NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 23756 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..3e6d82c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #67616 (https://www.gutenberg.org/ebooks/67616)
diff --git a/old/67616-0.txt b/old/67616-0.txt
deleted file mode 100644
index 7567b55..0000000
--- a/old/67616-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,23756 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of Olavi Auduninpoika, by Sigrid Undset
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: Olavi Auduninpoika
-
-Author: Sigrid Undset
-
-Translator: Siiri Siegberg
-
-Release Date: March 13, 2022 [eBook #67616]
-
-Language: Finnish
-
-Produced by: Tuula Temonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OLAVI AUDUNINPOIKA ***
-
-
-
-
-
-OLAV AUDUNINPOIKA
-
-Kirj.
-
-Sigrid Undset
-
-
-Suomentanut
-
-Siiri Siegberg
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1926.
-
-
-
-
-I
-
-
-Steinfinninpojiksi kutsuttiin, muuatta sukua, joka asusti Mjøsen-jarven
-ympärillä Harald Gillen poikain hallitessa Norjan valtakuntaa. Sen
-suvun miehiä oli silloin suurten talojen isäntinä melkein jokaisessa
-kirkonkylässä tuon järven rantamilla.
-
-Vainovuosien kohdatessa maata huolehtivat Steinfinninpojat parhaasta
-päästä omaisuutensa säilyttämisestä koskemattomana ja talojensa
-suojaamisesta tulelta, ja he osoittivat siinä sellaista sisua ja
-voimaa, että se myös enimmäkseen onnistui, olipa heidän sitten
-taisteltava birkebeiniläisiä tai lukuisia muita valtajoukkueita
-vastaan, joita vuoron perään liikuskeli Mjøsenin seuduilla. Eivät he
-näyttäneet välittävän paljoa siitä, kutka lopuksi pääsisivät Norjan
-kuninkaiksi; joku suvun miehistä oli seurannut Maunu Erlinginpoikaa
-sekä sittemmin Sigurd Markusfostrea kauan ja uskollisesti, eikä
-yksikään heistä kannattanut Sverreä ja hänen sukuaan muuta kuin
-minkä pakko vaati. Ukko Tore Steinfinninpoika Hovista liittyi
-poikineen kuningas Skuleen, mutta rauhan palatessa maahan sopivat he
-Haakon-kuninkaan kanssa.
-
-Mutta tuosta ajasta lähtien suvun maine alkoi jonkin verran
-laskea. Elämä tasaantui nyt laaksoissa, ja laki ja oikeus pääsivät
-taas suurempaan arvoon ihmisten kesken; eniten valtaa saivat ne,
-jotka toimivat kuninkaan käskynhaltijoina tai olivat olleet hänen
-henkivartiossaan sekä saavuttaneet siellä hänen luottamuksensa. Mutta
-Steinfinninpojat jäivät taloihinsa ja tyytyivät hoitamaan maitansa.
-
-Ja kuitenkin suku kuului maan rikkaimpiin. Steinfinninpojat olivat
-olleet viimeisiä Ylämaan mahtimiehiä, joilla oli ollut orjia, ja he
-ottivat edelleenkin palvelijansa ja torpparinsa entisten orjiensa
-jälkeläisten joukosta. Ihmiset kuiskivat, että Steinfinninpojat olivat
-vallanhimoista väkeä, mutta heillä oli älyä valita alaisensa niin, että
-näitä oli helppo hallita. Suvun miehiä ei pidetty kaikkein viisaimpina,
-mutta ei heitä voinut tyhmiksikään sanoa, siitä oli parhaana
-todistuksena heidän osoittamansa taito omaisuuden suojaamisessa. Eivät
-he myöskään kohdelleet ankarasti alaisiaan, ellei joku yrittänyt nousta
-vastarintaan.
-
-Mutta kaksi vuotta ennen kuin vanha Haakon-kuningas kuoli, lähetti
-Hovin nuori isäntä, Tore Torenpoika, nuorimman poikansa Steinfinnin
-henkivartioon. Tämä oli silloin kahdeksantoistavuotias, kaunis,
-hartiakas nuorukainen, mutta hänellä oli sukunsa tuntomerkit, tuon
-suvun, joka tunnettiin hevosistaan, vaatteistaan, aseistaan ja
-koruistaan. Jos nuori Steinfinn olisi tullut kuninkaan väkeen karkea
-rahvaanmekko yllään, olisi monen, joka edellisenä iltana oluthaarikkain
-ääressä oli kutsunut häntä kumppanikseen ja rakkaaksi veljekseen,
-ollut vaikea tuntea häntä samaksi mieheksi. Steinfinninpojat olivat
-enimmäkseen komeata väkeä, mutta heidän ulkonäkönsä ei erottanut heitä
-muusta kirkkokansasta; Steinfinnin älyä mainitsivat vartiotoverit
-mukiinmeneväksi, mutta se oli paljon pienempi kuin hänen pöyhkeytensä.
-
-Steinfinn oli siis Bjørgvinissä ja siellä hän tapasi erään
-neidon, Ingebjørg Jonintyttären, joka oli Ingebjørg-kuningattaren
-kuninkaankartanon neitoja. Tämä neito ja Steinfinn mielistyivät
-toisiinsa, ja Steinfinn lähti kosioretkelle neidon isän luo. Mutta
-tämä vastasi, että tytär oli jo luvattu Mattias Haraldinpojalle,
-nuoren Maunu-kuninkaan henkivartijasoturille ja rakkaalle ystävälle.
-Steinfinn ei näkynyt voivan ymmärtää rukkasten tarkoittavan täyttä
-totta, kun hän kerran oli tehnyt naimatarjouksen: hän uudisti retkensä
-useampaan kertaan ja sai puolestaan puhumaan maan mahtavat, jopa
-viimein itse Ingebjørg-kuningattaren. Mutta mikään ei auttanut, sillä
-Jon Paalinpoika ei tahtonut rikkoa Mattiakselle antamaansa sanaa.
-
-Steinfinn seurasi Haakon-kuningasta tämän viimeiselle retkelle meren
-yli länteen. Largsin taistelussa hän kunnostautui uljaasti. Kuninkaan
-maatessa sairaana Kirkevaagissa valvoi Steinfinn usein hänen luonansa
-öisin, ja ainakin hän itse uskoi Haakon-kuninkaan osoittaneen hänelle
-tällöin suurta suosiota.
-
-Seuraavan kesän Steinfinn vietti taas Bjørgvinissä. Eräänä aamuna heti
-juhannuksen jälkeen näkivät muutamat kuningattaren neidot, astellessaan
-nunnaluostarista kuninkaankartanoa kohti, Steinfinnin saattopoikineen
-ratsastavan vastaan tiellä. Tulijoilla oli mukanaan kaunis valkoinen
-hevonen, jonka Steinfinn kertoi ostaneensa samana aamuna, vieläpä
-hankkineensa naisensatulan ja kaikki asiaankuuluvat vehkeet. Hän
-puhuttelee neitoja mielistellen ja viatonta leikkiä laskien sekä
-kehoittaa näitä nousemaan satulaan ratsua koettamaan. Ja he lähtevät
-yhdessä niitylle huvittelemaan. Mutta Ingebjørg Jonintyttären istuessa
-satulassa pyytää Steinfinn, että tämä lainaisi hevosta ja ajaisi
-sillä kotiin kuninkaankartanoon, itse hän lupautui saattajaksi. —
-Sen jälkeen ei noista kahdesta tiedetty aluksi muuta kuin että he
-olivat matkanneet Vorsin yli ja sieltä edelleen tunturille. Viimein he
-saapuivat Hoviin. Tore suuttui ensin poikansa kolttosesta, mutta antoi
-hänelle sitten Frettastein nimisen talon, joka sijaitsi syrjäisellä
-metsäkonnulla. Siellä Steinfinn eli yhdessä Ingebjørg Jonintyttären
-kanssa aivan kuin laillisessa aviossa ja piti komeat ristiäiset
-seuraavana keväänä, jolloin vaimo lahjoitti hänelle tyttären.
-
-Kukaan ei hätyyttänyt häntä naisen ryöstöstä enempää kuin siitäkään,
-että hän oli karannut henkivartiosta. Sanottiin hänen siitä saavan
-kiittää Ingebjørg-kuningatarta, ja lopulta sai kuningatar aikaan
-sovinnon heidän ja Jon Paalinpojan välillä; tämä antoi tyttärensä
-Steinfinnin puolisoksi ja piti heille häät kuninkaankartanossa Oslossa,
-jossa hän siihen aikaan toimi päällysmiehenä.
-
-Ingebjørg odotti silloin jo kolmatta lastaan, mutta hän ja Steinfinn
-eivät kumpikaan osoittaneet asiaankuuluvaa nöyryyttä Jonia kohtaan
-eivätkä kiittäneet häntä, kuten heidän olisi pitänyt, hänen isällisestä
-anteeksiantavaisuudestaan. Steinfinn antoi vaimonsa isälle ja tämän
-sukulaisille kalliita lahjoja, mutta muuten hän esiintyi vaimoineen
-erittäin kopeasti, tehden tiettäväksi että he olivat tulleet hyvin
-toimeen siihenkin asti ja nauttineet sellaista kunnioitusta, ettei
-heidän olisi tarvinnut madella asemaansa parantaakseen. He olivat
-tuoneet häihin vanhimman tyttärensä, Ingunnin, ja Steinfinn tanssi
-lapsi käsivarrellaan näytellen häntä kaikille ihmisille; tyttö oli
-kolmivuotias, ja vanhemmat olivat ylenmäärin ylpeitä kauniista
-lapsestaan.
-
-Mutta heidän ensimmäinen poikansa, jonka Ingebjørg sai heti häitten
-jälkeen, kuoli, ja sitten hän sai kuolleena syntyneet kaksospojat.
-Silloin vanhemmat nöyrtyivät Jon Paalinpojan edessä ja pyysivät
-sydämestään anteeksiantoa. Tämän jälkeen Ingebjørg sai kaksi poikaa,
-jotka jäivät eloon. Vaimo kaunistui vuosi vuodelta; aviopuolisot
-elivät hellässä sovussa, pitivät suurta taloutta ja olivat iloisia ja
-huolettomia.
-
-Mutta oli olemassa mies, jota kukaan ei näyttänyt muistavan: Mattias
-Haraldinpoika, Ingebjørgin oikea sulhanen, jonka tämä oli pettänyt.
-Hän liikkui vierailla mailla siihen aikaan, jolloin Steinfinnin häitä
-vietettiin, ja jäi niille retkilleen useiksi vuosiksi. Mattias oli
-pieni, rumannäköinen mies, mutta hän oli rohkea, tuikealuontoinen ja
-upporikas.
-
-Steinfinn ja Ingebjørg olivat olleet naimisissa seitsemän vuotta, ja
-heidän tyttärensä Ingunn ja Tora olivat kymmenen ja kahdeksan vuoden
-ikäiset, mutta pojat aivan pieniä, kun Mattias Haraldinpoika eräänä
-yönä hyökkäsi suurella väellä Frettasteiniin. Oli heinäaika, ja suuri
-osa talon palvelusväestä oli kaukana takaniityillä; taloon jääneet
-yllätettiin heidän nukkuessaan. Steinfinn ei herännyt ennen kuin hänet
-raastettiin vuoteesta, sillä hän oli nukkunut vaimonsa vieressä. Kesä
-oli sinä vuonna ylen helteinen, minkä vuoksi useat nukkuivat alasti,
-ja Steinfinn oli niin paljas kuin äitinsä kohdusta päässyt seisoessaan
-sidottuna ja kolmen miehen pitelemänä oman pöytänsä päässä.
-
-Ingebjørg emäntä puolustautui kuin peto kynsin ja hampain, Mattiaksen
-kääriessä seinävaatetta hänen ympärilleen, nostaessa hänet sängystä ja
-asettaessa hänet polvelleen istumaan. Ja Mattias sanoi Steinfinnille:
-
-"Nyt minä voisin saattaa teille kahdelle semmoisen koston, jonka olette
-ansainneet — kun sinä, Steinfinn, seisot siinä sidottuna miehenä
-voimatta puolustaa vaimoasi — jos tahtoisin ottaa sen, joka oli
-aiottu minulle eikä sinulle. Mutta minä pelkään rikkoa Jumalan lakia
-ja kunnioitan enemmän säädyllisiä ja siveitä tapoja kuin sinä. Tahdon
-siis rangaista sinua sillä, Steinfinn, että olet saava takaisin vaimosi
-loukkaamattomana, minun armostani — ja sinä, hyvä Ingebjørg, olet
-saava asua edelleen miehesi luona; onnea ja menestystä vain! Tämän yön
-jälkeen luulen teidän muistavan kiittää minua joka kerran, kun halaatte
-toisianne ilossa ja hekumassa", hän lisäsi ääneen nauraen.
-
-Hän suuteli talon emäntää, laski hänet sänkyyn ja antoi miehilleen
-lähtökäskyn. — Viimeiseksi hän kääntyi Steinfinniin päin.
-
-Tämä ei ollut lausunut sanaakaan, ja huomattuaan ettei voinut
-riistäytyä irti hän jäi seisomaan hiljaa, mutta hänen kasvojaan peitti
-tumma puna eikä hän irrottanut katsettaan Mattiaksesta. Toinen astui
-aivan hänen eteensä:
-
-"Etkö sinä ymmärrä sen vertaa säädyllisyyttä, mies, että kiittäisit
-minua siitä, että armahdin teitä tänä yönä?" kysyi Mattias nauraen.
-
-"Vielä minä ehdin kiittää sinua", lausui nyt Steinfinn. "Jos Jumala
-elon päiviä suo."
-
-Mattias oli pukeutunut pitkään mekkoon, jossa oli avarat,
-halkileikatut hihat ja tupsut hihojen suissa. Hän otti nyt hihanipukan
-käteensä, huiskutti tupsua Steinfinnin kasvojen edessä ja nauroi
-yhä hillittömämmin. Mutta äkkiä hän iski nyrkkinsä sidotun miehen
-kasvoihin, niin että veri purskahti Steinfinnin suusta ja nenästä.
-
-Sen jälkeen hän lähti miehineen ulos. Olav Auduninpoika, Steinfinnin
-kasvatti, yhdentoista ikäinen kasvava poika, juoksi esiin ja leikkasi
-poikki Steinfinnin köydet. Pojan, Steinfinnin lapset ja näiden hoitajat
-olivat jotkut miehistä vieneet porstuaan, jossa pitelivät heitä sillä
-aikaa kun Mattias puhui uskottoman kihlattunsa ja tämän aviomiehen
-kanssa tuvassa.
-
-Steinfinn tempasi keihään ja juoksi ilkosen alastomana ulos Mattiaksen
-ja hänen miestensä jälkeen, jotka ratsastivat nauraa hohottaen ja
-pilkkasanoja huudellen jyrkkää pengertä alas, suoraan pellon poikki.
-Hän heitti keihään, mutta ei osunut. Sillä välin juoksi Olav poikanen
-miesten tupaan ja navettaan, päästi vapaiksi palvelijat, jotka olivat
-suljetut sinne, pukeutui ja haki esille aseensa.
-
-Mutta turhaa oli ajatella Mattiaksen takaa-ajoa, sillä Frettasteinissä
-oli kotona ainoastaan kolme hevosta, jotka kulkivat irrallaan haassa.
-Steinfinn lähti kuitenkin heti matkaan; hän tahtoi päästä tapaamaan
-isäänsä ja veljiään. Pannessaan vaatteita ylleen hän oli puhunut
-kahden kesken vaimonsa kanssa. Tämä saattoi häntä ulos. Ja nyt julisti
-Steinfinn talonväelleen, ettei hän ollut makaava vaimonsa vieressä
-ennen kuin oli poistanut heitä kohdanneen häpeän, jottei kenenkään
-pitänyt sanoman hänen omistavan vaimoaan Mattias Haraldinpojan armosta.
-Sitten hän ratsasti pois; mutta talon emäntä astui vanhaan pihassa
-olevaan pirttirakennukseen ja sulkeutui sinne.
-
-Talon palvelusväki, miehet ja naiset, tunkeutuivat nyt päätupaan
-kysymään ja utelemaan asiain menoa. He vaativat tietoja Olavilta, joka
-istui puolipukeissa sängyn laidalla, mihin Steinfinnin itkevät tyttäret
-olivat kavunneet; he kokivat kysellä pikkutytöiltä ja Steinfinnin
-nuorimman pojan imettäjältä. Mutta kukaan näistä ei osannut selittää
-mitään, ja viimein palvelijat väsyivät ja lähtivät ulos.
-
-Poika istui pimeässä tuvassa kuunnellen Ingunnin rajua itkua. Sitten
-hänkin kömpi sänkyyn ja paneutui tämän viereen pitkäkseen:
-
-"Kyllä sinun isäsi kostaa, ole varma siitä. Ja silloin minä lähden
-mukaan, sen minä sanon, ja näytän, että Steinfinnillä on apua
-vävystään, kun hänen omat poikansa eivät ole vielä asekelpoisia!"
-
-Tapahtui ensimmäisen kerran, että Olav uskalsi mainita ääneen
-kihlauksesta, joka oli solmittu hänen ja Ingunnin ollessa pieniä. Ensi
-aikoina hänen tultuaan Frettasteiniin olivat palvelijat puhuneet siitä
-sekä kiusoitelleet lapsia tuolla kihlauksella, mutta silloin Ingunn
-aina oli joutunut vihan vimmaan. Kerran hän oli juossut isänsä luo
-kantelemaan, ja tämä oli suuttunut ja kieltänyt niin kiivaasti toisia
-puhumasta asiasta, että Olav Auduninpoika joku näistä oli ruvennut
-miettimään Steinfinnin kukaties katuvan Olavin isän kanssa sopimaansa
-kauppaa.
-
-Tänä yönä vastasi Ingunn Olavin muistutukseen heistä tehdystä
-sopimuksesta siten, että ryömi pojan rinnalle ja jäi itkemään hänen
-käsivarrelleen, kunnes Olavin paidanhiha oli likomärkä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuon yön jälkeen muuttui Frettasteinin elämä aivan toisenlaiseksi.
-Steinfinnin isä ja veljet olivat neuvoneet tätä nostamaan riitajutun
-Mattias Haraldinpoikaa vastaan, mutta Steinfinn sanoi tahtovansa itse
-päättää, minkä arvoinen hänen kunniansa oli.
-
-Mattias oli ajanut suoraa päätä Borgesysselissä olevaan
-asuinkartanoonsa. Ja seuraavana keväänä hän lähti vieraisiin maihin
-toivioretkelle. Mutta kun tämä tuli tiedoksi ja kun saatiin kuulla
-Steinfinn Torenpojan sydämistyneen siitä niin, että hän kerrassaan
-vauhkoontui eikä halunnut enää asua yhdessä vaimonsa kanssa — alettiin
-supista yhtä ja toista sen koston laadusta, jolla Mattias ehkä olikin
-rangaissut uskotonta morsiantaan. Ja vaikka Mattias itse sekä hänen
-miehensä kertoivat retkestään yhtäpitävästi Frettasteinin väen kanssa,
-kävi kuitenkin niin, että mitä pitemmälle huhut levisivät, sitä
-julmemmin kerrottiin Mattiaksen kostaneen Steinfinnille. Tapahtumasta
-syntyi laulukin, sen mukainen miksi ihmiset kuvittelivat asiain kulkua.
-
-Eräänä iltana Steinfinnin istuessa miehineen juomassa — kolme
-vuotta edellä kerrotun jälkeen — hän kysyi, osasiko kukaan tuvassa
-olijoista laulaa hänestä sepitetyn laulun. Aluksi ei kukaan ollut
-tietävinään koko laulusta. Mutta kun Steinfinn lupasi suuren lahjan
-sille, joka osaisi laulaa hänestä sepitetyn viisun, kävi selville,
-että koko talonväki osasi sen. Steinfinn kuunteli loppuun asti, väliin
-vain kummasti suutaan murtaen. Heti sen jälkeen hän paneutui levolle
-velipuolensa Kolbein Torenpojan kanssa, ja toiset kuulivat noiden
-kahden puhuvan makuultaan sänkyseinän takaa miltei puoliyöhön asti.
-
-Kolbein oli Hovin vanhan Tore-isännän ja tämän jalkavaimon poika;
-tuo jalkavaimo hänellä oli ollut ennen naimisiinmenoaan. Tore oli
-aina pitänyt enemmän tuon naisen kanssa saamistaan lapsista kuin
-aviolapsistaan. Hän oli hankkinut Kolbeinille rikkaan vaimon ja
-suuren talon kauempaa pohjoisesta Mjøsenin varrelta. Mutta Kolbeinin
-askeleista nousi vihan ja eripuraisuuden kylvö; hän oli korskea, julkea
-ja väärämielinen ja oli alati sotkeutunut riitajuttuihin sekä alempiaan
-että vertaisiaan vastaan. Hän oli kaikkea muuta kuin sukulaisrakas, ja
-hänen ja avioliitossa syntyneiden velipuolien välisestä kiintymyksestä
-ei juuri kannattanut puhua, kunnes Steinfinn onnettomuutensa jälkeen
-ryhtyi etsimään hänen seuraansa. Sen jälkeen nämä kaksi veljestä olivat
-erottamattomat, ja Kolbein otti hoiviinsa Steinfinnin ja kaikki hänen
-asiansa. Mutta hän hoiti niitä kuten omiaan ja tora seurasi hänen
-kintereillään silloinkin, kun hän toimi veljensä nimissä.
-
-Kolbein ei tosin _tahtonut_ vahingoittaa nuorempaa veljeään; hän tuli
-omalla tavallaan hyvilleenkin, kun toinen neuvottomuudessaan kokonaan
-jättäytyi hänen hoteisiinsa. Menestyksensä päivinä Steinfinn oli ollut
-huolimaton ja laiska; hänestä oli ollut tärkeämpää elää suurellisesti
-kuin koota omaisuutta. Mattiaksen retken jälkeen hän jonkin aikaa
-suorastaan pakoili ihmisiä. Mutta sitten hän Kolbeinin neuvosta otti
-leipiinsä kokonaisen huovilauman — nuoria, asekuntoisia miehiä,
-mieluimmin sellaisia, jotka varhemmin olivat olleet asepalveluksessa
-muualla. Steinfinn miehineen nukkui päätuvassa, ja huovit seurasivat
-isäntäänsä tämän retkillä, mutta eivät voineet eivätkä tahtoneet liioin
-puuttua talon töihin, joten tuo joukko kävi kalliiksi ja tuotti itse
-asiassa hyvin vähän hyötyä.
-
-Frettasteinin tila tuli kuitenkin jotenkuten hoidetuksi, sillä kartanon
-iäkäs isäntärenki Grim ja hänen sisarensa Dalia olivat Steinfinnin
-isoäidin entisen orjan lapsia eivätkä he pitäneet silmämääränään
-mitään muuta kuin nuoren isäntänsä parasta. Mutta vaikka Steinfinn
-olisi kipeästi tarvinnut tiluksistaan koituvat tulot, ei hän viitsinyt
-nähdä eikä puhutella omia alustalaisiaan — ja Kolbeinia, joka hänen
-asemestaan toimitti kaikki sellaiset asiat, seurasi ainainen riita ja
-tora.
-
-Ingebjørg Jonintytär oli ollut riuska emäntä, ja se oli nähtävästi
-aikaisemmin korvannut miehen tuhlaavaisuuden ja reiman suurellisuuden.
-Mutta nyt hän pysyi piilossa pirtissään neitoineen, eikä muu talon
-väki nähnyt häntä juuri nimeksikään. Hän mietti ja sureksi, ei
-kysynyt milloinkaan talon ja kartanon hoitoa, vaan näytti pikemminkin
-vihastuvan, jos joku häiritsi hänen ajatuksiaan. Lapsillensakin, jotka
-asuivat äitinsä kanssa pirtissä, hän oli harvasanainen eikä juuri
-piitannut heidän oloistaan ja toimistaan. Ja kuitenkin hän oli ennen
-hyvinä päivinä ollut hellä äiti, samoin kuin Steinfinn Torenpoika oli
-ollut iloinen, huolehtiva isä, joka oli ylpeillyt kauniista, reippaista
-lapsistaan.
-
-Tosin Ingebjørg Hallvardin ja Jonin vielä ollessa pieniä nosti heidät
-usein syliinsä ja keinutteli heitä polvellaan leuka vaaleatukkaista
-päätä vasten, mutta mieli nurjana, miettivänä ja suruisana. Ei kestänyt
-kuitenkaan montakaan vuotta ennen kuin pojat kyllästyivät pirtissä
-oloon ja ilottoman äidin ja palvelusnaisten seuraan.
-
-Tora, nuorin tytär, oli hyväluontoinen ja sievä lapsi. Hän tajusi
-varsin hyvin vanhempien kärsivän ja elävän raskaan painon alla,
-ja hän koki tehdä kaikessa heidän mielensä mukaan, hellänä ja
-herttaisena. Ja hänestä tuli molempien suosikki. Steinfinnin kasvot
-saattoivat kirkastua hiukan hänen katsellessaan tuota tytärtään. Tora
-Steinfinnintytär oli pyöreä ja sirokasvuinen, ja hän kehittyi varhain
-naiselliseksi. Hänellä oli soikeat, täyteläiset kasvot, vaalea iho,
-siniset silmät ja paksut, kiiltävät, oljenkarvaiset palmikot, jotka
-riippuivat alas rinnalle. Isä silitti hänen poskeaan sanoen: "Sinä olet
-hyvä lapsi, Tora — Jumala siunatkoon sinua. Mene äitisi luokse, Tora,
-istu hänen viereensä ja lohduta häntä."
-
-Tora meni ja kävi istumaan kehruuksineen tai ompeluksineen suruisan
-äitinsä luo. Ja jos Ingebjørg lopuksi virkkoi: "Sinä olet niin hyvä,
-tyttöseni — Jumala varjelkoon sinua kaikesta pahasta, lapsukainen",
-hän tunsi saaneensa ylenmääräisen palkan vaivastaan. Hänen kyyneleensä
-alkoivat tippua — hän ajatteli vanhempiensa raskasta osaa, ja hän
-katsoi oikeamielisen vihan tuntein sisartaan, joka ei milloinkaan
-malttanut istua alallaan äitinsä luona eikä viihtynyt pirtissä
-tekemättä äitiään kärsimättömäksi iänikuisella rauhattomuudellaan
-— kunnes tämä pyysi häntä menemään. Silloin hän pyyhälsi ovelle
-huolettomana, tuntematta hiventäkään katumusta ja hävisi toisten
-lasten, Olavin ja muutamien talon palvelusväen poikien joukkoon, yhtyen
-heidän hommiinsa.
-
-Ingunn oli Steinfinnin ja Ingebjørgin vanhin lapsi. Ollessaan pieni
-hän oli ollut harvinaisen suloinen, mutta nyt hän ei ollut ihmisten
-mielestä puoliksikaan niin kaunis kuin sisarensa. Eikä hän ollut
-yhtä viisaskaan, ei myöskään erittäin sukkelasanainen, hän ei ollut
-parempi eikä huonompi kuin lapset tavallisesti ovat. Mutta muutamat
-pitivät hänestäkin yhtä paljon kuin hänen nuoremmasta, sävyisästä ja
-kauniista sisarestaan. Steinfinnin miehet katsoivat Toraa epämääräisen
-kunnioituksen tuntein, mutta he viihtyivät paremmin Ingunnin ollessa
-heidän luonaan tuvassa.
-
-Hänellä ei ollut ketään ikäistään pikkutyttöä Frettasteinissä enempää
-kuin naapuriston taloissa ja mökeissä, ja niin hän joutui olemaan
-poikien parissa. Hän otti osaa kaikkiin heidän leikkeihinsä ja
-yrityksiinsä, harjoitti samoja temppuja kuin nämä — heitti keihästä
-ja linkoa, ampui maaliin jousella, leikki pallolla, viritti ansoja
-metsässä ja onki lammesta. Mutta hän teki sen vasten tahtoaan, vailla
-taitoa ja halua, ja herahti helposti itkuun, kun toisten retket
-muuttuivat kovin rajuiksi tai kun hän joutui kestämään pahempia kohluja
-leikissä. Kaikesta huolimatta pojat kuitenkin sietivät häntä seurassaan
-kaikkialla. Hän oli Steinfinnin tytär, ja Olav tahtoi, että hänen tuli
-saada olla mukana. Ja Olav johti kaikkia leikkejä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaikki pitivät Olav Auduninpojasta, talon suuret niinkuin pienet,
-mutta kenenkään päähän ei olisi juolahtanut sanoa häntä herttaiseksi
-lapseksi. Tuntui siltä kuin kukaan ei oikein olisi päässyt lähelle
-tuota poikaa, vaikkei hän ollut epäystävällinen yhdellekään ristin
-sielulle — päinvastoin, hän oli sävyisä ja avulias vähäsanaisella,
-hajamielisellä tavallaan.
-
-Muuten hän oli koko kaunis näöltään, vaikka hänen ihonsa ja tukkansa
-olivat melkein yhtä vaalean värittömät kuin albiinojen, joskaan
-hänellä ei ollut näiden arkaa katsetta ja kumaraa ryhtiä. Olavin
-sinivihreät silmät olivat haljakat väriltään, mutta niiden katse
-oli suora ja peloton, ja pää työntyi tanakasti voimakkaalta, maidon
-valkealta kaulalta. Näytti siltä kuin aurinko ja tuuli eivät pystyisi
-tuohon ihoon — se oli ihmeellisen tiivis, tasainen ja valkea —
-kesällä vain ilmestyi muutama pieni pisama nenän juureen, joka oli
-matala ja leveä. Tämä terve kalpeus vaikutti sen, että Olavin kasvot
-lapsesta asti näyttivät hieman kylmiltä ja liikkumattomilta. Hänen
-piirteensäkin olivat lyhyehköt ja leveät, mutta kaunisjuonteiset.
-Silmät olivat jokseenkin kaukana toisistaan, mutta suuret ja
-avokatseiset, kulmakarvat ja ripset niin vaaleat, että ne kuulsivat
-vain kuin kultainen varjo auringonpaisteessa. Nenä oli leveä ja suora,
-mutta vähän liian lyhyt; suu oli isonlainen, mutta huulien kaari oli
-niin kaunis ja kiinteä, että niitä olisi täytynyt sanoa kauniiksi,
-elleivät ne olisi olleet niin värittömät muun kalpeuden keskellä. Mutta
-hänen tukkansa oli verrattoman komea — pikemmin hopeankiiltoinen kuin
-kullalle kellahtava, sankka, pehmeä ja kihartava. Se oli pyöreäksi
-leikattu, joten se peitti leveän valkoisen otsan, mutta jätti paljaaksi
-vahvojen jänteiden välisen niskakuopan.
-
-Olav ei suinkaan ollut pitkä ikäisekseen, mutta näytti suuremmalta kuin
-oli; hänellä oli sopusuhtainen, vankka ja jäntevä vartalo, mutta pienet
-kädet ja jalat, jotka näyttivät erittäin voimakastekoisilta siksi,
-että ranteet ja nilkat olivat niin pyöreät ja lujat. Väkevä ja notkea
-hän oli myös, ja kaikenlainen ruumiinharjoitus ja aseiden käyttö olisi
-sopinut hänen luonteelleen; mutta kukaan ei opettanut häntä käyttämään
-voimiaan oikealla tavalla. Frettasteinissä olivat olot sellaiset, että
-hän sai hoitaa itse itsensä kasvuaikanaan. Steinfinn oli ottaessaan
-pojan luokseen luvannut olla tälle isänä, mutta hän ei tehnyt mitään
-hankkiakseen tälle sellaista opetusta, joka olisi ollut tarpeen
-hyväsukuiselle nuorelle miehelle, jolla oli jonkin verran omaisuutta ja
-joka oli aiottu Ingunn Steinfinnintyttären aviomieheksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Steinfinn Torenpoika oli joutunut Olavin kasvatusisäksi seuraavalla
-tavalla:
-
-Eräänä kesänä, Steinfinnin vielä viettäessä onnen ja menestyksen
-päiviä, hänellä oli asiaa Eidsivatingiin. Hän lähti sinne ystävien ja
-sukulaisten seurassa, ja hänellä oli mukanaan vaimonsa ja tyttärensä
-Ingunn, joka silloin oli kuuden vuoden ikäinen. Vanhemmat pitivät niin
-paljon kauniista lapsestaan, että veivät hänet joka paikkaan mukanaan.
-
-Käräjillä Steinfinn tapasi Audun Ingolfinpoika nimisen miehen. Audun
-ja Steinfinn olivat olleet vuodetoverukset henkivartiossa ja hyvät
-ystävät, huolimatta siitä, että Audun oli vanhempi Steinfinniä ja että
-he olivat hyvin eriluontoiset; Steinfinn oli näet siihen aikaan hilpeä
-ja puhelias ja puhui mieluimmin itsestään, kun taas Audun oli hiljainen
-ja sulkeutunut.
-
-Samana vuonna, jolloin Haakon-kuningas lähti Skotlannin-retkelle,
-joutui Audun keväällä naimisiin. Hän sai vaimokseen tanskattaren,
-Cecilia Bjørnin tyttären, Ingebjørg-kuningattaren leikkitoverin, joka
-oli asunut hänen kanssaan Hindin luostarissa. Oslon piispan riistäessä
-nuoren Maunu-kuninkaan morsiamen väkisin mukanaan Norjaan, koska
-tanskalaisten kuningas halveksi tehtyjä sopimuksia ja kieltäytyi
-lähettämästä sukulaisnaistaan pohjoiseen, lähti Cecilia mukaan. Ensi
-alussa nuori kuningatar olisi tahtonut pitää neidon luonansa aina,
-mutta jo vuoden kuluttua näytti Ingebjørg-rouva muuttaneen mieltä ja
-alkoi toimitella tätä innokkaasti naimisiin. Jotkut arvelivat sen
-tapahtuvan siksi, että Maunu-kuningaskin puheli tuon tanskalaisen
-neidon kanssa kernaammin kuin mikä oli hänen puolisostaan mieleistä;
-toiset olivat tietävinään, että nuori Alf Erlinginpoika Tornbergista
-oli voittanut hänen suosionsa, mutta tämän isä, lääniherra Erling
-Alfinpoika vastusti poikansa naimisiinmenoa vierassyntyisen naisen
-kanssa, jolla ei ollut maata eikä sukua Norjassa. Nuori Alf oli
-huimapäinen ja tottunut saamaan tahtonsa läpi kaikissa asioissa, ja hän
-rakasti kiihkeästi neitoa. Kuningatar päätti silloin naittaa Cecilian
-toiselle, jottei hän sotkeutuisi onnettomuuksiin.
-
-Olipa asia miten hyvänsä — neito oli sirotapainen ja suloinen, ja kun
-Audun, joka aluksi tuntui hiukan vastahakoiselta, oli saanut puhua
-hänen kanssaan pari kolme kertaa, hän alkoi innokkaasti toivoa neitoa
-omakseen. Heidän häänsä vietettiin Bjørgvinissa, kuninkaankartanossa,
-ja vanha Haakon-kuningas lahjoitti morsiamen myötäjäiset. Audun
-vei vaimonsa Hestvikeniin. Siellä tämä oli hyvässä suojassa sekä
-Maunu-kuninkaalta että Alf Erlinginpojalta.
-
-Loppukesällä Audun yhtyi kuninkaan laivueeseen Herdluvaagissa ja
-seurasi valtiastaan länsimerenretkelle. Ja kun kuningas ennen joulua
-kuoli Orknesaarilla — talvella vuonna 1263 — oli Audun sen laivan
-päällikkönä, joka toi kuolinsanoman Norjaan. Sitten hän matkasi
-edelleen itään, kotikartanoonsa. Kesällä hän palasi Maunu-kuninkaan
-henkivartioväkeen. Hänen vaimonsa oli kuollut lapsivuoteeseen
-jättäen jälkeensä pojan, joka jäi eloon. Audun oli käynyt entistä
-hiljaisemmaksi, mutta nyt hän sentään kertoi Steinfinnille jotakin
-asioistaan. Hestvikenissä hoiti taloa hänen isoisänsä. Tämä oli
-vanha ja itsepäinen. Hän ei ollut pitänyt siitä, että pojanpoika
-oli nainut vieraan, sukua vailla olevan naisen. Paitsi häntä oli
-talossa Audunin iäkäs setä; hän oli mielipuoli. Suurin osa Cecilian
-Hestvikenissä viettämästä ajasta oli kulunut näiden kahden vanhuksen
-parissa. "Minä pelkään, ettei hän viihtynyt siellä itäkulmalla",
-sanoi Audun. Isoisän kunniaksi Cecilia oli ristittänyt lapsensa tämän
-kaimaksi — tanskalaisen tavan mukaan — mutta Olav Auduninpoika oli
-joutunut vimmoihinsa siitä: Norjassa ei ollut tapana antaa lapsille
-elävän ihmisen nimeä, ellei toivonut tämän kuolemaa. Audun oli näiden
-kahden vanhuksen ainoa perillinen, mutta hän vakuutti, ettei aikonut
-palata Hestvikeniin ensi hädässä; hän oli päättänyt jäädä Bjørgviniin
-Maunu-kuninkaan luo.
-
-Kohta tämän jälkeen Steinfinn ryösti Ingebjørgin, eikä hän sen jälkeen
-ollut kuullut mitään Audun Ingolfinpojasta, kunnes tapasi tämän
-käräjillä. Audun talutti seitsenvuotiasta poikaansa, kysellen paria
-Soleyarin miestä, joita aikoi tavata. Hän oli hyvin sairaan näköinen.
-Audun oli pitkä mies ja hän oli aina ollut solakka ja notkea, kasvot
-olivat olleet kapeat, nenä ohut, terävä ja kyömyinen, iho ja hiukset
-valkeat. Nyt hän oli painunut kumaraan, oli laiha kuin luuranko,
-kellertävä kasvoiltaan ja sinihuulinen. Mutta poika oli terve, voimakas
-lapsi, leveäharteinen ja suorakasvuinen; hän oli yhtä vaalea kuin
-isänsä, mutta muuten hän ei juuri muistuttanut tätä.
-
-Steinfinn syleili ystäväänsä remuavan iloisesti, mutta muuttui pian
-apeaksi nähdessään, miten sairas Audun oli. Hän ei tahtonut kuulla
-puhuttavankaan muusta kuin että Audun seuraisi häntä siihen taloon,
-missä hän asui saattoineen käräjien aikana.
-
-Toverusten noustessa mäkeä kertoi Audun, että miehet, joita hän
-oli tullut tapaamaan, olivat hänen isoisänsä veljenpojan poikia:
-"Sen lähempiä sukulaisia minulla ei ole; heidän käsiinsä joutuu
-Olavin holhous minun kuoltuani." Hestvikenin vanhukset elivät vielä,
-mutta olivat jo aivan hupeloita, ja itsellään hänellä oli sellainen
-mahavaiva, ettei hän voinut nauttia ruokaa eikä juomaa; hän ei voinut
-elää enää montakaan viikkoa. Hän oli viettänyt Maunu-kuninkaan luona
-kaikki nämä vuodet viime jouluun saakka; silloin hän oli lähtenyt
-kotiin Hestvikeniin, koska oli niin sairas. Hän ei ollut käynyt siellä
-kuin kerran vaimonsa kuoleman jälkeen ja oli vasta tänä talvena
-tutustunut poikaansa. Mutta nyt painoi lapsen tulevaisuus raskaasti
-hänen mieltään — Soleyarin sukulaisia ei näkynyt käräjillä, ja
-tuskin hän enää kykeni ratsastamaan heidän luokseen — ratsastus oli
-tuskallista — ja nyt oli viimeisen edellinen käräjäpäivä. "Hovedøenin
-isät ottaisivat hänet kyllä huostaansa, mutta jos poika mielistyisi
-jäämään sinne suureksi tultuaan ja rupeaisi munkiksi, sammuisi meidän
-sukumme häneen."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Ingebjørg näki tuon kauniin lapsen, joka pian oli oleva täysin
-orpo, tahtoi hän suudella poikaa. Mutta Olav riuhtaisihe irti, pakeni
-isänsä turviin ja tuijotti sieltä rouvaa suurin sinisin silmin
-hangoittelevana ja ihmeissään.
-
-"Etkö sinä tahdo suudella minun vaimoani, Olav?" kysyi Steinfinn ääneen
-nauraen.
-
-"En", vastasi tämä. "Sillä Aslaug suutelee Kollia —"
-
-Audun hymyili vähän hämillään — poika tarkoitti kahta Hestvikenin
-vanhaa palkollista, selitti hän, ja nytkös kaikki aikuiset nauroivat
-katketakseen, mutta Olav lehahti punaiseksi ja katsoi alas. Isä
-nuhteli nyt häntä ja käski hänen tervehtiä Ingebjørgia kauniisti ja
-säädykkäästi. Ja pojan täytyi astua esiin ja antaa vieraan vaimon
-suudella häntä, ja kun sitten pikku Ingunn, joka oli tullut ulos, sanoi
-hänkin tahtovansa suudella poikaa, meni Olav kuuliaisesti hänenkin
-luokseen ja taivutti kasvonsa alas, jotta pikku neito ylettäisi
-suutelemaan häntä. Mutta hän oli hehkuvan punainen kasvoiltaan, ja
-silmät olivat kyyneleitä täynnä; ja miehet nauroivat ja ilvehtivät, kun
-hän ei muka osannut antaa kauniiden naisten suosiolle sen suurempaa
-arvoa.
-
-Illemmällä, kun kaikki olivat syöneet ja miehet istuivat par'aikaa
-juoman ääressä, näytti Olav sentään virkistyvän. Ingunn juoksenteli
-penkin luota toisen luo, ja missä oli tyhjä tila, siihen hän kapusi,
-istui hetken jalkojaan heilutellen, luiskahti sitten alas, juoksi
-seuraavan aukkopaikan luo ja kiipesi taas ylös. Aikuiset nauroivat
-tuolle leikille, huutelivat häntä ja koppasivat hänet kiinni; siitä
-tyttö yhä yltyi ja villiintyi. Silloin Olav näytti tekevän vakaan
-päätöksen — hän nousi isänsä vierestä, kohensi uutta veitsivyötään,
-astui lattian poikki ja istuutui Ingunnin viereen. Ja kun tämä liukahti
-lattialle ja kiiti seuraavalle sijalle, seurasi poika viivytellen
-perästä ja istahti uudelleen tytön rinnalle. Näin lapset nyt juoksivat
-teuhaten penkinsyrjiä pitkin. Ingunn nauraen ja kirkuen — Olav perässä
-tasaisena ja vakaana, vilkaisten kuitenkin väliin isäänsä, hymyn
-häiveen pyrkiessä valaisemaan noita kukkeita, juroja pojankasvoja.
-
-Lapset istuivat torkkuen eräässä loukossa Steinfinnin ja Audunin
-tullessa heidän luokseen; he taluttivat nämä keskelle lattiaa valkean
-ääreen. Steinfinn ei seisonut oikein varmasti jaloillaan laskiessaan
-tyttärensä käden Olavin käteen. Nyt vahvistivat Steinfinn ja Audun
-kädenlyönnillä lastensa kihlauksen, ja Audun antoi Olaville kultaisen
-sormuksen, auttoi tätä painamaan sen Ingunnin pikku sormeen ja piti
-sitten lapsen kättä koholla, niin että jokainen saattoi nähdä paksun
-sormuksen kiiluvan siinä. Ingebjørg Jonintytär ja muut naiset itkivät
-ja nauroivat, sillä kauniimpaa näkyä kuin tämä pieni kihlapari oli
-tuskin kukaan nähnyt. —
-
-Nyt Steinfinn ojensi tyttärelleen juomasarven ja pyysi häntä juomaan
-kihlamaljan, ja lapset joivat ja läikyttivät juomaa vaatteilleen.
-Steinfinn seisoi käsi ystävänsä kaulailla vannoen itkunsekaisella
-äänellä, ettei Audunin tarvinnut surra eikä huolehtia lapsestaan, kun
-hänen olisi tästä erottava. Hän oli kasvattava pojan luonaan ja oleva
-hänelle isänä kunnes poika kasvaisi suureksi ja voisi viedä kotiin
-morsiamensa. Näin Steinfinn puhui ja suuteli sitten Audunia molemmille
-poskille. Ingebjørg taas nosti lapset polvelleen ja lupasi olla äitinä
-Olaville Cecilia Bjørnintyttären tähden, jota hän oli rakastanut kuin
-omaa sisartansa.
-
-Sitten käskettiin Olavia suutelemaan morsiantaan. Ja nyt poika astui
-esiin aivan rohkeasti, laski kätensä Ingunnin kaulaille ja suuteli
-tyttöä niin hartaasti kuin osasi, todistajien nauraessa ja juodessa
-kihlattujen kunniaksi.
-
-Mutta Olav näytti alkaneen innostua leikkiin — yhtäkkiä hän karkasi
-nuoren kihlattunsa luo, tarttui tätä uudelleen kaulaan ja antoi tälle
-kolme neljä maiskahtavaa suudelmaa. Toiset ulvoivat naurusta, huusivat
-hänelle ja kehoittivat häntä jatkamaan samalla tapaa.
-
-Joko Ingunn nyt joutui naurusta hämilleen tai hän sai päähänsä oikun —
-hän tahtoi äkkiä irtautua pojan sylistä, ja kun tämä rutisti häntä yhä
-lujemmin itseensä, puri morsian häntä kaikin voimin poskeen.
-
-Olav jäi tuijottamaan häneen aivan ällistyneenä. Sitten hän hankasi
-kädellä poskeaan, josta alkoi pisarrella verta. Hän katsoi vähän
-verisiä sormiaan ja aikoi sitten syöksyä Ingunnia lyömään. Mutta isä
-nosti hänet käsivarrelleen ja kantoi hänet sänkyyn, joka oli varattu
-heille. Ja sitten riisuttiin sulhanen ja morsian ja heidät peitettiin
-sänkyyn. Ja pian heiltä unohtuivat koko kihlaustouhut.
-
-Kun Steinfinn seuraavana päivänä oli selvinnyt humalastaan, hän olisi
-mielellään purkanut kaupan. Hän viittasi siihen suuntaan, että sehän
-oli ollut vain leikkiä — jos heidän mieli tehdä sopimus lapsistaan,
-täytyi siitä ensin puhua lähemmin. Mutta Audun, joka ei ollut voinut
-maistaakaan juomia sairautensa tähden, nousi häntä vastustamaan. Hän
-pyysi toista muistamaan, että tämä oli antanut sanansa kuolevalle
-miehelle, ja Jumala kostaisi hänelle varmaan, jos hän rikkoisi
-turvattomalle, isättömälle lapselle antamansa lupauksen.
-
-Steinfinn jäi tuumimaan. Audun Ingolfinpoika kuului hyvään vanhaan
-sukuun, vaikka siinä nyt oli miehinen aines vähissä ja vaikkei sillä
-ollut sanottavaa valtaa. Mutta Olav oli ainoa lapsi, ja vaikka hänellä
-ei olisikaan ollut saatavana paljon muuta perintöä kuin Hestvikenin
-perintötila, oli sekin sentään suurkartano. Hän saattoi itse vielä
-saada monta lasta — ja Olav saattoi olla tasavertainen aviokumppani
-Ingunnille, jos kotiin jäisi vielä iso sisarusliuta. Ja nyt Steinfinn
-toisti selvänä sen, mitä oli luvannut juovuspäissään, luvaten kasvattaa
-Olavin poikanaan ja antaa tälle tyttärensä vaimoksi lasten ehdittyä
-oikeaan ikään. Ja kun hän lähti käräjiltä kotiaan kohti, hän vei Olav
-Auduninpojan kerallaan pohjoiseen.
-
-Samana syksynä tuli Frettasteiniin sanoma Olavin isän kuolemasta,
-vähän aikaa isoisän ja hullun sedän kuoleman jälkeen. Sanoman tuojat
-toivat kerallaan osan lapsen perintöä, niin isän- kuin äidinpuolelta
-saatua — vaatteita, aseita ja lippaallisen koruesineitä. Hestvikeniä
-hoitaisi tästä lähtien muuan pojan vanha sukulainen — niin sanottu
-Olav Puolipappi.
-
-Steinfinn kätki kasvattinsa tavarat ja sai aikaan sen verran, että
-kahdesti lähetti sanan Olav Puolipapille Oslon-kävijöiden mukana
-sopiakseen tämän kanssa tapaamisesta. Mutta siitä ei tullut sillä
-kertaa mitään, eikä Steinfinn sen erän perästä liikuttanut sormeaan
-asian vuoksi. Hän ei ollut sen aikaansaavampi omissakaan asioissaan.
-Sekä hän että Ingebjørg olivat hyviä Olaville, ja häntä kohdeltiin
-kuin perheen omia lapsia, kunnes onnettomuus osui taloon. Eivätkä
-he sittemmin laiminlyöneet kasvattipoikaansa pahemmin kuin omia
-perillisiäänkään.
-
-Olav oli tavallaan kotiutunut hyvinkin pian Frettasteiniin. Hän piti
-paljon Steinfinnistä ja Ingebjørgista, mutta hän oli vaitelias ja
-itseensäsulkeutunut lapsi, joten hän jäi näille edelleenkin jonkin
-verran vieraaksi. Hän ei myöskään koskaan oikein selvästi tuntenut
-kuuluvansa taloon, vaikka hän viihtyi paremmin täällä kuin siellä,
-mistä oli tullut. Hän koetti olla ajattelematta ensimmäistä kotiaan,
-Hestvikeniä, niin paljon kuin suinkin, mutta joskus tuon ajan muistot
-kuitenkin sukelsivat esiin ja hänet valtasi ahdistava alakuloisuus,
-kun hän muisti noita vanhoja ihmisiä. — Palvelijat olivat ikäloppuja,
-ja vaari paimensi vanhaa hourupäistä poikaansa, jota ihmiset kutsuivat
-Likaparraksi — häntä täytyi syöttää kuin lasta ja estää pääsemästä
-tulen, veden ja teräaseiden lähettyville. Olav oli saanut enimmäkseen
-tuhrustella yksin. Mutta hän ei ollut koskaan tiennyt, että toisinkin
-olisi saattanut olla, ja siivottomuus ja paha haju, joka seurasi
-Likapartaa, oli kuulunut talon elämään niin kauan kuin hän muisti;
-samoin hän oli tottunut hullun huuto- ja raivokohtauksiin, niin ettei
-hän pelännyt juuri niiden sattuessa. Mutta hän kaihtoi näitä muistoja.
-— Pari kertaa viime vuosina oli vaari ottanut hänet mukaansa kirkkoon,
-ja siellä hän oli nähnyt vieraita ihmisiä, myös naisia ja lapsia,
-mutta ei ollut tullut milloinkaan ajatelleeksi, että voisi itse pyrkiä
-näiden pariin tai puhua heidän kanssaan; nämä olivat vain ikään kuin
-osa messua. Ja vielä vuosia sen jälkeen, kun Olav oli muuttanut
-Prettasteiniin, hän saattoi äkkiä tuntea itsensä kovin yksinäiseksi —
-aivan kuin elämä näiden ihmisten parissa olisi ollut yhtä epätodellista
-ja epäarkista kuin kirkkosunnuntai, ja hän odotti alinomaa, milloin
-hänen oli lähdettävä pois takaisin siihen elämään, mistä oli tullut.
-Se ei ollut muuta kuin mielijohde, joka tuli ja meni menojaan —
-mutta täysin kotiutuneeksi hän ei tuntenut itseään milloinkaan
-Frettasteinissä, vaikkei hänellä ollut muutakaan kotia jota kaivata.
-
-Joskus hänessä heräsi sentään toisenkinlaisia muistoja, ja silloin
-hänen sydäntään vihlaisi aivan kuin äkillinen ikävä. Hän näki
-edessään kuin unessa laakean kalliopaaden, joka kohosi kuperana
-keskellä Hetsvikenin pihaa; kuumassa kivessä oli halkeamia, joista
-hän vatsallaan maaten oli kaivellut sammalta luusirusella. Hän
-näki hämärästi paikkoja, joissa hän oli kulkenut yksin omissa
-mietteissään — ja nuo muistot jättivät jälkeensä sanomattoman
-suloisen tunteen. Karjarakennusten takana oli ollut korkea,
-kiiltävä, tumma kallioseinä, josta vesi tippui alas, ja vetisessä
-solassa kallion ja ulkohuoneenseinien välissä oli aina pimeää ja
-varjoista, ja siellä rehotti pitkä, vihreä ruoho. — Jossain oli
-myös ollut meren ranta; hän oli astunut levien ja rapisevien kivien
-keskellä, oli löytänyt näkinkenkiä ja niljaisia, sileiksi hioutuneita
-lahonneen puun kappaleita. Ulappa päilyi välkkyvänä edessä, ja vanha
-Koli-renki aukaisi simpukoita ja syötti sisuksen hänelle — vesi
-herahti Olavin kielelle hänen muistaessaan meriveden ja rasvaisten,
-kellertävien simpukoiden sulavaa makua, joita hän oli hotkinut suuhunsa
-aukaistuista, sinihohtavista kuorista.
-
-Tällaisten muistojen tulvahtaessa mieleen hän kävi äänettömäksi ja
-vastasi hajamielisesti Ingunnille, jos tämä sinä hetkenä sattui
-kysymään jotakin. Mutta hän ei olisi koskaan keksinyt mennä matkaansa.
-Hän ei olisi ajatellutkaan työntää tyttöä luotaan tämän tahtoessa
-häntä mukaansa; yhtä hyvin hän olisi voinut työntää luotaan itsensä.
-Olav Auduninpojalle oli käynyt selväksi, että hänen oli aina oltava
-Ingunnin kanssa. Ainoa varma kohta hänen elämässään oli, että hän ja
-Ingunn olivat erottamattomasti sidotut toisiinsa. Hän ajatteli harvoin
-itse sitä iltaa, jolloin Ingunn ja hän oli kihlattu toisilleen — ja
-pian oli jo vuosia siitä, kun kukaan oli virkkanut mitään noiden kahden
-lapsen kihlauksesta. Mutta kaiken sen pohjana, mitä hän ajatteli ja
-tunsi — kuin maa, joka oli hänen jalkojensa alla — oli tieto siitä,
-että hän oli aina elävä yhdessä Ingunnin kanssa. Pojalla ei ollut sukua
-mihin turvata; hän tiesi kyllä Hestvikenin omaisuudekseen nyt, mutta
-sitä mukaa kuin vuodet kuluivat, himmenivät kotoiset kuvat yhä enemmän
-— ne olivat enää kuin unen pätkiä vain. Ajatellessaan, että hän
-kerran oli lähtevä Hestvikeniin asettuakseen asumaan sinne, hän tunsi
-turvakseen ja tuekseen sen, että saisi Ingunnin mukaansa — heitä oli
-oleva kaksi epävarmaa tulevaisuutta vastassa.
-
-Olav oli aprikoinut, oliko Ingunn kaunis vai ei. Tora oli kaunis, sen
-hän huomasi, ehkä siksi, että hän oli kuullut hoettavan sitä niin
-usein. Ingunn oli vain Ingunn, läheinen ja arkinen ja alati läsnäoleva;
-hän ei tuuminut, millainen tämä oli, ei enempää kuin ajatteli ilmaa.
-Siihen oli tyydyttävä, olipa se millainen tahansa. Hän suuttui ja
-torui, kun tyttö rupesi vikuroimaan tai kävi muuten mahdottomaksi —
-hän oli lyönytkin tätä heidän ollessaan pienempiä. Ja kun Ingunn oli
-kiltti häntä ja toisia poikia kohtaan leikissä, hän viihtyi aivan kuin
-päivänpaisteessa. Useimmiten he olivatkin ystäviä, kuten sisarukset,
-jotka tulevat hyvin toimeen keskenään — väliin he saattoivat suuttua
-toisiinsa ja ruveta riitelemään, mutta kumpikaan ei odottanut, että
-toinen olisi ollut erilainen kuin mitä oli.
-
-Ja Frettasteinin lapsiparvessa, johon kukaan ei kiinnittänyt huomiota,
-liittyivät nämä kaksi vanhinta toisiinsa siksi, että tiesivät _sen_
-ainakin olevan varmaa, että he kaksi kuuluivat yhteen. Se oli ainoa
-varma asia, ja oli hyvä, että oli tiedossa jotakin. Poika, joka kulki
-yksin vieraan suvun hoivissa, juurtui tietämättään tyttöön, jonka
-tiesi hänelle aiotuksi, ja hänen rakkautensa tähän ainoaan, jonka hän
-tunsi aivan omakseen, kasvoi hänen itsensä kasvaessa — hänen tuskin
-huomaamatta sen kasvua. Hän piti tytöstä, kuten oli tottunut pitämään,
-kunnes tuo rakkaus oli saanut loistoa ja väriä, niin että hän viimein
-huomasi sen täyttävän koko hänen olemuksensa.
-
-Näin kului aika siihen kesään asti, jolloin Olav Auduninpoika oli
-keväällä täyttänyt kuudennentoista ikävuotensa. Ingunn oli silloin
-viisitoistavuotias neito.
-
-
-
-
-II
-
-
-Olav oli perinyt isältään valtavan sotatapparan, jossa oli rautainen
-terä ja kultariimuja lappeissa ja jonka vartta ympäröivät kullatut
-kuparikierteet. Siinä oli nimi Ætarfylgja.
-
-Se oli verraton ase, ja poika, joka sen omisti, uskoi tietenkin, ettei
-sen vertaista aarretta ollut koko Norjan maassa. Mutta hän ei ollut
-puhunut siitä kenellekään muulle kuin Ingunnille, ja tämä uskoi sen
-todeksi ja oli yhtä ylpeä kirveestä kuin kirveen omistaja. Olav oli
-aina antanut sen riippua tuvan seinällä makuupaikkansa yläpuolella.
-
-Mutta kerran juuri tuona keväänä Olav huomasi kirveen kärkeen
-ilmaantuneen kuurnan, ja ottaessaan sen alas hän näki teräksisen kärjen
-irtaantuneen rautaisesta lappeesta; se helisi irrallaan hitsauksesta.
-Olav ymmärsi, että hänen oli turha ottaa selkoa siitä, kuka oli
-käyttänyt hänen kirvestään ja pilannut sen, eikä hän siis puhunut
-asiasta muille kuin Ingunnille. He neuvottelivat mitä oli tehtävä ja
-päättivät, että ensi kerran kun Steinfinn lähtisi pitemmälle retkelle,
-Olav lähtisi ratsain Hamariin; siellä asui kuuluisa aseseppä, ja ellei
-tämä pystynyt sitä korjaamaan, ei pystynyt kukaan. Ja eräänä aamuna
-juhannuksen edellisellä viikolla tuli Ingunn ilmoittamaan Olaville,
-että nyt hänen isänsä oli lähdössä Kollin luo pohjoiseen, ja heidän
-siis sopi lähteä kaupunkiin seuraavana päivänä.
-
-Olav ei ollut ajatellut ottaa Ingunnia mukaan. Moneen vuoteen ei kukaan
-lapsista ollut käynyt kaupungissa, eikä Olav tiennyt tarkoin pitkältikö
-sinne oli matkaa, mutta hän oli luullut ehtivänsä illaksi takaisin,
-jos lähtisi aikaisin aamulla. Mutta Ingunnilla ei ollut omaa hevosta
-eikä kotona ollut yhtään sellaista, jonka olisi voinut ottaa hänelle.
-Jos he ratsastaisivat vuoroon Olavin hevosella Elgenillä, eivät he
-ehtisi kotiin ennen kuin joskus yöllä — ja se merkitsi samaa kuin että
-Ingunn istuisi koko ajan hevosen selässä ja hän joutuisi kävelemään
-jalan; tämän hän tiesi monilta aikaisemmilta kerroilta, jolloin he
-olivat olleet yhdessä pääkirkon messussa laaksossa. Ja Steinfinn ja
-Ingebjørg suuttuisivat varmaankin silmittömästi, jos he saisivat tietää
-hänen ottaneen Ingunnin mukanaan Hamariin. Mutta miten olikaan — Olav
-vastasi neidolle, että sitten he saivat lähteä soutaen kaupunkiin — ja
-heidän oli lähdettävä varhain.
-
-Oli vielä runsas aika auringonnousuun Olavin seuraavana aamuna
-hiipiessä tuvasta, mutta oli jo valoisa: kaikki oli äänetöntä. Ilma
-oli kasteesta kylmä — se virkisti kuin uinti paksun tupailman ja
-koiranhajun jälkeen.
-
-Tuomi loisti vihertävänvalkeassa kukkavaahdossa alhaalla
-pellonpientarella — täällä ylhäällä oli vielä kevät. Syvällä
-laaksossa välkkyi järvi himmeän harmaana tummin viriviivoin: se
-tiesi sadetta päivemmäksi. Taivas oli valjun näköinen, ja tummia
-pilvitukkoja ajelehti matalalla — yöllä oli hiukan satanut. Olavin
-astuessa jalallaan pihamaan ruohoon tulivat hänen korkeavartiset,
-värjäämättömästä nahasta valmistetut saappaansa tummiksi kosteudesta —
-ja varsiinkin ilmestyi punertavanruskeita läikkiä. Sitten hän istuutui
-porraspaadelle, veti saappaat jalastaan, solmi paulat yhteen ja viskasi
-saappaat selkänsä taa, kantaakseen niitä näin yhdessä kokoonkäännetyn
-viitan ja kirveen kera.
-
-Paljasjaloin hän astui märän pihamaan yli sitä aittaa kohti, missä
-Ingunn oli nukkunut tämän yön parin palvelustytön luona päästäkseen
-livahtamaan kartanolta kenenkään huomaamatta. Olav oli pukeutunut
-parhaisiinsa kaupunkimatkaa varten — avaraan vaaleansiniseen mekkoon,
-joka oli tehty englantilaisesta verasta, niin kuin sukatkin. Mutta puku
-oli jäänyt pienenlaiseksi — mekko oli ahdas rinnan kohdalta ja hihat
-liian lyhyet ranteista, ja se ulottui tuskin puoliväliin pohkeita.
-Sukatkin kiristivät kovasti, ja terät oli Ingebjørg leikannut irti jo
-viime syksynä; nyt ne päättyivät keskelle säärivartta. Mutta mekko
-oli kiinnitetty kauniilla kultaisella rengassoljella, ja hänellä oli
-hopeanastoilla koristettu vyö, jonka soljessa oli Pyhän Olavin kuva;
-tikarin varsi ja terä oli kullalla silattu.
-
-Olav nousi luhdinsolaan, löi kolme kepeää lyöntiä ovelle. Sitten hän
-jäi odottamaan.
-
-Lintu alkoi samassa laulaa, liritellä ja huikkasi — ääni pulpahti kuin
-lähteen silmä matalan, unisen viidakon keskeltä. Olav näki linnun:
-se näytti mustalta pilkulta istuessaan näreen latvassa kellahtavaa
-pohjoista taivasta vasten. Hän saattoi erottaa, miten se vuoroin
-kyyristyi kokoon vuoroin röyhisti itseään kuin pienen sydämen tahdissa.
-Korkealla leijuvat pilvet alkoivat punoittaa, vastapäisen harjun rinne
-punersi ja kuvastui veteen purppuraisena. Olav löi uudelleen oveen,
-paljon kuuluvammin — se kajahti aamun hiljaisuudessa niin, että poika
-jäi henki kurkussa kuuntelemaan, erottaisiko missään liikettä.
-
-Hetken kuluttua ovi aukeni raolleen, ja Ingunn kurkisti ulos.
-Tukka pöyhysi hänen ympärillään pörröisenä; se oli keltaisenruskea
-ja mahdottoman painava. Hän oli paitasillaan: yliset, jotka olivat
-valkoista aivinaa, olivat kirjaillut vihrein ja sinisin kukkasin, mutta
-alaiset olivat karkeaa harmahtavaa rohdinkangasta. Koko vaatekerta oli
-liian suuri hänelle ja loksui kapeiden, punertavien jalkojen ympärillä.
-Hänellä oli vaatteet käsivarrellaan ja eväsmytty kädessä. Sen hän
-ojensi Olaville, viskasi alas vaatteensa, ravisti hiukset kasvoiltaan,
-jotka vielä hehkuivat unen punasta — toinen poski oli punaisempi kuin
-toinen. Hän otti vyöhisen ja sitaisi sillä ylemmän paitansa.
-
-Hän oli pitkä ja laiha; jäsenet heiveröiset, kaula pitkä ja hoikka,
-pää pieni. Kasvot olivat kolmikulmaiset leveine, mataline otsineen,
-joka oli lumivalkea ja kauniisti kaartuva ohaukselta; laihat posket
-kapenivat liian äkisti, niin että kasvojen alaosa venyi pitkäksi ja
-teräväleukaiseksi; pieni, suora nenä oli matala ja lyhyt. Mutta noissa
-pikku kasvoissa oli sittenkin oma eloisa viehkeytensä: silmät olivat
-erittäin suuret ja tummanharmaat, vaikka niiden valkuainen vielä oli
-sininen kuin lapsilla, ja ne olivat syvässä varjossa kulmakarvojen
-suorien, mustien viivojen ja täyteläisten valkoisten luomien alla; suu
-oli kapea, mutta huulet punaiset kuin marjat — ja hohtavan valkoisine,
-ruusuisine hipiöineen oli Ingunn Steinfinnin tytär kaunis ensi
-kehkeydessään.
-
-"Joudu", sanoi Olav, sillä toinen istui portailla käärien pellavasukkia
-piukasti sääriensä ympäri, ollenkaan hätäilemättä. "Parempi, jos kannat
-sukkasi ja kenkäsi, kunnes ruoho kuivuu."
-
-"En minä viitsi kulkea avojaloin märässä maassa tämmöisessä pakkasessa."
-Neito hytisi kylmästä.
-
-"Kyllä sinä lämpenet, kun saat vaatteet yllesi — ei meillä ole aikaa
-kuhnustella noin — on jo täysi päivä, etkö näe."
-
-Ingunn ei vastannut mitään, irrotti vain sääryskääreensä ja alkoi
-kiertää sitä uudelleen. Olav ripusti hänen vaatteensa käsipuulle:
-
-"Sinun pitää ottaa vaippa mukaan — kai näet, että tänään tulee sade."
-
-"Vaippa on äidin luona — minä unohdin ottaa sen sieltä illalla.
-Minusta näyttää siltä kuin tulisi pouta — mutta jos tulisikin pieni
-sadekuuro, niin tottahan me löydämme suojan jostakin päämme päälle."
-
-"Jos rupeaa satamaan silloin kun olemme veneessä, niin —. Ja ethän
-sinä voi kulkea vaipattomana kaupungissa. Mutta aiot kai silloin
-lainata minun vaippaani, kuten tavallisesti —."
-
-Ingunn katsahti häneen olkansa yli:
-
-"Mistä sinä olet noin hapan, Olav." Ja hän alkoi jälleen suoria
-jalkineitaan.
-
-Olav aikoi vastata. Mutta Ingunnin kurottuessa sääryksiensä yli valahti
-paita hänen olkapäänsä yli paljastaen poven ja käsivarret. Ja äkkiä
-poika tunsi kuin uusien aistimusten aallon vyöryvän ylitseen — hän
-seisoi siinä arkana ja ymmällä, voimatta nostaa katsettaan neidon
-paljastuneesta ihosta; hän näki entiset tutut seikat uudessa valossa
-— hänen sisällään kävi kuin vyöry ja hänen tunteensa kasvinsisarta
-kohtaan käännähti uuteen asentoon. Hän tunsi kiihkeää hellyyttä, johon
-sekoittui sääliä ja ylpeyttä; nuo hartiat luisuivat niin heikkoina
-ja kaltevina kohti olkapään hentoa pyöreyttä, ja laihat valkoiset
-käsivarret näyttivät niin pehmoisilta kuin ei niissä olisi ollut
-lainkaan lihaksia silkinsileän ihon alla — pojan mielessä vilahti
-kuva jyvistä, joissa vasta on maitoa ja jotka eivät vielä ole ehtineet
-kypsyä riittävästi. Hänen olisi tehnyt mieli koskettaa Ingunnia,
-taputtaa ja lohdutella — siltä hänestä äkkiä tuntui, kun hän vertasi
-toisen hentoa pehmeyttä omaan vankkaan, jäntevään vartaloonsa. Oli
-hän katsellut Ingunnia ennenkin, saunassa, sekä katsellut itseään,
-omaa kovaa, tasaista, korkeakaarista rintakehäänsä, lihaksia, jotka
-ympäröivät litteinä ja lujina vatsaa ja paisuivat, kun hän taivutti
-käsivartensa. Ja hän oli ylpeillyt kuin lapsi siitä, että oli poika.
-
-Nyt tätä itsetyytyväistä voiman ja kauneuden tietoisuutta lämmitti
-ihmeellinen hellyys, jonka toisen heikkous synnytti — kyllä hän
-suojaisi toveriaan. Hän olisi mielellään kietonut kätensä tuon kapean
-selän ympäri ja ottanut nuo hennot rinnat kämmeneensä. Hän muisti sen
-keväisen päivän, jolloin hän itse oli kaatunut maahan, päin pystyssä
-olevaa seivästä — Gunleikin uudistuvan luona — ja se oli repinyt
-vaatteet ja nahan. Ja väristen kauhusta ja onnesta hän ajatteli,
-ettei Ingunn enää milloinkaan saisi kiivetä heidän kanssaan katoille
-Gunleikin rakennuspaikalla.
-
-Hän punastui Ingunnin katsoessa ylös.
-
-"Mitä sinä mulkoilet? — Ei äiti huomaa, että minä olen lainannut hänen
-paitansa; hän ei milloinkaan käytä sitä itse."
-
-"Eikö sinun ole kylmä?" kysyi toinen, ja Ingunn ihmetteli yhä enemmän,
-sillä Olav puhui hiljaa ja hellävaroen, aivan kuin silloin, kun hän
-joskus oli satuttanut itsensä pahasti leikissä.
-
-"Ei niin pahasti, että kynnet jäätyisivät", vastasi tämä nauraen.
-
-"Mutta etkö sinä saa pian vaatteita yllesi", sanoi toinen
-huolehtivasti. "Käsivartesi ovat jo kanannahalla."
-
-"Kunhan saan kiinni paitani —."
-
-Paidan aukeaman reunat olivat kankeat koruompeluksista; neito koetti ja
-koetti, mutta ei saanut vaatetta menemään soljen pikkuisen reiän läpi.
-
-Olav laski jälleen alas koko kantamuksen, jonka hän vastikään oli
-latonut selkäänsä:
-
-"Saat lainaksi minun solkeni — siinä on isompi reikä." Hän irrotti
-kultasoljen rintamuksestaan ja ojensi sen Ingunnille. Tämä katsoi
-häneen silmät pyöreinä. Ingunn oli joskus suurella vaivalla saanut
-taivutetuksi Olavin lainaamaan hänelle tuon soljen, mutta oli aivan
-uutta, että Olav itsestään tarjoutui antamaan sen hänelle, sillä
-solki oli kallisarvoinen koru, suuri ja puhtaasta kullasta taottu.
-Ulkoreunaa kiersi siinä Enkelin tervehdyksen alkusanat sekä Amor vincit
-omnia. Ingunnin sukulainen Arnvid Finninpoika sanoi sen merkitsevän
-norjaksi: rakkaus voittaa kaikki, koska pyhä äiti Maaria voittaa kaikki
-vihollisen juonet hartaalla esirukouksellaan.
-
-Ingunn oli nyt saanut ylleen punaisen pyhäpukunsa ja sivalsi silkkivyön
-uumiensa ympäri — sitten hän haroi pörröistä tukkaansa sormillaan ja
-sanoi:
-
-"Etkö sinä lainaisi kampaasi, Olav!"
-
-Vaikka toinen juuri ikään oli saanut kerätyksi maasta kaikki kampsunsa,
-hän laski ne jälleen alas, kaivoi kamman nyytistään ja antoi sen
-kärsivällisesti Ingunnille.
-
-Mutta heidän astuessaan kyläkujaa alempana laaksossa laimeni äskeinen
-huimaiseva tunne vähitellen. Oli tullut pouta ja polttava helle — ja
-ajan pitkään kävi kantamus raskaaksi: reppu, kirves, viitta ja saappaat
-painoivat. Ingunn oli kyllä kerran tarjoutunut kantamaan jotakin
-— mutta se tapahtui silloin, kun he kulkivat metsässä, jossa oli
-vilpoista kuusien alla; siellä tuntui mainio havun ja karhunsammalen
-ja nuorten lehtien lemu. Päivä kultasi jo puiden latvoja ja linnut
-lauloivat täyttä kurkkua — ja tuo äskenherännyt mielensyke tuntui
-yhä kiertävän suonissa. Ingunn pyysi Olavia seisahtumaan, jotta hän
-saisi palmikoida uudelleen tukkansa, hän oli unohtanut nauhan pois —
-se oli niin hänen tapaistaan. Mutta hänen kellanruskea harjakkonsa
-lainehti kauniisti ohimoiden kohdalla, kun hän irrotti palmikot, ja
-siihen muodostui aivan kuin varjoisat kuopat, hiusrajassa kähäröityvän
-pikkutukan alle. Olavin mieli suli kun hän katseli sitä. Ja kun Ingunn
-sitten mainitsi kantamisesta, pudisti poika vain päätään; eikä toinen
-puhunut siitä sen koommin.
-
-Täällä vuonon rannalla oli jo täysi kesä. Nuoret kiipesivät aidan
-yli ja oikaisivat erään niittylaitumen poikki — koko rinne oli kuin
-kukkapelto; siinä näkyi vaaleanpunaisia kuminapilviä kullankeltaisten
-kulleroitten lomassa. Karummassa maassa kivien äärellä versoi
-sinisiä orvokkeja tiiviinä peittona, ja lepikön siimeksessä helotti
-tulipunaisia tähtikukkia rehevän ruohon keskessä. Ingunn pysähtyi vähän
-väliä poimimaan, ja Olav tuli yhä kärsimättömämmäksi, koska hän halusi
-venettä päästäkseen taakastaan. Sitä paitsi hän oli nälkäinen, —
-kumpikaan ei ollut vielä saanut ruoan murua. Mutta kun Ingunn esitti,
-että he istuisivat tänne siimekseen puron laidalle, vastasi Olav
-lyhyeen, että minkä hän oli sanonut, sen hän oli sanonut. Kun hän näki
-veneen, he saattaisivat aterioida ennen rannasta lähtöään, mutta ei
-ennemmin.
-
-"Sinä tahdot aina määrätä", sanoi Ingunn vähän nyrpeissään.
-
-"Jos minä antaisin sinun määrätä, niin me tulisimme kaupunkiin
-huomisaamuna. Mutta jos sinä tottelet minua, ehdimme ehkä takaisin
-Frettasteiniin siksi."
-
-Silloin toinen nauroi, heitti pois kukkansa ja juoksi hänet kiinni.
-
-Rinnettä laskeutuessaan nuoret olivat vähän väliä yhdyttäneet
-puron, joka juoksi Frettasteinin rakennusten pohjoispuolelta.
-Alhaalla laaksossa se laajeni joeksi — ja tasamaalla, ennen vuonoon
-laskemistaan, se paisui yhä vierien leveänä, matalana vetenä suurten
-litteiden kivimukuloiden peittämässä uomassa. Vuono teki tässä laajan
-puolipyöreän lahden; koko vuonon ranta oli täynnä teräviä, harmaita,
-vuorilta rapisseita kiviä. Ainoastaan joen vartta reunustivat korkeat,
-vanhat lepät merenrantaan asti.
-
-Joen suussa, missä ranta yhtyy vihreään turpeeseen, kiemurteli polku
-kiviraunion ohi. Molemmat pysähtyivät, lukivat kiireesti Paternosterin
-ja Ave Marian sekä viskasivat yhden kiven raunioon merkiksi, että
-olivat täyttäneet velvollisuutensa vainajaa kohtaan. Hän kuului olleen
-semmoinen, joka oli itse päättänyt päivänsä, mutta se oli tapahtunut
-niin kauan aikaa sitten, etteivät Olav ja Ingunn ainakaan olleet
-kuulleet, kuka tuo onneton oli mahtanut olla.
-
-Heidän täytyi kahlata joen yli päästäkseen niemelle, josta Olav oli
-aikonut saada lainaksi veneen. Häneltä se kävi vaivattomasti, hän
-kun oli avojaloin, mutta Ingunn ei ollut ottanut montakaan askelta
-vedessä, ennen kuin alkoi ruikuttaa, että pyöreät kivet luisuivat hänen
-jalkojensa alta, että vesi oli kylmää ja että hänen parhaat kenkänsä
-menivät piloille.
-
-"Seiso paikallasi, niin minä tulen ottamaan sinut", sanoi Olav kahlaten
-takaisin hänen luokseen.
-
-Mutta nostettuaan hänet syliinsä ei Olav voinut nähdä, minne asetti
-jalkansa, ja keskellä virtaa he kaatuivat nurin.
-
-Ihan ensiksi jääkylmä vesi aivan kuin salpasi Olavin hengityksen —
-koko maailma näytti olevan kaatumaisillaan. Ja koko elämän ajaksi
-painui hänen mieleensä lähtemättömästi kuva siitä, miltä kaikki oli
-näyttänyt hänen viruessaan vedessä Ingunn sylissään: lepänlehtien
-välitse vilkkui valoa ja varjoa pyöreinä pilkkuina vilisevään veteen,
-edempänä auringonpaisteessa kiemurteli rannan pitkä, harmaa viiva, ja
-meri kimmelsi sinisenä.
-
-Sitten hän kompuroi pystyyn läpimärkänä ja häpeissään, kumman nolona ja
-avuttomana — ja he kahlasivat maihin. Ingunn voivotteli pudistaessaan
-vettä hihoistaan ja kiersi vuoroin palmikoitaan, vuoroin hameensa
-helmaa. Hän oli satuttanut itsensä kiviin, valitti hän vielä.
-
-"Pidä nyt suusi", pyysi Olav hiljaa ja onnettomana. "Pitääkö sinun
-ruikuttaa kaikesta joutavasta —."
-
-Taivas oli nyt sininen ja pilvetön, ja vuono melkein tasaisen kiiltävä,
-pinnassa vain pientä auringonvälkettä. Sen tyvenessä kuvastui
-vastaranta kuusimetsän keskeltä pilkottavine lehtipuupyörylöineen ja
-ylemmäs rinteelle rakennettuine taloineen ja aitoineen. Oli tullut
-kauhean kuuma — kesäinen päivä tuoksui makeasti ja voimakkaasti noiden
-kahden nuoren ympärillä. Mutta näissä vaatteissaan heistä tuntui niemen
-nokassa kasvavan koivumetsän ilmava siimeskin kolealta.
-
-Kalastajaeukon mökki oli vain turvetölli, jonka ainoassa päädyssä
-oli oven sija. Muuta rakennuksen tapaista ei ollut kuin kivestä ja
-sammalesta kyhätty karjakarsina, jonka sivusta ulkoni avonainen katos
-heinäkekojen ja lehtikerppujen suojaksi pahimmilta talvisäiltä. Oven
-edessä oli kasoittain mädänneitä kalantotkuja, jotka oli viskattu ulos.
-Niistä lähti inhottava löyhkä, ja lasten kulkiessa ohi surahti niistä
-sinisiä kärpäsiä pilvenä ilmaan. Noissa tunkiokasoissa vongerteli ja
-kuhisi — ne olivat täynnä matoja — ja kun Olav oli ilmaissut asiansa
-ja eukko luvannut heille veneensä, tarttui Olav eväsreppuun ja lähti
-lehtoa kohti. Hän ei ollut pikkupojasta asti voinut inhoamatta nähdä
-matojen elävän jätteissä.
-
-Mutta Ingunn oli ottanut kappaleen savustettua sianlihaa leskivaimolle,
-Audille. Tämä oli Steinfinnin orjien jälkeläisiä ja ryhtyi nyt
-kyselemään talon kuulumisia, ja Ingunnin oli odotettava hetkinen.
-
-Poika oli löytänyt kuivan aurinkoisen kummun veden partaalta; siinä
-heidän oli hyvä kuivatella itseään syödessään. Vähän ajan perästä
-Ingunn tuli siihen kantaen kulhossa vastalypsettyä maitoa. Ja koska nyt
-oli tiedossa ruokaa, ja veneasia oli selvä, tuli Olav äkkiä mainion
-hyvälle tuulelle — oli sentään mukavaa liikkua omilla asioillaan
-matkalla Hamariin. Ja oikeastaan hän oli hyvillään siitäkin, että
-Ingunn oli lähtenyt mukaan; hän oli tottunut siihen, että tämä aina
-oli hänen lähellään, ja vaikka tyttö joskus saattoi käydä vähän
-harmilliseksi, hän oli tottunut siihenkin.
-
-Syötyään Olav tuli uneliaaksi — Steinfinnin rengit eivät nousseet
-kovin varhain aamulla. Hän oikaisi itsensä mäen rintaan pää käsivarsiin
-haudattuna antaen auringon paahtaa märkää selkäänsä, eikä hän enää
-kärttänyt Ingunnia joutumaan. Silloin tämä äkkiä tokaisi, että mitähän,
-jos he menisivät uimaan.
-
-Olav havahtui ja kohosi istualleen.
-
-"Vesi on liian kylmää —." Mutta yhtäkkiä hän punehtui, tuli yhä
-punaisemmaksi. Hän käänsi syrjään päänsä ja jäi tuijottamaan maahan.
-
-"Minun on kylmä näissä märissä vaatteissa", sanoi Ingunn. "Siitä tulisi
-niin hyvä lämmin perästäpäin." Samassa hän heilautti palmikot vanteeksi
-päänsä ympäri, hypähti ylös ja irrotti vyönsä.
-
-"En minä viitsi", kuiskasi Olav epävarmasti. Hänen poskiaan ja kulmiaan
-kuumotti kuin tulessa. Yhtäkkiä hän kavahti seisaalleen ja sanomatta
-sanaakaan lähti menemään maalle päin, männikköä kohti.
-
-Ingunn katsoi tuokion hänen jälkeensä. Hän oli tottunut siihen, että
-Olav otti nokkaansa, jollei Ingunn tahtonut tehdä kuten hän sanoi.
-Meni ja murjotti, kunnes taas itsestään leppyi. Hän riisuutui tyynen
-välinpitämättömästi, astui horjuen teräviä kiviä pitkin, jotka
-pistelivät hänen paljaita jalkojaan, kunnes ehti paikalle, missä oli
-palanen hiekkapohjaa.
-
-Olav kulki kiireesti karhunsammalta pitkin, joka ritisi hänen
-askeltensa alla. Se oli jo aivan kuivaa näillä mereen pistävillä
-rantaluodoilla — ja männyt hikoilivat pihkanhajua. Ei ollut kuin
-kivenheitto niemen toiselle puolelle.
-
-Iso alaston paasi pisti esiin vedestä. Olav hyppäsi sille ja paneutui
-pitkäkseen kasvot käsiin peitettyinä.
-
-Sitten hän tuli ajatelleeksi — eihän Ingunn vain mahtanut hukkua —.
-Ei hänen ehkä olisi pitänyt lähteä pois. Mutta hän ei _voinut_ mennä
-takaisin —.
-
-Vedenpohja värehti aivan kuin kultaisen verkon peittämänä, joka oli
-vedetty yli kivien ja liejun — se oli auringonvälkkeen heijastelua
-pinnassa. Häntä alkoi pyörryttää, kun hän tuijotti alas — hänestä
-tuntui kuin hän olisi purjehtinut. Kivi, jolla hän makasi, näytti
-kulkevan eteenpäin vedessä.
-
-Ja kaiken aikaa hänen täytyi ajatella Ingunnia ja kiusaantua siitä.
-Hänestä tuntui kuin hän olisi syöksynyt syntiin ja häpeään, ja hän suri
-sitä. Heidän oli ollut tapana heittäytyä uimaan omasta veneestään, joka
-oli ylhäällä lammen rannassa, ja he olivat uineet rinnan ruskeassa
-vedessä, johon kukkivat kuuset sirottivat keltaista tomuaan. Mutta
-tästä lähin he eivät voineet uida yhdessä kuten ennen —.
-
-Nyt tuntui taas samalta kuin hänen kaatuessaan jokeen, jolloin koko
-tuttu maailma oli näyttänyt olevan ylösalaisin. — Tuntui kuin hän
-olisi kaatunut uudestaan; hän virui siinä nöyryytettynä, häpeissään
-ja kauhistuneena ja näki sen, minkä oli nähnyt joka päivä, aivan kuin
-toiselta puolelta, siksi että oli langennut ja makasi maassa.
-
-Hänestä oli ollut niin selvää ja yksinkertaista, että hän naisi
-Ingunnin heidän kasvettuaan suuriksi. Hän oli aivan kuin odottanut,
-että se tapahtuisi _sitten_, kun Steinfinn niin päättäisi. Tosin
-häntä hiukan kutkutti Steinfinnin renkien lörpöttely naisista. Mutta
-hänestä oli ollut päivänselvää, että nämä olivat sellaisia, — eihän
-heillä ollut mökkiä eikä kontua — mutta hänen, perintötilallisen ja
-omavaraisen miehen täytyi olla toisenlainen. Hänen rauhaansa ei ollut
-milloinkaan rikkonut ajatus, että hän ja Ingunn kerran eläisivät
-yhdessä ja siittäisivät lapsia, jotka perisivät heidän omaisuutensa.
-
-Nyt hänestä tuntui kuin hän olisi joutunut petoksen uhriksi — hän oli
-muuttunut toiseksi, ja Ingunn oli muuttunut toiseksi hänen mielessään.
-He olivat tulemassa aikaihmisiksi, vaikkei kukaan ollut sanonut heille,
-että he tulisivat sellaisiksi nyt — ja se, mitä Steinfinnin miehet ja
-näiden naiset tekivät, se — niin, se viekoitteli myös häntä, siitä
-huolimatta, että Ingunn oli hänen kihlattu morsiamensa ja että hänellä
-oli kartano ja että Ingunnilla oli valmiit myötäjäiset kirstussaan.
-
-Hän näki vielä Ingunnin makaamassa vatsallaan kuivassa, lyhyessä
-ruohossa ja nojaavan toiseen käsivarteen, niin että puku pingottui
-kireäksi poven hentojen kupuroiden yli; kellanruskeat palmikot
-kiemurtelivat kuin käärmeet kanervikossa. Ingunnin ehdottaessa,
-että he uisivat yhdessä, oli hänessä herännyt ilkeä ajatus sekä
-nimetön ahdistus, väkevä kuin kuolemanpelko, sillä hänestä tuntui
-kuin he olisivat olleet kaksi kevättulvan irtitempaamaa puuta, jotka
-ajelehtivat virran mukana — ja hän pelkäsi, että virta erottaisi
-heidät toisistaan. — Ja yhdessä tulisessa tuokiossa hänestä tuntui
-kuin hän olisi tiennyt perin juurin, mitä merkitsi omistaa hänet ja
-mitä kadottaa hänet —.
-
-Mutta eihän näissä tämmöisissä ajatuksissa ollut mitään järkeä, koska
-heidän kohtalonsa määrääjät tahtoivat, että heidän oli kuuluttava
-yhteen. Ei kukaan eikä mikään tahtonut erottaa heitä. Ja kuitenkin hän
-tunsi pelosta väristen lapsekkaan turvallisuudentunteensa kutistuvan
-kokoon ja katoavan — tunteen siitä, että hänen päivänsä olivat
-elämänajaksi pujotellut yhteen kuin helmet nauhaan. Hän ei voinut
-olla ajattelematta, että jos Ingunn otettaisiin häneltä pois, hän ei
-tietäisi mitään tulevaisuudesta. Jostakin hänen olemuksensa perukoista
-mumisi kiusaajan ääni, että hänen oli taattava tämä itselleen, kuten
-eräät rahvaan miehet takasivat itselleen sen rahvaan naisen, johon
-heidän mielensä paloi — ja jos joku ojentaisi kätensä hänen omaansa
-kohti, hän hurjistuisi kuin irvistelevä koirassusi saaliinsa ääressä,
-kuin ori, joka nousee takajaloilleen raivosta korskuen ja asettuu
-karhua vastaan, tanssien, taistellen tammoistaan henkiin ja veriin,
-näiden seistessä piirissä pelokkaiden, vapisevien varsojen ympärillä.
-
-Poika makasi liikkumatta, tuijotti veden läikehtivään valokisaan
-puolipökerryksissä ja posket hehkuen, taistellen tätä uutta tunnetta
-vastaan — sekä sitä, minkä hän ymmärsi, että sitä, minkä hän vasta
-hämärästi vaistosi. Ingunnin huutaessa hänelle aivan hänen takanaan hän
-kimmahti pystyyn kuin unesta heräten.
-
-"Sinä olit tyhmä, kun et viitsinyt lähteä uimaan", tyttö sanoi.
-
-"Mennään nyt!" Olav hyppäsi rannalle, astui reippaasti hänen edellään
-nientä kohden ja sanoi: "Olemme kuhnailleet jo liian kauan."
-
-Soudettuaan kappaleen matkaa hän tyyntyi. Tuntui hyvältä saada
-liikuttaa ruumistaan säännöllisin nykäyksin. Aironhankaimien natina,
-veneen alla lipisevä vesi viihdytti hänen levottomuuttaan ja
-jännitystään.
-
-Aurinko valoi polttavaa hellettään ja silmiä häikäisi ja pisteli
-katsoipa taivaalle tai selälle — rannat olivat paksunaan auerta. Ja
-kun Olav oli soutanut pari tuntia, alkoi häntä kovasti uuvuttaa. Vene
-oli raskas, eikä hän ollut tullut ajatelleeksi, että oli tottumaton
-soutamaan. Tämä oli toista kuin sauvominen ja melominen kotilammella.
-Hänen täytyi pysytellä ulapalla, sillä ranta teki mutkia ja poukamia —
-toisinaan hän pelkäsi kadottavansa suunnan. — Kaupunkihan saattoi olla
-jonkun tuollaisen niemen takana, näkymättömänä heidän soutureitilleen
-— kukaties hän oli soutanut ohi. Olav huomasi heidän kulkevan aivan
-vieraita seutuja; hän ei muistanut mitään viime kerralta, jolloin hän
-oli kulkenut samaa tietä.
-
-Päivä paahtoi hänen selkäänsä, kädet olivat rakoilla ja jalat puutuneet
-pitkästä ponnistamisesta veneen kaarta vasten. Mutta kipeimmältä tuntui
-niskassa, kaulanikaman yläpuolella. — Vesi välkkyi laajana tuon pikku
-veneen ympärillä — maihin oli pitkä matka. Väliin hän tunsi soutavansa
-vastavirtaa. Eikä yhtään alusta näkynyt liikkeellä, ei ulompana selällä
-eikä rannan puolella. Olav kiskoi ja kiskoi, mieli mustana, peläten,
-ettei milloinkaan pääsisi kaupunkiin.
-
-Ingunn istui perässä, vasten auringonpaistetta, ja hänen punainen
-pukunsa hehkui ja välkähteli heittäen hohdettaan kasvoillekin,
-jotka olivat samettihupun varjossa. Hän oli viskannut ylleen Olavin
-viitan, sillä vesillä tuntui vähän viileältä jouten istuen, kuten hän
-selitti, ja hän oli vetänyt mustan samettihupun päänsä yli auringon
-suojaksi. Viitta oli todella upea, se oli kudottu sinivihreästä
-flanderinkankaasta — Olavin Hestvikenistä saamia peruja. Ingunn näytti
-komealta avarissa vaatteissaan. Hän viipotti kättään vedessä — ja Olav
-tunsi aivan kuin ruumiillista kateutta kuvitellessaan, miten hyvältä ja
-vilpoiselta se mahtoi tuntua. Tyttö oli terveen ja raikkaan näköinen —
-mikäs hänen oli olla!
-
-Sitten hän tarttui lujemmin airoihin — sitä lujemmin, mitä ankarampaa
-pakotusta hän tunsi käsissä, hartioissa ja ristiluissa; hän puri
-hammasta ja souti jonkin matkaa niin, että kokka kohisi. Tämä
-souturetki oli kuin urotyö, jonka hän suoritti Ingunnin tähden — ja
-mieli ylpeänä ja vääryyttä kärsivän apeana hän tiesi, ettei hän siitä
-saisi kiitosta koskaan: toinen istuu vain siinä leikkien kädellään
-laidan yli kumartuneena, tuntematta, että _minä_ raadan. Hiki valui
-hänen ruumistaan pitkin, ja pieneksi jäänyt mekko kiristi ja hankasi
-yhä pahemmin kainaloita. Hän ei enää muistanut liikkuvansa _omalla_
-asiallaan — ja jälleen hän puri yhteen huulensa, pyyhkäisi kädellään
-punaisia, hiestyneitä kasvojaan ja vetäisi taas muutaman huikean
-aironvedon.
-
-"Nyt näkyvät kirkontornit metsän takaa", sanoi Ingunn samassa.
-
-Olav kääntyi katsomaan olkansa yli — hänen jäykistynyt niskansa
-oli armottoman hellä. Toivottoman leveän selän päässä näkyivät
-Kristuksenkirkon vaaleat kivitornit erään niemen metsikön takaa. Mutta
-nyt hän oli niin väsynyt, että olisi kernaasti heittänyt kaiken sikseen.
-
-Hän kiersi niemen, jonka uloimmassa kärjessä paalutetulle pohjalle
-rakennettu saarnaveljien luostari sijaitsi; siinä oli rykelmä
-mustanruskeita puurakennuksia pystyhirsisen kirkon ympärillä, jonka
-tervatut pärekatot kohosivat toinen toistaan korkeammalle; niiden
-kulmauksista pisti ulos puusta veistettyjä lohikäärmeenpäitä, ja
-harjalla olevaa kellosuojusta koristivat kullatut tuuliviirit.
-
-Olav laski munkkien laituriin. Hän pesi pois enimmän hien ennen kuin
-kompuroi veneestä jäsenet jäykkinä. Ingunn seisoi jo luostarin portilla
-puhelemassa maallikkoveljen kanssa, joka ohjaili työmiehiä — nämä
-olivat kantamassa tavarapakkoja rahtilaivaan. Veli Vegard kuuluu olevan
-kotona, sanoi Ingunn Olaville hänen tultuaan siihen — heidän täytyi
-pyytää saada puhutella häntä; hän osasi parhaiten neuvoa heitä.
-
-Olavin mielestä heidän ei sopinut vaivata munkkia semmoisella
-pikkuasialla. Veli Vegard kävi pari kertaa vuodessa Frettasteinissa, ja
-hän oli lasten rippi-isä. Hän oli viisas ja ystävällinen mies ja käytti
-mielellään tilaisuutta antaakseen heille neuvoa ja opastusta, jota sen
-talon nuoret eivät juuri saaneet liikaa, mutta Olav ei ollut koskaan
-puhunut sanaakaan veli Vegardille tämän ensin puhuttelematta häntä, ja
-hänestä tuntui liian rohkealta pyytää tätä vaivautumaan heidän tähtensä
-puhetupaan. Saisivathan he tietää tien sepän luokse portinvartijaltakin.
-
-Mutta Ingunn ei hellittänyt. Olihan Olav itsekin maininnut, että
-saattoi olla varomatonta jättää tällaista kalleutta sepän haltuun, jota
-he eivät tunteneet. Ehkä veli Vegard lähettäisi jonkun luostariveljen
-heidän mukanaan — ehkä hän tarjoutuisi itsekin heitä saattamaan. Sitä
-Olav ei sanonut uskovansa. Mutta hän alistui Ingunnin tahtoon.
-
-Tytöllä oli pieni syrjäajatus, mutta sitä hän ei ilmaissut. Kerran,
-kauan sitten hän oli käynyt luostarissa isänsä kanssa, ja silloin
-he olivat saaneet viiniä, jota munkit valmistivat omenista ja
-puutarhamarjoista. Niin makeaa ja hyvää juomaa hän ei ollut juonut sitä
-ennen eikä sen jälkeen — ja hän toivoi nyt salaa, että veli Vegard
-käskisi tarjoamaan heille tilkan sitä.
-
-Parlatorio oli vain majatalon kamari — luostari oli köyhä, mutta tyttö
-ja poika eivät olleet nähneet muita, ja heistä tämä oli kaunis ja komea
-huone suurine oven yläpuolella riippuvine ristiinnaulitunkuvineen.
-Tuokion kuluttua veli Vegard ilmestyi sisään; hän oli kookas,
-keski-ikäinen, ahavoitunut mies, jolla oli harmahtava hiusseppel.
-
-Hän vastasi ystävällisesti nuorten tervehdykseen, mutta hänellä näytti
-olevan kiire. Nolona ja hämillään Olav esitti asiansa. Veli Vegard
-neuvoi heille lyhyeen ja selvästi tien: ohi Kristuksenkirkon itään
-Grønnegatea pitkin, ohi Krosskirkon ja alas oikealle Karl Kjetten
-puutarhan aidanviertä sekä edelleen mäkeä alas kedolle, missä on lampi;
-sepän talo on suurin niistä kolmesta, jotka ovat tuon pikku lammen
-toisella puolen. Sitten hän sanoi hyvästi ja aikoi lähteä. "Kai te
-olette täällä yötä?"
-
-Olav vastasi heidän aikovan lähteä kotimatkalle iltarukouksen jälkeen.
-
-"Mutta maitoa te kai ainakin tahdotte — ja tulettehan tänne
-iltarukoukseen?"
-
-Tähän heidän täytyi vastata kiittäen. Mutta Ingunn näytti vähän
-pettyneeltä. Hän oli toivonut saavansa muuta kuin paljasta maitoa ja
-oli iloinnut siitä, että saisi kuulla iltarukouksen tuomiokirkossa;
-oppilaiden laulu oli niin kaunista.
-
-Munkki oli jo ovella, kun hän äkkiä kääntyi aivan kuin jotakin muistaen:
-
-"Vai niin — Steinfinnillä on siis asiaa Jon sepälle? Käytkö sinä
-pyytämässä mestariseppää Frettasteiniin, Olav?" kysyi hän aivan kuin
-hiukan jännittyneesti.
-
-"En, isä. Minulla on vain omaa asiaa." Olav sanoi, mitä se oli, ja
-näytti kirvestä.
-
-"Tämä on kaunis ase, poikani", sanoi hän, mutta teki sen kylmemmin kuin
-mitä Olav olisi luullut kenenkään voivan puhua _hänen_ kirveestään.
-Veli Vegard katseli terässä olevia kultariimuja. "Tämä on vanha kalu —
-sellaisia ei tehdä enää. Se on kai perintökappale?"
-
-"Niin on, isä. Olen saanut sen isältäni."
-
-"Olen kuullut puhuttavan samanlaisesta tapparasta, jonka piti olla
-Dyfrinissä — ennen — siihen aikaan, kun vanha maavouti eli. Siitä
-taitaa olla jo satakunta vuotta. Siitä kirveestä tiedettiin monta
-tarinaa; sillä oli erityinen nimikin, Jarnglumra."
-
-"Minun sukuni on sieltä kotoisin — Olav ja Torgils kulkevat vieläkin
-meidän perintöniminämme. Mutta tämän nimi on Ættarfylgja — enkä minä
-tiedä, miten se on joutunut isäni haltuun."
-
-"Tämä on kai sitten toinen — tämmöisiä tapparoita käytettiin paljon
-vanhaan aikaan", sanoi munkki silittäen kirveen kauniisti kaartuvaa
-terää. "Ja se on ehkä onneksi sinulle, poikani — ellen väärin muista,
-sanottiin tuon toisen kirveen tuottavan turmaa omistajalleen."
-
-Hän uudisti nyt neuvonsa tiestä, hyvästeli heitä ystävällisesti ja meni.
-
-He lähtivät siis seppää hakemaan. Ingunn astui edellä — hän näytti
-täysikasvuiselta neidolta laajoissa, maataviistävissä vaatteissaan.
-Olav tallusti perässä väsyneenä ja mieli lamassa. Hän oli iloinnut
-niin kovasti kaupunkimatkastaan — ei tiennyt oikein itsekään, mitä
-oli odottanut. Edellisinä kertoina kaupungissa käydessään hän oli
-ollut aikuisten seurassa, ja silloin oli ollut markkinat — ja hänen
-vakaville ja uteliaille silmilleen oli kaikki ollut jännittävän
-juhlallista: miesten kaupat, myyntikojut, rakennukset, kirkot, joissa
-he olivat käyneet; heitä oli kestitty oluella majapaikoissa, ja katu
-oli ollut täynnä väkeä ja hevosia. Nyt hän oli vain keskenkasvuinen
-poika, joka kulki tässä pikkutytön rinnalla, eikä hänellä ollut
-mitään paikkaa minne olisi voinut mennä — hän ei tuntenut ketään,
-hänellä ei ollut rahaa eikä hänellä ollut aikaa käydä kirkoissa. Parin
-tunnin kuluttua heidän täytyi lähteä kotiin päin. Ja häntä kauhisti
-sanomattomasti loputon soutumatka ja sen jälkeen kävely tunturinlaitaa
-ylös — Luoja ties, milloin he ehtisivät kotiin! Ja siellä odotti kai
-rangaistus karkumatkan johdosta!
-
-He löysivät sepän. Tämä katsoi kirvestä kauan ja tarkasti, käänteli ja
-pyöritteli sitä ja sanoi, että sitä oli vaikea korjata. Nämä tapparat
-olivat joutuneet jo melkein kokonaan pois käytännöstä; niihin ei ollut
-helppo panna terää niin, ettei se ponnahtanut irti raskaasta iskusta
-joko vasten kypärää tahi vaikka vain kovaa kalloa. Se johtui terän
-muodosta, sen isosta puolikuunkaaresta ylhäällä ja alhaalla olevista
-lehdistä. Kyllähän hän koettaisi parastaan, mutta ei hän voinut luvata,
-ettei kultauksiin tulisi vikaa, kun hän kävi sitä hitsaamaan ja
-takomaan. — Olav mietti vähän, mutta ei nähnyt muutakaan neuvoa, vaan
-antoi kirveen sepälle ja sopi hänen kanssaan palkasta.
-
-Mutta kun hän sanoi mistä oli kotoisin, katsoi seppä häneen tutkivasti.
-
-"Sinulla taitaa olla kiire saada se takaisin? Vai niin — vai laitetaan
-Frettasteinissä kirveet kuntoon?"
-
-Olav sanoi, ettei hän tiennyt mitään _siitä_.
-
-"Et tietenkään. Jos Steinfinn hautoo joitakin aikeita, niin eipä hän
-taida puhua siitä pikku miehille —."
-
-Olav katsoi seppään aivan kuin aikoen sanoa jotakin, mutta hillitsi
-itsensä. Hän sanoi vain hyvästi ja lähti.
-
-He olivat kulkeneet lammen ohi, ja Ingunn tahtoi nyt kääntyä kujaan,
-joka vei takaisin Grønnegatenille. Mutta Olav pysäytti hänet
-käsivarresta sanoen: "Me menemme tästä."
-
-Grønnegatenin varrella olevat talot olivat rakennetut harjun laitaan.
-Alapuolella virtasi likavesioja pellon syrjää pitkin kaupunkilaisten
-ulkosuojien ja kaalimaiden taitse. Ojan laitaan oli tallattu polku.
-
-Puutarhojen haavat, omenapuut ja suuret ruusupensaat heittivät
-varjoa tielle, joten ilma tuntui viileältä ja tuoreelta. Siniset
-kärpäset singahtelivat kuin säkenet vihertävässä hämärässä, missä
-nokkoset ja kaikenkaltaiset paksut, korkeat rikkaruohot versoivat
-täydessä vapaudessa, sillä asukkaat heittivät jätteensä tälle puolen,
-ja jokaisen ulkosuojan takana oli lihavia tunkiokasoja. Polku oli
-liukas nesteistä, joita valui mätänevistä tunkiokasoista, ilma raskas
-huuruista — rannanhajuista, raatojen löyhkästä ja vienosta putken
-tuoksusta, joka kasvi reunusti ojan laitaa vihreään vivahtavine
-kukkaharsoineen.
-
-Mutta ojan tuolla puolen helottivat vainiot täydessä iltapäiväauringon
-paisteessa; paikoitellen kohoavat lehdot loivat pitkiä varjoja kedolle.
-Se ulottui aina Strandgatenin vähäisiin rantataloihin — takimmaisena
-päilyi sininen, kullalle välkkyvä ulappa ynnä Helgeøenin matalat rannat
-iltapäiväautereessa.
-
-Nuoret astelivat äänettöminä. Olav oli siirtynyt jonkun askeleen
-edelle. Täällä varjossa, puutarhojen takana, oli hyvin hiljaista —
-ainoastaan kärpäset surisivat. Jostakin ylempää kaupungin puolelta
-kuului lehmänkellon kalke. Käki kukahti kerran — aaveentapaisen
-selvästi ja pitkään mäen harjalla metsässä.
-
-Sitten viilsi ilmaa taloista kuuluva naisen kirkaisu, ja sen jälkeen
-kuului miehen ja naisen naurua. Eräässä puutarhassa seisoi mies
-rutistaen naista takaapäin; sanko, jossa oli ollut kalanpäitä ja muuta
-jätettä, oli päässyt hänen käsistään ja kierinyt törmää alas aidan
-viereen, ja nuo kaksi tulivat suinpäin kisaten perästä.
-
-Vaistomaisesti Olav oli pysähtynyt, kunnes Ingunn ehti saavuttaa
-hänet, ja hän jäi kulkemaan Ingunnin ja aidan väliin. Punastus levisi
-hitaasti hänen vaaleille kasvoilleen, ja hän katsoi maahan viedessään
-Ingunnin ohi. Hänen mieleensä muistuivat nuo kaupungin talot, joista
-Steinfinnin rengit olivat puhuneet niin paljon — ensi kerran hän tunsi
-olonsa tukalaksi ja kiihottuneeksi ajatellessaan niitä ja arvellessaan,
-mahtoiko tämäkin olla sellainen —.
-
-Polku kääntyi, ja Olav ja Ingunn näkivät Kristuksenkirkon valtavat,
-vaaleanharmaat kiviseinät, lyijynvärisen katon sekä piispankartanon
-kivisen seinustan puiden takaa kappaleen matkaa edessään. Olav
-seisahtui ja kääntyi neitoa kohti.
-
-"Kuule, Ingunn — kuulitko sinä, mitä veli Vegard ja seppä sanoivat?"
-
-"Mitä sinä tarkoitat?"
-
-"Veli Vegard kysyi, oliko Steinfinn lähettänyt kutsumaan aseseppää
-Frettasteiniin", sanoi Olav hitaasti. "Ja Jon seppä kysyi, laitammeko
-me kuntoon kirveitämme."
-
-"Mitä he tarkoittivat? Olav — sinä näytät niin kummalliselta!"
-
-"En tiedä oikein — ellei käräjiltä rupea kuulumaan uutisia — ihmiset
-lähtevät kai kotiin käräjiltä juuri näinä päivinä, ensimmäiset heistä
-—."
-
-"Mitä sinä tarkoitat — —?"
-
-"Enhän minä tiedä. Ellei Steinfinn olisi antanut kuuluttaa jotakin —."
-
-Yhtäkkiä neito kohotti molemmat kätensä ja laski ne Olavin rinnalle.
-Tämä laski omansa niiden päälle ja painoi niitä poveaan vasten. Ja
-heidän seistessään näin vyöryi Olavista uudestaan esiin sama uusi
-tunne kuin äsken, mutta vielä äskeistä väkevämpänä, tunne, että he
-nyt olivat joutuneet käymistilaan — kaikki tähänastinen oli iäksi
-ohi, ja he soljuivat uutta, tuntematonta kohti. Mutta tuijottaessaan
-Ingunnin tummiin, kysyviin silmiin hän näki tämänkin tuntevan sen. Ja
-hän tunsi koko ruumiissaan ja sielussaan, että neito oli kääntynyt
-hänen puoleensa ja turvautunut häneen, koska hänessä liikkui samaa kuin
-Olavissa itsessään — hän oli tuntenut muutoksen, joka koski heitä ja
-heidän elämäänsä, ja hän tarttui nyt vaistomaisesti kasvinveljeensä
-siksi, että he olivat kasvaneet toinen toiseensa laiminlyödyn ja orvon
-lapsuutensa kuluessa, niin että he nyt olivat toisilleen likeisemmät
-kuin kukaan muu.
-
-Ja tämä tunne oli sanomattoman suloinen. Ja heidän seistessään siinä
-yhä toisiaan katsellen oli kuin he olisivat tulleet yhdeksi lihaksi
-vain käsiensä lämpimästä puristuksesta. Kostea usva, joka tunkeutui
-polulta heidän märkien jalkineittensa läpi, lämmittävä auringonpaiste,
-väkevä tuoksujen sekoitus, jota he hengittivät, iltapäivän monet pienet
-äänet — oli kuin he olisivat tunteneet kaiken tämän yhden ruumiin
-aisteilla.
-
-Kirkonkellot kumahtivat soimaan heidän mykän, hiljaisen huumauksensa
-yli — siinä kaikuivat tuomiokirkon tornikellon mahtavat malmiäänet
-ja Kross-kirkon pienen innokkaan kellon läppäykset — ja niemellä
-Olavin-luostarissakin soitettiin. Olav päästi neidon kädet ja sanoi:
-
-"Meidän täytyy joutua."
-
-Molemmista tuntui kuin kellonsoitto olisi julistanut ihmeen
-täyttymistä. Vaistomaisesti he tarttuivat toinen toisensa käteen aivan
-kuin vastavihitty pari ja kulkivat edelleen käsi kädessä kaupungin
-laitaan asti.
-
-Munkit olivat jo alkaneet iltaveisuun kuorissa Olavin ja Ingunnin
-astuessa pieneen, pimeään kirkkoon. Mitään muita tulia ei ollut
-sytytetty kuin sakariston edessä palava lamppu ja munkkien pulpeteilla
-olevat tuikut. Kuvat ja metallikoristukset häämöttivät vain epäselvästi
-ruskean hämärän läpi, joka tiheni pimeydeksi katon hirsiristikon
-alla. Tuoksui väkevästi tervalle, josta kirkko äskettäin oli saanut
-jokavuotisen sivelynsä, ja sitten tuntui vielä heikko, pistävä
-suitsutuksen lemu päivämessun jäljeltä.
-
-Omituisen mielenliikutuksen vallassa he jäivät polvilleen oven eteen,
-kylki kyljessä, taivuttaen päänsä tavallista syvempään ja kuiskaten
-rukouksensa harvinaisen hartaasti. Sitten he nousivat ja pujahtivat
-kumpikin puolelleen.
-
-Kirkossa oli niukasti väkeä. Miesten puolella istui muutama vanhus
-penkillä, ja pari nuorempaa miestä oli polvillaan ahtaassa laivassa
-penkkien ja pilareiden välissä — nämä olivat nähtävästi enimmäkseen
-luostarin työntekijöitä. Naisten puolella ei näkynyt ketään muita kuin
-Ingunn; hän seisoi etumaisimpaan pylvääseen nojaten koettaen erottaa
-sivualttarin baldakiiniin maalattuja kuvia.
-
-Olav istuutui penkille — nyt hän tunsi jälleen, miten hirveän kankea
-hänen ruumiinsa oli. Ja kämmenissä oli vesirakkoja.
-
-Poika ei käsittänyt mitään munkkien veisusta. Daavidin psalmeista
-hän oli oppinut ainoastaan Misereren ja De Profundiksen ja nämäkin
-mitenkuten. Mutta sävel oli tuttu — hän näki sen edessään kuin pitkän,
-matalan aallonharjan, joka murtui hiljaa pärskähtäen kiviin sekä vieri
-sitten takaisin, ja alussa, joka kerran munkkien tullessa psalmin
-päähän ja laulaessa sanoja: Gloria Patri, et Filio, et Spiritui Sancto,
-kuiskasi hän vastauksen: sicut erat in principio et nunc et semper et
-in saecula saeculorum. Amen. Esilaulajamunkilla oli syvä, kaunis, tumma
-ääni. Mielihyvän horteessa Olav kuunteli tuota laajaa, yksinäistä,
-paisuvaa miesääntä sekä kuoroa, joka yhtyi lauluun säkeistö säkeistöltä
-psalmien loppuun asti. Kaikkien päivän vaihtelevien mielenliikkeiden
-jälkeen hänen sieluunsa laskeutui rauha hänen istuessaan pimeässä
-kirkossa ja katsellessaan laulavia, valkopukuisia munkkeja ja
-kuoriristikon takaa lepattavia pieniä valonliekkejä. Hän päätti tehdä
-hyvää ja karttaa pahaa — kyllä kai Jumalan voima ja armo sitten
-suojelee häntä kaikista vaaroista —.
-
-— Kuvat alkoivat elää hänen mielessään — hän näki veneen, Ingunnin ja
-samettihupun noiden vaaleiden kasvojen ympärillä, veden välkkeen hänen
-takanaan, veneen pohjalaudat pienine kalansuomuineen — varjoisan,
-kostean tien nokkosten ja putkikukkien välissä — aidan, jonka yli
-he olivat kavunneet, ja kukkaniityn, jota pitkin he olivat juosseet
-mäkeä alas — kultaisen verkon meren pohjassa — kaikki tämä kulki
-vaihtelevina näkyinä hänen suljettujen, kirpelöivien luomiensa editse.
-
-Hän heräsi siihen, että Ingunn nykäisi häntä olkapäästä.
-
-"Sinä olet nukkunut", sanoi hän nuhdellen.
-
-Kirkko oli tyhjä, ja aivan hänen vieressään oleva eteläinen ovi
-oli auki luostarin vihantaan pihaan, jota iltarusko valaisi. Olav
-haukotteli ja oikaisi jäykistyneitä jäseniään. Hän pelkäsi kauheasti
-kotimatkaa, siksi hän sanoi vähän tavallista ankarammin:
-
-"On pian aika lähteä, Ingunn."
-
-"Niin on." Toinen huokasi raskaasti. "Kunpa olisimme voineet jäädä
-tänne yöksi."
-
-"Tiedäthän sinä, ettemme voi."
-
-"Silloin me olisimme saaneet kuulla aamumessun Kristuksenkirkossa.
-Me emme näe milloinkaan muita ihmisiä, kun meidän täytyy aina olla
-kotona — aika käy niin pitkäksi sillä lailla."
-
-"Vielä se on kerran muuttuva."
-
-"Mutta sinä olet ollut Oslossakin, Olav."
-
-"Niin, mutta minä en muista mitään siitä matkasta."
-
-"Kun me tulemme Hestvikeniin, niin sinun täytyy luvata, että otat minut
-kerran mukaasi sinne, markkinoille tai käräjiin."
-
-"Enköpähän voine luvata tuota."
-
-Olav oli niin nälkäinen, että hänen suoliaan kurni. Nyt maistui lämmin
-puuro ja ryynisöppö hyvältä luostarin vierastuvassa. Mutta koko ajan
-hänen täytyi ajatella kotimatkaa. Ja sitten hän oli huolissaan siitä,
-miten kirveen kävisi.
-
-Mutta nyt he joutuivat puheisiin kahden miehen kanssa, jotka myös
-olivat ruoalla majatalossa. Nämä olivat kotoisin pienestä talosta,
-joka sijaitsi vähän kauempana pohjoiseen siitä niemestä, missä Olavin
-ja Ingunnin oli noustava maihin, ja he pyysivät päästä samaan matkaan.
-Mutta he halusivat viipyä completoriumiin asti.
-
-Jälleen Olav istui pimeässä kirkossa kuunnellen syviä miesääniä, jotka
-lauloivat Kuningasten Kuninkaalle. Ja jälleen vilahtelivat pitkän
-seikkailurikkaan päivän kuvat hänen uupuneiden luomiensa editse — hän
-oli aivan nukkumaisillaan.
-
-Hän heräsi siihen, että laulu siirtyi toiseen äänilajiin — ja nyt
-kaikui pienen, pimeän kirkon halki hymni:
-
-    Te lucis ante terminum
-    Rerum Creator poscimus
-    Ut pro tua clementia
-    Sis præsul et custodia.
-
-    Procul recedant somnia
-    Et noctium phantasmata;
-    Hostemque nostrum comprime,
-    Ne polluantur corpora.
-
-    Præsta, Pater piissime,
-    Patrique compar Unice,
-    Cum Spiritu Paraclito
-    Regnans per omne sæculum.
-
-1. Ennen kuin päivä sammuu, rukoilemme me sinua, maailman Luoja, että
-olisit johdattajamme ja varjelijamme.
-
-2. Pois väistyvät haaveet ja yön harhanäyt, vie kauas vihollisemme,
-ettei ruumiimme tahraantuisi.
-
-3. Oi, kuule meitä, laupias Isä ynnä Ainosyntyinen poika, Isän
-kaltainen, joka Pyhän Hengen, Lohduttajan kera, hallitset
-iankaikkisesti.
-
-(Ambrosiaaninen hymni 7:nneltä vuosisadalta.)
-
-Tämän hän tunsi, Arnvid Finninpoika oli usein laulanut sitä kotona
-iltaisin, ja hän ymmärsi myös suunnilleen, mitä sanat merkitsivät
-norjaksi. Hiljaa hän painui polvilleen penkin eteen ja kasvot
-ristiinliitettyjä käsiä vasten painettuina luki iltarukouksensa.
-
-Taivas oli peittynyt pilveen, kun he lähtivät rantaan; harmaita
-hattaransiekaleita ajelehti korkealla, ja vuono oli lyijynharmaa,
-tummien vihurijuovien halkoma. Molemmilla rinteillä kasvavat metsät
-seisoivat pimeyttä uhoavina.
-
-Vieraat miehet tarjoutuivat soutamaan, ja Olav kävi istumaan perään
-Ingunnin viereen. Heillä oli toinen vauhti nyt, kun nämä kaksi
-talonpoikaa vetivät pitkiä, nasevia vetoja, mutta Olav ei tuntenut sen
-loukkaavan pahasti miehenylpeyttään — teki niin hyvää saada istua ja
-antaa _toisten_ soutaa.
-
-Hetken kuluttua tipahti pari sadepisaraa. Ingunn levitti avaraa,
-laajalaskoksista kaapuansa ja pyysi Olaviakin kääriytymään sen sisään.
-
-Ja niin he istuivat molemmat sen sisässä. Olavin täytyi kietoa
-käsivartensa tytön vyötäisten ympäri. Tämä oli hento ja suloinen,
-lämmin ja pehmeä pidellä. Vene kiiti kuin lentäen veden halki
-harmaansiintoisessa kesäyössä. Ulapalla ja harjujen laella näkyi
-vaaleampia usvariuttoja, jotka antoivat sadetta, mutta he säästyivät
-siltä. Jonkin ajan kuluttua nuo kaksi nuorta päätä painuivat toisiaan
-kohti — poski poskea vasten. Miehet nauroivat ja käskivät heidän
-ruveta pitkäkseen veneen pohjalle, heidän tyhjien säkkiensä päälle.
-
-Ingunn kääriytyi heti keräksi Olavin viereen ja nukkui. Olav oli
-puolipitkänään, niska takatuhtoa vasten — — väliin hän aukaisi
-silmänsä ja katsoi ylös pilviselle taivaalle. Ja hänestä tuntui
-kuin väsymys olisi leijaillut hänen ympärillään; se tuntui niin
-ihmeen hyvältä ja suloiselta. Hän kavahti pystyyn, kun vene karahti
-somerikkoon Audin mökin edessä.
-
-Miehet nauroivat. Mitäpä he olisivat herättäneet häntä — eihän tämä
-soutumatka pitkä ollut —.
-
-Oli keskiyö. Olav huomasi miesten soutaneen vähemmässä kuin puolessa
-siitä ajasta, mikä häneltä itseltään oli mennyt. Hän auttoi miehiä
-vetämään veneen maihin, sitten nämä toivottivat hyvää yötä ja lähtivät.
-Ensin he muuttuivat kahdeksi pikimustaksi täpläksi, jotka häipyivät
-lahden tummaan kivirantaan, ja sitten he katosivat kokonaan pimeään,
-pilviseen kesäyöhön.
-
-Olav oli tullut märäksi pohjavedestä ja kankeaksi epämukavasta
-asennosta nukkuessaan, mutta Ingunn oli niin väsynyt, että melkein
-hieroi itkua — hän tahtoi välttämättä, että he lepäisivät ennen kuin
-lähtivät nousemaan rinnettä. Olav olisi oikeastaan mieluimmin lähtenyt
-heti — hän tunsi, että käveleminen raikkaassa, yöllisessä ilmassa
-olisi pehmittänyt hänen ruumistaan, ja hän pelkäsi, mitä Steinfinn
-sanoisi, jos oli jo tullut kotiin. Mutta Ingunn oli lopen väsynyt —
-Olav huomasi sen — ja molempia pelotti kulkea hautaraunion ohi, kuten
-heitä pelotti koko kulku yösydännä.
-
-Niinpä he jakoivat eväsrepun tähteet ja kömpivät majaan.
-
-Aivan oven suussa oli pieni tulisija, josta vielä hehkui lämpöä.
-Keskellä kulki ahdas käytävä, joka jakoi multalattian kahtia. Toisella
-puolen he kuulivat Audin kuorsaavan ja haparoivat astioiden ja
-tarvekalujen keskitse sille lavitsalle, jonka tiesivät olevan toisen
-seinän vierustalla.
-
-Mutta Olav ei päässyt uneen. Sisällä oli savua lattiarajaan asti,
-siihen oli aivan tukehtua — ja tuoreen kalan ja savustetun kalan ja
-mädänneen kalan haju oli sietämätön. Ja hänen rasittuneita jäseniään
-kolotti ja nyki.
-
-Ingunn makasi rauhattomasti, kääntelehtien edestakaisin pimeässä.
-
-"Minä en saa tilaa päälleni — takana on varmaan kivipata."
-
-Olav hapuili käsillään pataa koettaen työntää sen kauemmaksi, mutta
-siellä oli monenlaista kapinetta yhdessä pinossa, ja hänestä tuntui
-kuin kaikki romahtaisi heidän päälleen, jos hän liikuttaisi jotakin
-niistä. Ingunn pyörähti lähemmä laitaa ja tuli melkein hänen päälleen,
-tunki päänsä ja käsivartensa hänen rinnalleen äännähtäen 'painanko minä
-sinua' — ja nukkui samassa sikeästi.
-
-Hetken kuluttua Olav vetäytyi kauemmas tuon lämpimän, unenraskaan
-ruumiin lähettyviltä. Vähän sen jälkeen hän sai asetetuksi jalkansa
-keskikäytävään, kohottautui ja pujahti ulos.
-
-Oli jo valjennut vähän. Pieni, kylmä tuulenpuuska, aivan kuin
-kylmänväristys, kulki koivikon pitkien ritvojen välitse heittäen alas
-pari jäätävää pisaraa — vaisu vihuri lakaisi meren teräksenharmaata
-peilipintaa.
-
-Olav katsoi maalle päin. Oli ihan käsittämättömän hiljaista — vielä
-ei ylhäältä taloista kuulunut mitään liikettä; ne nukkuivat, samoin
-pellot, niityt ja lehdot, kalpeina yön hämärässä. Kalliovieremän
-keskellä, lähimpien talojen takana, törrötti muutama yksinäinen,
-kuivettunut kuusi aivan kuin eloton haamu hiljaa ja suorana taivasta
-kohti. Taivas oli melkein valkoinen, sinertäen heikosti pohjoisessa,
-mustien latvojen takana. Ja vain kaikkein ylinnä ilmassa liikkui vielä
-jokin tumma pilvenmöhkäle. Tuntui hyvin yksinäiseltä seisoa tässä
-itsekseen tuota uutta tunnetta paossa, joka hätyytti häntä herkeämättä
-yhä kauemmaksi lapsuuden turvallisesta varmuudesta. Jokseenkin näihin
-aikoihin hän oli nousut vuoteesta eilen — nyt siitä tuntui olevan
-vuosia.
-
-Hän seisoi paikallaan arkana ja mieli ahdistuneena, kuunnellen
-hiljaisuutta. Joskus kuului puisen kaulakellon kalahdus — eukon lehmä
-kulki lehdossa. Sitten kukahti käki aavemaisen selvästi ja etäisesti
-jossakin metsän pimennossa, ja pikkulinnut alkoivat heräillä. Mutta
-jokainen noista vähäisistä äänistä tuntui vain lisäävän hiljaisen
-avaruuden tunnetta.
-
-Olav meni karjakarsinalle ja kurkisti sisään, mutta veti pois päänsä
-heti kun tunsi nenässään sieltä tunkevan löyhkän. Mutta seinän kyljessä
-olevan veneen alla maa oli tasainen ja kuiva — mäki oli ruskea
-ja paljas ja vähän risuinen talvellisten heinä- ja lehtikerppujen
-jäljiltä. Hän laskeutui pitkäkseen, kääriytyi kiemuraan kuin eläin ja
-vaipui samassa uneen.
-
-Hän heräsi siihen, että Ingunn nykäisi häntä. Tyttö oli polvillaan
-hänen edessään ja kysyi: "Makaatko sinä täällä?"
-
-"Sisällä oli niin paksu savu." Olav kohottautui polvilleen pudistellen
-roskia ja varpuja vaatteistaan.
-
-Päivä putkahti esiin harjun takaa — kuusenlatvat hehkuivat kuin
-tulessa siltä kohden. Ja linnut lauloivat täyttä kurkkua metsän
-jokaisessa sopessa. Laakso ja syvänsininen selkä olivat vielä varjossa
-— mutta vastarannan ylimmällä töyräällä virtasi jo auringonpaiste yli
-metsän ja vihreiden niittyjen.
-
-Olav ja Ingunn jäivät polvilleen toisiinsa kääntyneinä, aivan kuin
-ihmeissään. Ja sanomatta mitään he laskivat kätensä toistensa kaulalle
-ja taipuivat toistensa rintaa vasten.
-
-Yhtaikaa he antoivat kätensä vaipua, katsoivat toisiinsa heikosti,
-ihmettelevästi hymyillen. Sitten Olav nosti kätensä ja kosketti tytön
-ohimoa. Hän työnsi taapäin kullanruskeat, pörröiset hiukset. Ja kun
-toinen antoi sen tapahtua, hän kiersi käsivartensa tämän ympäri,
-veti hänet luokseen ja suuteli häntä pitkään ja hartaasti suloisen,
-viekoittelevan kuopan viereen, hiusrajan alapuolelle.
-
-Hän katsoi tyttöä kasvoihin sen tehtyään ja tunsi rajua, polttavaa iloa
-— tyttö piti siitä, että hän teki näin. Sitten he suutelivat toisiaan
-suulle, ja viimeksi poika uskalsi suudella häntä kurkun valkoiselle
-kaarelle.
-
-Mutta he eivät sanoneet sanaakaan. Kun he nousivat seisaalleen,
-otti Olav tyhjän repun ja viitan ja lähti kulkemaan. Ja niin he
-astuivat ääneti, poika edellä ja tyttö perässä mäelle nousevaa tietä,
-aamuauringon paistaessa yhä pitemmälle laaksoon.
-
-Ylempänä rinteellä olivat ihmiset jo jalkeilla kaikissa taloissa.
-Heidän kulkiessaan viimeistä metsätaivalta oli täysi päivä. Mutta kun
-he tulivat veräjälle, mistä Frettasteinin kartanomaa alkoi, eivät he
-nähneet ketään ulkona. Ehkä he sittenkin suoriutuisivat onnellisesti
-seikkailustaan.
-
-Veräjän laidassa kasvavien pensaiden kohdalle he pysähtyivät hetkeksi
-ja katsoivat toisiinsa — ja äskeinen huima, onnellinen ihmetys
-syttyi uudelleen heidän silmiinsä. Poika hipaisi pikimmältään tytön
-kättä ennen kuin kääntyi takaisin veräjään päin ja alkoi laskea alas
-veräjäpuita.
-
-Heidän tullessaan pihamaalle oli navetan ovi selällään, mutta ketään
-ei näkynyt. Ingunn lähti sitä aittaa kohti, missä hän oli nukkunut
-edellisen yön. Yhtäkkiä hän kääntyi ja tuli juosten takaisin Olavin luo.
-
-"Sinun solkesi —", hän oli ottanut sen irti ja ojensi sitä Olaville.
-
-"Saat pitää sen — minä annan sen sinulle", sanoi Olav kiireesti.
-Sitten hän irrotti tytön pienen hopeasoljen, joka hänellä oli ollut
-omansa vastineena, ja pisti sen Ingunnin käteen kultasoljen rinnalle.
-"Ei, ei sinun pidä antaa omaasi sijaan. Kyllä minulla on solkia —."
-
-Hän kääntyi, äkkiä punastuen, ei tahtonut kuunnella kiitoksia, vaan
-lähti kiireesti tupaa kohti.
-
-Hän hengitti keventyneesti huomatessaan, ettei missään ollut liikettä.
-Yksi koirista nousi, tuli häntä kohti ja heilutti häntäänsä — Olav
-taputti sitä ja puheli sille vähän.
-
-Hän oikaisihe ja haukotteli mielihyvästä saatuaan riisutuksi ahtaat
-vaatteensa. Mekko oli hangannut kovasti kainaloita — hän ei mitenkään
-voinut käyttää sitä enää, ennen kuin se oli korjattu. Ingunn osasi kai
-tehdä sen —.
-
-Aikoessaan kiivetä sänkykomeroon hän näki jonkun nukkuvan siellä.
-"Joko te tulette takaisin?" kysyi vieras unisesti. Olav tunsi Arnvid
-Finninpojan äänestä.
-
-"Minä tässä vain olen. Minä kävin kaupungissa asialla", lisäsi hän
-niin tyynesti kuin ei siinä olisi ollut mitään merkillistä, että hän
-toimitteli yksin asioita Hamarissa. Arnvid urahti jotakin. Kohta sen
-jälkeen molemmat kuorsasivat.
-
-
-
-
-III
-
-
-Herätessään Olav näki tupaan lankeavasta valosta, että päivä oli
-puolessa. Hän kohosi kyynärpäilleen — ja näki Ingunnin ja Arnvidin
-istuvan peräpenkillä. Tytön kasvojen ilme oli hyvin kummallinen —
-pelästynyt ja miettivä samalla kertaa.
-
-Ingunn oli kuullut hänen liikkuvan ja nousi heti ja tuli joutuin hänen
-sänkynsä ääreen. Hänellä oli sama heleänpunainen puku kuin eilen — ja
-katsellessaan häntä eilisin uusin silmin Olavi sävähti kuumaksi ilosta,
-että Ingunn oli niin kaunis.
-
-"Nyt me taidamme saada tietää, mitä veli Vegard tarkoitti — ja seppä
-— kun he puhuivat kirveistä", sanoi tyttö kiihtyneesti. "Arnvid sanoo
-Mattias Haraldinpojan olleen käräjillä ja lähteneen pohjoista kohti
-taloon, jonka hän omistaa Biridissä."
-
-"Vai niin", sanoi Olav. Hän oli kumartunut sitomaan kengänhihnaansa.
-Sitten hän oikaisi itsensä suoraksi ja ojensi Arnvidille kätensä
-tervehdykseksi:
-
-"Mitähän Steinfinn sanoo, kun hän saa kuulla siitä?"
-
-"Hän on jo kuullut sen", vastasi Arnvid. "Siitä syystä hän ratsasti
-pohjoiseen Kolbeinia tapaamaan, kertoi Ingebjørg."
-
-"Mene noutamaan minulle vähän ruokaa, Ingunn", sanoi Olav. Heti kun
-neito oli kadonnut tuvasta, hän kysyi Arnvidilta: "Tiedätkö sinä, mitä
-Steinfinn ajattelee tästä?"
-
-"Minä tiedän, mitä Ingebjørg ajattelee", vastasi Arnvid.
-
-"Sitä ei ole vaikea arvata."
-
-Olav oli aina pitänyt Arnvid Finninpojasta eniten kaikista tuntemistaan
-miehistä — vaikkei hän ollut tullut sitä ajatelleeksi; hän viihtyi
-vain parhaiten tämän seurassa. Kuitenkaan hän ei olisi keksinyt sanoa
-tätä ystäväkseen — Arnvid oli ollut aikuinen mies ja naimisissa
-melkein niin kauan kuin Olav jaksoi muistaa ja oli nyt leskenä kolmatta
-vuotta.
-
-Mutta tänään hänestä tuntui kuin heidän välinen ikäeronsa olisi
-pyyhkäisty pois. Hän tunsi olevansa täysikasvuinen ja tajusi toisen
-olevan vielä nuori mies; Amvid ei ollut vakaa ja maatunut mieleltään,
-kuten muut naineet miehet. Hänen avioliittonsa oli ollut ies, joka
-oli laskettu hänen hartioilleen kasvinaikana, ja sen jälkeen hän oli
-vaistomaisesti pyrkinyt peittämään umpeen sen jättämät jäljet — kaiken
-tämän Olav tajusi yhtäkkiä, voimatta sanoa, miten hän sen tiesi.
-
-Samalla tapaa tuntui Arnvid tajuavan, että nuo kaksi nuorta olivat
-tulleet paljon lähemmäksi häntä iässä. Hän puhui heidän kanssaan
-kuin vertaistensa. Olavin syödessä istui Arnvid vuolemassa tuulessa
-kuivatetusta hirvenpotkasta ohuita, lehdenhienoja liuskareita, joita
-Ingunn mielellään pureskeli.
-
-"Pahinta on, että Steinfinn on jättänyt loukkauksen painumaan niin
-pitkäksi aikaa", sanoi Arnvid. "Nyt on liian myöhä nostaa juttua
-— hänen täytyy vaatia kovaa kostoa, jos mieli puhdistaa kunniansa
-ihmisten silmissä."
-
-"En minä ymmärrä, kuinka Steinfinn olisi voinut tehdä mitään tätä
-ennen — toinenhan rupesi tuumimaan toivioretkeä — puikki maasta
-häntä koipien välissä. Mutta nyt, kun meillä on kaksi housutonta lasta
-kuninkaina, uskaltaa mies taas heiluttaa käsivarttaan tarvitsematta
-kuulla talonpoikaiskäräjien tuomiota kunnia-asioissaan — olen kuullut
-Steinfinnin ja Kolbeinin puhuvan näin."
-
-"Niin, taitaapa nyt yksi ja toinen valmistautua toimimaan omin päin
-piittaamatta maan taikka Jumalan laeista", sanoi Arnvid. "Kyllä moni
-varmaan verryttelee jäseniään tässä maassa nyt."
-
-"Entä sinä?" kysyi Olav. "Etkö sinä tule mukaan, jos Steinfinn ja
-Kolbein aikovat hyökätä Mattiaksen niskaan — kurittamaan häntä?"
-
-Arnvid ei vastannut. Hän istui siinä vankkana ja hartiakkaana nojaten
-otsaansa kapeaan, hienomuotoiseen käteensä, niin että hänen pienet
-rumat kasvonsa olivat aivan peitossa.
-
-Arnvid Finninpoika oli hyvin pitkä ja solakka, hänen kätensä ja
-jalkansa olivat erittäin kauniit. Mutta hän oli liian leveä- ja
-korkeahartiainen, ja hänellä oli hyvin pieni pää ja lyhyt kaula ja tämä
-sai melkein unohtamaan koko hänen ruumiinsa kauneuden. Hänen kasvonsa
-olivat myös oudonlaiset ja rumat, aivan kuin kokoonpuristetut; otsa oli
-leveä, lyhyt ja matala, leuka leveä ja tukka musta ja kiharainen, aivan
-kuin tamman otsatupsu. Mutta Olav huomasi nyt ensi kerran Arnvidin
-ja Ingunnin muistuttavan toisiaan — Arnvidillakin oli tuommoinen
-pieni, nykerö nenä, joka kuitenkin hänellä näytti jo juuresta littaan
-painuneelta. Ja samoin miehellä oli suuret, tummansiniset silmät, jotka
-piilivät syvällä otsan alla.
-
-Arnvid ei kuulunut Steinfinnin sukuun, mutta Hovin Tore oli ollut
-naimisissa hänen isänsä sisaren kanssa. Eikä hänen raskaan, tumman
-rumuutensa ja Ingunnin rauhattoman viehkeyden yhtäläisyyttä voinut
-mitenkään kieltää.
-
-"Sinä et halua liittyä sukuusi siinä mihin ryhdytään, huomaan minä",
-sanoi Olav hiukan korskeasti.
-
-"En minä aio vetäytyä poiskaan", vastasi Arnvid.
-
-"Mutta mitä Torfinn-piispa, isäsi, sanoo siitä, että liityt meidän
-joukkoomme, jos Steinfinn ryhtyy johonkin", kysyi Olav hymyillen
-äskeiseen korskeaan tapaansa.
-
-"Hän on nyt Bjørgvinissä, niin ettei hän ehdi sanoa mitään, ennen kuin
-työ on tehty", sanoi Arnvid lyhyeen. "Minä en voi olla seuraamatta
-sukulaistani."
-
-"Ethän sinä kuulukaan hänen pappeihinsa", jatkoi Olav äskeiseen sävyyn.
-
-"En, _ikävä kyllä_", vastasi Arnvid. "Kunpa kuuluisinkin. Tämä
-Steinfinnin ja Mattiaksen asia — minä tarkoitan, että pahinta siinä on
-se, että se on päässyt tulemaan niin vanhaksi. Steinfinnin _täytyy_ nyt
-tehdä jotakin, jotta hän saisi takaisin kunniansa. Mutta ymmärräthän,
-että silloin kaivetaan uudelleen esiin kaikki entiset puheet, joista
-on leviävä paha ääni. Minä en luule olevani suurempi pelkuri kuin
-muutkaan, mutta olisin suonut saavani pysyä tästä asiasta erossa."
-
-Olav oli vaiti. Nyt he taas olivat johtuneet siihen, mistä Olav
-ymmärsi yhtä vähän kuin Steinfinninpojat. Arnvid oli pantu opintielle
-lapsuudessaan, mutta sitten hänen molemmat vanhemmat veljensä olivat
-kuolleet, ja vanhemmat olivat ottaneet pojan kotiin ja naittaneet hänet
-rikkaalle morsiamelle, joka oli luvattu hänen veljelleen. Mutta Arnvid
-ei näyttänyt olevan onnellinen siitä, että hänet määrättiin sukunsa
-pääksi ja Elfaldalissa sijaitsevan sukukartanon isännäksi, sen sijaan
-että hän olisi saanut tulla papiksi.
-
-Vaimo, jonka hän sai, oli rikas ja vain viisi, kuusi vuotta häntä
-vanhempi; mutta puolisot eivät näyttäneet viihtyvän yhdessä. Osaksi
-se kai johtui siitä, että niin kauan kuin Arnvidin vanhemmat elivät,
-nuorella parilla ei ollut paljon sanomista talossa. Sitten kuoli
-Finn, Arnvidin isä, mutta heti tämän jälkeen nuori emäntä, Tordis
-Erlingintytär joutui lapsivuoteeseen. Sen jälkeen otti Arnvidin äiti
-ohjakset käsiinsä, ja hän kuului olleen määräämishaluinen. Arnvid antoi
-hänen hallita sekä taloa että kolmea pikku poikaansa ja totteli häntä
-kaikessa.
-
-Ennen vanhaan olivat monet Steinfinninpojista olleet pappeja, ja
-vaikkei kenestäkään tullut erityisesti huomattua kirkon palvelijaa,
-he kuitenkin olivat olleet kelpo pappeja. Mutta kun sitten Norjaankin
-tuli semmoinen tapa, että pappien piti elää naimattomina, kuten
-muissa kristityissä maissa, lakkasivat Steinfinninpojat hakemasta
-kirjaviisautta. Heidän sukunsa oli aina tiennyt kartuttaa valtaansa
-viisailla naimakaupoilla, eivätkä he uskoneet, että kukaan voisi
-menestyä maailmassa hankkimatta itselleen tukea avioliitolla.
-
-Kesälämmin oli saapunut toden teolla tuona päivänä, jolloin Olav ja
-Ingunn olivat lähteneet Hamariin.
-
-Kallionyppylältä ulkoladon takaa näkyi järvi syvällä rinteen
-aaltoilevien metsien ja alanteissa olevien viljelyspalstojen alla.
-Kauniina aamuina kuvastuivat Mjøsenissä rantaniemet ja veden pinnassa
-kulki vaaleita värejä, jotka ennustivat poutaa. Päivemmällä koko
-maailma loisti väreilevässä auringonhelossa, toisella rannalla olevien
-maiden siintäessä sinisessä autereessa, jonka läpi talojen lähettyvillä
-olevat vihreät sarat kuulsivat vaalean vihantoina. Kaukana etelässä
-Skreifjeldetin laella välkkyi vielä lunta ja siellä häämötti aivan
-kuin vettä ja pilviä, mutta lumipilkut pienenivät päivä päivältä
-kuumuudessa. Pilvihattaroita kumpusi esiin kaikkialta taivaanrannan
-takaa ja ne vaelsivat eteenpäin varjotäplä allansa yli metsien ja
-järvien. Väliin ne sulivat ja hajaantuivat, jolloin taivas muuttui
-kauhtuneen väriseksi ja vesi harmaan himmeäksi ja elottomaksi. Mutta
-sateesta ei tullut valmista — tuuli vei sen pois, ja kaikki puut
-välkkyivät ja leyhyttelivät kiiltäviä lehtiään, aivan kuin koko luonto
-olisi läähättänyt kuumuudesta.
-
-Turvekatot rupesivat näyttämään palaneilta ja vainiot kellastuivat
-paikka paikoin, missä maa oli laihempaa, mutta rikkaruoho rehotti ja
-kasvoi korkealle yli nuoren laihon vaaleiden tähkien. Ja tuolla puhkesi
-niitty kukkaan, sinipunaisenaan suolaheinää ja tervakukkia ja Pyhän
-Olavin kukkia.
-
-Kartanossa ei nyt ollut paljon tehtävää, eikä mikään tullut tehdyksi —
-kotona olevat elivät odotuksessa.
-
-Olav ja Ingunn maleksivat missä sattui. Aivan kuin sattumalta ja
-toisistaan tietämättä he hakeutuivat puron rantaan, joka juoksi talon
-pohjoispuolella. Se virtasi syvällä mäkien välissä multaan uurtamaansa
-uraa; vesi hyppieli muutaman suuren maakiven yli, jotka täyttivät
-koko uoman, ja valui sitten allaolevaan syväntöön omituisen unisesti
-pulpattaen.
-
-Nuo kaksi hakeutuivat lepattavaan haapalehtoon ylemmäksi mäelle. Maa
-oli siellä kuivaa ja kasvoi hienoa kukatonta nurmea.
-
-"Tule tänne minun helmaani, niin minä ruopin sinun päätäsi", pyysi
-tyttö.
-
-Olav käännähti lähemmäksi ja laski päänsä hänen polvelleen. Ingunn
-ruopi ja ruopi pöyhien hänen vaaleata, silkinhienoa tukkaansa, kunnes
-poikaa rupesi torkuttamaan, ja hän hengitti tasaisesti ja kuuluvasti.
-Silloin Ingunn otti pienen aivinaliinan pukunsa poviaukeamasta; hän
-pyyhki hien Olavin kasvoista ja jäi istumaan liina kädessä huiskien
-sillä pois itikoita ja muita hyönteisiä.
-
-Puron rannalta hän kuuli äitinsä terävän, kiivaan äänen. Ingebjørg
-emäntä ja Arnvid Finninpoika kulkivat laihon laitaa noudattavaa
-polkua. Joka päivä kulki Ingebjørg Jonintytär talon takana olevalle
-mäennyppylälle ja jäi istumaan siihen eteensä tuijottaen, puhellen
-herkeämättä sammumattomasta vihastaan Mattias Haraldinpoikaa kohtaan
-sekä kertoen Steinfinnin kanssa suunnittelemistaan, loputtomiin
-vatvotuista kostotuumista. Arnvidin täytyi aina seurata häntä,
-kuunnella häntä ja antaa samat vastaukset rouvan sanoihin.
-
-Olav nukkui pää Ingunnin helmassa tytön nojatessa niskaansa
-haavanrunkoon ja tuijottaessa eteensä ajatuksettoman onnellisena, kun
-Arnvid alkoi laskeutua heitä kohti läpi korkean niittyheinän.
-
-"Minä näin teidän istuvan täällä —."
-
-"Täällä on vilpoisaa", sanoi Ingunn.
-
-"Alkaisi olla heinänteon aika", sanoi Arnvid katsoen rinnettä ylös —
-tuulenhenki pani niityn lainehtimaan.
-
-Olav oli herännyt; hän käänsi kylkeä ja painoi posken Ingunnin syliin.
-
-"Me alamme pyhien jälkeen — minä puhuin siitä Grimille aamulla."
-
-"Steinfinnillä taitaa olla aikamoinen apu sinusta, Olav", sanoi Arnvid.
-
-"Noo —." Olav venytti vastausta. "Mutta kaikki on täällä niin
-rempallaan; ei siinä auta paljon yhden miehen apu. Vaikka — mutta
-nyt se tulee kai muuttumaan; eiköhän Steinfinn tästälähin rupea
-huolehtimaan enemmän asioistaan. Minä taidankin olla viimeistä kesää
-täällä."
-
-"Lähdetkö sinä pois Frettasteinistä?" kysyi Arnvid.
-
-"Täytyyhän minun lähteä katsomaan omia maitanikin kerran", sanoi Olav
-pikkuvanhasti. "Kun siis Steinfinn saa tämän asian käsistään, käy kai
-niin, että minä muutan kotiin Hestvikeniin — luulen, että Steinfinn
-mielellään toimittaa Ingunnin ja minut täältä."
-
-"Ei ole varma, että Steinfinn joutaa ensi tilassa puuttumaan siihen
-asiaan", sanoi Arnvid puoliääneen.
-
-Olav kohautti olkaansa — hän oli ylpeän näköinen.
-
-"Sitä enemmänhän hänellä on syytä toivoa, että minä pääsen omaisuuteni
-herraksi. Hän tietää, etten ole vetäytyvä syrjään, vaan auttava
-kasvatusisääni."
-
-"Te olette kovin nuoria ryhtyäksenne suuren kartanon hoitoon."
-
-"Et sinä ollut sen vanhempi joutuessasi naimisiin."
-
-"En, mutta meillä oli vanhemmat turvanamme — ja minä olin sentään
-nuorin joukosta. Mutta he pelkäsivät suvun sammuvan, kun veljeni olivat
-kuolleet."
-
-"Minä olen myös sukuni viimeinen", sanoi Olav.
-
-"Niin kyllä", vastasi Arnvid. "Mutta Ingunn on kovin nuori."
-
-Olav oli tullut näihin ajatuksiin Hamarin matkan jälkeen.
-
-Tuon suloisen pyörryttävän vuorokauden jälkeen, jolloin hän oli
-kokenut huumeen toisensa jälkeen leikkisiskonsa parissa, hän vaipui
-rauhaan heti heidän päästyään takaisin Frettasteiniin. Siellä ei
-kukaan ollut edes huomannut heidän katoamistaan. Ja tämä vaikutti niin
-ihmeen viilentävästi hänen kuohuvaan mielentilaansa. Ja lisäksi kaikki
-alkoivat aavistaa muutoksia ja suuria tapahtumia juuri samaan aikaan
-kun hän itse tunsi tulleensa aikuiseksi — joten myös se oli jollakin
-tavoin luonnollisempaa, että hänkin oli muuttunut.
-
-Hän lakkasi leikkimästä toisten poikain kanssa, eikä kukaan ihmetellyt
-sitä, sillä jännitys, joka Frettasteinissä nykyään vallitsi, levisi
-koko ylämaan naapuristoon.
-
-Ja niinpä Olavista alkoi tuntua aivan luonnolliselta, että hänen nyt
-toden teolla on ruvettava tuumimaan naimisiinmenoa. Ja viettäessään
-Ingunnin kanssa näitä pitkiä, helteisiä kesäpäiviä hän tunsi
-eräänlaista kouriintuntuvaa tyytyväisyyttä siitä, että hän nyt oli
-paremmin selvillä tulevaisuudesta, joka oli aiottu hänelle, kuin
-aikaisemmin, ollessaan lapsellisempi.
-
-Levottomuuden ja pelokkaan kainouden sijaan tuli nyt iloinen,
-utelias odotus. Jotakin täytyi tapahtua. Steinfinn aikoi kai
-käyttää tilaisuutta — iskeäkseen. Mitä seurauksia siitä tulisi,
-jos Steinfinn iskisi, sitä Olav ei vaivautunut ajattelemaan — hän
-oli tietämättään omaksunut Steinfinninpoikien käsityksen heidän
-voimastaan ja mahtavuudestaan; kukaan ei mahtanut heille mitään.
-Mutta hänestä tuntui myös luonnolliselta, että kun hän sen jälkeen
-pyytäisi Steinfinniltä lupaa lähteä kotiin ja viettää häitä, tämä
-suostuisi siihen arvelematta. Se tapahtuisi kai syksyllä taikka
-talvella. Ja hänen vasta herännyt halunsa Ingunnin omistamiseen suli
-hänen vasta heränneeseen kunnianhimoonsa päästä oman itsensä herraksi.
-Kun hän nyt sulki tytön syliinsä, tuntui hänestä siltä, kuin tämä
-olisi ollut hänen täysi-ikäisyytensä pantti. Sitten kun he tulisivat
-Hestvikeniin, nukkuisivat he yhdessä ja hoitaisivat yhdessä sekä ulko-
-että sisätöitä, eikä kukaan muu saisi käskeä ja määrätä kuin he kaksi
-ainoastaan. Silloin he olisivat täysipätöistä väkeä.
-
-Olav ei muuten hyväillytkään kovin usein morsiantaan nykyisin. Joskaan
-hän ei enää ollut yhtä kaino ja arka, — eikä ollenkaan raskasmielinen,
-— kuten hän oli ollut tunteensa ensi puuskassa, oli hän kuitenkin
-tullut huomaamaan, mikä oli miehekästä ja soveliasta. Vain iltaisin,
-ennen kuin kumpikin meni taholleen, hän koetti päästä sanomaan
-Ingunnille hyvää yötä kahden kesken tavalla, joka hänen mielestään
-soveltui ystävyksille, jotka pian menisivät naimisiin keskenään.
-
-Sen, että Ingunnin silmät ilmaisivat liian paljon heidän sattuessaan
-katsahtamaan toisiinsa, käsitti Olav kuuluvan siihen onneen, jonka
-kohtalo oli varannut hänelle. Hän huomasi Ingunnin vilkuilevan häntä
-salaa, ja tytön katse oli kumma, raskas ja täynnä tummaa eloa. Sitten
-heidän silmänsä kohtasivat toisensa — ja Ingunnin silmissä syttyi
-pieni tuikahdus, hän katsoi toisaanne ja koetti peittää hymyä. Hän
-koetti saada hipaistuksi Olavia kädellään, kun he tapasivat toisensa
-— pöyhi mielellään hänen tukkaansa heidän jäädessään hetkeksikään
-kahden kesken. Hän oli hyvin palvelevainen Olavia kohtaan — tarjoutui
-paikkaamaan hänen vaatteitaan, kantamaan hänelle ruoan, milloin poika
-tuli aterialle vähän myöhemmin kuin toiset miehet. Ja kun Olav sanoi
-hyvää yötä, tyttö pusertautui häneen kuin hänen hyväilyään janoten.
-Olav käsitti sen niin, että Ingunnkin ikävöi häitä, ja se oli hänen
-mielestään asiaankuuluvaa — aika kävi kai pitkäksi hänellekin täällä
-kotona; hänestä mahtoi olla hirveän hauskaa itse päästä emännäksi.
-Hänen päähänsä ei pälkähtänyt, että saattoi olla nuoria ihmisiä, jotka
-eivät pitäneet toisistaan, vaikka olivat toisilleen kihlatut.
-
-Mutta Hamarin-retki jäi kajastamaan unena Olavin mielessä. Hän muisteli
-sitä varsinkin illalla maata pantuaan, eli sen uudelleen mielessään,
-kunnes tunsi tutun, ihmeellisen suloisen väristyksen ruumiissaan ja
-sielussaan. Hän muisteli, miten he olivat olleet polvillaan auringon
-noustessa kalastajamummon navettapahasen takana, rinta rintaa vasten,
-ja miten hän oli uskaltanut suudella Ingunnia ohimokuoppaan, hiuksien
-alle, jotka tuoksuivat lämpimästi ja vienosti. Mutta sitten hänet
-valtasi käsittämätön pelko ja surumielisyys —. Hän koetti ajatella
-eteenpäin — olihan heidän edessään tie suorana kohti kirkon ovea,
-pöydänpäätä ja morsiusvuodetta. Mutta tuntui kuin hänen sydämensä olisi
-tullut heikoksi ja voimattomaksi, kun hän näinä yön hetkinä tahtoi
-iloita siitä, mikä heitä odotti — aivan kuin ei mikään sittenkään
-voisi olla niin suloista kuin tuo aamusuudelma, — mitä tulevaisuus
-heille toisikin.
-
-"Mitä sinä liikut?" kysyi Arnvid äreästi. "Etkö sinä voi pysyä hiljaa?"
-
-"Minä lähden vähän ulos." Olav nousi, pukeutui uudestaan ja viskasi
-viitan ympärilleen.
-
-Yöt olivat jo pimeämpiä — lehtipuiden tiheät latvukset näyttivät
-tummemmilta taempana häämöttäviä harjanteita vasten. Pohjoisella
-taivaalla näkyi muutamia messinginkeltaisia juovia pilvien välissä.
-Lepakko vilahti hänen ohitseen mustana ja salamannopeasti.
-
-Olav lähti sitä aittaa kohti, missä Ingunn nukkui. Ovi oli puoleksi
-auki kuumuuden tähden, ja sittenkin siellä oli ummehtunut ilma; siellä
-haisi auringonpaahtamille ohjaksille, sänky vaatteille ja hikisille
-ihmisille.
-
-Palvelusneito, joka makasi seinän puolella, veteli hirsiä. Olav
-kävi polvilleen ja taivutti kasvonsa ulommaisena nukkujaa kohti.
-Hän kosketti poskellaan ja huulillaan hiljaa Ingunnin rintaa.
-Silmänräpäyksen hän oli hievahtamatta tunteakseen pehmeän, lämpöisen
-poven kohoilevan hiljaa hengityksen mukaan unessa — kuuli sydämen
-lyönninkin sen alla. Sitten hän antoi kasvojensa lipua ylemmäs, kunnes
-Ingunn heräsi.
-
-"Pukeudu", kuiskasi hän toisen korvaan. "Tule ulos vähän —."
-
-Hän jäi odottamaan solaan. Ingunn kömpi hetken kuluttua kynnyksen
-yli matalasta ovesta ja jäi seisomaan hiljaa aivan kuin oudoksuen
-äänettömyyttä. Hän veti muutaman syvän henkäyksen — yö oli vilpas ja
-lauha. He kävivät istumaan rinnakkain ylimmälle portaalle.
-
-Mutta sitten molemmista tuntui niin kummalliselta, että he
-olivat ainoat valveilla olevat ihmiset kartanossa — eivätkä he
-olleet tottuneet olemaan ulkona yöllä. Ja niin he istuivat siinä
-liikahtamatta, tuskin rohjeten kuiskata sanaakaan toisilleen. Olav oli
-aikonut kääriä viittansa Ingunnin ympärille ja laskea käsivartensa
-hänen vyötäisilleen. Mutta hän tuli vain vieneeksi Ingunnin käden
-polvelleen ja hivelleeksi sitä yhdellä sormella sormenpäitä kohti,
-kunnes tyttö veti kätensä pois, laski käsivartensa hänen olkapäälleen
-ja puristi kasvonsa hänen kaulaansa vasten.
-
-"Yöt ovat varmaan jo pimeämmät?" sanoi hän hiljaa.
-
-"Ilma on niin raskas tänä yönä", virkkoi toinen.
-
-"Niin, ehkä huomenna tulee sade", arveli neito.
-
-Se osa järveä, jonka he saattoivat nähdä paikaltaan, oli sakean harmaa,
-eikä taempana olevia selänteitä näkynyt ollenkaan. Olav katsoi eteensä
-miettien.
-
-"Ei se ole varma — tuuli käy idästäpäin. Etkö huomaa, miten selvästi
-puron ääni kuuluu rotkosta?"
-
-"On kai paras mennä levolle", kuiskasi hän tuokion kuluttua. He
-suutelivat toisiaan — se oli pieni, nopea, arka suukko. Sitten Olav
-hiipi alas, ja Ingunn katosi aittaan.
-
-Tuvassa oli pilkkosen pimeä. Olav riisuutui ja paneutui uudelleen maata.
-
-"Kävitkö sinä ulkona puhelemassa Ingunnin kanssa?" kysyi Arnvid
-valppaalla äänellä hänen kupeeltaan.
-
-"Kävin."
-
-Kotvasen kuluttua Arnvid kysyi jälleen:
-
-"Tiedätkö sinä, Olav, minkälaiset teitä koskevat naimasopimukset ovat?"
-
-"En. Minähän olin niin pieni, kun meidät kihlattiin. Mutta kaiketi
-Steinfinn ja minun isäni ovat sopineet siitä, mitä me kumpikin saamme.
-— Miksi sinä sitä kysyt?" ihmetteli Olav äkkiä.
-
-Arnvid ei vastannut. Olav virkkoi:
-
-"Kyllä Steinfinn pitää huolen siitä, että saamme sen, mitä meille
-kuuluu sopimuksen mukaan."
-
-"Niin, olenhan minä hänen sisarensa poika", lausui Arnvid vähän
-viivytellen. "Mutta koska sinusta pian on tuleva meidän sukulaisemme,
-niin puhunpa sinulle jotakin. Sanotaan Steinfinnin varojen olevan
-pienemmät kuin ennen. Minä olen miettinyt tässä maatessani sinun
-sanojasi — luulen sinun olevan oikeassa. Viisainta olisi, jos
-jouduttaisit naimista — jotta Ingunn saisi osansa kotoa niin pian kuin
-suinkin."
-
-"Eihän mikään pakota meitä odottamaankaan", sanoi Olav.
-
-Seuraava päivä oli messupyhä, ja sitä seuraavana alkoi Frettasteinissä
-heinänteko. Arnvid ja hänen miehensä ottivat osaa siihen. Jo aikaisin
-aamupäivällä rupesi ilma vetäytymään harmaaksi, ja keskipäivän aikaan
-alkoi paksuja, mustia pilviä ilmestyä etelästä ja levitä vaalenneelle,
-usvaiselle taivaalle. Olav katsoi ylös hioessaan kerran viikatettaan —
-ja ensimmäinen vesitippa putosi hänen silmilleen.
-
-"Ehkä siitä tulee vain vähän yösadetta", tuumi muuan iäkäs renki.
-
-"Huomenna on juhannus", vastasi Olav. "Jos ilma silloin muuttuu, sataa
-yhtä monta päivää sen jälkeen kuin aurinko on paistanut ennen sitä,
-niin olen aina kuullut sanottavan. En usko tänä vuonna tulevan parempaa
-heinäonnea kuin viimekään vuonna."
-
-Arnvid seisoi vähän alempana niityllä. Hän laski äkkiä alas
-viikatteensa ja alkoi rientää juoksujalkaa mäkeä ylös toisten luo
-viittoen kädellään.
-
-"Tuolla he tulevat", sanoi Arnvid. "Näyttää siltä kuin heillä olisi
-toisenlainen niitto mielessä. Mitähän tämän talon heinänteosta nyt
-tulleekaan!"
-
-Myöhään illalla sade alkoi valua virtanaan, ja sakea, valkoinen sumu
-höyrysi pilvinä niittyjen ja lähimpien metsäisten kukkuloiden yli. Olav
-ja Ingunn seisoivat Ingunnin makuuparven solassa, ja poika tuijotti
-vihaisesti sateeseen.
-
-Arnvid tuli juosten rapakkoisen pihan poikki, pelastui toisten joukkoon
-ja pudisti vaatteitaan.
-
-"Etkö sinä ota osaa miesten neuvotteluihin?" kysyi Olav pilkallisesti.
-
-Olav oli aikonut seurata miehiä näiden lähtiessä Ingebjørgin pirttiin
-— miehet tahtoivat puhua rauhassa, palvelusväen kuulematta. Mutta
-Steinfinn oli käskenyt kasvattinsa jäädä tupaan talon renkien kanssa.
-Olav oli suuttunut — nyt kun hän omasta mielestään jo lukeutui
-kuuluvaksi Steinfinnin sukuun. Hän ei muistanut, ettei Steinfinn vielä
-tiennyt heidän liittonsa olevan niin lähellä lujittumistaan.
-
-Arnvid nojasi seinään; hän tuijotti murjottaen eteensä.
-
-"En minä aio vetäytyä syrjään, olen kyllä seuraava sukulaistani
-niin kauas kuin hän vaatii. Mutta minä en tahdo ottaa osaa heidän
-neuvotteluihinsa."
-
-Olav katsoi ystäväänsä — ja pojan vaaleahkot, kauniisti kaartuvat
-huulet vetäytyivät pieneen ivahymyyn.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Toisen päivän iltana miehet karahuttivat rinnettä alas. Tämän päivän
-oli kestänyt pilvipoutaa, mutta ilma oli muuttunut kylmäksi ja
-tuuliseksi.
-
-Kolbeinilla oli mukanaan kuusi miestä, Steinfinnillä seitsemän sekä
-Olav Auduninpoika, ja Arnvid seurasi oman miehensä kanssa. Kolbein oli
-hankkinut tarvittavat veneet, jotka oli kätketty kauemmaksi pohjoiseen,
-Mjøsenin rannalle.
-
-Ingunn meni aikaisin levolle parveensa. Hän ei tiennyt, kauanko hän oli
-nukkunut herätessään siihen, että joku kosketti hänen poveaan.
-
-"Sinäkö se olet", kuiskasi hän unisesti — hän odotti unenpöpperössään
-näkevänsä Olavin pehmeän tukan, mutta hänen edessään olikin hunnulla
-peitetty pää. "Äiti —?" pääsi häneltä ihmetyksen vallassa.
-
-"Minä en saa unta", sanoi Ingebjørg. "Olen kävellyt ulkona. Pukeudu ja
-lähde alas minun kanssani."
-
-Ingunn nousi tottelevasti ja pukeutui. Hän oli rajattomasti ihmeissään.
-
-Ei ollut sentään kovin myöhä vielä. Sen huomasi ulos tullessa. Ilma oli
-kirkastunut. Kuu paistoi melkein pyöreänä eteläisen harjanteen laelta,
-punaisena kuin iltapilvi, antamatta vielä valoa.
-
-Äidin käsi oli tulikuuma hänen tarttuessaan tyttären käteen. Ingebjørg
-veti neitoa mukanaan — kulki edestakaisin kartanon liepeillä, mutta ei
-puhunut juuri mitään.
-
-— Kerran he jäivät seisomaan pellon aidan yli kumartuneina. Pellolla
-oli lammikko, jonka ympärillä kasvoi korkeata, rehevää ruohoa, joka
-kuvastui veteen, mutta keskellä sen pientä, kiiltävää pintaa välkkyi
-kilo — kuu oli nyt noussut korkealle ja oli vaalennut keltaiseksi ja
-kirkkaaksi.
-
-Äiti katsoi alemmas, missä järvi ja talot uinuivat pehmeässä, vaaleassa
-udussa.
-
-"Ymmärrätköhän sinä, mitä tämä merkitsee meille kaikille", sanoi
-Ingebjørg.
-
-Ingunn tunsi poskiensa kalpenevan ja muuttuvan kylmiksi äidin
-tätä sanoessa. Hän oli aina tiennyt sen, mitä isästä ja äidistä
-oli tietämistä; hän oli myös tiennyt, että nyt oli tulossa suuria
-tapahtumia. Mutta kulkiessaan tässä äitinsä kanssa ja huomatessaan,
-miten tämä oli järkyttynyt sisimpäänsä myöten, hän vasta käsitti, mitä
-kaikki oikein _merkitsi_. Hänen huuliltaan pääsi pieni äännähdys aivan
-kuin hiiren vinkaisu.
-
-Ingebjørgin kärsineet kasvot vetäytyivät hymyn irveeseen, ja hän sanoi:
-
-"Pelkäätkö sinä valvoa tänä yönä äitisi kanssa? Tora ei olisi
-kieltäytynyt jäämästä minun luokseni, mutta hän on sellainen hurskas,
-lempeä lapsi. Sitä sinä et ole — ja sinä olet vanhin", lopetti hän
-kiihkeästi.
-
-Ingunn rutisti hentoja käsiään. Jälleen hänestä tuntui kuin hän
-olisi päässyt nousemaan vähän korkeammalle tunturin rinnettä, josta
-näki hiukan laajemmalti maailmaa. Hän oli aina ollut selvillä siitä,
-etteivät vanhemmat olleet kovin iäkkäitä ihmisiä. Mutta nyt hän
-tajusi, että he olivat nuoria. Heidän lempensä, josta hän oli kuullut
-kerrottavan kuin mistäkin vanhan ajan tarinasta, saattoi syttyä
-uudestaan täyteen liekkiin, kuten tuli syttyy tuhan alla kytevistä
-hiilistä. Ihmetellen ja vastentahtoisesti hän aavisti isän ja äidin
-rakastavan toisiaan nytkin — samoin kuin Olav ja hän rakastivat
-toisiaan, mutta vain paljon kiihkeämmin — kuten virta on suurempi
-ja kuohuvampi lähellä suuta kuin ylhäällä lähteillään. Ja vaikka
-häntä kainostutti se, mitä hän nyt ymmärsi, hän tunsi myös ylpeyttä
-vanhempiensa tavattoman kohtalon johdosta.
-
-Hän ojensi arasti kätensä sanoen:
-
-"Kyllä minä valvon sinun kanssasi koko yön, äiti."
-
-Ingebjørg puristi tyttärensä kättä.
-
-"Jumalan täytyy auttaa Steinfinniä, että me saamme pestyksi pois
-häpeämme", hän sanoi kiivaasti, syleili tytärtään ja suuteli tätä.
-
-Ingunn tarttui äitinsä kaulaan. Siitä oli hyvin kauan, kun tämä oli
-suudellut häntä. Se oli kuin osa sitä elämää, joka oli loppunut tuona
-yönä, jolloin Mattias oli tullut taloon.
-
-Ei Ingunn ollut sitä kaivannutkaan — hän ei ollut ollut hyväileväinen
-lapsena. Se, mikä oli Olavin ja hänen välillään, oli aivan kuin jotakin
-uutta, minkä he olivat keksineet alusta alkaen. Se oli tullut kuin
-kevät — se ilmestyy jonakin päivänä kuin ihme, mutta kohta sen jälkeen
-tuntuu aivan kuin kesän pitäisi jatkua ikuisesti. Miten oli laita
-pellonpientarenkin? — Niin kauan kuin se pysyy paljaana kuivuneiden
-heinätupsujen ympäröidessä kiviä, joiden laidoilta lumi on sulanut,
-niin kauan se on vain kuin pieni harmaa penger sarkojen välissä —
-kunnes se äkkiä muuttuu yhdeksi ainoaksi reheväksi tiheiköksi, josta
-tuskin pääsee kahlaamaan läpi.
-
-Ja nyt hänen lapsenmielensä keväinen hedelmättömyys oli muuttunut
-reheväksi ja kukintakykyiseksi. Hän painoi vilpoisen, pehmeän poskensa
-äidin luisevia kasvoja vasten ja sanoi:
-
-"Minä valvon _mielelläni_ sinun kanssasi, äiti!"
-
-Sanat kimmahtivat aivan kuin häneen itseensä — _hänenhän_ täytyi
-odottaa Olavia. Hänen ajatuksensa olivat olleet jossain muualla tämän
-lähtiessä toisten kanssa matkaan illalla — hän ei ollut muistanut,
-että miesten hanke oli hengenvaarallinen. Hätä kouristi häntä — mutta
-tuntui vain väristyksenä sydänjuurissa. Hän ei voinut kuvitella, että
-_hänen_ omilleen saattoi todella tapahtua jotakin. —
-
-Kuitenkin hän kysyi:
-
-"Äiti — _pelkäätkö_ sinä?"
-
-Ingebjørg Jonintytär pudisti päätään.
-
-"En. Jumala on antava meidän voittaa, sillä meidän puolellamme on
-_oikeus_." Nähdessään tyttärensä ilmeen hän lisäsi, kasvoilla hymy,
-josta Ingunn ei pitänyt — se oli niin kummallinen ja ovela: "Katsohan,
-tyttäreni — on onni meille, että Maunu-kuningas kuoli nyt keväällä.
-Meillä on ystäviä ja sukulaisia niiden miesten joukossa, jotka nyt
-saavuttavat suurimman vallan — sanoo Kolbein. Ja heidän joukossaan on
-monta, jotka soisivat Mattiaksen — muistatko sinä, minkä näköinen hän
-on, ei, ethän sinä voi muistaa — hän on lyhytkasvuinen — niin, jotka
-soisivat hänen olevan päätä lyhyemmän. Ingebjørg-kuningatar ei pitänyt
-hänestä. Ymmärräthän sinä nyt, että muuten hän ei olisi parastaikaa
-Biridissä, kun kaikki ritarit ja paronit ovat kokoontuneet Bjørgviniin
-uuden kuninkaan kruunajaisiin."
-
-Hän puhui puhumistaan heidän kävellessään aidan viertä pitkin. Ingunnin
-olisi kovin tehnyt mieli puhua äidille Olav Auduninpojasta, mutta hän
-ymmärsi äidin olevan niin omissa ajatuksissaan, ettei hän välittäisi
-kuulla muusta. Jotakin hänen kuitenkin täytyi saada sanotuksi.
-
-"Eikö ollut paha, ettei Olav ehtinyt noutaa kirvestään sitä ennen?"
-
-"Kyllä sinun isäsi on pitänyt huolen siitä, että kaikilla niillä,
-jotka hän otti mukaansa, oli riittävästi aseita", sanoi talon emäntä.
-"Steinfinn ei olisi ottanut mukaan koko poikaa, mutta tämä pyysi itse
-—."
-
-"Sinun on kylmä", sanoi äiti hetken kuluttua. "Ota vaippa yllesi —."
-
-Ingunnin vaippa riippui yhä äidin tuvassa — hän ei ollut tuonut
-sitä sieltä viimeisten kahden viikon aikana, vaan käyttänyt Olavin
-juhlaviittaa päällysvaatetta tarvitessaan. Äiti seurasi häntä sisään.
-Hän puhalsi hiillokseen ja sytytti lyhdyn.
-
-"Isäsi ja minun oli tapana muuttaa suureen parvitupaan nukkumaan
-kesäisin —; jos me olisimme maanneet siellä sinä yönä, jolloin
-Mattias hyökkäsi taloon, ei hän olisi voinut yllättää Steinfinniä
-äkkiarvaamatta. Meidän on turvallisinta nukkua siellä siihen asti kun
-Steinfinn saa maanrauhan."
-
-Suureen parveen ei mennyt mitään ulkoportaita, sillä sitä käytettiin
-talonväen kalleuksien kätkönä. Ala-aitasta veivät vain tikapuut
-sisäteitse parvelle. Ingunn ei ollut käynyt siellä monta kertaa; jo
-siellä vallitseva ilmakin teki hänet juhlalliseksi. Sänkypatjojen ja
-nahkasien välissä riippui väkevähajuisia yrttipusseja — kaikki nuo
-katosta riippuvat tavarat näyttivät vähän kammottavilta. Seinävierillä
-oli suuria arkkuja. Ingunn valaisi lyhdyllä Olavin arkkua — se oli
-vaaleata lehmuspuuta ja kauniisti veistetty.
-
-Ingebjørg aukaisi solaan vievän oven. Hän tyhjensi sängystä kaiken,
-mitä siihen oli pinottu, alkoi kaivella arkkuja ja rasioita, antaen
-tyttärensä valaista lyhdyllä — päästi sitten lattialle kaiken
-käsistään ja lähti ulos solaan.
-
-Kuu oli ehtinyt niin kauaksi länteen, että sen valo välkkyi kultaisena
-siltana vedessä. Se oli painumaisillaan tummaa, sinistä pilvivuorta
-kohti — joku irtautunut kaistale kulki kuuta vasten muuttuen
-kultaiseksi.
-
-Äiti palasi sisään ryhtyen jälleen penkomaan arkkuja. Hän oli vetänyt
-esiin silkkisen naisenpuvun — se oli vihreäpohjainen, keltakukallinen
-— lyhdyn valossa koko puku kuulsi kellastuneiden haavanlehtien
-värisenä.
-
-"Tämän tahdon antaa sinulle —."
-
-Ingunn niiasi ja suuteli äitinsä kättä. Hän ei vielä milloinkaan ollut
-omistanut silkkistä pukua. Valaanluisesta rasiasta äiti otti lisäksi
-vihreän samettinauhan, johon oli kiinnitetty kullattuja hopeanastoja.
-Hän asetti sen tyttären otsalle, työnsi sitä vähän alemmas ja sitoi
-nauhanpäät niskaan hiusten alle.
-
-"Kas noin. Sinusta ei tullut niin kaunis kuin lapsena ollessasi
-luulimme, mutta sinä olet sievistynyt tänä kesänä. Voit ruveta
-käyttämään otsanauhaa, sinä olet nyt naimaikäinen neito, Ingunn."
-
-"Niin, Olav ja minä olemme puhuneet siitä", uskalsi Ingunn virkkaa.
-Hän koetti vaistomaisesti puhua niin tasaisesti ja luonnollisesti kuin
-osasi.
-
-Ingebjørg nosti katseensa — he olivat molemmat kyykkysillään erään
-arkun ääressä.
-
-"Oletteko Olav ja sinä puhuneet _siitä_?"
-
-"Kyllä." Ingunn puhui yhtä tasaisesti kuin äsken: hän painoi hiljaa
-alas luomensa. "Me olemme nyt siksi vanhoja, että arvaamme teidän
-haluavan pian täyttää meitä koskevan sopimuksen."
-
-"Ei se sopimus ollut sellainen", sanoi äiti, "ettei sitä voisi purkaa,
-jos te tahdotte. Pakottaa me emme aio teitä."
-
-"Niin, mutta me olemme tyytyväisiä siihen, mitä te olette päättäneet",
-sanoi Ingunn kuuliaisesti. "Olemme puhuneet, että meistä on hyvä se,
-mitä isämme ovat sopineet."
-
-"Vai niin." Ingebjørg katsoi miettien eteensä. "Kaipa siitä selvitään
-jollakin tavoin. — _Pidätkö_ sinä Olavista?" hän kysyi.
-
-"Täytyyhän minun pitää hänestä. Olemme tunteneet toisemme kauan, ja hän
-on aina ollut hyvä meille kaikille ja tottelevainen teitä kohtaan."
-
-Äiti nyökkäsi ajatuksissaan.
-
-"Steinfinn ja minä emme ole tienneet, muistitteko te itse tuota
-sopimusta tai ajattelitteko sitä enää. Kai siitä selvitään tavalla tai
-toisella. Mutta te olette niin nuoria, ettette kai ole voineet kiintyä
-toisiinne kovin —. Onhan Olav kaunis poika. Ja Audunilta jäi rikkautta
-—."
-
-Ingunn olisi mielellään puhunut enemmän Olavista. Mutta hän näki äidin
-vaipuneen taas syvälle omiin ajatuksiinsa.
-
-"Me ajoimme syrjäteitä, isäsi ja minä, tullessamme tunturin yli", hän
-kertoi. "Vorsista lähdimme tasangolle ja sitten ratsastimme ylimpiä,
-kaukaisimpia laaksoja pitkin. Tunturilla oli vielä paljon lunta.
-Kerran meidän täytyi jäädä asumaan kiviseen onkaloon kokonaiseksi
-viikoksi. Se oli pienen järven laidassa, ja sillä kohden kulki
-jäätikkö virta — me kuulimme jäälauttojen kalisevan ja murskautuvan
-vedessä maatessamme onkalossa yöllä. Steinfinn uhrasi kultasormuksen
-sormestaan ensimmäisessä kirkossa, joka tiellemme ilmestyi — sattui
-olemaan messupäivä. Tunturikylän köyhät asukkaat olivat tuijottaa
-silmät päästään nähdessään meidät — me olimme lähteneet kaupungista
-sunnuntaivaatteissamme. Huonoiksihan ne olivat kuluneet — mutta siinä
-laaksossa ei kuitenkaan ennen liene sellaisia nähty —.
-
-"Mutta uupunut morsian Steinfinnillä oli, kun hän saapui minun
-kanssani Hoviin. Silloin sinä jo olit minun sydämeni alla —."
-
-Ingunn tuijotti kuin loihdittuna äitiinsä. Lyhty, joka paloi lattialla
-heidän molempien välissä, levitti himmeää valoa, ja Ingunn näki äidin
-hymyilevän omituisesti. Ingebjørg silitti tyttärensä päätä ja solutti
-hänen pitkiä palmikoltaan sormiensa lomitse.
-
-— "Ja nyt sinä olet täysikasvuinen", lopetti hän.
-
-Äiti nousi nyt paikaltaan ja ojensi tyttärelleen suuren, koruompeleilla
-kaunistetun peitteen käskien hänen ravistella sitä ulkona solassa.
-
-"Äiti!" huusi tytär kovalla äänellä ulkoa.
-
-Siellä oli jo melkein valoisa, ja taivaan laki oli kirkas ja korkea,
-mutta lähempänä maata oli pilviä ja usvaa. Luoteesta, järven toiselta
-puolen nousi korkea loimu, joka punasi usvaisen ilman laajalta alalta.
-Mustaa savua tuprusi esiin, ajautui ympäri ja sekoittui sumuun,
-taajentaen ja tummentaen sen pitkän matkaa tälle puolen harjun. Väliin
-näkyi itse lieska sen kohotessa korkealle, mutta palava talo oli
-piilossa metsäkielekkeen takana.
-
-Hetken verran nuo kaksi naista tuijottivat sinne. Äiti ei lausunut
-sanaakaan, eikä neito rohjennut puhua. Sitten talon emäntä katosi
-sisään — ja heti tämän jälkeen Ingunn näki hänen juoksevan pihan yli
-pirttiä kohti.
-
-Kaksi palvelusnaista syöksyi paitasillaan ulos ja lähti juoksemaan
-aidanviertä. Sitten tuli näkyviin Tora, vaalea tukka hulmuten
-hajallaan, ja äiti, taluttaen pieniä poikiaan, ja vähitellen kaikki
-talon naiset. Heidän huutonsa ja äänensä kuuluivat parveen, missä
-Ingunn oli.
-
-Mutta kun he rupesivat työntymään parveen, hiipi hän ulos. Pää
-painuksissa ja kädet ristissä vaipan alla, jota hän piteli tiukasti
-ympärillään — hän olisi halunnut tekeytyä kokonaan näkymättömäksi —
-hän pujahti omaan aittaansa ja paneutui makuulle.
-
-Itku purkautui väkisin — hän ei tiennyt, miksi hän oikeastaan itki
-niin hillittömästi. Mutta hänestä tuntui kuin hänen mielensä olisi
-ollut liian täynnä kaikkea sitä, mitä oli vyörynyt hänen sieluunsa
-tänä yönä. Hän ei kärsinyt toisia lähellään — silloin pääsi itku. Ja
-väsynyt hän oli myös. Olikin jo aamu.
-
-Hänen herätessään aurinko paistoi ovesta sisään. Ingunn hyppäsi pystyyn
-ja veti paidan viereensä — hän kuuli hevosten töminää pihalta.
-
-Neljä, viisi oman talon hevosta lönkytteli ruohoa pureksien satulasta
-riisuttuina. Olavin Elgsblakken oli niiden joukossa. Ja ylhäältä haasta
-kuului hirnuntaa. Palvelusneidot juoksentelivat pirtin ja tuvan väliä
-— ja kaikki olivat juhlapuvuissa.
-
-Ingunn heitti vaipan ympärilleen ja juoksi itäparveen. Sinne oli
-siroteltu orjantappuraruusuja ja angervon oksia — se aivan salpasi
-henkeä. Hän ei ollut nähnyt kotiaan juhla-asussa sitten kun pikku
-tyttönä. Kylläkin juominkeja tuvassa ja ruokapitoja pyhinä — mutta
-ei kukkia lattialla. Silkkipuku ja kultanauha olivat Olavin arkulla.
-Ingunn otti ne käsivarrelleen ja juoksi takaisin.
-
-Peiliä hänellä ei ollut, mutta ei hän sitä kaivannut seisoessaan
-valmiiksi pukeutuneena aitassaan. Hän tunsi kultaisen otsanauhan painon
-hiuksillaan, katsoi pitkin vartaloaan, jota keltaisenvihreä silkki
-verhosi. Puku soljui pitkinä laskoksina povelta jääden viistämään
-maata, ja hopeavyö veti sitä vähän sisään vyötäisiltä. Se oli niin
-suuri ja avara, että hänen täytyi kannattaa sitä molemmin käsin
-astuessaan pihanurmen yli. Mieli riemua täynnä hän nyt tiesi olevansa
-aivan kuin joku kirkon veistetyistä kuvista. Pitkä, kaitaluinen,
-matalarintainen ja hentojäseninen sekä koruista säihkyvä.
-
-Tuvassa ovella hän pysähtyi häikäistyneenä. Soihtuvalkeita paloi
-huoneessa, ja päivänpaiste virtasi sisään räppänän aukosta, niin että
-orsien alla aaltoileva savu näytti taivaansiniseltä. Ja pöydällä
-seisoi palavia kynttilöitä isännänistuimen edessä. Siinä istui hänen
-äitinsä isän vieressä ja äiti oli pukeutunut punaiseen silkkiin.
-Hunnun sijasta, jonka Ingunn oli tottunut näkemään hänen päässään, oli
-hänellä nyt valkoinen kangistettu aivinapäähine; se kohosi otsalta
-korkeana kuin kruunu ja jätti takaraivon paljaaksi; hiussykerö välkkyi
-kultaisena kirjavan hiusverkon sisällä.
-
-Muut naiset eivät istuneet pöydässä; he kulkivat edestakaisin ruokaa
-ja juomaa kantaen. Ingunn otti myös kannun; hän kantoi sitä korkealla
-oikeassa kädessään kannattaen vasemmalla hametta ja koettaen astua niin
-sirosti ja pehmeästi kuin suinkin — vatsa kauniisti kaarella, hartiat
-alas vedettyinä, jotta povi näyttäisi hennommalta. Kaula oli eteenpäin
-taipunut, pää taas kallellaan kuin kukka vartensa nenässä. Näin hän
-kulki eteenpäin niin keveän liitelevästi kuin osasi.
-
-Mutta miehet olivat jo puolijuovuksissa ja varmaan väsyneetkin yön
-toimista; kukaan ei huomannut häntä sanottavasti. Isä nauroi, kun hän
-kaatoi hänelle olutta. Hänen silmänsä olivat kiiltävät ja jäykät, ja
-kasvot punottivat tummina hänen pörröisen, kellanruskean tukkansa alla
-— ja nyt Ingunn huomasi hänen kantavan toista kättään siteessä rintaa
-vasten. Hänellä oli paras viittansa ahtaan nahkatakin päällä, joka
-näkyi haarniskan alta. Useimmat miehet näyttivät istuutuneen pöytään
-siinä kunnossa, missä he olivat satulasta noustessaan.
-
-Isä antoi merkin, että hänen oli kaadettava juomaa Kolbeinille ja hänen
-kahdelle pojalleen Einarille ja Haftorille; he istuivat Steinfinnin
-oikealla puolella.
-
-Hänen vasemmalla puolellaan istui Arnvid. Hän oli punainen, ja hänen
-tummansiniset silmänsä välkkyivät kuin metalli. Hänen kasvonsa
-nytkähtelivät, kun hän tuijotti nuoreen sukulaisneitoon. Ingunn
-ymmärsi, että _hän_ ainakin piti häntä kauniina tänä iltana, ja hän
-hymyili ilosta kurottuessaan yli pöydän ja kaataessaan hänelle.
-
-Kun hän tuli siihen, missä Olav Auduninpoika istui ulommaisella
-penkillä, hän ahtautui tämän ja hänen vierustoverinsa välitse
-kallistamaan juomaa seinäpenkillä istuville. Silloin poika tarttui
-häneen kiinni alhaalta polvien kohdalta ja likisti häntä itseään vasten
-pöydän suojassa, niin että juoma läikähti kannusta maahan.
-
-Ingunn huomasi heti hänen olevan juovuksissa. Olav istui syrjittäin
-penkillä, jalat kaukana toisistaan, pää käsivarren nojassa ja kyynärpää
-kaukana pöydällä ruokien keskellä. Se oli niin tavatonta, ettei Ingunn
-voinut olla nauramatta — toisten oli ollut tapana kiusoitella Olavia
-siitä, että hän istui aina yhtä hiljaa ja tanakasti, olipa juonut miten
-paljon hyvänsä. Jumalanvilja ei pystynyt häneen, sanoivat muut.
-
-Mutta tänä iltana olut oli vienyt voiton hänenkin jäykkyydestään.
-Ingunnin aikoessa kaataa hänelle olutta Olav kävi kiinni hänen
-käsiinsä, laski kannun huulilleen ja joi sen reunasta kaataen päälleen,
-niin että hirvennahkapanssari ryvettyi rinnalta.
-
-"Juo sinäkin vuorostasi", hän sanoi katsoen Ingunnia nauraen kasvoihin
-— mutta hänen silmänsä olivat niin kummalliset ja vieraat, niissä
-välkkyi valloilleen päästetty viileys. Ingunn joutui hämmennyksiin,
-mutta kaatoi olutta hänen pikariinsa ja maistoi siitä; silloin Olav
-taas tempasi hänestä kiinni pöydän alla, niin että tyttö oli vähällä
-kaatua hänen syliinsä.
-
-Olavin vieruskumppani otti kannun heidän käsistään sanoen:
-
-"Kuulkaapas, te kaksi siinä — jättäkääpäs vähän juomista meillekin."
-
-Ingunn meni täyttämään kannua — ja hän huomasi käsiensä vapisevan.
-Ja hämmästyksekseen hän huomasi vapisevansa kauttaaltaan. Hän arveli
-pelästyneensä Olavin kiihkeyttä, mutta tämä veti häntä myös puoleensa
-aivan uudella tavalla — se oli kuin suloisesti kalvavaa uteliaisuutta.
-Hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt Olavia semmoisena. Mutta se oli
-niin kirpaisevan hauskaa — tänä iltana kaikki oli toisenlaista kuin
-tavallisesti. Kulkiessaan tarjoillen hänen täytyi vähän väliä saada
-hipaista Olavia, jotta tämä sitten saisi tilaisuuden varastaa noita
-kovakouraisia, salaisia hyväilyjä. Hänestä tuntui kuin häntä olisi
-vetänyt jonnekin —.
-
-Kukaan ei ollut huomannut, että ulkona pimeni, ennen kuin räppänästä
-alkoi sataa sisään. Heidän täytyi sulkea se. Silloin Ingebjørg käski
-tuomaan lisää valoa. Miehet nousivat pöydästä; jotkut lähtivät
-komeroihinsa nukkumaan, mutta toiset istuivat takaisin juomaan ja
-puhelemaan naisten kanssa, jotka nyt vasta ehtivät ajatella ruokaa.
-
-Arnvid ja Einar Kolbeininpoika, Ingunnin serkku, kävivät hänen
-viereensä, ja Einar alkoi kertoa hänelle tarkemmin retkestä.
-
-He olivat purjehtineet itäistä rantaa joelle asti, ja sieltä he
-lähtivät toiselle puolen Vingarheimiin, joten he saapuivat ratsain
-Mattiaksen taloon pohjoiselta suunnalta. Se näyttäytyi muuten turhaksi,
-sillä Mattiaksella ei ollut vartijoita ulkona.
-
-"Hän ei näy uskoneen Steinfinnin täydellä todella aikovan hyökätä hänen
-niskaansa", sanoi Einar halveksuvasti. "Eihän sitä sovi ihmetellä
-— onhan siitä jo kauan puhuttu ja onhan sitä odotettu — kai hän
-ajatteli, että koska Steinfinn oli jaksanut kestää häpeää kuusi vuotta,
-hän kestäisi varmaan seitsemännenkin —."
-
-"Minä muistelen kuin olisin kuullut selloisen puheen Mattiaksesta,
-että hän karkasi maasta, koska pelkäsi Steinfinniä", sanoi nyt Olav
-Auduninpoika, joka oli liittynyt seuraan. Ja hän tunkeutui Arnvidin ja
-Ingunnin väliin.
-
-"Niin, ja Steinfinn on laiska; hän istuu rauhassa pensaan alla, kunnes
-lintu käy istumaan aivan hänen päänsä päälle —."
-
-"Sinä taidat tarkoittaa, että hänen olisi pitänyt nostaa valituksia ja
-riitoja kuten sinun isäsi."
-
-Arnvid asettui välittäjäksi ja sai heidät pysymään sovussa. Einar
-jatkoi:
-
-He pääsivät huomaamatta pihalle, ja muutamia miehiä asettui vahdeiksi
-niiden rakennusten eteen, joissa voitiin ajatella miehiä nukkuvan,
-mutta Steinfinn ja Kolbeininpojat lähtivät Arnvidin, Olavin ja viiden
-rengin kera päätupaa kohti. Kolbein jäi ulos. Sisällä nukkuvat miehet
-kavahtivat hereille, kun ovi murrettiin auki — jotkut alastomina
-ja jotkut alusvaatteisillaan, mutta kaikki etsien aseitaan. Siinä
-oli Mattias ja muuan hänen ystävänsä, talon vuokramies ja hänen
-keskenkasvuinen poikansa sekä kaksi renkiä. Syntyi lyhyt ottelu,
-mutta uniset talon miehet joutuivat pian tappiolle. Sitten kohtasivat
-Steinfinn ja Mattias toisensa.
-
-"Olipa tämä yllätys — sinäkö se todellakin olet kululla näin
-anivarhain aamulla, Steinfinn", sanoi Mattias. "Sinulla oli ennen hyvä
-unen lahja, muistaakseni ja niin kaunis vaimokin vierelläsi."
-
-"Hän juuri lähetti minut tänne tuomaan terveisiä sinulle", sanoi
-Steinfinn. "Hän ihastui sinuun silmittömästi, kun viimeksi meillä
-kävit — eikä hän ole voinut unohtaa sinua sen jälkeen. — Mutta
-pane nyt päällesi", virkkoi hän "minusta on aina ollut kunnotonta
-koskea alastomaan mieheen." Mattias lensi tummanpunaiseksi nuo sanat
-kuullessaan, mutta kysyi sitten välinpitämättömäksi tekeytyen:
-
-"Onko minun lupa ottaa rautapaitanikin — koska kerran näyt tahtovan
-osoittaa jalomielisyyttä?"
-
-"Ei", vastasi Steinfinn. "Sillä minä en ole ajatellut päästää sinua
-hengissä kohtauksestamme. Mutta minä voin kernaasti riisua omani."
-
-Steinfinnin riisuessa haarniskaansa piteli Kolbein, joka nyt oli tullut
-sisään, ja eräs miehistä Mattiasta. Se ei ollut tämän mieleen, mutta
-Steinfinn sanoi nauraen: "Sinä taidatkin olla kutkuisempi kuin minä
-— sinä et siedä kosketettavan paljaaseen nahkaasi!" Tämän jälkeen
-antoi Steinfinn Mattiakselle aikaa pukeutua ja vielä ottaa kilvenkin
-suojakseen. Sitten he hyökkäsivät vastakkain.
-
-Nuoruudessa Steinfinniä oli pidetty mitä taitavimpana aseenkäyttäjänä,
-mutta tuo taito oli unohtunut viime vuosina; kävi pian ilmi, että
-Mattias, vaikka oli pieni ja hintelä, voittaisi vastustajansa.
-Steinfinnin täytyi peräytyä askel askeleelta; hän alkoi hengittää
-raskaasti — ja äkkiä Mattias antoi hänelle iskun, joka esti häntä
-käyttämästä oikeata kättään. Steinfinn vaihtoi miekan vasempaan käteen
-— molemmat miehet olivat aikaa sitten viskanneet pois hylyiksi
-hakatut kilpensä. Mutta nyt alkoi Steinfinnin miehistä heidän
-isäntänsä asema näyttää pahalta, ja Kolbeinin viittauksesta juoksi
-eräs hänen miehistään Steinfinnin rinnalle. Mattias joutui siitä vähän
-hämmennyksiin, ja silloin Steinfinn antoi hänelle surmaniskun.
-
-"Mutta taistoon otti osaa vain kaksi miestä, me näimme sen kaikki",
-sanoi Arnvid.
-
-Tällä välin oli sattunut semmoinen ikävyys, että jotkut Steinfinnin
-mukana olleista vierasseutuisista huovimiehistä tahtoivat ryöstää,
-ja toiset pidättivät heitä. Tämän nujakan kestäessä joku oli päässyt
-pistämään tulen tuohipinoon, joka oli kartanorakennuksen ja erään aitan
-välisessä kapeassa sodassa. Syyllinen oli varmaankin Tjostolf-ilkimys,
-johon kukaan ei luottanut, ja hän oli myös varmaan kantanut tuohia
-parvelle, sillä yhtäkkiä koko aitta oli ilmiliekissä, vaikka hirret ja
-katto olivat märät ja turvonneet sateen jälkeen. Ja tuli tarttui myös
-kartanorakennukseen. Heidän täytyi kantaa ulos Mattiaksen ruumis ja
-päästää muut miehet menemään.
-
-Nyt alkoi naapuritaloista kerääntyä miehiä paikalle, ja joukko
-talonpoikia hyökkäsi heidän niskaansa. Kummallakin puolen haavoittui
-muutama mies, mutta ei tiettävästi kukaan hengenvaarallisesti.
-
-"Tulipaloa ja talonpoikia meidän ei olisi tarvinnut saada
-niskoillemme", sanoi Einar, "ellei Steinfinn olisi tahtonut esiintyä
-uroona ja näytellä ritaritapoja."
-
-Olav ei ollut voinut koskaan sietää Einar Kolbeininpoikaa. Tämä oli
-kolme vuotta häntä vanhempi ja oli aina ollut kiusanhaluinen ja ilkeä
-nuorempia poikia kohtaan. Olav vastasi siis hänelle jotakuinkin
-pilkallisesti.
-
-"_Siitä_ asiasta ei ainakaan kukaan nostaisi käräjäjuttua sinun
-isääsi tai teitä veljeksiä vastaan — kukaan ei uskoisi Kolbein
-Borghildinpojan yllyttäneen velipuoltaan tarpeettomaan ylpeyteen."
-
-"Varo itseäsi, nulikka — isää on aina nimitetty Hovin Toren pojaksi.
-Meidän sukumme on yhtä hyvää juurta kuin Aasan jälkeläiset — muista
-se, Olav. Äläkä sinä sormeile siinä minun sukulaisneitoani — ota
-paikalla kätesi hänen sylistään, ja sukkelaan!"
-
-Olav ponnahti seisoalleen, ja he ryntäsivät vastakkain. Ingunn ja
-Arnvid juoksivat erottamaan heitä. Silloin Steinfinn kohosi paikaltaan
-vaatien sananvuoroa.
-
-Talonväki, miehet ja naiset sekä vieraat, kerääntyivät pöydän
-ympärille. Steinfinn seisoi nojaten vaimonsa olkapäähän — hän ei enää
-ollut punainen kasvoiltaan, vaan valkoinen, ja hänen silmänsä olivat
-kuopalla. Multa hän puhui hymyillen, pysyttäytyen suorana:
-
-"Minä tahdon kiittää teitä kaikkia, jotka seurasitte minua tälle
-retkelle — ensin sinua, veli, sekä poikiasi, sitten rakasta
-sisarenpoikaani, Arnvid Finninpoikaa, sekä miehiäni. Jos Jumala suo,
-olemme kyllä pian saava aikaan rauhan ja sovinnon tänä yönä sattuneiden
-tapausten jälkeen, sillä Hän on oikeamielinen Jumala ja tahtoo, että
-miehen tulee pitää arvossa vaimoaan ja suojella naisten kunniaa. Mutta
-minä olen nyt väsynyt, kunnon ystäväni, ja kaipaan päästä vuoteeseen
-vaimoni kera — antakaa anteeksi, etten puhu enempää — olen niin
-väsynyt, ja sainhan pienen naarmunkin ihooni. Grim ja Dalia kestitsevät
-teitä, ja te saatte juoda niin kauan kuin haluatte ja leikkiä ja
-iloita, kuten moisena ilonpäivänä sopii — mutta nyt me, Ingebjørg ja
-minä, menemme levolle — suokaa siis anteeksi, että lähdemme teidän
-luotanne —." Hän oli lopulta alkanut änkyttää ja puhua sekavasti,
-hän horjahti seisoessaan, ja Ingebjørgin täytyi tukea häntä heidän
-poistuessaan tuvasta.
-
-Muutamat talon rengeistä olivat alkaneet kiljahdella, takoa
-puukonvarsilla pöytää ja juomapikareilla lattiaa, mutta melu hiljeni
-itsestään, ja miehet vetäytyivät ääneti syrjään. Jokainen aavisti, että
-Steinfinnin haava ehkä oli vaarallisempi kuin hän oli luulevinaan —.
-
-Kaikki seurasivat isäntäväkeä ulos — jäivät seisomaan äänettöminä
-ryhminä katsellen tuota komeata, kaunista avioparia, joka astui
-yhdessä parvea kohti sateisessa kesäillassa. Useimmat huomasivat,
-miten Steinfinn pysähtyi ja näkyi puhuvan kiihkeästi vaimolleen. Tämä
-sanoi jotain vastaan ja koetti estellä häntä jostakin, mutta Steinfinn
-kiskaisi irti siteen, jolla haavoittunut käsi oli kiinnitetty rinnalle
-— viskasi sen kärsimättömästi luotaan. Ja sitten he kuulivat hänen
-nauraen astuvan edelleen.
-
-Miehet pysyivät hiljaisina vielä sittenkin, kun olivat palanneet
-sisään, vaikka Grim ja Dalia antoivat kantaa pöytään lisää juomia ja
-panivat uusia puita liedelle. Irtonaiset penkit ja pöytä siirrettiin
-syrjään. Mutta useimmat miehistä olivat väsyneet ja näyttivät kaipaavan
-eniten unta. Joku lähti pihamaalle tanssiakseen, mutta palasi heti
-sisään takaisin; taivas saattoi antaa vettä milloin tahansa, ja nurmi
-oli märkä.
-
-Ingunn istui yhä edelleen Arnvidin ja Olavin välissä, ja Olav oli
-laskenut kätensä hänen syliinsä.
-
-"Silkkiä", sanoi hän silittäen tytön polvea. "Silkki on niin kaunista",
-hän toisti yhä uudestaan.
-
-"Sinä puhut puuta heinää", sanoi Arnvid kärtyisästi. "Kohta nukut
-siihen paikkaan — mene maata!" Mutta Olav pudisti päätään ja nauroi
-hiljaa itsekseen:
-
-"Minä menen sitten kun tahdon —."
-
-Sillä aikaa oli osa miehistä riisunut miekkansa ja asettunut
-tanssiriviin. Haftor Kolbeininpoika tuli Arnvidin luo ja pyysi tätä
-laulamaan. Mutta Arnvid esteli — häntä väsytti, sanoi hän. Olav ja
-Ingunn eivät myöskään halunneet ottaa osaa tanssiin; he sanoivat,
-etteivät he tunteneet tätä laulua — se oli toista murretta.
-
-Einar seisoi ylinnä tanssirivissä paljastettu miekka oikeassa
-kädessä. Tora piti hänen vasemmasta kädestään ja oli laskenut toisen
-kätensä seuraavan miehen olalle. Näin he seisoivat pitkässä rivissä,
-vuorotellen mies ja nainen, miehet paljastettu miekka kädessään. Se
-näytti hyvin kauniilta. Einar alkoi laulaa:
-
-    Miekoin iskekäämme —
-
-Rivi siirtyi kolme askelta oikeaan. Sitten miehet astuivat vasempaan,
-jolloin naisten oli astuttava askel takaperin, niin että miehet jäivät
-seisomaan riviin heidän eteensä. Nyt he ristivät miekkansa vuorotellen
-polkien tahtia paikallaan, kunnes naiset juoksivat esiin aseiden alitse
-tasoittaen rivin jälleen. Einar lauloi esisäkeen:
-
-    Miekoin iskekäämme —
-    Nuori olin silloin
-    kun Øresundin luona
-    ruokin sudet ahnaat —
-
-Kävi ilmi, ettei kukaan tanssijoista ollut aivan varma askeleista. Kun
-naisten oli juostava esiin miekkojen alitse, oli heidän vaikea seurata
-miesten polkemaa tahtia. Tilakin oli aivan liian ahdas tulisijan ja
-kattoa kannattavan patsasrivin välissä, joka erotti makuukomerot
-tuvasta.
-
-Arnvid, Olav ja Ingunn, jotka olivat istuneet päätypenkillä, nousivat
-seisomaan nähdäkseen paremmin. Ja kun leikki yritti katketa kesken jo
-toisessa säkeessä, huudettiin joukosta taas Arnvidia mukaan. Kaikki
-tiesivät Arnvidin osaavan koko tanssin, ja hänellä oli mitä kaunein
-ääni.
-
-Kun hän nyt tarttui miekkaansa, veti sen esiin ja asettui ylimmäksi
-tanssiriviin, syntyi heti parempi järjestys. Olav ja Ingunn
-sijoittuivat heti hänen viereensä.
-
-Arnvid johti niin varmasti ja sulavasti, ettei sitä olisi osannut
-arvatakaan, kun katsoi hänen korkeahartiaista, kumaraa vartaloaan. Hän
-ryhtyi laulamaan täyteläisellä, kirkkaalla äänellään naisten keinuessa
-edestakaisin risteilevien miekkojen alitse.
-
-    Miekoin iskekäämme —
-    Hildin leikki alkoi
-    Odinin kun luokse
-    urhojoukko saapui.
-    Terä pystyi miekan
-    tanterella Ivan —.
