NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 9044 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..4bbf3cf
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #66783 (https://www.gutenberg.org/ebooks/66783)
diff --git a/old/66783-0.txt b/old/66783-0.txt
deleted file mode 100644
index bd23452..0000000
--- a/old/66783-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,9044 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of Lukkoneula, by J. S. Fletcher
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: Lukkoneula
-
-Author: J. S. Fletcher
-
-Translator: Väinö Nyman
-
-Release Date: November 21, 2021 [eBook #66783]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: UTF-8
-
-Produced by: Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen and Tapio Riikonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKKONEULA ***
-
-
-
-
-LUKKONEULA
-
-Kirj.
-
-J.S. Fletcher
-
-
-Englanninkielestä suomentanut ["The Safety Pin"]
-
-Väinö Nyman
-
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
-1925.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-     I. Kolmastoista asiakas.
-    II. Kuinka oli vuoteen laita?
-   III. Hiekkakuoppa.
-    IV. Lukkoneula.
-     V. Maisemakortti.
-    VI. Sopiva hetki.
-   VII. Rako seinässä.
-  VIII. Neiti Prettyn keinot.
-    IX. Toverillisella tuulella.
-     X. Naisten vuoro.
-    XI. Kultakello.
-   XII. Vangitut.
-  XIII. Vieläkin ratkaisematta.
-   XIV. Kumpi kultakaivos?
-    XV. Verhoton ikkuna.
-   XVI. Huomioita ja pyrkimyksiä.
-  XVII. Metsä ja hedelmätarha.
- XVIII. Mustasukkaisuutta.
-   XIX. Keskeytynyt matka.
-    XX. Rengas renkaassa.
-   XXI. Bartlettin takkamatto.
-  XXII. Pahassa pinteessä.
- XXIII. Mellapontin valtti.
-  XXIV. Kuinka Simmons valvoi etujaan.
-   XXV. Vihreä laakeripuu.
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN LUKU
-
-Kolmastoista asiakas
-
-
-Shelmore, joka siihen aikaan oli kolmenkolmatta ikäinen, oli toiminut
-asianajajana juuri kuusi kuukautta, ja ehkä hänellä sen vuoksi
-olikin kaksitoista asiakasta luettelossaan, koska hän oli ryhtynyt
-harjoittamaan ammattiaan syntymäkaupungissaan, Southernstowessa. Hän
-oli valinnut alakseen välitysmiehen hyvin varman ammatin, ja hänen
-suhteensa asiakkaihin oli edullinen hänelle itselleen; hän tunsi
-siksi hyvin ammattinsa, että tiesi ensi puolen vuoden kokemukset
-tyydyttäviksi ja lupaaviksi. Toisella aloittelijalla, jonka konttori
-oli alempana saman kadun varrella, eräällä entisellä toimistotoverilla,
-joka oli hyväksytty julkiseksi asianajajaksi samaan aikaan kuin hänkin
-ja joka käsitteli etusijassa rikosasioita, oli epäilemättä enemmän
-työtä, mutta vähemmän aineellista hyötyä; hänen konttorissaan kävi ehkä
-enemmän väkeä, mutta Shelmore piti kuitenkin enemmän oman huoneistonsa
-arvokkaasta rauhasta, keskustellen siellä asiakkaittensa kanssa niin
-tärkeistä asioista kuin kiinteistöjen luovuttamisesta tahi ostamisesta.
-
-Hän oli nuorekkaaseen tapaansa hieman ylpeä tästä konttoristaan.
-Katuoveen oli kiinnitetty kaunis kirkkaaksi kiilloitettu messinkilevy,
-johon oli kauniisti kaiverrettu: _Francis D. Shelmore, asianajaja_;
-ja siltä johtavien portaitten päähän tammioveen oli naulattu toinen
-samanlainen, pienempi, samanlaisin kirjoituksin. Tämän oven takana
-sijaitsevassa pimeähkössä huoneessa, joka oli asianmukaisesti täynnä
-papereita, pergamenttirullia ja metallirasioita, istui Shelmoren
-ainoa konttoristi, ovela, tarkkaavainen ja varhain kehittynyt Simmons
-Hackdale-niminen nuorukainen ja erään sisemmän, vihreällä verholla
-peitetyn oven takana istui Shelmore itse sievästi ja hyvällä maulla
-kalustetussa ja koristellussa yksityiskonttorissaan.
-
-Aina kun joku noista kahdestoista asiakkaasta sattui tulemaan,
-työskenteli Shelmore kovasti, ja asiakas sai odottaa hieman,
-konttoristin määrätessä odotusajan pituuden sen mukaan, millaiseksi
-hän arvosteli asiakkaan arvon ja merkityksen. Mutta sanoaksemme suoran
-totuuden, Shelmorella oli paljon joutoaikaa, ja se oli hänelle suureksi
-kunniaksi, että hän käytti siitä osan lisätäkseen omia lakitietojaan ja
-osan opettaakseen ilman erikoista sopimusta palvelukseensa ottamalleen
-konttoristille lakia.
-
-Shelmore, joka oli ollut melko täsmällinen poikaiästään asti, oli
-vieläkin hyvin säännöllinen. Hän saapui konttoriinsa joka aamu
-juuri kymmentä minuuttia vaille kymmenen, valmistautuen poistumaan
-sieltä joka ilta kymmentä minuuttia vaille viisi. Hän oli valmis
-lähtemään sieltä nytkin -- tavattoman kauniin syyskuun viime viikon
-keskiviikko-iltana. Hän oli siivonnut pöytänsä, pannut kirjansa
-syrjään, pukenut ylleen päällystakkansa ja pannut hatun päähänsä; hänen
-kovaksi kierretty sateensuojansa oli valmiina otettavaksi mukaan,
-ja sen vieressä oli sievästi taitettu _Times_, valmiina vietäväksi
-kotiin tädille, neiti Olivia Chaunceylle, jonka kanssa hän asui
-vanhanaikaisessa talossa Southernstowen vanhimmassa kaupunginosassa.
-Hän seisoi ikkunan vieressä vetäen sormikkaita käsiinsä täsmällisin
-liikkein ja katsellen samalla siitä avautuvaa näköalaa. Hän oli tehnyt
-nämä samat temput joka ilta kuutena kuukautena eikä se olisi saattanut
-häntä lainkaan toivottomaksi, jos joku erehtymätön profeetta olisi
-ennustanut, että hän tulee tekemään samoin joka ilta vielä monena
-pitkänä vuonna. Hänhän ei muuta toivonutkaan kuin hyvin sovitettua,
-tyyntä ja järjestelmällistä elämää, missä huominen olisi eilisen
-kaltainen.
-
-Ja kuitenkin juuri tällä hetkellä, jos Shelmore vain olisi tiennyt
-sen, sattui läheisyydessä asioita, jotka eivät kuuluneet lainkaan
-hänen alaansa ja jotka tulisivat häiritsemään hänen säännöllistä
-päivittäistä elämäänsä. Kun hän seisoi siinä katsellen kylmästi
-ikkunasta, näki hän jotakin, mikä ainakin kiinnitti hänen huomiotaan,
-ellei se juuri kiihdyttänytkään häntä. Hänen konttorinsa sijaitsi
-nurkkakorttelissa, ja sen ikkunoihin näkyi suuri ala vanhinta kaupungin
-puolta ja täydellisesti vanhanaikaisen Chancellor-hotellin julkipuoli.
-Ja Shelmoren huomio kiintyi erään tytön nopeaan ilmestymiseen
-hotellin pihan portille. Siinä tyttö pysähtyi sekunniksi tai pariksi
-kivitykselle ja katseli epäröiden ja kysyvästi ympärilleen, kuten
-ihmiset tekevät nähdessään outoja esineitä tai kohtauksia. Hän oli
-pitkä, solakka ja notkea, ja Shelmore oli aivan varma siitä, että
-hän oli nuori ja kauniskin: muuten hän oli hienosti puettu ja outo
-paikkakunnalla. Shelmore kummasteli hänen käyttäytymistään tietämättä
-oikein miksi, mutta nähdessään tytön jälleen katselevan ympärilleen,
-epäröivän ja sitten äkkiä tulevan kadun poikki häntä kohti, hän sai
-teoriansa valmiiksi.
-
-"Hän on joutunut johonkin pulaan", mumisi Shelmore, "ja haluaa saada
-selville jotakin".
-
-Tyttö katosi näkyvistä katukäytävällä kävelevien ihmisten joukkoon, ja
-Shelmore, saatuaan sormikkaittensa viime sormen haluamaansa kuntoon,
-otti sievästi käärityn sateensuojansa ja yhtä sievästi taitetun
-_Timesin_ käteensä ja valmistautui poistumaan päivittäisen työnsä
-näyttämöltä. Mutta ennenkuin hän ehti avata viheriäverhoisen oven,
-kuuli hän ääniä konttoristin huoneesta. Hän pysähtyi, ovi aukeni ja
-Simmons Hackdalen tarkkaavaiset kasvot ilmestyivät näkyviin samalla kun
-hänen kätensä ojentautui, tarjoamaan hänelle nimikorttia.
-
-"Nuori hieno nainen", sanoi Simmons lyhyesti, "haluaa neuvotella teidän
-kanssanne".
-
-Shelmore tarttui korttiin koneellisesti, tuijottaen sen sieviin
-kirjaimiin. Sen oli tietysti antanut sama tyttö, jota hän oli juuri
-äsken katsellut ikkunastaan. Ja kirjaimet, joihin hän tuijotti,
-muodostivat luonnollisesti hänen nimensä -- _Neiti Cynthia Pretty, St.
-Meliot's Camborne!_ -- Hyväinen aika, Camborne oli ainakin parin-,
-kolmensadan kilometrin päässä Cornwallissa! Mitä... hän kohotti äkkiä
-katseensa, nyökäytti konttoristilleen ja vetäen pois sormikkaat
-käsistään ja ottaen hatun päästään meni pöytänsä taakse kuin johonkin
-suojaan. Mutta päästyään sinne jälleen hän kohdisti katseensa oveen...
-
-Kun Simmons Hackdale ohjasi neiti Cynthia Prettyn huoneeseen, sai
-Shelmore hänestä yleisvaikutelman. Hän oli pitkä, solakka ja notkea,
-siis ensi otaksuman mukainen, ja kieltämättä viehättävä. Shelmore
-ei ollut varma siitä, oliko tytön tukka keltainen, tummankeltainen
-vaiko hieman punertava; hän ei ollut oikein varma tytön silmistäkään,
-olivatko ne siniset vai sinipunervat, mutta kaikissa tapauksissa
-valaisi tytön koko olemus konttoria. Ja tyttö oli nuori, ehkä
-yhdeksäntoista- tai kaksikymmenvuotias; Shelmore ei voinut sanoa sitä
-varmasti, mutta nuori hän ainakin oli. Ja äkkiä Shelmorekin tunsi
-itsensä hyvin nuoreksi, vieläpä hieman vähäpätöiseksi, sillä nähdessään
-hänet neiti Cynthia Pretty huudahti tahtomattaan.
-
-"Ah!" sanoi hän pysähtyen oven ja pöydän väliin. "Oletteko te herra
-Shelmore, jonka nimi on katuovessa? Oletteko todellakin? Ah, te
-näytätte niin hirveän nuorelta ollaksenne asianajaja, jollaista minä
-juuri tarvitsen."
-
-"Ehkä minä olen vanhempi kuin miltä näytän", vastasi Shelmore saaden
-takaisin tyyneytensä. "Ja minä vakuutan teille, että olen melko
-oppinut. Ettekö halua istuutua ja kertoa minulle..."
-
-Hänen vieraansa vaipui lepotuoliin, johon hän viittasi, ristien kätensä
-syliinsä ja tarkastellen samalla Shelmorea toistamiseen arvostelevasti.
-
-"Te olette todella älykkään näköinen", sanoi hän. "Ja te olette
-kaikissa tapauksissa mies ja asianajaja, jollaista minä juuri
-tarvitsen. Olen joutunut pulaan, herra Shelmore -- en ainakaan
-tiedä, mitä olisi tehtävä. Nimeni on Pretty -- Cynthia Pretty,
-kuten näette kortistani. Asun Cambornessa, Cornwallissa, ja omistan
-siellä puolet eräästä kuuluisasta tinakaivoksesta. Toinen puoli
-kuuluu yhtiömiehelleni, herra James Deanelle. Herra Deane on myös
-holhoojani ja uskottuni ja kaikkea muutakin isävainajani määräyksestä,
-koska minä olen vasta yhdeksäntoista vanha enkä siis täysi-ikäinen.
-Sanon tämän vain jonkinlaiseksi johdannoksi todellisille tärkeille
-asioille. Asia on niin, että herra Deane ja minä olemme viime aikoina
-matkustelleet. Emme kuitenkaan yhdessä, vaan erikseen. Hän on
-oleskellut Pohjois-Englannissa, sillä hän pitää hyvin paljon vanhoista
-kartanoista, muinaisesineistä ja niin edespäin. Minä taas olen ollut
-Bathissa erään entisen koulutoverini luona. Päätimme herra Deanen
-kanssa tavata toisemme täällä Southernstowessa, Chancellor-hotellisssa,
-tänään tai tarkemmin sanoen tänään iltapäivällä. Aiomme viipyä
-täällä muutamia päiviä voidaksemme tutustua paikkaan ja matkustaa
-sitten Doveriin ja mannermaalle, Hollantiin, Belgiaan, ehkäpä vielä
-Saksaankin. No niin, minä saavuin tänne Bathista kaikkine tavaroineni
-noin puoli tuntia sitten ja ajoin suoraan Chancelloriin. Siellä oli jo
-varattu minulle huone -- herra Deane oli varannut sen saapuessaan tänne
-maanantaina eli toissapäivänä. Mutta herra Deanea itseään ei näy siellä
--- hän on kadonnut jäljettömiin."
-
-"Jäljettömiinkö?" huudahti Shelmore. "Kuinka ja miksi?"
-
-"Älkää kysykö minulta", vastasi hänen vieraansa. "Minä en tiedä sitä.
-Nyt saatte kuulla, mitä tuolla kadun toisella puolen naiskonttoristi
-sanoi. Isäntä ei ollut kotona enkä saanut paljonkaan selville tytöltä,
-joka näyttää melko tyhmältä ja lyhytnäköiseltä. Hän sanoi herra Deanen
-saapuneen sinne maanantaina johonkin, aikaan ja kadonneen sitten
-salaperäisesti seuraavana iltana, eivätkä he ole nähneet häntä sen
-jälkeen. Ja koska minun mielestäni piti neuvotella heti jonkun kanssa,
-tulin ulos hakemaan asianajajaa, jolloin näin nimenne, ja -- no niin,
-muutapa minä en tiedäkään."
-
-"Kuinka vanha herra Deane on?" kysyi Shelmore.
-
-"Hän täytti viime kesäkuussa kuusikymmentäkolme vuotta", vastasi neiti
-Pretty.
-
-"Tiedättekö mitään syytä tähän katoamiseen?"
-
-"Jumala varjelkoon, en! Mitä syytä siihen voisi olla?"
-
-"Koska en tunne häntä, en osaa sanoa. Olisikohan se voinut johtua
-raha-asioista?"
-
-"Herra Deane on varakas mies. Me olemme yhtiötovereita ja molemmat
-rikkaita."
-
-"Onko hänellä nykyään ollut joitakin kotihuolia? Onko herra Deane
-naimisissa?"
-
-"Hän on leski. Hänen vaimonsa kuoli minun ollessani pieni tyttönen."
-
-"Onko hänellä lapsia, jokin poika tai tyttö?"
-
-"Ei. Minä olen kuullut hänen sanovan, ettei hänellä ole ainoatakaan
-sukulaista koko maailmassa."
-
-"Oliko hän tyytyväinen elämäänsä? Eikö hänellä ollut minkäänlaisia
-huolia?"
-
-"Koska olen tuntenut hänet lapsuudestani saakka, niin voinpa melkein
-sanoa, ettei herra Deanella ollut minkäänlaisia huolia eikä vaikeuksia.
-Hänen luonteensa oli hyvin aurinkoinen ja iloinen."
-
-"Te ette siis tiedä minkäänlaista syytä, miksi hän olisi kadonnut?"
-
-"En ainoatakaan! Tiedän hänen odottaneen hirveän kiihkeästi _tätä_
-matkaa manterelle, ja viime kirjeessään, jonka häneltä sain --
-se on täällä laukussani -- hän lupaa uskollisesti odottaa minua
-Chancellor-hotellissa tänään neljän aikaan. Hän on sellainen mies, että
-hän täyttää mitä tarkimmin sopimuksensa. Herra Shelmore, minä olen ihan
-varma siitä, että tässä on jotakin vialla."
-
-Shelmore pani hatun päähänsä.
-
-"Minä tulen kanssanne hotelliin, neiti Pretty", sanoi hän. "Tunnen
-Bellingin, isännän, ja parasta on, että puhuttelemme häntä heti."
-
-"Kun olin siellä, oli hän jossakin kaupungilla", huomautti neiti
-Pretty. "Enkä ymmärrä, voiko hänkään tietää sen enempää kuin ettei
-herra Deane ole ollut siellä maanantai-illasta asti."
-
-"Herra Deanehan on voinut jättää hänelle jonkun sanan, josta ei
-konttorineiti tiedä mitään", vihjaisi Shelmore. "Belling on kaikissa
-tapauksissa tarvitsemamme mies, ja tuolla hän juuri meneekin kotiinsa."
-
-Hän vei uuden asiakkaansa vanhan hotellin pihan poikki ja konttorin
-ohi erääseen yksityishuoneeseen, missä isäntä, iloisen näköinen
-keski-ikäinen mies, riisui juuri yltään päällystakkaan ja hattuaan. Hän
-kumarsi kohteliaasti neiti Prettylle, nyökäyttäen sitten ymmärtävästi
-päätään Shelmorelle.
-
-"Minulle kerrottiin juuri neiti Prettyn saapumisesta ja hänen
-tekemistään tiedusteluista, minne herra Deane on joutunut", sanoi hän
-siirtäen tuoleja lähemmäs vierailleen. "Jaha, te olette heti kääntynyt
-lainopillisen neuvonantajan puoleen, neiti, mutta toivokaamme, ettei
-se ole tarpeen. Ja kuitenkin se on totta, herra Shelmore, etten
-tiedä mitään herra Deanesta. Hän ei ole täällä enkä tiedä, missä hän
-oleskelee."
-
-"Kertokaa minulle vain kaikki, mitä tiedätte", vastasi Shelmore. "Neiti
-Pretty on luonnollisesti levoton hänen vuokseen ja pelkää hänelle
-tapahtuneen ehkä jotakin."
-
-"No niin, sir, herra Deane näytti minusta sellaiselta mieheltä, joka
-voi täydellisesti pitää huolta itsestään", vastasi isäntä istuutuessaan
-vieraitaan vastapäätä. "Mutta minä kerron teille kaikki tietoni. Herra
-Deane saapui tänne luullakseni Lontoosta maanantai-iltapäivällä noin
-kello neljän aikaan. Hän tilasi itselleen huoneen, numero seitsemännen.
-Sitten hän tilasi huoneen holhokilleen, neiti Prettylle, jonka sanoi
-saapuvan tänne keskiviikkona -- numero yhdennentoista. Neiti Pretty
-on nyt tullut, ja huone on kunnossa hänelle. Mutta missä on hänen
-holhoojansa! Minä en voi kertoa teille muuta kuin tämän: Herra Deanen
-tavarat vietiin hänen huoneeseensa, ja hän meni sinne itsekin pyytäen
-tuomaan teetä. Sitten hän tuli syömään päivällistä kello seitsemän
-aikaan. Sen jälkeen hän tuli luokseni ravintolan tarjoiluhuoneeseen
-ja kysyi minulta, onko täällä joitakin erityisiä huvittelupaikkoja.
-Minä kerroin hänelle täällä juuri avatusta elävienkuvien teatterista,
-jollaista ei ennen milloinkaan ole ollut Southernstowessa ja jota kyllä
-kannattaa mennä katsomaan. Hän sanoi menevänsä sinne ja lähtikin,
-tullen takaisin noin kymmenen aikaan tai hieman myöhemmin, jolloin
-hän pyysi minua juomaan lasillisen kanssaan. Hän saikin sitten viskyä
-ja soodaa tähän samaan huoneeseen -- herra Deane istui juuri tuossa
-samassa tuolissa kuin nyt te, herra Shelmore. Me keskustelimme
-teatterista ja nykyään noihin laitoksiin sijoitetuista pääomista.
-Sitte hän huomautti nähneensä teatterissa erään melko kauniin naisen,
-jonka hän sanoi istuneen jonkunlaisella kunniapaikalla ja näyttäneen
-paikalliselta kuuluisuudelta. Minä sanoin hänelle naisen olleen rouva
-Champernownen, Southerstowen pormestarin. Se kiinnitti suuresti hänen
-mieltään, ja hän sanoi, että vaikka hän oli kuullut ennenkin puhuttavan
-naispormestareista, ei hän kuitenkaan ollut milloinkaan nähnyt
-sellaista virantoimituksessa. Minä kerroin hänelle silloin, että rouva
-Champernowne on hyvin teräväjärkinen, taitava nainen ja omistaa erään
-kaupunkimme suurimmista liikkeistä ja että hän tultuaan Southernstoween
-noin parikymmentä vuotta sitten on aina harrastanut kaikkia
-kaupunkimme asioita ja toimii nyt jo toista vuotta pormestarina.
-Sitten keskustelimme jonkun aikaa naisten osanotosta valtiolliseen ja
-kunnalliseen elämään, ja noin yhdentoista aikaan hän sanoi menevänsä
-nukkumaan. Me sanoimme toisillemme hyvää yötä portaitten juurella, ja
-silloin näin hänen viimeisen kerran, herra Shelmore. En ole nähnyt
-häntä enkä kuullut hänestä mitään sen jälkeen."
-
-"Entä palvelijanne?" huomautti Shelmore.
-
-"Ah, niinpä totisesti!" vakuutti Belling. "Sisäkkö näki hänet viimeksi."
-
-"Millaisissa olosuhteissa?" kysyi Shelmore.
-
-"No niin", vastasi isäntä, "muutamien minuuttien, ehkä noin kymmenen
-tai viidentoista minuutin kuluttua siitä, kun hän oli mennyt
-yläkertaan, hän soitti sisäkön luokseen pyytäen häneltä lasillisen
-kuumaa maitoa. Tyttö tuli alas hakemaan sitä hänelle ja kun hän palasi
-se mukanaan, oli herra Deane, seuraavana aamuna tytöltä saamani
-selostuksen mukaan, istunut yöpuvussaan lepotuolissa ja lukenut jotakin
-kirjaa. Hän oli käskenyt tytön tuoda hänelle teetä ja kuivia korppuja
-juuri seitsemän aikaan seuraavana aamuna. Tyttö sanoi hänelle hyvää
-yötä mennen tiehensä ja jättänyt hänet sinne maistelemaan kuumaa
-maitoaan ja lukemaan kirjaansa -- ja nyt olette saanut tietää kaikki."
-
-"Hän oli siis täällä ainakin vielä myöhään maanantai-iltana", huomautti
-Shelmore. "No niin, mutta siirrytään tiistai-aamuun kello seitsemään.
-Mutta silloin tapahtui?"
-
-"Tiistai-aamuna kello seitsemän sisäkkö vei hänelle teen ja korput",
-jatkoi Belling. "Koska hänen koputukseensa ei vastattu, meni hän
-huoneeseen, mutta siellä ei ollutkaan ketään. Hän otaksui silloin herra
-Deanen menneen kylpyhuoneeseen, minkä vuoksi hän laski teen pöydälle
-ja lähti huoneesta, vieden sinne kuitenkin hetkisen kuluttua kuumaa
-vettä. Herra Deane ei ollut siellä silloinkaan, emmekä ole nähneet
-häntä milloinkaan sen koommin emmekä kuulleet hänestä mitään. Kuten jo
-äsken sanoin, näki hänet viimeksi sisäkkö myöhään maanantai-iltana,
-jolloin herra Deane oli aikeissa mennä nukkumaan tai ainakin oli siihen
-valmistunut."
-
-"Huomasikohan sisäkkö, oliko vuoteessa levätty?" kysyi Shelmore.
-"Tarkoitan -- tiistai-aamua."
-
-"Ah, kyllä! Minä kysyin sitä häneltä, ja hän vastasi myöntävästi. Siinä
-oli varmasti maattu, sillä kävin siellä itse myöhemmin katsomassa."
-
-Shelmore katsoi neiti Prettyyn, joka kuunteli tarkkaavaisesti
-keskustelua, kasvojenilmeen alkaessa käydä jo hyvin hämmästyneeksi.
-Äkkiä hän kysyi Bellingiltä kiireiseen suoraan tapaansa:
-
-"Milloin te kaipasitte holhoojaani ensi kerran?"
-
-Belling katsoi Shelmoreen, hymyillen, näyttäen tahtovan vihjaista, että
-mies käsittää varmasti tämänkin tilanteen paremmin kuin nainen.
-
-"Niin, neiti", vastasi hän kääntyen kysyjän puoleen, "ehkä minä en
-huomannut kaivata häntä ennenkuin myöhään aamupäivällä. Meillä oli
-paljon vieraita eilen aamulla, ja minulla oli sen vuoksi hyvin kiire.
-Vasta noin yhdentoista aikaan juolahti äkkiä mieleeni, etten ollut
-vielä tavannut herra Deanea. Silloin kysyin sisäköltä ja sain kuulla
-kaiken sen, mitä nyt olen teille kertonut. Tyttö otaksui tietysti herra
-Deanen nousseen varhain ja menneen aamukävelylle ennen aamiaista, kuten
-niin monet muutkin herrasmiehet tekevät."
-
-"Se tarkoittaa, että hän oli ottanut vaatteet mukaansa", sanoi neiti
-Pretty tiukasti. "Hän ei ole suinkaan poistunut talosta yöpuvussaan.
-Mutta näkikö kukaan hänen menevän ulos?"
-
-"Niin", huomautti Shelmore nousten tuoliltaan, "siinäpä se onkin:
-näkikö kukaan hänen menevän ulos? Hänen on täytynyt poistua talosta
-myöhäisen yön ja varhaisen aamun välillä. Mutta tässä voi turvautua
-vain yhteen keinoon. Belling, meidän on neuvoteltava poliisin kanssa.
-Minä näen puhelimen tuolla nurkassa. Ei suinkaan teillä ole mitään
-sitä vastaan, että soitan kaupungintalolle? Tällaisessa asiassa ei saa
-hukata hetkistäkään."
-
-Hän meni lattian poikki puhelimeen ja kääntyi sitten parin minuutin
-kuluttua seuralaistensa puoleen.
-
-"Kaikki on kunnossa", sanoi hän. "Mellapont tulee tänne itse --
-poliisimestari Mellapont."
-
-
-
-
-TOINEN LUKU
-
-Kuinka oli vuoteen laita?
-
-
-Hetkisen kuluttua astuikin isännän yksityiseen vastaanottohuoneeseen
-mies, jota, jos hänellä olisi ollut siviilipuku hienon, tiukan
-mustaraitaisen, sinisen univormun asemesta, yhdeksän henkilöä
-kymmenestä olisi luullut siviilipukuiseksi henkikaartilaiseksi. Hän oli
-melko pitkä, tukeva mies, kasvot olivat päättäväisen älykkäät, ja nyt
-hän kohdisti tiukan, kysyvän katseen neiti Cynthia Prettyyn samalla kun
-nyökäytti päätään huolettomasti Bellingille ja Shelmorelle.
-
-"Hyvää iltaa, herra Belling -- iltaa, herra Shelmore", aloitti hän.
-"Mitä tämä kaikki merkitsee -- täältä Chancelloristako on muuan
-herrasmies hävinnyt ihan jäljettömiin? Oliko hän tämän nuoren neidin
-holhooja, vai mitä? Niinkö? Kas vain! Millaiset ovat ulkonaiset seikat?"
-
-Hän istuutui lepotuoliin ja kuunteli tarkkaavasti Shelmoren lyhyttä
-selostusta. Sitten hän kääntyi vilkkaasti isännän puoleen.
-
-"Miksi ette ilmoittanut minulle tästä heti, Belling, kaivatessanne
-tuota herrasmiestä?" kysyi hän melkein virallisen ankarasti. "Siitä on
-jo kulunut hyvän joukon toista vuorokautta, kun kaipasitte häntä, ja
-minä kuulen nyt vasta ensi kerran puhuttavan siitä."
-
-Belling levitti kätensä pudistaen päätään.
-
-"Siinä te olette kyllä oikeassa, herra poliisimestari", vastasi hän,
-"mutta jos olisitte hoitanut tällaista virkaa niin monta vuotta kuin
-minä, tietäisitte hotellien vieraiden usein tekevän kummallisia
-asioita. Minä sain aluksi vain sellaisen käsityksen, että tämä
-herrasmies oli lähtenyt kävelemään ja mennyt kauemmaksi aikomaansa
-päämäärää, syönyt aamiaisensa jossakin ja palaisi tavalliseen aikaan
-välipalalle. Sitten vaivauduin menemään hänen huoneeseensakin ja koska
-näin hänen nukkuneen vuoteessaan, tuki se ensi otaksumaani. Myöhemmin,
-kun häntä ei vieläkään kuulunut tulevaksi ja päivä -- eilinen -- kului
-pitemmälle, juolahti mieleeni, että herra Deanella on ehkä ystäviä
-naapuristossa ja että hän on mennyt aamiaiselle heidän luokseen
-viipyäkseen siellä koko päivän. Ja kuta enemmän aikaa kului, sitä
-oikeammaksi otaksuin toista mielipidettäni, että hänellä oli ystäviä.
-Te kai huomaatte tästä --"
-
-"Odottakaahan hetkinen", keskeytti Mellapont kääntyen neiti Prettyn
-puoleen. "Onko teidän holhoojallanne joitakin ystäviä tai tuttavia
-Southernstowessa tai sen ympäristössä?" kysyi hän. "Tarkoitan, teidän
-tietääksenne?"
-
-"Minun tietääkseni ei", vastasi neiti Pretty. "Minä olen todella
-ihan varma siitä, ettei hänellä ole. Herra Deane ei ole ennen
-viime maanantaita milloinkaan käynyt Southernstowessa eikä tunne
-ketään täällä eikä läheisyydessäkään. Me keskustelimme melko paljon
-Southernstowesta suunnitellessamme lomaamme. Hän halusi katsella
-tuomiokirkkoa, vanhoja valleja ja kaikkia vanhoja kirkkoja ja taloja
-täällä, ja jos hän olisi tuntenut jonkun täkäläisen tai läheisyydessä
-asuvan, olen varma, että hän olisi maininnut siitä minulle. Sen tiedän,
-ettei hän ole milloinkaan ennen oleskellut Englannin tässä osassa."
-
-"Tämä näyttää kumoavan toisen teorianne, herra Belling", huomautti
-Mellapont. "Mutta tehän aioitte juuri huomauttaa --"
-
-"Minä aioin vain sanoa, että herra Deanen poissaolo näytti sopivan
-siihen, mitä hän kertoi minulle holhokkinsa tulosta", sanoi Belling.
-"Hän sanoi neiti Prettyn saapuvan tänne vasta keskiviikkona
-iltapäivällä. No niin, hän voi siis keskiviikon iltapäivään saakka
-tehdä mitä vain haluaisi, koska hänellä ei sitä ennen ollut mitään
-sovittua kohtausta, jonka vuoksi tarvitsisi pysytellä sisällä. Onko
-siis mikään uskottavampaa kuin se, että jos hänellä on ystäviä --
-minä sanon jos, muistakaa se -- täällä tai jossakin läheisyydessä,
-hän viipyy heidän luonaan, kunnes hänen on aika tulla tapaamaan neiti
-Prettyä? Minä olin luullakseni oikeutettu ajattelemaan niin. Tänne
-saapuu useinkin herrasmiehiä, jotka tilattuaan huoneen ja saatuaan
-tavaransa sinne poistuvat tapaamaan jotakin henkilöä, palaamatta pariin
-kolmeen päivään. Minä ajattelin tässäkin tapauksessa samoin, luulin
-hänen menneen tapaamaan jotakin henkilöä ja jääneen hänen luokseen."
-
-"Nuo ovat vain teorioja", sanoi Mellapont. "Puhukaamme nyt
-selvistä tosiseikoista. Ja peittelemätön totuus on sellainen, että
-herra Deane oli makuuhuoneessaan, numero seitsemännessä, täällä
-Chancellor-hotellissa kello yhdentoista aikaan maanantai-iltana
-ja että hän seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan oli hävinnyt
-jäljettömiin. Mutta milloin hän siis poistui? Maanantai-iltanako vaiko
-tiistai-aamuna. Herra Belling, sallikaa minun vaihtaa pari sanaa sen
-sisäkön kanssa, josta olemme kuulleet puhuttavan. Tuokaa hänet tänne."
-
-Belling poistui huoneesta, ja Mellapont, katsahdettuaan oveen, kumartui
-neiti Prettyn puoleen.
-
-"Olikohan holhoojallanne ehkä paljonkin rahaa mukanaan?" kysyi hän
-tyynesti. "Käteistä rahaa?"
-
-"Oli kyllä", vastasi neiti Pretty heti. "Hänellä oli kai paljonkin
-rahaa, koska aioimme matkustaa mantereelle. Hän otti sitä paitsi aina
-paljon mukaansa lähtiessään matkoille. Minä tiedän sen, sillä olen
-usein ennenkin matkustellut hänen kanssaan."
-
-"Entä kalleuksia? Tarkoitan kelloa, ketjuja ja muita sellaisia
-esineitä", vihjaisi Mellapont. "Arvokkaita jalokiviäkin ehkä?"
-
-"Hänellä oli koko joukko kalliita jalokiviä mukanaan", vastasi neiti
-Pretty. "Voinpa melkein sanoa sitä hänen heikkoudekseen."
-
-"Hm!" mumisi Mellapont katsahtaen Shelmoreen. "Ah, onpa hyvä, että
-saimme tietää näinkin paljon, vai mitä, Shelmore? Kuten ehkä muistatte,
-oli maanantaina markkinat, ja silloin tänne aina kokoontuu epäilyttäviä
-henkilöitä, jotka viipyvät paikkakunnalla myöhään seuraavaan aamuun.
-Kuitenkin -- mutta täältähän sisäkkö jo tuleekin."
-
-Belling palasi tuoden mukanaan nuoren naisen, joka katsoi kysyvästi
-ja uteliaasti häntä odottaviin henkilöihin, mutta pääasiallisesti
-kuitenkin poliisimestariin, ja tämä puolestaan katsoi häneen terävästi
-ja arvioivasti kuin olisi tahtonut arvostella hänen luotettavaisuuttaan.
-
-"Tässä on Mary Sanders", sanoi isäntä. "Hän näki herra Deanen viimeksi."
-
-"Ihan niin", myönsi Mellapont. "Ja mihin aikaan se tapahtui, Mary?"
-
-"Juuri yhdentoista jälkeen maanantai-iltana, sir", vastasi sisäkkö
-epäröimättä.
-
-"Siis silloin, kun veitte hänelle kuumaa maitoa, näitte hänen olevan
-aikeissa mennä nukkumaan ja kuulitte hänen määräyksensä, että toisitte
-hänelle teetä seuraavana aamuna kello seitsemän?"
-
-"Niin, sir."
-
-"Eikä hän ollut huoneessaan seuraavana aamuna seitsemän aikaan teidän
-mennessänne sinne?"
-
-"Ei, sir."
-
-"Hän ei siis lainkaan juonut teidän sinne viemäänne teetä?"
-
-"Ah ei, sir; teehen ei lainkaan koskettu."
-
-Mellapont vaikeni kokonaiseksi minuutiksi. Sisäkkö, joka näytti
-maltilliselta valppaalta nuorelta naiselta, katsoi häneen vakavasti.
-Sitten Mellapont äkkiä kumartui eteenpäin, katsoi tyttöön tiukasti ja
-pikemminkin kuiskasi kuin ääneen lausui seuraavan kysymyksen:
-
-"Kuinka oli vuoteen laita, Mary? Mitä te siitä tiedätte?"
-
-Sisäkkö säpsähti ja punastui vähän.
-
-"Mitä te oikeastaan tarkoitatte, sir?"
-
-"Tarkoitan, oliko vuoteessa maattu, Mary -- oliko vuode sen näköinen?
-Ollessanne sisäkkönä olette kai kokenut kaikenlaista? Minä huomaan
-teillä olevan omat mielipiteenne tästä hyvin tärkeästä seikasta.
-Ilmaiskaa ne minulle, Mary."
-
-Tyttö hymyili hieman, vilkaisten salavihkaa isäntäänsä.
-
-"No niin, sir", sanoi hän, "minä ajattelin todella jotakin, koska ei
-herrasmiestä kuulunut kotiin ennen aamiaista, ja sen vuoksi tarkastelin
-lähemmin huonetta ja erittäinkin vuodetta. Luulen, että hän meni
-vuoteeseen, mutta ei pysynyt siinä. Otaksun hänen hypänneen siitä pois
-hyvin nopeasti."
-
-Mellapont läimäytti kämmenillä polviansa ja siirsi katseensa hitaasti
-ja merkitsevästi Bellingistä Shelmoreen ja Shelmoresta neiti Prettyyn.
-
-"Hän luulee herra Deanen menneen vuoteeseen ja nousseen siitä jälleen
-melko äkkiä", sanoi hän jonkinlaiseen draamalliseen tapaan. "Kuinka
-tulitte sitä otaksuneeksi, Mary?" jatkoi hän kääntyen jälleen sisäkön
-puoleen. "Teillä on varmaankin omat syynne?"
-
-"No niin, sir, kun katsoin vuodetta tarkemmin, ei se näyttänyt
-sellaiselta kuin siinä olisi nukuttu koko yötä", vastasi Mary.
-"Ylimmäisessä pieluksessa oli vain yksi ainoa kuoppa, ja lakanat olivat
-ihan suorat ja rypistymättömät. Näytti siltä kuin herra olisi mennyt
-vuoteeseen, muistanut samalla jotakin, noussut jälleen eikä sitten enää
-pannut maata."
-
-Mellapont löi jälleen polviinsa.
-
-"Ihmeellistä!" huudahti hän. "Kerrassaan ihmeellistä! Herra Deane
-menee vuoteeseen, mutta nousee heti jälleen. Kuulkaas, Mary, te olette
-varmaankin sellainen tyttö, että pidätte silmänne auki. Kun veitte
-herra Deanelle kuumaa maitoa, mihin laskitte tarjottimenne?"
-
-"Pukupöydälle, sir; ihan lähelle sitä paikkaa, missä hän istui
-nojatuolissa lukien."
-
-"Huomasitteko mitään tuolla pukupöydällä? Tietysti huomasitte. Mutta
-mitä?"
-
-"No niin, sir, en voinut olla näkemättä niitä, koska ne olivat siinä
-pöydän keskellä. Näin kultakellon ketjuineen, timanttineulan ja
-muutamia sormuksia -- timanttisormuksia, luullakseni."
-
-"Hänellä oli pari arvokasta timanttisormusta", huomautti neiti Pretty.
-
-"Ihan niin", sanoi Mellapont. "Kuulkaahan nyt, Mary, olivatko nuo
-esineet pukupöydällä teidän mennessänne sinne seuraavana aamuna?"
-
-"Ei, sir; pöydällä ei ollut mitään muuta kuin harjoja, kampoja ja muita
-sellaisia esineitä. En nähnyt mitään arvokkaampaa."
-
-Mellapont kääntyi, nyökäyttäen pari kolme kertaa Shelmorelle.
-
-"Mikään ei voisi olla selvempää", sanoi hän hiljaisella luottavaisella
-äänellä. "Herra Deane nousi ja pukeutui, ottipa vielä kalleutensa
-mukaansa mennessään ulos toissailtana. Mary!"
-
-"Sir!"
-
-"Minä oletan, että teidän tehtäviinne kuuluu pitää huolta tuosta
-käytävästä tai osastosta tai miksi sitä nyt sanotaankaan, missä
-makuuhuone numero seitsemän sijaitsee?"
-
-"Kyllä, sir. Se on ensi kerroksessa. Siellä on kuusi huonetta, numerot
-kolme, viisi ja seitsemän toisella ja nelonen, kuutonen ja kahdeksikko
-toisella puolen."
-
-"Mihin aikaan lopetitte työnne sinä iltana?"
-
-"Tavalliseen aikaan, sir; puoli kaksitoista."
-
-"Näittekö sattumaltakaan herra Deanen poistuvan huoneestaan?"
-
-"En, sir; varmasti en!"
-
-"Jos otaksumme, että hän olisi halunnut jotakin teidän lopetettuanne
-työnne, niin keltä hän olisi sen saanut?"
-
-"Kightilta, yövahtimestarilta, sir. Jos makuuhuoneista soitetaan puoli
-kahdentoista jälkeen, on Kightin vuoro palvella vieraita."
-
-Mellapont kääntyi Bellingin puoleen viitaten kädellään.
-
-"Nyt tulee Kightin vuoro!" komensi hän.
-
-Belling nyökkäsi sisäkölle.
-
-"Lähettäkää Kight tänne, Mary", sanoi hän. "Heti."
-
-Kun sisäkkö oli mennyt, pysyivät kaikki ääneti. Se johtui suurimmaksi
-osaksi Mellapontin käyttäytymisestä, hän kun risti käsivartensa
-leveälle rinnalleen, käänsi kasvonsa kattoa kohti ja kohdistettuaan
-katseensa jotakin todellista tai kuviteltua paikkaa kohti näytti
-vaipuvan syviin ajatuksiin, palaten maailmaan vasta sitten kun muuan
-tanakka mies, viheriä esiliina edessä, tuli huoneeseen ja katsoi
-kysyvästi Bellingiin.
-
-"Poliisimestari haluaa tehdä teille muutamia kysymyksiä, Kight", sanoi
-isäntä.
-
-Kääntyessään yövahtimestarin puoleen Mellapont ei näyttänyt niin
-arvostelevalta kuin puhutellessaan sisäkköä. Hän teki ensi kysymyksensä
-näennäisen huolettomasti.
-
-"Te olette työssä puoli kahdestatoista seitsemään, vai mitä, Kight?"
-kysyi hän.
-
-"En, sir. Minä olen työssä kello yhdestätoista illalla kello kahdeksaan
-aamulla."
-
-"Puolen tunnin ero toisaalle ja tunnin ero toisaalle päin. Hyvä on! Te
-olitte kaikissa tapauksissa työssä maanantai-iltana?"
-
-"Tapani mukaan, sir."
-
-"Tunsitteko herra Deanen, tuon numero seitsemässä asuvan herran?"
-
-"Kyllä, sir. Näin hänen sanovan hyvää yötä herra Bellingille, kun hän
-meni yläkertaan maanantai-iltana."
-
-"Näittekö hänen tulevan vielä alakertaan samana iltana?"
-
-"En, sir."
-
-"Ettekä varhain seuraavana aamunakaan?"
-
-"En, sir."
-
-"Ette siis nähnyt häntä lainkaan koko yönä?"
-
-"En ole nähnyt häntä vilahdukseltakaan sen jälkeen kun hän meni
-yläkertaan, sir."
-
-"Olisiko hän voinut tulla alas ja poistua talosta teidän
-huomaamattanne?"
-
-"Voin tuskin ymmärtää, kuinka se olisi käynyt päinsä, sir. Se olisi
-varmasti ollut mahdotonta tavallista tietä."
-
-"Miksi -- miksi mahdotonta?"
-
-"No niin, sir, isäntä kyllä ymmärtää tarkoitukseni. Katsokaa, tuo vanha
-ulkopiha on jonkinlainen pääkäytävä talon läpi julkipuolelta takaosaan
-asti. Kuten tiedätte, päästään julkipuolen portista High-kadulle
-ja takaportista Sepulchre-kujalle. Molemmat portit lukitaan kello
-yhdentoista aikaan minun tullessani toimeeni -- sen teen ensi työkseni.
-Minulla on pihan puolivälissä pieni huone, jonka ovi on aina auki.
-Jos joku haluaa tulla tänne yöllä -- tarkoitan myöhäisiä matkustajia,
-moottoripyöräilijöitä, automiehiä ja muita sellaisia -- pitää heidän
-soittaa minulle ulkopuolelta. Ja jos joku haluaa poistua, pitää minun
-samoin avata menijälle jompikumpi portti. Hotellista voidaan kuitenkin
-poistua vaivaamatta minua, jos vain tiedetään, kuinka."
-
-"Ah, täältä voidaan siis päästä kadulle vaivaamatta teitä, Kight?"
-sanoi Mellapont. "Mutta minkä kautta?"
-
-"Katsokaas, sir; Sepulchre-kujalle johtavassa suuressa portissa on
-pienempi ovi, joka on kiinni vain säpillä. Jokainen hotellin asukas voi
-päästä kadulle siitä ovesta, mutta ei pääse jälleen sisään soittamatta
-minulle."
-
-Mellapont kääntyi Shelmoreen päin nyökäten vakuuttavasti.
-
-"Herra Deane poistui siitä ovesta!" sanoi hän. "Hyvä juttu, mutta
-milloin? Kight!"
-
-"Sir!"
-
-"Poistuitteko tuona yönä pihalla sijaitsevasta pienestä huoneestanne
-minnekään kello yhdentoista ja kahdeksan välillä? Kävittekö jossakin
-talon muussa osassa?"
-
-"Kävin parikin kertaa. Minulla on huoneessani juomia yön varalta. Vein
-viskyä ja soodaa numero viiteentoista toiseen kerrokseen -- se herra oli
-saapunut kaupunkiin hyvin myöhäisessä junassa. Hän jutteli kanssani
-muutamia minuutteja."
-
-"Entä toisen kerran?"
-
-"Vein kupillisen kahvia ja vehnäleipää numero viitoseen tänä aamuna
-kuuden aikaan, sir. Siellä asui muuan moottoripyöräilijä, joka halusi
-lähteä matkalle varhain."
-
-"Ja viivyitte kummallakin kerralla yläkerrassa muutamia minuutteja?"
-
-"Vain muutamia, sir."
-
-"Ja kuitenkin voi noina muutamina minuutteina kuka tahansa tulla
-alakertaan huomaamatta ja poistua porttiovesta Sepulchre-kujalle.
-Niinkö?"
-
-"Mahdollisesti, sir", myönsi Kight virnistellen, "mutta tuskinpa
-sentään niinkään helposti. Sehän todistaisi, että poistuja tuntee
-talon, tuon oven ja Sepulchre-kujan. Ja minun tietääkseni tämä herra
-oli ihan outo paikkakunnalla."
-
-Mellapont nousi tuoliltaan.
-
-"Minä olen joka tapauksessa", sanoi hän kääntyen Bellingin
-puoleen, "ihan varma siitä, että herra Deane mentyään huoneeseensa
-maanantai-iltana nousi jälleen heti, pukeutui, tuli alakertaan ja
-pujahti kadulle Kightin ollessa numero viidessätoista. Nyt on kysymys
-vain siitä, mihin hän meni ja missä hän oleskelee. Sen selville
-saaminen kuuluu minun tehtäviini, ja minä panenkin tiedustelut heti
-alulle. Herra Shelmore, teidän pitää tulla kanssani konttoriini. Neiti
-Pretty, neuvon teitä rauhoittumaan ja syömään jotakin päivälliseksi.
-Älkää olko sen hermostuneempi ja levottomampi kuin on luonnollista,
-sillä koetan tehdä kaikkeni. No niin, herra Shelmore."
-
-Shelmore viipyi vain hetkisen sanoakseen neiti Prettylle, että hän
-lähettäisi tätinsä, neiti Chaunceyn, tänne illalla, ja poistui sitten
-Mellapontin kanssa hotellista. Poliisimestari taputti häntä olkapäähän.
-
-"Herra Shelmore", kuiskasi hän, "älkää hämmästykö, vaikka tästä
-kehittyisikin ikävä juttu. Minä epäilen ryöväyksen, ehkäpä vielä
-murhankin tapahtuneen. Mutta nyt olen melkoisessa pulassa. Kuten
-ehkä tiedätte, on Etelä-Walesin suuren hiilityömieslakon vuoksi
-kaikki vakituiset poliisit viety sinne auttamaan eikä minulla ole
-käytettävänäni muita kuin ylimääräisiä -- siviilimiehiä. Minun on
-kuitenkin pakko tehdä, mitä voin, ja ensi työkseni aion tutkia koko
-kaupungin löytääkseni tämän onnettoman vanhan herran. Herra Shelmore,
-nyt jo vainuan murhaa."
-
-Lausuttuaan tämän synkän ennustuksen hän vei Shelmoren ikivanhan
-kaupungintalon kellarikerroksessa olevaan poliisikamariin, jossa muuan
-yksinäinen, pitkä, voimailijalta näyttävä, reipas nuorukainen juuri
-kiinnitti hihaansa ylimääräisen poliisin raitaista virkamerkkiä.
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU
-
-Hiekkakuoppa
-
-
-Mellapont astui kiireesti huoneen poikki ja läimäytti sydämellisesti
-virkamerkillä varustettua käsivartta.
-
-"Tässähän minulla onkin mies, jollaista juuri parhaiten tarvitsen tällä
-hetkellä", huudahti hän. "Tulkaa konttoriini -- molemmat! Tunnette
-kai Hackdalen, herra Shelmore? Ylimääräisistä poliiseistani on herra
-Hackdale kaikkein luotettavin -- juuri sopiva mies tähän hommaan."
-
-Shelmore tunsi John Hackdalen tarpeeksi hyvin ja hän tiesi hänen
-olevan varajohtajana Champernownen kangaskaupassa, siinä suuressa
-liikkeessä, joka oli Southernstowen nykyisen etevän naispormestarin
-omaisuutta. Tämä Hackdale oli myös hänen oman konttoristinsa, Simmons
-Hackdalen, vanhempi veli. Mutta hän tiesi Hackdalesta vielä enemmänkin,
-kuten useimmat muutkin kaupungin alkuperäiset asukkaat. Hän tiesi
-John Hackdalen ja hänen veljensä Simmonsin jääneen orvoiksi, toisen
-ollessa seitsemäntoistaja toisen kymmenvuotias, varattomina ja melkein
-ystävättöminäkin, ja vanhempi oli omilla ponnistuksillaan, saamatta
-apua muilta, elättänyt ja vaatettanut heitä molempia ja kasvattanut
-nuorempaa, kunnes Simmons oli tarpeeksi vanha tehdäkseen jotakin
-puolestaan. Hän tiesi senkin, että John Hackdalea, joka nyt oli
-kuusikolmattavuotias, sanottiin eteenpäin pyrkiväksi kunnianhimoiseksi
-mieheksi ja että häntä Champernownen liikkeessä pidettiin varsinaisena
-tukena ja todellisena johtajana, vaikka hänen vielä oli alistuttava
-toisen nimellisen johtajan käskyihin.
-
-"Tietysti minä tunnen herra Hackdalen", vastasi hän heidän mennessään
-poliisimestarin huoneeseen. "Olisihan hyvin kummallista, ellei toinen
-tuntisi toistaan tällaisessa Southernstowen tapaisessa pienessä
-pesässä, poliisimestari."
-
-"Ah niin, katsokaa, minähän en olekaan täällä mikään alkuasukas", sanoi
-Mellapont naurahtaen. "Parin vuoden oleskelu täällä ei ole saanut
-minua vielä käsittämään paikan pienuuttakaan. Mutta kertokaamme nyt
-herra Hackdalelle kaikki tapahtumat -- hän on ylimääräisten poliisieni
-paras mies ja voi sitten jutella asiasta muille. Kuunnelkaa minua vain
-tarkkaavaisesti viisi minuuttia, herra Hackdale."
-
-John Hackdale kuunteli tyynesti, kun Mellapont toisti sen kertomuksen,
-joka oli esitetty Chancellor-hotellin isännän yksityisessä huoneessa.
-Shelmore tarkasteli häntä hänen kuunnellessaan, ajatellen itsekseen,
-että John Hackdale oli luotu johonkin parempaan kuin seisomaan
-kangaskaupan myyntipöydän ääressä, vaikka tuo pöytä olisi kuinka
-pitkä, korkea ja leveä tahansa. Eroten veljestään Simmonsista, joka
-oli laiha ja teräväkasvoinen kettu- tai kärppämäisine ilmeineen, John
-oli pitkä, solakka ja pulska, ja silmät ja huulet ilmaisivat tyyntä
-pidättyväisyyttä, mikä olisi ollut hänelle suureksi hyödyksi, ajatteli
-Shelmore, jos vain olisi ryhtynyt harjoittamaan jotakin vapaata
-ammattia -- hänen omaansa, esimerkiksi. Hackdale oli kieltämättä
-asianajajan näköinen -- Shelmore oli jo näkevinään hänet pukeutuneena
-vaippaan ja tekotukkaan. Ja hänen ensi huomautuksensa todistikin
-hänellä olevan lakimiehen älyä.
-
-"Mitä nyt ajattelette tästä?" kysyi Mellapont lopetettuaan
-kertomuksensa. "Miltä se teistä tuntuu?"
-
-Hackdale käänsi hitaasti katseensa toisesta miehestä toiseen.
-
-"Minusta se tuntuu tällaiselta", vastasi hän. "Ajatelkoonpa tuo nuori
-neiti mitä tahansa, on hänen holhoojansa ollut Southernstowessa
-ennenkin."
-
-"Niinkö? Mutta mikä panee teidät niin ajattelemaan?" kysyi Mellapont
-kiihkeästi. "Mikä?"
-
-"Nähtävästi", sanoi Hackdale, "hän tiesi, että Sepulchre-kujanteelle
-johtavassa portissa on pieni ovi. Minun tietääkseni tuo ovi on ollut
-siinä nuoruudestani asti. Kun aluksi rupesin ansaitsemaan elatukseni
-juoksupoikana, toin monta kääröä Chancelloriin juuri sitä tietä."
-
-"Hyvä!" sanoi Mellapont. "Te siis ajattelette..."
-
-"Minä luulen herra Deanen tunteneen Southernstowen ja jonkun sen
-asukkaista", vastasi Hackdale. "Oletan hänen äkkiä saaneen päähänpiston
-lähteä tapaamaan tätä tuttuaan, vaikka jo olikin niin myöhä. Se taasen,
-ettei hän milloinkaan palannut, on niitä asioita..."
-
-Hän keskeytti katsoen tarkoittavasti seuralaisiaan.
-
-"Mitä tarkoitatte?" sanoi Mellapont tiukasti. "Mitä?"
-
-"Niitä asioita, joista on tarkoilla kyselyillä otettava selko", jatkoi
-Hackdale. Hän keskeytti jälleen katsoen vielä merkitsevämmin ja
-tarkemmin poliisimestaria. "Kaiketi hänellä oli rahaa ja kalleuksia
-mukanaan, koska hän oli matkoilla?" vihjaisi hän.
-
-"Paljonkin -- ainakin siitä päättäen, mitä äsken kuulimme", vakuutti
-Mellapont.
-
-"Maanantaina oli markkinat", huomautti Hackdale. "Kuten tiedätte,
-pysähtyy kaikenlaista roskaväkeä, eläinkauppiaita, kuokkavieraita ja
-muita sellaisia, kaupunkiin yöksi, monikin nukkuakseen humalan jälkeen.
-Jos herra Deane meni ulos puolenyön tienoissa, sanokaamme, johonkin
-laitakaupungin taloon --"
-
-"Juuri sitä olen minäkin ajatellut!" huudahti Mellapont. "Me emme voi
-muuta kuin hakea, kysellä ja levittää asiasta tietoja. Tällaisilla
-pikkukaupungeilla on kuitenkin se etu, että kaikki huhut leviävät
-täällä tunnissa joka paikkaan. Kertokaa te tästä kaikille, Hackdale,
-ja samoin tekin, Shelmore. Hackdale, otaksun teidän nyt lähtevän
-kierroksellenne kaupungin pohjoislaidalle, vai mitä? Kertokaa uutinen
-jokaiselle tapaamallenne henkilölle, sillä jonkun on varmasti täytynyt
-nähdä tai kuulla jotakin siitä miehestä."
-
-"Sitä en osaisi väittää", sanoi Hackdale epäillen. "Southernstowen
-asukkaista menee yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta vuoteeseen kello
-kymmenen aikaan. Toimiessani ylimääräisenä poliisina olen tuskin
-tavannut ainoatakaan sielua kaduilla sen jälkeen."
-
-Hän nyökkäsi Shelmorelle ja meni ulos, mutta pysähtyi seuraavaan
-huoneeseen sanoakseen muutamia sanoja parille ylimääräiselle
-poliisitoverilleen, jotka olivat juuri saapuneet ja valmistautuivat
-lähtemään vapaaehtoiselle kierrokselleen. Sitten poistuen
-poliisiasemalta hän meni kadulle ja kääntyi eräälle kapealle
-kujanteelle, kaupungintalon sivulle. Tämän kujanteen päässä
-oli pieni aukio, jonka ympärillä oli vanhoja, puoleksi puusta
-rakennettuja taloja, ja yhdessä niistä, parin vanhanpiian omistamassa
-täysihoitolassa, Hackdale asui veljensä, Simmonsin, kanssa. Hän halusi
-nyt puhutella Simmonsia, koska tiesi Simmonsin parhaiten kykenevän
-levittämään huhuja, niin että uutinen Deanen kummallisesta katoamisesta
-olisi puolessa tunnissa tunnettu kaikkialla Southernstowessa.
-
-Hackdale avasi täysihoitolan oven astuen nelikulmaiseen tammella
-laudoitettuun halliin, jota katon keskeltä riippuva lamppu valaisi.
-Lampun alla seisoi siistiin iltapukuun pukeutunut mies, joka
-harjasi huolellisesti oopperahattuaan. Hän oli pitkä ja solakka
-noin kuusikymmenvuotias mies, joka kai oli ollut hyvinkin kaunis
-aikoinaan, mutta jonka ulkomuoto nyt oli jollakin tavoin huolellisesti
-säilytetyn ja taitavasti korjatun raunion näköinen. Hänen nimensä oli
-Mark Ebbitt, ja Hackdale tunsi hänet, koska hän oli asuintoveri ja
-vastaperustetun elävienkuvien teatterin johtaja; hän tiesi myös, että
-Ebbitt oli aikoinaan ollut näyttelijä, joka ei ollut juuri onnistunut
-urallaan, ja kun Hackdale oikein ajatteli, muisti hän todella, että
-Ebbitt tullessaan ensi kerran Southernstoween oli kuulunut rähjäisten
-ja rappiolle joutuneitten ihmisten luokkaan. Mutta nyt hän oli päässyt
-jaloilleen jälleen ja voi menestyvän huvipaikan johtajana kerran vielä
-komeilla hienoilla puvuilla ja liinavaatteilla.
-
-He nyökkäsivät toisilleen tuttavallisesti, ja Hackdale pysähtyi
-aikoessaan mennä omaan huoneeseensa.
-
-"Oletteko kuullut joitakin uutisia?" kysyi hän.
-
-"En niin hiventäkään, poikaseni!" vastasi Ebbitt. "Oletteko te?"
-
-Hackdale kertoi hänelle juuri äsken kuulemansa seikat, ja Ebbitt
-kuunteli melko välinpitämättömästi asetellessaan huolellisesti
-oopperahattua päähänsä uunin yläpuolella riippuvan kuvastimen edessä.
-
-"Kadonnut on varmaankin se vieras, jonka näin teatterissamme
-maanantai-iltana", huomautti hän. "Hän oli pitkähkö, hieno,
-harmaapartainen, ruskeapukuinen herra, jonka kaulahuivissa huomasin
-kirotun komean timanttineulankin. Hm, jos vanhahkot herrasmiehet
-lähtevät keskiyöllä kävelemään maaseutukaupungeissa tuollaisia
-jalokiviä mukanaan, niin..."
-
-"No niin, kertokaa siitä kaikille tapaamillenne henkilöille tänä
-iltana. Tahdotteko niin tehdä?" vihjaisi Hackadale. "Julkisuus --"
-
-"Hyvä mies, asia on koko kaupungin tiedossa ennen illallista",
-sanoi Ebbitt. "Jumala siunatkoon teitä, jos yläkerran papukaija
-saisi päähänsä lentää ulos ikkunasta, niin luuletteko, etteivät
-kaikki southernstowelaiset tietäisi sitä viiden minuutin kuluttua?
-Julkisuuttako? Luottakaa te vain maaseutukaupunkilaisiin siinä
-suhteessa."
-
-Hän kiersi valkoisen silkkihuivin kaulaansa, antoi vielä
-oopperahatulleen ylimääräisen sysäyksen oikealle korvalliselle päin
-ja tepasteli kadulle, jolloin Hackdale, avattuaan hallin vasemmalla
-puolella oven, meni siihen vierashuoneeseen, jota hän veljineen käytti
-arkihuoneenaan. Simmons oli siellä teeillallisensa jäännökset edessään,
-mutta itse syventyneenä tutkimaan suurta lakikirjaa, jonka molemmille
-puolille hän oli lujasti painanut kyynärpäänsä. Rystysten välistä,
-joilla hän painoi ohimokaan, hän katsoi Johniin.
-
-"Minulla on sinulle hauskaa tehtävää, Sim", sanoi Hackdale. "Ihan
-sinulle sopivaa. Sinä aiot tietysti mennä ulos?"
-
-"Ehkä hetkiseksi", vastasi Simmons uteliaan näköisenä. "Mikä nyt on?"
-
-"Näin on asia", vastasi Hackdale. Hän istuutui, riisumatta
-päällystakkiaan ja hattuaan, ja kertoi veljelleen kaikki saamansa
-tiedot. "Jos siis aiot mennä kerhoon, voit kertoa sen -- voit kertoa
-sen kaikille. Kerro se kaikille tapaamillesi henkilöille."
-
-Simmons nyökkäsi, ja hänen teräviin silmiinsä ilmestyi miettiväinen
-ilme.
-
-"Tyttö on varmaankin sama, joka tuli Shelmoren konttoriin tänään
-iltapäivällä juuri meidän aikoessamme poistua sieltä", huomautti hän.
-"Shelmore meni hänen kanssaan. Hänen nimensä oli Pretty -- neiti
-Cynthia Pretty."
-
-"Näyttikö sinusta nimi lainkaan sopivan hänelle?" kysyi vanhempi veli.
-"Oliko hän kaunis?"
-
-"Ehdottomasti!" sanoi Simmons. "Ja hienokin. Minä näin kortista, että
-hän on kotoisin Cornwallista, mutta uskallan lyödä vetoa viitosesta
-pennyä vastaan, ettei hän ole saanut pukuaan sieltä erämaasta.
-Lontoolaista tyyliä päästä jalkoihin asti."
-
-"Hyvä poika", sanoi Hackdale hyväksyvästi, "koeta aina terästää
-huomiokykyäsi, Sim, niin saat olla varma menestyksestäsi. No niin,
-minun pitää lähteä kierrokselleni. Tapaan sinut aamiaisella."
-
-Pieni käärö, jonka hän tiesi sisältävän voileipiä, ja pullo, johon
-hän oli sekoittanut mietoa viskyä ja vettä, oli pantu sivupöydälle,
-ja työnnettyään ne taskuihinsa Hackdale nyökkäsi veljelleen ja lähti
-huoneesta. Mutta sen sijaan, että hän olisi mennyt talosta julkipuolen
-ovesta, hän pujahtikin erästä käytävää pitkin takapihalle päästäen
-siellä irti koiransa, puhdasrotuisen airedale-terrierin, jota
-naapurit nimittivät Martiniksi. Tämä arvokas apulainen kintereillään
-hän lähti kävelemään takaisin kaupungintaloa kohti ja sitten siihen
-Southernstowen kaupunginosaan, jonka järjestyksestä hänen juuri silloin
-oli huolehdittava.
-
-Mellapont ei ollut syyttä puhunut tämän kaupungin pienuudesta, jonka
-poliisipäällikkönä hän toimi. Vaikka se olikin niin vanha, että sen
-asukkaat kerskaillen sanoivat sitä Englannin vanhimmaksi asutuksi
-kaupungiksi, ja kuuluisa, koska siellä oli muuan Englannin ikivanhoja
-tuomiokirkkoja, joka oli hyvin mielenkiintoinen ja tärkeä kaikille
-muinaistieteen ja sen haarojen tutkijoille, oli se perin mitätön
-kokonsa puolesta. Se sopi kaikkinensa sitä ympäröivien vanhanaikaisten
-ja hyvin säilyneiden valliensa kera noin neliökilometrin alalle, ja
-jokainen voi ihan hyvin kävellä sen päästä päähän ja ympäri tunnissa.
-Siinä oli vain kolme katua: yksi niistä, High-katu, ulottui sen poikki
-idästä länteen; toinen, North Bar, High-kadulta kaupungin pohjoisiin
-valleihin, ja kolmas, South Bar, kaupungin keskustasta etelälaidalle.
-Näiltä kaduilta haarautui tietysti melkein päämäärättömästi
-kaikenlaisia kujanteita, pihoja ja käytäviä, jotka olivat niin kapeita
-ja joiden sisäänkäytävät olivat useinkin nykyaikaisten julkisivujen
-niin piilottamia, että vain omat asukkaat tunsivat ne. Monella niistä
-ei ollut edes nimeäkään.
-
-Hackdalen toimintapiiri oli kaupungin pohjoisosassa. Siellä, sitten kun
-vallit oli sivuutettu, oli paljon komeita taloja -- yksityisten maille
-rakennettuja kartanoita ja huviloita, joiden takana oli aukeata maata.
-Kaupungin ylhäisimmät perheet asuivat siellä, kuten vapaiden ammattien
-harjoittajat, kauppiaat ja varakkaat liikemiehet. Hänen omalla
-työnantajallaankin, pormestarilla, rouva Sophia Champernownella, oli
-siellä suuri Ashenhurst-niminen huvila, jossa hän asui veljensä kanssa.
-Tämä oli omituinen, nähtävästi hyvin epäkäytännöllinen, joutilas,
-ystävällinen ja hyvin puettu herra, jota tavallisesti nimitettiin herra
-Alfrediksi. Sitä, mikä herra Alfredin sukunimi oli, ei tiennyt Hackdale
-eikä kukaan muukaan -- hän oli yksinkertaisesti vain herra Alfred.
-Hänestä ei tiennyt kukaan muuta kuin sen, että kun rouva Champernowne
-ensi kerran saapui Southerhstoween parikymmentä vuotta takaperin ja
-osti sieltä rappiolle menneen kaupan, josta hän nopeasti kehitti
-ensiluokkaisen ja nykyaikaisen, Lontoon ja Pariisin kangaskauppoja
-muistuttavan liikkeen, saapui herra Alfredkin hänen kanssaan ja oli
-siitä asti viettänyt jonkinlaista loisen tai seuralaisen elämää hänen
-luonaan.
-
-Hackdale ei ollut hyvinkään kaukana Ashenhurstin portilta, kun muuan
-mies tuli äkkiä tien poikki ja tervehti häntä. Läheisen lyhdyn valossa
-hän huomasi tulijan James Bartlett-nimiseksi mieheksi, jonka kaikki
-southernstowelaiset hyvin tunsivat. Bartlett oli aikoinaan ollut
-melko varakas, mutta hänen kohtalokas intohimonsa pelata toisella ja
-kaataa väkeviä ryyppyjä suuhunsa toisella kädellään oli tehnyt hänestä
-tyhjäntoimittajan, joka eli kädestä suuhun. Mutta vaikka hän olikin
-tyhjäntoimittaja ja varaton, käyttäytyi hän varmasti ja puhui suunsa
-puhtaaksi, eikä hän nytkään tuhlannut aikaa sanoessaan, mitä mieleen
-johtui, kun tapasi John Hackdalen.
-
-"Hei, herra Hackdale!" sanoi hän tuttavallisesti. "Te toimitte
-siis vieläkin ylimääräisenä poliisina. Uskallanpa sanoa, että
-toimitatte tehtävänne yhtä hyvin kuin vakinainen poliisikin. Mutta
-mikä tämä kuulemani juttu onkaan, herra Hackdale? Sanotaan, että
-Chancellor-hotellissa kaivataan erästä herrasmiestä? Jos asia on niin,
-voisin luullakseni kertoa teille siitä jotakin."
-
-Hackdale, joka ei olisi halunnut tuhlata minuuttiakaan ajastaan
-Bartlettille päivänvalossa jollakin Southernstowen kadulla, ei
-kavahtanut keskustelemasta hänen kanssaan tällaisessa yksinäisessä
-paikassa osittaisen pimeyden suojassa. Hän vihelsi koiransa luokseen ja
-pysähtyi.
-
-"Mitä te sitten voisitte kertoa?" kysyi hän puoleksi halveksivasti.
-
-"No niin, minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kerron sen
-_teille_", vastasi Bartlett korostaen viimeistä sanaa. "Te olette
-varovainen nuori mies ja voitte pitää suunne kiinni, jos tarve niin
-vaatii, enkä minäkään ole mikään hölmö, herra Hackdale. Mutta seikka on
-sellainen, että kuljeskelin täälläpäin myöhään viime maanantai-iltana
--- käväisin tapaamassa erästä henkilöä, mutta viis siitä, ketä. Ja
-juuri kun pääsin North Barille keskiyön tienoissa, kohtasin erään
-tuntemattoman herrasmiehen. Hän oli pitkähkö, laiha; harmaapartainen,
-hyvin puettu, sen näin selvästi. Hän pysähdytti minut haluten tietää
-jotakin. Mitä sanotte siitä, herra Hackdale?"
-
-"Mitä hän tahtoi tietää?" kysyi Hackdale tuntien epämääräisesti, että
-jotakin tärkeää ja sellaista, mikä jollakin tavoin tulisi koskemaan
-häntä itseäänkin, oli paljastumaisillaan. "Mitä?"
-
-Bartlett taputti ylimääräisen poliisin käsivartta alentaen äänensä
-kuiskaukseksi.
-
-"Hän tahtoi tietää, niissä on Ashenhurst-huvila, rouva Champernownen
-asunto!" vastasi hän. "Juuri sitä eikä mitään muuta."
-
-Hackdale pysyi vaiti. Bartlett puhui epäilemättä Deanesta. Miksi
-halusi Deane, muukalainen, tavata rouva Champernownea keskiyöllä? Ja
-kuitenkin...
-
-"Ilmoititteko sen hänelle?" kysyi hän äkkiä.
-
-"Kyllä. Miksi en olisi sitä tehnyt?"
-
-"Lähtikö hän sinne päin?"
-
-"Suoraan, annettuaan minulle viisi shillingiä."
-
-Nyt seurasi toinen vaitiolo, jolloin Hackdale ajatteli tiukasti ja
-nopeasti. Bartlett keskeytti hänen mietteensä.
-
-"Minä olen ihan varma siitä, että hän oli tuo kaivattu herrasmies,
-herra Hackdale. Hän tuli tänne päin hakemaan rouva Champernownea eikä
-häntä ole sen erän jälkeen nähty. Kummallista!"
-
-Hackdale katseli ympärilleen. Tällä rauhallisella tiellä ei ollut
-ketään näkyvissä eikä kuuluvilla. Hän kosketti Bartlettia olkapäähän.
-
-"Oletteko kertonut tästä jollekulle?" sanoi hän. "Ette siis
-kenellekään? Kuulkaahan nyt, elkää kertokokaan. Siihen liittyy jokin
-salaisuus, enkä halua, että rouva Champernownen nimi sekoitetaan
-juttuun. Pitäkää se omana tietonanne, Bartlett, kunnes tapaan teidät
-jälleen. Kas tässä!"
-
-Hänellä oli irtonaisia rahoja taskussaan, kultaa ja hopeaa, ja tuskin
-tietäen, mitä teki, hän otti ne kouraansa ja pudotti ne Bartlettin
-valmiiseen käteen. Bartlett kiiruhti ne työntämään piiloon samalla
-kädellä, tarttuen Hackdalen käsivarteen toisella.
-
-"Vaiti on sopiva sana, herra Hackdale!" kuiskasi hän. "Sen takaan, että
-pidän kieleni kurissa. En hiiskahdakaan..."
-
-Hän katosi äkkiä pimeään, ja Hackdale, tuijotettuaan sille suunnalle
-hetkisen, lähti kävelemään hitaasti eteenpäin. Hän oli huumaantunut
-kuulemastaan. Mitä se tarkoittikaan? Hän oli jo joutunut Ashenhurstin
-läheisyyteen ja katsellessaan huvilan valaistuja ikkunoita arvaili,
-tietäisikö joku niiden takana oleskeleva... jotakin.
-
-Hän jatkoi matkaansa portin ja huvila-alueen ohi kapealle
-sivukujanteelle, joka rajoitti rouva Champernownen verkkopallokenttää
-ja hedelmätarhaa. Ja sieltä hän, seuraten tavallisia jälkiään, kääntyi
-vanhalle hiekkakuopalle, jota ei ollut pitkiin aikoihin käytetty
-ja joka nyt oli kasvanut täyteen pensaita ja muita kasveja. Sen
-poikki hänellä oli lyhyin matka kierroksensa toiseen osaan. Mutta
-Hackdale ei käyttänyt hyväkseen tätä lyhyttä oikotietä tänä iltana.
