä puoli tuntia. Viivytteleminen ja vakoileminen ei
-enää ollut tarpeen — jos hän joutuisi ilmi, olisi kaikki lopussa, eikä
-häntä hyödyttäisi rahtuakaan tietää sekuntia tai paria etukäteen, että
-hänet oli nähty. Niinpä hän ei tuhlannut aikaa etenemällä varovaisesti
-ja vilkuilemalla puoleen ja toiseen, vaan meni sensijaan nopeasti,
-vaikkakin äänettömästi, suoraan kuutamoisen aukeaman ylitse kallellaan
-olevan pylvään juurelle. Hän ei luonut katsettakaan taaksensa eikä
-kummallekaan puolellensa, vaan suuntasi koko huomionsa edessänsä
-olevaan tehtävään.
-
-Thandar oli kiipeillyt luola-asukkaiden notkuvia ja huojuvia vesoja
-myöten niin kauan, ettei pylväs aiheuttanut hänelle sen suurempaa
-vaikeutta kuin tavalliset tikapuut olisivat tuottaneet teille tai
-minulle. Ensinnä hän tutki sitä sekä silmin että käsin varmistuakseen
-siitä, että sen yläpää nojasi tiukasti kattoon ja ettei se hänen
-painostaan pitäisi pahaa melua luisuessaan pois entisestä asennostaan.
-
-Päästyänsä selville siitä, että se oli lujassa, Thandar kiipesi sitä
-myöten ylös meluttomasti ja nopeasti kuin kissa. Varovasti hän nousi
-katolle, koska ei tiennyt, miten se oli rakennettu. Se olisi saattanut
-olla heikko olkikatos, joka olisi hänen allaan pettänyt, joten hän
-olisi suistunut temppelin sisälle.
-
-Hämmästyksekseen ja pettymyksekseen hän huomasi sen olevan puuta ja
-niin vankan kuin suinkin saattoi kuvitella. Hän oli suunnitellut
-tunkeutua temppeliin ylhäältä käsin, mutta nyt se aie näytti menevän
-myttyyn, sillä hän ei voinut toivoa saavansa parangillansa meluttomasti
-tehdyksi reikää puiseen kattoon ennen päivänkoittoa, johon oli enää
-muutamia tunteja. Hän kumartui tarkastamaan kattoa yksityiskohtaisesti
-silmin ja sormin. Kuutamo oli kirkas. Sen valossa hän näki ihan
-selvästi. Hän työnsi syrjään ohuen palmunlehtisen päällystyksen. Sen
-alla oli käsinveistettyjä billianpuisia palkkeja. Jokaisessa oli pieni,
-neliskulmainen reikä, jonka lävitse pujotetulla rottingilla palkki oli
-kiinnitetty katon kehykseen.
-
-Thandar poisti päällystyksen pieneltä, noin neliömetrin neljänneksen
-laajuiselta alalta, pisti sitten terävän paranginsa kärjen rottinkisen
-kiinnikkeen alle ja oli hetkisen kuluttua nostanut syrjään yhden
-palkin. Ensimmäistä seurasi toinen, sitten toinen ja niin edelleen,
-kunnes katossa oli niin iso aukko, että hän helposti saattoi soluttaa
-itsensä sen lävitse.
-
-Thandar kumartui sen reunalta tähystämään alhaalla vallitsevaan
-pimeyteen. Hän ei erottanut mitään, sillä hänen oma ruumiinsa oli kuun
-ja katossa olevan reiän välillä, estäen kuun säteitä tunkeutumasta
-temppeliin.
-
-Mies laski varovasti jalkansa aukkoon. Hapuiltuaan jalallaan hän
-tapasi vuoliaisen. Hetkisen kuluttua oli koko hänen ruumiinsa kadonnut
-temppelin sisälle. Pitäen toisella kädellään aukon reunasta Thandar
-kyykötti vuoliaisella temppelin lattian yläpuolella.
-
-Kun hänen ruumiinsa ei enää varjostanut aukkoa, tulvi kuun valoa
-kirkkaana kimppuna lattian vastaiselle laidalle. Huoneen muita osia
-valaisi heikosti heijastuva valo.
-
-Temppelissä näytti olevan yksi ainoa avara sali. Sen keskellä oli
-koroke, samoin sivustoilla. Vuoliaisista riippui koppia, joissa oli
-ihmisenkalloja —- yksi niistä oli suoraan Thandarin alla. Hän erotti
-sen kaamean sisällön selvästi.
-
-Hänen katseensa lipui pitkin valokimppua siihen kohtaan, missä se osui
-lattiaan huoneen vastaisella laidalla. Se muistutti Waldo Emersonista
-teatterin parvekkeelta näyttämölle suunnatun valojuovan luomaa läikkää.
-
-Keskellä valaistua kohtaa lepäsi nukkuva nainen korokkeella.
-Thandarin sydän lakkasi sykkimästä. Naisen vartalon ympärille oli
-kiedottu välkkyvä Nagoolan talja. Toisen paljaan, ruskean käsivarren
-päällä aaltoili tuuhea, tumma tukka, silkinhieno, ja vasemman käden
-nimettömässä sormessa säihkyi iso timantti. Naisen kasvot olivat
-käännetyt seinään päin, mutta Thandar tunsi, ettei hän voinut erehtyä —
-nukkuja oli Nadara.
-
-Vuoliaiselta, jolla hän kyykötti, oli lattiaan korkeintaan neljä tai
-neljä ja puoli metriä. Thandar laskeutui riippumaan käsiensä varaan ja
-pudottautui paljaine jalkoineen kevyesti kuin kissa lattialle.
-
-Melkein äänetön putoaminen riitti kuitenkin herättämään nukkujan.
-Vikkelästi kuin pantteri hän pyörähti ympäri ja oli pystyssä, katsoen
-mieheen melkein heti hänen ehdittyänsä maahan. Nyt kuutamo osui suoraan
-hänen kasvoihinsa. Thandar syöksyi eteenpäin sulkeakseen hänet syliinsä.
-
-»Nadara!» kuiskasi hän. »Jumalan kiitos!»
-
-Tyttö peräytyi. Hän tunsi äänen ja vartalon, mutta — hänen Thandarinsa
-oli kuollut! Miten olisi hän saattanut palata kuolleista? Nadaraa
-peloitti.
-
-Mies huomasi hänen liikkeistään kuvastuvan ilmeisen pelon ja pysähtyi.
-
-»Mikä sinua vaivaa, Nadara?» tiedusti hän. »Etkö tunne minua? Etkö
-tunne Thandaria?»
-
-»Thandar on kuollut», sopersi tyttö.
-
-Mies purskahti nauramaan. Muutamin sanoin hän kertoi, että maanjäristys
-oli huumannut hänet, mutta ei surmannut häntä. Sitten hän meni Nadaran
-luokse ja otti hänet syliinsä.
-
-»Tuntuuko siltä, että olen kuollut mies?» kysyi hän.