-
-— Nyt meni leikki sekaisin, sillä Olavin ja Einarin välissä ei ollut
-ketään naista. Laulu täytyi keskeyttää, ja Einar vaati Olavia menemään
-pois; he riitelivät, kunnes eräs vanhemmista rengeistä lupasi antaa
-paikkansa. Ja Arnvid sai leikin jälleen käyntiin:
-
-    Miekoin iskekäämme
-    — — —
-    Rauta kalskui rautaan
-    Skarpeskjerin luona —
-
-— Mutta koko ajan tahtoi syntyä epäjärjestystä riveissä. Ja kun laulu
-ehti pitemmälle, ei kukaan muu kuin Arnvid enää osannut sanoja —
-joku saattoi vain tuntea säkeen sieltä, toisen täältä. Olav ja Einar
-torailivat koko ajan — ja ylä-äänessä oli liian vähän laulajia. Arnvid
-oli väsynyt, ja hän sanoi saaneensa retkellä pari naarmua, joita alkoi
-vihavoida, kun hän oli liikkeellä.
-
-Silloin rivi hajosi. Joku viskautui makuusijalleen — toiset jäivät
-seisoskelemaan puhellen ja haluten lisää juomista — tai tahtoen
-tanssia, mutta jonkun uudemman sävelen mukaan, minkä tahtia oli
-helpompi seurata. —
-
-Olav seisoi varjossa patsaiden alla — hän seisoi yhä käsikkäin
-Ingunnin kanssa. Olav työnsi miekan tuppeen.
-
-"Tule, mennään sinun aittaasi puhelemaan", kuiskasi hän.
-
-Käsikädessä he juoksivat sateessa poikki aution, pimeän pihan,
-syöksyivät portaita ylös ja pysähtyivät kynnyksen yli päästyään
-huohottaen jännityksestä, aivan kuin olisivat tehneet jotakin
-luvatonta. Sitten he lensivät toistensa kaulaan.
-
-Ingunn taivutti pojan pään rintaansa vasten ja haisteli hänen
-hiuksiaan. "Sinä käryät palaneelta", mutisi hän. — "Älä, älä", rukoili
-hän peloissaan; toinen rutisti häntä oven pihtipieltä vasten.
-
-"En — en — minä menen heti", kuiskasi Olav takaisin, "nyt minä
-menen", höpötti hän.
-
-"Niin —", sanoi Ingunn, mutta puristautui häneen vapisten ja
-pyörryksissä peläten, että tämä tekisi kuten sanoi. Hän tajusi heidän
-molempien olevan järjiltään — mutta oli kuin viime vuorokausien
-tavattomat, hurjat tunnit olisivat virtana pyyhkäisseet pois kaiken
-entisen ja nykyisen — ja miksi he kaksi, jotka olivat pelastuneet
-tähän pimeään aitanparveen, olisivat lähteneet toistensa luota —
-heillähän oli vain toisensa —.
-
-Ingunn tunsi kultaisen pannan valuvan otsalle — Olav mellasti hänen
-auenneessa tukassaan. Otsakoriste putosi alas ja helähti maahan, ja
-poika painoi kaksin käsin hänen hiuksensa vasten kasvojaan ja tunki
-leukansa hänen olkapäähänsä.
-
-Sitten he kuulivat Reidunnin — palvelusneidon, joka nukkui Ingunnin
-kanssa — huutavan jollekin alhaalla pihassa.
-
-He kimmahtivat erilleen, tunnonvaivasta vapisten. Mutta Olav ojensi
-salamannopeasti kätensä, veti oven kiinni ja lukitsi sen.
-
-Reidunn tuli solaan, kolkutti ovea ja huusi Ingunnia avaamaan. Nuo
-kaksi nuorta seisoivat pilkkopimeässä sydän jyskien.
-
-Tyttö kolkutti jonkin aikaa — rynkytti ovea. Sitten hän varmaan luuli
-Ingunnin nukkuneen sikeään uneen. He kuulivat portaiden natisevan hänen
-raskaista askeleistaan. Ulkona pihamaalla hän huusi jotakin tyttöä —
-he ymmärsivät hänen lähteneen nukkumaan toiseen aittaan. Silloin Olav
-ja Ingunn syöksyivät toistensa syliin aivan kuin olisivat pelastuneet
-suuresta vaarasta.
-
-
-
-
-V
-
-
-Olav heräsi pilkkopimeässä — ja muisti samassa. Ja hänestä tuntui
-kuin hän olisi vajonnut siinä maatessaan, vajonnut syvälle alas. Hän
-tunsi puistatuksia kulmakarvojen kohdalla — sydän kuristui kokoon
-yhtä äkisti kuin turvaton pikkueläin vetäytyy käppyrään ihmiskäden
-ojentuessa sitä kohti.
-
-Seinän puolella nukkui Ingunn, hengittäen kuten viaton, onnellinen
-lapsi hengittää unessa. Kauhu, häpeä ja suru vyöryivät Olavin sieluun
-— hän makasi niin hiljaa kuin kaikki voima olisi puhallettu pois
-hänen ytimistään. Hän toivoi palavasti voivansa paeta — hän ei
-mitenkään jaksanut kuulla Ingunnin valitusta, kun tämä heräsi unen
-auvoisasta unohduksesta. Mutta hän tunsi syvästi ja hämärästi, että
-jos jokin vielä saattoi pahentaa tätä kauheata asiaa, olisi se pakoon
-livahtaminen.
-
-Sitten hänen mieleensä juolahti, että hänen täytyi koettaa pyrkiä alas
-parvesta ennen kuin kukaan heräisi. Hänen täytyi saada selville, mikä
-aika yöstä nyt oli. Mutta hän jäi makaamaan kuin halvautunut.
-
-Viimein hän riistäytyi irti herpaannuksestaan, pujahti lattialle ja
-raotti ovea. Pilvet hohtivat vaaleanpunaisina kattojen takaa — täytyi
-olla tunti auringonnousuun.
-
-Pukeutuessaan hän muisti jakaneensa viimeksi vuodetta Ingunnin kanssa
-menneenä jouluna, ja silloin hän oli ollut raivoissaan siitä, että
-hänen oli täytynyt luovuttaa tuvassa oleva makuukomeronsa eräälle
-vieraalle ja itse kömpiä Steinfinnin tyttärien aittaan. Hän oli
-tuuppinut tylysti Ingunnia, kun tämä hänen mielestään vei liian paljon
-tilaa, ja töytäissyt vihaisesti takaisin, kun tyttö unissaan työnsi
-terävät kyynärpäänsä ja polvensa hänen lihaansa. Heidän silloisen
-viattomuutensa muisto kalvoi häntä kuin muisto kadotetusta paratiisin
-tarhasta.
-
-Hän ei uskaltanut jäädä tänne kauemmaksi aikaa, hänen _täytyi_ lähteä.
-Mutta kumartuessaan Ingunnin ääreen, tuntiessaan hänen tukkansa
-tuoksun, nähdessään hänen kasvojensa ja jäsentensä häämöttävän pimeästä
-hän tunsi — katumuksesta ja häpeästä huolimatta — että tämä sentään
-oli viehättävääkin. — Hän kumartui aivan alas, niin että hänen otsansa
-tuli lähelle Ingunnin olkaa — ja jälleen hänen sydäntään kiehtoi tuo
-outo kaksipäinen tunne: ilo siitä, että hänen nuori morsiamensa oli
-niin heiveröinen ja hento, ja tuska pelkästä ajatuksesta, että jokin
-saattaisi koskea häneen kovin kourin ja säälimättä.
-
-Ei milloinkaan, päätti hän itsekseen, ei milloinkaan hän ole tekevä
-Ingunnille enää pahaa. Ja tämän päätöksen tehtyään hän sai vähän
-enemmän rohkeutta voidakseen kohdata tytön hereillä. Hän kosketti
-kädellään Ingunnin kasvoja ja lausui hiljaa hänen nimensä.
-
-Tyttö kavahti istualleen ja oli hetken kuin päähän lyöty. Sitten hän
-tarttui niin rajusti Olavin kaulaan, että tämä pökertyi polvilleen,
-vartalo taipuneena tyttöä kohti.
-
-Ingunn koukistui kokoon hänen ympärilleen, veti hänet laihojen
-käsivarsiensa syleilyyn, ja Olavin täytyi, ollessaan tällä tapaa
-polvillaan kasvot Ingunnin ihmeellistä, silkinhienoa, pehmoista ihoa
-vasten painautuneina, purra hammasta ollakseen itkuun purskahtamatta.
-Hänestä tuntui keventävältä ja nöyryyttävältä, että Ingunn oli niin
-hyvä ja lempeä, ei vaikeroinut eikä moittinut häntä. Tulvillaan
-hellyyttä, häpeää, surua ja onnea hän ei tiennyt mitä tehdä.
-
-Silloin kuului pihalta ulvahdus — pitkä, kaamea koiran ulina.
-
-"Se on Erp", kuiskasi Olav. "Se ulvoi samalla lailla jo illalla.
-Mitenkähän se on päässyt ulos taas". Olav hiipi ovelle.
-
-"Olav — ethän sinä lähde minun luotani?" huusi Ingunn peloissaan
-nähdessään Olavin pukeneen vaatteet ylleen ja olevan ulos menossa.
-
-"Minun täytyy pitää varani — että pääsisin huomaamatta", kuiskasi hän
-vastaukseksi. "Mokoma rakki, herättää kohta koko talon."
-
-"Olav, Olav, älä jätä minua —" Ingunn nousi polvilleen sängyssä.
-Ja kun Olav juoksi takaisin käskien häntä olemaan hiljaa, tarttui
-Ingunn hänen kaulaansa ja pidätti häntä väkisin. Vaistomaisesti Olav
-käänsi päänsä syrjään irrottaessaan hänen kätensä kaulaltaan; hän veti
-vuodevaatteen Ingunnin yli ja peitti hänet sillä.
-
-"Etkö sinä ymmärrä, että minun täytyy mennä", kuiskasi hän. "Asiat ovat
-hullusti jo muutenkin."
-
-Silloin Ingunn purskahti rajuun itkuun — hän viskautui alas sänkyyn
-ja itki pakahtuakseen. Olav peitti hänet leukaa myöten, seisoi
-neuvottomana pimeässä ja pyysi kuiskaten, ettei hän itkisi niin.
-Viimein hän laskeutui polvilleen, kiersi kätensä Ingunnin kaulan alle
-— ja tytön itku hiljeni hiukan.
-
-Koira ulvoi ja ulisi pihalla kuin villitty. Olav alkoi tyynnytellä
-tyttöä: "Älä itke, rakas Ingunn — älä itke niin —", mutta hänen
-kasvonsa olivat jäykät ja kovat jännityksestä.
-
-— Tuollainen koiran ulvonta ennustaa kuolemaa tai onnettomuutta.
-Ja ollessaan tässä kyykkysillään maassa aamukylmässä, itkevä tyttö
-rintaansa vasten painettuna ja alkaessaan tulla yhä enemmän järkiinsä,
-hän vähitellen muisti asian toisensa jälkeen.
-
-Hän ei ollut ajatellut tarkemmin, mikä hinta heiltä ehkä vaadittaisiin
-Mattias Haraldinpojan taloon tehdystä retkestä — eivätkä sitä olleet
-ajatelleet muutkaan, mikäli hän saattoi ymmärtää. Ja samapa tuo;
-Steinfinn ei ollut voinut tehdä toisin. — Mutta hän ei pitänyt tuosta
-kirotusta ulvonnasta, joka kuului alhaalta. Steinfinnin haavat eivät
-olleet _aivan_ vaarattomat, sen hän tiesi, sillä hän oli pidellyt tämän
-käsivartta Arnvidin sitoessa sitä. Ja hän muisti Steinfinnin ilmeen —
-miltä hän kerran oli näyttänyt heidän purjehtiessaan takaisin päin —
-ja kerran heidän ratsastaessaan kotiin töyrästä ylös: Kolbeinin oli
-täytynyt mennä taluttamaan hevosta ja tukea samalla veljeään. Ja hän
-oli nähnyt tuon ilmeen taas viimeksi illalla Steinfinnin sanoessa hyvää
-yötä.
-
-Nyt hänelle äkkiä selvisi, miten paljon hän piti kasvatusisästään.
-Hän oli pitänyt tämän olemassaoloa aivan kuin luonnollisena asiana —
-ollut kiintynyt häneen tavallaan, vaikka samalla oli kunnioittanut
-häntä heikonlaisesti koko kasvinaikansa, tietämättä siitä itse. Ja kun
-Steinfinn oli luonteeltaan saamaton, oikullinen, kevyt ja huoleton
-pohjaltaan, joten miestä kohdanneen surun ja häpeän taakka sopi
-huonosti tuon ajattelemattoman ritarin hartioille — oli kasvattipoika
-tuntenut sisimmässään pientä halveksuntaa luonnonlaatua kohtaan, joka
-oli niin toisenlainen kuin hänen omansa. Mutta nyt, kun Steinfinn oli
-noussut ja näyttänyt mikä mies hän oli tarvittaessa, nyt kun Olav
-tunsi sydänjuuriaan myöten pitävänsä hänestä sittenkin — oli hän,
-Olav, tehnyt tämän. Häväissyt itsensä ja tuottanut Ingunnille häpeää.
-— Hänen otsaansa vihlaisi uudelleen jäätävä tunne, ja sydän hyppäsi
-kurkkuun ilkeästi hytkähtäen — entäpä, jos pahin onnettomuus oli jo
-tapahtunut. —
-
-Hän painoi otsansa Ingunnin poveen — eikö tuo koirakaan osannut vaieta
-ulkona. Hän tunsi aivan kuin nyyhkytystä sisällään — se oli lapsuuden
-aikojen kaipausta, aikojen, jotka olivat auttamattomasti ohi. Hänen
-nuoruutensa ja yksinäisyytensä oli kauhea. — Sitten Olav kohosi
-pystyyn, seisoi suorana ja sulki suunsa tiukasti huokauksetta: hän
-oli saattanut asiansa semmoiseen kuntoon, että hänellä oli aikamiehen
-vastuu niskoillaan. Oli turhaa valittaa perästäpäin. Ja kaipa tuosta
-jotenkin selvittäisiin.
-
-Vihdoinkin Olav kuuli jonkun tulevan ulos läksyttämään koiraa ja
-koettavan saada sitä käsiinsä. Mutta hänestä tuntui kuin Erp olisi
-karannut ylös hakaan. Ulkona oli nyt hiljaista.
-
-Olav tarttui tyttöön hellän suojelevasti ja suuteli häntä otsalle
-hiusrajaan ennen kuin päästi hänet irti. Sitten hän otti miekkansa ja
-sysäsi hihnan oikean olkapään ympäri. Oli kuin hänen rohkeutensa olisi
-kasvanut heti, kun hän tunsi raudan kuvettaan vasten. Hän meni ovelle
-ja kurkisti solaan.
-
-"Ketään ei ole pihalla nyt, — nyt minun täytyy pujahtaa ulos", hän
-sanoi.
-
-Silloin Ingunn huusi vaikeroiden:
-
-"Ei, ei, älä mene — minua pelottaa niin kauheasti jäädä tänne yksin."
-
-Olav ymmärsi olevan turhaa tyynnytellä häntä puheilla.
-
-"Nouse ylös sitten ja pukeudu", hän kuiskasi. "Jos meidät nähdään
-yhdessä ulkona, ei kukaan arvaa ajatella pahaa."
-
-Hän lähti ulos, kävi istumaan aitan portaille ja odotti. Molemmat
-kädet miekan kahvalla ja leuka painettuna niitä vasten hän istui siinä
-katsellen läntisen taivaan ruskoa — se vaaleni sitä mukaa kuin idästä
-nouseva valo kirkastui ja vahveni. Maa oli kaikkialla harmaa kasteesta
-ja sateesta.
-
-Hän muisti kaikki tämän kesän myöhäiset illat ja varhaiset huomenet,
-jotka hän oli viettänyt yhdessä Ingunnin kanssa — ja muisto niiden
-ilakoivasta pilanteosta kiusasi häntä nyt täyttäen hänet katkeralla
-pettymyksellä ja mielikarvaudella. Hän oli petturi — mutta hänestä
-tuntui kuin hän itsekin olisi tullut petetyksi. He olivat juosseet
-leikkien kukkakummulla eivätkä olleet älynneet, että se päättyi
-rotkoon. Ja he olivat vierineet alas ennen kuin arvasivatkaan. Niin,
-niin, siinä he nyt makasivat; ei siinä auttanut itku eikä parku, koetti
-hän lohdutella itseään. —
-
-Sitten kun he joutuisivat naimisiin, he pääsisivät takaisin arvoon
-ja kunniaan, ja sitten heiltä kai vähitellen unohtuisi tämä salainen
-häpeä, jollainen heidän kokemansa lankeemus kaikesta huolimatta
-oli. Hän oli iloinnut kovasti häistään — tuosta päivästä, jolloin
-kaikki asiat ja ihmiset olisivat todistamassa hänen ja Ingunnin
-kunniaa, jolloin heidät otettaisiin täysi-ikäisten pariin. Nyt tulisi
-häämaljoissa tuntumaan karvas maku — tunne siitä, etteivät he olleet
-tuon kunnian arvoisia.
-
-Se, minkä hän oli tehnyt, laskettiin kuuluvaksi kaikkein kehnoimpiin
-tekoihin. Kylläpä saivat epaton vävykseen, oikean uskollisuuden
-sankarin, sanoisivat ihmiset, kun sellaista tulisi kuuluville. Sillä
-vene, hevonen ja morsian miehen tulee ostaa oikealla tavalla —
-ennenkuin hän on käyttänyt niitä — ellei aivan pakko vaadi.
-
-Heidän asemassaan oleville ihmisille hän oli ajatellut kolmea kuukautta
-vähimmäksi odotusajaksi, minkä säädyllinen meno vaati, luettuna siitä
-päivästä, jolloin pesäero tehtäisiin tiettäväksi Frettasteinissä,
-siihen päivään, jolloin hän viettäisi häitä Hestvikenissä. — Mutta
-ehkäpä nyt, kun Steinfinnillä oli tämä tulipalo- ja murhajuttu
-edessään, ei näyttäisi aivan mahdottomalta kiirehtiä häiden pitoa —
-jotta Steinfinnillä kahden turvattoman alaikäisen lapsen sijasta olisi
-varakas vävy, jolta hänellä oli oikeus vaatia apua sakkojen ja sen
-sellaisten suorittamisessa.
-
-Kun nyt siis Ingunn tuli ulos hänen luokseen ja kuiskasi uskaltamatta
-katsoa häneen: "Jos isäni tietäisi tämän, niin hän varmasti tappaisi
-meidät", naurahti Olav ja sanoi hänen käteensä tarttuen:
-
-"Silloin hän olisi paljon tyhmempi kuin mitä hän on. Hänen asiansa ovat
-tarpeeksi sotkuiset ilmankin, Ingunn — ja hänellä voi olla enemmän
-apua elävästä vävystä kuin kuolleesta. — Mutta ymmärräthän, että olisi
-suuri onnettomuus", hän jatkoi alakuloisesti, "jos hän — tai kukaan —
-saisi tietää tästä."
-
-Oli juuri auringonnousun aika, kylmää ja märkää joka paikassa. Niinpä
-Olav ja Ingunn istuutuivat aitan portaille, missä he kyyhöttivät idästä
-nousevan kirkkaankeltaisen valon kohotessa yhä korkeammalle ja lintujen
-visertäessä yhä äänekkäämmin — niiden tämänvuotinen laulu oli jo
-melkein päättynyt.
-
-"Nyt se on siinä taas!" sanoi Olav kohoten paikaltaan. Koira oli tullut
-uudestaan pihamaalle, asettunut istumaan isonparven eteen ja ulvoi
-siinä. He juoksivat alas, ja Olav kutsui ja maanitteli Erpiä. Sen oli
-aina ollut tapana totella häntä, mutta nyt se ei mitenkään antautunut
-kiinni.
-
-Arnvid Finninpoika tuli ulos tuvasta huutaen sitä, mutta hänkään ei
-saanut sitä kiinni. Aina kun jompikumpi heistä pääsi lähelle, se
-luikahti käsistä, juoksi kappaleen matkaa ja alkoi taas ulvoa.
-
-"Ettekö te kaksi ole olleetkaan nukkumassa?" kysyi Arnvid kesken kaiken
-nuorilta, katsoen toisesta toiseen.
-
-Ingunn lehahti tulipunaiseksi ja kääntyi kiireesti toisaanne. Olav
-vastasi:
-
-"Emme, — me istuimme parvessa puhelemassa ja sitten me nukuimme
-paikallemme emmekä heränneet ennen kuin tämä koira herätti meidät."
-
-Nyt ilmestyi ulos enemmänkin väkeä, sekä miehiä että naisia,
-ihmettelemään koiraa. Viimeksi tuli Kolbeinkin.
-
-Ylhäällä isonparven solassa näkyi vilahdukselta Steinfinn Torenpojan
-pää — mutta hänen kasvonsa olivat niin muuttuneet, ettei niitä ollut
-tuntea entisiksi. Hän huusi jotakin — sitten hän katosi, näytti
-kaatuvan takaperin.
-
-Kolbein riensi aittaa kohti, mutta sen ovi oli lukossa. Arnvid juoksi
-perästä, ja toiset auttoivat Kolbeinin Arnvidin hartioille; sieltä hän
-heilautti itsensä solaan. Heti tämän jälkeen hän kumartui kaiteen yli
-kasvot vääristyneinä ja äänsi:
-
-"Hänestä on juossut verta — kuin tapetusta tammasta — tänne joku
-teistä. Ei tyttäriä —", lisäsi hän täristen kuin horkassa.
-
-Heti tämän jälkeen hän aukaisi aitan oven sisältäpäin. Arnvid ja pari
-talon miestä meni sisään. Tora ja palvelusneidot lähtivät mäkeä alas
-hakemaan vettä ja viiniä, pellavakääreitä ja voidetta.
-
-Arnvid Finninpoika ilmestyi ovelle — ja koko se kauhu purkautui
-ähkäykseksi, kun he näkivät hänet. Arnvid kulki kuin unessa — sitten
-hän keksi Olav Auduninpojan ja viittasi tätä luokseen.
-
-"Ingebjørg —". Hänen leukansa tutisi, niin että hampaat kalisivat.
-"Ingebjørg on kuollut. Jumala armahtakoon meitä syntisiä ihmisparkoja!
-
-"Vie Ingunn — ja Tora ja pojat — tupaan. Kolbein tahtoo, että minä
-sanoisin sen heille."
-
-Hän kääntyi ja meni edeltä mäkeä alas.
-
-"Entä Steinfinn —?" kysyi Olav nopeasti ja kiihtyneenä. "Jumalan
-nimessä — eihän hän vain — eihän hän ole _tappanut_ vaimoaan?"
-
-"En minä tiedä —". Arnvid näytti olevan kaatumaisillaan. "Hän makasi
-kuolleena sängyssä. Steinfinnin haava on auennut — verta on vuotanut
-virtanaan. En tiedä muuta —."
-
-Olav kääntyi kiireesti Ingunnin puoleen, joka tuli häntä kohti —
-ojensi kätensä aivan kuin pysähdyttääkseen hänet ja toisti Arnvidin
-sanat:
-
-"Jumala armahtakoon meitä syntisiä ihmisparkoja, Ingunn — nyt sinun
-täytyy koettaa — koettaa turvautua minuun, rakkaani!"
-
-Hän tarttui Ingunnia käsivarteen ja talutti häntä eteenpäin — tämä oli
-alkanut itkeä hiljaa ja sydäntäsärkevästi, aivan kuin lapsi, joka ei
-uskalla jättäytyä pelon valtaan.
-
-Päivemmällä Olav istui neitojen kanssa tuvassa. Arnvid kertoi kaiken,
-mitä Steinfinn oli kyennyt sanomaan vaimonsa kuolemasta. Olav oli
-istunut julkisesti käsi Ingunnin ympärillä — hän ei tajunnut tekevänsä
-niin.
-
-Steinfinn ei tiennyt itsekään paljoa. Ennen kuin he olivat paneutuneet
-levolle oli Ingebjørg hoitanut hänen käsivarttaan. Itse hän oli
-nukkunut levottomasti ja hourinut yöllä, mutta tuntui muistavan
-vaimonsa nousseen vuoteesta pari kertaa; tämä oli tuonut hänelle
-juotavaa —. Sitten hän oli herännyt koiran ulvontaan ja — silloin
-Ingebjørg makasi kuolleena seinän puolella.
-
-Ingebjørgia oli joskus viime vuosina vaivannut pyörrytys. Ehkä
-saavutettu hyvitys oli käynyt liiaksi hänen voimilleen, arveli Arnvid.
-Ingunn painoi itkien päänsä Olavin syliin, ja tämä silitti hänen
-selkäänsä. Ensi hädässä oli hän — ja varmasti myös toiset — ajatellut
-paljon pahempaa. Vaikka Jumala tiesi, miksi Steinfinn olisi toivonut
-vaimonsa kuolemaa. Arnvidin puhe ainakin oli päästänyt heidät siitä
-jähmettävästä pelosta. Muuan ajatus pyrki nyt väkisin Olavin mieleen:
-hän koetti karkottaa sen, se oli häpeällistä, mutta —. Steinfinn oli
-sanonut, että hän luuli pian saavansa seurata vaimoaan. Jos kävisi
-niin, ei hän eikä Ingebjørg milloinkaan saisi tietää hänen pettäneen
-heitä. Olav ei mahtanut sille mitään, että hän tunsi jännityksen
-lauenneen; häntä raukaisi omituisesti, mutta tuntui turvallisemmalta —.
-
-Silmänräpäyksen ajan oli Olavista tuntunut kuin hän menehtyisi.
-Kohta sen jälkeen kun Ingebjørg oli kannettu ulos, hän oli tavannut
-naisia, jotka tulivat parvesta. Palvelusväen tapaan he seisahtuivat
-näyttämään hänelle verisiä vaatteita, jotka he olivat kantaneet ulos
-päivitellen ja ääneensä vaikeroiden. Eräs oli lakaissut kukat lattialta
-nahkataljaan — angervot olivat aivan veressä, ja päällimmäisenä olivat
-Arnvidin leikkaamat pellavakaistaleet, jotka tämä oli ottanut omasta
-ja Olavin paidoista sitoessaan Steinfinnin käsivartta — ne olivat
-kiiltävän punaiset ja vertavaluvat. Hänen tahtomattaan kerääntyi nyt
-kaikki, mitä oli tapahtunut toissayön jälkeen, jolloin he olivat
-seisoneet kedolla palavan kartanon edessä, yhdeksi näyksi. Hän ei
-jaksanut kantaa tätä kaikkea, kasvatusvanhempien onnettomuutta ja omaa
-syntiään heitä kohtaan. — Hänestä tuntui kuin hän olisi raiskannut
-oman sisarensa. Koko hänen poikuutensa maailma romahti maahan —.
-
-Hänen ajatuksensa ei jaksanut sulattaa tätä kaikkea — ja jälleen
-häntä huimasi. Ja kun Steinfinnin lapset turvautuivat häneen, nyt kun
-ei kukaan muu talon väestä joutanut huolehtimaan heistä, hän löysi
-jonkinlaista lohtua siitä, että sai hoivata näitä kuin vanhempi veli.
-
-Tora itki paljon ja puhui paljon. Hän oli aina ollut ymmärtäväisin
-ja ajattelevaisin näistä sisaruksista. Hän kertoi Olaville kuinka
-raskaalta hänestä tuntui, etteivät vanhemmat olleet saaneet nauttia
-yhteistä onnea pitkien, syyttömästi kärsittyjen surun ja häpeän
-vuosien jälkeen. Olav huomautti, että olisi ollut paljon pahempaa, jos
-Ingebjørg olisi kuollut ennen kuin Steinfinn oli suorittanut kostonsa.
-Tähän Tora arveli, että hyvitys saattoi käydä kalliiksi muutenkin. Hän
-oli myös huolissaan äitinsä sielun tilasta ja omasta sekä sisarustensa
-parhaasta, jos Kolbein saisi jatkuvasti hoitaa heidän asioitaan. Hän ei
-luottanut varsin paljon setänsä älyyn.
-
-Olav tuumi tähän, että Kolbein oli osoittanut uskollista sukulaismieltä
-ainakin Steinfinniä kohtaan; Mattiasta ei oltu tapettu syyttä, ja
-tulipalo oli vahinkoteko. Ingebjørg oli myös elänyt hurskaasti ja
-kristillisesti viime vuosina; täytyihän jokaisen huomata se. Hän oli
-saanut kauniit hautajaiset. Kukaan ei ilmoittanut lapsille, mitä
-toiset ihmiset tuumivat: että jos Torfinn-piispa olisi ollut kotona,
-olisi ollut epätietoista, olisiko hänet saatettu multaan niin suurella
-kunnialla, ennen kuin oli käynyt selville, oliko vainaja ollut mukana
-murhaneuvotteluissa vai ei.
-
-Lohtusanansa Olav oli saanut parhaasta päästä Arnvid Finninpojalta. He
-olivat vuodetoverit, ja milloin Arnvid ei valvonut sairaan sukulaisensa
-luona, makasivat nämä nuoret miehet yhdessä puhellen myöhään yöhön.
-
-Olavia, kuten muutakin talon väkeä lohdutti se, että Steinfinn kantoi
-kohtalonsa niin kauniisti ja miehekkäästi. Hän oli menettänyt paljon
-verta, mutta hänen haavansa eivät kuitenkaan olleet sellaisia, että
-niiden olisi luullut tuottavan kuoleman suurelle, väkevälle miehelle.
-Mutta Steinfinn sanoi tietävänsä, että hänen täytyi kuolla, ja hän
-näytti heikkenevän heikkenemistään. Ja se oli Olavin mielestä tavallaan
-kaiken sen sopivin loppu, mitä täällä Frettasteinissä oli tapahtunut.
-Olisi ollut vielä kummallisempaa, jos Steinfinn ja Ingebjørg nyt
-olisivat alkaneet elää uudestaan entistä huoletonta elämää — kaiken
-sen jälkeen mitä he olivat kokeneet.
-
-— Eivätkä he olleet saaneet tietää siitä uudesta häpeästä, joka oli
-kohdannut heidän tytärtään. Siitä tilinteosta hän vapautuisi —.
-
-Lopulta häntä kiusasi eniten huoli Ingunnista. Se oli alituinen piina
-ja kiusa — Ingunnin suru oli aivan sanaton ja hiljainen. Hän istui
-haudanhiljaisena vieressä, kun Olav ja Tora puhuivat. Silloin tällöin
-hänen silmänsä tulvahtivat täyteen kyyneleitä, huulet alkoivat väristä
-hiljaa ja suruisasti — itku puhkesi esiin, mutta hän ei äännähtänyt
-— se oli niin yksinäistä ja kaukaista epätoivoa, ettei sitä sietänyt
-katsoa. Miks'ei Ingunn voinut surra ja puhua ja hakea lohdutusta
-toisilta, kuten hekin? Toisinaan hän tunsi tämän katsovan häntä, mutta
-kääntäessään päänsä sinnepäin hän näki tytön silmissä aran, avuttoman
-katseen — joka heti kääntyi muuanne. Hänen korvissaan soi lakkaamatta
-muuan noista uusista tanssilauluista, joita hän oli kuullut kirkolla
-viime talvena — hän ei tahtonut ajatella sitä, mutta — se kuului:
-"vai suretko mennyttä kunniaas' —".
-
-Hän oli usein vähällä suuttua Ingunnille siitä, ettei tämä suonut hänen
-unohtaa kokonaan tuota mustaa, yöllistä tunnetta, joka oli käynyt häntä
-kurkkuun, vaikka hän nyt suri ja katui syntiinlankeemustaan.
-
-Mutta hän piti varansa nyt, koetti olla häntä kohtaan kuin hyvä veli.
-Hän oli karttanut kahden kesken jäämistä tytön kanssa tuon aamun
-jälkeen. Ja hän tunsi itsensä varmemmaksi ja hänellä oli parempi
-omatunto, sillä hän oli saanut Toran suostuttamaan Ingunnin makaamaan
-jälleen sisarensa kanssa pirtissä.
-
-Toran huostassa hän arveli Ingunnin olevan paremmin turvattuna häneltä
-itseltäänkin.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Eräänä iltana Olav tuli ratsastaen metsän läpi mäkeä alas — hän
-oli käynyt asialla Grimin karjatuvalla. Iltarusko oli vaipumassa
-kuusenlatvojen taa hänen tullessaan sille kohdalle, missä polku
-kulkee lammen ruoikonpuoleista rantaa hiukan pohjoiseen kartanosta.
-Metsä kohosi jyrkkänä tuon pienen ruskean tunturijärven partaalta,
-joten siellä tuli aikaisin pimeä. Silloin hän näki Ingunnin istuvan
-kanervikossa aivan polun vieressä.
-
-Hän pysähdytti hevosensa ehtiessään hänen kohdalleen.
-
-"Istutko sinä siinä?" kysyi hän ihmetellen. Täällähän kuului olevan
-vaarallista liikkua auringonlaskun jälkeen.
-
-Ingunn oli ruman näköinen — hän oli syönyt mustikoita. Hänen suunsa
-ja kätensä olivat aivan siniset, ja sitten hän oli itkenyt kasvonsa
-pöhölle ja kuivannut silmiään mustikkaisilla käsillään.
-
-"Onko Steinfinn huonompi?" kysyi Olav vakavasti.
-
-Ingunn kumartui alas alkaen itkeä yhä äänekkäämmin.
-
-"Ei suinkaan hän ole kuollut?" kysyi poika entiseen tapaan.
-
-Ingunn sai sanotuksi itkunsa lomasta, että isä oli tänään parempi.
-
-Olav pidätti Elgsblakkenia, joka tahtoi jatkaa matkaa. Hän oli lakannut
-ihmettelemästä Ingunnin alituisia itkunpuuskia, mutta ne suututtivat
-häntä vähän. Olisi ollut parempi, jos hän olisi tehnyt kuten Tora
-— Toran suru äidin kuoleman johdosta oli tyyntynyt, hän säästi
-kyyneleitään — niitä tarvittiin ehkä piankin.
-
-"Mikä nyt sitten on hätänä?" kysyi hän vähän kärsimättömästi, "mitä
-sinä tahdot minusta?"
-
-Ingunn nosti ylös tuhruiset, itkettyneet kasvonsa. Kun ei Olav näkynyt
-aikovan astua hevosen selästä, hän peitti silmänsä ja alkoi itkeä
-uudelleen.
-
-"Mikä sinun on?" kysyi poika kuten äsken; mutta toinen ei vastannut.
-Silloin Olav laskeutui maahan ja meni hänen luokseen.
-
-"Mikä on hätänä?" kysyi hän peloissaan ja veti Ingunnin kädet silmiltä.
-Hän ei saanut vastausta pitkään aikaan. Ja hän kysyi yhä uudelleen:
-
-"Mitä tämä merkitsee — miksi sinä itket?"
-
-"Kuinka minä en itkisi", nyyhkytti toinen aivan murtuneena, "kun et
-sinä tahdo puhua minulle enää sanaakaan."
-
-"Miksi minä en puhuisi sinulle?" kysyi Olav kummissaan.
-
-"En minä ole tehnyt muuta syntiä kuin minkä sinä tahdoit", vastasi
-toinen. "Minä pyysin sinua menemään, mutta sinä et tahtonut päästää
-minua irti. Etkä sinä sen koommin ole katsonut minun ansaitsevan
-ainoatakaan sanaa —. Pian minä olen ehkä isätön ja äiditön, mutta sinä
-olet kova kuin kivi ja rauta, käännät minulle selkäsi etkä tahdo edes
-katsoa minuun — vaikka me olemme kasvaneet yhdessä kuin veli ja sisar.
-Ja sen sinä teet vain siksi, että minä pidin sinusta niin paljon, että
-unohdin arvon ja kunnian sen yhden ainoan kerran —."
-
-"No en minä ole kuullut mokomaa! — Sinä olet tainnut kadottaa sen
-vähänkin järjen, mikä sinulle on annettu —."
-
-"Niin, kun sinä työnnät minut luotasi tällä lailla! Mutta et tiedä",
-huusi hän aivan suunniltaan. "Et tiedä, Olav, vaikka minä jo kantaisin
-sinun lastasi!"
-
-"Hys, älä huuda niin", Olav varoitti. "Et suinkaan sinäkään voi
-tietää sitä näin pian", sanoi hän lyhyeen. "Minä en ymmärrä mitä sinä
-tarkoitat — enkö minä ole puhunut sinulle — minusta tuntuu kuin minä
-en olisi tehnytkään muuta kuin puhunut, moneen viikkoon; mutta minä en
-ole saanut sanaakaan vastaukseksi, sinä vain itket ja itket."
-
-"Sinä puhuit minulle silloin, kun sinun oli pakko puhua", sinkautti
-toinen nyyhkytysten välistä, "kun Tora ja muut olivat saapuvilla.
-Mutta minua sinä kartat aivan kuin ruttoa — et kertaakaan ole tullut
-luokseni, että me olisimme saaneet puhua kahden. Minun täytyy itkeä —
-kun ajattelen kesää — joka ilta sinä tulit minun luokseni aittaan —."
-
-Olav oli tullut hyvin punaiseksi.
-
-"Se ei olisi minusta viisasta nyt", sanoi hän lyhyeen. Sitten hän
-sylkäisi viittansa kulmaan ja ryhtyi hankaamaan Ingunnin kasvoja — se
-ei auttanut paljoa. "Minä ajattelin sinun parastasi", kuiskasi hän.
-
-Ingunn katsoi häneen kysyvästi, peräti suruisena. Silloin Olav veti
-hänet luokseen: "Minähän tahdon vain sinun parastasi, Ingunn."
-
-Äkkiä molemmat hätkähtivät. Joku oli liikkunut kivikossa lammen
-toisella puolen. Ei näkynyt ristin sielua, mutta yksinäinen koivu,
-joka kasvoi vieremän keskellä, heilui, aivan kuin joku vastikään olisi
-pidellyt kiinni sen rungosta. Oli vielä valoisaa, mutta metsä pimitti
-lammen rannat; vedestä ja itäpäässä olevasta suosta alkoi kohota huurua.
-
-Olav meni hevosensa luo.
-
-"Mennään pois täältä", sanoi hän hiljaa. "Sinä saat istua minun
-takanani satulassa."
-
-"Etkö sinä voi tulla minun luokseni aittaan, jotta saamme puhella?"
-pyysi Ingunn rukoilevasti Olavin tarttuessaan ohjaksiin. "Tule
-illallisen jälkeen!"
-
-"Tietysti minä tulen, jos sinä tahdot", vastasi Olav hetken kuluttua.
-
-Ingunn piteli kiinni Olavin vyötäisistä heidän ratsastaessaan alas
-taloa kohti. Olav tunsi mielensä jollain merkillisellä tavalla
-keventyneeksi. Tosin hän ymmärsi voivansa nyt luopua aikaisemmasta
-päätöksestään karttaa ensimmäistä kiusauksen tilaisuutta — koska
-Ingunn tahtoi toisin. Mutta häntä nöyryytti myös se, että tämä hylkäsi
-uhrin, jonka hän oli aikonut kantaa hänen eteensä.
-
-Mutta se, mitä Ingunn oli sanonut, että hän muka oli pyytänyt Olavia
-menemään ja ettei tämä ollut päästänyt häntä irti — se ei ollut
-totta, muisti hän äkkiä. Hän karkotti kuitenkin tuon ajatuksen kuin
-uskottomuuden koska kerran Ingunn oli sanonut niin. Eihän hän itse
-ollut silloin niin selvä, että olisi voinut vannoa muistavansa oikein.
-
-Seuraavana iltana Olav meni siihen aittaan, missä Steinfinn makasi.
-Arnvid aukaisi luukun ja päästi hänet parvelle. Arnvid istui yksin
-sairaan luona.
-
-Sisällä oli pimeätä, sillä Steinfinniä oli alkanut palella, eikä hän
-sietänyt antaa solaan vievän oven olla auki. Muutama auringonsäde
-tunkeutui sisään hirsien välistä, halkaisi pölyisen pimeyden ja heitti
-kultaisia valoviiruja katosta riippuviin taljoihin. Parvessa oli
-raskas, ummehtunut ilma.
-
-Olav meni sängyn luo tervehtimään kasvatusisäänsä — hän ei ollut
-nähnyt tätä moneen päivään, hänen ei tehnyt mieli tänne ylös. Mutta
-Steinfinn nukkui valitellen hiljaa unessa. Olav ei voinut nähdä hänen
-kasvojaan seinän pimennossa.
-
-"Hänen tilassaan ei ole tullut käännettä pahempaan eikä parempaan",
-sanoi Arnvid. — "Jos tahdot jäädä tänne hetkiseksi, niin minä käyn
-pitkäkseni vähäksi aikaa?"
-
-Tähän sanoi Olav suostuvansa mielellään, ja Arnvid viskasi joitakin
-vaatekappaleita lattialle ja kävi pitkäkseen. Silloin Olav sanoi:
-
-"Minun ei ole helppo, Arnvid — on paha vaivata Steinfinniä, kun hän on
-niin sairas — mutta minusta tuntuu että Ingunnin ja minun täytyy saada
-tietää hänen tahtonsa meidän naimisiinmenostamme ennen kuin hän kuolee."
-
-Arnvid oli vaiti.
-
-"Minä tiedän kyllä, että aika on sopimaton", sanoi Olav kiihkeästi.
-"Mutta kun meitä kaikkia nyt odottavat suuret tapaukset, on minusta
-hyvä saada selväksi se, mikä _voidaan_ selvittää. En myöskään tiedä,
-tietävätkö muut kuin Steinfinn siitä, mitä hän ja isäni ovat päättäneet
-meidän rahoihimme nähden."
-
-Kun ei Arnvid vieläkään vastannut, sanoi Olav:
-
-"Minulle on hyvin tärkeätä, että saan ottaa Ingunnin vastaan hänen oman
-isänsä kädestä."
-
-"Minä ymmärrän sen", sanoi Arnvid.
-
-Vähän tämän jälkeen Olav kuuli hänen nukkuneen.
-
-Pienet auringonnuolet katosivat. Olav istui yksin hereillä pimeässä
-tuntien levottomuuden kalvavan itseään aivan kuin kipu sydänalassa.
-
-Hänen _täytyi_ saada selvitetyksi se, mikä oli joutunut sotkuksiin. Hän
-oli nyt oppinut tietämään hyvien aikeiden mitättömyyden — oli turha
-kääntyä takaisin väärältä tieltä, jolle hän ja Ingunn olivat joutuneet.
-Ja hän tunsi sielunsa käyneen karkeammaksi ja töykeämmäksi tuosta
-uudesta tiedosta. Mutta sitä hän ei tahtonut, että hän olisi joutunut
-seisomaan Steinfinnin paarien ääressä hänen salavävynään. Salainen
-häpeä on raskas taakka, sen hän nyt tiesi.
-
-Ennen kuin Steinfinn kuolee, täytyy hänen antaa minulle Ingunn. Minä
-ymmärrän sen, oli Arnvid sanonut —. Olav tunsi koko ruumistaan
-polttavan: mitä Arnvid ymmärsi? Palatessaan tupaan makuukomeroonsa
-päivän noustessa ei hän ollut varma siitä, oliko Arnvid nukkunut vai
-ollut ainoastaan nukkuvinaan —.
-
-Hän hypähti paikaltaan, kun lattialuukkua kohotettiin. Naiset toivat
-valoa ja ruokaa sairaalle. Epäselvästi, aivan kuin varjoina, muisti
-Olav äskeisessä unenhorteessa näkemänsä kuvat: miten hän oli kulkenut
-Ingunnin kanssa ruohikkorantaa; he olivat astuneet puron laitaa, joka
-virtasi lammesta — sitten hän oli tämän luona aitassa. Muisto kuumista
-hyväilystä sekoittui jollakin tapaa louhikkoiseen kalliorotkoon. Hän
-piti muka Ingunnia sylissään, mutta samalla hänestä tuntui kuin hän
-olisi nostanut tämän suurien tuulenkaatopuiden yli. Viimeksi hän oli
-nähnyt unta, että he astuivat rotkossa kulkevaa polkua ja tulivat sen
-suulle, mistä näkyi laakso ja syvällä laaksossa oleva järvi.
-
-— Se tiesi kai sitä, että hän ja Ingunn pian joutuisivat lähtemään
-yhdessä seudulta pois, koki hän uskoa.
-
-Steinfinn pyysi, että hänen annettaisiin olla, kun naiset herättivät
-hänet hoitaakseen haavaa: eihän siitä ollut mitään hyötyä ja hän
-tahtoi olla rauhassa. Dalla ei ollut kuulevinaan — hän nosti raskaan
-miehenruumiin ylös ja silitti hänen alustaansa aivan kuin tämä olisi
-ollut kapalolapsi. Hän pyysi Olavia näyttämään valoa — Arnvid nukkui
-sikeästi, kuolemanväsyneenä.
-
-Steinfinnin kasvot olivat miltei tuntemattomiksi muuttuneet, monta
-viikkoa ajamattomana ollut punaruskea parta oli levinnyt poskiluihin
-asti. Hän käänsi päänsä seinään päin, mutta Olav näki kaulajänteen
-kiristyksestä hänen taistelevan ollakseen valittamatta Dallan
-irrottaessa kääreitä; ne olivat tarttuneet kiinni haavaan.
-
-Salainen inho, jota Olav aina oli tuntenut nähdessään ärtyneitä haavoja
-ja tuntiessaan niistä nousevan löyhkän, valtasi hänet tukahduttavan
-voimakkaasti. Tuossa oli kuollutta lihaa; ei enää voinut tuntea haavaa
-iskuhaavaksi; siinä oli harmaita, sienettyneitä täpliä, joiden keskellä
-oli pahan näköisiä punaisia koloja, joista vuoti vähän verta.
-
-Ingunn oli tullut hänen vierelleen; — kalpeana, suurin, pelokkain
-silmin hän tuijotti isäänsä. Olavin täytyi sysätä häntä; hän ei
-huomannut ojentaa Dallalle uutta käärettä, jota tämä odotti. Jälleen
-Olav tunsi surun ja häpeän piston sydämessään — kuinka he olivat
-saattaneet unohtaa sairaan, kärsivän isän niin tyyten. Mutta —
-muistaessaan pimeää parvea, jossa he olivat kahden kesken Ingunnin
-kanssa, hän aavisti hämärästi, miten vaikea oli olla sääliväinen ja
-uskollinen poissaolevaa kohtaan.
-
-"Jää tänne", sanoi hän toisten naisten tehdessä lähtöä. "Tänä iltana
-me puhumme sinun isäsi kanssa", lisäsi hän selittäen. Hän näki toisen
-pelästyvän enemmän kuin tulevan iloiseksi eikä pitänyt siitä.
-
-Steinnfinn makasi hiljaa, näännyksissä tuskien jälkeen. Olav käski
-Ingunnin tuoda vähän ruokaa.
-
-Tyttö oli haalinut kokoon kaikki herkut mitä löysi ja näytteli niitä
-hymyillen Olaville takaisin tultuaan. Olavin istuessa kulho polvien
-välissä syöden puhalsi tyttö kerran hänen niskaansa. Hän oli tulvillaan
-hellyyttä ja vallattomuutta. Jälleen Olavin sydäntä vihlaisi — tässä
-he istuivat sairaan isän silmien edessä — eikä hän osannut sanoa,
-miellyttikö tytön hyväily häntä vai ei.
-
-Arnvid liikahti — Ingunn lennähti pystyyn Olavin polvelta ja alkoi
-liikutella ruokia. Silloin Steinfinn kysyi äkkiä sängystä:
-
-"Kuka täällä on teidän kanssanne, Arnvid ja Ingunn?"
-
-"Täällä on Olav, isä", vastasi tyttö.
-
-Olavin sydän hypähti; hän meni sängyn ääreen ja sanoi:
-
-"Minä tahtoisin kernaasti puhua sinun kanssasi, kasvatusisä,
-eräästä asiasta — siksi minä jäin tänne, kun olimme saaneet sinut
-kunnostetuksi."
-
-"Olitko sinä täällä silloin — minä en nähnyt sinua." Steinfinn
-viittasi nuorukaista lähemmäksi. "Sinä voit istua tänne hetkiseksi
-puhelemaan, kasvattipoikani. Sinä olet joutunut sotkeutumaan meidän
-vaikeuksiimme; meidän täytyy nyt puhua siitä, mitä sinun tulee tehdä
-sitten, kun minä kuolen. Sinun lienee paras lähteä Hestvikeniin
-hakemaan tukea omalta suvultasi."
-
-"Niin, kasvatusisä. Sitä minä juuri olin aikonut kysyä sinulta. Olen
-ajatellut itsekin, että se olisi parasta — ja että minä saan Ingunnin
-sitä ennen. Siten teiltä sukulaisilta säästyy tuo pitkä matka, kun
-täällä nyt on edessä rauhattomat ajat."
-
-Steinfinnin katse muuttui harhailevaksi, epävarmaksi.
-
-"Asia on sillä lailla, Olav, että minä kyllä muistan, mistä Audunin ja
-minun välillä oli puhetta. Mutta kai sinä itsekin ymmärrät, poika —
-etten minä mahda sille mitään, että asiat kääntyivät toiselle tolalle
-kuin silloin luulin. Nyt tulevat Kolbein ja Ivar naittamaan minun
-tyttäreni —."
-
-Arnvid tuli nyt vuoteen ääreen.
-
-"Muistatko, sukulaiseni, — että minä olin mukana sinä kesänä käräjillä
-ja seisoin tuvassa, kun sinä ja Audun kihlasitte lapsenne?"
-
-"Sinä olit pikkupoika", sanoi Steinfinn kiireesti, — "et ollut vielä
-todistuskelpoinen!"
-
-"En", sanoi Arnvid. "Mutta kuule minua, Steinfinn. On sattunut
-ennenkin, hätätilassa, sodan uhatessa tai miehen varustautuessa
-pitkälle matkalle — että hän on antanut tyttärensä sille miehelle,
-jolle tämä todistajien läsnäollessa oli luvattu, ilman häidenpitoa,
-saattamalla vain tiedoksi luotettaville todistajille, mitä oli sovittu
-myötäjäisistä ja huomenlahjasta, sekä ilmoittamalla ja julistamalla
-avioliitto täysivoimaiseksi siitä päivästä alkaen."
-
-Steinfinn käänsi päätään ja katsoi noita kolmea. Arnvid jatkoi
-innokkaasti:
-
-"Veli Vegard tuli tänne tänään — ja tässä olen minä, sinun
-sisarenpoikasi, ja vanhat palvelijasi, jotka tuntevat sinun ja Audunin
-tekemän sopimuksen. Sinä voisit saattaa tiedoksi naimaliiton munkin
-ja minun ollessa päätodistajina. Ja nuoret voisivat asua pirtissä
-siihen asti, kunnes Olavin sopisi viedä Ingunn etelään. Veli Vegard
-voisi siunata naimamaljan ja vuoteen — ja laatia kirjat heidän
-pesävaroistaan —."
-
-Steinfinn mietti hetkisen:
-
-"Ei", sanoi hän lyhyeen ja tuntui äkkiä ylen väsyneeltä. "Minun
-tyttäreni ei saa astua aviovuoteeseen sulhasen kanssa hääkemuitta,
-kuten mökkiläisten lapset. Voisi syntyä rettelöitäkin perästäpäin
-siitä, olisiko häntä pidettävä laillisena aviovaimona. Minä en ymmärrä,
-miten sinä voit ajatella sellaista", kiihtyi hän äkkiä, "kun nämä kaksi
-lasta ovat kaiken lisäksi niin nuoriakin. Olavin osalle voi tulla
-ilmankin vaikeuksia, kun hän nyt joutuu tapaamaan sukunsa, jota hän
-ei tunne — ja minä vielä päälle päätteeksi lähettäisin hänet luotani
-sellainen taakka hartioilla, että hän saisi mukaansa lainsuojattoman
-miehen tyttären, joka luikkisi seudulta ilman että Olavin tahi minun
-sukulaiseni olisivat olleet läsnä naittajaisissa. Jos Olav olisi edes
-täysi-ikäinen, olisi asiaa voinut ajatella, mutta nyt minä tuskin
-luulen siitä syntyvän laillista avioliittoa, jos hän naisi oman päänsä
-mukaan ollessaan lasten kirjoissa."
-
-"Eikö se riittäne, että minun isäni kihlasi minut neidolle", arveli
-Olav. "Ja sinä olet ollut minun holhoojani siitä pitäen."
-
-"Sinä et tiedä mitä puhut. Sinä kerjäsit itsellesi luvan saada lähteä
-mukaamme, mutta jos Mattiaksen riitamiehet kääntyvät sinua vastaan sen
-asian tähden, ei se ole heille suureksikaan hyödyksi, kun omaisesi
-voivat vastata sinun olleen alaikäisenä poikana minun palveluksessani.
-Mutta jos olet nainut mies, täysivaltainen ja vävyni, on asia toinen.
-Ja minä olen velkaa Audunille, ystäväiseni, sen, etten salli sinun
-tehdä sellaista järjettömyyttä — kun itse ehkä pian joudun tapaamaan
-hänet."
-
-"Kuule minua, Steinfinn — minä olen kuitenkin liian vanha tottelemaan
-muita sitten, kun sinä olet kuollut — omaisiani, joista en ole kuullut
-ja joita en ole nähnyt tätä ennen. Tahdon mieluummin naida, tulla
-omaksi herrakseni ja antautua vaaraan."
-
-"Sinä puhut kuin lapsi", sanoi Steinfinn kärsimättömästi. "Asia on
-päätetty. Mutta jätä minut nyt rauhaan — en jaksa enempää tänä iltana."
-
-Ennen kuin Arnvid ja Olav paneutuivat levolle, esitti ensin mainittu
-asian veli Vegardille. Mutta munkki ei suostunut millään muotoa
-puhumaan asiasta Steinfinnille ja koettamaan kääntää hänen mieltään
-toiseksi. Hän väitti Steinfinnin tehneen oikean ja viisaan päätöksen —
-eikä hänellä pappina ollut oikeutta olla mukana häissä, jotka pantiin
-toimeen ilman edellä käypää kolmea kuulutusta kolmena messupyhänä
-pitäjän kirkossa. Tässä oli epäilyttävää sekin, saattaisiko Olav itse
-solmia naimakauppaa, niin että siitä syntyisi laillinen avioliitto,
-alaikäinen kun oli. Ei hän muutenkaan pitänyt siitä, että ihmiset
-viettivät häitä ilman vihkiäismessuja. Hän ei suostunut mitenkään
-kirjoittamaan sopimuskirjoja ja sen sellaisia, vaan oli lähtevä pois
-koko Frettasteinistä, jos siellä tehtäisiin moinen epävarma kauppa.
-
-Steinfinnin tila paheni seuraavina päivinä, eikä Olav voinut ottaa
-uudelleen puheeksi naimistaan niinä kertoina, jolloin hän oli ylhäällä
-kasvatusisänsä luona. Arnvid ei myöskään palannut asiaan.
-
-Mutta sitten tuli Ivar Torenpoika, Steinfinnin oikea veli, sekä Kolbein
-molempine poikineen Frettasteiniin; he olivat saaneet tiedon sairaan
-lopun lähestymisestä. Seuraavana päivänä näiden miesten tultua taloon
-pyysi Olav Arnvidia mukaan ulos, jotta he saisivat puhua kahden kesken.
-
-Hän ei ollut uskaltanut puhua Arnvidille aikaisemmin — hän oli
-pelännyt, mitä tämä tulisi sanomaan. Ja hän oli ollut monena yönä
-viime viikon aikana Ingunnin luona parvella. Tämä oli myös pettynyt ja
-suruissaan siitä, että isä niin odottamatta oli asettunut vastustamaan
-heidän yhteen menoaan. Mutta sen enempää hän ei ajatellut, kuin että
-se mahdollisesti tulisi siirtämään heidän Hestvikenissä vietettäviä
-häitänsä hiukan tuonnemmaksi. Hän suri syvästi isänsä sairautta sekä
-äitinsä kuolemaa ja hakeutui kaikkine suruineen Olavin huomaan; oli
-aivan kuin hän olisi hukkunut suruunsa, ellei hän saanut kätkeytyä
-Olavin syleilyyn. Ja Olav heitti vähä vähältä kaikki estelyajatukset,
-antoi vetää itsensä yhä syvemmälle lemmenhurmaan — Ingunn olikin hyvin
-herttainen. Mutta huolet ja tunnonvaivat kalvoivat hän alituisesti. Kun
-Ingunn oli nukkunut, painautuneena tiukasti hänen rintaansa vasten,
-hän makasi kärsien: sekin tuntui raskaalta, että Ingunn oli niin
-luottavainen rakkaudessaan, ei näyttänyt tuntevan vähääkään katumusta
-tai pelkoa. Hiipiessään aamupuoleen hänen luotaan Olav oli väsynyt ja
-masentunut.
-
-Hän pelkäsi käyvän siten, että Ingunn tulisi onnettomaksi. Mutta hän
-ei saanut sanotuksi sitä tytölle itselleen. Vielä vähemmin hän saattoi
-sanoa tälle, että hän pelkäsi paljon pahempia selkkauksia. Hän ei ollut
-milloinkaan tullut ajatelleeksi, että voitaisiin epäillä kihlauksen
-pätevyyttä. Mutta nyt hän äkkiä näki koko asemansa Steinfinnin
-talossa aivan uudessa valossa. Häntä ei oltu koskaan kohdeltu toisin
-kuin Steinfinnin omia lapsia — mutta vaikkakin vanhemmat viime
-vuosina olivat huolehtineet heistä niin vähän, kummastutti häntä
-kuitenkin, etteivät nämä olleet kertaakaan maininneet mitään hänen ja
-Ingunnin naimisesta tai ettei Steinfinn ollut koettanut ottaa selkoa
-siitä, miten tyttären sulhasen omaisuutta hoidettiin. Ettei Kolbein
-milloinkaan ollut kiinnittänyt häneen mitään huomiota, ei kenties ollut
-niin ihmeellistä — Kolbein oli korskea ja tyly useimpia kohtaan.
-Hölmöjen Kolbeininpoikien kanssa hän ei ollut sopinut milloinkaan
-yhteen, — mutta hän ei ollut ymmärtänyt sen johtuvan muusta kuin
-siitä, että nämä katsoivat itsensä täysikasvuiseksi ja pitivät
-häntä pelkkänä lapsena. Mutta nyt tämä kaikki äkkiä näytti hänestä
-merkilliseltä — jos nämä kerran koko ajan olivat pitäneet häntä
-tulevana sukulaisenaan. Minun palveluksessani, oli Steinfinn sanonut
-— mutta eihän hän ollut milloinkaan saanut palkkaa talosta, joten
-siihen ei voinut perustaa mitään, kun tuli puhe murha-asiasta, jota
-kasvatusisä oli ajatellut.
-
-Olav johdatti Arnvidin vainioiden poikki pohjoiseen, metsää kohti.
-Sammaleisten vuorien kohdalla hän pysähtyi. Siitä he katsoivat alas
-taloihin, joiden alla oli jyrkästi suistuvia niittyjä ja ympärillä
-metsiä.
-
-"Istutaan tähän", sanoi Olav. "Tässä meidän ei tarvitse pelätä
-kenenkään korvia." — Mutta hän jäi itse seisomaan. Arnvid istui
-nuorukaista katsellen.
-
-Olav seisoi siinä kulmakarvat rypyssä — hänen vaalea tukkansa oli
-kasvanut niin pitkäksi, että se ulottui melkein silmiin asti; se sai
-kasvot näyttämään vielä leveämmiltä ja lyhyemmiltä ja jurommilta
-kuin muuten. Kiinteä, väritön suu oli tiukasti kiinni — hän oli
-taistelunhaluisen ja nurjan näköinen ja näytti tulleen paljon
-vanhemmaksi viime viikkojen aikana. Kirkas, viaton lapsellisuus, joka
-oli kaunistanut häntä suuresti, koska hän muuten oli hyvin vakava —
-oli hävinnyt kuin kaste maasta. Hänen kiihtyneillä, kiusaantuneilla
-kasvoillaan näkyi nyt toisenlainen vakavuus. Eikä hänen kalpeutensa
-ja vaaleutensa ollut yhtä raikas kuin ennen — silmänalukset olivat
-mustat, ja hän oli väsyneen näköinen.
-
-"Sinä et ole sanonut koskaan aikaisemmin, että olit läsnä silloin, kun
-minut ja Ingunn annettiin toisillemme", sanoi Olav.
-
-"Minä olin vain neljäntoista vuoden vanha", vastasi Arnvid, "eikä minun
-saapuvilla oloni merkinnyt mitään."
-
-"Ketä toisia siellä oli?"
-
-"Isäni ja Manu-veljeni, Viking ja Magnhild Bergistä, Tore Bring Vikistä
-ja hänen vaimonsa — muita minä en tiedä. Tupa oli täynnä väkeä, mutta
-en muista siellä olleen muita tuttuja."
-
-"Eikö isäni seurassa ollut ketään?" kysyi Olav.
-
-"Ei, Audun Ingolfinpoika oli yksin."
-
-Olav jäi miettimään. Sitten hän sanoi istuutuen maahan:
-
-"Ei siis ole elossa muita todistajia kuin Magnhild ja Tore Vikistä. —
-Mutta ehkä he tietävät neuvoa meille jonkun toisen todistajan."
-
-"Eivätköhän he tietäne."
-
-"Jos tahtovat —", sanoi Olav puoliääneen. "Entä sinä, Arnvid. Voi
-olla, että sinun todistuksesi on mitätön, koska kerran olit lapsi —
-mutta sano, mitä sinä ajattelet? _Kihlattiinko_ meidät sinä iltana
-toisillemme?"
-
-"Kyllä", sanoi Arnvid empimättä. "Sitä minä olen aina pitänyt varmana
-asiana. Etkö sinä muista, että sinun annettiin kihlata Ingunn
-sormuksella?"
-
-Olav nyökkäsi.
-
-"Steinfinnillä täytyy olla tuo sormus jossakin. — Luuletko, että
-tuntisit sen vielä? Se olisi varmaan hyvä todiste."
-
-"Muistan sen hyvin. Se oli äitini sinettisormus, jossa oli hänen
-nimensä ja Jumalan äidin kuva vihreään kiveen piirrettynä. Isä oli
-luvannut sen minulle — muistan, etten olisi antanut sitä mielelläni
-Ingunnille." Hän naurahti.
-
-He istuivat ääneti jonkin aikaa, sitten Olav kysyi hiljaa:
-
-"Mitä sinä pidit vastauksesta, minkä Steinfinn antoi minulle puhuessani
-hänelle asiasta?"
-
-"En tiedä mitä sanoisin", vastasi Arnvid.
-
-"En tiedä", sanoi Olav hitaasti, "voinko varmasti uskoa Steinfinnin
-puhuneen Kolbeinille siten, että tämä tietää hänen ja isäni välillä
-solmitun selvän sopimuksen siitä, että minä saisin Ingunnin.
-
-"Ei Kolbein yksin tule päättämään Steinfinnin lapsista", sanoi Arnvid.
-
-Olav nytkäytti olkaansa pilkallisesti hymyillen.
-
-"Kuten jo sanoin", lausui Arnvid, "olen aina katsonut sinä iltana
-solmitun kihlauksen täysin päteväksi."
-
-"Eivätkö siis uudet naittajat voi rikkoa tuota sopimusta?"
-
-"Eivät. Muistan kuulleeni sen siihen aikaan, jolloin kävin luostarin
-koulua. Kihlausta ei voida purkaa, jos sen ovat solmineet kummankin
-lapsen isät, elleivät lapset itse ilmoita seurakuntansa papille
-lailliseen ikään tultuaan — neljätoistavuotisina, luullakseni — että
-he tahtovat purkaa sopimuksen. Mutta silloin heidän tulee molempien
-tehdä vala siitä, että neito on koskematon."
-
-Molemmat nuoret miehet olivat tulleet hehkuvan punaisiksi; he katsoivat
-kumpikin poispäin.
-
-"Mutta entä, elleivät he voisi tehdä tuota valaa?" kysyi Olav
-viimein hyvin hiljaa.
-
-Arnvid katsoi käsiinsä.
-
-"Silloin se on consensus matrimonialis, niinkuin sitä latinaksi
-sanotaan — eli he ovat silloin jo teossa suostuneet vanhempiensa
-päätökseen, ja jos jompikumpi heistä sen perästä nai jonkun toisen,
-joko pakotettuna tai omasta tahdostaan, on se huoruutta."
-
-Olav nyökkäsi.
-
-"Mahtaisitkohan sinä voida auttaa minua", hän sanoi tuokion kuluttua,
-"ottamaan selvää siitä, minne Steinfinn on pannut tuon sormuksen."
-
-Arnvid mutisi jotakin. Ja kohta tämän jälkeen he nousivat ja alkoivat
-kulkea rinnettä alas.
-
-"Nyt tulee aikainen syksy", virkahti Olav. Koivuissa oli jo keltaisia
-lehtiä vihreiden joukossa, ja tähkät alkoivat vaaleta pellon korkeiden
-kasvien, ohdakkeen ja maitikan, seassa. Siintävä ilma oli täynnä
-valkoisia kuituja, jotka välkkyivät auringonpaisteessa; ne olivat
-raidan ja horsman siemeniä.
-
-Ilta-aurinko paistoi Olavia kasvoihin — hän irvisteli vastaan, silmät
-välkkyen jäänsinisinä ja terävinä vaaleiden ripsien alla. Ylähuulessa
-oleva tiheä vaalea haiven välkkyi kullalle pojan maidonvalkeata ihoa
-vasten. Arnvid tunsi aivan kuin kivun tapaista sydänalassan sen vuoksi,
-että ystävä oli niin kaunis — eikä hän voinut olla vertaamatta omaa,
-mustaa, hirviömäistä, korkeaolkaista, lyhytkaulaista vartaloaan tuon
-toisen kauniiseen, voimakkaaseen nuoruuteen. Oli ymmärrettävää, että
-Ingunn piti ystävästään sillä tavoin kuin piti —.
-
-Siitä, missä määrin he olivat oikeassa tai väärässä, saivat toiset
-langettaa tuomionsa. Hän tahtoi auttaa heitä kykynsä mukaan. Hän
-oli aina pitänyt Olavista — uskonut että hän oli uskollinen ja
-lujaluonteinen. Ja Ingunn oli niin vieno — varmaan hän siksi oli aina
-pitänyt niin paljon tuosta pikkutytöstä; oli aivan kuin hänet olisi
-voinut taittaa paljaalla kädellään.
-
-Sinä iltana ilma oli niin raskas aitassa, että vihitty kynttilä, jota
-joka yö poltettiin kuolevan luona, tuskin jaksoi palaa. Se loisti
-heikosti ja himmeästi.
-
-Steinfinn virui pitkänään lopen uuvuksissa. Kuume ei ollut erittäin
-korkea tänä yönä, mutta puheltuaan pitkään veljiensä kanssa illalla hän
-oli rasittunut. Kun hänen haavansa oli hoidettu, oli hän ollut niin
-vaivaantunut, että kyyneleet olivat vierineet hänen partaansa Dallan
-puristaessa kerran kovemmin saadakseen ulos visvan.
-
-Vihdoin viimeinkin, keskellä yötä, Steinfinn näytti voivan nukkua
-rauhallisemmin. Mutta Arnvid ja Olav jäivät istumaan — kunnes
-huomasivat väsymyksen käyvän niin ylivoimaiseksi raskaassa ilmassa,
-että heidän oli vaikea pysyä valveilla.
-
-"No niin —", kuiskasi Arnvid. "Tahdotko, että etsimme tuota sormusta?"
-
-"Kai meidän täytyy." Koko Olavin olemus kuristui kokoon hänen tätä
-sanoessaan — ja otti se Arnvidinkin luonnolle —. Ääneti kuin varkaat
-he tarkastivat Steinfinnin vaatteet ja tyhjensivät hänen avaimensa
-rahamassista. Kaiken aikaa Olavin mielessä väikkyi ajatus, että se,
-joka kerran on astunut pois kunnian tasaiselta tieltä, joutuu helposti
-harhaan, jolloin hänen ehkä täytyy tehdä montakin syrjähyppyä. Mutta
-hän ei tiennyt mitään muuta keinoa —.
-
-Mutta _näin_ pahalta kuin hänestä nyt tuntui, kun hän oli polvillaan
-Steinfinnin vaatearkun ääressä Arnvidin kanssa, hänestä ei ollut
-kuitenkaan tuntunut milloinkaan. Tuon tuostakin he vilkaisivat sänkyyn
-päin. Tämä oli ruumiin ryöstöä.
-
-Arnvid löysi rautakierteillä ympäröidyn arkkusen, missä Steinfinn
-säilytti kalleimpia korujaan. Heidän täytyi koettaa avainta toisensa
-jälkeen ennen kuin löysivät sellaisen, joka soveltui lukkoon.
-
-Kyykkysillään istuen he kaivelivat solkia, ketjuja ja nappeja. "Se on
-tämä", sanoi Olav huokaisten syvään sanomattoman keventyneesti.
-
-Nyt he katsoivat yhdessä sormusta valoa vasten. Se oli kultaa ja siinä
-oli iso vihreä kivi. Arnvid selitti kirjoituksen, joka kiersi Jumalan
-äidin ja lapsen kuvaa. Kuvassa nämä istuivat pienen katoksen alla,
-polvistuva nainen sivullaan; se kuului: Sigillum Ceciliae Beornis
-Filiae.
-
-"Otatko sinä sen itsellesi?" kysyi Arnvid.
-
-"En. Ei suinkaan sillä ole mitään arvoa — todistuskappaleena — ellei
-sitä löydetä Steinfinnin kätköistä hänen kuoltuaan?" arveli Olav.
-
-Nyt he sulkivat arkun ja korjasivat jälkensä. Arnvid kysyi:
-
-"Tahdotko nyt nukkua?"
-
-"En, nuku sinä vain ensin. Ei minua väsytä."
-
-Arnvid laskeutui penkille. Hetken kuluttua hän sanoi ai vain selvällä
-äänellä:
-
-"Olisin toivonut, ettei meidän olisi tarvinnut tehdä tätä."
-
-"Niin minäkin", vastasi Olav vavahtelevin äänin.
-
-Ei se ollut mikään _suuri_ synti — sitä se ei _voinut_ olla, ajatteli
-hän. Mutta se oli niin _rumaa_. Ja samassa häntä pelotti aivan kuin
-hän olisi saanut pahan aavistuksen — koko edessä oleva elämä: oliko
-ihmisen pakko tehdä paljon sellaista, mikä hänestä oli yhtä inhottavan
-vastenmielistä kuin tämä —.
-
-He valvoivat vuorotellen koitteeseen asti. Olav oli iloissaan joka
-kerran, kun hän sai tehdä jotakin kasvatusisänsä hyväksi — antaa
-hänelle juotavaa tai kohentaa sänkyvaatteita. Viimein, päivän jo
-valjettua, Steinfinn heräsi horteestaan ja kysyi:
-
-"Oletteko te molemmat täällä vielä?" Hänen äänensä oli heikko, mutta
-selvä ja kirkas. "Tule tänne, Olav", hän pyysi.
-
-Molemmat nuoret miehet menivät hänen luokseen. Steinfinn ojensi terveen
-kätensä Olaville ja sanoi:
-
-"Etkö ole vihoissasi minulle, kun en tahtonut tehdä sinun mieliksesi
-tuona iltana, jolloin puhelimme yhdessä, koska olet valvonut minun
-luonani koko yön? Sinä olet aina ollut kuuliainen ja hyvä, Olav —
-Jumala olkoon armias sinulle. Niin totta kuin tarvitsen hänen armoaan
-sanon nyt sinulle, että jos olisin voinut tehdä tahtoni mukaan, olisin
-pitänyt Audunille antamani sanan. Jos olisin jäänyt eloon, olisin
-mielelläni ottanut sinut tyttäreni mieheksi."
-
-Olav polvistui maahan ja suuteli kasvatusisänsä kättä. Hän ei voinut
-sanoa mitään — sisimmässään hän rukoili Steinfinniä sanomaan ne
-sanat, jotka vapahtaisivat hänet kaikista vaikeuksista. Mutta häpeä ja
-syyllisyys lukitsivat hänen suunsa.
-
-Tämä oli viimeinen kerta, jolloin hän puhui Steinfinn Torenpojan
-kanssa. Hän ja Arnvid nukkuivat vielä iltapäivällä, kun Haftor
-Kolbeininpoika tuli herättämään heitä. Steinfinnin kuolinkamppailu oli
-alkanut, ja koko talonväki tuli ylös parvelle ollakseen hänen luonaan.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Veli Vegard oli antanut Steinfinnille synninpäästön in articulo mortis;
-sen jälkeen hän sai kauniin hautauksen. Steinfinnin sukulaiset ja
-ystävät puhuivat suuria sanoja hautajaisissa; he vannoivat, ettei
-Mattias Haraldinpojan asiasta syntyisi sen pahempia seurauksia. Vielä
-eivät vainajan käräjämiehet olleet antaneet tietoa itsestään — mutta
-he asuivat eri puolilla maata. Ilmassa tuntui myös levottomuutta —
-talosta taloon kulki huhuja tulossa olevista suurista tapauksista. Ja
-Steinfinnin omaiset kerskuivat, että ne miehet, jotka nyt pääsisivät
-valtaan maassa, kuninkaan ja herttuan ollessa lapsia, olivat _heidän_
-ystäviään.
-
-Vain pieni osa Steinfinnin veloista ja saamisista selvitettiin
-täydellisesti hänen alaikäisten lastensa pesää jaettaessa. Sukulaiset
-uskottelivat Steinfinnillä olevan suunnattomia rikkauksia — mutta
-miehestä mieheen kuiskittiin yhtä ja toista.
-
-Arnvid Finninpojan oli määrä jäädä Frettasteiniin lasten luo, kunnes
-Haftor Kolbeininpojan häät oli vietetty uudenvuoden vaiheilla. Tämän
-jälkeen Haftor aikoi muuttaa taloon ja hoitaa sitä Hallvardin,
-Steinfinnin vanhimman pojan, nimessä, kunnes tämä ehti täyteen ikään.
-
-Steinfinnin veljet jäivät Frettasteiniin pariksi päiväksi
-hautajaisvieraiden jälkeen. Lähtönsä edellisenä iltana miehet istuivat
-kuten tavallisesti olutta juoden, kun ruoka oli korjattu pöydästä.
-Silloin Arnvid nousi paikaltaan viitattuaan Olaville, että tämä astuisi
-hänen luokseen, ja alkoi puhua:
-
-"Hyvät sukulaiseni, Ivar ja Kolbein, tässä on minun ystäväni, Olav
-Auduninpoika, joka on pyytänyt minua esittämään asiansa. Steinfinn
-lausui ennen kuolemaansa, että Olavin on lähdettävä omaan kartanoonsa
-sopimaan sukulaistensa kanssa Ingunnille annettavasta vasta- ja
-huomenlahjasta, kun hän nyt ottaa tämän luoksensa. Mutta me olemme
-ajatelleet, että asiain ollessa nykyisellä kannalla olisikin parasta
-päättää tämä asia heti ja viettää Olavin häät tässä talossa —
-silloin säästymme sekä itse että Olavin sukulaiset pitkistä matkoista
-— onhan talvi ovella ja asiamme varsin epävarmat. Siksi Olav on
-pyytänyt minua sanomaan teille, että hän tahtoo antaa takuun — ja
-minä olen valmis menemään hänen puolestaan takaukseen kuudestatoista
-kultamarkasta — ja hän tarjoo sitä vastaan, minkä hän on saava
-Ingunnin mukana, hänelle määrän, joka vastaa kolmatta osaa pesästä
-paitsi sänky- ja pitovaatteita sekä koruja tavaran arvon mukaan. Hän
-lupaa myös antaa vakuuden siitä, että hän on suorittava sille teistä,
-joka ottaa varustaakseen hänen häänsä, täyden korvauksen hääruoasta —
-joko puhtaassa rahassa tai siten, että hän myy teille Ingunnin osan
-Hindkleiviin ja antaa hänelle palstan korvaukseksi omat, etelässä
-olevat maansa —."
-
-Arnvid puhui vielä jonkin aikaa ehdoista, jotka Olav tarjosi tulevan
-vaimonsa sukulaisille, ja ne olivat erittäin hyvät. Olav lupasi luettaa
-sielumessut Steinfinnille ja Ingebjørgille sekä lupasi olla aina
-Steinfinninpojille uskollinen ja kuuliainen lanko, joka oli taipuva
-vanhempien neuvoihin sikäli kuin hänen nuoreen ikäänsä katsoen saattoi
-sitä edellyttää. Lopuksi Arnvid pyysi Steinfinninpoikia ottamaan
-vastaan tehdyn tarjouksen sellaisena kuin se oli esitetty heille —
-mielisuosiolla ja hyvästä sydämestä.
-
-Steinfinninpojat istuivat siinä sen näköisinä, kuin asia olisi
-mietittänyt heitä ankarasti. Ystävänsä puhuessa Olav oli seisonut tämän
-edessä pöydän ulkolaidan puolella. Hän seisoi suorana, levolliset,
-kalpeahkot kasvot Ingunnin setiä kohti kääntyneinä. Väliin hän nyökkäsi
-vahvistavasti Arnvidin sanoille.
-
-Viimein Kolbein Torenpoika vastasi:
-
-"On totta, Olav, että me tiedämme kerran olleen puhetta sinun
-isäsi ja meidän veljemme välillä siitä, että sinä naisit jonkun
-hänen tyttäristään. Eikä sinun pidä uskoa, ettemme ymmärtäisi
-hyvää tarkoitustasi. Mutta on toinen juttu, toivoisivatko sinun
-sukulaisesi nykyisissä oloissa yhtä kernaasti tätä naimaliittoa,
-— veljentyttäremme ja sinun välillä — ja antaisivat siihen
-suostumuksensa. Mutta tähdellisin seikka on se, että meidän on nyt
-tarvis saada sukulaisiksemme miehiä, joilla on valtaa ja mahtavia
-omaisia, ja niitä sinulla ei ole. Turva on meille tärkeämpi kuin
-rikkaus — ja luulemme sinun ymmärtävän tämän, koska olet osoittanut
-tarjouksellasi olevasi ikäiseksesi harvinaisen ajattelevainen. Mutta
-koska Steinfinn silloin lupasi isällesi toimittaa sinulle hyvän
-naimakaupan, tahdomme mielellämme auttaa sinua siinä. Steinfinnin
-tyttäriin nähden olemme ajatelleet toisin — mutta älä anna mielesi
-masentua siitä. Jumalan avulla toivomme voivamme järjestää sinulle
-naimakaupan, joka on kaikissa suhteissa yhtä hyvä ja joka paremmin
-soveltuu sinun iällesi — sillä sinä olet niin nuori, ettei sinulle
-sovi samanikäinen morsian; joko sinun on saatava vaimo, joka on sinua
-vanhempi ja ymmärtävämpi, tahi kihlattava nuori neito sekä odotettava
-häntä, kunnes itse olet täydessä iässä."
-
-Olavin kasvot olivat alkaneet punoittaa Kolbeinin puhuessa. Mutta ennen
-kuin hän ehti puuttua puheeseen, sanoi Arnvid sukkelaan:
-
-"Tällä seudulla ovat kaikki pitäneet Olavia ja Ingunnia kihlattuna
-parina — ja minä olin itse läsnä, kun Steinfinn vahvisti päätöksen
-kädenlyönnillä —."
-
-"Ei, ei se ole niin", sanoi Kolbein. "Minä olen kuullut kerrottavan,
-että se oli pelkkää leikkiä — Steinfinn ja Audun olivat myöhemmin
-puhuneet, että hyvä olisi, jos leikistä kerran tulisi tottakin. Ja
-totta siitä olisi saattanut tullakin, ellei veljemme olisi joutunut
-onnettomuuksiin. Mutta koska siis tuota kihlausta ei koskaan ole
-solmittu —"
-
-"Sormus, jolla minä kihlasin Ingunnin, on Steinfinnin koruarkussa, minä
-tiedän sen", keskeytti Olav kiivaasti.
-
-"Voit tietää; ei Steinfinn ole hävittänyt mitään sinulle kuuluvaa
-omaisuutta, Olav poikaseni, ja sukulaisesi voivat todistaa, ettei siitä
-ole puuttuva ainoatakaan nappia, kun he ottavat sen vastaan sinun
-nimessäsi."
-
-Olav hengitti pari kertaa kiivaasti ja lyhyeen. Kolbein jatkoi:
-
-"Ymmärräthän sinä, Olav, etteivät järkevät miehet kihlaa lapsiaan
-juovuspäissä —"
-
-"Steinfinn teki niin — miten järkevä hän sitten lienee ollut —."
-
-"— ennen kuin pesänjaosta ja sen sellaisesta on tarkasti sovittu.
-Ymmärräthän sinä, että jos Steinfinn olisi tehnyt sellaisen sopimuksen
-Audun Ingolfinpojan kanssa, hän olisi antanut jyrkän kiellon, kun minä
-keväällä puhuin hänelle Ingunnista erään ystäväni puolesta —"
-
-"Mitä hän sanoi?" kysyi Olav henkeään pidättäen.
-
-"Hän ei päättänyt puoleen eikä toiseen, vaan lupasi kuunnella tuota
-miestä; neuvotellessamme tästä toisesta asiasta me puhuimme uudelleen
-siitä, miten edullista olisi, jos Ingunn naitettaisiin siihen sukuun.
-Mutta minä pysyn kyllä kiinni siinä sanassani, Olav, että me sukulaiset
-tahdomme auttaa sinua solmimaan hyvän naimaliiton."
-
-"Minä en ole pyytänyt sitä; minulle on luvattu Ingunn."
-
-Arnvid keskeytti hänet:
-
-"Steinfinnin viimeisiä sanoja oli, Ivar — hänen kuolinpäivänsä
-aamuna — että jos hän olisi itse voinut naittaa Ingunnin, hän olisi
-mieluimmin ottanut Olavin vävykseen.
-
-"Sehän on selvä", sanoi Kolbein nousten paikaltaan ja astuen
-keskilattialle, "mutta nyt kävi niin, Arnvid, ettei hän voinut.
-Pitäisihän sinun olla kyllin vanha tietääksesi, ettemme voi työntää
-luotamme miehiä, jotka parhaiten voivat tukea meitä vaikeuksissamme,
-vain siksi, että Olav on elänyt täällä uskoen todeksi leikkiä, jota
-hänen annettiin leikkiä kerran lapsena. Sinä, Arnvid, jouduit vasten
-mieltäsi morsiusvuoteeseen, — on kumma, että nyt kiirehdit näin
-työntämään ystävääsi siihen. Olav on varmaan kerran kiittävä meitä
-siitä, ettemme sallineet hänen ajaa tahtoaan läpi, tätä lapsellista
-päähänpistoa —"
-
-Näin sanoen hän ja Ivar astuivat suljettavaa vuodetta kohti, missä
-Steinfinnin ennen oli ollut tapana nukkua; he paneutuivat maata ja
-sulkivat oven.
-
-Arnvid meni Olavin luo; nuorukainen seisoi siinä, missä oli seisonut,
-katse maahan luotuna; hänen kasvonsa värähtelivät. Arnvid pyysi häntä
-kanssaan nukkumaan.
-
-"Oli onni, että hillitsit itsesi sen verran, ettei Kolbeinin ja sinun
-välilläsi syntynyt toraa", sanoi Arnvid heidän riisuutuessaan pimeässä
-patsaiden takana.
-
-Olav puhisi kiukusta. Arnvid sanoi:
-
-"Muuten olisi voinut käydä niin, että Kolbein olisi käskenyt sinun
-lähteä talosta heti. Älä anna hänen huomata, että sinulle on hyvin
-tärkeätä, saatko Ingunnin vai jonkun toisen vaimon, niin se käy
-helpommin."
-
-Olav oli vaiti. Hänen oli ollut tapana nukkua ulommaisena vuoteessa,
-mutta heidän aikoessaan nyt asettua sijoilleen pyysi Arnvid:
-
-"Anna minun nukkua laidalla tänä yönä, hyvä ystävä — tämän iltainen
-olut ei ollut hyvää; minä tunnen sen kääntävän mieltäni."
-
-"Ei se tehnyt hyvää minullekaan", sanoi Olav naurahtaen lyhyeen.
-
-Mutta hän paneutui kuitenkin seinän puolelle. Arnvid oli juuri
-vaipumaisillaan uneen huomatessaan Olavin kohoavan makuulta ja aikovan
-kiivetä hänen ylitseen.
-
-"Minne sinä menet?" kysyi ystävä tarttuen häneen.
-
-"Minua janottaa", mutisi Olav. Arnvid kuuli hänen hapuilevan sinne
-päin, missä vesikorvo seisoi; sitten hän kouhaisi vettä ja joi.
-
-"Tule nukkumaan nyt", pyysi Arnvid.
-
-Hetken kuluttua Olav todellakin tassutti takaisin, kömpi sänkyyn ja
-paneutui pitkäkseen.
-
-"On paljon parempi, ettet sinä kerro Ingunnille, minkä vastauksen
-saimme, ennen kuin olemme neuvotelleet siitä, mitä meidän nyt on
-tehtävä", kuiskasi Arnvid vakavasti.
-
-Olav oli kauan hiljaa ennen kuin vastasi:
-
-"Taitaa olla". Hän huokasi syvään. "Olkoon sitten."
-
-Arnvid tunsi rauhoittuvansa hiukan tämän jälkeen. Mutta hän ei
-uskaltanut nukkua ennen kuin kuuli toisen olevan sikeässä unessa.
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Lunta tuli tupruten Olavin astuessa ulos pihamaalle iltahämärissä Pyhän
-Katariinan päivänä. Se oli tämän syksyn ensi lumi — askeleen jäljet
-jäivät lumiseen iljanteeseen hänen juostessaan mäkeä alas talliin.
-
-Hän jäi seisomaan hetkeksi tallin ovelle katsellen valkoiseen
-myllerrykseen. Hän räpytti silmiään lumihiutaleiden takertuessa hänen
-pitkiin ripsiinsä; se tuntui kuin keveältä hyväilyltä. Metsä, joka
-ympäröi taloa pohjoisessa ja idässä henkien pimeyttä ja kolkkoutta
-syksyöinä, oli nyt tullut lähelle ja hohti tuiskun ja hämärtyvän illan
-läpi aivan kuin valkoinen, ystävällinen seinä. Olav seisoi siinä
-hyvillään lumen tulosta.
-
-Tallista kuului kovaäänistä puhetta — ovi ammahti auki hänen takanaan
-ja sieltä syöksähti mies aivan kuin ulos viskattuna. Hän törmäsi Olavia
-vastaan, ja molemmat kellahtivat kumoon. Mies nousi jaloilleen, huusi
-jollekin, joka seisoi tallin ovella mustana lyhdyn heikossa valossa:
-
-"Tässä on toinenkin, jolle voit näyttää miehuuttasi, Arnvid" — ja
-katosi samassa lumipyryyn ja pimeään.
-
-Olav ravisti lumet yltään ja kumartui sisään ovesta: "Mikä Gudmundia
-vaivasi —?" hän kysyi ja huomasi samassa Arnvidin selän takana tytön,
-joka itki.
-
-"Ulos siitä senkin inhottava lutka", huusi Arnvid tytölle raivoissaan.
-Nainen puikahti kumarassa miesten ohi ulos. Arnvid sulki oven hänen
-jälkeensä.
-
-"Mitä tämä on?" kysyi Olav uudelleen.
-
-"Eipä juuri mitään — sinun mielestäsi luullakseni", sanoi Arnvid
-kiivaasti. Hän ripusti naulaan pienen kalvolyhdyn, joka oli maassa
-hänen jalkansa vieressä; Olav näki Arnvidin olevan niin kiihdyksissä,
-että hän vapisi. "Ei muuta kuin että jokainen äpäräpalvelija tässä
-talossa uskaltaa jo pilkata minua siitä että — että —. Minä olen
-sanonut, etten tahdo nähdä naisväkeä tallissa; se ei kelpaa. Gudmund
-vastasi minulle, että voisin mieluummin vahtia talon aittoja ja
-sukulaisnaisiani."
-
-Olav kääntyi pois. Tallin pimeydestä kuului hevosten rouskutusta ja
-liikahtelua pilttuissa. Lähinnä oleva kurotti kaulaansa ovesta ja
-päristi Olaville; lyhdyn valo kimmelsi eläimen suurissa, tummissa
-silmissä.
-
-"Kuulitko sinä?" kysyi Arnvid.
-
-Olav kääntyi hevosta kohti eikä vastannut mitään. Tuskissaan hän tunsi
-punastuvansa.
-
-"Mitä sinä sanot siitä?" tiukkasi Arnvid kiivaasti.
-
-"Mitä minun pitäisi sanoa —", vastasi Olav hiljaa. "Kun minun asiani
-kääntyi sellaiseksi kuin kääntyi — Kolbeinin vastauksen jälkeen — ei
-sinua saattane ihmetyttää, että seurasin neuvoasi —."
-
-"Minun — neuvoani!"
-
-"Sitä neuvoa, jonka sinä annoit minulle silloin, kun puhelimme yhdessä
-metsässä. Sinä sanoit, että kun kaksi alaikäistä on kihlattu toisilleen
-ja sen ovat tehneet heidän lailliset holhoojansa, ei kellään ole
-oikeutta erottaa heitä; ja jos he suostuvat vanhempiensa päätökseen, ei
-tarvita muuta. Sen jälkeen he voivat elää kuten aviopuolisot —."
-
-"Tuota minä en ole koskaan sanonut —!"
-
-"En minä muista, miten se oli sanasta sanaan, mutta niin minä luulin
-sinun tarkoittavan."
-
-"Tarkoittavan!" kuiskasi Arnvid kuohuksissaan. "Minä en voi uskoa, Olav
-— minä tarkoitin — minä — minä luulin sinun tietävän —."
-
-"En. Mitä sinä sitten tarkoitit?" kysyi Olav rohkeasti; hän kääntyi
-kokonaan Arnvidiin päin. Äärimmäisen häpeäntunteen vallassa hän
-tekeytyi kovaksi, katsoi ystäväänsä uhmaten silmiin kasvot punaisina.
-
-Arnvid Finninpoika loi alas katseensa nuorukaisen edessä, punastuen
-hänkin. Hän ei voinut sanoa, mitä hän oli luullut. Hänen oli taaskin
-vaikea uskoa. Hämminki ja häpeä tekivät hänet sanattomaksi. Hän oli
-antanut läheisen ystävyyden jatkua miehen kanssa, jonka hän uskoi
-häväisseen hänen sukulaisneitonsa — mutta oli kuin hän vasta nyt olisi
-ymmärtänyt, miten pahalta se näytti. Hänestä tuntui kuin hän ei tätä
-ennen olisi tajunnut, mikä siinä oli loukkaavaa ja rumaa — siksi että
-Olav oli tuntunut hänen mielestään niin läpeensä kunnialliselta; hän ei
-ollut voinut pitää sitä kunniattomuutena — siksi kun se koski Olavia.
-
-Hän ei uskonut sitä nytkään — ei uskonut, että Olav seisoi tuossa
-valehtelemassa. Arnvid oli aina pitänyt häntä rehellisimpänä kaikista
-ihmisistä. Hän koetti uskoa yhä — Olavin sanoihin täytyi voida
-luottaa. Hän itse oli varmaan tehnyt vääryyttä ystävälleen hautomalla
-kesäistä epäluuloaan — asian täytyi olla niin. Noiden kahden välillä
-ei tarvinnut olla mitään sopimatonta, vaikka he olivat olleet kesällä
-yhdessä öisin —.
-
-"Minä olen aina uskonut sinusta hyvää, Olav", hän sanoi. "Uskonut sinut
-kunniantuntoiseksi."
-
-"Kuinka sinä siis olisit voinut odottaa", sanoi Olav kiivaasti
-tuijottaen toista silmiin, "että minä olisin pysynyt hiiskumatta ja
-antanut Torenpoikain polkea maahan kunniani ja riistää oikeuteni. Minä
-en tahdo palata kotiini siten, että kuka tahansa uskaltaa sylkäistä
-jälkeeni ilkkuen minulle siitä, että annoin noiden miesten petkuttaa
-itseltäni morsiamen, joka oli minulle luvattu. Tiedäthän sinä, että
-Kolbein ja hänen poikansa pettävät minua — muistatko, mistä minä
-löysin sormukseni?"
-
-Arnvid nyökkäsi. Pesän jaossa oli Kolbein antanut Olaville takaisin
-ne arkut, joissa Steinfinn oli säilyttänyt kasvatuspoikansa irtainta
-omaisuutta. Mutta silloin oli Olavin äidin sinettisormus löytynyt
-muun tavaran joukosta pujotettuna nauhaan, missä riippui toisiakin
-sormuksia. Eikä Olav ollut mitenkään voinut sanoa mitään siitä, että
-kun hän viimeksi oli nähnyt sormuksen, se oli ollut Steinfinnin omien
-kalleuksien joukossa.
-
-"Ja minun mielestäni tässä on kysymys myös isäni kunniasta", jatkoi
-Olav yhä kiihtyneenä, "vai olisiko minun muka annettava vieraiden
-ihmisten osoittaa puuttuvaa kunnioitusta hänen viimeistä tahtoaan
-ja niitä lupauksia kohtaan, jotka oli annettu hänelle ennen hänen
-kuolemaansa —! Ja Steinfinn — kuulithan sinäkin, mitä hän sanoi;
-mutta hän ymmärsi kaiketi, miesparka, ettei hän jaksaisi viedä tahtoaan
-läpi ja uhmata korskeita veljiään. Olisiko nyt Ingunnin isää ja minun
-isääni pidettävä niin vähäarvoisina, ettei heidän olisi suotava itse
-päättää lastensa naimisista —?"
-
-Arnvid jäi miettimään pitkäksi aikaa.
-
-"Sinä et nyt kuitenkaan saa — mennä hänen luokseen aitan parvelle,
-Olav, aivan kuin — et saa mennä tapaamaan häntä salaa, niin että
-koko talonväki huomaa sen. Herra nähköön, minun ei olisi pitänyt olla
-puhumatta tästä näin kauan — mutta minusta oli niin vaikea tehdä sitä.
-Et sinä ole pelännyt osoittaa puuttuvaa kunnioitusta minua kohtaan,
-Olav."
-
-Olav ei vastannut — ja Arnvidista tuntui pahalta, kun hän katsoi
-häneen. Arnvid sanoi:
-
-"Minä tarkoitin, Olav, että koska teidän välinne nyt ovat sellaiset,
-saat sinä itse ottaa talon asiat käsiisi."
-
-Olav nosti katseensa epävarmasti, kysyvästi.
-
-"Anna tiedoksi kartanon väelle, ettet sinä aio väistyä uusien
-naittajien tieltä, vaan että olet päättänyt pitää kiinni Steinfinnin ja
-isäsi välisestä sopimuksesta ja ottaa vaimosi luoksesi. Nouse isännän
-sänkyyn Ingunnin kanssa ja sano, että sinä nyt mielestäsi olet lähin
-mies hoitamaan Hallvardin ja Jonin asioita niin kauan kuin Ingunnin
-kanssa olette täällä pohjoisessa."
-
-Olav puri huultaan, ja hänen poskiaan kuumotti. Arnvidin neuvo
-houkutteli häntä sanomattomasti. Se olisi ollut suorin tie päästä
-kaikista näistä salaisista öisistä retkistä, jotka saattoivat hänet
-halveksimaan itseään ja masensivat hänen mieltään. Olisi tuntunut
-hyvältä tarttua Ingunnin käteen ja taluttaa hänet rohkeasti rinnalleen
-emännän sijalle ja Steinfinnin ja Ingebjørgin jättämään vuoteeseen.
-Hölpöttäkööt siitä asiasta kaikki ne talon ihmiset, jotka nyt
-naureskelivat ja supisivat hänen selkänsä takana — kun eivät vielä
-oikein uskaltaneet tehdä sitä hänen silmiensä edessä.
-
-Mutta sitten hän menetti rohkeutensa ajatellessaan asiaa tarkemmin.
-Hän pelkäsi heidän virnistystään, noita pieniä, rumia sanoja. Siinä
-he olivat mestareita — koko tämän seudun kansa. Heillä oli varalla
-mitä viattomin ilme, niin ettei heihin päässyt käsiksi eikä voinut
-puolustautua, kun he päästivät huuliltaan jonkun peitetyn sanan,
-jossa oli pistävä kärki. Usein heidän ilkeytensä oli niin taitavasti
-salattu, että saattoi kestää jonkin aikaa, ennen kuin hän ymmärsi,
-mille miehet hymyilivät, kun puhuja vaikeni, näytti välinpitämättömältä
-tai nousi paikaltaan —. Tietämättään hän oli koko täälläolonsa aikana
-pyrkinyt esiintymään niin, ettei hän antaisi heille aihetta tuollaiseen
-hauskuuteen. Tähän asti se oli onnistunut jossain määrin — hän tiesi
-itsekin talon miesten pitävän hänestä, ja häntä pidettiin arvossa kuten
-miestä, joka on harvapuheinen, mutta josta tiedetään, ettei hän ole
-tyhmä: sellaisia ruvetaan helposti pitämään viisaampina kuin he ovat.
-Vielä ei kukaan ollut rohjennut hiiskua sanaakaan siitä, mitä kaikki
-tiesivät hänestä ja Ingunnista — hänen itsensä kuullen.
-
-Mutta häntä ahdisti ajatus, että sittenkös syntyisi nauru ja
-leikinlasku, jos hän itse ilmaisisi asian ja asettuisi isännän paikalle
-täällä, missä häntä kuluvaan vuoteen asti oli pidetty pelkkänä
-pikkupoikana. Olav oli huomaamattaan alkanut katsella itseään ja
-asemaansa Steinfinnin talossa toisin silmin kuin ennen — hän ei enää
-pitänyt Frettasteiniä kotinaan, missä hän oli ollut pojan asemassa.
-Saadessaan kuulla noita näykkiviä sanoja, huomatessaan, etteivät
-Ingunnin sukulaiset antaneet hänelle mitään arvoa, tuntiessaan
-omantunnon tuskaa ja häpeää kaikesta siitä, mitä hän oli tehnyt
-salassa, hän oli alkanut pitää itseään alempipaikkaisena kuin ennen.
-
-Ja sitten hän oli niin nuori — kaikki muut talon miehet olivat
-paljon vanhempia. Hän oli tottunut siihen, etteivät he pitäneet
-häntä ja Ingunnia täysikasvuisina. Ja häntä kainostutti ajatus, että
-hänen pitäisi tunnustaa elävänsä yhdessä naisen kanssa — kun kukaan
-ikämiehistä ei ollut vielä ottanut häntä isäntien joukkoon. Eikä se
-ilman sitä hänen mielestään ollut oikein.
-
-Hän sanoi nyt:
-
-"Ei se ole hyvä neuvo, Arnvid. Luuletko sinä, että yksikään kartanon
-miehistä tai naisista tottelisi minua, jos yrittäisin käskeä. Mitä
-luulisit Grimin, Josepin tai Gudmundin sanovan? — Vai luuletko, että
-Dalia antaisi hyvällä avaimet Ingunnille?"
-
-"Ingunn saisi kai tyytyä huntuun", Arnvid naurahti, "siihen asti, kun
-sinä voit antaa hänelle Hestvikenin avaimet."
-
-"Ei, Arnvid. Kolbeinia pelkää joka sorkka tässä talossa — sinä neuvot
-mahdottomia."
-
-"Sitten minä en tiedä muuta kuin yhden keinon — ja se minun olisi
-pitänyt ilmoittaa sinulle aikoja sitten, herra paratkoon. Lähde
-Hamariin ja jätä asia piispan käsiin."
-
-"Torfinn-piispanko? Pelkäänpä, että minun on turha toivoa armoa
-häneltä", sanoi Olav hitaasti.
-
-"Voit toivoa oikeutta", vastasi Arnvid. "Tässä asiassa voi Pyhä Kirkko
-yksin tuomita. Te ette voi mennä naimisiin kenenkään muun kanssa kuin
-toistenne —"
-
-"Mutta entä jos pyhä isä vaatii, että meidän on ruvettava munkiksi ja
-nunnaksi, mentävä luostariin syntiämme sovittamaan —."
-
-"Hän on kyllä vaativa sinua suorittamaan sakkoja kirkolle siitä,
-että menit morsiamesi viereen ilman kuulutusta ja häitä. Mutta jos
-voit esittää todistuksia siitä, että kihlaus on laillinen — ja sen
-me luullakseni kyllä voimme — on hän vaativa Torenpoikia tyytymään
-kunniallisiin sovintorahoihin —."
-
-"Niin", keskeytti Olav, "jos Torfinn-herran vaatimuksesta on mitään
-apua. Hamarin piispojen on ennenkin täytynyt alistua Steinfinninpoikien
-tahtoon."
-
-"Niin — omaisuusasioissa ja sellaisissa. Mutta eivät he ole sentään
-niin jumalattomia, että uskaltaisivat väittää kellään muulla kuin
-kirkon oppi-isillä olevan oikeutta päättää tässä asiassa — siitä, onko
-avioliitto laillinen vai ei."
-
-"Niinköhän? Ehei, silloin minä mieluummin otan Ingunnin mukaani ja
-lähden etelään omille mailleni."
-
-"Se ei ole tapahtuva niin kauan kuin minä pystyn käyttämään asetta. Vai
-luuletko sinä, piru vieköön — vaikka olenkin ollut kauan toimettomana
-— että minä istuisin täällä silmät kiinni sillä aikaa, kun sinä
-varastat minun huostaani uskotun sukulaisneidon —." Hän näki Olavin
-aikovan karata pystyyn. "Ole rauhassa", sanoi hän lyhyesti, "minä
-tiedän, ettet sinä pelkää minua. Enkä minäkään pelkää sinua. Mutta
-luulin, että olimme ystäviä. Ja jos sinusta itsestäsi tuntuu, ettet ole
-menetellyt aivan uskollisen ystävän tavoin, niin tee nyt kuten sanon,
-koeta saattaa tämä asia loppuun kaikella kunnialla."
-
-"Minä lähden itse sinun kanssasi piispan luo", sanoi hän nähdessään
-toisen yhä empivän.
-
-"En tee sitä mielelläni", sanoi Olav huoahtaen.
-
-"Onko sinulle mieluisempaa", ahdisti Arnvid kiivaasti, "että täällä
-juorutaan ja levitetään juoruja ympäri pitäjää sinusta ja minusta ja
-Ingunnista. Etkö sinä näe, miten naiset suhkavat ja sopottavat hänen
-selkänsä takana, missä hän liikkuukin — vilkuillen häneen salaa; he
-tahtovat tietysti katsoa, astuuko hän raskaammin kuin ennen —"
-
-"Siitä ei ole pelkoa", mutisi Olav vihaisesti, "sanoo Ingunn —". Hän
-oli jälleen tullut tummanpunaiseksi. "Ingunnin täytyy lähteä mukaan",
-jatkoi hän sitten miettivästi. "Muuten on itse Torfinn-piispan vaikea
-saada häntä Kolbeinin käsistä."
-
-"Niin, minä otan Toran ja Ingunnin mukaan. Kuinka sinä voit ajatella,
-että minä saattaisin jättää hänet tästälähin Kolbeinin huostaan —."
-
-"Olkoon sitten niin", vastasi Olav tuijottaen synkästi eteensä.
-
-He ratsastivat rinnettä alas jo kaksi päivää sanotun jälkeen ja
-saapuivat kaupunkiin myöhään illalla. Neidot nukkuivat pitkään
-seuraavana aamuna, ja Olav sanoi käyvänsä sepän luona kirvestään
-hakemassa sillä aikaa kun toiset laittautuivat Kristuksenkirkkoon
-viimeiseen aamumessuun.
-
-Nämä olivat jo lähteneet matkaan hänen tullessaan takaisin majalaan.
-Hän kiiruhti perästä, lumi kirskui hänen jalkainsa alla — oli
-tullut raikas, selkeä päivä. Kellot kaikuivat selvästi kirkkaassa
-pakkassäässä, ja taivas kellersi etelässä valkoisten selänteiden ja
-sinimustan veden yllä. Hän näki toiset kirkonportilla ja juoksi heidän
-jälkeensä.
-
-Ingunn kääntyi häneen päin punehtuen kuin ruusu — Olav huomasi
-hänellä valkoisen otsavaatteen kasvojen ympärillä aivan kuin nuorilla
-aviovaimoilla. Hänkin punastui, hänen sydämensä alkoi sykkiä — nyt
-oli tosi edessä; oli aivan kuin hän ei olisi huomannut sitä ennen.
-Nuorena, vailla sukua ja ystäviä hän oli ryhtynyt tähän — ja Ingunn
-oli nyt hänen vaimonsa. Häntä kainostutti kauheasti kulkea tällä lailla
-hänen seurassaan. Suorana kuin kynttilät, tuijottaen suoraan eteensä he
-astuivat rinnakkain kirkkomäkeä ylös.
-
-Suuruksen jälkeen Olav seurasi Arnvidia piispankartanoon. Hänestä
-tuntui pahalta heidän kulkiessaan, eikä asia parantunut siitä, kun hän
-joutui istumaan ja yksin odottamaan piispan holvituvassa erään papin
-vietyä Arnvidin muassaan Torfinn-herran luo piispan makuukamariin.
-
-Odotusaika venyi venymistään. Olav ei ollut milloinkaan ennen käynyt
-holvituvassa, se oli näkemisen arvoinen. Kattokin oli muurattu ja
-kupumainen, eikä valoa tullut sisään muualta kuin takaseinällä
-olevasta pienestä lasi-ikkunasta; mutta ei siellä ollut sentään
-kovin pimeä, sillä seinät olivat valkoisiksi kalkitut ja niihin oli
-maalattu värillisiä kukkia ja linnunkuvia seinävaatteen korkeudelle
-asti. Tulisijaa ei näkynyt missään, mutta kohta hänen tultuaan
-sisään ilmestyi ovesta kaksi miestä kantaen isoa hiiliastiaa, jonka
-he asettivat keskelle lattiaa. Olav meni lämmittelemään käsiään sen
-ääreen, kun kävi liian ikäväksi istua penkillä värisemässä. Hän sai
-olla yksin suurimman osan aikaa, eikä hän viihtynyt tässä huoneessa; se
-muistutti kirkkoa ja teki hänet levottomaksi.
-
-Sitten tuli sisään kolme matkatamineihin sonnustautunutta miestä;
-he asettuivat hiilivadin ympärille puhellen keskenään, eivätkä
-he olleet huomaavinaan penkillä istuvaa nuorukaista. He puhuivat
-riita-asiastaan — jostakin kalastusoikeudesta. Kaksi vanhinta oli
-talonpoikaa, kotoisin Fagabergin puolelta, nuorempi mies oli pappi ja
-toisen talonpojan poikapuoli. Olav alkoi tuntea itsensä perin nuoreksi
-ja kokemattomaksi — ei tainnut olla helppo saada osakseen huomiota
-täällä. Hetken kuluttua tuli joku piispan palvelijoista hakemaan miehiä
-ulos. Olavin olisi myös tehnyt mieli lähteä pihaan — siellä oli paljon
-nähtävää. Mutta hän tuumi, ettei se tainnut käydä päinsä; hänen täytyi
-istua siinä missä istui.
-
-Vihdoinkin Arnvid tuli hyvin kiireesti sisään, tarttui miekkaansa ja
-sitoi sen vyölleen kertoen, että piispa oli lähdössä erääseen taloon
-Vangiin ja oli pyytänyt häntä mukaansa. Hän ei ollut ehtinyt puhua
-piispalle paljon Olavin asiasta — ihmisiä oli tullut ja mennyt koko
-aamun. Piispa ei ollut puhunut paljoa, mutta oli kutsunut Arnvidin ja
-Olavin vieraikseen piispankartanoon, niin että nyt sai Olav lähteä
-takaisin majalaan ja muuttaa tänne hevosensa ja tavarat.
-
-"Entä neidot — eiväthän he voi jäädä sinne?"
-
-"Eivät", sanoi Arnvid. Heidän tuli asua eräässä talossa alhaalla
-kaupungissa kahden hurskaan eläkenaisen luona, joilla oli siellä
-vierastupa. Sinne oli näinä päivinä tuleva myös Magnhild-rouva,
-Steinfinnin sisar, Bergistä; piispa oli luvannut lähettää hänelle sanan
-huomenna. "Piispa sanoi, ettei sinun pidä tavata Ingunnia ennen kuin
-asia on selvitetty — paitsi tietysti kirkossa, missä voitte tavata
-toisenne ja puhua keskenänne". Arnvid törmäsi ulos.
-
-Olav kiiruhti majalaan, mutta sinne oli jo tullut toinen eläkenaisista,
-ja Ingunn ja Tora seisoivat lähtövalmiina. Hän ei siis saanut
-puhutuksi Ingunnille. Ingunn oli surullisen näköinen Olavin ojentaessa
-hänelle kätensä hyvästiksi. Mutta Olav sanoi Toralle, niin että sisar
-saattoi kuulla, piispan ottaneen heidät suopeasti vastaan; oli kovin
-ystävällistä, että he kaikki kolme saivat olla hänen vierainaan.
-
-Mutta palatessaan piispankartanoon hän kohtasi nuoren papin, joka
-sanoi, että heidät oli määrätty contubernaleiksi. Olav ymmärsi sen
-tarkoittavan sitä, että hänet oli määrätty nukkumaan siinä huoneessa,
-missä pappi asui. Pappi oli pitkä, tuiki laiha kuikkana, hänellä oli
-iso, luiseva hevosenpää ja häntä kutsuttiin Asbjørn Allfeitiksi. Tämä
-käski nyt erään miehen ottaa huostaansa Olavin hevosen ja vei itse
-nuorukaisen siihen parveen, missä hänen makuupaikkansa oli. Sitten hän
-sanoi menevänsä alas laivarantaan; sinne oli aamulla tullut lastilaiva
-Gudbrandinlaaksosta — ehkäpä Olavia huvittaisi lähteä katsomaan. Olav
-sanoi lähtevänsä mielellään.
-
-Hestviken oli vilkas merenkulkupaikka, sen Olav tiesi — mutta
-kukaan ei olisi voinut olla vähemmän perillä laivoista ja veneistä
-kuin hän; niin oudosti saattoi sattua. Hän piti sekä silmänsä että
-korvansa auki astuttuaan alukseen, rohkenipa tiedustaakin yhtä
-ja toista. Hän auttoi miehiä lastin purkamisessa — oli sekin
-hauskempaa kuin seisoskella tyhjin toimin. Suurin osa lastia oli
-suola-, silli- ja taimentynnyreitä, mutta toisissa tynnyreissä oli
-myös vuotia, metsäeläinten nahkoja, voita Ja talia. Papin laskiessa
-lastia auttoi Olav lyömällä merkkejä lautaan; hän oli tottunut
-siihen Frettasteinissä, sillä hän oli usein ollut Grimin apuna siinä
-toimituksessa; ukko ei enää ollut aivan tarkka laskuissaan.
-
-Hän pysyi koko päivän Asbjørnin seurassa — lähti hänen kerallaan
-kirkkoon kuorirukoukseen ja sitten illalliselle, jonka Olav sai nauttia
-piispanväen pöydässä. Ja noustessaan illalla parveen Asbjørnin ja erään
-toisen nuoren papin kanssa hän tunsi olonsa jo aika lailla paremmaksi.
-Hän ei enää ollut yhtä outo kuin alussa, ja täällä oli paljon uutta
-nähtävää. — Arnvid ei ollut palannut vielä.
-
-Mutta yöllä Olav heräsi ja jäi miettimään kaikkea, mitä hän oli kuullut
-Torfinn-piispasta. Hän pelkäsi tätä sittenkin.
-
-Muun muassa hän kuului sanoneen niin, että ennemmin sai kymmenen miestä
-menettää henkensä kuin yksi neito tulla raiskatuksi. Oli olemassa muuan
-asia, mistä oli pidetty paljon ääntä vuosi sitten. Erään rikkaan miehen
-poika Alvheimista oli iskenyt silmänsä köyhään talonpoikaistyttöön; kun
-hän ei saanut tätä vietellyksi lupauksilla eikä lahjoilla, hän yhdytti
-tytön eräänä iltana keväällä tämän kyntäessä pellolla ja yritti nyt
-ottaa hänet väkisin. Tytön isä puuhaili metsässä aitaa korjaamassa.
-Hän oli vanha ja raihnas, mutta kuullessaan tyttären huutavan, hän
-tempaa kirveensä ja alkaa kiivetä rinnettä; ja hän halkaisee miehen
-kallon. Ilkityöntekijän asia sai raueta; vainajan sukulaisten oli
-tyytyminen siihen. Mutta kuten hyvin saattoi arvata, tahtoivat nämä nyt
-saada surmamiehen lähtemään seudulta. Ensin he koettivat lahjoa hänet
-muuttamaan muuanne, mutta kun mies ei suostunut siihen, he alkoivat
-ahdistaa häntä uhkauksin ja ilkitöin. Mutta silloin oli Torfinn-piispa
-ottanut turviinsa köyhän talonpojan lapsineen.
-
-Ja entä Tronstadin mies, joka oli löydetty murhattuna halkometsään.
-Miehen leski ja lapset vetivät käräjiin kartanon toisen torpparin
-murhasta epäiltynä. Tämän täytyi paeta pelastaakseen henkensä, ja hänen
-vaimonsa ja alaikäiset lapsensa saivat kärsiä loputonta puutetta ja
-pahoinpitelyä murhatun sukulaisten taholta. Silloin tapahtui sellaista,
-että kuolleen miehen oma serkku tunnusti tehneensä murhan — heille
-oli tullut riita perinnöstä. Mutta Torfinn-piispa kuului pakottaneen
-hänet tunnustamaan kansan edessä sen, mitä hän oli tunnustanut
-piispalle ripissä, sekä sanoneen, ettei yksikään pappi voinut päästää
-häntä synnistä, ennen kuin hän oli osoittanut katumusta ja päästänyt
-viattomat vainosta.
-
-Arnvid sanoi, että köyhiä ja murheellisia kohteli tämä piispa mitä
-hellimmin ja kehoitti näitä kääntymään hänen puoleensa kuin rakkaan
-isän puoleen. Mutta hän ei taivuttanut niskaansa hituakaan korskeiden
-ja kovasydämisten ihmisten edessä, olivatpa nämä mahtavia miehiä tai
-pikkueläjiä, pappeja tai maallikoita. Hän ei tuominnut kenenkään
-syntejä — mutta jokaisen, joka osoitti katumusta ja mielenparannusta,
-hän otti avosylin vastaan, ojentaen, lohduttaen ja suojellen.
-
-Kaikki tuo oli kaunista, oli Olav ajatellut — ja monet herra
-Torfinnistä kuullut puheet miellyttivät häntä suuresti — tuon
-Trøndelagenin munkin täytyi olla peloton mies ja sellainen mies, joka
-tiesi mitä tahtoi. Mutta hän ei ollut koskaan ajatellut joutuvansa
-viemään omaa asiaansa piispan tuomiolle. Ja kun Arnvid tiesi kertoa
-piispan kohtelevan kaikkia samalla tavalla, se tuntui Olavista jo
-menevän liian pitkälle — kyllä hänen mielestään sentään oli vähän eroa
-sillä, oliko joku pikkutalollinen tappanut naapurinsa jonkin riita
-jupakan tähden vai kostiko Steinfinn Mattiakselle. Hän ei puolestaan
-ainakaan pitäisi siitä, jos joku arvelisi hänen kääntyneen piispan
-puoleen ja hakeneen tämän suojelusta Steinfinnin sukua vastaan siksi
-— niin, siksi, että hän muka olisi vähempiarvoinen kuin nämä. Ja
-kaiken lisäksi Torfinn-piispa oli ankara puhdastapaisuuden mies —. Hän
-saattoi väittää kaikkia muita vastaan, että se, mitä oli ollut hänen ja
-Ingunnin välillä kesästä alkaen, oli tavallaan vuodeyhteyttä. Mutta hän
-ei tuntenut itse niin —.
-
-Seuraavana aamuna hän istui jälleen pienessä holvituvassa odottamassa.
-Sillä oli holvituvan nimi siitä syystä, että vieressä oli toinen
-isompi, asiatupa. Näiden välillä ei ollut ovea; koko tämän kivitalon
-huoneissa oli vain yksi ovi, joka johti sisäpihaan.
-
-Olav oli istunut siinä hetken aikaa, kun nuori, pienikasvuinen, harmaan
-ja valkoisen kirjavaan munkkikaapuun verhoutunut mies astui sisään;
-hänen pukunsa oli hiukan erilainen kuin saarnaveljien. Munkki sulki
-oven takanaan ja astui joutuisasti Olavia kohti — ja nuorukainen
-ponnahti kiireesti paikaltaan ja taivutti toisen polvensa; hän tunsi
-selvästi, että tämän täytyi olla Torfinn-herra. Piispan ojentaessa
-esiin kätensä suuteli Olav nöyrästi sormuksen isoa kantakiveä.
-
-"Tervetuloa tänne, Olav Auduninpoika! Ikävä, etten ollut kotona eilen
-sinun tullessasi — mutta toivon talonväkeni kestinneen vieraitamme
-hyvin."
-
-Ei hän ollut sittenkään aivan nuori, Olav huomasi sen nyt — ohut
-hiusseppel välkkyi hänen päässään kuin hopea, ja hänen kasvonsa olivat
-kapeat, uurteiset ja väriltään melkein yhtä harmaat kuin kaapu. Mutta
-hän oli solakka ja ihmeellisen notkea kaikissa liikkeissään — vaikka
-oli tuskin Olavin mittainen. Oli mahdotonta arvata hänen ikäänsä
-— hän hymyili, eikä hän silloin näyttänyt vanhalta; hänen suuret,
-kellanharmaat silmänsä loistivat, mutta kalpean, kapeahuulisen suun
-ympärillä väikkyi hymy vain heikkona varjona.
-
-Olav mutisi jotakin kiitokseksi ja jäi seisomaan hämillään — tuo
-ankara piispa oli kokonaan toisen näköinen kuin hän oli kuvitellut.
-Hän muisti hämärästi nähneensä edellisen piispan — hän oli täyttänyt
-koko huoneen äänellään ja ruhollaan. Olav tunsi, että tämäkin täytti
-huoneen, vaikka oli hento ja hopeahapsinen — mutta täytti sen toisella
-tavalla. Torfinn-herran istuutuessa ja pyytäessä Olavia istumaan
-viereensä tämä vetäytyi arasti penkille vähän matkan päähän.
-
-"Taitaa käydä niin, että sinun täytyy jäädä tänne osaksi talvea",
-sanoi Torfinn-piispa. "Sinä kuulut olevan rannikkolainen ja kaikki
-sukulaisesi paitsi Soleyarin sveitsiläiset asuvat kaukana täältä. Vie
-aikaa, ennen kuin voimme saada tiedon heidän kannastaan tässä asiassa.
-Tiedätkö, ovatko he luovuttaneet sinun holhouksesi laillisella tavalla?"
-
-"Isäni teki sen, herra — ja kaiketi hänellä oli oikeus siihen?"
-
-"Oli kyllä. Mutta lieneehän hän toki puhunut siitä sukulaisillesi ja
-nämä sitten suostuneet siihen, että Steinfinn saisi holhousrahat heidän
-sijastaan?"
-
-Olav jäi äänettömäksi. Asia ei näyttänyt olevan aivan selvä — johan
-hän oli aavistellut sitä jonkin aikaa. Mitään holhousrahaa Steinfinn
-ei koskaan ollut nauttinut hänen isänsä pesästä — ei ainakaan hänen
-tietääksensä.
-
-"Minä en tiedä mitään siitä — tunnen niin huonosti lakia; kukaan ei
-ole opettanut minua", hän sanoi alakuloisesti.
-
-"Kyllä minä sen arvaan. Mutta meidän täytyy saada selvä tästä
-holhousasiasta, Olav — ensiksi sinun osuudestasi murhapolttoretkeen
-— siitä, olitko sinä mukana Steinfinnin sukulaisena vaiko hänen
-palkollisenaan. Kolbein ja hänen miehensä ovat hankkineet itselleen
-turvaluvan, mutta sinä et kuulu heihin. Minä puhun tästä kuninkaan
-voudille, joten voit asua huoleti kaupungissa. Mutta entä nuo
-Steinfinnin sanat, jotka hän lausui vähää ennen kuolemaansa — että hän
-olisi toivonut sinun ja tyttärensä naimaliittoa, kuten Arnvid väittää.
-Mahtoiko hän olla sinun holhoojasi silloin, vai kuuluiko holhous sinun
-sukulaisillesi, kuten se kuuluu nyt.
-
-"Arvelin olevani täysi-ikäinen", sanoi Olav punastuen, "koska kerran
-Ingunn oli kihlattu minulle lain määräämällä tavalla ja koska olin
-pitänyt häntä vaimonani".
-
-Piispa pudisti päätään.
-
-"Miten sinä voit ajatella, että te, lapsiparat, olisitte kuuluneet
-toisillenne lain määräämällä tavalla, ilman sukunne läsnäoloa ja
-kuulutusta, vaikka olettekin maanneet yhdessä omasta tahdostanne!
-Velvollisuuden te olette saaneet niskoillenne, koska kerran itse
-katsotte solmineenne naimaliiton — olette nyt kuolemansynnin uhalla
-sidotut elämään yhdessä, kunnes kuolema teidät erottaa tahi elämään
-yksin, ellemme saa aikaan sovintoa hänen naittajainsa ja sinun
-naittajaisi kesken. Mutta et sinä ole tullut täysi-ikäiseksi moisen
-avioliiton kautta, eivätkä sinun omaisesi saata vaatia sinulle
-minkäänlaisia myötäjäisiä, ennen kuin olet notkistanut polvea
-Torenpoikien edessä sekä maksanut sakot — eikä olisi heidän tapaistaan
-luovuttaa sinulle vapaaehtoisesti sellaisia myötäjäisiä, joita sinun
-säätyisesi mies voisi vaatia vaimonsa keralla tavallisissa oloissa.
-Tämä leikki saattaa käydä sinulle kalliiksi, Olav. Saat maksaa sakkoa
-kirkolle siitä syystä, että vietit häitä salaa. Kirkko vaatii kaikkia
-erehtyneitä lapsiaan tekemään niin; sillä avioliittoasioissa tulee
-menetellä avoimesti, säädyllisesti ja ymmärtävästi. Muuten voisivat
-liian monet nuoret parit tehdä kuten sinä: sinä ja tämä nuori nainen
-olette Jumalalle antamanne lupauksen sitomia, mutta kenenkään ei ole
-pakko antaa sinulle apua tai oikeuksia, koska kukaan ei ollut läsnä, ei
-luvannut mitään tai taannut puolestasi silloin kun sidoit itsesi."
-
-"Herra", sanoi Olav. "Minä luulin, että te olisitte turvamme — koska
-itse käskette meidän pysyä siinä, mitä olemme toisillemme luvanneet —."
-
-"Jos olisit antanut asiasi kirkon käsiin heti, kun ymmärsit neidon
-setien aikovan haastaa riitaa kihlauksen pätevyydestä — silloin olisit
-tehnyt oikein. Silloin olisit voinut vaatia minun toimitusmiestäni,
-herra Arindbjørn Skolpia, kieltämään Kolbeinia kirkonkirouksen uhalla
-naittamasta Ingunnia toiselle miehelle, ennen kuin oli selvitetty,
-oliko sinulla oikeus tuohon naimakauppaan."
-
-"Paljonkohan Kolbein olisi välittänyt siitä —."
-
-"Hm. Tiedätpäs sinä sen. Lakia sinä et tunne, mutta tunnet laittomuuden
-—." Piispa liikutteli käsiään viitan alla. "Muista kuitenkin, että
-Kolbeinilla ja Ivarilla on jo ennestäänkin niin paljon raskauttavia
-riita-asioita, ettei heidän luulisi olevan kovin kärkkäitä saamaan
-niskoilleen uutta murhajuttua."
-
-"Minä luulin asian olevan selvän sillä", jatkoi Olav itsepäisesti,
-"että Ingunnin isä oli kädestä pitäen luvannut isälleni antaa neidon
-minun vaimokseni."
-
-"Ei". Piispa pudisti päätään. "Kuten jo sanoin, olet sinä saanut
-niskoillesi velvollisuuksia, mutta et minkäänlaisia oikeuksia.
-Jos olisit jättänyt asian herra Arindbjørnin huostaan tytön vielä
-ollessa neito, olisit voinut saavuttaa paljon enemmän kuin nyt. Joko
-heidän olisi täytynyt antaa sinulle sekä tyttö että hänelle kuuluva
-omaisuus tai olisitte voineet erota ja olla vapaat solmiamaan toisen
-naimakaupan. Mutta nyt, poikani, emme voi tehdä muuta kuin rukoilla
-Jumalaa auttamaan sinua, ettet miehuusikääsi tultuasi katuisi sitä,
-että sidoit kätesi ja jalkasi salaa ja ummessa silmin, ennen kuin olit
-jättänyt taaksesi lapsuuden."
-
-"Sitä päivää ei ole tuleva", sanoi Olav kiivaasti, "jolloin minä
-katuisin, etten antanut Kolbein Borghildinpojan nitistää minulta sitä,
-mikä oli minulle tuleva —."
-
-Piispa katsoi häneen tutkien, ja Olav jatkoi:
-
-"Ei, herra — Kolbein tahtoi saada tämän kaupan puretuksi, eikä hän
-silloin olisi valinnut keinoja — sen minä tiedän!" Ja hän kertoi
-kihlasormuksesta.
-
-"Oletko varma siitä", kysyi Torfinn-herra, ettei Steinfinn itse ollut
-pannut sormusta takaisin sinun arkkuusi ennen kuolemaansa; olisihan
-hän voinut ajatella sen olevan parhaassa turvassa muiden tavaroittesi
-joukossa, kun sait takaisin kaiken sinulle kuuluvan.
-
-"Ei, sillä minä näin hänen kuolinpäivänsä aamuna Ingunnin sormuksen,
-ja se oli silloin siinä lippaassa, missä Steinfinn säilytti omia ja
-lastensa kalleuksia."
-
-"Ottiko Steinfinn itse esille tuon lippaan — hänkö näytti sinulle
-sormusta?"
-
-"Ei, Arnvid näytti sitä."
-
-"Hm. Näyttää todella siltä kuin Kolbein —." Piispa istui hetken
-mietteissään, sitten hän kääntyi Olaviin päin. "Teidän kahden nuoren
-asemassa olisi nyt suorinta — en sano, että se olisi täydellinen
-pulasta pääsy, mutta parhain mahdollinen — että sinun ja neidon
-sukulaiset suostuisivat myös maan lakien mukaiseen avioliittoon ja
-että saisitte toisenne ja kaiken, mitä kumpikin omistaa ja on antava
-toisilleen. Muuten teidän elämänne mutkistuu kovin ja voitte joutua
-viekoitelluiksi suurempiin synteihin kuin se, mihin nyt olette
-langenneet, jos joudutte eroon. Mutta ymmärräthän, että vaikka
-voisimmekin saada todisteita kihlauksen pätevyydestä, saattavat
-Torenpojat tarjota sinulle semmoiset sovinnonehdot, että joudut
-köyhemmäksi naimisesi takia kuin olit sitä ennen."
-
-"Se on samantekevää minusta", sanoi Olav uhmaten. "Sanaa, joka on
-annettu minun isälleni, ei pidä rikottaman, vaikka hän onkin kuollut.
-Minä tahdon Ingunnin omaan kotiini, vaikka minun olisi otettava hänet
-vastaan paitasillaan —."
-
-"Entä nuori Ingunn itse", sanoi piispa hiljaa, "oletko varma siitä,
-että hän on samaa mieltä — että hän pysyy vanhoissa sopimuksissa
-mieluummin kuin joutuisi toiselle miehelle?"
-
-"Ingunn on samaa mieltä kuin minä — että meidän ei ole tehtävä vasten
-isiemme tahtoa, vaikka nämä ovat kuolleet ja vieraat kokevat vähentää
-heidän oikeuttaan lapsiinsa nähden."
-
-Torfinn-piispa teki voitavansa tukahduttaakseen hymyä:
-
-"Ja niin te lapsukaiset pujahditte morsiusvuoteeseen vain ollaksenne
-kuuliaiset isäinne tahdolle?"
-
-"Herra!" pääsi Olavilta nyt puoliääneen, ja hän punastui uudelleen.
-"Ingunn ja minä olemme yhdenikäiset ja meidät on kasvatettu yhdessä
-kuin veli ja sisar pienestä asti. Seitsemännestä ikävuodestani olen
-elänyt kaukana kaikista sukulaisistani. Ja kun hän kadotti sekä äidin
-että isän, hän turvautui minuun. Silloin me päätimme, ettemme antaisi
-heidän erottaa meitä toisistamme."
-
-Piispa taivutti päätään hitaasti, ja Olav sanoi kiihkeästi:
-
-"Herra — minusta olisi suuri häpeä sekä itselleni että isälleni, jos
-minun olisi ratsastettava ilman morsianta Frettasteinistä, missä kaikki
-ovat pitäneet meitä kihlattuina kymmenen vuoden ajan. Mutta ajattelin
-niinkin, että kun saavun kotiseudulle, missä minulla ei ole ainoatakaan
-tuttua ihmistä, tahtoisin vaimokseni sen, jonka ystävä olen ollut
-lapsuudenpäiviltä asti."
-
-"Vanhako olit vanhempiesi kuollessa, Olav?" kysyi piispa.
-
-"Seitsenvuotias isäni kuollessa. Äidittömäksi jäin jo
-syntymishetkelläni."
-
-"Minun äitini elää vieläkin." Torfinn-herra jäi istumaan ääneti.
-"Ymmärrän, ettet sinä tahtoisi kadottaa kasvinsiskoasi." Hän nousi, ja
-Olav ponnahti paikalla pystyyn. Piispa sanoi:
-
-"Sinä tiedät, Olav, ettet ole äiditön ja orpo — sitä ei ole kukaan
-kristitty. Sinulla, kuten meillä kaikilla, on mahtava veli, Kristus,
-ja Hänen äitinsä, taivasten valtiatar, joka on myös sinun äitisi
-— ja hänen luonaan on nyt varmaan sinun oma äitisi, joka synnytti
-sinut. Olen aina uskonut Pyhän Neitsyt Maarian rukoilevan poikaansa
-erityisesti niiden lapsien puolesta, joiden täytyy kasvaa täällä
-maan päällä ilman äitiä — enemmän kuin meidän muiden puolesta —.
-Kenenkään ei pitäisi unohtaa, ketkä ovat meidän lähimmät ja mahtavimmat
-omaisemme. Mutta varsinkin sinun tulisi muistaa tämä. Silloin et
-unohtaisi niin helposti, mikä suuri turva sinulla on Rauhan Jumalassa
-— koska sinulla ei ole lihallisia veljiä ja sukulaisia, jotka voisivat
-vetää sinut kerallaan hurjaan elämään ja vallattomuuksiin tahi
-kiihottaa sinua kostoon ja vainopoluille. Sinä olet kovin nuori, Olav,
-ja kuitenkin olet jo ehtinyt eksyä synnin töihin — olet itse sotkenut
-itsesi taiston ja riidan melskeeseen. Olkoon Jumala kanssasi, jotta
-sinusta tulisi Rauhan mies, sitten kun itse saat määrätä tiesi."
-
-Olav polvistui ja suuteli Torfinn-piispan kättä hyvästiksi. Pappi
-katsoi häntä kasvoihin ja sanoi hiljaa hymyillen:
-
-"Taistelunhaluinen sinä olet — minkäs sille mahtaa. Jumala ja Pyhä
-Äiti suojelkoot sinua, ettei mielesi kovettuisi."
-
-Hän kohotti kätensä ja siunasi nuorukaista. Ehdittyään ovelle
-Torfinn-herra kääntyi ja sanoi naurahtaen:
-
-"Unohdin erään seikan — kiittää sinua avusta. Asbjørn eli Asbjørn
-Allfeit, joksi häntä kutsutaan, kertoi sinun jo ryhtyneen hyödyttämään
-taloa. Kiitos siitä."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vasta illalla, kun Olav jo oli vuoteessa, hänen mieltään
-viilsi pistävänä ajatus, ettei hän ollut puhunut täyttä totta
-Torfinn-piispalle Ingunnista ja itsestään. Mutta hän ei tahtonut juuri
-nyt muistella viime kesää ja syksyä, aitassa vietettyjä öitä ja kaikkea
-tuota.
-
-Hän viihtyi piispankartanossa, viihtyi päivä päivältä paremmin pelkkien
-miesten parissa, jotka kaikki olivat häntä itseään vanhempia ja joilla
-kullakin oli oma vakituinen toimensa määrätunnilleen.
-
-Olav seurasi Asbjørn Allfeitin kintereillä joka paikkaan. Heitä
-oli neljä miestä siinä ylishuoneessa, missä Olav ja Arnvid
-nukkuivat; neljäntenä oli muuan nuori pappi, joka oli ollut Arnvidin
-lukutovereita. Asbjørn oli hyvän joukon heitä toisia vanhempi — noin
-kolmissakymmenissä. Arnvid kävi kirkossa rukoushetkinä muiden pappien
-kanssa, ja hän toi kerallaan kirjan, joka oli ollut hänen oppikirjansa
-kouluvuosina, ja hän istui ja luki siitä huvikseen aamulevon aikana.
-Hän istui sängyn laidalla lukien ääneen ensimmäisiä kappaleita: De arte
-grammatica og Nominale. Olav makasi pitkänään kuunnellen: ihmeellistä,
-miten paljon erilaisia nimiä nuo roomalaiset tarvitsivat yhdelle
-ainoalle sanalle, esimerkiksi sellaiselle kuin järvi. Kirjan lopussa
-oli pari liitettä, joihin sopi harjoittaa kirjoitusta. Arnvid mukaili
-huvikseen vanhoja merkkejä, kirjaimia ja mietelauseita, mutta kädet
-pyrkivät kohmettumaan kylmässä huoneessa, eikä kirjoittaminen sujunut
-enää niin taitavastikaan kuin ennen lapsuudessa. Eräänä päivänä hän
-sentään raapusti kokoon seuraavat sanat:
-
-Est male scriptura quia penna non fuit dura. [On paha kirjoittaa, kun
-kynä ei ole jäykkä.]
-
-Hänen laskettuaan kirjan kädestään ja mentyään ulos Asbjørn otti sen
-käteensä ja piirsi reunustaan:
-
-Penna non valet dixit ille qui scribere nescit. [Kynä ei juokse, kun ei
-järki juokse.]
-
-Olav hymyili hiljaa saadessaan tietää, mitä se merkitsi.
-
-Asbjørn Allfeit luki messunsa aikaisin aamulla, ja Olav lähti
-useimmiten hänen mukanaan kirkkoon; arkipäivinä hän ei kovin usein
-tullut käyneeksi siellä. Asbjørn-pappi oli suurimmaksi osaksi vapaa
-alttaripalveluksesta; hän luki määrärukoukset kirjastaan siellä,
-missä hän kulloinkin liikkui toimissaan. Hänellä oli huolenaan
-piispankartanon tulot ja menot, hän otti vastaan kymmenykset ja verot
-ja puhui ihmisten kanssa. Pappi opetti Olavia tarkastamaan tavaroita
-ja arvioimaan niiden laatua, neuvoi, miten mikin laji saatiin
-parhaiten sijoitetuksi ja säilytetyksi, selitti hänelle kauppakaarta
-ja kymmenyslakia ja opetti häntä käyttämään laskulautaa. Mjøsen ei
-ollut vielä mennyt jäähän, vaan ihmiset kulkivat soutaen ja purjehtien
-kaupunkiin. Asbjørn otti useamman kerran Olavin mukanansa pienille
-retkille. Hän osti myös kaksi solkea Olavilta, ja nyt oli tuolla
-nuorella pojalla selvää rahaa vyössä — ensi kerran elämässään.
-
-Näin hän ei juuri nähnyt Ingunnia. Hän piti piispalle antamansa sanan,
-ei koettanut tavata tyttöä muuta kuin kirkossa, ja sinne Ingunn
-ilmestyi tavallisesti vasta myöhempiin messuihin, Olavin käydessä
-mieluimmin jo ensimmäisessä. Arnvid kävi usein siinä talossa, missä
-Steinfinnin-tyttäret asuivat. Häneltä Olav sai kuulla Magnhild-rouvan
-olleen yrmeän veljensä tyttärelle — hän oli nuhdellut tätä siitä, että
-tämä oli antanut vietellä itsensä, ja Ingunn oli vastannut vihaisesti
-takaisin. Torfinn-herra oli ollut hyvin ystävällinen puhuessaan
-Ingunnin ja Toran kanssa — ja oli oikein kutsuttanut nämä luokseen
-kerran. Mutta Olav ei sattunut olemaan kotona neitojen käydessä
-piispankartanossa — hän oli sinä päivänä lähtenyt Asbjørnin mukana
-Helgeøenille, jonne tällä oli asiaa.
-
-Eivätkä he voineet liioin puhua keskenään niinäkään kertoina,
-jolloin he tapasivat kirkon luona ja jolloin Olav saattoi Ingunnia
-jumalanpalveluksen jälkeen lyhyen taipaleen alas Klosskirkon luo. Mutta
-näin oli hänen mielestään paras. Tosin hän joskus muisti, miltä tuntui
-pitää Ingunnia sylissään — Ingunn oli hento ja pehmeä, lämmin ja
-hellä. Mutta hän karkotti luotaan tuon ajatuksen — nyt ei ollut aikaa
-sellaiseen. Vielä he ehtisivät elää yhdessä ikänsä kaiken rakkaina,
-hellinä ystävyksinä. Hän oli varma siitä, että Torfinn-piispa auttaisi
-häntä saamaan oikean asian läpi.
-
-Oli myös totta, että häntä aivan kuin vaivasi ajatella menneiden
-kuukausien elämää. Se tuntui näin perästäpäin niin kumman
-epätodelliselta, jopa miltei luonnottomalta. Yöt aitan parvessa kaksin
-Ingunnin kanssa pilkkopimeässä; elää ja tuntea valtoimesti kaikilla
-aisteillaan paitsi näöllään, niin täydellisessä pimeydessä, että se oli
-samaa kuin sokeus. Päivät läpeensä sitten torkuksissa ja haluttomana —
-jännityksen velloessa kuin maininki tyhjässä päässä odotellessa sitä,
-mikä saattoi olla edessä. Jossakin mielen pohjalla tuntui ainaista
-rauhattomuutta — ja vaikkei hän aina edes tiennyt, mikä siellä taas
-oli alkanut jäytää hänen omaatuntoaan, hän tiesi jonkin olevan hullusti
-ja muistuttavan jatkuvasti olemassaolostaan. Silloinkin, kun hän oli
-kahden Ingunnin kanssa, ei hän voinut unohtaa kokonaan, että jotain oli
-epäkunnossa. Ja silloin häntä harmitti hiukan, ettei Ingunn näyttänyt
-tuntevan pienintäkään pelkoa tai epäilystä, ja häntä kyllästytti se,
-että tämä aina olisi vaatinut häntä olemaan iloinen ja vallaton ja
-halaamistuulella.
-
-Eikä Olav surrut vähääkään, että hänen oli pakko elää jonkin aikaa
-semmoista elämää, missä ei ollut sijaa naisille eikä salaiselle
-rakkaudelle.
-
-Itse piispaa hän näki hyvin harvoin. Sikäli kuin virka salli tämä
-eli sen munkkikunnan sääntöjen mukaan, mihin hän oli liittynyt
-nuoruudessaan. Hänen makuuhuoneensa oli asiatuvan yläpuolella ja siellä
-hän työskenteli, luki rukouksensa ja nautti useimmat veronsa. Tästä
-huoneesta veivät portaat alas kappeliin, missä piispa toimitti messun
-aamuisin, ja parvensolasta, joka kulki kivitalon toisen kerroksen
-tasalla, johti katettu silta erääseen Kristuksenkirkon komeroon.
-
-Piispankartanossa oli monta, jotka eivät pitäneet siitä, että olivat
-saaneet kuivettuneen munkin herrakseen: edellinen Gilbert-piispa oli
-elänyt kuin ruhtinas ja oli kuitenkin samalla ollut hurskas pappi
-sekä harras ja pystyvä oppi-isä. Asbjørn-pappi sanoi pitävänsä paljon
-tästäkin piispasta, mutta vielä enemmän hän oli pitänyt entisestä:
-Gilbert-piispa oli ollut hyväntuulinen mies, tarinankertoja ja rohkea
-ratsastaja ja metsämies.
-
-Olav tuumi mielessään, ettei kukaan voinut istua uljaammin ja vapaammin
-satulassa kuin Torfinn-herra. Ja elettiinhän täällä joka suhteessa kuin
-päällikön talossa, vaikka piispa itse eli hyvin ankarasti — jokaista
-taloon tullutta vierasta kestittiin ylenpalttisesti; joka palvelija
-sai kaljaa arkipäivinä ja simaa pyhinä. Piispan vieraspöydässä
-nähtiin viiniä, ja milloin Torfinn-herra söi vieraittensa parissa ja
-tahtoi osoittaa erikoista kunnioitusta, hän kannatti eteensä suuren
-hopeahaarikan. Koko aterian ajan täytyi juomanlaskijan seisoa hänen
-istuimensa lähellä ja täyttää haarikka aina, kun piispa antoi merkin.
-Olavin mielestä näytti kauniilta, kun Torfinn-herra tarttui haarikkaan,
-kääntyi herttaisesti kumartaen sen puoleen, jolle hän aikoi ojentaa
-haarikan, ja antoi sitten kantaa sen kunniavieraalle.
-
-Sinä iltana, jolloin Tore Bring Vikistä oli siellä, tuli Olavin
-vuoro juoda Torfinn-piispan perästä — ilta-aterian jälkeen tämä
-kutsutti hänet luokseen piispantuolin viereen. Torfinn-herra nosti
-haarikan huulilleen ja ojensi sen Olaville; se tuntui jäiseltä, ja
-viini näytti melkein vaaleanvihreältä kirkkaan hopeatuopin pohjalla.
-Se oli kirpelöivää ja hapanta ja pisteli sisuksia, mutta maistui
-sentään hyvältä; se oli raikasta, oikeata miesten juomaa ja synnytti
-perästäpäin oudon juhlallisen lämmön ruumiissa. Hän pudisti päätään
-Torfinn-piispan sanoessa hymyillen: "Sinä taidat pitää enemmän
-simasta, Olav?" Sitten piispa kysyi, mitä Olav oli pitänyt sen päivän
-jumalanpalveluksesta — oli ollut juhlamessu kulkueineen aamulla; ja
-sitten hän pyysi taas Olavia maistamaan sanoen: "Oletko iloinen nyt?
-Luulenpa, että voimme olla tyytyväiset Torelta kuulemiimme uutisiin."
-
-Magnhild-rouva sen sijaan oli vastannut vältellen eikä hän ollut
-ilmaissut selvää kantaansa sen suhteen mitä oli tapahtunut noilla
-käräjillä Olavin lapsuudessa. Hän luuli veljensä ajatelleen naimista
-Olav Auduninpojan ja jonkun hänen tyttärensä kesken — ainakin
-yhteen aikaan — mutta ei ollut tiennyt asiaa päätetyksi. Tore
-Vik sanoi kuitenkin olevansa varma siitä, että Steinfinn ja Audun
-olivat solmineet naimakaupan sinä iltana. He olivat vahvistaneet sen
-kädenlyönnillä, ja Tore itse oli erottanut heidän kätensä; hän mainitsi
-myös kolme, neljä muuta miestä, jotka olivat olleet todistajina liiton
-solmiamistilaisuudessa ja jotka hänen tietääkseen vielä elivät.
-Pesänjaosta tehtyä sopimusta hän ei tuntenut, mutta oli kuullut miesten
-puhuvan siitä kerran ja muisti vielä, ettei Audun Ingolfinpoika ollut
-tahtonut kuulla puhuttavankaan tinkimisestä; ja Steinfinn määräsi
-suuret myötäjäiset tyttärelleen. Minun pojastani tulee vielä paljon
-rikkaampi, Steinfinn, oli Audun sanonut.
-
-Adventin aikaan lähti Arnvid käymäseltään kotiinsa Elfardaliin, ja Olav
-lähti hänen mukaansa. Olav oli käynyt siellä viimeksi pikkupoikana.
-Nyt hän kulki siellä talon isännän ystävänä ja vertaisena, katseli
-ympärilleen asiaa ymmärtävin silmin ja otti osaa keskusteluun kuin
-mies, joka itsekin on tottunut talonpitoon. Arnvidin äiti hoiti
-kaikki asiat, ja hän otti Olavin avosylin vastaan, koska tämä oli
-saanut raukeamaan Kolbeinin tuumat Ingunniin nähden; hän vihasi näet
-kaikesta sydämestään Kolbeinia ja kaikkia niitä lapsia, jotka hänen
-sukulaisellaan oli ollut jalkavaimonsa kanssa. Hillebjørg-emäntä oli
-ylväs ja komea nainen, vaikka olikin vanha, mutta hänen ja hänen
-poikansa suhde tuntui kylmältä. Arnvidilla oli kolme vaaleata, kaunista
-pikku poikaa, aivan äitinsä näköisiä, kuten Arnvid sanoi. Ja Olav
-ajatteli lämpimin mielin, että sitten hänestäkin tulee oma isäntänsä,
-kun hän pääsee kotiinsa, Hestvikeniin.
-
-Vähää ennen joulua ystävykset palasivat kaupunkiin; Arnvid tahtoi
-viettää joulun siellä.
-
-
-
-
-IX
-
-
-Jouluaattona sai Olav sanan lähteä piispan luo.
-
-Syvässä ikkunakomerossa paloi kynttilä lukutuolin päällä —
-pieni kalkittu huone näytti rauhaisalta ja kodikkaalta heikossa
-valossa. Kalustusta ei ollut muuta kuin kirstu kirjoja varten ja
-seinänvieruspenkki. Piispa söi ja makasi sillä. Hänellä ei ollut sänkyä
-eikä pöytää. Mutta huoneessa oli matala palli, millä kirjuri saattoi
-istua lauta polvillaan, kun piispa saneli kirjeitä.
-
-Edellisillä kerroilla Olavin käydessä täällä oli Torfinn-herra pyytänyt
-häntä istumaan pallille, ja Olavista oli ollut hauskaa kyykähtää
-piispan jalkojen juureen; oli niin helppo silloin puhua hänelle, aivan
-kuin isälle.
-
-Mutta nyt tuli Torfinn-herra häntä kohti ja jäi seisomaan hänen eteensä
-kädet viitan alla.
-
-"Torenpojat tulevat tänne loppiaisena, Olav; olen käskenyt heidät
-tänne, ja he ovat luvanneet saapua. Nyt me saamme tämän asian selväksi
-— Jumalan avulla."
-
-Olav kumartui äänettömänä katsoen jännittyneesti piispaan.
-Torfinn-herra nipisti huulensa yhteen, nyökkäsi pari kertaa ja sanoi:
-
-"Totta puhuen he eivät tunnu sovinnonhaluisilta, poikani. He olivat
-puhuneet minun miehilleni sellaista, että minä olen ottanut sinulta
-sakkorahoja osuudestasi surmaretkeen ja antanut sinun käydä ripillä.
-He olisivat tahtoneet, että olisin päästänyt heidätkin kiroista ennen
-joulua, mutta saammepa puhua siitäkin tavattaessa. Ymmärrätkös, he ovat
-vihoissaan siitä, etten minä ottanut sinua vastaan pahantekijänä ja
-naisenraiskaajana —", hän naurahti lyhyeen ja tuimasti.
-
-Olav katsoi piispaan odottavasti.
-
-"Väärin sinä _olet_ tehnyt, älä muuta luulekaan — mutta olet nuori
-ja kaukana sukulaistesi hoivasta — ja nämä miekkoset tahtovat kahden
-isättömän lapsen oikeudet —. Et suinkaan sinä menetä rohkeuttasi",
-sanoi hän lyöden Olavia keveästi olkapäälle, "jos sinun täytyisi taipua
-vähän syvempään Ingunnin setien edessä? Sinähän tiedät loukanneesi
-heitä, poikani. Vääryyttä sinun ei tarvitse sietää heidän puoleltaan,
-jos minun vallassani on estää se."
-
-"Tahdon tehdä kuten sanotte", sanoi Olav hiukan allapäin.
-
-Piispa katseli häntä hymyn vilahtaessa kasvoille.
-
-"Niin — ei suinkaan se ole sinusta mieluista, että sinun on
-notkistettava vähän niskaasi. — Jos nyt aiot kirkkoon, voit mennä
-parvensolaa pitkin."
-
-Torfinn-piispa nyökkäsi ja ojensi kätensä suudeltavaksi — merkiksi
-siitä, että keskustelu oli loppunut.
-
-Risti veljet lauloivat parhaillaan vespervirttä. Olav polvistui
-erääseen komeroon, levitettyään turkkinsa huolellisesti polvien alle,
-ja piti lakkia silmiensä edessä voidakseen paremmin koota ajatuksensa.
-
-Hän oli jännityksen vallassa — mutta oli sentään hyvä, että ratkaisu
-oli edessä. Hän kaipasi pois epätietoisuudesta. Oli aivan kuin hän
-olisi kulkenut pimeässä, jossa vähän väliä kompastui tiellä ja suistui
-muraan. _Sitä_ hän oli pelännyt — ei Kolbeinia ja hänen miehiään. Nyt
-loppuisi kaikki kaksimielinen ja — ja puoleksi salattu häly; hänen
-asiansa tulisi ratkaistuksi. Hän oli täyttävä pian seitsemäntoista
-— ja hänestä oli hauska olla käräjäasian päähenkilönä. Hänestä
-tuntui aivan kuin hänen jänteensä olisivat vahvistuneet näinä
-piispankartanossa vietettyinä viikkoina — Frettasteinissä elettyjen
-uneliaiden vuosien jälkeen, jotka hän oli viettänyt laiskojen renkien,
-juoruavien naisten ja leikkivien lasten parissa. Hänen itsetuntonsa
-oli kasvanut päivä päivältä hänen täällä ollessaan, poissa naisten ja
-lorujen lähettyviltä, pelkän miesväen keskellä, jolta hän oli saanut
-oppia ja josta hän oli alkanut pitää koko nuoruutensa innolla, halusta
-kohdata tasaväkisiänsä ja ylempiänsä. Aivan hänen sieluaan lämmitti
-luulo, että hänestä oli ollut suurta hyötyä Asbjørn-papille ja että
-piispa Torfinn oli osoittanut häntä kohtaan isällistä suopeutta.
-
-Suoritettuaan rukouksensa hän istuutui syrjään kuullakseen laulun
-loppuun asti. Hän istui miettien Asbjørn Allfeitin tuumia laskutaidosta
-— kuinka Jumalan olemus oli kätketty lukujen olemukseen, niiden
-lakeihin ja järjestykseen. Se oli aritmetiikkaa, ja se kaikui niin
-kauniilta; ja mitä kaikkea pappi olikaan saanut selville lukujen
-yhteenkuuluvaisuudesta — miten ne lisäsivät ja hajottivat toisiaan
-salaperäisten, järkähtämättömien lakien mukaan; tuntui aivan siltä
-kuin olisi katsonut taivaallisiin ihmeisiin, asuntoihin: lukujaksojen
-kullatuista ketjuista riippui koko luomakunta, ja enkelit ja sielut
-kulkivat ylös ja alas näitä ketjuja pitkin. Ja hänen mielensä yleni
-epämääräisen kaihon vallassa, ja hän toivoi, että hänenkin elämänsä
-tulisi lepäämään Jumalan kädessä tuollaisena kultaisena renkaana —
-laskuna, jossa ei ollut virhettä. Sen jälkeen kun se, mikä nyt painoi
-häntä, oli pyyhitty pois kuten väärät viivat laskulaudasta.
-
-Keskiyönmessu — enkelimessu — oli kauneinta kaikesta, mitä Olav
-oli nähnyt. Koko avara kirkkosali häämötti pilkkopimeässä, mutta
-kuorissa, pääalttarin ympärillä, paloi lukemattomia kynttilöitä,
-korkeita ja matalia, niin että se oli kuin elävistä liekeistä tehty
-seinä. Siellä välkkyi himmeästi kultakuteinen silkki ja hohtivat
-valkoiset liinakankaat: kaikilla papeilla oli tänä yönä kultakankaiset
-messupaidat, ja muilla laulajilla aivinapaidat ja kynttilät kädessä, ja
-he seisoivat isojen kirjojen ääressä laulaen. Arnvid Finninpoika oli
-heidän joukossaan, samoin monta muuta arvossapidettyä maaseudun miestä,
-jotka olivat käyneet papinkoulua nuoruudessaan. Koko kirkko oli täynnä
-pyhää savua iltaisen kulkueen jäljeltä, ja nuo harmaat, tuoksuvat
-pilvet leijuivat yhä alttarin vaiheilla. Kun kuorin täyttävä miesten ja
-poikain parvi alkoi suuren Gloria-veisuun, tuntui kuin enkelit olisivat
-yhtyneet lauluun katon öisestä pimeydestä.
-
-Torfinn-piispan kasvot hohtivat kuin alabasteri hänen istuessaan
-paikallaan hiippoineen ja sauvoineen, kultainen vaippa hartioilla.
-Nyt helähtivät messukellot soimaan, kaikki, jotka olivat seisoneet
-tai istuneet, polvistuivat maahan odottaen henkeä pidättäen muutosta,
-joka tiesi Jumalan syntyvän maailmaan tänä yönä. Olav odotti, kalvavan
-hartaasti hänkin, ja hänen rukouksensa suli yhdeksi oikeuden ja hyvän
-omantunnon kaipuun kanssa.
-
-Hän oli nähnyt Ingunnin vilahdukselta naisten puolella, mutta ei
-mennyt ulos messun jälkeen nähdessään tämän lähtevän. Laulettaessa
-laudaa kuorissa hän haki itselleen mukavan istumapaikan erään pylvään
-jalustalta, ja siinä hän istui turkkivaippaansa kääriytyneenä väristen
-ja aina toisinaan torkahdellen siihen asti, kunnes papit poistuivat
-kuorista. Kirkkomäellä hehkui vielä sammuva hiilloskasa siinä, mihin
-kirkkokansa oli viskannut soihtunsa tullessaan. Olav meni sen ääreen
-lämmitelläkseen vähän — häntä vilutti ja nukutti monituntisen
-kirkossa olon perästä. Lumi oli sulanut laajalti maata myöten, ja
-vieläkin huokui suloinen, väkevä lämpö mustanpunaisesta kekäliköstä.
-Paljon ihmisiä seisoi ympärillä. Olav keksi Ingunnin — tämä seisoi
-selin häneen; hän oli yksin. Olav meni tervehtimään häntä.
-
-Ingunn kääntyi puolittain, ja hiilloksesta lähtevä hohde lankesi
-punerruksena valkoiselle otsavaatteelle, joka pilkisti hupun alta. Hän
-tuntui yhä hiukan vieraalta tuossa naidun naisen puvussaan — Olav ei
-jaksanut käsittää ajatusta, että hän liikkui täällä niin täysikasvuisen
-ja arvokkaan näköisenä, vaikka hän itse koki kaikin puolin näyttää
-aikuiselta mieheltä ja hankkia tunnustusta ja arvonantoa asialleen.
-
-He kättelivät ja toivottivat toisilleen hyvää joulua. Sitten
-he puhuivat vähän ilmasta; ei ollut varsin kylmä, taivas oli
-puolipilvessä, mutta näkyi sentään jokunen tähtikin, vaikka oli hiukan
-sumuista, sillä järvi ei ollut vielä jäätynyt.
-
-Tora tuli heidän luokseen, ja Olav tervehti häntä suudellen. Hän ei
-voinut mitenkään suudella Ingunnia täällä heidän kohdatessaan — tämä
-oli hänelle liian läheinen ja samalla kaukainen, että hän olisi voinut
-tervehtiä häntä kuin kasvinveli.
-
-Tora poistui heti taas joidenkin tuttavien luo, jotka hän oli
-huomannut. Ingunn ei ollut puhunut juuri mitään, ja hän oli katsonut
-koko ajan muualle. Olav tuumi, olisiko hänen lähdettävä — ei
-todellakaan näyttänyt hyvältä, että he seisoivat tässä kahden. Silloin
-Ingunn ojensi kätensä ja tarttui kuin arastellen hänen vaippaansa.
-
-"Etkö voi lähteä kanssani, että saamme puhella?"
-
-"Miksi en. Lähdetkö etelään päin?"
-
-Öisellä tiellä liikkui raskaita, turkkeihin puettuja olentoja, jotka
-näyttivät mustilta lumessa — ihmiset lähtivät lepäämään taloihin ennen
-huomenmessua. Lumi riippui möhkäleinä rakennusten katoilla, ja aidat
-ja puut, heinät ja oksat olivat vain kuin vähäisiä mustia pilkkuja
-yössä. Joulupimeys oli painunut koko pikku kaupungin ylle, ja ihmiset
-liikkuivat hiljaa ja pelästyneinä kuin varjot, kiiruhtivat sisään,
-siellä täällä aukesi ovi ja hiukan valoa virtasi pihamaalla ja kujalla
-törröttäviin kinoksiin. Mutta räppänöistä kohosi savua ja ilma haisi
-myös savulle — kaikkialla ripustivat naiset patoja tulelle jouluaamun
-keittoa varten. Krosskirkosta levisi kynttilöiden valo lumelle
-ammollaan olevista ovista, ja jotkut sairaalan vanhukset laahautuivat
-kirkkoon — siellä alkoi kohta messu.
-
-He tallustivat ahdasta kujannetta kirkon taitse. Siellä ei näkynyt
-yhtään ihmistä; puiden alla oli hyvin pimeä ja raskas kulkea, sillä
-lumi oli vähän astuttu.
-
-"Emme me luulleet käydessämme täällä kesällä, että meillä olisi niin
-suuret vaikeudet edessä."
-
-"Emmehän voineet tietää sitä."
-
-"Etkö voi lähteä sisään", kysyi Ingunn heidän tultuaan pihaan. "Toiset
-aikoivat Krosskirkkoon —."
-
-"Miksipä en."
-
-He astuivat pilkkopimeään tupaan, mutta Ingunn kohensi tulta liedellä
-ja lisäsi puita. Vaippansa hän oli riisunut yltään, ja kun hän asettui
-polvilleen ja kurottui eteenpäin puhaltaen tuleen, lankesi leveä
-valkoinen huntu yli hartioiden vyötäröille asti.
-
-"Tora ja minä nukumme tässä", — sanoi hän selin Olaviin. "Minä lupasin
-tehdä tämän —", hän ripusti padan koukkuun. Olav ymmärsi heidän olevan
-talon keittokodassa — joka puolella oli ruoka-astioita. Ingunn liikkui
-ketterästi edestakaisin tulen hohteessa, hoikkana ja pitkänä ja norjana
-tummassa puvussaan ja valkoisessa päähineessään. Se oli kuin leikkiä,
-epätodellisuutta. Olav istui sängyn laidalla katsellen; hän ei tiennyt
-mitä olisi sanonut — ja sitten häntä nukutti juuri nyt.
-
-"Etkö voisi auttaa?" pyysi Ingunn leikaten lihaa ja läskiä puhtaaseen
-pataan, joka oli lieden kivellä. Hänellä oli käsissään selkäpala, jota
-hän ei saanut halkaistuksi veitsellään. Olav haki pienen kirveen,
-hakkasi selkään kolon ja taittoi sen kahtia. Heidän näin häärätessään
-kuiskasi Ingunn hänelle polvistuneena patojen ääreen:
-
-"Sinä olet niin hiljainen, Olav! Oletko pahoillasi jostakin?" Ja kun
-Olav vain pudisti päätään, hän kuiskasi vielä hiljemmin: "Siitä on niin
-kauan, kun me viimeksi olimme kahden. Minä luulin, että sinä tahtoisit
-—?"
-
-"Kyllähän sinä sen tiedät. — Oletko kuullut, että setäsi tulevat
-tänne loppiaiseksi?" kysyi Olav. Mutta nyt hän älysi, että toinen
-saattoi pitää sitä vastauksena kysymykseen siitä, oliko hän pahoillaan
-jostakin. "Ei sinun huoli pelätä", sanoi hän lujasti. "Heitä meidän ei
-tarvitse pelätä."
-
-Ingunn oli kohonnut seisaalleen ja seisoi tuijottaen Olaviin, aukaisten
-suunsa pieneen haukotukseen. Sitten hän näytti tahtovan viskautua
-Olavin kaulaan. Olav näytti käsiään — ne olivat rasvan ja suolaveden
-tahraamat.
-
-"Tule tänne — voit pyyhkiä ne peitteeseen —." Hän siirsi hiukan
-erästä pataa. "Voimme paneutua pitkäksemme vähäksi aikaa kiehumista
-odotellessamme."
-
-Olav riisui saappaansa ja ripusti vaippansa naulaan. Paneuduttuaan
-Ingunnin rinnalle hän levitti peitteen molempien yli. Samassa toinen
-oli hänessä kiinni, painaen kasvonsa kiihkeästi hänen poskeaan vasten,
-ja hänen hengityksensä kutitti Olavin kaulaa.
-
-"Olav — ethän sinä salli, että he ottavat minut mukaansa ja erottavat
-minut sinusta?"
-
-"En. Eivätkä he voikaan tehdä niin. Mutta Kolbein ei ehkä tule
-vaatimaan vähän, ennen kuin suostuu sovintoon kanssani.
-
-"Siksikö sinä" — kuiskasi toinen rutistautuen vieläkin lähemmäksi —
-"siksikö sinä pidät minusta vähemmän nyt?"
-
-"Enhän minä pidä sinusta vähemmän kuin tähänkään asti", mutisi Olav
-ääni sameana koettaen pujottaa käsivarttaan Ingunnin niskan alle; mutta
-se oli kovin hankalaa, sillä päähine oli esteenä.
-
-"Otanko minä sen pois", kuiskasi tyttö innokkaasti.
-
-"Älä huoli, sinun on vaikea saada se takaisin."
-
-"Kohta olemme olleet täällä kuukauden — ja olemme tuskin nähneet
-toisiamme koko aikana", kuiskasi Ingunn valittaen.
-
-"Ingunn — minähän tahdon vain sinun parastasi", pyysi Olav — ja
-huomasi samassa sanoneensa samat sanat kerran ennen; missä, sitä hän
-ei jaksanut muistaa. Miksi Ingunnilla ei ole enempää järkeä, ajatteli
-hän onnettomana, eikö hän ymmärrä maatessaan siinä johdattavansa minut
-kiusaukseen —.
-
-"Niin, mutta minä kaipaan niin kauheasti sinun luoksesi. Kyllähän nämä
-naiset ovat hyviä, mutta minä ikävöin sinun luoksesi kuitenkin."
-
-"Niin. Mutta —. Nyt on pyhä yö — ja meidän on mentävä uudestaan
-messuun. Ihan kohta —." Hän punastui häveten omia sanojaan. Sellaista
-ei saanut edes _sanoa_. — Hän nousi nopeasti pimeässä, suuteli
-Ingunnin luomia ja tunsi niiden vipajavan ja liikkuvan; kyyneleet
-tipahtivat esiin ja kostuttivat hänen huulensa.
-
-"Älä ole vihainen", kuiskasi hän rukoilevasta. Sitten hän siirtyi
-aivan sängyn laidalle, kääntyi tupaan päin ja jäi katsomaan tuleen.
-Sydämensä ja verensä levottomuuden ahdistamana hän makasi hiljaa
-kuunnellen, liikahtaisiko tai itkisikö Ingunn. Mutta tämä oli hiljaa
-kuin hiiri. Viimein Olav huomasi hänen nukahtaneen. Silloin hän nousi,
-veti saappaat jalkaansa, tarttui vaippaansa ja levitti huolellisesti
-peitteen Ingunnin yli. Häntä paleli, hän tunsi itsensä uniseksi ja
-nyreäksi ja ontoksi pitkästä paastosta. Lihapata porisi ja tuoksui niin
-hyvälle, että se oikein väänsi hänen sisuksiaan.
-
-Ulkona oli ilma jäähtynyt — lumi narskui hänen jalkojensa alla, ja
-ilmassa oli entistä enemmän huurua, hän tunsi sen pimeästä huolimatta.
-Kansaa alkoi vähitellen kulkea kirkkoa kohti; Olav hytisi turkissaan.
-Hän oli niin väsynyt, ettei hänen tehnyt oikein mieli mennä messuunkaan
-— hän olisi mieluummin ollut kotona nukkumassa. Ja miten hän olikaan
-iloinnut tästä jouluyöstä ja sen kolmesta jumalanpalveluksesta, joista
-toinen kuului olevan toistansa kauniimpi.
-
-Tapaamispäivän edelliset päivät Olav pysytteli enimmäkseen
-piispankartanon lähettyvillä eikä käynyt juuri muualla kuin
-kirkossa. Päivä päivältä jatkui siellä komeita messuja, ja talossa
-kulki lakkaamatta vieraita näin pyhien aikana. Niin papeilla kuin
-maallikoilla oli alati kaikenlaista hommaa, joten Olav jäi enimmäkseen
-yksin. Piispan kanssa hän oli joutunut puheisiin yhden ainoan kerran
-— kiittäessään tätä uudenvuodenlahjasta. Torfinn-herra oli antanut
-hänelle leveän, ruskean verkapuvun, joka oli reunustettu hienolla,
-mustalla saukonnahalla. Se oli ensimmäinen vaatekappale, joka oli
-kauttaaltaan kaunis ja sopiva Olaville ja teki hänet aikamiehen
-näköiseksi, ja hänen itsetuntoaan kohotti nyt suuresti tieto siitä,
-että hän saattoi tuntea olevansa asianmukaisesti pukeutunut — sillä
-Arnvid oli lainannut hänelle rahaa, jolla hän oli ostanut itselleen
-kauniin, näädännahalla sisustetun turkisvaipan, säärykset, saappaat ja
-muuta pienempää.
-
-Asbjørn Allfeitilta Olav sai tietää piispan saaneen vastauksen niiltä
-miehiltä, joiden tehtäväksi hän oli antanut ottaa selkoa Olavin
-sukulaisista ja siitä, mitä nämä asiasta arvelivat, eikä piispa
-kuulunut olleen tyytyväinen saamiinsa sanomiin. Sen verran oli käynyt
-selville, ettei Steinfinn ollut koskaan solminut sitovaa ja lain
-pykälän mukaista sopimusta Olavin holhouksesta — eikä kukaan suvun
-miehistä ollut kuitenkaan kysynyt lasta tai vaatinut sitä takaisin
-Frettasteinistä.
-
-"Arvon isällämme on ollut aika lailla puuhaa ja menoja sinun takiasi,
-Olav", sanoi Asbjørn pappi naurahtaen. "Nyt hän on kutsunut tänne nämä
-sukulaisesi Tveitistä — Hestvikenin isäntä on rampa ja vaivainen.
-Mutta Tveitin miehillä ei suinkaan voine olla mitään sinun naimistasi
-vastaan, vaikkakaan sinä et ole laillisessa iässä. Ja heidän
-seurakuntapappinsa, joka oli puhutellut heitä Torfinn-herran nimissä,
-kertoi miesten sanoneen, että jos Torenpojat toivovat tätä avioliittoa,
-saavat he tarjota sinulle tuon vietellyn neidon — nämä olivat heidän
-sanansa eivätkä papin — sekä sellaiset myötäjäiset, jotka sinä voit
-hyväksyä. Mutta siihen he eivät suostuisi ikinä, että sinä tarjoaisit
-hänen sukulaisilleen enemmän kuin mitä laki säätää sellaisessa
-tapauksessa. Ja kuten tiedät, eivät Kolbein ja Ivar suostu sovintoon
-sellaisilla ehdoilla; se olisi heille elämänikuinen häpeä."
-
-"Se olisi myös häpeä minulle ja — ja Ingunnille", sanoi Olav
-närkästyen. "Sehän olisi samaa kuin että hän olisi ollut — huora —."
-
-"Niin. Siksi piispakin jo vihjaisi siihen, että saattaa olla viimeinen
-keino, että lähdet pois maasta neljäksi vuodeksi, kunnes tulet täyteen
-ikään ja voit neuvotella asiasta itse puolestasi. Torfinn-herra näkyy
-tuumivan, että voisit mennä Tanskaan hakemaan apua äitisi suvulta —
-tiedät kai sinä sen, että äitisi suku kuuluu sen maan mahtavimpiin?
-Enosi, herra Barnim Erikinpoika Høvdinggaardista kuuluu olevan
-Sjellandin rikkain ritari."
-
-Olav pudisti päätään.
-
-"Äitini isän nimi oli Bjørn Andersinpoika Hvitabergistä ja hänen ainoan
-veljensä nimi oli Stig. — He kuuluvat olleen kotoisin Jyllannista."
-
-"Margrete-rouva oli kahdesti naimisissa; Bjørn oli hänen toinen
-miehensä, mutta sitä ennen hänellä oli poika nimeltä Erik Erikinpoika,
-ja hänelle kuului Høvdinggaardin kartano Sjellandissa. Olisiko sinusta
-hyvin vaikeata, Olav, elää vieraassa maassa muutama vuosi, jolloin
-saisit nähdä vähän muiden kansojen tapoja ja elämää — kun lisäksi
-saisit olla upporikkaiden, mahtavien sukulaisten parissa?"
-
-Papin sanat suuntasivat Olavin ajatukset uudelle uralle. Tultuaan
-piispankartanoon hän oli alkanut ymmärtää, että se osa maailmaa,
-jonka hän tunsi, oli sentään sangen pieni ja ahdas. Kirkon miehet
-lähettelivät kirjeitä ja sanansaattajia pohjoiseen ja etelään,
-itään ja länteen; vähemmässä kuin kuudessa viikossa he osasivat
-ottaa selvää ihmisistä, joita Olavin olisi ollut mahdoton löytää —
-nämä olisivat voineet yhtä hyvin asua Islannissa tai Roomassa. Ja
-piispa tiesi enemmän hänen äitinsä suvusta kuin hän itse oli tiennyt
-milloinkaan. Kirkossa oli Ranskanmaalta tuotuja kynttilänjalkoja ja
-kirjoja, sisilialaisia silkkimattoja, jotka paavi oli lähettänyt
-tänne pohjoiseen, Arrasin kudoksia, Englannissa ja Aasiassa eläneiden
-veritodistajien ja uskonsankarien jäännöksiä. Asbjørn Allfeit kertoi
-Pariisin ja Bolognan suurista kouluista, joissa saattoi oppia
-kaikki maailman tiedot ja taidot — ja Salernosta, jossa sai oppia
-kreikan kieltä sekä karaistua rautaa ja myrkkyä vastaan. Asbjørn oli
-majøsiläisen talonpojan poika, ja pisin hänen tekemänsä matka oli
-pohjoiseen Eyjabyn kirkolle, mutta hän puhui usein halustaan vieraisiin
-maihin — ja sinne hän varmasti joutuisikin kerran, sillä hän oli
-kyvykäs mies ja monella tapaa käyttökelpoinen.
-
-Arnvid Finninpojan kanssa Olav puheli enimmäkseen vain maata mennessä
-ja vuoteesta noustessa. Arnvid oli käynyt vieraammaksi ystävälleen
-heidän tultuaan tänne piispankartanoon. Arnvid toimitteli kaikenlaista,
-mitä Olav ei ollut ymmärtänyt. Ja sitten toi Arnvidin seura nuorukaisen
-mieleen paljon sellaista, mikä oli kieroa ja hävettävää. Olav tunsi
-katumuksen tai häpeän tapaista muistaessaan kaiken, minkä todistajana
-Arnvid oli ollut, osaksi tahtoen, osaksi tahtomattaan — vaikkei Olav
-voinut käsittää, miten hän oli voinut taivuttaa puolelleen miehen, joka
-oli niin paljon vanhempi häntä itseään ja lisäksi rikas ja mahtava
-tilallinen — kun oikein asiaa ajatteli. Mutta hänestä tuntui kuin hän
-olisi harjoittanut väkivaltaa ystäväänsä kohtaan tavalla tai toisella,
-sekä silloin kun hän oli saanut tämän penkomaan sormusta että jälleen
-Arnvidin vaietessa siitä, mitä hän tiesi Olavin öisestä yhdyselämästä
-hänen nuoren sukulaisensa kanssa. Tätä viimeksi mainittua asiaa olivat
-sekä Torenpojat että kaikki muut tuominneet ankarasti; Arnvid oli
-saanut ruman tahran kunnialleen siitä — ja siihen hän oli liian hyvä.
-Ja Olav tiesi Arnvidin ottavan kaikki asiat vakavasti. Siksi hän ei nyt
-pitänyt oikein yhdessäolostaan Arnvidin kanssa.
-
-Asbjørn-papin seurassa hän tunsi itsensä tyyneksi ja turvalliseksi.
-Tämä oli aina samanlainen, tasainen ja uuras ahertaja, lukipa hän
-rukouksiaan tai tarkasti suolassa olevia nahkoja. Hänen pitkät,
-laihat hevosenkasvonsa olivat yhtä liikkumattomat, ja hän oli yhtä
-kuivasanainen ja järkevä lukiessaan messuaan, valvoessaan tavaroiden
-punnitsemista tai tutkiessaan, oliko totta, että erään piispan
-vuokrakartanon navetan pohjahirret olivat lahonneet. Olav seurasi häntä
-ja ajatteli omaa tulevaisuuttaan; miten hän joutuisi Hestvikeniin ja
-saisi purjehtia omissa laivoissaan, hääriä omilla laitureillaan, omissa
-aitoissaan ja navetoissaan — matkien kaikessa tietämättään ystäväänsä.
-
-Muisto Ingunnin kanssa vietetystä hetkestä jouluyönä oli yllyttänyt
-uudestaan hänen kaipaustaan Ingunniin. Hän ajatteli tuota tyttömäistä,
-vaimon pukuun puettua nuorikkoa — näki hänet polvillaan tuleen
-puhaltamassa, kulkemassa edestakaisin loimahtelevassa valossa,
-häärimässä penkkien, purnujen ja lieden välillä. Näin hän kerran
-loikoisi omassa sängyssään Hestvikenissä pimeinä talviaamuina
-katsellen, miten Ingunn sytyttelee hänen omaa liettänsä. Hän
-muisti Ingunnin kuuman ja kiihkeän läheisyyden heidän maatessaan
-vierekkäin pimeässä — kun he tulisivat Hestvikeniin, nukkuisivat he
-isännänsängyssä, talon isäntänä ja emäntänä. Silloin hän voisi syleillä
-Ingunnia niin paljon kuin halusi, ja joka ilta puhelisi hän vaimolleen
-kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut päivän kuluessa, sekä kysyisi
-hänen neuvoaan, miten missäkin asiassa oli tehtävä. Eikä hänen enää
-tarvitsisi pelätä sitä, mitä hän tähän asti oli pelännyt kuin pahinta
-onnettomuutta — silloin heidän iloaan ja keskinäistä arvonantoaan vain
-lisäisi se, että heille syntyisi lapsia. Silloin hän ei enää olisi
-kuolevan suvun viimeinen heikko sirpale, vaan uuden sukupuun runko. Ja
-yhtäkkiä olivatkin Asbjørn-papin sanat nyt viskanneet hänen mieleensä
-tämän uuden, oudon ajatuksen. Hän ei ollut milloinkaan kuvitellut,
-että hänen osakseen saattoi tulla lähtö maailmalle, joutua uusia
-oloja näkemään. Kauas, kauas — Ranskaan, Englantiin, Tanskaan — ne
-merkitsivät melkein samaa tuolle pojalle, joka ei koko muistinsa aikana
-ollut liikkunut muuta kuin Frettasteinin ja Hamarin väliä eikä edes
-ollut uneksinut pitemmistä retkistä kuin Hestvikenistä käsin tehtävistä
-pienistä kauppamatkoista. Hän olisi tyytynyt osaansa sellaisena kuin
-se tuntui olevan hänelle määrätty, eikä hän olisi kaivannut enempää
-— hän ei ollut milloinkaan tullut ajatelleeksi, että toisinkin voisi
-olla. Mutta nyt oli kuin hänelle olisi tarjottu lahja — neljä vuotta
-lisää, jolloin hän sai katsella ympärilleen, kokea seikkailuja,
-nähdä maita ja ihmisiä, ja kaikki tämä juuri nyt, kun hänen silmänsä
-muutenkin olivat alkaneet aueta havaitsemaan, miten pieni ja syrjäinen
-se maailman kolkka oli, minkä hän luuli aiotun hänelle. Ja entäs se,
-että hän kuului olevan niin suurta sukua äitinsä puolelta — ja sen
-hän sai tietää nyt, juuri kun Steinfinninpojat tahtoivat pakottaa
-hänet tuntemaan itsensä heitä mitättömämmäksi ja kun näytti siltä,
-etteivät hänen isänsä sukulaiset viitsineet tahi pystyneet suojaamaan
-hänen oikeuksiaan. Tanskassa hän voisi ratsastaa suoraa päätä maan
-rikkaimpaan ja mahtavimpaan taloon ja sanoa isännälle: minä olen
-sinun sisaresi Cecilian poika —. Eräänä iltana Olav otti esiin
-äitinsä sinettisormuksen ja pani sen sormeensa; hän saattoi pitää
-sitä sormessaan, kunnes oli sopinut Ingunnin sukulaisten kanssa. Ja
-pienen kultaristin kullattuine ketjuineen hän ripusti kaulaansa ja
-piilotti sen rinnalleen, paidan alle — hänen äitinsä kuului tuoneen
-sen mukanaan kotoaan. Oli paras pitää huoli niistä tavaroista, joita
-saattoi käyttää tunnusmerkkinä, jos tarvittiin. Olipa miten oli
-— hän ei aikonut jäädä neuvottomaksi, vaikka hänen vihamiehensä
-asettaisivatkin salaisia ansoja hänen jalkojensa juureen ja vaikkei
-hänen kotona olevista sukulaisistaan olisikaan sanottavaa apua.
-
-Steinfinninpojat ilmestyivät kaupunkiin joitakin päiviä myöhemmin kuin
-oli ollut määrä. Heitä oli Kolbein molempine poikineen, Ivar Torenpoika
-ja eräs Torenpoikain nuori serkku, Hallvard Erlinginpoika. Hallvardin
-äiti, Ragna, oli Kolbeinin oikea sisar, hänkin vanhan Toren ja tämän
-jalkavaimon lapsia; Hallvard ei ollut käynyt Frettasteinissä montakaan
-kertaa, joten Olav tuskin tunsi häntä. Mutta hän oli kuullut, että
-Hallvard oli tavattoman tyhmä.
-
-Olav ei saanut olla saapuvilla heidän keskustellessaan piispan kanssa.
-Anrvid sanoi sen tapahtuvan siksi, etteivät hänen asiapuolensa olleet
-saapuneet; eikä hänkään silloin voinut olla läsnä. Piispa ei toiminut
-_hänen_ puolestaan, vaan kirkon puolesta, jolla yksin oli oikeus
-tuomita, oliko avioliitto oikea vai ei. Olav ei pitänyt siitä, eikä
-hän ymmärtänyt asian eroa. Mutta sekä Arnvid että Asbjørn-pappi olivat
-olleet sisällä keskustelun kuluessa. Nämä kertoivat Kolbeinin ja Ivarin
-olleen ensin hyvin riitaisia, ja eniten heitä oli harmittanut se, että
-Torfinn-piispa oli lähettänyt Ingunnin pois kaupungista, erääseen
-taloon Ottastadin kirkolla. Kolbein oli sanonut, ettei Mjøsenin
-seuduilla ollut milloinkaan nähty sellaista tapaa, että Hamarin
-piispa määräilee kuin kuningas; näkyi kyllä, että hän oli kotoisin
-Nidarosista, sillä siellä tekivät papit kaikessa aivan kuten tahtoivat.
-Ennenkuulumatonta oli sekin, että piispa piilotti vieteltyä neittä,
-joka oli karannut sukunsa parista salatakseen häpeänsä ja välttääkseen
-ojennusta, sekä suojeli kilvellään naisenryöstäjää.
-
-Torfinn-piispa vastasi, että mikäli hän tiesi, ei Ingunn
-Steinfinnintytär ollut karannut eikä Olav Auduninpoika liioin ollut
-häntä ryöstänyt, vaan Arnvid Finninpoika oli tuonut nuoret tänne ja
-pyytänyt piispaa tutkimaan asiaa, joka kuului kirkon tuomiovaltaan,
-sekä pitämään Olavia ja neitoa sillä aikaa suojeluksessaan. Veljekset
-olivat itse pyytäneet Arnvidia jäämään Frettasteiniin kaitsemaan lapsia
-ja omaisuutta; ja huomatessaan Olavin loukanneen vanhinta tytärtä hän
-oli vaatinut tämän tilille teostaan. Silloin kävi ilmi, että nämä
-lastenkirjoissa olevat nuoret olivat luulleet, että koska heidän isänsä
-olivat kihlanneet heidät toisilleen heidän pienenä ollessaan ja koska
-Steinfinn sekä Audun olivat molemmat kuolleet, heidän oma asiansa oli
-huolehtia siitä, että sopimus täytettäisiin; siksi he olivat eläneet
-kuin nainut pari Steinfinnin kuolemasta asti, eivätkä olleet luulleet
-tekevänsä siinä väärin. Arnvid oli silloin pitänyt viisaimpana tuoda
-molemmat Hamariin, että oppineet miehet saisivat tutkia, miten asia oli.
-
-Yksi seikka oli varma: koska Olav ja Ingunn olivat antautuneet
-toisilleen siinä mielessä, että he täyttivät aviosopimuksen, ei
-kumpikaan ollut vapaa naimaan ketään muuta. Yhtä varmaa oli myös, että
-sellainen yhteenmeno oli vastoin maan lakia ja kirkon sääntöjä, ja
-nainen oli menettänyt oikeutensa myötäjäisiin, perintöön ja sukulaisten
-suojelukseen itseensä ja lapseensa tai lapsiinsa nähden, jos
-huomattaisiin hänen olevan raskaana. Mieheltä saivat hänen naittajansa
-vaatia sakkoja, siksi että tämä oli loukannut heidän oikeuksiaan — ja
-molemmat olivat velvollisia korvaamaan kirkolle sen, etteivät olleet
-pitäneet sen käskyjä, mitä kuulutuksiin ja avioliiton perustamista
-koskevaan oikeuteen tuli.
-
-Mutta piispa pyysi myös vaimon setiä muistamaan, että Olav ja Ingunn
-olivat tehneet sen lapsellisuudessa, tietämättömyydessä ja lakia
-tuntematta ja että he olivat eläneet siinä uskossa, että heidät
-oli aiottu naittaa toisilleen. Tore Bring Vikistä ja kaksi muuta
-kunnon talonpoikaa olivat todistaneet piispalle, että Steinfinn
-Torenpoika oli kihlannut kädenlyönnillä lapsensa, Ingunnin, Audun
-Ingolfinpojan pojalle — ja tämän he lupasivat vannoa käsi Raamatulla.
-Ja Arnvid todisti, että Steinfinn oli puhunut Olaville vähää ennen
-kuolemaansa sanotusta sopimuksesta ja ilmaissut toivovansa, että
-se pysyisi voimassa. Siispä hän nyt pyysi Ingunnin sukulaisia
-suostumaan sovintoon sellaisilla ehdoilla, jotka olivat kaikille
-asianosaisille kohtuulliset: että Olav ja Ingunn nöyrtyisivät
-Torenpoikien edessä ja pyytäisivät heiltä anteeksi ja että Olav
-maksaisi sakkoa omapäisyydestään jäävittömien miesten arvion mukaan.
-Mutta tämän jälkeen piti Torfinn-piispa sopivimpana, että Torenpojat
-sopisivat Olavin kanssa kuten tosikristityt ja ylevämieliset miehet
-— ja antaisivat hänelle vaimon mukana sellaiset myötäjäiset, ettei
-lankous koituisi häpeäksi heille eikä nöyryytykseksi Olaville hänen
-kotiseudullaan syystä, että hän oli tehnyt sellaisen naimakaupan, joka
-ei lisännyt hänen valtaansa ja rikkauttansa. Lopuksi piispa pyysi
-veljeksiä muistamaan, että on hyvä ja Jumalalle otollinen työ hoivata
-isättömiä ja orpoja ja että sellaisten pahentaminen on suurimpia
-syntejä, synti, joka huutaa kostoa jo ajassa — ja noiden vainajien
-tahto oli ollut, että heidän lapsensa naitettaisiin toisilleen.
-
-Mutta jos he koettaisivat väittää, ettei Olavia ja Ingunnia oltu
-milloinkaan kihlattu laillisella tavalla, ja elleivät he nytkään voisi
-sopia Olavin holhoojien kanssa asiasta, oli selvä, että heidän tuli
-nostaa häntä vastaan riitajuttu. Silloin piispa jättäisi Ingunnin
-heidän huostaansa, ja he saisivat rangaista häntä siten kuin katsoivat
-hänen ansainneen ja jakaa hänen perintöosansa sisarille sekä elättää
-hänet sen jälkeen keskenään mielensä mukaan. Mutta hän puolestaan
-kuuluttaisi kaikissa Norjan hiippakunnissa, etteivät nämä kaksi olleet
-vapaat naimaan ketään muuta niin kauan kuin kumpainenkin eli — niin
-ettei kukaan kolmas, mies tai nainen, lankeaisi huoruuden syntiin
-ottamalla puolisokseen sellaista, joka jo oli sidottu avioliittoon
-Jumalan edessä.
-
-Viimeinen ponsi ratkaisisi asian, arvelivat sekä Arnvid että Asbjørn.
-Ei suinkaan kumpaisellakaan sedällä ollut halua ottaa Ingunnia
-niskoilleen sillä ehdolla, että heidän tuli elättää hänet voimatta
-koskaan naittaa häntä muuanne. Kolbein puhui tosin pitkään siitä,
-että Olav Auduninpoika kyllä oli tiennyt, mitä hän ja hänen veljensä
-ajattelivat tuosta kihlauksesta, sekä että he olivat aikoneet määrätä
-Ingunnille toisen miehen, mutta lupasi sentään viimein suostua piispan
-tähden sovintoon Olavin kanssa. Mutta ehdoista hän ei suostunut
-puhumaan, ennen kuin kaikki oli selvitetty, mitä vanhaan sopimukseen
-tulee, ja ennen kuin hän oli kohdannut Ingolf Helgenpojan Tveitistä tai
-jonkun muun Olavin sukulaisen, jolla oli oikeus toimia pojan nimissä.
-Piispa arveli olevan päivänselvää, että noilla menneillä käräjillä oli
-tehty sponsalia de futuro, niin että jos vain Torenpojat antaisivat
-suostumuksensa siihen, mikä jo oli täyttynyt, voisi Olav toimia omin
-neuvoin. Ja silloin hän varmasti olisi erittäin taipuvainen. Mutta
-siihen pani Kolbein jyrkän vastalauseen: he eivät tahtoneet saavuttaa
-itselleen etua pojan houkkamaisuudesta, vaan vaativat saada neuvotella
-Olavin sukulaisten kanssa, jotta asia päättyisi kunnialla heille ja
-heidän sukulaisnaiselleen.
-
-
-
-
-X
-
-
-Seuraavana iltana päättivät Arnvid ja Olav lähteä alas luostariin.
-Arnvid oli luvannut veljille lahjaksi villoja, ja Olav halusi puhua
-veli Vegardin kanssa mennäkseen hänen luokseen ripille jonakin päivänä.
-Ulkona oli hyvin pimeä, siksi kumpikin otti mukaansa käsiaseen. Olav
-otti kirveensä Ættarfylgjan, sillä sitä hän kantoi aina, milloin
-suinkin kävi päinsä.
-
-Ehdittyään luostarin pihamaalle he saivat kuulla, että oli myöhempi
-kuin olivat luulleet; eräs munkeista, joka oli ulkona ilmaa
-tarkastamassa, sanoi maallikkoveljen jo menneen soittamaan iltasoittoa.
-Mutta Arnvid tahtoi välttämättä puhua pari sanaa veli Helgen kanssa.
-Tämä oli luultavasti vierastuvassa, arveli munkki. Silloin he menivät
-sinne.
-
-Heti sisään astuessaan he näkivät siellä Kolbeininpojat ja
-näiden serkun Hallvardin ynnä kolme muuta miestä; he istuivat
-seinänvieruspenkillä syöden ja juoden. Veli Helge ja muuan toinen
-munkki seisoivat pöydän luona tarinoiden ja nauraen heidän kanssaan —
-vieraat olivat jo aika iloisella tuulella.
-
-Olav jäi seisomaan oven suuhun Arnvidin astuessa veli Helgeä kohti.
-Samassa alkoi luostarin kello soida.
-
-"Istu sinäkin", sanoi veli Helge, "ja maista meidän oluttamme, se on
-verratonta tällä kertaa — minä pyydän priorilta lupaa päästä sinun
-luoksesi iltarukouksen jälkeen. Istu sinä täällä sillä aikaa, Arnvid!"
-
-"Olav on mukana", kuiskasi Arnvid; hänen täytyi toistaa se pariin
-kertaan vähän kovemmin, sillä veli Helge oli huonokuuloinen. Kun
-tämä viimeinkin ymmärsi, hän meni heti Olavia tervehtimään, pyysi
-häntäkin istumaan ja maistamaan juomaa. Nyt näkivät Kolbeinpojat, kuka
-Arnvildilla oli matkassaan. Olav vastasi munkille lähtevänsä mieluummin
-hänen kerallaan kirkkoon laulua kuulemaan, mutta Haftor Kolbeininpoika
-huusi hänelle:
-
-"Tule pois vain tänne, Olav, meidän joukkoomme! Emme ole nähneet sinua
-siitä asti, kun tulit sukulaiseksemme. Käy nyt tänne, Arnvid, ja istu
-juomaan!"
-
-Arnvidin asettuessa ulkopenkille laski Olavkin kirveen kädestään
-ja työnsi hupun niskaan. Hänen tultuaan pöydän ääreen ja aikoessaan
-istuutua taputti Einar käsiään ja hymyili hänelle kuin pikkulapselle:
-
-"Kylläpä sinusta on vääntynyt iso poika! Taitaa toden totta jo ruveta
-näkymään päältä päin, että olet nainut mies."
-
-"Eiköhän meistä itsekukin ollut hänen iässään yhtä paljon nainut mies",
-hihitti Hallvard.
-
-Olavin päähän oli tulvahtanut veri, mutta hän hymyili pilkallisesti.
-
-Veli Helge pudisti päätään, mutta naurahti hänkin. Sitten hän pyysi
-heitä olemaan sovussa. Haftor lupasi tehdä sen, ja munkit lähtivät.
-Olav katsoi heidän jälkeensä ja mutisi, että hänen teki sittenkin mieli
-kirkkoon.
-
-"Ei käy päinsä, Olav", sanoi Einar. "Se on sopimatonta — sinun ei
-pitäisi osoittaa niin vähän halua tutustua vaimosi sukulaisiin. Juodaan
-nyt", sanoi hän, tarttui kulhoon, jonka maallikkoveli oli tuonut
-pöydälle, ja joi Olavin tervetuliaisryypyn.
-
-"Onpa sinulla jano", virkkoi Olav puoliääneen. Einar oli jo jonkin
-verran päissään. Ääneen hän sanoi. "Olemme me tutut ennestäänkin. Ja
-mitä sukulaisryyppyyn tulee, voisimme yhtä hyvin odottaa siihen asti,
-kunnes minä olen sopinut ehdoista sinun isäsi kanssa."
-
-"Tottahan se riittää, että hän on sopinut piispan kanssa", sanoi Einar
-sulavasti, — "koska sinä olet kumartunut hänen edessään. On kaunista
-nähdä nuorten osoittavan oppivaisuutta; ymmärrätkö nyt, että toisinaan
-voi olla edullista odottaa? Torfinn-herra kuuluu puhuneen niin koreasti
-kärsivällisyydestä viime adventtina — siitäkö sinä olet ottanut oppia?"
-
-"Siitä", vastasi Olav. "Mutta se on uutta puhetta minulle, sen sinä
-tiedät myös, ja siksi minä pelkään, että saatan unohtaa sen."
-
-"Kyllä minä pidän sinun muistisi tuoreena", nauroi Einar kuten ennen.
-
-Jälleen Olav näytti aikovan nousta, mutta Arnvid veti hänet takaisin
-penkille.
-
-"Noinko sinä pidät kunnon veljille antamasi lupauksen", sanoi hän
-Einarille. "Tässä talossa on pakko pysyttää rauha!"
-
-"Enkö minä sitten ole rauhallinen! Tottahan tässä saa laskea pientä
-pilaa, sukulaismies!"
-
-"En _minä_ tiennyt olevani sukulaisten parissa", mutisi Arnvid
-vihoissaan.
-
-"Mitä sinä sanoit?"
-
-Arnvid ei ollut sukua Tore Hofin ja Borghildin, tämän jalkavaimon,
-jälkeläisten kanssa, mutta pisto sattui häneen sittenkin; hän vilkaisi
-Kolbeininpoikien seuralaisiin ja maallikkoveljeen, joka kuunteli
-uteliaana palvellessaan pöydässä istujia.
-
-"Täällä on paljon sellaisia, jotka eivät ole sukulaisia —.".
-
-Nyt käski Haftor Kolbeininpoika veljeään vaikenemaan "— vaikka
-me sisällä olijat tunnemmekin Einarin ja tiedämme hänen käyvän
-kiusanhaluiseksi juovuksissa ollessaan. Mutta näytä sinä Olav olevasi
-aikamies —; nyt kun sinä aiot ruveta leikkimään isäntää, ei kelpaa,
-että annat Einarin näykkiä itseäsi kuten ennen pikkupoikana — jolloin
-itkit vihasta —."
-
-"Itkin vihasta —". Olav puhkui suuttumuksesta. "Sitä minä en ole
-tehnyt koskaan! Ja mitä tulee siihen, että rupeaisin leikkimään isäntää
-— niin en ole ymmärtänyt leikiksi sitä, että aion lähteä kotiini ja
-ottaa haltuuni tilukseni —."
-
-"Eihän mitenkään", sanoi Haftor hiljaa.
-
-Olavista tuntui, että hän oli sanonut tyhmyyden; hän lehahti jälleen
-punaiseksi.
-
-"Hestvikenhän on suurin kartano sillä seudulla. Suurin isotila
-pitäjässä. Eikös olekin?" uteli Haftor järkkymättömän totisena.
-"Sinua odottaa kova paikka, Olav poikaseni — mutta kyllä sinä siitä
-suoriudut. Tiedätkö, lanko, pelkään Ingunnin käyvän huonommin. Luuletko
-hänen pystyvän sellaisen tilan emännäksi?"
-
-"Kaipa siihen neuvo keksitään. Minun vaimoni ei tarvitse raataa missään
-mukana", sanoi Olav ylpeästi.
-
-"Eipä suinkaan", sanoi Haftor entiseen tapaan. "Hänhän joutuu keskelle
-yltäkylläisyyttä, tiedän mä."
-
-"Se nyt olisi liian rohkeaa puhetta — vaikkei Hestviken olekaan aivan
-pieni talo. Mutta tärkein puoli siellä on merenkulku!"
-
-"Älä?" äännähti Haftor "Vai harjoitat sinä merenkulkuakin siellä lahden
-pohjukassa."
-
-Olav vastasi:
-
-"En tiedä, millä kannalla se on nykyään — on niin pitkä aika siitä,
-kun viimeksi siellä kävin. Mutta entisaikaan oli niin. Ja minä aion
-ryhtyä siihen uudestaan — olen liikkunut Asbjørn-papin mukana rannassa
-ja oppinut tietämään yhtä ja toista laivoista ja kaupanteosta."
-
-"Ei suinkaan sitä olisi _tarvis_", sanoi Einar hymyillen. "Näimmehän
-sinun harjoittavan merenkulkua jo Ingebjørgin hanhilammikossa."
-
-Olav ponnahti pystyyn ja siitä keskilattialle. Toiset olivat kaiken
-aikaa vain ivanneet häntä — Haftor myös — hän näki sen nyt. —
-Hanhilammikon laivasillaolo oli ollut leikkiä, jonka hän oli pannut
-toimeen Hallvardin ja Jonin iloksi siihen aikaan viime kesänä, jolloin
-Frettasteinin lapset olivat olleet niin avuttomia.
-
-"En ymmärrä sen halventaneen minua mitenkään", sanoi hän kiivaasti,
-"että veistinkin muutamia laivoja lapsille; eihän kukaan voi luulla
-minun leikkivän itsekseni sillä lailla —." Hän huomasi äkkiä, miten
-tyhmältä ja lapselliselta tämä kuului, ja vaikeni äkkiä.
-
-"Totta kyllä", vastasi Einar, "se olisi ollut kovin lapsellista leikkiä
-sille, joka on kyllin suuri ja rohkea vietelläkseen heidän sisarensa —
-suurempi miehen teko oli toki leikkiä Ingunnin kanssa aitan parvessa ja
-tehdä hänelle lapsia —."
-
-"Se on vale", sanoi Olav raivoissaan. "Orjan veri näkyy sinusta, kun
-voit syytää suustasi tuollaisia ruokottomuuksia omasta sukulaisestasi.
-Enkä minä tiedä minkään lapsen olemassaolosta —; mutta jos on totta,
-mitä sanot, ei teidän tarvitse pelätä, että pyytäisimme isäänne
-elättämään sen. Tiedämmehän, ettei hän pidä sellaisesta —."
-
-"Ole vaiti nyt", sanoi Arnvid; hän oli hypännyt ylös ja mennyt
-Olavin luo. "Ja pitäkää suunne, te muut", hän sanoi kääntyen toisten
-puoleen. "Miehen teko, sanoit — sitäkö te kutsutte miehen teoksi,
-että Kolbeinin tehtyä sovinnon istutte siinä haukkuen kuin rakit
-perästäpäin. Mutta sinun, Olav, tulisi pitää itseäsi liian hyvänä
-haukkumaan takaisin."
-
-Nyt olivat Kolbeininpojat ja Hallvardkin keskilattialla — vihan
-vimmassa Olavin viime sanojen johdosta. Kolbein oli nuoruudessaan
-vannonut itsensä vapaaksi erään lapsen isyydestä, mutta siitä puhuttiin
-pahoja siihen aikaan, ja sitä mukaa kuin poika varttui, tuumivat
-useimmat, että olipa kumma, miten hän muistutti Kolbeinia.
-
-"Tuki itse suusi, Arnvid", sanoi Haftor — hän oli kutakuinkin selvä.
-"Sinun osasi tässä asiassa on todellakin sellainen, että on paras olla
-puhumatta siitä. Mutta Olav saa tyytyä omaansa; sillä joskin minä olen
-suostunut sovintoon enkä ole vaatinut hänelle sitä palkkaa, minkä hän
-olisi ansainnut, ei hänen tarvitse odottaa, että me ottaisimme hänet
-_tervetulleena_ sukuumme."
-
-"Niin, _tervetullut_ et sinä ole _koskaan_ oleva, Olav poikaseni",
-matki Hallvard.
-
-"Vastatkaa omasta puolestanne, älkääkä koko suvusta", sanoi Arnvid.
-"Kolbein oli muuten aikonut tarjota Olaville vaimoksi sinun sisaresi,
-Borghildin, Ingunnin asemesta, Hallvard!"
-
-"Se on vale!" huusi Hallvard.
-
-"Saattaa olla", vastasi Arnvid. "Mutta hän sanoi minulle vastikään
-aikoneensa tehdä niin."
-
-"Pidä suusi, Arnvid", puuttui Einar taas puheeseen, "me tunnemme
-sinun ystävyytesi Olavia kohtaan — ei olisi hyödyksi sinulle, jos
-penkoisimme _sitä_. Sinä olet tuonut kaiken tuolle lellikillesi — jopa
-lapsen iässä olevan sukulaisesikin —."
-
-Arnvid kumartui uhkaavasti toista kohti:
-
-"Einar, varo kieltäsi nyt!"
-
-"En, piru vie, minä välitä moisesta hapanneesta lukutoukasta. Sinun
-ystävyytesi tätä valkopintaista poikaa kohtaan taitaa ollakin kaunis
-juttu. Olemme mekin kuulleet yhtä ja toista siitä ystävyydestä, mitä te
-opitte papin koulussa —."
-
-Arnvid tarttui Einarin molempiin ranteisiin ja väänsi niitä, kunnes
-toinen vaipui polvilleen päästäen kirouksen ja ähkäisten tuskasta ja
-raivosta. Silloin astui Haftor väliin. — Kolbeininpoikien rengit
-istuivat asemillaan — heitä ei näyttänyt haluttavan sekaantua
-herrainsa riitoihin. Einar Kolbeininpoika pääsi pystyyn taas
-hieroskellen ja oikoen käsivarsiaan ja käsiään ja kiroillen samalla
-hiljaa ja hartaasti.
-
-Olavin katse siirtyi miehestä mieheen. Hän ei ymmärtänyt oikein —
-mutta tunsi, kuin hänen sydäntään olisi kouristanut. Hän oli saattanut
-Arnvidin pahempaan pulaan kuin oli osannut aavistaa; toiset hyökkäsivät
-hänen ystävänsä kimppuun verisesti pilkaten ja häväisten. Hänestä
-tuntui pahalta katsoa Arnvidin kasvoja, etupäässä siksi, ettei hän
-saanut selvää siitä, mitä niistä kuvastui. Sitten suuttumus sai hänet
-valtaansa, leimahti ilmiliekkiin ja nieli kaikki muut tunteet.
-
-Einar alkoi taas käyttää kieltään tietäessään veljensä ja serkkunsa
-seisovan takanaan. Hän sanoi jotakin — Olav ei kuullut mitä. Arnvidin
-kasvot puristuivat aivan kuin muhkulle — sitten hän iski nyrkillään
-Einaria leuan alle, niin että tämä kaatui takaperin pitkin pituuttaan
-romahtaen pöydän vieressä olevaa penkkiä vasten.