-Airedale-terrieri syöksyi näet pensastoon alkaen ensin murista ja
-sitten vinkua, ja Hackdale, seurattuaan sitä, kompastui äkkiä miehen
-ruumiiseen -- jäykkään ja liikkumattomaan.
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU
-
-Lukkoneula
-
-
-Hackdale oli luonteeltaan ja taipumuksiltaan tavattoman tyyni ja
-harkitseva, ja kun hänen löytönsä aiheuttama ensi säikähdys oli
-haihtunut, mikä tapahtuikin hyvin pian, tuli hänen luonnollinen
-malttinsa näkyviin hänen näin jouduttuaan selvittämään vaikeata
-tilannetta. Hän ei lainkaan epäillyt, että hänen jaloissaan lepäävä
-ruumis oli sen miehen, joka oli niin salaperäisesti kadonnut
-huoneestaan Chancellor-hotellista. Hän ei epäillyt sitäkään, että
-mies oli kuollut. Niin paljon hän tiesi olevan varmaa. Ja toinen,
-häntä itseään lähemmin koskeva varmuus oli se, että mies lepäsi
-kuolleena yksinäisessä autiossa paikassa, sadan metrin päässä
-Ashenhurst-huvilasta, joka oli rouva Champernownen yksityisasunto.
-
-Juuri sen verran valoa, tosin hämärää, oli vielä jäljellä, että
-Hackdale voi katsella löytöään, mutta hänellä oli taskussaan
-kapine, jonka avulla voi tarkastella sitä lähemmin. Vaiennettuaan
-airedale-terrierin parilla hiljaisella sanalla hän otti tyynesti ja
-hitaasti esille taskulamppunsa ja sytytettyään sen kumartui likelle
-liikkumatonta olentoa. -- Kuollut tietysti, liikkumaton kuin oven
-naula, -- sanoi hän itsekseen, käyttäen kulunutta sananpartta. Ja
-eräässä mustassa kolossa oli jähmettynyttä verta. Katsottuaan vielä
-kerran lähemmin hän näki, että kuollutta oli ammuttu päähän juuri
-korvan taakse, missä näkyi selvä merkki. Eikä hän ollut itse ampunut,
-koska ei kummassakaan ojennetussa kädessä ollut asetta eikä sellaista
-näkynyt läheisyydessäkään. Siis murha, selvä murha!
-
-Hackdale suoristautui arvaillen, milloin murha oli tapahtunut. Hän
-itse oli mennyt tästä ohi melkein samaan aikaan edellisenä iltana,
-huomaamatta mitään. Mutta sitten hän muistikin, ettei hänellä
-ollut silloin koiraa mukanaan. Hän olisi nytkin sivuuttanut paikan
-epäilemättä mitään, ellei koiraa olisi ollut. Mutta oliko mies ammuttu
-siellä, missä hän nyt lepäsi, vai oliko hänen ruumiinsa laahattu tai
-kannettu sinne jostakin muualta? Hän valaisi lampullaan maata, tutkien
-sen pintaa. Vanhan hiekkakuopan pohjalla kasvoi kaikkialla, paitsi
-pienillä mitättömillä läikillä, lyhyttä sitkeää ruohoa, missä ei juuri
-voitu erottaa jalanjälkiä, eikä Hackdalekaan niitä nähnyt. Pensaat,
-joiden välissä ruumis lojui, näyttivät koskemattomilta. Mutta ne
-olivatkin matalia ja typistyneitä. Saattoi olla hyvinkin mahdollista,
-ettei kaksi henkilöä, jotka kävelivät päämäärättä tuossa kuopassa
-pimeässä, ollenkaan kiinnittänyt huomiotaan näihin polvenkorkuisiin
-pensaihin eikä niin ollen huomannut poistuneensa siltä mutkittelevalta
-polulta, jota Hackdale oli aikonut käyttää oikotienään. Ja tietysti
-siellä oli ollut kaksi henkilöä, joista toinen oli hänen jaloissaan
-viruva murhattu mies ja toinen murhaaja. Mutta kuka hän oli?
-
-Hän palasi ruumiin luo ja koskematta siihen sormellaankaan vei
-lamppunsa vieläkin lähemmäksi kuin äsken. Se oli tietysti tuo kadonnut
-mies. Pitkähkö, laiha, harmaapartainen, yllään hieno ruskea puku --
-sellaiseksi hänet oli kuvailtu Hackdalelle, joka totesi kuvauksen
-yksityiskohtien sopivan vainajaan. Kasvot olivat painautuneet
-hiekkaiseen turpeeseen, niin että hän näki vain osan niistä, mutta
-ei halunnutkaan sillä hetkellä nähdä enempää. Hän tahtoi tuoda sinne
-toisia ja erittäinkin Mellapontin, että he voisivat nähdä kaikki
-samoin kuin hänkin oli nähnyt ensimmäiseksi. Hänellä oli jonkinlainen
-epämääräinen tieto siitä, että kun ruumis löydetään, ei kukaan saa
-koskea siihen eikä muutenkaan sekaantua asiaan ennen poliisin tuloa
-paikalle, ja hän noudatti aina tarkasti käytäntöön otettuja tapoja
-ja tottumuksia. Mutta äkkiä, kun hän liikutti lamppuaan edestakaisin
-elottoman ruumiin yllä, hän näki jotakin, mihin samalla hetkellä tiesi
-haluavansa koskea... eikä ainoastaan koskea, vaan vieläpä nopeasti
-piilottaakin sen.
-
-Tämä kapine oli lukkoneula -- kummallisen muotoinen, messinkilangasta
-omituiseen tapaan väännetty lukkoneula. Se oli kiinnitetty kuolleen
-takkiin hieman oikean taskun yläpuolelle, ja Hackdale näki heti,
-kuinka se oli siihen joutunut. Joko tunkeutuessaan aidan raosta tai
-kiivetessään aidan yli vainaja oli repinyt uuden hienon takkinsa
-johonkin naulaan tai muuhun terävään ulkonemaan, saaden siihen pitkän
-mutkittelevan halkeaman, joka ulottui kankaan ja sisusteen läpi
-monen tuuman pituudelta. Ja halkeaman laidat oli kiinnitetty yhteen
-lukkoneulalla, johon Hackdale nyt tuijotti kiihkeämmin kuin tietääkseen
-ennen mihinkään muuhun esineeseen, ja tuijotusta seurasi katkonainen,
-tahdoton huudahdus:
-
-"Hyvä Jumala, sekö se on?"
-
-Samalla hetkellä, katsellen salaa ympärilleen kuin olisi tässäkin
-yksinäisyydessä pelännyt vakoilijaa hän oli aukaissut ja irroittanut
-lukkoneulan kuolleen takista ja kätkenyt sen kukkaroonsa. Tehtyään sen
-hän sammutti lamppunsa, mumisi muutamia sanoja koiralleen ja kääntyi
-takaisin polulle. Mutta ehtimättä vielä astua kymmentäkään askelta
-hän tunsi koko ruumiinsa vapisevan, koska se tyyneys, jonka hän oli
-aluksi säilyttänyt, oli haihtunut hänen nähdessään lukkoneulan. Mutta
-sen täytyi palata, koska hänen piti nyt olla tyynempi kuin milloinkaan
-ennen. Silloin hän muisti taskupullonsa, jonka sisällön oli määrä
-riittää hänelle koko yön valvomiseen, mutta jonka hän nyt nielaisi
-yhdellä kulauksella. Se virkisti häntä, ja päästäen jonkinlaisen
-huokauksen ja ivallisen naurun välisen äänen hän poistui hiekkakuopasta
-lähtien kävelemään Ashenhurst-huvilaan päin.
-
-Rouva Champernownen huvila sijaitsi koristellussa ympäristössä. Se oli
-hieno ja mukava punainen tiilirakennus, tarpeeksi tilava suurellekin
-perheelle. Hackdalen mielestä liiankin suuri yksinäiselle naiselle,
-hänen veljelleen ja puolelle tusinalle palvelijalle. Mutta Hackdale
-tiesi hyvinkin rouva Champernownen varsin rikkaaksi naiseksi, jolla
-oli varoja tehdä mitä vain halusi, varoja tämän hienon puutarhan ja
-parin automobiilin ylläpitämiseen, talon valaisemiseen sähköllä ja
-itsensä ympäröimiseen kaikenlaisella ylellisyydellä, kuten hän tekikin.
-Ja kuitenkin, kun Hackdale käveli asfaltilla laskettua käytävää
-julkipuolen ovelle, vaikutti häneen talon kirkkaasti valaistujen
-ikkunain ja hiekkakuopan pimeyden ja yksinäisyyden vastakohta
-väkisinkin, vaikkei hän voinut sanoa, miksi. Täällä oli valoa, lämpöä
-ja elämää, ja siellä, sadan metrin päässä, kolkko kuolema. Oliko talon
-ja hiekkakuopan välillä jokin yhdysside, ja jos niin oli laita...
-
-Hänen mietteensä katkesivat äkkiä oven avautuessa. Muuan nuori reipas
-nainen, jolla oli ihan uusi musta puku ja keimaileva hilkka ja
-esiliina, katsoi häneen hymyillen ujosti. Hackdale, jonka mielestä
-kohteliaisuus kuului liikemiehen velvollisuuksiin, nosti hattuaan.
-
-"Hyvää iltaa, Jennie", sanoi hän ihmetellen oman äänensä vakavuutta.
-"Onko rouva Champernowne kotona?"
-
-Kamarineito tuli askeleen lähemmäksi tuttavallisesti ja luottavaisesti.
-
-"Rouva on poissa, herra Hackdale", vastasi hän. "Hän on mennyt
-päivälliselle sir Reville Childerstonen luo -- siellä on nimittäin
-päivälliskutsut. Minä en odota häntä kotiin ennen yhtätoista. Mutta
-herra Alfred on sentään kotona", lisäsi hän.
-
-"Hyvä! Minäpä keskustelen sitten hänen kanssaan minuutin tai pari",
-vastasi Hackdale. "Otaksun, ettei hän ole missään työssä."
-
-Tyttö nauroi heilauttaen päätään kuin siten vihjaistakseen, ettei herra
-Alfred ollut milloinkaan työssä. Hän palasi halliin ja meni Hackdalen
-edellä eräälle ovelle, jonka hän vetäisi auki koputtamatta siihen
-lainkaan.
-
-"Täällä on herra Hackdale, herra Alfred", ilmoitti hän yhtä
-tuttavallisesti kuin äsken oli puhunut vieraallekin. "Hän haluaa
-keskustella kanssanne hetkisen."
-
-Hackdale astui pieneen ja mukavasti sisustettuun huoneeseen, jonka
-avonaisessa takassa leimusi ja rätisi iloinen honkavalkea. Ja
-sen edessä, vaipuneena suuren nojatuolin syvyyksiin, tohveleihin
-pistetyt jalat ojennettuina tuleen päin, istui herra Alfred, vanhahko
-laiha mies hienossa aamupuvussaan, ripsukoristeinen samettinen
-tupakkalakki päässä. Hänen siniset silmänsä näyttivät lempeiltä
-ja tarmottomilta; suu, jota harmahtuneet viikset tuskin kykenivät
-peittämään, oli heikkopiirteinen, leuka oli taaksepäin työntyvä ja hymy
-ystävällinen. Hänellä oli suuri sikaari toisessa ja _Times_ toisessa
-kädessään, ja hänen kyynärpäänsä vieressä pöydällä oli viskykarahvi,
-pullo kivennäisvettä ja puoleksi tyhjennetty juomalasi. Nähdessään
-Hackdalen hän aluksi viittasi vierastaan näitä virkistyksiä kohti.
-
-"Hei, Hackdale!" sanoi hän. "Kuinka iloinen yllätys! Istuutukaa ja
-ottakaa ryyppy. Olkaa hyvä ja ottakaa -- tuolla sivupöydällä on
-puhtaita laseja. Ilma on kai näin iltaisin hieman kylmempää, vai mitä?"
-
-"Ei, kiitoksia, herra Alfred", vastasi Hackdale. "Minä toimin nyt
-ylimääräisenä poliisina enkä siis voi viipyä pitkää aikaa. Rouva
-Champernowne ei siis olekaan kotona?"
-
-"Hän on päivällisellä sir Revillen luona", vastasi herra Alfred.
-"Siellä on kutsut. Onko mitään tapahtunut?"
-
-"Ettekö ole kuullut mitään uutisia kaupungista tänä iltana?" kysyi
-Hackdale. "Vai ette. No niin, Chancellor-hotellissa on tapahtunut
-jotakin kummallista. Muuan herrasmies, joka saapui sinne maanantaina
-iltapäivällä, on kadonnut -- salaperäisesti."
-
-"Pyh, hän on vain luikkinut tiehensä maksamatta laskuaan", huomautti
-herra Alfred. "Sellaisten salaisuuksien ratkaisu on tavallisesti juuri
-tämä."
-
-"Ei", sanoi Hackdale. "Hän on tunnettu mies ja varakas. Ja hänen
-nimensä" -- hän keskeytti katsellen tarkasti toisen kasvoja -- "on
-Deane, James Deane."
-
-"Minä en ole milloinkaan kuullut puhuttavan hänestä enkä tunne
-häntä", sanoi herra Alfred. "Ihan tuntematon suuruus. Tunsiko joku
-kaupunkilaisista hänet?"
-
-"Ei, luullakseni", vastasi Hackdale. "Sitä ei ainakaan ole voitu
-todistaa. Hän on pitkähkö, laiha, harmaapartainen mies. Minä tiedän
-teidän kuljeskelevan melko paljon, herra Alfred. Te ette siis ole
-nähnyt sellaista miestä parina viime päivänä?"
-
-"En tietääkseni, vaikka täällä on kyllä paljonkin sennäköisiä miehiä",
-vastasi herra Alfred. "Kuvauksestanne päättäen hänen ulkomuotonsa oli
-melko tavallinen. Etsittekö te häntä?"
-
-"Kaikki etsivät häntä", sanoi Hackdale. "Koko kaupunki jo tähän aikaan."
-
-"Silloin he voivat tulla toimeen ilman teitäkin puoli tuntia",
-huomautti herra Alfred hymyillen tarkoittavasti. "Istuutukaa nyt
-tupakoimaan ja ottakaa ryyppy."
-
-Mutta Hackdale kieltäytyi jälleen ja lähti, poistuttuaan talosta,
-nopeasti kävelemään kaupungintaloa kohti. Hän tapasi erään ylimääräisen
-poliisitoverin North Barilla ja vei hänet mukanaan poliisiasemalle
-kertomatta hänelle löydöstään. Päästyään sinne Hackdale astui yksinään
-poliisimestarin huoneeseen, missä Mellapont istui pöytänsä ääressä
-selailemassa jotakin asiakirjapinkkaa. Hän sulki oven, kääntyi ja sanoi
-pari sanaa:
-
-"Löysin hänet!"
-
-Mellapont ponnahti seisoalleen.
-
-"Mitä? Deanenko?" vastasi hän.
-
-"Tietysti -- kenenkä muun?" sanoi Hackdale. "Niin."
-
-"Mistä sitten?"
-
-"Tuolta vanhasta hiekkakuopasta Ashenhurstin takaa."
-
-Mellapont tuli askeleen lähemmäksi tuijottaen Hackdaleen. Hän oli
-hetkisen vaiti.
-
-"Ette suinkaan tarkoita, että hän on kuollut?" kysyi hän jännittyneenä.
-
-"Kuollut hyvinkin", vastasi Hackdale. "Häntä on ammuttu päähän eikä se
-ole itsemurhakaan, koska ei asetta näkynyt missään."
-
-Mellapont tuijotti häneen vielä toistamiseen vähän aikaa. Sitten hän
-viittasi tuoliin. "Istuutukaa, Hackdale, ja kertokaa minulle kaikki",
-sanoi hän. "Älkäähän sentään vielä! Oletteko kertonut tästä jollekin
-toiselle?"
-
-"En ainakaan vielä", vastasi Hackdale. "Sattui niin..."
-
-Mellapont kuunteli tarkkaavaisesti ja ääneti Hackdalen selostusta
-tämäniltaisista puuhista. Kertomuksen loputtua hän kysyi suoraan: "Te
-ette siis tutkinut hänen vaatteitaan?"
-
-"En!" sanoi Hackdale. "En ollenkaan!"
-
-"Sitten ette tiedä, oliko hänet ryöstetty vaiko ei", sanoi Mellapont.
-"Mutta luultavasti on niin tehty. Nyt pitää hakea hänet tänne."
-
-"Eräs asia on myös suoritettava", huomautti Hackdale äkkiä, kun
-poliisimestari alkoi touhuta. "Tarkoitan jalanjälkiä. En nähnyt niitä,
-en ainakaan likellä. Mutta minulla olikin vain taskulamppu. Siellä
-täytyy kuitenkin olla jälkiä jossakin, koska murhaaja tietenkin on
-mennyt hänen kanssaan tuohon hiekkakuoppaan, olkoonpa ampuja sitten
-ollut kuka tahansa. Käsitätte kai sen?"
-
-"Ellei häntä ole ammuttu muualla ja kannettu sinne", sanoi Mellapont.
-"Meidän on otettava sekin lukuun."
-
-"Sitä kyllä ajattelin ja tarkastelin sen vuoksi huolellisesti pensaita,
-joiden välissä hän lepää", vastasi Hackdale. "Mutta en nähnyt
-merkkiäkään siitä, että hänet olisi kannettu tai laahattu sinne."
-
-"Siis ei minkäänlaista johtolankaa?" virkkoi Mellapont.
-
-"Minä ainakaan en löytänyt mitään", vastasi Hackdale vakuuttavasti.
--- Mikään, tuumi hän itsekseen, ei voisi taivuttaa häntä puhumaan
-lukkoneulasta, joka oli hänen kukkarossaan. Se oli hänen oma
-salaisuutensa ainakin toistaiseksi. "En siis mitään", toisti hän.
-"Mutta tietysti en osaa sanoa mitään varmaa, koska hän makaa suullaan
-enkä koskenut häneen -- en halunnut, ennenkuin te itse olette
-nähnyt hänet -- mutta luullakseni hänet on ryöstetty, kuten alussa
-vihjaisittekin."
-
-"Mahdollisesti", myönsi Mellapont. "Lähtekäämme nyt sinne."
-
-Hackdale odotti, kunnes poliisimestari oli kerännyt liikenevät miehet
-kokoon, ja valmistautui sitten opastamaan heidät hiekkakuoppaan.
-Mellapont kosketti kadulla häntä käsivarteen.
-
-"Me kaipaamme nyt Chilhamin, poliisilääkärin, apua", kuiskasi hän.
-"Tehän tiedätte, missä hän asuu -- North Barin pohjoispäässä. Menkää
-kertomaan hänelle ja pyytäkää häntä mukaamme. Hän voisi yhtä hyvin
-saapua sinne heti kuin myöhemminkin."
-
-Hackdale tapasi Chilhamin leikkaussalissa ja sai hänet tulemaan
-mukaansa niin ajoissa, että he ehtivät liittyä poliisimestariin
-ja hänen miehiinsä. Hän johti heidät ääneti pois kaupungista
-Ashenhurst-huvilan ohi hiekkakuoppaan. Ja pian kohdistuivat puolen
-tusinan salalyhdyn valot kuolleeseen mieheen. Chilham polvistui, mutta
-ilmoitti vain sen, mitä Hackdale jo tiesi.
-
-"Häntä on ammuttu pään läpi takaapäin", mumisi Chilham, "ja hyvin
-läheltä. Kääntäkää hänet selälleen. Katsokaa -- hänen päänsä etupuoli
-on kokonaan ammuttu pois. Murhaajan on täytynyt seisoa ihan hänen
-takanaan eikä revolveri ole ollut kuin tuuman tai parin päässä murhatun
-korvasta."
-
-Mellapont, muistaen Chancellorissa kuulemansa tiedot, katseli jotakin
-muuta. Tosin oli ilmeistä, että Deane oli ammuttu, murhattu, mutta nyt
-hän halusi tietää miksi. Hän viittasi kuolleen miehen kaulahuiviin,
-joka oli mitä hienointa lajia.
-
-"Timanttineula on poissa!" sanoi hän, viitaten sitten alemmaksi.
-"Kultaketjut ovat myös poissa. Tutkikaa hänen taskunsa, Watson."
-
-Puhuteltu mies, siviilipukuinen poliisi, työnsi kätensä vuorotellen
-jokaiseen taskuun, kohottaen sitten äkkiä katseensa.
-
-"Hänen taskuissaan ei ole mitään, poliisimestari. Hänet on ryöstetty
-niin putipuhtaaksi, ettei hänelle ole edes jätetty nenäliinaakaan!"
-huudahti hän. "Kaikki taskut ovat tyhjät!"
-
-"Juuri sitä minä odotinkin", mumisi Mellapont. "Tässä ei luullakseni
-ole suurtakaan salaisuutta. Ryöstö ja murha -- ryöstötarkoituksessa
-tehty murha. Hackdale", jatkoi hän kääntyen selin miehiinsä, "te ette
-voi toimittaa täällä enää mitään. Kiiruhtakaa sen vuoksi Shelmoren
-yksityisasuntoon, kertokaa hänelle kaikki yksityiskohdat ja pyytäkää
-häntä ottamaan tätinsä mukaansa Chancelloriin, kun hän lähtee sinne
-kertomaan uutista nuorelle neidille. Ja kuulkaahan, käskekää Shelmoren
-odottaa minua Chancellorissa, kunnes saavun sinne. Meidän on pakko
-tarkastaa miesraukan tavarat."
-
-Hackdale poistui, tapasi Shelmoren, toimitti asian ja pysytellen
-sitten tahallaan poissa poliisiasemalta lopetti tehtävänsä sinä yönä
-kiertelemällä huolellisesti piirissään. Hän palasi kotiinsa keskiyöllä.
-Ebbittkin oli juuri saapunut ja seisoi oman arkihuoneensa ovella
-riisumassa yltään päällystakkia ja kaulahuivia. Hän viittasi Hackdalea
-astumaan sisään ja osoitti viskykarahvia.
-
-"Haluatteko naukun työnne päättäjäisiksi?" vihjaisi hän. "Aioin juuri
-ottaa itsekin. Oletteko kuullut mitään tuosta kadonneesta miehestä?"
-
-"Kyllä", sanoi Hackdale. "Hänet on löydetty. Murhattu ampumalla ja sitä
-paitsi ryöstettykin."
-
-"Ryöstettykö?" huudahti Ebbitt. "Ah!"
-
-"Hänellä ei ollut edes nenäliinaakaan", jatkoi Hackdale. "Ja saamiemme
-tietojen mukaan hänellä oli paljonkin taskuissaan mennessään ulos.
-Rahaa ja kalleuksia."
-
-"Minähän sanoin teille huomanneeni hienon timanttineulan hänen
-kaulahuivissaan", huomautti Ebbitt. "Tarkoitan, jos hän vain on sama
-mies."
-
-"Kuollut on epäilemättä hän", sanoi Hackdale.
-
-Hän joi viskynsä, sanoi hyvää yötä ja meni yläkertaan omaan
-huoneeseensa. Hänellä oli siellä pieni kassakaappi, joka oli
-sijoitettu hyllylle komeroon, ja astuttuaan huoneeseen hän avasi sen
-ensi työkseen. Sitten hän otti kukkarostaan kummallisen muotoisen
-lukkoneulan ja piilotti sen kassakaapin etäisimpään nurkkaan.
-
-
-
-
-VIIDES LUKU
-
-Maisemakortti
-
-
-Mellapont saapui Chancellorin julkipuolen edustalle juuri kun
-yövahtimestari oli sulkemaisillaan ovet. Hän pääsi sisään ja teki heti
-tiukan kysymyksen.
-
-"Onko herra Shelmore täällä, Kight?"
-
-"Hän on isännän kanssa yksityishuoneessa, sir", vastasi vahtimestari
-viitaten pihalle päin. "Hän sanoi odottavansa teitä, sir."
-
-"Juuri niin", sanoi Mellapont lähtien kävelemään viitattuun suuntaan,
-mutta pysähtyi kuitenkin äkkiä kääntyen takaisin. "Kuulkaahan, Kight",
-jatkoi hän luottavaisesti, "haluan kysyä teiltä erästä asiaa. Ette
-suinkaan ole kenkäinkiilloittaja, vaikka olettekin yövahtimestari."
-
-"En, sir; täällä on erityinen Marsh-niminen kiilloittaja."
-
-"Ehkä hän ei ole nyt saapuvilla? Vai on -- keittiössä? Hakekaa hänet
-tänne hetkiseksi, Kight. Haluan puhutella häntä."
-
-Vahtimestari meni pihan poikki, pujahti sisään eräästä ovesta ja palasi
-miehen kanssa, joka käsistään ja esiliinasta päättäen oli jo alkanut
-puhdistaa kenkiä. Mellapont meni häntä vastaan.
-
-"Kuulkaahan!" sanoi hän. "Milloin te kokoatte saappaat ja kengät
-makuuhuoneitten ovilta -- iltaisinko vai aamuisin?"
-
-"Kumpanakin aikana, sir", vastasi mies. "Mutta se johtuu hyvin paljon
-siitä, kuinka paljon hotellissa sattuu olemaan vieraita. Jos se on
-ihan täynnä, kokoan ne myöhään illalla ja kiilloitan kaikki ne, jotka
-silloin on pantu ovien edustalle. Mutta jos hotellissa on vain vähän
-vieraita, en aloita työtäni ennenkuin noin kello viiden tienoissa
-aamulla."
-
-"Maanantai-iltana, siis toissayönä, muistatte kai sen?" sanoi
-Mellapont. "Kuinka olivat asiat silloin?"
-
-"Hotelli oli ihan täynnä, sir -- täällä ei ollut ainoatakaan vapaata
-huonetta. Tein kierroksen ensi kerran puoli kahdentoista aikaan ja
-kokosin kaikki näkemäni jalkineet, joita olikin melkoisesti. Vietyäni
-ensimmäiset paikoilleen kokosin jälleen kaikki muut."
-
-"Voitteko muistaa mitään siitä, mitä oli numero seitsemän oven
-edustalla?" kysyi Mellapont. "Ajatelkaa nyt tarkasti."
-
-"Kyllä hyvinkin", vastasi mies. "Kun menin sen ohi ensi kerran, oli
-siinä kaksi paria kävelykenkiä, mustat ja ruskeat. Puhdistin ne samalla
-kuin muutkin ja vein ne takaisin noin yhden tienoissa yöllä. Ne olivat
-vielä oven edustalla kello viiden aikaan aamulla mennessäni sen ohi
-toisen kerran."
-
-Mellapont nyökkäsi, ajatteli hetkisen, sanoi kiitoksia miehelle ja
-kääntyen sitten pois lähti nopeasti kävelemään isännän huoneeseen.
-Siellä hän tapasi Shelmoren ja Bellingin, jotka nähtävästi puhelivat
-tilanteesta. Hän sekaantui heti heidän keskusteluunsa ja toisti mitä
-juuri oli kuullut.
-
-"Te voitte ehkä luulla, ettei se merkitse mitään", sanoi hän
-kerrottuaan heille kahdesta kenkäparista, "mutta minä olen siinä
-näkevinäni paljonkin. Kun tutkimme Deanen ruumista ja vaatteita tänä
-yönä, huomasin heti jotakin, mikä näytti minusta hyvin tärkeältä.
-Hän oli poistunut hotellista kiiltonahkakengissä, ohutpohjaisissa
-patenttijalkineissa. Millaisen johtopäätöksen teette siitä, herra
-Shelmore? Tehän olette lakimies."
-
-"En ole perehtynyt tällaisiin asioihin", vastasi Shelmore. "Mutta mitä
-te itse luulette siitä?"
-
-"Minä luulen, ettei hänen aikomuksensa ollut mennä kauvas. Hän tiesi,
-ettei hänen tarvitsisi poistua käytävältä, ja tiesi myös päämääränsä,
-jonkin läheisen yksityistalon", vastasi Mellapont riemuiten.
-"Sanokoonpa yläkerrassa asuva nuori neiti mitä tahansa, Deane tunsi
-tämän kaupungin ja jonkun sen asukkaan. Meidän on saatava selville,
-kenet? Nuori neiti ajattelee varmaankin niin, ettei hänen holhoojansa
-ole ollut täällä milloinkaan ennen eikä siis tunne täällä ketään,
-mutta... sittenpähän saamme nähdä. Kuinka muuten tuo nuori neiti nyt
-jaksaa? Onko hän hyvin hermostunut?"
-
-"Hän säikähti aluksi hirveästi, mutta tointui ihmeellisen pian",
-vastasi Shelmore. "Minun tätini on nyt siellä ja aikoo viipyä hänen
-luonaan koko yön."
-
-"Teidän tätinne on hyvä ihminen", sanoi Mellapont. "No niin, meidän
-on tehtävä nuorelle neidille paljon kysymyksiä huomenna. Mutta nyt
-haluan", jatkoi hän kääntyen isännän puoleen, "tarkastaa tyynesti, mitä
-se herra-raukka on jättänyt numero seitsemään. Sitä ei milloinkaan
-voi tietää, mitä sattuu löytämään, emmekä voisi toivoakaan sopivampaa
-hetkeä. Oletan kaiken olevan rauhallista yläkerrassa, herra Belling?
-Viekää niin ollen meidät siihen huoneeseen."
-
-Belling vei heidät pihan poikki vastakkaisella puolella sijaitsevaan
-sisempään halliin ja sitten tammikaiteisia portaita pitkin ensi
-kerrokseen. Avattuaan numero seitsemän oven hän väänsi sähkön
-palamaan ja kuiskasi Mellapontille, ettei häntä ja Shelmorea tultaisi
-häiritsemään ja että he voivat lukita huoneen oven ja tuoda avaimen
-pois sitten kun olivat lopettaneet tarkastuksensa. Sitten hän poistui
-heidän luotaan. Mellapont katseli ympärilleen kierrettyään avainta
-lukossa isännän mentyä.
-
-"Vainaja on ollut täsmällinen ja järjestystä rakastava herra", mumisi
-hän. "Sen voin nähdä heti."
-
-Shelmore ymmärsi hänen tarkoituksensa. Joko huoneen viimeinen onneton
-asukas oli jättänyt sen siihen kuntoon tai siivoojatar oli jälkeenpäin
-käynyt siellä, nyt se ainakin oli uutukaisen siisti. Sivupöydälle oli
-aseteltu sopusuhtaiseen järjestykseen kaikenlaisia pukeutumistarpeita,
-toisella pöydällä oli kuva- ja sanomalehtiä siroissa pinkoissa, suuren
-vaatekaapin raollaan olevasta ovesta näkyi pingoittajille ripustettuja
-pukuja, ja kaikki muutkin huoneessa olevat esineet näyttivät olevan
-oikeilla paikoillaan.
-
-"Mitä luulette löytävänne täältä?" kysyi Shelmore, joka ei ollut
-lainkaan selvillä Mellapontin tähän huoneeseen tekemän vierailun
-tarkoituksesta. "Jonkin johtolanganko?"
-
-"Sitä ei milloinkaan voi tietää, mitä sattuu löytämään, herra
-Shelmore", vastasi Mellapont katsellen vieläkin ympärilleen. "Täällä
-voi kaikissa tapauksissa löytää ja nähdä enemmän kuin keksimme miehen
-vaatteista. Oletan Hackdalen kertoneen teille, ettei hänellä ollut
-mitään taskuissaan. Kaikki hänen taskunsa oli tyhjennetty, vieläpä
-viety nenäliinakin. Tämä viime seikka tuntuu hyvin kummalliselta ja
-ehkä tärkeältäkin. Miksi murhaaja ryösti kuolleelta sellaisenkin
-esineen kuin nenäliinan? Mutta niin se vain oli, ettei hänen
-taskuissaan ollut mitään. Jos hänellä oli ollut rahaa, kalleuksia tai
-papereita mukanaan, ovat ne kaikki menneet. Tästä muistankin, että
-mentyämme alakertaan pitää kysyä Bellingiltä paria seikkaa. Mutta
-katselkaamme nyt ympärillemme. Nämä matkalaukut ensin. Kun joudutte
-tällaiseen tehtävään, herra Shelmore, aloittakaa aina alusta. Nämä
-matkalaukut ovat niin hyvää vahvaa nahkaa, ettei nykyaikaan tällaisia
-enää valmisteta."
-
-Hän avasi ensin toisen ja sitten toisen matkalaukun, jotka oli nostettu
-jalustalle vuoteen jalkopäähän, mutta molemmat olivat tyhjät.
-
-"Järjestelmällinen ja täsmällinen mies", mutisi Mellapont. "Hän on
-järjestänyt kaikki tavaransa vaatekaappiin ja lipastoon. No niin,
-vaatteet ensin. Taskuissa voi ehkä olla joitakin kirjeitä tai
-papereita."
-
-Vaatekaapissa oli pari pukua ja päällystakki, mutta niiden taskujen
-tarkastaminen ei paljastanut mitään. Lipastossakaan ei ollut muuta
-kuin paljon liinavaatteita, trikootavaroita ja muuta sellaista, kaikki
-sievästi taitettuja ja ladottuja. Mellapont ryhtyi katsastamaan
-valkoista käsilaukkua, joka oli tuolilla lipaston vieressä.
-
-"Tästä me todennäköisimmin löydämme papereita", sanoi hän. "Eikä tämä
-onneksi ole lukossakaan. Mitähän täällä sitten onkaan?"
-
-Hän nosti käsilaukun pöydälle juuri sähkölampun alle ja aukaisi sen.
-Shelmore seisoi hänen vieressään sisällystä tutkittaessa.
-
-"Enimmäkseen vain papereita ja kirjoja", virkkoi Mellapont. "Näyttävät
-matkaoppailta."
-
-Hän otti sieltä useita mainitsemansa kaltaisia paperikansiin nidottuja
-kirjoja -- kaupunkien, tuomiokirkkojen, kuuluisain raunioiden ja
-muiden nähtävien paikkojen oppaita. Niiden alla oli kirjoitussalkku,
-joka sisälsi omistajan nimellä varustettuja kirjelomakkeita. Shelmore
-huomasi niihin painetun osoitteen samaksi kuin neiti Prettyn
-nimikortissa. Laukun sivuosastossa oli useita kirjeitä, jotka oli
-kaikki osoitettu herra James Deanelle eri paikkoihin maata ja joiden
-allekirjoitus kuului: "Teidän hellä Cynthianne." Toisessa osastossa
-oli kokoelma hotellilaskuja, sievästi taitettuja ja haalla yhteen
-puristettuja.
-
-"Ehkä saan selkoa hänen viime matkoistaan näiden laskujen nojalla",
-huomautti Mellapont katsellen päiväyksiä. "Hän näyttää viime aikoina
-kiertäneen kaikkialla. Ja tässä on nähtävästi maisemakortteja, joita
-hän on koonnut matkoillaan. Näkyy olleen oikein kiihkeä keräilijä,
-paitsi jos hän aikoi lahjoittaa ne nuorelle neidille, joka ehkä on
-niihin ihastunut."
-
-Hän viittasi käsilaukun vasempaan osastoon, joka oli ihan täynnä
-maisemakorttikääröjä, kaikki sievästi kuminauhoilla sidottuja ja
-järjestykseen sovitettuja. Mellapont alkoi poimia laukusta esille näitä
-kääröjä, huomauttaen samalla, että ne olivat kaikki järjestelmällisesti
-varustettuja nimilapuilla. Hän alkoi samalla lausua ääneen niiden
-paikkojen nimiä, joita ne esittivät.
-
-"Nähtävästi hän on ostanut nämä vähitellen", jatkoi hän. "Eikö nuori
-neiti sanonutkin hänen matkustaneen pohjoiseen neidin itsensä jäädessä
-Bathiin? Juuri niin, ja nyt voimine seurata hänen matkansa suuntaa.
-Exeter, Bristol, Gloucester, Worcester, Birmingham, Sheffield,
-Normansholt -- missä Normansholt on, herra Shelmore?"
-
-Shelmore oli Mellapontin huomaamatta hieman säpsähtänyt Normansholtia
-mainittaessa. Muuan hänen kahdestatoista asiakkaastaan, juuri kaupungin
-ulkopuolella sijaitsevan Childerstonen puistotilan isäntä, sir
-Reville Childerstone, omisti kiinteimistöjä Normansholtissa ja oli
-viime aikoina ollut hyvin huolissaan erään sikäläisen vuokraajansa
-käyttäytymisestä. Hänen oli ollut pakko turvautua siinä asiassa
-Shelmoren ammattiapuun, minkä vuoksi Shelmore hyvin tunsi tämän paikan
-nimen. Hän katsahti tutkivasti siihen maisemakorttipinkkaan, jota
-Mellapont käsitteli.
-
-"Normansholtko?" toisti hän. "Se on Yorkshiressä. Historiallinen vanha
-kaupunki, jossa on kuuluisa linna ja muuta sellaista."
-
-"Hm, se näyttää olleen hänen kaukaisin pysähdyspaikkansa sielläpäin",
-sanoi Mellapont jatkaen huolellisesti järjestettyjen pinkkojen
-kääntelemistä. "Sitten hän näyttää lähteneen etelään. Doncaster,
-Newark, Peterborough, Stamford, Ely, Cambridge, Lontoo, Dorking ja
-sitten tänne. Suurenmoinen kierros, herra Shelmore -- enimmäkseen vain
-ikivanhoja paikkoja. Hän oli ehkä hyvinkin kiintynyt muinaismuistoihin.
-Nyt vilkaisen vain läpi nämä kirjeet nähdäkseni, onko niissä mitään
-tärkeätä."
-
-Hän otti kirjeet, jotka oli vetänyt esille laukusta, ja istuuduttuaan
-lähimmälle tuolille alkoi silmäillä niitä hätäisesti. Shelmore halusi
-pelkästään uteliaisuudesta tietää jotakin lisää siitä paikasta, josta
-oli kuullut puhuttavan käsitellessään ammattiinsa kuuluvaa asiaa,
-mutta jota hän ei milloinkaan ollut nähnyt, ja otti laukusta sen
-maisemakorttipinkan, jossa oli Normansholtin nimi. Päästäen kuminauhan
-irti hän alkoi katsella niitä yksitellen. Hänen mieleensä juolahti,
-että Normansholt varmaankin oli mielenkiintoinen ja luonnonihana
-paikka. Deane oli koonnut sieltä pari kolmekymmentä korttia --
-normandialaisesta linnasta aukenevia näköaloja, ikivanhoja kirkkoja
-ja muita muinaisjäännöksiä esittäviä kuvia. Äkkiä Shelmore jäi
-tuijottamaan erääseen korttiin kovasti ihmetellen ja harkiten.
-
-Se oli väritetty valokuva jostakin, mikä näytti kummallisen vanhan
-kaupungin vanhanaikaiselta nurkkaukselta. Siinä oli jonkinlainen
-aukio ja sen keskellä vihreä täplä, josta kohosi pitkä salko.
-Kaikkialla ympärillä oli omituisia, Jaakko I:n aikaisen tyylin
-mukaisia taloja. Kortin vasempaan nurkkaan oli painettu sanat:
-_Vappunurmi Normansholtissa_. Ja Shelmore tunsi tarpeeksi hyvin vanhoja
-englantilaisia tapoja tietääkseen, että valokuva esitti paikkaa, missä
-ennen oli vietetty vanhanaikaisia vappujuhlia, ja että pitkä salko oli
-viimeisiä ikivanhoja vappuriukuja.
-
-Mutta se ei vielä pannut häntä ihmettelemään ja harkitsemaan. Talojen
-ympäröimän aukion nurkkauksessa oli eräs muita suurempi rakennus,
-mahtavammalta ja maalauksellisemmalta näyttävä. Sen katosta ja
-yhteensullotuista piipuista oli joku, Deane luultavasti, vetänyt
-lyijykynällä kortin ylälaitaan paksun viivan, joka päättyi yhtä
-paksuviivaiseen tähteen. Ja kun Shelmore sen näki, tunsi hän erään
-kysymyksen heräävän vastustamattomasti mielessään:
-
-"Miksi?"
-
-"Niin miksi, sillä enpä osaa muutakaan sanoa?" toisti hän itsekseen.
-"Miksi Deane oli Normansholtista kokoamiensa viidenkolmatta tai
-kolmenkymmenen postikortin joukosta valinnut tämän, merkitäkseen juuri
-tuon talon hyvin selvällä tavalla? Mikä oli hänen vaikutteensa? Miksi
-hän oli niin tehnyt?"
-
-Hän kääntyi katsomaan Mellapontiin, joka oli syventynyt tutkimaan
-kirjeitä ja hotellien laskuja. Ja huomatessaan sen Shelmore tarkasti
-kiireesti, mutta huolellisesti Deanen korttikokoelman alusta loppuun
-saakka, aloittaen Exeteristä ja lopettaen Dorkingiin, koska se
-nähtävästi oli ollut viimeinen paikka, missä Deane oli vieraillut ennen
-tuloaan Southernstoween. Koko joukossa ei ollut muuta merkittyä korttia
-kuin se yksi, joka oli herättänyt hänessä ihmettelyä. Ja kun hän
-sijoitteli kortteja takaisin käsilaukkuun, ei hän voinut olla kysymättä
-itseltään -- mitä erityistä mielenkiintoa Deane oli tuntenut kaukaisen
-Normansholt-nimisen vanhan kaupungin Vappunurmen nurkkauksessa
-sijaitsevaa taloa kohtaan?
-
-Mellapont nousi äkkiä tuoliltaan ja pani kirjeet ja hotellilaskut
-takaisin salkkuun.
-
-"Näissä ei ole minkäänlaista valaisevaa, herra Shelmore", sanoi hän.
-"Hotellilaskuja eikä mitään muuta. Eikä kirjeissäkään, jotka ovat vain
-nuoren neidin holhoojalleen kirjoittamia iloisia lörpötteleviä juttuja,
-ole muuta kuin vahvistus Deanen sanoille, että heidän oli määrä tavata
-täällä toisensa, katsella päivä tai pari paikkakuntaa ja matkustaa
-sitten mantereelle. Sijoittakaamme nyt kaikki paikoilleen, lukitkaamme
-huone ja menkäämme sitten alakertaan, koska haluan vielä puhutella
-Bellingiä."
-
-Belling oli yksityishuoneessaan, jonka ovi oli auki, nähtävästi
-odottamassa heitä. Mellapont viittasi Shelmorea tulemaan sisään,
-lukitsi oven ja istuutui.
-
-"Siellä ei ole mitään, mikä kelpaisi johtolangaksi", sanoi hän. "Mutta
-kuulkaahan nyt, Belling, minä haluan kysellä teiltä vielä muutamia
-seikkoja. Tehän tiedätte jo, ettei tällä herrasmiehellä löydettäessä
-ollut lainkaan rahaa, kalleuksia eikä persoonallista omaisuutta
-mukanaan. Te saitte puhutella häntä maanantai-iltana ja näitte hänellä
-olevan sekä rahaa että kalleuksia. Mutta näkivätköhän sen muutkin?"
-
-"Kuka tahansa voi nähdä, että hänellä oli hieno timanttineula, kalliit
-kultaiset kellonketjut ja sormissa pari timanttisormusta!" vastasi
-Belling. "Tarkoitan, jos vain oli silmät päässä ja katseli häntä."
-
-"Juuri niin", myönsi Mellapont. "Mutta rahaa? Näyttelikö hän
-ehkä rahojaan? En tarkoita kerskailevasti ja pöyhkeillen, vaan
-luonnollisesti, kuten muutamat ihmiset tekevät. Tehän tiedätte, että
-jotkut vetävät rahansa esille, ajattelematta lainkaan, että --"
-
-"Ymmärrän tarkoituksenne", keskeytti Belling. "No niin, hän oli
-varmasti niitä miehiä, jotka ovat hieman huolettomia siinä asiassa,
-niin sanoakseni. Hän tuli tarjoilusaliin vähän ennen päivällistä
-ja pyysi tarjoilijattarelta sherryä ja karvasvettä -- olin silloin
-itsekin siellä ja huomasin hänen vetävän esille kourallisen seteleitä,
-viitosia, avoimesti ja hakevan niiden joukosta muutamia hopearahoja --
-hänellä näytti olevan paljon rahaa, seteleitä ja kovaa rahaa, sekaisin
-taskussaan. Hän teki samoin päivällisen jälkeenkin tullessaan luokseni
-ja kysyäkseen minulta, mitä huvituksia täällä nyt oli. Maksaakseen
-silloin pari sikaaria hän veti esille kourallisen rahoja."
-
-"Oliko muitakin vieraita läsnä?" kysyi Mellapont.
-
-"Useita. Tarjoilusali oli täynnä molemmilla kerroilla."
-
-"Paikkakuntalaisia vai muukalaisia?"
-
-"Molempia. Siellä oli useita outoja miehiä. Minä en ainakaan tuntenut
-heitä, vaikka luullakseni tunnen kaikki southernstowelaiset. Muutamat
-heistä olivat moottoripyöräilijöitä. Toiset olivat ehkä tulleet tänne
-markkinoille."
-
-"Ja he voivat nähdä hänen rahansa?".
-
-"He voivat nähdä ne yhtä helposti kuin hänen timanttineulansakin, jos
-vain katsoivat häneen. Mikään ei estänyt heitä."
-
-Mellapont nousi äkkiä ja toivotettuaan hyvää yötä isännälle meni
-Shelmoren kanssa autiolle High-kadulle.
-
-"Mitä te ajattelette kaikesta tästä, poliisimestari?" kysyi Shelmore
-suoraan.
-
-Mellapont rykäisi varovaisesti ja vaikka he olivatkin kahden hiljensi
-sittenkin ääntään.
-
-"Kerron teille mielipiteeni, herra Shelmore", vastasi hän. "Enkä
-luullakseni tule milloinkaan sitä muuttamaan. Luulen, että herra Deanea
-pidettiin silmällä ja seurattiin, ja sitten hänet murhasi ja ryösti
-joku meille vielä tuntematon henkilö, joka tiesi hänellä olevan rahaa
-ja kalleuksia mukanaan. Niin minä pääasiallisesti ajattelen, vaikka
-mielessäni on vielä muutakin. Oletan, että herra Deane, huolimatta
-siitä mitä on sanonut holhokilleen, tunsi jonkun Southernstowessa ja
-lähti jostakin erityisestä syystä tapaamaan häntä maanantai-iltana. Ja
-nyt aion käyttää kaiken kykyni saadakseni selville, kuka tuo tuttava
-on."
-
-
-
-
-KUUDES LUKU
-
-Sopiva hetki
-
-
-Shelmore ei ollut ensimmäinen mies, jolle Mellapont oli näin ilmaissut
-tulevat toimenpiteensä. Mellapont oli ilmaissut ne vielä pontevammin
-John Hackdalelle, ja Hackdale oli miettinyt niitä kovasti ennen
-nukkumaan menoaan ja taas heti herättyään. Mutta Hackdale meni
-sittenkin seuraavana aamuna työhönsä Champernownen liikkeeseen kuin ei
-mitään tavatonta olisi tapahtunut sen jälkeen kun hän oli poistunut
-sieltä viiden aikaan edellisenä iltapuolena. Vaikka hän nimellisesti
-olikin vain varajohtaja, saaden varajohtajan palkan, oli hän
-todellisuudessa tämän kaupan varsinainen esimies.
-
-Näin pienen kaupungin oloihin verrattuna oli Champernownen liike varsin
-suuri. Rouva Champernowne, jonka kaikki tiesivät hyvin huomattavaksi
-naiseksi, oli tarmollaan kehittänyt liikkeen nykyiseen vaurauteensa.
-Mutta Southernstowessa ei kukaan tiennyt, kuka rouva Champernowne
-oikeastaan oli. Hän oli ilmestynyt kaupunkiin parikymmentä vuotta
-sitten, ja ennenkuin kukaan oli osannut aavistaakaan hänen hommiaan,
-hän oli ostanut rappiolle menneen vanhanaikaisen kangaskaupan,
-purkauttanut vanhentuneen huoneiston, rakennuttanut ensiluokkaisen
-nykyaikaisen myymälän ja ympäröinyt itsensä pienellä pätevällä
-apulaisjoukolla. Southernstowessa oli sellaisiakin, jotka ennustivat
-rouva Champernownen menettävän rahansa, mutta rouva Champernowne
-tiesi, mitä teki. Vaikka Southernstowe olikin pieni kaupunki, oli se
-tavattoman vauras; sen lähimmässä naapuristossa asuvat ihmiset olivat
-myös varakkaita, sekä ylhäisöön että muuhun herrasväkeen kuuluvat, ja
-heitä oli siellä niin tiheässä kuin mustikoita. Rouva Champernowne
-tahtoi tuoda Lontoon ja Pariisin kuosit ihan heidän kynnyksilleen. Ja
-ennen pitkää huomasivat Southernstoween saapuneet vieraat tuijottavansa
-hämmästyneinä erääseen myymälään, joka olisi tuottanut kunniaa
-joko Lontoon Oxford-kadulle tai Pariisin Rue de la Paixille; rouva
-Champernowne ja hänen liikkeensä edustivat aina uusinta muotia. Ja
-rouva Champernowne ansaitsi rahaa, saaden kymmenessä vuodessa sellaisen
-maineen, että hän oli paikkakunnan rikkain nainen, ehkä varakkain
-kansalainen tällä uudella kotiseudullaan.
-
-Mutta hänellä oli muitakin harrastuksia kuin kauppansa. Hän otti
-melkoisesti osaa kotikaupunkinsa asioihin, antoi suuria summia
-armeliaisuuslaitoksille ja edisti kaikkia suunnitelmia asukkaiden
-olosuhteiden parantamiseksi, niin että ihailevat ja kiitolliset
-kansalaiset lopulta valitsivat hänet yksimielisesti pormestariksi.
-Hänen valintansa ja siitä johtuvat velvollisuudet veivät paljon
-hänen aikaansa, mutta jokainen hänen apulaisensa tiesi, että
-huolimatta kaikista muista sopimuksista rouva Champernowne tavattiin
-kauppaliikkeessä yksityiskonttorissaan aina joka aamu tasan kello puoli
-kymmenen ja että hän seuraavina puolenatoista tuntina piti tarkkaa
-huolta voidakseen olla varma siitä, että hänen koneistonsa hyvin
-öljytyt rattaat pyörivät säännöllisesti.
-
-Puoli kymmenen aamulla sen yön jälkeen, jolloin John Hackdale oli
-löytänyt Deanen ruumiin, hän koputti tämän yksityiskonttorin ovelle
-ja sai työnantajaltaan käskyn astua sisään. Hän totteli ja näki rouva
-Champernownen istuvan yksinään pöytänsä ääressä laatimassa juuri
-jotakin kirjettä, ja kun hän kohotti katseensa, tarkasteli Hackdale
-häntä terävästi ja tutkivasti. Rouva oli kookas, lihava, kaunis ja
-hyvin säilynyt nainen, vielä hyvällä puolella viittäkymmentä ja
-näytti tavallisesti merkkejä perin hyvästä luonteestaan, sopuisasta
-mielenlaadustaan ja tyytyväisyydestään elämään ylipäänsä. Mutta
-varajohtajasta näytti tänä erityisenä aamuna, että hän oli väsyneen
-ja kiusaantuneen näköinen ja että hänen tavallisesti niin terve
-ihonvärinsä oli hieman vaalennut; hän näytti vähän levottomaltakin ja
-kun hän puhui, kuulosti hänen äänensä hieman ärtyisältä.
-
-"Mikä nyt on hätänä, herra Hackdale?" kysyi hän. "Onko mitään tärkeätä
-tapahtunut?"
-
-"Haluaisin keskustella kanssanne muutamia minuutteja, rouva
-Champernowne", vastasi Hackdale, sulkien merkitsevästi oven takanaan.
-"Tarkoitan yksityisesti, ellei teillä ole mitään sitä vastaan."
-
-Rouva Champernownen kynä pysähtyi äkkiä rivin keskelle, ja hän katsoi
-tarkkaavammin vieraaseensa. Mutta Hackdale vastasi katseella katseeseen.
-
-"Ihan yksityisesti", lisäsi hän.
-
-Rouva Champernowne viittasi pöydän viereiseen tuoliin.
-
-"No niin, mitä teillä sitten on sanottavaa?" kysyi hän hieman tylysti.
-"Teidän pitää esittää asianne lyhyesti, sillä minun on lähdettävä
-tärkeään maistraatin kokoukseen kello yhdeltätoista."
-
-"Tämä on paljon tärkeämpää kuin mikään maistraatin kokous, rouva
-Champernowne", sanoi Hackdale. Hän istuutui pöydän viereen, kumartuen
-lähemmäksi. "Rouva Champernowne", jatkoi hän, "te olette tietysti
-kuullut viimeöisen tapahtuman -- että muuan mies löydettiin murhattuna
-vanhasta hiekkakuopasta talonne takaa?"
-
-"Olen kuullut, että sieltä löydettiin joku mies kuoliaaksi ammuttuna",
-vastasi rouva Champernowne huolettomasti, minkä Hackdale kuitenkin
-huomasi teeskentelyksi. "En tiedä lainkaan, onko se murha vai
-itsemurha."
-
-"Murha!" sanoi Hackdale. "Itsemurhasta ei voi olla puhettakaan. Mies
-on tahallisesti murhattu, rouva Champernowne, ja minä juuri satuin
-löytämään hänet. Ja se oli hyvin onnellinen sattuma, hyvin onnellinen
-todella, että minä olin ihan yksinäni löytäessäni hänet. Ja se oli
-onneksi teillekin, rouva Champernowne!"
-
-Veri kohosi äkkiä rouva Champernownen kasvoihin, saaden ne punastumaan
-vihasta. Hän teki liikkeen kuin olisi aikonut nousta tuoliltaan, mutta
-Hackdale jatkoi pudistaen päätään:
-
-"Suureksi onneksi teille, rouva Champernowne, koska löysin hänen
-puvustaan jotakin. Voitteko arvata, mitä? No niin, tässä se on."
-
-Samalla hän veti esille taskustaan sen kummallisen muotoisen
-lukkoneulan, jonka oli irroittanut kuolleen miehen takin repeämästä,
-ja ojensi sen työnantajalleen vasemmalla kämmenellään. Hän siirsi
-katseensa siitä naiseen eikä hänen tarvinnut muuta kuin vilkaista
-nähdäkseen, että rouva Champernownen kasvot olivat käyneet
-kalmankalpeiksi.
-
-"Te kai tunnette tämän, rouva Champernowne?" jatkoi Hackdale
-hiljaisella tyynellä äänellä. "Tietysti te tunnette. Muistatteko, että
-maanantaina iltapäivällä tulitte luokseni verhojen osastoon ja näytitte
-minulle pientä näytelaatikollista näitä neuloja? Te sanoitte saaneenne
-ne nähtäväksi eräältä mieheltä, joka oli hankkinut niille väliaikaisen
-lainsuojan, hakeakseen niille sittemmin patentin, ja halusi kuulla
-arvostelunne niistä, kelpaavatko ne lainkaan kauppatavaraksi. Teidän
-mielestänne oli tämän keksinnön aate oikein hyvä, ja sitten työnsitte
-laatikon taskuunne, vieden sen kotiinne. Kuinka on voinut tapahtua,
-että löysin yhden noista neuloista kuolleen miehen takista? Onhan se
-ilmeistä! Rouva Champernowne, tuosta kuolleesta miehestä tiedetään
-vain sen verran, että hänen nimensä on Deane, että hän saapui
-Chancellor-hotelliin maanantaina ja että hän myöhään maanantai-iltana
-meni ulos, epäilemättä tapaamaan jotakin henkilöä, joka ei voinut
-olla kukaan muu kuin te. Hän oli luonanne silloin illalla jonkun
-aikaa. Täällä Southernstowessa on muuan mies, jonka voisin saada
-käsiini kymmenessä minuutissa ja jolta Deane kysyi tietä taloonne
-maanantai-iltana melkein keskiyöllä. Ja Deane osasikin sitten taloonne,
-rouva Champernowne. Hän oli siellä jonkun aikaa. Kaiketi hän repi
-takkinsa tullessaan huvilaanne, ja te annoitte hänelle kummallisen
-muotoisen lukkoneulan, että hän voisi kiinnittää repeämän laidat yhteen
-toistaiseksi, kunnes ehtisi korjauttaa takkinsa. Rouva Champernowne, te
-tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että niin on asian laita."
-
-Vaikka rouva Champernowne olikin suuri, voimakas nainen, kuunteli hän
-kuitenkin ääneti kaikkea tätä, hermostuneesti väännellen sormiaan.
-Kului hetkinen, ennenkuin hän puhui, mutta silloinkin hän änkytti.
-
-"Kuka -- kuka tietää -- sen, mistä nyt olette kertonut?"
-
-"Ei kukaan. Ei ainoakaan sielu, rouva Champernowne! Luuletteko minua
-hölmöksi? Tästä ei tiedä kukaan eikä voikaan tietää, ellen minä puhu."
-
-"Kuka -- kuka on se toinen mies, josta puhuitte?"
-
-"Se on minun asiani, rouva Champernowne. Parasta on, ettette sitä
-kysykään. Antakaa minun pitää huolta hänestä. Minä voin saada hänet
-vaikenemaan, jos katsotte olevan siihen syytä. Kuulkaahan nyt, rouva
-Champernowne, olkaamme käytännöllisiä. Kukaan ei tiedä mitään siitä,
-mitä nyt olen kertonut teille. Mellapont on ihan varma, että Deanea
-seurattiin ja että hänet sitten murhattiin ja ryöstettiin -- että
-hänet murhattiin niiden rahojen ja kalleuksien vuoksi, joita hänellä
-epäilemättä oli mukanaan. Sikäli on siis kaikki hyvin -- poliisi tulee
-pysymään siinä olettamuksessa. Mutta Mellapontilla on toinenkin teoria,
-sellainen, että Deane lähti kaupungille tapaamaan jotakin henkilöä,
-jonka hän tunsi, ja Mellapont vannoo ottavansa selvän siitä, kuka
-tämä henkilö on. Mutta hän ei voi, koska hänellä ei ole minkäänlaista
-johtolankaa. Minä olen ainoa elävä ihminen, jolla on tuo johtolanka --
-tarkoitan lukkoneulaa, rouva Champernowne. Jos katsotte tarpeelliseksi,
-että olen tästä koskaan puhumatta, niin voitte olla rauhassa ja yhtä
-hyvässä turvassa kuin ei tätä milloinkaan olisi tapahtunut. Minä en
-tiedä, mitä teidän ja vainajan välillä tapahtui, enkä halua sitä
-tietääkään. Minulla ei ole siinä mitään tekemistä. Mutta teidät voin
-pelastaa vastenmielisestä tilanteesta. Antakaa minulle, mitä haluan
--- silloin ei kukaan saa milloinkaan tietää, että herra Deane lähti
-kaupungille tapaamaan teitä ja että hän kohtasikin teidät. Juttu
-päättyy siihen."
-
-Rouva Champernowne katsoi häneen yhtä tarkkaavaisesti kuin kuunteli
-hänen puhettaan.
-
-"Entä toinen mies?" kysyi hän äkkiä.
-
-"Minä voin saada hänet vaikenemaan", vastasi Hackdale. "Helposti!
-Rahalla -- teidän rahallanne, tietysti."
-
-"Entä te itse?" sanoi rouva. "Te itse?"
-
-Hackdale veti syvään henkeä ja ristien kätensä rinnalleen katseli
-ympäri huonetta. Kun hän jälleen kääntyi työnantajansa puoleen, hymyili
-hän kuin mies, josta ehtojen esittäminen tuntuu hyvin miellyttävältä.
-
-"No niin, rouva Champernowne", vastasi hän, "minä olen aina ollut
-varsin hyvä, rehellinen ja luotettava palvelijanne, ja mikäli muistan,
-ette ole kertaakaan huomannut minussa mitään vikaa. Niinpä on oman
-etunne mukaista, että annatte minulle haluamani viran. Tarkoitan tätä:
-nykyinen johtajanne, herra Bywater, on vanhanaikainen ja hyödytön,
-meille vain paljaaksi kiusaksi. Antakaa hänelle heti ero eläkkeineen
-ja tehkää minusta johtaja. Kirjoittakaa päivämääräksi nimitykseni alle
-viime tammikuun ensimmäinen päivä ja antakaa minulle tuhat puntaa
-vuodessa -- palkka, josta voidaan sitten lähemmin keskustella parin
-vuoden kuluttua. Kohtuullinen vaatimus, rouva Champernowne, hyvin
-kohtuullinen."
-
-Rouva Champernownen posket alkoivat saada takaisin entisen värinsä.
-Hän vaikeni hetkiseksi katsellen Hackdalea ja yhä kiertäen lihavien
-sormiensa sormuksia.
-
-"Kuinkahan suureen summaan toinen mies tyytyisi?" kysyi hän sitten.
-
-"Pariin sataan puntaan, jos ne annetaan minun haltuuni ja harkiten
-käytetään", vastasi Hackdale heti. "Se riittää täydellisesti."
-
-Rouva Champernowne nousi pöytänsä äärestä ja mentyään pienen, nurkkaan
-asetetun kassakaapin luo otti sieltä setelitukon, ojentaen sen
-Hackdalelle laskematta sitä. Sitten hän otti pöydältä pinkallisen
-papereita.
-
-"Tulkaa keskustelemaan kanssani toisesta asiasta puoli yhden aikaan",
-sanoi hän. "Minun on nyt pakko lähteä kokoukseen."
-
-Sanomatta enää sanaakaan hän poistui huoneesta, ja Hackdale pistettyään
-lukkoneulan toiseen ja setelit toiseen taskuunsa meni työhönsä. Mutta
-puoli yhden aikaan hän oli konttorissa jälleen. Rouva Champernowne oli
-juuri tullut huoneeseen ja kun Hackdale sulki oven, ryhtyi hän puhumaan
-asiasta tuhlaamatta sen enempää sanoja.
-
-"Hackdale, aiotte kai olla rehellinen minua kohtaan tässä asiassa?"
-
-"Minun omat etuni vaativat sitä, rouva Champernowne."
-
-"Minä en tiedä mitään, en niin mitään, kuinka se mies murhattiin",
-jatkoi rouva. "Ehdottomasti en mitään. Kuitenkin myönnän teille, että
-puhuttelin häntä silloin illalla. Mutta se on minun asiani miksi. En
-kuitenkaan halua tulevan sen muiden tiedoksi. Te kai olette ihan varma
-siitä, ettei juttu leviä teidän eikä toisen miehen välityksellä?"
-
-"Siitä saatte olla ihan varma, rouva Champernowne, ettemme kumpikaan
-tule sitä levittämään. Mutta oletteko varma siitä, ettei kukaan omassa
-talossanne tiedä asiasta mitään?"
-
-"Kyllä. Hän kohtasi minut ulkoportilla, ja siellä keskustelin hänen
-kanssaan hetkisen. Puhukaamme nyt tästä johtajantoimesta. Minä voin
-tehdä jotakin vielä parempaa hyväksenne, Hackdale. Istuutukaa
-kuuntelemaan. Aion mennä naimisiin sir Reville Childerstonen kanssa.
-Olette kai odottanut sitä? No hyvä. Tämä liike muuttuu silloin
-kauppayhtiöksi, ja minä voin nimittää teidät sen sihteeriksi ja
-johtajaksi. Keskustelkaamme nyt yksityiskohdista..."
-
-Kun Hackdale poistui liikkeestä syömään päivällistä, tuntui hänestä
-siltä kuin hän olisi kasvanut pari tuumaa. Simmons, joka odotti
-häntä heidän arkihuoneessaan, huomasi heti hänen hyväntuulisuutensa.
-Hän katseli ihmetellen, kun Hackdale nousi äkkiä pöydästä ja mennen
-astiakaapille toi sieltä pullon samppanjaa.
-
-"Nyt ei ole sinun syntymäpäiväsi eikä minunkaan", huomautti Simmons.
-
-"Viis siitä, poikaseni!" huudahti John. "Minua on onnistanut mainiosti
-tänä aamuna. Se on kyllä vielä pieni salaisuus, mutta sinä kuulet kyllä
-puhuttavan siitä ennen pitkää. Meidän liikkeessämme tulee tapahtumaan
-suuria muutoksia, Sim, ja minusta tulee sen mahtavin mies."
-
-"Millainen siitä nyt sitten muodostetaan?" kysyi Sim.
-
-Hackdale nauroi. Ne mahdollisuudet, jotka rouva Champernowne oli
-avannut hänelle, olivat äärettömän paljon edullisemmat kuin hänen omat
-laatimansa.
-
-"En voi sanoa sitä vielä, poikaseni", vastasi hän. "Mutta jotakin
-suurta siitä vain tulee, Sim. Enkö ole aina sanonut sinulle, että
-minusta vielä jolloinkin tulee Champernownen liikkeen pääjohtaja?
-Mikään ei vedä vertoja mielilauseelleni -- pidä aina silmällä omia
-etujasi! Itse ensin ja viis siitä, mihin muut joutuvat! Sinä et katso
-taaksesi juoksukilpailuissa, mutta jos sen teet, voi joku toinen kiitää
-ohitsesi silmänräpäyksessä. Jos vain pidät yhtä hyvää huolta eduistasi
-Shelmoren luona kuin minä Champernownen, on menestyksesi varma.
-Minäpä sanon sinulle jotakin, Sim, nyt kun tämä on toteutumaisillaan.
-Minä maksan puolestasi, että voit tehdä sopimuksen Shelmoren kanssa,
-ja sitten, jos vain työskentelet kovasti, tulee sinusta muutamissa
-vuosissa kelvollinen asianajaja. Mitä sinä siihen sanot, Sim?"
-
-Sim höristi korviaan. Hänen terävä katseensa kohdistui veljen lasissa
-poreilevaan samppanjaan. Mutta se oli vielä yhtä koskematon kuin hänen
-omansakin, ja John siis teki tämän tarjouksen selvin päin.
-
-"Minä juon sen kunniaksi, John", sanoi hän äkkiä. "Mutta se vie sinulta
-koko joukon rahaa."
-
-"Minä en siitä välitä, poikaseni, niin kauan kuin vain menestyt,
-ja se kannattaa", sanoi Hackdale. "No niin, juokaamme sen onneksi,
-unhottamatta Hackdalein mielilausetta: Pyri aina ensi sijalle! Sim,
-jos joskus saan vaakunan tai jonkin sellaisen, panen ne sanat siihen
-mielilauseeksi. Älä välitä milloinkaan muista -- itse ensin ja hiiteen
-kaikki muut!"
-
-"Hyvä!" myönsi Simmons, jatkaen vakavasti syöntiään. "Minä puhun
-Shelmorelle sopimuksesta, jahka menen sinne takaisin. Koetan kuitenkin
-tinkiä."
-
-"Tinkiäkö? Kuinka sitten?" kysyi Hackdale.
-
-"Koetan saada hänestä jotakin irti", vastasi Sim viekkaan näköisenä.
-"Otaksukaamme, että hän on siihen hieman taipuvainen. Minä olen ollut
-suureksi hyödyksi Shelmorelle. Jos voin kiristää häneltä jotakin, miksi
-en niin tekisi? Sitenhän voin säästää rahojasi."
-
-Hackdale nyökkäsi, maisteli viiniään ja hymyili.
-
-"Sinä et luullakseni anna pääsi ruohottua, Sim", sanoi hän hyvin
-tyytyväisenä. "Näytät tietävän täydellisesti, kuinka sinun on pidettävä
-huolta itsestäsi. Tingi niin paljon kuin vain haluat Shelmoren kanssa.
-Sinä tunnet kyllä omat etusi."
-
-"Luota minuun", mutisi Simmons. "Minä olen miettinyt niitä jo tarpeeksi
-kauan."
-
-Hän palasi Shelmoren konttoriin puoli kolme, aikoen puhua asiastaan
-heti epäröimättä, mutta juuri kun hän oli koputtamaisillaan Shelmoren
-oveen, soi sisältä kello, ja kun Simmons noudatti sen kutsua, näki hän
-isäntänsä seisovan pöytänsä vieressä lukemassa jotakin asiakirjaa melko
-epäilevän tai paheksuvan näköisenä.
-
-"Hackdale", sanoi hän, "neiti Pretty on käynyt täällä. Hän on hyvin
-päättäväinen nuori neiti, Hackdale -- tuollainen, joka haluaa aina
-kulkea omia teitään -- ja sitä paitsi näyttää siltä, että vaikka hän
-ei vielä olekaan täysi-ikäinen, on hänellä kuitenkin pankissaan suuria
-summia, jotka hän voi tuhlata mielensä mukaan, ja vaikka hän onkin
-neuvotellut poliisimestari Mellapontin kanssa tänä aamuna ja vaikka
-Mellapont on melkein todistanut hänelle, että jotkut tuntemattomat ovat
-murhanneet hänen holhoojansa saadakseen haltuunsa hänen kalleutensa, ei
-hän usko sitä, vaan on saanut sellaisen lujan päähänpiston, että joku
-vihollinen on seurannut Deanea tänne ja murhannut hänet. Ja hän tahtoo
-välttämättä tarjota palkinnon ja on pyytänyt minua painattamaan ja
-levittämään sen suuntaisen ilmoituksen. En ymmärrä sen hyötyä ja uskon
-varmasti Mellapontin olevan oikeassa. Mitä te ajattelette, Hackdale?"
-
-"Kuinka suuri tuo palkinto on?" kysyi Simmons. "Hän on määrännyt sen
-itse", vastasi Shelmore. "Tuhat puntaa! Hyvin oikullinen nuori neiti!
-Hän sanoi korottavansa sen kaksinkertaiseksi, ellei tällä saavuteta
-mitään tuloksia. Minä oletan että meidän on painatettava ja levitettävä
-se hänen puolestaan?"
-
-"Jos hän vain haluaa, niin miksi ei?" sanoi Simmons.
-
-"Minusta se tuntuu sekä ajan että rahojen tuhlaamiselta", vastasi
-Shelmore. "Viekää se kuitenkin Pembertonin kirjapainoon ja neuvokaa,
-kuinka se painetaan ja levitetään. Voihan siitä olla jotakin hyötyä,
-vaikka epäilenkin sitä. Joku on kuitenkin syyllinen, ja se henkilö on
-jossakin."
-
-Hän ojensi käsikirjoituksen Simmonsille, ja konttoristi poistui
-huomauttamatta enää mitään. Laskeutuessaan portaita kadulle, hän
-kohtasi vanhahkon vastaantulevan herran, jonka tunsi sir Reville
-Childerstoneksi. Simmons mainitsi hänelle herra Shelmoren olevan
-konttorissaan ja kiiruhti sitten omista erityisistä syistään
-toimittamaan asiaansa niin nopeasti kuin suinkin.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU
-
-Rako seinässä
-
-
-Pembertonin kirjapaino sijaitsi erään kapean kujan varrella
-Chancellor-hotellin takana, ja kun Simmons Hackdale kiiruhti sen ovesta
-sisään, seisoi Pemberton itse, muuan niistä ihmisistä, jotka aina
-näyttävät huolestuneilta, myymäläpöydän takana järjestäen papereita.
-Hän kuunteli hieman kiusaantuneen näköisenä Simmonsin selitystä, mitä
-hän halusi, ja pudisti sitten päätään.
-
-"Minä en voi saada sitä valmiiksi enää tänä iltana", sanoi hän. "En
-välitä siitä lainkaan, kuinka itsepintainen tuo nuori neiti on.
-Painatus ja jakelu vie aikaa puolenpäivän tienoihin asti, huomenna,
-herra Simmons -- sen nopeammin en saa sitä mitenkään toimeen."
-
-"Hyvä on", sanoi Simmons. "Kun kaikki otetaan lukuun, ei sillä niin
-kovin kiirettä olekaan. Entä korjausvedos?"
-
-"Poiketkaa tänne, mennessänne kotiin illalla", vastasi Pemberton.
-"Silloin saatte sen lukea."
-
-Simmons riensi takaisin Shelmoren konttoriin. Hänellä oli siihen omat
-syynsä. Hän tiesi nimittäin sir Reville Childerstonen olevan nyt kahden
-kesken Shelmoren kanssa tämän yksityishuoneessa ja halusi kuunnella,
-mistä he keskustelivat. Hän tiesi myös, kuinka voisi helposti toteuttaa
-tämän halunsa. Simmonsilla oli luonnollinen taipumus ottaa selkoa
-kaikesta, mikä koski henkilöitä tai asioita, eikä hän suinkaan olisi
-häikäillyt kuuntelemasta salaa Shelmoren oven avaimenreiästä, jos se
-olisi ollut tarpeellista. Mutta ennenkuin Simmons oli ollut viikkoakaan
-Shelmoren palveluksessa, oli hän huomannut, ettei seinä, joka erotti
-konttoristin huoneen yksityiskonttorista, ollut täysin ehyt. Siinä
-oli rakoja, ja koska se alkujaan oli kyhätty vain laudoista, olivat
-raot aikaa myöten levinneet eivätkä ne kaikki olleet edes hauraan
-seinäpaperin peittämiä.