-
-Nadara kiersi kätensä hänen kaulaansa ja veti hänen kasvonsa likelle
-omiansa. Tyttö nyyhkytti. Thandarin selkä oli temppelin oveen päin.
-Nadara seisoi kasvot sinnepäin. Kun hän uudelleen katsoi miestä
-silmiin, kävivät hänen kasvonsa kalmankalpeiksi, ja hän vetäisi rajusti
-Thandarin pois kirkkaasta kuunvalosta.
-
-»Vahti!» supatti hän. »Näin juuri äsken jotakin liikkuvan oven
-ulkopuolella.»
-
-Thandar siirtyi kattoa kannattavan, puisen pyhään taakse tähyilemään
-ovelle. Niin, parhaillansa tuli sieltä mies temppeliin. Hänen silmänsä
-menivät levälleen hämmästyksestä, kun hän vilkaisi katossa olevaan
-aukkoon. Sitten hän katsahti siihen korokkeeseen päin, jolla Nadara oli
-nukkunut. Nähtyään, että se oli tyhjä, hän juoksi takaisin ovelle ja
-huusi kumppaniansa.
-
-Hänen tehdessään niin Thandar tarttui Nadaran käteen ja veti häntä
-temppelin vastaisen pään kautta, synkimpiä varjoja myöten ovelle
-päin. Heidän ennätettyään huoneen päähän tulivat molemmat soturit
-juoksujalkaa sisälle, huudahdellen kiihtyneesti. Toinen heistä oli
-edennyt lattian puoliväliin, ja Thandar ja Nadara olivat jo melkein
-ovella, kun toinen raakalainen havaitsi heidät. Huudahtaen varoituksen
-kumppanilleen hän kääntyi heidän kimppuunsa parangi kädessä.
-
-Miehen karatessa eteenpäin tempasi Thandar merirosvoilta saamansa
-pistoolin ja laukaisi sen suoraan hyökkääjän rintaan. Ulvahtaen
-mies horjahti taaksepäin ja vaipui lattialle. Sitten riensi hänen
-kumppaninsa hyökkäämään.
-
-Thandarilla ei ollut aikaa uuteen panostamiseen. Hän ojensi aseen
-Nadaralle.
-
-»Oikealla kupeellani olevassa pussissa on panoksia», neuvoi hän. »Ota
-sieltä niitä muutamia! Kun ehdin, panostan pistoolin.»
-
-Hänen puhuessaan he olivat siirtyneet ovelle päin. Ulkoa he jo
-erottivat kiihtyneitä, kyseleviä ääniä. Laukaus oli hälyttänyt kylän.
-
-Nyt oli parangia heiluttava mies hänen kimpussaan. Thandar käytteli
-kömpelösti outoa asetta, jolla hän koetti torjua harjaantuneen villin
-hyökkäystä. Epätasainen ottelu olisi saattanut päättyä vain yhdellä
-tavoin, jollei Nadara aina sukkelaälyisenä ja neuvokkaana olisi
-siepannut temppelin seinältä pitkää keihästä.
-
-Hänen kiskoessaan sitä paikaltaan putosi sen mukana lattialle pääkallo,
-joka rämisten vieri kamppailijani väliin. Pääkallonmetsästäjän huulilta
-pääsi harmin ja raivon ulvahdus. Tämä oli herjausta. Kaikkein pyhintä
-oli häväisty. Entistä hurjemmin hän karkasi käsikähmään Thandarin
-kanssa, mutta samassa survaisi Nadara teräväkärkisen keihään hänen
-kupeeseensa, hänen torjuma-asentoon kohotettu kätensä hervahti alas, ja
-Thandarin parangi kolahti hänen kalloonsa.
-
-»Joutuin!» hätäili Nadara. «Pakene samaa tietä, jota tulit! Jos jäät
-tänne, on asemasi toivoton. Kerron villeille, että vahdit tappelivat
-keskenään minun tähteni, että toinen tappoi toisen ja että minä ammuin
-toisen pelastaakseni itseni. He uskovat minua — kerron heille, että
-pistooli on koko ajan ollut kätkettynä vaippani alle. Hyvästi, oma
-Thandarini! Me emme voi molemmat pelastua. Jos jäät tänne, kuolemme,
-molemmat — sinä ainakin.»
-
-Thandar pudisti kiivaasti päätään.
-
-»Me lähdemme molemmat tai kuolemme molemmat», vastasi hän.
-
-Nadara pudisti hänen kättänsä.
-
-»Olen iloissani.» Muuta hän ei sanonut.
-
-Pitkistä majoista tulvi raakalaisia. Temppelin edustalla oleva tie
-täyttyi heistä. Pakenemisen yrittäminen siihen suuntaan olisi ollut
-samaa kuin itsemurha.
-
-»Eikö täältä ole mitään muuta uloskäytävää?» tiedusti Thandar.
-
-»Temppelin takaseinässä on pieni ikkuna», vastasi Nadara, »pienessä
-huoneessa, jossa kuolemaantuomittuja joskus säilytetään vankina,
-mutta se avautuu toiselle tielle, jossa nyt otaksuttavasti vilisee
-alkuasukkaita».
-
-»Entä lattia?» huudahti Thandar. »Koetetaan lattian kautta.»
-
-Hän juoksi temppelin pääovelle ja sulki sen. Sitten hän raahasi sen
-eteen molemmat ruumiit ja pitkän penkin. Koko temppelissä ei ollut
-ainoatakaan muuta irtainta esinettä, jonka paino olisi ollut vähääkään
-tuntuva.
-
-Sen tehtyänsä hän tarttui Nadaran käteen, ja yhdessä he juoksivat
-pieneen huoneeseen. Senkin eteen he kasasivat sulun, ja Thandar alkoi
-tarkastaa lattiata. Hän vipusi parangillaan irti palkin — se oli
-mutkattomasti sijoitettu kannattimina olevien ohuiden pölkkyjen varaan.
-Irroitettuaan toisen yhtä helposti hän laski Nadaran maahan temppelin
-permannon alle.
-
-Takertuneena paaluihin Thandar asetti palkit takaisin paikoilleen
-päänsä yläpuolelle, ennenkuin hänkin pudottautui maahan Nadaran luokse.
-Temppelin molemmilla puolilla olivat tiet täynnä raakalaisia. Pakenijat
-kuulivat heidän kerääntyvän sisäänkäytävän edustalle; sisällä oli nyt
-ihan hiljaista ja rauhallista. Kiljumalla he karkaisivat rohkeuttaan,
-kunnes uskaltaisivat tunkeutua temppeliä tarkastamaan. He huutelivat
-vahteja, mutta vastausta ei tullut.
-
-»Anna pistooli minulle!» pyysi Thandar.
-
-Hän panosti aseen ja otti useita panoksia valmiiksi käteensä.
