NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 6377 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..e37093a
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #65745 (https://www.gutenberg.org/ebooks/65745)
diff --git a/old/65745-0.txt b/old/65745-0.txt
deleted file mode 100644
index 3c07f84..0000000
--- a/old/65745-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6377 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Tulenkantajat 1924, by Various
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Tulenkantajat 1924
-       Nuoren Voiman Liiton kirjallisen piirin albumi
-
-
-Author: Various
-
-
-
-Release Date: July 2, 2021  [eBook #65745]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: UTF-8
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TULENKANTAJAT 1924***
-
-
-E-text prepared by Jari Koivisto
-
-
-
-TULENKANTAJAT
-
-Nuoren Voiman Liiton kirjallisen piirin albumi
-
-
-
-
-
-Porvoossa
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1924.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Uuno Kailas: Me.
-Ilmari Jäämaa: Nuori virta.
-Elina Vaara: Kaksi runoa.
-Elsa Enäjärvi: Nuoria lyyrikoita.
-Lauri Viljanen: Poppelit.
-Arvi Kivimaa: Saaressa.
-Martti Haavio: Sininen purje.
-Katri Vala: Kolme runoa.
-Yrjänä Vilho: Hullu huilunsoittaja.
-Lauri Viljanen: Ruotsin vanha ja uusi lyriikka.
-Lauri Viljanen: Ruotsin nuorta lyyrillistä taidetta.
-Uuno Kailas: Neljä runoa.
-H. Ahtela: Kertomus Io-huista.
-E. A. Saarimaa: Romanttinen kaipaus.
-Olavi Eauri: Kaksi runoa.
-Jaakkima Pura: Kuningaskunnan virkaheitto pyöveli.
-Erkki Wadenström: Punapää.
-Antero Kajanto: Nuolisade.
-Lauri Viljanen: Ajomies.
-Pentti Haanpää: Viimeinen hauta.
-Joh. Edv. Leppäkoski: Rannalla.
-Onni Halla: Karitsa Siinain vuorella.
-Yrjö Jylhä: Tyrmästä tullut.
-Ilmari Pimiä: Kaksi runoa.
-Sulho Kanta: Kolme uusinten suuntain säveltäjäämme.
-Kirjava viitta.
-Aarni Penttilä: Rytmistä ja rytmittömyydestä.
-Ensio Hiitonen: Huonon osajaon pilaama näytelmä.
-Niilo Wadenström: Kalle Kankaisen kärsimykset.
-
-
-
-
-ME.
-
-
-    Me, tomun tomu, saimme elämän.
-    suin, sieraimin ja silmin yhä juomme sitä
-    kuin mehiläinen yrtin mettä juo,
-    vaikk' yrtin okaat punertuvat verestämme.
-
-    Ah, suurin kipumme on täynnä siunausta,
-    tuo syvä arpi meissä, kallis todistus:
-    me suutelimme suulle polttavalle
-    hänt, ainoata, jota rakastamme.
-
-    Ja kun me lähestymme sydänt elämän
-    kuin pisarainen hänen suonissaan,
-    koht oma valtimomme täys' on elämää
-    ja oomme rikkaat lailla Jumalan.
-
-    Me maata kosketamme sormin, ja se kukkii.
-    Ja ihmisveljiemme tomusydämiin
-    me puhallamme, ja ne ihanasti värähtävat
-    kuin sydän ensi ihmisen, kun sieraimissaan
-    hän tunsi hengityksen jumalallisen.
-
-                               Uuno kailas.
-
-
-
-
-NUORI VIRTA.
-
-Hiukan Nuoren Voiman Liitosta.
-
-
-
-LÄHTEENSILMÄT.
-
-
-"Tulenkantajat", Nuoren Voiman Liiton kirjallisen harrastuspiirin
-albumi -- monelle outoja sanoja, olemattomuudesta esiin nousseita, yksi
-haara siinä kymmenlatvaisessa nuoressa virrassa, jonka alkulähteistä ja
-juoksusta lienee mielenkiintoista kuulla pieni tarina.
-
-Jokainen lehti -- eikä nuorisolehti siinä suhteessa tietystikään tee
-poikkeusta -- kokoaa vähitellen ympärilleen suuremman tai pienemmän
-vapaaehtoisen avustajain joukon. Siten Nuori Voimakin, joka alkuaan
-koulunuorisoliiton äänenkannattajasta oli laajentunut v. 1910
-varsinaiseksi yleiseksi nuorisolehdeksi, taivallettuaan nuorison
-rientoja ajaen aina vapaussodan aikoihin saakka, oli saanut ympärilleen
-nuorisoparven, jonka mielenilmaisuna voidaan pitää pientä toimitukselle
-tullutta avointa kirjettä. Se saapui jo ennen Suomen itsenäiseksi
-tulemista, mutta julkaistiin lehden 3:nnessa numerossa 1919 Eero
-Paavilaisen nimellä, ja se kuului seuraavasti:
-
-"Eikö olisi syytä lehtemme lukijain keskuuteen perustaa toveriliitto,
-jonka jäsenet aina toimisivat edistyksen puolesta? Tärkeätä olisi
-myös maalais- ja kaupunkilaisnuorison lähentäminen, ja koska N:n V:n
-lukijoita on kumpiakin, niin lähentäisi tällainen toveruus heitä
-toisiinsa. Olen tiedustellut useilta Nuoren Voiman lukijoilta heidän
-mielipidettään, ja he ovat ehdotukseen hyvin innostuneita. Liiton
-sääntöinä ei olisi muuta kuin: 1:seksi, että sen jäsenten tulisi
-levittää lehteään, 2:seksi; koettaa omasta puolestaan lähestyä
-tovereita, 3:nneksi: edistää sivistystä paikkakunnalla ja 4:nneksi:
-lunastaa Liiton merkki, jonka avulla jäsenet tuntevat toisensa."
-
-Tuota korutonta kehoitusta voidaan pitää Nuoren Voiman Liiton
-ensimmäisenä alkuna. Toimitus sai sen johdosta myöhemmin joitakuita
-kirjeitä, jotka kannattivat tehtyä ehdotusta, ja saman vuoden syyskuun
-toisessa numerossa kirjoitti silloinen nimimerkki Kerttu Suomenlinna
-(Sirén, Elina Vaara):
-
-"Koska toveriliiton perustaminen kaikkien suureksi iloksi nyt on
-otettu vakavan pohdinnan alaiseksi, pyydän muutamin sanoin esittää
-vaatimattoman ehdotukseni Liiton kokoonpanon ja johtavan aatteen
-suhteen; 1. Nuoren Voiman toveriliiton tehtävänä on kasvattaa kutakin
-jäsentään hänen kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan työhön rakkaan
-isänmaamme hyväksi. 2. Tämä käy päinsä ahkeran, Liiton jäsenten
-harrastusten mukaan järjestetyn harjoituksen avulla. 3. Toiminnan
-helpottamiseksi tulee samojen asiain harrastajain liittyä ryhmiksi
-eli osastoiksi (esim. urheilijat, taiteilijat, kynäilijät, keksijät
-ja kokeilijat j.n.e.), joiden johtajat yhdessä Liiton puheenjohtajan
-kanssa neuvotelevat Liiton asioista ja panevat kokousten päätökset
-täytäntöön kukin omassa osastossaan. 4. Yhteys eri paikkakunnilla
-toimivien liiton osastojen (ja yksityisten jäsenten) kesken perustuu
-ennenkaikkea vilkkaaseen kirjeenvaihtoon. 5. Liiton jäsenten
-velvollisuus on tehdä parhaansa sen hyväksi, sekä 6. levittää ja
-kaikin tavoin palvella lehteään, Liiton aatteiden julistajaa ja
-äänenkannattajaa Nuorta Voimaa."
-
-Jos edellinen kirjoitus sisälsi perustavat sanat, sisälsi tämä
-suppeassa muodossa jo Liiton koko suunnittelun. Toimitus kävi
-tällöin myöskin entistä tehokkaammin asiaan käsiksi ja kehitteli
-liitto-ajatusta saman vuoden lokakuun 2:sessa numerossa yhdistäen
-Kerttu Suomenlinnan egoistisemman _työn ja kehittymisen aatteen_ Eero
-Paavilaisen altruistiseen _sivistyksen ja toveruuden_ aatteeseen ja
-samalla ehdottaen, että Liiton tarkoitusperien toteuttamiseksi ja
-jäsenten valitsemisen vuoksi jokaisen Liittoon pyrkivän tulisi antaa
-Liitolle näyte harrastuksestaan, ja vasta jos se hyväksyttäisiin,
-pääsisi hän Liiton jäseneksi. Kuin jonkunlaiseksi todistukseksi
-hyväksytystä näytteestä hän saisi kuparimerkin, ja tuo merkki olisi
-samalla Liiton jäsenten ulkonainen yhdysside, josta he tuntisivat
-toisensa. Toisesta, kehittyneemmästä näytteestään hän saisi
-_hopeamerkin_ ja kolmannesta näytteestään lopulta _kultamerkin_,
-jolloin hän ikänsä kaiken pysyisi Liiton jäsenenä. Harrastuksensa
-perusteella jäsen sitten tulisi kuulumaan määrättyyn piiriin.
-
-Siten alkoivat jo hahmottua tämän varsin omalaatuisen Liiton
-ääriviivat, ja kun Liiton perustamismahdollisuuksista ja suunnitelmasta
-annettiin viittauksia Nuoressa Voimassa, sai se innostunutta kannatusta
-joka taholta. M.m. huomautti U. Kivistö tammikuun numerossa tällaisen
-Liiton merkityksestä nuorten yhdistäjänä, "se kun keräisi heidät
-kokoon, poimisi heidät koko laajasta Suomen maasta, tukisi heitä ja
-antaisi heille sen tunteen, että he eivät ole yksin ja että juuri
-pysyvä harrastus oli jotakin jaloa ja erikoista." Sama kirjoittaja
-lisäsi vielä lehden ohjelmaan _harrastusten näyttelyn_ tarpeellisuuden
-ja miten ihanaa olisi saada järjestetyksi suuria ja monipuolisia työn
-tulosten _näyttelyjä_ ja yhteisiä kesäsiirtoloita ja retkeilyjä. Ja
-vuoden 1920 alkupuolella pohdittiin sitten liitto-ajatusta monella
-taholla, ja maaliskuussa Nuori Voima, selostaessaan uudelleen
-Liiton tarkoituksia, ilmoitti, minkälaisia harrastusnäytteitä
-voidaan lähettää esim. kirjalliselta ja taiteelliselta, kokeitten
-ja keksintöjen aloilta. Ja huhtikuun ensimmäisen päivän numerossa
-toimitus alkoi hyväksyä Liittoon jäseniä lähetettyjen harrastuksen
-näytteiden perustalla, ja sitä jatkui sitten koko kevään, ja aina
-kerrallaan hyväksyttiin 6-7 jäsentä. Yritys herätti yhä suurempaa
-mielenkiintoa. Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun kemistit
-valmistivat omasta aloitteestaan Liiton laajan sääntöehdotuksen ja
-kokoonpanon suunnitteluluonnoksen, johon oli uhrattu paljon työtä.
-Harrastusnäytteiden arvostelua ja jäsenten hyväksymistä seurasi
-näytteiden julkaiseminen, ja niinpä sisälsi jo seuraava heinäkuun
-kaksoisnumero miltei yksinomaan harrastusnäytteitä. Syksyllä
-alettiin ehdottaa perustavan kokouksen pitämistä joululomalla.
-Sillä välin oli toimitus myös järjestänyt merkinluonnoskilpailun
-ja ilmoitti lokakuussa, että lopullisesti oli taiteilija Martha
-Wendelinin piirustus tullut hyväksytyksi ja tämä kaunis siipi- l.
-Ikaros-merkki -- se kun perustui kreikkalaiseen taruun -- oli valmis.
-Marraskuussa toimitus uudelleen vielä laajasti teki selkoa Liiton
-tarkoitusperistä, niiden toteuttamismahdollisuuksista ja miten
-pitkälle Liitto oli ikäänkuin omasta voimastaan kehittynyt ja mitkä
-sen lähimmät tehtävät olivat. Liittoon oli siihen mennessä hyväksytty
-jo 101 jäsentä, maalaus-, piirustus- ja varjokuvaleikkelyn harrastajia
-19, runoilijoita 22, teknikkoja 7, keräilijöitä, ongelmamiehiä,
-esperantisteja, lehdentoimittajia, näytelmätaiteen, voimistelun ja
-urheilun harrastajia, puutyöntekijöitä, kemistejä, sivistyselämää
-koskevien, itsekasvatus y.m. kirjoitelmien kirjoittajia, säveltäjiä,
-kaunokirjailijoita, Shakinharrastajia, arkkitehteja, valokuvaajia,
-mehiläisten viljelijöitä, radiomiehiä ja luonnontieteilijöitä.
-Joulunumerossa lopulta julkaistiin perustavan kokouksen kutsu ja 123
-"epävirallisin" jäsenin lähdettiin Helsingin kokoukseen 9.1.1921
-perustamaan Liittoa, joka oli jo ollut puoli vuotta sitä ennen
-olemassa.
-
-Perustava kokous on varmasti elävänä vielä niiden 32 miehen -- sillä
-naispuoliset eivät olleet uskaltaneet tulla -- mielessä, jotka
-silloin olivat läsnä. Nuorekasta innostusta, rohkeita tuumia ei
-puuttunut. Äänenkannattajansa mukaan nimensä saaneen Nuoren Voimaa
-Liiton perustamispäätös oli yksimielinen. Väliaikainen Liittohallinto
-valittiin valmistamaan Liiton järjestely- ja sääntöehdotusta
-ja näytteitä hyväksymään, Liiton kuin itsekseen muodostunut
-suunnitelmaluonnos vahvistettiin ja täsmällistettiin kaikkine
-merkkiasteineen ja lopuksi keskusteltiin vielä Joh. Edvard Ruotsalaisen
-kirjeen johdosta tällaisen albumin julkaisemisesta. Ja näin oli
-lähteensilmistään alkanut vieriä nuori virta tuntemattomia kohtaloita
-kohti, kaikesta päättäen elinvoimaisena ja toiminnanhaluisena.
-
-
-
-PÄÄMÄÄRÄ, JÄRJESTELY.
-
-
-Tämä toiminnanhalu kohdistui ensimmäisenä päämäärän selvittelyyn ja
-sisäisten asiain järjestelyyn. Nuori virta ei tyytynyt vain solumaan
-epämääräisesti ja kuvitelluin päämäärin edelleen. Se tiedusteli yhä
-uudelleen tarkoitusta ja juoksunsa suuntaa. Eikä noihin kysymyksiin
-enää ollut vaikeata vastata: oli tarkoituksena koota hajallaan
-olevat voimat yhteen, ja yhdyssiteenä oli oleva vakava ja kehittävä
-mieliharrastus, mielityö, ja toveruus, minkä saman asian harrastaminen
-toi tullessaan. Kaupungissa, maalla, korpien yksinäisyydessä oli
-sellaisia, joiden sydän sykki samoille aatteille tai joiden mieli
-paloi samanlaisiin pyrkimyksiin ja käytännöllisiin saavutuksiin
-kuin satojen muiden, joista he eivät mitään tienneet. Edistyminen,
-kehittyminen, arvostelu ja suuremmat aikaansaannokset olivat
-monessa tapauksessa mahdollisia vain toverijoukossa ja yhteisessä
-liitossa. Sellaisten harrastustovereiden Liitto piti tämän yhtymän
-olla, ja kerhotoiminnalla, saattamalla eri paikkakunnilla olevat
-harrastelijat tuntemaan ja avustamaan toisiaan, yhteisillä juhlilla ja
-näyttelyillä, harrastamisen tuloksia arvostelemalla, harrastusvälineitä
-hankkimalla, stipendeillä y.m. oli sen toteutettava tarkoitusperäänsä.
-Ja yksityisten jäsenten edistämistä ja edistymistä varten olivat
-harrastuksellisen työn eri saavutukset: jäseneksi pääsemis- eli
-kuparimerkkiaste, taito-, kehitys- ja harrastuksen kestävyyttä
-osoittavan näytteen aste n.s. hopeamerkkiaste ja lopuksi mestaruusaste,
-kun kultamerkkinäyte oli tullut hyväksytyksi.
-
-Liiton ulkonaisen kehyksen muodostivat paikalliset kerhot, jotka
-yhdessä saman alan yksityisten harrastajien kanssa muodostivat määrätyn
-harrastuspiirinsä. Harrastuspiiri saattoi myös muodostua yksinomaan
-yksityisistä yli maan hajallaan olevista jäsenistä. Harrastuspiireillä
-oli kullakin oma kokenut ja innostunut johtajansa, ja nämä johtajat
-yhdessä muodostivat Liiton hallituksen, mestarineuvoston, johon
-kultajäsenet myös itseoikeutettuina kuuluivat ja jonka puheenjohtajana
-oli Liiton vuosikokouksen valitsema Liiton ylijohtaja. Vuosikokous oli
-yleinen kaikkien Liiton jäsenten kokous.
-
-
-
-AIKAANSAANNOKSET, TULEVAISUUS.
-
-
-Nuoren Voiman Liitto, jonka elämänsatu varsinaisesti alkoi tammikuun
-9:nnestä 1921, on siis ollut olemassa jo miltei neljä vuotta. Aika on
-siksi pitkä, että se voi osoittaa, onko nuori virta päässyt lähemmäksi
-päämääräänsä ja onko se juoksullaan voinut toimittaa mitään siitä,
-mitä se taipaleelle lähtiessään toivoi, onko se pystynyt yhdistämään
-harrastajia, onko se kyennyt viemään heitä eteenpäin ja tukemaan heitä
-ja onko se saanut jotakin ulospäinkin näkyvää aikaan.
-
-Katkeamattomasti kuin salaisena sivulähteiden virtana on
-harrastusnäytteitä tulvinut näiden vuosien aikana Liiton hallinnon
-kautta harrastuspiirien arvostelijoille, niin että tähän mennessä on
-voitu Liittoon hyväksyä 950 jäsentä. Useat ovat jättäneet hyvinkin
-huomattavia ja kauniita näytteitä. Muutamilla Liittoa tuntemattomilla
-tahoilla on se hyvin kernaasti leimattu lasten, ylen nuoren väen
-tai koululaisten Liitoksi. Jos kuitenkin silmäilee hyväksyttyjen
-jäsenluetteloa, huomaa, että varsinainen Liiton perusaines on 20-30
-väliltä. Sadasta aakkosellisessa järjestyksessä otetusta jäsenestä
-olivat nuorimmat 16-vuotiaita, 17-vuotiaita oli 8, 18-vuotiaita 10,
-19-vuotiaita 11, 20-vuotiaitä 13, 21-vuotiaita 17, 22-vuotiaita
-9, 23-vuotiaita 7, 24-25-vuotiaita 13, 26-30-vuotiäita 8 ja yli 30
-vuoden vanhoja loput. Niin kirjavaa jäsenten luetteloa voinee harva
-Liitto näyttää, jäseniä kun on miltei kaikilta ikävuosilta, aina 12
-ylöspäin, ja kaikista mahdollisista ammateista, sanomalehtipojista
-aina professoreihin saakka, eri yhteiskuntaluokista ja eri puolilta
-maata. Sadasta umpimähkään valitusta oli koululaisia 33, ylioppilaita
-30, kansakoulunopettajia 3, liikemiehiä ja kauppa-apulaisia ja
-konttoristeja 11, pankkivirkailijoita 1, teknikkoja 2, hammasteknikkoja
-2, monttöörejä 2, työmiehiä 2, työnjohtajia 1, posteljooneja 1,
-maanviljelijöitä 2, piirustajia 3, maanviljelysharjoittelijoita
-1, insinöörejä 1, maistereita 2, toimittajia 1, farmaseutteja 1,
-sanomalehtipoikia 1. Siis koululaisia tarkalleen 1/3. Liiton
-jäsenten eteenpäinpyrkimystä osoittavat tänä aikana saavutetut
-hopeamerkkiasteet. Hopeamerkin on nimittäin vähintään 6 kk. Liittoon
-kuuluttuaan saanut 26 jäsentä. Koska näiden saajien nimet puolestaan
-parhaiten ilmaisevat, keitä ja minkälaisia aktiivisia jäseniä Liitossa
-on, mainitsemme hopeamerkkijäsenet tässä siinä järjestyksessä kuin
-he ovat saaneet merkkinsä; Leo Lindell (radiohp.), Olli A. Wuorinen
-(kemistien hp.), K. Raf. Wiherkoski (ongelm. ratk. hp.), Hjalmar
-Nieminen (säveltait. hp.). Uuno Kailas (kirjall. hp.), Hannes Teppo
-(kotiseuduntutk. hp.). Sulho Ranta (säveltait. hp.), Kerttu Sirén
-(kirjall. hp.). Karin Wadenström (kirjall. hp.), Lauri Viljanen
-(kirjall. hp.), Väinö Krohn (luonnontiet, hp.), John M. Angervo
-(säveltait. hp.), Antero Kajanto (kirjall.'hp.). Toivo H. Viitanen
-(tekn. hp.), Ensio Hidén (kirjall. hp.), Eino Salmelainen (kirjall.
-hp.), Sirkka Aarne (kuvaamatait. hp.), Eero Salola (näytt. ja
-lausuj. hp.), Tarmo Hirsjärvi (kotiseuduntutk. hp.), Vilho Setälä
-(esperantohp.), Ilmari Jäämää (tekn. hp.), Arvi Kivimaa (kirjall. hp.),
-Kosti Hypén (näytt. ja lausujain hp.), Ilmari Hidén (luonnontiet. hp.),
-Into Hietaranta (kuvaamatait. hp.), Juho Tepponen (käsityöhp.).
-
-Hopeamerkkivaatimukset ovat varsin ankaria, esim. kirjalliselta alalta
-on pätevyysehtona painettavaksi kelpaava teos, luonnontieteelliseltä
-alalta laaja omaperäinen tutkimus, kotiseuduntutkimusalalta parin
-vuoden työn tulokset j.n.e. Viimekevännä julkaisivat hopeamerkkijäsenet
-Kerttu Sirén ja Lauri Viljanen kumpikin esikoisrunokokoelmansa, ja nyt
-syksyllä ilmestyi laaja antologia "Nuoret runoilijat", jossa esiintyjät
-kaikki yhtä lukuunottamatta ovat Liiton piiriin kuuluvia. Kaikki
-julkaisut ovat saaneet osakseen erittäin suosiollisen arvostelun.
-
-Kultamerkin on Liiton toiminta-aikana saanut yksi ainoa jäsen toht.
-Väinö Krohn.
-
-Hylättyjä näytteitä on ollut keskimäärin n. 50 %.
-
-Kerhoja, jotka ovat miltei kaikki syntyneet omasta aloitteestaan, on
-Liitolla ollut eri puolilla maata. Niistä mainittakoon Turun kolme
-(tekn., kuvaamatait., ja sekak.), Helsingin viisi (tekn., radiok.,
-luonnontiet., säveltait. ja käsityönharr.), Hangon kaksi (tekn. ja
-sekak.), Tampereen (yleis- ja radiok.), Viipurin kaksi (sekak. ja
-tekn.), Kouvolan (sekak.), Jyväskylän (sekak.), Rauman seitsemän
-(sekak., kirjall., säveltait., kuvaamatait., tekn., voim. ja urh. ja
-käsityönharr.), Haminan (sekak.), Tikkurilan (sekak.), Porvoon (tekn.),
-Oulun (sekak.). Lahden (sekak.), Sortavalan (sekak.), Kotkan (tekn.).