-
-Siinä olikin muuan rako niin suuri, että hän voi siitä katsella
-Shelmoren huoneeseen. Tämän raon peitoksi Simmons oli omalle
-puolelleen ripustanut vanhan päällystakin, ja Shelmoren puolelta hän
-oli peittänyt sen paikalliskalenterilla. Ja nyt, noustuaan tyynesti
-portaita ja livahdettuaan omaan huoneeseensa hiljaa kuin kissa, hän
-lähestyi heti tätä mukavaa tähystyspaikkaa, työnsi päällystakin
-syrjään ja painoi korvansa seinään. Hän ei ollut kuunnellut vielä
-montakaan minuuttia, kun jo tiesi saavansa suoranaisen vahvistuksen
-erään huhun todenperäisyydelle, joka oli vähitellen levinnyt
-Southernstowen asukkaiden keskuuteen vähän aikaa sitten -- sir
-Reville Childerstone aikoi naida rouva Champernownen. Sir Reville
-keskusteli avioliittoehdoista Shelmoren kanssa, joka ilmeisesti teki
-huolellisia muistiinpanoja hänen toivomuksistaan. Simmons sai selville
-keskustelusta sen, että häät vietettäisiin piakkoin, ehkäpä jo ennen
-joulua. Hän sai myös tietää, että rouva Champernowne, tultuaan lady
-Childerstoneksi, jättäisi Ashenhurst-huvilan ja muuttaisi Childerstonen
-puistotilalle seitsemän kilometrin päähän kaupungista. Ja sitten
-seurasi persoonallisia yksityiskohtia, jotka läheisistä syistä
-kiinnittivät kuuntelijan mieltä vielä enemmän.
-
-"Oletan, ettei rouva Champernowne suostu enää ottamaan vastaan
-pormestarin virkaa?" sanoi Shelmore keskustelussa sattuneen lyhyen
-väliajan jälkeen, jonka kuluessa Simmons oli kuullut työnantajansa
-kynän yhtämittaista rapinaa. "Vai tahtooko hän?"
-
-"Ei", vastasi sir Reville. "Tultuaan lady Childerstoneksi hän vetäytyy
-yksityiselämään. Minun luullakseni hän on täyttänyt velvollisuutensa
-hyvin, Shelmore -- ollut ihan väsymätön sen hoitamisessa, vai mitä?"
-
-"Niin, hän on ollut ihmeteltävä pormestari", myönsi Shelmore. "Nyt on
-epätietoista, löydetäänkö kaupungista sellainen mies, joka kykenee
-siihen yhtä hyvin kuin hän. Entä liike? Kuinka hän aikoo ratkaista sen
-pulman?"
-
-"Hän on juuri tehnyt päätöksensä -- tänä aamuna", sanoi sir Reville.
-"Me söimme äsken yhdessä välipalaa Chancellorissa, ja hän ilmaisi
-minulle päätöksensä. Asia on tietysti vielä yksityinen, mutta en
-pelkää kertoa sitä teille, niin kuin asianajajan ja asiakkaan välillä
-on tapana, koska tietääkseni uutinen ei mene sen edemmäksi. Niin,
-Champernownen liike muutetaan osakeyhtiöksi."
-
-"Ahaa!" sanoi Shelmore. "Hyvä suunnitelma, sir Reville. Lady
-Childerstone tulee tietysti itse valvomaan sen toimintaa?"
-
-"Epäilemättä. Hän ottaa haltuunsa osake-enemmistön ja toimii ainakin
-jonkun aikaa johtokunnan puheenjohtajana", myönsi sir Reville. "Itse
-aion ottaa myös suuren määrän osakkeita ja ruveta yhdeksi tämän uuden
-yhtiön johtajista, sillä tämä omaisuus on liian suuri laiminlyötäväksi,
-vaikka se ei tietysti muututtuaan osakeyhtiöksi kaipaakaan päivittäistä
-ylivalvontaa, kuten nyt rouva Champernownen aikana."
-
-"Siihen tarvitaan ensiluokan toimeenpaneva johtaja", huomautti Shelmore.
-
-"Hän on siellä jo saapuvilla", sanoi sir Reville naurahtaen
-tyytyväisesti. "Rouva Champernowne itse on opettanut hänelle kaikki
-liiketemput alusta alkaen. Tarkoitan nuorta Hackdalea -- hän on
-pirteä nuori mies. Hänestä tulee liikkeen sihteeri ja pääjohtaja, ja
-rouva Champernowne ehdottaa hänelle maksettavaksi kaksituhatta puntaa
-vuodessa."
-
-"Minä puolestani uskallan vakuuttaa, että hän sen hyvin ansaitseekin
-niin suuren liikkeen hoitajana", sanoi Shelmore. "Niin, Hackdalessa ei
-ole mitään vikaa -- hän on hyvin taitava ja eteenpäin pyrkivä, uuttera
-mies. Arvatenkin tämä kaikki pannaan täytäntöön ennen pitkää?"
-
-"Heti", vastasi sir Reville. "Ennen häitä ainakin. Te voitte siis
-laatia nuo ehdot valmiiksi, Shelmore, koska valmius on aina hyödyksi.
-Hm, muutapa minulla ei luullakseni olekaan nyt tällä kertaa, ja sen
-vuoksi poistun. Mutta oletteko kuullut mitään lisää tuosta murhasta,
-onko siitä tuoreita uutisia?"
-
-"Ei mitään", vastasi Shelmore. "Poliisit, nimittäin ne, jotka ovat
-jääneet tänne kaupunkiin, koska ne melkein kaikki, kuten tiedätte,
-ovat poissa hiilityöläislakon vuoksi, tekevät kyllä tiedustelujaan
-kaikkialla ympäristössä, mutta he eivät ole päässeet vielä mihinkään
-tuloksiin. Mies murhattiin epäilemättä sen vuoksi, mitä hänellä oli
-mukanaan. Mutta siihen liittyy muuan kummallinen seikka, josta aioin
-puhua teille, sir Reville, jahka ensi kerran tapaisimme toisemme. Tämä
-Deane oli matkustellut pohjoisessa Englannissa pari kolme viikkoa ennen
-tuloaan tänne, ja kun Mellapontin kanssa tarkastelin hänen tavaroitaan
-Chancellorissa, löysimme melko suuren kokoelman maisemakortteja niistä
-paikoista, joissa hän oli käynyt. Erikoista huomiotani kiinnitti se,
-että muuan noista paikoista oli sama vanha kaupunki, Normansholt, missä
-osa kiinteimistöänne sijaitsee, tuottaen meille niin paljon vaivaa."
-
-"Normansholtko?" kysyi sir Reville. "Oliko hän käynyt sielläkin?"
-
-"Nähtävästi, ainakin hänen sieltä ostamistaan korteista päättäen.
-Hieno, luonnonihana vanha kaupunki", jatkoi Shelmore. "Hän oli koonnut
-sieltä muutamia hyvin siroja näköaloja."
-
-"Minä olen käynyt Normansholtissa vain kerran", huomautti sir Reville.
-"Kun hankin itselleni tuon kiinteistön sieltä, matkustin sitä katsomaan
-ja tarkastelin tietysti oleskellessani siellä hieman kaupunkiakin.
-Historiallinen paikka -- vanha linna, raunioiksi luhistuneita
-luostareita, ikivanhoja rakennuksia ja muuta samanlaista."
-
-"Ihan niin", myönsi Shelmore. "No niin, tämä mies oli, kuten jo
-sanoin, koonnut Normansholtin maisemakortteja melkoisesti, noin
-pari-, kolmekymmentä kappaletta. Ja siitä juuri aioin teille mainita,
-että erääseen niistä oli piirretty silmäänpistävä viiva merkitsemään
-maalauksellista vanhaa taloa. Minusta se tuntui omituiselta, hyvin
-omituiselta."
-
-"Miksi, Shelmore?" kysyi sir Reville.
-
-"Kerron teille. Hänen käsilaukussaan oli suuri kokoelma samanlaisia
-maisemakortteja, kaikkiaan noin neljäsataa, jotka hän on nähtävästi
-koonnut matkoillaan ja joista vain tässä yhdessä oli tuollainen merkki.
-Miksi hän oli merkinnyt tämän erityisen kortin ja tämän erityisen
-talon?" kysyi Shelmore. "Niin, miksi?"
-
-"No, minä ainakaan en näe siinä mitään kummallista", vastasi sir
-Reville nauraen. "Meistähän jokainen voi tehdä samoin. Ehkä hän kiintyi
-tuohon vanhaan taloon. Kuinka voitte tietää, mitä tämä mies oikeastaan
-haki? Ehkä hän matkusti pohjoiseen ostaakseen sieltä talon -- hitto
-vieköön, toivonpa, että hän olisi ostanut Normansholtissa sijaitsevan
-kiinteimistöni -- se on minulle vain kirotun suureksi vaivaksi, kuten
-sen vuokraajakin. Sanon teille, Shelmore, että jollei tätä asiaa saada
-piakkoin päätökseen, pitää teidän ryhtyä tehokkaampiin toimenpiteisiin!"
-
-"Minä olen suonut hänen asianajajalleen pari viikkoa aikaa, jonka
-kuluessa hän saa tehdä tarjouksensa", vastasi Shelmore. "Jos hänen
-asiakkaansa on vielä senkin jälkeen paatunut ja uhmaava, annamme
-hänelle haasteen. Mutta eikö kuitenkin tunnu kummalliselta, että
-murhattu mies on käynyt Normansholtissa ja valinnut sieltä erään talon
-juuri silloin, kun tuo paikka oli ajatuksissani?"
-
-Sir Reville ei nähnyt tässä mitään muuta kuin hyvin tavallisen
-yhteensattuman, ja niin hän sanoikin. Kun hän teki lähtöä, poistui
-Simmons raon luota, sovitti vanhan päällystakin paikalleen ja
-valmistautui saattamaan paroonia ulos. Sitten kun sir Reville
-oli poistunut, muisteli hän kuulemansa keskustelun tärkeimpiä
-yksityiskohtia. Ensiksi -- rouva Champernowne aikoi mennä naimisiin
-sir Reville Childerstonen kanssa. Toiseksi -- Champernownen liike
-muutettaisiin osakeyhtiöksi, jonka sihteeriksi ja johtajaksi hänen
-veljensä John pääsisi saaden aluksi palkkaa kaksituhatta puntaa
-vuodessa. Ja kolmanneksi -- murhattu mies, Deane, oli juuri äskettäin
-oleskellut Normansholtissa, Yorkshiressä, ja syystä tai toisesta
-merkinnyt eräässä sieltä hankkimassaan maisemakortissa esiintyvän
-erityisen talon -- mikä seikka Shelmoresta, joka ei ollut mikään
-hölmö, tuntui melko omituiselta. -- Hyvä on, päätteli Simmons painaen
-nämä seikat tarkasti hyvään muistiinsa. Nyt hän tiesi enemmän, paljon
-enemmän kuin iltapäivän alussa. Ja hänen mielestään päivä meni silloin
-hukkaan, kun hän ei saanut lisätyksi tietojaan.
-
-Omista syistään, jotka eivät olleet erillään Champernownen liikkeestä
-saamistaan uutisista, Simmons ei puhunut tänä iltapuolena mitään
-Shelmorelle aikomastaan sopimuksesta. Hän poistui konttorista
-neljännestä yli viiden ja meni Pembertonin painoon. Nähdessään hänet
-Pemberton työnsi hänelle myymäläpöydän yli kostean, vastavedetyn
-korjausarkin.
-
-"Minä voin olla teille hyödyksi hieman enemmänkin", sanoi hän. "Jos
-luette korjausvedoksen nyt, voin painattaa jonkun määrän julistuksia,
-jaella ja naulattaa niitä julki varhain aamulla ennen aamiaista, jos
-vain haluatte."
-
-"Kuta pikemmin sitä parempi asianomaiselle henkilölle", huomautti
-Simmons tarttuen kynään ja silmäillen nopeasti korjausvedoksen läpi.
-"Tämä on hyvä", sanoi hän. "Siinä ei ole lainkaan virheitä. Te lupaatte
-siis painattaa sen aamuksi ja myös levittää?"
-
-"Kyllä minä sen toimitan", myönsi Pemberton. "Kauppojen ikkunoihin,
-yleisiin paikkoihin ja muihin sellaisiin."
-
-Simmons nyökkäsi ja kääntyi mennäkseen, mutta silloin hänen mieleensä
-juolahti jotakin, ja hän palasi, pyytäen toista korjausvedosta.
-Pistettyään sen taskuunsa hän meni kotiinsa juomaan teetä.
-
-John Hackdale istui jo pöydässä virkistämässä itseään ennen lähtöään
-ylimääräisen poliisin tehtäviin. Astuttuaan huoneeseen Simmons laski
-hänen eteensä palkintojulistuksen korjausvedoksen.
-
-"Tuorein uutinen!" sanoi hän lyhyesti.
-
-Hän istuutui ja kävi käsiksi teehen ja paahdettuun leipään sillä aikaa
-kun John luki ilmoitusta, kakkupalan pullistaessa hänen poskeaan.
-
-"Kenen aloitteesta tämä on painatettu?" kysyi hän äkkiä. "Shelmorenko?"
-
-"Tytön", vastasi Simmons. "Neiti Pretty vaati sitä. Hän tuli Shelmoren
-luo ja sanoi, että hänellä on pankissa kosolti rahaa, jota hän tahtoo
-tuhlata kuin vettä saadakseen selville Deanen murhaajan, ja pakotti
-Shelmoren laatimaan tuon. Shelmore itse ei hyväksy sitä."
-
-"Miksi ei?" kysyi John.
-
-"Hän pitää sitä vain ajan ja rahojen tuhlaamisena", vastasi Simmons.
-"Jos Southernstowessa vain on joku, joka tietää jotakin Deanen toimista
-tuona iltana tai on nähnyt hänet, on hän kertonut kaikki Mellapontille
-aikoja sitten."
-
-John Hackdale ei sanonut mitään. Mutta hän ajatteli -- ajatteli kovasti
-Bartlettia. Rahaton Bartlett, joka näkisi tämän ilmoituksen heti sen
-ilmestyttyä julkisuuteen!
-
-"Milloin tämä levitetään, Sim?" kysyi hän hetken kuluttua. "Tänä
-iltanako?"
-
-"Ei, vaan aamiaisen aikaan huomenna", selitti Simmons. "Luuletko siitä
-olevan minkäänlaista hyötyä?"
-
-"Voihan joku ehkä tietää jotakin", vastasi John huolettomasti.
-"Tuhannen punnan suuruinen korvaus voi ihmeellisesti terästää ihmisten
-muistia."
-
-"Ja kiihoittaa kuvittelukykyä!" ivaili Simmons.
-
-John ei puhunut enää mitään, vaan meni kaupungintalolle, jääden sinne
-vähäksi aikaa. Hän poistui sieltä vasta hämärissä. Mutta sen sijaan,
-että hän olisi mennyt pohjoiseen päin tavalliselle kierrokselleen,
-hän kääntyikin erääseen kujien ja pihojen muodostamaan sokkeloon ja
-päästyään vihdoin muutaman halvan täysihoitolan edustalle koputti sen
-oveen, kysyen James Bartlettia.
-
-Bartlett ilmestyi heti näkyviin, koettaen hillitä silmiensä kiihkeää
-ilmettä. Hackdale viittasi häntä seuraamaan, meni edellä kujan päässä
-sijaitsevaan rauhalliseen paikkaan ja ryhtyi asiaan ilman turhaa
-esipuhetta.
-
-"Haluan keskustella kanssanne samasta asiasta kuin viimeksi", sanoi hän
-katsellen miestä niin tarkasti kuin pimenevässä hämärässä saattoi. "Te
-olette kai pitänyt suunne kiinni?"
-
-"Lukossa, herra Hackdale", vastasi Bartlett. "Nämä huulet eivät ole
-ilmaisseet tavuakaan muille kuin teille, sir."
-
-"Minä tiedän nyt enemmän kuin silloin tavatessani teidät", jatkoi
-Hackdale. "Olen saanut selville lisää. Tuo mies -- meidän ei tarvitse
-mainita nimiä -- halusi tavata rouva Champernownea ja tapasikin
-hänet -- tapasi hänet sattumalta portin edustalla, keskusteli hänen
-kanssaan hetkisen ja poistui sitten rouvan luota tai rouva poistui
-hänen luotaan. Rouva ei tiedä sen enempää. Joku on sitten varmaankin
-viekoitellut hänet hiekkakuoppaan ja murhannut ja ryöstänyt hänet
-siellä. Rouva Champernowne ei tiedä mitään siitä, mitä miehelle
-tapahtui hänen poistuttuaan. Mutta te kai ymmärrätte -- hän ei halua
-päästää julkisuuteen, että hän on puhutellut sitä miestä. Hänellä on
-siihen omat syynsä. Eikä kukaan muu tiedä, mitä te tiedätte. Kai asia
-on niin?"
-
-"Minä kuuntelen selostustanne, herra Hackdale", sanoi Bartlett
-tyynesti. "Käsitän tämän kaiken, sir."
-
-"No, painakaa siis tämäkin mieleenne", jatkoi Hackdale. "Kyselyjä
-pannaan varmasti toimeen ja tutkitaan asiaa. Eikö mielestänne olisi
-yhtä hyvä -- jokaiselle -- jos matkustaisitte sellaiseen paikkaan,
-missä teiltä ei kyseltäisi mitään? Kuulkaapa nyt! Tehän kerroitte
-minulle joku aika sitten, että teillä on sukulaisia Amerikassa ja
-että te, jos teillä vain olisi rahaa, matkustaisitte heidän luokseen.
-Muistanko väärin?"
-
-"Niin tekisinkin, herra Hackdale, jos vain saisin matkarahat", vastasi
-Bartlett huomattavan innostuneena. "Tekisin todella niin ja..."
-
-"Kuunnelkaahan nyt minua", keskeytti Hackdale. "Southamptonista lähtee
-muuan höyrylaiva huomenna New Yorkiin noin puolenpäivän tienoissa.
-Jos matkustatte Southamptoniin tänä iltana seitsemän minuuttia vaille
-kymmenen lähtevässä junassa ja lupaatte jatkaa matkaanne huomenna,
-annan mukaanne sataviisikymmentä puntaa ja kuultuani saapumisestanne
-siihen Amerikan kaupunkiin, mihin haluatte matkustaa, lähetän teille
-sähköteitse toiset sataviisikymmentä. Niin, Bartlett, tehkää nyt
-päätöksenne. Tämä on teille edullinen kauppa."
-
-Bartlett ojensi äkkiä kätensä.
-
-"Olkoon menneeksi", sanoi hän. "Minä matkustan. Olen niin usein puhunut
-ystävilleni, ettei kukaan ihmettele matkaani! Niin, minä lupaan
-matkustaa, herra Hackdale. Sullon vain matkalaukkuni täyteen ja lähden
-Southamptoniin. Minähän voin ostella sieltä muutamia tarvitsemiani
-esineitä ja ehtiä vieläkin laivaan. Olkoon siis menneeksi, sir."
-
-Hackdale oli viidessä minuutissa antanut Bartlettille sataviisikymmentä
-puntaa, sopinut hänen kanssaan eräistä asioista ja poistunut. Hän oli
-varma siitä, että Bartlett laittautuisi tiehensä, ihan varma.
-
-Ja Bartlett palasi halpaan täysihoitolaan ja alkoi ahtaa matkalaukkuun
-niukkaa vaatevarastoaan, aikoen ehdottomasti matkustaa uuteen
-maailmaan huomenna -- ehdottomasti. Mutta ennenkuin hän ehti puuhansa
-puoliväliinkään, kutsutti toinen vieras hänet alakertaan. Tulija oli
-kirjanpainaja Pemberton, joka ojensi hänelle mytyn kiertokirjeiltä
-näyttäviä lehtisiä, vielä kosteita painomusteesta.
-
-"Minulla olisi teille hieman työtä, Jim", sanoi Pemberton. "Jaelkaa
-nämä kauppoihin ja ravintoloihin varhain huomenaamulla, niin saatte
-minulta periä puoli puntaa. Suostutteko?"
-
-Bartlett piti päällimmäistä ilmoitusta ovilampun valossa ja luki sen
-läpi, muuttamatta ilmettään. Tuhannen punnan palkinto, jos... Hän
-työnsi äkkiä pinkan takaisin Pembertonin käteen.
-
-"Olen pahoillani, mutta en voi ottaa tätä tehdäkseni, vanha ystävä",
-sanoi hän ylpeästi. "Olen juuri lähdössä matkalle vieraillakseni erään
-vanhan ystäväni luona maaseudulla. Käyttäkää jonkun toisen apua."
-
-Ja odottamatta selityksiä hän kääntyi, kiiruhti yläkertaan ja lopetti
-matkavalmistelunsa. Samalla hän ajatteli ja arvaili, ja hänelle alkoi
-selvitä muuan teoria. Kävellessään asemalle hän jatkoi ajatteluaan ja
-mietti jutun kehitystä, eikä ollut vielä silloinkaan päässyt siitä
-eroon, kun astui seitsemän minuuttia vaille kymmenen lähtevään junaan.
-
-Tämä juna pysähtyi Portsmouthissa kahdeksankolmatta minuuttia yli
-kymmenen. Ja Portsmouthissa Bartlett poistui junasta, hävitti
-matkalippunsa ja lähti hakemaan halpaa hotellia. Hän oli silloin
-luopunut koko ajatuksesta matkustaa Amerikkaan, koska hänen mielestään
-mahdollisuudet olivat tällä haavaa paremmat Englannissa.
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU
-
-Neiti Rrettyn keinot
-
-
-Saatuaan Bartlettilta kieltävän vastauksen julistuksien jakelemisessa
-Pemberton kääntyi muiden puoleen. Hänen oli hyvin helppo löytää
-sijainen, koska paikkakunnalla oli paljon joutilaita miehiä, joista
-jokainen olisi mielellään tahtonut ansaita puoli puntaa, vaikka
-Bartlett oli siitä niin halveksivasti luopunut. Ja kello yhdeksän
-aikaan seuraavana aamuna oli julistus Southernstowen liikekorttelin
-joka kaupan ikkunassa nähtävänä, ja kaikki varhain nousseet arvailivat,
-voisiko joku olla niin onnellinen, että ansaitsisi tuhannen punnan
-palkinnon.
-
-Mellapont näki näitä ilmoituksia tullessaan kotoaan laitakaupungilta ja
-kirosi hiljaa itsekseen. Ryhdyttyään poliisilaitoksen palvelukseen hän
-oli alusta saakka odottanut juttua, suurta juttua, tuollaista oikein
-kuuluisaa juttua, ja nyt hänestä oli tuntunut siltä kuin hän vihdoinkin
-olisi saanut sellaisen tästä Chancellor-hotellin salaperäisestä
-tapahtumasta. Hän oli aikonut itse johtaa sen tutkimista, tehdä
-itse raskaimman työn ja saada kaiken ilmisaannin ja paljastamisen
-suoman kunnian itselleen. Hän oli tahallaan karttanut kutsumasta
-apua ulkoapäin, koska hän ei halunnut avukseen vainukoiria Scotland
-Yardin etsivältä osastolta, jotta ne olisivat voineet pistää nenänsä
-Southernstoween tai sormensa hänen piirakkaansa. Hän toivoi voivansa
-sanoa, sitten kun työ oli tehty, että hän oli tehnyt sen kaiken
-kenenkään avutta omalla viekkaudellaan ja taitavuudellaan. Mutta tässä
-oli sekaannuttu asiaan, vieläpä niin, ettei hän juuri silloin olisi
-sitä lainkaan kaivannut. Se oli kiusallista, ja kun hän oli toimittanut
-tavalliset tehtävänsä poliisiasemalla, meni hän Shelmoren konttoriin ja
-puhui siitä suoraan. Mutta Shelmore pudisti päätään levittäen kätensä.
-
-"Minun syytäni se ei ole, poliisimestari", vastusti hän. "Minä en ole
-kuitenkaan ihan varma siitä, olenko kokonaan samaa mieltä kanssanne.
-Mutta mitä voimmekaan tehdä tuollaiselle nuorelle naiselle, joka on
-melkein päättäväisin ihminen, mitä milloinkaan olen tavannut? Neiti
-Pretty tuli tänne vaatimaan, että niin tehtäisiin. Hän sanoi minulle
-kylmästi, että vaikka hän ei vielä olekaan täysi-ikäinen, on hänellä
-kuitenkin pankissa runsaasti käyttövaroja, joiden kanssa hän saa
-menetellä mielensä mukaan, ja hän ilmoitti minulle vielä lisäksi, että
-hän tahtoo uhrata vaikka joka pennin päästäkseen holhoojansa murhaajan
-jäljille. Hän on sellainen nuori nainen, joka kulkee empimättä omaa
-tietään ja voi tehdä asiat kirotun vastenmielisiksi jokaiselle, jos
-koettaa häntä vastustaa. Minä en tiedä, ovatko kaikki cornwallilaiset
-hänen laisiaan, koska en ole tavannut ainoatakaan ennen, mutta hän
-on -- ellei juuri kostonhimoinen, niin ainakin ääriään myöten täynnä
-sellaista tarmoa, joka haiskahtaa hyvin paljon kostolta. Hän on saanut
-päähänsä, että hänen velvollisuutensa on kostaa holhoojansa puolesta,
-eikä hän haikaile mitään. Hän oli ehdottomasti päättänyt tarjota
-tämän palkinnon, ja ellen olisi toiminut hänen puolestaan, olisi hän
-käyttänyt jonkun toisen asianajajan apua. Jos vain tuntisitte hänet
-paremmin --"
-
-Samalla aukaisi Simmons vihreäverhoisen oven, vetäytyen syrjään. "Neiti
-Pretty!" ilmoitti hän.
-
-Neiti Pretty astui huoneeseen, nyökäten ensin Shelmorelle ja sitten
-Mellapontille. Hän ei ainakaan vielä ollut pukeutunut surupukuun, vaan
-oli päinvastoin ottanut ylleen hienoimmat vaatteensa, joissa hän näytti
-hyvin eloisalta ja päättäväisen pirteältä.
-
-"Me puhuimme juuri teistä, neiti Pretty", sanoi Shelmore, vetäen
-nojatuolin lähemmäksi takkaa ja kohentaen äsken sytytettyä valkeata.
-"Poliisimestari Mellapont on pahoillaan sen vuoksi, että painatimme
-tuon palkintojulistuksen."
-
-Neiti Pretty vaipui nojatuoliin ja kääntyi kiivaasti Mellapontiin päin.
-"Saisinko tietää, miksi?" kysyi hän.
-
-Mellapont hieroi leukaansa. Hän ei ollut tottunut väittelemään
-itsetietoisten nuorten neitosten kanssa ja katsoi nyt tätäkin samoin
-kuin biologi jotakin uutta ja hämmästyttävää yksilöä.
-
-"Hm!" sanoi hän miettiväisesti. "Sellainen on jo hieman vanhanaikaista,
-neiti Pretty. Tällaisissa tapauksissa on parasta jättää asiat meidän,
-poliisin, haltuun. Jos vain olisitte odottanut hieman, ennen kuin..."
-
-"Minä en ymmärrä lainkaan, miksi minun olisi pitänyt odottaa",
-keskeytti neiti Pretty. "Sillä aikaa kun odotamme, voi murhaaja päästä
-pakoon. Minä en sekaannu teidän hommiinne, herra poliisimestari -- te
-seuraatte omia menettelytapojanne ja minä omiani. Holhoojani murhattiin
-katalasti tässä kaupungissa, ja minä tahdon tietää, kuka hänet on
-murhannut."
-
-"Ihan niin. Minä otan vilpittömästi osaa tunteisiinne, neiti Pretty",
-myönsi Mellapont niin kohteliaasti kuin suinkin. "Mutta tällaisissa
-tapauksissa -- salaperäisissä jutuissa -- on pieni valtioviisaus
-useinkin paljoa hyödyllisempi kuin avoin taistelu. Muuten voidaan
-työskennellä monella eri tavalla, mutta minusta on aina parempi
-työskennellä salaisesti, niin sanoakseni. Olemme samaa mieltä siitä,
-että joku murhasi herra Deanen, mutta onko mielessänne jo herännyt
-siitä jokin teoria?"
-
-Neiti Pretty mietti asiaa hetkisen.
-
-"Luulen jonkun seuranneen häntä tänne Southernstoween", sanoi hän
-sitten, "jonkun, joka tiesi hänellä olevan rahaa ja kalleuksia
-mukanaan. Arvatenkin on tuo vainooja poikennut samaan hotelliin
-ja seurannut häntä kaupungille. Minulle on ainakin kerrottu, että
-hotellissa oli sinä iltana paljon matkustavaisia. Useimmat heistä
-olivat lähteneet seuraavana aamuna, enkä tiedä, voidaanko heidän
-jälkiään enää seurata. Mutta oletan, että poliisi ehkä voi päästä
-heidän jäljilleen ja kysellä heiltä."
-
-"Minä puolestani kummastelen seuraavaa tosiseikkaa", huomautti
-Mellapont. "Miksi herra Deane poistui Chancellor-hotellista niin
-myöhään illalla -- keskiyöllä?"
-
-"Olen ajatellut sitäkin", sanoi neiti Pretty. "Minun luullakseni siihen
-on ollut jokin syy. Herra Deane nukkui melkein aina huonosti, ja olen
-kuullut hänen sanovan, ettei hän milloinkaan saanut unta vieraissa
-vuoteissa. Ollessaan kotonaankin hänen tapanaan oli mennä kävelemään
-myöhään illalla juuri ennen maatapanoa. Minä luulen hänen silloin yöllä
-Chancellorissa tunteneen, ettei hän voinutkaan nukkua, minkä vuoksi hän
-nousi jälleen, pukeutui ja lähti kävelemään kaupungille. Yksinkertaista
-vai mitä?"
-
-"Se on ainakin varmaa, että hän meni kaupungille, samoin kuin sekin,
-että hänet murhattiin ja ryöstettiin", huomautti Mellapont. "Ja
-sekin on varmaa", lisäsi hän, "onnettomuudeksi, ettei meillä ole
-minkäänlaista johtolankaa rikollisen kiinni saamiseksi. Minä luulen,
-melkein uskonkin, neiti Pretty, että teidän holhoojanne sai surmansa
-jonkun kuljeskelijan kädestä, joka myöhemmin ryösti hänet. Mutta
-lisäksi arvelen, olenpa melkein varmakin siitä, että herra Deane
-tunsi Southernstowen ja jonkun sen asukkaista ja että hänen oikea
-tarkoituksensa lähtiessään kaupungille oli mennä vierailulle tuttavansa
-luokse, vaikka ilta olikin niin myöhäinen."
-
-Neiti Pretty pudisti päätään.
-
-"Kun keskustelimme tästä loma-ajasta", sanoi hän tiukasti, "huomautti
-herra Deane minulle, ettei hän ollut milloinkaan nähnyt Southernstowea
-eikä ikinä oleskellut Englannin tässä osassa. Kuinka hän siis olisi
-voinut tuntea sen tai jonkun sen asukkaista. Jos ajattelen, että hän
-tunsi jonkun täällä, että hän silloin meni tapaamaan jotakin henkilöä
--- jos minun todella pitää niin ajatella jonkin teidän hankkimanne
-todistuksen perusteella, niin..."
-
-Hän keskeytti pudistaen jälleen päätään, ja Mellapont odotti.
-
-"Niin mitä sitten?" kysyi Mellapont vihdoin. "Jos teidän jolloinkin on
-pakko niin ajatella, mitä sitten seuraa?"
-
-"Vain tämä", vastasi neiti Pretty, synkkä ilme silmissään. "Vain se,
-että jään tänne, kunnes saan selville, kuka se tuttava on, voidakseni
-puhua suuni puhtaaksi hänelle, olkoon hän mies tai nainen. Sen minä
-teen, vaikka se veisikin minulta jokaisen omistamani pennin. Ja minulla
-on pennejä paljon."
-
-"Te luotatte siis perinpohjaisiin menettelytapoihin, neiti Pretty?"
-vihjaisi Mellapont. "Aiotte tunkeutua oikein asian ytimeen, vai mitä?"
-
-"Aion ottaa selville kaikki, jokaisen pienimmänkin seikan, mitä
-tapahtui holhoojalleni ja liiketoverilleni sinä iltana", sanoi neiti
-Pretty. "Te saatte jatkaa poliisityötänne ja antaa minun noudattaa omia
-menettelytapojani. Ellemme me yhdessä voi löytää ja saattaa murhaajaa
-hirteen, olemme koko raukkoja. Minä tulin puhuttelemaan teitä, herra
-Shelmore", jatkoi hän kääntyen asianajajan puoleen, "paristakin syystä,
-nimittäin holhoojani hautajaisista ja siitä kuulustelusta, jossa
-minunkin pitäisi olla läsnä. Minä aion toimittaa niin, että herra
-Deane haudataan tänne -- olen päättänyt sen ja määrännyt jo ajan ja
-paikankin. Entä tuo toinen juttu?"
-
-Shelmore katsoi Mellapontiin, joka kiiruhti selittämään.
-
-"Kuulustelu toimitetaan tänä iltana", sanoi hän. "Siitä tulee vain
-muodollinen toimitus tänään -- todistetaan kuollut puheena olevaksi
-henkilöksi, ja niin edespäin. Sitten asian käsittely siirretään
-viikoksi tai kymmeneksi päiväksi, ja tämä jälkimäinen tutkinto on
-tärkeä. Ehkä meillä silloin, tarkoitan poliisia, on jo enemmän
-todistuksia. Minä koetan kaikkeni, neiti Pretty. Mutta kuulkaahan nyt,
-jos teidän palkintojulistuksenne voi saada jonkun puhumaan, ilmoittakaa
-siitä minulle. Osoittakaamme toisillemme keskinäistä luottamusta
-älkääkä ryhtykö mihinkään ilman minua. Oletan teidän jäävän tänne vielä
-joksikin aikaa?"
-
-Neiti Pretty katsoi vakavasti näihin molempiin miehiin.
-
-"Minä en lähde metrinkään päähän tästä kaupungista ennenkuin saan
-selville, kuka tappoi James Deanen", sanoi hän. "Se on selvää!"
-
-Sitten hän nousi ja nyökättyään huolettomasti poistui. Jäätyään
-kahdenkesken Shelmore ja Mellapont katsoivat toisiinsa.
-
-"Kai te ymmärrätte jo?" sanoi Shelmore oltuaan hetkisen ääneti.
-
-"Kyllä!" vastasi Mellapont kuivasti. "Hm! Minun luullakseni ei kukaan
-pysty vetämään tätä nuorta naista nenästä. Sanoitteko häntä vasta
-yhdeksäntoistavuotiaaksi?"
-
-"Niille paikoin", vastasi Shelmore.
-
-"Hyvä Jumala, millainen hän onkaan yhdeksänkolmatta ikäisenä?" huudahti
-Mellapont. "Pääministeri, luullakseni. No niin, te ilmoitatte minulle
-tietysti, jos tästä palkintojulistuksesta on joitakin tuloksia.
-Älkäämme toimiko ristiin, koska päämäärämme on sama. Toimikaamme
-yhdessä."
-
-"Minä ilmoitan teille kaikki", sanoi Shelmore. "Ellei lupaus tuhannen
-punnan palkinnosta, joka maksetaan heti, tuo esille mitään, niin..."
-
-"Juuri niin", myönsi Mellapont. "Silloin näyttäisi siltä kuin emme
-milloinkaan saisi mitään tietää. Ja kuitenkin aion seurata omia
-menetelmiäni. Nuo jalokivet esimerkiksi. Kuka tahansa ne sitten lienee
-ryöstänytkin, hän haluaa varmasti myydä ne. Ja sen selville saaminen
-kuuluu myös minun alaani."
-
-"Niin", sanoi Shelmore. "Mutta jos otaksumme, ettei sen, joka ryösti
-nuo jalokivet, tarvitsekaan niitä myydä, kuinka silloin käy?"
-
-"Mitä?" huudahti Mellapont. "Mitä tarkoitatte?"
-
-"Tarkoitan", vastasi Shelmore, "että Deanen kalleudet on ehkä ryöstetty
-eksyttämistarkoituksessa epäluulojen suuntaamiseksi jollekin toiselle
-taholle, ikään kuin hänet olisi raa'asti murhattu ja ryöstetty, vaikka
-hänet todellisuudessa onkin murhattu jonkin muun, tarkoin harkitun
-suunnitelman takia."
-
-Mellapont tuijotti häneen, käsittäen hänen vihjauksensa, ja kävi
-miettiväiseksi.
-
-"Minä en vähääkään ollut sitä ajatellut", sanoi hän vihdoin. "Ehkä
-asian laita onkin niin. Siitä voisimme päättää murhaajan varakkaaksi,
-sivistyneeksi ja tavattoman ovelaksi henkilöksi, koska hän on kyennyt
-niin toimimaan. Hm, emme tiedä vielä mitään. Meidän on pakko odottaa."
-
-Neiti Pretty odotti seuraavat pari viikkoa. Hän näki, kuinka hänen
-holhoojansa haudattiin rauhalliseen kirkkomaahan juuri kaupungin
-laitaan, syventyi selvittelemään omia asioitaan ja keskusteli
-säännöllisesti Shelmoren ja Mellapontin kanssa. Mutta hän ei saanut
-minkäänlaisia uutisia, koska mitään tärkeämpää ei tullut ilmi.
-Lykätty kuulustelu oli määrättynä päivänä, ja oikeuden puheenjohtaja
-valamiehineen kuunteli kaikkia vähäpätöisimpiäkin todistuksia, joita
-oli voitu hankkia. Ja istuttuaan koko päivän valamiehistö ilmoitti
-päätöksekseen, että tämän katalan murhan oli tehnyt joku tuntematon
-henkilö, jota oli edelleen etsiskeltävä, ja jokainen poistui oikeudesta
-sanoen sitä ainoaksi mahdolliseksi päätökseksi ja ajatellen, ettei
-tämän jälkeen kukaan saisi tietää, kuka tappoi James Deanen.
-
-"Minä tiedän sittenkin varmasti, kuka sen miesraukan tappoi", sanoi
-muuan hölmömäinen kaupunkilainen neiti Prettyn kuullen, juuri kun tämä
-poistui oikeussalista. "Tiedänpä niinkin."
-
-"Kuka sitten, jos sen viisaudessasi luulet tietäväsi?" kysyi hänen
-toverinsa. "Sinä olet todella muita kuolevaisia ovelampi, jos sen
-tiedät, vaikka tutkintotuomari ja valamiehistö eivät saaneet selville
-sitä."
-
-"Älä sinä puhu mitään kuolevaisten viisaudesta, sillä se ei kuulu
-tähän", vastasi hölmö. "Joku noista kirotuista laiskoista roikaleista,
-joita tänne markkinapäivinä saapuu vetelehtimään ja jotka eivät lähde
-pois paikkakunnalta yöksikään, on tehnyt tämän ilkeän rikoksen ja
-tappanut sen herrasmiehen -- ehkä heitä on ollut parikin. Heikäläiset
-nukkuvat juuri sellaisissa paikoissa kuin tuo vanha hiekkakuoppakin
-on. No niin, herra jatkaa kävelyään sinne asti, he näkevät hänen
-hienot vaatteensa, kultaiset ketjunsa ja säteilevän timanttineulansa
-ja nitistävät hänet hengiltä. Se on niin selvä asia kuin vanha
-keppini tässä -- sen ymmärtämiseen ei tarvita tutkintotuomareita,
-valamiehistöä, poliiseja eikä asianajajia. Minä vannon päässäni
-olevan enemmän tervettä järkeä kuin kaikilla asianajajilla ja
-tutkintotuomareilla yhteensä heidän kaikista puheistaan huolimatta."
-
-Neiti Pretty meni asuntoonsa ajattelemaan. Hän mietti aika paljon
-sinä iltana ja kävi seuraavana aamuna poliisiasemalla puhuttelemassa
-Mellapontia.
-
-"Minä olen muuttanut mieltäni", sanoi hän lyhyesti Mellapontin
-tarjottua hänelle tuolin.
-
-"Kokonaan!"
-
-"Niinkö?" kysyi Mellapont. "Kuinka sitten?"
-
-"Nyt ajattelen herra Deanen tunteneen jonkun Southernstowessa ja
-poistuneen hotellista silloin illalla nimenomaisessa tarkoituksessa
-tavata tuota henkilöä", sanoi hän. "Ehkä se oli sovittu kohtaus."
-
-"Ei", sanoi Mellapont pontevasti. "Sitä ei lainkaan ollut ennakolta
-sovittu. Tehän muistatte sisäkön nähneen hänet yöpuvussa valmiina
-menemään vuoteeseen. Hän nousi sitten ja pukeutui. Mutta nouseminen ja
-hotellista poistuminen tapahtui tietenkin siitä syystä, että hän niin
-myöhään sai äkillisen päähänpiston."
-
-"Vaikkapa niinkin", sanoi neiti Pretty. "Hän lähti kaikissa tapauksissa
-tapaamaan jotakin henkilöä. Ja sen henkilön täytyy asua jossakin
-murhapaikan läheisyydessä."
-
-"Siellä on ainakin kuusikymmentä taloa, yksinäisiä rakennuksia,
-huviloita ja kartanoita, joissa asuu hyvämaineisia ja arvokkaita
-henkilöitä", vastasi Mellapont. "Se on Southernstowen paras
-asuntokortteli."
-
-"Sinne hän kuitenkin meni, tuonne kortteliin", sanoi neiti Pretty
-itsepäisesti. "Miksi ette toimita siellä kotitarkastusta kaikissa
-taloissa? Jos hän on käynyt jossakin noista taloista, niin..."
-
-"Emme tiedä, kävikö hän mahdollisesti jossakin", keskeytti Mellapont.
-"Hän on ehkä lähtenyt jonnekin vierailulle, mutta luulen, ettei hän
-sittenkään käynyt missään. Jos hän olisi mennyt niin myöhäiseen aikaan
-jonnekin, niin on mahdollista, että joku palvelija olisi vastannut
-hänen koputukseensa tai soittoonsa, ja siinä tapauksessa olisi
-korvauksenne kiihoittanut palvelijaa esiintymään."
-
-"Otaksukaamme, että hän meni jonnekin sopimuksesta", vihjaisi neiti
-Pretty.
-
-"Siitä voisimme päättää, että hän oli tehnyt sellaisen sopimuksen
-illalla", sanoi Mellapont. "Emme voi todistaa, että hän olisi puhunut
-muille kuin Bellingille ja hotellin palvelijoille Chancelloriin tulonsa
-ja makuuhuoneestaan poistumisensa välillä. Minä puolestani luulen hänen
-menneen tapaamaan jotakuta, pääsemättä milloinkaan perille."
-
-Neiti Pretty nousi ja katseli poliisimestarin ikävännäköistä huonetta.
-"Oletteko päässyt lainkaan lähemmäksi ratkaisua?" kysyi hän äkkiä.
-
-"Rehellisesti puhuen, en", vastasi Mellapont. "En metriäkään. Koko
-juttu tuntuu vielä salaperäisemmältä kuin milloinkaan ennen -- oikealta
-ratkaisemattomalta arvoitukselta."
-
-Neiti Pretty nyökkäsi ja poistui, mennen takaisin Chancellor-hotelliin.
-Hän oli ilmoittanut Bellingille jäävänsä sinne määräämättömäksi ajaksi
-ja vuokrannut hotellista parhaan makuuhuoneen ja vieressä sijaitsevan
-arki huoneen. Hän istuutui arkihuoneeseensa ja ajateltuaan vielä kauan
-aikaa tehdessään sopivaa käsityötä kypsytti lopulta päätöksensä. Se
-vei hänet kirjoituspöydän ääreen, missä hän yhä kiinteästi harkiten
-kirjoitti toisen palkintojulistuksen luonnoksen. Saatuaan sen valmiiksi
-hän vei sen itse Pembertonille sopien samalla kirjanpainajan kanssa
-kaikista sen painamista, jakelemista ja julkinaulaamista koskevista
-seikoista, sillä tällä kertaa hän ei halunnut -- niin hän sanoi
-itselleen -- neuvotella Shelmoren kanssa tai vaivata häntä tai ketään
-toista. Tämä oli hänen oma asiansa.
-
-Keskipäivällä seuraavana päivänä oli jokainen Southernstowessa lukenut
-tämän uuden julistuksen. Sen maksuehdot olivat paljon suurenmoisemmat
-kuin entisen. Neiti Pretty teki kolme tarjousta. Hän lupasi antaa tuhat
-puntaa jokaiselle, miehelle tai naiselle, joka voisi todistaa nähneensä
-James Deanen sen jälkeen kun hän oli poistunut Chancellor-hotellista
-kuoliniltanaan. Sitten hän takasi antavansa saman summan jokaiselle,
-joka voisi kertoa jotakin kadonneista jalokivistä. Ja lopuksi hän
-lupasi lahjoittaa kolmetuhatta puntaa sille, jonka ilmoitusten
-perusteella James Deanen murhaaja voitaisiin vangita ja tuomita.
-
-Simmons Hackdale oli muuan niistä ensimmäisistä ihmisistä, jotka
-näkivät tämän uuden julistuksen, ja hänen kielellensä alkoi
-valua vettä ja hänen sormensa syyhyivät. Kunpa hän voisi löytää
-johtolangan, pienimmänkään! Ja samana iltapäivänä, jos hän olisi
-tiennyt, oli tulossa hänen kaipaamansa tilaisuus. Shelmore kutsui
-hänet yksityiskonttoriinsa, ilmoittaen antavansa hänelle tärkeän
-luottamustehtävän. Oli näet ihan välttämätöntä, että joku matkustaisi
-Yorkshiren Normansholtiin henkilökohtaisesti tarkastamaan siinä
-kaupungissa sijaitsevaa sir Reville Childerstonen omistamaa
-kiinteistöä, ja sen vuoksi Simmonsin piti lähteä. Seuraavana päivänä...
-
-Simmons meni kotiinsa laittaakseen itsensä matkakuntoon. Ja sulloessaan
-matkalaukkuaan täyteen hän muisti, mitä oli kuullut Shelmoren kertovan
-sir Revillelle merkitystä maisemakortista. Piiliköhän sen takana
-jotakin?
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU
-
-Toverillisella tuulella
-
-
-Matkustettuaan kolmesataakahdeksankymmentä kilometriä Simmons huomasi
-saapuneensa Normansholtiin vaatimattomine matkalaukkuineen kello kuuden
-aikaan seuraavana iltapäivänä. Koska hän ei ollut milloinkaan ennen
-käynyt pohjoisessa Englannissa, näytti hänestä ympäristö harmaalta
-ja synkältä, sillä hän oli tottunut aurinkoisempaan etelään. Mutta
-kun hän käveli ikivanhan kauppatorin poikki etsien itselleen asuntoa,
-huomasivat hänen terävät silmänsä Karhu-nimisen hotellin, joka näytti
-nykyaikaiselta. Hän poikkesi heti suunnastaan sinne, kirjoitti nimensä
-matkustajaluetteloon ja tilasi päivällisen. Simmonsilla oli paljon
-rahaa taskussaan, ja koska hän tiesi saavansa matkakustannuksensa
-takaisin herra Shelmorelta, joka puolestaan otti ne sir Reville
-Childerstonen täysinäisestä rahakirstusta, päätti hän elää herroiksi.
--- Jos tuhlaat omia rahojasi, sanoi Simmons, ole säästäväinen, mutta
-jos ne ovat jonkun toisen, anna niiden silloin pyöriä. Tämä on
-sellainen periaate, jota noudattamaan kaikki virkailijat on kasvatettu,
-Whitehallin hoviherroista vähäpätöisten valiokuntien jäseniin asti.
-
-Hän oli jo päivällisensä puolivälissä Karhun kahvilahuoneessa, kun
-tarjoilija johti sinne erään reippaan, pirteän näköisen, hänen
-ikäisensä nuoren herrasmiehen, jonka silmät näyttivät kohteliaan
-kysyviltä. Tarjoilija viittasi Simmonsiin, joka oli kirjoittanut
-nimensä ja osoitteensa lisäkoukeroineen luetteloon alakerrassa, ja
-nuori herrasmies, ottaen päästään jokseenkin keikarimaisen hattunsa,
-tuli lähemmäksi, hymyillen leveästi.
-
-"Herra Hackdale kai, Southernstowesta?" kysyi hän astuen Simmonsin luo.
-"Herra Simmons Hackdale, vai erehdynkö?"
-
-"Se on nimeni", vastasi Simmons. "Mutta tämä on minulle suuri yllätys."
-
-"Minun nimeni on Swale, Swilford Swale, Pike ja Pilkinsin toimistosta,
-herra Hackdale", sanoi vieras. "Me saimme tietää herra Shelmorelta
-tänä aamuna, että te saavutte tänne tänään tarkastamaan sir Reville
-Childerstonen kiinteistöä, ja koska tiesin varmasti tapaavani teidät
-täällä Karhussa, juolahti mieleeni pistäytyä tänne toivottaakseni
-teidät tervetulleeksi tähän ikivanhaan kaupunkiin. Arvatenkaan ette ole
-milloinkaan ennen käynyt täällä, herra Hackdale?"
-
-"En ikinä enkä missään täällä läheisyydessäkään", vastasi Simmons. "Te
-olette totisesti hyvin ystävällinen, herra Swale. Jos olisitte tullut
-hieman aikaisemmin, olisin kutsunut teidät päivälliselle. Mitä haluatte
-juoda?"
-
-Herra Swale vastasi jo syöneensä päivällistä ja mietittyään hieman
-päätti juoda lasillisen Karhun kuuluisaa vanhaa portviiniä, ja Simmons,
-joka ei tähän saakka vielä ollut juonut mitään, päätti seurata hänen
-esimerkkiään. Herra Swale istuutui lähimmälle tuolille, ja sillä aikaa
-kun Simmons lopetteli päivällistään, juttelivat he luottavaisesti
-keskenään nuorten miesten tapaan. Herra Swale kertoi Simmonsille
-Pike ja Pilkinsin liikkeestä, ja Simmons puhui hänelle isännästään
-Shelmoresta. Kun he olivat kumpikin juoneet pari lasia sikäläistä
-kuuluisaa portviiniä, olivat he jo niin hyviä ystäviä, että olivat
-lakanneet nimittämästä toisiaan herraksi.
-
-"Ja nyt, mitä sinä oikeastaan haluaisit tehdä, veikkonen?" kysyi
-herra Swale heidän poistuessaan kahvilasta. "Tässä ikivanhassa
-pikkukaupungissa ei ole kyllä paljonkaan tehtävää, mutta kuitenkin
-jotakin. Täällä on näyttämö ja elävien kuvien teatteri, ja jos haluat
-pelata biljardia, voin viedä sinut kerhoon. Tai koska nyt on niin
-kaunis kuutamo, voin aluksi näytellä sinulle tätä vanhaa kaupunkia,
-ja sitten poikkeamme erääseen kuuluisaan ravintolaan, jonka isäntä on
-ystäväni. Hänellä on varastossaan portviiniä, jota voi täydellisesti
-verrata äsken nauttimaamme. Mikä sinusta on parasta?"
-
-Simmons, jota luonnollinen uteliaisuus pakotti tutustumaan kaikkeen
-uuteen ja tuntemattomaan, sanoi, että jos valinta annettiin hänelle,
-hän mieluimmin tahtoi hieman katsella kaupunkia; ja herra Swale,
-ruveten mielellään hänen oppaakseen, vei hänet mukanaan alkaen
-kierrellä paikasta toiseen. Hän näytti Simmonsille Market Crossin,
-Parishkirkon, Moot Hallin, linnan, parin kolmen luostarin rauniot,
-muutamia ikivanhoja rakennuksia ja muinaisen hirttopaikan, vieden hänet
-vihdoin erään nurkan ympäri aukiolle, jonka keskellä kohosi pitkä salko.
-
-"Tuollaista et luullakseni -- minulle on ainakin niin sanottu, -- näe
-usein Englannissa nykyään, veikkonen", sanoi herra Swale. "Siinä on
-todellinen, oikea, vanhanaikainen vappuriuku, oikein alkuperäinen ja
-ikivanha. Niitä ei ole enää montakaan jäljellä, ja tuskinpa niitä on
-lainkaan sielläpäin, missä sinä asut, vai mitä?"
-
-"En ole milloinkaan eläissäni nähnyt sellaista", sanoi Simmons. "Mutta
-olen tietysti kuullut puhuttavan niistä."
-
-"Tätä aukiota", jatkoi opas heilauttaen kättään päänsä ympäri,
-"sanotaan Vappunurmeksi. Kaupungin asukkaiden oli tapana viettää täällä
-vanhanaikaisia vappujuhlia, jolloin he tanssivat vappuriuvun ympärillä,
-ja niin edespäin. Olen kuullut vanhojen kaupunkilaisten puhuvan
-niistä, vaikka niiden vietto nykyään on jo lopetettu, mutta minäkin
-olen sentään nähnyt vappuriuvun koristettuna. Tämä on Normansholtin
-vanhimpia osia, veikkonen, luullakseni tässä asuttiin jo useita satoja
-vuosia takaperin. Tuolla nurkassa on Riuku-majatalo, minne pujahdamme
-puolen tunnin kuluttua. Tuolla toisessa nurkassa on hieno vanha talo,
-Manor House; tarkoitan tuota, jossa on pitkät jyrkät katot ja korkeat
-päädyt. Siellä tapahtui jotakin hyvin kummallista parikymmentä vuotta
-sitten. Tosin en muista sitä itse, mutta olen kuullut isäni puhuvan
-siitä monta kertaa."
-
-"Mitä sitten?" kysyi Simmons.
-
-"Eräs mies, joka asui siellä, katosi äkkiä kummallisesti ja
-salaperäisesti jäljettömiin", vastasi herra Swale. "Siis samanlainen
-tapaus, jollaisista kerrotaan tarinoissa ja romaaneissa, mutta vielä
-merkillisempi. Minä kerron sen kyllä sinulle, jos haluat kuunnella,
-mutta poiketaanpa ensin Riukuun."
-
-Simmons seurasi uutta ystäväänsä vanhanaikaiseen ravintolaan, joka oli
-sen näköinen kuin se olisi äsken muutettu sinne jostakin kuningatar
-Elisabethin tai Tudorien ajoilta ja muistutti kaniininkoppia mukavine
-loukkoineen ja soppineen. Sen isäntä oli herra Swalen suureksi
-pettymykseksi mennyt jonnekin koko illaksi, mutta herra Swale tiesi,
-mitä erityistä portviiniä täältä saisi, ja varaten itselleen ja
-toverilleen pari lasia vei vieraansa tammella laudoitetun huoneen
-rauhalliseen nurkkaan, missä räiskyi iloinen takkavalkea. Sitten hän
-ehdotti, että koska ilta oli vasta alussa, heidän sopisi täällä viettää
-aikaansa.
-
-"Ja nyt kerron sinulle tuosta Manor Housen tapauksesta", lisäsi hän
-heidän istuutuessaan lähekkäisiin nojatuoleihin. "Minä olen usein
-ajatellut ryhtyä laatimaan siitä kertomusta johonkin aikakauskirjaan,
-mutta epäilen kirjoituskykyäni enkä sitä paitsi tietäisi, kuinka sen
-lopettaisin. Ehkä sinä voisit tehdä siitä jotakin, veikkonen. Mitä
-luulet?"
-
-"En osaa sanoa, ennenkuin kuulen tarinan", vastasi Simmons. "Mitä se
-oikein koskee -- jotakin katoamistako?"
-
-"Niin, kummallisinta katoamista, mistä milloinkaan olet kuullut
-puhuttavan!" myönsi herra Swale. "Tämän kaupungin asukkaat juttelevat
-siitä vielä nykyäänkin. Tarina kertoo erään miehen katoamisesta, joka
-asui Manor Housessa parikymmentä vuotta sitten ja jota nimitettiin
-Arradeaniksi."
-
-"Kuinka sinä sanoitkaan?" kysyi Simmons.
-
-"Arradeane", toisti herra Swale ja tavasi nimen. "Kummallinen
-nimi, mutta niin se kumminkin oli -- Arradeane, James Arradeane,
-siviili-insinööri."
-
-Simmons kuunteli niin tarkasti, että korvia melkein kipristeli.
-Arradeaneko? James Arradeaneko? Kun ensimmäiset neljä kirjainta
-jätetään pois, saatiin Deane, James Deane -- siis Southernstowessa
-murhatun miehen nimi. Ja hän muisti äkkiä neiti Prettyn ja hänen
-ensi vierailunsa Shelmoren luona. Neitihän oli sanonut, että hänen
-holhoojansa oli ammatiltaan siviili-insinööri. Olikohan mahdollista,
-että hän sattumalta oli...
-
-"Niin", sanoi hän tyynesti. "Entä tarina?"
-
-Herra Swale siemaisi viiniään tuntijan tapaan ja otti nojatuolissaan
-entistä mukavamman asennon.
-
-"Kerron sen sinulle", vastasi hän. "Kummallisempaa juttua en ole ikinä
-kuullut. Muutamat sen erityiskohdat ovat ainakin sellaisia, nimittäin
-ne, joissa kerrotaan varsinaisesta katoamisesta. Kaikki tapahtui
-näin, kuten isäni on minulle kertonut. Mutta sinun pitää ensiksikin
-tietää, että parikymmentä tai viisikolmatta vuotta sitten otaksuttiin
-täällä naapuristossa olevan suuria hiilikerrostumia. Niitä luultiin
-hyvin runsaiksi, noita suonia, joita piti olla kaikkialla kaupunkimme
-ympäristössä, ja ihmiset alkoivat rikastua jo ennakolta, ja tänne
-saapui paljon muukalaisia katsomaan, mitä täällä oli ansaittavana.
-Näiden vieraiden joukossa oli sekin mies, James Arradeane. Hän oli
-ammatiltaan siviili-insinööri, mutta hänellä oli selvästi paljon
-omiakin varoja. Kukaan ei saanut tietää, mistä hän tuli, mutta hän
-tuli, toi vaimonsakin mukanaan ja vuokrasi tuon ikivanhan Manor Housen,
-jonka sinulle äsken näytin, asettui sinne asumaan eikä salannut
-keltään, että hän oli saapunut tänne tutkimaan maaperää. Hän teki
-jonkunlaisen sopimuksen erään yhtiön kanssa, joka silloin perustettiin
-tänne; he toimittivat paljon porauksia eräällä maa-alueella, jonka
-olivat ostaneet juuri kauppalan ulkopuolelta, pääsemättä kuitenkaan sen
-pitemmälle. Päättäen isäni puheista, ja hän oli tuntenut sen miehen
-hyvin --"
-
-"Elääkö isäsi vielä?" keskeytti Simmons.
-
-"Hän kuoli viisi vuotta sitten"; vastasi Swale "Niin, päättäen hänen
-puheistaan tämä Arradeane ei ollut mitenkään riippuvainen ammatistaan,
-vaan näytti vain odottelevan sopivaa liikeyritystä, johon olisi voinut
-sijoittaa rahansa. Kaupungissa tiedettiin vallan hyvin, että sekä
-hänellä että hänen vaimollaan oli varoja -- isäni sanoi hänen rouvaansa
-hyvin kauniiksi ja viisaaksikin --"
-
-"Päästäkseni oikein perille kaikesta tästä, veikkonen", keskeytti
-Simmons, "haluaisin kysyä, kuinka vanhoja nämä molemmat olivat siihen
-aikaan?"
-
-"No, he olivat siihen aikaan vielä nuoria, alle kolmenkymmenen, rouva
-ainakin", vastasi Swale "Mies oli ehkä hieman vanhempi. Hienoa väkeä
--- heillä oli hyvä valjakko, ja he esiintyivät hieman suurellisesti,
-kuten ehkä ymmärtänet. Mutta kaupunkilaiset saivat jotenkin tietää,
-etteivät he sopineet yhteen, että heidän välillään oli erimielisyyksiä.
-Heillä ei ollut ainoatakaan lasta, mutta rouva Arradeanen veli asui
-heidän luonaan. Tämä veli oli tuollainen loinen, joka ei milloinkaan
-tehnyt muuta kuin kuljeskeli paikasta toiseen huvituksissa, sisarensa
-kustannuksella tietysti, ja herra Arradeanen sanottiin vastustaneen
-sitä kovasti ja tahtoneen lähettää veljen pois, mistä rouva Arradeane
-ei halunnut kuulla puhuttavankaan, koska hän oli pitänyt huolta tästä
-veljestään koko ikänsä, vaikka hän ei vielä ollutkaan vanha, ja
-kieltäytyi eroamasta hänestä. Kaikki tämä tiedettiin kaupungissa, koska
-tällaisessa pienessä paikassa on mahdotonta salata mitään, veikkonen.
-Ja isäni sanoi sen ehkä Olleenkin pääaiheena riitaan, tai niitä oli
-ollut muitakin vähäisempiä, mutta ainakin tiedettiin yleisesti,
-ettei Arradeane sopinut vaimonsa kanssa -- palvelijat tiesivät
-sen ja kertoivat siitä muille -- ja äkkiä Arradeane sitten hävisi
-olemattomiin."
-
-"Poistui rouvansa luota?" vihjaisi Simmons.
-
-"Niin, mitä kummallisimmalla tavalla", vastasi Swale. "Ja juuri
-tämän katoamisen laatu hämmästytti kaikkia. Mainitsen aluksi, että
-tämän Arradeanen, isäni kertomuksesta päättäen, tunsi jokainen
-kaupunkilainen, koska hän oli sellainen mies, että hän helposti
-saavutti suosiota. No niin, kuten jo äsken sanoin sinulle, hän
-asui vaimoineen nurkkatalossa, ikivanhassa Manor Housessa, jonka
-äsken näytin sinulle, ja hänen lankonsa asui siellä myös. Eräänä
-aamuna istuutuivat nämä kolme syömään aamiaista. Palvelijatar, joka
-tarjoili heille, sanoi heidän käyttäytyneen hyvin ystävällisesti ja
-miellyttävästi toisiaan kohtaan. Hän kuuli Arradeanen sanovan, että
-hänen piti mennä kymmenen aikaan Karhuun tapaamaan paria kaivosten
-asiantuntijaa, ja sisäkkö näkikin hänen poistuvan talosta siinä
-tarkoituksessa kymmentä minuuttia vaille kymmenen; hän näki myös
-Arradeanen kääntyvän Vappunurmen nurkasta kauppatorille Karhun
-hotelliin päin. Mutta siitä hetkestä lähtien tähän saakka, veikkonen,
-ei kukaan Normansholtissa ole nähnyt tuota miestä jälleen. Sisäkkö näki
-hänet viimeksi, kun hän kääntyi nurkasta, ja sitten hän katosi kuin
-tina tuhkaan."
-
-"Mahdotonta!" sanoi Simmons. "Jonkun on varmasti täytynyt nähdä hänet."
-
-"Minä sanon sinulle, että jokainen tämän kaupungin asukas tunsi
-hänet hyvin", vakuutti Swale. "Ja tämä kaupunki oli paljon pienempi
-parikymmentä vuotta sitten kuin nyt, eikä täällä vieläkään ole muuta
-kuin noin seitsemän- tai kahdeksantuhatta asukasta. Kukaan ei nähnyt
-Arradeanea sitten, ei ainakaan kukaan tullut ilmoittamaan nähneensä
-häntä tuona aamuna, kun häntä ruvettiin kaipaamaan. Käännyttyään
-aukion nurkasta hän katosi kokonaan, juuri kuin olisi painunut maahan
-tai liidellyt taivaaseen. Häntä ei tietysti osattu kaivata muutamiin
-tunteihin -- oikeastaan vasta seuraavana päivänä, ei ennen. Hän ei
-palannut kotiinsa välipalalle katoamispäivänään, ei päivälliselle, eikä
-häntä näkynyt illallakaan. Hänen vaimonsa ei kuitenkaan välittänyt
-siitä suurestikaan, kun luuli miehensä poistuneen kaupungista jonnekin
-noiden asiantuntijoiden kanssa, joista hän oli puhunut, ja jääneen
-yöksi heidän luokseen. Mutta kun hän ei saanut minkäänlaisia tietoja
-häneltä seuraavanakaan päivänä, aloitti hän tiedustelunsa. Silloin tuli
-totuus ilmi. Hän ei ollut käynytkään Karhussa. Ne miehet, jotka hänen
-piti siellä tavata, olivat odottaneet tunnin ja sitten poistuneet.
-Kukaan ei ollut nähnyt häntä, kuten jo sanoinkin. Tässä kaupungissa
-on kolme rautatieasemaa, vaikka tämä onkin näin pieni -- nimittäin
-kolmen eri linjan, veikkonen. No niin, häntä ei ollut nähty millään
-niistäkään. Hän ei ollut vuokrannut ajoneuvojakaan, ja kuitenkin hän
-oli poistunut, siis jalkaisin. Ihmiset arvailivat, oliko hän poikennut
-linnaan ja pudonnut raunioiden väliin -- siellä on näet muutamia hyvin
-ilkeitä paikkoja. Mutta vaikka häntä haettiin sieltä, täältä ja joka
-paikasta ja tiedusteltiin kaikkialta ympäristöstä, ei hänestä kuultu
-tavuakaan sen jälkeen. Hän oli kerrassaan kadonnut."
-
-"Onko kukaan laatinut siitä mitään teoriaa?" kysyi Simmons, joka
-tyynesti painoi kaikki mieleensä, koettaen samalla ratkaista tätä
-arvoitusta.
-
-"Isälläni oli muuan teoria, joka luultavasti osui oikeaan", vastasi
-Swale. "Se oli tällainen. Juuri tuolta Vappunurmen nurkasta, missä
-hän katosi sisäkön näkyvistä, lähtee jonkunlainen sola eli kuja, joka
-sivuaa talojen takaseiniä. Ja tämä erityinen kuja vie kauppatorin
-taitse kaupungin laitaniityille. Kun menee niittyjen poikki, saapuu
-isoon metsään, joka jatkuu kaakkoon päin noin kolme kilometriä. Isäni
-luuli Arradeanen pujahtaneen tähän solaan, menneen niittyjen poikki
-tiheiden pensastojen suojassa metsään, kulkeneen sen läpi ja sitten
-päästyään toiselle puolen kävelleen hyvin aution seudun halki jollekin
-rautatielle, joka ei lainkaan poikkea kaupunkiimme, ja nousseen junaan
-jollakin pienellä asemalla, missä häntä ei tunnettu. Ymmärrätkö?"
-
-"Hyvä teoria", sanoi Simmons kehuen. "Minäkin luulisin hänen tehneen
-niin. Mutta -- hänen rahansa?"
-
-"Ah niin!" vastasi Swale. "Niistä otettiin tietysti selko. Kuten jo
-sanoin, olivat sekä hän että hänen vaimonsa varakkaita ihmisiä; heillä
-oli molemmilla rahaa. Mies ei ollut velkaa kenellekään kaupungissa,
-sillä hän oli sellainen henkilö, joka aina maksaa käteisellä. Hänellä
-ei ollut pankkitiliäkään tässä kaupungissa, hän kun säilytti rahojaan
-parinkymmenen kilometrin päässä Alsthfordin pankissa. No niin, kun
-alettiin panna toimeen kyselyjä hänen katoamisensa johdosta, saatiin
-selville, että hän pari päivää aikaisemmin oli ottanut melkein joka
-pennin pois tililtään, joka oli ollut suuri, ja samalla vienyt mukanaan
-suuren joukon arvopapereita, jotka olivat olleet myös talletettuina
-pankkiin. Hän ei ollut ilmoittanut mitään syytä menettelyynsä. Hän vei
-siis rahansa mukanaan. Kuje vain, veikkonen, ovela kuje -- hän halusi
-poistua vaimonsa luota. Niin sen asian laita oli."
-
-"Entä vaimo?" kysyi Simmons. "Mihin hän joutui?"
-
-"Hän jäi asumaan tänne vielä joksikin aikaa", vastasi Swale. "Päättäen
-isäni puheista hän ei ensi tiedustelujen jälkeen milloinkaan enää
-koettanut löytää Arradeanea. Kaiketi hän tiesi jotakin sellaista, mitä
-eivät muut tienneet. Oli miten oli, noin kolmen kuukauden kuluttua
-hän myi kaiken Manor Housen irtaimiston ja matkusti pois veljineen --
-Lontooseen, kuten täällä kerrottiin. Eikä kukaan ole heistä sen jälkeen
-kuullut sanaakaan, ei niin mitään. Mutta siitä jutellaan tietysti
-vieläkin, koska miehen ovela katoaminen oli herättänyt ihmisissä
-ihmettelyä. Sukkela temppu tuo, että mies voi livahtaa huomaamatta
-ja jälkiä jättämättä pois sellaiselta paikkakunnalta, missä kaikki
-tunsivat hänet. Ja kuten jo sanoin, siitä voisi saada harvinaisen hyvän
-alun jollekin jutulle, mutta en tiedä, riittävätkö sinunkaan kykysi
-sellaisen kirjoittamiseen."
-
-"En ainakaan ole vielä yrittänyt", sanoi Simmons kuivasti. "Ehkä
-minulla olisi kykyä. Ja kaikki tämä tapahtui -- milloin sinä
-sanoitkaan?"
-
-"Parikymmentä tai kolmekolmatta vuotta takaperin", vastasi Swale.
-"Juuri ennenkuin minä ilmestyin tänne kyynelten laaksoon."
-
-"Täällä Normansholtissa on siis paljon sellaisia henkilöitä, jotka
-eivät ole vielä unhottaneet noita kolmea?" vihjaisi Simmons. "Täytyy
-olla."
-
-"Hyväinen aika, veikkonen, niitä on vaikka kuinka paljon!" vakuutti
-Swale. "Joukoittain! Jos isäntä olisi ollut kotona, olisi hän voinut
-kertoa sinulle tämän jutun paremmin kuin minä, koska hän oli tuntenut
-Arradeanen tarpeeksi hyvin. Hän olisi kertonut, mitä oli itse saanut
-nähdä, mutta minä voin ainoastaan toistaa, mitä isälläni oli tapana
-jutella."
-
-"Niin, tässä maailmassa tapahtuu hyvin paljon kummallista", huomautti
-Simmons. "Me kuulemme sellaista paljonkin oman ammattimme alalla."
-
-"Se on totta, veikkonen", sanoi herra Swale juhlallisesti. "Niin me
-teemme. Se johtuu yksinkertaisesti ammatistamme. Ah, kunpa ihmiset
-tietäisivät, millaisia salaisuuksia meille lakimiehille uskotaan!
-Haluatko vielä toisen lasillisen viiniä, veikkonen?"
-
-"No ehkä yhden vielä", vastasi Simmons. "Minulla on huomenna paljon
-hommaa."
-
-Ja hän toimittikin nämä tehtävänsä aamulla, tarkasteli vielä
-toistamiseen vanhaa kaupunkia ja nousi sitten varhain iltapuolella
-etelään päin kiitävään junaan. Ja hän matkusti kotiin varmana siitä,
-että James Arradeane oli James Deane ja rouva Arradeane rouva
-Champernowne ja että tuo vetelehtijäveli oli herra Alfred, jonka
-sukunimi näytti olevan kaikille tuntematon.
-
-
-
-
-KYMMENES LUKU
-
-Naisten vuoro
-
-
-Simmonsin luonnostaan terävä järki, jota vielä lainopillinen harjoitus
-oli terästänyt, työskenteli melko uutterasti hänen kiitäessään kotia
-kohti. Hän ei lainkaan epäillyt, että hänen oli onnistunut tehdä
-hyvä keksintö. Muutamat erityisseikat olivat ilmeisiä ja hän alkoi
-niitä luokitella ja järjestellä. Sitä miestä, joka oli kadonnut
-Normansholtista, oli nimitetty James Arradeaneksi, ja hän oli ollut
-ammatiltaan siviili-insinööri. Southernstowesta löydetyn murhatun
-miehen nimi oli James Deane, ja hänkin oli neiti Prettyn puheiden
-mukaan ammatiltaan siviili-insinööri. Normansholtissa asuneella rouva
-Arradeanella oli ollut veli, joka oli asunut hänen luonaan ja ollut
-tyhjäntoimittaja; Southernstowessa asuvalla rouva Champernownella
-oli myös veli, joka asui hänen luonaan tyhjäntoimittajana ja oli sen
-näköinen kuin ei milloinkaan olisi ollut muuntapainen. Niin paljon kuin
-Simmons voi päätellä asioista sen kertomuksen mukaan, jonka oli kuullut
-uudelta ystävältään Swilford Swalelta, olisivat Normansholtissa asuneet
-herra ja rouva Arradeane nykyään sen ikäiset kuin äsken kuollut herra
-Deane ja vielä elävä rouva Champernowne. Oliko siis James Deane sama
-henkilö kuin James Arradeane? Oliko rouva Champernowne sama nainen kuin
-kuin rouva Arradeane? Simmons oli taipuvainen vastaamaan molempiin
-kysymyksiin myöntävästi. Southernstowessa sattuneen salaperäisen murhan
-alusta asti hän oli merkinnyt muistiin kaikki yksityiskohdat, ja nyt
-matkustaessaan etelään hän alkoi muistaa seikkoja, jotka eivät olleet
-näyttäneet hyvinkään tärkeiltä hänen ensi kerran kuullessaan niistä
-puhuttavan, mutta jotka nyt tuntuivat melko tärkeiltä, kun hän katseli
-niitä sen valossa, mitä sattumalta oli saanut selville Normansholtissa.