-Rinnakkain he sitten hiipivät temppelin takaseinälle. Torkkumasta
-herätetyt siat röhkivät ja vinkuivat. Koira ärisi heille. Thandar
-vaimensi sen paranginsa sivalluksella. Saavuttuaan temppelinalaisen
-pimennon reunaan he huomasivat, että rakennuksen sillä puolella oli
-vain muutamia alkuasukkaita, jotka riensivät nopeasti temppelin
-etusivulle päin. Viidakko oli vajaan sadan metrin päässä.
-
-Temppelin ovella syntyi äkkiä hiljaisuus. Kuului hakkaamista, sitten
-työntämisestä johtuvaa kahinaa ja pian hurjan raivokasta kiljuntaa —
-vahtien ruumiit oli löydetty. Sitten kuului sisältä tassutusta, kun
-paljain jaloin juostiin lattialla. Takapuolella oleva tie tyhjeni heti.
-
-»Nyt!» kuiskasi Thandar.
-
-Käsi kädessä he kiitivät temppelin alta kuutamon ja väliaukeaman
-ylitse ja pitkien majojen välitse viidakkoa kohti. Heidän ehdittyään
-puolitiehen näki heidät läheisen talon kuistilta syöksyvä myöhästynyt
-villi. Päästäen kauhean kiljaisun hän syöksyi heidän kimppuunsa.
-
-Thandarin pistooli pamahti, ja villi vaipui maahan, mutta merkki oli
-annettu, ja ennenkuin pakenijat olivat ennättäneet viidakkoon, oli
-kirkuva soturilauma heidän kintereillään.
-
-Thandar oli ymmällä. Kylään ja temppeliin tulon jälkeen oli hänen
-suuntatajunsa sekaantunut. Hän kääntyi Nadaran puoleen ja huudahti:
-
-»Minä en osaa rannikolle.»
-
-Tyttö otti häntä kädestä.
-
-»Tule mukaan!» kehoitti hän, ja heidän kummankin mieleensä muistui se
-yö, jolloin hän oli opastanut Thandaria metsän lävitse ilkeän kansan
-kallioilta. Taaskin sai Waldo Emerson Smith-Jones, oppinut mies,
-kiittää kouluttamattoman tytön suurempaa viisautta pelastuksestaan.
-
-Erehtymättä Nadara juoksi sekavassa viidakossa rannikkoa kohti. Vaikka
-hän oli tullut sitä tietä vain kerran, eteni hän suoraa päätä yhtä
-varmasti kuin olisi joka puussa palanut lyhty ja joka käänteessä ollut
-tienviitta.
-
-Heidän takanaan hälisi takaa-ajo, mutta Nadara ja Thandar kiitivät sen
-edellä eikä se vähääkään saavuttanut pakenijoita monituntisen juoksun
-aikana.
-
-He saapuivat rannalle vasta keskipäivällä ja kiiruhtivat merirosvojen
-leirille, mutta Thandarin pettymykseksi se oli tyhjä. Tsao Ming oli
-poistunut odotettuaan sovitun ajan. Vaikka Thandar ei sitä tiennyt,
-oli kirjava-asuinen hirtehinen vartonut yli määräajan ja poistunut
-vähäistä ennen kuin pakenijat ilmestyivät viidakosta rannalle. Hänen
-karkeatekoinen aluksensa olikin parhaiksi ennättänyt pois näkyvistä
-pohjoispuolisen niemen taakse. Pistoolin pamahdus olisi kutsunut hänet
-takaisin, mutta Thandar ei aavistanut sitä, vaan kääntyi masentuneena
-etsimään piilotettua venettään.
-
-Se oli saman pienen pensaan juurella, jonka suojassa Thandar oli
-maannut, ennenkuin hän pelasti Tsao Mingin hengen, useita satoja
-metrejä leiristä etelään.
-
-Nyt ei takaa-ajon hälyä enää kuulunut lainkaan, ja niinpä pari asteli
-verkkaisesti alukselle. Se löytyi sieltä, mihin Tsao Ming oli luvannut
-sen sijoittaa. Se oli korjattu hyvin ja lujasti, ja lisäksi oli siihen
-varattu runsaasti ruokaa ja vettä. Thandar siunasi Tsao Mingiä,
-murhamiestä ja hirtehistä.
-
-Yhdessä he raahasivat hauraan aluksen vedenrajaan ja olivat parhaillaan
-työntämässä sitä vesille, kun ainakin parikymmentä hurjasti kiljuvaa
-raakalaista tuoksahti viidakosta, kiitäen heitä kohti. Thandar pyörähti
-torjumaan heitä pistooli ojossa.
-
-»Työnnä vene vesille, Nadara!» huusi hän tytölle. »Minä pidän heitä
-loitolla, kunnes se on vedessä, ja sitten ehkä ennätämme syvälle,
-ennenkuin he meidät saavuttavat.»
-
-Nadara kiskoi työläästi liikkuvaa venettä aaltojen loiskiessa hänen
-päälleen joka kerta, kun hän yritti saada sitä vesille. Silmäkulmansa
-alitse Thandar näki, kuinka vaivaloista tytön ponnistelu oli. Lauma oli
-jo ehtinyt puolimatkaan juostessaan ripeästi metsästä rannalle. Mies ei
-olisi tahtonut ampua ennenkuin ihan likeltä, koska hän tottumattomana
-ampujana oli perin kehno tähtääjä. Oli kuitenkin ilmeistä, ettei Nadara
-yksin saanut venettä vesille, ja senvuoksi Thandar suuntasi pistoolinsa
-lähestyviin raakalaisiin, painoi liipaisinta ja pyörähti auttamaan
-tyttöä.
-
-Enemmän sattumalta kuin taidokkaan tähtäyksen johdosta kuula osui
-ensimmäisen pääkallonmetsästäjän ruumiiseen. Parkaisten mies kellahti
-hietikolle, ja hänen kumppaninsa seisahtuivat äkkiä yhtenä miehenä.
-Mutta nähtyään Thandarin puuhailevan veneen kimpussa aikomatta jatkaa
-ampumista he pian syöksyivät uudelleen hyökkäämään.
-
-Thandarilla ja Nadaralla oli täysi työ kiskoessaan venettä, joten
-villit pääsivät heidän huomaamattansa vedenrajaan saakka. Nähtyänsä
-heidät Thandar pyörähti ympäri ja ampui toistamiseen, nosti sitten
-veneen päänsä päälle ja asteli kuohuihin Nadaran kävellessä vierellä
-tukien häntä.
-
-Heidän jälessään tulivat raakalaiset — viisi tai kuusi rohkeinta — kun
-äkkiä iso hyökyaalto sieppasi heidät kaikki, sekä hätyyttäjät että
-hätyytetyt, valtoihinsa ja pyyhkäisi heidät syvälle. Thandar ja Nadara
-takertuivat kiinni veneeseen, mutta raakalaiset imi pohjavirta pinnan
-alle.