-Joensuun kaksi (radiok., sekak.), Kajaanin (tekn.), Lietteen (sekak.)
-Kuopion (radiok.). Yksityisten kerhojen aikaansaannoksista mainittakoon
-erikoisesti Turun teknikkojen aikaisempi uuras työ, Helsingin
-radiokerhon suuri yleisradioasema Radiola-yritys, joka jo yksin
-ansaitsisi laajan kirjoituksen, monet luennot ja kokoukset, Tikkurilan
-komeat messunäyttelyt, Tampereen radiokerhon yleisradioasema. Hangon
-kerhon komea radioasema, Helsingin säveltait. kuoro j.n.e.
-
-Harrastuspiirejä on Liitossa ollut kirjallinen, näyttelijäin ja
-lausujain, kuvaamataiteilijain, säveltaiteellinen, teknillinen,
-radiomiesten, kemistien, luonnontieteilijäin, esperantistien,
-mehiläishoitajain, voim. ja urheilijain, valokuvaajain,
-ongelmainratkaisijain, kotiseuduntutkijain, postimerkkienkeräilijäin,
-pikakirjoittajain ja käsityönharrastajain harrastuspiirit.
-Suurimpia ja toimivimpia näistä ovat olleet kirjallinen, radio- ja
-säveltaiteellinen piiri. Näiden harrastuspiirien aikaansaannokset
-ovat suurimmaksi osaksi riippuneet niiden johtajien tarmosta ja
-innosta. Ellei sopivaa johtajaa ole ollut, on harrastuspiiri
-ollut vain nimellinen ja jonkun kerhon varassa. Harrastuspiirien
-aikaansaannoksista olisi paljonkin puhuttavaa, mutta tyydymme
-mainitsemaan vain tekn. ja myöhemmin radioharrastuspiirin suurtyön,
-kun se pani johtajansa Leo Lindellin johdolla radioamatööriliikkeen
-alulle Suomessa, hankki radioamatöörioikeudet valtioneuvostolta,
-järjesti radioamatööriliikkeen, perusti useita asemia ja ensimmäisenä
-m.m. pani toimeen radiokonsertteja Suomessa. Näyttelijäin ja lausujain
-harrastuspiiri järjesti kesällä 1922 johtajansa Kosti Hypénin
-johdolla koko Etelä-Suomen käsittävän kiertueen, joka esiintyi 57
-eri paikassa ja jonka kokonaistulot tekivät 34.231:-. Kiertueen
-yksinomaisena tarkoituksena oli Liiton aatteen tunnetuksi tekeminen ja
-yhteistyön merkityksen osoittaminen. Säveltaiteellinen harrastuspiiri
-on toiminut hyvin kiinteästi johtajansa Hjalmar Niemisen johdolla,
-järjestäen kuoroja sekä juhlia, retkiä y.m. Ja lopuksi mainittakoon
-kirjallisen harrastuspiirin aikaisempi näytelmä-kilpailu ja tämä
-"Tulenkantajat"-albumi, jota ei myöskään liene katsottava aivan
-vähäiseksi yhteistyön, pyrkimyksen ja saavutusten ilmaisuksi.
-
-Entä mitä on Liitto sitten kokonaisuudessaan kyminä kymmenlatvana
-saanut aikaan. Tällöin on velvollisuutemme ensi sijassa mainita
-Turun, Helsingin ja Tampereen suuret kolmipäiväiset talvijuhlat,
-Tampereen tämän vuoden alussa, Helsingin viime- ja Turun toissavuonna.
-Ne ovat kaikki olleet tilaisuuksia, jotka erikoisella, voipa sanoa
-suorastaan valtavalla tavalla ovat todistaneet, mitä mahdollisuuksia
-Liitolla tosiaankin on ja miten paljon vakavaa ja taitavaa harrastusta
-on olemassa. Vuosijuhlien yhteyteen järjestetyt messunäyttelyt
-suurine näyttelyhuoneineen ovat osoittaneet yleisölle, että Liitto
-on todellinen harrastuksellisen työn liitto. Teknillinen ja
-luonnontieteellinen osasto radio- y.m. koneineen ovat olleet laajat ja
-monipuoliset ja taiteellinen osasto tauluineen, taidevalokuvineen y.m.
-on antanut aavistuksen siitä, miten suuri hiljaisuudessa kasvavan
-ja varttuvan harrastuksellisen työn määrä on. Sanomalehtien laajat
-kiittävät arvostelut ovat yksimielisesti omistaneet hyvin suurta
-huomiota näille messunäyttelyille, ja harrastajat ovat saaneet niistä
-olla todella ylpeitä. Sitä paitsi juhlien yhteydessä olleet illanvietot
-ovat tarjonneet tilaisuuden runoilijoille, lausujille, soiton
-harrastajille y.m. n.s. vapaaseen esiintymiseen. Vielä kannattanee
-Liiton saavutuksena mainita, että se sai viime vuonna Kordelinin
-rahastosta 10.000 mk apurahan pyrintöjensä edistämiseksi ja että
-Liitto on ollut edustettuna Saksan suurilla maailmannuorisopäivillä
-Helleraussa kesällä 1923.
-
-Tietysti ei Liiton toiminta myöskään ole ollut ilman varjopuolia.
-Moni harrastuspiiri on hajanainen ja toimeton, toveruuskin on silloin
-tällöin pettänyt ja sen on ollut pakko väistyä kateuden, ylpeän
-itsetietoisuuden, suuttumuksen tai kaikkea halveksivan ylimielisyyden
-tieltä. Mutta kuitenkin ovat Liiton jäsenet kokonaisuutena katsottuna
-osoittaneet niin suurta aatteeseensa innostumista, harrasta
-kiintymystä työhön, aulista, uupumatonta uhrautuvaisuutta, toveruutta,
-yksimielisyyttä, eteenpäinpyrkimystä, taitoa ja voimaa, että rohkenemme
-uskoa, ettei se työ, mitä Nuoren Voiman Liitto tekee ja on tehnyt,
-ole ollut aivan merkityksetöntä Suomen nuorisolle ja sivistyksemme,
-isänmaamme ja kansamme menestykselle.
-
-Sen nuorvoimalaisen työn merkkinä ja näytteenä on meillä tässä
-tämä kirjallisen harrastuspiirin "Tulenkantajat". Se on saanut
-nimensä kauniista muinaisaikaisesta tarusta, joka kertoo palavaa
-soihtua eteenpäin kuljettaneista soihtumiehistä: toiselta toiselle
-siirtyen kulki elämän soihtuviesti eteenpäin. Sellaisena nöyränä
-ja vaatimattomana, mutta tulimielen lahjana isänmaalle ja sen
-kirjallisuutta rakastaville nuorille voimille tahtoo tämä kirjanen
-olla.
-
-                                             Ilmari Jäämaa.
-
-
-
-KAKSI RUNOA.
-
-Elina Vaara.
-
-
-
-TUI, TUI. TUMMA LINTU.
-
-
-    Tui, tui, tumma lintu,
-    tumman ikkunalla!
-    Sisällä on murheen mustat jäljet,
-    ulkona hiipii halla.
-
-    Tui, tui, tumma lintu,
-    minä olen yhtä tumma.
-    Kerran, ah, valkea olla tahdoin --
-    suru tuli siitä summa.
-
-    Ei sovi lentää tummin siivin
-    kirkasta päivää vastaan:
-    aurinko ampuu tuliset nuolet
-    ja kostavi taivahastaan.
-
-    Eikä ne tunne valkeat linnut
-    tumman linnun mieltä:
-    jos menet vaikeitten lintuin lehtoon,
-    pois ne sun häätää sieltä.
-
-    Tui, tui, tumma lintu,
-    pysy sinä varjon puolla.
-    Parempi on tumman tummana elää
-    ja tummahan metsään kuolla.
-
-                                 1919.
-
-
-
-SYYSBALLAADI.
-
-
-    On tullut syksy viileessä siunauksessaan,
-    ja kukkaset on kuolleet jo ammoin.
-    Mut vaahterat ne muhkeina juhlaviitoissaan
-    nyt vallihautaan katsovat kammoin.
-
-    Niin käypi neito valkea tornin ikkunaan,
-    kun varjot yöhön synkimmät lankee.
-    "Ken puki puiston kultaan ja kääri purppuraan?"
-    Soi äänessänsä ahdistus ankee.
-
-    Näin lausui muuan lähteissä kaukosotihin:
-    "Sua muistan maassa loitossa palmuin,
-    kun salamoivat säilät! Sa mua, armahin,
-    takaisin vuota aikana valmuin."
-
-    "Mut jos ma yli kukkien kauden viipyisin
-    ja vaahteroissa väikkyy jo kulta,
-    niin juoksi hurme hiekkahan ristiritarin,
-    haaveensa nieli armoton multa."
-
-    "On tullut syksy viileessä siunauksessaan,
-    ja kukkaset on kuolleet jo ammoin.
-    Mut vaahteratpa muhkeina juhlaviitoissaan
-    miks yli muurin katsovat kammoin?"
-
-    "Ah, kaikki kullat, purppurat parmahille maan
-    nyt kavalan ja mustan saavat entää!"
-    Ja neito nuori itkevi painaen poveaan.
-    Syyslebdet itätuulessa lentää.
-
-                                    192l.
-
-
-
-
-NUOREN VOIMAN LYYRIKOITA.
-
-Elsa Enäjärvi.
-
-
-Ystäväni! Tilille Sinut oikeastaan pitäisi vetää, senkin veitikka,
-tilille, jollei Sinulla sentään, Jumala paratkoon, olisi viattomuutesi
-anteeksiantoa takanasi. Tiedänhän minä, että Sinä sulassa
-hyväätarkoittavaisuudessa teit ehdotuksesi, toivotit "Tulenkantajiin"
-kirjoitusta Nuoren Voiman runoilijoista eikä muusta. Ja onhan
-semmoinen aihe tässä albumissa toki vallan paikallaan. Luulithan Sinä
-sitäpaitsi sillä tarjouksella palvelevasi paitsi yleisöä ja minua,
-itse runoilijoitakin. Niin uneksit, mutta luuletko, että me heitä
-tällä teolla tyydytämme? Vielä mitä! Ja tajuatko edes oman asemamme
-kieroudenkaan? Etkö huomaa, että esitämme jännittävää nuorallatanssia,
-katsojakuntana se mainittu yleisö ja toisella puolen itse rakkaat
-runoniekkamme. Käsitätkö, kuinka vähäiset mahdollisuutemme ovat?
-Etkö havaitse, että allamme on vain hienonhieno rihma, sellainen
-heiveröinen säie, olematon kuin paradoksin ajatus; vallan liukas
-luiskauttamaan jalan, yhtä nopsa katkeamaan olemattomaksi.
-Havaitsethan, että mahdollisuutemme luoda ikuisesti paikkansa pitävä
-kuva vain yhden kokoelman kirjoittaneesta runoilijasta, jolla vielä on
-toivonsa vuodet edessään, ovat täsmälleen yhtä suuret kuin on nuorten
-jalkapohjaimme herkkyys tunnustella silkkisäikeen laatu ja
-pingoituspaikka ja kuin on ruumiimme tasapainon hallitsemiskyky näin
-lievällä pohjalla. Näethän, että suurin mahdollisuutemme kerta
-kaikkiaan on pudota ja taittaa niskamme! Ja onpa vainenkin meidän
-oltava silmä kovana, ettemme edes yritäkään suorittaa ohjelmaamme
-sellaisen langan varassa, joka ei kannata mitään esitystä ollenkaan.
-Aavistathan, että jälkimmäisessä tapauksessa kuperkeikkamme saisi
-osakseen yleisön ilkamoinnin, edellisessä taas, jos säie kestää, mutta
-sen olemuksen harhaan tunnustelemme, meidän häränpyllyämme seuraa
-runoilijoitten raivoisa ilkku. Häpeän paikka! Totisesti, veljeni,
-muurahaispesään olemme käpälämme pistäneet!
-
-Ja kuitenkin olen Sinulle kiitollinen tästä aiheesta. Ahdistuksenkin
-keskelle on silloin tällöin välähtänyt pieni riemun pilke, joka
-on tehnyt mieleni sovinnolliseksi. Objektini sinänsä, asian vain
-kuvailevasti ottaen, ovat minulle läheisiä ja kiintoisia -- "nuorten
-äänenä"! Ja olenpa ollut huomaavinani tarkastelemieni "säikeiden"
-joukossa moniaan kestävän kuidun, jolla tuntoni väittää olevan
-jalostumisen tulevaisuuden edessään. Ja silloin olen vain siunannut
-niitä keskustelumme harkitsemattomuuden hetkiä, jolloin näimme
-tehtävän myönteiset ja iloiset puolet, emmekä paljon punninneet
-mahdollisuuksiemme iäisyysarvoja. Tässä mielessä annan Sinulle anteeksi
-näiden syyskuun päivien kulun ja lähden mielihyvän vireessä, juuri
-pikkuriikkisen jännittyneenä, näyttelemään "säikeitäni" ja yrittämään
-niiden varassa teikaroida niin hyvin kuin taidan.
-
-
-
-AIKA.
-
-
-Nuorvoimalainen lyriikka 20-luvun lyriikkaa. -- Nuoren Voiman palstat
-ovat sen luonnoskirjana. Nuori Voima on aina sisältänyt runsaanlaisesti
-lyriikkaa, ja vielä enemmän lienee posti sille tarjonnut -- eläähän
-lehden lukijakunta lyyrillisen _kirjoittamis_halun hereintä aikaa.
-Vain rajoitettu valio-osa tämän Nuoren Voiman taimitarhan versoja on
-sitten kauneudellaan, elin- ja kukoistusvoimallaan ollut mahdollinen
-siirtymään ankarampaan maaperään. Heidän tunnoistaan saa laatunsa nuori
-lyriikka.
-
-Tämä uusi lyriikka hapuilee muotoaan Nuoren Voiman sivuilla
-kymmenluvun vaihteessa ja sitä lähinnä edeltävinä vuosina. Varsinaiset
-nuorvoimalaiset lyyrikot ovat näet niin nuoria, että heidän
-ensimmäiset runolliset sepitelmänsä saavat lehdessä painopuvun vasta
-vallankumouksen ja vapaussodan vuosina. Voimme näin saada heidän
-esiintymisellensä valtavan aikakehyksenkin; he ovat itsenäisyyden ajan
-runoilijoita. Tämä kehys on kuitenkin vielä liian komea ja raskas
-nuorvoimalaisten täyttää -- eiväthän heidän panoksensa vielä ole
-täyteen mittaansa kasvaneet. Ja tämähän onkin pulma: onko meidän
-kymmenlukumme synnyttävä niiden kehysten täyttäjää, ja jos synnyttää,
-mikä on silloin oleva nuorvoimalaisten arpa?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niiden Nuoren Voiman lyyrikkojen nimet, joita seuraavassa aion
-käsitellä, ovat: Einari Vuorela, Antero Kajanto, Katri Vala, Elina
-Vaara, Lauri Viljanen ja Uuno Kailas.
-
-
-
-KEVÄTHARTAUS.
-
-
-_Einari Vuorela_ on nuorvoimalaisista runoniekoista vanhin sekä
-henkilön että runoilijan iältään. Oikeastaan hän tuskin runoilijana
-onkaan varsinainen Nuoren Voiman kasvatti; runojaan hän julkaisee
-lehdessä vuosina 1920-22, vasta esikoiskokoelmansa ilmestymisen
-jälkeen. Mutta eräänlaisena uudemman lyriikan tyypillisluontoisena
-laulajana tämä Nuoren Voiman Liiton jäsen, josta kulkee liittymäkohta
-johonkuhun hänen liittonsa nuorempaan runoniekkaan, on sopiva alku- ja
-taustahahmo seuraavalle tarkastelulle.
-
-Vuorelan erikoislaatu -- hänhän on julkaissut kolme runokirjaa ja yhden
-suorasanaisen teoksen -- on jo tunnettu ja myös tunnustettu. Hän on
-välitön tunnelmalyyrikko, soitin, jonka välityksellä luonto puhuu.
-Hänen säkeensä elävät ennen muuta kielen ja rytmin ilosta; hänen
-daktyylinsä kuvailevat ihmeen tuoreesti ja heleästi. Kuinka "aineen
-painosta" vapaa onkaan runo "Prinsessa ja trubaduuri":
-
-    Tule ikkunan taa,
-    tule varpaillas,
-    lyö ruutuhun höyhenellä!
-    Minä kuuntelen,
-    minä kuuntelen
-    käsi väristen sydämellä.
-
-Riemullisen kepeästi hän piirtää kevättunnelmansa. Ulkona nuoret
-tuulet, kirkkaat pilvet, räystään pillitys. Tuvassa ilakointi, siellä
-"kevät kehissä kieppuu, kapuelee kangaspuilla", siellä on kuin olisi
-"seinän raot rahoja täynnä, hyllyt helliä sanoja, kellokaapissa käkiä."
-Vuorela on ennen muuta kuvailija, helakoitten kesätuokioiden, mutta
-myös aavistelevien tuntojen laulaja. Ja pelkkä musikaalinen tekijä
-saattaa olla niin voimakas, että yksin "sanan ja kuvan mahti" ei riitä
-antamaan ryhtiä hänen suorasanaisille runoilleen.
-
-Vuorela on itsetiedoton, toisinaan epäkiinteäkin, mutta hänen
-lyyrillinen mielikuvituksensa voi joskus onnellisena hetkenä synnyttää
-sellaisen muotovalmiin, herkän balladin kuin "Kaivotiellä", mikä
-alkuaan Nuoressa Voimassa julkaistu runo on ansiosta jo kotiutunut
-antologiaan ja lausuntaohjelmiin. Taikka toisaalta "Satu mustasta
-härästä" yöstä, joka vihapäisenä eläimenä työntyy viidakosta esiin,
-ahtaen kitaansa oliot ja paikat, kunnes aamunkoitto sen suistaa
-hengettömäksi. Päivällä ei yöllisestä kamppauksesta näy jälkeäkään.
-Mutta ilkeä aavistus puhuu: "Riihen alla vain kuin musta vuota; saunan
-alla saattaa olla sarvet."
-
-Jälkimmäinen runo ei ole vielä miksikään helmeksi hioutunut,
-kuten on esim. jo kiinteä, samalla kuitenkin hienovarainen ja aito
-vuorelamainen _kauhu_kuva. "Metsä", samassa kokoelmassa. Härän sadussa
-vain ilmaiseiksen runoilijalle luonteenomainen ulkoapäin herätteensä
-saava mielikuvitus. Mutta tämä runo on myöskin luonteenomainen sille
-murroskaudelle, jota Vuorela viime joulun runokirjassaan "Yön kasvot"
-elää. Hänen auringonvaloisen tuotantonsa lyyrilliset alkuhetteet
-näyttävät paraikaa pahasti möyriytyvän. (Runot "Hiisi" ja "Pahan
-pauloissa" ovat sekä nimeltään että sisällöltään kuvaavia). Runoilija
-on alkanut epäillä entisiä jumaliaan, repiytynyt irti tähänastisista
-tunteistaan ja tunnelmistaan ja haparoi nyt tuskassa ja pimeydessä.
-Kun hän on tästä ristitulesta selviytynyt, versovat varmaankin hänen
-runoudessaan esiin voimakkaammin henkilökohtaiset tunnot. Ehkä alkaa
-soitin jo saada itsetarkoituksensa.
-
-
-
-KESÄN SATU.
-
-
-Kuten Vuorela, luo _Antero Kajantokin_ lähellä luontoa. Mutta kun
-luontoon Vuorelalla kätkeytyy värjyvää mystiikkaa, monia salaperäisiä
-ääniä ja tuntoja, tavoittaa Kajanto vain pinnan, auringon kirkkauden
-ja heleät värit. Vuorelan sielukkuus häneltä puuttuu -- hänen runojensa
-sisällön laita on suunnilleen samoin kuin Zornin taulujen. Mutta
-Kajannolla on ilmeisesti synnynnäinen, hersyvä soinuttelukyky, hänen
-voimansa ja vaaransa. Hänen poljento-mielikuvituksensa on ehtymätön
-löydöissään. Esim. tähän tapaan (runosta "Kesän satu"):
-
-    Tulin tuttuna polulle...
-    lemu lennähti vastaan;
-    vilahti vihreän välistä
-    siipi raksavan rastaan.
-
-    Tärähti tantereen murea multa,
-    pyrähti lentohon lempeä nauru
-    immen ihalan suusta.
-    -- --
-
-Huolimatta siitä, että Kajanto on kirjoittanut suhteellisen paljon
-Nuoreen Voimaan, saanut painosta yhden kokoelman ("Valkeat tunnit",
-1923) ja viimeistelee toista, on hänestä vaikea toistaiseksi todeta
-muuta kuin hänen helkähtelytaitonsa, ja hänen vilkas, usein hauskan
-kekseliäs esineellinen havaintokykynsä. Kajantokin näyttää paraikaa
-olevan pyrkimässä kuvailevasta laulajasta subjektiivisemmaksi
-lyyrikoksi. Olisi hänen runoilleen onnellista, ja välttämätöntäkin että
-hänen luontaisiin lahjoihinsa liittyisi sisäisempi havaintokyky sekä
-kiinteys jonkinlaisena älyllisenä ryhtinä. Että jonkinmoinen yhtenäinen
-maailmankatsomuskin alkaisi hahmottua, näköpiirin syventyvästi
-kasvaessa.
-
-
-
-TAJ MAHAL.
-
-
-Onhan niin monenlaista ulkoapäinkin lähtevää kuvailua. Runoilija voi
-katsellessaan olevaistä nähdä sen kirkasvärisenä moninaisuutena,
-välittömästi silmiin hypähtelevänä, rauhattomasti leikkivänä, kuten
-Kajanto. Ja ilmaista sen välähtelevinä kuvasarjoina. Taikka olevaisuus
-voi kohota hänen silmiensä eteen jyrkin ääriviivoin, kiinteäksi
-pakotettuna, silmiin syöpyvänä, liikkumattomana. Kuten se kohoaa _Katri
-Valan_ näköpiiriin. Ja hän ilmaisee sen kummallisen mykästi kajahtavin
-rytmein.
-
-Katri Vala, joka tiukan rajoitetusti toteuttaa omaa laatuansa, on
-merkillinen, kirpeä pisara koko suomalaisen lyriikan kuohussa. Hän
-istuu erakkomajassaan ja uneksii jäykästi tuijottavin silmin ankaran
-koristeellisia unelmiaan. Ne ovat useimmiten kaukaisia näkyjä, joilla
-ei ole muuta aikaa kuin päivä tai yö, ja joiden paikallinen todellisuus
-on määräämätön.
-
-Hänelle on tuttu _kauhu_. Mielipuoli herättää hänet ja kuljettaa hänet
-muassaan kuunvaloiseen saliin, johon tunkeutuu lahoavien lehtien lemu.