-
-Hän alkoi punnita muutamia niistä istuessaan ravintolavaunun mukavassa
-nurkkauksessa. Hänellä oli taskussaan paljon leikkeleitä, jotka
-hän oli koonnut paikallislehdistä ja joissa kaikissa kerrottiin
-Deanen murhasta. Hän otti ne esille, etsien niiden joukosta käsiinsä
-selostuksen lykätystä kuulustelusta. Chancellor-hotellin isäntä,
-Belling, oli silloin ollut todistajien joukossa. Bellingin todistus
-oli hyvin täydellinen, koska tuomari puolestaan ja Shelmore neiti
-Prettyn puolesta olivat pakottaneet hänet kertomaan kaikki, mitä
-hän vain muisti parista keskustelustaan murhatun kanssa. Simmons
-tarkasteli nyt huolellisesti näitä kysymyksiä ja vastauksia. Ja
-niistä selveni selvästi ja erehtymättömästi ainakin se, että kun
-Deane meni eläviinkuviin kohtalokkaana maanantai-iltana, hän näki
-silloin rouva Champernownen, sillä kun hän palasi Chancelloriin, kysyi
-hän Bellingiltä, kuka tuo nainen oli, ja puhui hänestä jälkeenpäin
-Bellingille. Olikohan siis, kysyi Simmons itseltään, Deane eli kuten
-hän nyt uskoi Deanen olleen Arradeane tuntenut rouva Champernownen
-vaimokseen, jonka luota hän oli karannut Normansholtista noin
-parikymmentä vuotta sitten?
-
-Simmons uskoi, että näin todella oli käynyt. Ja jos asia oli niin,
-valaisi se melkoisesti juttua. Hänestä näytti siltä, että se, mitä
-jälkeenpäin tapahtui tuona iltana, kävi näin: Deane eli Arradeane oli
-poistuttuaan huoneeseensa yöksi saanut äkkiä päähänsä lähteä tapaamaan
-rouva Champernownea ja sen vuoksi noussut ja mennyt, vaikka silloin
-olikin jo ollut niin myöhä. Ja se herätti useitakin kysymyksiä.
-Tapasiko Deane rouva Champernownen? Jos hän tapasi, niin missä ja mihin
-aikaan? Miksi Deane oli halunnut häntä tavata? Tämä viime kysymys pani
-Simmonsin jälleen tutkimaan sanomalehtileikkeleitä, ja hän tarkasteli
-taas Bellingin todistusta. Ah, tuossahan olikin pari kolme tärkeätä
-kysymystä ja vastausta:
-
-"Mitä te kerroitte hänelle rouva Champernownesta?"
-
-"Vain sen, että hän on Southernstowen pormestari, hyvin viisas nainen
-ja hyvin menestyvä liikealallakin -- siis sellaista, mitä jokainen
-olisi vieraalle kertonut jostakin kaupungin huomattavasta henkilöstä --
-tavallista puhelua."
-
-"Ettekö muuta?"
-
-"No niin, muistaakseni kerroin hänelle niistä huhuistakin, että rouva
-Champernownen luullaan menevän naimisiin sir Reville Childerstonen
-kanssa tai ainakin aikovan mennä."
-
-Tämä viime vastaus tuntui Simmonsista hyvin tärkeältä, ja hän ihmetteli
-lukiessaan jatkoa, ettei tuomari valamiehineen ollut nähtävästi
-kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Mutta he eivät tienneet eivätkä
-voineet epäilläkään sitä, mitä hän, Simmons, tiesi. Tietäessään, että
-Deane hyvin todennäköisesti oli Arradeane ja että rouva Champernowne
-oli rouva Arradeane, hän oli nyt ymmärtävinään tämän rouvan luokse
-tehdyn salaisen vierailun tarkoituksen. Deane oli nähtävästi tahtonut
-ilmaista hänelle olevansa vielä hengissä ja kieltää häntä panemasta
-itseään alttiiksi kaksinnaimisen vaaralle.
-
-Mutta -- entä murha? Kuka oli ampunut Deanen? Tekikö sen rouva
-Champernowne vai herra Alfred, vai olivatko he yhtä viattomia suin
-hänkin, ja joutuiko Deane, kuten Mellapont nähtävästi ajatteli,
-sellaisten kulkurien käsiin, jotka olivat leiriytyneet hiekkakuoppaan
-sinä päivänä olleiden markkinaan jälkeen? Simmons tiesi tarpeeksi
-hyvin sinä yönä liikkuneen paikkakunnalla kummallisia, haaksirikkoisia
-henkilöitä, eikä sitä voitu sanoa muuta kuin hyväksyttäväksi teoriaksi,
-kun ajateltiin, että Deane oli joutunut sellaisten ihmisten uhriksi.
-Mutta tietäessään, mitä hän nyt luuli tietävänsä, tuntui hänestä, että
-rouva Champernownea voitiin kyllä epäillä -- vakavistakin syistä.
-Simmons oli hyvin tarkkaavainen nuori mies, joka piti silmällä
-ihmisiä ja ajatteli kaikkea näkemäänsä. Hän luuli rouva Champernownea
-hyvin kunnianhimoiseksi naiseksi, joka epäilemättä halusi päästä
-Childerstonen puistokartanon valtiattareksi ja ladyksi. Ja jos hän
-todella oli rouva Arradeane ja Arradeanen henki oli hänen ja hänen
-haluamansa yhteiskunnallisen aseman välillä ja jos hän sai tilaisuuden
-vapauttaa itsensä tästä esteestä, niin --?
-
-Päästyään ajatuksissaan näin pitkälle Simmons äkkiä muisti jotakin,
-mikä hämmästytti häntä. Hän oli ollut läsnä monessa neiti Prettyn
-ja Shelmoren välisessä keskustelussa ja kuunnellut muitakin heidän
-neuvottelujaan väliseinän mukavasta raosta. Hän muisti nyt, että
-Shelmore, tahtoessaan saada selkoa jutun kaikista yksityiskohdista, oli
-kysellyt neiti Prettyltä paljonkin herra Deanesta. Ja neiti Prettyn
-vastauksista hän oli saanut tietää, että Deane vaimoineen oli saapunut
-Cornwalliin muutamia vuosia sitten etsimään jotakin teollisuuden
-haaraa, johon olisi voinut sijoittaa rahansa; että hän oli ruvennut
-neiti Prettyn isän yhtiötoveriksi erääseen tinakaivokseen; että herra
-ja rouva Pretty olivat kuolleet ja määränneet Deanen tyttärensä
-holhoojaksi; että rouva Deanekin oli kuollut, ja lopuksi, ettei
-Deanella, mikäli neiti Pretty tiesi, ollut ainoatakaan sukulaista,
-koska herra Deane itse oli niin sanonut hänelle monta kertaa.
-
-Tämä kohotti Simmonsin eteen ylipääsemättömän tiiliseinän,
-käyttääksemme hänen omaa sanontatapaansa. Jos tämä Deane oli sama
-Arradeane, joka jätti rouva Arradeanen asumaan Normansholtiin, niin
-kuka oli se rouva Deane, joka oli seurannut häntä Camborneen?
-
-"No, tämäpä on visaista!" mutisi Simmons. "Tuohon pieneen seikkaan
-liittyy enemmän kuin aavistankaan. Kuinka ranskalaiset sanovatkaan
--- _cherchez la femme_ -- etsikää naista! Tässä jutussa on juuri
-kiusallisinta se, ettei tiedä, mistä aloittaisi hakemisensa."
-
-Sitten hänen ajatuksensa kohdistuivat neiti Prettyyn varman vaiston
-nojalla. Hän oli sittenkin ainoa saapuvilla oleva henkilö, joka tiesi
-jotakin Deanen elämästä ja puuhista Cambornessa. Hänellä oli joitakin
-omia tietoja, ja jotakin hän oli kuullut Deanelta. Neiti Prettyä piti
-siis lähestyä, ja hän päättikin niin tehdä.
-
-Simmons kulutti iltansa jossakin kaupungilla hänen ikäistensä
-nuorten miesten tavalla. Joskus hän poikkesi kerhoon, joskus pelasi
-biljardia tai pistäytyi Chancelloriin tunniksi juttelemaan jonkun
-siellä tapaamansa tuttavan kanssa. Sen vuoksi ei kukaan, joka näki
-Simmonsin poikkeavan Chancelloriin eräänä iltana pian kotiintulonsa
-jälkeen, voinut siitä päättää, että hän meni sinne missään varmassa
-tarkoituksessa; päinvastoin olisi ajateltu, että hän vain maleksi
-paikasta toiseen, kuten useimmat nuoret miehet, puotipalvelijat,
-konttoristit ja muut sellaiset, tekivät iltaisin. Mutta tällä kertaa
-Simmons ei mennyt biljardisaliin tai tarjoiluhuoneeseen, vaan kääntyi
-pieneen pohjakerroksessa sijaitsevaan anniskelutupaan, jonka avoimesta
-ovesta voi pitää silmällä kahvilan ovea. Siellä ei ollut ketään sillä
-hetkellä, ja hän istui siellä yksinään poltellen savuketta, siemaisten
-silloin tällöin kulauksen portviiniä ja odotellen. Hän odotti, kunnes
-hotellin vieraat, jotka tähän aikaan söivät päivällistä, alkoivat
-poistua kahvilasta ja kunnes hän näki neiti Prettyn tulevan ulos ja
-nousevan yläkertaan vanhoja tammiportaita myöten. Silloin Simmons
-pysäytti avoimen oven ohitse menevän sisäkön, Mary Sandersin, ja
-viittasi häntä tulemaan luokseen.
-
-"Kuulkaahan", kuiskasi hän iskien silmää, "minä haluan puhutella
-neiti Prettyä tärkeän asian vuoksi. Menkää senvuoksi sinne ja sanokaa
-hänelle, että Shelmoren konttoristi, herra Hackdale, on täällä ja
-haluaa keskustella hänen kanssaan hetkisen."
-
-Mary Sanders meni yläkertaan, katosi käytävän varjoihin, palasi pian
-ja viittasi Simmonsia seuraamaan. Tyttö vei hänet neiti Prettyn
-yksityiseen arkihuoneeseen ja sulki sitten oven hänen kumartavan
-vartalonsa takana. Neiti Pretty, joka istui nojatuolissa takan ääressä
-kirja kädessään, näytti ihmettelevän. Hän oli tietysti usein nähnyt
-Simmonsin Shelmoren konttorissa ja aina ihmetellyt, miksi hänen
-tukkansa oli niin punainen, hänen silmänsä niin liki toisiaan ja hänen
-nenänsä niin terävä. Mutta arvellen, että hänen ilmestymisensä tänne
-merkitsi uutisia, hän käski Simmonsin istuutua. Ja Simmons istuutui,
-laski hatun polvelleen, risti luisevat sormensa sen ympärille ja
-katseli neiti Prettyä kuin kettu kaniininluolaa, tuumien, saisiko
-sieltä mitään.
-
-"Jaha", sanoi neiti Pretty, "tulitteko tuomaan minulle jotakin viestiä
-herra Shelmorelta?"
-
-"En", vastasi Simmons. "Minä tulin tänne yksityisesti omasta
-aloitteestani, neiti Pretty. Teette minulle suuren palveluksen,
-jos käsittelette kaikkea sanottavaani täydellisesti yksityisenä ja
-luottamuksessa kerrottuna." Hän kumartui eteenpäin hattunsa yli ja
-hiljensi ääntään. "Neiti Pretty", jatkoi hän, "te haluatte varmaankin
-hyvin mielellänne saada selon siitä, kuka tappoi holhoojanne?"
-
-"Entä sitten?" kysyi neiti Pretty.
-
-"Juttu on hyvin pulmallinen", sanoi Simmons varmasti. "Hyvin
-pulmallinen. Johtolankaa on vaikea löytää, enkä luule Mellapontinkaan
-saaneen mitään selville."
-
-"Oletteko te sitten?" kysyi neiti Pretty.
-
-Simmons kohotti kätensä ja silitti leukaansa miettiväisesti.
-
-"Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että voisin ansaita tarjoamanne
-palkinnon", vastasi hän. "Minunkin on päästävä eteenpäin maailmassa,
-neiti Pretty, ja ne rahat auttaisivat minut suunnittelemalleni uralle.
-Neiti Pretty, tahdotteko tehdä minulle sen palveluksen, että salaatte
-tämän haastattelun ehdottomasti ja vastaatte minulle niihin pariin
-kolmeen kysymykseen, jotka aion teille esittää?"
-
-"Jos vastaukseni ja vaikenemiseni auttavat teitä löytämään holhoojani
-murhaajan, niin kyllä", vastasi neiti Pretty.
-
-"En uskaltaisi pyytää vaikenemista enkä vastauksia, ellei minulla
-olisi sitä päämäärää", vastasi Simmons. "No niin, neiti Pretty, ette
-luullakseni ymmärrä kysymyksiäni, mutta uskokaa minua, että ne ovat
-selviä. Ensiksikin, muistatteko herra Deanen vaimon, joka minun
-ymmärtääkseni on ollut kuolleena jo muutamia vuosia?"
-
-"Muistanko rouva Deanen?" huudahti neiti Pretty. "Tietysti minä
-muistan, koska olin tuttu hänen kanssaan koko ikäni, kunnes hän kuoli."
-
-"Oliko hän niin vanha kuin herra Deane tai likipitäin?" kysyi Simmons.
-
-"Hän oli paljon nuorempi, kymmentä tai kahtatoista vuotta nuorempi."
-
-"Rakastiko herra Deane häntä suuresti?"
-
-"Intohimoisesti! Hän oli hirveästi suruissaan vaimon kuoleman
-jälkeen. Muistan sen vallan hyvin", sanoi neiti Pretty. "Olin silloin
-viisitoistavuotias."
-
-"Te ette ehkä muista heidän tuloaan niille seuduille?" kysyi Simmons.
-
-"En vähääkään, mutta olen kuullut isäni ja äitini puhuvan siitä.
-Rouva Deane oli silloin ollut nuorikko. He olivat vasta äsken menneet
-naimisiin."
-
-"Voisitteko ilmoittaa minulle tarkoin, milloin he saapuivat Camborneen,
-neiti Pretty -- ainakin, minä vuonna?"
-
-"Voisin kyllä, jos tarkastelisin tilikirjojani kotona."
-
-"Vielä muuan kysymys, neiti Pretty. Tiedättekö rouva Deanen omaa
-sukunimeä ennen hänen naimisiinmenoaan?"
-
-"Kyllä", vastasi neiti Pretty heti. "Rouva Deane luki paljon ja hänellä
-oli paljon kirjoja, pääasiallisesti runoutta. Hänen kuoltuaan herra
-Deane antoi ne minulle. Minulla on täällä mukananikin muuan, jonka
-pistin laukkuuni lähtiessäni kotoa. Hänen nimensä on sen esilehdellä."
-
-Hän otti viereiseltä pöydältä käteensä kirjojen ja kuvalehtien
-joukosta erään ohuen ja nähtävästi paljon luetun kirjan ja antoi sen
-vieraalleen. Ja Simmons katsoi, painaen jälleen uuden nimen muistiinsa.
-
-"Nora le Geyt", sanoi hän mietiskelevästi. "Hm, tämä kajahtaa jonkun
-näyttelijättären nimeltä, neiti Pretty."
-
-"Kuinka tarkka te olettekaan!" huomautti neiti Pretty. "Rouva Deane
-olikin ollut näyttelijätär. Mutta paitsi hänen miestään, ei meidän
-seudullamme tiennyt siitä kukaan muu kuin minä. Hän piti minusta hyvin
-paljon, kun olin pieni tyttönen, ja minä oleskelin tavallisesti hyvin
-paljon heidän talossaan, joka oli meidän talomme vieressä. Rouva Deane
-lausui minulle joskus runoja ja kun tulin vanhemmaksi, aloin ihmetellä
-häntä. Ja kerran, vähän ennen hänen kuolemaansa -- hän kuoli hyvin
-äkkiä -- sanoin hänelle, että hän luullakseni jolloinkin oli ollut
-näyttelijätär, ja silloin hän kertoi minulle kuuluneensa teatteriin
-ennen naimisiinmenoaan herra Deanen kanssa. Hän ei halunnut ilmaista
-sitä kenellekään, koska cornwallilaiset ovat hyvin ankaria ja luulevat
-teatteria paholaisen tyyssijaksi. Mutta sanokaa nyt minulle, mitä tällä
-kaikella on tekemistä holhoojani murhassa?"
-
-Simmons kohotti kättään anteeksipyytävästi.
-
-"Teidän pitää suoda minulle anteeksi, neiti Pretty", sanoi hän
-kohteliaasti. "Meidän lakimiesten on pakko pitää salaisuuksia ja
-vaatia samaa muiltakin. Olkaa kärsivällinen minua kohtaan, neiti
-Pretty. En koetakaan salata teiltä, että minulla on muuan vaikutelma --
-epämääräinen ja muodoton vielä, mutta kuitenkin kieltämätön -- herra
-Deanen surullisesta kohtalosta ja minä aion toimia sen mukaan -- niin
-aion tehdä, vakuutan teille."
-
-"Teillä on siinä jotakin työskentelemisen arvoista!" huomautti neiti
-Pretty kuivimmalla tavallaan. "Jos saatte käsiinne sen miehen, joka
-tappoi holhoojani, ja toimitatte hänet hirteen, saatte kolmetuhatta
-puntaa, herra Simmons. Sellaista rahasummaa ette saakaan käsiinne joka
-päivä."
-
-Simmons tiesi sen vallan hyvin, ja siksi hän poistuessaan neiti
-Prettyn luota päätti lujemmin kuin milloinkaan ennen ottaa selon
-tästä salaisuudesta. Hän vaivasi aivojaan yöt päivät keksiäkseen
-uusia suunnitelmia ja menettelytapoja. Ja seuraavana sunnuntai-iltana
-hänen päähänsä juolahti mainio tuuma. Simmonskin, kuten useimmat
-muut Southernstowen nuorukaiset, piti jumalanpalveluksia mainioina
-tilaisuuksina paikkakunnan nuorten naisten katselemiseen ja heidän
-joukostaan viehättävimpien kanssa tutustumiseen. Hän sattui tänä
-erityisenä sunnuntai-iltana pistäytymään St. Gregoryn kirkkoon, missä
-saatiin kuunnella Southernstowen parasta soittoa, ja näki läheisessä
-penkissä rouva Champernownen viehättävän sisäkön, Jane Prattin,
-muistaen samalla, että Jane muinoin (Simmons oli kerran käynyt
-alkeiskouluakin) oli ollut hänen koulutoverinsa. Jane eli Jennie, kuten
-Simmons oli kuullut häntä nimitettävän, ei ollut niin kaunis kuin
-viehättävä, mutta Simmons oli kuitenkin paljon ennen jumalanpalveluksen
-loppua päättänyt ryhtyä häntä piirittämään.
-
-Hän väijyi tyttöä portilla ja lörpöteltyään hänen kanssaan hetkisen
-kirkkomaalla ehdotti, että he lähtisivät kävelemään ja neiti Pratt
-suostui, koska hänellä ei silloin ollut ketään toista nuorta miestä
-käsillä ja koska Simmons oli, ellei juuri täysin pätevä asianajaja,
-niin ainakin sydämestään ja sielustaan lakimies, joka sunnuntaisin
-käytti mustaa hännystakkia, silkkihattua ja sitruunanvärisiä
-silosormikkaita. Ja pienenevän kuun valossa ja rauhallisen kujan
-yksinäisyydessä matkalla Ashenhurst-huvilaan herra Simmons ja neiti
-Pratt olivat hyvin tuttavallisia keskenään ja sopivat niin mainiosti
-yhteen, että lopulta kävelivät käsitysten. Mutta neiti Pratt huudahti
-äkkiä, painautuen lähemmäksi saattajaansa. Hän viittasi pensaikkoon ja
-surkastuneihin puihin, joita oli heidän lähellään.
-
-"Huh, minä en lainkaan huomannut matkamme suuntaa!" sanoi hän. "Tuolla
-on se hiekkakuoppa, josta murhattu mies löydettiin."
-
-"Niin onkin", vastasi herra Simmons kiertäen miehekkään käsivartensa
-neiti Prattin solakan vartalon ympärille. "Sinun ei tarvitse pelätä
-aaveita eikä muutakaan silloin, kun minä olen mukana. Kummallinen juttu
-muuten, vai mitä? Ja vieläpä niin lähellä teidän taloanne."
-
-"Niin", sanoi neiti Pratt, saaden takaisin tavallisen tyyneytensä.
-"Eikö ollutkin? Kuulehan -- minä en voisi kertoa sitä sinulle, ellet
-olisi asianajaja, mutta tiedänhän, etteivät asianajajat milloinkaan
-ilmaise toisten salaisuuksia -- minä olen ihmetellyt kovasti erästä
-seikkaa, jonka todistajaksi jouduin samana maanantai-iltana. Minä näin
-rouva Champernownen keskustelevan erään miehen kanssa likellä huvilaa
-kello kahdentoista aikaan yöllä. Niin juuri! Luulin ensin, että se oli
-sir Reville Childerstone saattamassa emäntääni kotiin, mutta siinä
-erehdyin. Se mies oli ihan outo minulle, ja sitten olen arvellut..."
-
-Simmons pysäytti neiti Prattin, ja he keskustelivat kauan kuiskaillen.
-Lopuksi hän sanoi neiti Prattille: "Ei hiiskahdustakaan tästä asiasta!"
-Ja he erosivat ymmärtäen toisensa täydellisesti. Simmons lähti kotiaan
-kohti tavattoman iloisena, sillä kuulemansa perusteella hän oli nyt
-ihan varma siitä, että Deane ja rouva Champernowne olivat tavanneet
-toisensa murhailtana.
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LUKU
-
-Kultakello
-
-
-Simmons tuli asuntoonsa sinä iltana täydellisesti varmana siitä, että
-Deanen murhaan liittyvä salaisuus oli rouva Champernownen hallussa. Hän
-oli jo varma siitäkin, että Deane oli sama Arradeane, joka kerran oli
-asunut Normansholtissa; että rouva Champernowne oli rouva Arradeane ja
-että herra Alfred oli vetelehtivä laiska veli. Tämän kaiken perusteella
-voitiin olettaa vaikka mitä. Ehkä rouva Champernowne oli ampunut Deanen
-omin käsin -- se ei tuntunut hänestä lainkaan mahdottomalta. Ehkä herra
-Alfred ampui hänet, mikä oli vähemmän otaksuttavaa, mutta kuitenkin
-mahdollista. Ehkä joku kulkuri, joku hylkiö markkinoilta, oli tehnyt
-ryöstömurhan. Simmonsista tämä tuntui mitättömältä yksityiskohdalta
-verrattuna siihen tosiseikkaan, että mikäli nyt voi päätellä asioista,
-Arradeane oli nähnyt ja tuntenut vaimonsa elävienkuvien teatterissa
-ja jälkeenpäin haastatellut häntä hänen omassa puutarhassaan. Mies ja
-vaimo olivat tavanneet toisensa, sitä ei voitu kieltää. Mutta mitä
-heidän kohtaamisensa jälkeen tapahtui, sitä Simmons ei vielä tiennyt,
-mutta aikoi ottaa siitä selon. Muuten hän oli jo saanut päähänsä
-toisen olettamuksen, joka vahvistui tunti tunnilta, kunnes se häntä
-oikein kiusasi. Tiesikö hänen veljensä, John Hackdale, jotakin rouva
-Champernownen salaisuudesta? Tiesikö hänkin, että murhattu mies tapasi
-rouva Champernownen kuoliniltanaan? Siis lyhyesti sanoen, oliko John
-perehtynyt noihin asioihin, joita peittävän verhon läpi eivät poliisit
-eivätkä siviilihenkilöt olleet kyenneet tunkeutumaan?
-
-Simmons osasi asianmukaisesti nimittää kutakin ilmiötä, ja hänellä
-oli syytä epäillä veljeään. Nuoruudestaan huolimatta hän oli paatunut
-kyynikko. Hän oli oivallisen epäileväinen kaikkea hyväntahtoisuutta
-kohtaan; kukaan ei hänen mielestään tehnyt milloinkaan mitään
-palkatta, mutta jos joku niin teki, oli hän hölmö. Jos milloin tahansa
-näet jonkun henkilön saavuttavan paremman aseman ja varallisuutta,
-mietti Simmons mielessään, voit olla ihan varma siitä, että
-hänen ylentämisensä on ollut jonkun etujen mukaista. Ja hän teki
-itselleen kysymyksen, jota hän sanoi hyvin ilkeäksi: Miksi oli rouva
-Champernowne alkuvalmisteluitta ja hetken mielijohteesta ylentänyt
-Johnin varajohtajasta, josta toimesta oli palkkaa vain kuusi puntaa
-viikossa, sellaiseen asemaan, josta, kuten Simmons oli saanut selville,
-maksettiin hyvin suuri palkka?
-
-Mikä oli ollut siihen syynä ja vaikutteena? Hänestä oli nurinkurista
-uskoa, että tämä toivottava ylennys oli johtunut Johnin
-liikemieslahjoista ja taitavuudesta, samoin kuin sekin, että pitäisi
-myöntää Johnin olevan ainoan sopivan henkilön tuohon toimeen. Simmons
-tunsi tarpeeksi paljon maailmaa tietääkseen, että oli olemassa
-kymmenittäin, jopa sadoittainkin sellaisia miehiä, ihan yhtä hyvin,
-ellei paremminkin sopivia kuin John tämän uuden yhtiön yhdistettyyn
-johtajan ja sihteerin toimeen; vieläpä he olisivat kiihkeästi ottaneet
-tämän toimen vastaan kahdesta kolmasosasta siitä palkasta, jonka John
-tulisi saamaan. Ei, sitä pötyä ei Simmons uskonut, sillä hän tiesi
-paremmin, kuinka oli asian laita. Tällä nopealla ylenemisellä oli
-kyllä omat syynsä -- eikö ollut merkillistä, että se tapahtui juuri
-seuraavana päivänä Deanen ruumiin löytämisen jälkeen? John tiesi siis
-jotakin, ja tämä uusi virka suurine palkkoineen oli vain lahjus, että
-hän pitäisi suunsa kiinni. Mutta mitä hän siis tiesi?
-
-"Siitä on minun otettava selko!" mumisi Simmons pistäessään avaimen
-täysihoitolansa lukon reikään. "Se on minun etujeni mukaista. Pidä
-silmällä numero yhtä, Sim, veikkonen -- ja tässä tapauksessa on numero
-yksi paras ystäväni!"
-
-Hän oli koko ikänsä kuullut Johnin toistelevan tätä kallisarvoista
-totuutta niin usein, että se oli käynyt hänelle oikeaksi evankeliumiksi
--- hänellä ei todella ollutkaan muuta uskoa. Hän ei tuntenut olevansa
-lainkaan kiitollisuudenvelassa Johnille siitä, että tämä oli elättänyt,
-vaatettanut ja kasvattanut hänet ja hankkinut hänelle vihdoin toimen.
-Simmons sanoi Johnin tehneen sen kaiken omaksi hyödykseen; eihän
-olisi lainkaan käynyt päinsä sallia Southernstowen asukkaiden sanoa,
-että John Hackdale, niin ripeä ja eteenpäinpyrkivä nuori mies, antoi
-nuoremman veljensä käyttää resuisia housuja ja rikkinäisiä kenkiä ja
-jäädä opetusta vaille. John tiesi kyllä, ettei mikään kannattanut niin
-hyvin kuin uljaana ja kunnollisena esiintyminen. Niin ainakin päätteli
-Simmons, tuntematta lainkaan tunnontuskia epäillessään veljensä
-jollakin tavoin sekaantuneen tähän Arradeane-Champernownen salaisuuteen
-ja päättäessään pitää häntä tämän jälkeen tarkasti silmällä.
-Simmonsilla oli nyt edessään maali, jonka läpi hän aikoi potkaista
-onnen jalkapallon ja jonka poikkipuusta riippui suuri julistus, luvaten
-voittajalle kolmetuhatta puntaa.
-
-Mutta Simmons ei olisi ollut niin levollinen, käveltyään
-sunnuntai-iltana rouva Champernownen viehättävän sisäkön kanssa, jos
-olisi tiennyt, että noin kolmenkymmenen kilometrin päässä hänestä oli
-muuan toinen viekas vainukoira samoilla jäljillä kuin hänkin. Bartlett!
-Tämä kelpo herrasmies oli luettuaan ja painettuaan mieleensä sen
-julistuksen sisällön, jota Pemberton oli pyytänyt häntä jakelemaan,
-alkanut nopeasti ajatella. Hän piti John Hackdalelle antamansa
-lupauksen ja poistui Southernstowesta viimeisessä junassa, mutta
-ennenkuin juna lähti Portsmouthiin, kolmenkymmenen kilometrin päähän
-Southernstowesta, oli hän päättänyt olla matkustamatta New Yorkiin
-tai edes Southamptoniin ja antaa noille molemmille paikoille pitkän
-nenän. Sillä Bartlett, vaikka hän oli viime vuosina ollut maleksija
-ja parantumaton tyhjäntoimittaja, oli aikoinaan ollut jokseenkin
-älykäs ja ovela mies, eikä viimeaikainen rommin palvonta ollut vielä
-täydellisesti kuolettanut hänen kykyjään. Tämä juttu alkoi hänelle
-selvitä. Siihen liittyi jokin salaisuus, ja hänellä oli tavallaan
-sen avain. Hän oli ensin ajatellut, että John Hackdale oli vaatinut
-hänen vaiteliaisuuttaan, koska häväistysjuttu tai kyseleminen voisi
-suututtaa rouva Champernownea, Southernstowen pormestaria. Mutta nyt
-hän näki siinä piilevän jotakin muuta. Hänet oli riennetty toimittamaan
-pois tieltä -- lahjottu vetäytymään syrjään. Sataviisikymmentä puntaa
-taskussa ja toiset sataviisikymmentä tiedossa oli kyllä mainio asia,
-mutta ei tarpeeksi. Ei missään tapauksessa tarpeeksi... erittäinkään
-tuohon palkintojulistukseen verrattuna. Amerikkaanko? Ei missään
-nimessä! Portsmouthiin aluksi ja siistiin asuntoon, minne hän voi
-piiloutua kypsyttämään suunnitelmiaan -- joko kiristääkseen rouva
-Champernownelta rahaa tai tehdäkseen jotakin, mikä toimittaisi hänelle
-neiti Prettyn palkinnon.
-
-Bartlett vietti sen yön eräässä halvassa hotellissa ja herättyään
-varhain seuraavana aamuna arvosteli tilannetta tehden useita
-päätöksiä, jotka suureksi osaksi johtuivat siitä, että hänellä oli
-sataviisikymmentä puntaa taskussaan. Hän aikoi vuokrata itselleen
-vaatimattoman asunnon Portsmouthista, sitten ostaa uuden puvun,
-uusia kaulahuiveja ja uudet kengät, viettää rauhallista elämää ja
-olla hyvin varovainen rommin juomisessa. Hän tahtoi hoitaa aivojaan
-ja terästää järkeään, hankkia itselleen kaikki Southernstowessa
-ilmestyvät ja muutkin sanomalehdet, joissa kerrottiin lähemmin tuosta
-"Hiekkakuoppamurhasta", kuten Deane-juttua oli ruvettu nimittämään, ja
-vahvistaa itseään ensimmäiseen suoraan hyökkäykseen, jossa tarvittiin
-yksityiskohtaisia tietoja. Sen hän oli päättänyt varmasti, että hän
-ansaitsisi rahaa joko neiti Prettyltä tai rouva Champernownelta. Ne
-rahat, jotka hänellä oli taskussaan, olivat tietysti tulleet rouva
-Champernownelta eikä John Hackdalelta. Ja kyynillisesti nauraen hän
-mutisi, että siellä, mistä nämä olivat kotoisin, oli vielä paljon
-jäljellä. Kiristetty raha tai palkintoraha olivat hänestä yhtä hyvää.
-
-Bartlettilla oli vielä sen verran tarmoa jäljellä, että hän kykeni
-toteuttamaan päätöksensä. Hän sai rauhallisen ja mukavan asunnon
-Portseassa erään lesken huvilassa, uudisti vaatevarastonsa ja
-vähensi järkevästi liiallista rommin nauttimista; hänen emäntänsä
-mielestä hän oli tyyni, hyvin käyttäytyvä mies, joka söi ateriansa
-määrättyinä aikoina, käveli ulkosalla melkoisen paljon, maksoi
-laskunsa säännöllisesti joka lauantai aamiaispöydässä ja osti ja luki
-kovin paljon lehtiä. Hän nimitti itseään siellä Bartoniksi, sanoen
-ansainneensa hieman rahaa työskenneltyään kovasti koko ikänsä ja
-haluavansa nyt nauttia levosta jonkun aikaa. Ja hän olikin todella
-tarpeeksi levollinen lukiessaan lehtiään ja leikellessään niistä
-uutisiaan, jotka sitten pani säilöön vanhaan lompakkoonsa. Kaikissa
-näissä uutisissa kerrottiin Deanen murhasta ja kuulustelusta eikä
-niissä ollut paljoakaan uutta, mitä niiden lukija ja kokooja ei olisi
-entuudestaan tiennyt. Mutta eräänä iltana, kun Bartlett silmäili
-Portsmouthin iltalehtiä, hän luki neiti Prettyn tekemästä uudesta
-palkintotarjouksesta, ja hänen alkoi tehdä mieli noita rahoja enemmän
-kuin milloinkaan ennen. Kolmetuhatta puntaa! Hän olisi jättänyt
-rouva Champernownen kidutettavaksi, hirtettäväksi, mestattavaksi tai
-poltettavaksi, jos palkinto olisi puoleksikin noin suuri ja käteisellä
-maksettava.
-
-Bartlett meni kaupungille tavalliselle aamukävelylleen seuraavana
-päivänä ja mietti asioita. Palaisikohan hän Southernstoween kertomaan
-neiti Prettylle kaiken sen, mitä todella tiesi? Jos neiti ja hänen
-lainoppinut neuvonantajansa ja poliisi ryhtyisivät seuraamaan sitä
-heikkoa johtolankaa, jonka hän saattoi ilmoittaa, saisiko hän silloin
-palkinnon? Mutta kaikissa tapauksissa hän voisi saada jo heti
-kaksituhatta puntaa, koska se summa tarjottiin kelle tahansa, joka oli
-nähnyt Deanen murhailtana. Hän oli nähnyt Deanen -- hän, Bartlett!
-Mutta äkkiä karmivat kylmänväreet hänen selkäänsä, vaikka hänen
-sydäntään lämmittivät palkinnon toiveet, sillä hänen mieleensä johtui,
-että neiti Pretty ehkä vaatisi häntä todistamaan nähneensä Deanen.
-Hänen oli kyllä helppo väittää, että hän oli nähnyt Deanen, mutta
-kuinka hän voisi sen todistaa?
-
-No niin, se voisi ehkä sittenkin kelvata jonkinlaiseksi todistukseksi,
-jos hän samalla todistaisi John Hackdalen antaneen hänelle rahaa,
-paljon rahaa, jotta hän pitäisi suunsa kiinni ja matkustaisi heti
-tiehensä -- mutta silloin Hackdale voisi ehkä kieltää milloinkaan
-niin tehneensä -- voisi todella sanoa rouva Champernownen
-lahjoittaneen rahat armeliaisuudesta auttaakseen häviölle joutunutta
-southernstowelaista pääsemään uudestaan alkuun. Ehkä olisi parasta
-mennä suoraan rouva Champernownen luo kiristämään ja tarjoamaan
-hänelle sen ehdon, että hän sai mieluummin maksaa kuin päästää hänet
-turvautumaan neiti Prettyyn. Mutta taas hän epäröi. Vähän ennen tätä
-tapahtumaa oli Bartlett joutunut hieman tekemisiin Southernstowen
-poliisin kanssa, ja hänen oli ollut pakko esiintyä maistraatissa,
-jonka puheenjohtajana oli toiminut pormestari, rouva Champernowne. Hän
-muisti rouvan ankaran lujan esiintymisen ja kavahti ajatustakin joutua
-taas tekemisiin hänen kanssaan. Ei, mutta entä jos hän menisikin neiti
-Prettyn luo ja kertoisi hänelle tietonsa. Kunpa hänellä vain olisi
-ollut enemmän kerrottavaa!
-
-Bartlettin aamiaiskävely vei hänet koneellisesti hänen tavalliseen
-käyntipaikkaansa, erääseen ravintolaan suurliikenteisen kadun
-varrelle. Hän tilasi lasillisen mielijuomaansa ja pysähtyi pikari
-kädessään tarjoiluhuoneen kaari-ikkunan viereen katselemaan
-vilkasta katuliikennettä ja uudestaan miettimään suunnitelmiaan ja
-pulmiaan. Ja äkkiä hän säpsähti nähdessään pari henkilöä, jotka hän
-southernstowelaisena tunsi tarpeeksi hyvin. Hän katsoi katsomistaan ja
-alkoi ihmetellä.
-
-Nuo henkilöt olivat mies ja nainen -- Kight, Chancellorhotellin
-yövahtimestari, ja Mary Sanders, sisäkkö. He olivat molemmat
-pukeutuneet parhaimpiin vaatteihinsa ja nähtävästi saapuneet kaupunkiin
-siksi päiväksi huvittelemaan. Mutta Bartlettin terävät silmät, hänen
-katsellessaan heidän hommiaan kadun toisella puolen, näkivät heidän
-etsivän jotakin. He kävelivät käytävällä tirkistäen eri kauppoihin ja
-pysähtyivät sitten äkkiä erään kello- ja jalokivikaupan edustalle.
-Kohta sen huomattuaan he perääntyivät ja aloittivat nähtävästi hyvin
-kiihkeän väittelyn, joka vihdoin päättyi siihen, että Mary Sanders
-poistui Kightin luota ja astui jalokivikauppaan. Hän viipyi siellä
-jonkun aikaa, ja Kight odotti. Mary tuli vihdoin kadulle liittyen
-toveriinsa, ja nyt seurasi toinen väittely, jonka kuluessa Kight näytti
-paheksuvan jotakin hänelle ilmaistua asiaa. Mutta vihdoin, nähtävästi
-Maryn houkutuksesta, hän meni tytön kera takaisin kauppaan, ja he
-viipyivät siellä noin kymmenen minuuttia. Sitten he tulivat ulos ja
-lähtivät kävelemään katua pitkin. Ja Bartlett, siemaistuaan lopun
-rommistaan, livahti kadulle ja seurasi heitä turvallisen välimatkan
-päässä.
-
-Kight ja hänen toverinsa kävelivät hitaasti eteenpäin, kunnes
-saapuivat erään pankin edustalle. Nainen meni sisään, ja Kight odotti
-ulkopuolella. Eikä hänen tarvinnut odottaakaan pitkää aikaa, sillä Mary
-Sanders tuli pian kadulle jälleen ja työnsi käsilaukkuunsa jotakin,
-mikä Bartlettista näytti setelitukolta. Tyttö nyökkäsi iloisesti ja
-tyynnyttävästi Kightille, ja yhdessä he sitten lähtivät satamaan päin,
-missä on kaupungin huvittelupaikkoja. Ja Bartlett antoi heidän mennä ja
-palasi ravintolaansa miettimään.
-
-Se kohtuullisuus, jota Bartlett oli pakottautunut noudattamaan
-Portsmouthiin tulonsa jälkeen, oli terästänyt hänen luontaista älyään.
-Nyt hän ajatteli hartaasti ja ovelasti. Hän oli moneen kertaan lukenut
-selostuksia murhajutusta ja muisteli nyt yövahtimestarin ja sisäkön
-todistuksia, kiinnittäen erityisesti huomionsa siihen, mitä tyttö
-oli sanonut Deanen rahoista ja jalokivistä, jotka hän oli nähnyt
-pukupöydällä viedessään Deanelle kuumaa maitoa murhailtana. Entä jos...
-jos...
-
-Annettuaan ajatustensa liitää muutamia minuutteja nopeasti Bartlett
-keskeytti ne. Hän seisoi hetkisen paikallaan, arvostellen itseään.
-Hän oli siististi, vieläpä hyvinkin puettu, ja tiesi olevansa
-kunnioitettavan näköinen. Hänen nenänsä oli kyllä ollut punertava
-ja hänen silmänsä veristyneet hänen poistuessaan Southernstowesta,
-mutta nyt olivat nämä juoppouden merkit hävinneet. Hän tiesi, koska
-kerran oli ennen ollut paremmassa asemassa, voivansa käyttäytyä
-hyvin ja puhua sujuvasti, ja hänellä oli tuo lohduttava tieto siitä,
-että hän oli saanut hyvän kasvatuksen. Ja äkkiä, luottaen kykyynsä
-näytellä haluamaansa osaa, hän lähti liikkeelle ja meni rohkeasti
-samaan jalokivikauppaan, josta Kight ja Mary Sanders olivat tulleet
-esille noin parikymmentä minuuttia sitten. Kauppias, lempeän näköinen
-silmälaseja käyttävä mies, seisoi myymäläpöytänsä takana tarkastellen
-tavaroitaan, apulaisen palvellessa kauempana erästä ostajaa.
-
-Bartlett lähestyi kauppiasta.
-
-"Saanko puhella teidän kanssanne kahden kesken hetkisen?" kysyi hän
-kohteliaasti.
-
-Kauppias näytti hieman hämmästyvän, mutta astui kuitenkin heti
-myymäläpöydän ohi ja avattuaan erään oven kaupan perällä viittasi
-vierastaan astumaan sisään. Bartlett totteli katsahtaen häneen tavalla,
-jonka piti merkitä, että hän tahtoi keskustella omistajan kanssa
-yksityisesti.
-
-"Asianne?" kysyi kauppias.
-
-"Seikka on sellainen", vastasi Bartlett, "että minä olen yksityisetsivä
-ja olen saanut hoitaakseni hyvin tärkeän ja arkaluontoisen tehtävän.
-Teidän luonanne kävi äsken nuori nainen, jonka tunnen ja jota syystä
-epäilen. Meidän kesken puhuen, mitä hän halusi?"
-
-Kauppias oli tarkasti katsellut Bartlettia. Ja tämä näyttikin varmasti
-sellaiselta, jollaisia yksityisetsivien luullaan olevan, sillä hänessä
-oli jotakin sentapaista. "Toivoakseni tässä ei ole mitään vialla",
-vastasi hän levottomasti. "Jos haluatte tietää, tuli tuo nuori nainen
-myymään minulle kelloa."
-
-"Arvokasta kultakelloako?" kysyi Bartlett heti.
-
-"Niin, kultakelloa juuri", vastasi kauppias. "Ja arvokasta.
-Nainen sanoi minulle saaneensa sen äskettäin testamenttilahjana
-eno-vainajaltaan. Mutta hän sanoi olevansa työläinen ja haluavansa
-mieluummin sen arvon rahassa kuin kellon ja pyysi minua ostamaan sen."
-
-"Ja te ostitte?"
-
-"Kyllä, ja maksoin hänelle siitä tavattoman hyvän hinnan. Viisikuudetta
-puntaa", vastasi kauppias. "Hän sai maksuosoituksen. Onko siinä mitään
-vialla?"
-
-"Maksuosoituksen peruuttaminen on jo liian myöhäistä", sanoi Bartlett.
-"Minä seurasin heitä pankkiin. Tytöllä oli eräs mies mukanaan..."
-
-"Niin, sen tiedän -- hänen oma miehensä -- hänkin tuli tänne",
-keskeytti kauppias. "Mutta..."
-
-"Mies ei ole sen enempää hänen miehensä kuin minäkään", sanoi Bartlett.
-"No niin, minä pelkään, että tuo kello on varastettu. Mutta tämän asian
-voin selvittää vuorokaudessa. Ja jos kello kuuluu sille henkilölle,
-jonka omaksi sitä luulen, ette menetä mitään. Sen takaan. Nyt ei
-sanaakaan tästä kenellekään, kunnes tapaatte minut jälleen tähän samaan
-aikaan huomenna."
-
-Kauppiaan mieli näytti keventyneen, vaikka hän vieläkin oli hämmästynyt.
-
-"Jos epäilitte noita henkilöitä, miksi ette pidättänyt heitä?" kysyi
-hän. "Ehkä he..."
-
-Bartlett taputti hänen käsivarttaan.
-
-"Siihen on vielä sittenkin aikaa, kun tulen tänne jälleen", sanoi hän
-iskien silmää. "Minä voin vangita molemmat tunnin kuluessa. He eivät
-aavista lainkaan, että olen heidän jäljillään. Pitäkää huolta kellosta,
-kunnes tapaatte minut tähän samaan aikaan huomenna."
-
-Sitten hän poistui, palaten asuntoonsa syömään päivällistä. Sen jälkeen
-hän istuutui pöytänsä ääreen ja kirjoitti huolellisesti suunnitellun
-kirjeen neiti Cynthia Prettylle, Southernstowen Chancellor-hotelliin,
-piirtäen sen alle tilapäisen nimensä Bartonin. Siinä hän sanoi, että
-hänellä oli tärkeä ilmoitus tehtävänä äskeisen murhenäytelmän johdosta,
-ja pyysi, että neiti tulisi tapaamaan häntä Portsmouthin asemalle puoli
-yhdentoista aikaan seuraavana aamuna ja toistaiseksi pitäisi tätä
-kirjettä ehdottomasti yksityisenä.
-
-Ja neiti Pretty tuli. Hän oli kiihkeä ja utelias. Bartlett arvioi hänet
-parissa minuutissa ja tiesi sitten, että tytöstä koituisi hänelle
-kelvollinen kultakaivos. Käyttäytyen kohteliaasti ja kunnioittavasti
-hän selosti neidille lyhyesti eilisen tapahtuman ja opasti hänet
-jalokivikauppiaan liikkeeseen. Ja kauppias näytti heille pienessä
-yksityishuoneessaan kelloa. Neiti Pretty katsahti siihen vain kerran ja
-kalpeni.
-
-"Taivas varjelkoon!" sanoi hän hiljaa. "Niin, tämä on epäilemättä
-holhoojani kello!"
-
-
-
-
-KAHDESTOISTA LUKU
-
-Vangitut
-
-
-Bartlett tunsi kohoavansa suuriin korkeuksiin siinä ammatissa, johon oli
-vapaaehtoisesti ruvennut vuorokautta aikaisemmin. Hän kääntyi neiti
-Prettyn puoleen varoittavan ja juhlallisen näköisenä.
-
-"Älkää vain erehtykö, neiti!" sanoi hän. "Katsokaa tarkasti, koska
-kultakelloissa ei yleensä ole suurtakaan eroa. Te olette siis varma,
-että tämä on herra Deane-vainajan kello?"
-
-"Minä olen siitä yhtä varma kuin tässä seisomisestani!" vakuutti neiti
-Pretty. "Ja minun täytyykin olla, koska olen nähnyt tuon kellon satoja
-kertoja pienestä tytöstä asti. Se kuului holhooja-vainajalleni. Ja
-te sanotte", lisäsi hän kääntyen kauppiaan puoleen, "ostaneenne sen
-eilen Mary Sandersilta, Southernstowen Chancellor-hotellin sisäköltä?
-Silloin..."
-
-"Minä en tiennyt naisen nimeä, arvoisa neiti", keskeytti kauppias. "Hän
-näytti hyvin kunnioitettavalta nuorelta henkilöltä ja kertoi minulle
-tarinan, joka minusta tuntui täysin uskottavalta. Mutta tietysti, jos
-te tunnette kellon..."
-
-"Ah, kellosta ei ole epäilemistäkään!" sanoi neiti Pretty
-vakuuttavasti. "Muuten on olemassa paljon muitakin ihmisiä, paitsi
-minua, jotka sen tuntisivat. Mitä nyt on tehtävä?" kysyi hän kääntyen
-Bartlettin puoleen. "Turvaudummeko poliisiin?"
-
-"Tietysti, neiti!" vastasi Bartlett. "Poliisiin tietysti --
-Southernstowen poliisiin ja erittäinkin poliisimestari Mellapontiin."
-Hän puhui kerkeästi ja luottavasti saatuaan selville asemalta
-tullessaan, että neiti Pretty pitäisi sanansa ja maksaisi hänelle
-tuhannen punnan korvauksen kellon löytämisestä. "Meidän pitää lähteä
-sinne heti. Tekin voitte tehdä sen mukavammin seuraamalla minua",
-jatkoi hän kääntyen kauppiaan puoleen. "Ja teidän on tietysti otettava
-kello mukaanne."
-
-Kauppias vihjaisi jotakin sopimattomasta ajasta, lausuen samalla
-toivomuksensa, ettei hän haluaisi menettää mitään tässä jutussa. Mutta
-Bartlett heilautti kättään.
-
-"Minähän sanoin teille jo eilen, ettette menetä mitään koko jutussa",
-sanoi hän. "Tämä arvoisa neiti pitää siitä kyllä huolta, koska
-viisikymmentä puntaa ei merkitse hänelle mitään verrattuna siihen
-etuun, jonka johtolangan löytäminen hänen holhoojansa murhaajien
-vangitsemiseksi on tuottanut. Teidän pitää tietysti tulla kanssamme
-Southernstoween todistamaan, että juuri tuo nainen teille myi kellon."
-
-"Niin kai", vastasi kauppias, alkaen antaa ohjeita apulaiselleen.
-"Siellä pannaan luullakseni toimeen poliisitutkinto?" kysyi hän
-pistäessään kellon taskuunsa ja ottaessaan hattunsa ja päällystakkinsa.
-"Se merkitsee vielä suurempaa ajanhukkaa!"
-
-"Oikeuden avustaminen ei ole ajanhukkaa, sir", huomautti Bartlett niin
-arvokkaasti kuin osasi. "Se kuuluu kansalaisvelvollisuuksiin, sir. Eikä
-tästä jutusta päästäkään paljaalla poliisitutkinnolla, vaan se joutuu
-valamiehistön käsiteltäväksi."
-
-Kauppias mutisi jotakin, mistä toiset ymmärsivät hänen pahoittelevan,
-ettei Mary Sanders ollut vienyt kelloa muualle, mutta hän seurasi
-kuitenkin Bartlettia ja neiti Prettyä asemalle, matkustaen heidän
-kanssaan Southernstoween. Bartlett ei ollut käynyt kertaakaan tässä
-pienessä kaupungissa sen jälkeen kun oli nopeasti sieltä poistunut John
-Hackdalen vaatimuksesta. Hän oli silloin livahtanut tiehensä pitkin
-takakujia ja varjoisia puistoteitä, mutta nyt hän marssi rohkeasti
-kadulla tietäen, että useat ihmiset, jotka näkivät ja tunsivat
-hänet, ihmettelivät hänen uusia vaatteitaan, siistiä ulkomuotoaan
-ja neiti Prettyn toveruutta. Ja juuri kaupungin keskustassa, tuskin
-kolmenkymmenenkään metrin päässä poliisiasemalta tuli John Hackdale
-äkkiä eräästä pankista kadulle, ollen melkein törmätä Bartlettiin,
-neiti Prettyyn ja jalokivikauppiaaseen. Hän pysähtyi heti ja tarttui
-Bartlettia käsivarteen.
-
-"Tekö täällä?" huudahti hän. "Mitä ihmettä te..."
-
-Bartlett riisti irti käsivartensa ja jatkoi matkaansa.
-
-"Nyt en voi palvella teitä, herra Hackdale", sanoi hän hieman
-alentuvasti ja julkeasti. "Minulla on muita tärkeitä hommia, mutta suon
-teille minuutin tai pari jälkeenpäin."
-
-Hän marssi eteenpäin, viitaten tovereitaan seuraamaan. Hackdale, joka
-oli hämmästynyt sanattomaksi, seisoi suu auki tuijottaen hänen ja
-toisten jälkeen. Hän tuijotti, kunnes näki kaikkien kolmen katoavan
-kaupungintalon porttikäytävään ja poikkeavan poliisiasemalle. Sitten
-hän vasta veti syvään henkeä.
-
-"Mitä lempoa tämä oikeastaan merkitsee?" sanoi hän melkein ääneen.
-"Bartlett, jonka nyt pitäisi olla New Yorkissa, ilmestyy tänne
-neiti Prettyn ja erään vieraan henkilön seurassa. Ja he menevät
-poliisiasemalle. Mitä kirottuja temppuja hänellä nyt onkaan mielessä?
-Hän ei siis olekaan matkustanut! Aikooko hän --?"
-
-Simmons saapui juuri silloin paikalle kantaen toisessa kädessään
-punaisella nauhalla sidottua asiakirjakääröä. Hänen veljensä tarttui
-häntä olkapäähän.
-
-"Sim!" huudahti hän, "oletko kuullut konttorissanne mitään tästä Deanen
-jutusta? Onko neiti Pretty käynyt siellä tänä aamuna tai äskettäin?"
-
-"Ei muutamiin päiviin", vastasi Simmons, huomaten heti veljensä
-levottomuuden. "Ei, emme ole kuulleet mitään. Mitä uutta neiti
-Prettystä?"
-
-John Hackdale tuijotti vieläkin porttikäytävään, jonne kummallinen
-kolmikko oli kadonnut. Hän nyökkäsi sinnepäin.
-
-"Neiti Pretty, muuan outo mies ja tyhjäntoimittaja Bartlett menivät
-juuri ohitseni poliisiasemalle", sanoi hän. "Jotakin on siis tekeillä!
-Mutta..."
-
-"Bartlettko?" keskeytti Simmons säpsähtäen. "Jim Bartlettko? Joku sanoi
-eilen illalla, että..."
-
-"Mitä sitten?" sähähti John. "Mitä?"
-
-"Ei muuta kuin ettei Bartlettia ole missään näkynyt viime aikoina",
-jatkoi Simmons. "Tuoko sama Bartlett siis? Vieläpä neiti Prettyn ja
-erään vieraan seurassa? Hm, oliko se vieras etsivän näköinen?"
-
-John Hackdale ei vastannut, ja Simmons huomasi, että hän oli
-säikähtynyt ja hermostunut.
-
-"Kuulehan nyt, Sim", sanoi John hätäisesti, "Shelmore on neiti Prettyn
-asianajaja. Juokse ilmoittamaan hänelle, mitä olen kertonut sinulle, ja
-pyydä häntä tulemaan tänne poliisiasemalle, missä nuo toisetkin ovat
-Mellapontin luona. Shelmore saa kyllä selville, miksi he ovat saapuneet
-sinne, ja hän kertoo sitten kaikki sinulle. Sinä voit selostaa minulle
-asian päivällisaikaan. No, kiiruhda nyt!"
-
-Simmons nyökkäsi ja lähti Shelmoren konttoriin päin, mieli täynnä
-ajatuksia. Miksi John niin ilmeisen kiihkeästi tahtoi saada selville
-syyn neiti Prettyn ja Bartlettin käyntiin poliisiasemalla erään oudon
-miehen seurassa? Miksi John näytti pelästyneeltä? Mitä John tiesi
-Bartlettista, tai paremmin sanoen, mitä Bartlett tiesi Johnista? Kun
-Bartlett, ovela kerjäläinen, kirotun sukkela mies ollessaan selvä,
-sanoi Simmons itsekseen kiivetessään Shelmoren portaita, oli mennyt
-Mellapontin luo neiti Prettyn kanssa, silloin hän, koira vieköön,
-myös tiesi jotakin, mutta mitähän se oli? Ja saadakseen sen selville
-hän kertoi Shelmorelle, mitä hänelle juuri oli ilmoitettu. Mutta
-hänen hämmästyksekseen Shelmore jäikin istumaan tyynesti, näyttämättä
-merkkiäkään siitä, että hän aikoi nousta.
-
-"Tämä ei kuulu lainkaan meihin, Hackdale", sanoi hän jyrkästi.
-"Oletteko saanut ne asiakirjat Parmiter ja Pulsfordilta?"
-
-Simmons nolostui: Koska hän itse oli äärettömän utelias, ei hän voinut
-mitenkään ymmärtää, että joku toinen voi olla toisenlainen. Mutta
-Shelmore oli nähtävästi ihan välinpitämätön, ja hänen oli siis pakko
-tuoda esille asiakirjansa, vieläpä istua niiden ääressä koko aamu. Hän
-arvaili kuitenkin koko ajan, mitä poliisiasemalla nyt hommattiin ja
-miksi hänen veljensä oli halunnut saada sen niin välttämättä tietää.
-
-Jos John Hackdale tai hänen nuorempi veljensä olisi voinut katsella
-tiiliseinien läpi poliisimestarin yksityishuoneeseen, olisi hän
-nähnyt Mellapontin istuvan pöytänsä ääressä ääneti kuuntelemassa sitä
-selostusta, jonka Bartlett puheenjohtajana esitti täydellisesti,
-korostaen kaunopuheisesti omaa osuuttansa. Mellapont tunsi Bartlettin,
-tiesi hänen olevan rappiolle joutuneen miehen, tyhjäntoimittajan,
-juopon ja rähjäisen siitä saakka, kun hän itse pari vuotta sitten oli
-saapunut kaupunkiin. Nyt hän kuitenkin ihmetteli koko ajan Bartlettin
-puhuessa tätä muutosta -- tuossa hän seisoi hyvin kunnioitettavana,
-terveen näköisenä, itsetietoisena ja varmana, ilmaisten lisäksi
-melkoista kyvykkyyttäkin -- ja poliisimestari kysyi itseltään, kuinka
-tämä kaikki oli tapahtunut ja mistä Bartlett oli saanut ne varat,
-jotka hän nähtävästi oli tuhlannut pukuvarastoonsa? Mutta hän piti sen
-omana tietonaan ja teki Bartlettille, sitten kun tämä kelpo mies oli
-lopettanut kertomuksensa, vain yhden ainoan persoonallisen kysymyksen:
-
-"Asutteko nykyään Portsmouthissa?"
-
-"Olen asunut siellä viimeiset pari kolme viikkoa, herra
-poliisimestari", vastasi Bartlett heti. "Sain sattumalta hieman rahoja,
-sir, ja lähdin matkoihini tästä entisestä ympäristöstäni."
-
-Hänen sanoissaan oli jonkinlainen vihjaus siihen, että hän oli uusi
-Bartlett eikä entinen tyhjäntoimittaja, ja Mellapont nyökkäsi,
-katsellen kultakelloa, joka oli otettu esille ja laskettu hänen
-pöydälleen.
-
-"Minä edellytän, neiti Pretty, olevan ehdottomasti totta, että tämä
-kello on kuulunut herra Deanelle?" kysyi hän.
-
-"Kyllä", vastasi neiti Pretty.
-
-"Oliko hänellä tämä mukanaan tullessaan tänne?" kysyi Mellapont.
-
-"Hänellä oli se mukanaan, kun hän lähti Cambornesta", sanoi neiti
-Pretty. "Näin sen viime kerran Bristolissa. Herra Deane ja minä
-lähdimme Cambornesta yhdessä. Me pysähdyimme päiväksi tai pariksi
-Exeteriin ja jatkoimme vasta sitten matkaamme Bristoliin. Me olimme
-siellä kolme päivää katsellen paikkakuntaa, ja sitten minä matkustin
-Bathiin erään ystäväni luo, ja herra Deane jatkoi matkaansa eteenpäin
-yksinään sisämaahan ja pohjoiseen. Minä näin tuon kellon viime kerran
-eräässä Bristolin hotellissa, missä hän otti sen taskustaan syödessämme
-aamiaista ja tarkisti sitä rautatieajan mukaan. Tietysti se on sama
-kello!"
-
-"Te voitte kai tuntea sen nuoren naisen, joka myi sen teille?" kysyi
-Mellapont jalokivikauppiaalta. "Minun on tietysti kutsuttava hänet ja
-se mies tänne. Jos siis tahdotte odottaa, niin..."
-
-Hän nousi tuoliltaan sellaisen miehen tapaan, jolla on edessään
-tavallista tärkeämpi tehtävä, ja poistui, vielä pyydettyään vieraitaan
-jäämään huoneeseen siihen saakka, kunnes hän tulisi takaisin. Eräässä
-kaukaisessa piirikunnassa puhjennut teollisuuslakko, joka oli riistänyt
-häneltäkin hänen vakinaiset miehensä, oli nyt loppunut ja kaikki hänen
-miehensä olivat palanneet, jolloin ylimääräiset poliisit oli vapautettu
-työstä. Mellapont valitsi erään vanhan ja kokeneen siviilipukuisen
-miehen, nimeltä Nicholson, ja kerrottuaan hänelle lyhyesti äsken
-kuulemansa seikat lähti miehen kanssa Chancellor-hotelliin. He astuivat
-sisälle pihan perältä takaportista, ja ensimmäinen henkilö, jonka he
-siellä näkivät, oli Belling, joka juuri keskusteli erään kauppiaan
-kanssa yksityishuoneensa ovella. Hän näki Mellapontin katseen ja
-ymmärrettyään sen merkityksen lähetti kauppiaan pois, viitaten molempia
-poliisimiehiä astumaan sisään.
-
-"Vihdoinkin olemme saaneet jotakin ilmi, Belling", sanoi Mellapont,
-kun ovi oli suljettu. "Kuunnelkaahan nyt! Te muistatte kai, että
-Deanella oli kalleuksia mukanaan, kun hänet viimeksi nähtiin täällä
--- timanttineula, timanttisormuksia ja kultakello? Luonnollisesti
--- no niin, kello myytiin eilen eräälle portsmouthilaiselle
-jalokivikauppiaalle! Ja kenen luulette sen tehneen, Belling?"
-
-"Ei -- ei suinkaan kukaan täältä?" kysyi Belling hermostuneesti.
-
-"Täältäpä tietenkin!" vastasi Mellapont. "Sisäkkönne Mary Sanders sen
-myi."
-
-Belling tuijotti häneen kauhistuneena.
-
-"Mitä te sanotte!" huudahti hän. "Hänkö?"
-
-"Niin", sanoi Mellapont. "Ja hänellä oli mukanaan silloin eräs
-toinenkin palvelijoistanne, Kight!"
-
-Belling tuijotti nyt vielä kiinteämmin.
-
-"Hyväinen aika!" mutisi hän. "Ette suinkaan tarkoita sitä?"
-
-"Sekin on totta", vastasi Mellapont. "Missä he nyt ovat, Belling? Minä
-haluan puhutella heitä."
-
-"Tyttö on varmaankin työssään ensi kerroksessa", vastasi Belling,
-"ja luullakseni Kight nukkuu paraikaa huoneessaan. Mutta minä voin
-toimittaa hänet tänne, ja tyttö tulee heti. Lähetänkö noutamaan häntä?"
-
-"Kight ensin", sanoi Mellapont. "Tuokaa hänet tänne ja noutakaa tyttö
-heti hänen saavuttuaan."
-
-Belling poistui huolestuneena ja hämmästyneenä, ja molemmat
-poliisimiehet istuutuivat odottamaan. Isäntä palasi kymmenen minuutin
-kuluttua Kightin kanssa, joka näytti vielä olevan puoleksi nukuksissa
-ja oli pukeutunut kiireesti. Mellapont nyökkäsi hänelle.
-
-"Hyvää huomenta, Kight", sanoi hän kohteliaasti. "Haluan jutella pari
-sanaa kanssanne Deanen jutusta. Jos olisitte niin hyvä, Belling",
-jatkoi hän katsahtaen isäntään, "niin teidän sopisi..."
-
-Beling ymmärsi vihjauksen ja poistui huoneesta. Mutta tällä kertaa hän
-palasi heti tuoden sisäkön. Tyttö astui huoneeseen epäilemättä mitään,
-mutta huomattuaan yövahtimestarin hän kalpeni ja huohotti, ja Kight,
-nähdessään hänet, kirosi heti itsekseen.
-
-"Juuri niin!" sanoi Mellapont. "Mutta se ei auta teitä ollenkaan,
-Kight. Ottakaamme heti selko asiasta. Mary Sanders, te myitte
-eilen aamulla kultakellon viidestäkymmenestä punnasta eräälle
-portsmouthilaiselle jalokivikauppiaalle, ja te, Kight, olitte hänen
-kanssaan ja odotitte kaupan edustalla hänen sopiessaan asiasta, ja
-sitten menitte yhdessä siihen pankkiin, johon jalokivikauppias oli
-antanut maksuosoituksen. Nyt se kello on tunnettu samaksi, jota herra
-Deane, murhattu mies, oli käyttänyt. Mitä on teillä molemmilla tähän
-sanomista?"
-
-Hän katsoi toisesta toiseen, kiinnittäen vihdoin katseensa sisäkköön.
-Tyttö vuoroin kalpeni ja punastui ja vapisi koko ruumiiltaan. Hänen
-huulensa aukenivat raolleen, mutta Kight sai pistetyksi sanasen väliin,
-ennenkuin toinen ehti puhua mitään.
-
-"Älä sano mitään!" murahti hän. "Älä niin mitään! Pidä suusi kiinni! He
-eivät saa minulta tietää mitään!"
-
-"Hyvä on", huomautti Mellapont. "Siinä tapauksessa pitää teidän
-molempien seurata minua poliisikamariin. Ei, te ette poistu lainkaan
-tästä huoneesta vaihtamaan pukua tai tekemään muuta. Teidän
-takaportistanne on sinne vain muutamia askelia, te saatte tulla sinne
-nykyisessä asussanne. Jos jälkeenpäin haluatte jotakin, tuodaan se
-teille. Seuratkaa nyt minua -- eikä mitään tyhmyyksiä!"
-
-Odottaessaan poliisimestarin huoneessa neiti Pretty tovereineen kuuli
-vihdoin askelia ja näki hetkisen kuluttua yövahtimestarin, mulkoilevan
-ja uhmaavan, ja sisäkön, hermostuneen ja pelästyneen, tulevan
-opastettuina sisään. Nähdessään jalokivikauppiaan Mary Sanders oli
-vähällä pyörtyä, mutta kääntyi sitten Kightin puoleen.
-
-"Minähän sanoin sinulle, mitä siitä tulisi!" tiuskasi hän. "Minä tiesin
-sen onnistuvan huonosti. Miksi emme voisi kertoa hänelle ja neidille --"
-
-"Tuki suusi!" keskeytti Kight vihaisesti. "Anna heidän todistaa se,
-mistä meitä syytetään, koska se on heidän asiansa. Mistä te meitä
-oikeastaan syytätte?" jatkoi hän julkeasti Mellapontille. "Murhasta
-varmaankin? Hyvin uskottavaa, vai mitä?"
-
-"Minä syytän teitä, poikaseni, ainakin aluksi siitä, että olette
-laittomasti pitänyt hallussanne tuota esinettä", vastasi Mellapont
-viitaten kelloon. "Myöhemmin tulemme kyllä ottamaan selon muustakin."
-
-"Te aiotte luullakseni vangita meidät", ivasi Kight. "Hyvä on, herra
-poliisimestari, mutta meillä on varmasti yhtä suuri turva laissa kuin
-muillakin."
-
-"Te saatte tuntea sen suojelusta paljonkin, poikaseni, ennenkuin tästä
-selviätte", vastasi Mellapont. "Teistä ei siis kumpikaan halua tulla
-järkiinsä ja puhua asiasta? No, sama se..."
-
-Kun Kight ja sisäkkö oli suljettu lukkojen ja salpojen taakse ja
-Mellapont oli käskenyt Bartlettin, neiti Prettyn ja jalokivikauppiaan
-saapua viranomaisten eteen seuraavana aamuna, lähtivät vieraat
-tiehensä. Bartlett ja jalokivikauppias keskustelivat neiti Prettyn
-kanssa hetkisen yksityisesti neidin omassa arkihuoneessa hotellissa
-ja poistuivat sieltä hyvin tyytyväisinä, jopa niin mielissään,
-että jalokivikauppias todella ehdotti Bartlettille, että he
-tarjoiluhuoneessa juhlisivat tämän aamun tulosta pullollisella parasta,
-mutta Bartlett kieltäytyi jyrkästi ja opasti hänet kiireesti asemalle
-erästä rauhallista sivukujaa pitkin. Sillä Bartlett oli neiti Prettyn
-ikkunasta nähnyt John Hackdalen maleksivan hotellin läheisyydessä
-odottamassa eikä lainkaan halunnut tavata häntä nyt. Niinpä myös
-Bartlett matkusti takaisin Portsmouthiin.
-
-John meni kotiinsa päivälliselle levottomana, hämmentyneenä ja
-ihmetellen. Vihdoin saapui Simmonskin, joka heti pani merkille
-vanhemman veljensä kiihkon. Mutta Simmons ei ollut silloin vielä
-kuullut mitään, joten hän oli yhtä utelias saamaan tietoja asiasta
-kuin John. Päivällisen jälkeen molemmat palasivat yhdessä kaupungin
-keskustaan, ja kun he lähestyivät kaupungintaloa, huomasivat he sen
-edustalle kerääntyneen paljon ihmisiä. Muuan työmies, jolta John uteli
-tietoja, kääntyi häneen päin ihmetellen.
-
-"Ettekö ole kuullut sitä vielä, herra Hackdale?" vastasi hän. "Siitähän
-puhutaan jo kaikkialla kaupungissa. He ovat vanginneet Charlie Kightin
-ja Polly Sandersin tuon vieraan herrasmiehen murhasta. He ovat molemmat
-tuolla lukkojen ja salpojen takana."
-
-
-
-
-KOLMASTOISTA LUKU
-
-Vieläkin ratkaisematta
-
-
-Simmons kääntyi äkkiä veljeensä päin, kun työmies lausui viime sanansa.
-Hän huomasi Johnin säpsähtävän ja näki kummallisen ilmeen hänen
-kasvoissaan. Simmonsista tuntui kuin se olisi ilmaissut huojennusta
-ja hämmennystä, mutta kun he poistuivat joukosta, näytti hämmennys
-pääsevän voitolle.
-
-"Kight ja Mary Sanders!" sanoi John hiljaa. "Siis yövahtimestari ja
-sisäkkö. Kuinka he olisivat voineet murhata hänet, koska olivat olleet
-hotellissa koko yön? Ja hänet murhattiin kaukana sieltä."
-
-"Mistä sinä voit sen tietää?" kysyi Simmons melkein ivallisesti. "Hänet
-löydettiin kyllä hiekkakuopasta, mutta ruumishan on voitu kantaa sinne.
-Me kuulemme kaikissa tapauksissa tästä enemmän huomenna, koska heidät
-luultavasti jo aamulla kutsutaan kuulusteluun."
-
-"Huomennako?" huudahti John. Hän oli kärsimätön, koska hän vielä
-oli levoton ja hämmentynyt Bartlettin palaamisesta. "Kuulehan nyt!"
-jatkoi hän. "Sinähän tunnet kaikki poliisit, Sim -- etkö voisi hankkia
-joitakin tietoja tänään iltapäivällä?"
-
-"Minä en tunne heitä niinkään hyvin kuin sinä", vastasi Simmons.
-"Sinähän olet ollut ylimääräisenä poliisina. Tunnustele Mellapontia,
-mutta he eivät luullakseni suostu kertomaan vielä mitään."
-
-John Hackdale ei halunnut lainkaan kysellä Mellapontilta, koska
-hänellä oli omat syynsä olla näyttämättä erikoista harrastusta tätä
-uutta vaihetta kohtaan. Mutta hän vietti levottoman iltapäivän ja
-yhtä rauhattoman yön arvaillessaan Bartlettin osuutta tähän juttuun
-ja epäillessään, halusiko Bartlett ilmaista saaneensa häneltä
-sataviisikymmentä puntaa poistumisensa ja vaitiolonsa palkaksi. Ja
-kymmenen aikaan seuraavana aamuna hän oli tutkinto-oikeuden istunnossa
-muiden kuuntelijain joukossa kiihkeänä ja levottomana kuulemassa, mistä
-Kightiä ja sisäkköä syytettiin.
-
-Yleisössä herätti melkoista huomiota ja pettymystä se, että näitä kahta
-vangittua ei syytettykään James Deanen murhasta, vaan erään hänelle
-kuuluneen kapineen, hänen kellonsa, laittomasta hallussapidosta. Mutta
-John Hackdale ei siitä tuntenut pettymystä eikä hämmästynyt, sillä
-hän oli harkinnut asian eri puolia, ja hänestä näytti mahdottomalta,
-että syytös murhasta voisi kohdistua Kightiin ja Mary Sandersiin.
-Kuulusteluun liittyi kuitenkin pari seikkaa, jotka kummastuttivat
-häntä -- nimittäin ensiksikin se, ettei rouva Champernowne ollut
-läsnä istunnossa, vaikka Hackdale tiesi hänen olevan kaupungissa, ja
-toiseksi, ettei Bartlettia, vaikka tämä olikin läsnä, lainkaan kutsuttu
-todistamaan. Ja todistajien kuulustelu oli melkein vain muodollista.
-Hackdale sai sen käsityksen, että Mellapont jonkin oman tarkoituksensa
-vuoksi tahtoi salata jotakin. Mellapont ei tehnyt muuta kuin lyhyesti
-esitti syytteen vankejaan vastaan, kutsui jalokivikauppiaan todistaman,
-että he olivat tarjonneet hänelle kelloa ostettavaksi ja että hän
-oli ostanutkin sen, ja vei vihdoin neiti Prettyn todistajien aitioon
-vannomaan, että kello varmasti oli ollut hänen holhoojavainajansa
-omaisuutta. Sitten hän pyysi lykkäystä viikoksi huomauttaen, että
-herra Deane-vainajan kalleuksista suurin osa oli vielä hukassa ja että
-syytetyt olivat ainakin tähän asti kieltäytyneet ilmaisemasta mitään.
