NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 8895 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..33a7e63
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #65928 (https://www.gutenberg.org/ebooks/65928)
diff --git a/old/65928-0.txt b/old/65928-0.txt
deleted file mode 100644
index cc2687c..0000000
--- a/old/65928-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8895 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of Toisten ihmisten lapset, by John Habberton
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: Toisten ihmisten lapset
-
-Author: John Habberton
-
-Translator: Anna Koskenjaakko
-
-Release Date: July 27, 2021 [eBook #65928]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: UTF-8
-
-Produced by: Tuula Temonen and Tapio Riikonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TOISTEN IHMISTEN LAPSET ***
-
-
-
-
-TOISTEN IHMISTEN LAPSET
-
-Kirj.
-
-John Habberton
-
-
-Jatkoa "Helenan pienokaisiin"
-
-
-Suomentanut
-
-Anna Koskenjaakko
-
-
-
-
-
-Jyväskylässä,
-K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
-1918.
-
-
-
-
-
-
-TOISTEN IHMISTEN LAPSET.
-
-
-
-
-Totuudenmukainen kertomus siitä kuinka eräs rouvashenkilö, joka
-täsmälleen tiesi kuinka toisten ihmisten lapsia oli kasvatettava,
-hoiti Helenan pienokaisia, ynnä luotettavalta taholta kuultu esitys
-saavutetusta menestyksestä.
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-
-Erään tunnetun, paljon moititun kirjan kirjottaja istui eräänä päivänä
-vaimoineen aamiaispöydässä, ja keskustelu kääntyi, kuten monta kertaa
-ennenkin, kahteen poikaviikariin, jotka olivat tuottaneet niin paljon
-huvia joutavanpäiväisten kertomusten ihailijoille ja koko joukon
-mieliharmia enollensa. Kiitos tuon naisellisen jalomielisyyden, joka
-vaipan tavoin peittää onnellisessa avioliitossa olevien miesten
-viat, rouva Burtonkin oli niin ylpeä miehestään, että ihaili yksinpä
-hänen kelvotonta kirjaansakin. Hän oli tehnyt loistavia yrityksiä
-puolustaa sitä sellaisissakin kohdissa, joita ei mikään voinut
-pelastaa. Mutta hänen miehensä tietämättömyys lastenhoitoa koskevissa
-asioissa oli usein pannut hänen arvostelukykynsä kovalle koetukselle.
-Edellämainittuna aamuna arvosteluhalu oli erikoisen kiihkeä joko
-senvuoksi, että sillä viime viikon kuluessa oli ollut harvinaisen vähän
-tilaisuutta toimintaan, tai siksi, että muroliha nimestään huolimatta
-oli sitkeää. Kirjottajalle ei jäänyt ollenkaan aikaa johdonmukaisten
-taistelusuunnitelmien laatimiseen, sillä hänen täytyi kiinnittää
-koko huomionsa itsepuolustukseen. Kuten viisas kenraali, joka tietää
-vastustajansa ylivoimaiseksi, hän yritti sivustahyökkäyksiä, mutta
-kaikkien näiden tehottomuus kävi heti selväksi ja ne otettiin vastaan
-ansionsa mukaisella halveksumisella.
-
-"Pannessani merkille, Harry", sanoi rouva Burton, "kuinka vähän
-todellista henkilökohtaista huomiota sinä kiinnitit Willyyn ja Toddyyn
-vaikka kuvitteletkin rakastavasi heitä kuten veriheimolaisia ainakin,
-tekee mieli uskoa, että muutamat ihmiset tosiaankin odottavat lasten
-kehittyvän kuten metsän puut ihan ilman huolenpitoa tai kasvattamista."
-
-"Minä käytin suurimman osan ajasta", sanoi herra Burton hyökäten
-paistinsa kimppuun suuremmalla tarmolla kuin mitä olisi aamiaispöydässä
-odottanut herrasmieheltä, jonka virka oli varsin vähän rasittava --
-"minä käytin suurimman osan ajastani pelastaakseni heidän vanhempainsa
-omaisuutta ja heidät itsensä perikadosta. Milloin olisi minulla ollut
-tilaisuutta tehdä enemmän?"
-
-Rouva Burtonin tyynille kasvoille levisi hänen vastatessaan tietoisen
-ylemmyyden tunteen synnyttämä hymy, jonka avomielisyys ei tehnyt
-sitä vähemmin kiduttavaksi: "Eiköhän sentään! Sinä tuhlasit aikaasi
-koettaessasi korjata nuoren mielen kompastuksia, sen sijaan että sinun
-olisi pitänyt ohjata pienokaisia niin, että väärään suuntautunut tarmo
-olisi käynyt mahdottomaksi. Parempi karttaa kuin korjata."
-
-Herra Burton oli aina vihannut sananlaskuja, ja kun hän ei tiennyt
-mistä rouva Burtonin äsken käyttämä sanantapa oli peräisin, niin hän
-mielessään teki viisaan Salomon syntipukiksi ja ajatteli asioita, joita
-ei oikeauskoisiin korviin milloinkaan saa edes kuiskata. Rouva Burton
-jatkoi:
-
-"Sinun olisi pitänyt terottaa heidän mieliinsä rauhan, järjestyksen,
-siisteyden ja itsekurin välttämättömyyttä. Etkö usko, että jos olisit
-tehnyt siten, niin heidän puhtaat pikku sydämensä olisivat olleet
-kaikelle tälle vastaanottavaisia ja olisivat toimineet sen mukaan?"
-
-Herra Burton vastasi aito amerikkalaiseen tapaan:
-
-"Luuletko rakkaani, ettei näiden hyveiden välttämättömyydestä heille
-koskaan puhuttu? Etkö ole koskaan kuullut karkeaa mutta kuvaavaa
-lausetapaa, että hevosen voi viedä veden luo, mutta sitä ei voi
-pakottaa juomaan?"
-
-Todellisesta välittömyydestä johtuvalla innolla rouva Burton kiersi
-sananlaskun rakentaman esteen, sen sijaan että olisi koettanut raivata
-sen pois tieltä.
-
-"Sinun olisi ainakin pitänyt tehdä voitavasi selittääksesi heille
-asioiden syvällisempää merkitystä", sanoi rouva Burton. "Silloin he
-olisivat ilmaisseet oman hienomman käsityksensä kaikesta ympärillä
-olevasta."
-
-Herra Burton katseli ihmetyksellä, melkeinpä ihaillen tuota puhdasta,
-hienoa olentoa, joka älynsä voimalla niin päivänselvästi ymmärsi
-toiminnan todelliset syyt, ja miellyttävällä nöyryydellä hän huomautti:
-
-"Sanoppas, kuinka selittäisit maantien pölyn sisäisen merkityksen,
-niin että nämä pojat voisivat kulkea kuivan tien poikki kohottamatta
-jaloillaan ympärilleen tomun sädekehää, joka on kylläkin huomattava,
-vaikkei se olekaan kirkas?"
-
-"Et saa laskea leikkiä vakavista asioista, Harry", sanoi rouva Burton
-nopeasti koetettuaan kuitenkin ilmeisesti ensin keksiä vastausta.
-"Tiedäthän, että omatunto ja kauneusaisti muodostavat nuhteettomaksi
-jokaisen henkilön elämän, joka antautuu niiden vaikutuksen
-alaiseksi ja tiedäthän, että puhtaimmat luonteet ottavat helpoimmin
-vastaan vaikutuksia. Jos miehet ja naiset, miten virheellisiksi
-ja kelvottomiksi heidät sitten varhaisempina elinpäivinään lie
-kasvatettukin, saattavat kohota kauneuteen ja valoon, kun joutuvat
-oikean johdon alaisiksi, niin mitä voisi tullakaan niistä, joista on
-sanottu: sellaisten on taivasten valtakunta?"
-
-Herra Burton vaistomaisesti taivutti päätään kuullessaan vaimonsa
-viimeiset sanat. Mutta hän kohotti sen nopeasti, kun viimemainittu
-lausui väitteen, jonka arvatenkin aiheutti hänen juuri ilmaisemansa
-pyhä lause:
-
-"Sinä sallit heidän puhua niin hirvittävän epäkunnioittavasti pyhistä
-asioista", sanoi hän.
-
-"Niinkö rakkaani", vastusteli uhri, "sinun pitää merkitä muutamat
-näistä virheistä lasten vanhempien tilille. Minä en ole ollenkaan
-vastuussa heidän tavoistaan, ja heidän erikoinen tapansa puhua, kuten
-sinä sanot pyhistä asioista, on heillä vanhempien suoranaista perintöä.
-Tom Lawrencen mielestä ei ikinä se seikka, että joku henkilö mainitaan
-raamatussa, anna tälle ehdotonta pyhyyden etuoikeutta, ja Helena on
-hänen kanssaan samaa mieltä."
-
-Rouva Burton yskähti. On hämmästyttävää mikä ajatusten paljous saattaa
-mahtua hienostuneeseen yskähdykseen. Joka tapauksessa tuo lievä
-kurkkuvika, jota rouva Burtonin yskähdys ilmaisi, valmisti hänen
-miestään täydellisesti siihen, mitä tuleman piti.
-
-"Minä luulen", sanoi rouva Burton hitaasti, ikäänkuin ääneen
-ajatellen, "että juuri perinnön kautta lapset saavat monta moitittavaa
-ominaisuutta, joista heitä itseään soimataan, pikku raukat. En
-ymmärrä, miten voisin vähimmässakään määrässä hyväksyä tämän Tomin ja
-Helenan ajatuksen, sillä Maytonit ja äitini suku ovat aina erikoisesti
-kunnioittaneet pyhiä asioita. Tiedän varsin hyvin, että olet oikeassa
-syyttäessäsi virheistä vanhempia lasten asemasta, mutta en käsitä
-kuinka he saattavat suvaita niitä toisissaankaan. Mutta suvuthan _ovat_
-erilaisia."
-
-Rouva Burton kohotti tätä sanoessaan lautasliinaansa ja pyyhkäisi
-erikoisella huolella pari leivänmurusta vaatteistaan. Siunattu olento!
-Hänessäkin piti olla joku inhimillinen heikkous, jotta hänen miehensä
-tulisi vakuutetuksi siitä, ettei hän sentään ollut liian hyvä tähän
-maailmaan, ja tämä johtopäätös syntyperän paremmuudesta, tuo jokaisen
-naisen lempiajatus -- Eevaa lukuunottamatta -- vastasi erinomaisesti
-tarkotustaan. Hänen puolisonsa kärsi rangaistuksen kuten hyvät miehet
-tällaisissa tapauksissa aina tekevät, vaikka hän nopeasti ojensikin
-kahvikuppinsa saadakseen enemmän sokeria ja kysyi äänellä, jossa
-itsehillintä oli selvästi havaittavissa:
-
-"Mitä muuta, rakkaani?"
-
-Rouva Burton, joka äkkiä ymmärsi aseman, nousi nopeasti tuoliltaan ja
-sovitti rikoksensa tuolla yleisesti käytännössä olevalla tavalla, joka
-riittää miehen ja vaimon kesken. Sitten hän sanoi:
-
-"Vain yksi seikka vielä, sinä rakas vanha poika, ja sekin on
-luullakseni edelläsanotun toistamista. Vanhemmat ovat yhtä leväperäisiä
-kuin rakastavat enotkin kasvattaessaan lapsiaan, sen sijaan että
-tarkkaan pitäisivät heitä silmällä. Vanhemman ja viisaamman järjen
-leima olisi painettava lapseen hänen älynsä ensi heräämisestä lähtien,
-niin että pienokaisen luonne tulisi varmaan määrätyksi, sen sijaan,
-että se nyt jää sattuman varaan."
-
-"Ja tietysti tuon leiman painaa helposti yksinpä lyhyellä lomalla oleva
-rakastunut enokin?"
-
-"Aivan varmaan; villipedotkin tulevat usein kesyiksi isäntänsä tahdon
-vaikutuksesta."
-
-"Mutta entä jos näillä vaikutuksille alttiilla pikku olennoilla on omat
-ajatuksensa, toivomuksensa ja pyrintönsä?"
-
-"Täysikasvuinen tahto vie niistä voiton."
-
-"Mutta jos he panevat vastaan?"
-
-"Se ei muuta asiaa", sanoi rouva Burton ojentautuen tuumaa, paria
-pitemmäksi.
-
-"Luuletko todellakin, että saisit heidät tottelemaan itseäsi?" kysyi
-herra Burton katsellen häntä niin kunnioittavasti, kuin jos vastaus
-tulisi ehdottomasti pätevältä taholta.
-
-"Aivan varmaan", vastasi rouva.
-
-"Totta totisesti!" huudahti hänen miehensä, "mikä merkillinen
-yhteensattuma! Juuri niin minäkin olin päättänyt, kun ensiksi otin nuo
-pojat hoitooni. Ja kuitenkin --"
-
-"Ja kuitenkin sinä erehdyit", sanoi rouva Burton. "Miten toivonkaan,
-että olisin ollut sinun sijassasi!"
-
-"Samaa minäkin toivon, rakkaani", sanoi herra Burton, "tai ainakin
-toivoisin sitä, ellen muistaisi, että jos sinulla minun asemastani
-olisi ollut nuo lapset hoidossasi, ei olisi sattunut ainoatakaan noista
-onnettomuuksista, joiden avulla sinusta tuli rouva Burton."
-
-Rouva hymyili miellyttävästi vastatessaan:
-
-"Onhan minulla vielä siihen tilaisuus. Totta puhuen -- onpa ikävää,
-etten ole vielä oppinut pitämään sinulta mitään salassa -- minä _olen_
-ryhtynyt juuri sellaiseen kokeeseen. Ja olen varma, että Tom ja Helena,
-samoin kuin sinäkin pian huomaatte, että minä olen oikeassa."
-
-"Toivottavasti teet tämän kokeen sillä aikaa kun minä olen keväisillä
-kauppamatkoillani", huudahti herra Burton äkkiä. "Tai", jatkoi hän,
-"ellei se tapahdu silloin, toivon sinun rakastavan minua tarpeeksi
-paljon antaaksesi minulle hyvissä ajoin tiedon, niin että voin,
-valittaen poistumistani, siksi aikaa lähteä kotoa. Milloin se tulee
-tapahtumaan?"
-
-Rouva Burton vastasi katseella, jonka hänen miehensä ymmärsi aivan
-väärin. Mutta silloin tulikin vastaus odottamattomalta taholta. Kuului
-yhtämittaista hurjaa ovikellon soittoa ja yhtä hurjia lyöntejä,
-nähtävästi tiilikivenkappaleella ulko-ovelle.
-
-Sitä seurasi hirveätä ovien läiskettä, ja eteisestä kuului kopinaa
-kuin olisi siellä ollut joukko sotahevosia, ja kimakka ääni huusi:
-"Minä tulin titään entikti!" ja voimakkaampi, matalampi ääni virkkoi:
-"Minäpäs!" Ja sitten samalla kun rouva ja herra Burton hypähtivät
-tuoleiltaan kasvoillaan hämmästynyt kysymys, ruokasalin ovi avautui, ja
-Willy ja Toddy syöksähtivät sisälle kuin kanuunasta ammuttuina.
-
-"Halloo", huudahti Willy -- se oli olevinaan tervehdys -- ja Toddy
-kiemurtautui irti tätinsä syleilystä vetäen talon mäyräkoiraa hännästä.
-"Kuulkaapas! Me olemme saaneet uuden pikku lapsen, ja Toddy ja minä
-olemme tulleet tänne jäädäksemme muutamaksi päiväksi; isä sanoi niin.
-Minusta ei teillä ole ollut ollenkaan hyvä aamiainen", lopetti Willy
-luotuaan arvostelevan katseen pöytään.
-
-"Ja te on vain näin pitkä!" sanoi Toddy, jonka käsistä Terry koira oli
-nopeasti vetänyt häntänsä syöksymällä päättävästi ulos ovesta -- "vain
-näin pitkä!" toisti Toddy asettaen pyöreät kätensä muutaman tuuman
-päähän toisistaan ja rypistäen kasvojensa joka lihasta siten ikäänkuin
-tehostaakseen uuden tulokkaan tavatonta pienuutta.
-
-Rouva Burton suuteli tavallista hellemmin sekä miestänsä että tämän
-sisarenpoikia ja kysyi oliko pienokainen poika vai tyttö.
-
-"Oi, sehän se onkin hauskinta", sanoi Willy. "Se on tyttö. Olen niin
-kyllästynyt sellaiseen poikajoukkoon -- sillä tiedätkös, Toddy on yhtä
-paha kuin kokonainen joukko, kun minun täytyy pitää hänestä huolta. Nyt
-meillä vain on puuhaa, kun emme tiedä, minkä nimen hänelle antaisimme.
-Äiti käski meitä ajattelemaan maailman suloisinta asiaa, ja minä
-ajattelin heti paikalla hillopiirakkaa; mutta Toddy ajatteli nekkuja,
-ja silloin isä sanoi, ettei kumpikaan niistä kelpaa pikku tytön
-nimeksi. En ymmärrä mikseivät ne ole yhtä hyviä kuin ruusut ja orvokit
-ja kaikki muut, joiden mukaan pikku tytöt saavat nimensä."
-
-Tämän Willyn selostuksen kestäessä oli Toddy lakkaamatta toistanut:
-"Minä -- minä -- minä -- minä -- minä --!" kuten täsmällinen
-parlamentin jäsen, joka tahtoo saada varmuuden siitä, että
-puheenjohtaja on hänet huomannut.
-
-Innoissaan hän ei muutamaan hetkeen huomannut, että veli oli
-lopettanut, mutta lopuksi hän puhkesi: "Ja minä -- minä -- minä -- minä
-annan hänelle kilpikonnani ja opetan häntä leipomaan tavileipiä, joitta
-on jutinoita."
-
-"Älä puhu joutavia!" sanoi Willy sanomattoman halveksivalla äänellä.
-"Tytöt eivät välitä sellaisista. Minä annan hänelle sinisen
-kaulaliinani ja vien hänet ajelemaan pukinrattaillani."
-
-"Minä annan hänelle kuitenkin toukkia", sanoi Toddy sen näköisenä kuin
-olisi temmannut voiton tappion kidasta.
-
-"Niittä hän vajmatti pitää, tillä niillä on kauniit tujkit, jotka ovat
-aivan vihjeät ja punatet ja jutkeat niinkuin näitten vaatteet."
-
-"Ettekä voi uskoa, kuinka paljon Toddyn ja minun piti rukoilla
-ennenkuin saimme sen", sanoi Willy. "Tuntuu ihan pahalta, kun sitä
-ajattelen. Niin monta päivää ja viikkoa ja kuukautta!"
-
-"Niin", sanoi Toddy. "Ja Willy tahtoi välittä lopettaa, tillä hän
-ajatteli, että Jumalalla oli niin kiije, ettei hän ehtinyt meitä
-kuulla. Tilloin minä aina tanoin hänelle, että Jumala on meidän hyvä
-itämme ja juuji tellainen kuin itien pitää olla ja hän aina kuuntelee
-kaikkein entikti, mitä pikku pojat tanovat -- niin tanoo äiti. Ja vauva
-tuli. Ja meidän täytyi olla hyvin kilttejä. Minkätähden te ette ole
-hyvin kiltit ja jukoile paljon? Ehkä teillekin tilloin annettaitiin
-jakat tievä, pikku vauva?"
-
-Terryn ilmestyminen katkaisi keskustelun, sillä molemmat pojat
-lähestyivät sitä ryhtyen ajamaan sitä samassa innokkaasti takaa.
-Koska Terry tunsi poikien tavat ja tiesi, ettei niillä kelvottomilla
-ollut sääliä, niin se pakeni metsään ja pojat palasivat hengästyneinä
-takaisin ja istahtivat pettyneinä kaivon kannelle. Rouva Burton, joka
-seisoi akkunan ääressä miehensä olkaan nojautuneena, katseli heitä
-hellästi ja kuiskasi:
-
-"Noilla pikku raukoilla on jo ikävä kotiin. Nyt on aika minun ryhtyä
-toimeen. Pojat!"
-
-Molemmat pojat katsahtivat akkunaan. Rouva Burton muodosti miellyttävän
-näyn siinä akkunan pieleen nojautuneena, ja hänen miehensä seurasi
-ihailevalla tarkkaavaisuudella hänen sanojaan. "Pojat, tulkaapas sisään
-niin juttelemme kauniisti äidistä."
-
-"En minä viitti puhua äidittä", sanoi Toddy, jonka äänessä oli vieras,
-vihainen sointu. "Minä tahdon koijan."
-
-"Mutta äiti ja pienokaiset ovat paljon hauskemmat kuin koirat", koetti
-rouva Burton sovitella luoden vihaisen katseen mieheensä, joka oli
-naurahtanut Toddyn huomautukselle.
-
-"Ei minun mielestäni", sanoi Willy miettiväisesti. "Äidin ja vauvan
-saamme aina nähdä, mutta Terryä saamme nähdä vain harvoin, eikä se
-tahdo koskaan nähdä meitä."
-
-"Rakkaani", sanoi herra Burton ystävällisesti, "jos pidät lukua toisten
-kokemuksista, niin neuvoisin sinua antamaan poikien omin päin unohtaa
-pettymyksensä. He tekevät sen joka tapauksessa omalla tavallaan sinusta
-huolimatta."
-
-"On olemassa kokemuksia", vastasi rouva Burton kylmän arvokkaasti,
-"joista on hyötyä vain siksi, että niistä näkyy niiden oma arvottomuus.
-Kuka tahansa osaa jättää lapset selviytymään omin päinsä. Oletteko,
-poikaseni koskaan kuulleet kertomusta pikku Liisa Lerppahuulesta?"
-
-"En", kiljasi Willy sellaisella tavalla, että se olisi voinut lamauttaa
-kenen tahansa, joka ei ollut vakuutettu syntyneensä hallitsemaan.
-
-"No niin. Liisa Lerppahuuli oli pieni sievä tyttö", alkoi rouva Burton,
-"lukuunottamatta sitä, että hän aina oli pahalla tuulella, kun asiat
-eivät menneet hänen mielensä mukaan. Eräänä päivänä hän leikitteli
-siten, että piilotti karamellinsa ja etsi sen jälleen. Mutta silloin
-hän sattuikin piilottamaan sen niin hyvin, että unohti, missä se oli.
-Hän alkoi silloin murjottaa, ja äkkiä tuli sade ja sulatti karamellin,
-joka oli koko ajan ollut aivan nurkan takana."
-
-"Onko Tejjy aivan nujkan takana", kysyi Toddy hypähtäen äkkiä seisomaan
-Willyn omissa mietteissään raapustellessa hiekkaa kenkänsä kärjellä.
-Willy sanoi:
-
-"Jos hän olisi syönyt karamellin silloin kun se hänellä oli, ei siitä
-olisi ollut hänelle mitään harmia."
-
-Herra Burton kiirehti viereiseen huoneeseen voidakseen vapaasti nauraa
-osottamatta kunnioituksen puutetta. Sillä välin rouva Burton muisti,
-että oli aika soittaa palvelijoita korjaamaan aamiaisen pöydästä.
-Hetken kuluttua hän palasi akkunaan, mutta pojat olivat kadonneet.
-Saman tien oli hävinnyt suuri saviruukku, yksi noita perintönä kulkevia
-esineitä, joita miehet vihaavat, mutta joita naiset rakastavat enemmän
-kuin pukuja tai jalokiviä. Rouva Burtonilla oli oikea kiihko valmistaa
-säilykkeitä, jotka tulevaisuudessa joutuisivat jonkun kelpo sukulaisen
-nautittaviksi, ja kysymyksessä oleva kiviastia oli tuona aamuna
-huolellisesti huuhdottu ja pantu aurinkoon kuivamaan. Myöhemmin siihen
-pantaisiin vadelmahilloa.
-
-"Harry", sanoi rouva Burton, "olisitko hyvä ja kävisit ulkoa noutamassa
-ruukun. Varmaankin se nyt jo on kuiva."
-
-Herra Burton vilkaisi kelloaan ja vastasi:
-
-"Minun täytyy pitää kovaa kiirettä ehtiäkseni junaan; mutta pojat
-tulevat varmaan kotiin päivälliselle, silloin voit saada tietää missä
-ruukku on."
-
-Herra Burton kiiruhti asemalle, ja hänen vaimonsa riensi yhtä
-nopeasti poikia etsimään. Mutta vaikka kuinka huolellisesti olisi
-tarkastanut lähiseutua, ei heistä näkynyt jälkeäkään. Rouva Burton
-kutsui keittäjättären ja sisäkön avukseen, ja nuo kolme naista läksi
-kukin tietään talon lähellä olevan, pientä metsää kasvavan alueen
-läpi. Pian rouva Burton kuuli tuttuja ääniä ja kulkiessaan niitä
-kohti hän joutui ulos metsästä lähelle poikien oman kodin takapihaa.
-Lähemmäksi tultuaan hänelle selvisi, että äänet tulivat Lawrencen
-varastohuoneesta. Hän saapui ovelle parhaiksi näkemään, kuinka pojat
-kaatoivat hänen rakkaaseen ruukkuunsa nestettä kahdesta pullosta,
-joista toisen kyljessä oli kirjotus: "Meksikolaista hevosvoidetta",
-toisen: "Parasta kärrynrasvaa." Ruukku oli täynnä vihreitä tomaatteja.
-Pojat huomasivat tätinsä läsnäolon, ja Toddy virkkoi hymyillen samalla
-kertaa luottavasti ja saavuttamastaan menestyksestä iloiten:
-
-"Me panemme tinulle tomaatteja täilöön, kun tinä kejjoit meille pienen
-tievän kejtomukten. Juuji näin äiti aina tekee, me emme vain voineet
-taada kuumakti tuota tavajaa, jota on pulloitta."
-
-Rouva Burtonin sanavalmius näkyi jossakin määrin pettäneen, ja kun hän
-nopeasti läksi astumaan poispäin pitäen kumpaakin sisarenpoikaansa
-kädestä, määritteli Willy hänen tunteidensa laadun huutamalla:
-
-"Voi, Alice täti! älä purista kättäni niin kovasti!"
-
-"Pojat", sanoi rouva Burton, "miksi te otitte ruukun ilman lupaa?"
-
-"Mitä?" kysyi Willy. "Tarkotatko että miksi me sen otimme?"
-
-"Tietysti juuri sitä."
-
-"Siksi, että me tahdoimme valmistaa sinulle yllätyksen."
-
-"Siinä te toden totta onnistuitte", sanoi rouva Burton empimättä.
-
-"Tinun täytyy valmittaa _meille_ yllätyt", sanoi Toddy. "Yllätyktet ovat
-niin hautkoja. Itä valmittaa meille niin paljon, paljon yllätyktiä. Ne
-ovat jotkut jintatokejia, mutta banaanit ovat kaikkein hautkimmat."
-
-"Mitä sanoisitte, jos teidät suljettaisiin koko aamupäiväksi pimeään
-huoneeseen miettimään pahaa tekoanne?" kysyi rouva Burton.
-
-"Uu-ui!" vastasi Willy, "ei se olisi mikään yllätys; niin meille
-tehdään aina, kun olemme tehneet jotakin pahaa, jonka isä ja äiti
-sitten huomaavat. Mutta unohdithan ottaa säilykkeet mukaasi kotiin;
-minun mielestäni sinä olet tuhma, kun saat lahjoja ja yllätyksiä."
-
-Rouva Burton ei vastannut, eikä tuhlannut aikaa keskusteluun. Mutta
-oman huoneensa ovelle tultuaan hän kuitenkin kääntyi ja sanoi:
-
-"Nyt saatte, pojat, leikkiä, missä vain haluatte pihamaalla, mutta ette
-saa lähteä karkuun, ettekä tulla sisälle, ennenkuin minä kutsun teitä
-kello kaksitoista. Minulla on tänä päivänä paljon tehtävää, eikä minua
-saa häiritä. Koetatteko, pojat, olla kiltit?"
-
-"Kyllä minä ainakin koetan", vakuutti Toddy kääntäen pienet vilpittömät
-kasvonsa ylöspäin odottaen suudelmaa. Ja hän kiskoi tätiänsä alaspäin
-siksi, että ylettyi kiertämään kätensä hänen kaulaansa ja syleilemään
-häntä hellästi. Willy taas näkyi vaipuneen omiin ajatuksiinsa, mutta
-oven sulkeminen havahdutti hänet. Hän työnsi oven auki ja huusi:
-
-"Alice täti!"
-
-"Mitä?"
-
-"Tule tänne -- minulla on sinulle asiaa."
-
-"Sinun on tultava minun luokseni, Willy, jos sinulla on jotakin
-kysyttävää", sanoi rouva Burton arkihuoneesta.
-
-"Niin, minä tahdoin vain kysyä, kuinka Jumala loi ensimäisen ampiaisen
--- aivan ensimäisen, mitä milloinkaan on ollut olemassa?"
-
-"Aivan samoin kuin hän loi kaiken muun", vastasi rouva Burton, "Hän
-vain _tahtoi_, ja kaikki syntyi."
-
-"Ottiko Noak sitten ampiaisia arkkiinsa?" jatkoi Willy; "Minä en
-ainakaan ymmärrä kuinka hän saattoi estää niitä pistämästä omia
-poikiansa ja tyttöjänsä. Ja jos ne olisivat pistäneet, olisi ne
-tietysti heti tapettu."
-
-"Kysy minulta kaikkea tuota aamiaisen jälkeen", sanoi rouva Burton,
-"silloin kerron kaikki mitä tiedän. Juokseppas nyt ulos leikkimään."
-
-Ovi sulkeutui, ja rouva Burton istuutui vähän hämillään pianon ääreen
-harjottelemaan. Hän oli soittanut tuskin kymmentäkään minuuttia,
-kun syvä huokaus, johon joku muu kuin hän itse oli syynä, sai hänet
-nopeasti kääntymään. Siinä seisoi Willy. Ankara nuhdesaarna pyöri jo
-rouva Burtonin kielellä, mutta syystä tai toisesta jäi tämä ainaisiksi
-ajoiksi Willyltä kuulematta. Jälkeenpäin selitti rouva Burton
-vaikenemisensa johtuneen siitä, että Willy oli niin perin surullisen
-näköinen. Hän näet uskoi, että Willyn omatunto oli selvittänyt hänelle,
-kuinka sopimaton tuo ruukkujuttu oli, ja että hän nyt oli tullut
-tunnustuksille.
-
-"Alice täti", sanoi Willy, "tiedätkö täti, ei teidän puutarhanne ole
-mistään kotoisin! Siellä ei ole kilpikonnaa, jota sieltä voisi etsiä
-puutarhan päästä päähän, eikä siellä ole hauskaa ruohokenttää, jolle
-voisi heittäytyä, kuten meillä kotona."
-
-"Etkö, poikaseni, voi ymmärtää", sanoi rouva Burton, "että me
-järjestämme kotimme ympäristöineen niinkuin meistä on hauskinta,
-ottamatta lukuun pienten, täällä vieraisilla käyvien pikku poikien
-makua."
-
-"Mutta se ei ole minusta ollenkaan hyvin tehty", sanoi Willy. "Isä
-sanoo, että meidän täytyy aivan yhtä paljon pitää huolta muiden
-ihmisten huvittamisesta kuin omastamme. En minä tahtonut laittaa
-sinulle tuota säilykeruukkua, mutta kun Toddy sanoi, että se olisi
-sinusta hauskaa, niin minä menin sitä laittamaan, sen sijaan, että
-olisin pyytänyt päästä erään ohitse ajavan miehen rattaille. Samalla
-tavalla pitää sinun tehdä puutarhan suhteen."
-
-"Lähdehän nyt ulos", sanoi rouva Burton. "Sanoinhan, ettette saisi
-tulla sisälle, ennenkuin minä kutsun."
-
-"Katsos, minä tulin sisälle, hyrrääni hakemaan -- minä panin sen
-ruokasaliin sisälle tullessani, mutta ei se ole siellä. Tahtoisin
-tietää, mihin sinä olet sen pannut, ja miksi eivät ihmiset voi antaa
-pikku poikien tavaroiden olla rauhassa!"
-
-"Kuules Willy", sanoi rouva Burton kääntyen äkkiä pianotuolillaan,
-"minusta tuntuu, että täällä jossakin lähettyvillä on paha pikku poika.
-Ajatellaanpas, että minä kadottaisin jotakin -- --"
-
-"Se oli viidentoista pennin hyrrä", sanoi Willy, "ei se ollut niin vain
-_jotakin_."
-
-"Kuvittele sitten, että minä olen hukannut hyrrän", sanoi rouva Burton,
-"mitä luulisit minun tekevän, jos minä sen hyvin, hyvin mielelläni
-tahtoisin takaisin?"
-
-"Sinä pyytäisit palvelustyttöä sitä etsimään -- sitähän minäkin
-tahtoisin", sanoi Willy.
-
-"En minä tekisi ollenkaan niin", sanoi rouva Burton. "Koeta ajatella,
-mitä järkevän ihmisen tulisi tällaisessa tapauksessa tehdä."
-
-Nolona Willy seurasi kengänkärjellään erästä maton kuviota ja näytti
-olevan kokonaan ajatuksiinsa vaipuneena. Mutta yht'äkkiä hänen kasvonsa
-kirkastuivat, hän katsahti arkaillen ylös ja sanoi riemastuneena:
-
-"Nyt tiedän."
-
-"Arvasinhan, että sinä sen keksisit", sanoi rouva Burton rohkaisevasti
-syleillen ja suudellen Willyä. Tämä lopetti toimituksen kuitenkin hyvin
-lyhyeen.
-
-"Tämä on voitto, josta annan tietoja päälikölleni, tuolle rakkaalle
-vanhalle tyhmeliinille", sanoi rouva Burton itsekseen, kääntyessään
-soittokoneeseensa päin. Mutta ennenkuin hän jälleen saattoi päästä
-'vuorovaikutukseen' säveltäjän kanssa, ryntäsi Willy huoneeseen kasvot
-loistavina, kadoksissa ollut hyrrä kädessä.
-
-"Sanoinhan minä tietäväni, mitä sinä tekisit", sanoi hän, "ja minä
-tein juuri samalla tavalla. Minä rukoilin Jumalaa, että se löytyisi.
-Minä menin yläkertaan huoneeseen, jossa ei ollut ketään, suljin oven
-ja polvistuin ja sanoin, 'rakas Jumala, siunaa kaikkia ja auta etten
-minä olisi niin paha ja auta minua löytämään hyrräni ja suo, ettei
-minun tarvitse rukoilla sitä niin kauvan kuin vauvaa. Kristuksen tähden
-aamen'. Ja sitten kun minä tulin alakertaan, oli hyrrä juuri siinä,
-mihin olin sen pannutkin. Kuules, Alice täti, minusta tuntuu, että
-aamiaisesta jo on kulunut hirveän pitkä aika; eikö sinulla ole antaa
-pikku pojille leivoksia ja appelsiineja?"
-
-"Lasten ei pidä koskaan syödä aterioiden välillä", sanoi rouva
-Burton viipymättä. "Se pilaa heidän ruuansulatuksensa, ja he tulevat
-ärtyisiksi."
-
-"Silloin minä luulen, että ruuansulatukseni on jo nyt pilalla", sanoi
-Willy, "sillä minä olen joskus hirveän äreä, ja Mike sanoo, ettei
-pilaantunutta munaa voi pilata. Minulle olisi parasta saada leivos --
-sellaisista, joissa on rusinoita ja sitruunaa, pidän eniten."
-
-"Mutta vain tämä yksi ainoa", sanoi rouva Burton itsekseen
-mennessään ruokasalin kaapille. Hän oli saanut vastustamattoman
-halun kätkeä kasvonsa. "Enkä minä hiisku sanaakaan Harrylle", hän
-jatkoi päättävästi. "Tuossa on Toddyllekin", sanoi rouva Burton, "ja
-pitäkääpäs nyt kummatkin mielessänne, ettette saa tulla sisälle,
-ennenkuin teitä kutsutaan!"
-
-Willy läksi, ja hänen tätinsä sai kokonaisen tunnin olla niin rauhassa,
-että se melkein häiritsi häntä; hän lähetti kutsumaan poikia sisälle.
-Willy tuli kovalla touhulla ja kiireissään kysymään, mitä täti halusi,
-ja kysymättä hän selitti, kuinka paljon hauskempi Burtonin kanakoppi
-oli kuin heidän siellä kotona, johon pikku poikien oli aivan mahdoton
-päästä sisälle. Toddy astuskeli vastahakoisesti taloa kohti, mutta
-pysähtyi sitten ja istuutui nurmikolle, jossa hän kieriskeli ikäänkuin
-jokin olisi häntä hyvin vaivannut.
-
-"Mikä sinun on, Toddy", kysyi rouva Burton, jonka tarkka silmä huomasi,
-että tuo nuori mies oli hyvin levoton.
-
-"Niin", sanoi Toddy, "kun minä menin kanan petään, jotta oli muutamia
-munia, ja olin olevinani kanaäiti, joka hautoo ja titten tulee
-poikatia, joitta toitet ovat jutkeita ja toitet valkeita tai muttia
-ja kaikitta niittä tulee niin hejttaitia untuvapalloja ja ne tulevat
-minun vuoteeteeni nukkumaan joka yö, ja minä ajattelin, että minä annan
-yhden valkoititta jakkaalle pikku vauva-titkolle ja yhden tinulle, kun
-tinä olit niin kiltti, ja titten jotkut ne taat taavat poikatia, ja
-minä ittuuduin petään, tiliä minulla ei ollut höyheniä ja tiedätköt,
-kun minä noutin ylöt, ei tiellä ollut jälellä kuin ilkeää puujoa. Ja
-minutta tuntuu oikein pahalta."
-
-Rouva Burton käsitti heti tilanteen ja huusi: "Toddy, istu heti maahan.
-Willy, juokse kotiin ja pyydä Maggielta Toddylle puhdas puku. Jane,
-valmista kylpy."
-
-"En minä ittu maatta", vikisi Toddy. "Tuntuu niin pahalta ja minä
-tahdon, että minua pidetään hyvänä."
-
-"Täti pitää sinusta niin paljon, Toddy", sanoi rouva Burton hellästi.
-"Eikö se ole sinulle mieleen?"
-
-"Ei!" huudahti nuori mies painokkaasti, "tuollaitetta pitämitettä ei
-ole mitään apua pikku pojille, joilla on vaatteet munatta. Minä tahdon,
-että tulet ulot ja ittut minun viejettäni ja pidät minua hyvänä."
-
-Toddyn silmät sanoivat enemmän kuin hänen huulensa, ja rouva
-Burton riensi ulos hänen luokseen kietaistuaan varovaisuuden
-vuoksi leveän liinan vyötäisilleen. Toddy tervehti häntä
-ylitsevuotavalla hellyydellä, josta oli omat seurauksensa. Sen saattoi
-tarkkaamattominkin silmä havaita rouva Burtonin aamupuvusta Willyn
-palatessa. Toddy kiedottiin huolellisesti halkomattoon ja vietiin
-kylpyhuoneeseen, ja kun hän sieltä läksi pois, oli hän niin tyytyväinen
-kohteluun ja hoitoon, että hän sanoi:
-
-"Päätenkö minä joka päivä kylpyyn, jot minä koetan hautoa tinulle
-kananpoikatia?"
-
-Aamupäivän tapahtumat päättyivät tunnin myöhästyneeseen
-aamiaispäivälliseen, niin että rouva Burton sai pitää kiirettä
-pukeutuessaan päiväkäyntejä varten. Hän ei kuitenkaan kadottanut
-mielenmalttiansa niin, että olisi unohtanut mahdollisen vaaran, jolle
-hänen kotinsa hänen poissa ollessaan saattoi joutua alttiiksi. Siksipä
-hän kutsuikin pojat luokseen, ja heidän mieliinsä hänen onnistui
-terottaa iltapäivän velvollisuudet ja oikeudet. Hänen miehensä olisi,
-kuten kaikki miehet, ja miesten tapaan surkeasti sokeana lasten
-todelliselle luonteelle, varmaankin arvellut, että tällaisessa
-tapauksessa tarvittiin vain peitettyjä uhkauksia ja rumaa lahjomista;
-mutta rouva Burton oli sukupuolelleen ja omaksumillensa periaatteille
-uskollinen. Hän vetosi yhä edelleen lasten parempaan "minään".
-
-"Lapsukaiset", sanoi hän kietoen kätensä kummankin pojan ympäri. "Alice
-tädin täytyy tänäpäivänä mennä ulos tunniksi tai pariksi. Kukahan
-mahtanee sill'aikaa pitää huolta kodista?"
-
-"Minä tulen kanttati", sanoi Toddy antaen suudelman seurata pyyntöään.
-
-"En voi ottaa sinua mukaan, rakkaani", sanoi rouva Burton suudellen
-takaisin Toddya. "Matka on sinulle liian pitkä, mutta täti palaa
-rakkaan pikku Toddynsa luokse niin pian kuin hän vain voi."
-
-"Tinä menet jalan tinne, mihin menet, etkö menekin?" sanoi Toddy
-luikerrellen pois tätinsä sylistä. "Titten en tahdo lähteä kanttati, en
-vaikka mikä oliti."
-
-Rouva Burtonin ote höltyi huomattavasti, mutta hän ei unohtanut
-velvollisuuttaan.
-
-"Kulkaapas pojat", sanoi hän. "Eikö teistä ole hauska nähdä koteja,
-jossa kaikki on kauniisti järjestyksessä, niin kuin teillä kotona ja
-täällä?"
-
-"On _minusta_", sanoi Willy. "Minusta tuntuu, että taivaassa on melkein
-sellaista; arkihuoneita ja tauluja ja kirjoja ja piano. Mutta taivaassa
-ei tarvitse koskaan lakaista, eihän, eihän siellä ole ollenkaan roskia
-ja likaa. Mutta millähän Jumala huvittaa pikku enkeleitä, kun he
-tahtovat leipoa savileipiä, eivätkä voi?"
-
-"Alice täti selittää sen sinulle, kun täti tulee takaisin, Willy, mutta
-pikku enkelit eivät tahdo koskaan leipoa savileipiä."
-
-"Mutta isä sanoo, ettei ihmisten mieli muutu, kun he kuolevat", sanoi
-Willy, "ei suinkaan pikku poika-enkeltenkään mieli silloin muutu."
-
-Rouva Burton päätti mielessään, että hän joskus sopivampana aikana
-antaisi pojille järjestelmällistä uskonnonopetusta, joka voisi korjata
-langon puutteelliset kuvaukset. Tällä hetkellä aurinko kuitenkin
-jo kiiruhti painumaan Aasiaa kohti, eikä hänellä vielä näyttänyt
-olevan nimeksikään toivoa siitä, että tavarat kodissa säilyisivät
-vahingoittumattomina.
-
-"Molemmathan te pidätte huoneista, joissa kaikki on paikoillaan",
-jatkoi rouva Burton, kun Toddy vitkasteli.
-
-"_Minä_ en pidä", sanoi Toddy. "Ne ovat tellaitia paikkoja, joitta itot
-ihmitet aina tanovat 'ei taa kotkea pikku pojille, jotka tahtoitivat
-pitää hautkaa'."
-
-"Mutta Toddy", puheli rouva Burton, "huvitteleminen on samaa kuin oppia
-iloitsemaan kaikesta kauniista. Aivan maailman alusta asti ovat ihmiset
-miettineet, millä keinoin saada kotinsa oikein kauniiksi."
-
-"Mutta eivät ainakaan Adam ja Eva", sanoi Toddy, "Jumala oli laittanut
-heille kaikki valmiikti, ja hän antoi heidän tehdä mitä ikinä he
-tahtoivat. Kyllä kait Kainilla ja Abelilla oli hautkempaa kuin kellään
-muilla pojilla maailmatta."
-
-"Oi, ei suinkaan", sanoi rouva Burton, "hehän eivät koskaan saaneet
-olla tuossa kauniissa puutarhassa. Heidän vanhempansa saivat koko
-lailla vaivata päätään, että saisivat kotinsa kauniiksi. Ajatteleppas
-vain, kuinka monen ihmisen on täytynyt miettiä ja suunnitella,
-ennenkuin maailma on voinut tulla niin kauniiksi, kuin mitä se
-nykyään on! Kun katselet äitisi ja minun vierashuoneita, näet, kuinka
-tuhansien, ehkä miljoonien ihmisten on täytynyt tehdä työtä, ennenkuin
-kaikki mitä niissä on, on voitu aikaansaada."
-
-"No voi ihmettä!" huudahti Toddy, jonka silmät ihmetyksestä
-suurenemistaan suurenivat, "tehän on kauhean kummallitta!"
-
-"Niin, ja kaikki viisaat ihmiset, jotka nykyään elävät, tekevät hekin
-samoin", jatkoi rouva Burton, jota saavuttamansa menestys suuresti
-rohkaisi, "ja pikku poikien tulisi koettaa tehdä samoin. Jokaisen
-tulisi koettaa iloita siitä mikä on kaunista, sen sijaan, että hän
-vahingoittaa sitä. Hänen tulisi tahtoa parantaa, ei pahentaa. Pikku
-poikienkin pitäisi näin ajatella."
-
-"Kyllä minä koetan muittaa ten", sanoi Toddy katse kaukana harhaillen,
-"minutta on niin hijveän hautkaa, kun pikku pojat ajattelevat tamoja
-atioita kuin itot ihmitet."
-
-"Rakas pikku poikani", sanoi rouva Burton nousten, "ethän tahdo, että
-Alice tädin kodissa mikään joutuu epäjärjestykseen, ethän? Sinä tahdot
-hoitaa kaikkea hänen poissaollessaan, aivan kuin olisit aikamies, etkö
-tahdokin?"
-
-"Kyllä, ihan vajmatti", sanoi Toddy.
-
-"Ja minä myöskin", sanoi Willy.
-
-"Te olette molemmat oikein miehekkäitä poikia, ja minä tuon teille
-mukanani jotakin oikein hauskaa", sanoi rouva Burton suudellen molempia
-poikia jäähyväisiksi. "Kas vaan!" kuiskasi hän itsekseen astuessaan
-ulos puutarhaportista. "Mitähän minun herrani ja mieheni sanonee
-kuullessaan tästä saavuttamastani voitosta! Hän olisi jättänyt lapset
-palvelijain huostaan; minä olen ylpeä siitä, että olen jättänyt
-heidät heidän itsensä hoidettaviksi." Kun rouva Burton paria tuntia
-myöhemmin palasi, oli häntä eteisovella vastassa kaksi hyvin likaista
-pikku poikaa, jotka olivat hyvin jännittyneen ja tärkeän näköisiä.
-"Me teimme juuji niin kuin tinä kätkit, Alice täti", sanoi Toddy. "Me
-emme kotkeneet mihinkään, me ajattelimme vain, miten voitimme laittaa
-maailman kauniimmakti. Tulet nyt vaan kattomaan."
-
-Kiiruhtaen käyntiään rouva Burton seurasi poikia vierashuoneeseen.
-Huonekalut, taulut, kirjat ja pikku esineet olivat kaikki aivan kuin
-hänen lähtiessään; muutamia parannuksia oli kuitenkin suunniteltu ja
-jo osaksi toimeen pantu. Eräs useita metriä pitkä, laattiasta kattoon
-ulottuva alaston osa seinää, jolla vain muutamia tauluja riippui, oli
-kauvan aikaa loukannut rouva Burtonin taiteellista silmää. Nyt hän sai
-nähdä, että muutkin, joilla on hyvä maku, tunsivat samoin.
-
-"Minusta ei mikään huone ole hauska, jos ei ole kukkia", sanoi Willy.
-"Isän ja äidin mielestä on myöskin niin, ja siksi me ajattelimme, että
-tekisimme sinut iloiseksi, jos hankimme kukkia tänne."
-
-Laattialla oli hevoskuormallinen kiviä kasassa, jonka järjestelystä
-ei puuttunut aistia. Kivet muodostivat jonkunlaisen keinotekoisen
-vuoren; ja tämän huipulla sekä tunkeutuneena jokaisen kiven koloon
-ja halkeamaan oli koko joukko maantiehiekkaa. Muutamista kivien
-halkeamista pisti esiin jonkun verran kuihtuneita sananjalkoja,
-joista selvästi saattoi nähdä, että niitä oli moneen kertaan kivien
-koloon soviteltu ja että ne olivat moneen kertaan pudonneet kuivaan
-hiekkaan, joka osaksi peitti niiden juuria. Kiviröykkiön juurta
-kiersi usean metrin pituinen rönsy Virginialaista kiertokasvia, ja
-huipulta luikertelihe alas huolellisesti oksitettu Datura strammonium
-(hulluruoho). Nuo kolme kaunosielua katselivat hetkisen sanattomina;
-sitten Toddy katsahti ylös enkeli-ilmein ja sanoi:
-
-"Eiköt ole kaunitta?"
-
-"Minä toivon, että se, mitä meille tuot, on jotakin hirveän hauskaa",
-huomautti Willy, "sillä tuossa oli kauhean paljon työtä. En ole
-koskaan elämässäni ollut niin väsynyt. Äidin kukka on suuressa
-laatikossa, mutta me emme löytäneet mitään laatikkoa, emmekä löytäneet
-palvelustyttöjä, että olisimme heiltä voineet kysyä. Tämä ei ole se
-hulluruoho, jonka kukat ovat aivan kuin kauniit maljat, mutta isä
-sanoo, että tämä on paljon terveellisempi kuin se toinen viljelty laji.
-Sananjaloilla näkyy olevan jano, mutta kun minä en oikein tiennyt,
-kuinka minä niitä kastelisin, ilman että matto kastuisi, päätin odottaa
-siksi kun sinä tulet kotiin, että voisin sinulta kysyä."
-
-Silkkihameet vain vähän kahahtivat -- ja pojat olivat yksin. Kun
-herra Burton puoli tuntia myöhemmin palasi kaupungista, huomasi hän,
-että hänen vaimonsa oli harvinaisen vähäpuheinen, ja että kaksi
-poikaviikaria torikoreista seuloi hiekkaa eteismatolle ja rakenteli
-kivikasoja rakennuksen edustalle.
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-Kokeilupäivänsä jälkeisenä aamuna Willyn ja Toddyn täti heräsi
-tavallista enemmän tietoisena siitä, kuinka vastuunalaista ja
-raskasta elämä oli. Kun hänen miehensä kertoi, että pian tulisi
-suuri muinaisesineiden ja fajanssiteoksien huutokauppa, ei se
-voinut tavallisessa määrin herättää hänen mielenkiintoansa. Rouva
-Burtonin keittäjätärkin sai turhaan odottaa valppaan emäntänsä
-aikaista aamukäyntiä. Rouva Burton mietti, mikä hänen monista
-velvollisuuksistaan poikia kohtaan joutuisi ensin täytettäväksi;
-mutta kun hän oli pitkän aikaa sitä pohtinut pääsemättä mihinkään
-lopputulokseen, tuli aina avulias sallimus hänen avukseen. Pojat
-heräsivät ja alkoivat niin kauheasti kolistella suoraan hänen päänsä
-päällä, että hän silmänräpäyksessä päätti aika läksytyksen olevan
-ensimäisen järjestyksessä. Pukeuduttuaan nopeasti meni hän poikien
-huoneeseen ja huomasi siellä kolinan johtuvan siitä, että jykevä,
-vanhanaikainen yksijalkainen pöytä lensi huoneen toisesta päästä
-toiseen. Työntövoiman muodostivat kahdet tukevat pikku käsivarret.
-
-"Hei, Alice täti!" sanoi Willy. "Olen niin hirveän iloinen siitä että
-tulit. Tämä pöytä on veturi ja tiedätkös, minun nurkkani on New York
-ja Toddyn Hillcrest, ja Toddy on toisessa paikassa lipunmyyjänä ja minä
-toisessa. Mutta veturissa ei ole kuljettajaa, ja meidän on pitänyt sitä
-lykätä, mutta ei ole ollenkaan hauskaa lipunmyyjille tehdä niin paljon
-muuta työtä kuin omaansa. Nyt sinä voit tulla veturinkuljettajaksi.
-Hyppää junaan!"
-
-Tilapäinen veturi sysättiin mukavuuden vuoksi rouva Burtonin luo, mutta
-se tehtiin niin suurella voimalla, että se järkytti arveluttavassa
-määrin hänen tasapainoaan. Siitä huolimatta sai hän sanotuksi:
-
-"Tämäkö on äidinkin vierashuoneen kaluston kohtalo?"
-
-"Ei", sanoi Toddy, "meillä ovat hienot huoneet aina lukitut. Niin, ja
-titten itä otti kejjan kaikki pyöjät poit meidän pöydänjaloitta -- itä
-tanoi että pöydät olivat liian liikkuvaitet."
-
-"Pikku poikien ei pitäisi koskaan ottaa luvatta toisten ihmisten
-tavaroita", sanoi rouva Burton sysäten melkein mielenosotuksellisella
-päättäväisyydellä pöydän paikoilleen. "Eikä heidän pitäisi käyttää
-esineitä muuhun, kuin mihin ne ovat tarkotetut. Onko kumpikaan teistä
-milloinkaan nähnyt pöytää radalla?"
-
-"Tietytti, kyllä me olemme nähneet", sanoi Toddy viipymättä.
-"Hillcjettittä on tiipipöytä ja Jejtteyttä on toinen -- kuinka vetujit
-muuten voitivat kääntyä ympäji!"
-
-"On aika pukeutua aamiaiselle", sanoi rouva Burton lähtiessään vähän
-nolona.
-
-Pojat ilmestyivät pöytään niin pian kuin kello oli soinut, nälkäisinä
-kuin sudet. Rouva Burton oli juhlallisen näköinen, kopautti
-paistiveitsen varrella pöytään, ja kaikki päät kumartuivat isännän ja
-emännän hiljaa itsekseen siunatessa ruokansa. Kun aikaihmiset nostivat
-päänsä, näkivät he, että kahdet pikku kasvot olivat yhä vielä visusti
-kätkettyinä kaksiin pikku käsiin. Rouva Burton nyökkäsi kunnioittavasti
-kumpaankin päin herättääkseen siten miehensä huomiota, ja itsekseen hän
-päätteli, että noin syvään kiitokseen vaipuneet sielut olivat sopivampi
-maaperä paremmallekin hengelliselle kylvötyölle, kuin mitä Tom ja
-Helena Lawrence milloinkaan olivat tehneet. Vähitellen kymmenen pikku
-sormea kuitenkin erkani ja hyvin suuret silmät tirkistelivät raoista
-kysyvästi; sitten Willy äkkiä otti kädet pois silmiltään, oikaisihe
-tuolillansa ja sanoi:
-
-"Mutta Harry eno! oletko taas unohtanut ruokaluvun?"
-
-Ja Toddy huomautti luoden syyttävän katseen enoonsa ja toisen, hyvin
-nälkäisen paistiin:
-
-"Minä luin tiunaukteni _viitikymmentä_ kejtaa."
-
-"Yksi kerta olisi riittänyt, Toddy", sanoi rouva Burton.
-
-"Mikti et tinä titten tanonut yhteen kejtaan", kysyi Toddy.
-
-"Sanoinhan minä; meidän ei tarvitse puhua ääneen, että Jumala meitä
-ymmärtäisi", selitti rouva Burton.
-
-"Ehkä tinun ei tajvitte", sanoi Toddy, "Minutta on niin jumaa kuitkata
-atioita Jumalalle. Kun minä kuitkaan, tanoo äiti: 'Toddy, mikti
-kuitkaat? Häpeätkö jotakin?' Ehkä eno ja tinä molemmat häpetitte
-jotakin."
-
-Herra Burton halusi kiihkeästi antaa vaimollensa jonkun asiaa koskevan
-vihjauksen, mutta ei sitä uskaltanut, kun kahdet niin kärkkäät korvat
-olivat kuulemassa. Onnellinen tuuma juolahti hänen mieleensä, ja hän
-sanoi kurjalla saksankielellä:
-
-"Eikö ole sopiva aika ryhtyä parannuspuuhiin?"
-
-Ja kieliopin kaikkien sääntöjen mukaisesti ja moitteettomasti ääntäen
-rouva Burton vastasi: "Se on tuleva pian."
-
-"Tuo on kauhean hauskaa puhetta", sanoi Willy, "minä tahtoisin osata
-puhua sillä tavalla. Aivan niin risaiset, likaiset miehet puhuvat
-isälle toisinaan ja sitten hän antaa heille oikein paljon lantteja.
-Milloin sinä ja Alice täti olitte likaisia ja risaisia ja opitte
-puhumaan noin?"
-
-"Willy! Willy!" huudahti rouva Burton, "tuhannet rikkaat ja kauniit
-ihmiset puhuvat niin -- kaikki saksalaiset."
-
-"Puhuvatko he Jumalallekin niin?" kysyi Willy.
-
-"Tietysti", sanoi rouva Burton.
-
-"Hyvät ihmiset!" puhkesi tuo nuori mies. "Hänen täytyy olla hirveän
-viisas, että hän ymmärtäisi heitä."
-
-Herra Burton toisti kysymyksensä saksaksi, mutta rouva Burton vaikeni,
-hyvin vakavana, tuskin huomattavasti rypistäen kulmakarvojaan.
-
-"Millä te pojat ja teidän tätinne aijotte huvitella tänään?" kysyi
-herra Burton.
-
-"Luulen, että tulee sade", sanoi Willy katsoen ulos ikkunasta, "niin
-että on varmaan parasta, että Alice täti kertoo meille satuja koko
-päivän. Me emme saa koskaan tarpeeksemme saduista."
-
-"Aivan niin!" huudahti rouva Burton, jonka kasvoilta pilvet hälvenivät
-jättäen ne tavallista loistavammiksi.
-
-"Onko tinun päättäti paljon kejtomuktia?" kysyi Toddy heilutellen
-ilmassa haarukkaansa välittämättä siitä, että haarukassa olevasta
-lihapalasesta tippui kastiketta hänen kädelleen.
-
-"On, paljon," sanoi rouva Burton. "Ajatteleppas! Noin kymmenisen vuotta
-sitten kuulin pyhäkoulussa kertomuksia, eikä minulla koskaan ole ollut
-ketään, kenelle niitä kertoa."
-
-"En minä juuri välitä pyhäkoulukertomuksista", sanoi Willy ja näytti
-muistelevan jotain vastenmielisiä asioita. "Niiden lopussa on aina
-jotakin, joka pilaa kaiken hauskan -- jotakin siitä, että pitää olla
-kiltti pikku poika."
-
-"Alice tädin kertomuksissa ei ole sellaista loppua", sanoi herra
-Burton toivoen salaisesti, että hänen vaimonsa antautuisi vain
-yksinkertaisesti poikia huvittamaan. "Hän tietää, että pikku pojat
-tahtovat olla kilttejä, ja hän tahtoo nähdä heidät myöskin iloisina."
-
-"Alice täti kertoo teille vain sellaista, joka teitä ilahduttaa, Willy,
-täti lupaa sen", sanoi rouva Burton iloiten jo edeltäkäsin varmasta
-menestyksestään. "Heti aamiaisen jälkeen saa Harry eno mennä menojansa,
-ja sitten kerron teille mitä te vain haluatte."
-
-"Ja taammeko leivoktia myötkin?" kysyi Toddy. "Aina kun äiti kejtoo
-meille tatuja, antaa hän meille leivoktia, että ittuitimme hiljaa,
-emmekä telmiti."
-
-"Ei mitään leivoksia", sanoi rouva Burton ystävällisesti mutta
-päättävästi. "Aterioiden välillä syöminen pilaa pienten poikien
-ruuansulatuksen, ja he tulevat hyvin kärtyisiksi."
-
-"Juuri niin taisi olla Terry koiran laita eilen", sanoi Willy. "Se
-jyrsi puutarhassa luuta, vaikkei ollut ruoka-aika ja kun minä tartuin
-sen takajalkoihin ja yritin leikkiä, että se oli työntökärryinä, se
-puri minua."
-
-Herra Burton taputti ystävällisesti Terryä ja antoi sille
-lihankappaleen, kun se ensin oli sitä lasten suureksi iloksi pyytänyt
-istuutuen takajaloilleen. Sitten hän riensi kaupunkimatkalleen
-sitä ennen sydämellisesti suudeltuaan vaimoansa ja katse hellää
-levottomuutta loistaen toivottanut hänelle hauskaa päivää. Rouva Burton
-vei lapset mukanansa kirjastoon ja otti esille pienen raamatun.
-
-"Minkälaista kertomusta haluatte ensin kuulla?" kysyi hän selaillen
-hitaasti lehtiä.
-
-"Abjahamitta, tillä hän melkein tappoi jonkun", sanoi Toddy innokkaasti.
-
-"Oi ei!" huudahti Willy, "vaan Jeesuksesta, sillä Hän oli aina hyvä
-kaikille."
-
-"Rakkaat lapset!" sanoi rouva Burton. "Hyvyys kaunistaa aina ihmisiä,
-eikö niin?"
-
-"Kyllä", sanoi Willy, "paitsi silloin kun he puhuvat siitä pikku
-pojille. Sano, Alice täti, miksi hyvät ihmiset aina kuolevat?"
-
-"Luultavasti siksi, että Jumala tarvitsee heitä, Willy", sanoi rouva
-Burton.
-
-"Eikö hän sitten tarvitse minua", kysyi Willy innokas, kysyvä ilme
-silmissään.
-
-"Kyllä hän sinuakin tarvitsee, rakkaani", sanoi rouva Burton, "mutta
-hän tahtoo että ensin ilahdutat muita ihmisiä. Juuri siksi jätetään
-hyvin paljon ihmisiä maailmaan."
-
-"Miksi ei Jeesusta jätetty?" kysyi Willy. "Hän olisi voinut ilahduttaa
-ihmisiä enemmän kuin kaikki muut yhteensä."
-
-"Sen ymmärrät kunhan tulet suuremmaksi", sanoi rouva Burton.
-
-"Silloin minä tahtoisin kasvaa oikein, oikein nopeasti", sanoi Willy.
-"Miksi eivät pikku pojat voi kasvaa niinkuin kukat? -- pistettäisiin
-vain multaan, kasteltaisiin ja kitkettäisiin. Meidänkin parsamme kasvaa
-päivässä melkein puoli jalkaa."
-
-"Tinä olet epätiitti poika, kun tahdot tulla pittetykti multaan,
-Willy", sanoi Toddy, "enkä minä enää viitti tinun kanttati leikkiä.
-Äiti tanoo, etten minä taa leikki epätiittien poikien kantta".
-
-"Itse olet epäsiisti!" antoi Willy takaisin. "_Sinustahan_ on hauskaa
-leikkiä mullassa ja rupeat vain huutamaan, kun joku tulee panemaan
-vettä sinun päällesi. Sanoppas, Alice täti, kuinka kauvan ihmisten
-pitää olla maassa, kun he ovat kuolleet, ennenkuin he menevät
-taivaaseen?"
-
-"Luullakseni kolme päivää, Willy", sanoi rouva Burton.
-
-"Siksikö, että Jesuskin oli juuri niin kauvan?"
-
-"Niin, poikaseni."
-
-"Ja silloin menevät kaikki ne, joita Jumala rakastaa, taivaaseen?"
-
-"Niin, poikaseni."
-
-"Mutta isä sanoo muutamien ihmisten uskovan, etteivät kuolleet koskaan
-mene taivaaseen."
-
-"Älä huoli siitä, mitä he uskovat, sinä uskot niinkuin sinua on
-opetettu", sanoi rouva Burton.
-
-"Mutta minä tahtoisin tietää ihan varmasti."
-
-"Sen saat vielä kerran".
-
-"Silloin minä tahtoisin, että se kerta tulisi hyvin pian", sanoi Willy.
-"Lue meille nyt kertomus."
-
-Rouva Burton veti lapset lähemmäksi ja avasi jälleen raamatun. Silloin
-hän hämmästyksekseen huomasi Todddyn itkevän.
-
-"Minä en ole taanut puhua mitään niin pitkään aikaan!" huudahti Toddy
-kimakalla, värähtelevällä äänellä.
-
-"Mitä sinulla sitten olisi sanottavaa, Toddy", kysyi rouva Burton.
-
-"Minä tiedän kaikki ihmitten hautaamitetta, -- tiedän ihan vajmaan",
-sanoi Toddy. "Äiti kejtoi minulle kejjan tiitä kaikki. Ja eilen
-Willyllä ja minulla oli hautajaitet, vain meillä. Me löytimme
-pienen kuolleen linnun. Ja me kääjimme ten papejipalateen, kun ei
-leivinpulvejilaatikko ollut tajpeekti tuuji juumitajkukti, ja me
-kaivoimme pienen haudan, ja me polvittuimme ja jukoilimme pienen
-jukoukten, ja pyytimme Jumalaa ottamaan ten taivaateen, ja titten me
-panimme hautaan multaa, ja ittutimme ten täyteen kukkatia -- eikä
-titten muuta."
-
-"Niin, ja sitten me panimme kiven haudalle, haudan päähän, aivan
-niinkuin kuolleille aikaihmisille", sanoi Willy. "Me emme löytäneet
-sellaista, jossa olisi ollut kirjoitusta, mutta minä menin kotiin ja
-otin kuvakirjan ja leikkasin siitä pienen linnunkuvan ja liimasin sen
-kiinni kiveen tervalla, jota otin kauppiaan kärrynpyörästä, niin että
-kun enkeli, joka vie sieluja taivaaseen, tulee tästä ohi, voi hän
-nähdä, että siinä kuollut pikku lintu odottaa häntä."
-
-"Niin, ja tuo pikku lintu ei ole ollenkaan tellainen kuin me -- te
-ei ollenkaan ihmettele, miltä mahtaa tuntua pitää tiipiä, kun tulee
-enkelikti, tillä te oli tottunut käyttämään tiipiä ennenkuin te kuoli."
-
-"Linnut eivät pääse --" alkoi rouva Burton aikoen oikaista lasten
-tietoja ja mielipiteitä eläinten elämästä kuoleman jälkeen, mutta
-samassa välähti hänen mieleensä, että hänelläkin lapsuudessaan
-oli ollut omat pikku arvoituksensa, ja ettei hän varttuneena ja
-kokeneenakaan voinut löytää niihin vastausta. Siksipä hän päättikin
-joskus tuonnempana oikaista lasten käsitykset taivaallisista asioista
-tuntien syvästi tuon teon vastuunalaisuuden. Jokseenkin samaan aikaan
-pyysi keittäjätär päästä hänen puheilleen. Tämä valitti, että kaksi
-hopeista ruokalusikkaa oli hävinnyt. Rouva Burton oli kuohuksissaan
-ja hänen epäluulonsa heräsivät. Sen mielentilan tuntevat hyvin ne
-amerikalaisnaiset, jotka ovat niin onnettomia, että heidän täytyy pitää
-palvelijattaria.