-
-Kiljuen, uhkaillen ja viittoillen hyppeli rannalla kolme- tai
-neljäkymmentä pettynyttä villiä. Mutta nyt olivat Thandar ja Nadara
-kavunneet alukseen, jota luode kiidätti nopeasti kauemmaksi, ja pian he
-melan avulla olivat turvassa Tyynenmeren ulapalla.
-
-Turvassa?
-
-
-
-
-KAHDESTOISTA LUKU
-
-Merirosvot
-
-
-Luoteen ja tuulen ajaessa kevyttä alusta ulapalle ja rantaviivan
-vaipuessa näköpiirin alapuolelle katseli Waldo Emerson äärimmäisen
-toivottomana sekä tulevaisuutta että heidän ympärillänsä lohduttoman
-aavana myllertävää merta.
-
-Jo kerran ennen hän oli ihmeen kautta selviytynyt meren moninaisista
-vaaroista, mutta hän ei uskaltanut toivoa, että häntä toistamiseen
-onnistaisi yhtä hyvin. Ja nyt oli Nadara hänen muassaan. Edellisellä
-kerralla oli ollut tarjolla vain hänen oma tuskansa ja kuolemansa; nyt
-häntä odotti vielä suurempi tuska nähdessään Nadaran kärsivän.
-
-Tasaisena vihurina puhaltava tuuli nostatti aika isoja aaltoja. Laajat
-laineet vierivät toinen toisensa kintereillä säännöllisten välimatkojen
-päässä toisistaan kuin tarkastuksessa marssivat jalkaväen rivit.
-Tuuli ja aallokko tuntuivat ihan kuin tilatuilta Thandarin ja Nadaran
-haurasta alusta varten. Se keinui pitkillä, mahtavilla laineilla
-kevyesti kuin korkki; sen kömpelötekoiseen purjeeseen tarttui tuuli,
-joka pullisti sitä upeasti, kiidättäen sitä vinhasti vedenpinnalla.
-
-Ja tuskin oli heidän taakseen jäänyt ranta painunut iäksi heidän
-näkyvistään, kun suoraan heidän edessään alkoi näkyä toinen ranta.
-Thandar saattoi tuskin uskoa silmiään. Hän hieroi niitä ja katsoi
-uudelleen. Sitten hän pyysi Nadaraakin katsomaan.
-
-»Mitä on edessäpäin?» kysyi hän.
-
-Tyttö nousi puolittain pystyyn, huudahtaen riemusta.
-
-»Maata!» huusi hän.
-
-Ja maata se oli. Vinhasti puhaltava tuuli kiidätti heitä laajalta
-näyttävän saaren pohjoispäähän. Hyökylaineet jyskyttivät kalliorantaa.
-Sille laskeminen tuottaisi viipymättä kuoleman heille molemmille.
-Mutta ajautuisivatko he sinne? Heidän lähestyessään saaren kärkeä,
-selvisi Thandarille, että he ajautuisivat sen ohitse. Kykenisikö
-hän hidastamaan pikku aluksen vauhtia ja kääntämään sen takaisin
-maan suojaan? Oli perin todennäköistä, että vene kaatuisi heti hänen
-leikattuaan poikki purjeen kannatushihnat ja koettaessaan meloa
-syrjätuuleen, kuten hänen täytyisi tehdä päästäkseen saaren kärjen
-ympäri.
-
-Mutta muuta keinoa ei näyttänyt olevan. Hän ojensi paranginsa
-Nadaralle, käskien hänen olla valmiina katkaisemaan purjetta pitelevät
-raakanahkaiset hihnat heti hänen käskettyänsä. Puristaen melaa tiukasti
-hän oli polvillansa veneen perässä, tarkkaillen veneen etenemistä
-kallioisen kärjen ohitse.
-
-Saaren tässä päässä pisti pitkä kieleke kauas mereen. Vene kiiti
-tämän kielekkeen uloimman kärjen ohitse. Heidän sivuutettuansa sen
-Thandar oivalsi, kuinka harkitsemattoman uskallettua olisi kääntää
-vene laita-aallokkoon niinkään lyhyeksi ajaksi, jonka he tarvitsivat
-päästäkseen kärjen suojaan. Melkein käden ulottuvilla oli siellä saaren
-siimeksessä rauhaisen tyyni vedenpinta.
-
-Mutta kun hän silmäili heidän edessään leviävää ääretöntä ulappaa,
-käsitti hän, ettei toinen vaara ollut suurempi kuin toinenkaan, ja
-sitten välähti hänen mieleensä vielä yksi vaihtoehto. Hän laskisi vähän
-matkaa kärjen sivuitse, kääntyisi sitten melkein suoraan takaisin ja
-koettaisi meloa veneen tyyneen veteen ihan vastatuuleen, välttäen siten
-sivuaallokon vaarat.
-
-Hänen suunnitelmassaan oli ainoastaan yksi heikko kohta — jaksaisiko
-hän meloa venettä vastatuuleen. Sitä kannatti ainakin, yrittää. Hän
-käski Nadaran katkaista purjeen pidinhihnat ja alkoi itse samassa
-meloa purren ollessa aallon harjalla. Pantterintaljan tipahtaessa
-karkeatekoisen maston juurelle pyörähti aluksen keula ympäri Thandarin
-voimakkaista melanvetäisyistä.
-
-He molemmat olivat niin kiintyneitä puuhiinsa kamppaillessaan henkensä
-edestä luonnonvoimia vastaan, etteivät he kumpikaan huomanneet pitkää,
-matalassa uivaa venettä, joka sujahti esiin heidän takanaan olevan
-pienen lahden suusta, kun he tulivat näkyviin saaren suojapuolelle.
-
-Hetkisen oli vene laitatuulessa. Thandar ponnisteli vimmaisesti
-kääntääksensä sitä. He painuivat korkean laineen pohjaan. Heidän
-yläpuolelleen kohosi aallon jyrkkä harja valmiina kaatamaan heidän
-päällensä tonneittain vettä. Vene nousi yhäti laitatuulessa miltei
-aallon harjalle — sitten vesivuori särkyi heidän niskaansa.
-
-Pinnalle päästyään Thandar ajatteli ensiksi Nadaraa. Hän katseli
-ympärilleen ravistaessansa vettä silmiltään. Melkein hänen vieressänsä
-nousi Nadaran pää merestä. Kun heidän katseensa osuivat vastakkain,
-levisi tytön huulille hymy.
-
-»Näin on parempi», luikkasi hän. »Nyt pääsemme maalle.» Ja hän kääntyi
-uimaan rantaa kohti.
-
-Ihan hänen takanaan uiva Thandar tiesi, että Nadara oli vedessä kuin
-kala, mutta epäili, jaksaisiko tyttö ja jaksaisiko hän itsekään
-ponnistella maalle saakka tuulta ja luodetta vasten. Laine nosti heidät
-korkealle ilmaan, ja sen harjalta he kumpikin näkivät aallon pohjalla
-olevan pitkän aluksen, jonka miehistö oli hurjannäköistä väkeä.