-Mielipuoli puhuu, hänen lauseensa ovat täynnä jäätävää, mieletöntä
-kammoa: kaikki tulee maaksi, kaikki jäsenesi, kapeat sormesi, punainen
-suusi, kaikki ovat kohta mustaa, viileätä maata. Hän pakenee, mutta
-mieletön ääni ilkkuu hänen takanaan: "Kuolet, kuolet, kuolet!" Taikka
-hän näkee kuolleen makaavan lammen pohjalla, hymyillen ilkeästi. Eikä
-hän voi liikahtaa, voimattomana kauhusta. Silloin kuollut lintu putoaa
-hänen kasvoilleen, hän ryömii parahtaen pois, ja "aivan lähellä nauroi
-kuollut kovasti". Taikka tulee uusi kaamea kangastus: "Virta".
-
-    Vahva musta virta,
-    sillä pieni lautta
-    ja ihmisolento.
-    Näen vain kädet.
-    Ne ovat kouristuneet puuhun.
-    Ne ovat kellertävät ja epätoivoiset.
-    Virta putoaa kuiluun.
-    Taivas yllä on kuin suuri, kuollut, pilkallinen silmä.
-
-    Jumalani, virtahan on täynnä lauttoja!
-    Uusia sukeltaa esiin loppumattomasti!
-    Jokaisella on ihmisolento.
-    Harvat huutavat.
-    Jotkut itkevät hiljaa.
-    Useat nauravat.
-    Joka hetki putoaa joku.
-
-Jokainen säe on liikkumaton, ja jokaisen säkeen välillä on paussi.
-Ja pausseissaan runo liikkuu. Eihän voi tätä runoa lukiessaan olla
-ajattelematta, minkä uudenlaisen, houkutelevan lausuntatehtävän tämä
-runo ja monet muut Katri Valan runot kaikessa soinnuttomuudessaan
-tarjoaisivat. Niiden tahallisen yksinkertaiset sanat ovat imeneet
-itseensä asiasisällyksen kovan, paljaan ytimen. Nyt saa lausuja -- ja
-hänen täytyy -- panna niihin koko asioiden "ruumis", väri, tunnelma. Ja
-elää paussien sisältämät sielulliset liikahdukset. Tehtävä tarjoaa ja
-vaatii. Se on lähempänä absoluuttista esittävää taidetta kuin kaikkensa
-ilmaisevan runon tulkinta.
-
-Kuten kauhukuvissa, vallitsee Katri Valan runoissa yleensäkin pelottava
-hiljaisuus, johon äkkiä viiruna singahtaa jokin ääni tai liikahdus.
-"Nocturnen" yömaisemassa, jossa kuun hohde lepattaen päilyy vedessä
-"kuin kynttilänliekki kylmässä huoneessa", alkaa äkkiä tapahtuma:
-
-    Editseni liukuu tumma, notkea varjo --
-    harmaa kissa kulkee yli pihanurmikon
-    metsästämään nukkuvia lintuja
-    kuunpaisteisista, pehmeistä pesistään.
-    Sen tietä valaisevat leiniköt
-    pienin, himmein soihduin.
-
-    Värisevä huuto leikkaa hiljaisuuden
-    kultaiseen veteen on uinut
-    musta, huikaistunut lintu!
-
-Katri Vala jättää pois pienen ja epäoleellisen. Hänen maailmassaan
-asuvat yö, aurinko, elämä, kuolema. Kaikki on aavemaisen
-koristeellista: kukka aukeaa, pisara putoaa, väri puhuu. Värit,
-tummat, väkevät, kylläiset tai viiltävät, jyrkkine ääriviivoineen ovat
-Katri Valan kuvina. Nämä kuvat on luonut mielikuvitus, joka maalaa
-syövyttäen, ja tunne, joka keskittävässä, eliminoivassa laadussaan on
-melkein älyä, täsmällistä ja kovaa.
-
-Katri Valan keskitys on koristeellista tyylittelyä. Tämän
-koristeellisuuden kanssa on sopusoinnussa mielikuvituksen, eksoottinen
-pyrkimys. Katri Vala rakastaa niitä maita, joita Pierre Loti on
-rakastanut, ja hän hurmaantuu niistä väreistä ja kukista, jotka
-ovat tuottaneet Baudelairelle hurmion. Hän kirjoittaa "Tahitilaisen
-serenaadin" ja "Etiopialaisen fantasian" ja uneksii "Taj Mahalista",
-ihanasta temppelistä, jonka intialainen ruhtinas muinoin on rakentanut
-pienen suloisen rakastettunsa muistoksi. Tämä väriloistoinen
-tropiikki on yhtä pyörryttävän etäällä kuin kauhukuvat ovat kaukana
-todellisuuden rajalta, ja sen ilmaan patoutunut jännitys on yhtä kuuma
-kuin on kauhukuvien jännitys täynnä kammoa. Toisinaan tropiikki elää
-vilkkaamminkin, kuten esim. runossa "Punainen kuu", joka on merkillinen
-huumorin ja eksoottisuuden yhtymä ja jonka huumori on Katri Valalle
-harvinainen, ja vapauttava.
-
-    Oi kuu, kuinka sinä olet punainen!
-    Missä sinä olet ollut, mitä sinä olet tehnyt?
-    Niin hiljaisesti hiivit esiin puitten takaa
-    kasvoillasi outo huume.
-
-    Aaa -- sinä tulet kaukaisesta maasta,
-    jossa ihanat ihmiset juhlivat,
-    jossa ilman täytti särkyväin hedelmäin lemu ja nauru
-    ja paljaitten ruumiitten välkyntä paisteessasi
-    ja varisevat, suuret kukkalehdet.
-
-    Ja sinä istuit juhlivien keskelle
-    ja sinä juovuit ihanasta palmuviinistä,
-    ja nauravat nuoret naiset
-    pusersivat punaisten kukkain ja hedelmäin mehun sinun kasvoillesi.
-    Ah, sinä näet vielä ruskeat, hennot sormet
-    ja hehkuvat pisarat niitten lomissa.
-
-    Ja sinä, joka olit niin kylmä ja hiljainen,
-    sinä tunnet nyt itsesi levottomaksi, --
-    kasvoillasi on outo huume
-    ja sinä olet punainen ja tuoksuva --
-
-Kuu onkin muuan Katri Valan mieluisimpia ja onnellisimpia aiheita.
-Huhtikuun viimeisenä iltana se ylenee "kuin suuri, hämmästynyt kukka,
-keltaisena ja raikkaana, ja jää helottamaan sinistä taivasta vasten".
-"Nocturnen" kuusta taas valuu runoilijaan rauha, sillä onhan se, kuu
-
-    niin tuhannesti nähnyt
-    maan peittyvän kukkiin ja kuihtuvan,
-    ettei mikään sitä liikuta.
-    Ja se onkin hiljaisempi kuin mikään muu.
-
-Ja "Tahitilaisen serenaadin" kuu on onnellinen: antaahan meri, joka
-lepää rannalla, sen suudella jäseniänsä! Silloin: Ah, "olisitpa sinä
-meri, armaani, ja minä onnellinen kuu!"
-
-Katri Valan iltamaisemat, kuten koko hänen luonnonlyriikkansa, on
-samanlaisen tyylittelevän väri-inspiratsionin kannattamaa kuin hänen
-satu- ja kauhukuvansa. Mutta tämä lyriikka on samalla subjektiivisten
-tuntojen hallitsemaa luonto muovautuu runoilijan kädessä ilmaisemaan
-hänen ankaraa elämänpakkoaan. Ja juuri Katri Valan luonnonrunoissa
-soinnahtaa hänen persoonallinen sävynsä herkimmin lyyrillisenä. Se
-puhkeaa esiin hänen kirkkaana hartautenaan ensi lumen elämyksen edellä
-(runo "Ensi lumi" on julkaistu antologiassa "Nuoret runoilijat"). Se
-sanelee runon "Talviaurinko" loppusäkeistön. Runoilija näkee sädehtivän
-talvimaiseman kylmän, kirkkaan ajatuksen vallitsemana Jumalan huoneena,
-Jumalan, joka tuomitsee kaukana taivaitten takana ja on niiden jumala,
-joiden sydän on kuin kovaa ja kirkasta valkoista timanttia.
-
-    Katson arkana tämän temppelin ovelta,
-    aistimeni sairaina valkeudesta
-    ja pakenen majani hämärään
-    itkemään aurinkoa,
-    kesän huumaavaa aurinkoa
-    ja lempeää Jumalaa,
-    joka suutelee silmuja
-    astellessaan kesäöinä
-    moniväristen tuoksujen keskellä -- --
-
-Ja kokonaisena Katri Vala pukee elämäntuntonsa runoon "Maa". Tähän
-runoon kuin huipentuu Katri Valan tapa katsoa maailmaa ja elämää
-kaukaisena yhteytenä, suurin, yksinkertaisin ääriviivoin. Enkeli
-katselee alas maahan ja näkee, kuinka siellä kukoistaa ja kypsyy,
-viheriöi ja kellastuu luonto, ja "äänettömät hiutaleet peittävät elämän
-jäljet". Ja kaiken keskellä elää ihminen --
-
-    Ja itkua oli enemmän kuin naurua
-    ja vihaa enemmän kuin rakkautta.
-    Mutta Maa säteili ihmeellistä kauneutta.
-    Suurten, koskemattomien metsien
-    näkymättömistä kukista
-    nousi värisevä tuoksu,
-    jonka keskeltä huomaamattoman rakkauden teot
-    ylenivät kuihtumattomina kuningasliljoina,
-    ja itku helisi kauniimmin kuin nauru.
-
-    Ja enkeli ikävöi pois ylhäisestä avaruudestaan,
-    ikävöi olla maan itkevä, naurava, kukkiva, kuoleva tomuhiukkanen.
-
-Katri Valan oma uskontunnustus sisältyy runon viimeisiin riveihin.
-Hän ei suinkaan tahtoisi vaihtaa osaa kaukana avaruudessa ikävöivän
-valkoisen enkelin kanssa, sillä hän rakastaa elämää. Hänen runonsa
-kuitenkin ovat eristetyn hiljaisuuden synnyttämiä ja siksi niissä
-sittenkin on niin vähän varsinaista _elämistä_. Runoilijatar kärsiikin
-yksinäisyydestään ja tuntee, kuinka ikävä kylmänä käärmeenä tunkee
-suunsa hänen sydämeensä. -- Hän kaipaa, kaipaa väkevää elämää, ei
-tasaista ja pitkää vuosien sarjaa, vaan "vain yötä ja päivää, korkeana
-tulipatsaana". Kuten jokainen nuori ihminen ja väkeväsieluinen ihminen,
-kuten niin moni, joka runoilijana on saanut tämän kaipuunsa säkeillä
-ilmaistuksi. Mutta kun hän joutuu ihmisten pariin, hän huomaa heidät
-pieniksi. Ja hän palaa takaisin erämaahan:
-
-    Pois!
-    Mikä kauhea valhe teidän rakkautenne on,
-    te kääpiöt!
-    Pois!
-    Menen kuolemaan.
-    Siellä kaukana on keltainen erämaa,
-    suuri taivas ja siniset vuoret
-    ja hiekassa jalopeuran jäljet -- --
-
-On luonteenomaista Katri Valalle, että hän runonsa loppusäkeeseen
-taluttaa leijonan -- hän rakastaa väkevyyden ja ryhdin tavottelussaan
-komeata tai keskittävän voimakasta runonloppua.
-
-Katri Vala kaipaa elämää. Hän ei runoilijana voi kauan jatkaa
-näillänsä. Hänen pyrkimyksensä yksinkertaiseen sanontaan voi tuoda
-ja tuo runoihin myöskin ainoastaan: paljon yksinkertaisia sanoja,
-ainoastaan. Viittasin äsken Katri Valan kuvailemiin, kirjallisuudessa
-usein esiintyviin tuntoihin. Yleisyyshän ei sinänsä ole mikään haitta,
-mutta näiden tuntojen kuvat jäävät, jolleivät ne ole yksilöllisesti
-luovan sisäisen ajatuksen ja tunteen ilmauksia, vain kuviksi,
-jaksamatta kohota vertaukseksi. Ne pysyvät silloin pinnalla, koska
-niistä puuttuu runollisuus, ihmishengen voittoisa syöksähdys jokaisen
-havaittavaa todellisuutta syvemmäs.
-
-Mutta ei ole syytä uskoa, ettei Katri Valan ulkonaiseen
-intensiivisyyden pyrkimykseen pääsisi tasaisesti yhtymään myös
-sisäinen. Hänen subjektiiviset tuntonsa ovat kaikesta kirjallisesta
-sivumaustaan huolimatta siksi voimakkaat, ja hänen luonnonrunoissaan
-havaitsee siksi paljon merkkejä avoimesta herkkyydestä, että saattaa
-odottaa hänen lyriikkansa lopultakin voivan -- paljonhan on vielä
-tulevaisuuden varassa -- vaikuttaa ehdottomammin kuin pelkällä
-romanttisella koristeellisuudellaan ja kuriositeetillaan.
-
-
-
-UNEN VENHE.
-
-
-Tuskin kenenkään nuorvoimalaisen runoniekan kehityskulkua oman
-lehden palstoilla ja sieltä taas kokoelmaan (Kallio ja meri, 1924)
-on niin vapauttavaa seurata kuin _Elina Vaaran_. Nuoren Voiman sivut
-heijastavat sitäpaitsi erityisen herkästi juuri hänen henkisiä
-vaiheitaan, sillä hän on kirjoittanut lehteen runsaasti ja kauan,
-aina varhaisilta kouluvuosiltaan. Ja vaellus noiden lyyrillisten
-tunnelmain kautta on todella "vaikenevaa tietä". Tuntee Elina Vaaran
-lyyrillisen herkkyyden ja alttiin heijastelu- ja vastaanottokyvyn,
-näkee hänen liikkumishelppoutensa eri runomuotojen parissa. Ja näkee,
-kuinka jälkeen jää niin paljon laimeata ja tavanomaista ja sanonnaltaan
-pingoitettua. Tapahtuu kirkastumisprosessi muodon ja näkemyksen
-suhteen, tunnelmien vähittäinen vapautuminen sovinnaisesta leimasta.
-
-Ja kun Elina Vaaran runoja lukee esim. Katri Valan runojen jälkeen,
-tulee ajatelleeksi, mikä jumalan lahja sentään on runollinen
-musikaalisuus, rytmi ja runomitta. Juuri Elina Vaaran liikkuvat, herkät
-rytmit, jotka ovat hänen luontainen taipumuksensa, ja joita hän on
-uutterasti viljellyt runokoulussaan, antavat hänen runoilleen niiden
-autereisen sulon.
-
-Elina Vaara kykenee nykyään tavoittamaan jo balladinkin ankaran
-muodollisen, mutta myös sisällyksellisen rakenteen, varsinkin kahdessa
-kokoelmansa balladissa, runoissa "Laulu kauniista huovista ja herttuan
-tyttärestä" sekä "Unen venhe". Niissä ei muoto ole tuottanut hänelle
-vaikeutta ja eepillisen sisällön liittyminen lyyrillisiin tunnelmiin
-on tapahtunut perin onnellisin tuloksin. Eihän näitä runoja ole tehty
-mikään tietoinen kaava runkona, mutta ne toteuttavat ihastuttavan
-täydellisesti teorian lakeja.
-
-Edellinen runo alkaa suppean runollisella paikanmaalaussäkeistöllä:
-
-    Rannalla Adrian meren
-    kukkii kastanjat,
-    heleän keltaisiksi
-    kypsyy sitruunat
-    rannalla Adrian meren.
-
-Maisemaan ilmestyy sitten herttuan linna, jossa paraikaa juhlitaan.
-Huovi kuiskaa polttavin katsein rakkaudentunnustuksensa ylpeälle
-neidolle. Niskojaan heittäen kääntää tämä hänelle selkänsä. Ja
-kuinka kauniisti, harvoin, mutta aidoin viivoin tapahtuukaan sitten
-siirtyminen illasta aamuun, leikistä uhkaavaan todellisuuteen:
-
-    Taukosi tanssi ja soitto,
-    idästä nousi koi.
-    Tornin huipulta kutsu
-    kuparitorven soi
-    rannalla Adrian meren.
-
-Onneton huovi lähtee sotaan eikä palaja. Herttuan tytär hiutuu
-kaipauksensa kyyneliin. -- Kaikki on kuvattu merkillisen hennosti,
-mutta samalla täsmällisesti. Liikutaan maaperällä, jossa yhdenkin sanan
-varassa on horjahdus, mutta eheys, tasapaino säilyy. Ja viimeinen
-säkeistö pyöristyy jälleen tunnelmamaisemaksi.
-
-    Hohtavat ilottomasti
-    hopeapoppelit,
-    murhettansa huokaa
-    mustat sypressit
-    rannalla Adrian meren.
-
-Vielä sielukkaampi balladi on "Unen venhe". Ajatus ihmisen kaipuusta,
-ikuisesta unelmasta, jonka kohtalo on ikuisesti elää ulkopuolella
-elävää elämää, on siinä saanut ilmaisumuodon, joka todistaa
-yksilöllisesti luovaa lahjakkuutta. Uni, ihana nuorukainen, liukuu
-purressaan kaihoisin katsein ohi kylien ja kaupunkien.
-
-    "Oi valtias", soutajat kysyy,
-    "joko laskemme valkaman luo?"
-    Niin kaukaisna katseensa pysyy,
-    ei vastausta hän suo.
-    Vesipisarat airoista siukuu
-    kuin ketju hopeinen,
-    Unen venhe iäti liukuu
-    ohi Elämän rantojen.
-
-Ja Elina Vaaran hentoa lyyrillisyyttä ilmentää lopuksi "Kuu", runo,
-joka on niin äärimmäisellä rajalla, että tuskin on selvillä siitä, onko
-se jotakin sanovaa lyriikkaa vai lyriikkaa ollenkaan.
-
-    Palaa taivaan lamppu, kullankirkas kuu.
-
-    Vastaa, kuu:
-    onko siellä korkealla kenttää vihantaa,
-    jolla heinä huojuu, sinikellot
-    aaltoaa?
-
-    Sieluni on niin kummainen,
-    nauru, itku siellä rinnan soi.
-    Saanko, oi,
-    olla kerran sinikello taivaan niittyjen?
-
-    Silloin ohitseni vaeltais
-    saattamana pilvenhattarain
-    ehkä Hän, ken sieluni mun loi
-    sellaiseksi, että siellä soi
-    tuska, riemu, epätoivo, autuus rinnakkain.
-
-    Varjo pyhä ylitseni
-    lankeais -- --
-    -- -- --
-
-    Palaa taivaan lamppu, kullankirkas kuu.
-
-Olen pysähtynyt näiden runojen pariin, jotka ovat luonteenomaisinta
-Elina Vaaraa. Eräissä rakkauslauluissaan Elina Vaara myös välittömällä,
-kirkkaan suloisella ilmaisullaan tapaa aidon sävelen. Mutta eksoottiset
-ranskalaisnimiset runonsa hän sittenkin huoletta voi sisällöltään
-jättää runoilijasisarensa Katri Valan haltuun -- ranskalainen
-nimitysvimma taas häviää itsestään silloin, kun kirjailijamme
-lopulta tajuavat omankin kielemme ja kirjallisuutemme jo vähitellen
-kasvaneen kapaloistaan.
-
-Vaikka Vaara moniaissa varhemmissa runoissaan yrittää tulkita
-suorastaan aatteellista intomieltä, on hänellä ennen muuta tunne
-runollisesti voittoisa ajatuksen rinnalla. Hänen erikoislaatunsa
-on hänen runojensa arka, käsinkoskematon tenho, joka ympäröi hänen
-runoilijaolemuksensa jonkinmoisella "lumotun prinsessan" tunnelmalla.
-
-Jos lyriikan pääominaisuudeksi merkitään aineettomuus, on Elina Vaara
-Nuoren Voiman runoilijoiden puhdasverisin lyyrikko.
-
-
-
-AURINGON PURJEET.
-
-
-_Lauri Viljanen_ asettaa itselleen syvemmän ja laajemman päämäärän
-kuin kukaan edellisistä. Hän ei tyydy Vuorelan ja Kajannon
-laulavaan välittömyyteen, Valan kuvaloistoon eikä Vaaran uneksivaan
-lyyrillisyyteen; hän pyrkii luomaan itselleen yhtenäisen käsityksen
-olevaisen laadusta ja tarkoituksesta, maailmankatsomuksen. (Sellaisesta
-tuskin vielä voi puhua kellään edellisistä lyyrikoista). Hänen
-kamppailuaan tämän pulman kanssa valaisevat hänen tilitysluontoiset
-runoaiheensa: "Lentävä Hollantilainen", "Prometheus", "Isänmaalle".
-
-Kokoelmansa (Auringon purjeet, 1924) alkuosan sonetteihin Viljanen
-pukee väkevimmän elämäntuntonsa, sen onnellisen, kokoavan rauhantunnon,
-jonka ihminen saa lahjaksi silloin, kun hänen sydämensä kaiken
-repivän jokapäiväisyyden voittaen pääsee välittömästi tuntemaan sen
-suuren olevaisen läsnäolon, jonka ilmauksena on luonto, koko ääretön
-kaariviiva taivaan huikaisevasta sinestä aina mullan uumeniin. Tämän
-tunnon kannattajana on "Sonetti hyvyydelle" tosi ja aito, vaikkei
-taiteellisesti häikäisevä:
-
-    -- --
-    Oi jumalainen Hyvyys, hymyssäsi
-    on kevättaivaan ikikuulas sini
-    ja mullan syvyys sinun povessas!
-
-    Sa niinkuin viileä ja hellä käsi
-    mun kosket polttavaisiin silmihini
-    ja tunnen olevani voimakas.
-
-Sama tunto on myös jonakin onnellisena suvisena hetkenä antanut
-alkuinspiration runoon "Metsässä", joka Viljasen kokoelmaa selaillessa
-pysähdyttää lukijan tuoreella runollisuudellaan.
-
-    Vilpoisella ruohovuoteellain
-    maata miehen joutilaan on hyvä.
-    Yllä männynlatvain huojuvain
-    huokaa tuulen tuutulaulu syvä.
-
-    Joskus tuokioksi havahdun,
-    raukeasti silmäluomet avaan.
-    Katson metsän täyteen riemuhan,
-    lintuun heleästi laulahtavaan.
-
-    Tuoksuvina havut huojuilee
-    valomeren lainehissa kylpein.
-    Hiljaa autuudesta vapisee
-    korkealla honganlatva ylpein.
-
-    Rannattomaan poutaterheneen
-    itse päivän punakehrä hukkuu!
-    Tunnit antaa kättä toisilleen.
-    Ruohikossa onnenpoika nukkuu.
-
-Nuorvoimalaiset tuntevat lehdestään tämän runon varhaisemman
-ulkomuodon. Iloinen kokemus on nähdä tämän runon kehitys kohden
-valmiuttaan, rytmivaihdoksen ja keskittävän supistuksen tietä.
-
-Toinen runo, joka rakkauslaulujen (Juhannuslaulu, Purjehtijat, Uolevin
-laulu Elinalle, Asepoika) ohella kuuluu Viljasen kokoelman parhaimpaan,
-on "Ensi lumi". Kaiken uudeksi luovan ensimmäisen lumen ja unhotuksen
-vastakohtana ja uhalla elää sydän ikuista unelmaansa ja iankaikkisesti
-pysyy myös ihmisen murhe. Ensi lumen kattamalla tiellä vaeltava kulkija
-näkee valojen syttyvän asumusten hämärään ja tuntee sanomattoman
-orpoutensa, mutta saa äkkiä selkeänä välähdyksenä, kuin ylhäältä päin
-katsoen, silmiensä eteen kuvan ihmishiukkasen tiestä halki maailmain:
-
-    Kuule, ääni ensi tiukuin
-    kaikuu illan hämärään!