-
-"Missä sisäkkö on?" kysyi hän.
-
-"Kyllä sitä ei tartte epäillä", sanoi keittäjätär, "kyllä taitaa
-vain olla joku herrasväestä ne ottanut." Ja keittäjjätär katseli
-tarkottavasti poikia. Rouva Burton kävi kiinni vihjaukseen.
-
-"Pojat", sanoi hän, "oletteko te käyttäneet tädin lusikoita?"
-
-"Emme", vastasi Toddy empimättä; mutta Willy näytti hyvin epävarmalta
-ja miettiväiseltä, ikäänkuin olisi tiennyt jotakin asiaa koskevaa,
-jota hän ei kuitenkaan tahtonut ilmaista, ei pelosta, vaan
-hienotunteisuudesta.
-
-"Mitä sinä sanot, Willy?" kysyi rouva Burton.
-
-"Niin, katsos täti", sanoi Willy suloisimmalla äänellään! "me
-tarvitsimme eilen jotakin, millä voisimme kaivaa hautaa pikku linnulle,
-emmekä me voineet ajatella mitään niin kaunista kuin lusikat. Olisihan
-siellä esillä ollut vaikka kuinka paljon läkkilusikoita, mutta pikku
-linnut ovat niin suloisia ja kauniita enkä minä sitten viitsinyt niin
-rumia lusikoita ottaa. Ja kun astiat päivällispesua varten olivat
-kootut suureen kasaan, ja kasan huipulla oli suuria hopealusikoita,
-niin minä otin kaksi -- niitä el oltu vielä pesty, mutta me pesimme
-ne oikein puhtaiksi; että jos pikku linnun sielu katseli meitä, se ei
-olisi tyytymätön."
-
-"Ja missä ovat lusikat nyt?" kysyi rouva Burton kiinnittämättä huomiota
-lasten mielentilaan ja kasvojen ilmeeseen.
-
-"En tiedä", sanoi Willy muuttuen samassa hetkessä aivan tavalliseksi
-pojaksi.
-
-"Mutta minäpät tiedän", sanoi Toddy, "minä pittin ne talteen, niin että
-kun me enti kejjan olemme talotilla, meidän ei tajvitte kuvitella, että
-pikku tikut ovat lutikoita."
-
-"Näytä heti paikalla minulle, missä ne ovat", sanoi rouva Burton
-käskevästi nousten tuoliltaan.
-
-"Lainaatko tinä niitä meille vajmatti, kun me enti kejjan leikimme
-talotilla oloa?" kysyi Toddy.
-
-"En", sanoi rouva Burton jyrkän painokkaasti.
-
-Nyrpeissään ja rystysillään silmiään hieroen vei Toddy hänet aivan
-puutarhan perälle, ja siellä erään vanhan omenapuun kyljessä olevassa
-ontelossa olivat kaivatut lusikat. Rouva Burton, joka rupesi pahoin
-pelkäämään, että siellä saattoi olla muutakin arvokasta omaisuutta,
-kaiveli tikulla koloa pohjia myöten ja pian hän löysikin sieltä yhden
-palttinaisista lautasliinoistaan.
-
-"Te on meidän pöytäliinamme", selitti Toddy, "ja tämä", -- kysymyksessä
-oleva esine oli avaamaton ranskansinappipurkki -- "tämä on
-täilykepujkki."
-
-Rouva Burton pisti omaisuutensa esiliinan taskuun, vei molemmat pojat
-sisälle, asetti heidät tarpeettomalla ankaruudella sohvaan istumaan,
-sulki ovet kokolailla painokkaasti, veti tuolin aivan vankien viereen
-ja sanoi:
-
-"Nyt pojat, saatte rangaistuksen siitä, että veitte luvatta tädin
-tavaroita pois kotoa."
-
-"Minä en tahdo taada telkätaunaa!" huusi Toddy äänellä, joka osaksi
-muistutti sahan viilaamista, osaksi öljynpuutteesta vinkuvaa
-kärrynpyörää.
-
-"En minä teitä lyö!" jatkoi rouva Burton, "mutta teidän täytyy oppia,
-ettette luvatta koske mihinkään. Jos nyt saisitte jäädä päivällisettä,
-luulen varmasti teidän aina muistavan, että äskeinen tekonne oli
-moitittava."
-
-"Minä ihan kuolen nälkään", huudahti Toddy purskahtaen itkuun.
-(Aamiaisesta oli tuskin tuntiakaan kulunut).
-
-"Panen teidät sitten tyhjään huoneeseen, ja saatte olla siellä kunnes
-luulette muistavanne."
-
-Toddy parkui aivan kuin hän olisi ollut kiinalaisen teloittajan uhrina,
-ja Willy oli niin onnettoman näköinen kuin nuori rakastunut mies, joka
-työllä ja tuskalla koettaa keksiä loppusointuja, mutta siitä huolimatta
-rouva Burton vei heidät tyhjään huoneeseen yläkertaan, pani kaksi
-tuolia kunkin nurkkaansa, istutti kummankin pojan omaan tuoliinsa ja
-sanoi:
-
-"Nyt ei kumpikaan teistä saa tulla pois tuolilta. Istukaa aivan hiljaa
-ja ajatelkaa kuinka pahoja te olette olleet Tunnin tai parin kuluttua
-tulen takaisin kuulemaan luuletteko voivanne olla kilttejä poikia."
-
-Kun rouva Burton poistui huoneesta, kaikui hänen jälkeensä niin
-läpitunkeva huuto, että olisi luullut sen voivan murtaa vahvat seinät
-ja kuulua yli puolen maailmaa. Mutta käännyttyään nopeasti rouva Burton
-rauhoittui, sillä Toddy, joka oli huudon päästänyt, ei ollut pudonnut
-tuoliltaan, ei saanut kaatuvataudin kohtausta eikä minkään myrkyllisen
-hyönteisen pistoa. Hän sulki oven, lukitsi sen, asetti hiljaa tuolin
-sen eteen ja istuutui kuuntelemaan. Kun Toddy oli tarpeekseen huutanut,
-syntyi hetken hiljaisuus. Sitten Willy alotti seuraavan keskustelun:
-"Tod!"
-
-"Mitä?"
-
-"Meidän täytyy tehdä jotakin."
-
-"Hakata Alice täti pikku palatikti -- te oliti minun mielettäni
-hautkaa."
-
-"Se olisi kauhean ilkeää", sanoi Willy, "mehän ensin olemme tuottaneet
-hänelle niin paljon ikävyyttä! Meidän täytyy tehdä jotain hyvää, aivan
-kuin isot ihmiset tekevät, kun he ovat olleet pahoja."
-
-"Mitä itot ihmitet titten tekevät?" kysyi Toddy.
-
-"No, he lukevat raamattua ja menevät kirkkoon", sanoi Willy. "Mutta
-sinä ja minä, me emme voi mennä kirkkoon, kun nyt ei ole sunnuntai eikä
-meillä ole raamattuakaan ja jos meillä olisi, emme osaisi sitä lukea."
-
-"Ei tehdä titten mitään muuta kuin ollaan vihaitia", sanoi parantumaton
-Toddy. "Minä tiedän mitä teemme" (tämä sanottiin lyhyen vaitiolon
-jälkeen,) "Tehdään niinkuin Magdalena äidin taulutta; te oli paha ja
-tuli tujullitekti; ollaan hijveän tujulliten ja pahantuuliten näköitiä.
-
-"Katto minua." Toddy ilmeisesti esitti havainnollisesti katuvaa ihmistä,
-sillä Willy kiiruhti sanomaan:
-
-"Ei minusta tuo ole ollenkaan hauskaa; sinä olet aivan kuin kuollut
-koiranpentu, jonka pää on kääntynyt sivulle. Tiedätkös mitä! Me emme
-osaa lukea raamattua niinkuin isot ihmiset, mutta me osaamme kertoa
-kertomuksia raamatusta ja onhan se aivan yhtä hyvä, kuin jos me
-lukisimme."
-
-"Kyllä, vajmatti", sanoi Toddy, jossa katuva mieli yht'äkkiä heräsi,
-"tehdään te. Minä tahdon tulla hijveän hyväkti."
-
-"Mutta mistä kerromme?" kysyi Willy.
-
-"Tiitä, kun Jeetut oli pikku poika", sanoi Toddy, "tillä hän oli
-_hijveän_ hyvä."
-
-"Ei", vastasi Willy; "me olemme olleet pahoja, ja meidän täytyy kertoa
-jostakin, joka oli kauhean paha. Eikö vanha Faarao sopisi."
-
-"Aivan vajmaan, kejjo minulle hänettä", sanoi Toddy. "No niin,
-Egyptissä asui vanha paha kuningas, joka piti kaikki israelilaiset
-siellä ja kovassa työssä, ja kun he eivät tehneet työtä, antoi hän
-heille selkään. Mutta sitten herttainen pikku Mooses lapsi, joka asui
-luodolla joessa, kasvoi aikamieheksi ja hän tappoi yhden Faaraon
-pahoista lyöjistä ja sitten hän kaivoi hänet maahan. Ja Jumala huomasi,
-että Mooses voisi auttaa häntä, ja niin Hän sanoi Moosekselle, että Hän
-halusi, että Mooses vaikuttaisi Faaraoon, niin että Israelin lapset
-saisivat mennä minne halusivat. Ja Mooses meni sanomaan sen Faaraolle.
-Mutta Faarao sanoi: 'Ei.' Sitten Mooses meni kertomaan Jumalalle ja
-Jumala vihastui hirveästi ja muutti kaiken veden joessa vereksi."
-
-"Oi voi!" sanoi Toddy. "Jot joku haluti tulla aivan vejitekti, ei hänen
-tajvinnut muuta kuin mennä kylpemään eikö niin?"
-
-"Mutta hän ei antanut niiden silloin mennä", jatkoi Willy. "Ja
-sitten Jumala antoi sammakkojen hyppiä maalle kaikista joista ja
-mutalätäköistä, ja ne menivät sisälle taloihin eivätkä ihmiset voineet
-estää niitä tulemasta."
-
-"Jotpa äiti ja minä olitimme tilloin olleet Egyptittä", sanoi Toddy,
-"tilloin ei äiti oliti voinut pakottaa minua jättämään jupitammakkoani
-ulot, kotka Jumala tahtoi, että niitä oli titällä huoneitta. Minä pidän
-jupitammakoitta, toittapäivänä minä nielatin yhden ja te meni menojaan
-kujkuttani alat."
-
-"Eikö se potkaissut sinua?" uteli Willy, jossa Toddyn juttu herätti
-luonnollisesti mielenkiintoa.
-
-"Ei te potkaittut!" sanoi Toddy. "Minä pujatin ten entin kahtia. Mutta
-kappaleet menivät titten yhteen ja titten te hyppäti ulot aivan päälaen
-läpi."
-
-"Näytäppäs reikää, mistä se tuli ulos", innostui Willy lähtien
-kiiruhtamaan yli laattian.
-
-"Te katvoi heti taat umpeen", kiiruhti Toddy selittämään, "ja tinä olet
-paha poika, kun tulet tuolilta poit, vaikka Alite täti juuji tanoi,
-ettet niin taiti tehdä. Jatka!"
-
-Willy palasi tuolilleen ja jatkoi:
-
-"Ja niin Faarao meni Mooseksen tykö ja sanoi: 'Jos pyydät että Jumala
-ottaa pois sammakot, saat sinä israelilaisesi -- en minä niistä välitä.
-Niin Jumala teki kuten Mooses oli pyytänyt, ja Faarao oli iloinen, kun
-hän oli päässyt sammakoista. Ja israelilaisia ei hän päästänyt. Ja kun
-Jumala ajatteli, että Faarao pakottaisi heitä olemaan siellä vielä
-kauvan, muutti hän kaiken mullan ilkeiksi lutikoiksi'."
-
-"Mitä pikku pojat titten tekivät, kun he tahtoivat leipoa tavileipiä?"
-kysyi Toddy.
-
-"_Kuiva_ multahan vain muuttui lutikoiksi", selitti Willy, "sellainen,
-jota me potkimme ilmaan maantiellä, tiedäthän!"
-
-"Oh", sanoi Toddy, "olikohan niiden joukotta kijppuja?"
-
-"En tiedä", sanoi Willy, "mutta ainakin siellä oli semmoisia, joita
-äidit pyydystävät hienoon kampaan, kun heidän poikansa ovat leikkineet
-likaisten ihmisten lasten kanssa. Ja vaikka Faaraon miehet luulivat
-olevansa kaikessa niin taitavat, huomasivat he, etteivät he voineet
-tehdä luteita."
-
-"Mitä"? sanoi Toddy, "tahtoiko Faajao taada litää lutikoita?"
-
-"E-e-eei, en minä usko", sanoi Willy. "Mutta hän ei ollut vielä tullut
-hyväksi, ja Jumala lähetti kokonaisia kärpäspilviä Egyptiin, eikä
-siellä päin ollut ollenkaan kärpässuojuksia ikkunoissa. Ja silloin
-Faarao tuli taas hyväksi, ja Jumala otti kärpäset pois, ja Faarao tuli
-taas pahaksi, ja Jumala teki kaikki lehmät ja hevoset sairaiksi, niin
-että ne kaikki kuolivat."
-
-"Eikö Faajao titten ollenkaan voinut mennä ajelemaan?" kysyi Toddy.
-
-"Ei", sanoi Willy. "Hänen täytyi kävellä, vaikka hänellä olisi ollut
-kuinka kiire tahansa asemalle. Ja siitä hän niin suuttui, että ei
-kuitenkaan antanut israelilaisten lähteä. Niin Mooses otti kourallisen
-tuhkaa ja heitti sen Faaraon edessä ilmaan ja kaikki egyptiläiset
-saivat heti paikalla ajoksia."
-
-"Minulla oli kejjan oikein ilkeitä paiteita", sanoi Toddy, "mutta eivät
-ne tulleet tuhkatta."
-
-"Ja Faarao sanoi taas 'ei' aivan yhtä äkäisesti kuin se setä, jonka
-kauniin tyttären kanssa Peter Gray tahtoi mennä naimisiin; sitten hän
-sai vielä enemmän murhetta. Jumala antoi suurten, raskaiden jääpalasten
-pudota alas taivaasta ja hän antoi ukkosen jylistä ja salamain
-kierrellä pitkin maata niinkuin meidän hyrrämme tekevät, ja se pilasi
-kaikki kasvit."
-
-"Mantikatko myötkin", uteli Toddy.
-
-"Niin."
-
-"Ja kauniit pikku ojvokit?"
-
-"Niin."
-
-"Faajao pajka!" huokasi Toddy. "Jatka."
-
-"Sitten rupesivat Faaraon ystävät sanomaan hänelle, että hän oli
-tyhmä, kun hän luuli, että hän voisi olla voimakkaampi kuin Jumala,
-ja Faaraokin ajatteli vähän niin. Sitten hän sanoi Moosekselle, että
-kaikki israelilaiset miehet saisivat lähteä, jos he tahtoivat, mutta ei
-ketkään muut."
-
-"Hyi kuinka Faajao oli häijy!" sanoi Toddy. "Kenenkä hän luuli
-keittävän juokaa ja menevän kouluun?"
-
-"En tiedä", sanoi Willy, "mutta kyllä kait hän siitäkin huolehti, sillä
-Jumala lähetti suuria heinäsirkkaparvia, ja ne söivät suuhunsa kaikki,
-mitä puutarhoissa kasvoi, ja ihmiset tulivat siitä ihan hulluiksi."
-
-"Tilloin he eivät vajmaankaan kieltäneet pikku poikiaan tappamatta
-heinätijkkoja, niinkuin äiti tekee. Olitinpa minä ollut tiellä! Mitä
-hän titten teki?"
-
-"Noo, hän oli sama vanha häijy mies kuin ennenkin", sanoi Willy. "Ja
-Jumala sanoi Moosekselle: 'Nosta kätesi hetkeksi taivasta kohden.' Ja
-Mooses teki niin ja Egyptissä tuli pimeä, paljon pimeämpi kuin meidän
-hiilikellarissa. Ihmiset eivät missään voineet nähdä mitään, ja sinne,
-missä he olivat, kun tuli pimeä, heidän täytyi jäädä moneksi päiväksi
-ja yöksi'."
-
-"Voi kauheata!" huudahti Toddy. "Eikö oliti hijveätä, jos Mootet
-pitäiti kätentä ojennettuna taivatta kohti, nyt juuji, kun me ittumme
-tättä tuoleillamme. Kyllä niin voi käydä. Huudetaan tätiä."
-
-"Ei hän nyt voi sitä tehdä", sanoi Willy, "sillä hän on kuollut.
-Ja emmehän me estä israelilaisia tekemästä, mitä he tahtovat.
-Silloin Faarao pelästyi kovasti ja käski Mooseksen ottamaan kaikki
-israelilaiset pois, mutta he eivät saisi viedä tavaroitaan muassaan
--- hyi, kuinka hän oli itsekäs! Mutta kun Mooses tiesi kuinka paljon
-köyhät israelilaiset olivat saaneet tehdä työtä hankkiakseen ne
-muutamat tavaransa mitä heillä oli, sanoi hän, etteivät he lähtisi,
-jolleivät he saisi viedä mennessään kaikkea, omaisuuttaan. Mutta siitä
-Faarao suuttui kovin ja sanoi: 'Menkää matkoihinne! Ja jos sinä joudut
-täällä vielä kerran minun käsiini, niin minä tapan sinut!' Ja Mooses
-sanoi: 'Älä ole huolissasi. Minua et näe, jollet sinä minua tarvitse'."
-
-"Eikä tuinkaan Faajao häntä nähnytkään", sanoi Toddy. "Ei kukaan mene
-käymään kuninkaiden luona vain tikti, että taitivat pääntä poikki
-hakatukti. Meidän kittanpoikatetkin ymmäjtävät etteivät tule Miken
-tykö, kun Mike tahtoo katkaitta niiltä päät. Entä titten!"
-
-"Niin, ja sitten Jumala sanoi Moosekselle jotakin, joka mahtoi hänestä
-tuntua aivan kauhealta. Hän sanoi Moosekselle, että seuraavana yönä
-enkeli tappaisi vanhimman pojan joka perheestä. Voi, kuinka iloinen
-minä olenkaan, etten minä elänyt siellä siihen aikaan! Tahtoisin niin
-mielelläni nähdä enkelin, mutta en, jos hän tekee minulle noin. Mitä
-sinä tekisit, jos enkeli tappaisi minut, Tod?"
-
-"Minä taitin tinun pojtliininukketi", sanoi Toddy empimättä, "ja vuohen
-jattaat. Entä titten!"
-
-"Jumala sanoi sen Moosekselle ja Mooses sanoi sen ihmisille ja hän
-käski heitä tappamaan karitsan, kastamaan sormensa sen vereen ja
-piirtämään ovenpieleen ristin, niin että kun enkeli kulki ohitse ja
-näki sen, ei hän tappanut _heidän_ suurinta poikaansa. Ja sinä yönä
-tuli enkeli maan päälle, ja kaikki heräsivät ja huusivat kauheasti
--- pahemmin kuin sinä toissapäivänä kun putosit rappusia alas --
-kun kaikki vanhimmat pojat ja tytöt kuolivat. Et olisi voinut mennä
-mihinkään kuulematta isien ja äitien itkua."
-
-"Haudattiinko ne kaikki?" kysyi Toddy.
-
-"Tietysti", vastasi Willy.
-
-"Mutta hyvät ihmitet! Tilloinhan pikku egyptiläitpojat, joita ei
-tapettu, taivat kattella kuolijoita kaiket päivät. Mitä Faajao nyt
-teki?"
-
-"Hän lähetti heti hakemaan Moosesta ja hänen veljeänsä ja sanoi heille,
-että hän oli ollut paha kuningas -- niin kuin he eivät olisi sitä
-ennestään tienneet. Ja hän käski heitä ottamaan kaikki Israelin lapset
-ja kaikki heidän tavaransa ja menemään heti matkoihinsa ja hän oli niin
-kiireissään, ettei hän huomannut kutsua Moosesta hautajaisiin; häneltä
-itseltään oli vanhin poika kuollut. Ja kaikki egyptiläiset tulivat
-ja rukoilivat israelilaisia kiiruhmaan matkaan -- he eivät voineet
-käsittää, miksi he viipyivät. He olivat niin iloisia, kun he pääsivät
-heistä, että he lainasivat heille kaikkea, mitä he tarvitsivat."
-
-"Tojttua ja leivoktiako myötkin", kysyi Toddy.
-
-"Ei", sanoi Willy ylenkatseellisesti. "Älä luule, että ihmiset,
-jotka lähtevät matkalle neljäksikymmeneksi vuodeksi, ensi työkseen
-ajattelevat syömistä. He lainasivat vaatteita ja rahaa ja kaikkea, mitä
-he vain voivat saada ja jättivät egyptiläiset suureen köyhyyteen. Ja
-sitten he läksivät matkaan."
-
-"Matkuttivatko he huvijunalla?" kysyi Toddy.
-
-"Ei", sanoi Willy. "Sellainen ihmisjoukko ei olisi voinut mahtua
-kaikkiin maailman huvijuniin. He ratsastivat kameleilla ja aasin
-selässä, ja muutamat heistä kävelivät."
-
-"Ei tuinkaan te ollut ollenkaan hautkaa", sanoi Toddy.
-
-"_Sinusta_ se olisi ollut hautkaa", sanoi Willy, Jos sinun aina olisi
-pitänyt tehdä työtä niin kuin noiden kaikkien. "Muistatkos kuinka äiti
-kerran pani sinut työhön; sinun piti viedä pois kaikki pölkynpäät,
-jotka olit kantanut uudelta rakennukselta kuistille? Silloin sinä
-läksit kävelemään kaupunkiin, jotta pääsisit siitä."
-
-"Ky-yyllää", vastasi Toddy venytellen, "mutta minä tietin että taitin
-ajaa kotiin, kun minua tultiin hakemaan. Mitä he titten tekivät?"
-
-"He läksivät matkustamaan kauniiseen seutuun, jonka Jumala oli
-Moosekselle osottanut, ja he kulkivat edelleen, kunnes he tulivat
-kauniin suuren meren rannalle, jossa ei ollut yhtään lauttaa -- en minä
-ymmärrä miksi Mooses vei heidät tuollaiseen paikkaan. Ehkä vain siksi,
-että Jumala tahtoi näyttää, etteivät mitkään lautat voi voittaa Häntä
---. Yht'äkkiä he näkivät suuren tomupilven pölähtävän ilmaan heidän
-takanaan ja jotkut sanoivat, että Faarao siellä lähestyi."
-
-"Minutta Faajao oli jo taanut heittä tajpeekteen", sanoi Toddy. "Tuliko
-hän jantaan heiluttamaan heille nenäliinaa jäähyväitikti?"
-
-"Ei", sanoi Willy. "Hän tiesi, ettei siellä ollut veneitä, ja siksi hän
-tuli hakemaan heitä takaisin tekemään työtä niinkuin ennenkin."
-
-"Minä olitin luullut hänen peljänneen, että Jumala heti tappaiti
-hänet", sanoi Toddy.
-
-"Ehkä hän pelkäsikin", sanoi Willy. "Mutta katsoppas, hän oli niin
-hirveän laiska, ettei tahtonut itse tehdä työtä -- isä sanoo, että on
-sellaisia ihmisiä, jotka mieluummin kuolevat kuin tekevät työtä."
-
-"Mitä he titten voivat tehdä", kysyi Toddy. "Eiväthän he voi ottaa
-itjaelilaitia tekemään työtä edettään, eiväthän?"
-
-"Ei", sanoi Willy, "mutta he tekevät samoin kuin israelilaisetkin
-tekivät; he lainaavat muiden ihmisten rahoja. Kun ihmiset näkivät,
-että Faarao oli tulossa, alkoivat he napista ja kävivät Mooses raukan
-kimppuun ja sanoivat hänelle, että hänen pitäisi hävetä, kun hän
-oli tuonut heidät niin kauvas tapettaviksi. Hehän olisivat voineet
-kuolla Egyptissä tarvitsematta kulkea niin kauvas. Mutta Mooses sanoi:
-'olkaa rauhassa. Jumala hoitaa tämän asian.' Silloin Jumala sanoi:
-'Mooses, nosta keppisi veden yli!' Ja samassa hetkessä kun Mooses tämän
-teki, meren vesi nousi kumpaakin reunaa ylös -- aivan niinkuin vesi
-kylpyammeessa toisinaan, kun me loiskimme -- ja meren pohjaa myöten
-kulki tie. Ja ihmiset kulkivat sitä pitkin."
-
-"Panivatko he entin kalottit jalkaanta", kysyi Toddy. "Tillä jot he
-eivät titä tehneet, taivat vajmaankin monet pikku pojat tukkapöllyä
-toitelle jannalle päättyään, kun heillä oli kengät tavetta."
-
-"Sitä minä en tiedä", sanoi Willy vähän mietittyään.
-
-"Minun täytyy muistaa kysyä sitä isältä. Mutta kun he kaikki olivat
-päässeet ylitse, alkoivat he jälleen napista, sillä Faaraon armeija
-tuli aivan heidän kintereillään."
-
-"Minutta he olivat tujhanitkijöitä kaikkityyni", sanoi Toddy.
-
-"Älä sano!" vastusteli Willy. "Minä luulen, että sinä olisit parkunut,
-jos sinä olisit astua tallustanut niinkin pitkän matkan savessa ja
-sitten näkisit kuinka joukko sotamiehiä ja sotavaunuja ja jousia ja
-keihäitä ja nuolia tulee sinua tappamaan. Mutta Jumala tiesi mitä oli
-tehtävä; Hän tiesi aina. Isä sanoo, että Hän aina tulee saapuville,
-vaikka luulisi, ettei Hän voi tulla. Hän sanoi Moosekselle, 'nosta
-keppisi jälleen veden yläpuolelle.' Ja Mooses teki niin, ja suuret
-vesimuurit kummaltakin puolelta syöksyivät alas. Ja Faarao ja koko
-hänen joutavanpäiväinen joukkonsa hukkuivat."
-
-"Itkivätkö Itjaelin laptet vielä tenjälkeen?" kysyi Toddy.
-
-"Ei paljoa", sanoi Willy. "He kulkivat kaikki yhdessä ja lauloivat."
-
-"_Minäpä_ tiedän mitä he lauloivat", sanoi Toddy. He lauloivat kaikki:
-"Hukkui Faajaon joukko, halleluijaa!"
-
-"Eivätpäs he sitä laulaneet", sanoi Willy. "He lauloivat sitä kaunista
-laulua, jota äiti joskus laulaa. 'Kajahda -- rumpu -- y-li -- Egyptin
--- Egyptin pi --'."
-
-Willyn oli hyvin vaikea kerrata tuon vanhan juhlallisen kirkkolaulun
-säettä, ja lopuksi hän purskahti itkuun.
-
-"Mikti tinä itket?" kyseli Toddy. "Leikitkö tinä, että tinä olet
-itjaelilainen?"
-
-"En", sanoi Willy. "Mutta aina kun minä vain ajattelen tuota laulua,
-jokin nousee kurkkuuni ja panee minut itkemään."
-
-Huoneen ovi lensi auki, kuului hameiden kahinaa ja nopeita askelia ja
-rouva Burton kasvot kyynelissä kylpien sieppasi Willyn syliinsä ja
-suuteli häntä uudestaan ja yhä uudestaan Toddyn huomauttaessa:
-
-"Jot minun kuijkuuni noutee jotakin, niin minä heti nielen ten."
-
-Rouva Burton vei pojat arkihuoneeseen ja sanoi:
-
-"No, poikaseni, kohta tulee aamiaisaika, ja minä tahdon että pukeudutte
-sievästi ja peseydytte hyvin, niin että olette kuin oikeat pikku
-gentlemannit, jos joku sattuisi tulemaan."
-
-"Eikö meitä sitten enää rangaista vallattomuutemme tähden?" kysyi Willy.
-
-"Ei", vastasi rouva Burton ystävällisesti. "Minä uskon, että te kyllä
-muistatte olla kilttejä."
-
-"En minä sitä tarkota", sanoi Willy. "Minä kerroin yläkerrassa Toddylle
-pitkän kertomuksen raamatusta, niin että olimme kuin isot ihmiset, kun
-he ovat olleet pahoja. Minä kerroin niin paljon kuin osasin, mutta
-Tod ei kertonut _mitään_. Hän ei minun mielestäni ole vielä kärsinyt
-rangaistustaan."
-
-"Hän saa kertoa tänä iltana, sittenkun Harry eno on tullut kotiin",
-sanoi rouva Burton.
-
-"Ja istua yläkerran huoneen nurkassa tuolilla?" kysyi Willy.
-
-"Tuskinpa se enää on tarpeen", vastasi rouva Burton.
-
-"Sitten et minun mielestäni ole rangaissut ollenkaan oikein", sanoi
-Willy loukkaantuneena ja nyrpeissään.
-
-"Minä olen kyllä titten niin tujullinen kuin vain voin, Willy", sanoi
-Toddy antaen veljellisen suudelman seurata sanojaan.
-
-Sisäkkö vei lapset pukeutumaan, ja rouva Burton istuutui ja vaipui
-vakaviin mietteisiin. Aika riensi, aamiaiseen asti oli hänen miehensä
-ollut aivan kiusottavan innokas näkemään minkälainen menestys hänen
-vaimonsa kasvatusperiaatteilla tulisi olemaan. Nyt hän tunsi olevansa
-perinpohjin voitettu. Hänen miehensä oli hänelle aikoinaan maininnut,
-että niin kävi parhaimpienkin kenraalien, kun he suorittivat ensimäisiä
-suuria tehtäviään, ja hän päätti, että jos miehet kerran "riistävät
-voiton tappion kidasta", niin täytyy hänenkin voida tehdä samoin. Hän
-päätti sen tehdä. Ajatellessaan, että hän koko elämänsä ajan saisi
-lakkaamatta kuulla: "Sanoinhan minä", teki hän itselleen juhlallisen
-lupauksen, ettei pelkäisi ankarimpiakaan ponnistuksia päämäärään
-päästäkseen. Muistellessaan tappioitaan hänen täytyi kuitenkin monen
-kenraalin tavoin tunnustaa, että tahtominen ei vielä merkitse voimista
-ja että ei ole ollenkaan sanottu keksiikö oikeat keinot hyvien tulosten
-saavuttamiseksi, vaikka onkin täysin selvillä siitä, minkälaisia
-tulosten tulisi olla.
-
-Aamiaiskello herätti hänet näistä nöyryyttävistä mietteistä. Pöydässä
-häntä odottivat molemmat pojat, Willy sievässä merimiespuvussa ja
-Toddy puhtaissa vaatteissa ja moitteettoman valkea esiliina edessä.
-Muistaen aikaisempia kokemuksia hän lopetti lyhyeen poikien yritykset
-saada selville, olivatko tädin lautaset oikeita "kilpikonnalautasia"
-ja Willyn aikeen heittää Terryn suuhun ostereita. Willy oli näet
-aamulla nähnyt enonsa pudottavan koiran suuhun leivänpalasia. Tätä
-lukuunottamatta pojat eivät aterian kestäessä tehneet muuta kuin mitä
-sivistyneissä perheissä on luvallista.
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-
-Aamiaispäivällisen jälkeen sanoi rouva Burton:
-
-"Tänään on Alice tädin vastaanottopäivä. Tulee luultavasti paljon
-vieraita ja kaikki he tahtovat kuulla pienokaisesta; teidän täytyy olla
-sisällä kertomassa hänestä. Teidän täytyy pysyä puhtaina ja sievinä.
-Olen varma, ettette halua nähdä ketään likaisena tädin vierashuoneessa!"
-
-"En minä tahdo jäädä viejathuoneeteen", sanoi Toddy. "Tahdon mennä
-hakemaan tuovillaa!"
-
-"Ei tänään", sanoi rouva Burton ystävällisesti mutta varmasti.
-"Eihän kukaan mene suovillaa etsimään valkeaan esiliinaan puettuna.
-Mitä ajattelisit, jos näkisit minut kaunis valkea esiliina edessäni
-juoksemassa ympäri märässä, soisessa paikassa suovillaa etsien?"
-
-"Ajattelitin, että tinä voitit tuoda kotiin enemmän kuin minä, tikti
-että tinun etiliinaati mahtuu enemmän kuin kenenkään muun", sanoi Toddy.
-
-"Tiedätkös mitä", sanoi Willy viittoen Toddya mukaansa nurkkaan
-ja kuiskaillen vakavasti hänen kanssaan. Willyn ilmeen ehdoton
-vilpittömyys ja soma arkuus, jolla hän vältti rouva Burtonin
-katsetta, vaikutti, että tämä vaistomaisesti käänsi päänsä poispäin
-kunnioituksesta, kuten hän luuli, jotakin herttaista lasten salaisuutta
-kohtaan. Vilkaistessaan poikiin näytti hänestä, että Toddykin oli
-harvinaisen tärkeän näköinen. Lopuksi pojat menivät ulos. Willy vain
-kääntyi mennessään ja sanoi suorastaan enkelimäisellä äänenpainolla:
-
-"Tulemme aivan heti takaisin, Alice täti!"
-
-Rouva Burton pukeutui; hän löi huolettomasti muutamia sointuja
-pianolla, ja lopuksi vieras toisensa jälkeen saapui kiinnittäen
-kokonaan hänen huomionsa. Yht'äkkiä, kun hän juuri teki parastaan
-pitääkseen seuraa eräälle hienostuneelle vanhanajan naiselle, molemmat
-pojat marssivat ruokasalista vierashuoneeseen. Rouva Burton viittasi
-kärsimättömästi heitä poistumaan, sillä Willyn housut ja Toddyn
-esiliina olivat mahdollisimman huonossa kunnossa. Ei kumpikaan pojista
-nähnyt vierasta, sillä hän sattui istumaan toisen ovenpuolikkaan
-takana, ja he astua tallustelivat aina tätinsä luo. Willy huudahti:
-
-"Eiväthän kuolleet mene toisena päivänä taivaaseen. Me päätimme
-kaivaa esiin linnun saadaksemme asian selville ja siellä se oli aivan
-ennallaan."
-
-"Ja ten kimputta oli paljon pikku muujahaitia", jatkoi Toddy. "Ne
-tahtoivat vajmaan myötkin päättä taivaateen ja tahtoivat, että joku,
-jolla on tiivet, auttaiti heitä matkalla tinne ylöt."
-
-"Willy!" huudahti rouva Burton ankarasti, "kuinka olette saaneet
-vaatteenne tuon näköisiksi?"
-
-"Niin, näetkös", sanoi Willy, joka työntyi tuottavasti lähemmäksi
-tätiään ja pani kyynärpäänsä hänen syliinsä katsellen häntä suoraan
-silmiin, "niin näetkös, emme raskineet pistää pikku lintua uudelleen
-maahan lukematta rukousta. Ja minä unohdin kokonaan senjälkeen
-pudistella hiekan pois polvistani."
-
-"Toddy", sanoi rouva Burton, "ethän sinä voinut polvistua vatsallesi ja
-rinnallesi. Kuinka on siisti valkea esiliinasi tullut noin likaiseksi?"
-
-Toddy katsahti ensin esiliinaansa ja sitten tätiänsä -- katseli
-taulua, sitten toista, senjälkeen pianoa -- seurasi katseellaan
-kattolistaa, näytti yht'äkkiä keksivän, mitä oli etsinyt ja vastasi:
-
-"Onko te tinun mielettäti likainen. Ei minutta. Minun mielettäni tiitä
-on vain valkoinen pudonnut poit."
-
-"Menkää keittiöön", sanoi rouva Burton käskevästi, ja pojat läksivät
--- molemmilla huulet lerpallaan. Puoli tuntia myöhemmin heidän enonsa,
-joka oli lähtenyt kaupungista tavallista aikaisemmalla junalla
-tavatakseen muutamia vaimonsa ystävättäriä, keksi Toddyn erään
-puolivalmiin talon rakennustelineillä tien vieressä. Hänelle johtui
-mieleen kaikkien lukukirjain laatijain suosima kertomus siitä, kuinka
-eräs merikapteeni menetteli nähdessään poikansa korkealla raakapuun
-nenässä. Herra Burton seisahtui telineiden juurelle ja huusi Toddylle:
-"Hyppää alas!"
-
-"En voi!" huusi Toddy vastaan. "Hyppää alas!" toisti herra Burton
-entistä käskevämmin. "Tanoinhan, etten voi", vastasi Toddy. "Me
-leikimme Baabelin tojnia ja puhumme eji lailla, niinkuin ihmitet
-tilloin tekivät, ja kun minä kätken Willyä tuomaan tiilikiviä niin
-hän tuo muujitavea, ja kun minä kätken häntä tuomaan muujitavea niin
-hän tuo tiilikiviä. Ja titten me puhumme niinkuin täti ja tinä eilen
-juokapöydättä."
-
-"Niin", sanoi Willy ilmaantuen rakennuksen sisältä syli täynnä
-puupalikoita. "Kuunteleppas nyt!" Ja tuo nuori mies lasketteli hetken
-pari kieltä, jommoista kuulee vain apinoiden kokouksessa.
-
-Herra Burton kiipesi varovasti telineille, toi pojan kerrallaan alas,
-suuteli heitä molempia ja ravisteli heitä perinpohjin. Senjälkeen
-kaikki kolme kääntyivät kotia kohti. Poikien vaatteet olivat
-yltäyleensä sahajauhoissa, nekin kohdat, jotka eivät ennestään olleet
-likaiset. Tiellä tätä joukkoa vastaan tuli suurin osa rouva Burtonin
-vieraista.
-
-Herra Burton huomasi vaimonsa olevan erittäin puheliaalla tuulella,
-mutta pojista puhuminen näytti hänestä olevan yhtä vastenmielistä, kuin
-jos he olisivat olleet jäännöksiä Aatamin takaiselta ajalta ja hän
-itse innokas Mooseksen luomishistorian kannattaja. Askartelu, johon
-nuoret herrat olivat olleet pakotettuja kilpaillessaan tuon Sinearin
-lakeudella keskenjääneen tornirakennuksen arkkitehtien kanssa, antoi
-heille verrattoman ruokahalun ja piti heidän kielensä kurissa. Mutta
-syötyään vatsansa mahdollisimman täyteen huomautti Willy:
-
-"Nyt on aika Toddyn saada rangaistuksensa, Alice täti, eikö ole?"
-
-Rouva Burton viittasi miehelleen ja nyökkäsi Willylle myöntävästi
-päätään.
-
-"Tule Tod", sanoi Willy, "nyt sinun pitää kertoa hyvin surullinen
-kertomus ja olla pahoillasi."
-
-"Kyllä, minä kejjon Petej Gjayttä", sanoi Toddy. "Te on hijveän
-tujullinen."
-
-"Kuka oli Peter Gray", kysyi rouva Burton.
-
-"Te on hejja, jotta naapujin likainen pikku poika laulaa meille", sanoi
-Toddy, "mutta minä en laula hänettä -- minä vain kejjon -- ja te on
-aivan yhtä tujullitta."
-
-"Anna kuulua", sanoi Willy.
-
-"Oli kejjan miet", sanoi Toddy juhlallisesti ja henkeään pidättäen,
-"ja hänen nimentä oli Petej Gjay. Ja hän -- jakatti yhtä tyttöä. Ja
-hän tanoi hänen itällentä: 'Minä tahdon mennä naimitiin pikku tyttöti
-kantta!' Ja mitä luulette, että itä tanoi? Hän tanoi: 'Ei!' (tämä
-järisyttävällä voimalla). Minä en tanonut titä niin kovatti kuin minä
-otaan. Te on hyvin hijveätä kuin Jimmy laulaa titä. Ja Petej Gjay tuli
-hyvin pahoilleen ja hän lähti kauvat poit ottamaan eläinten ja muiden
-nahkoja, mutta Jimmy ei laula mitään tiitä, tuliko hänen mielentä
-titten hyväkti. Ja pahat intiaanit ottivat häneltä ijti tukan ihan
-niinkuin naitet ottavat jotkut ijti oman tukkanta. Kun te tyttö kuuli
-tiitä, niin hänelle tuli niin paha mieli, että hän meni tänkyyn ja
-kuoli. Niin te oli. Hajjy eno, eikö tinuakin jangaitta jottakin, että
-tinäkin kejtoitit kejtomukten?"
-
-"Nyt on aika pikku poikien mennä vuoteeseen", sanoi rouva Burton
-nousten ja ottaen Toddya kädestä.
-
-"Voi, voi!" sanoi Willy, "tahtoisin olla pikku kiinalaispoika, niin
-silloin saisin nousta nyt juuri ylös."
-
-"Titä minäkin tahtoitin", sanoi Toddy; "tilloin tinulla oliti päättäti
-häntä ja minä voitin vetää tiitä."
-
-Pojat hävisivät huoneeseensa, ja rouva Burton rikkoi
-vaitiololupauksensa ja kertoi miehelleen aamulla kuulemansa
-kertomuksen. Hän pyysi pyytämällä miestään nousemaan niin aikaisin
-seuraavana aamuna, että hän ehtisi kaivaa linnun maasta ja heittää sen
-pois.
-
-"On kerrassaan surullista", sanoi hän, "että noita lapsia yllytetään
-käsittelemään pyhiä asioita kevytmielisesti, ja minä olen päättänyt
-mikäli mahdollista estää sen jatkumasta poistamalla syyt."
-
-Hänen miehensä hymyili hyvin vähän rohkaisevasti ja pudisti epäillen
-päätään.
-
-Aurinko nousi seuraavana aamuna hirvittävän epähienoon aikaan, niinkuin
-sen tapana on kesäkuussa nousta. Mutta rouva Burton oli ylhäällä ennen
-sitä. Hänen miehensä oli ollut edellisenä iltana valtuuston kokouksessa
-ja kaupungin isät olivat olleet niin puheliaita, että herra Burton
-oli palannut kotiin vasta puolenyön seuduissa. Hän tarvitsi lepoa, ja
-hänen vaimonsa oli päättänyt, että hän saisi nukkua niin kauvan kuin
-mahdollista. Mutta oli asioita, jotka olivat hänestä tärkeämpiä kuin
-hänen miehensä mukavuus ja yksi niistä oli perinnäinen kunnioitus
-kaikkea yliluonnollista ja pyhää kohtaan. Hän aavisti, että pojat
-viipymättä panisivat koetukselle kristikunnan perustoivon ja tutkisivat
-linnun haudan, jonka olivat kaivaneet pari päivää aikaisemmin, ja hän
-kauhistui ajatellessaan sitä yksityiskohtaista keskustelua ja monia
-selityksiä, joita varmaan seuraisi. Jos lintu olisi ollut ihmisolento,
-niin eivät helläsydämisten pikku ystävien huomautukset olisi rouva
-Burtonista tuntuneet ainakaan materialistisilta; mutta nyt oli
-kysymyksessä vain lintu, ja hän huomasi, ettei ollut suinkaan helppoa
-vastata kysymykseen oliko viattomalla olennolla sielua, varsinkin
-jos vertasi sitä moniin kunnottomiin ihmisiin. Hän oli senvuoksi
-tehnyt suunnitelman, joka tekisi oikeutta kaikille asianosaisille.
-Hän herättäisi miehensä, kun kuulisi poikien liikkuvan. Hän juttelisi
-nuorten herrojen kanssa sillä välin, kuin hänen miehensä ryöstäisi
-haudan. Hän olisi pelastunut monesta mieliharmista, jos olisi teljennyt
-nuoret herrat heidän huoneeseensa ja antanut miehensä nukkua sydämen
-halusta, mutta koska hän oli laiminlyönyt ottaa avaimet haltuunsa
-poikien saapuessa, olivat nämä itse käyttäneet niitä hyväkseen, eikä
-millään kysymyksillä oltu voitu saada selville niiden olinpaikkaa.
-Sillä välin pojat olivat aivan hiljaa, ja rouva Burton käytti tämän
-rauhallisen hetken suunnitellakseen kuinka järjestäisi tämän päivän
-niin, että hänellä olisi pojista mahdollisimman vähän vaivaa ja että
-hän voisi terottaa heidän mieliinsä, että yksilöllisyys -- sen hän
-vastahakoisesti myönsi -- oli tähän asti ollut pikemminkin voitettu
-kuin voittaja.
-
-Raju kolkutus ulko-ovelle ja kiihkeä kellonsoitto herättivät rouvan
-hänen ajatuksistaan ja isännän unestaan, samalla kuin Terry, joka
-tavallisesti makasi matolla ulko-oven edessä, alkoi surkeasti
-haukahdella.
-
-"Hitto vieköön", huudahti herra Burton hieroen silmiään, ja hänen
-vaimonsa soitti palvelijaa. "Kenelle olemme velkaa Hillcrestissä?"
-
-"Oi, pelkään, että Helenan tila, on huonompi tai että pienokainen on
-sairas!" sanoi rouva Burton avaten akkunan ja huutaen: "Kuka siellä?"
-
-"Minä", vastasi ääni, jonka helposti tunsi Willyn ääneksi.
-
-"Minä myöt", huusi kimakampi, mutta yhtä tuttu ääni.
-
-"Meillä on sinulle jotakin äärettömän hauskaa kerrottavana, Alice
-täti", sanoi Willy. "Päästä meidät sisälle, pian!"
-
-"Hautkempaa kuin leivoktet tai kajamellit", huusi Toddy.
-
-Palvelija riensi alas rappusia, ovi avautui, keveät askeleet
-kiirehtivät portaita ylös, ja Terry, odottamatta isäntänsä
-aamuhyväilyä, syöksyi vuoteen alle piiloon, mistä se ilmaisi pelkonsa
-epäsointuvan kimakalla äänellä. Sitten saapuivat Willy ja Toddy
-sellaisella kolinalla, jonka vain lapset voivat saada aikaan ja jota
-eivät hevosetkaan kykene synnyttämään. Saavuttuaan tätinsä ovelle
-koetti kumpikin työntää toista tieltään voidakseen itse kertoa asiansa,
-jonka vallassa molemmat täydelleen olivat. Viimein Toddy huusi toisesta
-oven nurkkauksesta, jota vastaan Willy oli painanut hänen kasvonsa
-aivan litteiksi:
-
-"Jakat pikku lintu on mennyt taivaateen."
-
-"Niin", sanoi Willy hellittäen veljellisen otteensa, "enkelit veivät
-sen pois."
-
-"Ja kaikki pikku muujahaitet menivät ten mukana taivaateen", sanoi
-Toddy.
-
-"Mutta enkelit eivät ottaneetkaan hautakiveä", sanoi Willy. "Sanoppas,
-Alice täti, mitä tehdään hautakivillä kun ihmiset ovat menneet
-taivaaseen?"
-
-"Minä tiedän", sanoi Toddy sanomattoman halveksivasti. "Ten tietää
-jokainen. Titen ihmitet otaavat ittuttaa kauniita kukkia tiinä haudatta
-olleitten enkelien katteltavakti."
-
-"No", sanoi Willy sen näköisenä kuin olisi hän ollut juuri keksityn
-opin esitaistelija, "minä menen heti kysymään isältä kutka eivät usko
-kuolijaisten menevän taivaaseen. Minä sanon heille suoraan kuinka
-tyhmiä he ovat."
-
-"Enkelit ovat ihan niinkuin linnut, eivätkö olekin, täti?" sanoi Toddy.
-"Niillä on tiivet ja kynnet."
-
-"Mistä sinä tiedät, että niillä on kynnet", kysyi rouva Burton.
-
-"Minä näin niiden kynnenjäljet haudan luona hiekatta," sanoi Toddy.
-"Ne olivat ihan kuin pikku lintujen jaappimia pikku jakoja. Ne olivat
-vajmaankin pikku enkelilaptia."
-
-Herra Burton iski silmää vaimollensa ja näytti pitävän kaikkea täytenä
-totena lausuen vain yhden ainoan lyhyen sanan:
-
-"Kissat!"
-
-"Kuinka pääsitte ulos, lapset?" kysyi herra Burton. "Me hyppäsimme ulos
-keittiön ikkunasta", sanoi Willy, "mutta se oli niin korkealla, ettemme
-päässeet sisälle samaa tietä. Minusta pitäisi olla jo aamiaisaika --
-olemme olleet ylhäällä jo ainakin kaksi tuntia."
-
-"Nyt on aika alkaa oikeauskoista opetusta, rakkaani", yllytti herra
-Burton, "fysiologit sanovat, että järki toimii paremmin silloin, kun
-vatsa on tyhjä."
-
-"Kiitos huomautuksesta", sanoi rouva Burton lähtien keittiöön, "mutta
-näiden poikien järki toimii liian hyvin silloinkin, kun vatsa on
-täynnä."
-
-Aamiainen syötiin tavalliseen aikaan, ja pojat tekivät täyttä
-kunniaa pöydän antimille. Kun he olivat jossakin määrin tyydyttäneet
-ruokahalunsa, sanoi Willy:
-
-"Alice täti, kuinka kauvan luulet, että vielä voimme elää näkemättä
-rakasta pikku pienokaista?"
-
-"Jakatta pikku tyttö-pienokaitta", oikaisi Toddy.
-
-"No, vielä jonkun aikaa, luullakseni", vastasi rouva Burton.
-"Rakastattehan pienokaista ja omaa äitiänne niin paljon, ettette tahdo
-millään tavalla tuottaa heille ikävyyttä. He ovat molemmat vielä sangen
-heikot. Rakastattehan heitä enemmän kuin itseänne?"
-
-"Tietysti", sanoi Willy. "Juuri siksi minä niin hirveän kernaasti
-tahtoisinkin nähdä heitä."
-
-"Pikku titajet ovat ikävittään, kun eivät voi leikkiä veljientä
-kantta", sanoi Toddy.
-
-"No niin", sanoi rouva Burton, "ajattelen asiaa, ja jos lupaatte olla
-_oikein_ kilttejä, voimme ehkä käydä siellä tänään."
-
-"Oi! koetamme olla oikein kiltit", sanoi Willy. "Tiedätkös mitä, Tod!
-Heti aamiaisen jälkeen rupeamme leikkimään pyhäkoulua -- silloinhan
-olemme hyviä."
-
-"Minäpät tiedän vieläkin hyvempää", sanoi Toddy. "Leikitään Danielia
-jalopeujojen luolatta, ja tinä olet kuningat, joka tulee pelattamaan
-minut. Eikö te olekin hyvempää kuin pyhäkoululeikki, tillä onhan te,
-että pelattaa ihmitiä kauhean vihaitten jalopeujojen kyntittä hyvempi
-atia kuin laulaa ja jukoilla niinkuin pyhäkoulutta tehdään!"
-
-"Toinen hirveän vääräuskoinen seikka, joka on kumottava, rakkaani",
-huomautti herra Burton. "Tuo kauhea lapsi on tehnyt itsensä syypääksi
-sellaisen opin julistamiseen, että työt ovat tärkeämmät kuin usko."
-
-"Kerron heille myöhemmin kertomuksen Danielista aivan raamatun mukaan",
-sanoi rouva Burton, "ja olen varma siitä, että väärinkäsitys on
-väistyvä totuuden tieltä!"
-
-Herra Burton sanoi jäähyväiset koko päiväksi, ja sillävälin kun hänen
-vaimonsa askarteli taloustoimissa, lapset keskustelivat siitä, kuinka
-heidän tuli käyttäytyä käynnillään kotona.
-
-"Tiedätkös, Tod", sanoi Willy, "meidän täytyy viedä hänelle lahjoja.
-Sehän oli melkein hauskinta silloin, kun Jeesus oli lapsi. Muistathan,
-että paimenet tulivat ja toivat hänelle paljon lahjoja."
-
-"Mitä me titten viemme?" kysyi Toddy.
-
-"Niin", sanoi Willy, "paimenet veivät rahaa ja hyvänhajuisia tavaroita.
-Emmeköhän me tee samoin?"
-
-"Niin, mutta mittä me taamme niitä", kysyi Toddy.
-
-"Kun me tulemme kotiin, voimme me mennä _aivan_ hiljaa sisälle",
-sanoi Willy, "ja sitten me pudistelemme muutamia penninrahoja
-säästölaatikoista ja leikitään, että ne ovat suuria rahoja. Ja
-hyvänhajuisiksi tavaroiksi me voimme ottaa kukkia puutarhasta."
-
-"Mutta tittenhän me annamme pienokaitelle temmoitta, mitä ennettään on
-kotona. Minutta oliti hautkempaa viedä hänelle jotakin täältä, aivan
-kuin me tulitimme tuojaan paimenetta."
-
-"Mutta minäpäs tiedän", sanoi Willy, "pyydetään Alice tädiltä rahaa.
-Meidän olisi pitänyt muistaa se ennenkuin Harry eno läksi."
-
-"Niin, ja Alice tädin huoneetta on hajuvettä", sanoi Toddy, "otetaan
-vähän titä. Pyydämmekö titä, vai leikitäänkö, että te on meidän
-omaamme?"
-
-"Ollaan vain rehellisiä", sanoi Willy. "Näpisteleminen on niin rumaa."
-
-"Ei te oliti näpittelemittä, jot me ottaitimme titä tuolle pikkutelle
-titko-vauvalle, eihän oliti?" kysyi Toddy. "Minä tahtoitin vain
-kaikkien aavittamatta antaa oikein monta lahjaa jakkaalle pikku
-titkolle."
-
-"Mutta tiedätkös mitä", huudahti Willy touhuissaan kokonaan unohtaen
-lahjat. "Muistathan kuinka kirkas ja loistava ukkosenjohdattimen pää
-kotona on? Leikitään, että se on Betlehemin tähti ja että se näyttää
-meille tien pienokaisen luo."
-
-"Niin, ja ehkä Alice täti kantaa meitä telättä ja tilloin leikimme,
-että jattattamme kamelin telättä aivan niinkuin taulutta, jonka me
-taimme joululahjakti ja jonka me leikkatimme jikki, kun me leikimme
-eläinnäyttelyä."
-
-Suuren heinäsirkan ilmestyminen aivan poikien nenän alle keskeytti
-hetkeksi keskustelun, sillä molemmat syöksyivät sitä ajamaan takaa
-saavuttamatta sen parempaa tulosta kuin ennenkään.
-
-Puoli tuntia myöhemmin tulivat pojat sisälle hengästyneinä ja pölyisinä
-ja viskautuivat laattialle pitkäkseen. Sellaisille naisille ominaisella
-hellyydellä, joilla ei itsellään ole lapsia, kysyi rouva Burton, missä
-he olivat olleet, miksi he olivat niin hengästyneitä, kuinka olivat
-tulleet niin pölyisiksi ja miksi he olivat niin haluttomia. Willy
-vastasi raskaasti huokaisten:
-
-"Isot ihmiset eivät ymmärrä lasten suruja."
-
-"Paha heinätijkka meni menojaan, enkä minä taanut titä lakkiini",
-valitti Toddy.
-
-"Ehkä se arvasi, että teille oli parasta, ettette sitä saaneet kiinni",
-sanoi rouva Burton. "Mitä te olisitte tehneet sillä, jos olisitte
-saaneet sen kiinni?"
-
-"Jeväitteet ijti ten takajalat", virkkoi Toddy empimättä.
-
-"Kuinka julmaa!" puhkesi rouva Burton. "Miksi olisitte sen tehneet?"
-
-"Tikti, että te läktiti lentämään", sanoi Toddy. "Ajatteleppat, että
-joku, jolla on tiivet, kävelee -- mitä tinä tanoitit, jot minulla oliti
-tiivet ja kumminkin vain kävelitin ja hyppitin, ten tijaan, että minä
-lentäitin?"
-
-"Rakas pikku poikani", sanoi rouva Burton ottaen Toddyn syliinsä,
-"paina mieleesi, että on aivan väärin rääkätä eläimiä sillä tavalla. Ne
-ovat juuri sellaisia, jommoisiksi Jumala ne on luonut, ja sellaisia,
-jommoisiksi Hän halusi ne luoda."
-
-"Ovatko kaikki eläimet tellaitia?" kysyi Toddy.
-
-"Luonnollisestikin", vastasi rouva Burton.
-
-"Mikti te titten pyydyttätte pikku hiijiä hiijenloukkuun ja tapatte
-ne?" kysyi Toddy silmät selällään.
-
-"Siksi, että niistä on niin paljon harmia", sanoi rouva Burton.
-"Rangaistaanhan ihmisiäkin, kun he kiusallisesti sekaantuvat toisten
-asioihin."
-
-"Sen me kyllä tiedämme", pisti Willy huokaisten väliin.
-
-"Mutta", sanoi rouva Burton kiirehtien, koettaen saada sanottavansa
-mahdollisimman pian sanotuksi, "eläimillä on hermot ja lihaa ja
-verta ja luita aivan kuin pikku pojilla, ja ne ovat juuri sellaisia,
-jommoisiksi Jumala heidät loi."
-
-"Enti kejjan kun jepäiten heinätijkalta jalan, kattelen minä ten
-vejta", sanoi Toddy.
-
-"Älä hyvä lapsi", sanoi rouva Burton. "Sinun täytyy uskoa mitä täti
-sanoo, etkä saa ensinkään kiduttaa eläimiä. On todella kunnon miehiä,
-hyviä miehiä, kaikkien kunnioittamia miehiä, jotka ovat uhranneet koko
-elämänsä hyönteisten, kuten heinäsirkkojen ja kärpästen ja mehiläisten
-tutkimi --"
-
-"Eivätkö he kotkaan taaneet pittoja?" kysyi Toddy, "Kuinka eivät
-taaneet?"
-
-"Eivät he välitä, vaikka saisivatkin", sanoi rouva Burton, "he
-koettavat niin innokkaasti saada selville niiden ruumiinrakennuksen.
-He tutkivat kaikenlaisia eläimiä ja koettavat keksiä, missä määrin ne
-eroavat ihmisistä. Ja he huomaavat, että jotkut vähäpätöiset eläimet,
-kuten esimerkiksi heinäsirkat, ovat paljon ihmeellisemmät kuin kukaan
-ihminen!"
-
-"Se on varma, se", sanoi Willy. "Jos minä voisin hypätä niinkuin
-heinäsirkka, niin minä hyppäisin taitavammin kuin kukaan lastentarhan
-pojista ja jos minä voisin pistää niinkuin ampiainen, niin minä
-voittaisin kaikki kaupungin pojat."
-
-"Tutkivatko ne itoja eläimiä myötkin?" kysyi Toddy.
-
-"Kyllä", sanoi rouva Burton. "Eräs heistä, nimeltä Marsh, matkusti
-kaukaisiin maihin kauheitten intiaanien asuinpaikoille ottamaan
-selville minkänäköiset hevoset olivat monta monta vuotta sitten."
-
-"Jot minä taan telville kaikenlaitta hevotitta", kysyi Toddy, "niin
-pitävätkö kaikki titten minutta?"
-
-"Luultavasti", sanoi rouva Burton.
-
-"Titte minä lähden", sanoi Toddy työntyen alas tätinsä sylistä.
-
-"Ei kultaseni, ei nyt", sanoi rouva Burton. "Nyt menemme tervehtimään
-äitiä ja pienokaista. Menkää panemaan puhdasta yllenne."
-
-Molemmat lapset läksivät, ja rouva Burton, joka jo oli lähtövalmiina,
-ryhtyi odottaessaan lukemaan erästä romaania. Itsetyytyväisenä
-hän muisteli ohjanneensa ainakin yhden Toddyn harhaanjohdetuista
-hengenlahjoista sen oikeaan, taivaan säätämään uomaan.
-
-"Jo toinen saavutus, josta voin kertoa miehelleni", sanoi hän
-tyytyväisenä avatessaan kirjansa. "Kunpa vain valmistuisi tilaisuus,
-jolloin voisin kertoa eilispäivän voitoista!"
-
-Pojat viipyivät kauvan, mutta kun he vihdoin näyttäytyivät, olivat
-he niin moitteettomassa kunnossa, että tädin täytyi lausua erikoinen
-tunnustuksensa. Matkalla kotiinsa olivat he erinomaisella tuulella,
-mutta näyttivät salaperäisiltä ja koettivat usein salavihkaa kuiskailla
-toisilleen.
-
-Kotiin saavuttua ei heidän kärsimättömyydellään tuntunut olevan rajoja;
-ja kun hoitajatar näyttäytyi sylissään suurella tyynyllä lepäävä
-pieni käärö, josta pikku pää pilkisti esiin, karkasivat molemmat
-pojat kääröön käsiksi; Willy koetti survaista muutamia penninrahoja
-pienokaisen ruusunpunaisiin pikku kätösiin ja Toddy pitää sen nenän
-alla pulloa, jossa oli kirjotus: "Kanverttitippoja". Silmänräpäyksessä
-pienokainen alkoi aivastella, ja väkevä kanvertin haju täytti huoneen.
-
-"Mistä tämä hirveä kanvertin haju?" kysyi hoitajatar. "Rouva Lawrence
-ei vihaa mitään niin kuin sitä!"
-
-Pienokainen lakkasi aivastamasta ja alkoi sen sijaan surkeasti huutaa;
-Toddy kiiruhti ottamaan pullon maasta, ja hoitajatar huomasi, että
-lapsen tähän asti niin moitteettoman puhtaissa vaatteissa näkyi
-tahroja, joista levisi voimakas kanvertin haju. Sitten Toddy, joka
-touhuissaan astui tätinsä päällysvaipan liepeille, ojensi pullon tätiä
-kohden ja puhkesi:
-
-"Eikö olekin tujkeaa! Pienokainen tajttui tiihen ja kaatoi melkein
-kaikki tyynyillentä ja laattialle."
-
-"Mistä sinä olet saanut tuon kanverttipullon, ja minkätähden olet
-tuonut sen tänne?" kysyi rouva Burton.
-
-"Ei te ole kanvejttia, te on hajuvettä", sanoi Toddy. "Minä otin titä
-tiitä tuujetta pullotta tinun piijonkiti päältä, tieltä mitta tinä
-aina laitat nenäliinati hyvänhajuitekti. Willy ja minä teimme aivan
-niinkuin paimenet tekivät, kun he tulivat Betlehemiin kattomaan pikku
-Jeetut-latta -- me toimme meidän pienokaitellemme jahaa ja temmotta,
-mikä haitee hyvälle."
-
-Rouva Burton suuteli Toddya, samoin hoitajatarkin. Sitten hoitajatar
-istuutui laattialle ja paljasti pienokaisen kasvot. Niitä suojeltiin
-huolellisesti valolta, ja lapsi avasi pikku silmänsä katsellen
-veljiänsä kuninkaallisella arvokkuudella ja ylevyydellä, ja molempien
-poikien kasvoilla ilmeni niin rajaton ihaileva kunnioitus, ettei
-yksikään vanhoista mestareista ole voinut sellaista kuvata esittäessään
-aihetta "Tietäjät kumartamassa Jeesus-lasta". Näiden lastenkasvojen yli
-kumartuivat kehittyneemmät mutta silti yhtä suurta hellää kunnioitusta
-kuvastavat kasvot. Pyhää ja syvää hiljaisuutta ei kukaan näyttänyt
-haluavan katkaista. Vihdoin kuitenkin Toddy loi kysyvän katseen tätiin:
-
-"Mikti ei pienokaiten pään ympäjillä näy kaunitta aujinkoa niinkuin
-tauluitta Jeetut-laptella?"
-
-Katsojat palasivat jälleen tähän maailmaan, ja hoitajatar salli
-jokaisen heistä pistäytyä viideksi minuutiksi katsomaan äitiä. Rouva
-Burton palasi sairaan luota kasvoillaan ilme, jota pojat uteliaina
-tarkastivat. Willy lupasi ulos tullessaan, ettei koskaan koko
-elämässään enää tuottaisi äidille mielipahaa, mutta Toddy sanoi:
-
-"Jot minulla oliti pieni uuti vauva, en minä viittiti kaiket päivät
-maata pimeättä huoneetta. Minä noutitin ylöt ja hyppitin ilotta."
-
-"Alice täti", virkkoi Willy kotimatkalla. "Eikö meillä kotona tule pian
-jonkun muun syntymäpäivä. Milloin tulee pienokaisen syntymäpäivä --
-monenko päivän kuluttua?"
-
-"Kolmensadankuudenkymmenenkahden", vastasi rouva Burton.
-
-"Voi sentään"! huokasi Willy. "No kuinka pitkä aika on sitten jouluun?"
-
-"Lähes kaksisataa päivää", sanoi täti.
-
-"Minä kuolen varmasti, jos ei kenelläkään ole aivan pian syntymäpäivää,
-niin että voisin antaa lahjoja", sanoi Willy.
-
-"Voi sinua, sinä hyväsydäminen pikku kulta", sanoi rouva Burton
-pysähtyessään suutelemaan häntä, "huomenna on minun syntymäpäiväni."
-
-"Oh-h-h-!" huudahti Willy. "Sanoppas, Tod --" ja keskustelua jatkettiin
-kuiskaamalla ja erinomaisen tärkeästi. Sitten pojat läksivät kotiin
-toista tietä Willyn selitettyä, että heillä on suuri ja tärkeä
-salaisuus, josta heidän piti puhua.
-
-Matkalla rouva Burton pysähtyi puhelemaan muutamien naapurien kanssa
-ja tuli kotiin senvuoksi jonkun verran myöhemmin kuin pojat. Portaiden
-edessä näki hän hevosen ja kuormarattaat, jotka hän heti tunsi
-kauppiaan omiksi. Ajaja oli varmaankin sisällä juttelemassa talon
-palvelijoiden kanssa. Mutta rouva Burton ei voinut käsittää, mitä
-valkeaa oli maassa hevosen alla. Hän kiiruhti askeleitaan ja huomasi
-että äskenmainittu valkea kasa oli sievästi ja siististi puettu Toddy
-poika, joka makasi selällään hiekassa ja vakavalla uteliaisuudella
-tarkasteli hevosen vatsaa.
-
-Elämässä on hetkiä, jolloin arvokkaisuus hetkeksi häviää ja
-hienostuneet tavat unohtuvat. Näin kävi rouva Burtonin, kun hän laskien
-kokoon päivänvarjonsa varovaisesti, mutta varmasti tarttui Toddyyn ja
-tempasi hänet pois vaarallisesta asemastaan.
-
-"Mene heti sisälle, sinä likainen poika"! sanoi rouva Burton
-kärsimättömästi polkien jalkaansa.
-
-Pelko Toddyn kasvoissa vaihtui nuhteeksi, kun hän sanoi:
-
-"Minähän vain --"
-
-"Mene heti paikalla sisälle", toisti rouva Burton.
-
-"Ah-h-h-h!" sanoi Toddy, joka rupesi pusertamaan itkua ja työnsi
-alahuulensa eteenpäin kuin olisi sitä sieltä riittänyt oikein
-metrikaupalla. "Minähän vain kattoin, kuinka hevonen oli tehty, niin
-että kaikki minutta pitäitivät ja minua kunnioittaitivat. En minä voi
-mennä tinne mitta intiaanit atuvat, mutta minutta kauppiaan hevonen on
-aivan yhtä hyvä. Ah-h-h!"