-
-Nadara, joka pelkäsi kaikkia miehiä paitsi Thandaria, olisi tahtonut
-koettaa karttaa alusta, mutta nähtyään vilkaisun veneen väestä Thandar
-uskoi varmasti hyvän onnen osuttaneen hänen Tsao Mingin ja hänen
-joukkueensa pariin.
-
-»He ovat ystäviä», kiljaisi hän Nadaralle, ja niinpä he sallivat veneen
-tulla lähellensä, ja heidät nostettiin alukseen. Mutta heti kun Thandar
-oli päässyt katselemaan miehiä lähemmin, selvisi hänelle, ettei hän
-ollut koskaan nähnyt ainoatakaan heistä.
-
-He olivat samanlaisia kuin Tsao Mingin kirjava lauma, eikä Waldo
-Emersonin tarvinnut tiedustella heidän ammattiansa — varkaan ja
-murhamiehen merkki oli painettu jokaisen kasvoihin. He syytelivät
-Nadaralle ja Thandarille kysymyksiä monilla kielillä, joita heistä
-kumpikaan ei ymmärtänyt, ja vasta sitten; kun alus oli ankkuroitu
-pieneen lahteen ja seurue kahlannut, maalle, koetti Thandar puhua
-heille merirosvojen englantia. Useat heistä ymmärsivät sitä, ja varsin
-pian hän sai selvitetyksi heille, että he saisivat hyvän palkkion, jos
-veisivät hänet ja Nadaran sivistyneeseen satamaan.
-
-Johtaja, täysiveriseltä neekeriltä näyttävä mies, purskahti nauramaan,
-pilkaten sellaista ajatusta, että melkein alaston mies voisi maksaa
-lunnaat vapaudestaan. Samalla vintiö loi himokkaita katseita Nadaraan,
-joten Thandar varmasti älysi, ettei hän tahtonut olla uskovinaan heidän
-pystyvän suorittamaan lunnaita.
-
-Kävi ilmi, että joukkue oli ollut lähdössä toiseen saman saaren
-länsirannalla olevaan paikkaan, jossa heidän pää voimansa olivat. He
-olivat odottaneet kolmea toveriaan, jotka olivat menneet sisemmälle
-metsästämään, ja nähneet veneen sekä lähteneet vangitsemaan
-siinäolijoita. Nyt he palasivat pieneen lahteen noutamaan
-kumppanejansa, sitten palatakseen pääleiriin.
-
-Neekeri olisi tahtonut surmata Thandarin heti, koska heidän veneessänsä
-jo nytkin oli liikakuormitusta, mutta muutamat toiset estelivät häntä,
-huomauttaen heidän päällikkönsä otaksuttavasti siitä kiukustuvan, sillä
-vain vangin kuoltua hän uskoi menettäneensä mahdolliset lunnaat.
-
-Vihdoin palasivat metsästäjät, ja kaikki nousivat purteen. Pian oli
-alus poistunut lahdesta ja eteni saaren länsirannikkoa pitkin etelää
-kohti. Pimeä oli jo melkein käsissä, kun sen keula käännettiin rantaa
-kohti, ja pitkät airot työnnettiin veteen, samalla kun purje putosi
-kasaan maston juurelle.
-
-Kahden vähäisen, toisensa editse pistävän kärjen välitse he työntyivät
-maan kaikilta puolin ympäröimään lahteen. Veneen saapuessa sisemmän
-kärjen kohdalle ponnahti Thandar pystyyn, huudahtaen riemuisesta
-hämmästyksestä. Vajaan sadan metrin päässä hänestä kellui veden
-kuvastimen kirkkaalla pinnalla Priscilla.
-
-Merirosvot katselivat vankiansa ällistyneinä. Neekeri nousi kädet
-nyrkissä pystyyn valmiina iskemään häntä.
-
-»Priscilla, hoi!» luikkasi Waldo Emerson. »Apuun, apuun!»
-
-Neekeri virnisti. Valkoisesta huvipurresta ei vastattu. Sitten miehet
-kertoivat Thandarille kaapanneensa aluksen useita viikkoja takaperin
-ja pitäneensä sen väestöä vankeina maalla odottaessaan jostakin
-selittämättömästä syystä kauan aikaa poissa viipynyttä päällikköänsä.
-Kun Waldo Emerson ilmoitti hänelle purren olevan hänen isänsä, oli
-neekeri hyvillään siitä, ettei ollut tappanut häntä, sillä hänestä
-saataisiin runsaat lunnaat.
-
-Heidän astuessaan maalle oli pimeä, ja Thandar ja Nadara työnnettiin
-kurjiin hökkeleihin, joita oli useita rivissä rantahietikolla. Pitkään
-aikaan mies ei saanut unta. Hänen mieltänsä kalvoi huoli hänen isänsä
-ja äitinsä kohtalosta. Nadara oli kertonut heidän kummankin olleen
-Priscillassa. Tyttö ei ollut hiiskunut mitään siitä, miten rouva
-Smith-Jones oli häntä kohdellut, mutta Waldo oli arvannut lähelle
-totuutta ja pannut merkille, ettei tyttö nähdessään Priscillan ollut
-lainkaan innostunut eikä riemastunut.
-
-Jonkun ajan kuluttua hän torkahti, mutta heräsi pian majansa
-ulkopuolelta kuuluvaan liikkeeseen. Hiipimistä muistuttava ääni
-kuulosti pahaenteiseltä. Hiljaa Thandar nousi ja meni ovelle.
-Merirosvot eivät olleet köyttäneet vankejaan eivätkä teljenneet heidän
-koppiensa ovia — heidän oli ihan mahdoton karata saarelta.
-
-Thandar pisti päänsä hieman hämärtävään, öiseen ulkoilmaan. Häneltä
-pääsi hiljainen raivon ja pelon ärähdys, sillä hän näki ison, tumman
-miehenroikaleen ryömivän Nadaran majaan. Amerikkalainen seurasi heti
-jälessä. Tytön hökkelin ovelle hän pysähtyi kuuntelemaan. Äkkiä
-kuului sisältä säikähdyksen huudahdus ja sitten käsikähmän nahinaa.
-Tuossa tuokiossa hän oli pimeässä majassa ja kompastui seuraavalla
-hetkellä mieheen. Thandarin sormet hapuilivat kurkkua. Hän ei päästänyt
-äännähdystäkään. Toinen pyörähti häneen päin veitsi kädessä. Thandar
-oli sitä odottanut. Kyynärvarrellaan hän väisti ensimmäisen iskun, ja
-sujuttaen kättänsä pitkin toisen käsivartta hän löysi puukkoa pitelevän
-käden ranteen. Sitten alkoi kamppailu hökkelin sisällä vallitsevassa
-manalamaisessa pimeydessä. Ottelijat hoippuivat ja horjahtelivat sinne
-tänne savilattialla toisen koettaessa kiskoa irti puukkoa pitelevää
-kättään, toisen pyrkiessä saamaan otetta vastustajan kurkusta samalla
-koettaen pitää kiinni toisen rannetta. Miesten raskas huohotus kuului
-selvästi yön hiljaisuudessa — se ja heidän jalkojensa töminä olivat
-ainoat taistelun äänet. Nadara ei voinut auttaa Thandaria — hän arvasi
-juuri Thandarin tulleen pelastamaan häntä, vaikka ei nähnytkään miestä.