-
-Maallikkoveli oli syöksynyt miehiä erottamaan; hän auttoi Einar
-Kolbeininpojan jaloilleen ja kuivasi hänestä veren huutaen toisille:
-
-"Tiedättehän te, että on rikos rikkoa rauha meidän talossamme — onko
-tämä soveliasta suurisukuisille miehille!"
-
-Arnvid hillitsi itsensä ja sanoi Haftorille:
-
-"Veli Sigvald on oikeassa. Nyt me lähdemme, Olav — se on varminta."
-
-"_Mekö_ lähdemme?" kysyi Olav terävästi. "Emmehän _me_ alkaneet
-toraa —."
-
-"Se, jolla on ymmärrystä, lopettakoon sen", sanoi Arnvid lyhyeen.
-"Einarille minä vastaan toisessa paikassa, joka on sopivampi siihen.
-Mutta sinulle, Haftor, minä sanon, että voin vastata täydellisesti
-itsestäni tässä asiassa — minä olen vastannut piispalle ja
-Kolbeinille, ja sinua se ei liikuta."
-
-"Sinä sanot, ettet ollut ymmärtänyt mitään, niin", härnäsi Einar, "ja
-väität kaiketi valheeksi sitäkin, mitä ihmiset puhuvat — että olit
-naimisissa vuoden ennen kuin ymmärsit, mitä varten äitisi oli antanut
-sinulle vaimon —."
-
-Olav näki Arnvidin kasvojen värähtelevän — aivan kuin miehellä,
-joka saa iskun avonaiseen haavaan; hän juoksi takaisin ja tarttui
-keihääseensä, jonka oli jättänyt oven luo. Älyttömän vihan vallassa
-ystävänsä puolesta Olav juoksi väliin — näki Einarin heiluttavan
-kirvestä ja kohotti Ættarfygjjan molemmin käsin. Hän löi kirveen
-Einarin kädestä niin että helähti; se lensi kauas, sipaisi Hallvardia,
-joka seisoi takana ja putosi lattialle. Olav kohotti uudelleen
-Ættarfylgjan ja iski sillä Einar Kolbeininpoikaa. Einar kyykistyi
-väistääkseen iskua — mutta sai kirveen selkäänsä lapaluun alle,
-johon se upposi syvään. Einar kaatui maahan ja jäi makaamaan
-kokoonkäpertyneenä.
-
-Nyt oli Kolbeinin miehiinkin tullut eloa — kaikki kolme olivat
-kömpineet pöydän takaa heilutellen ilmassa aseitaan; he olivat kovasti
-päissään, eikä heillä näkynyt olevan oikein sisua hyökkäämiseenkään,
-mutta he pitivät kovaa ääntä. Hallvard istui penkillä haavoittunutta
-jalkaansa pidellen, kyyryssä ja ähkien.
-
-Haftor oli vetäissyt esiin miekkansa ja ryntäsi toisten joukkoon — se
-oli kutakuinkin pieni ase, ja toisilla oli tapparat ja keihäät, joten
-nämä aluksi koettivat vain estää Haftoria pääsemästä lähelleen. Mutta
-pian he huomasivat itsellään olevan aika vastuksen tästä — toinen oli
-nyt selvinnyt humalastaan ja heilutti keihästään erinomaisesti; hän
-näkyi päättäneen mihin hintaan tahansa kostaa veljensä puolesta ja
-pyrki maaliinsa ketterin ja varmoin liikkein, joka jäsen jännittyneenä,
-kaikki aistit valveilla.
-
-Olav puolusti itseään parhaansa mukaan, vaikka oli tottumaton
-käyttämään tapparaa tosissaan — mutta leikki piti hänet oudossa
-nautinnonhimoisessa jännityksessä, ja hän tunsi sisällään sekavaa,
-kiivasta kärsimättömyyttä joka kerran, kun Arnvidin keihäs ilmestyi
-hänen eteensä häntä suojellen.
-
-Hän käsitti epämääräisesti, että ovi oli avattu ulos yöhön, mutta
-hämmästyi sittenkin suunnattomasti nähdessään priorin munkkien
-seuraamana syöksyvän sisään. — Koko näytös ei ollut kestänyt monta
-hetkeä, mutta Olavista tuntui kuin hänet olisi herätetty pitkästä
-unesta ottelun päättyessä, hänen itsensä tietämättä oikeastaan miten —.
-
-Parlatorio oli jo jokseenkin hämärä, sillä tuli oli laimennut liedellä.
-Olav katsoi mustavalkopukuisia munkkeja, joita oli kerääntynyt hänen
-ympärilleen — pyyhkäisi kerran kasvojaan, antoi kätensä vaipua ja jäi
-seisomaan kirveeseen nojaten. Hän oli täynnä ihmetystä siitä, että tämä
-oli todella _totta_.
-
-Joku sytytti kynttilän liedestä ja kantoi sen penkille, missä veli
-Vegard ja eräs toinen munkki hoitivat Einaria. Hän hengitti vielä;
-hänen kurkustaan kuului röhinää, aivan kuin juopuneelta, joka rupeaa
-oksentamaan. Olav kuuli toisten sanovan, että pahin verenvuoto oli
-_sisässä_, rinnassa. Ja veli Vegard katsahti kerran Olaviin niin
-kummasti. — Sitten hän kuuli priorin puhuttelevan häntä sekä kysyvän,
-hänkö oli ensiksi rikkonut rauhan.
-
-"Niin, minä iskin ensiksi Einar Kolbeininpoikaa. Mutta rauhan laita
-on kaiken iltaa ollut niin ja näin — jo kauan ennen kuin minä rikoin
-sen. Lopulta Einar herjasi meitä semmoisilla puheilla, että tartuimme
-aseisiin."
-
-"Niin on asia", sanoi maallikkoveli. Hän oli iäkäs talonpoika, joka
-vasta äsken oli tullut luostariin. "Einar lausui sellaisia sanoja,
-että entisaikaan jokainen olisi sanonut hänen syystä saaneen tuomionsa
-Olavin kädestä."
-
-Haftor seisoi veljensä vieressä; hän kääntyi ja sanoi kylmästi
-hymyillen:
-
-"Niin, siltähän se näyttää tässä talossa — ja piispankartanossa.
-Koska nämä molemmat ovat piispan miehiä — sydämineen, sieluineen.
-Mutta mitäpä jos tämän maan mahtavat pian kyllästyvät koko leikkiin
-— siihen, että jokainen pappi, joka luulee itsellään olevan vähänkin
-valtaa, käyttää sitä pahimpien ilkityöntekijäin ja lainrikkojain
-suojaksi."
-
-"Tuo on valhetta, Haftor", sanoi priori, "emme me, Herran palvelijat,
-tahdo suojella ilkityöntekijöitä kauemmin kuin laki sallii.
-Velvollisuutemme on saada rikos rangaistuksi lain mukaan, mutta ei
-siten, että sitä seuraa kosto ja uudet rikokset loppumattomiin."
-
-Haftor sanoi halveksivasti:
-
-"Nämä teidän uudet lakinne ovat roskalakeja. Entinen laki soveltui
-paremmin kunniantuntoisille miehille — mutta nämä uudet kelpaavat
-paremmin Olavin tapaisille miehille, jotka raiskaavat parhaiden sukujen
-tyttäret ja hakkaavat maahan heidän sukulaisensa, kun nämä nousevat
-vaatimaan hyvitystä."
-
-Priori kohautti olkaansa.
-
-"Laki on tässä tapauksessa sellainen, että lääninvoudin täytyy ottaa
-Olav huostaansa ja pitää häntä vangittuna siksi, kunnes asiassa on
-langetettu tuomio. Tässä ovat miehet, jotka olen noudattanut tänne",
-sanoi hän kääntyen parin aseissa olevan miehen puoleen, joiden Olav
-tiesi asuvan lähinnä kirkkoa olevissa taloissa. "Sitokaa tämä nuori
-mies, Bjarne ja Kaare, ja viekää hänet Audun-herran luo — hän on
-lyönyt tätä miestä hengenvaarallisesti."
-
-Olav ojensi Ættarfylgjan lähellä seisovalle munkille.
-
-"Ei teidän tarvitse sitoa minua", sanoi hän kiivaasti vieraille
-miehille — "ei, älkää koskeko minuun. — Minä lähden teidän matkaanne
-hyvällä."
-
-"Niin, mutta nyt sinun onkin lähdettävä samassa — ymmärräthän, ettei
-sinun paikkasi ole täällä, sillä nyt tuodaan Einarille Corpus Domini",
-sanoi priori.
-
-Ulkona oli taas alkanut tuiskuta, ja tuulikin jonkin verran. Kaupunki
-oli asettunut lepoon jo runsas tunti sitten. Tuo pieni joukkue astui
-raskaasti pimeässä, pyryssä ja ajolumen keskellä kirkonaidan ja
-kaniikkirakennuksen välistä kujaa — kaikki näytti kuolleelta ja
-autiolta, ja tuuli ulvoi valittavasti muurien ympärillä ja vinkui
-isojen saarnien latvoissa.
-
-Ensimmäisenä astui eräs kaupungin miehistä, hänen perässään
-käveli vanha munkki, jota Olav ei tuntenut, mutta jonka hän tiesi
-aliprioriksi. Tämän jälkeen tuli Olav, mies molemmilla sivuillaan ja
-kolmas kintereillään. Olav astui miettien, että hän nyt oli _vanki_ —
-mutta hän oli uninen, kummallisen veltto ja tylsä.
-
-Voudin talo oli tuomiokirkon itäpuolella. Heidän täytyi seisoa kauan
-kinoksessa ja kolkuttaa suljettua porttia, lumen tunkiessa vaatteiden
-läpi ja tuiskuttaessa heidät kaikki valkoisiksi, mutta viimein portti
-avattiin, ja esiin astui uninen mies, kalvolyhty kädessä, kysyen heidän
-asiaansa. Ja niin he pääsivät sisään.
-
-Olav ei ollut milloinkaan käynyt tämän portin takana. Hän ei erottanut
-muuta kuin pimeää ja lunta mustien seinien välissä. Vouti itse oli
-poissa — hän oli ratsastanut kaupungista päivällisen aikaan piispan
-seurassa, kuuli Olav kuin puolihorteessa — hän oli vähällä nukahtaa.
-Väsymyksestä hoippuen hän antoi taluttaa itsensä pieneen rakennukseen,
-joka oli pihassa.
-
-Siellä oli purevan kylmää ja pilkkopimeää; liesi oli aivan kylmillään.
-Tuokion kuluttua joku toi kynttilän ja vuodevaatteita, jotka viskattiin
-huoneessa olevaan sänkyyn. Sitten miehet sanoivat hyvää yötä, ja Olav
-vastasi puoliunessa. Toiset lähtivät, ovi lukittiin takaapäin, Olav oli
-yksin — ja valpastui samassa kokonaan. Hän jäi seisomaan tuijottaen
-pikku kynttilään —.
-
-Ensimmäiseksi hän tunsi aivan kuin jäätyvänsä. — Sitten kuohahti
-hänessä raivo, ja hänet täytti uhmaava, riemukas nautinnon tunne
-— olipahan hän sittenkin saanut nujerretuksi tuon sietämättömän
-Einar Kolbeininpojan — ja kautta taivaan, hän ei katunut tekoaan.
-Yhdentekevää, millä hän saisi sovittaa kiihkeytensä! Kolbein ja koko
-hänen joukkonsa — jumaliste, miten hän vihasi heitä! Vasta nyt hän
-oikein huomasi, kuinka hän oli näivettynyt viime kuukausina: pelko,
-jäytävä omantunnontuska, monet nöyryytykset, joita oli sattunut
-hänelle hänen pyrkiessään ylös siitä veteliköstä, mihin hän oli
-vajonnut — Kolbein oli ollut alituisena esteenä, missä ikänä hän oli
-koettanut päästä kuivalle kamaralle. Ellei tuo Kolbeinin joukko olisi
-ollut hänen tiellään, hän olisi aikoja sitten päässyt eroon kaikesta
-pahasta, ollut vapaa ja huoleton, saanut unohtaa kaivelevan tunteen
-siitä, että hän oli salasyntinen ja petturi. Kolbein oli pitänyt häntä
-vallassaan. Nyt se oli kostettu — ja hän _kiitti_ Jumalaa kaikesta
-sydämestään. Ei väliä, vaikka Torfinn-piispa ja kaikki hänen uudet
-ystävänsä sanovatkin, että on syntistä ajatella niin. Miehen liha ja
-veri on tällainen. — Ja Olavin mieli nousi kapinaan kaikkia uusia
-oppeja ja ajatuksia vastaan, joiden alaiseksi hän oli joutunut täällä
-— olivathan ne kauniita tavallaan, kyllä hän sen ymmärsi, mutta
-mahdottomia, luonnottomia haaveita. Milloinkaan ei _kaikista_ miehistä
-voisi tulla sellaisia pyhimyksiä, että he suostuisivat antamaan
-asiansa, suuret ja pienet, kanssakristittyjen tuomittaviksi ja tyytyä
-lakiin ja oikeuteen, joka heille annettiin — mutta jota he eivät itse
-_ottaneet_. Hän muisti Haftorin puhuneen illalla, ettei näistä uusista
-laeista ollut kuin vähäväkisille. Ja hän tunsi yhtäkkiä olevansa yhtä
-mieltä Kolbeinin ja hänen poikainsa kanssa tässä yhdessä asiassa —
-hän tahtoi ajaa asiaansa omin päin, asettaa väärän väärää vastaan,
-jos tarvittiin. Hän kuului samaan joukkoon kuin Kolbein ja Steinfinn
-ja Ingebjørg — ja Ingunn, joka oli heittäytynyt hänen kaulaansa
-laeista piittaamatta, kiihkeänä, omavaltaisen lemmen huumaamana — ei
-näiden pappien ja munkkien pariin, joiden elämä vieri viileän, selkeän
-säännöllisesti, jotka toimittivat joka päivä samaa samoina aikoina:
-rukoilivat, tekivät työtä, söivät, lauloivat, menivät maata ja nousivat
-jälleen alkaakseen rukouksensa. He tutkivat lakeja, jäljensivät niitä,
-pohtivat epäselviä kohtia, olivat keskenään eripuraisia ja ryhtyivät
-riitaan maallikkojen kanssa niiden tulkitsemisesta — yksinomaan siksi,
-että rakastivat lakejaan ja uneksivat kesyttävänsä niillä kaikki
-ihmiset, kunnes ei ainoakaan mies enää käyttäisi asetta lähimmäistään
-kohtaan eikä ajaisi asiaansa väkivallalla, vaan kaikki kuuntelisivat
-hiljaisina ja nöyrinä taivaan Kuninkaan lempeää oppia Jumalan lasten
-veljeydestä. Hän tunsi vieläkin kaukaista, alakuloista hellyyttä
-ajatellessaan heitä, kunnioitusta sellaisia miehiä kohtaan — mutta
-_hän_ ei jaksanut taipua lain alle alati, ja pelkkä ajatus, että _hänen
-itsensä_ ympärille oli aiottu kietoa nuo kahleet, tympäisi häntä
-rajattomasti. —
-
-Hänen kapinallisuuttaan lisäsi se, että hän aavisti _heidän_
-ajatuksensa, jonka mukaan _hän_ nyt olisi susi lammasten joukossa.
-Torfinn-piispa ei mitenkään voinut pitää hänestä enää, kun hän oli
-palkinnut täten hänen isällisen hyvyytensä. Ja kaikki saarnaveljet
-olivat katsoneet häneen niin pitkään — heitä kai suututti, että hän
-oli tahrannut heidän vierastupansa verellä. Vanhin heistä, alipriori,
-oli puhunut katumuksesta ja parannuksen teosta ennen ulosmenoaan. Mutta
-Olav ei ollut lainkaan katuvaisella mielellä.
-
-Maksoi mitä maksoi. Hänen ei vain olisi pitänyt uskoa Arnvidia, ei
-tulla tänne eikä antaa erottaa itseään Ingunnista.
-
-Ingunn, muisti hän sitten, ja ikävä syöksähti esiin kuin neuvoton tuska
-— Ingunn oli ainoa ihminen maailmassa, jonka hän todella tunsi ja joka
-oli hänelle läheinen. Ingunn, sellaisena, miksi hänet oli luotu, eikä
-tippaakaan toisenlaisena, pehmeänä, itsepäisenä, ymmärtämättömänä,
-viehkeänä, herttaisena ja hellänä — hän oli ainoa ihminen, josta hän
-tiesi jotakin ja josta hän saattoi olla varma; kaikesta ainoa, mikä
-kuului hänelle, mitä hän oli pitänyt käsissään ja mikä ei ollut vain
-olematon haave tai sana tai hämärä muisto. _Hän_ oli yhtä todellinen
-kuin hänen oma ruumiinsa ja sielunsa, ja hän huusi häntä, ääneti,
-koukistuen kokoon, hammasta purren ja puristaen nyrkkejään, niin että
-kynnet tunkeutuivat lihaan. Ajatellessaan, miten kaukana hän nyt oli
-Ingunnin luota ja voisiko hän enää saada tämän omakseen, hän alkoi
-tuntea niin kiihkeää ikävää, että hän valitti ääneensä ja puri omia
-nyrkkejään. Hän tahtoi tämän luo, hän tahtoi hänet _viereensä_ nyt
-heti, hän olisi ollut valmis raastamaan hänet kappaleiksi ja syömään
-hänet suuhunsa pelosta, että joku voisi erottaa heidät toisistaan.
-Ingunn, Ingunn, voihki hän hiljaa.
-
-Hänen _täytyi_ löytää hänet. Hänenhän täytyi saada sanotuksi hänelle,
-mitä oli tapahtunut — saada tietää, mitä Ingunn sanoi siitä, että
-hän oli tappanut hänen serkkunsa. Sillä Einar kuolisi, siitä hän oli
-varma, verta oli tullut heidän välilleen, mutta voi, pyhä Maaria!
-mitä se merkitsi, kun he jo olivat yksi liha. Ingunn ei pitänyt
-Kolbeininpojista, mutta omainen on omainen — ja nyt tyttö kai surisi
-ja itkisi, pikku raukka — eikä hän sittenkään jaksanut toivoa, että
-se olisi jäänyt tekemättä. — Ja sitten hänen täytyi saada tietää,
-olivatko Ingunnin asiat siten, kuin Einar oli sanonut — ja jos olivat,
-niin kylläpä sitten oli kovat edessä. — Lyhyt, kuiva nyyhkytys
-puistatti Olavia. Kolbein oli tahtonut neidon luokseen kurittaakseen
-häntä — mutta jos hän saisi hänet käsiinsä ja jos Ingunn kantaisi
-Kolbeinin pojan surmaajan lasta — he varmasti kiusaisivat hänet
-kuoliaaksi.
-
-Olavin täytyi puhua tästä Arnvidin kanssa — Arnvid tulisi kai huomenna
-tapaamaan häntä. Arnvidin täytyi viedä Ingunn jonnekin, mistä Kolbein
-ei löytäisi häntä —.
-
-Kynttilänä oli vain ohut, rautanaulan ympäri kääritty sydän. Olavia
-ei tavallisesti pelottanut pimeässä, mutta nyt hän ei olisi suonut
-kynttilän sammuvan, sillä hän ei tahtonut jäädä yksin pimeään
-ajatuksineen. Hän kohensi hiukan sydäntä.
-
-Yhdellä tempaisulla hän heitti pois vaippansa, saappaansa ja hienon
-mekkonsa sekä hyppäsi sänkyyn. Hän kaivautui jääkylmiin vaatteisiin,
-tunki kasvonsa pielukseen ja vaikeroi ikävästä. Hän muisti jouluyön ja
-tunsi suuttumusta kaitselmusta kohtaan: tämäkö oli nyt palkka siitä,
-että hän silloin oli tehnyt oikein —!
-
-Hän veti taljan päänsä yli päästäkseen näkemästä kynttilän sammumista,
-mutta viskasi sen jälleen päältään, painoi kasvot kättään vasten ja jäi
-tuijottamaan pikku tuikkua.
-
-Niin. Arnvid oli ainoa ihminen, jota hän voi pyytää suojaamaan Ingunnia
-sillä aikaa kun hän itse ei voinut —. Mutta hänestä oli äkkiä alkanut
-tuntua vastenmieliseltä ajatella Arnvidia.
-
-Hän ei ollut ymmärtänyt, mitä Einar tarkoitti Arnvidille syytämillään
-herjasanoilla, mutta sen hän käsitti, että ne olivat sattuneet tähän
-kuin potku avonaiseen haavaan, ja aina, kun hän muisti sitä, alkoi
-hänen mieltään aluksi etoa, ja sitten hän joutui suunniltaan raivosta;
-hänestä tuntui kuin hän olisi joutunut saastaisen, julman pahoinpitelyn
-todistajaksi.
-
-Hänelle oli selvinnyt vähitellen, ettei hän tuntenut Arnvidia läheskään
-kokonaan. Hän luotti häneen enemmän kuin kehenkään kohtaamaansa
-ihmiseen — hänen mielensä ylevyyteen ja uskollisuuteen; hän tiesi,
-ettei Arnvid Finninpoika pelkäisi mitään, jos tuli kysymys ystävän tai
-sukulaisen auttamisesta. Mutta hänessä oli jotakin, joka muistutti
-suota pohjattomine syväreineen —. Tahi — Asbjørn Allfeit oli kertonut
-eräänä iltana tarinan eteläisten maiden rikkiviisaasta tohtorista,
-joka kosiskeli erästä vaimoa, kauneinta naista koko maassa. Viimeksi
-nainen on suostuvinaan hänen pyyntöönsä, vie hänet salaa huoneeseensa,
-aukaisee pukunsa ja käskee hänen katsoa rintojaan. Toinen oli valkea ja
-kaunis, mutta toisesta oli jäljellä vain verinen läiskä. Muut olivat
-kehuneet tarinaa kilvan, kiitellen sitä hyväksi ja opettavaksi —
-sillä Raimond, tuo oppinut mies, kääntyi pois maailmasta näyn nähtyään
-ja meni luostariin. Mutta Olavin mielestä se oli hirmuisin kertomus,
-mitä hän oli kuullut, ja hän makasi kauan valveilla voimatta saada
-sitä mielestään. Arnvidissa oli jotakin, mikä sai hänet pelkäämään,
-että hän vielä kerran saattoi joutua näkemään hänessä sellaista, joka
-oli kuin salattu haava. Mutta hänestä oli aina tuntunut vaikealta
-nähdä sairautta ja haavoja — hänen oli vaikea itsensäkin tuottaa
-kipua toiselle. Nyt hän aavisti hämärästi sen kenties olevan pelkoa
-siitä, että häneen itseensä kerran saattaisi sattua yhtä kipeästi kuin
-Arnvidiin syksyllä, jolloin tämä aivan kuin herpaantui. — Ja hän oli
-vähällä toivoa, ettei Arnvid olisi ollut niin sävyisä, vaan olisi
-vaatinut hänet tilille jo ennen. Hän ei pitänyt siitä ajatuksesta, että
-hän oli käyttänyt hyväkseen toisen miehen avuttomuutta. Ja tässä hän
-nyt makasi tietäen, että hänen oli pakko pyytää Arnvidia huolehtimaan
-Ingunnista, suojelemaan häntä kaikkien mahdollisten seurausten varalta,
-joita hänen ajattelemattomuutensa saattoi aiheuttaa, koska Herra yksin
-tiesi, milloin hän itse joutuisi semmoiseen asemaan, että —.
-
-Tavallaan Olav kyllä käsitti, mitä Arnvidilta puuttui. Tämä ei ollut
-koskaan salannut sitä, että hänen sisin toiveensa oli ollut liittyä
-munkkijärjestöön ja vihkiytyä Jumalalle. Ja elettyään äskeisen ajan
-Hamarissa Olav ymmärsi paremmin kuin ennen, että sellaista saattoi
-toivoa. Mutta hän aavisti Arnvidin olevan liikkuvamman mieleltään kuin
-— niin, kuin esimerkiksi Asbjørn Allfeitin ja veli Vegardin. Arnvid
-halusi saada taipua, olla kuuliainen ja palvella — mutta hänellä
-oli silti yhteenkuuluvaisuuden tunnetta sellaisiinkin miehiin, jotka
-kannattivat toista lakia, lakia, joka sopi niille miehille, joilla oli
-maallinen sydän, kiihkeä veri ja kostonhaluinen mieli. — Oli kuin
-Arnvid kerran olisi ruhjoutunut rujoksi näiden kahden lain välissä.
-
-Olav oli huomannut, ettei Arnvid milloinkaan puhunut kahdesta
-naimisissaolovuodestaan. Hän oli kuullut toiselta taholta yhtä ja
-toista Arnvidin avioliitosta: Tordis, hänen vaimonsa, oli ensin ollut
-luvattu vanhimmalle Finninpojalle, Maunulle, joka oli hurjimus,
-mutta muuten iloinen, mukava ja verrattoman kaunis mies, ja Tordis
-oli ollut katkeroitunut saadessaan veljen Maunun sijaan — mutta
-Arnvidkaan ei ollut pitänyt paljon vaimostaan. Tordis oli ylpeä ja
-riitaisa, ei milloinkaan salannut halveksivansa miestään siksi, että
-tämä oli niin nuori, hiljainen ja arka ihmisten seurassa. Ja anoppinsa
-kanssa hän eli ilmiriidassa. Arnvid oli varmaan kokenut ilottoman
-nuoruuden noiden kahden vallanhaluisen, riitelevän naisen parissa.
-Siksi hän nyt nähtävästi pysytteli erillään kaikista naisista —
-paitsi Ingunnista. Hänestä hän piti sydämellisesti, kuten Olav oli
-älynnyt, luultavasti siksi, että Ingunn oli niin avuton ja tarvitsi
-miesten turvaa ja suojelusta eikä varmaankaan milloinkaan ollut tahtova
-hallita ja komentaa heitä. Usein Arnvid aivan kuin unohtui katselemaan
-häntä, kummasti ja surullisesti, aivan kuin olisi surkutellut häntä
-—. Mutta Arnvidilla oli se heikkous, että hän näytti surkuttelevan
-kaikennäköistä — esimerkiksi eläimiä. Olav piti myös eläimistä —
-mutta hän ei osannut hoitaa ja vaalia sairaita elukoita kuten Arnvid.
-Ihmeellistä muuten, että ne paranivat ja voimistuivat useimmiten, kun
-Arnvid oli alkanut huolehtia niistä. Tuntui melkein siltä kuin hän
-olisi surkutellut kuollutta vaimoaankin, kun Olav kuuli hänen pari
-kertaa puhuvan tästä —.
-
-Mutta viime aikoina Olav oli alkanut tuntea kasvavaa vastenmielisyyttä
-Arnvidia kohtaan siitä syystä, että tämä oli niin valmis
-säälimään. Olav tiesi itsessään olevan samaa heikkoutta, mutta
-hänelle oli selvinnyt, että se oli vika: se teki ihmisen helposti
-aikaansaamattomaksi ja antoi vallan kovakätisemmille.
-
-Olav huokasi väsyneesti, neuvottomana. Oli raskasta ajatella kaikkia
-niitä, joista hän piti — Torfinn-piispaa, Arnvidia, Ingunnia. Mutta
-muistaessaan Einar Kolbeininpoikaa ja vihamiehiänsä hän _iloitsi_
-siitä, mitä oli tehnyt — niin, sillä katua hän _ei voinut_. Mutta
-hän ei jaksanut olla erossa Ingunnista nyt. — Hän oli joutunut aivan
-umpikujaan.
-
-Kynttilä oli palanut melkein loppuun — Olav hiipi vuoteesta ja irrotti
-varovasti sydämen viimeiset kierrokset. Hän meni ovelle ja tutki sitä
-tarkoin — ei siksi, että hänellä olisi ollut vähääkään pakenemisen
-toivoa, mutta hänen täytyi kuitenkin yrittää —.
-
-Ovi oli suuri ja raskas, mutta ei aivan tiivis — rakosista oli
-tuiskuttanut lunta. Hän valaisi sitä: ulkopuolella oli kai iso lukko
-ja puinen salpa, mutta niihin ei kuulunut mitään sisäpuolella olevia
-kiinnittimiä; sinne oli vain naulattu pajupuinen kädenripa. Olav veti
-esiin tikarinsa ja koetti pistää sitä ovenrakoon. Silloin hän huomasi,
-ettei ovi ollutkaan lukittu; se oli vain suljettu salvalla, ja sitä
-saattoi höllytellä tikarilla — varovasti, sillä salpa oli iso ja
-raskas ja tikarinterä heikko.
-
-Hän tunsi polttavan laineen sisällään, ja hänen kätensä vapisivat
-hiljaa hänen vetäessään jalkaansa saappaita ja pukiessaan ylleen
-päällysvaatteita. Eihän hän voinut olla koettamatta voimiaan, kun
-hän oli joutunut lukitsemattomaan taloon. Hän tarttui molemmin käsin
-tikarin kahvaan, ponnistaen salpaa ylöspäin. Ensi yrityksellä katkesi
-terä keskipaikkeilta. Olav puri hammasta ja työnsi tyngän kahvaa
-myöten ovenrakoon, mutta nyt hän ei voinut liikuttaa terää ahtaassa
-aukeamassa. Hikisenä jännityksestä hän työnteli ja tunnusteli ja sai
-selville, kuinka pitkälle tikari ylettyi. Sitten hän alkoi vääntää
-ja kohottaa salpapuuta. Monta kertaa hän huomasi saaneensa sen irti
-kuurnasta, mutta se putosi takaisin, kun hän päästi irti toisen käden
-tarttuakseen ripaan. Mutta lopulta se onnistui. Lumi pölähti häntä
-vastaan; hän astui hiljaa kynnykselle ja kurkisti ulos.
-
-Ei näkynyt missään koiria — ne oli kai suljettu koppiin huonon sään
-tähden. Ei kuulunut pienintäkään ääntä paitsi kuivan kidelumen hienoa
-ritinää seiniä vasten. Hitaasti ja varovasti Olav kahlasi pimeässä
-vieraan pihamaan halki. Lumikinokseen erään rakennuksen eteen oli
-pistetty joukko suksia. Olav valitsi itselleen parin ja jatkoi
-matkaansa.
-
-Kujaan vievä portti oli suljettu, mutta aivan sen vieressä oli
-hirsikasa. Siitä kyllä pääsi kiipeämään lauta-aidan yli. Hän alkoi
-uskoa tätä kaikkea ihmeeksi. Hän kiipesi kasalle ja pudotti sukset
-aidan yli — kuuli niiden tömähtävän pehmeään kinokseen toisella
-puolen. Äitini, ajatteli hän, ehkä äitini nyt rukoilee, että pääsisin
-pakoon —.
-
-Oli hankalaa liikkua avarassa vaipassa ja leveässä mekossa, mutta yli
-hän pääsi ja pudottautui lumeen toiselle puolen. Hän kääri mekkonsa
-helmat niin korkealle vyön alle kuin saattoi ja kiinnitti sukset
-jalkaan. Sitten hän ponnistautui suoraksi ja alkoi painaltaa vasten
-pyryä lumen tanssiessa ilmassa valkoisina rakeina.
-
-Hänen päästyään kujan päähän tie oli kadonnut, satanut umpeen.
-Paikoitellen näkyi vain seipäiden päitä hänen totuttuaan pimeään.
-Mutta hän ponnisti edelleen, alati vasten tuulta. Oli kerrassaan
-mahdotonta erottaa tienviittoja tämmöisenä yönä — vaikkakin hän tunsi
-talon, missä Ingunn oli; hän oli useasti ratsastanut sen ohi kylätietä
-pitkin Asbjørnin seurassa, mutta tässä ilmassa siitä ei ollut mitään
-apua. Hän oli hyvä hiihtäjä, mutta keli oli raskas. Kuitenkin hän
-ponnisteli huolettomana eteenpäin umpimähkään — hän oli varma siitä,
-että joku auttoi häntä tänä yönä. Hän tuskin muisti olevansa aivan
-aseeton — tikarista ei enää ollut mitään hyötyä — eikä hänellä ollut
-rahaa matkassaan kuin viisi, kuusi aurtuaa. Mutta häntä ei pelottanut
-vähääkään.
-
-Hän ei tiennyt, mikä aika yöstä oli, saapuessaan viimeinkin sen talon
-pihaan, missä Ingunn asui. Mutta täällä olivatkin koirat valveilla —
-kokonainen lauma ryntäsi häntä vastaan raivokkaasti ja ahnaasti. Hän
-hääti ne luotaan aidanseipäällä, jonka oli ottanut mukaansa matkalle ja
-huusi ihmisiä hätään. Vihdoin kuului ovelta liikettä.
-
-"Onko Ingunn Steinfinnintytär täällä? Minun täytyy heti saada puhua
-hänen kanssaan — olen Olav Auduninpoika, hänen miehensä —."
-
-Lyhyt talvipäivä alkoi painua iltaan ja hämärä tiivistyi lumisten
-maiden yllä kahden väsyksiin ajetun hevosen pysähtyessä Ottastadin
-kirkon luona pienen talon pihaan. Kolme turkkeihin puettua vierasta
-puheli hetken aikaa isännän kanssa.
-
-"Hän on tuvassa", sanoi isäntä. "Hänen miehensä taitaa olla vielä
-sängyssä — hän tuli tänne aamupuoleen, ja sen jälkeen he makasivat
-puhellen ja kuiskaillen —. Herra ja pyhä Olav tietäköön, mistä he
-puhuivat, mutta kova päivittely siinä vain kävi — minä vaivuin uneen
-— hän raapi päätään katsoen ovelan kysyvästi kolmeen vieraaseen.
-Asbjørn-papin hän tunsi, ja toiset kaksi olivat Arnvid Finninpoika
-Miklebøsta, heidän vierasnaisensa sukulainen, joka oli käynyt talossa
-pari kertaa ennenkin tapaamassa tätä, sekä Arnvid Finninpojan
-saattopoika."
-
-Miehet törmäsivät tupaan. Ingunn istui ylimmän sängyn parraspuulla;
-hänellä oli käsissään neulomus, mutta oli liian pimeä neuloa
-hämärässä sopessa. Hän nousi heti tuntiessaan tulijat ja astui heitä
-vastaan pitkänä ja solakkana mustassa puvussaan, kasvot kalpeina ja
-silmänalukset mustina hunnun alla.
-
-"Hss", varoitti hän kuiskaten, "olkaa hiljaa — Olav nukkuu!"
-
-"Siinä tapauksessa sinun on aika herättää hänet, nuorikkoiseni", sanoi
-Asbjørn-pappi. "En minä ole ennenkään uskonut tuolla pojalla olleen
-paljon älyä, mutta tämä on jo liikaa. Pitäähän hänen ymmärtää, että
-täältä he tulevat etsimään häntä ensiksi — ja toinen nukkuu kaikessa
-rauhassa!" Pappi ärähti kiukusta.
-
-Ingunn asettui heidän tielleen:
-
-"Mitä te tahdotte hänestä?"
-
-"Emme me tahdo mitään pahaa", sanoi Arnvid, "mutta pahastipa hän on
-sotkenut asiansa. Sinun täytyy lähteä minun kanssani, Ingunn, minun
-talooni Miklebøhon, sillä ymmärräthän, että nyt on Torfinn-herran
-vaikea olla antamatta sinua takaisin sukulaistesi huostaan."
-
-"Entä Olav?" kysyi hän uudelleen.
-
-Asbjørn pappi huokasi toivottomasti:
-
-"Mikä voima hänet lennättikään tänne — ei suinkaan tuo tuossa voi
-pitää suutansa lukossa siitä, mitä hän saa tietää."
-
-"Kyllä voi, kun hän tietää sen olevan Olavin parhaaksi. Ingunn, sinun
-täytyy ymmärtää, että tämä pappi ja minä panemme alttiiksi paljon
-ruvetessamme salaamaan murhamiestä ja auttamaan häntä pakoon."
-
-"Kyllä minä osaan olla vaiti", sanoi Ingunn vakavasti. Hän astui
-syrjään ja meni sängyn ääreen, jossa katsoi nukkuvaa kotvan aikaa kuten
-äiti, joka ei henno herättää lastansa.
-
-Pappi tuumi mielessään, että oli hän sittenkin koko kaunis. Hän oli
-pannut merkille, että ne naiset, joiden takia nuoret pojat tekevät
-syntiä ja tyhmyyksiä, ovat harvoin sellaisia, että järkevä, tyyni
-mies voi havaita heissä mitään erinomaista. Ja tästä naisesta hän
-oli pitänyt harvinaisen vähän: tämä Ingunn Steinfinnintytär oli
-näyttänyt laiskalta ja keveäluontoiselta naiselta, tarmottomalta ja
-hemmotellulta, sellaiselta, joka ei kelvannut muuhun kuin saattamaan
-harmia ja häiriötä miehille. Mutta nyt pappi ajatteli, että ehkäpä
-Ingunn sentään oli parempi kuin miksi hän oli tätä arvellut; ehkä
-hänestä luontuisi kelpo vaimo, kun ikää karttuisi ja mieli vakaantuisi.
-Hän oli ainakin puolestaan käyttäytynyt ihmisiksi, ja hän katsoi
-ystäväänsä kuin olisi pitänyt tästä uskollisesti. Ja kaunis hän oli,
-sitä ei voinut kieltää —.
-
-Olav oli tuiki nuoren ja viattoman näköinen maatessaan siinä valkoiset,
-jäntevät käsivarret niskan alla ja vaalea tukka levällään pieluksen
-ruskealla villapäällisellä. Hän nukkui rauhallisesti kuin lapsi. Mutta
-samassa silmänräpäyksessä, jona Ingunn kosketti hänen olkapäätään ja
-herätti hänet, hän kavahti istualleen täysin valveilla, veti polvet
-pystyyn ja jäi kädet niiden ympärillä istumaan sänkyyn katsellen
-tyynesti molempia miehiä.
-
-"Oletteko tulleet tänne noutamaan minua?"
-
-"Arnvid on tullut viemään sinun vaimosi luokseen. Minä —", hän katsoi
-toisiin. "Luulisin olevan parasta puhua ensin kahden kesken Olavin
-kanssa".
-
-Arnvid tarttui Ingunnin käteen ja vei hänet istumaan huoneen taimpaan
-nurkkaan. Asbjørn Allfeit istuutui sängyn laidalle Olavin viereen. Olav
-kysyi vakavasti:
-
-"Mitä Torfinn-herra sanoo tästä? Oli paha, että jouduin maksamaan hänen
-vieraanvaraisuutensa näin huonosti."
-
-"Niin, nyt sinä sanoit suuremman totuuden kuin tiedätkään. Ja siksi
-sinun on koetettava pyrkiä maasta pois."
-
-"Pitääkö minun paeta maasta?" kysyi Olav venyttäen. "Ilman että asiaa
-tutkitaan —? Onko Torfinn-herra sanonut, että minun on tehtävä niin?"
-
-"Ei, vaan minä sanon sen. Piispa ja vouti tietävät tuskin vielä mitään
-koko asiasta — Einar on kuollut — me odotamme heitä kotiin vasta
-huomenna. Ja minä sain Audunin talonväen käsittämään, että koska he
-eivät olleet pitäneet sinusta paremmin kiinni, he saavat olla puhumatta
-siitä Kolbeinille siihen asti, kunnes vouti itse sen tekee. Sinua
-haetaan parastaikaa, mutta tässä ilmassa hakijat tuskin ovat lähteneet
-tänne asti, ja nyt on kohta yö. Joka tapauksessa meidän täytyy uskaltaa
-Jumalan avulla jäädä tänne puoliväliin yötä, — kunnes kuu on noussut
-— että ilma selkenee ja tulee hanki. Guttorm vanhus lähtee oppaaksi
-näyttämään tietä. Ja koska olette kumpikin hyviä suksimiehiä, pitäisi
-teidän ehtiä Solbergaan kolmannen päivän iltana. Siellä, minun
-sisareni luona, et saa viipyä enempää kuin on välttämätöntä, ja sinun
-on pysyttävä piilossa, kunnes Sven Birgerinpoika hankkii sinulle
-turvapaikan jossakin sielläpäin."
-
-"Mutta voiko olla viisasta, että minä lähden maasta, ennen kuin minut
-on tuomittu lähtemään?" kysyi Olav.
-
-"Koska olet lähtenyt karkuun, täytyy sinun yrittää eteenpäin", sanoi
-pappi. "Vai onko sinusta hauskempi, että ihmiset alkavat sanoa sinun
-karanneen vankeudesta päästäksesi tänne taputtelemaan vaimoasi? Ei
-sinun tarvitse ollenkaan katsoa minuun noin julmasti —.
-
-"Sinä olet nuori ja lyhytjärkinen etkä ajattele muuta kuin omia
-asioitasi; se kuuluu sinun ikäistesi luonteeseen. Et suinkaan sinä
-ole ajatellut sitäkään, että Torfinn-herran kaltaisella miehellä
-saattaa olla mielessä monta muuta tärkeämpää asiaa kuin miten sinä
-saisit nauttia Ingunnista ja hänen omaisuudestaan. Koko sinun asiasi
-sattui sopimattomaan aikaan — et olisi voinut keksiä huonompaa aikaa
-vaivataksesi piispaa huolillasi —."
-
-"Se oli Arnvidin neuvo", keskeytti Olav.
-
-"Äh, Arnvidin. Hän on yhtä mahdoton kuin sinä, kun on puhe
-vaimoihmisen kaltaisesta hennosta korresta. Mutta kuten sanoin, Olav,
-meidän täytyy nyt järjestää asiat niin, että piispakin joutuu sanomaan
-sanansa tässä sinun surmajutussasi; mutta nyt on myös aika sinun
-sukulaistesi astua esiin, ja heidän on hankittava sinulle turvalupa,
-jotta voit ostaa itsellesi oleskeluoikeuden Norjassa."
-
-"Mitenkähän lienee", alkoi Olav tuumia. "Pitääköhän piispa siitä, että
-häviän täältä sillä lailla."
-
-"Varmastikaan ei", sanoi pappi lyhyeen. "Ja juuri siksi minä
-tahdon, että sinun on tehtävä niin. Nuo uudet valtaherrat, jotka
-ovat riistäneet vallan alaikäiseltä kuninkaaltamme, varustautuvat
-julkitaisteluun pyhää kirkkoa vastaan — ja Torfinn-herran täytyy
-päästä vapaaksi sellaisista huolista kuin sinun esittämäsi. Jos sinä
-olisit joutunut Mjøsin linnaan, hän olisi tehnyt voitavansa sinun
-puolestasi siksi, että olit hakenut turvaa häneltä, ja siksi, että
-sinulla on vähän ystäviä, sekä siksi, että Torfinn-herra on hurskas
-ja totinen ja hellä isä kaikille isättömille — ja itsepäinen ja äksy
-kuin pukki; se on hänen suurin vikansa. Mutta toivon sinun käsittävän,
-että kun _kerran_ olet hakenut turvaa häneltä ja saanut ja sen jälkeen
-tehnyt semmoisia tuhmuuksia, olisi epämiehekästä pyytää sitä toiste,
-sillä tiesithän silloin saattavasi hänet pahoihin vaikeuksiin."
-
-Olav nyökkäsi ääneti. Hän nousi ja alkoi pukea vaatteita ylleen.
-
-"Ingunnin ja minun taitaa nyt olla vaikeampi päästä yhteen", sanoi hän
-hiljaa.
-
-"Eivätköhän hänen sukulaisensa lopulta kyllästy hänen paimentamiseensa
-— kun hän ei ole nainut eikä naimaton", sanoi pappi. "Mutta kyllä te
-luultavasti saatte odottaa jonkun vuoden."
-
-Olav veti kulmakarvansa kurttuun tuijottaen eteensä ja sanoi:
-
-"Me lupasimme toisillemme viime yönä, että pysymme uskollisina ja että
-minä palaan hänen luokseen elävänä tai kuolleena."
-
-"Se oli jumalaton lupaus", sanoi Asbjørn kuivasti. "Mutta johan minä
-ajattelin —. On helppo olla hyvä kristitty, Olav, niin kauan kuin
-Jumala ei vaadi muuta kuin että käy kirkossa kuuntelemassa kaunista
-laulua ja tottelee häntä hänen taputtaessaan isän kädellä. Mutta
-miehen usko näkyy silloin, kun Jumala ei tahdo kuten hän. Minä kerron
-nyt sinulle, mitä Torfinn-herra sanoi eräänä päivänä — kun puhuimme
-sinusta ja asiastasi. 'Suokoon Jumala', hän sanoi, 'hänen oppivan
-ymmärtämään ajoissa, että se mies, joka on määrätty tekemään oman
-päänsä mukaan, on näkevä pian päivän, jolloin hän huomaa tehneensä
-sellaista, mitä hän ei ikänä olisi uskonut itsestään.'"
-
-Olav katsoi eteensä totisena. Sitten hän sanoi nyökäten:
-
-— "Niin. Se on totta. Minä tiedän sen jo."
-
-Heille tuotiin ruokaa, ja tuokion kuluttua muut paitsi Arnvid
-paneutuivat pitkäkseen makuusijoille; Arnvid tarjoutui valvomaan.
-Hän istahti lieden ääreen ja alkoi lukea puoliääneen kirjaa, jonka
-oli tuonut repussaan. Väliin hän käväisi kurkistamassa ovesta,
-pitkällekö yö oli kulunut. Ilma oli seljennyt, ja koko taivaan kansi
-oli säkenöivien tähtien peitossa — oli alkanut pakastaa. Kerran hän
-polvistui rukoilemaan kädet ristissä rinnalla.
-
-Viimein hän sanoi ulkoa tultuaan, että nousevan kuun hohde näkyi
-tunturin takaa. Hän tuli tupaan ja astui sen sängyn luo, missä Olav ja
-Ingunn nukkuivat yhdessä, poski poskea vasten. Hän herätti Olavin:
-
-"Sinun alkaa olla aika lähteä talosta."
-
-Olav aukaisi silmänsä, irrottautui Ingunnin käsivarsista ja nousi heti
-sängystä. Hän oli täysissä tamineissa, ei muuta kuin saappaita ja
-turkkia vailla. Hän otti nyt jalkineensa ja hirvennahkakauhtanan ja
-puki ne ylleen. Arnvid oli hankkinut hänelle pukineita, jopa punaiset
-kartuaanisaappaat, jotka olivat menneet pahaksi edellisenä yönä.
-
-"Guttorm kyllä tuntee kaikki paikat tällä seudulla molemmin puolin
-rajaa", jutteli Arnvid. Guttorm oli hänen entinen saattomiehensä,
-tavallaan hänen kasvatusisänsä, ja hänet Arnvid oli määrännyt oppaaksi
-Olaville. Arnvid ojensi Olaville miekkansa, keihään ja rahapussin ja
-sanoi: "Me kerromme sinun myöneen minulle Ælgsblakkenisi — tiedäthän
-minun aina toivoneen sitä itselleni."
-
-"Niin."
-
-"Nuo Einarin roskapuheet", — mutisi Arnvid hitaasti tuleen katsoen.
-"Hän oli aina valheellinen ja paha —. Ja itse sellainen rietas
-ihminen, ettei ymmärtänyt toisten saattavan — inhota sellaista —."
-
-Olav katsoi maahan ymmällä ja hämillään. Hän ei käsittänyt rahtuakaan
-kaikesta tuosta.
-
-"Minä tahdoin, että sinä saisit Ingunnin, koska uskoin sinun tahtovan
-olla hyvä hänelle. — Vannotko, Olav, ettet milloinkaan petä minun
-sukulaisnaistani —."
-
-"Vannon. Ja minä luotan siihen, että sinä pidät huolta hänestä. Ellen
-tietäisi voivani olla huoleti hänestä, kun hän joutuu sinun turviisi,
-en totta totisesti seuraisi Asbjørnin neuvoa ja pakenisi Ruotsiin.
-Mutta tiedän sinun pitävän hänestä."
-
-"Niin pidän." Yhtäkkiä hän purskahti nauruun. Hän koetti panna
-vastaan, mutta ei voinut lakata; hän istui vavahdellen tukahdutetusta
-hihityksestä, kunnes kyyneleet alkoivat vieriä poskia pitkin. Viimein
-hän istui yhdessä sykkyrässä hytkyen naurusta, käsivarret polvia pitkin
-ja pää niiden välissä. Olav katsoi häntä, ja hänen oli ylen paha olla.
-
-"Ei — nyt sinun ja Guttormin täytyy lähteä". Arnvid hillitsi itsensä,
-pyyhki naurun kyyneleet kasvoiltaan ja nousi. Hän meni herättämään
-toiset kolme.
-
-Olav ja Guttorm vanhus seisoivat pihamaalla sukset jalkoihin
-sidottuina, hyvin aseistettuina ja kaikella tarpeellisella
-varustettuina. Toiset kolme seisoivat portailla, kun Ingunn meni Olavin
-luo ojentaen hänelle kätensä. Olav puristi sitä lujasti, ja he puhuivat
-jonkin sanan, puoliääneen. Ingunn oli tyyni ja aivan maltillinen.
-
-Laskeva kuu oli siksi ylhäällä, että varjot lankesivat pitkinä ja
-häilyvinä lumikentän syvennyksiin.
-
-"Metsässä luistaa varmaan hyvin", lohdutti pappi.
-
-Olav kääntyi ja antoi suksiensa liukua takaisin kahden ystävän luo,
-jotka seisoivat tuvan oven edessä. Hän hyvästeli heitäkin kädestä ja
-kiitti heitä kauniisti avusta. Sitten hän käänsi suksensa. Arnvid
-Finninpoika ja Asbjørn-pappi jäivät katsomaan matkamiesten jälkeen
-näiden hiihtäessä metsää kohti loivaa rinnettä ylös jäntevin,
-voimakkain potkaisuin. Sitten he hävisivät pimentoon.
-
-"No niin, Laus Deo", virkkoi pappi. "Kahdesta pahasta on tämä parempi.
-— Minä pelkäsin, että Ingunn alkaisi itkeä ja parkua eron hetkellä."
-
-"Ehei", sanoi Arnvid. Hän vilkaisi kuuhun hymyillen omituisen orvosti.
-"Hän on arka vain pikkuasioissa; siinä, missä kysytään luontoa, hän on
-kova kuin kulta."
-
-"Niinkö luulet — no sinähän hänet tunnet paremmin kuin minä", sanoi
-Asbjørn-pappi yhtäkaikkisesti. "Nyt on meidän kahden vuoro, Arnvid.
-Tämä leikki voi käydä meille kalliiksi; nousee hälinä, kun tulee
-tietoon, että olemme auttaneet Olav Auduninpoikaa karkumatkalle."
-
-"Niin, mutta eihän ollut muuta neuvoa."
-
-"Ei ollut". Pappi pudisti päätään. "Mahtaakohan Olav oikeastaan
-ymmärtää, _kuinka_ paljon me olemme uskaltaneet hänen tähtensä?"
-
-"Oletko sinä hullu", sanoi Arnvid, ja naurunpuuska sai hänet jälleen
-valtaansa. "Etkö sinä ymmärrä, ettei sellainen nulikka tiedä antaa
-arvoa _millekään_."
-
-Asbjørn Allfeit naurahti; sitten hän haukotteli. Ja nuo kolme, pappi,
-Arnvid ja Ingunn palasivat sisään ja asettuivat uudelleen nukkumaan.
-
-
-
-
-
-
-INGUNN STEINFINNINTYTÄR
-
-
-
-
-I
-
-
-Kun Olav Auduninpoika oli paennut, sanoi piispa Torfinn, ettei hänellä
-enää ollut oikeutta pitää Ingunn Steinfinnintytärtä kätkössä tämän
-sediltä. Mutta Arnvid Finninpoika vastasi, että Ingunn oli sairas ja
-ettei hän voinut lähettää tätä luotaan. Torfinn-herra harmistui kovin
-havaitessaan, ettei Arnvidkaan halunnut alistua lain määräyksiin
-suuremmassa määrin kuin minkä katsoi itselleen soveliaaksi. Nyt
-tahtoi piispa järjestää asian siten, että Ingunn matkustaisi tätinsä
-luo Bergiin, mutta Arnvid sanoi, että hänen oli mahdoton matkustaa
-minnekään.
-
-Kolbein Torenpoika ja Haftor taas olivat pakahtua vihasta sen johdosta,
-että Olav oli päässyt pakenemaan, ja sanoivat, että piispalla oli
-varmasti ollut sormensa mukana pelissä — vaikka Torfinn-herra oli
-ollut poissa kaupungista silloin, kun surmanteko suoritettiin ja palasi
-kotiin vasta sen jälkeen, kun murhamies oli paennut, ja vaikka Arnvid
-Finninpoika ilmoitti auttaneensa Olavia matkalle Ruotsiin. Kun tuli
-ilmi, että Asbjørn Allfeit oli ollut Arnvidin mukana tässä hommassa
-ja että karkuri oli mennyt papin sisaren luo, joka oli naimisissa
-Ruotsissa, suuttui Torfinn-herra niin, että lähetti Asbjørnin luotaan
-joksikin aikaa, sitten kun tämä oli omasta puolestaan hankkinut
-itselleen rauhan tässä asiassa. Mutta vaikka kukaan ei vakavasti
-uskonutkaan piispan olleen tietoisen Olavin paosta, sälyttivät monet
-kuitenkin hänen syykseen sen, että eräs hänen papeistaan oli rikkonut
-lakia, ollut yhteishommassa lainsuojattoman miehen kanssa ja avustanut
-tätä pelastumaan.
-
-Kuninkaan vouti kuulutti Olavin henkipatoksi, ja sen jälkeen
-ilmoittautui Tveitin Helge poikineen sovittamaan murhan Olavin
-puolesta, uskottujen miesten käräjillä antaman tuomion mukaan. Nämä
-miehet eivät kuitenkaan olleet Olavin lähimpiä sukulaisia; he olivat
-hänen isoisänsä veljen jälkeläisiä, ja molemmat sukuhaarat, Tveitin
-ja Hestvikenin, olivat vuosien kuluessa olleet hyvin vähän yhteydessä
-toistensa kanssa. Hestvikenin vanha isäntä oli Olavin oikea holhooja.
-Näytti siis siltä kuin Olavin käräjämiesten olisi vaikeata ja myöhäistä
-toimia hänen asiassaan, ja kun Torfinn-piispan oli kevätpuolella
-matkustettava Bjørgviniin erään toisen asian vuoksi, antoi hän Jon
-Helgenpojan Tveitistä lähteä mukaansa, jotta tämä saattaisi anoa
-kuninkaalta maassaololupaa Olaville.
-
-Kolbein vaati, että Olav julistettaisiin henkipatoksi. Tämän jos
-minkään täytyi toki olla ilkityö, väitti hän — olihan Olav raiskannut
-Kolbeinin veljentyttären tämän isän talossa ja jälkeenpäin surmannut
-tytön serkun, kun tämä oli vaatinut Olavia sovittamaan pahan tekonsa.
-Käräjämiehikseen Bjørgviniin Kolbein oli valinnut ritari Gaut
-Torvardinpojan ja hänen poikansa Haakonin. Herra Gaut oli paroni
-Andres Plyttin sukulainen; Andres-herra kuului valtakunnanneuvostoon,
-joka hallitsi Norjaa kuninkaan alaikäisyyden aikana ja oli niiden
-mahtimiesten johtajia, jotka nyt aikoivat ryhtyä taisteluun pappien
-kanssa kirkon etuoikeuksista ja vapauksista. Kävi ilmi, että juuri
-näiden miesten kannatukseen Torenpojat olivat laskelmansa perustaneet,
-ja Haakon Gautinpojan piti saada Ingunn vaimokseen.
-
-Hamarin piispa otti jälleen puhuakseen Olavin puolesta. Hän huomautti,
-ettei Olavia sopinut syyttää raiskauksesta, vaikka hän oli vallannut
-Ingunnin luottaen vanhaan kihlaussopimukseen; ja olivathan Ivar ja
-Kolbein suostuneet sovintoon tässä asiassa, koska Olav oli sattunut
-surmaamaan Einarin riidan johdosta, heidän istuessa juomassa muitten
-miesten kanssa saarnaveljien majalassa Hamarissa. Hänen mielestään
-oli mitä suurin vääryys, ettei Olav saisi nauttia samanlaista turvaa
-kuin kuka muu murhamies hyvänsä — ettei hän saisi maassaololupaa ja
-turvakirjettä omaisuuteensa nähden, koska hän oli halukas antamaan
-takuun kuninkaalle ja suorittamaan tapposakkoja Einar Kolbeininpojan
-sukulaisille. Melkein joka seudulla Norjassa oli miehiä, joilla oli
-joko murha tai muu rikos omallatunnollaan, ja he elivät rauhassa
-taloissaan saatuaan kuninkaallisen turvaluvan, — vieläpä mahtavimmat
-ilmankin sitä. Mutta silloinhan jokainen saattoi havaita, miten
-väärin meneteltäisiin, jos oltaisiin ankarampia Olavia kohtaan, joka
-oli niin nuori, että ellei se olisi tapahtunut autuaasti kuolleen
-Maunu-kuninkaan viimeisen lakimääräyksen nojalla, ei kukaan olisi
-voinut tehdä hänelle pahempaa kuin ajaa hänet maanpakoon siihen asti,
-kun hän oli tullut täysi-ikäiseksi. Ja Olav oli heti Arnvid Finninpojan
-ja Asbjørn Allfeitin välityksellä toimittanut sanan Kolbeinille, että
-hän oli halukas suorittamaan murhasakon.
-
-Olav oli palannut takaisin Norjaan helluntain tienoissa ja asettunut
-Elvesysseliin, lähelle Mariaskogin luostaria. Siellä hänellä oli
-pieni perintötila, joka oli joutunut Hestvikenin miehille Olavin
-isoisän, Ingolf Olavinpojan vaimon mukana. Täällä ei kukaan yrittänyt
-ottaa häntä kiinni, vaan kuninkaan asiamiehet antoivat hänen elää
-rauhassa syyspuoleen — talo oli kaukana niiltä seuduilta, missä
-Olavin vihamiehet liikkuivat. Mutta kun syksyllä kuulutettiin, että
-Olav Auduninpojan pohjoisessa oleva omaisuus, johon kuului hänen
-jälkeenjättämänsä irtaimisto ylämaassa ja hänen tilansa Vikenissä, siis
-melkein koko hänen perintötilansa, oli takavarikoitu, lähti Olav toisen
-kerran maasta ja purjehti nyt etelään, Tanskanmaahan.
-
-Miklebøssä oli Hillebjørg-emäntä ottanut Ingunn Steinfinnintyttären
-hyvin vastaan. Hän oli pitänyt Olavista, niin vähän kuin hän oli häntä
-nähnytkin, eikä suinkaan pitänyt tästä vähemmän siksi, että tämä oli
-surmannut yhden Toren jalkavaimon jälkeläisistä. Omaa poikaansa hän
-kohteli tavallista suopeammin, ja kun nostettiin rikoshaaste Arnvidia
-vastaan sen johdosta, että hän oli auttanut Olavia, nauroi Hillebjørg
-sille ja taputti häntä olalle: "Eipä ollutkaan liian aikaista, poikani,
-että sinäkin kerran jouduit juttuun; en ole koskaan pitänyt siitä, että
-olet ollut niin säyseä."
-
-Hän oli lempeämpi tuota sairasta nuorta naista kohtaan kuin mitä Arnvid
-oli nähnyt hänen olevan ketään muuta ihmistä kohtaan. Ingunnin vointi
-oli kohtalaista — häntä vaivasi huimaus siinä määrin, että kun hän
-nousi vuoteeltaan aamulla, hänen täytyi seisoa hiljaa pitkät ajat ja
-pitää kiinni jostakin, sillä tupa pyöri hänen silmissään ja kaikki
-oli yhtä mustaa. Jos hän kumartui ottamaan jotakin lattialta, sokaisi
-tuo huimaus hänet pitkäksi aikaa. Ruoka ei maistunut hänelle, ja hän
-laihtui ja kuihtui kalveten silmäkuoppia myöten. Hillebjørg valmisti
-hänelle juomia, joiden piti auttaa vaivaa vastaan — mutta Ingunn ei
-voinut niitäkään saada pysymään sisällään. Vanhempi nainen hymyili
-ja lohdutti häntä — tuo sairaus kestäisi vain aikansa, ja pian hän
-voisi jälleen paremmin. Ingunn ei vastannut mitään toisen laskiessa
-leikkiä, mutta painoi päänsä alas ja koetti salata, että hänen silmänsä
-täyttyivät kyynelillä. Muulloin hän ei koskaan itkenyt, vaan oli
-hiljainen ja kärsivällinen.
-
-Hänestä ei ollut työntekoon. Hän istui kutoen nauhaa tai ommellen
-pienen pieniä kukka- ja eläinkuvioita reunuskaistoihin. Toisin ajoin
-hän ompeli liinapaitaa, jonka oli leikannut Hamarissa ollessaan.
-Hienoissa käsitöissä hän oli aina ollut näppärä, ja tähän paitaan,
-joka oli aiottu Olaville hänen kotiin palattuaan, hän kohdisti kaiken
-taitonsa ja ahkeruutensa; mutta työ ei edistynyt nopeasti sittenkään.
-Väliin hän myös laitteli leluja Arnvidin pojille, palmikoi heille
-sotisopia oljista, laittoi sulkia heidän nuoliinsa ja teki mailoja
-ja palloja, parempia kuin oli koskaan ollut. Hän osasi valmistaa
-sellaisia siksi, että oli aina leikkinyt poikien kanssa; Olav oli
-opettanut häntä. Hän lauloi pojille ja kertoi heille satuja, ja tuo
-puuhailu kolmen pikkupojan parissa näytti häntä parhaiten lohduttavan
-— hän olisi pitänyt aina yhtä poikaa sylissään. Maunu oli viidennellä
-ja kaksoset Finn ja Steinar kohta nelivuotiaat. Maunu ja Finn olivat
-raisuja, vantteroita poikia, eivätkä he pitäneet siitä, että naiset
-leikkivät heidän kanssaan, mutta Steinar oli hennompi ja mieltyi
-Ingunniin. Niinpä siis Ingunn otti tämän pojan mukaansa kaikkialle,
-kanteli häntä sylissään, ja poika nukkui hänen luonaan öisin. Steinar
-oli isänkin lemmikki, ja Arnvid istui usein iltaisin Ingunnin luona
-lapsen leikkiessä tämän sylissä; ja Arnvid lauloi heille, kunnes
-pienokainen nukahti pää Ingunnin polvelle vaipuneena. Silloin pyysi
-Ingunn kuiskaten häntä vaikenemaan — istui sitten hiljaa, katseli
-vuoroin eteensä, vuoroin nukkuvaa lasta, suuteli hiljaa hänen tukkaansa
-ja unohtui taas tuijottamaan eteensä.
-
-Mutta kesän lähestyessä huomattiin, ettei Ingunnin huonovointisuuteen
-ollut mitään luonnollista syytä, eikä kukaan voinut käsittää, mikä
-häntä vaivasi.
-
-Arnvid tuumi, voisiko yksistään suru häntä tuolla tavoin näännyttää,
-— sillä hän ei parantunut, vaan näytti pikemminkin huononevan;
-huimauskohtaukset yltyivät ja hän menetti silloin tällöin tajuntansa,
-ylenantoi kaiken, mitä yritti syödä, ja valitti tuntevansa alituista
-kipua kupeissaan aivan kuin niihin olisi isketty seipäällä — ja jalat
-tuntuivat niin oudoilta aivan kuin kuihtuneilta; hän jaksoi tuskin
-kävellä enää.
-
-Hän kaipasi Olavia yöt päivät, arveli Arnvid, ja sitten häntä oli
-varmaan alkanut painaa uudestaan vanhempien kuoleman aiheuttama suru
-— hän oli välillä puolittain unohtanut heidät. Nyt hän katui sitä
-katkerasti ja valitteli, että oli hukannut suuren onnen, joka näytti
-olleen hänelle määrätty. "Samana yönä kun äitini kuoli, tuli minusta
-Olavin vaimo!"
-
-Amvidin katse kävi kummalliseksi, kun Ingunn sanoi tämän, mutta hän
-vaikeni.
-
-Hän suri nähtävästi myös sitä, että oli erossa sisaruksistaan. Tora oli
-Bergissä tädin luona, ja vaikka Ingunnin ja Toran välit eivät koskaan
-olleet erikoisen lämpimät, kaipasi Ingunn kuitenkin sisartaan. Mutta
-raskaampaa oli ajatella kahta nuorta veljeä; heidän kanssaan hän oli
-aina ollut hyvä ystävä, mutta nyt he olivat Frettasteinissä Haftorin ja
-hänen nuoren vaimonsa luona — ja Hallvardia ja Jonia opetettaisiin nyt
-varmaan vihaamaan Olav Auduninpoikaa ja häntä.
-
-Kaikesta tästä hän puhui Arnvidin kanssa kyynelettömin silmin — hänen
-mielensä oli liian raskas ja toivoton puhjetakseen itkuun. Arnvid
-mietiskeli, tulisiko Ingunn kuolemaan surusta.
-
-Mutta Hillebjørg-emäntä piti Ingunnin tautia niin kummallisena, että
-sitä saattoi melkein luulla noidutuksi.
-
-Eräänä iltana alkukesästä Arnvid sai houkutelluksi Ingunnin mukaansa
-katsomaan laihoa, joka kasvoi nopeasti kauniin sään vallitessa. Hänen
-oli tuettava Ingunnia kävellessä, ja Arnvid näki hänen siirtelevän
-jalkojaan kuin näkymättömät siteet olisivat olleet niitä kahlehtimassa.
-Hän oli saanut Ingunnin metsänlaitaan saakka, mutta siellä hän äkkiä
-vaipui maahan ja jäi makaamaan tajuttomana. Pitkän ajan kuluttua Arnvid
-sai hänet virvoitetuksi vihdoin tajuihinsa; näin kauan hän ei tietänyt
-Ingunnin koskaan olleen tiedottomana. Ingunn ei voinut seisoa pystyssä,
-vaan Arnvidin täytyi kantaa hänet sisään niinkuin lasta kannetaan.
-Ingunn oli niin laiha ja painoi niin vähän, että Arnvid joutui aivan
-ymmälle.
-
-Seuraavana aamuna havaittiin, ettei Ingunn voinut liikuttaa jalkojaan
-— koko hänen alaruumiinsa oli halvaantunut. Ensi päivinä hän lepäili
-hiljaa valitellen — tuskat selässä olivat hyvin ankarat. Mutta
-vähitellen ne asettuivat, ja nyt hänen ruumiinsa oli aivan tunnoton
-vyötäisiltä alas saakka. Hän ei valittanut koskaan, puhui hyvin vähän,
-mutta näytti usein olevan aivan tiedoton ympäristöstään. Ainoa, mitä
-hän pyysi, oli saada pitää Steinar luonaan, ja kun tämä kapusi hänen
-sänkyynsä, leikki ja peuhasi hänen puolikuolleen ruumiinsa päällä, joka
-nyt oli kuihtunut niin, ettei siitä ollut juuri muuta kuin luuranko
-jäljellä, näytti hän tyytyväiseltä.
-
-Näihin aikoihin ei kukaan tietänyt, missä Olav oleskeli. Arnvid arveli
-Ingunnin pian kuolevan, eikä hän voinut lähettää Olaville tietoa
-Ingunnin tilasta.
-
-Mutta Hillebjørg-emäntä toimitteli kaikille, joiden kanssa hän joutui
-puheisiin, että aivan varmasti joku oli noitunut sairauden Ingunniin.
-Hän oli pistellyt neuloilla tämän reisiä ja sääriä ja polttanut häntä
-hehkuvalla raudalla, mutta Ingunn ei ollut tuntenut mitään; sen voivat
-todistaa arvossapidetyt miehet ja naiset ja pitäjän pappi ja hänen oma
-poikansa. Mutta tästä tihutyöstä ei voinut epäillä ketään muita kuin
-Kolbeinia ja Haftoria. Ja siinä tuo onneton lapsukainen nyt makasi,
-kuihtui ja kuoli hiljalleen. Hän kehoitti poikaansa pyytämään piispaa
-tutkimaan asiaa. Arnvid alkoi melkein uskoa äidin olevan oikeassa
-ja hän lupasi matkustaa herra Torfinnin luo heti, kun oli palannut
-tarkastusmatkaltaan. Sillä välin hän sai Ingunnin puhumaan papin kanssa
-ja ripittämään itsensä, ja Arnvid antoi lukea messuja hänen puolestaan.
-Tällä tavoin kului aika Maarian syntymäpäivään.
-
-Sinä päivänä oli Arnvid käynyt ripillä ja nauttinut Corpus Dominin, ja
-messuaikana hän oli rukoillut sairaan sukulaisensa puolesta niin kauan
-ja voimakkaasti, että hän oli tullut aivan hikeen. Oli jo iltapäivä,
-kun Miklebøn kirkkoväki palasi kotiin. Arnvid puheli parastaikaa
-Guttormin kanssa valakasta, joka oli kotimatkalla ruvennut ontumaan,
-kun hän kuuli kovaa avunhuutoa siitä tuvasta, missä Ingunn makasi.
-
-Päätäpahkaa hän kiiruhti sisään Guttormin kanssa. Siellä juoksenteli
-Ingunn avojaloin ja paitasillaan talloen puoleen ja toiseen — huone
-oli täynnä savua, ja lattiaoljet olivat tulessa niiden vaatteiden
-ympärillä, joita Ingunn oli tulen päälle viskannut. Sylissään hänellä
-oli Steinar, joka vuodevaippaan käärittynä huusi ja vaikeroi.
-
-Toisten tullessa Ingunn vaipui penkille, suuteli ja hyväili poikaa
-sopertaen hänelle: "Steinar, Steinar, kultaseni, kohta sinuun ei koske
-enää, minä hoidan sinua niin hyvin, puluseni!" Hän huusi toisille,
-että Steinar oli saanut palohaavoja ja että heidän oli heti hankittava
-voidetta ja kääreitä.
-
-Hän oli ollut vuoteessa ja Steinar oli ollut hänen luonaan; Steinar oli
-istunut lieden laidalla, missä pieni liekki oli palamassa, ja vaikka
-vuoteessa olija oli kieltänyt, oli hän leikkinyt siinä, pistellen
-kuivia oksia tuleen. Päivä oli helteinen, eikä pojalla ollut yllään
-muuta kuin paita — ja yhtäkkiä se oli syttynyt tuleen. Sitten ei
-Ingunn ehtinyt ajatella mitään, ennen kuin seisoi pankon luona pitäen
-lasta sylissään. Paidan hän oli sammuttanut kietomalla peiton pojan
-ympärille, mutta sitten hän näki, että lattialla olevat katajanoksat
-ja oljet olivat tulessa, ja oli viskannut pielukset penkeiltä tulen
-peitoksi ja yrittänyt sammuttaa sitä, huutaen apua —.
-
-Pojan vatsa oli palanut, mutta myös Ingunn oli saanut pahoja haavoja
-jalkoihinsa ja käsivarsiensa sisäpuolelle. Hän ei kuitenkaan välittänyt
-muusta kuin Steinarista, hänen haavojaan ei saatu hoitaa ennen kuin
-lapsesta oli huolehdittu, ja sitten hän sijoitti pojan sänkyynsä ja
-hoiteli ja viihdytteli häntä, jutellen hellästi tuolle lapsiparalle.
-Ja niin kauan kun pojalla oli kuumetta ja kipuja, hän ei välittänyt
-mistään muusta kuin Steinarista.
-
-Halvaantuminen oli kuin lauennut — eikä hän itse näyttänyt huomaavan
-sitäkään. Hän söi ja joi ajattelematta ja ahnaasti, kun hänelle tuotiin
-ruokaa, ja aikaisemmat kauheat ylenannatukset ja huimauskohtaukset
-olivat kokonaan lakanneet. Arnvid istui Steinarin luona yöt päivät, ja
-niin katkeralta kuin hänestä tuntuikin nähdä poikaa tuollaisena, kiitti
-hän kuitenkin Jumalaa Ingunnia kohdanneesta ihmetyöstä.
-
-Tästä lähtien Ingunn parani nopeasti, ja kun Steinar oli siinä määrin
-tervehtynyt, että hänet voitiin kantaa päivänpaisteeseen katsomaan
-yöllä satanutta lunta, saattoi Ingunnin kasvoissa ja vartalossa huomata
-entistä hienoa pyöreyttä, ja hänen poskensa punertuivat kylmässä
-ilmassa. Hän seisoi Steinar sylissään odotellen Arnvidia, joka oli
-metsässä keräämässä jäätyneitä ruusunmarjoja hattuunsa, — sillä
-Steinar vaati, että isän _oli löydettävä_ hänelle marjoja.
-
-Toiveet sovinnosta Arnvidin ja muitten Ingunnin sukulaisten kesken
-eivät olleet parantuneet sen johdosta, että Hillebjørg-emäntä oli
-levittänyt Kolbeinista lausumiaan arveluita — että tämä olisi
-muka antanut noitua kuolemantaudin veljentyttäreensä. Ja kun
-Haakon Gautinpojan ja Tora Steinfinnintyttären kihlajaisia juotiin
-Frettasteinissä vähää ennen adventtia, ei tilaisuudessa ollut ketään
-Miklebøsta. Häät pidettiin uudenvuodenpäivänä 1282, ja sen jälkeen
-kiertelivät vastanaineet vierailulla nuorikon sukulaisten luona, sillä
-Haakon oli veljessarjan nuorin, eikä hänellä ollut omaa taloa maan
-länsiosassa. Tarkoituksena oli, että hän asettuisi asumaan ylämaahan.
-
-Mutta nyt saapui Magnhild-rouvalta Bergistä tieto, että hän halusi
-Ingunnin luokseen. Ivar ja Kolbein olivat luvanneet antaa tytön olla
-rauhassa, jos hän pysyisi siellä ja eläisi säädyllisesti. Arnvid
-kirosi ankarasti veli Vegardin ilmoittaessa tämän, mutta ei hän voinut
-kieltääkään sitä, ettei hänellä ollut laillista oikeutta pitää Ingunnia
-luonaan. Ja Hillebjørg alkoi kyllästyä vieraaseen: nyt kun Ingunn oli
-terve, hän ei enää voinut sietää tuota nuorta naista, josta vain oli
-vaivaa eikä mitään hyötyä. Ja Magnhild-rouvan lähettämässä tiedossa
-oli paljon huomioonotettavaa: hänellä oli luonaan äitinsä, Aasa
-Maununtytär, Hovin Toren leski; vanhus oli sairaalloinen ja saattoi
-vaatia poikansa tytärtä avukseen ja seuralaisekseen.
-
-Vähää ennen pääsiäistä matkusti Arnvid sitten Ingunnin kera Bergiin.
-
-Magnhild-rouva oli vanhin Toren aviolapsista; hän oli nyt
-viidenkymmenen iässä — samanikäinen kuin velipuolensa Kolbein
-Torenpoika. Hän oli ritari Viking Erlinginpojan leski. Lapsia
-hänellä ei ollut koskaan ollut; hyvää tehdäkseen hän sen vuoksi
-otti luokseen nuoria neitoja, sukulaisten ja ystävien tyttäriä,
-joita hän piti talossa muutamia vuosia opettaen heille säädykkäitä
-tapoja ja kaikenlaisia korkea-arvoisille naisille sopivia taitoja,
-— sillä Magnhild-rouva oli miehensä eläessä liikkunut paljon
-kuninkaankartanossa. Hän oli tarjoutunut ottamaan luokseen myös
-veljensä tyttäret Frettasteinistä, mutta Seinfinn — tai Ingebjørg
-— ei ollut halunnut lähettää pikkutyttöjä hänen luokseen, ja
-Magnhild-rouva oli tästä kovin pahastunut. Kun sitten kuultiin Ingunnin
-hullaantuneen kasvattiveljeensä, sanoi Magnhild, että nyt oli käynyt
-niinkuin hän oli pelännyt; nuo lapset oli kasvatettu huonosti, ja
-heidän äitinsä oli tottelematon isälleen ja uskoton sulhaselleen; oli
-siis selvää, että Steinfinnin tyttäret tuottaisivat suvulle häpeää.
-
-Ingunn oli väsynyt ja alakuloinen istuessaan reessä ja ajaessaan
-loppumatkaa metsän läpi. He olivat olleet matkalla useita päiviä, sillä
-oli tullut lumisade ja leuto sää heti heidän lähdettyään Miklebøsta.
-Iltapäivällä oli nyt alkanut pakastaa, ja Arnvid asteli reen vieressä,
-sillä tie oli huono, — välistä mentiin iljanteisten kallioiden yli,
-välistä läpi pakkautuneiden lumikinosten, sillä kukaan ei ollut viime
-lumisateen jälkeen ajanut tästä.
-
-Kun he tulivat ulos metsästä, oli aurinko painumassa vastaisen harjun
-taa; se näytti tulenkarvaiselta usvan keskellä, ja lahden tumma jää
-välkkyi himmeän kuparinhohtoisena. Pakkanen oli verhonnut metsät ja
-suot huurteeseen, ja kaikki näytti harmaalta ja ikävältä illan valossa.
-Alempana kulkivat Arnvidin miehet: hanki murtui vähän väliä heidän
-ja tavarakuorman alla. Talo oli alhaalla rannalla, hiukan syrjässä
-— metsä sulki sen sisäänsä, niin ettei Bergistä voinut nähdä toisia
-laakson kartanoita.
-
-Ingunn ei ollut nähnyt tätiään sitten kun Hamarissa, lähes puolitoista
-vuotta sitten, ja silloin oli Bergin rouva ollut ankara hänelle. Hän ei
-odottanut nytkään mitään hyvää Magnhild-rouvan taholta.
-
-Arnvid heittäytyi reen laidalle.
-
-"Älä ole niin surullinen, Ingunn", pyysi hän. "On raskasta erota
-sinusta, kun olet niin lohduton."
-
-Ingunn sanoi:
-
-"Lohduton en ole; tiedäthän, etten ole valittanut. Mutta ystävien
-pariin en nyt joudu. Rukoile Jumalaa puolestani, että pysyisin lujana,
-sillä minä odotan saavani osakseni koettelemuksia niin kauan kuin
-viivyn Bergissä."
-
-Mutta kun he saapuivat pihaan, tuli Magnhild-rouva itse ulos ottamaan
-vastaan Ingunnia. Hän vei veljentyttärensä omaan rouvatupaansa ja pyysi
-palvelijattaria tuomaan sinne lämmintä juomaa ja kuivia jalkineita.
-Itse hän auttoi nuorta sukulaistaan riisumaan karvaisia saappaita ja
-nahkamekkoa. Mutta sitten hän sanoi koskettaen Ingunnin huntua:
-
-"Tuon saat riisua pois."
-
-Ingunn punastui:
-
-"Olen käyttänyt huntua Hamarin ajasta asti. Piispa käski minun
-peittää tukkani; hän sanoi, ettei kukaan siveä nainen kulje avopäin
-neitsyysaikaansa kauemmin."
-
-"_Hänkö!_" veti Magnhild-rouva pitkään. "Hän keksii kaikenlaista —.
-Mutta siitä on jo niin pitkä aika, eikä sinusta enää näillä seuduilla
-puhuta. Enkä minä halua, että sinä itse elvytät huhuja omasta
-häpeästäsi kulkemalla täällä narrina ja käyttämällä vaimon päähinettä.
-Pane pois huntu ja kierrä vyösi toisin päin. Kaikeksi onneksi sinun ei
-ole _tarvinnut_ kiinnittää sitä sivulta."
-
-Ingunnilla oli vyötäisillä pienillä hopeanastoilla koristettu nahkavyö,
-jonka alasriippuva pää oli kauniisti silattu. Magnhild-rouva käänsi
-sen niin, että solki joutui etupuolelle. Ja jälleen hän käski Ingunnia
-riisumaan päähineensä.
-
-"Kaikki tuntevat minun asiani", sanoi Ingunn kiivaasti, "ja silloinhan
-he vasta oikein ajattelisivat pahaa minusta ja pitäisivät minua
-julkeana, jos nyt kulkisin avopäin, vaikka minulla ei ole siihen
-oikeutta — niinkuin portot tekevät."
-
-Magnhild-rouva sanoi:
-
-"Täällä on myös isoäitisi, Ingunn, ja hän on vanha. Hän muistaa hyvin
-kaikki nuoruudenaikaiset asiansa, mutta uudet asiat hän unohtaa heti
-kuultuaan. Meidän täytyisi selittää hänelle joka päivä uudestaan, minkä
-vuoksi sinä kuljet vaimon puvussa."
-
-"Onhan hänelle helppo sanoa, että mieheni on matkoilla."
-
-"Ja sitten saa Kolbein kuulla, että pidät kiinni vanhoista
-vaatimuksista, eikä hänen vihansa Olavia kohtaan lauhdu koskaan. Ole
-nyt järkevä, Ingunn, ja lopeta nuo hassutukset."
-
-Ingunn irrotti hunnun päästään ja ryhtyi panemaan sitä kokoon. Se oli
-kaunein mitä hänellä oli — neljä kyynärää pitkä ja silkillä ommeltu.
-Hillebjørg oli antanut sen hänelle viime vuonna ja sanonut, että hän
-voisi käyttää sitä kirkkohuntunaan sekä silloin, kun menisi ensi kertaa
-messuun Olavin kanssa tämän palattua kotiin.
-
-Hän irrotti hiuksistaan neulat ja antoi raskaan, tummankellervän
-tukkansa valahtaa alas.
-
-"Miten kaunis tukka sinulla onkaan", sanoi Magnhild-rouva. "Useimmat
-naiset olisivat iloisia saadessaan komeilla sillä vielä jonkin aikaa,
-Ingunn, — kun ei heillä kuitenkaan olisi mitään iloa miehestään, eikä
-huntukaan tuottaisi heille emännän valtaa tai arvoa. Anna tukkasi olla
-hajallaan tänä iltana."
-
-"Ei, ei täti", pyysi Ingunn melkein itku kurkussa. "_Sitä_ ette saa
-koskaan vaatia minulta —!" Hän jakoi hiukset ja palmikoi niistä kaksi
-tiukkaa palmikkoa.
-
-Arnvid istui yhä vielä pöydässä, kun Magnhild-rouva ja Ingunn astuivat
-tupaan. Hän nosti katseensa ja hänen kasvonsa synkistyivät.
-
-"Tuollaistako täällä halutaan", sanoi hän sitten, kun he sanoivat
-toisilleen hyvää yötä. "Etkö sinä saa nauttia naidun naisen kunniaa?"
-
-"En, kuten näet", sanoi Ingunn vain.
-
-Aasa Maununtyttärellä oli Bergissä käytettävänään pirtti ja parviaitta
-sekä kaksi palvelijatarta, joiden tehtävänä oli siivota, keittää
-ruokaa, kehrätä ja kutoa kaikki, mitä rouva sai villoina talosta.
-Grim ja Dalia, Frettasteinin vanhat palkolliset, hoitelivat hänen
-elukoitaan, jotka olivat kytkyessä Magnhild-rouvan navetassa; nuo kaksi
-olivat saaneet pienen tuvan asuttavakseen aivan navetan vierestä, mutta
-heidät luettiin kuuluviksi Aasan väkeen.
-
-Ingunn ei saanut Bergissä muuta tehtävää kuin olla isoäidin pikku
-talouden kaitsijana ja vanhuksen seurana. Enimmäkseen hän sai istua
-sisällä isoäidin luona, kun palvelijattaret olivat ulkona asioilla.
-
-Kuten Magnhild-rouva mainitsi, eli Aasa lapsuusmuistoissaan eikä
-jaksanut muistaa, mitä hänelle sanottiin, vaan kyseli yhä uudelleen
-samoja asioita joka päivä. Sattui, että hän kyseli nuorinta poikaansa
-Steinfinniä, oliko hän ollut täällä äskettäin tai odotettiinko häntä
-pian saapuvaksi taloon. Usein hän kuitenkin muisti hänen kuolleen.
-Sitten hän kysyi: "Neljä lastahan hänellä oli elossa? Ja sinä olet
-vanhin? Niin oikein, tiedänhän sen; sinun nimesihän on Ingunn — minun
-äitini mukaan, sillä Ingebjørgin äiti eli vielä silloin, kun sinä
-synnyit, ja hän oli kironnut tyttärensä, koska tytär oli karannut
-Steinfinnin kanssa. Niinpä niin, minun Steinfinnini oli luottavainen ja
-iloinen, mutta hän sai kalliisti maksaa mieltymyksensä naisiin, ja hän
-ryösti väkisin ritarin tyttären — —." Aasa ei ollut koskaan pitänyt
-Ingebjørgistä, ja useasti hän jutteli sekä Steinfinnistä että pojan
-vaimosta eikä muistanut, että hän puhui juuri heidän tyttärelleen.
-"Mutta mitenkäs se olikaan — eikös yhtä niistä Steinfinnin
-pikkutytöistä kohdannut suuri onnettomuus? Ei, minä muistan varmaankin
-väärin — eiväthän he voi olla vielä niin isoja —?"
-
-"Rakas isoäiti", pyysi Ingunn kiusaantuneena. "Koettakaahan nukkua
-hetkinen."
-
-"Niin, Gyrid, kai se olisi parasta —." Aasa nimitti useasti poikansa
-tytärtä Gyridiksi — hän luuli Ingunnia Gyrid Alfintyttäreksi,
-sukulaisnaiseksi, joka oli ollut Bergissä viisitoista talvea sitten.
-
-Mutta kaiken, mitä hänen nuoruudessaan oli tapahtunut, muisti Aasa
-mainiosti. Hän jutteli vanhemmistaan ja veljestään Finnistä, Arnvidin
-isästä sekä miniästään Hillebjørgistä, jota hän oli rakastanut ja
-peljännyt, — vaikka Hillebjørg oli paljon nuorempi häntä.
-
-Neljäntoista ikäisenä hänet oli annettu Hovin Torelle. Tämä oli sitä
-ennen elänyt toistakymmentä vuotta Borghildin kanssa ja lähetti
-vastahakoisesti ystävättärensä luotaan — tämä ei lähtenyt Hovista
-ennen kuin sen päivän aamuna, jona Aasa tuotiin sinne morsiamena.
-Borghildilla oli koko elämänsä ajan suuri vaikutusvalta Toreen — ja
-tuota aikaa kesti parikymmentä vuotta Toren naimisiinmenon jälkeen.
-Tore neuvotteli hänen kanssaan kaikista tärkeimmistä asioista ja
-otti usein aviolapsensa mukaan Borghildin luo, jotta tämä ennustaisi
-heidän tulevaisuutensa ja päättelisi, mitä heistä tulisi. Mutta Toren
-suurin harrastus ja rakkaus kohdistui niihin neljään lapseen, jotka
-hän oli saanut jalkavaimon kanssa. — Borghild oli orjanaisen ja
-erään valtaherran tytär — muutamat sanoivat hänen isäkseen erästä
-kuningasta, jollaisia Norja oli täynnä siihen aikaan. Borghild oli
-kaunis, viisas ja älykäs nainen, mutta ylpeä, rahanhimoinen ja julma
-alempiarvoisia kohtaan.
-
-Sillä välin hallitsi Aasa Maununtytär Hovissa. Hän synnytti miehelleen
-neljätoista lasta, mutta viisi kuoli kehdossa ja vain neljä eli
-täysi-ikäisiksi asti.
-
-Aasa muisti kaikki kuolleet lapsensa ja jutteli heistä. Eniten hän
-suri tytärtään Herdistä, joka halvaantui siksi, että oli nukkunut
-ulkona kasteesta kostealla mäellä. Hän kuoli neljä vuotta myöhemmin,
-yksitoistavuotiaana. Yhden kasvuiässä olleen pojan oli hevonen
-potkaissut kuoliaaksi, ja Maunu oli menettänyt henkensä laivalla
-syntyneessä tappelussa, ollessaan kotimatkalla Totenissa pidetyistä
-vieraskemuista toisten päihtyneiden nuorten miesten kanssa. Maunu oli
-juuri mennyt naimisiin, mutta hän ei jättänyt jälkeensä yhtään lasta,
-ja leski meni uusiin naimisiin sekä siirtyi toiselle paikkakunnalle.
-Tämä oli poikien vaimoista se, josta Aasa-rouva oli pitänyt eniten.
-
-"Mutta sanokaapa, isoäiti", pyysi Ingunn, "oletteko te saanut kokea
-elämässänne ainoastaan surua. Eikö teillä ole ollut lainkaan hyviä
-päiviä, joita voisitte muistella?"
-
-Isoäiti katsoi häneen eikä näyttänyt tajuavan. Nyt, kun hän vain
-odotteli kuolemaa, oli hänellä yhtä paljon halua muistella surujaan
-kuin ilojaan.
-
-Ingunn ei pitkästynyt tähän elämään vanhuksen seurassa. Heikko hän
-oli nytkin terveeksi tultuaan, eikä hän ollut koskaan pitänyt työstä,
-joka vaati tarttumaan lujasti käsiksi tai pitämään ajatukset koossa.
-Hän istui ommellen jotakin hienoa käsityötä, jota hän ei halunnut heti
-saada valmiiksi, ja vaipui omiin ajatuksiinsa kuunnellessaan puolella
-korvalla isoäidin puhelua.
-
-Kasvuiällään hän oli ollut vilkas ja hänen oli ollut vaikea istua
-kauan aikaa hiljaa. Mutta nyt oli toisin. Kummallinen sairaus, joka
-oli kohdannut häntä Olavista erottua, näytti jättäneen jälkeensä
-varjon, joka ei ottanut poistuakseen; tuntui siltä kuin hän aina olisi
-kulkenut puoliunessa. — Frettasteinissä hänen seuranaan olivat olleet
-pojat, ennen kaikkea Olav, ja heidän leikkinsä ja jännityksensä ja
-vilkkautensa oli tarttunut häneen, joka ei itsestään osannut ryhtyä
-mihinkään. Tässä talossa oli vain naisia, kaksi vanhaa rouvaa ja heidän
-palvelusnaisensa sekä joitakin vanhempia renkejä ja työmiehiä; he eivät
-voineet herättää häntä siitä horrostilasta, johon hän oli joutunut
-maatessaan halvaantuneena vuoteessaan ja odottaessaan riutuvansa
-kokonaan pois elävien joukosta.
-
-Kun Olav karkasi maasta, tuntui Ingunnista, kuin ei hänellä olisi ollut
-voimaa uskoa hänen palaavan takaisin. Hän oli saanut kokea aivan liian
-monta suurta tapahtumaa tuona lyhyenä ajankohtana, joka oli kulunut
-siitä, kun hänen isänsä lähti matkaan Mattias Haraldinpoikaa tapaamaan,
-siihen saakka, kun Arnvid otti hänet Hamariin. Hän tunsi joutuneensa
-aivan kuin tulvan valtaan, ja aika, minkä hän oli viettänyt Hamarissa,
-oli ollut kuin pyörrettä, jossa hän ja Olav olivat verkalleen, mutta
-varmasti edenneet yhä kauemmas toisistaan. Kaikki oli ollut siellä
-uutta ja outoa, ja Olav oli muuttunut niin, että hän tuntui melkein
-vieraalta. Ingunn saattoi kyllä käsittää, että Olav menetteli oikein,
-kun ei koskaan hakenut tilaisuutta tavatakseen häntä salaa heidän
-siellä ollessaan. Mutta Olavin menettely silloin, kun Ingunn oli saanut
-kohdatuksi hänet jouluyönä, oli säikäyttänyt hänet pahanpäiväisesti;
-hän oli tuntenut itsensä sen jälkeen niin neuvottomaksi ja
-masentuneeksi, ettei edes uskaltanut _ajatella_ Olavia niinkuin ennen,
-kaihoten ja suloisesti kaivaten hänen rakkauttaan. Hän tunsi olevansa
-kuin lapsi, jota aikuinen on kurittanut ja ojentanut — itse ei Ingunn
-ollut havainnut tehneensä mitään hullua. —
-
-Ja sitten oli Olav tullut hänen luokseen tuona viimeisenä yönä ulkoa
-pimeästä ja pyrystä, lumisena, kärsivänä ja kiihtyneenä, väristen
-väsymyksen ja salatun hurjuuden vaiheilla — turvattomana miehenä,
-kädet Ingunnin serkun veressä. Ingunn oli silloin ollut tavallaan
-rauhallinen. Mutta kun Olav sitten lähti pois, tuntui Ingunnista kuin
-kaikki portit olisivat menneet lukkoon.
-
-Sairautensa alkuaikoina hän uskoi olevansa sellaisessa tilassa kuin
-Hillebjørg-rouva luuli. Mutta kun ajan oloon kävi ilmi, ettei hän
-saisikaan lasta, hän tuskin jaksoi tuntea hämmästystä. Hän oli niin
-uupunut, että hänelle olisi ollut liikaa, jos hänen olisi pitänyt
-odottaa muuta, hyvää tai pahaa. Hän suhtautui kärsivällisesti
-sairauteensa. Kukaan ei voinut käsittää, mikä häntä vaivasi, mutta
-siihen ei näyttänyt olevan mitään parannuskeinoa. Jos hän koki ajatella
-tulevaisuutta, hän näki pelkkää mustaa, häilyvää sumua, samanlaista
-kuin se pimeys, joka kieppui hänen silmiensä edessä hänen saadessaan
-huimauskohtauksia.
-
-Hän vaipui syviin muistoihin kaikesta, mitä hänen ja Olavin välillä oli
-tapahtunut viime kesänä ja syksynä. Hän sulki silmänsä, suuteli omaa
-palmikkoaan, käsiään ja käsivarsiaan, kuvitellen Olavin tekevän niin.
-— Mutta kuta enemmän hän heittäytyi unelmien ja kaihon valtaan, sitä
-epätodellisemmalta hänestä tuntui, että niin oli todellakin kerran
-tapahtunut. — Että he lopulta pääsisivät yhteen, elämään rauhassa ja
-lainmukaisesti, sen hän oli kyllä uskonut, mutta hän ei ollut koskaan
-osannut ajatella sitä, mihin uskoi, eikä liioin osannut ajatella
-sitäkään, mitä hän oli kuullut pappien puhuvan taivaan autuudesta.
-
-Ja niin hän jäi makaamaan halvaantuneena eikä uskonut koskaan saavansa
-liikuntakykyään takaisin. Täten oli katkennut viimeinen köysi, joka
-häntä vielä sitoi arkipäivien touhuun ja muitten ihmisten elämään. Hän
-ei toivonut enää tulevansa laillisesti vihityksi Olav Auduninpojan
-kanssa, eikä saavansa hallita hänen taloaan ja synnyttää hänelle
-lapsia. Sen sijaan hän antautui kuvitelmiin ja unelmiin, joiden hän ei
-odottanutkaan koskaan toteutuvan.
-
-Joka ilta, kun valo tuvassa oli sammutettu ja tuli peitetty, hän
-kuvitteli Olavin tulevan ja laskeutuvan hänen viereensä. Joka aamu
-herätessään hän uskotteli, että hänen miehensä oli noussut vuoteesta ja
-mennyt ulos. Päivän pitkään hän kuunteli kartanon ääniä ja kuvitteli
-olevansa Hestvikenissä; ja hän kuvitteli, että Olav oli heiniä
-ajamassa: nuo olivat hänen hevosensa ja rekensä ja hän siellä ohjaili
-väkeä työhön. Kun Steinar oli hetkenkin hiljaa hänen sängyssään,
-kietoi Ingunn laihan käsivartensa pojan ympäri, painoi hänen vaalean
-päänsä rintaansa vasten ja nimitti poikaa mielessään Auduniksi, ja
-tämä oli olevinaan hänen ja Olavin poika. Poika tahtoi silloin pois
-sängystä ja koetti vapautua Ingunnin sylistä, mutta Ingunn houkutteli
-hänet luopumaan yrityksestään antamalla hänelle vuoteeseen kätkemiään
-herkkupaloja, ja kertoi hänelle satuja, kuvitellen olevansa äiti, joka
-puheli lapselleen.
-
-Ensimmäinen seikka, mikä herätti hänet jonkin verran kuvitelmista, oli
-se, että Magnhild-rouva otti hunnun häneltä. Koskaan ennen hän ei ollut
-pitänyt häpeänä, että oli joutunut Olavin omaksi. Frettasteinissä hän
-oli ajatellut niin vähän, hän oli vain rakastanut. Vasta kun Arnvidille
-ja Olaville tuli kiire lähtö Hamariin pyytämään tunnustusta Olavin
-naimaoikeudelle, oli jonkinlainen neuvottomuus herännyt hänessä. Mutta
-kun kelpo piispa lähetti valkoisen päähineen hänelle, käskien häntä
-kiinnittämään tukkansa sykerölle, rauhoittui hän jälleen. Vaikka hän
-olikin tehnyt väärin setiään kohtaan, jotka olisivat olleet hänen
-naittajiaan isän kuoleman jälkeen, niin saattoi Torfinn-herra kyllä
-asiat oikealle tolalle, ja silloin hänestä tulisi yhtä hyvä vaimo kuin
-kenestä tahansa muusta naidusta naisesta.
-
-Hän värisi nöyryytyksestä tuntiessaan olevansa avopäin käytettyään
-puolitoista vuotta huntua. Hänestä tuntui kuin väkivaltaiset kädet
-olisivat julkeasti riisuneet hänet alasti — niinkuin tehtiin
-orjanaisille entisajan ihmismarkkinoilla. Hän vältti menemästä
-Magnhildin tupaan silloin, kun siellä oli vieraita. Hän ei hevin
-näyttäytynyt ulkona ihmisten parissa muulloin kuin kirkossa —
-siellä täytyi kaikkien naisten verhota päänsä. Ingunn veti viittansa
-hupun kasvoilleen, niin ettei yhtään hiussuortuvaa ollut näkyvissä.
-Kostaakseen hiukan sitä, että hänen nyt täytyi pukeutua tavalla, joka
-ei soveltunut hänelle, hän pani pois kaikki korunsa, käytti vain tummia
-koristamattomia pukuja ja piti tukkansa kahdella tiukalla palmikolla,
-vailla nauhoja tai muuta komeutta.
-
-Tuli sitten kevät. Eräänä päivänä hävisi jää lahdesta ja selkä lepäsi
-vapaana ja kirkkaana kuvastellen molempien rantojen virehtyviä
-rinteitä. Nyt oli Bergissä kaunista. Ingunn houkutteli isoäidin
-ulos päivän puolelle, istui hänen luonaan ja ompeli paitaa Olav
-Auduninpojalle. Olav oli sanonut hänelle, että Hestviken oli vuonon
-rannalla.
-
-Hän keksi jotakin hommattavaa Aasan hallussa olevassa parviaitassa.
-Aamut päästään hän viipyi siellä askartelemassa. Hän poisti luukun
-ikkuna-aukosta ja istui sen ääressä katsellen ulos.
-
-Vastaisen rannan puolella souti vene — metsänrinteen tumman vesikuvan
-rikkoivat pitkät laineet. Ingunn kuvitteli, että tuossa veneessä olivat
-Olav ja poika. He soutivat tänne päin. Ingunn _näki_ kaiken edessään.
-He laskivat laituriin, ja Audun auttoi isäänsä venettä kiinnitettäessä.
-Isä seisoi ylhäällä laiturilla, ja poika oli alkanut keräillä veneestä
-tavaroita. Viimeksi hän otti pikku kirveensä, Olav ojensi kätensä
-ja auttoi hänet luokseen — niin, nyt oli poika yhtä iso kuin Jon,
-Ingunnin veli. Nuo kaksi astelivat sitten polkua pitkin taloa kohti,
-isä edellä ja poika perässä.
-
-Hän kuvitteli, että hänellä oli myös pieni tytär, Ingebjørg. Tämä oli
-ulkona kartanolla — tuli aitasta kantaen suurta puuvatia, joka oli
-täynnä leipiä. Hän taittoi viipaleen ja murensi leipää kanoille —
-ei, hanhille. Ingunn muisti, että heillä oli Frettasteinissä ollut
-hanhia, kun hän oli ollut pieni, ja noissa kömpelöissä, valkeissa ja
-harmaankirjavissa linnuissa oli jotakin mahtipontista. Hestvikenissä
-täytyi olla hanhia —.
-
-Hiljaa, aivan kuin tekisi syntiä, hän hiipi salpaamaan ovea. Sitten
-hän otti hunnun arkustaan ja sitoi sen päähänsä. Ingunn käänsi vyönsä
-niin, että kiinnityskohta joutui sivulle; hän ripusti siihen raskaita
-esineitä, mitä sattui löytämään, keritsimet ja joitakin avaimia. Näin
-koristettuna hän istahti parvella olevan tyhjän sängyn laidalle. Kädet
-sylissä hän nyt harkitsi, mitä kaikkea hänen olisi tehtävä, ennen kuin
-mies ja lapset tulisivat sisälle.
-
-Bergiin saapui vain silloin tällöin tietoja kaikista niistä
-merkillisistä tapahtumista, joita Norjassa sattui tänä vuonna.
-Ingunn ei isoäidin pirtissä liikkuessaan saanut kuulla juuri mitään.
-Sitten tuli aivan kuin salamana kirkkaalta taivaalta tieto, että
-Torfinn-piispa oli julistettu kiroukseen ja että hän oli matkustanut
-maasta pois.
-
-Heidän seurakuntapappinsa oli tämän tiedon tuonut taloon vasta
-eräänä päivänä talvella. Torfinn-herra oli ollut tarkastusmatkoilla
-Norddalissa joitakin kuukausia, ja sieltä hänen olisi pitänyt mennä
-tapaamaan arkkipiispaa erääseen meren saareen. Mutta sitä ennen
-olivat ritarit, joilla oli kaikki valta käsissään, julistaneet sekä
-arkkipiispan että useat muutkin piispat maanpatoksi ja pakottaneet
-heidät pakenemaan pois. Piispa Torfinn oli astunut erääseen
-laivaan, mutta kukaan ei tietänyt, minne hän sitten oli joutunut
-tai milloin häntä voitiin odottaa takaisin hiippakuntaansa. Pappi,
-joka tätä kertoi, ei ollut suruissaan, — piispa oli nuhdellut häntä
-hänen laiskuudestaan sekä siitä, ettei hän ollut ruoskinut kyllin
-ankarasti isoisten syntejä. Pappi oli omasta mielestään tarpeeksi
-hyvä sielunpaimen, eikä _hänen_ laumaansa voinut kohdella piispan
-vaatimalla tavalla; ja hän oli ollut hyvin harmissaan tuolle jäykälle
-munkkipöpölle, joksi hän tätä nimitti.
-
-Oli selvää, että piispojen ja nuoren kuninkaan neuvosherrojen välinen
-riita koski suuria asioita, ja tuo Olav Auduninpojan avioliittojuttu
-oli pikkuasia, joka ei ollut mitenkään tärkeä — vaikkakin se
-joutui vedetyksi esiin esimerkkinä Hamarin piispan sietämättömästä
-itsevaltiudesta ja vanhan lain ja oikeuden polkemisen halusta. Mutta
-pappi halusi mielellään pysyä hyvissä väleissä rikkaan Bergin rouvan
-kanssa — ja ehkäpä hän ei itse käsittänyt, miten vähäin tuo kahden
-lapsen avioliittoasia merkitsi niiden paikkakuntien ulkopuolella, missä
-näiden suku tunnettiin. Niinpä hän siis jutteli, että joku olisi voinut
-luulla piispa Torfinnin joutuneen maanpatoksi pääasiallisesti sen
-vuoksi, että hän oli suojellut Steinfinnin suvun pahinta vihollista.
-
-Ingunn joutui hirvittävän tuskan valtaan. Hän käsitti jälleen täysin
-selvästi, millainen hänen asemansa todellisuudessa oli, ja kaikki hänen
-haaveensa kuihtuivat kuin kukkasniitty hallayönä. Hän tajusi nyt,
-ettei hän ollut muuta kuin suojaton, hyljätty ja isätön nuori ihminen,
-ei neito eikä vaimo; eikä ainoakaan ystävä ollut puoltamassa hänen
-oikeuttaan — piispa oli poissa, Arnvid oli kaukana, eikä hän voinut
-saada hänelle sanaa. Ingunnilla ei ollut ketään, johon hän olisi voinut
-turvata, paitsi tuota lapsuudessaan elävää vanhaa isoäitiä, jos hänen
-vihamieliset sukulaisensa nyt kostaisivat hänelle. — Hän kyyristyi
-kokoon pienenä, värisevänä, vaikeroivana olentona turvautuen siihen
-ainoaan tahdonilmaukseen, mikä vielä oli elossa hänen heikossa maahan
-kytketyssä sielussaan — hän tahtoi pitää kiinni Olavista ja pysyä
-hänelle uskollisena, vaikkapa hänet kidutettaisiin kuoliaaksi Olavin
-tähden.
-
-Samoihin aikoihin — adventin lähestyessä — saapuivat Tora
-Steinfinnintytär ja hänen miehensä, Haakon Gautinpoika, Bergiin. Haakon
-ei ollut vielä löytänyt sellaista seutua, minne hän olisi viitsinyt
-asettua asumaan, ja nyt odotti Tora lasta jo ennen joulua. Ja niinpä
-aikoi nuori väki jäädä Bergiin täksi talveksi. Ingunn ei ollut nähnyt
-sisartaan kahteen vuoteen, ja lankoaan hän ei ollut tavannut koskaan
-ennemmin. Haakon ei ollut hullumman näköinen — hän oli kookas nuori
-mies, hänellä oli kauniit kasvonpiirteet ja punertavanruskea, kihara
-tukka, mutta hänen silmänsä olivat pienet ja ruskeat, lähellä toisiaan
-korkean, käyrän nenän juuressa, ja hän katsoi melko lailla kieroon.
-
-Ensi päivästä lähtien hän suhtautui penseästi vaimonsa sisareen. Hän
-ilmitoi selvästi sanoin ja elein, ettei hän pitänyt Ingunnia muuna
-kuin vieteltynä neitona, joka oli häväissyt itsensä ja koko sukunsa,
-mielissään Toran kauneudesta ja hänen hyvästä älystään, mielissään
-siitä, että Tora kohta synnyttäisi hänelle lapsen perimään kaikkia
-niitä ihanuuksia, joita hän kerskui omistavansa; hän antoi vaimonsa
-huolehtia kaikesta — mikä oli hyvin viisaasti tehty. Mutta vaikka näin
-olikin ja vaikka Ingunn-parka oli ollut tietämätön siitä kunniasta ja
-onnesta, jonka hän oli hylännyt antautuessaan Olav Auduninpojalle, —
-että hän nimittäin olisi päässyt naimisiin Haakon Gautinpojan kanssa,
-— niin oli Haakon alkanut vihata häntä sen jälkeen, kun hän oli
-valinnut kasvuiässä olevan pojan, joka oli hänen isänsä palveluksessa
-ja jonka suvusta ja omaisuudesta Mjøsin seuduilla kellään ei ollut
-varmaa tietoa, mieluummin kuin hänet, Harlandin ritarin pojan.
-
-Ja nuorempi sisar kulki täällä rehevänä ja hohtavan punakkana,
-ylpeänä emännän arvostaan, vaikka hänellä ei ollut huonetta eikä
-taloa hallittavanaan. Valkea vaimonhuntu, jota hän kantoi arvolla
-ja oikeudella, ulottui melkein kintereihin, hänen vyössään kilisi
-runsas avainnippu — vaikka luoja tiesi, mitä tuo talottoman isännän
-vaimo niillä aikoi lukita ja avata. Mutta Tora sai aikaan, että
-jok'ainoa ihminen Bergissä, Magnhild-rouva mukaan luettuna, seisoivat
-varpaillaan hänen ja hänen miehensä edessä, ja naiset valmistautuivat
-vastaanottamaan lasta, jota he odottivat tuollaiselle mahtimiehen
-pojalle kuuluvalla kunnioituksella.
-
-Koko kasvukautensa ajan oli Ingunn kyllä tietänyt, että Tora
-sydämessään harvoin oli tyytyväinen häneen, tämän mielestä vanhempi
-sisar oli tyly vanhempiaan kohtaan, ajattelematon ja laiska; hänen
-olisi pitänyt istua hiljaa äidin ja palvelijattarien luona naisten
-pirtissä mieluummin kuin aina juosta ulkona leikkimässä Olavin ja
-hänen ystäviensä kanssa. Mutta Tora ei puhunut koskaan mitään siitä
-— hän oli kahta vuotta nuorempi, ja se merkitsee paljon lapsuudessa.
-Ingunn välitti vähät siitä, mitä Tora _ajatteli_. Viimeisenä syksynä
-Frettasteinissä oli Tora ollut puhumatta siitäkin, mistä Ingunn tiesi
-hänen olevan perillä ja kauhuissaan. Mutta vasta heidän Hamarissa
-olonsa aikana oli sisar puhunut asiasta, ja silloin hän oli suhtautunut
-odottamattoman lempeästi Ingunnin ja Olavin menettelyyn, ja oli siellä
-ollut kiltti Ingunnia kohtaan. Kasvattiveljestään oli Tora aina
-pitänyt todellisella sisaren rakkaudella — hän piti Olavista enemmän
-kuin oikeista sisaruksistaan sen vuoksi, että Olav oli hiljaisempi
-ja tasaisempi — ja olihan piispa antanut Olaville ja Ingunnille
-jonkinlaisen tunnustuksen, ja kaikki ne, joita sisaret tapasivat
-kaupungissa, tuomitsivat Torfinn-herran mukaan: vaikka Olav olikin
-maksanut pahan pahalla, oli niiden vääryys kuitenkin suurempi, jotka
-olivat tahtoneet purkaa solmitun kihlauksen siksi, että sulhanen oli
-nuori ja vailla voimakkaita puoltajia. Kukaan ei epäillyt, ettei piispa
-lopulta saisi asiaa päättymään Olaville kunniallisella tavalla. Joten
-Tora siis silloin ei ollut ajatellut Ingunnin hätäilyn voivan tuottaa
-häpeää heille kaikille.
-
-Nyt oli toisin. Hän ei voinut antaa Olaville anteeksi, että tämä oli
-murhannut hänen läheisen sukulaisensa, ja hän puhui kovia sanoja siitä
-tavasta, millä Olav oli maksanut heille kaikille sen, että he olivat
-ottaneet hänet, omaisia vailla olevan lapsen, Steinfinnin sukuun
-kasvatettavaksi. Ingunnille hän ei ollut epäystävällinen — mutta
-Ingunn käsitti kyllä, mitä Tora hänestä ajatteli: tämä oli lapsuudesta
-saakka ollut sellainen, ettei hänen onnettomuuteen joutumisensa
-ihmetyttänyt nuorempaa sisarta — mutta Tora tahtoi olla hyvä eikä
-tehdä tuolle raukalle raskaammaksi kohtalon taakkaa, johon hän oli itse
-syypää.
-
-Ingunn alistui ääneti Toran hiljaisiin lohdutteluihin, mutta kun puhe
-johtui Olavin huonoihin tekoihin, koetti hän vastustaa. Mutta se
-vaikutti kovin vähän; toisella oli selvä yliote. Se seikka, että Ingunn
-oli vanhempi, ei merkinnyt mitään nyt, kun Tora oli naimisissa. Toralla
-oli kokemusta ja oikeus lausua sanansa muiden aikuisten parissa.
-Ingunnilla oli omat kokemuksensa, joita hänellä ei olisi saanut
-olla, rakkaudesta, josta kaikki tahtoivat häntä rangaista, emännän
-hommista ja lapsenkasvatuksesta, joita hän oli kuvitellut, mutta
-joita hän ei ollut todellisuudessa kokenut. Hän tunsi itsensä orvoksi
-ja alakuloiseksi istuessaan nurkassaan ja nähdessään, miten Tora ja
-Haakon täyttivät koko talon elämällään. Tummassa katumuspuvussaan,
-rinnallaan kaksi paksua, sileää palmikkoa, joiden paino näytti
-aiheuttavan sen, että hän kulki hiukan kumarassa ja kantoi päätään
-hiukan alaspainettuna, hän muistutti köyhää palkkapiikaa tuon nuoren,
-rikkaasti puetun vaimon rinnalla.
-
-Tora sai pojan, kuten hän ja Haakon olivat odottaneet — ison ja
-terveen lapsen, siitä kaikki olivat samaa mieltä. Ingunn määrättiin
-olemaan sisaren luona tämän ollessa vuoteessa, ja hän joutui nyt
-puuhailemaan paljon sisarensa pojan kanssa. Hän oli aina ollut
-hyvin ihastunut pikkulapsiin, ja nyt hän mieltyi sydämestään tuohon
-nuoreen Steinfinn Haakoninpoikaan. Kun hänen täytyi ottaa poika
-vuoteeseensa yöksi, jotta äiti voisi paremmin levätä, ei hän voinut
-olla kuvittelematta — hänen täytyi kuvitella, että poika oli hänen
-omansa. Hänen täytyi saada lämmitellä noissa vanhoissa ajatuksissa,
-että hän oli Hestvikenissä, omassa talossaan, ja että hän oli siellä
-Olavin ja heidän lastensa, Audunin, Ingebjørgin ja uuden pikku
-tulokkaan kera. Mutta nyt hän tunsi katkerasti kietoutuneensa vain
-vaivaisiin lukinverkkoihin nähdessään sisaren komeilevan todellisuuden
-kouriintuntuvissa, lämpimissä peitoissa, rikkautenaan mies, sylilapsi,
-koko tuo palvelijajoukko, joka oli asettunut taloon, sekä arkut ja
-säkit, jotka oli kasattu huoneisiin ja aittoihin. Haakon tahtoi
-järjestää suuret ristiäiset, ja Magnhild-rouva tarjoutui suorittamaan
-puolet kustannuksista. Pitoihin saapuivat ei ainoastaan Haftor
-Kolbeininpoika, josta oli tullut Haakonin hyvä ystävä, vaan myös
-sedät, Kolbein ja Ivar, ja nämä jäivät taloon vielä joiksikin päiviksi
-vieraitten lähdettyä.
-
-Eräänä iltana istuivat sukulaiset Magnhild-rouvan tuvassa; Aasa
-Maununtytär oli siellä myös ja istui kunniapaikalla. Ingunn istui
-hänen rinnallaan ja auttoi häntä syönnissä ja juonnissa, sillä
-vanhuksen kädet vapisivat kovin. Muuten hän oli ollut paljon terveempi
-tänä talvena; hän oli ollut kovin iloinen siitä, että oli päässyt
-isoäidinäidiksi; tätä uutta tapahtumaa hän ei unohtanutkaan, vaan
-tiedusteli usein lapsen vointia ja halusi nähdä sitä.
-
-Tänä iltana siirtyi keskustelu paronien ja piispojen väliseen riitaan,
-ja Torenpojat olivat varmoja, kuka pääsisi voitolle. Piispojen
-oli antauduttava, tyydyttävä siihen valtaan, mihin heillä kansan
-hengellisinä oppi-isinä oli oikeus, mutta annettava vanhojen lakien
-maallikkojen keskeisistä asioista pysyä voimassa. Piispa Torfinnistä
-oli monella hänen omankin hiippakuntansa papilla sellainen käsitys,
-että hän oli mennyt liian pitkälle: "— Olen puhunut kolmen oppineen ja
-hurskaan papin kanssa", sanoi Kolbein, "ja kaikki kolme ovat vastanneet
-minulle olevansa valmiit lukemaan morsiusmessun sinä päivänä, jolloin
-naitamme Ingunnin pois."
-
-Magnhild-rouva vastasi:
-
-"On selvää, ettei piispan tulkinta voi olla oikea. Jumalan tahto ei voi
-olla sellainen, että hänen pappiensa tulee puoltaa huikentelevaista ja
-itsepäistä nuorisoa tai että pyhän kirkon on autettava ilkeitä lapsiaan
-kapinoimaan vanhempiaan vastaan —."
-
-"Eipä suinkaan", sanoivat muutkin.
-
-Ingunn oli sävähtänyt tulipunaiseksi siinä istuessaan, mutta hän
-rohkaisi mielensä, ja hänen kasvoillaan kamppailivat uhma ja pelko;
-hänen silmänsä näyttivät tavattoman suurilta ja mustilta, kun hän
-katsoi setiinsä.
-
-"Niin, me puhumme sinusta", lausui Kolbein hänelle. "Olet ollut
-tarpeeksi sukulaistesi taakkana, Ingunn. On jo aika sinun saada mies,
-joka voi pitää sinut kurissa."
-
-"Voitteko te löytää sellaisen miehen, joka minut ottaisi?" kysyi Ingunn
-ivallisesti. "Minähän olen teidän mielestänne maailman viheliäisin
-ihminen?"
-
-"Emme puhu siitä", sanoi Kolbein kiukkuisesti. "Luulin sinulla olleen
-aikaa palata järkiisi. Niin julkea et kuitenkaan voi olla, että haluat
-elää yhdessä miehen kanssa, joka on tahrannut kätensä serkkunsa verellä
-— vaikka hänet saisitkin?"
-
-"On kuultu ennenkin miehen tappaneen serkkunsa", sanoi Ingunn
-epävarmasti ja hiljaisella äänellä.
-
-"Älä puhu enempää", vastasi Kolbein raivoissaan. "Emme anna sinua
-milloinkaan Einarin murhaajalle."
-
-"Siihen teillä ehkä on oikeus", sanoi Ingunn. Hän tunsi kaikkien pöydän
-ympärillä istuvien tuijottavan häneen, ja hän virkistyi ihmeellisesti
-siitä, että näin oli astunut ulos varjosta ja masennuksesta. "Mutta jos
-te tahdotte antaa minut jollekin muulle, niin saatte nähdä, että se ei
-ole teidän määrättävissänne!"
-
-"Kenenkä sitten luulet siitä määräävän?" kysyi Kolbein pilkallisesti.
-
-Ingunn tarttui käsin penkkiin, jolla istui. Hän tunsi, miten hänen
-kasvonsa kalpenivat. Mutta hän oli siinä itse — hän ei uneksinut. Hän
-siinä puhui ja kaikki tuijottivat häneen. Ennen kuin hän ehti vastata,
-ryhtyi Ivar välittämään.
-
-"Jumalan nimessä, Ingunn — eihän kukaan tiedä, missä tuo Olav on. Et
-tiedä itsekään, onko hän elossa vai kuollut. Aiotko istua leskenä koko
-ikäsi ja odotella kuollutta miestä?"
-
-"Minä tiedän, että hän elää." Ingunn pujotti kätensä povelleen vetäen
-sieltä esille pienen hopeahelaisen tuppipuukon, jota hän kantoi
-nauhassa kaulassaan. Hän otti puukon ja pani sen eteensä pöydälle.
-"Olav antoi minulle tämän ennusmerkiksi, ennen kuin erosimme — hän
-pyysi minua odottamaan niin kauan kuin terä pysyi kirkkaana, — jos se
-ruostuisi, silloin hän oli kuollut —."
-
-Hän huokasi raskaasti pari kertaa. Silloin hän huomasi jonkin verran
-alempana pöydässä istuvan nuoren miehen tuijottavan ihastuneesti
-vastaan. Ingunn tiesi, että hänen nimensä oli Gudmund Joninpoika ja
-että hän oli suuren talon ainoa poika täällä Bergissä, mutta ei ollut
-koskaan puhellut hänen kanssaan. Nyt hän käsitti äkkiä, että tämä oli
-juuri se sulhanen, jota hänen setänsä tahtoivat hänelle; hän oli nyt
-aivan varma siitä. Hän katsoi tuota nuorta miestä suoraan silmiin ja
-tunsi, että hänen oma katseensa oli luja kuin rauta.
-
-Silloin sanoi Ivar Torenpoika taas välittäen, päätään raapien:
-
-"Tuollaiset ennusmerkit — no niin, enpä tiedä, miten paljon sellaisiin
-on uskomista —."
-
-"Taidatpa, Ingunn, pian saada nähdä, kuka määrää sinun avioliitostasi",
-keskeytti Kolbein. "Sinä aiot siis panna vastaan, sinä, jos me annamme
-sinut miehelle, jonka katsomme sinulle sopivaksi? Keneen luulet voivasi
-turvautua — nyt kun piispa, ystäväsi, on pötkinyt maasta, etkä voi
-ryömiä hänen viittansa sisälle?"
-
-"Tahdon turvata Jumalaani ja Luojaani", sanoi Ingunn; hän oli
-lumivalkea kasvoiltaan, ja hän kohosi puoleksi paikaltaan. "Tahdon
-luottaa hänen armoonsa, jos te pakotatte minut tekemään yhden synnin
-välttääkseni toista, suurempaa. — Ennemmin kuin annan teidän pakottaa
-minua tulemaan avionrikkojaksi ja menemään morsiusvuoteeseen toisen
-miehen kanssa, oikean mieheni eläessä, minä hyppään tuonne vuonoon!"
-
-Kolbein ja Ivar aikoivat molemmat vastata, mutta nyt laski vanha Aasa
-Maununtytär kätensä pöydälle, nousi vaivoin pystyyn, pitkänä ja laihana
-ja kumaraisena; hän tuijotti ympärillä oleviin miehiin vanhoilla,
-punaisilla, vesistävillä silmillään.
-
-"Mitä te tahdotte tehdä tälle lapselle?" hän kysyi uhkaavasti painaen
-toisen koukistuneen kätensä lujasti Ingunnin niskalle. "Te tahdotte
-hänelle pahaa, ymmärrän sen. Ivar poikani, kuljetko sinä Borghildin
-porttojoukon asioilla? Tahdotte, näen mä, sortaa Steinfinnin lasta —
-aiotte käydä hänen kimppuunsa, Magnhild ja Ivar. Mutta silloinpa minä
-pelkään, että te olette liikalapsia minulle!"
-
-"Mutta äiti!" pyysi Ivar Torenpoika.
-
-"Isoäiti!" Ingunn turvautui vanhukseen, pakeni hänen nahkavaippaansa.
-"Niin, niin, isoäiti, auttakaa minua!"
-
-Vanhus veti hänet luokseen.
-
-"Nyt me lähdemme", kuiskasi hän. "Tule, lapseni, lähdetään pois!"
-
-Ingunn nousi ja tuki isoäitiä. Hapuillen edeltä kepillään ja nojaten
-toisella kädellään poikansa tyttären olkapäähän laahusti Aasa
-Maununtytär tuvan ovea kohti, mumisten mennessään:
-
-"Kulkevat Borghildin joukon asioilla — lapseni — huomaan eläneeni
-liian kauan!"
-
-"Älähän nyt, äiti —." Ivar tuli perästä, otti kepin äidin kädestä ja
-tarjosi sen sijaan olkapäänsä tueksi. "Minä olen sanonut koko ajan,
-että olisi parempi sopia Olavin kanssa, mutta —. Ja kun hän nyt on
-kokonaan kateissa, niin —"
-
-He olivat saapuneet Aasan ovelle. Ivar sanoi veljensä tyttärelle:
-
-"En minä tahdo sinulle pahaa, ole varma siitä. Mutta minun mielestäni
-olisi parempi sinulle itsellesi, että pääsisit naimisiin ja saisit oman
-kodin hoidettavaksesi. Parempi kuin kulkea täällä ja kuihtua —"
-
-Ingunn sysäsi hänet sopivasti syrjään samalla kun hän melkein nosti
-isoäidin yli kynnyksen, sulki oven jälkeensä ja salpasi Ivarin ulos.
-
-Hän riisui vanhuksen ja auttoi hänet vuoteeseen, luki iltarukouksen
-yhdessä hänen kanssaan, polvillaan isoäidin vuoteen vieressä.
-Aasa-muori oli nyt aivan voimaton tavattoman ponnistuksen jälkeen.
-Ingunn puuhaili vielä hiukan sisällä ennen kuin kävi nukkumaan.
-
-Hän oli paitasillaan ja oli juuri vuoteelle menossa, kun ovelle hiljaa
-koputettiin. Ingunn meni ja aukaisi salvan — ja näki miehen hahmon
-seisovan ulkona lumessa, tummana tähtitaivasta vasten. Jo ennen kuin
-tämä oli avannut suunsa, tiesi Ingunn, että siellä oli uusi kosija, ja
-hän tunsi mielensä kummallisen juhlalliseksi, samalla kun häntä hiukan
-pelotti. Mutta tapahtuihan edes jotakin!
-
-Tulija oli, kuten hän arvasi, Gudmund Joninpoika. Tämä kysyi:
-
-"Olitko jo vuoteessa? Saisinkohan hiukan jutella kanssasi tänä iltana?
-Sillä on vähän niinkuin kiire, näetkös."
-
-"No sitten saat astua sisään. Emmehän me voi seisoa täällä kylmässä —"
-
-"Mene sinä vain vuoteeseen", sanoi Gudmund päästyään sisälle ja
-nähtyään, miten vähissä pukimissa Ingunn oli. "Ehkä saan käydä tähän
-sängyn laidalle, niin voimme paremmin jutella?"
-
-Ensin he tarinoivat hiukan ilmasta ja Haakon Gautinpojasta, joka nyt
-ajatteli asettua asumaan Frettasteiniin, ja Haftorista, joka aikoi
-muuttaa kotiin isänsä luo. Ingunnia miellytti Gudmundin ääni ja hänen
-rauhallinen, hyväntahtoinen käyttäytymisensä. Eikä hän voinut sille
-mitään, että häntä miellytti myös maata täällä pimeässä ja jutella
-kosijan kanssa rauhallisesti ja siivosti. Oli niin kauan siitä, kun
-joku oli häntä hakenut tai välittänyt puhutella häntä hänen itsensä
-vuoksi. Mitäpä siitä, jos hänen täytyi sanoa, että Gudmundin kosinta
-oli hyödytön — tuntui kuin ylennykseltä se, että Gudmundin säätyinen
-mies oli iskenyt silmänsä häneen, vaikka hänen omat sukulaisensa olivat
-tehneet hänestä loiseläjän.
-
-"Ja sitten minä olisin vielä kysynyt sinulta erästä asiaa", sanoi hänen
-vieraansa lopuksi. "Oliko vakaa tarkoituksesi, mitä tänä iltana puhuit."
-
-"Oli kyllä."
-
-"No, sitten minä voin sanoa sinulle", lausui Gudmund, "että isäni ja
-äitini haluavat kovin minun menevän naimisiin tänä vuonna, ja me olemme
-päättäneet pyytää Ivar Torenpojalta sinua."
-
-Ingunn oli vaiti; Gudmund jatkoi jälleen:
-
-"Mutta jos minä pyydän isää tiedustamaan muualta, niin hän tekee sen
-kyllä. Jos tosiaankin tarkoitat, mitä tänä iltana sanoit?"
-
-Kun ei vieläkään tullut vastausta, hän sanoi:
-
-"Sillä tiedäthän, että jos me ensin kysymme Ivarilta tai Kolbeinilta,
-niin emme saa kieltävää vastausta. Mutta jos sinä et suostu, niin
-järjestän minä kyllä asiat siten, ettei sinua tällä asialla enää
-kiusata."
-
-Ingunn sanoi:
-
-"En käsitä, Gudmund, että sinä ja sinun sukulaisesi voivat ajatella
-minun kaltaistani naista — kun voitte solmia paljon paremman
-naimakaupan. Tiedäthän sinä kaiken, mitä minusta on puhuttu."
-
-"Kyllä. Mutta ihminen ei saa olla liian ankara eikä kova. Sinun
-sukulaisesi soisivat sinulle täyden perinnön sisartesi ohella,
-jos tästä meidän asiastamme tulisi tosi — ja minusta sinä näytät
-hyväluontoiselta — ja sitten sinä olet kaunis —"
-
-Ingunn ei heti vastannut. Tuntui niin hyvältä levätä tällä tavoin
-hiljaa ja jutella miellyttävän nuoren miehen kanssa, tuntea hänen
-lämmittävä läheisyytensä ja hänen hengityksensä aivan poskensa vieressä
-pimeässä. Ingunnin ympärillä oli kauan ollut niin tyhjää ja kylmää.
-Sitten hän sanoi hyvin lempeästi:
-
-"Nyt tiedän, mitä ajattelen — en voi mennä naimisiin _kenenkään_ muun
-kuin sen miehen kanssa, jonka oma minä olen. Muuten voin sanoa sinulle,
-että minä kyllä käsitän sen arvon, minkä sinä tahdot tarjota minulle."
-
-"Niin", sanoi Gudmund. "Etkö luule, Ingunn, että me kaksi olisimme
-sopineet yhteen?"
-
-"Luulen kyllä. Täytyisi olla noita, ellei voisi elää sovussa sinun
-kanssasi. Mutta käsitäthän sinä nyt, etten minä ole vapaa —."
-
-"Etpä, et", sanoi Gudmund huoaten. "Pidän siis huolen siitä, ettei
-sinua enää kiusata meidän takiamme. Olisin mielelläni ottanut sinut.
-Mutta saanpahan toisen."
-
-He makasivat siinä vielä hiukan aikaa jutellen, mutta lopulta arveli
-Gudmund, että nyt hänen oli aika lähteä, ja Ingunn sanoi, että niin
-kai oli parasta. Hän saattoi Gudmundin ovelle sulkeakseen sen hänen
-jälkeensä, ja he erosivat kätellen. Ingunn tunsi itsensä kauttaaltaan
-lämmenneeksi ja liikuttuneeksi palatessaan takaisin vuoteeseensa. Tänä
-yönä hän oli nukkuva hyvin —.
-
-Pitkänpaaston aikana sai Ingunn luvan ratsastaa kaupunkiin
-ripittääkseen itsensä veli Vegardille, joka oli ollut hänen
-rippi-isänsä siitä päivästä lähtien, jolloin hänet kahdeksanvuotiaana
-päästettiin ripille, aina siihen saakka, kun Arnvid otti hänet mukaan
-Miklebøhon.
-
-Hänen ei ollut helppo ilmaista munkille kaikkia syntejään. Hänen ei
-ollut koskaan ennen ollut tarvis ripittää muuta kuin nimeltä mainitut
-synnit: että hän oli rukoillut ajattelematta, vastannut vanhemmille
-tylysti, suuttunut Toraan tai palvelustyttöihin, ottanut esineitä
-luvatta, valehdellut — ja sitten tuon viimeisen, Olavin asian. Nyt hän
-tunsi halua puhua ajatuksista — ja hänen oli niin vaikea tavoittaa
-niitä ja ilmaista niitä sanoilla. Varsinkin hän pelkäsi, että hänet
-säikytettäisiin tai pakotettaisiin rikkomaan uskollisuutta, jonka hän
-oli luvannut Olav Auduninpojalle Jumalan silmien edessä.
-
-Veli Vegard sanoi, että Ingunn oli tehnyt oikein kieltäytyessään
-suostumasta kenellekään muulle miehelle niin kauan kun hän ei
-ollut saanut tositietoa Olavin kuolemasta. Munkki oli tuominnut
-hänen ja Olavin omatahtoista menettelyä paljon ankarammin kuin
-piispa, mutta hän sanoi myös, että he olivat sidotut toisiinsa koko
-eliniäkseen. Mutta Ingunnin täytyi rukoilla Jumalaa vapahtamaan hänet
-sellaisista ajatuksista, että hän ottaisi itsensä hengiltä, — se
-oli kuolemansynti, ei suinkaan pienempi kuin se, että hän antaisi
-pakottaa itsensä avioliittoon olematta leski. Ja veli Vegard varoitti
-häntä vakavin sanoin ajattelemasta liiaksi, kuten Ingunn oli kertonut
-tekevänsä, — yhdyselämää Olavin kanssa ja lapsia, joita hän saisi
-hänen kanssaan. Moiset ajatukset vain heikonsivat hänen tahtoaan,
-kiihottivat himoja ja lisäsivät uhmaa sukulaisia vastaan — ja oli
-kai Ingunn tullut käsittämään, että Olav ja hän olivat itse vetäneet
-onnettomuuden päälleen holtittomuudellaan ja tottelemattomuudellaan
-niitä kohtaan, joiden valtaan Jumala oli heidät uskonut. Oli parempi,
-jos hän nyt pyrkisi kärsivällisyyden hyveen saavuttamiseen, kantaisi
-kohtalonsa rakkaan Isän rangaistuksena, koettaisi elää rukouksissa,
-armeliaisuudessa ja palvelevassa rakkaudessa sukulaisiaan kohtaan, niin
-kauan kuin nämä eivät vaatisi häneltä tottelevaisuutta sellaisessa,
-mikä on syntiä. Ja lopuksi sanoi veli Vegard, että hänen mielestään
-Ingunnille olisi parempi, jos hän menisi luostariin, asuisi siellä
-hurskaana leskenä, ja odottelisi tietoa siitä, saisiko Olav palata
-synnyinmaahansa ja ottaa hänet luokseen, — jos kerran Jumalan tahto
-oli, että heidän piti sellainen onni saavuttaa. Mutta jos hän saisi
-varman tiedon Olavin kuolemasta, hän saattoi valita, halusiko palata
-takaisin maailmaan vai ottaisiko hän nunnakaavun ja vihkisi elämänsä
-rukoukseen Olavin ja vanhempiensa sekä kaikkien niiden sielujen
-puolesta, jotka itsepäisyys ja liian suuri rakkaus tämän maailman
-mahtiin ja iloihin oli johtanut harhaan. Munkki tarjoutui itse puhumaan
-tästä hänen sukulaistensa kanssa ja saattamaan häntä luostariin, jos
-hän haluaisi sinne.
-
-Mutta Ingunn pelästyi. Hän pelkäsi, että jos hän joutuisi luostarin
-sisäpuolelle, hänen ei olisi helppo päästä sieltä pois — vaikka veli
-Vegard sanoikin, että niin kauan kuin Olav oli elossa, Ingunn ei voisi
-ottaa nunnan huntua ilman hänen suostumustaan. Sitten Ingunn kertoi,
-että hänen isoäitinsä oli vanha ja heikko ja tarvitsi häntä, ja veli
-Vegard oli hänen kanssaan yhtä mieltä siitä, että hänen oli, niin kauan
-kuin Aasa Maununtytär häntä tarvitsi, oltava isoäidin luona.
-
-Kun hän pääsiäisen jälkeen palasi Bergiin, olivat Haakon ja
-Tora matkustaneet koko joukkoineen; oli sovittu niin, että he
-asettuisivat asumaan Frettasteiniin. Talossa tuli hyvin hiljaista
-heidän lähdettyään. Aika kului noiden vanhojen naisten parissa niin
-yksitoikkoisesti, että siinä suhteessa Ingunnin olisi ollut yhtä hyvä
-asua luostarissa.
-
-Ja sitten hän ei taas jaksanut vastustaa ajatuksiaan — vaan alkoi
-jonkin ajan kuluttua viettää kuviteltua elämäänsä miehensä ja lastensa
-parissa talossa, jota hän nimitti Hestvikeniksi. Mutta väliin hänessä
-heräsivät ne tunteet, jotka Gudmund Joninpojan kosinta oli herättänyt
-eloon — pelko, mutta myös jonkinlainen tyydytys. Hän ei siis ollut
-sittenkään menetellyt kovin huonosti, koska niin suurisukuinen ja
-rikas nuori mies oli aikonut kosia häntä. Ja hän uneksi kauniista ja
-mahtavista kosijoista, joita hänen setänsä koettaisivat pakottaa häntä
-ottamaan — ja miten hän osoittaisi rohkeutta ja lujaa tahtoa, eivätkä
-mitkään kiusat eivätkä nöyryytykset voisi pakottaa häntä luopumaan
-uskollisuudestaan Olav Auduninpoikaa kohtaan.
-
-
-
-
-II
-
-
-Bergissä kului päivä toisensa kaltaisena. Aika kiiti niin lentämällä,
-ettei Ingunn voinut käsittää, mihin se hävisi. Mutta kun hän näki,
-miten paljon oli ennättänyt tapahtua toisten elämässä, miten heille
-kasvoi ja orasti, tunsi hän tuskan piston — onko siitä jo niin kauan!
-
-Tora saapui Frettasteinistä mukanaan molemmat lapsensa. Steinfinn
-kolusi kaikki nurkat — hän oli iso ikäisekseen, kaksi ja puoli
-vuotias. Hänen pikku siskonsa osasi lykkiä itsensä istuma-asennossa
-penkin tai jonkun muun esineen luo, ottaa siitä kiinni ja nousta
-seisomaan. Tora tahtoi kaikin mokomin saada Ingunnin mukaansa
-Frettasteiniin. Ingunn osasi käsitellä lapsia — ja kun Tora nyt
-odotti kolmatta Olavinmessun ajaksi, hän katsoi hyvin sopivaksi,
-että sisar muuttaisi hänen luokseen auttamaan häntä kaikkien näiden
-lasten kasvattamisessa. Mutta Ingunn sanoi, ettei isoäiti voinut tulla
-toimeen ilman häntä. Sydämessään hän ajatteli, ettei hän halunnut nähdä
-Frettasteiniä koskaan — paitsi jos hän voisi mennä sinne yhdessä
-Olavin kanssa.
-
-Ingunn ei tiennyt, missä Olav nyt oli. Viimeksi hän oli saanut kuulla
-hänestä viime kesänä, kun Arnvid oli käymässä Bergissä. Asbjørn
-Allfeit pappi, oli palannut takaisin Norjaan samana keväänä — hän
-oli seurannut piispa Torfinniä maanpakolaisuuteen, oli ollut hänen
-kanssaan Roomassa ja ollut hänen luonaan, kun hän kuoli Flanderissa.
-Kotimatkalla Asbjørn oli etsinyt Olavin käsiinsä Tanskassa; tämä oli
-silloin enonsa luona ja viihtyi hyvin. Asbjørn oli joutunut sen jälkeen
-papiksi jonnekin Trøndelageniin. Matkallaan Øterdalin kautta hän oli
-pistäytynyt Arnvidin luona Miklebøssa ja tuonut hänelle terveisiä
-heidän ystävältään.
-
-Arnvid oli tuonut mukanaan Steinarin ilahduttaakseen Ingunnia. Mutta
-poika oli nyt kasvanut isoksi, eikä Ingunn enää voinut leikkiä
-hänen kanssaan kuten ennen. Isä sanoi Steinarille, että Ingunn oli
-kerran pelastanut hänet tulenvaarasta. Mutta se ei näyttänyt tekevän
-suurtakaan vaikutusta poikaan.
-
-Ingunn sai hänet lähtemään kanssaan lahdelle kalaan. Hän meloi sillan
-korvassa — hän ei jaksanut soutaa tuota raskasta venettä minnekään,
-eikä Steinar ollut koskaan ennen ollut vesillä. Mutta heillä oli
-hauskaa silläkin tavoin, vaikka kaloista ei juuri ollut puhetta.
-
-Gudmund Joninpoika oli ollut naimisissa pitkän aikaa; ja hänellä oli
-avioliitostaan jo poikakin. Hän tuli joskus Bergiin lainaamaan venettä
-ollessaan menossa isoisänsä luo lahden toiselle puolen.
-
-Mutta Ingunn kulki vain päivästä päivään noiden kahden vanhan naisen
-parissa, ja nyt hän oli jo kahdenkymmenen ikäinen. Kuihtua, oli
-Ivar-setä sanonut silloin —. Hän tunsi hämärästi, että niin kaunis
-kuin nyt hän ei ollut vielä koskaan aikaisemmin ollut. Sisälläolo
-isoäidin kanssa oli kalventanut hänen poskiaan, mutta hänen ihonsa
-oli kuulea kuin kukkanen. Eikä hän ollut enää niin hinteläkään; hän
-oli käynyt ryhdikkäämmäksi — eikä hän kulkenut enää niin allapäin ja
-kumarassa. Hänen käyntinsä oli muuttunut kauniiksi, ja hänen kookkaan,
-solakan vartalonsa liikkeissä oli erikoista pehmeyttä ja hiljaista
-suloa. Kun hän joskus sattui joutumaan ihmisten pariin, tunsi hän,
-että monet miehet katsoivat häneen pitkään; hän havaitsi sen, vaikkei
-hän koskaan vastannut heidän katseisiinsa, vaan kulki aina säveästi
-alasluoduin silmin, lempeä kaiho kasvoillaan.
-
-Eräänä iltana, kun Magnhildin luona Bergissä oli muutamia vieraita
-asiamiehiä, tunkeutui muuan miehistä hänen luokseen hänen jo mentyään
-vuoteeseen. Mies oli humalassa. Ingunn ajoi hänet ulos; Aasa vanhus
-ei ollut huomannut kenenkään tulleen sisälle. Mies selvisi melkein
-kokonaan humalastaan luikkiessaan ulos kuin piesty koira — Ingunnin
-päästäessä kuuluviin hillityn, jääkylmän vihansa.
-
-Mutta saatuaan miehen oven ulkopuolelle hän aivan lyyhistyi kokoon
-— jälkeenpäin hän värisi hampaat kauhusta kallisten. Mikä häntä
-eniten pelästytti, oli — että hän oli itse tullut niin kummalliseksi
-— vaikka mies ei ollut voinut havaita mitään; siitä hän oli varma.
-Puolustautuessaan rauhanhäiritsijää vastaan kylmästi ja päättävästi,
-niin peräti suuttuneena ja kiukuissaan, ettei hän edes ollut pelännyt,
-hän oli kuitenkin syvällä sisimmässään tuntenut ikään kuin houkutusta
-luopua vastustuksesta, antautua —. Hän oli niin väsynyt, niin väsynyt
-— ja äkkiä hänestä tuntui, kuin hän olisi puolustautunut vuosikausia.
-Hän oli väsynyt odottamiseen —. Olavin olisi pitänyt olla täällä,
-juuri nyt hänen olisi pitänyt olla täällä! Hän ei saanut unta silmiinsä
-sinä yönä; järkyttyneenä ja kurjana hän lepäsi itkien ja vaikeroiden
-taljan alle kyyristyneenä; hänestä tuntui, ettei hän jaksaisi enää
-kestää nykyistä olotilaansa. — Mutta seuraavana päivänä, kun tuo
-mies tuli pyytämään anteeksi, hän suhtautui tämän sopertelevaan
-puheeseen harvasanaisella, lempeällä arvokkuudella, katsoen häntä
-suoraan silmiin; hänen suurien, tummien silmiensä katse oli niin täynnä
-surumielistä halveksumista, että miehen täytyi häpeissään poistua hänen
-luotaan.
-
-Olav — Ingunn ei tiennyt hänestä enää mitään. Ja yhä useammin ja
-useammin täytyi hänen vuoteellaan itkeä myöhäiseen yöhön, levottomuuden
-ja kaipauksen ja kummallisen tuskan kiusaamana; kuinka kauan tätä
-kestäisi —! Hän painoi molemmin käsin Olavin taikapuukkoa rintaansa
-vasten. Terä pysyi yhä kirkkaana sittenkin. Ja se oli ainoa, johon hän
-saattoi luottaa —.
-
-Oli sitten eräs sunnuntai kesän lopulla. Bergistä oli vain Ingunn
-ollut messussa parin palvelijan kanssa. Hän oli ratsain; Grim vanhus
-kulki sivulla valakkaa ohjaten. He tulivat pihaan, ja vanhus aikoi
-juuri auttaa häntä alas hevosen selästä — kun Ingunn näki nuoren,
-vaaleatukkaisen miehen kumartuvan ulos Magnhildin tuvan ovesta. Tuntui
-kuin tuo hetki olisi ollut kummallisen pitkä ja paljonpuhuva, ennen
-kuin hän tunsi miehen — se oli Olav.
-
-Olav astui häntä kohti, ja Ingunnista näytti aluksi kaikki muuttuvan
-niin harmaaksi ja loistottomaksi — aivan kuin silloin, kun on maannut
-kasvot maata vasten helteisenä kesäpäivänä ja avaa äkkiä silmänsä ja
-katsoo ympärilleen: — päivänpaiste ja koko maailma on ikään kuin
-himmentynyt ja kaikki värit muuttuneet paljon haalistuneemmiksi —.
-
-Hän oli aina muistanut Olavin paljon isommaksi, paljon kookkaammaksi ja
-kauniimmaksi — hän vaaleutensa oli aivan kuin loistanut.
-
-Olav saapui hänen luokseen, nosti hänet satulasta ja laski hänet
-maahan. Sitten he kättelivät ja läksivät rinnatusten astelemaan taloa
-kohti; kumpikaan heistä ei virkkanut mitään.
-
-Ivar Torenpoika astui ovesta ulos; hän tervehti Ingunnia nauraen:
-
-"Oletko nyt tyytyväinen, Ingunn — vieraaseen, jonka tällä kertaa
-toimme taloon?"
-
-Ingunn hämmästyi — hän punastui kaulaa myöten ja hymy purkautui esiin
-hänen silmistään ja suupielistään.
-
-"Oletteko tulleet yhdessä?" Hän siirsi katseensa sedästä Olaviin.
-Silloin tämäkin hymyili — Ingunn tunsi niin hyvin tuon hiljaisen
-hohteen; Olavin kalpea, kaunis suu karehti pehmeästi, vaikka huulet
-eivät avautuneetkaan; hän siristi hiukan silmiään ja noiden pitkien,
-silkinhienojen ripsien alla säihkyi sininen, iloinen katse —.
-
-"Tulithan sinä lopultakin kotiin?" sanoi Ingunn hymyillen.
-
-"Niin, ajattelin käydä kerran kotipuoltakin katsomassa", sanoi Olav
-siihen.
-
-Ingunn istahti kynnykselle katsellen Olavia, joka jäi pihalle
-keskustelemaan Ivarin kanssa. Kummallisen nopeasti kaikki rauhoittui
-hänen sisällään. Onni, se oli kuin vaipumista lepoon, — täydelliseen
-lepoon.
-
-Ivar tahtoi näyttää Olaville jotakin — miehet poistuivat edemmäksi.
-Ingunn istui tarkkaillen Olavia hänen astellessaan: ei yksikään
-mies, minkä hän oli nähnyt, astunut niin kauniisti, liikkunut niin
-miellyttävän levollisesti. Olav ei ollut kovin kookas, sen hän muisti
-nyt hyvinkin; itse hän oli hiukkasta pitempi — mutta Olav oli niin
-kaunismuotoinen, juuri tarpeeksi harteikas ja kapea vyötäisiltään;
-hänen vartalonsa oli kiinteä ja vankkalihaksinen, vaikka hän olikin
-niin solakka, suora ja notkea jäseninen.
-
-Hänen kasvonsa olivat hiukan laihtuneet, hänen ihonsa käynyt hieman
-kuivemmaksi ja kovemmaksi. Ja tukka oli hiukan tummunut — se ei ollut
-enää niin hohtavan vaalea, vaan oli tullut enemmän tuhkanväriseksi.
-Mutta kuta kauemmin Ingunn häntä katseli, sitä paremmin hän tunsi hänet
-jälleen. Heidän erotessaan oli hänen kauneudestaan ollut vain ikään
-kuin lapsellisen viehkeyden hohdetta. Nyt hän oli aikamies — mutta
-merkillisen kaunis nuori mies sittenkin.
-
-Syvässä onnessaan aikaillen istui Ingunn illallispöydässä ja havaitsi
-ihmeekseen, että sekä Ivar että Magnhild olivat hyvin ystävällisiä
-Olavia kohtaan. Olav oli tullut maahan viikko sitten — Osloon.
-
-"Minun mielestäni sinun olisi pitänyt käydä ensiksi katsomassa
-taloasi", sanoi Ivar. "Eihän siinä mitään vaaraa olisi ollut — nyt,
-kun sinä olet jaarlin miehiä."
-
-"Ei suinkaan, olisinhan kyllä _uskaltanut_ tehdä niin. Mutta minä olin
-saanut päähäni, etten tahdo mennä Hestvikeniin ennen kuin olen saanut
-hallintovallan tilaani. Ennättääpähän sinne sittekin, ajattelin",
-hymyili hän, "kun saan kaikki selväksi etelässä voidakseni viedä
-Ingunnin mukanani kotiin."
-
-Ingunn sai heidän keskustelustaan sen käsityksen, ettei Olav ollut
-vielä saanut maassaololupaa. Mutta Ivar ei, enemmän kuin Olav itsekään,
-näyttänyt panevan sille suurta painoa. Jaarli Alf Erlinginpoika
-Tornbergistä oli nyt maan mahtavin mies, ja Olav oli tavannut hänet
-Tanskassa ja liittynyt hänen saattoonsa. Jaarli oli luvannut hankkia
-hänelle turvakirjeen, ja juuri jaarlin luvalla hän oli tullut nyt
-maahan etsimään miestä, joka hänen puolestaan voisi neuvotella
-sovinnosta Einarin sukulaisten kanssa. Sitten hän oli ajatellut
-olevan parasta esiintyä rohkeasti — ja oli ratsastanut suoraan Ivar
-Torenpojan luo Galtestadiin. Ja he olivat pian päässeet sovintoon.
-
-"Niin, tiedäthän, että olen tuntenut sinut noin pienestä saakka",
-sanoi Ivar. "Ja minä olen aina pitänyt sinusta. Suutuin kyllä silloin,
-kun saimme tietää, että sinä olit omin luvin anastanut morsiamesi,
-mutta sehän oli luonnollista —."
-
-"Tietysti se oli luonnollista." Olav nauroi, ja Ivar myös.
-
-Ingunn kysyi pelokkaasti:
-
-"Etkö sitten ole tullut kotiin _jäädäksesi_ tänne, Olav?"
-
-"Norjaan jään — kenties. Mutta täällä pohjoisessa en voi viipyä
-monta päivää. Pärttylinmessupäivänä on minun oltava jaarlin luona
-Valdinsholmissa."
-
-Ingunn ei tiennyt, missä Valdinsholm mahtoi olla, mutta kuulosti siltä
-kuin se olisi ollut hyvin kaukana.
-
-Olavista saattoi helposti huomata, että hän oli oppinut käyttäytymään
-ihmisten parissa. Hiljaisesta ja harvasanaisesta kotikasvatista oli
-tullut seurustelutaitoinen nuori hovimies, joka osasi sovittaa hyvin
-sanansa. Olav tarinoi vilkkaasti ja edukseen, mutta hän kuunteli myös
-mielellään vanhempia ihmisiä, ja suurin osa hänen puheestaan oli
-vastailemista Ivarin ja Magnhildin kysymyksiin. Harvoin hän kääntyi
-juttelemaan Ingunnille, eikä hän koettanut kertaakaan päästä puheisiin
-yksistään hänen kanssaan.
-
-Hän kertoi, että Tanskassa oli nyt hyvin rauhatonta — valtaherrat
-olivat kaikin puolin tyytymättömiä kuninkaaseensa, vaikka näillä oli
-paljon suuremmat vapaudet ja oikeudet siinä maassa kuin täällä; —
-mutta ehkäpä he juuri siitä syystä olivat saaneet halun ahmia vielä
-enemmän. Hänen oma enonsa, Barnim Erikinpoika, menetteli Olavin
-mielestä kaikessa niinkuin halusi, ja laeista, joiden piti olla
-voimassa siinäkin maassa, hän ei ollut havainnut ritarin välittävän
-koskaan.
-
-"Etkö ole saanut haltuusi mitään perintöjä äitisi sukulaisilta?" kysyi
-Ivar. "Etkö voisi niitä nyt vaatia?"
-
-"Eno vastaa kieltävästi", sanoi Olav hymyillen hiukan pilkallisesti.
-"Ja voihan hän olla oikeassa. — Kun tulin Høvdinggaardiin, selitti
-hän minulle ensiksikin, että isoäitini oli toimittanut pesänjaon
-lastensa kanssa Erik-herran kuoleman jälkeen, ennen kuin hän meni
-naimisiin Bjørn Andersinpojan kanssa. Toiseksi minun äitini oli
-menettänyt kaiken perintöoikeutensa Tanskassa olevien sukulaistensa
-omaisuuteen poistuessaan maasta ja mennessään naimisiin Norjassa,
-kysymättä heidän mieltään —. Ja kolmanneksi oli kuningas julistanut
-äitini täysveljen, Stig Bjørninpojan henkipatoksi; hän on kuollut ja
-hänen poikansa kulkevat vierailla mailla, ja Hvidbjergin on kuningas
-ottanut huostaansa. Nyt on Valdemar herttua ottanut Stigin poikien
-asian esille, ja hän voi hankkia heille tilan takaisin, ja Barnim-eno
-arveli, että minun olisi pidettävä itseni esillä: ehkäpä minullekin
-saattaisi tipahtaa jotakin." Hän hymyili. "Se tapahtui sitten, kun
-eno ja minä olimme oppineet paremmin tuntemaan toisiamme — olimme
-heti hyviä ystäviä, ja hän on kohdellut minua hyvin ja ollut minua
-kohtaan erittäin antelias. Hän vain tahtoo, etten minä vaatisi mitään
-_oikeuksia_ —."
-
-Olav puhui hymyillen. Mutta Ingunn huomasi, että hänen kasvoihinsa ja
-eleisiinsä oli tullut jokin vieras piirre. Jotakin yksinäistä, joka
-niissä oli ollut aina, mutta joka nyt ilmeni selvemmin, ja jotakin
-kovaa, mikä oli uutta. Ingunn aavisti, ettei Olav ollut kokenut pelkkää
-onnea ja iloa joutuessaan köyhänä ja maasta ajettuna hakemaan suojaa
-mahtavilta tanskalaisilta sukulaisiltaan.
-
-"Voin kyllä sanoa, että Barnim Erikinpoika on ollut hyvä minua
-kohtaan — mutta olin sittenkin toinen mies sinä päivänä, jolloin
-tapasin Alf-herran —; ja kun pidin miekankahvasta sekä vannoin hänelle
-valani, tuntui minusta melkein kuin olisin palannut kotiin."
-
-"Sinä pidät hänestä!" sanoi Ivar.
-
-"Pidänkö —!" Olavin kasvot kirkastuivat. "Jos olisit tavannut jaarlin,
-et sanoisi tuolla tavoin. Me seuraisimme häntä, vaikka meidän pitäisi
-purjehtia kautta helvetin höyryävän tulirapakon — joka mies, johon hän
-katsoo hymyillen. — Hänen ruskeat silmänsä loistavat kuin timantit.
-Pieni hän on — olen häntä varmasti päätä pitempi — leveäselkäinen,
-karvainen ja ruskeatukkainen; niin, sanotaanhan, että Tornbergin
-suku on peräisin kuninkaantyttärestä ja karhusta. Ja Alf-herralla on
-kymmenen miehen voima ja kahdentoista äly. Ei ole monta miestä joka ei
-olisi iloinen ja kiitollinen saadessaan totella häntä — eikä monta
-naistakaan", — sanoi Olav hymyillen.
-
-"Onko totta, mitä kerrotaan kuningattarestamme, — että hän haluaa
-mennä naimisiin Alf-herran kanssa!" kysyi Ivar uteliaana.
-
-"Kuinkapa minä sen tietäisin?" nauroi Olav. "Mutta jos on totta, mitä
-kerrotaan, on hän hyvin viisas nainen. Mutta silloin hänen valtansa
-loppuisi Norjan valtaistuimella, jos hän joutuisi tuon karhun käpäliin
-—."
-
-Ivar arveli, että Alf-jaarli liikkui juuri Ingebjørg-kuningattaren
-asioissa Tanskan vesillä, taisteli siellä rannikoilla kaapaten
-saksalaisia kauppalaivoja, jotka pyrkivät pohjoiseen salmien kautta.
-
-Olav sanoi, että se oli kyllä totta — jaarli tahtoi hankkia
-Ingebjørg-kuningattarelle hänen isiensä perinnön Tanskasta, samalla
-kun hän kuritti saksalaisia kauppiaita heidän viimevuotisista
-tunkeutumisistaan Bjørgviniin ja Tunsbergiin. Mutta hän teki sen siksi,
-että hän itse sitä tahtoi, eikä sen vuoksi, että kuningatar oli häneltä
-sitä pyytänyt. Oli varmaankin olemassa sellainen sopimus jaarlin ja
-tanskalaisten valtaherrojen välillä, että hän avustaisi heitä heidän
-taistelussaan Tanskan kuningasta vastaan, ja vastapalvelukseksi
-Jakob-kreivi ja muut herrat pakottaisivat kuninkaan luopumaan
-Ingebjørgin Tanskassa olevista tiluksista.
-
-He olivat istuneet juomassa illallisen jälkeen, ja Ivar alkoi jo puhua
-levolle lähdöstä; silloin Olav nousi seisomaan ja veti sormestaan
-suuren kultasormuksen, jossa oli vihreä kivi. Hän näytti sitä Ivarille
-ja Magnhild-rouvalle:
-
-"Mahdattekohan tuntea tätä? Tällä sormuksella isäni antoi minun kihlata
-Ingunnin. Eiköhän teidän mielestänne Ingunnin sopisi saada se nyt ja
-käyttää sitä?"
-
-Ingunnin täti ja setä vastasivat siihen myöntävästi, ja Olav pani
-sormuksen Ingunnin sormeen. Sen jälkeen hän otti satulalaukusta esille
-kullatut vitjat, joissa oli risti ja hopeakoristeita vyötä varten,
-ja antoi Ingunnille nekin. Sitten hän otti esiin arvokkaita lahjoja
-Ivarille ja Magnhildille sekä kolme kultasormusta, jotka hän pyysi
-Ivarin toimittamaan Toralle, Hallvardille ja Jonille. Sekä Magnhild
-että Ivar olivat tästä hyvin mielissään, ylistivät lahjoja ja olivat
-hyvin suopeita Olavia kohtaan. Magnhild-rouva antoi tuoda viiniä, ja he
-joivat kaikki yhteisesti joulusarvesta.
-
-Kun Magnhild-rouva sanoi, että nyt saattoi Ingunn mennä isoäidin
-luo nukkumaan, nousi Olav paikaltaan — hän tahtoi mennä Grimin ja
-Dallan luo puhumaan hiukan heidänkin kanssaan. Magnhild ei esittänyt
-vastaväitteitä.
-
-Taivas oli pilvessä, mutta pilvien välitse hohti illan valo kylmänä ja
-messinginkaltaisena. Yöt alkoivat jo käydä koleiksi ja syksyisiksi.
-
-Olav ja Ingunn astelivat ulkorakennusten ohi. He saapuivat pellon
-aidan luo; Olav nojasi kyynärpäänsä veräjään, jäi siihen seisomaan ja
-katselemaan eteensä. Vilja oli tuleentunut, se hohti vaaleana synkän
-taivaan alla; alhaalla lepäsi lahti tyynenä, kuvastellen alkavaa
-hämärää — toisella puolen sulautui sinimusta metsäinen selänne rannan
-tummuuteen.
-
-"Täällä on samanlaista kuin ennen", sanoi Olav hiljaa. "Kuten
-tavallisesti syksyllä. Tanskassa tuulee melkein aina."
-
-Hän kääntyi puolittain tyttöä kohti, laski kätensä hänen olalleen ja
-veti hänet lähemmäs itseään. Päästäen syvän onnenhuokauksen Ingunn
-nojautui raskaasti häneen. Hän tunsi vihdoinkin vähitellen päässeensä
-kotiin; nyt hän oli Olavin syleilyssä.
-
-Olav tarttui hänen kasvoihinsa molemmin käsin, työnsi ylös hänen
-tukkansa ja suuteli häntä ohimoille.
-
-"Ennen sinulla oli kiharoita täällä hiusrajassa", — kuiskasi hän.
-
-"Minä kampaan nykyään tukkani niin kireälle", sanoi Ingunn hiljaa.
-"Olen kammannut kiharat pois. — Kun he ottivat minulta hunnun, olen
-palmikoinut niin sileästi kuin suinkin voin —."
-
-"Niin, nyt minä muistan — sinähän käytit huntua Hamarin talvena!"
-
-"Oletko pahoillasi siitä, että annoin heidän pakottaa itseni ottamaan
-sen pois?"
-
-Olav pudisti päätään, hymyillen hiukan:
-
-"Olin melkein unohtanut sen — ajatellessani sinua muistin sinut
-sellaisena kuin olit sitä ennen."
-
-"Olenko mielestäsi samanlainen kuin ennen", kuiskasi Ingunn
-pelokkaasti, "vai olenko muuttunut rumemmaksi?"
-
-"Et!" Olav otti hänet rajuun syleilyyn. Hetkisen he seisoivat tiukasti
-toisiinsa pusertuneina. Sitten Olav päästi hänet irti:
-
-"Ei — meidän on mentävä sisään. Tulee pian pimeä —." Mutta hän veti
-Ingunnin palmikkoja soimiensa lomitse, kietoi ne ranteittensa ympäri ja
-ravisteli häntä sinne tänne, pitäen häntä vähän matkan päässä itsestään.
-
-"Miten kaunis sinä olet, Ingunn", sanoi hän kiihkeästi. Jälleen hän
-päästi Ingunnin irti, naurahtaen merkillisesti, ja kysyi sitten äkkiä:
-
-"Siitähän on toista vuotta jo, kun näit Arnvidin viimeksi?"
-
-Ingunn myönsi niin olevan.
-
-"Olisin mielelläni halunnut tavata häntä nyt. Hän on ainoa ystäväni
-nuoruuden ajoilta — hän ja sinä. Ihmisiin, joita tapaa iäkkäämmäksi
-tultuaan, ei voi suhtautua samalla tavalla."
-
-Olav oli nyt yhdenkolmatta ja Ingunn kahdenkymmenen ikäinen, mutta
-kumpikaan heistä ei ajatellut, että he olivat liian nuoria puhuakseen
-noin. Heille kummallekin oli tapahtunut niin paljon ennen kuin he
-olivat jättäneet taakseen lapsuuden.
-
-Heti sen jälkeen Olav kääntyi lähteäkseen takaisin kartanolle, ja
-Ingunn seurasi hänen jäljessään navettarakennusten välistä ahdasta
-kujaa pitkin. Grim ja Dalia istuivat kivellä navetan oven edessä.
-Vanhukset ihastuivat ikihyväksi, kun Olav pysähtyi heidän luokseen.
-Hetkisen kuluttua hän otti vyöstään rahoja ja antoi heille — ja
-silloin heidän ilollaan ei ollut rajoja.
-
-Ingunn seisoi navetan seinustalla, mutta kukaan ei puhunut hänelle,
-ja kun hän havaitsi, että Olav halusi istahtaa hetkiseksi juttelemaan
-vanhojen palvelijoiden kanssa, sanoi hän hyvää yötä ja lähti isoäidin
-tupaan.
-
-Olav viipyi Bergissä viisi päivää. Kuudennen aamuna hän sanoi, että
-hänen täytyi illalla ratsastaa Hamariin, sillä sieltä oli hänelle
-luvattu venekyyti Eidsvoldeniin, jos hän voisi olla valmiina lähtemään
-aikaisin seuraavana aamuna.
-
-Hän oli tullut oikein hyväksi ystäväksi Ivarin ja Manghildin kanssa, ja
-kaikki talossa sanoivat, että Olav oli kovasti miehistynyt poissaolonsa
-vuosina. Mutta Ingunn ja hän eivät olleet saaneet jutella keskenään
-kovinkaan paljon.
-
-Sinä päivänä, jolloin Olavin piti ratsastaa pois, pyysi Ingunn häntä
-mukaansa siihen parveen, missä Aasan ja hänen tavaransa olivat. Hän
-avasi arkkunsa, otti sieltä esille kokoontaitetun liinavaatteen ja
-ojensi sen Olaville kääntäen kasvonsa hänestä pois.
-
-"Se on sinun hääpaitasi, Olav. Tahdoin antaa sen sinulle _nyt_."
-
-Kun hän vihdoin loi katseensa Olaviin, seisoi tämä pidellen paitaa
-käsissään; hän oli punastunut, ja ilme hänen kasvoillaan oli
-kummallisen viehkeä ja liikuttunut.
-
-"Kristus siunatkoon sinua, oma Ingunnini — Kristus siunatkoon käsiäsi
-jokaisesta ompeleesta, minkä olet tähän ommellut —."
-
-"Olav — älä lähde!"
-
-"Tiedäthän, että minun täytyy", sanoi Olav hiljaa.
-
-"Ei, ei, Olav! En ollut ajatellut, että kun kerran saapuisit kotiin,
-lähtisit taas heti luotani. Jää tänne, Olav — vain kolmeksi —
-vaikkapa _yhdeksikin_ päiväksi!"
-
-"En voi." Olav huokasi. "Etkö voi käsittää, Ingunn, että olen vielä
-henkipatto; minun oli vaarallista _tullakaan_, mutta olin sitä mieltä,
-että minun täytyi saada _nähdä_ sinut ja puhua sukulaistesi kanssa. En
-omista tällä hetkellä Norjassa mitään, mitä oikeudenmukaisesti voisin
-nimittää omakseni. Jaarli, herrani, on minulle luvannut —. Ja vaikkapa
-asiat eivät olisikaan niin — kun hän on käskenyt minun saapua luokseen
-määräajaksi, en voi jäädä pois. Minun täytyy lähteä joutuakseni hänen
-luokseen ajoissa —."
-
-"Etkö voi ottaa minua mukaasi?" kuiskasi Ingunn melkein kuulumattomasti.
-
-"Täytyyhän sinun käsittää, etten voi. Minne minä sinut veisin?
-Valdinsholmiinko, jaarlin miesten pariin —!" Olav nauroi.
-
-"Minulla on ollut niin raskaat päivät täällä Bergissä", kuiskasi Ingunn.
-
-"Sitä en voi käsittää. Ovathan Magnhild-rouva ja Aasa-rouva hyviä
-ihmisiä —. Siellä etelässä ollessani minä usein pelkäsin, mahtaisiko
-Kolbein saada läpi tahtonsa, että sinä tulisit hänen luokseen. Pelkäsin
-puolestasi, rakkaani. — Täällähän sinulla on ollut aika hyvä olla."
-
-"En jaksa olla täällä enää —. Etkö voi viedä minua mukanasi — hankkia
-minulle olinpaikkaa jostakin muualta?"
-
-"En voi hankkia sinulle olinpaikkaa niin kauan kuin en ole saanut
-takaisin oikeutta tilaani", sanoi Olav kärsimättömästi. "Ja entä mitä
-luulisit Ivarin ja Magnhildin pitävän siitä, että veisin sinut pois —
-Ivar on juuri se, joka tulee puhumaan puolestani Kolbeinille. Älä ole
-niin ymmärtämätön, Ingunn. Eikä Aasa-vanhus voi tulla toimeen ilman
-sinua."
-
-Molemmat vaikenivat hetkeksi. Ingunn meni ikkunan luo.
-
-"Olen aina ajatellut, seisoessani ja katsellessani ulos, että täällä on
-samanlaista kuin Hestvikenissä."
-
-Olav astui hänen luokseen ja laski kätensä hellästi hänen kaulalleen.
-
-"Oi ei", sanoi hän hajamielisenä, "vuono on paljon leveämpi
-Hestvikenissä. Siellä on suolainen meri. Ja talo on muistaakseni
-ylempänä."
-
-Hän väistyi takaisin, otti paidan ja taittoi sen kokoon.
-
-"Sinulla on ollut tässä paljon työtä, Ingunn — olet ommellut siihen
-niin paljon kirjailua."
-
-"Ooh. Minulla on ollut neljä vuotta sitä näpläilläkseni", sanoi Ingunn
-tylysti.
-
-"Tule, lähdetään ulos", sanoi Olav äkkiä. "Tule, niin menemme ulos
-juttelemaan!"
-
-He kulkivat rinnettä alas, kunnes saapuivat eräälle kummulle lahden
-rannalla. Kuivalla, kivisellä mäellä kasvoi katajia ja pikku pensaita
-ja välillä oli auringon paahtaman, lyhyen ruohon peittämiä aukeamia.
-
-"Tule, istutaan tähän!" — Itse heittäytyi Olav vatsalleen Ingunnin
-eteen. Siihen hän jäi loikomaan ja tuijottamaan ajatuksiinsa vaipuneena.
-
-Ingunnista tuntui kuin he tavallaan olisivat tulleet toisiaan
-lähemmäksi juuri siksi, että Olav vaipui ajatuksiinsa ja jäi
-äänettömäksi, saatuaan Ingunnin ulos kanssaan kahden; Ingunn oli niin
-tottunut tähän heidän lapsuudestaan saakka. Hän istui siinä katsellen
-hellästi pieniä kesakkoja, joita Olavilla oli nenän juuressa — ne
-olivat hänen mielestään niin tuttuja.
-
-Suuria pilviä kulki taivaalla heittäen varjoja maahan, niin että
-vastarannan metsä muuttui tummansiniseksi — vihreä niitty ja vaalea
-pelto loistivat vain voimakkaasti välistä. Vuono oli harmaa, tyynien,
-tummien viirujen halkoma, jotka edempänä kuvastelivat syksyistä
-maisemaa palasittain. Välistä pilkahti aurinko esiin, ja terävä,
-kultainen valo paahtoi — mutta heti kun pilvi kulki sen ohi, ei
-tuntunut lainkaan lämpimältä — ja maa oli kostea —.
-
-Pitkän ajan kuluttua kysyi tyttö:
-
-"Mitä sinä ajattelet, Olav?"
-
-Olav huokasi raskaasti aivan kuin olisi herännyt — sitten hän tarttui
-Ingunnin käteen ja painoi kasvonsa hänen käsiinsä:
-
-"Kun et sinä olisi niin ymmärtämätön", sanoi hän, palaten jälleen
-heidän aikaisempaan keskusteluunsa. Hetkisen kuluttua hän virkkoi:
-
-"Høvdinggaardista lähdin kiitosta sanomatta —."
-
-Ingunnilta pääsi pieni säikähtynyt huudahdus.
-
-"Niin", sanoi Olav. "Se oli pahasti tehty — se ei ollut kaunista,
-sillä eno on osoittanut monella tavoin hyvyyttä minua kohtaan —."
-
-"Jouduitteko epäsopuun?"
-
-"Ei sitäkään. Se johtui siitä, että hän oli tehnyt jotakin, josta minä
-en pitänyt. Hän rankaisi erästä renkiään — enkä voi sanoa, että se
-olisi ollut ankarampi rangaistus kuin minkä tämä ansaitsi. Mutta eno
-oli usein julma jouduttuaan, niinkuin silloin, vimmasta suunniltaan
-— ja sinä tiedät, etten ole koskaan hyväksynyt ihmisten tai eläinten
-tarpeetonta kiusaamista —."
-
-"Ja niin te jouduitte epäsopuun —?"
-
-"Ei niinkään. Tuo renki oli ollut kavaltaja —. Oli istuttu ja juotu
-hallissa, eno ynnä muutamia sukulaisia ja ystäviä — niin, siellä
-oli _minunkin_ sukulaisiani — he olivat tulleet meille pääsiäistä
-viettämään — oli pääsiäisilta. He puhuivat kuninkaasta, ja hänelle ei
-kukaan heistä tahtonut hyvää — ja he juttelivat siinä kuningas Eirikiä
-vastaan punotuista hankkeista. Siellä pohditaan monenmoisia merkillisiä
-juonia nykyään, näetkös — ja juopuneita ja hölläsuisia me olimme
-kaikki. Tuo Aake oli kulkenut pöydän ohi ja mennyt sitten kuninkaan
-päämiehen luo Holbekgaardiin sekä myynyt hänelle kuulemansa tiedot,
-ja tämän sai eno tietää. Silloin eno antoi viedä miehen puistoon ja
-sitoa hänet suurimpaan tammeen; ja sitten hän nosti petturin toisen
-käden, jolla mies oli vannonut Barnimille uskollisuutta ja naulasi sen
-puukolla runkoon.
-
-"Niin, en tarkoita, etteikö hän olisi sitä ansainnut. Mutta kun tuli
-yö, arvelin, että nyt oli Aake seisonut siellä tarpeeksi kauan. Menin
-ulos ja irrotin hänet ja lainasin hänelle hevosen sekä pyysin häntä
-lähettämään sen takaisin erääseen taloon Kallundborgissa, missä minut
-tunnettiin, kun hän oli saanut tilaisuuden poistua Själlannista. —
-Mutta pelkäsin, että eno vihastuisi hirmuisesti kepposeni johdosta,
-eivätkä siinä olisi hyvät sanat auttaneet. Olin kuullut, että jaarli
-oli pohjoisessa niemen seuduilla — ja silloin minä kokosin tavaroitani
-minkä ennätin ja ratsastin samana yönä pohjoiseen. Ja niin jouduin
-jaarlin kanssa Englantiin.
-
-"Niin, ei hän saanut suinkaan kaunista kiitosta minulta — ja minä
-rukoilen Jumalaa joka päivä, ettei hän saisi enempiä ikävyyksiä sen
-johdosta, että päästin irti Aaken. Annoin hänen vannoa, mutta vannoopa
-tai paljastaapa sellainen mies —. Jos eno olisi hirttänyt hänet,
-olisin sanonut, että se oli hyvin tehty. Mutta kun hän seisoi siellä
-tammea vasten, käsi kiinni naulattuna —. Se tapahtui juuri pääsiäisen
-jälkeen, näetkös; olimme olleet joka päivä kirkossa, ja minä olin
-polvistunut ristin juurelle ja suudellut sitä pitkänäperjantaina. —
-Silloin minusta tuntui, että tuo mies, joka seisoi siellä, muistutti
-ristiinnaulittua —."
-
-Ingunn nyökkäsi hiljaa.
-
-"Sehän oli hyvä työ."
-
-"Jumala tietää. Kunpa voisin niin uskoa. Ja jos palaan Tanskaan jaarlin
-seurassa, niin voinhan lähettää enolle sanan — ehkä saan luvan
-ratsastaa hänen luokseen pyytääkseni häneltä anteeksi. Sillä olin
-hänelle kauhean kiittämätön."
-
-Hän makasi tuijottaen kauan tummansinisiä metsiä kohti:
-
-"Sanot, ettei sinun ole ollut hyvä olla täällä, Ingunn. En ole minäkään
-saanut viettää joulua joka päivä. En moiti sukulaisiani — mutta he
-ovat rikkaita ja mahtavia miehiä, ja minä tulin heidän luokseen köyhänä
-ja vieraana ja lainsuojattomaksi julistettuna — poikasena he minua
-pitivät eivätkä suvun jäsenenä, koska he eivät olleet naittaneet äitiä.
-En tahdo sanoa, että he olisivat voineet vastaanottaa minut paremmin
-kuin vastaanottivat — asiain ollessa niin kuin ne olivat."
-
-"Älä ole järjetön, pyysi hän jälleen." Hän siirtyi hiukan eteenpäin
-ja antoi päänsä vaipua raskaasti Ingunnin syliin. "Mieluimmin jäisin
-kyllä tänne nyt samalla tai ottaisin sinut mukaani — jos se vain
-kävisi päinsä. — Olisitko ennemmin tahtonut, etten olisi tullutkaan,
-kun en voinut jäädä kuitenkaan —?"
-
-Ingunn pudisti päätään ja silitti hellästi hänen tukkaansa.
-
-"On vain merkillistä", sanoi Ingunn hiljaa, "ettei enosi tahtonut
-tehdä enempää sinun hyväksesi — kun hänellä ei ole muita lapsia elossa
-kuin se nunna?"
-
-"Ehkä olisi tehnyt — jos olisin tahtonut jäädä Tanskaan. Mutta sanoin
-aina, etten tahtonut. Ja hän huomasi kyllä, että kaipasin takaisin
-tänne."
-
-Hetkisen kuluttua kysyi Ingunn:
-
-"Nuo ystäväsi — siinä kaupungissa, minkä mainitsit — mitä väkeä ne
-ovat?"
-
-"Ooh, ei mitään", vastasi Olav. "Ravintolavieraita. Kävin usein siinä
-kaupungissa enon asioilla — myymässä karjaa tai muuta sentapaista —."
-
-Ingunn silitti yhä hänen hiuksiaan.
-
-"Suukon sinä kuitenkin voit suoda minulle!" Olav nousi polvilleen,
-syleili häntä rajusti ja painoi suudelman hänen huulilleen.
-
-"Voit ottaa niin monta kuin tahdot", kuiskasi Ingunn hänen rinnaltaan.
-Kyyneleet tulvahtivat silmiin hänen tuntiessaan Olavin rajuja ja kuumia
-suudelmia kaikkialla kasvoillaan ja kaulallaan. "Niin monta kuin tahdot
-—. Olisit voinut saada suukon joka päivä —!"
-
-"Pelkäänpä, että silloin olisin tullut kovin tyytymättömäksi —!" Olav
-nauroi kurkkuunsa. "Oma Ingunnini!" Hän taivutti Ingunnin taapäin niin,
-että hänen niskansa tuli lähelle maata. "Mutta nyt ei kestä enää kauan,
-ennen kuin —" kuiskasi hän.
-
-"Meidän täytyy lähteä", sanoi hän sitten ja päästi Ingunnin
-käsistään. "Mitähän Magnhild-rouva mahtanee ajatella, kun poistuimme
-tällä tavoin kartanosta!"
-
-"Vähätpä siitä", hymähti Ingunn.
-
-"Niinpä kyllä!" Olav hymyili, tarttui Ingunnin käteen ja auttoi hänet
-pystyyn. Hän pudisteli hatullaan Ingunnia ja itseään. "Mutta kyllä
-meidän kuitenkin täytyy nyt lähteä."
-
-Olav piti yhä Ingunnin kättä omassaan siihen saakka kun he tulivat
-polulle, mistä heidät voitiin nähdä talosta.
-
-
-
-
-III
-
-
-Olavin lähdettyä Ingunn ei voinut voittaa pientä pettymyksen tunnetta.
-Tuntui kuin Olavin käynti olisi koskenut vähimmin häntä.
-
-Hän tiesi kyllä itse, että oli hullua ajatella niin, Olav oli
-menetellyt viisaasti esiintyessään aivan kuin hän olisi luopunut
-vanhasta vaatimuksestaan häneen, siihen, että hän oli Olavin oma ja
-käytettävissä. Sitä eivät he kuitenkaan olisi koskaan saaneet ajetuksi
-läpi tässä talossa. Mutta Olav oli saavuttanut sen, että nyt sekä Ivar
-että Magnhild pitivät häntä Olavin laillisesti kihlattuna morsiamena.
-
-Magnhild-rouva antoi hänelle lahjoja morsiusarkkuun — se oli ollut
-surullisen tyhjänä tähän asti; melkein uuden, majavannahkavuorilla
-varustetun vihreän samettivaipan, pöytäliinan ja sinikuvioisen
-käsiliinan, yhden pellavaisen ja yhden silkkisen paidan, täydelliset
-kehdon varusteet, kolme kuvakudoksista penkkityynyä, malmipadan,
-hopeahelaisen juomasarven ja suuren hopeakannun — kaikki nämä
-hän sai kahden seuraavan kuukauden kuluessa. Ja Magnhild sai Aasa
-Maununtyttären antamaan pojantyttärelle uudet sänkyvaatteet, mitkä
-hänellä oli aitassa, vällyineen ja peitteineen, patjoineen ja
-erilaisine lakanoineen. Meneekö Ingunn naimisiin? kysyi isoäiti
-kummastellen joka kerta, kun tytär sai kerjätyksi häneltä jotakin. Hän
-unohti sen joka päivä.
-
-Ivar lupasi antaa hänelle satulan ja rahaa kuuden lehmän ostoon —
-olisi liian tukalaa kuljettaa elukoita ylämaasta Vikeniin. Ja hän
-pyysi Ingunnia käymään Galtestadissa, jossa hän voisi valita itselleen
-osan hänen vaimovainajansa puvuista: "Suon tämän sinulle ennemmin kuin
-Toralle — hän on tullut niin mahtavaksi saatuaan tuon Haakon mahtavan
-ja tultuaan hänen poikiensa kuningasäidiksi."
-
-Hän meni niin pitkälle, että otti selon siitä, minne oli joutunut
-Olavin vaatearkku, joka myytiin Hamarissa, silloin kun poika
-julistettiin maanpakolaiseksi. Arkku oli vaaleaa niinipuuta, tavattoman
-hyvin tehty ja mitä kauneimmilla leikkauksilla somistettu. Ivar osti
-sen takaisin ja lähetti sen Ingunnille Bergiin.
-
-Sukutappara oli ollut dominikaanien huostassa Hamarissa koko ajan.
-Veli Vegard kätki sen piiloon silloin, kun kuninkaan vouti otti
-huostaansa Olavin irtaimiston. Munkki sanoi, ettei se ollut suuri
-synti, sillä tuo tappara, joka oli kulkenut samassa suvussa toistasataa
-vuotta, ei saanut joutua vieraille niin kauan kuin Olav oli elossa.
-Kun Olav nyt tuli takaisi Hamariin, oli veli Vegard Rendalissa
-saarnaamassa talonpojille Paternosteria ja enkelin tervehdystä —
-hän oli valmistanut neljä erittäin hyvää saarnaa ja hän kierteli
-hiippakunnassa kesällä niitä esittämässä. Mutta Olav oli mennyt priorin
-luo ja hän oli suorittanut luostarin kirkossa julkisen kirkkosovituksen
-tapon johdosta. Sen jälkeen oli priori antanut hänelle tapparan
-takaisin. Mutta lähtiessään jälleen etelään Olav jätti sen munkkien
-säilytettäväksi.
-
-Kolbein oli kovasti raivostunut, kun Ivar kääntyi hänen puoleensa ja
-halusi neuvotella sovinnosta Olavin puolesta. Hän ei tulisi koskaan
-vastaanottamaan korvausrahoja Einarin murhasta — Olav Auduninpojan
-tuli pysyä miehenä, joka ei voi sakoilla rikostaan sovittaa, ja Ingunn
-sai jäädä sellaiseksi kuin oli, perinnöttömäksi ja kunniattomaksi,
-jollei hän suostuisi sellaiseen avioon, minkä hänen sukulaisensa
-voisivat hankkia häväistylle naiselle — avioon palkkarengin tai
-pikkutilallisen kanssa.
-
-Ivar vain nauroi velipuolelleen. Kolbein mahtoi olla hullu, kun ei
-käsittänyt aikaansa; jos kuningas antaisi Olaville maassaololuvan, niin
-saattoihan Kolbein kyllä kieltäytyä vastaanottamasta korvausrahoja
-— antaa hopean jäädä kirkonmäelle variksien ja maankiertäjien
-noukittavaksi; mutta Olav istuisi Hestvikenissä yhtä turvallisena
-silti. Ja mitä Olavin ja Ingunnin kihlaukseen tulee, oli typerää
-kieltää, että se oli vanhastaan päätetty asia. Sitä, että Olav oli
-ennättänyt ennen heitä, silloin kun he ajattelivat antaa morsiamen
-Haakon Gautinpojalle, piti Ivar nyt vain hyvänä sattumana: hänen
-mielestään oli vävy jo nuoruudestaan saakka osoittanut olevansa
-sellainen mies, joka ei halua luopua laillisesta oikeudestaan.
-
-Haakon Gautinpoika oli parastaikaa riidassa vaimonsa sukulaisten kanssa
-eräästä perinnöstä, jota hän vaati Toran puolesta, mutta Ivar ei
-halunnut ylistää _tätä_ vävyä siitä syystä; juuri saman asian vuoksi
-hän oli antanut Haakonille tuon hienon liikanimenkin. Haakon ja Tora
-pysyivät syrjässä tänä syksynä, Ivarin ja Magnhildin yrittäessä saada
-Ingunnin naimisasiaa järjestykseen.
-
-Haftor Kolbeininpoika tuli Ivarin kanssa Bergiin neuvottelemaan
-asiasta. Haftor oli jäyhä ja kylmäluontoinen mies, mutta tavallaan
-oikeutta harrastava ja isäänsä paljon älykkäämpi. Hän tajusi täysin
-selvästi, että jos Olav Auduninpoika oli saanut mahtavia ystäviä
-asiaansa puoltamaan, oli hänen isänsä turha vaikeuttaa sovinnontekoa.
-Ainoa, mistä he voisivat jonkin verran hyötyä, oli vaatia korvausmaksut
-niin suuriksi kuin mahdollista.
-
-Kaikki tämä piti Ingunnia jännityksessä. Hän piti jokaista lahjaa,
-minkä sai vastaanottaa, panttina siitä, että saisi pian takaisin
-Olavin, ja silloin Olav veisi hänet kotiin mukanaan. Hän kaipasi
-niin kovin Olavia — ja viimeksi täällä ollessaan oli Olav jutellut
-niin vähän hänen kanssaan. Hän tajusi, että Olavin oli nyt ennen
-kaikkea koetettava saada hänen sukulaisensa puolelleen, turvatuksi
-omistusoikeuden heidän kummankin tiloihin. Ja hän uskoi, että Olav
-saatuaan hänet tulisi pitämään hänestä niinkuin entisaikoina, vaikka
-hän ei ollutkaan enää niin yltiö ja kiihkeä kuin silloin. Olav oli
-varttuessaan muuttunut — vasta hänestä Ingunn havaitsi, miten monta
-vuotta oli kulunut siitä, kun he olivat olleet lapsia.
-
-Haftor Kolbeininpoika toi uutisia Bergiin saapuessaan sinne seuraavana
-keväänä helluntain jälkeen ottamaan vastaan Einarin murhasta
-suoritettavan korvausmaksun toista osaa.
-
-Puolet oli Olav antanut suorittaa keskipaaston aikaan Hamarissa —
-muuan Oslossa asuva saksalainen kauppias toi hopean, ja Ivar sopi
-kohtaamisesta hänen kanssaan; Haftor otti vastaan rahat isänsä
-puolesta. Osa määrästä olisi pitänyt maksaa nyt helluntain jälkeen, ja
-viimeinen erä piti Olavin itsensä tuoda asianomaisille kesäkäräjille,
-jotka pidettiin Hamarissa, joka vuosi Eidsiva-käräjäin päätyttyä. Sen
-jälkeen hän saisi vastaanottaa Ingunnin tämän sukulaisilta.
-
-Mutta tällä kertaa ei ollut saapunutkaan mitään Olavin lähettiä; sitä
-vastoin saattoi Haftor kertoa merkillisiä uutisia jaarlista, Olavin
-herrasta. Kuningatar Ingebjørg Eirikintytär oli kuollut Bjørgvinissä
-kevään alussa, ja Alf-herra oli silloin alkanut pelätä, että hänen
-ylivaltansa Norjassa nyt päättyisi. Nuori Haakon-herttua oli vihannut
-äitinsä neuvonantajia täydestä sydämestään jo pikkupojasta saakka.
-Nyt hän toimitti jaarlille sanan, että tämä lähettäisi Osloon ne
-palkkasoturit, jotka hän oli hankkinut Englannista edellisenä kesänä
-— se oli tapahtunut Norjan kuninkaan nimessä, mutta Alf-herra oli
-pitänyt ne luonaan Borgissa suureksi vaivaksi ja kiusaksi ympäristön
-asukkaille. Alf-herra noudatti pyyntöä siten, että purjehti Osloon
-kokonainen laivasto mukanaan ja marssi kaupunkiin yli parinsadan miehen
-kera; itse hän meni seurueineen asumaan kuninkaankartanoon herttuan
-sotapäällikön Hallkel Krøkedansin luo. Eräänä iltana tunkeutuivat
-jotkut noista englantilaisista palkkasotureista erääseen kaupungin
-lähistöllä olevaan taloon, jonka isännän he mukiloivat pahanpäiväisesti
-ja jolta he ryöstivät rahat. Hallkel-herra vaati ilkityöntekijöitä
-luovutettaviksi itselleen, ja kun englantilaiset kieltäytyivät
-ilmaisemasta syyllisiä, vangitutti hän heitä joukon, valitsi heistä
-umpimähkään viisi ja hirtätti nämä. Tämän tapahduttua englantilaiset
-ryhtyivät hyökkäykseen kuninkaankartanoa vastaan, ja silloin syntyi
-julkitaistelu kaupunkilaisten ja jaarlin miesten välillä, kaupunki
-ryöstettiin ja koko se osa, mikä on Klemens-kirkon ja joen välillä aina
-kuninkaankartanoon ja silloille saakka, poltettiin poroksi. Loppujen
-lopuksi jaarli purjehti kaikkine väkineen ulos Foldenista vieden ritari
-Hallkelin vankina mukanaan — hän pani koko onnettomuuden Hallkelin
-syyksi. Mutta herttua sai tapahtumasta tiedon ollessaan etelärannikolla
-kotimatkalla äitinsä hautajaisista, ja nyt hän kokosi nopeasti
-sotajoukon ja sai vielä veljensä, kuninkaan, mukaansa. He marssivat
-Borgesysseliin, Sarpsborg ja Isegran vallattiin äkkirynnäköllä, ja
-lähes kolmen sadan jaarlin miehen kerrotaan kaatuneen tai saaneen
-jäljestäpäin surmansa seudun talonpoikien kädestä. Alfin linnanvoudin
-Isegranissa ynnä useita hänen seurueensa miehiä herttua teloitutti
-— ihmiset kertoivat sen tapahtuneen kostoksi Hallkel Krøkedansin
-puolesta, joka oli jaarlin määräyksestä surmattu linnassa. Alf-jaarlin
-itsensä kerrottiin joukkonsa jätteiden kera pelastuneen pakenemalla
-Ruotsiin, ja Eirik-kuningas oli määrännyt hänet ja kaikki hänen
-mukanaan olleet soturit henkipatoiksi Norjassa.
-
-Bergin väki tuli kovin hiljaiseksi, kun Haftor oli kertonut tämän
-rauhallisesti ja kuivasti. Olavin nimeä hän ei lainkaan maininnut,
-mutta jonkin ajan kuluttua kysyi Ivar hyvin varovasti, oliko Haftor
-kuullut mitään hänestä — oliko hän kaatuneiden jaarlin miesten
-joukossa?
-
-Haftor vastasi hiukan vitkastellen: ei. Sattui siten, että ne miehet,
-joilta hän tämän kaiken oli ensiksi kuullut — kaksi valkomunkkia
-Tunsbergista — olivat selvillä Olav Auduninpojan kohtalosta, sillä hän
-oli ollut sisarluostarissa Mariaskogissa Oslon palon aikana. Olav oli
-saanut jaarlilta loman ennen kuin tämä oli siirtynyt Osloon, ja hän
-oli matkustanut etelään Elvesysseliin myydäkseen jonkun osan siellä
-omistamastaan maasta Dragsmarkin munkeille. Saatuaan siellä kuulla,
-minkälaisen lopun jaarlin kunnia oli saanut, oli Olav sanonut olevansa
-kiitollinen Alfille kaikesta, minkä hän nyt omisti ja oli saanut
-takaisin, eikä hän halunnut ilman lupaa erota ensimmäisestä herrasta,
-jolle hän oli vannonut uskollisuutta. Ja hän oli lähtenyt Ruotsiin
-etsimään jaarlia.
-
-"Tuolla Olavilla on merkillisen huono onni valitessaan suojelijoita",
-sanoi Haftor kuivasti. "He joutuvat henkipatoiksi, ensin piispa ja nyt
-jaarli. — Mutta se taitaa olla suvussa: hänen esi-isiensä aikana oli
-Hestviken oikea rosvopesä, mikäli olen kuullut."
-
-"Niin, rosvoluolaksi ja pirunpesäksi kutsuivat ihmiset aikoinaan Hovia
-ja Galtestadia ja muitakin meidän sukukartanoitamme, Haftor", pisti
-Ivar väliin, vaikka hyvin lauhkeasti.
-
-Haftor kohautti olkapäitään:
-
-"Niin — Olav saattaa kyllä olla kelpo poika, mutta hänen kohtalonsa
-näyttää olevan aina joutua niitten mukaan, jotka joutuvat tappiolle.
-Minun ystäväkseni hän ei voi koskaan tulla, mutta huomaan kyllä, että
-hänen ystävänsä pitävät hänestä. Mutta jos Ingunn tahtoo odottaa häntä,
-niin hän saa totuttautua kärsivällisyyteen."
-
-Ivar huomautti, että voihan tällä kertaa sattua niinkin, että hänen
-asiansa järjestyy pian. Haftor vain kohautti jälleen olkapäitään.
-
-Ivar joutui sitten ilmoittamaan Ingunnille olevan hyvin vähän toiveita
-siitä, että Olav voisi viedä hänet kotiinsa tänä kesänä. Hän ei halunnut
-tarkemmin kertoa Alf-jaarlin kapinasta nuorelle naiselle, jota hän
-piti typeränä ja kevytkenkäisenä — senpä vuoksi Ingunn ei aluksi
-käsittänyt, että Olav oli nyt yhtä huonossa asemassa kuin kerran
-aikaisemmin, ennen kuin hän oli tavannut auttajan Alf Erlinginpojassa.
-
-Kävi vain siten, ettei sanaakaan enää puhuttu hänen naimisiinmenostaan.
-
-Ivar ja Magnhild-rouva tunsivat itsensä hiukan ymmälle joutuneiksi.
-He olivat kannattaneet tätä asiaa kaikin voimin ja mieltyneet Olaviin
-niin, että heidän nyt oli vaikea kääntyä häntä vastaan, kun hän aivan
-odottamatta oli joutunut uuteen ikävyyteen. Ja he katsoivat parhaaksi
-olla kertomatta koko asiasta.
-
-Kolbein Torenpoika virui enimmäkseen vuoteessaan kotonaan — hän
-oli saanut halvauksen. Täten Ingunn ei saanut tietää paljoakaan
-siitä, mitä hän puhui. Ja Haftor ei puhunut mitään koko asiasta.
-Hän oli vastaanottanut toisen puolen tappokorvauksesta erinomaisen
-englantilaisen rahan ja oli sitä mieltä, että oli hyödytöntä koettaa
-enää jäljestäpäin purkaa sopimusta. Sitä paitsi kävi hänen hiukan
-sääli Ingunnia, ja hän arveli, että olisi samantekevää, jos Olav
-lopulta saisikin hänet ja veisi hänet toiselle paikkakunnalle —
-suvulleen ei Ingunn tuottanut kunniaa eikä hyötyä. Kun vanha Aasa-rouva
-kuolisi, jäisi hän vain rasitukseksi sisaruksilleen. Ja Haftor oli
-jo Steinfinnin poikien, Hallvardin ja Jonin kasvatusisä — ja Haakon
-Gautinpoika oli nyt jo joutunut riitaan nuorten lankojensakin kanssa.
-
-Täten jäi Ingunn jälleen enimmäkseen yksikseen; hän sai istua ääneti
-loukossaan isoäidin luona.
-
-Ensimmäisenä syksynä hän kuitenkin yhä teki omia töitään — kehräsi,
-kutoi ja ompeli myötäjäisiään. Mutta vähitellen hän väsyi siihen.
-Kukaan ei koskaan sanallakaan maininnut hänen tulevaisuudestaan.
-Hän lakkasi odottamasta, että Olav tulisi pian, ja kohta hänestä
-tuntui kuin hän ei koskaan olisi vakavasti siihen uskonutkaan. Heidän
-yhdessäolonsa niinä päivinä, jolloin Olav viimeksi kävi täällä, oli
-jättänyt jälkeensä epämääräisen pettymyksen hänen sydämeensä — Olav
-oli ollut kuin puolittain vieras hänelle.
-
-Hänestä tuntui, kuin hän ei olisi oikein saanut Olavin kuvaa
-sopeutumaan noihin vanhoihin unelmiinsa heidän yhteisestä elämästään
-Olavin talossa, missä he kahden hallitsisivat ja heillä olisi paljon
-pikkulapsia — ja olivat kuitenkin samat kuin ennenkin rakastaessaan
-toisiaan Frettasteinissä —.
-
-Ja hän vaipui muistelemaan sitä ainoaa hetkeä, jolloin he olivat olleet
-kahden kesken, silmä silmää, suu suuta vasten — viimeisenä päivänä,
-jolloin he istuivat yhdessä kummulla. Ja hän jatkoi ajatuksissaan
-heidän keskusteluaan ja muisteli Olavin ainoaa tulista, rajua hyväilyä
-— hänen polttavaa suudelmaansa kun hän taivutti taapäin Ingunnin
-niskan. Hän uneksi, että Olav oli taipunut noudattamaan omaa kaipuutaan
-ja hänen rukouksiaan — ja ottanut hänet mukaansa. Hänen mieleensä
-johtui, mitä hänen äitinsä oli kertonut yöllä ennen kuolemaansa —
-morsiusmatkastaan yli tunturien — ja tytär punoi tuota aihetta
-edelleen. — Seuraavana kesänä, toisena Olavin käynnin jälkeen hän
-joutui Magnhild-rouvan kanssa Gudbrandsdaleniin, Ringabuhun, häihin. He
-jäivät joiksikin viikoiksi sinne sukulaistensa luo Eldridstadiin, ja
-nämä veivät heidät ylhäälle tunturilaitumilleen, jotta Magnhild-rouva
-näkisi heidän karjarikkautensa. Ensi kerran elämässään Ingunn oli
-niin korkealla tunturilla, että metsä jäi alapuolelle: hän näki
-laajoja aloja, joilla kasvoi vain pikku pensasta, vaivaiskoivua ja
-kellervänharmaata jäkälää, ja kauempana tuntureita toistensa takana
-taivaanrantaan saakka pohjoisessa, missä lumipeittoiset tunturit
-tavoittivat taivaan pilviä hankiensa keskelle.
-
-Noissa mahtihäissä hänen oli täytynyt kulkea vaaleissa, värikkäissä
-puvuissa, hopeavyössä ja hiukset hajallaan. Ja hän oli enimmäkseen
-ollut arka ja päästään pyörällä. Mutta se vaikutti häneen jäljestäpäin.
-Istuessaan jälleen isoäidin tuvassa, kotona Bergissä, nousi hänen
-mieleensä uusia kuvia — hän kuvitteli kulkevansa Olavin kanssa
-koristettuna ja loistavan kauniina — esimerkiksi jossakin ulkomaisessa
-kuninkaankartanossa; se oli hänestä kuin korvausta kaikista näistä
-vuosista, jotka hän oli istunut loukossa. Ja hän seurasi mielessään
-henkipattoa yli tuntureiden — he ratsastivat poikki tunturipurojen,
-jotka kohisivat voimakkaammin ja kirkkaammin kuin purot täällä
-laaksoissa — niiden äänessä oli enemmän laulavaa sävyä, vähemmän
-pauhua — ja niiden pohjalla loistivat pyöreät, valkeat kivet. Kaikki
-äänet ja valo ja ilma olivat toisenlaisia tuntureilla kuin täällä
-alhaalla. Hän matkasi Olavin kanssa kohti kaukaisia, siintäviä
-huippuja, halki syvien laaksojen ja uusien lakeuksien, ja välillä he
-lepäilivät kivimajoissa, kuten Eldridstadiin mennessä —. Ja noita
-tuntureita ajatellessaan hänen mielensä ikään kuin villiytyi. Hän,
-joka oli kaihonnut niin tyynesti kohtaloonsa alistuneena, vain itkenyt
-hiljaa taljan alla jonakin yönä, kun oli mielestään saanut kovin
-kovaa kokea — hän tunsi vapautumisen tunteen virkoavan itsessään.
-— Ja hänen mielikuvansa muuttuivat huimiksi ja värikkäiksi — hän
-liitti niihin tapahtumia, joista oli kuullut lauluissa ja tarinoissa,
-hän kuvitteli kaikkea sellaista, mitä hän ei ollut koskaan nähnyt:
-lyijykattoisia kivilinnoja, sinisiin panssareihin puettuja urhoja
-ja laivoja, joissa oli silkkipurjeet ja kullatut laidat. Näissä
-kuvitelmissa oli toisenlaista loistoa ja toisenlaisia värejä kuin
-entisissä haaveiluissa talonpoikaistalosta, jossa eli Olav ja heidän
-lapsensa — mutta ne olivat paljon hatarampia ja sekavia kuten
-todelliset unet —.
-
-Arnvid Finninpoika oli viime vuosien aikana käynyt pari kertaa
-Bergissä, ja he olivat jutelleet Olavista, mutta hän ei tietänyt
-ystävästään muuta, kuin että Olav oli elossa ja oleskeli Ruotsissa.
-Mutta kesäisen tunturilla käynnin jälkeisenä talvena — oli
-uudenvuodenpäivä, ja kirjoitettiin vuosiluku 1289 Vapahtajan syntymän
-jälkeen — saapui Arnvid Bergiin hyvin touhuissaan. Arnvidilla oli
-tapana melkein joka vuosi käydä markkinoilla Sernassa, ja siellä oli
-Olav tavannut hänet syksyllä, ja he olivat olleet yhdessä neljä päivää.
-Olav oli kertonut jaarlin itsensä vapauttaneen hänet valasta; nyt hän
-tahtoi, että Olav ajattelisi omaa etuaan — ja hän oli antanut Olaville
-suosituksen Tunsbergin Tore Haakoninpojalle, joka oli naimisissa
-Alf-herran sisaren kanssa. Olav oli mennyt ruotsalaisen ylimyksen
-palvelukseen hankkiakseen hiukan varoja siksi, kun palaisi kotiin,
-mutta hänen aikomuksenaan oli palata Norjaan uudenvuoden jälkeen —
-ehkä hän oli jo Hestvikenissä.
-
-Ingunn ilostui; varsinkin sinä aikana, minkä Arnvid viipyi Bergissä,
-hän tunsi rohkeutensa jälleen elpyvän. Mutta sen jälkeen tuntui kuin
-hänen toivonsa olisi taas kalvennut ja häipynyt; hän ei uskaltanut
-heittäytyä odottamaan, että jotakin todella _tapahtuisi_, mutta
-kuitenkin hänen ajatuksissaan ja unelmissaan oli valoisampi sävy tänä
-talvena hänen nähdessään ajan kulkevan kevättä kohti — kukaties Olav
-saapui, niinkuin Arnvid oli sanonut.
-
-Kesällä oli Bergin naisten tapana mennä ulos savustamaan lihaa tai
-kalaa. Kartanon pohjoispuolella olevassa koivikossa oli muutamia suuria
-kiviä; he sytyttivät tulen kivenkoloon, sijoittivat sen yläpuolelle
-pohjattoman laatikon, ripustivat savustettavan kappaleen kannen alle ja
-sitten täytyi yhden naisista olla siellä koko päivän savua valvomassa.
-
-Eräänä päivänä keväällä halusi Aasa Maununtytär saada joitakin kaloja
-savustetuksi, ja Dalla ja Ingunn menivät savustuspaikalle. Vanhus
-laittoi tulen ja sai sen palamaan ja savuamaan niinkuin sen pitikin,
-mutta sitten hänen täytyi mennä kotiin katsomaan erästä lehmää, ja
-Ingunn jäi jälleen yksin.