-
-"Sinun ei olisi siksi ollenkaan ollut välttämätöntä maata maassa
-puhtaassa valkeassa puvussasi", sanoi rouva Burton.
-
-"Ah-h-h-h!" alkoi Toddy taas. "Minä tahdoin tajkattaa entikti ten
-vattan, enkä minä voinut nottaa titä niin, että olitin voinut titä
-nähdä. Minä koetin kyllä entikti, mutta tilloin te kattoi minuun niin
-pahatti, etten minä utkaltanut titä tehdä."
-
-"Mene heti sisälle ja pyydä toinen puku yllesi", sanoi rouva Burton.
-"Tiedäthän, että ei mitenkään voi puolustaa pikku poikia, jotka
-tahallaan ovat lianneet vaatteensa. Kun Harry eno tulee kotiin,
-päätämme, millä tavalla sinua rankaisemme, että vasta muistaisit varoa
-vaatteitasi."
-
-"Ah-h-h-h! Minä toivon ettei Jumala titten enää luo hevotia eikä pikku
-poikia, joita kätketään tajkattamaan niitä, ja titte niitä jangaittaan
-tikti, että vähän likaavat vaatteenta!" parkui Toddy häviten ovesta
-sisälle ja täyttäen koko talon kimakalla huudollaan.
-
-Hetken aikaa rouva Burton kulki edestakaisin parvekkeella ja epäröi,
-mutta voitti tunteellisuutensa aiheuttaman heikkouden. Hänen mielensä
-valtasi ajatus, että kenties jonkun paremman kuin hyvin järjestetyn
-talouden lain mukaan vaatteiden tahraaminen ei olekaan niin hirvittävä
-synti, ja että Toddyn mieltä ehkä oli todellakin kiinnittänyt hänen
-kertomuksensa eläinten ruumiinrakenteen alkuperästä ja laadusta. Ehkäpä
-todellakin vain palava tiedonhalu oli johtanut Toddyn hevosen jalkojen
-väliin, ja tällaisia tieteellisiä tutkimuksia harjottavalle henkilölle
-pitänee antaa anteeksi, vaikka hän laiminlyökin ulko-asuansa. Mutta ei,
-Maytonien suvussa puhtaat vaatteet olivat lähinnä puhtaita sydämiä, ja
-rouva Burton päätti juurruttaa voimiensa ja taitonsa mukaan lapsiin
-niitä avuja, joita hänellä itsellään oli. Ja koska Toddy oli näyttänyt
-vakavasti loukkaantuneelta, ja koska hän itse antoi arvoa rehellisille
-pyrkimyksille silloinkin, kun ne olivat johtaneet harhaan, päätti hän
-koettaa lohduttaa itkevää lasta. Hän löysi Toddyn tämän huoneesta. Hän
-makasi laattialla selällään, potki, ja huusi ja osotti kaikin tavoin
-suuttumustaan.
-
-"Toddy", sanoi rouva Burton, "oli ikävää, että sinulle tuli näin
-mielipahaa juuri kun olit käynyt äitiä ja pienokaista tervehtimässä."
-
-"Niin minuttakin", huusi Toddy vastaan. "Mutta jot tinulla ei ole muuta
-tanottavaa, niin mene takaitin alakejtaan."
-
-"Mutta Toddy kulta!" sanoi rouva Burton laskeutuen polvilleen pojan
-viereen ja silittäen hänen kuumaa otsaansa, "ole nyt taas tädin iloinen
-poika."
-
-"Kyllä, jot viet minut taat hevoten alle, että ihmitet minua
-kunnioittaitivat", nyyhkytti Toddy.
-
-"Sinun tietosi hevosesta riittää kyllä jo täksi päiväksi", sanoi rouva
-Burton. "Minä pyydän isäsi opettamaan sinulle lisää, kun menet kotiin.
-Kuinka kuumat poskesi ovat, pikku ystäväni! Alice täti tahtoisi nähdä
-sinut jälleen iloisena."
-
-Toddy lopetti hetkeksi itkunsa, katseli rävähtämättä tätiänsä, nousi
-istumaan, ja sanoi lopuksi hyvin tärkeän näköisenä:
-
-"Lähettikö Jumala tinut tänne yläkejtaan tanomaan, että tinä olet
-pahoillati tiitä, mitä tinä teit minulle?" kysyi Toddy. "Minä annan
-kyllä tinulle anteekti, mutta älä tee niin vatta. Jot tinä tahdot panna
-päälleni puhtaat vaatteet, niin taat tinä ten tehdä."
-
-"Alice täti", sanoi Willy, joka oli pujahtanut huoneeseen,
-"aamiaispöydässä sinä sanoit Harry enolle, että kertoisit meille tänään
-Danielista; eikö nyt olisi jo aika?"
-
-"Niin", innostui Toddy nopeasti vetäisten puhtaan puvun pään yli, "ja
-tiitä kuinka jalopeujat töivät pahat miehet, jotka kätkivät kuninkaan
-heittämään Danielin tyvään, pimeään kuoppaan. Kejjoppat!"
-
-"Oli kerran hyvin hyvä nuorukainen, jonka nimi oli Daniel", alkoi
-rouva Burton, "ja vaikka kuningas oli säätänyt lain, ettei kukaan
-saanut rukoilla muita jumalia, kuin mitä hänen kansansa palveli, Daniel
-kuitenkin joka päivä rukoili samaa Jumalaa, jota me rakastamme:"
-
-"Oliko hän taivaassa silloin niinkuin nyt?" kysyi Willy.
-
-"Oli kyllä", vastasi rouva Burton.
-
-"Missä olivat sitten niiden toisten jumalat?"
-
-"No, hyllyillä ja kaapeissa ja milloin missäkin", sanoi rouva Burton.
-"Ne olivat vain puuta ja kiveä -- oikeita epäjumalia."
-
-"Eivätkö ne olleet hyviä?" kysyi Willy.
-
-"Eivät ensinkään", vastasi rouva Burton.
-
-"Mutta se ei ole minusta ollenkaan hauskaa", sanoi Willy, "sillä isä
-sanoo joskus, että minä olen äidin epäjumala. Olenko minä sitten puuta
-tai kiveä?"
-
-"Ethän toki, poikaseni, hän tarkottaa vain, että äiti pitää sinusta
-hyvin paljon -- siinä kaikki. Ja Daniel rukoili aivan niinkuin hän
-tahtoi, ja ihmiset, jotka eivät pitäneet hänestä, kiiruhtivat kuninkaan
-luo ja sanoivat: 'Katso, nuorukainen, josta niin paljon pidät,
-rukoilee juutalaisten jumalaa'. Kun kuningas kuuli tämän, tuli hän
-murheelliseksi, mutta Daniel ei tahtonut valehdella, vaan myönsi, että
-hän rukoili oman mielensä mukaan. Niin kuningas käski miestensä heittää
-Danielin jalopeurojen luolaan. Mutta kuningas oli kuitenkin tästä hyvin
-pahoillaan, sillä Daniel oli aina ollut hyvin hyvä ja rehellinen; ja
-hyviä ihmisiä on maailmassa niin vähän."
-
-"Minun täytyy tanoa te äidille, kun hän enti kejjan tanoo, että minun
-täytyy olla hyvä", sanoi Toddy. "Entä titten!"
-
-"He heittivät Danielin jalopeurojen luolaan", jatkoi rouva Burton
-kertomustaan, "ja matka luolaan mahtoi olla kauhea, sillä hän tiesi,
-kuinka raatelevia ja nälkäisiä jalopeurat ovat. Yksi ainoa jalopeura
-voi syödä kokonaisen ihmisen, ja luolassa, jonne Daniel heitettiin, oli
-useita."
-
-"Hänestä ei mahtanut riittää paljon jokaisen osalle!" keskeytti Willy.
-
-"Sitten hän teki, mitä hurskaat ihmiset usein vaaran hetkellä tekevät.
-Hän rukoili. Luulen, ettei kuningas sinä yönä saanut paljon unta
-silmiinsä. Ihmisten, jotka kuuntelevat muiden neuvoja ja menettelevät
-vastoin parempaa tietoansa, on usein vaikea olla. Seuraavana aamuna
-kuningas heräsi hyvin aikaisin, kiirehti yksin luolalle, kumartui
-alas ja huusi: 'Daniel, onko sinun Jumalasi ollut kyllin voimakas
-pelastamaan sinut jalopeurojen kidasta?' Ja Daniel vastasi kuninkaalle.
-Ajatelkaapas, kuinka hauskaa kuninkaasta oli kuulla hänen ääntänsä ja
-saada varmuus siitä, ettei hän ollut kuollut! Kuninkaan kovuus Danielia
-kohtaan ei ollut saanut häntä unohtamaan, että oli käyttäydyttävä
-kunnioittavasti hallitsijaa kohtaan. Hän sanoi: 'Eläköön kuningas!'
-Sitten hän kertoi kuninkaalle, että jalopeurat eivät olleet häntä
-ensinkään vahingoittaneet, ja kuningas tuli hyvin iloiseksi. Ja hän
-käski noutamaan Danielin luolasta; ja sitten miehet, jotka olivat
-olleet syypäät Danielin tuomioon, heitettiin luolaan, ja jalopeurat
-raatelivat heidät silmänräpäyksessä."
-
-"Minäpäs tiedän, miksi ne jättivät Danielin rauhaan, mutta söivät nuo
-muut miehet suuhunsa", sanoi Willy ymmärtäväisen näköisenä.
-
-"Olinhan varma, että tietäisit, rakas poikaseni", sanoi rouva Burton,
-"no annappas kuulua, mitä arvelet?"
-
-"Niin, näetkös", sanoi Willy, "Daniel oli vain yksi ihminen, ja hän
-olisi ollut vain pienen pieni rippunen jokaiselle -- aivan kuin pieni
-tortunkappale pikku pojalle; mutta kun siellä oli tarpeeksi ihmisiä,
-niin että jokaiselle jalopeuralle riitti kokonainen ihminen, niin ne
-päättivät, että oli päivällisaika ja ne alkoivat syödä."
-
-Jostakin syystä tämä vastaus sai aikaan, että rouva Burton unohti
-lausua julki sen suuren siveellisen opetuksen, jonka tämä kertomus
-Danielista sisältää ja hänelle sattui tulemaan kiireellistä asiaa
-keittiöön. Hänelle kävi vähitellen pelottavan selväksi, että hän, sen
-sijaan, että olisi ohjannut ja valvonut lasten toimia, olikin näin
-itse joutunut heidän henkisen ja ruumiillisen toimintahalunsa uhriksi
-tavalla, joka oli hänelle hyvin vastenmielinen. Usein hän huomasi,
-että hänen mielipiteensä häilyi kahden äärimmäisen kasvatusperiaatteen
-välillä -- hänen mielestään tuli joko olla hyvin ankara, tai
-antaa lasten vapaasti kehittää hengenlahjojaan ja taipumuksiaan,
-tietystikin määrätyissä rajoissa. Ensinmainittua äärimmäisyyttä nousi
-kaikki hänessä vastustamaan, osaksi siitä syystä, että hän ei ollut
-tunnoton, niinkuin ankarat kasvattajat aina ovat, osaksi sentähden,
-etteivät lapset olleet hänen omiansa. Toinenkin äärimmäisyys oli
-yhtä vastenmielinen. Eikö lapsia kaikissa kunnon perheissä opeteta
-tottelemaan? Muussa tapauksessa he eivät varmaankaan varttuneina täytä
-sitä, mitä he lapsina lupasivat, mutta sehän oli heidän oma syynsä --
-kenen muun se olisi? -- Pitäisikö täysikasvaneiden -- pitäisikö hänen,
-jonka tahtoa eivät vanhemmat eikä puoliso koskaan olleet murtaneet,
-luopua omista mielipiteistään kahden huonosti kasvatetun, itsepäisen
-pojan vuoksi?
-
-Niinkuin usein on laita epäilysten vallassa olevien ihmisten, ei rouva
-Burtonkaan useaan tuntiin tehnyt mitään. Tällä ajalla hän täydellisesti
-kadotti pojat näköpiiristään. Mutta nämä ilmestyivät ennen pitkää
-hakemaan syötävää vaiston ohjaamina, joka kehittymättömimmissä
-luonteissa aina esiintyy voimakkaimpana. Vaikka he olivatkin hyvin
-hiljaisia, olivat he kuitenkin epäilemättä tyytyväisiä. Vaatteet
-olivat likaiset, samoin kasvotkin. Mutta kasvoilla oli ilme, jota ei
-voi tarkemmin määritellä, mutta joka selvästi kertoi siitä lujasta
-vakaumuksesta, että he olivat tyytyväisiä menettelyynsä. He olivat
-harvinaisen vähäpuheisia, vaikka heille tehtiin kysymyksiäkin, ja
-lopuksi herra Burton virkkoi puoliksi itsekseen:
-
-"Mitähän nyt mahtanee olla tekeillä?"
-
-"Mitä sinä sanoit, Harry?" kysyi rouva Burton.
-
-"Minä vain tässä itsekseni ihmettelen, mitähän erikoisluontoisia ja
-tärkeitä tuumia heillä nyt taas mahtanee olla mielessään", vastasi
-perheen pää.
-
-"Luonnollisestikaan ei mitään", sanoi rouva Burton. "Minä ihmettelen
-usein kuinka sokeita miehet voivat olla. Eihän heidän rakkaissa pikku
-kasvoissaan niiden likaisuudesta huolimatta näy enempää syyllisyyden
-tuntoa kuin enkelin kasvoissa."
-
-"Aivan niin, rakkaani", sanoi herra Burton. "Jos he useammin
-käsittäisivät erehdyksensä, tulisivat he häijymmiksi mutta heistä olisi
-silloin vähemmän harmia ja vaivaa. No pojat, ettekö halua ratsastaa
-enon polvella?"
-
-Molemmat pojat ryntäsivät enon syliin, ja Willy alkoi hyvin vakavana
-kuiskailla enollensa.
-
-"Kyllä, luullakseni", vastasi herra Burton.
-
-"Hyvä, hyvä, hyvä!" huudahti Willy käsiään taputtaen. "Alice täti, minä
-annan sinulle huomenna syntymäpäivälahjan."
-
-"Niin minäkin", sanoi Toddy.
-
-"Se on jotakin syötävää", ilmoitti Willy.
-
-"Niin minunkin", lisäsi Toddy.
-
-"Ole varuillasi, Willy", sanoi herra Burton. "Jos et pidä varaasi, voit
-ilmaista salaisuuden."
-
-"Enhän minä sitä ilmaise, minähän vain sanoin, että se on jotain
-syötävää. Mutta sano, Alice täti, missä bananeja kasvaa."
-
-"Minäpät tiedän mittä viinijypäleitä katvaa", sanoi Toddy silmät
-loistavina varman näköisenä kiharapäätään nyökäten.
-
-"Ja minä tiedän", sanoi herra Burton nostaen Toddyn alas polveltaan,
-"että eräs tuttu pikku poika on pakahtumaisillaan ja halkeamaisillaan.
-Mitä tämä on?" jatkoi hän huomatessaan aivan märän läikän Toddyn
-esiliinalla juuri taskun kohdalla. "Ja" (tässä hän varovaisesti
-kurkisti Toddyn taskuun) "mitä on tuo ilkeä sotku taskussasi?"
-
-Toddyn silmät levisivät hämmästyksestä, mutta sitten ne kävivät
-surullisi.
-
-"Te oli vain pieni viinijypäletejttu", sanoi hän. "minä ajattelin työdä
-ten kotimatkalla, mutta te unohtui."
-
-"Nehän ovat valkeita viinirypäleitä", huudahti herra Burton. "Pojat
-ovat varastaneet ne jostakin kasvihuoneesta. Tomillahan ei ole
-viinirypäleitä. Mistä nämä ovat, pojat?"
-
-"Sh-h-h!" kuiskasi Toddy innokkaasti. "Ei taa kotkaan kejtoa
-talaituuktia."
-
-"Mistä saitte nuo viinirypäleet?" kysyi rouva Burton rientäen
-tarkastamaan märkää pukua.
-
-Toddy purskahti itkuun.
-
-"Kyllä onkin syytä itkeä!" sanoi rouva Burton, "kun olet varastanut
-muiden ihmisten hedelmiä."
-
-"En mitä titä itke", nyyhkytti Toddy. "Mutta kun tinä pilaat koko minun
-talaituuteni tinun tyntymäpäiväkteti aina kun tinä tiitä puhut."
-
-"Alice, Alice", sanoi herra Burton lempeästi, "muista että lapsi ei ole
-kyllin vanha ymmärtääkseen mitä varastaminen on."
-
-"Sen hän saa oppia nyt ymmärtämään", huudahti rouva Burton, jonka koko
-oikeustajunta nyt heräsi. "Kuinka luulet, että sinun kävisi, jos tänä
-iltana kuolisit?"
-
-"En minä tahdo kuolla", nyyhkytti Toddy. "Jot enkelit tulevat tappamaan
-minua niinkuin ne tappoivat egyptiläitet, niin minä menitin piiloon."
-
-"Kukaan ei pääse piiloon Jumalan enkeliltä", sanoi rouva Burton, joka
-oli päättänyt, että pelko saisi tehdä sen, mitä järkevä puhe ei ollut
-voinut.
-
-"Onko tillä yöllä lyhty mukana?" kuiskasi Toddy.
-
-Herra Burton nauroi, mutta rouva Burton pakotti hänet katseellaan
-lakkaamaan ja vastasi:
-
-"Se voi nähdä tarpeeksi hyvin löytääkseen pahoja pikku poikia, jos se
-vain tahtoo."
-
-"Me _emme ole_ pahoja", huusi Toddy, "enkä minä enää anna tinulle
-viinijypäleitä, jotka toimme kotiin kukkajuukutta."
-
-"Tule enon tykö, poika parka", sanoi herra Burton ottaen tuon
-murheellisen lapsen jälleen syliinsä ja hyväillen häntä hellästi:
-"kerro enolle kaikki ja katsotaan eikö eno voi saada asioita oikealle
-tolalle."
-
-"Eikö eno titten enää anna pahan enkelin tulla minua ottamaan?" kysyi
-Toddy.
-
-"Minä kerron sinulle, Harry eno, kuinka asia oli" sanoi Willy. "Me
-päätimme antaa hedelmiä Alice tädille syntymäpäivälahjaksi -- minä
-bananeja ja Toddy valkeita viinirypäleitä. Me emme tienneet missä
-bananeja kasvaa, mutta me muistimme, että herra Bushmannilla, joka
-asuu vuorenrinteellä, on paljon kauniita rypäleitä kasvihuoneessaan.
-Me olimme siellä kerran isän kanssa, ja sitten he puhuivat rypäleistä
-ja muista sellaisista melkein koko iltapäivän, ja sitten herra Bushman
-antoi isälle muutamia ja lupasi antaa hänelle vastakin, milloin isä
-vain halusi. Tänään iltapäivällä me sitten läksimme sinne aivan salaa
-pyytämään, että hän antaisi meille muutamia viinirypäleitä, jotka
-voisimme antaa tädille syntymäpäivälahjaksi. Mutta hän ei ollut kotona,
-eikä puutarhurikaan ollut kotona; ja kun ovi oli auki, menimme me
-sisälle ja näimme rypäleet. Ja sitten me ajattelimme, että ei hän
-suinkaan pahastuisi, jos me ottaisimme muutamia, kun hän kerran sanoi
-isälle niin. Ja me otimme kolme tai neljä kaunista terttua ja panimme
-ne kukkaruukkuun, joka oli lehdillä koristeltu, ja kumpikin otimme me
-pikku tertun syötäväksi. Mutta kotimatkalla me löysimme niin paljon
-mansikoita, että Toddy unohti syödä rypäleensä, mutta minun rypäleeni
-ovat tallella vatsassa. Oli niin kauhean kuuma ja pölyistä, enkä minä
-ole ikinä ollut niin väsynyt. Mutta kun me tahdoimme ilahduttaa Alice
-tätiä, emme me siitä välittäneet."
-
-"Ja titten täti tanoi, että me olemme vajkaita", nyyhkytti Toddy. "Paha
-täti!"
-
-"Älä siitä huoli, Toddy", sanoi rouva Burton, jonka kaikki siveelliset
-periaatteet yht'äkkiä läksivät karkuun. Hän suuteli kyyneleiden
-kostuttamia likaisia pikku kasvoja ja kantoi pojan päivällispöytään.
-
-Toddy lopetti pian ateriansa. Hän näytti tuumivan jotakin ja riensi
-nopeasti pöydästä, mutta oli taas heti valmis menemään vuoteeseen, kun
-täti häntä huusi. Puoli tuntia myöhemmin huomasi herra Burton, joka
-kuljeskeli kuistilla tupakoiden, että oven kummallekin puolelle oli
-punaisella musteella piirretty suuri, ruma risti. Miehilläkin on omat
-heikkoutensa ja herra Burtonin heikkouksia oli se, että hän liiankin
-tarkkaan piti lukua talonsa ulkoasusta. Hän syöksyi ylös portaita,
-kolme askelta kerrallaan ja aina sisälle poikien huoneeseen.
-
-"Kuka on sotkenut oven musteella", hän huusi.
-
-"Minä", sanoi Toddy rohkeasti. "Minä pelkätin, ettet tinä muittaitikaan
-tanoa pahalle enkelille, etten minä ole vajat. Tikti minä panin jittin
-ovelle aivan kuin Itjaelin laptet kun he tahtoivat, että enkeli meniti
-ohitte. Minä ajattelin, ettei te pimeättä huomaiti, että se ei ollut
-vejta vaan muttetta."
-
-Yht'äkkiä Toddy huomasi jälleen olevansa rauhassa.
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-Rouva Burtonin syntymäpäivä valkeni kirkkaana ja kun muistaa, että se
-oli ensimäinen tämänlaatuinen juhla hänen ollessaan naimisissa miehen
-kanssa, joka edelleenkin rakasti häntä sulhasmiehen tavoin, niin ei ole
-ihmeteltävää, että onnelliset aamuhetket kuluivat hänen ennättämättä
-ajatellakaan kahta pikku poikaa, jotka jo olivat ehtineet saada hänet
-vakuutetuksi siitä, että he olivat sekä halukkaat että kykenevät
-tulemaan toimeen omin päin. Rouva Burtonin palvelijattaren huone oli
-aivan poikien huoneen vieressä, ja palvelijatar, jonka huostaan rouva
-Burton öiksi oli uskonut pojat, oli vähitellen unohtanut raskaan
-unensa, joka on niin ominainen perhepalvelijoille. Hän oli tottunut
-heräämään kuullessaan pienintäkin ääntä poikien huoneesta. Emäntänsä
-syntymäpäivänä hän heräsi seuraavaan keskusteluun:
-
-"Tod!"
-
-Ei vastausta. Hetken kuluttua kuuli palvelijatar taas:
-
-"T-o-o-od!"
-
-"Ah-h-h-oi!" kuului uninen, mutta silti suuttunut vastaus.
-
-"Herää, rakas Toddy veikko, tänään on Alice tädin syntymäpäivä!"
-
-"Vaikka te onkin, ei tinun tilti tajvitte halkaitta minun kojviani",
-uikutti Toddy.
-
-"Toiseen korvaanhan minä vain huusin", puolustelihe Willy. "Ja siihen
-saakin koskea, jos et pidä kiltistä Alice tädistä niin paljon, että
-viitsisit nousta ylös."
-
-Kuului murinaa, kitinää, ähkinää, tuhinaa ja epäselvää torumista --
-sekä lopuksi kääntelemistä, ja vihdoin Willy sanoi:
-
-"Kas niin, noustaanpas nyt ylös ja pukeudutaan. Mutta tiedätkös, me
-emme ole ensinkään ajatelleet soittoa. Muistatko kuinka isä soitti
-pianoa äidin tullessa alas, kun viimeksi oli äidin syntymäpäivä, ja
-kuinka iloiseksi äiti tuli ja kuinka me kaikki sitten tanssimme?"
-
-"Kyllä", sanoi Toddy. "Tehdään nytkin niin."
-
-"Minäpäs tiedänkin", sanoi Willy, "hakataan me pianoa niinkuin äiti ja
-Alice täti joskus tekevät."
-
-"Hakataan vain!" huudahti Toddy. "Me ehdimme hakata jo kauvan aikaa,
-ennenkuin täti ehtii tulla alat meitä kieltämään."
-
-Sitten kuului keveiden jalkojen kiireisiä liikkeitä poikien etsiessä
-pukineitaan nurkista, tuoleilta, kaapin päältä, pöydältä y.m. jonne
-ne olivat edellisenä iltana heitetyt. Palvelijatar riensi apuun, ja
-pian olivat pojat valmiit. Bananilautanen ja malja, jossa olivat nuo
-vaivalla hankitut rypäleet, olivat piirongilla. Pojat ottivat ne ja
-mennä sipsuttivat varpaillaan alas portaita vierashuoneeseen.
-
-"Hyvänen aika", huudahti Toddy pannessaan lautasensa pöydälle, "jot
-nyt jypäleet ja bananit ovat tulleet happamikti. Meidän täytyy maittaa
-niitä. Äitihän kantta aina kuumina päivinä maittaa maitoa, kun paha
-maitokutki myöhättyy", ja Toddy, antaen teon seurata sanojaan, poimi
-päällimmäisistä tertuista kaikki kauneimmat marjat. "Ne ovat vajmatti
-happamia", sanoi hän maiskuttaen miettivästi huuliaan kuten mies, jonka
-ammattina on viinin maisteleminen.
-
-"Annappas minunkin maistaa", sanoi Willy.
-
-"En anna", sanoi Toddy nyppien toisella kädellään marjoja sillä välin
-kun hän toisella koetti suojella lahjaansa. "Kyllä minä ten ittekin
-teen. Mutta taat, jot annat minun auttaa tinua maittamaan, ovatko tinun
-bananiti happamia."
-
-"Kyllä saat, mutta vain yhden suupalan", sanoi Willy. "Minun täytyy
-saada kuusi rypälemarjaa, sillä yksi suupala banania on yhtä paljon
-kuin kuusi rypälettä."
-
-"Hyvä", sanoi Toddy. Ja pojat ryhtyivät vaihtokauppaan Willyn pitäessä
-koko ajan bananeja hallussaan, ettei Toddy pääsisi huomaamatta
-maistamaan toista kertaa, ja Toddyn tarkasti laskiessa rypäleitä.
-
-"Kyllä ne ovat vähän happamia", sanoi Willy irvistellen, "ehkä joku
-toinen terttu on parempi. Eikö olisi parasta maistaa joka oksasta?"
-
-"Kyllä ja jokaitta banania myötkin", innostui Toddy. "Tämä oli kyllä
-hyvä, mutta voihan joku toinen olla hapan."
-
-Ehdotus hyväksyttiin ja pian oli jokainen banani neljättä osaansa
-lyhyempi, ja rypäletertut muistuttivat paljaaksi hakattua metsää. Mutta
-sitten alkoi Willystä tuntua, ettei hänen lahjansa ollut oikein hauskan
-näköinen ja siksi hän huolellisesti sulki kuoret bananien päistä ja
-käänsi tyhjän pään eteenpäin aivan kuin hän olisi ollut syntynyt
-hedelmäkauppiaaksi.
-
-Kun tämä oli suoritettu, sanoi hän: "Meidän täytyy panna nimikortit
-mukaan, eihän täti muutoin tiedä kuka ne antaa."
-
-"Ollaan täällä ja tanotaan te hänelle", sanoi Toddy. "Ei, se ei
-olisi hänestä ensinkään hauskaa", sanoi Willy. "Etkö muista, että
-kun Florence serkku saa kukkia, hän on kaikista iloisin aina kun hän
-katselee nimikorttia, joka tulee kukkien mukana!"
-
-"Niin onkin", sanoi Toddy, joka kiiruhti arkihuoneeseen ja palasi
-samassa takaisin tuoden muassaan kaksi nimikorttia; ne hän oli
-siepannut tädin nimikorttilippaasta.
-
-"Nyt meidän täytyy kirjottaa niiden taakse 'Toivotan onnea'", sanoi
-Willy tutkien tasku jaan ja löytäen lopuksi lyijykynän pätkän. "No",
-alkoi Willy kumartuen kortin yli; hän väänteli kasvojaan kuten
-tottumaton kirjottaja ainakin ja piirsi vaivalloisesti kirjaimen
-kerrallaan koko ajan ääneen kirjottamaansa toistaen:
-
-"T-O-V-O-T-A-N O-N-E-A. Nyt sinun täytyy itse pitää kiinni kynästäsi --
-muuten se ei ole ollenkaan hauskaa -- äiti sanoo aina niin."
-
-Toddy tarttui pienellä pyöreällä kädellään kynään, ja Willy kuljetti
-kättä; ja nuo kaksi pientä päätä painuivat yhteen, heiluivat ja
-huojuivat yhdessä edestakaisin, kunnes työ valmistui.
-
-"Nyt hänen jo pitäisi tulla", sanoi Willy. (Aamiaiseen oli vielä
-runsaasti tunti aikaa.) "Miksi ei aamukelloa ole vielä soitettu?
-Soitetaanpas me sitä!"
-
-Pojat riitelivät siitä, kumpiko saisi soittaa; mutta voimakkaampi
-voitti, ja Willy marssi edestakaisin eteiskäytävässä ja soitti sillä
-innolla ja kestävyydellä, joka yleensä on ominainen asianharrastajien
-toimille.
-
-"Hyvänen aika!" huudahti rouva Burton nopeasti päättäen pukeutumisensa.
-"Kuinka aika toisinaan rientää!"
-
-Herra Burton huomasi vaimonsa kasvoilla ilmeen, joka näytti vaativan
-erikoista hellyyttä, mutta siitä huolimatta hän hetken kuluttua
-harmistuneella äänellä huudahti katsahdettuaan kelloonsa:
-
-"Voisinpa vaikka vannoa, ettemme ole olleet hereillä puoltakaan tuntia.
-Ah, unohdin varmaankin eilen illalla vetää kelloni!"
-
-Pojat kiiruhtivat arkihuoneeseen.
-
-"Minä kuulen sieltä liikettä!" huusi Willy innoissaan. "Mutta -- piano
-on lukossa! Eikö se ole kauheaa! Mutta kas -- tässä on Harry enon
-viulu!"
-
-"Mitä _minä_ titten toitan?" kysyi Toddy hypellen ympäri huonetta.
-
-"Odota vähän aikaa", sanoi Willy pannen pois viulun ja juosten nopeasti
-yläkertaan, josta hän pian palasi tuoden mukanaan kamman. Pöydällä
-oli hieno salkku, joka sisälsi syövytyksiä. Willy avasi tämän ja repi
-silkkipaperin erään taulun ympäriltä ja kääri siihen kamman.
-
-"Kas niin!" sanoi hän, "soita sinä viulua, niin minä puhallan kampaa.
-Mutta miksi eivät he jo tule alas! Mehän unohdimme pistää rahaa
-lautasten alle ja emmehän me tiedä kuinka monta lanttia pitäisi panna,
-kun emme tiedä vanhaksiko täti tulee."
-
-"Eihän meillä ole jahaakaan", sanoi Toddy.
-
-"Minä tiedän mistä saamme", sanoi Willy, joka juoksi piirongille
-ja avasi osaston, jossa hänen enonsa säilytti amerikalaista
-rahakokoelmaansa. "Tällaiset rahat eivät ole aivan yhtä kauniita kuin
-meidän rahamme", jatkoi Willy, "mutta nämä ovat suuremmat ja ne ovat
-pöydällä kauniimmat. Kuinkahan vanha täti onkaan?"
-
-"En minä oikein tiedä", sanoi Toddy hyvin miettivän näköisenä. "Mutta
-eiköhän hän ole niin vanha kuin me molemmat yhteentä."
-
-"Hyvä", sanoi Willy, "sinä olet neljän ja minä kuuden vuoden vanha --
-silloin hän on kait kymmenenvuotias."
-
-Rouva Burtonin lautanen siirrettiin syrjään ja lantit asetettiin
-ympyrään. He laskivat rahat uudelleen ja yhä uudelleen, lisäsivät ja
-vähensivät, riitelivät ja sopivat. Loppujen lopuksi lantit asetettiin
-neljään riviin siten, että kahteen riviin tuli kolme penniä ja kahteen
-kaksi. Willy laski rivit, joissa oli kolme penniä kussakin ja Toddy
-hikoili kahdenpennin rivien kanssa. Willy oli juuri laskemassa molempia
-summia yhteen, kun joku kuului tulevan alas portaita.
-
-Nopeasti Willy heitti ylijääneet rahat toisten päälle, pani lautasen
-paikoilleen ja sieppasi kamman, sillävälin kun Toddy pani viulun
-polveaan vastaan niinkuin oli nähnyt kuljeskelevien italialaispoikien
-tekevän. Hetkeä myöhemmin, kun emäntä ja isäntä astuivat ruokasaliin,
-nousi niin hirveä melu, että rouva Burtonin täytyi pidellä korviaan ja
-hänen miehensä huusi:
-
-"Hiljaa!"
-
-Molemmat pojat lakkasivat soittamasta, Toddy huomasi, että hänen
-jalkansa olivat pahasti sotkeutuneet viulun kieliin, mutta kaikesta
-huolimatta molemmat pojat loistavin kasvoin kääntyivät tätiinsä ja
-huusivat:
-
-"Toivotan onnea!"
-
-Herra Burton riensi pelastamaan rakasta viuluansa. Sillä välin rouva
-Burton liikutettuna suuteli kiitokseksi molempia poikia. -- Sitten hän
-huomasi hedelmät toisella pöydällä ja hän luki ääneen nimikortit:
-
-"Rouva Frank Rommery, -- hän on tapansa mukaan ollut tuhlaavainen. Olen
-vain kerran hänet tavannut, mutta hänen bananinsa korvatkoon hänen
-käytöstapojensa puutteen. Mitä, Charley Crewne! Mitä ihmettä! Kylläpä
-muutamilla miehillä on hyvä muisti!"
-
-Herra Burton synkistyi. Charley Crewne oli ollut hänen kilpakosijansa.
-Yht'äkkiä rouva Burton huudahti:
-
-"Joku on häpeämättömästi näpistellyt viinirypäleitä. Pojat!"
-
-"Ei ne ole mittaan Jommejilta tai Cjewneltä", sanoi Toddy. "Ne ovat
-Willyltä ja minulta ja me vain maittoimme olivatko ne yöllä tulleet
-happamikti."
-
-"Mistä nimikortit sitten ovat?" kysyi rouva Burton.
-
-"Nimikorttilippaasta arkihuoneesta", vastasi Willy. "Mutta hauskin on
-toisella puolella."
-
-Rouva Burtonin miettivä ilme ja herra Burtonin vakavuus hälvenivät,
-kun he yhdessä tavailivat poikien omistuskirjotusta; senjälkeen
-he istuutuivat pöytään. Pojat eivät tahtoneet malttamattomuudesta
-pysyä tuoleillaan. Vihdoin täti kohotti lautastansa ja Willy riensi
-selittämään:
-
-"Yksi penni joka vuodesta!"
-
-"Kolmekymmentäyksi," huudahti rouva Burton laskettuaan rahat. "Kuinka
-kohteliasta!"
-
-"Millä tinä huvitat pikku poikia, kun on tinun tyntymäpäiväti?" kysyi
-Toddy aamiaisen jälkeen. "Äiti kektii kaikenlaitta!"
-
-"Niin", lisäsi Willy, "äiti sanoo, että ihminen on onnellisin silloin,
-kun hän ilahduttaa toisia. Ja äiti tietää paremmin kuin sinä; äiti on
-ollut kauvemmin naimisissa."
-
-Vaikka niin olikin asian laita, ei johtopäätös rouva Burtonin mielestä
-ollut oikea ja sen hän sanoikin.
-
-"Niin -- mutta -- mutta -- kumminkin", sanoi Toddy, "äidillä on aina
-tyntymäpäiväviejaita, ja me taamme niin paljon leivoktia, kuin me vain
-haluamme."
-
-"Kyllä teille tänäänkin tulee hauskaa", sanoi rouva Burton. "Minun
-luokseni tulee muutamia hyviä ystäviä, joille aijon tarjota pienen
-hienon aamiaispäivällisen, ja tekin saatte syödä meidän kanssamme, jos
-siihen asti olette voineet pysyä kiltteinä ja puhtaina."
-
-"Hyvä! Joko te pian tulee", kysyi Toddy.
-
-"Toddy on pelkkää vatsaa", sanoi Willy halveksivasti "Alice täti, on
-kait sinulla hedelmäkakkua, siitä me eniten pidämme?"
-
-"Kuinka aikaisin pääset tänään, Harry?" kysyi rouva Burton ottamatta
-huomioon pojan kysymystä.
-
-"Ainakin puolenpäivän aikaan", vastasi herra Burton. "Haluan vain nähdä
-aamupostin ja toimittaa asiat, joihin se mahdollisesti antaa aihetta."
-
-"Miksi sinä tulet niin aikaisin, Harry eno?" kysyi Willy.
-
-"Viedäkseni Alice tädin ajelemaan, poikaseni", sanoi herra Burton.
-
-"Voi, kuule Tod! Eikö ole hirveän hauskaa? Harry eno vie meidät
-ajelemaan."
-
-"Minähän sanoin, että vien Alice tätiä ajelemaan", sanoi herra Burton.
-
-"Kyllä minä sen kuulin", sanoi Willy, "mutta ei se meihin kuulu.
-Hänestä on hauskempi puhua sinun kanssasi kuin meidän kanssamme, ja
-meistä on niin hauskaa, kun hänen on hyvä olla. Milloin lähdemme?"
-
-Herra Burton kysyi vaimoltaan saksaksi, eikö tämän mielestä
-Lawrenee-Burtonilainen luottamus ollutkin luonnollisuudessaan
-suuremmoinen, ja rouva Burton myönsi samaa kieltä käyttäen niin olevan.
-Mutta kaikesta luonnollisuudestaan huolimatta oli tuollainen itsepäinen
-varmuus rouva Burtonin mielestä moitittavaa ja hänestä tuntui, että
-hänen velvollisuutensa oli istuttaa se lasten mieliin. Herra Burton
-toivotti onnea yritykselle ja uteli niin innokkaasti kuinka rouva
-Burton tähän saakka oli kasvattamisaikeissaan onnistunut, että tämä
-tunsi todellista helpotusta, kun Toddy havahtui mietteistään ja sanoi:
-
-"Minutta te paikka, mitta kotki katkeaa, on maailman hautkin paikka."
-
-"Mitä tuo lapsi tarkottaa?" kysyi täti.
-
-"Etkö muista, siellä missä me olimme viime kesänä ja missä sinä et
-antanut meidän koettaa, miten kauvas veden yli me voisimme riippua,
-Harry eno?" sanoi Willy.
-
-"Oh -- tarkotat varmaankin putouksia", huudahti herra Burton.
-
-"Juuri niitä!" sanoi Willy.
-
-"Joki meni tiellä kahtia," sanoi Toddy, "ja ykti ota meni ylöt ilmaan
-ja toinen ota alat koloon tuujien kivien väliin. Tinne minä tahtoitin
-mennä ajelemaan."
-
-"Kuuleppas nyt, Toddy", sanoi rouva Burton. "Muutoinhan te melkein
-aina pääsette meidän kanssamme, mutta _tänään_ me haluamme mennä ilman
-teitä. Jääkää te Willyn kanssa kiltisti kotiin -- emme ole poissa muuta
-kuin pari tuntia."
-
-"Minä _tahdon_ lähteä ajelemaan", vakuutti Toddy itsepintaisesti.
-
-"Arvaan sen kyllä, poikaseni, mutta pääset jonakin toisena päivänä",
-sanoi täti.
-
-"Mutta minä _tahdon_!" toisti Toddy.
-
-"Mutta minä _en_ tahdo sinua mukaan", sanoi rouva Burton äänenpainolla,
-joka olisi vienyt kaiken toivon jokaiselta järkisyitä käsittävältä
-ihmiseltä. Mutta vain vähän hämmästyneen näköisenä Toddy sanoi:
-
-"Minä tahdon mennä ajelemaan!"
-
-"Taistelu on käynnissä", sanoi herra Burton itsekseen. Sitten hän nousi
-nopeasti pöydästä ja sanoi:
-
-"Minä yritän ehtiä aikaisempaan junaan, kun minun on tultava niin pian
-takaisin."
-
-Rouva Burton nousi sanomaan miehellensä hyvästi. Tämä suuteli häntä
-tavallista hellemmin pitäen häntä vähän loitommalla ja katseli häntä
-silmiin ilmeellä, jota hän ei voinut käsittää -- ei ainakaan pariin
-tuntiin. Rouva Burton palasi saatettuaan miestänsä ruokasaliin, talutti
-Toddyn arkihuoneeseen, otti hänet syliinsä, kiersi hellästi kätensä
-hänen ympärilleen ja sanoi:
-
-"Kuuntele nyt pikku Toddy hyvin tarkasti mitä täti sanoo. Aivan
-erikoisesta syystä sinä et tänään pääse meidän kanssamme ja täti
-tarkottaa täyttä totta sanoessaan sinulle, että sinä et pääse mukaan.
-Vaikka pyytäisit sata kertaa, ei se muuttaisi asiaa. Sinä et saa tulla,
-ja sinun täytyy lakata ajattelemasta koko asiaa."
-
-Toddy kuunteli tarkkaavasti alusta loppuun asti ja vastasi:
-
-"Mutta minä tahdon!"
-
-"Mutta sinä et pääse. Ja siinä piste."
-
-"Ei tiinä ole mitään pittettä, ei ollenkaan pittettä", sanoi Toddy.
-"Minä tahdon kuitenkin."
-
-"Sinä et mene!"
-
-"Minä menen niin hijveän kejnaasti!" sanoi Toddy itkua pusertaen.
-
-"Kyllä täti sen uskoo ja tädin on niin paha mieli", sanoi rouva Burton
-ystävällisesti, "mutta se ei muuta asiaa. Kun isot ihmiset sanovat:
-'Ei!' täytyy pikku poikien ymmärtää, että he tarkottavat sitä, mitä
-sanovat."
-
-"Mutta minä tahtoitin mennä tinun kanttati ajelemaan", sanoi Toddy.
-
-"Ja kun minä tahdon, että sinä jäät kotiin, niin sinä jäät", sanoi
-rouva Burton. "Nyt me emme puhukaan siitä enää. Haluatko mennä
-puutarhasta hakemaan itsellesi hyötymansikoita?"
-
-"En; tahdon mennä ajelemaan!"
-
-"Toddy", sanoi rouva Burton, "minä en halua kuulla ajelemisesta enää
-sanaakaan."
-
-"Niin, mutta minä tahdon!"
-
-"Toddy, minun täytyy varmaankin rangaista sinua, jos et sinä jo tuosta
-lakkaa, eikä se ole minusta ensinkään hauskaa. Haluatko sinä pahottaa
-tädin mielen, kun on tädin syntymäpäivä?"
-
-"En, mutta minä tahdon lähteä ajelemaan!"
-
-"Kuules nyt, Toddy", sanoi rouva Burton, joka, kadottaen
-viimeisenkin rahtusen kärsivällisyydestään, polkaisi jalkaansa.
-"Jos sinä sanallakaan mainitset tuosta matkasta, suljen minä sinut
-ullakkohuoneeseen, jossa toissapäivänä olit Willyn kanssa, mutta nyt
-sinun täytyy olla yksin."
-
-Toddyn kyyneleet rupesivat vuolaina virtaamaan, kun hän sanoi:
-
-"Ah-h-h-h! Minä en halua tulla tuljetukti ullakkohuoneeteen; minä
-tahdon mennä ajelemaan."
-
-Äkkiä Toddy löysi itsensä tätinsä sylistä, jossa hän potki, rempoi,
-huusi ja ulvoi yläkertaan noustaessa. Sinä hetkenä, jolloin hänet
-lopullisesti teljettiin arestiin, kuului pelottava huuto, joka
-tunkeutui ullakko-akkunasta ja sai Terryn suin päin jättämään
-miellyttävän makuupaikkansa kaivonkannella ja ohi-ajavan maalaisen
-pidättämään hevostaan kuunnellakseen viitisen minuuttia. Sillä
-välin rouva Burton laskeutui ruokasaliin kasvot hehkuen, vaatteet
-epäjärjestyksessä ja niin vihaisena, ettei kukaan ollut häntä
-sellaisena ennen nähnyt. Mutta kun hän heti senjälkeen kohtasi Willyn
-katseen, oli se niin juhlallinen, kysyvä ja moittiva, että rouva
-Burtonin viha silmänräpäyksessä hävisi.
-
-"Mitä sinä sanoisit, jos sinut kannettaisiin yläkertaan ja
-teljettäisiin ikävään huoneeseen, vain siksi, että sinä tahtoisit mennä
-ajelemaan?" kysyi Willy.
-
-Rouva Burton ei voinut kuvitella itseänsä sellaiseen asemaan, mutta
-vastasi kuitenkin:
-
-"Minä en olisi koskaan niin mieletön, että itsepäisesti tahtoisin
-sellaista, mistä varmasti tietäisin, etten sitä saisi."
-
-"Oh", huudahti Willy, "eivätkö kutkaan isot ihmiset tee sitä?"
-
-Rouva Burtonin omatunto kävi vähän rauhattomaksi, hän riensi vaihtamaan
-puheenaihetta ja kiinnittämään koko huomionsa yksinomaan Willyyn,
-ikäänkuin hän olisi halunnut siten hyvittää jotakin pahaa, jota hän
-oli tehnyt hänen veljelleen. Huudot, jotka silloin tällöin kuuluivat
-ullakkohuoneen ikkunasta saivat hänet yhä innokkaammin lohduttamaan
-Willyä. Mutta huuto huudolta hänen päättäväisyytensä rupesi yhä enemmän
-horjumaan ja lopuksi hän tekosyyn nojalla jätti Willyn, riensi Toddyn
-vankilan ovelle ja huusi avaimen reijästä:
-
-"Toddy!"
-
-"Mitä?" kuului Toddyn ääni.
-
-"Oletko nyt kiltti poika?"
-
-"Kyllä, jot viet minut ajelemaan!"
-
-Rouva Burton kääntyi äkkiä ja suorastaan lensi portaita alas. Willy,
-joka odotti portaiden juurella, väistyi vaistomaisesti syrjään ja
-huudahti:
-
-"Minä luulin, että sinä tulisit pää edellä! Miksi et sinä tuonutkaan
-häntä alas?"
-
-"Ketä?" kysyi rouva Burton loukkaantuneena.
-
-"Tiedänhän minä, miksi sinä menit yläkertaan", sanoi Willy. "Minä näin
-sen sinun silmistäsi!"
-
-"Sinä olet toden totta hyvin kiusallinen", sanoi rouva Burton
-kääntyen pois. "Juokseppas kotiin kysymään kuinka äiti ja pienokainen
-voivat. Mutta älä viivy kauvan; muista, että tänään syömme tavallista
-aikaisemmin." Willy läksi, ja rouva Burton vaipui hetkeksi ajatuksiinsa
-ja itsetutkisteluun. Ehdoton tottelevaisuus oli ollut hänellä
-velvollisuutena aikaisimmasta lapsuudestaan saakka, vaikka olikin
-varma, että hänen tahtonsa oli aivan yhtä taipumaton kuin Toddyn.
-Jos hän aina oli voinut totella, niin täytyi tuon ullakolla olevan
-pikku pojan myöskin voida totella. Voihan olla mahdollista, että
-hänen synnynnäiset taipumuksensa tekivät sen hänelle helpommaksi
--- ja ehkä Toddyn luonne tässä suhteessa oli toisenlainen. Kuinka
-voisi hän voittaa Toddyn luonteen viat! tai oliko se ollenkaan hänen
-asiansa. Eikö se ollut jotakin, johon hän, jonka hoidossa poika
-vain väliaikaisesti oli, ei voinut sekaantua? Rouva Burtonin tätä
-miettiessä ullakolta kuuluva kimakka huuto vaikutti, että hän rupesi
-tinkimään ankarain periaatteidensa kanssa. Mutta silloin hänen
-katseensa sattui hänen miehensä valokuvaan ja hän oli näkevinään tämän
-silmissä ivallisen katseen. Hänen päättäväisyytensä palasi entistä
-voimakkaampana. Vähän senjälkeen tuli Willy. Rouva Burton uhrasi vain
-hetken hänen terveistensä ja matkaseikkailujensa kuuntelemiseen;
-sitten hän läksi pukeutumaan ajelumatkaa varten. Päästäkseen
-kuulemasta Toddyn huutoa hän sulki huolellisesti ovet, mutta Toddyn
-ääni oli varmaankin liitossa seinien kanssa, sillä se tunki vaivatta
-ovien ja ikkunoiden läpi. Vähitellen tuntuivat huudot lakkaavan; ja
-sitä mukaa kuin ne harvenivat ja kävivät heikommiksi, elpyi rouva
-Burtonin mieli. Päätettyään pukeutumisensa hän läksi Toddyn vankeuteen
-vastaanottaakseen Toddyn selityksen ja anteeksipyynnön sekä suodakseen
-hänelle armollisesti anteeksi. Hän koputti hiljaa ovelle ja sanoi:
-
-"Toddy!"
-
-Ei vastausta. Rouva Burton koputti ja huusi entistä kovemmin, mutta
-tuloksetta. Hän kauhistui. Hän oli kuullut lapsista, jotka vihapäissään
-olivat huutaneet itsensä kuoliaaksi. Nopeasti hän avasi oven ja näki
-Toddyn makaavan laattialla kasvot kyynelten tahraamina. Hän kumartui
-pojan ylitse nähdäkseen hengittikö tämä vielä. Ja kun hän näki
-puoliavoimien huulten ilmeen, ei hän voinut olla suutelematta niitä.
-Sitten hän nosti tuon nukkuvan, lohduttoman pikku olennon hellästi
-syliinsä. Ja pikku pää painui hänen olalleen poski vasten hänen
-poskeansa, pikku käsi kiertyi hänen kaulaansa, ja hento ääni kuiskasi:
-
-"Tahdon mennä ajelemaan."
-
-Samassa astui herra Burton huoneeseen ja sanoi kiusoittavasti
-tietämättömyyttä teeskentelevällä äänellä:
-
-"Oletko masentanut hänen tahtonsa?"
-
-Hänen vaimonsa vaijensi hänet katseellaan. Sitten hän läksi alas
-ruokasaliin. Sillävälin Toddy heräsi, ojentautui, hieroi silmiään,
-tunsi enon ja huudahti:
-
-"Tiedätkö minne me menemme tänään, Hajjy eno? Me menemme ajelemaan."
-
-Ja herra Burton kätki silmien alapuolella olevan osan kasvojansa
-lautasliinan taakse, ja hänen vaimonsa toivoi, että hänen silmänsäkin
-olisivat olleet peitossa, sillä hänestä ei koskaan elämässään ollut
-tuntunut niin pahalta se, että joku katsoi häntä silmiin.
-
-Poikien moitteeton käytös iltapäiväajelun aikana lievensi rouva
-Burtonin tappion karvautta. He livertelivät keskenään kukkasista,
-lehdistä ja linnuista, ottivat nimikoikseen taivaalla purjehtivia
-kesäpilviä ja vaihtoivat niitä keskenään yhä uudelleen. Ja kun
-Terry, joka varkain oli lähtenyt kotoa heidän jälkeensä, väsyi, ja
-isäntä nosti sen vaunuihin, antoivat he sen maata jalkainsa juuressa
-potkimatta sitä, nipistämättä sitä korvasta tai vetämättä sitä hännästä.
-
-Ei yksikään kunnon aviomies voisi pahottaa vaimonsa mieltä tämän
-syntymäpäivänä. Niinpä rouva Burton pian unohtikin aamullisen
-nöyryytyksensä ja palasi retkeltä erinomaisella tuulella, kasvot
-terveyttä loistaen. Vieraita alkoi jo pian saapua, ja kun seura
-oli koolla, toi rouva Burtonin sisäkkö Willyn ja Toddyn sisälle
-tervehtimään. Kumpaisetkin olivat moitteettoman puhtaissa pukineissa.
-Samassa ilmestyi Terry huoneeseen. Toddy näki sen ja hänelle tuli
-kiire sitä tervehtimään ja sitten molemmat sekaantuvat niin pahoin
-erään kukkatelineen jalkoihin, että se kaatui suurella ryskeellä, ja
-molemmat riitapuolet lähetettiin häpeämään aivan samalla lailla, sillä
-erotuksella vain, että heistä Terry sai etsiä itselleen sellaisen
-pakopaikan, joka häntä eniten miellytti.
-
-Sitten läksi Willy kasvot ilmaisten isällistä huolestumista, ja rouva
-Burton saattoi antautua seurustelemaan vieraidensa kanssa, joiden
-kanssa hän ei tähän saakka ollut voinut vaihtaa sanaakaan tulematta
-keskeytetyksi.
-
-Tavan takaa rouva Burton huomautti miehelleen, että olisi parasta
-ottaa selkoa poikien olinpaikasta ja mitä he tekivät, mutta herra
-Burton oli ani harvoin ollut ainoana herrasmiehenä näin monen kauniin
-ja lahjakkaan naisen seurassa ja hän osasi niin hyvin panna arvoa
-tällaiselle harvinaiselle tilaisuudelle, ettei hän tahtonut ajatella
-paria ihmistainta, joilla oli verraton kyky hävitä näkyvistä. Pojat
-saivat siis parin tunnin ajan olla rauhassa. Sillä välin tuli pieni
-kesäinen sadekuuro ja eräs tunteellinen nuori neitonen pyysi rouva ja
-herra Burtonia laulamaan laulun "Sade ikkunaan lyö". Kun he pääsivät
-toiseen säkeistöön, rupesi rouva Burtonia yskittämään ja herra Burton
-haisteli ihmetellen ilmaa. Toiset naisista syöksyivät pystyyn, toiset
-valahtivat kalpeiksi. Huoneeseen tunkeutui selvästi savua.
-
-"Ei ole mitään vaaraa, hyvät rouvat", sanoi rouva Burton. "Tiedättehän
-kaikki minkälainen amerikalainen palvelijatar on. Luultavasti on meidän
-keittäjättäremme, joka ei ymmärrä mikä sopii, mikä ei, sytyttänyt tulen
-uuniin ja jättänyt ovet sisälle selälleen, niin että savu, sensijaan,
-että se olisi mennyt ulos piipusta, onkin päässyt tunkeutumaan
-huoneisiin. Menen huomauttamaan siitä hänelle."
-
-Palvelijoiden pelkällä mainitsemisella oli tavallinen vaikutuksensa;
-rouvien kesken virisi yht'äkkiä sangen vilkas keskustelu, jonka tämä
-aihe on aina synnyttänyt ja tulee luultavasti synnyttämään, kunnes
-kaikki perheenemännät kohtaavat toisensa luvatussa maassa, jonka yhtenä
-viehätysvoimana on se, että sen rajojen sisällä ei löydy amerikalaista
-keittiötä, ja jossa vapaa palvelija voi seisoa emäntänsä edessä
-tarvitsematta pelätä moitteita. Mutta eräs vieraista, nuori hermostunut
-rouva, jonka säikähdys tuntui vain jaloissa, kosketti huomaamattaan
-kengänkärjellään lämpöjohdon kahvaa. Silmänräpäyksessä hän syöksyi ylös
-kiljahtaen, ja samassa näkyi lämpöjohdosta nousevan paksu savupatsas.
-
-"Tulipalo!" huusi yksi.
-
-"Vettä!" huusi toinen.
-
-"Oh!" huusivat monet yhteen ääneen.
-
-Toiset juoksivat yläkertaan, toiset syöksyivät kadulle, jossa
-sade virtanaan valui, hermostunut nuori neiti pyörtyi, ja eräs
-toimekkaan näköinen nuori rouva, joka vuosikausia oli mietiskellyt
-kuinka parhaiten suoriutua tulen vaarasta, kietaisi pöytäliinaan
-parisenkymmentä hienoihin nahkakansiin sidottua kirjaa ja syöksyi
-nyytti kädessä ulos sateeseen viedäkseen kirjat varmaan talteen
-usean sadan metrin päässä olevaan taloon. Uskollinen Terry, joka
-vainusi melun jo kaukaa, riensi kotiin ja täytti parhaan tietonsa
-mukaan velvollisuutensa haukkumalla, näykkimällä kaikkia ja
-juoksemalla edestakaisin huoneissa jättäen kaikille matoille jälkiä.
-Sillävälin herra Burton kiiruhti portaita ylös ilman takkia, hiukset
-epäjärjestyksessä, kasvot ja kädet ylt'yleensä lian peitossa ja
-vakuutti vieraille, ettei ollut mitään vaaraa. Ja pojat, Willy kalman
-kalpeana, Toddy kiihtynyt puna poskillaan, hiipivät omaan huoneeseensa.
-
-Seura hajaantui; rouvat, jotka olivat pyytäneet hevosta, eivät
-kuitenkaan jääneet ajoneuvoja odottamaan, mutta turvautuivat
-mahdollisimman kauvan kursailtuaan niihin sateensuojiin ja vaippoihin,
-joita rouva Burton tarjosi. Neljännestuntia myöhemmin oli huoneessa
-vain Terry, joka valppaana makasi suuressa turkkilaisessa nojatuolissa.
-Miehensä rauhottavasta kehotuksesta läksi rouva Burton alakertaan ja
-katseli tiukkaan puristetuin huulin ja liekehtivin silmin hävitystä
-vierashuoneessa. Mutta kun hän tuli ruokasaliin ja näki kauniisti
-katetun pöydän, jonka suunnittelemiseen hän edellisinä viikkoina ja
-päivinä oli uhrannut tunnin jos toisenkin, purskahti hän lohduttomaan
-itkuun.
-
-"Minä kerron, kuinka se tapahtui", sanoi Willy, joka tuli kutsumatta
-huoneeseen. Se tieto, että hän ajoi oikeaa asiaa, teki hänet
-voimakkaaksi enon ja tädin uhkaavien katseiden edessä. "Minusta
-ilotulitus on niin kauhean hauskaa näin juhlapäivinä, ja kahtena
-päivänä olemme me Toddyn kanssa kantaneet tikkuja ja risuja takapihalle
-niin että tänäpäivänä olisimme voineet laittaa kauniin nuotion, mutta
-sitten tuli sade, ja eihän märkä puu pala -- sen me huomasimme viime
-Juhannuksena. Sitten me päätimme laittaa nuotion kellariin, sillä
-siellä on peltikatto ja hiekkalaattia, niin ettei siellä ollenkaan voi
-sataa. Ja meillä oli sanomalehtiä ja lastuja ja me kaadoimme vähän
-öljyä, ja tuli leimahti niin kauniisti ja me aijoimme juuri tulla
-hakemaan teitä sitä katsomaan, kun Harry eno tuli ja paiskasi minut
-seinää vastaan ja Toddyn hiilikasaan ja heitti ruman ilkeän maton
-nuotion päälle, ja kaatoi matolle vettä."
-
-"Pikku pojat eivät taa tehdä mitään hautkaa; heitä aina kielletään",
-sanoi Toddy. "Kattokaa kummoten tikun minä tain käteeni, kun minä
-heitin puita tuleen! Tilloin minä en ollenkaan huutanut, tillä minä
-ajattelin, että minä teen muita ihmitiä iloitekti, niinkuin pikku
-poikien pitää Jumalan mielettä tehdä. Mutta kun he eivät tulleetkaan
-iloitikti, huudan minä nyt tikun tähden!"
-
-Ja Toddy päästi huudon, joka oli hänen tavallista huutoaan
-voimakkaampi, kuten järjestettävänä ja sovittavana oleva asia oli
-tavallista juhlallisempi.
-
-"Meillä oli myöskin soihtukulkue", sanoi Willy. "Me ajattelimme marssia
-siellä alhaalla, mutta se ei ollut ollenkaan hauskaa, sillä siellä ei
-ollut puita, joiden välissä tuli voisi leimahdella, niinkuin se leimuaa
-juhlailtoina. Ja me lopetimme soihtukulkueen ja meistä olisi tuntunut
-hirveän ikävältä, jos emme olisi ajatelleet nuotiota."
-
-"Minne jätitte soihdut"? kysyi herra Burton hypähtäen tuoliltaan ja
-nostaen samalla vaimonsa jaloilleen.
-
-"En -- en tiedä", sanoi Willy hetken mietittyään. "Minä heitin ne
-vaatetäiliöön, jotta on jiepuja, ettei laattiat likaantuiti", sanoi
-Toddy.
-
-Herra Burton juoksi yläkertaan ja sammutti kytevän vaatekasan. Rouva
-Burton, joka oli uskollisempi itselleen kuin mitä hän itsekään olisi
-voinut kuvitella, veti Willyn luoksensa ja sanoi ystävällisesti:
-
-"_Haluta_ ilahduttaa ihmisiä ja _tehdä_ se, on kaksi eri asiaa, Willy."
-
-"Niin on", sanoi Willy ponnella, joka ilmaisi paljon siitä, mitä ei
-sanoin lausuttu.
-
-"Pikku pojat ovat tyhmiä, kun koettavat ilahduttaa itoja ihmitiä",
-sanoi Toddy alkaen jälleen itkeä.
-
-"Eivät he ole tyhmiä, poikaseni", sanoi rouva Burton nostaen tuon
-itkevän pienokaisen syliinsä. "Mutta he eivät aina ymmärrä, miten sen
-parhaiten tekisivät, ja siksi heidän tulisi kysyä neuvoa aikaihmisiltä,
-ennenkuin he ryhtyvät toimeen."
-
-"Tilloinhan ne eivät oliti mitään yllätyktiä", valitteli Toddy.
-"Taammeko me työdä kaiken tämän juuan?"
-
-"Kyllä kait, jos jaksamme", huokasi rouva Burton.
-
-"Kyllä me vajmaan jaktamme -- Willy ja minä", sanoi Toddy. "Ja olipa
-hautkaa, että ne jouvat läktivät tiehentä."
-
-Illalla, kun pojat olivat lähteneet makuulle, oli rouva Burton
-ilmeisesti rauhaton ja vihdoin hän sanoi:
-
-"Minulla on oikein paha omatunto, kun en kertaakaan koko heidän
-täälläolo-aikanaan ole rukoillut heidän kanssaan iltarukousta. Nyt
-minusta on sopiva aika alottaa."
-
-Astuessaan huoneeseen tapasi rouva Burton pojat leikkimässä
-muurinsärkijää, kummallakin tyyny suojanaan.
-
-"Lapset!" sanoi hän, "oletteko jo lukeneet rukouksenne?"
-
-"Emme", sanoi Willy. "Jommankumman meistä täytyy ensin hävitä. _Sitten_
-me luemme."
-
-Toddyn äkillinen kumoon keikahtaminen oli merkkinä hartaudenharjotuksen
-alkamiseen, ja molemmat pojat polvistuivat vuoteidensa viereen.
-
-"Te olette tänään tehneet itsenne syypäiksi surullisiin erehdyksiin,
-lapseni", sanoi rouva Burton. "Niiden pitäisi opettaa teille, että
-silloinkin, kun haluatte menetellä oikein, te tarvitsette apua
-ylhäältä. Eikö niin?"
-
-"Kyllä", sanoi Willy, "kyllä ihan varmasti."
-
-"Ei minutta", sanoi Toddy. "Mitä enemmän muut minua auttavat, titä
-pahemmin käy. Tättä lähtien teen minä kaikki yktin."
-
-"Minä tiedän, mitä sanon Jumalalle tänä iltana, Alice täti", sanoi
-Willy.
-
-"_Rakas_ poikaseni", sanoi rouva Burton. "Mitä sitten sanoisit?"
-
-"Rakas Jumala", alkoi Willy. "Meistä on _kaikkein_ ikävintä silloin
-kun koetamme tehdä isoja ihmisiä iloisiksi. Opeta, rakas Jumala, isoja
-ihmisiä ymmärtämään, kuinka paljon meillä on vaivaa, ennenkuin voimme
-mitään tehdä heidän hyväkseen. Ja opeta heitä ymmärtämään lasten puuhia
-paremmin kuin tähän asti, etteivät he tekisi lapsia onnettomiksi, kun
-lapset koettavat tehdä isoja ihmisiä iloisiksi. Opeta isoja ihmisiä
-ajattelemaan niin paljon kuin lapset ajattelevat, Kristuksen tähden --
-amen! Niin, ja siunaa rakasta äitiä ja pikku sisarvauva kultaa. Eikö
-niin, Alice täti?"
-
-Rouva Burton ei vastannut, ja Willy näki kääntyessään hänen poistuvan
-huoneesta. Toddy huomautti:
-
-"Nyt on _minun_ vuojoni. Jakat Jumala, kun minä tulen enkelikti ja
-pääten taivaateen, älä tilloin anna minkään iton enkelin tulla minulle
-tanomaan 'älä tee noin' tai heittää minua hiililäjään, juuji kun minä
-koetan tehdä heille mielikti. Kat niin! Ei titte muuta. Amen!"
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-Seuraavana aamuna herätessään muisti rouva Burton ilokseen, että oli
-sunnuntai. Onhan opettajillakin päivä viikossa vapaa, ajatteli rouva
-Burton itsekseen, eikä kukaan epäile, etteivät he sitä ansaitsisi.
-Kuinka paljon suuremmalla syyllä ansaitseekaan lepoa ja virkistystä
-vapaaehtoinen opettaja, joka aamusta iltaan hoitaa kahta lasta, joiden
-oppimiskyky ja vallattomuus vastaavat kokonaista kouluntäyteistä
-poikajoukkoa. Huomatessaan, että samaa, mitä hän vain muutaman
-päivän aikana oli koettanut, saavat äidit kaikkialla tehdä aina
-ja tarvitsematta toivoa lepoa ennenkuin taivaassa, rouva Burton
-tunsi itsensä nöyräksi ja arvottomaksi. Mutta siitä huolimatta hän
-suunnitteli, että jättäisi lapset koko päiväksi miehensä huostaan. Jos
-rouva Burton olisi ollut itselleen rehellinen, olisi hänen täytynyt
-myöntää haluavansa lepoa pohjaltaan siksi, ettei halunnut miehensä
-näkevän yhä uudistuvia kompastuksia, joita hän päivittäin tulisi
-tekemään koettaessaan kasvattaa kälynsä ja lankonsa pienokaisia. Hän
-mietti lähteäkö sunnuntairetkelle, jolta jonkun tekosyyn nojalla sitten
-voisi jäädä pois, mennäkö kälynsä pienokaista hoitamaan, niin että
-hoitajatar pääsisi vapaaksi -- silloin jäisi sekä talon että lasten
-hoito hänen miehensä huoleksi -- vai käydäkö äitiä tervehtimässä,
-kuten hiljan miehelään menneiden nuorten rouvien on tapana. Näitä ja
-muita vähemmän sopivia suunnitelmia rouva Burton vertaili mielessään,
-mutta kaikki ne hävisivät kuin tuhka tuuleen, kun herra Burton heräsi
-ja valitti ankaraa hammassärkyä. Hellä ja myötätuntoinen kun oli,
-totuttautui rouva Burton alistuvasti ajatukseen, että hänen miehensä
-todennäköisesti pitäisi jäädä koko päiväksi sisälle ja että oli
-ehdottomasti välttämätöntä pitää lapset loitolla. Siten hän pääsisi
-kaikista miehensä arvosteluista. Ja vaikka hän päivän kuluessa joutuisi
-kerran toisensa jälkeen vetämään lyhyemmän korren, niin hän kertoisi
-miehelleen vain menestyksestään.