-
-Mutta tällöin sattui päivän ensimmäinen huomiota herättävä tapaus.
-Ennen kuin oikeuden puheenjohtaja ehti vastata Mellapontin pyyntöön,
-kääntyi Kight äkkiä toverinsa puoleen kuiskaten hänelle jotakin. Tyttö
-nyökkäsi kiihkeästi kuin olisi empimättä hyväksynyt Kightin sanat, ja
-Kight katsoi viranomaisiin, viitaten samalla pöytään, jonka ääressä
-istui useita paikallisia asianajajia.
-
-"Me tahdomme asianajajan", sanoi hän rohkeasti. "Ja pyydämme siksi
-herra Shelmorea -- saammeko puhua hänelle?"
-
-Puheenjohtaja katsoi Mellapontiin, joka vielä seisoi. Ja Mellapont
-silmäsi syytettyjen aitioon päin, nyökkäsi ja istuutui.
-
-"Meidän on parasta lykätä istunto puoleksi tunniksi antaaksemme
-herra Shelmorelle tilaisuuden puhella syytettyjen kanssa", sanoi
-puheenjohtaja, katsoen asianajajien pöytään. "Tarkoitan", lisäsi hän,
-"jos herra Shelmore suostuu ottamaan vastaan sen tehtävän."
-
-"Meillä on kylliksi rahaa maksaaksemme herra Shelmorelle", sanoi Kight
-yhä rohkeana ja itsetietoisena. "Me haluamme juuri hänet emmekä ketään
-toista."
-
-Shelmore, josta rikosjutut tuntuivat vastenmielisiltä ja joka oli
-tullut oikeuteen vain neiti Prettyn pyynnöstä, ei näyttänyt lainkaan
-tyytyväiseltä kuullessaan tämän suoran vaatimuksen, mutta hän nousi,
-meni syytettyjen aitioon ja alkoi kuiskaillen neuvotella Kightin
-kanssa. Sen jälkeen hän kääntyi puheenjohtajan puoleen pyytäen, että
-hänen sallittaisiin keskustella vankien kanssa viereisessä huoneessa.
-Ja sinne hän hetkisen kuluttua menikin heidän ja parin poliisin kanssa,
-jolloin viranomaiset poistuivat paikoiltaan verhojen taakse, ja yleisö,
-jota sali oli tungokseen asti täynnä, alkoi jäätyään oman onnensa
-nojaan arvailla, mitä vielä saisi kuulla. Sillä hyvin ilmeistä oli,
-että Kight ja Mary Sanders aikoivat kertoa jotakin.
-
-Niin kului puoli tuntia. Kuuntelijain joukossa oli kolme miestä,
-jotka salaa mielessään pohtivat pian tulevien paljastusten
-mahdollisuuksia. Kuinka ne tulisivat vaikuttamaan häneen itseensä ja
-rouva Champernowneen, arvaili John Hackdale. Saisiko hän tietää jotakin
-sellaista, mistä olisi hänelle hyötyä, ihmetteli Simmons. Aikoivatkohan
-vangit kertoa jotakin sellaista, mikä vaikuttaisi häiritsevästi hänen
-suunnitelmiinsa, tuumi Bartlett. Kaikki nämä katsoivat salavihkaa
-Shelmoreen, kun hän vihdoinkin palasi saliin, hyötymättä kuitenkaan
-mitään näkemästään. Shelmore oli nähtävästi ihan tyyni.
-
-Vangit palasivat aitioon, viranomaiset tulivat taas saliin, ja Shelmore
-nousi seisomaan asianajajien pöydän äärestä, kääntyen heihin päin.
-
-"Minä olen nyt saanut neuvotella molempien syytettyjen kanssa", lausui
-hän rauhallisella äänellä, "ja voin myös ilmaista, että he minun
-neuvostani ovat luopuneet edelliseltä kannaltaan ja nyt tunnustavat
-itsensä syyllisiksi siihen, että he ovat pitäneet laittomasti
-hallussaan kultakelloa, jonka he täydellisesti myöntävät olleen herra
-James Deane-vainajan omaisuutta. He ovat myös valtuuttaneet minut
-ilmaisemaan oikeudelle täydellisen ja, kuten he väittävät, ehdottomasti
-uskottavan selostuksen siitä tavasta, kuinka he saivat haltuunsa tämän
-kellon ja muutamia muitakin arvoesineitä, joiden piilopaikan he ovat
-ilmoittaneet minulle. Siis lyhyesti sanoen, syytetyt haluavat keventää
-mieltänsä tunnustamalla kaikki ja myös palauttamalla, mitä ovat
-ottaneet. Ne viisikymmentä puntaa, jotka he saivat myydessään kellon,
-ovat vielä koskematta ja luovutetaan takaisin samoin kuin kaikki
-muutkin arvoesineet. Esitän nyt tämän kaiken arvoisalle oikeudelle,
-koska teidän tulee, kun vangit ovat valmiit tunnustamaan itsensä,
-syyllisiksi, jättää heidät lakimääräisiin käräjiin tuomittaviksi ja
-koska aion, ottaen huomioon heidän halunsa saada hyvittää tekemänsä
-vahingon, pyytää teitä päästämään heidät vapaiksi takuuta vastaan..."
-
-Mellapont nousi äkkiä istuimeltaan. "Minä vastustan jokaista sellaista
-pyyntöä, arvoisa oikeus", sanoi hän. "Tästä voi nimittäin kehittyä
-vielä toinen vakavampi syytös. Sen vuoksi minä ehdottomasti vastustan
-heidän päästämistään väliaikaiseen vapauteen."
-
-"Minä en tiedä lainkaan, mitä poliisimestari Mellapontilla on
-mielessä", huomautti Shelmore. "Mutta sittenkin aion uudistaa pyyntöni
-lopetettuani sanottavani. Hyvät herrat, nyt ryhdyn näiden molempien
-syytettyjen toivomuksesta tekemään selkoa siitä, kuinka he ovat
-hankkineet ja saaneet haltuunsa nämä kalleudet. He tajuavat molemmat
-täydellisesti, että he ovat tehneet väärin langetessaan äkilliseen
-kiusaukseen, eivätkä voi vedota mihinkään lieventävään asianhaaraan,
-vaikka kummallakin on oikeus -- jota he voivat käyttää jälkeenpäin --
-tuoda esille todistuksia entisestä rehellisestä luonteestaan. Mitä
-jutun yksityiskohtiin tulee, niin arvoisa oikeus muistaa kai yhtä hyvin
-kuin kaikki muutkin, että äskettäin eräs James Deane, Cambornesta
-Cornwallista, tuli asumaan Southernstowen Chancellor-hotelliin ja
-poistui hotellista noin puolenyön tienoissa tuloiltanaan ja että
-hänen ruumiinsa löydettiin pari päivää myöhemmin eräästä hylätystä
-hiekkakuopasta kaupungin pohjoislaidalta. Kaikki ovat tähän saakka
-luulleet, että herra Deanella oli kuollessaan mukanaan paljon
-kalleuksia ja suuri summa rahaa ja että hänet murhattiin niiden vuoksi
--- siis lyhyesti sanoen, että hänellä poistuessaan hotellista sinä
-yönä oli rahansa ja kalleutensa mukanaan. Mutta totuus on kuitenkin
-sellainen, ettei hän ottanutkaan niitä mukaansa, vaan herra Deanen
-rahat, joita on melko suuri summa, ja hänen kalleutensa ovat näiden
-molempien syytettyjen hallussa, ja minä olen valmis heidän ohjeensa
-mukaan luovuttamaan ne poliisille heti tämän istunnon päätyttyä."
-
-Tämä ilmoitus herätti väkisinkin kiihkeätä mutinaa yleisön joukossa,
-mutta Shelmore jatkoi tyynesti.
-
-"Minut on valtuutettu kertomaan oikeudelle tarkasti koko tapahtuma",
-sanoi hän. "Puheena olevana iltana vei Mary Sanders herra Deanen
-huoneeseen lasillisen kuumaa maitoa. Herra Deane istui lukemassa,
-yöpuku ja aamunuttu yllään. Mary Sanders näki hänen pukupöydällään
-hänen kultakellonsa, ketjuineen, hänen timanttineulansa ja sormuksensa,
-jonkun verran rahaa ja kukkaron. Herra Deane käski hänen tuoda teetä
-seitsemän aikaan seuraavana aamuna, ja tyttö tekikin niin. Mutta
-tullessaan herra Deanen huoneeseen hän näki, ettei herra Deane
-ollutkaan siellä. Pukupöydällä olivat kuitenkin vielä ne kalleudet ja
-rahat, jotka hän oli nähnyt siinä edellisenä iltana. Hän oli olettanut
-herra Deanen poistuneen huoneestaan hetkiseksi ja meni itsekin
-tiehensä. Mutta myöhemmin huomattuaan, ettei herra Deane ollutkaan
-palannut, hän otaksui Deanen menneen kävelemään ennen aamiaista. Ja
-vieläkin myöhemmin, kun hänestä ei näkynyt jälkeäkään, hän otti rahat,
-kalleudet ja kukkaron pukupöydältä pistäen ne herra Deanen vaatteiden
-alle erääseen sen huoneen lipastoon, aikoen puhua siitä herra Deanelle,
-jahka tämä palaisi. Mutta herra Deane ei palannut lainkaan, ja vihdoin
-levisi uutinen herra Deanen ruumiin löytämisestä Chancellor-hotelliin.
-Mary Sanders kuuli sen ja tietysti silloin muisti, mitä oli tehnyt
-kalleuksille ja rahoille. Ja hän kertoi sen Kightille. Heti sen jälkeen
-poliisimestari Mellapont kuulusteli Kightiä ja Mary Sandersia, jolloin
-nämä päättelivät kuulemastaan ja löydön aiheuttamista juoruista
-poliisin ehdottomasti uskovan, että Deanella oli rahat taskussaan,
-sormukset sormissaan ja kallisarvoinen timanttineula kaulahuivissaan
-poistuessaan yöllä hotellista ja että Deane oli murhattu niiden vuoksi.
-Ja sen vuoksi -- vaikken koetakaan väittää heitä syyttömiksi yhtä
-vähän kuin he itsekään sitä haluavat -- he eivät voineet vastustaa
-kiusausta, vaan päättivät anastaa nämä kalleudet. Mary Sanders otti eri
-esineet lipastosta, jonne oli ne piilottanut, ja antoi ne Kightille,
-joka vei ne omaan kätköönsä. Ja kuta pitemmälti aikaa kului, sitä
-turvallisemmiksi he tunsivat itsensä, ja toissapäivänä, jolloin he
-viettivät lomapäivänsä Portsmouthissa, he päättivät ottaa kellon
-mukaansa ja myydä sen siellä, ja tuloksena siitä oli, että he nyt
-ovat joutuneet kiinni. Tämä on ehdoton totuuskoko jutussa, mikäli se
-koskee näitä kahta. Poliisimestari Mellapont vihjaisi äsken jotakin
-vakavammasta syytöksestä eikä tietenkään voinut tarkoittaa muuta kuin
-herra Deanen murhaa. Mutta, hyvät herrat, nämä kaksi syytettyä eivät
-kumpikaan tiedä siitä mitään. Molemmat voivat helposti todistaa,
-että he sinä yönä, jolloin murha epäilemättä tapahtui, olivat
-Chancellor-hotellissa, poistumatta kertaakaan sen ovien ulkopuolelle.
-Kuten jo äsken sanoin minut on valtuutettu myöntämään heidät
-syyllisiksi nyt esillä olevassa asiassa, ja minä voin myös luovuttaa
-poliisille heti kaiken muun kaivatun omaisuuden, paitsi kelloa, joka jo
-onkin poliisin hallussa. Vangit joutuvat ensi käräjiin tuomittaviksi,
-mutta uskallan heidän tunnustuksensa, korvaushalunsa ja heidän entisen
-ehdottoman rehellisen luonteensa vuoksi esittää asianmukaiseksi, että
-heidät päästetään takuuta vastaan vapaalle jalalle."
-
-"Minä vastustan kaikkea sellaista jyrkästi", sanoi Mellapont kiivaasti.
-"Pyydän arvoisalta oikeudelta, ettei ryhdyttäisi tätä ehdotusta
-käsittelemään, vaan määrätään syytetyt jäämään vankilaan viikoksi tästä
-päivästä lukien."
-
-Mellapont pääsi tahtonsa perille. Mutta siitä huolimatta Shelmore astui
-tunnin kuluttua poliisiasemalle poliisimestarin yksityiskonttoriin
-ruskeaan paperiin kääritty kotelo kädessään. Irroitettuaan paperin hän
-laski vanhan sikaarilaatikon Mellapontin eteen.
-
-"Päättäen Kightin puheista", sanoi hän, "on kaikki varastettu omaisuus
-tässä. Hän neuvoi minulle tarkasti paikan, mihin oli sen piilottanut,
-käskien minua tuomaan sen teille. Katsokaa nyt, mitä siellä on."
-
-Mellapont avasi ääneti laatikon ja nosti siitä peitoksi sullotun
-paperikerroksen. Silloin ilmestyivät näkyviin timanttineula, molemmat
-sormukset, jonkun verran metallirahaa ja kukkaro, jossa oli melko
-paljon seteleitä. Mellapont ryhtyi heti niitä laskemaan.
-
-"Kaksisataakolmekymmentäviisi puntaa", huomautti hän. "Melkoinen summa
-mukana kuljetettavaksi."
-
-"Hän oli lähdössä mantereelle", sanoi Shelmore. "Niin, muutapa en voi
-tehdä." Hän keskeytti katsoen kysyvästi Mellapontiin. "Ajatteletteko
-todella, että näitä molempia voidaan mahdollisesti syyttää jostakin
-muusta?" kysyi hän sitten.
-
-"Tässä pitää miettiä muutamia seikkoja", vastasi Mellapont. "Muistelkaa
-aluksi sitä, että Sanders valehteli meille kysellessämme häneltä asiaa
-ensi kerran. Hän sanoi, että kun hän vei sinne teetä aamulla, eivät
-rahat eivätkä kalleudet, jotka hän oli nähnyt pukupöydällä edellisenä
-iltana, olleetkaan siinä enää. Nyt hän väittää päinvastaista, eikä se
-ole lainkaan hänen edukseen. Ja sitä paitsi liittyy tähän muuan vielä
-paljon vakavampi seikka."
-
-"Mikä sitten?" kysyi Shelmore.
-
-Mellapont katsoi häneen terävästi, melkeinpä kyynillisesti.
-
-"Kuinka voitte tietää, ettei näillä molemmilla ole ollut rikostoveria?"
-kysyi hän. "Mitä ajattelette tästä olettamuksesta?"
-
-"Te olitte --" aloitti Shelmore, mutta keskeytti. "En oikein ymmärrä.
-Missä suhteessa tarkoitatte?"
-
-"Kuinka voisin tietää varmasti, ettei heillä ollut rikostoveria, joka
-seurasi Deanea hotellista, tietäen Deanen jättäneen tämän kaiken
-jälkeensä, ja murhasi hänet?" vastasi Mellapont. "Se on hyvinkin
-mahdollista."
-
-"Se osoittaisi, että koko juttu oli huolellisesti suunniteltu", sanoi
-Shelmore.
-
-"No niin, miksi ei?" kysyi Mellapont. "Tähän asti on kaikki hyvin,
-herra Shelmore, mutta minä tahdon ratkaista tämän jutun täydellisesti.
-En tahdo väittää, että Kight ja Sanders murhasivat Deanen tai että he
-tekivät salaliiton jonkun kolmannen henkilön kanssa murhatakseen hänet;
-tahdon vain väittää mahdolliseksi, että he ovat syyllisiä johonkin
-salajuoneen ja että heidän päästämisensä vapaaksi takuuta vastaan olisi
-hyvin tyhmä teko, ennenkuin tiedämme enemmän. Tämä murha on hyvin
-salaperäinen, ja vaikka olen työskennellyt kovasti saadakseni sen
-selville, en ole saanut mitään johtolankaa enkä, vihjausta, ellei",
-lisäsi hän nauraen, mikä tuntui ilmaisevan epäilyä, "ellei jokin, minkä
-olen saanut haltuuni, ole johtolanka, jollainen se luultavasti ei ole!"
-
-"Mikä se on?" kysyi Shelmore.
-
-"No niin, voinhan näyttää sen teille", vastasi Mellapont. "Uskon
-salaisuuden teille näin kahden kesken. En ole maininnut siitä sanaakaan
-enkä näyttänyt sitä kellekään. Sattui niin, että seuraavana päivänä
-Deanen ruumiin löydön jälkeen menin yksinäni hiekkakuoppaan ja katselin
-siellä hyvin tarkasti ympärilleni nähdäkseni, voisinko keksiä siellä
-jotakin. Kauan aikaa hylättynä olleen kuopan pohja, kuten ehkä olette
-huomannut, on kasvanut täyteen jäykkää pitkää ruohoa, johon tuskin on
-mahdollista jättääkään mitään jälkiä. Niinpä emme mekään löytäneet
-varsinaisia meitä hyödyttäviä merkkejä siitä, että joku oli siellä
-käynyt. Mutta ruohikosta, kasvavien pensaitten välistä, hyvin läheltä
-sitä paikkaa, jossa Deanen ruumis lepäsi, silloin kun se löydettiin,
-löysin tämän."
-
-Hän oli puhuessaan ottanut takkinsa taskusta lompakon ja kaivoi nyt sen
-sisimmästä osastosta esille pienen esineen, pidellen sitä hyppysillään.
-
-"Katsokaapa!" sanoi hän. "Tiedättekö, mikä tämä on? Kalvosinnapin
-emaljoitu etupuoli. Se on ollut kiinnitetty kultaiseen tai hopeiseen
-alustaan tai muuhun metalliin, lähtenyt irti ja pudonnut sitten
-hiekkakuoppaan. Se ei ole peräisin uhrin kalvosinnapeista, koska ne
-olivat täyttä kultaa. Mutta onkohan murhaaja ehkä pudottanut sen?"
-
-"Kunpa voisitte ottaa sen selville!" sanoi Shelmore.
-
-"Niin, kunpa!" vastasi Mellapont. "Sepä se, mutta kuka tietää? Nykyään,
-herra Shelmore, olemme vielä yhtä pitkällä kuin ennenkin todelliseen
-murhaajaan nähden. Tämänaamuinen tutkinto ei auta meitä hitustakaan.
-Yhä vielä on ratkaisematta, kuka tappoi James Deanen ja miksi?"
-
-John Hackdale oli tehnyt saman johtopäätöksen ennen poistumistaan
-oikeudesta, ja hänen levottomuutensa vain eneni, kun hän ajatteli
-Bartlettia ja tämän mahdollisuuksia tuottaa vaikeuksia. Hän tunkeutui
-Bartlettin luo joukon läpi istunnon loputtua ja laski kätensä hänen
-käsivarrelleen. Bartlett rypisti otsansa ja riuhtautui vapaaksi.
-
-"Antakaa minun olla rauhassa, Hackdale", kuiskasi hän merkitsevästi.
-"Minä en ole lainkaan teidän käytettävissänne, hyvä herra."
-
-"Te saitte rahaa minulta", vastasi Hackdale samalla tavalla. "Rahaa --"
-
-"Jonka olin ansainnut!" keskeytti Bartlett pahansuovasta. "Menkää
-kertomaan jokaiselle, miksi annoitte minulle, jos uskallatte."
-
-Sitten hän meni eteenpäin muiden mukana, ja Hackdale poistui nolona.
-Hän ei huomannut, että Simmons oli ollut juuri hänen takanaan ja nähnyt
-tämän kohtauksen, eikä sitäkään, että Simmonsin tarkat korvat olivat
-kuulleet Bartlettin viimeisen ivallisen huomautuksen.
-
-
-
-
-NELJÄSTOISTA LUKU
-
-Kumpi kultakaivos?
-
-
-Bartlett oli tyynesti katsellut John Hackdalea oikeuden istunnon
-aikana ja huomannut, kuinka levottomana tämä oli kuunnellut jokaista
-ilmi tullutta seikkaa. Hänestä näytti siltä kuin Hackdale olisi
-tuntenut huojennusta, kun todistettiin, että Kight rikostovereineen
-oli pitänyt hallussaan kelloa, mutta levottomuutta ja hätääntymistä
-jälleen, kun Shelmore selitti heidän matkaansa, ja Hackdalen tuska oli
-yltynyt melkein ilmeiseen mielenliikutukseen asti, kun Shelmore sanoi,
-viitaten Mellapontin salaiseen vihjaukseen tulevasta syytöksestä,
-olevan helposti todistettavissa, etteivät syytetyt olleet kumpikaan
-hetkeksikään poistuneet Chancellor-hotellista murhailtana. Bartlett
-tiesi tai luuli tietävänsä, mitä Hackdale ajatteli. Jos oli ihan
-varmaa, että Kight ja Sanders, vaikka olivatkin syyllisiä Deanen
-rahojen ja kalleuksien varastamiseen, olivat ehdottomasti syyttömiä
-hänen murhaansa, niin silloin voitiin alkuperäinen kysymys -- kuka
-tappoi James Deanen? -- vieläkin toistaa. Bartlett uskoi John Hackdalen
-joko tietävän vastauksen tähän kysymykseen tai ainakin vahvasti
-epäilevän vastauksen laatua -- nähtävästi hän suojeli jotakin henkilöä
--- joko itseään tai toista, ja hänen levottomuutensa johtui siitä. Ja
-Bartlett oli myös nähnyt tämän levottomuuden lisääntyvän, kun hän oli
-Hackdalelle tiuskaissut uhmaavan vastauksensa oikeussalin ulkopuolella
--- sitä ei voitu epäilläkään, sanoi hän itsekseen poistuessaan. John
-Hackdale siis pelkäsi häntä ja myös sitä, mitä hän voisi kertoa. Hyvä
-niinkin, tuumi Bartlett, jälleen virnistäen, hänen tehtävänsä oli nyt
-selvä: piti vain ajatella, kuinka parhaiten kääntäisi tämän pelon
-omaksi onnekseen ja edukseen.
-
-Hän oli aikonut palata Portsmouthiin tutkinnon loputtua, mutta nyt,
-ajateltuaan asiaa hieman enemmän, hän poistui rautatieasemalta, käveli
-kaupungin itäiselle laidalle, poikkesi rauhalliseen ravintolaan,
-jossa hänet tunnettiin, ja tilasi sieltä huoneen pariksi päiväksi,
-sanoen emännälle, että hänellä oli hieman puuhaa naapuristossa ja
-että hän halusi rauhallista, mukavaa asuntoa. Emäntä, johon hänen
-pulskistunut, pirteä olemuksensa, ilmeisesti riittävät rahavaransa ja
-yleensä muuttunut käytöksensä vaikuttivat edullisesti, lausui hänet
-tervetulleeksi ja valmisti hänelle pyynnöstä lämpimän päivällisen,
-tarjoillen sen vieraalleen yksityisessä huoneessa. Bartlett, joka
-oli syönyt aamiaista hyvin varhain Portsmouthissa, söi hyvällä
-ruokahalulla, kiirehtimättä lainkaan, ja ryyppäsi sitten määräannoksen
-rommia. Ja syödessään ja juodessaan ja jälkeenpäin ryypiskellessään ja
-tupakoidessaan hän koetti jäljitellä kuuluisia kenraaleja valmistellen
-tulevaa taistelusuunnitelmaansa. Ja kaiken tämän ajattelemisen,
-suunnittelemisen ja vehkeilyn takana piili muuan peruskysymys, joka
-hänen mielestään oli erinomaisen tärkeä, nimittäin tämä: Kummalta
-naiselta todennäköisemmin voisi kiristää enemmän rahaa -- neiti
-Prettyltäkö vai rouva Champernownelta? Tai toisin sanoen, mikä
-menettelytapa tuottaisi hänelle enimmän hyötyä, neiti Prettyn lupaamien
-toisten palkintojen tavoitteluko vai rouva Champernownen kiristäminen?
-
-Hän pohti näitä asioita huolellisesti ja kiirehtimättä. Ensiksi
-hän kiinnitti huomionsa neiti Prettyyn. Hän oli jo saanut tuhannen
-punnan palkinnon, jonka neiti oli tarjonnut kalleuksia koskevasta
-ilmoituksesta. Neiti Pretty oli antanut hänelle maksuosoituksen koko
-summalle heti, kun yhdessä jalokivikauppiaan kera oli puhuteltu
-Mellapontia eilen, ja Bartlett oli palannut Portsmouthiin rahoineen
-ja avannut pankkitilin, tuntien itsensä pankista poistuessaan monta
-tuumaa pitemmäksi kuin sinne mennessään. Niin, sen hän oli ansainnut
-melko helposti paljaalla onnenpotkaisulla. Neiti Pretty oli eronnut
-rahoistaan pahoittelematta -- hän oli sanassaan pysyvä nuori nainen.
-Mutta... voisikohan yhtä helposti saada häneltä vielä enemmän rahaa?
-Hän oli tarjonnut samanlaisen palkinnon jokaiselle, joka voi todistaa
-nähneensä Deanen sinä yönä, kun hänet murhattiin. No niin, hän,
-Barttlett, oli totisesti nähnyt herra Deanen ja puhutellutkin häntä
--- toinen harvinainen onnenpotkaus, kerrassaan merkillinen, mutta
-kuinka voisi sen todistaa? Se oli mahdotonta -- ainakin oli mahdotonta
-todistaa sitä neiti Prettylle. Vaikka neiti oli niin kerkeästi antanut
-maksuosoituksen, jotta sillä saisi nostaa ensimmäisen palkinnon, oli
-Bartlett hänessä huomannut muutamia sellaisia pieniä piirteitä, jotka
-olivat ilmaisseet terävää älyä ja asiallisuutta. Niinpä vaadittaisiin
-paljon enemmän kuin pelkkä vakuutus, että joku oli tavannut herra
-Deanen, vieläpä puhellut hänen kanssaan.
-
-Hän voisi kyllä todistaa sen seuraavalla tavalla ja sanoa: "Minä
-tapasin Deanen, ja hän kysyi minulta, missä rouva Champernowne asuu.
-Ashenhurst-huvilassa, sanoin minä, ja hän lähti kävelemään sinnepäin.
-Myöhemmin, kun kerroin John Hackdalelle tästä tapahtumasta, Hackdale
-antoi minulle melko suuren rahasumman, jonka hän luullakseni oli saanut
-rouva Champernownelta, matkarahoiksi Amerikkaan, ettei kukaan voisi
-kysellä minulta, ja lupasi minulle yhtä paljon Amerikkaan saavuttuani.
-Se vahvistaa ilmoitukseni todenperäisyyden." Mutta se sekoittaisi
-juttuun toisen seikan, ja hän luopui siitä. Ja hän luopui myös
-tavoittelemasta kolmatta, kaikkein suurinta palkkiota, kolmeatuhatta
-puntaa, sellaisista varmoista tiedoista, joiden perusteella Deanen
-oikea murhaaja voitaisiin vangita ja tuomita. Mitä epäilyttäviä asioita
-hän otaksuikin olevan Deanen ja rouva Champernownen taikka rouva
-Champernownen ja Hackdalen välillä, silti hän ei aavistanut lainkaan
-kuka oli tappanut James Deanen, eikä nähnyt mitään mahdollisuutta sen
-selville saamiseen: murha oli hänen mielestään salaperäinen tapahtuma,
-jota ei milloinkaan selvitettäisi. Ei, hän ei nähnyt toiveita kolmannen
-eikä toisenkaan palkinnon saamisesta, minkä vuoksi hän päätteli,
-että neiti Pretty kultakaivoksena, aarrekammiona ja lypsylehmänä oli
-loppuun kulutettu, väsytetty ja tyhjennetty. No niin, hän oli kuitenkin
-hyötynyt mahdollisimman paljon saadessaan tuhat puntaa.
-
-Mutta olihan rouva Champernowne jäljellä. Ja rouva Champernowne oli
-rikas, hyvin rikas nainen. Hän oikein kieri rahassa, sanoivat kaikki
-ne, jotka tiesivät jotakin. Ja hän oli hyvin vaikutusvaltainen nainen,
-suoraan sanoen suuri yhteiskunnallisesti, julkisesti ja poliittisesti,
-suuri joka tavalla. Hän oli Southernstowen pormestari, St. Peterin
-ja St. Paulin sairaalan tarkastaja, Auberonin armeliaisuuslaitoksen
-johtokunnan puheenjohtaja, Southernstowen vanhoillisen naisyhdistyksen
-presidentti, ja taivas yksin tiesi, mitä hän ei ollut, tuumi Bartlett.
-Ja nyt tämä rouva aikoi mennä naimisiin Childerstonen puistotilan
-omistajan, sir Reville Childerstonen kanssa ja päästä ladyksi. Se oli
-tärkeä, hyvin tärkeä seikka, koska sir Reville ei ollut nykyaikainen
-nousukas, vaan jo viidestoista parooni samaa sukua ja paljon ennen
-kuin hänen esi-isänsä olivat saavuttaneet aatelisarvonsa, olivat he
-asuneet Childerstonessa vuosisatoja. Rouva Champernowne eli tuleva lady
-Childerstone oli siis varmasti oikea henkilö, joka suostuisi maksamaan
-paljonkin, ettei hänen nimeään sekoitettaisi mihinkään - niin sanottuun
-häväistysjuttuun.
-
-Bartlett pysyi hyvin tyynenä koko iltapäivän, ja rauhallisen
-ravintolan emäntä, joka oli ennen vanhaan tiennyt hänen olevan hyvin
-kärkkään juopottelemaan, hämmästyi huomatessaan hänen käyneen perin
-kohtuulliseksi ja juovan teetä kello viiden aikaan. Sen jälkeen lähti
-hän lyhyelle kävelylle läheisille kujille ja pyysi palattuaan kynän,
-mustetta ja paperia. Koska hän oli ollut aikoinaan taitava konttoristi,
-oli hän ylpeä kauniista käsialastaan ja koettikin nyt tehdä parastaan
-sepittäessään seuraavan kirjeen.
-
-                               "Waggoner's Rest keskiviikkoiltana.
-
-    Arvoisa Herra!
-
-    Ehkä olisi parhaaksi jokaiselle asianomaiselle, jos tulisitte
-    luokseni yksityisasuntooni edellä mainittuun taloon tänä iltana
-    teille sopivimpaan aikaan.
-
-                                          Kunnioittavimmin
-                                          James Bartlett."
-
-Osoittaen tämän lyhyen ja kaavamaisen ilmoituksen herra John
-Hackdalelle, 23 St. Sigfrid-aukion varrelle, Bartlett antoi sen ja
-puoli shillingiä emännän pojalle, jonka piti viedä se heti perille, ja
-istuutui sitten odottamaan tulosta. Mutta hän oli varma siitä, että
-Hackdale tulisi, ja niin kävikin kello seitsemän aikaan.
-
-Hackdalelle olisi ollut hyödyksi, jos hän olisi voinut teeskennellä
-välinpitämättömyyttä, ellei juuri päättäväisyyttä Bartlettia kohtaan.
-Mutta Bartlett huomasi heti hänen entisen levottomuutensa. Hackdale
-katsahti häneen heti huoneeseen tultuaan kuin hermostunut ihminen
-kummalliseen elukkaan, joka ehkä voi äkkiä hypätä hänen niskaansa. Hän
-vastasi Bartlettin kohteliaiseen tervehdykseen vain nyökäten, istuutui
-tuoliin, johon Bartlett oli viitannut, ja virkkoi melkein äreästi:
-"Mitä te haluatte? Näettehän, että minä olen tullut."
-
-"Tahdon puhua asioista, herra Hackdale, pelkistä asioista", vastasi
-Bartlett, "kunkin asianomaisen hyödyksi, kuten jo kirjeessäni
-mainitsin. Minulla on jotakin kerrottavaa ja luullakseni tiedätte, kuka
-on sopivin ostaja. Mutta ellette tiedä, voin kääntyä jonkun toisen
-puoleen."
-
-"Te ette siis pysy tekemässänne sopimuksessa?" sanoi Hackdale.
-
-"Se johtuu asianhaaroista", vastasi Bartlett. "Jos huomaa tulleensa
-petetyksi..."
-
-"Petetyksikö?" huudahti Hackdale. "Tarkoitatteko..."
-
-"Voiko sitä sanoa muuksi kuin petokseksi, kun miehelle annetaan pari
-penniä parin shillingin asemesta?" kysyi Bartlett. "Minä sanoin sen
-vain vertauksen vuoksi, tietysti, mutta arvaatte kyllä tarkoituksen."
-
-Hackdale katsoi ovelle.
-
-"Me olemme täällä niin hyvässä turvassa kuin suinkin", sanoi Bartlett
-vakuuttavasti. "Siinä on kaksinkertainen ovi, kuten näette, ja sen
-takana on vain pitkä ja tyhjä autotalli. Sanokaa siis, mitä ikinä
-haluatte."
-
-Mutta Hackdale hiljensi äänensä kuiskaukseksi.
-
-"Minä annoin teille sataviisikymmentä puntaa sillä nimenomaisella
-ehdolla, että sinä iltana matkustatte Southamptoniin jatkaaksenne
-sieltä seuraavana päivänä matkaanne Amerikkaan", sanoi hän, "ja teidän
-piti saada sähköteitse sinne yhtä paljon heti, kun ilmoitatte minulle
-saapuneenne New Yorkiin. Mutta te ette matkustanut lainkaan New
-Yorkiin, otitte vain rahani..."
-
-"En teidän", keskeytti Bartlett.
-
-"Te ette pitänyt kuitenkaan lupaustanne!" lopetti Hackdale.
-
-"Lupauksia voidaan verrata piirakankuoreen, kuten vanhassa
-sananlaskussa sanotaan", huomautti Bartlett. "Ne tehdään vain
-rikottaviksi."
-
-"Ei silloin, kun on puhe rehellisistä ja kunniallisista ihmisistä",
-sanoi Hackdale.
-
-"Minun luullakseni on parasta, ettemme puhu lainkaan rehellisyydestä
-emmekä kunniantunnosta", sanoi Bartlett kuivasti. "Ne tuntuvat
-hieman asiaankuulumattomilta. Puhukaamme liikeasioista. Minä en
-luonnollisestikaan matkustanut New Yorkiin. Aioin kyllä, mutta
-silloin en ollut nähnyt neiti Prettyn julistusta hänen tarjoamastaan
-palkinnosta. Minä näin sen kuitenkin melkein heti erottuani teistä,
-kun sulloin kapineitani matkalaukkuun. Ja silloin muutin mieltäni.
-Katsokaas, minähän olisin saanut teidän kauttanne vain kolmesataa
-puntaa. Mutta neiti Pretty tarjosi paljon enemmän."
-
-Hackdale katseli Bartlettia hyvin tarkkaan ja pani merkille hänen
-hyvän pukunsa, puhtaan paitansa, uudet kenkänsä ja hänen ulkonaisen
-säädyllisyytensä.
-
-"Näyttää siltä, kuin olisitte jo saanut osan neiti Prettyn rahoista",
-sanoi hän katkerasti. "Asunne on hyvässä kunnossa."
-
-"Erehdyitte, hyvä mies", vastasi Bartlett. "Nämä hienot liinavaatteet
--- puhuakseni jälleen vertauksellisesti -- on ostettu teidän tai
-paremmin sanoen teidän asiakkaanne rahoilla. Ja nyt haluan", jatkoi
-hän ruveten äkkiä hyvin päättäväiseksi, "saada selville, aikooko hän
-käyttäytyä järkevästi, suostuuko hän maksamaan minulle kohtuullisen
-korvauksen vaikenemisestani? Sataviisikymmentä puntaa on kuin
-kirpunpurema eikä kolmekaan sataa ole mitään. Neiti Pretty on valmis
-maksamaan kolmetuhatta, mutta kuinka korkealle aikoo toinen kohottaa
-tarjouksensa? Tarkoitan erästä naista, ja te tiedätte kyllä, ketä."
-
-"Mutta entä jos vakuutan teille, ettei hän suostu maksamaan penniäkään
-enempää -- mitä silloin tapahtuu?" kysyi Hackdale.
-
-"Silloin minä panen hatun päähäni, menen poliisimestari Mellapontin
-puheille ja kerron hänelle kaikki tietoni. Ja samalla voin sivumennen
-käväistä myös neiti Prettyn luona Chancellor-hotellissa ja kerrottuani
-hänelle kaikki hommani vaatia nuo kolmetuhatta puntaa", sanoi Bartlett.
-"Niin silloin käy, hyvä mies! Mutta", jatkoi hän, katsellen Hackdalea
-tarkasti ja viekkaasti, "se kai ei saa mennä niin pitkälle -- ei
-missään tapauksessa."
-
-"Miksi ei?" kysyi Hackdale.
-
-"Koska", vastasi Bartlett kumartuen eteenpäin nojatuolissaan ja laskien
-kätensä Hackdalen polvelle, "hieno nainen, jonka yhteiskunnallinen ja
-yleinen arvo on suuri ja joka aikoo mennä naimisiin paroonin kanssa,
-ei voi sietää, että hänestä on liikkeellä rumia huhuja, eikä sitäkään,
-että poliisi kysellen sekaantuu likeisiin juttuihin. Ja minussa juuri
-näette sen miehen, joka voi panna huhut liikkeelle ja tutkimuksen
-alulle. Hackdale, minä olen kuin äärettömän suuren säiliön poikki
-rakennettu vahva pato -- jälleen vertauksellisesti. Ja mainiostipa minä
-sanoinkin verratessani itseäni patoon. Särkekää minut, niin esille
-syöksyy hävittävä tulva. Ymmärrättekö nyt?"
-
-"Mihin oikeastaan pyritte, Bartlett?" kysyi Hackdale. "Ajatteletteko
-todella, että sananen teiltä voisi --"
-
-"Te pelkäätte lausua sitä ääneen!" ivaili Bartlett. "Hyvä mies, te ette
-tiedä lainkaan, niitä minä tiedän. Te ette tiedä sitäkään, kuinka ovela
-minä olen. He eivät maininneet nimeäni tänään oikeudessa, mutta minä
-juuri omassa persoonassani hain esille sen kultakellon ja vangitutin
-herra Charles Kightin ja neiti Mary Sandersin. Ja minä tiedän paljon
-enemmän kuin te ja teidän asiakkaanne aavistattekaan, ja nyt sanon
-teille, jos olette järkeviä: maksakaa Jim Bartlettille vaikenemisesta
-kerta kaikkiaan ja olkaa turvassa!"
-
-"Kuinka voi tietää, etteivät muut tiedä samaa kuin tekin?" kysyi
-Hackdale.
-
-"Silloin ette ole tarkannut asioita, hyvä mies", sanoi Bartlett
-luottavaisesti. "Minä tiedän väitteeni olevan ehdottomasti totta.
-Kukaan ei tiedä, mitä minä tiedän tästä asiasta, ei kukaan!
-Valmistakaa kultainen avain, Hackdale, pistäkää se rintani kassakaapin
-avaimenreikään ja vääntäkää, niin salaisuus jää lukon taakse ikuisiksi
-ajoiksi."
-
-"Kuinka paljon tahdotte?" kysyi Hackdale. "Sanokaa summa."
-
-Bartlett heilautti kättänsä.
-
-"Tämä on niin tärkeä asia", vastasi hän huolettomasti, "että siitä
-pitää keskustella asiakkaanne kanssa".
-
-"Asiakkaani kanssa?" huudahti Hackdale. "Rouva --"
-
-"Hsh! Meidän ei tarvitse mainita nimiä", sanoi Bartlett. "Niin,
-tuon naisen kanssa. Minä ehdotan, että viette minut hänen luokseen.
-Miksi ei? Minä olen säädyllinen, käyttäydyn hyvin, puhun mainiosti,
-ja seurustelutapani ovat sellaiset kuin niiden pitää ollakin. Ennen
-vanhaan liikuin melko hienoissa seurapiireissä, herra Hackdale, ja
-minua voitiin melkein sanoa herrasmieheksi."
-
-Hackdale siveli leukaansa ajatellen ja ihmetellen. Bartlett oli kuin
-arvoitus, jota ei voinut ratkaista. Mutta kun hän äkkiä muisti, että
-rouva Champernowne voi joskus olla kova kuin marmori ja sitkeä kuin
-teräs, niin miksi ei voisi viedä Bartlettia hänen luokseen. Ennenkuin
-hän ehti sanoa mitään, kumartui Bartlett vielä lähemmäksi ja katseli
-häntä kyynillisesti hymyillen.
-
-"Miksi olette niin haluton esittelemään minut persoonallisesti tälle
-arvoisalle naiselle?" kysyi hän. "Miksi olette ryhtynyt suojelemaan
-häntä, hyvä mies? Kuulkaas, miksi ette katso omaa etuanne ollenkaan?
-Teillähän on hallussanne salaisuus, minun salaisuuteni, jos niin
-halutaan sanoa, tai mieluummin ainakin osa siitä. Tehän tiedätte,
-mitä olen kertonut teille. Miksi ette käännä sitä omaksi hyödyksenne?
-Mutta... ehkä te olette jo tehnytkin niin -- vai mitä?"
-
-Hackdale hämmentyi hieman Bartlettin ivallisen katseen edessä. Hän
-tiesi vallan hyvin, ettei hän todellisuudessa ollut levoton rouva
-Champernownen, vaan itsensä vuoksi. Hackdale ei lainkaan aavistanut
-hänen salaisuuttaan eikä myöskään, miksi hän niin hirveästi pelkäsi,
-että hänen nimensä ehkä voitaisiin mainita Deanen jutun yhteydessä
--- hän tiesi vain, että siinä piili jokin salaisuus ja että rouva
-pelkäsi. Hän ajatteli vain sitä, mikä koski tai voi koskea häntä
-itseään. Hän aavisti kuitenkin, että jos rouva Champernowne joutuisi
-pulaan, joutuisi hänkin. Kaikki nykyiset suunnitelmat voisivat silloin
-mennä myttyyn eikä hän ehkä saisikaan uutta virkaansa, ja kaikki olisi
-pilalla. Hän oli nähnyt ja kuullut tarpeeksi paljon tietääkseen rouva
-Champernownella olevan mitä vahvimmat ja vakavimmat syyt toivoessaan
-pysyvän salaisuutena, että hän tiesi jotakin Deanesta, ja nyt oli rouva
-Champernownen päätöksen edistäminen Hackdalen omien etujen mukaista.
-Rouva voi olla hänelle ja hänen uralleen äärettömäksi hyödyksi joko
-rouva Champernownena tai lady Childerstonena, ja häntä oli sen vuoksi
-suojeltava mistä hinnasta tahansa. Bartlett oli nähtävästi välttämätön
-osa kustannuksista -- ja ehkä rouva voi iskeä kiinni häneen paremmin.
-
-Hackdale nousi äkkiä tuoliltaan.
-
-"No hyvä sitten", sanoi hän. "Tulkaa mukaani nyt!"
-
-"Heti valmis", vastasi Bartlett, "kun olen saanut ylleni päällystakkani
-ja hattuni. Haluatteko ryypyn ennen lähtöänne, herra Hackdale?"
-
-"Ei, kiitoksia", vastasi Hackdale. "Mutta älkää välittäkö minusta."
-
-"Minä en milloinkaan juo neuvotellessani asioista, sir", vastasi
-Bartlett. "En ainakaan nyt, missään tapauksessa. Minä olen lopettanut
-sen tavan. Kun mies alkaa tehdä rahaa..."
-
-Hän naurahti omalle sukkeluudelleen ja saattoi vieraansa ulos. Mutta
-ravintolan edustalla Hackdale otti johdon käsiinsä ja lähti kävelemään
-edellä. Hän vei Bartlettin kaupungin koillisosan läpi suoraan
-Ashenhurst-huvilaan. Kun hän koputti oveen, aukaisi sen Jane Pratt. --
-
-
-
-
-VIIDESTOISTA LUKU
-
-Verhoton ikkuna
-
-
-Sisäkkö tervehti Hackdalea tavallisella viehättävällä ja tyynellä
-hymyllään, mutta katsoi kysyvästi Bartlettiin, jolloin tämän opas
-kiiruhti selittämään.
-
-"Onko rouva Champernowne kotona, Jennie?" kysyi hän. "Juuri niin. Tällä
-herralla ja minulla on hieman keskusteltavaa hänen kanssaan. Mutta minä
-ensin. Voitteko viedä hänet pieneen aamuhuoneeseen niin kauaksi aikaa,
-kun juttelen rouva Champernownen kanssa?"
-
-Ja ikäänkuin varmana tytön vastauksesta Hackdale astui halliin,
-viitaten toveriaan seuraamaan. Jane Pratt aukaisi läheisen pieneen
-huoneen oven, väänsi sähkön palamaan ja siirtyi syrjään päästääkseen
-Bartlettin sisälle. Mutta Hackdale jäi ovelle odottamaan, kunnes tyttö
-oli poistunut kauemmaksi halliin ja mennyt toiseen huoneeseen. Hän
-tiesi rouva Champernownen tahtovan tavata häntä heti -- ja hetkistä
-myöhemmin hän jo totteli Jane Prattin viittaavaa kättä ja meni
-eteenpäin.
-
-Rouva Champernowne oli yksinään salongissa, suuressa ja loistavasti
-valaistussa huoneessa, jonka ikkunat aukenivat nurmikolle päin. Hän
-istui leveän ikkunasyvennykseen asetetun kirjoituspulpettinsa ääressä,
-nähtävästi kirjoittamassa kirjeitä. Hackdale huomasi mennessään huoneen
-poikki hänen luokseen, ettei kierrekaihtimia eikä verhoja oltu vedetty
-ikkunan eteen ja että sähkölampuista lähtevät kirkkaat sädekimput
-valaisivat viheriää nurmikkoa ja puutarhan koristeellisia pensaikkoja.
-Mutta hän näki tämän kaiken vain vilahdukselta, koska hän melkein heti
-kohdisti katseensa rouva Champernowneen, jonka silmissä hän huomasi
-levottomuutta.
-
-"Mitä nyt?" sanoi rouva viitaten läheiseen tuoliin. "Mikä nyt on
-hätänä?"
-
-Hackdale istuutui, kumartuen hänen puoleensa. "Olen pahoillani, rouva
-Champernowne", vastasi hän hiljaa, "mutta minun oli pakko tulla
-luoksenne heti, sillä mielestäni se oli parasta. Muuta en olisi voinut
-tehdäkään. Sama ikävä juttu, rouva Champernowne. Tarkoitan tuota
-miestä, josta silloin kerroin teille. Hän on tullut takaisin."
-
-Rouva Champernowne löi kätensä hämmästyneenä yhteen, ja hänen kasvonsa
-kalpenivat. Hän katsoi Hackdaleen hyvin pelästyneenä.
-
-"Tehän sanoitte päässeenne hänestä irti", mutisi hän. "Ikuisiksi
-ajoiksi!"
-
-"Niin luulinkin", sanoi Hackdale surullisesti. "Koetin parastani,
-annoin hänelle ne rahat -- sataviisikymmentä puntaa -- ja lupasin
-hänelle yhtä paljon sähköteitse heti, kun kuulen hänen nousseen maihin
-New Yorkissa. Mutta hän ei matkustanut. Tosin en tiedä, mitä hän teki,
-mutta varmaa on, että hän lähti kaupungista sinä iltana jonnekin. Ja
-sen paikan täytyy olla jossakin täällä läheisyydessä, koska hän on
-voinut seurata asioiden kulkua. Hän juuri löysi sen kellon ja antoi
-sellaisia tietoja, jotka johtivat Chancellorin kahden palvelijan
-vangitsemiseen. Te olette tietysti kuullut, mitä tapahtui oikeudessa
-tänä aamuna, vaikka ette siellä ollutkaan."
-
-"Kyllä", vastasi rouva Champernowne. Hän vaikeni hetkiseksi,
-tarkastellen Hackdalea ja pyöritellen sormuksia lihavissa sormissaan.
-"Vai hänkö vainusi sen esille?" sanoi hän vihdoin. "Tuoko sama mies?"
-
-"Sama mies juuri!" vakuutti Hackdale. "Hän on vaarallinen,
-häikäilemätön ja viekas. Hän on saanut tuhannen punnan suuruisen
-palkinnon, jonka neiti Pretty tarjosi, jos voitaisiin ilmoittaa jotakin
-hävinneistä kalleuksista. En aavista, kuinka paljon hän tietää asiasta
--- tietää siitä, mihin hän alussa vihjaisi. Te tiedätte kyllä, mitä
-tarkoitan. Mutta pelkään hänen tietävän enemmän kuin hän on tähän
-saakka kertonut. Nyt on kysymys siitä, mitä hän voi kertoa."
-
-"Ettekö voi sitä aavistaa tai laatia jonkinlaista teoriaa?" kysyi rouva
-Champernowne levottomasti.
-
-"Kyllä voin", vastasi Hackdale hitaasti, hiljentäen ääntään vieläkin.
-"Minähän ilmoitin teille silloin tuon miehen kertoneen, että Deane
-oli pysäyttänyt hänet sinä yönä North Barin läheisyydessä ja mainiten
-nimenne kysynyt tietä kotiinne. Hän oli kertonut Deanelle, missä
-huvilanne sijaitsee ja nähnyt hänen lähtevän kävelemään tänne päin.
-Hän ei silloin myöntänyt sen enempää, ja tietysti minä lahjoin hänet
-pitämään suunsa kiinni siitäkin. Mutta nyt luulen, rouva Champernowne,
-että hän seurasi Deanea ja näki hänet seurassanne asuntonne likellä."
-
-Hän katseli rouva Champernownia tarkasti, lausuessaan viime sanansa,
-ja huomasi hänen levottomuutensa enenevän. Silloin hän alkoi arvailla.
-Oliko mahdollista...
-
-"Nyt haluaisin tietää", sanoi rouva Champernowne äkkiä, "onko hän
-kertonut samaa jollekin toiselle kuin teille? Onko?"
-
-"Siitä olen ihan varma", vastasi Hackdale, "ettei hän ole kertonut sitä
-kellekään. Hän tietää voivansa saada teiltä paljon enemmän kuin keltään
-toiselta -- jos näet se seikka, että Deane silloin tuli tapaamaan teitä
-ja tapasikin, todella on pidettävä salassa. Onko se välttämätöntä,
-rouva Champernowne?"
-
-Rouva Champernowne loi häneen oudon, mutta vakavan katseen.
-
-"On!" vastasi hän. "Ihan välttämätöntä!"
-
-"Siinä tapauksessa on suostuttava tuon miehen vaatimuksiin", sanoi
-Hackdale. "Niin se on. Siitä väitteleminen ei hyödytä mitään, koska
-hänellä on valta käsissään."
-
-"Mutta mihin se päättyy?" kysyi rouva Champernowne. "Jos hänelle
-annetaan enemmän, ilmestyy hän jälleen jonkun ajan kuluttua näkyviin.
-Siis jatkuvaa kiristystä. Jos hänet voitaisiin vaientaa kerta
-kaikkiaan..."
-
-"Siihen keksitään ehkä jokin keino", huomautti Hackdale. "Olen
-ajatellut asioita tullessani tänne. Mutta sallikaa minun ensin kysyä
-teiltä erästä asiaa. Tehän tunnette minut, rouva Champernowne, ja
-tiedätte myös, että olen koettanut auttaa teitä parhaan kykyni mukaan
-tässä asiassa. Tuntuuko teistä kokonaan mahdottomalta, että menisitte
-poliisin, poliisimestari Mellapontin, luo ja kertoisitte hänelle, mitä
-tiedätte tästä asiasta, päästäksenne täydellisesti eroon koko jutusta?
-Ikuisiksi ajoiksi, että voisitte näpsäyttää sormianne kiristäjälle?
-Ajatelkaa nyt, rouva Champernowne."
-
-Rouva Champernowne oli vaiti. Hackdale ei voinut sanoa ajatteliko
-hän vai eikö. Hän alkoi sivellä sormillaan edestakaisin imupaperia
-edessään, siirtäen katseensa sormistaan Hackdaleen ja Hackdalesta
-sormiinsa. Hänen silmäinsä ilme muuttui oudoksi, ja sitten hän alkoi
-puhua.
-
-"Ihan mahdotonta!" sanoi hän kovalla, väkinäisellä äänellä. "Se mies on
-ostettava! Kerta kaikkiaan. Mutta toivoisin olevani täysin varma..."
-
-"Varma mistä, rouva Champernowne?" kysyi Hackdale hänen vaietessaan.
-
-"Soisin voivani olla ehdottomasti varma siitä, ettei kukaan muu tiedä,
-mitä se mies tietää", vastasi hän. "Jos vain voisin olla varma siitä..."
-
-"Minun mielestäni voitte olla täydellisesti varma, ja siihen on hyvin
-yksinkertainen syy", huomautti Hackdale. "Minä ainakin olen varma."
-
-"Mistä syystä ja miksi olette tullut tänne?"
-
-"Seuraavasta", vastasi Hackdale luottavaisesti naurahtaen. "Jos
-Southernstowessa vain olisi joku, joka tietäisi, mitä hänkin tietää,
-olisi jo aikoja sitten koetettu saada neiti Prettyn tarjoama palkinto.
-Ei, rouva Champernowne, hän on ainoa, joka sen tietää, ja ainoa vaara."
-
-"Silloin hänet on ostettava", toisti rouva tiukasti. "Mutta kuinka
-voimme saada varmuuden hänen jatkuvasta vaikenemisestaan? Te
-viittasitte johonkin mielipiteeseenne. Millainen se on?"
-
-"En neuvoisi antamaan hänelle suurta rahasummaa", sanoi Hackdale. "Hän
-voisi tuhlata sen ja sitten vaatia enemmän. Mielipiteeni on se, että
-hänelle annettaisiin jonkinlainen eläke tai elinkorko -- niin ja niin
-paljon vuodessa."
-
-"Koko hänen elämänsä ajaksiko?" kysyi rouva Champernowne.
-
-Hackdale katsoi häneen merkitsevästi.
-
-"Eläessään hän voi kertoa milloin tahansa samat asiat kuin nytkin",
-sanoi hän. "Niin, elinkorko on luvattava hänelle koko hänen elämänsä
-ajaksi."
-
-"Kuka se mies on?" kysyi rouva Champernowne äkkiä.
-
-"James Bartlett", vastasi Hackdale. "James Bartlett."
-
-Rouva Champernownen ilme vääristyi inhosta.
-
-"Bartlettko?" huudahti hän. "Mutta hänhän on juoppo! Ja juoppo
-lörpöttelee."
-
-Mutta Hackdale pudisti päätään.
-
-"Hän oli kyllä sellainen ennen", sanoi hän, "mutta nyt hän näyttää
-parantaneen tapansa ja tulleen hyvin kohtuulliseksi -- liiankin
-kohtuulliseksi, minun mielestäni. Luulen rahojen parantaneen hänet.
-Hän on nyt luullakseni siirtänyt myötätuntonsa pankkitiliin, jota hän
-näyttää ainakin haluavan kovin mielellään suurentaa. Ei, jos hänen
-vaatimuksiinsa suostutaan vihjaamallani tavalla, ei hän puhu. En tunne
-ainoatakaan täkäläistä, joka olisi niin hyvin selvillä omista eduistaan
-kuin hän nykyään."
-
-"No niin", sanoi rouva Champernowne. "Toteuttakaamme siis tämä
-suunnitelmamme. Tahdotteko pitää siitä huolta?"
-
-Hackdale nyökkäsi oveen päin, josta oli tullut huoneeseen.
-
-"Hän on täällä, rouva Champernowne", vastasi hän. "Pidin nimittäin
-parhaana tuoda hänet tänne. Te otatte hänet puheillenne, esiinnytte
-niin ankarasti ja asiallisesti kuin suinkin ja annatte hänen huomata,
-että hän on joutunut tekemisiin hyvin teräväpäisen naisen kanssa. Olkaa
-luja häntä kohtaan. Hänen on paljon parempi sopia teidän kanssanne
-asiasta, koska olette päähenkilö, kuin minun kanssani, jos ryhtyisin
-välittäjäksi. Tuonko hänet tänne, rouva Champernowne?"
-
-Hän nousi nähdessään rouvan nyökäyttävän päätään ja poistuen huoneesta
-meni hallin poikki hakemaan Bartlettia. Mikäli hän voi huomata, oli
-halli tyhjä. Mutta siinä hän erehtyi. Sen äärimmäisessä varjoisassa
-päässä hiiviskeli Jane Pratt valppaana epäillen Simmonsin veljen
-hommia ja pitäen silmänsä ja korvansa auki. Hän näki Hackdalen hakevan
-Bartlettin pienestä aamuhuoneesta ja huomasi heidän kuiskailevan
-keskenään mennessään hallin poikki ja katoavan salonkiin. Ovi vedettiin
-kiinni. Ja Jane Pratt, muistaen äkkiä emäntänsä kummallisen ja
-omituisen vastahakoisuuden vetää verhoja ja kaihtimia ikkunoiden eteen,
-hiipi pois varjosta, livahti pihalle sivuovesta ja kiersi pensaikon
-taakse, jonka laakerien ja liljojen välistä voi katsella suoraan
-salongin ikkunaan pysyen itse turvallisesti piilossa.
-
-Bartlett seurasi Hackdalea rouva Champernownen luo hyvin uteliaana.
-Hän muisti kerran tavanneensa rouvan ihan erilaisissa olosuhteissa.
-Kohtauspaikkana oli silloin ollut poliisilaitoksen oikeussali, ja
-rouva Champernownen ollessa tuomarina hän oli itse ollut syytettyjen
-aitiossa. Rouva Champernowne, toimiessaan pormestarina, ei ollut
-ainoastaan sakottanut häntä, vaan myös pitänyt hänelle vakavan
-nuhdesaarnan ja saanut hänet tuntemaan itsensä melko mitättömäksi
-olennoksi. Mutta nyt olivat asiat muuttuneet. Bartlett oli taipuvainen
-pitämään itseään tuomarina ja rouva Champernownea rikollisena. Hän
-nosti päänsä pystyyn ja käyttäytyi niin hyvin ja ylpeästi kuin suinkin
-muistaen, mitä äsken oli sanonut Hackdalelle, että hän ennen muinoin
-oli ollut herrasmies.
-
-Mutta Bartlett nolostui sittenkin aika lailla. Tämä rouva Champernowne,
-joka istui kirjoituspulpettinsa ääressä, oli yhtä kauhistuttava kuin
-Southernstowen pormestari istuessaan suuressa virkatuolissaan. Vaikka
-hänen hyvin säilyneet kasvonsa olivatkin kauniit ja viehättävät, voi
-hän muuttaa ne tavattoman ankariksi ja torjuviksi, ja hän katsoi
-nyt Bartlettiin, kun Hackdale toi hänet sisälle, melkein samoin
-kuin olisi katsonut johonkin äskettäin vangittuun murtovarkaaseen,
-joka on laahattu oikeuden tuomittavaksi. Kun hän viittasi Hackdalea
-istuutumaan, jätti hän Bartlettin seisomaan ja mittaili tätä
-katseellaan kiireestä kantapäähän niin, että Bartlettin oli suorastaan
-hankala seistä hänen edessään. Tarkastelu ei koskenut pukua -- Bartlett
-olikin niin varma säädyllisestä, vieläpä hienosta asustaan, ettei
-tuntenut sen vuoksi levottomuutta -- vaan rouva tuijotti kuin olisi
-tutkinut miehen sielua, katsonut hänen sisimpäänsä. Partlett huomasi
-äkkiä, ettei tämä nainen ollutkaan niin pehmeä kuin voi eikä niin
-taipuvainen kuin ohut metalli, ja hänen itsetietoisuutensa alkoi sulaa.
-
-"No niin, Bartlett", aloitti rouva Champernowne terävällä, asiallisella
-äänellä, "minusta näyttää kuin meidän pitäisi selvittää joitakin välejä
-keskenämme. Mutta minä en aio tehdä sopimuksia sellaisten ihmisten
-kanssa, jotka ovat huikentelevaisia. Siitä ei ole vielä kulunut
-pitkääkään aikaa, kun teidät tuotiin eteeni syytettynä juopumuksesta,
-ja minä sakotin teitä. Kuinka voin tietää teidän muuttaneen
-käytöstänne?"
-
-Bartlett levitti kätensä, näyttäen loukatulta viattomuudelta.
-
-"Näytänkö sentapaiselta mieheltä, johon viittasitte, rouva
-Champernowne?" kysyi hän pahastuneena. "Minä olin kyllä sellainen
-joku aika sitten, mutta nyt voin sanoa omaksuneeni toiset tavat
-ja toisenlaisen suunnan. Minä aion hankkia itselleni arvokkaan
-yhteiskunnallisen aseman, rouva Champernowne, erittäin arvokkaan. Se
-onkin vain palaamista siihen, millainen ennen vanhaan olin -- täällä
-elää vielä paljon ihmisiä, rouva Champernowne, jotka voivat muistaa
-minun olleen hyvin kunnioitettavan henkilön."
-
-"Hauskaa kuulla, että olette parantanut tapanne, Bartlett", sanoi rouva
-Champernowne. "Mutta pelkään, että jos vietätte joutilasta elämää
-helposti saaduilla rahoilla, rupeatte huvittelemaan, joudutte huonoon
-seuraan ja palaatte entiseen elämäntapaanne. Ja kun viiniä on päässä,
-purkautuu totuus ulos. Kaiketi ymmärrätte tarkoitukseni."
-
-"Kyllä, täydellisesti, rouva Champernowne", vastasi Bartlett, "enkä
-ole lainkaan loukkaantunut. Mutta vakuutan teille, että kunnianhimoni
-tähtää muualle, ihan muualle. Ensiksikään en aio jäädä asumaan tänne
-enkä siis joudu kiusaukseen liittyä huonoon seuraan, josta suvaitsitte
-puhua. Eroan siitä kokonaan, rouva Champernowne -- niin minä aion
-tehdä."
-
-Rouva Champernowne ja Hackdale katsahtivat toisiinsa. Hackdale ymmärsi
-hänen katseensa kehoitukseksi sekaantua asiaan.
-
-"Te aioitte menetellä samoin vähän aikaa sitten, Bartlett", sanoi hän.
-"Lupasitte matkustaa Amerikkaan, mutta ette matkustanutkaan."
-
-Bartlett katsoi vuorotellen kumpaankin tutkijaan ja hymyili puoleksi
-irvistäen, puoleksi vedoten heidän suosioonsa.
-
-"Kuulkaahan nyt, herra Hackdale!" huudahti hän melkein liikuttavasti.
-"Niin, sir ja rouva Champernowne, voidaanko odottaa mieheltä, että hän
-luopuisi tilaisuudesta hankkia hieman rahaa? Kun luvattiin niin kaunis
-palkinto..."
-
-"Emme halua kuulla puhuttavan mistään palkinnosta emmekä muustakaan,
-hyvä mies!" keskeytti rouva Champernowne tiukasti. "Emme kärsi mitään
-viittauksia, selityksiä tai nimenomaisia määritelmiä, koska me kolme
-olemme jo muutenkin selvillä asiasta. Ja minäkin tahdon uskoa, että
-aiotte viettää raitista ja vakavaa elämää, antamatta kielenne juoruta."
-
-Kun Bartlett kuuli tämän, palasi hänen itseluottamuksensa, ja hänen
-sävynsä kävi varmemmaksi. "Se on omien etujeni mukaista -- jos
-vain voimme sopia -- että muutun raittiiksi ja vakavaksi, rouva
-Champernowne", vastasi hän. "Luulisin sen jo teidän itsennekin
-huomaavan."
-
-"Luullakseni voimme kannustaa teitä pysymään raittiina, vakavana
-ja kunnioitettavana elämässänne ja huolellisena ja pidättyväisenä
-puheissanne", huomautti rouva Champernowne kuivasti. "Minun ehtoni
-riippuvat siitä, että se toteutuu, Bartlett. Minulle ei saa sanella
-ehtoja, mutta silti haluan kuulla, mitä kuvittelette. Puhukaa suunne
-puhtaaksi."
-
-Bartlett epäröi hetkisen. Sitten käyden rohkeammaksi hän sanoi:
-
-"No niin, minä haluan saada yhtä suuren summan kuin neiti Prettykin
-tarjoaa tiedoista. Hän on ilmoittanut antavansa kolmetuhatta puntaa."
-
-"Kolmetuhatta pötyä!" keskeytti rouva Champernowne. "Minulta ette saa
-kolmeatuhatta, hyvä mies, ette ollenkaan! Te saatte vain säännöllisen
-avustuksen, jonka menetätte heti, jos saan aihetta moittia käytöstänne.
-Se maksetaan teille vain siinä tapauksessa, että saan kuulla teidän
-pysyneen raittiina ja horjumattomana ja pitäneen suunne kiinni.
-Ymmärrättekö -- minä tarjoan teille eläkettä?"
-
-"Koko iäksenikö?" kysyi Bartlett tiukasti.
-
-"Niin, koko iäksenne", vastasi Rouva Champernowne.
-
-"Maksetaanko se viikoittain?"
-
-"Joka perjantai", sanoi rouva Champernowne. "Herra Hackdale maksaa sen."
-
-"No niin", sanoi Bartlett, "mutta kuinka paljon?"
-
-"Neljä puntaa", vastasi rouva Champernowne.
-
-"Viisi, rouva, minun luullakseni", ehdotti Bartlett. "Viisi! En voi
-suostua vähempään, ja lisäksi vaadin ne tuhat puntaa, jonka saisin
-heti, jos menisin suoraan neiti Prettyn luo ja kertoisin hänelle..."
-
-Rouva Champernowne keskeytti hänet katseellaan ja parilla sanalla. He
-alkoivat hieroa kauppaa. Vihdoin rouva Champernowne suostui Bartlettin
-ehtoihin -- tuhat puntaa käteistä rahaa heti John Hackdalen nimelle
-kirjoitetun maksuosoituksen muodossa ja viisi puntaa eläkettä viikossa,
-jonka Hackdale maksaisi aina perjantaisin. Niin päästiin vihdoinkin
-sovintoon.
-
-Vaikka sisäkkö ei kuullut mitään, näki hän kuitenkin paljon.
-Hän huomasi rouva Champernownen ottavan vihdoin esille
-maksuosoituskirjansa, täyttävän yhden lomakkeen ja ojentavan sen
-Hackdalelle. Sitten Hackdale ja Bartlett poistuivat salongista. Jane
-Pratt kuuli heidän aukaisevan julkipuolen oven ja menevän matkoihinsa
-kujaa pitkin. Ja hän aikoi juuri itse, ihmetellen ja epäillen, palata
-sisälle, kun kuuli puutarhasta hiljaisen, erikoisen vihellyksen.
-Silloin hän kääntyi poispäin ja katosi vieläkin synkempiin varjoihin.
-
-
-
-
-KUUDESTOISTA LUKU
-
-Huomioita ja pyrkimyksiä
-
-
-Sisäkkö livahti varovaisesti tiehensä talon läheisyydestä ja pysytellen
-puiden varjossa, jotka erottivat puutarhan hedelmätarhasta, pujahti
-pensasaidan aukosta, kääntyen kuin hyvin tottuneena tähän temppuun
-oikealle muutamien laakeripensaiden väliin. Pimeässä kietoutui muuan
-käsivarsi hänen vartalonsa ympärille, ja suutelemaan valmiit huulet
-etsivät hänen huuliaan. Ja muutamiksi minuuteiksi hän ja käsivarren
-omistaja antautuivat alttiiksi rakkaudelleen, pysyen vaiti. Mutta äkkiä
-tyttö riistäytyi irti pimeän piilottaman rakastajansa syleilystä ja
-alkoi kuiskailla.
-
-"Kuinka tiesit minun olevan siellä, Sim?" kysyi tyttö.
-
-"Näin sinut valaistua ikkunaa vasten", vastasi Simmons. "Tunsin sinut
-vähemmässä kuin silmänräpäyksessä, sillä kaupungissa ei ole ketään
-toista tyttöä, jolla olisi sellainen vartalo kuin sinulla, Jennie.
-Mutta mitä sinä siellä oikeastaan hommasit?"
-
-"Tule kauemmaksi talosta", sanoi sisäkkö. "Mennään hedelmätarhan
-perälle, sillä minulla on sinulle muutamia uutisia. Täällä tapahtui
-juuri äsken jotakin kummallista."
-
-Hän veti Simmonsia mukanaan puiden välitse, kunnes he saapuivat saman
-hiekkakuopan laidalle, josta Deanen ruumis oli löydetty. Simmons
-muisti, että he kävellessään ensi kerran yhdessä olivat kiertäneet
-saman hiekkakuopan, ja Jane Pratt oli silloin säikähtänyt. Mutta nyt
-hän ei näyttänyt merkkiäkään pelosta, sillä hänen äsken herännyt
-uteliaisuutensa oli haihduttanut paikan ja siihen liittyvien tapausten
-muistot.
-
-"Sinä haluat siis tietää, mitä minulla oli tekemistä ikkunan alla?"
-kuiskasi hän pysähtyessään Simmonsin kanssa pensaiden varjoon. "Minä
-kerron sinulle. Olin vaanimassa."
-
-"Ketä?" kysyi Simmons.
-
-"Sitä et voisi arvata", vastasi tyttö. "Minä kerron sinulle kaikki. Ja
-aluksi ilmoitan sinulle, että noin tunti sitten soitettiin julkipuolen
-ovikelloa. Menin tietysti avaamaan, ja siellä oli veljesi."
-
-"Johnko?" huudahti Simmons.
-
-"Niin, John, luonnollisesti, koska sinulla tietääkseni ei ole muitakaan
-veljiä. Mutta hänellä oli eräs toinen mies mukanaan. Voitko arvata,
-kuka?"
-
-"Kuinka sitä aavistaisin? Kuka se oli?"
-
-"Bartlett, mutta hän oli pukeutunut kuin herrasmies."
-
-"Mitä, Jim Bartlettko? Ja Johnin kanssa? Kah..."
-
-Sitten hän keskeytti ja mietti. Hän oli nähnyt Bartlettin oikeudessa
-ja kadulla ja huomannut hänen ulkoasussaan tapahtuneen silmäänpistävän
-muutoksen, mistä voitiin varmasti päättää, että Bartlett oli tavalla
-tai toisella saanut rahaa. Mutta mistä johtui, että hän oli tullut
-Johnin kanssa rouva Champernownen luo?
-
-"No niin", sanoi hän, "mitä sitten tapahtui?"
-
-"Veljesi ilmoitti heidän haluavan tavata rouvaa. Hän tahtoi puhutella
-häntä ensin kahden kesken. Bartlett odotti hänen mennessään tapaamaan
-rouvaa. Ja minä piilouduin etuhallin perälle verhojen taakse vahtimaan.
-Veljesi oli salongissa emännän luona jonkun aikaa ja tuli sitten
-hakemaan sinne Bartlettinkin. Silloin livahdin pihalle ja kiersin
-ikkunan alle. Emännälläni on kummallinen vastenmielisyys verhoja ja
-kaihtimia kohtaan -- hän ei halua vetää niitä ikkunoiden eteen, minkä
-vuoksi tiesin voivani katsella huoneeseen."
-
-"Mitä sinä näit?" kysyi Simmons. Hän oli jo varma siitä, että
-tämän kaiken takana piili jokin salaisuus, ja tiesi, että rouva
-Champernownen, Hackdalen ja James Bartlettin kohtaus merkitsi jotakin.
-"Kunpa olisit voinut kuullakin!" lisäsi hän pahoitellen. "Kuulla
-kaikki!"
-
-"Tietysti en voinut kuulla mitään", vastasi. Jane Pratt. "Mutta sen
-sijaan näin tarpeeksi hyvin piilopaikastani. Rouva Champernowne puhui
-hetkisen Bartlettille, ja veljesikin puhui hieman -- he puhuivat
-kaikki, mutta rouva kuitenkin enimmän. Ja lopussa hän otti esille
-maksuosoituskirjansa."
-
-"Ah!" huudahti Simmons. "Tekikö hän niin todellakin?"
-
-"Ja kirjoitti maksuosoituksen", jatkoi Jane Pratt. "Kun hän oli
-kirjoittanut, antoi hän sen veljellesi, ja..."
-
-"Eikö Bartlettille?" keskeytti Simmons äkkiä.
-
-"Ei, vaan John Hackdalelle", vastasi sisäkkö. "Panin sen erityisesti
-merkille. Ja sitten he poistuivat pitemmittä mutkitta. He olivat
-juuri kadonneet kujalle, ja minäkin aioin palata taloon, kun kuulin
-vihellyksesi."
-
-Simmons hieroi pimeässä nenänsä päätä vasemman kätensä sormilla, johon
-temppuun hän aina turvautui vaivuttuaan syviin mietteihin. Hänen
-oikea käsivartensa oli kiertynyt sisäkön vartalon ympärille, ja nyt
-hän puristi tyttöä tulisesti. "Jennie", sanoi hän luottavaisesti,
-"sinä olet kirotun nokkela tyttö, ja me molemmat teemme kyllä tästä
-jotakin suurenmoista hyödyksemme, sen saat vielä nähdä. Mutta,
-kuulehan, mieleeni juolahti nyt jotakin. Missä rouva kirjoitti sen
-maksumääräyksen?"