-    Reki nopsaan ohi liukuin
-    jättää miehen miettimään:
-    kaukaa tieni tulla taitaa,
-    kauemmas se vielä vie,
-    kosk' en tunne pellon aitaa,
-    kosk' on outo kotiin tie.
-
-Tämän runon, jossa vavahduttava tunto pukeutuu herkkiin, koruttoman
-miehekkäisiin runollisiin symboleihin, asettaisin sangen korkealle,
-samalla kuin pidän sitä parhaana mitä Lauri Viljanen on kirjoittanut.
-
-Lauri Viljasen miellyttävimpänä piirteenä on hänen hartautensa ja
-vakavuutensa. Hänen runokokoelmansa sisältää monta kaunista ajatusta.
-Ja hänen muototaitonsa on ihmeellisen sujuva. Mutta kuitenkin: Lauri
-Viljaselta puuttuu muodonantotaitoa! Hänen ajatuksensa on rohkea
-ja tuntonsa syvä, mutta on aiheita, joiden parissa häneltä puuttuu
-taiteilijan väkevä ilmaisukyky. Silloin syntyy runoja, jotka ovat
-kaunista korkeata tyyliä -- Viljasen runokielen taito ei petä --
-mutta joiden ilmaisutavan väri on vanha ja liukuu siksi silmien ohi.
-(Lähinnä muistuttaa Viljanen sanonnassaan, samoin kuin ajatustavassaan
-Koskennientä). Taikka syntyy runoja, jotka ovat sanomattoman vaikeita
-lukea: tunto ja sitä ilmaiseva kuva eivät ole jaksaneet kutsua
-luokseen tavoittamiaan sanallisia ilmaisukeinoja. Monesti silloin on
-kiinteys tiessään: tulee hyppäyksiä runon sisäiseen rakenteeseen --
-runo on kuin sarja samalle paperille piirrettyjä luonnoksia
-mallin eri puolilta. ("Narkissos", "Uimari", "lsänmaalle".) Kaksi
-komponenttia, filosofia ja tunne, ovat Viljasella ylimalkaan vielä
-sisäisesti erossa; niiden yhdistys on vielä konstruktiivisuuden
-asteella, hapuillen kohti sulautumista -- filosofisen tunnon
-ilmauksessa. Filosofinen tunto on ymmärtääkseni Viljasen lyyrillinen
-pyrkimys.
-
-Ehkä Viljanen itsekin elää kipeänä tuntona kamppauksen sitä kuorta
-vastaan, joka muurina sulkee näkemyksen tavanomaisen ilmauksen
-mykkyyteen. Runon "Myrsky kuutamolla" voi paikoittain käsittää tälläkin
-tavoin:
-
-    Sisintään ei koskaan
-    sielus antaa voi,
-    syvin taisteloskaan
-    sydämiin ei soi.
-       Kylmät on elämän muurit.
-
-Lauri Viljanen on Nuoren Voiman ryhmän esteettisesti koulituimpia
-henkiä. Hänen laatunsa nykyään on yhtä suuresti kriitikon kuin
-lyyrikon. Kääntääkö hän pyrkimyksensä kohden persoonallisemmaksi
-vapautunutta ilmaisutapaa lyyrikkona vaiko kirjallishistoriallista
-koulutusta, senhän vähitellen saanemme nähdä. Runojen edistys Nuoren
-Voiman vuosilta kokoelmaan saakka ei kiellä kehityskelpoisuutta
-edellisellä alalla; Viljasen sisäiset edellytykset: ymmärtävä
-vastaanottokyky, tunteen ja älyn viljelys sekä toisaalta hänen luonteva
-muototaitonsa ovat takeita jälkimmäiseen suuntaan.
-
-
-
-NELJÄS ULOTTUVAISUUS.
-
-
-_Uuno Kailas_ on lyyrillinen mietiskelijä.
-
-Hän pystyy kirjoittamaan hauskasti pelkästään kuvailevaa lyriikkaa,
-esim. "Kevät"- ja "Keskikesällä"-kuvauksensa, taikka hellekuvansa
-maalaispihan murkinalevolta. Mutta yleensä hän näkee asiat sisältä
-ulospäin. Hän on jo esikoiskokoelmassaan subjektiivinen lyyrikko,
-jolle tunto on tärkeämpi kuin kuva ja sisällys sanallista ilmaisua
-tähdellisempi.
-
-Kailaan asteikko on laaja, aina lyyrillisestä kaihosta
-objektiivis-kyynilliseen elämäntarkasteluun.
-
-Hän elää kaipauksen joko aktiivisena, Nuoren Hjalmarin kaipuuna kohden
-omia sankaritöitä, tai hän henkilöllistyttää sen leikitteleväksi,
-kultatukkaiseksi tyttölapseksi, joka tuhansin keinoin houkuttelee
-luokseen ja taas pakenee. Hänen kaipauksensa on pohjaltaan nuoren
-mielen tuskallista, kipeää kaipuuta pois elämästä, kohden unelman
-onnea ja rauhaa. Mutta sydämen osa on Midas-kohtalo: se ei saa
-lievitystä kaipauksen poltteeseen, vaikka se voikin kirkastaa kullaksi
-kaipauksen kyyneleen. Ja tämä kaipaus kasvaa mittasuhteissaan, se
-levittää siipensä yli olevaisuuden piirin. Se on silloin jo "neljäs
-ulottuvaisuus", joka voi toteuttaa toteuttamattomat, haltioitunut
-näkemys yli todellisuuden rajojen.
-
-Tämän tunnon kannattama on kuulaan säteilevä "runo runosta" "Totuuden
-lähteellä" (julkaistu Ylioppilaslehdessä). Ja se saa myös ilmauksensa
-dionyysisessä runossa "Minä näen":
-
-    Näkysarjojen vaihtuva leikki. Ah, näin ei silmällä nähdä.
-    Sisempään, syvemmälle ja kauemmaksi ma nään.
-    Minä tiedän: nyt mieleni katsoo kuulevin, tuntevin silmin.
-    Näyt syntyvät, kuolevat silmässä itsessään.
-
-    On silmäni leili. Sen viinillä täytin. Ja viini on käynyt.
-    Ihanampana leilistä juon saman viinin nyt.
-    Oli poutaa ja pilviä, tuulta ja taivasta mielessä mulla.
-    Hedelmöittyvät nyt nämä siemenet kätketyt.
-
-    Näen mieleni unta, ah, kotkansiipistä unta, mi nousee
-    tomust' irti ja maasta ja myös ajan piiristä pois.
-    Salamalla se ratsastaa elon maallisen rannasta rantaan.
-    On kuin joka ihmisen silmäni tuntea vois.
-
-    Hedelmist' olen tiedon puun minä syönyt kai: tämä uusi
-    elontietoni siks yli parhaan tietoni käy.
-    Mato pieni on suurin. Ja köyhimmällä on enkelin kasvot.
-    Erämaissamme eikö nyt Jumalan askelet näy.
-
-    Näen: ihminen kirkastuu, hänet Jumalan veljeksi tunnen.
-    Ote kuoleman taittuu ja kuollehet käy elämään.
-    Minä nään: paratiisin portti on auki, on taivahat auki.
-    Joka kohtalon yllä mä sateenkaaria nään.
-
-Tämän runoilijanäkemyksen, tämän "salattujen ihmeiden avaimen" avulla
-Kailas lähtee ratkaisemaan niitä kysymyksiä, joita turhaan kysytään,
-ja joille Kailas antaa seuraavan runollisen muodon: "Kenen on käsi,
-joka kerii? Miksi se kerii? Mistä, mistä lähtee valo, joka lankeaa ajan
-rihmalle? Ja miksi se sitä valaisee?" (Runo "Aika").
-
-Uuno Kailaan esikoiskokoelma ei sisällä sovinnaisia runoja. Hänen
-pyrkimyksensä on pyrkimystä persoonallisuuteen, joka on tietoinen
-itsestään ja tajuinen ihmisen osastaan. Mutta ihminen näkee nälkää:
-sydämet kulkevat erillään, jäätyvät ja vaikenevat, jokainen sielu on
-yksin. Vain luonto ottaa ihmisen välittömän hellästi vastaan, kuin
-äiti ainoan lapsensa. Ja se opettaa hänelle hiljaisuuden viimeiset
-ihmeet. Sieltäkäsin löytyy tyydytys ja väkevä rauha, joka on sukua
-resignatiolle, mutta näennäisessä alistuvaisuudessaan on vain hallittua
-voimaa, joka juuri rauhallaan tuntee nöyryyttävänsä ajan ja elämän
-monihaaraisine pyrkimyksilleen. Tämän väkevän rauhan, oikeammin
-patoutuneen, määrätietoisen aktiivisuuden runoilija on saavuttanut
-kuljettuaan läpi kehitysvaiheen, jota runo "Nuoremmalleni" heijastaa:
-
-    -- -- --
-    -- Et tuntenut outoa väristystä,
-
-    joka kunkin ihmisen yllättää,
-    sydänyönä varkahin hiipii rintaan,
-    kun ihminen etsii eikä nää
-    tien varrelle jäänyttä kallehintaan.
-
-    Käyt hetkessä vieraaks itselles
-    välähdyksenä sun oman sielus nähden.
-    Hätäläppänä lyö sinun sydämes
-    yön, tyhjyyden, elos turhan tähden.
-
-    Ole mies, veli. Muista: ankkurin
-    kukin heittänyt on saman rannikon luona.
-    Moni hukkui, mut moni voittikin,
-    moni ihminen syntyi hetkenä tuona.
-
-Kaikessa siljolaisuudessaan tämä runo on Kailaalle persoonallinen
-elämys.
-
-Mutta Kailaan persoonallisuudesta hänen runouteensa kulkee vielä
-toinenkin tie.
-
-Kailas saattaa tuntea elämän kipeästi, mutta hänellä on aina ollut
-hallussaan väkevä puolustusase sen tuskaa ja yksinäisyyttä vastaan:
-äly. Kailaan kypsyydessä on osuus juuri hänen älyllisellä ryhdillään.
-Mutta ehkä hän -- herkkyydessään -- käyttää terävää asettaan liiankin
-runsaasti. Hän suhtautuu ihmisiin ja elämään liiankin epäluuloisesti
-ja omaksuu mielellään pistosvalmiin puolustusasenteen silloinkin,
-kun se ei ole tarpeellinen, siten ihmisenä menettäen jotakin ja
-runoilijana päätyen satiiriin ja kyynillisyyteen. Kyky vapautuen kohota
-elämän narrimaisuuksien yläpuolelle, varsinainen huumorin kyky jää
-Kailaalle näin ollen jonkin harvinaisen, onnellisen tuokion varaan.
-Se on toistaiseksi päässyt värittämään vain hänen muutamia nokkelan
-realistisesti suoritettuja laatukuvauksiaan, (esim. "Sotatiellä" sarjan
-runot), jotka nekin puolestaan osoittavat Kailaan runoilijakyvyn
-liikkuvaisuutta. Myöskin kritiikissä on Kailaan äly osoittanut
-kaksiteräisyyttään: se antaa hänen osuvalle, ilmaisukykyiselle
-arvostelulleen toisinaan liiankin pistävän, sovittamattoman sävyn.
-
-Olen edellisessä yrittänyt luoda kuvaa Kailaasta lähinnä hänen
-Nuoren Voiman vuosinaan ja esikoiskokoelmassaan. Kailaan sisäinen
-"karttapiirros" näiden runojen varassa on selkeä, miltei mekaaninen
-tehtävä; niin "paljaina" tulevat vielä tunnot ja ajatukset esiin.
-Mutta "Tuulen ja tähkän" jälkeen Kailas on ennen muuta kasvanut kuvan
-voimassa. -- Se runopuu, joka Nuoressa Voimassa versoo ja "Tuulessa
-ja tähkässä" elää esikevättään, on nyt ehtimässä polttavampiin
-päiviin. Aurinko ulkoapäin ja oma sisäinen mullasta töytäävä voima
-vuorovaikutteina runko vahvenee ja verhoutuu lehvin ja värein. Entisen
-karunlaisen ilmauksen sijaan pukeutuu Kailaan miehekäs tapa katsoa
-olevaista kasvoista kasvoihin ja hänen arkojakin värähdyksiä
-tapaava herkkyytensä nyt väkeviin, suomalaisessa runoudessa ennen
-tuntemattomiin kuviin. Kailas on tässä kehitysvaiheessaan nähtävästi
-saanut herätteitä uudenaikaisesta keskieurooppalaisesta runoudesta,
-mutta ilmeisesti -- _tutkia_ tällaista asiaa on vielä varsin vaikea
--- ei kysymyksessä ole jäljittelevä suhde, vaan Kailaalle muodollisen
-vapautumisen tuottanut kosketus. Kailaan uusi ilmaisutapa on
-sopusoinnussa hänen entisen kehityksensä kanssa; hänen laatunsa on
-luonnostaan avoin ekspressionismin tyypillisesti inhimilliselle. Eikä
-uusi ilmaus raukea omaan komeuteensa, koska se on sisäisen jännityksen
-kannattamaa _purkautumaa_ uusiin kuviin, uusiin rytmeihin.
-
-Uuno Kailas on Nuoren Voiman runoilijoista kypsin. Hänen tuotantoonsa
-kätkeytyvät tällä hetkellä varmimmat lupaukset ja siihen kohdistuvat
-suurimmat toiveet.
-
-
-
-SUHDE.
-
-
-Uuno Kailas on kirjoittanut runon "Vanhoille", joka soveltuessaan
-uuden lyriikan ohjelmarunoksi soveltuu minkä tahansa uuden sukupolven
-henkiseksi kilveksi siinä kamppauksessa, joka aina hetkin, laimeampana
-tai kirpeämpänä syntyy nuorten ja vanhojen välille, ja joka oikeastaan
-on vain hyvä ja välttämätön luonnon pakko eikä muuta. Kailas
-tilittää runossaan ristiriidan, "nuorten" suhteen edeltäjiin, heidän
-kiitollisuudenvelkansa sekä toisaalta heidän tehtävänsä säkeistöin,
-jotka Kailaan kynässä ovat saaneet hänelle persoonallisen jännittyvän,
-puolustus- ja iskuvalmiin sävyn:
-
-    Emme säiky teitä: nuoret oomme, mutta teidän luunne kohta maatuu.
-    Kuinka säikkyisimme pelkkää varjoa, mi tiemme poikki kaatuu?
-
-    Emme vihaa teitä, työnne teitte, teitä työssänne me rakastamme.
-    Teidän sekä isienne työ on ruokamulta, mehu juurissamme.
-
-    Emme syytä teitä, oikein teitte, toisin voineet ette.
-    Meidän työnämme on pestä vääryys, kun te hiljaisimpaan lepoon
-                                                        vaikenette.
-
-Ja todellakin, nuorvoimalaiset saavat olla kiitollisia nuoruudestaan.
-Heillähän on rikkaammat kumminlahjat kuin millään edellisellä
-runoilijapolvella tässä maassa on ollut, heillä on koko edellinen
-lyriikka ja kielenviljelys astinlautanaan. Kelpaa heidän siltä
-ponnistaa, ja helpompi heidän on siltä ponnistaa kuin kerran
-esim. Leinon ja Koskenniemen oli alkaa. Ja niin voikin sanoa
-nuorvoimalaisille yleensä olevan tunnusmerkillistä ainakin
-muodon valmiuden. Kailas saavutti viime keväänä julkaisemassaan
-käännösvalikoimassa "Kaunis Saksa" vallan erikoisen hyviä tuloksia
-muodonantokyvyn suhteen, samoin kuin hän sekä Vuorela yleensäkin
-varsin herkästi ja rikkaasti käyttelevät kieltä; ja sellaisilla
-"kaupunkilaisrunoilijoilla" kuin Vaaralla ja Viljasella on heilläkin
-kehittyneeseen poljentokykyyn yhtyneenä varsin ilmehikäs sanomisen
-taito. Mitä yksityisiin kiitollisuudenvelkoihin tulee, näyttävät
-nuorvoimalaiset parhaiten lukeneen Siljonsa ja Koskenniemensä.
-Olisikin, sivumennen sanoen, varmaan yllättävä se tulos, mihinkä
-jouduttaisiin jos joskus saataisiin todetuksi ja ilmaistuksi se tavaton
-populäärisyys, joka nimenomaan jälkimmäisellä runoilijalla viimeksi
-kuluneella vuosikymmenellä on ollut suomalaisen nuoren polven parissa
-ja se henkinen vaikutus, mikä varmaankin on tätä seikkaa seurannut.
-
-Yleensä voi sanoa nuorvoimalaisen lyriikan elimellisesti kehittyvän
-edellisestä suomalaisesta lyriikasta. Näiden nuorten ihmisten
-runokirjat (niihin kuuluvat edellä käsiteltyjen lisäksi vielä nykyään
-vaienneiden _Eero Havaksen_ ja _Verneri Lindgrenin_ kokoelmat "Ikuinen
-satu" ja "Yövalvoja" sekä tämän joulun antologia, "Nuoret runoilijat",
-joka tuo julkisuuteen seitsemän uutta nuorvoimalaista nimeä) ovat
-siten yleensä saaneet suopeahkon vastaanoton -- ei ole esiintynyt
-äkkihyppäyksiä, jotka olisivat saattaneet kritiikin aseistautumaan
-outoutta vastaan.
-
-Vain Kailasta on jonkin verran -- taidottomasti ja aiheetta -- rienattu
-hänen "rohkeutensa" tähden. Siksi hänen julistusrunonsa hiukan
-ahtaan-katkera loppuviille singahtaa ennen muuta hänen tunnussananaan,
-samalla kuin sen kaiku nuorten ja luonnon ikuisena sotahuutona kiirii
-rataansa halki aikojen:
-
-    Mutta: turha luulla ainoaksi omaa kalpaanne ja voittoretkeänne,
-    turha luulla, että ikuisesti jatkuis teidän hetkeänne.
-
-    Meidän menoksemme jos te käytte kahvaan ruosteensyömäin kalpojenne,
-    tietäkää: _kuitenkin_ me käymme ylitsenne!
-
-
-
-LOPPUSANA.
-
-
-Tehtävän laadusta on johtunut, että edellisessä olen ennen kaikkea
-pyrkinyt suopeaan kannanottoon esiteltävieni suhteen, pyrkinyt
-osoittamaan sitä, mikä heissä on parasta ja lupaavinta. Joskaan lukija
-ei ehkä ole häikäistynyt, lienee kuitenkin käynyt selville, että
-nuorvoimalaisilla saattaa olla tuotavanaan jotakin uutta ja myönteistä
-suomalaiseen lyriikkaan. Ja vaikka heidän lahjansa tuskin on yhtenäinen
-sanoma -- mikäpä _toteutettu_ runollinen julistus sitä olisi! --
-sisältyy siihen kuitenkin joukko yhteisiä piirteitä. _Tuntematavan_
-herkistyminen ja moninaistuminen (nykyäänhän uhkaakin jo runoilijaa
-sanahelinä _tuntoilemisena_ eikä aatehelinänä, kuten pari vuosikymmentä
-sitten), ilmaisun toisinaan artistinen, mutta enimmin lopultakin oman
-kansan ja kielen sielun uumenista lähtevä kasvu vivahdusrikkauteen ovat
-sellaisia yhteisiä, myönteisiä piirteitä. Ja näin on jokaisen heidän
-pyrkimyksensä: Vuorelan ja Kajannon uudenlaatuinen luonnonlaulajan
-ilo, Valan intensiiviset kuvat. Vaaran rytmit, Viljasen muototaito
-ja Kailaan voimakas näkemys raivaamassa taholtaan uutta voittomaata
-inhimilliselle pyrkimykselle kohden sitä vapahdusta, joka olevaisuuden
-pohjalla piilee ja jota yhdessä runoilijoiden kanssa olemme tottuneet
-nimittämään Kauneudeksi.
-
-
-
-
-POPPELIT.
-
-
-    Sataa, sataa, ilta saa
-       ja suruharsoon hienoon
-    käärii ilman tummuvan
-       ja hämärtyvän tienoon.
-
-    Puistikossa poppelit
-       on tummat, korkeat.
-    Korkeammat vuoret vielä,
-       metsät tummemmat
-
-    silmänkantamattomina
-       aukee välillämme,
-    ja pilvistäkin yli maan
-       soi itku ikävämme!
-
-    Avaan hämyyn ikkunan
-       ja sisään tulvahtaa
-    poppelien lemua
-       niin unenhuumaavaa.
-
-    Olentooni lämpö virtaa
-       läsnäolos armaan,
-    niinkuin halki sumusään
-       ja sateen vihman harmaan
-
-    korvani mun valtimojes
-       sykkeen kuulla vois,
-    ja syömet yli yön ja eron
-       samaan rytmiin sois!
-
-                  Lauri Viljanen.
-
-
-
-
-SAARESSA
-
-Arvi Kivimaa.
-
-
-Aurinko on käännähtänyt korkeimpaan kohtaansa, katsellen sieltä
-tänne alas hiukan veltosti lekotellen, mutta kuitenkin täynnä
-hyvää hymyä. Minusta tuntuu, että se sädekimppu, joka osuu tähän
-kuumuutta pihahtelevalle rantakalliolle, on niinkuin käsi, pehmeä ja
-hyväileväinen, joka silittelee mielialan tyvenen onnelliseksi ja antaa
-koko ulkomaailman muistuttaa itsestään vain kuin keveän horroksen
-lävitse. Joku yksinäinen poutapilvi purjehtii taivaalla; tarkkailen sen
-lipovaa kulkua ja sinisenharmaata väriä, mutta kaikki tämäkin on väin
-kaukaista heijastelua minun ulkopuolellani. Nyt on päivä, täyteläisen
-onnellinen kesäpäivä eikä tätä tunnelmaa voi mikään muuttaa. Vallanpa
-pyrkii silmiä huikaisemaan järvi kimalluksessaan... Kas, jopa taas
-alkavat ahvenenköriläät tuolla luodon reunassa molskahtelunsa...