-
-Rouva Burtonin ovelta kuului hiljaista koputusta, ja vastausta
-odottamatta sieltä pujahti sisälle kaksi raikasta punaposkea, kaksi
-pörröpäätä ja kaksi pitkää valkeaa yöpaitaa. Pitemmän paidan omistaja
-sanoi:
-
-"Tiedätkö, Harry eno, että nyt on sunnuntai? Mitä sinä keksit meille.
-Meillä on sunnuntaisin aina niin paljon hauskaa, sillä se on ainoa
-päivä, jolloin isä on kotona."
-
-"Luulen -- että olen -- joskus kuullut -- jotakin -- tuon tapaista",
-sai herra Burton vaivoin sanotuksi sormiensa läpi, joilla hän piteli
-särkevää hammastaan.
-
-"Oh-h", innostui Toddy, "eno leikkii vajmaankin kajhua. Tule, Willy,
-ollaan me titte koijia." Ja Toddy puski päänsä peitteeseen ja hänen
-onnistui iskeä hampaansa enon pohkeeseen. Enon tuskanhuuto ei voinut
-pelottaa tuota tilapäistä koiraa ja vasta kun uhri tarttui sitä
-kurkkuun, se hellitti otteensa.
-
-"Ei kajhua noin leikitä", valitteli Toddy. "Tinun täytyy vain ulvoa
-ja antaa minun pujja, ja titte tinä annat minulle lantin, että minä
-lakkaitin -- niin itä aina tekee."
-
-"Kuinka voi Tom Lawrence olla niin mieletön?" kysyi rouva Burton.
-
-"Ehkäpä minäkin voisin, jos ei minulla olisi niin kova hammassärky",
-sanoi herra Burton.
-
-"Voi sinua, rakas poikaseni", sanoi rouva Burton hellästi. Sitten hän
-kääntyi poikiin ja sanoi: "Kuunnelkaa nyt mitä sanon, pojat! Harry eno
-on tänään hyvin sairas -- hänellä on paha hammastauti, ja jokainen
-kolahdus ja kova ääni pahentaa vain sitä. Te ette saa ensinkään tulla
-tähän huoneeseen, ja teidän täytyy olla niin hiljaa kuin mahdollista,
-missä ikinä te liikutte. Tavallinen puhekin on kiusallista hammastautia
-potevalle."
-
-"Tilloin tinä olet paha ihminen, kun ittut täällä ja puhut
-lakkaamatta", sanoi Toddy, "jot te kejjan on niin hijveän kiutallitta
-Hajjy enolle. Mene matkoihiti."
-
-Rouva Burtonin herra ja mies hytkyi kesken hammastautiaankin
-pidätetystä naurusta kuullessaan tämän odottamattoman moitteen,
-ja rouva Burton itse oli niin hämmästynyt, ettei keksinyt sopivaa
-vastausta. Pojat huvittelivat ominpäin tarkastelemalla huoneen perin
-pohjin unohtamatta enonsa taskuja. Kun tämä tehtävä oli suoritettu,
-kysyivät pojat, eikö pian syötäisi aamiaista.
-
-"Aamiainen syödään kello kahdeksan", sanoi rouva Burton, "ja nyt on
-kello vasta kuusi. Mutta paras keino nälän tukahduttamiseksi on, että
-menette vuoteeseen ja makaatte aivan hiljaa."
-
-"Eikö tilloin tunnu nälkä?" kysyi Toddy silmät hämmästyksestä pyöreinä.
-Se oli merkkinä siitä, että hänen järkensä työskenteli innokkaasti.
-
-"Ei tunnu", sanoi rouva Burton. "Jos te juoksentelette ympäri, te
-kiihotatte vatsaanne. Tästä se tulee rauhattomaksi, ja te tunnette
-nälkää."
-
-"Voi, voi!" huudahti Toddy, "kuinka paljon pikku pojat taavatkaan
-tietää uutia atioita! Tule Willy -- pannaan vattat vuoteeteen, niin ne
-eivät kiihotu."
-
-"Hyvä", sanoi Willy. "Mutta sanoppas, Alice täti, etkö luule, että
-meidän vatsamme olisivat unisemmat, eivätkä niin rauhattomat, jos
-niissä olisi vähän korppuja tahi leipää ja voita."
-
-"Alhaalla ei ole ketään, joka teille niitä antaisi", sanoi rouva Burton.
-
-"Kyllä _me_ ne löydämme", sanoi Willy, "me tiedämme tarkalleen, missä
-mitäkin on ruokasäiliössä."
-
-"Olisinpa minäkin yhtä selvillä siitä", huokasi rouva Burton. "Menkää
--- ottakaa mitä haluatte, mutta älkää tulko tänne enää. Ja jos te
-panette siellä alhaalla jotakin epäjärjestykseen, en minä koskaan enää
-anna teidän mennä keittiöön."
-
-Lapset riensivät pois, mutta heidän lähtönsä aiheutti vain uusia
-kärsimyksiä, sillä herra Burton pysähtyi kesken parranajoansa ja sanoi:
-
-"Sinun tähtesi, rakkaani, olen odottanut sunnuntaita. Kuten useasti
-olet huomannut, on pojilla perin merkillinen käsitys uskonnollisista
-asioista, mutta pohjaltaan he niitä kuitenkin kunnioittavat. Sinä
-puolestasi olet sekä uskonnollismielinen, että vapaa kaikista
-harha-opeista. Tämän pyhäpäivän ihmeellinen vaikutus on varmaan
-muokkaava nuo pikku sydämet niin, että sinun onnistuu korjata väärät
-opetukset ja istuttaa heihin uusia ajatuksia ja totuuksia."
-
-Herra Burtonin ääni värähti hiukan, kun hän lopetti tämän sievän,
-nöyrän puheensa, niin että hänen vaimonsa tarkkaan tutki hänen
-kasvojaan nähdäkseen pilkistäisikö niistä nauru esiin. Saippuavaahto
-peitti kuitenkin avuliaasti hänen toisen poskensa, ja särkevä hammas
-oli tehnyt toisen muodottomaksi, niin että rouva Burtonin täytyi antaa
-tuon sekä kiitosta sisältävän että vastuunalaisuuden tunnetta lisäävän
-puheen käydä täydestä, minkä hän tekikin, vaikka masentunein mielin.
-
-"Minä pidän huolta heistä niinkauvan kuin sinä olet kirkossa,
-rakkaani", sanoi herra Burton, "he ovat aina mallikelpoisia ollessaan
-sairaiden kanssa."
-
-Rouva Burton huokasi helpotuksesta. Hän päätti heti aamiaisen jälkeen
-järjestää erikoisen lastenjumalanpalveluksen ja terottaa poikien
-mieliin niin paljon kuin mahdollista tämän päivän merkitystä, sillä
-jos hänen miehensä jatkaisi alkamaansa hyvää työtä, niin olisi poikien
-mahdotonta tehdä syntiä jälellä olevien iltapäivätuntien kuluessa.
-Miettiessään suunnitelmaansa unohti rouva Burton kokonaan, että
-oli antanut palvelijattarelle luvan mennä aamujumalanpalvelukseen
-ja että hänen itsensä oli pidettävä huolta lasten pukeutumisesta
-aamiaiseksi. Aamiaispöytään tullessaan rouva Burton huomasi, etteivät
-pojat tavallisella nopeudellaan totelleet kellon kutsua. Muistaen
-laiminlyömänsä velvollisuuden hän riensi poikien huoneeseen ja tapasi
-heidät jo aterialla, joka ainakin mitä vaihtelevaisuuteen tulee oli
-sangen huomattava. Pienellä pöydällä, joka oli vedetty vuoteen viereen,
-oli heillä piirakkaa, salaattikulho, vadillinen hunajaleipiä, pieni
-paperikäärö, jossa oli kanelia, ja käyttäen lusikoita, veitsiä ja
-haarukoita ja sormia pojat maistelivat näitä herkkuja vuoron perään.
-Nähdessään tätinsä Toddy kävi syyllisen näköiseksi, mutta Willy sanoi
-aivan viattomasti hymyillen:
-
-"Nyt näet minkälaisesta ruuasta pikku pojat pitävät, Alice täti. Älä
-unohda sitä nyt niinkauvan kun me olemme täällä."
-
-"Mitä ajattelittekaan tuodessanne kaikki nämä tavarat tänne ylös"?
-huudahti rouva Burton vakavasti.
-
-"Sinähän lupasit, että saamme ottaa mitä tahdomme ja me luulimme, että
-se oli totta", sanoi Willy.
-
-"Minulla ei ole ollenkaan niin nälkä kuin ätken", sanoi Toddy. "Mutta
-minun vattani tuujenee ja titte te taat pienenee aina vähän ajan
-pejättä, ja te tekee kipeää. Tahtoitin, että voitimme panna vattat
-poit, kun me emme niitä tajvitte, niinkuin me panemme lakit ja
-päällytkengät."
-
-Kerätä kokoon tämän ainoalaatuisen aamuaterian jäännökset ja viedä ne
-pois poikain ulottuvilta oli rouva Burtonille vain hetken työ. Kun
-tämä oli tehty, niin kaksi pientä poikaa huomasi saaneensa vaatteet
-ylleen nopeammin, kuin mitä koskaan ennen oli tapahtunut. Saavuttuaan
-ruokapöytään he katselivat vihaisin, halveksivin katsein moitteetonta
-kyljystä, kauniin ruskeita paistettuja perunoita ja kuohkeita,
-maukkaita vohveleita.
-
-"Emme me tällaisesta aamiaisesta välitä", sanoi Willy.
-
-"Emme välitä!" sanoi Toddy, "kun me olemme niin täynnä muuta tavajaa.
-En minä ymmäjjä mihin minä panen kaiken juuan, kun tulee päivälliten
-aika."
-
-"Älä _siitä_ huolehdi, Toddy", sanoi Willy. "Isäkin sanoo raamatussa
-olevan, ettei saa surra ennenkuin tarvitsee."
-
-Rouva Burton kohotti kulmakarvojaan kauhuissaan, mutta samalla
-kysyvästi, ja hänen miehensä riensi pukemaan Willyn ajatuksen
-täsmälliseen raamatunmukaiseen muotoon: "Kullakin päivällä olkoon huoli
-itsestään". Rouva Burtonin ihmettely lauhtui, kun hän kuuli tämän
-selityksen, mutta yhä edelleenkin kauhuissaan hän kiirehti selittämään:
-
-"Pojat, me pidämme pyhäkoulua aivan omin väin vierashuoneessa heti
-aamiaisen jälkeen."
-
-"Eläköön!" huusi Willy. "Annatko sinä meille piletit ja annatko sinä
-meidän kuljettaa ympäri laatikkoa, johon pannaan rahaa niinkuin isossa
-pyhäkoulussa."
-
-"Ehkä annan", sanoi rouva Burton, joka ei edeltäkäsin ollut tullut
-ajatelleeksi tätä pyhäkoulun onnistumiselle niin välttämätöntä
-vetovoimaa.
-
-"Mennäänpäs heti sisälle, Tod", sanoi Willy, "Terry on huoneeseen
-teljettynä. Alas tullessani minä suljin kaikki ovet, ettei se pääsisi
-ulos. Me voimme leikkiä sen kanssa ennenkuin pyhäkoulu alkaa."
-
-Pojat ryntäsivät vierashuoneen ovelle, ja sen ihmeellisen vaiston
-ohjaamana, jolla sallimus on aseistanut yhden monia vastaan ja heikon
-väkevää vastaan, lähestyi Terry ovea sisäpuolelta. Kun ovi avattiin,
-kuului kuinka pojat kellahtivat kumoon, ja samassa syöksyi Terry
-ruokasaliin ja piiloutui emäntänsä aamupuvun laskoksiin. Hetken
-kuluttua tuli Willy ruokasaliin ja sanoi hyvin surullisen näköisenä:
-
-"Meidän mielestämme pitäisi pyhäkoulun alkaa hyvin pian, Alice täti.
-Koira ei viitsi leikkiä meidän kanssamme, ja meidän täytyy saada
-jotakin lohdutusta."
-
-"He ovat taas läpeensä aikaihmisiä", huomautti herra Burton nauraen.
-
-"Mitä tarkotat", kysyi rouva Burton.
-
-"Vain sitä -- että kun heidän omat suunnitelmansa pettävät, he
-rientävät etsimään lohdutusta uskonnosta", sanoi herra Burton. "Saanko
-olla läsnä pyhäkoulussa?"
-
-"Enhän voi sitä sinulta kieltää", huokasi rouva Burton lähtien
-vierashuoneeseen. "Pojat", sanoi hän, "ensin laulamme; minkä laulun
-valitsemme?"
-
-"Lauletaan vanhatta Ned tedättä", sanoi Toddy.
-
-"Eihän se ole hengellinen laulu", sanoi rouva Burton.
-
-"On te", sanoi Toddy, "tiinä tanotaan kolme tai neljä kejtaa, että hän
-meni tinne, mihin hyvät neekejit menevät ja tehän on taivat, niin että
-on te hengellinen laulu."
-
-"Minusta 'Kunnia ja kiitos, Hallelluja' on kauniimpi", sanoi Willy, "ja
-minä tiedän varmasti, että se on hengellinen laulu, sillä minä olen
-kuullut sitä laulettavan kirkossa."
-
-"Hyvä", sanoi Toddy, ja heti hän alkoi laulaa tuota vanhaa säveltä,
-mutta käyttämällä tutun renkutuksen sanoja: "Tyhjä whiskypullo kaapin
-päällä". Mutta täti ravisti hänet taas järkiinsä. Ja eno käveli ympäri
-huonetta sellaista vauhtia, ettei sitä varmaankaan yksin hammassärky
-aiheuttanut.
-
-"Ei sekään ole hengellinen laulu, Toddy", sanoi rouva Burton. "Sanat
-ovat suorastaan sopimattomat. Missä sinä olet sen oppinut?"
-
-"Kadulla", sanoi Toddy, "ja taat laulaa omia jumia laulujati, jot et
-pidä minun lauluittani."
-
-Rouva Burton meni soittokoneen ääreen, tapaili oikeaa säveltä ja alkoi
-lopuksi soittaa erästä pyhäkoululaulun säveltä, johon Toddy heleällä
-lapsenäänellään yhtyi, aivan kuin ei hänen soitannollista makuaan olisi
-koskaan vastustettu.
-
-"Eikö nyt olisi paras koota kolehtia, ennenkuin pikku pojat kadottavat
-lanttinsa", sanoi Willy ja kiiruhti ruokasalista hakemaan laatikon,
-joka ilmeisesti tätä tarkotusta varten oli sinne varattu. Tämän hän
-vei juhlallisesti Toddyn eteen ja Toddy ojensi sen yli kätensä niin
-varovasti, kuin olisivat sataset olleet kysymyksessä. Sitten Toddy
-otti laatikon ja vei sen Willyn eteen, joka suoritti tehtävänsä aivan
-yhtä juhlallisesti kuin Toddykin. Senjälkeen Willy otti taas laatikon,
-pudisteli sitä, kuunteli ja sanoi: "Ei kuulu mitään kalinaa -- tänään
-on varmaankin vain paperirahaa", asetti sen uuninreunukselle, istuutui
-jälleen ja sanoi:
-
-"Nyt alotamme."
-
-Rouva Burton avasi raamattunsa tuntien itsensä äärettömän avuttomaksi.
-Perinpohjaisen ihmisen tunnollisuudella hän avasi kirjan alusta, mutta
-sulki sen taas pian -- Mooseksen kirjan ensimäinen luku oli tuonut
-hänenkin oikeauskoiseen mieleensä monta hämmästynyttä kysymystä.
-Hän selaili nopeasti lehtiä. Omantuntonsa tähden hän hyppäsi monen
-sotakertomuksen yli, joiden yksityiskohdat suuresti olisivat poikia
-miellyttäneet, ja sivuutti ennustukset, jotka eivät hänen mielestään
-sopineet lapsille. Niin hän tuli uuteen testamenttiin ja ikuisesti
-uuteen kertomukseen pojasta, joka oli aina juuri sellainen, jollaisen
-hänen vanhempansa ja sukulaisensa toivoivat hänen olevan.
-
-"Puhumme nyt Jeesuksesta", alkoi rouva Burton. "Pikku poika-Jeetuktetta
-vaiko aikamiet-Jeetuktetta?" kysyi Toddy.
-
-"Molemmista", vastasi opettaja vähän hämillään.
-
-"Hyvä! Entä titten!" sanoi Toddy.
-
-"Oli kerran aika, jolloin koko maailma oli ahdingossa, tietämättä
-miksi", sanoi rouva Burton, "mutta Jumala ymmärsi sen, sillä Hän
-ymmärtää kaikki."
-
-"Tietääkö Hän miltä tuntuu olla pikku poika", kysyi Toddy, "ja tulla
-lähetetykti vuoteeteen tilloin, kun ei tahdo?"
-
-"Ja Hän päätti lohduttaa maailmaa, niinkuin Hän aina tekee, kun
-maailma huomaa, ettei se itse voi lohduttautua", jatkoi rouva Burton
-kiinnittämättä huomiota Toddyn kysymykseen.
-
-"Mutta eikö tiellä tilloin ollut paljon pikku poikia?" kysyi Toddy, "ja
-eikö niitä pitänyt lohduttaa yhtä hyvin kuin itoja ihmitiä?"
-
-"Kyllä kai", sanoi rouva Burton. "Mutta Hän tiesi, että jos Hän
-lohduttaa aikaihmisiä, nämä taas puolestaan huvittavat lapsia."
-
-"Tilloin minä tahtoitin, että Hän lohduttaiti Hajjy enoa ja tinua joka
-aamu", sanoi Toddy. "Entä titten".
-
-"Niin Hän lähetti oman poikansa -- ainoan poikansa -- maailmaan pienenä
-lapsena."
-
-"Minusta Jumalan olisi pitänyt tehdä hänet pikku tytöksi", sanoi Willy,
-"jos Hän olisi tahtonut ilahduttaa kaikkia."
-
-"Hän ymmärsi sen asian paremmin", sanoi rouva Burton. "Ja kun kaikki
-kunnon ihmiset juuri ajattelivat, mitä tapahtuisi ennenkuin ihmisten
-rauhattomat sydämet --"
-
-"Onko jauhaton tydän tama kuin jauhaton vatta?" keskeytti Toddy.
-"Tellainen jomottava ja tyhjä?"
-
-"Kyllä kai", sanoi rouva Burton,
-
-"Ihmitjaukat", sanoi Toddy pannen kätensä ristiin rinnallensa, "minun
-käy heitä täälikti!"
-
-"Ja kun kunnon ihmiset koettivat ajatella, mitä pitäisi tehdä", jatkoi
-rouva Burton, "niin muutamat halvat paimenet, jotka kuljeskelivat
-ulkona yöllä kuun ja tähtien valossa, näkivät ihmeellisen tähden
-taivaalla."
-
-"Oliko te temmonen, joka vilkkuu vai temmonen, joka on hiljaa?" kysyi
-Toddy.
-
-"En tiedä", sanoi rouva Burton hetken aikaa mietittyään. "Miksi sinä
-sitä kysyt?"
-
-"Tikti", sanoi Toddy, "että minutta te vajmaankin oli temmoinen, joka
-vilkkuu, tiliä vilkkuvat tähdet avautuvat ja tulkeutuvat näin, kun ne
-naujavat eivätkä voi pytyä hiljaa, ja jot minä olitin tähti niin minä
-aivan vajmatti naujaitin ja tekitin niin monta ihmittä onnellitekti.
-Entä titten?"
-
-"Sitten", jatkoi rouva Burton vilkaisten usein vuoroon kumpaistakin
-Adventtikertomusta, "he näkivät enkelin ja peljästyivät."
-
-"Ten kyllä utkoo", sanoi Toddy. "Jokainenhan peljättyy, kun näkee hyviä
-ihmitiä ympäjillään. Eivätköhän he ajatelleet, että enkeli tanoiti:
-'Älä tee niin, älä kotke'."
-
-"Mutta enkeli sanoi, etteivät he peljästyisi", jatkoi rouva Burton,
-"sillä hän oli tullut tuomaan hyvää viestiä. Betlehemissä oli syntynyt
-lapsi, joka tulisi tekemään kaikki ihmiset onnellisiksi."
-
-"Eikö olisi hauskaa, jos enkeli tulisi ja tekisi sen kaiken uudestaan?"
-sanoi Willy. "Mutta hänen pitäisi vain tulla pikku poikien eikä
-paimenten tykö. En minä vain pelkäisi enkeliä!"
-
-"En minäkään", säesti Toddy. "Mutta minä pujahtaitin ten taakte
-kattomaan kuinka tiivet ovat juumiitta kiinni."
-
-"Sitten tuli lukuisa joukko muita enkeleitä", jatkoi rouva Burton,
-"ja sitten ne lauloivat, lauloivat kaikki yhdessä. Paimenet olivat
-neuvottomia, mutta laulun loputtua he läksivät kaikki Betlehemiin
-katsomaan tuota ihmelasta."
-
-"Aivan kuin me toissa päivänä menimme katsomaan pikku siskoa!"
-
-"Niin", sanoi rouva Burton, "mutta sen sijaan että olisivat löytäneet
-hänet kauniissa kodissa, sievässä huoneessa rakastavien ystävien
-ja hoitajattarien ympäröimänä, he tapasivat Hänet seimessä tallin
-nurkassa."
-
-"Ja se oli siksi, että Hän oli sellainen, joka saattoi tehdä, mitä vain
-halusi ja olla missä halusi", sanoi Willy, "ja Hän oli pikku poika,
-ja pikku pojat pitävät aina enemmän tallista kuin huoneista -- minä
-toivoisin, että minä saisin koko elämäni asua tallissa!"
-
-"Niin minäkin", sanoi Toddy, "ja nukkua teimettä, tillä tilloin hevotet
-potkitivat kaikkia, jotka tahtoitivat panna minun päälleni puhtaita
-vaatteita, tilloin kun minä en tahdo. Antoivatko he Hänelle lahjoja?"
-
-"Kyllä", sanoi rouva Burton, "kultaa, pyhääsavua ja mirhamia."
-
-"Mikti he eivät antaneet Hänelle kalittimia ja pillipalloja, niinkuin
-ihmitet antoivat Phillie veikolle, kun hän oli pieni?" kysyi Toddy.
-
-"Siksi, Toddy", sanoi rouva Burton iloisena saadessaan kertomuksen
-langan omiin käsiinsä -- hän oli sen kadottanut melkein heti pyhäkoulun
-alettua -- "siksi, että Hän ei ollut mikään tavallinen lapsi, vaan Hän
-oli Jumala."
-
-"Mitä? Onko Jumala jotkut ollut lapti?" huudahti Toddy.
-
-"On", vastasi rouva Burton kauhulla huomaten, ettei Toddylle oltu
-opetettu Jumalan kolmiyhteyttä.
-
-"Ja leikki niinkuin muutkin laptet?" jatkoi Toddy.
-
-"Minä -- minä luulen niin", sanoi rouva Burton peläten itse
-esiintyvänsä epäkunnioittavasti istuttaessaan poikiin kunnioitusta
-näitä asioita kohtaan.
-
-"Tanoiko joku _Hänelle_: 'Älä tee niin!' joka kejta, kun hän teki
-jotakin?" jatkoi Toddy.
-
-"E-e-e-i, en usko", sanoi rouva Burton, "sillä hän oli aina kiltti."
-
-"Ei tiinä ole mitään ejotutta", sanoi Toddy. "Mitä kiltimpi pikku
-poika koettaa olla, titä enemmän itot ihmitet tanovat hänelle: 'Älä
-tee niin!' Minä luulen, ettei kellään ollut aikaa tanoa mitään muuta
-Jeetuktelle."
-
-"Mitä Hän sitten teki", kysyi Willy niin suurella mielenkiinnolla, kuin
-jos hän ei olisi kuullutkaan samaa kertomusta monta kertaa ennen.
-
-"Hän kasvoi hengessä ja totuudessa", sanoi rouva Burton, "ja kaikki
-rakastivat Häntä. Mutta sillä välin ilmestyi enkeli hänen isälleen
-unessa ja sanoi hänelle, että sen maan kuningas tahtoi tappaa pikku
-Jeesuksen, jos vain löytäisi Hänet. Silloin Joosef, Jeesuksen isä, ja
-Maria, Hänen äitinsä, nousivat keskellä yötä ja pakenivat Egyptiin."
-
-"Egypti oli varmaan siihen aikaan yhtä paha kuin Eurooppa on nyt",
-huomautti Willy. "Aina kun isä kertoo jostakin, jota kukaan ei voi
-löytää, niin hän sanoo: 'Hän on varmaankin mennyt Eurooppaan. Mitä he
-tekivät, kun he tulivat sinne?'"
-
-"En tiedä", sanoi rouva Burton miettien. "Luultavasti isä teki
-ahkerasti työtä ansaitakseen rahaa ja ostaakseen hyvää ruokaa ja
-mukavan olinpaikan vaimolleen ja lapselleen. Ja luullakseni äiti kulki
-kedolla ja poimi pojalleen kauniita kukkia, joilla tämä voi leikkiä.
-Ja luultavasti poika jokelteli, kun äiti antoi ne Hänelle ja nauroi ja
-hyppi ja leikki ja sitten Hän väsyi ja painoi pienet kasvonsa äitinsä
-helmaan, ja äiti otti Hänet syliinsä ja piti Häntä siinä niin lujasti,
-ja poika nukahti ja sitten äiti katseli Hänen kasvojaan ikäänkuin
-olisi tahtonut katsoa niiden lävitse, sillä hän koetti arvata, mikä
-hänen lapsestansa tulisi ja mitä Hän tekisi, kun Hän kasvaisi, ja
-otettaisiinko Hänet häneltä pois, ja hänestä tuntui, ettei hän silloin
-ensinkään voisi elää, ellei hän saisi puristaa poikaansa lujasti
-rintaansa vasten, ja --"
-
-Rouva Burtonin ääni vavahti hiukan ja petti lopuksi kokonaan. Willy
-tuli aivan hänen eteensä, katseli häntä tutkivasti ja harvinaisen
-suurella myötätunnolla, nojasi lopuksi kyynärpäänsä hänen syliinsä,
-painoi pään käsiinsä, katseli häntä silmiin ja virkkoi:
-
-"Hän oli aivan niinkuin _minun_ äitini, Alice täti, eikö ollut? Ja
-minusta _sinä_ olet aivan niinkuin he kumpikin."
-
-Rouva Burton sieppasi Willyn syliinsä, peitti hänen kasvonsa
-suudelmilla ja menetti siten toistamiseen tilaisuuden tehdä
-oppilailleen selväksi erotuksen maallisen ja taivaallisen välillä.
-Toddy katseli tyytymättömästi näitä molempia ja sanoi:
-
-"_Minutta_ oliti pajempi, että menitit kattomaan, onko päivällinen
-valmit ten tijaan, että lakkaat kejtomatta ja jupeat tyleilemään
-Willyä. Minun vattani on taat ihan kujittunut kokoon."
-
-Rouva Burton palasi, vaikkakin huoaten, kaukaisista ajoista
-nykyhetkeen. Terry, joka oli kunnioittanut tämän tilaisuuden rauhaa
-siinä määrin, että oli suvainnut asettua makaamaan emäntänsä tuolin
-alle, kyyristäytyi mahdollisimman pieneksi, livahti ulos ovesta ja
-läksi juosta vilistämään pensaikkoa kohti. Toddy oli kuitenkin sen
-nähnyt, kertoi uutisen veljelleen, ja pian olivat molemmat pojat
-sitä takaa ajamassa. Kun Terry sen huomasi, turvautui se kaukaiseen
-piilopaikkaansa, jonka se, tuntien pikku poikien tavat, ymmärsi niin
-hyvin pitää salassa.
-
-Sitä mukaa kuin päivä kului kävivät pojat rauhattomiksi, riitelivät,
-rummuttivat pianoa ja olivat äkeissään, kun se oli suljettu, kävivät
-käsiksi kaikkeen, mikä oli heidän ulottuvillaan ja tulivat loppujen
-lopuksi niin tuskastuttaviksi, että heidän tätinsä mielestä tuntui
-helpommalta joutua tappiolle kuin jatkaa heidän kasvattamistaan. Hän
-jätti koko talon lasten valtaan ja istuutui sohvan reunalle, jossa
-hänen väsynyt miehensä lepäsi. Pettämättömän vaistonsa ohjaamina lapset
-kuitenkin pian löysivät hänet, ja Willy sanoi:
-
-"Jos aijot mennä kirkkoon, Alice täti, niin on minusta aika jo
-pukeutua."
-
-"En minä voi mennä kirkkoon, Willy", huokasi rouva Burton. "Jos minä
-menen, panette te koko talon nurin ja saatatte enonne hulluuden
-partaalle."
-
-"Emme me sitä tee", sanoi Willy. "Et tiedä kuinka hyvin me hoidamme
-sairaita ihmisiä. Isä sanoo, ettei kukaan sitä näkemättä voi
-_kuvitellakaan_ kuinka hyvin me osaamme pitää muista huolta. Jos
-et sinä sitä usko, niin jätä meidät yksin Harry enon kanssa ja jää
-kirkosta kotiin ja katsele avaimenreiästä."
-
-"Jos haluat lähteä kirkkoon, niin älä epäile jättää minua yksin,
-Alice", sanoi herra Burton. "Minun mielestäni sinun tämänaamuisten
-kokemustesi jälkeen _pitäisi_ mennä. En luulisi sinun saavan mieltäsi
-tasapainoon, ennenkuin olet yhdessä suuren seurakunnan kanssa
-tunnustanut olevasi suuri syntinen."
-
-Rouva Burton epäröi, mutta poistui kuitenkin huoneesta ja palasi pian
-lähtövalmiina, suuteli miestään ja poikia, antoi monta varotusta ja
-läksi. Willy seurasi häntä katseellaan, kunnes hän oli astunut alas
-kuistilta ja sanoi sitten helpotuksesta huoahtaen:
-
-"_Nyt_ meillä alkaa taas entiset hyvät päivät -- olemme vihdoinkin
-päässeet _hänestä_."
-
-"Willy!" huudahti herra Burton ankarasti kavahtaen pystyyn, "tiedätkö
-sinä, kenestä puhut? Etkö tiedä, että sinun Alice tätisi on minun
-vaimoni, että hän on pelastanut sinut monesta ikävyydestä, tehnyt
-sinulle niin usein mieliksi ja ollut sinulle mitä parhain ystävä?"
-
-"Tiedän kyllä", sanoi Willy ja jokaisessa hänen sanassaan oli yhtä
-monta vivahdusta kuin kokonaisessa tusinassa sanoja, "mutta arkiystävät
-ja pyhäystävät ovat kaksi eri asiaa, eikö olekin? _Hän_ ei osaa
-valmistaa pillejä, ottaa kiinni sammakoita, kantaa meitä molempia
-olkapäillään tai laulaa 'Virtaa Jordan'."
-
-"Odotatko sinä, että minä teen kaikkea tuota tänään?"
-
-"E-e-en", sanoi Willy, "paitsi jos tulisit terveeksi tai ainakin
-luulisit olevasi terve; mutta me olisimme mielellämme semmoisen kanssa,
-joka _osaisi_ tehdä kaikkea sitä. Me pidämme naisista, kaikista
-naisista, mutta sitten me taas pidämme miehistä, kaikista miehistä.
-Alice täti on melkein kuin enkeli minun mielestäni, ja sinä -- sinä et
-ole enkeli. Ja emme me aina tahdo olla enkelien kanssa, ennenkuin me
-itse tulemme enkeleiksi."
-
-Herra Burtonille tuli kiire kääntää selkänsä ja tarkastaa sohvan
-selustaa kuullessaan tunnustuksen tästä ihmiskunnan suuresta
-heikkoudesta. Willy jatkoi:
-
-"Me emme tahtoisi, että sinä tulisit enkeliksi, ja siksi minä
-tahtoisin tietää, miten me voisimme saada sinut terveeksi. Etkö tulisi
-paremmaksi, jos minä lainaisin isän hevosen ja ajoneuvot? Kyllä hän
-lainaisi ne minulle, jos minä sanoisin, että sinä lähdet ajelemaan."
-
-"Ja jos sanoisit, että lähdet kanssani hoitaaksesi minua?"
-
-"Ky-llä", sanoi Willy viivytellen aivan kuin uusi tuuma olisi
-juolahtanut hänen mieleensä. "Ja eikö sinusta sairaalle olisi hyvä
-mennä Haukanpesän kalliolle ja koskelle? Ja kun sinä olet väsynyt
-istumaan vaunuissa, voit astua alas ja vuolla meille keppejä ja pillejä
-ja etsiä kukkien siemenkotia tai lähettää meidät puroon uimaan, jos
-meihin kyllästyt."
-
-"Hm!" mörähti herra Burton.
-
-"Ja tinä ottaitit evättä mukaan", intoili Toddy, "ja kun tinä kovatti
-vätyt ja kun tinutta tuntuu pahalta, voit tinä pytähtyä vähän työmaan.
-Minutta te topiti hyvätti temmoitelle, jolla on hammattäjkyä. Me kyllä
-auttaitimme tinua pajhaamme mukaan."
-
-"Saa nyt nähdä, miltä iltapäivällä tuntuu", sanoi herra Burton. "Mitä
-aijotte minulle siihen mennessä tehdä, että tulisin paremmaksi?"
-
-"Me kejjomme tinulle tatuja", sanoi Toddy. "_Niittä_ taijaat ihmitet
-aina pitävät."
-
-"Hyvä", sanoi herra Burton. "Alkakaa sitten heti!"
-
-"Tahdotko tinä kuulla tujulliten vai iloiten tadun?"
-
-"Minkälaisen hyvänsä", sanoi herra Burton. "Ihmiset, joilla on
-hammastauti, sietävät melkein kaikkea. Mutta älä anna mielikuvituksesi
-vain maalata varsin hirveitä kuvia."
-
-"En minä päättä ketään mielikuvatutta maalaamaan", sanoi Toddy, "minä
-maalaan itte väjikynillä."
-
-"Olkoon menneeksi, alota!"
-
-"Niin", sanoi Toddy istuutuen pieneen keinutuoliin ja kiinnittäen
-katseensa tiukasti kattoon, "minä taidan kejtoa Abjahamitta ja
-Iitakitta. Kejjan Jumala kätki ejään Abjaham-nimiten miehen menemään
-vuojelle ja halkaitemaan pikku poikanta kujkun ja polttamaan hänet
-alttajilla. Ja Abjaham totteli. Ja hän kätki pikku Iitakin, jolta hän
-aikoi aukaitta kujkun ja jonka hän aikoi polttaa, kantamaan puita,
-joitta hän tekiti tulen. Tanokaa, oliko te teittä kiititti tehty?"
-
-"No -- ei", sanoi herra Burton.
-
-"Minua ei kukaan saisi kantamaan puita vuorelle, ei, vaikka isä
-käskisi", sanoi Willy.
-
-"Kun he tulivat vuojelle", jatkoi Toddy, "valmitti Abjaham alttajin
-ja pani pikku Iitakin tille ja otti veitten ja aikoi juuji leikata
-hänen kaulanta auki, kun enkeli tuli alat taivaatta ja tanoi: 'Älä tee
-titä!' Ja Abjaham ei tehnytkään mitä oli aikonut, ja Iikka meni poit.
-Ja Abjaham näki kajittan pentaikotta ja otti ten kiinni ja tappoi ten.
-Hän ei mennytkään vuojelle, eikä tappanut ketään eikä hänen veittentä
-tullut ollenkaan vejitekti. Ja hän poltti kajittan. Titten hän meni
-taat kotiin."
-
-"Minä lyön vetoa, ettei Iisakin äiti ollenkaan tiennyt, mitä Iisakin
-isä tahtoi pojalle tehdä", sanoi Willy, "eihän hän muutoin olisi häntä
-aamulla laskenut ulos. Lyötkö vetoa?"
-
-"En -- en näin sunnuntaina", sanoi herra Burton. "Ettekö nyt menisi
-ulos leikkimään vähäksi aikaa, eno koettaisi vähän nukahtaa."
-
-Pojat hyväksyivät ehdotuksen ja läksivät. Puolisen tuntia myöhemmin,
-kun rouva Burton palasi kirkosta vanhan kenraali Porcupinen seurassa
-koettaen suurenmoisella tahdonlujuudella sulattaa kenraalin
-kohteliaisuudet hänen menestyksensä johdosta lasten kasvattajana,
-kuului, heidän kulkiessaan kenraalin alueen ohitse, hirveitä, pelkoa ja
-hätää ilmaisevia huutoja.
-
-"Kuka?" huudahti kenraali Porcupine ja hänen lyhyet hiuksensa
-nousivat pystyyn kuin kaimansa piikit. [Porcupine merkitsee suomeksi
-piikkisika.] "Ei _meillä_: ole lapsia."
-
-"Minä -- minä luulen, että tunnen äänet", sai rouva Burton kalpeana
-vaivoin sanotuksi.
-
-"Siunatkoon!" puhkesi kenraali äänenpainolla, joka ilmaisi, että hän
-toivoi siunausten tulevan sellaisten ylitse, jotka niitä tarvitsivat
-paremmin kuin hän itse. "Ettehän tarkottane --"
-
-"Tarkotan!" sanoi rouva Burton väännellen käsiään. "Joutukaa!"
-
-Kenraali juoksi huutojen ohjaamana ja läähättäen pitkin hiekkakäytävää
-kohti pensaikkoa, jonka takana oli kalalammikko. Rouva Burton tuli
-perässä, juuri sopivaan aikaan näkemään, kuinka Willy auttoi veljeänsä
-ylös lammikosta kenraalin kiskoessa irti suurta rapua, joka oli iskenyt
-saksensa Toddyn sormeen. Rapu ei hellittänyt, mutta kun kenraali veti
-sitä voimiensa mukaan Toddyn hirvittävästi huutaessa, irtautuivat
-sakset muusta ruumiista, ja kenraali horjahti taaksepäin ja pudota
-loiskahti itse lammikkoon rapu kädessä.
-
-"Oi voi voi!" uikutti Toddy tarttuen tätinsä hameeseen ja tuottaen
-tälle siten suurta turmiota. Kenraali ponnisteli ja pärskyi kuin valas
-hädässä Willyn niin iloisesti nauraessa, kuin olisi koko tämä näytelmä
-järjestetty yksinomaan hänen huvikseen. Rouva Burton kiiruhti viemään
-poikia pois ja unohti harmissaan kiittää kenraalia avusta. Hän pani
-kätensä Toddyn suulle.
-
-"Te kotkee!" mutisi Toddy.
-
-"Miksi sinä ollenkaan koskit rapuun?" kysyi rouva Burton.
-
-"Te oli javun poikanen", nyyhkytti Toddy, "ja minä pidän pienokaititta
--- kaikenlaititta pienokaititta -- ja minä tahdoin hyväillä titä. Ja
-titte minä tahdoin pudottaa ten poit."
-
-"Miksi et sitten tehnyt sitä?" kysyi rouva Burton.
-
-"No, kun te ei tahtonut pudota", sanoi Toddy, "eikä te vieläkään ole
-pudonnut."
-
-Se oli totta. Ravun saksi riippui vielä Toddyn sormessa, ja rouva
-Burton uhrasi parin hienoja hansikkaita irrottaessaan sitä. Willy
-nauroi lakkaamatta. Vihdoin kuitenkin iloisuus väistyi veljenrakkauden
-tieltä ja Willy sanoi hellästi:
-
-"Toddy kulta, etkö pidä Willy veikosta?"
-
-"Pidän kyllä", nyyhkytti Toddy.
-
-"Sitten sinun täytyy olla hyvällä tuulella", sanoi Willy, "sillä sinä
-olet tehnyt _hänet_ niin _kauhean_ iloiseksi. Jos ei rapu olisi käynyt
-sinuun kiinni, ei kenraali olisi vetänyt sitä pois ja sitten hän ei
-olisi pudonnut lammikkoon ja -- voi sentään! -- eikö hän pulikoinut
-kummallisesti!"
-
-"Titte javun oliti pitänyt pujja tinuakin", sanoi Toddy, "että hän
-oliti uudelleen pudonnut, ja minä olitin taanut naujaa!"
-
-"Voi, kuinka te olette vallattomat, pojat", sanoi rouva Burton. "Näinkö
-te hoidatte sairasta enoanne?"
-
-"Me hoidimme jo enoa", selitti Toddy, "kejjoimme hänelle kauniin tadun
-jaamatutta, ja jot minä en titä oliti tehnyt ei tinulla eikä hänellä
-oliti mitään tunnuntaita. Ja iltapäivällä viemme hänet ajelemaan."
-
-Rouva Burton riensi kotiin, mutta hänestä tuntui, ettei näin lyhyellä
-matkalla koskaan niin monta tuttua ollut häntä puhutellut. Saavuttuaan
-viimein perille lähetti hän heti pojat yläkertaan, heittäytyi itkien
-miehensä viereen ja huudahti:
-
-"Harry!"
-
-Huomatessaan vaimonsa puvun vastoin tavallisuutta olevan
-epäjärjestyksessä herra Burton virkkoi vain yhden ainoan sanan:
-
-"Pojat?"
-
-"Mitä minä teen heille?" kysyi rouva Burton onnettomana.
-
-Herra Burton oli vaimoonsa kiintynyt. Hän ihaili naisia ja otti
-vilpittömästi osaa heidän suruihinsa, mutta hän ei voinut vastustaa
-kiusausta viitata siihen, mitä hänen vaimonsa viisi päivää sitten oli
-sanonut ja siksi hän kuiskasi:
-
-"Kasvata heitä."
-
-"Minä?"
-
-Tämän nöyryyttävän tunnustuksen jälkeen, joka tuli rouva Burtonin
-omilta huulilta, kuului raskaita askeleita, ja kääntyessään näki hän
-edessään lankonsa Tom Lawrencen, joka sanoi:
-
-"Kahdenkeskisiä salaisuuksia, vai? Ehkä häiritsen! Mikään ei vedä
-niille vertoja. Mutta Helena voi varsin hyvin tänään, ja tahtoo
-välttämättömästi poikia luokseen ja minä kaipaan heitä kahta hullummin.
-Mutta arvelen, ettette voi tulla toimeen ilman heitä, vai kuinka?"
-
-Se erikoinen tapa, jolla Tom Lawrence katseli heitä vastausta
-odottaessaan, olisi johonkin toiseen aikaan herättänyt Alice Burtonin
-mielessä uhmaa; mutta tarkastellessaan nyt kauniin pukunsa edustaa hän
-vain sanoi:
-
-"Kyllä -- kai -- voimme olla ilman heitä tunnin tahi pari."
-
-"Sinä rakas spartalais parka", sanoi Tom teeskentelemättömällä
-myötätunnolla, "saat kuitenkin olla rauhassa heidän maatameno-aikaansa
-saakka."
-
-Ja rouva Burton sai tilaisuuden korjata miehensä sidettä ja samalla
-kuiskata hänen korvaansa:
-
-"Luojan kiitos!"
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-Ainoa, mikä häiritsi Burtonien suloista sunnuntai-iltapäivää, oli
-ajatus, että pojat palaavat, mutta tähänkään huoleen ei näyttänyt
-olevan aihetta. Pojat palasivat syvään uneen vaipuneina, Willy isänsä
-sylissä, ja Toddy, pää uskollisen Miken olkapäähän nojautuneena.
-Lukuunottamatta Toddyn huokausta "telmiä!" ei heistä kuulunut ääntäkään
-seuraavaan aamuun asti, jolloin rouva Burton, huomatessaan, että
-pojat nukkuivat tavallista kauvemmin meni heitä herättämään. Hän
-tapasi Willyn vuoteessa istumassa hieroen toisella kädellä silmiään
-ja toisella pudistellen veljeänsä. Sitä tehdessään hän murahti
-nuhtelevasti:
-
-"Tod! Tod! herää! me emme ole enää siellä missä olimme."
-
-"En minä välitä, vaikka emme olitikaan", sanoi Toddy. "Minä olen vielä
-hautkemmatta paikatta, minä olen namutpuoditta."
-
-"Et ole", sanoi Willy, pudistellen häntä kovasti ja koettaen kiskoa
-hänen silmäluomiansa auki, "sinä olet Alice tädin luona, ja kun sinä
-menit nukkumaan, olit sinä äidin luona."
-
-"Voi-vooii!" huusi Toddy selviten hitaasti unestaan, "tinä olet paha
-poika, Willy. Minä näin juuji unta, että minä olin namutpuoditta ja
-minä tain kaikki tatkuni täyteen ja molemmat kädet täyteen kajamelliä
-ja nyt tinä hejätit minut ja minun kätittäni ei ole mitään eikä minulla
-ole päällänikään temmoitia vaatteita, joitta oliti tatkuja."
-
-"No, kun sinä tästä lähtien näet unta, en minä sinua herätä, jos ei
-sinua painajainen vaivaa tai jos et näe pahoja unia. Sanoppas, Alice
-täti," jatkoi Willy, "miksi ihmiset näkevät unia. Kuinka voi kaikki
-hävitä ja muuttua joksikin muuksi?"
-
-"Se on seuraus epäselvistä aistimuksista, joita ulkomaailma painaa vain
-puoliksi valveilla oleviin aivoihin", sanoi rouva Burton.
-
-"Oh!" ihmetteli Willy.
-
-Rouva Burton oli huomaavinaan ivaa pojan huudahduksessa, mutta kun tämä
-oli niin pieni ja kun hänen kasvonsa olivat niin vilpittömät, luopui
-hän tästä epäluulostaan. Sillävälin oli Toddy toistanut: "Alice täti
--- Alice täti -- Alice täti -- Alice täti --" niin nopeasti kuin vain
-saattoi ja kerta kerralta yhä kovemmalla äänellä. Vihdoin hän pysähtyi
-sen verran, että rouva Burton sai sanotuksi:
-
-"Mitä?"
-
-"Tanoitko tinä, että painaminen aivoille taa meidät näkemään unta,
-täti?"
-
-"Kyllä", sanoi rouva Burton. "Sanoin, että --"
-
-"Ittu titten pääni päälle, niin että namutpuoti tulee takaitin", sanoi
-Toddy.
-
-"Tiedätkös, Alice täti", sanoi Willy, "toisinaan minä en tiedä enempää,
-kuin mitä minä ennestään tiesin!"
-
-"En ymmärrä sinua, Willy!"
-
-"Niin, kun minulle kerrotaan jotakin -- tarkotan, että kun minä kysyn
-miten joku asia on ja sitten kun minulle kerrotaan, en minä tiedä
-enempää, kuin mitä minä vanhastaan tiesin. Onko aikaihmisten laita
-samoin?"
-
-Rouva Burton mietti hetken ja hänen mieleensä johtui, että hänkin
-oli kokenut samaa kuin Willy, että hänkin oli ponnistellut ollakseen
-yhtä tyyni kuin Willy koettaessaan ymmärtää sellaista, mitä oli
-vaillinaisesti selitetty, hän muisti kuinka tuskalliselta oli tuntunut,
-kun ei ollut voinut ymmärtää, ja kuinka voimakas kärsityn vääryyden
-tunto oli ollut, kun oli toimittava ikäänkuin olisi käsittänyt kaiken.
-Kuten kaikille muille, oli rouva Burtonillekin kerrottu paljon mitä
-hän ei ymmärtänyt, oli sitten, kysymys lapsuusajan yksinkertaisista
-ilmiöistä tai varttuneemman ijän yhteiskunnallisista, esteettisistä ja
-uskonnollisista kysymyksistä. Hän oli käsittänyt väärin monta asiaa ja
-syyttänyt maailmaa ja ystäviään erehdyksistään ja arvonannon puutteesta
-hänen pyrintöjään kohtaan, heidän arvosteluihinsa kun ei koskaan
-liittynyt todellista kasvattavaa toimintaa. Oliko mahdollista, että hän
-teki itsensä syypääksi samoihin erehdyksiin kuin ne, jotka aikoinaan
-olivat koettaneet muovailla hänen luonnettaan?
-
-Rouva Burton oli vaipunut tätä ajatellessaan syviin mietteisiin. Willy
-herätti hänet kysymällä:
-
-"Alice täti, voitko nähdä Jumalan?"
-
-"En, Willy", vastasi rouva Burton hätkähtäen, "miksi sitä kysyt?"
-
-"Niin, siksi vain", vastasi Willy, "että sinä katselit niin tarkasti
-ulos ikkunasta ja aivan suoraan sinne, missä et voi nähdä muuta kuin
-taivasta; ja sinun silmäsi katsoivat niin kauvas, että minä luulin,
-että sinä varmasti näit suoraan Jumalan luo."
-
-"Jot tinä näet Hänet", pyysi Toddy, "niin pyydä, että Hän enti yönäkin
-antaa tuon unen painaa minun aivojani ja antaa ten tulla takaitin.
-Ja pyydä, että minä taan nukkua niin kauvan, että olen ehtinyt työdä
-tuuhuni kaikki kajamellit, mitä minulla on tatkuitta ja kätittä."
-
-Keskustelu katkesi, kun sisäkkö tuli hakemaan poikia pukeutumaan
-aamiaiselle. Mutta rouva Burton päätti, että samaan aineeseen
-vielä uudelleen pian palattaisiin tai paremmin sanoen, että hänen
-tähänastinen epäonnistumisensa lasten opettajana johtaisi nopeisiin ja
-käytännöllisiin uudistuksiin.
-
-Miettiessään innokkaasti tätä uutta päätöstään oli hän niin hiljainen,
-että se herätti hänen miehensä huomiota. Herra Burton voi selvästi
-nähdä vaimonsa kasvoista, ettei mikään tavallinen asia aiheuttanut
-hänen harvasanaisuuttaan. Hänen kasvojensa ilmeet ja koko olemus
-olivat niin huolia herättävät, että herra Burton päätti syyttämällä
-hammassärkyä jäädä kotiin koko päiväksi pitääkseen hänestä huolta.
-
-Mutta pelkkä ajatuskin tästä sai rouva Burtonin luettelemaan sellaisen
-joukon aivan välttämättömiä asioita, joita kaupungissa piti toimittaa,
-ja jotka juuri hänen miehensä ehdottomasti piti toimittaa, että
-herra Burton näki parhaaksi lähteä kaupunkiin ja vielä tavallista
-aikaisemmassa junassa. Hänestä tuntui lähtiessään kuin olisi hänet
-omasta kodistaan häädetty.
-
-Sitten rouva Burton vei pojat arkihuoneeseen, istuutui, otti heidät
-molemmat syliinsä ja sanoi:
-
-"Haluatteko tietää jotakin oikein, oikein kernaasti, lapset?"
-
-"Oi kyllä", vastasi Toddy viivyttelemättä. "Minä ainakin haluaitin
-tietää, mitä taamme tänään päivällitekti."
-
-"Ja minä", selitti Willy, "haluaisin tietää, milloin me taas lähdemme
-ajelemaan!"
-
-"En tarkottanut tuollaisia turhanpäiväisiä asioita", sanoi rouva
-Burton, "vaan --"
-
-"Eivät ne ole tujhanpäiväitiä atioita", sanoi Toddy. "Ne ovat temmoitia
-atioita, joitta meille on iloa."
-
-Mielessään rouva Burton myönsi huomautuksen oikeutetuksi ja myönsi,
-että se oli läheisessä yhteydessä sen asian kanssa, jota hänen
-sydämensä jo oli tulvillaan; mutta hän oli kaikesta huolimatta Alice
-Burton-Mayton, jota uudet vaikutelmat eivät niinkään helposti voineet
-estää seuraamasta tietä, jonka hän itselleen oli viitottanut, ja siksi
-hän vain vastasi:
-
-"Kyllä ne ovat turhanpäiväisiä, mutta minä niin mielelläni antaisin
-teille neuvoja tärkeimmistä asioista, mistä te vain haluatte."
-
-"Tarkotatko, että sinä tahtoisit leikkiä koulua?" kysyi Willy. "Isän
-mielestä ei lapsille ole terveellistä leikkiä koulua kuumalla ilmalla,
-eikä meidänkään mielestämme."
-
-"En minä tahdo leikkiä koulua, minä vain tahtoisin selittää teille
-niitä asioita, joita ette sano käsittävänne, vaikka teille niitä
-selitetään. Alice tädin tulee oikein mieli pahaksi ajatellessaan, että
-hänen rakkaiden pikku poikiensa on vaikea ymmärtää asioita, vaikka he
-sitä niin mielellään tahtoisivat. Alice tätikin on kerran ollut lapsi,
-jolla oli aivan samoja huolia ja hän muistaa kyllä varsin hyvin kuinka
-ikävältä se tuntui."
-
-"Oikeinko totta?" sanoi Willy muutellen asentoaan, kunnes hän voi
-katsoa tätiänsä silmiin. "Etkö sinä koskaan ihmetellyt nähdessäsi ison
-kuun muuttuvan pieneksi ja kuullessasi isojen ihmisten sanovan, että he
-ovat särkeneet ison kuun ja tehneet siitä tähtiä? Sehän oli kokonaan
-valetta?"
-
-"Ihmettelin kyllä", vastasi rouva Burton.
-
-"Ja etkö tinä kotkaan kytellyt mittä päivällittä valmittettiin. Tilloin
-itot ihmitet vain tanovat: 'Älä löjpöttele tujhia!'" kysyi Toddy.
-
-"Kyllä sitäkin ihmettelin", sanoi rouva Burton painaen Toddya keveästi
-rintaansa vasten.
-
-"Oikeinko totta?" puhkesi Willy, "oletko sinäkin kerran ollut niin
-hirveän pieni? Etkö sinä milloinkaan tahtonut tietää, missä Jumala
-seisoi, kun Hän loi maailman tyhjästä?"
-
-"Ja ajattelitko tinä milloinkaan, mitä ainetta te on, joka on taatelin-
-ja pejtikkakiven ympäjillä?" kysyi Toddy.
-
-"Kyllä", vastasi rouva Burton.
-
-"Kerro sitten meille niistä kaikki mitä tiedät", pyysi Willy.
-
-"Sinä kyselit minulta aamulla unista, rakkaani", sanoi rouva Burton
-kääntyen Willyn puoleen, "ja --"
-
-"Niin kyselinkin", sanoi Willy, "mutta _nyt_ haluaisin paljon
-mieluummin kuulla taateleista ja persikoista. Unia en voi nähdä,
-ennenkuin paneudun vuoteeseen, mutta taateleita voin ostaa
-neljännestunnissa, jos sinä vain annat rahaa. Tiedätkö mitä -- sinä
-lähetät minun niitä ostamaan, silloin sinun on helpompi niitä selittää.
-On paljon hauskempaa saada nähdä minkälainen joku esine on, kuin vain
-kuulla siitä kerrottavan."
-
-"En voi antaa sinun nyt mennä ostamaan taateleita, palattuasi jäisi
-minulle niin vähän aikaa teidän kanssanne puhumiseen."
-
-"Me koettaisimme antaa sinun olla rauhassa", sanoi Willy. "Ehkä me
-voimme päästä niistä omin päinkin selville -- jos meillä vain on niitä
-tarpeeksi."
-
-"No hyvä", sanoi rouva Burton, joka vastahakoisesti ryhtyi
-sovitteluihin. "Nyt kerron teille sen sijaan jotakin muuta -- myöhemmin
-annan teille rahaa taatelien ostamiseen, ja sitten saatte niitä
-yksiksenne tutkia."
-
-"No se on hyvä se", sanoi Willy. "Kerro sitten meille, miksi Terry aina
-lähtee karkuun, kun me tahtoisimme leikkiä sen kanssa?"
-
-"Se johtuu siitä, että te härnäätte sitä niin kovasti, aina kun vain
-saatte sen käsiinne. Siksi se on varmaan ruvennut teitä vihaamaan",
-sanoi rouva Burton iloisena, kun sai sekä puhua varmasti että teroittaa
-heille inhimillisyyden tärkeyttä.
-
-"Nyt tinä olet jo melkein valmit tanomaan: 'Älä tee niin'", valitti
-Toddy. "Eivätkö pikku pojat voi oppia mitään, joka ei jollakin tavoin
-mejkittiti: 'Älä tee niin?'"
-
-"Luulen niin, pikku poika raukkani", sanoi rouva Burton katuen äskeistä
-tyytyväisyyttään. "Mitä sinä haluaisit tietää?"
-
-Toddy avasi suunsa ja silmänsä selälleen, kallisti päätään, mietti
-hetken, pari ja sanoi lopuksi:
-
-"Minä -- minä -- minä tahtoitin tietää mikä on tyynä tiihen, että kun
-pikku poika on työnyt paljon bananeja, hän ei voi työdä enää ollenkaan,
-vaikka hän tietää miten hijveän hyvälle ne maittuvat?"
-
-"Hänen pikku vatsansa on silloin täynnä ja kun vatsa on täynnä,
-ymmärtää se niin hyvin olla enempää tahtomatta."
-
-"Tilloin ovat vattat ihan hulluja", sanoi Toddy. "Jotpa _minä_
-kejjan taitin olla vatta! Tilloin minä näyttäitin tille, etten minä
-milloinkaan kyllättyiti bananeihin."
-
-"Mutta minä tahtoisin tietää," sanoi Willy, "kuinka unet tulevat.
-Vaikka sinä selititkin sitä minulle tänä aamuna, en minä siitä tiedä
-enempää kuin ennenkään."
-
-"Sitä on hyvin vaikea selittää", sanoi rouva Burton koettaen parhaansa
-mukaan ajatella asiaa mahdollisimman yksinkertaisesti. "Me ajattelemme
-aivoillamme ja kun me nukumme, nukkuvat aivot myöskin. Toisinaan ne
-eivät kuitenkaan ole niin syvässä unessa kuin muu osa ruumiistamme,
-ja kun ne ovat noin puolihereillä, ajattelevat ne. Mutta ne eivät voi
-ajatella yhtä ajatusta kerrallaan, vaan tuohon ajatukseen sekaantuu
-muitakin ajatuksia."
-
-"No, siksi minä viime yönä näin unta, että lehmä istui sinun
-keinutuolissasi ja katseli karttaa", ihastui Willy, "mutta kuinka minä
-ollenkaan ajattelin lehmää, keinutuolia ja karttaa?"
-
-"Sitä puolta unennäössä me emme kykene selittämään", sanoi rouva
-Burton. "Meille muistuu nähtävästi mieleen jotakin, jota joskus olemme
-nähneet ja jos kaksi tahi kolme tuollaista muistikuvaa tulee aivoihimme
-yht'aikaa, törmäävät ne yhteen."
-
-"Jot minä jonakin yönä unittani ajattelitin bananeja ja tavuttettua
-kalaa ja jäätelöä ja kovakti keitettyjä munia ja kajamellia ja jot
-kaikki nuo tavajat töjmäitivät yhteen, minun vuoteettani oliti minulla
-hautkat pidot. Ja minä näkitin unta, ettei tiellä oliti ketään muuta
-poikaa minun kanttani."
-
-"Ja kun minä näen unta rakkaasta pikku Phillie veljestä", sanoi Willy,
-"ajattelenko minä silloin mitään muuta kuin häntä? -- eikö hän tule
-alas taivaasta minua vuoteeseeni tervehtimään?"
-
-"Sitä hän luullakseni ei tee", vastasi rouva Burton.
-
-"Miksi hän on sitten niin valkea ja kirkas ja miksi hän hymyilee niin
-kauniisti ja löyhyttelee pieniä valkeita siipiään niin lähellä minun
-kasvojani, että minä voin niihin koskea?" kysyi Willy.
-
-"Ehkä siksi että -- että sinä olet kuvitellut, että hän on sen
-näköinen", sanoi rouva Burton vetäen Willyä lähemmäksi siten
-kantaakseen hänen tarkkaavaista katsettaan. "Sinä olet kuvissa nähnyt
-enkeleitä, joilla on lumivalkeat vaatteet ja kauniit siivet ja sinä
-olet kuvitellut pikku veikon juuri sen näköiseksi."
-
-"Voi, voi", huudahti Willy painaen päänsä tädin syliin ja puhjeten
-kyyneliin. "Voi, jospa en olisikaan kysellyt unista! Minä en tahdo enää
-koskaan mitään tietää. Jos pikku rakas enkeli -- Phillie -- on vain
-joku ajatus aivoissani, kun nukun, silloin siellä ei olisikaan mitään,
-joka olisi jotakin. Minusta oli aina niin ihmeellistä, että hän hävisi
-heti, kun minä aloin selvitä unesta."
-
-"Lehmät eivät mene poit, kun minä lakkaan niittä unta näkemättä", sanoi
-Toddy. "Minä muittan ne koko päivän ja näen ne edettäni, vaikka en
-tahtoitikaan."
-
-Rouva Burton ei voinut olla hymyilemättä. Willy kohotti päänsä ja sanoi:
-
-"Minusta ei ole hyvä olla ikävissään. Emmekö mieluummin pitäisi hauskaa
-sen sijaan että ajattelemme niin kauhean surullisia asioita. Etkö voi
-keksiä meille uutta leikkiä?"
-
-"Pelkään, etten tällä hetkellä voi mitään keksiä", sanoi rouva Burton.
-
-"Leikitään puotia", ehdotti Willy, "ja sinulla on siellä kaupan
-kaikenlaista hyvää niinkuin leivoksia ja karamelleja, ja me ostamme
-niitä sinulta neuloilla. Niin, ja sinä annat meille neuloja, millä me
-sitten voimme ostaa."
-
-"Ja meidän täytyy alkaa ennenkuin tulee päivälliten aika, niin että ne
-tavajat, joita tinä meille myyt, ehtivät ajoitta poit alta. Titten me
-ehdimme tulla tyhjikti ja taamme tilaa päivällitelle".
-
-"Siihen en voi suostua", sanoi rouva Burton, "sillä siten tulisi pikku
-pojille tilaisuus syödä aterioiden välissä."
-
-"Kerro sitten meille satuja -- tai ei, leiki eläinnäyttelyä -- tai ei!
-Leikitään sen sijaan, että tämä on meidän kotimme, ja sinä tulet meitä
-tervehtimään, ja me tuomme sinulle kahvia leivän kanssa."
-
-"Pelkäänpä, että tuossa ehdotuksessa on koira haudattuna!" sanoi rouva
-Burton.
-
-"Mittä?" kysyi Toddy. "Kaivetaanpat te etiin ja kattellaan titä!"
-
-"Mutta minäpäs tiedän", sanoi Willy. "Kerro sinä täti meille miehestä,
-jota koirat tohtoroivat."
-
-"Jota koirat tohtoroivat?" ihmetteli rouva Burton.
-
-"Niin", sanoi Willy, "etkö tiedä? Hänestähän kerrotaan raamatussa."
-
-"Ehkä", sanoi rouva Burton koettaen palauttaa mieleen kaikki raamatussa
-mainitut koirat, "mutta minä en ainakaan tiedä missä."
-
-"No, etkö nyt muista?" jatkoi Willy, "sehän oli hän, joka oli niin
-köyhä, että hänen täytyi syödä murusia ja isä luulee, ettei hänellä
-ollut siirappiakaan niiden kanssa, niinkuin meillä, kun keittäjätär
-antaa meille murusia leipäkorista."
-
-"Onko mahdollista, että tarkotat Lazarusta?" huudahti rouva Burton.
-
-"Niin, hän te oli", sanoi Toddy. "Te oli Lattajut, joka alkoi uudettaan
-elää tenjälkeen, kun hän oli haudattu. _Ei hänellä_ ollut koijia!"
-
-"Miesparka, jota te tarkotatte", sanoi rouva Burton, "oli hyvin sairas
-ja köyhä ja hänellä ei ollut muuta syötävää kuin murut, joita rikkaan
-miehen pöydältä putosi. Mutta Jumala näki kuinka surkea hänen tilansa
-oli, ja Hän päätti, että köyhä mies saisi tulla onnelliseksi kuolemansa
-jälkeen korvaukseksi niistä vaivoista, joita hän täällä maan päällä oli
-saanut kestää. Ja kun Lazarus kuoli, otti Jumala hänet heti taivaaseen."
-
-"Siellä ei ainakaan kenenkään tarvitse syödä murusia, eihän?" sanoi
-Willy. "Mutta sano, Alice täti, mitä tehdään taivaassa ruuanjätteillä?
-Eihän niitä siellä saa heittää pois!"
-
-"He voitivat laittaa jeijän taivaan laattiaan ja heittää tiitä läpi
-kaikki mujutet köyhille ihmitille", sanoi Toddy. "Kun minä olen enkeli
-ja kun minä olen työnyt päivälliteni, kiipeän minä taivaan teinälle
-ja heitän mujutet alat maailmaan. Mutta minun täytyy olla vajovainen,
-etten minä itte putoa taat alat maailmaan."
-
-"Mutta minäpä tahtoisin tietää mistä enkeleille saadaan ruokaa",
-sanoi Willy. "Onko taivaassakin sekatavarakauppoja ja teurastajia ja
-maitopuoteja?"
-
-"Ei, ei!" huudahti rouva Burton, jonka kädet vaistomaisesti nousivat
-korville. "Jumala hankkii ravintoa jollakin meille käsittämättömällä
-tavalla. Mutta kun Lazarus oli tullut enkeliksi, katsoi hän alas
-taivaasta ja kenen luulette hänen nähneen kaukana kadotuksen maassa:
-rikkaan miehen, jonka pöydältä pudonneita muruja hän oli käyttänyt
-ravintonaan; rikas mies oli myöskin kuollut. Ja rikas mies rukoili
-Abrahamia --"
-
-"Hänen nimentähän oli Lattajut!" keskeytti Toddy.
-
-"Köyhän miehen nimi oli Lazarus", sanoi rouva Burton, "ja kun hän
-tuli taivaaseen, näki hän vanhan Abrahamin siellä ja Abraham otti
-hänet turviinsa. Ja rikas mies rukoili Abrahamia, että hän lähettäisi
-Lazaruksen kastamaan sormensa veteen ja sillä kostuttamaan hänen
-huuliansa, sillä hänen oli jano."