-
-Maanpinta oli täällä metsikössä melkein lumeton, ruskea ja kauhtunut,
-mutta aurinko lämmitti kallioita ja poutapilvet purjehtivat korkealla
-sinisellä taivaalla. Lahti, josta hän saattoi nähdä osan lehdettömien,
-valkoisten koivujen välitse, oli vielä hotelossa jäässä, ja lumi loisti
-valkoisena vastaisen rannan metsästä, joka ulottui melkein veteen
-saakka. Täällä päivänpuoleisella rinteellä tihkui vettä joka paikasta,
-mutta kevät ei ollut kuitenkaan vielä saanut täyttä sulamiskaikuaan.
-
-Ingunn viihtyi hyvin istuessaan päivänpaisteessa savua vaalimassa.
-Hän oli ollut siellä jo useita tunteja ja ajatteli juuri, olisiko
-hänen lähdettävä etsimään lisää katajia tuleen — kun hän kuuli
-jonkun ratsastavan ylempänä mäellä kulkevaa polkua. Hän loi katseensa
-ylös — se oli vain muuan mies, joka ratsasti pienellä, kellervällä
-hevoskaakilla. — Samassa hän tuli sysänneeksi vesiastiaa; se oli
-tukemattomana kivien välissä ja kellahti kumoon.
-
-Harmikseen hän havaitsi nyt, että hänen oli lähdettävä hakemaan vettä
-— ja Dalia oli vienyt mukanaan puupytyn; vesiastia oli vuolukivestä ja
-sen yläreunassa olevaan kahteen silmään oli pujotettu puusanka, josta
-sitä voitiin kantaa. Hän otti sen; silloin huusi mies hänelle ylhäältä
-polulta — hän oli hypännyt ratsunsa selästä ja tuli juosten alas
-rinnettä läpi kuihtuneen kanervikon.
-
-"Älähän, älähän, suloinen tyttöseni — tuon teen minä puolestasi!"
-
-Mies tarttui hänen vyötäisiinsä pysähdyttääkseen vauhtiaan, puristi
-hänet ohimennen itseään vasten, otti vesiastian ja läksi juoksujalkaa
-alas lähteelle. Ingunn ei voinut olla nauramatta hänkään, katsoessaan
-hänen jälkeensä — mies oli nauranut, niin että valkeat hampaat
-välkkyivät.
-
-Mies oli tummaihoinen — hän oli heittänyt viittansa hupun taaksepäin
-ja oli paljaspäin. Hän oli hyvin pitkä ja solakka ja notkea, mutta
-hiukan raju kaikissa liikkeissään, ja hänen äänensä oli ollut niin
-iloinen —.
-
-Hän palasi takaisin vettä tuoden, ja Ingunn näki, että hän oli hyvin
-nuori. Hänen tummahkot kasvonsa olivat kapeat ja kulmikkaat, mutta
-eivät epämiellyttävät — silmät olivat suuret, kellertävät tai
-vaaleanruskeat, hilpeät ja kirkkaat. Suu oli iso ja hammasrivi kaareva
-ja korkealla, mutta nenä kaartui hienosti ja miellyttävästi. Hän oli
-pukeutunut sammalvihreään puolimekkoon ja suureen ruskeaan vaippaan;
-vyössä riippui pieni, lyhyt miekka.
-
-"Kas niin!" sanoi hän hymyillen. "Jos tahdot lisää apua, ei sinun
-tarvitse muuta kuin pyytää!"
-
-Ingunn nauroi, hän ei sanonut tarvitsevansa lisää; toinen oli jo
-auttanut häntä kylliksi näinkin, sillä astia oli raskas.
-
-"Aivan liian raskas noin hennolle nuorelle neidolle. Oletko Bergistä?"
-
-Ingunn vastasi myöntävästi.
-
-"Sinne juuri minäkin olen matkalla — minulla on asiaa ja kirje
-herraltani sinun rouvallesi. Mutta minä jään tänne auttamaan sinua
-— sitten tulen perille niin myöhään, että Magnhild-rouva saa suoda
-minulle yösijan. Saan kai silloin nukkua sinun luonasi?"
-
-"Saatpa kyllä." Ingunn ajatteli, että poika vain laski leikkiä —
-olihan hän paljas nulikka, ja Ingunn nauroi, kun toinenkin nauroi.
-
-"Nyt jään tänne juttelemaan kanssasi", sanoi nuori mies. "Onpa sinulla
-ikävä työ, ja ikävä sinun mahtaa olla muutenkin istua yksinäsi täällä
-metsässä, nuori ja kaunis kun olet."
-
-"Olisi täällä pahempikin, jos olisin vanha ja ruma. Eikä täällä
-metsässä olekaan ikävä. En ole istunut täällä kuin neljä tuntia ja
-tulithan sinä siinä ajassa jo tästä ohi."
-
-"Silloinpa minut on lähetetty kuluttamaan aikaasi — odotas, minä autan
-sinua; tämä työ sopii paremmin minulle kuin sinulle —!" Ingunn oli
-hommassaan hiukan kömpelö, sillä hän ei tahtonut saada savua silmiinsä
-ja kurkkuunsa. Poika kastoi katajanoksia veteen ja pani niitä hiilien
-päälle ja heittäytyi syrjään, kun savu pelmahti häntä vastaan. "Mikä
-sinun nimesi on, kaunis tyttö?"
-
-"Miksi sitä kysyt?"
-
-"Sitten sanoisin omani. Onhan sinun hyvä se tietää — kun tulen
-nukkumaankin kanssasi."
-
-Ingunn pudisti vain nauraen päätään:
-
-"Ethän sinä ole näiltä seuduin?" kysyi hän; hän kuuli toisen puhuvan
-merkillistä murretta.
-
-"En, olen islantilainen. Ja nimeni on Teit. Nyt on sinun sanottava
-omasi."
-
-"Ooh, ei minulla ole niin merkillistä nimeä kuin sinulla. Minun nimeni
-on vain Ingunn."
-
-"Se on kyllä tarpeeksi hyvä sinulle — toistaiseksi; se on yhtä kaunis
-kuin kaunein nimi, minkä tiedän. Jos keksin paremman, kirjoitan sen
-kultakirjaimilla ja annan sen sinulle, Ingunn rusoposki."
-
-Hän auttoi Ingunnia tämän ottaessa ulos valmiiksi savustettuja kaloja
-ja ripustaessa sisälle uusia. Istuen maassa hän valitsi yhden taimenen,
-paloitteli sen ja ryhtyi syömään.
-
-"Sinä otat lihavimmat ja parhaat", sanoi Ingunn nauraen.
-
-"Onko Magnhild-rouva, sinun emäntäsi, sellainen nirppu, ettei suo
-köyhälle kulkijalle yhtä kalanselkää?" nauroi Teit takaisin.
-
-Ingunn huomasi, että Teit piti häntä palvelijana. Hänellä oli yllään
-ruskea sarkapuku ja vyötäisillään sileä nahkavyö, ja hänen tukkansa
-oli tavallisessa asussaan kahdella palmikolla ilman koristeita, vain
-sinisellä villalangalla sidottuna.
-
-Teitistä näytti olevan hauskaa olla hänen luonaan. Hän hoiti savua
-Ingunnin puolesta, lisäsi katajanoksia tuleen ja heittäytyi väliajalla
-hänen viereensä juttelemaan. Ingunn sai kuulla, että hän oli
-lääninherran voudin kirjurina. Hänen isänsä oli pappi, nimeltään Sira
-Hall Sigurdinpoika, ja Teit oli käynyt koulua Holarissa, mutta hän ei
-tahtonut tulla papiksi, hän tahtoi mieluummin matkustaa maailmalle
-onneaan etsimään.
-
-"Oletko sen sitten löytänyt?" kysyi Ingunn.
-
-"Siihen annan sinulle vastauksen huomenna —", hän hymyili
-salaperäisesti.
-
-Ingunn ei voinut olla pitämättä tuosta iloisesta pojasta. Ja sitten
-Teit pyysi saada suudella häntä. Ingunnista tuntui, ettei se ollut
-vaarallista. Ja niinpä hän ei vastannut myöntävästi eikä kieltävästi
-— istui vain hiljaa nauraen. Ja kietoen kätensä hänen ympärilleen
-Teit suuteli häntä keskelle suuta. Mutta sittenpä hän ei tahtonut
-päästääkään Ingunnia käsistään, vaan kävi lähenteleväksi ja tunki
-kätensä Ingunnin puvun alle. Ingunn ryhtyi puolustautumaan, häntä alkoi
-pelottaa ja hän pyysi Teitiä luopumaan sellaisesta.
-
-"Tuollainen ei ole miehekästä", hän sanoi "— minähän olen täällä
-savustamassa — enkä voi juosta pois, ymmärräthän sinä sen!"
-
-"Sitä en ajatellut!" Teit päästi hänet heti, hiukan häpeissään.
-"— Täytyypä katsoa, minne ratsuni on joutunut", sanoi hän sen heti
-sen jälkeen. "— Me tapaamme Bergissä?" huusi hän Ingunnille ylhäältä
-ratsupolulta.
-
-Kun Ingunn ja Dalia palasivat kartanoon illalla, ei pihalla ollut
-ketään, mutta kun Magnhildin tuvan ovi avattiin, kuului sieltä naurua
-ja äänekästä puhetta. Magnhild-rouvalla oli vieraita, kaksi nuorta
-neitoa, Dagny ja Margret, rouvan kasvattityttären kaksoset, ja tänä
-iltana oli tullut muitakin nuoria Bergiin, näiden neitosten sukulaisia
-ja ystäviä.
-
-Ingunn meni isoäidin pirttiin. Pitäen vatia sylissään hän istui
-vuoteen vieressä ja antoi vanhukselle puuroa ja maitoa, ottaen välistä
-itsekin lusikallisen. Sitten hän haki korin ja puukon ja meni ulos.
-Iltaisin oli jo kaunista ja valoisaa, ja lahteen päin viettävälle
-päivänpuoleiselle mäelle, talon suurimman ja parhaimman pellon
-alapuolelle oli jo ilmestynyt lehtikaalin ja villikaalin taimia. Hän
-tahtoi noppia niitä korillisen ja keittää niistä keiton isoäidille.
-Vanhus kaipasi varmaan talven jälkeen ruumiin puhdistusta limasta ja
-epäterveellisistä nesteistä.
-
-Taimet olivat pieniä ja hentoja; ennen kuin hän oli ehtinyt saada niitä
-tarpeeksi paljon käsiinsä, oli kevätillan harmaansininen hämärä jo
-langennut. Astellessaan kartanoa kohti tuli häntä vastaan hämärässä
-pitkä, solakka mies — Teit, islantilainen.
-
-"Kultaseni — pitääkö sinun käydä ulkona askareilla näin myöhään
-illalla?" kysyi hän lempeästi. Hän otti Ingunnin korista kourallisen
-vihreitä lehtiä ja haisteli niitä. Sitten hän otti Ingunnia
-käsivarresta ja siveli sitä hellästi.
-
-"Tuvassa kisaillaan. Etkö tule sinne, Ingunn? Tule — minä laulan
-sinulle kauneimmat laulut, mitä osaan."
-
-Ingunn pudisti päätään.
-
-"Niin ankara ei emäntäsi kuitenkaan voi olla sinua kohtaan. Siellä on
-koko muu talonväki.
-
-"Kyllä he ihmettelisivät, jos minä tulisin", sanoi Ingunn hiljaa.
-"Siitä on kauan, kun olen ollut mukana nuorten kisoissa. Dagny ja
-Margret ihmettelisivät, jos menisin heidän ja heidän ystäviensä
-joukkoon."
-
-"Se on vain siksi, etteivät he sallisi sinun olevan kauniimman kuin he.
-He eivät pidä siitä, että palvelija on kauniimpi kuin —." Hän kahmaisi
-Ingunnia niin rajusti, että kori, jota tämä kantoi edessään, narisi.
-"— Tulen luoksesi illalla", kuiskasi hän.
-
-Ingunn seisoi hetkisen porraskivellä, katsoi harmaansiniseen kevätyöhön
-ja kuunteli Magnhildin tuvasta kaikuvia soiton ja laulun säveleitä.
-— Hän ei halunnut sinne — siellä oli nuorta ja iloista väkeä. Mutta
-mitäpä tuosta, jos hän laskisikin Teitin sisään tänä yönä. Hänkin
-halusi kerran taas jutella vieraan ihmisen kanssa. Hän jätti oven
-raolleen ja meni täysissä pukimissa vuoteeseen.
-
-Hetket kuluivat, ja hän koetti kieltää itseltään olevansa hämmästynyt,
-kun ei Teitiä sittenkään kuulunut. Lopulta hän lienee nukahtanut —
-mutta äkkiä hän heräsi siihen, että mies nousi hänen sänkyynsä, asettui
-hänen viereensä, ei aivan säädyllisesti. Mutta kun hän työnsi hänet
-kovakouraisesti luotaan, tuli Teit heti siivoksi.
-
-Teit selitti puolustuksekseen, että kisapirtissä oli ollut kovin
-hauskaa. Mutta kun Ingunn oli hiljaa ja vastaili kylmästi kaikkeen,
-mitä toinen kertoi heidän ilonpidostaan, tuli Teit yhä lauhkeammaksi.
-Vihdoin hän sanoi rukoilevasti:
-
-"Tiedätkö, iloitsisin eniten siitä, että saisin jutella kanssasi —. Ja
-nyt olet varmaankin vihainen minulle? Kultaseni, mitä minä kertoisin
-sinulle?"
-
-"Sen saat itse keksiä", sanoi Ingunn voimatta olla nauramatta. "Jos
-tahdot kosia, ei sinun sovi kysyä minulta, miten sinun on meneteltävä!"
-
-"No entä sitten? Jos voisin voittaa kätesi, niin — etkö sitten halua
-pois Bergistä, Ingunn?"
-
-"Ooh — ehkä kyllä —."
-
-"Tahtoisitko muuttaa Islantiin asumaan?"
-
-"Onko Islantiin kovin pitkä matka?" kysyi Ingunn.
-
-Teit myönsi niin olevan. Mutta se oli hyvä maa, parempi kuin Norja
-— joka tapauksessa parempi kuin ylämaa, sillä täällä oli talvi niin
-hirvittävän kylmä. Heidän kotiseudullaan ei usein ollut pysyvää lunta
-koko talvena — lampaat kulkivat ulkona läpi vuoden, samoin hevoset. Se
-kuulosti Ingunnista houkuttelevalta, sillä hänenkin mielestään talvi
-oli ikävä — kun karja näki nälkää navetassa, vuodetalja oli jäätynyt
-seinään aamulla, jalkoja paleli ja oli hakattava avanto jäähän jokaisen
-vesipisaran takia, mitä talossa tarvittiin.
-
-Teit muuttui kaunopuheiseksi kertoessaan isänmaastaan. Ingunn ajatteli,
-että siellä mahtoi olla kaunista — ylängöt, mistä he hakivat
-pikkukarjan syksyllä, olivat varmaankin samanlaisia kuin se tunturi,
-jolla hän oli käynyt. Maailma oli suuri ja avara — miehille, jotka
-voivat siinä laajalti matkustella. Hän johtui ajattelemaan Olavia,
-miten paljon tämä oli matkustellut — Englannissa ja Tanskassa ja
-Ruotsissa — Teit ei ollut nähnyt muita maita kuin Islannin ja Norjan.
-Hän toivoi, että Olavkin olisi ollut sellainen, olisi puhellut hiukan
-kaikesta kokemastaan — mutta Olav kertoi aina niin vähän siitä, mitä
-hänelle tapahtui. Mutta se johtui kai siitä, että Teit oli niin oppinut
-mies — Ingunn ei muuten ollut uskonut, että kirjanoppinut mies voisi
-olla näin nuori ja iloinen ja mukava. Niin, hän ei ollut koskaan ennen
-tavannut maallikkoa, joka oli samalla oppinut mies — paitsi Arnvid, ja
-hän taas oli niin paljon vanhempi ja niin vakavamielinen.
-
-Lopulta kumpaistakin alkoi nukuttaa — heidän keskustelunsa katkesi
-monesti. Sitten poika vetäytyi lähemmäksi Ingunnia, haluten kouria
-ja hyväillä. Ingunn pani vastaan, aluksi hiukan uneliaasti ja
-välinpitämättömästi — mutta sitten hän säikähti, kun Teit yltyi
-rajuksi. Hän pyysi toista ajattelemaan, että Aasa-rouva nukkui
-viereisessä sängyssä; jos hän heräisi ja huomaisi, että Ingunn oli
-vastaanottanut yöjalkaisen, kävisi Ingunnin huonosti.
-
-Teit nosti öläkän, aivan kuin piloillaan, mutta sitten hän tyytyi,
-sanoi hyvää yötä ja kiitti. Ingunn saattoi häntä ovelle ja sulki sen —
-ja näki, että oli jo ohi puoliyön.
-
-Ingunn nousi myöhään ylös seuraavana aamuna ja meni vasta keskipäivällä
-ulos asialle. Tällöin hän näki islantilaisen seisovan tallin oven
-edessä peräti nolon näköisenä. Ingunn meni hänen luokseen, toivotti
-hyvää huomenta ja kiitti viimeisestä.
-
-Teit ei ollut näkevinään hänen ojennettua kättään, tuijotti vain
-synkkänä eteensä.
-
-"Olet kai riemuinnut kovasti siitä, että minä olin sellainen, jota sait
-pitää pilkkanasi niin paljon kuin halusit?"
-
-"En käsitä, mitä sinä tarkoitat!"
-
-"Se oli tietysti sukkela pila, että sait köyhän, nuoren miehen kosimaan
-itseäsi — Bergin tytärtä?"
-
-"En minä ole Bergin tytär, Teit — olen vain veljentytär. Siinä on
-suuri ero."
-
-Teit katseli häneen epäilevästi.
-
-"Luulin, että teit pilaa puhuessasi kosimisesta ja halutessasi
-taputella — en uskonut sinun tehneen sitä vakavissasi. Mutta en
-luullut sinun silti tahtovan pilkata minua — typeryyteni takia,
-tarkoitan. Ja ymmärräthän, että minä, joka en koskaan ole ollut
-kotinurkkia kauempana, osaan ja tiedän niin vähän, että minusta oli
-hauskaa saada puhua sinun kanssasi, joka olet niin viisas ja oppinut ja
-matkustanut niin paljon."
-
-Ingunn hymyili hänelle lempeästi ja pyytävästi. Teit loi katseensa alas:
-
-"Tuota et varmaankaan tarkoita tosissasi."
-
-"Tarkoitan. Olin luullut sinun jäävän tänne joiksikin päiviksi — ja
-ajattelin saavani kuulla ja oppia sinulta uutta."
-
-"Ei, minun täytyy nyt lähteä kotiin. Mutta luulen, että Gunnar
-Berginpoika lähettää minut tänne uudestaan pyhien jälkeen —", sanoi
-hän hiukan hämillään.
-
-"Ole silloin tervetullut!" Ingunn ojensi hänelle kätensä hyvästiksi ja
-poistui takaisin Aasan tupaan.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Arnvid Finninpoika tuli juhannusmessuksi katsomaan tätiään —
-Aasa-emännän tila oli arveluttava; hänen elämänliekkinsä saattoi sammua
-minä hetkenä hyvänsä, mutta hän saattoi elääkin vielä jonkin aikaa,
-jos se oli Jumalan tahto. — Arnvid ei ollut sitten viime tapaamisen
-kuullut Olavista mitään.
-
-Hänen tulonsa jälkeisenä päivänä olivat hän ja Ingunn kävelemässä
-pihalla. Silloin saapui Teit Hallinpoika, kulki heidän ohitseen ja
-astui Magnhildin tupaan. Arnvid jäi katselemaan nuorukaisen jälkeen.
-
-"Tuolla papilla on asiaa tänne tuon tuostakin?" hän sanoi.
-
-Ingunn myönsi.
-
-"Lieneekö sinun sopivaa puhua niin paljon hänen kanssaan, Ingunn —!"
-
-"Kuinka niin? — Tiedätkö hänestä jotakin pahaa?" kysyi Ingunn hetkisen
-kuluttua.
-
-"Kuulin puhuttavan hänestä Hamarissa", sanoi Arnvid lyhyesti.
-
-"Mitä kuulit?" kysyi Ingunn hiukan huolissaan. "Kerrotaanko, että
-hänellä olisi — jokin paha vika?"
-
-"Kaksikin", sanoi Arnvid hiljaa, ikään kuin vastahakoisesti. "Tuo
-vintiö oli ollut ensin mestari Torgardin, kanttorin, palveluksessa,
-ja tämä ylistikin häntä. Islantilaisella oli mitä kaunein käsiala
-ja hän kirjoitti nopeasti ja virheettömästi; hän osasi myös
-koristekirjoitusta, niin että mestari Torgard oli uskonut hänelle erään
-antifonalen ja erään maalain jäljennöksen kappaleiden alkutavujen
-piirtämisen ja värittämisen, ja se työ oli kauniisti suoritettu. Ja kun
-kirjansitojan vaimo, joka tavallisesti auttoi miestään, sairastui, oli
-Teit halunnut mennä miehen avuksi, ja silloin kävi ilmi, että hän oli
-yhtä taitava kirjansitoja kuin piispan oma mies. Joten mestari Torgard
-ei olisi mielellään lähettänyt nuorukaista luotaan. Mutta tällä oli
-sellainen heikkous, että hän joutui aivan järjiltään saatuaan noppa-
-tai lautapelin käsiinsä. Ja sellaista harrastettiin paljon siinä
-kaupungissa. Hän saattoi pelata itseltään sekä housut että kengät, ja
-sitten hän palasi kotiin isäntänsä luokse lainapukimissa. Hänellä ei
-kerta kaikkiaan ollut älyä katsoa omaa parastaan, vaan hän panttasi
-tavaroitaan oluenmyyjättärille ja kauppasaksoille. Niin haluton
-kuin mestari Torgard olikin luopumaan mainiosta kirjuristaan, hän
-kuitenkin arveli, että poika oli oman etunsa vuoksi hommattava sinne,
-missä viettelykset eivät olleet niin silmien edessä. Hän on muuten
-miellyttävä mies, oli kanttorikin sanonut. Mutta kun Reynen nimismies
-tarvitsi oppinutta miestä, joka osaisi hyvin lukea ja kirjoittaa, oli
-mestari Torgard hommannut islantilaisen sinne."
-
-Arnvid ei katsonut tarpeelliseksi kertoa Ingunnille, että Teit oli
-aiheuttanut joitakin ikäviä naisjuttujakin; hän ei välittänyt levitellä
-juoruja pojasta. Mutta tämän toisen asian Teitistä hän katsoi voivansa
-kertoa — islantilainen oli näet lainaillut rahoja mestari Torgardin
-vanhoilta sisariltakin ja kun oli sellainen, niin —.
-
-Juhannusmessun aattona oli Bergin väki ollut aamumessussa — ja
-kotimatkalla puhkesi hirvittävä ukkosilma. Satoi niin, ettei olisi
-luullut maailman nähneen sellaista vedenpaisumusta sitten Noakin
-aikojen. Kirkkoväki haki suojaa suurten kallionkielekkeiden alta, ja
-silti kaikki olivat märät kuin varikset tullessaan kotiin myöhemmin
-päivällä.
-
-Tora Steinfinnintytär oli tullut pyhiksi tätinsä luo ja tuonut mukanaan
-kaksi vanhinta lastaan. Hän oli ollut tällä kertaa hyvin ystävällinen
-sisartaan kohtaan, ja iltapäivällä hän tuli Aasan tupaan hakemaan
-Ingunnia heidän puolelleen — siellä oli muitakin vieraita.
-
-Ingunn istua kyyhötti lieden ääressä paitasillaan; hän oli levittänyt
-tukkansa saadakseen sen nopeammin kuivaksi. Hän huomautti aluksi,
-ettei hän voinut lähteä isoäidin luota, mutta Toran mielestä Dalia
-voi istua vanhuksen luona. Silloin sanoi Ingunn, ettei hänellä ollut
-mitään sopivaa pukua — hänen ainoa pyhäpukunsa oli tullut likomäräksi
-kirkkomatkalla.
-
-Tora kulki ympäri tupaa hyräillen. Hän oli vieläkin hyvin kaunis,
-vaikka olikin lihonut kovasti vuosien kuluessa. Hän oli komeasti
-puettu; hänellä oli sininen samettipuku ja silkkihuntu — ja rintasolki
-ja kullattu vyö näkyivät selvästi leveällä edustalla. Hän oli avannut
-Ingunnin arkun:
-
-"Etkö voi pukea yllesi tätä —" Tora toi lieden valoon lehtivihreän
-silkkipuvun, minkä Ingunn oli saanut heidän äidiltään juhlaan, mikä
-pidettiin Mattias Haraldinpojan surmaajaisiksi.
-
-Ingunn kumartui alas kuin pelästyneenä. — Tora jatkoi:
-
-"Sinä et ole käyttänyt sitä monta kertaa, sisko. Muistan kadehtineeni
-sinua silloin, kun äiti antoi sen sinulle. Oletko käyttänyt sitä
-muulloin kuin sinä iltana?"
-
-"Käytin sitä häissä Eldridstadissa?"
-
-"Niinkö; olen kuullut, että olit hyvin kaunis siellä." Tora huokasi.
-"Minä makasin kotona harmitellen, etten saanut olla mukana suurimmissa
-häissä, mitä näillä seuduin on ollut pariinkymmeneen vuoteen. Tule nyt,
-sisko", sanoi hän rukoilevasti. "Minulla on niin kova halu tanssia
-ja kisailla tänä iltana — nyt on ensimmäinen kesä naimisiinmenoni
-jälkeen, jolloin voin nauttia sellaisesta. Tule nyt, Ingunn — Arnvid
-laulaa meille, — ja tuolla islantilaisella, sinun ystävälläsi, on niin
-ihana ääni!"
-
-Ingunn nousi vitkalleen. Tora otti hymyillen puvun, pujotti sen hänen
-päänsä yli ja auttoi häntä järjestämään poimuja hopeavyön alle.
-
-"Tukkani on vielä hiukan kostea", mumisi Ingunn hämillään ja kokosi sen
-käsiinsä.
-
-"Anna sen riippua valloillaan, hymyili Tora. Hän tarttui sisarensa
-käteen ja veti hänet ulos perässään.
-
-"Ai, Ingunn täti, ai, Ingunn täti!" huusi Toran pikku tyttö, kun hän
-astui valaistuun tupaan. Ingunn nosti lapsen syliinsä. Pikku tyttönen
-kietoi kätensä hänen kaulaansa, painautui hänen kostean tukkansa
-sisään, joka verhosi hänet kuin tumma kultavaippa ja ulottui polviin
-saakka. "Äiti", huusi hän, "tällaisen tukan minä tahdon täysi-ikäiseksi
-tultuani!"
-
-"Niin, voithan toivoa!"
-
-Ingunn laski pienokaisen permannolle. Hän oli niin tietoinen omasta
-kauneudestaan tänä iltana, että hän itsekin siitä viehättyi. Olav,
-muisti hän, ja hänen sydämensä sykähti pari kertaa voimakkaasti —
-Olavin _täytyi_ olla täällä. Hän sipaisi kasvojaan ja työnsi hiukset
-sivulle — ja katseli sitten ympärilleen: hän kohtasi Arnvidin
-merkillisen, tumman katseen, ja Teitin kellanruskeat silmät loistivat
-häntä kohti kuin kynttilät. Mutta sitä, jota hän haki, ei täällä
-näkynyt. Hän puristi kätensä ristiin povelleen — täällä ei ollut
-häntä, jonka olisi pitänyt nähdä, että Ingunn oli nyt kaunein nainen
-koko tuvassa. Hetken verran hänestä tuntui, kuin hän olisi tahtonut
-mieluiten juosta isoäidin luo, riisua pukunsa ja itkeä —.
-
-Illan kuluessa johtui puhe tanssiin — puhuttiin vanhasta, komeasta
-miekkatanssista. Arnvid myönsi osaavansa sen, ja Tora sanoi, että sekä
-hän että hänen sisarensa olivat oppineet askeleet. Teit pisti väliin
-terävästi ja posket hehkuen, että hän osasi koko laulun ja että hän
-mielellään olisi esilaulajana. Magnhild-rouva sanoi hymyillen, että jos
-nuoria huvittaisi nähdä tuota vanhaa tanssia vielä kerran, niin osasi
-hänkin sen, — "ja sinä myös, Bjarne, niinhän?" virkkoi hän kääntyen
-erään vanhan herran, nuoruudenystävänsä, puoleen. Lisäksi astui esiin
-pari vanhaa palvelijaa, hiukan hämillään, mutta saattoi huomata, että
-heidän teki mieli ottaa osaa nuoruusaikansa kisaan.
-
-Arnvid sanoi, että Teit saisi johtaa tanssia — hän osasi sen varmasti
-parhaiten — ja sitten oli Magnhild-rouvan ja ritari Bjarnen oltava
-lähinnä. Mutta sitä eivät vanhat halunneet. Kävi sitten niin, että Teit
-joutui ketjun päähän, sitten seurasivat Ingunn ja Arnvid ja Tora. Siinä
-oli kaikkiaan seitsemän miestä paljastetuin miekoin ja kuusi naista.
-
-Tanssi sujui mainiosti — Teit johti verrattomasti. Hänen kaikuva,
-kirkas äänensä oli hiukan terävä, mutta saattoi kuulla hänen saaneen
-opetusta. Arnvidin kaunis, täyteläinen ääni oli hyvänä tukena, ja
-Bjarne-herralla ja kahdella talon vanhalla torpparilla oli niinikään
-vielä hyvä lauluääni — ja kaikki innostuivat Teitin johtaessa laulua
-ja tanssia. Yksikään nainen ei laulanut mukana — mutta tuntui kuin
-tuo vanha kalpatanssi olisi siitä saanut enemmän vakavuutta ja voimaa:
-aseet kalskahtelivat, ja miesten tahdikas astunta ja laulu kaikuivat
-yhä jyhkeämmin; naiset liukuivat vain äänettöminä edestakaisin
-miekkojen alitse, jotka ristivät toisiaan kilahdellen ja kalisten.
-
-Ingunn tanssi kuin lumottuna ja huumaantuneena — hän oli pitkä ja
-notkea, ja hänen täytyi kumartua alemmas kuin muitten naisten, ja hän
-piti silmänsä puoliummessa, kävi kalpeaksi ja huohotti raskaasti. Kun
-hän astui miekanterien alle, hulmahtivat hänen valloillaan olevat
-hiuksensa aivan kuin raskaat siivet. Yksi suortuva oli lennähtänyt
-Teitin rintapieleen ja sotkeutunut hänen solkeensa; se kiristyi aina
-kun hän pujottautui edes ja takaisin, mutta hän ei viitsinyt pysäyttää
-tanssia irrottautuakseen.
-
-Oli tanssittu viisitoista tai kuusitoista säkeistöä, kun Magnhild-rouva
-päästi niin kovan huudon, että koko ketju pysähtyi. Hiki virtasi hänen
-punaisia kasvojaan pitkin — hän tarttui kädellään rintaansa — hän ei
-jaksanut enää, huusi hän nauraen.
-
-Arnvid nyökkäsi nykyräisellä päällään Teitille; hänen silmänsä
-säihkyivät hurjasti, ja hän huusi jotakin samalla kun jatkoi laulua,
-kaikkien miesten tehdessä samoin:
-
-    Miekoin iskekäämme
-    Aslaugin poiat oivat.
-    Terävä on kalpa.
-    Herää Hild, jos arvaa —
-
-Viimeiset säkeet miehet tahtoivat laulaa, vaikka olisi ollut hypättävä
-yli kymmenen, kahdentoista säkeistön —
-
-    Sellaisen annoin
-    mä pojilleni äidin,
-    joll' on sydän kelpo. —
-
-Tanssivat miehet olivat niin innostuneet leikkiin, että he aivan
-hehkuivat, ja he lauloivat kuorossa, niin että katto raikui:
-
-    Miekoin iskekäämme —!
-    Päähän tahdon päästä!
-    Kotiin mua kutsuu
-    neidot, joilla Odin
-    minut saattaa luokseen.
-    Juhlapöydäss' aasain
-    kera oltta nautin;
-    päättynyt on vaiva
-    elon; hymyin kuolen!
-
-Sitten tanssijat päästivät toisensa ja hoippuivat penkeille istumaan,
-miesten pannessa pois miekkojaan ja pyyhkiessä hikeä kasvoiltaan,
-silmät loistaen. Ja nuoret, jotka olivat katselleet, huusivat
-innoissaan — se oli ollut hyvin kaunista! Magnhild-rouva piteli
-sivujaan, väsymyksestä menehtyneenä:
-
-"Tämä on toisenlaista tanssia kuin teidän hyppynne — laulapas nyt
-sinä, Margret, se imelä rakkauslaulu, josta te nuoret niin pidätte:
-
-    "Kuningas herra Erik
-    Ruijan vuorilla ratsastaa —
-
-"se on niin liukas ja makea kuin hunaja — meidän vanhat laulumme ovat
-liian sotaisia sellaisille silkkinukeille kuin te olette!"
-
-Nuoret eivät antaneet itseään kahdesti pyytää — heidän mielestään
-vanhat olivat jo tanssineet liian kauan, vaikka olikin hauskaa kerran
-nähdä muinaista miekkatanssia —.
-
-Teit tuli sinne, missä Ingunn istui seinän viereen lyyhistyneenä,
-ihanaan tukkaansa verhoutuneena. Hän ei ollut tullut punaiseksi
-tanssista, vaan hänen kasvonsa hohtivat vahankalpeina.
-
-"Ei, en jaksa enää tanssia. Istun mieluummin täällä katselemassa."
-
-Teit meni takaisin toisten luo. Hän oli uupumaton ja näytti osaavan
-kaikkea, sekä vanhat laulut että tukuttain noita uusia.
-
-Ingunn pysähtyi pihamaalla — hän oli lähtenyt kisapirtistä mennäkseen
-isoäidin luo ja käydäkseen nukkumaan.
-
-Oli varmasti jo puoliyön tienoo — taivas oli kalpea ja kirkas
-taivaanrantaa myöten, siinä oli vaaleaa hehkua, joka pohjoisessa
-muuttui rikinkeltaiseksi. Vain lahden toisella puolen kohoavan harjun
-yläpuolella näkyi harmaansininen pilviharso, ja kuu oli joutumaisillaan
-sen taakse.
-
-Vaikka yö oli niin kirkas, oli kuitenkin synkempää kuin tavallisesti
-tähän vuodenaikaan — pellot, niityt ja lehdot olivat kosteita päivällä
-vallinneen rajuilman jälkeen; kosteutta ja kylmyyttä huokui kaikkialta.
-Veden yllä leijaili sakeita kokkosavun pilviä, mutta kaikki kokkotulet
-oli sammutettu lukuun ottamatta yhtä, joka loisti suurena ja punaisena
-eräällä kaukaisella niemellä ja kuvastui kapeana, hehkuvana miekkana
-teräksensinervään vedenkalvoon.
-
-Teit tuli ulos häntä hakemaan — Ingunn tiesi hänen sitä haluavan.
-Taakseen katsomatta hän asteli vuonolle viettävää peltoa alas. Hänen
-tultuaan veräjälle ja laskiessaan alas sulkupuita saavutti Teit hänet.
-
-He eivät virkkaneet mitään toisilleen kävellessään edelleen, Ingunn
-edellä ja Teit jäljessä nuoren laihon läpi kulkevaa kapeaa polkua
-pitkin. Pellon laidassa oli puro, ja polku kulki sen vartta tammien ja
-raitojen muodostaman lehtikatoksen suojassa alas talon venevalkamaan.
-
-Ingunn pysähtyi heidän tultuaan lehtipuitten varjostoon. Siellä oli
-pilkkopimeä — hän pelkäsi kulkea edemmäksi.
-
-"Huh — miten kylmä tänä yönä on", kuiskasi hän melkein
-kuulumattomasti, väristen hiukan. Teitin hahmo erottui vain epäselvästi
-pimeästä, mutta Ingunn tunsi hänen ruumiistaan huokuvan lämpimän
-leyhkeen, ja se tuntui suloiselta kosteitten lehtien ja raa'an mullan
-kylmässä ja kirpeässä tuoksussa. Teit oli aivan vaiti, ja hänen
-vaiteliaisuutensa tuntui äkkiä kauhistavalta ja uhkaavalta — ja Ingunn
-ajatteli äkkiä heränneen, hillittömän pelon vallassa, että hänen täytyi
-saada Teit sanomaan jotakin; silloin vaara olisi ohi.
-
-"Laulapa uudestaan se säe, minkä lauloit sisällä", kuiskasi Ingunn,
-"raidasta —"
-
-Matalalla, mutta kirkkaalla äänellä lauloi Teit pimeässä:
-
-    Onnekas olet sä
-    rantojen raita
-    sulolehviä kantain.
-    Miehet aamukasteen
-    sun yltäsi ravistaa.
-    Ja minä kaipaan Thegniä
-    päivin sekä öin!
-
-Ingunn ojensi kätensä ja veti sylinsä täyteen kirpeätuoksuisia,
-vihantia oksia — vesipisaroita ripsui hänen ylleen pimeässä.
-
-"Pilaat kauniin pukusi", sanoi Teit. "Kastuitko — anna kun koetan —!"
-
-Mutta kun hänen kätensä hipaisivat Ingunnin rintaa pimeässä, väistyi
-Ingunn salaman nopeudella hänen ojennettujen kättensä ulottuvilta;
-päästäen hiljaisen pelon kirkaisun hän lähti juoksemaan polkua ylös
-— juoksi, kantaen molemmin käsin liepeitään, kuin henkensä kaupalla
-pellon poikki.
-
-Teit oli niin ällistynyt tällaisesta asian käänteestä, että kesti
-hetkisen, ennen kuin hän kykeni lähtemään hänen jälkeensä. Ja silloin
-oli Ingunn jo ehtinyt niin paljon edelle, ettei Teit tavoittanut häntä
-ennen kuin veräjällä. Sieltä voitiin heidät nähdä pihalta, missä
-vieraita nyt liikkui maatamenoaikeissa. Ja niin Teit pysähtyi ja antoi
-Ingunnin mennä.
-
-Teitin ilme oli synkkä ja loukkaantunut, kun he seuraavana päivänä
-kohtasivat toisensa. Ingunn tervehti häntä melkein nöyrästi ja sanoi
-hiljaa ja arasti:
-
-"Taisimmepa olla kumpikin pois suunniltamme viime yönä — kun
-keksimme lähteä rantaan keskellä yötä."
-
-"Sitäkö sinä vain ajattelitkin?" kysyi islantilainen kuivasti.
-
-"Eikä siellä ollut varmaan sen useampia juhannuskokkoja, kuin
-minkä me näimme kartanolta. Olisi siis ollut hyödytöntä mennä alas
-laiturille."
-
-"Niin, meillä olisi ollut enemmän iloa toisistamme, jos olisimme olleet
-sisällä", sanoi Teit harmistuneena. Hän kohotti lakkiaan ja meni
-matkoihinsa.
-
-
-
-
-V
-
-
-Tuli sitten muuan iltapäivä — syyspuolella — kolme kuukautta
-juhannusajasta. Ingunn kulki veräjästä, josta sulkupuut nyt oli
-poistettu, sillä karja oli tuotu kotiin laidunmaalta ja sai kulkea
-vapaasti kaikkialla.
-
-Karja oli tänään niityllä viljapellon alalaidassa — oli mahdotonta
-ajatella kauniimpaa näkyä kuin olivat nuo kirjavat, lihavat eläimet
-loistavassa auringonpaisteessa, tummanvihreän äpärikön keskellä,
-joka näytti aivan uhkuvan rehevyyttä ja jonka keskellä hohti suuria
-saunakukkaparvia. Taivas oli kirkas ja pieniä poutapilvihattaroita
-leijaili korkealla. Vuono välkkyi sinisenä, kuvastellen syksyn
-värikkäitä maita ja lehtimetsää, joka ympäröi kotitannerta punaisena ja
-kellervänä. Taempana kohosi metsä tummana, sinivihreänä, ja oli kuin
-joka ainoa kuusenlatva olisi näkynyt erikseen kohotessaan ilmoille
-väkevässä, viileässä ilmassa auringonpaistetta imien.
-
-Päivän loistava hilpeys sai hänet tuntemaan raskaasti oman neuvottoman
-tuskansa ja viheliäisyytensä. Hän ei uskaltanut olla menemättä, kun
-Teit oli määrännyt hänelle tapaamisen. Hän pelkäsi kauheasti joutua
-kahden kesken Teitin kanssa, mutta hän ei uskaltanut menetellä toisin.
-Muuten olisi Teit saattanut hakea hänet puheilleen kartanolla, ja joku
-olisi voinut kuulla —.
-
-Sänki loisti kuin vaalea kulta polun molemmin puolin — nyt voi nähdä
-laajalle aukeiden, leikattujen peltojen yli. Teitin kellervä ratsu oli
-syömässä ruohoa lehdossa, alhaalla puron varrella.
-
-Ingunn rukoili hiljaa, sanattomasti — vain huokaus kuvasti hänen
-syvää hätäänsä. Näin hän oli rukoillut sinä yönä, jolloin Teit oli
-ollut hänen luhtinsa oven takana, koputtanut hiljaa ja kutsunut
-häntä nimeltä. Pilkkopimeässä hän oli polvistunut vuoteelleen kädet
-kiedottuina hevosenpään muotoisen sängynpatsaan ympäri, rukoillut apua,
-hiljaa, ääntä päästämättä, pelosta väristen. Sillä jos onnettomuus
-_oli_ tapahtunut, jos hän nyt oli vajonnut kaikkein pahimpaan — niin
-hän ei tahtonut enää, hän ei tahtonut sortua syvemmälle. Mutta hänestä
-tuntui, kuin voisi Teit pakottaa hänet vastoin hänen tahtoaan, niin
-että hänen täytyisi kulkea permannon yli ja laskea hänet sisään.
-
-Huomatessaan Teitin poistuneen ovelta Ingunn oli itkenyt sulasta
-kiitollisuudesta. Sillä hänestä tuntui, ettei häntä ollut pidättänyt
-hänen heikon tahtonsa kipinä, vaan näkymätön voima, väkevä ja ankara,
-joka oli täyttänyt pimeyden hänen ja ovelta leviävän kauhun välillä.
-Kun hän perin väsyneenä oli pujahtanut taljan alle, oli hän ajatellut,
-nöyränä ja kiitollisena pelastuksesta, ettei mikään rangaistus hänen
-synnistään olisi niin ankara, ettei hän voisi ottaa sitä vastaan
-kiitollisuudella, kun hän ei vain enää koskaan joutuisi Teitin valtaan.
-
-Ja kun he olivat kohdanneet seuraavana päivänä, ja Teit oli leikillään
-sanonut, että Ingunn oli nukkunut niin raskaasti, että hänen oli
-täytynyt poistua tyhjin toimin ovelta, oli Ingunn vastannut: "Olin
-valveilla ja kuulin kyllä." Ingunn oli ollut aivan rauhallinen, sillä
-hän oli varma siitä, etteivät ne hyvät voimat, jotka olivat häntä yöllä
-pidättäneet, sallisi Teitin enää saada valtaa hänen ylitseen.
-
-Kun Teit oli kysynyt, minkä vuoksi hän ei ollut avannut, — eikö hän
-ollut uskaltanut vai oliko joku toinen ollut sisällä, oli Ingunn
-rohjennut sanoa:
-
-"Ei, mutta en tahtonut. Etkä saa tulla tänne enää, Teit. — Ole hyvä,
-älä tule enää luokseni!"
-
-"Enpä ole kuullut mokomaa — ole hyvä, sanot sinä —! Edellisenä yönä
-—."
-
-"Niin, niin", oli Ingunn keskeyttänyt. "Se oli tarpeeksi pahoin, kyllin
-suuri synti —."
-
-"Synti?" oli Teit kysynyt ylen hämmästyneenä. "Niinkö sinä ajattelet!"
-
-Se oli johtunut Ingunnin mieleen silloin, ja se johtui hänen mieleensä
-nyt, astellessaan tässä, ja hän tunsi jonkinlaista sääliä tuota
-nuorukaista kohtaan. Eihän Teit voinut tietää, miten suuren synnin
-Ingunn oli tehnyt silloin, kun oli antautunut hänelle: että hän,
-Ingunn, oli rikkonut uskollisuuden, jota hän ei edes uskaltanut
-ajatella tässä helvetin korvessa, minne oli joutunut —.
-
-Kuusi viikkoa — kuusi viikkoa oli kulunut siitä päivästä ja siitä
-yöstä, jotka hän kaikkein sisimmässään toivoi voivansa unohtaa —
-kerran; hän voisi tunnustaa ja maksaa sakkoa kirkolle, ja sitten
-koettaa unohtaa Teitin jutun. Sillä hän ei ollut kuullut eikä nähnyt
-hänestä jälkeäkään, ennen kuin Teit tänään tuli Bergiin — oli keksinyt
-asiaa Magnhild-rouvalle. Ja hän oli pyytänyt Ingunnia saapumaan tähän
-kohtaukseen — eikä Ingunn uskaltanut olla menemättä.
-
-Nyt hän näki Teitin, tämä istui eräällä kivellä lehdossa. Ja hän huusi
-hiljaa mielessään: Auta minua, älä anna hänen säikäyttää minua niin,
-että menetän tahtoni jälleen —!
-
-Paikka, missä Teit istui, oli melkein sama, missä he olivat seisoneet
-pimeässä juhannusyönä, jolloin Teit oli sanellut laulun raidasta.
-Mutta Ingunn ei ajatellut sitä nyt — nyt täällä oli valoisaa ja
-ilmavaa kuin lehtimajassa keltaisen katoksen alla. Aurinko ja sininen
-taivas vilahtelivat keveitten, harvalehtisten oksien välitse, puro
-välkkyi pensaitten takana, ja kalpeissa, taittuneissa korsissa sekä
-karhealehtisissä kasveissa, joita halla jo oli vikuuttanut, kimalteli
-kastepisaroita. Polku kiilsi keltaisena varisseista lehdistä.
-
-Vieläpä sammalpeitteinen kivikin, jolle Teit oli istahtanut, oli niin
-kaunis vihreine sammalmattoineen, että Ingunn joutui aivan epätoivoon
-tuntiessaan olevansa niin yksin pelkoineen tässä kauniissa ja
-loistavassa maailmassa.
-
-"Kristus armahda! Mikä sinun on!" Teit oli hypähtänyt pystyyn ja seisoi
-siinä häntä katsellen. Sitten hän näytti tahtovan vetää Ingunnin
-luokseen — Ingunn kohotti kätensä heikosti torjuen ja lyyhistyen
-samalla kokoon. Teit laski hänet nopeasti kivelle ja jäi seisomaan
-hänen eteensä katsellen häntä. "Et ole tainnut olla kovin iloinen näinä
-viikkoina, jolloin olen ollut poissa! — Eihän vain kukaan ole saanut
-vihiä asiasta?" kysyi hän nopeasti.
-
-"Parasta, että kerron heti ne hyvät uutiset, joita minulla on",
-sanoi Teit hymyillen hiukan. "Olen ollut Hamarissa, Ingunn, ja
-puhunut mestari Torgardin kanssa. Hän on luvannut puhua puolestani
-sukulaisillesi — hän ja Gunnar Berginpoika. Kuten näet, ei minulla ole
-aivan kehnot puhemiehet, vai mitä arvelet?"
-
-Ingunnista oli kerran tuntunut, kuin hänet olisi joskus syösty alas
-jyrkänteeltä — ja kuin hän olisi ryöminyt rinnettä ylös raadeltuna ja
-verissään. Ja nyt tuli tämä uusi vyörymä haudaten hänet alleen.
-
-"Mitä sanot tähän?"
-
-"En ole koskaan ajatellut mitään sellaista", kuiskasi Ingunn väännellen
-käsiään. "Että tahtoisit — kosia minua —."
-
-"Olen sitä ajatellut aikaisemminkin, — kesällä joskus. Pidin sinusta
-ensi näkemältä — ja kun sinäkään et salannut pitäväsi minusta, niin
-—. Mutta varmastikaan —", hän loi katseensa Ingunniin ja hymyili
-salaperäisesti, "— en olisi ollut niin nopsa liikkeissäni, jollet
-olisi sulkenut oveasi jo toisena yönä. Niin, käsitin itse jäljestäpäin,
-että olisi ollut liian uskallettua jatkaa leikkiä Bergissä. Enkä taas
-mielelläni tahtonut sinua menettää. — Joten siis pian pääset suremasta
-_syntiä_, jos se on sinua painanut!" Hän hymyili ja siveli Ingunnin
-poskea. Ingunn lyyhistyi siinä istuessaan kokoon kuin koira, joka
-odottaa selkäsaunaa. "En muuten uskonut sinun ottavan sitä asiaa niin
-raskaasti. Mutta olehan nyt, poloiseni, huoleti?"
-
-"Teit — meidän kahden on mahdotonta mennä yhteen —."
-
-"Gunnar ja mestari Torgard eivät olleet sitä mieltä."
-
-"Mitä olet heille kertonut?" kuiskasi Ingunn melkein kuulumattomasti.
-
-"Olen kertonut heille kaiken, mitä välillämme on ollut, melkeinpä
-kaiken, minkä sinäkin tiedät", hymyili Teit. "Mutta sanoin myös, että
-me kaksi olemme kaikesta sydämestämme mieltyneet toisiimme. Ja olithan
-lopulta itsekin antanut minulle varmuuden siitä, että mielelläsi
-toivoit meidän kahden joutuvan yhteen. — Mutta voit olla varma,
-etten ole kertonut mitään sellaista, josta he voisivat päätellä, että
-olen saanut sinulta enemmän kuin sanasi." Hän nauroi, tarttui hänen
-leukaansa ja olisi tahtonut, että tyttö olisi katsonut ylös: "Oma
-Ingunnini!"
-
-"En ole koskaan tarkoittanut niin."
-
-"Kuinka niin?" Teitin kasvot synkistyivät. "Luuletko kenties, että olen
-liian halpa-arvoinen menemään naimisiin kanssasi. Gunnar ja mestari
-Torgard eivät olleet sitä mieltä. Tiedätkös, en ole ajatellut jäädä
-Gunnarin palvelukseen mentyäni naimisiin, — olemme sopineet, että
-lähden hänen luotaan joulun jälkeen. Minulla ei ole aikomusta jäädä
-näille seuduille — paitsi jos sinä sitä haluat ja sukulaisesi tahtovat
-antaa meille maata, minne voisimme rakentaa; mutta sitä he eivät
-kai tahdo. Ei, mestari Torgard lupaa antaa mukaani suosituskirjeen
-itse arkkipiispalle, Ingunn, ja joillekin hänen ystävilleen
-tuomiokapitulissa — ja hän on luvannut kirjoittaa, että olen mitä
-etevin oppinut ja taituri laatimaan kuvia vasikannahalle. Voin elättää
-sinut paljon paremmin ammatillani päästyäni Nidarosin kaltaiseen
-paikkaan, kuin nuo talonpojat luulevatkaan. — Minulle voi aueta monta
-keinoa, Ingunn, varallisuuteen — kun saan omaisuutta, jolla voin käydä
-kauppaa. — Ja sitten voimme matkustaa kotiin Islantiin. — Puhuithan
-usein kesällä siitä, että haluaisit mielelläsi Islantiin. Luulenpa
-voivani luvata, että vien sinut sinne ja että joudut hyville päiville
-—."
-
-Teit katsoi Ingunnin kalpeisiin, säikähtyneisiin kasvoihin ja alkoi jo
-käydä vihaiseksi:
-
-"Ja ajattele sitäkin, Ingunn, ettet ole enää kovin nuori: olet jo
-kolmannella kymmenellä. Ja mikäli tiedän, eivät kosijat ole viime
-aikoina naittajiesi pihamaita mustalle mullalle polkeneet —", sanoi
-hän katsoen hiukan häpeissään poispäin.
-
-"Teit — minä en voi!" Ingunn puristi käsiään sylissään. "On eräs —
-eräs toinen, jolle olen luvannut uskollisuutta — jo vuosia sitten —."
-
-"Mahtaisikohan hän olla sitä mieltä, että olet pysynyt siinä lujasti,
-jos hän tietäisi kaiken", sanoi Teit kuivasti. "En minä vain tyytyisi
-sellaiseen uskollisuuteen, että _minun_ morsiameni olisi lennellyt
-vieraan miehen kanssa ja leikkinyt hänen kanssaan niin vapaasti —
-vieläpä antanut hänen havaita pitävänsä tuosta leikistä — kuten
-teit kesällä. Ei, lempo minut periköön, jos sellaista hyväksyisin —
-vaikkapa olisit säästänytkin sen, mitä et minulta säästänyt, kun ensi
-kerran jäimme kahden kesken kartanoon —."
-
-Ingunn peitti kasvonsa kuin Teit olisi lyönyt häntä:
-
-"Teit — minä en tahtonut —!"
-
-"Et — sen tiedän!" Teit nauroi ivallisesti.
-
-"En uskonut — en voinut ajatella sinun tahtovan sellaista."
-
-"Et kai!"
-
-"Olit niin nuori — olit nuorempi minua, pidin sitä vain
-vallattomuutena, kujeiluna —."
-
-"Niinpä niin."
-
-"Ja taistelinhan vastaan — ja torjuin —."
-
-Teit naurahti:
-
-"Niinhän useimmiten tehdään — mutta niin nuori en ole, etten olisi
-mukamas oppinut sitä, ettei teitä mikään niin harmita, ettekä te
-mistään niin pilkkaa jäljestäpäin herkkäuskoista nuorukaista kuin
-siitä, että hän uskoo tuollaiseen — vastarintaan!"
-
-Ingunn tuijotti häneen kuin pelosta jäykistyneenä.
-
-"Jos olisit ollut nuori ja siveä neito — en koskaan ole vietellyt
-kokematonta neitoa, en ole sellainen. Mutta ethän sinä voi luulla minun
-uskovan sinun olleen täysin tietämättömän siitä, mihin sellainen tanssi
-lopulta veisi, johon minua olet johtanut koko kesän?"
-
-Ingunn tuijotti eteensä, — ja verkalleen kohosi puna hänen
-tuhkanharmaille kasvoilleen.
-
-"Voithan ymmärtää", sanoi Teit kylmästi, "että olen kuullut hyvin
-paljon sinusta, joten tiedän myös siitä rengistä, joka palveli
-isäsi talossa ja jonka kanssa sait äpärälapsenkin ollessasi
-neljäntoistavuotias —."
-
-"Hän ei ollut mikään palkkarenki. Eikä minulla ole koskaan ollut
-lasta." Ingunn kumartui alas laskien kyynärpäänsä polvien varaan ja
-kätkien kasvonsa käsiinsä alkaen hiljaa itkeä.
-
-Teit hymyili epäilevästi — hän seisoi katsellen itkevää tyttöä.
-
-"En tiedä, häntäkö odottanet — ettäkö hän palaisi takaisin kihlaamaan
-sinua? Vai onko sinulla ollut muita sen jälkeen —? Kuinka tahansa, hän
-ei näy pitävän kiirettä, tuo sinun ystäväsi — pelkään, Ingunn, ettei
-sinun kannata odotella häntä. — Voisi muuten tulla liian monta väliin."
-
-Ingunn istui edelleen samassa asennossa, itki hiljaa ja lohduttomasti.
-Teit virkkoi nyt lempeämmin:
-
-"Parempi, että otat minut, Ingunn, joka sinulla on saatavissa. Tulen
-olemaan sinulle hyvä mies, jos vain jätät tuon — huikentelevaisuutesi
-ja muutut tasaiseksi ja järkeväksi tästä päivästä lähtien. Minä —
-minä pidän sinusta", sanoi hän kömpelösti, sivellen kevyesti Ingunnin
-kumarassa olevaa päätä. "Kaikesta huolimatta —."
-
-Ingunn ravisti hänen kätensä otsaltaan.
-
-"Älä itke noin, Ingunn. En ole aikonut pettää sinua!"
-
-Ingunn suoristautui ja jäi tuijottamaan eteensä. Hän käsitti, että
-hänen olisi turha kertoa, minkä verran totta Teitin kuulemissa puheissa
-oli. Tällä seudulla puhuttiin kai niin, koska kukaan ei tuntenut
-Olavia, ja harvat tunsivat häntäkään, Ingunnia, muuna kuin loisena,
-suvun häpäisijänä, jonka sukulaiset olivat armotta työntäneet luotaan.
-
-Ingunn ei jaksanut puhua siitäkään. — Mutta siitä, mitä Teitin ja
-hänen välillään oli viimeksi tapahtunut, siitä hän tunsi tahtovansa
-kertoa Teitille, tahtovansa selittää, miten se oli voinut tapahtua. Ja
-hän alkoi:
-
-"Tiedän, että tämä on rangaistus synneistäni — tiedän, että tein
-suuren synnin, kun en tahtonut antaa anteeksi Kolbeinille, isäni
-veljelle, — ja minä iloitsin, kun hän oli kuollut ja ajattelin
-häntä vihan ja koston tuntein, vieläpä kieltäydyin lähtemästä hänen
-hautajaisiinsa. Juuri hän oli tahtonut, että joutuisin eroon hänestä,
-jota olin lapsesta saakka rakastanut ja jonka mieluimmin olisin
-halunnut. En ainoatakaan rukousta halunnut rukoilla Kolbeinin sielun
-puolesta, vaikka ajattelinkin, että hän varmasti tarvitsi kaikkia
-rukouksia, joita —. Ja kun hänelle illalla luettiin De profundis,
-menin ulos tuvasta. Ja minä kieltäydyin lähtemästä muitten mukana
-hautajaisiin —
-
-"Jumala minua armahtakoon. Tiesin että oli synnillistä vihata vihamiestä
-sen jälkeen, kun hänet oli kutsuttu tuomiolle. Sitten tulit sinä —
-ja minä tahdoin ajatella muita asioita — ja ilostuin, kun tahdoit
-lähteä kanssani kutomaparvelle, en ajatellut muuta kuin että olit nuori
-poika — ja koska olin siinä mielentilassa, etten tahtonut muistella
-vainajaa, oli minusta hauskaa hullutella kanssasi, ja niin aloimme
-sitten heitellä toistemme päälle villoja säkeistä —. Mutta en uskonut,
-en, en uskonut, vaikka tulit tunkeilevaksi ja puhuit kaksimielisyyksiä
-—? en uskonut sen johtuvan muusta kuin että olit niin vallaton ja
-nuori —."
-
-Teit seisoi katsellen häneen edelleen, sama epäilevä hymy suupielissään.
-
-"No hyvä. Olkoon sitten niin. Sain sinut ensin vastoin tahtoasi. Mutta
-sitten — yöllä?"
-
-Ingunnin pää vaipui alas. Siihen hän ei löytänyt vastausta — hän
-jaksoi tuskin päästä siitä selville itsekään.
-
-Hän oli maannut valveilla useita tunteja kauhun ja häpeän murtamana.
-Ja kuitenkin hänestä oli tuntunut siltä, kuin ei hän itsekään olisi
-voinut käsittää, että se oli totta — että hän oli nyt menettänyt
-kaikkensa ja häpeällä leimattu. Sillä hänen oma hurja ja hullu
-hilpeytensäkin iltapäivällä villaparvessa oli vain kuin muistoa unesta
-tai huumauksesta. Ja että Teit oli ottanut hänet, — mutta koko ajan
-esiintyi Teitin kuva hänelle sellaisena, kuin se oli syöpynyt häneen
-juhannusyön jälkeen, kun hän seuraavana aamuna oli harmitellut omaa
-mieletöntä pelkoaan. Olihan Teit vain poikanen, miellyttävä, viisas
-poika, josta hänellä koskaan ei ollut ollut muuta kuin hauskuutta, —
-tosin hiukan rohkeasuinen, mutta hänhän oli niin nuori. Ja kuitenkin
-hän tiesi siinä viruessaan, että nyt hän oli saattanut itsensä
-vihoviimeiseen onnettomuuteen ja että hän nyt oli huora —.
-
-Lopulta hän oli nukkunut. Ja hän oli herännyt siihen, että Teit otti
-hänet syleilyynsä. Hän ei ollut ajatellut sulkea aitan ovea — sitä ei
-koskaan suljettu kesäisin, kun siellä nukuttiin. Hän ei enää muistanut,
-minkä vuoksi hän ei ollut yrittänyt saada Teitiä poistumaan. Hänestä
-oli varmaankin tuntunut, että häpeä tulisi vielä suuremmaksi, jos hän
-nyt olisi sanonut, ettei hän tahtonut tietää mitään Teitistä, jolla nyt
-oli omistajan oikeus häneen — ettei hän enää koskaan tahtonut nähdä
-häntä ja että hän vihasi häntä. Ja kun Teit sitten oli siinä itse ja
-Ingunn kuuli hänen raikkaan, nuoren äänensä, tuntui hänestä varmaankin,
-ettei hän niin hirvittävästi Teitiä vihannutkaan — Teit oli niin
-herkkäuskoinen, ei aavistanut lainkaan, mitä hän Ingunnille oli tehnyt.
-Eihän hän tietänyt, että Ingunn oli sidottu toiseen, oli naimisissa
-Jumalan edessä.
-
-Vasta seuraavana aamuna nähdessään onnettomuutensa auringon kirkkaassa
-valossa, Ingunnin mieleen johtui, että hänen oli päästävä tästä heti —
-hänen ei tullut antaa vetää itseään syvemmälle. Itse hän ei tuntenut
-jaksavansa tehdä mitään sen hyväksi, omin voimin hän ei voisi katkaista
-—. Mutta hän oli tuskissaan huutanut apua — tapahtukoon minulle mitä
-hyvänsä, minä en valita, kunhan minut vain vapahdetaan tekemästä lisää
-syntiä —.
-
-Teit seisoi häntä katsellen. Ja kun Ingunn oli edelleen vaiti, ojensi
-Teit kätensä häntä kohti:
-
-"Parasta, että teemme sovinnon, Ingunn, ja koetamme elää hyvinä
-ystävinä."
-
-"Niin. Mutta minä en tahdo mennä naimisiin kanssasi, Teit — voit sanoa
-ystävillesi, etteivät he saa lähteä kosimaan puolestasi —."
-
-"Sitä en tahdo. Ja entä jos sukulaisesi antavat myöntävän vastauksen?"
-
-"Siitä huolimatta sanon ei."
-
-Teit seisoi hölmistyneenä. Ingunn huomasi vihan kuohuvan hänessä:
-
-"Entä jos nyt teen kuten tahdot. En kosi — enkä tule enää tänne? Entä
-jos sukulaisesi jonkin ajan kuluttua voivat havaita, että olet jälleen
-ollut entisillä teilläsi?"
-
-"En sittenkään tahdo mennä naimisiin kanssasi."
-
-"Aivanko varmasti?"
-
-"Varmasti. Sillä ennen kuin kutsuisin sinua — hyppäisin vuonoon."
-
-"Vai niin. Se on sinun asiasi eikä minun — ja sinun syntisi eikä
-minun. Sinun mielestäsi meillä ei siis enää ole mitään sanottavaa
-toisillemme?"
-
-Ingunn nyökkäsi ääneti. Teit seisoi hetkisen — sitten hän kääntyi,
-hyppäsi yli puron ja kiiruhti ratsunsa luo.
-
-Ingunn seisoi paikallaan, kun Teit saapui ratsastaen polkua pitkin.
-
-"Ingunn —", lausui hän rukoilevasti.
-
-Ingunn katsoi häntä suoraan silmiin — ja raivosta ja kiihtymyksestä
-suunniltaan Teit kurottautui ja iski Ingunnia voimiensa takaa korvalle,
-niin että tämä horjahti:
-
-"Ilkeä sinä olet ja häilyvä, senkin kirottu narttu!" Teitiltä purkautui
-itku. "Ja tulkoon sinulle sellainen palkka, kuin ansaitset siitä
-kavalasta leikistä, mitä olet leikkinyt kanssani!"
-
-Sitten hän iski kannukset ratsun kupeisiin, ja se lähti juosta
-hölkkäsemään — jonkin matkaa. Mutta heti mäelle päästyään se palasi
-tavalliseen tahtiinsa.
-
-Ingunn seisoi katsellen ratsastajan jälkeen — hän piteli kädellään
-hehkuvaa poskeaan — mutta hän ei ollut enää suutuksissaan Teitille.
-Kummallisen selvästi hän nyt käsitti, että Teitin täytyi tosiaankin
-luulla häntä siksi, miksi oli häntä nimittänyt. Ja se lisäsi Ingunnin
-surua — ja hän muisti nytkin pitäneensä Teitistä. Ja hän sääli Teitiä
-siksi, että tämä oli niin nuori.
-
-Hänen oli mentävä kotiin, muisti hän sitten. Mutta tuntui siltä, kuin
-hän vaipuisi kokoon ajatellessaan mäellä olevaa kartanoa — hän ei
-voisi liikkua missään niin ettei aina jokin paikka muistuttaisi tuosta
-pojasta —.
-
-Ja sittenkään hän ei voinut sille mitään, että hänen mielessään liikkui
-aavistus — että muutaman kuukauden kuluttua hänen olisi helpompi olla.
-Kun hänen ei enää tarvitsisi ajatella tätä — mutta samalla hänen
-mieleensä iski kuin tulinen tuskan salama. Vaikka se oli hyvin vähän
-luultavaa —. Mutta vaikkapa Teit ei olisikaan maininnut mitään siitä
-— niin oli hän jo saanut kärsiä siitäkin pelosta. Niin sairas kuin hän
-nyt olikin surusta ja jännityksestä, tiesi hän kuitenkin itse, ettei
-hänellä sitten, kun oli kulunut kylliksi pitkä aika ja hän oli saanut
-täyden varmuuden siitä, ettei ainakaan sitä ollut tapahtunut, — ettei
-hänellä sitten olisi niin vaikea olla. Silloin hänestä ei ollut tuntuva
-kuin nyt, että tuo onnettomuus ja tuo synti olivat tuhonneet _koko
-hänen elämänsä_. —
-
-Vanha Aasa-rouva heikkeni kovin syyspuolella ja Ingunn hoiteli häntä
-hellästi ja väsymättömästi. Magnhild ihmetteli tyttöä: kaikkina näinä
-vuosina hän oli nähnyt veljensä tyttären vetelehtivän täällä aivan kuin
-puoliunessa, tekevän niin vähän kuin suinkin ja senkin niin verkalleen
-kuin vain oli mahdollista. Nyt näytti siltä, kuin tämä olisi herännyt,
-ja täti saattoi nähdä hänen osaavan tehdä työtäkin, kun hän vain tahtoi
-— ei hän ollut aivan mahdoton, kun vain ryhtyi johonkin. Välistä
-Magnhild-rouva ajatteli, että ehkäpä tuo poloinen pelkäsi, miten hänen
-kävisi vanhuksen kuoltua; hänen tavaton ahkeruutensa oli rukousta
-siitä, etteivät he katsoisi kovin epäsuopeasti häneen sen jälkeen,
-kun he eivät tarvinneet enää häntä vanhusta hoitamaan. He olivat ehkä
-olleet liian ynseitä tuota lapsiraukkaa kohtaan.
-
-Ingunn kävi käsiksi kaikkiin mahdollisiin töihin. Kun hänen ei
-tarvinnut omistaa kaikkea aikaansa sairaan vanhuksen hoitamiseen,
-otti hän työskennelläkseen siellä, missä työtä vain oli — hän teki
-kaikkea, mikä saattoi auttaa häntä pitämään ajatuksia poissa siitä,
-mihin ne vastoin hänen tahtoaan lakkaamatta palasivat; suunnattomalla
-jännityksellä hän odotti varmuutta siitä, että oli aiheettomasti
-peloissaan —.
-
-Kaikki nuo ajatukset, joilla hän vuosikausia oli tottunut leikkimään
-— yhdyselämästä Olavin kanssa Hestvikenissä, siitä, että Olav saapui
-ja vei hänet pois, ja heidän lapsistaan — kun hän vain joutui niitä
-muistelemaankin, tuntui hänestä, kuin hän olisi koskenut enkelin
-tuliseen miekkaan. Hän saattoi tuskin olla ääneensä vaikeroimatta —.
-
-Hän heittäytyi kaikkiin sellaisiin tehtäviin, jotka vaativat harkintaa
-— ja jotka rasittivat ruumista. Hän ei _tahtonut_ antaa perään,
-vaikkapa hän tuntisikin itsensä sairaaksi syksyllä — eihän hän ollut
-läheskään niin huonossa kunnossa kuin ensi aikoina Miklebøssä.
-
-Hän oli aina ollut sellainen, että kun hän oli kovasti säikähtänyt,
-hän sai ankaran tuskan jälkeenpäin ja sitten hän pyörtyi. Hänen
-tarvitsi vain ajatella sitä kertaa jolloin hän oli ajanut Olavin
-kanssa vuoren rinnettä alas. Se oli tapahtunut joulunpyhien aikana,
-viimeisinä vuosina ennen heidän täysi-ikäisiksi tuloaan; he olivat
-saaneet päähänsä, että heidän piti päästä pääkirkossa pidettävään
-messuun, ja he olivat lähteneet matkaan pimeänä talviaamuna, vaikka
-ketään muita Frettasteinistä ei haluttanut lähteä kirkkoon sinä päivänä
-— oli kova etelätuuli, leuto sää ja satoi. Hän muisti niin selvästi
-pitkällisen päätä huimaavan pelontunteen, joka kouristi koko hänen
-ruumistaan ja aivan kuin hajotti sen, kun hän havaitsi reen kääntyneen
-liukumaan syrjittäin alaspäin pitkin jäistä iljannetta — kiinni
-hevosen kupeessa, hevonen joka reuhtoi kavioillaan tukea tapaillen,
-niin että kipunat ja jäänsirpaleet sinkoilivat, mutta joutui reen
-mukana liukumaan alaspäin — ja Olavin, joka oli hypännyt reestä ja
-tahtoi pysäyttää sen, mutta kaatui iljanteella; sitten ei Ingunn enää
-tietänyt mitään. Mutta tultuaan tajuihinsa jälleen hän oli polvillaan
-nuoskaisessa lumessa, nojaten Olavin käsivarteen ja antoi ylen niin,
-että luuli kaikkien sisuksiensa purkautuvan ulos, Olavin painellessa
-vapaalla kädellään lumipalloilla ja jäällä hänen takaraivoaan, joka oli
-tärähtänyt kallioon —.
-
-Häntä ei nytkään vaivannut muu kuin pelko —.
-
-Uudenvuodenpäivänä hän istui isoäidin kanssa kahden kotona — muut
-olivat vieraisilla. Hän oli pannut lujasti puita uuniin — hänen
-jalkojaan paleli niin. Tulen häilähtelevä hohde antoi jonkinlaista eloa
-vuoteessa lepäävän vanhan naisen kalpeille ja ryppyisille kasvoille.
-Talvipäivien kalpeassa valossa ne näyttivät Ingunnista monesti niin
-rauhallisilta, kuin ne olisivat olleet jo vainajan.
-
-"Isoäiti, älä kuole!" vaikeroi hän hiljaa. Isoäiti ja hän olivat olleet
-yhdessä niin kauan, he kaksi olivat joutuneet tähän syrjäiseen loukkoon
-muitten elämän kulkiessa kulkuaan ulkopuolella. Ja hänestä tuntui,
-kuin hän olisi alkanut lopulta pitää isoäidistä sanomattomasti, —
-ja hän käsitti, että juuri hänellä itsellään oli ollut tukea, ainoa
-tukensa, isoäidissä, kun hän oli ohjannut tämän laahustavia askeleita,
-pukenut häntä ja ruokkinut häntä. Ja nyt se oli pian loppuva — kunpa
-hän itsekin olisi saanut laskeutua vanhuksen rinnalle. Välistä hän oli
-rohjennut toivoa elämänsä päättymistä — toivoa, että hän saisi kuolla
-tässä pilkkopimeässä sopessa, isoäidin turvissa, kenenkään huomaamatta
-mitään.
-
-Mutta isoäiti oli kuoleva pian. Ja sitten oli Ingunnin vähitellen
-astuttava muitten joukkoon. Ja hänen oli kuljettava pelon vallassa,
-että jonakin päivänä joku huomaisi hänestä —.
-
-Mutta se _ei ollut_ varmaa, se _ei ollut_ varmaa nytkään. Pelko se vain
-pani hänen verensä hyppimään ja jyskyttämään: hän oli tuntenut niin
-ankaria sykähdyksiä sydämessään, että oli vähällä joutua tainnoksiin.
-Välistä tykytti veri nopeasti kaulavaltimossa, ja hän saattoi tuntea
-suonten sykkivän korvallisillaan, niinkuin veri olisi syöksynyt pään
-läpi. Ja tuo, mitä hän oli tuntenut eilen illalla — ja yöllä — ja
-tänään jälleen, useita kertoja, syvällä povessaan oikealla puolella —
-kuten äkillisenä iskuna tai töytäyksenä — se oli kaiketi vain veri,
-joka jyskytti ankarasti suonissa —.
-
-Sillä vaikkapa siellä olisi ollutkin jotakin, oli sen mahdotonta siellä
-päästä elämään, niin hän oli riuduttanut itseään ja kuronut itsensä
-kapeaksi —.
-
-Viikot kuluivat, ja pari kertaa huomautti Magnhild-rouva Ingunnille,
-että hänen pitäisi hiukan säästää itseään — tuo äkillinen raataminen
-rasitti häntä liiaksi. Ingunn vastasi, että vähänpä se häntä rasitti;
-ja hän hoiteli edelleen isoäitiä; mutta se into, mikä hänellä oli ollut
-ulkoaskarteluun ja työntekoon, näytti jälleen hänestä häipyneen. Hän
-oli ikään kuin liukunut takaisin itseensä.
-
-Hänestä tuntui kuin hänen sielunsa olisi vajonnut syvälle synkkään
-pimeyteen, missä se vain sokeasti kamppaili sen hirvittävän vieraan
-olennon kanssa, jota hän kantoi sisässään. Yöt ja päivät se liikkui
-tahtoen tilaa ja haluten murtaa hänen pakottavan ruumiinsa. Välistä
-hänestä tuntui, että nyt hän ei jaksanut enää — hän tunsi koko
-ruumiissaan sellaista kipua, että näköä haittasi — hän ei uskaltanut
-edes yöksi poistaa siteitä, jotka tuottivat hänelle niin sanomatonta
-piinaa. Mutta hän ei voinut antautua — hänen täytyi saada se
-lakkaamaan, olemaan liikkumatta —.
-
-Tänä aikana palasi muuan muisto alituisesti hänen mieleensä: kerran,
-kun hän ja hänen sisarensa olivat pieniä, oli Toran kissa ottanut
-linnun, jonka Olav oli pyydystänyt hänelle kesytettäväksi. Kissa
-oli juuri saanut pentuja, ja silloin hän varasti kaksi niistä,
-juoksi lammikolle ja piti niitä veden alla. Hän oli odottanut, että
-ne kuolisivat heti pinnan alle jouduttuaan. Mutta oli kerrassaan
-uskomatonta, miten kauan nuo pikku eläimet kamppailivat hengestään
-hänen käsissään, pienten ilmakuplien kohotessa kauan aikaa pinnalle.
-Lopulta hän luuli niiden kuolleen — mutta eipäs, ne nytkähtelivät
-jälleen. — Nyt hän otti ne ylös, juoksi takaisin ja luovutti ne
-jälleen kissalle. Mutta silloin ne olivat jo hengettömiä —.
-
-Koskaan hän ei ajatellut sitä omana lapsenaan, tuota vierasta elämää,
-jonka hän tunsi kasvavan sisällään ja liikkuvan yhä voimakkaammin,
-vaikka hän taistelikin sitä tukahduttaakseen. Se oli vain kuin jokin
-muodoton villi ja ilkeä olio, joka oli tunkeutunut hänen sisäänsä ja
-imemällä hänen ytimiään ja vertaan kasvanut suureksi ja täyteläiseksi
-— hirviö, joka hänen oli salattava. Millainen se olisi tultuaan
-päivänvaloon ja miten hänen itsensä kävisi, jos joku saisi tietää, että
-hän oli kantanut sellaista, — sitä hän ei uskaltanut ajatella koskaan.
-
-Joulusta kuuden viikon kuluttua kuoli vihdoin Aasa Maununtytär, ja
-hänen lapsensa, Ivar ja Magnhild, valmistivat suuret hautajaiset.
-
-Viimeisten seitsemän vuorokauden aikana, jotka isoäiti oli elänyt, ei
-Ingunn ollut nukkunut kuin hiukkasen silloin tällöin, pukimissaan. Ja
-kun ruumis oli kannettu ulos, pyysi hän saada jäädä makaamaan. Hän
-vääntelehti vuoteessaan; väliin hän nukkui, väliin makasi valveilla,
-tuijottaen eteensä kykenemättä lainkaan ajattelemaan edessään olevaa
-tulevaisuutta.
-
-Mutta hautajaisiin hänen oli noustava ylös ja liikuttava vieraitten
-parissa. Kukaan ei ihmetellyt, että hän näytti varjolta tummansinisessä
-surupuvussaan, mustaan harsoon verhoutuneena. Hän oli harmaankellervä
-kasvoiltaan, iho oli kiiltävä ja kireä poskilta, silmät mustat ja
-väsyneet — ja suvun miehet ja naiset tulivat hänen luokseen lausuen
-melkein kaikki hänelle hyviä ja kiittäviä sanoja. Magnhild-rouva oli
-kertonut, että Ingunn oli niin uskollisesti hoitanut isoäitiä kaikkina
-näinä vuosina.
-
-Niin kanttori, mestari Torgard, kuin Reynen nimismies olivat
-hautajaisvieraitten joukossa. Ja yhtäkkiä Ingunn muisti — Teitin! Hän
-oli melkein unohtanut hänet. Tuntui kuin hän ei oikein olisi kyennyt
-käsittämään Teitin ja oman onnettomuutensa välistä yhteyttä — nytkin,
-kun Teit johtui hänen mieleensä, hänestä tuntui, kuin hän olisi
-joutunut muistelemaan tuttavaa, josta hän kerran oli pitänyt, mutta
-sitten oli heidän välillään tapahtunut jotakin ikävää, joten hän ei
-viitsinyt ajatella häntä enää.
-
-Mutta nyt hän ajatteli: mitä oli Teit sanonut puhemiehilleen
-ilmoittaessaan peruutuksensa? Jos Teit oli paljastanut heille hänen
-menettelynsä — niin silloin hän olisi kadotettu. Hänen täytyi koettaa
-päästä selville, tiesivätkö he mitään. Mutta hän tunsi olevansa kuin
-köyhän tamma, joka on ollut valjaissa ja rehkinyt raskaan kuorman
-edessä ja jolle nyt lisättäisiin kuormaa.
-
-"Eihän sinun oppinut apulaisesi olekaan mukana?" uteli hän Reynen
-Gunnarilta niin välinpitämättömästi kuin suinkin.
-
-"Teitiäkö tarkoitat? Ei, hän on lähtenyt luotani. Vai niin, vai kysyt
-sinä häntä? Hänellähän oli mukamas asiaa tänne Bergiin tuon tuostakin
-— onko totta, että hän juoksi sinun perästäsi?"
-
-Ingunn yritti hymyillä:
-
-"Ei minun tietääkseni. Hän sanoi — hän sanoi, että hän aikoi lähettää
-luokseni kosijat — ja yhdeksi sellaiseksi hän oli aikonut sinua.
-Kielsin häntä, mutta —. Onko se totta?"
-
-Nimismies hymyili hänelle veitikkamaisesti:
-
-"Niin, hän sanoi minulle jotakin samantapaista. Ja hän sai minulta
-saman neuvon kuin sinultakin!" Gunnar nauroi niin, että vatsa hyllyi.
-
-"Minne hän sitten joutui Reynestä lähdettyään", kysyi Ingunn,
-naurahtaen hiukan hänkin. "Tiedätkö sitä, Gunnar?"
-
-"Kysytään kanttorilta — hän pyrki hänen luokseen. Hei, mestari
-Torgard, suvaitkaa katsoa tänne. Kuulkaa, hyvä herra, — tiedättekö
-te, minne islantilainen, minun kirjurini, on kadonnut. Tämä neito
-kysyy häntä. — Hän oli näet aikonut kunnioittaa kosinnalla Ingunn
-Steinfinnintytärtä."
-
-"Niinkö!" sanoi pappi. "Niin, hän saattoi keksiä yhtä ja toista, tuo
-poika. Ja nyt sinä istut ikävissäsi, lapseni?"
-
-"Enhän muutakaan voi. Olen kuullut häntä kiitettävän niin mainioksi
-mieheksi, ja että te, herra, tahdoitte lähettää hänet arkkipiispan luo,
-koska koko maassa ei ollut toista niin taitavaa miestä. Kaipa se on
-totta, sillä hän sanoi sen itse."
-
-"Heh, heh. Kyllähän hän. Hupsu mies, vaikka kirjoittikin paremmin kuin
-moni muu. — Hän oli luonani jokin aika sitten, mutta enpä totisesti
-huolisi häntä toistamiseen talonväkeni joukkoon; taitava pappi, mutta
-semmoinen hupsu. Turha sinun on surra häntä, pikku Ingunn. — Vai oli
-se poika todella niin julkea, että uskalsi katsella Bergiin päin! Johan
-nyt, johan nyt —", pappi pudisti pientä, vanhaa linnunpäätänsä.
-
-Ei se siis saattanut olla aivan totta, mitä hän oli sanonut heidän
-puhuessaan viimeksi, ymmärsi Ingunn. Mutta nyt hän oli saanut uuden
-huolen entisten lisäksi — olikohan hän tehnyt perin hullusti
-antaessaan näiden miesten tietää ajattelevansa niin paljon Teitiä, että
-viitsi kysellä hänestä —?
-
-Vieraiden lähtiessä kotiin hautajaisten jälkeen jäi Tora taloon kahden
-vanhimman lapsensa ja vanhan Galtestadin Ivar Torenpojan kera.
-
-Kerran, heidän istuessaan iltaa yhdessä katsellen kalleuksia, jotka he
-olivat perineet Aasa-rouvan jälkeen, — otti Tora uudelleen puheeksi
-sen, että sisar nyt voisi muuttaa hänen luokseen asumaan.
-
-Magnhild-rouva arveli Ingunnin voivan tehdä kuten tahtoi: "Jos lähdet
-mieluummin Frettasteiniin, emme Ivarin kanssa tahdo sinua pidättää."
-
-"Jään mieluummin Bergiin", vastasi Ingunn hiljaa. "Jos pidätte minut
-luonanne edelleen, vaikka isoäiti on poissa."
-
-Mutta Tora jatkoi yhä esityksiään: hänellä oli itsellään viisi lasta ja
-sitä paitsi hän oli saanut kasvateikseen Haakonin sisaren äidittömät
-kaksoset, joten hän tarvitsi Ingunnin apua.
-
-Magnhild-rouva huomasi Ingunnin laihojen, kärsineiden kasvojen käyvän
-tuiki onnettomiksi ja hän ojensi kätensä Ingunnia kohti:
-
-"Jää vain tänne! Saat asunnon, ruoan ja vaatteet niin kauan kuin
-minä elän — tai kunnes Olav palaa ja vie sinut kotiinsa; sillä
-uskon varmasti hänen tulevan kerran, jos Jumala suo, ja ellei hän
-ole kuollut. — Luuletko", sanoi hän pilkallisesti Toralle, "että
-Haakon kohtelisi sukulaisnaistansa Frettasteinissä sillä tavoin, kuin
-Steinfinnin tyttärellä on oikeus vaatia? Ingunnin pitäisi kai kulkea
-isänsä kartanossa paimentamassa hänen ja Helga Gautintyttären sikiöitä
-—! Olen ajatellut antaa sinulle tämän —", hän otti esiin suuren
-kultasormuksen, jonka oli perinyt äidiltään, "— muistoksi siitä, että
-hoidit äitiämme ja palvelit häntä uskollisesti kaikkina näinä vuosina."
-
-Hän tarttui Ingunnin käteen aikoen pujottaa sormuksen sormeen, mutta
-sanoi äkkiä:
-
-"Mutta minne olet pannut kihlasormuksesi — etkö käytä sitä enää? Lapsi
-raukka, olet tainnut raataa niin ankarasti, että kätesi ovat aivan
-turvottuneet."
-
-Ingunn tunsi Toran säpsähtävän. Hän ei rohjennut katsoa sisareen
-— mutta vilkaisi sittenkin salavihkaa. Toran kasvot olivat
-liikkumattomat, mutta silmissä näkyi levoton häive. Lattia pyöri
-Ingunnin silmissä — hän käsitti yhden ainoan ajatuksen: jos minä nyt
-pyörryn, saavat he tietää kaiken. Ja oli kuin hän olisi kuullut vieraan
-ihmisen puhuvan, kun hän kiitti tätiä kalliista lahjasta; eikä hän
-tiennyt miten oli tullut entiselle paikalleen, löytäessään itsensä
-istumasta.
-
-Hän seisoi pihaveräjän suulla illalla huudellen ja vihellellen erästä
-koiraa luoksensa. Silloin Tora tuli häntä kohti.
-
-Ei ollut kuutamon aika, mutta musta taivaankansi oli täynnä säihkyviä
-tähtiä. Nuo kaksi naista seisoivat siinä kääriytyneinä tiukasti
-huppuvaippoihinsa, liikutellen jalkojaan lumipöperössä ja puhellen
-susista, jotka olivat olleet kovin rohkeita viime viikkoina — Ingunnin
-aina väliin viheltäessä ja kutsuessa huolestuneella äänellä: "Tota
-— Tota — Toota, seh!" Oli niin pimeä, etteivät he voineet nähdä
-toistensa kasvoja, Toran kysyessä äkkiä hiljaa ja kumman arasti:
-
-"Ingunn — et suinkaan sinä ole sairas?"
-
-"En ole tervekään", vastasi Ingunn levollisesti. "Katsos, vaikka
-Aasa olikin niin laiha ja näivettynyt lopulla, otti sentään voimille
-nostella ja hoidella häntä aamusta iltaan kuukausimääriä. Eikä
-nukkumisesta kannata puhua. Mutta kai nyt ruvennen vahvistumaan —."
-
-"Etkö luule sen olevan muuta, sisko?" kysyi Tora äskeisellä äänellä.
-
-"En luulisi."
-
-"Olit kesällä niin punakka — ja yhtä kepeäliikkeinen ja notkea kuin
-nuoruudessamme", kuiskasi Tora.
-
-Ingunn sai vastatuksi surullisesti hymyillen:
-
-"Kaipa joskus alkaa näkyä kasvoista, että olen kolmannella kymmenellä.
-Katso isoja lapsiasi, Tora — ja muista, että olen puolitoista vuotta
-sinua vanhempi."
-
-Pimeästä kujasta tuli musta mytty mäkeä alas — sitten koira hyppäsi
-Ingunnia vasten niin, että oli kaataa hänet kinokseen sekä nuoleksi
-hänen kasvojaan. Ingunn tarttui sitä leukoihin ja piti sitä käpälistä,
-suojellen itseään nauraen ja leperrellen — "kylläpä oli hyvä, ettei
-susi syönyt sinua tänäkään yönä, Tota, Tota!"
-
-Sisarukset toivottivat toisilleen hyvää yötä ja menivät kumpikin
-taholleen.
-
-Mutta Ingunn makasi unta saamatta pimeässä ja koetti ottaa
-kannettavakseen tämän uudenkin huolen — että Tora ehkä oli ruvennut
-epäilemään jotakin. Ja hän tunsi ankaraa kiusausta ilmaista Toralle
-hätänsä, pyytää tätä auttamaan. Tai puhua Magnhild-tädille — hän
-muisti tämän ihmeellisen iltaisen lempeyden ja kaipasi heittäytyä
-heikoksi ja avuttomaksi. — Taikka Dalla — sekin oli hipaissut
-hänen ajatuksiaan joskus, silloin kun hänestä oli tuntunut, ettei
-hän mitenkään jaksanut kantaa tätä tuskaa kauemmin — ehkä hän voisi
-kääntyä Dallan puoleen —.
-
-Henkeä pidättäen hän seurasi silmillään sisartaan niinä päivinä,
-jolloin tämä vielä viipyi Bergissä. Mutta hän ei voinut huomata mitään
-— Tora ei ilmaissut katseella, eleillä eikä sanoilla mitään, josta
-olisi voinut päätellä hänen aavistavan, miten vanhemman sisaren asiat
-olivat. Sitten hän lähti, ja Ingunn jäi jälleen yksin tädin ja talon
-vanhan palvelusväen pariin.
-
-Hän laski viikkoja — kolmekymmentä oli jo takanapäin; oli jäljellä
-vain kymmenen. Hänen täytyi kestää niin kauan. Yhdeksän viikkoa —.
-Kahdeksan —. Mutta aie, jota hän hautoi ja jossa hän pysyi kiinni,
-taistellessaan ja kärsiessään edelleen aivan kuin pimeän muodottoman
-kauhun keskellä, koko ruumis yhtenä ainoana raskaana, jäytävänä
-tuskana, yksi ainoa ajatus päässänsä: ettei kukaan saisi tietää hänen
-onnettomuudestaan — tuo aie oli sellainen, ettei hän ollut vielä
-milloinkaan selvästi tunnustanut sitä edes itselleen.
-
-Loppu, joka häämötti edessä — sitä ajatellessaan hänet täytti
-kuolemankangistusta muistuttava pelko. Ja kuitenkin hänestä tuntui,
-että sellainen se oli oleva, ja hänen _oli kuljettava_ sinne; mutta hän
-koetti kulkea viimeisen taipaleen ummessa silmin. Silloinkin, kun hän
-haki lievennystä avunhuutamisen ajatuksesta, kuvittelusta, että hän
-puhuisi jollekin ennen kuin oli myöhä — ei hän tosissaan hetkeäkään
-uskonut voivansa tehdä niin. Hänen täytyi mennä sinne, minne näki
-olevansa menemässä, ja näky oli tämmöinen:
-
-— Keväällä, siihen aikaan, oli mäenrinne melkein aina lumesta vapaa
-näillä mailla. Hänen jälkiään ei nähtäisi —. Talon pohjoispuolella
-oleva iso koivuhaka ulottui vieremän laidasta melkein rantaan asti.
-Uloinna alhaalla se kapeni ja muuttui miltei lehtoriviksi parin
-kallion välissä — sinne ei nähty eikä kuultu kartanosta, eikä siellä
-liikkunut kukaan juuri koskaan. Jää ei sulanut lahdesta niin aikaisin,
-mutta etelänpuoleisella selänteellä ja rotkon pohjassa oli suuria
-kivimöhkäleitä, jotka oli muinaisina aikoina raivattu pelloilta; sinne
-oli Bergissä totuttu viskaamaan hevosen raadot ja kaikki, mikä oli
-itsestään kuollutta —.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Hän oli mennyt ylös luhtiin, missä hän säilytti kapineitaan Aasa-rouvan
-aikojen jälkeenkin; se tapahtui eräänä kevättalven aamuna — joku päivä
-ennen Maarianmessua. Hän istui hytisten karvaiset saappaat jalassaan
-ja laaja lammasnahkanuttu yllään: näihin aikoihin oli kylmempi sisällä
-kuin ulkona. Katon reunalta, aukaistun luukun yläpuolelta, tippui vesi
-pitkinä, välkkyvinä pisaroina maahan, ja ilma väreili ja huokui huurua
-kirkasta taivasta vasten, valkoisten kattojen yläpuolella, joista näkyi
-kolkka tähän. Hän oli vetänyt luukun auki saadakseen vähän raitista
-ilmaa — hänen oli nykyään niin raskas hengittää ja hänestä tuntui
-kuin pään sisässä aivojen ympärillä olisi ollut painava lyijyhattu;
-se puristi niin, että veri kuohui ja jyski kaulalla korvien takana ja
-ahdisti näköä, niin että hän näki punaista ja mustaa silmiensä edessä.
-Hän oli paennut tänne, koska pelkäsi jonkun puhuttelevan itseään,
-sillä hän ei jaksanut puhua. Helpotti, kun sai istua tässä kokoon
-lysähtäneenä —.
-
-— Jälkeenpäin hän uskoi varmasti tietäneensä ennakolta, mitä tuleman
-piti, kuullessaan ratsumiehiä karahuttavan pihaan. Hän nousi katsomaan.
-Ensimmäinen, joka ratsasti portinaukosta pihaan, oli Arnvid. Hänellä
-oli entinen musta hevosensa ja kulkussuitsensa, joita hän käytti
-vieraisiin lähtiessään. Seuraavankin hevosen Ingunn tunsi hänen
-omakseen; se oli romuluinen, harmaan — punerva hiirakko, jolla
-Arnvidin asemies tavallisesti ratsasti. Kolmas ratsastaja, joka ajoi
-korkeajalkaisen, omenanvalkoisen ratsun selässä, minkä valjaat olivat
-punaisesta nahasta, oli Olav Auduninpoika — hän tiesi sen ennen kuin
-tämä oli tullut edes siksi lähelle, että hänet saattoi tuntea.
-
-Olav Auduninpoika katsoi ylös pidättäessään hevostaan, keksi hänet
-luukussa ja tervehti kädellään. Hänellä oli hartioillaan avara, musta
-matkaviitta, joka lankesi taajoina laskoksina hevosen lautasille ja
-peitti kokonaan hänen jalustimissa olevat jalkansa. Hupun hän oli
-työntänyt taakse, ja hänen päässään oli korkeakupuinen, vierasmallinen,
-kapeareunainen musta hattu — ja sen alta pöyhysi joka puolelta
-näkyviin hänen vaalea tukkansa — edessä se ulottui kulmakarvoihin
-asti. Hän oli hymyillyt Ingunnille tervehtiessään kädellään —.
-
-Ingunnista tuntui myös jälkeenpäin kuin hänet olisi herätetty
-painajaisunesta, samassa kun hän näki Olav Auduninpojan — Olav oli
-tullut takaisin. Pahaksi onneksi varmaan — tämä oli varmaan musertava
-hänet tavalla tai toisella — sen hän näki paikalla edessään. Mutta
-hänestä tuntui, kuin aikaisempi, sokaiseva pimeys olisi väistynyt
-joka taholla, vieden mukanaan peikot, jotka olivat pyörineet hänen
-ympärillään kuin mitkäkin pimeyden henget ja joita oli ollut niin
-paljon, että ne olivat tuuppineet toisiaan kyynärpäillään ja polvillaan
-piirittäessään hänet ja ajaessaan häntä sokeasti mukanaan. Ja hänestä
-tuntui, kuin hän olisi tiennyt, että koska Olav nyt oli tullut, ei hän
-voinut tehdä muuta kuin kertoa hänelle kaiken ja tyytyä tuomioon.
-
-Olav seisoi siinä talon miesten ympäröimänä, jotka olivat tulleet
-hevosia ottamaan — ja hän kääntyi Ingunnia kohti. Ylpeyden pistos
-rinnassaan tämä näki, miten kaunis hän oli, ja itse hän oli hukannut
-itsensä. Musta vaateparsi sopi niin hyvin tuolle hohtavan vaalealle
-miehelle. Hän ojensi kätensä Ingunnille sanoen: "Terve, Ingunn —".
-Sitten hän huomasi tämän riutuneet kasvot, ja kursailematta, hyvistä
-tavoista piittaamatta, kaikkien vierasten edessä hän sulki hänet
-syliinsä ja suuteli häntä keskelle suuta.
-
-"Kylläpä sait odottaa kauan, Ingunn rakkaani —. Mutta odotus on
-päättynyt, ja nyt olen tullut noutamaan sinut kotiin!"
-
-Hän päästi hänet, ja Ingunn ja Arnvid tervehtivät toisiaan sukulaisten
-tapaan poskelle suudellen.
-
-Ja Ingunn seisoi siinä nuorten miesten tervehtiessä Magnhild-rouvaa.
-Nauraen nämä kertoivat Ivarin olevan mukana, mutta he olivat jättäneet
-hänet kirkon luona — sillä Galtestadin raudikko ja Galtestadin isäntä
-eivät kumpikaan olleet hätähousuja.
-
-"Ennen hän oli vihainen sinulle, Olav, kun olit semmoinen huimapää",
-nauroi Magnhild-rouva. "Mutta luopuessasi tuosta pahasta tavasta luulen
-veljeni alkaneen pitää sinusta yhä enemmän."
-
-Lieneekö milloinkaan ollut näin kaunis päivä, tuumi Ingunn. Hanki
-paistoi hopeaisena kevätauringon valossa rinteellä sekä lahdella.
-Alkuviikon suojien jälkeen oli kaikki lumi sulanut aivan kuin
-nuolaistuna metsistä, ja havupuut seisoivat raikkaan vihreinä, kuin
-pesun jälkeen. Rinteen laidassa, siintävän ruskeiden, alastomien
-lehtojen keskeltä erottuivat haapojen lämpöisen harmaat rungot.
-
-Ingunn tunsi ilon pulppuavan sydämessään — ilon siitä, että maailma
-oli niin täynnä valoa ja ihanuutta ja iloa. Hän oli sysännyt itsensä
-syrjään, tuominnut itsensä loukkoon. Mutta oli suloista, että elämä
-sittenkin saattoi tuntua niin hyvältä — muista, niistä, jotka eivät
-olleet hukanneet itseään. Ja kun hän samassa tunsi sikiön liikahtavan
-rajusti sisällään, oli kuin jokin olisi haparoinut hänen omaa sydäntään
-ja sieltä olisi kuulunut vastaus: ei, ei, en enää tahdo sinulle
-pahaa —.
-
-Sitten he istuivat ruokapöydässä, ja Ingunn kuunteli ääneti miesten
-keskustelua. Hän ymmärsi, että Arnvidin ja Ivarin tarkoitus oli jatkaa
-matkaa jo huomispäivänä edelleen pohjoista kohti, Haftor Kolbeininpojan
-luo, viemään kolmatta neljännestä Einarin tapporahoista. Olavista
-tuntui sopivimmalta, ettei hän itse tapaisi Haftoria, ennen kuin oli
-maksanut viimeisen erän, jolloin hän samalla aikoi ottaa vastaan
-Ingunnin ja hänen myötäjäisensä sukulaisten kädestä.
-
-"Et näy viitsivän lähteä edemmäs meidän seurassamme, huomaan minä",
-nauraa hekotti Ivar Torenpoika. "Luulenpa, ettet aio irrota täältä
-Bergistä, ennen kuin sinut ajetaan ulos!"
-
-"Niin, en aiokaan, jos vain Magnhild-rouva suo paikan minulle ja
-hevoselleni —." Hän yhtyi toisten nauruun ja vilkaisi syrjäsilmällä
-Ingunniin. "Totta puhuen minua haluttaisikin jäädä tänne, saada
-kerrassaan selväksi Haftorin asia ja ottaa Ingunn mukaan Hestvikeniin,
-samalla kun lähden etelään."
-
-"Eiköhän se kävisi päinsä", tuumi Arnvid.
-
-"Ymmärrän tarkoituksesi, kiitos vain siitä — mutta nyt en tahdo
-turvata apuusi enää kauemmin, Arnvid, koska voin selvitä ilman sitä.
-Ja nyt teen, kuten sanoin teille Galtestadissa — lähden etelään
-katsomaan, miltä Hestvikenissä näyttää tähän maailman aikaan, ennen
-kuin vien vaimoni sinne; samalla tuon ne rahat, jotka saan Oslosta. On
-myös paljon helpompi kerätä koolle miehet, joita tarvitaan todistajiksi
-liittoa solmittaessa, jos pidot pidetään samaan aikaan kun käräjäväki
-kääntyy kotiin päin — tapahtuipa se sitten täällä tai sinun luonasi
-Galtestadissa. Ivar on oikeassa siinä, että tämä juttu on ollut niin
-sotkuinen ja yleisesti tunnettu, täytyy se saattaa loppuun niin
-julkisesti ja suurella äänellä kuin suinkin."
-
-Kun käräjäväki kääntyi kotimatkalle — se tapahtui sydänkesällä. Tuo
-ajatus oli kuin niiden peikkojen kuisketta, jotka olivat pitäneet häntä
-vallassaan koko talven. Mutta hän ei tuntenut kiusauksen koskevan
-itseensä. Oli mahdotonta jatkaa hänen aikomaansa tietä, nyt kun hän
-oli tavannut Olavin. Hänen mielessään liikkui kaikki, mitä hän oli
-kuvitellut elämästään Hestvikenissä hänen ja heidän lastensa kanssa.
-Hän ei pääsisi sinne milloinkaan — vaikka hän koettaisi päästä eroon
-salaisuudestaan yön pimeydessä ja kätkeä sen louhikkoon — siitä ei
-olisi apua. Hän ei voinut päästä milloinkaan Olavin luo.
-
-Ivar siunaili ja nauroi kertoessaan toisille, ettei Olav vielä ollut
-astunut jalallaan Hestvikeniin. Oliko moista kuultu.
-
-Olav selitteli asiaa nauraen — hän punastui vanhuksen kiusoittelusta
-ja näytti samassa poikamaisen nuorelta. Hän näytti nuoremmalta, enemmän
-entiseltänsä kuin viime kerralla käydessään — vaikka hänen suoralle,
-pyöreälle kaulalleen olikin ilmestynyt pari poikkiryppyä ja vaikka
-paidanreunuksen alta paljastui punainen arpi hänen oikoessaan itseään.
-Hänen kasvonsa olivat myös ahavoituneemmat ja laihemmat kuin ennen.
-Mutta hän oli sittenkin niin nuoren näköinen — ja Ingunn ymmärsi
-sen johtuvan siitä, että hän oli niin iloinen. Hänen oma sydämensä
-kävi raskaaksi — mahtoikohan hän tuottaa _suurtakin_ surua Olaville
-kertoessaan, että hän oli hukannut itsensä —.
-
-Olav oli hankkinut maarauhan, saanut takaisin talonsa ja oli nyt
-hyvissä varoissa. Kaaretorpin, talon, minkä hän oli omistanut
-Elvesysselissä ja missä hän oli asunut siihen asti kun oli saanut
-maassaolo-oikeuden, oli hän myynyt. Olav olisi voinut solmia paljon
-paremman naimakaupan kuin sen, minkä hän solmisi Ingunnin sukulaisten
-kanssa — sen sopimuksen mukaan, minkä hän oli tehnyt, ei hän saisi
-kovinkaan suuria rikkauksia, sen hän nyt ymmärsi —.
-
-Olav seurasi Ingunnia ulos, kun tämä oli lähdössä pihan yli nukkumaan:
-
-"Nukutko yksin Aasan tuvassa —? No sitten minun ei kai sovi tulla
-sinun luoksesi sen jälkeen, kun olet mennyt levolle", huokasi hän
-naurahtaen.
-
-"Ei, ei se kai sovi —."
-
-"Vaan entä ensi yönä? Etkö voi saada jotakuta neitoa nukkumaan luonasi
-— että saamme puhella iltaisin kahden kesken?"
-
-Hän veti Ingunnin luokseen äkkiä ja hämillään, mutta niin rajusti, että
-toinen voihkaisi, suuteli häntä ja päästi hänet irti —.
-
-Ingunn makasi unettomana ja koetti miettiä ratkaisua. Mutta se oli
-yhtä vaikeata kuin ulospääsy louhikosta, missä kivet olivat niin
-suuret, ettei niitä voinut liikuttaa. Hän ei osannut ajatella, mikä
-häntä nyt odotti. Ja kuitenkin — tähän asti hän oli hoiperrellut
-eteenpäin pimeän keskellä, joka liikkui ja oli täynnä näkymättömiä
-kummituksia, mutta nyt hän näki päivän, vaikka se oli harmaa ja
-toivoton ja umpikulkuinen kuin sadepäivä keskitalvella. Hänen oli pakko
-kulkea eteenpäin: hän ei päässyt eroon siitä, minkä hän oli vetänyt
-niskoilleen muuten kuin etsimällä turvaa helvetistä.
-
-Hän tiesi olevansa oikeudeton. Hän oli tehnyt itsensä siksi jo silloin,
-kun oli antautunut Olaville ilman laillisten holhoojainsa tietoa ja
-suostumusta — nämä olivat antaneet hänen tuntea sen täydellisesti. Ja
-se, että hänen sukulaisensa sitten olivat suostuneet antamaan hänelle
-hänen perintöosansa, se tapahtui Olavin tähden — kun nämä olivat
-alkaneet katsella häntä toisin silmin ja olivat huomanneet olevan
-edullisinta ottaa vastaan hänen sovintotarjouksensa ja antaa hänen
-naida Ingunnin laillisella tavalla. Mitä nämä tekisivät sitten, kun
-saisivat tietää hänen sotkeneen asiansa niin, ettei Olav voisi ottaa
-häntä vastaan — sen hän vain heikosti aavisti. Kun nämä saisivat
-tietää hänen olevan raskaana — ja lapsen isän olevan miehen, jota
-hänen sukulaistensa ei kannattanut etsiä. Teitin oli paras antaa
-livistää — mitään hyötyä hänestä ei olisi; ja jos he etsisivät hänet
-käsiinsä ja kurittaisivat häntä, tulisi häpeä sitäkin suuremmaksi —
-kun saataisiin tietää, että hän oli antanut sellaisen miehen vietellä
-itsensä —.
-
-Ei, hän ei ymmärtänyt, mitä he tekisivät hänelle — ja sille. Mutta jo
-huomenna — taikka parin kolmen päivän päästä hän saisi tietää sen. Ja
-vaikka hänestä tuntui mahdottomalta käsittää sitä, oli kuitenkin varmaa
-kuin kuolema, että koivun puhjetessa lehteen hän oli istuva äpärä
-sylissään ja sai alistua kaikkeen, mitä hänen sukulaisensa vihapäissään
-syytivät hänen silmilleen, kun hän oli saattanut sellaiseen häpeään
-heidät kaikki ja kun heidän täytyi nyt elättää sekä hänet että lapsi.
-
-Hän alistui niin täydellisesti kohtaloonsa, että tuskin ymmärsi vielä
-eilen uskoneensa voivansa heittää taakan luotansa. Nyt hän ei uskonut
-muuta kuin että saisi laahata lasta perässään koko loppuelämänsä.
-Hän ei tuntenut mitään hellyyden tai lempeyden tapaista sitä kohtaan
-nytkään, mutta se oli olemassa, ja hänen täytyi sietää sitä.
-
-Vain silmänräpäyksen verran — ajatellessaan, että Tora taas voisi
-ruveta vaatimaan häntä luokseen, ja nähdessään itsensä ja _oman_
-lapsensa, heidän kahden hylkiön, kulkevan Haakonin talossa tämän
-rikkaiden lasten parissa — hänestä tuntui, kuin aivan uusi tunne
-olisi herännyt hänessä, ensimmäinen avuttoman vaiston liikahdus omansa
-suojelemiseksi —.
-
-Hänen sisarustensa velvollisuus oli lähinnä pitää huoli heidän
-elatuksestaan. Haakonin Toran ja hänen kahden pikku veljensä puolesta,
-joita hän tuskin oli nähnyt niinä vuosina, jolloin nämä olivat
-kasvaneet miehiksi. Ehkä hän uskalsi toivoa Magnhild-rouvan olevan niin
-armollisen, että antaisi hänen jäädä tänne Bergiin siihen asti, kun hän
-oli synnyttänyt lapsensa.
-
-Entä Arnvid — ajatteli hän sitten. Jospa hän tarjoutuisi ottamaan
-heidät luokseen; hän olisi varmaan hyvä heitä kohtaan, huolimatta
-siitä, että hän oli Olavin ystävä. Hän oli _kaikkien_ ystävä, jotka
-tarvitsivat apua. Jos hän kertoisikin Arnvidille — eikä Olaville.
-Arnvid saattoi puhua Olaville ja Magnhildille — ja hän itse pääsisi
-menemästä tuleen.
-
-Mutta hän tiesi, ettei uskaltanut tehdä niin. Hän ei ymmärtänyt,
-mistä hän saisi rohkeuden puhua Olaville, mutta mistään hinnasta hän
-ei tahtonut jättää sanomatta totuutta tälle. Olav oli hänen herransa
-ja hänet hän oli pettänyt; ja hän tunsi äkkiä, että sitten kun hän
-oli kestänyt kohtauksen Olavin kanssa, tulisi käymään niin, että
-hän itsestään polvistuisi Jumalan eteen katuen syntiään ja kaikkia
-elämänsä aikana tekemiään syntejä — quia peccavi nimis cogitatione,
-locutione, opere et omissione, mea culpa — sanat tulvivat esiin hänen
-huomaamattaan. Hän oli sanellut niitä niin monesti polvillaan veli
-Vegardin edessä — mutta nyt kirkastui ja paljastui, aivan kuin tumma
-kirkon ikkuna, johon äkkiä lankeaa valo, seuraavien sanojen sisältö: —
-mitä minä olen rikkonut ajatuksin, sanoin tai töin, _tieten tahtoen_ —.
-
-Hän kohosi polvilleen vuoteessaan, luki iltarukouksensa — siitä oli
-pitkä aika, kun hän oli viimeksi rohjennut rukoilla. Mea culpa —
-hän oli pelännyt tulevansa päästetyksi tekemästä sitä, mitä tahtoi,
-ja ottamasta vastaan sitä, minkä oli vetänyt ylleen. Nyt hän alkoi
-käsittää, että kun hän saisi Jumalan anteeksiannon synnille, jonka hän
-oli tehnyt itseään ja Olavia kohtaan, ei hän toivoisi enää säästyvänsä
-rangaistuksesta. Ainoastaan Olavin näkeminen on riittänyt valaisemaan
-hänelle rakkauden olemuksen. Hän oli tehnyt tälle niin pahoin kuin
-tehdä voi. Ja silloin kun Olav kärsi, ei hän voinut toivoa itselleen
-parempaa. Ja taempaa häämötti aivan kuin ikuisen rakkauden kuva.
-Kalkissa, joka Vapahtajamme oli juotava tuona iltana Öljymäen lehdossa,
-oli hän nähnyt koko maailman synnit, niin olleet kuin tulevat, siitä
-hetkestä alkaen, jolloin ihminen luotiin hamaan viimeiseen tuomioon
-— kaiken hädän ja tuskan, minkä ihmiset sen kautta olivat tuottaneet
-itselleen ja toisilleen. Ja koska Herra oli kärsinyt siksi, että hän,
-Ingunn, oli kärsinyt niin syvästi syntinsä tähden, tahtoi hänkin hakea
-rangaistusta ja kärsiä joka kerran kun ajatteli sitä. Hän ymmärsi
-tämän olevan toisenlaisen kärsimyksen kuin kaikki hänen tähänastiset
-kärsimisensä; se oli ollut kuin suistumista äyräältä, kunnes lopussa
-odotti pohjaton hete — tämä oli kuin kiipeämistä ylöspäin, auttavan
-käden tukemana, ponnistellen ja hitaasti, mutta itse kiipeämisen
-tuntuessa hyvältä, koska se johti päämäärää kohti. Ja hänelle selvisi,
-mitä papit tarkoittivat parannuksenteon suloudella —.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav ja Ingunn seisoivat yhdessä pihamaalla puolenpäivän aikaan
-seuraavana päivänä Ivarin ja Arnvidin ollessa lähdössä. Oli yhtä
-kaunis ilma kuin edellisenä päivänä ja joka puolella suli ja tippui.
-Lumi vaipui kokoon hauraasti kahahdellen päivän lämmittäessä kinoksia,
-ja pieniä vesipuroja solisi pihamaalla uurtaen kiiltäviä jääraitoja
-talvisen hevoslannan ja lastujen poikki. Ivar valitti sitä, että
-Arnvid tahtoi ratsastaa jäitse — se oli varmaan heikkoa monin paikoin
-Ringsakerin seudulla. Ivar oli kerran ajanut railoon joku vuosi sitten,
-ja sen erän perästä hän oli mitä pahin pelkuri. Mutta Arnvid nauroi
-hänelle — mikä hätä heillä oli keskellä päivää! He ehtisivät Haftorin
-luo ennen pimeän tuloa. Miltä olisi tuntunut rämpiä mäkeä ylös ja
-toista alas tällä kelillä —! Arnvid vakuutti, ettei hän ainakaan
-ruvennut siihen, "— jos saat omat miehesi mukaan, niin aja mistä
-tahdot, mutta Eyvind ja minä ratsastamme myös mistä tahdomme —."
-
-Mutta kummankin miehet olivat jo kaukana. Talvitie kulki useimmista
-taloista Bergin kautta alas jäälle — ja sieltä se kääntyi etelään
-kaupunkia kohti tai pohjoiseen ja länteen vastarannan selänteen yli
-alas Mjøsenin selälle.
-
-Olav ja Ingunn saattoivat heitä mäkeä alas. — Arnvid ja Ivar
-ratsastivat käymäjalkaa. Lumi oli kulunut pois maan puolelta railoa,
-johon paistoi aurinko, ja jäällä oli vettä. Arnvid virkahti Olaville,
-että tämä sai rapaa päälleen: Olav kulki paljain päin, ilman
-päällysvaippaa, puettuna avarahelmaiseen, taivaansiniseen mekkoon,
-vaaleisiin nahkasääryksiin ja mataliin, suippokärkisiin kenkiin. Hienot
-jalkineet olivat kastuneet tummiksi — "Ingunnin puku on sopivampi
-ulkona kulkemiseen —."
-
-"En ymmärrä, miten hän jaksaa liikkua tässä kuumuudessa —."
-
-— Ingunnilla oli yllään sama puolipitkä, hihaton lampaannahkanuttu,
-joka hänellä oli ollut eilen, ja hän tallusti karvaisissa saappaissaan
-— hän ei ollut tehnyt muuta kaunistellakseen kuin palmikoinut
-hiuksiinsa punaisia silkkinauhoja.
-
-Ilma puhalsi heitä vastaan kuin kolea hengitys, ja kaikki välkkyi ja
-väreili katsoipa minne tahansa.
-
-"Tuolla me istuimme kerran — muistatko?" kuiskasi Olav Ingunnille.
-Ruohoinen rinne oli paljas monesta kohden — vielä eilen kaikki oli
-ollut häikäisevän valkoista; joukosta oli vain pistänyt esiin joku kivi
-ja katajapensas. "Taitaa tulla myöhäinen kylvöaika, koska lumi sulaa
-tällaista vauhtia ennen Maarianpäivää —."
-
-He jäivät seisomaan notkoon katsoen poistuvia. Arnvid kääntyi kerran
-satulassa huiskuttaen kädellään, ja Olav huiskutti kättään takaisin.
-Hän taittoi oksan orjantappurapensaasta ja tarjosi sitä Ingunnille,
-mutta tämän pudistaessa päätään hän poimi siitä itse muutaman marjan,
-imi niitä ja sylkäisi perskat suustaan: "Mennään sitten takaisin —."
-
-"Ei. Odota vähän. Minun täytyy puhua sinulle eräästä asiasta."
-
-"Mitähän se lienee? — Olet onnettoman näköinen, Ingunn."
-
-"En voi olla iloinen", sai tämä sanotuksi.
-
-Olav katsoi häntä. Ensin hän näytti hämmästyvän — sitten hänenkin
-ilmeensä tuli totiseksi, ja hän katsoi puolittain syrjään.
-
-"Sitäkö tarkoitat, että olin kauan poissa", kysyi hän hiljaa.
-
-Liian kauan, olisi Ingunnin tehnyt mieli sanoa, mutta hän ei voinut.
-
-"Pelkäsin sitä", sanoi Olav yhtä hiljaa kuin äsken. "Ajattelin sinua
-liittyessäni jaarlin matkaan — katsohan, tiesin, että saisin jakaa
-hänen maanpakolaisuutensa. Mutta hän oli herrani, Ingunn — ensimmäinen
-herra, jolle olin vannonut uskollisuutta. En ollut selvillä siitä, mitä
-minun oli tehtävä. Mutta menetin rauhani, Ingunn, kun ajattelin, että
-itse asettuisin Hestvikeniin ruoan ja oluen ääreen, sillä aikaa kun
-hänen, joka oli auttanut minua saamaan takaisin kaiken mitä omistin
-täytyi harhailla turvattomana vieraassa maassa kaiken tavaransa
-menettäneenä. — Mutta en luullut, näetkös, että se voisi niin monta
-vuotta —.
-
-"— Petinkö minä mielestäsi sinua seuratessani jaarlia?"
-
-Ingunn pudisti päätään:
-
-"Tiedäthän, etten pysty ymmärtämään sellaisia asioita, Olav."
-
-"Luulin —" Olav henkäisi syvään, "katsos, kun olin tullut niin hyväksi
-ystäväksi Ivarin kanssa — ja maksanut puolet sakoistani Kolbeinille —
-vakaana englantilaisena rahana — ja kun sinä olit kihlattu sormuksin
-ja lahjoin — niin ajattelin, että sinulla olisi paremmat olot siellä
-missä olit. Eikö sinulla olekaan ollut hyvä sukulaistesi luona, Ingunn?"
-
-"Kyllä. En tahdo valittaa _sitä_ —."
-
-"Valittaa sitä —"
-
-Ingunn kuuli ensimmäisen heikon pelon väreen hänen äänessään, kokosi
-voimansa ja katsoi Olaviin. Tämä seisoi orjantappuran oksa kädessään
-katsoen takaisin, aivan kuin ymmärtämättä, mistä oli kysymys, mutta
-peläten, mitä oli tulossa.
-
-"Onko sinulla sitten jotakin muuta valittamista, Ingunn?"
-
-"Se oli kai minun osani — minä — minä en jaksanut —. En kelpaa
-sinulle enää, Olav."
-
-"Et kelpaa — minulle enää —," Olavin ääni oli aivan ilmeetön.
-
-Jälleen Ingunnista tuntui, kuin hänen olisi täytynyt ponnistaa kaikki
-voimansa uskaltaakseen katsoa Olaviin. Näin he seisoivat tuijottaen
-toisiaan silmiin. Ingunn näki, että Olavin vaaleat kasvot aivan kuin
-kuihtuivat, näivettyivät ja menettivät värinsä — hän liikutti huuliaan
-pari kertaa, mutta kesti vähän aikaa, ennen kuin hän sai sanotuksi:
-
-"Mitä tarkoitat sillä —?"
-
-Taas he seisoivat tuijottaen toisiaan kasvoihin, kunnes Ingunn
-ei kestänyt sitä kauemmin. Hän kohotti toisen kätensä ja vei sen
-silmilleen.
-
-"Älä katso minuun noin", pyysi hän vavisten. "Minä saan lapsen."
-
-Hänestä tuntui kuin olisi kulunut ikuisuus, kunnes hän ei sietänyt sitä
-kauemmin, vaan antoi kätensä vaipua ja katsoi Olaviin. Hän tuskin tunsi
-tämän kasvoja — leuka oli loksahtanut alas kuin kuolleella, ja hän
-seisoi kuin paikalleen kivettyneenä, tuijottaen eteensä, ja sitä kesti
-ja kesti —.
-
-"Olav!" pääsi Ingunnin huulilta hiljaisena vaikerruksena. "— Puhu
-minulle!"
-
-"Mitä soisit minun puhuvan —," äänsi toinen soinnuttomasti. "— Jos
-joku toinen olisi sanonut minulle tämän — sinusta — olisin tappanut
-hänet!"
-
-Ingunn äännähti hiljaa ja kimeästi kuin koira, joka saa potkun.
-
-Olav huusi:
-
-"Ole ääneti! Et ansaitse parempaa sinäkään — senkin ilkeä narttu!" —
-Hän kurottui eteenpäin — jälleen Ingunn äännähti kuin piesty koira
-— ja kun Olav liikahti, väistyi hän pari askelta taapäin ja nojasi
-haavan runkoon. Joka puolella hohtava hankiainen häikäisi häntä äkkiä,
-niin että hänen täytyi sulkea silmänsä, ja hän tunsi tuskan käpristävän
-kokoon ruumiinsa, kuten liha käpristyy kokoon, kun se viskataan tuleen.
-
-Aukaistessaan jälleen silmänsä hän katsoi Olaviin — ei, hän ei
-uskaltanut katsoa; hän katsoi alas orjantappuran oksaan, jonka punaiset
-marjat olivat singonneet hänen eteensä lumelle. Ja hän vaikeroi hiljaa:
-
-"Olisi paljon parempi — paljon parempi — jos tekisit sen —."
-
-Olavin kasvot vääntyivät voimakkaasti, muuttuivat epäinhimillisiksi.
-Hän tarttui molemmin käsin tikarinkahvaan — kiskaisi sen irti
-kiinnityslevyineen kaikkineen ja heitti kauas luotaan. Se moksahti
-jonnekin syvälle sulaviin kinoksiin.
-
-"Kunpa olisin kuollut, kunpa olisin kuollut", vaikeroi Ingunn yhä.
-
-Hän tunsi Olavin hurjan, verestävän katseen itsessään — ja vaikka
-häntä pelotti kauheasti, toivoi hän sittenkin, että Olav tappaisi
-hänet. Hän tapasi kaulaansa käsillään — valitti hiljaa —.
-
-Mies seisoi tuijottaen häneen kuin uhriinsa — kaulan valkoista
-jännitettyä kaarta, toisen nojatessa puuta vasten. Hän oli tehnyt
-kerran niin — miekka oli lyöty hänen kädestään, hän oli ollut
-turvaton ja hän oli tarttunut toista miestä vyötäisiin ja kurkkuun
-ja taivuttanut hänet taapäin sekä huomannut, ettei hän milloinkaan
-sitä ennen ollut pannut liikkeelle kaikkia voimiaan —. Ja Ingunnin
-seisoessa tuossa näki hän sen itsekin — näki tuon häpeämättömän
-muutoksen hänen kasvoissaan ja koko vartalossaan — näki tuon toisen
-miehen jäljet.
-
-Ähkäisten kuin eläin hän käänsi päänsä pois ja pakeni tietä ylös.
-
-Hän kuuli Ingunnin huutavan häntä nimeltä. Hän ei tiennyt, oliko tämä
-huutanut ääneen, vai kuuluiko se vain hänen sisällään — ei, ei, en
-uskalla jäädä läheisyyteesi —.
-
-Ingunn virui kokoonlysähtäneenä pienellä, paljaalla pälvellä haavan
-juuressa, huojutellen ruumistaan ja valittaen. Oli varmaan kulunut
-pitkä aika. Nyt Olav oli siinä taas. Hän kumartui Ingunnin yli ja
-puhalsi hänen korvaansa:
-
-"Kuka on — lapsen isä —?"
-
-Ingunn katsoi ylös, mutta pudisti päätään.
-
-"Onpahan — eräs —. Hän oli Reynen nimismiehen kirjuri —. Hänen
-nimensä on Teit, islantilainen —."
-
-"Olitpas sinä hullu", sanoi Olav yrittäen nauraa. Hän tarttui Ingunnia
-kovasti käsivarteen ja rutisti sitä niin, että toinen voihkasi: "Entä
-Magnhild — mitä hän sanoo tästä? Hän istui eilen niin naurusuulla
-toisten joukossa —", Olav puri hammasta, — "hän nauroi tietysti
-minua, pölkkypäätä, joka en aavistanut ilossani ja hyvässä uskossani
-onneni lisääntyneen näin suuresti. Oih — taivaan kirous teille
-kaikille!"
-
-"Magnhild ei tiedä mitään. Olen salannut sen kaikilta ihmisiltä, kunnes
-nyt ilmaisin sen sinulle."
-
-"Se oli kauniisti tehty! Olin oleva ensimmäinen tietämään sen —! Ja
-minä kun olin ajatellut voivani laittaa lapseni itse —."
-
-"Olav!" parahti toinen tuskaisesti. "Ellet sinä olisi tullut —" hänen
-äänensä murtui —, "ei siitä olisi saanut tietää kukaan —."
-
-Jälleen he tuijottivat toisiinsa hetken. Ingunnin pää retkahti rinnalle.
-
-"Jeesus Kristus? Oletko ihminen!" pääsi Olavilta kuiskaten.
-
-Hän kohosi pystyyn, oikaisi itseään muutaman kerran, ja silloin näkyi
-punainen arpi kaulantaipeessa. Sitten hän sanoi, enemmän itsekseen kuin
-Ingunnille:
-
-"Jos minulle olisi tuotu sana, että olit tullut pitaaliseksi — luulen,
-että sittenkin olisin toivonut päivää, jolloin olisin saanut ottaa
-sinut luokseni —. 'Tahdotko suojella tätä naista niin sairaana kuin
-terveenä', kysyy pappi kirkon ovella —. Mutta tämä — tätä minä —!
-Herra armahda, minä en voi —!"
-
-Hän tarttui Ingunnia lujasti hartioihin:
-
-"Kuuletko, Ingunn — en voi! Magnhild saa — saat sanoa Magnhildille
-etten voi. Ja koska hän ei ole pitänyt sinusta parempaa huolta — koska
-tämä on sattunut hänen valvontansa alaisena, saa hän itse —. En kärsi
-nähdä sinua enää, ennen kuin olet päässyt irti siitä —."
-
-"Kuuletko?" yltyi hän uudelleen. "Saat itse sanoa sen Magnhildille!"
-
-Ingunn nyökkäsi.
-
-Sitten Olav alkoi kulkea mäkeä ylös.
-
-Maa oli läpimärkää sillä kohden missä Ingunn istui, ja hän tunsi
-kylmän jäykistävän ja herpaavan ruumistaan; se lievitti. Hän kiersi
-käsivartensa haavan ympäri ja painoi poskensa sen kuoreen. Nyt
-hänen oli etsittävä itsestään se lohdutus, jonka hän oli uskonut
-löytävänsä, kun asia oli sanottu. Mutta hän ei tavannut sitä — tunsi
-vain kuolemanväkevää katumusta, mutta ei sitä katumusta, missä on
-parannuksen voima. Hän ei toivonut muuta kuin saada kuolla paikalleen
-— ei jaksanut nousta ylös, lähteä edelleen sitä kohti, jonka läpi
-hänen oli kuljettava.
-
-Hän muisti kaiken mitä oli ajatellut sanoa Olaville lohdutukseksi —
-ettei tämä enää muistelisi häntä; palatessaan maailmaan tämän vain oli
-haettava onneaan eikä ajateltava häntä; hän ei ollut sen arvoinen. Hän
-ymmärsi nyt sen olevan totta, eikä siinä ollut lohdun itua — pahinta
-oli juuri ettei hän ollut sen arvoinen, että Olavin kannatti ajatella
-häntä —.
-
-Hän ei tiennyt, miten kauan hän oli maannut siinä, mutta kuuli sitten
-ajettavan tiellä. Vaivalloisesti hän kompuroi ylös — hän oli kylmästä
-kankea, ja koko hänen ruumistaan särki, kun hän koetti liikkua —
-jalat olivat puutuneet niin, ettei hän tahtonut osata seistä eikä
-kävellä. Mutta hän pääsi kuitenkin pensaiden suojaan ja oli syövinään
-ruusunmarjoja kahden kuormareen ajaessa ohi. Ajajat tervehtivät hiljaa,
-ja hän vastasi. He olivat ylempää tunturilta —.
-
-Aurinko oli painunut aimo taipaleen alemmas länteen — lumelle lankeava
-valo oli nyt kellanpunainen, ja maasta nouseva huuru alkoi muuttua
-matalan usvapilven kaltaiseksi. Hän kuljeskeli umpimähkään jonkin
-aikaa, neuvottomuuden vallassa. Sitten hän huomasi pari ratsumiestä
-jäällä — ne näyttivät tulevan tänne — häntä alkoi pelottaa ja hän
-kääntyi taloa kohti.
-
-Hän oli juuri pujahtamaisillaan omalle puolelleen, kun Magnhild-rouva
-tuli häntä vastaan pihan poikki toisesta tuvasta. Ingunnin
-säikähtyneille silmille näytti täti hirvittävältä lihavine, punakkoine
-kasvoineen, jotka pullottivat päähineen keskeltä, ja hopeavyön alta
-esiin työntyvine vatsoineen, raskaat, helisevät avaimet, tikari ja
-sakset sivulla riippuen — yhtä hirvittävältä kuin vihainen härkä,
-joka kerran oli tulla tömistänyt häntä vastaan tiellä. Hän tarttui
-tukea tavaten pihtipieleen. Mutta samassa hänestä tuntui kuin hänen
-pelkäämiskykynsä olisi jännitetty liian pitkälle. —
-
-"Pyhä Maaria, mistä sinä tulet — oletko kuljeksinut ulkona koko päivän
-— kaatunut rapakkoonkin, huomaan minä — olet märkä ja lokainen
-kainaloita myöten! Mitä on tapahtunut — ja mikä Olavia vaivaa —?"
-
-Ingunn oli vaiti.
-
-"Tiedätkö _sinä_, mikä hänet pani lähtemään päätä pahkaa Hamariin
-—? Hän talutti ulos hevosensa, eikä Hallbjørn saanut hänestä mitään
-tolkkua — hän hoki, että hänen oli lähdettävä Hamariin, mutta jätti
-tavaransa tänne ja ajoi kuin piru olisi ollut sekä edessä että takana
-— Hallbjørn kertoi, että oli ollut ihan vaikea nähdä hänen kannustavan
-jalustimiaan hevosen kylkeen —."
-
-Ingunn oli vaiti.
-
-"Mitä se merkitsee?" kysyi Magnhild-rouva vihasta säihkyen. "Tiedätkö
-_sinä_, mikä Olavia vaivasi?"
-
-"Hän on mennyt", sanoi Ingunn. "Hän ei tahtonut jäädä tänne enää,
-kuultuaan —. Kun olin sanonut hänelle, miten laitani oli —."
-
-"— sinun laitasi?" Magnhild-rouva tuijotti nuorempaansa — hänen
-ryvettyneitä vaatteitaan, hiuksiaan, jotka olivat irtautuneet
-palmikkonauhoista ja olivat täynnä roskaa ja sammalta, likaisenharmaita
-kasvoja, jotka olivat laihat kuin kaluttu luu — hän oli suoraan
-sanoen iljettävän näköinen — ja miten hän rutisti ympärilleen märkää,
-likaista lammasnahkaturkkiaan —.
-
-"Sinun laitasi!" huusi hän vielä kerran, tarttui Ingunnia käsivarteen
-ja töykkäsi hänet sisään ovesta niin että toinen oli kompastua
-kynnykseen. Sitten hän lennätti hänet keskelle lattiaa, johon hän
-kaatui ja jäi makaamaan yhteen kasaan lieden ääreen. Täti sulki oven
-heidän jälkeensä.
-
-"Ää — äh — senkin! En ymmärrä hituistakaan — mitä olet tehnyt."
-
-Hän kävi kiinni Ingunniin ja raastoi hänet ylös. — "Riisu yltäsi —
-sinähän olet kuin vedestä nostettu! Enkö ole aina arvellut, että sinä
-olet puolihöperö; et varmaankaan voi olla ihan viisas!"
-
-Ingunn makasi sängyssä tylsänä kuunnellen tätiään, joka puhua junttasi
-ripustaessaan märkiä vaatteita orrelle lieden yläpuolelle kuivamaan.
-Tämä oli ensi kerta sitten kesän, jolloin hän makasi vuoteessa
-täysin riisuutuneena, ja tuntui niin suloiselta olla vapaa kaikista
-pingottimista, joilla hän oli kiusannut itseään — levätä. Hän tuskin
-käsitti, että Magnhild-rouva olisi voinut olla paljon, paljon kovempi
-häntä kohtaan — hän ei ollut torunut, lyönyt eikä vetänyt tukasta —
-hän ei edes puhunut monta sanaa siitä, mitä tuumi asiasta —.
-
-Magnhild-rouva oli sitä maata, että hän vaati täyden selon asian
-kulusta — ja sitten piti keksiä jokin keino, jolla se säilyisi
-salassa. —
-
-Hän kysyi lapsen isää, ja kun Ingunn oli ilmaissut sen, hän jäi
-istumaan pitkäksi aikaa aivan ällistyneenä. Tämä oli niin tolkuttoman
-käsittämätöntä, ettei hän voinut muuta ymmärtää kuin että tuolta
-raukalta puuttui ihmisen äly. Ingunnin täytyi tehdä selvää kaikesta
-mitä oli tapahtunut hänen ja Teitin välillä, ja hän vastaili hiljaa ja
-yksikantaan Magnhildin kovaäänisiin kysymyksiin. Kuuteen kuukauteen
-Ingunn ei ollut nähnyt Teitiä — tämä ei tiennyt mitään hänen tilastaan
-— se tapahtuisi kuuden viikon kuluttua —.
-
-On paras antaa linnun lentää, ajatteli Magnhild-rouva. Ja eiköhän
-tyttöä saisi pidetyksi piilossa Aasan tuvassa jäljellä olevaa aikaa.
-Täytyi sanoa hänen sairastavan — eikä Ingunnia kysellytkään moni;
-oli onni onnettomuudessa, että tämä oli elänyt niin syrjässä viime
-vuodet. Täti kielsi ankarasti, ettei hän saanut käydä ovesta ulkona
-päiväsaikaan. Dalla sai asua hänen luonaan aluksi, ja myöhemmin
-lähetettäisiin noutamaan Toraa.
-
-Ingunn jättäytyi uupumuksensa valtaan. Tuntui melkein hyvältä —
-hänen jalkansa olivat lämmenneet nahkasien välissä ja uni vuoti
-hänen ylitseen kuin lämmin, leppoisa vesi. Puolihorteessa kuuli hän
-Magnhild-rouvan tuumailevan itsekseen, miten lapsi saataisiin parhaiten
-kätketyksi, heti kun se oli syntynyt —.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Herätessään hän ymmärsi, että täytyi olla ilta, tuli oli melkein tyyten
-sammunut liedellä, mutta hiilet hehkuivat vielä. Dalla istui rahilla
-tulen hohteessa kehräten ja päätään nyykäytellen. Ulkona oli alkanut
-myrskytä. — Ingunn kuuli tuulen vinkuvan nurkissa, ja jokin kolahteli
-tuon tuostakin seinää vasten. Hän nautti yhä syvästä hyvän tunteesta.
-
-"Dalla", virkkoi hän hetken kuluttua. Vanha vaimo ei kuullut.
-
-"Dalla", toisti hän vähän ajan perästä. "Etkö menisi ulos katsomaan,
-mikä siellä kolahtelee seinää vasten — korjaisit sen pois —."
-
-Dalia nousi ja tuli sängyn luo:
-
-"Vai vielä sinä olet niin korski ja ylpeä, että käsket toisia
-asioillesi, senkin laiskuri. Minut on pantu tänne vahtimaan sinua,
-mutta ei juoksentelemaan sinun käskystäsi — hyi häpeä, senkin katala
-tamma —."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Magnhild-rouva kävi katsomassa veljensä tytärtä kerran tai pari
-päivässä; hän ei sättinyt tätä nytkään — ei virkkanut tälle muutenkaan
-monta sanaa. Eräänä päivänä hän sentään kertoi löytäneensä lapselle
-kasvatusäidin — se oli erään uudisviljelijän vaimo kaukaa pohjoisesta
-korvesta. Oli päätetty, että Magnhild-rouva lähettäisi häntä noutamaan
-heti kun poltot alkaisivat, että he saisivat lapsen tieltä niin pian
-kuin se oli syntynyt. Ingunn ei virkkanut siihen mitään, ei edes
-kysynyt vaimon ja talon nimeä, ja Magnhild-rouva ajatteli, että
-oikeassapa hän taisi olla — tyttö oli vajaaälyinen.
-
-Sitten hänet oli jätetty kahden Dallan kanssa, aamusta iltaan. Hän
-vetäytyi sykkyrään ja oli hiljaa kuin hiiri; jos hän hiukankin liikahti
-tai hengitti kovemmin, sai hän heti kuulla Dallan herjasanoja, rumimpia
-ja pahimpia, mitä tämä voi keksiä.
-
-— Dalla ja Grim eivät olleet koskaan olleet orjia sillä lailla kuin
-orjat olivat herransa omaisuutta entisvanhaan. Mutta monin paikoin
-tehtiin hyvin vähän eroa siinä, oliko joku vapaasyntyinen vai orjan
-lapsi, vaikka viimeksi mainitut nauttivatkin nyt laillisia oikeuksia,
-eritoten siellä, missä oli kysymys vanhojen sukujen jälkeläisistä ja
-heidän palkollisistaan, jotka olivat entisten orjasukujen juurta.
-Sellaisen kartanon isännän tai emännän päähänkään ei olisi juolahtanut
-häätää luotaan tuollaista palkollista, olipa tämä kuinka itsepäinen,
-aikaansaamaton, sairas tai kurja tahansa — eikä noissa suvuissa
-myöskään ollut tapana myydä orjaa toisille: erittäin kaunis ja
-tervejäseninen orjan lapsi saatettiin kyllä antaa jollekin nuorelle
-sukulaiselle tai kummilapselle lahjaksi, ja orja, josta oli tuntuvasti
-enemmän vastusta kuin hyötyä tai joka oli tehnyt pahaa, hävisi —.
-Eivätkä orjasyntyiset palvelijat nytkään ajatelleet monesti muuta kuin
-tyytyä saamaan elatuksensa sieltä, missä olivat syntyneet — eikä
-muilta seuduilta. Isäntäperheen kunnia oli heidän kunniansa, sen onni
-ja menestys heidän; he elivät sen elämää, heidän pysyväinen keskinäinen
-puheenaiheensa koski isäntäväen elämää tuvassa, kamarissa ja aitassa,
-josta he koettivat onkia tietoonsa jokaisen pienenkin tiedon korren.
-
-Aasa Maunun tyttärellä oli ollut Grim ja Dalla luonaan siitä asti
-kun he kaikki olivat lapsia, ja kun hän lähetti nämä Steinfinnille,
-oli se kuin lahja äidiltä pojalle. Steinfinnin onni ja onnettomuus
-oli ollut heidän omansa, ja koska Aasan mielestä tämän naiminen oli
-tuonut onnettomuutta taloon, alkoivat nämä kaksi vihata hänen vaimoaan
-vaikka eivät uskaltaneet osoittaa sitä. Ja vaikkei Ingunn muistuttanut
-vähääkään äitiään, oli hänkin joutunut heidän vihoihinsa — kovinkaan
-suuretta syyttä. Mutta Olav ja Tora olivat olleet heidän suosikeitaan;
-nämä olivat säveitä ja huolehtivaisia vanhoja palvelijoitakin kohtaan
-— Ingunn oli ajattelematon ja hetkellinen — ja he panettelivat
-häntä sitä pahemmin kiittäessään toisia. Lisäksi Dalla oli ollut
-suunniltaan kateudesta koko ajan, kun Ingunn oli ollut talossa ja
-sai olla lähempänä Aasa-rouvaa kuin hän ja koska hän näki isoäidin
-pitävän tästä niin paljon. Ja kun Ingunn nyt oli tahrannut tällä
-ennenkuulumattomalla tavalla Steinfinnin suvun kunnian sekä pettänyt
-Olavin ja kun hänet nyt annettiin Dallan käsiin aivan avuttomana, ja
-täysin puolustuskyvyttömänä, kosti orjanainen hänelle minkä ymmärsi.
-
-Hän kertoi mitä karkeimmin ja julmimmin sanoin laajasti ja
-perusteellisesti kaikenlaista, mistä Ingunnilla oli ollut vain hämärä
-aavistus — kertoi Teitistä ja Olavista — kunnes nuorempi nainen istui
-häpeästä hehkuen, toivoen lattian aukeavan ja kätkevän hänet alleen.
-Ja istuipa tai seisoipa hän tai käveli, ilkkui Dalla alati hänen
-rumuuttaan. Ja vanhus koki pelästyttää hänet piloille kuvailemalla,
-mikä häntä odotti, kun oli aika asettua oljille; hän ennusti mitä
-vaikeinta synnytystä ja sanoi näkevänsä, että hän kuolisi.
-
-Ingunn oli aina tiennyt, ettei Dalla pitänyt hänestä ja luuli häntä
-tyhmäksi, mutta hän ei ollut välittänyt siitä. Nyt hän ei ollut
-uskoa todeksi, että tuo vanha orjavaimo koetti kiusata häntä noin
-väsymättömällä ja katkeralla vihalla. Ingunn ei voinut keksiä siihen
-muuta syytä kuin sen, että hän mahtoi olla niin läpihäväisty, tahrainen
-ja iljettävä, että ne, joiden täytyi olla hänen seurassaan, tahtoivat
-polkea hänen päälleen, kuten polkaistaan rikki inhottava eläin.
-
-Ja hän luopui toivomasta rauhaa ja vapahdusta. Kuolema oli paras,
-mitä hän saattoi itselleen toivoa. Kunpa hän vain pääsisi irti tuosta
-vieraasta oliosta — hän ei voinut tuntea sitä kohtaan nytkään muuta
-kuin kauhua ja vihaa, ja niin hän toivoi vain kuolemaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kymmenen päivää kului tällä tavoin. Illalla kumpikin kyyhötti
-nurkassaan, kun joku tarttui oveen. Dalla ponnahti paikaltaan. "Tänne
-ei pääse kukaan —!" hän huusi.
-
-"Pääsee kyllä —", sanoi tulija, joka oli ilmestynyt kynnykselle; se
-oli Arnvid.
-
-Ingunn nousi ja meni häntä vastaan; hän kiersi kätensä hänen kaulalleen
-ja painautui häntä vasten — Arnvid oli ainoa koko maailmassa, jolta
-hän tiesi voivansa odottaa hyvyyttä näissäkin oloissa. Silloin hän
-huomasi tämän vetäytyvän syrjään, irrottavan hiljaa hänen kätensä
-niskastaan — ja se koski häneen pahemmin kuin Dallan herjaus.
-Arnvidkin inhosi häntä — oliko hän siis niin saastainen —! Samassa
-Arnvid silitti hänen poskeaan, tarttui hänen käteensä ja talutti hänet
-istumaan kanssaan pienelle juomanpanopenkille lieden ääreen.
-
-"Mene ulos, Dalla", sanoi hän vanhukselle. "Piru itse on varmaan saanut
-Magnhildin antamaan avuksesi tuon hupsun noita-akan. — Vai näetkö
-hänet mielelläsi täällä?"
-
-"En suinkaan", sanoi Ingunn heikosti. Ja vähä vähältä sai Arnvid kuulla
-Dallan käytöksestä — vaikkei Ingunn voinut saada suustaan kaikkea.
-Arnvid otti hänen kätensä ja laski sen polvelleen: — "Älä pelkää — ei
-hän ole luullakseni tämän jälkeen kiusaava sinua!"
-
-Hän sai sanotuksi niin vähän. Arnvid toivoi hänen itsensä kertovan,
-mitä Olav oli asiasta sanonut, sekä tiesikö Ingunn, mitä hän aikoi
-taikka missä hän oli, tai mitä hänestä itsestään tulisi tämän jälkeen,
-mutta _hänen_ oli mahdoton aloittaa puhetta.
-
-Ja niin ei Olavin nimeä mainittu laisinkaan, vaikka Arnvid istui kauan
-sisällä. Ollessaan lähdössä hän sanoi:
-
-"Pahasti teit, Ingunn — en voi auttaa sinua. Mutta koeta lähettää
-minulle sana heti kun asiasi ovat sillä kannalla, että miehinen mies
-voi tehdä jotakin puolestasi. Sanoisin myös kernaasti sanani silloin,
-kun sinusta ja lapsesi huolenpidosta päätetään."
-
-"Ei minua voi auttaa kukaan."
-
-"Ei, se lienee kyllä totta. Saat jättää itsesi Jumalan huostaan, Ingunn
-— silloin tiedät, että loppu on oleva hyvä."
-
-"Niin, tiedän sen. Ja sinä voit sanoa niin. Mutta sinun ei itsesi
-tarvitse tuntea sitä." Hän rutisti hädissään Arnvidin kättä. "En saa
-unta öisin —. Ja silloin minulla on aina niin jano. Mutta en uskalla
-nousta juomaan, jottei Dalla kuulisi —."
-
-"Niin", sanoi Arnvid hiljaa. "Kukaan meistä ei ole kokenut, miltä
-tuntuu riippua ristillä. Mutta ryöväri koki — ja hän oli sen
-ansainnut. Mutta tiedäthän mitä hän teki —."
-
-Jonkin aikaa Arnvidin mentyä tuli Magnhild-rouva torumaan Dallaa. Hän
-käski tämän muistaa, että Ingunn oli Steinfinnin tytär, olipa tehnyt
-niin tai näin, eikä häntä saanut kiusata sopimattomilla puheilla.
-Ja kun Ingunn oli paneutunut levolle, toi Dalla ison kulhollisen
-kirnupiimää ja asetti sen sängynportaalle, niin että kopsahti ja juoma
-läikkyi yli. Mutta kun Ingunn yöllä aikoi juoda, sai hän suunsa täyteen
-roskaa — siinä oli aivan kuin olkia ja multakokkareita.
-
-Arnvid kävi häntä katsomassa seuraavana päivänä ennen lähtöään, mutta
-he eivät puhelleet paljon.
-
-Ivar oli tullut Bergiin Arnvidin kera, mutta ei tullut veljentytärtään
-katsomaan. Ingunn ei tiennyt, oliko hän niin muuttunut, ettei tahtonut
-nähdä häntä silmiensä edessä, vai oliko joku pyytänyt häntä olemaan
-tulematta ja siten säästämään Ingunnia.
-
-Arnvid saapui saarnaveljien luostariin keskellä päivää, ja jo
-portinvartijalta hän kuuli Olav Auduninpojan olevan siellä — hän
-oli tullut noin viikko sitten. Hän ei asunut majalassa, vaan pienessä
-talossa, jonka priori oli rakennuttanut kaalitarhaan — hän oli
-saanut päähänsä, ettei miesten ja naisten sopinut nukkua samassa
-rakennuksessa, naiset saivat asua luostarialueen ulkopuolella.
-Mutta vaimot eivät tahtoneet maata erillään muusta seurastaan aivan
-kirkkomaan reunassa. Sitä paitsi talo oli hatarasti tehty ja täpösen
-täysi talvella, ja lieden sijaan oli Bjarne-herra antanut muurata
-ovinurkkaan uunin, josta ei lähtenyt lämpöä ja josta nouseva savu ei
-tahtonut löytää ulos räppänästä.
-
-Kirkon varjossa oli kylmää, ja riite helisi kilpaa kannusten kanssa
-Arnvidin astuessa puutarhan poikki. Lumi oli sulanut täällä sen verran,
-että herne- ja papumaat muhottivat mustina valjunvärisine varsineen.
-Naisten tupa oli aivan kiinni kirkkomaan aidassa; pari isoa, vanhaa
-puuta varjosti sitä nytkin, vaikka paljaana lehdistä.
-
-Rakennuksessa ei ollut eteistä, Arnvid astui suoraan sisään. Olav
-istui sänkynsä laidalla jalat alas riippuen ja niska seinää vasten.
-Arnvid näki ensi silmäyksellä, miten muuttunut ystävä oli. Hänen
-hallavankeltainen tukkansa näytti haalistuneelta, sillä iho oli
-muuttunut samanväriseksi, ja hänen leukansa oli niin ruokkoamaton, että
-se näytti aivan pöhöttyneeltä — hän oli kauttaaltaan siistimättömän ja
-velton näköinen. Uudet hirsiseinät olivat vielä keltaiset, ja huoneessa
-oli savua, mutta uuninsuussa hehkui vain muutamia hiiliä. — Arnvidista
-tuntui kuin hän olisi tullut paikkaan, missä kaikki oli kuollutta ja
-kangistunutta.
-
-Ei kumpikaan huomannut, että he unohtivat tervehtiä toisiaan.
-
-"Tulitko tänne?" kysyi Olav.
-
-"Tulin —", vastasi Arnvid tyhmänsekaisesti. Sitten hän muisti mainita,
-että Olavhan tiesi hänen koko ajan aikoneen tulla tervehtimään
-poikaansa Finniä, joka kävi koulua —. Sitten hän keksi sanoa,
-että Olavinhan täytyi saada tietää, miten heidän oli käynyt Haftor
-Kolbeininpojan luona.
-
-"No miten siellä sitten kävi?" kysyi Olav.
-
-— Haftor oli ollut tyytyväinen rahoihin.
-
-"Kauanko olit Bergissä?" Olav päästi pienen, kolean naurahduksen.
-"Huomaan sinun käyneen siellä."
-
-"Olin siellä yötä."
-
-"No mitä kuuluu?"
-
-"Arvaat sen itsekin", sanoi Arnvid lyhyeen.
-
-Olav ei virkkanut enempää. Arnvid kävi istumaan, ja molemmat
-olivat ääneti. Kotvan kuluttua toi palveleva veli olutta ja leipää
-tulokkaalle. Arnvid joi, mutta ei voinut syödä. Munkki jäi seisomaan
-vähäksi aikaa puhellen Arnvidin kanssa — Olav istui vain eteensä
-tuijottaen. Kun veli oli mennyt, jäivät nuo kaksi taas istumaan ääneti.
-
-Viimein Arnvid sanoi:
-
-"Miten aiot tehdä sakkorahojesi suhteen, Olav? Annatko minulle ja
-Ivarille vallan hoitaa asiasi loppuun? Sillä ei suinkaan sinulla nyt
-ole halua tulla kesällä pohjoiseen tapaamaan Haftoria?"
-
-"En ymmärrä, miten voisin olla tulematta", vastasi Olav. "Eihän Ingunn
-voi tulla yksin läpi puolen Norjan minun luokseni. Ja saattaisihan olla
-mahdollista, että hänelle olisi tulossa toinen lapsi, kun hän saapuisi
-perille —." Olav hymyili ilkeästi. "Ehei, varminta lienee, että itse
-otan hänet huostaani niin pian kuin suinkin."
-
-Vähän ajan kuluttua Arnvid sanoi hiljaa ja järkyttyneenä:
-
-"Mitä sinä tuolla tarkoitat?"
-
-Olav nauroi.
-
-"Aiotko ottaa hänet luoksesi tämän jälkeen?" kysyi Arnvid hiljaa.
-
-"Kai sinun pitäisi se tietää, kun olet melkein valmis pappi", sanoi
-Olav pilkallisesti. "Etten saa eroa hänestä."
-
-"Et", vastasi Arnvid hiljaa. "En ollut vaan varma, ymmärsitkö sinä
-sen. Mutta sen tiedät, ettei kukaan voi pakottaa sinua ottamaan häntä
-taloosi ja elämään hänen kanssaan tästä lähtien."
-
-"Jonkun kanssahan minunkin on elettävä", sanoi Olav yhtä pilkallisesti
-kuin äsken. "Olen elänyt vieraiden parissa seitsemännestä ikävuodestani
-alkaen. En ole liian aikaisin juuttunut paikalleni. Mutta ymmärräthän,
-etten ollut osannut odottaa, että hän toisi pesään valmiin poikasen —."
-
-"Magnhild on jo pitänyt huolen sen kasvattamisesta", sanoi Arnvid
-hiljaa. "Se annetaan pois samana päivänä, jolloin se näkee päivänvalon."
-
-"Ei. En tahdo jättää mitään selvitettäviä asioita tälle seudulle — en
-tahdo olla tekemisissä kenenkään täkäläisen kanssa. Hän ja minä emme
-ole astuva jalallamme tänne pohjoiseen sen jälkeen kun olemme päässeet
-pois. Piru vie, jos vaimostani on tullut huora, niin enköhän jaksa
-ottaa hänen äpäräänsä kaupanpäälliseksi —," hän puri hammasta.
-
-"Hän on niin kovassa hädässä ja häpeässä parastaikaa, Olav", muistutti
-Arnvid rukoilevasti.
-
-"Niin — kai tässä saa korventua vähän yksi ja toinen sen suosion
-tähden, jota hän osoitti tuolle karanneelle islantilaiselleen —."
-
-"En ole nähnyt vielä ketään Luojan luomaa niin suuressa kurjuudessa.
-Ja muista, Olav, että hän jäi koville päiville silloin, kun sinä läksit
-maasta. Hän on ollut pehmeäluontoinen kaiken ikänsä, vähävoimainen tai
--järkinen huolehtimaan itsestään —"
-
-"Tiedän sen. En ole uskonut milloinkaan hänellä olevan älyn tai muistin
-lahjoja. Mutta tämä on sentään aika pala miehenkin purtavaksi —.
-Ovatko he —", hänen äänensä särähti ja herkistyi äkkiä, "— ovatko he
-olleet _hyvin_ kovia hänelle. Tiedätkö sinä siitä?"
-
-"Eivät. Mutta ei tarvita paljon murtamaan _häntä_. Sen tietänet
-itsekin."
-
-Olav ei vastannut. Hän painui kumaraan kädet polvilla roikkuen ja
-tuijotti maahan. Hetken kuluttua sanoi Arnvid:
-
-"Ei Bergissä kukaan usko muuta kuin että hylkäät hänet."
-
-Olav jäi istumaan entiseen asentoonsa. Arnvid ei uskaltanut kertoa,
-mitä hänen mielessään liikkui. Silloin Olav itse äkkiä ryhtyi puhumaan:
-
-"Sanoin hänelle, että tulisin takaisin. — Hän on ollut puolipakana
-ikänsä kaiken, mutta luulin hänen ymmärtävän toki sen verran, että me
-olemme sidotut toisiimme elämän ajaksi —."
-
-Arnvid virkkoi:
-
-"Kun hänet tahdottiin naittaa Gudmund Joninpojalle — tiedäthän,
-että se olisi ollut mainio naimakauppa — puhui hän aivan kuin olisi
-ymmärtänyt sen täydellisesti."
-
-"Heh. Mutta nyt, kun hän itse on syönyt sanansa, luulee hän minun
-hylkäävän kaiken, minkä olen luvannut pitää Jumalan ja kunnon miesten
-silmien edessä —?"
-
-"Hän uskoo kuolevansa, luulen minä."
-
-"Silloin pääsisimmekin helpommalla, niin hän kuin minä."
-
-Arnvid ei vastannut mitään. Sitten Olav sanoi:
-
-"Lupasin kerran _sinulle_, etten koskaan pettäisi sukulaisnaistasi.
-Muistatko?"
-
-"Muistan."
-
-Lopuksi Arnvid katkaisi hiljaisuuden.
-
-"Kaiketi Ivarin ja Magnhildin pitäisi saada tietää, että otat hänet
-sittenkin?"
-
-Hän ei saanut vastausta; silloin hän yritti uudestaan:
-
-"Suostutko siihen, että sanon heille, mitä aiot tehdä."
-
-"Voin itse sanoa heille sen", vastasi Olav tylysti. "Unohdin sinne
-muuten tavaroitanikin", hän jatkoi lievittääkseen sanojaan.
-
-Arnvid oli ääneti. Hän ajatteli, että Olavin ollessa tällä mielellä
-oli epätietoista, oliko hänen sinne menostaan suurtakaan iloa
-bergiläisille. Mutta hänellä ei ollut mielestään oikeutta sotkeutua
-asiaan tämän enempää.
-
-Myöhemmin illalla Olav oli matkakunnossa ja silloin hän kysyi
-Arnvidilta:
-
-"Milloin olet aikonut lähteä kotiinpäin?"
-
-Arnvid sanoi, ettei hän ollut vielä ajatellut sitä sen tarkemmin.
-
-Olav ei katsonut häneen, ja hänen äänensä kuulosti siltä kuin häntä
-olisi hävettänyt ja kuin hänen olisi ollut vaikea sanoa sanottavaansa:
-
-"Toivoisin, ettemme tapaisi enää — ennen kuin häissä. Kun palaan
-Bergistä, en soisi —", hän puristi kätensä nyrkkiin ja puri hammasta,
-"— niin, en siedä nähdä ketään, joka tietää asiasta!"
-
-Arnvid oli tullut tummanpunaiseksi, mutta hän nieli loukkauksen ja
-malttoi mielensä.
-
-"Kuten tahdot", hän sanoi. "Mutta jos mielesi muuttuisi, tiedät, missä
-on Miklebø."
-
-Olav ojensi Arnvidille kätensä, mutta ei tahtonut kohdata tämän
-katsetta.
-
-"Kiitos sitten vain — en ole tämmöinen siksi, että olisin kiittämätön
-—"
-
-"En sitä luulekaan —. Sinä lähdet nyt sitten Hestvikeniin?" kysyi hän
-kuitenkin vielä.
-
-"Ei, olen ajatellut jäädä tänne — joksikin aikaa. Tottahan minun on
-saatava kuulla, onko minun laitettava tuliaispidot vai ei —", hän
-yritti nauraa. "Jos hän ei jää henkiin, ei niitä tarvita —."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ingunn istui kokoonkyyristyneenä sängynnurkassaan, sekä ulkona että
-sisällä oli niin pimeä, ettei hän erottanut tulijaa, vaan luuli Dallan
-joutuneen valmiiksi navettatöistä. Mutta tulija ei liikkunut minnekään
-suljettuaan oven perästään, — ja silloin häntä alkoi pelottaa
-kauheasti, vaikka hän ei aavistanut, kuka sinne oli saattanut tulla;
-hänen sydämensä hypähti kurkkuun ja alkoi takoa kuin moukari, heti kun
-joku vain puhuikin hänelle. Hän koetti hengittää hiljemmin ja painautui
-loukkoon hiljaa kuin hiiri.
-
-"Ingunn, oletko täällä?" kysyi ääni.
-
-Kun Ingunn tunsi Olavin äänen, tuntui hänestä, kuin sydän olisi
-haljennut — se joutui epätahtiin ja pysähtyi, ja koko hänen
-ruumiissaan tuntui kuin kaikki sortuisi ja loppuisi —.
-
-"Ingunn — oletko täällä?" kysyi toinen uudestaan. Hän astui peremmälle
-— nyt Ingunn erotti hänen leveän neliskulmaisen hahmonsa tulen heikkoa
-loimua vasten. Olav oli kuullut hänen ahdistuneen henkäyksensä ja
-liikahti aivan kuin etsiäkseen häntä pimeässä sieltä, missä arveli
-hänen olevan. Silloin Ingunn pääsi pulastaan ja sanoi:
-
-"Älä tule lähelle, Olav! Älä tule minun luokseni!"
-
-"En koske sinuun sormellanikaan. Älä pelkää — en tee sinulle mitään
-pahaa."
-
-Toinen kyyristyi kokoon mykkänä, koettaen vapautua hirveästä
-hengenahdistuksesta, jonka pelko oli synnyttänyt. Olavin ääni kuului
-tasaiselta ja tyyneltä.
-
-"Tulin ajatelleeksi, että ehkä oli parasta sittenkin, kun itse puhuisin
-Ivarin ja Magnhildin kanssa. Oletko sanonut heille, kuka lapsen isä on?"
-
-"Olen", kuiskasi toinen.
-
-Nyt Olav sanoi hiukan epävarmemmin:
-
-"Se oli paha. Minun olisi pitänyt huomata se silloin — mutta minä —
-hämmästyin niin kovin — etten osannut käyttää ymmärrystäni. Mutta nyt
-olen päässyt selville siitä, että on paras, kun otan isyyden syykseni.
-Kyllä asia leviää ihmisten kuuluviin — se on maailman meno — ja
-silloin annamme tietää, että lapsi on minun. Meidän täytyy levittää
-semmoinen huhu, että olen käynyt salaa täällä Bergissä siihen aikaan
-kesästä —."
-
-"Mutta sehän ei ole totta", kuiskasi Ingunn heikosti.
-
-"Ei. _Sen_ minä kyllä tiedän." Hän sanoi sen niin, että se sattui kuin
-ruoskan sivallus. "Ja kyllä ihmisetkin tulevat epäilemään sitä — mutta
-yhdentekevää, kunhan he ymmärtävät, etteivät he saa puhua siitä ääneen.
-Teidän tulee kaikkien puhua kuten nyt sanon. En voi suostua siihen,
-että sinulla on täällä pohjoisessa lapsi ja ettemme koskaan voi olla
-varmat siitä, etteikö asia tulisi ilmi. Saat ottaa sen mukaasi etelään
-—."
-
-"Oletko ymmärtänyt?" kysyi hän kiivaasti, kun ei Ingunn vastannut
-mitään, hengitti vain huohottaen pimeässä.
-
-"En", sanoi tämä äkkiä selvästi ja kirkkaasti. Hänelle oli käynyt
-joskus ennenkin näin — että juuri kun hän oli ollut sortumaisillaan
-pelkoon ja tuskaan, oli hän äkkiä kyennytkin kohtaamaan totuuden
-tyynesti ja pelkäämättä. "Sinun ei pidä ajatella noin, Olav. Sinun ei
-pidä ajatella, että ottaisit minut luoksesi tämän jälkeen."
-
-"Älä puhu noin typerästi", sanoi Olav kärsimättömästi. "Pitäisihän
-sinun tietää yhtä hyvin kuin minun, että me kaksi olemme sidotut
-toisiimme käsistä ja jaloista."
-
-"Olen kuullut — Kolbein ja hänen miehensä ovat sanoneet, että
-moni viisas, oppinut pappi oli toista mieltä sinun asiastasi kuin
-Torfinn-piispa —."
-
-"Niin, tuskin on sitä asiaa, mistä kaikki olisivat samaa mieltä. Mutta
-tyydyn Torfinn-piispan tuomioon. En palkinnut silloin hänen rakkauttaan
-hyvällä — mutta olin jättänyt asiani hänen käsiinsä ja taivuin hänen
-tuomioonsa, kun se lankesi toivomaani suuntaan. Ja siispä tottelen sitä
-nytkin."
-
-"Olav. Muistatko viimeisen yön, jolloin tulit minun luokseni
-Ottastadiin?" Ingunn puhui suruisasti, mutta rauhallisesti ja selvästi.
-"Muistatko, että uhkasit tappaa minut — sanoit, että se meistä, joka
-pettäisi toisen, olisi kuoleman oma. Sitten vedit puukkosi esiin ja
-asetit terän rintaani vasten. — Tuo puukko on vielä tallella —."
-
-"Terveydeksi. — Tuo yö — sinun ei pitäisi puhua siitä, mitä silloin
-sanoimme ja puhuimme —! Olen ajatellut myöhemmin, että kaikki se mitä
-puhuimme oli suurempi synti kuin että tapoin Einarin. Mutta en voinut
-kuvitella, että juuri sinä —."
-
-"Olav", jatkoi Ingunn yhä. "Se on mahdotonta. Et milloinkaan saisi
-iloa minusta, jos olisin luonasi Hestvikenissä. Ymmärsin sen heti, kun
-sinut näin. Kun puhuit, että tulisit hakemaan minua loppukesällä — ja
-huomasin, että ehtisin salata asian —."
-
-"Vai niin. Vai ajattelit sinä sitäkin!" Sanat koskivat Ingunniin niin,
-että hän paiskautui sänkyä vasten pää ja kädet hevosenpääpatsasta
-vasten, ja puhkesi itkuun vaikeroiden häpeästä ja nöyryytyksestä.
-
-"Mene pois, mene pois", hän uikutti. Hän muisti, että Dalla saattoi
-tulla sisään minä hetkenä hyvänsä ja tuoda kynttilän tullessaan.
-Ajatellessaan, että Olav saattaisi _nähdä_ hänet, joutui hän hurjaksi
-epätoivosta ja häpeästä. "Mene", hän rukoili, "Olav, sääli minua ja
-mene!"
-
-"Jo minä menenkin. Mutta sinun täytyy ymmärtää, että tapahtuu kuten
-sanoin. — Älä nyt itke noin, Ingunn —", hän pyyteli. "Enhän tahdo
-sinulle pahaa —."
-
-"Voi olla, ettei meillä ole oleva suurta iloa toisistamme",
-katkeruus kuohui hänen sisällään niin voimakkaasti, ettei hän jaksanut
-punnita sanojaan. "Jumala tietää, että poissaolon vuosina usein
-ajattelin, miten olisin sinulle hyvä aviopuoliso — miten koettaisin
-tehdä sinulle pelkkää hyvää —. Nyt en uskalla luvata mitään sellaista
-— arvaan, että minun on monesti varmasti vaikea olla olematta sinulle
-kova. Mutta Jumalan avulla elämä ehkä ei ole käyvä meille raskaammaksi
-kuin että jaksamme sen kantaa."
-
-"Kunpa olisit tappanut minut silloin", valitti toinen, aivan kuin hän
-ei olisi tajunnut, mitä Olav sanoi.
-
-"Pidä suusi", kuiskasi Olav kiihdyksissä. "Puhut tappamisesta ja
-tappamisesta — oman kakarasi tappamisesta ja että minä tappaisin
-sinut — sinä olet enemmän eläin kuin ihminen; menetät tolkkusi, kun
-et pääse pakenemaan. _Ihmisen_ täytyy kantaa se, minkä hän on ottanut
-niskoilleen —."
-
-"Mene!" kerjäsi Ingunn, "mene, mene —."
-
-"Kyllä menen. Mutta tulen takaisin — tulen takaisin sitten kun olet
-saanut lapsesi, Ingunn — ehkä sitten olet tullut sen verran järkiisi,
-että kanssasi voi puhua."
-
-Ingunn tunsi hänen astuneen pari askelta lähemmäs — ja hän kyyristyi
-kokoon aivan kuin lyöntiä odottaen. Olavin käsi haparoi hänen
-olkapäätään pimeässä; sitten tämä kumartui hänen ylitseen ja suuteli
-häntä otsalle niin lujaa, että Ingunn tunsi hänen hampaansa ihollaan. —
-
-"Älä nyt valita noin", kuiskasi hän alas. "Enhän suo sinulle sen
-pahempaa kuin —. Minähän vain koetan keksiä jonkin keinon."
-
-Olav veti pois kätensä ja poistui kiireesti ulos.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Toisena aamuna Magnhild-rouva tuli Ingunnin luo. Ingunn makasi sängyssä
-tuijottaen eteensä. Magnhild-rouva vihastui nähdessään hänen olevan
-yhtä epätoivoisen kuin ennenkin.
-
-"Olet syössyt itsesi onnettomuuteen ja nyt pääset siitä paljon
-helpommin kuin olisi oikein. Saamme kiittää polvillamme Jumalaa ja
-Neitsyttä siitä, että Olav on mikä on. — Mutta kyllä myös sanon, että
-maksakoon Jumala Kolbeinillekin sen, että hän kieltäytyi antamasta
-sinua Olaville silloin ja sai narratuksi puolelleen vielä Ivarinkin,
-tuon pöllöpään! Miten olisikaan käynyt, jos he olisivat antaneet Olavin
-saada sinut silloin, yhdeksän vuotta sitten!"
-
-Ingunn makasi liikkumatta eikä puhunut mitään. Magnhild-rouva jatkoi:
-
-"En nyt sitten kuitenkaan lähetä Hallveigia hakemaan. Eihän sitä tiedä,
-jääkö lapsi eloonkaan, kun olet noin surkea", sanoi hän lohdutellen.
-"Ja jos taas jää, niin tuumimme sitten, mikä on parasta."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Neljäntenä pääsiäispäivänä Tora Steinfinnintytär tuli taloon. Ingunn
-kohottautui tilaltaan sisaren tullessa sisään, mutta hänen täytyi
-tarttua sängynreunaan pysyäkseen pystyssä, niin kauheasti hän pelkäsi,
-mitä sisar sanoisi.
-
-Mutta Tora syleili häntä ja taputti häntä: "Voi sinua, raukkaa!" hän
-sanoi.
-
-Sen jälkeen hän alkoi puhua Olavin ylevyydestä ja kuinka pahalta
-olisikaan näyttänyt, jos hän olisi tehnyt kuten useimmat miehet hänen
-sijassaan — koettanut päästä irti vaimosta, jota hän ei ollut saanut
-laillisessa järjestyksessä. "Suoraan sanoen en luullut Olavia niin
-hurskaaksi. Kyllähän hän kannatti pappeja ja kirkkoa — muuta luulin
-sen tapahtuvan siksi, että hänellä oli hyötyä siitä. En luullut sen
-johtuvan jumalisuudesta tai väkevästä uskosta —."
-
-"Eikä hän ole vaativa sinua eroamaan lapsestasikaan", puhui
-Tora säteillen. "Se on kai suuri lohdutus sinulle — olet tietysti
-äärettömän iloinen, ettei sinun tarvitse lähettää lasta luotasi?"
-
-"Olen kyllä. Mutta älä puhu siitä enää", pyysi Ingunn viimein, kun ei
-Tora näyttänyt ollenkaan malttavan lopettaa ylistystään tästä suuresta
-onnesta onnettomuudessa.
-
-Tora ei puhunut mitään siitä, että hän oli ymmärtänyt tai pelännyt
-jotakin jo talvella, eikä hän sanonut sisarelleen monta nuhteen sanaa,
-vaan koetti pikemminkin herättää tässä rohkeutta. Kun tämä nyt pian
-pääsisi pinteestään, saisi hän varmaan nähdä, että kaikki alkaisi
-näyttää valoisammalta, ja varmaan hänkin saisi kokea hyviä päiviä.
-Mutta hän ei saanut heittäytyä tuommoiseksi — istua päivät päästään
-samassa nurkassa liikkumatta ja puhumatta sanaakaan muutoin kuin
-kysyttäessä — tuijottaen vain eteensä toivottomin silmin.
-
-Dalla oli ottanut Magnhild-rouvan ojennuksen siten, ettei hän sen
-koommin ollut aukaissut suutaan Ingunnille. Mutta siitä huolimatta
-hän keksi muita keinoja sairaan kiusaamiseksi. Ingunn ei uskaltanut
-kertaakaan paneutua levolle illalla, ennen kuin oli tunnustellut
-kädellään, oliko taljan alla teräviä, kovia esineitä. Ja aivan
-äkkiä oli sekä hänen sänkyynsä että hänen vaatteisiinsa ilmestynyt
-armottomasti syöpäläisiä — ennen niissä ei ollut mitään. Dallan
-tuomassa ruoassa ja juomassa oli myös aina tuhkaa ja roskaa ja hiiren
-papanoita. Joka aamu hän nyöritti Ingunnin kengät niin tiukkaan että
-koski, ja kun Ingunn koki taivuttautua löysentämään niitä, pyöri Dalla
-pahasti irvistellen ympärillä. Ingunn ei puhunut sanaakaan tästä.
-
-Mutta Tora käsitti heti suurimman osan asian laidasta — ja sitten hän
-ripitti Dallaa sydämen halusta — ja tuo vanha orjanainen ryömi nuoren
-emäntänsä edessä kuin koira. Ja kun Tora huomasi, ettei Ingunn voinut
-voittaa kauhuaan, kun Dalla vain tuli lähellekin, hän ajoi vanhuksen
-kerta kaikkiaan Aasan tuvasta. Hän auttoi sisartaan syöpäläisten
-tappamisessa, toi hänelle puhtaita vaatteita ja hyvää ruokaa ja
-vaimensi tätinsä, kun tämä moitti Ingunnin kiittämättömyyttä ja sanoi,
-että tämä oli itse syypää onnettomuuteensa ja että he olivat totisesti
-kohdelleet häntä hellemmin kuin hänellä oli oikeus odottaa; hän ei enää
-jaksanut kärsiä Ingunnin jäykkyyttä ja jurottamista. Mutta Tora pyysi
-kauniisti, että Magnhild-rouva jaksaisi vielä viimeiset ajat katsoa
-Ingunnin parasta. — Sitten kun tämä pääsisi jaloilleen, alkoi toinen
-meno; silloin hän sai tyytyä kuulemaan vakavia sanoja heidän kummankin
-suusta —.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Suoritettuaan katumustyönsä saarnaveljien luostarissa tekemästään
-murhasta Olav Auduninpoika oli joutunut sangen läheisiin suhteisiin
-luostariyhdyskuntaan; olihan veli Vegard ollut hänen rippi-isänsä
-lapsesta asti, ja hän oli Arnvid Finninpojan hyvä ystävä, joka oli
-talon parhaita hyväntekijöitä. Ja ennen kuin tämä viimeinen asia oli
-tapahtunut Ingunnille, oli Olav ajatellut liittyä dominikaaneihin
-ab extra-veljenä. Kun veljet nyt huomasivat jonkin painavan hänen
-mieltään, he jättivät hänet rauhaan ja välttivät, mikäli mahdollista,
-sijoittamasta muita vieraita naisten tupaan hänen toverikseen, eikä se
-ollut aina helppoa sillä juuri nyt, paaston aikaan, tuli kaupunkiin
-paljon kansaa paastorippiään suorittamaan ja viettämään pääsiäistä
-luostarikirkossa.
-
-Olav lykkäsi lykkäämistään oman rippinsä. Hän ei voinut käsittää, miten
-hän saisi tehdyksi sen oikealla tavalla — Ingunn ei ollut voinut vielä
-ripittää itseään, sillä Olav tiesi, että veli Vegard oli yhä hänenkin
-rippi-isänsä, eikä munkki ollut käynyt luostarin ulkopuolella kuuteen
-viikkoon. Ja niin Olav istuksi naisten tuvassa eikä käynyt missään —
-paitsi kirkossa.
-
-Mutta viimeisenä keskiviikkona ennen pääsiäistä hänestä tuntui, että
-nyt hän ei mitenkään voinut siirtää sitä enää, ja veli Vegard lupasi
-tulla kirkkoon määrähetkellä.
-
-Siellä tuntui kylmältä ja pimeältä, kun hän astui sinne luostaripihan
-puoleisesta syrjäovesta — ulkona oli kevätilma. Veli Vegard istui jo
-paikallaan kuorissa lukien kirjaa, jota hän piti polvellaan, sininen
-stola valkoisen kaapunsa yllä. Korkealta ikkunaluukusta lankesi
-auringonsäde suoraan munkkien kuorituolien yläpuolelle maalattuihin
-kuviin — valaisten sitä kohtausta Herramme Vapahtajamme elämässä,
-jolloin hän kahdenkolmatta ikäisenä seisoo juutalaisten oppineiden
-edessä. "Voi Herra, Jumalani", rukoili Olav sydämessään, "suo minulle
-ymmärrystä, että tietäisin, mitä minun on sanottava, ei liikaa, eikä
-liian vähän." Sitten hän polvistui papin eteen ja luki confiteorin —.
-
-Selvään ja tarkasti hän luetteli nyt kaikki kymmeneen käskyyn kuuluvat
-synnit, ne joihin hän oli syypää ja ne, joihin hän oli syytön —
-hänellä oli ollut kyllin aikaa miettiä rippiään. Mutta viimein hän
-joutui vaikeaan paikkaansa:
-
-"Sitten tunnustan, että kannan mitä katkerinta kaunaa muuatta ihmistä
-kohtaan, niin katkeraa, että minusta tuntuu mahdottomalta antaa hänelle
-anteeksi. Hän on eräs, jota olen rakastanut kaikesta sydämestäni, ja
-samassa kun sain tietää, mitä tuo ystävä oli minulle tehnyt, oli minut
-mielestäni petetty niin pahasti, että mielessäni syntyi surman ajatus
-ja epäpuhtaita ja julmia haluja. Jumala varjeli minua sillä kertaa niin
-että hillitsin luontoni. Mutta minun on niin vaikea unohtaa kärsimääni
-pahaa, että pelkään, etten milloinkaan kokonaan voi antaa hänelle
-anteeksi — ellei Jumala suo minulle siihen erityistä armoa. Mutta
-pelkään, isä, ettei minulla ole oikeutta puhua tästä asiasta enempää."
-
-"Pelkäätkö, että siten voisit joutua ilmaisemaan toisen ihmisen
-synnin?" kysyi veli Vegard.
-
-"Kyllä, isä." Olav veti syvään henkeä. "Ja siksi minusta on niin vaikea
-antaa anteeksi. Jos olisin voinut kertoa kaiken tällä paikalla, luulen
-että se olisi keventänyt."
-
-"Mieti tarkoin, Olav, eikö sinusta tunnu siltä siksi, että ajattelet
-näin: jos voisit puhua vapaasti siitä, mitä lähimmäisesi on rikkonut
-sinua vastaan, silloin omat ajatuksesi, surmanaikeesi ja vihasi
-olisivat oikeutetut sen mukaan, mitä me syntiset ihmiset nimitämme
-oikeudeksi?"
-
-"Tuntuu, isä."
-
-Munkki kysyi nyt:
-
-"Vihaatko tuota ihmistä niin, että soisit hänen osalleen jokapäiväisen
-tuskan täällä maailmassa ja iankaikkisen kadotuksen kuoleman jälkeen!"
-
-"En."
-
-"Vaan soisitko hänen saavan kärsiä siitä, mitä hän on sinulle tehnyt,
-monta kertaa ja syvästi?"
-
-"Soisin. Sillä minusta näyttää siltä, että minun täytyy itseni kärsiä
-siitä niin kauan kuin elän. Ja pelkään, että ellei Herra tee ihmettä,
-en ole enää milloinkaan saava rauhaa sieluuni, vaan viha ja paha tahto
-on pääsevä valtaan tavan takaa — sillä tämän jälkeen on asemani,
-menestykseni ja nauttimani arvonanto katoava elämäni ajaksi."
-
-"Tiedäthän, poikani, että jos rukoilet täydestä sielustasi, on Jumala
-antava sinulle voimaa antamaan anteeksi velvollisillesi, sillä ei ole
-vielä ikinä tapahtunut, ettei Herra olisi kuullut sellaista rukousta.
-Mutta sinun tulee rukoilla syrjäajatuksitta — ei kuten se mies, josta
-pyhä Augustinus kertoo ja joka rukoili, että Jumala soisi hänelle
-voimaa siveään elämään, mutta ei yhdellä kertaa; noin miehet usein
-rukoilevat itselleen armoa antaakseen anteeksi vihamiehilleen. Eikä
-sinun tarvitse olla lohduton, vaikka Herra antaisi sinun rukoilla kauan
-ja hartaasti, ennen kuin hän suo sinulle pyytämäsi lahjan."
-
-"Niin, isä. Mutta pelkään, etten aina jaksa hillitä mieltäni ja
-odottaa, että rukoukseni kuultaisiin."
-
-Kun munkki ei vastannut paikalla, sanoi Olav kiihkeästi:
-
-"Sillä asia on siten, isä, että se, mitä — ystäväni on minulle
-tehnyt — se on tahrinut koko elämäni. Jos voisin sanoa enemmän,
-ymmärtäisit, että — tuo ihminen — on sitonut niin raskaan taakan
-minun selkääni —."
-
-"Huomaan, että se on raskas, poikani. Mutta sinun täytyy kestää ja
-rukoilla. — Ja kun nyt pitkänäperjantaina astut esiin suutelemaan
-ristiä, niin katso sitä tarkoin ja mieti sydämessäsi, eivätkö omat
-syntisi ole olleet painona siinä taakassa, jota Herramme kantoi
-ottaessaan selkäänsä meidän kaikkien synnit — ja mahtanetko sittenkin
-vielä luulla, että taakka, minkä ystäväsi on sälyttänyt selkääsi, on
-niin raskas, ettet jaksa sitä kantaa — sinä, kristitty ja Herran
-soturi?"
-
-Olav kumartui niin syvään, että kosketti munkin polvea otsallaan.
-
-"En. En luule —", kuiskasi hän epävarmasti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pitkänperjantain ja pääsiäislauantain välisenä yönä Olav heräsi
-läpimärkänä hiestä — hän oli nähnyt unta. Maatessaan pilkkopimeässä ja
-koettaessaan vapautua painostuksesta, minkä äskeinen uni oli jättänyt
-jälkeensä, muistui heidän lapsuutensa ilmielävästi hänen mieleensä;
-he olivat unessa olleet lapsia. Mutta ajatellessaan, miltä kaikki oli
-silloin näyttänyt ja miltä se näytti nyt, tuntui kaikki se, minkä hän
-luuli saavuttaneensa viime päivien ahkeralla rukouksella, haihtuvan
-hänen käsistään kuin savu. Hän veti taljan päänsä yli ja jännitti,
-kuten kidutuspenkillä viruva mies, koko tahdonvoimansa yhteen ainoaan
-asiaan, — siihen, ettei pyöveleiden pitänyt saada hänestä irti
-äännähdystäkään.
-
-Voi, tuota kesää, kesää ja syksyä, jolloin Ingunn oli odottanut häntä
-joka yö aitassaan. Levottomaksi hän oli tuntenut itsensä silloin;
-hänen nuori sydämensä oli vavissut jännityksestä aina siitä hetkestä
-lähtien, jolloin hän ensi kerran oli herännyt ja huomannut olevansa
-alasti. Mutta _Ingunnista_ hän oli luullut olevansa varma. Että tämä
-saattoi eksyä hänen käsistään toiselle miehelle — sitä hän ei ollut
-voinut ajatella. Viimeisenä yönä tullessaan Ingunnin luo murhamiehenä
-ja henkipattona oli hän asettanut kylmän veitsenterän tämän lämmintä
-rintaa vasten ja pyytänyt Ingunnia säilyttämään veitsen ennusmerkkinä
-— mutta se ei ollut tapahtunut siksi, että hän olisi pelännyt tämän
-voivan pettää hänet. Hän oli ajatellut itseään, hän kun oli menossa
-epävarmaa kohtaloa kohti niin nuorena ja kokemattomana ja tuntematta
-itseään —.
-
-Kun hän oli painanut ja kätkenyt kasvonsa tämän vehnänruskeisiin
-hiuksiin, oli se tuoksunut kuin heinäsuova. Ja hänen ihonsa oli
-ollut niin sileä ja pehmeä, että se aina johdatti hänen mieleensä
-puolikypsän tähkän jyvän, joka vielä on maitoinen. Hän ei ollut
-kertaakaan sulkenut häntä syliinsä muistamatta, ettei hän saanut olla
-kovakourainen, koska Ingunn oli niin hento ja hauras; häntä täytyi
-suojata kovalta kohtelulta, sillä eihän hänellä voinut mitenkään olla
-aikaihmisen voimia. Ja hän oli jättänyt puhumatta Ingunnille omista
-huolistaan, sillä hänestä olisi ollut väärin sälyttää tämän hennoille
-hartioille omaa taakkaansa. Mitä Ingunn olisi käsittänyt rauhattomasta
-omastatunnosta, tulevaisuuden huolista — semmoinen lapsellinen
-huitukka. Sitäkin, että hän oli kaivannut niin pohjattomasti Olavin
-hyväilyjä ja syleilyitä ja koettanut houkutella hänet niihin, jos hän
-hetkeksikään vaipui omiin ajatuksiinsa tai johtui puhumaan muusta kuin
-heidän asiastaan — oli hän pitänyt eräänlaisena lapsellisuutena.
-Tyttöraiskalla ei ollut enempää ymmärrystä kuin lapsella tai eläimellä
-— usein hänestä olikin tuntunut, että tämä muistutti lauhkeaa, arkaa
-eläintä, kesyä peuraa tai nuorta, lempeää hiehoa, hyväileväistä ja
-helposti säikkyvää.
-
-Nyt hän muisti tunteneensa samalla hetkellä, jolloin hän ymmärsi, mitä
-merkitsi, että Ingunn oli nainen, jonka hän saisi omistaa omakseen —
-että hän oli hento ja hauras olio, jota täytyi suojella.
-
-Ja hänestä rupesi tuntumaan, kuin hänen äskeinen unensa olisi ollut
-lahja, vaikka se ensin oli herättänyt hänessä semmoisen kauhun ja
-tuskan. Hän oli luullut toivovansa Ingunnin saavan kärsiä syvästi
-heikkoudestaan. Mutta kaukana siitä —. Hän oli tekevä voitavansa
-helpottaakseen hänen oloaan.
-
-Voi pientä peuraani — annoit ajaa itsesi hautaan — ja siinä nyt
-makaat, näännyksissä ja ryvettyneenä, pikkuinen eläinparka. Mutta olen
-noutava sinut ja kantava sinut sylissäni semmoiseen paikkaan, missä
-sinua ei tallata jalkoihin. — Ja nyt hänestä tuntui kuin se, mitä oli
-tapahtunut silloin, kun hän oli sulkenut Ingunnin syliinsä, kukka,
-jonka hän oli poiminut, tuoksu ja sulo, jota hän oli nauttinut, olisi
-ollut vain jotakin satunnaista. Tärkeintä oli se, että Ingunn oli
-annettu hänen hoteisiinsa, jotta hän kantaisi hänet yli vaikeuksien,
-riisuisi hänen taakkansa ja suojelisi häntä. Siinä oli onni, muu ei
-ollut muuta kuin hetken iloa. —
-
-       *       *       *       *       *
-
-Koko pääsiäisajan hän kulki semmoisessa mielentilassa, kuin olisi
-vastikään noussut vaikeasta taudista — eipä silti, että hän
-milloinkaan olisi ollut sairaana, mutta hän arveli, että siltä sen
-täytyi tuntua. — "Minun sieluni on parantunut —. Ingunn, enhän minä
-tahdo sinulle muuta kuin hyvää."
-
-Hän tuumi kertoako unensa veli Vegardille. Mutta niinä kahtenakymmenenä
-vuonna, jotka munkki oli ollut hänen rippi-isänsä, ei hän ollut puhunut
-tämän kanssa yhtään tuttavallista sanaa ulkopuolella tunnustuksen. Veli
-Vegard Ragnvaldinpoika oli hyvä ja ymmärtäväinen mies, mutta kylmä
-ja kuiva olemukseltaan — ja hän saattoi puhua toisista ivallisen
-sukkelasti, jolle taidolle Olav antoi suuren arvon, kunhan se ei
-sattunut häneen. Hän ei myös tätä ennen ollut tuntenut vähintäkään
-halua kiivetä sen aidan yli, joka erotti hänet hänen rippi-isästään,
-vaan oli pitänyt päinvastoin hyvänä, että tämä oli toinen mies
-ulkopuolella kirkon, kuin kuunnellessaan hänen itsesyytöksiään ja
-ohjaillessaan häntä hengellisissä asioissa —.
-
-Jo aikaisemmin hän oli aikonut uskoa munkille Ingunnia koskevan asian
-ulkopuolella ripin, mutta se olisi ollut itsensä kehumista ja Ingunnin
-syyttämistä. Ja sitä hän ei tahtonut. Veli Vegardia tultaisiin varmaan
-piakkoin noutamaan Bergiin; tyttöriepu valmistautui kai näihin aikoihin
-kuolemanvaaraan —.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuli sitten keskiviikkopäivä dominica in albiksen [Ensimmäinen
-sunnuntai pääsiäisen jälkeen.] jälkeen. Olavin ollessa päivämessun
-jälkeen lähdössä kirkon ovesta kosketti joku takaapäin hänen hihaansa.
-
-"Terve mieheen. Etkö ole nimeltäsi Olav Auduninpoika?"
-
-Olav kääntyi ja näki pitkän, solakan, tummaverisen miehen takanaan.
-
-"Kyllä se on nimeni — mutta mitä tahdot?"
-
-"Olisin tahtonut puhua kanssasi pari sanaa." Toinen ei ollut tältä
-seudulta, Olav kuuli sen hänen puheestaan.
-
-Hän astui ihmisten tieltä, joita yhtä mittaa purkautui kirkosta ja
-meni jonkun askeleen päähän porstuaan. Pylväiden kannattamien kaarien
-välitse hän näki auringon parastaikaa kohoavan tummanpuhuvien vaarojen
-takaa lounaasta, valavan välkettään saaren ja Stange-rannan väliseen
-avoveteen ja helottavan lumettomilla, ruskeilla rinteillä.
-
-"Mikä sinun asiasi on — en muista nähneeni sinua ennen."
-
-"Emme ole tavanneet tätä ennen, mutta tiedät kai kuka minä olen, kun
-sanon nimeni — olen Teit Hallinpoika; olen kotoisin Varmaa-laaksosta
-Sidasta, Islannista."
-
-Olav hölmistyi niin, ettei saanut sanaakaan suustaan. — Teit. —
-Poika oli resuisesti puettu, mutta hänellä oli kauniit, kapeat,
-tummapintaiset kasvot nukkavierun lakin alla, kirkkaat, kullankeltaiset
-silmät ja korkea, kaareva hammasrivi valkoisine hampaineen.
-
-"Nyt ehkä ymmärrät, miksi olen hakenut sinut käsiini."
-
-"En voi sanoa ymmärtäväni."
-
-"Tiedätköhän jonkin paikan, missä voisimme puhua kahden kesken", sanoi
-Teit. "Se taitaisi olla parempi."
-
-Olav ei vastannut mitään, vaan kääntyi ja kulki edeltä kaariholvin alle
-pohjoispuolella kirkkoa. Teit seurasi. Olav huomasi heidän kulkiessaan,
-ettei kukaan voinut nähdä heitä. Ulkoneva holvikatto pimitti paikan,
-niin ettei ulompaa voinut nähdä niitä, jotka liikkuivat sisällä pienten
-kaarien alla.
-
-Siitä, missä pylväskäytävä yhtyi kuorin pyöröreunukseen, pääsi ulos
-erääseen kirkkomaan kulmaan. Olav astui toisen edellä viistoon yli
-hautausmaan sekä hyppäsi aidan yli kaalitarhaan. Hänen oli tapana
-kulkea tätä tietä kirkkoon ja sieltä pois. Se oli lyhin tie.
-
-Heidän tultuaan naisten tupaan Olav työnsi salvan oven eteen. Teit oli
-istuutunut pyytämättä penkille, mutta Olav jäi seisomaan odottaen.
-
-"Kai ymmärrät, että tahdon puhua kanssasi Ingunn
-Steinfinnintyttärestä", sanoi Teit hymyillen vähän hämillään.
-
-"Olimme ystäviä viime kesänä, mutta en ole kuullut hänestä mitään
-sitten alkusyksyn. Olen kuitenkin saanut kuulla semmoista, että hän on
-saamassa lapsen — ja silloin minä arvatenkin olen sen isä —.
-
-"Tiedän sinun pitäneen häntä ennen minua ja siksi arvelin puhua sinun
-kanssasi siitä, mitä nyt olisi tehtävä —."
-
-"Et näy olevan arkalasta kotoisin", sanoi Olav.
-
-"Eihän kellään ole _kaikkia_ vikoja, — minussa ei ole pelkuruutta —",
-toinen hymyili keveästi.
-
-Olav oli yhä vaiti odottaen jatkoa. Vaistomaisesti hän heitti
-syrjäsilmäyksen sänkyään kohti: hänen aseensa olivat siellä.
-
-"Jo syksyllä annoin hänen ymmärtää", jatkoi toinen puhettaan, "että jos
-suinkin kävi päinsä, naisin hänet mielelläni —."
-
-"_Naisit_ hänet —!" Nyt Olav nauroi, päästi pari lyhyttä pyrskähdystä
-läpi nenän, suutaan avaamatta.
-
-"Niin aivan", vastasi Teit rauhallisesti. "Ja se olisi minusta sangen
-sopiva naimakauppa — eihän Ingunn ole kovinkaan nuori enää, ja hänen
-nimensä on kulkenut ihmisten huulilla jo ennenkin. Sinusta ei kukaan
-ollut tiennyt mitään kymmeneen vuoteen, eikä ollut luultavaa, että
-palaisit milloinkaan. Niin, _hän_ puhui itse siihen suuntaan, ja siksi
-hän pyörsi minut luotansa, ja minä suutuin luonnollisesti sellaisesta
-oikullisuudesta ja lupasin kyllä lähteä, jos hän kerran tahtoi, mutta
-hänen ei tarvinnut tulla minua noutamaan perästäpäin. Ei hän ole sitä
-tehnytkään — en ole kuullut häneltä halaistua sanaa — enkä tiedä,
-olisinko mennytkään hänen luokseen — en ollut leppeällä mielellä
-erotessamme.
-
-"Mutta kuultuani sinun tulleen takaisin ja käyneen Bergissä sekä
-lähteneen tiehesi nähdessäsi, miten asiat olivat — kävi minun häntä
-sittenkin sääli. Ja nyt hänen sanotaan makaavan lukittuna ulkoaitassa
-saamatta muuta ravintoa kuin likaista vettä ja tuhkansekaista puuroa,
-ja häntä kuuluu piestävän ja vedettävän hiuksista, niin että on ihme,
-että hän vielä on elossa —."
-
-Olav oli kuunnellut häntä kulmat rypyssä. Hän aikoi vastata tuimasti,
-että tuo oli valetta. Mutta sitten hän malttoi mielensä. Hänen oli
-mahdotonta neuvotella tuosta asiasta Teitin kanssa. Ja sitten hän
-ajatteli, kuinka suuresti kaikki nuo liikkeelle päässeet huhut
-pahentaisivat asiaa. Ja kuinkahan monelle tuo vintiö oli jo kerskunut
-isyydestään —.
-
-Teit kysyi:
-
-"Etkö ole rikkaan Miklebøn Arnvidin sukulainen ja ystävä?"
-
-"Miten niin?" kysyi Olav lyhyesti.
-
-"Kaikki kiittävät häntä avuliaaksi ja hyväksi mieheksi — kaikkien
-hädänalaisten ystäväksi. Ja niin ajattelin, että ehkä olisi parempi
-kääntyä ensiksi hänen puoleensa, eikä suoraan Steinfinninpoikain tai
-Galtestadin ukkelin puoleen. Mitä arvelet? — Ja tahtoisitkohan antaa
-minun mukaani jonkin merkin tai kirjeen, joihin panisit sinettisi —."
-
-Olav vaipui penkille istumaan.
-
-"Jopa nyt jotakin —! Sitäkö sinä tahdot — minun pitäisi muka avustaa
-kosintaasi!"
-
-"Niin", sanoi Teit järkkymättömän rauhallisesti. "Olisiko se sinusta
-niin ihmeellistä?"
-
-"Olisi", vastasi Olav tiukasti. "Ja onpa tuo puhetta!"
-
-"Sattuuhan usein", jutteli Teit, "että sinun asemassasi oleva mies
-naittaa toiselle jalkavaimonsa, kun ei itse enää huoli hänestä."
-
-"Pidä kielesi kurissa", varoitti Olav. "Tuumi tarkoin, mitä sanoja
-käytät hänestä!"
-
-Teit veti aivan kuin ajatuksissaan pienen lyhyen miekkansa vyöstään,
-jossa se oli riippunut, laski sen poikittain polvilleen ja piti
-toisella kädellään tupesta, toisen jäädessä kahvalle. Hän katsoi
-Olaviin hymyillen.
-
-"Tottakin — tässä samassa huoneessahan sinun on tapana surmata
-vihamiehiäsi!"
-
-"Se tapahtui toisessa tuvassa — ja sitä paitsi se oli kunniallinen
-ottelu." Hän keskeytti puheensa äkeissään siitä, että oli viitsinyt
-kuunnella toista näinkin pitkälle.
-
-"Mutta koska nyt on niin", sanoi Teit yhä hymyillen, "että minulla on
-häneen suurempi osa kuin sinulla —."
-
-"Siinä sinä erehdyt, Teit. Et ole milloinkaan saava pientäkään osaa
-hänestä, sillä Ingunn kuuluu _meihin_, ja vaikka hän olisi tehnyt mitä
-tahansa, emme me luovuta häntä pois keskuudestamme —."
-
-"Mutta lapsi, jota hän kantaa, on ainakin minun —."
-
-"Etkö sinä, joka olet lukenut mies, tiedä sitä, että naimattoman äidin
-lapsi seuraa äitinsä mukana ja perii hänet, vaikka nainen olisi ollut
-vapaasyntyinen ja viettelijä hänen orjansa."
-
-"Minä en ole orja", sanoi islantilainen kuohahtaen. "Sekä isäni että
-äitini polveutuvat Islannin parhaista suvuista, vaikka he olivat
-köyhiä. Eikä teidän tarvitse pelätä, etten voisi elättää häntä, kunhan
-annatte hänelle kohtuulliset myötäjäiset —." Hän alkoi selittää
-tulevaisuuden tuumiaan — hän pääsisi kyllä hyviin varoihin, kunhan
-joutuisi jonnekin, missä hänellä olisi tilaisuus harjoittaa taitojaan
-ja tietojaan — ja hänhän saattoi opettaa Ingunnin auttamaan itseään —.
-
-— Olav istui muistellen kirjansitojaa, joka oli ollut täällä hänen
-ollessaan nuori — se oli ollut muuan mestari, jonka Oslon piispa oli
-lähettänyt Torfinn-herran luo, kun tämä laitteli kuntoon kirjoja, joita
-oli kirjoitettu vuosien kuluessa. Olav oli käynyt Asbjørnin kanssa
-siinä tuvassa, missä tuota työtä tehtiin — vaimo oli ollut mukana
-auttamassa, porannut reikiä pergamenttiin, moneen lehteen yhdellä
-kertaa, ja sysännyt aina väliin kyynärpäällänsä heijaa, jonka oli
-ripustanut köyteen viereensä; hänen lapsensa huusi ja parkui siinä
-lakkaamatta, sillä se oli pudottanut suustansa töllön, jonka oli saanut
-imettäväkseen, kunnes Asbjørn oli käskenyt vaimon säästää voimiaan
-ja viihdyttää välillä lastaan. Asbjørn oli sanonut säälineensä tuota
-vaimoa. Heidän saatuaan valmiiksi työnsä piispa oli lähettänyt vaimolle
-talvipuvun sekä kiittänyt häntä varmaksi naiseksi. Olav oli nähnyt
-heidät lähtöpäivänä: mestari ratsasti aika hyvällä hevosella, mutta
-vaimo istui pienen, matalajalkaisen, paksupötsisen kaakin selässä
-rintalapsi sylissään ja kaikki matkakapineet ympärillään.
-
-Ja Ingunninko nyt pitäisi joutua tuollaiseen elämään — ei, kautta
-Pyhän Neitsyen — sitä ei voinut edes ajatella. Ingunn sysättynä
-ulkopuolelle niiden olojen, joihin hän oli syntynyt. Tuo oli järjetön
-ja hullu ajatus — eikä hän jaksanut käsittää, miten mies, joka oli
-tullut niin peräti toisista oloista, oli voinut saada hänet valtaansa.
-
-Hän istui katsellen Teitiä kylmän tutkivasti tämän puhuessa. Ja kesken
-kaiken hän huomasi, että tuo nulikka oli tavallaan puoleensavetävä —
-tuo hänen iloinen rohkeutensa ei tainnut olla vähällä riistettävissä —
-hän hymyili niin helposti, ja se kaunisti häntä. Tosin hän oli tullut
-karkeaksi kierrellessään outojen parissa, irtolaisten ja naisväen
-joukossa — mutta sittenkin. Olav oli itsekin kierrellyt maailmaa
-yhdeksän vuotta sekä kokenut yhtä ja toista, jota hän ei ollut aikonut
-muistella tultuaan kotiin ja perustettuaan oman talouden. Mutta että
-_tuo_ maailma oli tullut hänen ja Ingunnin väliin, koskettanut tätä —.
-
-— Koskettanut Ingunnia, niin että tämä nyt kulki Bergissä odottaen
-hetkeä, jolloin hänen oli laskeuduttava kontilleen lattialle
-nöyryytyksen ja kipujen omana, synnyttääkseen — isättömän lapsensa.
-"Ei kukaan", oli Ingunn sanonut Olavin kysyessä, kuka sen isä oli.
-Olav muisti itse sanoneensa: "ei kukaan", kun Ingunn oli tahtonut
-tietää, kuka oli auttanut häntä pääsemään jaarlin luo hänen karatessaan
-Høvdinggaardista. Ja seuratessaan sitten vuosikausia jaarlia hän oli
-kohdannut niin monta miestä ja naista, joista hän tiesi voivansa
-sanoa: ei kukaan, päästessään kerran takaisin Hestvikeniin — hän oli
-tuntenut monta tuon Teitin kaltaista nuorukaista, oli viihtynyt heidän
-seurassaan ja pitänyt heistä. — Mutta hänhän oli _mies_, vain mies.
-Ja kun tuo toinen maailma oli päässyt tunkeutumaan miehen ja hänen
-vaimonsa väliin — silloin oli kummankin elämä tahrattu loppuiäksi.
-Naisen kunnia oli jokaisen miehen kunnia, jolla oli velvollisuus ja
-oikeus hoivata häntä.
-
-"Niin, mitä sanot?" kysyi Teit hiukan kärsimättömästi.
-
-Olav havahtui — hän ei ollut kuullut sanaakaan Teitin viime puheesta.
-
-"Minä sanon, että sinun on jätettävä tuo loru mielestäsi. Ja häviä
-sitten mitä kiireimmin näiltä seuduilta — Nidarosia kohti. Etkö tiedä,
-että hänellä on täysikasvuisia veljiä — olet kuoleman oma samassa, kun
-he kuulevat sisarensa onnettomuudesta."
-
-"Ei se ole niin varma. Ja vaikka sen itse sanon, en ole aivan kehno
-aseenkäyttäjä. Ja sitten sinä, Olav, voisit minun mielestäni tehdä myös
-jotakin hänen puolestaan — hänhän on kerran ollut sinunkin omasi —
-auttaaksesi häntä saamaan takaisin kunniansa ja pääsemään naimisiin."
-
-"Luuletko, että hänen olonsa minun mielestäni paranisi sillä, että hän
-pääsisi naimisiin _sinun_ kanssasi?" sanoi Olav tulistuen. "Pidä suusi,
-sanon — en viitsi kuunnella tuota roskapuhetta."
-
-Nyt sanoi Teit:
-
-"Minun täytyy siis lähteä yksin Miklebøhon. Tahdon sentään koettaa
-puhua Arnvidin kanssa. Minä luulen, että hänelle on parempi, jos hän
-tulee aviovaimokseni, kuin että hän jää rikkaiden sukulaistensa luo,
-jotka ottavat hengiltä sekä hänet että meidän lapsemme —."
-
-— Noin olen kerran itsekin sanonut, ajatteli Olav lopenkiusaantuneena
-— ottavat hengiltä sekä hänet että lapsen —. Mutta _me_ emme saaneet
-lasta —.
-
-"Olen itse nähnyt, minkälaista hänen elämänsä oli Bergissä jo ennen
-tätä asiaa. Se ei ollut sellaista, että luulisin hänen pitävän
-huonompana miehelle menoa, joka vie hänet tältä seudulta teidän muiden
-parista. On totta, että heti kun hän oli antanut minun saada tahtoni
-läpi, hän käänsi selkänsä ja kohteli minua kuin velho. Hän kai rupesi
-pelkäämään — se ei ehkä ollut niin mahdotonta kuin itse aluksi luulin.