-
-Onnenmaa on tämä saari, pienoinen paratiisi. Olenpa taas ties kuinka
-kauan paistatellut päivää tässä rantakalliolla, ja jossakin muistin
-rajamailla on silloin tällöin pilkahtanut tunto, että tuolla mäen
-takana ovat mansikat -- mehevyyttään tihkuvat, sormenpäänkokoiset --
-täysin kypsät; pitäisipä tästä kierähtää niidenkin keskeen. Ja kun ei
-mansikka enää maita, silloin vene vesille ja tuonne luodon reunaan,
-jonne ei olekaan kuin pari vankkaa vetäisyä. Siinä ne kiertelevät tämän
-rannan muhkeimmat ahvenet; kun olet parisen minuuttia katsellut korkin
-liikahteluja, niin jopa onkin ongessa muhkea ahven, mustanvälkkyvä,
-kyrmyniska. Pari kun niitä mätkäiset pataan, eipä kaipaa yksi mies
-muuta päiväsekseen. --
-
-Sellainen on täällä kesäisen päivän sisältö puolenpäivän kohdalta
-katsottuna. Aurinko ja tämä saari sen määräävät: ei ole muuta kuin ota
-vastaan, mitä niillä on antaa. Niin liittyy päivä toiseen, ja tällä
-hetkellä on vain yksi toivomus: että tämä hereästi liukuva päivien
-sarja vielä olisi pitkä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Joskus iltapäivällä, jolloin auringon silmä jo on raukenemassa ja
-kesän tunto ikäänkuin verkkaisesti ohentumassa siitä, mitä se oli
-rehevimmillään ollessaan äsken puolipäivän aikaan, saapuu saareen vanha
-Kala-Tevus. Hänen pienoinen, sisältä ja ulkoa kiiltävänpuhdas torppansa
-seisoo rantakalliolla vajaan tunnin soutumatkan päässä tästä saaresta
-itään, ja tuo torppa on siinä paikallaan hiukan nenällään seisoessaan
-ikäänkuin tipahtanut linnunmuna, jonka minä ohikulkiessani aina pelkään
-särkyvän. Mutta eipä se vain ole särkynyt; se on kestänyt monet tuulet
-ja myrskyt ja katsellut päivittäin tämän Kala-Tevuksen yhtäjaksoisen
-muuttumatonta, kaikkia polveiluja ja mutkia vailla olevaa vaellusta.
-Sillä Tevus, mies muutoin reima ja rehti, ei poikkea säännöistään eikä
-myöskään pidä siitä, että tämä nykyinen maailma yrittää ottaa itselleen
-hiukan toisia säädöksiä kuin hän. "Yhtä plitsua se on homma sellainen",
-sanoo hän, korjaa nysäänsä, ruiskauttaa pitkän syljen ja jatkaa
-housujaan kohaisten: "Kyllä siitä sentään taitaa lutviutua säällinen
-koukkuilma."
-
-Minä hiljaisesti virkistyn, kun näen ukon veneen nytkin tasaisesti
-lipovan saarta kohti. Oikeastaan tässä jo onkin ollut salainen
-juttutoverin ikävä, vaikkei sitä ole saanut itselleen tunnustettua.
-Aamu ja puolipäivä kyllä kuluvat omassa ajatuksettomassa, kasteisessa
-ihanuudessaan, mutta iltapäivällä, joka on jotenkuten arkisempi,
-aivoihin hiljalleen kasautunut ja siellä kyyröttelevä ajatusröykkiö
-alkaa kaivata purkajaansa. Eikä tähän sydänmaahan muuta juttutoveria
-nyt siekaisisikaan kuin vanhan Tevuksen; tuolta hän nyt lähestyykin, ja
-niin on taas somasti kuluva tämä iltapäivä...
-
-Tänään on ukki tavannut käärmeen rantakallioltaan ja tappanut sen.
-Tämä seikka -- näen sen selvästi -- on nyt hänen ajatustensa
-keskipiste, ja hän tarinoikin tapahtuman julki joka yksityiskohtaa
-myöten. Silmissä tuttu, pirteä väike hän kysyy minulta, eivätkö
-käärmeet minua ole tällä saarella ahdistelleet.
-
--- Eihän paha uskalla käydä pahempansa kimppuun, vastaan minä leikiksi
-lyöden.
-
-Ukko herauttaa naurun niin että leukaparta tutisee ja yläleuan ainoa
-ruskea hammas roikottaa ulkopuolella huulten. Sitten hän jälleen
-yrittää asiallisemmaksi ja sanoo:
-
--- Mitäs ne käärmeet täällä, mutta niissä helvetin paahteen maissa,
-Intiinassa ja Ahriikassa...
-
--- Joo, siellähän ne käärmeet rympsteeraavat. Ja minkäpäs niille
-sitten mahdat: kun peto on pari metriä pitkä, tynnyrin paksuinen ja
-kantaa sellaista kuorta yllään, että asekin siitä kimmahtaa takaisin
-kun pantsarista, ei siinä auta vastaan tutkaileminen. Jos se peto
-puraisemaan pääsee, ei muuta kuin kellisty kuolemaan.
-
-Ukko vilahtaa kulmainsa alta minuun todetakseen, haastaako tuo nyt
-vakavissaan vai koiruuttako se yrittää. Mutta minä pysyttelen aivan
-koruttoman näköisenä, ja hetken päästä hän lausahtaa:
-
--- Eipä ole niille maille asiaa tehtävä... hyvä on olla täällä,
-minne Luoja on lykännyt. Ja mikäpäs täällä; vetää kaloja järvestä ja
-pyöräyttää käärmeen poikki saappaankorolla, jos vastaan tulee... Joopa
-joo... Oletkos kaloja saanut?
-
--- Keittokalat, ja välikös tässä enemmästä.
-
--- Niin, mitäpäs sinä, herra, huoleton herra ja pontsari...
-
-Ja ukko hihittää jälleen hereätä, hiljaista naurua. Minä keitän kahvit,
-ja pannun vieressä jatkuu haasteleminen. Järvi pälyilee jo tyyntyneessä
-rauhassaan ja metsässä on kohta viimeinenkin tuulenhenki kuollut.
-Illan arasteleva kirkkaus leviää jo leviämistään, kun ukko lähtee,
-pistää kättä, sylkäisee ja työntää tottuneesti veneen vesille. Hetken
-kuluttua hän jo kelluu kaukana selällä, pyöritellen veteen uistimien
-siimaa. Laskeva aurinko jakaa kultaa veneen uomaan, joka etääntyy yhä
-kauemmaksi kapeana viiruna.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ilta tihentyy yhä, järvenselkä tummuu ja kuikka päästelee niemen takana
-yksinäisiä huutojaan. Tuo huuto leikkaa vavahtaen sydänalaa: siinä
-on jotakin pelokasta ja aavistusta yöstä. Aurinko on jo kohta metsän
-takana, ja illan salamyhkäisyys kiertelee yhä lähempänä. Pian on kuu
-kierinyt paikalleen ja lännen puolelle syttyneet ensimmäiset
-punaviirut.
-
-Nuotio palaa räiskähdellen ja ensimmäinen yötuuli koskettaa jo
-kahahtaen telttaa. Makaan tulen ääressä lämmitellen ja koetan pitää
-ajatuksia kaukana; tuijotan selälle, joka enää vain himmeästi
-välkähtelee ja alkaa kauempana yötuulessa hiljaisesti lainehtia. Tämä
-tumma maisema saattaa mielen tapaamattoman kauaksi siitä keveästä
-toimeliaisuuden tilasta, mikä on aamupäivän suurin siunaus, ja siukoo
-eteen levottoman, himmeän muistikuvien sarjan, joka ikäänkuin tämän
-yksinäisyyden uhallakin etsii tietä sinne, missä kerran on ollut
-kuohuvaa iloa ja muita ihmisiä. Välkähtää joku tanssiaiskuva ja muisto
-nuoresta, hentovartaloisesta naisesta, jonka silkinpehmeässä tukassa
-oli juovuttava tuoksu, käväisee joku katukuva, täynnä nauravaa aurinkoa
-ja vastapuhjenneita lehmuksia, ja muisto huviretkestä kerran, vuosia
-sitten -- liputettu laiva, kirkkautta välkähtelevä järvi, onnellisten
-ihmisten iloista huutoa.
-
-Mutta nämä hauraat muistot työntää pian edestään tämä yö ja sen
-mykkä salaisuus. Se kaareutuu nyt jo kaikkivoimaisena tämän omaan
-hiljaisuuteensa pakahtuvan saaren ylle. Ei ole enää juhannusajan
-lasinkeveä ja tuoksuva yö, vaan myöhäiskesän tumma ja raskas.
-Tämä yö kantaa sisällään salaista vaatimusta, joka kutsuu tilille
-myöskin minua. Miksi minä oikeastaan olen tässä? Miten olen minä
-tähän joutunut? On taas valunut käsistä yksi päivä, jonka tapaukset
-heijastuvat tämän yön keskeen turhina ja vähäisinä. Minä olin olevinani
-aamulla onnellinen rantakalliolla -- siihen mielialaan ei enää pääse
-kiinni. Minä haastelin vanhan Tevuksen kanssa ja olin olevinani sukkela
-ja keveän leikillinen, mutta se oli narripeliä ja siitä kaikesta ei ole
-enää mitään jäljellä se on hävinnyt niin kuin öinen tuuli pyyhkäisee
-vaahdon tuosta pimeän järven rannalta. Vanha Tevus makaa nyt torpassaan
-ja kuorsaa, noustakseen aamulla kyllin nukkuneena kokemaan koukkunsa,
-mutta minä tavoittelen turhaan tämän raskasotsaisen yön edessä
-tasapainotilaa.
-
-Metsästä, joka katsoo vieressä tummana ja suurena, lentää yhtäkkiä
-levoton lepakko kohti nuotiota. Sitä seuraa heti jäljessä toinen,
-ja niin nämä kaksi arkaa eläintä liikahtelevat hetken tulen äärellä
-jotakin hakien, sitten taas kadotakseen metsän pimeyteen. Mikä ne
-toi tähän? Se salainen, tiheä virtako, jota jokin näkymätön voima
-painaa tänne ja joka saattaa ohimot kohisemaan kaukaisessa ja
-raskaassa ikävässä? Vastaukseksi metsä kohahtaa kerran, kaksi, ja yö
-on suuri ja liikkumaton. Niin valuvat tunnit luota aamuntaitteeseen
-saakka, jolloin auringon verestävä silmä alkaa näkyä kylmänkosteana
-metsän takaa. Tietoisuus uuden päivän syntymishetkistä synnyttää
-raskasta ja kaukaista hurmaa, ja uni, joka tähän saakka on ollut
-saavuttamattomissa, valahtaa yhtäkkiä tähän vaikenevaan maisemaan.
-Painiskelu on päättynyt, kysymykset ovat liukuneet luota; vastausta ei
-niihin kylläkään ole löytynyt, mutta etsintä alkaa uudelleen ensi yönä.
-Sitä ennen on vielä pitkä, onnellinen päivä, joka on jakava tuhlaillen
-kultaa ja poutapilvien mukana kuljettava pois kaiken sen, mikä nyt on
-ahdistanut raukenevaa sydäntä.
-
-
-
-
-SININEN PURJE.
-
-Lyhyitä näytteitä Viron nuorimmasta lyriikasta.
-
-
-Sininen purje. Hiukan artistinen sanayhdistelmä. Sanakuva, johon
-sisältyy haurasta ja totuudenvastaista, kaukaisuuden kaipuuta joka
-niin usein, kansanrunoja myöten, saa ilmituojakseen purjeen ja venheen
-ja vielä useammin sinisen värin, joka on siintävien vuorien ja
-kaukametsien väri.
-
-Sanakuva, joka kykenee olemaan vain symbolina.
-
-Käytän sitä, rohkeasti ja ehkä teennäisestikin ja vallattomasti,
-karakterisoimaan Viron nuorinta lyriikkaa. Sanalla on minulle
-persoonallisesti määrätty tunnearvonsa: kun puhe osuu Viron lyriikkaan,
-kohoutuu ajatuksiini niin kovin helposti Marie Underin senniminen
-teos: ja on varmaa, että vain Underin runous, ei kyllä sisällys,
-mutta muoto, on saanut silmäni näkemään monesti oikeudenmukaista
-lempeämmin lahdentakaisen lyriikan. Olen identifioinut Marie Underin ja
-lahdentakaisen lyriikan.
-
-Vain Under on Viron nuorista runoilijoista se, joka toistaiseksi
-ansaitsee nimen: eurooppalainen. Talonpoikaismaa ei nouse päivässä
-eikä muutamassa vuodessa vuosisatojen raffineeraamien kulttuurimaitten
-rinnalle varsinkaan maa, joka on niin pieni, että sen keskeltä näkyy
-sen kaikki rajat, lausuakseni totuuden hiukan liioitellen.
-
-Viron lyriikka syntyi vasta äsken. Sen todelliset luojat, Suits ja
-Ridala, Eino Leinon ja Larin-Kyöstin aseveljet ja ikätoverit, ovat
-jatkuvasti elossa.
-
-Viron nuorten lyyrikkojen ensimmäinen on "Siurun" aikoinaan
-eläneeseen kirjailijaryhmään lukeutunut _Marie Under_ (Hackert).
-Marie Under iski v. 1917 kolmekymmentäviisivuotiaana rouvana Viron
-kirjallisen maailman hämmästyksellä julkaistessaan pienen "Sonetid"
-kokoelman. Siinä olevien runojen muoto on täydellisyyteen kehitetty;
-sisällys on osittain sangen sensuaalinen, mikä seikka selittää kirjan
-herättämän huomion ja kuohunnan. Mutta tämä sensuaalisuus ei vienyt
-kirjaa perikatoon. Väkevät värit, usein myöskin väkevät tunnelmat
-ja erittäinkin loistelias kieli kannattivat sitä ja pelastivat sen.
-Myöhemmistä kokoelmista "Sinine puri" on tekniikaltaan monipuolisempi;
-sen kieli on yhä kuvarikkaampi; mutta sen säkeet hipovat niin
-taituruuden rajoja, että sen lukeminen käy ehkä ennenpitkää
-väsyttäväksi moninkertaisten vertaus-monstrumien ja ekspressionistisen
-hypähteleväisyyden takia. Tässä kokoelmassa, samoinkuin seuraavissakin
-"Eelõitseng" ja "Verivaha", viron kieli on kuin omaan kauneuteensa
-ihastunut Narcissos.
-
-Underin runojen sisällys on mitä suurimmassa määrin egosentrinen. Ja
-henkilö, joka piileksii säkeitten harsokudoksen alla, huutaa toiveensa
-ja tuskansa maailmalle kiihkeänä ja hillitsemättömänä; eikä hän rajoitu
-vain sielunsa kuuluttamiseen: ehkä vielä enemmän hän julistaa pitseihin
-hautautuvan ruumiinsa suloa miltei koomillisen hartaasti.
-
-Under keikailee runoissaan -- se on hänen maniansa ja hänen symbolinsa
--- suunnattomilla naiskammion vaatemäärillä, pitseillä, silkeillä ja
-puutereilla. Hän sijoittaa ne usein niille ominaiseen, raskaaseen
-huoneilmaan; mutta toisinaan hän vie ne ulos luontoon, vertauksiksi ja
-metaforiksi. Enkä epäile sanoa, että tämä suuren, ylevän vangitseminen
-ja ikäänkuin sullominen pieneen ja proosalliselta tuntuvaan voi
-vaikuttaa uudelta ja yllättävältä, tosin ehkä suomalaisesta lukijasta
-liian teennäiseltä. Seuraavassa "Kylpy" runossa on oivallisia näytteitä
-tästä Underin runoilijapersoonallisuudelle tyypillisestä
-näkemystavasta:
-
-    Nyt kalmanheinän lavendeli tuoksuu,
-    kuin peili kiiluu kukkasista laakso:
-    mä jalkojani seppelöidä tahdon.
-
-    Ja verta vuotaa suuret pilvikimput:
-    on päivä kuolemassa. Vesi loiskii.
-    Kuin kannel helkkää kajakoitten murhe.
-
-    Pian laskee taivaan sinikukkasille
-    yön tähtein parvi kultaperhosina.
-    Kuin alkoholi painaa hämyilma.
-
-    Jasmiinivalkein siivin puisto vartoo
-    ja seppeleillä majan nurkat vyöttää,
-    min akkunat on täynnä päivänpunaa.
-
-    Ja metsä peittyy utupuuterilla,
-    ja viime aironveto liukuu rantaan:
-    on harmaa murhe tullut järven ääreen.
-
-    Mun ruumiini on nauru valkea.
-
-Tämä omituisin kuvin kyllästetty, öljymaalausmainen sävy on Underin
-runouden sekä heikkous että sen vahvin puoli. Tuntuu kuin Under
-itsekin hämmästyneen ihastuneena katselisi vyöryttämiensä kuvien ja
-värisointujen hehkuvaa kirjavuutta. Mutta se on laavavirta, joka tempaa
-mukaansa hennoimmat yrtit: se tukehduttaa armotta aidon tunteen.
-Kauneusmaailmasta välitetty havainto uppoutuu sananmukaisesti harsojen
-pilveen. Näinollen Under saattaa vain harvoin päästää julkisuuteen
-persoonalliselta tai ehkä paremmin sanoen välittömältä vaikuttavan
-tunnelman -- mutta tällöin saattaa se vaikuttaa lukijaan
-sovinnaiselta, totunnaisen sentimentaaliselta. Seuraava runo kaikessa
-silosanaisuudessaan kuulunee kumminkin näihin harvoihin vilpittömiin
-palasiin:
-
-
-
-MERILINTU.
-
-
-    Sun sykkää haikeutta sydämes,
-    on siivissäsi ikävätä syvää
-    kun piirtää iltaa hiljaa hämärtyvää
-    ja yötä lyönnit vilusiipies.
-
-    Ah, eikö ikävääsi lohduttaa
-    voi aurinko tai aallot punertuvat
-    tai kyyrypilvet, mereen kumartuvat?
-    Miks kaipuu sua kauas kuljettaa?
-
-    Sa huudat ikävääs kuin ihmiskielin.
-    Ja mullekin se saapuu sydämeen
-    ja hautaa kaiken tuskaan, murheeseen.
-
-    Ja kurkkuun kyynel kohoo, haikein mielin
-    mä vaikertelen -- lohdutusta vailla --
-    kuin lentäisin mä merilinnun lailla.
-
-Mutta tällä ei ole kielletty sitä tosiasiaa, että Underin viehätysvoima
-joka tapauksessa perustuu juuri detaljitäysien, räikeänväristen
-laatumaalausten loihtimiseen -- kuvien välkyttämiseen.
-
-Koko naisen kodin hurma, auringon painuessa, tomun tanssiessa ikkunan
-keltaisessa kajastuksessa, ehtoohämyn nopeana laskiessa huoneen
-esineille, on patoutuneena esimerkiksi hänen "Sisäkuvaansa":
-
-    Jo pyyhkii kultakude-päivänliina
-    pois nuottein mustat kyynelet. Ja on
-    klaverin kaikki hammasrivit vaiti
-    ja.nauraa tummina ja valkoisina.
-
-    Ja lamppu, suuren päivän kilpaveli
-    on silkkitakissa ja tyynnä vartoo.
-    Ja seinän taulun nuori, kirkas nainen
-    on polvillansa, silmät peitettyinä.
-    -- -- --
-    Kuin purppurainen viinimarjaterttu
-    on unohtunut maljaan neilikoita.
-    Ah, hiipii huoneen soppiin hämyn varjo
-    pää kumarassa. Koko huone sammuu.
-
-    Ja kuvastimen lampi valuu seinään
-    ja peittää sen ja seinän kultakukat.
-    Ei ääntä kuulu kumajavan mistään.
-    Ja huoneen kattaa ehtoohämyn murhe.
-
-Ehkä vielä puhtaampi ja herkullisempi laatumaalaus on öisiä, tuulisia
-katuja kuvaileva sonetti, jossa yötuulta verrataan katukanavassa
-soluvaan kalaan, joka ahmii kitaansa lyhtyjen loisteen harmaat madot,
-jossa pihat haukoittelevat keskellä aidanriukuin mustan kaislan, jossa
-pilvien tuhkakatot ovat kallellaan. Ja kaiken keskellä kuuluu käheä
-kuiskaus, jonka laatua ei voi erottaa: se onko kirous vai hellä kuiske?
-Ja loppuefektinä
-
-    Kuun harmaa veitsi nousee arvaamatta.
-
-Sen kaksoisveljen, "Öiset kadut", kuvat ovat hurmaavia välähdyksiä
-mielikuvituksen rajattoman maan kaikilta rajoilta:
-
-
-
-ÖISET KADUT.
-
-
-    Varjojen jättilukit teitä hiipii.
-    Ne lähtee puista, joitten oksain sarviin
-    lyö hourukuvin kuumetautituuli.
-
-    On käyneet pimeyden henget parviin.
-    Kuin lepakot ne halaa ilman täyttää
-    ja valkeuden ylle heittää harson.
-
-    Ei kuplaan enää sauhupurje paisu.
-    Vain linnan viiri viittoo usvan keskeen
-    ja sauhutornein kynttilät ei pala.
-
-    Ja hämärissä lyhtyin tulililjat
-    kuin helmikääty koristavat yötä.
-    Ja kello torninrinnan yskii hiljaa.
-
-    Ja murhemieli tippuu veden lailla.
-    On akkunoissa itku lyötyin haavain;
-    ne vuotaa valoverta. -- Yö vai päivä?
-    -- -- --
-
-    Kuun vaskirattaan tuuli vierittänyt
-    on pilvistä. Ja tähdet tihkuu kaikki
-    kuin maito pimeyden mustaan pataan.
-
-Mutta kaiken ohella värisevän, linnuille puhuvan feminiinin, joka
-ehkä hetkeksi yrittää kohota maan päältä, väkeviä näkyjä näkevän
-puolimystikon, omalla tavallaan havaitsevan luonnonnäkijän pistäiksen
-aina pukinsorkka; Under kuuluu Dekameronin naisiin.
-
-Silti voi hänen rakkauslaulunsa toisinaan nousta viehättävään
-kuulauteen. Hänen syvällinen "Hartaus" sonettinsa alkaa sovituksen,
-pyhityksen ja puhdistuksen pyynnöllä. Runoilijattaresta tuntuu kuin
-rukouksen kutsu alkaisi soida -- vaikka rahvas metelöi markkinoilla.
-Meri hymisee ja mailleen menevä päivä vaatettaa sen. Silloin tulet
-sinä. Ota minut mukaasi.
-
-    Jo kauas souda! Päivän viime kulta
-    on näyttämässä meille merkkitulta.
-    Ja siellä jossain poissa puhtaat vuot
-    jo meitä vartoo...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Paljon kevyempi, voipa sanoa sangen kevyt nuorimman polven runoilija on
-_Henrik Visnapuu_ (synt. 1890), joka kumminkin Virossa nauttii suositun
-säesepon mainetta. Hänkin -- kuten Under, Barbarus ja niin monet muut
-virolaiset kirjailijat -- syöksähti yleisön tietoisuuteen uhmaavana,
-kaikki kahleet silpovana muurinmurtajana. Hänen "Amores" kirjansa
-herättämä kauhu oli vähintään yhtä suuri kuin Underin sonettien; ehkä
-suurempikin -- siksi, että Visnapuun runojen tekniikka oli melko paljon
-Underin sonettien klassillisen täydellisyyden alapuolella, joten edes
-etevä muoto ei ollut hänen puolustelijanaan, "Amores" on sekoitus
-kyynillisyyttä, pessimismiä, myrskyä ja paatosta. Toisessa kokoelmassa
-"Jumalaga, Ene!" (Hyvästi, Ene!) on nuoruuden "röyhkeys" jo talttunut;
-muoto tavoittelee jaloa yksinkertaisuutta. Jo neljä vuotta sitten
-ilmestyneet "Taliharin" runot -- samoinkuin myöhemmin eri tahoilla
-julkaistut, raskaspoljentoiset runot -- tuntuivat laimealta käsityöltä,
-huolimatta siitä, että niitten joukossa on ihana vapaudenlaulu, kenties
-ainoa, mikä on Virossa nähnyt julkisuuden:
-
-    Nii ilus on surra, kui oled veel noor,
-    kui päikese magama minna...