-
-"Miksi ei hän itse mennyt hakemaan juotavaa", kysyi Willy. "Eivätkö
-rikkaat ihmiset kuoltuaankaan itse palvele itseänsä?"
-
-"Kadotettujen valtakunnassa ei ole vettä", sanoi rouva Burton. "Siksi
-hän oli janoissaan."
-
-"Mutta voi voi!" sanoi Toddy. "Kuinka pikku pojat voivat tiellä leipoa
-tavileipiä?"
-
-"Minä toivon, ettei sinne koskaan joudu pikku poikia", sanoi rouva
-Burton. "Mutta Abraham sanoi: 'Ei niin ystäväni! Sinulla oli hyvä olla
-maan päällä eläessäsi, nyt sinun täytyy tulla toimeen ilman mitään.
-Mutta Lazarus paran täytyy saada täällä iloa, sillä hänen elämänsä maan
-päällä oli vaikeaa!'"
-
-"Niinkö se onkin?" kysyi Willy. "Sitten kai Abraham on oikein hyvä
-minulle, kun minä kuolen, sillä minulla on niin usein ollut ikävää.
-Mitä tuo kärsivä vanha rikas mies siitä tuumi?"
-
-"Hän kertoi Abrahamille, että hänellä vielä oli elossa veljiä,
-ja pyysi, että enkeli lähetettäisiin heidän luokseen käskemään
-heitä olemaan hyviä, niin ettei heidän koskaan tarvitsisi joutua
-tuohon kauheaan paikkaan. Mutta Abraham sanoi heille, ettei enkelin
-lähettämisestä olisi mitään hyötyä. Heillä oli hyviä kirjoja ja
-saarnoja, ja ne ilmottaisivat heille mitä heidän oli tehtävä."
-
-"Pitikö hänen aina olla janoissaan?" kysyi Willy.
-
-"Luultavasti", vastasi rouva Burton vavahtaen ja selvästi ymmärtäen
-miksi ikuisen kadotuksen oppia ei sen innokkaammin saarnatuoleista
-julistettu.
-
-"Entä titten", kysyi Toddy?
-
-"Ei siitä ole sen enempää kertomista", sanoi rouva Burton.
-
-"Mutta ethän tinä ollenkaan kejtonut tohtojikoijitta", valitti Toddy.
-
-"Niistä ei ole ensinkään hauska kertoa", sanoi rouva Burton.
-
-"Ne ovat minutta kaikitta hautkimmat koko kejtomuktetta", sanoi Toddy.
-"Aina kun minä loukkaan tojmeni, minä menen ittumaan taka-oven luo
-ja kuttun Tejjyä. Mutta minä luulen, ettei Tejjy ei ole mikään hyvä
-tohtoji kun te ei tahdo tulla, kun minä titä kuttun. Mutta titten kun
-minutta on oikein paljon haavoja, niinkuin Jimmy Mc Nallytta kun hän
-taijatti jokkoa ja Tejjy tahtoiti niin kauhean kejnaatti tulla minun
-tyköni, minä en anna ten ollenkaan tulla. Kejjo toinen kejtomut!"
-
-Harpun ja viulun säveleet tulivat rouva Burtonille avuksi. Molemmat
-pojat syöksyivät pihalle ja näkivät siellä kaksi vaeltavaa
-italialaispoikaa, jotka soitollaan parhaansa mukaan koettivat
-täysikasvaneille kuulijoille opettaa kuinka suuriarvoisia rauha ja
-hiljaisuus itse asiassa ovat.
-
-Willy ja Toddy kuuntelivat hartaina koko heidän ohjelmistonsa, vaativat
-joka numeron uudestaan, ojensivat heille lantit, jotka rouva Burton
-siihen tarkotukseen oli antanut ja ehdottivat lopuksi, että he saisivat
-kulkea soittoniekkojen mukana koko kaupungin läpi. Täti kuitenkin
-kielsi sen heiltä.
-
-"Mitä tekevät nuo pojat kaikilla lanteilla, jotka he saavat?" kysyi
-Willy. "Ostavatko he niillä karamellejä?"
-
-"Voi, kuinka kauhean paljon kajamelleja he taavatkaan!" huudahti Toddy.
-
-"Luultavasti he vievät rahat kotiin isälle ja äidille", sanoi
-rouva Burton, "he ovat varmaankin hyvin köyhiä! Ehkäpä heidän
-vanhempansa juuri nyt ovat sairaina, ja odottavat kiihkeästi poikia
-palaamaan pitkältä matkaltaan." (Huom.! Ensimäistä tietoa Lasten
-Suojelusyhdistyksen perustamisesta ei näihin aikoihin vielä oltu
-julaistu.)
-
-"Ja toittavatko nuo pikku pojat vain tikti, että he pitävät jottakin?"
-kysyi Toddy.
-
-"Kyllä poikaseni!" sanoi rouva Burton.
-
-"Mutta eikö Jumala sitten palkitsekaan ihmisiä kun he tekevät hyvää
-toisille, Alice täti?" kysyi Willy.
-
-"Kyllä, poikaseni", sanoi rouva Burton.
-
-"Te noilla pojilla on hautkaa", huomautti Toddy, "että kun heidän
-itäntä ja äitintä ovat taijaina, ei kukaan tano, etteivät he taa liata
-kenkiään. He taavat kulkea ketkellä katua ja potkia pölyä ilmaan, ilman
-että joku tanoo: 'Älä tee noin!' eikä kukaan toju heitä, kun he tulevat
-kotiin. Minä olitin niin mielelläni kuljektiva toittajapoika!"
-
-"Nyt he läksivät", huokasi Willy, "ja me tahdomme huvitella jollakin
-muulla lailla. Sanoppas, Alice täti, miksi ei sinulla ole hevosta ja
-vaunuja niinkuin äidillä on, että voisit viedä meitä ajelemaan?"
-
-"Harry eno ei ole niin rikas, että hän voisi pitää hyviä hevosia ja
-vaunuja", sanoi rouva Burton, "eikä hän välitä huonoista."
-
-"Kuinka paljon maksavat hyvät hevoset?" kysyi Willy. "Minusta Blannerin
-hevoset ovat hyvin hyvät, mutta isä sanoo, että ne eivät maksa viittä
-penniä."
-
-"Hyvä hevonen maksaa kolme- tahi neljäsataa dollaria", sanoi rouva
-Burton.
-
-"Voi, voi ihmettä!" huudahti Willy. "Sehän on enemmän kuin mitä meidän
-pyhäkoulumme maksaa lähetyssaarnaajasta. Mitkä ovat hyvempiä -- hevoset
-vaiko lähetyssaarnaajat?"
-
-"Tietysti lähetyssaarnaajat", sanoi rouva Burton lähtien kuistilta.
-Hänellä oli hämärä tunne siitä, että hän aamun kuluessa oli vastannut
-lukuisiin kysymyksiin tuottamatta tyydytystä enemmän itselleen kuin
-pojille.
-
-Pojat pitivät huolta itsestään aina aamiaispäivällisiin asti.
-Palatessaan oli heillä tavallista huonompi ruokahalu. Uusi kysymysten
-tulva, jota täti oli odottanut, lykkäytyi tuonnemmaksi. Pojat tuntuivat
-mieluummin mietiskelevän kuin ottavan vastaan uusia vaikutelmia.
-
-Aterian jälkeen he heti hävisivät tädin heitä vähintäkään tahtomatta
-pidättää, sillä hän oli ajatellut tänäpäivänä lähteä eräälle sangen
-tärkeälle käynnille. Rouva Congressman Weathervane oli tervehtimässä
-tuttaviaan Hillcrestissä. Rouva Weathervanen äiti ja rouva Burtonin
-iso-äiti olivat olleet koulutovereita ja rouva Mayton olisi kaupungista
-saakka tullut tapaamaan vanhan perhetuttavan jälkeläistä, jos ei
-vanhuudenheikkous olisi häntä siitä estänyt. Rouva Mayton pyysi
-tytärtänsä menemään käynnille rouva Weathervanen luo edustamaan koko
-sukuansa, ja rouva Burton olisi mieluummin menettänyt oikean kätensä
-tahi uuden keväthattunsa kuin laiminlyönyt täyttää äitinsä pyynnön. Hän
-tilasi ajurin, pukeutui moitteettomaan pukuun ja koetti muistella ja
-itsekseen luetella kaikkea, mitä hän tiesi sen naisen suvusta, josta
-myöhemmin oli tullut rouva Weathervane.
-
-Ajuri saapui. Pojat eivät rynnistäneet mistään piilopaikoista esille
-anastaakseen osaa ajoneuvojen istuimesta. Vaunut läksivät vierimään
-kaikessa rauhassa, ja rouva Burton ylisti itsekseen suopeaa sallimusta,
-joka usein antaa aikeillemme siunauksensa, silloin kun me vähimmin sitä
-odotamme. Saavuttiin taloon, jossa rouva Weathervane asui, ja kävikin
-selville, että tuo kauhea rouva Weathervane oli mitä herttaisin nuori
-nainen, jonka aurinkoinen käytös sulatti rouva Burtonin teennäisen
-arvokkuuden kuten toukokuun lumen ja äkkiä hävisi hänen muististaan
-kunnia-arvoisten perhejuttujen varasto, joita hän yhä uudestaan oli
-koettanut palauttaa mieleensä.
-
-Mutta ilo ei ole koskaan pitkäaikainen tässä pahassa maailmassa. Kun
-molemmat rouvat juuri parhaillaan hilpeästi juttelivat tuntien sitä
-yhteenkuuluvaisuutta, jota ilkeät miehet eivät voi sietää, mutta jota
-suloiset naiset toistensa seurassa tuntevat, ja rouva Weathervane
-juuri oli taivutellut rouva Burtonia tulemaan luokseen Washingtoniin
-kongressin istuntokauden aikana, ja rouva Burton oli hartaasti kutsunut
-rouva Weathervanea kotiinsa päiväksi tahi pariksi, kuului akkunan
-alta viulun vingutusta ja jonkunlaisen puhallussoittimen viheliäistä
-piipitystä.
-
-"Voi noita onnettomia pikku italialaisia!" huudahti rouva Weathervane.
-"Minkä syntiemme rangaistukseksi meidän täytyy kuulla tuota soittoa?"
-
-"Jos se on luettava syntien rangaistukseksi", sanoi rouva Burton,
-"kuinka syntinen mahtanenkaan minä sitten olla; minä kuulen sitä tänään
-jo toistamiseen. He olivat noin puolisen tuntia sitten meidän luonamme!"
-
-"Ja te voitte olla noin rauhallinen", sanoi rouva Waethervane. "Oi,
-minun _täytyy_ saada olla päivän pari kanssanne oppiakseni teiltä
-olemaan noin suuremmoisen kärsivällinen."
-
-Rouva Burton taivutti vastaukseksi päätään, ja rouva Weathervane käänsi
-keskustelun toisaalle. Mutta silloin parahti viulu akkunan alla pahasti
-ja sitä säesti puhallussoitin, todennäköisesti huilu, korviasärkevällä
-äänellä. Soitettiin vain kolmea ääntä aina yhden oktaavin erolla.
-
-"Nähtävästi koetetaan esittää jotakin käyttämällä vain yhtä kieltä",
-sanoi rouva Weathervane. "Mitähän noille pikku raukoille oikeastaan
-pitäisi tehdä? Eihän voi olla antamatta heille rahaa; luitteko tämän
-viikon sanomalehdissä kirjotuksen heidän kauheasta elämästään? He ovat
-julmien italialaisten palkkaamia, jotka käyttämällä kidutusta opettavat
-heille ala-arvoista soittoa ja sitten lähettävät heidät soittamaan ja
-kerjäämään. Ja jos he eivät joka päivä saa kokoon määrättyä rahamäärää,
-saavat he ankaraa kuritusta."
-
-"Pikku raukat!" huudahti rouva Burton. "Tuota en ole ennen kuullut.
-Olen iloinen, että annoin heille tänä aamuna niin runsaasti rahaa.
-Minulla mahtoi olla jonkunlainen aavistus heidän kohtalostaan, sillä
-heidän taiteestaan ei toden totta olisi kannattanut mitään maksaa.
-Nämä pienokaiset ovat siinä iässä, että heidän pitäisi mielestäni olla
-lastenkamarissa."
-
-"Niinpä todellakin", sanoi rouva Weathervane mennen ikkunaan, "Vanhempi
-heistä on ehkä noin kuusivuotias, ja nuorempi siinä neljän korvissa.
-Vanhempi on niin surullisen ja miettiväisen näköinen. Nuoremman kasvot
--- pikku poika raukka -- kuvastavat vain jännitettyä odotusta. Hän
-tutkii joka akkunaa odottaen, että sieltä heitettäisiin heille rahaa.
-Hän ei nähtävästi ole niin taitava kuin toverinsa, koskapa hän puhaltaa
-vain tavallista pilliä. Ajatelkaa, miten röyhkeästi siinä vielä on
-menetelty! On lähetetty tuo viaton lapsi raukka esittämään muka oikeata
-musiikkia tavallisella pillillä!"
-
-"Se on tosiaankin kauheaa", sanoi rouva Burton.
-
-"Keitähän tuollaistenkin lasten vanhemmat lienevät olleet",
-jatkoi rouva Weathervane. "Vanhemmalla heistä on todellakin monta
-hienostunutta piirrettä kasvoissaan huolimatta siitä, että niissä
-vieläkin selvemmin näkyvät koti-ikävän ja pahoinpitelyn jäljet.
-Nuoremmalla on, niin hirvittävän likainen kuin onkin, hyvin soma pää ja
-vartalo. Nyt hän hymyilee. Oi, mitä antaisinkaan, jos joku taiteilija
-kiinnittäisi minua varten kankaalle tuon ilmeen!"
-
-"Todellako?" huudahti rouva Burton lähestyen akkunaa, "minusta he eivät
-olleet erikoisen viehättäviä, mutta olen iloinen, kun minulle siitä
-huomautatte. Taivaan tähden!"
-
-"_Mitä_ on tapahtunut?" hätäili rouva Weathervane, kun hänen vieraansa
-horjahti akkunasta taaksepäin ja vaipui tuolille.
-
-"He -- ovat -- kälyni -- poikia!" huoahti rouva Burton. "Mikä tulee
-minulle neuvoksi noiden hirvittävien lasten kanssa!"
-
-"Ryöstetyt?" kysyi rouva Weathervane vainuten ihmeellistä romaania
-lähimmässä ympäristössään.
-
-"Ee-i-h!" vaikeroi rouva Burton. "Noin pari tuntia sitten jäivät he
-lähtiessäni kotiin. En voi ymmärtää, minkä tähden he ovat näin tehneet.
-Varmaan siksi, että poikien aina pitää tehdä pahaa. Minä luulen",
-jatkoi hän kiiruhtaen akkunaan, "että Willyllä on enonsa viulu, joka
-on sen omistajalle ainakin yhtä rakas kuin hänen vaimonsa. Se hänellä
-on kuin onkin! Pojat!" huusi rouva Burton kuistin ovesta, "menkää heti
-kotiin!"
-
-Kuullessaan tätinsä äänen, pojat katsahtivat ylös hymyillen iloisesti
-hänet tuntiessaan. Willy sanoi:
-
-"Oi, Alice täti! olemme soittaneet jo monen talon pihalla ja saaneet
-kokoon jo melkein dollarin. Me sanoimme kaikille, että me soitamme
-siksi, että saisimme rahaa, millä Harry eno voisi ostaa hevosen ja
-vaunut!"
-
-"Menkää heti kotiin!" toisti rouva Burton, "ja menkää takatietä. Minä
-itse lähden myöskin -- ja teidän on ehdottomasti oltava kotona, kun
-minä tulen."
-
-Hitaasti ja vastenmielisesti taiteenharrastajat alistuivat tuomioon
-ja läksivät tallustelemaan kotiin päin. Rouva Weathervane suuteli
-osaaottavasti kiihtynyttä vierastaan. Ihmisiä kokoontui oville ja
-ikkunoihin katselemaan tuota lähtöä, mutta mitä välittivät pojat
-yleisestä huomiosta, kun heidän suunnitelmansa näin oli tehty tyhjäksi!
-Niin surullisen näköisiä he olivat ja niin raskaat olivat heidän
-askeleensa heidän lähestyessään enonsa taloa, että Terry, joka makasi
-pääkäytävän edessä taloa vartioiden, vain kysyvästi heilautti häntäänsä
-eikä muuttanut asentoa, kun pojat astuivat yli kynnysmaton, jolla se
-lepäsi. Hetken kuluttua ajoneuvot pysähtyivät oven eteen, ja rouva
-Burton hypähti niistä alas, kiiruhti sisälle ja huudahti:
-
-"Kuinka te _saatoitte_ käyttäytyä niin tyhmästi ja sopimattomasti?"
-
-"Tämä on jo toinen asia, josta emme paljoa ymmärrä, vaikka meille sitä
-selitettiin. Luulimme, että me voisimme olla aivan yhtä kiltit Harry
-enolle ja sinulle, kuin italialaispojat ovat isälleen ja äidilleen, ja
-kun me sitä yritimme, käskit sinä meitä heti menemään kotiin", selitti
-Willy.
-
-"Te oli aivan tamaa kuin tanoa: 'Älä tee niin!'" sanoi Toddy.
-
-"Ja juuri kun me saimme niin hyvin rahaa!" jatkoi Willy. "Isä sanoo,
-etteivät muutamat isot miehetkään saa enempää kuin dollarin päivässä,
-ja me saimme dollarin niin vähässä ajassa. Se oli kait siksi, että me
-kerroimme totuuden joka paikassa -- kaikille me kerroimme, että me
-tahdoimme rahaa siksi, että Harry eno voisi niillä ostaa hevosen ja
-rattaat."
-
-Harry eno oli hammassärkynsä pakottamana kenenkään huomaamatta palannut
-New Yorkista ja ennätti parhaiksi kuulemaan Willyn kertomuksen
-lopun. Muut seikat hän kuuli vaimoltaan. Hänen ilmeensä kertomusta
-kuunnellessaan, sisarenpoikiin suunnattu katse ja tuimuus, jolla
-hän tarkasteli rakastamaansa viulua antoivat poikien tuntea, kuinka
-suunnattomasti voi erehtyä koettaessaan ilahduttaa toisia ihmisiä.
-Nuorten miesten synkkiä mietteitä ei mikään voinut iltapäivän kuluessa
-hälventää, ja kun he olivat asettuneet levolle, rukoili Willy hartaasti
-mutta raskaalla mielellä: "Rakas Jumala! Minua on taas moitittu siitä,
-että olen tahtonut tehdä jotakin oikein hauskaa toisille. Minä luulen,
-että voin kuvitella, miltä Jeesuksesta ja hyvistä profetoista tuntui.
-Varjele, rakas Jumala, ettei minua ristiinnaulita, siksi, että olen
-tehnyt hyvää, Kristuksen tähden, amen!"
-
-Ja Toddy rukoili: "Jakat Jumala, minulle on taat tanottu: 'Älä tee
-niin', ja minutta tädin pitäiti hävetä. Ole hyvä ja opeta häntä
-häpeämään. Amen."
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-"Tuo ennustaa hauskaa päivää", sanoi rouva Burton itsekseen
-torstai-aamuna lopettaessaan pukeutumisensa ja valmistautuessaan
-lähtemään alakertaan aamiaiselle. Sitten hän sanoi ääneen miehellensä:
-"Kuule, Harry, kuinka nuo lapset laulavat! Eivätkö heidän äänensä ole
-suloiset!"
-
-"'Joka aamulla laulaa, se ennen ehtoota itkee', sanoo amerikalainen
-sananlasku", huomautti herra Burton.
-
-"Hyi sinua!" huudahti rouva Burton. "Ja sen sanot, vaikka he laulavat
-hengellisiä lastenlauluja. Kas niin! Nyt he alkavat toista."
-
-Rouva Burton asettui naisille niin ominaiseen kuulostelevaan asentoon
-ja hänen miehensä seisoi liikkumattomana sotilaallisessa, vaikkakin
-hullunkurisen kankeassa "huomio!" asennossa ja molemmat he kuulivat
-seuraavan runokatkelman:
-
-    "Jos enkeli mä oisin,
-    Ja heidän seurassaan,
-    Ja kruunu päässä voisin
-    Ain' sirkkaa vinguttaa."
-
-"Sirkkaa -- niinpä todella", sanoi herra Burton. "He tarkottavat
-heinäsirkan takajalkoja, rakkaani. Enkelielämä tuntuisi
-luonnollisestikin näistä nuorukaisista sietämättömältä, jos ei heillä
-taivaassa olisi noita alkuperäisiä leikkikaluja."
-
-"Sinun pitäisi hävetä", sanoi rouva Burton. "Toivon, ettet puhu
-lapsille mitään tuollaista. Uskon, ettei heillä olisi noin merkillinen
-käsitys tulevasta elämästä, elleivät jotkut -- esimerkiksi sinä ja
-lankosi Tom Lawrence, heidän isänsä -- olisi vaikuttaneet heihin niin
-ikävällä tavalla."
-
-"No hyvä", sanoi herra Burton antautuen koko voimallaan hiuksiaan
-harjaamaan, "jos he ovat toisten vaikutuksille niin alttiit, niin sinä
-kait olet voinut monessa suhteessa heihin vaikuttaa. Ovathan he nyt
-kokonaista seitsemän päivää olleet yksinomaan sinun hallussasi."
-
-"Kuusi -- vain kuusi päivää", oikaisi rouva Burton nopeasti. "Minä
-toivon --"
-
-"Että heidän täällä olonsa olisi päivää lyhyempi, vai kuinka?" sanoi
-herra Burton katsoen vaimoaan suoraan silmiin.
-
-Rouva Burton loi katseensa nopeasti alas ja oli ensin hakevinaan
-jotakin, mutta mies tunsi vaimonsa luonteen liiaksi hyvin antaakseen
-tämän viekkauden johtaa itseään harhaan. Mahdollisimman hellällä
-äänellä hän virkkoi:
-
-"Sanoppas nyt totuus, tyttöseni. Etkö sinä ole oppinut enemmän kuin he?"
-
-Rouva Burton vältti yhä miehensä katsetta, mutta vastasi kuitenkin
-ihailtavan maltillisesti:
-
-"Minä olen oppinut koko joukon, niinkuin aina on tehtävä, kun joutuu
-uusien ihmisten kanssa tekemisiin, mutta opetus, jonka täysikasvaneena
-saa, lisää voimia ja kykyä opettaa toisia."
-
-Herra Burton tarkasti uteliaana vaimoansa. Uteliaisuus muuttui pian
-jakamattomaksi ihailuksi, mutta kun hän taas katsoi peiliin, ei hän
-voinut nähdä kasvoissaan muuta kuin sääliä. Sillävälin oli lasten laulu
-lakannut. Portaissa kuului pikku jalkojen astuntaa ja koira ulvahti
-vihaisesti. Kaikesta päättäen pojat olivat lähteneet huoneestaan.
-Sitten kuuli herrasväki Burton, kuinka heidän huoneensa oven kahvaa
-kierrettiin. Kun tulijat huomasivat, että ovi oli lukossa, potkaistiin
-ovea äkäisesti. Sitten kuului huuto:
-
-"Päästäkää!"
-
-"Mitä tahdotte?" kysyi herra Burton.
-
-"Minä tahdon tulla sisälle", vastasi Willy.
-
-"Minä myötkin", piipitti Toddy.
-
-"Mitä varten?" kysyi herra Burton.
-
-Syntyi hetken hiljaisuus. Sitten Willy vastasi:
-
-"Siksi että me tahdomme. Sehän jokaisen pitäisi kysymättäkin ymmärtää."
-
-"Me lukitsimme oven siksi että saisimme olla rauhassa", vastasi rouva
-Burton. "Se ainakin pitäisi jokaisen kysymättäkin ymmärtää."
-
-"Minäpäs sanon, miksi me tahdoimme tulla sinne. Me tahtoisimme kertoa
-teille jotakin hirveän hauskaa."
-
-"Haluatko kuulla jonkun alkuperäisen jutun, rakkaani?" kysyi herra
-Burton.
-
-"Tietysti!" vastasi rouva Burton.
-
-"Ja luopua aikomuksestasi opettaa lapsille, ettei meidän makuuhuoneemme
-ole mikään yleinen aamu-kokouspaikka?"
-
-"Eihän sen sitä tarvitse todistaa, jos me tämän ainoan kerran suostumme
-heidän pyyntöönsä", sanoi rouva Burton.
-
-"Hm -- tätä kertaa emme ota huomioon", sanoi herra Burton käyttäen "Rip
-Van Winklen" sanoja. Tätä sanoessaan hän hymyili paljonpuhuvasti, mutta
-rypistämällä kulmakarvojaan sai hänen vaimonsa hänet taas vakavaksi.
-Herra Burton avasi tottelevasti oven, ja molemmat pojat tulla
-tuiskahtivat huoneeseen.
-
-"Me nojasimme molemmat ovea vastaan", selitti Willy, "ja siksi
-me tulimme näin päistikkaa. Me tiesimme aivan varmasti, että te
-aukaisisitte."
-
-Herra Burton loi vaimoonsa omituisen katseen. Tätä ei rouva Burton
-ollut huomaavinaan, vaan kysyi:
-
-"Mitä hauskaa halusitte meille kertoa?"
-
-"Sitä että --"
-
-"Minä -- minä -- minä --" keskeytti Toddy.
-
-"Ole vaiti", komensi Willy. "Minä aloin ensiksi."
-
-"Minäpä ten kektin", puolustihe Toddy.
-
-"Kuules nyt, Tod. Minä kerron sen ensiksi heille, ja sitten sinä saat
-pyytää heitä siihen suostumaan, eikö se sovi?" Ja odottamatta Toddyn
-vastausta hän jatkoi:
-
-"Me tahtoisimme lähteä huviretkelle. Isä lainaisi vaunut ja me
-ajaisimme koskille ja pitäisimme koko päivän hauskaa. Se on maailman
-kaunein paikka. Te voitte siellä keinuttaa meitä isossa keinussa, viedä
-meidät uimaan, ostaa ravintolasta limonaadia ja me voimme heittää
-veteen kiviä, soudella, ottaa kiinni kaloja ja juosta kilpaa. Kaikkea
-tätä, paitsi sitä, mistä minä ensiksi puhuin, voimme me tehdä yksin, ja
-sinä, Harry eno, voit maata Alice tädin kanssa nurmikolla puiden alla
-ja polttaa sikaareja ja olla iloinen, siksi, että meillä on hauskaa.
-Niin isä aina tekee. Ja täytyy ottaa paljon evästä mukaan, sillä pikku
-pojille tulee huviretkillä hirveä nälkä. Niin, ja sitten sinä eno voit
-heittää Terryn veteen uimaan puunkappaleiden jäljessä -- minä lyön
-vetoa, ettei se omin neuvoin pääse ylös vedestä."
-
-"Mutta eväitä pitää olla paljon", sanoi Toddy, "muuten ei ole ollenkaan
-hautkaa. Lähdettehän? Me olemme olleet koko aamun niin kauhean
-kilttejä. Minä olen laulanut tunnuntai-lauluja, niin että minun
-kulkkuni on aivan hiekkanen."
-
-"Aivan mitä?" kysyi rouva Burton.
-
-"Hiekkanen", vastasi Toddy. "Etkö ole kotkaan koettanut, kuinka
-mukavalta tuntuu, kun hiejot hiekkaa kätieti välittä, tilloin kun
-tinulla ei ole hantikkaita? Jot et tinä ole titä kotkaan koettanut,
-minä menen heti hakemaan tinulle hiekkaa."
-
-"Luulen, että tätisi uskoo sinua", sanoi herra Burton, kun hänen
-vaimonsa ei vastannut.
-
-"Ja kun me palaamme huviretkeltä, olemme me kovasti väsyneitä", jatkoi
-Willy, "ja te voitte koko paluumatkan pitää meitä vaunussa sylissänne,
-niin isä ja äiti aina tekevät."
-
-"Kiitoksia paljon", sanoi herra Burton. "Erittäin houkuttelevaa! Se
-selittää, kuinka isänne saa uudet pukunsa niin kuluneen näköisiksi
-pikemmin kuin yksikään tuntemani mies."
-
-"Ja miksi teidän äidillänne aina on joku päällystakki tai hame
-paikattavana tahi puhdistettavana", sanoi rouva Burton.
-
-"Nyt minä olen jo sanonut kaikki, Tod. Miksi et sinä pyydä heitä?"
-sanoi Willy.
-
-Toddy tarttui innokkaasti tätinsä hameeseen ja sanoi rukoilevalla
-äänellä:
-
-"Lähdettehän, ettekö lähde?"
-
-"Isä sanoo, että sinun oli aina helpompi myöntää kuin kieltää",
-huomautti Willy kääntyen enonsa puoleen, "ja --"
-
-"Lankosi antaa sinusta kauniin arvostelun", sanoi rouva Burton.
-
-"Ja kerran minä kuulin erään rouvan sanovan, että sinä annoit aivan
-liian nopeaan myöntävän vastauksen", jatkoi Willy kääntyen tätiinsä.
-"Minä luulen, että hän tarkotti jotakin, jota sinä sanoit Harry
-enolle." Rouva Burton punastui suuttumuksesta, mutta Willy jatkoi:
-"Ja sinun pitäisi olla aivan yhtä hyvä meille kuin mitä olet hänelle,
-sillä hän on iso mies, eikä häntä tarvitse auttaa, kun hän tahtoo pitää
-hauskaa. Ja sitäpaitsi saat sinä aina pitää hänet luonasi, mutta meidät
-vain neljä päivää -- kolme päivää tätä päivää lukuunottamatta."
-
-"Toistamiseen raamatusta lainattu ajatus -- erinomaisesti sovitettuna",
-huomautti herra Burton vaimolleen.
-
-"Lähdemmekö?"
-
-"Voitko sinä lähteä?" kysyi rouva Burton ilostuen.
-
-"Luultavasti -- varmasti voin!" vastasi herra Burton hellästi,
-arvellen, että hänen vaimonsa ilo johtui yksinomaan toivosta saada
-viettää koko päivä hänen seurassaan.
-
-Rouva Burton luki hänen ajatuksensa, mutta ei kuitenkaan oikaissut
-hänen erehdystään, vaikka omatunto soimasikin häntä tästä
-laiminlyönnistä. Hänen ilonsa johtui ajatuksesta, ettei hänen koko
-pitkään päivään tarvitsisi vastata pojista. Pojat olivat aina
-mieluummin olleet enonsa kuin tätinsä seurassa. Tämä oli toisinaan
-harmittunut ja loukannut rouva Burtonia, mutta kuluneen virkoa aikana
-oli hänen mielensä siinä suhteessa täydellisesti muuttunut. Pojat
-ottivat vilkkain ilonilmauksin vastaan tiedon, että heidän isäntänsä ja
-emäntänsä suosiollisesti suhtautuivat ehdotukseen, ja kahden seuraavan
-tunnin aikana ei liene koko Yhdysvalloissa ollut kahta ihmistä, jotka
-olisivat olleet enemmän touhuissaan kuin Willy ja Toddy. He olivat
-niin innoissaan, ettei ruoka tahtonut maistaa, ja vain vähän aikaa
-malttoivat he istua ruokapöydässä.
-
-Willy kävi isänsä puheilla ja valvoi valjastamista. Toddy johti
-eväskorin järjestämistä, kunnes keittäjätär ajoi hänet pois keittiöstä
-ja koettaakseen suojella itseänsä enemmältä tunkeilemiselta lukitsi
-oven. Pojat halusivat ottaa mukaan niin paljon ylimääräistä
-matkatavaraa, että siitä olisi tullut kokonainen rautatievaunullinen
-ja antoivat vapaaehtoisesti lukuisia neuvojia, jotka eivät ehtyneet
-huolimatta vastaanottajien välinpitämättömyydestä. Vihdoin oli
-viimeinenkin mytty onnellisesti ajoneuvoissa, Terry autettiin
-istuimelle ja niin lähdettiin. He olivat tuskin viittä minuuttiakaan
-olleet liikkeellä, kun Willy jo sanoi:
-
-"Harry eno, minun on jano!"
-
-"Hajjy eno", sanoi Toddy, "minä kuolen nälkään -- minä en työnyt juuji
-mitään aamiaitekti."
-
-"Miksi et syönyt?" kysyi rouva Burton, "olihan pöydässä yllin kyllin
-ruokaa."
-
-"En tiedä," sanoi Toddy katsoen kysyvästi tätiänsä silmiin ikäänkuin
-koettaen palauttaa jotakin mieleensä.
-
-"Eikö teillä sitten ollut nälkä aamiaisen aikana?" jatkoi rouva Burton.
-
-"Minä -- minä -- minä -- niin, minä tajkotan, että vattani oli
-nälittään, mutta hampaat eivät olleet -- niin te oli. Nyt minä
-tahtoitin kaikitta mieluimmin tajdiineja ja piijakkaa."
-
-"Mikä henkiolento!" huudahti rouva Burton antaen Toddylle pari korppua.
-
-"En minä muistanutkaan että minun oli nälkä, ennenkuin Tod siitä puhui.
-Ja sitte minä tahtoisin juoda."
-
-Willy sai myöskin korppuja, ja vaunut pysähdytettiin erään tien
-varrella olevan kaivon luona. Herra Burtonin hypätessä alas
-ajoneuvoista täytyi Terryn muuttaa asentoa. Tätä koettivat pojat kaikin
-tavoin estää, ja seuraus oli, että Terry äkkiä hyppäsi maahan ja läksi
-Toddyn toruessa juoksemaan kotiin päin. Willy sanoi:
-
-"Terry ei koskaan pääse taivaaseen -- Terry ei tahdo tehdä toisia
-onnelliseksi."
-
-Taas jatkettiin matkaa, mutta jonkun ajan kuluttua sanoi Toddy:
-
-"Minä olen kauheatti janoittani."
-
-"Miksi et juonut Willyn kanssa yht'aikaa?" kysyi herra Burton.
-
-"Tikti, etten minä tahtonut," vastasi Toddy. "Minä en ole mikään
-vetuji, jota juotetaan vain tikti, että tullaan vetipytäkille. Minä
-juon vain tilloin, kun minun on jano. Ja nyt minun on jano."
-
-Tultiin toiselle kaivolle ja Toddy joi vain pari kulausta. Täti väitti
-ettei hän ollut nähtävästi ollut ensinkään janoissaan; mutta Toddy vain
-selitti:
-
-"Minuun ei mahdu paljoa. Minä en ole niinkuin hevotet, jotka voivat
-juoda kokonaiten ämpäjilliten vettä ja taavat titte vielä tilaa
-juoholle. Mutta nyt minun vattattani on kyllä tilaa leivoktille."
-
-"Silloin annan sinulle vielä korpun," sanoi rouva Burton.
-
-"En minä tahdo kojppua," sanoi Toddy. "Kojput eivät mene alat niin
-helpotti kuin leivoktet."
-
-"Minä uskon, että lapsen eläimellinen luonto on ottanut hänet kokonaan
-valtoihinsa", sanoi rouva Burton. "Koko täällä-oloaikanansa hän ei ole
-tehnyt muuta kuin syönyt ja ollut vallaton, ja kuitenkin hän muutoin
-voi olla niin tunneherkkä ja haaveellinen."
-
-"Lasten mieli on tuulen kaltainen", sanoi herra Burton, "se puhaltaa,
-missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se
-tulee ja minne se menee, sinä levität purjeesi, mutta et näe tuulta,
-vaan kun sinä vähiten odotat, tulee tuulenpuuska."
-
-Hetken kuluttua Willy huokasi:
-
-"Oi voi, emme ole nähneet pienokaista kahteen päivään -- mennään nyt
-heti häntä katsomaan."
-
-"Willy, Willy," nuhteli rouva Burton, "koetappas nyt tyytyä siihen,
-mitä sinulla on, äläkä aina mieli jotain muuta. Palattuamme kotiin voit
-mennä häntä katsomaan."
-
-"Mutta minäpät voin nähdä hänet ilman että minä menen hänen luokteen,"
-sanoi Toddy, "minä voin aina nähdä kenen minä vain tahdon."
-
-"Älä nyt joutavoi, Toddy," sanoi rouva Burton välittämättä miehensä
-varottavista viittauksista.
-
-"Kuinka sinä näet ne, Toddy?" kysyi herra Burton.
-
-"Minä ajattelen vain kejjan heitä, ja titte he heti tulevat minun
-tilmieni titäpuolelle ja minä näen ne. Tillä tavalla minä näen paljon
-ihmitiä. Minä näen Abjahamin ja Iitakin ja Goljatin ja pikku Davidin ja
-juutalaitlaptet ja Yjjö Wathingtonin, kun hän kaatoi itäntä puun. Voi,
-tuolla on kaniini. Pytäytetään ja otetaan te kiinni."
-
-"Anna sen vain siellä juoksennella", sanoi herra Burton. "Ehkä se on
-matkalla kotiin päivälliselle. Ehkä kaikki sen omaiset jo istuvat
-pöydässä sitä odottamassa."
-
-"Hyvänen aika!" ihmetteli Toddy silmät selällään. Vähintäin pari
-minuuttia oli hän vaiti. Sitten hän alkoi:
-
-"Kejjan minä näin kaniinipejheen päivällittä työmättä. Niillä oli
-pienen pieni pöytä ja pienen pieniä tuoleja ja kaniini-itä luki
-juokatiunaukten, ja --"
-
-"Toddy, Toddy, äläpäs nyt laskettele!" keskeytti rouva Burton.
-
-"En minä latkettele", sanoi Toddy, "ja titte pikku kaniini-poika tanoi:
-'Itä, minä tahdon juotavaa!' Titte itä otti juomalatin, joka oli niin
-tuuji kuin tojmuttin, ja piti tuujta lehteä tyjjittäin, niin että
-katte voi vijjata latiin. Titte hän antoi pikku kaniini-pojan juoda.
-Kun he olivat lakanneet juomatta, antoi kaniini-emo jokaitelle pikku
-kaniini-pojalle mantikan, jota he taivat imeä. Ketään ei oltu kätketty
-panemaan juokalappua eteentä, tillä heillä oli kaikilla puvut, jotta
-lika ei ollenkaan näkynyt. Äiti tanoo aina, että minullakin pitäiti
-olla temmonen."
-
-"Oliko siellä vain poikia -- eikö ollenkaan tyttöjä?" kysyi herra
-Burton.
-
-"Kyllä tiellä oli pikku tyttö kantta, mutta te oli niin pieni, ettei
-te taanut tulla pöytään. Titte kaniini-emo ottaa pienokaiten tyliintä
-ja leikkii ten kantta, että 'pom pom pojovatta'. Titte lapti vätyi, ja
-kaniini-äiti liekutti titä keinutuolitta ja lauloi:
-
-    "'Itä meni mettään
-    Kaniinia ampumaan
-    Nahkaa tieltä noutamaan.'
-
-"Titte kaniini-pienokainen kyllättyi äitiintä ja meni laattialle
-ja jyömi ympäji kätillään ja jaloillaan, eikä te tullut ollenkaan
-likaitekti eikä ten polvet tulleet kipeikti, kun ten ei tajvinnut
-jyömiä likaitella matolla, vaan tai pujotella puhtaiden lehtien ja
-tananjalkojen lomitte. Tiedätkö, että minä olin kejjan kaniini?"
-
-"Kerroppas meille siitä," sanoi herra Burton.
-
-"Harry!" varotti rouva Burton.
-
-"_Hän_ uskoo niin, rakkaani," sanoi herra Burton. "Nyt hän on tuossa
-tunneherkässä ja haavellisessa mielentilassa, jota hänessä äsken
-kaipasit. Anna kuulua, Toddy!"
-
-"Kejjan minä olin kaniini ja atuin aivan yktin ontotta puutta.
-Väliin tulivat toitet kaniinit minua kattomaan, ja me ittuimme
-kaikki takajaloillamme ja kumajjuimme toitiamme kuuntelemaan. Väliin
-tulivat koijat minua kattomaan, mutta minä annoin niiden vain toittaa
-ovikelloa, enkä pyytänyt niitä titälle. Titte tuli hejja, joka pyyti
-minua mukaanta. Minun piti naujattaa pikku poikia tijkuktetta. Ja minä
-lähdin ja titte minä juoktin tuujen talin ympäji ja otin maatta ylöt
-ihmitiä ja muita käjtälläni."
-
-"Eihän kaniineilla ole kärsää," sanoi herra Burton.
-
-"Kyllä minä ten tiedän, mutta minä muutuinkin elehvantikti," sanoi
-Toddy. "Ja minä nottin käjtälläni maatta heinää ja kaikellaitta, ja
-ihmitet antoivat minulle paljon leivoktia ja karamellia nähdäkteen,
-kuinka minä niitä käjtälläni töin ja minä olin niin ito, että minuun
-mahtui kaikki, eikä minulla ollut äitiä, joka oliti tanonut: 'Älä työ
-liikaa leivoktia ja karamellia, tulet taijaakti, Toddy'."
-
-"Eikö muuta?" kysyi herra Burton. "Olemme valmiit kuulemaan mitä
-hyvänsä."
-
-"Niin," sanoi Toddy miettiväisesti, "titte minä muutuin jalopeujakti ja
-minun täytyi kiljua niin, että kujkkuni tuli aivan hiekkaitekti. Titte
-minä taat muutuin pikku pojakti, ja minun oli kauhea nälkä. Ja te on
-nyt juuji."
-
-"Voitko vastustaa tuollaista viittausta, rakkaani," sanoi herra Burton.
-
-Rouva Burton avasi huoahtaen laatikon ja ojensi Toddylle leivoksen tuon
-nuoren miehen huomauttaessa:
-
-"Tämä on palkinto tiitä, että minä kejjoin kaikitta noitta atioitta,
-jotka olivat kaikki ihan totia, eikö olekin?"
-
-Tällöin saapui seurue pienelle putoukselle, ja Willy sanoi:
-
-"Emmekö syö ensiksi?"
-
-"Emme vielä," sanoi rouva Burton, "me syömme samaan aikaan kuin
-tavallisestikin."
-
-"Mutta juoda te voitte niin paljon kuin haluatte," sanoi herra Burton.
-"Joki on täynnä vettä."
-
-"Minusta tuntuu kuin ei minulle koskaan enää tulisi jano," sanoi
-Willy. "Mutta olisipa Terry nyt täällä. Se uisi hakemaan tikkuja.
-Mutta etkö sinä, Harry eno rupea koiraksi? Ole sinä olevinasi Terry,
-niin minä olen Harry eno, ja minä heitän sinulle puunkappaleita
-veteen." Tällävälin oli Toddy vaeltanut rantaan ja katseli eteenpäin
-kumartuneena kaloja. Heiluva kivi, jolla hän seisoi, oli kostea,
-ja Toddy oli niin toimessaan, että kumartui yhä enemmän eteenpäin.
-Yht'äkkiä kuului kova loiskahdus ja huutoa; Toddy oli pudonnut polviaan
-myöten veteen. Hänen pelastamisensa oli vain hetken työ; vaikeampi oli
-saada hänet lopettamaan itkunsa.
-
-"Mikä tulee nyt neuvoksi?" vaikeroi rouva Burton.
-
-"Riisu häneltä sukat ja kengät ja anna hänen olla avojaloin," sanoi
-herra Burton. "Ilmahan on lämmin, ei hän mitenkään voi vilustua."
-
-"Voi," riemuitsi Tod. "Taanko minä olla avojaloin koko päivän? Olitipa
-tämä joki aivan meidän luonamme; tilloin minä hyppäitin joka päivä
-veteen. Willy, Willy, jot tahdot jotakin oikein hautkaa niin putoa
-jokeen."
-
-Mutta Willy oli hävinnyt ja repi parhaillaan irti sammalta eräästä
-kallionkolosta. Tässä toimessa täti hänet yllätti. Sammalta repiessään
-Willy puhui:
-
-"Minusta -- tästä -- tulee hyvä -- tyyny; sinä -- voit -- istua --
-sillä."
-
-Yht'äkkiä hän lopetti sekä puhumasta että sammalta nyhtämästä, sillä
-suuri mätäs oli irtautunut. Willy horjahti kiljahtaen taaksepäin, sillä
-pieni käärme oli nähtävästi asustanut mättäässä ja päästi nyt omalla
-tavalla tyytymättömyytensä rauhanhäiritsemisestä ilmoille.
-
-"En minä laita kenellekään koskaan mitään," huudahti Willy. "Kun vain
-suljen silmäni, näen heti tuon käärmeen."
-
-"Rakas pikku Willy," sanoi rouva Burton hellästi häntä hyväillen.
-"Jospa täti nyt voisi jollakin tavalla saada sinut sen unohtamaan."
-
-"Et sinä voi," nyyhkytti Willy, "mutta ehkä -- ehkä piirakkapalanen sen
-voisi tehdä. Voisihan sitä ainakin koettaa."
-
-Rouva Burton riensi ottamaan esille piirakkaa miehensä huomauttaessa,
-että Willyssä oli synnynnäistä valtioviisautta. Kun hän sitten
-tutkivasti katseli ympärilleen peljäten, että Toddy Willyn esimerkkiä
-seuraten valittaisi jotakin vaivaa, jonka parantamiseen piirakka olisi
-sopivaa, huomasi hän, että poika oli kateissa.
-
-"Oh, hän on hävinnyt, Harry! Riennä etsimään häntä. Ehkä hän on mennyt
-putouksille. Meidän olisi pitänyt asettua kauvemmas koskesta!"
-
-Herra Burton juoksi joen rantaa ylöspäin, mutta ei nähnyt jälkeäkään
-Toddysta.
-
-Loppujen lopuksi hän kuuli kosken kuohunnan yli heleän äänen laulavan
-uudelleen ja uudelleen yhtä ja samaa säettä vanhasta metodistilaulusta:
-
-    "Armon virta se kuohuilee."
-
-Seuraten ääntä hän kurkisti rantatörmän ylitse alas koskeen. Siellä hän
-näki Toddyn auringon valaisemalla kallionkielekkeellä aivan putouksen
-alapuolella. Hän oli aivan haltioissaan ja näytti molemmin käsin
-ikäänkuin viittovan kuohuja puoleensa, sitten hän heitti päänsä pystyyn
-ja lauloi säkeensä entistä pontevammin. Laulaessaan hän hyppi hurjasti
-ympäri ja näytti siltä kuin olisi hänen pieneen ruumiiseensa niin
-suuren sielun ollut mahdoton mahtua.
-
-Pitkin rantatörmän alapuolella kulkevaa hiekkakäytävää lähestyi rouva
-Burton, joka pelkonsa ajamana myöskin oli lähtenyt Toddya etsimään.
-
-"Voi, täti, täti!" huudahti Toddy huomatessaan tätinsä ja tarttui
-molemmin käsin hänen käteensä, "kattot, kuinka veti tanttii! Näetkö
-tinä kaikkia noita kauniita valoja, joita Jumala tinne on tytyttänyt?
-Etkö toivo, että voitit mennä niiden ketkelle ja lentää niiden läpi.
-Tilloin ne hyppelitivät tinun päälleti ja tinä pudittelitit itteti
-puhtaakti ja titte tinä taat uudelleen lentäitit niiden ketkelle. Ja
-muutamin paikoin on aivan kuin taivat. Minä tiedän, tillä minä näin
-kejjan. Kaikki enkelit teitoivat tiellä ja lentelivät ulot ja titälle
-ja naujoivat niin iloitetti. Ja Jetut ittui jantatöjmällä ja katteli
-heitä ja naujoi myötkin!"
-
-Herra Burtonista ei näkynyt muuta kuin silmät ja hattu, kun hän
-piilopaikastaan tarkkasi keskustelua, jonka hän luuli johtavan
-mielipiteiden ristiriitaan. Mutta näin ei käynytkään, sillä rouva
-Burton sieppasi Toddyn syliinsä ja suuteli häntä. Toddy rimpuili
-vastaan huutaen:
-
-"Älä tee niin, muutoin tilmäni menevät ihan tekaitin, enkä minä tahdo
-titä."
-
-Burtonit eivät tänäpäivänäkään tiedä, kuinka kauvan Toddyn kiihtymystä
-olisi kestänyt, sillä tieltä kuuluva kova kavioiden kapse veti herra
-Burtonin huomion puoleensa. Taakseen kääntyessään hän näki, kuinka
-toinen hänen lankonsa hevosista hurjaa laukkaa kiiti Hillcrestiin päin
-ja tien tomusta häämöitti Willy, joka juuri oli heittänyt ohjakset
-käsistään. Hänen läpitunkeva huutonsa voitti vedenkin pauhinan.
-
-Vanhana ratsumiehenä herra Burton ajatteli ensi sijassa hevosta;
-mutta tämä kiiti niin hurjaa vauhtia edessä olevaa selvää tietä, että
-inhimilliset tunteet saivat herra Burtonissa voiton, ja hän riensi
-Willyn avuksi.
-
-"Minä -- voi -- voi -- aijoin vaan -- voi -- voi -- viedä hevoset
-juomaan -- voi-i-i, niinkuin isä aina tekee, kun se -- oih, kuinka
-kyynärpäähän koskee -- se riuhtaisi itsensä irti ja läksi laukkaamaan.
-Ja minä tartuin ohjaksiin pysähdyttääkseni sitä -- ja voi -- sitten se
-kaatot minut maahan suulleni ja veti minua pölyssä perässään ainakin
-kymmenen virstaa. Minä nielin pölyä ja hiekkaa niin paljon kuin vain
-voin, mutta luultavasti minulla on vielä suu täynnä."
-
-Herra Burton riisui nopeasti toisen hevosen valjaista ja läksi ilman
-satulaa nelistämään karkurin jälkeen. Hänen vaimonsa, joka oli
-aavistanut onnettomuutta, riensi ylös joelta Toddyn kanssa, vei pojat
-vaunujen luo ja vannotti heitä olemaan alallaan, kunnes eno palaisi.
-
-"Emmekö me voi puhua?" kysyi Toddy.
-
-"Ei, jos se ei ole ehdottomasti välttämätöntä," sanoi rouva Burton,
-joka monen huolehtivan ihmisen tavoin, koetti huolellisesti välttää
-kaikkea, mikä olisi voinut estää häntä vaipumasta suruunsa. "Eivätkö
-pikku pojat _koskaan_ voi olla hiljaa?"
-
-"Kyllä, jos heidän sisässään on joku, joka voi pitää heitä hiljaa."
-
-Tuskastuneena otti rouva Burton esille kaikki eväät, ja käski poikien
-tulemaan toimeen omin päin. Itse hän meni tielle ja tähyili huolissaan
-miestään. Väsyneenä turhaan odotukseen hän palasi vaunujen luo. Siellä
-olivat pojat sil'aikaa tehneet puhdasta jälkeä. He olivat syöneet koko
-piirakan ja leivokset, sokerin, joka olisi ollut tarpeellinen kahviin
--- herra Burton oli luvannut valmistaa sen oikein sotilastapaan --,
-juoneet kaike maidon sekä nakutelleet sardiinilaatikon muodottomaksi
-koettaessaan sitä kivellä aukaista.
-
-"Voi teitä, kelvottomat pojat!" puhkesi rouva Burton. "Mitä teidän eno
-parkanne nyt saa syödäkseen kun hän palaa, Willyn vallattomuuden tähden
-niin likaisena, nälkäisenä ja janoissaan?"
-
-"Emmehän me ole koskeneetkaan korppuihin, Alice täti," sanoi Willy.
-"Niitä eno antoi meille, kun me valitimme, että meillä oli kauhea nälkä
-ja onhan tuolla joki täynnä vettä, niinkuin hän sanoi, kun hän luuli,
-että me olimme janoissamme."
-
-Tämä puolustus ei näyttänyt tyydyttävän rouva Burtonia. Hän meni
-kuitenkin uudelleen tielle sulattaen senkin ajatuksen, että hänen
-miehensä saisi nähdä nälkää, kunhan hän vain palaisi terveenä. Aika
-kului verkalleen. Pojat kävivät rauhattomiksi, sitten niskoitteleviksi,
-kunnes vihdoinkin herra Burton siinä kello kolmen ajoissa palasi.
-Karkuri oli ehtinyt melkein kotiin, pudottanut tiellä kengän, ja
-takaa-ajaja oli ollut pakotettu turvautumaan sepän apuun. Hevosta ei
-oltu kaikesta päättäen milloinkaan käytetty ratsuna, ja kylän pojat
-ilkkuivat ratsastajan huonoa ohjaamistaitoa. Nyt oli hän vain niin
-hirveästi nälissään.
-
-"Mutta pojat ovat syöneet kaikki, leipää ja korppuja lukuunottamatta,"
-huokasi rouva Burton. "_Minä_ en syönyt palaakaan."
-
-"Hyvänen aika!" huudahti herra Burton koetellen poikien suolivöitä.
-"Eivätkö he heittäneet mitään pois?"
-
-"Me heitimme vain kujkuttamme alat," sanoi Toddy.
-
-"Sitten minä menen lähimpään ravintolaan ja syön siellä oikein kelpo
-aterian," sanoi herra Burton pettyneenä.
-
-"Me lähdemme mukaan," sanoi Willy. "Huviretkellä ei semmoinen ruoka
-kuin leivokset ja piirakka tunnu missään."
-
-"Minusta tyhjyys vatsassanne pitäisi olla teille sangen terveellinen,"
-sanoi herra Burton. "Te jäätte tänne tädin tykö!"
-
-"Joudu sitten," sanoi Willy. "Alice täti sanoo, että päivä jo on
-puolessa, etkä sinä ole laittanut meille pilleja, et ole vienyt meitä
-uimaan ja kaloja pyydystämään, etkä ole heittänyt kiviä veteen, etkä
-mitään muutakaan." Herra Burton läksi otettuaan hellät jäähyväiset ja
-hänen korvissaan soivat poikien varotukset. Pojat taas riipuskelivat
-tätinsä ympärillä, kunnes hän sanoi:
-
-"Mikä teidän oikeastaan on, pojat?"
-
-"Me olemme pahoillamme ja meitä pitää lohduttaa," sanoi Willy.
-
-"Tahdotteko te sitten puolestanne lohduttaa Harry enoa, kun hän palaa?"
-kysyi rouva Burton.
-
-"Mutta minä kuulin enon kerran sanovan, että sinä olet hänen
-lohdutuksensa," sanoi Willy. "Isä sanoo ettei saa olla monta
-lohduttamassa, muutoin menee kaikki hukkaan."
-
-Rouva Burton suuteli molempia poikia ja kysyi, millä hän voisi heitä
-huvittaa.
-
-"En minä tiedä," vastasi Toddy.
-
-Erehtymättömän vaistonsa ohjaamana rouva Burton sanoi:
-
-"Te saatte molemmat tehdä mitä haluatte."
-
-"Eläköön!" kirkasi Willy.
-
-"Ja tinä et tano ollenkaan: 'Älä tee niin?'" kysyi Toddy.
-
-"En!" vastasi rouva Burton.
-
-"No hyvä!" huusivat molemmat pojat yhteen ääneen.
-
-Sitten he ottivat toisiaan kädestä ja läksivät hitaasti ja vaijeten
-tallustelemaan poispäin. Matkalla pysähtyivät he vain suutelemaan
-toisiaan. Rouva Burton katseli heidän jälkeensä ihmetellen. Saattoiko
-tämä olla seuraus siitä, ettei kukaan hoivannut heitä -- ettei
-kenenkään silmä paimentanut heitä, kuten hänen miehensä oli tapana
-sanoa?
-
-Hetken aikaa pojat vielä kuljeskelivat ympäri. Sitten he istuutuivat
-suurelle kivenlohkareelle, kiersivät kätensä toistensa kaulaan ja
-tarkastelivat vaieten edessä olevaa maisemaa. Siellä he istuivat
-kunnes eno palasi. Täti osotti hänelle poikia. Aikuiset seurasivat
-vaistomaisesti lasten esimerkkiä, ja tunnin ajan vallitsi kosken
-äyräällä syvä rauha, kunnes vanha aurinko, joka kerran vanhan
-testamentin aikana oli pysähtynyt katselemaan taistelua, mutta joka
-ei koskaan pysähdy mietiskelemään ihmislasten vaiheita, vaikka luonto
-olisi heihin tehnyt miten syvän vaikutuksen tahansa, antoi merkin, että
-oli aika lähteä.
-
-"Pojat, nyt on aika lähteä", sanoi rouva Burton huoaten.
-
-Nämä sanat ikäänkuin katkaisivat näkymättömän jänteen, joka oli pitänyt
-poikia niin erinomaisessa kurissa. Samassa olivat he taas läpeensä
-poikia. Kaipaavin silmin katselivat he kuitenkin Edeniänsä, joka heidän
-niin pian oli jätettävä.
-
-"Harry eno", sanoi Willy. "Yksi asia on aivan välttämätön, ennenkuin
-huviretki on hauska ja aivan niinkuin pitää olla ja se on se, että minä
-saan ajaa."
-
-"Ja minä taan pitää piitkaa", intoili. Toddy.
-
-"Minusta olette molemmat tänään jo tehneet tehtävänne", sanoi herra
-Burton vaistomaisesti tarttuen lujemmin ohjaksiin.
-
-"Mutta me _emme_ ole", sanoi Willy, "me emme ole. Ylämäessä me saamme
-aina ajaa ja isä sanoo, että hevoset kyllä aina tietävät, milloin me
-tartumme ohjiin."
-
-"Sen kyllä voi uskoa", sanoi herra Burton. "No olkoon menneeksi, tuossa
-tulee nousu, käy käsiksi!"
-
-Willy tarttui ohjiin, ja Toddy irrotti piiskan. Nuo jalot eläimet
-osottivat samassa silmänräpäyksessä isäntänsä väitteet todeksi,
-sillä ne karkasivat pystyyn tavalla, joka on aivan vieras lauhkeille
-perhehevosille. Rouva Burton tarttui miehensä käsivarteen, ja tämä
-laski kätensä rauhallisesti ohjaksille.
-
-Nyt olikin jo saavuttu mäelle. Herra Burton otti Willyltä ohjat,
-mutta Toddy antoi viime hetkellä hevosille aimo jäähyväisläimäyksen.
-Tom Lawrencen hevosista ei yksikään tarvinnut pienintäkään piiskan
-sivallusta, vaikka piiska, tuo vallan merkki, aina koristikin hänen
-ajoneuvojaan. Kun ne nyt saivat tällaista odottamatonta ja outoa
-huomiota osakseen, kuohahti hevonen, joka iskun oli saanut. Toveri
-samoin, ja molemmat karkasivat pystyyn ja syöksyivät sitten alas
-kivistä, epätasaista tietä hillittömän hurjalla vauhdilla. Tiellä oleva
-suurehko kivi sattui juuri vaunujen tielle, ja nopeasti kietaisi herra
-Burton toisen ohjaksen kätensä ympäri saadakseen hevoset hypähtämään
-tien syrjälle ja siten kiveä väistämään, mutta mitä merkitsi hevosille
-kivi piiskaniskun rinnalla! Kivi oli jo aivan pyörien edessä.
-Peljäten pahinta rouva Burton kiersi lujasti kätensä miehensä ympäri,
-toisella hän tarttui ohjiin; pojat kajahuttivat ilmoille "Vuorinen
-on tie, mi johtaa Sioniin!", pyörät iskivät kiveen ja neljä henkeä
-teki kauniin kaaren ilmassa päättyen lopuksi tien vieressä olevaan
-pensaikkoon. Vaunut eivät olleet kaatuneet, vaan kiitivät vauhkojen
-hevosten vetäminä hurjaa vauhtia kotia kohti. Sillä välin nuo neljä,
-joista kaksi oli hyvin iloisia, kaksi huomattavan vähäpuheisia,
-jatkoivat matkaansa jalan pysähtyen vain purossa huuhtelemaan
-naarmuisia kasvojansa. Ja kun tuntia myöhemmin kaksi pikku poikaa oli
-suorittu vuoteeseen ilman tavan mukaisia iloisia iltamenoja ja heidän
-holhoojansa vuoroin nauraen, vuoroin valitellen muistelivat päivän
-tapahtumia, kuului portaiden yläpäästä ääni:
-
-"Harry eno, lopetammeko me huviretken huomenna? Me emme ehtineet
-puoltakaan siitä mitä meidän piti tehdä."
-
-Ja toinen ääni huusi:
-
-"Otetaan enemmän evättä mukaan. Minä olen koko päivän ollut kauheatti
-nälittäni."
-
-
-
-
-VIII LUKU
-
-
-"Vain kolme päivää enää jälellä", puheli rouva Burton itsekseen, kun
-hänen miehensä oli lähtenyt New Yorkiin, ja pojat olivat jättäneet
-hänet hetkeksi rauhaan. "Vain kolme päivää ja sitten rauha -- ja
-elämänkestävän tappion tunne. Ja kenen vuoksi? Kahden lapsen,
-vuosiltaan nuoren mutta järjeltään kehittyneen! Erehdyin koettaessani
-neuvoa molempia yhdessä. Kun he ovat yhdessä, on suorastaan mahdotonta
-saada heitä unohtamaan omat harrastuksensa niin kauvaksi, että voisi
-istuttaa heihin kauniita ajatuksia ja hyviä tapoja. Mutta minä en ole
-kasvattanut heitä erikseen. Sen sijaan minä olen _puhunut_ ja voi --
-mikä tyhmyri olenkaan ollut -- minä olen tehnyt tyhmyyksiä mieheni
-nähden ja kuullen. Hän tulee toimeen heidän kanssaan paljon paremmin
-kuin minä ja, mikä harmillisinta, ilman minkäänlaista ponnistusta.
-Kuinka se on mahdollista? He liittyvät häneen, tottelevat häntä ja
-istuvat tuntikausia ennen junan tuloa tien vierellä odottamassa
-nähdäkseen hänestä ensi vilahduksen, kun sitävastoin minä --. Enkö
-minä enää voi herättää mielenkiintoa? Monet naisethan kyllä naimisiin
-mentyään kadottavat mielenkiintonsa, mutta en olisi voinut uskoa, että
-minä" -- tässä rouva Burton vilkaisi uuninreunalla olevaan peiliin --
-"että minä voisin tulla tyhmäksi sentähden, että olen saanut miehekseni
-sellaisen hyvänahkaisen miehen, kuin mitä Harry on!"
-
-Rouva Burton tutki tarkasti piirteitään, ensin epäillen, mutta sitten
-närkästyksestä punastuen, mikä suuresti kaunisti häntä.
-
-Runoilija on joskus lausunut, ettei mikään kadotuksen kauhuista
-ole vihastuneen naisen veroinen; mutta naiset -- ainakin muutamat
-heistä -- ovat senjälkeen osoittaneet, että heidän sukupuolessaan
-on hienompiakin piirteitä. Rouva Burtonin yhä katsellessa kasvojaan
-levisi niille huolestunut vakavuus, joka pehmensi jokaisen piirteen
-ja lopuksi kohotti kiillon hänen silmiinsä, ja hänen puoliavoimilla
-huulillaan vaikenivat kysymykset, jotka äsken olivat ilmaisseet hänen
-vastalauseensa. Yht'äkkiä kiertyi pehmeä käsi hänen kaulaansa ja hänen
-hämmästyksestä hätkähtäessään sanoi pieni ääni:
-
-"Miksi et aina ole tuon näköinen, Alice täti? Kas niin, nyt sinä jo
-muutut. Isot ihmiset ovat aivan pikku poikien kaltaisia, eivätkö
-olekin? Äiti sanoo aina, ettei ole terveellistä sanoa meille, että me
-olemme hyviä, sillä silloin se heti loppuu."
-
-"Miten sinä tulit sisälle, Willy? Ja kuinka tulit niin hiljaa? Oletko
-kuunnellut? Etkö tiedä, että on hyvin epäkohteliasta kuunnella, kun ei
-sinulle puhuta? Mutta missä ovat kenkäsi ja sukkasi?"
-
-"Niin, otin ne jalastani, että minä voisin tulla aivan hiljaa pyytämään
-sinulta leivoksia leikki-teekutsuja varten", sanoi Willy. "Sinä sanot,
-että meidän pikku kenkämme pitävät niin kovaa melua. Mutta täti, miksi
-et sinä --?"
-
-"Mitä niin?" kysyi rouva Burton, jonka monet ajatukset hävisivät kuin
-tuhka tuuleen.
-
-"Miksi et sinä aina ole sen näköinen, kuin sinä äsken olit. Jos sinä
-olisit aina sellainen, en minä koskaan leikkisi, enkä tuottaisi sinulle
-harmia. Minä istuisin vain aivan hiljaa ja katselisin sinua."
-
-"Minkä näköinen minä sitten olin?" kysyi rouva Burton ottaen Willyn
-syliinsä.
-
-"Niin, sinä olit aivan -- aivan kuin -- kuin, en minä oikein osaa sitä
-sanoa. Sinä olit aivan kuin Jeesuksen äiti isän taulussa, kun sitä
-oikein kauvan katselee, eikä kukaan häiritse. Minä en ole koskaan
-nähnyt ketään sen näköistä muuta kuin äidin, ja kun hän on sen
-näköinen, olen minä aivan vaiti, ettei hän taas muuttuisi."
-
-"Kyllä saat haluamiasi leivoksia", sanoi rouva Burton.
-
-"En minä halua mitään leivoksia", sanoi Willy kärsimättömästi, "enkä
-minä tahdo leikkiä teekutsuja, enkä minä tahdo, että sinä puhut
-minulle, sillä silloin sinä taas tulet toisen näköiseksi. Minä tahdon
-vain jäädä sinun tykösi." Tässä Willy kiihkeästi puristi tätiänsä ja
-suuteli häntä yhä uudelleen.
-
-"Sinä pikku kulta", sanoi rouva Burton vastaten hyväilyihin, "tiedätkö
-miksi äsken olin sen näköinen? Minä ihmettelin miksikähän Toddy ja
-sinä pidätte Harry enosta niin paljon enemmän kuin minusta ja miksi te
-tottelette häntä paremmin kuin minua."
-
-Hetken aikaa mietittyään Willy huokaisten vastasi:
-
-"Siksi että --".
-
-"No, miksi?" kysyi rouva Burton. "Tekisit minulle suuren ilon, jos sen
-minulle sanoisit."
-
-"Siksi, että te olette enon kanssa niin erilaisia."
-
-"Mutta Willy", yritti rouva Burton. "Minä tunnen paljon ihmisiä, jotka
-suuresti eroavat toisistaan ja kuitenkin minä pidän heistä kaikista
-yhtä paljon."
-
-"Mutta ovatko ne enoja ja tätejä?" kysyi Willy.
-
-"Eivät", vastasi rouva Burton, "mutta eihän se asiaa muuta."