-Ja siihen asti, kun se tapahtui, olimme koko ajan olleet hyviä ystäviä,
-eikä hän ollut salannut minulta, että hän piti minusta yhtä paljon kuin
-minä hänestä —."
-
-Piti hänestä — vai oli hän pitänyt hänestä. Tähän hetkeen saakka
-Olav ei ollut tuntenut sellaista mustasukkaisuutta, että se olisi
-kohdistunut Teitiin itseensä — hän oli ollut kiihtynyt sisimpäänsä
-myöten _Ingunnin_ onnettomuudesta. Sen aihe oli ollut yhtä kuin: "ei
-kukaan". Mutta hän olikin siis pitänyt tuosta junkkarista ja ollut
-hänen ystävänsä koko kesän. Vai sillä lailla, piru vie! Ja mikäs siinä,
-poikahan oli kaunis, terve ja hauska. Ja Ingunn oli pitänyt hänestä
-niin paljon, että oli antanut tämän saada tahtonsa läpi — oli sitten
-perästäpäin vain ruvennut pelkäämään —. Mutta hän oli suostunut tuolle
-mustakiharaiselle islantilaiselle hyvästä sydämestä —.
-
-"Et siis anna minulle mitään merkkiä tai kirjettä Miklebøhon
-vietäväksi, josta voisi olla hyötyä minulle?" tiedusti Teit.
-
-"Ihme, ettet pyydä minua mukaasi puhemieheksi", sanoi Olav
-pilkallisesti.
-
-"En suinkaan — se olisi ollut mielestäni liian suuri kunnia", vastasi
-toinen viattomasti. "Mutta olin aikonut pyytää päästä sinun matkassasi
-pohjoiseen, koska kumpikin aiomme sinne."
-
-Olav päästi lyhyen, haukkuvan naurun. Teit nousi, sanoi hyvästi ja meni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Heti tämän jälkeen Olav kavahti pystyyn kuin heräten. Hän meni ovelle
-ja huomasi samassa temmanneensa käteensä pikku kirveen — työkirveen,
-joka oli ollut penkillä hänen kätensä ulottuvilla veitsien, porien ja
-muiden työkalujen joukossa. Olav veisteli näet istuimia kirkkoon —
-priori oli sanonut tarvittavan muutamia uusia, ja Olav oli tarjoutunut
-valmistamaan ne.
-
-Hän lähti luostaripihaan ja astui sen poikki portille. Portinvartijana
-oleva maallikkoveli seisoskeli siinä. Olav asettui hänen rinnalleen.
-
-"Tunnetko tuota miestä, joka meni tästä?" hän kysyi. Teit huippi mäkeä
-ylös tuomiokirkkoa kohti; ketään muita ei näkynyt tiellä.
-
-"Eikö se ollut sama islantilainen, joka oli viime vuonna kirjurina
-kanttori Torgardin luona. Ihan oikein, hänhän se on."
-
-"Tunnetko sitä miestä?" kysyi Olav taas.
-
-Veli Andreas oli tunnettu ankarasta elämästään, mutta hänen siveytensä
-oli sitä lajia, jota voidaan verrata öljyä vailla olevaan lamppuun:
-hän ei osoittanut sääliä heikkoja syntisiä kohtaan. Tuossa tuokiossa
-hän oli ladellut Olaville koko Teit Hallinpojan syntiluettelon, joka
-tunnettiin piispankaupungissa.
-
-Olav katsoi mäkeä ylös; nuori mies oli kadonnut kirkon aidan taa.
-
-— Eihän nyt liene vain tapahtunut suuri vahinko, kun päästin tuon
-miehen menemään, hän mietti.
-
-Taivas oli sininen seuraavanakin päivänä, ja ilma väreili lämpöä ja
-kosteutta alastomien ruskeiden puiden latvoissa. Olavin tultua aamulla
-luostarin pihaan seisoi kokki, paksu veli Helge, katsomassa porsaita,
-jotka riitelivät hänen juuri viskaamistaan kalantotkuista.
-
-"Mikä sinua vaivasi, kun et ollut tänään messussa?" kysyi munkki.
-
-Olav vastasi, ettei hän ollut nukkunut ennen kuin aamupuoleen, ja
-sitten hän oli nukkunut yli ajan. "Voisitkohan muuten hankkia minulle
-sukset lainaksi, veli Helge?" Arnvid oli pyytänyt häntä käymään
-Miklebøssä pääsiäisen jälkeen, ja hän oli ajatellut lähteä tänään.
-
-"Kas, kun et lähde ratsain mieluummin", tuumi maallikkoveli. Olav
-vastasi, että tällä kelillä joutuisi pikemmin perille metsiä myöten.
-
-Hän oli juuri ajanut partansa veli Helgen ilmestyessä naisten tuvan
-ovelle kaikki luostarin sukset sylissään ja eväsreppu selässä. Olav oli
-leikannut leukaansa ja haavasta juoksi verta; sitä oli valunut kaulalle
-ja se oli tahrinut paidankauluksen — ja hänen kätensä oli aivan
-veressä. Veli Helgekään ei saanut sitä tyrehtymään ja hän ihmetteli
-suuresti, että niin pienestä naarmusta lähti niin paljon verta. Viimein
-hän pyrähti juoksuun ja toi kupillisen kaurajauhoja sekä painoi täyden
-kourallisen haavaa vasten.
-
-Jauhojen makea tuoksu ja niiden vilvoittava vaikutus Ihoon herätti
-Olavissa äkillisen, kalvavan ikävän — hän kaipasi naisen hyväilyjä,
-helliä ja suloisia hyväilyjä, joissa ei olisi syntiä eikä pahaa. Tuo
-oli häneltä nyt riistetty.
-
-Munkki huomasi Olavin vaaleiden silmien verhoutuvan ja hän sanoi
-huolissaan:
-
-"Eikö olisi parasta, Olav, että jättäisit koko retken — ottaisit edes
-ensin selvää kaupungista, eikö kukaan muu ole menossa sille suunnalle.
-On aivan outoa, että tuosta joutavasta naarmusta saattaa juosta niin
-paljon verta — katsohan vain, kätesi ovat ihan punaiset."
-
-Olav nauroi ainoastaan. Hän lähti ulos, pesi itsensä vesilätäkössä
-räystään alla ja valitsi itselleen mieleisensä sukset.
-
-Hän seisoi matkavalmiina sisällä puhuen veli Helgen kanssa hevosestaan
-ja tavaroistaan, jotka jäivät tänne — kun jostakin kuului raudan
-helähdys. Molemmat kääntyivät vaistomaisesti sänkyyn päin. Ættarfylgja
-riippui sängyn yläpuolella seinällä, ja kummastakin tuntui, kuin se
-olisi hiljaa heilunut naulassa.
-
-"Kirveesi helähti", sanoi munkki hiljaa. "Älä lähde, Olav."
-
-Olav nauroi:
-
-"Ettäkö tuo oli toinen varoitus? — Ehkä uskon sitten, kun näen
-kolmannen."
-
-Hän oli tuskin lausunut tämän, kun lintu lensi sisään ovesta alkaen
-räpistellä tuvassa ja poksahdella seiniä vasten — ihmeellistä, miten
-suuren äänen nuo hennot siivet saivatkin aikaan.
-
-Pyöreät kasvot kalpeina tuijotti kokki Olaviin — tämän värittömät
-huulet näyttivät harmaansinisiltä. Mutta sitten hän pudisti päätään ja
-nauroi. Hän pyydysti linnun lakkiinsa, kantoi sen ulos ovesta ja päästi
-sen menemään.
-
-"Nuo tiaiset rapisevat ja naksuttavat seinillä ja etsivät kärpäsiä
-tähän aikaan vuodesta; ne pitävät samaa mellakkaa joka aamu. Jopa olet
-ihmeitten kipeä, veli hyvä, jos pidät sellaisena tiaisten tuloa tupaan!"
-
-Hän tarttui pieneen kirveeseen ja pisti sen vyöhönsä.
-
-"Etkö ota mukaan Ættarfyljgaa", kysyi veli Helge.
-
-"En, se olisi hankala tällä matkalla." Olav pyysi maallikko veljeä
-kätkemään tapparan samaan paikkaan kuin miekan, otti piikkipäällä
-varustetun porkan, heitti veli Helgelle hyvästit ja lähti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli keskipäivä Olavin saapuessa Furubergetin mäkiin. Päivänpaiste oli
-kelmennyt — ilma oli äkkiä muuttunut koleaksi, ja taivas meni pilveen
-pohjoisen puolella. Näytti tulevan pyry. Olav pysähtyi ja jäi katsomaan
-taakseen sukset olalla.
-
-Himmenevässä valossa näyttivät maat mustilta ja lakastuneilta —
-lunta ei ollut kuin laikku siellä täällä. Kaupungin kellastuneet
-turvekatot ja mustat pärekatot sekä paljaat puidenlatvat ympäröivät
-Kristuksenkirkon vaaleita muureja ja mahtavia, lyijykattoisia torneja
-lyijynkarvaisen, aaltoavan veden partaalla. Olav kirosi hiljaa
-mielessään painostusta, joka valtasi hänet — sillä _parempi_ olisi
-ollut, ettei olisi ruvennut satamaan lunta juuri nyt, kun hänen oli
-yritettävä löytää metsän läpi. Hän oli liikkunut tästä yhden ainoan
-kerran tätä ennen Arnvidin seurassa, ja he olivat hiihtäneet kiireesti
-ja oikaisseet läpi pahimpien rotkojen — Arnvid oli paras hiihtäjä,
-minkä Olav tunsi.
-
-Sattumalta hän tiesi, missä noista metsänrannan hökkeleistä
-islantilainen asusti; siellä oli tapahtunut raaka murha siihen aikaan,
-kun Olav oli ollut Torfinn-piispan luona: muuan isä kahden alaikäisen
-lapsensa, pojan ja tytön kera, oli tappanut ja ryöstänyt erään
-varakkaan, vanhan kerjäläisen. Sen jälkeen ei kukaan ollut tahtonut
-asua siellä. Mutta Teit oli rutiköyhä —.
-
-Olav oli hiihtävinään aivan kuin hänellä ei olisi ollut mitään
-määrättyjä aikeita — kävi miten kävi. Teit oli ehkä lähtenyt kohti
-pohjoista jo eilen, tai oli kenties muuttanut mieltään ja jättänyt koko
-asian. Mutta samassa Olav ymmärsi, että jos niin oli, täytyi hänet
-tavoittaa; tuo mies ei saanut kulkea irrallaan tällä seudulla. Hänet
-täytyi saada Nidarosiin taikka Islantiin — pohjoiseen ja pois —.
-
-Hän tarttui oveen; se ei ollut lukittu. Räppänä oli suljettu, joten
-sisällä oli hyvin pimeä — hän tuli autioon, mustaan ja kolkkoon
-tuparähjään, joka haisi mullalle, homeelle ja lialle. Mutta Teit
-hyppäsi täysissä tamineissa sängystä, yhtä reippaana kuin aina — ja
-hymyili keveästi tuntiessaan tulijan.
-
-"Saat istua penkille — en voi loitsia sinulle parempaa istuinta, sillä
-kuten näet, täällä ei ole jakkaran pätkääkään."
-
-Olav istuutui keskipenkille. Mikäli hän erotti, ei huoneessa ollut
-yhtään irtonaista kalua — paitsi polttopuita, joita oli pitkin
-lattiaa. Teit lisäsi lämmintä, puhalsi hiiliin ja aukaisi räppänän.
-
-"Enkä voi tarjota edes tuliaisryyppyä — erinäisistä syistä. —
-Mutta etpä sinäkään tarjonnut minulle eilen —"
-
-"Olitko odottanut sitä?" Olav nauroi tuimasti.
-
-Toinen nauroi myös. Ja jälleen Olav tunsi, että tuossa pojassa oli
-jotakin puoleensavetävää — röyhkeätä kenties, mutta reipasta,
-köyhyyden ja orpouden uhallakin.
-
-"Olen muuttanut mieltäni, Teit", sanoi Olav. "Olen matkalla Miklebøhön.
-Ja jos vielä luulet hyödyttävän puhua Arnvid Finninpojan kanssa, voit
-yhtyä matkaan."
-
-"Niin — mutta totta puhuen minulla ei ole hevostani täällä. Voitko
-lainata minulle sellaisen jostakin?" Hän nauroi aivan kuin olisi
-sanonut hyvänkin sukkeluuden.
-
-"Menen metsän läpi — aion sinne hiihtäen", sanoi Olav lyhyeen.
-
-"Vai siten. Sitten minullakin on pääsimet. Olen nähnyt karsinassa
-suksien tapaiset." Hän pyyhälsi ulos ja toi sukset tullessaan. Ne
-olivat halki takaa melkein puolitiehen, ja jalan alaset olivat miltei
-karvattomat. Teit sitoi miekan vyölleen ja heitti viitan hartioilleen.
-
-"Olen valmis kun tahdot lähteä!"
-
-"Kai otat mukaasi jotakin syötävää?"
-
-"En välitä semmoisista turhuuksista — erinäisistä syistä."
-
-Olavista tuntui pahalta. Tuliko hänen antaa ruokaa miehelle, jonka
-kanssa hän myöhemmin saattoi joutua otteluun. Ja kuitenkin häntä vaati
-jokin tunne tarjoamaan miehelle evästä heti; Teit oli varmaan ollut
-vähillä ruoilla viime aikoina. No, se sai nyt jäädä ainakin siihen
-asti, kun he ehtisivät harjulle.
-
-"Tuumi tarkoin islantilainen", hän varoitti melkein uhaten, "etkö luule
-olevan vaarallista seurata minua metsän läpi". Hänestä itsestään tuntui
-kuin hän olisi tällä hyvitellyt omaatuntoaan — sen saattoi ymmärtää
-jonkinlaiseksi nöyryydeksi. Oli tietymätöntä, mitä tulisi tapahtumaan,
-mutta kaiken varalta —.
-
-Mutta Teit hymyili vain kylmästi ja löi kädellään miekkaansa.
-
-"Näyn olevan paremmin aseistettu kuin sinä — taidanpa uskaltaa, Olav.
-Ja — mitäpä tuollainen mahtimies välittäisi kaikista kulkijoista —."
-
-Heidän aikoessaan mennä ulos katsoi Olav liedelle — siinä paloi kirkas
-tuli.
-
-"Mutta — etkö sammuta tulta?"
-
-"En viitsi. Eipä tuosta ole suurta vahinkoa, vaikka se palaisikin —."
-
-Mutta samassa kun he astuivat ulos huomasi Olav ilmassa leijuneen
-huurun saenneen niin, että hän saattoi katsoa vasten aurinkoa — se oli
-kuin verhon takana.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Keli oli hyvä heidän tultuaan ylemmäs. Olav pysytteli Ridabun ja
-Fauskarin välisen harjun takarinteillä. Hänen muistinsa mukaan heidän
-tuli hiihtää suoraan pohjoista kohti ja sitten vähäsen koilliseen
-joutuakseen illansuuna seudulle, missä oli Glaama-laakson talojen
-karjatupia, ja missä he voisivat yöpyä. Nythän oli jo valoisat illat.
-
-Lumi oli kolmen, neljän sylen vahvuista täällä. Viime viikkojen nuoskan
-ja äkillisen kylmän johdosta keli oli mainion luistava. Mutta vähän
-väliä täytyi Olavin odottaa Teitiä, joka otti kuperkeikkoja syvässä
-lumessa. Hän kaatui yhtä helposti mäen päällä kuin alangossa.
-
-"Vaihdetaanpas suksia —", sanoi Olav kerran.
-
-Teitin suksissa oli nahka niin riekaleina, että Olav ratkoi sen
-irti kokonaan. Mutta Teitiä ei onnistanut paljon paremmin nytkään;
-ihmeellistä, miten usein tuo poika kellistyi. Sukset irtaantuivat hänen
-jaloistaan, ja hän sai kahlata lumessa vyötäisiä myöten, mutta hän vain
-nauroi taitamattomuuttaan.
-
-"Etkö ole tottunut hiihtämään, Teit?" kysyi Olav; hän oli hakenut
-toisen suksen kaukaa metsäisen louhikon takaa.
-
-"En." Teit oli tullut tulipunaiseksi, ja hän oli saanut naarmuja sekä
-kasvoihin että käsiin, mutta nauroi täyttä kurkkua. "Islannissa en
-astunut jalallani suksille, ja tässä maassa olen harjoittanut tätä
-taitoa vasta kerran pari ennen tätä retkeä."
-
-"Sitten sinun käy vaikeaksi hiihtää Miklebøhon", sanoi Olav.
-
-"Älä pelkää, kyllä minä selviän."
-
-— Herra tiesi —; toinen ei edes käsitä, että minusta on harmillista
-kulkea edestakaisin jälkiäni myöten kuin koira ja kiskoa lumesta
-milloin häntä, milloin hänen suksiaan, ajatteli Olav. Ääneen hän
-ehdotti, että he levähtäisivät hiukan ja söisivät evästä. Teit suostui
-yhtä iloisesti siihen — ja Olav katkoi havuja ja levitti ne lumelle.
-
-Hän istui katsoen toisaanne sillä aikaa kun nuori mies söi.
-
-"Ei ole hätää, kun on luostarin eväissä!" ilmoitti tämä.
-
-Ilma oli nyt yhtä harmaa joka puolelta. Siltä paikalta mäen harjalta,
-missä he istuivat, näkyi vain metsää, tumma vaara toisensa takaa; se
-näytti synkältä pilvisen taivaan alla. Laakson pohjassa heidän allaan
-seisoi metsä pikimustana pienen valkoisen läikän ympärillä; siinä oli
-järvi tai suo.
-
-Mutta joka puolelta alkoi kuulua lintujen viserrystä ja laulua —
-kevätääniä, joita ne päästelivät hiukan epäröiden, tulossa olevaa
-ilmanmuutosta aavistellen. Sitten kulki kuin humahdus tai huokaus
-metsän halki, siirtyen vaaralta vaaralle. Pohjoisesta tuli kiitäen
-lumipilvi, joka peitti suuren harmaan kalliomukuran ja alla olevan
-metsäseudun — se tuli tänne. —
-
-"Teit — meidän täytyy pyrkiä eteenpäin."
-
-Olav auttoi sukset islantilaisen jalkaan, mutta voi harmi tuota miekkaa
-— toinenhan kaatui lakkaamatta. Hän ei voinut olla sanomatta, etteivät
-miekka ja sukset kuuluneet yhteen.
-
-"Se on ainoa ase minkä omistan." Teit veti miekan esiin ja ojensi sen
-Olaville hiukan ylpeillen. Se oli hyvä ase — kahva yksinkertainen,
-mutta terä moitteeton. "Tämä on isäni perua — muuta minulla ei
-olekaan. Enkä päästä tätä koskaan käsistäni!"
-
-"Onko isäsi kuollut?"
-
-"On — kolme vuotta sitten. Silloin minun päässäni syntyi ajatus,
-että koettaisin onneani Norjassa. Ensin minä kuljin etelää kohti
-Fljotshverviin, äitiäni tapaamaan. Hän jätti isäni ja minut kun olin
-seitsemänvuotias, enkä ollut nähnyt häntä kymmeneen vuoteen — hän oli
-kohdannut miehen, jonka kanssa aikoi naimisiin, ja hän sai paikalla
-tunnonvaivoja siitä, että oli ollut papin seuravaimo siihen asti.
-Mutta hän näki mieluummin minun kantapääni kuin varpaani — meidän
-kulmallamme oli ollut katovuosi, ja lapsia kuhisi hänen ympärillään; en
-saanut milloinkaan selville, montako niistä oli hänen, montako muiden
-naisten —."
-
-"Tulehan nyt, Teit —", Olav ponnistautui ojoon ja pyyhkäisi rinnettä
-alas.
-
-Hän laski alas hyppyri hyppyriltä; maaperä oli rosoista, ja hänen
-täytyi kumartua kyykkyyn väistääkseen oksia. Aurinko oli paistanut
-tähän paikkaan, niin että hanki oli kuin erillinen kuori. Mutta kukin
-sai huolehtia itsestään miten parhaiten tiesi —.
-
-Alhaalla jäällä hän pysähtyi odottamaan ja kuulostamaan. Harjulla kulki
-tuulenpuuska, metsässä natisi ja suhisi ja vinkui. — No, vihdoinkin
-kuului suksien viuhetta ylhäältä töyrään laelta.
-
-Teit selvisi odottamattoman hyvin viimeisestä töyssystä ja laski
-alas jäälle. Hän oli aivan luminen monien kuperkeikkojen jälkeen,
-mutta hänen valkoiset hampaansa välkkyivät ja raapiintuneet kasvonsa
-punoittivat.
-
-"Minä olen kohta yhtä hyvä hiihtäjä kuin norjalaiset!" Hän näytti,
-miten hänen epämukavalle viitalleen oli käynyt — se oli mennyt niin
-hajalle, että hän kerrassaan pisti kätensä rei'istä ja sitoi miekkansa
-päällepäin. Nyt _siitä_ ei enää ollut vastusta.
-
-"Oletko hyvin väsynyt?" kysyi Olav.
-
-"Enkö mitä." Hän tapasi kädellään niskaansa ja taivutti hiukan päätään:
-juuri niskanikaman seutu tuntui vähän jäykältä — hellältä — aivan
-kuin paholainen olisi nipistänyt sitä —.
-
-Olav itsekin tunsi jäykkyyttä niskassaan — hän oli ensi kertaa
-suksilla tänä vuonna, joten hän hyvin ymmärsi, miltä toisesta tuntui.
-Ja hän muisti äkkiä Ingunnin kanssa tekemänsä soutumatkan Hamariin; hän
-oli ollut silloin vain puolikasvuinen poika, ja hän oli soutaa kiskonut
-kuin mieletön, mutta hänen niskaansa oli pakottanut yhä hurjemmin, ja
-hän oli purrut hammasta, soutanut, jotta kokka kohisi, mutta ei vain
-tahtonut antaa perään, ilmaista olevansa niin uupunut, että häneltä oli
-mennä koko luonto. Emmekö tule milloinkaan perille —.
-
-Hän katsoi Teitiä — ja puri hammasta. — Hänen täytyi painaa
-alas tunne, joka pyrki esiin. Hän tahtoi ajatella _Ingunnia_ —
-hänen olojaan; muistella vihaa ja inhoa, joka oli täyttänyt hänet
-hänen kuullessaan tämän heikkoudesta, muistella kaikkia rauenneita
-toiveitaan. Ja meidän täytyy nyt elää aina, koko elämämme tuon surun
-ja häpeän varjossa. Eikä tämä pojanvietävä, joka oli syypää kaikkeen,
-näkynyt ymmärtävän mitään koko asiasta. He hiihtivät eteenpäin
-rinnakkain, ja Teit puheli lakkaamatta huokuessaan ja läähättäessään
-ja ähkiessään. Kyseli Olavilta eläinten jälkiä, joita näkyi lumessa
-— vanhoja peuran jälkiä, jotka välkkyivät hangella — ja kerskui
-uudesta hiihtämisen taidostaan. Hän turvautui Olaviin kuin pojan
-nassikka isäänsä. Ja kaikista muista tunteistaan huolimatta Olav tunsi
-syvää sääliä tuota hölmöä luottamusta kohtaan. Hitto —! Tämä oli
-ennenkuulumatonta.
-
-Ensimmäisiä pieniä lumijyviä alkoi tipahdella heidän päästyään järven
-toisella rannalla olevaan metsään. Ja nyt alkoi jo olla hämärä. He
-eivät ehtineet kovinkaan korkealle, kun ympärillä oli täysi pyry.
-Olav joudutti hiihtoa, jäi aina väliin odottamaan toista, joka oli
-jäänyt jäljemmäs, sekä ponnisti sitten taas eteenpäin. Hän toivoi
-koko sielustaan, että tämä retki loppuisi, ja hän pääsisi suojaan —
-eikä voinut olla ahdistuksetta ajattelematta, mitä sitten seuraisi.
-Vaaralta, minne he istuivat levähtämään, hän oli nähnyt toisen
-harjanteen, joka oli tätä ylempänä, mutta sen laella oli pari valkoista
-aukeaa, joiden keskellä näytti olevan asumuksia. Ne saattoivat olla
-uudistupia, ehkä he joutuisivat ihmisten ilmoille. Mutta ne voivat myös
-olla karjatupia, ja tämä oli todennäköisempää. Käyköön miten kävi —.
-
-Ylempänä tuuli huimemmin. Lunta oli tuprunnut jonkin aikaa suurina
-pehmeinä hiutaleina, mutta nyt tuuli pieksi kovia, kuivia rakeita
-heidän kasvojaan vasten, ja lumen vinkuna tuntui täyttävän koko metsän
-hiljaisella, terävällä äänellä, joka tunki läpi tuulen kohun kuusien
-latvassa. Ilman muutos tuntui selvemmin siksi, että pimeni niin pian.
-
-Hanki oli kadonnut kauan aikaa sitten ja sen päälle oli satanut paljon
-lunta; ja tuulen kasaamissa kinospaikoissa upposivat suksen syvään.
-
-Taas hänen täytyi pysähtyä Teitiä odottamaan. Islantilainen raahautui
-hänen sivulleen läähättäen niin, että rinta oli haljeta, mutta tokaisi
-yhtä iloisesti ja reippaasti kuin ennen:
-
-"Odotas, kumppani — päästä minut edelle avaamaan jälkeä."
-
-Olav tunsi tahtonsa herpaantuvan, menettävän voimansa tuon tunteen
-edessä, joka väkisin tunkeutui esiin ja jota hänen täytyi pakottaa
-vaikenemaan, ennen kuin hän saattoi tehdä tuolle pojalle mitään. — Hän
-syöksähti eteenpäin ja alkoi hiihtää minkä jaksoi. Väliin hänen täytyi
-jäädä kuulostamaan, oliko toinen perässä, mutta hän ei päästänyt tätä
-enää kertaakaan kohdalleen —.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli miltei pimeä, kun he saapuivat aukealle. Siinä näytti olevan pieni
-karjamaja. Pyryn ja pimeän läpi häämötti tummia pilkkuja edempää;
-jotkut niistä voivat olla isoja maakiviä, mutta toiset olivat asumuksia.
-
-Olav nakkasi maahan reppunsa heti kun he tulivat pimeään tupaan,
-kaivoi esiin tulukset ja ryhtyi lämmitykseen. Hän laskeutui polvilleen
-pesän ääreen ja hengitti kipunoihin, koettaen saada niitä tarttumaan
-puolimärkään puuhun, ja kuuli Teitin tyytyväisen huudahduksen tämän
-kulkiessa ympäri tupaa paikkoja tutkimassa. Lavitsalla oli heiniä,
-karvatalja ja pari säkkiä pielukseksi — ja poika pujahti perällä
-olevaan, kivestä ja turpeesta kyhättyyn mustaan komeroon. Siellä oli
-ohkoleipää ja kuppi heramaitoa: Teit ilmestyi aukkoon kauha kädessä ja
-tarjosi Olaville jäänsekaista juomaa.
-
-Niinpä niin, Teit, me olemme kristittyjen maassa; kukaan ei jatka
-matkaansa tunturilta jättämättä jälkeensä hengen pidintä, jos metsään
-eksyisi muitakin.
-
-Teit oikaisi itsensä lavitsalle heidän aterioidessaan ja makasi siinä
-selällään polvet pystyssä karttaen savua. Ei voinut laittaa ristivetoa,
-sillä pikku tuvassa oli niin ahdasta, että tuli olisi voinut tarttua
-sänkyvaatteisiin tai ruokaan, joka oli kasassa lattialla. Olav istui
-pystyssä toisella penkillä, vaikka savu tahtoi tukkia hengityksen
-ja kirveli hänen silmiään. Ja hän istui siinä käsivarret ristissä
-rinnalla, tuijottaen luomet alasluotuina tuleen ja kuunnellen mykkänä
-kuin kivi toisen lavertelua. Pelkkää lorua kaikki tyynni, ei ilmassa
-eikä matkassa ollut mitään ihmettelemistä; ellei hänen olisi tarvinnut
-laahata perässään tuota kaveria, joka hiihti kuin vastasyntynyt
-vasikka, olisi hän tullut perille puolta lyhyemmässä ajassa. Mutta
-tuo narri puhui siten kuin he olisivat kamppailleet kilpaa läpi
-seikkailujen ja vaarojen.
-
-"Väsyttääkö sinua?" kysyi Teit huomatessaan äkkiä, ettei toinen ollut
-vastannut sanaakaan hänen puhetulvaansa. Hän teki tilaa lavitsalla —
-"vai tahdotko nukkua tässä?"
-
-En ikinä, ajatteli Olav. Hän ei jakaisi sijaa tuon vieraan kanssa
-yhtään yötä. Kaikella piti toki olla rajansa.
-
-"Ei minua väsytä", hän sanoi.
-
-Hän koetti koota ajatuksensa, sillä hänestä tuntui kuin se seikka
-koko ajan olisi luisunut hänen mielestään, että hän ja Ingunnhan
-olivat _naimisissa_; tämä hänen tuli pitää mielessään, ja silloin
-Teitin _täytyi_ väistyä. Tämä oli saanut tytön käsiinsä sulassa
-houkkamaisuudessaan, mutta se, mitä tuo poika lorusi Ingunnin
-nostamisesta onnettomuudesta — sitä tuo junkkari ei pystynyt tekemään,
-siinä tarvittiin _Olavin_ kättä, mikäli häpeää saattoi korjata. Ihmiset
-saivat uskoa hänen puolestaan mitä tahansa, kunhan he ymmärsivät
-mitä hän tahtoi ja mitä Ingunnin sukulaiset tahtoivat yhdessä hänen
-kanssaan — hän oli ottava lapsen nimiinsä ja hän aikoi puolustaa tuota
-väitettään, jos joku yritti ääneen epäillä.
-
-"Milloin olet kuullut nuo huhut?" kysyi hän yhtäkkiä. "— Siitä, että
-hän on — raskauden tilassa? Sen on täytynyt tulla ilmi aivan viime
-aikoina."
-
-Teit vastasi ettei siitä ollut kovin kauan. Eräällä hänen
-kaupunkilaisella tuttavallaan oli tytär naimisissa jollakin Bergin
-torpparilla. Ja tämä tuttava sekä hänen tyttärensä olivat nähneet omin
-silmin Ingunnin kulkevan talon lähellä iltaisin — mutta illathan
-olivat jo valoisat. Teit alkoi kertoa heidän puheitaan.
-
-Olav istui ja kuunteli kulmat rypyssä. Veri alkoi humista hänen
-päässänsä. Mutta näin oli parempi. Jatkakoon poika vain; kai hän pian
-voittaisi tämän epämiehekkään — hyväntahtoisuuden, joka oli ollut
-vähällä viedä hänen voimansa.
-
-"Entä sinä?" kysyi Olav; hänen suunsa vääntyi hymyn irveeseen.
-"Jaksoitko olla sanomatta heille, että se oli sinun työtäsi?"
-
-"Taisin viitata sinnepäin."
-
-"Oletko puhunut siitä muille?"
-
-— Jos asia voisi jäädä pelkäksi mökin akkojen ja ukkojen juoruksi,
-saattoi sen sulattaa. Silloin sai kulkea selkä suorana vertaistensa
-parissa, katsoa heitä tiukasti silmiin ja olla muka tietämätön
-kaikesta, mitä selän takana puhuttiin — mitä kaikista palkollisten
-puheista —!
-
-Teit vastasi vähän hämillään:
-
-"Olin ollut niin sydämystynyt hänelle, että ensin olin hyvilläni
-kuullessani hänen raskaudestaan. Kesällä hän, piru vieköön, oli nopsa
-ja näppärä — ihan kuin kissa, joka pyyhkii itseään ihmistä vasten ja
-livahtaa syrjään, kun tahtoo ottaa sen syliinsä. Kunnes viimein sain
-isketyksi kynteni häneen —"
-
-Olav ei kuullut oikein, mitä toinen sanoi — veri kuohui ja suhisi
-hänen päässään —. Mutta tämä riitti jo, nyt hän oli saanut takaisin
-kostokykynsä — ja hän oli kostava julmasti, sillä sitä, mitä hän juuri
-oli kuullut, ei hän hevillä unohtaisi —.
-
-"— mutta seuraavana yönä hän oli taas muuttanut mieltä ja sulkenut
-minulta ovensa. Ja kun menin hänen luokseen puhumaan naimisesta, hän
-ajoi minut pois kuin koiran —."
-
-"Siispä luulen, että sinun on paras jättää mielestäsi koko naimakauppa,
-Teit."
-
-Huomatessaan Olavin äänen sävyn Teit katsahti ylös — toinen oli
-noussut seisomaan pieni työkirves koholla. Salamannopeasti Teit tarttui
-miekkaansa ja veti sen ulos, samassa kun hän hypähti lattialle.
-Olavin täytti villi onnen tunne huomatessaan tämän vihdoinkin älyävän
-asian — hänen pojannaamansa aivan tummeni raivosta; hän huomasi
-tulleensa petetyksi ja vastasi toisen äänettömään taisteluvaatimukseen
-taistonhaluisesti kiljahtaen.
-
-Hän ei odottanut mitä Olav tulisi tekemään, vaan hyökkäsi samassa.
-Olav seisoi vain paikallaan — kolmesti hän väisti pojan iskun
-kirvespohjalla. Toinen oli ketterä ja taitava, mutta hänellä ei ollut
-käsivoimaa. Teitin iskiessä neljännen kerran väistyi Olav äkkiä
-oikealle, jolloin miekka kävi hänen vasempaan käteensä, ja poika jäi
-hetkeksi neuvottomaksi. Olavin kirves sattui nyt häntä olkaan, niin
-että miekka putosi hänen kädestään. Hän kumartui ottamaan sitä, mutta
-nyt Olav iski kirveensä hänen kalloonsa, ja toinen kaatui äännähtämättä.
-
-Olav odotti, kunnes ruumiin viimeiset nytkähdykset olivat ohi ja vielä
-hetken sen jälkeenkin. Sitten hän käänsi tämän selälleen. Kasvoille oli
-virrannut vähän verta hiuksista, yksi juova vinosti yli otsan. Olav
-tarttui vainajaa kainaloista ja veti hänet maitokomeroon.
-
-Sitten hän astui ulos. Oli yö ja tuisku, ja tuuli suhisi metsässä.
-Täytyi odottaa siksi kunnes valkeni —. Olav paneutui lavitsalle.
-
-Hänen kätensä oli kaatanut niin monta arvokkaampaakin miestä.
-
-Olav lisäsi puita pesään. Hänen täytyi puistella päältään tämä
-luonnoton tunne — katumus, vai mitä lieneekin ollut. Teit oli itse
-syypää osaansa. Torfinn-piispa oli sanonut, että naisenraiskaaja, jonka
-neidon sukulaiset ottavat hengiltä, on katsottava itsemurhaajaksi; hän
-on kohtalonsa ansainnut. Teitin oli käynyt niin. Oli järjetöntä pitää
-tätä muuna kuin — kuin mitä se oli —. Teit oli kaatunut ase kädessä
-— hänen miekkansa virui tuossa lavitsan ja sängyn välissä.
-
-Hän ei olisi milloinkaan voinut saattaa Ingunnia varmaan turvaan, jos
-tuo kurja houkkio olisi saanut kierrellä maita mantereita hölpöttäen
-kaikille ilkiteostaan, jonka laatua hän ei tajunnut.
-
-Olavia paleli, vaikka tuli lämmitti häntä hyvin edestäpäin, sillä
-hirvennahkamekko litisti märkänä, kankeana ja jäätävän kylmänä selkää
-ja jalkineet olivat likomärät. Nyt hän muisti vasempaan käsivarteen
-saamansa haavankin — sitä oli alkanut pakottaa.
-
-Hän lisäsi yhä puita tuleen. Jos mökkirähjä palaa, niin palakoon —!
-
-Mutta täytyihän hänen huolehtia elämästään Ingunnin tähden. Tämä oli
-jo saanut odottaa kylliksi miestänsä — ei hän saanut olla kadoksissa
-silloin, kun häntä tarvittiin —.
-
-_Sinun_ täytyi väistyä, Teit, sillä _minä_ en tahdo —. Hän koetti
-saada sen sähistyksi suustansa; toinen painoi koko voimallaan hänen
-rintaansa, eikä Olav voinut hänelle mitään, hän oli kuin lamassa.
-Teitin valkoinen hammasrivi välkkyi hänen edessään, ja hän hymyili yhtä
-reippaasti kuin ennen, vaikka takaraivo oli halkaistu. Et ymmärrä,
-senkin hassu, että minun vaimoni on minun, ja sinun on luovuttava
-hänestä — korjattava luusi —.
-
-Hän heräsi omaan käheään huutoonsa painajaisen hälvetessä pois. Tuvassa
-oli melkein pilkkopimeä, lattialla hehkui vain hiilloksen loppu.
-Seinänrakosista tuuli ja tuiskusi sisään — ja hirvennahkamekko oli
-kuin jäähaarniska.
-
-Olav nousi ja meni maitokomeroon hapuillen eteensä pimeässä. Kuollut
-makasi jäykkänä ja ääneti, kalmankylmänä. Hän oli kai vain nähnyt unta
-— hän oli varmaan nukkunut monta tuntia. Jälleen hän lisäsi puita
-ja aikoi istuutua niin, että voisi paahtaa selkäänsä. Mutta hän ei
-jaksanut istua selkä mustaan oviaukkoon päin, eikä voinut tuijottaa sitä
-vastaankaan — ja niin hänen täytyi paneutua penkille uudestaan. Hän
-kasasi heinäsäkit selkänsä taa ja peitti itsensä taljalla niin hyvin
-kuin taisi.
-
-Sillä välin uneliaisuus verhosi hänet kuin sumuun — ja joka kerran
-kun hänen ajatuksensa hämärtyi, hän havahtui epäselvään, tykkivään
-tuskaan — suonen tykytys haavoittuneessa käsivarressa oli vain kuin
-jonkin suuremman vaivan kaikua. Sitten hän havahtui täysin hereille, ja
-ajatukset jatkoivat samaa rataa —.
-
-Tuo mies oli saanut palkkansa. Hänen oli ollut pakko tappaa niin monta
-arvokkaampaa miestä ottelussa, eikä se ollut milloinkaan käynyt hänen
-sydämelleen. Ingunnia olisi käynyt sääliminen, mutta ei tätä — ei.
-Ellei häntä surrut kukaan täällä tai kotimaassa, niin sehän oli hyvä.
-Ei häntä sitten jäänyt suremaan kukaan viatonkaan, koska syyllinen oli
-saanut rangaistuksensa. Olisihan enon ja jaarlin luona vietettyjen
-vuosien pitänyt karaista hänen luontonsa. Tämä oli akkamaisuutta —
-mies oli ansainnut osansa. Ja niin aina edelleen samaa rataa —.
-
-— Hän kavahti pystyyn — hän oli vain uneksinut, että Teit seisoi
-ovella kauha kädessä tarjoten hänelle kirnupiimää. Hän makasi siinä,
-missä hänen piti maata. Ei, Teit, en pelkää sinua. Jos pelkään,
-pelkään sellaista, jota sinun järkesi ei milloinkaan olisi pystynyt
-selittämään. Voi minun pikku Ingunniani — et saa pelätä minua —.
-Jälleen hän oli aivan selvä.
-
-Nyt tässä oli taas uusi huoli, jota täytyi pohtia — mitä oli tehtävä.
-Kuuluttaako tappo ensi talossa, jonka ohi sattui kulkemaan ihmisten
-ilmoille tullessaan; silloin hän saisi niskoilleen uuden käräjäjutun
-sopimuksineen ja sakkoineen, ennen kuin oli päässyt täydelleen eroon
-entisestäkään. Ja ihmiset arvelisivat takanapäin, että mitähän asioita
-hänellä oli mahtanut olla tuon islantilaisen kiertäjän kanssa —. Se
-koski varmaan Ingunn Steinfinnintytärtä —. Ei, se ei käynyt.
-
-Mutta miten hän pääsisi eroon ruumiista!
-
-Niin monen paremman miehen hän oli nähnyt kaatuvan laivan kannelta
-mereen ja jäävän sinne. Niin moni kelpo talonpoikaisnuorukainen
-Tanskassa oli jäänyt susien ja kotkien saaliiksi jaarlin matkoilla.
-Mutta se oli jaarlin asia, eikä hänen, hän ei ollut milloinkaan ollut
-syypää siihen, ettei kuollut ollut päässyt vihittyyn maahan. Ja koska
-hän yhä on näin pehmeäluontoinen, että tällaisen Teitin tappo, hänen
-vaimonsa makaajan tappo, painoi hänen tuntoaan, ei hän kai jaksanut
-ottaa tunnolleen sitä, mikä _oli_ synti. _Se_ oli oleva synti, jota hän
-ei saanut vieritetyksi päältään —.
-
-Mutta jos hän tunnustaisi Teitin tapon, olisi turha edes _koettaa_
-suojella Ingunnin kunniaa.
-
-Lopulta hän oli varmaan vaipunut uneen ja nukkunut kauan ja raskaasti.
-Päivä paistoi sisään hirsien välistä, kun hän aukaisi silmänsä.
-Hiillos oli musta. Tuuli oli tauonnut — ei kuulunut mitään muuta kuin
-teerikukkojen kukerrusta kaukaa ja läheltä sekä jokunen myöhästynyt
-päivälinnun hujautus.
-
-Hän nousi, venytti itseään ja hieroi jäseniään. Käsivarsi oli jäykkä
-ja hiukan hellä — ei paljoa. Hän astui ovelle ja katsoi ulos. Koko
-maailma oli valkoinen, aurinko paistoi korkealta, ja taivas oli
-pilvetön. Sumu oli laskeutunut alas ja lepäsi auringon kultaamana
-lähellä maata kuin valkoinen meri, jota reunustivat metsät ja jonka
-keskeltä korkeammat huiput pistivät esiin lumisina ja kullassa
-välkkyen. Koko luminen rinne säihkyi punaiselle ja siniselle; jänikset
-ja linnut olivat jo ehtineet piirtää jälkensä lumeen, ja kaikkialta
-kuului teirien säväkkä.
-
-Ja keskellä tätä ääretöntä lumista maisemaa ja lumen peittämiä metsiä
-seisoi hän, ainoa ihminen korvessa, tietämättä, minne kätkisi toisen
-vähäisen olion — kuolleen. Rikkoako lumipeite ja kaivaa hänet sinne
-— ei. Hänen täytyi keksiä sellainen keino, etteivät eläimet pääsisi
-koskemaan ruumiiseen — sitä hän ei suvainnut. Ja jättää se paikalleen
-ihmisten löydettäväksi, kun nämä palaisivat kesällä karjatuvalle —
-mahdotonta; silloin voisi käydä selville, kuka kuollut oli — ja sitten
-koko asia.
-
-Molemmat suksiparit seisoivat seinää vasten ylt'yleensä lumen peitossa.
-Olav otti paremmat sukset, jotka hän oli saanut lainaksi luostarista,
-puhdisti ne lumesta ja laski ne maahan. Hän puri hampaat tiukasti
-yhteen, ja hänen kasvoilleen levisi kova, sulkeutunut ilme.
-
-Hän meni sisään ja siloitti tilan. Sitten hän toi ruumiin ja laski sen
-suksille — koetti saada sen suoraksi. Hiuksissa oli hyytynyttä verta
-ja aivoainetta, mutta harmaankelmeät kasvot olivat jotakuinkin puhtaat.
-Ruumis irvisti pahasti. Olav ei saanut kiinni sen suuta ja silmiä. Hän
-peitti kuolleen kasvot vanhalla nukkavierulla, verisellä lakilla.
-
-Hiilloksen pohjalta hän löysi pari kipunaa. Hän sytytti tuohia, oksia
-ja puita, jotka alkoivat pian iloisesti räiskyä. Maitokomerossa oli
-heinätukko; Olav kantoi sen sisään ja heitti sen tulisijan ja sängyn
-väliin. Hän sattui potkaisemaan Teitin miekkaa — otti sen maasta ja
-laski sen hänen rinnalleen. Sitten hän tempasi tulesta tuohikimpun ja
-sylyksellisen oksia ja viskasi ne lattialle heinätukkoon.
-
-Nyt oli rovio täydessä tulessa. Olav otti halon, heitti kekäleet
-heiniin — ja leimahtaen ja ritisten nousivat liekit ilmoille.
-Olav juoksi ulos, kantoi suksia käsissään ja kahlasi mäkeä ylös
-vastasataneessa lumessa.
-
-Vuoren huipulla, mistä tuuli oli lennättänyt vanhan lumen pois, hän
-pysähtyi, laskeutui polvilleen ja solmi sukset lujasti jalkoihinsa.
-Sitten hän tarttui sauvaan, mutta jäi vielä seisomaan, kunnes näki
-harmaiden savukäämien pursuavan kaikista raoista. Silloin hän luki
-rukouksen — pelko oli nujertaa hänet — tämä oli Jumalan pilkkaamista.
-Mutta oli kuin hänen olisi täytynyt tehdä niin — sisällä oli kuollut,
-ja hänen _täytyi_ siis rukoilla.
-
-Hän muisti äkkiä unohtaneensa kirveensä tupaan, samaten reppunsa, —
-mutta se oli ollutkin tyhjä. Nyt paloi sekä maitoastia että leipäkasa;
-se oli pientä kaiken muun rinnalla, mutta —. Hän ei ollut koskaan
-halveksinut jumalanviljaa, vaan ottanut maasta pienimmänkin murenen
-sekä suudellut sitä ennen kuin söi. Tämä oli isoisän opetuksista
-melkein ainoa, minkä hän muisti.
-
-— Helvettiin. Sodassa hän oli nähnyt täysien vilja-aittojen ja
-talonpoikien tupien palavan poroksi. Ja Teitiä paremmat miehet olivat
-jääneet tuleen, elävät sekä kuolleet. Miksi tämä siis olisi ollut niin
-paljon pahempaa —.
-
-Ennen maailmassa polttivat miehet kaatuneet päällikkönsä. Sinä saat
-yhtä mahtavan rovion kuin entiset kuninkaat, Teit — miekka rinnallasi,
-ruokaa ja juomaa vierelläsi —.
-
-Savu tuprusi tupruamistaan — nyt se peitti koko majan. Tuli loisti
-sisällä — ensimmäiset liekit leimahtivat esiin katon harjalta. Olav
-potkaisi ja viiletti mäkeä alas.
-
-— Kesällä löytyisivät Teitin luut hiilien keskeltä, koetti hän
-lohduttautua. Kyllä hän pääsisi lopuksi vihittyyn maahan —.
-
-Hän laski joenuomaa kohti niin että lumi pöllysi ja korvissa suhisi,
-lensi yli alanteen, seisahtui hetkeksi sen toisessa päässä ja katsoi
-taakseen. Hänen taakseen jättämä vaaran selänne kaartui kauniisti,
-loistaen auringon kultaaman lumen peitossa taivaan sineä vasten.
-Eräästä kohden pöyrysi pieni tumma savupatsas ilmaan —.
-
-— Kostin tahratun aviovuoteeni. Eikö mies voi vastata Jumalalle
-sellaisesta teosta? Hän kaatui ase kädessä; Herra, sinähän näit sen
-itse —.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuntia myöhemmin hän hiihti lumen peittämän aidan seipäiden välitse
-lumisella rinteellä. Siinä oli taloja; katoilla olevat kinokset
-yhtyivät monin paikoin maasta nouseviin kinoksiin, mutta eräästä
-räppänän aukosta nousi savua. Tuvasta oli astuttu polku navettaan, ja
-tunkiolle oli äskettäin viskattu jätteitä.
-
-Olav katsoi seutua kääntäessään suksiaan ja seisahtuessaan. Maailma oli
-hohtavan valkoinen ja kaikki varjot siniset. Kaukana pohjoisessa näkyi
-syvällä leveä laakso, jossa oli suuria kartanoita.
-
-— Sanon riitaantuneeni matkatoverini kanssa illalla ja sen päättyneen
-verileikkiin. Ja sitten oli tuli tarttunut olkiin —.
-
-Hän karkaisi luontonsa ja jatkoi matkaa yli aukean.
-
-Illansuussa hän saapui Miklebøhon. Arnvid oli poissa — hän oli
-lähtenyt toissailtana teerenpyyntiin molempien poikiensa kera, mutta
-talonväki otti ilolla vastaan kartanonisännän parhaan ystävän.
-
-Seuraavana päivänä Olav seisoi pihalla auringonnousun aikaan Arnvidin
-ja hänen poikiensa palatessa kotiin. Maunu talutti hevosta — sekä
-se että miehet liikkuivat lumikengillä — ja sen selkä oli lastattu
-täyteen säkkejä ja pusseja ja komeita lintukimppuja. Arnvid ja Steinar
-kantoivat suksia, jousipyssyjä ja isoja tyhjiä nuolikoteloita.
-
-Arnvid tervehti vierastaan hiljaa ja sydämellisesti, ja hänen
-poikansa vapaasti ja reippaasti. Nämä olivat kasvuiässä; kauniita,
-vaaleaverisiä, lupaavia miehenalkuja.
-
-"Muutin mieltä kuten näet —."
-
-"Sepä oli hyvä." Arnvid hymähti hiukan.
-
-"Oletko tullut metsän läpi tuo pikkuinen keihäs ainoana aseenasi",
-ihmetteli Arnvid heidän istuessaan yhdessä puhelemassa sillä aikaa, kun
-ruokaa kannettiin pöytään.
-
-Olav vastasi ottaneensa mukaan kirveenkin, mutta se oli hukkunut
-eilen, kun hän oli hakannut havuja alusikseen — hän oli löytänyt
-metsämajan ja nukkunut siinä; ei hän tiennyt sen paikan nimeä. Saattoi
-olla Graadalsboden. Mutta pimeässä ja vastasataneessa lumessa hän ei
-löytänytkään sitä enää. Hän oli muuten saanut haavan käsivarteensa
-kirveestä, kun se lensi hänen kädestään.
-
-Arnvid tahtoi katsoa haavaa, ennen kuin he menivät levolle. Se oli
-aivan mitätön naarmu — kyllä se meni pian umpeen. Mutta miten Olav oli
-voinut satuttaa itseään siihen paikkaan, sitä Arnvid ei voinut käsittää
-— vaikka kyllähän nuo vanhanaikaiset pitkäteräiset, kaksipuoliset
-kirveet olivat oikullisia — ja varmaan myös sopimattomia kuusenhavujen
-katkomiseen —.
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Ingunn synnytti lapsen kolmantena päivänä Halvardinmessun jälkeen.
-Toran nostaessa vastasyntyneen lattialta tarttui äiti käsillään
-päähänsä ja huusi aivan kuin tahtomatta kuulla tai nähdä mitään.
-
-Kun hänet oli saatettu sänkyyn, kantoi Tora valmiiksipuetun lapsen
-hänen luokseen:
-
-"_Katsohan_ toki sentään poikaasi, sisko. Se on niin kaunis", pyysi
-Tora, "sillä on pitkä, musta tukka."
-
-Mutta Ingunn huusi ja veti peitteen korviensa yli.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tora Steinfinnintytär oli murheellinen ja vihoissaan näyttänyt pahalta;
-ja kun poika hänen mielestään näytti liian heikkoja elonmerkkejä, hän
-pyysi pappia kastamaan lapsen ennen lähtöään. Äidiltä kysyttiin, mikä
-sille pantaisiin nimeksi, mutta tämä vain ähkyi ja piiloutui vaatteiden
-alle. Magnhildilla ja Toralla ei ollut halua antaa sille mitään suvun
-kantaisien nimistä, ja niin he pyysivät pappia määräämään sille nimen.
-Tämä vastasi, että oli Pyhän Eirik-kuninkaan, marttyyrin, päivä, ja hän
-saattoi siis kastaa Ingunnin lapsen hänen kaimakseen.
-
-Tora Steinfinnintytär oli murheellinen ja vihoissaan istuessaan pieni
-turmanlintu, oman sisarensa poika, sylissään, äidin tahtomatta edes
-nähdä sitä.
-
-Kolmantena päivänä synnytyksen jälkeen Ingunn oli hyvin heikko. Tora
-ymmärsi rintoihin nousseen maidon vaivaavan häntä. Hän ei jaksanut
-liikkua eikä kärsinyt kenenkään koskettaa itseään, ei saanut niellyksi
-ruoan palaakaan, mutta valitti sietämätöntä janoa. Tora sanoi, että
-oli paljon pahempi, jos hän joi — maito nousisi silloin päähän asti.
-"En uskalla antaa sinulle tippaakaan, ellet anna minun tuoda Eirikiä
-rinnoillesi —." Mutta sittenkään Ingunn ei huolinut luokseen lastaan.
-
-Kun Tora illalla asetti poikaa levolle, hän kaatoi vahingossa
-vesivadin, eikä hänellä ollut enempää lämmintä vettä tuvassa.
-Silmänräpäyksen hän seisoi neuvottomana. Sitten hän kietaisi
-huivin alastoman lapsen ympäri ja kantoi sen sänkyyn. Ingunn oli
-kuumehorteessa, ja ennen kuin hän ehti panna vastaan, oli Tora laskenut
-Eirikin hänen käsivarrelleen; sitten hän lähti ulos.
-
-Hän puuhaili hyvän aikaa kodassa, mutta yhtäkkiä hän pelästyi kauheasti
-ja lähti juoksemaan takaisin tupaan. Jo ovella hän kuuli Ingunnin
-kovan, äänekkään itkun. Tora syöksyi vuoteen luo ja vetäisi auki
-peitteen:
-
-"Jumalan nimessä — ethän vain ole tehnyt sille mitään pahaa —!"
-
-Ingunn ei vastannut. Eirik makasi siinä polvet vatsaa kohti vedettyinä,
-kädet nenällä; se oli siinä niin pienenä, laihana ja punaisenruskeana
-ja näytti viihtyvän oivallisesti äitinsä lämmössä. Sen tummissa
-silmissä oli miettivä katse.
-
-Tora hengähti helpotuksesta. Hän otti vastaan Dallan tuoman vesipytyn,
-nosti pojan pois, pesi ja kapaloi sen. Sitten hän kantoi käärön
-takaisin sänkyyn.
-
-"Tuonko sen sinun luoksesi?" kysyi hän niin yhdentekevästi kuin suinkin.
-
-Päästäen pitkän, valittavan äänen Ingunn kohotti kätensä, ja Tora laski
-pojan hänen syliinsä. Hänen sormensa vapisivat hiukan, mutta hän koki
-puhua hiljaa ja tasaisesti, tukiessaan sisartaan patjoilla, laskiessaan
-Eirikin hänen povelleen ja puuhaillessaan tämän kanssa, koettaen saada
-poikaa imemään.
-
-Tämän jälkeen Ingunn otti tottelevaisesti pojan luokseen, kun Tora toi
-sen hänen rinnoilleen. Mutta hän oli yhtä surullinen kuin ennen ja
-näytti aivan lohduttomalta.
-
-Hän oli vielä vuoteessa Arnvidin eräänä iltana tullessa taloon ratsain.
-Magnhild-rouva oli lähettänyt sanan Bergistä Miklebøhon heti, kun
-Ingunn oli päässyt vaivoistaan.
-
-Arnvid astui tupaan ja tervehti Magnhild-rouvaa ja Toraa niin
-rauhallisesti ja arvokkaasti kuin ei mitään erikoista olisi ollut
-tekeillä. Mutta tullessaan sängyn luo ja kohdatessaan Ingunnin
-kuolemanhätäisen katseen muuttuivat hänen omatkin kasvonsa oudosti.
-Hehkuvan punan levitessä kasvoille ja kaulalle Ingunn hapuili arasti
-hentoine sormineen rintojaan — veti paidan kiinni, otti lapsen
-poveltaan ja käänsi sen kasvot, jotka vetäytyivät itkuun, tulijaa kohti.
-
-"Taitaapa olla sellainen, jota eukot sanovat kauniiksi", virkkoi
-Arnvid hymyillen ja koskettaen sormella lapsen poskea. "Ikävä, että
-hätäilitte niin kovin sen kastamisella. Sinusta olisi pitänyt tulla
-minun kummipoikani."
-
-Hän istahti sängynportaalle Ingunnin luo ja vei kätensä peitteen
-reunaan, niin että se kosketti lapsen otsaa ja äidin käsivartta.
-Tämä vapisi kauheasti — ja sitten tapahtui, mitä Arnvid pelkäsi —
-Magnhild-rouva kysyi Olavia.
-
-"Terveisiä kaikille häneltä. Hän erosi minusta Hamarissa; hänellä oli
-kiire kotiinsa, mutta hän arveli ehtivänsä tänne helluntaiksi; niihin
-aikoihin Ingunn lienee jo siksi voimistunut, että saattaa seurata häntä
-etelään." Arnvid painoi lujasti Ingunnin käsivartta saadakseen tämän
-pysymään rauhallisena.
-
-Sitten hän vastasi Magnhildin ja Toran kysymyksiin ja kertoi,
-mitä tiesi Olavin aikeista. Kaikki kolme puhuivat aivan kuin
-luonnollisimmasta asiasta — vaikka jokainen tiesi toisten ajattelevan
-samaa: millaiseksi noiden kahden elämä oli muodostuva? Tässä makasi
-morsian toisen miehen lapsi rinnoillaan, ja sulhanen tiesi sen
-ratsastaessaan etelää kohti laittaakseen talonsa kuntoon emäntää
-vastaanottamaan.
-
-Mutta lopuksi Arnvid sanoi haluavansa puhua pari sanaa kahden kesken
-Ingunnin kanssa. Toiset nousivat paikaltaan; Tora otti lapsen äidiltä
-kantaakseen sen kätkyeeseen:
-
-"Entä tämä?" hän kysyi. "Tahtooko Olav sen äidin mukana etelään?"
-
-"Minun käsitykseni mukaan hänen tarkoituksensa oli sellainen."
-
-— Sitten hän jäi kahden Ingunnin kanssa. Ingunn makasi pitkänään ja
-oli sulkenut silmänsä. Arnvid siveli hänen otsaansa pyyhkäisten siitä
-hikeä.
-
-"Olav pyysi minua jäämään tänne siksi, kun hän itse pääsee sinua
-noutamaan."
-
-"Miksi niin?" kysyi Ingunn peloissaan.
-
-"Siksi, että —", sanoi Arnvid vitkaan. "Ihmiset puhuvat varovammin
-tietäessään, että heidän juttunsa voi tulla miehen kuuluville, joka —."
-
-Hiki helmeili Ingunnin otsalla. Hän kuiskasi melkein kuulumattomasti:
-"Arnvid — eikö — Olavilla ole mitään keinoa — päästä vapaaksi —."
-
-"Ei. — Mutta ei hän ole sanonut sitä haluavansakaan", jatkoi Arnvid
-tuokion kuluttua.
-
-"Mutta jos koettaisimme — taivuttaa arkkipiispan — polvistua hänen
-eteensä — maksaa sakkoja —?"
-
-"Hänen piispansa voisi suostua antamaan hänen elää erossa sinusta —
-jos Olav pyytäisi sitä. Mutta kun hän nyt itse haluaa hakea sinut
-kotiinsa ja asua kanssasi — tekee hän sen vapaasta tahdostaan. Mutta
-itse Romaborgin paavikaan ei minun luullakseni voi katkaista teitä
-yhdistävää sidettä, niin että Olav tulisi vapaaksi ottamaan toisen
-vaimon."
-
-"Eikö sittenkään, vaikka minä menisin luostariin?"
-
-"Minun tietääkseni sinulta vaadittaisiin Olavin lupa siihen. Eikä
-hän saisi kuitenkaan solmia uutta avioliittoa. Mutta hurskaan nunnan
-asemaan sinä, ihmisparka, et taitaisi olla kovin sopiva —.
-
-"Ja sitten sinun tulee muistaa, mitä Olav itse sanoi minulle: Hän
-se kerran pani liikkeelle kaikkensa saadakseen kuulla pyhän kirkon
-tuomion siitä, olitteko te kaksi aviopuolisot vai ettekö. Hän tahtoi
-tietää Torfinn-piispan mielipiteen siitä, oliko yhteiselämänne
-ollut avioliitto Jumalan lakien mukaan, eikä huoruutta — ja
-Torfinn-herra myönsi sen. Ja vaikka tuo piispa oli niin ankara toisia
-väkivallantekijöitä ja naisrauhan rikkojia vastaan, vaati hän Olavin
-asiassa, että tämän piti saada päästä sakoilla ja solmia sovinto
-Einarin riitamiesten kanssa. Etkö ymmärrä, ettei Olav _voi_ peräytyä
-omista sanoistaan, eikä hän sano tahtovansakaan.
-
-"Mutta tässä istun ja unohdan, että olet vielä heikko. — Ole
-rauhassa, Ingunn — muista, millainen mies Olav on. Itsepäinen ja
-kiukkuinen; mitä hän tahtoo, sen hän tahtoo. Mutta uskollinen kuin piru
-— tunnethan tuon sananparren —."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta Ingunnin ei saattanut huomata muuttuneen toivorikkaammaksi.
-Toiset naiset olivat kovin hyvillään tietäessään nyt varmasti, ettei
-Olav Auduninpoika aikonut ruveta rettelöimään, vaan oli päättänyt
-ottaa itselleen vaimon, jota hän kerran oli pyytänyt niin ylpeästi ja
-suurisanaisesti, sekä unohtaa, mitä tämä oli rikkonut välillä. Ingunnin
-sukulaiset: Ivar, hänen veljensä ja Haakon sanoivat asiasta kuultuaan,
-että Olav oli loukannut heitä kaikkia niin syvästi silloin, kun hän
-ensin oli houkutellut itselleen morsiamensa ja sitten haastanut hänen
-naittajansa piispan tuomioistuimen eteen sekä viimeksi tappanut Einarin
-tämän nuhdellessa häntä, ettei ollut muuta kuin oikein ja kohtuullista,
-että tämä nyt pysyi ääneti, kätki Ingunnin häpeän ja teki voitavansa
-saattaakseen asian hyvään loppuun. Sitä paitsi Hestviken oli kaukana.
-Ja joskin sen puolen kansa saisi kuulla hänen vaimollaan olleen lapsen
-toisen kanssa, ennen kuin Olav oli nainut hänet, ei se ollut mitään
-ennenkuulumatonta; monelle arvossapidetylle kunnon miehelle oli
-sattunut samoin. Tuon enempää ei kenenkään hänen kotiseutulaisensa
-tarvinnut saada tietää, elleivät he itse puhuneet tyhmyyksiä ja
-ilmaisseet Ingunnin olleen sidotun Olaviin jo ennen lapsen syntymää,
-tavalla, jonka moni pappi väitti olevan huoruutta.
-
-Näin esittivät Ivar ja Magnhild asian Ingunnille. Hän kuunteli heitä
-kalpeana, silmät hehkuen; Arnvid näki hänen joutuvan kovasti kuohuksiin
-heidän puheestaan.
-
-"Mitä sinä sanot siitä, Arnvid", kysyi hän kerran, kun Ivar ja Haakon
-olivat istuneet hänen luonaan selitellen käsitystään asiasta. Ingunn
-oli jo jalkeilla päivisin.
-
-"Sanon", vastasi Arnvid hiljaa, "että vaikka asia on paha, täytyy sinun
-itsesi ymmärtää, että siinä on perääkin."
-
-"Sanotko _sinä_ niin — vaikka kutsut itseäsi Olavin ystäväksi!" hän
-kuohahti.
-
-"Niin, olen hänen ystävänsä — ja luulen näyttäneeni sen teossa
-muutaman kerran", sanoi Arnvid. "Enkä väitä, etten itsekin olisi
-syyllinen siihen, että asia sai näin pahan käänteen. En ehkä antanut
-viisasta neuvoa Olaville — olin liian nuori ja ymmärtämätön — eikä
-minun olisi pitänyt jäädä majalaan sinä iltana, jolloin Einar hankki
-riitaa kanssamme. Mutta en hyödytä ystävääni, etkä hyödytä sinäkään,
-jos nyt kätkemme päämme siipien suojaan tahtomatta nähdä, että
-Torenpojatkin ovat _jonkin verran_ oikeassa!"
-
-Mutta Ingunn purskahti itkuun.
-
-"Etkö sinäkään pidä paremmin Olavin puolta? Kukaan muu ei pidä hänen
-kunniaansa minkään arvoisena paitsi minä."
-
-"En", vastasi Arnvid, "— hän saa tyytyä siihen osaan, minkä olet
-valmistanut hänelle."
-
-Ingunnin itku lakkasi äkkiä — hän nosti silmänsä ja katsoi toiseen.
-
-"Niin on, Ingunn — vaikka minun ei olisi pitänyt sanoa sitä. Olen niin
-kiusaantunut koko teidän asianne tähden", — hän sanoi väsyneesti.
-
-"Mutta sanoit totuuden."
-
-Lapsi makasi sängyssä parkuen; Ingunn meni nostamaan sen syliinsä.
-Arnvid huomasi, minkä oli huomannut jo ennen, että vaikka Ingunn piteli
-pienokaista varoen ja näkyi pitävän siitä, oli kuin hän ei koskaan
-olisi liikuttanut sitä tuntematta pientä vastenmielisyyttä; ja kun hän
-joutui itse sitä vaalimaan, hän teki sen hyvin kömpelösti. Eirik olikin
-kova huutamaan, oli levoton ja inisi alati ollessaan äitinsä käsissä;
-vain hetkeksi se viihtyi päästyään rinnoille. Tora sanoi sen johtuvan
-siitä, että Ingunn oli niin masentunut ja rauhaton, mistä syystä
-häneltä lähti vain vähän maitoa. Ja Eirik oli aina nälkäinen.
-
-Nytkin se lakkasi pian imemästä ja itkeä vikisi kiskoessaan tyhjää
-rintaa. Ingunn huokasi hiljaa; sitten hän sulki vaatteensa, nousi ja
-alkoi astua edestakaisin poikaa kantaen. Arnvid katsoi heitä.
-
-"Suostuisitko siihen, että ottaisin poikasi kasvatikseni", hän kysyi.
-"Otan sen luokseni ja koetan olla sille samanlainen isä kuin omille
-pojilleni."
-
-Ingunn ei vastannut heti, mutta sanoi sitten:
-
-"Tiedän, että olisit sille hyvä kasvatusisä. Ja olet kyllä voinut
-odottaa toisenlaista kiitosta kaikesta siitä ystävyydestä, mitä olet
-osoittanut minulle. — Jos kuolen, silloin saat ottaa haltuusi Eirikin
-— ja se on helpottava viimeistä hetkeäni."
-
-"_Nyt_ et saa puhua noin", sanoi Arnvid koettaen hymyillä. "Nythän
-juuri olet päässyt hengenvaarasta."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eirikin ollessa kuuden viikon vanha tuli Bergiin se vaimo, jonka kanssa
-Magnhild oli sopinut aikaisin keväällä lapsesta, jonka piti syntyä
-salaa täällä Bergissä ja joka hänen piti ottaa kasvatiksi. Mutta
-huhut Ingunnista olivat ehtineet levitä jo kauas. Arvailtiin kilvan,
-kuka saattoi olla lapsen isä — mutta useimmat arvelivat siksi tuota
-islantilaista, joka oli käynyt niin usein Bergissä viime kesänä —
-ja tämä oli sitten hävinnyt, lähtenyt arvattavasti vaimon rikkaita
-sukulaisia pakoon. Ja aiottu kasvatusäiti, Hallveig nimeltään, tuli nyt
-eräänä iltana Bergiin kysymään, mitä tuon lapsen suhteen aiottiin tehdä
-— hän ei ollut sitten saanut mitään tietoa asiasta.
-
-Ennen kuin Magnhild keksi mitä vastata, ilmestyi Ingunn siihen sanoen
-olevansa lapsen äiti; Hallveig sai ottaa sen mukaansa. Hallveig katsoi
-Eirikiä ja kehui sitä kauniiksi lapseksi; ruokaa odotellessaan hän
-nosti sen syliinsä ja laski sen rinnoilleen.
-
-Ingunn seisoi vieressä katsellen miten Eirik imi — tämä taisi olla
-ensi kerta sen lyhyen elämän aikana, jolloin se sai syödä tarpeekseen.
-Sitten Ingunn kantoi lapsen sänkyyn, mutta vaimo vietiin toiseen
-rakennukseen nukkumaan. Tarkoitus oli, että hän ratsastaisi pois
-seuraavana päivänä aamun koitteessa, ennen kuin kukaan talon väestä
-heräisi.
-
-Sisarukset jäivät kahden kesken Aasan tupaan, ja Tora sytytti vihityn
-kynttilän, jota he polttivat vielä joka yö. Ingunn istui sängyn
-laidalla selin lapseen. Eirik makasi tyytyväisesti äännellen seinän
-puolella.
-
-"Ingunn — älä tee niin", sanoi Tora vakavasti. "Älä lähetä lasta
-luotasi tuolla lailla. On _synti_ tehdä niin, kun ei siihen ole pakkoa."
-
-Ingunn oli vaiti.
-
-"Se hymyilee —", sanoi Tora valaisten poikaa kynttilällä. "Katso
-poikaasi, Ingunn — se osaa jo hymyillä — voi, miten herttainen ja
-kultainen se on —."
-
-"Olen jo huomannut sen", sanoi Ingunn. "Se on hymyillyt monta kertaa
-viime päivinä."
-
-"En ymmärrä, miten _voit_ tehdä niin —."
-
-"Etkö ymmärrä, etten tahdo viedä tuota lasta Olavin katon alle — ja
-pyytää häntä kasvattamaan karanneen papinkokelaan jälkeensä jättämää
-lasta."
-
-"Etkö häpeä puhua tuolla tapaa omasta lapsestasi!" sanoi Tora
-järkyttyneenä.
-
-"Kyllä häpeänkin."
-
-"Ingunn — ole varma siitä että saat katua kaiken ikäsi sitä tekoa että
-möit lapsesi toiselle."
-
-"Minun osani on sellainen, etten voi olla katumatta mitään."
-
-Tora vastasi kiivaasti:
-
-"Niinhän se on, ettei sinua voi siitä asiasta päästää kukaan ihminen.
-Olet pettänyt pahasti Olavin — siitä asiasta olemme kaikki yhtä mieltä
-— ja sinun häpeää kolahtaa vielä raskaammin häneen kuin meihin muihin.
-Mutta jos nyt petät vielä lapsesikin — tuon viattoman pienen olion,
-jota olet kantanut neljäkymmentä viikkoa sydämesi alla — niin silloin,
-sisko, en usko itsensä Neitsyt Maarian enää rukoilevan armoa äidille,
-joka luopuu omasta pojastaan —."
-
-"Varo itseäsi, sisko", jatkoi Tora vielä. "Olet tehnyt pahaa meille
-kaikille, mutta eniten Olaville. Pettämättä on vain enää tämä poikasi!"
-
-Sisarukset eivät puhuneet enempää keskenään; he paneutuivat levolle.
-Ingunn otti pojan viereensä. Huulet lapsen silkinhienoa, kosteaa otsaa
-vasten hän kuuli siskonsa sanojen kaikuvan sisällään yhä uudelleen ja
-uudelleen. Kuten Eirikin pieni pää nyt lepäsi hänen kaulaansa vasten,
-lepäsi Jeesus Kristus kasvot äitiinsä käännettyinä kuvapatsaassa, joka
-oli kirkossa. Mitä Hän sanoi niistä äideistä, jotka työnsivät luotaan
-tuollaisen pienen pojan. "Ja Hän otti lapsen, asetti sen eteensä —."
-Hamarin kirkon seinälle oli maalattu kuva, missä Hän riippui ristille
-naulattuna kahden ryövärin keskessä, ja Hänen jalkainsa juuressa seisoi
-Hänen äitinsä: surusta ja uupumuksesta nääntyneenä hän odotti poikansa
-lähellä tämän viimeistä kamppailua, kuten hän oli valvonut Hänen
-vieressään Hänen ensi untansa maailmassa. Ei, hän ymmärsi itsekin,
-ettei hän rohjennut rukoilla Maarialta syntejään anteeksi, ellei poika
-jäisi tänne. Hän ei rohjennut pyytää Kristuksen äidin esirukousta
-pojalleen, jos hän pysyi aikeessaan ja petti poikansa.
-
-"Ingunn", kuiskasi Tora itkien. "En puhunut sinulle niin ankarasti
-siksi, että tahtoisin sinulle pahaa. Mutta sen pahempaa et voi tehdä
-kuin pettää poikasi."
-
-Ingunninkin ääni oli käheä, kun hän vastasi:
-
-"Tiedän sen. Olen huomannut sinun pitävän Eirikistä. Koeta — sitten
-kun olen poissa — pitää huolta hänestä."
-
-"Kyllä — minkä uskallan Haakonilta", vastasi Tora.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kukaan noista kolmesta ei ollut nukkunut sanottavasti yöllä, ja juuri
-kun he aamupuoleen olivat vaipuneet uneen, tuli Magnhild-rouva heitä
-herättämään. Vaimo oli valmis lähtemään.
-
-Tora katsoi sisareensa kapaloidessaan lasta — en usko hänen
-rohkenevan tehdä tätä, hän ajatteli. Silloin alkoi Magnhild-rouva
-taas puhua Olavin suuresta syyllisyydestä heitä kaikkia kohtaan; ei
-olisi kohtuutonta vaatia häntä tyytymään siihen, että Ingunn ottaisi
-lapsen mukaansa etelään. Eihän heidän tarvinnut pitää sitä luonaan
-Hestvikenissä. Voihan Olav antaa sen muuanne kasvatettavaksi.
-
-Mutta Ingunn oli kovan ja päättäväisen näköinen kantaessaan lapsen
-ulos ja antaessaan sen Hallveigille sekä nähdessään tämän ratsastavan
-talosta lapsen kera pienen saattopojan seuraamana.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Suurusta valmistettaessa huomattiin Ingunnin kadonneen ulos. Arnvid
-ja Tora juoksivat hakemaan häntä — Ingunn kuljeksi edestakaisin
-ladon takana; mutta vaikka he olisivat pyydelleet kuinka, eivät he
-saaneet häntä mukaansa. Tora ja Magnhild olivat aivan suunniltaan
-— oli uhkarohkeata naidun naisen kulkea tuolla lailla taivasalla,
-ennen kuin hän oli ollut kirkotettavana — saatikka sitten Ingunnin
-asemassa olevan naisen. Arnvid tuumi, että oli paras lähettää hakemaan
-veli Vegardia. — Ingunnin täytyi myös koettaa hankkia synninpäästö
-ja palata Jumalan ja kirkon yhteyteen ennen Olavin paluuta, että
-he saattoivat mennä yhdessä messuun, sitten kun Olav oli saanut
-sukulaisten suostumuksen. Arnvid lupasi jäädä vartioimaan häntä, kunnes
-saisi hänet sisään.
-
-Siinä kulkiessaan he joutuivat talon pohjoispuolella olevaan koivikkoon
-asti. Arnvid astui Ingunnin kintereillä keksimättä ainoatakaan
-lohdutuksen sanaa. Hän oli väsynyt kuin riepu, ja nälkäkin ahdisti.
-Päivä oli jo pitkällä, mutta hänen pyytäessään Ingunnia tulemaan
-järkiinsä ja lähtemään hänen kanssaan sisään ei hän saanut sanaakaan
-vastaukseksi; hän puhui kuin kivelle.
-
-Kerran Ingunn asettui puuta vasten, nosti kätensä runkoa kohti ja
-hieroi otsaansa tuoheen ähkien kuin eläin. Arnvid rukoili ääneen. Hän
-käsitti Ingunnin olevan menettämäisillään järkensä.
-
-He olivat joutuneet viimein pienelle töyrylle ja istuivat siinä
-vieretysten mitään puhumatta auringonpaisteessa. Yhtäkkiä tempaa Ingunn
-auki pukunsa rinnustan ja pusertaa poveaan, niin että maito ruiskahtaa
-kapeana suihkuna tulikuumalle paadelle, kuivuen siinä pieniksi,
-kiiltäviksi läikiksi.
-
-Arnvid ponnahti paikaltaan tarttui häntä vyötäisiltä ja nosti hänet
-seisomaan sekä ravisti häntä edestakaisin:
-
-"Nyt sinun pitää olla ihmisiksi Ingunn —."
-
-Heti kun Arnvid päästi hänet irti, painui hän maahan pitkin pituuttaan.
-Arnvid nosti hänet ylös uudestaan sanoen:
-
-"Nyt sinun on lähdettävä sisään kanssani — muuten minä _pieksän_
-sinua!"
-
-Silloin Ingunn purskahti itkuun — hän riippui toisen kaulalla itkien
-pakahtuakseen, pää Arnvidin olkaa vasten; tämä huojutti häntä hiljaa
-edestakaisin. Ingunn huusi, kunnes ei jaksanut enää. Sitten hän itki
-hiljaa, kyynelten valuessa virtanaan; ja nyt sai Arnvid suljetuksi
-hänen pukunsa povelta. Ja lopulta hän antoi Arnvidin puoleksi kantaa,
-puoleksi laahata itsensä kotiin, missä tämä jätti hänet naisten käsiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Myöhään illalla Arnvid istui ulkona puhellen Grimin ja Dallan kanssa,
-kun Ingunn ilmestyi esiin ovestaan. Heti huomattuaan vanhukset hän
-seisahtui pelästyneenä. Arnvid nousi ja meni hänen luokseen. Dalla
-lähti pois, mutta Grim jäi paikalleen, ja kun Ingunn kulki hänen
-sivuitseen Arnvidin rinnalla, kohotti hän vanhat, parroittuneet
-kasvonsa ja sylkäisi hänen jälkeensä, niin että kuola jäi riippumaan
-parrantakkuihin. Arnvidin töytäistessä hänet tieltä vanhus irvisteli
-rumasti syytäen puoliääneen suustaan ruokottomia sanoja, joilla orjat
-ennenvanhaan olivat nimitelleet säädyttömiä naisia, ja pyörähti sitten
-sisarensa jälkeen.
-
-Arnvid tarttui Ingunnia käsivarteen ja veti hänet sisään.
-
-"Et voi odottaa parempaa", sanoi hän osaksi vihaisena, osaksi
-lohdutellen, "niin kauan kuin olet täällä. Sinulle tulee helpompi olo,
-kun joudut pois, seudulle, missä sinua ei tunneta niin hyvin. Mutta
-mene nyt sisään — olet uhmannut kohtaloa jo liiaksi tänään juoksemalla
-ulkona; ja nyt on auringonlaskun aika."
-
-"Odota hetkinen", pyysi Ingunn. "Päätäni polttaa niin — ja täällä on
-niin suloisen viileä."
-
-Oli jokseenkin pimeä tähän aikaan vuotta, ja taivaalla kulki pitkiä
-pilvisaattoja, joita rusko kultasi pohjoisessa. Se levisi ylemmäs, ja
-lahdessa kuvastui pilvien hohde.
-
-Ingunn kuiskasi:
-
-"Puhu minulle, Arnvid. Etkö voi kertoa minulle jotakin Olavista?"
-
-Arnvid nakkasi kärsimättömästi niskojaan.
-
-"Tahtoisin vain kuulla sinun mainitsevan hänen nimensä", valitti toinen
-hiljaa.
-
-"Minusta tuntuu, että olet kuullut sen tarpeeksi usein viime
-viikkoina", sanoi Arnvid ikävystyneestä "Olen jo aikaa sitten saanut
-tarpeekseni kaikesta —."
-
-"En tarkoittanut niin", sanoi toinen hiljaa. "En siitä, että hän on
-meille niin hyödyllinen juuri nyt. Arnvid — etkö voi puhua kanssani
-Olavista — sinähän pidät hänestä. Olet hänen ystävänsä —?"
-
-Mutta Arnvid oli itsepäisesti vaiti. Hän ajatteli, että hän oli nyt
-vuodesta toiseen kiusaantunut noiden kahden asian tähden, oli tehnyt
-niin paljon sellaista, mikä tuntui siltä kuin olisi viiltänyt omaa
-lihaansa ja vääntänyt veistä haavassa. Hän ei tahtonut tehdä enempää.
-— "Tule sisään nyt —", hän sanoi vain.
-
-Tora kohtasi heidät ja tuumi, että sisar ja hän voisivat maata
-Magnhildin tuvassa tämän yön. Aasan tuvassa oli niin kolkkoa, kun lapsi
-oli poissa —.
-
-Heidän ollessaan maata menossa pyysi Ingunn siskoa nukkumaan Magnhildin
-kanssa kamarissa. "Pelkään, etten voi nukkua tänä yönä, ja unettomuus
-tarttuu, näetkös."
-
-Tuvassa oli kaksi sänkyä. Arnvid nukkui toisessa, ja Ingunn paneutui
-toiseen.
-
-Hän odotti kauan, että Arnvid nukkuisi. Aika kului; hän huomasi tämän
-yhä valvovan, mutta he eivät puhuneet toisilleen.
-
-Aina väliin hän koetti lukea muutaman Pater nosterin ja Aven, mutta
-ajatukset lentelivät sinne tänne, eikä hän päässyt kunnolla loppuun
-kertaakaan. Hän rukoili Olavin ja Eirikin puolesta, mutta itsensä
-puolesta hän ei voinut rukoilla, koska hän oli päättänyt syöksyä
-kadotukseen tieten tahtoen. Mutta koska hänen _täytyi_ tehdä niin, ei
-häntä ehkä odottanut kaikkein ankarin rangaistus helvetissä — sillä
-hänestä tuntui kuin sielläkin täytyisi tuntua huojennukselta ajatella,
-että katkaistessaan välinsä kaikkiin ja vaipuessaan pohjaan hän jätti
-Olaville vapauden —.
-
-Hän ei edes tuntenut pelkoa. Oli kuin hän olisi ollut loppuun nääntynyt
-— turtunut. Hän ei edes toivonut enää näkevänsä Olavia tai lasta.
-Huomenna tuli veli Vegard, olivat toiset kertoneet, mutta hän ei
-tahtonut nähdä häntä. Hän ei tahtonut katsoa _ylös_ eikä _eteenpäin_,
-ja hän ymmärsi olevan oikein, että hän joutuisi kadotukseen, sillä hän
-ei _tahtonut_ ottaa vastaan mitään sellaista, joka oli välttämätöntä
-hänen sielunsa pelastukseksi. Katumus, rukoukset, työ ja ponnistaminen
-eteenpäin, ihmisten näkeminen ja puhutteleminen, ihmisten, joita hänen
-täytyi sietää seurassaan, jos aikoi elää edelleen — kaiken tuon
-ajatteleminenkin oli hänelle vastenmielistä. Jumalakin oli hänestä
-vastenmielinen. Hän tahtoi katsoa _alas_, olla yksin ja tuntea pimeyden
-ympärillään. Ja hän näki, miten hänen oma sielunsa oli musta kuin
-tulen nokeama vuori, jolle hän itse oli sytyttänyt roihun ja polttanut
-poroksi kaikki elävän elämän idut itsestään. Hänessä ei ollut enää
-mitään —.
-
-Kuitenkin hän luki vielä yhden Pater nosterin Olavin puolesta —
-suokoon Jumala, että tämä unohtaisi minut — sekä Ave Marian Eirikin
-puolesta — hänellä ei ole enää äitiä —.
-
-— Vihdoinkin Arnvid alkoi kuorsata. Ingunn odotti vähän aikaa, kunnes
-arveli hänen nukkuvan sikeästi. Sitten hän hiipi ylös, puki vaatteet
-ylleen ja livahti ulos.
-
-Oli yön pimein hetki. Talon takana häämötti pilvenlonka harjun laella,
-näyttäen varjostavan seutua. Ympäröivä metsä uhkui öistä pimeyttä, ja
-ohut, harmaa utu levisi peltojen yli, tiheni lehtosaarekkeiden kohdalla
-ja teki ne pörhöisen tummiksi. Mutta taivas oli etäämpänä kirkas ja
-vaalea ja kuvastui kalpeana veteen; tunturin harjalla, järven toisella
-puolen, näkyi jo päivän kajastus puiden takana.
-
-Hakaveräjän kohdalla Ingunn pysähtyi ja pani sulkupuut takaisin
-paikoilleen. Ei kuulunut äännähdystäkään, paitsi peltorastaan
-raksutusta laihosta. Pajupensaista tipahteli kastepisaroita puron
-laitaa kulkevalle polulle, ja lehdet ja ruohot tuoksuivat väkevästi
-lehdon pimeydessä.
-
-Pajupensaikko ulottui aina venekotaan asti. Ja nyt Ingunn huomasi
-veden nousseen jo korkealle hänen sisällä oloaikanaan. Se oli tulvinut
-niitylle ja peitti laiturin rannanpuoleisen pään.
-
-Hän pysähtyi neuvottomana — ja yhtäkkiä hänessä heräsi kauhea
-pelko, joka särki äskeisen turtumuksen. Ei, hän ei uskaltanut — hän
-ei uskaltanut kahlata veden läpi sillalle. Hän vaikeroi avuttomana
-pelosta. Sitten hän kohotti helmojaan ja pisti jalkansa veteen.
-
-Oli kuin sydän olisi puristautunut kurkkuun, kun hän tunsi jääkylmän
-veden tunkeutuvan kenkäänsä; hän haukkoi ja nieli. Mutta sitten hän
-juoksi veteen, kahlasi oman pelkonsa uhalla, hoippuen avuttomana veden
-alla olevia teräviä rantakiviä pitkin. Vesi läiski ja roiskahteli
-korviasärkevän äänekkäästi hänen ympärillään, kun hän kulki eteenpäin.
-Sitten hän tunsi tulleensa sillalle.
-
-Se oli veden alla pitkän matkaa eteenpäin. Laudat olivat painuneet
-kaarelle paalujen välissä ja antoivat perään hänen jalkojensa alla;
-ja vesi ulottui jo korkealle kupeisiin. Edempänä laudat kelluivat
-pinnalla, mutta vajosivat, kun hän astui niiden päälle. Joka kerran
-hän pidätti henkeä pelosta, että horjahtaisi syrjään ja joutuisi veden
-varaan. Viimeinkin hän sitten seisoi laiturin nenässä.
-
-Hän ei tuntenut enää jälkeäkään turtumuksesta — hän oli mieletön
-pelosta. Mutta vavisten ja aivan kuin tiedottomasti toimivat hänen
-kätensä niinkuin hän oli edeltäpäin ajatellut. Hän irrotti pitkän,
-kudotun vyön, joka oli kiedottu kolmasti uumien ympäri, otti esiin
-veitsen ja leikkasi sen kahtia. Toisella kappaleella hän sitoi yhteen
-hameensa polvien alapuolelta — hän tahtoi olla säädyllisessä asussa,
-jos vesi ajaisi hänet maihin. Toisen kappaleen hän sitoi ristiin
-rintansa yli ja pisti kädet sen sisään — hän oli arvellut kuoleman
-tulevan pikemmin, jos hän ei voisi kamppailla vastaan vajotessaan.
-Sitten hän veti viimeisen pitkän henkäyksen ja viskautui veteen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Arnvid havahtui, jäi makaamaan unenpöpperössä ja oli vaipumaisillaan
-uudelleen uneen. Mutta yhtäkkiä, sydämen lyödessä kumeasti, hän selvisi
-kokonaan — ja älysi samassa heränneensä äsken siihen, että oli luullut
-kuulleensa jonkun menevän ulos —.
-
-Yhdellä hyppäyksellä hän oli lattialla ja Ingunnin sängyn luona
-kopeloiden sitä pimeässä. Tila oli vielä lämmin, mutta tyhjä. Aivan
-kuin ei vieläkään olisi uskonut omia vaistojaan hän yhä haki ja hapuili
-— seinän vierestä, päänalusen luota, jalkopäästä —.
-
-Sitten hän pisti kengät paljaisiin jalkoihinsa, viskasi mekon päänsä
-yli ja ähkyi — hän ei edes tiennyt, kauanko aikaa sitten Ingunn oli
-mennyt ulos. Hän lähti juoksemaan laihon läpi, saapui järven rantaan
-viettävälle kummulle — ja näki jonkun seisovan laiturilla. Hän
-juoksi pohjoista kohti vinosti niityn poikki kuullen omien askeltensa
-kopsahtelevan kuivassa maassa. Vedenrajaan saapuessaan hän jatkoi
-juoksuaan ja kahlasi sitten, kunnes saattoi viskautua uimaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ingunn heräsi vanhassa sängyssään Aasan tuvassa. Aluksi hän ei tuntenut
-muuta kuin että hänen päätään särki niin, että se oli haljeta, ja iho
-oli niin hellä kuin sitä olisi valeltu kuumalla vedellä —.
-
-Aurinko paistoi sisään — räppänä oli auki ja siitä näkyi palanen
-kirkasta taivasta. Savu, joka leijui sinisenä kattohirsien alla, näytti
-ruskealta ulos tultuaan, lähti lentoon heti ja alkoi pyöriä katon
-heinänkorsien keskellä.
-
-Sitten hän muisti — ja oli vaipua tainnoksiin. Helpotus, tunne siitä,
-että oli tullut pelastetuksi, oli niin voimakas —.
-
-Arnvid astui samassa esiin jostakin. Hän tuki Ingunnia selästä ja piti
-puukuppia hänen suunsa edessä. Siinä oli haaleata vesivelliä, liukasta
-ja parantavaa, yrteillä ja hunajalla maustettua.
-
-Ingunn joi vellin viimeistä tippaa myöten ja katsoi Arnvidiin
-kupinreunan yli. Tämä otti tyhjän kupin, laski sen lattialle ja
-istuutui sitten sängynportaalle kädet riippuen polvien välissä ja pää
-alas kumartuneena. Oli kuin molempia olisi hävettänyt.
-
-Viimein Ingunn kysyi hiljaa:
-
-"En ymmärrä — en muista — että minut pelastettiin."
-
-"Tulin viime hetkessä", sanoi Arnvid lyhyeen.
-
-"En ymmärrä", alkoi Ingunn uudestaan. "Kaikki jäseneni ovat niin
-hellät —."
-
-"Nyt on kolmas päivä. Olet ollut tajuttomana — maito kai nousi sinulle
-päähän — ja sitten olit vilustunut vedessä, ja meidän täytyi juottaa
-sinulle kuumaa olutta ja viiniä. Jo olet ollut selvänä pari kertaa
-ennenkin, mutta et kai muista —."
-
-Ingunnista tuntui kuin hänen suussaan tuntuva paha maku olisi
-lisääntynyt, ja hän pyysi vettä. Arnvid lähti hakemaan.
-
-Ingunnin juodessa Anrvid seisoi vieressä katsellen häntä. Hänellä oli
-niin paljon sanomista, mutta hän ei tiennyt mistä alkaa. Sitten hän
-sanoi muitta mutkitta:
-
-"Olav on täällä — hän tuli eilen puolenpäivän aikaan —."
-
-Ingunn vaipui kokoon ja häntä huimasi. Hänestä tuntui kuin hän olisi
-vajoamistaan vajonnut — mutta syvimmällä rinnassa tuntui aivan kuin
-pieni säen olisi syttynyt ja tahtonut leimahtaa ilmiliekkiin — hän
-tunsi iloa, toivoa, elämänhalua, niin järjetöntä kuin se olikin.
-
-"Hän käväisi täällä yöllä ja pyysi, että ilmoittaisimme hänelle heti
-kun sinä heräät. Menenkö hakemaan häntä — toiset ovat tuvassa — nyt
-on suuruksen aika —."
-
-Ingunn kysyi hetken kuluttua värähtelevin äänin:
-
-"Sanoiko Olav mitään — oletteko puhuneet hänelle tästä viimeisestä?"
-
-Arnvidin kasvot muuttuivat ja hän puraisi alahuultaan. Sitten hän sanoi
-kiivaasti:
-
-"Etkö ajatellut — etkö osaa ajatella, Ingunn, _missä_ nyt olisit, jos
-aikeesi olisi onnistunut?"
-
-"Kyllä", kuiskasi toinen. Hän käänsi kasvonsa seinään päin ja kysyi
-hiljaa: "_Niinkö_ Olav sanoi? Mitä hän sanoi, Arnvid?"
-
-"Hän ei ole sanonut mitään siitä."
-
-Hetken kuluttua Arnvid kysyi:
-
-"Tuonko nyt Olavin tänne?"
-
-"Ei, ei — odota vielä vähän. En tahdo olla pitkälläni — tahdon istua
-—."
-
-"Sitten minun täytyy lähettää tänne joku naisista — et suinkaan jaksa
-pukeutua itse?" kysyi Arnvid epäröiden.
-
-"En. Mutta älä lähetä Toraa äläkä Magnhildia", pyysi Ingunn.
-
-Sitten hän istui peräpenkillä odottamassa. Hän oli ottanut yllensä
-mustan viittansa, tietämättä oikein miksi; mutta hän oli käärinyt sen
-tiukasti ympärilleen ja vetänyt hupun päänsä yli. Hänen kasvonsa olivat
-kalpeat ja jäykät pelosta. Kun joku tarttui oveen — hän näki miehen
-kumartuvan alas ja astuvan sisään — sulki hän silmänsä, ja hänen
-päänsä painui rintaa vasten. Hän ponnisti jalkansa lujasti maahan ja
-tarttui molemmin käsin penkin reunaan, jottei vapisisi niin.
-
-Olav jäi seisomaan tultuaan lieden eteen. Ingunn ei tohtinut nostaa
-katsettaan, hän näki vain miehen jalat. Tällä ei ollut kenkiä,
-vaan ihomyötäiset, harmaankellervät nahkasäärykset, joissa oli
-aukko jalkarinnan kohdalla ja paulat sen yli — ja Ingunn tuijotti
-noihin pauloihin aivan kuin se olisi päästänyt hänet myllertävistä
-ajatuksista. Tuommoisia miesten sääryksiä hän ei ollut nähnyt ennen,
-mutta se näytti hauskalta — ne sai soveltumaan nilkkojen ympäri aivan
-kuin valetut —.
-
-"Hyvää päivää, Ingunn."
-
-Hänen äänensä sattui Ingunniin kuin isku, ja tämä vaipui vielä
-kumarampaan; Olav meni hänen luokseen ja jäi seisomaan aivan hänen
-eteensä. Ingunn näki hänen mekkonsa helman, — se oli taivaansininen,
-polviin ulottuva ja tiheäpoimuinen — hänen katseensa uskaltautui
-vyöhön asti. Siinä oli entiset tutut hopeanastat ja Pyhän Olavin
-kuvalla varustettu solki, ja siinä riippui hirvensarvivartinen tikari
-hopeaisessa tupessa —.
-
-Silloin hän näki Olavin seisovan käsi ojennettuna. Ingunn laski laihan,
-kostean kätensä siihen, ja Olavin käsi sulkeutui sen ympäri — hänen
-kätensä oli karkea, kuiva ja lämmin. Ingunn veti kiireesti takaisin
-omansa.
-
-"Katsohan nyt ylös, Ingunn."
-
-Ingunn ymmärsi, että hänen olisi ollut noustava istualtaan.
-
-"Ei, istu vain", sanoi Olav nopeaan.
-
-Nyt Ingunn katsoi ylös. Heidän katseensa yhtyivät, ja he jäivät
-tuijottamaan toisiinsa.
-
-Olav tunsi verensä syöksyvän sydämeen — hänen kasvonsa kalpenivat ja
-kiristyivät. Hänen täytyi purra suunsa tiukasti kiinni, silmäluomet
-painuivat puolitiehen, eikä hän saanut niitä kohoamaan ylemmä. Hän
-ei ollut milloinkaan tiennyt miehen saattavan tuntea itseään niin
-avuttomaksi —.
-
-Ingunnin katseesta puhuva pohjaton hätä ja tuska aivan kuin veti hänen
-omankin sielunsa alastomana päivänvaloon. Siitä karisi kaikki mitä hän
-oli ajatellut, aikonut ja päättänyt — ja hän tiesi nyt unohtavansa
-suuria ja tähdellisiä asioita, mutta ei jaksanut pidättää niitä. Ja
-jäljelle jäi vain yksi, sisin, julmin tieto — että Ingunn oli liha
-hänen lihastaan ja veri hänen verestään, ja vaikka hän olisi tullut
-kuinka raastetuksi ja häväistyksi ja maahan tallatuksi tahansa, ei
-tuo asia voinut milloinkaan muuttua. Heidän elinjuurensa olivat
-kietoutuneet toisiinsa ensi hetkestä asti — ja kun hän nyt näki
-kuoleman käyneen häneen molemmin kourin, tuntui hänestä siltä, kuin
-hän itse olisi päässyt hädin tuskin sen kynsistä. Sitten hänet valtasi
-koko olemusta järkyttävä kaipaus — kaipaus saada likistää tämä lujasti
-itseään vasten ja kätkeytyä hänen kanssansa —.
-
-"Ehkä minäkin istuisin", sanoi Olav. Hän tunsi polviaan heikottavan
-oudosti. Hän istuutui penkille kappaleen matkaa Ingunnista.
-
-Ingunn vapisi yhä rajummin. Olavin kasvot olivat olleet kuin
-kivettyneet — huulien veretön juova vivahti harmaaseen, ja hänen
-ihmeelliset kiiltävät sinivihreät silmänsä olivat tuijottaneet
-ilmeettöminä luomien alta. Herra Jumala, armahda minua —. Hänestä
-tuntui, kuin hän tähän hetkeen asti olisi ymmärtänyt vain puoliksi
-kuinka raskas se onnettomuus oli, minkä hän oli matkaansaattanut —
-nyt hän pian saisi tietää sen kokonaan, hän luki sen Olavin kivisistä
-kasvoista. Nyt juuri, nyt kun hänestä tuntui, ettei hän mitenkään
-kestänyt enempää, nyt tuli pahin —.
-
-Olav vilkaisi häneen laskettujen luomiensa alta ja sanoi:
-
-"Ei sinun tarvitse pelätä minua, Ingunn." Hän puhui rauhallisesti ja
-hitaasti, mutta hänen äänessään oli lievä käheys, aivan kuin hänen
-kurkkuaan olisi kuivannut.
-
-"Älä ajattele enää, mitä sanoin viimeksi täällä käydessäni — että
-minusta ehkä oli tuleva ankara aviomies. Olin silloin vielä — niin
-raivoissani tästä. Mutta nyt olen malttanut mieleni, etkä sinä saa
-pelätä. Sinulle on alkava onnellinen aika Hestvikenissä, mikäli se
-minun mahdissani on."
-
-Ingunn sanoi hiljaa, epätoivoissaan:
-
-"Olav, kuinka sinä voisit. — Emmehän me voi tämän jälkeen elää yhdessä
-Hestvikenissä? Kuinka voisit asua siellä minun kanssani, muistaen joka
-päivä —"
-
-"Kun minun täytyy, niin voin", sanoi hän lyhyeen. "Ei ole muuta neuvoa,
-Ingunn. Enkä ole elämäni aikana muistuttava sinua sanallakaan siitä.
-Voit luottaa siihen — varmasti."
-
-Ingunn vastasi:
-
-"Mutta et ole sellainen, Olav, että unohdat pian. Oih —! Voitko
-luulla, että saattaisit unohtaa laskeutuessasi iltaisin minun viereeni,
-että toinen —"
-
-"Voin —", keskeytti Olav äkisti.
-
-"Ja muista", jatkoi hän sitten yhtä tyynesti kuin ennen, "että
-Hestviken on kaukana täältä — kauempana kuin arvaat. Ja meidän on
-oleva helpompi kuin luulemmekaan elää kaukana niiltä seuduilta, missä
-kaikki on tapahtunut. — Et ole milloinkaan näkevä minun muistavan
-menneitä", sanoi hän kiivaasti.
-
-Ingunn vastasi:
-
-"Olav, olen niin masentunut ja nöyryytetty —. Onko totta, että sinun
-on aivan mahdotonta päästä eroon minusta nytkin, vaikka olen häpäissyt
-itseni —? En voi sitä uskoa, koska meille sanottiin silloin, että
-meidät voitiin erottaa — vaikka olimme olleet kihlatut toisillemme
-pienestä pitäen ja vaikka olimme nukkuneet yhdessä —."
-
-"En ole milloinkaan kysynyt keltään, voisinko purkaa naimakauppani.
-Kaiken aikaa olen pitänyt itseäni naineena ja ollut tyytyväinen siihen,
-ja olen tyytyväinen yhä. Se on isäni tahto —. Sanoit, etten unohda
-pian — niin on, mutta en voi unohtaa sitäkään, että isämme kihlasivat
-meidät toisillemme pieninä ollessamme — enkä kaikkia niitä vuosia,
-jolloin kasvoimme yhdessä, nukuimme samassa sängyssä ja söimme samasta
-vadista, ja jolloin melkein kaikki mitä omistimme oli yhteistä. Ja kun
-sitten kasvoimme, kävi kuten sanoit —. Ehkä minullakin on sellaista,
-mistä saan vastata Jumalan edessä", jatkoi hän hiljaa, "ja voin siis
-antaa anteeksi sinulle!"
-
-"Tuo on kaunista, Olav, ja hyvä tietää. Mutta pyytäisin sinua sittenkin
-odottamaan vuoden ja jättämään asian avoimeksi siksi. Olen sairas ja
-väsynyt enkä kenties elä kauan. Ja sitten olet iloinen, kun voit ottaa
-vaimon, jossa ei ole mitään vikaa — tietäen, ettei kunniaton nainen
-ole hoitanut talosi emännyyttä ja häväissyt pöytääsi ja vuodettasi."
-
-"Ole vaiti", kuiskasi Olav karhealla äänellä. "Älä puhu siitä. Minulle
-kerrottiin, mitä olit aikonut tehdä —", hän vaikeni järkyttyneenä.
-
-"Toista kertaa minä en uskaltaisi sitä yrittää", sanoi Ingunn; hänen
-kasvoillaan kulki häive, joka oli melkein kuin hymyä. "Olav, tahdon
-tulla hurskaaksi naiseksi nyt ja katua syntejäni niin kauan kuin elän.
-Mutta luulen, etten ole elävä kauan — minusta tuntuu kuin kantaisin
-nyt jo kuolemaa itsessäni."
-
-"Sinusta tuntuu siltä siksi, ettet vielä ole voimistunut taudistasi",
-sanoi Olav tuikeasti.
-
-"Olen niin raihnainen", sanoi Ingunn valittaen, — "ja kuihtunut.
-Koko kauneuteni on kadonnut, sanovat kaikki. Voimaton olen ollut
-ikäni, mutta nyt olen menettänyt viimeisenkin uskon ja luottamuksen
-— ja mitä iloa sinulla olisi sellaisesta vaimosta. Et ole katsonut
-minuun _kertaakaan_", kuiskasi hän arasti. "Eihän minussa ole mitään
-katsomistakaan, kyllä sen tiedän. Ja on luonnollista, että tunnet
-vastenmielisyyttä läheisyydessäni. Ajattele tarkoin, Olav — sinusta
-olisi ajan pitkään sietämätöntä nähdä tällainen vaivainen emäntä
-vierelläsi päivin ja öin."
-
-Olavin piirteet jäykkenivät yhä enemmän; hän pudisti päätänsä.
-
-"Huomasin sen jo sinun tullessasi", kuiskasi Ingunn melkein
-kuulumattomasti, "kun et suudellut minua tervehtiessäsi."
-
-Viimeinkin Olav käänsi kasvonsa häneen päin ja hymyili surullisesti.
-
-"Suutelin sinua yöllä — monta kertaa — mutta et kai tuntenut sitä."
-
-Olav pyyhki molemmin käsin kasvojaan, kumartui sitten eteenpäin ja jäi
-istumaan leuka käsiin haudattuna.
-
-"Näin kerran unta tässä keväällä — sattui olemaan pitkäperjantainyö
-— ja olen miettinyt sitä usein myöhemmin. Muistin sen niin hyvin
-herätessäni, enkä ole sitten voinut unohtaa sitä. Nyt kerron sinulle,
-millainen se oli.
-
-"Näin unta, että olin metsäkummulla, mistä puut oli hakattu niin
-tarkkaan pois, ettei siinä ollut yhtään siimestä — ja päivä paahtoi
-ankarasti ja sinä makasit keskellä paistetta kanervien keskellä —
-siinä kasvoi kanervaa ja puolanvartta joka kannon juuressa. Olit hiljaa
-— en tiedä, luulinko sinun nukkuvan —.
-
-"Eikö ole kumma — koko ajan kun liikuin maailmalla, toivoin, että
-olisit näyttäytynyt minulle unessa. Tiedäthän, että on olemassa
-keinoja, joilla voi nähdä unta rakkaasta ystävästään. Minä koetin
-niitä monta kertaa, vaikka, kuten tiedät, en usko juuri tuollaisiin
-taikoihin. Mutta käytin siis niitä monta kertaa Tanskassa ollessani ja
-myöhemminkin, mutta en saanut nähdä sinua —.
-
-"Mutta sitten näin tuon uneni pitkänperjantainyönä, ja silloin näin
-sinut yhtä selvästi kuin nyt. Olit vielä olevinasi lapsi, olimme
-molemmat lapsia mielestäni, ja sinulla oli vanha punainen sarkapukusi,
-mutta se oli luisunut ylös ja sinun jalkasi olivat paljaat polviin asti
-— olit avojaloin —.
-
-"Mutta sitten tuli kyykäärme kanervikosta —."
-
-Olav hengitti raskaasti pari kertaa ja jatkoi:
-
-"Pelästyin niin etten voinut liikahtaa, se tuntui minusta
-kummalliselta, sillä vaikka sen itse sanon, en ole mikään pelkuri,
-kunhan vain _näen_ vaaran edessäni —; mutta unessa minua pelotti
-silmittömästi — kun ajattelenkin sitä, tuntuu minusta kuin en sitä
-ennen enkä sen jälkeen olisi tiennyt, mitä pelko merkitsee. Käärme
-luikerteli kanervien keskellä, ja minä ymmärsin, että se tahtoi pistää
-sinua —.
-
-"Mutta se ei luikerrellut koko ajan eteenpäin kyykäärmeen tavoin,
-vaan koukistui väliin sykkyrään aivan kuin kaalimato. Ja sitten se
-ei ollut enää kyykäärme, vaan suuri, karvainen mato — ja sitten se
-taas oli käärme, joka kiemurteli ruohossa. Minusta tuntui kuin minulla
-olisi ollut puukko kädessä ajattelin lyödä käärmettä niskaan seipäällä
-— se oli semmoisessa paikassa, että olisin ylettynyt siihen. Mutta
-en uskaltanut, sillä se muuttui taas välillä madoksi —. Muistathan,
-että minusta oli lapsena aina niin vaikea nähdä käärmeitä ja matoja
-ja toukkia, en tiennyt mitään sen pahempaa. Koetin salata sitä, mutta
-tiesin sinun tietävän siitä."
-
-Jälleen hän pyyhkäisi kasvojaan ja hengähti syvään.
-
-"Seisoin siinä kuin pölkky. Ja käärme kietoutui sinun jalkasi
-ympärille, ja nyt se oli lohikäärmeen muotoinen; se kiertyi sinun
-pohkeesi ympäri, mutta sinä nukuit pahaa aavistamatta. Sitten se
-kohosi pystyyn, syöksi esiin päänsä milloin mihinkin suuntaan,
-liputtaen kieltänsä. En tiedä miten sanoisin, mutta minusta oli
-tavallaan hauskaakin katsella sitä, se oli jonkinlaista julmuutta;
-minusta tuntui, kuin olisin odottanut ilolla, että se pistäisi. —
-Näin, että olisin voinut ottaa sitä niskasta, mutta en uskaltanut. Ja
-— ja — minä näin sen hakevan sellaista kohtaa jalkarinnassa, mihin
-se voisi iskeä hampaansa syvälle. Mutta minä tunsin — nautintoa —
-katsomisesta. Ja sitten se pisti —."
-
-— Hän vaikeni äkisti, silmät ummessa ja puri huultaan.
-
-"Ja sitten heräsin." Olav koetti puhua rauhallisesti, mutta hänen
-äänensä oli sammaltava. "— Ja viruin vuoteessani ja olin vihainen,
-kuten usein on vihainen itselleen herätessään, kun on tehnyt unessa
-sellaista, mitä ei milloinkaan tekisi valveilla. Sillä valveilla ollen
-olisin tappanut käärmeen. En olisi voinut katsoa rauhallisena käärmeen
-ahdistavan pahimpaa vihamiestänikään — saatikka sitten tuntea iloa sen
-pistosta —. Ja ennen, lapsina ollessamme, oli tuskin sitä asiaa, mitä
-en olisi tehnyt ilolla sinun tähtesi.
-
-"Olen sitten miettinyt niin paljon tuota unta —."
-
-Jälleen hän vaikeni äkkiä — ponnahti pystyyn ja hoippui pari askelta.
-Sitten hän kääntyi seinään päin, heittäytyi sitä vasten, käsivarret
-ristissä, pää niiden väliin kätkettynä —.
-
-Ingunn nousi ja seisoi kuin salaman lyömänä. Nyt tapahtui sellaista,
-mitä hän ei ollut luullut voivan tapahtua milloinkaan. Olav itki —
-Ingunn ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että hän saattoi itkeä —.
-
-Toinen itki ääneen — hänen rinnastaan tunkeutui kumman karheita,
-möräköitä ääniä. Hän koetti kaikin voimin hillitä itsensä, herkesi
-itkemästä ääneen, mutta hänen selkänsä hytkyi, koko hänen ruumiinsa
-värisi. Ja sitten itku taas purkautui esiin — ensin pieninä haukkovina
-valitusääninä, sitten rajuna puuskana. Hän seisoi siinä toinen polvi
-penkillä, otsa seinää vasten ja itki pakahtuakseen.
-
-Kauhun vallassa Ingunn hiipi hänen luokseen ja jäi seisomaan hänen
-taakseen. Viimein hän kosketti Olavin olkapäätä. — Silloin tämä
-kääntyi häntä kohti, avasi sylinsä ja rutisti hänet itseensä. He
-vaipuivat toisiaan vasten kuin kumpikin tukea etsien, ja heidän
-avautuneet, itkun vääristämät huulensa yhtyivät suudelmaan —.
-
-
-
-
-
-
-OLAV AUDUNINPOJAN ONNI
-
-
-
-
-I
-
-
-Hestviken oli ollut valtaherrojen asuinsija muinaisina aikoina.
-Mäenrinteessä näkyi vieläkin suurten ja tilavien ranta-aittojen
-jätteitä, ja siinä, missä Hestvikenin miehet olivat vetäneet
-purjealuksiaan teloja pitkin keväisin ja syksyisin, oli lahonneita
-hirrenpäitä rantakivillä. Näytti siltä kuin alhaalta vedenrajasta ylös
-kallioiden väliseen pikku aukeamaan olisi kulkenut kaarnasilta.
-
-Tuli sitten kristinusko tapoineen Norjaan; Pyhä Olav oli kieltänyt
-kansaa lähtemästä viikinkiretkille. Miesten tuli uskoa, vaikka
-väkipakolla, ettei Jumala salli kenenkään ryöstää lähimmäistään,
-vaikka tämä olisi vierasheimoinen. Hestvikenin miehet kävivät
-kaupparetkillä ja olivat sitä paitsi ammoisista ajoista harjoittaneet
-laivanrakennusta. Vielä Olav Ribbung oli parhaassa miehuuden
-iässään pitänyt talossa aseseppää, ja rakennettuaan talonsa
-uudelleen birkebeiniläisten hävityksen jälkeen kartanorakennuksesta
-ranta-aittoihin asti hän oli pystyttänyt kodan, kaksi kala-aittaa ja
-pirtin, jotka seisoivat paikallaan laiturin ääressä tänäkin päivänä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Parin tunnin soutumatkan jälkeen Haugsvikistä, käräjäpaikasta,
-etelään vuonoa pitkin saavutaan korkean harjanteen kohdalle; suurta,
-punaisenharmaata vuorenvönkälettä, joka työntyy äkisti kauas ulos
-vuonoa kohti ja jota saattaa kiivetä sangen korkealle, kutsutaan
-Häräksi. Kallionokan takana on Hestvikenin lahti, pieni, kapea, ahdas
-poukama. Sen pohjoispuolella suistuu tunturi Härkä, jyrkästi veteen, ja
-sen alla on pimeä ja pohjaton syvyys. Ylhäällä Härän hartioilla kasvaa
-harvaa, tuulen harittamaa honkametsää, joka tihenee huipulla — ja
-veteen työntyvä kallionlonka on kuin jalka, jonka tuo matala, pitkin
-pohjoista rantaa ja Hestvikenin, eli myös niin kutsutun Kverndalenin,
-poikki ulottuva harjanne on potkaissut siihen; siitä se jatkuu yhä
-kirkonkylää kohti. Laaksossa se seisoo äkkijyrkkänä seinänä joen
-äyräällä; laakson läpi virtaa näet pieni joki, joka laskee mereen
-poukaman pohjassa. Siinä versoo lehtimetsää, ruohoa ja kukkia rehevänä
-louhikon halkeamissa, ja harjanteen laella on sankka kuusikko, joka
-muuttuu tasangolla lehtimetsäksi; siinä näkyi yhä vielä myös runsaasti
-tammia, jotka kuuluivat Hestvikenin alueeseen.
-
-Lahden eteläpuolella viettävät kalliot mereen paljon loivempina
-ja matalampina; niiden koloissa kasvaa tuulen tuivertamaa katajaa
-ja orjantappuravarsikkoa, ja paikoitellen on pieniä kuivettuneita
-ruohopälviä. Mutta äkkiä tunturi kohoaa kohtisuorasti ilmaan kääntäen
-jyrkän, miltei alastoman, mustanpuhuvan kyljen kohti pohjoista, ja
-tämän jyrkänteen alla, jota kutsutaan Hevoseksi, sijaitsee Hestvikenin
-talo jokseenkin korkealla pohjoisen puolella. Rannasta kartanoon
-johtava polku kulkee talon äärimmäisen pellon laitaa ja on hyvin
-jyrkkä. Kauempana rannasta on hyvää multaista maata mäkien syrjissä, ja
-kuivuus haittaa täällä vähemmän peltoja ja niittyjä kuin monin paikoin
-muualla Oslon vuonon varrella, sillä Hevosen laidoista pulppuaa monta
-vuoripuroa, ja kauempana Kverndalenissa on liiankin vetistä. Mutta
-melkein kaikki Hestvikenin maat ovat laakson eteläpuolella, vasten
-pohjoista.
-
-Hestvikenin talo oli rakennettu siten, että rakennukset seisoivat
-kahdessa rivissä pitkän pihamaan molemmin puolin, josta kaikkialla
-pisti esiin paadenselkiä. Tämän kallioriutan ja Hevosen välissä oli
-alava notkomaa, jonka tunturin laidasta tihkuva vesi piti kosteana,
-ja tällä puolen pihaa oleva rakennusrivi oli siitä syystä vajonnut ja
-ränsistynyt; vuonon puoleinen alin hirsikerta oli lahonnut; sisällä
-oli vetoista, ja kosteus ahdisti sekä ylhäältä että alhaalta; mutta
-kesäisin kasvoi rakennusrivin takana nokkosia ja rikkaruohoa melkein
-katon korkeudelle. Talli, navetat ja pari varastoaittaa sijaitsivat
-tällä puolen.
-
-Rannan puolella, pihamaan pohjoispäässä, olivat asuinrakennukset, kota
-ja makuuaitat. Yhteen suuntaan sulki Härkä katseelta tien, mutta jos
-kulki pihan läntiseen päähän, näki lahden yli Hudrheimiin asti sekä
-etelään kauas Foldenin taakse. Jo entisaikoina olivat Hestvikenin
-isännät vainon aikoina pitäneet vartiota taempana tunturilla, Härän
-yläpuolella; siellä oli vieläkin multamaja, missä vartiomiehet olivat
-levänneet vaihtaessaan vartiovuoroja.
-
-Ylinnä pihaton päässä, niittyjen laidassa, hyvän matkaa erillään
-taloriveistä oli riihi, ja se oli ainoa Hestvikenin entisistä
-rakennuksista. Se oli suunnattoman suuri ja tanakkatekoinen,
-jättiläishirsistä veistetty. Toiset rakennukset olivat pieniä ja
-miten kuten kokoonkyhättyjä. Olav Ribbungin oli ollut vaikea saada
-taloaan pystyyn palon jälkeen, hän oli kärsinyt raskaita vaurioita
-ranta-aittojen palaessa täysine varastoineen, ja siihen aikaan oli
-tilanherrojen usein vaikea saada perityksi veronsa vuokramiehiltään.
-Mutta laaksossa tiedettiin Hestvikenin vanhojen rakennusten olleen
-suuria ja komeita. Siellä oli ollut muuan pirttirakennus, joka oli
-tehty pystyhirsistä ja katettu paanuilla kuten kirkko; kaksi riviä
-kauniisti veistettyjä pylväitä kannatti kattoa sisältä, ja sen
-kerrottiin olleen runsain veistoksin ja maalatuin kuvin koristetun. Ja
-talossa oli ollut erityiset korukudokset, joita käytettiin juhlina:
-siniraitaiset matot ja seinävaatteet, joilla verhottiin kaikki seinät
-kattoa myöten; ne olivat punaisesta villakankaasta ja kauniisti
-kirjaellut. Noita seinävaatteita oli jäljellä vielä kaksi kappaletta
-— toinen oli lahjoitettu kirkolle ja toinen oli talossa; jälkimmäinen
-oli niin pitkä, että se ulottui peittämään uuden tuvan molemmat
-pitkät seinät ja päädyn ja sittenkin kuuluu osa siitä joutuneen hukkaan
-— ja siitä saattoi ymmärtää vanhan tuvan ja Olav Ribbungin tuvan koon
-eron. Muuten ei entisestä ihanuudesta ollut kuitenkaan jäljellä kuin
-veistoksin koristettu kamanalauta, minkä erään Olavin miehen sanottiin
-kiskoneen irti suojakseen, juostessaan ulos palavasta tuvasta. Uudessa
-tuvassa tuon laudan paikka oli kamarin oven suussa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav Auduninpoika muisti sen vielä astuessaan omaan tupaansa, jota
-hän ei ollut nähnyt seitsenvuotisesta lapsesta asti. Hän ei ollut
-milloinkaan ajatellut tuota kuvaa tai tiennyt muistavansa sitä, —
-mutta samassa kun hänen silmänsä sattuivat siihen, saapui muisto
-kuin viri, joka kulkee yli vedenpinnan tummentaen sen: se oli hänen
-lapsuutensa lauta. Siihen oli veistetty miehen hahmo käärmeiden
-keskelle, jotka peittivät pinnan kiemuroillaan, ympäröivät hänen
-vyötäisensä ja jäsenensä, yhden purressa häntä sydänjuureen. Hänen
-jaloissaan oli harppu — kuva tarkoitti kai Gunnar Gjukenpoikaa
-käärmetarhassa.
-
-Tuo lauta oli tuvan ainoa kaunistus, muutoin se ei ollut missään
-suhteessa toisenlainen kuin tavallisen talonpoikaistalon pirtti;
-neliskulmainen suoja, josta osa oli erotettu lautaseinällä, niin että
-itäpäähän jäi kaksi pientä kamaria sekä porstua pihalle vievän oven
-eteen, rakennuksen ylimpään päähän; ovi oli turvallisuuden vuoksi
-sijoitettu kauimmaksi rannasta. Toisella päätyseinustalla, kauimpana
-ovesta oli kaksi sänkyä, joita erotti poikkipenkki, ja molempien
-pitkienseinien vierustaa kulki multapenkki. Irtainta kalustoa ei
-ollut muuta kuin pari kolmihaaraista jakkaraa — ei edes juomapöytää
-porstuan oven vieressä, reikätuolia tai oluenpanopenkkiä. Pohjoisella
-pitkälläseinällä riippui tosin pöytälauta, mutta sitä ei ollut varmaan
-otettu alas montakaan kertaa Olav Ribbungin kuoltua.
-
-Kamarissa oleva sänky oli tarkoitettu isäntäväelle. Mutta Olav
-Auduninpoika pyysi vanhaa sukulaistaan Olav Ingolfinpoikaa pitämään
-entisen makuusijansa, hän saattoi itse nukkua tuvan etelänpuoleisessa
-sängyssä — hän oli nukkunut siinä lapsena.
-
-Hänen ei tehnyt mieli muuttaa kamariin. Nähdessään pikimustan komeron
-oviaukon hän tunsi itsessään aivan kuin lapsuudenaikaista kauhua
-tuota mustaa kitaa kohtaan. Siellä oli nukkunut hänen isänsä isoisä
-mielipuoline poikineen, ja kun Likaparta sai kohtauksensa, sidottiin
-hänet kiinni, ja hän reuhtoi ja mölisi ja viskelehti köysissään
-lattialla pimeässä. Lapsi ei ollut pelännyt kovin pahasti, hän oli
-tuntenut vain jonkinlaista tyyntä kauhua, sillä Likaparran kohtauksiin
-hän oli tottunut varhaisimmasta lapsuudestaan, eikä tuo hullu ollut
-tehnyt pahaa kenellekään milloinkaan; hänet sidottiin kiinni vain
-siksi, ettei hän vahingoittaisi itseään. Mutta vapaaehtoisesti poikaa
-ei ollut saatu koskaan kamarin läheisyyteen — siellä haisi sitä
-paitsi aina hirvittävästi; löyhkä huokui vastaan oviaukosta, kun meni
-sinnepäinkin. Isä ja Aasa, iäkäs palvelusvaimo, koettivat kyllä pitää
-siivossa hullun komeron, mutta se oli vaikeata, kun siellä oli niin
-pimeä. Hänelle muutettiin olkia niin usein kuin varat sallivat ja
-sirotettiin aika ajoin tuoretta multaa lattialle, niin että ukko Olavin
-toisinaan täytyi antaa lapioida sitä pois, koska kamarin lattialle
-muodostui kokonaisia vuoria. Mutta tämä kaikki auttoi kovin vähän.
-
-Olav muisti nyt elävästi nuo kaksi vanhusta, jotka hän oli nähnyt
-kamarin ovessa. Kun hullulla oli ollut kohtauksensa ja hän oli
-raivonnut itsensä uuvuksiin ja tullut taas levolliseksi, talutti hänen
-isänsä hänet ulos päivänpaisteeseen, jos ilma salli.
-
-Etumaisena astui vaari sisään — hänellä oli jättiläisvartalo, paksu,
-pitkä tukka ja koko rinnan peittävä parta, jossa oli vielä yhtä paljon
-mustaa kuin valkoista. Hän auttoi poikasen ulos perästään pitäen
-kättään hänen kaulallaan ja taivuttaen hänet kumaraan, jottei hän
-satuttaisi päätään ovenkamanaan. Hullulla ei näet ollut ymmärrystä
-väistää mitään, vaan hän kulki päin kaikkea.
-
-Torgils Likaparta näytti pieneltä, sillä hän oli kokoonkutistunut ja
-kumarainen. Koko hänen päänsä oli karvainen; parta alkoi jo silmien
-vaiheilta. Ja koko tuo takkutukko oli täynnä kuivanutta likaa ja oli
-harmaankeltainen; keskeltä näkyivät kaameasti tuijottavat suuret
-silmät, kirkkaan vihertävät kuin merivesi, valkuainen verestävänä, sekä
-nenä, joka oli pieni ja kaunismuotoinen, mutta punainen, sillä hän
-oli palelluttanut sen kerran päästessään karkaamaan ulos talviyöhön
-isänsä huomaamatta. Mutta ukko Olavin pestyä hänet saunassa lipeällä
-ja hiekalla sekä suittua hänen tukkansa hohti Torgilsin likainen pää
-hopeanvalkoisena ja pehmeänä kuin suovillatukko. Torgils oli paljon
-vanhemman näköinen kuin isänsä.
-
-Ukko Olav ruokki häntä kuin lasta. Väliin hänen täytyi ravistella ja
-lyödäkin Torgilsta, saadakseen hänet avaamaan suunsa, väliin toinen
-taas ei tahtonut sulkea sitä, vaan istui liikkumatta päästäen ruoan
-valumaan partaansa. Liharuokaa ja muuta kovempaa särvintä sai isä hänet
-joskus ottamaan siten, että työnsi sen pieninä paloina Torgilsin suuhun
-ja vei päänsä aivan hänen silmiensä eteen purra louskuttaen tyhjää,
-ylös ja alas, kaikin voimin, — jolloin mielipuoli saattoi ruveta
-matkimaan häntä ja purra hänkin.
-
-Aasa huokasi sitä katsoessaan. Hän oli oikeastaan nuoren Olavin
-kasvatusäiti, ja poika nukkui hänen sängyssään. Mutta Aasa huolehti
-eniten Likaparran paimentamisesta ja hoitamisesta, kuten vaarikin.
-Koli, vanha talon renki, oli ainoa, joka piittasi Olavista. —
-Muita kuin nämä neljä ihmistä ei talossa ollut asunut, mikäli Olav
-muisti. Joku tuli joskus talon töihin, liikkui kartanolla ja alhaalla
-laiturilla. Luultavasti Hestviken oli alkanut rappeutua jo noina
-vuosina. Ja jäätyään Olav Ingolfinpojan hoitoon, sen rappeutuminen kävi
-yhä ilmeisemmäksi.
-
-Talonhoito ei ollutkaan koskaan ollut pääasia Hestvikenissä. Mutta yhtä
-vähän kuin Olav Ribbung viimeisenä elinvuosinaan oli Olav Ingolfinpoika
-käyttänyt merta sillä tavoin kuin sitä oli käytetty täällä
-miesmuistoisista ajoista asti. Sitten joutui kartanon oikea omistaja
-maanpakoon ja talon suuret laivat menetettiin kuninkaan voudeille.
-Olav Ingolfinpoika ei ollut jaksanut hankkia uusia eikä kohottaa talon
-karja- ja hevoskantaa.
-
-Olav ymmärsi, että perintö, jonka hänen isänsä, Audun Ingolfinpoika,
-oli jättänyt hänelle kuollessaan, oli aikoinaan ollut hyvin suuri,
-joten hän oli ollut aika rikas tietämättä sitä itse ja Steinfinnin
-ottamatta siitä selkoa. Mutta jo ennen hänen maanpakoon joutumistaan
-oli omaisuus vähentynyt tuntuvasti, ja nyt hän ei omistanut muuta kuin
-suvun perintötilan ja pari kartanoaluetta sisämaassa sekä Hudrheimissä,
-vuonon toisella puolen. Sen emätilan, jonka hän omisti Elvesysselissä
-isoäitinsä jälkeen, hän oli myynyt järjestäessään rauhanhintaa ja
-tapporahoja Einar Kolbeininpojan murhasta; mutta hänellä oli vielä niin
-paljon saamista rahassa Dragsmarkin munkeilta, jotka olivat suurimmat
-ostajat, että hän saattoi hankkia itselleen varusteet merenkulun
-käyntiinsaattamiseksi jälleen.
-
-Eikä näihin aikoihin asunut montakaan isäntää Oslon-vuonon
-varrella, joilla olisi ollut jakamaton ja täydellinen omistusoikeus
-perintötiloihinsa. Suuret alat talonpoikien maita oli joutunut
-mahtavien lääniherrojen, kuninkaan tai kirkon valtaan. Olav
-Auduninpoika kuului siis kuitenkin kotiseutunsa varakkaisiin ja
-huomattuihin miehiin — ja hänet otettiin vastaan asiaankuuluvalla
-arvonannolla, kun hän nyt viimeinkin palasi sukukartanoonsa.
-
-Ihmisten mielestä hän oli käyttäytynyt kuten ylevämielinen mies
-ottaessaan haltuunsa omaisuutensa vanhuksen käsistä, joka oli ollut
-hänen holhoojansa ja hoitanut niin huonosti tehtävänsä. Kukaan ei
-ollut kuullut Olavin valittavan sitä, ja hän osoitti kaimalleen pojan
-kunnioitusta. Ja kun muutamat tahtoivat tietää, mitä hän oikein
-ajatteli, sekä kysyivät, missä kunnossa hän katsoi asiainsa olevan,
-hän vastasi miettivästi: "Eivät suinkaan hyvin." Mutta toisinkaan ne
-eivät olisi voineet olla — häntä itseään kohdanneen tuomion vuoksi
-ja kun talo jo sitä ennenkin oli ollut semmoisessa kunnossa, ettei
-Olav Ingolfinpojan kaltainen rampa kyennyt saamaan siitä kalua. Olav
-Puolipapin toinen jalka oli näet ollut poikki ja jäykistynyt aivan
-vinoksi, jalkaterä ulospäin. Hän ontui pahasti eikä voinut liikkua
-ilman sauvaa, ja hänen oli hankala istua hevosen selässä ja veneessä
-kankeine harajalkoineen.
-
-Olav Ingolfinpoika oli hyvän joukon päälle seitsemänkymmenen ja vielä
-vanhemmalta hän näytti, suorastaan ikivanhalta. Hän oli pitkä, laiha
-ja köyryselkäinen; hänen kasvonsa olivat kapeat ja hienojuonteiset ja
-hänellä oli kaunis, käyrä nenä — nuoremmasta Olavista tuntui, että
-kaima muistutti varmaan hänen isäänsä. Mutta Olav Ingolfinpojan pää
-oli aivan kalju, silmät olivat verestävät ja tihruiset, ja iho riippui
-velttoina kurttuina silmien alla, sisäänvajonneilla poskilla ja leuan
-alapuolella. Kipeää jalkaa hän hoiteli koiran- ja kissannahoilla ja
-monilla voiteilla. Siitäkö lienee johtunut vai muusta, että häntä
-seurasi outo haju, aivan kuin hiiren haju; ja hiiren haju oli hänen
-komerossaankin.
-
-Hän oli Olav Ribbungin kaksoisveljen, Halvardin-kirkon papin, Ingolf
-Olavinpojan poika. Kun tuli käsky, että Norjan pappien tuli elää
-naimattomina, antoi Ingolf-pappi vaimonsa lähteä kotiinsa siihen
-Soleyarin taloon Tveitiin, jonka hän oli saanut tämän mukana, ja
-kaikki muut lapset seurasivat äitiään paitsi nuorin poika, Olav.
-Hänestä oli myös aiottu pappia ja hän oli jo vihitty diakoni, kun
-sattui onnettomuus, joka teki hänet rammaksi. Mutta hän oli aina
-puhdastapainen, ja ihmisten mielestä hän ymmärsi niin monia asioita,
-että jotkut pitivät häntä oppineempana ja hurskaampana kuin omaa
-seurakuntapappiaan. Varsinkin kun joku oli nähnyt vainajien haamuja tai
-muita kummituksia taikka kun he arvelivat jonkun sairauden aiheutuneen
-noituudesta ja pahojen henkien villityksestä, hakivat he apua Olav
-Puolipapilta, sillä hän ymmärsi sellaista paremmin kuin kukaan.
-
-Olav Auduninpoika liittyi heti kaimaansa — ensiksikin siksi, että tämä
-oli hänen lähin omaisensa ja ensimmäinen mies isän puolelta, jonka hän
-oli tavannut. Oli kummallista kulkea täällä tietäen, että tämä oli
-hänen sukutilansa ja tämä seutu hänen synnyinseutunsa. Tässä hänen oli
-elettävä loppuikänsä — ja hän olisi kasvanutkin täällä, ellei hänen
-kohtalonsa olisi ollut niin erilainen kuin muiden nuorten miesten.
-Hänet oli kohtalo viskannut kauas kotoa jo pikku lapsena, ja sen
-jälkeen hän oli ollut koditon ja juureton kuin virrassa uiva puu.
-
-Nyt hän oli palannut synnyinsijoilleen. Moni paikka sisällä ja ulkona
-tuntui kyllä hänestä tavallaan tutulta, mutta kaikki oli sentään
-hyvin toisenlaista kuin hän oli muistanut. Hestvikenin myllyn hän
-muisti hyvin sinne tullessaan, mutta koko lahden toinen ranta —
-Härkä ja metsäinen harjanne oli kadonnut kokonaan hänen mielestään,
-eikä hän voinut muistaa kosteata, autiota ja lehtipuita kasvavaa
-jokilaaksoakaan. Hän ei ollut varmaan milloinkaan tiennyt, miltä
-lahden pohjoispuolella näytti, — oli kai luullut, että sielläkin oli
-viljelysmaita ja asumuksia, kuten Mjøsenin varsilla. Hestvikenistä ei
-näkynyt yhtään ihmisasuntoa.
-
-Taloon kuuluvat rakennukset hän oli muistanut paljon suuremmiksi.
-Ja kallioiden välissä oleva soinen notko oli hänen mielestään ollut
-kuin kokonainen laakso monine merkkipyykkeineen — suurine siniseen
-vivahtavine kivineen, joiden päällä hänen oli ollut tapana loikoa
-ja pensasryhmineen, joihin oli voinut piiloutua. Ja nyt hän myös
-näki, että pieni hiekkaranta oli korkeintaan puolensadan aikamiehen
-askeleen pituinen. Talon lähellä olevaa maakuoppaa, missä hän oli
-paistattanut päivää, hän ei löytänyt ollenkaan — ehkä hän muisti
-riihen itäpuolella olevaa pikku kuoppaa, joka nyt kasvoi pajua ja
-leppää. Eräästä pihapaaden halkeamasta hän oli kerran löytänyt
-ihmeellisen, lumivalkoisen sormuksen — se oli kai ollut linnun tai
-kalan selkänikama, josta ruodot olivat katkenneet, tuli hän äkkiä
-ajatelleeksi. Mutta silloin hän oli pitänyt sitä ihmeellisenä aarteena,
-säilyttänyt sitä huolellisesti ja kaivellut sen jälkeen monesti
-kallionrakoja löytääkseen enemmän samanlaisia. — Tuntui kuin hän
-olisi muistellut unia — hän muisti katkelman sieltä, toisen täältä —
-ja aina väliin hän koki uinuvan kauhuntunteen, kuten pahasta unesta
-herätessä muistaa vain ilkeän tuntemuksen, ei muuta.
-
-Hän tarttui kaikkeen, mikä saattoi ravistaa hänet hereille tästä
-häilyvästä unen ja varjojen sekaisesta olotilasta ja saisi hänet
-tuntemaan Hestvikenin omaksi taloksi, maat ja mannut omaksi
-perintökamaraksi — tajuamaan että Härkä ja harjanteen laidoilla
-kasvava metsä oli kaikki hänen omaansa. Ja hänestä oli mieluista
-ajatella, että hän nyt asui saman katon alla sukulaisen kanssa,
-oman isoisänsä lihallisen serkun kanssa, joka oli tuntenut kaikki
-suvun miehet ja naiset vaarin, Olav Ribbungin, miehuusajoista asti.
-Istuessaan iltaisin juomassa kumminsa kanssa ja vanhuksen kertoessa
-heidän edesmenneistä sukulaisistaan tunsi Olav yhteenkuuluvuutensa
-isänsukuunsa tavalla, jota hän ei ollut osannut aavistaa ollessaan
-Tanskassa äitinsä sukulaisten parissa.
-
-Ja häntä veti vanhuksen luokse kuulemansa siitä, että Olav Papinpoika
-oli niin hurskas ja oppinut. Näinä viikkoina, odottaessaan aikaa,
-jolloin hän voisi lähteä pohjoiseen Ingunnia noutamaan, tuntui hänestä
-tavallaan siltä, kuin hän olisi selvitellyt välejään Jumalan kanssa.
-
-Hän ymmärsi täydelleen, ettei hänen ollut oleva helppo osoittaa
-täyttä mielenmalttia ja iloista naamaa tullessaan Bergiin päättämään
-Haftorin kanssa tekemäänsä sopimusta ja ottamaan vastaan Ingunnia
-vaimokseen Steinfinninpojilta. Mutta ei voinut olla toisin — ja
-omakseen hän tämän tahtoi kaikesta huolimatta — ja niin hänen
-kaiketi täytyi olla kuin muina miehinä. Mutta hän ei voinut estää
-lapsuusmuistoja sukeltamasta esiin — turvallista varmuutta siitä,
-että he kuuluivat yhteen ja että heidän oli aina oltava toistensa
-luona. Mahdollisuus, että jokin saattoi tulla erottamaan heitä, oli
-ollut niin kaukana kummankin ajatuksista, ettei se ollut saanut heidän
-sydämessään syntymään erikoisempaa iloa tai ihmetystä — he olivat
-pitäneet päivänselvänä asiana, että heitä odotti se osa, joka heille
-oli määrätty. Näin aina siihen kesään asti, jolloin he toisiinsa
-kietoutuneina olivat joutuneet pois lapsuuden ja viattomuuden mailta,
-säikähtyneinä mutta ilon huumaamina siitä uudesta sulon tunteesta,
-jonka he olivat löytäneet toinen toisessaan — olipa sitten oikein tai
-väärin, että he olivat antautuneet siihen. Silloinkin kun hän heräsi
-pelkäämään ja uhmaamaan kaikkea ja jokaista, joka yritti tarttua
-heidän kohtalonsa kulkuun, oli hän ollut varmasti vakuuttunut siitä,
-että he kaksi lopulta saattaisivat asiansa voittoon. Tuollaiset hetket
-saattoivat vallata Olavin mielen yhtäkkiä, ja tuska viilsi häntä kuin
-puukonpisto. Nyt tuo uni oli toteutumassa — mutta toisin kuin hän oli
-ajatellut. Ja kun hän muisteli itseään sellaisena kuin oli silloin,
-tuntui hänestä kuin hän olisi ajatellut jotakin toista ihmistä, jonka
-hän oli tuntenut — sellaista rajattoman luottavaista nuorukaista,
-jota hän sääli ja halveksi, mutta myös kadehti kirvelevin sydämin
-— lasta, joka ei ollut ymmärtänyt petosta, ei ymmärtänyt, että hän
-itse saattaisi pettää tai joutua petetyksi. — Mutta tuolle sydämen
-kirvelevälle tunteelle hän tiesi yhden ainoan neuvon — hänen täytyi
-salata haavansa, niin ettei kukaan, viimeksi Ingunn, saisi aavistaa sen
-olemassaoloa.
-
-Nämä ajatukset saattoivat vallata hänet kesken kaiken hänen
-puhellessaan toisen Olavin kanssa, ja silloin hänen puheensa keskeytyi.
-Vanhus tuskin huomasi sitä, jatkoi vain puhettaan nuoremman jäädessä
-tuijottamaan eteensä kasvot kovina ja sulkeutuneina — kunnes vanhempi
-Olav kysyi häneltä jotakin, jolloin hän huomasi, ettei hän ollut
-kuullut sanaakaan toisen puheesta.
-
-Mutta hän valmistautui kantamaan taakkaa, joka hänen oli sälytettävä
-päälleen — valittamatta, jos Jumala tahtoisi kurittaa häntä
-kovakouraisesti tulevina vuosina. Sillä tavallaan häilyi hänen
-mielessään alati muisto hiihtoretkestä ja karjatuvalla vietetystä
-yöstä — hänen oli vain niin mahdotonta ajatella, että murhamies _oli
-hän itse_. Hänestä tahtoi väkisin tuntua, kuin hän olisi ollut vain
-osallisena kahden vieraan miehen välien selvittelyssä. Mutta hän se
-_oli_, hän tiesi sen merkillisen välinpitämättömällä tavalla, ja synti
-oli _hänen_ syntinsä. Murha ei itsessään suinkaan ollut kovin suuri
-synti: hän ei ollut houkutellut toista väijytykseen, mies oli itse
-keksinyt koko retken ja oli kaatunut ase kädessä — ja orjillakin
-kuuluu ennen olleen oikeus kostaa vaimonsa kunnia; se oli miehen oikeus
-ja velvollisuus niin Jumalan kuin ihmisten lakien edessä.
-
-Tuo häntä seurasi —.
-
-Ja hänestä tuntui kuin hän olisi tarjonnut Jumalalle vaihtokauppaa,
-suoristaessaan selkänsä ja valmistautuessaan kantamaan Ingunnin
-onnettomuuden painoa. Jos se kävisi raskaaksi, ei kukaan ollut
-koskaan saava nähdä sitä. Ja hän tahtoi elää hurskaasti ja
-jumalaapelkääväisesti tästä hetkestä alkaen — mikäli se oli
-mahdollista miehelle, joka kantoi mielessään ripittämätöntä syntiä:
-hän tahtoi harjoittaa oikeutta ja kohtuutta lähimmäistänsä kohtaan,
-olla armelias köyhille, suojella hylätyitä ja turvattomia, kunnioittaa
-Jumalan huonetta ja seurakuntansa pappia sekä antaa kirkolle kaiken,
-mitä hän oli velvollinen antamaan, rukoilla jokapäiväiset rukouksensa
-hartaudella ja mieleensä painaen, lukea Misereren usein ja sanoja
-punniten. Hän tiesi saaneensa liian vähän kristinuskon opetusta
-kasvuaikanaan — veli Vegard oli tehnyt parastaan, mutta hän kävi
-Frettasteinissä kerran, pari vuodessa, ja jäi taloon noin viikoksi;
-mutta häntä lukuun ottamatta ei siellä ollut ketään, joka edes olisi
-kuunnellut, lukivatko lapset rukouksensa joka päivä. Ja sen hyvän opin,
-minkä hän oli saanut Torfinn-piispan luona, oli käynyt samoin kuin
-Raamatun kertomuksessa — nisujen joukkoon oli kylvetty niin paljon
-ohdaketta ja juolanjuuria niinä vuosina; jolloin hän oli kiertänyt
-maailmaa, että nouseva oras oli tukehtunut rikkaruohoihin. Ensi kertaa
-Olavin mielessä liikahti aivan kuin katumus Einar Kolbeininpojan
-murhan johdosta: hän oli katunut sitä siksi, että se oli ollut
-huono palkka Torfinn-piispan hyvyydestä ja siksi, että se oli pahin
-onnettomuus, mihin hän saattoi joutua, kun asiat kerran olivat sillä
-kannalla — niin, ja koska hän tiesi, että hänen _täytyi_ katua,
-koska se oli _synti_, vaikkei hän itse voinutkaan ymmärtää, että se
-oli niin kovin syntistä. Nyt hän alkoi aavistaa, että tuossa Jumalan
-käskyssä, ettei saanut tappaa, oli syvempikin tarkoitus ja viisaus
-kuin vain se, mitä hän oli luullut: Jumala ei tahdo kenenkään syntisen
-kuolemaa. Käskyyn kätkeytyi myös huolenpito murhaajasta — hänkin avasi
-sielunsa monenlaisille pahoille voimille, jotka nyt voivat ryhtyä
-odottamattomiin hyökkäyksiin.
-
-Saattoi siis olla hyödyllistä asua yhdessä Olav Puolipapin kaltaisen
-hurskaan miehen kanssa; hänen sukulaisensa osasi varmasti antaa hänelle
-hyödyllistä ohjausta monessa suhteessa. Esimerkiksi katumusveisuissa —
-hän oli oppinut koko joukon sellaisia Asbjørn Allfeitiltä ja Arnvidilta
-Hamarissa, mutta oli unohtanut enimmät.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav kutsui naapurit tuliaiskesteihin ja ilmoitti heille, että vaimo,
-jonka hän oli tuova taloon, oli Steifinn Torenpojan tytär, hänen
-kasvatussisarensa, jolle hänet oli kihlattu heidän lapsena ollessaan.
-Heti kun hän ehtisi kotiutua hiukan ja päästä perille oloistaan, hän
-lähtisi takaisin Ylämaahan noutamaan vaimoansa. Mutta hän ei maininnut
-mitään siitä, olivatko häät jo olleet, vai tulisivatko ne vasta
-vietettäviksi täällä, eikä hän pyytänyt mukaansa saattomiehiä seudulta,
-vaikka hänen sukulaisensa ei kyennyt seuraamaan häntä. Ihmiset
-huomasivat pian, että Hestvikenin nuori isäntä oli hieman umpimielinen
-ja tiesi minkä verran ilmaisi — eikä hänestä saanut irti juuri sen
-enempää kyselemälläkään.
-
-Olav oli miettinyt paljon, oliko hänen sanottava, että oli myös lapsi.
-Ehkä olisi helpompaa, jos puhuisi etukäteen. Mutta hän ei jaksanut
-tehdä sitä. Ja sitten hän ajatteli, että lapsihan saattoi olla kuollut.
-Se oli kyllä elänyt syntyessään — mutta rintalapset kuolivat helposti,
-oli hän kuullut sanottavan. Tai ehkä he keksivät jonkun keinon —
-voisivat esimerkiksi antaa sen kasvatettavaksi matkan varrella.
-Sen, mitä hän ensi hädässään ja hämmennyksessään oli puhunut lapsen
-ottamisesta omiin nimiinsä, hän nyt huomasi järjettömyydeksi. Hän ei
-ymmärtänyt mistä oli keksinyt sellaisen ajatuksen — äpärän ottamisen
-sukuun. Jos se edes olisi ollut tytär, olisi sen voinut vaikka panna
-luostariin, eikä kukaan olisi joutunut kärsimään vääryyttä siitä,
-että hän oli omistanut sen itselleen mutta tämä oli poikalapsi. Hän
-oli ollut kuin mieletön tuskasta ja suuttumuksesta. Mutta hän tunsi
-kuitenkin olevansa velvollinen ottamaan vastaan lapsen, jos äiti
-tahtoisi pitää sen luonaan. Se asia sai järjestyä kuten oli määrätty.
-Oli turha kutsua onnettomuutta ennen kuin se oli kohdalla.
-
-Kuitenkin hän eräänä päivänä kiipesi pienelle ullakolle, joka oli
-kamarin ja porstuan yläpuolella. Hän oli tullut ajatelleeksi, että
-lapsi hoitajineen saattoi asua siellä, jos Ingunn tahtoi tuoda pojan
-taloon. Olav Ribbungin tyttäret olivat nukkuneet tuossa luhdissa
-neitoineen. Mutta oli ikuisuus siitä, kun se oli ollut nuorten naisten
-olosijana. Vähintään kahdenkymmenen vuoden pölyt ja lukinverkot olivat
-saaneet rauhassa levittäytyä sinne, ja suoheinä rapisi ulos sängystä,
-kun hän tarkasti mitä siihen oli kasattu. Päädyn puolella oli parit
-kangaspuut ja pöydänkannatuspukit sekä kirstu, johon oli kaiverrettu
-vaakunakuvia, mistä hän ymmärsi sen kuuluneen äidilleen. Hän aukaisi
-sen: pohjalla oli rukinpyöriä, mertoja, karttoja ja pieni lipas.
-Lippaan sisällä oli kirja ja valkea, pellavakankainen kapalovaate
-— nähtävästi ristiäismekko, johon hänet itse oli puettu, kun hänet
-nostettiin ylös kastemaljasta. Hän jäi hetkiseksi kyykkyasentoon
-kiertäen vaatteen koruompeleista laitaa sormiensa välissä.
-
-Kirjan hän vei mukanaan alas ja näytti sen Olav Puolipapille.
-Mutta vaikka tämä aina oli antanut ymmärtää osaavansa lukea ja
-kirjoittaa kuin hyväkin pappi — paljon paremmin kuin Sira Benedikt,
-seurakuntapappi — ei hän kuitenkaan saanut paljonkaan selvää Cecilia
-Bjørnintyttären psalttarista. Olav istui illalla sitä tutkien; siinä
-oli pieniä kuvia kappaleen alkukirjainten kohdalla, ja hienoja punaisia
-ja vihreitä viivoja suikerteli sivuja pitkin. Levolle mennessään hän
-hautasi kirjan sänkyynsä pieluksen alle, ja sinne se sai jäädä.
-
-Muutamaa päivää ennen kuin Olav oli aikonut lähteä pohjoiseen tuli
-Hestvikeniin köyhä vaimo, joka tahtoi puhua Olav-isännän kanssa. Tämä
-lähti ulos eukon luokse. Tällä oli tyhjä säkki olalla, josta Olav
-ymmärsi hänen asiansa. Eukko tervehti ensin Olavia itkevällä äänellä
-— ilosta, väitti hän: oli niin hauska nähdä talon oikea isäntä tuvan
-ovella, "ja sinusta on tullutkin niin kaunis ja muhkea mies, Olav
-Auduninpoika — olisipa Cecilian kelvannut katsella poikaansa — ja
-sinusta puhutaan hyvää kylällä, Olav. Ja niin minä ajattelin, että
-lähdenpähän katsomaan — minä olin ensimmäisiä, jotka näkivät sinut
-maailmassa, sillä minä palvelin siihen aikaan Skildbreidissä ja olin
-Margretin, emäntäni matkassa, kun hän tuli auttamaan äitiäsi — ja minä
-sain olla sinua kapaloimassa.
-
-"Oletko tuntenut äitini?" kysyi Olav, kun eukko hetkeksi pysähtyi
-henkäisemään.
-
-"Kävihän hän kirkolla jonkun kerran alussa Audunin tuotua hänet tänne,
-mutta talvemmalla hän tuli niin kivuliaaksi, ettei häntä näkynyt
-ihmisten ilmoilla — tupa, missä hän asui, oli liian kylmä, sanoi
-hänen palvelusneitonsa, ja viimein hänen täytyi muuttaa toiseen tupaan
-vanhusten luo, kun siellä oli lämpöisempi. Torgils oli niin raivo sen
-talven ja kevään. Muistan hänen pitäneen kovaa mökää sinä yönä, jolloin
-sinä synnyit, ja sillä kertaa kesti raivopäätä kokonaisen viikon —
-Cecilia pelkäsi häntä niin kauheasti, makasi vavisten vuoteessaan, eikä
-Audunkaan saanut häntä rauhoittumaan. Sepä se taisi tehdäkin hänestä
-lopun — ja sitten se, että hän oli asunut liian kylmässä. Audun kantoi
-hänet ylös aitan parveen kun ilma lämpeni; hän huomasi, että Cecilian
-oli vaikea asua tuvassa hullun luona — mutta hän kuoli pian. Sinä
-taisit silloin olla yksikuinen."
-
-Eukko kertoi nimensä olevan Gudrid ja asuvansa siinä mökissä, jonka
-Olav ehkä oli huomannut ratsastaessaan kirkosta itään — soiden
-pohjoislaidassa, juuri ennen kuin tie kääntyy ylös Rynjuliin. Hänet oli
-naitettu pieneen taloon Saanan puolelle, hyvälle ja arvossapidetylle
-talonpojalle, mutta hän oli jäänyt lapsettomaksi. Ja kun mies sitten
-kuoli ja hänen veljensä muutti taloon vaimoineen eikä hän tullut
-toimeen heidän kanssaan, hän meni tälle Bjørnille, jonka kanssa hän nyt
-oli naimisissa. Hullummin hän ei olisi voinut tehdä. Bjørn ei ollut
-mikään köyhä mies siihen aikaan; kun he löivät yhteen omaisuutensa, oli
-heillä varoja yllin kyllin. Bjørn oli leski ja hänellä oli vain yksi
-tytär, ja heistä liitto oli sopiva: Gudrid oli alkanut taas kaivata
-miestä ja sitten hän tahtoi lapsia. Ja se olikin ainoa toivomus, mikä
-täyttyi — hän sai kahdeksan kappaletta, joista viisi oli elossa.
-Mutta jo ensimmäisenä talvena Bjørn teki miestapon ja joutui maksamaan
-sakkoja, ja sen jälkeen heidän varallisuutensa hupeni. Bjørn oleksi
-enimmäkseen vuonon rannalla: pyydysti merisikoja ja hylkeitä ja
-lintuja, tai kalasti Hvitasteinin Torelle — sillä aikaa kun hän itse
-istui mökissä lapsilaumoineen tytärpuolen kera, joka oli vihainen ja
-ilkeä. —
-
-Olav kuunteli kärsivällisesti vaimon sanatulvaa ja käski hänet viimein
-kanssaan aittaan. Hän oli varannut taloon joka lajia tuliaiskesteihin
-ja antoi Gudridille runsaasti apua sekä sanoi vielä: "Jos teidän on
-vaikea selvitä talven yli, niin tule vain meille, muori!"
-
-"Jumala siunatkoon sinua, Olav Auduninpoika — sinä olet ihan kuin
-äitisi. Noin lempeästi hänkin hymyili ja auttoi aina köyhiä vaivaisia!"
-
-Viimein eukko lähti.
-
-Ketään ei ollut tuvassa kun Olav palasi sisään. Hän jäi seisomaan
-ajatuksiin vaipuneena. Toinen jalka lieden reunalla, kädet polven
-ympärillä hän tuijotti pieneen hiilikekoon, joka vielä hehkui — siitä
-kuului hienoa ritinää ja hajoavat hiilet tuikahtelivat.
-
-Äiti, ajatteli hän, ja muisti sen vähän, mitä oli hänestä kuullut. Äiti
-oli ollut nuori ja kaunis, sanottiin; hänet oli kasvatettu isoisten
-tavoin rikkaassa nunnaluostarissa ja hän oli ollut kuninkaantyttären
-leikkitoveri. Ja kuningattaren rouvatuvasta hänet oli muutettu tähän
-yksinäiseen taloon, kauas kaikista tuttavista. Näissä köyhissä
-talonpoikaissuojissa hän oli kantanut Olavia sydämensä alla, kärsinyt
-vilua ja orpoutta näiden ikäloppujen miesten parissa — hullun, jota
-hän pelkäsi, ja isännän, joka katsoi karsaasti pojanpoikansa naimista.
-— Se oli kamalaa.
-
-Hän läimäytti kämmenellään kovasti reittään. Mahtoi olla sietämätöntä
-olla nainen ja voida niin vähän kohtalolleen. Hänestä tuntui kuin
-hän olisi säälinyt _kaikkia_ naisia: — silkkiin ja aivinaan puettua
-äitiään, Gudridia, kerjäläisämmää, Ingunnia — yhtä vähän heidän
-kaikkien toimitti panna kovaa kovaa vastaan. Ingunn — hänen mieltään
-viilsi halu ja ikävä — hän muisti tämän hennon, valkean niskan;
-ihmisraukka oli saanut oppia taivuttamaan ylpeän neitsytniskansa. Ensin
-hänen tähtensä. Ja nyt hän murtuisi kai kokonaan. Mutta Olav tahtoi
-painaa hänen päänsä rinnalleen lempeästi ja hellästi ja hyväillä varoen
-hänen valkoista niskaraukkaansa. Ingunn ei ollut _milloinkaan_ saava
-kuulla hänen suustansa sanaakaan onnettomuudestaan, huomata hänen
-puheestaan tai käytöksestään hänen kantavan kaunaa mielessään. — Tällä
-hetkellä hän ei tuntenut sellaista tunnetta olevankaan itsessään tuota
-turvatonta olentoa kohtaan, jonka hän pian saisi haltuunsa — hän
-tahtoi ainoastaan suojella häntä ja olla hänelle hyvä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Päivemmällä Olav satuloi hevosensa ja lähti itään, kirkonkylää kohti.
-Hän ei tiennyt mitä sieltä haki, mutta hänen mielensä oli kumman herkkä
-sinä päivänä, ja saavuttuaan kirkon luo hän sitoi hevosensa kammitsaan
-ja lähti kulkemaan kirkkomaan poikki kirkkoa kohti.
-
-Hän laski miekkansa ja hattunsa seinävieruspenkille, mutta tuli
-sysänneeksi ne maahan viittansa kulmalla. Kolinan synnyttämä kaiku
-tuntui hänestä pahalta. Ja sisällä oleva valokin oli kumman kelmeä ja
-vieras, sillä seinät oli juuri kalkittu — niihin piti maalattaman
-kuvia kesällä.
-
-Audun ja Cecilia lepäsivät ylinnä vasemmassa laivassa, Maarian-alttarin
-ja kuorin välissä. Olavin polvistuessa heidän haudalleen ja lukiessa
-rukouksiaan niin hiljaa kuin osasi sattui hänen katseensa kuvaan, jonka
-kuvamestari oli saanut valmiiksi kuorin viereiselle seinälle. Se esitti
-pitkää, hoikkaa, viehkeää naista, jolla oli side silmillä ja katkennut
-ruoko kädessä — ja sen asento ja ilme, jopa tumman puvun värikin
-olivat sanomattoman alakuloiset. Olav oli nähnyt tuon kuvan kirkoissa
-usein ennenkin, mutta ei ollut milloinkaan muistanut kysyä, mitä se
-merkitsi. Mutta missään muualla ei tuo nainen ollut niin surumielisen
-näköinen ja kaunis kuin täällä.
-
-Torfinn-piispan sanat orvoksi jääneistä lapsista muistuivat äkkiä hänen
-mieleensä. Ensi kerran hän tunsi itsensä melkein iloiseksi siitä, ettei
-ollut vaatinut Ingunnia eroamaan lapsestaan. Tällä hetkellä hän tunsi
-voivansa ajatella tuota lasta eräänlaisella säälillä. Kun Ingunn kerran
-oli synnyttänyt sen, täytyi hänen voida suoda sille kasvatus.
-
-Tultuaan kirkonmäelle hän näki papin, sira Benedikt Bessenpojan,
-seisovan hevosensa luona. Olav tervehti häntä kunnioittavasti, ja
-pappi vastasi hänen tervehdykseensä suopean iloisesti. Niiden harvojen
-kertojen perusteella, jolloin oli nähnyt pitäjänsä pappia, Olavia
-miellytti tämä suuresti. Hän oli arvokkaan ja juhlallisen näköinen —
-lyhytkasvuinen, hartiakas ja tanakkavartinen. Hänen kasvojaan ympäröi
-punertava tukka ja parta; kasvot olivat leveät, mutta kaunismuotoiset,
-piirteet rohkeat ja iho hyvin kesakkoinen. Hänellä oli kirkkaat,
-siniset, elämänhalua säteilevät silmät. Olav oli tullut siihen
-käsitykseen, että tässä oli hurskas, ymmärtäväinen ja hilpeäluontoinen
-mies — ja hän piti papista siksikin, että tällä oli niin kaunis, vahva
-ja pehmeä ääni, puhuipa hän tai lauloi.
-
-Aluksi he puhuivat hevosesta. Olav oli tuonut sen Skånesta — se oli
-seitsenvuotias, iso, karkeatekoinen ja kaunis, muuten valkoinen,
-paitsi vähän harmaatäpläinen lautasilta. Hän hoiti sitä aina itse,
-harjasi ja suki, niin että se pysyi puhtaana ja kiiltävänä, sillä hän
-piti siitä paljon; ja hän iloitsi nyt kuullessaan papin antavan arvoa
-eläimelle. Sitten sira Benedikt tutki tarkasti valjaita, jotka olivat
-punaiseksivärjätystä nahasta. Olav salasi hymyn — pappi oli innokas
-nahan parkitsija ja värjääjä, hän ei tiennyt mitään sen hauskempaa
-hommaa. Tuo oli yksi niistä vioista, joista Olav Puolipappi oli
-moittinut sira Benediktiä — sellainen oli hänen mielestään papille
-sopimatonta hommaa, sillä siinä täytyi liikutella mitä moskaisimpia
-aineita vihityin sormin. Tuohon vastasi sira Benedikt, ettei hän
-luullut sen moskan olevan rumaa Jumalan silmissä, sillä olivathan kädet
-yhtä puhtaat hänen pestyään ne. Olihan itse Vapahtaja kunnioittanut
-työntekoa ottamalla piilukirveen ja taltan samoihin siunattuihin
-käsiin, jotka olivat luoneet ja pelastaneet ihmiset, sekä veistänyt
-hirsiä pyhän kasvatusisänsä talon edessä. — Hän ei voinut varmaankaan
-pitää pahana, että hänen arvoton palvelijansa harjoitti tätä jaloa ja
-vaativaa taitoa.
-
-Pappi pyysi Olavin kanssaan sisään, ja Olav suostui mielihyvin. Olav
-Ingolfinpoika irvisteli sillekin, että papin talossa haisi kuin
-markkinasuutarien kojuissa kaupungissa. Mutta tupa oli siisti ja
-kaunis; se oli paljon komeampi kuin Hestvikenin tupa. Kolme hempeää
-neitoa kantoi sisään voita, valkoista leipää ja olutta, tervehti
-nöyrän säädyllisesti ja poistui heti sen tehtyään. He olivat papin
-sisarenpojan lapsia; vanhin hoiti papin taloutta, ja toiset kaksi
-olivat muutaman päivän vieraina sisarensa luona.
-
-Olut oli verratonta, ja miehet jäivät istumaan kaikessa rauhassa
-pakinoiden niitä näitä. Olav piti sira Benediktistä yhä enemmän. Sitten
-heidän puheensa kääntyi Olav Ingolfinpoikaan, ja pappi kiitti Olavia
-siitä, että hän oli osoittanut hellää sukulaismieltä miestä kohtaan,
-joka oli pitänyt niin huonoa huolta hänen omaisuudestaan. Olav vastasi,
-että hänen oma maastakarkotuksensahan oli etupäässä syynä Hestvikenin
-rappiotilaan; vanhus oli kai tehnyt parhaansa, mutta hänhän oli raihnas
-ja rampa. Ja Olav ymmärsi kyllä, että hän oli harvinaisen viisas ja
-pyhä mies.
-
-"Sekö joutava?" tokaisi pappi.
-
-Olav ei vastannut mitään. Pappi jatkoi:
-
-"Pyhyyttä hänen kyllä on sietänyt harjoittaa, jos voi uskoa niitä
-miehiä, jotka olivat hänen kumppaneitaan ja ystäviään nuoruudessaan. Ja
-jos hän oli viisas, olisi hänen tullut puhua enemmän Kristuksesta ja
-Neitsyt Maariasta kuin kaiken maailman taikuudesta ja kummituksista
-ja menninkäisistä ja merenpeikoista — rukoilla eikä harjoittaa
-manaamistaan ja loitsulukujaan. — Pelkäänpä, että enimmät hänen
-puheistaan ovat sulaa harhaoppia. Hän joutui pois papinkoulusta
-puolivalmiina, ja senkin, mitä ehti oppia, hän on ymmärtänyt väärin.
-Voi olla hauska kuunnella hänen puhettaan jonkun iltahetken — mutta et
-suinkaan sinä, Olav Auduninpoika, joka tunnut ymmärtäväiseltä mieheltä,
-saata mitenkään uskoa hänen loruihinsa —?"
-
-Siitä hän nyt sai. Oikeastaan hänestä tuntui, kuin hänellä olisi ollut
-semmoinen aavistus jo aikaisemmin. Ääneen hän vastasi vetäen suutaan
-omituiseen hymyyn:
-
-"Sukulaiseni ja sinun välillä ei tunnu vallitsevan kovin vahva
-ystävyys?"
-
-Pappi sanoi:
-
-"En ole milloinkaan pitänyt hänestä — mutta siihen ei ole syynä
-ainoastaan se, että hän oli sen miehen kasvatusveli, joka oli minun ja
-sukuni pahin vihamies. Eikä kukaan meidän suvustamme vihannut muita
-Hestvikenin miehiä silti — he olivat tarmon ja kunnian miehiä, kaikki
-muut paitsi hän. Voithan päättää sen itse, Olav — ensi hetkestä asti
-olen pitänyt sinusta, ja tarkoitukseni on ollut, että ymmärtäisit minun
-suovan sinulle hyvää, ja tahtoisin, että meidän Eikenin miesten ja
-sinun sukusi välillä loppuisi entinen viha. Emme tosin ole milloinkaan
-lukeneet Olav Ribbungia ja hänen muita poikiaan vihollisiksemme, mutta
-olemme välttäneet toisiamme niin paljon kuin suinkin, ja sitä tuskin
-ihmetteletkään —."
-
-Olav alkoi kuivata hihaansa, johon oli läikyttänyt olutta eikä katsonut
-ylös kysyessään:
-
-"En ymmärrä mitä tarkoitat, sira Benedikt. — Olen tulokas, enkä
-tunne pitäjän asioita — en ole kuullut sanaakaan sukujemme välisestä
-vihasta."
-
-Sira Benedikt näytti hämmästyvän suuresti ja tulevan samalla hämilleen.
-
-"Luulin Olav Puolipapin kertoneen sinulle tästä", hän sanoi.
-
-Olav pudisti päätään.
-
-"Sitten minä voin tehdä sen." Pappi jäi istumaan ajatuksissaan, tökkien
-pientä vaahtokuplaa, joka uiskenteli maljassa ja kuljettaen sitä ympäri
-reunoja.
-
-"Huomasitko sinä kauniita lapsiani, noita kolmea neitoa, jotka olivat
-täällä äsken, Olav?"
-
-"Kauniita olivat. Ja ellei minulla olisi nuorta morsianta, joka odottaa
-minua Ylämaassa, olisin katsonut tarkemmin, kun sukulaisneitosi olivat
-sisällä, sira hyvä!" sanoi Olav hymyillen.
-
-"Jos ymmärrän sinut oikein", vastasi pappi myös hymyillen, vaikka
-hiukan nolona, "et taida tietää, että he ovat omia sukulaisiasi,
-vieläpä läheisiä."
-
-Olav katsoi pappiin odottavasti.
-
-"Te olette orpanuksia. Torgils Likaparta oli heidän isänsä isä. Hän
-vietteli minun sisareni —."
-
-Vaistomaisesti Olavin kasvot ilmaisivat kammoa. Sira Benedikt huomasi
-sen, ymmärsi, mitä nuori mies ajatteli ja sanoi:
-
-"Se tapahtui ennen kuin Jumala pimitti Torgilsin järjen, tai
-paremminkin sen sammutti paholainen, jota hän oli seurannut niin
-uskollisesti syntiin ja hekumaan.
-
-"Jumala tietää, etten suo pahaa puhuessani Olav Puolipapista, hän ja
-Torgils olivat kasvatusveljiä, ja Olav seurasi toista kaikessa. Olav
-Ribbung tahtoi pakottaa Torgilsin naimaan Astridin — hän oli rehti,
-rohkea ja hyvää tarkoittava mies — ja kun Torgils jätti hänet pulaan
-äpäräpoikineen hänen itsensä oleksiessa Oslossa erään porttonaisen
-luona, jonka hän tahtoi naida, kielsi Ribbung poikaansa tulemasta
-tälle seudulle. Ingolf, isoisäsi, ja Olavin tyttäret sekä Ivar Staal,
-hänen vävynsä, sanoivat kaikki, etteivät he suostuneet istumaan samaan
-pöytään ja puhumaan sanaakaan Torgilsille, ellei hän luopuisi tuosta
-aikeestaan. Mutta Torgils asui papin, Olav Ingolfinpojan isän luona —
-ja se oli vielä suurempi häpeä, sillä toinen näistä oli pappi ja toinen
-papiksi aikova.
-
-"Loppujen lopuksi isäni ja veljeni suostuivat ottamaan vastaan
-sovintosakot Hestvikenin miehiltä, kun ymmärsimme, ettei Olav Ribbung
-eikä Ingolf saanut Torgilsia luopumaan päätöksestään ja nostamaan
-Astridia onnettomuudesta. Se oli kauniimpaa ja kristillisempää — aivan
-niin. Mutta jos minä olisin ollut aikamies ja asekuntoinen, en olisi
-tyytynyt ennen kuin Torgils olisi maannut maassa — olisin tappanut
-hänet, vaikka olin pappi ja Jumalan vihitty palvelija. Olen vihannut
-sitä miestä niin, että — Herra tuntee minun sydämeni ja tietää sen.
-Mutta hän tietää myös, ettei voi vaatia mieheltä pahempaa kuin että
-tämän tulisi jättää kostamatta raudalla ja miekalla sukulaisnaistensa
-kunnia. Olin kymmenvuotias, kun se tapahtui. — Astrid oli ollut
-minulle kuin äiti; hän oli vanhin sisaruksista, ja minä olin nuorin.
-Nukuin hänen sängyssään sinä kesänä: hän itki alituiseen; en ymmärrä,
-miten hän ei menehtynyt itkuun. Minä sanon sinulle, Olav, että se mies,
-joka voi sellaisen antaa sydämestään anteeksi, on totisesti pyhä mies."
-
-Pappi jäi istumaan ääneti. Olav kuunteli ja odotti hiljaa kuin hiiri.
-Viimein hänen mielestään oli sanottava jotakin.
-
-"Miten siskosi kävi?" kysyi hän hiljaa. "Kuoliko hän?"
-
-"Hän kuoli kahdeksan vuotta sitten", sanoi pappi. "Hän eli vanhaksi.
-Hän meni naimisiin muutamaa vuotta myöhemmin Kaare Joninpojan kanssa,
-joka oli kotoisin Roaldstadista, pohjoisesta Skeidsin pitäjästä, ja hän
-joutui hyville päiville. Isä oli liian kova hänelle, ja hänen lastaan
-hän ei kärsinyt silmissään; jos se olisikin ollut jonkun muun miehen
-lapsi — mutta hän ei voinut sulattaa että hänen tyttärensä piti lisätä
-Torgilsin jalkavaimojen lukua. Kaare oli hyvä heille molemmille — hän
-hankki poikapuolelleen hyvän naimakaupankin, Hestbækin perijättären.
-Ja kun onnettomuus kohtasi Hestvikenin Olavia ja suku alkoi vähetä,
-lähetti Olav sanan Astridille ja pyysi tältä lasta, Arnea, luvaten
-tälle oikeuden nimeen ja perintöön isänsä jälkeen. Kaare vastasi,
-ettei poika tarvinnut enää isänsä sukulaisten turvaa ja että hän sekä
-Astrid rakastivat Arne Torgilsinpoikaa liiaksi lähettääkseen hänet
-Hestvikeniin perimään Hestvikenin miesten onnea. Silloin Olav otti
-luokseen Aasan, joka oli palvellut siellä ennen, ynnä tämän pojan, joka
-myös oli Torgilsin tekoa; mutta poika ei elänyt kauan.
-
-"Nämä ovat vanhoja asioita, ja minusta me nyt voisimme unohtaa vanhat
-vihat ja te nuoret solmia uudelleen sukulaissiteet keskinäisessä
-rakkaudessa. Luulen, että Hestbækenin Arne ja sinä pitäisitte
-toisistanne. Lähdepäs minun kanssani sinne kerran, Olav, tervehtimään
-tällä seudulla olevaa sukuasi."
-
-Olav vastasi lähtevänsä mielellään. Mutta sitten hän kysyi:
-
-"Mitä sinä tarkoitit Hestvikenin miesten onnella?"
-
-Pappi näytti tulevan hämilleen.
-
-"Tiedäthän, ettei sinun vaarillasi ollut lapsionnea. Hän asui siihen
-aikaan meren rannalla hullun poikansa kanssa — ja kaikki hänen
-muut lapsensa olivat kuolleet paitsi Borgny, joka oli luostarissa,
-eikä hänellä ollut muita suoraan polveutuvia perillisiä kuin yksi
-poikapahanen, Audun, sinun isäsi — ja hänet Ingolfin leski oli vienyt
-mukaansa sinne, mistä hän oli kotoisin, etelään Elvesysseliin. Ja niin
-kai Kaare ja Astrid sitten arvelivat, että näytti siltä, kuin suku
-sammuisi häneen."
-
-Olav sanoi nyt miettivästi:
-
-"On se sittenkin totta, sira Benedikt, sillä onnea heillä ei ollut,
-siitä päättäen, mitä sukulaiseni on kertonut minulle."
-
-"He olivat tarmon ja kunnian miehiä, Olav, ja se merkitsee enemmän kuin
-onni."
-
-"Ei Torgils", virkkoi Olav. "En tiennyt tätä hänestä. Luulin hänen
-olleen mielipuolen syntymästä asti — vaari ei milloinkaan puhunut
-hänestä."
-
-"Mutta vaikka olen vihannut häntä niin syvästi", sanoi sira Benedikt,
-"tahdon kuitenkin sanoa totuuden — hän oli urhea mies ja uskollinen
-kumppaneilleen. Ja kaikki sanovat, ettei Foldenin seudulla muisteta
-eläneen kauniimpaa miestä. — On oikeastaan ihmeellistä, että minä
-heti alusta pidin sinusta niin paljon, vaikka sinä muistutat hyvin
-paljon Torgilsia. Mutta Arne on myös isäänsä, samoin kuin tyttäret —
-luulin sinun huomaavan sen heidän tullessaan sisään — kaikki kolme,
-he ovat niin sinun näköisiäsi, että teitä voisi luulla sisaruksiksi.
-Teillä on kaikilla samanlainen pikkunen, lyhyt nenä ja valkea ihonväri
-— sekä kaunis vaalea tukka; ette te tosin vedä vertaa hänelle
-kauneudessa — sillä vaikka vihasin häntä, täytyy minun sanoa, etten
-ole ikinä nähnyt niin kaunista miestä. Ja taitaa olla siis perää siinä
-ihmisten puheessa, ettei hänen tarvinnut juosta naisten perässä eikä
-houkutella heitä puoleensa kuhertelulla ja petollisilla lupauksilla;
-nämä riippuivat hänessä itse aivan kuin noiduttuina, kun hän vain oli
-katsonut heihin ihmeellisillä, sinisenvihreillä silmillään. Ja sinulla
-on samanlaiset vaaleat silmät, Olav —."
-
-Olav purskahti nauramaan — nauroi yhä makeammin, koettaen karkottaa
-naurulla koko sen musertavan kammon, jonka vallassa hän oli ollut.
-
-"Eihän toki, sira Benedikt — miten minä voisin olla sukulaiseni
-Torgilsin näköinen — ainakaan silmistäni. Sillä _minä_ en ole
-milloinkaan huomannut olevani naisten suosiossa."
-
-"Olet sinä sittenkin, Olav, vaikket olekaan yhtä kaunis — ja samat
-vaaleat silmät on sekä sinulla että minun tyttösilläni. Mutta ilkeää
-hurmaajan katsetta teillä ei ole silmissänne, Jumalan kiitos.
-
-"Ja mitä tulee kansan puheeseen siitä, että onnettomuus muka seuraa
-erityisesti toisia sukuja ja taloja — niin ehkä on ollut niin
-pakanuuden aikoina, ehkä kyllä. Mutta olethan sinä siksi viisas, että
-jätät henkesi ja kohtalosi Jumalan Kaikkivaltiaan käsiin, etkä usko
-sellaista. — Suokoon Jumala sinulle onnea, Olav poikani — onnea ja
-menestystä avioliitossasi, niin että sinun sukuasi voitaisiin sanoa
-onnelliseksi tästä hetkestä alkaen!"
-
-Pappi kallisti kulhoa. Olav teki samoin, mutta ei osannut sanoa mitään.
-Sitten lähti sira Benedikt hakemaan kolmea Arnentytärtä, Signeä, Unaa
-ja Torgunnia, ja Olav tervehti sukulaisiaan suuta antaen. Nämä olivat
-niin sieviä ja herttaisia, että Olav virkosi vähitellen entiselleen
-ja jäi istumaan pitkäksi aikaa heidän kanssaan iloisesti puhellen.
-Neidot arvelivat, että he tuskin pääsisivät tulemaan Hestvikenin
-tuliaiskemuihin, koska ne sattuivat samoihin aikoihin, jolloin heidän
-täytyi olla suurissa häissä omalla kotiseudullaan. Mutta myöhemmin
-syksyllä heidän oli aikomus tulla uudestaan papin taloon ja jäädä sinne
-joksikin aikaa, ja silloin he lupasivat käydä häntä ja hänen vaimoaan
-tervehtimässä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olavin mieli oli hyvin rauhaton hänen ratsastaessaan kotiin päin.
-Hänestä oli niin outoa, että hän oli joutunut ajamaan kirkolle tänään
-ja sitten tavannut sira Benediktin ja saanut kuulla tältä isoisänsä
-veljestä ja papin sisaresta, että hänen oli vaikea uskoa sitä pelkäksi
-sattumaksi.
-
-Sillä tosin piispa yksin saattoi antaa hänelle vapautuksen Teitin
-murhasta. Mutta hän saattoi tunnustaa sen ensin sira Benediktille. Ja
-jonkinlaisella kauhulla Olav tunsi, miten sanomattomasti hän kaipasi
-sitä.
-
-Hän tiesi, että jos hän polvistuisi sira Benediktin eteen ja sanoisi
-tälle selvästi olevansa salamurhaaja sekä kertoisi, miten hän oli
-sellaiseksi tullut, tapaisi hän edestään Jumalan palvelijan, eikä yksin
-hengellisen isän. Sira Benedikt oli ymmärtävä häntä kuten isä poikaansa.
-
-Hän oli rakastanut piispa Torfinniä, koska tuo Tautran munkki oli
-antanut hänen päästä lähelle sellaista elämän rikkautta, ihanuutta
-ja viisautta, josta hänellä ei ennen ollut kuin kaukainen aavistus.
-Kristinusko oli ollut hänelle samanlainen mahti kuin laki ja kuningas
-— hän tiesi, että sen täytyi saada johtaa hänen elämäänsä, ja hän
-taipui sen alle vastustelematta, kunnioittavasti, tuntien, että miehen
-oli oltava uskollinen noita kolmea kohtaan, jos mieli kulkea pysty
-päin vertaistensa joukossa ja katsoa heitä pelottomasti silmiin.
-Torfinn-piispassa hän oli nähnyt miehen, joka osasi taluttaa hänet
-kaiken sen ääreen, minkä palveleminen ja rakastaminen tuotti onnea
-ja itsetuntoa. Mikä hänestä olisi tullut, jos hän olisi joutunut
-seuraamaan Torfinn-herraa pitemmän ajan, oli vaikea tietää. Mutta
-nyt oli piispa säilynyt Olavin mielessä ikuisuuden kentiltä tulleena
-sanansaattajana — ja hän itse oli ollut lapsi, joka oli ehtinyt
-käsittää vain murto-osan siitä, minkä toinen oli tahtonut aukaista
-hänen silmänsä tajuamaan, kun jo lapsellisuuttaan oli sotkenut asiansa
-niin, että hänen oli täytynyt paeta hyvän oppi-isänsä tieltä —.
-
-Arnvidista hän piti, mutta he olivat niin erilaiset luonteeltaan, että
-Arnvidin hurskauskin oli tuntunut hänestä yhtä vieraalta kuin tämän
-eräät muut luonteenominaisuudet, joita hän ei voinut ymmärtää. Arnvid
-oli umpimielinen, vaikkei hän suinkaan ollut tuppisuu — mutta hänen
-puheliaisuutensa oli samanlaista kuin hänen auttavaisuutensa. Toisinaan
-Olav muisti, että hän aina oli ollut ottajana ja Arnvid antajana;
-mutta Arnvid Finninpoika oli sellainen, ettei Olav voinut tuntea sen
-nöyryyttävän itseään. Hän olisi voinut ottaa vastaan vieläkin enemmän,
-ja he olisivat silti olleet läheisiä ystäviä. — Arnvid tunsi hänet
-perinpohjin, uskoi Olav, ja piti hänestä sittenkin — _hän_ ei tuntenut
-Arnvidia, mutta piti tästä silti.
-
-Olav Puolipapin puheita hengellisistä asioista hän oli kuunnellut
-mielihyvikseen. Mutta kaikki, mitä tuo vanhus kertoi enkeleistä ja
-paholaisista, vetehisistä, hiisistä ja keijukaisista, pyhistä miehistä
-ja naisista, noituudesta ja ihmeistä, kuului kuin eri puolelle sitä
-elämää, missä hän itse liikkui vaikeuksineen. Pyhä Maaria-rouvakin
-muuttui kuin sadun kuningattareksi, paratiisin ihanimmaksi ruusuksi —
-mutta paratiisi oli ikään kuin jossakin hyvin kaukana vanhan Olavin
-kertoessa siitä.
-
-Sira Benedikt oli ensimmäinen mies, jossa hän oli tuntenut itsensä —
-mies, joka oli taistellut saman taistelun, jota hän itse taisteli. Ja
-sira Benedikt oli voittanut, oli tullut jumalaapelkääväksi, lujaksi ja
-vahvaksi uskossa. Olav tunsi kaipuun ja toivon sykkivän suonissaan.
-Hänen tuli vain olla rohkea —. Rukoilla voimaa, kuten veli Vegard
-oli sanonut, ajattelematta epäuskoisesti, ettei Jumala kuulisi tuota
-rukousta heti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän valvoi suurimman osan yötä. Hänestä tuntui, kuin hän olisi nyt
-vasta oikein tajunnut, että iankaikkisuudessa oli jatkunut taistelu
-Jumalan ja hänen vihollisensa välillä aikojen alusta asti, ja kaikki,
-missä oli elämää, sielua tai henkeä, otti osaa taisteluun, otteluun
-toisensa jälkeen, joko tieten tai tietämättään — enkelit, pahathenget,
-ihmiset maan päällä ja tuolla puolen elämän. Ja pelko se usein sai
-miehen vietellyksi perkeleen joukkoihin — pelko siitä, että Jumala
-vaatisi häneltä liian paljon — että hänen täytyisi sanoa totuus,
-jonka oli vaikea tulla hänen huuliltaan, tahi kieltäytyä mielihalusta,
-jota ilman hän ei uskonut jaksavansa elää: voitosta tai menestyksestä,
-hekumasta tai ihmisten arvonannosta. Silloin saapui Valheen isä kietoen
-sielun ikuiseen perusvalheeseensa — että hän vaati omiltaan vähemmän
-ja palkitsi heidät paremmin — niin kauan kuin hänen mahtinsa kesti.
-Mutta nyt täytyi Olavin itse valita, kummassa joukossa hän tahtoi
-taistella.
-
-Oli sumuinen, leuto ilma, kun Olav seuraavana aamuna astui ulos. Usva
-vihmoi hänen ylleen hienon hienoja vesipisaroita, jotka jäähdyttivät
-suloisesti kasvoja ja tihkuivat virvoittavina huulille unettoman yön
-jälkeen.
-
-Hän meni talon läntisellä puolella olevalle kukkulalle, missä vuoren
-paljas, paatinen laki kaartui vuonon selkää kohti kukkien täyttäessä
-kaikki sen halkeamat. Hänelle oli tullut tavaksi suunnata kulkunsa
-sinne joka aamu ja jäädä tarkastelemaan säätä. Hän alkoi vähitellen
-ymmärtää vuonon puhetta. Tänään ulappa oli tyyni. Heikot mainingit
-loiskivat Härän sileää syrjää vasten, ja erottuivat pieninä valkoisina
-välähdyksinä usvasta, siinä missä vaahto pärskähti pitkänä suihkuna
-ilmaan tuulen käydessä hiukankin maalta päin. Se lorisi kivien lomitse
-simpukkarantaan, nuolaisi vedenrajasta kohoavaa leväkimppua ja hengitti
-miellyttävää suolaveden hajua Olavia kohti.
-
-Hän seisoi liikahtamatta tuijottaen eteensä ja kuunnellen vuonon
-hiljaista äännähtelyä — väliin sumu sakeni niin, ettei hän nähnyt
-juuri mitään.
-
-Hän oli huomannut aikaa sitten tehneensä hirveän tuhmuuden, kun oli
-jättänyt ilmoittamatta murhasta ensimmäisessä laaksossa tapaamassaan
-ihmisasunnossa. Jos hän olisi tehnyt _sen_, ei edes ollut varmaa
-olisiko hänelle määrätty sakkoja — Teit olisi ehkä katsottu epatoksi,
-jos Ingunnin sukulaiset saattoivat todistaa, että Olavilla oli vanha
-oikeus tyttöön. Hän oli miettinyt asiaa niin paljon puoleen ja toiseen,
-että muisti tuskin itse, mitä oli ajatellut painaessaan asian unhoon
-ja peittäessään kaikki jälkensä — hän oli kai koettanut uskotella
-itselleen, että häpeä säilyisi silloin salassa. Kenenkään ei pitänyt
-saada tietää hänen raivanneen pois Teit Hallinpoikaa, koska hän luuli,
-ettei kukaan silloin saisi tietää Teitin vietelleen Ingunnia. Nyt
-hänestä tuntui käsittämättömältä, että hän oli voinut ajatella niin
-peräti typerästi.
-
-Ja nyt hän oli sotkeutunut omiin ansoihinsa. Piispa ei päästäisi häntä
-ikinä vapaaksi murhasta muulla ehdolla, kuin että hän tunnustaisi
-tekonsa, jotta oikeus täyttyisi. Mutta se oli nyt muuttunut
-salamurhaksi ja konnantyöksi, eikä muuttuisi muuksi milloinkaan.
-
-Hänen takanaan oli talo, Kverndalenin vartta pitkin raivatut maat,
-Hestvikenin molempien harjanteiden kupeilla kasvava metsä — hänen
-omaisuutensa levisi kauas sisämaahan sumun keskellä. Venekodat,
-laituri, veneet häämöttivät rannassa; hän tunsi verkkojensa, tervan,
-totkujen, suolaveden ja märän puun hajua tänne asti. Ja kaukana
-pohjoisessa odotti Ingunn; luoja tiesi miten hänen laitansa oli nyt.
-— Ensimmäinen velvollisuus oli päästää hänet hänen onnettomuudestaan,
-tuoda hänet turvapaikkaan.
-
-Ei. Taakka, jonka hän tuhmuudessaan oli sitonut hartioilleen, täytyi
-kantaa perille. Hän ei voinut panna sitä pois. Ehkä hänen täytyi
-raahata sitä hartioillaan, kunnes näki kuoleman avaavan porttinsa. Ja
-hän saattoi kuolla — äkkikuoleman. Mutta siitäkin huolimatta täytyi
-uskaltaa. Hän ei ollut siinä asemassa, että olisi voinut kääntyä ja
-palata paikkaan, missä oli eksynyt. Hänen täytyi pyrkiä eteenpäin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tällaisia ajatellen hän ratsasti pohjoiseen. Bergiin tultuaan hän sai
-tietää Arnvidin suusta Ingunnin tahtoneen lopettaa päivänsä. Kuusi
-viikkoa myöhemmin hän tuli Hestvikeniin toisen kerran, tällä kertaa
-vaimoineen.
-
-Meri välkkyi valkoisena auringonpaisteessa Härän tulikuuman kiven alla
-keskipäivän seuduissa, kun Olav auttoi Ingunnin maihin Hestvikenin
-laiturille. Oli Laurinmessun jälkeinen päivä.
-
-Vesi pulahteli veneen laidan alla ja loiskui laiturin patsaita
-vasten; ilma oli raskas tuoksuista — siinä tuntui suolaveden,
-tervan, mädänneen syöttikalan ja totkujen hajua, mutta joukosta
-erottui myös makea, lämmin, vieno kukkien tuoksu — Olav tunsi sen
-ja ihmetteli, sillä se oli niin tuttu. Se herätti mielessä muistoja,
-vaikkei hän muistanut, mikä oli tuoksunut siten. Yhtäkkiä hän näki
-edessään Vikingevaagin ja Høvdinggaardin — kaiken sen, mikä oli ollut
-unohduksissa siitä asti, kun hän liittyi jaarlin matkaan. Samassa hän
-muisti, mikä oli tuoksunut siten: lehmus. Tuo vieno, makea lemu, joka
-oli kuin hunajan ja siitepölyn ja siman tuoksua. — Täällä täytyi
-olla jossakin kukkivia lehmuksia. Tuoksu tuli yhä voimakkaammaksi
-heidän noustessaan mäkeä. Olav ei ymmärtänyt sitä; ei hän ollut
-nähnyt lehmuksia Hestvikenissä. Mutta pihaan tultuaan hän näki
-navettarakennusten takaisella kallionseinämällä kasvavan lehmuksia.
-Ne olivat imeytyneet kiinni kalliorakoihin, kasvoivat pitkin kivistä
-seinämää, oksien riippuessa alas. Sydämenmuotoiset, tummanvihreät
-lehdet olivat päälletysten kuin paanut kirkon katossa ja peittivät
-vahankeltaiset kukkatertut — Olav erotti ne lehtien kätköstä. Ne
-olivat vähän ruskettuneet ja kuihtuneet; niiden tuoksukin oli vähän
-umpea ja yliaikainen, mutta niiden ympärillä pörisi mehiläisiä, ja
-kimalaisia ja kokonasia hyönteisparvia.
-
-"Kuule, Olav, mikä täällä tuoksuu niin hyvältä?" kysyi Ingunn
-ihmeissään.
-
-"Lehmukset. Sinä et kai ole nähnyt lehmuksia tätä ennen — niitä ei
-kasva teilläpäin."
-
-"Kyllä minä olen. Nyt muistan — saarnaveljien puutarhassa Hamarissa
-kasvoi yksi lehmus. Mutta en näe niitä missään."
-
-Olav osoitti sormellaan vuorta.
-
-"Se lehmus, jota kasvaa täällä, ei ole samanlainen kuin ne, jotka on
-istutettu tasaiselle maalle."
-
-Hän muisti Høvdinggaardin linnan pihassa kasvaneen suunnattoman,
-köyryisen lehmuksen — sen vahanväriset, metiset kukkatertut riippuivat
-latvojen välissä kuin lehtisuovan alla. Høvdinggaardin lehmuksen
-kukkiessa hän oli aina ikävöinyt — mutta ei Frettasteiniin eikä
-Heidmarkiin tai muihinkaan paikkoihin, minne hänen kohtalonsa oli häntä
-viskellyt, vaan puoleksi unohdettuun lapsuudenkotiinsa, jonka hän
-silloin oli muistanut. Hän näkyi muistavan lehmuksen tuoksun — vaikkei
-voinutkaan muistaa niitä kasvavan Hestvikenissä.
-
-Auringonlaskun aikaan hän lähti kulkemaan laaksoa pitkin — halusi nähdä
-täällä päin olevat peltonsa. Lehmuksen tuoksu oli niin väkevä ja
-suloinen — Olav siirteli jalkojaan verkalleen; oli kuin tuo makea lemu
-olisi painanut häntä. Hän tunsi itsensä aivan voimattomaksi onnesta.
-— Nyt hän näki, että harjun pohjoisellakin puolella kasvoi kaikkialla
-lehmuksia.
-
-Päivä oli kadonnut laaksosta; kaste lankesi hänen kääntyessään kotiin
-rakennuksia kohti. Hän astui aidatun lepikon poikki ja oli muistavinaan
-tässä olleen niityn, missä tehtiin heinää, mutta nyt se oli jäänyt
-leppien valtaan. Lehdet ja pensaat rapisivat karjan puskiessa vetisen
-hakamaan läpi. Se oli merkillistä karjaa, tämä Hestvikenin karja
-— pitkäruhoista, leveämahaista, vääräjalkaista lajia, jolla oli
-kiemuraiset sarvet, iso pää ja surulliset silmät. Useimmilla oli vain
-kolme utaretta, tai ne olivat muulla tavoin epämuotoiset. Olav taputti
-niitä ja puheli niille, kulkiessaan surullisen karjansa keskitse.
-
-Ingunn ilmestyi polulle riihen takaa pitkänä ja norjana kuin
-vitsanvarpu, sininen puku yllänsä ja valkoinen huntu hulmuten.
-Hiljaa, aivan kuin empien hän astui pellon laitaa myötäilevää polkua.
-Melkein loppuun kukkineet angervot ja virmajuuret ylettyivät hänen
-vyötäisilleen ja peittivät hänet miltei kokonaan. Hän oli lähtenyt
-Olavia vastaan.
-
-Heidän tavattuaan Olav tarttui Ingunnin käteen ja talutti häntä heidän
-astuessaan yhdessä rakennuksia kohti. Vieraat oli kutsuttu seuraavana
-päivänä, mutta tämän illan he olivat kahden tuvassa, vanhuksen
-nukkuessa komerossaan.
-
-
-
-
-II
-
-
-Kaunista säätä jatkui loppukesään asti. Keskellä päivää hehkuivat
-kalliot tulikuumina, ja meri välkkyi ja vaahto kuohui valkoisena niillä
-kohdilla kallion juurella, missä aina kävi pienet hyrskyt.
-
-Olav oli varhain ylhäällä aamuisin, mutta nyt hän ei kiivennyt enää
-kalliolle. Hänellä oli tapana nojata aitaan, joka kiersi pohjoista
-peltoa ja jonka reunaa laiturilta tuleva polku kulki. Siitä hän näki
-alas lahdelle ja laakson pohjaan, melkein yli koko talonsa alueen.
-Mutta Foldenin suunnalla ja etelässä oli esteenä erään kallion
-kylki, joka suojasi Hestvikenin ulointa viljelyskelpoista sarkaa —
-vuonosta näkyi vain vilaus pohjoisessa Härän kiiltävän kallon ja
-metsäisen kaulan sivuitse. Toisella puolen kylpi Hudrheimin seutu
-auringonpaisteessa — matala, aution näköinen selänne harvaa petäjää
-kasvavine metsineen. Taempana selänteen laella oli peltoja ja suuria
-taloja, Olav oli käväissyt siellä kerran, mutta täältä päin ei näkynyt
-mitään ihmisen jälkiä.
-
-Peltomaan keskeltä kohosi kallioita niin taajasti, että vaalea sänki
-näytti aivan kuin rikkinäiseltä — siellä täällä vain oli kappale
-peltoa kahden punertavan kallionystyrän välissä. Mutta pellosta
-nouseva vilja oli hyvää ja kypsyi nopeasti, sillä maata lannoitettiin
-laiturilta tuoduilla kalansisälmyksillä, ja vuoren halkeamissa
-kasvoi erästä ruohoa, jota Olav ei ollut nähnyt milloinkaan ennen.
-Hänen tultuaan tänne alkukesästä oli sillä parhaillaan pienet,
-purppuranpunaiset tähtikukat, mutta nyt olivat itse ruohonkin
-hienohelpeiset lehdet käyneet veripunaisiksi ja ruosteenkarvaisiksi
-ja ne olivat täynnä siemenkotia, jotka muistuttivat pitkänokkaista
-kattaraa.
-
-Talonhoidosta Olav oli parhaiten perillä. Hän näki täällä kaivattavan
-paljon työtä — vanhat niityt oli perattava pensaista, karja saatava
-kasvamaan, rakennukset pantava kuntoon. Hän oli pestannut Bjørnin,
-Gudridin miehen kalastamaan ja pyytämään muuta riistaa tulevan puolen
-vuoden ajaksi. Hänellä ei ollut kokemusta sellaisessa, mutta ensi
-talvena hän aikoi lähteä Bjørnin mukana merelle, että oppisi niitä
-toimia, joilla Hestvikenin entinen varallisuus oli saatu kokoon. Bjørn
-neuvoi häntä myös ryhtymään ensi kesänä uudestaan suolanpolttoon
-Hevoskallion etelänpuoleisessa lahdessa.
-
-Mutta kaikkien ajatusten pohjalla, jotka askartelivat päivän töissä ja
-tulevissa tehtävissä, kyti Olavin mielessä syvä, onnekas rauha. Päivä
-solui ikään kuin keskeymätön onnenhetkien virta. Ja juuri siksi, koska
-tiesi vaarallisten muistojen piilevän virran alla ja tiesi sen olevan
-jonkinlaista voimaa itsessään, että hän saattoi jättää ne makaamaan
-sinne muistamatta niitä, hän tunsi myös ylpeyttä siitä, että hän voi
-olla niin tyyni ja iloinen.
-
-Selkeästi ja kylmästi hän ymmärsi, että entiset koettelemukset
-saattoivat kohdata heitä uudelleen. Mutta hän iloitsi hyvistä päivistä
-niin kauan kuin niitä kesti.
-
-Näin hän seisoi aamu aamun jälkeen eteensä tuijottaen, mietteissään,
-tuon unenomaisen onnentunteen aaltoillessa ajatusten pohjalla. Hänen
-vaaleat kasvonsa näyttivät kovilta ja tylyiltä ja silmäterät muuttuivat
-teräviksi kuin neulankärki. Arveltuaan Ingunnin nousseen ylös hän
-palasi kartanoon. Hän nyökkäsi vaimolleen tervehdykseksi tuskin
-huomattavasti hymyillen heidän kohdatessaan toisensa ja näki pienen,
-iloisen punastuksen tämän raikkailla kasvoilla sekä hiljaisen, kainon
-onnen, joka kuvastui hänen olemuksestaan ja kaikista hänen eleistään.
-
-Ingunn oli nyt kauniimpi kuin milloinkaan. Hän oli lihonut vähän, hänen
-hipiänsä oli hohtavan tuores, ja hänen silmänsä näyttivät suurenneen ja
-muuttuneen sinisemmiksi valkoisen päähineen alla.
-
-Hän liikkui pehmein, alistuvin liikkein — oli käynyt hiljaiseksi,
-tasaiseksi, lempeäksi kaikkia kohtaan ja miltei nöyräksi miehensä
-edessä. Mutta jokainen saattoi huomata, että hän silti oli iloinen, ja
-kaikki, jotka olivat nähneet Olavin vaimon, pitivät hänestä.
-
-Olav nukkui edelleen niukasti öisin. Tunti tunnin jälkeen hän
-makasi valveilla liikahtamatta, kohentaen vain väliin hiukan
-puutuvaa käsivarttaan, jonka päällä Ingunn makasi. Tämä lepäsi niin
-turvallisesti hänen vieressään unessa, ja Olav hengitti hänen hiustensa
-makeaa heinäntuoksua. Koko hänen olemuksensa huokui lämpöä, nuoruutta
-ja terveyttä — ja siinä pimeässä maatessaan Olavista tuntui kuin
-ikäloppujen vanhusten jättämä ilkeä henki olisi paennut loukkoon
-voitettuna ja karkotettuna. Näin hän makasi tuntien ajan kuluvan, eikä
-kaivannut unta. Tuntui niin hyvältä maata näin ja tuntea ainoastaan
-Ingunnin läheisyys; nyt he viimeinkin olivat turvassa. Hän siveli
-kädellään tämän olkaa ja käsivartta — se oli silkinhieno ja viileä;
-peite oli valunut alas. Mies veti sen ylös, kumartui hänen puoleensa
-hyväillen, ja toinen vastasi hänelle unen horteesta pienin, unisin
-lempisanoin kuin lintu, joka äännähtelee yöpuulla kyyhöttäessään.
-
-Mutta hänen sydämensä oli tullut araksi ja pelokkaaksi — se säikähteli
-kuten lintu, joka lehahtaa oksalta. Hän huomasi sen itse ja varoi
-näyttämästä sitä muille.
-
-Eräänä aamuna hän seisoi aidan vieressä katsellen lehmiään, jotka oli
-päästetty sänkipeltoon; joukossa oli myös sonni. Se oli ainoa kaunis
-eläin koko karjassa, iso ja lihava, kiiltomusta, selässä kellervä
-juomu. Mutta katsoessaan siinä sonnia, joka astuksi mäkeä alas hitain,
-raskain askelin, hänestä äkkiä tuntui siltä, kuin tuo vaalea juomu
-sen mustassa selässä olisi kiemurrellut kuin käärme, ja silloin hän
-säikähti. Sitä kesti vain hetken, sitten hän taas tyyntyi. — Mutta sen
-jälkeen hän ei voinut pitää sonnista koskaan yhtä paljon kuin ennen, ja
-tuo tunne vaivasi häntä vuosikausia, koko ajan kun sonni oli talossa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niin kauan kuin kesäistä ilmaa jatkui, kävi Olav joka päivä rannassa
-päivällislevon aikana. Hän ui niin kauas selälle, että näki kallioiden
-takana olevat talot — kääntyi selälleen, lepäsi ja jatkoi uintia.
-Useimmiten oli Bjørn hänen mukanaan uimassa.
-
-Eräänä päivänä heidän noustuaan vedestä ja istuessaan itseään
-kuivatellen tuulessa sattui Olav katsomaan Bjørnin jalkoja. Ne olivat
-suuret, mutta korkearintaiset ja jäntevät — varma merkki miehen
-vapaasyntyisyydestä. Hän oli kuullut sanottavan, että jaloista näkyi
-heti, oliko miehen veressä tippaakaan vanhain orjasukujen verta.
-Bjørnin kasvot ja kädet olivat tummat ja kovat kuin taula, mutta
-ruumis oli maidonvalkoinen ja tukka hyvin vaalea, vaikka tuntuvasti
-harmaantunut. Olavin huulilta pääsi kysymys:
-
-"Oletko sinä sukua meille Hestvikenin miehille, Bjørn?"
-
-"En", sanoi Bjørn lyhyeen. "Piru vieköön! Etkö sinä itse tiedä, kenelle
-olet sukua?"
-
-Olav tuli vähän hämilleen; hän sanoi:
-
-"Olen kasvanut kaukana omaisteni luota. Saattaahan suvussa olla
-haaroja, joita ei tunne."
-
-"Tarkoitit, olinko minä yksi Likaparran vesoja, joita on kaikkialla",
-sanoi Bjørn tuikeasti. "Ei, minä olen kunniallista sukua, ja sitä ovat
-isäni olleet seitsemässä polvessa. En ole milloinkaan kuullut meidän
-suvussamme olleen äpäröitä!"
-
-Olav puraisi huultaan. Hän oli vihainen — mutta itsehän hän oli
-suututtanut toisen. Hän ei sanonut mitään.
-
-"Mutta meissä on muuan vika", jatkoi Bjørn, "että me puskemme aivan
-kuin sonni, kun meitä härnätään — jos se on sinun mielestäsi vika.
-Eikä käsi siedä kauan iskuja — ellei se saa paljon kultaa perästäpäin."
-
-Olav oli vaiti. Bjørn sanoi nauraen:
-
-"Tapoin naapurini, kun me riitaannuimme parista hihnasta. Mitä sinä
-sanot siitä, Olav isäntä?"
-
-"Ne hihnat tulivat kalliiksi. Olivatko ne sitten niin mainiot?"
-
-"Olin lainannut ne Gunnarilta kantaakseni heinät korjuuseen. Mitä
-arvelet nyt?"
-
-"Minä arvelen, etten voi uskoa sinulla olevan tapana palkita toisia
-sillä lailla ystävyyden osoituksesta", sanoi Olav, "luulen siis noissa
-hihnoissa olleen jotakin erityistä."
-
-"Gunnar taisi luulla minun ajatelleen niin", lausui Bjørn, "— sillä
-hän syytti minua siitä, että olin katkaissut ne."
-
-Olav nyökkäsi. Kumartuen alas sitomaan kenkäänsä Bjørn sanoi:
-
-"Mitä sinä olisit tehnyt minun sijassani, Olav Auduninpoika?"
-
-"Sitä ei ole helppo tietää", sanoi Olav. Hän koetti työntää soljen
-neulaa paidankauluksen läpi.