-
-"Kirjoituspulpettinsa ääressä lähellä salongin ikkunaa", vastasi Jane
-Pratt.
-
-"Silloin on pulpetilla varmasti myös imuri", sanoi Simmons. "Ota sinä
-haltuusi sen päällimmäinen lehti, repäise se irti ja talleta minulle.
-Lupaatko?"
-
-"Helppoahan se on", vastasi sisäkkö. "Minä repäisen usein irti
-päällimmäisen lehden ja voin ottaa sen jo tänä iltana. Mutta mitä
-luulet tämän kaiken tarkoittavan?"
-
-"Sen tietää yksin Jumala!" vastasi Simmons leikillisellä äänellä.
-"Mutta hyvin mielelläni tahdon saada siitä selvän. Tällä on
-luonnollisesti jotakin tekemistä tuossa jutussa. Onko sinulla mitään
-kiirettä sisään?"
-
-"Ei", vastasi sisäkkö. "Mutta miksi niin?"
-
-"Kuinka voit kysyäkään sellaista?" sanoi Simmons tulisesti. "Tule
-mukaani, hitto vieköön kaiken muun! Viettäkäämme suloinen puolituntinen
-yhdessä."
-
-Viehättävällä sisäköllä ei ollut mitään sitä vastaan. Hän meni
-Simmonsin kanssa vielä rauhallisempaan piilopaikkaan ja palasi vihdoin
-taloon hyvin tyytyväisenä rakkauden, vehkeilyn ja salaperäisyyden
-ilmapiiriin ja vakoiluun, johon hänen mielitiettynsä häntä taitavasti
-opetti. Hän oli kyllä seurustellut nuorten miesten kanssa ennenkin,
-mutta he olivat olleet tavallisia ja ikäviä verrattuina Simmonsiin.
-Simmonsilla oli neiti Prattin mielestä järkeä, ja nuori mies, jolla
-oli järkeä, oli paljon mielenkiintoisempi ja huvittavampi ja yleensä
-miellyttävämpi, kuin sellainen, joka nähtävästi oli sitä vailla.
-Hän tunsi perin miellyttävää kiihtymystä toimiessaan yksissä tuumin
-Simmonsin kanssa, ja kun he jälleen tapasivat toisensa, oli hänellä
-varastamansa imupaperiliuska mukanaan. Tämä tapahtui neiti Prattin
-vapaana iltapäivänä, jolloin Simmonskin oli vapaa, ja he kohtasivat
-toisensa rauhallisessa paikassa kaupungin laidalla. Koska ei ketään
-ollut näkyvissä hänen ojentaessaan toivotun paperin Simmonsille, otti
-tämä heti esille pienen käsikuvastimen taskustaan.
-
-"Mitä sinä sillä teet?" kysyi sisäkkö.
-
-"Katso, niin saat oppia jotakin, Jennie", vastasi Simmons. "Tähän
-temppuun kannattaa tutustua, jos tahtoo saada selville toisten
-salaisuuksia. Katsohan nyt, tässä imupaperissa ei näy juuri mitään.
-Mutta tuohon, Jennie, on sentään kuivattu se maksuosoitus, josta
-puhuit. Katsohan nyt: minä pidän kuvastinta toisessa kädessäni ja
-panen imupaperin sen eteen toisella. Nyt katson kuvastimeen. Ja mitä
-näenkään? Hyväinen aika!"
-
-Simmons päästi tämän huudahduksen vilpittömästi ihmetellen. Hän näki
-kuvastimen avulla, että rouva Champernowne oli kirjoittanut tuhannen
-punnan maksuosoituksen John Hackdalen nimelle. Mutta miksi? Oliko
-se tarkoitettu Johnille itselleen vai Bartlettille vai molemmille
-yhteensä? Ja olivatko rahat vaikenemisen palkkiota?
-
-Kuta enemmän Simmons ajatteli asiaa, sitä varmemmin hän uskoi nyt
-olevansa oikeilla jäljillä. Southernstowessa murhattu James Deane oli
-sama mies kuin James Arradeane, joka oli niin salaperäisesti kadonnut
-Normansholtista parikymmentä vuotta sitten, ja Southernstowessa asuva
-rouva Champernowne oli sama nainen kuin Normansholtissa asunut rouva
-Arradeane. Jokainen yksityisseikka näytti viittaavan siihen, että joko
-rouva Champernowne tai herra Alfred oli ampunut Deanen vaientaakseen
-hänen kielensä ikuisiksi ajoiksi. Olivatko John Hackdale ja Bartlett
-lisäväkeä murhan jälkeen esimerkiksi siten, että he olivat kuulleet
-jotakin rikoksesta ja sitoutuivat vaikenemaan saatuaan ne rahat, jotka
-rouva Champernowne heille maksoi? Simmonsista tuntui Johnia vastaan
-ilmennyt todistus pätevältä -- hänen mielestään jo niin pätevältä,
-että Johnia voitaisiin sen perusteella syyttääkin. Ensin tapahtuu,
-tuumi Simmons, tämä murha, ja seuraavana päivänä John saa rouva
-Champernownelta sellaisen viran, jota hän ei varmaan ollut päivää
-aikaisemmin osannut toivoakaan, ja nyt hän käsittelee tuhannen punnan
-maksumääräystä. John tietää selvästi jotakin, ja hänelle maksetaan
-luultavasti hyvin, hänen vaatimuksiinsa on suostuttu tai hänet on
-lahjottu, sanottakoon sitä miksi hyvänsä, jotta hän salaisi tärkeitä
-asioita. Entä sitten Bartlett? Mikä hänen asemansa oli? Miksi hän oli
-ollut rouva Champernownen luona silloin, kun maksumääräys kirjoitettiin?
-
-Bartlett oli arvoitus Simmonsille. Hän koetti saada Bartlettin käsiinsä
-toivoen rommin ja kemujen avulla voivansa onkia häneltä tietoja, mutta
-ei löytänyt tätä miestä Southernstowesta, koska hän oli palannut
-asuntoonsa Portsmouthiin. Sitten Simmons turhaan koetti varovasti
-urkkia tietoja parilta kolmelta poliisilta, jotka olivat kirjureina
-poliisiasemalla. Mutta hän ei saanut ongituksi heiltä mitään -- joko he
-eivät tienneet Bartlettista mitään tai teeskentelivät tietämättömyyttä.
-Mutta silloin Simmons muisti Johnin huomauttaneen eräänä päivänä,
-että hänen nähtensä oli kolme henkilöä ollut menossa kaupungintalolle
-ja luultavasti poliisikamariinkin, nimittäin Bartlett, joku toinen
-outo mies ja neiti Pretty. Ne iti Prettyn täytyi siis tietää jotakin
-Bartlettista. Ja neiti Pretty oli houkuteltava, taivutettava tai
-pakotettava kertomaan, mitä hän tiesi.
-
-Hän meni jälleen tapaamaan neiti Prettyä mietittyään kauan ja tarkasti,
-kuinka paraiten saisi neidin käsiinsä. Neiti Pretty, joka oli sinä
-iltana hieman ikävystynyt, huolimatta Shelmoren ja hänen tätinsä
-kohteliaista huomaavaisuuksista ja muiden ihmisten käynneistä hänen
-luonaan, otti hänet vastaan mielellään. Vaikka Simmonsilla oli punainen
-tukka, terävä nenä ja silmien väli liian kapea, oli tämä mies hänen
-mielestään varsin mukiinmenevä, ja hän tiesi myös varmasti, ettei
-Simmons ollut hölmö. Sitä paitsi neiti Pretty ei lainkaan inhonnut
-miesten osoittamaa ihailua. Hän oli nähnyt heti alussa, että kovin
-nuorekas Simmons osasi antaa arvoa naiselliselle viehätykselle. Sen
-vuoksi hän tervehtikin tulijaa hymyllä.
-
-"Oletteko saanut jotakin selville?" kysyi hän heidän ollessaan kahden
-kesken ja seistessään eri puolilla takkamattoa.
-
-Simmons silitteli polvilleen laskemansa keikarimaisen hatun nupua ja
-katseli neiti Prettyä hieman sivulta.
-
-"Tällaisissa tapauksissa, neiti Pretty", huomautti hän, "on paljon
-salaperäistä. Ja siksi pitää olla varovainen -- asiakastaankin kohtaan.
-Voisin turmella kaikki kertomalla teille liian paljon liian pian. Ja
-nyt olen joutunut pulaan, kun en tiedä kaikkea, mitä voisin tietää.
-Uskallan väittää, että te voisitte kertoa minulle jotakin, mikä olisi
-minulle suureksi avuksi."
-
-"Mitä sitten?" kysyi neiti Pretty.
-
-Simmons päätti äkkiä olla rohkea.
-
-"Mitä oli James Bartlett nimisellä miehellä tekemistä kellojutussa?"
-kysyi hän. "Häntä ei kutsuttu todistajaksi, kun Kightiä ja Sandersia
-kuulusteltiin, mutta kuitenkin olen varma siitä, että hän oli
-jollakin tavalla sekaantunut asiaan, koska näin hänet teidän ja sen
-jalokivikauppiaan seurassa, jolle kello oli myyty."
-
-'"Siinä ei mielestäni ole mitään salaisuutta", vastasi neiti Pretty
-tyynesti. "Poliisi ei kutsunut Bartlettia todistajaksi, koska se ei
-ollut tarpeellista. Hän oli kuitenkin ilmiantanut yövahtimestarin ja
-sisäkön. Hän näki heidän menevän jalokivikauppiaan myymälään, sai
-selville syyn siihen ja kertoi minulle."
-
-"Te siis maksoitte hänelle lupaamanne palkinnon?" kysyi Simmons.
-
-"Varmasti, koska hän oli ansainnut sen", vastasi neiti Pretty.
-
-"Ja voin vaikka vannoa, että hän mielellään tahtoisi ansaita muutkin
-palkinnot, erittäinkin kolmannen", huomautti Simmons. "Ne kyllä
-kelpaisivat hänelle."
-
-"Luultavasti", myönsi neiti Pretty. "Mutta hän ei tiedä mitään muuta,
-sillä muutoin hän olisi jo aikoja sitten tullut vaatimaan minulta
-enemmän rahaa. Ei, Bartlett ei tiedä lisää. Kyllä hän tulisi kertomaan,
-jos asianlaita olisi päinvastoin."
-
-"Te haluatte kai hyvin kiihkeästi saada selville tämän salaisuuden,
-neiti Pretty?" vihjaisi Simmons. "Teistä tuntuu kuin kosto olisi
-jätetty teidän tehtäväksenne?"
-
-"En luule haluani kostonhimoksi tai muuksi yksipuoliseksi tunteeksi",
-vastasi neiti Pretty. "Tunnen vain sen, ja mielestäni se on hirveää,
-että sellainen rauhallinen, viaton vanhahko mies kuin holhoojani oli
-joutunut kylmäverisen murhan uhriksi saavuttuaan tähän kaupunkiin. Enkä
-hellitä, ennenkuin voin toimittaa hänen murhaajansa oikeuden käsiin."
-
-"Sanotaan murhan tulevan ilmi", mutisi Simmons. "Mutta sitä en oikein
-usko. Me saamme kuulla -- me lakimiehet -- silloin tällöin kummallisia
-ratkaisemattomia salaisuuksia, neiti Pretty. Kuitenkin aion koettaa
-kaikkeni saadakseni tämän jutun selville. En halua teeskennellä,
-neiti Pretty -- teidän palkinnoksi tarjoamanne rahat olisivat minulle
-suureksi hyödyksi. Minä kuulun niihin köyhiin nuorukaisiin, joiden
-on itse raivattava itselleen tie maailmassa, ja luonnollisesti on
-minullakin omat pyrkimykseni. Tahdon edistyä ja vaurastua, niin että
-voin hankkia itselleni kodin, mennä naimisiin ja..."
-
-"Oletteko te jo kihloissa?" kysyi neiti Pretty luontevasti.
-
-"En suinkaan, neiti Pretty!" vastasi Simmons teeskennellen suurta
-viattomuutta. "Minulla ei ole edes nuorta naistuttavaakaan, vaan puhun
-ainoastaan tulevaisuudestani. Ne ovat vain haaveita, neiti Pretty.
-Saanko kysyä, oletteko te kihloissa?"
-
-"Saatte kyllä", vastasi neiti Pretty. "Minä en ole kihloissa."
-
-"Merkillistä!" virkkoi Simmons hyvin kunnioittavasti ja ihailevasti.
-"Olisin voinut vaikka vannoa, että te olette."
-
-"Minä olen ollut poissa koulusta vasta noin vuoden", huomautti neiti
-Pretty. Hän katseli tyynesti Simmonsia ja ajatteli, että Simmons
-oli ehdottomasti älykkään näköinen huolimatta punaisesta tukastaan
-ja kärpänsilmistään. "Minulla ei ole juuri ollut tilaisuutta
-seurusteluun", lisäsi hän, "koska minun on ollut pakko uhrata paljon
-aikaa liikeasioille".
-
-"Te olette todella oikea liikenainen", sanoi Simmons. "Ja taitava
-olettekin!"
-
-"Minä polveudunkin liikeihmisistä", vastasi neiti Pretty. "Minulla
-on selvillä kaikki liike-elämän salaisuudet -- nimittäin omani -- ja
-myös raha-asiat. Älkää luulko minua hölmöksi niissäkään asioissa.
-Vaikka olen luvannut niin paljon rahaa palkinnoiksi holhoojani murhaa
-koskevista ilmoituksista, teen sen sen vuoksi, että tunnen tekeväni
-hänelle oikeutta ottaessani siitä selon, ja siksi, että minulla on
-varoja siihen. Nyt, kun hän on kuollut, joutuu yhteinen liikkeemme
-kokonaan minulle."
-
-"Niinkö?" sanoi Simmons kunnioittavasti. Hän alkoi heti miettiä, kumpaa
-polkua hänen olisi paras lähteä kulkemaan, sitäkö, joka vei neiti
-Prettyn tinakaivoksille ja rahapusseille, vai sitä, joka viittasi --
-epämääräisesti kylläkin vielä -- johonkin kohtaan, mistä voisi kiristää
-rouva Champernownea. "Se on jotakin! No niin, minä koetan parastani,
-neiti Pretty." Hän nousi lähteäkseen, ja neiti Pretty ojensi hänelle
-kätensä. "Pelkään teidän tuntevan olonne täällä melko yksinäiseksi",
-lisäsi hän niin kohteliaasti kuin suinkin. "Aion ehdottaa teille pientä
-vaihtelua, jos vain sallitte."
-
-Hän ei ollut päästänyt vielä irti kättä, jonka neiti Pretty oli
-ojentanut hänelle, ja loi tyttöön katseen, jossa ihailu ja melkein
-nöyrä kunnioitus oli taitavasti sekoitettu yhteen. Neiti Prettyn
-mielestä hän oli varsin säädyllinen ollakseen vain nuori mies, eikä
-hänellä ollut mitään Simmonsin ihailua ja kunnioitusta vastaan.
-
-"Mitä oikein tarkoitatte?"
-
-"Kaupunkimme ympäristö on kaunis", sanoi Simmons. "Te ette voi sitä
-aavistaakaan, ellette ole käynyt kaupungin ulkopuolella. Siellä on
-muutamia hyvin ihania paikkoja. Tänne tulee joukoittain taiteilijoita
-kesäisin, jopa syksylläkin muutamia. Danesley Dingle esimerkiksi tähän
-aikaan, sen kauniimpaa paikkaa ei juuri voi olla! Jos haluatte nähdä
-sen, neiti Pretty, tai jonkun muun täkäläisen paikan, olisin minä..."
-
-Hän keskeytti katsoen tyttöön, joka käyden täydellisesti naiselliseksi
-sulki luomensa, kohottaen ne hetkistä myöhemmin hyvin ujona.
-
-"Te voitte opastaa minut sinne, jos haluatte", sanoi hän. "Tietysti se
-olisi minusta hauskaa."
-
-"Sanokaamme siis sunnuntai-iltapäivänä", ehdotti Simmons rohkeasti.
-"Tahdotteko tavata minut High-kadun päässä? Sitten menemme ketojen
-poikki ja metsien halki sinne ja ihailemme matkallamme kaunista
-luontoa. Sopiiko kello kolmen aikaan?"
-
-Hän poistui hetkisen kuluttua, saatuaan neiti Prettyn lupauksen,
-muutamien uusien ja kunnianhimoisten suunnitelmien askarruttaessa hänen
-harkitsevaa järkeään. Miksi hän ei tähtäisi korkeammalle kuin tähän
-saakka oli uskaltanut ajatellakaan? Tässä oli nyt tarjolla sievä tyttö,
-jolla oli hyvin paljon maallista tavaraa ja johon hänen viisautensa ja
-oveluutensa olivat nähtävästi vaikuttaneet. Miksi hän ei voisi pyrkiä
-neiti Prettyn kosijaksi? Ja jälleen hän kysyi itseltään: miksi ei?
-
-
-
-
-SEITSEMÄSTOISTA LUKU
-
-Metsä ja hedelmätarha
-
-
-Jäätyään mietiskelemään yksityiseen arkihuoneeseensa neiti Pretty
-tunsi tämän viime keskustelun Simmonsin kanssa olleen varsin
-huvittavan. Hänen mielestään Simmons käyttäytyi ikäisekseen
-sellaisella tavalla, että hänestä ei voinut olla pitämättä. Hän oli
-tuntenut oikein väristystä Simmonsin puristaessa hänen kättään, ja
-ehdotettu kävelyretki Simmonsin kanssa romantillisessa ympäristössä
-oli vedonnut hänessä johonkin niin voimakkaasti, että hän jo alkoi
-odottaa sunnuntaita. Niin liike-elämään perehtynyt nuori nainen kuin
-hän luulikin olevansa, oli hän kuitenkin altis tunteille eikä millään
-muotoa halveksinut hellempiä suhteita. Hän seisoi hetkisen uunin
-edustalla hypistellen koneellisesti sen koristuksia ja tuijottaen
-hajamielisesti vuorotellen kuhunkin. Mutta todellisuudessa hän ajatteli
-Simmonsia ja arvaili, olikohan Simmons sellainen kiltti poika kun hän
-oli olettanut. Ja hän jatkoi miettimistään, ja nukkumaan mennessään
-hän oli päättänyt, että Simmonsin otsa oli jalopiirteinen, että hänen
-tukkansa oli todellisuudessa tavattoman viehättävä punaisen ruskea
-ja että hänen silmänsä, vaikka ne olivat melko lähekkäin, olivat
-miellyttävän terässiniset.
-
-"Ja hän on varmasti teräväpäinen ja puhuu yhtä hyvin kuin pukeutuukin",
-mutisi neiti Pretty. "Ja hän on myös kunnianhimoinen ja sanoo
-haluavansa päästä korkealle. Todellakin hyvin kiltti mies, paljon
-hauskempi kuin jäykkä ja asiallinen Shelmore. Ja jos..."
-
-Mutta siitä neiti Prettyn ajatukset työnnettiin sielun salaisimpiin
-sopukkoihin, unelmien kaltaisiksi ja epämääräisiksi. Ja vielä
-sunnuntainakin hän tajusi olevansa haaveellinen ja tunteellinen,
-mutta oli kuitenkin sen verran käytännöllinen, että pukeutui erittäin
-huolellisesti, ja lähtiessään kohtauspaikalle koristautui tavalla, joka
-pani kamarineidon tuijottamaan ja ihmettelemään. Koska tämä kohtaus
-oli hänen elämässään ensimmäinen, josta hän oli sopinut nuoren miehen
-kanssa, tunsi hän jollakin tavoin vaistomaisesti, että hänen piti
-näyttää niin kauniilta kuin suinkin. Hän tiesi jo Simmonsin ihailevan
-häntä eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että ihailu menisi
-pitemmällekin.
-
-Simmons oli myös nähnyt paljon vaivaa pukeutuessaan niin hienoksi kuin
-suinkin. Vaikka hänellä olikin punainen tukka, pitkähkö nenä ja pienet
-terävät silmät, oli hänellä kuitenkin kaunis vartalo ja miellyttävä
-käytös, ja siitä asti kun hän oli kypsynyt nuoreksi mieheksi, oli hän
-hyvin täsmällisesti sievistänyt toista ja kehittänyt toista. Hän säästi
-jokaisen saamansa shillingin pukuvarastonsa uusimiseen, eikä High-kadun
-räätäleillä ollut ainoatakaan toista niin vaativaista tai turhantarkkaa
-asiakasta. Ja Simmons olikin todella, mitä hänen ulkonaiseen asuunsa
-tulee, oikea kuosien kuvastin, näyttäen sitä hienommalta, kun hänen
-pukeutumismakunsa oli hillittyä ja koreilematonta lajia. Hän tunsi heti
-kankaan ja sen laadun nähdessään sen ja tiesi, että hillitty värisävy
-on kuosin täydellisyyden oikea lisä. Räätälien toimessa ei ollut
-sellaista temppua, josta hän ei olisi ollut perillä, eikä muotilehtien
-olisi tarvinnut hävetä jäljittelemästä häntä. Neiti Pretty, joka
-oli eräissä suhteissa turhanaikainen, oli hyvin herkkä kiintymään
-ulkomuotoon, pitäen hyvin puetuista miehistä, ja kun hän tapasi
-Simmonsin sovitussa paikassa ja huomasi hänen pukunsa täydellisyyden,
-hänen hyvin valitusta hatustaan kenkiin asti, syventyi se hellä tunne,
-joka oli vähitellen saanut hänet valtoihinsa parin päivän ja yön
-kuluessa, ehdottomaksi alistuvaisuudeksi johonkin -- hän ei tiennyt --
-mihin -- ja kun hän tarjosi Simmonsille hienohansikkaisen kätensä, teki
-hän sen ujoin katsein ja punastuen niin kovasti, että Simmons tunsi
-kasvavansa pari tuumaa -- kuvaannollisesti puhuen.
-
-Mutta Simmons oli liian viisas näyttääkseen merkkejä
-tyytyväisyydestään. Hän oli kohtelias, tarkkaavainen, kunnioittava ja
-opettava, siis suoraan sanoen säädyllisen käyttäytymisen esikuva, ja
-neiti Pretty piti häntä ihastuttavan vaatimattomana ja luonnollisena.
-Hän ei näet voinut aavistaakaan Simmonsin oveluutta. Simmons tunsi
-jokaisen tuuman Southernstowen ympäristöstä ja tiesi, missä paikoin
-sunnuntaikävelijöitä voitiin ehkä tavata ja missä ei. Niinpä hän
-opasti neiti Prettyä yksinäisiä ja autioita polkuja ja vieläkin
-lehväisiä kujanteita pitkin rauhallisten lehtojen halki, onnistuen niin
-järjestämään asiat, että he saivat kävellä kyllin yksinänsä kaupungin
-laidasta Danesley Dingleen saakka. Sielläkin oli tarpeeksi yksinäistä,
-mutta sitten kun Simmons oli suorittanut oppaan velvollisuuden ja
-näyttänyt seuralaiselleen ikivanhat vallit, kummut ja kaikki muutkin
-muinaisuuden jäännökset, vei hän neiti Prettyn tahallaan läheisen
-metsän vieläkin autiompiin soppiin. Ja sitten eräässä mäntyjen
-välisessä rauhallisessa paikassa hän ehdotti, että he lepäisivät
-sopivaan asentoon kaatuneella puunrungolla. Neiti Prettyllä ei ollut
-mitään sitä vastaan; hän oli näet jo puolisen tuntia salaa ihmetellyt,
-alkaisiko Simmons häntä liehitellä. Hän istuutui siis ja alkoi hennolla
-sateensuojallaan piirrellä kuvioita hiekkaan. Simmons istuutui hänen
-viereensä, ja hiljaisuus kietoi sekä heidät että yksinäisyyden
-vaippaansa. Mutta äkkiä Simmons sanoi yhtä sokerinmakealla kuin
-pehmeällä äänellä:
-
-"Ajatella, että saa olla täällä teidän kanssanne!"
-
-Neiti Pretty katsahti häneen sivulta ja huomasi Simmonsin läpitunkevan
-katseen, joka hänestä näytti suuntautuvan posken hymykuoppaan.
-
-"Kuinka niin?" kysyi hän kainosti.
-
-"En olisi uskonut sitä mahdolliseksi!" vastasi Simmons. "Sanoin",
-lisäsi hän rohkeasti, "en olisi voinut kuvitella, ettei teillä ole
-mielitiettyä! Se on uskomatonta!"
-
-"Miksi niin uskomatonta?" kysyi neiti Pretty nauraen viehättävästi.
-
-"Miksikö? Ihmeellistä!" huudahti Simmons. "Oikein erikoista!
-Tiedättekö, mitä sanoin itselleni teidän tullessanne ensi kertaa
-Shelmoren konttoriin?"
-
-"En", kuiskasi neiti Pretty.
-
-Simmons siirtyi lähemmäksi, hiljentäen äänensä kuiskaukseksi, jonka
-piti ilmaista yhtä paljon vakaumusta kuin luottamusta.
-
-"Minä sanoin itselleni: 'Kas vain, tuossa on kaunein tyttö, mitä
-milloinkaan olen nähnyt!' Niin minä sanoin ja tarkoitinkin sitä."
-
-"Lorua!" sanoi neiti Pretty.
-
-"Niinkö luulette?" vastusti Simmons. "Ei ainakaan minun mielestäni.
-Luuletteko minua sokeaksi? Ja sitäpaitsi olen ajatellut samaa joka
-kerta kun olen nähnyt teidät. Mutta kuitenkin hieman ei tavalla."
-
-"Kuinka niin?" kysyi neiti Pretty.
-
-"Näin!" vastasi Simmons. "Joka kerta kun olen nähnyt teidät, olette
-mielestäni käynyt yhä kauniimmaksi! Mutta onko se mikään ihme?
-Enhän ole milloinkaan nähnyt sellaisia silmiä ja hiuksia, sellaista
-viehättävää suuta kuin teillä on. Kuinka mielelläni, mutta älkää
-suuttuko, suutelisinkaan teitä! Totisesti, kuinka mielelläni!"
-
-Neiti Pretty painoi katseensa maahan ja punastui. Mutta Simmons huomasi
-heikkoja värähdyksiä siinä suupielessä, joka oli lähinnä häntä.
-Värähdykset tihenivät, ja Simmons kietoi käsivartensa hänen solakan
-vartalonsa ympärille.
-
-"Mitä sanotte?" kuiskasi hän. "Kuulkaahan, miksi se ei voisi tapahtua?"
-
-Neiti Pretty piirteli jälleen kuvioita sateensuojallaan ja katseli
-niitä vakavasti.
-
-"Minä en ole milloinkaan ennen --!" änkytti hän.
-
-"Se ei kelpaa lainkaan esteeksi, miksi ette nyt voisi!" vastusti
-Simmons, vetäen häntä lähemmäksi. "Suostukaa! Me olemme täällä kahden
-kesken."
-
-Neiti Pretty katseli ympärilleen. Paikka näytti todellakin tarpeeksi
-yksinäiseltä, ja Simmonsin käsivarsi tuntui niin taivuttavalta.
-
-"Ettekö sallisi minun?" kuiskasi Simmons.
-
-Neiti Pretty silmäsi jälleen eri tahoille ujona ja levottomana.
-
-"Oletteko ihan varma siitä, ettei täällä ole ketään katselijaa?" kysyi
-hän. "Minä en ollenkaan sietäisi, että..."
-
-"Täällä ei ole ainoatakaan sielua!" sanoi Simmons. "Niinhän täällä on
-rauhallista kuin haudassa... eikä kukaan..."
-
-Neiti Pretty päästi sateensuojan kädestään. Se liukui maahan, kun hän
-puolittain kääntyi pyytäjän puoleen.
-
-"No silloin ei ole väliä!" kuiskasi hän. "Mutta -- ah, kuinka rohkea
-poika te olettekaan! Todellakin..."
-
-Simmons ei menettänyt aikaa. Hänen suutelemaan valmiit huulensa
-hakivat neiti Prettyn huulia, ja hän suuteli tyttöä kerran, toisen
-ja kolmannenkin kerran ja yhä uudestaan. Eikä neiti Prettyllä ollut
-mitään tätä toistelua vastaan. Totta puhuaksemme hän ei ollut vain
-suostuvainen, vaan halukaskin nauttimaan kyllikseen tähän saakka
-tuntematonta hedelmää, kun oli saanut sitä maistaa. Hän kävi äkkiä
-kainon suopeaksi, ja muutamien minuuttien kuluttua Simmons oli vetänyt
-hänet polvelleen, painanut hänen päänsä olkapäälleen ja alkanut ottaa
-tullia hänen huuliltaan yhtä tuhlaavaisella tavalla kuin tyttö oli
-valmis sitä maksamaan. Neiti Pretty sulki silmänsä...
-
-Mahdollisesti, jos hän olisikin pitänyt ne auki, hän ei olisi nähnyt
-muuta kuin lehväiset oksat ja herttaiset pensaat, joiden suojaan hän
-ja Simmons olivat piiloutuneet. Sillä juuri silloin hän antautui
-rakastajansa kanssa ensi kohtauksen kiihoitukselle ja uutuudelle eikä
-luultavasti olisi nähnyt mitään, vaikka hänellä olisi ollut kuusi
-paria silmiä. Eikä Simmonskaan nähnyt mitään. Hän oli tajunnut heti,
-että neiti Pretty, niin täysin kuin tältä puuttuikin kokemusta, oli
-hänen puhetapansa mukaan niin hullaantunut kuin tytöt suinkin voivat
-olla ja sitten kun jää oli murrettu suorastaan halukas tulemaan häntä
-puolitiessä vastaan ja antamaan saman verran takaisin kuin saikin, ja
-Simmons oli nyt innostunut käyttämään mahdollisuuksia hyväkseen, mikäli
-ehti. Hän tiesi sitä paitsi metsän ja erittäinkin tämän osan siitä
-hyvin yksinäiseksi paikaksi ja oli sen vuoksi opastanut neiti Prettyn
-sinne tahallaan. Niinpä hän uskoi olevansa ehdottomasti turvassa
-kaikilta huomioilta.
-
-Mutta Simmonsia ja neiti Prettyä vakoiltiin sittenkin. Metsikön
-äärimmäisen laidan ja läheisen kukkulan laen välissä oli muuan nummelle
-rakennettu pieni maalaistalo, jossa Trevice-niminen isäntä elätti
-muutamia lampaita ja lehmiä. Trevice ansaitsi sillä niin vähän, että
-hänen täysi-ikäisten tyttäriensä oli pakko lähteä palvelukseen. Eräs
-heistä, Kitty-niminen, oli palvelijattarena rouva Champernownella.
-Kittyllä oli joka toinen sunnuntai-iltapäivä vapaa, ja tämä iltapäivä
-sattui juuri hänen loma-ajakseen. Hän lähti viettämään sitä
-vanhempiensa luona maatilalla ja tuntien seudun oikaisi sen metsikön
-halki, joka juuri silloin suojeli herra Simmons Hackdalea ja neiti
-Cynthia Prettyä. Päästyään sen keskelle Kitty kuuli jonkun tytön
-nauravan, jolloin hän lähti varovasti hiipimään pensaitten välitse
-ääntä kohti. Ja vaikka he eivät huomanneet häntä lainkaan eivätkä
-aavistaneet tytön olevan heistä vain kymmenkunnan metrin päässä, näki
-Kitty Simmonsin ja sen nuoren neidin, joka asui Chancellorissa, ja
-piti heitä silmällä... vihdoin pujahtaen tiehensä yhtä hiljaa kuin oli
-tullut lähelle ja miettien yhtä ja toista.
-
-Lopulta myös Simmons ja neiti Pretty poistuivat metsästä, lähtien
-kävelemään kotiin Southernstowea kohti syksyisessä hämärässä niitä
-samoja rauhallisia kujia ja polkuja, joita pitkin olivat tulleetkin.
-He olivat molemmat hyvin tyytyväisiä toisiinsa, ja kun he erosivat
-kaupungin laidassa, tekivät he keskinäisen lupauksen tavata toisensa
-seuraavanakin iltana. Neiti Pretty meni Chancelloriin, ja Simmons,
-tuntien käyttäneensä iltapäivän loistavasti ja ollen vanna siitä, että
-neiti Prettystä tulisi hänen lemmittynsä ja ehkä vielä enemmänkin,
-jatkoi matkaa mieliravintolaansa ja tilasi itselleen ryypyn.
-Nielaistuaan siitä puolet hän äkkiä muisti Jane Prattin ja vihelsi
-kimakasti.
-
-Viime aikoina, sunnuntai-iltaisin, hän oli saattanut Jane Prattia
-kirkkoon ja jälkeenpäin tehnyt lyhyen kävelyretken hänen kanssaan. Hän
-katsoi kelloaan ja näki olevan liian myöhäistä. Mutta voisihan vielä
-tavata tytön tulossa kirkosta. Siihen oli kuitenkin paljon aikaa, ja
-hän tilasi toisenkin ryypyn, tupakoi tyynesti ja ajatteli vakavasti
-uusia suunnitelmiaan. Neiti Pretty omaisuuksineen kangasti komeana
-kaikissa hänen mielikuvissaan, ja hän uskoi voivansa olla sekä tytön
-että rikkauden oivallinen hoitaja.
-
-Vihdoin hän meni sille kirkolle, jota neiti Pratt suosi. Mutta
-tyttöä ei näkynyt muiden seurakuntalaisten joukossa eikä
-muuallakaan, minkä vuoksi Simmons oletti, ettei tyttö ollutkaan
-käynyt jumalanpalveluksessa, ja lähti Ashenhurst-huvilaan. Hän ja
-Jane Pratt olivat keksineet erikoisen merkkijärjestelmän, ja muuan
-näistä merkeistä toi tytön pensaikkoon. Sieltä he kävelivät pimeässä
-hedelmätarhaan.
-
-"Sinä et tullutkaan kirkkoon, Jennie!" kuiskasi Simmons. "Miksi?"
-
-"En päässyt, ystäväiseni", vastasi sisäkkö. "Rouvalla on muutamia
-vieraita, ja hän pyysi minua jäämään kerrankin kotiin. Nyt en saa
-olla kanssasi pitkää aikaa, sillä minun pitää lähteä kattamaan
-illallispöytää."
-
-"Anna minulle suukkonen kuitenkin", sanoi Simmons. "Kaiketi sinulla on
-sen verran aikaa, kultaseni?"
-
-Neiti Pratt ei vastustanut sen enempää suutelemista tai syleilemistä
-kuin neiti Prettykään, vaan palkitsi Simmonsille anteliaasti hänen
-hellyytensä.
-
-"Sinä et siis ole ollut lainkaan ulkona koko päivänä", sanoi sitten
-Simmons. "Etkö iltapäivälläkään?"
-
-"En", vastasi neiti Pratt. "Minä olen pysynyt kotona koko iltapäivän.
-Aioin kyllä tulla tapaamaan sinua illalla, mutta silloin tuli vieraita.
-Mitä sinä olet tehnyt koko iltapäivän?"
-
-"Tavallista sunnuntaihommaa vain!" vastasi Simmons kevyesti. "Olen
-hieman nukkunut, lueskellut ja tupakoinut -- perin ikävää. Minähän saan
-aina olla sunnuntait yksikseni, koska John viettää ne Selbeachissa,
-meren surullisten aaltojen lähellä. Kunpa sinä, Jennie, olisit ollut
-luonani arkihuoneessamme! Takassa paloi iloinen valkea, ja sen edessä
-oli mukava sohva. Niin, kultaseni -- mutta mitä hittoa tuo on?"
-Tämä huudahdus johtui siitä, että Simmons kosketti hienon kenkänsä
-kärjellä jotakin tavattoman kovaa esinettä, joka lojui ruohikossa
-hänen jaloissaan. Hän kumartui tavoittamaan sitä käteensä. Silloin
-purkautui toinen, hillitympi huudahdus hänen huuliltaan, ja sisäkön
-hämmästykseksi hän otti äkkiä esille taskulampun, vääntäen sen
-palamaan. Ja kun sen valo kohdistui neliöjalan suuruiseen maapalaseen,
-jonka yläpuolella hän sitä piteli, päästi hän vielä kolmannen, mutta
-hämmästyneemmän huudahduksen.
-
-"Hyvä Jumala, mitä tämä on? Revolveri!"
-
-Hän suoristautui, tuijotti toveriinsa, katsoi maahan jälleen, kumartui
-vielä kerran, otti revolverin tiheästä heinikosta ja valaisi sitä
-sähkölampullaan. Neiti Pratt kirkaisi hiljaa ja perääntyi hänen
-vierestään.
-
-"Sim, ole varovainen! Ah, luuletko tuota siksi aseeksi, jolla..."
-
-"Luulen!" mutisi Simmons. Hän käänteli revolveria, katsellen sitä
-tarkasti, ja hätkähti jostakin uudesta huomiosta.
-
-"Taivas varjelkoon!" sanoi hän. "Kuka olisi voinut ajatella..." Hän
-keskeytti ja silmäili sisäkköä kuin jokin olisi äkkiä riistänyt häneltä
-terveen järjen.
-
-"Jennie", jatkoi hän käheästi "sinähän näet tämän? Ei sanaakaan,
-Jennie, ei sanaakaan tästä kellekään! Minä..."
-
-Rakennuksen jossakin huoneessa soitettiin kelloa kovasti. Neiti Pratt
-säpsähti.
-
-"Minun täytyy nyt lähteä, Sim", kuiskasi hän. "Käsittele varovasti
-tuota asetta, sillä sehän voi olla ladattu. Voi, ole hyvin varovainen!"
-
-"Kyllä olen", vastasi Simmons kummallisen vakavalla äänellä. "Niin,
-mene sinä vain, koska sinua soitettiin. Ja muista nyt, Jennie, vaieta
-tästä."
-
-Sisäkkö kiiruhti pois, ja jäätyään yksikseen Simmons pisti revolverin
-taskuunsa, poistuen siitä paikasta, josta oli sen löytänyt. Mutta
-äkkiä pysähtyen hän palasi ja mittasi huolellisesti askelillaan matkan
-löytöpaikasta hedelmätarhan laitaan. Matala pensasaita erotti sen
-siellä hiekkakuopasta, josta Deanen ruumis oli löydetty. Viisitoista
-metriä -- no niin, tuon aidan takana seisova voisi helposti heittää
-revolverin näin kauas hedelmätarhaan. Ja... joku olikin sen heittänyt.
-
-Hän pujahti eräästä aukosta hiekkakuoppaan ja käveli aution ja
-kolkon alueen yli sivukujalle, päästen sitten pikku torille, jonka
-varrella hän asui. Hänellä oli hartiat kumarassa, pää painuksissa,
-kädet housuntaskuissa ja mieli syvissä ajatuksissa. Iltapäivän ihana
-seikkailu neiti Prettyn kanssa oli haihtunut muistista, sillä hän ei
-voinut pohtia muuta kuin löytöään. Hän ei ollut sanonut mitään Jane
-Prattille -- ei, ei, toisti hän itsekseen, ei kerrassaan mitään, ei
-vihjaustakaan! Mutta... hän oli tuntenut revolverin. Se kuului John
-Hackdalelle, hänen veljelleen. Siinä oli Johnin nimikirjaimet. Sepä se,
-ase oli epäilemättä Johnin! Ja mitä nyt tulisi?
-
-Kotona oli hänen ja Johnin yhteisessä vierashuoneessa katettu
-illallinen kahdelle. Mutta Simmons tiesi veljensä sunnuntaihommat.
-John vietti täsmällisesti sunnuntainsa ystäviensä kanssa Selbeachissa
-merenrannikolla noin kymmenen kilometrin päässä ja palasi kotiin
-eräässä määrätyssä junassa. Niinpä hän tulisi vasta noin puolen tunnin
-kuluttua. Ja Simmons vei revolverin omaan makuuhuoneeseensa, lukitsi
-oven ja tarkasti asetta huolellisesti. Sillä oli ammuttu yksi laukaus.
-Hän pisti revolverin salaiseen piilopaikkaan.
-
-
-
-
-KAHDEKSASTOISTA LUKU
-
-Mustasukkaisuutta
-
-
-Mutta sitten kun Simmons oli piilottanut revolverin sellaiseen
-paikkaan, mistä sitä ei kukaan voisi löytää, paitsi jos pantaisiin
-toimeen kotietsintä, jota tuskin tarvitsi pelätä, siirtyi hän toiseen
-vaiheeseen epävarmuuden tilassa. Hän tiesi ihan varmasti revolverin
-olevan veljensä oman ja muisti selvästi, kuinka ja miksi John oli
-sen hankkinut ja missä sitä säilytettiin. Siihen ei liittynyt mitään
-salaisuutta; revolveria pidettiin tavallisesti Johnin makuuhuoneessa
-eräässä lipastossa, jossa oli sekalainen kokoelma kaikenlaista
-tavaraa ja jota ei milloinkaan lukittu. Hän meni tarkastamaan tätä
-lipastoa ollakseen ihan varma asiasta. Siellä ei ollut revolveria,
-eikä hän ollut ajatellutkaan että se siellä olisi. Hänellä oli juuri
-se revolveri, jonka piippuun oli kaiverrettu nimikirjaimet J. H. Niin
-pitkälle oli siis asia selvillä! Kun sen yksityiskohdat liitettiin
-yhteen, saatiin tulokseksi: Hän, Simmons, oli löytänyt revolverin
-rouva Champernownen hedelmätarhasta melkein sen paikan vierestä, mistä
-James Deanen ruumis oli löydetty pään läpi ammuttuna, ja revolveri oli
-epäilemättä hänen veljensä, John Hackdalen, omaisuutta. Se oli varmaa
--- yhtä varmaa kuin sekin, että hän oli Simmons ja että tuo liha tuolla
-illallispöydällä oli kylmää paistia.
-
-Sepä se, mutta mitä sitten? Hänen ajatuksensa olivat vielä sekaisin,
-mutta yhdestä seikasta hän oli kuitenkin varma. Hän aikoi kääntää tämän
-ja kaiken muunkin siihen liittyvän omaksi hyödykseen. Koko ikänsä hän
-oli väsymättä koettanut painaa mieleensä ohjetta, jota hänen vanhempi
-veljensä oli teroittanut hänelle lapsuudesta saakka: Pidä silmällä
-omia etujasi, itse ensin ja hiiteen kaikki muut! Se oli Simmonsin
-uskonkappale, ja hän uskoi siihen todella hurskaasti. Hän ei välittänyt
-paljoakaan siitä, oliko hänen veljensä ampunut Deanen vai oliko sen
-tehnyt rouva Champernowne tai herra Alfred, mutta siitä hän oli varma,
-että joku heistä oli syypää ja että hänellä nyt oli keinoja, joiden
-avulla voisi todistaa heidän rikollisuutensa, sillä luultavasti he
-kaikki kolme olivat syyllisiä, joko murhaajina tai apureina. Mutta
-viis siitä -- se oli mitätön sivuseikka. Hänestä oli samantekevää,
-vaikka he olisivat ampuneet jonkun Deanen joka päivä, jos se vain olisi
-heitä miellyttänyt. Hänen harrastuksensa kohdistui siihen, mitä hän
-voi todistaa näillä tiedoillaan. Rouva Champernownen täytyi maksaa,
-koska hän oli rikkain koko joukosta. Niin, vihdoinkin hän oli saanut
-rouvan, Johnin ja kaikki muutkin silmukkaansa ja aikoi kiristää sitä
-yhä ahtaammaksi, jos vain tarve vaati, kunnes he kaikki ryömisivät
-hänen jaloissaan. Hänen ei tarvinnut kiinnittää huomiotaan muihin kuin
-yhteen ainoaan henkilöön -- omaan itseensä. Hän luovuttaisi mielellään
-rouva Champernownen ja herra Alfredin poliisin käsiin, jos hänen olisi
-pakko -- mielellään, jopa Johninkin, sillä hänenhän piti ajatella vain
-itseään alinomaa. Mutta Simmons tiesi, ettei hänen tarvitsi luovuttaa
-heistä ketään poliisille, koska rouva Champernowne varmasti maksaisi.
-Hänellä ei nyt ollut muuta tehtävää kuin jatkaa varovaisesti, ottaa
-selko parista pienestä yksityiskohdasta ja sitten valita sopiva
-sielullinen hetki nopealle, päättäväiselle ja säälimättömälle iskulle.
-
-Hänen veljensä tuli kotiin, ja Simmons käyttäytyi kuin ei mitään olisi
-tapahtunut. Hän söi illallisensa, jutteli ja istui vielä hetkisen
-valveilla poltellen savukkeita, Johnin pistäessä piippuunsa, ja meni
-vihdoin makuulle onnitellen itseään menestymisensä johdosta. Kun
-otettiin huomioon hänen ehdoton onnistumisensa neiti Prettyn seurassa
-ja hänen hedelmätarhassa tekemänsä löytö, oli hänellä ollut hyvä päivä,
-oikeinpa loistava. Hän nukkuikin sikeästi.
-
-Mutta jos Simmons olisi tiennyt, mitä tapahtui eräässä
-Ashenhurst-huvilan palvelijain puolisessa makuuhuoneessa, olisi
-painajainen ahdistellut häntä, niin että hän olisi ollut märkänä
-tuskanhiestä ja vapissut päästä jalkoihin asti, mikä olisi heikontanut
-hänet nopeasti kuivuvalle rannalle ajautuneen maneetin kaltaiseksi.
-Hänen suunnitelmaansa heikonnettiin hänen tietämättään, hänen verkkoaan
-revittiin säpäleiksi, ja maata kaivettiin pois hänen jalkainsa alta.
-
-Kitty Trevice palasi rouva Champernownen huvilaan iltapäivälomaltaan
-noin kello kymmenen aikaan illalla ja tapasi Jane Prattin ja muut
-palvelijat illallispöydässä. Myöhemmin hän ja Jane poistuivat siihen
-huoneeseen, jossa he yhdessä asuivat. Koska Kitty ja Jane olivat jo
-kauan olleet tuttuja keskenään, olivat he niin hyviä ystäviä, etteivät
-salanneet toisiltaan lemmenjuttujaan, ja Kitty tiesi vallan hyvin,
-että Simmons oli Janen uusin mielitietty ja sellainen, jota ei haluttu
-menettää, että sisäkkö siis oli hyvin halukas rupeamaan rouva Simmons
-Hackdaleksi. Ja riisuessaan vaatteita yltään yöksi hän äkkiä kääntyi
-ystävänsä puoleen, luoden katseita, jotka sisälsivät enemmän kuin yhden
-asian.
-
-"Jennie", kuiskasi hän, "minulla on sinulle jotakin kerrottavaa. Ja
-sinun pitää ottaa se oikealta kannalta ja olla kiitollinen, kun sinua
-on ajoissa varoitettu."
-
-"Varoitettuko?" huudahti neiti Pratt kääntäen äkkiä epäilevät kasvonsa
-Kittyyn päin. "Mistä sinä puhut? Kenestä? Mitä sinä olet kuullut?"
-
-"En ole kuullut mitään, vaan nähnyt sitä enemmän!" sanoi Kitty.
-"Kuulehan nyt, älä ryhdy enää mihinkään tekemisiin Simmons Hackdalen
-kanssa! Hän pettää sinua!"
-
-Neiti Pratt pudotti vaatekappaleen, johon juuri oli aikonut pukeutua,
-ja huohotti hätääntyneenä.
-
-"Mitä -- mitä sinä oikeastaan tarkoitat, Kitty?" kysyi hän. "Joku on..."
-
-"Ei kukaan ole kertonut minulle", vakuutti palvelijatar. "Minä
-puhun nyt vain siitä, mitä itse tiedän, niin että nyt sen kuulit.
-Simmons Hackdale kohtelee sinua häpeällisesti -- hän pettää sinua.
-Hän vie sinut kävelemään ulkosalle ja rakastelee sinua ja tekee
-kaikkea muutakin sellaista, ja kuitenkin hän koko ajan seurustelee
-Chancellorissa asuvan nuoren neidin kanssa -- jos hän onkaan mikään
-oikea neiti. Siitä", lopetti Kitty keikauttaen päätään, "voi kyllä olla
-eri mieltä".
-
-"Mitä sinä tarkoitat?" toisti neiti Pratt heikosti.
-
-"Sen kyllä kerron", sanoi Kitty. "Kun olin menossa kotiini tänään
-iltapäivällä, poikkesin Daneslayn metsän halki, ja sinähän tiedät,
-kuinka yksinäistä siellä on. No niin, vaikka he eivät nähneetkään
-minua, näin minä sen neiti Prettyn ja sinun Simisi siellä eräässä
-kauniissa rauhallisessa sopessa, niin juuri!"
-
-"Etkä nähnyt!" huudahti neiti Pratt. "Hän sanoi minulle olleensa
-kotonaan tänään iltapäivällä."
-
-"Silloin hän on valehdellut hävyttömästi", sanoi Kitty. "Hyväinen aika,
-minähän olin ihan heidän vieressään He olisivat kyllä suuttuneet aika
-lailla -- tyttö ainakin, uskallan lyödä siitä vaikka vetoa -- jos vain
-olisivat tienneet, kuinka lähellä minä olin!"
-
-"Mitä he -- mitä he tekivät?" kysyi neiti Pratt vieläkin raukeammin
-kuin äsken.
-
-"Tekivätkö? He suutelivat ja kuhertelivat kuin hullut tai puolihullut",
-vastasi Kitty. "Minä voin sanoa sinulle nähneeni koko paljon. Jos
-nuoret herrasnaiset käyttäytyvät noin rumasti nuorten miesten kanssa,
-niin voin vain sanoa olevani kiitollinen siitä, että osaan käyttäytyä
-paremmin. Minä puhun kaikissa tapauksissa totta, Jennie, ja jos olisin
-sinun sijassasi, antaisin Simmons Hackdalen, kun hän seuraavalla
-kerralla tulee viheltelemään hedelmätarhaan, vihellellä siellä
-tarpeekseen tai lähettäisin hänet tiehensä nolaamalla hänet ensin --
-mokoman hulttiomaisen petkuttajan!"
-
-Neiti Pratt ei vastannut, meni vain vuoteeseensa. Viiden minuutin
-kuluttua hän kuuli Kitty Trevicen hengittävän sikeään uneen vaipuneen
-ihmisen säännölliseen tapaan. Mutta neiti Pratt ei saanut unta. Hän
-tunsi Kittyn; tämä oli rehellinen nuori tyttö. Sen vuoksi olikin Sim
-ilkeä valehtelija. Ja kuitenkin -- hän oli rakastunut Simiin kovasti.
-Sim oli liehitellyt häntä tulisemmin kuin kukaan sitä ennen, sillä
-vaikka Sim olikin vielä nuori, tajusi Jane hänen perehtyneen sellaisiin
-asioihin. Hän oli pitänyt siitä tavasta, kuinka Sim oli suudellut häntä
-heidän salaisissa kohtauksissaan hedelmätarhassa ja viereisillä kujilla
--- ja nyt hänelle kerrottiin ehdottomana totuutena, että Sim tuhlaili
-suutelojaan ja syleilyjään toiselle tytölle. Hän oli nähnyt tuon toisen
-lemmityn, hänen hienot pukunsa ja kauniit kasvonsa ja kaiken muunkin.
-Neiti Prattin rinnassa syntyi äkkiä kiihkeä, järjetön ja raivoisa
-mustasukkaisuuden vimma. Kuta kauemmin hän lepäsi valveillaan, sitä
-kiihkeämmäksi se kävi. Se kidutti häntä hänen vihdoinkin vaipuessaan
-uneen, se vaivasi häntä hänen herätessään väsyneenä ja raskassilmäisenä
-aamulla eikä jättänyt häntä rauhaan päivälläkään. Ja Kitty Trevice
-kohenteli silloin tällöin sen polttavaa tulta. Sitten kun rouva
-Champernowne ja herra Alfred olivat syöneet päivällistä iltapuolella
-maanantaina, pyysi Jane Pratt lomaa voidakseen mennä kaupungille ja
-saikin lähteä. Hän pukeutui hyvin huolellisesti ja poistui talosta
-vasta illan pimetessä. Hän meni suoraan Chancellorin takaportille ja
-sitten keittiön ovelle kysyen Gracie Whiteä. Tämä oli hänen toinen
-ystävänsä, joka oli jo jonkun aikaa ollut Chancellorin toisena
-sisäkkönä ja päässyt harhateille joutuneen Mary Sandersin jälkeen
-ensimmäiseksi. Neiti Pratt piti jokseenkin mahdollisena, että Gracie
-voi kertoa hänelle jotakin, mitä hän tahtoi tietää. Ja kun Gracie tuli,
-vei hän tytön pihalle rauhalliseen soppeen.
-
-"Gracie", sanoi hän, "sinähän tunnet sen nuoren neidin, joka asuu
-täällä ja jolla on jotakin tekemistä murhatun vanhan herran kanssa?"
-
-"Tietysti!" vastasi Gracie. "Se on neiti Pretty. Hän asuu minun
-kerroksessani -- hänellä on siellä yksityinen arkihuone ja makuuhuone."
-
-"Minä haluan tietää jotakin, mutta vain meidän kesken", mutisi neiti
-Pratt. "Sinähän tunnet Simmons Hackdalen. Käykö hän joskus vierailulla
-neidin luona?"
-
-"Kyllä!" huudahti Gracie. "Hän on ollut monta kertaa täällä iltaisin.
-Hän on neidin luona nytkin."
-
-"Nyt juuri?"
-
-"Niin. Neiti meni kaupungille päivällisen jälkeen ja viipyi poissa
-noin tunnin. Simmons tuli tänne hänen kanssaan. He ovat nyt neidin
-arkihuoneessa. He ovat olleet siellä jo jonkun aikaa."
-
-"Kahdenko?" kysyi neiti Pratt.
-
-"Tietysti", myönsi Gracie. "Sehän on yksityinen huone. Mitä sinä haluat
-tietää, Jennie?"
-
-Neiti Pratt pudisti päätään.
-
-"Viis siitä nyt", vastasi hän. "Kerron sen sinulle joskus toiste."
-
-Sitten hän sanoi ystävälleen hyvästi ja poistui. Hän käveli hitaasti
-katua pitkin pää painuksissa ja katse kohdistettuna kivitykseen kuin
-syvissä mietteissä. Ja hän ajattelikin -- ja miettimisensä tulokseksi
-hän äkkiä kohotti katseensa, kiiruhti kulkuaan, jätti kaupungin
-keskustan ja riensi suoraan Shelmoren yksityisasuntoon kaupungin
-laidalle. Siellä hän soitti ovikelloa ja kysyi, voisiko neiti Pratt
-tavata herra Shelmorea heti erään yksityisen ja hyvin tärkeän asian
-vuoksi.
-
-Shelmore, joka juuri pelasi shakkia naimattoman tätinsä neiti Chaunceyn
-kanssa, katsoi ihmetellen tyttöä, joka ilmoitti hänelle Janen pyynnön.
-
-"Neiti Prattko?" huudahti hän. "Kuka se on?"
-
-"Rouva Champernownen sisäkkö, sir", vastasi tyttö.
-
-Shelmore katsoi tätiinsä, shakkipöytään, uuninreunustalle kelloon ja
-vihdoin tyttöön.
-
-"Opastakaa hänet työhuoneeseeni", sanoi hän.
-
-Hän meni sinne itsekin hetkisen kuluttua ja näki Jane Prattin istuvan
-jäykkänä ja kalpeana suoraselustaisen tuolin reunalla. Tyttö nousi
-seisoalleen hänen tullessaan sisään ja kumarsi kohteliaasti. Shelmore
-huomasi heti, että tulija oli ilmeisesti kiihkoissaan, mutta kuitenkin
-päättäväinen ja luja -- jossakin asiassa. Hän viittasi tyttöä
-istuutumaan nojatuoliin pöytänsä viereen.
-
-"Istuutukaa", sanoi hän ystävällisesti. "Haluatteko keskustella
-kanssani ammattiini kuuluvasta asiasta?"
-
-Jane Pratt istuutui viitattuun tuoliin, nyökäyttäen päätään, jota
-koristi hänen komein hattunsa.
-
-"Kyllä, herra Shelmore, asia on juuri niin", vastasi hän hieman
-värähtelevällä äänellä, mutta sellainen kiilto silmissään, joka
-ilmoitti hänen kuuntelijalleen, että asia otettaisiin puheeksi,
-olipa se sitten mikä tahansa. "Minä tulin todellakin tänne siinä
-tarkoituksessa. Tiedän jotakin enkä tahdo salata sitä enää. Te olette
-lakimies ja tiedätte sen vuoksi, mitä tässä pitäisi tehdä, herra
-Shelmore. Tiedättekö, että konttoristinne, Simmons Hackdale, pelaa
-harvinaisen petollista peliä?"
-
-"Millaista peliä?" kysyi Shelmore.
-
-"Ilkeätä, häpeällistä ja petollista peliä!" sanoi Jane Pratt pontevasti
-"Ja hän on koettanut taivuttaa minuakin siihen -- hänellä on sellainen
-kieli, että hän voi houkutella vaikka kenet puolelleen. Mutta nyt olen
-päässyt selville hänestä enkä enää halua olla missään tekemisissä hänen
-enkä koko jutun kanssa."
-
-Shelmore katsahti ovelle. Se oli tiukasti kiinni, ja hän veti oman
-tuolinsa hieman lähemmäksi vierastaan.
-
-"Kertokaa minulle kaikki", kehoitti hän. "Älkää hätäilkö."
-
-Eikä Jane Pratt hätäillytkään. Kun hän oli puhunut muutamia minuutteja,
-otti Shelmore esille paperia ja kynän alkaen tehdä muistiinpanoja. Ja
-kun hänen vieraansa oli lopettanut selostuksensa, huomasi hän saaneensa
-kuulla muutamia erityisiä seikkoja, jotka eivät olleet ainoastaan
-mielenkiintoisia, vaan vakaviakin. Hän tarkasteli niitä vielä ääneti.
-
-1. Samana iltana, jolloin James Deane murhattiin, oli Jane Pratt nähnyt
-rouva Champernownen juttelevan erään oudon miehen kanssa Ashenhurstin
-edustalla.
-
-2. Jane Pratt oli kertonut sen Simmonsille suurena salaisuutena.
-
-3. Päättäen muutamista myöhemmistä sanoista ja asioista Jane Pratt
-luuli Simmons Hackdalen koettavan päästä James Deanen murhaajan
-jäljille ja tietävän enemmän kuin hän oli kertonut.
-
-4 Joku ilta sitten olivat John Hackdale ja James Bartlett käyneet
-rouva Champernownen luona John Hackdale oli puhutellut rouvaa ensin
-kahden kesken ja vienyt sitten Bartlettinkin hänen luokseen. Jane Pratt
-oli vaaninut heitä salongin ikkunasta ja nähnyt rouvan kirjoittavan
-maksumääräyksen ja antavan sen John Hackdalelle Bartlettin läsnäollessa.
-
-5. Jane Pratt oli kertonut sen Simmons Hackdalelle ja hänen
-kehoituksestaan ottanut haltuunsa lehden siitä imurista, johon rouva
-oli kuivannut maksumääräyksen. Sitten Simmons oli käsikuvastimen
-avulla näyttänyt hänelle, että maksumääräys oli kirjoitettu tuhannelle
-punnalle.
-
-6. Edellisenä iltana, kun hän oli ollut Simmonsin kanssa rouva
-Champernownen hedelmätarhassa, oli Simmons löytänyt revolverin
-heinikosta ja ottanut sen mukaansa.
-
-Shelmore luki nämä muistiinpanot pari kertaa läpi. Sitten hän katsoi
-Jane Prattiin vakavasti ja tutkivasti.
-
-"Minä ymmärrän puheistanne, että te ja Simmons olette olleet läheisiä
-ystäviä keskenänne?" kysyi hän.
-
-"Hän tuppautui kohteliaisuuksineen tielleni", vastasi Jane Pratt. "Minä
-en keimaillut hänelle."
-
-"Mutta te olette nähtävästi olleet tovereita", sanoi Shelmore. "Ja
-luullakseni oikein hyviä. Mikä on nyt pakottanut teidät tulemaan
-luokseni ja kertomaan minulle tämän?"
-
-Jane Pratt epäröi, katsellen maton kuvioita.
-
-"Te voitte uskoa asianajajalle mitä tahansa", sanoi Shelmore.
-"Tunnustakaa, että teillä on ollut siihen jokin syy -- ehkäpä
-mustasukkaisuus? Onko joku toinen tyttö..."
-
-Jane Prattin viha leimahti liekkiin.
-
-"Tyttökö?" huudahti hän. "Syytän tästä kaikesta Chancellorissa asuvaa
-nuorta herrasnaista! Simmons seurustelee nyt hänen kanssaan. Hän oli
-ollut sen ihmisen seurassa -- suudellut häntä ja tehnyt vaikka mitä
--- Danesleyn metsässä eilen iltapäivällä, vaikka oli luvannut mennä
-naimisiin minun kanssani heti kun saisi tuon palkinnon."
-
-Shelmore malttoi pysyä tyynenä, vaikka mainittiin neiti Pretty.
-
-"Niin kai", sanoi hän. "Hän pelaa nähtävästi petollista peliä. Perin
-katalaa hänen puoleltaan! Mutta onko vielä jokin muukin syy, miksi
-olette tullut luokseni?"
-
-"On kyllä", vastasi Jane Pratt vaiettuaan hetkisen, jonka kuluessa
-hänen vihansa näytti hieman jäähtyvän. "Minä tarkoitan sitä
-revolverijuttua. Se säikäytti minua ja minusta näytti..."
-
-"Että se oli tuonut murhan liian lähelle?" sanoi Shelmore.
-
-"Niin juuri", myönsi hänen vieraansa. "Kun jutussa tulee esille
-revolveri, en minä halua olla missään tekemisissä sen kanssa. Enkä
-Sim Hackdalenkaan! Hän on niin ilkeä, ettei voi avata suutaan
-valehtelematta. Nyt olen kertonut teille kaikki tietoni, herra
-Shelmore."
-
-"Hyvä on", sanoi Shelmore. "Kuunnelkaa nyt neuvoani. Älkää puhuko tästä
-kenellekään, ennenkuin tapaatte minut jälleen. Minä otan tämän asian
-hoitaakseni. Vaietkaa siitä kuin --"
-
-"Kukaan ei voi olla sen vaiteliaampi kuin minä, jos vain haluan, herra
-Shelmore", keskeytti Jane Pratt.
-
-"Silloin vaietkaa", toisti Shelmore. "Pitäkää kaikki ehdottomasti omana
-tietonanne ja odottakaa."
-
-Hän saattoi tyttöä ulko-ovelle ja katseli hänen poistumistaan. Ja
-vaikka hän palasikin shakkipöytään, huomasi neiti Chauncey kuitenkin
-pian hänen ajatustensa suuntautuvan muualle.
-
-
-
-
-YHDEKSÄSTOISTA LUKU
-
-Keskeytynyt matka
-
-
-Sillä aikaa kun Simmons Hackdale nukkui makeasti ja Jane Pratt itki
-itsensä uneen nääntyneenä mustasukkaisuuden, vihan ja kostonhimon
-puuskasta, makasi Shelmore valveillaan, tuskallisesti hämmentyneenä
-sisäköltä kuulemastaan selostuksesta. Hän ei ollut kovinkaan ihmeissään
-siitä, mitä oli kuullut Simmonsista, koska oli jo joku aika sitten
-huomannut konttoristinsa ovelaksi nuoreksi mieheksi, jolla oli hyvä
-luontainen äly ja jonka ehkä ennemmin tai myöhemmin, jahka joutuisi
-elämänsä käännekohtaan, pitäisi päättää, aikoiko edelleenkin pysyä
-suoralla tiellä vai poiketa rikollisille poluille. Eivätkä häntä
-myöskään hämmästyttäneet neiti Cynthia Prettystä kuulemansa uutiset.
-Hän ja hänen tätinsä olivat osoittaneet ystävyyttä tälle nuorelle
-naiselle ja siis olleet paljon hänen seurassaan. Shelmore oli
-vähitellen tehnyt sen johtopäätöksen, ettei neiti ainoastaan ollut
-itsepäinen joka asiassa, vaan myös keimailija, josta helposti voisi
-kehittyä elostelija. Lakimiehenä hän oli neuvonut neiti Prettyä
-matkustamaan takaisin Camborneen ja jättämään asian hänen huolekseen,
-mutta neiti oli nyrpistänyt suutaan ja ilmoittanut viihtyvänsä
-mainiosti nykyisessä olinpaikassaan jonkun aikaa, antaen hänen
-ymmärtää, että hän rakasti vapautta eikä sallinut kenenkään häntä
-siitä estää. Ei, tässä kaikessa ei ollut mitään sellaista, mikä olisi
-hämmästyttänyt häntä; hän oli tietoinen siitä, että neiti Pretty
-oli koettanut hänellekin keimailla, mutta saanut vastaansa vakavaa
-kylmyyttä. Eipä siis ihme, että neiti Pretty oli kääntynyt hänen
-konttoristinsa puoleen, joka, kuten Shelmore hyvin tiesi, osasi olla
-yhtä hauska kuin viekas ja yhtä mielistelevä kuin ovela. Muuten saattoi
-otaksua, että Sim Hackdale ja Cynthia Pretty sopisivat hyvin yhteen,
-kun molemmat olivat aineellisia.
-
-Ei, mokomat seikat eivät kyenneet hämmentämään Shelmorea, mutta
-sensijaan heräsi kysymys: Mihin tämä kaikki johtaisi? Deane oli kysynyt
-Bellingiltä, kuka ja mikä rouva Champernowne oli -- rouva Champernowne
-oli nähty asuntonsa likellä murhailtana erään muukalaisen seurassa,
-joka melkein varmasti oli ollut Deane -- kuolleen ja murhatun Deanen
-ruumis oli löydetty juuri rouva Champernownen huvilan läheisyydestä
--- rouva Champernowne oli antanut maksumääräyksen John Hackdalelle
-James Bartlettin nähden -- rouva Champernownen hedelmätarhasta oli
-löydetty revolveri -- ja jos kaikki nämä asiat sovitettiin yhteen, niin
-mitä ne vihjaisivat? Shelmore nukkui miettien näitä kysymyksiä, ja ne
-askarruttivat hänen aivojaan vielä aamullakin hänen herätessään.
-
-"Mellapont!" mumisi hän noustessaan. "Mellapont! Minun pitää tavata
-häntä heti."
-
-Hän poikkesi poliisiasemalle, mennessään konttoriinsa, pitäen parhaana
-puhutella poliisimestaria ennen kuin Simmonsia. Päästyään kahden
-kesken Mellapontin kanssa, mukanaan muistiinpanot, hän kertoi kaikki,
-mitä Jane Pratt oli hänelle ilmaissut edellisenä iltana. Mellapontin
-ilmeinen hämmästys eneni kertomuksen jatkuessa.
-
-"Uskotteko sen olevan totta?" kysyi hän Shelmoren lopetettua. "Oletteko
-varma siitä, ettei tyttö liioitellut tai sepittänyt sitä omasta
-päästään? Myönsi hän hän tulleensa luoksenne mustasukkaisuudesta. Ja
-mustasukkainen nainen on..."
-
-"Minä en epäröi lainkaan sanoessani uskovani, että hän on ehdottoman
-rehellinen todistaja", vastasi Shelmore. "En luule hänen liioitelleen
-tai sepitelleen, vaan oletan, että eilisiltainen revolverinlöytö
-pakotti hänet ajattelemaan asiaa vakavammin, jolloin hänen
-mustasukkaisuutensa lisäksi tuli sellainen tunne, että maa alkoi
-polttaa hänen jalkainsa alla."
-
-"Te olette kai ajatellut näitä seikkoja paljonkin eilisillan jälkeen?"
-sanoi Mellapont. "Punninnut niitä, luonnollisesti."
-
-"Minä en ole ajatellut mitään muuta", vastasi Shelmore vakavasti.
-
-"No niin. Mutta millaisen johtopäätöksen teette niistä?" kysyi
-Mellapont.
-
-Shelmore pudisti päätään. Mutta tämä liike ei ilmaissut niin paljon
-hämminkiä kuin erityistä pahoittelua sen vuoksi, että välttämättömyys
-tehdä tällainen johtopäätös oli ilmaantunut.
-
-"Minun luullakseni ei voida epäilläkään sitä, että rouva Champernowne
-on tavalla tai toisella ollut mukana tässä jutussa", vastasi
-hän. "Kaiketi muistatte, Mellapont, että ensi kerran tehdessämme
-tiedusteluja Chancellorissa Belling kertoi, että kun Deane palasi
-elävistäkuvista sinä iltana, jolloin hän oli saapunut kaupunkiimme ja
-jolloin mikäli tiedämme, hänet myös murhattiin..."
-
-"Lääkärin todistuksesta käy selville, että murha tapahtui juuri samana
-iltana", keskeytti Mellapont. "Lääkärit olivat sitä mieltä, että hän
-oli ollut kuolleena pari vuorokautta tai niille paikoin, kun Hackdale
-löysi hänen ruumiinsa keskiviikkoiltana."
-
-"Hyvä -- siis hänen murhailtanaan", jatkoi Shelmore. "Tehän muistatte
-Bellingin kertoneen meille, että Deane palatessaan elävistäkuvista oli
-kysellyt häneltä rouva Champernownesta. Kuinka voimme tietää, ettei
-hän ollut tuntenut rouva Champernownea joksikin ennestään tutuksi
-henkilöksi?"
-
-"Mutta hänhän kysyi Bellingiltä aluksi, kuka se rouva oli", sanoi
-Mellapont. "Hän ei tiennyt rouvan nimeä, ennenkuin Belling ilmoitti sen
-hänelle. Sen muistan varmasti."
-
-"Tuohan on voinut olla vain tekosyy", huomautti Shelmore. "Hän on
-ehkä tiennyt hyvinkin rouvan nimen ja kuitenkin jostakin syystä
-halunnut salata, että he olivat vanhoja tuttuja. Hän tahtoi ehkä vain
-kuulla, millainen rouvan asema nyt oli täällä Southernstowessa. Voiko
-mikään olla todennäköisempää kuin se, että hän valmistautuessaan
-tiedustelemaan Bellingiltä kysyi, kuka se nainen oli, joka näytti
-erittäin vaikutusvaltaiselta? Minä luulen Deanen tunteneen rouva
-Champernownen ja juuri hänen olevan sen miehen, joka tapasi rouva
-Champernownen siellä huvilan lähellä illalla."
-
-"Kunpa tietäisimme sen varmasti!" sanoi Mellapont. "Sepä se!"
-
-"Minusta se sopii mainiosti yhteen", sanoi Shelmore. "Tiedämme kaikissa
-tapauksissa, että Deane, jostakin äkillisestä mielijohteesta, poistui
-Chancellorista kaupungille. Tytön näkemän miehen on täytynyt olla
-Deane. Mutta senjälkeen -- ah! Siinä on puuttuvia renkaita, kuten
-luonnollisesti aina sattuu. Voidaanko ne hankkia?"
-
-"Tätä yksityiskohtaa voidaan ja pitääkin tutkia", huomautti Mellapont.
-"Esimerkiksi, jos jatkuva kyseleminen osoittautuu tarpeelliseksi,
-tiedustelisin tytöltä enemmän hänen emäntänsä toimista sinä iltana
-sen jälkeen kun hänet oli nähty oudon miehen kanssa huvilan alueella
--- menikö rouva sisälle heti sen jälkeen kun Jane Pratt oli nähnyt
-hänet miehen seurassa vai jäikö hän ulos vielä pitemmäksi aikaa?
-Hyvin tärkeä seikka! Mutta enimmän herättää kuitenkin uteliaisuuttani
-Hackdalen ja Bartlettin maksumääräysjuttu, Shelmore. Hackdale ja
-Bartlett keskustelivat rouva Champernownen kanssa, jonka nähtiin
-kirjoittavan maksumääräyksen ja antavan sen Hackdalelle. Jos Hackdale
-olisi ollut hänen luonaan yksinään, en olisi kiinnittänyt siihen
-suurtakaan huomiota, mutta Bartlett oli hänen kanssaan. Maksumääräys
-oli luultavasti tarkoitettu heille molemmille. Mutta miksi? Bartlett
-on ovela mies ja periaatteeton. Se tuo mieleeni erään seikan. Bartlett
-oli melko rappiolla joku aika sitten, hyvin rappiolla todellakin. Hän
-maleksi sinne tänne kaupungissa ja oli mielissään, jos sai juosta
-ihmisten asioilla tai pitää kiinni jonkun hevosta. Hän oli kiitollinen
-shillingistäkin. Sitten hän katosi äkkiä, mutta ilmestyi taas ennen
-pitkää näkyviin tuoden tietoja vainajan kellosta. Silloin hän oli hyvin
-puettu, melkeinpä hienosti, kuten ehkä huomasitte: hänellä oli uusi
-puku, hyvät liinavaatteet, kengät ja hattu. Mistä hän oli saanut niihin
-rahaa? Minusta näyttää melkein, Shelmore, että Bartlett tietää kirotun
-paljon."