-
-"Ja ovatko ne sellaisia ihmisiä, joita sinun pitää totella?" jatkoi
-Willy.
-
-"E-ei", sanoi rouva Burton, joka kaukaa keksi himmeän valopilkun ja
-terästäen katsettaan koetti nähdä selvemmin.
-
-"Tahtovatko he, että sinun pitää tehdä aivan niin kuin he tahtovat?"
-kysyi Willy.
-
-"Kyllä toiset", vastasi rouva Burton.
-
-"Ja teetkö niin?" jatkui keskustelu.
-
-"Toisinaan."
-
-"Sinä et tee, jos et tahdo?"
-
-"En", sanoi rouva Burton jyrkästi.
-
-"En minäkään", sanoi Willy. "Mutta kun Hajry eno pyytää minua tekemään
-jotakin, niin minä vähän ajan kuluttua tahdon itsekin tehdä juuri
-samaa. Minä en ymmärrä miksi. Mutta minusta ei tunnu aina niin, kun
-sinä pyydät. Minä pidän sinusta niin paljon, kun et sinä puhu minulle,
-mutta kun sinä jotakin sanot ja käsket niin se ei ole ollenkaan samaa
-mitä minä tahdon. En minä sitten osaa sanoa muuta, kuin että eno ei
-tahdo minua tekemään niin paljon asioita kuin sinä. Hän on iloissaan,
-kun meillä on hauskaa; mutta väliin tuntuu niinkuin sinä et olisi. Me
-voimme pitää hauskaa vain omalla tavallamme ja minusta Harry enolla on
-sama tapa kuin meillä, mutta sinulla ei ole."
-
-Rouva Burton jäi miettimään, ja vähitellen tuli hänen suunsa ympärille
-entinen jokapäiväinen piirre.
-
-"Mutta -- nythän sinä muutut", sanoi Willy huoahtaen ja ojentautuen.
-"Kyllä minä nyt tahdon leivokset."
-
-"Älä mene, Willy kulta", pyysi rouva Burton käyden häneen kiinni. "Eikö
-sinusta tunnu hauskalta, jos joku kertoo sinulle jotakin, jota sinä
-hyvin kernaasti tahdot tietää?"
-
-"Kyllä, hyvin hauskalta", sanoi Willy.
-
-"No, jos parhaasi panet, voit kertoa Alice tädille jotakin, jota hän
-hyvin mielellään tahtoo kuulla."
-
-"Hyvänen aika!" huudahti Willy. "Pikku poika opettaa isoa rouvaa! Kyllä
-minä jään."
-
-"Minä tahtoisin saada täyden selon eroavaisuuksista Harry enon ja minun
-välilläni", jatkoi rouva Burton. "Tottelitko sinä mielelläsi häntä
-viime kesänä?"
-
-"En minä oikein muista, kun siitä on niin pitkä aika", sanoi Willy.
-"Mutta en minä koskaan totellut enoa, jos en minä tahtonut tai jos ei
-minun muuten pitänyt, ja kun minun piti totella silloin kun minä en
-tahtonut, en minä pitänyt enosta ollenkaan. Minä kerroin siitä isälle,
-kun hän tuli kotiin ja hän sanoi, että se oli siksi, ettei Harry eno
-tuntenut meitä tarpeeksi hyvin ja ettei hänellä ollut aikaa oppia
-ymmärtämään meitä. Sitten eräänä päivänä isä ja Harry eno puhuivat
-siitä kirjastossa. Minä tiedän sen ihan varmasti, sillä minä leikin
-nurkassa palikoilla ja pysähdyn kuuntelemaan. Yht'äkkiä isä sanoi:
-'Seinillä on korvat!' ja sitten hän sanoi, että minä tekisin hänelle
-suuren palveluksen, jos menisin puodista ostamaan tulitikkulaatikon.
-Mutta kun minä läksin, kuuntelin minä vähän aikaa oven takana ja minä
-kuulin Harry enon sanovan, että hän oli ollut aasi. Mutta kun minä
-tiesin varmasti, ettei se ollut totta, menin minä uudelleen sisälle ja
-sanoin, ettei hän ollut mikään muu eläin kuin eläinnäyttelyeläin. Isä
-ja eno vain nauroivat ja sitten he läksivät ulos kävelemään, enkä minä
-tiedä, mitä he sitte puhuivat. Siitä lähtien on Harry eno ollut minulle
-hirveän kiltti, vaikka minä joskus tuotan vaivaa, vaikken minä sitä
-tahtoisikaan'."
-
-Rouva Burton irrotti toisen kätensä Willyn ympäriltä ja nojasi siihen
-miettiväisenä päätään. Willy vilkaisi ylös ja huudahti:
-
-"Kas niin täti, nyt sinä olet taas niin kaunis. Sano, Alice täti, eikö
-eno pidä sinusta hirveän paljon, kun sinä olet tuon näköinen?"
-
-Rouva Burton koetti muistella, oliko asianlaita niin, mutta ennenkuin
-se ehti hänelle selvitä, näki hän pienen kiharaisen pään, joka
-varovasti kurkisteli oven raosta. Ja vähitellen itse Toddy tuli esille.
-
-"Minutta tinä olet paha veli, Willy", sanoi hän, "teekuttuitta
-odotettiin tinua ja leivoktia, ja minun täytyi työdä kaikki mantikat,
-etteivät pahat muujahaitet oliti päätteet niiden kimppuun. Ja titte
-minä töin kaalinlehden, jolla majjat olivat, etten minä enää tuliti
-nälkäitemmäkti."
-
-"Siinä se nyt on!" huudahti Willy hypähtäen pois tätinsä sylistä. "Jos
-minä vain olen hyvä jollekin, tulee heti jotakin ikävää."
-
-"Sen verranko sinä vain tädistä välitätkin, Willy?" kysyi rouva Burton.
-"Ovatko leikki-teekutsut tärkeämmät kuin tätisi?"
-
-Willy mietti hetken aikaa. "Mutta olithan sinäkin pahoillasi, kun sinun
-teekutsusi menivät hukkaan syntymäpäivänäsi viime viikolla. Ne olivat
-kyllä suuremmat kuin meidän, mutta olethan sinä itsekin isompi minua.
-Minäpäs en itkenyt ollenkaan."
-
-Rouva Burton huomasi hyökkäyksen, mutta ei voinut sitä välttää. Tänään
-ja toivottavasti ainoan kerran eläessään täysikasvanut oli joutunut
-lapsen asemaan ja hänelle selvisi, kuinka paljon itsekkäisyyttä, sekä
-henkistä että fysillistä oli ollut hänen suhteessaan lapsiin. Huomio
-ei ollut mieluinen ja se kävi yhä nöyryyttävämmäksi, mitä enemmän hän
-sitä ajatteli. Koettaakseen karkottaa näitä ajatuksia hän nousi ja
-haki ruokasalin kaapista kummallekin pojalle suuren kappaleen kakkua.
-Ojentaessaan niitä pojille hän sanoi:
-
-"Ei täti niin paljon ajattele kakkua, että täti sentähden kieltäytyisi
-antamasta sitä teille aterioiden välissä, mutta pikku pojille ei ole
-terveellistä muulloin kuin säännöllisten aterioiden aikana syödä niin
-vaikeasti sulavaa ruokaa. On täysikasvuisia ihmisiä, jotka kerran
-olivat iloisia pikku lapsia, mutta jotka nyt ovat käyneet ikäviksi
-vain sentähden, että heidän ruuansulatuselimensä eivät ole kunnossa,
-he kun ovat syöneet sopimattomina aikoina sellaista, joka on heidän
-ruumiilleen ollut liian täyttävää ja huonosti sulavaa."
-
-"Emmekö me sitten voi syödä jotakin keveämpää ja yksinkertaisempaa,
-joka sitten sekottuisi kakun kanssa meidän vatsassamme?" kysyi Willy
-tunkien suuntäyteisen kakunpalasen poskeensa. "Eiköhän hyytelö tai
-vatkattu kerma sopisi. Menenkö minä pyytämään niitä keittiöstä?"
-
-"Ei älähän mene", sanoi rouva Burton kiirehtien. "Ruumiinliikunto olisi
-sopivinta. Teidän olisi parasta lähteä kävelemään."
-
-"Haukanpetän kalliolle", innostui Toddy.
-
-"Niin, niin!" huudahti Willy. "Ja sinä tulet meidän kansssmme, Alice
-täti! Ja sitten sinä olet sen näköinen -- tiedäthän, mitä tarkotan? --
-ja minä katselen vain koko ajan sinua."
-
-Rouva Burton ei voinut vastustaa niin houkuttelevaa pyyntöä, ja pian
-olivat he kolmisin matkalla. Rouva Burton astui hiljalleen nurmea
-kasvavaa tienviertä, molemmat pojat taas käydä laahustivat pölyssä
-keskellä tietä. He olivat olevinaan hevosia ja menestys oli niin
-verraton, ettei mikään kaksivaljakko olisi voinut nostaa ilmoille
-suurempaa pölypilveä.
-
-"Pojat, pojat!" huusi rouva Burton, "eikö kumpikaan teistä tahdo
-kävellä minun kanssani?"
-
-"Kyllä -- minä tahdon pitää sinulle seuraa", sanoi Willy.
-
-"Ja minä autan", sanoi Toddy molempien poikien kiiruhtaessa tätinsä
-tykö.
-
-"Poikaseni" alkoi rouva Burton sävyisästi, "tiedättekö kuinka kalliiksi
-käy isällenne ja äidillenne tuo teidän halunne potkia tomua? Katsokaa
-vaatteitanne! Ne täytyy ensin lähettää puhdistettavaksi, ennenkuin taas
-voitte esiintyä niissä kunniallisten ihmisten seurassa."
-
-"Sittenhän ne voidaan antaa köyhille pikku pojille", sanoi Willy, "ja
-ajatelkaapas, kuinka he ilostuvat. He kiittävät Jumalaa siitä, että me
-juoksimme tomussa."
-
-"Köyhät pikku pojat olisivat varmaankin aivan yhtä iloiset, jos
-vaatteet olisivat puhtaat", sanoi rouva Burton "Isän ja äidin hyvyys ei
-olisi tullut ollenkaan sen kalliimmaksi."
-
-"Minusta -- minusta olisi hauskempi puhua jostakin muusta", sanoi
-Willy, "ja mennä oikotietä metsän läpi.
-
-"Oh-h-h!" jatkoi Willy kurkistellen ruohikkoon tien vierellä kasvavan
-pähkinäpuun alle, "tuolla on pähkinä! Onko nyt jo pähkinä-aika?"
-
-"Ei ole, se on varmaan viimevuotinen pähkinä", sanoi rouva Burton.
-
-"Hm!" sanoi Willy, "olisihan minun se pitänyt huomata; se on niin
-vanhanaikainen."
-
-"Vanhanaikainen", ihmetteli rouva Burton.
-
-"Niin, näetkö kuinka se on täynnä ryppyjä? Se on aivan kuin rouva
-Daynter, ja sinä sanoit, että rouva Daynter on vanhanaikainen."
-
-"Täti", sanoi Toddy, "eikö koivu olekin ainoa puu, jolla on
-pyhävaatteet? Te on aina valkeitta vaatteitta, aivan kuin Willy
-ja minä, kun me menemme pyhäkouluun. Voi ihmettä!" huudahti Toddy
-tarkastellessaan aivan likeltä koivun tuohta. "Tämä tunnuntaipuupa on
-hautka -- te laulaa. Tulkaa kuuntelemaan."
-
-Rouva Burton lähestyi puuta, vaikka hän vähän hämmästyikin Toddyn
-mielikuvituksen lentoa ja itseltään kysyi, mihin tämä huomio taas
-tulisi johtamaan. Hänelle selvisi tuo ihme, kun hän kuuli tuulen
-latvassa hiljaa laulavan. Sitten hän kertoi Toddylle, mikä aiheutti
-tuon äänen. Tähän nuori mies vastasi:
-
-"Titte Jumala tiinä laulaa, kun puulla on pyhävaatteet yllään. Eikö
-niin?"
-
-"Oi ei, Toddy, tuuli on vain tuuli", sanoi rouva Burton.
-
-"Minä olen aina luullut, että Jumala puhuu tilloin kun tuulee. Joku kai
-ten on minulle tanonut, tillä minun paattani oli te ajatut, ennenkuin
-tiellä oli juuji mitään muuta."
-
-Rouva Burton astui hiljalleen vuoritietä ylös. Pojat tutkivat joka
-kiven, joka puun, joka kuopan maassa. Tämä tutkimisinto tuli viimein
-palkituksi, kun erään puun juurella olevasta kolosta Toddyn sitä
-kepillä survoessa, tuli esiin pieni käärme, joka näkyi olevan valmis
-puolustamaan asuinpaikkaansa.
-
-Toddy pakeni huutaen tätinsä turviin. Willy taas survoi ja hutki
-kepillään käärmettä kunnes se kuoli.
-
-"Ah-h-h!" huusi Toddy. "Hyi tuota ilkeää elukkaa! Mikti eivät kääjmeet
-tule tajjoamaan omenia pikku pojille, niinkuin tilloin kejjan Aatamin
-puutajhatta. Nyt ne vain pittävät melkein kuolijaakti?"
-
-"Siksi, että käärmeet eivät pidä siitä, että pikku pojat kiusaavat
-niitä", sanoi rouva Burton koettaen rauhottaa peljästynyttä lasta.
-
-"En minä muutta välittäiti, kun te vain opettaiti minua jyömimään maata
-pitkin vattallani, niinkuin te itte tekee", sanoi Toddy. "Katto, kuinka
-tiitti ja valkea ten vattapuoli on. Oliti pitänyt kytyä ennenkuin Willy
-ten tappoi, kuinka te voi."
-
-"Mutta eiväthän käärmeet osaa puhua, Toddy!" sanoi rouva Burton.
-
-"Eivätkö ne otaa?" ihmetteli Toddy. "Mutta otatihan kääjme
-pajatiitittakin."
-
-"Se käärme olikin aivan erittäin -- siinä asui paha henki", sanoi rouva
-Burton.
-
-"Menikö te kääjmeen titälle tikti, että te voiti leikkiä mullatta
-tulematta likaitekti?" kysyi Toddy.
-
-"Ei. Se halusi vain tehdä pahaa", sanoi rouva Burton
-
-"En minä luule, että te tahtoi tehdä pahaa, kun te taattoi pitää niin
-hautkaa luikejtelemalla ympäji!" sanoi Toddy.
-
-Vihdoin he saapuivat mäelle ja sydämen pohjasta huokaisten: "Oh!"
-molemmat pojat istuutuivat kiville ja katselivat ihaillen edessään
-aukenevaa näköalaa. Viimein Willy katkaisi äänettömyyden ja virkkoi:
-
-"Alice täti, etkö luule, että meidän ystävämme, jotka ovat taivaassa,
-katselevat sieltä kaikkia noita kaupunkeja, vuoria, jokia ja kaikkea
-muuta aivan niinkuin me nyt tässä?"
-
-"Luultavasti, rakkaani", vastasi rouva Burton.
-
-"Mutta he voivat kai nähdä paljon pitemmälle kuin me. Saammeko me uudet
-silmät, kun menemme taivaaseen?"
-
-"Sitä en voi niin varmasti sanoa", vastasi rouva Burton. "Ehkäpä meidän
-näkömme vain paranee."
-
-"Menevätkö tilmät vanhatta juumiitta tielun mukana taivaateen, ja jääkö
-kaikki muu titte vielä kuoliaiteen?" kysyi Toddy.
-
-Rouva Burton huomasi, että hän liian hätäisesti ja ajattelematta oli
-lausunut mielipiteensä ruumiin ja sielun keskinäisestä suhteesta. Nyt
-hän koetti parhaansa mukaan peräytyä.
-
-"Henkiset ja ruumiilliset silmät ovat kaksi aivan eri asiaa", sanoi hän.
-
-"Meneekö pöly ja vetujin tavu kotkaan henkitiin tilmiin, ja alkavatko
-enkelipojat itkeä ja itot ihmitet tanoa jumia tanoja?" kysyi Toddy.
-
-"Ei tietystikään", vastasi rouva Burton. "Taivaassa ei itketä eikä
-käytetä rumia sanoja."
-
-"Mitä enkelit tekevät, kun heille nousee vesi silmiin heidän
-kuunnellessaan soittoa ja heistä tuntuu kuin kulkisi tuulenhenki heidän
-lävitsensä?" kysyi Willy.
-
-Rouva Burton koetti kääntää keskustelua hänelle tutummalle alalle
-ja kysyi Willyltä tiesikö tämä, että oli olemassa sadoin kerroin
-korkeampia vuoria, kuin mitä Haukanpesänkallio oli.
-
-"Voi ihmettä! En minä sitä ole tiennyt", huudahti Willy. "Sellaisilta
-vuoriltahan voi katsoa taivaaseen sisälle, eikö voikin?"
-
-"Ei", sanoi rouva Burton vähän kärsimättömänä siitä, että hänen
-ponnistuksensa olivat johtaneet tuollaisiin tuloksiin. "Sitäpaitsi ovat
-niiden huiput ikuisen lumen peittämät, eikä sinne voi kukaan päästä."
-
-"Tilloinhan pikku enkelipojat voivat tiellä leikkiä lumitotaa, eikä
-kukaan paha miet tule tanomaan: 'Ei taa'", sanoi Toddy.
-
-Rouva Burton yritti taas.
-
-"Katsokaapas, kuinka korkealle tuo lintu lentää", sanoi hän osottaen
-haukkaa, joka leijaili korkealla kallion yläpuolella.
-
-"Niin", sanoi Willy, "Se voi mennä taivaaseen milloin vain tahtoo, kun
-sillä on siivet. Minä en voi käsittää, miksi linnuilla on siivet, eikä
-pikku pojilla ole."
-
-"Pikku poikia on nytkin jo vaikea löytää, silloin kuin heitä
-tarvitaan", sanoi rouva Burton. "Jos heillä olisi siivet, olisivat
-he aina tipo tiessään. Mutta miksi te puhutte tänään niin paljon
-taivaasta?"
-
-"Ehkä siksi, että olemme täällä sitä niin lähellä", sanoi Willy.
-
-"Etkö usko, että rupeaa jo olemaan aamiaispäivällisen aika?" kysyi
-rouva Burton käyttäen keinoa, joka melkein poikkeuksetta tepsii
-terveisiin lapsiin.
-
-"Kyllä varmasti", vastasi Willy. "Minusta tuntuu melkein aina siltä.
-Tule Tod! Mennään suorinta tietä."
-
-Tuo suorin tie teki monta äkkimutkaa. Pojat tunsivat ennakolta ne
-kaikki. Mutta eräässä kohden oli käännös niin jyrkkä, että Willy, joka
-kaukaa ehkä jo tunsi aamiaisen hajua ilmassa ja nopeasti kiirehti tietä
-alas, kadotti tasapainonsa, kaatui nenälleen, koetti nousta, ei voinut,
-ja kiersi loppujen lopuksi kivien ja kantojen yli ojaan.
-
-"Uh, uh!" puhki Willy noustessaan seisoalleen ja päristellen suustaan
-multaa. "Näittekö, kuinka minä suullani kuljin mäkeä alas? Käärmekin
-voisi hävetä nähdessään kuinka helposti se minulta sujui. Ei minun
-tarvinnut itse ollenkaan ponnistaa -- menin vain noin-noin ja sitten
-läiskis ojaan."
-
-"Eikä tinua ollenkaan tojuttu, vaikka vaatteeti tulivatkin likaitikti",
-sanoi Toddy. "Lauletaanpat nyt: 'Kiitot ja kunnia, aamen!'"
-
-Lasten ainainen likaisuus aikoi vaivata rouva Burtonia. Oliko lapsilla
-mahdollisesti suurempi oikeus kuin aikaihmisillä käydä likaisissa
-pukineissa tarvitsematta hävetä? Oliko epäsiisteys syntiä? Kyllä
-varmaankin -- se on vastenmielistä, ja mikä on vastenmielistä, se
-on rouva Burtonin silmissä pahempaa kuin synti. _Saattoivatko_
-lapset pysyä yhtä sievinä ja siisteinä kuin aikaihmiset? Oliko
-heillä velvollisuudentuntoa, huomiokykyä ja olivatko he kasvatetut
-huolellisuuteen? Rouva Burton vaipui taas synkkiin ajatuksiin.
-Sillävälin pojat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja keksivät monta
-kujetta, jotka olisivat heidän tädistään tuntuneet kauheilta, mutta
-jotka vain lisäsivät heidän omaa iloansa. Lopuksi he kuitenkin
-onnellisesti istuivat Burtonin aamiaispöydässä ja tekivät täyttä
-kunniaa pöydän antimille.
-
-"Alice täti", sanoi Willy lopetettuaan syömisensä "millä sinä aijot
-huvittaa meitä tänään iltapäivällä?"
-
-"Olen ajatellut, että saatte itse huvittaa itseänne", sanoi rouva
-Burton. "Minun täytyy valvoa leipomista. Keittäjätär on vast'ikään
-tullut taloon ja minun täytyy häntä vähän neuvoa."
-
-"Minä olen aina luullut, ettei leivota muulloin kuin aamutin", sanoi
-Toddy. "_Minun_ äitini tanoo, että vain laitkat ihmitet leipovat
-iltapäivällä."
-
-"Keittäjättärellä oli niin paljon muuta tehtävää aamulla, Toddy", sanoi
-rouva Burton. "Toisinaan on pakko leipoa aamulla, silloin esimerkiksi,
-kun taikina on pantu yöksi nousemaan. Mutta on olemassa erästä uutta
-lajia hiivaa, joka nostaa taikinan muutamassa tunnissa."
-
-"Tiedätkös täti! Me osaamme leipoa", sanoi Willy. "Ja oikein hyvin. Me
-olemme auttaneet äitiä piirakoiden ja pikkuleipien valmistamisessa. Hän
-tietysti valmistaa isoja leipiä, me nukkeleipiä."
-
-"Onko tuo huomautus käsitettävä viittaukseksi, että te mielellänne
-auttaisitte _minuakin_?" kysyi rouva Burton. "Jos lupaatte tehdä vain
-sitä, mitä käsketään, saatte tulla kanssani keittiöön; mutta pankaa
-mieleenne -- jos teistä jollakin tavoin on vastusta keittäjättärelle
-tahi minulle, saatte heti mennä matkoihinne."
-
-"Oi kuinka hautkaa!" huudahti Toddy. "Ja taammeko me juoda teetä
-keittiön pöydän ääjettä, heti kun leipomuktemme ovat valmiit?"
-
-"Ehkä", vastasi rouva Burton.
-
-"Tule, tule!" kiirehti Toddy. "Käteni eivät entinkään malta olla
-hiljaa. Minä tahtoitin olla niin ahkeja. Monenkolaitta piijakkaa tinä
-aijot leipoa?"
-
-"En leivo ensinkään piirakkaa", sanoi rouva Burton.
-
-"Hyvänen aika!" huudahti Toddy, "eihän tällaitta voi kuttua titte
-ollenkaan leipomapäiväkti. Etkö tinä leivo mitään muuta kuin tavallitta
-leipää?"
-
-"No, ehkä te voitte saada leipoa jonkun pienen makean leivoksen", sanoi
-rouva Burton myöntyvästi.
-
-"No, nyt jupeaa tuntumaan oikein leipomapäivältä; minun käteni
-jupeavat taat niin liikkumaan!"
-
-Rouva Burton läksi poikien seuraamana keittiöön, ja uusi keittäjätär
-alkoi valmistaa tuota kaikille niin välttämätöntä hengenpidintä apunaan
-kaksi pikku poikaa, yksi kummassakin kainalossa, uteliaat pikku kasvot
-aivan taikina-astian reunojen tasalla.
-
-"Ei tuo ole ollenkaan leivostaikinan näköistä", huomautti Willy. "Hän
-ei ole pannut siihen ensinkään pulveria."
-
-"Tällaiseen taikinaan ei pannakaan pulveria", sanoi rouva Burton.
-"Leivinpulvereita käytetään vain muutamiin teekakkuihin."
-
-"Kun teekakut pannaan uuniin, ovat ne aivan litteitä", huomautti Toddy,
-"mutta kun ne tulevat uunitta, ovat ne hijveän tuujia ja lihavia.
-Kuinka ne voivat tulla niin tuujikti?"
-
-"Sentähden niihin juuri pannaankin leivinpulveria", sanoi rouva Burton.
-"Ne tulisivat koviksi ja mauttomiksi, jollei niihin pantaisi pulveria.
-Bridget, pane osaan taikinaa vähän sokeria, niin että pojat voivat
-valmistaa kakkuja."
-
-Pojat seurasivat keittäjättären kintereillä tämän mennessä
-ruokasäiliöön sokeria hakemaan, sitten taas takaisin pöydän luo.
-He pistivät nenänsä huhmareeseen, jossa sokeria survottiin ja
-seurasivat jännittyneinä kuinka sokeri survottiin taikinaan. Rouva
-Burton keksi muutamia pieniä pannuja, joiden keskelle pojat pistivät
-kuhunkin kakun. Rouva Burtonin mieleen juolahti onnellinen ajatus:
-hän haki ruokasäiliöstä rusinoita, ja sitä mukaa kun nuo pikku kakut
-valmistuivat, pisti hän rusinan kunkin kakun keskelle. Tämä hänen
-tekonsa palkittiin kaksiäänisellä riemuhuudolla.
-
-"Ei niin, Toddy!" huudahti rouva Burton, joka äkkiä huomasi, että Toddy
-muodosteli kakkuansa puristellen ja pyöritellen taikinaa innokkaasti
-käsiensä välissä, aivan kuin pikku pojat tekevät leipoessaan
-savileipiä. "Jos sinä noin kovakouraisesti pitelet taikinaasi, ei se
-koskaan voi kypsyä kauniiksi, siitä voit olla varma."
-
-"Tajkotatko, ettei te voi katvaa tuujekti kuumatta?" kysyi Toddy.
-
-"Tarkotan."
-
-"Tehän on hijveää, tittenhän niittä ei ole paljon mitään työtävää.
-Mutta minä panen toiteen pulvejia, niin että ainakin te paituu."
-
-"Pelkäänpä, ettei se käy", sanoi rouva Burton.
-
-"Mutta voihan titä tentään koettaa", pyyteli Toddy. "Vo-voii, Willy
-kejittee minun kakkujani!"
-
-"Mitä ihmeessä tarkotat keritsemisellä?" kysyi rouva Burton.
-
-"Hän ottaa jutinat minun kakkuni päältä ja tilloinha hän kejittee ne."
-
-"Minä vain ajattelin, että olisi hauskempi, jos eivät kaikki olisi
-samanlaisia", selitteli Willy pistäen nopeasti rusinat varmaan talteen.
-"Näetkö, Toddy, nyt sinulla on kahdenlaisia kakkuja!"
-
-"En minä tahdo kahdenlaitia kakkuja", kirkaisi Toddy. "Minä leikkaan
-auki vattati ja otan jutinat takailin."
-
-Täti torui Willyä, ja Toddy rauhottui, kun veljen kakuilta siirrettiin
-rusinoita hänen kakuilleen. Sitten muutamia noista pikku pannuista
-pantiin vapaaseen paistinuuninnurkkaan, ja seuraavan neljännestunnin
-kuluessa oli rouva Burton pakotettu ainakin parikymmentä kertaa
-katsomaan, olisivatko ne jo kypsät. Kun ne vihdoin valmistuivat, olivat
-Toddyn kakut aivan matalia ja kivikovia.
-
-"Pane noihin toitiin leivinpulveria, täti", pyyteli Toddy.
-
-"Ei siitä olisi mitään hyötyä", sanoi rouva Burton.
-
-Yhä uudistuvat pyynnöt johtivat vakavaan erimielisyyteen Toddyn tahdon
-ja esivallan välillä. Toddy murjotti ja hävisi lopulla mukanaan yksi
-noista kallisarvoisista pannuista. Kun hän vähän ajan kuluttua palasi,
-oli paistaminen loppuun suoritettu ja leivinuunin suu auki.
-
-"Kyllä minä tentään paittan tuon viimeitenkin", sanoi Toddy pistäen
-viimeisen kypsentämättömän leivoksen uuniin ja sulkien suun. "Annathan
-meille nyt teetä omien leipiemme kantta", sanoi Toddy käyden vähitellen
-taas entiselleen. "Ja voithan tinäkin tulla, jot tahdot."
-
-"Mutta eikö sinusta hänen pidäkin tuoda jotakin mukanaan?" kysyi Willy.
-"Niin tehdään aina pikku poikien teekutsuissa ulkona."
-
-Rouva Burton ratkaisi itse tyydyttävällä tavalla tämän kysymyksen
-tuomalla kannullisen mehuvettä. Pöytä vedettiin mahdollisimman lähelle
-ovea; siten koetettiin välttää liedestä säteilevää lämpöä. Willy
-talutti tätinsä kunniapaikalle pöydän päähän, ja kun kaikki olivat
-istuutuneet, kysyi hän:
-
-"Onko tässä sinusta niin paljon tavaraa, että pitää lukea siunaus?
-Toisinaan me luemme siunauksen, toisinaan emme. Se riippuu siitä,
-kuinka paljon syötävää me olemme saaneet."
-
-Rouva Burton suunnitteli nopeasti pienen valaisevan luennon
-periaatteesta, johon ruuansiunaamistapa nojautuu. Mutta mitä etua siitä
-oli, sitä eivät pojat koskaan tulleet tietämään, sillä yht'äkkiä kuului
-paukahdus, aivan kuin pyssyn laukaus. Seura hypähti säikähdyksestä
-pystyyn. Muurinkappale lensi huoneen toiseen päähän ja murtui seinää
-vastaan, hellanrenkaat hypähtivät kilahdellen paikoiltaan, ovet
-lensivät selälleen, hiilihanko, joka oli ollut hellalla, teki kaaren
-ilmassa, ja pieni pannu, jossa oli jonkunlaista rasvaa -- joka useille
-keittäjättärille näkyy, ihme kyllä, olevan aivan välttämätöntä -- lensi
-kumolleen, ja sen sisältö alkoi lemuta aivan hirvittävästi. Keittäjätär
-lyyhistyi polvilleen ja teki ristinmerkin. Seura nousi, Willy huutaen,
-Toddy ulvoen ja rouva Burton kalman kalpeana. Viimein keittäjätär
-soperteli:
-
-"Pyhä äiti! Kuumavesisäiliö se varmaankin pamahti."
-
-Rouva Burton työnsi luotaan pojat, jotka olivat kaikin voimin
-tarrautuneet häneen kiinni ja läheni varovasti hellaa. Vettä ei näkynyt
-missään, vesisäiliökin oli vahingoittumaton. Tulikaan ei ollut sammunut.
-
-"Ei se ole vesisäiliö eikä tuli", sanoi rouva Burton. "Mitä ihmettä se
-mahtoi olla?"
-
-"Mutta tietääkös rouva, kyllä se varmaan oli itse pääpaha. Pyhimykset
-meitä varjelkoot! Kotipuolessa minä jo kuulin, että paholainen
-vihaa kaikkia tällaisia uusia keittämiskonsteja, kun ei näissä
-ole mitään nurkkaa, missä se voisi istua, raukka! Kyllä se ihan
-varmasti oli paholainen, rouva saa sen uskoa", toisti keittäjätär
-tehden ristinmerkin. "Uskookos rouva, että mikään muu ei voi haista
-tuollaiselle?"
-
-Rouva Burton haisteli ja toden totta, lukuunottamatta voimakasta
-palaneen rasvan käryä, tuntui selvästi tulikiven hajua.
-
-"Ja te paholainen vei mennettään viimeiten kakkuni", valitteli Toddy,
-joka varovasti oli lähestynyt uunia, jonne hän oli pistänyt pikku
-pannunsa. "Hyi tinua, paholainen! Minä luulin, ettei te töiti muuta
-kuin paittettua ihmitlihaa!"
-
-Kaikki he olivat niin kiihdyksissään ja peloissaan, etteivät ruvenneet
-edelleen tutkimaan paukahduksen syytä. Tuli sai itsekseen sammua, rouva
-Burton riensi lasten kanssa yläkertaan ja keittäjätär pyysi lomaa
-mennäkseen rippi-isänsä luo.
-
-Herra Burtonin palatessa olivat hänen vaimonsa ja pojat häntä vastassa.
-Hän sai kuulla tapauksesta tärisyttävän selostuksen. Vastahakoisesti
-salli rouva Burton hänen mennä onnettomuuspaikalle. Hän ei kuitenkaan
-voinut saada selkoa onnettomuuden syistä, onnistui vain saamaan kätensä
-hirvittävän likaisiksi. Hän riensi makuuhuoneeseen peseytymään. Hetkeä
-myöhemmin jyristi hän portaiden päästä: "Pojat, kumpi teistä on tänään
-käynyt täällä?"
-
-Hetken hiljaisuus. Sitten Willy huusi: "En ainakaan minä."
-
-Rouva Burton katsoi kysyvästi Toddyyn. Kun tämä sen huomasi, koetti hän
-välttää tätinsä katsetta. Silloin herra Burton juoksi portaita alas,
-katsoi tiukasti molempia poikia ja kysyi: "Mitä sinulla oli tehtävää
-ruutisarveni kanssa, Toddy?"
-
-"Niin, kun, kun", änkytti Toddy. "Kun täti ei tahtonut panna minun
-kakkuihini pulvejia, että ne tulitivat möyheikti, kun minä olin ne
-entin pujittanut kovikti; täti tanoi, ettei te auttaiti. Mutta itä
-tanoo, että aina pitää koettaa. Ja minä menin ottamaan vähän juutia
-pullotta [engl. sana powder merkitsee sekä ruuti että pulveri], joka
-jiippui tinun pyttyti luona. Enkä minä puhunut kenellekään mitään, te
-oliti heille yllätyt. Ja titte kun minä odotin, että te kyptyiti, tuli
-paholainen ja vei ten mennettään. Te oli kai niin hyvä, ei te titä
-muutoin oliti ottanut. Tehän on niin taitava vajattamaan, että te voi
-ottaa, mitä te vain tahtoo, kokonaitia leipujipuotien ikkunoita."
-
-"Kuinka sinä sitä sekotit taikinaan ja paljonko sinä sitä otit?" kysyi
-rouva Burton.
-
-"En minä titä ollenkaan tekottanut", sanoi Toddy, "minä kaadoin pannuun
-niin paljon kuin tiihen mahtu. Ja jot tinä olitit koettanut työdä
-niitä kakkuja, joitta ei ollut pulvejia, olitit tinäkin tehnyt tamalla
-tavalla. Minä en voinut niitä ollenkaan pujja, täytyi niellä kokonaan."
-
-"Tiedättekö nyt kuka on paholainen, _pikku_ paholainen, joka --."
-
-"Mutta Harry!" hillitsi rouva Burton. "Niin, rakkaani, peittämätön
-totuus on, että sinun sisarenpoikasi --."
-
-"_Sinun_ sisarenpoikasi, arvoisa herra!"
-
-"No hyvä, minun -- meidän sisarenpoikamme pani uuniin tänäpäivänä saman
-verran ruutia, kuin mitä tarvitaan kuusinaulaisen tykin lataamiseen.
-Kuumuus kävi sille vähitellen liian ankaraksi."
-
-Toddy oli kuunnellut tätä keskustelua uteliaana ja jännittyneenä ja
-lopuksi hän kysyi nyörästi:
-
-"Eikö te titte ollut oikeaa pulvejia? Minä luulin, että te oliti
-oikeaa, tillä kun te jäjähti, tuli kaikki niin --"
-
-"Luuletko, että kasvatuksesi milloinkaan voi voittaa noiden poikien
-varmat mielipiteet, rakkaani?" kysyi herra Burton. "Ja ellei se sitä
-voi, mitä sitten?"
-
-"Enti kejjalla minä en pane niin paljon", sanoi Toddy. "Ei ole
-ollenkaan hyvä alkaa koettaa jotakin atiaa, ja titte te atia vie
-tinulta kaikki mennettään ja täjkee hellan palatikti ja täikyttää pikku
-pojat ja tädin puolikuoliaikti."
-
-
-
-
-IX LUKU
-
-
-Seuraavana aamuna heräsivät Burtonilaiset äänekkääseen "voi-voi"
-huutoon, joka kuului nuorten vieraiden huoneesta.
-
-"Tietysti taas riitaa", murahteli herra Burton omassa huoneessaan. "Kun
-olen pukeutunut, menen katsomaan, kumpi on jo saanut selkäänsä ja kumpi
-on vielä sen tarpeessa."
-
-Tultuaan poikien huoneeseen näki herra Burton, että Toddy makasi kokoon
-kyyristyneenä vuoteessaan syvässä unessa. Veli makasi niinikään silmät
-ummessa, mutta levottomasti sinne tänne heittelehtien.
-
-"Mikä sinun on, Willy?" kysyi herra Burton.
-
-"Minun kylkeeni koskee -- siihen paikkaan, jonka löin ojan reunaan kun
-minä liu'uin mäkeä alas", valitti Willy. "Ja vuoteen kova paikka osuu
-siihen aina. Kun minä juuri olen löytänyt mukavan, pehmeän paikan,
-rupeaa kova taas tuntumaan ja se koskee niin kovasti."
-
-"Koetappas kääntyä toiselle kyljelle!" ehdotti herra Burton.
-
-"En minä -- sitten ei --" soperteli Willy hitaasti kohoutuen
-vuoteessaan ja hieroen silmiään, "sitten ei minun tarvitsisi hakea
-pehmeää paikkaa, eikä minulla olisi silloin mitään tehtävää."
-
-"Eipä todellakaan olisi", mutisi herra Burton äkkiä kääntyen ja lähtien
-huoneesta. "Kyky nauttia kärsimyksistä ei ole suinkaan synnynnäinen
-ihmisissä. Kerron tämän meidän kirkkoherrallemme."
-
-Aamiaisen aikana istui Willy vaiti, mutta pisteli ruokaa poskeensa aito
-amerikkalaisella toimekkuudella. Lopuksi hän virkkoi:
-
-"Eihän ole ollenkaan hyvä juoda liian paljon teetä täti?"
-
-"Ei ole", sanoi rouva Burton. "Se on päinvastoin hyvin vahingollista."
-
-"Eikö kupillinen riitä melkein kaikille?"
-
-"Riittää osapuilleen", sanoi rouva Burton.
-
-"Mutta isä juo väliin kolme neljä", jatkoi Willy.
-
-"Se tapahtuu varmaankin silloin, kun hänellä on päänsärkyä", sanoi
-rouva Burton.
-
-"Niin kait", myönteli Willy. "Tarvitseeko silloin enemmän teetä?"
-
-"Tarvitsee", sanoi rouva Burton.
-
-"Mutta eikö kylkisärky ole yhtä pahaa kuin päänsärkykin?" kysyi Willy.
-
-Rouva Burton arvasi, mihin Willy pyrki, mutta väitteli vastausta.
-
-"Hirveän paha kylkisärky", jatkoi Willy. "Pikkupojan kylki on kovasti
-tärähtänyt isoa kiveä vastaan."
-
-Rouva Burton puraisi ylähuultansa ja ojensi kätensä Willyn tyhjää
-pikaria kohden. Avuliaasti Willy työnsi sen häntä kohti ja virkkoi sitä
-tehdessään:
-
-"Ja kun pikku poika juo sitä siksi, että hän on sairas, pitää siinä
-olla oikein paljon sokeria; muutoin se on liian väkevää."
-
-Pikari täytettiin kun täytettiinkin. Herra Burton seurasi huvitetuin
-katsein tuota toimitusta eikä voinut peittää iloisuuttaan, vaikka hänen
-vaimonsa koettikin vangita hänen katsettaan.
-
-Luonnollinen seuraus oli, että rouva ja herra Burton hetkeksi
-vaikenivat, ja käyttäen tilaisuutta hyväkseen pojat lupaa kysymättä
-poistuivat. Saatuaan yksitavuisen ei-sanan vastaukseksi kysymykseensä,
-tuoko hän mitään tullessaan kaupungista läksi herra Burton asemalle.
-
-Ennen pitkää oli rouva Burton vajonnut syvään itsetutkisteluun mitä
-tulee hänen menestykseensä lastenkasvattajana. Vähitellen hänelle alkoi
-selvitä, että liiallinen suvaitsevaisuus oli aivan yhtä vahingollista
-kuin liiallinen ankaruuskin. Muistellessaan poikien kaikkia pikku
-kepposia, joilla he olivat kiertäneet hänen määräyksiänsä, ei hän
-voinut palauttaa mieleensä ainoatakaan tapausta, jolloin he eivät olisi
-onnistuneet. Tämä huomio loukkasi sekä hänen velvollisuudentuntoaan
-että ylpeyttään. Häneltä puuttui, kuten ihmisiltä yleensä, taito pysyä
-vakavana silloin, kun joku seikka häntä huvitti. Mutta tästä puutteesta
-ei hän ollut aikaisemmin ollut tietoinen, ja tämä teki monenkertaiseksi
-hänen velvollisuudentuntonsa -- ja nöyryytensä.
-
-Mutta viimeksimainittu tunne väistyi pian toisen tunteen -- ylpeyden
-tieltä. Mitä olisikaan hän antanut saadakseen takaisin hetket
-aamiaispöydässä! Oli milt'ei mahdotonta ajatella, että kaksi pientä
-poikaa yhtenään sukkeluudellaan voitti hänet, hänet, joka kaikissa
-elämän tilanteissa oli jo kaukaa vainunnut viekkaat yritykset ja
-osannut ne onnistuneesti torjua luotaan. Oh, antaapas jommankumman
-heistä vielä yrittää! Yhden asian hän ainakin oli päättänyt: hän ei
-tulisi ainoastaan estämään poikia panemasta toimeen taidokkaasti
-suunniteltuja aikeitansa, vaan hän tulisi selittämään heille, kuinka
-rumia tuollaiset tuumat olivat ja tekemään parhaansa saadakseen heidät
-nuhteillaan avomielisiksi.
-
-Tällä hetkellä kuului avonaisesta keittiön ikkunasta sananvaihto,
-joka toisin ajoin kävi hyvinkin kiivaaksi. Rouva Burton riensi apuun
-ollakseen rauhantuomarina.
-
-"Me _tahdomme_ ja sillä hyvä", kuuli rouva Burton keittiöön tullessaan
-Willyn huudahtavan.
-
-"Mitä, mitä?" kysyi talon emäntä.
-
-"Niin", alkoi Willy kasvot ilosta säteillen luullessaan, että apu oli
-lähellä. "Me löysimme tuolta kaukaa ruohikosta paljon munia, ja me
-tahdoimme keittää ja syödä ne ja me pyysimme monta monituista kertaa
-Bridgetiä antamaan meille kattilan, missä voisimme ne keittää, ja hän
-sanoo aina vain: 'Ei tule kysymykseenkään'."
-
-"Siinä hän on oikeassa", sanoi rouva Burton. "Ja päättäen siitä, mitä
-kuulin keskustelustanne huoneeseen astuessani, ette ole sanoneet
-Bridgetille, mihin kattilaa tarvitsette."
-
-"Niin", sanoi Willy, "en minä sille mitään voinut. Minulle tuli
-mieleen, mitä sinä eilen illalla sanoit Harry enolle. Sinä sanoit, että
-sinä ylenkatsot ihmisiä, jotka sekaantuvat toisten ihmisten asioihin.
-Minä en oikein ymmärrä, mitä ylenkatsominen merkitsee, mutta kun minä
-muistelen millä äänellä sinä sen sanoit, tuntuu minusta, että tarkotit
-ihmisiä, jotka aina kyselevät, mitä muut ihmiset tekevät."
-
-Rouva Burton otti nopeasti alas pienen kattilan ja sanoi sitä Willylle
-ojentaessaan: "Tuossa on"; keittäjätär mumisi: "Kylläpä tuo poika
-osaa sanoa suoria sanoja." Ja Willy hävisi kattiloineen. Rouva Burton
-muisteli hyviä päätöksiänsä, hävisi omaan huoneeseensa ja itki
-katkerasti. Häntä kauhistutti pelkkä ajatuskin, että pienet lapset
-saavat syödä ison joukon munia aterioiden välillä. Ei kukaan tiennyt,
-missä he olivat ja montako munaa heillä oli, he olivat luultavasti
-virittäneet tulen johonkin paikkaan, missä sitä ei millään ehdolla
-saisi olla. Ja vain taivas tiesi, mikä vaara uhkasi ihmishenkiä ja
-omaisuutta. Hän toivoi olevansa manan majoilla ja miettiessään hän teki
-itsensä syypääksi moniin hirvittäviin vääräuskoisiin ajatuksiin. Hänen
-täytyi alistua kuitenkin lopuksi tosikristityn tapaan, sillä lapsiin
-enemmänkin tottuneella henkilöllä olisi ollut täysi työ miettiessä,
-mistä lapset voisivat löytyä.
-
-Turhaan koetti rouva Burton aamun kuluessa käydä johonkin käsiksi ja
-hän tunsi todellista iloa ja helpotusta nähdessään poikien vihdoin
-lähestyvän metsiin ja pelloille johtavalla tiellä. Lainattua kattilaa
-ei näkynyt missään, mutta sitä ei rouva Burton huomannut. Toddy vaipui
-alakuloisena eräälle suurelle kivelle takapihalla, ja Willy käydä
-laahusti arkihuoneeseen kasvoillaan ilme kuin elostelijalla, joka on
-pureskellut elämän appelsiinia ja havainnut mehun kuivuneeksi.
-
-"Kaikki on hyvin, eikö olekin?" kysyi rouva Burton, joka kärsimättömästi
-tahtoi tietää, mitä oli tapahtunut, mutta samalla pelkäsi puhua liian
-suoraan.
-
-"Niin, tässä me nyt kyllä olemme", sanoi Willy, "mutta eihän se auta."
-
-"Mikä pikku Willyäni vaivaa?" huudahti rouva Burton. "Minua vaivaa
-niin paljon", sanoi Willy. "Maailmassa on niin kauhean paljon hulluja
-asioita, Alice täti, mutta hauskoja ne silti eivät ole."
-
-"Kerro minulle kaikki, Willy!" pyysi rouva Burton.
-
-"Niin", alkoi Willy. "Minun mieleni tuli tänään niin kovin pahaksi. Me
-löysimme eräästä pesästä kuusitoista munaa, ja minä tulin koko pitkän
-matkan kotiin hakemaan jotakin astiaa, missä voisimme niitä keittää. Ja
-minä otin mukaani vähän suolaa ja pippuria, että saisin niihin enemmän
-makua. Mutta arvaas mitä näimme, kun ne olivat keitetyt? Jokaisessa
-munassa oli pieni kananpoikanen."
-
-"Kuinka inhottavaa!" huudahti rouva Burton väristen.
-
-"Sanos muuta", sanoi Willy. "Ja sinusta olisi ollut vielä ilkeämpää,
-jos olisit ollut mukana, kun me ne aukaisimme. Sinähän tiedät mille
-hyvät munat haisevat, kun ne rikotaan? Nämä munat eivät ainakaan
-haisseet hyvälle."
-
-"Puhutaanpas jostakin muusta, Willy", sanoi rouva Burton painaen
-vaistomaisesti nenäliinansa suulleen.
-
-"Mutta ei se vielä loppunut", sanoi Willy. "Minä tahtoisin tietää,
-miksi pikku kananpojat eivät tulleet ulos kuorestaan emonsa luo, vaan
-tulivat ulos nyt vasta meidän suureksi harmiksemme."
-
-"Luultavasti siksi, että pelotitte emon pois poikastensa luota, kun
-löysitte pesän", sanoi rouva Burton.
-
-"Emmehän me sitä ensinkään pelotelleet", sanoi Willy. "Se lähti
-vain menemään. Me sanoimme: 'Tipu, tipu, tipu, tipu', mutta se
-juoksi vain kaakattaen ympäri. Silloin me luulimme, ettei se enää
-välitä koko pesästä, ja otimme kaikki mitä siinä oli, ettei mitään
-joutuisi hukkaan. Isä sanoo, että munat pilaantuvat, kun ne ovat
-auringonpaahteessa. Mitä luulet kana-äiti raukan tuumivan, kun se tulee
-jonakin päivänä sinne ja näkee kaikki rakkaat lapsukaisensa heiteltyinä
-hujan hajan nurmelle?"
-
-"Se ajattelee varmaankin, että siinä on ollut vallattomien pikku
-poikien sormet mukana pelissä, ja etteivät he ole ajatelleet mitään
-muuta kuin omaa huviaan", sanoi rouva Burton.
-
-Willy vilkaisi nopeasti tätinsä kasvoihin, mutta kun hän ei keksinyt
-niissä iloisuuden tahi ymmärtämyksen merkkiäkään, huokasi hän syvään ja
-läksi astumaan veljensä luokse.
-
-"Willy!" sanoi rouva Burton.
-
-Nuorukainen pysähtyi ja katsoi kysyvästi taakseen.
-
-"Kun sinä haluat jotakin", sanoi rouva Burton, "kuten esimerkiksi lisää
-teetä tänä aamuna, tai kattilaa munien keittämistä varten, on sinun
-pyydettävä kauniisti, ja jos joku aikaihminen kieltää sinulta, mitä
-pyydät, täytyy sinun siihen tyytyä eikä ruveta juonittelemaan. Sinun
-tulee rakastaa totuutta siinä määrin, ettet rupea kiertelemään millään
-vilpillisellä tavalla."
-
-"Onko siinä mitään vilppiä, kun sanon asian aivan niinkuin se on?"
-kysyi Willy. "Isä sanoo, että ihmisten pitää aina olla suoria ja sanoa
-mitä he ajattelevat. Ja niin minä aina teenkin, mutta minua haluttaa
-aina sanoa asiat niin, että toiset oikein mielellään kuuntelevat. Etkö
-_sinäkin_ tee niin?"
-
-Rouva Burton ei voinut vastata myöntävästi eikä kieltävästi ja hän
-läksi pois jättäen Willyn iloitsemaan voitostaan. Willykin hävisi pian
-veljen useampaan kertaan huudettua: "Willy, Willy!"
-
-"Voi Willy, Willy!" riemuitsi Toddy Willyn tultua lähemmäksi. "Minä
-tain ten kiinni. Minä tain ten kiinni. Eikö te ole hautkaa?"
-
-"Minkä sinä sait kiinni?" kysyi Willy, joka ei tuntunut voivan iloita
-ennenkuin tiesi ilon syyn.
-
-"Tejjyn", sanoi Toddy. "Tejjyn!"
-
-"Kuinka hauskaa!" huudahti Willy hyppien ja käsiään taputtaen. "En ole
-koskaan kuullut mitään niin hauskaa! Kuinka sait sen kiinni?"
-
-"Te nukkui ja tilloin minä panin nuojan ten kaulan ympäji. Ja toiten
-pään minä tidoin puuhun. Ja tuotta te nyt on. Katto!"
-
-Pojat menivät koiraa kohti. Tuo onneton eläin nykäisi kerran pari
-nuoraa, huomasi ettei siitä ollut apua ja painautui ulisten puuta
-vasten.
-
-"Tuo koira rukka on sairas, Tod", sanoi Willy. "Meidän täytyy leikkiä
-lääkäriä ja parantaa se. Eiköhän olisi paras, että se pantaisiin
-makuulle?"
-
-"Niin, ja tillä pitää olla yöpaita yllä niinkuin meillä, kun me olemme
-kipeitä", sanoi Toddy.
-
-"Aivan niin", sanoi Willy. "Juokse hakemaan yöpaitasi. Sille pitää olla
-aivan pieni. Ota kengät jalastasi, ettet häiritse Alice tätiä."
-
-Toddy riisui kengät jalastaan ja hävisi. Hetken kuluttua hän palasi
-yöpaita mukanaan. Siihen sitten kiedottiin Terry sen äänekkäästä
-vastustelemisesta huolimatta.
-
-Willy nosti sen hellästi syliinsä sanoen:
-
-"Paita näkyy olevan aivan liian pitkä. Pistetäänpäs sitä nuppineuloilla
-lyhyemmäksi, niinkuin hoitajatar eilen teki pikku siskon paidalle."
-
-"Ei minulla ole nuppineuloja", sanoi Toddy.
-
-"Silloin sinä voit sitoa sen nyörillä lyhyemmäksi. Terrynkään ei
-silloin ole vaikea muistaa, että se on sairas pikku koira, kun se ei
-saa jalkojaan esille."
-
-Pian oli paidan liika pituus kääritty ylös ja sidottu tiukasti koira
-raukan ympäri. Toddy, jolla oli täysi työ tuota vankkaa koiraa
-pidellessä, huudahti:
-
-"Voi, kuinka te tättä edettä on hyvä! Mutta minutta ei kaulut ole
-oikein hyvä, onko tinutta?"
-
-"Ei ole", sanoi Willy. "Ja koira tulee ulos koko paidasta, jos emme
-laita sitä hyvin. Sidotaan nuora kaulankin ympäri. Kas noin! Onkohan
-kukaan koskaan nähnyt noin hauskan näköistä sairasta koiraa. Nyt
-pistämme sen makuulle."
-
-"Tuuditaan kantta", ehdotti Toddy. "Tehän on meittä niin hautkaa, kun
-me olemme taijaita."
-
-"Silloin kait meidän pitää viedä se sisälle", sanoi Willy. "Täällä ei
-ole mitään, joka voisi olla olevinaan keinutuoli. Tule!"
-
-Hiljaa hiipivät pojat omaan huoneeseensa. Willy jätti kantamuksensa
-hetkeksi Toddyn huostaan; itse hän läksi hakemaan keinutuolia, jonka
-hän pian löysikin.
-
-"Kas niin", sanoi hän ottaen potilaan syliinsä ja istuutuen. "Nyt
-saamme leikkiä tohtoria. Mutta mitähän lääkettä se tarvitsee --
-pillereitä vaiko pulveria?"
-
-"Tai tippoja", ehdotti Toddy.
-
-"Vaikka niinkin", sanoi Willy. "Se riippuu siitä, mitä lääkkeitä meillä
-sattuu olemaan. Valmistetaanpas sille pillereitä saippuasta."
-
-"Mutta minäpät tiedän", sanoi Toddy, joka pujahti vaatesäiliöön ja
-toi sieltä eräässä nurkassa riippuneen vanhan talvivaipan, joka oli
-pallokoristeilla reunustettu. "Nämä ovat mainioita pillejeitä -- minä
-otin eilen muutamia, kun minä leikin tohtojia ja taijatta poikaa,
-eivätkä ne maittuneet ollenkaan pahalle."
-
-"Mainiota", sanoi Willy. "Irroita muutamia."
-
-Toddy totteli pyyntöä viipymättä ja huolellisesti pudotettiin
-kivihiilipallot yksitellen Terryn kurkusta alas. Willy piteli koiran
-suuta sormellaan auki niinkuin oli nähnyt isänsä tekevän. Lopuksi koira
-kuitenkin piti suunsa itsepintaisen tiukasti suljettuna.
-
-"Minä tahtoitin pajantaa ten. Eihän te vielä ole voinut tulla
-tejveekti", sanoi Toddy.
-
-"En minä oikein voi käsittää, mitä sinä voit sille tehdä, kun se ei
-enää tahdo ottaa pillereitä", sanoi Willy. "Ehkä sillä on joku kipeä
-paikka päässä, joka sinun pitäisi peittää laastarilla. Sinulla vain ei
-ole laastaria. Mutta nytpä minä keksinkin. Sinä voit ottaa postimerkin
-enon kirjotuspöydältä -- sehän on kerrassaan mainiota laastaria."
-
-"En minä tahdo vain antaa tille lääkkeitä, minä tahdon tuutia titä",
-sanoi Toddy.
-
-"Sitä ei ole hyvä liikutella juuri nyt", sanoi Willy levottomana
-tarkastellen potilaan kasvoja.
-
-"Mutta minäpä kektin keinon", sanoi Toddy kasvoillaan ilme kuin olisi
-hänelle joku tärkeä asia juuri selvinnyt. "Ollaan niinkuin me emme
-leikkiti niin kauvan, että taan ten tyliini. Titte te taat taa olla
-taijat."
-
-"Hyvä", sanoi Willy, vaikka hän vastahakoisesti suostui Toddyn
-ehdotukseen. "Minä olen ruvennut jo sitä hoitamaan, kyllä nyt kuka
-hyvänsä saa sen terveeksi. Mutta minä muistelen isän sanoneen, että
-lääkärin vaihdos on hyvin vaarallista sairaalle -- eikö olisi paras
-sitä ensiksi ajatella? Olisi kerrassaan hirveää, jos enon pikku koira
-kuolisi, vai mitä?"
-
-"Kyllä olitikin. Minä pidän titä niin kauvan, kun me ajattelemme --
-enkä anna tippaakaan lääkettä, ennenkuin tiedämme, mitä pitää antaa."
-
-"Minä luulen, etiä sylin vaihdoskin voi olla paha sairaalle",
-puolustelihe Willy, joka välittämättä Toddyn ojennetuista käsistä piti
-koiraa entistä tiukemmin sylissään. "Etkö muista, kuinka äiti pikku
-veikon eläessä sanoi, että oli hyvin tarkka erotus sillä kuka Phillietä
-piteli -- ja että parantavan lääkkeen kiertokulku luissa ja lihaksissa
-pysähtyi, kun muutamat häntä pitivät sylissään. Ja etkö muista kuinka
-hän huusi, kun sinä tulit lähelle?"
-
-"Hän huuti tikti, että minä utein pittin tojmeni hänen tilmääntä, kun
-minä tahdoin taada telville, mitä ainetta tilmän valkuaitet olivat.
-Titä minä en ole kotkaan tehnyt Tejjylle -- te ei tiihen leikkiin
-milloinkaan tuottunut. Katto, kuinka tujullitetti te tinua kattelee.
-Minutta ten tilmät tanovat: 'Minä kuolen, jollei tohtoji Toddy minua
-hoida. Minä en oliti utkonut, että tinä voitit olla noin kova, Willy'."
-
-Vastahakoisesti Willy luovutti kallisarvoisen taakkansa Toddyn huostaan
-ja tämä puristi potilasta niin hellästi, että koira raukka vingahti
-surkeasti ja koetti kaikin tavoin vapautua syleilystä.
-
-"Siinä se nyt nähdään", sanoi Willy. "Sinä et ollenkaan sovi sitä
-hoitamaan."
-
-"Mikti en minä tovi", sanoi Toddy. "Te on vain lääke, joka vaikuttaa.
-Pallot -- ei kuin pillejit -- eivät voi mennä luiden ja lihatten titään
-ilman että kotkee."
-
-"Minä luulen sen riippuvan siitä, ettemme antaneet sille niitä minkään
-hyvälle maistuvan kanssa, niinkuin isä meille aina tekee."
-
-"Annetaan tille jotakin hyvää nyt jälkeenpäin", sanoi Toddy. "Kyllä te
-löytää lääkkeen, ja titte ne voivat kulkea yhdettä kaiketta tovutta."
-
-"Aivan niin", sanoi Willy "mutta mitä annamme?"
-
-"Kakkua," ehdotti Toddy.
-
-"Mutta kuka pyytää sitä Alice tädiltä?" kysyi Willy. "Etköhän sinä sitä
-tekisi. Minä pyysin viime kerralla. Tai -- minä otin luvatta ja sitten
-minä lupasin hänelle, etten koskaan enää ota ilman lupaa."
-
-"Titte tinun täytyy tehdä nyt heti niin", sanoi Toddy. "Muuten tinä
-voit ten unohtaa. Kyllä minä tiedän, mitä tinä tahdot. Tinä tahdot,
-että minä menitin kakkua hakemaan, niin että tinä taaten taitit pikku
-taijaan!"
-
-"Kyllä kait minun sitten täytyy lähteä", sanoi Willy vähän nolona.
-
-Willy läksi ja palasi hetken kuluttua säteilevänä iso
-hedelmäkakkuviipale kädessä.
-
-"Tiedätkös, Tod, kun on hyvä, saa aina palkinnon. Minä etsin Alice
-tätiä kaikkialta pyytääkseni häneltä oikein kauniisti lupaa, mutta en
-voinut löytää häntä mistään. Silloin ei minulla ollut muuta neuvoa,
-kuin itse mennä ottamaan. Jos täti olisi ollut antamassa, emme
-varmaankaan olisi saaneet näin suurta viipaletta. Nyt minä ymmärrän,
-mitä kirjotus pyhäkoulun seinällä tarkottaa. Isolle taululle on
-kirjotettu: 'Hyve palkitsee itsensä'."
-
-"Anna tänne", huudahti Toddy ojentaen kätensä kakkua kohti. "Emme me
-anna tille kaikkea tuota -- te voi nähdä pahoja unia, jot te työ tuon
-kaiken." Tässä Toddy ojensi kakkupalan Terryä kohti, ja tämä haukkasi
-sitä halukkaasti. "Hyvänen aika! Minä en muittanut, että koijat voivat
-avata tuunta tuujemmakti kuin laptet. Minä luulen, että te tai nyt jo
-enemmän, kuin mikä tille on tejveellittä. Mene matkoihiti!" jatkoi
-Toddy kun koira taas yritti haukata kakkua. "Meidän täytyy kätkeä te
-niin, ettei te voi titä nähdä. Muutoin te koko ajan titä käjkkyy."
-
-Ja ihmeteltävän nopeasti Toddy tunki osan kakun jäännöksestä omaan
-suuhunsa.
-
-"Oh-h-h", huudahti Willy rientäen pelastamaan mitä vielä
-pelastettavissa oli. "Ei sinun tarvitse ottaa lääkettä; sinä rupeat
-vain koko ajan uneksimaan lehmistä, jos otat (nuorten Lawrence
-veljesten painajainen esiintyi aina lehmän haahmossa). Anna minulle!"
-
-"Um-um-um!" mumisi Toddy vaivalloisesti puristaen nyrkkiinsä viimeisiä
-jäännöksiä.
-
-"Anna nyt minulle, Tod", pyyteli Willy. "Kun minä syön tuon mikä on
-jälellä, uneksimme me aivan yhtä paljon lehmistä. Olethan niin usein
-sanonut, että olisi niin hauskaa, jos minä näkisin samoja unia kuin
-sinäkin. Ja sinä olet ollut harmissasi, kun niin ei ole käynyt."
-
-Toddy nielaisi pari kertaa sangen kuuluvasti. Sitten hän yski kovasti
-ja sai lopulta sanotuksi:
-
-"Tuntuu niin kovin ilkeältä unektia lehmittä, ja minä pidän tinutta,
-kun tinä olet oma jakat Willy veikko ja minä en tahdo, ette näet pahoja
-unia." Tässä Toddy nopeasti tunki taas suunsa kakkua täyteen. Lopun hän
-ojensi veljelleen sanoen:
-
-"Kun työt tuon, näet unta kahdetta tahi kolmetta lehmättä, ja minä
-annan tinun nähdä vain vähän unta, eikä tinun tajvitte nähdä niin
-hijveitä atioita kuin minun."
-
-Jollei Willyn suulla olisi ollut tärkeämpää tehtävää, olisi tämä
-veljellisen huolenpidon ilmaus varmaankin otettu vastaan tilaisuuteen
-sopivin sanoin. Sillävälin onneton potilas vääntelehti ja vinkui;
-lopuksi se epätoisella tempauksella pääsi irtautumaan Toddyn syleilystä
-ja putosi laattialle, jossa se kiemurteli monessa mutkassa ja vinkui
-surkeasti.
-
-"Sillä on kouristuksia -- sille tulee varmaankin hammas vatsaan!" sanoi
-Willy. "Mitä ihmettä me nyt teemme?"
-
-"Annetaan kalanmaktaöljyä!" ehdotti Toddy.
-
-"Ei sitä ole", sanoi Willy. "Annetaanpas sen taas vähän aikaa olla
-koira ja kaadetaan sen päälle vettä -- niinhän tehdään koirille, kun ne
-äkkiä sairastuvat."
-
-"Mutta tilloin tädin kaunit matto kattuu", sanoi Toddy. "Pannaan te
-kylpyammeeteen."
-
-"Sehän onkin mainiota", sanoi Willy siepaten koiran syliinsä.
-Toddy kiirehti edellä ja pani veden juoksemaan ammeeseen. Koira
-pantiin ammeeseen ja siellä se entistä ankarammin ponnistelihe irti
-päästäkseen. Kun Willy sen huomasi, sanoi hän:
-
-"Eikö lapsia pannakin kuumaan veteen, kun hampaat heitä vaivaavat, Tod?
-Nyt Terry taas saa olla pikku lapsi. Aukaise toinen hana!"
-
-Viipymättä Toddy avasi hanan-, ja eläin parka, jolle rupesi selviämään,
-ettei se mitenkään voinut päästä vapaaksi, näkyi samaan aikaan rupeavan
-alistumaan kohtaloonsa.
-
-"Näetkös, se on jo parempi", huudahti Willy, joka oli jännitettynä
-koiraa tarkannut. "Nyt sen jo saa ottaa pois. Oh hoh, kylläpä tuo vesi
-onkin kuumaa! Miten ihmeessä me saamme sen ammeesta pois?"
-
-Toddy kumartui ammeen laidan yli ja tarttui koiraa päähän. Koira
-vastusteli vimmatusti. Toddy pani kaikki voimansa ja taitonsa
-liikkeelle. Yht'äkkiä hän kadotti tasapainonsa ja putosi päälleen
-ammeeseen. Kauheasti parkuen hän sieltä ryömi ylös; sillävälin Willy
-sai käsiinsä koiran ja pelasti sen kuivalle maalle, kylpyhuoneen
-laattialle.
-
-"Ui-ui-uii!" ulvoi Toddy.
-
-"Koskeeko kovasti, rakas pikku veikko?" kysyi Willy hellästi.
-
-"Ei", sanoi Toddy, "ei enää ollenkaan kotke, mutta voi -- Willy jakat
--- minä tain tuuni vettä täyteen, ja te huuhtoi poit kakun maun. Ei
-tiitä ollut ollenkaan hyötyä, vahinkoa vain."
-
-"Minusta olisi parasta, että kuivaisit auringossa vaatteitasi", sanoi
-Willy, "ja vaihtaisit koira raukalle kuivaa ylle."
-
-"Minä tahdon, että minullekin pannaan toitet vaatteet", nyyhkytti Toddy.
-
-"No, tule sitten", sanoi Willy, joka läksi astumaan edellä vetäen
-perässään märkää nyyttiä. "Kas niin!" sanoi hän sulkien oven, "sinä
-pukeudut omin neuvoin, minä pidän huolta koirasta."
-
-Irrotettuaan nyörit Terryn kaulan ja jalkojen ympäriltä, niin että sai
-yöpaidan pois, sitoi hän varovaisuuden vuoksi nyörin koiran kaulan
-ympäri, toisen pään hän kiinnitti tuolinjalkaan. Sitten hän haki
-harjan, kamman ja hajuvesipullon tädin huoneesta ja alkoi harjata
-koiran turkkia valellen sitä hajuvedellä.