-
-Vihdoin riistäytyi öinen saalistaja yli-inhimillisellä ponnistuksella
-irti Thandarin otteesta. Vähän aikaa vallitsi majassa hiljaisuus.
-Kukaan kolmesta sisälläolijasta ei erottanut toisia. Pantterintaljansa
-alta Thandar veti esille Tsao Mingin antaman pitkän pistoolin, mutta ei
-rohjennut ampua, peläten osuvansa Nadaraan, eikä myöskään pyytää häntä
-puhumaan ilmaistakseen olinpaikkansa, sillä siten hän olisi paljastanut
-vastustajalleen, missä hän itse oli.
-
-Tunneilta tuntuvia minuutteja seisoivat kaikki kolme ihan hiljaa,
-koettaen pidättää henkeänsä. Sitten Thandar erotti varovaa liikettä
-huoneen vastaiselta laidalta. Oliko se hänen vihamiehensä vaiko Nadara?
-Hän kohotti pistoolinsa miehen rinnan korkeudelle ja siirtyi sitten
-itsekin hyvin varovasti sivulle päin. Heti hänen hiljaisen liikkeensä
-äänen jälkeen näkyi hökkelin vastaisella seinustalla kirkas välähdys
-ja kuului huumaava pamahdus — vihollinen oli laukaissut, hänen aseensa
-leimahdus valaisi hetkiseksi mökin sisustan kirkkaasti, Thandar
-näki jättiläiskokoisen neekerin vajaan kahden askeleen päässä, ja
-miehen vasemmalla puolella seisoi Nadara syrjässä Thandarin pistoolin
-tähtäyssuunnasta.
-
-Neekeri ei tiennyt, että Thandarilla oli ase, eikä niin ollen
-aavistanut umpimähkäisen laukauksensa koituvan oman kuolemansa
-merkiksi. Toisen pistoolin välähdyksen ilmaistua hänen olinpaikkansa
-kajahti Thandarin aseesta vastauspamahdus, ja samalla Thandar ponnahti
-syrjään syöksyäkseen neekerin kimppuun sivulta käsin. Mutta saapuessaan
-miehen luokse ei hän kohdannut hurjaa vastarintaa, kuten oli odottanut,
-vaan kompastui vastustajansa kuolleeseen ruumiiseen.
-
-Mutta nyt oli koko leiri hereillä. Merirosvot juoksentelivat sinne
-tänne klikkaillen kysymyksiä ja määräyksiä monilla kielillään.
-Sekasorto oli ylimmillään, ja sen kestäessä Thandar tarttui Nadaran
-käteen ja juoksi ulos hökkelistä. Hän riensi muiden majojen taitse
-leirin toiseen päähän ja kääntyi sitten rantaan. Hänen aikomuksensa oli
-anastaa vene ja soutaa Priscillaan.
-
-Heidän takanansa kiihtyi melu leirissä merirosvojen tarkastaessa
-majoja saadakseen selkoa laukauksista — parempaa pakotilaisuutta ei
-olisi voinut toivoakaan. Yksi Priscillan omista veneistä oli vedettynä
-rannalle. Yhdessä Thandar ja Nadara työnsivät sen vesille, ja hetkistä
-myöhemmin he soutivat ripeästi purtta kohti.
-
-Rajattoman turvallisuuden tunteen ja riemun vallassa Waldo Emerson
-kiipesi laidan ylitse ja veti Nadaran jälkeensä. Mutta hänen riemunsa
-loppui lyhyeen, sillä tuskin hän oli laskenut jalkansa kannelle,
-kun häneen tarttui takaapäin puolikymmentä jäntevää roistoa, jotka
-olivat olleet Priscillaa vahtimassa, nähneet parin lähtevän rannalta,
-tarkkailleet heitä heidän soutaessaan purrelle ja väijyneet heitä
-heidän kavutessaan alukseen.
-
-Loppuyö heitä pidettiin vankeina Priscillassa, mutta varhain seuraavana
-aamuna heidät vietiin rannalle. Siellä he tapasivat kaikki rosvot
-kokoontuneina erään majan ulkopuolelle. Sisällä olivat Priscillan
-matkustajat ja miehistö. Kun Thandar ja Nadara saapuivat, tartuttiin
-heihin käsin, heitä kiidätettiin ovelle, ja itämaalaisten kirousten
-säestäessä heidät sysättiin sisälle. Siellä seisoskelivat, lohduttoman
-onnettomina ryhminä Priscillan miehistö, kapteeni Burlinghame sekä
-herra ja rouva Smith-Jones. Katseensa osuessa viimemainittuun juoksi
-Waldo Emerson kädet ojossa hänen luoksensa.
-
-Kauhusta kirkaisten väistyi rouva Smith-Jones miehensä ja kapteenin
-taakse. Waldo seisahtui äkkiä. Molemmat toiset miehet silmäilivät häntä
-uhkaavasti. Hän katsoi suoraan isäänsä silmiin.
-
-»Etkö tunne minua, isä?» kysyi hän.
-
-John Alden Smith-Jonesin leuka vaipui alas.
-
-»Waldo Emerson!» huudahti hän. »Se ei saata olla mahdollista!»
-
-Rouva Smith-Jones tuli esiin turvapaikastaan.
-
-»Waldo Emerson!» kertasi hän. »Se on mahdotonta!»
-
-»Mutta se on totta, äiti», vakuutti nuori mies.
-
-»Mikä kamala asu!» virkkoi rouva Smith-Jones syleiltyään poikaansa.
-Sitten hänen katseensa siirtyi Nadaraan, joka oli seisonut ovensuussa
-vakavan hiljaisena.
-
-»Sinä?» ähkäisi hän. »Etkö olekaan kuollut?»
-
-Nadara pudisti päätään, ja Waldo Emerson ehätti kertomaan, millaisia
-seikkailuja tyttö oli kokenut, sitten kun Stark oli käynyt hänen
-kimppuunsa Priscillan kannella. Rouva Smith-Jones lähestyi tyttöä ja
-laski kätensä hänen olallensa.
-
-»Olen ajatellut hyvin paljon senjälkeen kun viimeksi tapasimme
-toisemme», sanoi hän, »ja sen tulos on, että aion tehdä sellaista, mitä
-en ole tehnyt koskaan ennen — aion pyytää sinulta anteeksi; kohtelin
-sinua häpeämättömästi. Minun ei tarvitse kysyä, rakastaako poikani
-sinua — olet jo ilmaissut rakastavasi häntä — ja hänen silmänsä ovat
-paljastaneet minulle, missä hänen sydämensä on.