-
-"Tiedättekö, missä hän nykyään oleskelee?" kysyi Shelmore.
-
-"Tiedän kyllä", vastasi Mellapont. "Hän asuu Portsmouthissa, ja minulla
-on hänen osoitteensa. Kun ilmoitin hänelle, että hänen pitää olla läsnä
-Kightin ja Sandersin toisessa kuulustelussa, ilmoitti hän minulle
-asuinpaikkansa hyvin mielellään. Nyt aion kuulustella Bartlettia, koska
-hän nähtävästi tietää jotakin. Mutta entä se konttoristinne, nuori Sim?
-Mitä hän vaanii?"
-
-"Sitä palkintoa, jonka neiti Pretty niin tyhmästi meni lupaamaan",
-vastasi Shelmore. "Hän on hyvin ahne. Hänen tarkoituksensa on ansaita
-se palkinto."
-
-"Niinkö?" sanoi Mellapont. "Mutta oletteko ihan varma siitä? Minusta
-näyttää kuin tämä nuori kärppä keräisi tyynesti kaikkia mahdollisia
-tietoja toista tarkoitusta varten."
-
-"Mitä tarkoitusta?" kysyi Shelmore.
-
-Mellapont katsahti vieraaseensa merkitsevästi.
-
-"Rouva Champernowne on hyvin rikas nainen, Shelmore", sanoi hän. "Hän
-on luullakseni varakkaampi kuin neiti Pretty, ja sellainenkin tapa on
-käytännössä, jota sanotaan kiristämiseksi."
-
-Shelmore säpsähti. Hän ei ollut sitä ajatellut.
-
-"Ehkä", sanoi hän. "Hänellä ei ole minkäänlaisia periaatteita."
-
-"Ette kai ole puhunut hänelle mitään sen jälkeen kun tapasitte Jane
-Prattin?" kysyi Mellapont. "Vai ette? No, se on hyvä. Kuulkaahan nyt,
-meidän pitää panna viekkaus viekkautta vastaan. Luuletteko voivanne
-lähettää herra Simmonsin pois kaupungista, tunnin tai parin kuluttua
-pariksi päiväksi?"
-
-"Miksi?" kysyi Shelmore hämmästyneenä.
-
-"Estääksemme häntä neuvottelemasta kenenkään kanssa, varsinkaan Jane
-Prattin ja neiti Prettyn kanssa, sillä aikaa kun alan työskennellä",
-vastasi Mellapont. "Se on varovaisinta, vakuutan teille."
-
-"Kyllä voisin", sanoi Shelmore mietittyään hetkisen. "Niin, minä
-voin lähettää hänet heti pois Lontooseen sellaisissa asioissa, jotka
-viivyttävät häntä siellä päivän tai pari, jopa kolmekin, jos se on
-välttämätöntä."
-
-"Pari päivää riittää", sanoi Mellapont. "Lähettäkää hänet heti tiehensä
-ylihuomiseen asti. Ja sillä aikaa" -- hän katsahti merkitsevästi
-vieraaseensa -- "ja sillä aikaa minä panen toimeen muutamia
-tiedusteluja, jotka auttavat minua ottamaan hänet paremmin vastaan kuin
-nyt voimme. Te olette luonnollisesti niin varovainen, ettette ilmaise
-hänelle mitään saamistanne tiedoista?"
-
-"No tietysti!" sanoi Shelmore. "Minulla onkin mainio veruke lähettää
-hänet pois. Hän luulee sen johtuvan liikeasioista."
-
-Hän nousi mennäkseen ja Mellapont noudatti hänen esimerkkiään. Mutta
-ennenkuin he saapuivat ovelle, viittasi poliisimestari äkkiä siihen
-tuoliin, josta Shelmore oli poistunut.
-
-"Istuutukaa vielä paikallenne viideksi minuutiksi, herra Shelmore",
-sanoi hän. "Mieleeni juolahti jotakin. Minä en viivytä teitä kauempaa,
-tuskinpa niinkään pitkää aikaa."
-
-Hän poistui huoneesta ja palasi ilmoittamansa ajan kuluttua hyvin
-vakavan näköisenä.
-
-"Totta totisesti!" sanoi hän hiljaisella äänellä, tullen Shelmoren
-viereen. "Minä olen juuri saanut selville jotakin, hyvin vakavaa ja
-tärkeää. Tehän tiedätte, että jokaisen, joka tahtoo pitää hallussaan
-ampuma-aseita, ei ainoastaan tarvitse hankkia lupakirjaa, vaan hänen on
-myös pyydettävä kantolupa poliisilta?"
-
-"Tietysti!" vastasi Shelmore.
-
-"No niin, minä olen juuri tarkastellut luetteloamme", jatkoi Mellapont,
-"ja nähnyt että rouva Champernownella on revolveri. Samoin John
-Hackdalella."
-
-Shelmore mietti hetkisen ääneti.
-
-"Niin", sanoi hän vihdoin, "mutta jos rouva tai hän teki sen, minkä
-tiedämme tapahtuneen, ei ole ollenkaan uskottavaa, että siihen käytetty
-revolveri heitettiin hedelmätarhaan. Vai mitä luulette?"
-
-"Kaiketi olette oikeassa", myönsi Mellapont. "Lähettäkää kuitenkin
-tuo konttoristinne pois tieltä niin pitkäksi aikaa, että ehdin tehdä
-muutamia tiedusteluja. Eihän voi tietää, mihin hän pistää nenänsä,
-jos jää tänne -- enkä juuri nyt välitä hänen läsnäolostaan täällä
-kaupungissa."
-
-Shelmore meni konttoriinsa. Hän ei ollut oikein selvillä siitä, miksi
-Mellapont halusi lähettää Sinimonsin pois Southernstowesta kahdeksi
-vuorokaudeksi, mutta ehdotus sopi hyvin hänen omiin suunnitelmiinsa.
-Sitä paitsi hän syystä tai toisesta, tuskin itsekään tietäen, miksi, ei
-juuri nyt halunnut nauttia konttoristinsa seurasta. Niinpä hän heti,
-kun oli lukenut postissa tulleet kirjeensä, kääntyi Simmonsin puoleen,
-aikoen esittää sovitun asian.
-
-"Hackdale, te voitte jättää nyt kaikki minun tehtäväkseni", sanoi hän.
-"Minulla on teille jotakin muuta hommaa. Muistatte kai sen maatilan,
-josta hieromme kauppaa majuri Hampolen puolesta?"
-
-"Senkö Dorsetshiressä sijaitsevan maatilan?" vastasi Simmons. "Kyllä."
-
-"Minä en ole lainkaan tyytyväinen siitä saamiimme selostuksiin", jatkoi
-Shelmore. "Tahtoisin tarkastaa sen henkilökohtaisesti. Te saatte
-matkustaa sinne heti ja tutkia sen perinpohjin. Ehditte kai vielä
-puoli kahdentoista junaan, vai mitä? Silloin pääsette Portsmouthiin
-niin ajoissa, että ennätätte neljätoista minuuttia yli kahdentoista
-lähtevään Dorchesterin junaan."
-
-Simmons katsoi kelloaan.
-
-"Kyllä vielä ehdin siihen", vastasi hän. "Aikaa on liiaksikin.
-Tänään iltapäivällä en kuitenkaan ehdi toimittaa juuri mitään, koska
-Dorchestetiin on noin neljän tai viiden tunnin matka."
-
-"Ette tietystikään", myönsi Shelmore. "Te matkustatte sinne tänään
-ja toimitatte tarkastuksen huomenna ja ylihuomenna. Minä kirjoitan
-teille maksumääräyksen menoihinne. Teidän ei tarvitse palata kotiin
-huomenna, koska haluan, että tarkastus tehdään kunnollisesti. Katsokaa,
-millaisten korjausten tarpeessa se on rakennuksiin, aitoihin, teihin
-ja kaikkeen muuhunkin nähden, koska sieltä saamamme kirjeet ovat
-niin epämääräisiä. Pitäkää silmänne auki katsellessanne kaikkea.
-Majuri Hampole tulee tänne muutamien päivien kuluttua, ja minä haluan
-saada sellaiset tiedot, että voin kertoa hänelle tarkasti kaikki
-yksityisseikat kiinteimistöstä, jonka hän aikoo ostaa."
-
-"Se on selvää", vastasi Simmons. "Minä pidän siitä kyllä huolta."
-
-Hetkisen kuluttua hän sai Shelmoren kirjoittaman maksumääräyksen
-ja poistui vaihtamaan sitä läheiseen pankkiin, kiiruhtaen sitten
-asuntoonsa suorittamaan matkavalmistelut. Hänellä ei ollut mitään
-tällaista tehtävää vastaan, sillä sehän tarkoitti asumista hienoissa
-hotelleissa, parhaan saatavissa olevan syömistä ja juomista, uusien
-paikkojen ja tuntemattomien ihmisten näkemistä ja yleensä hauskaa
-elämää. Hän oli kyllä sopinut kohtauksesta neiti Prettyn kanssa tänä
-iltana, mutta aikoi sähköttää Portsmouthista ja ilmoittaa, että hänen
-oli ollut pakko matkustaa pois liikeasioissa päiväksi tai pariksi; ja
-mitä muihin juoniin ja suunnitelmiin tuli, saivat ne odottaa, kunnes
-hän tulisi takaisin. Aikoen perinpohjin huvitella menoihinsa saamillaan
-runsailla rahoilla, jotka kilisivät hänen taskussaan, hän meni asemalle
-ja osti matkalipun.
-
-Viisi minuuttia myöhemmin Simmons jo toivoi, ettei olisi ostanut
-lippua tai ainoastaan Portsmouthiin, sen sijaan että oli maksanut
-matkansa Dorchesteriin asti. Tämä toivo sai alkunsa siitä, että
-hän katsoi vaununsa ikkunasta juuri viime hetkellä, hakien jotakin
-sanomalehtienmyyjää. Siellä ei kuitenkaan näkynyt ainoatakaan, mutta
-Simmons huomasi ja tunsi erään miehen, joka nähtävästi oli juuri
-poistunut junasta -- Lontoon ja Portsmouthin pikajunasta -- ja nyt
-antoi kantajalle määräyksiä matkatavaroistaan. Hän oli lihava,
-punaposkinen ja hyvinvoivan näköinen mies, ulkoasultaan kuin asianajaja
--- vieras, olisivat tarkkaavaiset ihmiset sanoneet sen perusteella,
-kuinka hän katseli ympärilleen ja millaisia kysymyksiä hän teki. Mutta
-Simmons tunsi hänet, muistaen hänen nimensä levottomana ja ihmetellen.
-Herra Palsford, asianajaja Normansholtista, sen liikkeen johtaja, missä
-Simmons oli vieraillut äskettäin, jolloin Swilford Swale oli kertonut
-hänelle salaperäisen jutun Arradeanesta ja hänen katoamisestaan.
-Palsford, luonnollisesti, siitä ei voitu erehtyäkään. Mitä hänellä oli
-tekemistä täällä Southernstowessa?
-
-Mutta Simmons osasi valppaalla järjellään vastata tähän kysymykseen
-heti kun se oli herännyt. Sir Reville Childerstonen ja hänen
-Normansholtissa sijaitsevan kiinteimistönsä vuokraajan välinen
-riita ei ollut vielä päättynyt, vaan päinvastoin käynyt vielä
-kiivaammaksi kuin ennen ja Palsford oli varmaankin luullut parhaiten
-edistävänsä asiakkaansa etuja tulemalla itse neuvottelemaan siitä
-Shelmoren kanssa. Se oli Simmonsille yhdentekevää. Palsford tai hänen
-toverinsa tahi hänen konttoristinsa saivat tulla Southernstoween
-väittelemään lakiasioista niin usein kuin halusivat, mutta Palsford
-oli normansholtilainen ja tunsi siis hyvinkin tuon monta vuotta sitten
-sattuneen Arradeane-jutun. Mitähän tapahtuisi, jos hän Southernstowessa
-oleskellessaan näkisi rouva Champernownen, joka usein liikkui
-kaupungilla, ja tuntisi hänet rouva Arradeaneksi, mikä ei ollut
-lainkaan mahdotonta? Mihin asemaan hän, Simmons, silloin joutuisi
--- kuinka kävisi silloin hänen nopeasti kypsyvien suunnitelmiensa,
-joiden päämääränä oli rahallinen etu. Se, mikä puoli tuntia sitten oli
-näyttänyt pieneltä onnenpotkaisulta, tuntui nyt onnettomuudelta. Hänen
-pitäisi olla paikalla valmiina joka mahdollisuuden varalta.
-
-Mutta hän ei ollut vielä matkustanut kauas eikä matkustanutkaan. Hän
-laskeutui junasta Portsmouthissa, ja sen sijaan että hän olisi noussut
-neljätoista minuuttia yli kahdentoista Dorchesteriin lähtevään junaan,
-hän menikin erääseen hotelliin syömään välipalaa. Hän ajatteli päänsä
-puhki voimatta päättää, mitä olisi tehtävä. Vihdoin hän päätti jäädä
-yöksi Portsmouthiin saadakseen ajatella asiaa vielä tarkemmin. Syötyään
-varhaisen päivällisen hotellissaan hän meni illalla teatteriin. Mutta
-matkallaan sinne hän joutui toisen järkytyksen uhriksi. Kadun toisella
-puolen hän näki Bartlettin poliisimestari Mellapontin seurassa.
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENES LUKU
-
-Rengas renkaassa
-
-
-Miellyttävä ja varakkaalta näyttävä herrasmies, jonka Simmons oli
-tuntenut herra Palsfordiksi, asianajajaksi Normansholtista, hankki
-itselleen Southernstowen asemalta tietoja paikkakunnan parhaasta
-hotellista ja käski viedä matkatavaransa sinne, lähtien sitten hitaasti
-kävelemään pitkin katuja. Näin pienessä kaupungissa hän piankin löysi
-etsimänsä konttorin, ja ennenkuin Simmons oli ehtinyt puolet matkastaan
-Portsmouthia kohti, kiipesi herra Palsford samoja portaita, joita
-myöten konttoristi äsken oli laskeutunut kadulle. Hän avasi oven
-siihen etuhuoneeseen, jossa Simmons tavallisesti istui, ja huomattuaan
-sen tyhjäksi koputti pöytään, jolloin Shelmore pisti päänsä esille
-yksityiskonttorinsa ovesta.
-
-"Minä olen Palsford, Normansholtista", ilmoitti vieras suopeasti
-hymyillen. "Herra Shelmore, luullakseni?"
-
-Shelmore näytti hämmästyvän ja kiiruhti opastamaan virkatoverinsa
-sisälle.
-
-"Konttoristini on poissa tällä haavaa", huomautti hän siirtäen
-nojatuolin lähemmäksi. "Minulla ei olekaan nykyään muuta kuin yksi,
-herra Palsford -- toistaiseksi. Mutta mikä tuo teidät näille seuduille?"
-
-"Minulla oli asioita Lontoossa", vastasi Palsford lempeästi hymyillen.
-"Ja ajattelin saatuani ne toimitetuiksi, että koska olen vain sadan
-kilometrin päässä mielenkiintoisesta kaupungistanne, sopisi iskeä kolme
-kärpästä yhdellä kertaa, herra Shelmore. Ensiksikin halusin nähdä
-Southernstowen, josta olen usein kuullut puhuttavan, mutta jota en
-milloinkaan ole nähnyt. Toiseksi tahdoin neuvotella kanssanne teidän
-asiakkaanne, sir Reville Childerstonen, ja minun asiakkaani, hänen
-vuokraajansa, välisestä asiasta. Ja kolmas syy on mahdollisesti --
-sanon mahdollisesti -- tärkein kaikista."
-
-"Ja mikä se on?" kysyi Shelmore.
-
-Palsford otti, arvoituksellisen hymyn väreillessä hänen huulillaan,
-taskustaan pitkän imukkeen, savukekotelon ja tulitikkulaatikon. Hän
-jatkoi hymyilemistään sovittaessaan savuketta imukkeeseen ja hymyili
-vieläkin sytytettyään sen ja vetäistyään siitä muutamia haikuja. Tässä
-hymyssä oli jotakin niin ovelaa, luottavaista ja leikillistä, että
-Shelmore kävi uteliaaksi.
-
-"Te kai olette oikea southernstowelainen, herra Shelmore?" kysyi
-Palsford. "Syntyperäinen?"
-
-"Kyllä", myönsi Shelmore. "Minä olen syntynyt ja kasvanut täällä."
-
-"Silloin varmasti tunnette kaikki vakinaiset asukkaat. Tunnetteko
-erästä täkäläistä hienoa naista, joka nimittää itseään rouva
-Champernowneksi?"
-
-Shelmore tuijotti häneen hämmästyneenä.
-
-"Nimittää itseään!" huudahti hän. "Tahdotteko sillä vihjaista -- mutta
-sama se, minä tunnen rouva Champernownen! Kukapa ei häntä tuntisi?
-Hän on Southernstowen pormestari, sitä paitsi hyvin etevä ja taitava
-liikenainen ja hyvin rikas. Mitä hänestä?"
-
-Palsford hymyili jälleen, otti esille lompakkonsa, haki sieltä
-kaikenlaisten paperien joukosta erään leikkeleen ja laski sen
-Shelmoren pöydälle. Shelmore huomasi katselevansa rouva Chainpernownen
-jäljennettyä kuvaa, jonka alle oli painettu muutamia rivejä.
-
-"Esittääkö tämä kuva häntä?" kysyi Palsford lyhyesti. "Ehdottomasti!"
-vastasi Shelmore. "Kuva on otettu nykyään."
-
-"Mainiota!" huomautti Palsford. "Rouva Champernowne, Southernstowen
-pormestari! Mutta minä tunnen tämän naisen ihan toiseksi henkilöksi!"
-
-Shelmore säpsähti jälleen, ja hänen katseensa kävi epäileväksi. Mutta
-Palsford vain hymyili.
-
-"Toiseksi henkilöksi!" toisti hän. "Minä tunnen hänet erääksi rouva
-Arradeaneksi, joka asui syntymäkaupungissani noin parikymmentä vuotta
-sitten. Olen yhtä varma siitä, että Southernstowen rouva Champernowne
-ja entinen Normansholtin rouva Arradeane ovat yksi ja sama henkilö,
-kuin siitäkin, että tuo erittäin hauskan näköinen torninhuippu, jonka
-näen ikkunastanne, kuuluu Southernstowen tuomiokirkkoon."
-
-Shelmoren tunteet olivat samanlaiset kuin ihmisen, joka on joutunut
-juuri kohotettavan verhon eteen. Mitä sen takana oli? Mutta ennenkuin
-hän ehti puhua, jatkoi Palsford, painaen sormellaan paperinpalaa.
-
-"Minä satuin löytämään tämän vaimoni pöydältä", sanoi hän. "Tarkoitan
-lehteä, josta sen leikkasin -- uudenaikaista hienoston lehteä. Tehän
-näette, herra Shelmore, mitä kuvan alla mainitaan -- että rouva
-Champernowne menee piakkoin naimisiin asiakkaanne, sir Reville
-Childerstonen kanssa. Onko asia niin?"
-
-"Kyllä -- kyllä varmasti!" myönsi Shelmore. Palsford heilutteli
-imukettaan.
-
-"Hyvä on!" sanoi hän. "Mutta jos hän on sama nainen, joksi häntä
-varmasti luulen, ei hän voi mennä" naimisiin sir Reville Childerstonen
-eikä kenenkään kanssa. Se on selvää!"
-
-"Miksi?" kysyi Shelmore.
-
-"Koska hänen entinen miehensä vielä elää!" vastasi Palsford kuivasti.
-"Sen vuoksi juuri!"
-
-"Tarkoitatte siis, että jos rouva Champernowne todellakin on rouva
-Arradeane, on olemassa joku Arradeane-niminen mies, hänen miehensä,
-joka todella vielä elää?" kysyi Shelmore. "Niinkö?"
-
-"Joku mieskö? Niin, joku mies, vieläpä hänen aviomiehensä!" sanoi
-Palsford. "James Arradeane, tuon naisen mies, on vielä hengissä, sen
-vannon teille. Tai", lisäsi hän äkkiä, "hän eli ainakin neljä kuukautta
-sitten, enkä ole kuullut hänen kuolleen".
-
-Shelmore istui tuijottaen vuorotellen kuvaan ja vieraaseensa. Hän
-kääntyi äkkiä Palsfordin puoleen ja kysyi tiukasti:
-
-"Oliko teidän rouva Arradeanella muuan veli, joka asui hänen luonaan ja
-jota nimitettiin --"
-
-"Herra Alfrediksi?" nauroi Palsford. "Juuri niin! Onko..."
-
-"Rouvalla on!" sanoi Shelmore. "Hyvä Jumala, tämä on pahempaa kuin
-mikään muu!"
-
-"Mikä on pahempaa kuin muu?" kysyi vieras.
-
-Shelmore nousi tuoliltaan, työnsi kädet taskuihinsa ja alkoi kävellä
-edestakaisin huoneessa, nähtävästi syviin mietteihin vaipuneena.
-Palsford kiinnitti toisen savukkeen imukkeeseen ja jatkoi tyyntä
-tupakoimistaan. Vihdoin Shelmore palasi istumaan.
-
-"Kuulkaahan nyt!" sanoi hän. "Oletteko lehdistä lukenut niin sanotusta
-Southernstowen eli hiekkakuopan salaisuudesta -- eräästä murhasta?"
-
-"En -- en muistaakseni", vastasi Palsford. "Minä en lue selostuksia
-murhista, koska en harrasta niitä, en edes ammatin kannalta. Ne eivät
-kuulu minun alaani, Shelmore."
-
-"Ei minunkaan", sanoi Shelmore. "Mutta niihin sekaantuu joskus
-pakostakin. No niin, asianlaita on näin: Muuan outo, hyvin varakas
-mies, joka nimitti itseään James Deaneksi --"
-
-"Kuinka?" huudahti Palsford tiukasti. "James Deaneksiko?"
-
-"James Deane", toisti Shelmore, "tuli asumaan kaupunkiimme
-Chancellor-hotelliin muutamiksi päiviksi joku aika sitten, ja hänet
-murhattiin -- ammuttiin -- hänen tuloiltanaan keskiyöllä. Hänen
-ruumiinsa löydettiin hylätystä hiekkakuopasta rouva Champernownen
-huvilan takaa. Tähän saakka ei hänen kuolemansa salaisuutta ole saatu
-paljastetuksi, mutta minähän voin kertoa teille, että vakavista syistä
-luulemme rouva Champernownen olleen, ellei juuri tosiasiallisesti
-osallisena murhaan, niin ainakin rikostoverina. Mainitsemani Deane..."
-
-"Kuka hän oli -- mistä hän saapui tänne?" keskeytti Palsford.
-
-"Cambornesta, Cornwallista", vastasi Shelmore. "Hän oli erään
-tinakaivoksen toinen osakas, ja hänen liiketoverinsa, sievänlainen
-tyttö, oleskelee nykyään täällä, asuen Chancellor-hotellissa -- saatte
-varmasti nähdä hänet, jos viivytte täällä. Hän sanoo tuon miehen --
-James Deanen, joka oli ollut hänen isänsä liiketoveri ja sitten oli
-hänen holhoojansa -- olleen ammatiltaan kaivosinsinöörin."
-
-Palsfordin kasvot, joiden ilme tavallisesti oli hyväntahtoisen iloinen,
-olivat nyt käyneet hyvin vakaviksi. Hän hieroi leukaansa miettiväisesti.
-
-"Kummallista, hyvin kummallista!" mumisi hän. "Tämä meidän maailmamme
-on sittenkin hyvin pieni. Hiton kummallista! Ja -- murha!"
-
-"Ette suinkaan luule James Deanea samaksi James Arradeaneksi, josta
-äsken kerroitte?" kysyi Shelmore.
-
-"En!" vastasi Palsford jyrkästi. "Kerron teille suoraan, herra
-Shelmore. James Arradeane, puheena olevan naisen mies, on nyt
-Australiassa ja on oleskellut siellä jo parikymmentä vuotta. Mutta
-minä olen kirjevaihdossa hänen kanssaan neljästi vuodessa -- hänellä
-on täällä Englannissa hieman omaisuutta, josta pidän huolta. Ei -- se
-mies ei voinut olla James Arradeane. Mutta kuitenkin luulen varmasti
-tietäväni, kuka hän oli."
-
-"Kuka sitten?" kysyi Shelmore.
-
-"Ystävälläni oli samanniminen serkku", vastasi Palsford. "Toinen
-James Arradeane, joka asui Lontoossa. Hän oli kaivosinsinööri, kuten
-toinenkin. Olen tavannut tuon lontoolaisen vain kerran parikymmentä
-vuotta sitten. Mutta sen jälkeen en ole kuullut puhuttavan hänestä
-kertaakaan. Arvatenkin murhattiin juuri tuo mies, Shelmore. Hän oli
-siis vaihtanut nimensä Deaneksi, poistunut Lontoosta ja muuttanut
-Cornwalliin."
-
-"Miksi hänet olisi murhattu?" kysyi Shelmore. Palsford heitti
-savukkeensa pois, pisti imukkeen taskuunsa ja katsahti nuorempaan
-mieheen terävästi ja merkitsevästi.
-
-"Ehkä sen vuoksi", sanoi hän hiljaisella äänellä, "ehkä sen vuoksi,
-että hän tiesi toisen James Arradeanen vielä elävän ja uhkasi estää
-sen, mistä olisi tullut kaksinnaiminen. Se siitä, Shelmore. Mutta
-kuulkaahan nyt -- tämä juttu alkaa näyttää paljon vakavammalta kuin
-osasin aavistaakaan. Päättäen siitä, mitä olen teille kertonut ja te
-minulle, pitää tätä asiaa tutkia perinpohjin. Mutta ensin minun pitää
-saada ehdoton ja nimenomainen varmuus siitä, etten ole erehtynyt
-tuosta naisesta. Olen kyllä siinä varmassa uskossa, että teidän
-rouva Champernownenne on juuri sama rouva Arradeane, joka poistui
-Normansholtista noin parikymmentä vuotta sitten, mutta jos saisin nähdä
-hänet..."
-
-"Se käy päinsä viidessä minuutissa", keskeytti Shelmore katsoen
-kelloaan. "Kaupungin valtuustolla on juuri istuntonsa tässä
-läheisyydessä. Tulkaa mukaani, niin poikkeamme sinne."
-
-Hän opasti vieraansa katua pitkin kaupungin talolle ja sitten
-istuntosalin yleisölle varatun lehterin hämärään nurkkaukseen. Rouva
-Champernowne oli juuri johtamassa salissa puhetta. Ja viiden minuutin
-kuluttua Palsford nykäisi opastaan kyynärpäästä.
-
-"Kyllä!" kuiskasi hän. "Se on epäilemättä sama nainen. Lähtekäämme pois
-täältä."
-
-Shelmore oli hyvinkin iloinen saadessaan poistua. Näinä viime tunteina
-tehdyt paljastukset alkoivat hämmentää häntä, ja hän halusi päästä
-niitä selvittelemään. Ja kun he poistuivat istuntosalista, poikkesi hän
-sivulle, vieden Palsfordin Mellapontin konttoriin poliisiasemalle.
-
-"Hän on hyvin vähän muuttunut", huomautti Palsford heidän kävellessään.
-"Ihmeellisen hyvin säilynyt nainen, aina yhtä hieno ja etevä. No
-niin, en voinut aavistaa, että joudun tällaiseen verkkoon. Onko se
-poliisimestarinne saanut käsiinsä jonkin johtolangan, jota myöten
-pääsemme siitä ulos?"
-
-"Pyydän teitä kertomaan hänelle kaikki, mitä olette kertonut
-minullekin", vastasi Shelmore. "Täällä on tietysti tapahtunut paljon
-sellaista, mitä en vielä ole ehtinyt kertoa teille. Parasta on, että
-te, minä ja Mellapont pidämme keskenämme oikean neuvottelun."
-
-Mellapont kuunteli syventyneenä ajatuksiinsa, mitä Palsfordilla oli
-sanottavaa. Sitten hän alkoi kysellä.
-
-"Te sanotte sen miehen, James Arradeanen, joka Normansholtissa
-asuessaan oli täkäläisen rouva Champernownen puoliso, vielä elävän",
-sanoi hän. "Oletteko ihan varma siitä?"
-
-"Hän oli elossa ainakin neljä kuukautta sitten", vastasi Palsford.
-"Silloin hän kirjoitti minulle viime kerran. Voisin todistaa hänen
-olevan elossa, jos saan pari vuorokautta aikaa, jotta sähkötän hänelle.
-Hän asuu Melbournessa."
-
-"Millaisissa suhteissa te olette häneen?" kysyi Mellapont.
-
-"Kun hän poistui Normansholtista", vastasi Palsford, "jätti hän hieman
-omaisuutta haltuuni. Minä lähetän siitä saamani rahat -- vuokrat --
-hänelle neljänneksittäin."
-
-"Millaisissa oloissa hän lähti Normansholtista?" kysyi Mellapont.
-"Kertomuksestanne päättäen hän poistui äkkiä, jättäen vaimonsa sinne,
-ja katosi. Ette suinkaan tahdo väittää, että hän oli tehnyt salaisen
-sopimuksen vaimonsa kanssa?"
-
-"En", vastasi Palsford. "Kerron teille kaikki -- ja luulen todella,
-vieläpä tiedänkin varmasti, että minä olen ainoa henkilö, joka on siitä
-asiasta perillä. Normansholtin asukkaat juttelevat vielä nykyäänkin
-James Arradeanen kummallisesta katoamisesta, mutta ei kukaan muu kuin
-minä tiedä siitä mitään. Tosiseikat ovat tällaiset: Arradeane, joka
-halusi päästä rahallisesti osalliseksi naapuristomme hiilikaivoksiin,
-muutti Normansholtiin vaimonsa ja hänen veljensä kanssa. Pian tuli
-yleisesti tunnetuksi, että sekä hän että hänen vaimonsa olivat melko
-varakkaita. Mutta sitten kävi myös ilmi, etteivät he sopineet hyvin
-yhteen. Siihen vaikuttivat monenlaiset syyt. Miehen maku oli erilainen
-kuin vaimon. Heillä ei ollut lapsia, joten puuttui sekin erikoinen
-side. Hän ei kärsinyt lankoaan, josta hänen vaimonsa ei tahtonut erota.
-Veli oli heikko, mihinkään kelpaamaton, tyhjäntoimittaja, syntynyt
-loiseksi ja elämään toisen kustannuksella, jos joku viitsi pitää häntä
-luonaan. Asiat eivät siis olleet lainkaan hyvällä tai miellyttävällä
-kannalla. Ja vieläkin muistan hyvin, että Arradeane vihdoin tuli
-luokseni ja kertoi salaisuutena saaneensa kaikesta jo niin tarpeekseen,
-että aikoi karata tiehensä. Hän ilmoitti minulle asioittensa olevan
-kunnossa: kaikki laskut oli maksettu, melkoinen rahasumma oli
-sijoitettu hänen vaimonsa yksityistilille pankkiin, ja vaimolla oli
-paljon omiakin varoja, kuten jo ennestään tiesin. Hän sanoi myös, ettei
-hän tahtonut herättää hälinää tai häiriötä eikä aikonut ilmoittaa
-suunnitelmaansa, vaan halusi vain yksinkertaisesti mennä tiehensä. Niin
-hän tekikin, yllättäen minutkin, ja kun sitten kuulin hänestä, oli hän
-jo Melbournessa, ja siellä hän on asunut siitä asti."
-
-"Onko hän kirjevaihdossa teidän kanssanne milloinkaan maininnut
-vaimoaan?" kysyi Mellapont.
-
-"Ei milloinkaan, ei kertaakaan", vastasi Palsford. "Hänen aikomuksensa
-olikin tehdä jyrkkä ero. Ja kuten jo olen teille kertonut, se
-tapahtuikin varmasti hänen puoleltaan. Hän katosi kerta kaikkiaan."
-
-"Koettiko rouva häntä löytää?" kysyi Shelmore. "Toimitettiinko
-etsiskelyjä?"
-
-"Ei ainakaan hänen asuessaan Normansholtissa", sanoi Palsford. "Mutta
-sitä kestikin vain vähän aikaa. Jokseenkin pian miehen katoamisen
-jälkeen hän oli selvittänyt kaikki sikäläiset asiansa, myynyt tavaransa
-ja poistunut veljineen. Ja mitä minuun tulee, en kuullut hänestä
-milloinkaan sanaakaan, ennenkuin näin hänen kuvansa naisten lehdessä ja
-tunsin hänet. En epäillyt lainkaan havaintoani, ja kun nyt olen nähnyt
-rouva Champernownen ilmielävänä, tiedän hänet samaksi naiseksi, joka
-Normansholtissa esiintyi rouva Arradeanena."
-
-"Parikymmentä vuotta on pitkä aika", huomautti Mellapont
-miettiväisesti. "Hyvin pitkä aika."
-
-"Niin onkin!" sanoi Palsford. "Jos epäilette minun olevan väärässä,
-keksikää jokin veruke, jonka nojalla rouva Champernowne saa nähdä
-minut äkkiä. Ellei hän heti tunne minua, syön vaikka hattuni! Mutta
-hän tuntee, koska minäkään en ole paljon muuttunut parissakymmenessä
-vuodessa.
-
-"En tarkoita sitä, ettette olisi oikeassa", vastasi Mellapont. "Minun
-luullakseni te olette -- sitä en lainkaan epäile. Tarkoitin vain sitä,
-että parissakymmenessä vuodessa saattaa tapahtua paljon asioita. Hän
-on asunut täällä melkein koko sen ajan, perustanut suuren liikkeen,
-ansainnut paljon rahaa, päässyt kaupungin pormestariksi ja aikoo nyt
-mennä naimisiin erään paroonin kanssa."
-
-"Hän ei voi mennä uusiin naimisiin!" sanoi Palsford. "Hänen miehensä
-elää vielä. Ehkä hänen serkkunsa, toinen James Arradeane, jota luulen
-murhatuksi Deane-nimiseksi mieheksi, kertoi tai ainakin aikoi kertoa
-sen rouva Champernownelle, koska hän luonnollisesti tiesi serkkunsa
-elävän."
-
-Mellapont katsahti Shelmoreen, pudistaen päätään.
-
-"Yhä pahempaa!" mumisi hän. "Pelkään meidän saavan tähän sellaisen
-ratkaisun, joka tulee hieman hämmästyttämään. Herra Palsford, te
-kai asutte Chancellorissa? Hyvä! Älkää mainitko tästä mitään sille
-nuorelle naiselle, johon siellä epäilemättä tutustutte, nimittäin neiti
-Prettylle. Herra Shelmore, otaksun teidän konttoristinne matkustaneen
-pois? Hyvä on -- neuvotelkaamme vielä tänä iltana toistamiseen. Ainakin
-toivon siihen mennessä saavani enemmän tietoja."
-
-"Mistä aiotte niitä hankkia?" kysyi Shelmore.
-
-"Matkustan Bartlettin luo ja pakotan hänet puhumaan", vastasi Mellapont
-julman näköisenä. "Varmaa on, että Bartlett tietää melko paljon.
-Kun saan hänet uskomaan, että minun puolelleni asettuminen on hänen
-etujensa mukaista, avaa hän suunsa. Ottakaa herra Palsford mukaanne,
-herra Shelmore, ja kertokaa hänelle jutun yksityiskohdat niin tarkasti
-kuin tiedämme ne. Tavatkaamme toisemme sitten illalla, vai mitä? Kun
-pannaan viisaat päämme yhteen..."
-
-
-
-
-YHDESKOLMATTA LUKU
-
-Bartlettin takkamatto
-
-
-Sillä aikaa kun Mellapont, Shelmore ja pohjoisenglantilainen asianajaja
-keskustelivat poliisimestarin yksityiskonttorissa Southernstowen
-poliisiasemalla, söi Bartlett tyytyväisenä päivällistä Portsmouthissa,
-tietämättä lainkaan, että hänkin oli muuan heidän keskustelunsa
-aiheista. Hän oli palannut sinne saamansa tuhat puntaa taskussaan
-ja se suuresti tyydyttävä tieto mielessään, että tästä alkaen John
-Hackdale lähettäisi hänelle viisi puntaa joka viikon perjantai-iltana.
-Hän talletti tuhat puntaansa pankkiin ja jutteli samalla hieman
-pankinjohtajan kanssa siitä, kuinka sijoittaisi pääomansa, joka
-nyt oli kahdentuhannen punnan suuruinen. Mutta tämä keskustelu oli
-vain valmistavaa laatua, koska Bartlettin sanojen mukaan siihen ei
-ollut mitään kiirettä. "Mietin ensin asioita ja tutkin osakkeiden
-markkinahintoja ja osinkojen suuruutta", sanoi hän. Hän palasi sitten
-asuntoonsa tilaten päivällisen, tavattoman ylellisen, ja kun sitä
-tarjoiltiin hänelle, söi hän niin halukkaasti kuin ainakin mies, joka
-tuntee täydellisesti ansainneensa elämän hyvät puolet.
-
-Lopetettuaan aterioimisensa hän sekoitti itselleen keskipäivän annoksen
-rommia ja vettä, sytytti piippunsa, otti lehden käteensä ja istuutui
-nojatuoliin takan ääreen. Elämä, tuumi Bartlett itsekseen, kävisi
-tästä alkaen hyvin huvittavaksi ja siunatun mukavaksi. Hänellä oli nyt
-mainio asunto -- emäntä oli taitava ja hyvin palvelevainen -- ja hänen
-elämänsä oli tyyntä ja kunnioitusta herättävää. Hän oli näkevinään
-olemassaolonsa muuttuvan säännölliseksi ja rauhalliseksi -- sellainen
-kuin tämä päivä oli ollut, sellainen olisi huominenkin. Hän söisi
-aamiaista hätäilemättä, maistelisi käristettyjä kananmunia ja liikkiötä
-ja lukisi aamulehteä. Myöhemmin hän menisi tavalliselle kävelylleen,
-joka päättyisi mieliravintolaan. Siellä hän nauttisi lasillisen
-tai parikin ja keskustelisi politiikasta muiden hänenlaistensa
-tyhjäntoimittajien kanssa tarjoiluhuoneessa. Sitten hän palaisi
-kotiinsa kello yhden aikaan syömään päivällistä tukevasti. Sen jälkeen
-hän nukahtaisi hetkisen takan edessä ja heräisi, kun tee tuotiin
-sisään. Illalla hän olisi jälleen mieliravintolassaan, koska siellä
-oli hyvää seuraa iltaisin ja niin hauskaa keskustelua, ettei parempaa
-sopinut toivoakaan. Puoli kymmenen aikaan hän palaisi jälleen kotiinsa
-kuuman illallisen ääreen -- niin, sellainen sen pitäisi olla joka ilta
--- ja sitten, otettuaan yönaukun tavallista juomaansa -- parasta vanhaa
-Jamaika-rommia -- menisi vuoteeseen. Se oli ihanteellinen olotila
-Bartlettille.
-
-Hän torkahti näin haaveillessaan, sanomalehti sylissään, ja pian
-sitten nukkui sikeästi mukavassa tuolissaan. Mutta hän heräsi äkkiä
-kuullessaan erään äänen -- emäntänsä äänen -- joka kuulosti ensin
-olevan hyvin kaukana ja sitten vastenmielisen lähellä.
-
-"Herra Barton, herra Barton, täällä on eräs herra, joka haluaa tavata
-teitä!"
-
-Bartlett kääntyi hämmentyneenä, voimatta muistaa, että hän emännälleen
-ja vastalöytämälleen maailmalle oli sanonut olevansa Barton eikä
-Bartlett. Mutta ennenkuin hän ehti tajuta sen, huomasi hän jotakin
-muuta, kouraantuntuvampaa -- hänen vieraansa, joka oli jo astunut
-sisään, oli Mellapont. Ja jostakin syystä näytti siviilipukuinen
-Mellapont, joka oli hyvin arvokkaan herrasmiehen, ikään kuin
-eläkettä nauttivan upseerin tai jonkin sellaisen näköinen, paljon
-hirvittävämmältä kuin tummansiniseen, mustanauhaiseen virkapukuun
-pukeutunut Mellapont. Mutta Bartlett ei silti menettänyt malttiaan.
-
-"Ah, hyvää päivää, sir!" huudahti hän nousten äkkiä seisomaan. "Perin
-odottamaton huvi, todellakin. Pieni virkistävä ryyppy matkanne jälkeen,
-herra Mellapont! Minulla on sivupöydällä pullollinen melko hyvää
-viskyä, sir. Kuulkaapa, rouva Capper, puhdas lasi tai parikin, olkaa
-niin hyvä."
-
-"No niin, minulla ei ole mitään sitä vastaan, kiitoksia vain", vastasi
-Mellapont. Hän tuli lähemmäksi emännän poistuttua huoneesta ja katsahti
-Bartlettiin merkitsevästi. "Hyvä on, poikaseni!" mutisi hän. "Haluan
-hieman jutella kanssanne, siinä kaikki. Teillä on mukavat olot
-täällä ja niin kodikkaat huoneetkin, vai mitä?" jatkoi hän emännän
-palattua pari lasia ja karahvi soodavettä mukanaan. "Te olette täällä
-epäilemättä kuin kotonanne?"
-
-"Ah, me viihdymme mainiosti täällä, sir -- emmekö viihdykin, rouva
-Capper?" vastasi Bartlett hilpeästi. "Niinpä niin, sallikaa minun
-tarjota teille, sir", jatkoi hän häärätessään pöydän luona. "Tämä on
-mainiota viskyä, kuten minulle on sanottu, herra Mellapont, mutta itse
-en koske siihen. Minä juon vain pienen lasillisen rommia kanssanne."
-Hän ojensi vieraalleen lasin ja kaatoi sitten itselleen suuremman
-annoksen mielijuomaansa kuin tavallisesti. "Terveydeksenne, herra
-Mellapont." Sitten emännän poistuttua ja suljettua oven hän kääntyi
-tiukasti vieraansa puoleen. "Toivoakseni ei mikään ole vinossa, sir?"
-
-Mellapont tarttui lasiinsa, nyökkäsi sen laidan takaa, huomauttaen
-sisällön olevan hyvää, vanhaa ja voimakasta ja istuutui tuolille,
-viittauksella pyytäen isäntäänsäkin palaamaan samaan nojatuoliin, josta
-hän juuri oli noussut.
-
-"Paljonkin on vinossa, Bartlett", sanoi hän. "Ja nyt olen tullut
-tapaamaan teitä, koska varmasti uskon teidän tietävän yhtä ja toista.
-Te voitte auttaa meitä tutkimuksissamme. Niinpä puhun teille suoraan.
-Minä tiedän hyvin paljon -- teistä. Te olette ollut mukana eräissä
-kohtauksissa, jotka liittyvät Southernstowessa tapahtuneeseen murhaan.
-Sitä ei teidän kannata kieltää, Bartlett."
-
-Bartlettin hermot, joita Mellapontin äkillinen ilmestyminen hänen
-turvapaikkaansa olivat järkyttäneet, alkoivat nyt rommin vaikutuksesta
-jälleen tyyntyä. Hän kävi varovaiseksi.
-
-"Minä olen ehkä nähnyt ja tiennyt jotakin, herra Mellapont", sanoi hän.
-"Se kello, esimerkiksi..."
-
-"Saatte sivuuttaa nuo seikat kokonaan", keskeytti Mellapont. "Ne on
-jo selvitetty. Me saimme epäilemättä tietää totuuden kuullessamme
-Shelmoren selostuksen oikeudessa. Kight ja sisäkkö olivat ottaneet
-haltuunsa Deanen kalleudet siten kuin he tunnustivatkin, ja aikanaan
-heidät tutkitaan, todistetaan syyllisiksi ja tuomitaan. Mutta he ovat
-syyttömiä itse murhaan. Kuulkaahan nyt, Bartlett, minä kysyn teiltä
-suoraan, onko teillä minkäänlaista luuloa tai epäluuloa, kuka on
-syyllinen?"
-
-"Minä en epäile sitä enkä tätä, herra Mellapont", vastasi Bartlett.
-"Siihen voidaan epäillä syyllisiksi vaikka kuinka monta ihmistä
--- syyttä. Minä en tiedä sen miehen murhaajaa, eikä minulla ole
-minkäänlaisia luulojakaan."
-
-"Hyvä on!" sanoi Mellapont. "Siinä tapauksessa aion kysyä teiltä
-jotakin -- kerrottuani teille muutamia asioita. Ja viimeinen ensin.
-Toissailtana menitte te, Bartlett, ja John Hackdale yhdessä rouva
-Champernownen taloon, Ashenhurstiin. Teidät otettiin vastaan. Te
-odotitte pienessä huoneessa hallin vieressä sen aikaa, jonka Hackdale
-viipyi rouva Champernownen luona salongissa. Hän haki sitten teidätkin
-hetkisen kuluttua sinne. Rouva Champernowne puheli teille molemmille
-ja sitten kirjoitti maksumääräyksen, antaen sen John Hackdalelle. Te
-poistuitte hänen kanssaan, mutta..."
-
-Mellapont keskeytti tahallaan. Hän katseli tutkittavaansa
-terävin silmin ja huomasi, että hänen ensimmäiset sanansa olivat
-hämmästyttäneet Bartlettia. Mutta hän näki myös, että sitten kun ensi
-järkytys oli mennyt ohi, sitä seurasi mielihyvää ja luottavaista
-varmuutta osoittava ilme. Näytti siltä kuin Bartlett olisi sanonut
-itselleen: "No niin, hän ehkä tietää niin paljon, mutta siinä
-onkin kaikki eikä se ole vielä mitään!" Ja hän jatkoi katsellen
-kuuntelijaansa vielä tarkemmin.
-
-"Mutta minä tiedän enemmänkin", sanoi hän. "Seuraavana aamuna Hackdale
-vaihtoi maksumääräyksen rahaksi rouva Champernownen käyttämässä
-pankissa Southernstowessa. Se oli kirjoitettu tuhannelle punnalle, ja
-hän otti rahat seteleissä. Ja te, Bartlett, olette juuri sijoittanut
-tuhat puntaa pankkiin tilillenne, jonka olette avannut täällä
-Portsmouthissa Bartonin nimellä. Silloin maksoitte summan juuri
-samoilla seteleillä, jotka Hackdale nosti Southernstowen pankista
--- minä olen kirjoittanut niiden numerot muistiin lompakkooni. Nyt
-teen kysymykseni, Bartlett, ja pyydän teitä miettimään tarkasti
-vastaustanne. Miksi rouva Champernowne maksoi teille tuhat puntaa?"
-
-Bartlett oli hyvin hämmästynyt, vieläpä pelästynyt tällä kertaa. Hänen
-kätensä vapisi laskiessaan lasin pöydälle.
-
-"Meillä -- meillä kaikilla on asioita, omia yksityisiä asioita, herra
-Mellapont", änkytti hän. "Minä en ymmärrä..."
-
-"Älkää kierrelkö, Bartlett!" keskeytti Mellapont. "Teillä ei ole
-minkäänlaisia asioita rouva Champernownen kanssa. Jos teillä olisi
-ollut liikeasioita hänen kanssaan, ei niitä olisi selvitetty niin
-salaisesti. Kuulkaahan nyt, minä olen lähestynyt teitä ystävälliseen
-tapaan -- olkaa sen vuoksi järkevä ja kertokaa minulle totuus, koska
-se ajan oloon hyödyttää teitä. Teidän on paljon parempi olla lain
-ja meidän, poliisin, puolella kuin poiketa rikollisille poluille,
-Bartlett. Sanokaa rehellisesti, että saitte nuo tuhat puntaa
-vaikenemisestanne?"
-
-"Soisin, että määrittelisitte tarkemmin tuon puhetapanne, herra
-Mellapont", sanoi Bartlett. "Koettakaa!"
-
-"Rahat maksettiin paljastamisen estämiseksi", vastasi Mellapont
-jyrkästi. "Te tiedätte jotakin!"
-
-"Minä en tiedä, voisinko paljastaa ketään", vastasi Bartlett. "Enkä
-voisikaan!"
-
-"Silloin teidän pitää kertoa minulle, miksi nuo rahat maksettiin",
-sanoi Mellapont. "Jos saitte ne rehellisestä liikeyrityksestä, jota
-teidän ei tarvitse hävetä, kertokaa minulle hyvässä luottamuksessa,
-eikä asia mene sen edemmäksi."
-
-"Minulla ei ole siihen lupaa, herra Mellapont", vastasi Bartlett.
-"Sopimuksessa on aina pari osakasta. Jos otaksutaan, että olen toinen
-niistä, on vielä toinenkin olemassa. Vaikka olisinkin halukas kertomaan
-teille, niin voihan sattua, ettei toinen olekaan."
-
-Mellapont kumartui eteenpäin takkamaton yli.
-
-"Kuulkaahan nyt, Bartlett!" sanoi hän vakavasti. "Sallikaa minun
-lausua teille jotakin. Te olette joutunut perin vaaralliseen asemaan.
-En pelkää olla avomielinen teitä kohtaan -- siksi selitänkin teille
-asioiden oikean laidan. Tehän tiedätte, että Deane löydettiin
-murhattuna, revolverilla ammuttuna, hiekkakuopasta juuri rouva
-Champernownen huvilan takaa, ja nyt kerron teille erinäisiä
-tosiseikkoja, jotka olemme saaneet selville. Deane tapasi rouva
-Champernownen silloin yöllä huvilan likellä -- hänen oli nähty
-puhelevan rouvan kanssa. Revolveri, jolla hänet luultavasti ammuttiin,
-on löydetty rouva Champernownen hedelmätarhasta. Rouva Champernownella
-on poliisin antama lupakirja revolverin hallussapitoon, joten näin
-löydetty revolveri voi olla hänen. Muuten on olemassa päteviä syitä
-vakavaan epäluuloon rouva Champernownea vastaan, sillä niistä
-todistuksista päättäen, jotka sain käsiini tänä aamuna, hänellä on
-ollut hyvä syy toivoonsa päästä vapaaksi tuosta murhatusta miehestä tai
-vaientaa hänet. Kuunnelkaa siis, Bartlett, paljon tarkkaavaisemmin kuin
-milloinkaan ennen. Jos rouva Champernowne vangitaan tämän syytöksen
-perusteella ja jos hänet voidaan todistaa syylliseksi ja jos saadaan
-selville hänen antaneen teille rahaa, jotta pitäisitte suunne kiinni
-jostakin, mitä olette saanut tietää, teette itsenne osalliseksi --
-tiedättekö mihin, Bartlett?"
-
-Bartlett kuunteli tarkkaavaisemmin kuin koskaan ja huomasi Mellapontin
-vähitellen pääsevän voitolle tässä suullisessa yhteenotossa. Mutta hän
-koetti vieläkin olla kohteliaan välinpitämätön.
-
-"Minä en voi väittää tietäväni sitä, sir", vastasi hän. "Minähän en ole
-lakimies, herra Mellapont."
-
-"Ette olekaan", myönsi Mellapont. "Mutta se väite ei auttaisi teitä
-missään paikassa. Jokaisen englantilaisen otaksutaan tuntevan lain,
-eikä hän voi teeskennellä tietämättömyyttä puolustuksekseen. Bartlett,
-tiedättekö te, mikä on rikostoveri?"
-
-"En laillisessa merkityksessä, sir", sanoi Bartlett. "Silloin selitän
-sen teille", jatkoi Mellapont. "Rikostoveri on sellainen henkilö, joka,
-vaikka ei olekaan päärikollinen ja vaikka hän ei olisikaan ollut läsnä
-rikoksen tapahtuessa, kuitenkin on ollut jollakin tavoin osallinen
-siihen joko ennen tai jälkeen. Jälkeen -- muistakaa se Bartlett --
-jälkeen yhtä hyvin kuin ennenkin. Mitä siis on olla rikostoveri teon
-tapahduttua? Teon tapahduttua tulee rikostoveriksi jokainen, joka
-auttaa tai koettaa suojella rikollista tai yrittää vapauttaa hänet,
-vaikka tietääkin rikoksen tapahtuneen. Painakaa se tarkasti mieleenne!"
-
-"Minä en tiedä mitään rikosta tapahtuneen", sanoi Bartlett. "Enkä ole
-auttanut, vapauttanut tai suojellut ketään."
-
-"Ettekö vaikenemisellannekaan?" kysyi Mellapont tiukasti. "Sanokaa nyt,
-miksi rouva Champernowne antoi teille tuhat puntaa. Bartlett, parasta
-olisi, että olisitte varovainen. Ajatelkaa jälleen."
-
-Ja Bartlett ajatteli ainakin viisi minuuttia.
-
-"Tarkoitatteko todella", sanoi hän vihdoin, "tarkoitatteko siis -- ei
-mitään peloittelua, herra Mellapont, vaan että jos rouva Champernowne
-huomataan syylliseksi ja jos saadaan selville minun tietävän jotakin --
-jonkin mitättömän seikan -- minua voidaan mahdollisesti syyttää siitä,
-mistä äsken puhuitte?"
-
-"Kyllä", vastasi Mellapont. "Ihan varmasti! Jos tiedätte jotakin --
-vaikka perin vähäpätöistä -- häntä vastaan ja salaatte sen meiltä,
-autatte ja suojelette häntä. Niin se juuri on."
-
-"Te luulette siis häntä vastaan ilmenevän jotakin?" kysyi Bartlett
-levottomana.
-
-"Kyllä, niistä erityisistä seikoista päättäen, jotka minulle kerrottiin
-tänä aamuna!" vastasi Mellapont.
-
-Bartlett vaipui vielä kerran ajatuksiinsa. Jos rouva Champernowne
-todistettaisiin syylliseksi, mikä nyt näytti mahdolliselta, loppuisi
-hänen viikoittain maksettava eläkkeensä, ja toiselta puolen, jos hän
-kertoisi Mellapontille tietonsa, oikeuttaisi hänen ilmoituksensa
-vaatimaan neiti Prettyn lupaamaa palkintoa -- ja yksi lintu pivossa on
-parempi...
-
-"Herra Mellapont", sanoi hän äkkiä, "jos kerron teille kaikki tietoni,
-saanko luottaa vaikenemiseenne?"
-
-"Saatte niin paljon kuin oikeus myöntää", vastasi Mellapont. "Varmasti!"
-
-"En usko, että teidän tarvitsee mainita minun nimeäni ollenkaan",
-huomautti Bartlett. "Mutta eräs toinen seikka -- jos nyt kerron teille
-kaikki, tahdotteko tukea vaatimustani, että saisin neiti Prettyn
-lupaaman toisenkin palkinnon? Hän tarjoaa tuhat puntaa jokaiselle, joka
-on nähnyt Deanen tai puhutellut häntä murhailtana."
-
-"Sen kyllä voisin tehdä", sanoi Mellapont. "Minä suon neiti Prettyn
-rahat teille yhtä mielelläni kuin jollekin toiselle. Hän on jossakin
-määrin hölmö, minun mielestäni. No, Bartlett, näittekö hänet ja
-puhuttelitteko häntä?"
-
-"Kyllä!" vastasi Bartlett vihdoin empimättä. "Kyllä, sir, ja siinä
-onkin kirjaimellisesti kaikki, mitä tiedän. Hän kohtasi minut North
-Barin läheisyydessä ja pyysi minua neuvomaan, missä oli Ashenhurstin
-kartano, rouva Champernownen huvila. Minä ilmoitin sen hänelle, ja hän
-lähti kävelemään sinne päin. Pari iltaa myöhemmin kuulin puhuttavan
-murhasta ja tiesin vainajan samaksi, joka oli pysäyttänyt minut,
-koska tuntomerkit sopivat niin hyvin häneen. Mutta heti sen jälkeen
-tapasin John Hackdalen, joka silloin toimi ylimääräisenä poliisina ja
-oli kierroksellaan. Minä kerroin hänelle samoin kuin nyt teille. Hän
-pyysi minua pitämään suuni kiinni ja antoi minulle luullakseni kaikki
-taskussaan olevat rahat. Seuraavana päivänä -- illalla -- hän tuli
-luokseni sataviisikymmentä puntaa mukanaan ja sanoi minulle, että jos
-tahdon matkustaa Amerikkaan ja jäädä sinne, hän sähköttää minulle yhtä
-suuren summan heti, kun kuulee minun nousseen maihin New Yorkissa. Minä
-lupasin, ja hän ehti juuri poistua luotani, kun kuulin neiti Prettyn
-tarjoamasta palkinnosta. Se kiihoitti minua, ja sen sijaan, että olisin
-matkustanut Southamptoniin, tulinkin tänne odottamaan ja tutkimaan
-lehtiä. Minun pitää kiittää vain sattumaa siitä tilaisuudesta, jolloin
-pääsin kellon ja molempien Chancellorin palvelijoiden, Kightin ja
-Sandersin, jäljille. Sitten sain neiti Prettyn lupaaman palkinnon --
-vainajan tavaroista luvatut tuhat puntaa. Kun matkustin Southernstoween
-sen asian vuoksi, näki John Hackdale minut ja hämmästyi, koska en
-ollutkaan matkustanut Amerikkaan. Hän vei minut rouva Champernownen
-kotiin, ja minä sain puhutella rouvaa hänen läsnä ollessaan, kuten jo
-kerroitte. Mutta rouva ei maininnut minulle sanaakaan, herra Mellapont
--- miksi tuli pitää suuni kiinni, vaan antoi minulle John Hackdalen
-välityksellä tuhannen puntaa ja lupauksen viikoittain maksettavasta
-eläkkeestä. Siinä on kaikki, mitä tiedän."
-
-Mellapont ajatteli kiihkeästi. Hänen ajatuksensa olivat kohdistuneet
-pääasiallisesti John Hackdaleen. Hän muisti hiekkakuopan ympäristöineen
-kuuluneen John Hackdalen vartiopiiriin, muisti John Hackdalen
-löytäneen vainajan ja salanneen sen seikan, että hän tiesi erään
-miehen, Bartlettin, tavanneen Deanen ja puhuneen hänen kanssaan, mistä
-ehdottomasti selvisi, että John Hackdale oli pelannut kieroa peliä. Ja
-sitten hän äkkiä muisti myös, että John Hackdalellakin oli poliisin
-antama lupakirja revolverin hallussapitoon.
-
-"Hm!" sanoi hän heräten mietteistään. "John Hackdale siis olikin
-päähenkilö tässä kaikessa viime keskusteluun saakka. Ja tähänkö
-todellakin sisältyy kaikki, mitä tiedätte, kaikki?"
-
-"Kaikki, herra Mellapont", vakuutti Bartlett. "Tuntuu melko vähältä,
-vai mitä?"
-
-"Kenties", mutisi Mellapont. "Sen saamme sitten nähdä." Hän
-veti kellonsa esille. "Minun pitää mennä asemalle ja palata
-Southernstoween", jatkoi hän. "Tulkaa tekin kävelemään, koska haluan
-tehdä teille vielä muutamia kysymyksiä."
-
-Ja Bartlett meni hänen kanssaan, jolloin Simmons Hackdale,
-maleksiessaan kaduilla, sattui heidät huomaamaan. Hän näki heidän
-eroavan aseman sisäänkäytävän edustalla. Ja heti kun poliisimestari
-Mellapont oli astunut Southernstoween menevään junaan, valitsi
-Simmonskin itselleen paikan saman vaunun toisesta osastosta. Hänestä
-tuntui kuin hänen laisensa viekkaan kenraalin pitäisi olla läsnä
-taistelutantereella kuumimman ottelun aikana.
-
-
-
-
-KAHDESKOLMATTA LUKU
-
-Pahassa pinteessä
-
-
-Aavistamatta lainkaan, että Simmons Hackdale oli mukana samassa
-junassa, vain muutamien metrien päässä saman käytävän varrella,
-Mellapont palasi Southernstoween ajatuksiinsa vaipuneena. Hän tunsi
-vaistomaisesti Bartlettin puhuneen totta ja ilmaisseen kaikki tietonsa.
-Millaisia johtopäätöksiä siitä voitiin tehdä? Mellapontin mielestä vain
-tällaisia: Jos oli olemassa joitakin henkilöitä, jotka tiesivät enemmän
-hiekkakuoppamurhasta kuin muut, olivat ne juuri rouva Champernowne ja
-John Hackdale. John Hackdale toimi nähtävästi työnantajansa kanssa
-saadakseen Bartlettin vaikenemaan.
-
-Bartlett näytti olevan sitä mieltä, että John Hackdale toimi vain
-välittäjänä tai apurina hänen ja rouva Champernownen kesken. Mutta
-Mellapont ei ollut siitä lainkaan varma. Hänestä näytti siltä kuin
-hän pätevistä syistä voisi epäillä rouva Champernownen ja John
-Hackdalen jakavan keskenään synkemmän salaisuuden. Hän tiesi erään
-seikan, joka tunkeutui esille yhä uudestaan. Ashenhurst-huvila, sen
-läheiset kujat ja hylätty, pensaitten valtaama hiekkakuoppa kuuluivat
-kaikki siihen piiriin, jota Hackdale oli ylimääräisenä poliisina
-vartioinut. Voiko mikään olla uskottavampaa kuin että hän tullessaan
-sinne murhailtana sattui salaa näkemään rikoksen toimeenpanon ja tunsi
-rouva Champernownen, jolla varmasti oli revolveri ja joka Mellapontin
-mielestä oli juuri sellainen nainen, että hän voi sitä käyttää
-tehokkaasti? Niinpä saattoi ja kieltämättä olikin John Hackdalen etujen
-mukaista suojella sitä naista, josta hänen toimeentulonsa riippui ja
-joka voi edistää hänen etujaan.
-
-Kuta enemmän Mellapont tätä ajatteli, sitä varmempi hän oli siitä,
-että hän nyt oli oikeilla jäljillä -- että rouva Champernowne murhasi
-Deanen, itsekkäistä syistä, ja että John Hackdale sen tiesi. Ja hän
-oli näkevinään kuinka se oli tapahtunut. Rouva oli ehkä tarkastellut
-aluettaan ja ulkohuoneitaan revolveri taskussaan (hän oli näet saanut
-selville eräältä apulaiseltaan, että rouva Champernowne pyytäessään
-revolverin kantolupaa oli ilmoittanut sen johtuvan siitä, että hänen
-talonsa oli niin yksinäisellä paikalla ja kaikenlaisten kulkurien oli
-tapana tunkeutua hänen vajoihinsa ja säilytyssuojiinsa) ja tällöin
-tavannut Deanen. Hän oli hyvinkin helposti viekoitellut Deanen
-hiekkakuoppaan ja ampunut hänet siellä, luottaen siihen, että epäluulot
-kohdistuisivat kulkureita vastaan, joita aina jäi jäljelle kaupunkiin
-markkinapäivinä. Ja John Hackdale oli ehkä ollut läheisyydessä ja
-kuultuaan laukauksen mennyt paikalle, mistä ääni oli kuulunut, ja
-tavannut siellä rouva Champernownen. Tämä kaikki oli mahdollista, ja
-Mellapontin mielestä John Hackdale oli juuri sellainen mies, joka
-hyvinkin voi liittyä salaliittoon vaietakseen asiasta.
-
-Oli kuinka tahansa, saatuaan nämä uudet tiedot hänen piti mennä
-tapaamaan ja puhuttelemaan John Hackdalea ja rouva Champernownea.
-Hackdalea kuitenkin ensin, ehdottomasti kahden kesken, koska oli
-kysymyksiä -- hyvin tärkeitä kysymyksiä -- joihin hänen oli heti
-saatava vastaukset. Sitten vasta nainen. Rouva Champernownen täytyi
-alistua kuulusteltavaksi, vaikka olikin pormestari, hieno ja rikas.
-
-Mellapontin saapuessa Southernstoween oli jo pimeä. Katsomatta oikealla
-tai vasemmalle hän käveli nopeasti poliisiasemalle, hakien sieltä
-käsiinsä Nicholsonin, erään siviilipukuisen poliisinsa. Vaihdettuaan
-hänen kanssaan muutamia sanoja hän otti Nicholsonin mukaansa ja meni
-suoraan siihen taloon, jossa Hackdale asui. Jättäen Nicholsonin
-ulkopuolelle pikku torin kulmaan, josta voi katsella tulematta itse
-huomatuksi, Mellapont koputti ovelle, kysyi John Hackdalea ja kuultuaan
-hänen olevan kotosalla meni suoraa päätä veljesten yksityiseen
-arkihuoneeseen. John istui siellä yksinään teepöydässä. Hänellä oli
-kupillinen teetä toisessa ja sanomalehti toisessa kädessään, mutta hän
-laski molemmat pöydälle poliisimestarin tullessa sisälle. Mellapont oli
-tarpeeksi tarkkaavainen huomatakseen, että hänen kätensä vapisivat ja
-kasvot kalpenivat.
-
-Mellapont sulki oven ja kääntyi, istuutuen tuolille Hackdalen viereen,
-sanomatta sanaakaan. Hän katsoi tiukasti mieheen, jota oli tullut
-tapaamaan.
-
-"Hackdale", sanoi hän vihdoin hiljaisella äänellä, "minä olen tullut
-tapaamaan teitä erään vakavan ja tärkeän asian vuoksi enkä tahdo
-kiertää sitä kuin kissa kuumaa puuroa, vaan lyön korttini rehellisesti
-pöytään. Tulen juuri Portsmouthista James Bartlettin asunnosta,
-puhuteltuani häntä siellä. Ja nyt voin kertoa teille heti, että
-James Bartlett tunnusti minulle kaikki -- peittelemättä. Kuulkaahan
-nyt, Hackdale, miksi te ja rouva Champernowne olette maksaneet
-Bartlettille vaikenemisrahoja saadaksenne hänet olemaan puhumatta
-siitä, että Deane pysäytti hänet murhailtana kysyäkseen häneltä tietä
-Ashenhurst-huvilaan? Miksi?"
-
-Hackdale oli tavattoman kalpea, eikä hänen värinsä näyttänyt
-merkkiäkään palaamisesta. Hän oli kuin kasaan lyöty, ja Mellapont
-huomasi sen.
-
-"Älkää hätäilkö, Hackdale", sanoi hän suopeasti. "Tämä sattui teihin,
-mutta ettehän voi olla hämmästynyt, koska Bartlettin laisiin miehiin ei
-milloinkaan ole luottamista. Muuten uskon hänen puhuneen minulle totta,
-ja teidän on nyt parasta tehdä samoin. Miksi te jo alussa lahjoitte
-hänet? Ajatelkaa, ensiksikin annoitte hänelle kaikki mukananne olevat
-rahat, sitten sataviisikymmentä puntaa ja lupauksen samanlaisesta
-määrästä, jos hän matkustaa Amerikkaan, maksettavaksi sitten kun
-kuulette hänen nousseen maihin ja myöhemmin tuhannen puntaa, vaikka hän
-ei ollutkaan matkustanut. Se näyttää ilkeältä, Hackdale, perin pahalta!
-Mitä teillä on sanomista siihen?"
-
-Nyt Hackdale tiesi Bartlettin juorunneen. Hän oli hämmästynyt,
-hämmentynyt ja mykistynyt eikä voinut olla änkyttämättä.
-
-"Minä -- minä --" aloitti hän. "Kuulkaahan -- niin, Mellapont -- rouva
-Champernowne..."
-
-"Entä sitten?" kysyi Mellapont tiukasti. "Rouva Champernowne..."
-
-"Hän tahtoi -- luonnollisesti -- pitää nimensä syrjässä siitä", änkytti
-Hackdale.
-
-"Miksi?" kysyi Mellapont. "Tiedättekö syytä?"
-
-"Kunniani kautta, en!" väitti Hackdale. "Minä en tiedä sen enempää
-kuin Bartlettkaan. En enempää kuin että -- että Deane oli tavannut
-Bartlettin ja kysynyt tietä, ja että -- että..." Hän keskeytti
-muistaen lukkoneulan. Mutta ei kukaan, ei Mellapontkaan, päätteli hän,
-voisi saada sitä selville. "Minä en tiedä mitään muuta!" lopetti hän
-laimeasti.
-
-"Te ette siis tiedä, kuka ampui Deanen?" kysyi Mellapont.
-
-"Jumalan nimessä, en!" huudahti Hackdale. "Minä en tiedä sitä!"
-
-"Ja aiotte väittää minulle, että rouva Champernowne oli halukas
-maksamaan kaikki nuo rahat -- tuhat puntaa käteistä rahaa ja
-elinkautisen eläkkeen -- Bartlettille saadakseen hänet olemaan
-vaiti vain siitä, että hän oli kohdannut erään miehen North Barin
-läheisyydessä?" kysyi Mellapont. "Miksi hän niin teki?"
-
-"Minä en tiedä sitä", toisti Hackdale. "Hänellä on kai siihen pätevät
-syynsä. Hänen asiansahan se on."
-
-Mellapont istui ääneti ja katseli Hackdalea minuutin tai pari.
-
-"Kaupungissa tiedetään vallan hyvin, Hackdale, että teidät ylennettiin
-murhan ilmitulon jälkeisenä päivänä Champernownen liikkeen johtajaksi",
-sanoi hän vihdoin. "Kuulkaahan, johtuiko se millään tavalla tästä?
-Lahjottiinko teidätkin Bartlettin tapaan?"
-
-Hackdale alkoi jo hieman tyyntyä. Hän pudisti päätään.
-
-"Minä olin ansainnut jokaisen ylennyksen, jonka työnantajani voi
-minulle antaa, poliisimestari", vastasi hän melko arvokkaasti. "Olin
-jo odottanut sitä. Ylennykseni johtui pitkästä ja uskollisesta
-palveluksestani."
-
-Mellapont nousi tuoliltaan.
-
-"Teillä on poliisin antama lupakirja revolverin hallussapitoon,
-Hackdale", sanoi hän viralliseen tapaan. "Näyttäkää minulle sitä
-revolveria!"
-
-Hackdale säpsähti, punastui ja näytti loukkaantuvan, mutta nousi heti
-kääntyen ovelle.
-
-"Kyllä", vastasi hän. "Se on eräässä laatikossa makuuhuoneessani
-tuolla, ja minä tuon sen heti teille."
-
-"Ei, minä tulen sinne kanssanne", sanoi Mellapont.
-
-Hackdale tuijotti häneen, mutta avasi kuitenkin oven. Hän väänsi sähkön
-palamaan, meni Mellapontin seuratessa hänen kintereillään huoneen
-poikki lipastolleen ja veti erään laatikon auki. Hän työnsi kätensä
-sievästi taitettujen liinavaatteiden alle, mutta kiskaisi sen kohta
-takaisin, päästäen huudahduksen.
-
-"Se ei olekaan siellä!" sanoi hän. "Mutta minä olen ihan varma siitä,
-että pistin sen sinne, minä kun säilytän sitä aina täällä. Kuka..."
-
-Hän alkoi etsiä ja penkoa, vetäen auki laatikon toisensa jälkeen ja
-siroitellen niiden sisällön sinne tänne kiireissään ja kiihkossaan,
-Mellapontin seisoessa hänen vieressään ja katsellessa kylmästi ja
-ääneti. Mutta revolveria ei tullut näkyviin, ja sen omistaja käänsi
-kalpeat ja hämmästyneet kasvonsa katselijaan päin.
-
-"Se on hävinnyt olemattomiin", sanoi hän. "Se oli kyllä täällä
-joku aika sitten -- lieneekö siitä vielä kuukauttakaan. Simmons on
-kaiketi..." Mellapont kääntyi ovelle.
-
-"Teidän olisi parasta ajatella asiaa sen valossa, mitä teille
-kerroin", sanoi hän vakavasti. "Ehkä huomaatte olevan muutakin minulle
-ilmaistavaa, ja jos niin käy, tiedätte kyllä, mistä minut löydätte."
-
-Sen sanottuaan hän poistui huoneesta ja talosta ja meni siihen
-varjoisaan piilopaikkaan, minne oli jättänyt miehensä väijymään.
-
-"Hän oli kotonaan, Nicholson", sanoi hän. "Jos hän lähtee kaupungille,
-seuratkaa häntä. Pitäkää häntä silmällä yhtä mittaa, kunnes saatte
-minulta sanan. Tehän tiedätte tehtävänne, jos ilmaantuu jotakin
-ilmoittamisen arvoista."
-
-Siviilipukuinen mies nyökäytti päätään, ja Mellapont, poistuen hänen
-luotaan, käveli nopeasti lyhyen matkan päässä sijaitsevaan Shelmoren
-yksityisasuntoon. Kuultuaan siellä, että Shelmore söi päivällistä
-herra Palsfordin kanssa Chaneellor-hotellissa, hän meni sinne ja
-astuen ilmoittamatta kahvilahuoneistoon näki molempien asianajajien
-juuri lopettavan ateriaansa. Muutamissa minuuteissa hän oli kuiskaten
-kertonut heille lyhyesti kaiken sen, mitä oli saanut tietää erottuaan
-heistä keskipäivällä.
-
-"Entä nyt?" kysyi Shelmore.
-
-"Nyt rouva Champernownen luo", sanoi Mellapont päättäväisesti. "Minä
-haluan, että te molemmat tulisitte sinne kanssani. Sinne ei ole kuin
-kymmenen minuutin kävely. Sitten kun olette valmiit..."