-
-    (Niin ihanaa on kuolla, kun olet vielä nuori,
-    kuin aurinkoon nukkumaan mennä...)
-
-Visnapuun parhaissa runoissa on yksinkertainen, hiljainen,
-harras tunnepohja; monet hänen rakkausrunoistaan ovat sieviä,
-sentimentaalisehkoja, lempeitä. Hän liikkuu mielellään yön, eron,
-kuoleman maailmassa, kansainvälisin epiteetein ja kansainvälisin
-kääntein. Tällaisista lienevät edustavimmat seuraavat somat palaset.
-
-
-
-ERÄÄLLE TYTÖLLE, JOTA NIIN KOVIN RAKASTIN.
-
-
-    Yö musta ja synkeä ulkona on.
-    Me seisomme portilla kalmiston.
-
-    Ja kuolema valkea usvassa käy.
-    Käy takana. Eellemme ennättäy.
-
-    Sinä vaikenet. Silloin ymmärrän sen:
-    on haudattu rakkaus nuoruuden.
-
-    On kuollut rakkaus nuoruuden!
-
-
-
-NYT ON YÖ JA KUU.
-
-
-    Hämärissä lumikuori kattoi maan.
-    Itsestänsä mietteet nousi piiloistaan:
-    Nyt on yö ja kuu, nyt on sydän sairas.
-
-    Raskaat, raskaat tunnit kaikki ilman sua.
-    Löytänetkö tiesi yksin, ilman mua?
-
-    Villanvalkoisena kattoi lumikuori maan.
-    Rupes valju murheen pilli soittamaan.
-
-    Tummenivat korkeet katot, peittyi kuu.
-    Sydämessä peijaiset ja ristinpuu.
-    Nyt on yö ja kuu, nyt on sydän sairas.
-
-Tällaiset pienet, värähtelevät näyt luonnonrunousmaiset,
-naiivinherttaiset, lienevät Visnapuun runouden keskeisintä. Niissä
-saattaa olla vielä terveitä kyyneleitäkin! Kun hän luo idyllisen
-kuvan juhannusöisestä, armaan koivuin koristamasta tuvasta, niityiltä
-helkkyvästä laulusta, vaikenevista nurmista, leimuavasta kokosta ja
-päätyy seuraavaan elämän katoavaisuutta julistavaan säkeistöön:
-
-    Mi mennyttä on, se on mennyt --
-    se kaunista unta lie.
-    Eri teille me taivallamme,
-    tie viimeinen: tuskain tie,
-
-saattaisi epäillä, että Visnapuun "Amores" on vain pröystäilevä
-lainaohjelma, ja sen kyynillisyys vain keikailua pikkuboheemin
-vaatetuksessa. Ja se elämänfilosofia, jonka Visnapuu on lainannut
-venäläiseltä Severjanilta runoonsa "O, nukker peni":
-
-    Oh, surullinen koira, samoin mulla
-    kuin sullakin, suur nälkä, jano on.
-    Ja samat kärsimykset mulla, sulla:
-    me saimme yhtä kurjan kohtalon...
-
-on sittenkin lähempänä hänen omaa, lapsellisen pessimististä
-elämänkäsitystään kuin tympeä, tynnyristä kajahtava kyynillisyys.
-
-       *       *       *       *       *
-
-_Johannes Barbaruksen_ -- nimi on salanimi; sen takana on tallinalainen
-lääkäri Vares, synt. 1889; hän on julkaissut teokset "Fata morgana",
-"Inimine ja sfinks" (Ihminen ja sfinksi), "Katastroofid" ja
-"Vahekorrad" (Suhteita, 1925) -- "henki on nyrkissä, kuin parabellumi
-ladattu", kuten hän itse sanoo. Hän on oppositsionin mies, profanum
-vulgusta vihaava, joka ivaten viskaa taisteluhansikkaan "arvoisalle
-yleisölle" kuin "gentlemanni ikään", ojentaa nimikorttinsa: "Johannes
-Barbarus", lupaa löytää sekundantit ja seisten kylmänä ottaa vastaan
-pistot.
-
-Hänen asenteensa on koomillisen hälisevä ja vesilasimyrskymäinen.
-Hän kahlaa nummet ja hetteiköt -- etenkin hetteiköt -- ja pursuttaa
-vääristyneestä suustaan kirouksia ja helvetinkiveä viattoman
-luomakunnan ylle. Hän aivankuin nyrkkeilee yhteiskuntaa ja luomakuntaa
-vastaan.
-
-Jumala, jota Barbarus palvelee, on primitiivinen kuin neekerin
-puujumala; hänen rukouksensa sen edessä ovat kuin neekerin rukoukset:
-väliin voimakkaat ja värisevät, väliin monotooniset ja väsyttävät.
-Hänen mielikuvamaailmansa on kuin neekerin, köyhä ja puiseva. Hän
-_tyytyy_ yksityisiin, useinkin hyviin kuviin ja vertauksiin, voimatta
-kohottaa runon yleistasoa.
-
-Kukaan Viron runoilijoista ei ole niin raskas lukea kuin Barbarus:
-hän on oikea labyrinttimestari, vaikeatajuisuuden personoituma. Hän
-kirjoittaa kyllä "runojalkojen kevyistä pirueteista", mutta itse hän
-marssii puujaloin.
-
-Mutta hänenkin kaaosmaisesta runoudestaan löytää aforismeja ja
-epigrammeja, jotka kajahtavat vasaranlyöntien tapaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-_August Alle_ (synt. 1890), tunnettu terävistä, hieman ylimielisistä
-arvosteluistaan ja skandaalistaan, jonka maine on liitänyt yli
-Suomenlahden, on julkaissut vain yhden kokoelman "Üksinduse saartele"
-(Yksinäisyyden saarille). Hänen runoissaan on naturalismia, mystiikkaa
-ja omituista ivallista naturalistista mystiikkaa, jos uskaltaa yhdistää
-nuo kaikki niin erialaiset sanat; hänen "Kratin luominen" runonsa, joka
-edustaa tätä hänen alaansa, on seuraavanlainen:
-
-    Yli sammuvan metsän paistaa kuu
-    kuin jätin silmä se on.
-    Maa eloton.
-    Yli sammuvan metsän paistaa kuu.
-
-    Polun polvessa ulvoo koira: uhuu.
-    Ja kaiku kertaa sen.
-    Säde kuun on punainen.
-    Polun polvessa ulvoo koira: uhuu.
-
-    Puun varjossa huiluna laulaa luu,
-    vala musta kuiskataan.
-    Veri tippumaan.
-    Puun varjossa laulaa kuolleen luu.
-
-    Ja kylässä kukko; kukkelikuu.
-    Niin huojuu lehdet puun,
-    käy pilvet eteen kuun.
-    Ja kylässä kukko: kukkelikuu.
-
-Toinen runo "Vanha hautuumaa", on mystilliseltä tunnelmaltaan ehkä
-vielä enemmän aito: Lakealla nummella on hautausmaa, niin vanha, ettei
-tarina voi ilmoittaa sen ikää. Paimenpojat saattavat joskus löytää
-sen kätköistä kuolleen ihmisen luita. Rosoinen aarrepuu ojentuu sen
-keskellä.
-
-    Ja joskus juoksee hukat ohi illoin
-    ja pari sysikorppia voi silloin
-    ja tällöin istua sen synkkään loukkoon.
-
-Ja syksyisinä öinä palavat puun juurella aarretulet; puu itkee, valaen
-pisaroita maan kamaralle, sammalien joukkoon.
-
-Alle rakastaa omalla tavallaan klassillisuutta ja muinaiskulttuuria.
-Hän luo kokonaisen sikermän runoja, jotka liikkuvat tuhansien,
-vuosien takaisissa kulttuurimaailmoissa. Ei voi sanoa, että hän,
-runoillen epäsäännöllisin, hakkaavin säkein, toisi mukanaan
-mitään traditsionaalisesta klassillisuudesta -- traditsionaalinen
-klassillisuus on Viron runoudelle aivan outoa muutenkin --. Otan
-esimerkin: Pyramiidit. Erämaassa on pyramiidit, Kleopatran neulojen
-monoliitit, vanhain kuninkaitten hautasampaat. Ne muistavat muinaiset,
-ihmeelliset ajat, jolloin lootus puhkesi Niilin pintaan, jossa
-krokodiilin selkä paistui.
-
-    Papit muurein päällä lauloi Raalle,
-    hymnin hedelmöittävälle maalle,
-    kunnes päivä ensimmäisen
-    yli Niilin rannan,
-    yli korven sannan
-    heitti säteen kultapäisen.
-    Kaikki tuhonnut on häijy Seth:
-    maahan faaraon
-    ampui turmion.
-    Vuotaa Isis-äidin kyynelet.
-
-Alle ei ole vielä haahmoittunut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-_Jaan Kärner_ etsii ensimmäisessä kokoelmassaan "Tähtede varjud"
-(Tähtien varjot) taivaisia ja maisia jumalia. Hänen henkinen
-fysionomiansa ei ole seestynyt -- karakteristisinta lienevät nuorelle
-mielelle tavanomaiset yksinäisyyden ja murheen helkytykset. Ehkä
-hän tässä kumminkin jo julistaa tunnuslauseensa: "Läpi hädän, läpi
-kärsimysten vie tie oman elämän ymmärtämiseen". Toinen kokoelma on kuin
-bakkanaali tämän rinnalla. "Maises ringis" (Maisessa piirissä) helisee
-viiniä ja hyväilyjä. Se on Siurun Underin ja Visnapuun y.m. villin
-kauden kirjailijaryhmittymän aikakautta. "Ajalaulud", kolme vuotta
-sitten ilmestynyt kokoelma, on hedelmätöntä "Reimenmacherei" runoutta,
-johon viime aikoina Virossa -- ja Suomessa! -- runosuonensa kuiviin
-juoksuttaneet, ajan painamat runoilijat ovat eksyneet.
-
-Mihin suuntaan Kärner uhkaa kehittyä, osoittavat hänen myöhemmät
-suorasanaiset teoksensa, joissa hän julistaa subjektiivisuuden
-ja egoismin evankeliumia. Ja samaa kuuluttaa "Bianka ja Ruth",
-runoromaani, jonka muoto on täydellinen ja sisällyksen voi keskittää
-sanoihin: "Mikä voi tuottaa ihmiselle onnea? Ei mikään! On vain
-kärsimys!"
-
-Kärnerin runomuodosta annan näytteeksi seuraavan:
-
-
-
-ELOKUU.
-
-
-    Soitti puissa elokuinen tuulen aaria.
-    Sinä tulit luokseni kuin neitsyt Maaria.
-    Yli metsän kurkoittuen myrskyn kurkku soi.
-    Soitti puissa murheellinen tuulen aaria.
-    Tuska kyti rinnassani hehkutaulana.
-    Mustat varjot polun poikki riippui paulana.
-    Soitti puissa elokuinen tuulen aaria.
-    Sinä tulit luokseni kuin neitsyt Maaria.
-
-    Sinä tulit luokseni kuin Herran lähetti,
-    sydämelles otit minut, hullun lapsesi --
-    ikuisuuden molekyylin, solun pienimmän.
-    Sinä tulit luokseni, sun Herra lähetti.
-    Nyt on syksy, luonto lähtee suven peijaisiin.
-    Kevään koitteessa se palaa, virkat mulle niin,
-    kun sa tulet luokseni, sä Herran lähetti,
-    sydämelles ottain minut, hullun lapsesi.
-    -- -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-_Johannes Semper_ on julkaissut vv. 1917-1924 kolme runokirjaa
-"Pierrot", "Jäljed liival" (Jäljet hiekalla) ja "Maa ja mereveersed
-rytmid" (Maan- ja merenäärisiä rytmejä) sekä yhden novellikokoelman.
-
-Semperin laulut ovat egosentrisiä. Hänen runoudestaan löytää harvoin
-säkeitä, jotka eivät piirittäisi hänen omaa sydäntään ja jos löytää,
-ovat säkeet melko marmorisia ja kylmiä. Tosin tällaisissakin saattaa
-löytää eräänlaista kylmää ja marmorista kauneutta, varsinkin
-vanhemmissa runoissa, joissa autot, autobussit ja telefoonilangat eivät
-ole päässeet kansoittamaan niitä. Esim.
-
-
-
-VANGITTU FAUNI.
-
-
-    Kun nurkkaan unohdettiin seisomaan se
-    se vajos tuskallisiin unelmiin.
-    Vain harvoin tunsi siellä sorkissaan se
-    kun päivä poltti tomuhiukkasiin.
-
-    On poissa vihreet nurmet, taivas, kevät
-    ja keinut koivun helman häilyvän
-    ja nymfit lehdon, lähteen päilyvän
-    ja ketkä nymfejä nyt syleilevät...
-
-    Niin olkoon marmorista jalat sen
-    ja unetkin sen kivettäköön aine!
-    Kun ikkunasta kiirii ilmalaine
-
-    on fauni lehdoissa jo tanssien...
-    On faunin henki veistoksesta poissa,
-    se kiitää keijuin kevätkarkeloissa.
-
-Mutta mitä enemmän hän analysoi omaa sydäntään, sitä lähemmäksi hän
-pääsee lämmintä kauneutta.
-
-Semper valitsee miljöökseen suurkaupungin. Ja niinkuin aikaisemmin
-luonnonkauneuden värähdykset sulautuivat runoilijan mielikuvituksessa,
-tuntuu Semper arvelevan Barbaruksen kanssa että asfaltti nykyajan
-ihmisen mielikuvituksessa voi sulautua kosmilliseksi kauneudeksi.
-
-Semperin muoto on niukka ja karu.
-
-Ja eikö olekin, näin ankaran suppeana, näin rautaisena, näin
-ekspressionistisena "Raudne näkemus" kiusoittavan ihanteellinen
-kadunkulkijan mieliala -- esitän sen vironkielisenä:
-
-    Öö kaevand nõgimust.
-    Ei päikseid elavaid.
-    Ei kuskil kuid.
-    öö pigimust.
-
-    Ilm tunnelsoonestik.
-    Kiht kihil lademeid.
-    Ja avanguid.
-    Fataalne joonestik.
-
-    Ränk koorm öö kaas.
-    Võlv raud graniit.
-    Musttuhat telingut.
-    Soon tuksuv: gaas.
-
-    Betoonne kumm.
-    Au talastik.
-    Traatvõrk. Lamp tähestik.
-    Ning äkki -- inimene tumm!
-
-"Kaikkeen kätkeytyy symbolia ja mystiikkaa, kaikkeen kätkeytyy runo!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Artur Adson, Marie Heiberg, Jaan Lôo, Rudolf Reiman, Mart Lekstein ja
-Henrik Adamson eivät saa minulta riviäkään. Mutta heidän nimensä on
-kumminkin mainittava, jotta Viron nuorin runoilijapolvi olisi esitetty
-täydellisenä.
-
-Tämän runoilijapolven taisteltavana on ollut: sen sisällyksen
-syventäminen, sen muodon täydellistäminen, joka jäi "Nuoren Viron"
-runoilijafalangilta loppuunsuoritettavaksi.
-
-Tämän runoilijapolven _minä_ on ollut se sentrum, johon se yhä
-uudestaan on palannut säkeissään, moderni, artistinen, gallialainen
-tekogallialainen! tai mieluiten kosmopoliittinen minä; minä, joka
-ehkä joskus on lempeä ja hellä, mutta joka yhä uudelleen pinnistäytyy
-riehujan ja nauttijan asenteeseen.
-
-Mutta myös:
-
-Sinisen purjeen lyyrikko.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vanhassa, arvokkaassa "Kalevipoegissa" kulkevat Kalevan pojat
-ihmeellistä siltaa myöten Suomeen. Etäällä, salaperäisellä saarella
-hohtavat kultaiset linnan muurit. Niin he astuvat lähemmäksi; ja se
-siintävä linna muuttuu köyhän laulajan majaksi. Mutta majassa on kehrä,
-kehrässä laulunlankaa, jota alituisesti keriintyy sillan kulkijamille.
-Se on ihanaa lankaa, joka juoksee kimaltelevana Taaran kartanolta
-päivänkoiton puolelta.
-
-Tämän sadun, jota on tuhannesti kerrattu suomalaisvirolaisista
-suhteista puhuttaessa, voi sittenkin suurimmalla syyllä
-sovelluttaa Viron kirjallisuuden ja Suomen kirjallisuuden väliseen
-vuorovaikutukseen.
-
-Viron kirjallisuus on aivan viime vuosina yhä enemmän alkanut tehdä
-pyhiinvaellusmatkoja Suomeen rikastuakseen sen jonkinverran vanhemmasta
-ja vankemmasta aarteistosta; tämä on tapahtunut osittain tietysti
-runsain määrin viron kielelle käännetyn suomalaisen kirjallisuuden
-kautta -- Kivi, Aho, Leino, Kallas, Topelius ovat alkaneet kulua
-virolaisten käsissä --, mutta myöskin, varsinkin aikaisemmin,
-virolaisten kirjailijain suomalaisilta mestareilta omaksuman
-maailmankatsomuksen, aihepiirin ja runoissa muodon kautta. Tämä
-viimeksimainittu erinäisin reservatsionein ja aikarajoin.
-
-Ja sovinnaisuuden uhallakin lopetan:
-
-Päinvastainen vuorovaikutus on myös mahdollinen.
-
-                                        Martti Haavio.
-
-
-
-
-KOLME RUNOA.
-
-Katri Vala.
-
-
-
-SATU.
-
-
-    Oli kerran kuninkaantytär
-    hento kuin pieni vilukukka.
-    Ja Elämä tuli eikä kuullut häntä,
-    sillä hänen äänensä oli hiljainen.
-
-    Ja kuninkaantytär otti sydämen rinnastaan
-    ja puhui sille.
-    Se oli jalomuotoine kuin malja
-    punaista rubiinia.
-
-    Ja kuninkaantytär hän meni pois
-    päivääkään elämättä.
-    Mutta sydän kiisi kuin soihtu
-    yli erämaiden,
-    löysi Elämän
-    ja särkyi punaisiksi pisaroiksi
-    hänen julmille käsilleen.
-
-
-
-MUSTA AKORDI.
-
-
-    Yö on kuin suuri, mussta kukka,
-    jonka heteinä ylenevät kalpeat ihmissydämet
-    vavisten hymysi edessä, oi Kuolema.
-
-    Kenen ylitse ajavat tänä yönä hirveät vaunusi?
-    Kenestä puserrat tänä yönä hitaasti elämän?
-    Kenen kuolinhuuto kaikuu yössä,
-    joka on kuin suuri, musta, värisevä kukka?
-
-    Ei rukousta ole enää huulillamme.
-    Ojennetut kätemme ovat ammoin pudonneet alas
-    kuin katkaistut kukat
-    sinun mustien vaunujesi vyöryessä.
-
-
-
-KUOLLUT.
-
-
-    Veden alla makasi kuollut selällään.
-    Luomien alta kiilsivät valkuaiset.
-    Hän hymyili ilkeästi.
-    En voinut liikahtaa,
-    vaikka hänen jalkansa koukistuivat hyppyyn.
-    Olin jo miltei kuollut.
-    Sunni avautui äänettömästi.
-
-    Silloin putosi sairas lintu kasvoilleni.
-    Joku päästi hirveän parahduksen.
-    Ryömin ulisten pois, voimattomana kauhusta.
-    Aivan lähellä,
-    lammen pohjalla
-    nauroi kuollut kovasti.
-
-
-
-
-HULLU HUILUNSOITTAJA
-
-Yrjanä Vilho
-
-
-Hullu huilunsoittaja, jos vielä eläisit, kuiskaisin korvaasi: minulla
-on nyt kaukana maalla iso talo, ja talon pihalla kasvaa vielä suurempi
-puu kuin se siellä kaupungissa, jota ei ole enää olemassa. Olen
-itse isäntä, eikä puuta hakata poikki, vaan sinulle se säästetään
-soittopuuksi. Käyhän sinne luokseni, minä asetun puun oksalle, juuri
-pääsi kohdalle, ja sinä seisot sen juurella, selkääsi siihen nojaten
-ja soitat, aivan kuin ennen kaupungissa. Ja minä ihmetellen katson ja
-kuuntelen. --
-
-Mutta sinähän katosit silloin, kun "puukin" hakattiin maahan.
-
-"Puuksi" sitä vain nimitettiin. Siksi sitä sanoivat vanhempamme ja
-mekin lapset. Se kasvoi siinä aivan akkunamme edessä, portaitten
-juuressa. Estihän se kyllä auringonvalon pääsemästä huoneeseen, mutta
-minusta se oli maailman parhain ja kummallisin puu. Eivät minkään muun
-puun lehdet värisseet niin omituisesti ja loihtineet ihmeellisempiä,
-kirjavampia näkyjä. Nyt ei loihdi enää. Kaasivat puuni. Kuuluikohan
-silloin linnankellojen kilinää, lensivätköhän piispan hiippa ja uljaat
-ritarit huiskahtaen ilmoissa...
-
-Ja puun tähdenhän sinä, hullu huilunsoittaja, niin mielelläsi tulit
-pihaamme soittamaan parikin kertaa viikossa. Viereisessä talossa,
-kivitalossa, inhoittavassa pösössä, sinä kävit, jos muistit, kerran
-viikossa ja harvemmin ja soitit, seisoen keskellä pihaa, lohduttoman
-tasaista sementillä laskettua pihaa. Mitäpä se piha olikaan meidän
-pihamme rinnalla, missä mukulakivien välissä kulki multa kiemurrellen,
-käännellen, muodostaen hiirenpolkuja, joita myöten keppihevosella
-ratsastettiin pihan päässä olevalle vesiojalle hevosia juottamaan ja
-uittamaan. Ja vesiojan luonahan niin usein olinkin, kun sinä saavuit
-puun juurelle soittamaan. Et asettunut keskelle pihaa kuten vieraassa
-talossa, vaan puun luokse tuttuna astuit. Heitin hevosen siksi aikaa
-pitämään jalkojaan vedessä ja juoksin portaille, asettuen juuri
-pääsi kohdalle kuuntelemaan ja katselemaan soittoasi. Niin, enemmän
-katselemaan kuin kuuntelemaan.
-
-Näin sinä tulit ja soitit. Kopsis, kopsis, kops, sanovat vanhat
-saappaanterät. Likaiset housut ovat rimpallaan, laahaten maata, ja
-takki, puolipalttoo, jossa ei ole ainuttakaan nappia, on kiedottuna
-vaatteella vyötäröiltä, jättäen rinnan avoimeksi ja päästäen paidan
-tapaisen vilkuttamaan. Talvilakki, josta reunat ovat poissa ja
-viimeisetkin pumpulit kiireimmiten näyttävät pyrkivän ulos, on
-vinosti päässäsi. Mustaksi maalattu huilu pistää vasemmanpuoleisesta
-taskusta esiin. Sinä kopeloit auki portaittemme edessä olevan pikku
-portin, ja siinähän melkein oletkin puusi luona. Sinä katsot akkunaan,
-olenko minä siellä: ei, ei, täällähän minä vesiojan luona! Jo otat
-huilun taskustasi, pyyhit sitä likaisella rievulla, sylkäiset, koetat
-puhaltaa, eipähän käy, sylkäiset taas, pyyhit huilun suuta ja rupeat
-uudelleen puhaltamaan. Tulee yksinäinen ääni, toinen samanlainen, jo
-rupeaa juoksemaan tasaisemmin, tulee pysähdys, yrität edelleen, kasvot
-ovat tulleet aivan punaisiksi, ruumis taipuu yhä alemmas, käpristyy
-koko soittaja kokoon, miltei maata viistää ponnistaessaan, nousee
-hetkiseksi ja taas nytkähdellen käpristyy pää vinossa asennossa,
-ja niin yhä uudelleen, yrittää väliin sylkäisten ja hakaten sylkeä
-huilusta ja sitten jatkaen niiltä main, mihin jäi.