-
-"Niin — sillä kukaan ei olisi keksinyt syyttää sinun asemassasi
-olevaa miestä parin vanhan nahkahihnan varastamisesta", sanoi Bjørn.
-"Mutta et sinäkään, Olav, hillinnyt kättäsi silloin, kun kunniasi oli
-kysymyksessä."
-
-Olav seisoi mekko käsissään aikoen juuri vetää sen päänsä yli; nyt hän
-antoi kätensä vaipua.
-
-"Mitä sinä tarkoitat —?"
-
-"Tarkoitan, että — kun tällä seudulla kuultiin sinun tappaneen
-sukulaisesi, koska tämä kieltäytyi antamasta sinulle sitä neitoa,
-joka oli sinulle luvattu, ja puhui rumia perästäpäin — niin silloin
-ajattelin, että sille miehelle olisin valmis tekemään ystävän teon, kun
-kerran tulisit kotiin. Muuten en olisi hakenut työtä niin läheltä niitä
-paikkoja, missä itselläni kerran oli talo — vaikkei se ollut suuri —."
-
-Olav kiinnitti vyötänsä. Hän irrotti tikarin, joka riippui siinä;
-se oli hyvä ase: terä vieraan maan raudasta ja kahvassa hopealaatta
-koukkuineen, jonka saattoi kiinnittää vyöhön. Hän ojensi tikarin
-Bjørnille.
-
-"Otatko tämän ystävyyden osoitukseksi, Bjørn?"
-
-"En. Etkö tiedä, Olav, ettei puukkoja saa antaa ystävilleen — se
-leikkaa poikki ystävyyden. Mutta osoita minulle ystävyyttä siten, ettet
-enää anna apua eukolle, joka juoksentelee täällä."
-
-Olav punastui — ja hän oli samassa ihmeen nuoren näköinen.
-Hämmennystään peittääkseen hän sanoi keveästi, hypäten vuoren laidalle
-ja alkaen nousta mäkeä ylös:
-
-"En arvannut, että tällä seudulla tiedettäisiin niin paljon minun ja
-Kolbeininpoikien väleistä."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Bjørn oli pelästyttänyt hänet niillä sanoillaan, että hän oli nopsa
-kädestään kun kunnia oli kysymyksessä. Hän ei ollut muistanut enää koko
-Einar Kolbeininpojan murhaa; se vaivasi häntä niin vähän muuna kuin
-niiden onnettomuuksien aiheena, joista hän nyt oli päässyt, eikä hän
-siis heti ollut voinut ajatella Bjørnin tarkoittaneen sanoillaan _sitä_.
-
-Olav oli pitänyt Bjørnistä, kun tämä tuli tarjoamaan palvelustaan, ja
-hän piti tästä edelleen. Mutta hän ymmärsi, ettei Bjørnistä pidetty
-paikkakunnalla. Hänen vaimonsa, Gudrid, kävi Hestvikenissä tavan
-takaa; Bjørn ei näkynyt ilostuvan hänen tulostaan ja hän kävi harvoin
-kotonaan. Olav huomasi myös pian, että Gudrid oli mitä liukkain
-juoruämmä, joka mieluummin juoksenteli talosta taloon pusseineen kuin
-hoiti kotiaan. Rundmyrissä ei myöskään ollut niin huutavaa köyhyyttä
-kuin hänen sanoistaan olisi voinut päätellä; Bjørn huolehti omistaan
-paremmin kuin Gudrid väitti, lähetti sinne milloin lihaa milloin kalaa,
-jopa jauhojakin, ja heillä oli lehmä ja vuohi. Mutta Olav oli kutsunut
-eukkoa kasvatusäidiksi, eikä tätä nyt käynyt lähettäminen talosta ilman
-antia. Olavia harmitti, että hän oli joutunut tähän välikäteen — hän
-ymmärsi Bjørnistä tuntuvan pahalta, tämä kun oli ikään kuin talon
-renkien päällysmies, että hänen vaimonsa kävi tuolla tapaa pyytämässä
-almuja.
-
-Olav oli alkanut tuntea vetoa vanhempien miesten seuraan. Hän oli
-tietämättään kaivannut poikavuosinaan jotakuta, joka olisi viitsinyt
-opettaa ja ohjata häntä. Hän oli nyt hyvin alamainen ja kunnioittava
-vertaisiaan vanhempia miehiä kohtaan ja avulias ja palvelevainen
-iäkkäitä köyhiä kohtaan, ja hän otti kärsivällisesti vastaan näiden
-neuvot ja noudatti niitä, sikäli kuin ymmärsi ne järkeviksi. Olav
-olikin itse harvapuheinen joutuessaan vieraiden seuraan — mutta vanha
-väki sai helposti jutun sujumaan hänen tarvitsematta sanoa montakaan
-sanaa joukkoon tai kuunnella joka hetki. Ja nämä pitivät kovin nuoresta
-Hestvikenin isännästä.
-
-Ikäistensä parissa hänestä kyllä pidettiin myös kohtalaisesti, vaikka
-jotkut tuumivat, ettei hänen parissaan juuri syntynyt leikki ja
-ilonpito; ja muutamat epäilivät hänen hiljaista, säveää käytöstään
-ylpeydeksi. Mutta toiset sanoivat vain, että hänen elämänsä oli hiukan
-raskasta ja ettei hän ollut erityisen älykäs. Siitä kuitenkin kaikki
-olivat yhtä mieltä, että Olav ja hänen vaimonsa olivat harvinaisen
-kauniita molemmat ja osasivat esiintyä säädykkäästi vieraissa
-käydessään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä lauantaina, iltasen aikaan, tulivat Olav ja Bjørn talon
-molempien renkien kanssa laiturilta. Silloin he näkivät ratsujoukon
-ajavan esiin Kverndalenin metsiköstä ja karauttavan mäkeä ylös taloa
-kohti. Siinä oli kaksi miestä ja kolme neitoa, joiden pellavanvaalea
-tukka hulmusi hajallaan satulaan asti ja joilla oli yllään punaista ja
-sinistä. Näky oli kovin kaunis niityn heleää vihantaa vasten — ja Olav
-ilostui suuresti tuntiessaan Arnentyttäret.
-
-Hän syleili ja suuteli heitä iloisesti auttaessaan heidät alas hevosen
-selästä, ja sitten hän vei heidät vaimonsa luo, joka seisoi ovella
-lausuen vieraat tervetulleiksi hiljaisella tavallaan.
-
-Neidot eivät olleet päässeet tuliaiskemuihin, ja pyhien jälkeen piti
-kahden nuoremman palata kotiin isänsä luo; nyt oli pappi lähettänyt
-heidät tänne tervehtimään sukulaisensa vaimoa ja tuomaan tälle lahjoja.
-Papin rengit saattoivat neitoja, ja kun he ratsastivat Skikkjustadin
-ohi, tahtoi kartanon poika liittyä heidän seuraansa; hän oli puhunut
-Olavin kanssa joistakin kaupoista viikko sitten.
-
-Olav nousi aitanparveen, riisui pois kalavaatteensa ja pukeutui
-pyhätamineihin. Hän iloitsi siitä, että nämä nuoret sukulaisneidot
-olivat tällä seudulla, siten ei Ingunnin tarvinnut olla niin yksin. Hän
-oli kuullut huhuttavan, että sira Benedikt ja Skikkjustadin Paal olivat
-ajatelleet naittaa toisilleen Signen ja Baard Paalinpojan, ja näytti
-siltä, kuin ei nuorilla olisi ollut mitään sitä vastaan; jos tuo kauppa
-saataisiin syntymään, olisi siitä hupia Hestvikenin parillekin.
-
-Ulkona oli tyyni ja kylmä; ilman vaalea selkeys ennusti yöhallaa.
-Sisälläkin oli kylmä — täytyi panna lujasti puita lieteen. Syönnin
-jälkeen nuoret koettivat leikkiä vähän aikaa pihamaalla, pimeän tuloon
-asti, saadakseen lämpimän ruumiiseensa. Mutta Ingunnia ei saatu mukaan.
-Hän istui vaippaan kääriytyneenä ja oli viluisen näköinen; hän oli
-niin hiljainen kuin olisi ollut pahoillaan jostakin. Olav poistui
-silloin myös tanssista ja meni istumaan vaimonsa viereen — ja sitten
-tulikin niin pimeä, että kaikki lähtivät sisään. Nyt nuo kolme sisarta
-panivat alkuun monenlaisia kujeita, arvoituksia ja leikkejä, joita
-saattoi leikkiä sisällä, ja heillä oli hyvät lauluäänet. He olivat joka
-suhteessa säädykkäitä ja hyvän kasvatuksen saaneita neitoja. Mutta
-Ingunn oli jatkuvasti huonotuulinen, eikä Olav voinut olla oikein
-iloinen, kun hän ei ymmärtänyt, mikä vaimoa vaivasi.
-
-Olav kietaisi kätensä Torunnin ympärille ja vei hänet Ingunnin luo.
-Torunn ei ollut vielä kolmeatoista, mutta sievä ja hilpeä lapsi. Mutta
-ei hänkään saanut talon emäntää vilkkaammaksi.
-
-Olav lähti vieraitaan saattamaan myöhemmin illalla. Ilma oli kaunis;
-täysikuu paistoi kirkkaasti korkealta taivaalta, mutta vuonolta alkoi
-nousta usvaa, joka sumensi rinteen varjot. Olav talutti Torunnin
-hevosta.
-
-"Sinun vaimosi ei pidä meistä, Olav", sanoi tyttö.
-
-"Kuinka voit ajatella sellaista", sanoi Olav nauraen. "Kuinka hän ei
-pitäisi teistä! En ymmärrä, mikä oli pahoittanut hänen mielensä tänään."
-
-Ingunn oli vuoteessa Olavin palatessa kotiin, ja laskeuduttuaan hänen
-viereensä Olav huomasi hänen itkevän. Hän taputti Ingunnia ja pyysi
-häntä kertomaan surunsa. Vihdoin viimein hän sai toisen purkamaan
-sydämensä — hän oli niin pahoinvointinen; se johtui kai siitä, että
-hän oli syönyt simpukoita käydessään laiturilla aamulla. Olav sanoi,
-ettei hän saisi tehdä toiste niin — hänen täytyi sanoa Olaville tai
-Bjørnille kun halusi niitä, he ymmärsivät, mitkä olivat hyviä. Sitten
-hän kysyi, eivätkö hänen sukulaisneitonsa olleet Ingunnin mielestä
-sieviä ja herttaisia.
-
-Ingunn myönsi sen, mutta sanoi sitten aivan kuin paheksuvalla äänellä:
-"Ja niin kovin iloisia. Sinäkin tulit aivan vallattomaksi, Olav —
-aivan toisenlaiseksi kuin tavallisesti. Huomaan _sinun_ pitävän heistä."
-
-"Kyllä", sanoi Olav, ja hänen äänensä uhkui iloa kun hän vain
-ajattelikin tätä iloista iltaa. Heillä oli molemmilla oleva paljon
-iloa siitä, että nämä herttaiset, kaunistapaiset nuoret sukulaisneidot
-asuivat tällä seudulla, lisäsi hän vielä.
-
-Olav kuuli Ingunnin hengittävän raskaasti. Hetken kuluttua tämä
-kuiskasi:
-
-"Olimmehan mekin, Tora ja minä, sinun leikkitovereitasi kotona — mutta
-en muista sinun milloinkaan leikkineen ja telmineen noin iloisesti
-kanssamme."
-
-"Kai sitä sellaistakin sattui", arveli Olav. "Mutta minähän olin
-vieraan miehen talossa", sanoi hän hiljaa. "Jos olisin saanut kasvaa
-omien sukulaisteni keskellä, luulen, että olisin ollut vähemmän juro ja
-hiljainen poikana."
-
-Hetken kuluttua hän huomasi Ingunnin jälleen itkevän. Ja nyt hänen
-itkunsa kävi niin rajuksi, että Olavin täytyi lähteä hakemaan vettä.
-Saatuaan sytytetyksi päreen hän näki Ingunnin kasvojen olevan niin
-punaiset ja tulehtuneet, että hän pelästyi tämän syöneen jotakin
-oikein myrkyllistä. Hän puki ylleen pari vaatekappaletta, lähti
-hakemaan tuoretta maitoa ja pakotti tämän juomaan sitä; ja silloin hän
-viimeinkin rauhoittui ja nukkui.
-
-Vähän ennen pyhäinmiestenpäivää Olav oli pappilassa muutamien muiden
-miesten kanssa. He olivat tulleet pyytämään kirjeenkirjoitusapua.
-Olav oli joutunut epäsopuun — joskaan ei suorastaan riitaan — erään
-toisen miehen kanssa, jonka nimi oli Stein; heidän välillään oli ollut
-kiivasta sananvaihtoa.
-
-Kotimatkalle lähtiessä muutamat miehistä tulivat katsomaan
-Apalhviteniä, Olav Auduninpojan ratsua. He kiittelivät sitä kilvan
-ja kehuivat myös sen hyvää hoitoa. Sitten he kiusasivat Steiniä:
-hänelläkin oli valkoinen hevonen, mutta se oli sukimaton ja likaisen
-keltainen, ja oli helppo huomata ratsastajan rääkänneen sitä. Stein
-sanoi silloin:
-
-"Hevosten hoito ja opetushan on ollutkin Olavin työnä tähän asti —
-oliko siis ihme, että ritarin hevonen on hyvässä ruokossa. Mutta
-odotahan, kunhan olet ollut talonpoikana muutaman vuoden, kyllä sitten
-unohdat osan hovimiestempuistasi ja huomaat todeksi vanhan sananparren,
-ettei valkoinen hevonen ja ylen korea vaimo sovi talonpojalle, sillä
-hänellä ei ole aikaa vahtia niitä."
-
-"Niin hullusti minun ei suinkaan käyne milloinkaan, etten jaksaisi
-pitää kahta valkoista hevosta", sanoi Olav kujeilevasti. "Myytkö
-minulle hevosesi, Stein?"
-
-Toinen mainitsi hinnan; Olav ojensi heti kätensä Steinille ja käski
-toisia erottamaan ne kaupan merkiksi. He sopivat yhteen menoon missä ja
-milloin Olav suorittaisi hinnan. Stein riisui satulan hevosen selästä
-ja lähti sisään sira Benediktin luo lainaamaan riimua. Toiset miehet
-pudistelivat päätään ja sanoivat Olavin maksaneen liikoja.
-
-"Niin kyllä." Olav kohautti olkaansa ja naurahti. "Mutta minä en viitsi
-aina olla niin harkitsevainen, että jakaisin täin neljään osaan."
-
-Hän muutti satulan ostamansa hevosen selkään ja antoi Apalhvitenin
-juosta perässä. Toiset miehet jäivät katsomaan hänen jälkeensä; joku
-virnisti vahingoniloisesti. Ensimmäinen voimankoetus hevosen ja
-ratsastajan välillä tapahtui alhaalla tien käänteessä. Olav näkyi
-tahtovan lämpimän ruumiiseensa ennen kuin ehti Hestvikeniin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ingunn istui tuvassa neulomassa kuullessaan pihakalliolta kavion
-kopseen. Hän meni ulko-ovelle ja katsoi ihmeissään mieheensä:
-tämä istui kalpeassa, autereisessa syksyauringon valossa vieraan,
-levottoman hevosen selässä; hän oli tulipunainen kasvoiltaan ja sekä
-mies että ratsu olivat vaahdossa, jota valui hevosen suupielistä sen
-pudistellessa päätään ja tanssiessa niin että kallio kaikui. Olav
-nauroi Ingunnille, joka tuli häntä vastaan.
-
-"Kyllä kerron, kun tulen sisään", hän huusi; sitten hän hyppäsi alas ja
-lähti talliin miehen kanssa, joka koetti taluttaa uutta hevosta.
-
-"Mitä se merkitsee?" kysyi Ingunn kummissaan Olavin tultua sisään.
-Tämä seisahtui oven suuhun — hän näytti juopuneelta.
-
-"Onko ukko sisällä?" kysyi Olav.
-
-"Ei, hän lähti alas rantaan — lähetänkö Toren hakemaan häntä?"
-
-Olav nauroi ja sulki oven takanaan. Sitten hän tuli, nosti vaimonsa
-ilmaan kuin lapsen ja rutisi häntä niin, että tältä oli salpautua henki.
-
-"Olav —", rukoili toinen säikähtyneenä. "Mikä sinun on?"
-
-"Ei muuta kuin että sinä olet niin ylen korea", mutisi mies nauraen
-samaa juopuneen naurua ja painaen kuumat kasvonsa Ingunnin kasvoja
-vasten, niin että tämä pelkäsi toisen katkaisevan hänen niskansa.
-
-Vähän myöhemmin päivällä Olav lähti myllylle, ja Ingunn meni kotaan;
-hänellä oli juustopytty lieden ääressä, leivinuunin alla.
-
-Peite ei varmaankaan ollut oikein huolellisesti laitettu, sillä
-pinnalle oli tippunut paljon tuhkaa. Sitä paitsi se haisi pahalta
-— oli kai seissyt liian kauan; mutta se ei ollut ruvennut käymään
-ennemmin. Ingunn ei saanut milloinkaan juustojaan käymään oikealla
-tavalla: ne, jotka hän oli valmistanut edellisellä viikolla, olivat
-alkaneet käydä uudestaan ja olivat valuneet reunan yli hyllylle, mihin
-hän oli pannut ne kuivamaan.
-
-Hänen huulensa vavahtelivat hänen seisoessaan siinä vaivaamassa
-tahmaista, pahanhajuista juustoa kömpelöin, avuttomin sormin. Hän ei
-tosiaankaan ollut taitava emäntä — kaikki työ sujui häneltä hitaasti
-ja vaivalloisesti, ja hänelle sattui vähän väliä vahinkoja. Jokaisen
-uuden vahingon sattuessa hän masentui kerrassaan — milloinkahan Olav
-alkaisi ajatella, että hän oli kelvoton emäntäkin —. Sellaisen päivän
-päättyessä, jolloin kaikki, mihin hän tarttuikin, oli mennyt hullusti,
-hän tunsi itsensä niin kolhituksi kuin olisi pudonnut alas jostakin —.
-
-— Ei Olav ollut sittenkään juovuksissa aamulla. Ensin Ingunn oli
-koettanut selitellä asiaa sillä, että Olav oli varmaan maistanut
-tavallista enemmän papin olutta, jota hän oli kehunut niin mainioksi.
-Mutta hän oli ollut aivan selvä. Ja oikein Ingunnin sydän alkoi takoa
-hänen siinä miettiessään, mikä Olaviin oli mahtanut mennä, kun hän oli
-muuttunut aivan toiseksi kuin ennen. Hän oli aina ollut rakastavainen
-ja hellä ja hyvä lempiessään. — Ingunn oli usein melkein toivonut,
-ettei hän olisi ollut aivan niin — järkevä.
-
-Hänestä tuntui raskaalta — olihan Olav ollutkin tyyni, oman itsensä
-herra viimeiseen asti, — vaikka oli Ingunn nähnyt hänen unohtavankin
-itsensä hillitsemisen. Mutta tuon pojan viileydessäkin sinä yönä,
-jolloin hän tuli Ingunnin luokse kertomaan tappaneensa Einarin, oli hän
-saattanut tuntea hänen rakkautensa turvallisuuden. _Kerran_ hän oli
-nähnyt Olavin raivon vallassa — häneen kohdistuneena, ja silloin hän
-oli maannut kokoon kyyristyneenä, hirveästi peläten, silmätysten hänen
-mielettömän vimmansa kanssa. Hän ei sietänyt ajatella sitä — eikä hän
-ollut ajatellut sitä ennen kuin nyt. Nyt hän sen muisti ilmielävästi.
-Mutta _nyt_ hän ei ollut voinut tehdä mitään sellaista, mistä toinen
-olisi voinut suuttua.
-
-Hänellä oli ollut niin hyvä olla näinä neljänä kuukautena, jotka he
-olivat olleet naimisissa. Huomaamattaan hän laski naimisissa olonsa
-siitä hetkestä, jolloin hänen sukulaisensa olivat antaneet hänet
-vieraidenmiesten läsnäollessa Olav Auduninpojalle. Tämä oli ollut
-niin hyvä hänelle, että muisto kaikesta kauheasta, mitä oli ollut
-sitä ennen, oli vain pahaa unta. Ja hänen oli täytynyt huomata Olavin
-puhuneen totta, kun tämä oli vakuuttanut Hestvikenin olevan kaukana
-muualta; hänen oli ollut helpompi kuin hän osasi aavistaa unohtaa se,
-mitä oli tapahtunut pohjoisessa. Mutta olihan hän koettanut osoittaakin
-tälle, että hän oli kiitollinen ja rakasti häntä — sanomattomasti —.
-_Hän_ ei ollut voinut tehdä mitään sellaista, joka olisi tehnyt Olavin
-niin — kummalliseksi — hänen tullessaan äsken kotiin. Mutta juuri
-siksi häntä niin pelotti, _mikä_ oli saanut aikaan sen —.
-
-Vaikka, sehän oli sulaa hulluutta — sillä eihän se ollut suuttumusta;
-sekin oli ollut vain hyväilyä, omalla tavallaan. Pelkkää vallattomuutta
-— kovakouraista leikkiä, hillittömän ilon purkausta, jota hän oli
-pelästynyt, koska hän ei ollut tottunut tapaamaan Olavissa sellaista.
-Eikä hänelle silti ollut tarvinnut tapahtua mitään sen kummempaa
-— ehkä kaikki miehet joskus joutuivat sellaisen puuskan valtaan.
-Semmoinen Teitkin oli ollut.
-
-Teit — hän aivan kuin hätkähti — se oli muistuttanut Teitistä. Muisto
-hänestä oli jäänyt yhtä kaukaiseksi ja epätodelliseksi kuin kaikki
-muukin; se vaipui taivaanrannan taa sitä mukaa, kuin hän eteni siitä
-Olavin seurassa. Nyt oli muisto siitä, että Teit oli omistanut hänet,
-jälleen tullut lähelle ja pelottavan eläväksi. — Hän parkaisi ja
-vaipui vapisten kokoon Olavin seisoessa äkkiä hänen takanaan — hän ei
-ollut huomannut tämän tuloa.
-
-Olav oli seisonut ovella vähän aikaa katsellen hoikkaa, nuorta
-vaimoaan, joka seisoi laudan yli kumartuneena kapeahartiaisena ja
-hentona, sotkien pitkillä, kapeilla sormillaan hitaasti ja kömpelösti
-juustomassaa. Hän ei nähnyt tämän kasvoja hunnulta, mutta tunsi
-vaistomaisesti toisen olevan alakuloisen.
-
-Hän häpesi, että oli kohdellut vaimoaan siten kotiin tullessaan. — Ei
-ollut kaunista, että mies näytti vaimolleen sellaista. Hän pelkäsi,
-että tämä voisi tuntea itsensä halvennetuksi —.
-
-"Pelästyitkö sinä —?" Olav puhui kuten tavallisesti, hellän
-huolenpidon kuvastuessa hänen koko olemuksestaan. Hän asettui Ingunnin
-viereen hiukan hämillään — ja otti sitten kappaleen tahdasta, jota
-Ingunn nyt pyöritteli palloiksi, ja söi sen.
-
-"En ole tehnyt tätä työtä ennen kuin täällä", sanoi Ingunn anteeksi
-pyytäen. "Dalla ei antanut minun milloinkaan koskea juustoihin. En ole
-varmaankaan osannut puristaa heraa kyllin tarkasti pois."
-
-"Kyllä sinä opit", lohdutti mies. "Onhan meillä aikaa, Ingunn —
-
-"Olin niin harmissani hevoskaupasta — mutta Stein ärsytti minua
-niin", jatkoi hän hämillään katsoen alas, punastuen ja nauraen nolona.
-"Eihän minun ole tapana tehdä tuhmuuksia. Ja sitten tulin niin
-iloiseksi, kun sinä olit minua vastassa." Hän katsoi Ingunniin kuin
-anteeksi pyytäen.
-
-Tämä kumartui työnsä yli tummanpunaisena.
-
-— Ei hän vielä kestä paljon, ajatteli mies. Hän väsyy näistä uusista
-puuhista. — Kunhan ukko pysyisi siivolla kamarissaan tänä yönä. Leini
-raastoi ja repi hänen ruumisparkaansa, niin että hän usein valitti
-ääneen pitkät ajat yöllä — ja se vei yörauhan tuvassa nukkuvalta
-nuorelta parilta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav Ingolfinpoika tuli heti raihnaaksi nuoren sukulaisen päästettyä
-hänet isännänvelvollisuuksista. Hän oli kestänyt kovia päiviä
-Hestvikenissä, vaikka siitä näkyi niin vähän jälkiä. Nyt hän
-joutui kokonaan vanhuuden vaivojen valtaan. Nuoret olivat hänelle
-hyvänsuopeita. Olav tunsi aivan kuin saavansa tukea siitä, että
-vihdoinkin saattoi asua saman katon alla isän sukuun kuuluvan
-miehen kanssa — vaikka ei tiennyt, mihin hän tuota tukea tarvitsi.
-Ja hän oli hyvillään siitä, että Ingunn kohteli niin lempeästi ja
-huomaavaisesti ukkorahjusta. Hän oli pettynyt hiukan siitä, ettei
-Ingunn näyttänyt pitävän Arnentyttäristä eikä näiden isästä, johon
-he nyt olivat tutustuneet. Olav itse piti hyvin paljon tuosta isänsä
-serkusta. Hestbækin Arne oli viisissäkymmenissä oleva mies, joka oli
-jo valkopäinen, vaikka muuten kookas ja komea; sukunäkö hänen ja Olav
-Auduninpojan välillä oli silmiinpistävä. Arne Torgilsinpoika otti
-Olavin vastaan mitä herttaisimmin ja pyysi häntä käymään luonansa
-jouluna. Olavin olisi tehnytkin kovasti mieli sinne, mutta Ingunn ei
-tuntunut olevan halukas lähtemään.
-
-Ja niin hän oli iloinen, kun Ingunn piti edes Olav Ingolfinpojasta,
-vaikka vanhuksesta olikin paljon vaivaa. Hän oli usein rauhaton öisin
-— ja sitten hän tuhri kaikki paikat lääkekeitoksillaan — ja vanha
-koira, joka makasi hänen luonaan yöllä vetääkseen leinin itseensä
-kipeästä jalasta, oli siivoton, vihainen ja näpistelevä. Mutta Ingunn
-auttoi vanhusta kärsivällisesti, puheli tälle tyttären lempeydellä ja
-oli hyvä hänen koiralleen.
-
-Molemmista nuorista oli hauska kuulla ukon puhuvan iltaisin. Hän tiesi
-kertoa loputtomiin kaikista Foldenin seudun miehistä, suvuista ja
-taloista; ja vainon ajasta, joka seurasi Sverre Papin tultua Norjaan,
-hän osasi kertoa isänsä kuuleman mukaan. Mutta Skule-kuninkaan puolesta
-Olav Puolipappi oli taistellut itse. Olav Auduninpojan isoisän-isä,
-Olav Olavinpoika Hestvikenistä, oli seurannut Sigurd Ribbungia
-viimeiseen asti, ja hän oli taistellut Skulea _vastaan_. Mutta kun
-herttua huudettiin kuninkaaksi Øretingissä, keräsi Olav Ribbung väkeä
-ympärilleen ja lähti pohjoista kohti kolmen poikansa kera tarjotakseen
-hänelle apuaan, ja hänen veljensä, Ingolf-pappi, antoi poikansa liittyä
-serkkuihinsa. "Torgils ja minä olimme silloin viidennellätoista,
-mutta kyllä me olimme miestä puolestamme. Pakarassani olevan arven
-sain Laakan luona. Toiset mokomat kiusasivat minua siitä, että olin
-saanut haavan _sinne_ — mutta olimme joutuneet syvään laaksoon, jonka
-savisten rinteiden välissä virtasi joki, ja birkebeiniläisiä oli edessä
-ja takana pitkin rinnettä — ja meitä oli Torgils ja minä ja kolme
-muuta poikaa — meidän joukossamme oli paljon aivan nuoria poikia. Yhtä
-heistä me kutsuimme Surtiksi, sillä hänellä oli niin punainen tukka,
-etten ole nähnyt sellaista ikänäni. Kerran kun me olimme Gudine Geigin
-mukana Østerdalenissa, makasimme yötä pienessä talossa ja heräsimme
-siihen; että tupa oli tulessa. 'Sinä olet nukkunut liian lähellä seinää
-tukkinesi, senkin piru', sanoi Gudine. 'Niin, ja sinä puhalsit sen
-liekkiin', vastasi Surt — 'hi hi hii'. Hän sanoi sen paljon karkeammin
-kuin minä voin sanoa Ingunnin tähden. Me makasimme vieri vieressä
-lattialla, Surt aivan Gudinen takana. Sola oli ilmiliekissä, mutta ulos
-me vain tulimme ja rynnistimme toisten läpi. Birkebeiniläiset olivat
-kovia pistämään taloja tuleen — ilmankos, oli meidän tapana sanoa, kun
-heidän joukossaan oli niin paljon saunaloisten ja kotaämmien lapsia.
-Mutta annahan kun kerron, miten Torgilsin ja minun kävi Laakassa — ei,
-ensin minä sentään kerron erään jutun tuosta Gudine Geigistä."
-
-Olav huomasi Ingunnin kiusaantuvan siitä, että vanhus ei malttanut
-olla kyselemättä, eikö hän jo pian tiennyt uutisia. Olihan hän ollut
-naimisissa viisi kuukautta —.
-
-"Me teemme, minkä ymmärrämme", sanoi Olav naureskellen.
-
-Mutta nytkös ukko suuttui ja varoitti häntä laskemasta noin keveästi
-leikkiä asiasta — oli parempi luvata hyviä tekoja Jumalalle, jos
-tämä antaisi heille perillisen pian. Olav sanoi nauraen, että eihän
-sillä ollut niin kiirettä. Itsekseen hän ajatteli, että Ingunnin
-näytti olevan vaikea nytkin, vaikka hän oli täysissä voimissa, selvitä
-emännyydestä ja saada kolme palvelusnaistaan kestämään työssä.
-
-Mutta Olav Ingolfinpoika valitti, ettei hän luullut elävänsä enää
-kauan. Ja hän oli tuntenut suvun neljässä polvessa, isoisän-isän,
-isoisän, isän ja pojan — "ja minä näkisin niin mielelläni sinunkin
-poikasi, Olav, ennen kuin erkanen tästä maallisesta majasta."
-
-"Vielä sinä ehdit nähdä minun poikani ja pojanpoikanikin", lohdutti
-Olav. Mutta vanhus sanoi synkästi:
-
-"Olav Torgilsinpoika, ensimmäinen Hestvikenin miehistä, oli naimisissa
-Tora Ingolfintyttären kanssa kymmenen vuotta, ennen kuin heille syntyi
-lapsia — ja hän kaatui, ennen kuin hänen poikansa olivat nähneet
-päivänvalon. Olen tuuminut sen olleen rangaistuksena siitä, että hän
-otti vaimonsa vastoin isänsä tahtoa. Hestvikenin Ingolf ja Dyfrinin
-Torgils olivat olleet vihamiehiä, mutta Olav Torgilsinpoika sanoi,
-ettei hän tahtonut päästää hyvää naimakauppaa käsistään siksi, että
-vanhukset olivat kerran tapelleet juovuspäissään. Tora oli Hestvikenin
-ainoa perillinen, sillä Ingolf oli vanhan Hestvikenin suvun viimeinen
-miespuolinen jäsen ja kuuluu asuneen tässä ammoisista ajoista asti.
-Ja Torgils Fivil oli Dyfrinin lääniherransuvun viimeinen mies. Sverre
-antoi talon ja Torgilsin nuoren lesken eräälle soturilleen — Torgils
-Fivil oli ollut kolmasti naimisissa. Liikanimensä hän oli saanut
-nuoruudessaan valkoisesta tukastaan ja hienosta, valkoisesta ihostaan,
-jotka ovat säilyneet suvussamme eteenkinpäin.
-
-"Ymmärräthän nyt, että kantaisämme tahtoi kostaa Sverrelle —
-perintötilan ja isän ja kolmen pojan puolesta. Ja sinä talvena, jolloin
-hänen vaimonsa huomasi, ettei suku ehkä sammuisikaan siihen, samana
-talvena nousi Foldenin kansa aseisiin Maunun, kruunatun kuninkaan
-puolesta, lyödäkseen maahan Sverren, jolla ei ollut mitään oikeutta
-valtakuntaan ja joka tahtoi muuttaa meidän vanhoja lakejamme ja
-tuoda maahan uusia tapoja, joista emme pitäneet. Vikverjiläiset ja
-ylämaalaiset, ranrikilaiset ja elvegrimiläiset, melkein koko Norjan
-kansa nousi yhtenä miehenä. Olav Torgilsinpoika oli kuuluisimpia
-päälliköitä ja kiivaimpia sotureita alusta alkaen.
-
-"Tiedät, miten meidän kävi Oslon luona. Perkele auttaa omiaan, ja
-Sverre Papin hän kantoi käsivarsillaan siihen asti, kunnes oli
-sulkenut hänet varmaan turvaan luoksensa helvettiin; se on minun
-uskoni. Olav Torgilsinpoika kaatui jäällä, mutta jotkut tämän seudun
-miehet pelastivat ruumiin ja toivat sen tänne. Olavin päälle oli
-kaatunut niin monta miestä lipun ympäriltä, etteivät birkebeiniläiset
-voineet ryöstää häntä, vaan hän tuli kotiin kirves kädessä; sitä ei
-saatu irti kuolleen kädestä. Mutta kun leski tuli hänen luokseen ja
-tarttui siihen, lähti se irti — ja käsivarsi retkahti alas; mutta
-Tora jäi seisomaan kirves kädessä ja samalla hetkellä lapsi liikahti
-hänessä — oli kuin syntymätön poika olisi iskenyt nyrkkiä, kertoi
-hän myöhemmin kaksospojilleen, jotka hän synnytti keväällä. Ja siitä
-asti kun nämä alkoivat ymmärtää puhetta, puhui hän heille alati, että
-he olivat luvanneet kostaa jo äitinsä kohdussa ollessaan. Kirves on
-sama, joka nyt on sinulla, Ættarfylgja. Tora antoi sille sen nimen;
-ennen sen nimi oli Jarnglumra. Olav sai sen siksi, että hän oli
-kaksosista ensimmäisenä nähnyt päivänvalon; Tora lähetti poikansa
-erään Benedikt-nimisen miehen luo, jota arveltiin kuningas Maunu
-Erlinginpojan pojaksi. Se oli ensimmäinen joukko, mihin nuo veljekset
-kuuluivat.
-
-"Isoäitini, Tora Ingolfintyttären, muistan hyvin. Hän oli jaloluontoinen
-ja erittäin viisas nainen, jumalaapelkääväinen ja armelias köyhille.
-Hänen aikanaan — ja hän eli kauan, sinun isoisäsi isä ja minun isäni
-olivat kuuliaiset hänelle hänen viimeiseen hetkeensä asti — täällä
-Hestvikenissä harjoitettiin suurta kalanpyyntiä. Isoäiti lähetti
-laivojaan pitkin rannikkoa aina Gautelvenin rajalle ja Tanskaan asti
-— hän tahtoi näet urkkia, oliko maassa hankkeita Sverren sukua
-vastaan. Tora oli hyvin selvillä kaikista tuumista ja valta-aikeista,
-ja jokainen, joka tahtoi vastustaa birkebeiniläisiä, sai apua Olav
-Torgilsinpojan leskeltä. Tora oli rakastanut miestään sanomattomasti.
-Olav Torgilsinpoika oli lyhyehkö, vaalea mies, mutta hyvin väkevä ja
-kaunis — ehkä hiukan höllätapainen, mutta sellaisia miehet olivat
-Maunu-kuninkaan aikana.
-
-"Isoäiti itse oli tuskin milloinkaan ollut kaunis kasvoiltaan. Siihen
-aikaan, jolta minä hänet muistan, hän oli niin pitkä ja paksu, että
-hänen täytyi kulkea sivuittain ja melkein kaksin kerroin kumartuneena
-uuden tuvan ovesta. Hän oli puolta päätä pitempi poikiansa, jotka
-olivat isoja miehiä. Mutta kaunis hän ei ollut hänellä oli niin suuri
-ja kyömyinen nenä, etten tiedä mihin sitä vertaisin, ja silmät kuin
-lokinmunat; ja leuat riippuivat rinnoille ja rinnat vuorostaan vatsalle.
-
-"Ensin hän lähetti poikansa rosvokuningas Filippuksen luo, mutta pian
-hän tuli tyytymättömäksi tähän, koska tämä oli hänen mielestään
-saamaton, laiska ja rauhaarakastava. Ja kun sitten Benedikt ryhtyi
-johtoon Markerissa, käski hän poikiensa mennä tämän luokse. Hänen
-joukkonsa oli koottu enimmäkseen irtolaisparvista ja kaikenlaisista
-hulttioista — ja minun isäni väitti, ettei Benediktistä ollut
-päälliköksi. Hän oli ajattelematon ja vallaton ja hiukan hölmö, eikä
-hänen rohkeuteensa saattanut luottaa — toisinaan hän oli pelkuri,
-toisinaan uhkapäinen. Mutta Olav pysyi uskollisena hänelle loppuun
-asti, sillä hän uskoi vahvasti, että Benedikt oli Maunu-kuninkaan
-poika, vaikkei aivan hyvätapainen. Benen kävi niin, että alussa
-hänellä oli vain roskajoukkonsa, jota kutsuttiin slittungeiksi, mutta
-sitten häneen liittyi yhä useampi vakava talonpoika, koska sillä
-kertaa ei ollut ketään parempaakaan päällikköä saatavissa. Mutta nämä
-tahtoivat käskeä Beneä, eivätkä antaa kuninkaaksi pyrkijän käskeä
-heitä. Ja jonkun aikaa tämän jälkeen, Sigurd Ribbungin päästessä
-valtaan herrojen, entisten rosvopäälliköiden avulla, saivat slittungien
-päälliköt Benen kanssansa Sigurdin puolelle, ja Benedikt sai tyytyä
-olemaan yksi Sigurd Ribbungin alipäälliköistä. Mutta Olav Olavinpoika
-ei unohtanut milloinkaan, että hän oli ensiksi vannonut uskollisuutta
-Benediktille, ja hän palveli ja kunnioitti tätä senkin jälkeen. Olav
-oli uskollinen mieleltään.
-
-"Tora toimitti pojilleen hyvät naimiset — Olav sai Astrid Helgen
-tyttären Merkistä; he olivat kovin nuoria, kumpikin kuudentoista
-korvilla, ja he elivät sovussa ja pitivät toisistaan kaikesta
-sydämestään. Heidän poikansa olivat Ingolf, sinun isoisäsi, joka
-oli vanhin, toiseksi Helge, joka kaatui Nidarosissa Skule-kuninkaan
-joukossa, ja nuorin Torgils; hän ja minä olimme yhdenikäiset. Olavin
-ja Astridin tyttäret olivat Halldis, jonka nai Ivar Staal Aasista,
-Hudrheimistä, ja Borgny, nunna — lempeä, hurskas nainen. Hän kuoli
-vuosi sen jälkeen, kun sinä olit syntynyt.
-
-"Isä oli jo ikämies mennessään naimisiin, sillä hän tahtoi ruveta
-papiksi. Itse piispa, Nikulaus Arnenpoika, vihki hänet virkaan, ja hän
-rakasti minun isääni suuresti, sillä isäni oli hyvin hurskas ja oppinut
-ja kirjoitti kauneimmat kirjat koko hiippakunnassa. Äitini Bergljot,
-Tveitistä kotoisin, oli iloinen, komeutta rakastava, leikkisä pidoissa.
-Hän ja isäni olivat aivan eriluonteiset, eivätkä tahtoneet sopia
-yhteen, vaikka heillä oli paljon lapsia — viisi pojista eli täyteen
-ikään. Äiti oli hiukan saita, ja isä taas niin antelias, että hän
-varasti omaa tavaraansa äitini selän takana voidakseen antaa almuja.
-Mutta sattui niin pahasti, että kylän miehet saivat vihiä siitä ja
-nauroivat partaansa — sellaista ei näet pidetä kauniina, ettei mies
-ole isäntä omassa talossaan. — Muistan, miten äiti kerran oli vihainen
-jostakin — ja silloin hän repi kaksi lehteä kirjasta, jonka isä juuri
-oli kirjoittanut valmiiksi, ja viskasi ne tuleen. Mutta silloin isäni
-löi häntä. Isä oli suuri ja vahva ja rohkea mies ja hän oli taistellut
-urheasti birkebeiniläisiä vastaan; mutta kanssaihmisiään kohtaan
-hän oli mitä lauhkein ja sävyisin. Mutta äiti oli hiukan riitaisa.
-Oslossa olevan talomme ja rannan välissä oli kappale matkaa — en voi
-nimittää sitä maaksi; se oli vain kivistä rantaa, jossa kasvoi vähän
-suolaheinää; muu oli paljasta kalliota. Kaupunkilaiset olivat tottuneet
-kulkemaan oikotietä siitä. Äiti tahtoi sulkea tämän tien — mutta isä
-sanoi, ettei papin sopinut juonitella semmoisesta pikkuasiasta. Ja
-sitten tuota tieriitaa kesti loppumattomiin — isän ja äidin ja meidän
-ja naapureittemme välillä.
-
-"Kun tuli käsky, että pappien oli elettävä naimattomina täällä,
-kuten muuallakin kristityissä maissa, käski isäni äidin lähteä
-kotiinsa Tveitiin, jonka hän oli saava omakseen ynnä suuren osan
-muuta omaisuutta. Mutta äitini ja hänen sukunsa ja minun sisarukseni
-suuttuivat silmittömästi, koska he aavistivat isäni ennemmin
-iloitsevan kuin surevan sydämessään sitä, että hänen täytyi katkaista
-yhdyselämänsä. Tiedän isäni aina olleen sitä mieltä, että pappien
-naiminen oli sopimatonta, ja samaa mieltä oli Nikulaus-piispakin —
-mutta tapa oli sellainen isäni nuoruudessa, ja hänen oli täytynyt
-tehdä äitinsä tahdon mukaan. Sisarukseni ja äitini lähtivät sitten
-sisämaahan, enkä minä sen jälkeen ole tiennyt heistä paljon:
-Kaare-veljeni sai Tveitin ja Erlend Aasheimin; molemmat talot on nyt
-jaettu lukuisille lapsille. Minä jäin isäni luokse, minusta oli aina
-aiottu pappia — ja isä ja minä elimme onnellisina yhdessä pitäen
-Halvardinkirkkoa oikeana kotinamme. Minut vihittiin alidiakoniksi kolme
-vuotta sen jälkeen kun Skule-kuningas oli syösty vallasta. Isoäitini
-Tora kuoli heti sen jälkeen.
-
-"Mutta minunhan piti puhua sinun isoisäsi isästä, Olav Ribbungista, ja
-hänen suvustaan. Kuten tiedät, oli Ingolf naimisissa Kaaretorpista
-kotoisin olleen Ragna Hallkelintyttären kanssa — Tora oli puuhannut
-pojanpojalleen tämän edullisen naimaliiton heti, kun tämä varttui
-mieheksi; Audun, sinun isäsi, oli jo parin vuoden vanha, kun me
-sukulaiset lähdimme seudulta seurataksemme vaarbelgiläisiä ja
-Skule-kuningasta. Torgilsin tultua hulluksi eivät Ingolf ja Ragna
-viihtyneet Hestvikenissä, vaan asuivat sen jälkeen enimmäkseen
-Kaaretorpissa. Mutta eräänä jouluna heidän ollessaan käymässä täällä
-päätti Ingolf lähteä sisarensa Halldiksen ja hänen miehensä mukana
-vuonon yli Aasiin, ollakseen siellä jonkun aikaa, ja sillä retkellä
-heidän veneensä kaatui, ja kaikki mukana olijat hukkuivat.
-
-"Olav Ribbung kantoi tuon onnettomuuden semmoisella mielenuljuudella,
-että isäni sanoi, ettei hän ollut nähnyt kenenkään miehen kantavan
-kauniimmin vastoinkäymistään — ja hän asetti aina veljensä voiman
-ja tahdon esikuvaksi — nuo kaksoset olivat rakastaneet toisiaan
-niin suuresti. — Niin, häneltä hukkui siinä tytär ja poika ja vävy.
-Olav sanoi vain kiittävänsä Jumalaa siitä, että hänen äitinsä ja
-vaimonsa Astrid olivat kuolleet ennen kuin myrsky oli alkanut tuhota
-hänen lapsiaan. Siinä hän istui höperön poikansa kanssa, eikä hänen
-jälkeläisistään ollut jäljellä muita kuin Borgny, nunna, ja Audun,
-lapsi. Ingolfin leski meni uusiin naimisiin Elvesysselissä, etelän
-puolella, ja Olav suostui antamaan Audunin tämän äidin ja isäpuolen
-kasvatettavaksi. Olav Ribbung otti silloin lapsekseen pojan, jonka
-Torgils oli saanut erään Hestvikenin palvelusneidon kanssa, mutta poika
-ei elänyt kauan.
-
-"Minä makasin halvautuneena kolmatta vuotta taitettuani jalkani,
-samoihin aikoihin jolloin Ingolf ja toiset hukkuivat. Enkä minä
-kantanut osaani kauniisti — minusta oli sietämättömän raskasta, koska
-olin nuori, että olin tullut rammaksi ja etten koskaan pääsisi papiksi.
-Ja silloin isä aina käski minun ottaa oppia Olav Ribbungista. — Mutta
-minä tiesin Olaviin koskeneen sen, ettei Audun tahtonut mennä uusiin
-naimisiin äitisi kuoltua, eikä asua Hestvikenissä — ja suku näytti
-sammuvan.
-
-"Mutta luulisihan sen nyt puhkeavan uuteen kukoistukseen, kun te
-olette niin nuoret ja terveet ja kauniit, sekä sinä että vaimosi. Koeta
-siis ymmärtää, että minä kaipaan saada nostaa syliini sinun poikasi.
-Olen tuntenut neljä miespolvea — viisi, jos lasken kantaäitimme mukaan
-— ja tahtoisin nähdä kuudennen polven ensimmäisen miehenalun ennen
-kuin kuolen. Monen ei ole suotu tuntea sukuaan kuudessa polvessa. —
-Ja minusta olisi luonnollista, kuulehan Ingunn, jos sinunkin miehesi
-alkaisi kaivata sitä palavasti — hänen sukunsa on elänyt täällä
-Hestvikenissä ammoisista ajoista asti. Mitä arvelet, nuorikko?" sanoi
-hän salaperäisesti nauraen.
-
-Olav näki, miten Ingunn punastui. — Mutta se ei ollut kaipuun ja onnen
-punaa; puna, joka kohosi hänen kasvoilleen, oli kuuma häpeän puna.
-Hänen silmänsä tummuivat ja saivat kiusaantuneen ilmeen. Olav käänsi
-omansa armahtavasti toisaalle.
-
-
-
-
-III
-
-
-Ingunn astui ulos luhdinsolaan ja jäi tuijottamaan satavaan lumeen.
-Korkealla ilmassa, vaaleatupruisia pilviä vasten suuret vetiset,
-tanssivat hiutaleet näyttivät harmailta, mutta laskeutuessaan alas ne
-olivat hohtavan valkeita ja painuivat kuin kimmeltävän valkoinen verho
-Kverndalenin suunnalla häämöttäviä valkoisia kukkuloita kohti.
-
-Katsoessaan kotvan aikaa lumitupruun hänestä tuntui kuin hän itsekin
-olisi imeytynyt ilmaan ja lennellyt siellä — lyhyen tuokion; sitten
-hän putosi alas, niin että silmissä musteni. Hän kuvitteli samaa yhä
-uudelleen. Sietämätön pyörrytys, joka valtasi hänet vähän väliä,
-muuttui suloiseksi nautinnon tunteeksi aina, kun hän tunsi kohoavansa
-ilmaan — mutta kun hän putosi, ei hän nähnyt mitään; kaikki pyöri
-silmissä vain mustina ja harmaina viivoina.
-
-Oli niin outoa ja äänetöntä, kun lokit olivat hiljaa — hän oli
-huomannut, miten ne istua kyyhöttivät lämpöisellä ilmalla joko vuoren
-halkeamissa tai suurilla rantakivillä. Väliin ne siirsivät itseään
-hiukan, mutta aivan ääneti. Alkuaikoina hänestä oli tuntunut, että nuo
-isot, valkoiset pitkäsiipiset linnut olivat kauneimpia maailmassa —
-ja niiden huutokin sai hänet merkillisen iloiselle mielelle. Hänet oli
-tuotu vieraaseen maahan, kauas niiltä seuduilta, missä hän oli kokenut
-raskaita elämyksiä. Kesällä, tullessaan aamulla ulos ja kuullessaan
-meren yhtämittaista hiljaista loisketta alhaalta vuoren juurelta,
-nähdessään ulapan edessään niin vapaana ja kirkkaana, ja kaukaisen,
-aution rannan toisella puolen, valkoisten, parveilevien lokkien
-päästellessä kirkuvia, käheitä ääniään, epätodellisina kuin aaveet —
-oli hän tuntenut olonsa niin keveäksi: maailma oli suuri ja avara;
-se, mikä oli tapahtunut jollakin hyvin, hyvin etäisellä kulmalla, ei
-mitenkään voinut merkitä niin paljon, ettei sitä saattanut unohtaa.
-
-Mutta sitä mukaa kuin syksy saapui tänne vuonon rannallekin, häiritsi
-häntä se, ettei täällä ollut milloinkaan hiljaista. Iänikuinen pauhu
-ja aaltojen jyminä, merilintujen huudot, myrskyn ryske metsässä
-harjanteen laidoilla huimasi hänen päätään. Kulkiessaan pikimmältään
-pihan poikki jollekin asialle hänestä tuntui, kuin nuo äänet olisivat
-tunkeneet sisään hänen korvistaan ja täyttäneet melullaan koko
-hänen päänsä. Ja sitten tulvi mereltä usvaa ja sadetta, mikä teki
-hänet aivan onnettomaksi. Hän muisteli minkälainen syksy oli ollut
-kotona — maa kuurasta valkeana, valoisaa ja kaikuvaa parvessa,
-jonne kuului joka kirveenisku ja koiran haukahdus pitkien matkojen
-päästä; auringonpaiste, joka ensin kuulsi aamusumun takaa ja sitten
-halkaisi sen, sulattaen kuuran päivemmällä kasteeksi. — Hän kaipasi
-hiljaisuutta ympärilleen. —
-
-Tuntui kuin hän olisi luisunut alas päivien kera, jotka lyhenivät ja
-pimenivät vuoden loppua kohti. Nyt hän oli pohjassa — talven selkä oli
-ohi; nyt alettiin nousta mäkeä ylös. Mutta sitten hän tunsikin itsensä
-aivan voimattomaksi ajatellessaan, että nyt olisi ollut yritettävä
-ylöspäin. Aurinko alkoi jo nousta yhä korkeammalle — jonkin ajan
-kuluttua voisi havaita päivän pitenevän toisensa jälkeen, oltavan
-lähestymässä yhä suurempaa ja pitempää kirkkautta, kevättä. Mutta
-hänestä tuntui, kuin hänen olisi pitänyt katsoa korkeaa tunturia kohti,
-jonne hänen oli päästävä — taakkoineen, jota hän nyt tiesi kantavansa
-— ja häntä huimasi ja etoi sitä ajatellessaan.
-
-Oli hiljaista, hiljaista ilmassa, vaikka lunta pöyrysi niin —
-hiutaleet kierivät ympäri, mutta putosivat viimein suoraan maahan. Meri
-oli raudanharmaa, kun hän näki vilahduksen siitä, ja rannalta kuuluva
-hyrske kaikui kumeasti ja yksitoikkoisesti suojaisessa ilmassa.
-
-Kaikki oli peittynyt lumeen — laiturille vievä tiekin oli valkoisen
-maton peittämä. Navetassa käyneiden tyttöjen jäljet, hänen omat
-jälkensä, jotka olivat tullessa näkyneet, olivat peittyneet umpeen.
-Ja kaikki tuo valkeus himmeni ja harmaantui parastaikaa; hämärän ensi
-varjo oli laskeutunut.
-
-Alempana olevan saunan ovi ammahti auki ja ulos syöksyvän valkoisen
-huurun keskellä hän näki miesten vartalot tummina lunta vasten. Nämä
-juoksivat riihtä kohden, missä heillä oli vaatteensa, ja kierittelivät
-itseään lumessa matkan varrella huutaen ja nauraen. Hän tunsi Olavin
-ja Bjørnin, jotka olivat ensimmäiset; nämä tarttuivat toisiinsa ja
-väänsivät sylirysyä sekä pesivät toisiaan lumella.
-
-Ingunn nosti maasta kaukalon, missä hänellä oli suolakalaa, ja peitti
-sen viitallaan. Se oli niin painava, että hänen täytyi kantaa sitä
-molemmin käsin eikä hän niin ollen voinut katsoa eteensä tai varoa
-askeleitaan; ja häntä pelotti lumen alla oleva iljanteinen kallio.
-Hämärä oli tihennyt, ja lumen vilinä silmissä pyörrytti häntä yhä
-enemmän.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav tuli tupaan ja asettui isännän istuimelle peräpenkin keskelle.
-Hän oli nälkäinen ja väsynyt ja nautti siitä, että tiesi nyt olevan
-lauantain ja aattoillan ja kolmen naisen palvelevan häntä ja kantava
-pöytään ruokaa.
-
-Liesi hehkui punaisena, singoten pieniä, matalia liekkejä hiiltyneiden
-puiden syrjistä, mutta tuvan hämärässäkin tunsi isännän paikan haltija
-viihtyisyyden tunteen, joka oli tullut taloon. Pöytää pidettiin nyt
-aina peräpenkin edessä; isännän paikalle oli ilmestynyt patjoja ja
-takaseinälle oli levitetty seinävaate. Sen vieressä riippui Ættarfylgja
-entisellä paikallaan yhdessä Olavin suuren kahdenkäden iskumiekan ja
-sudenpäällä sekä kolmella sinisellä liljalla koristetun kilven kanssa.
-Eteläisen sängyn ympärille, missä isäntäväki nukkui, olivat ilmestyneet
-sinikuvioiset verhot.
-
-Kamarista pilkotti valoa — vanhus luki siellä iltarukouksiaan
-laulavalla äänellä. Sanokoon sira Benedikt mitä tahansa, ajatteli Olav,
-mutta hänen sukulaisensa osasi sentään yhtä ja toista: rukouksetkin
-häneltä sujuivat kuin parhaalta papilta. Ukon päästyä loppuun kutsui
-Olav häntä ruoalle.
-
-Mutta tämä vastasi, että hän tahtoi mieluummin sänkyynsä vähän olutta
-ja puuroa. Ingunn mätti nyt kiireesti ruokaa kuppiin ja kantoi sen
-hänelle. Samassa tulivat rengit ovesta — Bjørn kantaen puusylystä,
-jonka hän paiskasi maahan. Sitten hän lisäsi puita liedelle, aukaisi
-ulko-oven ja räppänän, josta varisi lunta tuleen pannen sen pihisemään.
-Ingunn jäi vanhuksen luo, kunnes tuli oli päässyt vauhtiin ja pahin
-savu ajautunut ulos. Sitten Bjørn sulki oven ja räppänän.
-
-Ingunn tuli tupaan ja jäi seisomaan pöytänsä eteen. Hän piirsi
-veitsellä ristin leivän kuoreen, ennen kuin leikkasi sen kappaleiksi.
-Penkillä istuvat viisi miestä söivät ääneti, kauan ja perusteellisesti.
-Ingunn istuutui sängyn laidalle, näperteli vähän kalaa ja leipää ja oli
-tyytyväinen, sillä lohi oli ainakin hyvää, se oli sattunut tulemaan
-sopivan suolaista. — Olut oli joulun jäljiltä ja olisi voinut olla
-parempaa, mutta jyvät, joita hänellä oli ollut maltaina, olivat olleet
-niin roskaisia; niissä oli ollut puoliksi kaikenlaista rikkasiementä.
-
-Hän vilkaisi mieheensä. Tämän tukka oli tumma, sillä se oli vielä
-märkä, mutta kulmakarvat ja parransänki paistoivat kullankarvaisina
-hänen kasvoissaan, jotka olivat punaiset ja ahavoituneet tänä iltana.
-Näytti siltä kuin ruoka olisi maistanut hänelle.
-
-Talon kolme palvelusneitoa istuivat syömässä sängyn vieressä lieden
-ääressä. Herdis, nuorin näistä, sopotteli ja tirskui aina väliin; tuo
-lapsi oli niin täynnä kujeita ja naurua. Hän näytteli nyt toisille
-neidoille vastasaamaansa sarvilusikkaa, ja nauru purskahteli hänen
-suustaan lakkaamatta — hän katsoi säikähtyneesti emäntäänsä ja koetti
-olla siivolla, mutta ei voinut pidättää pieniä hihityksiä ja suihketta.
-
-Palvelusväki lähti heti ulos lopetettuaan syöntinsä. Miehet olivat
-olleet merellä aikaisin aamulla, ja kun kirkkoon oli pitkä matka
-Hestvikenistä, ei aamulla ennättänyt makailla kauan — varsinkin kun
-keli oli niin huono.
-
-Olav meni sukulaisensa luo — tämä tarvitsi aina pientä apua, ennen
-kuin asettui nukkumaan. Olav Ingolfinpoika oli erityisen puhelias juuri
-maatamenoajan lähestyessä ja tahtoi kuulla kalastuksesta ja kaikista
-päivän töistä. Ja joka vastaus, minkä hän sai nuorelta kaimaltaan,
-herätti hänen mielessään aina uusia ajatuksia, joista hänen täytyi
-saada kertoa.
-
-Ingunn istui matalalla rahilla lieden ääressä kampaamassa tukkaansa
-kun Olav astui tupaan. Hän oli puoliksi riisuutunut — istui
-lyhythihaisessa, valkoisessa paidassa ja ahtaassa, hihattomassa,
-ruskeanpunaisessa sarka-alushameessa. Hänen uhkea, ruskeankeltainen
-tukkansa valui kuin vaippa hänen hoikalle, hiukan kumaralle
-vartalolleen, ja hiusten välistä hohtivat hänen hennot, valkoiset
-käsivartensa.
-
-Olav meni hänen taakseen, otti käteensä kourallisen tuota liinaista
-harjakkoa ja painoi kasvonsa sen sisään — se tuoksui niin hyvältä.
-
-"Ei kellään ole niin kaunista tukkaa kuin sinulla, Ingunn!" hän sanoi.
-
-Sitten hän taivutti Ingunnin pään taapäin itseään vasten ja katsoi
-hänen kasvoihinsa.
-
-"— mutta sinä olet käynyt huonon näköiseksi joulun jälkeen, kultaseni!
-Et saa puuhata yli voimien, en suvaitse sitä! Ja sitten sinun täytyy
-syödä enemmän — muuten tulet niin laihaksi, että kun tulee paaston
-aika, ei sinusta jää jäljelle mitään!"
-
-Hän veti mekon ja paidan päänsä yli, istuutui lieden laidalle ja
-paistatti selkäänsä. Miehen paljaan yläruumiin näkeminen — lihasten
-liikunta maidonvalkean pinnan alla hänen kumartuessaan alas vetämään
-jaloistaan saappaita, herätti Ingunnin mielessä aran, tuskaisen
-tunteen. Toisen terveys sai hänet tuntemaan entistä selvemmin oman
-voimattomuutensa.
-
-Olav hieroi lapaluitaan — pari pientä, viininpunaista veripisaraa
-näkyi hänen kiiltävällä ihollaan.
-
-"Bjørn on kovakourainen saunottaja", sanoi Olav nauraen. Sitten hän
-kumartui nartun yli, joka makasi pentuineen säkillä lieden reunassa,
-ja nosti ylös yhden pennuista. Se vikisi hänen pitäessään sitä tulta
-vasten — sille oli juuri alkanut aueta silmät. Emä murisi hiljaa.
-Olav oli ostanut koiran aivan äskettäin ja maksanut tuosta poikivasta
-nartusta niin paljon, että ihmiset taas olivat pudistelleet päitään
-hänen komeille tavoilleen. Mutta koira oli aivan erikoista rotua,
-sillä oli silkinhienot, riippuvat luppakorvat ja lyhyt karva — hyvän
-vainukoiran merkit. Olav käänteli pentuja tyytyväisenä: näytti siltä,
-kuin niistä kaikista viidestä tulisi emänsä kaltaisia. Nauraen hän
-laski yhden niistä vaimonsa helmaan ja katseli huvittuneena emää, joka
-nyt murisi yhä uhkaavammin, vaikka ei uskaltanut käydä kimppuun.
-
-Tuo pikkuinen, pulleavatsainen rääpäle, jonka jalat olivat vielä kovin
-pehmeät, kömpi ja ponnisteli Ingunnin sylissä hamuillen hänen käsiään
-imettävikseen. Se oli niin vetelä ja holtiton — ja yhtäkkiä Ingunn
-tunsi pahoinvointia; oli kuin pala olisi noussut hänen kurkkuunsa.
-
-"Anna se emälle", pyysi hän heikosti.
-
-Olav katsoi häneen, lakkasi nauramasta ja pani pennun takaisin emän
-viereen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tammikuu kului, ja helmikuu tuli ja jäädytti vuonon — meri oli ummessa
-kauas Jølundin eteläpuolelle. Päivät alkoivat pidetä ja valjeta.
-Kauempana, sulan meren luona näkyi pakkashuuruja — ja kun sitten tuli
-kirkkaita päiviä, jolloin taivas oli korkea ja sininen ja aurinko
-paistoi, muuttui koko maailma välkkyvän huurteiseksi. Olav ja Bjørn
-lähtivät silloin yhdessä metsälle.
-
-Ingunn mietti vain lakkaamatta, miten kauan hän osaisi peittää
-tilansa. Itku nousi hänen kurkkuunsa, sillä tiesihän hän voimattoman
-epätoivoisesti, ettei hänen nyt tarvinnut salata mitään: hänhän oli
-Olavin vaimo ja Hestvikenin emäntä, ja hänen oli synnytettävä lapsi
-vanhaan sukuun, joka oli elänyt tällä paikalla ammoisista ajoista asti.
-Mutta hänestä tuntui, kuin hänen olisi täytynyt piiloutua maan alle.
-
-Hän huomasi Olavin ymmärtäneen, mikä häntä vaivasi, mutta hän liikkui
-yhä jalkeilla, eikä saanut suustansa sanaakaan asiasta. Hän paastosi
-kuten toisetkin, vaikka nälkä kurni hänen suoliaan, niin että kipeää
-teki. — Hän huomasi Olavin tarkkailevan häntä salaa yhä useammin,
-aivan kuin ihmeissään, salainen pelko katseessaan. Ja sen jälkeen hän
-saattoi kuljeksia päiväkaudet äänettömänä. Ingunnin sydäntä kouristi,
-kun hän näki Olavin kulkevan noin, miettivänä ja ihmettelevänä. Mutta
-hän ei voinut sanoa mitään.
-
-Tuli sitten muuan sunnuntai; he olivat juuri palanneet kirkosta ja
-olivat hetken kahden kesken tuvassa. Olav istui penkillä. Kun Ingunn
-meni hänen ohitseen, tarttui tämä häntä ranteeseen, eikä päästänyt
-häntä irti.
-
-"Ingunn, kuule — teepäs kauniisti ja kerro Olav Ingolfinpojalle
-uutisesi. Minä pelkään, ettei hän elä kevääseen. Tiedäthän, miten hän
-odottaa sitä!"
-
-Ingunn taivutti päätään; hän tuli hehkuvan punaiseksi.
-
-"Kyllä", kuiskasi hän sitten tottelevasti.
-
-Silloin mies veti hänet luokseen ja tahtoi ottaa hänet polvelleen.
-
-"Mikä sinua vaivaa?" kysyi hän hiljaa. "Miksi olet niin onneton,
-Ingunn? Potkiiko pikku vieras kovasti, vai pelkäätkö sinä?"
-
-"Pelkäänkö?" Silmänräpäykseksi nuori vaimo kuohahti, ja hänen entinen,
-kiivas luontonsa sai vallan. "Etkö muka tiedä mitä se on. Ethän sinä
-ole ollut milloinkaan muuta kuin hyvä minulle — mutta nyt en voi olla
-joka hetki ajattelematta, etten minä ole sen _arvoinen_!"
-
-"Ole vaiti!" Olav puristi kovasti Ingunnin kättä. Ingunn näki, että
-Olavin kasvot aivan kuin sulkeutuivat. Kun hän alkoi puhua, oli hänen
-äänensä murtunut, vaikka hän koetti puhua lempeästi ja tyynesti:
-
-"Älä ajattele sellaista, Ingunn, mikä meidän on parempi unohtaa. Meidän
-ei ole hyvä herättää juuri nyt muistoja, jotka — jotka — Ja tiedäthän
-sinä, että minä rakastan sinua niin hellästi, etten voisi olla sinulle
-milloinkaan muuta kuin hyvä."
-
-"Vielä vähemmän arvoinen minä kai olisin, jos voisin muuta unohtaa —!"
-
-Ingunn vaipui polvilleen Olavin eteen, kätki päänsä tämän syliin ja
-suuteli hänen kättään. Olav kiskaisi sen äkisti pois, ponnahti pystyyn
-ja tahtoi nostaa vaimonsa maasta. Ingunn taivuttautui taapäin hänen
-sylissään, katsoi häntä silmiin ja sanoi aivan kuin uhalla:
-
-"Sinä pidät minusta — Herra nähköön, huomaanhan minä sen — mutta
-jos olisin koettanut olla sinua kohtaan samanlainen kuin ennen —
-arvaamaton ja ylpeä ja aina tahtonut pitää oman pääni, niin pelkään,
-Olav, ettet olisi suvainnut sitä sen jälkeen, mitä olin sinulle tehnyt,
-etkä rakastanut minua."
-
-"Ole nyt vaiti!" Olav päästi hänet.
-
-"Olen toivonut usein, että olisit ollut kova minulle, kuten kerran
-uhkasit."
-
-"Etpäs ole toivonut", sanoi Olav hymyillen samaa kylmää hymyä, jonka
-toinen tunsi niin hyvin entuudestaan.
-
-Mutta sitten hän tempasi Ingunnin kiivaasti luoksensa ja painoi hänen
-päänsä rintaansa vasten.
-
-"Älä itke", hän pyysi.
-
-"En minä itke." Olav kohotti Ingunnin kasvot ja katsoi häneen — ja
-hänestä tuntui niin kumman pahalta. Hän olisi paljon mieluummin suonut
-Ingunnin itkevän.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lähiaikoina Olavin valtasi aika ajoin lamaannuttava pelko. Hänestä
-tuntui, kuin kaikki olisi ollut turhaa. Turhaa se, mitä hän oli
-maksanut ostaakseen itsensä ja Ingunnin vapaaksi, turhaa, että hän oli
-upottanut oman katkeruutensa syvälle sydämeen ja johtanut sinne kaikki
-rakkautensa entiset lähteet: yhteiselämä Ingunnin kanssa oli tuttu,
-rakas tapa hänen lapsuudestaan asti; kun hän sulki hänet syliinsä,
-muisti hän elämänsä ensimmäisen huumauksensa. Hän ei ollut kertaakaan
-antanut Ingunnin huomata muistelevansa hänen — heikkouttaan, joksi hän
-sitä nyt nimitti. Mutta tässä hän nyt seisoi neuvottomana havaiten,
-ettei hän mahtanut mitään häpeän tunteelle, joka kalvoi Ingunnin
-sydäntä.
-
-Eikä hän voinut olla ajattelematta itsekin, nähdessään hänet nyt
-raskaana, ettei tämä ollut hänen _ensimmäinen_ lapsensa.
-
-Alussa, heidän tultuaan tänne, oli häntä miellyttänyt suuresti Ingunnin
-hiljainen käytös, sillä hän ymmärsi ilon tekevän vaimonsa niin
-lempeäksi ja nöyräksi. Mutta nyt hänestä tuntui vaikealta. Sillä Ingunn
-oli sanonut totuuden — jos hän olisi ollut samanlainen kuin ennen,
-jolloin oli tahtonut käskeä ja aina saada Olavin antamaan myöten — ei
-hän olisi pitänyt siitä _nyt_.
-
-Sitten hän suoristausi, aivan kuin olisi jälleen sitonut taakan
-selkäänsä. Kotona hänet nähtiin aina tasaisena ja tyytyväisenä ja
-hän vastasi hilpeästi toisille sekä osoitti iloitsevansa siitä, että
-vanhasta juuresta työntyisi uusia vesoja. Hän oli hellä vaimolleen ja
-koetti lohduttautua: eihän Ingunn ollut milloinkaan ollut varsin vahva,
-ja nykyinen tila kulutti kai kovin hänen heikkoja voimiaan. Kai hänen
-mielensä kevenisi, kun kaikki olisi taas ohi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vanha Olav Ingolfinpoika oli hyvin huono koko kevään, ja Olav
-Auduninpoika hoiti häntä niin hyvin kuin osasi. Usein hän nukkui
-sukulaisensa luona kamarissa yöllä; vanhus saattoi tarvita milloin
-minkäkinlaista apua. Pieni rasvalamppu paloi yöt läpeensä, ja nuorempi
-Olav nukkui nahkasäkissä lattialla. Kun vanha Olav ei saanut unta,
-saattoi hän maata tuntikaudet tilallaan puhellen lakkaamatta; ja nyt
-hän puhui vain suvusta, kertoen miten Hestvikenin miehet olivat saaneet
-maansa ja varallisuutensa ja miten ne olivat jälleen luisuneet heidän
-käsistään.
-
-Eräänä yönä, kun he näin loikoivat pakinoiden, pyysi Olav kaimaansa
-kertomaan Likaparrasta. Hän oli kuullut tästä vain joitakin juttuja,
-eivätkä ne olleet hauskempia kuin hänen omat muistonsa mielipuolesta.
-
-Olav Ingolfinpoika sanoi:
-
-"En ole puhunut sinulle hänestä paljon, mutta ehkä sinun tulee tietää
-sekin nyt, kun itse joudut sukumme pääksi. Nukkuuko vaimosi?" kysyi
-hän. "On parempi, ettei hän kuule.
-
-"Ihmiset ovat oikeassa siinä, että hän oli julma ja uskoton —
-useita naisia kohtaan. Ja minustakin on puhuttu paljon pahaa siksi,
-että aina olin Torgilsin matkassa, vaikka minut oli aiottu papiksi.
-Mutta minä rakastin Torgilsia enemmän kuin ketään muuta maailmassa
-— enkä ole voinut milloinkaan käsittää tuota hänen rumaa elämäänsä,
-sillä minä en nähnyt hänen milloinkaan hakevan naisten seuraa tai
-kosiskelevan nuoria neitoja, kun olimme kisoissa ja kemuissa. Ja
-kun miehet alkoivat jaaritella naisista ja huonosta elämästä, kuten
-nuoret miehet usein juttelevat hollituvassa, istui Torgils ääneti,
-hymyillen usein pilkallisesti — mutta minä en milloinkaan kuullut
-hänen puhuvan rivosti ja sopimattomasti. Hän oli hiljainen ja tyyni
-olemukseltaan ja muuten rohkea, miehekäs ja urhea mies. Ystäviä
-en tiedä hänellä olleen muita kuin minä — mutta me olimme olleet
-lapsesta asti kuin veljekset. Minä surin hänen huonoa elämäänsä, mutta
-en voinut moittia häntä sanallakaan siitä. Isäni ojensi häntä usein
-ankarin sanoin — hänkin piti niin paljon Torgilsista: hän muistutti
-hänelle siitä päivästä, joka odottaa kaikkia kuolevaisia ja jolloin me
-joudumme vastaamaan töistämme Herramme edessä. Parempi olisi ollut,
-Torgils, sanoi isäni usein, jos myllynkivi olisi pantu sinun kaulaasi
-ja sinut olisi upotettu meren syvyyteen, kuten ihmispedot tekivät
-Herran rakkaalle Pyhälle Halvardille, kun hän tahtoi suojella köyhää,
-heikkoa vaimoa. Mutta sinä pahennat noita pieniä ja heikkoja —.
-Torgils ei vastustanut häntä koskaan ainoallakaan sanalla. Hänessä
-oli kuin jokin salainen voima: en nähnyt hänen kertaakaan istuvan
-kenenkään naisen viereen puhelemaan, mutta näin naisten tulevan
-levottomiksi, kun hän vain katsoikin heihin — hänen silmissään oli
-varmaankin paha voima. Miehiinkin hänellä oli eriskummallinen vaikutus.
-Sillä kun vaarbelgiläiset olivat joutuneet häviölle, hän tarjoutui
-Torgils-piispan palvelukseen — ja hän pääsi piispan vartioväen
-päälliköksi. Piispa aikoi useamman kerran ajaa hänet pois rumien
-huhujen tähden, joita oli liikkeellä. Ja kun Astrid Bessentyttären ja
-Steinin Herdiksen asia tuli tunnetuksi, uhkasi piispa häntä kirouksella
-ja maanpaolla ja lupasi karkottaa hänet kaupungista — mutta siitä ei
-tullut mitään.
-
-"Jouluna, seitsemän vuotta Skule-kuninkaan tappion jälkeen Torgils oli
-ollut käymässä kotonaan Hestvikenissä, ja pitkänpaaston aikana Besse
-tuli poikiensa ja Olavin, isoisäni, kanssa Osloon, jossa päätettiin,
-että Torgils puhui minulle asioistaan — hän sanoi aikovansa jäädä
-tänne, eikä lähteä kotiin vaimonsa luo; mutta Besse ja hänen poikansa
-olivat niin hyviä ihmisiä, ettei hän voinut olla naimatta Astridia.
-Mutta minä näin hänen tuntevan vastenmielisyyttä Astridia kohtaan. En
-voi ymmärtää, kuinka mies hennoo sysätä onnettomuuteen sellaisen nuoren
-neidon, ellei hän pidä tästä sen enemmän. Mutta Torgils vastasi, ettei
-hän voinut sille mitään, että hän aina alkoi inhota heitä perästäpäin.
-
-"Herra olkoon hänen sielulleen armollinen —. Hän tapasi Herdis
-Karlintyttären heti sen jälkeen, ja niin hän ei lähtenyt edes omiin
-kihlajaisiinsa. Olav joutui suunniltaan häpeästä ja suuttumuksesta
-poikansa menettelyn tähden, mutta Torgils sanoi, että ennen hän
-karkaisi maasta kuin antaisi pakottaa itsensä ottamaan vaimon, jota hän
-ei kärsinyt nähdä silmiensä edessä. Kun nyt alettiin puhua Torgilsista
-ja Herdiksestä, tuli asia entistä pahemmaksi; sekä Olav-setä että
-piispa rukoilivat ja uhkasivat häntä, mutta Torgils ei ollut
-milläänkään. Astrid Bessentytär ei ollut kovin kaunis, mutta nuori ja
-kukkea — kun sitä vastoin Herdis Karlintytär oli lihava, keltaihoinen,
-kolmetoista vuotta Torgilsia vanhempi ja hänellä oli ollut kahdeksan
-lasta, eikä kukaan ymmärtänyt, mikä Torgilsin oli lumonnut; toiset
-arvelivat siinä piilevän noituutta. Minä ajattelin, että paholainen
-siihen oli syynä — tämä oli nyt saanut Torgilsin kokonaan valtaansa,
-koska tämä saattoi olla niin sydämetön nuorta Astrid-neitoa kohtaan.
-Sanoin sen hänelle, mutta silloin hän tuli niin valkoiseksi ja kumman
-näköiseksi, että minä kauhistuin, ja vastasi: 'Olet oikeassa, veli.
-Mutta sitä ei voi enää auttaa.' Ja vaikka olisin pyytänyt ja rukoillut
-kuinka, oli kuin olisin puhunut kuurolle. Joku päivä sen jälkeen
-kuultiin Steinin, Herdiksen miehen kuolleen."
-
-Olav Auduninpoika kavahti pystyyn nahkasäkistään ja tuijotti vanhukseen
-kauhistuneena, mutta ei virkkanut mitään. Olav Ingolfinpoika makasi
-vähän aikaa liikkumatta ja jatkoi sitten hiljaa ja raskaasti:
-
-"Hän oli kotimatkalla käräjiltä, oli ollut poissa yötä, ja kaksi
-hänen uskottua miestään oli hänen matkassaan, kun hän äkkiä putosi
-päistikkaa maahan ja kuoli heti. Jon oli vanha ja heikko — ja minä
-uskon varmasti, etteivät Herdis ja Torgils olleet syypäät siihen.
-Mutta asiasta jupistiin tietysti kaikenlaista, kun kuultiin Torgilsin
-aikovan naida lesken. Olav Ribbung sanoi, että hän olisi toivonut
-Bessenpoikien tappaneen Torgilsin ennen kuin tämä tapahtui ja sanoi,
-että niin kauan kuin Astrid eli naimattomana kodissaan Torgilsin
-pojan kera, ei hän ollut salliva Torgilsin loukata hänen sukulaisiaan
-tämän enempää ja naivan ketään muuta. Mutta jos oli totta, että hänen
-poikansa oli ruvennut rakastamaan naitua naista, oli hän rukoileva,
-että Jumala antaisi ankarimman rangaistuksensa kohdata Torgilsia, ellei
-hän kääntynyt syntisestä elämästään, tehnyt parannusta ja jättänyt
-tuota porttovaimoa. Sillä mieluummin isä kytkisi hänet kiinni kuin
-mielipuolen kuin antaisi hänen naida tuon naisen.
-
-"Pian tämän jälkeen Herdis kuoli äkkiä. Olin Torgilsin luona, kun
-sanoma tuli. En osaa sanoa minkälaiseksi Torgils muuttui — ensin
-hänen silmänsä avautuivat niin suuriksi, etten ole nähnyt sellaista
-milloinkaan, ja sitten ne vetäytyivät kokoon, ja koko mies kutistui
-kasaan ja aivan kuin lyyhistyi. Mutta hän ei sanonut mitään ja
-lähipäivinä hän hoiti tointaan kuin ei mitään olisi tapahtunut — mutta
-minä tiesin jotakin olevan tekeillä, ja milloin en ollut kirkossa,
-en poistunut hänen seurastaan päivällä enkä yöllä. Huomasin hänen
-myös mielellään näkevän minut lähellään — mutta en ymmärrä, milloin
-hän nukkui; hän paneutui pitkäkseen vaatteet päällä, eikä pessyt
-itseään eikä ajanut partaansa, ja hän alkoi käydä kummalliseksi ja
-oudonnäköiseksi.
-
-"Herdis haudattiin Akerin kirkon luo. Viikon päivät sen jälkeen
-lähetti piispa Torgilsin Akeriin, ja minä lähdin hänen matkaansa.
-Oli pyhäaatto, ja nunnien vuokramies tarjosi meille saunan; silloin
-minä sain hänet ajamaan pois inhottavat, keltaiset parranhaivenet
-ja leikkasin hänen tukkansa. 'Nyt olen valmis', sanoi Torgils — ja
-minusta tuntui pahalta, sillä hän hymyili niin kummallisesti — ja minä
-näin, miten hänen kasvonsa olivat surkastuneet, ja hänen ihonsa ja
-hiuksensa olivat entistä vaaleammat, mutta silmät olivat tulleet niin
-suuriksi ja värittömiksi kuin kirnupiimä. Ja sittenkin hän oli kaunis
-— mutta hän muistutti enemmän kuollutta kuin elävää istuessaan siinä
-penkillä tuijottavin silmin, hievahtamatta.
-
-"Viimein minä paneuduin sängylle vähäksi aikaa ja sitten nukuin. Heräsin
-siihen, että oveen lyötiin kolmesti, ja kavahdin vuoteesta."
-
-Torgils oli noussut ja kulki kuin unessa. "Minua haetaan —", hän sanoi.
-
-Juoksin hänen luokseen ja tartuin häneen kiinni — Luoja tiesi, mitä
-ajattelin sillä hetkellä — mutta hän työnsi minut syrjään; ja sitten
-kuului taas kolketta ovelta.
-
-"Päästä minut", sanoi Torgils. "Minun täytyy mennä ulos —".
-
-Minä olin pitkä mies, paljon Torgilsia pitempi, ja siihen aikaan
-väkevä, vaikken yhtä vahva kuin hän — hän oli vankkarakenteinen, siro
-jäseniltään, kuten sinä, ja hänellä oli jättiläisvoimat. Suljin hänet
-syliini ja tahdoin pidättää häntä, mutta hän katsoi minuun, ja minä
-ymmärsin, ettei tässä auttanut ihmisvoima.
-
-"Se on Herdis", hän sanoi, ja sitten kuului jälleen kolme lyöntiä
-oveen. "Päästä minut, Olav. En ole luvannut mitään niille toisille,
-mutta häntä olen luvannut seurata elävänä tai kuolleena."
-
-Sitten hän työnsi minut luotaan, niin että tuuperruin lattialle, ja
-lähti ulos; mutta minä nousin ylös, otin kirveeni ja juoksin jäljestä.
-Herra armahda, jos olisin ottanut kirjani tai ristini, olisi käynyt
-paremmin, mutta minä en ymmärtänyt mitään. Olin nuori ja luultavasti
-enemmän soturi kuin pappi luonnoltani; luotin rautaan ja teräkseen
-silloin, kun tosi oli edessä.
-
-Pihalle tultuani näin heidät aidan luona. Oli kuutamo, mutta taivaalla
-ajelehti pilviä, ja ilma oli leuto ja maa musta, sillä sinä vuonna
-laaksossa oli vain ajoittain lunta. Mutta oli siksi valoisa, että
-näin heidät edessäni pellon laidassa tullessani pihaveräjän läpi —
-kuollut kulki edellä kuin usvapatsas koskettaen tuskin ollenkaan
-maata jaloillaan. Hänen perässään juoksi Torgils, ja viimeisenä
-seurasin minä. Kuu tuli samassa esiin pilvestä ja minä näin Herdiksen
-pysähtyvän, ymmärsin mitä hän tahtoi ja huusin hänelle:
-
-"Jos hän on luvannut seurata sinua, täytyy hänen se tehdä — mutta hän
-ei ole luvannut kulkea sinun _edelläsi_."
-
-En muistanut käskeä häntä poistumaan Jeesuksen nimessä ja päästämään
-saalistaan. Nyt olimme kirkon luona, kuun valo lankesi sen kiviseinään.
-Kuollut liukui sisään hautausmaan portista, ja Torgils meni perästä,
-ja minä juoksin. — Saavuin sisään portista ja näin Herdiksen seisovan
-kirkon seinän luona ja ojentavan kättään Torgilsia kohti. Heilutin
-kirvestä kaikin voimin ja viskasin sen häntä kohti, niin että se lensi
-Torgilsin pään yli ja kalahti kiviseinään. Torgils kaatui maahan pitkin
-pituuttaan, mutta samassa he hyökkäsivät minun päälleni takaapäin
-ja kaatoivat minut maahan niin rajusti, että oikea jalkani katkesi
-kolmesta kohden — lanteesta, polvesta ja jalkaterän kohdalta. —
-
-Sitten en tiennyt mistään ennen kuin ihmiset tulivat messuun aamulla
-ja löysivät meidät. Silloin Torgils oli muuttunut siksi, jollaisena
-sinä hänet muistat — hän oli menettänyt järkensä ja oli avuttomampi
-kuin vastasyntynyt lapsi, paitsi että hän osasi kävellä. Tullessaan
-raudan lähelle hän ulvoi kuin eläin ja kaatui maahan, vaahdon valuessa
-hänen suustaan — hän oli ollut asetaitoisin mies, minkä olen tuntenut.
-Kuulin hänen tukkansa valjenneen jo ensimmäisenä talvena.
-
-Makasin vuoteessa vuosi vuoden jälkeen taittuneen jalkani tähden, ja
-ensi vuosina pakottivat haavoissa olevat luusirut jalkaani ja visva
-valui niistä ja haisi niin, etten tahtonut voida hengittää — ja
-monesti rukoilin Herraa ääneen itkien, että hän sallisi minun kuolla,
-sillä omasta mielestäni kärsin hirmuisesti. Mutta isäni oli luonani ja
-auttoi minua ja käski minun kantaa kohtaloni kuin mies ja kristitty.
-Viimein jalkani parani — mutta Torgils ei tuntenut minua käydessäni
-täällä — viisi vuotta sen jälkeen. Ja Olav Ribbung pyysi minua
-lähtemään pois, sillä hän ei jaksanut nähdä veljensä poikaa rampana
-— käytin kainalosauvoja siihen aikaan — kun hänen oma poikansa oli
-siihen syynä.
-
-Olav jäi valvomaan kauan sen jälkeen, kun vanhus oli nukkunut.
-Onnellisia hänen sukunsa miehet eivät näyttäneet olleen. Mutta he
-olivat kestäneet yhtä ja toista.
-
-Niin kuin tuo ukko, joka nukkui tuolla sängyssä. Samoin hänen toinen
-kaimansa, isän vaari, jonka hän oli nähnyt elävän täällä inhottavan,
-hullun poikansa kanssa. Olav tunsi yhteenkuuluvaisuuden polttavan
-itseään. Ja entä Tora, tuo vanha nainen, ja Ingolf-pappi: kaikki he
-olivat olleet uskolliset onnettomuudessa, uskolliset kuolleita ja
-kadotettuja kohtaan, jotka kuuluivat _heihin_.
-
-Hän ajatteli Steinfinnin poikia — sellaisia kai olivat onnelliset.
-Huolettomia ja vallattomia — heille oli onnettomuus kuin myrkkyä,
-jonka he olivat nielaisseet. He kestivät siihen asti kunnes olivat
-saaneet ylenannetuksi sen — silloin he kuolivat. Ja hän näki tänä
-yönä niin selvästi, että sellainen oli Ingunnkin — häneenkin
-oli onnettomuus käynyt kuin kuoleman tauti; hän ei nousisi siitä
-milloinkaan. Mutta Olav oli onnekseen sellaiseksi luotu, että hän tuli
-toimeen ilman onneakin. Hänen isänsä eivät olleet antaneet tappion
-murtaa itseään, vaan olivat pitäneet koholla lippuaan niin kauan kuin
-siitä oli riekalettakaan, rihmaakaan jäljellä. Itse hän ei ollut
-tiennyt milloinkaan varmasti, katuiko hän vai ei, että oli ottanut
-vastaan Alf-jaarlin tarjouksen ja eronnut herransa palveluksesta —
-mutta hän oli ottanut sen vastaan sen naisen tähden, joka oli uskottu
-hänen käsiinsä jo heidän lapsena ollessaan. Ja hän oli suojeleva ja
-rakastava tätä, kuten oli suojellut jo poikana ollessaan, rakastanut
-tätä siitä hetkestä alkaen, jolloin hän ymmärsi olevansa mies. Ja
-vaikkei hän milloinkaan kokisi onnea hänen kauttansa, koska hänestä
-oli tuleva kivulloinen, kelpaamaton vaimo, ei se muuttanut asiaa, sen
-hän käsitti tänä yönä, vaan hän oli rakastava ja suojeleva häntä hänen
-viimeiseen hetkeensä asti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta päivän kirkkaassa valossa hän rypisti kulmiaan öisille
-tuumilleen. Ihminen tulee ajatelleeksi niin paljon merkillistä
-maatessaan valveilla. Olihan Ingunn ollut terve ja iloinen kesällä
-— ja kauniimpi kuin milloinkaan. Nyt hän oli aivan lamassa — mutta
-eihän hän ollut koskaan jaksanut kantaa taakkoja, raukka. Kun hän saisi
-lapsen tulisi hän taas terveeksi ja iloiseksi.
-
-Silmänräpäyksen vilahti hänen mielessään, mahtoikohan Ingunn
-milloinkaan muistella jo synnyttämäänsä lasta. Hän ei ollut koskaan
-puhunut siitä, eikä Olavkaan ollut tahtonut ottaa sitä puheeksi. Hän
-oli vain kuullut, että lapsi oli ollut elossa heidän lähtiessään
-Ylämaasta viime kesänä.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Ingunn ajatteli nykyään Eirikiä yöt päivät.
-
-Ensimmäisinä onnen aikoina oli sekin muisto kalvennut ja muuttunut
-epätodelliseksi, että hänellä oli ollut pieni poika, joka oli nukkunut
-hänen käsivarrellaan ja imenyt hänen rintojaan pienenä, lämpöisenä ja
-pehmeänä — hapahkon maidonhajun huokuessa hänen ruumiistaan ja hänen
-kyyneltensä vieriessä pojan päälle pimeinä, synkkinä öinä. Ja hänestä
-oli tuntunut, kuin hänen olisi pitänyt repiä itsensä kahtia, kun hän
-erosi tästä ja lähti kulkemaan kohti viimeistä kauhistusta ja syvintä
-pimeää.
-
-Mutta kaikki tuo raskas häämötti kuin etäinen taivaanranta kuumeöiden
-pimeyden ja houreen takaa, silloin kun hänet viskattiin korkealle
-aallon harjalle ja sieltä alas huimaaviin syvyyksiin. Hänen herätessään
-ihmisten ilmoille oli Olav vieressä ja otti hänet luokseen. Tultuaan
-onnelliseksi hänestä tuntui, kuin tuo entinen onneton Ingunn ei
-olisi ollut hän itse. Kului viikkoja, ettei hän ajatellut lastaan
-_kertaakaan_, tuumiskeli vain arasti ja melkein välinpitämättömästi,
-elikö tämä vielä. Tuskin häneen olisi kovinkaan pahasti koskenut,
-vaikka hän olisi kuullut sen kuolleen. Mutta väliin sukelsikin sitten
-esiin levoton ajatus: mitenkähän hän _voi_; voikohan Eirik _hyvin_ —
-vai vaivaakohan häntä jokin siellä vieraiden ihmisten luona. Ja noiden
-kaukaisten, kalvenneiden, viimevuotisten surkeuden muistojen keskeltä
-tunkeutui esiin — äkkiarvaamatta ja elävänä — hento, jatkuva lapsen
-itku, jota ei hillinnyt mikään muu kuin äidinrinta pieneksi hetkeksi.
-Nyt sattui totuus häneen kuin kova, armoton isku: hän oli työntänyt
-avuttoman itkevän rintalapsensa vieraiden ihmisten hoitoon ja jossakin
-kaukana maailmalla se itki ehkä juuri nyt äitiään tikahtuakseen. Mutta
-hän torjui nuo ajatukset kaikin voimin. Lapsen kasvatusäiti näytti
-hyvältä ihmiseltä — ehkä hän oli armollisempi kuin se äiti, joka oli
-lapsen synnyttänyt. Ei. Hän karkotti väkisin ajatuksensa. Ja muisto
-Eirikistä kalpeni taas. Hän oli täällä Hestvikenissä, oli Olavin
-vaimo ja hänellä oli sanomattoman hyvä olla. Ja hän tunsi nuoruutensa
-ja kauneutensa puhkeavan uuteen kukkaan. — Hän painoi päänsä alas
-hehkuvan kainona ja iloisena, kun mies vain katsoikin häneen.
-
-Mutta sitä mukaa kuin uusi lapsi kehittyi hänen sisällään, niin —.
-Ensin se oli ollut kuin kalvava väänne rinnassa, joka oli pyörryttänyt
-ja kääntänyt hänen mieltään pelosta, että se saattaisi loihtia
-esiin varjoja Olavin ja hänen välilleen, ja sitten se oli muuttunut
-taakaksi, joka painoi häntä ja oli tiellä kaikkialla, missä hän
-liikkui, olkoonkin että hän kaikkien muiden mielestä täytti tärkeimmän
-tehtävänsä synnyttämällä uuden vesan vanhaan sukuun. Olav Ingolfinpoika
-ei puhunut mistään muusta. Jos hän olisi ollut Norjan kuningatar,
-ja maan rauha ja hyvinvointi olisi riippunut odotetusta lapsesta
-miespolven ajaksi, ei vanhus olisi voinut pitää sitä sen suurempana
-merkkitapahtumana kuin sitä, mikä nyt oli ovella. Mutta naapuritkin
-antoivat nuoren emännän tietää hänet kohdatessaan, että he pitivät sitä
-iloisena uutisena. Seitsenvuotisesta pojasta asti Olav Auduninpoika oli
-ollut ainoa, jonka voitiin toivoa vievän eteenpäin Hestvikenin sukua,
-ja siitä ajasta asti hän oli kulkenut vierailla seuduilla, kaukana
-kotipuolestaan. Vuosien kiertelyn jälkeen hän oli palannut isiensä
-perintöturpeelle. Kun hänen ja hänen vaimonsa ympärille nyt alkoi
-kertyä lapsia, palautuisivat asiat viimeinkin oikeille raiteille.
-
-Hänen omat palkollisensakin ottivat osaa tulevaan tapahtumaan. He
-olivat pitäneet Ingunnista alusta alkaen, koska hän oli niin suloisen
-näköinen ja lempeä ja hyvää tarkoittavainen, ja heitä oli säälittänyt
-nähdessään, miten kerrassaan taitamaton hän oli taloustoimissa. Ja
-nyt he säälivät häntä nähdessään, miten surkeavointinen hän oli. Hän
-tuli kalman kalpeaksi heti, kun vain pistäytyikin kotaan, silloin kun
-siellä keitettiin hylkeenlihaa tai merilintua ja muisti, ettei hän
-ollut tottunut kotiseudullaan tuohon rasvan hajuun. Palvelusneidot
-nauroivat ja työnsivät hänet ulos: "Kyllä me selviämme ilman sinuakin,
-emäntä!" Hän ei jaksanut nousta jakamaan ruokaa hien nousematta
-helminä hänen otsalleen — ja vanha karjakko työnsi hänet varovaisesti
-penkille istumaan pinoen pieluksia hänen selkänsä taa ja sanoi nauraen:
-"Anna minun olla ruokaemäntä tänään, Ingunn. Sinähän tuskin kestät
-jaloillasi, lapsi raukka!" Hän näki tämän vapisevan väsymyksestä
-istuessaankin. He pelkäsivät myös, miten hänen kävisi. Hän ei
-näyttänyt jaksavan enää juuri mitään. Ja nyt oli vielä kolme kuukautta
-määräaikaan, hänen omien sanojensa mukaan.
-
-Olav oli ainoa, joka ei milloinkaan ilmaissut iloaan tulevan lapsen
-johdosta — ja talonväki pani sen merkille. Mutta Ingunn mietti
-mielessään, että kun poika oli tullut maailmaan, ei se voinut olla
-vähemmän ihmeellinen isänsä silmissä kuin kaikkien muiden. Ja
-katkeruus, jota hän itse kauhistui, vuodatti uusia pisaroita.
-
-Ei rakkauden rahtuakaan hän tuntenut kantamaansa lasta kohtaan, vaan
-ikävöi Eirikiä ja tunsi kaunaa uutta tulokasta kohtaan, jota odottivat
-kaiken maailman ihanuudet ja jota kaikkien kädet olivat valmiina
-vastaanottamaan, kun se ilmestyi. Ja hänestä alkoi tuntua, kuin Eirik
-olisi hylätty ja viskattu pimeyteen tämän lapsen tähden. Nähdessään
-ihmisten katsovan häneen lempein ja hellin silmin, näkevän vaivaa
-säästääkseen häntä ja hänen voimiaan, välähti hänen mielessään: kun
-minä kannoin Eirikiä, täytyi minun piiloutua loukkoon; kaikkien silmät
-kivittivät minua pilkalla, vihalla, surulla ja häpeällä; Eirikiä
-vihasivat kaikki ennen kuin hän oli syntynyt — itsekin vihasin
-häntä. Hän istui ommellen ja muisti, miten hän oli horjunut seinien
-väliä ensimmäisten polttojen tultua: ja Tora aukoi myttyään, jossa
-oli lapsenriepuja, huonoimpia ja vanhimpia, mitä hänellä oli omien
-lastensa jäljiltä. Ja hän, lapsen äiti, oli ajatellut: se on tarpeeksi
-hyvää, liiankin hyvää tuolle —. Palvelusneito, joka istui hänen
-luonaan, katsoi ihmeissään emäntäänsä — Ingunn repi kärsimättömästi
-hienoa villakapaloa, jota hän päärmäsi, ja heitti sen luotaan. —
-Eirik oli nyt vuoden vanha, tai vähän yli. Ingunn istui tuvan edessä
-kerran ensimmäisten kesäisten iltojen saavuttua ja katseli Bjørnin
-ja Gudridin pienintä lasta, joka kömpi, konttasi, kellahti kumoon ja
-nousi taas pystyyn, kellahti uudelleen istualleen pihamaan vihreälle
-nurmelle. Hän ei kuullut sanaakaan Gudridin puhetulvasta. Pikku Eirik
-— tuollainen paljasjalkainen, köyhästi puettu lapsi sekin oli köyhien
-kasvatusvanhempiensa luona.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vanha Olav kuoli viikko helluntain jälkeen, ja Olav Auduninpoika
-piti hänelle komeat hautajaiset. Niiden emäntien joukossa, jotka
-tulivat Hestvikeniin auttamaan Ingunnia valmistuspuuhissa, oli myös
-Signe Arnentytär, joka äskettäin oli naitettu Skikkjustadiin. Häntä
-nuorempi sisar, Una, oli hänen mukanaan, ja kun hautajaisvieraat
-lähtivät kotiin, sai Olav taivutetuksi Arnen ja papin jättämään Unan
-Hestvikeniin, että Ingunn saisi olla viimeiset ajat kokonaan erillään
-työstä ja huolista.
-
-Olavia suututti, kun hän ei voinut olla huomaamatta, ettei Ingunn
-pitänyt tytöstä, vaikka tämä oli reipas ja auttavainen, hilpeä ja
-sievän näköinen — pieni, hentorakenteinen, keveäliikkeinen ja vikkelä
-kuin västäräkki, vaaleatukkainen ja sinisilmäinen. Olav itse oli
-alkanut pitää paljon pikkuserkuistaan. Hänen oli vaikea tutustua
-ihmisiin, kun hän oli niin pidättyväinen ja harvasanainen, mutta
-hänellä ei ollut mitään useimpia ihmisiä vastaan. Hän tyytyi heihin
-sellaisina kuin he olivat, vikoineen ja hyveineen, iloitsi tavatessaan
-tuttavia, eikä ollut vastahakoinen solmimaan ystävyyttä niiden kanssa,
-joista hän piti, kunhan hän sai aikaa tointua ujoudestaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav Ingolfinpoika oli kerännyt hyviä hirsiä kartanolle, ja jo
-edellisenä syksynä Olav Auduninpoika oli parannellut niillä rakennusten
-huutavimpia vikoja. Navetan hän repi kokonaan tänä kesänä ja pystytti
-sen uudelleen, sillä entinen oli sellainen, että lehmät seisoivat kuin
-suossa syksyisin, ja talvisin satoi lunta sisään ja siellä oli melkein
-yhtä kylmä kuin ulkona.
-
-Eräänä lauantai-iltana oli talonväki kokoontunut ulos pihamaalle.
-Oli kaunis, lämmin kesäilma; ensimmäiset heinäsuovat levittivät
-makeaa tuoksua ja lehmuksen lemu leyhyi vuorelta karjarakennusten
-takaa. Navetan seinät olivat jo pystyssä ja ensimmäiset kattohirret
-paikoillaan; mahtavan kattohirren toinen pää oli tanhualla ja toinen
-nojallaan päätyä vasten, johon miehet sen olivat jättäneet pyhien
-saapuessa.
-
-Talon nuoret rengit ottivat nyt huvikseen vauhtia ja juoksivat hirren
-selkää ylös, koettaen korkealleko he pääsivät. Hetken kuluttua toiset
-miehetkin tulivat mukaan, myös isäntä itse — ja siinä oli remua ja
-hälinää joka kerran, kun jonkun täytyi hypätä alas. Ingunn ja Una
-istuivat tuvan seinämällä. Silloin Olav huusi neidolle:
-
-"Tule tänne, Una — nyt nähdään, miten varma sinä olet!"
-
-Neito pani nauraen vastaan, mutta kaikki miehet tunkeutuivat hänen
-ympärilleen — hän oli nauranut heille, kun heidän oli täytynyt hypätä
-alas keskikohdalta — itse hän osasi tietysti juosta ylös asti —. Ja
-viimein he vetivät hänet mukaansa väkisin.
-
-Tyttö työnsi miehet nauraen tieltään, otti vauhtia ja juoksi kappaleen
-matkaa hirttä ylös, mutta sitten hänen täytyi hypätä alas. Hän
-yritti uudestaan ja pääsi nyt paljon korkeammalle — seisoi siellä
-silmänräpäyksen huojuen, notkeana ja hoikkana, kädet levällään ja
-pienet jalat ohuissa, kannattomissa, varpaattomissa kesäkengissä,
-koukistuneina hirren pintaan kuin pikkulinnun kynnet. Mutta sitten
-hänen täytyi taas hypätä sivulle aivan kuin tiainen, joka ei saa
-jalansijaa seinänraossa. Olav seisoi alhaalla ottamassa vastaan.
-Nytkös neito oikein innostui, juoksi ylös kerta toisensa jälkeen,
-Olavin juostessa takaperin hirren alle, jossa hän otti tämän nauraen
-syliinsä joka kerran, kun toinen hyppäsi alas. — Kukaan ei huomannut
-siinä mitään ihmeellistä ennen kuin Ingunn seisoi heidän luonansa
-hengästyneenä, ruskeatäpläiset kasvot lumivalkeina:
-
-"Jättäkää jo!" hän kuiskasi läähättäen.
-
-"Eihän tämä ole vaarallista", lohdutti häntä Olav nauraen, "näethän
-sinä, että otan hänet vastaan."
-
-"Näen kyllä." — Olav katsoi vaimoonsa ihmetellen; tämä oli itkuun
-purskahtamaisillaan. Yhtäkkiä Ingunn huusi itkun ja pilkkanaurun
-sekaisella äänellä, heilauttaen päätään tyttöä kohti:
-
-"Katsokaa häntä — hän ei ole niin tyhmä, ettei ymmärtäisi hävetä."
-
-Olav kääntyi Unaa kohden — tämä oli lehahtanut punaiseksi ja oli nolon
-näköinen. Hitaasti nousi nyt punastus miehenkin kasvoille.
-
-"No johan sinä olet järjiltäsi, Ingunn!"
-
-"Minä tarkoitan", huusi vaimo raivosta kirkuen, "ettei tuo tuossa
-ole turhanpäiten Likaparran jälkeläisiä — ja hän ja sinä olette kai
-enemmän yhdenlaiset kuin —"
-
-"Pidä suusi", sanoi Olav vihastuneena. "Sinun pitäisi ymmärtää hävetä
-— mikä sinä olet puhumaan minulle noin —!"
-
-Hän keskeytti puheensa, sillä hän huomasi toisen räpyttävän silmiään
-aivan kuin joku olisi lyönyt häntä kasvoihin. Sitten hän aivan kuin
-lyyhistyi kokoon heikkoudesta — ja mies tarttui häntä käsivarteen.
-
-"Lähde sisään minun kanssani", hän sanoi levollisesti ja talutti
-hänet yli pihan. Ingunn nojasi häneen silmät ummessa, ja kulki niin
-raskaasti, että jalat tuskin nousivat maasta; Olavin oli melkein
-kannettava häntä. Sisimmässään hän raivosi, hän luuli toisen
-tahallisesti tekeytyvän kurjemmaksi kuin oli.
-
-Mutta istutettuaan hänet penkille ja nähtyään, miten surkean ja
-onnettoman näköinen tämä oli, hän meni hänen luokseen ja silitti hänen
-poskeaan:
-
-"Ingunn — oletko sinä menettänyt järkesi — kuinka voit paheksua sitä,
-että minä leikin oman sukulaiseni kanssa?"
-
-Toinen ei sanonut mitään, ja Olav jatkoi:
-
-"Se näyttää pahalta — hyvin pahalta, ymmärräthän sen itsekin. Una
-on ollut meidän luonamme neljä viikkoa ja auttanut sinua niin paljon
-kuin on ehtinyt — ja tämä on sinun kiitoksesi! Mitä luulet hänen
-ajattelevan siitä?"
-
-"Se ei liikuta minua", sanoi vaimo.
-
-"Mutta liikuttaa minua", vastasi Olav terävästi. "Eikä meidän ole
-viisasta", sanoi hän lempeämmin, "saattaa ihmisiä puhumaan pahaa
-itsestämme. Se sinun täytyy ymmärtää itsekin."
-
-Olav meni ulos ja tapasi Unan kodasta; tämä seisoi perkaamassa kalaa
-iltaseksi. Mies meni hänen luokseen ja jäi seisomaan hänen viereensä
-niin onnettomana, ettei tiennyt mitä sanoa. Silloin toinen hymyili ja
-sanoi:
-
-"Älä ajattele sitä enää, serkku, — ei Ingunn voi mitään sille, että
-hän on nykyään niin kiukkuinen ja mahdoton, raukka. Pahinta on", sanoi
-hän pitäen ilmassa pientä sinttiä ja antaen kissan tavoitella sitä,
-"etten minä voi olla avuksi teille, Olav, sillä olen huomannut jo
-jonkin aikaa, ettei hän näe minua mielellään täällä, niin että minun
-lienee kai paras lähteä Signen luo huomenna."
-
-"Minusta on kauhea häpeä, että hän — että sinun täytyy lähteä meiltä
-sillä tavoin. Ja mitä aiot sanoa Signelle ja sira Benediktille syyksi
-siihen, ettet jäänyt tänne?"
-
-"Onhan heillä sen verran järkeä, etteivät suutu sellaisesta."
-
-"Ingunn tulee itse olemaan eniten pahoillaan", keskeytti Olav hänen
-puheensa — "kun hän tulee entiselleen ja käsittää loukanneensa niin
-syvästi vierastamme ja sukulaistamme."
-
-"Eikö mitä, silloin hän muistaa tuskin koko tapausta. Älä ole suotta
-pahoillasi, Olav." Tyttö kuivasi kätensä, laski ne hänen olalleen ja
-katsoi häneen kirkkailla, vaaleilla silmillään, jotka muistuttivat niin
-suuresti Olavin omia.
-
-"Sinä olet niin hyvä", sanoi Olav epävarmasti ja kumartui sitten
-suutelemaan häntä suulle.
-
-Hän oli aina tervehtinyt sisaruksia suuta antamalla heidän tavatessaan
-ja erotessaan. Mutta hän tunsi pienen, hykerryttävän pelon vallassa,
-ettei tämä ollut sellainen suudelma, joka kuului lähisukulaisten
-tervehdykseen, jotka pitävät itseään vähän mökkiläisiä parempina. Hän
-antoi huuliensa viipyä noilla raikkailla, viileillä neidonhuulilla, ei
-olisi tahtonut päästää niitä, ja piti toisen solakkaa vartta itseään
-vasten, tuntien äkillistä, keveää mielihyvää.
-
-"Sinä olet niin hyvä", kuiskasi hän uudestaan suudellen tyttöä
-toistamiseen, ennen kuin päästi hänet käsistään ja lähti ulos.
-
-— Ei tuo ollut synti, ajatteli hän hymyillen korskeasti. Mutta hän
-ei voinut unohtaa Unan raikasta suudelmaa. Se ei ollut aivan —
-asiaankuuluva. Mutta ei sitä kannattanut tuumia. Hän oli ollut vihainen
-Ingunnille, ei ollut osannut aavistaa, että tämä voisi käyttäytyä niin
-järjettömästi ja rumasti. Mutta Una oli kai oikeassa — ei pitänyt
-välittää siitä, mitä tuo raukka sanoi tai teki nykyhetkellä.
-
-Mutta kun hän oli saattanut Unan messun jälkeisenä päivänä
-Skikkjustadiin — oli pienempi Olavinmessu — ja ratsasti yksin kotiin
-päin, riehahti suuttumus uudestaan hänen mielessään. Semmoinenko
-Ingunnista oli tullut, että hän epäili miestään mitä pahimmin siksi,
-että hän itse oli langennut syntiin? Mutta nyt hän muisti hänen
-osoittaneen vastenmielisyyttä hänen sukulaisneitojaan kohtaan jo
-ennenkin, edellisenä syksynä, jolloin häntä ei vaivannut mikään. Hän
-oli mustasukkainen — hän oli jo Frettasteinissä ollut kärkäs löytämään
-vikoja toisissa naisissa — niissä harvoissa, joita siellä kävi. Eikä
-se ollut kaunista.
-
-Olav oli vihainen vaimolleen. Ja miksi hänen oli tarvinnut puhua
-Torgils Likaparrasta. Kaikki se vastenmielisyys mitä hän oli lapsesta
-saakka hämärästi tuntenut tuota mielipuolta kohtaan, oli muuttunut
-selväksi, vihansekaiseksi kauhuksi hänen kuultuaan tarkemmin Torgils
-Olavinpojan elämästä. Hän oli ollut naistenraiskaaja, jonka Jumala
-viimein oli lyönyt maahan, suvun häpeä. _Hänet_ ihmiset muistivat,
-mutta toisia Olavinpoikia, jotka olivat eläneet ja kuolleet kunnialla,
-ei muistanut enää kukaan. Voihan hän yhtä hyvin muistuttaa näitä
-— Olavista tuntui aina pahalta, kun hänen sanottiin muistuttavan
-Likapartaa. Mutta häntä harmitti, että hän tunsi aivan kuin kuoleman
-henkäyksen niskassaan joka kerran, kun hänen oli kuultava se.
-
-Naisiinmeneväksi ei edes hänen pahin vihamiehensä olisi voinut häntä
-sanoa. Kaikkina niinä vuosina, jolloin hän oli elänyt maanpaossa,
-muisti hän tuskin katsoneensa naisiin. Barnim-enon kehoittaessa häntä
-ottamaan kauniin myllärintyttären jalkavaimokseen siksi aikaa, jolloin
-hän oli Høvdinggaardissa, oli hän kieltäytynyt. Kaunis hän kyllä
-oli, ja Olav oli huomannut hänen olevan suostuvaisenkin, — mutta
-hän oli ajatellut olevansa tavallaan nainut mies, jonka oli oltava
-uskollinen, vaikka eno kiusasi häntä siitä ja nauroi ja nimitti häntä
-Ketilløgiksi. Sen köyhän, kalvakan palvelusneidon hän oli ottanut
-sisään yhdeksi illaksi, kun hän oli tullut kaupunkiin muutaman nuoren
-miehen kanssa maalta, ja he olivat olleet sikahumalassa. Aamulla
-herätessään hän oli joutunut puheisiin tytön kanssa, ja sen jälkeen
-hän oli tuntenut jonkinlaista kiintymystä häneen — tämä oli erilainen
-kuin toiset sen tapaiset neidot, ymmärtäväinen ja hiljainen; ja hän
-piti sellaisista miehistä, jotka eivät viitsineet reuhata ja vehdata
-ja pitää ääntä majalassa. Ja sitten hän oli tullut käväisseeksi hänen
-luonaan toimittaessaan enonsa asioita kaupungissa. Usein hän meni sinne
-vain syömään eväitään ja tilasi olutta: hän piti niin paljon tytön
-hiljaisista liikkeistä tämän kallistaessa kannua ja kantaessa astioita
-pöytään. Mutta tuo hänen ystävyytensä ei ollut kovin suuri synti —
-eikä yksikään järkevä ihminen olisi keksinyt syyttää häntä uskottomaksi
-Ingunnia kohtaan _hänen_ takiansa. — Hän oli muuten usein muistanut
-tyttöä sen jälkeen —? toivonut, ettei tämä ollut joutunut vaikeuksiin
-auttaessaan häntä pakenemaan jaarlin luo ja sitten matkalle. Hän olisi
-tahtonut tietää, oliko tämä osannut kätkeä häneltä heidän erotessaan
-saamansa rahat toisilta majalan palvelijoilta ja oliko hän tehnyt, mitä
-usein oli uhannut: lähtenyt tuosta majalasta pyhän Klaran luostariin
-nunnien palvelijaksi. Hän oli oikeastaan liian hyvä olemaan siellä,
-missä oli.
-
-— Tuo salainen verivelka teki hänet levottomaksi — hän tunsi itsensä
-turvattomaksi pahan voimaa vastaan, kuten mies, jonka on taisteltava,
-vaikka hän tuntee sisällään salaisen ruhjevamman. Vaimon pitkä
-kivulloisuus ja järjettömyys — ja sitten se, ettei tämä itse suonut
-hänen kokonaan unohtaa sitä, mikä _täytyi_ unohtaa — kaikki tämä sai
-hänen mielensä levottomaksi, araksi. Ja hän tunsi vienoa nautinnon
-väristystä muistaessaan, miten hyvältä hänestä oli tuntunut painaa Unaa
-itseään vasten.
-
-Häntä suututti, kun hän ajatteli Ingunnia — tämän mieletön käytös
-tuota hyvää, kaunista lasta kohtaan oli koko onnettomuuden syy.
-
-Mutta siihen täytyi suhtautua kärsivällisesti — Ingunnilla ei ollut
-nykyään helpot päivät.
-
-Mutta samana iltana Ingunn sairastui; hänen aikansa tuli niin äkkiä,
-että ennen kuin apunaiset olivat ehtineet perille, oli kaikki kestetty.
-Vain Ingunnin omat palvelusnaiset olivat hänen luonaan lapsen tullessa
-maailmaan — ja nämä kertoivat perästäpäin itkien Olaville olleensa
-aivan kuin päästä pyörällä pelosta ja tottumattomuudesta. He luulivat
-pojan eläneen, kun he nostivat sen lattialta, mutta se oli kuollut heti
-sen jälkeen.
-
-Olav ei muistanut nähneensä milloinkaan ihmistä, joka olisi
-muistuttanut niin paljon rikkoutunutta, aaltojen huuhtomaa, rannalle
-ajautunutta hylkytavaraa, kuin Ingunn maatessaan yhdessä mykkyrässä
-seinän vieressä. Hänen paksu, vaalea tukkansa hasatti pitkin sänkyä,
-ja turvonneista, itkettyneistä kasvoista tuijottivat silmät tummina,
-täynnä pohjatonta hätää. Olav istuutui sängynlaidalle, otti hänen
-toisen, kostean kätensä omaansa ja laski sen polvelleen omansa alle.
-
-Toinen palvelusneidoista toi käärön, aukaisi sen ja näytti Olaville
-hänen poikansa ruumista. Olav katsoi hiukan tuota pientä, sinertävää,
-kuollutta ruumista, ja äiti purskahti uudestaan rajuun itkuun. Mies
-kumartui silloin kiireesti hänen ylitseen pyytäen:
-
-"Ingunn, Ingunn, älä itke noin —!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Itse hän ei kyennyt tuntemaan surua poikansa kuoleman johdosta.
-Tavallaan hän kyllä ymmärsi menetyksen suuruuden — ja hänen
-sydämensä kuristui kokoon, kun hän ajatteli, että poika oli kuollut
-kastamattomana. Mutta hän ei ollut saanut rauhaa syventyäkseen
-tuntemaan iloa — hän oli tuntenut vain epäselvää, hapuilevaa
-mustasukkaisuutta mennyttä kohtaan, huolta Ingunnin tähden ja toivoa,
-että tämä kauhun aika pian päättyisi. Mutta hän ei ollut milloinkaan
-jaksanut ajatella todeksi sitä, että kaiken loppuna oli oleva pojan
-syntyminen taloon — pienen pojan, jonka hän saisi kasvattaa mieheksi.
-
-Lapsen äiti ei ollut kovin heikko maatessaan vuoteessa, sanoivat
-naapurin emännät, jotka nyt olivat talossa auttamassa ja hoitamassa
-häntä. Mutta kun tuli aika nostaa hänet istumaan sänkyyn päivisin, ei
-hänellä ollut vähääkään voimaa. Hän tuli läpimäräksi hiestä aikoessaan
-sitoa itse tukkansa ja panna päähänsä hunnun. Ja kului pyhä toisensa
-jälkeen hänen tulematta niin vahvaksi, että olisi jaksanut ajatella
-kirkkoon lähtöä.
-
-Ingunn makasi päivät päästään vuoteellaan pukeutuneena, kasvot
-seinään käännettyinä. Hän mietti sitä, että hän oli itse aiheuttanut
-tämän lapsen kuoleman. Rakkaudettomasti hän oli ajatellut sitä sen
-ollessa hänen kohdussaan ja hapuillessa äidin sydänjuuria. Ja nyt
-se oli kuollut. Jos hänen luonaan olisi ollut joku viisas vaimo
-sen syntyessä, olisi se varmaankin jäänyt eloon, sanoivat emännät.
-Mutta Ingunn oli väittänyt kivenkovaan heidän käydessään täällä
-kesällä katsomassa, miten hän jaksoi — ettei hän odottanut sitä
-ennen kuin Pärttylinmessuksi. Sillä hän oli pelännyt noita viisaita
-naapurinvaimoja — pelännyt, että he huomaisivat ja kertoisivat pitkin
-pitäjää Olav Auduninpojan vaimolla olleen lapsen jo tätä ennen. Ja sinä
-aamuna, jolloin hän oli herännyt ja tuntenut, että nyt se syntyisi, oli
-hän noussut vuoteesta kuten tavallisesti ja pysytellyt pystyssä niin
-kauan kuin suinkin. Mutta tätä Olav ei saisi milloinkaan tietää.
-
-Lopulta kirkkoonmenoa ei enää voinut lykätä — Mikonpäivän jälkeisenä
-messupyhänä Ingunn Steinfinnintyttären täytyi antaa taluttaa itsensä
-sinne. Olav oli saanut tietää siellä olevan neljä lapsivuodevaimoa
-kirkotettavana; yksi näistä oli erään pohjoislaakson suurimman
-talonpojan vaimo, joka oli nyt saanut perillisen; kirkko täyttyisi kai
-puoleksi ainoastaan hänen suvustaan ja ystävistään, jotka tahtoivat
-olla mukana uhraamassa. Olavin oli vaikea ajatella Ingunnia polvillaan
-kirkon oven edessä, avuttomana, tyhjin käsin, toisten laskeutuessa
-maahan palava kynttilä kädessään — sillä aikaa, kun kirkossa kaikui
-Davidin psalmi synnyttäjävaimoille: Kuka rohkenee nousta Herran
-vuorelle ja seisoa hänen pyhällä sijallaan? Se, jonka kädet ovat
-viattomat, ja sydän puhdas —. Hän on saava siunauksen Herralta — ja
-vanhurskauden autuutensa Jumalalta —. Ingunnin ja hänen korvissaan se
-oli soiva kuin tuomio —.
-
-Olav oli pelännyt joutumista sira Benediktin läheisyyteen siitä
-päivästä asti, jolloin Ingunn oli karkottanut Una Arnentyttären talosta
-niin häpeällisesti. Mutta sitten hän ratsasti papin luo eräänä päivänä
-ja pyysi tätä tulemaan heille Ingunnia lohduttamaan.
-
-Sira Benedikt oli käskenyt, että kaikki kastamattomat lapset oli
-haudattava ulkopuolelle kirkonaidan; kukaan ei saanut kuopata niitä,
-kuten itsestään kuolleita eläimiä, eikä kaivaa niitä jonnekin metsän
-perukoille, kuten pahantekijöitä. Hän nuhteli ankarasti niitä, jotka
-uskoivat kummituksiin: kuolleet pikkulapset eivät voineet kummitella,
-hän sanoi, sillä ne olivat paikassa, jonka nimi oli Limbus Puerorum,
-ja sieltä ne eivät päässeet milloinkaan; mutta niiden oli hyvä olla
-siellä. Pyhä Augustin, viisain kaikista kristityistä oppi-isistä,
-kirjoittaa että mieluummin hän olisi yksi noista lapsista, kun kokonaan
-syntymätön. Mutta se, että ihmiset kammovat kuin kuolemaa paikkoja,
-mihin lastenruumiita on haudattu, johtuu siitä, että heillä itsellään
-on tunnollaan sellaisia syntejä, että perkele on saanut valtaa heihin
-ja voi eksyttää heitä. Sillä onhan selvä, että paikka, missä äiti on
-surmannut lapsensa, on kuin perkeleen ja hänen laumojensa alttari,
-missä he mielellään oleksivat sen jälkeen.
-
-Pappi oli heti halukas lähtemään mukaan. Olav Ingolfinpoika oli uskonut
-vahvasti kummituksiin ja luuli itsekin kerran mananneensa sellaisen
-rauhaan. Sira Benedikt oli siis erittäin innokas päästämään Ingunnin
-moisesta harhaopista ja lohduttamaan häntä.
-
-Ingunn istui kelmeänä ja laihana kädet ristissä helmassa kuunnellen
-heidän kirkkonsa pappia, kun tämä selitti hänelle Limbus Puerorumia.
-Siitä oli kirjoitettuna eräässä kirjassa — muuan munkki Irlannista
-oli ollut temmattuna tuonelaan seitsemän vuorokautta ja oli nähnyt
-helvetin, kiirastulen ja taivaan; hän oli myös käynyt siellä, missä nuo
-kastamattomat lapset olivat. Se oli ollut vihreä laakso, missä taivas
-aina oli pilvessä merkiksi siitä, että sitä autuutta, joka on Jumalan
-kasvojen näkemisessä, he eivät ikinä voisi saavuttaa, mutta pilvien
-välistä hohti heidän luoksensa valoa merkiksi Jumalan hyvyydestä noita
-lapsia kohtaan. Ja nämä näyttivät viihtyvän hyvin ja olevan iloissaan.
-He eivät kaivanneet taivasta, koska eivät tienneet sen olemassaolosta,
-mutta eivät myöskään ymmärtäneet olevansa päästetyt helvetin tuskista,
-koska eivät olleet kuulleet siitäkään. Siellä he leikkivät laaksossaan
-räiskyttäen vettä toinen toisensa päälle, sillä siellä on hyvin alavaa
-ja paljon lampia ja puroja.
-
-Olav keskeytti:
-
-"Minusta tuntuu, sira Benedikt, että moni voisi toivoa kuolleensa
-pienenä ja kastamattomana."
-
-Pappi vastasi:
-
-"Kiirastulesta meidät kutsutaan suuren perinnön osalle, Olav. Ja on
-kunnia olla mies."
-
-"Pääsevätkö vanhemmat käymään siellä?" kysyi Ingunn hiljaa,
-"— katsomaan lastensa leikkiä?"
-
-Pappi pudisti päätään.
-
-"_Heidän_ täytyy kulkea omaa tietään, ylös tai alas — mutta tuon
-laakson ohi se ei vie koskaan."
-
-"Silloin minusta Jumala on julma!" huudahti vaimo kiivaasti.
-
-"Me ihmiset sanomme niin helposti noin", vastasi pappi, "silloin kun
-hän ei tee meidän tahtomme mukaan. Sinusta ja miehestäsi olisi ollut
-tärkeätä, että tuo lapsi olisi jäänyt eloon — hänet oli siitetty
-suuren omaisuuden perilliseksi ja suvun jatkajaksi. Mutta jos nainen
-kantaa lasta, joka ei ole oleva muuta kuin hänen häpeänsä todistus eikä
-perivä muuta kuin äitinsä maidon — silloin ei äidinsydän ole aina
-varsin luotettava. Voi käydä niin, että hän piiloutuu ja synnyttää sen
-salassa, tuhoaa lapsensa ruumiin ja sielun, antaa sen vieraiden käsiin
-ja iloitsee päästessään kuulemasta ja näkemästä sitä."
-
-Olav hyppäsi pystyyn ja tarttui vaimoonsa tämän pyörtyessä. Toinen
-polvi maassa hän koetti pitää tätä pystyssä sylissään; pappi kumartui
-ja irrotti nopeasti päähineen, joka oli kierretty kaulan ympäri
-ja kiristi. Valkoiset kasvot, jotka retkahtivat taapäin miehen
-käsivarrelta jättäen paljaaksi kurkun kaaren, näyttivät kuolleilta.
-
-"Laske hänet alas", sanoi pappi, "ei, ei, ei sängylle, vaan penkille,
-että hän tulee maanneeksi suorana." Pappi puuhasi sairasta autellen.
-
-"Sinun vaimosi ei ole vahva?" tiedusti pappi vakavasti ollessaan
-lähdössä pois. Olav seisoi pidellen hänen hevostaan.
-
-"Ei", vastasi tämä. "Hän on ollut heikko ja hento aina — minä tiedän
-sen, sillä mehän olemme kasvintoverit ja olen tuntenut hänet lapsesta
-asti."
-
-
-
-V
-
-
-Varhain seuraavana keväänä valmistautui herttua Haakon ryöstöretkelle
-Tanskaa vastaan. Tanskan kuningas pakotettaisiin tekemään sovinto
-maanpakoon ajamiensa valtaherrojen kanssa sellaisilla ehdoilla, jotka
-he ynnä norjalaiset sanelisivat hänelle.
-
-Olav Auduninpoika lähti Tunsbergiin, hän oli paroni Tore Haakoninpojan
-alipäälliköltä. Hän ei ollut yksinomaan iloinen siitä, että hänen tuli
-olla poissa kotoa tämä kesä. Hän alkoi juurtua Hestvikeniin. Se oli
-hänen perintökartanonsa ja kotipaikkansa — ja hän oli ollut niin kauan
-koditon ja turvaton. Sitä mukaa kuin hän sai kohotetuksi omaisuutensa
-rappiotilasta ja näki, että lähde, joka niin kauan oli ollut kuivunut,
-nyt jälleen oli ruvennut virtaamaan ja tuottamaan tuloja, sekä huomasi
-itse alkavansa ymmärtää talonhoitoa ja kalastusta — häntä alkoi
-miellyttää tuo ponnistelu ja huolenpito omastaan. Hän olisi tahtonut
-saada Bjørnin kartanonhoitajaksi, mutta Bjørn ei ruvennut. Loppujen
-lopuksi Bjørn lähti Olavin aseenkantajaksi ja saattomieheksi, ja eräs
-Leif niminen mies jäi hoitamaan Hestvikeniä emännän kanssa.
-
-Olav oli myös hiukan levoton Ingunnista — tämä oli joutuva uudelleen
-lapsivuoteeseen juhannuksen korvilla. Ingunn oli kyllä ollut paljon
-terveempi nyt kuin edellisellä kerralla, jaksanut täyttää tehtävänsä
-ja osansa talon hoidosta koko ajan — ja hän oli nyt tottunut töihinsä
-eikä ollut enää yhtä mahdoton kuin heidän ollessaan vastanaineita.
-Mutta Olav oli sittenkin levoton juuri siksi, että hän käsitti Ingunnin
-odottavan tätä lasta malttamattomasti. Jos nyt onnettomuus kohtaisi
-sitä, sortuisi hän varmaan kokonaan suruun. Ja oli kuin hänellä olisi
-ollut paha aavistus. Hän ei osannut ajatella, että näkisi kotonaan
-lapsen palatessaan sinne syksyllä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jo Tunsbergissä Olav tapasi maanpakolaisuutensa aikaisia tuttavia,
-minne kääntyikin. Monet Alf-jaarlin entiset miehet olivat tulleet
-tapaamaan surmatun päällikkönsä lankoa ja vaativat, että Tore-herran
-oli otettava heidät mukaansa. Tanskalaisten maanpakolaistenkin
-ja heidän miestensä parista, joita vilisi kaupungissa, hän löysi
-monta jaarlinaikaista tuttavaa. Ja eräänä päivänä saapui satamaan
-lätinmaalainen laiva tuoden viestejä tanskalaisilta herroilta
-Konungahellasta; laivan päällikkö, Asger Maununpoika, oli kotoisin
-Vikingavaagista, ja hän ja Olav olivat olleet ystäviä siihen aikaan,
-kun Olav oli Høvdinggaardissa; he olivat myös kaukaisia sukulaisia.
-Illalla Olav lähti kaupungille tanskalaisen sukulaisensa kanssa ja otti
-oikein hyvän humalan — se virkisti häntä suuresti perästäpäin.
-
-Tore-herra määräsi Olavin pienen kuusitoistasoutuisen laivan
-päälliköksi, ja sotaretken kestäessä oli hänen laivansa ynnä kolmen
-pienen laivan Vikenin kaakkoiskulman laivueesta purjehdittava Asger
-Maununpojan johdolla; hän oli päällikkönä Lindormenilla, jota
-norjalaiset kutsuivat myös Yrmlingeniksi. Tanskalaisten ja heidän
-liittolaistensa välinen ystävyys oli usein hyvinkin hataraa, sillä
-tällä kertaa oli suurin osa päällystöä norjalaista. Ja nämä puhuivat
-kursailematta retken päätarkoituksen olevan sen, että Eirik-kuningas
-ja Haakon-herttua tahtoivat vaatia koko Tanskan valtakunnan
-äidinisänsä, pyhän kuningas Eirik Valdemarinpojan perintönä itselleen
-sekä saattaa maan Norjan kruunun verolliseksi. Mutta tuosta puheesta
-eivät tanskalaiset pitäneet; he väittivät vastaan sanoen, etteivät
-heidän herransa, marski Stig Andersinpoika ja kreivi Jacob olleet
-ikinä antaneet sellaisia lupauksia millekään kuninkaalle, ja että
-norjalaiset saivat kylliksi suuren palkan avustaan saadessaan ryöstää
-kaikin voimin Tanskan kuninkaan kaupunkeja ja linnoja. Norjalaiset
-vastasivat, että kun tuli kysymys saaliinjaosta, olivat tanskalaiset
-aina suuria veijareita, jotka osasivat anastaa itselleen parhaimmat
-palat. Norjalaisia oli enemmän, mutta heistä oli suurin osa talonpoikia
-ja kalastajia, jotka eivät olleet niin harjaantuneita kuin karaistuneet
-ja tunteettomat tanskalaiset, jotka olivat olleet vuosikausia retkillä
-maanpakolaispäällikköjensä matkassa, ja piittasivat viis' muista
-laeista kuin niistä, joita heidän oli täytynyt totella sotajoukossa.
-Mutta Alf-jaarlin vanha kantajoukko oli siinä suhteessa täysin
-tanskalaisten veroista. Olavilla ja Asgerilla oli täysi työ pysyttää
-rauha miestensä välillä.
-
-Laivasto liikkui nyt Hunehalsin seudulla, ja se osa, mihin Asgerin ja
-Olavin pikku laivat kuuluivat, hävitti Tanskan saarien pohjoisrantoja.
-Vikingavaagiin he eivät menneet. Olav oli kuullut Asgerilta Tanskan
-kuninkaan miesten vallanneen Høvdinggaardin, polttaneen sen ja
-hakanneen maahan kivilinnan ja herra Barnim Erikinpojan kaatuneen
-miekka kädessä. Oli siis turha ajatella häntä enää — Olavin olisi
-muuten tehnyt mieli mennä tapaamaan enoaan. Nyt hän sai luettaa messun
-vainajalle, siinä kaikki. Hän tunsikin entistä vähemmän kiintymystä
-äitinsä sukuun ja maahan.
-
-Noissa matalissa, turvattomissa rannoissa oli jotakin niin
-kevytmielistä ja tyhmänpöyhkeää, kun ne levisivät siinä aaltojen
-huuhtomina aina veden välkkyvään pintaan asti. Leveän, valkoisen
-rantaman takaa nousivat kellertävät hiekkasärkät ilmoille, ja ikämetsää
-kasvoi niemen nokkaan asti; vanhojen pyökkien ja mukuraisten tammien
-rungot näyttivät nousevan suoraan myrskyisästä merestä; ruohoturve ja
-puiden juuret harittivat hiekkapenkereen laidasta kuin rikkinäisen
-vaatteen langat. Näytti siltä kuin meri olisi kouraissut luokseen
-ja haukannut suuria kappaleita rannikon paljaasta povesta. Olavin
-mielestä täällä oli rumaa. Sisämaassa oli kyllä kauniimpia seutuja
-— suuria, mahtavia kartanoita, muheata maata, metsässä kulkevia
-sikaparvia, lihavia lehmiä laitumella, kauniita hevosia haassa; mutta
-sittenkään hän ei ollut milloinkaan viihtynyt täällä. Kotimaa, Norjan
-ranta, kivinen varustus toisensa takana — kareja, luotoja ja saaria,
-sisäreitti ja viimeksi mantereen vaaleat kalliot, kunnes ensimmäiset
-vihreät ruohojuovat pistäytyivät jonkun lahden pohjukkaan aivan kuin
-tiedustellen. Talot olivat korkeammalla, enimmäkseen mäkien harjalla,
-mistä näki kauas joka puoleen ja voi arvata, mitä oli tulossa.
-
-Hän ajatteli kotiaan — alastomien kallioseinämien välistä lahtea,
-taloa ylhäällä töyrään laella Hevostunturi taustanaan. Ingunn nousi
-ylös näihin aikoihin — ehkä hän seisoi ulkona pihalla kauniina ja
-nuorena ja notkeana jälleen, vaalien lastansa päivänpaisteessa.
-Ensimmäisen kerran hän toivoi kiihkeästi, että kotona olisi lapsi. —
-Mutta tuo valoisa näky oli niin kaukainen ja epätodellinen.
-
-Hän vietti nyt samanlaista elämää kuin ollessaan maanpakolaisena.
-Pelkkä rautapaidan tunne teki niin hyvää — oli kuin hänen
-ruumiinvoimansa olisivat jännittyneet sen painon alla. Oli hyvä tuntea,
-miten se viilensi maatessa, suojeli ja säästi ruumiin lämpöä taistelun
-tuoksinassa; se oli kuin kehoitus voimien säilyttämiseen jakamattomina,
-hajottamatta niitä turhanpäiten ja tarkoituksetta. Ponnistukset,
-joita myrskyisellä merellä purjehtiminen sekä maalle hyökkääminen
-vaativat, edellyttivät että miehen oli oltava valpas ja tarkkaavainen,
-mutta sisimmässään peloton ja piittaamaton, vaikka vaara, jonka
-torjumiseen täytyi ponnistaa viimeiset voimansa, nujertaisikin alleen.
-— Tämäntapaisia ajatuksia liikkui Olavin mielessä, ja hän tunsi
-toisinaan vastenmielisyyttä muistellessaan niitä kahta vuotta, jotka
-hän oli viettänyt talonpojan töissä ja ollut naimisissa, epämääräistä
-tuskaa sydämessä, aivan kuin heikkoa jomotusta umpeenmenneiden
-haavojen pohjalla siitä, että hän tuhlasi miehuusvoimansa raataessaan
-kuluneissa, väljissä työvaatteissaan, mahtamatta lopullisesti mitään
-sille, minkälaisen sadon hän oli korjaava vaivoistaan ja lisäksi
-jonkinlaista vastenmielisyyttä muistellessaan läheistä yhdyselämäänsä
-tuon sairaalloisen naisen kanssa. Hänestä tuntui kuin hän olisi
-uhrannut voimakkaan nuoruutensa ja horjumattoman terveytensä, jotta
-tämä saisi imeä itseensä hänen voimansa, josta hän ei uskonut
-kuitenkaan olevan apua. Tuntui kuin hänet olisi pantu uimaan hukkuva
-toveri kaulassaan — pelastamaan tämä tai uppoamaan itse hänen
-kerallaan, jos tahtoi osoittaa olevansa mies. Mutta hän ei voinut
-olla tuntematta sydämessään vavistusta ajatellessaan, mikä lopussa
-kuitenkin odotti — hukkuminen — vaikka olisi taistellut viimeiseen
-hengenvetoon, siksi ettei mies voi toisin tehdä.
-
-— Jos Ingunn olisi ollut terve ja jos Olavista olisi tuntunut
-luonnolliselta ja päivänselvältä, että heille syntyisi lapsia
-korjaamaan sen, minkä hän oli saanut aikaan, olisi hän ajatellut
-toisin isännän asemastaan. Ja väliin, koettaessaan houkutella itseään
-uskomaan, että Ingunnhan saattoi tulla terveeksi ja että hänellä
-kukaties parastaikaa oli terve, parkuva, pieni poika tai tytär kotona
-kätkyessä — kaipasi hän taloonsa. Mutta useimmiten hän ei kaivannut
-sinne, vaan tunsi syvää mielihyvää saadessaan olla yksin, vapaana
-muista huolista kuin niistä, joita hänen alipäällikön toimensa tuotti.
-
-Häntä miellytti tämä elämä pelkkien miesten parissa. Niitä naisia,
-jotka hän näki rannassa, vanhoja eukkoja, jotka toivat heille ruokaa,
-kuihtuneita naisia, jotka pysyttelivät siellä, missä miehet liikkuivat,
-ei hän ottanut lukuun. Oli sateisia päiviä ja öitä laivalla,
-otteluita maihin noustessa — vaikkei se ollut sattunut kovin monesti
-Olavin osalle, eikä hän sitä liioin surrutkaan, sillä eivät edes
-Alf-jaarlin joukoissa vietetyt vuodet olleet voineet vaimentaa hänen
-vastenmielisyyttään tarpeetonta julmuutta kohtaan — ja tanskalaiset
-olivat julmia hävittäessään omaa maatansa. Eivätkä he luultavasti olisi
-olleet vähemmän julmia hävittäessään muitakaan seutuja. Mutta täällä
-oli totuttu tuohon leikkiin, sillä näillä rannoilla oli hävitetty ja
-raiskattu ja poltettu niin kauan kuin Tanska oli ollut olemassa. Olav
-tunsi vieraaksi äitinsä kansan. Hänenkin mielensä oli palanut sotiin ja
-taisteluihin nuoruudessa, mutta taistelun tuli päättyä joko voittoon
-tai häviöön. Joskus hän näki mielessään vihollisjoukon Hestvikenissä;
-hän puolusti tuota töyräällä olevaa taloa seisoen selkä vuorta päin,
-ajaen vihollista mäkeä alas suoraan meren aaltoihin, tahi kaatui omalle
-kamaralleen —.
-
-Tanskalaiset olivat toisenlaisia, pehmeämpiä ja sitkeämpiä. He
-antoivat ajaa itsensä pois — talonpojat metsiin, päälliköt meren yli
-— mutta tulivat takaisin, kuten aallot vierivät edes ja takaisin.
-He hävisivät ja voittivat, eikä kumpikaan muuttanut huomattavasti
-heidän ruokahaluaan ja elämännälkäänsä. He kestivät ihmeteltävällä
-mukautuvaisuudella ajatuksen, ettei toisin olisi oleva koskaan —
-taistelua oli kestävä ikuisesti, noilla matalilla, märillä rannoilla,
-minkään voiton tai tappion olematta viimeinen.
-
-Sitten he viettivät jonkin aikaa maalla. Miehet asuivat kaupungissa
-tiheään sullottuina taloihin ja kartanoihin; ilma oli paksu ja kuuma
-hiestä, rivoista puheista, oluen ja viinin höyrystä, iskuista,
-riidasta ja nahinasta. Joka yö oli tappeluita kaduilla ja taloissa, ja
-päälliköillä oli aika tekeminen saadakseen joukkonsa pysymään vähänkään
-kurissa.
-
-Huhuja kulki lakkaamatta laivakunnista, jotka muka olivat hyökänneet
-maihin ja saaneet tavattoman runsaasti saalista. Maastrandin luona
-oli joukko Alf-jaarlin entisiä miehiä tapellut saksalaisia kauppiaita
-vastaan sekä ottanut hengiltä kaikki vangit. Tällä he muka olivat
-kostaneet erään kuolleen herransa surman. Sitten kerrottiin Tanskan
-kuninkaan laivaston valloittaneen marskin varustuksen Samsøssä ja
-herra Stig Andersinpojan kaatuneen. Norjalaisten kesken uskottiin
-Haakon-herttuan aikovan valloittaa Tanskan itselleen — ja tästä hän
-oli riitaantunut veljensä, kuninkaan kanssa; siksi Eirik-kuningas oli
-purjehtinut kotiin Bjørgviniin jo aikaisin kesällä, ja siitä syystä
-kuninkaan laivaston päälliköt, Länsi-Norjan herrat ja eräät Islannin
-miehet olivat olleet niin julmia. Mutta herttua vaati kovaa kuria
-joukoiltaan: hän ei tahtonut nähdä kokonaan hävitettynä maata, jonka
-hän aikoi saada itse.
-
-Olav ajatteli, että jos ylipäälliköt kenties tiesivätkin mikä noissa
-lukuisissa huhuissa oli totta, mikä ei, ei väki ainakaan ollut
-selvillä mistään. Ja alipäälliköt, hänen itsensä vertaiset, laskettiin
-kuuluvaksi väkeen, eikä herroihin — jotka soturit usein tunsivat vain
-nimeltä ja joita tuskin olivat nähneet — mutta joista he puhuivat
-sitä enemmän mitä vähemmän heitä tunsivat. Että hän itse oli sukua
-useille maasta karkotetuille tanskalaisille aatelismiehille, siitä
-mainitakseen hän oli liian ylpeä, kun eivät toiset muistaneet sitä.
-Hänen oma ylipäällikkönsä, Tore-paroni, ei pitänyt häntä sen parempana
-kuin talonpoikien laivojen komentajia; hän piti Hestvikenin Olavia
-urhoollisena miehenä ja kunnollisena johtajana — mutta muulla tapaa
-tämä ei mitenkään ollut erottautunut muista; hänellä ei ollut tähän
-asti ollut tilaisuutta suorittaa sellaisia tekoja, jotka olisivat
-herättäneet ihmetystä.
-
-Eräs seuraus tästä elämästä oli. Kun Olav nyt muisti kalvavan pelkonsa,
-että hänen tuntoaan painavalla teolla olisi yhteyttä sen asian kanssa,
-että hänellä oli ollut niin vähän iloa yhdyselämästään Ingunnin
-kanssa, tuntuivat nämä ajatukset hänestä sangen joutavanpäiväisiltä.
-Huomaamatta oli sellainen käsitys syntynyt hänen mielessään viimeisenä
-kahtena vuonna. Mutta nämä miehet, joiden parissa hän oli täällä,
-olivat ryöstäneet talonpoikien karjaa, polttaneet taloja ja linnoja,
-saattaneet miekkansa vereen muutenkin kuin taistelussa, ja moni oli
-surmannut ja rääkännyt aseettomia ihmisiä ilman sanottavaa syytä.
-Jotkut olivat anastaneet kalleuksia, joita he pelkäsivät näytellä
-— ja nämä esineet oli enimmäkseen ryöstetty kirkoista. Ja vaikka
-Haakon-herttua oli käskenyt rangaista väkivallan kuolemalla, eivät
-kaikki ne vaimot ja tytöt, joita kuhisi sotureiden joukossa miesten
-ollessa maissa, olleet joutuneet aivan omasta tahdostaan tähän elämään.
-
-Hänen oma tilintekonsa tuon islantilaisen kanssa muuttui niin
-äärettömän mitättömäksi asiaksi. Eihän kukaan voinut uskoa, että
-nämä miehet olisivat ripittäneet kaikki syntinsä saatavissa oleville
-papeille — he eivät voineet mitenkään muistaa kaikkea, eivätkä
-papit ehtineet kuunnella niin tarkkoja tunnustuksia. Monella, joka
-luottavasti nautti Corpus Dominin ennen hyökkäystä, oli varmasti
-suuria syntejä omallatunnollaan, jotka hän oli unohtanut ripittää.
-Teit-lurjus oli saanut palkkansa — ja Olavista tuntui nyt niin
-kumman naurettavalta, että hän oli voinut kuvitella näkevänsä enteitä
-kaikenlaisissa asioissa: vieraiden ihmisten satunnaisissa sanoissa,
-unissa, joita hän oli nähnyt yöllä, karjansa värissä ja merkeissä.
-Hän oli luullut lopuksi tuntevansa päällänsä Jumalan käden, joka
-tahtoi pakottaa hänet kääntymään siltä tieltä, mille hän oli astunut.
-Täällä, kaikkien näiden miesten parissa, missä hän merkitsi niin
-vähän, muuttuivat hänen omat asiansakin pienemmiksi: hän oli nähnyt
-ja kuullut niin monen urhean miehen kuolevan, että oli mahdoton uskoa
-taivaan Jumalan panevan kovin pahakseen Teitin surmaamista tai aikovan
-kurittaa erikoisesti Olav Auduninpoikaa ojennukseksi ja pelastukseksi,
-kun oli niin paljon muita mahtavampia miehiä, jotka olisivat tarvinneet
-sitä paremmin — esimerkiksi tanskalaiset herrat, jotka riehuivat niin
-julmasti oman maansa asujaimia kohtaan. Ingunnin hairahduskin näytti
-ikään kuin pienemmältä — hän näki ja kuuli täällä niin monenmoista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä päivänä myöhään syksyllä hän ohjasi kulkunsa vuonoa ylös.
-Aurinko paistoi kirkkaasti sadekuurojen välillä. Tuuli navakasti,
-korkeat, valkoiset hyrskyt Härän alla tervehtivät häntä jo kaukaa.
-Ylhäällä kartanolla oli huomattu pieni alus — Ingunn seisoi laiturilla
-hänen laskiessaan sen ääreen, huntu ja viitta hulmuten laihan, kumaran
-vartalon ympärillä. Ja heti kun Olav näki hänet, ymmärsi hän kaiken
-olevan ennallaan —.
-
-Lapsi oli syntynyt kuolleena. Se oli ollut poika, poika sekin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaksi kuukautta uudenvuoden jälkeen Ingunn tuli taas kipeäksi — hän
-oli langennut tiellä, ja tällä kertaa oli henki kysymyksessä. Olavin
-täytyi hakea pappi taloon.
-
-Sira Benedikt neuvoi aviopuolisoita elämään erossa vuoden ja käyttämään
-tuon ajan katumukseen ja hyviin töihin; kun Ingunn oli noin heikko,
-arveli pappi, ettei hän mitenkään jaksaisi synnyttää elävää lasta.
-
-Olav oli kyllä halukas koettamaan tuota keinoa. Mutta Ingunn joutui
-aivan suunniltaan epätoivosta hänen puhuessaan siitä.
-
-"Kun minä kuolen", sanoi hän "täytyy sinun ottaa nuori, terve vaimo,
-joka synnyttää sinulle poikia. Sanoinhan sen sinulle, silloin kun olin
-onneton — mutta sinä et tahtonut päästää minua. Minä en elä kauan,
-Olav, — anna minun olla sinun luonasi niin kauan kuin elän!"
-
-Olav silitti hänen kasvojaan ja hymyili väsyneesti. Ingunn puhui yhä
-siitä, että Olavin täytyi mennä uusiin naimisiin — mutta hän ei
-kärsinyt nähdä tämän katsovan kehenkään naiseen tai vaihtavan paria
-sanaakaan naapurivaimojen kanssa, heidän tavatessaan nämä kirkkomäellä.
-
-Unettomuus vaivasi Olavia tänä keväänä vielä enemmän kuin edellisinä
-vuosina. Sydän täynnä sääliä hän virui vuoteellaan käsi heikon
-vaimoparkansa ympärillä — mutta häntä kiusasi tämän hellittämätön
-rakkaus. Vielä nukuttuaankin tämä puristi laihoilla käsivarsillaan
-hänen kaulaansa pää hänen olkapäällään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav oli iloinen päästessään kotoa, kun hän lähti taas Tunsbergiin
-keväällä. Kesä kului samoin kuin edellinenkin. Mutta aina kun hän
-ajatteli kotia, ahdisti hänen sydäntään. Sillä oli aivan kuin
-yhdentekevää, että hänellä oli ollut niin vähän iloa yhdyselämästään
-Ingunin kanssa — hänen menettämisensä oli menettää puolet elämää.
-
-Mutta Ingunn oli terve ja reipas, kun hän palasi myöhään syksyllä. Ja
-tällä kertaa hän oli varma siitä, että asiat sujuisivat hyvin. Mutta
-kuusi viikkoa ennen joulua hän sai pojan, enemmän kuin kaksi kuukautta
-liian aikaisin.
-
-Vähää ennen kuin tämä tapahtui, oli laaksossa levinnyt tieto, että
-Tore Haakoninpoika oli mestauttanut Bjørn Egilinpojan Tunsbergissä.
-Ensimmäisen Tanskan retken jälkeen hän oli mennyt paronin palvelukseen
-— hän ei tahtonut enää takaisin Hestvikeniin. Taistelulaivaston
-vetäytyessä takaisin Norjaan tänä syksynä oli Bjørn ollut sillä
-laivalla, jota Tore-herra itse ohjasi kotiin päin, ja hän oli joutunut
-sanakiistaan erään toisen miehen kanssa ja hyökännyt tämän kimppuun.
-Paronin käskiessä miesten vangita ja sitoa hänet hän oli noussut
-vastarintaan ja haavoittanut kahta heistä kuolettavasti ja useita muita
-lievemmin.
-
-Gudrid, Bjørnin vaimo, oli kuollut kesällä, ja Olav Auduninpoika
-ajatteli nyt olevansa velvollinen auttamaan sen miehen perhettä, josta
-hän oli pitänyt niin paljon. Torhild Bjørnintytär oli pysytellyt
-erillään muiden ihmisten parista — hän oli tyly ja harvasanainen; Olav
-oli nähnyt häntä hyvin harvoin ja vaihtanut tuskin sanaakaan hänen
-kanssaan, niin ettei hän oikein tiennyt, miten saisi toimitetuksi
-asiansa tälle.
-
-Mutta Ingunnin jäädessä makaamaan sairaana näin lähellä joulua, ja
-koska Hestviken nyt oli ilman emäntää, joka olisi toimittanut kaikki
-valmistukset — ja talossa oli paljon vierasta väkeä näin kalastus- ja
-hylkeenpyyntiaikaan — alkoi Olav tuumia, että mitähän, jos hän puhuisi
-Torhild Bjørnintyttären kanssa ja pyytäisi tätä muuttamaan heille
-taloa hoitamaan. Hän kuului olevan varma työihminen, ja Hestvikenissä
-oli nyt kaikki niin mullin mallin, että kuka hyvänsä olisi osannut
-hoitaa työt paljon paremmin kuin talon oma emäntä; eihän Ingunn saanut
-paljon aikaan terveenä ollessaankaan, mutta hän oli nähnyt tuskin
-yhtään tervettä päivää kolmeen vuoteen. Ruoan saanti oli niin kurjaa,
-että Olavin oli ollut vaikea saada taloon miehiä täksi talveksi,
-ja jos taloon tuli vieraita, sai hän odottaa pelolla ja häpeällä,
-mitä saataisiin pöytään. Kohta heillä ei ollut talvella muuta kuin
-tuoretta kalaa ja jäädytettyä lihaa, mikä haisi ja maistui omituisen
-pahalta. Aitassa olevat ruokatavarat hupenivat kuin tuuleen — kunnes
-Olaville selvisi, että useat palvelijoista varastivat kuin korpit.
-Olut täytyi tuottaa aina kaupungista, vaikka se tuli kalliiksi —
-Ingunnin panema olut oli huonossa huudossa pitkin koko vuonon rantaa.
-Jopa kirnupiimäkään ei ollut hapanta, vaan märennyttä. Itselleen hän
-ei ollut saanut teetetyksi juuri mitään uutta kotona naimisiin menonsa
-jälkeen, ja hänen arkivaatteensa olivat kuin mökkiläisen repaleet —
-niitä ei pidetty puhtaina eikä vaihdettu tarpeeksi usein.
-
-Hän oli ehdottanut Ingunnille pari kertaa, että he ottaisivat
-apuvaimon, mutta tämä oli heti tullut kauhean onnettomaksi, itkenyt ja
-rukoillut, ettei Olav tuottaisi hänelle sellaista häpeää. Hänen oli
-turha sanoa, etteihän sairaudelle mitään voinut ja ettei häpeä ollut
-Ingunnin. Ja Olav ymmärsi, että jos hän nyt aikoi puhua Torhildin
-kanssa, täytyi sen tapahtua hänen vaimonsa tietämättä. Pahinta oli
-lapsien laita — nuorimmat hänen täytyi saada ottaa mukaansa, ja siitä
-oli kai tuleva hälinää, mitä Ingunn ei kestänyt kuulla.
-
-"Torhildin lapsiksi" kutsuivat ihmiset Bjørnin ja Gudridin kuutta
-elossa olevaa lasta. Näiden äiti oli ollut kuin jänisemo — hän jätti
-lapset omiin hoteisiinsa melkein heti, kun ne olivat syntyneet;
-tytärpuoli otti ne hoiviinsa, nosti ne syliinsä ja imetti niitä
-lehmänsarvesta. Gudrid itse juoksenteli ympäri laaksoa. Torhild oli
-ollut kihlattu varhaisessa nuoruudessaan eräälle hyvinvoivalle ja
-kunnolliselle nuorelle miehelle, mutta hän oli Gunnarin lähisukulainen,
-miehen, jonka Bjørn oli tullut surmanneeksi, ja niin ei naimisesta
-tullut mitään. Sen jälkeen Torhild oli jäänyt tuohon köyhään kotiin,
-raatanut kuin mies ja vaimo yhteensä. Ihmiset tunsivat häntä hyvin
-vähän, mutta hänestä tiedettiin paljasta hyvää. Ei hän ollut rumakaan,
-mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi, että Torhild Bjørnintytär olisi
-voinut olla muualla kuin missä oli. Nyt hän ei ollut enää nuori —
-kahdenkymmenenkahdeksan, -yhdeksän vaiheilla; hänen kaksi vanhinta
-sisarpuoltaan olivat siksi varttuneet, että olisivat voineet mennä
-palvelukseen, mutta Torhild vastasi ihmisten puheeseen, että hän
-tarvitsi heitä kotona.
-
-Eräänä sunnuntaina, vähän sen jälkeen, kun Ingunn oli jäänyt makaamaan,
-näki Olav Torhild Bjørnintyttären kirkossa. Tämä seisoi uloinna naisten
-puolella ja oli kietoutunut avaraan, mustaan viittaan, jota hän piti
-tiukasti ympärillään. Hupun hän oli vetänyt silmille, ja Olav näki
-aika ajoin sivusta hänen kasvonsa kalpeina mustaa villakaapua vastaan.
-Hän oli isänsä näköinen: otsa korkea ja jyrkkä, nenä pitkä, mutta
-kauniisti kaartuva, suu leveä ja väritön, huulet tiukasti suljetut,
-aivan kuin mykän kärsivällisyyden merkiksi; leuka oli voimakas ja
-kaunismuotoinen. Mutta hänen vaalea tukkansa oli kauhtuneen värinen
-ja riippui epäjärjestyksessä otsalle, ja harmahtava iho oli kuin noen
-ja savun parkitsema. Hänellä oli suuret, harmaat silmät, mutta ne
-olivat punareunaiset ja verestävät, aivan kuin hänen olisi täytynyt
-seisoa liian paljon lieden ääressä ahtaassa, savuisessa kodassa. Kädet,
-jotka pitelivät kaapua koossa silloinkin, kun hän oli liittänyt ne
-rukoukseen, eivät olleet isot, hänellä oli kaidat, pitkät sormet, mutta
-ne olivat sinertävät ja täynnä sierettymiä. Ja kaikki ihossa olevat
-uurteet ja kuluneiden kynsien seudut olivat mustat. — Messun jälkeen
-Olav jäi kirkonmäelle puhelemaan parin talonpojan kanssa. Näin hän
-joutui ratsastamaan kotiin yksin — hänen väkensä oli lähtenyt kotiin
-jo aikaisemmin.
-
-Hän oli tullut kohdalle, missä metsä aukeaa; siinä oli pari isoa
-suopälveä ja pieni mökki suuremman suon laidassa. Ratsastuspolku
-haarautui aivan sen ulkosuojien taitse — toinen lähti Rynjulia
-kohti eteläänpäin, toinen, kapeampi, alas Hestvikeniin. Kääntyessään
-kotipolulleen Olav näki Torhild Bjørnin tyttären ulkona mökin edessä;
-hän oli riisunut viittansa ja antanut sen takaisin vaimolle, jolta oli
-sen lainannut. Huomatessaan ratsastajan hän kääntyi äkkiä ja lähti
-kulkemaan jäätynyttä suota kohti aivan kuin paeten. Mutta Olav oli
-saanut nähdä, miksi hän oli kätkeytynyt niin tarkasti viittaansa —
-hänellä ei ollut sen alla muuta kuin paljas paita, karkea, värjäämätön
-sarkapaita. Se oli auki kaulasta ja hihat ylettyivät kyynärpäihin,
-ja käsivarret olivat siniset kylmästä, samoin kapeat nilkat, jotka
-vilkkuivat paidanhelman ja isojen, risaisten miesten kenkien
-välistä, jotka hänellä oli jalassa. Vyötäisilleen hän oli kietaissut
-sarkakaistaleen — ja jälleen Olavin täytyi ihmetellä hänen suoraa
-ryhtiään.
-
-Hänen vaatepartensa oli samanlainen kuin apuvaimojen, jotka kesäisenä
-päivänä leikkasivat eloa pellolla. Eräs muisto vilahti Olavin mielessä
-— sininen taivas, auringonpaiste ja lämpöä huokuva pelto, leikkuumaa,
-missä naiset liikkuivat kumarassa, koukkaisten sirppiinsä kypsää,
-hyvältä tuoksuvaa viljaa. Hän katsoi tuon ohuesti vaatetetun naisen
-jälkeen, joka pakeni jäätyneelle suolle — kohti metsänrantaa, missä
-kuuset seisoivat huurteisina. Miten kylmä hänellä mahtoikaan olla.
-Hän oli paljain päin — palmikko riippui paksuna, suorana köytenä
-alas uljasta, taipumatonta selkää pitkin. Olav tunsi äkkiä kiihkeätä
-hellyyttä häntä kohtaan. Hän pidätti hevostaan vähän aikaa polulla
-katsellen nuoren naisen jälkeen. Sitten hän ratsasti eteenpäin
-kappaleen matkaa — käänsi hevosen ja oikaisi suolle.
-
-Mökki, jonka Bjørn Egilinpoika oli omistanut mäellä vuonon toisella
-puolen, oli melkein kokonaan leppien peitossa eikä näkynyt tielle.
-Olav muisti hänen raivanneen aimo kaistaleen uudismaata; hän oli
-käynyt täällä viimeksi kaksi vuotta sitten jollakin asialla. Pari
-pientä sarkaa oli varmaan raivattu tänä syksynä: kiviä ja juuria ei
-ollut vielä kannettu pois. Ylempää paistoivat sänkipellot vaaleampina
-kuin muu kuurainen, sammaleinen maa. Pieni navetta, minkä Bjørn oli
-pystyttänyt joku vuosi sitten, loisti uutuuttaan keltaisena, mutta
-tupaa hän ei ollut saanut milloinkaan rakennetuksi: he asuivat yhä
-pyöreässä multamajassa.
-
-Torhild Bjørnintytär tuli ulos kuullessaan hevosen kavion kopsetta.
-Lapset kurkistelivat hänen takaansa oviaukosta. Hän suoristautui,
-punehtui hiukan ja katsoi vastahakoisesti vierasta tämän laskeutuessa
-alas hevosen selästä, josta hän ymmärsi tällä olevan jotakin asiaa.
-Olav sitoi Apalhvitenin puuhun, pani oravannahkaturkkinsa sen
-peitteeksi ja sanoi: "Anna minun tulla hetkeksi sisään, Torhild,
-tahtoisin puhua kanssasi eräästä asiasta." Hän ei tahtonut, että toinen
-seisoisi siinä palelemassa; nyt hän oli avojaloinkin.
-
-Torhild pyörähti sisään. Hän viskasi kuluneen taljan multapenkille,
-pyysi vierasta istuutumaan ja otti kauhallisen vuohenmaitoa astiasta,
-joka oli Olavin takana penkillä. Maito maistui ja haisi väkevästi
-savulta, mutta Olav ei ollut syönyt, ja se oli hänestä hyvää.
-Maja oli kuin luola, jossa kulki keskellä kapea käytävä molempien
-multalavitsojen välissä, mitkä täyttivät koko alan. Torhild istuutui
-vierasta vastapäätä; hänellä oli sylissä kaksivuotinen lapsi, ja hänen
-takanaan seisoi vähän vanhempi tyttö pidellen häntä kaulasta. Kaksi
-vanhinta poikaa makasi lieden luona, lähellä ovea, kuunnellen siskon ja
-vieraan puhetta.
-
-Puheltuaan muista seikoista sopivan ajan Olav esitti asiansa. Torhild
-oli kai kuullut, miten surkeasti asiat olivat Olavin talossa — eikä
-ollut pienintäkään toivoa, että hänen vaimonsa pystyisi työntekoon
-koko talvena. Jos Torhild tahtoisi olla niin hyvä ja auttaa heitä
-tässä vaikeudessa, ei hän osaisi milloinkaan palkita häntä kylliksi.
-Olav puhui kuin sellainen, joka pyytää palvelusta — hän piti tuosta
-toisesta niin sydämellisesti. Tämä oli vahvan näköinen, hartiakas ja
-ryhdikäs, pitkä, kiinteäpovinen ja voimakaslantioinen. _Hän_ ei ollut
-antanut selkänsä köyristyä, vaikka hänen oli täytynyt kulkea ikänsä
-majan ja navettapahasen väliä.
-
-Torhild yritti keksiä verukkeita, mutta Olav vastasi, että hän
-tietenkin sai ottaa kaikki kuusi lasta mukaansa Hestvikeniin. Hän ei
-ollut ajatellut tarjoutua ottamaan luokseen muuta kuin kaksi vanhinta
-— näistä saattoi jo olla hiukan apuakin — sekä kaksi nuorinta, jotka
-eivät voineet erota kasvatusäidistään. Keskimmäisille täytyi löytyä
-sija jostakin muualta. Eläimet, lehmä, neljä vuohta ja kolme lammasta
-hän ottaisi myös huostaansa; kun tuli rekikeli, voitiin tuoda niiden
-rehut. Ja hän lupasi huolehtia siitä, että Rundmyrin pellot tulisivat
-lannoitetuiksi ja siemennetyiksi keväällä.
-
-Lopulta Torhild suostui Olavin palvelukseen, ja he päättivät, että
-hän muuttaisi Hestvikeniin niin pian kuin hän oli ehtinyt hankkia
-vähän vaatetta itselleen ja lapsille. Olav lupasi lähettää hänelle
-kangasta. Hän ratsasti itse viemään niitä seuraavana päivänä; toisten
-palvelijoiden ei tarvinnut tietää, miten köyhä hän oli ollut.
-
-Hän oli aikonut kertoa Ingunnille sopimuksestaan samana iltana, mutta
-hänen tullessaan sairaan luo makasi tämä sängyssä niin verettömänä
-ja heikkona, että näytti siltä, kuin hän ei jaksaisi kuunnella eikä
-vastata. Ja niin hän istahti hetkeksi hänen luokseen sängyn laidalle.
-Ingunnin kasvot olivat hirveän kuluneet: silmäluomet riippuivat kuin
-ohuet, ruskeat kalvot sisään vajonneiden silmien päällä, iho oli harmaa
-ja ruskealäikkäinen poskipäiltä — tumma väri, jonka hän oli saanut
-toisen lapsensa jälkeen, ei ollut lähtenyt pois. Hänen valkoinen
-aivinapaitansa oli kiinnitetty kalliilla soljella — hänen kaulansa
-oli suonikas kuin kynityn linnun. Olav muisti, että Torhildin harmaa,
-villainen paita oli ollut kiinnitetty hiotulla kalanluisella neulalla
-— mutta hänen kaulansa oli ollut pyöreä kuin patsas ja povensa kiinteä
-ja pysty. Hän oli terve ja raikas, vaikka hänen elämänsä oli ollut niin
-raskasta ja vaivalloista. Hänen omalla vaimoraukallaan oli ympärillään
-kaikkea, mitä tarvittiin nuoren vaimon elämän sulostuttamiseksi — ja
-kuitenkin hän makasi tässä kolmannen kerran neljän vuoden kuluessa
-lapsettomana ja terveytensä menettäneenä. — Olav siveli hänen poskeaan
-ja sanoi:
-
-"Kunpa osaisin auttaa sinua, Ingunn!"
-
-Hän ei saanut sanotuksi vaimolleen pestanneensa apuvaimoa, ennen kuin
-Torhild muutti taloon lapsilaumoineen ja eläimineen. Ingunn näytti
-pahastuvan, mutta sanoi vain:
-
-"Niinhän se taitaa olla, että sinä tarvitset jonkun hoitamaan taloa. Ja
-minä olen aina ollut niin saamaton — enkä näy osaavan elää enkä kuolla
-—."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ingunn makasi yhä yli talven selän, ja hänen sanansa näyttivät
-toteutuvan — hän ei osannut elää eikä kuolla. Mutta sitten hän
-piristyi, ja ennen paaston alkua hän jaksoi jo istua. Kevät tuli sinä
-vuonna varhain vuonon rantamille.
-
-Odotettiin jälleen sotakäskyä kesäksi. Talonpojat olivat väsyneet
-sotaan Tanskaa vastaan. Kukaan ei enää uskonut kuninkaan eikä
-herttuan saavan lopuksi aikaan muuta, kuin että menettäisivät senkin
-äidinperinnön, minkä olivat jo saaneet kiristetyksi itselleen entiseltä
-Tanskan kuninkaalta, ennen kuin tämä murhattiin.
-
-Tänä keväänä antoi sira Benedikt kuuluttaa aikovansa lähteä Nidarosiin
-Olavin-valvojaisiin. Paljon ihmisiä laaksosta liittyi häneen
-päästäkseen hyvässä seurassa pyhiinvaellusmatkalle, jonka jokainen
-Norjan mies ja nainen tahtoi tehdä ainakin kerran elämässään. Olav
-tarttui kuin toivoa ja apua hakien ajatukseen, että Ingunnin oli
-lähdettävä mukaan. Oli aivan kuin merkki, että hän oli tullut niinkin
-terveeksi viime aikoina — hänen täytyi käyttää tätä harvinaista
-tilaisuutta.
-
-Ingunn oli ensin hyvin haluton lähtemään — kun ei Olav päässyt
-mukaan — mutta äkkiä hänen päähänsä pälkähti, että hänhän voisikin
-käydä tervehtimässä sisaruksiaan ja lähteä pyhiinvaeltajien matkassa
-Hamariin asti. Olav ei pitänyt siitä; hän olisi tahtonut, että Ingunn
-olisi lähtenyt pyhiinvaellusretkelle — ehkä hän olisi saanut takaisin
-terveytensä pyhän Olavin haudan ääressä. Jos hän kerran jaksoi lähteä
-Heidmarkiin, täytyi hänen jaksaa perille asti: pyhiinvaeltajathan
-kulkivat hiljaa, sillä joukossa oli monta sairasta. Mutta nähdessään
-Ingunnin kaipaavan niin kovasti sisaruksiaan hän antoi suostumuksensa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän saattoi Ingunnia Osloon asti ja jäi kaupunkiin muutamaksi päiväksi
-ostaakseen ja myydäkseen. Eräänä aamuna, kun Ingunn istui majalassa,
-tuli Olav kiireesti sisään. Hän kopeloi heidän nahkasäkkejään, ei
-löytänyt mitä haki, ja aukaisi toisen. Sieltä hän sai käsiinsä joitakin
-pieniä vaatekappaleita — ne sopivat varmaan nelivuotiselle lapselle.
-Vaistomaisesti hän tuli katsahtaneeksi vaimoonsa — Ingunn istui
-kumarassa, posket hehkuvan punaisina. Olav ei puhunut mitään, vaan
-sulki säkin ja meni ulos.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Haakon Gautinpoika oli ostanut Bergin rouva Magnhild Torentyttären
-kuoltua. Nyt oli Tora Steinfinnintytär siellä leskenä jo toista vuotta.
-Hänen puheestaan Ingunn ymmärsi tämän eläneen sovussa Haakonin kanssa,
-mutta olevan myös tyytyväinen ilman tätä. Hän oli hyvin taitava emäntä.
-Ingunn ei lakannut milloinkaan ihmettelemästä sisartaan, joka liikkui
-niin rivakasti, varmasti ja käskevästi ulkona ja sisällä, vaikka hän
-nyt oli niin lihava, että se oli ihme. Entinen punavalkoinen iho
-hänellä oli vieläkin, samoin suorat, puhtaat piirteensä, mutta posket
-ja leukalihat pullottivat suunnattomina, ja ruumis oli niin muodoton,
-että hän kesti tuskin hevosen selässä; hänen kätensäkin olivat
-paisuneet niin, että taivepaikat olivat vain kuin syvät kuopat —
-mutta se ei haitannut häntä vähänkään. Kaikkialla oli varallisuutta ja
-hyvinvointia, ja hänen lapsensa olivat terveitä ja kukoistavia. Hän oli
-synnyttänyt kuusi lasta, jotka kaikki elivät.
-
-Kolmantena iltana istuivat sisarukset yhdessä aitanparvella ennen
-levolle menoaan. Ingunn istui kynnyksellä kuunnellen hiljaisuutta —
-kaukana metsässä kukahti käki vielä silloin tällöin, ja peltorastas
-raksutti laihossa. Hän oli elänyt jo kauan seudulla, missä ilmakin
-tuntui aina olevan äänessä, missä tuuli suhisi ja vonkui, ja meri
-hyrskyi alhaalla vuoren juurella. Tämän äänettömän ja kirkkaan
-taivaankannen alla tekivät lintujen pienet äänetkin hiljaisuuden yhä
-kuuluvammaksi — Ingunnista tuntui, kuin hän olisi juonut yhtä mittaa
-virkistysjuomaa. Lahti oli niin pieni ja rakas; se lepäsi kiiltävänä,
-välkkyen tummempana leväpehkujen kohdalla. Viimeiset pilvenpatsaat
-olivat painuneet kukkulan taa — päivällä oli ollut poutaa ja sadetta,
-ja niitylle levitetty heinä tuoksui niin hyvälle.
-
-Ikävä valtasi hänet —. Ingunn ymmärsi äkkiä ja odottamatta, mille
-asialle hän oli tullut. Hän oli taistellut nämä kaksi päivää, milloin
-kysyäkseen, milloin jättääkseen kysymättä sen mitä aikoi.
-
-"Näetkö koskaan minun Eirikiäni?"
-
-"Hän voi hyvin", vastasi Tora vitkaan. "Hallveig sanoo hänen olevan
-terveen ja hyvätapaisen lapsen. Vaimo käy täällä joka syksy."
-
-"Onko siitä kauan, kun viimeksi näit pojan?" kysyi sisar.
-
-"Haakon ei pitänyt siitä, että kävin siellä", sanoi Tora äskeiseen
-tapaan. "Ja sittenhän minä olen lihonut niin, että minun on vaikea
-tehdä niin pitkää matkaa. Mutta tiedäthän sinä, että hän on hyvien
-ihmisten luona, eikä Hallveigilla ole ollut koskaan huonoja uutisia
-hänestä. Ja sittenhän minulla on ollut kyllin touhua täällä kotonakin
-— etten ole joutanut lähtemään niin kauas", lopetti hän hiukan
-kiihtyen.
-
-"Milloin näit hänet viimeksi?" kysyi Ingunn uudelleen.
-
-"Kävin siellä lähtösi jälkeisenä keväänä, mutta sitten Haakon ei
-antanut minun mennä sinne enää. Hän sanoi, että se edisti vain
-juorupuheita", sanoi Tora kärsimättömästi. "Hän on sievä lapsi", lisäsi
-hän lempeämmin.
-
-"Onko siitä siis kolme vuotta?"
-
-"On."
-
-Sisarukset olivat tuokion ääneti. Sitten sanoi Tora:
-
-"Arnvid kävi myös häntä katsomassa useamman kerran — alkuvuosina."
-
-"Eikö hän ole käynyt enää myöhemmin? Onko hänkin unohtanut Eirikin?"
-
-Tora vastasi vastahakoisesti:
-
-"Katsohan, ihmiset eivät päässeet koskaan perille, kuka oli sinun
-lapsesi isä."
-
-Ingunn mykistyi hämmästyksestä. Viimein hän kuiskasi:
-
-"Luulivatko he sitten, että Arnvid —!"
-
-"Oli tyhmää, että lapsen isää pidettiin niin salassa, kun ei lapsi
-saanut —", sanoi Tora lyhyesti. "Tietysti jokainen silloin epäili
-pahinta — jotakin lähisukulaista tai munkkia."
-
-Sisarukset istuivat ääneti jonkun aikaa. Sitten Ingunn sanoi kiihkeästi:
-
-"Olen aikonut ratsastaa sinne huomenna — jos ilma on kaunis."
-
-"Se ei ole minun mielestäni viisasta", sanoi Tora nopeasti. "Muista,
-Ingunn, kuinka paljon meidän on täytynyt kärsiä sinun hairahduksesi
-tähden."
-
-"_Sinunko_ mielestäsi — jolla on kuusi lasta. Miltä sinä luulet
-tuntuvan, kun on yksi ainoa — ja siitäkin erossa. Olen kaivannut
-Eirikiä niin kauheasti näinä vuosina."
-
-"Se on liian myöhäistä, sisko", sanoi Tora. "Nyt sinun tulee ajatella
-Olavia."
-
-"Minä _ajattelen_ Olavia. Olen synnyttänyt hänelle kolme kuollutta
-poikaa. Tämä lapsi vaati omaansa, tämä lapsi, jonka minä petin ja
-hylkäsin — se vaati äitiään; aina, aina tunsin sen imevän rintaani,
-imevän sielun ruumiistani, imevän hengen lapsiltani minun kantaessani
-niitä; niin teki tuo hyljätty veli. Ensimmäisessä pojassa, jonka minä
-synnytin Olaville, oli vielä vähän eloa, sanoivat toiset — mutta hän
-kuoli ennen kuin olin nähnyt häntä, kastamatta, vailla nimeä. — Sinä
-olet nähnyt kaikkien lastesi syntyvän elävinä maailmaan, kasvavan ja
-kehittyvän. Kolme kertaa tunsin lapsen heräävän eloon kohdussani,
-käyvän äänettömäksi ja kuolevan. Ja kuljin sitten vain tietäen, ettei
-voinut odottaa muuta polttojen alkaessa kuin päästä eroon raahaamastani
-ruumiista."
-
-Pitkän ajan kuluttua Tora sanoi:
-
-"Tee kuten tahdot. Jos luulet oloasi helpottavan, kun näet hänet, niin
-—."
-
-Hän taputti sisartaan poskelle, ja sitten he paneutuivat levolle.
-
-Päivän ollessa korkeimmillaan Ingunn pysäytti hevosensa metsässä
-olevan veräjän eteen. Hän ei ollut välittänyt Toran pyynnöistä, vaan
-lähtenyt tielle yksin. Hänelle ei ollut sattunut sen pahempaa, kuin
-että hän oli eksynyt; hän oli ensin tullut pikku taloon, joka sijaitsi
-korkealla harjulla pienen joen toisella puolen. Talon asukkaat olivat
-siljuaasenilaisten lähimpiä naapureita, ja kaksi lapsista oli lähtenyt
-saattamaan häntä rinnettä alas kaalauspaikalle.
-
-Hän jäi istumaan hetkiseksi satulaan ja katseli seutua. Metsä
-aaltoili loputtomana, kukkula toisensa takana siintäviin etäisyyksiin
-asti; luoteessa kimmelsi hiukan lunta kirkkaiden poutahattaroiden
-alla. Syvällä laaksossa hän näki hyvin kaukaa Mjøsenin välkkyvän
-pinnan metsäisen tunturin juurella, ja vastapuolen maat siinsivät
-sinisinä keskipäivän autereessa vihreine viljeltyine palstoineen ja
-kartanoineen. — Hestvikenistä ei nähnyt yhtään raivattua tilkkua
-paitsi kartanon omia maita.
-
-Koti-ikävä ja kaipaus lapseen yhtyivät hänessä nyt huutavaksi nälän
-tunteeksi. Ja hän tiesi, että hän saisi ravita sen tällä lyhyellä
-hetkellä, tämän ainoan kerran. Sitten täytyi kääntyä takaisin taas,
-taivuttaa niskansa ja upota onnettomuuteensa.
-
-Hänestä tuntui, ettei päivä ollut paistanut milloinkaan näin kirkkaalta
-ja korkealta taivaan sineltä siellä etelässä vuonon varrella. Tuntui
-niin suloiselta olla jälleen korkean harjun laella. Alhaalla oikealla
-oli jyrkkä, pimeä metsänrinne, minkä läpi hän oli kulkenut jalan
-taluttaen hevostaan. Virran kohina rotkon pohjalta kuului milloin
-kovemmin, milloin hiljaisemmin. Suoraan vastapäätä, pienen autiolaakson
-toisella puolen, oli tuo pieni talo, johon hän oli joutunut ensin,
-korkealla kalliokielekkeen suojassa, ja hänen ja sen välillä väreili
-ilma sinisenä penkeren yläpuolella.
-
-Hänen edessään oli uutisraivausmaa. Rakennukset seisoivat kivisen,
-mättäisen mäen harjalla ja ne olivat pienet ja matalat, vain parin
-hirsikerran korkuiset. Pienet peltotilkut olivat enimmäkseen mäen
-juurella, aidan varressa.
-
-Ingunn laskeutui satulasta, irrotti veräjäpuut — ja sitten ilmestyi
-harmaamekkoisia pikkulapsia mäelle. Ingunnin täytyi pysähtyä, koko
-hänen ruumiinsa vapisi. Lapset seisoivat hievahtamatta paikallaan
-hetkisen, tutkien tulijaa — sitten he pyörähtivät ympäri ja hävisivät
-— hän ei ollut kuullut niiltä yhtään äännähdystä.
-
-Hänen noustessaan mäkeä kuukahti erään pienen rakennuksen ovesta ulos
-vaimoihminen. Tämä näytti säikähtävän nähdessään vieraan — ehkä hän
-luuli, ettei tuo pitkä, hohtavaposkinen, taivaansiniseen, hopeasoljella
-kiinnitettyyn huppuviittaan ja lumivalkoiseen huntuun pukeutunut
-nainen, joka talutti punertavaa, vaaleaharjaista hevosta, ollut
-ihminen. Ingunn huusi joutuin naiselle, kutsui häntä nimeltä —.
-
-He istuivat tuvassa hetken aikaa puhellen, sitten Hallveig lähti ulos
-hakemaan Eirikiä. Lapset eivät olleet menneet kauas, arveli hän,
-he olivat pelästyneet ilvestä, joka oli istunut aidalla aamusella.
-Mutta he kainostelivat vierasta — täällä näki useammin ilveksiä kuin
-vieraita.
-
-Ingunn istui katsellen ympärilleen tuossa pikkaraisessa tuvassa.
-Se oli matala ja savuttunut — ja astiat ja työkalut olivat pitkin
-lattiaa, niin että oli vaikea kääntyä minnekään päin. Heijassa nukkui
-kapalolapsi hengittäen tasaisesti ja terveesti. Ja jossakin surisi
-kärpänen korkealla, terävällä, läpitunkevalla äänellä — taukoamatta —
-aivan kuin se olisi tarttunut hämähäkin verkkoon.
-
-Hallveig palasi takaisin vetäen perässään pientä pojannassikkaa,
-jolla ei ollut päällään muuta kuin harmaa, villainen paita. Ja heidän
-takanaan kihisi koko emännän oma lapsiliuta oven ulkopuolella,
-kurkistaen sisään.
-
-Eirik pinnisti vastaan Hallveigin työntäessä häntä vieraan naisen
-eteen. Sitten hän kohotti katseensa silmänräpäykseksi, katsoi arasti
-ja ihmeissään tuota komeapukuista ihmistä — ja pyrki sitten piiloon
-kasvatusäitinsä taakse.
-
-Hänen silmänsä olivat kullanruskeat kuin hetevesi auringon sattuessa
-siihen, ja pitkät silmäripset kaartuivat ylöspäin. Mutta hänen
-hiuksensa olivat vaaleat ja kähertyivät otsalla ja niskassa suuriksi,
-välkkyviksi kiehkuroiksi.
-
-Äiti ojensi käsivartensa ja veti hänet luokseen. Nautinnon
-väristyksellä hän tunsi pienen, kovan pään käsivarttaan vasten ja
-silkkisen tukan sormissaan. Ingunn rutisti hänen kasvonsa omiaan
-vasten — lapsen poski oli pyöreä, pehmeä ja viileä, ja hän tunsi
-pienet, puoliavoimet huulet ihollaan. Eirik rimpuili vastaan kaikin
-voimin, pyrkien eroon äitinsä rajusta syleilystä, mutta ei päästänyt
-pienintäkään äännähdystä.
-
-"Minä olen sinun äitisi, Eirik — kuuletko, Eirik, minä olen sinun
-oikea äitisi —", sanoi Ingunn samalla itkien ja nauraen.
-
-Eirik katsoi häneen kuin ei olisi ymmärtänyt rahtuakaan. Kasvatusäiti
-nuhteli häntä terävästi ja käski hänen istua sievästi äitinsä sylissä.
-Sen jälkeen hän istui Ingunnin sylissä, mutta kumpikaan naisista ei
-saanut häntä avaamaan suutaan.
-
-Ingunn piti käsivarttaan hänen ympärillään, painoi hänen päänsä
-olkaansa vasten ja tunsi koko hänen ruumiinsa omaansa vasten. Hän laski
-toisen kätensä hänen pyöreille, ruskeille polvilleen, siveli hänen
-vahvoja sääriään ja pieniä, likaisia jalkojaan. Kerran tämä hipoi äidin
-kättä pienillä, multaisilla sormillaan — kosketti hänen sormuksiaan.
-
-Ingunn aukaisi reppunsa ja otti esiin lahjoja. Vaatteet olivat liian
-suuria Eirikille — hän oli harvinaisen pienikokoinen ikäisekseen,
-sanoi kasvatusäiti. Että nuo hienot paidat ja pienet nahkasukat oli
-tarkoitettu hänelle — sitä Eirik ei näkynyt ollenkaan voivan käsittää.
-Hän ei näyttänyt tulevan vähääkään iloiseksi äidin koettaessa hänen
-päälleen punaista hopeasolkista mekkoa — ihmetteli vain ääneti. Sitten
-Ingunn otti esiin leivät ja antoi Eirikille yhden, mikä oli aiottu
-yksin hänelle — ison pyöreän vehnäkakkaran. Eirik tarttui siihen
-halukkaasti, painoi sen molemmin käsin rintaansa vasten ja juoksi
-sitten kartanolle — kaikki kasvinsisaret perässään.
-
-Ingunn meni ovelle — poika seisoi siellä leipä lujasti syliinsä
-painettuna; hän rutisti sitä pystyssä olevaa vatsaansa vasten, paljaat
-ruskeat jalat harallaan. Toiset lapset seisoivat piirissä ympärillä
-silmät pyöreinä.
-
-Hallveig kantoi ruokaa vieraalle — hapankaalia, kaurarieskaa ja pienen
-kupillisen kermaa. Lapset saivat kulhon, mistä kerma oli kuorittu,
-ulos pihalle. Kun Ingunn hetken kuluttua katsoi taas ulos, istuivat he
-syömässä; Eirik oli polvillaan, taittoi suuria kimpaleitu leivästään ja
-jakoi toisille.
-
-"Hän on niin hyvä antamaan", sanoi kasvatusäiti, "Tora lähettää hänelle
-joka vuosi tuollaisen leipäkakkaran, kun minä käyn Bergissä, ja Eirik
-jakaa sen aina niin hartaasti, että melkein unohtaa syödä itse. —
-Kyllä sen näkee siitä ja muustakin, että poika on syntynyt korkeista
-vanhemmista."
-
-Ingunn näki nyt, lasten seisoessa piirissä auringonpaisteessa, että
-Eirikin tuuhea, vaalea tukka oli aivan toisenlainen kuin muiden. Hänen
-tukkansa oli kiharainen ja välkkyvä, vaikka olikin kampaamaton, eikä se
-ollut keltainen, vaan kuin vastakypsyneen pähkinän pinta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ingunnin täytyi lähteä kotimatkalle hyvissä ajoin, jos mieli ehtiä
-laaksoon ennen iltaa. Eirikin arkuutta vierasta naista kohtaan hänen
-ei ollut onnistunut voittaa, ja hänen ääntään hän oli tuskin kuullut
-ollenkaan, paitsi mitä hän puhui toisille lapsille ulkona pihalla. Se
-oli niin suloinen, niin suloinen.
-
-Nyt Eirik sai istua hänen hevosensa selässä metsänrajaan asti. Ingunn
-talutti hevosta suitsista, tuki lasta toisella kädellä, hymyili tälle
-lakkaamatta ja koetti loihtia hymyä toisenkin pienille, pyöreille,
-päivettyneille, somille kasvoille.
-
-He olivat tulleet veräjän toiselle puolen. Tässä ei kukaan voinut nähdä
-heitä. Ingunn nosti pojan alas, rutisti häntä sylissään ja suuteli
-suutelemistaan hänen kasvojaan, kaulaansa ja olkapäitään, toisen
-pinnistäessä itsensä jäykäksi ja painavaksi. Kun hän alkoi potkia
-äitiään minkä jaksoi, tarttui tämä lujasti hänen sileisiin, paljaisiin
-sääriinsä, tuntien tuskallista iloa siitä, että lapsen pikku ruumis
-oli niin kiinteä ja voimakas. Viimein hän vaipui kokoon maahan, koetti
-itkien ja hurjia hyväilysanoja höpisten saada lapsen houkutelluksi ja
-pelotetuksi istumaan sylissään.
-
-Kun hänen hetkeksi täytyi hellittää otettaan, pääsi poika riistäytymään
-irti. Hän livisti kuin jänis pienen aukean yli ja katosi pensaiden
-keskelle — sitten kuului aidan kolinaa.
-
-Ingunn nousi ylös — ääneen tuskasta voihkaisten. Sitten hän hoiperteli
-eteenpäin, itkusta kaksinkerroin, käsivarret riippuen. Hän tuli
-pensasaidan luo ja näki Eirikin juoksevan mäkeä ylös semmoista vauhtia,
-että jalat näyttivät tapaavan niskaa.
-
-Äiti seisoi siinä itkuun menehtymäisillään, hakoaidan yli kumartuneena.
-Ruosteenruskeat, kuihtuneet kuusentaimet oli kaadettu pienen pellon
-suoja-aidaksi, missä vilja juuri oli alkanut nousta hennolle,
-kokoonpusertuneelle oraalle, aivan kuin jonkinlainen vastasyntynyt
-olento — tämä muistui sittemmin aina hänen mieleensä, kun hän ajatteli
-suruaan — vaikka hän ei nyt tajunnut, mitä näki kyyneleisillä
-silmillään.
-
-Mutta viimein hänen täytyi palata ratsunsa luo.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Syksyllä sira Benedikt Bessenpoika sairastui. Ja eräänä päivänä tuli
-Olaville sana Hestvikeniin, että pappi tahtoi heittää hänelle hyvästit.
-
-Sira Benedikt ei näyttänyt kuolevalta maatessaan pieluksien tukemana
-vuoteessaan. Mutta rypyt, jotka olivat näyttäneet niin huomaamattomilta
-hänen lihavissa, ahavoituneissa kasvoissaan, olivat käyneet syvemmiksi
-ja lisääntyneet ja itse hän väitti varmasti pian kuolevansa. Olavin
-istuuduttua sängyn laidalle, kuten toinen oli pyytänyt, pappi otti
-aivan kuin ajatuksissaan ratsastushansikkaat vieraan kädestä,
-tunnusteli nahkaa ja piti niitä tutkivasti nenänsä ja silmiensä edessä.
-Olavia hymyilytti.
-
-He puhuivat ensin minkä mitäkin — Arne Torgilsinpojasta ja hänen
-tyttäristään. Kaksi näistä oli joutunut naimisiin tälle seudulle, mutta
-Olav oli tavannut heitä ja heidän miehiään hyvin harvoin viime aikoina.
-
-"Sinua näkee yhä harvemmin, Olav", sanoi pappi. "Moni ihmettelee, miksi
-aina pysyttelet itseksesi."
-
-Olav huomautti, että hänhän oli ollut merillä viimeiset kesät, ja hänen
-vaimonsa oli ollut sairaana kaiket talvet.
-
-Jälleen pappi puhui lähenevästä kuolemastaan ja pyysi Olavia muistamaan
-häntä usein esirukouksissaan. Olav lupasi tehdä sen, "vaikka ei
-suinkaan sinun tarvitse pelätä kohtaloasi, sira Benedikt", hän sanoi.
-
-"Eiköhän meidän tarvinne jokaisen", sanoi pappi. "Ja minä olen aina
-elänyt siinä suhteessa huolettomasti, että olen ollut varomaton pieniin
-arkisynteihin nähden — olen sanonut ja tehnyt, mitä päähäni on
-pälkähtänyt, ja lohduttanut itseäni sillä, ettei se ollut niin suuri
-synti, ei ainakaan kuolemansynti — minusta ei merkinnyt niin suuria,
-mitä tein luonnollisessa heikkoudessani ja epätäydellisyydessäni,
-vaikka tiesin Jumalan vihaavan kaikkea syntiä enemmän kuin paisumia.
-Eikä meistä olisi kummastakaan hauskaa elää miehen rinnalla ja ottaa
-syliimme sellaista, joka on täynnä paisumia ja saastaa. Olen nyt
-joka päivä nauttinut sitä lääkettä, joka parantaa synnin saastan.
-Mutta tiedäthän, ettei varminkaan lääke ja kalleinkaan voide paranna
-spitaalia, jos sairas joka päivä raapii paisumat uudestaan verille ja
-repii ihoonsa uusia haavoja. Sama on meidän laitamme silloin, kun Herra
-on pessyt pois syntimme verellään ja voidellut meitä armollaan, ja kun
-emme ole nopsat tekemään niitä tekoja, joihin meidät on voideltu, vaan
-raavimme auki haavamme heti, kun hän on parantanut meidät; ja meidän
-täytyy odottaa kiirastulessa, kädet ja jalat kahleissa, kunnes olemme
-puhtaat ruvesta ja tartunnasta —."
-
-Olav istui hiljaa käännellen hansikkaitaan.
-
-"Pelkään rakastaneeni liikaa omaisiani. Kiitän Jumalaa siitä, etten ole
-milloinkaan syössyt heitä syntiin enkä auttanut heitä väärässä asiassa
-— en ole joutunut kiusaukseen, koska he olivat hyviä ihmisiä. Mutta
-minä olen huolehtinut liiaksi heidän menestyksestään ja rikkaudestaan
-— testamentissani sanotaan, että se on annettava takaisin. — Ja
-sitten olen ollut leppymätön vihamiehiäni ja sukulaisteni vihamiehiä
-kohtaan — kiivas ja valmis uskomaan pahaa jokaisesta, josta en pitänyt
-—."
-
-"Kuitenkin meillä muilla on varmaan enemmän pelon aihetta", sanoi Olav
-koettaen hymyillä, "kuin mitä pelkäät itselläsi olevan."
-
-Pappi käänsi päätään pieluksella ja katsoi nuorta miestä silmiin.
-Olav tunsi kalpenevansa toisen katseesta, tunsi tulevansa niin kumman
-voimattomaksi. Hän aikoi sanoa jotakin, mutta ei saanut sitä suustaan.
-
-"Sinä katsot minuun niin —", kuiskasi hän viimein. "Sinä katsot minuun
-niin", sanoi hän jälleen tuokion kuluttua aivan kuin rukoillen.
-
-Pappi käänsi päänsä takaisin ja katsoi nyt suoraan eteensä.
-
-"Muistatko, miten minä aina virnistelin Olav Puolipapille, kun hän
-kertoi nähneensä niin paljon sellaista, mitä minä en ollut nähnyt. Olen
-nyt ruvennut ajattelemaan, että ehkä siinä piilee Jumalan viisaus, että
-hän aukaisee toisen silmät näkemään sen, minkä hän salaa toiselta.
-Minun hän ei sallinut koskaan _nähdä_ mitään haudantakaista. Mutta
-jotakin minäkin olen huomannut —."
-
-Olav katsoi pappiin odottavasti.
-
-"_Yhden_ asian minä olen aina tiennyt edeltäpäin", sanoi sira Benedikt.
-"Olen tuntenut — voinpa sanoa melkein aina — milloin joku oli
-matkalla noutamaan minua kuolevan luo. Varsinkin sellaisten, jotka
-olivat enimmän avun tarpeessa — joiden tuntoa painoi ripittämätön
-synti."
-
-Olav Auduninpoika hätkähti. Vaistomaisesti hän kohotti kättään.
-
-"Sellaisen huomaa päältäpäin. Harva on niin paatunut, ettei sellainen
-jättäisi jälkiä, jotka vanha pappi ymmärtää.
-
-"Minulle tapahtui kerran riisuutuessani täällä tuvassa ja aikoessani
-juuri kavuta sänkyyn, että tunsin jonkun olevan matkalla luokseni,
-jonkun, joka taisteli suuria vaikeuksia vastaan ja tarvitsi kipeästi
-esirukoustani. Polvistuin maahan ja rukoilin, että se, joka oli
-tulossa luokseni, löytäisi perille — minkä jälkeen paneuduin levolle
-saadakseni levätä hetkisen sitä ennen. Mutta paneuduttuani sänkyyn
-tunsin yhä selvemmin jonkun olevan suuressa hädässä. Viimein ymmärsin
-huoneessa olevan jonkun, ja se herätti kauhun sydämessäni; mutta
-tiesin sen olevan pyhää kunnioitusta ja rukoilin ääneen: puhu, Herra,
-palvelijasi kuulee. Heti oli kuin ääni sisälläni olisi kutsunut minua.
-Nousin vuoteesta, puin ylleni ja herätin toisen palvelijoistani,
-iäkkään, uskollisen miehen. Menin itse kirkkoon ja polvistuin alttarin
-eteen — mutta sitä ennen varasin itselleni kynttilän Maarian
-alttarilta, sytytin sen ja kannoin sen ulos kirkon ovelle, jonka jätin
-levälleen. Tuli paloi kirkkaasti ja tasaisesti, vaikka yö oli märkä,
-raaka ja sumuinen, eikä aivan tuuletonkaan.
-
-"Ei kestänyt kauan ennen kuin muuan mies tuli luokseni ja pyysi minua
-antamaan viimeisen voitelun ja viacumin eräälle sairaalle. Lähetti oli
-ollut niin kauan matkalla, ettei hän uskonut papin ehtivän perille
-ajoissa, sillä hän oli kiertänyt omia jälkiään kauan aikaa ja oli
-eksynyt suolle ja rämeikköön. Mutta ehdimme perille ajoissa, ja minä
-sain antaa avun ihmiselle, joka tarvitsi sitä paremmin kuin useat
-meistä.
-
-"Olen nyt ajatellut, että sekin, joka oli tuonut tuon sanan, oli siinä
-tilassa, että pahat henget pääsivät ohjaamaan hänen askeleitaan
-voimakkaammin kuin hänen suojelushenkensä, jonka ääntä hän oli lakannut
-seuraamasta. Voihan olla, että enkeli, tai kuolevan saattoenkeli,
-oli kääntynyt minun puoleeni ja että se johdatti minut kirkkoon
-soitattamaan kelloja.
-
-"Mutta tullessani kotiin aamupuoleen ja kulkiessani kirkon ohi huomasin
-unohtaneeni sulkea oven; mutta kynttilä seisoi yhä ovella, ja liekki
-paloi, eikä sen sydän ollut kulunut ollenkaan; ei tuuli eikä sade, joka
-puhalsi sisään avonaisesta ovesta, ollut sammuttanut sitä. Pelästyin
-tuon ihmeen nähdessäni, mutta rohkaisin mieleni ja menin viemään
-Neitsyt Maarialle takaisin hänen kynttiläjalkansa sekä sulkemaan oven.
-Silloin huomasin jonkun kumartuvan kynttilän yli suojelemaan liekkiä,
-ja sen ympärillä näin aivan kuin kajastuksen jostakin valkoisesta —
-en tiedä, oliko se käsi vai vaatteenhelma vai siipi. Ryömin portaita
-ylös polvillani ja kun kurotuin tarttumaan jalkaan, sammui kynttilä,
-ja minä lankesin kasvoilleni, sillä tunsin jonkun kulkevan ohitseni
-— enkelin tai autuaan sielun — mutta tiesin sen nähneen Herransa ja
-minun Herrani kasvoista kasvoihin."
-
-Olav istui hievahtamatta alasluoduin silmin, mutta viimein hän ei
-kestänyt kauemmin, vaan hänen täytyi katsoa ylös. Ja jälleen hän
-kohtasi sira Benediktin katseen.
-
-Hän ei tiennyt, miten kauan he nyt katsoivat toisiaan silmiin, mutta
-aika, joka kulki heidän ohitseen, oli hänen mielestään kuin kuohuva,
-pyörteinen virta; hän ja tuo toinen seisoivat sen pohjalla, missä oli
-ikuisuus, muuttumaton, liikkumaton ikuisuus. Hän tiesi papin näkevän
-salaisen haavan, joka kalvoi hänen sieluaan ja levisi yhä laajemmalle
-— mutta oli liian pelkurimainen antaakseen parantajan käden tarttua
-tuohon mätää valuvaan paiseeseen. Äärimmäisessä pelossaan, että
-sairaaseen paikkaan koskettaisiin, hän keräsi koko tahdonvoimansa —
-ja sulki silmänsä. Hän vaipui pimeyteen ja äänettömyyteen — aika
-lakkasi pauhaamasta ja soimasta — mutta hän tunsi koko tuvan pyörivän
-kanssaan. Kun hän uudelleen aukaisi silmänsä, oli huone paikallaan
-kuten tavallisesti, ja sira Benedikt makasi pää poispäin kääntyneenä
-vihreätähtisellä pieluksella. Hän oli väsyneen ja murheellisen ja
-vanhan näköinen.
-
-Olav nousi ja heitti hyvästit, polvistui maahan ja suuteli sira
-Benediktin kättä. Vanhus otti hänen kätensä lujasti omaansa ja puristi
-sitä, lausuen puoliääneen latinaksi jotakin, mitä hän ei ymmärtänyt.
-
-Sitten hän meni, eikä pappi koettanut pidättää häntä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viikkoa myöhemmin kuultiin sira Benediktin kuolleen. Ihmiset
-pahoittelivat sitä suuresti, sillä he olivat kunnioittaneet häntä
-hyvänä pappina ja oikeamielisenä, rohkeana miehenä. Mutta kovin suuria
-hengenlahjoja ei hänellä uskottu olleen — hän oli ollut mieleltään ja
-tavoiltaan kuin yksi heistä, eikä hänellä ollut oppia yli tarpeellisen
-määrän.
-
-Ainoastaan Olav Auduninpoika tunsi herpaantuvansa oudosti kuolinsanoman
-kuullessaan. Oli kuin hän olisi nähnyt oven avoinna — ja toivonut
-hämärästi uskaltavansa kerran käydä siitä sisään. Mutta hän ei ollut
-tehnyt sitä. Ja nyt oli ovi painunut kiinni ikuisiksi ajoiksi —.
-
-Hän ei ollut puhunut paljon Ingunnin kanssa tämän Ylämaan matkasta,
-eikä lasta ollut mainittu ollenkaan heidän välillään.
-
-Mutta ennen joulua Olav pelkäsi jälleen tapahtuneen pahinta — siksi
-hän nimitti mielessään sitä, että Ingunn varmaankin kantoi taas
-lasta —.
-
-Siitä asti, kun Torhild Bjørnintytär tuli taloon, oli Ingunn osoittanut
-enemmän toiminnanhalua kuin koko naimisissaoloaikanaan. Nyt ei emännän
-olisi tarvinnut tehdä mitään itse, sillä Torhild oli niin taitava,
-että hän suoriutui yksin koko taloushommasta ja oli saanut Hestvikenin
-asiat hyvälle kannalle. Mutta oli kuin hänen tulonsa olisi herättänyt
-Ingunnissa kunnianhimon — Olav huomasi vaimonsa loukkaantuneen siitä,
-että hän oli ottanut taloon apuemännän, vieläpä häneltä kysymättä. Ja
-vaikka Torhild oli niin taipuvainen ja avulias emäntäänsä kohtaan,
-kysyi kaikessa hänen mieltään ja neuvojaan, pysytteli syrjässä niin
-paljon kuin suinkin, eläen pikku sisaruksineen pienessä, vanhassa
-tuvassa pihan itäpäässä, missä Olavin äiti oli asunut kerran, huomasi
-Olav, ettei Ingunn pitänyt Torhildista.
-
-Korutyöt olivat ainoat, joissa Ingunn oli ollut taitava nuoruudessaan,
-ja nyt hän ryhtyi uudelleen valmistelemaan niitä. Hän neuloi Olaville
-avaraliepeisen mekon ulkolaisesta villakankaasta ja koristi sen levein
-reunuksin. Olav ei olisi tarvinnut sellaista vaatekappaletta nykyään
-— mutta Ingunn jätti Olavin työvaatteiden teon Torhildin huoleksi.
-Niihin töihin, jotka täällä olisivat tulleet kysymykseen, hän oli yhtä
-kykenemätön kuin tähänkin asti, mutta hän tahtoi olla mukana kaikessa;
-ja jouluksi hän puuhasi teuraslihoja, pani olutta ja puhdisti suojat ja
-vaatteet, juoksi parvien, aittojen ja panimon väliä pahimmassa pyryssä,
-jota tuuli kiidätti vuonolta käsin, niin että koko pihamaa ja rantatie
-olivat pelkkää liukasta, vihertävää sohjoa.
-
-Mutta jouluaaton aattona tullessaan sisään Olav näki Ingunnin seisovan
-penkillä ja yrittävän ripustaa vanhaa seinävaatetta ylimmän hirsikerran
-kohdalle iskettyihin puunauloihin. Vaate oli yhdestä kappaleesta ja
-hyvin raskas; Olav meni nyt auttamaan häntä ja piti vaatetta sitä mukaa
-koholla, kuin sitä tarvittiin.
-
-"Sinun ei ole viisasta puuhata niin paljon nykyään", hän sanoi. "Jos
-tällä kertaa luulet olevasi hyvissä voimissa, niin sitä suuremmalla
-syyllähän sinun olisi oltava varovainen, että kaikki sujuisi niin, kuin
-kumpikin toivomme."