-
-Koira oli niin iloinen saadessaan taas seisoa omilla jaloillaan, ettei
-se ruvennut vastustelemaan, vaan antoi pukeutumispuuhan jatkua, kunnes
-Willy äkkiä läikäytti hajuvettä sen päähän. Neste valui suoraa päätä
-koiran silmiin, ja väkiviina --, jota siinä oli niin runsaasti, sai
-sen sellaiseen raivoon, että se alkoi hurjasti hyppiä ympäri huonetta,
-laahaten tuolia perässään. Palatessaan tädin huoneesta oli Willy
-jättänyt välioven auki ja tätä tietä syöksyi Terry alakertaan.
-
-Tuolin selusta sattui alakertaan johtavien portaiden kaidepuuhun ja
-silmänräpäyksessä tuo kallisarvoinen amerikalainen tuoli hajaantui
-alkutekijöihinsä; jäännökset lensivät suoraan vaatenaulakkoa kohti
-ja tekivät suurta tuhoa sen kiiltävälle pinnalle. Vieläkin totellen
-koiran kaulaan kiinnitetyn nuoran selviä käskyjä tuoli kiemurteli
-koiran perässä vierashuoneen läpi, Ikäänkuin voiton merkiksi
-kestetystä ja hyvin suoritetusta taistelusta jäi tuolin jalka kiinni
-soittokoneen polkimeen. Senjälkeen se halusi ilmeisesti päästä uunin
-kautta savupiippuun, mutta pysähtyikin pesäristikkoon, jonka asentoa
-se arveluttavassa määrässä järkytti, sekaantui vanhanaikaisen pöydän
-jalkoihin, kaatoi sen kumoon jättäen istuimensa pöydällä olleiden,
-nyt laattialla ajelehtivien tavaroiden joukkoon, lensi kukkalaitetta
-vastaan, joka silmänräpäyksessä pudota kolahti maahan, sitten edelleen
-ruokahuoneeseen, tuolia vastaan, yli pöydän, josta se mennessään
-pyyhkäisi pöytäliinan hetkeksi siihen pahasti sekaantuen. Lopuksi
-kuljettiin alas keittiönportaita ja lennettiin suoraan rouva Burtonia
-vastaan, joka oli ollut puhuttelemassa vihanneskauppiasta. Kun tuoli
-oli erinomaisen kallisarvoinen, halusi rouva Burton luonnollisesti
-panna Terryn koville, mutta tuolla kiusaantuneella koira raukalla oli
-nähtävästi omat tuumansa, joita se ei sallinut kenenkään järkyttää
-ja siksi se vihaisesti haukahtaen riensi eteenpäin läpi keittiön
-varjoisaan piilopaikkaan metsässä.
-
-Nopea huomiokyky ja kokemus auttoivat rouva Burtonia arvaamaan syyn
-Terryn tilaan, ja viivyttyään ainoastaan hetken kootakseen voimia,
-jotta voisi pysyä rauhallisena, hän läksi etsimään syntipukkeja. Omassa
-huoneessaan he eivät olleet. Kasa märkiä vaatteita laattialla ja mitä
-suurin epäjärjestys huoneessa osoittivat, että he olivat olleet siellä
-sen jälkeen kuin palvelijatar oli huoneen siivonnut. Jatkaessaan
-etsiskelyjään löysi rouva Burton Toddyn vuoteelta niin sikeässä
-unessa, ettei hennonnut häntä herättää. Vakuutettuna siitä, että Willy
-ilmeisesti oli ainoa syyllinen hän etsi edelleen ja loppujen lopuksi
-hän löysikin Willyn nojautumassa ulos yläkerrassa olevan näkötornin
-akkunasta.
-
-Tädin hameiden kahina havahdutti pojan ja kääntäen tätiin miettiväistä
-ja surumielistä arkuutta puhuvan katseen hän kysyi:
-
-"Täti, täytyykö kaikkien kuolla?"
-
-"Kyllä", vastasi täti painokkaasti, "ja jos tuo järkähtämätön kohtalo
-olisi tullut sinun osaksesi, ennenkuin ehdit turmella kauniin
-tuolini, olisi maallinen vaelluksesi osoittautunut vähemmän turmiota
-tuottavaksi, kuin mitä tämä aamu on osoittanut."
-
-"Mutta Alice täti", sanoi Willy edelleenkin seuraten omaa
-ajatusjuoksuaan, "näetkö hautausmaata tuolla alhaalla -- sehän on aivan
-täynnä kuolleita ihmisiä, eikö olekin?"
-
-"On kyllä", sanoi rouva Burton, "mutta minun täytyy tunnustaa, etten
-voi käsittää, mitä heillä on tehtävää särjetyn tuolin kanssa."
-
-"Minä haluaisin vain tietää", sanoi Willy unohtaen kaiken muun paitsi
-kysymystä, joka kiersi hänen mielessään. "Kuka heittää kukkia viimeisen
-ihmisen hautaan, ja kuka kaivaa kuopan, johon hän pannaan? Mitähän,
-jos minä olisin tuo viimeinen ihminen! Minä olisin niin huolissani
-hautajaisten vuoksi. Mutta minäpäs tiedänkin, mitä teen -- minä
-rukoilisin Jumalaa, että hän ottaisi minut suoraan taivaaseen, niinkuin
-Hän kerran otti Eliaan. Mutta täti, kuka veti vaunuja, joissa Elia meni
-taivaaseen -- kaarneetko, jotka toivat hänelle ruokaa?"
-
-"En tiedä", sanoi rouva Burton, "mutta siitä olen varma, etteivät
-mitkään vaunut olisi tulleet häntä hakemaan, jos hänellä olisi ollut
-tapana rikkoa toisten ihmisten tuoleja ja sitoa kappaleet koiran
-kaulaan."
-
-"En minä ole sitonut mitään tuolin kappaleita koiran kaulaan", sanoi
-Willy, jolle rupesi selviämään, mihin täti huomautuksillaan viittasi.
-"Minä sidoin _koko_ Terryn _koko_ tuoliin, ja minä olin sille aivan
-yhtä kiltti kuin sinäkin olet ollut minulle. Mutta sitten se yhtäkkiä
-ryntäsi pois ja vei koko tuolin mennessään. Muistat kai raamatun
-kertomuksen pahastahengestä, joka meni sikalaumaan ja kuinka siat
-sitten syöksyivät vuorenjyrkänteeltä mereen? Minusta tuntuu, että joku
-tuollainen pahahenki on mennyt Terryynkin."
-
-Rouva Burtonin usko oppiin pahoista hengistä ei ollut niin ehdoton,
-kuin mitä sen olisi tullut olla, mutta siitä huolimatta lauhtui hänen
-vihansa ja, välttääkseen uusia nöyryytyksiä, hän sanaa sanomatta jätti
-Willyn ja meni vierashuoneeseen. Naisen sanavarastossa ei löydy sanoja,
-jotka riittäisivät kuvaamaan näkyä, joka rouva Burtonia kohtasi, ja
-rientäessään korjaamaan parhaansa mukaan mitä korjattavissa oli hänen
-vihansa nousi uudelleen. Hänen vielä ollessaan epätoivoisen vihan
-vallassa astui Willy huoneeseen ja huudahti:
-
-"Oletko sinä, Alice täti, kaatanut kumoon tuon pöydän ja rikkonut
-kukkamaljakon?"
-
-Rouva Burton oikaislhe vaistomaisesti ja ojentautuen aito Lady
-Macbethimaiseen asentoon hän pudisti Willylle niin uhkaavasti sormeaan,
-että tämä horjahti taaksepäin. Täti julisti vain lyhyesti:
-
-"Huomenna!"
-
-
-
-
-X LUKU
-
-
-"Lopun alkua"! sanoi herra Burton aamiaispöydässä katkaisten lyhyen
-vaitiolon pikku vieraiden viimeisenä heillä-olopäivänä.
-
-Rouva Burton istui lempeän näköisenä eikä vastannut.
-
-"Pojat, tunnetteko olevanne uudestisyntyneitä?" kysyi herra Burton
-poikiin kääntyen.
-
-"Mitä?" kysyi Willy.
-
-"Tunnetteko olevanne siveellisesti ja henkisesti uudestisyntyneitä?"
-
-"Uudestisyntyneitä?" kysyi Willy.
-
-"Te on kauhean pitkä tana", sanoi Toddy suu täynnä kaurapuuroa. "Pappi
-tanoo toitinaan kijkotta aivan tamalla tavalla, ja tilloin minua
-haluttaa pyöjähtää ympäji penkittä."
-
-"Uudestisyntyneitä -- täydellisesti muuttuneita", selitti herra Burton.
-
-"Ehkä", sanoi Willy tarkasteltuaan käsiään ja tunnusteltuaan vatsaansa
-saadakseen siten selville oliko todellakin tapahtunut suuri silmin
-havaittava muutos. "Ehkä me olemme hiukan kasvaneet, mutta sitä me itse
-emme voi nähdä."
-
-"Eikö teistä tunnu, että haluaisitte hyvin pian taas nähdä pikku
-siskoa?" kysyi rouva Burton koettaen parhaansa mukaan vaihtaa
-puheenaihetta. "Ettekö tahdo mennä ja kokonaan jäädä hänen luokseen?"
-
-"En minä ainakaan", sanoi Toddy. "Meillä kotona ei ole koijaa ja
-koijien kiinniottaminen on hyvin hautkaa paitti tilloin, kun ne eivät
-anna itteäntä kiinni, niinkuin Tejjy niin utein tekee."
-
-"Tarkotan, ettekö täällä ole tulleet koko joukon kiltimmiksi, kuin mitä
-olitte tänne tullessanne?" kysyi herra Burton kiinnittämättä huomiota
-vaimonsa epätoivoisiin ponnistuksiin.
-
-"Kyllä minä ainakin luulen", sanoi Toddy. "Olen jukoillut uteammin ja
-laulanut enemmän pyhäkoululauluja kuin milloinkaan ennen elämättäni.
-Enkä minä ole jepinyt heinätijkkojen takajalkoja ijti tenjälkeen kuin
-täti tanoi, että te oli paha. Nyt minä nypin niiltä vain etujalat ijti.
-Ne ovat niin kovin pienet, ettei niihin voi paljoa kotkeakaan."
-
-"Kuinka on sinun laitasi, Willy?" kysyi herra Burton. "Tuntuuko, että
-olet oppinut toimimaan toisista motiiveista?"
-
-"Mitä motiivi on?" kysyi Willy. "Onko se jotakin samantapaista kuin
-lokomotiivi? Minusta tuntuu samalla lailla kuin lokomotiiveista vain
-silloin, kun olen juossut hyvin kovasti. Silloin minä puhisen aivan
-kuin lokomotiivi; mutta minusta ei tule savua. Silloin tuntuu aina,
-että minun sisässäni on kone, joka panee: 'Punk, punk, punk!' Isä sanoo
-vain, että se on pienen pieni pojan sydän, mutta jos se on totta,
-silloin voisi ison miehen sydän vetää kokonaisia vaunujonoja."
-
-"Joka tapauksessa et ole nähtävästi oppinut pysymään asiassa. Mutta
-oletko oppinut käsittämään asioiden sisäistä merkitystä?"
-
-"Tarkotatko minun sisässäni olevia asioita?" kysyi Willy.
-
-"Kaujapuujoa?" ehätti Toddy.
-
-"Oletteko olleet huomaavinanne, että teitä voimakkaamman mielipiteet
-ovat uudistavasti teihin vaikuttaneet?"
-
-"Onko mielipide ja pitää mielettä tama atia?" kysyi Toddy. "Mehän vain
-työmme aamiaitta. En minä voi ymmäjtää, mitä meidän oliti pitänyt pitää
-mielettä."
-
-"Oletteko aina viipymättä totelleet tätinne käskyjä ja onko teitä
-siihen pakottanut tunne hänen jumalallisesta etevämmyydestään?"
-
-"Riittää, Harry!" huudati rouva Burton, joka koko keskustelun ajan oli
-elein koettanut kiinnittää miehensä huomiota. Jos herra Burton olisi
-nähnyt hänen ilmeensä, ei hän olisi voinut vastustaa sitä ja siksipä
-hän huolellisesti väittikin katsomasta vaimoansa kasvoihin. "Jollet
-sinä lakkaa ahdistelemasta lapsiraukkoja kaikenlaisilla tyhmillä,
-järkeilevillä kysymyksillä, saat itse tuntea minun jumalallista
-etevämmyyttäni, sillä minä vien lapset pois ulettuviltasi yläkertaan."
-
-"Vain yksi kysymys vielä rakkaani", sanoi herra Burton. "Sitten en
-enää halua jatkaa. Tahtoisin vain kysyä pojilta, ovatko he huomanneet
-ristiriitaa perinnöllisissä taipumuksissaan, ja jos ovat, kumpi puoli
-on päässyt voitolle?"
-
-"Sinäpäs leikit pappia, niinkuin Tod sanoo", huomautti Willy.
-
-"No, miltä sinusta tuntuu", kysyi herra Burton vaimonsa iloisesta
-naurusta keveästi punastuen.
-
-"Minusta tuntuu aivan samalta kuin kirkossa, kun odotan, että pyhäkoulu
-alkaisi", sanoi Willy.
-
-"Minutta kantta", puuttui Toddy puheeseen.
-
-"Nyt voitte juosta ulos leikkimään", sanoi herra Burton nähdessään,
-että poikien lautaset olivat tyhjät.
-
-Pojat läksivät. Terry kulki joukon etunenässä, kunnes se poikien
-saavuttua pihalle hävisi jäljettömiin.
-
-"Sinun ei olisi pitänyt nolata minua heidän kuultensa", sanoi rouva
-Burton. Herra Burton näki nyt ensi kerran vihan väreilevän vaimonsa
-kasvoilla.
-
-Herra Burton kiirehti suorittamaan anteeksipyyntönsä naineille niin
-ominaisella tavalla ja sanoi:
-
-"Elä ole milläsikään, rakkaani, eivät he ymmärtäneet?"
-
-"Hekö eivät ymmärtäisi?" huudahti rouva Burton. "Toivoisinpa, että
-kaikilla täysi-ikäisillä ystävilläni olisi yhtä nopea käsityskyky kuin
-noilla pojilla. He eivät tosin ymmärrä vähääkään monimutkaisempaa
-keskustelua, mutta äänenpaino ja katseet riittävät heille."
-
-"Mutta hehän tuskin katsahtivat ylös lautasistaan", huudahti herra
-Burton.
-
-"Lapset -- pojat muistuttavat enemmän naisia kuin miehiä", vastasi
-rouva Burton. "Heillä on nopea käsityskyky ja heidän vaistonsa
-on kerrassaan ihmeellinen -- toivottavaa vain olisi, että heidän
-luonteensa muissakin suhteissa olisi yhtä kehittynyt!"
-
-"Siinä tapauksessa olen hyvin pahoillani, että tulin sanoneeksi sen
-heidän kuultensa", sanoi herra Burton voitettuna. "Ja niin pian kun
-olet valmis katuvaisena polvistumaan, lähden ja jätän sinut rauhaan."
-
-"Silloin ei lähdöstäsi tule mitään", sanoi rouva Burton. "Minä olen
-jo tunnustanut -- heille, ja yksi tunnustus on riittävä. Teen sen
-mieluimmin silloin, kun saan osakseni ymmärtämystä kuin silloin, kun
-minua vain ivataan."
-
-"Taasen pyydän sydämestäni anteeksi", sanoi herra Burton. "Ja kun
-minäkin osaltani olen tehnyt katumuksen ja parannuksen, eikö silloin
-pahaa voitaisi palkita hyvällä siinä määrin, että saisin tietää, mitä
-kokemus on kohtalotoverilleni opettanut?"
-
-"Sen ainoa opetus on, ettei kukaan muu kykene lapsia oikeaan suuntaan
-ohjaamaan kuin heidän omat vanhempansa", sanoi rouva Burton.
-
-Herra Burton pudotti veitsen ja haarukan.
-
-"Rakkaani", sanoi hän, "tuo on jo enemmän kuin kokemusta, se on
-suorastaan yliluonnollinen ilmotus. Olenhan aina sanonut, että olet
-pyhimys. Nyt osotat selvästi, että olen ollut oikeassa."
-
-Rouva Burton saavutti jälleen arvokkuutensa ja sen mukana hetkeksi
-hävinneen mielenmalttinsa.
-
-"Minä uskon, että vain samaa lihaa ja verta oleva voi ymmärtää
-täysikasvanutta" alkoi hän.
-
-"Elleivät nämä vain ole liiaksi vaatimattomat luopuakseen toisinaan
-hetkeksi omista periaatteistaan", keskeytti herra Burton.
-
-Rouva Burton katseli tyytymättömänä silmät selällään miestään, mutta
-kykeni sentään niin hallitsemaan itsensä, että saattoi jatkaa:
-
-"Ja minä luulen, että on vielä monin verroin vaikeampaa ymmärtää
-lapsia, joiden kehittymättömäin luonteiden ilmaukset usein ovat niin
-epämääräisiä, ja jotka vain ylen harvoin voivat pukea sanottavansa
-käsitettävään muotoon."
-
-"Minä puolestani en ole koskaan huomannut, että pojat eivät kykenisi
-sanomaan, mitä he kulloinkin haluavat", sanoi herra Burton.
-
-"Tuo puhe on vasta oikein miehen suusta", sanoi rouva Burton, joka taas
-täysin hallitsi itsensä.
-
-"Niinkuin ei lapsilla olisi muita kuin aineellisia tarpeita ja
-toivomuksia! Mitä luulet sen merkitsevän, kun Willy istuu synkkänä
-jossakin nurkassa, ja jos häneltä kysyy, mikä häntä vaivaa, karjaisee:
-'Ei mikään!' äänellä, joka selvästi osoittaa, että jokin sentään hänen
-pientä päätään vaivaa! Ja mitä merkitsevät Toddyn puoleksi lystikkäät,
-puoleksi juhlalliset kysymykset asioista, jotka menevät yli hänen
-ymmärryksensä, ja mitä merkitsee, että hän vastauksen saatuaan on
-edelleenkin yhtä miettiväisen ja hartaan näköinen kuin ennenkin!
-Luuletko, etteivät he välitä muusta kuin ruuasta ja leikkimisestä?"
-
-Herra Burton tunsi olevansa täydellisesti nujerrettu, ja hänen
-katseensakin paljasti hänen tunteensa. Vihdoin hän sanoi:
-
-"Olet oikeassa, pikku vaimo. Minun olisi pitänyt neuvotella sinun
-kanssasi viime kesänä, ennenkuin otin pojat hoitooni!"
-
-"Ja minä puolestani olen hyvin iloinen, ettet niin tehnyt", sanoi rouva
-Burton, "sillä -- sillä sinä selviydyt omin neuvoin paljon paremmin,
-kuin jos minä olisin ollut neuvonantajanasi. Sinussa ja pojissa virtaa
-samaa verta, ja sinä olet onnistunut monessa kohdin, missä minä olen
-epäonnistunut. Olisinpa tämän kaiken käsittänyt, ennenkuin he tulivat!
-Kuinka paljon olisinkaan säästänyt heitä -- ja itseäni!"
-
-Herra Burton riensi osoittamaan vaimolleen hellyyttään tavalla, joka ei
-sanoja kaivannut.
-
-"He lähtevät tänään", sanoi rouva Burton tuntien silmissään jotakin,
-joka kaipasi nenäliinaa avuksi -- "juuri nyt, kun olen tullut
-ymmärtämään, mitä minun pitäisi olla heille! He ovat kujeistaan
-huolimatta enkeleitä, ja ainahan enkelien käyntien laita on niin, ettei
-huomaa, keitä he ovat, ennenkuin he levittävät siipensä lentoon."
-
-"Eiköhän tätä enkeliparia voitane saada lainaksi päivän tai parin
-ajaksi, jos sinä haluat", sanoi herra Burton.
-
-"Sepä oli loistava tuuma", sanoi rouva Burton. "Menen sanomaan
-Helenalle, ettei hän vielä ole kyllin pirteä pitääkseen pojat kotona."
-
-"Ja minä", sanoi herra Burton valmistellen kaupunkiin lähtöä, "koetan
-vakuuttaa samaa Tomille. Arvaan kyllä, että hänellä tulee olemaan ilme
-kuin vietäisiin häntä hirteen."
-
-Burtonit läksivät ulos yhdessä hetken kuluttua, ja heti sen jälkeen
-pojat ilmaantuivat. Kun eivät löytäneet tätiänsä, menivät he alas
-keittiöön, jossa pyysivät keittäjättäreltä teevateja, lusikoita,
-sokeria ja kermaa.
-
-"Mitäs teillä nyt taas on tekeillä?" kysyi Bridget.
-
-"Sen saat sitten nähdä, kun olet antanut meille, mitä me pyydämme",
-sanoi Willy.
-
-"Minä en ole kotkaan nähnyt niin tuujia ja punatia", sanoi Toddy.
-
-"Ei minusta ole ollenkaan mukavaa, kun te otatte rouvan tavaroita ja
-viette ne sitten Herra ties' mihin", sanoi Bridget. "Ajatella, jos te
-hukkaatte jonkun lusikoista ja rouva sitten luulee, että minä olen sen
-varastanut."
-
-"Emme me mene mihinkään muualle kuin puiden juurelle takapihalle",
-selitteli Willy. "Ja siellä kaikki kauniit marjat nyt pilaantuvat, kun
-sinä viivyttelet. Minun isäni sanoo, että marjat täytyy syödä heti, kun
-ne ovat poimitut."
-
-"No, jos ei ole kysymys sen kummemmasta kuin marjoista, niin olkoon
-menneeksi", mutisi Bridget, toi ruokasäiliöstä tarjottimen ja latoi
-sille pyydetyt tavarat.
-
-"Anna vielä kolmas lautanen, niin tuomme sinullekin, kun olit meille
-niin kiltti", sanoi Willy. "Ja sitten vielä vähän sokeria lisää sinua
-varten."
-
-Bridget osoittautui todellisesti naiselliseksi, niin pian kun oli
-kysymys mairittelusta. Sokerilla täytetyn teekupin hän vaihtoi
-kukkurapää sokerikulhoon, pistipä vielä kaupanpäällisiksi muutaman
-palan sokerijauhelman huipulle, ja poikien lähtiessä hän kuiskata
-suikahutti sisäkölle, että "tuo Willy poika oli oikea herran alku. Minä
-olen kuullut, että koko hänen isänsä palvelusväki on tullut vanhasta
-maasta ja totta vie, Jane, he taitavat olla irlantilaista herrasväkeä."
-
-Muutamia hetkiä myöhemmin rouva Burton astui ulos kälynsä
-huoneesta. Hän oli aikonut viivähtää vain hetken, mutta erikoiseksi
-suosionosotukseksi oli rouva Lawrencen pienoiskuva annettu hänen
-syliinsä ja tuo pienokainen oli niin heikko ja avuton, äänteli niin
-herttaisesti, räpytteli ikäänkuin ihmetellen pikku silmillään ja
-ojenteli niin sievästi pieniä ruusunpunaisia kätösiään, ettei rouva
-Burton ensinkään huomannut ajan kulua, ennenkuin hoitajatar tuli ja
-otti jälleen lapsen haltuunsa. Se oli samalla lähtömerkki vieraalle.
-Rouva Burton vaelsi hitaasti kotiin päin katse harhaillen mihinkään
-erikoisesti kiintymättä. Hellävaroen hän päivänvarjollaan kosketteli
-satakaunoja ja voikukkia, jotka häntä tiensyrjästä tirkistelivät,
-pysähtyipä vielä katselemaan lammasemoa, joka huolestuneena riensi
-suojelemaan pikku karitsaa, joka leikitellen juoksi emoansa pakoon.
-Silloin rouva Burton yht'äkkiä kuuli kauheaa huutoa, kirkumista ja
-ulvontaa. Samassa häneltä haihtui mielestä kaikki pienet avuttomat
-olennot, sillä hän tunsi Willyn ja Toddyn äänet. Huuto tuli joka hetki
-lähemmäksi ja ennen pitkää molemmat pojat tulivat esille metsästä kovaa
-kyytiä juosten vuoroin huutaen vuoroin kädellä suutaan pidellen. Rouva
-Burton juoksi heitä vastaan ja huudahti:
-
-"Hiljaa pojat! Mitä on tapahtunut?"
-
-"Ui-ui-uuii!" huusi Willy.
-
-"Me töimme -- töimme -- pahanpaikan majjoja", sanoi Toddy. "Ja meillä
-oli niiden kantta kejmaa ja tokejia, mutta ne olivat kumminkin niin
-kuumia, kuin ei niiden kantta oliti ollut mitään."
-
-"Tulkaa heti takaisin tädin kanssa", sanoi rouva Burton täynnä
-ihmetystä, mutta Willy kiskaisihe irti ja huusi edelleen. Toddy jatkoi:
-
-"Itän ja äidin pitäiti tietää mitä tehdä kaikille pikku pojillenta.
-Minä tahdon mennä meidän jääkellajiin, enkä minä tule tieltä
-milloinkaan poit."
-
-Poikien huuto oli kuulunut kauvemmaksi, kuin mitä rouva Burton oli
-olettanut, ja hetken kuluttua hän kuuli takanaan raskaita kiirehtiviä
-askeleita. Kääntyessään näki hän Miken, Lawrencien puutarha-rengin
-lähestyvän.
-
-"Mikäs noiden poikien on?", kysyi Mike katsahtaen tutkivasti kumpaankin
-poikaan. Hän hypisteli Toddyn puserossa olevaa punaista tahraa ja
-puhkesi: "Tuli ja leimaus, turkinpippuria!"
-
-Mike syöksyi yli kadun, hyppäsi yli aidan pieneen eristettyyn
-metsikköön, juoksi sinne tänne puiden välissä kunnes vihdoin pysähtyi
-ja iski veitsensä puun kuoreen. Rouva Burton, joka jännittyneenä oli
-seurannut Miken hommaa, luuli, että miesparka oli menettänyt järkensä.
-Hetken kuluttua hän palasi kädessään kappale puunkuorta, jota hän
-juostessaan pienenteli.
-
-"Kas siinä, te penteleen pojat!" sanoi hän tunkien puunkuorta kummankin
-pojan suuhun. "Pureskelkaapas nyt muutteesta tätä. Se on niljakkaa
-jalavan kuorta -- se asettaa varmasti polton. Tuota samaa hullutusta
-ne tekevät koulussa melkein jok'ikinen herran päivä ja ovat melkein
-tappaneet sisareni lapset. Ja mitä sanookaan isänne, kun te syötte
-tuommoista roskaa! Jospa minä vain saisin kiinni ne pahukset, jotka
-teitä siihen viekottelevat. Keitä he olivat? Sanokaa minulle, niin minä
-lähetän ne isänsä luo, jonka asunto on tulisempi kuin turkinpippuri."
-
-"Kuinka johtui mieleennekään ruveta syömään pippuripalkoja?" kysyi
-rouva Burton, kun poltto rupesi asettumaan.
-
-"Eräs poika sanoi kerran että ne ovat mansikoita", huusi Willy, "ja
-tänään me näimme niitä niin paljon eräässä puutarhassa, jota juuri
-oltiin hävittämässä, kun siihen aijottiin rakentaa talo. Ja sitte me
-kysyimme, emmekö me saisi ottaa ja he lupasivat ja sitte me käärimme ne
-paperiin ja veimme pois, emmekä me ollenkaan niitä maistaneet, sillä me
-tahdoimme syödä ne teekutsuissa aivan kuin isot herrat. Mutta kun minä
-puraisin, hyi sentään! Voi rikasta miestä ikuisessa tulessa! Nyt minä
-ymmärrän, miltä hänestä tuntui, kun hän pyysi Abrahamia kostuttamaan
-vesipisaralla kieltään."
-
-"Mutta jikat mietpä ei taanut kaikkea tulta tuuhunta, luullettaan että
-taiti mantikoita tuuhunta", nyyhkytti Toddy.
-
-"Mutta hänellä ei ollut kilttiä Mikeä, joka olisi hakenut
-jalavankuorta", sanoi Willy. "Niin pian kun me tulemme kotiin, Mike,
-menen minä pistämään hiekkaa tallipumppuun, niin että saisit nähdä,
-kuinka minä tottelen, heti kun sinä kiellät."
-
-"Ja minä laitan tinulle aivan itte lahjan", sanoi Toddy. "En minä vielä
-tiedä mitä minä laitan -- te tulee tinulle yllätyktenä. Mitta pidät
-enemmän -- kultakellotta tahi pähkinäkajamelleitta?"
-
-Kahden näin samanarvoisen lahjan välillä oli Miken, hyväntekijän,
-vaikea valita, ja hän läksi tiehensä, koko olennossaan jotakin,
-epäröiville ihmisille ominaista. Rouva Burton sanoi kuljettaessaan
-lapsia kotiin:
-
-"Keksitäänpäs nyt tänäpäivänä jotakin oikein hauskaa, pojat! Huomenna
-äiti odottaa teitä kotiin, ja täti haluaisi, että teidän viimeinen
-päivänne täällä olisi oikein hauska."
-
-"Huomenna!" huudahti Willy kiinnittäen huomiota tähän ainoaan sanaan.
-"Minä luulin, että me jo tänään menisimme kotiin."
-
-"Niin olikin ensin tarkotus, rakkaani", sanoi rouva Burton. "Mutta
-minusta teillä ei ole mitään kiirettä, ja sitäpaitsi en minä raatsisi
-antaa teidän mennä niin pian. Haluttaako teitä todellakin tänään
-lähteä?"
-
-"Siitä lähtien, kun me tulimme tänne olen minä lähtöä ajatellut ja
-laskenut päiviä", sanoi Willy. "Välistä tuntui aivan, että halkeaisin,
-jos en pian pääsisi kotiin, mutta minä koetin olla hyvin urhoollinen,
-sillä isä sanoi, että oli parempi pikku siskolle, että me olemme poissa
-kotoa. Väliin yöllä minä itkin, kun en ollut omassa pikku vuoteessani."
-
-"Voi poika raukka", sanoi rouva Burton suudellen Willyä, "miksi et ole
-kertonut tädille, että sinun on niin ikävä?"
-
-"Et sinä olisi sille mitään mahtanut", sanoi Willy "ei kutkaan muut
-kuin isä ja äiti mahda sille mitään. Ja sitten ei minusta ole ollenkaan
-hauskaa kertoa jostakin, joka pahottaa mieltäni -- jokin kurkussani
-panee vastaan, kun yritän sellaisista asioista kertoa."
-
-"Eikö sinulla ole ollut meillä hauskaa? Olethan usein saanut tehdä mitä
-ikinä olet halunnut, ja me olemme enon kanssa kaikin tavoin koettaneet
-sinua hauskuttaa."
-
-"Niin kyllä", huokasi Willy. "Mutta toiset ihmiset tietävät, mistä
-me pojat pidämme; toiset tietävät, mistä he tahtoisivat, että me
-pitäisimme. Ja sellaisia ihmisiä joista minä ensiksi puhuin, ovat isä
-ja äiti! Harry eno ja sinä olette sitä toista lajia. Sinä olet kyllä
-joskus kovasti kiltti, ja minä pyydän äidiltä, että minä saan kutsua
-sinut meille, ja silloin minä näytän kuinka pikku poikia pitää hoitaa
-ja huvittaa."
-
-"Kun tinä tulet meillä käymään", sanoi Toddy, "niin tinä taat namutia
-atejioiden välittä, ja tinä taat leipoa tavileipiä, vaikka tinulla
-olitikin pyhäpuku päälläti. Enkä minä yhtä mittaa tanoiti: 'Et taa
-tehdä noin!'"
-
-"Ja sinun oma äitisi tulee telmimään sinun kanssasi", sanoi Willy.
-"Minä toivoisin, että sinulla olisi isäkin -- se olisi meistäkin niin
-hauskaa."
-
-"Alice täti", sanoi Willy, "kuinka isot ihmiset tulevat toimeen ilman
-isää ja äitiä?"
-
-"Sitä en oikein osaa sanoa, poikaseni", sanoi rouva Burton muistellen
-kuinka avuttomaksi hän ensimmältä tunsi itsensä, kun hänen miehensä
-otti hänet äidin siipien suojasta.
-
-"Eikö heillä ole heille milloinkaan mitään kerrottavaa, ja eikö heistä
-tunnu kummalliselta, kun vanhempia ei ole olemassakaan?"
-
-"Kyllä -- kyllä kai toisinaan!" sanoi rouva Burton muistellen erästä
-aikaa elämässään, jolloin hän kaipasi uskottua, joka ei olisi ollut
-rakastettu eikä ystävä.
-
-"Etkö luule, että kun he yksin ajattelevat asioita, niin ne asiat,
-joita he aivan yksin vain ajattelevat, tuntuvat heistä hauskimmilta?"
-jatkoi Willy.
-
-"Kyllä, poikaseni", vastasi rouva Burton suudellen Willyä otsalle.
-
-"Mahtaa tuntua kauhean ikävältä, kun ei ole ketään, jolta voiti pyytää
-jahaa, kun on ikävä, eikä tiedä, mitä tehdä!" huomautti Toddy.
-
-"Ja kun ei ole ketään, joka kieltäisi särkemästä leikkikaluja, kun on
-kyllästynyt niihin, eikä tiedä mihin ryhtyisi", sanoi Willy. "Sano
-täti, tuntuuko ihmisistä juuri näin, kun he tulevat enkeleiksi?"
-
-"Eihän toki", sanoi rouva Burton.
-
-"Luuletko, että ihmisistä taivaaseen tullessaan on hauska tietää, että
-heillä on isä -- Jumala -- kun ei heidän tarvitse häneltä kysyä lupaa.
-Kun heillä kerta aina on hauskaa, en minä voi käsittää, milloin he
-sitten ovat erikoisen iloissaan siitä, että heillä on taivaallinen isä.
-Pitääkö pikku enkelien milloinkaan mennä kotoaan pois ja viipyä monta
-päivää poissa näkemättä isäänsä?"
-
-"Eihän toki, lapseni, eihän toki", huudahti rouva Burton kauhistuen.
-"Kuinka tuollaiset ajatukset johtuvat mieleesikään?"
-
-"Eivät _ne_ johdu minun mieleeni, vaan _minä_ johdun niiden mieleen",
-vastasi Willy. "Eivätkä ne jätä minua, ennenkuin minä olen ajatellut
-itseni ihan rikki, tai saanut jotain uutta ajattelemista, joka saattaa
-minut ne unohtamaan."
-
-Rouva Burton päätti heti paikalla keksiä Willylle jotain uutta, joka
-voisi estää hänen ajatuksiaan liikkumasta aloilla, jotka olivat hänelle
-tuntemattomia ja sen kautta vaarallisia. Hänen olonsa kävi entistä
-tukalammaksi, kun Toddy, alkaen innokkaan keskustelun, sanoi:
-
-"Täti mitähän pikku enkelit tekevät jahalla, kun he titä jotkut taavat.
-Onko taivaatta namutpuoteja, ja annetaankohan tiellä viidellä pennillä
-enemmän kuin täällä?"
-
-"Ei taivaassa käytetä ensinkään rahaa", sanoi rouva Burton koettaen
-turhaan keksiä keinoa, miten päästä rauhaan noilta pikku utelijoilta.
-Päälle päätteeksi hän muisti aamullisen halunsa saada olla yhdessä
-poikien kanssa voidakseen viimeinkin löytää tien heidän sydämiinsä ja
-saadakseen pojatkin häntä lähestymään.
-
-"Mitä -- eikö jaha kelpaa mihinkään?" kysyi Toddy.
-
-"Tittenhän oliti kauheaa, jot minä juuji nyt tulitin enkelikti -- kun
-minun täättölaatikottani on kuutikymmentäneljä penniä."
-
-"Oletko hullu, Toddy", huudahti Willy. "Eihän taivaaseen voi rahaa
-kuljettaa. Siellä, missä kaikki kadutkin ovat kullasta, ei kukaan
-ihminen välitä rahasta. Minä luulen, että yksi ainoa karamelli maksaa
-kokonaisen dollarin."
-
-"Jos te kerran pidätte niin paljon karamelleista, niin voimmehan
-itse valmistaa niitä aamiaispäivällisen jälkeen", sanoi rouva Burton
-epätoivoissaan noiden monien jumaluusopillisten kysymysten vuoksi.
-
-"Oh, oh!" huudahti Willy. "Voivatko aivan tavalliset ihmiset niin kuin
-me valmistaa karamellejä?"
-
-"Kyllä", vastasi rouva Burton. "Sitäpaitsi me emme olekaan tavallisia
-ihmisiä, Willy."
-
-"Minusta me olemme", sanoi Willy, "kun minä ajattelen, miten kilttiä
-ihmisiä karamellintekijät mahtavatkaan olla."
-
-"Kuinka paljon me laitamme?" kysyi Willy, "kahdella pennilläkö?"
-
-"Ei, enemmän. Enemmän kuin mitä pikku pojat voivat syödä kokonaisena
-päivänä."
-
-"Voi ihmettä!" huudahti Toddy. "Titte niitä mahtaa tulla enemmän kuin
-koko namutpuoditta. Tulkaa nyt heti! Ei viittitä työdä ollenkaan
-aamiaitpäivällittä, niin että vattat ovat aivan tyhjät kajamellejä
-vajten."
-
-"Lyönpä vetoa, että minä osaan kävellä nopeammin kuin sinä, täti",
-sanoi Willy vetäen tätiä toisella ja tyrkäten toisella kädellä.
-
-"Mutta minäpät otaan _juotta_ nopeammin kuin te kummatkin", huudahti
-Toddy. "Koetetaanko?"
-
-Rouva Burton kieltäytyi kummastakin kilpatehtävästä, mutta siitä
-huolimatta pojat suorittivat ne yksin ja juoksivat kuistin rappuja ylös
-ja alas kunnes täti yhtyi heihin.
-
-"Missä sinä ne keität, täti?" huusi Willy tädin vielä ollessa sadan
-kyynärän päässä.
-
-"Paistinpannussa", huusi rouva Burton vastaan.
-
-"Tuuji kattila oliti pajempi -- kakti tuujta kattilaa", ehdotti Toddy.
-
-"No, tahdotko mennä tänään kotiin, Willy?" kysyi rouva Burton
-vallattomasti.
-
-"Olisi hyvä, jos et sinä siitä niin paljon puhuisi", vastasi Willy.
-"Muutoin minua voi ruveta haluttamaan kotiin. Mitä karamellejä me
-keitämme?"
-
-"Siirappikaramellejä", sanoi rouva Burton.
-
-"Tankoja vaiko temmotia tahmeita?" kysyi Toddy.
-
-"Kumpiakin", vastasi rouva Burton.
-
-"Kuinka hautkaa!" huudahti Toddy vetäen tätiä hameesta. "Minä tahdon
-tinua tuudella."
-
-"Ja minä tahdon sinua syleillä", sanoi Willy.
-
-Rouva Burton vastaanotti nämä hellyyden osotukset, vaikkakin hänen
-pukunsa joutuikin epäjärjestykseen. Senjälkeen sai hän parhaansa
-mukaan koettaa rauhottaa ja huvittaa poikia aamiaispäivälliseen asti.
-Pojat eivät syöneet juuri mitään ja sanoivat niin pelottavan suoraan
-mielipiteensä tädin ruokahalusta, että ruoka jäi melkein koskematta.
-Sitten rouva Burton läksi molemmat pojat kintereillään keittiöön,
-jossa syntyi mieltäkiinnittävä keskustelu siitä, kuinka suuri pannu
-otettaisiin, ja kun siirappi sitte kaadettiin pannuun, katselivat pojat
-sitä päät niin pannussa kiinni, etteivät kärpäsetkään rohjenneet tulla
-tasajaolle. Sitten pojat riitelivät siitä, kumpi saisi hämmentää tuota
-tuoksuavaa sekotusta, kunnes rouva Burton ratkasi kiistan siten, että
-kumpikin sai hämmentää oikein kellon mukaan vuorotellen kumpikin kolme
-minuuttia. Willy selitti kuitenkin, että hänen vuoronsa kestivät vain
-yhden sekunnin, kun ne sitävastoin Toddyn väitteen mukaan kestivät
-kaksi tuntia. Kummankin täytyi saada olla aivan lähellä, kun jännittävä
-"koettaminen" tapahtui. Sitten koettivat he parhaansa mukaan kuluttaa
-aikaa, joka tuntui pitkältä kuin nälkävuosi, siksi kunnes seos ehtisi
-jäähtyä. Kun rouva Burton sitten selitti, että yksi pannullinen oli
-valmis "vedettäväksi", pääsi kahdesta pikku rinnasta syvä helpotuksen
-huokaus.
-
-"Näin karamellejä 'vedetään'", sanoi rouva Burton. Hän voiteli keveästi
-voilla sormensa, sitten otti hän sormiensa väliin seosta pannusta ja
-venytti sen nauhan paksuiseksi. "Ja tässä", sanoi hän ottaen pari
-pienempää seos-annosta, "tässä on teille molemmille maistiaisia."
-
-Willy voiteli huolellisesti sormensa kuten oli nähnyt tätinsä tekevän,
-ja hänen onnistuikin varovasti saada karamelli "vedetyksi". Toddy
-sen sijaan pisti molemmin käsin seosta suuhunsa sillä seurauksella,
-että hampaat tarttuivat pahasti kiinni. Rouva Burton riensi
-silmänräpäyksessä hänen luokseen.
-
-"Varo, Toddy, hampaasi tarttuvat kiinni."
-
-Monin elein ja äänin Toddy vastusteli, kun rouva Burtun puhdisti hänen
-kasvojansa. Kun hän vihdoinkin saattoi avata suunsa, sanoi hän:
-
-"Älä ota titä hyvää poit, näin on niin hyvä olla. Et tinä taa 'vetää'
-titä, mitä minä olen keittänyt."
-
-"Teillä pitäisi olla esiliinat edessä, pojat", sanoi rouva Burton.
-"Willy, pane karamelli pöydälle ja mene pyytämään, että Jane tuo alas
-kaksi Toddyn esiliinaa."
-
-Willy riensi yläkertaan, mutta unohti matkalla täyttää tädin ensimäisen
-pyynnön. Kun hän oli palaamassa soi ovikello. Nopeasti laski hän
-karamellin kädestään ja avasi oven. Tulijat, kaksi rouvaa, kysyivät
-rouva Burtonia.
-
-"Ei hän voi ottaa vastaan vieraita, hän keittää karamellejä", sanoi
-Willy. "Mutta voinhan sentään kysyä. Käykää istumaan!"
-
-Kymmenen minuutin kuluttua astui rouva Burton vierailupuvussa
-huoneeseen tuolla naisilla niin ominaisella taidolla salata tunteensa,
-joka miehille aina tulee jäämään saavuttamattomaksi, ja tervehti
-vieraita. Molemmat vieraat nousivat astuakseen emäntää vastaan. Samassa
-nousi toisen mukana koholle maasta korikeinutuoli. Se pysyi kuitenkin
-ilmassa vain hetken, sillä tuon naisen puku ei ollut valmistettu
-huonekalujen liikuttelemista varten. Kuului rätisevä, särähtelevä
-ääni kuin kaukainen kiväärien yhteislaukaus, ja hame irtaantui
-vuorileningistä, johon vyötäisten kohdalle oli paksusti laskostettu
-toisenväristä kangasta.
-
-Molemmat rouvat koettivat parhaansa mukaan irrottaa hametta, ja rouva
-Burton kävi ensin kalpeaksi, sitten punaiseksi, kun hän huomasi mistä
-syy ikävyyteen oli löydettävissä. Samassa kuului nimittäin Willyn ääni
-ovessa:
-
-"Täti oletko nähnyt minun karamelliani? Minä panin sen jonnekin, kun
-menin noille tädeille avaamaan ja nyt en minä sitä löydä."
-
-Rouva Burton viittasi harmistuneena Willylle ja tämä läksi nyrpeissään
-ja mumisten itsekseen tyytymättömänä. Sisäkkö kutsuttiin ja hame
-harsittiin kokoon väliaikaisesti. Oltiin jo nauramassa koko jutulle,
-kun keittiöstä kuului hirveää melua. Siinä oli hätähuutoja, kimakkaa
-torumista ja jotakin merkillistä ääntä, aivan kuin jotakin olisi
-paiskattu laattialle.
-
-Melu lisääntyi; keittiön portaista kuului epätasaista astuntaa ja
-vihdoin ilmestyi Toddy raahaten kaulanauhasta Terryä, jonka toisesta
-etujalasta lähtevän, venyvän siirappirihman päässä oli pannu täynnä
-siirappiseosta.
-
-"Minä ajattelin, että te oliti kiltimpi minulle, jot minä antaitin
-tille kajamellia", selitti Toddy. "Ja titte minä ajoin ten konttojiin
-ja pittin pannun ten kuonon alle, ja kätkin ten itte auttamaan itteään.
-Ja titte te pitti jalkanta --"
-
-Kertomuksen loppua ei esitetty sanoin vaan havainnollisesti, sillä
-Toddyn puhuessa potkasi koira äkäsesti takajalallaan ja siten
-Toddysta vapautuneena se syöksyi ovelle jättäen jälkiä kahleistaan
-pitkin vierashuoneen permantoa. Toddy kirkui ja koetti sitä tavottaa,
-astui siirappitahralle, huomasi tarttuneensa mattoon ja purskahti
-itkuun. Sillävälin vieraat tekivät lähtöä vieden mukanaan ainehistoa
-juorupuheisiin, jotka jo seuraavana päivänä tiesivät kertoa, että
-rouva Burton, ihmeellistä kyllä, salli poikien valmistaa karamelleja
-vierashuoneessa uudella matollaan.
-
-Willy söi osan karamelleistaan, ja Toddy maisteli hyvin ahkeraan
-kummankin valmisteita. Hänen oli hyvin vaikea saada enolle säästymään
-vähän maistiaisia. Ja kun hän tänä iltana polvistui valkeassa
-yöpaidassaan rukoilemaan iltarukoustaan, sanoi hän nyt kyllä
-tietävänsä, mitä tädit tarkottavat, kun he sanovat, että heillä on
-ollut oikein ihana päivä.
-
-
-
-
-XI LUKU.
-
-
-    "Matka kotiin käy,
-    Matka kotiin käy,
-    Matka kotiin käy
-    Siell'ei enää kuolemaa."
-
-lauloi Willy seuraavana aamuna niin, että eteiskäytävä kajahti, ja hän
-toisti säkeet niin moneen kertaan, että ne lopulta painuivat Toddyn
-mieleen. Tämä kysyi:
-
-"Willy, onko te totta?"
-
-"Mikä niin?"
-
-"No, te että ei kuole. Eikö pikku poikien tajvitte kuolla, kun ovat
-olleet vähän alkaa enon ja tädin luona?"
-
-"Tietysti heidän tarvitsee kuolla, mutta minä olen niin iloinen, kun
-olen keksinyt tuon laulun. Alkupuoli on totta ja se on kolme kertaa
-niin pitkä kuin loppupuoli, enkä minä osaa mitään muuta laulua, jossa
-puhuttaisiin kotiin menosta."
-
-"Tepä oli ikävää", valitti Toddy. "Minä luulin, että tinä puhuit totta.
-Minä en kotkaan tahdo multaa tilmilleni, että en voi kattoa taivaalle."
-
-"Älä huolehdi siitä, Toddy", sanoi Willy. "Kun sinä kuolet, niin sinun
-sielusi menee suoraa päätä taivaaseen, ja sinä voit katsoa pilvien läpi
-uusilla silmilläsi multaa, joka on peittävinään sinun vanhat silmäsi."
-
-"En minä tahdo uutia tilmiä", sanoi Toddy, "minulla on nytkin tajpeekti
-hyvät tilmät."
-
-"Mutta ajatteleppas, Toddy", puheli Willy. "Taivaallisiin silmiin
-ei tule pölyä, niitä ei tarvitse pestä eikä veturin savu niissä
-karvastele."
-
-"Eikö taivaatta titte tule tavua avonaititta junanikkunoitta titälle?"
-kysyi Toddy.
-
-"Ei tietystikään", sanoi Willy, "jos kaikki on niinkuin olla pitää. Ei
-taivaassa ole mitään junia; mitä enkelit tekisivät junilla, kun heillä
-on siivet!"
-
-"Minä tahtoitin, että vetujeja oliti olematta, vaikka minulla
-olitikin tuhannet tiivet", sanoi Toddy, "oliti niin hautka löyhytellä
-tiivillään, kun menee kuuman tunnelin läpi."
-
-"Ei taivaan tunnelit ole kuumia", selitti Willy, "kuumat tunnelit
-ovat ikäviä, eikä taivaassa ole mitään ikävää. Siellä ei taida olla
-ollenkaan tunneleita. Tai ehkä sentään. Voihan siellä olla aivan pieniä
-tunneleita, vain niin pitkiä, että lapset voivat ajaa ulos ja sisälle."
-
-"Mutta kuinka tiellä voi ajaa ulot ja titälle, kun ei ole vetujeita,
-jotka vetäitivät vaunuja."
-
-Willy mietti hetken ja vastasi lopuksi:
-
-"Niin, Tod, minä luulen, että raamattu ei siitä kerro mitään, vaikka
-siinä onkin niin paljon muuta. Isä sanoo, että on olemassa niin paljon
-asioita, joista Jumala ei anna ihmisille tietoa, kun ne eivät heihin
-kuulu, ja tämä on varmaankin juuri sellainen asia."
-
-"Tilloin taiti olla uteampia jaamattuja", sanoi Toddy. "Minä tahtoitin
-tietää monta atiaa."
-
-"Mutta olkoon kuinka hyvänsä", sanoi Willy, "me menemme tänään kotiin,
-ja se täyttää minut niin kokonaan, ettei ole tilaa pikku rippusellekaan
-taivasta. Kukahan tulee meitä noutamaan ja milloin me lähdemme.
-Mennäänpäs kysymään Harry enolta!"
-
-"Mennään vain! Tepä onkin hautkaa!" huudahti Toddy. "Minä olen
-miettinyt pääni puhki kuinka voitin päättä enon makuuhuoneeteen, ilman
-että hän minua tojuu. Mennään pian, ettei te vain jää."
-
-Pojat riensivät makuuhuoneen ovelle ja jyskyttivät sitä sekä käsin että
-jaloin.
-
-"Enkelien ilmestyminen", sanoi herra Burton, "ja ehdottomasti
-viimeinen."
-
-"Älä puhu siitä", sanoi rouva Burton. "Sitähän minä juuri unissani
-itkin, ja lähellä on itku nytkin."
-
-"Minua haluttaa antaa _heidän_ itkeä", sanoi talon herra
-kovasydämisesti. "Pesemisellä ja hankaamisella ei maalatusta puusta voi
-saada pikku kenkien jättämiä naarmuja pois."
-
-"Antaa heidän potkia mielensä mukaan", sanoi rouva Burton. "Pesuharjan
-kosketus ei tule koskaan loukkaamaan _sellaisia_ jälkiä. Voisin kulkea
-ympäri täällä kotona ja suudella kaikkea, mitä he ovat koskeneet."
-
-"Silloin saisit suudella viuluni koppaakin," sanoi herra Burton,
-"siinä on aivan selvä jälki Toddyn kengännaulasta. Muistat kaiketi
-syntymäpäivä-aamusi? Kirjoituspöydällä on suuri sinipunerva mustetahra,
-Toddyn työtä sekin. Olisi onnellista, jos suudelmasi voisi poistaa
-tahran, jota puuseppä pitää voittamattomana. Sitäpaitsi on heidän
-vuoteidensa kohdalla seinässä tahroja, pojat kun ovat maanneet
-poikittain vuoteissaan hieroen päitään seinäpaperiin."
-
-"Ne saavat jäädä siihen ikiajoiksi", sanoi rouva Burton.
-
-"Mitä? Sinun kauniiseen lempihuoneeseesiko?" kysyi herra Burton.
-
-Rouva Burtonin kasvoilla näkyi merkkejä kiivaasta sisäisestä
-taistelusta, mutta hän vastasi:
-
-"Voihan huonekaluja siirtää. Voihan tahrojen kohdalle panna
-siirtoseinän, huoneenhan voi kalustaa kuinka tahansa, mutta heidän
-herttaisten leikkiensä jälkiä ei saa hävittää."
-
-Tämä hellyyden ilmaus ei kuitenkaan tunkeutunut avaimenreiästä poikien
-korviin niin, että he olisivat sen kuullessaan vaienneet. He vain
-jatkoivat elämöimistä niin äänekkäästi, että rouva Burtonin itsensä
-lopuksi täytyi mennä avaamaan ovi.
-
-"Mehän täällä olemme", kuului Willyn tarpeeton selitys oven avautuessa.
-"Me tahdomme tietää, milloin lähdemme kotiin ja kuka tulee meitä
-hakemaan ja mitä me saamme läksiäisiksi. Me emme tahtoisi kukkia, isä
-ja äiti antavat meille aina kukkia, ja meillä on niitä kotona aivan
-tarpeeksi."
-
-"Hedelmäkakku oliti kaikkein pajatta", sanoi Toddy. "Te pytyy mielettä
-niin kauhean kauvan aikaa. Äiti kytyi kejjan itältä, muittiko hän
-hedelmäkakkua, jota tajjottiin jouva Birchin luona. Tilloin itä näytti
-kovin tujullitelta ja tanoi, ettei hän voinut titä kotkaan unohtaa.
-Mutta täti, etkö tinä laita jotakin ejikoiten hyvää juokaa, kun joku
-lähtee tinun luotati poit. Äiti tekee aina niin, hän tanoo, että täytyy
-työdä vahvatti, kun lähtee matkalle." (Matkaa Lawrencelta Burtonille oli
-vajaa neljännes kilometri.)
-
-"Kyllä saat oikein hyvän päivällisen, Toddy rakas", sanoi rouva Burton,
-"niin hyvän kuin täti vain voi valmistaa."
-
-"Ehkä oliti pajatta työdä lähtiäitaamiainen", ehdotti Toddy. "Me voimme
-olla kotona jo päivälliten aikaan."
-
-"Kyllä saat olla täällä niin kauvan, että sen ehdit syödä", vastasi
-rouva Burton.
-
-"Minä luulen, että isä on määrännyt kotona meitä varten kauhean hyvän
-päivällisen", sanoi Willy, "aivan niinkuin isä raamatussa teki, ja
-kuitenkin hän odotti kotiin vain yhtä poikaa. Meitä on sen sijaan
-kaksi. Sitäpaitsi _hän_ oli paha poika."
-
-"Mitähän raamatun kohtaa tuo poika nyt taas mahtanee väärinkäyttää",
-kysyi rouva Burton.
-
-"Alice täti ei tiedä, ketä sinä tarkotat, Willy, selitä tarkemmin,"
-sanoi herra Burton.
-
-"Minä tarkotan sitä poikaa, jolle hänen isänsä valmisti päivälliseksi
-oikein lihavaa vasikanlihaa", sanoi Willy. "_Minä_ en vain voi käsittää
-miksi se oli olevinaan niin mainio päivällinen."
-
-"Aina vain hullumpaa!" huokasi rouva Burton.
-
-"Kerro meille kaikki mitä siitä tiedät, poikaseni", sanoi herra Burton,
-"emme oikein pääse selville mitä kertomusta sinä ajat takaa."
-
-"Mutta ettekö te sitten lue raamattua," huudahti Willy. "Minä luulin,
-että kaikki _hänet_ tietäisivät. No, oli kerran poika, joka meni isänsä
-luokse ja pyysi, että isä antaisi hänelle heti kaikki, mitä hänen
-osalleen oli tuleva. Niin isä tekikin. Eikö hän ollutkin kiltti? Ja
-poika otti rahat ja läksi matkalle. Matkalla joutui hän kaikenlaisiin
-seikkailuihin. Tommy Bryan'in äidin vierashuoneessa on seinällä taulu,
-joka kuvaa näitä seikkailuja, mutta eivät ne ole ollenkaan mitään
-seikkailuja minun mielestäni. Hänen ympärillään on hirveän paljon
-tätejä, jotka ovat aivan kuin iso hanhiparvi. Mutta hänen täytyi
-maksaa seikkailuistaan hyvin paljon rahaa, ja hänellä oli niin paljon
-seikkailuja, että rahat aivan pian loppuivat. Miksi ei ihmisillä voi
-olla niin paljon rahaa, kuin mitä he tahtoisivat, Harry eno?"
-
-"Se on maailman pulmallisin kysymys", sanoi herra Burton. "Kysy jotain
-helpompaa!"
-
-"Mutta minäpät taan niin paljon jahaa kuin minä vain tahdon, kun minä
-tulen itokti", sanoi Toddy.
-
-"Ja kuinka luulet sen tapahtuvan?" kysyi herra Burton uteliaana.
-
-"Minä tulen entin oikein kiltikti ja titte minä jukoilen, että Jumala
-antaiti minulle jahaa", sanoi Toddy. "Mittähän Jumala täilyttää kaikkia
-hautkoja atioita, joita Hän antaa ihmitille, kun ihmitet niitä häneltä
-jukoilevat -- jahaa ja kaikenlaitta muuta!"
-
-"Tietysti taivaassa", sanoi Willy.
-
-"Onko Hänellä tiellä täättölaatikko ja lelukaappi?" kysyi Toddy.
-
-"Sh h-h!" kuiskasi rouva Burton pyytävästi.
-
-"Hänhän vain pukee sanoiksi sen, mitä aikaihmiset sisimmässään
-ajattelevat, rakkaani," sanoi Herra Burton. "Jatka, Willy."
-
-"Sitten hänen rahansa loppuivat kokonaan. Mutta hän ei voinut kirjottaa
-isälleen lisää saadakseen, sillä siinä maassa ei ollut postikonttoria.
-Ja hänen täytyi mennä palvelukseen, ja isäntä pani hänet hoitamaan
-sikoja ja hänen täytyi syödä samaa mitä siatkin söivät. Minä en
-varmasti tiedä söikö hänkin kaukalosta."
-
-"On ikävää, ettei sinulla tuossa kohdassa ole varmoja tietoja", sanoi
-herra Burton.
-
-"Eikö hän taanutkin leikkiä hiekatta aivan niinkuin tiat?" kysyi Toddy.
-"Hänen itäntä oli niin kaukana, ettei itä titä nähnyt eikä voinut tanoa
-hänelle: 'Älä tee niin?'"
-
-"Kyllä kait", vastasi Willy. "Mutta minä luulen, ettei häntä paljoa
-haluttanut hiekassa leikkiä, kun hänen täytyi syödä sikojen kanssa
-yhdessä. Niin, sitten, kun hän oli vähän aikaa ollut sikopaimenena, hän
-yht'äkkiä muisti, että hän kotona oli aina saanut syödä kyllikseen.
-Eivätkö pojat joka paikassa maailmassa ole samanlaisia, Harry eno?"
-
-"Luultavasti, läsnäolevaa seuraa lukuunottamatta", sanoi herra Burton.
-"Mutta kuinka tulit sitä juuri nyt ajatelleeksi?"
-
-"No, kun hän tahtoi mennä kotiin, kun hän ei voinut ryöstää sioilta
-niin paljon, että olisi tullut kylläiseksi, ja isä sanoo, että
-nälkä ajaa kotiin pikku pojat, jotka ovat jäljettömiin kadonneet,
-kun heidän äitinsä heitä etsii. Näin kävi pojan vieraassa maassa.
-Isä sanoo, ettei raamattu kerro mitään siitä pyysikö hän isäntää
-hankkimaan toisen sikopaimenen vai läksikö hän salaa. Monien vaivojen
-ja vastusten jälkeen hän tuli aivan lähelle kotiansa. Varmaankin hän
-oli hyvin häpeissään ja meni takatietä, sillä kuvassa, joka on minun
-raamatunhistoriassani hänen vaatteensa ovat kauhean rikkinäiset ja
-likaset. Ja kyllä kai hän odotti saavansa toria ja toivoi pääsevänsä
-salaa taka-ovesta sisälle ja kenenkään huomaamatta ylös omaan
-huoneeseensa."
-
-"Voi Harry!" huudahti rouva Burton, "tämähän on suorastaan kauheaa --
-suorastaan pyhän pilkkaamista!"
-
-"Kertomuksen sovelluttaminen pyhään tarkotukseenhan tässä vain on
-pyhää, rakkaani", sanoi herra Burton. "Ja voit olla vakuutettu, että
-poika huomaa missä raja kulkee. Toivoisin, että jumaluusopin tohtorit
-sen aina yhtä herkästi huomaisivat. Jatka, Willy!"
-
-"Niin, hän hiipi eteenpäin ja kun hän näki jonkun tutun, piiloutui
-hän puiden ja pensaiden taakse. Mutta yht'äkkiä hänen isänsä keksi
-hänet. Minä luulen, että isät voivat nähdä kauvemmas kuin muut ja
-että he jollakin lailla aavistavat, kun heidän poikansa tulevat, ja
-näyttää siltä, kuin he vain olisivat seisoneet heitä odottamassa. Ja
-sikopaimenen isä juoksi ulos ilman hattua -- niin on ainakin kuvassa --
-ja sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä ja puristi häntä niin lujasti,
-että hänen täytyi aivan vaikeroida, eikä -- --"
-
-"Eikä hän kytynyt, miten hän on niin tahjannut vaatteenta." sanoi Toddy.
-
-"Ei tietystikään", sanoi Willy. "Ja sikopaimen sanoi, että hän oli
-ollut paha poika ja hän luuli että hän tästedes saisi syödä keittiössä,
-mutta isä ei antanut. Hän puki hänet puhtaisiin vaatteisiin ja antoi
-hänelle uudet kengät ja pani sormuksen hänen sormeensa!"
-
-"Tojmuktet eivät maittu ollenkaan hyvälle", sanoi Toddy. "Kejjan minä
-nielatin tojmukten, eikä te maittunut millekään. Ja titte minun täytyi
-ottaa ilkeää lääkettä ja tojmut tuli ylöt aivan tamanlaitena kuin
-ennenkin."
-
-"Eihän hän saanut sormusta siksi että hän sen söisi, sinä tuhma
-poika", sanoi Willy. "Sormuksia käytetään vain sormia puristamaan ja
-ne ovat merkkinä siitä, että se joka sen antaa, tahtoo aina puristaa
-ja pitää kiinni siitä, jolle hän sen on antanut. Sitten he teurastivat
-kokonaisen vasikan -- sikopaimen oli niin hirveästi nälissään -- ja
-sitten he pitivät oikein hauskaa yhdessä. Ja kun sikopaimenen iso
-veikko kuuli mitä herkkuja veljelle valmistettiin tuli hänen mielensä
-pahaksi, sillä vaikka hän oli aina ollut hyvä poika, ei _hänen_
-ilokseen oltu koskaan valmistettu teepitojakaan. Mutta isä sanoi:
-'Älä ole pahoillasi, me olemme saaneet veljesi takaisin, ajatteleppas
-sitä poikaseni!' Mutta minun käy iso veli hirveästi sääliksi. Minä
-tiedän ihan miltä hänestä tuntui, sillä kun Tod on paha ja minä olen
-kiltti, ottaa isä Toddyn syliinsä ja puhuu hänelle ja syleilee häntä,
-ja minusta tuntuu niin ikävältä ja minä toivon, etten olisi ollut
-ollenkaan kiltti."
-
-"Ja mitä luulet pahan pojan äidin tehneen hänet nähdessään?" kysyi
-herra Burton.
-
-"Ei hän mitään tehnyt", sanoi Willy, "katsoi vain häneen niin
-surullisesti, että hän päätti, ettei koskaan eläessään enää ole paha ja
-senjälkeen hän asettui seisomaan äidin tuolin taakse ja katsoi kauvan
-äitiä seisten siten, että äiti ei voinut häntä nähdä."
-
-"Ja mitä luulet tämän kertomuksen tarkottavan, Willy?" kysyi rouva
-Burton päättäen vihdoinkin painaa pojan mieleen edes yhden tärkeän
-opetuksen.
-
-"Se tarkottaa sitä, että hyvät isät aina voivat nähdä, milloin heidän
-poikansa ovat oikein toden teolla häpeissään", sanoi Willy, "ja
-ymmärtävät, että on parasta olla oikein kiltti heille, ja että isät,
-jotka sitä _eivät_ voi nähdä eivätkä tee muuta kuin moittivat heitä,
-eivät ansaitse sitä iloa, että heidän poikansa tulevat takaisin."
-
-Rouva Burton hämmästyi, ja hänen miehensä nauroi partaansa tälle
-itsenäiselle raamatun kertomuksen sovelluttamiselle. Rouva Burton
-saavutti kuitenkin ennen pitkää tasapainonsa.
-
-"Etkö luule, että on tarkotus sen kautta opettaa meille jotakin
-Jumalasta?" hän kysyi.
-
-"Tietysti", sanoi Willy. "Hänhän on paras kaikista isistä, eikä kukaan
-osaa olla niin kiltti pahoille lapsilleen kuin Hän."
-
-"Niin, sitä juuri tahtoo kertomus meille opettaa", sanoi rouva Burton.
-
-"Mutta minä luulin, että kaikki tietäisivät, että Jumala on sellainen",
-sanoi Willy.
-
-"Jos kaikki sen olisivat tienneet, ei Jeesuksen olisi tarvinnut kertoa
-koko kertomusta", sanoi rouva Burton.
-
-"Kyllä kait nuo juutalaiset tarvitsivat sen moneenkin kertaan kuulla",
-sanoi Willy, "sillä ihmiset voivat usein olla hirveän häijyjä
-lapsillensa ja luulevat että Jumalakin on hirveän häijy ihmisille."
-
-"Ihmiset tarvitsevat vieläkin tuota kertomusta", jatkoi rouva Burton.
-"He kuuntelevat sitä mielellään ja he näkevät siitä kuinka hyvä Jumala
-tahtoo olla heille."
-
-"Kuuntelevatko he sitä mieluummin kuin ovat kilttejä omille lapsilleen?
-Silloin he ovat tuhmia", sanoi Willy. "Minä en tahtoisi, että minulla
-olisi sellainen isä ja äiti. He sanovat, että on tärkeämpää pitää
-huolta siitä mitä voi antaa, kuin siitä mitä ottaa vastaan. Eikä Harry
-eno ole vielä sanonut milloin me lähdemme kotiin ja kuka tulee meitä
-hakemaan."
-
-"Isä tulee teitä hakemaan heti kaupungista palattuansa", sanoi herra
-Burton. "Hänellä on teille varmaankin jotain sanottavaa, ennenkuin
-menette kotiin. Te ette vielä tiedä miten on käyttäydyttävä talossa,
-jossa on sairas äiti ja pikku lapsi."