-
-Viisi kappaletta sinä osasit soittaa, ja ne kaksi sinä soitit meidän
-pihassamme. Me lapset pistimme soittosi loputtua oikeaan taskuusi
-rahasen, sillä vasemmassa säilytit huiluasi; ja jos sinne yritti panna,
-osoitit oikeanpuoleista. Nojasit hetken aikaa puuhun, kuin hyvästit
-sille sanoaksesi, tarkastit huiluasi samalla. Nostit sitten lakkiasi
-ja lähdit pois. Hetken kuluttua kuului katkonainen soittosi toisista
-pihoista.
-
-Parikin kertaa viikossa kävit pihassamme puun juurella soittamassa.
-Mutta sitten se tapahtui, se puun kaato. Olisihan minun pitänyt siitä
-sinulle ajoissa ilmoittaa. Tietysti se koski sinuun yhtä pahasti kuin
-minuunkin. Minähän luulin tulevani hulluksi, tahdoin vanhempiani heti
-muuttamaan koko talosta pois.
-
-Edellisellä kerralla käydessäsi puu oli vielä pystyssä, mutta sitten
-se kaadettiin isännän käskystä tiellä olevana. Ja sinä tulla nyyrötit
-eräänä päivänä, pää kumarassa, nuokkuen aivan kuten ennenkin, kopeloit
-portin auki, tavoitat huilua taskustasi. Mutta siihen jäit. Puuta
-ei ollut enää olemassa. Katsoit alakuloisesti akkunaan, jossa olin,
-ikäänkuin olisit tahtonut sanoa: miksi et sinäkään pitänyt paremmin
-puun puolta. Ja sitten sinä lähdit pois.
-
-Vielä seuraavana kesänä kuulin sinun soittavan naapurin pihoissa, mutta
-meidän pihassamme et enää käynyt. Mutta joka kevät, kun kaupungissa
-kuulen katusoittajan soittoa pihoista, muistut sinä mieleeni, ja minä
-toivon, että sinä vielä tulisit. Mutta sinä olet yhä poissa. Ja nyt kun
-minulla olisi kaukana maalla iso talo ja pihalla suuri puu...
-
-
-
-
-RUOTSIN VANHA JA UUSI LYRIIKKA.
-
-Mitä läntinen naapurimme on meille merkinnyt ja merkitsee.
-
-
-Realismin vuosikymmenille saakka kulki ruotsalaisen ja suomalaisen
-lyriikan kehitys käsi kädessä, ei ainoastaan kieleen, vaan myöskin
-sielunkäyntiin nähden. Eikä suomalainen Parnassos ole ollut ainoastaan
-vastaanottavana puolena. Sellaiset merkilliset tähdenlennot kuin
-Creutzin hieno rokokorunous, Franzénin nerokas läpimurto, Stagneliuksen
-pakanallinen hurma Runebergilla, vieläpä hänen kaipuunsa melodia
-Kivellä ovat tämän vuorovaikutuksen tärkeinä, täyteen vuosisataan
-pätevinä todistuskappaleina, samoinkuin merkkeinä siitäkin, että
-auringot vetävät toisiaan puoleensa myöskin runouden taivaalla
-etäisyyksien takaa, salaperäisellä verrannollisella voimalla.
-
-Ilmeistä on tässä vaikutuksessa aina ollut se, että ruotsalaisen
-runouden kaunopuheisen loiston tilalle on suomalaisilla
-runoilijaveljillä astunut karumpi, koruton ja uneksiva lyyrillisyys.
-Epäilemätöntä on myöskin, että kaikki, mikä jo kielen puolesta on
-etelämaalaista, vallankin ranskalaista ruotsalaisen runouden sielussa,
-nimittäin salamana leimahtava lyyrillinen diktsiooni, ilmaisun heleys
-ja kirkas plastiikka, yhtyneinä syvästi germaaniseen haaveellisuuteen,
-on näyttäytynyt ruotsinkielisen suuruudenaikamme lyyrikoille korkeana,
-kannustavana esikuvana. Suotta ei varmaan Siljon vaisto arvioinut
-suomalaistakin näkemystä erittäin plastilliseksi.
-
-
-I.
-
-Nuoren Suomen vuosikymmenet antoivat meille uuden runouden, ei
-ainoastaan kielen, vaan myöskin värin ja melodian puolesta. Suomalaisen
-lyriikan atmosfäärissä tulvehtii uusi, karu tuoksu. Se voimakas
-ilmanpaine, joka ennustaa lyyrillistä kevättä, purkautui meillä kahteen
-suuntaan. Se oli toisaalta nuorta kuohuntaa, toisaalta varhaiskypsää
-vakavuutta. Oli löydetty oman kielen rikasääninen soitin, korva kuuli
-heleinä kotoiset äänet ja silmä näki syvemmin kansan ja luonnon
-sieluun. Mielikuvitus ammensi kansallisen taruston loputtomasta
-lähteestä. Leinon arkaistiset "Helkavirret" ovat näiden löytöretkien
-monumentaalisin muistomerkki, mutta myöskin Larin Kyöstin "Korpinäyt"
-tulevat mieleen. Toisaalta katseen avautuminen kotoisesta ahtaudesta
-Eurooppaan synnytti nuorekkaan uhman henkeä. Oppi-isänä -- selvimmin
-Koudalla -- Nietzsche, tosin vajavaisesti omistettuna. Ranskalainen
-vaikutus tuntuu Onervan elämänjanoisessa lyriikassa. Mutta kaiken
-pohjalla oli varhaisvanha vakavuus maan ja kansan kohtalon edessä, joka
-jo sinänsä karkaisi uuden runouden.
-
-Tälle polvelle eivät myöhäisemmän Ruotsin suuret lyyrilliset nimet
-olleet outoja. Snoilskyn osuus Albert Edelfeltin kuvaamataiteessa
-on vielä hieno kulttuurihistoriallinen kuriositeetti, mutta
-lukuunottamatta sitä, että Rydbergin miehekäs intomieli löysi
-vastakaikua Severi Nuormaan soittimessa, näkyivät 1890-luvun väkevät
-lyyrilliset lentotähdet, Heidenstam, Levertin ja Fröding tällekin
-puolen Pohjanlahden. Valitettavaa vain on, ettei mitään elimellistä
-valtasuonta löydetty. Frödingin vaikutus oli, kuten luonnollista,
-välittömin. Värmlantilaislaulujen rytmit auttoivat epäilemättä Larin
-Kyöstiä ottamaan ensimmäisiä lyyrillisiä askeleitaan. Se näkyy hänen
-kylläisistä säemaalauksistaan, joista muutamat ovat hänen parhaita
-todella lyyrillisiä runojaan.
-
-Syvästi merkitsevää vain on, että ruotsalainen kolmiapilan _nouveau
-frisson_, vastavaikutus naturalismia vastaan, jäi meillä vieraaksi.
-Tämä selittää myöskin sen, miksi heidän voimakkaasti originaali
-persoonallinen panoksensa ei kantanut kauniimpaa hedelmää lyyrillisessä
-taiteessamme. Meidän runoutemme kulki yhdensuuntaisesti realistisen
-kansankuvaustaiteemme kanssa ja käytti samoja tarvispuita. Sen
-todelliset väri- ja rytmilöydöt persoonallisen lyriikan maailmassa
-eivät tarjoa virkistävää aineistoa. Kun sitten proosataiteemme Johannes
-Linnankoski, Joel Lehtonen, Volter Kilpi, vieläpä Juhani Aho pukeutui
-samoin Skandinaviasta, Selma Lagerlöfiltä lainattuun romantikon
-vaippaan, ei lyriikkamme jaksanutkaan sitä seurata. Se oli sillä välin
-siirtynyt teosofian leiriin.
-
-Tämä pittoreski lankeemus saa selityksensä siitä, että lyriikkamme,
-osaksi luonnon pakosta, osaksi persoonallisesta kehittymättömyydestä,
-oli omaksunut realismista sen löyhän, aatteellisen puolen. Eiväthän
-lyyrikkomme voineet kilpailla prosaistien kanssa käsittelyn rikkaudessa
-ja hienoudessa. Mutta puhe, joka täytti ilman, tarttui kehittymättömään
-korvaan. Toisten routavuosien tultua oli aate korvattava uudella
-ja persoonallinen viljelys jäi yhtä löysäksi kuin ennenkin. Kaikki
-tämä vaikuttaa, että suurin osa Nuoren Suomen lyriikkaa on muuttunut
-nuorimmalle polvellemme taiteellisessa mielessä täysin antikvaariseksi.
-
-Ainoastaan Koskenniemen kultivoidussa lyriikassa ilmenee ruotsalaisen
-runouden uusi panos persoonallisesti sulatettuna, samoinkuin hän
-eräässä varhaisessa esseessään vaistoaa naturalismin ylieletyksi.
-Sielukkaampi osa Frödingiä, hänen kaipuunsa melodia sykkii
-eräissä Koskenniemen nuoruudenrunoissa, joskin raskaampana ja
-monumentaalisempana. Heidenstamista Koskenniemi on kirjoittanut kaksi
-hienoa esseetä ja muutamia voimakkaasti inspiroituja käännöksiä, mutta
-hänen merkityksestään Koskenniemen lyriikalle voinee tuskin huomata
-jälkiä muussa kuin kenties siinä syvässä ja hillityssä puheäänessä
-niin sanoakseni, joka on leimaa-antavana useissa Koskenniemen
-miehuudenrunoissa.
-
-Olen viipynyt näin kauan ruotsalaisen lyriikan traditsiooneissa meidän
-maassamme nähdäksemme, kuinka merkillisiä ja huomiota ansaitsevia ovat
-lait, jotka hallitsevat lyriikan vuodenaikojen vaihtelua.
-
-Meidän "kansankuvaustaiteemme" elää yhä. Siitä näyttää tulleen
-meillä erikoinen konstantti taidemuoto, joka varmaan elättää
-tekijänsä. Siihen, että se meillä tuntuu melkein täydellisesti
-käännöskirjallisuuden tehokkaalla avulla tukahduttaneen lyriikan,
-on kenties vaikuttanut sekin, että viime vuosikymmenen lyriikkamme
-Siljoa, myöhemmin Hellaakoskea lukuunottamatta, on jälkisatorunoutta.
-On luonnollista, että se nuori polvi, jonka osaksi on tullut kantaa
-suomalaisen lyriikan tulta tulevina vuosikymmeninä, kääntää korvansa
-myöskin länteen päin kuullakseen, onko siellä löydetty se uusi sana,
-jota me hapuilemme tyhjyydestä. Sillä ei ole rohkeata sanoa niinkään,
-että nuorin lyyrillinen polvemme etsii uutta maanosaa. Toistaiseksi
-näyttää katse kääntyneen ohi Skandinavian. Seuraten Siljon jälkiä
-tutustuttaa Uuno Kailas ikätovereitaan germaaniseen lyriikkaan
-painavassa kokoelmassaan "Kaunis Saksa", jonka persoonalliselta
-aksentiltaan epäilemättä painavimmassa loppuosassa välittyy lukijalle
-ekspressionistisen sielun läähättäviä, hajanaisia ja epämääräisiä
-ääniä.
-
-Luulen kuitenkin, etteivät ne tutkaimet, jotka kapinavuosien kauhu
-on iskenyt lihaamme, vedä vertoja maailmansodan mittaamattomalle
-ruumiilliselle ja siveelliselle kärsimykselle ja että meillä
-edelleenkin on täysi syy kuunnella, onko läheisimmän, rauhaa nauttineen
-naapurimme uudella sukupolvella meille jotakin sanottavaa siinä
-ajattomassa maailmassa, jossa kaikuvat aikaansa kahlehditun, kärsivän
-ja riemuitsevan ihmissydämen rytmit.
-
-
-II.
-
-Ensimmäinen huomio, jonka saattaa tehdä nuoren Ruotsin lyriikasta, on
-se, ettei se selvästi jatka mitään vanhemman runouden kunniakkaista
-traditsiooneista. Heidenstamin ja Levertinin voimakas subjektiivisuus
-ja rohkea väri-ilo, Frödingin eetillinen ja monisärmäisesti
-psykologinen taiteilijakamppailu ovat sille vieraita, eräitä
-poikkeuksia lukuunottamatta myöskin Rydbergin hienot, idealistiset
-urkuäänet. Hämmästyttävän vähäinen on myöskin tämän runouden
-natsionalistinen aines. Meidän on tarkastettava, merkitseekö tämä
-suhteellinen entisten ihanteitten vieroksuminen uutta säveltä, vai onko
-edessämme vain väritöntä jälkisatorunoutta.
-
-Ruotsin nuoren lyriikan johtavana nimenä mainitaan yleensä _Anders
-Österling_, joskin hän kuuluu vähän vanhempaan polveen kuin se
-runoilijaparvi, joka on saanut sijansa Sten Selanderin toimittamassa
-valikoimassa _Den unga lyriken_ ("Nuori lyriikka", ilm. 1924.). Anders
-Österling on v:sta 1904 -- _Preludien_ -- julkaissut kymmenkunta
-runokokoelmaa, muutamia draamoja, esseitä ja käännöksiä.
-
-Ensimmäinen vaikutelma, joka kohtaa suomalaista lukijaa Österlingin
-runouteen tutustuessa, on yllättävän hennon artistisuuden tuntu.
-Se välittää esteettisesti hienostuneen ihmisen hiljaisia, melkein
-huomaamattomia sieluntapahtumia. Välittömät luonnonaistimukset,
-äänet, värit ja tuoksut esiintyvät äärimmäisen ohennettuina sisäisten
-mielialojen symbooleina. Hänen sielunsa, sanoo hän itse, on kuin
-kristallimalja, jonne etelämaisen siniseltä taivaalta putoaa pisara
-auringon kastetta saaden solisemaan maljan viileinä uneksivat vedet.
-("Kauneudelle"). Aivan varhainen, hiljainen aamu on Österlingin
-lyyrillinen aika, valkea ja sininen hänen väriasteikkonsa. Hän rukoilee
-aamunkoiton kirkkaana hetkenä merta, jonka hopeaan lokkien siivet
-sulautuvat kuin valkeat kipinät, antamaan hänellekin sävelen siitä
-musiikista, joka soi näkinkenkien kuorissa, jotta hänen laulunsa
-kohoaisi kuin lokki sulautuen ilmojen hopeaan. Sillä hän ei tahdo
-päämäärätönnä vastaanottaa maailman kauneutta ("Aamuhartaus").
-
-Tämä hiljainen ylevyys ja hartaus on luonteenomaista Österlingin
-lyriikalle. Siitä ei puutu eräitä kiinteitä persoonallisuusarvojakaan.
-Mitä tahansa runoilija kohtaakaan, ei hän päästä sitä ohitsensa,
-ennenkuin sen levottomuus on tullut hiljaisuudeksi hänessä ("Uusi
-elämä"). Pyrkimys kirkkauteen ja mielenrauhaan on Österlingin viileä,
-intellektuaalinen uskonto ("Työrukous".) Väliin tämä hiljaisen
-lyyrillinen stoalaisuus saa hänellä jotakin heidenstamilaisten
-säe-etsausten ryhdistä ja pregnanssista, kuten kirjoitelmaan
-liittyvässä runossa "Aamun sydän", joka puhuu omasta kirkkaasta ja
-nöyrästä elämäntahdosta.
-
-Österlingin lyriikka on epäilemättä harvojen valittujen luettavaa.
-Sillä on pohjoismainen tuoksu, mutta maaperän tuntu siinä on
-heikko. Omituisen epäpersoonalliselta tuntuu sen eroottinen
-aines. Myöskin helleenisen maailman vaikutus tuntuu muutamissa
-Österlingin etelämaisissa kuvitelmissa, mutta näyttää se rajoittuvan
-jonkinlaiseen marmorin jumalointiin, jonka tuloksena on pessimistinen
-tunne kauneuselämän hentoudesta todellisuuden vaatimusten edessä.
-Vastakkaisuus todellisuuden ja unelman välillä ja runoilijan ilmeinen
-persoonallinen kasvaminen niiden kosketuksessa -- mistään ristiriidan
-kipeydestä ei Österlingin yhteydessä voi puhua -- on "Idyllien
-kirjassa" (1917) päättynyt todellisuuden voittoon. Runossa _Credo_
-("Uskoni") kiittää runoilija elämää siitä, että se on antanut ikivanhan
-sisällyksen tulla hänelle uudeksi ja näyttänyt hänelle jokapäiväisten
-ilmiöiden syvän merkityksen ja kauneuden.
-
-Eräänlainen haennaisuus ja epäplastillisuus vaivaa Österlingin ylen
-deskriptiivistä diktsioonia. On kuin se banaalisuutta karttava
-hartaus, joka puhuu "Valittujen runojen" atmosfääristä, ei sanelisi
-suoraan itseään rytmeihin. Todellinen valloittava melodia on melkein
-tapaamaton Österlingin lyriikassa. "Idyllien kirja" sisältää pelkästään
-yksitoikkoisia jambimittaisia kuvauksia. Mutta jonkinlainen oma hauras
-kauneusunelma laulaa, joskin täyteläistä ilmaisua löytämättömänä,
-Österlingin parhaiden runojen pohjalla, muistuttaen joskus etäisesti
-Frödingin Hades-unia, joskus Swinburnen loputtomasti aaltoilevaa
-melodiaa.
-
-Kaksi piirrettä Österlingin lyriikasta voimme pitää muistissamme
-lähtiessämme jatkamaan tutustumistamme nuoren Ruotsin lyriikkaan.
-Ensiksi sen, mitä Österling nimittää _credokseen_ "Idyllien kirjan"
-lopussa, arkisten tapahtumien merkityksen ja kauneuden tunnustamisen ja
-toiseksi hiukan epälyyrillisen taipumuksen runolliseen koseriaan.
-
-Elävä esimerkki tästä on eräs nuoren polven ilmeisesti lahjakkaimpia
-sekä tuotteliaimpia kykyjä _Erik Lindorm_ (s. 1889). Hänen
-aihemaailmaansa kuvaa runo "Isä ja poika" (kokoelmasta "Puheita
-sydämelleni", ilm. 1915). Isä kävelee rannalla pienen poikansa kanssa:
-
-    Hän puhuu, viittoo ja väliin
-    kivihin liukahtaa.
-    Ma puristan kättänsä pientä
-    ja hienoa, ruskeaa.
-    Hänen raikas ihmettelynsä
-    ei kysyen uupua vois.
-    Ma hajamielisnä vastaan,
-    ja ajatus kiitää pois.
-
-Isä kuvittelee aikaa, jolloin poika on kasvava suureksi:
-
-    Sinä haaveeni tietäisitpä
-    yli vuotees, poikani mun!
-    Olen kätkenyt kirjoituspöytään
-    ens töppöses valkeat sun.
-    Pian pienistä töppösistä
-    kovat, suuret kengät saa.
-    Ne omaa tietään polkee,
-    isän, äidin ne musertaa.
-
-Syvemmin havaittu aihe on "Hopeahäitten jälkeen". Aviopuolisot ovat
-eläneet yhdessä kolmekymmentä vuotta. Lapset ovat lähteneet pesästä.
-Eräänä yönä valvoo mies kuunnellen vaimonsa hengitystä. Kuinka vähän
-tunteekaan hän ymmärtävänsä kaikesta ajatellessaan elettyjä vuosia. Hän
-nousee, sytyttää kynttilän ja kuiskaa:
-
-    Ken olet sa nukkuja, oikeastaan
-    mun vierelläin?
-
-      (Kokoelmasta "Tunnustuksia", ilm. 1922).
-
-Varsin hauskaa huumoria on runossa "Rippikoulupojat". Juhlallisesti
-katsovat he ensimmäistä kelloaan, joka käy liian hitaasti, sillä
-koskaan ei ehdi suureksi. "Totisesti, totisesti sanon minä teille"
-häipyy vähitellen arkiseen pakinaan. Urut kaikuvat vielä heidän
-korvissaan heidän katsoessaan "Chaplinia palosotilaana".
-
-    Kristus, som korsfästs för dem, ha de förgätit,
-    Innan deras byxor mist sina veck.
-    Fastän de av honom ha druckit och ätit
-    gå de och fundera på rackarstreck.
-
-Kuinka iskevästi johtuukaan mieleen Hjalmar Söderbergin ironia! Mikä
-omituinen käänne! Naturalismin jumalat, joita särkemään Heidenstam ja
-Levertin nousivat, on taas nostettu jalustalle.
-
-Kauniisti ilmaistu on hellyys elämän pieniä asioita kohtaan kuoleman
-elämyksen yhteydessä nuoren lyyrikon _Ebbe Linden_ (s. 1897) runossa
-"Nuoruus", tuoden mieleen eräitä Liliencronin pieniä unohtumattomia
-runoja. Linde on samalla ainoa mitattoman, meilläkin niin muotiin
-tulleen runouden edustaja muodonkunnioittajien joukossa.
-
-Ilmeisesti hieno ja kultivoitu lyyrikkohahmo on _Sten Selander_ (s.
-1891), kuulemma päätään pitempi muuta nuorta polvea -- tosin vain
-konkreettisessa mielessä. Keskitetyn lyyrillisen ilmaisun on hän
-löytänyt runossa "Kuiva puu" ("Tie kotiin", ilm. 1920). Puu rukoilee
-sadetta ja uutta kukintaa, ja vastaus tulee salaman muodossa, joka
-tekee puusta jättiläismäisen, tulta leimuavan kukan. Runo muistuttaa
-Nietzschen runoa "Pinja ja salama". Valitettavasti on Selanderkin
-viimeisessä kirjassaan kääntynyt runopukuiseen koseriaan. Lämmin
-myötätunto kaikkea pientä inhimillistä kohtaan puhuu tästäkin kirjasta.
-Kiitäessään junassa hän ajattelee ohikiitävien maisemien tuhansissa
-kodeissa asuvia ihmisiä, joiden kanssa ystävystymiseen hänen pieni
-elämänsä ei riitä.
-
-Kuten edelläolevasta on käynyt ilmi, kumpuaa Ruotsin nuori lyriikka
-perifeerisistä kulttuurielämyksistä, ei sentraalisista, alkuperäisistä
-tunteista. Runsas kulttuuri ei suinkaan ole vika, ajateltakoon
-Heidenstamia ja Levertiniä. Nuorten lyyrikoiden löytöretket kulttuurin
-maailmoihin näyttävät kuitenkin säännöllisesti pysähtyneen rajoille.
-Yksinäinen ilmiö _Bertil Malmberg_ (s. 1889), joka on ruotsintanut
-Schillerin esteettisfilosofisen runouden, edustaa kokoelmassaan
-"Orfika" (ilm. 1923) jonkinlaista gnostillista romantiikkaa, joka
-etäisesti muistuttaa Stagneliusta. Helleeninen henkäys hänen
-runossaan "Neitsyt" on varsin hentoinen. Rydbergiä muistuttava
-kaunis, idealistinen uskonto on _Erik Blombergilla_ (s. 1894), joka
-kokoelmaansa "Maa" (1920) on kirjoittanut hymnin hengelle ja runossa
-"Nike" laulaa ihmisajatuksen kunniaa.