-
-Ingunn sanoi:
-
-"Käy niinkuin on sallittu — ja mieluummin kestäisin sen, mikä minun on
-kestettävä, nyt, kuin kulkisin tuskassa kuukausimääriä. Luuletko, etten
-minä tiedä etten milloinkaan ole näkevä päivää, jolloin joku kutsuisi
-minua äidikseen."
-
-Olav katsoi häneen — he seisoivat rinnakkain penkillä. Hän hyppäsi
-alas, nosti hänet perästä ja jäi seisomaan kädet Ingunnin lantioilla.
-
-"Noin et saa puhua", sanoi hän heikosti. "Sitä sinä et voi tietää,
-Ingunn!"
-
-Olav kääntyi pois ja alkoi haalia kokoon puunauloja ja koukkuja, joita
-oli pitkin penkkiä.
-
-"Minä luulin", sanoi hän hiljaa, "että olit aikonut mennä katsomaan
-poikaasi — kun kävit Bergissä viime kesänä."
-
-Ingunn ei vastannut.
-
-"Olen tuuminut toisinaan, ikävöitkö häntä", sanoi mies hyvin hiljaa.
-"Onko sinulla ollut ikävä häntä, mitä?"
-
-Ingunn seisoi yhä ääneti.
-
-"Vai onko hän kuollut?" kysyi hän hellästi.
-
-"Ei. Minä näin hänet kerran, mutta hän pelkäsi minua niin — raapi
-ja potki ja riehui kuin ilveksen pentu, kun minä tahdoin ottaa hänet
-syliini."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav tunsi itsensä paljon vanhemmaksi kuin oli, väsyneeksi ja
-kiusaantuneeksi. Hän eli nyt Ingunnin kanssa viidettä talvea — mutta
-ne tuntuivat sadalta vuodelta. Mutta Ingunnista tuo aika oli kai
-tuntunut vieläkin pitemmältä, hän ajatteli sitten.
-
-Välistä hän koetti rohkaista mieltään — toivoa. Ehkä tällä kertaa
-kävisi hyvin — se oli ainoa, mikä kai enää voi tehdä Ingunnin
-iloiseksi. Ja nythän hän oli ollut pitkät ajat terveempi kuin
-milloinkaan — kukaties hän jaksaisi saada lapsen elävänä maailmaan.
-
-Häneltä itseltään oli kauan aikaa sitten sammunut lapsen saamisen
-toivo. Hän ajatteli kyllä kartanoa ja sukua, mutta se liikutti häntä
-enää kovin vähän. Ja lisäksi hän kuvitteli hämärästi, varjomaisen
-kaukaisesti aikaa, jolloin hän olisi vanha, eikä tuskaa ja jännitystä
-ja tätä hänen kumman sairasta ja rauhatonta rakkauttaan olisi enää.
-Sillä eihän Ingunn voinut elää kauan. Ja silloin hänen elämänsä
-muuttuisi samanlaiseksi kuin muidenkin miesten, hän voisi hakea
-synninpäästön ja rauhan kiusatulle omalletunnolleen. Ja ehtihän sitten
-ajatella vielä taloa ja sukua.
-
-Mutta kun hän joutui hämärissä arvailuissaan sinne asti — tunsi hän
-jälleen vihlovan polton sydämessään, kuin aukirevenneessä haavassa.
-Hän aavisti näet, että huolimatta siitä, ettei hänellä ollut rauhaa,
-ei iloa, huolimatta kuolemanväsymyksestään — hänellä sittenkin oli
-onni, oma onnensa, jos kohta se oli toisenlainen kuin muiden miesten.
-Vaikkakin sairaana ja melkein tyhjiinjuosseena, eli hänen onnensa
-hänessä sittenkin, ja hänen täytyi jaksaa ja osata pelastaa se, ennen
-kuin oli liian myöhäistä.
-
-Ingunn näytti edelleen terveeltä, vielä uudenvuoden jälkeenkin. Mutta
-ajan pitkään Olavista rupesi tuntumaan pahalta nähdä hänet niin
-erilaisena kuin ennen — alati häärivänä ja turhan hoppuilevana. Hän
-ei käsittänyt, miten Torhild jaksoi elää sellaisen emännän alaisena —
-mutta tämä kulki tyynenä ja kärsivällisenä emäntänsä jäljessä kääntäen
-työksi kaiken Ingunnin herkeämättömän touhun.
-
-Näin olivat asiat, kun Hestvikeniin paaston alussa tuli sana, että Jon
-Steinfinninpoika, Ingunnin nuorin veli, oli kuollut naimattomana viime
-jouluna. Olavin olisi tuskin ollut välttämätöntä lähteä pohjoiseen
-nyt keskellä talvea huolehtimaan Ingunnin perintöosasta, mutta Olav
-Auduninpoika käsitti tämän aivan kuin viittaukseksi.
-
-Neljä yötä hän poltti kynttilöitä — nukkuen tuskin silmän täyttä. Hän
-neuvotteli Jumalan, Herransa kanssa. Hänen täytyi keksiä jokin keino
-auttaakseen itseään ja tuota onnetonta ihmishylkyä, josta hän piti
-niin älyttömästi. Jos hän määräisi koko Hestvikenin ja oman nimensä
-perinnöksi tuon islantilaisen kulkurin kakaralle — niin luulisi sen
-ainakin riittävän tapporahoiksi isästä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav oli ollut Bergissä kaksitoista päivää, kun hän eräänä iltana istui
-tuvassa juomassa Hallvard Steinfinninpojan kanssa, Toran ollessa myös
-sisällä, ja sanoi, että nyt hänellä oli jäljellä vain tärkein asiansa,
-viedä poikansa mukanaan.
-
-Hallvard Steinfinninpoika jäi tuijottamaan häneen suu auki. Sitten hän
-sanoi kiivaasti:
-
-"_Sinun_ poikasi —! Väitätkö olleesi _itse_ lapsen isä, jota
-synnyttäessään Ingunnin täytyi ryömiä loukkoon kuin lutkan." Hän iski
-nyrkkinsä pöytään veripunaisena raivosta.
-
-"Tiedäthän sinä, Hallvard, millä kannalla minun asiani olivat silloin",
-vastasi Olav kiihtymättä. "Jos minun vihamieheni olisivat saaneet
-kuulla minun oleksivan täällä salaa ilman maassaololupaa, eivät he
-olisi olleet suopeita. Ja teidän isoäitinne ja Magnhild-rouva olisivat
-voineet joutua maksamaan suuria summia, jos olisi tullut tietoon, että
-he olivat vaalineet luonaan maanpakolaista."
-
-Mutta Hallvard kirosi niin että räiskyi. "Luuletko sinä, Olav
-Auduninpoika, etteivät isoäiti ja Magnhild olisi maksaneet mieluummin
-kaikkeaan siitä, että sinä, turvaton mies, olisit ollut heidän
-hoivassaan, kuin että ihmiset olisivat päässeet puhumaan yhden sukumme
-naisen häpäisseen itsensä niin, ettei hän uskaltanut ilmaista lapsensa
-isää." Ja hän nimitti kaikki ne henkilöt, joita ihmiset olivat
-arvailleet isäksi, toisen toistansa pahemman.
-
-Olav kohautti olkaansa.
-
-"En ymmärrä, miksi viitsit puhua noista juoruista. — Nythän totuus
-tulee ilmi — ja jos olisit antanut minun tietää niistä vähän
-aikaisemmin, en olisi odottanut näin kauan. Arvelimme, että meidän
-oli oltava jonkun aikaa vaiti Magnhildin tähden — mutta kuinka
-voit ajatella, että minä olisin aikonut olla tunnustamatta poikaani
-omakseni."
-
-"Jos sinä — Luoja tiesi mitä —", matki toinen. Yhtäkkiä hän kohosi
-pystyyn tuijottaen Olaviin. "Jos sinä olisit! Olikohan Ingunn yhtä
-varma asiasta kuin sinä — tai edes, että sinä pysyisit kerskauksessasi
-ja väittäisit lailliseksi avioliitoksi sitä, että olit maannut hänen
-kanssansa ennen kuin sinulla oli yhtään parran haiventa. Minkä tähden
-hän siis aikoi hukuttautua vuonoon?"
-
-"Kysy Toralta", sanoi Olav lyhyeen. "Hän uskoi maidon nousseen Ingunnin
-päähän."
-
-"Enkä minä usko", sanoi Hallvard viekkaasti, "että Haftor olisi
-nostanut riitajuttua Magnhildia vastaan — tehän olitte sopineet —."
-
-"Usko mitä uskot", sanoi Olav. "Haftor ja minä olimme kyllä sopineet
-— olin silloin maanpaossa jaarlin tähden. Tuhma sinä olet ollut ikäsi
-kaiken, Hallvard, mutta ethän voi olla niin typerä, ettet ymmärtäisi
-teille sukulaisille olevan edullisinta uskoa siten kuin olen sanonut.
-Siinäkin tapauksessa, että menettäisitte perinnön, jonka olisitte
-saaneet, jos sisarenne olisi kuollut lapsettomana."
-
-Hallvard hypähti seisoalleen ja lähti ovesta.
-
-Mutta Olavin jäätyä kahden kesken Toran kanssa hänestä tuntui äkkiä,
-kuin teko, jonka hän oli ottanut suorittaakseen, olisi nujertanut
-hänet. Kun toinen yhä oli ääneti, sanoi hän pilkallisesti hymyillen:
-
-"Entä sinä, Tora, uskotko sinä, mitä minä sanoin."
-
-Tora katsoi häntä suoraan silmiin kasvojen ilmaisematta mitään.
-
-"Täytyyhän minun uskoa, kun kerran väität niin."
-
-Nyt Olav tunsi kuin ruumiillisen painon niskassaan. Vaikka hän oli
-ennestään väsynyt, oli hän nyt ottanut hartioilleen uuden taakan
-entisen lisäksi. Mitään hän ei voinut vähentää eikä pyytää apua
-mistään. Hänen täytyi kestää — yksin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana iltana Olav saapui Bergiin lapsi mukanaan. Tora koetti
-parhaansa mukaan olla ystävällinen sisarenpojalleen. Mutta oli kuin
-poika olisi tuntenut, ettei hän sittenkään ollut oikein tervetullut
-tähän taloon, ja niin hän pysytteli vastakeksityn isänsä kintereillä,
-seurasi häntä kaikkialle ja painautui hänen polveensa, Olavin käydessä
-istumaan. Jos hän silloin sai pitää kiinni isänsä kädestä tai Olav
-nosti hänet syliinsä, säteilivät pikku Eirikin kasvot ilosta, ja hänen
-täytyi vähän väliä kääntyä katsomaan isäänsä riemuiten ja ihmetellen.
-
-Olav ei viipynyt Bergissä tämän jälkeen kauemmin kuin oli pakko. Jo
-kolmannen päivän aamuna hän oli matkavalmis.
-
-Eirik istui hyvin peitettynä reessä, katsellen puoleen ja toiseen
-ilosta nauraen. Nyt hän sai taas ajaa reessä — kun hänen isänsä nouti
-hänet Siljustadista, oli hän ajanut myös. Reki odotti heitä rinteen
-ylimmässä talossa. Anki nauroi ja puheli ajaessaan tavarakuormaa —
-Anki oli se hyvä mies, joka oli kantanut hänet selässään rinnettä
-alas, kun isä tuli häntä hakemaan. Isä itse istui muodottoman paksuna
-nahkamekossaan — ja hänen oma nahkareunuksinen vaipankauluksensa oli
-yhtä huurteinen ja valkea kuin miesten hupun alta näkyvät hiukset.
-
-Tora seisoi katsellen pojan punakoita, iloisia kasvoja — tämän
-ruskeat silmät olivat kirkkaat ja nopsat kuin pikkulinnun silmät — ja
-hän tunsi sydämessään hiukan samaa hellyyttä, jota hän oli tuntenut
-Eirikiä kohtaan tämän ollessa kapalolapsi. Hyvästiksi hän suuteli tätä
-molemmille poskille ja pyysi sanomaan terveisiä äidille.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav tuli Hestvikeniin aikaisin eräänä aamuna auringon kuultaessa
-valjuna pakkasusvan keskeltä — hän oli lähtenyt Oslosta
-pilkkopimeässä, huomenmessun aikaan. Heidän tultuaan lahdelle hän antoi
-ohjakset Ankille, nosti nukkuvan pojan reestä ja kantoi hänet rinnettä
-ylös kotiin.
-
-Ingunn istui tulen ääressä tukkaansa kammaten, kun Olav astui sisään.
-Hän laski lapsen lattialle, työnsi häntä edellään ja sanoi:
-
-"Eirik, mene sanomaan äidillesi hyvää huomenta", sitten hän itse
-kääntyi takaisin porstuaan. Ovelta hän näki syrjäsilmällä Ingunnin
-konttaavan polvillaan poikaansa vastaan laihat, paljaat käsivarret
-ojossa; tukka viilsi lattiaa hänen perästään.
-
-Hän hommaili ulkona pihalla rekien luona, kun Ingunn huusi häntä
-ovelta. Pimeässä porstuassa tämä lensi hänen kaulaansa; hän itki niin,
-että hytkyi painautuessaan Olavia vasten. Tämä laski kätensä hänen
-selkäänsä — ja tunsi tukan ja paidan läpi lapaluiden törröttävän
-ilmassa kuin lautojen. Nuo hajallaan olevat hiukset ja hennot,
-luisut olkapäät herättivät hänen mielessään oudolla tavalla muiston
-siitä, miten sievä Ingunn oli ollut nuorena. Nyt hän oli kömpelö
-ja liikkui raskaasti, eikä ollut helppo löytää entisen raikkaan
-kauneuden jälkiä noista itkusta pöhöttyneistä, kärsineistä kasvoista.
-Eikä siitä ollut vielä kovin monta vuotta, kun hän oli ollut mitä
-kukkein. — Ensimmäisen kerran Olav tunsi perin juurin hänen turhan
-hedelmällisyytensä kaameuden. Hän puristi tätä uudelleen.
-
-"Minä luulin sinun tulevan iloiseksi", hän sanoi, kun toinen yhä itki
-itkemistään.
-
-"Iloiseksi —", sanoi Ingunn, ja nyt Olav kuuli hänen nauravan itkunsa
-keskeltä. "Olen iloisempi kuin taivaan enkelit — vaikka sinä tiedät,
-Olav, että pidän enemmän sinusta kuin koko maailman lapsista."
-
-"Mene nyt sisään pukemaan päällesi", pyysi Olav, "sinulle tulee kylmä
-tässä".
-
-Astuessaan sisään Olav näki että Ingunn oli saanut ylleen vaatteet ja
-hunnun ja kantoi parastaikaa ruokaa kamarista, jossa he säilyttivät
-talvitarpeitaan. Eirik seisoi siinä, mihin Olav oli hänet jättänyt,
-mutta äiti oli saanut sentään riisutuksi hänen päältään nahkamekon.
-Nähdessään isän tulevan poika kääntyi kiireesti tätä kohden ja tarttui
-hänen käteensä hymyillen vähän pelokkaasti.
-
-"Ei, mene sinä vain äitisi luo, Eirik", sanoi Olav. "Tee kuten sanoin",
-uudisti hän hiukan terävästi, kun poika vetäytyi arasti hänen puoleensa.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Eirik oli melkein viiden vuoden vanha kun hän alkoi ymmärtää, että
-häneltä puuttui paljon kun hänellä ei ollut isää. Vuosi sitten,
-heidän käydessään alhaalla laaksossa Maarianmessussa keväällä, hän
-oli kuullut muutamien ihmisten puhuvan keskenään, että hän oli äpärä;
-samaa sanaa olivat käyttäneet miehet, jotka olivat Siljuaasenilla
-metsästysretkellä — ja se oli tarkoittanut häntä. Mutta kysyessään
-kasvatusäidiltään, mitä se merkitsi, oli tämä lyönyt häntä korvalle.
-Sitten hän oli mumissut vihaisesti, että isku olisi oikeastaan saanut
-sattua niihin, jotka puhuivat sellaista tuolle pikku poloiselle — ja
-myös hänen äitiinsä — sillä eihän poika voinut sille mitään, että oli
-äpärä. Mutta Eirik tajusi, että oli parempi olla kysymättä enemmän
-noista salaperäisistä sanoista. Se merkitsi jotakin erittäin huonoa, ja
-siksi Torgal ei pitänyt hänestä — hän ei osannut selittää, mistä hän
-sen tiesi, mutta hän vain tunsi, ettei Torgal, mökin lasten isä, ollut
-_hänen_ isänsä.
-
-Torgal, Siljuaasenin isäntä, oli hyvä ja kotosalla viihtyvä mies. Hän
-opetti pojilleen monenmoista: vanhimmat seurasivat jo häntä metsälle,
-ja nuoremmat saivat auttaa kotona peltotöissä; isä neuvoi ja kuritti
-heitä milloin ankaruutta tarvittiin. Mutta Eirikiä hän ei ottanut
-huomioon hyvässä eikä pahassa. Hän kunnioitti vaimoaan eikä sekaantunut
-koskaan hänen asioihinsa — ja sen, että tämä oli ottanut haltuunsa
-tuon isoisen kartanontyttären äpärän, hän oli jättänyt kokonaan
-vaimonsa asiaksi; — tämä sai huolehtia itse sekä lapsesta että
-kasvatuspalkkiosta.
-
-Eirik tiesi kyllä, ettei Hallveig ollut hänen äitinsä, mutta hän
-ei ajatellut sitä sen enemmän, sillä Hallveig ei kohdellut häntä
-milloinkaan toisin kuin omia lapsiaan. Hän torui ja lyödä nappasi
-yhtä sukkelasti ketä tahansa, joka osui hänen tielleen kun hän oli
-puuhassa, ja hän pesi heidät puhtaaksi suuresta pienempään isossa
-sammiossa pyhien aattoina; heidät puettiin nahkamekkoon päivää ennen
-syyspäivänseisahdusta, ja kun käen oli kuultu kukkuvan, täytyi Eirikin,
-kuten toistenkin lasten, tyytyä paljaaseen sarkapaitaan, olipa ilma
-minkälainen tahansa. Niinä kertoina vuodessa, kun siljuaasenilaiset
-lähtivät alas kirkolle messuun ja Hallveig hoiti ohjaksia, sai Eirik
-istua takana yhtä kaukana hänestä kuin muutkin lapset, ja hän suuteli
-heitä kaikkia yhtä rakkaasti saatuaan Corpus Dominin.
-
-Ruokaa heillä oli aina riittämiin — joko kuivattua kalaa tai
-linnunlihaa; lisäksi leivänkannikka tai kauhallinen puuroa, palan
-painimeksi milloin kaljaa, milloin pelkkää vettä, kun maito talven
-tullessa alkoi ehtyä. Eirik oli viihtynyt hyvin ja ollut tyytyväinen
-salon yksinäisessä uudismökissä.
-
-Siellä tapahtui joka hetki jotakin, koska tuossa pikku talossa oli
-niin monta ihmistä ja eläintä. Ja piha-aidan takana kohosi metsä kuin
-seinä joka puolella; ja tuon humisevan kuusimetsän ja kiiltävälehtisen
-pensaston sisässä kuhisi salaperäinen, kätketty elämä. Siellä eli ja
-liikkui olentoja, jotka pitivät silmällä heidän toimiaan metsänrajasta
-ja houkuttelivat pojan alimman aidan ääreen asti: pienimmästäkin
-metsästä kuuluvasta risahduksesta saattoi koko lapsilauma kääntyä
-ympäri ja kirmaista mäkeä ylös rakennusten suojaan. Eivät lapset
-olleet nähneet kovin paljon noita olioita, mutta he kuulivat aikuisten
-kertovan ihmeellisiä tarinoita näistä ja tunsivat nimeltä niin
-Uvaasenin peikon kuin Vagge-kiven vaiheilla oleksivan keijukaisen ja
-karhun — tämä oli menneenä vuonna käynyt navetan luona ja koettanut
-murtautua sisään katon kautta eräänä huurteisena yönä; mutta se oli
-tapahtunut ennen Eirikin aikaa. Erään maakiven alla, ylhäällä mäellä,
-asui pieniä sinipukuisia ukkoja ja akkoja, mutta ne olivat talon
-ystäviä — äiti kantoi niille ruokaa toisinaan, ja siitä nämä tekivät
-hänelle kaikenlaista hyvää. Eirik oli nähnyt usein niiden jälkiä
-lumessa. Aidan ulkopuolella olevat haltiat olivat pahaatarkoittavampia.
-Pojan mielessä näillä ja metsän eläimillä ei ollut suurtakaan eroa.
-
-Hän kuunteli tiheiköstä kuuluvaa liikettä kesäpäivänä, lintujen ja
-muiden metsänelävien ääniä yöllä, seurasi lumella näkyviä jälkiä
-talviaamuina, Beiskin, heidän koiransa haukuntaa, kun se karkasi
-pystyyn pimeinä iltoina, Eirikin pääsemättä milloinkaan perille,
-mistä se ärhenteli — kaikkea tuota, joka kuului aidan tuolla puolen
-olevaan ihmeelliseen maailmaan. Se oli epäselvä ja utuinen, mutta silti
-todellinen, vaikka hän oli niin pieni, että hänen täytyi jäädä aidan
-sisäpuolelle. Mutta Torgal-isäntä ja isommat pojat saivat liikkua
-siellä ja he kertoivat outoja asioita retkistään.
-
-Eirik ei joutunut metsään muulloin kuin silloin kun Hallveig vei
-hänet kirkkoon. Silloin he ajoivat metsän läpi kauas, kauas alas
-laaksoon. Ja siellä he tulivat uuteen maailmaan, joka oli vielä
-vieraampi ja unenomaisempi. Kellon ääni, joka kaikui ja jylisi halki
-suurten, aukeiden peltojen, joiden keskellä näkyi isoja rakennuksia
-— kirkonmäkiä missä seisoi hevosia, paljon hevosia, toinen toisensa
-takana — pieniä, takkuisia hevosia, sellaisia kuin heidän omansa,
-alempana rinteellä, mutta ylhäällä kirkonaidan vieressä hirnui
-paksuja, kiiltäviä, pystyharjaisia oriita punaisine, vihreine tai
-sinipunaisine välkkyvin kulta- ja hopeaheloin koristettuine valjaineen.
-Kirkon sisällä seisoivat papit kullattu viitta hartioillaan laulaen
-palavien kynttilöiden välissä, ja jossakin kulki valkoisiin hameisiin
-puettu poika heiluttaen kultaista suitsutusastiaa, joka levitti mitä
-miellyttävintä tuoksua. Kasvatusäiti painoi laumansa polvilleen ja
-töykki heidät pystyyn sitä mukaa kuin tuolla kuorin kirkkaudessa
-liikuttiin. Viimeksi sinne tuli Jumala, tiesi Eirik, — silloin kun
-pappi kohotti ilmaan pienen, pyöreän leivän ja kun tornissa oleva kello
-alkoi kilkattaa kirkkaasti ja riemukkaasti.
-
-Etumaisena kirkossa seisoi kokonainen rykelmä miehiä ja naisia
-juhlapuvuissa; heillä oli kiiltävät vyöt ja suuret soljet, ja Eirik
-tiesi, että nämä ne omistivat kaikki nuo koreasatulaiset hevoset ja
-välkkyvät aseet, jotka olivat nojallaan seinää vasten tornin alaisessa
-huoneessa. Eirik luuli heitä jonkinlaisiksi haltioiksi — mutta näillä
-oli henki ja ne liikkuivat paljon kauempana hänen elämästään kuin
-kotihaltiat metsässä. Kerran Hallveig osoitti erästä heistä, kaikista
-lihavinta vaimoa, jolla oli tulipunaiset vaatteet ja kolminkertainen
-hopeavyö mahdottoman vatsansa ympärillä ja olutkulhon kokoinen solki
-valtavalla povellaan: tuo nainen oli hänen tätinsä, sanoi Hallveig.
-Eirik ei viisastunut siitä sen enempää, sillä hän ei tiennyt, mitä täti
-merkitsi. Suojelushengistä ja enkeleistä hän oli kuullut, ja välistä
-Siljuaasenissa kävi vaimo, jota lapset nimittivät tädiksi — hänen
-nimensä oli Ingrid ja hänellä oli muhku selässä — mutta tämä ei ollut
-semmoinen. —
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän oli pelästynyt pahanpäiväisesti, kun tuo sinipukuinen haltianainen
-tuli heille. Ja hän oli tullut Eirikiä hakemaan — hän oli Eirikin
-äiti, sanoivat lapset. Hänestä tuntui sanomattoman pahalta, sillä se
-oli ikään kuin häpeä ja vaara. Hän oli varmaan yksi noista vaimoista,
-jotka olivat seisoneet kirkossa — kaikista kaukaisimpia haltioita.
-Ja nyt Eirik oli saanut vanhimman siskonsa sanomaan, mitä äpärä
-merkitsi: kun nainen makaa miehen kanssa metsässä, saa hän äpärän.
-Sinipukuinen oli saanut hänet aivan samalla tapaa kuin äiti sai pikku
-Ingan keväällä; kaikki muut tuvassa olevat lapset äiti oli saanut,
-paitsi Eirikin. Ja kauhulla ajatteli nyt lapsi syntyneensä ulkona
-metsässä ja tulleensa tuoduksi sieltä. Mutta hän pelkäsi kuin kuolemaa,
-että hänet vietäisiin sinne uudestaan, sillä hän ei tahtonut, ei
-vaikka mikä. Hän eli kauan hirvittävän pelon vallassa, odottaen, että
-sinipukuinen tulisi takaisin ja veisi hänet sinne, missä hän makasi
-tuon miehen kanssa; miehen hän kuvitteli kaatuneen puun näköiseksi,
-jonka juuret sojottivat ilmassa. Kirkkomatkalla he olivat ajaneet
-sellaisen ohi; se oli pienellä kuivalla aukealla kalliokielekkeen
-alla, ja Eirik oli aina pelännyt tuota elotonta, kaatunutta kuusta,
-jonka juurista oli irvistellyt aivan kuin ilkeä miehen naama. Poika
-ajatteli nyt, että sinipukuinen asui tuollaisella pienellä aukealla
-metsän keskessä, ja siellä Eirikin oli oltava kahden hänen ja hänen
-miehensä, tuon kaatuneen puun, ja hänen punaisen hevosensa kanssa,
-jonka suitset välkkyivät; sinne ei tullut ketään muita, ei ihmisiä
-eikä eläimiä. Mutta hän ei tahtonut — hän tahtoi jäädä tänne kotiin,
-turvalliselle kotimäelle, ja nukkua sisällä tuvassa; eikä hän tahtonut
-erota milloinkaan äidistä ja Guddasta, rintasisarestaan, ja Kaaresta ja
-toisista lapsista ja Beiskistä ja hevosesta ja lehmistä ja vuohista ja
-Torgalista — eikä hän antanut rutistella ja suudella itseään siten,
-kuin tuo vieras vaimo oli tehnyt. — Pitkän aikaa hän uskalsi tuskin
-edetä kolmea askelta tuvan ovelta, niin kauheasti hän pelkäsi, että tuo
-äiti tulisi takaisin. Mutta jos hänellä oli ollut isä, ei hän ollut
-voinut tehdä tälle mitään — sillä sisko oli sanonut, että äpäriä
-olivat ainoastaan sellaiset, joilla ei ollut isää. —
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ajan mittaan hän sitten muisti yhä harvemmin tuota kohtausta. Mutta
-kerran talvella tuli taloon muutamia miehiä, jotka olivat matkalla
-metsän läpi hiihtotietä Østerdaleniin. Jälleen hän kuuli heidän puhuvan
-hänestä, mutta nyt he sanoivat hänen äitinsä nimenkin: se oli Huora.
-Eirik ei ollut koskaan kuullut tuota nimeä, mutta se kuului niin
-kummalliselta ja pelottavalta — aivan kuin hän ei olisi ollut ihminen,
-vaan jokin iso lintu. Hän kuvaili nyt mielessään, miten Huora voisi
-lentää heille, sininen viitta liehuen, ja iskeä kiinni häneen. — Ja
-hänelle selvisi yhä enemmän, miten huonossa asemassa hän oli, hänellä
-ei ollut isää kehen turvata, niin ettei kukaan uskaltaisi ottaa häntä.
-
-Sitten hänen luokseen tuli kerran isä. Eirik ei ihmetellyt sitä kovin
-suuresti. Kun hänet vietiin tämän eteen, tutki hän tätä perin pohjin.
-Ja Olavin vaaleus vaikutti kai sen, että lapsi heti tunsi luottamusta
-häneen. Tätä leveähartiaista, suoraryhtistä miestä, jonka hän arvasi
-heti kuuluvan niihin, jotka seisoivat kuorin luona kirkossa — hän
-ei pelännyt. Juhlavaatteet hänelläkin oli — lehdenvihreä mekko,
-hopeasolki rintamuksessa, kiiltävä vyö ja pitkä tikarintuppi. Ja sitten
-Eirik piti niin paljon suuresta, ihmeellisestä kirveestä, jota tuo isä
-piti polviensa välissä; käsi, joka lepäsi kirvesvarrella, oli täynnä
-sormuksia. Mitä enemmän hän katseli, sitä tyytyväisemmäksi hän tuli
-isäänsä. Hän seisoi tyynesti paikallaan ja katsoi isäänsä rävähtämättä,
-kun tämä loi häneen tutkivan katseen — ja hänen kasvonsa alkoivat
-loistaa tämän ensimmäisestä hymyn häiveestä, ja hän meni isänsä polven
-luo.
-
-"Pikku poikani on pienikasvuinen", sanoi isä Hallveigille ottaen
-poikaa leuasta. Enempää hän ei sanonut Eirikille heidän ollessaan
-Siljuaasenissa, mutta se riitti tälle. Hallveig itki hiukan, Torgal
-nosti hänet ilmaan, kun hän sanoi hyvästiä lapselle, ja sisarukset
-tuijottivat häntä, kun hänen oli lähdettävä kahden vieraan miehen
-mukaan. Eirikin sydäntä ahdisti vähän, kun hän näki äidin itkevän; hän
-otti äitiä kaulasta, ja hänen huulensa vapisivat — mutta kun hänen
-isänsä kutsui häntä, kääntyi hän heti ja laapusti ovelle avarassa
-nahkamekossaan.
-
-— Eirik ja Olav tulivat hyviksi ystäviksi matkalla. Isä ei puhunut
-hänelle paljoa ja jätti pojan Arnketilin, saattomiehen huostaan. Mutta
-kaiken sen ihmeellisen ja uuden, mitä he kokivat, reen ja hevosten,
-eri talojen, joissa he nukkuivat joka yö, monenlaisten hyvien ruokien,
-ihmisten, joita oli kaikkialla ja jotka puhelivat hänellekin — kaiken
-tuo tiesi Eirik kuuluvan isänsä mahdin alle. Ja hänen isällään oli
-palttinainen paita ja palttinasäärykset lähinnä ihoa — eikä hän
-riisunut niitä pois yöksikään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Uusi äiti, joka odotti häntä matkan perillä, teki paljon vähäisemmän
-vaikutuksen Eirikiin. Hän ei tuntenut tätä enää, ja kun tämä kysyi,
-muistiko Eirik hänen käyneen Siljuaasenissa, vastasi hän kyllä, koska
-ymmärsi sen kuuluvan asiaan. Mutta hän ei tuntenut tätä millään
-tavoin samaksi. Tällä äidillä oli ruskeat vaatteet ja hän oli pullea
-vyötäisiltä ja astui hitaasti ja raskaasti kulkiessaan lakkaamatta
-rakennusten väliä puuhissaan. Pitkän, sinipukuisen äidin, Huoran, jonka
-liikkeet ja eleet olivat olleet lintumaisen vilkkaat, hän kuvitteli
-seisovan pienellä metsäaukealla, missä hän asui juurikkomiehineen ja
-isoine, punaisine hevosineen. Ainoastaan silloin, kun uusi äiti puristi
-hänet rintaansa vasten ja suuteli häntä väkisin, hurjia hyväilysanoja
-hokien, luuli hän tuntevansa, että tämä ja Huora olivat sama ihminen,
-— vaikka tätä kutsuttiin Ingunniksi. — Eirik ei pitänyt tuollaisesta
-suutelemisesta ja puristamisesta — hän ei ollut milloinkaan saanut
-muita suudelmia kuin sellaisia, jotka kuuluivat messupyhän ja tuoreen
-lihan ja olutkulhosta saatujen kulausten yhteyteen kirkosta palatessa
-— ja se oli harvinaista ja juhlallista.
-
-Mutta täällä hän tuli näköjään saamaan olutta joka päivä, — ja
-keitettyä, tuoretta kalaa sekä lihaa nämä ihmiset söivät monta päivää
-peräkkäin; ehkä naisetkin täällä siis suutelivat joka päivä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Eirik tuli Olavin luo, laski kädet hänen helmaansa ja kyseli
-kaikenlaista — esimerkiksi, _asuiko hylje_ tuolla metsässä, joka näkyi
-tänne vuonon yli, ja miksi hänen kaksi hevostaan olivat _valkoisia_
-ja minkä tähden Olav ei ollut Torhildin lasten isä, ja mitä noilla
-kynttilöillä tehtiin, joita keitettiin, ja minne kuu meni lentäessään
-niin kovaa vauhtia taivaan yli — tarkkasi Ingunn oudon jännittyneesti
-noita kahta. Hän pelkäsi, että Olav kyllästyisi poikaan. Hän oli niin
-äärettömän nöyrä ja kiitollinen miehelleen siitä, että tämä oli tuonut
-heille lapsen, jota hän, Ingunn, oli ikävöinyt kuollakseen. Nyt hän
-pelkäsi vain, että poika kiusaisi Olavia, tai että Olavin olisi vaikea
-nähdä hänen lastaan, jos se oli liian paljon hänen silmiensä edessä;
-mutta hän ei voinut huomata Olavin tuntevan vastenmielisyyttä Eirikiä
-kohtaan. Olav ei ollut pojan kanssa muuta kuin milloin pienokainen
-itse tuli hänen luokseen, mutta silloin hän aina oli ystävällinen
-tälle ja vastaili minkä ymmärsi pojan loputtomiin kyselyihin. Mutta
-Eirikiä ei ollut helppo saada ymmärtämään, mitä joku asia merkitsi
-— hän ei osannut erottaa eläviä ja kuolleita kappaleita toisistaan,
-vaan kyseli, pitikö iso kivi rannassa eniten lokeista, ja miksi lumi
-tahtoi pudota mäelle. Hän ei voinut käsittää, että aurinko, joka
-häämötti sumun keskeltä, oli sama, joka paistoi kirkkaalla ilmalla, ja
-kerran hän kertoi nähneensä kuun, joka oli aivan erilainen kuin toiset
-kuut. — Pappi tuli heille eräänä päivänä, mutta Eirik ei tajunnut,
-että tämä oli sama, joka oli ollut kirkossa, että häneltä voitiin
-riisua messuvaatteet ja että hän silloin saattoi ratsastaa aivan kuin
-muutkin miehet. Väliin Eirik itse rupesi kertomaan, mutta kaikki,
-mitä hän keksi, oli niin kummallista ja järjetöntä — siinä ei ollut
-mitään ajatusta. Ingunn pelkäsi pojan olevan vähälahjaisen ja hitaasti
-kehittyneen — ja hän rupesi pelkäämään, että Olav alkaisi pitää
-hänestä yhä vähemmän, kun hän oli niin ymmärtämätön. Tämä oli niin
-kaunis ja herttainen, ettei Ingunn tahtonut jaksaa erottaa silmiään
-hänestä — mutta älykäs hän ei ollut.
-
-Salainen pettymyksen ja tuskan tunne, joka häntä kalvoi pojan
-osoittaessa niin peittelemättä pitävänsä enemmän isästään, oli myös
-syynä siihen, että hän koetti pitää miestään ja poikaansa erillään niin
-paljon kuin suinkin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Alusta pitäen Olav ei tuntenut vastenmielisyyttä poikaa kohtaan.
-Ankara mielenliikutus, jonka hän oli kokenut kuullessaan Ingunnin
-uskottomuudesta ja sen jälkeenkin yhä uudestaan muistaessaan, että
-toinen mies oli omistanut hänet, oli muuttunut niin vieraaksi ja
-unohdetuksi näiden yhteiselämän ilottomien vuosien aikana. Hänen
-rakkautensa Ingunniin oli omistamisen varmuutta ja tottumusta; se oli
-punoutunut koko hänen olemukseensa, kuten multa on täynnä juuria.
-Mutta nyt ei tuosta rakkaudesta tuntunut olevan jäljellä muuta kuin
-ääretön sääli tuota sairasta ihmisparkaa kohtaan, jonka elämä oli hänen
-elämänsä. Se, mikä hänen tunteissaan Ingunnia kohtaan nyt oli elävää ja
-hehkuvaa, oli hellyys ja huoli hänestä — se sykki, nousi ja laski —
-mutta mielihalu liikahteli jossakin velttona ja vaimenneena, aivan kuin
-puoliunessa. Mutta sen mukana tuntui mustasukkaisuuskin laimenneen ja
-ikään kuin kohmettuneen — ja kun hän joskus tuli muistaneeksi, mitä
-heidän välillään oli tapahtunut ennen, tuntui se hänestä uskomattoman
-kaukaiselta. Eikä hän voinut keksiä mitään yhteyttä sen ajan häpeän
-ja sielun vaivan ynnä tämän pienen poikasen välillä, jonka he olivat
-saaneet taloonsa. Eirik oli heillä, ja niin oli oleva — Jumala oli
-ilmaissut tahtovansa, että hänen tuli ottaa Eirik huolehdittavakseen,
-ja sen jälkeen siinä ei ollut sen enempää ajattelemista tai tekemistä.
-Ja Olav oli taipuvainen pitämäänkin hänestä — lapsi oli kaunis ja haki
-ilmeisesti isänsä suosiota. Olav, jonka itsensä oli vaikea lähestyä
-toisia, ilostui ja hämmästyi aina, kun joku pyysi hänen ystävyyttään.
-
-Ja Olav tajusi usein paremmin kuin lapsen äiti tämän ihmeellisissä ja
-sekavissa tuumissa olevan sittenkin ajatusta ja järkeä. Ja kun äiti
-keskeytti Eirikin hapuilevat selitykset säälimättömin sanoin eikä
-malttanut jättää tätä rauhaan, että he olisivat saaneet selvitellä
-asian keskenään, tunsi mies useammin kuin kerran eräänlaista jäytävää
-kärsimättömyyttä. _Hän_ muisti — ei niin, että olisi osannut muotoilla
-sen mielessään selvinä ajatuksina tai ilmaista sanoin — ainoastaan
-lyhyinä, äkillisinä näkyinä paljon siitä, miltä maailma oli näyttänyt
-hänestä itsestään hänen lapsena ollessaan.
-
-
-
-
-IX
-
-
-Vuono aukeni, ja tuli kevät. Punaisenharmaat kalliot veden partaalla
-hohtivat aurinkoisina, ja Härän alla oleva hyrsky välkkyi valkoisena ja
-aivan kuin vastasyntyneenä. Rinne nurmettui ja huokui heinän ja mullan
-tuoksua, ja sitten tuli lehdenpuhkeamisaika, joka täytti Kverndalenin
-karvaanvilpoisella lehväntuoksulla.
-
-Eräänä toukokuun aamuna Olav löysi kyykäärmeen pesän mäen töyräältä
-ja sai tapetuksi kolme käärmettä. Hän pani ne suljettuun puukuppiin
-ja hiipi päivällislevon tultua salaa kotaan. Käärmeenrasva ja
-käärmeentuhka kelpaavat lääkkeiksi moneen asiaan, mutta niillä on
-suurempi voima, kun valmistaa ne salaa.
-
-Hän oli juuri pujahtamaisillaan kotaan kuullessaan ääniä sisältä.
-Siellä oli Ingunn ja poika, ja lapsenääni sanoi:
-
-"— Siksi että isä antoi minulle rinnan, ymmärrätkö?"
-
-"Antoiko hän sinulle rinnan?" ihmetteli äiti. "Mitä ihmettä sinä
-höpiset?"
-
-"Antoi hän. Ja sitten hän sanoi, että sain syödä siivetkin, ellen ollut
-kylläinen, mutta kukosta ei ollut jäljellä muuta kuin siivet —."
-
-Olav hymyili paikallaan. Nyt hän muisti — majalan vaimo Oslossa oli
-tuonut hänen eteensä paistetun kukon, ja poika oli ollut ihastunut sen
-lihaan. Sitten hän kuuli Ingunnin sanovan:
-
-"Jos minä paistan sinulle kokonaisen kukon, Eirik, niin olenko sitten
-mielestäsi yhtä hyvä kuin isä? Sinä saat sen, kun isä lähtee ensi
-kerran kotoa."
-
-Olav hiipi takaisin pihan poikki. Hän aivan kuin häpesi jollakin
-lailla vaimonsa puolesta. Mitä tuo tuollainen nyt toimitti! Olisihan
-tämä voinut paistaa lapselle yhden omista kukoistaan, vaikka hän oli
-kotonakin —.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lieneekö uudenlainen ruoka ollut liian raskasta Eirikin vatsalle, vai
-mikä häntä vaivasi — niin vain kävi, että lapsi alkoi kevätpuoleen
-herätä huutaen joka ainoa yö. Olav kuuli Eirikin parkaisevan ja
-nousevan istualleen, ryömivän ja peppuroivan edestakaisin isossa
-pohjoisseinän sängyssä, missä hän nukkui yksin — sitten hän huusi
-taas, vielä äänekkäämmin, aivan kuin suuressa hädässä.
-
-Ingunn kiipesi sängystä ja meni hänen luokseen höpöttäen: "Hiljaa,
-hiljaa, Eirik, pikku kultaseni, sinä herätät isän — ole hiljaa nyt —
-ei täällä ole ketään, jota sinun tarvitsisi pelätä, oma pikku poikani!"
-
-"Tuo hänet tänne", kuului Olavin valpas ääni pimeästä.
-
-"Joko hän nyt taas herätti sinut!" valitti Ingunn; hän kantoi pojan
-vuoteeseen ja paneutui levolle — ja nuo kaksi pyöriskelivät kunnes
-löysivät sopivan asennon.
-
-Yöllä pojalle kelpasi ainoastaan äiti. Hän painautui aivan kiinni
-äitiinsä eikä vastannut isälleen. Hänen unistaan he eivät saaneet
-mitään selvää. Hän näytti aivan kuin pudistavan jotakin kädestään
-ja heittävän sen luotaan pari kolme kertaa. Sitten hän huokasi
-keventyneesti ja asettui nukkumaan. Ja kohta sen jälkeen nukkuivat
-molemmat.
-
-Unettomuus vaivasi Olavia aina pahimmin keväällä — silloin hän nukkui
-harvoin ennen keskiyötä ja heräsi aamunkoitossa. Noina varhaisina
-kesäaamuina vuono usein oli peilikiiltävä, väritön ja hopeanhohtava,
-ja vastapäinen autio ranta kuulsi kirkkaana ja heleänä kuin taikanäky.
-Olav tunsi olonsa niin odottamattoman keveäksi ja iloiseksi astuessaan
-ulos tuollaisena aamuna. Torhild Bjørnintytär lauloi jossakin; hän oli
-ollut työssä jo kauan. Olav ja tyttö kohtasivat toisensa pihalla ja
-pysähtyivät juttelemaan auringonpaisteeseen.
-
-Kun Olav pari tuntia myöhemmin palasi takaisin tupaan, jäi hän välistä
-katselemaan noita kahta, äitiä ja lasta, jotka vielä nukkuivat. Eirik
-nukkui kasvot äidin kaulalla, hengittäen suu puoliavoinna. Ingunn oli
-kiertänyt kapean, sormuksista raskaan kätensä hänen ympärilleen.
-
-Kaksi viikkoa ennen juhannusta Ingunn sai poikalapsen. Olav antoi
-kastaa sen heti synnyttyä, ja sille pantiin nimeksi Audun.
-
-Poika oli pieni, heiveröinen ja sinertävä. Olav tarttui kahdella
-sormella poikansa käteen kerran, kun se potki kapalot levällään Signe
-Arnentyttären helmassa odottaen pesua — ja tuo pieni käsi oli niin
-laiha, että se muistutti aivan ankanpojan räpylää; se oli myös yhtä
-kylmä.
-
-Olav ei tuntenut mitään erikoista rakkautta tai iloa siitä, että
-hän nyt viimeinkin oli saanut pojan. Odotusta oli kestänyt niin
-kauan, että paljaan mahdollisuudenkin epäileminen sai hänet synkän
-alakuloisuuden valtaan. Ja hän oli niin tottumaton ajattelemaan, että
-tämä monivuotinen surkeus saattaisi lopulta päättyä iloon ja riemuun,
-että hän tarvitsi aikaa jaksaakseen käsittää sen.
-
-Mutta hän näki, ettei niin ollut äidin laita. Siitä huolimatta,
-että tämä joka kerran oli odottanut vain katkeraa tuskaa, hänen
-sydämensä oli vastoin omaa tahtoaan vavissut toivottomasta rakkaudesta
-syntymätöntä pienokaista kohtaan. Nyt Audun sai kaikkien noiden
-veljiensä perinnön, jotka eivät olleet jättäneet jälkeensä nimeä tai
-edes muistoa.
-
-Eirik hyppi ilosta, kun hän oli saanut veljen. Hän tiesi Siljuaasenin
-ajalta, että lapsen syntymä oli mitä tärkein tapaus. Silloin hääri
-tuvassa kaksi, kolme vierasta vaimoa, ja nämä olivat tuoneet kerallaan
-hyvää ruokaa, ja kynttilä paloi sisällä kaiken yötä. Kapalolasta
-vaalittiin kuin kalleinta aarretta — aidan takana olevat haltiat
-vaanivat sitä varastaakseen sen — ja kaikki kyselivät sen vointia ja
-terveyttä. Että suurin onnettomuus kodissa oli se, kun seuraava lapsi
-ilmestyi vaatimaan itselleen kätkytpaikkaa ja sijaltaan karkotettu
-joutui laahaamaan köyteen sidottuna tuvan lattiaa, ollen jokikisen
-jaloissa ja alituisessa vaarassa — sitä ei Eirik ollut tullut
-huomanneeksi. Ja tässä talossa oli kaikki nyt kauhean juhlallista,
-apuvaimot puuhailivat kukin palvelusneitoineen, ja ruokaa oli niin,
-että siihen oli hukkua — mutta kynttilöitä eivät Eirik ja isä
-saaneetkaan yöksi, sillä äiti ja pikkuveli nukkuivat toisessa tuvassa.
-
-"Tämä on minun silkkiveljeni, mutta se on vain teidän villaveljenne",
-sanoi hän Torhildin kahdelle nuorimmalle lapselle, kun he seisoivat
-kolmisin katselemassa Audunin kapaloimista.
-
-Olav sattui istumaan vaimonsa luona juuri silloin. Hän vilkaisi
-Ingunniin. Tämä makasi katsellen kumpaistakin poikaansa ilosta
-säteillen.
-
-Tuo oli hänen poikansa, tuo pieni poloinen, jota palvelusneito käänteli
-ja kapaloi. Isompi poika taivutti terveet, loistavat kasvonsa hänen
-ylitseen ja leperteli pikkuveljelle, jolta hän tietämättään oli
-riistänyt syntymisoikeuden.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Laaksossa oli herättänyt hiljaista supinaa se, että Hestvikeniin
-yhtäkkiä oli ilmestynyt iso viisivuotias poika, joka oli ollut kätkössä
-siihen asti.
-
-Olav ei ollut kovin pidetty seudulla. Hänet oli otettu vastaan
-peittelemättömällä, sydämellisellä suopeudella, kun hän palasi
-kotiinsa, mutta laaksolaisissa pääsi vähitellen syntymään sellainen
-tunne, että hän oli työntänyt luotaan heidän tarjoamansa ystävyyden
-ja hyvän naapuruuden. Olav pysytteli itsekseen enemmän kuin mistä
-he pitivät, ja ihmisten parissa hän ei ryhtynyt helposti puheisiin;
-epäystävällinen hän ei ollut — ja se selitettiin siten, että hän
-tahtoi olla ylempänä muita talonpoikia, — mutta harvasanainen,
-hiljainen ja luoksepääsemätön. Ja nyt alettiin kuiskia miehestä
-mieheen, hiukan pilkallisesti hymyillen, että Olav taisi pitää
-itseään hoviherrana, koska hän oli kuulunut Alf-jaarlin väkeen ja
-oli äitinsä puolelta sukua noille tanskalaisille valtaherroille,
-jotka elelivät täällä Norjassa puolen vuotta kerrallaan, syöden
-herttuan ruokaa. Sellaista se. Hän omisti perintökartanonsa yksin ja
-jakamattomana — mutta annas olla, miten kauan; ajat olivat muuttuneet
-niin rauhattomiksi. Vaikkei hän koskaan koettanut päästä täyttämästä
-velvollisuuksiaan eikä ollut vastahakoinen auttamaan pulaan joutunutta,
-ei kukaan pyytänyt _mielellään_ palvelusta Olav Auduninpojalta. Sillä
-kun hätään joutunut tuli Hestvikenin rikkaan isännän luo, näytti tämä
-tuskin viitsivän kuunnella. Ja kun tulija oli tehnyt hänelle laajasti
-selkoa asemastaan, saattoi hän havahtua kysymään, aivan kuin muissa
-mietteissä, mistä olikaan kysymys —. Kukaan ei voinut kieltää,
-ettei Olav olisi ollut hyvä antamaan ja lainaamaan, mutta jos jonkun
-teki mieli keventää sydäntään ja neuvotella asioistaan jonkun toisen
-kanssa, ei ollut menemistä siihen taloon — sillä hän vastaili niin,
-ettei tiennyt, oliko hän tuhma vai piittaamaton. Ellei siis joku ollut
-polttavan avun tarpeessa, kääntyi hän mieluummin sellaisen puoleen,
-joka viitsi kuunnella hänen puhettaan, lausua ajatuksensa ja antaa
-neuvoja ja lohdutusta, vaikka tämä antamansa avun lisäksi ei olisi
-voinut olla vähän surkeilematta ja valittamatta, että hänellä oli
-vaikeuksia itselläänkin — mutta onneksi olkoon vain Jumalan nimessä.
-
-Toinen asia, minkä naapurit olivat panneet merkille, oli, ettei kukaan
-ollut nähnyt Olavia rehellisesti päissään tai avopuheisena hutikassa
-ollessaan. Hän ei juonut vähemmän kuin muutkaan kunnon miehet pidoissa.
-Mutta oli kuin jumalanvilja ei olisi pystynyt häneen.
-
-Ja niin heräsi seudulla huomaamatta epäselvä, sanoiksi pukematon
-epäily, — kukaan ei oikeastaan tiennyt, mihin se perustui, se vain
-vahvistui hämäryydestään huolimatta melkeinpä varmuudeksi — että
-tuolla miehellä oli tunnollaan jotakin, joko onnettomuus tai salainen
-rikos. Tuo suoraryhtinen, kaunis nuori isäntä, leveine, vaaleine
-kasvoineen ja pellavanvaaleine, kiharaisine hiuksineen oli leimattu
-mies.
-
-Ja olihan sekin ihmeellistä, ettei hänen vaimonsa voinut saada elävää
-lasta. Vähän Ingunn Steinfinnintytärtä nähtiinkin, eikä tuossa raukassa
-enää ollut paljon näkemistäkään, mutta ihmiset muistivat vielä, miten
-kaunis hän oli ollut — eikä siitä ollut niin kovin monta vuotta.
-
-Kunnes sitten tuli julki, että heillä _olikin_ lapsi. Poika, joka on
-kaikki nämä vuodet ollut piilotettuna, heitettynä tuuliajolle kaukana
-pohjoisessa, vaimon kotiseudulla.
-
-Siitetty isän ollessa maanpakolainen — kyllä, kyllä. Olav oli
-selittänyt asian lyhyesti ja selvästi. Ihmiset saivat tietää hänen
-joutuneen vihoihin vaimonsa sukulaisten kanssa siksi, että Steinfinn
-oli juuri ennen kuolemaansa antanut Olavin haltuun tyttärensä, joka
-oli ollut kihlattu tälle lapsuudesta asti. Olav oli pitänyt häntä
-vaimonaan, ja Steinfinnin sanoja oli mahdoton käsittää toisin, kuin
-että tämä oli hänen tarkoituksensa. Mutta uudet naittajat olivat
-luulleet voivansa päättää toisin tuon kauniin ja rikkaan neidon
-suhteen. Olav kertoi nyt, että viimeisenä kesänä ennen kuin hän pääsi
-lopulliseen sovintoon vaimonsa suvun kanssa, hän oli ollut salaa jonkun
-aikaa siinä talossa, missä tämä asui. Mutta asia oli täytynyt pitää
-salassa tähän asti.
-
-Näin kertoi Olav Auduninpoika. Mutta ihmiset ihmettelivät. Ehkä ei
-ollut niinkään varmaa, että Olav oli ottanut vaimonsa luokseen vapaasta
-tahdostaan, vaan oli ollut pakoitettu naimaan tämän Steinfinnin
-käskystä peräti nuorena ja Steinfinn Torenpojan holhouksen alaisena.
-Ehkä hän oli koettanut riistäytyä irti avioliitosta, johon hänet oli
-määrätty lapsuudessa. Ne, jotka olivat voineet seurata hiukan heidän
-yhteiselämäänsä — heidän palvelijansa ja emännät, jotka olivat olleet
-talossa Ingunnin maatessa lapsivuoteessa — kertoivat mitä tiesivät.
-Olav kuului kyllä olevan tavallaan hyvä vaimolleen, mutta hän oli nyreä
-ja vähäpuheinen kotonaankin; saattoi kulua päiviä, ettei hän sanonut
-yhtään sanaa vaimolleenkaan. Ingunn ei näyttänyt milloinkaan iloiselta,
-eikä se ihme ollutkaan — eläessään tuon pökkelön rinnalla, alati
-sairaana, synnyttäen kuolleen lapsen toisensa perästä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä päivänä tuli uusi pappi, sira Hallbjørn Hestvikeniin.
-
-Hän oli jotakuinkin nuori mies, pitkä ja solakka, hyvin kaunis
-kasvoiltaan, mutta punatukkainen, ja hän oli ihmisten mielestä ylpeän
-näköinen. Hän oli joutunut epäsuosioon hyvin lyhyessä ajassa. Tuskin
-hän oli tullut seudulle, kun hän oli ruvennut riitelemään milloin
-kenenkin kanssa kirkon omaisuudesta, pappilan vuokramaan saatavista,
-vanhoista sopimuksista, joita sira Benedikt oli solminut talonpoikien
-kanssa, mutta joita uusi pappi väitti laittomiksi. Sekä Hovedøenin
-munkkiluostarilla että Nonneseterin nunnaluostarilla oli maita ja
-taloja pitäjässä, samoin monilla Oslon kirkoilla ja hurskailla
-laitoksilla. Näiden hoitajat olivat enimmäkseen ymmärtäväisiä ja
-hyväätarkoittavia miehiä, jotka elivät sovussa laaksolaisten kanssa:
-moni heistä oli ostanut itselleen viimeisen lepopaikan jostakin
-luostarista, ja kun joku Hovedøenin munkeista sattui itse tulemaan
-tiloilleen, kerääntyivät ihmiset pitkien matkojen takaa kuulemaan
-heidän toimittamaansa messua kappelissa. Sira Hallbjørn riitaantui
-nyt pian luostariväenkin kanssa. Sitä vastoin hän suosi erikoisesti
-erään uuden, äskettäin maahan perustetun munkkikunnan munkkeja: nämä
-kulkivat paljasjaloin, säkin- ja tuhanvärisiin kaapuihin puettuina, ja
-heidän erikoishyveitänsä tuli olla nöyryys, hiljaisuus ja tyytyväisyys
-— sanottiinpa, että noiden munkkien täytyi kerjätä jokapäiväinen
-leipänsäkin vaeltaessaan ympäri maata opettamassa köyhille ja
-rikkaille totista jumalanpelkoa; ja jos heille jäi jotakin tähteeksi
-pussiinsa iltamessun jälkeen, täytyi heidän jakaa se köyhille sekä
-alkaa vaelluksensa seuraavana aamuna yhtä köyhinä taas. Sira Hallbjørn
-ei itse ollut vähänkään nöyrä ja hiljainen, vaan ylpeä suvustaan —
-hänen tiedettiin olevan suurta sukua Valdresista — eikä hän ollut
-sopiva opettamaan rahvaalle jumalanpelkoa, sillä hän oli niin oppinut
-ja puhui niin mutkallisesti, ettei näillä ollut suurta hyötyä hänen
-puheestaan. Mutta hän ei tiennyt miten kiittää noita kerjäläismunkkeja,
-minoriitteja, joiksi he itseään nimittivät, ja hän oli ikään kuin
-heidän suojelijansa, antoi suuria lahjoja taloon, jota he rakensivat
-itselleen kaupunkiin ja kehotti seurakuntalaisiaan tekemään samoin.
-Mutta ihmiset huomasivat sen tapahtuvan siksi, että herttua suosi
-suuresti näitä uusia munkkeja, piispan ja useimpien kaupungin pappien
-ja oppineiden vastustaessa heitä ja pitäessä tuon munkkikunnan sääntöä
-vaarallisena ja epäviisaana. Ja he tiesivät senkin, että sira Hallbjørn
-oli lähetetty tänne siksi, että hän, joka syntyperänsä ja harvinaisen
-oppineisuutensa tähden näkyi aiotun kirkon korkeimpiin virkoihin, oli
-saanut vastaansa piispan ja koko Oslon tuomiokapitulin, koska hän oli
-niin ylpeä ja riitaa rakentavainen ja luuli tietävänsä ja ymmärtävänsä
-kaiken paremmin kuin kukaan muu. Mutta sen pahempaa he eivät voineet
-tehdä hänelle kuin karkottaa hänet tähän hyvään seurakuntaan — hänen
-vaelluksensa oli nuhteeton kaikessa muussa, hän oli ollut monet vuodet
-vieraissa maissa ja tunsi lain ja oikeuden pilkulleen, vanhimmista
-ajoista nykyhetkeen asti.
-
-Hän tuli nyt Hestvikeniin kysyäkseen, mitä Olav tiesi
-lohikalastusoikeudesta Hudrheimin puoleiseen pieneen jokeen. Olav ei
-tiennyt paljon — talon, jolle tuo oikeus kuului, oli hänen isoisänsä
-myynyt vävylleen, ja sen jälkeen se oli jaettu ja joutunut moniin
-käsiin. Hän huomasi sira Hallbjørnin harmistuvan, kun hän ei tiennyt
-enemmän tuosta asiasta. Kuitenkin hän kysyi, papin istuessa ruoalla,
-voiko tämä selittää hänelle asian, joka painoi raskaasti hänen
-mieltään. "Se koskee poikiani", Olav sanoi.
-
-Asia oli semmoinen, että hän oli kuullut lapsen, jonka isä siittää
-ollessaan henkipatto, olevan vailla lain ja oikeuden turvaa, vaikka sen
-äiti olisi maanpakolaisen aviovaimokin.
-
-"Ei suinkaan", sanoi sira Hallbjørn heiluttaen kättään. "Sinulle on
-puhuttu sudenpennusta — siksi entiseen aikaan kutsuttiin maasta ajetun
-miehen lapsia. Tuo mies katsottiin siihen aikaan kuolleeksi mieheksi,
-ja hänen talonsa jaettiin ja vaimoa pidettiin leskenä; ja jos hän
-sitten sai armahduksen, täytyi hänen kosia uudestaan vaimoaan tämän
-sukulaisilta ja viettää uudet häät. Mutta eihän tuollainen tapa sovellu
-kristityssä maassa — siellä ei mikään synti eikä mikään laki voi
-rikkoa miehen ja naisen aviosidettä."
-
-"Vaimoni sukulaiset eivät tunnustaneet lailliseksi avioliitoksi sitä,
-mitä välillämme oli ollut nuorina ollessamme", kertoi Olav. "Minä en
-saanut häntä hänen sukulaisiltaan ennen kuin Eirikin syntymän jälkeen."
-
-"Ei sinun tarvitse huolehtia siitä nyt enää. Olipa poika syntynyt
-aviossa tai ei, on hänellä nyt täydet aviolapsen oikeudet, kun te
-olette naimisissa vaimosi sukulaisten luvalla; eikä kukaan voi riidellä
-sinun kanssasi siitä, onko avioliitto luvallinen."
-
-"Onko siis varma", kysyi Olav, "ettei Audun voi koskaan ruveta
-vaatimaan Eirikin esikoisoikeutta?"
-
-"On", sanoi pappi varmasti.
-
-"Niin no, tahdoin vain saada selvän tästä asiasta."
-
-"Sehän on luonnollista", sanoi sira Hallbjørn.
-
-Ja Olav kiitti häntä tiedosta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Äidin pysyessä sisällä Eirik alkoi puhua jostakin Tøtrabassasta. Ensin
-aikuiset luulivat hänen tarkoittavan sillä jotakin kerjäläiseukkoa
-— niitä kävi talossa tavallista enemmän nyt, kun heillä oli niin
-runsaasti ruokaa ja juomaa.
-
-Niin, Tøtrabassalla oli reppu, sanoi Eirik. Mutta toisena päivänä hän
-sanoi Tøtrabassan käyneen talossa ja leikkineen hänen kanssaan riihen
-takana. Siellä oli pieni maakuoppa, jossa hänen oli tapana oleksia
-leikkikaluineen. Tøtrabassa oli pikku tyttö. Kukaan ei kiinnittänyt
-sen suurempaa huomiota asiaan, sillä kaikki olivat tottuneet kuulemaan
-Eirikin höpisevän niin paljon ihmeellistä.
-
-Mutta jonkin ajan kuluttua hän alkoi kertoa yhä useammista
-leikkikumppaneista, joilla kaikilla oli hyvin merkilliset nimet:
-Tatragaura, Silvarp, Skolorm, Dølvandogg ja Kolmurna sininen — ja oli
-vaikea tietää, olivatko nämä miehiä vai naisia, aikuisia vai lapsia.
-
-Nyt alkoi talon väki huolestua. Sattui vielä niin, että erään talon
-väki lähti miehissä kotoaan ja asumasijoiltaan pienintä lasta myöten ja
-asettui asumaan metsään; ei tiedetty, lähtivätkö he jotakin käräjäasiaa
-karkuun vai köyhyyskö heidät karkotti ihmisten ilmoilta, niin että
-he mieluummin oleksivat metsässä, ainakin kesäiseen aikaan, kuin
-joutuivat maasta pois. Juuri samoihin aikoihin Hestvikenistä katosi
-lihava lammas, jota oli pidetty kotinurmella; ja nyt miehet arvelivat
-noiden Eirikin ystävien olevan samanlaisia metsänkiertäjiä, jotka
-elivät parhaastaan varkaudella ja näpistelyllä. Pidettiin silmällä, kun
-Eirik leikki kuopassaan, tuliko hänen luokseen tuntemattomia lapsia
-tai aikuisia. Mutta kukaan ei nähnyt mitään. Ja lampaanraato nousi
-vedenpintaan eräänä päivänä — eläin oli suistunut alas vuorelta.
-
-Nyt ruvettiin Hestvikenissä pelkäämään toden teolla. Tämä näytti jo
-maahisväen toimilta. Kysyttiin Eirikiltä, tiesikö hän, mistä nuo
-olennot tulivat. Tuolta kallion alta, sanoi tämä. Mutta nähdessään,
-miten toiset pelästyivät, hän aivan kuin itsekin kauhistui. Ei, ne
-tulivat kaupungista, paransi hän — ne ajoivat reellä. Tai ehkä ne
-tulivat purjelaivalla, oikaisi hän taas, kun Olav sanoi, etteihän
-kukaan voinut tulla reellä Oslosta, kun oli kesä; ei semmoista
-lorua uskonut kukaan. Mutta kyllä ne tulivatkin metsästä — ne
-asuivat metsässä, oli Tatragaura sanonut. Nykyään hän puhui eniten
-Tatragaurasta.
-
-Ingunn oli aivan suunniltaan epätoivosta. Nuo olivat kai samoja
-pahoja henkiä, jotka olivat hävittäneet talosta kaiken onnen,
-sukupolvi sukupolvelta; nyt ne tahtoivat varmaan hänen lapsiaan.
-Eirik suljettiin miesten tupaan ja häntä vartioitiin siellä — tämän
-puhuessa lakkaamatta oudoista ystävistään, kunnes äiti näytti olevan
-menettämäisillään järkensä pelosta. Hän vaati Olavia hakemaan pappia.
-
-"Ethän sinä vain narraile, Eirik?" kysyi Olav ankarasti eräänä
-päivänä, kun hän oli kuunnellut sivusta Eirikin vastailua äitinsä
-hätääntyneisiin kysymyksiin.
-
-Eirik katsoi ihmeissään ja kauhistuneena isäänsä ruskeine silmineen ja
-ravisti kiihkeästi päätään.
-
-"Sillä katsohan, jos minä huomaan sinun puhuneen valhetta, poika, niin
-sinun käy huonosti."
-
-Eirik katsoi taas isäänsä ihmetellen, aivan kuin ei olisi käsittänyt.
-
-Mutta Olav oli ruvennut epäilemään, että kaikki oli vain pojan omaa
-keksintöä — vaikka sekin näytti hänestä mahdottomalta, sillä hän ei
-voinut käsittää, minkä tähden tämä olisi levitellyt noin turhia ja
-järjettömiä valheita. Ja kun Olav seuraavana päivänä lähti apumiehen
-kera niittämään heinää kuopan alapuolella olevalta rinteeltä, otti hän
-Eirikin mukaan, luvaten pitää poikaa koko ajan tarkasti silmällä.
-
-Olav teki niin, kävi katsomassa poikaa tuon tuostakin. Eirik leikki
-hiljaa ja kiltisti ylhäällä kuopassaan, leikkikaluinaan sorakiven
-kappaleita ja näkinkenkiä, joita soutumiehet olivat antaneet hänelle.
-Hän oli ihan yksin koko ajan.
-
-Kun Olavin renki ja naiset lähtivät murkinoimaan, tuli Olav Eirikin luo
-ja sanoi: "No, eiväthän Tøtrabassa ja Skolorm ja nuo toiset tulleetkaan
-sinun luoksesi tänään?"
-
-"Tulivat ne", sanoi Eirik säteillen ja alkoi kertoa, mitä he olivat
-leikkineet tänään.
-
-"Nyt sinä valehtelet, poika", sanoi Olav ankarasti. "Olen katsonut
-tänne koko ajan, eikä täällä ole ollut ketään."
-
-"Ne juoksivat pakoon, kun sinä tulit, sillä ne pelkäsivät viikatettasi."
-
-"Minne ne sitten menivät — minne ne juoksivat?"
-
-"Kotiinsa kai."
-
-"Kotiinsa — missä niiden koti on?"
-
-Eirik katsoi isäänsä miettivästi, aivan kuin hiukan peloissaan. Sitten
-hänen kasvonsa kirkastuivat, ja hän kysyi innokkaasti: "Mennäänkö me
-sinne, isä?" ja hän ojensi kätensä.
-
-Olav ripusti viikatteensa oksalle ja sanoi: "Mennään sitten."
-
-Eirik talutti hänet kartanolle, ulos pihasta ja edelleen rakennusten
-länsipuolella olevia kalliopaasia kohti, mistä näkyi vuonolle.
-
-"Ne ovat varmaan tuolla", sanoi hän osoittaen alus rantaan syvällä
-heidän allaan.
-
-"En minä näe ketään", sanoi Olav tuimasti.
-
-"Eivät ne olekaan _siellä_ — nyt minä tiedän, _missä_ ne ovat." Eirik
-kääntyi ensin takaisin kartanoa kohti, — mutta sitten hän alkoi kulkea
-polkua alas laiturille. "Nyt tiedän, nyt tiedän", riemuitsi hän hyppien
-ja tanssien, jääden aina väliin odottamaan isäänsä; sitten hän taas
-juoksi edelle, pysähtyi odottamaan ja tarttui isänsä käteen, vetäen
-tätä mukanaan alaspäin.
-
-Näin hän kulki edeltä ulommaisten venekotien luo. Olav ei käyttänyt
-niitä juuri milloinkaan — Hestvikenissä ei nyt ollut niin vilkasta.
-Keväällä ainoastaan, ennen Olavin Ristinmessu-matkoja Osloon, hänen oli
-tapana säilyttää osa talvivaroistaan täällä. Kota oli nyt lukitsematon
-ja tyhjä. Eirik veti isänsä sisään.
-
-Meri loiskui ja pulahteli tukipaalujen välissä kodan lattian alla.
-Se oli harva, ja seinät hatarat, ja veden välke kuvastui keinuvina
-valojuovina seinillä ja katossa. Eirik haisteli kodan hajua, ja hänen
-kasvonsa säihkyivät jännityksestä. Hän katsoi odottavasti hymyillen
-isäänsä ja talutti hänet varpaillaan hiipien nurinkäännetyn vanhan
-tynnyrin luo, jossa Olavilla oli tapana säilyttää nahkoja.
-
-"Tässä", hän kuiskasi ja istui kykkysilleen. "_Tämän sisällä_ ne
-asuvat. Näetkö niitä — raot ovat nyt taas niin suuria, muuten olisimme
-voineet nähdä paremmin; ne istuvat syömässä — näetkö?"
-
-Olav käänsi tynnyrin ja potkasi sitä niin, että se vieri kauas. Sen
-alla ei ollut mitään muuta kuin vähän roskia. Eirik katsoi ylös
-hymyillen, aikoen sanoa jotakin — sitten hän huomasi isänsä ilmeen ja
-jäi seisomaan vaiti suu ammollaan. Kirkaisten hän kohotti kätensä kuin
-lyöntiä torjuakseen, puhjeten sydäntäsärkevään itkuun.
-
-Olav antoi kätensä vaipua — hän tunsi, ettei hän voinut lyödä poikaa.
-Tämä oli niin tuiki pienen ja kurjan näköinen seisoessaan siinä itkien,
-että isää hävetti. Ja niin hän vain poisti tämän kädet silmiltä, veti
-lapsen mukanaan hylkytavaralaatikon luo ja istuutui sen päälle pitäen
-Eirikiä edessään.
-
-"Minä huomaan, että olet sittenkin valehdellut — joka sana, minkä olet
-puhunut noista vieraistasi, on ollut valhetta — eikö ole, vastaa!"
-
-Mutta Eirik ei vastannut, tuijotti vain isänsä silmiin hurjistuneen
-näköisenä — eikä näyttänyt ymmärtävän mitään.
-
-Lopulta Olavin täytyi nostaa poika syliinsä saadakseen hänen katkeran
-itkunsa taukoamaan. Hän sanoi yhä uudestaan ja uudestaan, ettei Eirik
-saanut puhua milloinkaan sellaista, mikä ei ollut totta, muuten hän
-saisi vitsaa — mutta hän puhui nyt paljon lempeämmin, silittipä aina
-väliin pojan päätäkin. Eirik hiipi aivan isäänsä kiinni ja tarttui
-hänen kaulaansa.
-
-Mutta hän ei ymmärtänyt mitään tästä kaikesta — Olav näki sen niin
-selvästi, että häntä oikein puistatti. Poika, jota hän tässä piteli
-sylissään, tuntui hänestä niin vieraalta ja kummalliselta — mitä
-Herran nimessä hänelle oli tapahtunut, kun hän oli voinut ruveta
-keksimään näitä valheita; tämä tuntui Olavista niin käsittämättömältä,
-että hän epäili, oliko poika edes täysijärkinen.
-
-Ingunn pysytteli sisällä lähes yhdeksän viikkoa lapsivuoteen jälkeen.
-Hän ei ollut erikoisen sairas eikä heikko, vaan näytti paremminkin
-viihtyvän niin hyvin tuossa ahtaassa tuvassa, missä kaikki mitä tehtiin
-tapahtui vain hänen ja kapalolapsen tähden ja minne ei tunkeutunut
-ulkomaailman häiritseviä asioita. Ja niin hän loikoi nauttien tästä
-uudesta onnesta — vauvasta, joka oli hänen rinnoillaan ja Eirikistä,
-joka juoksenteli hänen luonaan pitkin päivää. Lopulta Olav alkoi käydä
-kärsimättömäksi — he olivat eläneet yhdessä niin monta kovaa vuotta,
-ja Ingunn oli koko ajan turvautunut häneen. Nyt hän oli onnellinen ja
-terve, olipa alkanut uudelleen kukoistaakin, — ja sitten hän sulkeutui
-aivan erilleen lapsineen. Mutta Olav ei antanut kenenkään huomata
-mitään.
-
-Viimeinkin, Laurinmessun jälkeisenä sunnuntaina, hän lähti kirkkoon.
-Eirik nukkui kirkkomiesten lähtiessä kotoa aamun sarastaessa, mutta oli
-pihalla näiden palatessa takaisin.
-
-Seudulle oli tullut uusi tapa — vaikka kaikki eivät pitäneet siitä,
-kutsuivatpa sitä Jumalan pilkaksikin. Se oli sellainen, että nuoret
-naiset, jotka olivat kirkotettavana ensimmäistä kertaa, varsinkin jos
-lapsi oli poika, käyttivät sinä päivänä otsavannettaan, korkeasukuisten
-neitojen kunniakorua, kruununa hunnun päällä.
-
-Ingunn oli kiinnittänyt valkoisen silkkihuntunsa kultaisella
-otsarivallaan, ja hänellä oli yllään punainen pukunsa ja sininen
-kultasolkinen viittansa.
-
-Olav nosti vaimonsa hevosen selästä, ja Eirik tuijotti lumoutuneena
-äitinsä ihanuutta. Tämä näytti paljon pitemmältä tuon loistavan
-komeuden keskellä, hopeavyö hoikan vyötäisensä ympärillä, ja hän
-liikkui notkeana ja hentona, kepeästi kuin lintu.
-
-"Äiti!" huudahti Eirik kasvot loistaen: "Sinähän olet sittenkin Huora!"
-
-Samassa tuokiossa iski isä hänen olkaansa; ja hän sai nyrkiniskun
-leukapieleen, niin että kaikki mustui hänen silmissään. Ja sitten
-sateli iskuja tuhkatiheään, niin ettei lapsi edes ennättänyt huutaa
-välillä — hänen kurkustaan kuului vain käheää vinkunaa — kunnes Una
-Arnentytär juoksi väliin ja tarttui sukulaistaan käsivarteen.
-
-"Olav, Olav, hillitse toki itsesi — poikahan on niin pieni — oletko
-sinä järjiltäsi, kuinka voit lyödä noin kovaa!"
-
-Olav päästi lapsen. Eirik pudottautui selälleen mäkeen; siinä hän
-makasi, läähätti ja hönki mustansinisenä kasvoiltaan. Tajuttomuutta
-se ei ollut — poika käyttäytyi puolittain tahallaan kuin olisi ollut
-kuolemankielissä. Una kumartui hänen ylitseen ja nosti hänet syliinsä;
-silloin lapsi rupesi itkemään.
-
-Olav kääntyi vaimoaan kohden — vielä vavisten. Ingunn seisoi
-kokoonlyyhistyneenä; hänen silmänsä, sieraimensa, avonainen suunsa
-olivat kuin kuolleella. Olav nauroi kovasti ja vihaisesti — sitten hän
-tarttui vaimoaan käsivarteen ja veti hänet isoon tupaan, mihin neidot
-juuri olivat kantamassa pitoruokia.
-
-Saattueesta ei kukaan ollut kuullut mitä lapsi sanoi, mutta kaikki
-ajattelivat samaa — olipa hän sanonut mitä tahansa, niin oli ollut
-ilkeää nähdä isän pieksävän pientä poikaansa niin kovakouraisesti. He
-istuivat pitkin penkkejä odottaen ruoalle kutsua, ja kaikkien oli paha
-olla.
-
-Pitkän ajan kuluttua tuli Una Arnentytär sisään kantaen Eirikiä
-käsivarsillaan. Hän laski pojan isän polvien eteen sanoen:
-
-"Eirik lupaa, ettei hän ole tekevä toiste sinun mieltäsi vasten, Olav
-— sano pojallesi, ettet enää ole vihainen hänelle."
-
-"Onko hän sanonut sinulle, miksi minä kuritin häntä", kysyi Olav
-katsettaan nostamatta.
-
-Una pudisti päätään.
-
-"Poika raukka on itkenyt niin, ettei hän ole saanut sanaa suustaan."
-
-"Et saa enää milloinkaan sanoa sitä sanaa, Eirik", sanoi Olav hiljaa,
-mutta kiivaasti, "et _milloinkaan_ — ymmärrätkö?"
-
-Eirik hytki vieläkin aivan kuin kouristuksessa. Hän ei sanonut mitään,
-vaan tuijotti isäänsä ymmärtämättä ja peloissaan.
-
-"Et saa sanoa milloinkaan sitä sanaa", uudisti isä, laskien kätensä
-raskaasti pojan olkapäälle, kunnes tämä nyökkäsi. Mutta sen jälkeen
-Eirikin katse liukui ikävöivästi ruokapöytään, joka nyt notkui,
-monenlaisista herkuista.
-
-Sitten kaikki kävivät syömään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eirikin oli määrä nukkua Torhildin tuvassa tänä yönä, kun talossa oli
-niin paljon vieraita. Illalla, kun hän oli menossa sinne, tuli isä
-hänen perästään pihalle. Eirik seisahtui silmänräpäyksessä ja alkoi
-vavista — sitten hän katsoi ylös kuin hengenhädässä.
-
-"Kuka on opettanut sinulle tuon ruman sanan — äidistäsi?"
-
-Eirik katsoi peloissaan ylös, ja itku alkoi purkautua esiin. Olav ei
-voinut saada mitään vastausta kysymykseensä.
-
-"Älä sano sitä _milloinkaan_ enää! — ymmärrätkö, ei _milloinkaan_".
-Olav silitti pojan päätä — ja näki häpeissään Eirikin toisen posken
-olevan aivan turvonneen ja punaisen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Poika oli juuri nukkumaisillaan, kun hän huomasi jonkun kumartuvan
-ylitseen — se oli äiti; hänen kasvonsa olivat tulikuumat ja itkusta
-märät.
-
-"Eirik, lapseni — kuka on sanonut sinulle, että äitisi oli — huora?"
-
-Poika selvisi samassa kokonaan.
-
-"Oletko sinä sitten Huora?"
-
-"Olen", kuiskasi toinen.
-
-Eirik heittäytyi hänen kaulaansa, puristautui hänen rintaansa vasten ja
-suuteli häntä.
-
-
-
-
-X
-
-
-Sinä vuonna syksy tuli aikaisin. Mikonmessun aikoihin se alkoi
-rajuilmoilla, ja sen jälkeen satoi ja tuuli aamusta iltaan, niitä
-päiviä lukuun ottamatta, jolloin myrskysi niin ankarasti, etteivät
-pilvet voineet laskea alas sadetta. Tätä ilmaa kesti seitsemän viikkoa.
-
-Hestvikenissä vesi nousi yli laiturien. Eräänä yönä meri vei paalut
-uloimman ranta-aitan alta; kun miehet tulivat rantaan aamuhämärissä,
-näkivät he tuon vanhan rakennuksen ajautuneen rantaan ja kääntyneen
-etukeikalleen, niin että takaseinä oli vuorta vasten ja etuseinä
-vuonolle päin, vajonneena veden alle rintapieliä myöten. Se keikkui
-kovassa aallokossa kuin kiinni kytketty vene, ja joka kerran, kun aalto
-nosti sen harjalleen ja laski sen alas, kuohui vesi koskena hylyn
-kaikista rakosista, varsinkin suuaukosta. Se muistutti juopunutta, joka
-makaa veneen laidan yli kumartuneena, oksentaen mereen, tuumi Anki.
-
-Miesten täytyi nyt koettaa saada piiluilla, kekseillä ja köysillä hylky
-irrotetuksi ja raahatuksi erilleen, muuten oli pelättävissä, että se
-viskautui laituria ja sitä aittaa vasten, missä Olav säilytti kesän
-aikana kokoamansa suolan ja kalan — ei niitä tosin ollut kovin paljon,
-sillä viimeinen syyskalastus oli tuottanut vähän. Ponnistellessaan Olav
-satutti pahasti oikean käsivartensa.
-
-Hän ei huomannut sitä ensin paljonkaan taistellessaan aaltoja ja tuulta
-vastaan, joka oli niin ankara, että miesten täytyi tosinaan painautua
-kallioita vasten. Mutta noustessaan hämärässä taloa kohden hän tunsi
-käsivarttaan vaivaavan ja kivistävän, kun hän liikutti sitä. Hänen
-sulkiessaan tuvan ovea tarttui tuulispää siihen takaapäin niin, että
-ovi paiskautui kiinni ja työnsi Olavin kerallaan sisään, kipeän käden
-jännittyessä mitä pahimmin ja Olavin tuupertuessa yli kynnyksen ja
-kaatuessa suulleen tuvan lattialle. Hänen täytyi saada apua voidakseen
-riisua läpimärät kalavaatteensa, ja Torhild pani käden siteeseen.
-
-Tuvassa oli sietämätöntä sinä iltana. Huone oli täynnä savua, sillä
-kukaan ei uskaltanut avata ovea tai räppänää tässä ilmassa. Savu
-kirveli silmiä ja ahdisti henkeä. Ja kun miesten märät vaatteet lisäksi
-alkoivat höyrytä orrella, tuli ilma niin paksuksi, että sitä olisi
-voinut leikata veitsellä.
-
-Ingunn oli kamarissa molempien lasten kanssa — siellä oli vähemmän
-savua, mutta niin kylmä, että heidän täytyi kömpiä sänkyyn. Miehet
-lähtivät ulos heti syötyään. Olav heitti pari taljaa ja pielusta
-lattialle lieden viereen ja paneutui siihen pitkäkseen päästäkseen
-haistelemasta savua.
-
-Hänen käsivartensa oli nyt paisunut. Hänen kasvojaan poltti tuulesta
-tultua ja hänen päätään ja ruumistaan kuumotti; mutta väliin häntä
-puistatti vilunväristys. Kuumehoureessaan hän kuuli tuulen synnyttämiä
-erillisiä ääniä — se vinkui nurkissa, romisutti jossakin rempallaan
-olevaa luukkua — ja väliin hän erotti talon takana kallioharjalla
-olevan metsän kohinan. Synkimmin jymisi raivoava meri — hän oli
-kuulevinaan makuultaan aaltojen syöksyn kalliota vastaan, jolla
-rakennukset seisoivat, aivan kuin tuo jymy olisi tullut alhaalta, läpi
-kiven.
-
-Hän makasi puolihorroksessa nähden mahtavien, valkoharjaisten laineiden
-vyöryvän rantaan tummina liejusta ja ryönästä. Sitten hän oli taas
-kiipeävinään märkää, kallioista rinnettä ylös käsin ja jaloin,
-keksi allensa painettuna, kädessä köysi, jolle hän koetti löytää
-kiinnityskohtaa vuorenhalkeamasta. Meren kuohu, tiheä kuin sade,
-pirskui hänen päälleen tänne asti. Samassa repesivät mustat pilvet
-messinginkeltaisille raidoille — ja syvälle hänen alleen, sinne missä
-musta, kuohuva meri näytti kuin kupin sisukselta, lankesi yksinäinen
-päivänsäde, välkkyen kiitävillä aalloilla.
-
-— Sitten ilmestyi toinen näky hänen suljettujen luomiensa eteen —
-iso kuuran peittämä suo, ruohot ja kanervat valkeassa huurteessa.
-Aamu-usvan läpi kajasti valoa, ja hän saattoi huomata, että aurinko
-päivemmällä tunkeutuisi sen läpi. Parempaa ilmaa ei saata toivoa
-ratsastaessaan metsälle haukan ja koirien kera: suon silmät ja
-hetelammet ovat tumman, kiiltävän jääkuoren peittämät, jossa on pieniä,
-vaaleita ilmakuplia, ja ne särkyvät ritisten. Lehdot ovat valjenneet ja
-kaikuvat äänistä, sillä puut ja pensaat seisovat paljaina ja varisseet
-lehdet loistavat maassa, mutta kuusimetsä seisoo mustana ja tuoreena
-kuuran sulattua — ja on jännittävää nähdä, lähteekö lintu lentämään
-metsään, vaiko yli soiden ja jäätyneiden vesien.
-
-Ainoa haukka, jonka hän enää omisti, istui miestentuvan orrella kipeänä
-ja jalat punaisina, eikä sen hengityskään ollut tavallinen. Sitä ei
-ollut hyvä lopettaa nyt — vaikkei se kelvannut enää metsästykseen. Ja
-rotuhaukkansa hän oli menettänyt syksyllä.
-
-Nyt Audun taas inisi — Ingunn kuului tuudittavan sitä tuolla sisällä
-vähän aikaa.
-
-Torhild Bjørnintytår tuli isännän luokse ja levitti peitteitä hänen
-ylleen. Olav aukaisi silmänsä — hän näki paikaltaan tytön voimakkaan
-vartalon liikkuvan lieden punaisen hehkun valossa. Torhild hääri hiljaa
-— muutteli orsilla olevia vaatteita.
-
-"Etkö sinä nuku, Olav — onko sinulla jano?"
-
-"On. Kiitos, tahtoisin mieluummin vettä."
-
-Olav kohosi kyynärpäilleen. Hänen siteessä olevaan käteensä koski,
-kun hän aikoi ojentaa sen eteenpäin ottaakseen vesikousikan. Torhild
-kyykistyi alas ja piti sitä hänen suunsa edessä. Kun Olav oli jälleen
-painunut makuulle, veti Torhild peitteen hänen olkansa yli. Sitten Olav
-kuuli hänen kysyvän porstuassa, tahtoiko emäntä jotakin.
-
-"Hss, hss", kuiskasi Ingunn kiivaasti takaisin, "sinä herätit Audunin
-— juuri kun olin saada hänet nukutetuksi."
-
-Torhild peitti hiilet ja lähti ulos. Olav jäi makaamaan lattialle koko
-yöksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Syksyn myrskyinen sää ei ollut hyväksi Audunille. Hänen silmänsä
-tulivat kipeiksi alituisesta savusta, ja hän yski paljon.
-
-Joulun alla tuli tyven; aurinko kellui joka aamu hehkuvan punaisena
-pakkasusvassa. Uudenvuoden alussa vuono tyyntyi, mutta pakkanen koveni.
-Naapuritaloissa täytyi ihmisten muuttaa samaan tupaan ja polttaa tulta
-liedessä yöt päivät.
-
-Oli ollut kaunis kevät, ja talonpojat olivat jättäneet itselleen niin
-suuren karjan kuin suinkin sija myönsi. Mutta huolimatta siitä, että
-tallit ja navetat olivat täyteen ahdetut, palelivat eläimet niin, että
-ihmisten täytyi kääriä säkkejä ja peitteitä niiden elukoiden ympäri,
-jotka he ennen muita tahtoivat pelastaa, sekä kantaa kuusenhavuja
-lattialle, jotteivät ne jäätyisi kiinni maahan. Lanta oli jäätynyt joka
-aamu, niin että sitä oli turha korjata pois.
-
-Agatanmessun aikaan kerrottiin pitäjällä, että saattoi ajaa jäitä
-myöten Tanskaan asti. Mutta nyt ei kellään ollut asiaa siihen maahan;
-kuninkaat olivat tehneet rauhan edellisenä vuonna.
-
-Näihin aikoihin Olav sai haasteen käräjiin siitä syystä, että hän oli
-jäänyt kotiin kesällä, herttuan lähtiessä Tanskaan neuvottelemaan
-Hegnsgavlin sopimuksesta. Olav, joka oli ollut laivastossa päällikkönä
-kolme kesää peräkkäin, oli saanut puolinaisen lupauksen herra Tore
-Haakoninpojalta, että hän saisi olla poissa neljäntenä kesänä — mutta
-Tore-herra vaati, että hänen oli asetettava sijastaan kaksi aseistettua
-miestä eväineen paronin palvelukseen. Olav ei ollut tullut tehneeksi
-sitä — eikä siitä huolimatta ollut ilmoittautunut väennostoon keväällä
-— saapuville tulleita oli tänä vuonna paljon vähemmän kuin ennen,
-nyt kun herttua lähti etelään ainoastaan neuvottelemaan. Olav joutui
-hankaluuksiin tekonsa johdosta, ja hänen täytyi ratsastaa ensin
-Tunsbergiin ja sitten monta kertaa Osloon pahimmassa pakkasessa paaston
-aikaan, ensin tehdäkseen selkoa poisjäämisestään ja sitten maksaakseen
-sakkorahoja. Hän menetti paljon karjaa tämän talven kuluessa, ja
-valkoinen hevonen, jonka hän oli ostanut Steiniltä, kuoli.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Molemmat pikkulapset täyttivät ahtaan tuvan rauhattomuudella.
-
-Eirikillä oli ikävä vika: Olav huomasi vähitellen, että poika oli
-kova valehtelemaan. Jos isä kysyi, oliko hän nähnyt sitä tai sitä
-palvelijaa, vastasi Eirik heti innokkaasti kyllä, — hän oli juuri
-puhunut tämän kanssa tuvassa tai pihamaalla, ja hän selitti, mitä
-toinen oli sanonut ja tehnyt. Useimmiten hänen puheessaan ei ollut
-totta nimeksikään. Jotkut palvelijoista, ja myös lapsen äiti arvelivat,
-että lapsi ehkä näki näkyjä — Eirik oli toisenlainen kuin muut pojat.
-Olav ei vastannut tuohon juuri mitään, piti tätä vain tarkasti silmällä
-— mutta ei hän voinut nähdä mitään merkkiä siitä, että tuo olisi ollut
-muuta kuin valheellisuutta.
-
-Eirikillä oli toinenkin vika, se, että hän saattoi istua ja hyräillä
-jotakin itse tekemäänsä säettä niin kauan, että Olavin pää tuli lopulta
-kipeäksi ja hänen teki mieli lyödä poikaa. Mutta hän arasteli koskea
-tuohon lapseen, jota hän oli pieksänyt niin armottomasti silloin, kun
-Ingunn palasi kotiin kirkotusmatkaltaan. — Eirik oli polvillaan penkin
-edessä illalla järjestellen näkinkenkiä ja eläimenhampaitaan riviin ja
-laulaen:
-
-    Neljä ja viisi viidettä tusinaa,
-    viisitoista tammaa ja neljä varsaa
-    sain minä päivällä, sain minä yöllä,
-    neljä ja viisi, viidettä tusinaa
-    hevosta mull' oli toisena päivänä.
-
-Samaa hän jankutti jankuttamistaan lehmistä ja vasikoista, lampaista ja
-karitsoista, emäsioista ja porsaista.
-
-"Ole nyt vaiti", sanoi isä terävästi; "etkö tiedä, etten minä jaksa
-kuulla tuota sinun luikutustasi ja loilotustasi!"
-
-"Minä en muistanut sitä, isä", sanoi Eirik kauhuissaan.
-
-Olav kysyi:
-
-"Montako hevosta tahtoisit, Eirik — neljä ja viisi viidettä tusinaa
-vai sata?"
-
-"Paljon enemmän", sanoi Eirik. "Tahtoisin kaksikymmentäseitsemän!"
-
-Sen enemmän hän ei ymmärtänyt siitä, mitä itse lauloi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Audun oli itkuisa ja kivulloinen. Ingunn kehui poikaa mitä
-reippaimmaksi lapseksi — ja tämä olikin tullut terveemmäksi viime
-aikoina — mutta Olav näki pelon hänen silmissään, kun hän puhui niin.
-Eirik toisti, mitä kuuli äidin puhuvan, hääri kätkyen ympärillä,
-leperteli ja lateli lorujaan silkkiveljelleen, joksi hän yhä edelleen
-kutsui Audunia.
-
-Olav tunsi itsensä kumman kiusaantuneeksi nähdessään tämän. Audun oli
-hänen mielestään mitä surkein olio — aina sillä oli pää ruvessa,
-haavoja ympäri suun, ja sen ruumis oli laiha ja nahaton ja kasvoi
-hitaasti. Tuo poika ei ollut vielä kertaakaan saanut hänessä heräämään
-isän iloa muistuttavia tunteita. Mutta hän tunsi katkeran kipeästi
-Eirikin kumartuessa kätkyen yli, että hän oli tuon sairaan, märisevän
-raukan isä: sillä Eirik seisoi siinä niin elinvoimaisen virkkuna ja
-kauniina kiiltävine, pähkinänruskeine kiharoineen, jotka riippuivat
-Audunin ryppyisten kasvojen ympärillä hänen lellitellessään tätä.
-
-Eräänä päivänä Olav kysyi Torhildilta, mitä tämä arveli Audunista.
-
-"Kai hän vahvistuu, kun kevät tulee", sanoi Torhild, mutta Olav tunsi,
-ettei tämä uskonut omia sanojaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hestvikenissä oli karja päästetty päivisin laitumelle Kverndalenin
-vanhoille, sammaltuneille niityille Audunin kääntyessä hyvin sairaaksi.
-Hän oli yskinyt koko talven ja kärsinyt vatsataudista moneen otteeseen,
-mutta tällä kertaa se oli pahempaa kuin koskaan.
-
-Olav näki Ingunnin olevan nääntymäisillään väsymyksestä ja pelosta,
-mutta hän pysyi kummallisen tyynenä ja maltillisena. Uupumatta hän
-valvoi lapsen ääressä yöt ja päivät, ja Audunia koetettiin parannella
-milloin milläkin ensin talonväen omilla keinoilla, sitten kaikella,
-mitä naapurien emännät, joita Ingunn lähetti noutamaan, tiesivät.
-
-Viimeinkin, seitsemäntenä päivänä poika näytti olevan terveempi. Hän
-nukkui syvään ja rauhalliseen uneen illallisaikana, eikä iho tuntunut
-niin kylmältä. Torhild pani kuumia kiviä kätkytvaatteiden alle ja
-sitten hän vei Eirikin mukanaan ulos. Hän oli valvonut melkein yhtä
-paljon kuin lapsen äiti, ja sitä paitsi hoitanut koko talon työt
-päivällä; nyt hän ei jaksanut enää.
-
-Ingunn oli niin lopussa, ettei hän näyttänyt kuulevan eikä näkevän
-— ja viimein Olav riisui häneltä väkisin päällimmäiset vaatteet
-ja pakotti hänet menemään sänkyyn. Hän lupasi itse istua valveilla
-palvelusneidon kanssa ja herättää hänet, jos poika tulisi levottomaksi.
-
-Olav toi kolme talikynttilää, asetti yhden kynttiläjalkaan ja sytytti
-sen. Mutta hän, joka tavallisesti oli huonouninen, tunsi itsensä
-tänään uniseksi ja raukeaksi. Jos hän tuijotti liekkiin, alkoi hänen
-silmiään kirvellä ja vetistää, ja jos hän katsoi tyttöön, joka oli
-ottanut esille kehruunsa, alkoi häntä nukuttaa kehruupyörän ääni
-ja pyöriminen. Hän kohensi lieden tulta silloin tällöin ja niisti
-kynttilää, katsoi lasta ja äitiä, jotka nukkuivat, joi kylmää vettä ja
-pistäytyi ulkona tunnustelemassa säätä ja virkistymässä, veti sisäänsä
-tyynen kevätyön ilmaa — ja otti mukaansa puun kappaleen, jota alkoi
-vuolla. Näin hän sai pysytellyksi valveilla siihen asti, että oli
-pistänyt kolmannen kynttilän jalustaan.
-
-Hän säpsähti kuullessaan kätkyen jalkain jytkyvän niin kummasti
-multalattiaa vasten; lapsen luota kuului outoa ääntä. Huone oli hyvin
-pimeä; kynttilänpätkä oli pudonnut jalasta melkein loppuunpalaneena
-— sydän loimahteli ja kärysi sulavan talin keskellä rautalaatalla.
-Liedellä ritisivät ja savusivat hiilet vielä vähän. Olav harppasi
-kätkyen luo kahdella äänettömällä askeleella — hän nosti lapsen ylös
-ja kääri sen ympärille peitevaatteet.
-
-Pieni ruumis näytti aivan kuin tahtovan riistäytyä irti kapaloistaan —
-ja Olavista tuntui hämärässä, kuin poika olisi katsonut häneen oudon
-syyttävästi. Sitten se oikaisi itsensä, tuli hervottomaksi ja kuoli
-isänsä syliin.
-
-Olav oli kuin kontassa ruumiiltaan ja sielultaan laskiessaan lapsen
-takaisin kätkyeeseen ja peittäessään sen. Ei kannattanut ajatellakaan
-Ingunnin herättämistä.
-
-Tyttö oli nukkunut pöydän ääreen pää käsien varassa. Olav herätti hänet
-ja varoitti hiljaa, mutta kiihkeästi, tätä olemaan ääneti, kun toinen
-aikoi huudahtaa. Olav käski hänet ulos, ilmoittamaan toisille asiasta
-ja sanomaan, ettei kukaan saisi tulla lähelle tupaan — Ingunnin täytyi
-saada nukkua niin kauan kuin hän voi.
-
-Olav aukaisi räppänän — ulkona oli päivä. Mutta Ingunn nukkui
-nukkumistaan, ja Olav jäi istumaan hänen ja kuolleen pojan luo. Mutta
-kerran, kun hän kävi katsomassa tätä, sattui hän koskettamaan hänen
-vyötään. Se putosi kilahtaen maahan, ja Ingunn kavahti pystyyn katsoen
-miestään silmiin.
-
-Sitten hän hyppäsi alas sängystä ja työnsi hänet syrjään, kun tämä
-tahtoi estellä, sekä heittäytyi kätkyen yli niin kiihkeästi, että
-näytti siltä, kuin kuollut lapsi olisi vierinyt hänen syliinsä.
-
-Kyyhöttäessään siinä pieni ruumis rintaansa vasten painettuna ja
-itkiessään kummallisesti nikotellen hän äkkiä vaikeni ja katsoi
-mieheensä:
-
-"Nukuitteko te, kun hän kuoli — nukuitteko molemmat, kun Audun veti
-viimeisen henkäyksensä?"
-
-"Emme, emme, hän kuoli minun syliini." —
-
-"Sinun — etkä sinä herättänyt minua — Herra Jeesus, kuinka hennoit
-olla herättämättä minua — minun sylissäni hänen olisi pitänyt kuolla,
-minut hän tunsi, eikä sinua — sinä et pitänyt lapsestasi, sinä. Näinkö
-pidät sanasi!"
-
-"Ingunn —."
-
-Mutta toinen kavahti pystyyn, nosti lapsen ruumiin korkealle päänsä yli
-molemmin käsin ja huusi ääneen. Sitten hän repäisi auki pukunsa edestä,
-rutisti pienen vainajan paljasta poveaan vasten ja heittäytyi sängylle
-lapsen yli.
-
-Olavin tultua hetken kuluttua hänen luokseen ja koettaessa puhua
-hänelle, tämä työnsi häntä kädellään kasvoihin ja torjui hänet luotaan
-huutaen:
-
-"En eroa enää milloinkaan Audunistani —."
-
-Olav oli aivan neuvoton. Hän istui penkillä pää käsien varassa
-odottaen, eikö toinen tyyntyisi — kun Eirik tempasi oven auki ja
-syöksyi äitinsä luo ääneen itkien. Hän oli kuullut herätessään veljensä
-kuolemasta.
-
-Ingunn nousi istumaan — lapsen ruumis jäi makaamaan pielukselle. Hän
-veti pojan itseään vasten, päästi hänet irti ja otti sitten hänen
-pienet, itkettyneet kasvonsa käsiensä väliin ja painoi omansa niitä
-vasten itkien yhä, mutta jo paljon hiljemmin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sinä päivänä, jolloin Audun kätkettiin maahan, oli hyvin kaunis sää.
-
-Iltapäivällä Olav pujahti hautajaisvieraiden joukosta ja lähti alas
-uloimman pellon aidan luo. Meri läikkyi ja kimmelsi niin, että koko
-ilma näytti väräjävän siitä; pieni hyrsky Härän juurella hohti
-valkoisena ja raikkaana. Laiturilta levisi tänään niin hyvä ja voimakas
-tuoksu, ja siihen yhtyi lämmenneiden paasien ja mullan ja nuoren heinän
-lemu. Pienet rantalaineet vierivät lipisten takaisin pikkukivien
-lomitse, puroja lorisi ja juoksi kaikkialla ja Kverndalenista kuului
-joen kohina. Lepikkö oli ruskea kukista, ja vuorella kasvavat
-pähkinäpuut ripottivat keltaisia norkkoja maahan. Oli tulossa kesä.
-
-Hän kuuli Ingunnin tulevan takanaan. Rinnakkain he seisoivat siinä
-aidan yli kumartuneina tuijottaen punaisenharmaata kalliota, jota
-aurinko paahtoi, sekä veden sinistä välkettä.
-
-Olav tunsi äkkiä itsensä niin kumman kituvaksi ja ikävöiväksi. Kunpa
-saisi olla laivan kannella, merellä, missä joka puolella olisi vain
-vettä ja taivaanranta. Taikka kotona ylämaassa, missä mullan ja
-heinänjuuren ja metsän haju uhkui leveiltä vainioilta ja harjuilta,
-joita näkyi silmänkantamattomiin. Täällä oli liian ahdasta ja liian
-pientä, täällä sisävuonon ja näiden kapeiden sarkakaistaleiden ääressä
-yksinäisen lahden rannalla. Hän sanoi hiljaa:
-
-"Älä sure Audunia, Ingunn. On parempi, että Jumala otti luokseen tuon
-viattoman karitsansa, joka ei ollut syntynyt muuhun kuin kantamaan
-kaikkien meidän syntiemme taakkaa."
-
-Ingunn ei vastannut mitään. Hän kääntyi pois ja lähti menemään takaisin
-taloja kohti, hiljaa, kumarassa. Rakennusten luona Eirik tuli juosten
-häntä vastaan — ja Olav näki, miten äiti hillitsi häntä tarttuessaan
-hänen käteensä ja taluttaessaan hänet mukanaan pois.
-
-
-
-
-XI
-
-
-Toisena kesänä, vuosi Audunin kuoleman jälkeen, Olav ja Ingunn oli
-kutsuttu taikoihin erääseen taloon ylempänä rinteellä; heillä oli Eirik
-muassaan. Poika oli nyt seitsemän vuoden ikäinen ja hän yltyi helposti
-vallattomaksi silloin kun hänellä oli hauskaa.
-
-Illalla, lopetettuaan työt, istui talkooväki mäellä sen rakennuksen
-lähellä, jolle oli pantu kattoa. Jotkut nuorista alkoivat silloin
-tanssia. Eirik ja pari muuta pikkupoikaa juoksentelivat meluten
-ympärillä; he olivat pyörällä oluesta — ja niin he juoksivat suoraan
-kohti tanssiketjua, tahtoen katkaista sen huutaen ja nauraen. He
-puikkivat vanhempien ihmisten välissä, tuuppivat milloin mitäkin ja
-keskeyttivät aikuisten puheet. Olav oli nuhdellut Eirikiä monta kertaa,
-lopuksi ankarasti — mutta se auttoi vain hetkeksi kerrallaan.
-
-Ingunn ei ollut huomannut sitä — hän istui vähän kauempana seinän
-luona parin muun emännän kanssa. Yhtäkkiä Olav seisoi hänen edessään;
-hän tempasi Eirikin mukaansa ja nosti hänet kauluksesta ilmaan,
-niin että poika jäi riippumaan hänen kädestään kuin koiranpentu
-niskanahastaan. Olav oli punainen ja vähän päihtynyt — olut vaikutti
-häneen voimakkaasti silloin, kun hänen unettomuuskautensa oli kestänyt
-hyvin kauan.
-
-"Pidä kurissa poikasi, Ingunn", sanoi hän vihaisesti ravistellen
-Eirikiä. "Minua hän ei tottele ellen lyö häntä — pidä sinä hänet,
-sinullehan hän kuuluu —."
-
-Hän nakkasi pojan maahan, niin että tämä melkein tuupertui äitinsä
-syliin. Sen jälkeen Olav poistui taas.
-
-Illalla, kun miehet aterian jälkeen istuivat tuvassa juomassa, alkoi
-joku kertoa satuja. Ja sira Hallbjørn kertoi Jøkulin tarinan:
-
-"Rikas kauppias lähti kotoaan ja viipyi poissa kolme talvea. Mutta
-taisipa hän ihmetellä löytäessään kotiin tultuaan vaimonsa vuoteessa,
-kuukauden vanha poikalapsi vierellään. Mutta kauppamiehen vaimo oli
-kekseliäs ja ovela nainen ja sanoi:
-
-"'Minulle on tapahtunut suuri ihme. Kaipasin sinua niin syvästi, oma
-mieheni, matkatessasi kaukana muilla mailla, että kun sitten eräänä
-päivänä tässä talvella seisoin tuvan ovella, ja jääpuikot riippuivat
-katon räystäältä, ja minä taitoin yhden sellaisen ja aloin imeä sitä,
-kaivaten sinua samalla palavimmalla halulla — niin tulin raskaaksi;
-päätä nyt itse, etkö sinä ole sen isä. Olen antanut hänelle nimen
-Jøkul!' [Jääpuikko.]
-
-"Kauppiaan täytyi tyytyä tähän; hän puhelee nyt lempeästi hellälle
-vaimolleen ja näyttää iloitsevan suuresti pojastaan Jøkulista.
-Hän tahtoo aina pojan lähelleen kotona ollessaan. Ja kun tämä on
-kahdentoista vanha, ottaa isä hänet eräälle retkelleen. Mutta eräänä
-päivänä, kun he ovat keskellä meren selkää ja Jøkul seisoo laivan
-laiteen luona, menee kauppias hänen taakseen, kun ei kukaan huomaa, ja
-työntää pojan mereen.
-
-"Tultuaan kotiin vaimonsa luo hän kertoo kasvot murheen murtamina, ääni
-itkun särkemänä:
-
-"'Meille on tapahtunut suuri onnettomuus, ja raskas suru on tullut
-osaksemme, rakkaani — Jøkulia ei ole olemassa enää. Katso, kun olimme
-tyvenessä meren selällä ja päivä oli helteinen ja aurinko paahtoi, niin
-Jøkul poikamme seisoi kannella avopäin. Me pyysimme häntä kauniisti
-panemaan päähänsä lakin, mutta hän ei tahtonut — ja niin hän suli
-auringonpaisteessa, eikä hänestä jäänyt jäljelle muuta kuin märkä
-läntti —!
-
-"Ja siihen täytyi vaimon tyytyä."
-
-Kuulijat nauroivat makeasti tarinalle. Kukaan ei huomannut, että
-Olav Auduninpoika istui katsoen alas, punan kulkiessa laineina hänen
-kasvoillaan. Kuolemakseen hän ei olisi tohtinut katsoa penkille, missä
-hänen vaimonsa istui muiden emäntien keskellä. Yhtäkkiä siellä tuli
-levotonta — ja Olav hyppäsi yli pöydän ja raivasi itselleen tien läpi
-kokoon kerääntyneen naisparven. Hän nosti syliinsä vaimonsa, joka oli
-vaipunut maahan tainnoksissa, ja kantoi hänet raittiiseen ilmaan.
-
-Eirik ei tiennyt mitään sen parempaa kuin saada seurata isää merelle,
-kun Olav souti selälle vetämään uistinta, kuten hän joskus teki ajan
-kuluksi, taikka sitten metsälle. Jälkeenpäin hän sitten aina meni
-kertomaan silmät säihkyen ja niin innokkaasti, että sanat menivät
-sekaisin ja hän änkytti kaikesta, mitä he olivat nähneet ja mitä hän
-oli oppinut isältään: hän osasi jo soutaa ja kalastaa, tehdä solmuja ja
-hoitaa köysiä, kuten merimiehet tekevät — pian hän saisi seurata isää
-ja miehiä todellisille kalaretkille. Hän oli tullut niin taitavaksi
-uistimen heittäjäksi — isä sanoi, ettei hän tiennyt ketään niin
-taitavaa.
-
-Ingunn istui kuunnellen pojan juttelua neuvottomana ja kiusaantuneena.
-Tuo pieni, viaton poikaparka rakasti Olavia enemmän kuin ketään ihmistä
-maan päällä. Oli kuin ei Olavin tylyys olisi pystynyt Eirikiin; hän
-sai lyhyitä vastauksia kaikkeen, mitä kyseli, ja viimeksi hänen
-käskettiin pitää suunsa kiinni. Olav nuhteli poikaa kylmästi, kun tämä
-tuli vallattomaksi ja villiksi, ja käski tuikeasti hänen puhua totta,
-silloinkin, kun äiti ymmärsi hänen vain muistavan väärin. Mutta hän
-ei uskaltanut sanoa tätä miehelleen, puolustaa Eirikiä tai muistuttaa
-siitä, että Eirik oli vielä niin pieni —. Eikä hän uskaltanut sanoa
-miehelle, jota poika kutsui isäkseen, miten hellästi lapsi rakasti
-häntä. Hänen täytyi vain taivuttaa niskansa ja olla vaiti; ainoastaan
-ollessaan kahden poikansa kanssa hän uskalsi osoittaa tälle rakkauttaan.
-
-Ingunn ei tiennyt Eirikin puhuvan totta ja Olavin huonon tuulen siitä
-syystä säikyttävän häntä vain vähäksi aikaa, voimatta vähentää hänen
-rakkauttaan isään. He tulivat paljon paremmin toimeen ollessaan kahden.
-Eirik oli silloin tottelevaisempi ja vähemmän levoton, ja vaikka hän
-oli innokas tekemään kaikenlaisia merkillisiä kysymyksiä, oli niissä
-sentään jotakin järkeä. Hän ahmi jokaisen isän sanan sekä silmillään
-että korvillaan, ja unohti siten koko lorunsa ja lörpöttelynsä. Ja
-tietämättään Olav lämpeni lapsen osoittamasta rakkaudesta; hän unohti
-aikaisemman, hetkittäisen vastenmielisyytensä ja iloitsi, kuten
-aina, kun joku oli osoittanut hänelle ystävyyttä, jota hänen oli
-niin vaikea pyytää itse. Ja näin hän taipui Eirikin puoleen tyynen
-hyväntahtoisesti, opetti pojalle aseitten ja työkalujen käyttöä aivan
-kuin leikillä toistaiseksi, hymyili Eirikin innokkaille kysymyksille ja
-puheli tälle, kuten kelpo isä pienelle pojalleen.
-
-He pyysivät kalaa kalliokielekkeen alta Härän pohjoispuolella, ja
-Olav näytti pojalle ourua, missä vanhalla naarassaukolla oli pesänsä.
-Joka vuosi Olav otti sen poikaset — kaksi pesuetta vuodessa — ja
-koiraksen. Mutta heti kun koiras oli ammuttu, sai se uuden puolison,
-kertoi Olav; ja hän matki pojalle saukon piipitystä. Hän lupasi ottaa
-Eirikin mukaansa saukkoretkelle jonakin yönä, kun Eirik tuli isommaksi
-— aikaa isä ei voinut vielä määrätä.
-
-Kerran kun he olivat isän metsämailla kokemassa pyydyksiä, johtui isä
-puhumaan _omasta_ lapsuudestaan Frettasteinissä, kun hän ja Eirikin
-äiti olivat olleet nuoria. "Sinun isoisäsi", sanoi hän kertoessaan
-jotakin Steinfinnistä, hymyillen itsekin kertomalleen Eirikin nauraessa
-täyttä kurkkua. — "Kerran olin narrannut mukaani Hallvardin, sinun
-enosi — hän oli silloin aivan pieni, ymmärrätkö, mutta minä olin siitä
-huolimatta vienyt hänet rantaan, missä meillä oli vene, jota soudimme
-—." Silloin Eirik sanoi jotakin Bergin Torasta; hänet hän muisti.
-Olav vaikeni, vastasi hajamielisesti pojan jatkuviin kyselyihin — ja
-käski hänen viimein olla vaiti. Hänestä tuntui kuin kaikki taas olisi
-yhtäkkiä ollut harmaata.
-
-Mutta heti kun Olav oli omien miestensä parissa joko laiturilla
-tai ylhäällä kartanolla ja Eirik hääri heidän joukossaan, tuli
-hän kärsimättömämmäksi poikaa kohtaan. Eirik oli sellainen, että
-mitä enemmän ihmisiä hän näki ympärillään, sitä villimmäksi ja
-vallattomammaksi ja tottelemattomammaksi hän tuli. Miehiä huvittivat
-pojan elkeet, mutta he huomasivat isännän paheksuvan sitä, että he
-nauroivat lapsen jutuille, ja heistä Olav oli liian lyhytnokkainen ja
-ankara ainoalle pojalleen.
-
-Mutta varsinkin äidin ollessa läsnä Olav oikein tunsi ärtyvänsä
-sietämättömän vihaiseksi pojalle. Silloin hänen olisi monesti tehnyt
-mieli mukiloida tätä oikein perin pohjin, kitkeä hänestä kaikki hänen
-huonot tapansa.
-
-Ja sitten Ingunn kiihotti hänet umpeaan närkästykseen muka
-kasvattaessaan poikaa — tämän oli oltava hiljaa ja ihmisiksi, sanoi
-hän ankarasti. Olav tiesi näet hyvin, että tuskin hän oli kääntänyt
-selkänsä heihin päin, kun tämä ryömi vaikka polvillaan ollakseen
-Eirikin mieliksi. Hän huomasi, miten syvästi vaimo epäili hänen
-mielenlaatuaan poikaa kohtaan; hän vaani ja väijyi salaa, kun Olav
-ryhtyi toimittamaan jotakin Eirikin kanssa. Olav tiesi, ettei hän ollut
-milloinkaan tehnyt tälle mitään pahaa — kuria hänen toki täytyi saada
-antaa silloin, kun poika sitä tarvitsi. Ingunn itse kiihotti hänen
-kärsimättömyyttään, mutta Olav oli tottunut elämänsä ajan hillitsemään
-itsensä, kun oli kysymys hänestä — ja lisäksi hän oli viime vuosina
-ollut sairas, onnen hylkäämä raukka, joten hänen täytyi olla kaksin
-verroin varovainen, ettei tekisi tälle sen pahempaa. Kun Ingunn siis
-koetteli liiaksi Olavin kärsivällisyyttä, sai Eirik enimmäkseen kokea
-sen.
-
-Poika oli tullut miehen ja vaimon väliin ja hän oli ensimmäinen aihe,
-joka erotti heidän mielensä toisistaan toden teolla. Olavin oli
-täytynyt paeta maasta, leikkisiskonsa luota, heidän ollessaan nuoria —
-ja hän oli tavallaan ymmärtänytkin Ingunnin joutuneen harhateille juuri
-siksi, että hänen oli täytynyt jättää hänet yksin niin pitkäksi aikaa.
-Hänen niskoilleen oli tullut sälytetyksi liian raskas taakka, kun hänen
-oli täytynyt turvautua uudelleen vihastuneisiin sukulaisiinsa, jotka
-eivät pitäneet häntä muuna kuin tottelemattomana ja kunniattomana
-naisena. Nuori ja heikkorakenteinen ja arka hän oli — mutta hän ei
-ollut sitä maata, että hän olisi ollut uskoton miehelle, jonka pöytä-
-ja vuodetoveri hän oli — sen hän tiesi. Hän oli tuntenut Teitin olleen
-vain onnettoman sattuman tuoman — ja kun hän raivasi tieltään tuon
-viattoman veijarin, oli hän tehnyt sen enemmän siksi, että hänestä
-olisi ollut mahdottoman monimukaista päästä eroon onnettomuudesta niin
-kauan kuin tämä oli elossa ja saattoi hölpöttää totuutta joka paikassa,
-kuin siksi, että hän olisi tuntenut Teitin pettäneen hänet. Mutta tapon
-täytäntöön panokaan ei voinut helpottaa paljon hänen mielensä tuskaa.
-Hänen kostonjanoaan tuhoutuneen onnen takia ei tuo vaivainen ruumis
-tunturituvalla ollut voinut ravita suuresti.
-
-Nyt Olav näki Ingunnin rakastavan lasta ja aavisti, miten usein tämä
-toivoi häntä tieltään, että hän saisi vapaasti tuhlata rakkauttaan
-Eirikille — kuten annetaan salaa apua lainsuojattomalle ystävälle
-talon isännän tietämättä.
-
-Ja rinnan tuon katkeruuden ja rauhattomuuden kanssa heräsi Olavin
-mielessä ja veressä aivan kuin hänen nuoruutensa vaistojen haamu hän
-kaipasi Ingunnin omistamista sillä tavoin kuin hän oli omistanut tämän
-ennen maailmassa, kun he olivat nuoria ja terveitä, ja huolista ja
-jännityksestä huolimatta olivat löytäneet onnen toistensa syleilyssä.
-Täydelleen Olav ei ollut unohtanut tuota aikaa — muisto Ingunnin
-suloisesta hempeydestä oli lisännyt hänen säälinsä tuskalliseksi
-hellyydeksi — tuo kuihtunut olento, johon hän oli sidottu, oli sen
-viehkeän, hyödyttömän Ingunnin varjo, jota hän oli rakastanut kerran;
-ja hänen tahtonsa suojella häntä oli nyt yhtä kiihkeä ja kestävä kuin
-hänen tahtonsa silloin puolustaa oikeuttaan vaimoonsa.
-
-Ja hänessä syttyi halu saada tuntea, että Ingunnkin muisti heidän
-nuoruutensa hurmion. Vuodesta vuoteen oli salattu haluttomuus nurkunut
-hänen sisällään, kun tämä oli pusertautunut häneen sairaana ja
-järjettömästi, ja vaatinut hyväilyjä, joista hän ymmärsi tuon kivuliaan
-vaimon pitävän säästyä. Nyt, kun Ingunn kaihtoi häntä, vetäytyi
-syrjään omine tunteineen, joihin hän ei katsonut toisella olevan osaa,
-tuntui Olavista, kuin hän olisi voinut murskata tämän käsivarsissaan
-saadakseen vastauksen kysymykseen: "Oletko unohtanut, että kerran olin
-sinun kallein ystäväsi —? Miksi pelkäät minua? Olenko milloinkaan
-tuottanut sinulle surua kaikkina näinä vuosina? Voinko minä sille
-mitään, että meillä on ollut niin vähän onnea yhteiselämässämme —?"
-
-Ja sitten heräsi pelko — kun hän sattui koskettamaan mielensä kipeää
-kohtaa; tukehduttava vaiva muuttui tuskaksi, joka säihkyi ja säkenöi
-koko hänen olemuksessaan. Jos oli niin, että hän oli _voinut_, koko
-ajan — kääntää onnettomuudet toisaanne. Jospa hän olisi uskaltanut
-antautua ihmisten oikeamielisyydelle ja Jumalan armolle —.
-
-Olav huomasi Ingunnin pelästyvän ja arastelevan nykyään hänen
-kiihkeyttään, johon tämä oli ollut viime aikoina tottumaton, ja hän
-hillitsi itsensä, vetäytyi kuoreensa, salaisen haavan tykyttäessä ja
-kirvellessä. Miksi hän pelkää minua —? Tietääkö hän —?
-
-Toisin hetkin hän miltei uskoi niin — uskoi kaikkien tietävän. Sillä
-hänellä ei ollut ainoatakaan ystävää kotiseudullaan. Olkoon niin. Mutta
-ei siinä kyllin: Olav tunsi, ettei kukaan _pitänyt_ hänestä. Kylmyys
-ja epäluulo henki häntä vastaan — ja hän oli usein vainuavinaan
-vahingoniloa onnettomuuden kohdatessa häntä. Ja kuitenkin hän oli
-tällä seudulla aina harjoittanut oikeutta ja kohtuutta eikä tehnyt
-kenellekään vääryyttä. Hän ei edes osannut suuttua siitä, vaan tyytyi
-tuomioon napisematta. Ihmiset näkivät kai salaisen merkin hänen
-otsallaan.
-
-Mutta ajatellessaan Ingunnia häntä vapisutti pelko: näkikö _hänkin_?
-Siksikö hän pysyi kylmänä hänen syleilyssään, siksikö hän näytti
-pelkäävän, kun Olav lähestyi hänen poikaansa?
-
-Olavinmessun päivänä Olav aina piti luonaan juomakestit. Hän ei
-rukoillut milloinkaan suojeluspyhimystään — lakikuningas ei
-varmaankaan olisi auttanut häntä esirukouksella muuta kuin yhdellä
-ehdolla. Mutta hänen oli silti osoitettava tälle asiaankuuluvaa
-kunnioitusta.
-
-Lattialle sirotettiin havuja ja isoon tupaan ripustettiin seinävaate,
-joka muuten oli esillä vain jouluna.
-
-Olavinmessun aattona Olav itse oli nostamassa vaatetta seinälle.
-Hän liikkui eteenpäin penkkiä pitkin kiinnittäen mattovaatetta
-puunauloilla, jotka hän hakkasi ylimmän hirren ja katon väliin.
-Eirik kulki alhaalla lattialla katsellen noita kirjailtuja kuvia:
-siinä oli ratsastajia ja laivoja, jotka olivat täynnä miehiä. Hän
-tiesi kauneimman kuvan kiertyvän esiin kohta — kuvan, jossa oli
-paanukattoinen pylvästalo, aivan kuin kirkko, ja sen sisällä pitojen
-tunnuksena juomasarvet ja kannut ja pöydät. Eirikin täytyi kurkistaa
-vähän vaatepakan sisään, joka vielä oli penkillä — ja niin hän tuli
-vetäneeksi alas pitkän pätkän kudosta, jonka isä juuri oli saanut
-kiinnitetyksi seinälle.
-
-Olav hyppäsi alas, kiskoi pojan esiin vaatteen keskeltä, ja työnsi
-hänet menemään.
-
-"Ulos — aina sinun äpäräsi on tiellä, ikuisena harmin aiheena —."
-
-Samassa Ingunn ilmestyi porstuan ovelle viitanhelma täynnä kukkia. Hän
-päästi koko kantamuksen maahan. Olav huomasi hänen kuulleen.
-
-Hän ei voinut sanoa mitään. Häpeä, viha ja sekava tunne siitä, ettei
-hän pian ymmärtänyt enää tämän taivaallista, järkyttivät häntä. Hän
-nousi penkille ja alkoi taas ripustaa alasrevittyä vaatetta. Eirik
-oli paennut ovelle. Ingunn keräsi kukat maasta ja ripotti ne pitkin
-lattiaa. Olav ei uskaltanut kääntyä katsomaan häntä. Hän ei jaksanut
-puhua tälle nyt.
-
-Eräänä aamuna, pari päivää myöhemmin, istui Ingunn Eirikin kanssa
-harjun laella Hestvikenin rakennusten takana. Hän oli käynyt alhaalla
-Saltvikenissä — sinne vei polku kukkulan yli; polkua saattoi
-hätätilassa ratsastaakin, mutta sitä ei juuri ajettu. Hestvikenin ja
-Saltvikenin väliä kuljettiin enimmäkseen vesitse.
-
-Oli häikäisevä auringonpaiste ja raikas tuulinen sää — Ingunn näki
-paikaltaan, miten vuono oli tummansininen ja vaahtoharjainen. Hyrsky
-kimmahteli korkealle välkkyvän valkoisena, syöstessään punertavia
-kallioita vasten, jotka työnsivät jalkansa kauas mereen pitkin vuonon
-reunoja. Aamuaurinko valaisi vielä Hudrheimin puolta. Vuorelta, missä
-hän istui, erotti vähän vastaisen harjanteen laella olevia asumuksiakin
-— siksi hän piti tästä paikasta. Tänne ylös kuului myös heikommin ja
-epäselvemmin meren iankaikkinen kohina, joka vaivasi häntä kotona, niin
-että hän lopulta luuli sen kuuluvan omasta väsyneestä, turtuneesta
-päästään. Siellä oli aina tuntuvinaan suolan maku — eikä hän voinut
-sietää tuota mereltä näkyvää välkettä väreilevässä ilmassa.
-
-Eirik virui puoliksi äitinsä sylissä näpläillen isoa sinikellokimppua.
-Hän repi irti kukan toisensa jälkeen, käänsi ne ja puhalsi niihin.
-Ingunn laski laihan kätensä hänen poskelleen ja katsoi noita
-päivettyneitä kasvoja. Miten kaunis, miten sanomattoman kaunis hänen
-poikansa oli — silmät kuin suovesi, johon aurinko paistaa, hiukset
-hienot kuin silkki. Hänen tukkansa oli tummunut huomattavasti viime
-vuosina; se oli nyt ruskea. Eirik raapi päätään.
-
-"Tapa sinä täitä, äiti, ne purevat niin kovasti auringonpaisteessa!"
-
-Ingunn naurahti. Hän kaivoi esiin kampansa vyöpussista ja alkoi kammata
-pojan päätä verkkaisin, hellivin vedoin. Eirikiä alkoi nukuttaa, ja
-päivänpaahtamien petäjien tuoksu, hänen allaan kasvavan karhunsammalen
-hapahko lemu, karjan kellojen kilkatus edempää Kverndalenin laitumilta
-sai Ingunninkin uniseksi.
-
-Hän säpsähti rasahteluun — koira tuli kahlaten korkean
-mustikkavarvikon poikki. Se nuuski heitä molempia, pyöriskeli
-äännähtämättä heidän helmoissaan ja kääntyi sitten takaisin polulle,
-alkaen juosta mäkeä alas.
-
-Ingunnin sydän löi vieläkin äkillisen heräämisen säikähdyksestä. Nyt
-hän kuuli hevosen kavion kapsetta kaukaa alhaalta. Hänen päänsä painui
-taapäin männynrunkoa vasten, johon hän oli nojannut selkäänsä — joko
-Olav siis tuli kotiin? Hän oli luullut, ettei tämä palaisi ennen kuin
-aikaisintaan illalla, ehkä vasta huomisaamuna.
-
-Samassa hänet valtasi jälleen sekava pelko ja epätoivo. Hän ei jaksanut
-enää — ei kestänyt enää sitä, mitä hän oli pelännyt viime kuukauden
-ajan; tällä kertaa se veisi häneltä hengen. Ja hän toivoi sitä melkein
-— ellei olisi ollut Eirikiä; sillä silloin tämä jäi kahden Olavin
-kanssa. Ja kesken suurta pelkoaan häntä pisti tämä hetkellinen, pieni
-hätääntyminen — kuinka Olav tuli kotiin jo nyt? Eikö hän ollut saanut
-asiaansa toimitetuksi naapuripitäjässä, vai oliko hän riitaantunut
-heidän kanssaan — ja ehkä hän nyt tuli kotiin vielä nyrpeämpänä ja
-hiljaisempana kuin ennen lähtöään.
-
-Hän oli vaistomaisesti kietonut käsivartensa lapsen ympäri, aivan kuin
-tahtoen suojella ja piilottaa tämän. Eirik ponnisti vastaan ja riuhtoi
-itsensä irti:
-
-"Päästä minut — isä tulee —" ja hän nousi, ja äiti näki hänen
-tulleen punaiseksi kun hän lähti astumaan polkua aivan kuin hiukan
-empien ja viivytellen. Ingunn tuli perästä.
-
-Hän näki valkoisen hevosen puiden välistä ja Olavin astuvan vieressä.
-Kun Ingunn ehti kohdalle, näytti tämä juuri Eirikille isoa, tiellä
-viruvaa ilvestä.
-
-"Tämän minä löysin tuolta eteläiseltä vuorelta — se oli liikkeellä
-kirkkaalla päivällä. Sillä on poikasia perässä — nännit ovat
-pullollaan maitoa." Olav käänsi kuolleen ilveksen keihäällä ja käski
-koiran, joka oli maassa etukäpälät ojossa ja haukkui vimmatusti,
-olla hiljaa sekä tyynnytteli rauhatonta hevosta. Eirik riemuitsi ja
-kyykistyi isän saaliin yli. Olav hymyili pojalle ja sanoi: "Pesää emme
-löytäneet — vaikkei se voinut olla kaukana. Mutta siinä oli semmoista
-ryteikköä — ja sen polku on luultavasti kulkenut puiden oksia pitkin.
-
-"Kuolevatko poikaset nyt nälkään?" Kysyi Ingunn. Eirik penkoi eläimen
-vaaleaa turkkia vatsan alta, löysi turvonneet nännit ja puristi niitä
-— pojan kädet olivat tulleet aivan verisiksi. Olav kertoi hänelle,
-että oli helppo saada kiinni ilves silloin, kun se oli eksynyt ulos
-päivänpaisteella.
-
-"Kuolevat nälkään — tai syövät toisensa pesässä, jolloin vahvin
-pelastaa henkensä. Elleivät ne ole syntyneet aivan kesän alussa — ja
-sitä ne kai ovat, koska emo ei ollut niiden luona."
-
-Ingunn katsoi kuollutta ilvesemoa. Pehmeä ja lämmin oli poikasilla
-ollut olla kippurassa tuon vaalean turkin sisällä, jossa ne olivat
-etsineet maitolähteitä emonsa pehmeän vatsan alta. Tuo vahva lonkka,
-jonka se oli ojentanut suojellen niiden yli, oli kireä lihaksista
-ja jänteistä, ja kynnet olivat kovat kuin rauta. Kun se nuoli
-poikiaan, näkyivät sen julmat, valkoiset pedonhampaat. Korvatöyhdöt
-korvilla sillä oli siksi, että se voisi olla vieläkin varovaisempi
-ja tarkkakuuloisempi, ja keltaisten silmien mustuaiset olivat olleet
-kuin terävät viirut. Se oli kyennyt puolustamaan ja suojelemaan ja
-kurittamaan jälkeläisiään.
-
-_Hänen_ pojallaan oli sellainen vaivainen äiti, joka ei osannut
-suojella omaansa. Ja itse hän oli saattanut tämän sellaiseen asemaan,
-ettei tällä ollut ketään, johon turvautua; ja hän tarvitsi eniten
-turvaa sitä miestä vastaan, jota nimitti isäkseen.
-
-— En usko edes Jumalan Äidin tahtovan rukoilla sellaisen äidin
-puolesta, joka pettää oman poikansa, oli Tora sanonut. Hän ymmärsi
-pettäneensä poikansa jo silloin, kun hän oli sallinut sen siittyä.
-
-Olav ja Eirik pyyhkivät sammaltukoilla pois verta, joka oli tahrinut
-satulan ja juossut valkoisen hevosen kylkeä pitkin. Olav auttoi pojan
-satulaan ja antoi ohjakset hänen käsiinsä.
-
-"Apalhviten on niin varma hevonen, kyllä Eirik voi ratsastaa sen
-selässä kotiin, vaikka tuolla onkin vähän jyrkempää." Olav seurasi
-perästä jonkun askeleen, puhuen tyynnytellen pojalle ja hevoselle.
-Sitten hän palasi takaisin ilveksen luo ja sitoi sen jäsenet hihnoilla,
-vilkaisten väliin pojan jälkeen, joka istui ison, valkoisen hevosen
-selässä, kunnes nämä katosivat metsään.
-
-"Niin, me emme sopineet — oli turha jäädä sinne riitelemään
-Kaarenpoikien kanssa", puheli hän. "Mitähän, jos minä antaisin
-Eirikille _omaksi_ Apalhvitenin — eikö poika ole jo seitsenvuotias?
-Hänen on kuitenkin pian saatava oma hevonen — ja Sindreä ei uskalla
-antaa lapsen ajettavaksi, kun se on niin vauhko."
-
-"Mitä sinä itket?" kysyi hän tuikeasti noustessaan ilveksen vierestä.
-
-"Vaikka antaisit Eirikille kauneimman varsan taivaan alla — ja
-hopeisen satulan ja kultaiset suitset — niin mitä se hyödyttää, Olav,
-kun et voi muuttaa mieltäsi, etkä katsoa poikaa muuta kuin karsaasti."
-
-"Tuo ei ole totta", sanoi Olav vihaisesti ja kiivaasti. "Kyllä sinä
-olet raskas, senkin lemmon imisä", sanoi hän sitten, saatuaan ilveksen
-keihään päälle ja punnitessaan taakkaa olkapäällään. "Käytä nyt
-järkeäsi, Ingunn", sanoi hän vähän leppeämmin. "Voiko minulla olla iloa
-pojasta, joka on astuva jälkeeni tämän talon isännäksi, jos hän saa
-aina kätkeytyä sinun helmoihisi, vaikka hän on jo siinä iässä, että
-tarvitsee isän neuvoja ja kuritusta? Jätä Eirik _minun_ käsiini, muuten
-hänestä ei tule miestä milloinkaan."
-
-Kukkulalla puhaltava tuuli liehutti Olavin isoa, harmaata vaippaa, ja
-hänen mustan villahattunsa leveät lierit lepsuivat. Olav oli viime
-vuosina vanhentunut kovin — lihava hän ei ollut nytkään, mutta hänen
-vartalonsa oli sentään tullut paljon pyylevämmäksi, varsinkin se oli
-pyöristynyt ja levinnyt olkapäiden vaiheilta. Ja hänen vaaleat silmänsä
-näyttivät pienemmiltä ja entistä terävämmiltä, siksi että hänen
-kasvonsa olivat nyt ahavoituneen ruskeat. Niiden valkuainen oli alkanut
-verestää hiukan, nähtävästi siitä, että hän nukkui liian vähän.
-
-Olav tunsi Ingunnin kulkevan takanaan ja tuijottavan häneen ja viimein
-hänen täytyi kääntää päätään. Tuimasti hän vastasi toisen valittavaan
-katseeseen.
-
-"Minä tiedän, mitä sinä ajattelet, Ingunn. Sanoin pahan sanan äsken
-vihapäissäni — Luoja tietää, että toivoisin sen jääneen sanomatta."
-
-Ingunn kyyristyi kokoon kuin iskua odottaen. Olav jatkoi — koettaen
-pysyä tyynenä:
-
-"Mutta sinun ei pidä tehdä niin, Ingunn, että piilotat hänet minulta
-aivan kuin pelkäisit minun —. En ole milloinkaan rankaissut Eirikiä
-liian kovasti."
-
-"En muista isäni lyöneen milloinkaan sinua, Olav."
-
-"Ei, Steinfinn ei viitsinyt vaivautua niin paljon minun tähteni, että
-olisi ruvennut kurittamaan minua. Mutta minä en ole milloinkaan syönyt
-sanaani — sinulle antamaani sanaa, Ingunn, olkoon muu miten hyvänsä.
-Ja minä olen ilmoittanut kaikille, että Eirik on _meidän_ poikamme, —
-sinun ja minun."
-
-Olav näki toisen olevan maahan vaipumaisillaan. Mutta hänestä tuntui,
-että tällä kertaa hän ei _voinut_ peräytyä — puhua perästäpäin
-niinkuin olisi tahtonut lievittää sanojensa vaikutusta. Hän jatkoi siis
-yhä:
-
-"Sinä teet haittaa meille kaikille, kun piileksit metsässä
-äidintunteinesi, etkä uskalla ottaa lasta syliisi minun nähteni,
-vaan kuljeskelet hänen kanssansa salaa, kuin hiipisit tapaamaan
-salasulhasta."
-
-Olav tarttui Ingunnin käteen, puristi sitä lujasti ja piti sen omassaan.
-
-"Muista, rakkaani, että tuotat sillä eniten vahinkoa Eirikille."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mateuksenmessun iltana tuli Eirik juosten vanhempien luo, jotka olivat
-tuvassa, huutaen täyttä kurkkua. Kaare ja Rannveig, kaksi Bjørnin
-lasta, jotka vielä olivat Torhildin luona, seurasivat perästä, ja Olav
-ja Ingunn saivat nyt kuulla, mitä oli tapahtunut.
-
-Kärppä, joka oli lammaskarsinan kattoturpeessa, oli saanut uusia
-poikasia, ja Eirik oli tahtonut kaivaa pesän ulos — vaikka Olav oli
-sanonut, että niiden täytyi saada olla rauhassa tänä kesänä. Ja nyt se
-oli purrut Eirikiä käteen.
-
-Olav tarttui poikaan, nosti hänet ylös ja kantoi hänet äidin syliin.
-Hän katsoi kiireesti lapsen kättä — purema oli sattunut pikkusormeen.
-
-"Jaksatko pitää häntä — vai haenko Torhildin? Ole hiljaa — älä sano
-mitään Eirikille. Hänet voidaan pelastaa, jos toimimme joutuisasti."
-
-Kärpän purema on myrkyllisin kaikkien eläinten puremista; siltä,
-jota vihastunut kärppä on purrut, mätänee liha ja tippuvat luut,
-kunnes kuolema tulee, tai sitten hän saa kaatumataudin, sillä
-kaikilla kärpillä on se tauti. Ainoastaan silloin, jos purema on
-käynyt sormenpäähän, voi olla toivoa henkiin jäämisestä ja terveyden
-säilymisestä, kun katkaistaan sormi ja poltetaan haava umpeen.
-
-Salamannopeasti Olav varusti kaiken kuntoon. Seinänrakoon pistettyjen
-pienempien työkalujen joukosta hän löysi sopivan rautapalan, pisti sen
-tuleen ja käski Kaare Bjørninpoikaa puhaltamaan. Sitten hän veti esiin
-tikarin ja alkoi hioa sitä.
-
-Mutta neito, joka oli kutsuttu sisään poikaa pitämään, rupesi
-huutamaan. Eirik oli jo muutenkin säikähtynyt — ja nyt hän ymmärsi,
-mitä isä aikoi tehdä hänelle. Kauhun parahduksella hän riistäytyi irti
-äitinsä käsistä ja alkoi juosta kuin rotta ympäri huonetta kiljuen yhä
-hurjemmin, isä perässään.
-
-Kamarin ylisille vievät tikapuut olivat esillä. Eirik kiipesi niitä
-ylös, ja Olav perästä. Pimeässä, tavarakasojen keskellä hän viimein sai
-käsiinsä pojan ja laskeutui lasta kantaen tikapuita alas. Eirik potki
-ja sätki ja ulvoi isän mekon helman sisällä, joka Olavin oli täytynyt
-nostaa hänen päänsä yli, ettei tuo mieletön lapsi vuorostaan purisi
-häntä.
-
-Ingunn oli sen näköinen, ettei häneltä voinut toivoa apua. Torhild oli
-tullut sisään — Olav antoi Eirikin hänelle, ja kaksi apuun tullutta
-palvelusneitoa tarttui häneen lisäksi. Eirik reuhtoi ja huusi kuin
-hengen hädässä toisten koettaessa sitoa huivia hänen päänsä ympäri.
-
-Silloin isä tempasi huivin hänen silmiltään.
-
-"Nyt on kysymys elämästä, Eirik — katso minuun, poika — sinä kuolet,
-ellet anna minun pelastaa itseäsi."
-
-Olavin mieli oli äärimmilleen kiihtynyt. Tämä oli Ingunnin viimeinen
-lapsi, jota hän rakasti enemmän kuin milloinkaan oli rakastanut Olavia
-— jos hän kadottaisi hänet, olisi kaikki lopussa. Olavin täytyi saada
-ja voida pelastaa poika; täytyi, vaikka hän menettäisi oman henkensä
-—! Samalla hän tunsi julmaa halua ja kaipausta saada viimeinkin
-tarttua tuohon lihaan, joka oli tullut hänen ja Ingunnin väliin,
-raastaa, polttaa sitä — ja sittenkin oli kuin jokin olisi noussut
-hänen olemuksensa syvimmästä onkalosta ja kieltänyt häntä tekemästä
-pahaa tuolle turvattomalle lapselle.
-
-"Älä kilju niin", sanoi hän raivosta kähisten. "Senkin onneton vekara
-— mitä tuo tuommoinen pelko on — eihän se ole tämän vaarallisempaa —
-katso tänne!"
-
-Hän pisti tikarin terän vasemman kätensä hihansuun alle ja repi ja
-kiskoi vaatetta, kunnes hiha ja paita riippuivat riekaleina olkapäästä
-asti. Kiireesti hän nyt kääri repaleet ylös, etteivät ne olisi tiellä,
-tarttui pihdeillä hehkuvaan rautaan ja työnsi sen käsivarteensa.
-
-Eirikin itku oli tauonnut pelosta ja hämmästyksestä — hän makasi
-hervottomana naisten sylissä ja tuijotti eteensä. Mutta sitten hän
-päästi uuden kauhunparkunan. Olav oli ajatellut hämärästi herättää
-pojassa rohkeutta, mutta oli nyt säikyttänyt tämän kokonaan järjiltään:
-palavan lihan haju, tuskan väänne Olavin kasvoilla, kun tämä tempasi
-raudan pois palohaavasta, teki pojan kuin hulluksi pelosta. Suora
-verijuova juoksi Olavin valkoista käsivartta pitkin, kun hän päästi sen
-vaipumaan; tikari oli sattunut ihoon hänen ratkoessaan vaatetta.
-
-Silloin Ingunn astui äkkiä esiin. Hänen kasvonsa olivat valkoiset,
-mutta hän oli aivan tyyni ottaessaan lapsen syliinsä, painaessaan tämän
-jalat polviensa väliin, sitoessaan hunnunreunan hänen silmilleen ja
-painaessaan hänen päänsä kainaloonsa. Toisella kädellä hän tarttui
-Eirikin ranteeseen ja piti pikku nyrkkiä pöytää vasten. Neidot
-auttoivat pitelemään poikaa, tukahuttivat hänen kamalan tuskanhuutonsa
-lisävaatteilla Olavin katkaistessa sormen sisemmän nivelen kohdalta,
-polttaessa haavan ja sitoessa sen. Hän teki sen niin pian ja sievästi,
-ettei ollut aavistanutkaan olevansa sellainen mestari.
-
-Naisten tyynnytellessä vaikeroivaa lasta, pannessa hänet vuoteeseen ja
-juottaessa hänelle vahvistusjuomaa istui Olav penkillä. Nyt vasta hän
-tunsi tuskaa palohaavassa — ja hän oli häpeissään ja vimmoissaan, että
-oli saattanut käyttäytyä niin järjettömästi — pahoinpidellä itseään
-kuin mielipuoli.
-
-Torhild toi hänelle kupillisen munanvalkuaista ja tuhniorasian ja aikoi
-ruveta hoitamaan Olavin kättä, silloin Ingunn otti tytöltä tavarat,
-työnsi hänet syrjään ja sanoi:
-
-"Hoidan itse mieheni, Torhild — mene sinä ulos, hae ruohotupsu ja
-pyyhi veri pois pöydältä."
-
-Olav nousi ja ravisti itseään aivan kuin olisi tahtonut työntää pois
-molemmat naiset.
-
-"Antakaa olla — kyllä saan itsekin tämän vertaisen —", hän sanoi
-ärtyisästi. "Tuokaa te toisia vaatteita näiden rikkinäisten sijaan."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eirik parani nopeasti; jo viikon kuluttua hän istui pöydässä ja söi
-hyvällä ruokahalulla herkkuja, joita äiti kantoi hänelle. Näytti siltä,
-kuin hän pääsisi kärpänpuremasta pahemmitta vaurioitta, ainoastaan
-oikean käden pikkusormen menetyksellä.
-
-Olav ei alussa tahtonut osoittaa, että käsivarressa oleva palohaava
-kiusasi häntä. Mutta sitten sitä alkoi särkeä ja hänen täytyi panna
-käsivarsi siteeseen. Sen jälkeen hän sai kuumetta, päänkipua ja
-oksennuskohtauksia, ja viimein hänen täytyi paneutua sänkyyn ja antaa
-erään lääketaitoisen miehen hoitaa haavaansa. Tätä kesti adventin
-vaiheille saakka, ja Olav oli mitä äreimmällä tuulella. Ensimmäistä
-kertaa heidän yhteen jouduttuaan hän oli ynseä Ingunnia kohtaan, puhui
-tälle kaiken aikaa tylyllä äänellä, eikä sietänyt toisten puhuvan
-siitä, miten hän oli tullut vikuuttaneeksi itseään. — Talonväki
-huomasi hänen myös olevan nyreissään siitä, että vaimo taas oli
-raskaana.
-
-Kun Eirik oli päässyt jalkeille ja liikkui ulkona, puhui hän alati
-onnettomuudestaan. Hän oli sanomattoman ylpeä silvotusta kädestään ja
-näytteli sitä kirkonmäellä jokaiselle, joka viitsi nähdä, Hestvikenin
-ihmisten ollessa ensi kertaa kirkossa sen jälkeen. Hän kerskui
-kauheasti sekä isäänsä että itseään; he molemmat olivat tehneet
-urotyön, ja itse hän oli ollut niin kärsivällinen; jos hänen sanoihinsa
-oli uskomista, ei hän ollut äännähtänytkään tuon miehuusnäytteen aikana.
-
-"Tuo poika on itse isästä perkeleestä, niin kauheasti hän valehtelee",
-sanoi Olav. "Sinun käy vielä huonosti, Eirik, ellet heitä pois tuota
-huonoa tapaa."
-
-
-
-
-XII
-
-
-Blasiuksen-messun aikaan saivat hestvikeniläiset vieraan, jota he eivät
-osanneet odottaa: Arnvid Finninpoika ilmestyi taloon eräänä päivänä.
-Olav ei ollut kotona, eikä häntä odotettu kotiin ennen kuin pyhien
-jälkeen.
-
-Olav oli iloisen näköinen astuessaan sisään ystävän seurassa —
-Arnvid oli lähtenyt häntä vastaan mäelle. Hän otti Ingunnin tarjoaman
-olutkulhon ja lausui vieraan tervetulleeksi. Mutta sitten hän näki
-Ingunnin itkeneen.
-
-Arnvid sanoi tuoneensa hänelle raskaan sanoman — Bergin Tora-emäntä
-oli kuollut syksyllä. Mutta kun Olav kuuli Arnvidin olleen talossa jo
-monta päivää, ihmetteli hän hiukan, oliko Ingunn voinut itkeä tuolla
-lailla koko ajan. Eiväthän he olleet kovin läheiset toisilleen. Vaikka
-olihan Tora Ingunnin ainoa sisar. Ja ehkä hän oli herkkäitkuinenkin
-nykyään.
-
-Ingunn toivotti hyvää yötä heti illallisaterian jälkeen. Hän otti
-Eirikin mukaansa ja lähti ulos — aikoi nukkua pienessä naisten tuvassa
-tämän yön, sillä: "Te kaksi tahdotte kai nukkua yhdessä; arvaan teillä
-olevan paljon puhelemista", hän sanoi.
-
-Olav ihmetteli jälleen: luulikohan Ingunn heillä olevan jotakin
-erikoista, kahdenkeskeistä puheltavaa? Muutenhan hän olisi voinut
-nukkua kamarissa.
-
-Ja niin heidän keskustelunsa sujui hyvinkin kankeasti heidän siinä
-istuessaan ja juodessaan. Arnvid kertoi Toran lapsista — oli sääli,
-että he olivat kaikki vielä alaikäisiä. Sitten Olav kysyi hänen omia
-poikiaan, ja Arnvid kertoi näiden tuottavan hänelle iloa: Maunu oli
-nyt Miklebøn isäntänä; hän oli naimisissa, Steinar oli kihlattu. Finn
-oli munkkina Saarnaveljien luostarissa; hänellä kerrottiin olevan
-hyvät lahjat, ja ensi vuonna hänet aiottiin lähettää Pariisin isoon
-kirkkokouluun.
-
-"Sinä et ole tullut menneeksi uusiin naimisiin?"
-
-Arnvid pudisti päätään. Hän kiinnitti ihmeelliset, tummat silmänsä
-ystävään, hymyili vienosti ja kainosti kuin nuorukainen, joka puhuu
-sydämensä ystävästä:
-
-"Aion itsekin liittyä veljeskuntaan heti, kun Steinarin häät ovat ohi."
-
-"Sinähän et näy muuttaneen mieltäsi", sanoi Olav hymähtäen.
-
-"Sinäkään —?" pääsi Arnvidin suusta.
-
-"Niin. Te tulette sitten olemaan luostarissa sekä isä että poika."
-
-"Niin." Arnvid hymyili. "Jos Jumala suo, saattaa käydä niin, että minä
-olen palveleva poikaani ja kutsuva häntä isäkseni."
-
-He istuivat hetken hiljaa. Sitten Arnvid sanoi jälleen:
-
-"Luostarin asioissa me nytkin olemme täällä etelässä veli Vegardin
-kanssa. Aiomme rakentaa kirkkomme uudestaan palon jälkeen, mutta
-Torstein-piispa tarvitsee itse virkakuntansa tänä vuonna, ja niin
-meidät lähetettiin katsomaan, saisimmeko palkatuksi kivenhakkaajia
-Oslosta. Mutta veli Vegard sanoi, että sinä voisit olla hyvä ja lähteä
-kaupunkiin — ja ottaa vaikka Ingunninkin mukaasi — että hän saisi
-nähdä teidät."
-
-"Ei Ingunn jaksa lähteä minnekään — ymmärräthän sen. — Mutta veli
-Vegard on varmaan jo ikivanha?"
-
-"Onhan hänellä ikää — seitsemänkymmentä vuotta, luullakseni. Hän on
-nykyään sakristaani. — Minun piti tuoda sinulle sellaiset terveiset,
-että välttämättä tulisit sinne. Hänellä on tärkeätä puhuttavaa —",
-Arnvid katsoi alas ja sanoi hiukan ankeasti: "sinun kirveestäsi, tuosta
-taistelutapparasta. Hän oli saanut kuulla siitä koko joukon asioita —
-se kuuluu olevan sama, joka kerran on ollut Dyfrinissä, Raumariikessä,
-siihen aikaan kun esi-isäsi asuivat siellä."
-
-"Minä tiedän sen", sanoi Olav.
-
-"Veli Vegard on nyt kuullut kokonaisen tarinan tuosta kirveestä, sanoo
-hän. Ennen vanhaan sillä kuuluu olleen sellainen ominaisuus, että se
-helähti ennen surmantekoa."
-
-Olav nyökkäsi.
-
-"Olen itse kuullut sen kerran", sanoi hän hiljaa.
-
-"Sinä päivänä, jolloin olin majalassa käskettynä pohjoiseen —
-muistathan, käydessäni viimeksi Miklebøssa —."
-
-Arnvid istui hetken vaiti. Sitten hän sanoi puoliääneen:
-
-"Sinä sanoit minulle hukanneesi tuon kirveen sillä matkalla?"
-
-"En suinkaan ollut semmoinen pöllö, että olisin ottanut tuon
-raskaan kirveen mukaani metsälle." Olav naurahti kylmästi. "Se oli
-hakkuukirves; se oli kylliksi hyvä minulle. Mutta totta on, että
-Ættarfylgja osasi helähtää — se olisi kai mielellään seurannut minua."
-
-Arnvid istui käsivarret ristissä edessään pöydällä äännähtämättä. Olav
-oli noussut ja kulki nyt levottomasti edestakaisin. Sitten hän äkkiä
-pysähtyi ja kysyi kovalla äänellä ja aivan kuin uhalla:
-
-"Eikö kukaan ihmetellyt — tai eikö syntynyt juoruja siitä, että Teit
-Hallinpoika hävisi niin äkkiä Hamarista?"
-
-"Noo. Kyllähän siitä puhuttiinkin. Mutta ihmiset tyytyivät selittämään
-sen siten, että hän oli kai ruvennut pelkäämään Steinfinninpoikia."
-
-"Entä sinä? Etkö sinä ihmetellyt ollenkaan, minne hän oli hävinnyt?"
-
-Arnvid sanoi nyt hiljaa.
-
-"Minun ei ole helppo vastata siihen, Olav."
-
-"En pelkää kuulla ajatustasi."
-
-"Miksi tahdot, että sanoisin sen", kuiskasi Arnvid vastahakoisesti.
-
-Olav oli kauan ääneti. Kun hän ryhtyi puhumaan, ei hän katsonut
-ystäväänsä ja oli kuin hän olisi punninnut jokaista sanaansa.
-
-"Ingunn on kai sanonut sinulle, minkälaista meidän elämämme on ollut.
-Luulin Jumalan tahtovan, että maksaisin pojalle sen, mitä olin velkaa
-hänen isänsä surmaamisesta. Tuo kurja" — Olav naurahti — "oli niin
-hassu, että oli saanut päähänsä naida Ingunnin — elättää hänet ja
-lapsen, muka. Minun _täytyi_ raivata hänet tieltäni, ymmärräthän —."
-
-"Ymmärrän, että sinun mielestäsi täytyi tehdä niin", vastasi Arnvid.
-
-"Itse hän kohotti ensiksi aseensa. Minä en houkutellut häntä
-väijyksiin. Hän tuppautui itse minun niskoilleni — vaati minua
-auttamaan itseään: kuten mies auttaa jalkavaimonsa naimisiin, kun
-tahtoo päästä hänestä."
-
-Arnvid ei sanonut mitään. Olav jatkoi kiihkeästi:
-
-"Ja sen sanoi hän — hänenlaisensa — uskalsi sanoa sen Ingunnista!"
-
-Arnvid nyökkäsi. Syntyi tuokion hiljaisuus. Sitten Arnvid sanoi
-viivytellen:
-
-"Sandvoldissa asuvat mökkiläiseni löysivät miehen luut hiilien
-seasta keväällä, kun lumi suli; tiedäthän siellä ylhäällä Luraasenin
-karjalaitumelle. Se oli kai hän —."
-
-"Lempo vieköön! Oliko se _sinun_ karjamajasi? Olipa se hyvä — nyt voin
-maksaa sinulle sakot."
-
-"Ei, ei, Olav, herkeä jo!" Arnvid nousi äkisti ja hänen kasvonsa
-vetäytyivät kurttuihin. "Mitä sinä tarkoitat tällä kaikella — mitä se
-hyödyttää? Nyt, näin monen vuoden kuluttua —."
-
-"Niinhän se on, Arnvid. Ja kuitenkin se on liikkunut mielessäni joka
-päivä, enkä ole hiiskunut siitä yhdellekään ihmiselle ennen kuin nyt
-sinulle. — Hän pääsi kai vihittyyn maahan?"
-
-"Pääsi."
-
-"Sitten minun ei tarvitse surra _sitä_ — huolehtia siitä — eikä
-olisi tarvinnut kiusata itseäni kaikkina näinä vuosina sillä, että
-hän ehkä oli jäänyt makaamaan metsään. — Huolehtia siitä, että olin
-jättänyt kristityn ruumiin hautauksetta. — Mutta eikö kukaan kysynyt
-tai kuulustellut, kuka tuo mies oli mahtanut olla?"
-
-"Ei."
-
-"Sepä merkillistä."
-
-"Eipä niin kovin. Sen puolen ihmiset tekevät kuten minä sanon, kun
-joskus ihmeeksi annan heidän tietää, mitä tahdon!"
-
-"Sinun ei olisi pitänyt tehdä niin!" Olav väänsi kovasti käsiään.
-"Olisi ollut parempi minulle, jos se olisi tullut selville silloin
-— ettet sinä olisi auttanut minua toteuttamaan aiettani ja painanut
-alas asiaa. Kuinka _sinä_ voit edes auttaa sellaista asiaa — sinä
-jumalaapelkääväinen mies!"
-
-Arnvid purskahti äkkiä nauramaan, hän nauroi niin, että hänen täytyi
-käydä istumaan penkille. Olav oli hätkähtänyt toisen menettäessä
-tasapainonsa, ja hän sanoi vihaisesti:
-
-"Sinun täytyy kai luopua tuosta pahasta tavastasi, että alat nauraa
-hohottaa juuri, kun toinen puhuu — muista asioista — nyt kun aiot
-munkiksi!"
-
-"Niin kai minun täytyy." Arnvid pyyhki hihallaan silmiään. Ja Olav
-puhui ankaran mielenliikutuksen vallassa:
-
-"_Sinä_ et ole milloinkaan kokenut millaiselta tuntuu elää epäsovussa
-Kristuksen kanssa, seisoa hänen edessään valehtelijana ja petturina
-joka kerran, kun astut Hänen huoneeseensa. Minä olen — joka päivä ja
-hetki — niin, jo kahdeksan vuoden ajan. Minua luullaan tällä seudulla
-hurskaaksi mieheksi — sillä annan lahjoja kirkolle ja luostarille
-ja köyhille varojeni mukaan ja käyn kirkossa niin usein kuin minulla
-on tilaisuus päästä sinne, — kaupungissa käydessäni pari kolme
-kertaa päivässä. Sinun tulee rakastaa Herraasi ja Jumalaasi kaikesta
-sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, kuten kirjoitettu on — ja luulen
-Jumalan tietävän, että minä _tahdon_ rakastaa siten — en tiennyt
-ihmisen vallassa olevan rakastaa niin, ennen kuin itse olin rikkonut
-välini Hänen kanssaan ja kadottanut Hänet!"
-
-"Miksi sanot tuon minulle?" kysyi Arnvid kiusauntuneesti. "Parempihan
-sinun olisi puhua papillesi tästä!"
-
-"Minä en voi. En ole milloinkaan ripittänyt sitä, että tapoin Teitin."
-
-Kun hän ei saanut vastausta, sanoi hän kiivaasti:
-
-"Vastaa minulle! Etkö voi antaa mitään neuvoa!"
-
-"Sinä vaadit minulta paljon. En voi antaa sinulle muuta neuvoa kuin
-sen, minkä sielunpaimenesikin antaisi sinulle. — En voi kehoittaa
-sinua muuhun, kuin minkä itse tiedät oikeaksi.
-
-"Mutta sellaista neuvoa et sinä halua", lisäsi hän kotvasen kuluttua
-toisen seisoessa ääneti.
-
-"En voi tehdä niin." Olavin kasvot valahtivat kalpeiksi ja aivan kuin
-jäykistyivät. "Täytyyhän minun toki ajatella Ingunnia — enemmän kuin
-itseäni. Enhän voi jättää häntä olemaan yksin köyhänä ja kivulloisena
-ja ilottomana, salamurhaajan ja konnan leskenä."
-
-Arnvid vastasi epävarmasti:
-
-"Eihän ole varma — aivan varma, eikö piispa keksisi jotakin keinoa
-— koska siitä on niin pitkä aika — ja koska kukaan ei ole joutunut
-kärsimään asiasta — ja koska kuollut oli rikkonut pahasti sinua
-vastaan ja koska taistelitte rehellisesti. Ehkä piispa keksisi jonkin
-keinon, jolla hän sovittaisi sinut Kristuksen kanssa ja voisi antaa
-sinulle synninpäästön vaatimatta, että sinun on puhdistauduttava
-murhastasi ihmistenkin edessä."
-
-"Lieneekö se luultavaa?"
-
-"En tiedä", sanoi Arnvid hiljaa.
-
-"En tohdi luottaa siihen. Se koskee liian läheltä niitä, joita olen
-velvollinen suojelemaan. Yhtä hyvin olisi silloin voinut jäädä
-tekemättä kaikki, mitä olen tehnyt pelastaakseni hänen kunniansa. Etkö
-luule minun tietäneen, että jos olisin ilmiantanut tekoni silloin, ei
-se olisi ollut kuin pikkuasia — miehestä ei olisi ollut väliä, elipä
-hän tai kuoli, ja te olisitte voineet olla minun puolellani ja todistaa
-naisen, jonka hän vietteli, olleen minun vaimoni. Mutta Ingunn ei
-olisi kestänyt sitä — hän on aina kestänyt niin vähän — ja nyt saisi
-joka ainoa ihminen tällä seudulla tietää totuuden — nyt kun hän on
-muutenkin nääntynyt."
-
-Kesti vähän aikaa ennen kuin Arnvid osasi vastata.
-
-"Mahtaako hän kestää paremmin tämän. Jos hänen käy nyt kuten ennenkin,
-— että hän menettää lapsensa —."
-
-Olavin kasvot värähtelivät.
-
-"Olkoon kuinka tahansa — mutta monta kertaa hän ei jaksa enää kulkea
-sitä taivalta."
-
-"Älä sano niin", kuiskasi Olav.
-
-"Ja sitten on Eirik", jatkoi hän hetken kuluttua. "Olen luvannut
-Jumalalle, että Eirik on saava periä minun asemani, kuten oma poikani."
-
-"Luuletko sitten", kysyi Arnvid, "että hyödyttää luvata Jumalalle yhtä
-ja toista — kaikenlaista, mitä hän ei ole pyytänyt sinulta — kun
-kuitenkin kiellät häneltä sen ainoan, mitä tiedät hänen vaativan?"
-
-"Sen ainoan — se on _kaikki_, Arnvid — kunniani. Ehkä myös elämäni.
-Jumala tietää, etten muuten ole kovin arka siitä — mutta menettää se
-pahantekijänä."
-
-"Ja kuitenkaan sinulla ei ole mitään, mitä et olisi saanut Häneltä. Ja
-Hän otti itse kärsiäkseen pahantekijän kuoleman sovittaakseen kaikki
-meidän syntimme."
-
-Olav sulki silmänsä.
-
-"Mutta en voi sittenkään —", sanoi hän melkein kuulumattomasti.
-
-Arnvid ryhtyi puhumaan:
-
-"Mainitsit Eirikin. Etkö tiedä, Olav — ettet voi oikeuden mukaan
-tehdä niin — luvata perintöäsi vieraalle — kun samalla riistät sen
-omaisiltasi."
-
-Olav rypisti vihaisesti kulmiaan:
-
-"Nuo Tveitin miehet — en ole nähnyt heitä koskaan, eivätkä he
-kohdelleet minua sukulaisena silloin kun olin nuori ja olisin kaivannut
-kipeästi heidän apuun tuloaan."
-
-"He tulivat apuun sitten, kun sinä olit lähtenyt Ruotsiin."
-
-"He olisivat yhtä hyvin voineet jäädä sinne, missä olivat, niin vähän
-hyötyä minulla oli heistä. Suon Hestvikenin mieluummin Ingunnin
-pojalle."
-
-"Väärä ei tule oikeaksi siitä, Olav. — Ettekä te tiedä kumpainenkaan,
-onko pojalle oleva onneksi se lahja, jonka tahdotte antaa hänelle,
-mutta johon hänellä ei ole oikeutta."
-
-"No niin. Voin arvata Ingunnin puhuneen jo sinulle luulostaan, että
-muka vihaan hänen lastansa ja suon sille pahaa. Se ei ole totta. En
-ole milloinkaan tarkoittanut muuta kuin Eirikin parasta — itse hän
-saa aikaan sen, että poika menee piloille, sillä hän opettaa hänet
-pelkäämään minua, valehtelemaan ja kätkeytymään silmiltäni —."
-
-Olav näki Arnvidin kasvojen ilmeen ja jatkoi päätään pudistaen: "En
-syytä häntä siitä — Ingunn ei ymmärrä muuta, raukka. En minäkään ole
-muuttanut mieltäni, Arnvid. Muistatko, miten kerran lupasin sinulle,
-etten milloinkaan pettäisi sukulaisnaistasi? Enkä ole katunut sitä —
-olkoonpa viimeinen hetkeni minkälainen hyvänsä, niin olen kiittävä
-Jumalaa siitä, että hän pidätti kättäni silloin, kun minun teki
-mieli tehdä _hänelle_ pahaa — osoitti minulle ennen kuin oli liian
-myöhäistä, että minun oli suojeltava ja tuettava häntä niin hyvin kuin
-voin. Vaikka olisin tavannut hänet jälleen spitaalin saastuttamana, en
-olisi voinut muistaa muuta kuin että hän oli kallein ystäväni — ainoa
-ystäväni kautta koko lapsuuteni vieraiden parissa."
-
-Arnvid sanoi levollisesti:
-
-"Jos luulet, Olav, että sinun olisi helpompi tietää, mitä sinun on
-tehtävä päästäksesi jälleen sovintoon Jumalan kanssa — ja jos voisit
-olla huoleti omistasi, niin lupaan olla Ingunnille veljen sijassa,
-hänelle ja pojalle. Otan heidät luokseni jos tarvitaan."
-
-"Sinähän olet luovuttanut Miklebøn Maunulle. Ja itse aiot mennä
-luostariin." Olav sanoi tämän hiukan pilkallisesti.
-
-"Mutta en ole silti luovuttanut kaikkea omaisuuttani. Ja minä
-olen jaksanut elää maailmassa niin kauan, että jaksan elää siinä
-kuolemanpäivääni asti, jos lähisukulaiseni tarvitsevat minua luonansa."
-
-"Ei, ei", sanoi Olav kuten ennen. "En tahdo, että sinä ajattelet
-sellaista uhrausta minun puolestani —, tai kenenkään toisen puolesta,
-josta minut on pantu huolehtimaan."
-
-Arnvid istui katsellen sammuvaan hiillokseen — ja tunsi ystävän
-hahmon hämärässä lähellään. Mahtaakohan hän itse tietää, ettei se
-taakka, jonka hän on tänä yönä vierittänyt niskaani, ole pienempi tätä,
-ajatteli hän.
-
-Olav veti jalallaan luokseen jakkaran, kävi istumaan lieden ääreen,
-kasvot ystävään päin.
-
-"Olen nyt sanonut sinulle yhtä ja toista, mutta en sitä, minkä aioin
-sanoa. Olen sanonut sinulle ikävöiväni päivät ja yöt sovintoon
-Kristuksen, Herramme kanssa — olen sanonut sinulle, ettei Vapahtajamme
-ole mielestäni milloinkaan ollut niin kuvaamattoman suloinen kuin
-silloin, kun huomasin hänen painaneen minuun Kainin merkin. Mutta
-itseäni ihmetyttää, että ikävöin niin, sillä en ole nähnyt hänen olleen
-näin kova ketään muuta ihmistä kohtaan. _Minä_ olen tehnyt tämän ainoan
-tihutyön — ja olin silloin niin — kiihtynyt — etten edes muista
-itse, mitä ajattelin muuta kuin että käsitin Ingunnin käyvän vielä
-onnettomammin, ellen tehnyt niin — suojellut hänen viimeisiä kunnian
-rippeitään, vaikka minun olisi ollut tehtävä murha. Ja kaikki sujui
-niin helposti, aivan kuin se olisi ollut sallittu: _hän_ pyysi päästä
-mukaani, eikä kukaan nähnyt meidän lähtevän yhtä matkaa. Mutta jos
-Jumala tai suojeluspyhimykseni tai Neitsyt Maaria olisi johtanut tuona
-iltana kulkumme ihmisasunnolle eikä autioon karjamajaan Luraasenille —
-niin olisi käynyt toisin."
-
-"Olitko rukoillut Jumalaa ja pyhimyksiä suojelemaan retkeäsi, ennen
-kuin lähdit sille —?"
-
-"En tiedä varmaan, enkö liene — ei; rukoillut en ollut juuri silloin.
-Mutta koko sinä pääsiäisenä en ollut tehnyt muuta kuin rukoillut — ja
-olin koko ajan haluton tappamaan häntä. Mutta oli kuin kaikki olisi
-mukautunut siten, että minun täytyi tappaa hänet ja kehoittanut minua
-salaamaan tekoni perästäpäin. Ja Jumala, joka näkee kaiken, tiesi myös
-minne se johtaisi, paremmin kuin minä itse — eikö hän siis olisi
-voinut estää minua, rukoilemattani —?"
-
-"Niin sanomme kaikki, Olav, kun olemme antaneet vallan omalle
-tahdollemme ja kun huomaamme jälkeenpäin, että olisi ollut parempi
-toisin. Mutta sitä ennen kai ajattelit, kuten ajattelemme jokainen,
-itse ymmärtäväsi parhaiten, mikä sinulle on hyväksi."
-
-"Niin aivan. Mutta kaikessa muussa, paitsi siinä, mitä tuo teko on
-tuonut muassaan, olen tehnyt oikeutta ja kohtuutta jokaiselle kykyni
-mukaan. Minulla ei ole vääryydellä hankittua tavaraa, sen tiedän,
-en ole puhunut pahaa lähimmäisistäni, miehistä tai naisista, vaan
-antanut pahojen puheiden painua unhoon niiden tullessa ovelleni,
-vaikka olisin tiennyt niiden olevan totta eikä valhetta. Ja minä olen
-ollut uskollinen vaimolleni, eikä ole _totta_, etten soisi hyvää hänen
-pojalleen — olen ollut yhtä hyvä Eirikille kuin useimmat miehet ovat
-omille pojilleen. — Sano nyt sinä, Arnvid, joka ymmärrät sellaisia
-asioita paremmin kuin minä ja olet elämän ikäsi ollut hurskas ja
-armelias mies — enkö ole oikeassa, kun sanon Jumalan olleen ankaramman
-minua kuin muita kohtaan? — Olen nähnyt enemmän maailmaa kuin sinä"
-— Arnvid istui niin, ettei Olav voinut nähdä hänen hymyilevän hänen
-tätä sanoessaan — "niinä vuosina, jolloin olin maanpaossa enoni
-luona ja sitten kun kuuluin jaarlin väkeen. Olen nähnyt miehiä,
-joita painoivat kaikki maailman seitsemän syntiä, jotka harjoittivat
-julmuuksia, jollaisiin minä en olisi ryhtynyt pikkusormellani, vaikka
-olisin tiennyt varmasti Jumalan jo hylänneen minut ja tuominneen minut
-helvettiin. Eivät he pelänneet Jumalaa, enkä minä huomannut heidän
-kaipaavan tai rakastavan Häntä silti tai haluavan sovintoa hänen
-kanssaan — vaan he elivät iloisin ja tyytyväisin mielin ja saivat
-autuaallisen lopun, monikin heistä; sen olen itse nähnyt.
-
-"Miksi emme siis me, Ingunn ja minä, voi saada rauhaa? On kuin Jumala
-vainoaisi minua kaikkialla, eikä soisi minulle lepoa, vaan vaatisi
-minulta mahdottomuuksia, sellaista, mitä en ole nähnyt Hänen vaativan
-keneltäkään muulta?"
-
-"Kuinka minä voisin vastata tuollaiseen, minä, joka olen maallikko.
-— Olav, etkö voi lähteä kanssani kaupunkiin, puhumaan veli Vegardin
-kanssa —."
-
-"Ehkä teen niin", sanoi Olav hiljaa. "Mutta sano sinä ensin —
-ymmärrätkö, miksi minun osani on oleva niin paljon kovempi kuin muiden?"
-
-"Ethän sinä voi tietää, mitä kaikkea nuo toisetkin ovat kokeneet. Mutta
-ymmärräthän sen, että kun tunnet Jumalan seuraavan sinua, tapahtuu se
-siksi, ettei hän tahdo kadottaa sinua."
-
-"Mutta Hän on saattanut asiani sille kannalle, etten voi kääntyä
-takaisin."
-
-"Jumalako ne on saattanut sille kannalle?"
-
-"En ole tehnyt sitä itsekään — minun täytyi mielestäni tehdä kuten
-tein; minun huostaani oli uskottu Ingunnnin elämä ja hyvinvointi. Mutta
-kaiken alku oli se, Arnvid, että Steinfinninpojat tahtoivat varastaa
-minulta naimakaupan, johon isäni oli saanut suostumuksen — oliko
-minun tyydyttävä siihen, taivuttava sellaiseen vääryyteen? Minulle on
-opetettu Jumalan tahtovan, että kristityn tulee taistella vääryyttä
-ja lainrikkomusta vastaan. Olin lapsi iältäni, lakia tuntematon —
-en tiennyt muuta keinoa oikeuteni suojaamiseksi, kuin otin itse
-morsiameni, ennen kuin hänet ehdittiin naittaa toiselle."
-
-Arnvid sanoi nyt ahdistuneesta:
-
-"Näin vastasit minulle silloin, kun puhuin sinun menettelystäsi
-sukulaisnaistani kohtaan. Muistatko vielä, Olav, ettet sinä — ettet
-sinä puhunut _totta_ silloin?"
-
-Olav kohotti päänsä hätkähtäen, ällistyneenä. Hän viivytti vähän
-vastaustaan:
-
-"En. — Ja luulen", sanoi hän rauhallisesti, "että useimmat miehet
-olisivat tehneet samoin minun sijassani."
-
-"Niinpä kai."
-
-"Tarkoitatko", kysyi Olav pilkallisesti, "Jumalan käden lyöneen minua
-— ja Ingunnia — niin kovasti siksi, että — että valehtelin silloin?
-
-"Sitä en voi tietää."
-
-Olav nakkasi kärsimättömästi niskojaan:
-
-"En voi uskoa sen olleen niin suuren synnin. Olen kuullut monen miehen
-valehtelevan pahemminkin — syyttä suotta, enkä ole huomannut Jumalan
-ojentavan sormeaan rangaistakseen heitä. Ja siksi en ymmärrä Hänen
-oikeamielisyyttään, joka tahtoo rangaista _minua_ näin julmasti!"
-
-Arnvid kuiskasi:
-
-"Kylläpä sinun ajatuksesi Jumalasta ovat pienet, jos odotat hänen
-oikeamielisyytensä olevan samanlaisen kuin ihmisten. Hän ei ole
-luonut kahta samanlaista ihmistä Eevan ajoista alkaen — kuinka Hän
-siis vaatisi samaa kaikilta luoduiltansa, joille Hän on suonut niin
-erilaiset lahjat. — Kun tulin tuntemaan sinut nuoruudessamme, uskoin
-sinua totuudellisimmaksi, oikeamielisimmäksi ja jaloimmaksi mieheksi,
-mitä tunsin; sinussa ei voinut olla julmuutta ja petosta, vaan Jumala
-oli suonut sinun periä uskollisten, uljaiden isiesi luonteen."
-
-Olav nousi paikaltaan ja jäi seisomaan kiihtyneenä:
-
-"Ja entä, jos olisi ollut niin? Jos on, kuten sanot — jos on totta,
-että minä pelkäsin usein tehdä niinkuin muut miehet tekevät joka päivä
-huolettomin mielin, vähemmällä syyllä —. Entä jos tuo, mitä sinä
-kutsut Jumalan lahjaksi, olisikin ollut sietämätön taakka, jonka Hän
-oli sitonut selkääni syntyessäni!"
-
-Arnvidkin oli ponnahtanut paikaltaan. Hän oli tullut toisen luo ja
-seisoi hänen edessään miltei uhkaavana:
-
-"Niin moni voi sanoa samaa luojansa antimista; ellei hänellä ole
-kallionlujaa uskoa Vapahtajaansa, saattaisi hän luulla syntyneensä
-pahimmaksi turmanlinnuksi."
-
-Hän nosti jalkansa lieden reunalle ja seisoi siinä pää käsien varassa,
-eteenpäin kumartuneena, tuijottaen hiiliin:
-
-"Sinä ihmettelit usein, että minä kaipasin pois maailmasta — minä,
-jolla oli rikkautta — ja valtaa enemmän kuin viitsin käyttää — ja
-arvoasemakin tavallaan —. Sanoit minua hurskaaksi ja armeliaaksi —
-Jumala tietää, etkö luullut minun olleen sellaisen siksi, että rakastin
-lähimmäisiäni!"
-
-"Luulin sinun auttaneen jokaista, joka turvasi apuusi, siksi että olit
-— lempeäsydäminen — ja säälit kaikkia, jotka olivat — hädässä."
-
-"Säälin — kyllä. Usein mieleni olisi tehnyt syyttää luojaani siitä,
-että Hän oli luonut minut sellaiseksi, ette _voinut_ muuta kuin sääliä
-kaikkia, vaikka en voinut _pitää_ kenestäkään."
-
-"Luulin", sanoi Olav hyvin hiljaa, "että sinä — autoit — minua ja
-Ingunnia neuvoilla ja töillä siksi, että olit ystävämme. _Jumalan_
-tähdenkö siis ainoastaan ojensit meille kätesi?"
-
-Arnvid pudisti päätään:
-
-"Ei. Olin pitänyt sinusta nuoruudestamme asti, ja Ingunn on ollut
-minulle rakas pikkutytöstä asti. Ja kuitenkin olin monesti tuiki
-kyllästynyt kaikkeen — toisinaan saatoin tuskissani toivoa, että
-pääsisin kerran rauhaan koko teidän asiastanne."
-
-"Tuon olisit voinut sanoa aikaisemmin, niin olisin vaivannut sinua
-vähemmän", sanoi Olav jäykästi.
-
-Jälleen Arnvid pudisti päätään.
-
-"Ei, ei, älähän. Sinä ja Ingunn olette olleet parhaat ystäväni. Mutta
-minä _en ole_ hurskas enkä hyvä. Ja usein olin väsynyt kaikkeen —
-toivoin, että olisin voinut muuttaa itseni kovaksi mieheksi, kun en
-voinut olla lempeä ja antaa Jumalan tuomita. Ranskassa oli kerran pyhä
-mies, erakko; hän oli alkanut harjoittaa sellaista laupeudentyötä
-Jumalan tähden, että antoi majassaan suojaa niille, jotka kulkivat
-metsän läpi, missä hän asui. Eräänä iltana tuli sitten kerjäläinen
-hänen ovelleen pyytäen yösijaa — erakon nimi oli muistaakseni Julian.
-Vieras oli spitaalin saastuttama ja kamalan näköinen ja kaiken lisäksi
-ilkeä ja ruokoton suustaan — hän moitti kaikkea, mitä erakko teki
-hänen hyväkseen. Silloin Julian riisuu hänen vaatteensa, pesee ja
-hoitaa hänen haavansa, suutelee niitä ja panee hänet vuoteeseen —
-mutta kerjäläinen valittaa, että hänen on kylmä, ja käskee Julianin
-laskeutumaan viereensä lämmittämään häntä. Julian tekee niin. Mutta
-silloin vieraalta putosi aivan kuin vaippana kaikki saasta ja riena ja
-paha puhe — ja Julian näki syleilleensä Kristusta.
-
-"Mutta minä kuvittelin, kun en luullut enää jaksavani auttaa kaikkia
-noita, jotka tulivat luokseni, valehtelivat ja laskivat huolensa
-hartioilleni, pyysivät neuvoa ja tekivät oman mielensä mukaan, mutta
-syyttivät minua, kun heille kävi huonosti, vihaisina ja kateellisina
-kaikille, joille he väittävät käyneen paremmin — niin kuvittelin
-heidän olevan valhepuvussa, jonka alta kerran näkisin rakkaan
-Vapahtajani ja ystäväni. Ja taisihan se olla oikeinkin tavallaan —
-koska Hän on sanonut, että kaikki, mitä te teette yhdelle noista
-pienimmistä —. Mutta Herrani ei tahtonut riisua yltänsä valhepukuaan
-ja näyttäytyä minulle heidän hahmossaan."
-
-Olav oli jälleen istuutunut jakkaralle; hän oli kätkenyt päänsä
-käsiinsä. Ja Arnvid sanoi vielä hiljaisemmalla äänellä:
-
-"Muistatko, Olav, mitä Einar Kolbeininpoika sanoi silloin kerran —
-joka kiihdytti minut niin, että tartuin aseeseen häntä vastaan?"
-
-Olav nyökkäsi.
-
-"Olit niin nuori silloin — en tiennyt, ymmärsitkö sinä niitä sanoja."
-
-"Ymmärsin ne myöhemmin."
-
-"Entä Ingunnista ja minusta levitettyjä huhuja —?"
-
-"Hallvard puhui jotain semmoista — kun kävin poikaa hakemassa."
-
-Arnvid hengähti syvään pari kertaa.
-
-"En ole niin hurskas, ettei se olisi koskenut minuun kovasti, niin
-toinen kuin toinenkin juttu. Ja minusta tuntui usein, että Jumala olisi
-voinut suoda minulle sen ainoan, mitä häneltä pyysin — luvan palvella
-häntä siinä muodossa — siinä asussa — jossa olisin voinut harjoittaa
-armeliaisuutta heikon voimani mukaan, ilman että ihmisten tarvitsi
-kuiskia selkäni takana, häväistä minua tai kutsua minua tyhmeliiniksi,
-tai uskoa minusta pahinta siksi, etten ottanut toista vaimoa enkä
-jalkavaimoa Tordiksen kuoltua."
-
-Hän puristi kätensä nyrkkiin ja antoi sen pudota läimähtäen toista
-vasten.
-
-"Ja usein minun teki mieli tarttua kirveeseen ja tehdä loppu kaikesta!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämän jälkeen ystävykset kulkivat Hestvikenissä ne kaksi päivää,
-jotka Arnvid vielä viipyi talossa, harvasanaisina ja arkoina.
-Molempia kiusasi se, että he olivat tulleet puhuneeksi liikoja tuona
-iltana; nyt heistä tuntui, kuin he eivät voisi puhua enää vapaasti
-vähäpätöisimmistäkään seikoista.
-
-Olav ratsasti Arnvidin mukana kappaleen matkaa vuonon vartta, mutta
-heidän saavuttuaan puolimatkaan hän sanoi, että nyt hänen oli
-käännyttävä. Hän veti esiin jotain helmuksestaan — liinavaatteeseen
-käärityn, kovan esineen. Arnvid tunsi, että se oli varmaan sama
-hopeinen, jalallinen malja, jota Olav oli näyttänyt edellisenä päivänä.
-Olav pyysi, että Arnvid veisi sen Hamarin luostarille.
-
-"Noin suuri lahja sinun pitäisi itse viedä veli Vegardin käteen", tuumi
-Arnvid.
-
-Olav vastasi, että hänen täytyi joutua kotiin illaksi — "mutta voi
-olla mahdollista, että tulen Osloon toiste tervehtimään häntä."
-
-Arnvid vastasi:
-
-"Kai sinä ymmärrät, Olav, että sinun on turha koettaa ostaa itsellesi
-sovintoa lahjoilla niin kauan kuin et muuta elämääsi."
-
-"Tiedän sen — ei tämä ole siksi. Mutta minun tekee mieleni antaa
-jotakin teidän kirkollenne — minulla on ollut monta hyvää hetkeä
-vanhassa Olavinkirkossa."
-
-Sitten he sanoivat toisilleen hyvästit ja ratsastivat kukin suunnalleen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav ei mennyt Osloon. Arnvid puhui siitä veli Vegardille — sanoi,
-ettei tämä kai uskaltanut lähteä, kun Ingunn ei kyennyt tulemaan
-mukaan. Tämä oli surrut kovin, kun ei saanut nähdä nuoruutensa
-oppi-isää tämän ollessa niin lähimailla. Arnvid ehdotti, että munkki
-lainaisi reen ja kävisi Hestvikenissä. Veli Vegardia olisi haluttanut
-lähteä, mutta hän oli ollut huonovointinen ja raihnas koko Oslossa
-oloajan. Pietarinmessun aikoihin tuli kovat pakkaset. Heti sen jälkeen
-sairastui tuo vanhus äkkiä keuhkotulehdukseen ja kuoli kolmantena yönä.
-Sen jälkeen täytyi Arnvidin hommata yksin kivenhakkaajat, ja hänellä
-oli täysi työ siihen asti, kun hän laittautui paluumatkalle pohjoiseen.
-
-Olav sai Ingunnin pysymään sängyssä päivisin, kun ilmat olivat
-niin kylmät. Hän jaksoi tuskin liikkua enää pitkälle edistyneessä
-raskaudentilassa, ja oli lisäksi palelluttanut jalkansa, niin että
-niissä oli isot, avonaiset reiät. Olav hoiti niitä itse, voidellen
-revonrasvaa ja siansappea haavoihin. Arnvidin lähdöstä asti hän
-oli ollut lempeä ja huolehtiva vaimoaan kohtaan; tylystä, ynseästä
-käytöksestä, jota hän oli osoittanut syksyllä ja talvella, hän oli
-luopunut kokonaan.
-
-Ingunn makasi käppyrässä peitteiden alla, kuiskaten pienen, nöyrän
-kiitoksen joka kerran, kun Olav teki jotakin hänen hyväkseen. Hän oli
-kyyristynyt Olavin vastenmielisyyden ja töykeiden sanojen alle ääneti
-ja alistuvana — ja nyt hän otti vastaan hänen hellän huolenpitonsa
-melkein yhtä sanattomasti. Olav piti häntä salaa silmällä, kun hän
-makasi tuntikaudet liikahtamatta ja tuijotti eteensä melkein silmää
-rävähtämättä. Entinen hurja sydämentuska leimahti hänessä jälleen yhtä
-polttavana kuin ennen — sama se, vaikkei hänellä ollutkaan hyötyä eikä
-iloa Ingunnista; hän ei voinut olla ilman tätä.
-
-Ingunn iloitsi saadessaan täten pysytellä peitossa. Hän oli tullut
-sellaiseksi, että häntä painoi kuin sietämätön häpeä jokainen uusi
-raskaus. Jo ennen kuin hän sai kaksi ensimmäistä lastaan, oli hän ollut
-kiusaantunut ja arka siksi, että hän oli niin ruma — Dallan herjaukset
-olivat raadelleet hänen mieltään niin, ettei hän voinut voittaa tuota
-tunnetta enää milloinkaan. Hän aivan kuin kipristyi kokoon, kun hänen
-täytyi astua Olavin silmien eteen — ja kun tämä oli poissa hänen
-luotaan, tuntui hänestä, kuin hän ei jaksaisi pysyä pystyssä saamatta
-tuntea lähellään tämän terveyttä ja imeä sitä itseensä.
-
-Mutta sitä mukaa kuin ilmeni, ettei hän voinut saattaa eloon
-ainoatakaan noista olennoista, jotka alkoivat elää hänessä toinen
-toisensa jälkeen, alkoi hän tuntea pelkoa omaa ruumistaan kohtaan.
-Hänen täytyi olla kirottu jollakin salaperäisellä tavalla, jollakin,
-joka oli yhtä kauhea kuin spitaali — koska hän tartutti syntymättömiin
-lapsiinsa kuoleman. Hänen verensä ja ytimensä juoksi hukkaan, hänen
-nuoruutensa ja sulonsa oli riutunut loppuun jo kauan sitten noiden
-kaameiden vieraiden hyväksi, jotka elivät jonkin aikaa kätkettyä
-elämäänsä hänen sydämensä alla, kunnes sammuivat. Kunnes hän tunsi
-ensimmäiset ennustavat poltot aivan kuin kynnen raapaisuina selässään
-ja hänen täytyi antaa vieraiden naisten taluttaa itsensä pieneen
-pihan itäpäässä olevaan tupaan, antautua heidän käsiinsä hiiskumatta
-sanaakaan ahdistavasta pelosta, joka täytti hänen sydämensä. Ja kun
-kaikki oli kestetty, makasi hän sijallaan yksin, verta vuodattaneena,
-kaikkea vailla lapsi oli kuin nielaistu yöhön, otettu takaisin pimeään,
-missä sillä ei ollut nimeä eikä muistoa. Viimeisiä keskosia evät
-apuvaimot edes olleet tahtoneet näyttää hänelle.
-
-Ja välistä hänestä tuntui, että Audunin tuottama kohtalo oli vieläkin
-kovempi. — Kun hänen oli täytynyt kadottaa tuo vuoden vanha lapsi,
-joka jo oli osannut monella tapaa ilmaista tuntevansa äitinsä ja
-joka ei tahtonut olla kenenkään muiden luona kuin hänen ja joka piti
-niin paljon äidistään. Vaikka piti hän vieläkin. Enkelien laulaessa
-litaniaa: Omnes sancti Innocentes, orate pro nobis, oli Audun yksi
-niistä. Kiirastulessa ollessaan hän oli tietävä Audunin olevan
-yhden autuaista, jotka rukoilivat hänen puolestaan. Ja kun hänen
-armonhetkensä löi, oli kenties Vapahtaja itse taikka Hänen pyhä Äitinsä
-sanova Audunille: juokse äitiäsi vastaan —.
-
-Miten tällä kertaa oli käyvä, sitä hän koetti olla ajattelematta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta kun miehet tulivat sisään ruoka-aikoina, Olav ja Eirik yhdessä,
-ilmestyi sairaan suuriin, raukeisiin silmiin heti syvä, levoton
-jännitys. Olav huomasi, miten valppaasti tämä vartioi hänen jokaista
-elettään, jokaista sanaansa, kun hän oli yhdessä pojan kanssa. Ja
-hän piti silmällä itseään eikä ilmaissut pienimmälläkään tavalla
-suuttumustaan tai kärsimättömyyttään Eirikiä kohtaan.
-
-Poika olikin aika lailla vaivaksi; Olav piti hänestä vähänpuoleisesti
-nyt, kun tämä oli tullut niin isoksi, että hänen oikea luonteensa
-alkoi ilmetä. Aina hän telmi, kerskui ja lörpötteli — laverteli
-kuin akkaväki; ei edes miesten istuessa ruoalla työstä väsyneinä hän
-malttanut pitää suutaan kiinni. Heillä oli tuo Arnketil eli Anki,
-joksi häntä kutsuttiin. Olav oli pitänyt häntä leivässään seitsemän
-vuotta, ja nuorukainen oli nyt jo lähellä kahtakymmentä, mutta oli
-vähälahjainen, jopa miltei puolihöperö, vaikka olikin taitava monessa
-työssä. Hän oli aina ollut Eirikin paras ystävä. He riitelivät —
-puoleksi leikillä — kunnes tulivat meluaviksi, ja Eirik kurkkasi
-penkillään istuvan Ankin kimppuun, töykki ja kiskoi tätä, kunnes sai
-pojan mukaansa leikkiin: he tuuppivat toisiaan sinne tänne, kierivät
-lattialla nauraen ja huutaen ja mekastaen, ajattelematta ollenkaan,
-että sisällä istuvat miehet tarvitsivat lepoa. Hän oli myös kerrassaan
-tottelematon — sillä opettipa isä hänelle mitä tahansa, tai kielsipä
-häntä vaikka kuinka — hän unohti sen paikalla.
-
-Ja Olavia harmitti se, ettei Eirik osoittanut äitiään kohtaan suurempaa
-rakkautta. Hän tunsi itse, että tuossa oli jotakin luonnotonta:
-ennen hän oli tuntenut umpeaa katkeruutta tietäessään äidin ja pojan
-kietoutuvan toisiinsa hänen selkänsä takana, mutta nyt häntä suututti,
-kun poika juoksenteli ulkona miesten joukossa kaiket päivät, eikä
-milloinkaan käynyt sisällä katsomassa sairasta äitiään. — Olav oli
-itse opettanut pojan rukoilemaan joku vuosi sitten — kun hän näki,
-ettei Ingunn huomannut ajan olevan käsissä. Poika lateli rukoukset isän
-seisoessa vieressä — ja jo viimeistä Avea lukiessaan, päästyään In
-nomine'hen asti, hän kipusi sänkyyn ristinmerkin huitaisten ja sukelsi
-päistikkaa taljan alle pohjoiseen sänkyyn, missä hän tällä kertaa
-nukkui isän kanssa. Samassa hän oli unessa, ja kun Olav oli saanut
-voidelluksi Ingunnin jalat ja meni makaamaan, oli Eirik kuin kerä
-keskellä sänkyä, ja Olavin täytyi vetää hänet suoraksi ja työntää hänet
-seinän viereen, saadakseen tilaa itselleen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Toisinaan Olav tunsi aivan kuin kipeän piston Eirikin tullessa
-lörpöttelynhaluisena hänen luokseen kehuen pieniä, taitamattomia
-yrityksiään, joilla hän oli muka koettanut auttaa miehiä. Kunpa tuo
-poika olisi sellainen, että minä voisin pitää hänestä, hän ajatteli.
-Tyhmänä ja viattomana Eirik ei näkynyt käsittävän, ettei isä ollut
-yhtä ihastunut hänen seuraansa kuin hän oli isään. Mutta Olav oli
-tehnyt päätöksensä: hän oli ottanut omakseen tuon pojan ja nostanut
-tasalleen pannakseen tämän istumaan isännän paikalle itsensä jälkeen
-Hestvikenissä — vaikka Luoja tiesi, ettei Eirik ollut sopiva
-suurtilalliseksi ja suurten yritysten johtomieheksi: hän näytti olevan
-hölläsuinen lavertelija, valheellinen, kerskaileva ja pelkurimainen
-nulikka, jolla ei ollut käyttäytymisen tajuakaan. Mutta Olavin oli
-tehtävä voitavansa opettaakseen Eirikille hyviä tapoja ynnä kitkeäkseen
-hänestä huonot tavat — joskin hänen nyt oli jätettävä kuritus siksi,
-kun Ingunn vahvistuisi — että poika oppisi esiintymään kuten Eirik
-Olavinpojan, Hestvikenin isännän, sopi.
-
-Joku vuosi sitten oli seudulle kulkeutunut hirvilaumoja länsipuolelle
-Foldenin, ja Olavin maallakin oli niitä aika runsaasti — ne liikkuivat
-Kverndalenin seuduilla, Härän selänteellä ja Olavin tammimetsässä
-laakson puoleisella rinteellä lähellä kirkonkylää. Edellisenä kesänä
-oli Hestvikenissä saatu niin runsaasti rehua, että osa siitä oli jäänyt
-ulos heinäsuoville ja saatoille lehtikerppujen kera. Nyt kevättalvella
-tulivat hirvet talon läheisyyteen asti syömään ulkona olevia rehuja.
-Pihalla olevan hirsikasan takaa Olav ampui eräänä aamuna kauniin,
-nuoren hirvikoiraksen, jolla oli yhdeksänhaaraiset sarvet. Eirik
-innostui nyt niin, että pyrki väkisin mukaan — hänkin tahtoi kaataa
-hirven.
-
-Olav hymyili hiukan pojan puheille. Lähipäivinä tuuli mereltä päin, ja
-hän käski Ankin asettua ulos aamulla, niin että eläimet vainuaisivat
-ihmisen lähellä olon ja pysyisivät poissa heinien luota, ja Eirik sai
-tulla mukaan. Poika makasi maassa palellen — kaari ja keihäs kädessään
-— mutta sisään tullessaan hän kertoi nähneensä ja kuulleensa hirvien
-liikettä.
-
-Eräänä yönä Olav sitten heräsi ja nousi ulko-ovelle katsomaan, mikä
-aika oli. Oli kaksi tuntia auringonnousuun, räiskyvä pakkanen ja aivan
-tyyni — ilmassa tuntui vain pieni viima Kverndalenista käsin. Koitteen
-aikaan hirvet tulisivat varmaan perimään kymmenyksiään oljista. Olav
-pukeutui pimeässä, mutta etsiessään sopivia nuolia hänen täytyi
-sytyttää päre. Silloin Eirik heräsi — ja asia päättyi siihen, että
-isän täytyi päästää hänet mukaan, vaikka ilman aseita.
-
-Tuskin he olivat ehtineet hiipiä piilopaikkaan hirsien taa, kun
-Olavilla oli täysi työ saada poika pysymään ääneti. Tämä unohti kiellot
-vähän väliä ja tahtoi kuiskailla. Sitten hän nukkui. Hän oli saanut
-päälleen isän raskaan nahkaturkin; Olav kietoi sen hyvin pojan ympäri,
-ettei hän paleltuisi — oli ankara pakkanen juuri ennen auringonnousua
-— ja hän oli iloinen, ettei Eirik nyt pilaisi asiaa.
-
-Olav sai odottaa kauan. Taivas alkoi jo kellertää idässä metsän
-takana, kun hän näki eläinten tulevan esiin vesakosta. Neljä tummaa
-täplää liikkui ruskeanharmaata kenttää vasten. Ne pysähtyivät
-välillä, nuuskivat ja vainusivat — ja nyt Olav erotti joukosta yhden
-koirashirven, kaksi naarasta ja vasikan.
-
-Jännitys ja ilo juoksivat lämpöisenä virtana hänen kohmettuneen
-ruumiinsa läpi, kun hän kohosi toiselle polvelleen, asetti jousen
-asentoon ja nuolen paikalleen. Sitten hän pidätti henkeä. Koirashirvi
-astui esiin uljaana ja komeana — nyt se näkyi kinosta vasten. Se nousi
-vanhan pientareen laidalle ja jäi seisomaan siihen sorkat yhdessä;
-kaula ja sarvekas pää erottuivat selvästi keltaisessa aamuvalossa.
-Olav veti äänettömästi henkeä ilosta — tuota äijää hän ei ollut
-tavannut ennen: sillä oli mahtava ruho, voimakas niska ja komea viisi-
-tai kuusitoistahaarainen sarvikko. Väijyen se käänteli päätään joka
-suunnalle. Tähystysväli oli pitkänlainen, mutta eläin seisoi niin
-sopivassa ampuma-asennossa: Olav tähtäsi ja hänen sydämensä sykki
-riemusta. Hän ehti tajuta vielä pojan olevan heräämäisillään.
-
-Eirik kavahti pystyyn huudahtaen — hänkin oli nähnyt nuo ihanat
-sarvet taivasta vasten. Olav ampui nuolen pakenevan eläimen jälkeen,
-osui sivuittain lapaan ja näki eläimen ponnahtavan korkealle ilmaan —
-sitten se juoksi eteenpäin pitkin harppauksin ja hävisi toiset eläimet
-perässään metsään.
-
-Eirik sai pari opettavaa nyrkin iskua korvilleen — ja hän otti ne
-vastaan pari kertaa haukkoen, mutta ei huutanut; sen verran älyä
-hänellä oli, että ymmärsi hävetä tekoaan ja olla valittamatta; sitä
-paitsi paksu nahkalakki luultavasti laimensi iskuja.
-
-"Älä nyt anna äitisi tietää tätä", sanoi Olav astuessaan takaisin
-taloja kohti. "Hänen ei tarvitse tietää, että sinä käyttäydyt kuin
-ymmärtämätön penikka, vaikka olet noin iso."
-
-Päivemmällä Olav lähti seuraamaan haavoittuneen eläimen jättämiä
-verijälkiä koiran kera, kaatoi eläimen ja tappoi sen tunturin rinteellä
-laakson toisessa päässä. Ja kun saalis oli tuotu kotiin illalla, kulki
-Eirik ympäri kerskuen, että hän oli ilmoittanut isälle, koska tuo iso
-koirashirvi oli tullut ampumamatkan päähän. Olav ei viitsinyt sanoa
-sanaakaan pojalle — hän pelkäsi muuten suuttuvansa liiaksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vuonohylje alkoi nyt nousta parvissa sisämaahan talven kallistuessa
-kevääseen, ja laakson miehet veivät veneensä jään reunaan ja lähtivät
-hylkeenpyynnille etelään. Olav päästi Eirikin mukaan, mutta katui sitä
-heti; poika tuli aivan kuin villiksi joukkoteurastuksesta ja elämästä,
-joka vallitsi hylkeenpyytäjien keskuudessa. Oli aivan mahdoton
-ymmärtää, miten tuolla pojalla ei ollut enemmän käsitystä siitä, miten
-oli oltava ihmisten parissa. Mutta kotiin tultua tällä taas riitti
-kertomista loppumattomiin. Olavin ei ollut helppo kuunnella hänen
-puhettaan malttia menettämättä.
-
-Pyhä Yrjö toi ilmanmuutoksen, etelätuulen ja sadetta — ja se oli hyvän
-vuoden merkki niin maalla kuin merellä.
-
-Ingunn makasi yksin tuvassa seuraavana päivänä puoleen päivään. Sisällä
-oli melkein pimeä, sillä räppänä oli suljettu kalvolla ja luukku
-vedetty puoleksi eteen; ulkona satoi.
-
-Olav tuli sisään. Hän istahti penkille, veti saappaat jalastaan, heitti
-yltään työnutun ynnä paidan ja aukaisi vaatearkkunsa, alkaen etsiä
-vaatteita.
-
-"Nukutko sinä, Ingunn?" kysyi hän selin tähän. "Miten on laitasi",
-lisäsi hän, kun Ingunn vastasi kuiskaten, ettei hän nukkunut.
-
-"Siinähän se menee. Lähdetkö sinä jonnekin?"
-
-Olav vastasi lähtevänsä, sillä Vidanesin käräjät olivat tänään. Hän
-tuli sängyn luo vyötäisiin asti alastomana ja asetti toisen jalkansa
-sängyn porraspuulle. "Pitääköhän minun vaihtaa sääryksiä —?"
-
-Ingunn käänsi vaistomaisesti syrjään päänsä:
-
-"Eiköhän — ne haisevat niin pahalta."
-
-"Tuskin muidenkaan sinne tulijoiden säärykset haisevat sen paremmilta
-— me olemme olleet merellä ampumassa yöt päivät viime aikoina joka
-mies."
-
-"Mutta kun joudut tapaamaan vierasseutulaisia —", tuumi Ingunn.
-
-"Miten tahdot." Olav veti päältään housut ja säärykset ja seisoi siinä
-alastomana, venytteli vähän ja haukotteli.
-
-Hänen virheettömän, kauniin ruumiinsa näkeminen teki pahaa Ingunnille.
-Hänestä tuntui niin toivottomalta, että hän itse oli kulunut ja surkean
-näköinen. Siitä oli niin iankaikkisen pitkä aika, kun hän itse oli
-ollut nuori ja suloinen ja he olivat olleet komea pariskunta — ja
-nyt oli Olav vielä nuori mies, terve ja kaunis. Hän oli kyllä tullut
-kyhmyisemmäksi jänteiltään, etenkin olkapäitten takaa, lapaluitten
-kohdalta ja käsivarsistaan, mutta lihakset jännittyivät kauniisti ja
-vaivattomasti heleän ihon alla, kun hän oikoi itseään, kohotti hiukan
-käsivarsiaan ja antoi niiden taas vaipua. Hänen pintansa oli yhä vielä
-maidonvalkea.
-
-Olav tuli takaisin vaimonsa luo vedettyään päälleen punaisen
-villapaitansa, pitkät, mustat nahkaiset säärykset ja aivinahousut.
-
-"Sitten minun kai pitää ottaa sininen mekkokin — koska tahdot, että
-minun on oltava niin komea?" sanoi hän hymyillen.
-
-"Olav —?" Tämän kumartuessa Ingunnin puoleen kietaisi vaimo äkkiä
-laihat käsivartensa hänen kaulaansa ja painoi kasvonsa hänen poskeaan
-vasten. Olav tunsi hänen vapisevan.
-
-"Mitä nyt?" kuiskasi hän. Toinen vain puristautui häneen vastaamatta
-mitään.
-
-"Joko tulee aika?" Hän irrotti Ingunnin kädet niskastaan; oli niin
-hankalaa olla kaksinkerroin. "Tahdotko, että jään kotiin tänään? Voin
-itse ratsastaa Rynjuliin hakemaan Unaa tänne — ja pyytää samalla
-Torgrimia hoitamaan asiaani Vidanesissa."