-
-"Kyllä me sen tiedämme", sanoi Willy. "Meidän pitää istua aivan hiljaa
-ja katsella heitä koko ajan."
-
-"Joka toinen tahi kolmat minuutti me vain juoktemme heitä tuutelemaan",
-sanoi Toddy.
-
-"Ja taputtamaan heitä poskelle", sanoi Willy.
-
-"Ja panemaan heille jotakin oikein hyvää suuhun, niinkuin isä ja äiti
-tekevät meille, kun me olemme kipeitä", lisäsi hän vielä.
-
-"Ja toittamaan ja laulamaan heille", sanoi Toddy.
-
-"Ja antamaan heille lantteja", sanoi Willy.
-
-"Ja javittamaan heille heidän täättölaatikoitanta, niin että lantit
-kalitevat, niin kuin Willy teki minulle, kun minä olin niin kipeä etten
-titä itte voinut tehdä", sanoi Toddy syleillen veljeänsä kiihkeästi.
-
-"Ja siivoomaan huoneita", sanoi Willy.
-
-"Ja tuomaan heille titälle valmiita tavileipiä, niinkuin minä kejjan
-tein, kun Willy oli taijaana, että hän tai niillä vuoteella leikkiä",
-sanoi Toddy.
-
-"Ja tanssimaan heille", lisäsi Willy. "Pikku Phillie tuli siitä aina
-niin iloiseksi."
-
-"Ja naulaamaan tauluja teinille", sanoi Toddy. "Enon vinnillä me
-leikkelimme niin paljon kuvia, että meillä on niitä kokonaitia tuujia
-kääjöjä; ja titte tiellä on liimapullo --"
-
-"Frank Leslien Kuvalehden sotavihko!" huudahti herra Burton. "Kuinka
-ovat he voineet sen löytää? Kuinka harmillista!"
-
-"-- tiellä kotona itän huoneetta", jatkoi Toddy, "ja äidin huone on
-vaaleanpunainen, aivan kuin maalikijjani lehdet, ja kuvat ovat niin
-kauniit vaaleanpunatella pohjalla."
-
-"Ja tuo on lasten käsitys siitä, mitä on olla kiltti ja hyödyllinen!"
-huudahti rouva Burton. Sillävälin olivat pojat unohtaneet koko
-ympäristönsä riidellessään löytämänsä partaveitsen hiomahihnan
-omistusoikeudesta.
-
-"Niin", huokasi herra Burton, "eivätkä he hyvistä aikeistaan huolimatta
-ole täydellisyyttä likempänä kuin täysikasvaneet ihmiset monine hyvine
-lastenkasvatusperiaatteineen ja maailmanparannuspuuhineen."
-
-"Harry!" huudahti rouva Burton loukkaantuneena.
-
-"Ei mitään henkilökohtaisia viittauksia, rakkaani!" sanoi herra Burton
-nopeasti. "En tarkoittanut mitään sellaista. Sekä aikuiset että lapset
-tarkottavat hyvää. Erotus on vain siinä, että aikaihmiset eivät voi
-käsittää, miks'ei heidän ajatuksillensa ja aikeillensa anneta arvoa,
-kun sitävastoin vanhemmat ja opettajat mielellään leimaavat lasten
-epäonnistuneet tuumat suureksi synniksi. Moniko lapsi voisi teossa
-toteuttaa Willyn ja Toddyn herttaiset hyväätarkottavat aikeet ilman
-että he siitä saisivat selkäsaunan ja toria? Kuinka paljon onkaan
-olemassa lapsia, joissa kovalla kohtelulla on tukahdutettu paljon
-hyväsydämisyyttä, paljon hyviä taipumuksia ja paljon tosi kuntoa ja
-annettu heidän alimpien vaistojensa rehottaa rauhassa vain siksi, että
-ne aikaisemman lapsuuden aikana eivät ole niin helposti havaittavissa."
-
-"Kuinka sinä nyt saarnaat, Harry, kuinka _kauheasti_ sinä nyt
-saarnaat!" huudahti rouva Burton.
-
-"Kuinka niin?" kysyi herra Burton loukkaantuneena kuten useasti
-henkilöt, jotka elävät ajastaan edellä ja joita aikalaiset eivät
-senvuoksi kykene ymmärtämään.
-
-"Väittäessäsi, että lapsille on tehty niin paljon vääryyttä", sanoi
-rouva Burton.
-
-"Tietysti on pahasta puhuminen vaarallisempaa kuin se, että paha
-todella on olemassa", sanoi herra Burton ivallisesti.
-
-"Älä, rakkaani, puhu noin jyrkästi", sanoi rouva Burton, "sitä en ole
-suinkaan tarkottanut."
-
-Herra Burton puolustautui, ja ennen pitkää vallitsi rauha ja sopu hänen
-ja hänen vaimonsa välillä. Vaistomaisesti he kääntyivät katsomaan
-keskustelunsa aihetta, poikia. Nämä olivat kuitenkin tällä välin
-jäljettömiin hävinneet.
-
-"Nyt on heidän hätäkellonsa -- aamiaiskello -- varmaankin soinut",
-sanoi herra Burton. "Minäkin olen nälkäinen kuin susi. Lähtekäämme
-alakertaan katsomaan kuinka pitkälle pojat viidessä minuutissa jo ovat
-ehtineet."
-
-Ruokasalissa ei poikia ollut, ja sisäkkö lähetettiin heitä etsimään.
-Ateriaan käytiin käsiksi, vihdoin se lopetettiinkin, mutta poikia ei
-vain kuulunut.
-
-"Voit pyytää keittäjätärtä valmistamaan heille jotain lisää", ehdotti
-herra Burton noustessaan pöydästä. "Pikku poikien ruokahalu kasvaa
-suunnattomasti korkoa korolle sitä mukaa kuin aikaa kuluu tavallisesta
-ruoka-ajasta."
-
-Rouva Burton noudatti miehensä kehotusta. Niin kului häneltä runsas
-tunti talousaskareissa. Kun pojat eivät silloinkaan vielä olleet
-palanneet, läksi hän ulos heitä etsimään.
-
-Otaksuen, etteivät pojat olleet malttaneet mieltänsä, vaan menneet
-suoraan kotiinsa läksi hän kälynsä luo ja kysyi uskolliselta Mikeltä
-poikia.
-
-"Eikös paha!" vastasi Mike. "Kyllä siinä silmät menevät kieroiksi kun
-heitä etsii. Ei heitä täällä ole."
-
-"Pelkään, että he ovat jonnekin eksyneet!" huudahti rouva Burton.
-
-Mike rähähti äänekkääseen nauruun ja koettaen tukahduttaa
-ilonpurkaustaan ähkimällä ja nieleskelemällä hän sai sanotuksi:
-
-"Anteeksi rouva, mutta en sille mitään mahtanut -- niin totta kuin
-pyhä äiti on taivaassa, minä en sille mitään mahtanut -- ettäkö pojat
-eksyisivät. Voikos henki tai lintu hävitä? Joka paikasta, missä ovat
-ennen olleet, he kyllä löytävät kotiin, ja jos he ovat jossakin, missä
-eivät ennen ole olleet, he ovat olevinaan niinkuin ennen olisivat
-siellä olleet ja tulevat oikopäätä kotiin. Olkaa aivan surutta
-päivällisiin asti ja saattepas nähdä, että siihen mennessä kaikki
-selviää. Eksyneet!"
-
-Mike purskahti taas leveään nauruun ja hävisi talliin sitä
-peittääkseen. Rouva Burton palasi rauhottuneena kotiinsa.
-
-Aika kului. Tuli aamiaispäivällisen aika, mutta poikien paikat
-pöydässä pysyivät yhä tyhjinä. Tuska valtasi jälleen rouva Burtonin ja
-hän kiiruhti taas Miken turviin ja rukoili että tämä läksisi poikia
-etsimään. Parin ikävännäköisen kulkurin näkeminen tiellä johdatti
-Charley Rossin rouva Burtonin mieleen ja nosti epätoivon kyyneleitä
-hänen silmiinsä. Ja kun tyynistä tyynin Mike kuuli, etteivät lapset
-olleet syöneet mitään koko päivänä, hätääntyi hänkin ja hyppäsi
-tulisella kiireellä hevosen selkään.
-
-"Minne nyt ensiksi lähdet, Mike?" kysyi rouva Burton.
-
-"Perhanaakos minä tiedän", huusi Mike vastaan, "mutta minä löydän
-heidät varmasti, kaikki taivaan pyhät minua siihen auttakoot!"
-
-Mike lähti täyttä neliä ratsastamaan, ja rouva Burton palasi viipymättä
-kotiin peljäten, että hälinä voisi kuulua sairaan huoneeseen. Hän
-lähetti keittäjättären kulkemaan toista tietä, sisäkön toista; itse
-kääntyi hän kolmannelle. Sillävälin Mike tarkasti makeiskaupan, koulun,
-kaikki sillat ja erinäisiä muita poikien lempipaikkoja.
-
-Rouva Burton astui rosoiselle, sankkaa metsää kasvavalle kalliolle
-johtavaa tietä. (Kalliota sanottiin kohteliaisuudesta vuoreksi). Hän
-pysähtyi usein huhuilemaan ja kuuntelemaan sekä poikkesi lukemattomia
-kertoja tieltä tarkastelemaan erinäisiä epäselvästi näkyviä esineitä --
-pensaita ja kantoja -- toivoen jo tavanneensa etsimänsä pojat. Täten
-hän viipyi vähintään kaksi tuntia matkalla, johon tavallisissa oloissa
-tarvittiin vain tunti. Yht'äkkiä hän näki edessään tiellä tutun olennon
-vetämässä perässään suurta vihreää oksaa.
-
-"Willy!" hän huudahti juosten poikaa vastaan. Pikku olento kääntyi,
-ja rouva Burton kauhistui nähdessään surkeannäköiset kasvot, joiden
-kalpeutta vastaan tuijottavat silmät, punaiset, pullistuneet sieramet
-ja pöhöttyneet huulet olivat kerrassaan kauhistuttavat. Ja oksan
-päällä, itseään suonenvedontapaisesti toisella kädellään latvapuolesta
-kiinni pidellen, toisella jotakin vihreää ja rypistynyttä rutistaen
-makasi Toddy kiireestä kantapäähän paksun pölyn peittämänä.
-
-"Oh! Mitä on tapahtunut?" huudahti rouva Burton.
-
-Toddy katsahti ylös ja alkoi selittää.
-
-"Minä olen haavottunut totamiet ja minua viedään tellaiteen paikkaan,
-jotta minua ei voida ampua, aivan niinkuin todattakin tehdään."
-
-Mutta Willy vaipui itkien maahan.
-
-"Mikä teidän on,?" kysyi rouva Burton polvistuen ja ottaen Toddyn
-syliinsä. Toddy vain murahti vastaan:
-
-"Oh!"
-
-"Rakkahin Willy!" huudahti rouva Burton laskien Toddyn maahan ja
-kiiruhtaen Willyn luokse, "mitä on tapahtunut? Kerro pian!"
-
-Willy avasi suunsa ja silmänsä vastahakoisesti ja vastasi hyvin
-heikolla äänellä:
-
-"Odota, kunnes tulen henkiin, sitten kyllä kerron sinulle. Nyt ei minun
-sisässäni ole montaakaan sanaa -- ne ovat kaikki karanneet, minä olen
-niin väsynyt, ja oh --"
-
-Willy ummisti taas silmänsä. Rouva Burton nosti hänet hellävaroen
-syliinsä, istuutui isolle kivelle, tuuditti häntä edestakaisin ja itki.
-Sillävälin oli Toddy käännähtänyt vatsalleen ja katseli nyt ilmeisellä
-tyytyväisyydellä edessään olevaa näkyä. Sitten hän sanoi:
-
-"Täti, minutta on niin kovin hautkaa olla haavottunut totamiet!"
-
-Vähitellen Willy tointui. Hän kiersi kätensä tädin kaulaan ja sanoi:
-
-"Kuinka hirveää se oli, täti!"
-
-"Kerrohan nyt kaikki, poikaseni", sanoi rouva Burton, "koskapa näyt
-olevan noin virkeä. Missä olette olleet koko päivän? Täti on ollut niin
-kovin huolissaan tähtenne."
-
-"Niin, näetkös", sanoi Willy. "Me tahdoimme tehdä sinulle jotain oikein
-hauskaa ennenkuin me lähdemme kotiin, sillä sinä olet ollut meille niin
-kiltti. Kun me siitä Toddyn kanssa puhuimme, emme keksineet mitään
-ikävää, mitä sinä olisit meille tehnyt, vaikka varmaan sinä joskus
-sitäkin olet tehnyt. Mutta me emme ainakaan sillä kerralla muistaneet
-yhtään ainoaa ikävää kertaa."
-
-"Muuta kuin että tinä niin kauhean utein tanot: 'Ei taa!'" huomautti
-Toddy.
-
-"Niin!" sanoi Willy. "Tod muisti _tuon_ kyllä, mutta me ajattelimme,
-ettei sinun sitä enää ehkä tarvitse meille sanoa. Eikä meistä voinut
-mikään olla sen hauskempaa, kuin antaa sinulle _villejä_ kukkia,
-jokainenhan voi saada _kesyjä_ kukkia. Ja me arvelimme, että me
-ehtisimme hakea ne ennen aamiaista, jos me pitäisimme oikein kiirettä.
-Ja niin me tulimme suoraan vuoren juurelle, mutta ei siellä ollut
-mitään kukkia -- ne eivät varmaankaan olleet vielä hereillä, tai ne
-olivat menneet nukkumaan. Sitten me emme tienneet mitä tehdä."
-
-"Muuta kuin tuoda tinulle jälttää", sanoi Toddy.
-
-"Niin", sanoi Willy. "Mutta jälttä on vain syötäväksi eikä
-katseltavaksi, ja me tahdoimme antaa sinulle jotakin, jota
-katsellessasi sinä ainakin muutaman päivän meitä muistaisit."
-
-"Ja aivan äkkiä minä tanoin: 'Tananjalkoja!'" sanoi Toddy.
-
-"Niin, Tod sanoi sen ensiksi, mutta minä _ajattelin_ sitä aivan samassa
-hetkessä. Näetkö täti kuinka kauniit ne ovat tuolla kallion kolossa",
-sanoi Willy.
-
-Rouva Burton katsahti osotettuun suuntaan ja kauhistui. Särmikäs
-kallionkieleke kohosi sata jalkaa hänen päänsä yli korkeuteen, ja
-jokaisessa halkeamassa varjostivat erinomaisen kauniit sananjalat
-rauhallisilla lehtikimpuillaan kallion kylmää harmautta.
-
-"Ei se ollut tämä paikka", sanoi Willy. "Se oli vähän ylempänä, tuolla
-toisella puolella, missä kallioseinät eivät ole niin jyrkät, mutta
-kuitenkin hyvin vaivalloiset kiivetä. Me menimme tästä ensiksi ylös."
-
-"Oi teitä kauheita lapsia!" huudatti rouva Burton painaen Willyä
-kiihkeästi rintaansa vastaan. "Kaksi pienokaista kiipeämässä ylös
-tällaisesta pahasta kohdasta! Kun näen enon tuosta kiipeävän, tunnen jo
-itseni onnettomaksi."
-
-"Kun me kiipeämme vuojia, emme ole pienokaitia vaan _miehiä_", vakuutti
-Toddy.
-
-"Niin", jatkoi Willy, "me löysimme niin paljon sananjalkoja, ja
-tuupimme toinen toisiamme aina kun näimme korkeammalla kauniimpia.
-Miksi korkealla olevat asiat aina tuntuvat niin kovin kauniilta, täti?"
-
-"Minä tiedän!" sanoi Toddy.
-
-"No, annappas meidänkin kuulla", pyysi rouva Burton.
-
-"Tikti että ne ovat lähempänä taivatta", sanoi Toddy. "Kejjo eteenpäin,
-minuttakin on niin hautka kuunnella!"
-
-"Lopuksi me tulimme tasaiselle paikalle, josta ylöspäin taas oli aivan
-jyrkkää. Ja siellä ylhäällä oli niin hirveän kauniita sananjalkoja",
-jatkoi Willy.
-
-"Ja _minä_ lähdin edeltä kapuamaan", sanoi Toddy.
-
-"Niin sinä läksitkin, rakas pikku ressu", sanoi Willy tuota pikaa
-veljeään suudellen. "Minä sanoin kyllä, etten uskonut toisten
-sananjalkojen olevan toisia kauniimpia, mutta hän sanoi vain: 'Jumala
-laittaa kyllä tätiä varten muutamia kauniimpia', ja hän mennä vilisti
-ylös kuin hämähäkki."
-
-"Ja minä päätin entikti ylöt", sanoi Toddy.
-
-"Totta kait sinä pääsit", sanoi Willy. "Enhän minä yrittänytkään
-mukaan. Sitten Tod rupesi kiskomaan sananjalkaa maasta selin minuun
-ja sitten minä vain näin kuinka hän makasi kyljellään ilmassa tyhjää
-allaan. Sitten hän huusi."
-
-"Niin kuin minä putotin tuojaan kivikataan", selitti Toddy. "Mutta
-minä en hukannut tananjalkoja, tättä ne ovat", lisäsi hän ojentaen
-tätiä kohden jotakin lakastunutta ja kokoonpuristettua, joka ilmeisesti
-kerran oli ollut sananjalka. Nähdessään tämän pani täti Willyn kivelle
-ja riensi Toddyn luo, piilotti kuihtuneen sananjalan povelleen ja
-suuteli kiihkeästi lahjan antajaa.
-
-"Pidä minua vielä vähän aikaa sylissä", sanoi Willy. "En minä vielä ole
-aivan terve."
-
-"Mitä _sinä_ sitten teit?" kysyi rouva Burton nostaen Willyn taas
-syliinsä.
-
-"Kun Tod yhä vain huusi eikä voinut kävellä niin minä autoin hänet
-tielle ja kun hän ei sittenkään vielä voinut kävellä --", Rouva Burton
-meni jälleen Toddyn luo ja tunnusteli ja tutki hänen sääriänsä, mutta
-ei voinut löytää yhtään katkennutta luuta.
-
-"Kipu on tääjen alapäättä ja jalan yläpäättä", sanoi Toddy, joka oli
-nyrjäyttänyt jalkansa.
-
-"Ja hän huusi vain: 'I-tää, ja äi-tii' niin hirveän surullisella
-äänellä", jatkoi Willy. "Ja se oli minusta niin kauheaa. Ja minä
-katsoin tietä ylös, mutta siellä ei näkynyt ketään, sitten tietä
-alas, mutta ei sielläkään näkynyt ketään ja sitten minä kurkistin
-vuorenjyrkännettä alas, ja kun minä en sielläkään nähnyt ketään, olin
-minä aivan neuvoton. Enhän minä voinut mennä kotiin sanaa viemään,
-kun pikku sairas veikko olisi jäänyt yksin. Sitten minulle muistui
-mieleen isän kertomus siitä kuinka hän joskus oli nähnyt haavoittuneita
-sotamiehiä kuljetettavan, kun ei ollut vaunuja. Minä rupesin kiskomaan
-puusta oksaa, jolla sitten voisin Toddya kuljettaa."
-
-"Et suinkaan tahdo väittää, että olet saanut aivan yksin irti tuon ison
-oksan, Willy?" huudahti rouva Burton.
-
-"En -- en tahdokaan", sanoi Willy viivytellen. "Koetin kiskoa
-useammasta puusta, mutta oksat eivät vain tahtoneet irtaantua. Sitten
-minä muistin jotakin ja lankesin polvilleni aivan puun juurelle ja
-kerroin Jumalalle kaikki ja sanoin Hänelle, etten minä uskonut, että
-Hän antaisi pikku sairaan Tod raukan maata siinä koko päivää ja pyysin
-Häntä auttamaan minua, että saisin oksan katkeamaan, niin että sillä
-sitten voisin kuljettaa Toddyn kotiin. Ja kun minä sitten nousin ylös,
-oli minulla voimia kuin neljälläkymmenellätuhannella hevosella. Minusta
-tuntui aivan kuin olisin nyt tullut ilman Jumalankin apua toimeen. Ja
-kun minä sitten vain kerran riuhtasin oksasta, antoi se myöten. Sitten
-minä panin Toddyn oksalle makaamaan ja vedin häntä. Mutta kyllä se oli
-raskasta!"
-
-"Hautkaahan te vain oli", sanoi Toddy, "paitti tilloin, kun tiellä oli
-kivi, joka juuji tattui kipeään paikkaan!"
-
-"Minä vedin tien pehmeimmällä kohdalla", sanoi Willy, "aina kun
-vain voin, mutta väliin ei koko tiellä ollut pehmeää paikkaa. Ja
-joku jyskytti minun sisässäni niin kauheasti -- kai se oli se pieni
-sydän-veturi. En voinut levähtämättä kävellä kuin kymmenen askelta. Ja
-sitten Tod lopetti itkemästä ja sanoi, että hänen oli nälkä ja silloin
-minun heti muistui mieleen, että minäkin olin nälissäni."
-
-"Mutta tananjalkoja me emme hukanneet", sanoi Toddy.
-
-Rouva Burton otti aarteen poveltansa ja suuteli sitä.
-
-"Pidätkö sinä siitä oikein paljon, täti, pidätkö? Silloin ei ole mitään
-hätää. Silloin emme me, Tod ja minä, ollenkaan välitä kivusta ja
-vaivoista, emmehän Tod?" sanoi Willy.
-
-"Emme toki", sanoi Toddy, "kun taa leikkiä haavottunutta totamiettä ja
-kotona tamalla kejtaa taa päivällittä ja aamiaitta."
-
-"Kotiin pääsette kumpikin vaivatta", sanoi rouva Burton. "Istukaa ja
-odottakaa vain kaikessa rauhassa, minä lähetän hevosen teitä hakemaan."
-
-"Voi, kuinka hauskaa, eikö olekin hauskaa, Tod. Onko hauskaa, että
-satutit itsesi? Mutta onko sinulla pähkinöitä taskussasi, täti?" uteli
-Willy.
-
-"Kuinka minulla niitä olisi!" sanoi rouva Burton hetkeksi
-kärsivällisyytensä kadottaen.
-
-"Niin, minä vain luulin, että sinulla olisi. Isällä on aina mukana
-pähkinöitä, lähtiessään meitä etsimään, kun olemme viipyneet hyvin
-kauvan aikaa kotoa poissa", sanoi Willy.
-
-Äkkiä kuului alhaalta tieltä kavioiden kapsetta.
-
-"Luultavasti se on Mike", sanoi rouva Burton. "Hän läksi ratsain teitä
-hakemaan."
-
-"Luultavasti se on isä", sanoi Willy. "Isä tulee aina silloin, kun me
-häntä eniten tarvitsemme."
-
-"Ja hänellä on varmaankin pähkinöitä muattaan", huomautti Toddy.
-
-Kavioiden kapse lähestyi, mutta hidastuvassa tahdissa, ja lopuksi
-tienkäänteestä ilmestyi kuin ilmestyikin Tom Lawrence ratsain, vanha
-eväsreppu ja leili olan yli heitettyinä.
-
-"Isä!" huusivat pojat, "eläköön!" Tom Lawrence heilutti lakkiaan, ja
-Toddy huudahti: "Hänellä on pähkinöitä, kotka laukku on mukana!" Isä
-pidätti hevosensa ja hyppäsi alas satulasta.
-
-Willy karkasi hänen syliinsä ja Toddy huusi:
-
-"Itä, eikö olekin pitkä aika tiitä kuin viimekti näit haavoittuneen
-totamiehen?"
-
-Sitten Toddy pantiin satulaan ja Willy hänen taakseen, ja kun eväsreppu
-avattiin, löytyi sieltä voileipiä, ja pojat koettivat juoda lekkeristä,
-mutta kaatoivat suuren osan vedestä päälleen. Tom talutti varovasti
-hevosta ja toisella puolen astui rouva Burton kädellään kannattaen
-Toddyn nyrjähtynyttä jalkaa, ettei se pääsisi satulaan koskemaan.
-Hän ei väistynyt tuumakaan keskitien paksusta pölystä, vaikka heitä
-vastaan tiellä tulikin useita hänen hienoimpia tuttujaan. Ja aivan
-kuten varttuneempienkin usein käy, nuo pikku sankarit unohtivat äkkiä,
-että olivat olleet sankarillisia, ja he rupattelivat vallattomasti
-kuten iloiset lapset ainakin. Seurue kulki kiertotietä, jottei kukaan
-heitä näkisi ja rientäisi kertomaan rouva Lawrencelle, että jotakin
-oli tapahtunut. Poikia varoitettiin vakavasti, etteivät äidille mitään
-kertoisi, ennenkuin isä oli ehtinyt häntä siihen valmistaa. Isä kantoi
-sitten molemmat pojat äitiä suutelemaan; ja kun he olivat riisuutuneet
-ja pujahtaneet vuoteisiinsa, toi hoitajatar pikku siskon poikien
-huoneeseen ja pani hänet hetkeksi poikien väliin makaamaan näiden
-suureksi iloksi, eikä iltatoimituksista tahtonut tulla loppua, kun
-poikain samalla kertaa piti näytellä sekä vanhempain että lasten osaa.
-Willy lankesi sitten polvilleen ja rukoili:
-
-"Rakas Jumala, me olemme hirveän iloisia siitä, että taas olemme
-kotona, sillä ei kukaan voi olla meille niin kiltti kuin isä ja äiti
-ovat, etkä voi käsittää kuinka iloinen minä olen, kun sain voimia
-kiskoa oksan puusta irti; ja siunaa rakasta Alice tätiä siitä, että
-hän löysi meidät ja siunaa Mikeä siitä, että hän etsi meitä ja oli
-pahoillaan, kun ei meitä löytänyt ja suo, että kaikkien pikku poikien
-isät ovat juuri sellaiset kuin _meidän_ isämme on, että he tulevat
-heidän luokseen aina kun he häntä tarvitsevat, aivan niinkuin -- Sinä.
-Amen!"
-
-Toddy ummisti silmänsä ja sanoi:
-
-"Jakat Jumala, älä vain unohda, että minä kejkitin entikti ylöt
-vuojelle. Amen!"
-
-
-
-
-XII LUKU.
-
-
-Pari viikkoa myöhemmin oli pieni perheseura koolla Lawrencien kodissa.
-Mitään varsinaisia kutsuja ei oltu haluttu järjestää täksi päiväksi,
-jolloin rouva Lawrence kuukauden päiviin ensimmäistä kertaa saapui
-päivällispöytään. Burtonit olivat kutsutut kaikessa hiljaisuudessa
-tätä merkkitapausta viettämään ja iloitsivat siitä suuresti. Pojat,
-joille päivän kunniaksi oli annettu lupa istua pöydässä, rupattelivat
-niin äänekkäästi, ettei kukaan muu tahtonut saada ääntänsä kuuluville.
-Loppujen lopuksi he eivät millään keinoin enää voineet pitkittää
-makuullemenovalmistuksia; he olivat suudelleetkin vanhempiansa
-ja vieraita jo kolmasti: ensimmäisen kerran tavalliseen tapaan
-jäähyväisiksi, toisen kerran varmuuden vuoksi ja kolmannen kerran
-ollakseen vakuutettuja siitä, ettei kukaan ollut unohtunut. Ylhäältä
-kuuluvat poikain pyynnöt ja kysymykset keskeyttivät tuon tuostakin
-alhaalla olevien keskustelun, mutta kun Lawrence henkilökohtaisesti
-meni yläkertaan vastatakseen viimeiseen kysymykseen, tapasi hän pojat
-sikeässä unessa. Senjälkeen molemmat perheet voivat rauhassa antautua
-tuohon välittömään, herttaiseen seurusteluun, joka on tavallista
-läheisten, kauvan erossa olleiden ystävien kesken. He puhelivat
-paljosta, mitä maailmassa oli tapahtunut, paljosta, mitä ei ollut
-tapahtunut vaikka olisi pitänyt, -- tähän seikkaan olivat syynä
-henkilöt, jotka ajattelivat asioista toisin kuin he itse; he lauloivat,
-soittivat, lueskelivat ääneen, puhelivat taiteesta ja vanhoista
-tauluista, kunnes rouva Lawrence muutti keskusteluaiheen luvaten
-korvata Burtonien tuolin, jonka lapset Terryn avustuksella olivat
-rikkoneet.
-
-"Se ei tule kysymykseenkään", sanoi rouva Burton, "pidä vain silmällä,
-etteivät nuo rakkaat pikku velikullat pääse tekemään tuollaisia
-kepposia sellaiselle, joka ei satu heistä niin pitämään kuin minä.
-Annan heille sydämestäni anteeksi."
-
-"Et suinkaan voi kuvitellakaan, että he saattoivat edeltäkäsin laskea,
-mitä seurauksia tulisi, jos he sitoisivat Terryn tuolin jalkaan
-kiinni?" kysyi rouva Lawrence.
-
-"Luonnollisesti en!" huudahti rouva Burton, "mutta joka tapauksessa he
-sitoivat Terryn tuoliin. Mitä olisikaan mahdettu ajatella, jos se olisi
-tapahtunut jossakin muualla, jonkun luona, joka ei olisi ollut poikiin
-niin kiintynyt!"
-
-"Hän tarkottaa, että vieraat ihmiset olisivat voineet uskoa sinun
-poikiesi olevan pikku lurjuksia, Nell", sanoi herra Burton sisarelleen.
-
-"Vieraat ihmiset eivät voi tuntea toisten ihmisten lapsia", sanoi
-rouva Lawrence arvokkaasti, "eikä heidän pitäisi senvuoksi lainkaan
-sekaantua näiden puuhiin, vielä vähemmän lausua näistä arvostelujaan.
-Ei kukaan arvostele lapsia sen mukaan mitä he ovat, vaan sen mukaan,
-miten paljon heistä on häiriötä. Muutamia verettömiä nukkeja -- he
-ovat melkein tylsämielisiä, pikku raukat -- pidetään lapsuudessaan
-aivan esikuvaksi kelpaavina vain siksi, etteivät koskaan tee mitään
-tavallisuudesta poikkeavaa. Mitä huolivat ihmiset niistä hyvistä ja
-suloisista asioista, jotka noilta avuttomilta, melkein sieluttomilta
-pikku olennoilta jäävät tekemättä?"
-
-"Mutta tuon mielenpurkauksen sinä olet itse aiheuttanut, Alice rouva",
-sanoi herra Burton vaimollensa. "Parempi on kohdata naaraskarhu, jolta
-pennut on ryöstetty kuin äiti, jonka lapsista on lausunut arvostelujaan
-joku muu kuin hän itse."
-
-"_Minä_ siihen syypää!" huudahti rouva Burton. "Tahdotaanko selittää
-minun harmiton huomautukseni hyökkäykseksi, joka loukkaa _jokaista_
-naista. Sinä olet sitäpaitsi käyttänyt väärin raamattua vain
-esittääksesi asian pahempana kuin mitä se itse asiassa on. Ellen
-erehdy, niin sananlasku naaraskarhusta ja sen pennuista sisältää
-jotain hullusta ja hänen hulluudestaan. Tahdotko tehdä näin loukkaavia
-salaviittauksia sisarestasi ja hänen lemmikeistään?"
-
-Mutta mitkään pilapuheet eivät voineet saada rouva Lawrencea
-karkottamaan mielestään ajatusta, että hänen kälynsä silotettuun
-lausuntoon oli kätketty joku huomautus ja siksi hän jatkoi:
-
-"Olen hirveän pahoillani, kun minun täytyi lähettää heidät teille,
-mutta en keksinyt muutakaan keinoa. Toivon, että Tom olisi voinut olla
-kotona koko ajan pitämässä heistä huolta ja toivon, että kun kerran
-kuolemme he pian seuraavat meitä -- ei mikään ole niin hirveätä kuin
-ajatella, että joku toinen lakkaamatta käsittää väärin eloonjääneitä
-pienokaisia ja saa heidän rakkaat vilpittömät sydämensä paatuneiksi
-ja koviksi juuri kun heitä pitäisi kohdella mitä kärsivällisimmin ja
-hellimmin."
-
-"No mutta Helena!" huudahti rouva Lawrence kääntäen tuolinsa niin,
-että voi tarttua rouva Lawrencea käteen. "Voisin vaikka kuolla lasten
-puolesta, jos se heitä hyödyttäisi!"
-
-"Uskon sinua, rakas ystävä", sanoi rouva Lawrence jälleen rauhottuen
-ja vähän häveten äskeistä kiihtymystään, "mutta sinä et sitä täysin
-ymmärrä -- kerran sen vielä ymmärrät. Lapset tuottavat minulle ennemmän
-vaivaa kuin kenellekään muulle. Mutta se ei ole heidän vikansa, minä
-tiedän sen ja voin sen kestää. Olen varma, ettei kukaan muu voi sitä
-tehdä. Kuinka halveksinkaan ihmisiä, jotka loukkaantuvat harmittomista
-kepposista."
-
-"Miten on sitten yleensä meneteltävä lasten suhteen?" kysyi rouva
-Burton.
-
-"Heidät on pidettävä kotona", sanoi rouva Lawrence, "pidettävä isän ja
-äidin silmäin alla siksi kunnes ovat tarpeeksi kehittyneitä pitääkseen
-huolta itsestään. Tätä aikaa ei pidä antaa vanhempain kärsimättömyyden
-määrätä, enempää kuin niidenkään, joiden on lapsista huolta pidettävä."
-
-"Älä säikähdä, Alice", sanoi Tom. "Helenalla oli jo näitä mielipiteitä
-ennenkuin hänellä oli omia poikia puolustettavana -- ne ovat
-yleispäteviä."
-
-"Ne eivät ole ainakaan muodostuneet lasteni onnellisista kokemuksista
-maailman parhaimman sedän ja tädin luona", sanoi rouva Lawrence
-hyväillen kälynsä kättä.
-
-"Kuulisitpa vain poikien ylistävän teitä molempia niin et voisi
-vastustaa, vaan rupeaisit kuvittelemaan olevasi luotu lastenkodin
-johtajaksi."
-
-"Taivas valjetkoon!" huudahti rouva Burton, ja tästä oli välittömänä
-seurauksena, että rouva Lawrence yritti vetää kätensä pois. "Täällä on
-vain kaksi lasta talossa --"
-
-"Kolme", oikaisi rouva Lawrence heti.
-
-"Oi suo anteeksi, mitä sanoinkaan!" huudahti rouva Burton. "Niin,
-täällä on vain kolme lasta talossa, ja niistä ei vielä lastenkotia
-muodosteta. Sitäpaitsi tunnen etten kykene hoitamaan ainoatakaan lasta
-jos en tunne häntä hyvin ja sydämestäni häntä rakasta."
-
-"Onko mahdollista, että niin lyhyessä ajassa voi noin paljon oppia?"
-huudahti Tom Lawrence. "Harry veikko, salli minun sinua onnitella!"
-
-"Senkö johdosta, että hän on niin hyvin onnistunut minua
-kasvattaessaan?" kysyi rouva Burton suuttumusta teeskennellen.
-
-"Sen johdosta, että hän on niin viisaasti vaimon itselleen valinnut --
-tahi, että hän löysi armon siellä, missä avioliitot määrätään", sanoi
-Tom.
-
-"Ei Harry minua ensinkään valinnut", sanoi rouva Burton. "Wiliy teki
-sen hänen puolestaan; kait se sitten oli taivaassa säädetty. Mutta
-saanko kysyä, mitä laatua äkkiä saavuttamani kokemukset ovat? Olisin
-iloinen huomatessani, että voisin ajatella tuota poikien kanssa
-elämääni aikaa muutoinkin kuin syvästi nöyryytettynä. Samana hetkenä,
-kun he saapuivat, astuin minä alas 'Nöyryytyksen Laaksoon', ja siitä
-lähtien olen sieltä tuskin hetkeksikään päässyt pois."
-
-"Ellen pelkäisi itseäni epäiltävän siitä, että haluan paiskata
-ihmisille siveysohjeita vasten kasvoja, tahtoisin väittää, että tuo
-samainen 'Nöyryytyksen Laaksossa' vaeltaminen on kehittävää", vastasi
-Tom. "Mutta moralisoiminen sikseen -- sinä olet tehnyt huomion, ettei
-lapsia voi hoitaa heitä ensin rakastamatta, ja että rakastavinkin sydän
-saa tottua kantamaan suruja erehdysten ja laiminlyöntien vuoksi."
-
-"Puhumattakaan siitä, että tuo sama seikka saa isän hiukset
-harvenemaan", sanoi herra Burton.
-
-"Sellaista en ota lukuun, ennenkuin olen saavuttanut
-kuudennenkymmenennen ikävuoteni", sanoi Tom.
-
-"Olen tullut siihen tulokseen, että rakkaus on ehdottomasti
-välttämätöntä", sanoi rouva Burton, "mutta tunnustan, etten voi
-käsittää miksi rakkaus vaatii, että minua poljetaan ja mairitellaan ja
-että minulta riistetään kaikki arvovalta omassa kodissani, että minut
-saadaan suostumaan kaikkeen, todellakin --."
-
-"Siihenkin olet tehnyt itsesi syypääksi", kuiskasi herra Burton
-vaimollensa. Helena Lawrencen posket alkoivat hehkua, ja tämä äitien
-esikuva vastasi:
-
-"Kadottaako kaikkien meidän Isämme arvovaltansa salliessaan meidän
-kulkea omia lapsellisia teitämme, kun emme ymmärrä parempaa. Jokaista
-myönnytystä seuraa kehittyminen lasten puolella, jos nämä ovat
-rehellisiä; elleivät he sitä ole niin tuntuu minusta, ettei myönnytystä
-ole tehtykään. Mutta minun lapseni ovat rehellisiä."
-
-Rouva Burtonin huulet avautuivat ja sen nähdessään hänen miehensä
-kuiskasi:
-
-"Et saa!"
-
-Oli hetken, parin hiljaisuus ja sitten rouva Burton kysyi:
-
-"Mutta kuinka voi tietää, milloin lapset hallitsevat meitä? Et voi
-saada noita pikku veitikoita ymmärtämään lakeja, joiden mukaan
-täysikasvaneet ihmiset toimivat."
-
-"Onko sitten maailman kauhein asia, jos lapset hallitsevat meitä?"
-kysyi Tom. "Emmekö me sitten koskaan hallitse _heitä_. Emmekö me
-koskaan anna heille vääriä vastauksia, omavaltaisia määräyksiä, tylyjä
-kieltoja vain säästääksemme itseltämme vähän ylimääräistä työtä tai
-ajatuksia?"
-
-"Ei Tom!" huudahti rouva Burton. "Vakuutan etten ole väittänyt mitään
-sellaista."
-
-"Miksi on omatuntosi sitten niin herkkä?" kuiskasi hänen miehensä.
-"Jos ryhdyt puolustelemaan itseäsi heti, kun Tom on lausunut jonkun
-arvostelun, niin hän alkaa epäillä sinun olleen hirvittävän julma hänen
-pojilleen."
-
-"En suinkaan!" nauroi Tom.
-
-"Olethan _sinäkin_ ollut Alicen kasvatettavana jo puoli vuotta, ja
-kuitenkin olet vielä hengissä", sanoi Helena.
-
-"Mutta vakavasti puhuen, Tom. Ethän tahtone todistaa minulle, ettei
-lapsia saa opettaa tottelemaan ja ettei heitä saa estää tekemästä
-sellaista, mikä ei heidän vanhempiaan miellytä?" kysyi rouva Burton.
-
-"Tietysti heidän pitää oppia tottelemaan", sanoi Tom. "Mutta minusta
-olisi parempi, etteivät sitä oppisi, jos, kuten valitettavasti usein on
-laita, se tapahtuu enemmän vanhempien kuin heidän itsensä vuoksi."
-
-"Minun: täytyi aina totella", sanoi rouva Burton tuolla usein
-tavattavalla vaikka aina itsetiedottomalla tavalla, joka edellyttää,
-että omien mieskohtaisten kokemusten esittäminen on vastustamaton
-todistuskappale ja sääntö.
-
-"Totteleeko hän vielä yhtä ehdottomasti, Harry?" kysyi Tom.
-
-"Totteleeko hän?" huudahti Harry teeskennellyn traagillisesti. "Jos
-voisin kuvata sinulle vankihuoneeni kauhut, saisit nähdä, ettet
-Burtonin perheen tottelevainen jäsen koskaan tottelevaisuudellaan
-kersku."
-
-"Ei tietenkään", sanoi rouva Burton. "Eikö hän ole antautunut
-minun komennettavakseni ja pitäisikö minun jättää täyttämättä tämä
-vastuunalainen tehtävä? Minä tottelin vanhempiani."
-
-"Etkä tietenkään koskaan epäillyt, että heidän määräyksensä olivat
-viisaat ja hyvät ja välttämättömät?" kysyi Lawrence.
-
-"Tom, Tom!" sanoi Helena varottavasti. "Jos haluat, ettei Alice
-panettele toisten ihmisten lapsia, saat itse seuloa sanasi toisten
-lasten vanhemmista puhuessasi. Älä näyttele ylintä tuomaria."
-
-"En ensinkään", sanoi Tom nopeasti, "mutta tahtoisin vain hetkeksi
-lainata naisen uteliaisuuden ja saada sen tässä erikoistapauksessa
-tyydytetyksi."
-
-"En tiedä pidinkö vanhempieni määräyksiä aina ehdottomasti viisaina",
-sanoi rouva Burton, "mutta kuinka olisinkaan sitä voinut tehdä. Olinhan
-vain lapsi!"
-
-"Ja noudatitko nuoreksi rouvaksi tultuasi elämässäsi ja teoissasi aina
-ehdotonta tottelevaisuutta?" kysyi Tom.
-
-"En -- en aina", huudahti rouva Burton, "mutta millä muulla tavoin
-lapsi voi palkita vanhempien huolenpidon ja uhraukset kuin pyrkimällä
-taipumaan heidän tahtoonsa?"
-
-"Hyvä!" huudahti Harry. "Ja millä muulla tavoin voi aviomies, joka itse
-tietää menettelevänsä oikein -- osottaa panevansa arvoa elämäntoverinsa
-seuralle kuin sokeasti noudattamalla vaimonsa mieltä, olivatpa tämän
-mielipiteet kuinka heikosti perusteltuja tah --"
-
-"Hän ottakoon neuvoista vaarin, älköönkä esiintykö niin tyhmänylpeänä",
-sanoi rouva Burton. "Eikä hänen pitäisi hillitä veljellisten neuvojen
-tulvaa."
-
-"Oh, kiitos, kiitos!" sanoi Tom. "Toivon, että ivasi hiukan terästää
-ymmärrystäni, sillä te olette panneet minut ratsun selkään välillenne,
-ja siinä minun täytyy ratsastaa kunnes näännyn."
-
-"Älä ole nenäkäs, Tom", varotti Helena.
-
-"Koetan parhaani", sanoi Tom. "Mutta maailmassa ei voi koskaan lausua
-julki ikäviä totuuksia olematta nenäkäs -- tai ainakin joutumatta
-nenäkkään kirjoihin."
-
-"Tom sanokoon mitä haluaa", sanoi rouva Burton. "Minä vaadin sitä!"
-
-Rouva Lawrencen hymy osotti, että hän jo edeltäpäin iloitsi siitä,
-mitä tuleman piti, ja hänen miehensä jatkoi: "Vanhemmat kohtelevat,
-mikäli olen huomannut, yhdeksässäkymmenessä yhdeksässä tapauksessa
-sadasta lapsia kuin jotakin välttämätöntä pahaa. Kunnon isät ja äidit
-kauhistuisivat tämän kuullessaan. Ja kun tuo totuus sattumalta tulee
-ilmi -- kuten aina tapahtuu hyville ja viisaille ihmisille -- on se
-niin karvas ja hämmästyttävä, että he etsivät turvaa perintätavoista.
-Eikö heitä itseään aikoinaan kasvatettu juuri samaan tapaan? Se on
-saman lain käytäntöön sovelluttamista, joka aina on tehnyt entisestä
-orjasta julmimman herran ja entisestä palvelijasta ankarimman isännän.
-Mutta tällaiset vertailut loukkaavat ylpeyttä, ja mitä merkitsee
-itsekunnioitus, jos ylpeys väistyy sen tieltä?"
-
-"Oi sitä ihmisluontoa?" huokasi Harry. "Pian kait joudut puhumaan
-Aatamin lankeemuksesta, Tom."
-
-"Ei pelkoa!" naurahti herra Lawrence. "Aivan toisten ihmisten
-lankeemukset minua enemmän vaivaavat ja ennen kaikkea se, että he
-jäävät lankeemukseensa ja tyynesti makaavat paikoillaan musertaen
-alleen pienokaisraukat, jotka eivät suinkaan ole syynä heidän
-lankeemukseensa. Aatami edes toivoi pääsevänsä takaisin ylevään
-asemaansa, mutta useimmat vanhemmat eivät ole olleetkaan tuollaisessa
-ylevässä tilassa, johon voisivat jälleen pyrkiä, ja vain harvat heistä
-muistavatkaan, että joku heidän esi-isistään olisi tuollaisessa
-asemassa ollut."
-
-"Mutta miten käy, jos joku haluaa noudattaa sinun ihanteellista
-lastensuojelemisperiaatettasi?" kysyi rouva Burton. -- "Onko
-mukauduttava jokaiseen lasten vaatimukseen, samalla kun näiden kaikki
-kepposet jäävät rankaisematta; onko oltava käskettävänä käskijän
-asemasta?"
-
-"Ei suinkaan", sanoi Tom, "se on paljon vaikeampaa. Täytyy elää lasten
-eikä oman itsensä vuoksi."
-
-"Ja antaa heidän turmella kaikki lepohetkesi ja panna suunnitelmasi
-nurin."
-
-"Kyllä, elleivät ne ole tärkeämpiä kuin ihmiselämä ja ihmisen
-luonteen kehitys", vastasi Tom. "Viimeinen huomautuksesi vie meidät
-lähtökohtaan; jos haluat sitä itseksesi tutkia, opit paljon enemmän,
-kuin mitä minä voin sinulle opettaa ja oppia paljon hauskemmalla
-tavalla."
-
-"En halua itse tutkistella", sanoi rouva Burton, "kun kerran voin saada
-tietoni toisten avulla."
-
-"Jatka Tom", sanoi rouva Burton, "suo meidän edelleen tutustua
-kasvatustieteilijään sinussa. Koetamme tukkia toisen korvamme niin
-ettei toisesta korvasta pääse ulos se, mikä toisesta on mennyt sisälle."
-
-"Haluan vain sanoa, että juuri ne suunnitelmat ja hauskat hetket,
-joiden Alice väitti lasten vuoksi turmeltuvan, turmelevat jokaisen
-lupaavan nousevan polven. Lasta pitäisi opettaa, mutta sen sijaan
-häntä vain pidetään kurissa. Häntä pitäisi ohjata käsittämään kaiken
-sen välttämättömän sisintä olemusta, jota hänelle vuodesta vuoteen
-tyrkytetään, mutta sen sijaan hän ennen pitkää huomaa, että lasten
-kysymykset ovat yhtä vähän tervetulleita kuin veronkantajat tahi
-laskujen tuojat. Ja on aivan hämmästyttävää huomata, kuinka pian lapset
-tottuvat vetäytymään kuoreensa ja myöhemmin etsimään seuraa, joka heitä
-voi sietää."
-
-"Sinun ei ainakaan tarvitse peljätä omia poikiasi, Tom", sanoi herra
-Burton. "Maksaisin paljon jos keksisin yhden ainoan kysymyksen, jonka
-he olisivat halunneet tehdä, mutta kuitenkin jättäneet tekemättä."
-
-"Ja kuinka hirveästi he voivat niitä tehdä, -- ei silti, että siinä
-olisi mitään pahaa --", sanoi rouva Burton.
-
-"Se ilahduttaa minua", sanoi Tom, "mutta toivoisin, etteivät he
-kääntyisi kenenkään muiden puoleen kuin äitinsä ja minun."
-
-"Kas niin, Tom", sanoi rouva Burton, "älä luule, että koskaan jätin
-heitä vastausta vaille, tahi että vastasin epäystävällisesti."
-
-"Luonnollisestikaan et ole sitä koskaan tehnyt", sanoi Tom. "Suonet
-anteeksi, että käytän vanhaa sananlaskua: 'Poikkeukset todistavat
-säännön oikeaksi.' Olen todellakin ollut huolissani siitä, pitääkö
-_tämä_ sääntö paikkansa, kunnes sinä tulit perheeseen. En ole koskaan
-tuntenut toista poikkeusta."
-
-"Salli minun nöyrimmästi johtaa mieleesi, että eräs lanko oli olemassa
-ennenkuin pojilla oli Alice tätiä?" sanoi rouva Burton.
-
-"Aivan niin", sanoi Tom. "Häntä ei tarvitse ottaa lukuun, sillä hän saa
-runsaan palkinnon siitä vähästä mitä hän teki."
-
-Rouva Burton kumarsi lankonsa kohteliaisuudelle ja kysyi:
-
-"Oletko sitä mieltä, että lapset aina tarkottavat täyttä totta
-kysymyksillään? Etkö luule, että he voivat kysellä hyvin paljon
-vain siksi, ettei heillä ole muutakaan tehtävää, tai siksi että
-kysymyksillään voivat lykätä jonkun käskyn noudattamisen tuonnemmaksi,
-tai siksi, että he tahtovat --."
-
-"Tappaa aikaa, hän tarkottaa, Tom", sanoi herra Burton.
-
-"Niin, mutta vastaushan on pääasia, huolimatta tarkotuksesta, missä
-kysymys on tehty", sanoi Tom.
-
-"Mikä päähänpisto!" huudahti rouva Burton, "etkö ollenkaan pelkää
-joutuvasi kokonaan sekaisin, Tom."
-
-"En ole vielä toistaiseksi mitään oireita siihen suuntaan huomannut",
-sanoi Tom. "Mutta koetan tehdä itseni paremmin ymmärretyksi. Käytkö
-kirkossa?"
-
-"Säännöllisesti joka pyhä", vastasi rouva Burton empimättä.
-
-"Ja aina hyvin hartain mielin luonnollisesti? Et milloinkaan ajattele
-turhia asioita, et tunne uteliaisuutta, eivätkä ajatukset kierrä
-mielessäsi loppumattomana sarjana aiheetta ja tuloksetta."
-
-"Kuinka hyvin tunnetkin häälyvän mielen, Tom!" sanoi rouva Burton. "Et
-suinkaan puhu omasta kokemuksesta?"
-
-"Toivoisin, ettei niin olisi asian laita", sanoi Tom. "Mutta
-kuvitteleppas, että sattumalta olet mennyt tuollaisessa mielentilassa
-Herran huoneeseen. Eikö kuulemasi ole ajatustesi suuntaa muuttanut,
-etkö ennen pitkää ole tullut huomaamaan että juuri tällaisina
-heikkoina, lapsellisina epäilyksen hetkinä mieli on aivan erikoisessa
-määrässä vastaanottavainen kaikelle tosihyvälle ja täysipitoiselle?"
-
-Rouva Burton jäi hetkiseksi miettimään ja osotti vaikenemisellaan
-myöntävänsä Tomin väitteen oikeaksi, mutta ei nähtävästi kuitenkaan
-ollut selitykseen tyytyväinen, koskapa hän kysyi:
-
-"Oletko sitten sitä mieltä, että lapset aina ovat mallikelpoisia --
-etteivät he koskaan tee kysymyksiä muista kuin taivaan määräämistä
-asioista ja että he aina ovat ehdottomasti vilpittömiä?"
-
-"Hehän ovat ihmisiä", sanoi herra Lawrence, "ja täynnä inhimillisiä
-heikkouksia, mutta jokainen ihmisolento tietää omasta kokemuksestaan
--- en tietenkään tarkoita täällä läsnäolevia -- miten harvoin sitä
-toisia loukatessaan on tarkottanut pahaa. Lapset tietysti jäljittelevät
-vanhempiensa vikoja, ja -- voi minua poloista! perivät isäinsä
-heikkoudet, mutta on kummastuttavaa, kuinka vähän heillä näyttää niitä
-olevan, kun tarkastelija haluaa unohtaa itsensä ja uhrautua heidän
-hyväkseen. Tunnustan, että tarvitaan Salomon viisaus ratkaistaessa
-milloin he ovat vilpittömiä ja milloin taas heillä on kiusanteko
-mielessä."
-
-"Ja voiko sanoa, miten Salomon viisaus on tässä tapauksessa
-hankittava?" kysyi rouva Burton.
-
-"Luullakseni samasta lähteestä, josta Salomo sitä ammensi", sanoi Tom
-Lawrence, "vilpittömästä ja epäitsekkäästä pyrkimyksestä ja siltä
-Auttajalta, joka on valmis tukemaan rehellistä tahtoa, missä sen
-tavanneekin. Mutta on niin paljon helpompi luottaa itsekkäisyyteen
-ja sen kaksoissisareen epäluuloon, ja siksi vain armollinen
-Sallimus voikin pelastaa useimmat lapset pahantapaisten lasten
-kasvatuslaitoksista."
-
-"Mutta vanhempien arvovalta -- heidän oikeutensa vaatia
-viivyttelemätöntä, ehdotonta kuuliaisuutta --"
-
-"On häpeämättömintä, alentavinta hirmuvaltaa, mitä maailmassa koskaan
-on ollut", keskeytti Tom Lawrence odottamattoman kiihkeästi. "Se antoi
-vanhoille roomalaisille vallan lastensa elämän ja kuoleman yli, se
-heittää muutamat rumimmista tahroista Pyhän Kirjan lehdille. Nykyään
-ovat asiat vieläkin surkeammin, sillä ennen se kohtasi pääasiallisesti
-ruumista, mutta nyt minä sanon teille, älkää peljätkö niitä, jotka
-ruumiinne hukuttavat, vaan" -- suokaa anteeksi vapaa lainaus --
-"peljätkää niitä, jotka syöksevät sekä sielunne että ruumiinne
-helvettiin! Olettehan te oikeauskoisia."
-
-Rouva Burton vavahti, mutta hänen uskonsa vanhempien oikeuksiin,
-jonka hän oli perinyt aina Aatamiin ja protoplasmaan asti ulottuvalta
-esi-isäin sarjalta -- jos nimittäin tiedemiehet tahtoisivat ulottaa
-näin laajalle pahantekijäin sarjan -- oli voimakkaampi kuin hänen
-säikähdyksensä, ja edellinen voitti pian jälkimäisen.
-
-"Eikö vanhemmilla sitten ole oikeutta vaatia lapsiltaan kunnioitusta?"
-kysyi hän.
-
-"On kyllä. Heillä on oikeus korjata oman kasvatuksensa virheet ja
-tehdä se olentojen hyväksi, joiden olemassa-olosta he ovat täysin
-vastuunalaiset. Voiko kuvitella suurempaa rikosta kuin antaa elämä
-olennolle ilman sen omaa halua ja sitten tehdä se orjaksi sen sijaan,
-että tekisi sen ystäväksi?"
-
-"Mutta Tom, sinä olet ihan kauhea!" huudahti rouva Burton. "Voisi
-luulla, että vanhemmat ovat oikeita hirviöitä!"
-
-"He ovat vielä pahempia. He ovat ajattelemattomia olentoja, joilla on
-aimo annos itsehyväisyyttä ja jotka ovat olevinaan selvillä elämisen
-taidosta. Yhteiskunta ottaa helposti kiinni pahat ihmiset ja tekee
-ne vaarattomiksi. Mutta juuri kunnialliset ja pahaa tarkottamattomat
-pahantekijät aiheuttavat maailmassa eniten vaivaa ja kärsimyksiä."
-
-"Sinun mielestäsi siis on kuljettava elämän läpi unohtaen itsensä
-joka päivä lasten vuoksi, sen sijaan että muodostettaisiin heidät
-sellaisiksi, jommoisia haluaa heidän olevan?"
-
-"En suinkaan", sanoi Tom, "minun mielestäni on joka päivä elettävä
-uutta elämää ja opittava minkälaisen elämän tulee olla, sen sijaan,
-että tekisimme heidät sellaisiksi, kuin minä tahtoisin heidän
-olevan, sillä minä en näe heissä vain omaksi hauskuudekseni luotuja
-leikkikaluja, vaan olentoja, jotka ovat luodut oman itsensä vuoksi ja
-maailman vuoksi, joka niin kipeästi kaipaa kelpo miehiä."
-
-"Ja naisia", lisäsi rouva Lawrence. "Unohdathan pienokaisen, sinä
-sydämetön mies!"
-
-"Hyväksyn oikaisun", sanoi Tom, "mutta en itse voinut sitä tehdä, sillä
-maailmassa on jo enemmän hyviä naisia, kuin se ansaitsee."
-
-"Hyvä Jumala, minkä määrän kasvatusta tuo pikku sisko parka tuleekaan
-saamaan", sanoi rouva Burton, "Mutta sinä et tietysti kutsu sitä
-kasvattamiseksi -- sinä kutsut sitä itseuhrautumiseksi. Jäljellä
-olevatkin hiuksesi lähtevät ja sinä tulet kymmentä vuotta vanhemmaksi
-tuon rakkaan pienokaisen ensimmäisenä elinvuotena."
-
-"Sitä en ihmettelisi", sanoi Tom ja hänen kasvoiltaan katosi kälyn
-huomautuksen aiheuttama hymy.
-
-"Tuleeko vielä jotakin!" huudahti rouva Burton.
-
-"Ei muuta. Olen itse asiassa sanonut jo kaiken, mutta lopuksi tahtoisin
-huomauttaa, että meidän, jotka olemme voimakkaita, on kannettava
-heikkojen hairahdukset, eikä haettava omaa huviamme. Lisään vielä
-kerran, että pidän sinua oikeaoppisena."
-
-Burtonit istuivat hetken hyvin vakavina. Silloin kajahti äkkiä huuto:
-"I-sä!"
-
-Tom hypähti seisoalleen, Helena näytti levottomalta, ja Burtonit
-hymyilivät ymmärtävästi toisilleen. Huuto toistui äänekkäämpänä, ja kun
-Tom avasi oven, ilmestyi pieni valkopukuinen olento näkyviin.
-
-"Minä en voi mennä nukkumaan", sanoi Willy varjostaen hetkisen silmiään
-valolta: "En ole nähnyt sinua niin pitkään aikaan ja tahdon senvuoksi
-istua sylissäsi, kunnes Nukku-Matti tulee."
-
-"Tule tädin luo, Willy", sanoi rouva Burton. "Isä on hyvin väsynyt, et
-voi kuvitellakaan miten kovassa työssä isä on ollut viime tunnin ajan."
-
-"Isä sanoo, että hänelle on lepoa pitää minua sylissään", sanoi Willy
-painautuen hellästi isää vastaan.
-
-Burtonit katselivat kohtausta sanattomina, kunnes eteisestä jälleen
-kaikui huuto: "I-tä, i-tä!"
-
-Taas Tom kiirehti ovelle Willyn kietoessa kätensä hänen kaulaansa, ja
-kun ovi avautui, ryömi Toddy nelinkontin huoneeseen huutaen:
-
-"Ilkeättä vuoteetta ei ollut muita kuin minä ja minä jyömin alakejtaan,
-tillä minä en tahtonut enää olla niin yktin. Ja minä olen nyt ihan
-tyhjä, tahdon jotakin työtävää."
-
-Helena meni ruokasalin kaapille ja toi sieltä kappaleen kakkua.
-
-"Siinä menevät kaikki hyvät opetukseni!" valitti rouva Burton.
-"Ajatelkaa sitä työtä, mitä olen uhrannut, opettaakseni noille
-lapsille, että ei ole hyvä syödä aterioiden välillä, ja että kaikkein
-pahinta on syödä kakkua!"
-
-"Ja lopulla aina kuitenkin teit niinkuin lapset tahtoivat", lisäsi
-herra Burton. "Syödä aterioiden välillä on pienempi kahdesta pahasta",
-sanoi Tom. "Ja kun poika pidetään vuoteessa nilkka kipeänä vähällä
-ruualla! Hyvänen aika! Tekee mieleni taas palata äskeiseen aineeseen,
-Alice. Tiedätkö, että useimmat lasten vioista johtuvat yksinomaan
-siitä, ettei kiinnitetä tarpeeksi huolta heidän ruumiilliseen
-hyvinvointiinsa?"
-
-"Säästä minua! Armahda minua!" huudahti rouva Burton. "Olen jo
-vakuutettu, etten tiedä yhtään mitään lapsista, ja tiedän vielä
-vähemmän, jos minulle annetaan tänään vielä toinen läksy."
-
-"Onko tinulle annettu läktyä, täti?" kysyi Toddy, joka oli kuullut osan
-keskustelua, "mittä kijjatta te on?"
-
-"Kaikkein ensimäisestä kirjasta", vastasi rouva Burton, "pienimmästä,
-kaikkein vähäpätöisimmästä aapisesta."
-
-"Mitä? Etkö osaa lukea?" kysyi Willy.
-
-"Osaan kyllä", huokasi rouva Burton, "mutta sisällöstä en ymmärrä
-mitään."
-
-"Mutta rakkaus auttaa ymmärtämään", sanoi rouva Lawrence.
-
-"Jos tahdot oppia jotakin, niin sinun pitää kysyä minun isältäni",
-sanoi Willy. "Hän saa sinut ymmärtämään, vaikka olisit kuinka hirveän
-tyhmä."
-
-"Paljon kiitoksia neuvosta -- ja viittauksesta", sanoi rouva Burton.
-"Jälkimäinen taitaa olla oikeaan osattu. En ole milloinkaan tuntenut
-niin elävästi, kuinka välttämätöntä on tuntea oma mitättömyytensä
-voidakseen tulla joksikin."
-
-Toinen pojista valtasi isän toisen polven, toinen toisen, ja Tom
-hypitti heitä ja jutteli hiljaa heille ja hyräili, kunnes lopulta alkoi
-ääneen laulaa. Sävel oli Harry Burtonille vanha tuttu, ja hän yhtyi
-lauluun, ja tuo vanha sävel johti mieleen vanhoja ystäviä ja vanhoja
-aikoja, ja sävel paisui, ja naiset yhtyivät siihen -- silloin kuului
-äkkiä heidän yläpuoleltaan pieni, heikko äännähdys. Rouva Lawrence
-huudahti:
-
-"Hiljaa, pienokainen on hereillä!"
-
-Yhä enenevä huuto ilmaisi, että rouva Lawrence oli oikeassa. Hän
-nousikin vaistomaisesti kiiruhtaakseen yläkertaan. Hänen miehensä
-tarttui hänen käteensä, ja rouva Burton pyysi:
-
-"Tuothan hänet tänne alas, tuothan!"
-
-Hoitajattarelle annettiin sana, ja pian hän näyttäytyikin kantaen
-kääröä, josta eroitti vain flanellia, palttinaa, vaaleanpunaiset pikku
-kasvot ja sormia.
-
-"Anna hänet minulle", huudahti rouva Burton nousten ottaakseen
-pienokaisen syliinsä, mutta kun tämä vähän äännähti, sieppasi äiti
-hänet heti. Sitten pienokainen parhaansa mukaan koetti piilottautua
-äidin rinnoille. Ja äiti auttoi sitä parhaansa mukaan. Pieni
-ruusunpunainen jalka sattui pujahtamaan esiin peittojen välistä. Kun
-rouva Burton sen huomasi, siirsi hän tuolinsa nopeasti lähemmäksi ja
-tarttui molemmin käsin pikku jalkaan, vaikka olisikin ollut paljon
-vähemmän vaivaa pistää se entiseen ympäristöönsä. Sitten täytyi päästää
-pojat niin lähelle, että saattoivat koskea pikku siskoa ja voivat
-koettaa saada sitä jokeltamaan, ja Harry Burton huomasi istuvansa
-niin kaukana muista, että hänen täytyi siirtää tuolinsa lähemmäksi,
-tietysti vain kohteliaisuudesta toisia kohtaan; ja Lawrencet kävivät
-yhä säteilevämmiksi Burtonien käydessä yhä juhlallisemmiksi, ja lopuksi
-herra ja rouva Burtonin kädet tapasivat toisensa pienokaisen monen
-monien vaippojen alla, ja sitten heidän katseensa yhtyivät, ja rouvan
-silmät olivat kyyneliä tulvillaan, miehensä täynnä hellyyttä, ja Willy,
-joka tarkkaavasti oli seurannut koko kohtausta katkaisi hiljaisuuden
-sanomalla:
-
-"Miksi sinä itket, Alice täti?"
-
-Silloin kaikki katsahtivat ylös hämillään, kunnes rouva Lawrence
-kumartui pienokaisen yli suutelemaan kälyään. Kun heidän miehensä tämän
-huomasivat, nousivat he heti.
-
-Sitten pienokainen heltyi tätinsä hyväilyille ja muutti hetkeksi
-asentoa, ja herroille ilmoitettiin, että jos he haluavat tupakoida,
-on heidän mentävä ruokasaliin, sillä rouva Lawrence ei tupakansavua
-vielä oikein sietänyt. Ja herrat istuivat ja katselivat sikaariensa
-yli hämillään toisiaan, aivan kuin ensi kerran olisivat toisensa
-tavanneet, ja rouvat juttelivat niin luottavasti kuin olisivat olleet
-kaksoissisaria, eivätkä ikinä erossa eläneet, ja eno ja isä kantoivat
-pojat vuoteeseen, ja heille annettiin toistamiseen hyvän-yön suudelma.
-Herrat olivat juuri lähdössä alakertaan, kun Toddy kysyi:
-
-"Itä, ei tuinkaan äiti ole antanut pikku titkoa tädille ikiomakti?"
-
-"Ei, poikaseni", sanoi Tom.
-
-"Minä en tahtoisi, että pikku sisko olisi kenenkään muun kuin meidän
-oma, mutta jos joku sen pitäisi saada, niin olisi se Alice täti.
-Tiedätkö, minä luulen, että hän sitä rukoili, hän oli niin kummallisen
-näköinen."
-
-Herrat iskivät toisilleen silmää, ja Tom Lawrence tarttui uudelleen
-lankonsa käteen. Muutamien kuukausien kuluttua poikien pelko hälveni,
-sillä Burtonien kotiin ilmestyi pieni olento, joka käyttäytyi aivan
-kuin olisi tullut iki-ajoiksi sinne jäädäkseen, ja joka vuosien
-vieriessä sai rouva Burtonin luopumaan mielipiteestä, että sukulaiset
-voivat kasvattaa _toisten ihmisten lapsia_.
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TOISTEN IHMISTEN LAPSET ***
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm website
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that:
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's website
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our website which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This website includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/65928-0.zip b/old/65928-0.zip
deleted file mode 100644
index 249c0d2..0000000
--- a/old/65928-0.zip
+++ /dev/null