-
-— Yökausia viruin valveilla, miettien, kuinka kauheata se oli, ja
-melkein rukoilin, että hän olisi pikemmin kuollut kuin palaisi
-löytääkseen sinut odottamassa häntä Bostonissa — se tapahtui, ennenkuin
-sinä jouduit pois purrestamme. Sinulla ei ollut syntyperää eikä
-omaisia, ja se oli minusta kaikki kaikessa. Mutta senjälkeen kun aloin
-pitää teitä molempia kuolleina, huomasin muistavani sinusta paljon
-sellaista, mikä on äärettömän paljon parempaa kuin hyvä syntyperä ja
-kasvatus.
-
-— En oikein osaa selittää sinulle, mitä se on, mutta en voi moittia
-poikaani siitä, että hän rakastaa sinua. Sinun on kuitenkin luovuttava
-tuosta kamalasta asusta ja otettava yllesi jotakin kunnollista.»
-
-»Äiti!» kiljaisi Waldo Emerson kiertäessään kätensä hänen ympärilleen.
-»Tiesinhän sinunkin alkavan rakastaa häntä, kunhan vain opit tuntemaan
-hänet.»
-
-Juuri silloin avautui ovi, ja eräs rosvoista astui sisälle.
-
-»Tulkaa!» käski hän.
-
-Vangit menivät peräkkäin ulos hänen ohitsensa. Ulkona olevilta
-roistoilta he saivat tietää, että oli päätetty surmata heidät kaikki
-heti, ryöstää Priscilla puhtaaksi ja upottaa se, koska varhain
-aamulla oli nähty sotalaiva risteilemässä rannikolla. Peloissaan
-he eivät tahtoneet enää odottaa poissaolevaa päällikköänsä, ja
-kaikki lunnaantoiveet olivat unohtuneet, kun miehet oli vallannut
-mielipuolinen halu hävittää kaikki rosvotyönsä jäljet.
-
-Uhrit katselivat toisiansa kauhistuneina. He olivat joka puolelta
-rosvojen ympäröimät, ja toinen toisensa jälkeen heidät sidottiin
-lujasti, jotta karkaaminen olisi ihan mahdoton. Oli suunniteltu viedä
-heidät saaren sisäosiin, viidakon tiheimpään osaan, ja katkaista siellä
-heidän kaulansa ja jättää heidän ruumiinsa korppikotkille. Rosvoista
-näytti olevan hyvin hupaista selostaa suunnitelmaansa vangeille.
-
-Vihdoin olivat kaikki sidotut ja kuolonmarssi alkoi. Toivottomien
-vankien ja raakojen, ilkkuvien hirtehisten muodostaman pitkän jonon
-jälkipään kadottua viidakkoon saapui lahdelle karkeasti veistetty alus.
-Ehdittyään Priscillan näkyviin alkoivat siinä olevat miehet empiä ja
-valmistautuivat pakenemaan, mutta kun aluksella ei näkynyt elonmerkkiä,
-lähestyivät he sitä, ja kun kansi oli tyhjä, nousivat he purteen.
-Hyteissä tulokkaat tapasivat kaksi nukkuvaa malaijia. Nauraa hohottaen
-ja laskien karkeata pilaa he herättivät nukkujat.
-
-Vahdit ponnahtivat pystyyn ja hapuilivat pistoolejansa, mutta
-nähtyään yllättäjänsä alkoivat he virnistellä leveästi ja pakista
-monisanaisesti. Kaikki huomautuksensa he lausuivat rotevalle, lurjuksen
-näköiselle miehelle, jota he nimittivät päälliköksi. Juuri häntä rosvot
-olivat odotelleet, ja hänen pitkän poissaolonsa seurauksena oli ollut
-päätös teloittaa Priscillan vangit.
-
-Kuultuansa mitä viidakossa oli tekeillä, alkoi päällikkö kiroilla ja
-karjua vimmastuneena. Hän näki monen tuhannen kultakolikon haihtuvan
-ilmaan silmiensä edessä. Kiljuen seuralaisilleen ja käskien heidän
-seurata itseään hän hyppäsi alukseen, jolla he olivat tulleet
-Priscillaan, ja hetkisen kuluttua sitä soudettiin ripeätä vauhtia
-rataan. Malttamatta vetää venettä maalle päällikkö syöksyi viidakkoon
-miehet kintereillään.
-
-Kaukana hänen edellään tarpoivat väsyneet ja pelon masentamat vangit,
-joita hoputettiin kepeillä ja terävien parangien lappeilla. Vihdoin
-merirosvot pysähtyivät sankan kasvullisuusrykelmän keskelle.
-
-»Tässä», ehdotti muuan, mutta erään toisen mielestä heidän oli edettävä
-vähän kauemmaksi. Muutamia minuutteja miehet väittelivät, mutta sitten
-edellinen vetäisi paranginsa ja meni Thandaria kohti.
-
-»Tässä!» intti hän ja heilautti säiläänsä päänsä ympärillä.
-
-Samassa alkoi pensaikosta äkkiä kuulua räiskettä ja äänekkäitä
-kiukkuisia karjaisuja, ja mies loi katseensa siihen suuntaan, josta
-häiriö tuli. Myöskin vangit katsoivat sinnepäin. Sieltä ilmestynyt näky
-ei ollut erikoisen rauhoittava — vain vielä yksi hyvin hurjannäköinen
-ja tavattoman äkäinen merirosvo, jota seurasi puolikymmentä muuta
-konnaa.
-
-Tulija syöksyi ryhmän keskelle, kolhien miehiä oikealle ja vasemmalle.
-Ilkeän näköiset vintiöt, jotka vain muutamia minuutteja sitten olivat
-rehennelleet pelästyneille vangeille ja säikytelleet heitä, olivat nyt
-herpauttavan kauhun ruumiillistumia.
-
-Päällikkö seisahtui paljastettua parangia pitelevän miehen eteen. Hänen
-kasvonsa olivat lyijynharmaat ja nytkähtelivät suonenvedontapaisesti
-raivosta ja kiihtymyksestä. Hän yritti puhua ja kääntyi sitten
-katsomaan Thandaria, joka seisoi valmiina teloitettavaksi. Kun
-päällikön katse osui tähän vankiin, menivät hänen silmänsä levälleen,
-ja sitten hän kääntyi teloittajaksi aikoneen miehen puoleen, iskien
-hänet rajulla iskulla maahan.
-
-Se tuntui kirvoittavan hänen kielensä kantimet ja hänen suustansa tulvi
-kammottavimpia kirosanoja, mitä vangit olivat milloinkaan kuulleet.