-
-"Ei, ei." Toinen puristi hänen kättään lujasti omassaan. "Ei — en
-luule tilani muuttuvan ennen kuin kevätpäiväntasauksen jälkeen. —
-Mutta jää minun luokseni hetkiseksi" — sanat tulivat kuin hiljaisena
-valitushuutona. "Istu tässä vähän aikaa, jos joudat."
-
-"Tietysti minä joudan." Olav piteli hänen kättään ja silitti hänen
-käsivarttaan. "Mikä sinun on, Ingunn? Pelkäätkö niin —?" kysyi hän
-hiljaa.
-
-"En. Taikka pelkään. Vaikka en tiedä, pelkäänkö niin kovin, mutta
-—." Olav sysäsi portaan tieltään, istuutui sängynlaidalle ja taputti
-Ingunnin kuoppaista poskea kerran toisensa jälkeen.
-
-"Näin unta", sanoi tämä hiljaa. "Juuri ennen kuin tulit sisään."
-
-"Oliko se paha uni?"
-
-Kyyneleet alkoivat virrata Ingunnin poskia pitkin, mutta hän itki
-hiljaa, äänen muuttuessa vain hiukan verhotummaksi ja särähtelevämmäksi.
-
-"Se ei tuntunut minusta pahalta silloin, kun näin sen — _silloin_ se
-ei ollut paha. Minä näin sinun menevän polkua metsään; olit iloisen
-näköinen ja olit ikään kuin nuoremman näköinen kuin mitä olet nyt, ja
-sinä laulelit astellessasi. Sitten näin sinut täällä Hestvikenissäkin,
-ulkona pihamaalla, ja olit taas yhtä iloisen ja terveen näköinen. Näin
-tuon kaiken, mutta itse en ikään kuin ollut täällä, vaan tiesin olevani
-kuollut. — Lapsia en nähnyt täällä — en yhtään."
-
-"Ingunn, Ingunn, ei sinun pidä ajatella semmoisia." Olav painui
-polvilleen, niin että sai pujotetuksi kätensä vaimonsa kaulan ympäri.
-"Eipä minulle jäisi suurta iloa tässä talossa, jos menettäisin sinut,
-oma Ingunnini."
-
-"Ei minusta ole milloinkaan ollut sinulle iloa."
-
-"Sinähän olet ainoa ystäväni." Olav suuteli häntä ja kumartui syvempään
-vaimonsa yli, niin että tämän kasvot peittyivät kokonaan hänen
-rintaansa vasten.
-
-"Jos nyt on niin, kuten Signe ja Una sanovat", kuiskasi hän vitkaan,
-"että sinä tällä kertaa saat tytön — tätä ennenhän ne ovat olleet
-poikia — pienen tytön, niin ehkä Jumala antaa meidän pitää sen."
-
-Sairas huokasi: "Olen niin väsynyt —."
-
-"Etkö ole milloinkaan ajatellut, Ingunn — että minä olen ehkä antanut
-Eirikille enemmän kuin — tapporahat hänen isästään?"
-
-Kun hän ei saanut vastausta, kysyi hän, voimatta pysyttää ääntään aivan
-tyynenä:
-
-"Etkö ole milloinkaan ihmetellyt, minne — tuo Teit katosi?"
-
-Ingunn tarttui häneen lujemmin.
-
-"En ole koskaan uskonut sinun tehneen sitä."
-
-Mies tunsi itsensä kumman järkyttyneeksi — kuin hän äkkiä olisi tullut
-valoon ja erottanut asiat selvästi. — Ingunn oli _tiennyt_ sen koko
-ajan. Mutta mitä se merkitsi — oliko hän ymmärtänyt, mikä häntä painoi
-— vai oliko hän pelännyt Olavin verisiä käsiä —.
-
-Ingunn käänsi kasvonsa häntä kohti, tarttui hänen niskaansa ja veti
-hänen päänsä alas luokseen. Hän suuteli Olavia suulle imien ja hurjasti.
-
-"Minä tiesin sen. Minä tiesin sen. — Mutta sittenkin pelkäsin aika
-ajoin — kun minun kävi kaikista pahimmin ja olin eniten allapäin —
-silloin en voinut olla ajattelematta kauhulla, että mitähän, jos hän
-oli elossa ja tulisi kostamaan minulle. Mutta uskoin sinun tehneen sen,
-niin että saatoin olla huoleti!"
-
-Olav muuttui niin kummalliseksi — aivan kuin kohmettuneeksi. _Sitäkö_
-Ingunn oli ajatellut — niinpä kai. Hän ei kai ymmärtänyt parempaa.
-Olav suuteli häntä kerran lempeästi ja ohimennen. Sitten hän naurahti
-hämillään:
-
-"Sinun täytyy päästää minut nyt, Ingunn — kohta katkaiset minun
-kylkiluuni sängynlaitaa vasten."
-
-Hän nousi seisaalleen, taputti vielä kerran Ingunnin poskea ja astui
-tuvan poikki arkulleen, alkaen penkoa vaatteita. Sitten hän kysyi
-jälleen:
-
-"Oletko varma ajastasi, Ingunn — etkö halua mieluummin, että jään
-kotiin tänään?"
-
-"En, en, Olav, en tahdo sitoa sinua."
-
-Olav kiinnitti kannukset jalkaansa, otti miekkansa ja heitti ylleen
-paksusta, vanutetusta sarasta valmistetun sadevaippansa. Hän oli jo
-ovella, kun hän kääntyi takaisin ja tuli Ingunnin sängyn viereen.
-
-Ingunn tajusi hänen muuttuneen vieraaksi, toisenlaiseksi kuin mitä hän
-oli nähnyt häntä pitkiin, pitkiin aikoihin — hänen kasvonsa olivat
-kuin kivestä, huulet kalpeat ja silmät verhotut, näkemättömät. Ja hän
-puhui kuin unessa:
-
-"Lupaa minulle jotakin. Jos niin kävisi, kuten — kuten sanoit —
-että tällä kertaa olisi kysymyksessä henkesi, — lupaa, että _tulet
-takaisin_ luokseni."
-
-Nyt hän katsoi Ingunniin, kumartui hänen ylitseen:
-
-"Sinun täytyy luvata, Ingunn — että jos kuolleiden on sallittu palata
-elävien luo, — niin tulet luokseni!"
-
-"Minä lupaan sen."
-
-Mies kumartui nyt nopeasti alas ja kosketti otsallaan Ingunnin povea.
-
-"Sinä olet ollut minun ainoa ystäväni", kuiskasi hän nopeasti ja arasti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav tuli ratsastaen kotiin illalla — niin märkänä ja kohmeisena,
-että hänen jalkansa olivat aivan kuin puutuneet jalustamissa. Hevonen
-hölkkäsi väsyneesti, räiskyttäen lumisohjoa hänen päälleen joka
-askeleella.
-
-Ilma oli pilvinen ja usvainen, ja maa huokui märkyyttä — ilta
-oli kumman huuruinen ja sakea, metsä ja pellot erottuivat tummina
-lumipöperön keskeltä. Vuono laski kumean äänensä kuuluville hitaasti
-lainehtien, aivan kuin raukean suonen lyönnit, mutta Kverndalenin joki
-kuohui vesirikkaana. Metsästä kuului huokauksia, ja lumet putoilivat
-oksilta, ja vesi lirisi ja lorisi ja murmatteli joka puolella hämärässä
-— ja pelloilta ja mereltä uhoava kylmyys oli kuin kevään ja touon ajan
-ensimmäistä aavistusta.
-
-Ylhäällä mäellä, riihen luona, tuli häntä vastaan tumma olento —
-huppuviittaan verhoutunut nainen.
-
-"Tervetuloa kotiin, Olav." Tulija oli Signe Arnentytär; hän riensi
-Olavia vastaan tämän ehdittyä lähemmäs.
-
-"Nyt Ingunn on kestänyt vaivansa tällä kertaa — ja hän voi paljon
-paremmin kuin luulimmekaan." Olav pysähdytti hevosensa, ja Signe
-taputti sen turpaa hyväillen; "— ja lapsi on suuri ja kaunis — kukaan
-meistä ei ole nähnyt niin suurta ja kaunista vastasyntynyttä. Mutta
-sinun täytyy tyytyä siihen, ettei se ole poika!"
-
-Olav kiitti häntä hyvästä uutisesta ja tunsi, että jos hän olisi ollut
-samanlainen kuin nuoruudessaan, olisi hän kai hypännyt alas hevosen
-selästä ja sulkenut sukulaisen syliinsä sekä suudellut häntä. Hän _oli_
-keventynyt ja _oli_ iloinen, mutta ei _tuntenut_ sitä vielä oikein.
-Niinpä hän siis kiitti Signeä uudestaan siitä, että hän ollut nytkin
-Ingunnin apuna.
-
-Synnytys oli tullut niin äkkiä, sanoi Signe, etteivät he olleet
-ehtineet viedä häntä edes naisten tupaan. Olavin täytyi tyytyä
-makaamaan kamarissa Ingunnin ja toisten ollessa tuvassa.
-
-Mutta heti nähtyään Ingunnin hän huomasi, että tämä oli lumivalkea
-kasvoiltaan ja makasi syrjällään toinen kellanruskea letti posken
-alla. Una oli polvillaan hänen takanaan sängyssä ja palmikoi toista
-paksua hiusköyttä. Ennen, kun Olav oli nähnyt hänet tässä tilassa,
-oli hän ollut ruma, pöhöttynyt ja täplikäs kasvoiltaan, mutta nyt hän
-oli aivan erilainen kuin tavallisesti, ihmeellisen kaunis; oli aivan
-kuin ylimaallinen valo olisi laskeutunut noille kalpeille, kärsineille
-kasvoille. Hänen suuret, sinimustat silmänsä välkkyivät kuin tähdet,
-jotka kuvastuvat lähteessä. Ja Olavista tuntui, että tässä oli
-tapahtunut ihme.
-
-Signe tuli kantaen pientä myttyä — valkoisia kapaloita oli kääritty
-ristiin rastiin lehdenvihreän villavaipan ympäri. Hän laski lapsen
-Olavin käsivarsille sanoen: "Eikö ole suloinen tyttö, Olav?"
-
-Ja jälleen hänestä tuntui, kuin hän olisi kokenut uskomattomia —
-siinä oli häntä vastassa käsittämättömän pienet lapsenkasvot, mutta ne
-olivat aivan täysimuotoiset ja mitä kauneimmat! Vastasyntynyt, ja tämän
-näköinen! Sen silmät olivat auki, ne olivat pohjattoman tummat — ja
-iho sillä oli valkoinen ja punainen kuin metsäruusun kukka ja sillä oli
-ihmisen nenä ja suu; mutta kaikki oli niin pientä, ettei sitä tahtonut
-voida ymmärtää.
-
-Signe työnsi päähineen taapäin, että isä näkisi, miten kaunis tukkakin
-sillä oli. Olav pisti kätensä tuon pehmeän, pyöreän takaraivon alle;
-se ei ollut omenaa isompi hänen kämmenessään, mutta niin pehmeä ja
-suloinen.
-
-Olav ei malttanut antaa lasta pois — se oli lahja, lahja. Hänen
-mielensä suli kokonaan — hän ei ollut elämässään ollut näin
-suunnattoman kiitollinen. Hän painoi kasvonsa kapalolapsen rinnalle
-— sen kasvot olivat niin hennot ja punervat, ettei hän uskaltanut
-lähestyä niitä.
-
-Una hyppäsi lattialle, käänsi lapsivuoteessa olijan selälleen ja
-järjesti palmikot rintaa pitkin. Sitten Olavilta otettiin lapsi, ja
-hän istuutui sängyn laidalle vaimonsa viereen. Hän piti tämän kättä
-omassaan tuokion ajan ja kohotti hiukan toista palmikkoa; kumpikaan ei
-virkkanut mitään.
-
-Sitten joku toi ruokaa ja juomaa hänelle, ja sen jälkeen hänen
-käskettiin mennä kamariin nukkumaan — Ingunnin täytyi päästä uneen.
-Silloin tämä kutsui häntä hiljaa:
-
-"Olav", kuiskasi hän, "tahtoisin pyytää sinulta jotakin, mieheni" —
-näin hän ei ollut nimittänyt Olavia koskaan — "lupaatko, mitä minä
-pyydän?"
-
-"Lupaan kaikki, mitä tahdot." Hän hymyili aivan kuin tuskassa, niin
-onnellinen hän oli.
-
-"Lupaa, ettei häntä kasteta äitini kaimaksi. Tahtoisin, että hänen
-nimekseen tulisi Cecilia."
-
-Olav nyökkäsi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän makasi valveilla — pimeässä — Eirik nukkui kuin kivi seinän
-puolella. Oviaukosta hän näki lieden hohteen häilyvän seinällä,
-nousevan ja laskevan. Ja vihitty kynttilä, jota poltettiin äidin ja
-lapsen vieressä, levitti heikkoa, kultaista, lempeää valoa.
-
-Valvovat naiset kuiskivat ja hääräilivät, liikuttelivat vesiastiaa ja
-helisyttivät padan pantaa. Kerran hyrähti vastasyntynyt itkuun — ja
-tuo itku tuntui Olavin sydämessä; hän kuunteli sitä, ja hänen mielensä
-lämpeni ja ilostui. Naiset alkoivat hääriä tuvassa; kätkyt pantiin
-liikkeeseen, ja Signe lauloi hiljaa hyräillen.
-
-Olav makasi tässä Ingunnin oven edessä ja hänestä tuntui luonnolliselta
-kuin uni, että hänen oli maattava siinä kuunnellen toisten valvovan
-Ingunnin unta. Ingunn nukkui rauhallisesti; hän oli synnyttänyt lapsen,
-ja nyt hän sai levätä, tulla terveeksi ja nuoreksi ja iloiseksi
-taas. Hänen talossaan oli syntynyt lapsi, esikoinen. — Kaikki,
-mikä oli ollut tätä ennen, oli ollut kuin yhtä ainoata luonnotonta
-sairautta — kauheata hävitystä, jonka uhriksi tuo onneton vaimo oli
-joutunut. Pienet elottomat oliot, joita naiset olivat kantaneet hänen
-nähtäväkseen, vaikkei hän olisi tahtonut, olivat täyttäneet hänet
-äärettömällä vastenmielisyydellä — ja tuo pieni epäsikiö, joka oli
-elänyt lyhyttä, kärsivää elämäänsä, kunnes Jumala oli armossaan ottanut
-sen pois — häntä ei Olav ollut sydämessään tuntenut lapsekseen —
-hänen ja Ingunnin elämän hedelmäksi.
-
-Hän ei ollut milloinkaan tiennyt, miltä tuntui tulla isäksi —
-olla isä, ennen kuin nyt, kun hänellä oli tytär, tuollainen pieni,
-pikkarainen kalleus — Cecilia.
-
-
-
-
-XIII
-
-
-Cecilia Olavintytär kasvoi ja varttui aivan silmin nähden, sanoivat
-naapurivaimot. Mistä se oikein lihoi sitä ei ymmärtänyt kukaan,
-sillä äiti tahtoi itse imettää sitä, eikä hänen rinnoistaan lähtenyt
-varmaankaan monta tippaa. Mutta se kasvoi kuukaudessa enemmän kuin
-muut lapset kolmessa, kehuivat Signe ja Una. Väliin he kaasivat sen
-suuhun pari lusikallista kermaa tai antoivat sen imeä räsyyn pantua
-hirvenydintä.
-
-Hestvikenissä kävijät tahtoivat nähdä tuota lasta, josta oli alettu
-puhua laaksossa — se kuului olevan harvinaisen kaunis. Ja he näyttivät
-tahtovan ilmaista, että he soivat Olaville ja hänen vaimolleen tämän
-onnen. Tosin ei kukaan pitänyt erikoisesti Hestvikenin väestä; Olav
-oli niin merkillisen tylyluontoinen — ihmisillä oli aika vaiva saada
-tuosta pökkelöstä irti mitään — mutta se oli kai hänen luontonsa,
-sillä teossa hän oli aina osoittautunut oikeamieliseksi ja hurskaaksi
-mieheksi, eikä hän kitsastellut auttaa toisia. Vaimo oli kehno ja
-heikkoälyinen, mutta eihän tuo raukka tainnut tahtoa pahaa kenellekään.
-Oli siis hauskaa, että he vihdoinkin olivat saaneet lapsen, joka näytti
-jaksavan elää.
-
-Mutta Ingunn jäi makaamaan voimattomana pitkiksi ajoiksi — hän oli
-varmaan saanut vian selkäänsä, eivätkä hänen jalkansa kantaneet häntä,
-kun hän vihdoin pääsi vuoteesta.
-
-Eräänä sunnuntaina Olav oli palaamassa kirkosta. Oli kaunis ilma —
-kesä oli tullut juuri tänä päivänä. Tuulessa välkkyivät lehdet ja
-vihannat niityt, ja jokainen tuulahdus oli kuin kasvavan ruohon,
-lehteen puhjenneiden puiden ja hedelmällisen mullan lämmin, terve
-henkäys, jossa vielä tuntui kevään tuoksu. Tultuaan tupaan ja nähtyään
-Ingunnin pitkällään penkillä hänestä tuntui pahalta — sitten hän
-sanoi, että koska hän nyt oli rikkonut paaston, saattoi Ingunn lähteä
-hänen mukanaan ulos katsomaan rantapeltoa; vilja oli siellä noussut
-tänäkin vuonna tiheälle, hyvälle oraalle.
-
-Tämä pelto oli lähinnä vuonoa kallioiden alla. Olav helli sitä
-erityisesti ja valitsi aina raskaimmat ja parhaat jyvät sinne
-kylvettäviksi. Hän antoi kantaa sinne kalanpäitä ja muuta jätettä
-laiturilta, ja silloin se ei kärsinyt kuumuudesta niin paljon
-kuin muuten — multa ei näet ollut syvää — ja vilja kypsyi siinä
-aikaisemmin kuin missään muualla.
-
-Olavin täytyi kantaa Ingunn kynnyksen yli, ja laskettuaan hänet maahan
-tuvan ulkopuolella hän näki tämän kulkevan niin vaivaisesti, kuin ei
-hän olisi jaksanut nostaa ollenkaan jalkojaan — hän lykki niitä mäkeä
-ylös lyhyin, epävarmoin nykäyksin, ja kun kohdalle sattui pieninkin
-epätasaisuus, oli hän suistua suulleen. Olav tuki häntä vyötäisiltä, ja
-Ingunn nojasi häneen raskaasti, käsi miehensä olalla; joka kolmannella
-tai neljännellä askelella hänen täytyi pysähtyä lepäämään, ja Olav
-huomasi hänen hikoilevan ankarasti ja vapisevan väsymyksestä.
-
-Heidän päästyään vuoren reunalle Olav levitti turkisvuorisen
-talvivaippansa, jonka hän oli ottanut mukaan, kuoppaan kivien keskelle.
-Siinä Ingunn voi maata suojassa ja katsella tuulen leikkiä, sen aivan
-kuin silittäessä nuoren laihon latvoja, niin että ne aaltoilivat
-vaaleina raitoina koko penkeren pituudelta.
-
-Joka puolella välkkyi ja kimalsi; kesälaineet vierivät tunturia
-kohden, loiskuivat sitä vasten ja lorisivat takaisin rantakivien
-myötä — hyrskyn ääni oli vieno ja kohahteleva; mutta Härän alla
-nousi vesisuihku korkeammaksi — tuuli oli kääntymässä lounaaseen.
-Olav seurasi silmillään raskaassa lastissa olevaa alusta, joka liukui
-vuonoa ylös aika vauhtia. Hän vaipui ajatuksiinsa ja hänen mieleensä
-nousi vanhoja muistoja ajalta, jolloin hän oli ollut maanpakolaisena
-eikä ollut tiennyt vielä, mitä merkitsi toisten ihmisten taakkojen
-kantaminen. Yksin hän oli ollut, mies muiden miesten joukossa, joista
-ei yksikään ollut tullut hänelle niin läheiseksi, että hän olisi
-tuntenut sen aivan kuin nahassaan — tuo aika häämötti epätodellisen
-kaukaisena ja vieraana nyt, kun hänellä oli niin monta vuotta ollut
-koko Hestviken niskoillaan ja lisäksi sairas vaimo yhtä likellä
-itseään kuin oma lihansa. Hän oli kamppaillut eteenpäin rinnallaan
-tuo kykenemätön ja kituva vaimo, ja oli kuin hän olisi kamppaillut
-toinen käsi rujona riipuksissa. Eikä hän sittenkään tuntenut itseään
-onnettomaksi istuessaan tässä keskipäivän paahteessa — hän ei
-ajatellut menneisyyttä siten, että olisi kaivannut pois nykyisyydestä
-tai vaikeroinut oloja, joihin oli joutunut Ingunnin kanssa. Hän
-istui ja nautti levosta — tavallaan raskasmielisenä, mutta tuo
-raskasmielisyys johtui hänen rajattomasta rakkaudestaan Ingunniin; se
-oli ikään kuin liian suuri hänen yksin hallittavakseen.
-
-Hän kääntyi nyt Ingunnin puoleen aikoen huomauttaa tälle jotakin
-aluksesta; mutta silloin hän huomasi tämän nukkuneen. Hän näytti aivan
-kuin kuolleelta.
-
-Ihmetellen hän tunsi pitävänsä hänestä enemmän nyt kuin koskaan
-ennen — juuri siksi, että hän näki viimeisenkin kauneuden hiukkasen
-hävinneen tästä olemattomiin. Ei kukaan, joka ei ollut nähnyt häntä
-nuorena, olisi voinut uskoa tuon puolivanhan, kuihtuneen vaimon olleen
-kerran viehkeän. Hän oli ollut suloinen hennon, vaalean kukkasen tavoin
-— nyt pingottui iho kiiltävänä poskilla, ja nuo latteat, kuopalliset,
-pitkäleukaiset naisenkasvot olivat keltaiset, ruskeiden läiskien
-rumentamat. Hänen pitkä, laiha vartalonsa oli menettänyt aikaa sitten
-virpimäisen notkeutensa, hänen kapea povensa oli suora kuin lauta ja
-vyötäisen kohta oli muodottoman paksu. Hän muistutti mökin vaimoa,
-jolla on ollut monta lasta.
-
-Mies istui katsoen häntä — uskaltamatta koskea häneen: vaimo tarvitsi
-kai unta. Hän otti vain hunnunpäät ja pisti ne hiljaa hänen alleen,
-ettei tuuli liehuttaisi niitä hänen kasvoilleen, ja kääri viitan helmat
-paremmin hänen ympärilleen — hän oli niin verettömän näköinen, että
-saattoi helposti vilustua.
-
-Sekä Olav että muut talon ihmiset näkivät hänen käyvän päivä päivältä
-raskasliikkeisemmäksi, ja jo Juhannusmessun aikaan hän ei päässyt
-nousemaan paikaltaan ilman toisten apua eikä siirtämään jalkaa toisen
-ohi jonkun tukematta häntä. Mutta hänet puettiin vaatteisiin joka
-päivä. Se joutui nyt Torhildin tehtäväksi, sillä Liv, Ingunnin oma
-palvelusneito, ei kelvannut mihinkään näihin aikoihin.
-
-Olav ei ollut voinut käsittää Ingunnin itsepintaista vastenmielisyyttä
-Torhild Bjørnintytärtä kohtaan. Torhild oli nainen, jollaista ei
-tavannut joka päivä — uskollinen, työteliäs ja vahva — ja vaikka
-Ingunn olisi ollut kuinka mahdoton apunaistaan kohtaan, oli tämä aina
-yhtä kärsivällinen ja huolehtiva sairasta emäntäänsä kohtaan.
-
-Yhtä käsittämättömältä Olavista tuntui, että hän oli kiintynyt tuohon
-Liviin, joka oli tullut palvelukseen edellisenä vuonna. Ensiksikin
-tyttö oli rumin ihminen, mitä Olav oli eläessään nähnyt: ensi
-silmäyksellä häntä olisi voinut luulla miehenpuoleksi — hän oli
-lyhyt, vanttera ja hartiakas, jalat varsinkin olivat luonnottoman
-lyhyet ja vääräsääriset. Hänellä oli ohut, punainen, hapsottava
-tukka, punertavanharmaa ja pisamainen iho — kesakkoja oli alas
-rintaan asti, käsivarsissa ja käsissä — ja hänellä oli oudoimmat ja
-rumimmat kasvot, mitä ajatella saattaa: pienet sirrittävät siansilmät,
-teräväkärkinen nenä, eikä leukaa lainkaan — kasvojen alapuoli vajosi
-sisään ja liittyi hyllyvään lihaan hänen kaulallaan. Ei hän ollut edes
-hyväluontoinen, vaan laiska ja uppiniskainen Torhildia ja karjakkoa
-kohtaan sekä sanomattoman typerä. Mutta Ingunn oli ruvennut suosimaan
-tuota ihmistä. Kun tuli ilmi, että hänen oli käynyt hullusti syksyllä,
-sen jälkeen kun hän oli saanut luvan käydä tervehtimässä vanhempiaan
-Mikonpäivänä, rukoili tytön emäntä hartaasti, ettei Olav ajaisi häntä
-talosta. Olav ei ollut ajatellutkaan sellaista; hän tiesi tytön kodissa
-olevan suuren köyhyyden ja paljon lapsia, niin että oli toki parempi
-antaa hänen jäädä tänne. Mutta koska tämä oli hänen kartanossaan ja
-kovin nuori — viidentoistavuotias — oli hänen mielestään koetettava
-auttaa tyttöä, ja hän kysyi siis, kuka oli lapsen isä. Mutta siitä tämä
-ei tiennyt muuta kuin että se oli ollut muuan mies, jonka seurassa
-hän oli kulkenut kappaleen matkaa metsässä, mennessään kotiinsa
-Mikonpäivänä.
-
-"No, tekikö hän sinulle pahaa?" kysyi Olav.
-
-"Ei mitenkään", — Livin kasvot alkoivat loistaa. Mies oli ollut niin
-hyvä ja leikkisä. Hän oli sanonut nimekseen Jon.
-
-"Se on jokaisen miehen nimi, jolla ei ole mitään muuta."
-
-Mutta nyt hän joka tapauksessa oli pian sopiva kasvatusäidiksi
-Cecilialle. Oli liian järjetöntä, että sairas äiti imetti tuota isoa,
-ahnasta lasta — vaikkei Ingunn ollut tähän asti tahtonut kuulla
-puhuttavankaan siitä, että Cecilia vieroitettaisiin hänen rinnoiltaan.
-
-Olav oli käyttänyt talossaan pitkienkin matkojen päästä kaikkia miehiä
-ja naisia, joilla oli tietoa sairauksista ja lääkitsemisestä, mutta
-kukaan näistä ei osannut sanoa, mikä emäntää vaivasi — ja useimmat
-luulivat sen olevan panentatautia. Olav tiesi Ingunnin olleen samalla
-tavoin sairaan viisi-, kuusitoista vuotta sitten, kun tämä oli ollut
-Miklebøssä, ja silloin oli Hillebjørg-rouva kivenkovaan väittänyt
-Kolbeinin antaneen loihtia häneen jotakin noituutta. Olav tuumi nyt,
-mahtoiko se sittenkin olla totta, ja ettei Ingunn olisi vieläkään
-päässyt kokonaan eroon tuon pahan vallasta.
-
-Sitten hän tutustui erääseen saksalaiseen kauppiaaseen, Claus
-Wiephartiin Oslosta, jota kehuttiin mitä oppineimmaksi parantajaksi
-— hän oli ollut nuoruudessaan saraseenien vankina ja saanut näiltä
-viisautensa. Olav nouti hänet luokseen, ja tämä sanoi paikalla, mikä
-Ingunnia vaivasi.
-
-Sairauden alkusyytä ei saksalainen tiennyt, mutta hän väitti sen
-johtuneen tähdistä: esimerkiksi, että mies ensimmäisen kerran oli
-pitänyt yhteyttä hänen kanssaan sellaisella hetkellä, jolloin
-taivaankappalten asema oli heille vihamielinen niiden tähtien mukaan,
-joiden merkeissä he olivat syntyneet. Se saattoi muuttua toiseksi jo
-yhdessä tunnissa — vähän ennen tai vähän myöhemmin olisivat enteet
-voineet olla suotuisat. — Yhtä kaikki se oli saattanut vaikuttaa
-häneen, heikompaan kumppaniin siten, että hänen ruumiinsa kiinteiden
-materioiden ja nesteiden harmonia oli horjahtanut niin, että kiinteät
-osat olivat hävinneet ja nesteet saaneet ylivallan; hän oli myös voinut
-olla altis tuolle disharmonialle jo syntymishetkellään, mutta juuri se
-se oli tärkein syy hänen heikkouteensa. Joka tapauksessa oli todettu,
-ettei hän ollut voinut synnyttää elinvoimaisia miespuolisia sikiöitä
-enemmän kuin ensimmäisen, koska miehen ruumis on luonnostaan kuivempi
-kuin naisen ja vaatii alusta alkaen enemmän kiinteitä materioita;
-tyttären hän sitä vastoin oli saanut elävänä maailmaan. Kuitenkin oli
-tämäkin lapsi kerännyt itseensä enemmän kiinteitä materioita kuin
-äidiltä oli riittänyt, ja tämä oli nyt, tahtoi Claus Wiephart sanoa,
-ikään kuin laho sisältä, luiden ja lihan ollessa liian pullollaan
-nesteitä — kuten mädännyt puu, joka kelluu vedessä, kunnes se on veden
-läpäisemä.
-
-Ensimmäiseksi täytyi siis saada hänen ruumiinsa kuivatetuksi, määräsi
-saksalainen. Lasta ei saanut ottaa hänen rinnoiltaan, ja hänelle tuli
-antaa hiottavia ja vettä poistavia aineita; hän sai juoda hyvin vähän,
-mutta syödä sen sijaan poltettuja ja rusennettuja eläimenluita, terra
-sigillata, sekä kovaa leipää ja kuivaa ruokaa, jossa oli kuumentavia
-ryytejä.
-
-Oppineen miehen puhe täytti Olavin mielen uudella toivolla. Se
-kuulosti niin viisaalta — ja saksalaisen käyttämät latinalaiset
-sanat Olav muisti nuoruudestaan. Prima causa, harmonia, materia ja
-umidus, disparo, dispono — hän muisti kuulleensa Asbjørn Allfeitin,
-Arnvidin ja luostarin veljien käyttäneen niitä, ja mikäli hän ymmärsi,
-osasi Claus ne hyvin. Ja olihan hän itsekin pannut merkille jo heidän
-kasvinaikanaan, että Ingunnin ruumis oli niin merkillisen heikko ja
-hötelö — niin että hänen oli täytynyt verrata sitä puolikypsään jyvään
-— hänessä oli varmasti ollut aina liian vähän kiinteitä materioita.
-Terra sigillata tekisi varmasti hyvää hänelle — se auttoi niin moneen
-asiaan, sen hän tiesi kokemuksesta.
-
-Olihan hän saanut oppia tuntemaan neljä elementtiä, joista ihmisruumis
-on luotu, ja hän oli kuullut taivaankappalten aseman vaikuttavan
-ihmiskohtaloihin. Kotimaassa olevat oppineet eivät tienneet niin paljon
-siitä, ja Asbjørn Allfeit oli sanonut, ettei kristityn tarvitse udella,
-mitä tähtiin on kirjoitettu. Mutta saraseenit kuuluivat olevan kaikkien
-kansojen taitavimmat tähtienlukijat.
-
-Olavin sydän keveni suuresti. Ehkä hän oli suotta hätäillyt luullessaan
-itse vetäneensä onnettomuudet heidän kummankin ylitse siksi, ettei
-ollut uskaltanut vapautua syntitaakastaan. Hän eli synnissä, niin se
-oli, siihen saakka kun hän ei tahtonut koettaa sovittaa tuota onnetonta
-tekoaan. Mutta täytyihän Jumalan tietää, ettei hän voinut; hän ei
-voinut panna alttiiksi vaimonsa ja lastensa onnea. Kaikessa muussa
-hän oli koettanut toimia kristityn miehen tavoin. Ja tiesihän Jumala
-paremmin kuin hän, miten syvästi hän kaipasi saada elää sovussa Hänen
-kanssaan, rakastaa Häntä kaikesta sydämestään, polvistua ja rukoilla,
-vaikeroimatta omaa tottelemattomuuttaan.
-
-Uskalsikohan hän nyt uskoa kaikilla onnettomuuksilla olevan
-luonnollisen alkujuurensa? Cecilia oli merkkinä siitä, että Jumala
-oli antanut hänelle anteeksi — tai oli antava hänelle lykkäysaikaa
-kuolinhetkeen asti. Ja että Ingunnin ruumiin ja sielun heikkous oli
-tähtien määräämä.
-
-Mutta Prima Causa — se oli yksi Jumalan nimityksistä. Hän tiesi sen.
-
-Ingunn itse sanoi vahvistuneensa Claus Wiephartin keinoista. Vieläkään
-hän ei ollut saanut takaisin liikuntakykyään siinä määrin, että olisi
-voinut liikuttaa alaruumistaan, mutta selässä olevat tuskat olivat
-vähentyneet.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav astui kotaan eräänä iltana vähän ennen Olavinmessua, aikeissa
-sanoa jotakin Torhild Bjørnintyttärelle, ennen kuin unohti sen.
-
-Tämä paistoi parastaikaa leipää pyhiksi. Ilmassa leijaileva jauhontomu
-muuttui kullankarvaiseksi iltaruskon kajossa Olavin aukaistessa oven
-— ja se valaisi koko tuon pienen tuvan. Pyöreistä leivistä, jotka oli
-pantu paistumaan kallelleen asetetuille kivilaatoille liedellä palavan
-hiilloksen ympärille, levisi makea, kypsä tuoksu, ja vesi herahti
-Olavin kielelle hänen tuntiessaan sen. Torhild ei ollut sisällä.
-
-Olav oli juuri pyörähtämäisillään ulos, kun Torhild ilmestyi ovelle
-kantaen niin painavaa lautalevyä ylös ojennetuin käsivarsin, että hän
-tuki sitä otsaansa. Hänen oli pakko kulkea vielä tavallista suorempana
-ja kenoselkäisempänä — ja kesäillan tyvenessä näytti vain kauniilta
-ja sopivalta, että hän oli kevyissä pukimissa, työvaatteissaan:
-lyhythihaisessa sarkapaidassa ja avojaloin; — hän liikkui taitavasti,
-reippaasti ja voimakkaasti.
-
-Olav otti häneltä laudan; se oli tammipuinen ja hyvin raskas. Hän
-kantoi sen sisään ja laski sen pukkien varaan. Torhild seurasi perässä,
-otti molemmin kourin hakattua katajaa korista ja sirotti sen laudalle.
-Hänen ruumiistaan levisi hyvä tuoksu hänen nopeasti liikkuessaan —
-jauhon ja tuoreen leivän ja työn terveen lämmön tuoksu. Olav kietaisi
-käsivartensa tytön ympärille ja veti hänet rajusti luokseen. Hän vei
-leukansa lähelle hänen olkaansa ja painoi silmänräpäyksessä poskensa
-hänen ihoonsa — tämän kaula oli samalla kostea, viileä ja lämmin.
-Sitten hän irrotti kätensä ja nauroi salatakseen hämmennystään ja
-häpeäänsä tuon mielettömän kisanhalun johdosta, joka oli vallannut
-hänet aivan äkkiarvaamatta.
-
-Torhild oli lehahtanut tulipunaiseksi — ja sen nähdessään Olav joutui
-vielä enemmän hämilleen. Mutta toinen ei sanonut mitään eikä osoittanut
-vihastumista, vaan kulki aivan levollisesti siirrellen valmiiksi
-paistuneita leipiä kiviltä laudalle.
-
-"Sinulla on miehen voimat, Torhild", sanoi isäntä. Ja kun toinen ei
-vastannut, vaan jatkoi yhä paistamispuuhaansa, sanoi Olav vakavasti:
-"Sinä pidät pystyssä koko meidän taloutemme — saat aikaan enemmän kuin
-me kaikki muut yhteensä."
-
-"Koetan tehdä parhaani", mutisi Torhild.
-
-"En tiedä — tarkoitatko, ettemme ymmärrä antaa kyllin arvoa sille? Jos
-sitä tarkoitat, niin sano; kai me voimme sopia —."
-
-"Ei, olen tyytyväinen siihen, mitä minulla on. — Olen nyt saanut
-turvatuksi kaikki omani, paitsi kahta pienintä — ja sinä olet auttanut
-minua paljon."
-
-"Älä puhu joutavia." Olav sanoi asiansa ja meni.
-
-Ingunn käytti yhä viisaan saksalaisen antamia parannuskeinoja, mutta
-vähitellen selvisi, ettei hänellä ollut pelkkää hyötyä niistä.
-Hän sai kovia vatsakipuja ja kaulanpolttoa paljosta pippurista ja
-inkivääristä. Hän koetti kestää niitä viimeiseen asti ja saada
-niellyksi tuota kuivaa, väkevää ruokaa, vaikka oli tuntevinaan tuskaa
-ruoan näkemisestäkin. Jano vaivasi häntä yöt päivät, mutta hän kesti
-kärsivällisesti osansa eikä juuri valitellut.
-
-Sitten Olavin oli oltava poissa kotoa muutamia öitä, ja Signe
-Arnentytär tuli siksi aikaa sairaan makuutoveriksi. Jälkeenpäin Signe
-sanoi Olaville, että hänestä oli aivan hullua, että Ingunn piti
-Ceciliaa vieressään öisin; äidillä ei ollut enää tippaakaan maitoa
-rinnoissaan ja lapsen kauhea itku, joka piti hereillä Ingunnin ja
-kaikki toiset, johtui nälästä ja kiukusta. — Olav ei ollut tuntenut
-muita pikkulapsia kuin Audunin, ja tämä oli itkenyt melkein aina,
-niin että Olav oli luullut sen kuuluvan lasten tapoihin. Liv oli nyt
-imettänyt Ceciliaa jo kauan, hänen oma lapsensa oli äskettäin kuollut,
-ja tuolla nuorella tytöllä oli maitoa kuin lehmällä; ainoa järkevä
-ratkaisu oli siis, että hänestä tulisi lapsen kasvatusäiti, joka saisi
-pitää Cecilian luonaan päivät ja yöt.
-
-Mutta kun tästä puhuttiin Ingunnille, hän joutui aivan suunniltaan
-surusta. Hän itki ja rukoili, ettei häneltä riistettäisi Ceciliaa:
-"Minusta ei ole jäljellä mitään muuta kuin hän, minä lunastin sinulle
-tämän tyttären sillä, että nyt itse makaan tässä voimattomana ja
-vyötäisiin saakka halvaantuneena. Jos pidät hänestä, Olav, niin
-armahda minua — älä ota minulta Ceciliaa niin kauan kuin vielä olen
-hengissä. Ei kestä enää kauan, kun pääset vapaaksi tästä minun kurjasta
-elämästäni."
-
-Olav koetti puhua hänelle järkeä, mutta Ingunn huusi, painoi
-kyynärpäänsä patjoihin, kohotti olkapäänsä ja ponnisti aivan kuin olisi
-tahtonut pakottaa halvaantunutta ruumistaan nousemaan. Olav istuutui
-sängynlaidalle ja koetti puhua kauniisti, mutta turhaan, ja lopuksi
-Ingunn oli itkenyt ja riehunut itsensä niin uuvuksiin, että hän vaipui
-horrokseen; mutta unessakin hän vielä nyyhki ja vavahteli.
-
-Lopulta Olav myöntyi siihen, että Ingunn sai pitää lapsen luonaan
-yöllä, mutta Livin täytyi nukkua tuvan penkillä, että hän sai
-viihdytellä pienokaista, kun se huusi.
-
-Kun Olav meni sanomaan Ingunnille hyvää yötä ennen kuin hän itse meni
-sänkyynsä, kiersi tämä käsivartensa hänen kaulaansa ja veti hänen
-päänsä puoleensa sanoen:
-
-"Älä ole vihainen, Olav. En voi nukkua, ellen saa häntä viereeni. Olen
-aina pelännyt maata yksin", kuiskasi hän; "siitä yöstä asti, jolloin
-sinä nukuit ensimmäistä kertaa minun vieressäni, on minusta tuntunut,
-etten ole voinut olla levollinen, ellen ole tuntenut sinun käsivarttasi
-ympärilläni. Ja nyt en ole tunteva sitä enää koskaan."
-
-Olav laskeutui polvilleen, pujotti käsivartensa hänen niskansa alle ja
-laski hänen päänsä lepäämään olkaansa vasten.
-
-"Tahdotko, että pidän kättäni tässä kunnes olet nukkunut?" kysyi hän.
-
-Toinen nukkui samassa. Silloin Olav asetti pielukset paremmin hänen
-olkapäänsä alle, hiipi hiljaa yli lattian ja kiipesi Eirikin viereen
-pohjoiseen sänkyyn.
-
-Hän jätti pienen rasvalampun palamaan liedelle öiksi, hänen täytyi
-nousta tuon tuosta vuoteesta auttamaan ja kääntämään Ingunnia. Ja nyt
-hänen täytyi taas nousta ottamaan syliinsä Ceciliaa, kun se alkoi
-huutaa, ja kantaa se Livin viereen, sillä tämä ei herännyt.
-
-Viimein hän varmaan oli vaipunut sikeään uneen — lapsi oli luultavasti
-huutanut kauan ja kiukkuisesti, koska oli saanut Livin hereille. Pienen
-valotuikun hohteessa hän näki tytön tassuttelevan Ingunnin sängyn
-luona Cecilia käsivarrellaan. Hän oli niin muodottoman leveä ja lyhyt,
-että Olavin mieleen muistuivat jättiläisistä ja hiisistä kuulemansa
-sadut. Ja vaikka hän tiesi olevansa hupsu, tuntui hänestä pahalta, että
-Cecilia oli tuon kasvatusäidin käsissä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav tuli sisään Ingunnin luo seuraavana päivänä keskipäivän aikaan
-— hän oli ollut erään rengin kanssa hakemassa heiniä kotiin kauempaa
-kukkulalta. Hänen lyhyen viittansa karva oli sumuhuurussa ja hänen
-saappaansa olivat raskaat märästä mullasta ja kuivuneista lehdistä.
-Hänestä uhosi syksyn haju, kun hän kumartui Ingunnin yli ja kysyi,
-miten tämä nyt jaksoi.
-
-Hiukan hämillään hymyillen hän näytti tälle, mitä hänellä oli kädessään
-— muutamia suuria, vetisiä mansikoita korteen pujotettuna — kuten
-heidän oli ollut tapana tehdä lapsena ollessaan. Marjat olivat
-pehmeitä, ja hänen kämmenensä oli tullut punaiseksi.
-
-"Löysin nämä ylhäältä myllyn luota", sanoi hän.
-
-Ingunn otti vastaan marjat muistamatta edes kiittää. Nuo pienet,
-punaiset pilkut toisen karkeassa kämmenessä johdattivat hänen
-mieleensä heidän yhteisen lapsuutensa ja koko tähänastisen elämänsä.
-Kaksi kertaa Olav oli kastellut tuon käden vereen hänen tähtensä,
-ja tuo sama pihkainen, kova pojankäsi oli auttanut hänet aitojen
-yli ja ojentanut hänelle lahjoja. Heidän yhteiselämänsä kulki hänen
-ohitseen kuin avautuva seinävaate yhtenä ainoana pitkänä kudelmana:
-siinä oli kuvia lyhyestä, kuumasta ja hyväilevästä lemmestä ja
-välillä pitkiä odotuksen, ikävän ja pahojen unien kaistoja, häpeän
-ajan ja järjettömäksi yltyneen epätoivon isot mustat täplät ja sitten
-Hestvikenissä vietetyt vuodet — kaikki tuo näkyi nyt hänen silmilleen
-kuin kankaanpohjalle kirjailtuna — yhtenä ainoana kudelmana, samana
-kuvakankaana lapsuuden päivistä tähän, loppuun asti.
-
-Hän oli kyllä ymmärtänyt aina, että Olav oli hyvä hänelle. Hän
-oli tiennytkin tavallaan, että harvalla miehellä olisi ollut
-kärsivällisyyttä jaksaa olla hänelle hyvä näin kauan, suojella häntä ja
-tukea häntä niin monet vuodet. Ja Ingunn oli kiittänyt häntä mielessään
-— kiittänyt toisinaan palavasti. Mutta vasta nyt hän näki yhtaikaa,
-miten väkevä hänen rakkautensa oli ollut.
-
-Olav seisoi kätkyen luona. Jalakset kolahtelivat lattiaan, ja lapsi
-äänteli ja huudahteli ilosta, potkien innokkaasti kantapäitään
-aluspatjaan — äiti näki sen vaaleanpunaisten käsien heiluvan kätkyen
-laidan reunan takaa.
-
-"Kuule sinä, Cecilia, — kohta menetät henkesi noissa pauloissa!" Olav
-hymyili ja nosti lapsen syliinsä. Tämä oli sätkinyt niin innokkaasti,
-että kapalot olivat avautuneet kokonaan ja vyö oli sotkeutunut käsien
-ja jalkojen ja kaulan ja pyöreän pikku ruumiin ympäri niin, että
-oli ihme, ettei se ollut kuristanut itseään hengiltä. "Saatko sinä
-selvitetyksi nämä?" — Olav laski lapsen äidin eteen.
-
-"Itketkö sinä?" kysyi hän huolissaan. Kyyneleet himmensivät niin
-Ingunnin katsetta, että hänen oli vaikea saada irrotetuksi Ceciliaa
-kapaloista.
-
-"Tästä tulee yhtä valkeatukkainen kuin meistä Hestvikenin miehistä",
-sanoi isä, "ja nyt sinulla on jo seitsemän kiharaa otsalla", — hän
-kosketti sormellaan lapsen otsaa, missä tukka oli pitempää ja kähertyi
-pieniksi, kellertäviksi pyöröiksi. "Voitko pahoin tänään, Ingunn?"
-
-"En minä siksi. Ajattelen tässä, että vaikka olet ollut niin hyvä
-ja uskollinen minulle niin kauan kuin olen sinut tuntenut — en ole
-koskaan kyennyt palkitsemaan rakkauttasi."
-
-"Älä sano niin. Sinähän olet ollut niin — lempeä —", hän ei keksinyt
-parempaa kiitossanaa kädenkäänteessä, vaikka kuinka olisi etsinyt ja
-tahtonut ilahduttaa toista. "Olet ollut niin lempeä ja — ja hiljainen
-— vaimo. Tiedäthän, että pidän sinusta", sanoi hän hellästi.
-
-"Nyt on kohta vuosi siitä", kuiskasi Ingunn arasti ja hellästi, "kun
-olet saanut elää niinkuin et olisi naimisissa, ikään kuin olisit
-hoitanut rampaa sisarta."
-
-"Niinhän se on", sanoi mies hiljaa. "Mutta kun minä sittenkin pidän
-sinusta. — Sisarta, sanoit. Muistatko, Ingunn, ensimmäisiä vuosia,
-jolloin olimme yhdessä, nukuimme samassa sängyssä, joimme samasta
-astiasta ja olimme kuin veli ja sisar; emme ymmärtäneet silloin muuta.
-Mutta silloinkin viihdyimme parhaiten, kun saimme olla yhdessä."
-
-"Muistan. Mutta me olimme lapsia silloin. Ja minä olin kaunis silloin",
-kuiskasi Ingunn kiihkeämmin.
-
-"Niin olit. Mutta pelkään olleeni niin lapsellinen, etten älynnyt sitä.
-Tuskin siihen aikaan kertaakaan ajattelin, olitko kaunis vai et."
-
-— "Enkä minä ollut silloin taakkana sinulle — Olin terve ja vahva."
-
-"Ei, ei, Ingunn." Olav hymyili heikosti ja siveli hänen kättään. "Vahva
-et ole ollut koskaan, rakas ystävä!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hestvikeniin tuli raskas talvi.
-
-Olav eleli kotosalla koko ajan, hän ei katsonut voivansa olla poissa
-Ingunnin luota yhtään ainoata yötä. Tämä kärsi kovasti pitkällään
-olosta, koska oli niin laihtunut, ja lisäksi hän oli saanut jotakin
-vikaa selkäänsä: maattuaan yhdessä asennossa jonkin aikaa hänestä
-tuntui kuin kipu olisi lähtenyt nousemaan kylkiluun alta ja täyttänyt
-koko hänen rintansa. Ainoa, mitä hänelle saattoi tehdä, oli kääntää ja
-muutella häntä usein. Kiinteätä ruokaa hän ei voinut nauttia lainkaan;
-häntä pidettiin elossa juottamalla heravoivelliä, lientä ja maitoa,
-jota hän sai nauttia pienin kulauksin.
-
-Hän oli koettanut näperrellä ompelutöitä siinä maatessaan, mutta heti
-kun hän piti käsiään koholla vähän aikaa, puutuivat ne niin, ettei
-hän voinut neuloa eikä sitoa. Ja niin hän makasi liikkumatta. Koskaan
-hän ei valittanut sanallakaan, ja hän kiitti hiljaa ja lempeästi, kun
-joku tuli kääntämään häntä tai kohentamaan pieluksia. Välistä hän myös
-nukkui paljon päivisin, mutta yöllä hän sai harvoin unta silmiinsä.
-
-Olav antoi tulen palaa liedellä läpi yön ja oli pannut oven
-kamarinoviaukkoon, niin että saattoi sen sulkea, ja tupa pysyi
-lämpimämpänä. Talvi ei ollut kovin kylmä, mutta savu oli alituisena
-kiusana.
-
-Ja niin hän valvoi sairaan luona yön toisensa perästä. Eirik makasi
-hänen selkänsä takana nukkuen, Liv nukkui penkillä ja Cecilia lähinnä
-seinää äitinsä vieressä. Olav makasi horroksen tapaisessa unessa, mutta
-se ei ollut koskaan niin syvä, ettei hän olisi kuullut, milloin kipinä
-räiskähti liedestä tai Ingunn voihkaisi melkein kuulumattomasti —
-jolloin hän oli samassa ylhäällä ja hänen luonaan. Koko talvena hän ei
-riisunut vaatteitaan muulloin kuin saunapäivinä.
-
-Hän kävi polvilleen vaimonsa vuoteen viereen, pisti kämmenensä ensin
-hänen hartioittensa alle, sitten istuinlihasten alle ja viimeksi
-kantapäiden alle, pitäen niitä kourassaan hetken aikaa. Hän pelkäsi
-sairaalloista kauhua tuntien, että Ingunn saisi makuuhaavoja. Se oli
-kuin viimeinen sammuva kekäle kaikesta, mitä hän ennen oli tuntenut
-hänen ruumistaan kohtaan — hänestä tuntui, ettei hän jaksaisi nähdä
-ihon repeävän ja haavojen syöpyvän Ingunnin lihaan, niin kauan kuin hän
-oli elossa. Hänen oli aina ollut vaikea sietää mätähaavojen näkemistä
-ja hajua, vaikka tuo heikkous hävetti häntä. Ja sittenkin hän rukoili
-palavasti Jumalaa, ettei sitä ainakaan tapahtuisi — rukoili sitä yhtä
-paljon itsensä kuin Ingunnin tähden.
-
-Hän kävi katsomassa tulta.
-
-"Janottaako sinua, Ingunn —? Tahdotko, että otan sinut syliini,
-Ingunn?"
-
-Olav kietoi hänen ympärilleen vuodevaatteet ja nosti hänet
-käsivarsilleen. Sitten hän istui hänen kanssaan tulen eteen
-juomanpanopenkille. Varovasti hän taivutti ylös nuo tunnottomat
-sääret, pani höyhenpatjoja penkille hänen jalkojensa alle, tuki häntä
-asettamalla reitensä hänen lanteittensa alle ja antoi hänen päänsä
-levätä olkapäätään vasten. Sitten hän kysyi:
-
-"Onko hyvä nyt?"
-
-Saattoi sattua, että Ingunn vaipui uneen levätessään hänen sylissään
-näin. Silloin Olav jäi istumaan tuntikausiksi pitäen häntä sylissään,
-kunnes hänen oma selkänsä oli jäykkä ja kaikki jäsenensä kangistuneet.
-Jos hän liikahti vähääkään, heräsi Ingunn. Silloin hän tavallisesti
-irrotti kätensä peitteistä, silitti Olavin kasvoja ja sanoi:
-
-"Nyt voin jo paljon paremmin. Kanna minut sänkyyn, Olav, ja mene
-nukkumaan — sinua väsyttää varmaan."
-
-"Minusta on tullut raskas taakka sinulle, Olav", sanoi hän eräänä yönä,
-"mutta koeta kärsiä — ei sitä kestä kauempaa kuin tämän talven."
-
-Olav ei vastustellut. Hän oli ajatellut itse samaa. — Kun kevät
-tuli, vei se kai Ingunnin mukanaan. Ja nyt hän oli vihdoinkin valmis
-alistumaan siihen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta kun talvi teki loppuaan, näytti Ingunn ennemminkin olevan
-paranemaan päin. Joka tapauksessa hän virkistyi sen verran, että kyseli
-talon asioita ja kalastusta. Hän kuunteli kellojen kilkettä aamuin,
-illoin, luetteli lehmiä nimeltä ja sanoi kerran, että oikean kevään
-tultua hänet saisi kantaa ulos jonakin päivänä, että hän näkisi vielä
-kerran karjan!
-
-Ceciliasta oli tullut sievä tyllerö ja hän oli iso ikäisekseen.
-Ingunnilla oli paljon lohtua hänestä päivisin, vaikkei hän saanutkaan
-olla kahden lapsen kanssa. Livin oli aina oltava mukana. Yöt
-pienokainen nukkui kasvatusäitinsä kanssa toisessa rakennuksessa
-— Ingunn ei nyt enää jaksanut pitää tuota paksua, tervettä lasta
-vieressään: Cecilia kieri äitinsä päälle unissaan ja konttasi valveilla
-ollessaan ympäri sänkyä, kellahtaen tuon tuosta raskaasti tuolle
-rujolle ruumiille.
-
-Olavin oli niin vaikea sietää Liviä, että hän mieluummin oli tulematta
-tupaan kun tiesi tämän olevan siellä. Hän tiesi tytön myös näpistelevän
-ja oli jo kauan epäillyt hänen olevan hyvää pataa Ankin kanssa ja
-opettavan tämänkin näpistelemään ja valehtelemaan — sanoissaan oli
-Anki aina ollut epäluotettava, mutta tähän asti se oli tapahtunut
-siksi, ettei hän ymmärtänyt parempaa. Eivät he varastaneet niin suuria
-määriä, että se olisi tuottanut vahinkoa, mutta hänestä ei ollut hauska
-pitää epärehellistä väkeä talossaan. Täällä olivat muutkin asiat
-rempallaan — itse hän oli pitkäaikaisesta valvomisesta niin väsynyt,
-ettei jaksanut pitää silmällä kaikkea, mitä olisi pitänyt, ja alamäkeen
-on helppo luisua.
-
-Nyt hän ei siis nähnyt paljon Ceciliaakaan päivällä. Mutta
-vähitellen oli käynyt niin, että hänen rakkauteensa tytärtä kohtaan
-sekoittui syvä tuska — hänen sydäntään kirveli, kun hän muisti
-tuon sinisen, kosteutta tihkuvan kevätyön, jolloin hän oli kotiin
-palatessaan löytänyt tämän kätkyestä. Ja saadessaan hänet ensi kertaa
-käsivarsilleen oli hän uskonut niin varmasti lapsen merkitsevän
-käännettä heidän elämässään, käännettä onneen päin —.
-
-Hän rakasti tuota pikku tytärtä, mutta hänen rakkautensa vaipui
-kuin häneen itseensä ja jäi hänen sydämensä pohjalle kuin arka,
-äänetön olento. Ensi aikoina isä oli usein seisahtunut lapsen kätkyen
-ääreen, ja nipistänyt häntä hellästi kahdella sormella, leikkien ja
-liehitellen — hiljaisen, ihmettelevän ilon vallassa, kun sai tämän
-nauramaan. Ja hän oli nostanut hänet ylös ja painanut itseään vasten
-harjaantumattomasti ja kömpelösti leperrellen: Cecilia, Cecilia.
-Nyt hän seisahtui jonkin matkan päähän, kun näki häntä kannettavan
-rakennuksesta toiseen — hymyili ja vilkutti vain kauempaa kädellään.
-Sekin, että lapsi oli niin kaunis ja että hän tunsi siinä oman sukunsa
-vaaleuden, ikään kuin vain lisäsi hänen surumielisyyttään.
-
-Eirikiä nykyisin tuskin näkikään. Tuo yhdeksänvuotias pysytteli
-vaistomaisesti poissa aikuisten parista, joiden hän huomasi olevan
-alati raskasmielisiä. Ja tuossa suuressa kartanossa oli niin paljon
-toimitettavaa ja hauskuutta, ettei hän tullut päätupaan muuta kuin
-syömään ja nukkumaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Keväisille Ristinmessun markkinoille täytyi Olavin lähteä kaupunkiin.
-Siellä häntä odotti sana, että hänen oli tultava saarnaveljien
-luostariin.
-
-Priori ilmoitti hänelle, että hänen ystävänsä Arnvid Finninpoika
-oli kuollut talvella. Viime kesänä hän oli pukeutunut Hamarin
-veljien munkkipukuun. Mutta jo toisella paastoviikolla hän kuoli
-äkkiä — kukaan ei tiennyt mihin. Veljesten mennessä messuun oli
-hänen vieressään kulkeva munkki nähnyt veli Arnvidin kalpenevan ja
-horjahtavan, mutta hänen kuiskaten kysyessään, oliko tämä kipeä,
-oli Arnvid pudistanut päätään. Mutta heidän polvistuessaan Verbum
-caro factum est'in kohdalla näki hänen vierustoverinsa, ettei veli
-Arnvid jaksanut nousta takaisin ylös, ja kun messu oli loppunut, oli
-hän tainnoksissa. Silloin hänet kannettiin dormitorioon ja pantiin
-lavitsalle; hän valitti hiljaa silloin tällöin, mutta tajuihinsa
-tulematta. Keskellä päivää hän sentään selvisi ja silloin hän pyysi
-hiljaisella äänellä viimeistä palvelusta. Heti sakramentit nautittuaan
-hän nukkui, ja kun munkit palasivat vesperjumalanpalveluksesta, oli hän
-kuollut, niin hiljaa, ettei se veli, joka oli istunut hänen luonaan,
-ollut huomannut, milloin henki oli lähtenyt.
-
-Priori sanoi vielä, että ennen kuin Arnvid oli tullut luostariin, oli
-hän jakanut koko joukon kalleuksia sukulaisilleen ja ystävilleen,
-ja nämä kaksi juomasarvea hän oli käskenyt poikansa lähettää Olav
-Auduninpojalle. Mutta Arnvidinpojat olivat siinä suhteessa omituisia,
-etteivät he tahtoneet mielellään lähteä kotikulmansa ulkopuolelle, ja
-kun he sitten tulivat Hamariin isänsä hautajaisiin, oli Maunu tuonut
-sarvet luostariin, eikä veli Bjarne ollut tahtonut lähettää näitä
-harvinaisia aarteita etelään, ennen kuin hän saattoi jättää ne jonkun
-veljeskunnan oman miehen käsiin.
-
-Olav tunsi heti Miklebøn juomasarvet. Ne olivat pienet, mutta hyvin
-arvokkaat: kaksi korppikotkankynttä, hopeakoristeiset ja kullatut. Olav
-oli juonut niistä ystävänsä kanssa juhlailtoina, kun he joivat simaa
-tai viiniä — ne olivat vain yhdenjuotavia.
-
-Tieto Arnvidin kuolemasta järkytti Olavia sydänjuuria myöten. Hän
-ei jaksanut jäädä kaupunkiin toisten pariin, vaan purjehti takaisin
-Hestvikeniin samana iltana.
-
-Toisin hetkin, ajatellessaan ystäväänsä ja muistaessaan heidän
-viimeistä keskusteluaan, oli hänen mieltään kirvellyt, että hän oli
-riisunut itsensä alasti toisen edessä. Hän oli katunut tuota heikkoutta
-niin, että hänestä oli välistä tuntunut siltä, kuin hänelle olisi ollut
-helpompi, ellei Arnvidia olisi enää olemassa. Mutta nyt hän tunsikin
-äkkiä, että tämä oli viimeinen isku, mikä häntä saattoi kohdata, ja
-ettei hän tästedes jaksanut taistella omaa sydäntään vastaan — nyt kun
-hän tiesi, ettei hänellä enää ollut ainoatakaan kanssatodistajaa; ihan
-yksin hän ei jaksanut kantaa salaisuuttaan.
-
-Ja ensimmäisen kerran hän nyt näki heidän ystävyytensä todellisen
-sisällön. _Hän_ oli käyttänyt hyväkseen Arnvidia — ja tämä oli antanut
-hänen tehdä niin. Hän oli valehdellut ystävälleen, ja ystävä oli nähnyt
-hänen lävitseen; ei ainoastaan sillä kertaa, vaan aina hän oli sanonut
-Arnvidille, mitä hänelle itselleen parhaiten soveltui — heidän viime
-kohtaukseensa asti. Ja Arnvid oli tyytynyt siihen ääneti. Aina _hän_
-oli hakenut tukea, ja Arnvid oli tukenut häntä — kuten Arnvid oli
-suonut apuaan kaikille, jotka sitä pyysivät. Ja palkka, jonka hän
-siitä oli saanut, oli ollut raipan antia — hän oli saanut sellaisen
-palkan kuin sille miehelle sopii, jolla on rohkeutta tehdä Kristuksen
-esikuvan mukaan. Ja kuitenkin Arnvid oli moittinut itseään ja pitänyt
-itseään huonona seuralaisena joka kerran, kun hän ei jaksanut nähdä
-tietä selvänä edessään, ja joka kerran, kun hänen mielensä oli ollut
-tulvillaan katkeruutta ja halveksuntaa ihmisten kehnouden tähden —
-niinkuin syntisen ihmisen täytyy tuntea joskus, kun hän rohkenee lähteä
-astumaan Jumalan jälkiä.
-
-Olav kulki kotonaan touon aikaan vielä entistään hiljaisempana.
-
-Mutta eräänä aamuna, lähetettyään väkensä työhön, hän lähti yksin
-takaisin kotiin.
-
-Auringonpaiste virtasi alas avonaisesta räppänästä liedelle, missä
-ei palanut tulta, multalattialle ja Ingunnin sängyn yläpuolelle.
-Molemmat lapset olivat hänen luonaan: Eirikin mustakiharainen
-pää oli äidin käsivarrella ja hänen pitkät säärensä riippuivat
-sängynlaidan yli. Cecilia ryömi ympäriinsä, kohottautui puoliksi
-seisoalleen ja pudottautui mätkähtäen ja ilosta kiljaisten peitteen
-alla olevalle tunnottomalle ruumiille. Tytöllä ei ollut päällään
-muuta kuin tulipunainen villakolttu; hänen ihonsa oli vaalean punakka
-ja hänen hiuksensa olivat kasvaneet niin, että ne nyt ympäröivät
-pellavanvalkoisina, välkkyvinä kiehkuroina hänen kasvojaan ja
-niskaansa. Hänen vaaleiden silmiensä valkuainen oli niin sininen, että
-silmät näyttivät tasaisen sinisiltä, ja siitä syystä nuo suloiset,
-hennot pikkutytön kasvot saivat ihmeellisen eläimellisen valppauden
-ilmeen.
-
-"Äitinne ei jaksa kestää teidän painoanne, Eirik." Olav otti Cecilian
-ja istuutui sängynlaidalle lapsi sylissään. Hän pusersi hänet äkkiä
-rintaansa vasten, ja lapsi rimpuili vastaan — se ei ollut tottunut
-olemaan isänsä sylissä. Olav tunsi, miten tukeva ja voimakas hänen
-käsiensä välissä oleva pikku ruumis oli, ja nuo silkinhienot hiukset
-tuoksuivat niin raikkaasti.
-
-Kun lapsi ei päässyt äidin luo, kääntelehti se isänsä sylissä ja
-tahtoi mennä veljelle. Eirik otti sen vastaan, piteli siskoaan
-kainaloiden alta ja yritti antaa tämän kävellä. Cecilia työnsi esiin
-pullean vatsansa, sätkytti käsivarsiaan ja toista jalkaansa, heittäen
-päänsä taapäin ja nauraen veljen kasvoja kohti. Sitten hän vääntäytyi
-eteenpäin, töpötteli nopein pikku askelin ja kiljahteli taas ilosta;
-hän kipristi kaikki pikku varpaansa jalkapohjan alle, joka oli aivan
-pyöreä ja oli tätä ennen tuskin koskenut maahan.
-
-Olav pyyhkäisi kädellään sängynlaitaa — siinä oli levällään puoleksi
-kuihtuneita alkukesän kukkia: hiirenherneitä, metsätähtiä, voikukkia ja
-isoja orvokkeja. Ingunn keräsi ne kaikki yhdeksi kimpuksi:
-
-"Kesä näkyy jo olevan pitkällä, huomaan minä —!"
-
-Olav istui katsellen lapsia. Nämä olivat harvinaisen kauniit, molemmat
-eloon jääneet. Eirik oli jo iso poika, pitkä ja hoikka, puukkovyö
-solakoilla lanteillaan. Olav huomasi, miten kaunis hän oli: hänen
-kasvonsa eivät olleet enää lapsellisen pyöreät, vaan kapeat ja
-terävät; nenä oli hiukan kyömy, hammasrivi korkea ja kaareva, iho
-ruskea, hiukset tummat, silmät kullankeltaiset. Saattoiko äiti olla
-ajattelematta, ketä hän muistutti.
-
-"Ota sisko mukaasi, Eirik, ja vie hänet Liville. Tahdon puhua äitisi
-kanssa eräästä asiasta."
-
-Ingunn nosti kukkavihon molemmin käsin kasvoilleen ja imi sieraimet
-levällään niiden hapanta, mehevää, keväistä tuoksua.
-
-"Pian sinä, oma Ingunnini, pääset makaamasta täällä tuskissasi", sanoi
-Olav hiljaa ja selvästi. "Olen hankkinut kyydin laivalla Nidarosiin
-kesemmällä Pyhän Olavin päiväksi, että sinä saisit liikuntakykysi
-takaisin oikeuden veritodistajalta."
-
-"Olav, Olav, älä ajattele sellaista. En jaksaisi tehdä sitä matkaa —
-en pääsisi hengissä Nidarosiin."
-
-"Kyllä varmaan." Mies sulki silmänsä ja hymyili tuskaisesti — hän oli
-tullut kalmankalpeaksi. "Katso, nyt minä _uskallan_, Ingunn. Kun tulen
-sinne, pyhän haudan luo, niin ripitän syntini. Vapaasta tahdostani olen
-jättävä itseni Jumalan käsiin ja sovittava sen, mitä olen rikkonut
-Häntä ja lakia ja oikeutta vastaan maanmiesteni edessä."
-
-Vaimo tuijotti häneen kauhistuneena; Olav sanoi äskeisen haltioituneen
-hymyn viipyessä kasvoilla.
-
-"Se, mitä kerran tapahtui sinulle Miklebøssa — se että nousit
-vuoteestasi ja kävelit — oli kai ihme — se oli varmasti ihme! — Etkö
-usko, että Jumala voi tehdä tuon ihmeen uudestaan?"
-
-"Ei, ei!" Ingunn kirkaisi. "Mitä sinä puhut, Olav — mistä synnistä
-sinä puhut?"
-
-"Siitä, että tapoin Teitin, tietysti. Pistin tuleen majan, missä ruumis
-makasi — enkä ole tunnustanut sitä sitten. Olen käynyt ripillä joka
-vuosi ja tunnustanut tarkkaan kaiken muun, pienet sekä suuret asiat
-— ottanut vastaan Corpus Dominin kuten muutkin ristiveljet, käynyt
-messussa ja rukoillut ja ollut kuin, ollut kuin —. Mutta se päättyy
-nyt, Ingunn — en tahdo jatkaa sitä. Nyt jätän asiani Luojani käsiin,
-ja mitä Hän on antava tapahtua minulle, siitä olen kiittävä Häntä,
-siunaava, siunaava Hänen nimeään."
-
-Hän näki kauhean pelon Ingunnin kasvoilla ja heittäytyi sängyn eteen,
-painaen päänsä hänen syliinsä.
-
-"Niin, Ingunn. Sinun ei tarvitse enää kärsiä minun synneistäni. Kun
-sinä vain jaksat _uskoa_, tiedät saavasi avun."
-
-Ingunn tarttui hänen leukaansa ja koetti nostaa hänen päänsä ylös.
-Aurinko paistoi nyt sänkyyn asti, — ja silloin Ingunn näki Olavin
-tukan olevan aivan harmahtavan. _Sitä_ ei näkynyt muulloin kuin
-auringon sattuessa siihen, koska hän oli niin vaalea.
-
-"Olav, katso minuun. Jeesuksen nimessä, älä ajattele noin. Eikö minulla
-ole itselläni kylliksi syntejä, joita olen saanut sovittaa —! 'Sinä et
-ole _ihminen_', sanoit sinä kerran, muistatko —?" Hän pakotti Olavin
-nostamaan päänsä. "Tiedät, mitä minä olisin tehnyt Eirikille, ellet
-sinä olisi tullut ajoissa. Pitäisikö _minun_ syyttää Jumalaa siitä,
-että hän määräsi, etten minä ollut kelvollinen kasvattamaan lapsia
-— elin koko sen talven vain ajatellen, miten saisin tukahutetuksi
-viattoman elämän, jonka tunsin liikkuvan sydämeni alla."
-
-Olav katsoi häneen ihmetellen. Hän ei ollut milloinkaan tullut
-ajatelleeksi, että Ingunn muistaisi noita sanoja — vielä vähemmän,
-että tämä ottaisi ne noin vakavasti.
-
-"Jumalan armoa saan kiittää siitä, ettei tunnollani ole lapsenmurhaa.
-Ja tuskin olin pelastunut tuosta synnistä, kun ryhdyin toiseen,
-vielä pahempaan — ja Jumala ojensi uudestaan kätensä, kun jo olin
-puolitiessä tuonelaan. Olen ymmärtänyt kauan aikaa sitten, etten saanut
-sysätä itseäni helvettiin; jokainen päivä, jonka olen elänyt sen
-jälkeen, oli laina, armonaika, jonka olin saanut tullakseni järkiini ja
-oppiakseni —. — En valita, että makaan tässä, Olav — oletko kuullut
-minun valittavan _kertaakaan_? Minä tiedän Jumalan rankaisseen minua,
-ei siksi, että hän vihaisi minua — Hän, joka kaksi kertaa on temmannut
-minut tulesta, johon itse tahdoin juosta —."
-
-Olav tuijotti häneen — ja hänen silmäterissään syttyi aivan kuin
-valo. Vaikka hän oli rakastanut Ingunnia niin sanomattomasti kaikkina
-näinä vuosina, ei hän ollut luullut, että tämä ajattelisi enemmän
-kuin eläimet, kuin jokin nuori kauris tai lintu, joka voi rakastaa
-puolisoaan ja jälkeläisiään ja surra kuollutta poikastaan — säikkyä
-pahanpäiväisesti, kärsiä alistuen haavoistaan ja kivuistaan. Mutta
-hän ei ollut voinut ajatella, että hän voisi puhua vaimolleen
-kuten toiselle kristitylle siitä, mitä hän oli hautonut sielussaan
-vuosikausia.
-
-"Ei, Olav!" Ingunn veti häntä kädestä ja painoi hänen päänsä rintaansa
-vasten. Olav kuuli hänen sydämensä takovan hurjasti tuon kapean,
-laihtuneen rintakehän alla. "Älä puhu niin, ystävä hyvä! Sinun syntisi
-on valkea minun synteihini verrattuna! On totta, että nämä vuodet ovat
-tuntuneet mielestäni monesti kovilta ja raskailta — mutta nyt minusta
-tuntuu, että ne ovat sujuneet sittenkin helposti, koska sain elää sinun
-kanssasi ja koska aina olit hyvä minulle!"
-
-Olav kohotti kasvonsa.
-
-"On totta, Ingunn, että jotakin hyvää meillä on ollut sentään täällä
-Hestvikenissä: olemme aina olleet ystäviä. Sairaana ja terveenä olet
-aina ollut luonani, ja olet ollut minulle rakkain ihminen maan päällä,
-olento, jonka rinnalla sain kasvaa aikuiseksi kaukana sukulaisistani ja
-ystävistäni ja jonka kanssa olin enimmän yhdessä.
-
-"Mutta koska nyt Jumala oli niin lempeä minulle, kaikesta huolimatta,
-että salli minun saada sinut — ja minähän näen nyt, että minun olisi
-ollut vaikea viihtyä, jos olisin joutunut asumaan täällä yksin, ilman
-ainoatakaan ihmistä, jonka olisin tuntenut nuoruudestani — niin
-ymmärrätkös, juuri siksi en jaksa enää kauemmin olla Jumalan vihamies,
-enkä vapaasta tahdostani elää erossa Hänestä. Maksoi mitä maksoi —.
-
-"En ole köyhäkään. Siitäkin kohtalosta Jumala säästi minut. — Hän
-antoi usean yritykseni onnistua, mihin ryhdyin parantaakseni asemaamme.
-Minä omistan enemmän nyt kuin yhteen mennessämme. Ja tiedäthän, että
-meillä on sopimus — puolet pesästämme on sinun, kävi miten kävi. Et
-siis jää puille paljaille lapsinesi."
-
-"Älä puhu noin, Olav. Ei _voi_ olla niin suuri synti, että tapoit
-Teitin. — En ole sanonut yhdellekään ihmiselle, en valittanut
-kenellekään — mutta on niin, että hän otti minut väkisin! En voinut
-sanoa sitä — siitä en voinut puhua —", hän ähkyi ääneen, "— viaton
-en ollut itsekään, olin käyttäytynyt niin, että hän saattoi luulla
-minua huonoksi — mutta en ollut ajatellut leikin voivan päättyä niin
-— ja silloin hän käytti väkivaltaa. Tämä on totta, Olav, vannon sen."
-
-"Minä tiedän sen." Olav ojensi kätensä aivan kuin hillitäkseen
-häntä. "Hän sanoi sen itse. Tiedän myös murhan olleen sinänsä
-vähäpätöisen asian — jos olisin silloin heti tunnustanut sen. — Mutta
-silloin tein erehdyksen — ja nyt on synti kasvanut ja minä ymmärrän,
-että se on kasvava yhä, siittävä synnin toisensa jälkeen. Ja nyt minun
-täytyy kääntyä, Ingunn — muuten minusta tulee hirviö. Se on kasvanut
-niin, että uskallan tuskin sanoa kolmea sanaa pelosta, että kaksi
-niistä on valhetta."
-
-Ingunn peitti käsivarrellaan silmänsä ja vaikeroi hiljaa.
-
-"Tiedäthän", sanoi Olav, "ettei ole varmaa, onko arkkipiispa vaativa
-minua ilmoittautumaan kuninkaan voudille. Ehkä hän katsoo sen
-riittävän, että tunnustan syntini Jumalalle. Olen kuullut toisten
-saaneen synninpäästön mitä suurimmista rikoksista, ilman että heitä on
-vaadittu hävittämään sukulaistensa onnea ja menestystä — ainoa, mikä
-heille määrättiin, oli matka Jerusalemiin —."
-
-"Ei, ei!" Ingunn kirkaisi. "Menisitkö sinä meidän luotamme — maailman
-ääriin."
-
-"Eihän ole mahdotonta —", Olav laski kätensä vaimonsa rinnalle
-tyynnyttääkseen häntä, "että saisin palata luoksenne. Ja sinähän
-tiedät, että silloin jäisit tänne Hestvikeniin emännäksi."
-
-"Silloin tulee tietysti ilmi, ettei Erik ole sinun poikasi!"
-
-Olav vastasi hiljaa:
-
-"Olen ajatellut sitäkin, Ingunn — ja se on pidättänyt minua niin
-kauan kuin _itselläni_ ei ollut lasta sinun kanssasi, ja minun
-syrjäperilliseni olisivat voineet karkottaa sinut Hestvikenistä
-poikinesi. Mutta nyt on Cecilia oleva perilliseni. Voit antaa pojalle
-täyden perinnön omasta osastasi — ja hänellä on rikas sisar tukenaan."
-
-"Olav, muistatko, mitä itse sanoit — että olet antanut Eirikille
-enemmän kuin sovintorahat hänen isänsä murhasta —."
-
-"Muistan. Mutta huomaan nyt, Ingunn, ettei minulla ollut oikeutta
-siihen. — Antaa tyttäreni isäinperintöä sakkoina vieraan miehen
-lapselle —."
-
-"Ceciliasta — Olav, Ceciliasta on tuleva muutenkin rikas neito, hän on
-rikas, kunniassa syntynyt, korkeasukuinen — ja kaunis hänestä tulee
-lisäksi. Ei hän ole jäävä huonolle osalle, vaikka saisikin tyytyä
-sisaren osaan."
-
-Olavin kasvot muuttuivat jäykiksi ja aivan kuin sulkeutuivat.
-
-"_Oikeutta_ isänperintöön ei ole lapsella, joka on sellaista syntyperää
-kuin Eirik."
-
-"Ei — sinä olet aina vihannut minun äpärääni." Ingunn purskahti
-itkuun, rajuun, hillittömään itkuun. "Olen kuullut sinun itsesi
-kutsuvan häntä siksi."
-
-"Voi olla — se on haukkumasana, joka voi päästä vihastuneen miehen
-huulilta, kun hän puhuu sille, joka on hyväsukuinen." Olav koki puhua
-rauhallisesti, mutta ei voinut estää katkeruuden häivettä pilkistämästä
-esiin: "Mutta en kiellä katuneeni — sen pojan olisi ollut parempi
-kuulla toista nimeä, kun hän kiusasi minua."
-
-"Sinä vihaat häntä", sanoi äiti.
-
-"Se ei ole totta. En ole milloinkaan ollut liian kova Eirikille. Herra
-tietää, että hän on saanut vähemmän kuritusta kuin tarvitsisi — minä
-en _voi_ kurittaa häntä, kun sinä katsot minuun, kuin iskisin sinua
-puukolla joka kerran, kun puhun hänelle vähän ankarammin ja itse
-hemmottelet hänet piloille."
-
-"Minä! Joka makaan tässä enkä näe poikaa koko päivänä —", Ingunn oli
-ottanut ylös kukat ja repi niitä nyt käsissään. "Kuluu viikkoja, ettei
-hän käy ollenkaan äitinsä luona — ettei hänellä ole aikaa puhua minun
-kanssani. Ja kun hän tulee — kuten tänään, ajat sinä hänet heti pois."
-
-Olav oli ääneti.
-
-"Mutta jos Eirikin täytyy kärsiä minun synneistäni — silloin olisi
-ollut parempi, ettei hän olisi tullutkaan elävänä ilmoille — vaikka
-itse olisin joutunut kuolemaan ja kadotukseen."
-
-"Ole nyt järkevä, Ingunn", pyysi mies hiljaa.
-
-"Olav, kuule minua — armahda minua! Liian kalliisti olisit ostanut
-henkeni ja elämäni, jos sinun sen vuoksi täytyisi lähteä kulkemaan
-maailman halki köyhänä, kodittomana pyhiinvaeltajana epäuskoisten,
-pahojen ihmisten parissa. Taikka jos kävisi vielä pahemmin — jos
-joutuisit seisomaan alastomana ja häväistynä, ehkä hengenvaarassa ja
-saisit sietää pahantekijän ja murhaajan nimeä — tuon miehen tähden —
-_sinä_, miehistä paras, oikeamielisempi ja rohkeampi kuin kukaan —."
-
-"Ingunn, Ingunn — en ole sitä enää — olen pettäjä Jumalan ja ihmisten
-edessä —."
-
-"Sinä _et_ ole pettäjä — ei voi olla kuolemansynti, että tapoit tuon
-miehen. — Etkä sinä tiedä, miltä tuntuu joutua häväistäväksi ja
-herjattavaksi — _minä_ tiedän sen, _sinä_ et ole milloinkaan kokenut,
-mitä on olla kunniaton —.
-
-"Minä en voi, kautta Kristuksen ja Maarian, en _voi_ kestää sitä
-uudelleen — vaikka saisin takaisin elämäni ja liikuntakykyni —
-että tietäisin jokaisen ihmisen, joka minua katsoo, tuntevan häpeäni
-ja ihmettelevän, minkälaisen ihmisen sinä olet tuonut Hestvikeniin
-emännäksi —; ja että Eirikini joutuisi oikeudettomaksi, isättömäksi
-äpäräksi, jonka karannut, vierasmaalainen renki oli siittänyt kanssani
-— vietellyt aitanparvessa villasäkkien välissä aivan kuin olisin ollut
-kevytkenkäinen, miesten perässä juokseva orjalutka —."
-
-Olav seisoi katsoen häntä — kalpeana ja jäykkänä.
-
-"Ei — jos minulle suotiin elämä kärsiäkseni näin — jos minun annetaan
-nousta vuoteestani mennäkseni sellaista kohtaloa vastaan — sinun
-pikku Ceciliaasi ja omaa äpäräpoikaani taluttaen — sinun ollessasi
-poissa meidän luotamme, kolmen turvattoman luota — silloin kaipaan
-aikaa, jolloin makasin tässä odottaen, milloin selkäni alkaisi aueta
-mätähaavoille —."
-
-Hän ojensi kätensä Olavia kohti. Olav katsoi pois — hänen kasvonsa
-olivat liikkumattoman jäykät — mutta hän tarttui ojennettuun käteen ja
-sanoi:
-
-"Olkoon siis kuten tahdot."
-
-
-
-
-XIV
-
-
-Seuraavana vuonna, pitkänpaaston alussa, muutti Torhild Bjørnintytär
-takaisin Rundmyriin. Ja heti alettiin seudulla puhua, että hän joutui
-pois Hestvikenistä niin äkkiä siksi, että hän saisi lapsen Olav
-Auduninpojalle.
-
-Jos sellainen onnettomuus olisi sattunut jollekin toiselle miehelle,
-joka oli elänyt aivan kuin leskimiehen elämää vuosikaudet, sairaan
-vaimon ollessa elossa — ei kukaan olisi puhunut ääneen asiasta,
-vaan paikkakunnan parhaat miehet ja naiset olisivat antaneet
-ajattelemattoman nuorison ja niiden, jotka eivät ymmärtäneet
-ihmistapoja ja säädyllistä menoa, tietää, että kuta vähemmän asiasta
-puhuttiin, sitä parempi. Olav tiesi sen. Mutta hän tiesi myös, että
-nyt oli kysymyksessä _hän_ — ja hän oli tavallaan kuin susi lammasten
-laumassa. Vaikkei hän ollut tehnyt pahaa yhdellekään naapurilleen,
-mikäli hän saattoi ymmärtää. Ja toisetkin muistivat sen aina väliin:
-kun oikein asiaa ajatteli, ei kukaan tiennyt hänessä olevan mitään
-erityistä vikaa tai tahrapilkkua; häntä ei voitu syyttää mistään
-kunniattomasta tai rumasta teosta — Olav Auduninpoika oli vain
-joutunut sellaiseen huutoon, että hän oli juro ja ikävä kumppani.
-
-Sinä lyhyenä päivänpaisteaikana, jolloin Cecilian tultua maailmaan,
-ei vielä tiedetty hänen syntymänsä riistäneen äidiltä viimeistäkin
-terveyden rahtua, olivat laakson asukkaat kohdelleet Olavia suopeasti.
-Kun tuo merkillinen kirous viimeinkin oli lauennut ja Hestvikeniin
-oli syntynyt elinvoimainen lapsi, olivat hänen vertaisensa iloinneet
-hänen kanssaan ja toivoneet, että isäntä muuttuisi nyt ehkä seuraa
-rakastavammaksi, eikä olisi enää sellainen jurottaja kuin ennen, joka
-karkotti ilon ja elämän pelkällä olemuksellaan, istuessaan ääneti ja
-eteensä tuijottaen hauskassa seurassa. — Mutta Olav ei tahtonut osata
-päästää heitä lähelleen, vaan jäi samaksi mörökölliksi, jonka kanssa
-kukaan ei tahtonut tulla toimeen.
-
-Ja sitten hänestä levisi perin ilkeä juttu. Sillä aikaa kun vaimo
-makasi vuoteessaan halvaantuneena ja tuskia kärsien, kestettyään toisen
-toistaan vaikeamman synnytyksen, eli mies huoruudessa apuvaimon kanssa
-omassa talossaan. Sitä oli tietysti kestänyt jo vuosikausia, keksivät
-ihmiset nyt — moni tiesi Olavin tuoneen kaupungista palvelijalleen
-lahjoja, jotka olivat liian kalliita hänen asemassaan olevalle. Hän
-oli auttanut tätä sijoittamaan Bjørnin ja Gudridin lapsia. Ja kaiken
-aikaa hän oli hoitanut Rundmyrin maanviljelystä, minne nainen nyt oli
-poistunut. Rundmyr ei ollut kaukana Hestvikenistä, eivätkä he liikoja
-hävenneet, sillä ihmiset olivat nähneet Torhildin koikkivan ulkona
-keskellä kirkkainta aamupäivää niin leveänä kuin oli. — Kantavan
-pyttyjä tuvan ja karsinan välillä ja kulkevan pitkiä matkoja metsän
-laitaan kuorimaan petäjää ja katkomaan lehdeksiä —. Ja samassa ihmiset
-kaivoivat esiin kaiken, mitä tiesivät Bjørn Egilinpojasta ja Gudridista.
-
-Olavin lähimmät sukulaiset, Skikkjustadin Signe ja Rynjulin Una,
-olivat luottaneet häneen viimeiseen asti ja koettaneet puolustella
-pikkuserkkuaan. Mutta nyt hekin olivat vaiti ja näyttivät noloilta, kun
-joku vain mainitsi Olav Auduninpojan nimenkin.
-
-Olav tunsi enimmät itsestään ja Torhildista kulkevat puheet. Hänen
-tehtyään rippinsä kysyi sira Hallbjørn oliko siinä _kaikki_? Siten
-hän sai tietää, millaisia huhuja hänestä oli liikkeellä — että tätä
-suhdetta hänen ja Torhildin välillä oli muka kestänyt jo vuosia ja että
-jotkut viittailivat sinnekin päin, että hän oli sen lapsen isä, jonka
-Liv oli saanut Hestvikenissä edellisenä vuonna.
-
-Eräänä lähisunnuntaina tämän jälkeen, jolloin hän ei tohtinut ratsastaa
-kirkkoon toisten kanssa, oli suojailma. Hän vetelehti pihamaalla. Siinä
-oli iso vesisammio, jonka pinnalla oleva jää oli sulanut sen verran,
-että sen päälle oli tullut vettä. Olav sattui kumartumaan sen yli ja
-näki oman kuvansa vedessä. Kasvot, jotka tuijottivat häntä vastaan
-sammion tummasta syvyydestä hiukan epäselvinä ja hämärinä, muistuttivat
-spitaalisen ihmisen kasvoja — kalpeus paistoi kuin kuuraläikkinä
-ahavoituneesta ihosta ja silmänvalkuaiset verestivät. Olavia alkoi
-kuvottaa oma kuvansa.
-
-Hän oli melkein odottanut, että tuntuisi helpommalta, kun hänen ei
-tarvinnut käydä kirkossa tänä vuonna. Hän oli lopulta luullut, ettei
-hän jaksaisi käydä enää kirkossa ripittämättömine synteineen. Mutta
-oli vieläkin pahempaa olla pois suljettu. Hän oli luullut, että
-aviorikoksen tuottama raskas sovituksenteko lääkitsi hiukan tuota
-entistä haavaakin. Mutta hänen täytyi nyt ajatella, että tämä viimeinen
-synti oli vain entisen täydennystä.
-
-Mutta tämä oli ollut viimeinen asia, jossa hän oli luullut voivansa
-luottaa itseensä — ettei mikään mahti maailmassa saisi murretuksi
-hänen uskollisuuttaan Ingunnia kohtaan.
-
-Hänen uskottomuudestaan ei ollut mainittu sanallakaan heidän välillään,
-mutta hän tiesi Ingunnin tietävän sen.
-
-Kaiken syynä oli se, että hänestä oli äkkiä tuntunut, ettei hän
-enää jaksanut palvella Ingunnia — tuon päivän jälkeen edellisenä
-keväänä, jolloin hän oli sanonut tälle, ettei hän enää jaksanut elää
-kuolemansynti elävänä mielessään, siittäen uutta syntiä päivästä
-päivään — ja kun tämä oli vaatinut, että hänen oli kestettävä
-edelleen, hänen ja pojan tähden. Ja toinen, sairas ja loppuun
-kiusaantunut, oli voittanut — ei kukaan kunnian mies olisi voinut
-vastustaa sellaista elävää tuskan kuvaa.
-
-Nöyrtyä ottamaan asiaa uudelleen puheeksi hän ei voinut. Ja niin hän
-oli kuin ei siitä olisi puhuttu mitään, vaan auttoi häntä pitkinä öinä
-kuten ennenkin. Mutta nyt, kun hänen sydämensä viimeinenkin rakkaus ja
-kärsivällisyys oli lopulta vuotanut kuiviin, otti se paljon enemmän
-voimille. Nyt hän tunsi jatkuvasti, miten väsynyt ja loppuun kulunut
-hän oli ainaisesta yövalvomisesta, ja hänen mielessään kytevä suuri
-katkeruus imi uutta voimaa pienistä katkeruuden aiheista joka kerran,
-kun hän huomasi unohtavansa talon asiat ja olevansa hidas ajattelemaan
-muita sekä tuntevansa ruumiinsa jäykäksi ryhtyessään johonkin kovempaan
-hommaan.
-
-Ennen juhannusta hän sitten oli mennyt kerran ulos aamupuoleen yötä.
-Ingunn oli nukahtanut ja hän tahtoi hengittää vähän raikasta ilmaa
-ennen kuin itse paneutui levolle. Hän seisoi tuvan ovella — oli
-valoisa, äänetön, kuulea yö. Kalamiehiä ei voinut odottaa kotiin vielä
-muutamaan tuntiin; kaikki talon ihmiset nukkuivat. Silloin hän huomasi
-kodan katolta nousevan vähän savua. Samassa Torhild Bjørnintytär
-ilmestyi kodan ovelle ja tyhjensi ulos padallisen huuhdevettä — märkä
-tukka riippui tummina siimoina hänen ympärillään.
-
-Olavin mieltä oli aina niin liikuttanut, kun hän näki Torhildin
-koettavan pysyä siistinä raskaasta raadannastaan huolimatta. Hän
-oli aina ensimmäisenä hereillä ja viimeisenä sängyssä, ja näin hän
-sittenkin jaksoi hoitaa ja palmikoida tukkaansa ja vaihtaa vaatteita
-kesken viikkoakin. Ingunn oli luopunut kaikesta sellaisesta ennen kuin
-he olivat olleet naimisissa neljää vuottakaan.
-
-Olav meni Torhildin luo, ja he puhuivat jonkin sanan keskenään —
-vaistomaisesti kuiskaten, koska oli niin hiljaista — ei kuulunut
-pienintäkään risahdusta paitsi lintujen herääviä ääniä. Olav vastasi
-toisen kyselyyn ehtineensä torkahtaa vähän välillä, mutta nyt hän oli
-menossa nukkumaan.
-
-"Etkö voisi nukkua minun sängyssäni?" kysyi tyttö. "Siellä olisi
-parempi rauha." Ja hän sanoi itse nukkuvansa lasten kanssa parvessa
-näin kesäaikaan.
-
-Torhild asui siinä tuvassa, jossa Olavin vanhemmat olivat viettäneet
-ensimmäisen avioliittoaikansa. Se oli pieni, vanha rakennus, hiukan
-erillään pihasta, sillä se oli karjarakennusrivissä Hevoskallion alla,
-eniten itään päin laaksoa kohti. Olav oli korjaillut sitä, niin että se
-oli lämmin ja tiivis, mutta siellä oli hyvin ahdasta.
-
-Torhild seurasi häntä perille ja veti pois säpin, jolla hän oli
-sulkenut oven. Sisältä tulvahtava ilma oli kuin hyvä henkäys: lattialla
-oli katajanhavuja. Huone oli niin kaita, että päädyn alla oleva sänky
-täytti sen seinästä seinään; vuodetaljat hohtivat pimeässä valkoisina
-kuin lumi, ja ympärillä riippui kukkaseppeleitä, jotka oli ripustettu
-syöpäläisten ja kärpästen karkottamiseksi. Torhildilla oli tupansa
-hyvässä kunnossa, kun hän muutti sieltä kesäksi.
-
-Hän pyysi Olavia istumaan sängynlaidalle, että hän saisi riisua tämän
-kengät. Olavista tuntui kuin uni olisi uhonnut häntä vastaan tuolta
-puhtaalta, raikkaalta tilalta ja peittänyt hänet sisäänsä kuin lämmin,
-virkistävä vesi. Hän oli jo puoliunessa retkahtaessaan sänkyyn —
-tunsi tuskin, miten Torhild nosti hänen jalkansa ylös ja levitti hänen
-päälleen peitteen.
-
-Herättyään hän näki ilta-auringon paistavan keltaisena oven edessä
-olevalle nurmelle. Torhild seisoi hänen vieressään kulho kädessä —
-siinä oli vastalypsettyä, lämmintä maitoa. Olav joi juomistaan.
-
-"Taisit nukkua vähän?" kysyi Torhild, otti tyhjennetyn astian ja meni.
-
-Olavin kengät olivat sängyn edessä; ne olivat pehmeät ja
-perusteellisesti talilla rasvatut. Ja puhdas arkinuttu oli asetettu
-esiin — se oli vielä kostea edestä Torhildin pestyä pois tahrat,
-ja repeämä, joka oli ollut siinä hänen riisuessaan sen yltään, oli
-paikattu.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän tuli yhä useammin menneeksi kesän kuluessa nukkumaan Torhildin
-tupaan, saadakseen nukkua kunnolla jonkin yön. Mutta joka kerran
-jälkeen, jolloin hän oli saanut levätä näin, oli hänen raskaampaa
-valvoa taas — hän ei varmaan ollut saanut nukkua tarpeekseen moneen
-vuoteen.
-
-Torhild kantoi hänelle suuruksen tullessaan herättämään häntä. Jos
-hänen vaatteensa olivat märät hänen maata paneutuessaan, löysi hän
-ne kuivina herätessään, ja reiät ja ratkeamat oli paikattu. Olav ei
-pyytänyt häntä tekemään niin — se kuului Livin töihin, mutta tämä ei
-huolehtinut siitä. Torhildilla oli kyllin puuhaa muutenkin. Mutta tyttö
-vain hymyili ja pudisti päätään.
-
-Ja sitten hänessä heräsi halu omistaa hänet — tuntea yhden ainoan
-kerran elämässään, miltä tuntuisi pitää tervettä naista sylissään,
-sellaista, jonka ei tarvinnut pelätä särkyvän. Mutta sittenkin hänestä
-tuntui, ettei hän ollut _tahtonut_ sitä. Sinäkin aamuna, jolloin hän
-oli kouraissut tämän luokseen odottaen, että toinen olisi työntänyt
-hänet pois ja suuttunut. Mutta Torhild oli vaipunut hänen viereensä
-huokaisematta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Koko syksyn ja talven hän kulki kuin mustan sumumeren keskellä. Hän
-ei sietänyt itseään, eikä toisin ajoin sietänyt häntäkään, mutta
-sittenkään hänellä ei ollut voimaa nousta tuosta mudasta. Kun Torhild
-muuttaisi takaisin tupaan lapsineen, täytyi tämän kai loppua itsestään,
-lohdutteli hän tuntoaan — mutta niin ei käynyt.
-
-Hän pysytteli Ingunnin luona varhaisesta aamusta myöhään iltaan.
-Kotoaan hän ei ollut poissa yhtään ainoata yötä sitä viikkoa lukuun
-ottamatta, jolloin hän oli ollut ulkoluodoilla hylkeiden pyynnissä.
-Nyt, kun hän oli pettänyt vaimonsa, ajatteli hän aikaisempaa
-katkeruuttaan tätä kohtaan vain perkeleen kiusauksena, johon hän oli
-langennut. Ingunn, oma Ingunn — kuinka voin tehdä sinulle noin, kun
-itse makaat siinä kärsivällisenä ja lempeänä, avuttomana kuin selkänsä
-taittanut eläin. Tämmöinenkö siis oli ystävyytemme loppu, että minä
-olin pettävä sinut.
-
-Olav kantoi häntä peitteisiin ja taljoihin käärittynä aivan kuin lasta
-yön toisensa jälkeen, että hän saisi vähän helpotusta alituiseen
-sängynpohjalla makaamiseensa. Mitä väsyneemmäksi ja vilusemmaksi ja
-unisemmaksi hän tunsi itsensä, sitä enemmän se helpotti hänen omaa
-oloaan.
-
-Puheisiin hän ja Torhild olivat joutuneet tuskin kertaakaan tuon
-onnettoman aamun jälkeen. Koko talossa olonsa ajan Torhild oli
-ollut melkein ainoa ihminen, jonka kanssa Olav oli puhellut kuten
-täysi-ikäisen, tasa-arvoisen ihmisen kanssa. Hän muisti sen — muisti
-mitä hän oli velkaa tuolle Torhildille, jonka hän oli palkinnut näin.
-Hän ei voinut puolustaa tekoaan millään. Tämä ei ollut tuntenut ketään
-miestä ennen häntä — ei ollut tiennyt elämästä muuta kuin uupumattoman
-raatamisen toisten hyväksi — nurkumatta, vaikka elämä olisi tuntunut
-raskaalta. Ja nyt hän ei uskaltanut puhua tälle sanaakaan ja esti
-häntäkin puhumasta — sillä sisimmässään hän tiesi nyt, mitä toinen
-oli tuntenut kauan, ja miksi tuo oikeamielinen ja kunniastaan arka
-nainen, joka ei enää ollut nuori, oli antautunut hänelle vastustamatta.
-Hän oli tajunnut sen hänen äänettömistä hyväilyistään. Mutta jos hän
-_kertaakaan_ ilmaisisi sen sanoilla, oli Olav kuoleva häpeästä.
-
-Bjørnia, hänen isäänsä, Olav muisteli myös. Jos tämä nyt olisi elänyt,
-olisi hän tappanut Olavin arvelematta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olav ymmärsi, ettei asia voinut jäädä salaan. Oli pimein aika joulun
-edellä, kun hänen pelkonsa muuttui varmuudeksi. Oli kuin perkele olisi
-johdattanut häntä kaikkina näinä vuosina yhä varmempaan satimeen,
-kulkenut hänen edellään puolittain valhepukuisena ja verhoutuneena
-— kunnes hän nyt oli kääntynyt ympäri ja heittänyt taapäin huppunsa
-paljastaen hänelle kasvonsa kaikessa alastomuudessaan.
-
-Hän tiesi, että Torhild teki kaiken, mitä hän käski. Ennen he olivat
-usein joutuneet olemaan kahden kesken kalassa. Torhild lähtisi hänen
-kanssaan nytkin — vaikka hän ymmärsi, mitä Olav hautoi mielessään,
-lähtisi hän sittenkin, sen Olav tunsi. — Sitten saattoi sattua
-onnettomuus —.
-
-Ja Ingunn säästyisi tietämästä sitä. Ja hän itse säästyisi seisomasta
-jokaisen töllisteltävänä kaiken synnin ja pahuuden kuvana. Koska hän
-nyt kerran oli joutunut paholaisen valtaan, eikä hänellä enää ollut
-sielua, jonka olisi voinut kadottaa —.
-
-Ja sittenkin. Se oli saatana, joka näytteli tätä kaikkea hänelle, mutta
-hän sanoi ei. Tähän syntiin hän ei ollut suostuva, vaikka pirulla olisi
-sija valmiina helvetissä. Minulla ei ole mitään kadotettavaa, uskon
-sen kyllä — ei kunniaa, eikä pelastuksen toivoa, ei onnea, jonka olin
-kokenut Ingunnin kanssa tähän saakka — kaiken tuon olen päästänyt
-käsistäni. Mutta sittenkään et saa minua suostumaan tähän. En tahdo
-tehdä Torhildille enemmän pahaa kuin jo olen tehnyt. En edes Ingunnin
-tähden.
-
-"Herra, armahda minua —! Pyhä Neitsyt Maaria, rukoile puolestamme. Ei
-minun puolestani, en ole pyytävä mitään itselleni. Mutta armahda heitä,
-Herra — noita toisia."
-
-       *       *       *       *       *
-
-— Niin, nyt on liian myöhäistä, sanoi hän pilkaten perkeleelle. Kaikki
-ovat nyt huomanneet sen, koko talonväkeni; nyt sinun ei enää tarvitse
-mumista korvaani. Pidä suusi. Kyllä sinä minut saat, kun aikasi tulee.
-
-Hänen ympärillään oli tullut niin kammottavan hiljaista. Talonväki
-tuli äänettömäksi isännän tullessa lähelle. Aterioiden aikana kuului
-tuskin kuiskausta. Olav istui isännän tuolissa, apuvaimo kantoi sisään
-ruoan ja jakoi sen ympäri. Kukaan ei voinut huomata pienintäkään eroa
-hänen käytöksessään; hän liikkui yhtä reippaana ja ahkerana varhaisesta
-aamusta myöhäiseen iltaan, kulki yhtä suorana ja yhtä ripeästi, vaikka
-hänestä näkyi jo selvästi, että hän oli raskaana.
-
-Ingunn käänsi kasvonsa seinään päin, kun Torhild tuli sisään.
-
-Uusivuosi oli jo kulunut siksi pitkälle että paasto oli ovella, eikä
-Olavin ja Torhildin välillä ollut vieläkään mainittu yhtään sanaa
-siitä, mikä odotti. Mutta eräänä päivänä Olav näki hänen menevän
-ruoka-aitan parvelle suurusaineita noutamaan. Hän seurasi perästä.
-Torhild seisoi suolatynnyrin ääressä onkien ylös silavankappaleita ja
-raapien niiden päältä pinnalle muodostunutta mustaa kuohua.
-
-"Olen ajatellut, Torhild", ryhtyi Olav heti asiaan, — "etten voi
-tehdä sinun puolestasi paljon. Mutta koetan tehdä mitä voin. Siksi
-olen tuuminut antaa sinulle tuon tilan, — Aukenin — jonka ostin
-Hudrheimistä viisi vuotta sitten, ja lupaan pitää sen kunnossa. —
-Rundmyriä voisin viljellä kuten tähänkin asti sinun ja sisarustesi
-hyväksi."
-
-Torhild jäi katsomaan eteensä.
-
-"Voi ehkä olla niin, että on parempi, jos en jää Rundmyriin."
-
-"Kai sinusta on hauskempi päästä pois tältä seudulta. Niinkuin asiat
-nyt ovat", sanoi Olav hiljaa.
-
-"Auken —", Torhild katsoi häneen. "Se ei ole mikään pieni lahja
-minunlaiselleni naiselle, Olav."
-
-"Sitä pidetään kolmen lehmän tilana, ja mäen eteläisellä rinteellä
-rakennusten alla on pari hyvää peltotilkkua. Mutta kuten tiedät, ei
-siellä ole asunut yhtään ihmistä kahteenkymmeneen vuoteen, ja ne, jotka
-vuokrasivat sen minulta, eivät ole viitsineet pitää sitä kunnossa."
-
-Torhild kääntyi häneen päin ja ojensi kätensä.
-
-"Kiitos sinulle, Olav. Näen, että olet tahtonut pitää hyvän huolen
-minusta."
-
-Olav puristi hänen sormiaan.
-
-"En ole ollut ketään kohtaan niin paha kuin sinua", kuiskasi hän.
-"Sinulla olisi ollut oikeus toivoa parempaa palkkaa minulta."
-
-Torhild katsoi häntä silmiin ja sanoi:
-
-"Syy on yhtä paljon minun kuin sinun, isäntä."
-
-Olav pudisti päätään. Sitten hän sanoi hiljaa:
-
-"Eikö sinun ole liian vaikea tästä lähtien hoitaa tämän suuren kartanon
-emännyyttä?"
-
-"Ehei." Torhild hymyili heikosti. "Mutta on ehkä sittenkin parempi,
-etten jää tänne Hestvikeniin pitemmäksi aikaa."
-
-Olav nyökkäsi jäykästi. "Mutta Aukenin rakennukset ovat niin kurjassa
-kunnossa — katot rikki ja luhistumaisillaan. Minä korjautan ne ja
-panetan uudet katot — mutta sinä et voi muuttaa sinne ennen kesää."
-
-"Minun täytyy kai sitten olla Rundmyrissä siihen asti", arveli Torhild.
-
-"Niin, en tiedä muuta neuvoa", sanoi Olav.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viikon kuluttua Olav lähti kotoa muutamiksi päiviksi, ja kun hän palasi
-takaisin, oli Torhild muuttanut takaisin Rundmyriin. Ja Olav huomasi
-kaipaavansa häntä — äärettömästi.
-
-Ei hänen rakkautensa Ingunniin ollut vähentynyt tai muuttunut. Tämä
-tunne oli herännyt aivan sen ulkopuolella. Hän oli saanut katsoa aivan
-kuin näyssä elämään, joka oli aivan toisenlainen kuin hänen omansa
-— oli nähnyt, miltä miehestä saattaisi tuntua kulkea terveen ja
-ymmärtäväisen vaimon rinnalla, joka kaikessa kantoi osansa yhteisestä
-taakasta ja kantoi sitä yhtä järkevästi ja yhtä vahvoin voimin kuin
-toinen omaansa. Ja nähnyt lasten, poikain ja tyttärien, asettuvan
-taakseen rivissä, ilman että äiti murtui ja näivettyi hitaasti
-kuolemaan, synnyttäessään niitä maailmaan. Hän ei olisi tahtonut
-vaihtaa omaa elämäänsä tuohon, joka kangasti hänen edessään — hänestä
-tuntui, että vaikka hän olisi tiennyt ensi hetkestä, kohdatessaan
-nuoren, hennon Ingunnin, mitä tämä oli tuova hänelle myötäjäislahjaksi,
-niin hän olisi sittenkin ojentanut kätensä häntä kohti.
-
-Mutta sittenkin häntä kalvoi ikävä Torhildin mentyä. Tämä oli tehnyt
-hänelle enemmän hyvää kuin yksikään toinen ihminen. Ja hänet hän oli
-palkinnut tällä tavoin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eirik oli nähnyt, niinkuin toisetkin, miten Torhildin laita oli, eikä
-hän ollut uhrannut sille monta ajatusta. Mutta hiljaisuus, joka levisi
-Torhildin ympärille, sai pojan tuumimaan, että siihen kätkeytyi jotakin
-kauheata. Se ei ollut vain sitä, että hänelle oli käynyt hullusti,
-kuten niin monelle muulle palvelijalle.
-
-Tämä hiljaisuus oli kuin ne äänettömät kierteet, jotka syntyvät,
-kun heittää kiven veteen. Ja vähän kerrallaan, kuulematta sanaakaan
-asiasta, Eirikille selvisi, että hänen isänsäkin ympärillä kaikui tämä
-sama hiljaisuus. Epäselvät, pahat aavistukset alkoivat liikkua pojan
-sielussa — mutta hän ei voinut ymmärtää, mitä tekemistä hänen isällään
-oli siinä asiassa, että Torhild saisi lapsen. Isähän oli naimisissa
-äidin kanssa.
-
-Sira Hallbjørn lähetti Hestvikeniin sanan, että tänä vuonna oli
-Eirik Olavinpojan tultava rippikouluun paaston aikana sekä saatava
-pääsiäissakramentti; poika oli kymmenennellä vuodella, ja hänen olisi
-pitänyt olla mukana jo viime vuonna. — Eirik unohti kaikki varjot
-ja pelot sinä aamuna, jolloin isä lähetti hänet matkalle — pappi
-tahtoi lapset luokseen viikoksi, opettaakseen heitä kotona. Tämä oli
-ensimmäinen kerta, jolloin Eirik joutui ratsastamaan yksin kirkonkylään
-asti. Isä oli lainannut hänelle kevyen, pienen miekan, ja takana
-satulassa hänellä oli pussi, jossa oli lahjoja papille ja evästä
-hänelle itselleen.
-
-Kotiin palattuaan Eirik kysyi seuraavana päivänä:
-
-"Isä — kuka on minun kummitätini?"
-
-"Tora Steinfinnintytär, tätisi, joka kuoli." Olav ei tiennyt tätä
-varmasti, mutta luuli kuulleensa sen kerran. Eirik ei kysynyt enempää.
-
-Muistot, joita ei ollut ajatellut vuosikausiin, alkoivat nyt pyöriä
-pojan mielessä. Puoleksi unohdetut pelon ja turvattomuuden tunteet
-sukelsivat esiin. Toiset lapset olivat puhuneet kummitädeistään ja
--sedistään. Sira Hallbjørn oli tahtonut tietää ensimmäisenä päivänä,
-minkä verran heille oli opetettu kristinoppia kotona. Isä oli opettanut
-Eirikille Credon, Pater nosterin, Enkelin tervehdyksen ja Gloria
-Patrin, mutta siitä oli jo kauan; ja nyt ei kukaan enää ollut valvonut,
-että hän luki rukouksensa. Eirik ei siis osannut niitä hyvin, ja niiden
-norjalaisen selityksen hän oli suurimmaksi osaksi unohtanut. Melkein
-kaikki muut lapset osasivut paremmin — ja useimmat olivat oppineet
-jotakin kummitädiltään tai -sedältään.
-
-Eirik muisti, että ollessaan Siljuaasenissa oli se äiti, joka hänellä
-oli siellä, osoittanut kerran paksua, komea-asuista naista heidän
-kirkolla ollessaan ja sanonut, että se oli hänen tätinsä. Mutta tämä ei
-ollut vilkaissutkaan heihin ohikulkiessaan. Eirik ei ollut edes varma
-siitä, oliko hän sama täti, jonka luona he olivat käyneet, kun isä haki
-hänet Siljuaasenista. Sitä hän ei ollut ainakaan koskaan tiennyt, että
-tämä oli hänen kummitätinsä. Ensi kerran hän alkoi ihmetellä, miksi
-hän oli ollut Siljuaasenissa pienenä ollessaan. Hän oli kyllä kuullut
-muista lapsista, jotka oli annettu muuanne kasvatettavaksi, mutta ne
-olivat aina olleet sukulaisten luona, yksinäisten, vanhojen ihmisten
-kodeissa. Se pikkutyttö, Ingegjerd, joka oli niin kaunis ja jolla oli
-ollut hopeavyö kuten aikuisilla neidoilla, paitsi että sen nastat
-olivat aivan pienet, ja joka oli osannut kaikki katumuspsalmitkin
-melkein täydellisesti — hän oli kummitätinsä luona ja komensi ja
-määräsi noiden kahden lapsettoman ihmisen talossa niinkuin halusi ja
-sai mitä ikinä pyysi. Mutta Siljuaasenissa oli ollut köyhää ja ahdasta,
-ja Hallveigilla ja Torgalilla oli ollut itsellään vaikka kuinka paljon
-lapsia — eikä hän ollut kuullut vanhempiensa puhuvan noista ihmisistä
-sen jälkeen; eivät he siis voineet olla näiden sukulaisia. —
-
-Lehtolapsi ja äpärä, nuo sanat hän jo ymmärsi, ja huoran. Muisto äidin
-käynnistä, joka silloin oli pelästyttänyt häntä niin kauheasti, sukelsi
-nyt uudestaan esiin ilmielävänä, arvoituksellisena. Hän muisti sanoja,
-joita hän oli kuullut äitinsä mutisevan aivan kuin itsekseen, kun tämä
-ei jaksanut salata itkuaan — ja hän muisti äitinsä kantaneen itse
-avaimia ennen, mutta nyt ne oli annettu Torhildin vyölle jo ennen kuin
-entinen emäntä joutui vuoteen omaksi. Ja nyt, äidin viruessa siinä
-halvautuneena ja kykenemättömänä, oli isä ottanut Torhildin hänen
-tilalleen, ja tällä oli kohta lapsi, ja Eirik ymmärsi nyt, että se oli
-hänen isänsä lapsi. Mutta jos isä oli ollut _naimisissa_, oli sellainen
-niin suuri synti, ettei juuri kukaan uskaltanut tehdä sellaista. Mutta
-silloin täytyi olla niin, että hänen äitinsä oli vain isän huora. —
-
-Mutta silloin, silloin —! Sen Eirik kyllä tiesi, sillä sellaista
-oli ennenkin sattunut seudulla — että rikas isäntä lähetti luotaan
-huoransa lapsineen jonnekin syrjäiseen taloon kauas omastaan ja otti
-itse toisen tai meni naimisiin.
-
-Pelko kuristi pojan sydäntä niin, ettei hän voinut istua hiljaa
-yhdessä kohden. Isä saattoi lähettää heidät luotaan, jos tahtoi. Siitä
-oli kauan, kun isä oli ottanut Eirikin mukaansa retkille, eikä hän
-enää opettanut hänelle mitään, viitsi tuskin puhua hänelle. Eikä hän
-välittänyt Ceciliastakaan. Ja äiti makasi sängyssä, tarvitsi aina
-apua eikä voinut tehdä kerrassaan mitään. Jos nyt isä käskee heidän
-kaikkien kolmen lähteä Hestvikenistä ja ottaa sijaan Torhildin ja hänen
-lapsensa, niin —.
-
-Äidin vastenmielisyyden Torhildia kohtaan hän oli huomannut aina, mutta
-ei ollut koskaan ajatellut sitä. _Nyt_ hän ymmärsi. Ja viha, jota hän
-ei tähän asti ollut tiennyt olevan olemassakaan, syttyi pojan sydämeen.
-Hän vihasi Torhild Bjørnintytärtä niin, että hänen poskensa valkenivat
-ja hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, kun hän ajattelikin tätä. Hän
-mietti jo, miten hän jonakin yönä hiipisi Rundmyriin ja tappaisi tuon
-naisen, joka tahtoi työntää hänen sairaan äitiraukkansa ja heidät
-kaikki kotoa — iskisi puukon suoraan hänen pahaan, petolliseen
-sydämeensä.
-
-Mutta entä isä, isä —? Eirik oli kahden tulen välissä, tietämättä
-minne päin kääntyä. Pitikö hänen vihata isäänsäkin — vai rakastaa
-häntä entistä enemmän nyt, kun hän oli kadottamaisillaan hänet. Isä
-oli ollut aina Eirikin mielestä maailman parhain ihminen — eikä tämän
-kärsimättömyys, vähäsanaisuus ja kylmäkiskoisuus ollut vaikuttanut
-poikaan; hän oli ravistanut ne päältään kuten merilintu ravistaa veden
-höyhenistään, ja hän muisteli vain niitä kertoja, jolloin isä oli ollut
-toisenlainen. Kun he esimerkiksi olivat olleet kahden kesken metsässä
-tai vesillä ja isä oli kaikkitietävänä auttanut ja lämmittänyt häntä
-ja sulkenut hänet hiljaisen suopeutensa turviin — mutta muulloinkin
-Eirik oli usein saanut tuntea isän suovan hänelle hyvää. Ja hän muisti
-tuon kerran, jolloin isän oli täytynyt leikata poikki hänen myrkytetty
-sormensa ja jolloin hän oli työntänyt hehkuvan raudan omaan lihaansa
-näyttääkseen pojalle, ettei se koskenut paljon. Tuo teko oli säilynyt
-pojan mielessä niin loistavana urotyönä, että hän uskalsi tuskin
-ajatella sitä — niin se häikäisi.
-
-Isän menettäminen — Eirikin sydäntä vihloi hänen sitä
-ajatellessaankin. Ja sitten hän uneksi tekevänsä jotakin — jonkin
-urotyön, joka nostaisi hänet kunniaan. Hän koetti tuumia eri tekoja,
-mutta ei vielä päässyt oikein selville, minkä valitsisi. Mutta kun isä
-huomaisi, minkälaisen pojan hän omisti, näkisi kasvattaneensa miehen,
-joka kelpasi johonkin — silloin, kun Eirik oli voittanut isänsä
-sydämen, sanoisi hän tälle, että isän oli suotava kunniallinen asema
-hänelle ja siskolle, ja ettei hän saanut lähettää luotaan äitiä, vaikka
-tämä oli sairas ja kykenemätön ja oli tiellä. Mutta Torhildin hän saisi
-ajaa niin pitkälle kuin tietä riitti, ettei Eirikin enää milloinkaan
-tarvinnut pelätä hänen tulevan tänne kakaroilleen vaatimaan heidän
-paikkaansa.
-
-Mutta vaikka hänen rakkautensa isään oli tullut kiihkeämmäksi kuin
-koskaan, oli turvan ja luottamuksen tunne kadonnut — ja nyt Eirik
-huomasi, ettei hänen isänsä välittänyt hänestä, vaikkei tämä enää
-koskaan nuhdellut häntä ja tuskin katsoi häneen.
-
-— Olav ei näihin aikoihin muistanut Eirikiä juuri ollenkaan, huomasi
-vain helpotuksen tuntein pojan käyneen hiljaisemmaksi ja olevan
-vähemmän jaloissa.
-
-Eikä Eirik hiiskunut sanallakaan muille ajatuksista, joiden kanssa hän
-kamppaili.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viimeinkin eräänä päivänä keväällä, kun Olav jäi istumaan tupaan
-palvelusväen mentyä pois suuruksen jälkeen, sanoi hän Ingunnille:
-
-"Olet kai kuullut — että Torhild on saanut pojan." Hän puhui hiljaa,
-sortuneella äänellä.
-
-"Kuulin sen." Ingunn sai vaivalloisesti käännetyksi päätään sen verran
-taapäin, että näki vilauksen miehestään, joka istui seinään nojaten
-peräpenkillä. Tämä oli kirjava kasvoiltaan, ja hänen silmänsä olivat
-punaiset ja pöhöttyneet. Ingunn ymmärsi hänen itkeneen.
-
-— Sitä hän ei ollut nähnyt tämän tekevän koko naimisissaoloaikanaan,
-ei silloin kun Audun kuoli, ei kun hän itse sai kuolemansakramentit ja
-naiset luulivat hänen verensä juoksevan kuiviin. Hän oli nähnyt Olavin
-itkevän yhden ainoan kerran tätä ennen.
-
-"Minkälainen se on —?" kuiskasi vaimo. "— Torhildin lapsi —?"
-
-"Terve ja kaunis", sanovat toiset.
-
-"Etkö ole _nähnyt_ — poikaasi?"
-
-Olav pudisti päätään.
-
-"En ole nähnyt Torhildia siitä asti, kun hän lähti."
-
-"Mutta totta kai sinä tahdot _nähdä_ lapsesi —?"
-
-"En voi tehdä enempää kuin mitä olen tehnyt hänen hyväkseen. Pojan
-asemaa en voi muuttaa. — Ja silloin —."
-
-Olav nousi ja käveli keskilattialla — aikoi lähteä tuvasta. Ingunn
-kutsui häntä.
-
-"Minkä nimen hän on antanut sille?"
-
-"Bjørn." Ingunn näki, että mies oli jälleen purskahtamaisillaan itkuun.
-
-"Se on äitisi isän nimi."
-
-"Sitä hän tuskin on ajatellut. Sehän oli hänen isänsä nimi."
-
-Olav näytti aikovan kumartua vaimonsa yli, mutta sitten hän kääntyi
-äkkiä ja meni kiireesti ulos.
-
-Ingunn ei nyt nähnyt häntä ennen kuin ilta-aterialla.
-
-— Liviltä hän oli kuullut hänen menneen pajaan aamulla, eikä kukaan
-ollut nähnyt talon isäntää sen jälkeen koko päivänä. — Näytti siltä
-kuin hän olisi itkenyt enimmän ajan —.
-
-Sitten tuli yö. Olav ja Ingunn jäivät kahden tupaan — Eirik
-nukkui seinän puolella isän sängyssä. Olav hoiteli sairasta kuten
-muinakin öinä. Ja vaimo näki hänen nytkin monta kertaa olevan
-purskahtamaisillaan itkuun. Eikä _hän_ uskaltanut sanoa sanaakaan
-miehelleen, joka nyt oli saanut pojan, jota hän ei koskaan voisi
-taluttaa viereensä isännän paikalle perintökartanossaan. Entä Eirikin
-— kun hän itse oli poissa —.
-
-Hämärästi Ingunn aavisti, ettei Olav ollut noin liikuttunut ainoastaan
-surusta oman poikansa tähden.
-
-— Olav ei ajatellutkaan niin paljon lasta. Hän itki enimmin itseään —
-viimeisen kunniansa ja ylpeytensä rippeitä, jotka nyt olivat tahrattuna
-ja muserrettuna hänen jalkojensa juuressa.
-
-Vasta Olavinmessuksi Olav Auduninpoika oli saanut Aukenin rakennukset
-siihen kuntoon, että Torhild Bjørnintytär saattoi muuttaa sinne
-talouksineen. Olavin miesten oli määrä saattaa hänet tavaroineen yli
-vuonon. Olav itse oli Saltvikenissä päivänä, jolloin muuton piti
-tapahtua.
-
-Ingunn makasi kuunnellen — hän oli antanut avata molemmat pihaan
-vievät ovet. Hän kuuli kuormahevosten tulevan, niiden kaviot kopisivat
-vuorta vasten. Sitten kuului lehmänkellon ääni ja pienempää kopinaa —
-lapset, Rannveig ja Kaare, juoksentelivat ajaen lampaita ja vuohia.
-
-Liv seisoi ulommaisella ovella katsellen näytelmää.
-
-"Torhild kulkee alatietä", ilmoitti tyttö säihkyvän iloisesti. "Eipähän
-hän kuitenkaan ilkeä kantaa äpäräänsä kartanon ohi."
-
-"Hss — Liv!" kuiskasi Ingunn läähättäen, "juokse alas — ja pyydä
-häntä — kysy, tulisiko hän tänne — sano, että minä tahtoisin niin
-mielelläni nähdä hänen lapsensa."
-
-Heti sen jälkeen juoksi Eirik sisään suurella kiireellä. Hänen kapeat,
-tummat kasvonsa hehkuivat ja keltaiset silmänsä säkenöivät kiukusta.
-
-"Äiti! Nyt hän tulee tänne ylös! — Ajanko hänet ulos — tuo helvetin
-imisä ei toki saa tuoda tänne kartanolle äpäräänsä —!"
-
-"Eirik, Eirik!" Äiti kutsui häntä valittaen ja ojensi esiin laihan,
-vanhankeltaisen kätensä. "— Älä sano noin rumia sanoja armon
-Jumalan nimessä. On synti herjata köyhää raukkaa ja antaa hänelle
-haukkumanimiä."
-
-Eirik oli pitkä ja solakka, kapea kuin ruoko ja sirojäseninen. Hän
-nakkasi vihoissaan hienoa, mustakiharaista päätään.
-
-"Olen itse lähettänyt hakemaan häntä", kuiskasi Ingunn. Poika rypisti
-kulmiaan ja pyörähti kantapäillään — sitten hän meni pois ja kiipesi
-pohjoisen sängyn reunalle, jonne jäi istumaan, tuijottaen ovelle
-äkäisesti, pilkallisesti hymyillen, kun Torhild astui sisään.
-
-Tämä kulki pää kumarassa — hän oli kätkenyt tukkansa karkean, tiukkaan
-sidotun rohdinhuivin sisään — mutta selkä oli yhtä suora kuin aina.
-Sylissä hänellä oli puna- ja valkoraitaiseen vaatteeseen kiedottu
-käärö. Oli ihmeellistä, että vaikka hän astui Olavin vaimon eteen
-nöyränä ja surullisena, oli hänen askeleissaan entinen arvokkuus ja
-tyyneys.
-
-Naiset tervehtivät toisiaan, ja Ingunn sanoi, että näytti tulevan
-kaunis matkailma. Torhild yhtyi siihen.
-
-"Minun teki niin mieli nähdä poikaasi", kuiskasi Ingunn arasti.
-"Näytäthän sitä minulle. Pane se tuohon minun eteeni, tiedäthän, etten
-voi kohota ylös", sanoi hän, kun Torhild ojensi esiin käärönsä. Silloin
-tämä laski lapsen sängylle talon emännän eteen.
-
-Vapisevin käsin Ingunn aukaisi vaatteen, johon lapsi oli kääritty.
-Poika oli valveilla — se katsoi eteensä, ei minnekään erityisesti,
-suurin sinisin silmin; pieni hymy, aivan kuin valon kajastus, jota
-ei nähnyt kukaan muu kuin hän, väikkyi tuon hampaattoman maitosuun
-ympärillä. Hieno vaalea tukka pisti kiharana esiin myssyn reunan alta.
-
-"Se on iso poika?" sanoi Ingunn kysyvästi, "— ikäänsä nähden — se on
-kai kolmen kuukauden vanha?"
-
-"Täyttää kolme kuukautta Laurinmessun jälkeen."
-
-"Ja niin kaunis. Se muistuttaa minun Ceciliaani, eikö muistutakin?"
-
-Torhild seisoi ääneti katsoen alas lapseensa. Hän ei ollut juuri
-muuttunut — mutta oli tullut ikään kuin nuoremmaksi ja kauniimmaksi.
-Se ei johtunut yksistään siitä, että hänen vartalonsa nyt näytti
-entistä muhkeammalta leveine hartioineen ja korkeine povineen, joka oli
-leveä kuin miehen rinta. Mutta nyt näytti tuo täyteläinen, kiinteä povi
-aivan tahtovan pursua ulos vaatteiden alta — ja niin oli vyötäisten
-kohta hoikemman näköinen. Mutta ei se johtunut yksinomaan siitäkään
-— vaan nuo suuriluiset, harmaankalpeat kasvot olivat aivan kuin
-pehmenneet ja nuortuneet.
-
-"Tämä poika ei näytä kärsineen ruoan puutetta", sanoi Ingunn.
-
-"Ei — Jumalan kiitos", — vastasi Torhild hiljaa, "hänen ei ole
-tarvinnut oppia tuntemaan nälkää — ja Jumalan avulla ei hänen ole
-tarvitseva tuntea sitä milloinkaan, niin kauan kuin minä olen elossa."
-
-"Olav pitäisi kai kyllä huolen siitä, ettei pojalta olisi puuttuva
-mitään, vaikka sinut otettaisiinkin häneltä pois", sanoi Ingunn hiljaa.
-
-"Kyllä, sen tiedän."
-
-Torhild kääri jälleen huivin lapsensa ympäri ja nosti sen
-käsivarsilleen. Ingunn ojensi hänelle kätensä hyvästiksi — ja silloin
-Torhild kumartui syvään ja suuteli sitä.
-
-Mutta nyt Ingunn ei osannut hillitä itseään kauemmin, vaan häneltä
-pääsi sanat:
-
-"Sinä sait sittenkin lopulta tahtosi läpi, Torhild!"
-
-Torhild vastasi hiljaa ja suruisasti:
-
-"Minä sanon sinulle, Ingunn — niin totta kuin uskon Kristukseen ja
-Neitsyt Maariaan ja toivon heidän armahtavan itseäni ja tätä lastani —
-etten tiedä milloinkaan _tahtoneeni_ olla uskoton sinulle, emäntäni —
-ja miehesi ei tahtonut sitä milloinkaan — mutta kävi kuitenkin niin
-—."
-
-Ingunn sanoi katkerasti:
-
-"Ja kuitenkin näin jo kauan ennen kuin tulin sairaaksi, että sinä pidit
-Olavista — että pidit hänestä enemmän kuin kenestäkään muusta — ja
-olet pitänyt kolme tai neljä vuotta."
-
-"Niin, olen pitänyt hänestä enemmän kuin kenestäkään muusta ensi
-hetkestä, jolloin tulin tuntemaan hänet."
-
-Torhild sanoi nyt hiljaa hyvästi ja lähti ovesta.
-
-Eirik ponnahti paikaltaan, sylkäisi hänen jälkeensä ja kirosi. Äiti
-kutsui häntä peloissaan hiljaisella äänellä:
-
-"Eirik, poikani, älä tee noin pahasti. Älä milloinkaan enää nimittele
-noin rumilla sanoilla ketään ihmistä", pyysi hän itkuun purskahtaen,
-tahtoen vetää pojan luokseen. Mutta tämä riistäytyi irti ja karkasi
-ulos.
-
-
-
-
-XV
-
-
-Ja sittenkin loppu tuli Olaville odottamatta.
-
-Torhild Bjørnintyttären onnettomuuden jälkeinen talvi kului kuten kaksi
-edellistä. Kaikki ihmettelivät, ettei elon kipinä sammunut Ingunn
-Steinfinnintyttärestä — oli kolmatta vuotta siitä, kun hän oli voinut
-syödä kiinteätä ruokaa. Hänellä oli nyt makuuhaavoja, ja ne suurenivat
-Olavin ponnistuksista huolimatta. Hän ei itse kärsinyt niistä
-sanottavasti, paitsi olkansa alla olevista; niitä poltti joskus kuin
-tulessa. Hänen täytyi nyt aina maata aivinavaatteella, ja vaikka Olav
-voiteli paksusti rasvaa niihin paikkoihin, joista nahka oli syöpynyt
-pois, tarttui vaate usein kiinni haavoihin, ja silloin oli surkeata
-nähdä hänen tuskaansa. Mutta hän valitti ihmeteltävän vähän.
-
-Eräänä aamuna Olav oli kantanut hänet sänkyynsä, ja Livin levittäessä
-puhdasta taljaa ja aivinahurstia hänen tilalleen Olav hoiti hänen
-selkäänsä — hän oli kääntänyt Ingunnin syrjälleen. Hän oli aivan kuin
-pyörryksissä väsymyksestä ja vaivaantunut huonosta ilmasta, jota ei
-nykyään tahtonut saada tuvasta pois — yhtäkkiä hän kumartui vaimonsa
-yli ja kosketti varovasti huulillaan avonaista, kosteaa, laihassa
-olkapäässä olevaa haavaa — hän oli muistanut jotakin sellaista, että
-pyhät miehet suutelivat haavoja hoitaessaan spitaalisia. Mutta tässä
-oli päinvastoin: hän itse oli spitaalin saastuttama, vaikka hän näytti
-terveeltä ja elinvoimaiselta — ja Ingunn oli varmaan puhtaaksi pesty,
-koska hän oli kantanut vuosien tuskat nöyrästi ja valittamatta.
-
-Olav ei syyttänyt häntä enää mistään.
-
-Ingunn käsitti, miten vaikea Olavin oli olla suljettuna pois kirkosta.
-Ja eräänä yönä, kun mies oli elänyt vedellä ja leivällä koko päivän
-eikä näyttänyt enää tahtovan valvoa, kuiskasi vaimo vetäen hänet
-puoleensa:
-
-"En _tahdo_ valittaa, Olav — mutta miksi en saanut kuolla silloin, kun
-Cecilia syntyi, ettei sinun olisi tarvinnut joutua tuohon kadotukseen
-Torhildin kanssa."
-
-"Älä puhu niin." Mutta Olav ei voinut sanoa vaimolleen, ettei _se_
-ollut syynä hänen onnettomuuteensa. Hän oli ollut katkeroitunut
-Ingunnille, ja oli siitä syystä käynyt välinpitämättömäksi ja
-kyllästyneeksi ja kaipasi vain lepoa kaikesta rasituksesta. Nyt hän
-ei syyttänyt tätä enää — tuo raukka ei ymmärtänyt parempaa: Olav oli
-tiennyt kohta kolmekymmentä vuotta, ettei Ingunn ymmärtänyt paljon ja
-että Jumala oli määrännyt _hänet_ ymmärtämään ja vastaamaan heidän
-kummankin puolesta. Typerä hän oli — mutta sanomattoman rakas. Olav ei
-syyttänyt ketään muuta kuin itseään. Mea culpa, mea culpa —. Oma syy,
-eikä kenenkään muun.
-
-Kaikki Hestvikenin asiat menivät päin mäntyyn nykyään, niin
-maanviljelys kuin kalastus. Kun ei isäntä itse voinut olla mukana, niin
-—. Mutta hänen täytyi olla Ingunnin luona. Hän lohdutti itseään yhä
-uudestaan, etteihän tätä voinut kestää enää kauan, mutta sittenkin hän
-oli ajatellut, ettei vielä tänään, ei huomenna, eikä ylihuomenna. Kai
-se pian loppuisi, mutta vielä oli vähän aikaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pääsiäinen tuli varhain tänä vuonna, joten Oslon markkinat olivat jo
-Blasiuksenmessun jälkeisellä viikolla. Olavin täytyi käydä kaupungissa,
-hänellä oli tavaroita Claus Wiephartin varastossa — hän oli solminut
-jonkinlaisen sopimuksen tuon saksalaisen kanssa, mutta ei luottanut
-mieheen muuta kuin nimeksi, eikä ollut suostunut asumaankaan hänen
-luonaan enää viime kerralla; se tuli liian kalliiksi. Tähän asti hän
-oli voinut esittää syyksi, että hän tahtoi asua saarnaveljien luona,
-koska hän nuoruudestaan asti oli ollut tuon järjestön ystävä. Mutta
-tänä vuonna hän ei mielestään voinut mennä luostariin, koska hänet oli
-suljettu pois jumalan palveluksesta; ja niin hän tällä kertaa asettui
-asumaan muuanne. —
-
-Hän istui vierastuvassa viimeisen markkinapäivän iltana mutustaen
-eväitään ja ryypäten lomaan talon kehnoa olutta, kun Anki astui sisään
-ja kysyi Olavia, Hestvikenin isäntää.
-
-"Tässä minä olen. Kuuluuko kotoa uutta, Arnketil, vai miksi olet tullut
-tänne?"
-
-"Herra armahda, isäntä. Ingunn on viimeisillään — hän sai viimeisen
-voitelun minun lähtiessäni kotoa."
-
-Hänellä oli ollut hengenahdistuskohtaus, vaikkei sen vaikeampi kuin
-tavallisesti, ja hän oli yskinyt kovasti pari yötä. Mutta kukaan
-ei ollut ymmärtänyt, kun hän vaipui kokoon aamulla, että nyt oli
-kuolema lähellä — ennen kuin vanha Tore tuli sisään suurukselle.
-Heti kun hän näki, minkä näköinen sairas oli, lähti hän ulos, satuloi
-hevosensa ja ratsasti pappia hakemaan. Sira Hallbjørn ei ollut kotona
-nytkään — seurakunta aikoo totisesti valittaa siitä piispalle heti,
-kun tämä seuraavan kerran tulee tarkastusta pitämään — mutta yksi
-hänen paljasjalkamunkeistaan oli pappilassa vicariuksena. Mutta
-ennen kuin munkki ryhtyi antamaan kuolevalle sielunapua, oli hän
-käskenyt talonväkeä lähettämään kiireesti sanan isännälle, vaikka oli
-tietymätöntä, ehtisikö tämä ajoissa kotiin jäähyväisille —.
-
-Tänä talvena ei ollut koettu sanottavampia pakkasia, ja saarien
-ulkopuolella meri oli avoin, joten Olav oli tullut kaupunkiin
-veneellä. Mutta nyt oli ilma muuttunut kylmäksi muutamassa yössä, ja
-sen jälkeen tuli kova etelätuuli ja meri jäätyi — Anki oli tullut
-soutaen Sigvaldasteinariin asti, mutta sieltä hänen oli täytynyt pyrkiä
-maihin ja lainata hevonen. Ja nyt oli vuono tietysti täynnä sulkujäitä
-kauas selälle asti; oli vaikea sanoa, millä tavoin Olav ehtisi kotiin
-nopeimmin. Hänen täytyi kai kiertää maitse, ratsastaen. Hevosen Claus
-sai hankkia.
-
-Miehet olivat kerääntyneet Olav Auduninpojan ja hänen sanantuojansa
-ympärille ja seisoivat siinä kuunnellen ja neuvoja jaellen. Pari
-nuorta, upeisiin, värikkäisiin, avariin mekkoihin sonnustautunutta
-knaappia tuli siihen myös — he olivat istuneet peremmällä meluten ja
-nauraen, saksalaista kuminaviiniä juoden ja arpapeliä pelaten. Toinen
-heistä puhui nyt Olaville — pitkä, vaalea poika, jolla oli viimeisen
-ulkomaisen kuosin mukaan olkapäille valuvat silkinhienot hiukset. Olav
-tunsi hänet ulkonäöltä; hän oli Skogin ritarin toinen poika, ja muut
-miehet olivat luultavasti kuninkaankartanon huovipoikia.
-
-"Sinun pitää siis päästä pian kotiin, huomaan minä. Saat lainata
-hevoseni — se on hyvä, nopeajuoksuinen ratsu. Se on tuolla
-luostariveljien luona puron varrella — lähde sinne minun mukanani."
-
-Olav vastasi, että siitä oli liiaksi vaivaa vieraalle, mutta
-nuorukainen oli jo selvittämässä laskujansa pelitovereittensa kanssa,
-joi loppuun oluensa ja otti samassa miekkansa ja päällysviittansa.
-Silloin Olav jätti Arnketilin huostaan matkatavaransa ja viskasi
-vaippansa hartioilleen.
-
-Lumi narskui heidän jalkojensa alla, kun he tulivat ulos. Ilma oli
-kirkas ja vihertävän sininen laakson laidoilla ja ensimmäiset tähdet
-tuikahtivat taivaalta. "Tänä yönä tulee kova pakkanen", sanoi Olav
-saattajalleen; he astuivat kujia pitkin itään, Gjeitabruta kohti.
-
-Olav kyseli toiselta teitä — hän ei tuntenut ollenkaan niitä seutuja,
-jotka olivat kaupungin itäpuolella Skeidissoknin suunnalla, ei ollut
-sattunut milloinkaan tulemaan maitse Osloon. Nuori mies vastasi, että
-hän voi ratsastaa Botnfjordenin pohjukkaan asti jäätä pitkin — se
-kesti kyllä, vaikka olihan se paikoittain heikkoakin, "mutta minä voin
-lähteä saattamaan sinua", hän sanoi.
-
-Olav sanoi siitä olevan liikaa vaivaa, hän löytäisi kyllä perille,
-mutta hänen kumppaninsa, Lauritsa Bjørguilfinpoika, oli jo pistänyt
-juoksuksi: "Hevoseni on Steinbjørngaardenissa; odota minua kirkon
-kohdalla — en viivy kauan." Ja hän kääntyi ja lähti palaamaan takaisin
-kaupunkiin.
-
-Fransiskaanien kirkko ei vielä ollut vihitty, veljet lukivat messujaan
-eräässä pihalla olevassa rakennuksessa — mutta se kuului jo olevan
-vesikatossa, ja munkit pitivät siellä iltarukouksia paaston aikana.
-Olavin ensimmäinen katumusvuosi loppui vasta pääsiäisenä, mutta tähän
-rakennukseen, joka ei vielä ollut Jumalan huone, hän saattoi vapaasti
-mennä sisälle.
-
-Häntä sykähdytti kuitenkin kummasti astuttuaan sillan yli ja
-noustessaan tallattua polkua yli pellon, missä lumi hohti harmaana
-laskeutuvassa iltahämärässä, kohti kirkkoa, jonka pääty piirtyi mustana
-tähdistä säihkyvää, tummaa sineä vasten.
-
-Sisällä oli kylmempi kuin ulkona. Hän notkisti polvea vanhasta
-tottumuksesta sisään astuessaan, muistamatta, ettei Korkein Kuningas
-vielä ollut muuttanut tähän taloon. Pimeän kirkonlaivan perimmäisestä
-päästä hohti häntä kohti valo, joka loisti pienistä kynttilätuikuista;
-niitä paloi tukuttain ison ristiinnaulitunkuvan juurella, joka oli
-nojallaan harmahtavaa kiviseinää vasten, — ja vieressä ammotti kuorin
-pikimusta suu.
-
-Vähän edempänä laivassa paloi yksinäinen kynttilä lukutuolin ääressä;
-kirjan edessä seisoi veljeskunnan harmaakaapuinen munkki ja luki
-ääneen. Hän seisoi nurin käännetyn työkalulaatikon päällä, ja hänen
-ympärilleen oli kerääntynyt parikymmentä miestä ja naista paksut
-talvivaatteet yllään — kuka seisoi, kuka istui esiinvedetyn hirrenpään
-reunalla tai kumollaan olevilla pytyillä — heidän hengityksensä huuru
-liikkui kynttilän hohteessa.
-
-Huoneen keskeneräisyys ja autius kouristi kuin käsi Olavin
-ahdistunutta sydäntä. Korkealla olevat ikkuna-aukot oli tukittu
-laudoilla; seinävierillä olleet telineet olivat vielä paikoillaan
-kirkon alapäässä, ja Olav näki ympärillään arkkuja ja kalkkipyttyjä,
-laudanpätkiä ja hirrenpäitä sitä mukaa kuin hänen silmänsä tottuivat
-pimeään. Kaikista kolkoin oli sentään pikimustan kuorin suuaukko —
-ja tämän maailman vertauskuvan, valmistumattoman ja järjestymättömän
-sekasorron yläpuolella kohosi iso ristiinnaulitun kuva, valotuikkujen
-sädehtivä vartiovalkea juurellaan.
-
-Se ei muistuttanut mitään hänen ennen näkemäänsä kuvaa — ja joka
-askelelta, minkä hän otti eteenpäin, kasvoi hänen sielunsa hätä ja
-pelko hänen katsoessaan tuota Kristuksenkuvaa — se ei ollut kuva, vaan
-_elävä_ Herra itse kuolintuskassaan, niin verisenä ruoskimisen jälkeen,
-kuin jokainen haava, jonka ihmiset ovat iskeneet toisiinsa, olisi
-sattunut Hänen lihaansa. Ruumis oli koukistunut kyljelleen kuin tuskan
-vääntämänä, pää retkahtanut eteenpäin suljetuin luomin, joiden yli
-orjantappurakruunun alta virtaava veri juoksi Hänen omaan puoliavoimeen
-huokaavaan suuhunsa.
-
-Kuvan alla seisoivat Maaria ja Johannes evankelista. Äiti oli painanut
-rintaansa vasten laihat, yhteen puserretut kätensä silmät ylös luotuina
-ja niin surullisina, kuin kantaisi hän kaikkien sukukuntien ja kaikkien
-aikojen synnit Pojan eteen, armoa rukoillen. Pyhä Johannes katsoi
-alas, ja hänen kasvonsa olivat kuin kokoonkäpristyneet tämän mysteerin
-miettimisestä.
-
-Munkki luki — Olav oli tuntenut tuon luvun lapsuudessaan:
-
-O vos omnes, qui transitis per viam, attendite, et videte, si est
-dolor sicut dolor meus. [O vos omnes j.n.e. — Eikö tämä teihin koske,
-kaikki, jotka tästä käytte ohitse? Katsokaat ja nähkäät, onko kipua sen
-vertaista, kuin minun kipuni. (Jeremian valitusvirret I, 12.)]
-
-Ingunn makasi kotona kuoleman kielissä, ehkä oli jo kuollutkin.
-Hän, Olav, ei tuntenut sitä todelliseksi, mutta tiesi nyt, että
-tämä hänenkin surunsa oli kuin yksi noista verisistä haavoista
-ristiinnaulitun ruumiissa. Jokainen synti, jonka hän oli tehnyt,
-jokainen haava, jonka hän oli iskenyt itseensä ja muihin, oli
-tuollainen verinaarmu, jolla hän oli haavoittanut Jumalaansa. Hän
-tunsi oman sydänverensä juoksevan mustana ja suruista raskaana hänen
-suonissaan, tiesi, että hänenkin syntielämänsä oli ollut yhtenä
-pisarana siinä kalkissa, jonka Herra oli tyhjentänyt Getsemanessa. Ja
-hän muisti lapsuudessa oppimansa raamatunlauseen, jota hän oli luullut
-käskyksi; mutta nyt se soi hänen korvissaan aivan kuin murheellisen
-ystävän huulilta kuuluva rukous: Vade, et amplius jam noli peccare.
-[Vade j.n.e. — Mene, äläkä enää sillä tavoin syntiä tee. (P.
-Johanneksen ev. 8, 11.)]
-
-Ja nyt oli kuin hänen silmänsä olisivat kadottaneet näkökykynsä ja
-kaikki veri syöksynyt sydämeen, takaisin alkulähteeseen ja hänen
-ruumiinsa tullut päältäpäin kylmäksi kuin kuolleen. Kaikki tuo oli
-aivan kuin hän itse: hänen oma sielunsa oli kuin tämä huone, kirkoksi
-aiottu, mutta tyhjä, vailla Jumalaa; pimeys ja sekasorto vallitsi sen
-sisällä, mutta ainoat valonkipunat, jotka paloivat siellä ja levittivät
-lämpöä, olivat yhdessä kasassa pois suljetun Herran, ristiinnaulitun
-Kristuksen ympärillä, joka kärsi hänen syntinsä ja epätoivonsa tuskia.
-— Vade, et amplius jam noli peccare.
-
-Herrani ja Jumalani! Niin, Herra, minä tulen — minä tulen, sillä
-rakastan sinua. Rakastan sinua ja ymmärrän: Tibi soli peccavi, et malum
-coram te feci. Juuri sinua vastaan olen syntiä tehnyt, sinua vastaan
-rikkonut. Hän oli sanonut nuo sanat tuhat kertaa, mutta nyt vasta hän
-tiesi, että se oli totuus, joka keräsi itseensä kaikki muut totuudet
-aivan kuin maljaan.
-
-— Minun Jumalani, minun kaikkeni! —
-
-Sitten joku kosketti hänen olkaansa — ja hän hätkähti. Tulija oli
-Lauritsa Bjørgulfinpoika; hän ilmoitti hevosten olevan pihassa. Tätä
-tietä pääsi pikemmin — nuorukainen vei Olavin kirkon läpi kuoriin.
-Nyt, kun Olavin silmät olivat tottuneet pimeään, hän erotti alttarin —
-paljaan kivipaaden, vielä vihkimättömän ja koristamattoman — kylmän,
-kuolleen sydämen. — Kuorin eteläpäässä oli pieni ovi.
-
-"Katso eteesi — tänne ei vielä ole saatu portaita." Lauritsa hyppäsi
-lumeen. Ulkona pihalla seisoi kaksi luostariveljeä. Toinen piteli
-hevosta, toinen kantoi lyhtyä. Lauritsa näkyi sanoneen heille, mistä
-oli kysymys, sillä toinen heistä tuli Olavia kohti — hän oli ollut
-sira Hallbjørnin luona ja käynyt kerran Hestvikenissäkin. Olav tunsi
-munkin kasvot, muttei muistanut hänen nimeään.
-
-"Kärsivällisesti ja tyynesti kantoi vaimosi kuormansa. Vai niin,
-no sitten siellä on veli Stefan — kyllä mekin muistamme vaimosi
-rukouksissamme tänä iltana."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pohjoistuuli puhalsi heidän selkäänsä heidän ratsastaessaan jäätä
-pitkin — se oli pitkät matkat kiiltävä kuin rauta, tuulen ajettua pois
-viimeksi sataneen lumen. Kuu nousi vasta aamupuoleen; yö oli musta ja
-tähtikirkas.
-
-"Ajetaan Skogiin", sanoi Olavin opas, "sieltä saamme nahkamekot
-yllemme."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Skog oli suuri kartano, totesi Olav — pimeässä häämötti paljon isoja
-rakennuksia. Nuori Lauritsa hypähti satulasta laajan mekon estämättä
-häntä vähääkään, oikoi ja verrytteli vähän pitkää, jäntevää vartaloaan
-ja lähti avaamaan erään rakennuksen ovea. Sitten hän jäi seisomaan
-hevosensa luo puhellen ja taputellen sitä, kunnes ulos tuli lyhtyä
-kantava mies — valo aivan kuin liiti lunta pitkin.
-
-"Astu alas, Olav, mennään sisään." Hän otti pihkavalkean mieheltä ja
-näytti tietä pihan poikki. "Asumme siellä, missä olemme asuneet siitä
-asti kun menimme naimisiin — äitipuoleni ja Aasmund, veljeni, asuvat
-isossatuvassa, kuten isäni eläessä." Hän näytti aivan kuin otaksuvan,
-että kaikki tunsivat Skogin isoisten asiat.
-
-"Onko isäsi kuollut?" kysyi Olav jotakin sanoakseen.
-
-"Kyllä, siitä on jo puolitoista vuotta."
-
-"Jopa sitten olet nuori — ollaksesi tämän suuren kartanon isäntä."
-
-"Minäkö? En minä ole niin nuori — olen kolmekolmatta ikäinen."
-Hän aukaisi erään oven. Skogissa ei näkynyt olevan tapana lukita
-ovia. Porstuasta he tulivat pieneen, lämpimään, kauniiseen tupaan.
-Lauritsa sytytti paksun talikynttilän, joka oli lähellä uudinsänkyä,
-viskasi päretikun liedelle ja puhui sänkyyn päin. Hän pisti tukun
-naisenvaatteita verhojen taa.
-
-Kohta sen jälkeen astui sieltä esiin nuori vaimo keveissä pukimissa,
-punainen vaippa väljän, sinisen paidan yllä — työntäen pikimustia
-hiussuortuvia hunnun alle, jonka hän oli kietonut kapeiden,
-suurisilmäisten kasvojen ympäri. Hänen puuhaillessaan keveästi,
-reippaasti ja nuorekkaasti makasi mies puoliksi sängyn sisään
-kumartuneena — sieltä kuului pikkulapsen jokellusta, ja nuori isä
-nauroi ääneen.
-
-"Vai sinä — vai viet sinä isältäsi nenän — päästäpäs nyt, Haavard.
-Vai tahdotko sinä tietää, olenko minä palelluttanut sen." Sitten kuului
-piilossa olevan lapsen kikattavaa naurua.
-
-Talon emäntä oli kantanut esiin ruokaa kamarista ja tarjosi vieraalle
-olutkulhoa, josta kuohu valui yli. Olav kiitti, mutta pudisti päätään
-— hän ei olisi voinut syödä eikä juoda tällä hetkellä vaikka olisi
-ollut mitä. Lauritsa ravisti päältään lapsen, jonka kanssa oli
-leikkinyt, meni pöydän luo ja söi seisoaltaan.
-
-"Annapas minulle kulaus vettä, Ragnfrid. Vaimoni ja minä olemme
-luvanneet olla juomatta muuta kuin vettä nyt paaston aikana, ellemme
-ole vieraiden parissa tai matkalla", sanoi hän luoden kaipaavan katseen
-kuohuvaan olutkulhoon. Veitikkamaisesti hymyillen otti Olav vastaan
-tervetuliaisryypyn, joi siitä siemauksen ja ojensi kulhon isännälle,
-joka nyt käytti sitä hyväkseen — nuorukainen ei näyttänyt olevan
-halukas luopumaan lievästä humalasta, joka hänellä oli ollut heidän
-lähtiessään Oslosta. Se oli vähennyt ratsailla ollessa, mutta nyt hän
-lisäsi sitä runsain mitoin.
-
-Olaviin vaikutti tuo yksi ainoa siemaus, minkä hän oli ottanut suuhunsa
-ja nielaissut, siten, että hän aivan kuin heräsi hurmiotilastaan. Pois
-katosi äskeinen ihmeellinen tunne siitä, että kaikki, mitä hän näki
-ja tunsi, oli kuin varjoa ja että hänet itsensä oli Jumala temmannut
-niiltä teiltä, millä ihmiset kulkivat, ja asettanut hänet silmiensä
-eteen, autiolle paikalle — koska Hän tahtoi, että tämä Hänen luotunsa
-viimeinkin ymmärtäisi. Poissa kaikki näkyväisen maailman äänet, jotka
-hän oli kuullut kuin vuonon kohinan vuoren alta kotona Hestvikenissä,
-tajuten ne kuuntelemattaan — ja äänet, jotka puhuivat kuin suljetun
-seinän takaa, missä hän oli yksin yhden ainoan Äänen kanssa, joka vaati
-ja valitti täynnä rakkautta ja surua: O vos omnes, qui transitis per
-viam, attendite, et videte, si est dolor sicut dolor meus —!
-
-— Nyt ovi oli aukaistu tuohon lukittuun huoneeseen ja Ääni vaikeni
-— ja hän istui uppo-outojen ihmisten parissa vieraassa tuvassa
-keskellä yötä ja aikoi matkata pitkin tuntemattomia teitä kotiin. Ja
-siellä odotti kuolema ja valinta, jonka hän oli tehnyt itselleen vuosi
-vuodelta vaikeammaksi; hän näki nyt senkin edessään, näki, miten hän
-oli lykännyt sitä eteenpäin joka päivä. Mutta nyt se _oli_ edessä —
-hän tiesi sen istuessaan tässä viluissaan ja turtuneena, havahtuneena
-ihmeellisestä haaveenkaltaisesta tilastaan: tuon näyn jälkeen, tai
-mikä se lienee ollut, hän ei enää voinut jatkaa matkaansa puoliunessa,
-toivoen, että Jumala kerran valitsisi hänen puolestaan — _pakottaisi_
-hänet valitsemaan.
-
-— Niin monta kertaa hän oli antanut johdattaa itsensä tieltä
-harhapoluille, joita hän ei ollut tahtonut kulkea. Kauan aikaa
-sitten hän oli havainnut todeksi Torfinn-piispan sanat: se, joka on
-päättänyt tehdä oman päänsä mukaan, tulee näkemään päivän, jolloin
-hän huomaa tehneensä sellaista, mitä ei ole tahtonut. Mutta hän
-ymmärsi, että tuollainen tahto oli kuin heittokeihäs, jonka antaa
-singota kädestään umpimähkään. — Mutta hänen oma sisin tahtonsa oli
-kuin miekka. Kun hänet oli otettu kristinuskoon, oli hän saanut tuon
-vapaan tahdon, kuten päällikkö antaa soturilleen miekan, lyödessään
-hänet ritariksi. Vaikka hän olisi viskannut luotaan kaikki aseensa,
-taittanut ne ja tehnyt ne kelpaamattomiksi — niin oikeus valintaan,
-tahtoiko hän seurata Jumalaa vai hylätä Hänet, oli kuin kalpa, jota
-Herra ei tahtonut lyödä hänen kädestään milloinkaan. Vaikka hänen
-kristitynkunniansa ja -uskollisuutensa olisi ollut kuin petturin
-väärinkäytetty ritarimiekka, ei Jumala ottanut sitä häneltä pois,
-vaan hänen täytyi kantaa sitä keskellä Vapahtajamme vihollisparvea
-tai antaa se polvistuen takaisin tuolle Herralle, joka sittenkin oli
-valmis nostamaan hänet rinnoilleen, suomaan hänelle rauhansuudelman
-ja lahjoittamaan hänelle takaisin hänen miekkansa, puhdistettuna ja
-siunattuna.
-
-— Olav tunsi kiihkeää halua olla yksin näine ajatuksineen — vaikka
-hän kyllä tunsi, että tämä nuori Lauritsa oli erittäin hyvänsuopa ja
-tiesi, että hänen olisi vaikea löytää kotiin tänä yönä ilman toisen
-apua. Mutta tuo nuori pariskunta kiusasi ja vaivasi häntä lakkaamatta
-auttavaisuudellaan. Vaimo kävi polvilleen hänen eteensä, tahtoen auttaa
-häntä muuttamaan saappaita, ja oli etsinyt esiin paksut sarkasäärykset
-ja raskaat, karvaiset saappaat, joissa oli olkia pohjalla. Hänen ihonsa
-ja hiustensa tuoksu tulvahti Olavia vastaan lämpimänä ja raikkaana
-— ja hän pakeni itseään aivan kuin ponnistaen vastaan. Nuori äiti
-uhkui kaikkia niitä elämän antimia, joiden luota hänet oli suljettu
-pois askel askeleelta, kunnes hän tänä yönä oli nähnyt joutuneensa
-erotetuksi niistä niin täydellisesti, kuin hän jo olisi antanut
-munkkilupauksen.
-
-Mies toi sylillisen nahkavaatteita ja rupesi valikoimaan Olaville
-käypiä. Olav tuli kumman alakuloiseksi huomatessaan täyttävänsä niin
-pienen sijan tuon toisen vaatteissa — hän aivan hävisi niihin saatuaan
-ne päälleen. Olav vaikutti hartiakkaalta ja toinen hoikalta mutta
-tämä oli myös tukevampi kuin miltä näytti, sillä hänellä oli lisäksi
-pituutta. Ja ylpeyden tuskassa Olav tunsi mieltään loukkaavan sen,
-että hän oli kaikessa vähäpätöisempi tuota Lauritsa Bjørgulfinpoikaa,
-niin kasvultaan kuin arvoltaan ja mahdiltaan — tuota vaaleata
-pojanhuiskaletta, joka oli tottunut tähän tuvan kotoiseen ilmapiiriin,
-vaimon ja lapsen läheisyyteen ja joka käski ja määräsi isäntänä
-rikkaassa ritarikartanossa auttavaisena, hyvänsuopana ja tyytyväisenä.
-Hänellä oli soikeat kasvot ja kauniit, voimakkaat piirteet, mutta
-posket olivat vielä sileät ja lapsekkaan pyöreät; elämä ei ollut
-uurtanut vielä ainoatakaan vakoa tuohon nuoreen, raikkaaseen ihoon —
-eikä kai tullut uurtamaankaan: hän oli sen näköinen, kuin hänet olisi
-ollut määrätty kulkemaan tietään halki maailman tuntematta koskaan
-surua.
-
-Olav sanoi, että hän kyllä löytäisi yksinkin metsän läpi
-Skeidissokniin, Lauritsan ei tarvinnut lähteä kotoaan näin myöhään
-yöllä tässä pakkasessa. Mutta hänen isäntänsä vastasi innokkaasti,
-että nyt kun ei ollut satanut kunnolla lunta pitkään aikaan, oli metsä
-täynnä jälkiä, ja täytyi tuntea hyvin Gerdarudin tiet osatakseen
-perille suoraan. Eikä yöllinen ratsastus haitannut häntä vähääkään.
-
-Pihamaalla piteli renki kahta hevosta — kauniita, eloisia eläimiä.
-Tämä nuori knaappi oli oiva ratsumies, ja hänellä oli mitä parhaimmat
-hevoset. Olav harmitteli salaa, että hänen täytyi ottaa vastaan apua
-noustessaan satulaan — se oli noiden isojen saappaiden syy.
-
-He ratsastivat metsätaivalta suurimman osan matkaa; ohut lumikerros oli
-jäätynyt kovaksi, ja siinä kulki ristiin rastiin hiihtäjien leveitä
-latuja, ratsastajien ja rekien jälkiä — eikä kuuta ollut odotettavissa
-taivaalle ennen kuin tunnin kuluttua. Olav ymmärsi, että hän olisi
-saanut harhailla kauan, ennen kuin olisi löytänyt ulos tästä metsästä.
-
-Viimein he pääsivät ulos parista pienestä lehdosta ja näkivät
-edessään lakealla Skeidiskirkenin. Hiukan vajaa kuun kiekko oli juuri
-noussut koilliselle taivaalle matalien harjujen takaa. Kuun vinosti
-paistavassa, häilyvässä valossa oli tasanko kuin varjojen halkoma,
-sillä lumi oli kerääntynyt kinoksiin, joiden välillä oli kiiltäviä,
-paljaita hankitäpliä — ja yhtäkkiä Olav muisti yön, jolloin hän oli
-paennut Ruotsiin — enemmän kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Tuo
-laidasta vajaa kuu kai oli johdattanut sen hänen mieleensä — hänen oli
-silloinkin täytynyt odottaa kuun nousua ja hän oli lähtenyt matkaan
-jokseenkin samoihin aikoihin yöllä.
-
-Hän sanoi oppaalleen tästä eteenpäin tuntevansa hyvin etelään vievät
-tiet ja kiitti Lauritsaa avusta sekä lupasi lähettää hänen hevosensa
-takaisin ensi tilassa.
-
-"No niin — Jumala auttakoon sinua, Olav-isäntä, että kotonasi asiat
-olisivat paremmin kuin odotat. Hyvästi!"
-
-Olav antoi hevosensa seisoa, kunnes toisen ratsastus oli häipynyt
-yöhön. Silloin hän kääntyi etelään ja länteen vievälle tielle. Seutu
-oli jokseenkin alavaa ja tie kovaksi poljettu ja hyvä pitkät matkat
-eteenpäin, niin että hän voi ratsastaa nopeasti. Talojen välit eivät
-olleet pitkät.
-
-Kuu kohosi korkeammalle ja sammutti pienemmät tähdet, ja sen vihertävä
-valo alkoi levitä taivaan äärille, yli valkoisten kenttien ja
-harmaanhuurteisten metsäin; varjot ryömivät kokoon ja kutistuivat
-pieniksi.
-
-Kerran kaikui kukon kiekaus läpi kuutamon — siihen kuului vastaus
-kaukaisemmista taloista, ja Olav huomasi, miten yö oli hiljainen. Ei
-yksikään koira haukahtanut missään, ei yksikään eläin äännähtänyt, ei
-kuulunut hiiskahdustakaan hänen omaa, yksinäistä ratsastustaan lukuun
-ottamatta.
-
-Ja jälleen hänestä tuntui, kuin hän olisi ollut toisessa maailmassa.
-Kaikki elämä ja lämpö oli vaipunut alas, oli kytketty pakkasen ja
-unen kahleisiin kuten kalat merenpohjaan talvella. Yksin hän kulki
-kuolemanvaltakunnan halki, jonka yli pakkanen ja kuutamo kohottivat
-äärettömän, kaikuvan kupukaton, samalla kun hänen sisästään kuului
-lakkaamatta Ääni:
-
-O vos omnes, qui transitis per viam, attendite, et videte, si est dolor
-sicut dolor meus!
-
-Taipua, taipua, antautua, jättää elämänsä noihin lävistettyihin
-käsiin, niinkuin voitettu mies jättää miekkansa voittajaritarin
-käsiin. Viimeksi kuluneena vuonna, sen jälkeen kun hänestä oli
-tullut avionrikkoja, ei hän ollut koskaan tahtonut ajatella Jumalan
-armahtavaisuutta — olisi ollut miehuutonta ja kunniatonta vilkuilla
-sinnepäin. Niin kauan hän oli jo pelännyt ja paennut oikeutta ihmisten
-edessä. Ja nyt, kun hänen asiansa oli tullut niin vanhaksi, että hän
-kenties säästyisi maksamasta täyttä korvausta teostansa, rukoilisiko
-hän armoa _nyt_? — Hänen sisällään oli liikkunut semmoinen ajatus,
-että hänen, joka oli paennut maailman tuomiota, täytyi olla siksi
-rehellinen, ettei hän yrittäisi puikkia pakoon Jumalan tuomiota.
-
-Mutta tänä yönä, nyt kun hän kulki täällä talvisen kuun paisteessa kuin
-ajasta ja elämästä pois temmattuna, lähellä ikuisuuden rantaa, hän
-ymmärsi, että hänen lapsuudessaan kuulemansa totuus piti paikkansa:
-kaikkia syntejä suurempi synti on epäillä Jumalan armoa. Kieltää tuota
-sydäntä antamasta anteeksi, jonka keihäs on lävistänyt. Ja tässä
-kylmässä, kirkkaassa valossa hän näki, että sehän oli sama tuska, jota
-hän oli saanut kokea itse, sikäli kuin ihmisen sydän voi kuvastaa
-Jumalan sydäntä — kuten tiellä olevat lätäköt voivat kuvastaa _yhden_
-tähden väreilevässä pinnassaan yötaivaan tähtisäihkeen alla, — sinä
-iltana monta, monta vuotta sitten, jolloin hän oli tullut Bergiin ja
-sai kuulla Arnvidin suusta Ingunnin aikoneen hukuttaa itsensä, paeta
-hänen anteeksiantoaan ja rakkauttaan ja palavaa haluaan nostaa hänet
-ylös ja kantaa hänet turvan paikkaan —.
-
-Hän näki tänä yönä edessään Arnvidin kasvot, ja ystävä puhui näin: Sinä
-otit vastaan kaiken, mitä minä saatoin antaa sinulle, sinä et rikkonut
-ystävyyttämme, siksi olit paras ystäväni. Hän muisti myös Torhildia —
-hän ei ollut nähnyt tätä sen päivän jälkeen, jolloin hänen oli täytynyt
-ajaa tämä talostaan siksi, että hän kantoi sydämensä alla lasta, joka
-oli hänen, naineen miehen. Hän ei ollut milloinkaan nähnyt poikaansa —
-eikä hän voinut tehdä mitään äidin ja lapsen kunnian pelastamiseksi.
-Mutta Torhild oli lähtenyt sanomatta ainoatakaan katkeraa sanaa,
-kohtaloaan valittamatta. Hän aavisti Torhildin pitävän hänestä niin
-paljon, että tämä oli voinut lähteä valittamatta ja että tämän suurin
-lohtu onnettomuudessa oli ollut, että hän siten saattoi tehdä vielä
-_yhden_ hyvän työn Olaville.
-
-Viheliäiselle syntisellekin oli vaikeinta, kun ei hänen ystävänsä
-tahtonut ottaa vastaan tarjottua apua. Huolimatta siitä, että hän
-itse oli vajonnut niin syvälle syntiin ja suruun, oli Jumala antanut
-hänen löytää rauhan onnessaan: hän oli saanut antaa Ingunnille paljon,
-eikä hänelle ollut milloinkaan sanottu, että nyt oli mitta täysi.
-— Ja jälleen hänen mieleensä nousivat lapsena opitut sanat kuin
-kirkastuneina ja hän ymmärsi niiden sisimmän merkityksen: "Quia apud te
-propitiatio est: et propter legem tuam sustinui te, Domine." [Quia apud
-te j.n.e.: Sinulla on anteeksianto, ja Sinun kunniasi tähden odotan
-Sinua, Herra! (Psalmi de Profundis.)]
-
-Vieras hevonen alkoi väsyä — Olav pysähdytti sen avonaiselle kohdalle
-tultuaan ja antoi sen hengähtää. Sekä hän että hevonen olivat kuurassa
-— Olav havahtui ja katseli ympärilleen. Hänen takanaan, ylhäällä
-metsän laidassa, oli talo, jota hän ei muistanut ennestään; hänen
-edessään levisi iso valkoinen aukea, korkean kuurasta välkkyvän
-kaislikon reunustamana, joka ritisi hiljaa tuulessa — järvi siis. Hän
-ei tiennyt missä oli. Hän oli varmaan ratsastanut liian kauas itään,
-sisämaahan päin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuu oli vaipunut matalalle lounaaseen ja sen valo oli himmennyt, ja
-taivas alkoi vaaleta ja sinertää, muuttuen mantereen puolella punaisen
-kellerväksi, kun Olav viimeinkin saapui parin pienen taloryhmän luo
-pitäjän eteläpäässä. Lyhin tie Hestvikeniin kulki Hevoskallion yli.
-Kangistuneena, viluissaan ja kuolemanväsyneenä hän seisoi maassa,
-oikaisi itseään ja haukotteli — hän oli laskeutunut hevosen selästä
-taluttaakseen uupunutta hevosparkaa harjun reunaa ylös. Ääneti
-hän taputti hiukan tuota vierasta hevosta ja silitti sen turpaa.
-Turpakarvoissa oli kuuraa ja jäätynyttä vaahtoa. — Nyt oli täysi päivä.
-
-Saavuttuaan harjulle hän jäi hetkeksi kuuntelemaan — epätavallinen
-hiljaisuus tunki kaikkien hänen aistiensa läpi: vuono oli vaiennut
-ja jäätynyt viime pakkasissa. Niin pitkälle kuin silmä kantoi
-näkyi harmahtavaa, rosoista jäätä. Alkupuolella viikkoa puhaltanut
-etelätuuli oli murtanut rikki ensimmäisen jääkuoren ja ajanut
-lohkareet rannikolle, ja viime yön pakkanen oli sitonut kaiken yhdeksi
-peitteeksi. Kylmä viima puhalsi maailman yli ja muutti kaiken harmaaksi
-huurreturkiksi — ja ilma alkoi punertaa heikosti auringon tehdessä
-nousuaan sumusta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Munkki tuli häntä vastaan ovelle kuultuaan hevosen kavioiden kapseen:
-"Jumala olkoon kiitetty, että ehdit ajoissa —!"
-
-— Sitten hän seisoi Ingunnin vuoteen ääressä. — Tämä makasi siinä
-horroksessa, kapeat keltaiset kädet ristissä sisään vajonneella
-rinnalla — hän oli aivan ruumiin näköinen, paitsi että silmäterät
-liikkuivat vielä hiukan kalvonohuiden luomien alla. Viiltävää tuskaa
-tuntien Olav käsitti, että pian hän ei enää olisi makaava siinä. Yli
-kolme vuotta Olav oli kulkenut näissä ovissa vaimon maatessa vuoteen
-omana kiusattuna, jaksamatta liikuttaa muuta kuin päätään ja käsiään.
-Herra Jeesus Kristus, oliko hänelle merkinnyt niin paljon vain se, että
-hän _oli olemassa_ —!
-
-— Munkki puhui puhumistaan — siitä, miten oli hyvä, että tämä nyt
-vihdoinkin pääsisi vaivoistaan, kun hänen viimeiseltä oli täytynyt
-virua siinä selkä avonaisilla verihaavoilla! Kärsivällisenä ja
-hurskaana. Hän, veli Stefan, oli rukoillut puolestaan ryhtyessään
-antamaan hänelle viimeistä sielunhoitoa: Herra, suo meidän kaikkien
-olla yhtä hyvin valmistautuneet kuolemaan kuin Ingunn-emäntä. Heti sen
-jälkeen tämä oli vaipunut horrokseen — hän oli nyt maannut tuolla
-lailla kaksikymmentä tuntia, ja tuskin hän siitä enää heräisi; näytti
-siltä, kuin hän saisi erota ilman kuolinkamppailua. Sitten hän alkoi
-kysellä Olavin matkasta — hänen suunsa ei ollut hetkeäkään hiljaa —
-"mutta tuokaa toki isännälle jotakin syötävää!"
-
-Palvelustyttö kantoi sisään olutta, leipää ja vadillisen
-vastakeitettyä, suolattua molvaa. Olavia alkoi ällöttää, heti kun hän
-tunsi kalavadilta nousevan lipeän hajun, ja hän tahtoi vastustella,
-mutta munkki laski hellästi likaisen sierettyneen käden hänen
-olkapäälleen ja pakotti hänet syömään. Olav tunsi, että tämä veli
-Stefan oli hänelle vastenmielinen — hänen vaippansa haisi niin pahalta
-ja hänen kasvonsa muistuttivat paholaisen naamaa, terävine, aivan kuin
-luuttomine nenänpäineen. —
-
-Jo ensimmäisestä suupalasta Olav rupesi voimaan pahoin — hänen
-kurkkuunsa koski, ja suu tuli täyteen vettä. Mutta saatuaan
-nielaistuksi pari suullista hän huomasi olevansa kauhean nälissään.
-Istuessaan siinä syömässä hän tuijotti tietämättään Eirikiin, joka
-hommaili jotakin paikallaan penkillä. Pojan huomattua isän katsovan
-häntä hän tuli näyttämään tälle, mitä hän oli puuhaillut — ja hän
-oli niin innoissaan, että unohti isää kohtaan tuntemansa arkuuden:
-hän oli säilyttänyt kaksi paria isän viimeksi kaupungista tuomia
-pähkinänkuoria, ja nyt hän oli keksinyt, mitä niillä tekisi. Hän
-keräsi vahan, joka tippui äidin kuolemankynttilästä ja täytti sillä
-pähkinänkuoret; toinen oli Cecilialle, toinen hänelle itselleen. Veli
-Stefan innostui heti pojan toimista ja noukki kynttilän syrjälle
-valunutta vahaa, tuumien Eirikin kanssa, millä he voisivat estää kuoria
-irtaantumasta toisistaan perästäpäin.
-
-Väsymys valtasi Olavin kun hän oli tullut kylläiseksi. Hän istui
-nojaten niskaansa hirsiin; veri jyski hänen kaulallaan ja korvien
-takana, eivätkä silmät tahtoneet totella, kun hän koki kiinnittää ne
-johonkin — ja hän näki kuolinvuoteen ääressä olevan vihityn kynttilän
-valon kaksinkertaisena. Hetkittäin painuivat hänen luomensa kiinni
-kokonaan ja hänen edessään häilyi kuvia ja ajatuksia kuin usvaa —
-mutta kohentautuessaan hereille ja avattuaan silmänsä hän havaitsi sen
-kadonneen. Hän tunsi itsensä veltoksi ja tyhjäksi, ja muisto viime
-yöstä ja kaikesta, mitä hän silloin oli läpikäynyt, oli niin etäistä
-kuin vanha uni. — Tuo väsymätön veli Stefan tuli taas kiusaamaan
-häntä, tahtoi saada hänet viskautumaan pitkäkseen vähäksi aikaa
-pohjoisseinän sänkyyn — ja lupasi herättää hänet, jos vaimon tilassa
-tapahtuisi muutos. Olav pudisti jyrkästi päätään ja jäi istumaan. Näin
-kuluivat tunnit puoleen päivään.
-
-Hän oli vuoroin nukkunut, vuoroin ollut horroksissa nähdessään veli
-Stefanin alkavan hääriä kiireesti kuolevan luona. Polvistuen lattialle
-tämä kohotti toisella kädellä ristiinnaulitun kuvan Ingunnin kasvojen
-eteen ja viittoi toisella vilkkaasti Olaville.
-
-Olav oli siellä samassa. Ingunn makasi silmät ammollaan, mutta Olav
-ei tiennyt, _näkikö_ hän mitään — tunsiko hän papin kädessä olevaa
-ristiinnaulitunkuvaa tai Olavia, joka kumartui hänen ylitseen.
-Hetkiseksi ilmestyi noihin suuriin, sinimustiin silmiin aivan kuin elon
-häivettä; katse tuntui etsivän. — Olav kumartui lähemmäs vaimoaan, ja
-munkki piti ristiinnaulitunkuvaa aivan hänen silmiensä edessä — mutta
-äskeinen heikko, häilyvä levottomuus viipyi niissä yhä.
-
-Silloin Olav meni pois, tarttui Eirikin käteen ja talutti hänet äidin
-sängyn luo. Munkki oli alkanut lukea kuolevien litaniaa.
-
-"Etsitkö Eirikiä, Ingunn — tässä hän on!"
-
-Olav oli laskenut käsivartensa pojan ympäri ja piti tätä itseään
-vasten. Eirik ulottui häntä olkapäähän. — Olav ei tiennyt, tunsiko
-Ingunn heitä nytkään.
-
-Silloin hän polvistui, käsivarsi yhä pojan ympärillä. Eirik alkoi itkeä
-hiljaa ja katkerasti, sanellen maahan polvistuneena isänsä kanssa
-vastaukset rukouksiin.
-
-"Kyrie, eleison."
-
-"Christe, eleison", kuiskasivat mies ja poika.
-
-"Kyrie, eleison. — Sancta Maria."
-
-"Ora pro ea —", molemmat tuijottivat kuolevaan. Mies tarkkasi
-tuntemisen merkkiä. Poika katsoi äitiinsä kauhun ja ihmetyksen
-vallassa, kyynelten virratessa hänen poskiaan pitkin, nyyhkien aina
-vastausten välillä, — "ora pro ea, orate pro ea —.
-
-"Omnes sancti Discipuli Domini."
-
-"Orate pro ea."
-
-Ingunn huokasi hiljaa ja valittavasti — Olav kumartui hänen puoleensa
-— hänen vaaleilta huuliltaan ei kuulunut pienintäkään ääntä. Ja nuo
-kolme jatkoivat kuolemanrukousta.
-
-"Per nativitatem tuam."
-
-"Libera ei, Domine."
-
-Kuoleva sulki silmänsä — hänen kätensä liukuivat erilleen ja alas.
-Munkki pani ne takaisin ristiin rinnalle rukoillen edelleen:
-
-"Per adventum Spiritus sancti Paracliti."
-
-"Libera ei, Domine."
-
-"Ingunn, Ingunn, herää vielä, pikkuisen ainoastaan — että saan
-nähdä sinun tunteneen minut —"
-
-"Peccatores", luki munkki, ja isä ja poika vastasivat:
-
-"Te rogamus, audi nos."
-
-Hän hengitti vielä, ja silmäluomet värisivät aivan hiljaa.
-
-"Kyrie, eleison."
-
-Olav jäi polvilleen sängyn ääreen, pitäen Eirikiä itseensä painettuna
-senkin jälkeen, kun he olivat lukeneet rukouksen loppuun. Hän rukoili
-mielessään kiihkeästi — anna hänen herätä vielä, vain hetkiseksi, että
-saamme sanoa toisillemme hyvästit. — Vaikka joka yö näiden kolmen
-vuoden aikana oli ollut kuin astumista hänen kanssaan tuonelaan, ei hän
-sittenkään näkynyt jaksavan erota hänestä. Ei ilman, että he saivat
-sanoa viimeiset hyvästit, ennen kuin Ingunn poistui ovesta.
-
-Eirik oli heittäytynyt sängyn laidan yli, itkien sydäntäsärkevästi.
-
-Yhtäkkiä kuoleva liikutti huuliaan — Olav oli kuulevinaan hänen
-kuiskaavan nimensä. Nopeasti hän kumartui toisen yli. Tämä mutisi
-jotakin, mistä hän ei saanut selkoa, mutta sanoi sitten selvemmin:
-
-"— Ei sinne reunalle — siellä ei kestä — reunalla — Olav — älä."
-
-Olav ei ymmärtänyt hänen tarkoitustaan — puhuiko hän horroksissa vai
-mitä. Melkein tietämättään hän kiersi kätensä Eirikin ympäri, kohosi
-pystyyn ja nosti pojan jaloilleen.
-
-"Älä itke niin ääneen", hän kuiskasi ja vei pojan istumaan penkille.
-
-Eirik katsoi häneen epätoivoisesti — lapsen kasvot olivat itkusta
-turvonneet.
-
-"Isä", kuiskasi hän. "Isä — ethän sinä lähetä meitä pois
-Hestvikenistä, vaikka äitimme kuoleekin?"
-
-"Lähetä, ketä?" kysyi Olav kuin unessa.
-
-"Meitä. Minua ja Ceciliaa."
-
-"En suin —", Olav vaikeni äkkiä ja pidätti henkeään. Lapset — niitä
-hän ei ollut muistanut ollenkaan, ajatellessaan noita muita asioita
-viime yönä. Hän joutui aivan kuin ymmälle — mutta ei tahtonut ajatella
-sitä nyt, vaan lykätä asian pohtimisen toistaiseksi. Kuin unessa hän
-istuutui penkille kappaleen matkaa Eirikistä.
-
-Hän ei jaksanut taistella juuri nyt —. Lapsia — lapsia hän ei ollut
-muistanut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lähestyi iltapäivä. Ja vähän kerrallaan tuvassa istujat väsyivät
-odottamaan viimeistä henkäystä. Liv oli ollut pari kertaa sisällä
-Cecilian kanssa, mutta kun äiti makasi horroksessa ja lapsi oli levoton
-ja melusi, täytyi hänen kantaa taas ulos tuo tyttönen. Viimeisellä
-kerralla Eirik lähti mukaan — Olav kuuli heidän äänensä ulkoa.
-
-Hän oli istunut sängyn portaalla. Veli Stefan torkkui pöydän luona
-aukaistu rukouskirja edessään. Palvelijat hiipivät sisään, polvistuivat
-maahan ja lukivat hiljaa rukouksen, istuivat sisällä hetkisen ja
-poistuivat taas yhtä hiljaa. Olav vaipui kokoon — hän ei nukkunut,
-mutta oli kuin hänen päänsä olisi ollut aivojen asemesta täynnä
-harmaata villaa, niin nääntynyt ja loppuunjännitetty hän oli.
-
-Kerran, kun hän jälleen katsoi Ingunniin, hän näki tämän luomien
-avautuneen raolleen, ja niiden alta näkyivät sammuneet silmät.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ensimmäisinä viikkoina Ingunnin kuoleman jälkeen Olav ei tiennyt,
-milloin hän oli nukkunut. Sillä kai hän oli nukkunut välillä, koska
-henki pysyi hänessä. Aamuyöstä hänestä tuntui, kuin tuo harmaa usva
-olisi pyörinyt hänen päässään, sekoittanut hänen ajatuksensa ja
-hajottanut ne. Sitten se kerääntyi yhteen harmaana, tiheänä vaippana,
-mutta hän oli kaiken aikaa tuntevinaan taakkansa painon keveän
-aamu-unen läpikin ja ajatustensa askartelevan jatkuvasti samojen
-asioiden kimpussa; ja hän kuuli kaikki äänet tuvasta ja ulkoa pihalta
-tuon horteen läpi. Hän olisi halunnut nukkua kunnolla edes kerran —
-vaipua täydelliseen pimeään ja unohdukseen. Mutta mikäli hän ymmärsi,
-ei hän nukkunut täyttä unta koskaan.
-
-Lapsia koskevat ajatukset pitivät häntä hereillä.
-
-Hän tiesi tehneensä päätöksen tuona yönä, jolloin hän oli ratsastanut
-kotiin Ingunnin kuolinvuoteelle. Hän oli vastannut Jumalalle myöntäen.
-Minä tulen, koska Sinä olet minun Jumalani ja kaikkeni, tahdon langeta
-jalkojesi juureen, koska tiedän, että Sinä tahdot nostaa minut luoksesi.
-
-Mutta lapset — hänestä tuntui kuin sekä Jumala että hän itse olisi
-unohtanut heidät. Kunnes Eirik kysyi, etteihän isä lähettäisi heitä
-pois Hestvikenistä.
-
-Hän ei ymmärtänyt, mistä poika oli saanut semmoisen ajatuksen päähänsä.
-Se ei ollut voinut tapahtua luonnollisella tavalla.
-
-Ja sitten hän ajatteli Ingunnin viimeisiä sanoja, mietti niitä.
-
-"Älä tee niin, Olav. Ei reunalle — siellä ei kestä —."
-
-Ehkä hän oli vain puhunut unissa — nähnyt unta, että Olav aikoi lähteä
-heikolle jäälle. Mutta saattoi olla niinkin, että hän oli saanut
-tietää, siellä missä oli, mitä hänelle oli tapahtunut yöllä. Että hän
-ja Eirik olivat saaneet tietää siitä — ja molemmat olivat rukoilleet
-armoa.
-
-Lapsilla ei ollut ketään muita kuin hän. Hallvard Steinfinninpoika
-kaukana pohjoisessa, Frettasteinissä, oli heidän lähin sukulaisensa. Ja
-Olav arvasi mitä Hallvard tuumisi siitä, jos hän nyt astuisi esiin ja
-tunnustaisi kahdentoista vuoden vanhan salamurhan. Lapset eivät saisi
-kokea paljon lämpöä enonsa luona. Ja silloin kävisi selville, kuka
-Eirik oli.
-
-Sillä silloin hänen täytyisi tunnustaa sekin, että hän oli tahtonut
-sysätä esiin väärän perillisen, kavaltaa isäinsä perinnön lähimmiltä
-sukulaisiltaan vieraalle.
-
-Jos hän teki, kuten oli päättänyt tuona yönä, ei hän nähnyt enää muuta
-kuin yhden mahdollisuuden lapsilleen: Cecilia hänen täytyi antaa
-äidinperintöineen Nonneseterin sisarkuntaan ja Eirik kirkolle tahi
-saarnaveljien luostariin.
-
-Olav joutui syvän järkytyksen valtaan — tuoko oli _tarkoitus_?
-Tuliko hänen sukunsa loppua häneen siksi, että hän oli lyönyt kruunun
-päästänsä tekemällä konnantyön? _Pitikö_ hänen jäädä lapsettomaksi
-mieheksi, koska ei ole hyvä, että pahantekijä jatkaa sukuaan? Ja
-eivätkö lapset, jotka hän oli siittänyt eläessään maanpakolaisuudessa
-uhmamielin, saaneet jatkaa edelleen sukua, jonka hän oli tuominnut
-onnettomuuteen. Yksi poika hänellä oli, yksi ainoa, jota hän ei
-milloinkaan voinut tuoda sukuun. Ja hänen ainoa tyttärensä oli katoava
-maailmasta luostarin portin taa.
-
-Eirik. Toisin ajoin hän luuli tuntevansa sääliä poikaa kohtaan. Hänen
-oli vaikea työntää tätä takaisin siihen asemaan, mistä hän kerran oli
-ollut halukas nostamaan Ingunnin salaa siitetyn pojan. Hänestä tuntui
-välistä siltä, kuin hän olisi pitänytkin tuosta pojasta, kaikesta
-huolimatta.
-
-Varsinkin öisin, kun Eirik nukkui hänen takanaan sängyssä, oli hän
-tuntenut, ettei hän mitenkään hennonut työntää tuota lasta takaisin
-niihin oloihin, mihin tämä olisi kuulunut.
-
-Mutta sitten taas, kun hän kuuli pojan telmivän ulkona renkien
-parissa, nauravan aivan kuin olisi unohtanut äitinsä kuoleman, tuntui
-Olavista kuin Eirik olisi ollut hänen raskain taakkansa nyt; tuo poika
-se oli eniten tiellä, pahimpana esteenä ja vaikeutena nyt, kun hän
-aikoi murtautua kaiken sen läpi, mikä esti häntä saamasta rauhaa ja
-lievitystä sieluntuskalleen.
-
-Hän huomasi liukuvansa yhä kauemmas päätöksestä, jonka oli tehnyt
-Ingunnin kuoleman edellisenä yönä. Mutta sitä hän ei tiennyt,
-joutuisiko hän takaisin entiseen ryteikköön vastoin tahtoaan, vai oliko
-hän lähtenyt karkuun itse, koska ei sittenkään uskaltanut astua esiin,
-kun tosi oli edessä.
-
-Eräänä yönä Olav nousi vuoteesta ja meni siihen rakennukseen, missä
-Liv, hänen palvelusneitonsa, nukkui hänen tyttärensä kanssa. Suurella
-vaivalla hän sai tämän herätetyksi.
-
-Tyttö vetäytyi kyyryyn taljan alla, vilkutti pieniä, kapeita
-siansilmiään sekä peloissaan että uteliaana, katsoen isäntäänsä, joka
-seisoi hänen sänkynsä ääressä kynttilä kädessä. Olavin harmaaseen
-vivahtavan, vaalean tukan ympäröimät kasvot olivat uurteiset ja
-tuhkanväriset, leuan kiinteä viiva oli häipynyt parransängen peittoon.
-Hän oli alusvaatteisillaan, vain avara musta viitta peittonaan, ja
-jalat pistivät paljaina kengistä.
-
-Olav katsoi tyttöön ja näki, että tämä luuli hänen tulleen päätä
-pahkaa jakamaan hänen kanssaan Torhild Bjørnintyttären kohtaloa —
-hän liikahtikin jo aivan kuin tilaa tehden. Olav naurahti lyhyeen ja
-tuimasti.
-
-"Missä on Cecilia? Näin unta hänestä. Ei suinkaan häntä vaivaa mikään?"
-
-Tyttö levitti taljan auki, niin että hän näki lapsensa. Tämä
-nukkui kasvatusäidin kainalossa, pienet ruusunpunaiset kasvot
-syvällä lämpimässä ihossa, melkein peittyneenä omiin välkkyviin,
-silkinvaaleisiin kiharoihinsa.
-
-Enempää sanomatta Olav asetti luotaan kynttilän, kumartui alas ja nosti
-tyttären syliinsä. Hän peitti tämän huolellisesti vaippansa poimuihin,
-puhalsi kynttilän sammuksiin ja lähti ulos lapsineen.
-
-Tupaan tultuaan hän päästi vaippansa lattialle, potkaisi kengät
-jalastaan ja kiipesi sänkyyn sylissään tytär, joka nukkui yhtä makeasti
-hänen rinnallaan.
-
-Aluksi hän ei tuntenut unen olevan lähempänä kuin ennenkään,
-mutta tuntui hyvältä pitää tätä pientä olentoa sylissään. Hänen
-lapsenhiuksensa hipoivat silkinpehmeinä hänen leukaansa ja tuoksuivat
-suloisesti ja kirpeän raikkaasti unessa, hänen hento hengityksensä
-tuntui hänen rinnallaan kaulakuopan alla, lämpöä ja kosteutta uhkuen.
-Hänen pikkuinen, pyöreä, vahva ruumiinsa oli sekin kuin silkkiä,
-ja pienet polvet, jotka hän oli painanut isän vatsaa vasten, aivan
-pyöreät. Olav makasi nauttien rakkaudesta lapseensa, kuten saituri
-nauttii aarteistaan, jotka on levittänyt eteensä.
-
-Mutta vähitellen tuo pikku tyttönen vaikutti aivan kuin lämmityskivi.
-Nukkuvan lapsen lämpö tunkeutui isän ruumiiseen ja tyynnytti hänen
-sydämensä tykkivän, kivistävän rauhattomuuden; se virtasi koko
-hänen ruumiinsa läpi ja laukaisi jännityksen pehmeäksi, suloiseksi
-raukeudeksi. Hän tunsi unen olevan tulemaisillaan, avun, jonka
-arvon hän nyt täysin tajusi. Ja leuka Cecilian pehmeihin kiharoihin
-painettuna hän vaipui syvään uneen.
-
-— Hän heräsi siihen, että tyttö kirkui täyttä kurkkua. Lapsi oli
-noussut istumaan, puoleksi hänen rinnalleen, ja hieroi silmiään
-pienillä nyrkeillään. Seinän puolella oli Eirik noussut istumaan,
-silmät suurina — Sitten hän kurottui isän rinnan yli koettaen
-tyynnyttää pikku sisartaan.
-
-Olav ei tiennyt, mikä aika yöstä oli — räppänä oli suljettu. Pieni
-rasvalamppu lieden reunalla paloi vielä — oli kai hyvin varhaista.
-
-Isän tarttuessa pienokaiseen tämä vimmastui vielä enemmän ja huitoi
-pienillä pyöreillä nyrkeillään kirkuen kuin riivattu. Sitten hän
-pyörähti ympäri, viskautui isän yli ja aikoi purra tätä, mutta ei
-päässyt oikein käsiksi tämän laihaan poskeen. Eirik nauroi katketakseen.
-
-Sitten tyttönen nipisti kynsillään Olavin silmäluomia — veti niitä
-pitkiksi, nipisti ja kiskoi, ja tämä huvitti pikku neitoa niin, että
-hän unohtui siihen — herkesi itkemästä vähäksi aikaa ja kiusasi
-isäänsä minkä jaksoi. Viimein hän katsoi avuttomasti ympärilleen:
-
-"Liv — missä Liv?", hän ulisi surkeasti.
-
-"Bringlum!" sanoi hän sitten käskevästi.
-
-Eirik tiesi hänen tarkoittavan sillä ruokaa. Olav nousi sängystä,
-meni kamariin ja palasi sieltä kantaen isoa juustokimpaletta, talon
-parhaasta juustosta vuoltua, rieskaleipää ja kupillisen puoleksi
-jäätynyttä maitoa.
-
-Hänen tehdessään tulta lieteen maitokuppi kädessä, jota hän aikoi
-lämmittää, nousi Cecilia istumaan ja ällisteli siniset kissansilmät
-pyöreinä tuota vierasta miestä, viskellen leivänkappaleita sinne päin.
-Juuston hän syödä mutusti niin tarkkaan, että vain kuori jäi jäljelle.
-"Bringlum", komensi hän uudestaan, viskaten kuoren lattialle.
-
-Olav lähti hakemaan lisää ruokaa tyttärelleen. Tämä söi kaiken mitä
-sai, ja kun ei ollut enemmän, hän alkoi taas huutaa, tahtoen Livin luo.
-
-Kun maito oli sopivan lämmintä, ojensi Olav kupin tyttärelleen. Tämä
-joi maidon viimeiseen tippaan eikä tahtonut sitten antaa astiaa
-käsistään, vaan rummutteli sitä sängynlaitaa vasten. Se oli kaunis
-astia, aivan ohueksi sorvattu, ja Olav otti sen pois. Cecilia tarttui
-hänen tukkaansa molemmin kourin ja tukisti häntä — sitten hän iski
-kyntensä isän kasvoihin ja raapi hänen poskiaan ylhäältä alas terävin
-pikku kynsin, raapi sydämensä halusta — Eirikin kieritellessä sängyssä
-nauruun läkähtymäisillään. Hän tunsi sisarensa paremmin kuin isä ja
-kertoi nyt, että Cecilia oli äkäinen kuin peikko: "hän on raapinut
-sinut verille, isä!"
-
-Olav nouti enemmän ruokaa, haki kaikki makupalat, mitä ikinä löysi,
-mutta Cecilia oli nyt kylläinen ja työnsi luotaan kaiken, mitä hänelle
-tarjottiin. Mikään nunnanalku tämä hänen tyttärensä ei näkynyt olevan.
-
-Lopulta hänen täytyi antaa Eirikin viedä tuo kiukkuinen kakara takaisin
-kasvatusäidille.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sitten Olav heräsi kerran pilkkopimeässä — rasvatuikku oli sammunut.
-Hän oli nukkunut — nukkunut ensimmäisen kerran Ingunnin kuoltua —
-syvästi ja rauhallisesti. Hänen mielensä suli niin ihmeen pehmeäksi
-kiitollisuudesta, sillä hän tunsi itsensä kuin uudesti syntyneeksi ja
-pitkästä sairaudesta parantuneeksi — tuntui suloiselta herätä olematta
-väsynyt.
-
-Hän ummisti uudelleen silmänsä, sillä pimeys oli niin täydellinen, että
-se aivan kuin löi vastaan. Silloin hänelle selvisi, että hän oli nähnyt
-untakin nukkuessaan. Hän koetti kerätä unensa sirpaleet — Ingunnista
-hän oli uneksinut koko ajan ja auringonpaisteesta — hän tunsi sen
-valon vieläkin.
-
-— Hän oli nähnyt unta, että hän ja Ingunn seisoivat pienessä notkossa
-nurmikumpujen välissä, missä virtasi Frettasteinin pohjoispuolella
-oleva pieni puro. Mäki oli vielä paljas ja väritön viime vuoden
-kuihtuneesta, litteäksi painuneesta ruohosta, mutta paikoitellen,
-pitkin puron laitaa, kasvoi muutamia punaruskeita ja tummanvihreitä
-kiiltäviä lehti-ituja, jotka pistivät esiin kuolleesta ruohosta.
-He olivat aivan tuon valkoisen maakiven alapuolella, joka täytti
-koko puron uoman; se pani veden porlottamaan kiven yli ja syrjitse
-pienenä koskena ja muodosti alle altaan, jossa vesi kuohui ja
-suihki ja pulahteli. He seisoivat katsellen altaassa uiskentelevia
-kaarnavenheitä. Ingunnilla oli vanha, punainen mekkonsa — he eivät kai
-olleet vielä täysikasvuisia.
-
-— Läpi koko unen hän oli kulkenut Ingunnin rinnalla tuota puron rantaa
-pitkin. Olavista näytti sitten kuin he olisivat seisoneet suuren
-kuusen alla, keskellä jyrkintä kivivieremää, alempana puron varrella,
-missä vesi solisee ahtaan vuorisolan läpi; isot, alas vierineet
-kivet täyttivät pienen uoman, ja kummankin rinteen ryteikössä kasvoi
-sanajalkoja ja tervakukkia ja maitikoita ja vatunvarsia niin tiheässä,
-ettei tiennyt minne jalkansa asettaa löysässä olevien kivien keskellä.
-— Ingunn pelkäsi jotakin, turvautui häneen molemmin käsin ja voihkaisi
-hiljaa — ja hän tunsi ahdistusta omassakin sydämessään. Heidän päänsä
-päällä hän näki rotkon yläpuolella olevan kapean kaistaleen taivasta —
-siihen kokoontui juuri ukkospilviä.
-
-— Kerran he olivat olleet aivan rannassa asti, siinä missä puro laskee
-Mjøseniin. Olav näki lahden poukaman, jota reunustivat tummanharmaat,
-terävät kivet vuoren alla. Järvi oli harmaan ja kolkon näköinen ja
-siinä kulki lakkapäitä. Ingunn ja hän astuivat rantaan, olivat kai
-menossa venettä lainaamaan.
-
-— Hänen mielessään oli varmaan kuvastellut heidän muinoinen
-Hamarin-matkansa — muistot olivat vain epäjärjestyksessä ja
-muunneltuina, kuten aina unessa. Mutta heidän raikkaimman nuoruutensa
-sulo oli tuntunut unessa niin selvästi, että hän tunsi sen maun
-vieläkin.
-
-— Ja toiselta puolen se oli ollut kuin koko heidän yhteisen elämänsä
-kuva.
-
-Olipa miten oli — mutta hänen oli täytynyt nukkua koko yö, ehtiäkseen
-nähdä tämän kaiken. — Nyt oli varmaan pian aamu.
-
-Hän hiipi pimeässä ulos sängystään, löysi pari vaatekappaletta ja puki
-ne päälleen. Hän tahtoi mennä ulos katsomaan, pitkällekö yö oli kulunut.
-
-Astuessaan porstuan oven edessä olevalle paadelle hän näki Hevosen
-selän ja sen alasriippuvan metsänharjan, joka oli musta tähtitaivasta
-vasten. Piha oli pimeä rakennusten välistä, mutta kallioiden reunalla,
-jotka estivät näköalan vuonolle, näkyi kajastusta, aivan kuin kuutamon
-paistetta jäälle. Olav seisoi ihmetellen — voiko se olla mahdollista
-— kuuhan laski ennen puoltayötä. Mutta Kverndalenin puoleiset metsät
-olivat heikon, häilyvän, matalan, vinon paisteen valaisemat.
-
-Hän ei tahtonut osata uskoa sitä — kuinka hän oli erehtynyt ajasta
-näin. Vitkaan hän hiipi rakennusriviä pitkin länteen, pihamaan poikki
-vartiovuorelle. Siellä oli liukasta, ja oli vaikea päästä rinnettä ylös.
-
-Puolikuu kosketti vastarannan metsän latvoja keltaisen valjuna. Sen
-himmeiden, vinojen säteiden alla lepäsi jäätynyt vuono kuin kurttuisena
-heikon valon ja varjojen keskellä. Hänen allaan olevien vuorten
-jääkuori kiilsi vielä hiukan. Olav huomasi, ettei hän ollut nukkunut
-kuin kolme tuntia.
-
-Ja jälleen herätti tuo metsän harjalta paistavan kuun valo hänen
-mielessään muiston yöstä, jolloin hän oli lähtenyt henkipattona
-maanpakoretkelleen. — Nyt painoi tuo muisto häntä äkkiä niin
-musertavan raskaana.
-
-— Hän ajatteli untansa — siitä oli niin äärettömän kauan, kun he
-olivat kulkeneet yhdessä puron vartta rinnettä viettävää polkua kylää
-kohti. Ingunn oli kuollut — siitä oli vasta kolme viikkoa — mutta
-tuntui kuin siitä olisi ollut paljon kauemmin.
-
-Hän tunsi itkun pusertuvan kurkkuunsa, ja kyynelet pakkautuivat hänen
-kirvelevien luomiensa alle hänen tuijottaessaan toiselle puolen, missä
-kuu hehkui enää kuin viimeinen valosäen metsän takana. Hän olisi
-toivonut voivansa itkeä täydestä sydämestä — hän ei ollut itkenyt
-Ingunnin kuollessa eikä sen jälkeen. — Vaikka olihan se niinkin, että
-niinä parina kertana, jolloin hän oli itkenyt mieheksi tultuaan, hän ei
-ollut tahtonut osata lopettaa —; vaikka hän olisi taistellut vastaan
-kuinka paljon tahansa, oli itku saanut hänet valtaansa yhä uudestaan,
-hänen voimatta estää sitä. — Mutta tänä yönä, kun hän olisi toivonut
-voivansa itkeä aivan yksin, yhdenkään ihmisen näkemättä, tunsi hän vain
-tuttua ahdistavaa puserrusta kurkussaan, parin yksinäisen kyynelen
-vieriessä kylminä pisaroina hitaasti hänen kasvojaan alas.
-
-Keväällä — niin keväällä hän varmaan lähtisi jonnekin pois. Hän ei
-tahtonut jäädä Hestvikeniin kesäksi.
-
-Kuu oli nyt kadonnut kokonaan ja sen kajastus häipyi vähitellen metsän
-taa. Olav kääntyi takaisin kotiin.
-
-Pimeässä hän tunsi, aikoessaan laskeutua tilalleen, Eirikin kääntyneen
-poikkiteloin sänkyyn ja täyttävän sen laidasta laitaan.
-
-Hänestä oli äkkiä niin vastenmielistä koskea tuohon poikaan — joko
-hän ei hennonnut häiritä tätä, tai ei jaksanut nukkua hänen vieressään
-juuri nyt.
-
-Eteläinen sänky oli tyhjänä, vaikka sänkyvaatteet oli korjattu ulos, ja
-oljet, joiden päällä Ingunn oli nukkunut, poltettu.
-
-Olav meni kamarin ovelle ja työnsi sen auki — sieltä puhalsi jäinen
-kylmyys ja omituinen, aivan kuin jäätynyt ja ummehtunut juuston ja
-suolakalan haju; he olivat säilyttäneet ruokaa kamarissa talven aikana
-ja pitäneet oven suljettuna tupaan, että lämmin olisi pysynyt siellä
-paremmin, mutta tila oli aina valmiina vieraiden varalta.
-
-Olav seisoi hetken aikaa käsi vanhalla oven kamanalla. Hän tunsi
-sormiensa alla pintaa peittävät veistoskoristeet — Gunnar-tarun
-käärmekiekurat.
-
-Sitten hän meni sisään — törmäsi pyttyjä ja astioita päin,
-kunnes löysi sänkyyn. Hän nousi vuoteeseen ja paneutui siihen —
-sulki silmänsä pimeän peitoksi ja valmistautui kohtaamaan yötä ja
-unettomuutta.
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OLAVI AUDUNINPOIKA ***
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm website
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that:
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's website
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our website which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This website includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/67616-0.zip b/old/67616-0.zip
deleted file mode 100644
index 51fb214..0000000
--- a/old/67616-0.zip
+++ /dev/null