-
-Ja hetkisen kuluttua kävelivät nämä kolme miestä ääneti katuja pitkin
-Ashenhurst-huvilaa kohti. Heistä ei kukaan puhunut sanaakaan, ennenkuin
-he ehtivät rouva Champernownen ovelle. Silloin Palsford kuiskasi:
-
-"Hän näki minut viime kerran noin parikymmentä vuotta sitten. Onko
-luultavaa, että hän nyt..."
-
-"Olen ajatellut sitäkin", sanoi Mellapont. "Jättäkää se minun
-huolekseni."
-
-Jane Pratt avasi oven ja nähtyään Shelmoren näytti säpsähtävän. Mutta
-Mellapont oli heti hänen vieressään kuiskailemassa, ja hetkisen
-kuluttua tyttö oli opastanut heidät kaikki läheiseen huoneeseen ja
-poistunut heidän luotaan. Mellapont nyökkäsi tovereilleen.
-
-"Minä sanoin hänelle, että hän ilmoittaisi vain minut", selitti hän.
-"Herra Palsford, seisokaa tässä juuri ovea vastapäätä. Minä haluan,
-että rouva Champernowne näkisi teidät ensin..."
-
-Ovi aukeni, ennenkuin hän ehti sanoa enempää, ja rouva Champernowne
-astui huoneeseen. Ja hän näki Palsfordin ensin, osoittamatta mitään
-erityistä mielenkiintoa, paitsi että hän hiukan punastui. Hänen
-katseensa kohdistui Mellapontiin ja Shelmoreen, pysähtyen vihdoin
-edelliseen ja ilmaisten kaikkea muuta kuin hyväntahtoisuutta.
-
-"No, mitä nyt?" kysyi hän tuimasti. "Mitä tämä tarkoittaa, Mellapont?
-Miksi te..."
-
-"Meidän tulomme johtuu mitä tärkeimmistä syistä, rouva Champernowne",
-keskeytti Mellapont. "Vakavista asioista, joihin minun täytyy pyytää
-teitä kiinnittämään huomionne. Mutta ensiksikin -- te tunsitte
-luullakseni tämän herran silloin kun asuitte Normansholtissa
-parikymmentä vuotta sitten rouva Arradeanena?"
-
-Rouva Champernowne katsoi Palsfordiin toistamiseen. Mutta hän ei
-vastannut vieraan kumarrukseen, istuutui vain huoneen keskellä
-sijaitsevan pöydän ääreen, mentyään kaikkien kolmen ohi, ja viittasi
-tuoleihin.
-
-"No nyt, Mellapont", sanoi hän. "Mitä te oikeastaan haluatte? Luopukaa
-salaperäisyydestänne ja ruvetkaa puhumaan asioista."
-
-"Hyvin mielelläni", vastasi Mellapont istuutuen tuolille pöytää
-vastapäätä. "Mikään ei voisi sopia minulle paremmin, rouva
-Champernowne. Ja se säästää sitä paitsi aikaakin, jos menen suoraan
-asiaan. Minä voin peittelemättä ilmoittaa teille James Bartlettin
-myöntäneen minulle tänään iltapäivällä, että te olette maksanut hänelle
-vaikenemisrahoja taivuttaaksenne hänet pitämään suunsa kiinni eräästä
-kummallisesta seikasta. Miksi, rouva Champernowne?"
-
-Rouva Champernowne katsoi häneen kylmästi.
-
-"Se on minun asiani!" vastasi hän.
-
-"Eipähän, vaan poliisin, rouva Champernowne", vastasi Mellapont.
-"Älkäämme käsittäkö väärin toisiamme. Minä tiedän enemmän kuin
-luulettekaan. John Hackdalekin on tehnyt muutamia myönnytyksiä. Ja
-herra Palsford on kertonut minulle elämästänne Normansholtissa,
-miehenne katoamisesta, ja niin edespäin. Sallikaa minun puhua
-suoraan, rouva Champernowne. Me nimitämme sitä miestä, joka tuli
-Chancellor-hotelliin ja joka murhattiin hiekkakuopassa huvilanne
-takana, James Deaneksi, kuten hän itsekin, vaikka luulemme häntä James
-Arradeaneksi, miehenne serkuksi. James Deane poistui Chancellorista
-myöhään illalla kaupungille. Hän kysyi tietä taloonne, mainiten
-nimennekin. Myöhemmin nähtiin hänet alueellanne teidän seurassanne
--- te näytätte hämmästyvän sen kuullessanne, mutta minä voin sen
-todistaa. Hän ei palannut enää Chancelloriin, ja hänet löydettiin
-kuolleena, murhattuna, kaksi vuorokautta myöhemmin. Silloin te aloitte
-hyvittää ihmisiä saadaksenne heidät vaikenemaan -- hyvititte varmasti
-Bartlettin, ja epäilen vakavasti, että hyvititte myös John Hackdalen.
-Asiat näyttävät perin vakavilta, rouva Champernowne, ja luullakseni
-teidän olisi parasta puhua, ja sitä vaadinkin! Miksi ette voisi puhua
-ja ilmoittaa meille totuutta? Suostukaa, rouva Champernowne, sillä
-tehän olette viranomainen ja tiedätte..."
-
-"Entä sitten, jollen tahdo?" kysyi rouva Champernowne.
-
-Mellapont levitti kätensä.
-
-"Ajatelkaa asemaani", sanoi hän. "Minulla on kaikki nämä tiedot
-hallussani! Miltä asia mielestänne näyttää, rouva Champernowne? Mitä
-ihmiset sanoisivat? Täällä on läsnä pari lakimiestä, ja jos suostutte
-noudattamaan heidän neuvoansa, olen varma..."
-
-Mutta rouva Champernowne ei näyttänyt haluavan kääntyä kuminankaan
-lakimiehen puoleen, ei Shelmoren eikä Palsfordin. Hän katseli
-sormuksiaan, joita pyöritteli koneellisesti, kysyjää ja sitten taas
-sormuksiaan. Tuli hetkisen kestävä vaitiolo, joka vihdoin äkkiä
-keskeytyi.
-
-"No niin", sanoi hän. "Se oli varmasti tuo toinen James Arradeane --
-tuo serkku! Hän tuli tänne, ja minä puhelin hänen kanssaan ulkona.
-Hänellä oli syytä tulla tänne. Hän oli nähnyt ja tuntenut minut
-elävienkuvien teatterissa."
-
-"Mikä oli hänen syynsä, rouva Champernowne?" kysyi Mellapont tyynesti.
-
-"Hän oli kuullut minun aikovan mennä naimisiin sir Reville
-Childerstonen kanssa ja halusi kertoa minulle, ellen sattuisi sitä
-tietämään, että toinen James Arradeane, jonka kanssa ensin olin
-naimisissa ja joka karkasi luotani Normansholtissa, on kuollut."
-
-Mellapont kääntyi Palsfordin puoleen. Palsford tuijotti rouva
-Champernowneen.
-
-"Kuollutko?" huudahti hän. "Milloin ja missä?"
-
-"Melbournessa, Austraaliassa, kolme kuukautta sitten", vastasi rouva
-Champernowne. "Hän luovutti minulle todistuksenkin, sähkösanoman.
-Minulla on se vieläkin hyvässä tallessa. Kaikki supistuu tähän, ja sen
-kerrottuaan hän meni pois. En nähnyt häntä sitten enää; en tiedä, minne
-hän meni, enkä tiedä sitäkään, kuka hänet tappoi. Ja minä olen myös
-varma siitä, ettei John Hackdalekaan sitä tiedä. Siinä kaikki."
-
-Miehet katsoivat toisiinsa ihmetellen.
-
-"Mutta jos tässä on kaikki, rouva Champernowne", kysyi Mellapont,
-"niin mistä johtuvat erikoiset varokeinot Bartlettin kaltaisen miehen
-vaientamiseksi?"
-
-Rouva Champernowne loi häneen omituisen katseen.
-
-"Se on minun asiani!" sanoi hän toistamiseen. "Minulla on pätevät syyni
-siihen, etten toivo menneisyyttäni julkisuuteen. Omat syyni."
-
-"Ehkä aiottu avioliittonne sir Revillen kanssa on siihen vaikuttanut?"
-vihjaisi Mellapont.
-
-"Sir Reville Childerstone on tiennyt kaikki jo alusta saakka", sanoi
-rouva Champernowne tyynesti. "Ja nyt tiedätte, mitä minä voin teille
-kertoa. En tiedä mitään siitä, mitä tapahtui James Arradeanelle sen
-jälkeen kun hän poistui portistani tielle."
-
-Mellapont tovereineen lähti hetkisen kuluttua Ashenhurst-huvilasta. He
-ehtivät sivuuttaa North Barin, ennenkuin kukaan puhui.
-
-"Nyt jouduttiin pinteeseen", sanoi Mellapont vihdoin. "En ymmärrä,
-mitä minun oikeastaan pitäisi ajatella. Tutkimusten lopettaminen ei
-kuitenkaan käy päinsä. Minulla on vielä tänä iltana paljon tehtävää.
-Aion tehdä neiti Prettylle muutamia kysymyksiä. Tulkaa tekin mukaani,
-hyvät herrat."
-
-Sisäkkö, joka oli Jane Prattin ystävä, opasti heidät kaikki neiti
-Prettyn arkihuoneen ovelle ja ilmoittamatta heitä sen paremmin kuin
-valmistavalla koputuksella avasi oven. Ja huoneessa istuivat neiti
-Pretty ja Simmons vierekkäin takan ääreen siirretyllä sohvalla.
-
-
-
-
-KOLMASKOLMATTA LUKU
-
-Mellapontin valtti
-
-
-Näistä neljästä huoneeseen kokoontuneesta miehestä ymmärsi Simmons
-kaikkein nopeimmin tilanteen. Hän huomasi heti, mitä oli tapahtunut
-hänen poissa ollessaan. Palsford ei ollut ainoastaan mennyt
-Shelmoren luo sir Reville Childerstonen asioissa, vaan myös kertonut
-hänelle Normansholtin Arradeane-jutusta ja ehkä tavannut rouva
-Champernownenkin, tuntien hänet samaksi rouva Arradeaneksi, joka oli
-asunut hänen kotikaupungissaan. Ja Shelmore oli vienyt hänet poliisin
-puheille, ja tässä nyt oli Mellapont heidän molempien kanssa, haluten
-nähtävästi puhutella neiti Prettyä. Mutta miksi? Hänen oli tietysti
-toimittava, vieläpä nopeasti, jos hän tahtoi olla ensimmäinen.
-
-Mutta Shelmore ehti jo puhua. Hän ja Mellapont olivat katsahtaneet
-toisiinsa nähdessään Simmonsin. Ja Shelmore kiiruhti pukemaan näiden
-katseiden tarkoituksen sanoiksi.
-
-"Mitä te täällä teette, Hackdale?" kysyi hän tiukasti. "Teidänhän
-pitäisi olla Dorsetshiressä. Mitä..."
-
-"Myöhästyin keskipäivän junasta", vastasi Simmons empimättä ja hieman
-uhmaavasti. "Ja minun oli pakko odottaa iltaa päästäkseni toiseen.
-Mutta maleksiessani siellä satuin huomaamaan poliisimestari Mellapontin
-Bartlettin seurassa. Silloin ymmärsin heti kohtauksen tarkoituksen ja
-tulin takaisin."
-
-"Miksi?" kysyi Shelmore vieläkin jyrkemmin.
-
-"Turvatakseni omat etuni", vastasi Simmons. "Ja neiti Prettyn."
-
-Hän kääntyi puhuessaan neiti Prettyyn päin, joka hieman punastui,
-näyttäen kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä toisten häikäilemättömään
-tunkeutumiseen hänen yksityishuoneeseensa.
-
-"Herra Hackdale on toiminut hyvin uuraasti valvoessaan minun etujani",
-mutisi hän. "Hän on työskennellyt kovasti..."
-
-"Hän saa neuvotella kanssani omista eduistaan, jos tulee juttelemaan
-minun kanssani!" keskeytti Mellapont, katsellen merkitsevästi
-Simmonsia. "Teidän on parasta tulla, poikaseni, heti!"
-
-"Minä tulen, jos minua haluttaa!" vastasi Simmons. "En ainakaan teidän
-kutsustanne, Mellapont. Te ette voi syyttää minua mistään. Eikä teillä
-ole mitään oikeutta ilmoittamatta tunkeutua tämän neidin huoneeseen --
-ei teillä eikä noilla toisillakaan!"
-
-"Minä puhun tästä sisäkölle ja isännälle!" sanoi neiti Pretty. "Perin
-töykeää, mielestäni."
-
-Mellapont katsahti Shelmoreen. Sitten astuen askeleen eteenpäin hän
-kosketti Simmonsia olkapäähän ja viittasi häntä tulemaan huoneen
-nurkkaan. Ja Simmons meni, ja toiset näkivät poliisimestarin kumartuvan
-ja kuiskaavan muutamia sanoja hänen korvaansa. Mitä ne sisälsivät,
-ei kukaan heistä tiennyt, mutta he huomasivat Simmonsin säpsähtävän,
-punastuvan, näyttävän vihaisemmalta kuin milloinkaan ennen ja vihdoin
-käyvän hyvin äreän näköiseksi, kun Mellapont kuiskasi vielä jonkun
-toisen ilmoituksen.
-
-"No niin, missä sitten?" murahti hän. "Ei täällä missään tapauksessa!
-Eikä teidänkään konttorissanne!"
-
-Mellapont kääntyi Shelmoren puoleen.
-
-"Minä ehdotan, että menisimme teidän konttoriinne?" sanoi hän. Sitten
-nähdessään Shelmoren nyökäyttävän päätään hän puhutteli neiti Prettyä.
-"Minun pitää tehdä teille pari kolme kysymystä, neiti Pretty", lisäsi
-hän. "Tulen tänne myöhemmin. Ja mitä häikäilemättömyyteen ja töykeyteen
-tulee, niin suotakoon poliiseillekin hieman vapauksia, kun asia koskee
-murhaa. No niin, Hackdale!"
-
-Simmons mutisi jotakin neiti Prettylle nopeasta palaamisestaan,
-mutta poistui kuitenkin empimättä, näyttäen varsin taipuvaiselta.
-Mellapont oli näet kuiskaillessaan ilmoittanut hänelle Jane Prattin
-kavaltaneen hänet täydellisesti. Se oli järkyttänyt Simmonsin
-mainioiden suunnitelmien perustuksia, ja nyt hän oli innokas saamaan
-selville, voisiko hän enää millään tavalla korjata valleja, ennenkuin
-ne vyöryisivät hänen niskaansa. Hän meni toisten edellä kadun poikki,
-aukaisi konttorin oven omalla avaimellaan ja kiersi valot palamaan
-omassa ja isäntänsä huoneessa.
-
-Sitten istuutuivat kaikki neljä miestä Shelmoren pöydän ääreen, ja
-Mellapont kääntyi konttoristin puoleen tuomarin näköisenä.
-
-"Kuulkaahan nyt, Hackdale", aloitti hän. "Te olette pelannut kaunista
-peliä, ihan yksinänne luonnollisesti, saadaksenne sen palkinnon,
-jonka tuo kadun toisella puolen asuva ajattelematon nuori neiti on
-luvannut. Mutta silloin kun joudutte tekemisiin nuorten naisten kanssa,
-pitäisi teidän muistaa vanha viisas sananparsi, jossa sanotaan, että
-jokaisen on parasta vapautua entisestä lemmestä, ennenkuin aloittaa
-uuden. Jane Pratt kuuli sunnuntai-iltana teidän liehitelleen neiti
-Prettyä metsässä sunnuntaina iltapäivällä -- niin, poikaseni, hän kuuli
-puhuttavan siitä, koska teitä pidettiin silmällä -- ja Jane Pratt on
-mustasukkainen nainen. Hän kavalsi teidät empimättä Shelmorelle eilen
-illalla, ja nyt me tiedämme kaikki. Niin, me tiedämme senkin, että te
-löysitte revolverin rouva Champernownen hedelmätarhasta. Teidän on nyt
-parasta tunnustaa kaikki, Hackdale."
-
-"En ainakaan teille!" sanoi Simmons.
-
-Hän oli kuunnellut tarkasti Mellapontia, ja hänen rohkeutensa oli
-lisääntynyt sitä mukaa. Jos tiedettiin vain mitä Jane Pratt oli
-voinut kertoa, välitti hän vähät heistä. Hänen huomionsa kiintyi
-pääasiallisesti neiti Prettyyn, jonka hän kyllä kykenisi viekoittamaan,
-ja kevyesti nauraen hän toisti uhmaavat sanansa.
-
-"Jollen itse halua!"
-
-"Luullakseni haluatte", huomautti Mellapont tyynesti. "Te antaudutte
-hyvin suureen vaaraan, ellette halua."
-
-"Millaiseen vaaraan?" kysyi Simmons ivallisesti. "Luuletteko minua
-hölmöksi? Te ette voi syyttää minua mistään. Minä olen täällä omaksi
-huvikseni ja voin näpsäyttää sormiani teille kaikille ja poistua ovesta
-tällä hetkellä, jos vain haluan."
-
-Hän nousi tuoliltaan ja meni ovea kohti kuin toteuttaakseen
-uhkauksensa, tuijottaen samalla julkeasti poliisimestariin. Mellapont
-nyökkäsi.
-
-"Tehkää vain niin, poikaseni!" sanoi hän. "Tehkää niin, ja silloin
-kävelette poliisiaseman koppiin viiden minuutin kuluttua. Kuuletteko?"
-
-Simmons pysähtyi tuijottaen jälleen, mutta ilme oli muuttunut.
-
-"Mitä tarkoitatte?" kysyi hän.
-
-"Tarkoitan, että epäilen veljeänne Johnia osalliseksi James Deanen
-murhaan ja että te olette ruvennut hänen apurikseen teon jälkeen",
-vastasi Mellapont. "No, poikaseni, miltä se teistä tuntuu? Ja nyt
-istuudutte kiltisti tuolle tuolille jälleen ja vastaatte kysymyksiini,
-tai muuten vangitsen teidät."
-
-Simmons oli käynyt kalpeaksi, ja hänen likekkäiset silmänsä alkoivat
-kimallella kummallisesti. Mutta hän koetti hymyillä.
-
-"Se kaikki on kirottua pötyä, Mellapont", aloitti hän koettaen
-kerskailla. "Tehän tiedätte..."
-
-"Minä tiedän, että eilen illalla löytämänne revolveri kuuluu
-veljellenne, poikaseni, ja että tekin sen tiedätte", sanoi Mellapont.
-"Istuutukaa nyt ja vastatkaa kysymyksiini, tai muuten..."
-
-Simmons istuutui tuolinsa reunalle ja työnsi kädet taskuihinsa äreän
-näköisenä.
-
-"Minä en aio sanoa enkä tehdä mitään sellaista, mikä ehkä voi riistää
-minulta palkinnon", mutisi hän. "Minä olen työskennellyt kovasti
-saadakseni sen ja..."
-
-"Jos neiti Pretty on sellainen aasi, että heittää rahansa empimättä
-teille, nuori mies, saatte ottaa ne vastaan enkä minä niistä
-yksityisesti tai virallisesti välitä", sanoi Mellapont. "Minä en välitä
-siitä, mitä kerrotte neiti Prettylle tai kuinka häntä huiputatte --
-tehän näytätte saaneen hänet jo pauloihinne melko lujasti. Haluan vain
-niitä tietoja, joita voitte minulle antaa. Tahdotte ehkä suojella
-veljeänne, vaikka päättäen siitä, mitä olen nähnyt ja kuullut teistä,
-te ette näytä pitävän sitäkään tärkeänä."
-
-"Jokainen katsokoon omaa parastaan!" murahti Simmons. "Minun pitää
-ajatella itseäni."
-
-"Silloin teidän on parasta ajatella itseänne nyt", sanoi Mellapont,
-"ja suojella itseänne vastenmielisiltä yllätyksiltä. Nyt vastaatte
-kysymyksiini. Kertoiko Jane Pratt teille, että hän näki murha-iltana
-erään vieraan miehen Ashenhurstin alueella juttelevan rouva
-Champernownen kanssa?"
-
-"Kyllä, varmasti", vastasi Simmons.
-
-"Kertoiko hän teille, että veljenne ja Bartlett tulivat sinne eräänä
-iltana ja että hän näki rouva Champernownen antavan John Hackdalelle
-maksumääräyksen?"
-
-"Kyllä."
-
-"Oliko Jane Pratt mukananne sunnuntai-iltana, kun löysitte revolverin
-rouva Champernownen hedelmätarhasta?
-
-"Kyllä hän oli. Ja hitto hänet vieköön, koska hän on kertonut teille
-koko jutun!" sanoi Simmons. "Mitä tämä siis hyödyttää?"
-
-"Te vastaatte kysymyksiini, Hackdale. Missä se revolveri on?"
-
-"Sellaisessa piilossa, josta sitä ei voi löytää kukaan muu kuin minä",
-ärähti Simmons.
-
-"Hyvä on -- teidän on haettava se esille. Tiedättekö, kenelle se
-revolveri kuuluu?"
-
-Simmons otti kätensä taskustaan, pani käsivartensa ristiin ja työntäen
-terävän leukansa pitkälle tuijotti kattoon. Siellä oli hämähäkki,
-suuri ja lihava hämähäkki, ja hän katseli sen kulkua huoneen toisesta
-nurkasta toiseen, ennenkuin puhui. Toiset miehet katselivat häntä
-uteliaina. Vihdoin hän laski katseensa heidän kasvojensa tasalle ja
-sanoi: "Kyllä minä tiedän!"
-
-"Kenen se siis on?" kysyi Mellapont tiukasti. "No!"
-
-"Veljeni, John Hackdalen", sanoi Simmons. "Tunsin sen heti, kun
-valaisin sitä lyhdylläni. Siihen oli kaiverrettu hänen nimikirjaimensa.
-Mutta en ymmärrä sen todistavan tai voivankaan todistaa, että hän ampui
-Deanen. Ei ollenkaan!"
-
-"Kuinka niin?" sanoi Mellapont. "Miksi se ei voisi todistaa?"
-
-"Onhan hän voinut lainata sen jollekulle", vihjaisi Simmons. "Tai ehkä
-hän on myynyt sen. Mitä hän olisi sillä tehnyt?"
-
-"Missä hän tavallisesti säilytti sitä?" kysyi Mellapont. "Tiedättekö
-senkin?"
-
-"Ah, kyllä! Lipastossa makuuhuoneessaan liinavaatteiden alla."
-
-"Milloin näitte sen viimeksi?"
-
-"Sitä en muista. Kuukausia sitten."
-
-Mellapont vaikeni hetkiseksi.
-
-"Muistatteko mitään veljenne hommista murha-iltana?" kysyi hän. "Se oli
-maanantai-ilta."
-
-"Muistan kyllä sen illan -- se oli kuiva ja kaunis", vastasi Simmons,
-"mutta en mitään erityistä hänestä. Hän toimi ylimääräisenä poliisina
-siihen aikaan ja viipyi aina hyvin myöhään ulkona. Kello oli
-tavallisesti noin yksi tai kaksi yöllä, kun hän tuli kotiin."
-
-"Nyt teen teille erään määrätyn kysymyksen, herra Hackdale", sanoi
-Mellapont. "Oletteko epäillyt veljeänne?"
-
-"En suorastaan", sanoi Simmons. "Olen kyllä ajatellut hänen tietävän
-jotakin. Hämmästyin aika lailla löytäessäni hänen revolverinsa
-hedelmätarhasta. Ei -- minä luulin hänen tulleen jonkun rikostoveriksi
-teon jälkeen. Myönnän niin ajatelleeni."
-
-"Puhukaamme suoraan", ehdotti Mellapont. "Ketä te epäilette Deanen
-oikeaksi murhaajaksi? Ilmoittakaa se minulle peittelemättä."
-
-Simmons nauroi. Hänen naurussaan oli jotakin niin luottavaista, että
-hänen toverinsakin huomasivat sen merkityksen.
-
-"Rouva Champernownea luonnollisesti!" sanoi hän.
-
-"Syynne?" kysyi Mellapont. "Millä perusteella?"
-
-Mutta Simmons pudisti päätään.
-
-"Minä en aio uhrata toiveitani tuosta palkinnosta", aloitti hän.
-
-"Minähän olen jo sanonut, että te saatte hyvin vapaasti anastaa
-itsellenne neiti Prettyn lupaaman palkinnon ja hänet itsensäkin
-omaisuuksineen", sanoi Mellapont. "Teidän asianne on saada hänet
-uskomaan, että olette siihen oikeutettu -- minä en ryhdy mihinkään
-teitä vastaan siinä asiassa. Ja tämäkin, että olette ollut niin
-ystävällinen ja puhunut, jää meidän salaisuudeksemme. Miksi aloitte
-epäillä rouva Champerownea?"
-
-Simmons ojensi pitkän laihan sormensa, viitaten sillä pöydän yli
-Palsfordiin.
-
-"Hän tietää sen varmasti", vastasi hän ivallisesti hymyillen. "Herra
-Palsford tietää sen tarpeeksi hyvin. Katsokaa, Mellapont, Shelmore
-lähetti minut Normansholtiin tarkastamaan erästä kiinteistöä, jonka
-sir Reville Childerstone siellä omistaa. Mutta silloin tiesin -- viis
-siitä, kuinka -- että Deane oli asunut Normansholtissa ja että hän oli
-hankkinut itselleen eräästä sen osasta maisemakortin, jonka taloista
-oli merkinnyt yhden. No niin, minusta tuntui hyvin omituiselta, että
-hän oli merkinnyt juuri tämän kortin satojen samanlaisten joukosta.
-Kun matkustin Normansholtiin, näytteli eräs Swale-niminen nuorukainen
-herra Palsfordin konttorista minulle kaupunkia ja silloin näin sen
-talon, josta mainitsin, ja Swale kertoi minulle siihen liittyvän
-tarinan. Herra ja rouva Arradeane olivat asuneet siinä vuokralla
-parikymmentä vuotta sitten. Mies oli äkkiä kadonnut paikkakunnalta ja
-rouvakin oli matkustanut pois. Kuulin vielä enemmänkin, ja tullessani
-takaisin Southernstoween olin varma siitä, että tämä Chancelloriin
-saapunut James Deane oli sama James Arradeane, joka oli ennen asunut
-Normansholtissa, ja että Normansholtissa asunut rouva Arradeane
-oli sama kuin rouva Champernowne täällä ja oli murhannut laillisen
-miehensä, voidakseen mennä naimisiin sir Reville Childerstonen kanssa!"
-
-"Ja te ajattelette vieläkin niin?" vihjaisi Mellapont.
-
-Simmons katseli vuorotellen kuhunkin kuuntelijaansa.
-
-"Tahtoisin mielelläni tietää, kuka sen sitten teki, ellei hän",
-sanoi hän tarkoittavasti. "Miksi hän maksoi Jim Bartlettille
-vaikenemisrahoja? Se maksumääräys, jonka hän antoi Johnille Bartlettin
-nähden, oli aiottu Bartlettille, luonnollisesti, vaikka luulenkin
-teidän tietävän siitä enemmän kuin minä, koska olette puhutelleet
-häntä. Ja miksi -- jos tämä kaikki jää meidän keskinäiseksi
-salaisuudeksemme -- hän antoi juuri samana aamuna, kun murha oli
-paljastettu, Johnille uuden viran, josta hän saa enemmän kuin kaksi,
-jopa melkein kolme kertaa suuremman palkan kuin entisestä toimestaan,
-ellei juuri senvuoksi, että hän pitäisi suunsa kiinni? Hän on samasta
-syystä taivuttanut muutkin vaikenemaan. John tietää varmasti paljon,
-hyvin paljon!"
-
-"Te kavallatte oman veljenne", sanoi Shelmore, puhuen nyt ensi kerran
-ja hyvin halveksivasti. "Te olisitte ainakin voinut salata hänen
-nimensä..."
-
-"Hän sanoi sen jäävän meidän keskinäiseksi asiaksemme", vastasi
-Simmons, viitaten Mellapontiin. "Ja minullakin on oma suuni lähempänä
-kuin kontin suu. Minun pitää ajatella itseäni. Ja minä osaan mainiosti
-sijoittaa kolmentuhannen punnan palkinnon. Se auttaa minua edistymään
-urallani."
-
-Miehet katsoivat toisiinsa. Nyt tuli hetkiseksi äänettömyys, jonka
-sitten Simmons keskeytti. "Minä haluan poistua", sanoi hän. "Hetkinen
-vielä", vastasi Mellapont. "Entä revolveri? Oletteko tallettanut sen
-hyvin?"
-
-"Mainiosti!" vastasi Simmons yrmeänä. "Niin mainiosti, ettei sitä voi
-kukaan löytää."
-
-"Te olette siis varma siitä, että se kuuluu veljellenne?"
-
-"Täydellisesti!"
-
-Mellapont näytti miettivän jotakin ehdotusta, joka pyrki esille hänen
-aivojensa salaisista komeroista. Ja äkkiä nousten seisoalleen hän
-otti taskustaan lompakon ja kaivoi siitä esille pienen silkkipaperiin
-käärityn esineen. Hän avasi hitaasti kääreen ja kääntyen Simmonsiin
-päin näytti hänelle toisten nähden saman murtuneen kalvosinnapin
-kantaa, jota kerran oli näyttänyt Shelmorellekin.
-
-"Tiedättekö mitään tästä?" kysyi hän tyynesti. "Oletteko joskus
-ennenkin nähnyt tämän?"
-
-Mutta hän huomasi jo puhuessaan, että Simmons oli tuntenut hänen
-näyttämänsä esineen. Konttoristin kasvot vuoroin kalpenivat ja
-punastuivat, hänen huulensa menivät raolleen, silmät leimahtelivat, ja
-hänen pitkät sormensa alkoivat liikkua kiihkeästi.
-
-"Hyvä Jumala!" mutisi hän. "Mistä -- mistä te olette löytänyt sen?"
-
-"Hiekkakuopasta sen paikan läheisyydestä, josta Deanen ruumis
-löydettiin!" vastasi Mellapont. "Tunnetteko tämän?"
-
-Simmons painoi nopeasti hatun päähänsä ja kääntyi ovelle. Mutta
-ennenkuin hän ehti ottaa pariakaan askelta, pysähtyi hän.
-
-"Jääkää tänne!" sanoi hän kummallisen kiihkeästi. "Tänne tai oleskelkaa
-ainakin konttorissanne, Mellapont. Minä soitan teille tunnin tai ehkäpä
-vasta parin tunnin kuluttua. Minä ymmärrän nyt koko asian ja tiedän
-murhaajan. Enpä olisi uskonut -- mutta odottakaa..."
-
-Ja ennenkuin he ehtivät pidättää häntä, oli hän hyökännyt ulos
-huoneesta ja eteisen läpi portaita alas. Mellapont, särkynyt napinkanta
-kourassaan, kääntyi kysyvästi toisten puoleen. Palsford puhui.
-
-"Tuo mies tietää!" sanoi hän tyynesti. "Hän tietää, vihdoinkin!"
-
-
-
-
-NELJÄSKOLMATTA LUKU
-
-Kuinka Simmons valvoi etujaan
-
-
-Simmons kiiruhti kadun poikki ja juoksi Chancellor-hotelliin.
-Mutta sensijaan että hän olisi mennyt suoraan neiti Prettyn
-yksityiseen huoneistoon, hän poikkesi syrjään erääseen rauhalliseen
-ja kodikkaaseen tupakkahuoneeseen, joka oli tavallisesti varattu
-kauppamatkustajille. Juuri nyt ei siellä kuitenkaan sattunut olemaan
-ainoatakaan kauppamatkustajaa, koska kaikki, jotka asuivat hotellissa,
-viivyskelivät vielä illallispöydässä tai olivat kokoontuneet
-biljardisaliin. Ja Simmons hyökkäsi huoneen ainoan kirjoituspöydän
-ääreen ja löydettyään hieman puhdasta paperia istuutui, mietti hetkisen
-ja kirjoitti nopeasti pari asiakirjaa, joiden sanamuoto oli muuten
-samanlainen, paitsi että toiseen jäi sopiva aukko sanojen väliin.
-Taitettuaan ne sievästi ja pistettyään toisen takkinsa vasempaan ja
-toisen oikeaan taskuun hän kiiruhti yläkertaan ja astui neiti Prettyn
-huoneeseen edes koputtamatta ovelle.
-
-Toisen kerran tänä samana iltana neiti Pretty sai huohottaa
-hämmästyksestä. Mutta Simmons kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja
-suuteli häntä hengästyneenä. "Kaikki on hyvin!" sanoi hän. "Minä olen
-jälleen luonasi!"
-
-"Mitä ne miehet tahtoivat?" kysyi neiti Pretty.
-
-"Viis heistä!" vastasi Simmons. "He koettivat vain pelottelemalla ja
-kerskailemalla taivuttaa minua puhumaan. Turha vaiva, sillä minä olen
-liian ovela tuollaisille poliisimestareille ja maaseutukaupunkien
-asianajajille. Sinä et vielä tiedäkään, kuinka ovela minä olen."
-
-"Kyllä sinä luullakseni olet ovela", myönsi neiti Pretty. "Hyvin ovela."
-
-"Enkö olekin?" virkkoi Simmons, suudellen häntä jälleen. "Ja minä aion
-näyttää sinulle ja koko kaupungille tänä iltana, kuinka ovela osaan
-olla. Kuuntele äläkä huuda, älä kiljaise äläkä tee mitään muuta kuin
-kuuntele. Minä olen ratkaissut arvoituksen."
-
-Neiti Pretty, joka vieläkin oli vartalon ympäri kiertyneen käsivarren
-puristuksessa, kiersi solakan vartalonsa ympäri ja tuijotti ihmetellen,
-huulet raollaan ja silmät laajentuneina.
-
-"Et -- et suinkaan tarkoita..." aloitti hän.
-
-"Älähän säikähdä!" sanoi Simmons varoittavasti. "Nyt sen kuulet. Minä
-tiedän, kuka tappoi James Deanen!"
-
-Neiti Pretty huohotti, ja Simmons nyökkäsi pari kolme kertaa.
-
-"Niin, minä tiedän sen", toisti hän. "Ihan varmasti! Kukaan muu ei
-tiedä eikä voikaan tietää. Kukaan muu ei olisi saanut tätä selville.
-Rikollinen ei aavista lainkaan, että minä tiedän sen. Kaikki on minun
-ansiotani. Vain minun!"
-
-"Kuka hän on?" kuiskasi neiti Pretty.
-
-"Älähän nyt!" sanoi Simmons. "Ei vielä! Minä en saa turmella tätä
-juttua tai antautua vaaraan, koska seinilläkin ja erittäinkin hotellien
-seinillä on korvat. Minulla on vielä tehtävää -- viimeiset toimenpiteet
-ja lopulliset suunnitelmat ovat vielä kesken. Mutta ennen puoltayötä,
-ehkäpä jo ennenkin on kaikki lopussa. Koko kaupunki tulee puhumaan
-siitä huomenaamulla. Et suinkaan sinä unhota, että oma Simisi teki
-tämän kaiken -- työskenteli, suunnitteli ja vietti vaikeita päiviä ja
-unettomia öitä onnistuakseen? Ethän?"
-
-"Tietysti en!" vakuutti neiti Pretty. "Ja minusta sinä olet
-hämmästyttävän viisas, Sim -- ajattelen todella niin. Kuinka voit
-onnistua siinä, missä tuo suuri ja lihava Mellapont..."
-
-"Pyh!" sanoi Simmons. "Mellapont! Kaniinin järki -- kykenemätön mies,
-jonka voin pettää milloin tahansa. Mutta kuulehan nyt -- tuo palkinto?
-Kai sinä lupaat pitää huolta siitä, että minä saan sen?"
-
-"Varmasti!" lupasi neiti Pretty. "Sehän olisi ilkeästi tehty, ellen
-pitäisi huolta siitä. Ja kuinka sitä paitsi voisinkaan unhottaa, että
-minun on tästä kiittäminen sinua?"
-
-"Enkeli!" huudahti Simmons riemuisasti. "Mutta kuulehan nyt", jatkoi
-hän käyden hyvin vakavaksi. "Älä pelästy, mutta tämäniltainen tehtäväni
-on hyvin vaarallinen, minulle henkilökohtaisesti vaarallinen. Minä voin
-ehkä --"
-
-"Voi, älä antaudu mihinkään vaaraan, Sim!" kehoitti neiti Pretty.
-"Koeta olla..."
-
-"Tällaisissa asioissa on mahdotonta välttää vaaraa", sanoi Simmons
-ankarasti. "Minä uhraudun sinun tähtesi. Mutta tietysti teen kaikkeni
-välttääkseni vaaraa, siitä voit lyödä vaikka vetoa. Vaara on kuitenkin
-olemassa, kun täytyy tarttua semmoiseen juttuun. Ja sen varalta,
-jos jotakin tapahtuu tai jos toinen tunkeutuu väliin ja sanoo
-olevansa oikeutetumpi palkintoon kuin minä, pitää sinun vain muodon
-vuoksi kirjoittaa nimesi tähän paperiin -- olet kai niin kiltti --
-turvataksesi siten minun etuni. Sinä olet sen minulle velkaa, enkelini!"
-
-Enkeli olisi seisonut päällään tehdäkseen palveluksen Simmonsille,
-johon hän nykyään oli hurjasti rakastunut, ja hän piirsi nopeasti
-nimensä ensimmäiseen Simmonsin kahdesta asiakirjasta. Hän ei
-yrittänytkään lukea sitä, mutta Simmons luki sen hänen olkansa yli
-hänen kirjoittaessaan nimeään sen alle, ihaillen vielä kerran sen
-sujuvaa sanamuotoa.
-
-    "Sitten kun Simmons Hackdale on minulle ilmoittanut saaneensa nyt
-    selville, kuka on ampunut James Deanen, ja vakuuttanut voivansa
-    hankkia pätevät todistukset murhaajan syyllisyydestä, lupaan
-    täten maksaa sanotulle Simmons Hackdalelle kolmetuhatta puntaa
-    heti kun hän luovuttaa syyllisen henkilön Southernstowen poliisin
-    haltuun."
-
-"Älä missään tapauksessa antaudu ammuttavaksi tai muuhun samanlaiseen
-vaaraan!" rukoili neiti Pretty, kun Simmons taittoi allekirjoitetun
-asiakirjan jälleen kokoon ja pani sen tarkasti talteen. "Minä en tiedä,
-mihin aiot mennä, mutta etkö voi ottaa jotakuta toveria mukaasi?"
-
-"Mahdotonta!" sanoi Simmons vieläkin ankarasti ja heltymättä. "Salaiset
-asiat vaativat salaista käsittelyä. Toivo kuitenkin parasta, enkelini
--- ja kuulehan nyt, sinä voit sentään auttaa minua hieman. Sinulla
-on täällä jossakin" -- tässä hän näytti niin salaperäiseltä, että se
-vaikutti syvästi neiti Prettyyn -- "tuon kuolleen miehen kävelykeppi.
-Anna se minulle, sillä minä tarvitsen sitä."
-
-Neiti Pietty vetäytyi kauemmaksi hänestä ja vapisi. Mutta hän meni
-sentään makuuhuoneeseensa nurkkaovesta -- ja heti hänen mentyään
-Simmons, tarkasteltuaan nopeasti takan ääressä sijaitsevaa pöytää,
-jolla, oli hajallaan kirjoja ja kuvalehtiä, otti käteensä erään
-kuluneen ohuen kirjan ja työnsi sen povitaskuunsa. Kun neiti Pretty
-palasi seisoi hän paikallaan käsivarret ristissä kuin päättäväisyyttä
-esittävä kuvapatsas.
-
-"Kas tässä", sanoi neiti Pretty hiljaa, ojentaen hänelle tukevan
-tammikepin. "Minä melkein pelkäsin koskea siihen."
-
-Simmons otti kepin, kiersi toisen käsivartensa neiti Prettyn hartiain
-ympärille ja suuteli hänen otsaansa. Sitten hän veti lakin otsalleen.
-
-"No nyt toimeen!" sanoi hän.
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli jo poistunut huoneesta, ja neiti
-Pretty astui ikkunan ääreen sykkivin sydämin ja jyskyttävin valtimoin
-ja vetäen kaihtimet syrjään katseli kaasun valaisemalle kadulle.
-Simmons ilmestyi näkyviin sekunniksi tai pariksi ja sitten katosi. Kun
-hän kiersi nurkan, heläytti tuomiokirkon suuri kello kymmenen kovaa,
-kumeata lyöntiä.
-
-Ja ennenkuin lyönnit olivat lakanneet kuulumasta, oli Simmons jo sen
-kadun puolivälissä, joka vei Ashenhurst-huvilaan, ja saapui hyvin pian
-tämän komean asunnon portille. Hän aukaisi sen hiljaa, hiipi eteenpäin
-ja liikkui niin äänettömästi, että säikäytti juuri portin sisäpuolella
-erästä miestä, joka pakeni nopeasti läheisen pensaikon suojaan.
-Simmons, jolla ei ollut varaa sellaisiin tuhlaaviin ylellisyyksiin kuin
-pelkoon tai arkuuteen, syöksyi pakenevan jälkeen ja sai hänet kiinni
-takinliepeestä. Hän veti vankinsa portin yläpuolella himmeästi palavan
-lampun valopiiriin.
-
-"Hei, Nicholson!" huudahti hän tunnettuaan siviilipukuisen miehen.
-"Mitä te täällä teette?"
-
-"Entä te?" vastasi Nicholson happamesti, vapauttaen käsivartensa
-Simmonsin otteesta. "Sitä on sopivampi kysyä."
-
-"Ehkä jokseenkin samaa kuin tekin, luullakseni", vastasi Simmons. Juuri
-silloin hän näki vilahdukselta toisenkin miehen, joka oli puoleksi
-piiloutunut laakeripensaitten varjoon. "Ah!" huudahti hän nauraen.
-"Teitä on täällä parittain! Minä tiedän melkein varmasti, ketä te
-täällä vahditte. Veljeäni Johnia. Vai mitä, Nicholson?"
-
-"Se on meidän asiamme!" murahti Nicholson. "Ja jos aiotte mennä tuonne
-sisälle..."
-
-"Minä menen sinne, jään sinne vähäksi aikaa ja tulen sitten ulos",
-sanoi Simmons. "Eikä teidän tarvitse näyttää lainkaan niin synkältä tai
-salaperäiseltä minun edessäni. Minä tulen juuri Mellapontin luota ja
-tiedän enemmän kuin te."
-
-"Me emme tiedä mitään, paitsi että meidän on pidettävä häntä
-silmällä", sanoi Nicholson taipuvaisemmin, koska Simmonsin vetoaminen
-poliisimestariin oli vaikuttanut häneen, ja nyökkäsi valaistuun
-ikkunaan päin. "Siinä kaikki. Me seurasimme häntä tänne."
-
-"Kuinka kauan hän on jo ollut siellä?" kysyi Simmons.
-
-"Ehkä noin kymmenen minuuttia", vastasi siviilipukuinen mies.
-
-"Oliko hänellä ketään mukanaan?"
-
-"Ei!"
-
-"No niin, minä menen nyt sisään", sanoi Simmons. "Ja kun tulen jälleen
-ulos, voin ehkä kertoa teille jotakin. Tänä yönä tulee tapahtumaan
-suuria asioita, Nicholson. Te joudutte ehkä niihin mukaan."
-
-Ja ryhtymättä sen pitempiin keskusteluihin hän kiiruhti käytävää pitkin
-ulko-ovelle. Sen molemmilla puolilla oli kapea ikkunaruutu, ja ensi
-työkseen Simmons tarkasteli hallia toisen ruudun lävitse. Tyhjä! Siellä
-ei ollut ketään. Jane Prattin mustasta puvusta, sievästä esiliinasta ja
-veikistelevästä hilkasta ei näkynyt vilahdustakaan. Hän avasi tyynesti
-oven, pujahti halliin ja hiipi varpaillaan sen poikki, suunnaten
-kulkunsa suoraan rouva Champernownen vastaanottohuoneeseen. Sekunnin
-kuluttua hän oli jo sisällä, sulki oven tullessaan ja kääntyi huoneessa
-olijoihin päin, varoittaen heitä sormellaan.
-
-Rouva Champernowne istui keinutuolissa takan ääressä, ja John
-Hackdale seisoi hänen vieressään, nojaten takan reunukseen. Simmons
-huomasi heidän kasvoissaan epäilyä, levottomuutta ja järkytystä;
-John suoristautui nähdessään veljensä, ja rouva Champernowne rypisti
-kulmiaan suuttuneena.
-
-"Mitä --" aloitti hän. "Mitä --"
-
-"Hsh!" kuiskasi Simmons, hiipien hiljaa paksun maton poikki.
-"Tiedättekö, mitä on ulkopuolella?" Hän keskeytti antaakseen
-kysymykselleen dramaattista voimaa. "Kerron sen teille! Siellä on pari
-etsivää!"
-
-Hän näki rouva Champernownen punastuvan ja Johnin säpsähtävän. Mutta ei
-kumpikaan puhunut, ja Simmons, tehden jälleen salaperäisiä merkkejä,
-astui huoneen poikki ja veti verhot ja kaihtimet kiireesti ikkunoiden
-eteen.
-
-"Siviilipukuisia miehiä kaikissa tapauksissa!" sanoi hän tullen
-takaisin. "Nicholson ja Burbidge pensaikossa. He ovat seuranneet
-sinua, John. Selvässä tarkoituksessa! Kuulkaahan nyt, tässä ei kelpaa
-kierteleminen, rouva Champernowne. Niinpä aionkin peittelemättä
-ilmaista teille molemmille asioiden oikean laidan. Tulen juuri
-Mellapontin luota -- tarkastelimme yhdessä koko juttua -- se oli kuuma 
-paikka, sen voin vakuuttaa teille. Mutta minä pääsin livahtamaan sieltä
-ja kiiruhdin tänne varoittamaan teitä molempia."
-
-"Varoittamaan meitä -- niistä?" kysyi John.
-
-"Mellapont aikoo vangita teidät molemmat", kuiskasi Simmons, viitaten
-selittävästi laihoilla sormillaan. "Molemmat, syytettyinä murhasta! Sen
-tähden olen tullut tänne. Siksi nuo miehetkin ovat täällä vaanimassa.
-Taloa vartioidaan joka suunnalta. Te olette nyt molemmat pinteessä!"
-
-John Hackdale katsahti rouva Champernowneen, ja rouva Champernowne
-tuijotti Simmonsiin. Hän alkoi pyöritellä sormuksiaan, minkä John tiesi
-hermostuneen kiihtymyksen varmaksi merkiksi.
-
-"Mutta sehän on hullua!" sanoi John vihdoin äänellä, jonka itsekin
-kuuli jännittyneeksi ja kuivaksi. "Mitä todistuksia..."
-
-"Se ei ole lainkaan hullua!" huudahti Simmons. "Te ette tiedä kaikkea,
-mitä minä tiedän -- Mellapont on ollut kerrassaan avomielinen
-minua kohtaan. Kuulehan nyt, sinun revolverisi on löydetty rouva
-Champernownen hedelmätarhasta. Millaisen johtopäätöksen teet siitä?"
-
-John hätkähti ilmeisesti ja tunsi pikemminkin kuin näki, että rouva
-Champernowne loi häneen hämmästyneen katseen.
-
-"Siinä tapauksessa sen on heittänyt sinne joku, joka varasti sen
-minulta!" sanoi hän. "Minä kaipasin sitä -- kaipasin sitä tänä iltana.
-Minä..."
-
-"Tuosta ei ole mitään apua", sanoi Simmons. "Luuletko poliisin
-uskovan sellaista pötyä? Revolveri on sinun, ja sinä kuljeskelit
-täällä päin juuri silloin, kun Deane ammuttiin, ja hänen oli nähty
-sitä ennen juttelevan rouva Champernownen kanssa tämän talon
-edustalla. Ja Mellapont on saanut lujasti päähänsä, että joko sinä
-tai rouva Champernowne on todella ampunut Deanen ja että te olette
-rikostovereita, ja hän aikoo nyt vangita teidät molemmat. Sitten,
-olkoonpa tulos millainen tahansa, tulevat kaikenlaiset asiat ilkeällä
-tavalla julkisuuteen."
-
-Hän katsoi tarkoittavasti rouva Champernownea, ja rouva Champernowne
-kääntyi puolestaan John Hackdaleen päin, joka oli kalpea ja hermostunut
-silmäillessään ovea ja näytti tarkasti kuuntelevan.
-
-"Niin -- sitä ei voida epäilläkään!" sanoi Simmons, tulkiten
-ajatuksiaan. "Mutta minä voin sen estää."
-
-Molemmat kuuntelijat loivat häneen kiihkeän, kysyvän silmäyksen.
-
-"Sinäkö?" huudahti John. "Kuinka sinä..."
-
-"Niin, minä juuri!" vastasi Simmons. "Minä voin sen estää ja kaiken
-muunkin!"
-
-"Kuinka sitten?" kysyi John.
-
-Simmons nyökkäsi ensin toiselle ja sitten toiselle
-
-"Minä tiedän, kuka tappoi Deanen!" sanoi hän. "Kuuletteko? Minä tiedän!"
-
-John veti äkkiä syvään henkeä ja astui lähemmäksi veljeään.
-
-"Tiedätkö sinä?" sanoi hän. "No, miksi et kertonut sitä Mellapontille?
-Miksi et kertonut sitä jo ennen sen sijaan että..."
-
-"Hiisi vieköön, sehän on minun asiani!" vastasi Simmons "Itse ensin --
-etkö juuri sinä ole niin opettanut? Minun on ajateltava omaa hyötyäni.
-Minä en ole voinut kertoa sitä ennen, koska vasta tänä iltana olen
-saanut sen tietää En ole kertonut sitä Mellapontillekaan, koska tahdon
-tiedostani maksun. Toimita rouva Champernowne maksamaan vaivani niin
-minä vien nuo miehet pois ja pistän käsiraudat oikean rikollisen
-ranteihin."
-
-"Mutta jollei hän tahdo?" sanoi John ivallisesti.
-
-"Silloin salaan tietoni muilta!" vastasi Simmons. "Mutta hän haluaa",
-jatkoi hän vetäen esille toisen asiakirjansa ja laskien sen rouva
-Champernownen eteen, "hän haluaa tehdä sen itsensä vuoksi. Jollen sano
-mitään, joudutte molemmat Southernstowen poliisiaseman koppeihin ennen
-puoltayötä mutta jos puhun, olette molemmat turvassa. Kirjoittakoon
-rouva Champernowne tuohon tyhjään paikkaan omalla käsialallaan
-kaksituhatta puntaa ja sitten nimensä asiakirjan alle, niin minä jätän
-rikollisen henkilön Mellapontin käsiin. Ellei rouva suostu, pysyn
-mykkänä."
-
-"Kiristystä!" huudahti John. "Tämä on..."
-
-"Sinä itse et ole tainnut kiristää häneltä mitään?" vastasi Simmons.
-"Et tietystikään! Etkä ole sallinut hänen milloinkaan joutua Jim
-Bartlettin kynittäväksi, et suinkaan! Rouva Champernowne, parasta on,
-että täytätte tuon tyhjän paikan, koska teidän kannattaa niin tehdä
-Kun ihmiset haluavat vetää paksun verhon peittämään menneisyyttä tai
-jotakin osaa siitä, sopii olla hieman tuhlaavainenkin. Täyttäkää lomake
-ja kirjoittakaa sen alle."
-
-Rouva Champernowne totteli häntä. Ja Johnin mumistessa jotakin kuin
-kiroten, tätä inhoittavaa konnankoukkua, kääri Simmons tyynesti paperin
-kokoon ja kääntyi ovelle.
-
-"Vielä sananen teille molemmille", sanoi hän. "Älkää poistuko tästä
-rakennuksesta. Jää tänne, John, älkääkä tekään menkö ulos, rouva
-Champernowne. Puolenyön tienoissa tai jo ennen lähetän teille sanan,
-että James Deanen murhaaja on teljetty neljän seinän välin. Ja sitten
-voitte hengittää ja nukkua vapaammin kuin pitkiin aikoihin."
-
-Hän hiipi jälleen pois, peläten tapaavansa Jane Prattin, ja yhtyi
-Nicholsonin ja hänen toveriinsa ajotiellä. Ja tarttuen Nicholsoniin
-käsivarteen hän vei miehen syrjään ja ilmoitti hänelle kuiskaten
-jotakin, minkä kuultuaan siviilipukuinen mies oikein hypähti.
-
-"Hyvä Jumala, herra Simmons!" huudahti hän. "Ette suinkaan tarkoita
-sitä?"
-
-"Kyllä!" vastasi Simmons kylmästi. "Lähtekää heti Mellapontin puheille
-ja sanokaa hänelle ja vaatikaa häntä tekemään juuri niin kuin olen
-teille kertonut. Sitten saatte nähdä."
-
-Hän jätti molemmat miehet Ashenhurst-huvilan edustalle ja meni kotiinsa
-lyhyttä oikotietä kaupungin yläosan läpi. Tultuaan yksityiseen
-huoneeseensa ja jätettyään oven hieman raolleen hän väänsi kaikki
-valot palamaan. Sitten hän otti esille pullon viskyä ja karahvin
-kivennäisvettä ja laseja ja sekoitti itselleen ryypyn, sytytti
-savukkeen ja istuutui odottamaan ja lueskelemaan iltalehteä.
-
-Kului jonkun aikaa, ja sitten hän kuuli portailta raskaita askelia.
-Kuultuaan ne hän nousi ja katsoi puoliavoimesta ovesta nähdäkseen
-tulijan. Ebbitt tuli näkyviin, palaten elävienkuvien teatterista
-toimittamasta johtajantehtäviään.
-
-
-
-
-VIIDESKOLMATTA LUKU
-
-Vihreä laakeripuu
-
-
-Ebbittin katse suuntautui Simmonsin ohi valaistuun huoneeseen, viskyyn
-ja laseihin, ja hän nauroi.
-
-"Hei, poikaseni!" huudahti hän. "Naukkailetteko siellä yöryyppyjä?"
-
-"Tulkaa sisään!" vastasi Simmons. "En, aioin ottaa vain kulauksen ennen
-nukkumaanmenoani. Haluatteko?"
-
-Ebbitt astui hitaasti huoneeseen, riisui yltään väljän päällystakkinsa
-ja hattunsa, otti valkoisen silkkihuivin kaulastaan ja hieroi jälleen
-käsiään, huomauttaen samalla kuinka hirveän kylmiksi yöt jo alkoivat
-käydä. Sitten hän sekoitti itselleen tuiman ryypyn ja istuutui
-laseineen mukavimpaan tuoliin.
-
-"No niin, minä juon terveydeksenne", sanoi hän ryypäten ja nyökkäsi
-isännälleen. "Parhaimmaksi onneksenne! Missä John on?"
-
-"Kaupungilla", vastasi Simmons.
-
-"Hakkailemassako?" vihjaisi Ebbitt ivallisesti.
-
-"Ei minun tietääkseni", sanoi Simmons. "En ole kuullut siitä
-puhuttavan."
-
-Ebbitt kopeloi liivintaskujaan, löysi vihdoin sikaarin ja valmistautui
-sitä sytyttämään.
-
-"Jos olisin ollut teidän veljenne Johnin sijassa", jatkoi hän hetkisen
-kuluttua, "en olisi antanut tuollaisen vanhahkon sir Revillen tapaisen
-elostelijan anastaa itselleen Champernownen leskeä, vaan olisin itse
-ruvennut tuon laivan kapteeniksi -- sillä helppoahan se olisi ollut
-Johnin laiselle kauniille miehelle".
-
-"Rouva on tarpeeksi vanha ollakseen hänen äitinsä", sanoi Simmons. "Hän
-on luullakseni jo viisikymmenvuotias."
-
-"Mitä sillä on siinä tekemistä?" tokaisi Ebbitt. "Viisikymmentäkö?
-Hyväinen aika, nainen on nykyään kypsynein viisikymmenvuotiaana, jos
-hän vain on pitänyt hyvää huolta itsestään, kuten tässä tapauksessa.
-Rouva Champernowne on hieno nainen, vieläpä varakaskin. Mutta tässä
-maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin rahaa, poikaseni --
-paljon pahempia!"
-
-"Eivätkö asiat olekaan hyvällä kannalla teatterissanne?" kysyi Simmons.
-"Luulin teidän käärivän kokoon joka ilta rahaa."
-
-"Usein sattuukin, että niin teemme", myönsi Ebbitt huolettomasti.
-"Mutta se ei vaikuta minuun, poikaseni. Minulla on määrätty palkka.
-Niin ja niin paljon viikolta, olipa sitten teatterilla täysiä huoneita
-tai ei."
-
-"No niin, varmat tulot kaikissa tapauksissa", sanoi Simmons. "Onhan se
-kuitenkin parempaa kuin kuljeksivan taiteilijan elämä, vai mitä?"
-
-"Niin, kerran olin sellainenkin", sanoi Ebbitt miettiväisesti.
-"Kuljeksivako? Sepä se, usein olin vain puoleksi puettu, vatsa tyhjänä!
-Mutta elämäni oli paljon hauskempi niinä aikoina, poikaseni, kuin nyt
-tässä toimessa."
-
-"Epäilen sentään!" sanoi Simmons. "Minä en ainakaan pitäisi siitä.
-Minusta on tärkeätä saada määrätty asema ja määrätty palkka. Tuollaiset
-satunnaiset toimet eivät minulle sovi! Missä te siihen aikaan
-enimmäkseen kuljeskelitte?"
-
-Ebbittin silmät kävivät haaveellisiksi. Hän otti kulauksen lasistaan,
-pysytteli sitä tasapainossa kämmenellään ja tuijotti miettiväisesti
-tuleen.
-
-"Kaikkialla ja joka paikassa", vastasi hän. "Minä sain olla mukana
-alusta asti. Minä olen nähnyt sen elämän eri puolet. Olen näytellyt
-tilapäisissä teattereissa ja myöskin Drury Lanessa. Välistä olen
-esiintynyt Hamletina markkinakojussa ja toisaalta ollut statistina
-Henry Irvingin esittäessä samaa osaa. Kerran ansaitsin eräällä
-lahjanäytännöllä kolmesataa puntaa. Minä olen lausunut runoja
-kapakoissa maantien varrella ja ollut iloinen saadessani hatullisen
-kuparikolikoita. Kokemusta, poikaseni -- mutta silti seikkailurikasta
-elämää. Ja nyt käytän iltapukua ja oopperahattua ja toimin ylivalvojana
-elävienkuvien teatterissa. Näyttelen ihmisille kuvia, joita vilkuttava
-taikalyhty heittää valkoiselle kankaalle. Mutta kaipaanpa sentään
-eläviä miehiä ja naisia ja ihmisääntä. Jos olisitte tuntenut samat
-miehet ja naiset kuin minä -- ah, kuinka osasimmekaan näytellä
-aikoinamme!"
-
-"Teidän on täytynyt tuntea paljon näyttelijöitä aikoinanne", vihjaisi
-Simmons.
-
-"Joukoittain -- äärettömästi!" myönsi Ebbitt. "Kyllä. Hyviä miehiä ja
-tovereita -- mutta nyt jo kuolleita, useimmat heistä. Sellaisia ei ole
-nykyään, ja näyttämöllä esiintyykin nyt vain paljaita raukkoja."
-
-Simmons työnsi viskypullon lähemmäksi vierastaan. Ja Ebbittin
-täyttäessä lasiaan uudelleen, hänen isäntänsä vilkaisi takanreunalle
-asettamaansa kelloon, jonka oli tullessaan kotiin pannut osoittamaan
-samaa aikaa kuin kaupungintalon kello.
-
-"Ja näyttelijättäriä kai myös?" sanoi hän Ebbittin kerran vielä
-juodessa hänen maljansa. "Te kai tunnette paljon näyttelijättäriä?"
-
-"Kyllä, poikaseni, lukemattomia!" vastasi Ebbitt. "Jo
-kuusikymmenluvulta saakka, jolloin aloitin. Olenhan näytellyt madame
-Celestenkin kanssa -- tunsin hänet melko hyvin siihen aikaan. Minä
-olen tuntenut näyttelijättäriä sadoittain -- hyviä, huonoja ja
-keskinkertaisia."
-
-Simmons vaikeni hetkiseksi. Hän piti silmällä kelloa ja tarkkasi,
-kuuluisiko portailta askelia. Ja kellon minuuttiosoittimen liikkuessa
-hitaasti eteenpäin hän puhui jälleen.
-
-"Oletteko koskaan tuntenut erästä Nora le Geyt-nimistä
-näyttelijätärtä?" kysyi hän tyynesti.
-
-Ebbitt kohotti nopeasti päänsä takan loimun piiristä. Kasvojen
-yläosa synkistyi, ja huulet aukenivat raolleen, päästääkseen esille
-jonkinlaisen sähisevän äänen.
-
-"Nora le Geytiäkö?" toisti hän. "Mitä pirua te tiedätte Nora le
-Geytistä?"
-
-"Olen vain kuullut puhuttavan hänestä", vastasi Simmons huolettomasti.
-"Mitä ihmettä siinä on? Useita näyttelijättäriä muistellaan vielä kauan
-aikaa heidän kuolemansa jälkeenkin."
-
-Ebbitt tuijotti yhä häneen. Hänen huulensa olivat vielä raollaan, niin
-että hampaat näkyivät, ja hänen katseensa oli epäilevä.
-
-"Tuntuu melkein mahdottomalta, että te olisitte kuullut joskus
-puhuttavan hänestä", ärähti hän. "Missä te olisitte kuullut hänestä,
-kun olette vasta poikanen?"
-
-Simmons vilkaisi jälleen kelloa ja kuunteli ääniä portailta. Sitten hän
-kääntyi vieraansa puoleen, nauraen puoleksi kyynillisesti, puoleksi
-julkeasti.
-
-"Minunlaisteni asianajajien täytyy tietää melko paljon, Ebbitt",
-vastasi hän. "Meitä ei hämmästytä mikään. Minäkin tiedän melko paljon
-Nora le Geytistä. Hän meni naimisiin erään Arradeanen, James Arradeanen
-kanssa, joka sittemmin nimitti itseään James Deaneksi, ja se oli
-sama James Deane, joka murhattiin hiekkakuopassa Ashenhurst-huvilan
-takana. Kas tässä", jatkoi hän ottaen taskustaan neiti Prettyn pöydältä
-anastamansa kirjan ja avaten sen kannen, "on eräs Nora le Geytin
-kirjakin hänen nimikirjoituksineen. Tunnetteko tämän käsialan? Tietysti
-tunnette, koska olitte luullakseni Noran entinen mielitietty. Hän petti
-teidät sitten toisen miehen vuoksi, ja sen vuoksi te" -- hän katsahti
-äkkiä kelloon ja jännitti korviaan kuullakseen ääniä ovelta -- "ja sen
-vuoksi te", jatkoi hän kumartuen eteen päin ja katsoen suoraan Ebbittin
-hämmästyneihin silmiin, "ammuitte hänet!"
-
-Huoneessa oli nyt ihan hiljaista, paitsi kellon hidasta tikitystä.
-Sen rikkoivat kuitenkin vihdoin Ebbittin liikkeet. Hän laski lasinsa
-pöydälle, nousi tuijottaen Simmonsiin ja peräytyi ovea kohti, voimatta
-sanoa muuta kuin yhden sanan: "Mitä --"
-
-"Niin, mitä?" huudahti Simmons halveksivasti. Hän tiesi oven
-olevan auki, vaikkakin vain raollaan. Hän oli tahallaan jättänyt
-sen sulkematta, pyytäessään vierastaan sisään, ja nyt hän korotti
-ääntään. "Mitä todellakin? Kerronko teille kaikki tietoni, Ebbitt? Te
-tunsitte Deanen samaksi mieheksi, joka oli lyönyt teidät laudalta,
-silloin illalla, kun hän meni katsomaan kuvianne. Te päätitte kostaa,
-tulitte kotiin, varastitte Johnin revolverin avonaisesta laatikosta
-tuolta toisesta huoneesta ja otitte sen mukaanne mennessänne
-ulos. Teidän mieleenne juolahti nimittäin, että Deane ehkä menisi
-Ashenhurst-huvilaan samana iltana tapaamaan sukulaisiaan -- te
-tiesitte sen kaiken ja aloitte väijyä häntä. Te tapasittekin sitten
-hänet ja saitte hänet jollakin tavoin viekoitelluksi hiekkakuoppaan,
-missä ammuitte hänet, ja viskasitte revolverin rouva Champernownen
-hedelmätarhaan, josta se löydettiin -- minä juuri satuin sen löytämään.
-Ja sieltä on löydetty muutakin -- te olitte pudottanut sinne toisen
-kalvosinnappinne emaljoidun kannan, Ebbitt, ja sekin on löydetty.
-Kuulkaahan nyt, mies, teillä on vielä paidassanne sen napin jäljelle
-jäänyt osa, kuten itse näette. Kaikki on nyt selvillä, Ebbitt --
-poliisi tietää koko jutun. Niin, mitä siihen sanotte -- mitä voitte..."
-
-Ebbitt käänsi katseensa syyttäjän kasvoista hienosti silitetyn paitansa
-oikeaan kalvosimeen. Hän katsoi sekunnin ajan särkynyttä nappia,
-mutisten jotakin partaansa. Simmons nauroi, jolloin Ebbittin käsi
-äkkiä pujahti lonkkaa kohti. Sekunnissa ja ennenkuin Simmonsin nauru
-oli lakannut kuulumasta, huomasi syyttäjä tuijottavansa kohotetun
-revolverin piippuun.
-
-"Minun ei nyt tarvitse varastaa tai lainata revolveria!" sanoi Ebbitt.
-"Tämä on minun, ja tällä kertaa on teidän vuoronne!"
-
-Kuului kimakka kiljaisu, joka muuttui tuskallisen pelon ulvonnaksi,
-jonka Simmons päästi hypätessään pöydän taakse ja torjuen käsillään.
-
-"Ei!" huusi hän. "Ebbitt, pankaa se pois -- pois! Voi, hyvä Jumala,
-Mellapont -- Nicholson!"
-
-Revolveri paukahti kovaa, ja Simmons horjui ähkien taaksepäin, saamatta
-kiinni mistään. Ja kun poliisit Mellapontin johdolla ryntäsivät viime
-askelmia ylös savun täyttämään huoneeseen, käänsi Ebbitt aseen itseään
-kohti ja poistui maailmasta huokaisematta tai huudahtamatta.
-
-<tb>
-
-Niiden siveellisten periaatteiden ja ennakkotapausten mukaan, joita
-melodraamoissa tavallisesti noudatetaan, olisi pitänyt käydä niin,
-että Simmons nostettiin lattialta kuolleena, sydämen läpi ammuttuna.
-Mutta ehkä hänen sydämensä oli niin sitkeä, että luoti kilpistyi siitä,
-taikka niin pieni, ettei se täyttänyt sitä alaa, johon Ebbitt tähtäsi.
-Oli miten oli, sen sijaan että hän olisi kuolettavasti haavoittunut,
-huomattiin hänen saaneen luodin olkapäänsä läpi, jossa oli ilkeä ja
-paha haava, mutta ei sellainen, että se olisi riistänyt yhteiskunnalta
-hänen palveluksiaan. Hän oli tajutonna, kun Mellapont ja hänen
-miehensä tarttuivat häneen, ja kun hän palasi tajuihinsa, huomasi hän
-lepäävänsä Southernstowen sairaalan yksityisosastolla lääkärien ja
-sairaanhoitajattarien vaalimana. Ja neiti Prettynkin sallittiin parin
-vuorokauden kuluttua tulla katsomaan miesparkaa, jolloin hän kumartui
-Simmonsin puoleen, tiputtaen kyyneliä punaiselle pielukselle, ja
-ilmaisi kuiskaten, että Simmons oli sankari -- hänen sankarinsa.
-
-Kaikkialla maailmassa on kummallisia ihmisiä eikä Southernstowekaan
-ollut jäänyt niistä osattomaksi. Simmons Hackdalen palvonta, jonka
-neiti Pretty oli pannut alulle, levisi ja kukoisti. Totuus yhtyi
-siinäkin satuun, kuten kaikissa palvomisissa. Simmonsin maatessa
-valkoisessa vuoteessa ylistivät miehet häntä kapakoissa. Nuori Hackdale
-oli ihan yksinään ja muiden avutta tyynesti, hitaasti ja itsepäisesti
-vainunnut esille totuuden hiekkakuopassa tapahtuneesta murhasta ja
-sitten pelkäämättä käynyt murhaajaan käsiksi paljain käsin ollen
-vähällä menettää henkensä palvellessaan oikeutta. Hieno, teräväpäinen
-ja neuvokas nuori mies, sanoivat kannuja kallistelevat hölmöt,
-ja varmasti sellainen, joka vielä menisi pitkälle -- ehkäpä niin
-korkealle, että hänestä lopulta tulisi pääministeri. Järkeä hänessä
-oli pikkusormessaankin melkein enemmän kuin kaikilla kaupungin tai
-kreivikunnan viisastelevilla asianajajilla ja pöyhkeillä poliiseilla
-yhteensä. Eikö hän tehnyt tyynesti ja vaatimattomasti kaikkea sitä,
-mitä he eivät voineet saada toimeen lain suomilla keinoillakaan? Sitä
-ei voinut kieltää, ja nuori mies oli hyvin ansainnut luvatun palkinnon
-ja muutakin. Tällaisessa tapauksessa nero sai osakseen suosiota.
-
-Hänen parantumisensa edistyi, tosin hitaasti alussa, mutta sitä
-nopeammin sen jälkeen kun hän sai piilottaa rouva Champernownen ja
-neiti Prettyn maksumääräykset pieluksensa alle. Neiti Pretty antoi
-hänelle oman shekkinsä vain leikkikaluksi, kuten hän sanoi -- tuntui
-niin naurettavalta, sanoi hän Simmonsille ollessaan tämän luona
-toisella parista päivittäisestä vierailustaan, antaa tällainen mitätön
-osa siitä kokonaisuudesta, joka ennen pitkää tulisi olemaan Simmonsin
-oma ja johon kuului koko tyttö sydämineen ja rahoineen. Mutta Simmonsin
-mielestä oli millainen maksumääräys tahansa hyvin parantavaa laastaria,
-ja hän nukkui paremmin saatuaan sen ja toisenkin. Ja vihdoin hän
-huolellisen lääkinnän, hoidon ja ruokinnan ansiosta nousi ja poistui
-sairaalasta. Jokainen tahtoi puristaa hänen kättään ja saikin;
-neuvosmies Bultitude, entinen pormestari, kiitti häntä julkisesti
-High-kadulla siitä, että hän oli puhdistanut tahran kaupungin
-kunniallisesta nimestä. Tämän kaiken vaikutuksesta ja odottaessaan
-lähestyvää avioliittoaan neiti Prettyn kanssa ja matkustamista
-lemmittynsä tinakaivoksille Simmons vuokrasi itselleen komeamman
-asunnon ja tilasi monta uutta pukua räätäliltään.
-
-Sitten hän, yllään komea puku, hieno hännystakki, ja päässä
-silkkihattu, vei neiti Prettyn iltapäivän jumalanpalvelukseen
-Southernstowen tuomiokirkkoon eräänä sunnuntaina melkein heti kun
-oli kylliksi toipunut. Tuomiorovasti valitsi saarnan aiheeksi
-seitsemännenneljättä psalmin viidennenneljättä säkeen: "_Minä näin
-jumalattoman, sangen jalon ja valtiaan, joka levitti itsensä ja
-vihoitti niin kuin viheriä laakeripuu_." Hän selitti sitä hyvin
-tarkasti ja voimakkaasti, valaisten sitä lukemattomilla vertauskuvilla,
-joissa painosti erittäinkin sellaisia asioita kuin petosta, viekkautta,
-oveluutta, tekopyhyyttä, valehtelemista ja itsekkäisyyttä. Jos
-Simmonsia joskus olisi opetettu tutkimaan sydäntään tai tarkastamaan
-omaatuntoaan, olisi hän käynyt levottomaksi kuunnellessaan tätä
-saarnaa. Mutta hän oli virkeä ja täydellisesti tyytyväinen, mikä
-suurimmaksi osaksi johtui siitä, että hänen ympärillään kirkossa oli
-niin paljon tyhjiä tuoleja, että hän voi laskea uuden silkkihattunsa
-yhdelle niistä ja niin suojella sitä joutumasta omien tai toistenkaan
-jalkojen potkittavaksi, eikä hän lakannut pöyhistelemästä sittenkään,
-kun hän poistui tästä kunnioitettavasta rakennuksesta. Hän luuli
-itseään hyvin taitavaksi ja eteväksi mieheksi, ja neiti Pretty oli
-samaa mieltä. Mutta se johtui vain siitä, ettei Simmonsilla eikä hänen
-Cynthiallaan ollut lainkaan huumorintajua. Varmaankin he menestyvät
-mainiosti.
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKKONEULA ***
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm website
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that:
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's website
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our website which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This website includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/66783-0.zip b/old/66783-0.zip
deleted file mode 100644
index a69907c..0000000
--- a/old/66783-0.zip
+++ /dev/null