-Ne olivat osoitetut niille miehille, jotka olivat rohjenneet mieliä
-tällaista ilman hänen vahvistustansa, ja etupäässä sille pelosta
-kyyköttävälle poloiselle, joka ei ollut uskaltanut nousta pystyyn,
-sitten kun hänen päällikkönsä raskas nyrkki oli kellistänyt hänet
-pitkäkseen.
-
-»Ja sinä olisit tappanut Thandarin», karjui hän, »Thandarin, joka
-pelasti henkeni!»
-
-Ja sitten hän alkoi potkia pitkänään viruvaa miestä, kunnes Thandarin
-itsensä oli pakko tulla väliin onnettoman puolesta.
-
-Tsao Mingin saavuttua vankien vaivat haihtuivat kuin savu ilmaan,
-sillä saatuansa tietää, että Priscillan omistaja oli Thandarin isä,
-palautti hän purren ja kaikki miestensä siitä ryöstämät tavarat
-oikeudenmukaisille omistajilleen. Eikä hän olisi tyytynyt siihen,
-jos hänen olisi sallittu noudattaa omaa päätänsä, sillä hän mieli
-teloituttaa puolikymmentä kovaosaista apuriaan, jotka olivat olleet
-liian innokkaita täyttämään merirosvonvelvollisuuksiansa.
-
-Tsao Mingin koreapukuiset lurjukset täyttivät Priscillan vesitynnyrit
-ja veivät alukseen siksi paljon muonavaroja, että sen väelle riittäisi
-yllin kyllin ravintoa matkalla Honoluluun, siihen satamaan, johon he
-olivat päättäneet ensinnä pyrkiä.
-
-Ja kun kaikki valmistukset oli suoritettu, saattoi kuusi
-merirosvoprahua valkoista purtta sataviisikymmentä kilometriä
-pohjoiseen päin, ampuen jäähyväisiksi yhteislaukauksen toisensa jälkeen
-keuloihinsa sijoitetuista, malmisista, kuusituumaisista tykeistä.
-
-Kun vähäinen laivasto supistui pelkiksi pilkuiksi purren taakse ja
-katosi eteläisen näköpiirin alle, seisoi Priscillan kannella sitä
-silmäilemässä flanellipukuinen mies, jolla oli lyhyeksi leikattu,
-vaalea tukka, seurassaan hento, tummatukkainen, yksinkertaiseen
-hameeseen ja purjekankaiseen puseroon puettu tyttö.
-
-Kummankin huulilta pääsi heidän tietämättään huokaus, ja he kääntyivät
-katsomaan toistensa silmiin.
-
-»Me poistumme tylystä maailmasta, joka on ollut meille suopea», virkkoi
-mies, »sillä kaikesta kolkkoudestaan huolimatta se antoi meidät
-toisillemme ja yhdisti meidät, kun olimme joutuneet erillemme».
-
-»Onko sivistysmaailma suopeampi?» tiedusti tyttö.
-
-Thandar ravisti päätänsä.
-
-»En tiedä», vastasi hän.
-
-
-
-
-KOLMASTOISTA LUKU
-
-Kotimatkalla
-
-
-Honolulussa Waldo Emerson Smith-Jones ja Nadara vihittiin. Ennen
-juhlatoimitusta oli pohdittu, minkä nimisenä Nadara olisi merkittävä
-avioliittosopimukseen.
-
-»Nadara» yksin tuntui liian lyhyeltä ja sisällyksettömältä muotoja
-rakastavasta rouva Smith-Jonesista. Mutta Waldo Emerson ja tyttö
-väittivät, että se oli hänen nimensä ja täysin riittävä. Kun siis
-ei muuta nimeä ollut, olivat kaikki lopulta yhtä mieltä siitä, että
-»Nadaraa» ei lainmukaisesti voitu parantaa.
-
-Ennen vihkimistä, joka tapahtui Priscillassa, antoivat herra ja rouva
-Smith-Jones, kapteeni Cecil Burlinghame sekä useat Honolulussa asuvien
-virkamiesten ja ystävien joukosta kutsutut vieraat lahjoja morsiamelle.
-
-Kapteeni Burlinghame lausui antaessaan lahjansa muutamia sanoja
-selitykseksi.
-
-»Sinulle, Nadara», puhui hän, »on näillä helyillä syvempi merkitys ja
-suurempi arvo kuin kellekään muulle, sillä ne ovat peräisin omalta
-syrjäiseltä saareltasi, jossa ne olivat viruneet kaksikymmentä vuotta,
-kunnes minä ne sattumalta löysin läheltä rantaa. Sitä nais-poloista,
-jonka omia ne aikoinaan olivat, et ole koskaan nähnyt — on varsin
-mahdollista, ettei hän käynytkään villillä rannikollasi — ja aina pysyy
-salaperäisenä arvoituksena, miten jalokivet olivat sinne joutuneet.
-Mutta kaksi piirrettä on sinussa samanlaiset kuin hänessä, sillä hänkin
-oli nainen ja hänkin oli hyvin kaunis.»
-
-Hän ojensi kämmenellään Nadaralle pientä, suolenkappaleilla pienten
-nakertajain nahoista ommeltua, kulunutta pussia. Sen nähdessään sekä
-tyttö että Waldo Emerson huudahtivat hämmästyksestä.
-
-Ihmetellen Nadara otti pussin käteensä ja karisti sen sisällön
-kämmenelleen. Waldo kumartui katsomaan.
-
-»Tiedättekö, kenen omia nämä ovat olleet?» tiedusti hän Burlinghamelta.
-
-»Eugénie Marie Céleste de la Valoisin, Crecyn kreivittären», vastasi
-kapteeni.
-
-»Ne olivat Nadaran äidin», huomautti Waldo. »Hänen kasvatusvanhempansa
-olivat saapuvilla hänen syntyessänsä ja ottivat nämä jalokivet
-nais-paran yltä hänen kuoltuansa. Hän ajautui rannalle veneessä, jossa
-paitsi häntä oli ainoastaan kuollut mies — Nadara syntyi samana yönä.»
-
-Ja niinpä pappi toimitettuansa vihkimisen merkitsi todistukseen naisen
-nimeä varten varattuun kohtaan: Nadara de la Valois.
-
-Ja nyt he asuvat Bostonissa ihanassa kodissa, jonka, olette
-nähnyt, jos olette milloinkaan käynyt Bostonissa ja ajellut siellä
-jossakin isoista, nähtävyyksien katselemista, varten hankituista
-moottoriomnibusseista, sillä sitä osoitetaan kaikille vieraille,
-koska sen rakennustyyli on kaunis ja sen omistajan historialliseen ja
-ylimykselliseen nimeen, joka sattumalta ei olekaan Smith-Jones, liittyy
-erikoinen maine.
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUOLATYTTÖ ***
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm website
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that:
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's website
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our website which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This website includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/67862-0.zip b/old/67862-0.zip
deleted file mode 100644
index 5db44c8..0000000
--- a/old/67862-0.zip
+++ /dev/null