-
-Luonnontunne on Ruotsin nuoressa lyriikassa hämmästyttävän heikosti
-kehittynyt. _Ragnar Jändel_(s. 1895), ilmeisestikin hersyvä ja
-heleätunteinen lyyrikko, joka v:sta 1917 on julkaissut viisi
-kokoelmaa, on runossa "Sataa" tavannut rytmillisestikin eheän ja
-harmoonisen tunnelman. Toisella tavalla lähellä maata ja kansaa
-ovat _Dan Andersson_ (1888-1920), jonka "Mustissa balladeissa" on
-eräänlaista boheemiviisautta. Hänen muutamissa runoissaan on tunnetta
-ja persoonallista äänenpainoa. Vahvasti samanlainen aihepiiri on
-_Gustaf Johanssonin_ (s. 1891) kirjassa "Metsämiehen lauluja ja
-maantieballadeja" (1913), jotka nekin usein tihenevät verrattain
-proosalliseen sananlaskuviisauteen.
-
-Erääseen merkilliseen seikkaan saattaa vielä kiinnittää huomionsa.
-Nuoren Ruotsin runouteen sisältyy myöskin poliittista lyriikkaa, ja
-se on voimakkaasti ententeystävällistä. Se näkyy muun muassa _Karl
-Asplundin_ gallialaisen ylväästä runosta "Quand même" (Kokoelmasta
-"Sankarit", kaksitoista balladia 1923, nähnyt toisen painoksen).
-Kirsikkapuu, jonka pakenevat saksalaiset ovat kaataneet, puhkeaa
-kuollessaan uljaimpaan kukkaansa. Sen ylpeät kukinnot ovat kuin
-säteilevä gallialainen lause "Quand même" ("Kaikesta huolimatta").
-Antipatia Saksan militarismia kohtaan, puhuu myöskin kommunismiin
-taipuvaisen _Ture Nermanin_ (s. 1886) runosta "Äiti". Runonsa "Kaunein
-laulu" hän omistaa tuntemattomalle pariisilaisylioppilaalle, josta
-olisi voinut tulla uusi Musset.
-
-Siten olemme läpikäyneet pääasiallisimmat lyyrilliset aihepiirit, jotka
-luonnehtivat Nuoren Ruotsin lyriikkaa. Kieltää ei voi, että satomme
-on ollut vähäinen. Meidän on täytynyt todeta, että kaikki, mikä luo
-elinvoimaista lyriikkaa, syvät, yksilölliset elämykset ja niiden
-kypsyttämä persoonallinen originaliteetti, elävän minuuden liikunnosta
-lähteneet rytmit, värikylläinen ja plastillinen mielikuvitus ovat
-hyveitä, joita nuoren Ruotsin lyriikka ei tunne. Sen tunnussana
-ja uskonto tuntuu olevan: "Lähemmä jokapäiväisyyttä!" Mutta tämä
-periaate ei ole koskaan luonut suurta lyyrillistä perioodia. Enemmän
-alkuperäisyyttä, syvyyttä ja tuoreutta on sittenkin Saksan nuoressa
-lyriikassa, jonka alkuosasiinsa hajonneessa sielussa huohottaa
-ilmaisuaan odottavan uuden panteistisen maailmantunteen ääni. Runouden
-olemassaolo on yhtä välttämätöntä kuin se, että ihmiset syntyvät ja
-kuolevat ja että sade ja auringonpaiste vuorottelevat maan päällä.
-Mutta sitä vapauttavaa sanaa, jota me kukin kohdastamme etsimme, ei
-anneta meille ulkoapäin. Se on meidän itsemme löydettävä.
-
-                                               Lauri Viljanen.
-
-
-
-
-RUOTSIN NUORTA LYYRILLISTÄ TAIDETTA.
-
-Kolme runoa, suomentanut Lauri Viljanen.
-
-
-
-AAMUN SYDÄN.
-
-Anders Österling.
-
-
-    Lähelle ikuista aamua tulla
-    määränä vaelluksen oli mulla.
-    Kaiken, minkä elämä soi
-    kestin ma, siintävä aamunkoi
-    aina mun eelläni loisti.
-    Lähemmä aamun sydäntä sain,
-    kasteesta nummien kukkivain
-    kimposi kiuru ja yön jo poisti.
-
-
-
-ONNEN HETKI.
-
-Erik Lindorm.
-
-
-    Käsivarteni lastako tuudittaa,
-    ja sen silmissä kuvani on?
-    Ja ulapat välkkyy, ja lämmin on maa
-    ja taivas hattaraton!
-
-    Mitä aikoja on, mitä vuosia nää,
-    ken oon, mikä nimeni mun?
-    Sa naurava käärö, sa vaalea pää,
-    miten sain ma syliini sun?
-
-    Ma elän, ma elän! Ah, ennemmin
-    ma miss' olen ollutkaan?
-    Kai varroin ma vuosia miljoonin
-    tätä hetkeä ainostaan.
-
-
-
-SATAA.
-
-Ragnar Jändel.
-
-
-    Herää ja tule portahille, armas!
-    Kauniin harmaita pilviä kertynyt on.
-    Tuoksuvaiseen tummaan yöhön hiljaa
-              sade lankee.
-
-    Kätes ojenna, ah, miten suloisesti
-    pilvistä valuu viileitä pisaroita!
-    Syvään tunne, mun armahain, maan kiitos
-              taivahalle!
-
-    Kuivat lehdet kahisee kevyesti,
-    nauttien ojentuvat poltetut yrtit.
-    Kiittäin huokuu vainiot, jotka hämyn
-              halki loistaa.
-
-    Ehtynyt puro alkaa solista hiljaa,
-    ja sen vaiheilla, pähkinäpensastossa,
-    harmaiden pilvien alla laulaa harmaa
-              satakieli.
-
-
-
-
-NELJÄ RUNOA.
-
-Uuno Kailas.
-
-
-
-RUNO RISTIINNAULITUILLE.
-
-
-    Ristinpuiden varjo
-    lankeaa mittaamattomana maailman yli.
-    Nähkää se pilvien hartioilla
-    ja kaikkien vuosituhansien kasvoilla.
-
-    Näettekö: ristiinnaulittuna
-    elämän sydän
-    ja elämän nuoruus,
-    jokainen uusi ääni,
-    joka huomenna on kaikkien uskonto,
-    jokaisen uuden päivän aurinko,
-    jokainen uusi vapahtaja --
-    vain Messiaita ristiinnaulitaan,
-    ei epäjumalia!
-
-    He rakensivat ristinpuita maan kuninkaille.
-    Mutta heidän lapsensa suutelevat ristejä.
-    Pian kuolevat heidän askeleensa pimeään.
-    Mutta valo ei ole pakeneva ristinpuiden
-    ympäriltä,
-    sillä jokainen ristiinnaulittu sydän
-    oli tähti!
-
-
-
-RUNO RUNOSTA.
-
-
-    Totuuden lähteellä
-    sä syvin lapsensilmin uneksut
-    ja leikit tähdillä ja auringolla.
-
-    Maan kasvot jälleen nuoriks suutelet.
-    Ja tuuli vie
-    sun hengitykses tuoksun meren yli.
-
-    Sun kätes ovat rikkaat hyvyydestä.
-    Sä niillä sydämiä punnitset
-    ja loputtoman valon siroitat
-    yön peltoon.
-
-    Ja kaikki tähdet rakastavat silmiäsi.
-    Ja tomust' alkaa avaruus sun jalkojesi luota,
-    miss' onnellinen kerjäläinen polvistuu.
-
-
-
-TYHMÄT JA VIISAAT.
-
-(Sikermästä lapsifantasioja.)
-
-
-    Minä nauran auringolle.
-    Sekin nauraa minulle.
-    Se nauraa niinkuin äiti.
-    On tyhmää nauraa auringolle.
-    Isä ja äiti eivät koskaan naura sille.
-
-    Sillä he ovat isoja ihmisiä.
-    Ja isot ihmiset ovat viisaita.
-    Ja viisaat eivät näe mitään.
-    Viisaat eivät ymmärrä mitään.
-    Viisaat eivät tunne aurinkoa.
-
-    Mutta minä olen tyhmä
-    ja nauran auringolle.
-    Minä melkein luulen, aurinko,
-    että sinäkin olet tyhmä.
-
-    Me nauramme viisaita, aurinko.
-
-
-
-SUOMALAINEN SONETTIPARAATI.
-
-
-    Kas, kaarti paraatihin ratsastaa,
-    sonetti-univormu sorja yllä.
-    Hei heppa, muista: jalan käyttelyllä
-    nyt ettet loukkaa arvostelijaa!
-
-    Ken lurjus sapelinsa kohottaa!
-    Se pian tuppeen. Tiedättehän kyllä:
-    on ero paraatilla, miekanmittelyllä.
-    Siis vielä kerran tarkoin katsokaa.
-
-    ett' univormussanne moitteeton
-    on joka rytmi-sauma, riimi-nappi,
-    ja että ryhti teillä uljas on.
-
-    Vois muuten paisua sen herran sappi,
-    ken runoparaatista antaa tuomion --
-    ja laulajall' ois eessä Nälkälappi!
-
-
-
-
-KERTOMUS IO-HUISTA.
-
-E. Ahtela.
-
-
-Vuonna 190- kierteli Sallan tuntureita ja Nuortin ja Sompion kyliä
-viisi sutta, väliin joku useampi, väliin vähempi, ja tämä lauma
-oli laajalti kuuluisa. Sen perässä olivat Sallan ja Lapin parhaat
-pyytäjät lipuneet, sen jäljessä oli viikkoja ja kuukausia samoiltu,
-sitä oli vaanittu, sen tietä oli koetettu katkaista. Tätä laumaa
-johti kummallisen näköinen hukka. Se oli pitkänomainen, laiha, hiukan
-tavallista paikkulaisempi, sen niskassa olkaluitten päällä oli aina
-pystyssä oleva karvatupsu, ja sen laiha, jäntereinen kaula oli
-venähtänyt kieroon. Jo kaukaa sen tunsi juuri kaulansa vuoksi. Miten se
-oli sen saanut, ei kukaan tietänyt, mutta se teki sen kuuluisaksi. Kun
-useilla muilla metsän asujilla tuollainen vika olisi tehnyt omistajansa
-halvaksi, jopa naurunalaiseksi, niin sudelle se oli arvon merkkinä.
-Sillä jokainen tiesi, ettei tuo vika ollut itsestään tullut, sen täytyi
-aiheutua jostakin äärimmäisestä voimainkoetuksesta. -- Tämä susi oli
-Io-hui.
-
-Io-hui, kuka ei häntä tuntisi. Nuorusella ja livaaralla Kuusamossa
-hänestä puhutaan, kaukana Inarin Petshikkotunturilla, jolla on ennen
-kasvanut mäntyjä, mutta joka nyt on paljas, häntä mainitaan. Mutta se
-paikka, jossa hän oleskelee eniten, on Sallan, Nuortitunturin ja Kurtin
-välillä.
-
-Häntä ei kukaan ole saavuttanut eikä hänen laumaansa. Ei voida
-käsittää, mikä hänet aina pelastaa, mikä ylhäinen voima hänessä on.
-Aivan rohkeasti ihmisasunnoille hän tulee, kun on mitä syvin lumi
-maassa. Silloin sanoo poromies: nyt sen on loppu, ja ottaa pyssynsä.
-Pekka Aatsinki sanoo: _no nyt_; ja hän ottaa sivakkansa. Kun Pekka
-Aatsinki lähtee suden perään, on se suden hukka. Mutta Io-huita
-ajettuaan takaa tulee Pekka Aatsinki takaisin ilman taljaa.
-
-Io-huilla on kummalliset tapansa. Keväisin kun lumi alkaa sulaa,
-kun kovien hevoshankien aika on käsissä, se katoaa. Kun ensimmäiset
-lumihiutaleet syksyisin alkavat; pudota, ilmestyy se jälleen.
-
-Siinä oli ikäänkuin jotakin uhmaa, tuossa ilmestymisessä Sallan maille,
-aina kun talven nietokset alkavat kasaantua paikoilleen. Luottaako hän
-uhmarohkeuteensa, vai perustaako hän menettelynsä joihinkin laskelmiin!
-On niinkuin olisi jotakin tarkoitusta tuolla saapumisella alamaihin
-aina talven alussa. Olisikohan niin, ettei Io-hui voi unohtaa mitä
-täällä on tapahtunut? se on meidän ajatuksemme. Eihän kukaan muu tiedä
-Io-huin aikaisemmista vaiheista.
-
-Mutta Io-hui, ystävä parka, minä tiedän, minkä harjun kumpuloilla
-keväisin makaat, kun Lapin moniviikkoinen päivä omituista valoansa
-luo. Ja ehkä senvuoksi lemminkin sinua niin, kun meidän lempiseutumme
-on sama, kun kummankin kaiho valtavasti samaan sydänmaahan liitää. Kun
-sinä olet tämän vuoksi niinkuin luuta minun luustani ja lihaa minun
-lihastani. Niin, Io-hui, eikö olekin ihana se seutu! Eikö ole mahtava
-se maa.
-
-Nuortti!
-
-_Nuortti!_ Tunnetko nuo äärettömät avaruudet leveän rajalinjan kahden
-puolen, jota Suomen ja Venäjän rajaksi sanotaan ja joka kulkee laajoja
-kankaita ja rämeitä halki? Tunnetko tuon avaran erämaan, jossa vielä
-luonto on omana itsenään, jossa on 160 virstaa lähimpien kylien
-välillä. Oletko levännyt talvisena päivänä, kun pakkanen paukkuu
-puissa, Kuorvun harjulla, katsellen Ihmisten raitiota, joka hitaasti,
-pitkänä kulkee Martista Nuorttijärvelle. Kaukaisista seuduista on siinä
-miehiä, jotka ovat tukinajoon Nuorttiin lähteneet; Ruotsin rajalta,
-Kolarin saarelta ja Alkkulasta on siellä miestä, jotka ovat kodeistaan
-lähteneet paremmille ansioille, siellä on väkeä Paakkolasta, Kemijoelta
-ja Yläsimosta asti, ja ne palaavat takaisin tuhat markkaa taskussa.
-Martissa ovat ne kokoontuneet ja pitkänä raitiona, katso, 15 hevosta,
-lähteneet pitkälle viime taipaleelle. Mutta jos leipä loppuu, jos
-liha jää ainoaksi ravinnoksi viikko- ja kuukausiksi, silloin alkaa
-kamala keripukki raivota, silloin lähin toveri istuttaa sairaan poron
-ahkioon ja silloin suunnataan takaisin, ensin Marttiin, sitten sisemmäs
-Suomeen, kauas lääkärin asuinpaikkaa kohden.
-
-Nuortti! mikä kaiku sinun nimelläsi onkaan minulle, mikä verraton
-maa sinä olet. Sinun laajat vuomasi, joita vain suuremmat eläimet
-kahlovat, sinun tunturisi, joille yksin sudet ja kiiruna nousevat!
-Sinun valtava jokesi, johon lohi nousee kaksi kertaa vuodessa! Mutta
-ensiksi ja viimeksi: sinun lukemattomat riekkosi. Niitä kulkee täällä,
-niitä juoksee tuolla. Ne eivät pelkää mitään. Mörisevää karhua ne
-kuuntelevat pystypäisinä, sivuuttavaa raitiota ne katselevat sylen
-kahden päästä, ja kun tukkireet lasketaan vaaroja alas, joutuvat ne
-varomattomuudessaan myötään niitten alle.
-
-Tätä seutua sinä lemmit niinkuin minäkin, Io-hui. Tänne sinä haluaisit
-asettua rauhaan, eikä mikään sinua enää saisi jättämään Nuorttia,
-Io-hui.
-
-Joo, kai!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Io-hui toisena syksynä senjälkeen, kun hän oli jäänyt yksikseen,
-makasi Nurmitunturilla ja katseli, kuinka alhaalla jokivarsilla ja
-notkoissa ensimmäiset hallat alkoivat utuisina nousta vetisistä maista,
-kuinka talvi teki tuloaan, vapautuivat hänen aatoksensa äkkiä ja
-lähtivät liitämään. Ne liitivät pitkin harjuja ja rinteitä, jotka hän
-tunsi, pitkin ihanaa Kolsanharjua, joka on vierinkivistä muodostunut
-ja joka ennen on ollut merenrantana, pitkin laajojen vuomien reunoja,
-ne liitivät eteläänpäin, Onkamoon ja Hautajärveen ja Sieppiin, tuolle
-viisi peninkulmaa leveälle alueelle, joka kasvaa vain kuusia, pitkiä,
-pilviä piirteleviä kuusia, mutta mäntyjä ei näe missään, pitkin
-ihmeellistä Ainoan petäjän selkää noustakseen taasen pohjoisempaan,
-alaspäin Sallajoen juoksua, Saukoskelle, Marttiin. Kaikille noille
-maa-aloille, jotka hän niin hyvin tunsi, jotka hän oli ristiin rastiin
-samoillut, joita hän oli talvin kahlonut.
-
-Ja kun hänen aatoksensa niin liiti, kun kuvat liittyivät vähitellen
-kuviin, maat maihin, harjut harjuihin ja vuomat vuomiin salmekkeiden
-kautta, kypsyi äkkiä hänen mielessään ajatus, jota hän oli hautonut,
-mutta ei ennen jaksanut ratkaista.
-
-Hänen päätöksensä oli selvä.
-
-Se oli valiojoukko, joka hänen onnistui saada kokoon ja joka alkoi
-peloittavana kierrellä Sallan ja Kurtin välimailla. Hän ei huolinut
-joukkoonsa ketään, joka oli raihnainen tai huono, kenessä kynnenkään
-vertaa velttoutta asui, se erotettiin armottomasti joukosta. Tällainen
-eristäminen ei susien parissa ollut mitään väärää, sati se vain koski
-täysi-ikäistä. Eräitten elukoitten parissa on asiat toisin. Io-hui
-tiesi, että eräistä parvista ei poisteta joukosta ketään, kuinka
-heikko ja vaivainen tuo olisikin, ei ketään saanut jättää jälkeen. Ja
-saattoipa olla niinkin, että tullessaan voimakkaan väen sekaan kokosi
-voimatonkin voimaa, pääsi kehnokin vähitellen kehittymään. Mutta tästä
-oli paljon vaaraa väkeville, niiden yritykset kävivät heikommiksi ja
-siitä saattoi koitua surmakin koko seurueelle. Ylevämpää, valtavampaa
-oli hukkien mielestä, että se, joka jäljelle jäi, omalla voimallaan
-tiensä uursi, omine yritteleväisyyksineen eelleen kävi. Silloin se
-voima, minkä tämä heikko saavutti, oli itsekoottua voimaa, eikä
-lainattua, oli todellista voimaa, mikä koskaan ei voinut pettää eikä
-jättää mihinkään pinteeseen.
-
-Tämä valiojoukko, jota Io-hui johti, joutui pian laajalti tunnetuksi,
-se kierteli äärettömiä maa-aloja. Yhtenä päivänä sen jäljet nähtiin
-Sallan alla ja seuraavana aamuna nähtiin 5-lukuinen parvi Lailla. Oli
-kuin jokin erikoinen into tai riemastus olisi niitä edelleen ajanut.
-
-Ja jokin niitä kiihoittikin menoon. Kun Io-hui esitti, että huomenna
-oltaisiin tuolla, mistä aurinko nousee, niin sinne suuntausi matka;
-kun Io-hui esitti, että nyt maattaisiin Sallan mutkan lepikossa, niin
-laskeuduttiin länteenpäin auringon kera.
-
-Io-huihin luotti jokainen. Nuo toverinsa, jotka olivat vanhoja,
-luisevia korven mittaajia, kauhistuivat ja samalla riemastuivat Io-huin
-mahtia. Kun he, lumen noustua metsässä kolmeen kyynärään, ilmestyivät
-keskelle Ylikurtin kylää, silloin kun poromiehet juuri olivat koolla,
-oli jokainen varma siitä, että loppu oli edessä. Ja kuitenkin he
-seurasivat Io-huita sinne. Mutta kun ajo alkoi, niin he eivät voineet
-olla kummastelematta, kun kulku kävi aavoja harjuja pitkin, vuomia
-keskeltä poikki, metsiä keskeltä halki, järviä suoraan yli, miten lunta
-oli matalalta ja miten pohja oli kova. Ennen tällaisten pyryjen jälkeen
-vajosi mahaa myöten lumeen, sai kaaloa niin että kieli lunta uursi.
-Nyt oli tuskin päälle nilkan lunta. Mikähän mahti tuossa oli, tuossa
-Io-huissa.
-
-Mikähän voima siinä oli.
-
-He katsoivat häntä pelvolla, kun hän seisoi Njätintyngällä ja katseli
-yli Kurttien, Mutta kun he näkivät hänen tupsunsa, joka olasta nousi
-pörröisenä kohti taivasta, kun he näkivät hänen kaulansa suonen, joka
-paksuna, pullistuneena kulki lavan edestä korvan juurta kohden, sen,
-jonka kaulan vinous pudisti näkyviin, kun he näkivät hänen kivenkovat
-jänteensä, jotka mahtavina sääriluita ympäröivät, kun he oikein
-ymmärsivät hänen suuruutensa yli heidän, silloin he kohottivat huudon,
-joka raikui kuin ylvästelevä mahtihuuto yli Kurtin ja houkutteli lapset
-ja miehet portaille, he ulvoivat kiitosta Io-huille, joka oli kaikkien
-olleitten ja tulevien susien valtias, jolla oli johtajan valtikka.
-
-Iäti, iäti sinua seuraamme, -- jos meistä huolit!
-
-Io-hui oli vaiti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Liikettä, kirjavaa eloa ja meurua oli Kelloselän kaarteella. Miehet
-touhusivat kajahtavia huutoja päästellen, poikaset kahloivat
-poljetussa lumessa heikompia poroja kokoillen. Vaikka uskalsivathan
-he isonkin hirvaan sarviin suopungin sinkauttaa: heittäytyen istumaan
-ja painaen vankat jalat syvälle lumeen hallitsivat he jotakuinkin
-väkevimmänkin elukan. Ja hallit seurasivat tarkkaavaisina poromiesten
-liikkeitä, he lopettelivat nyt vain jo ammoin sitten alkamaansa
-työtä. Touhuten olivat he viikkokausia pitäneet tuota häristelevää
-karjaa koolla, kyliä sivu, saloja halki olivat he sitä saatelleet.
-Lyhyt sapara liikkumattomana olivat he karjan eli _tokan_ liikkeitä
-seuranneet, ettei se päässyt mitään säikähtämään ja hajoamaan, pelkkä
-velvollisuuden tunto kiinnitti heidän kaiken huomionsa.
-
-Ja ehtihän sitä ihmisiä ajatella, kun kaikenlaiset nelin kontin
-ryömivät sikiöt pahoin pitelivät tuvassa, tuota pahoinpitelyä, jota
-vähän muristen kuitenkin niin mielellänsä sallii.
-
-7000 poroa oli Kelloselän kaarteessa. Suopungit sinkoilivat jo kolmatta
-päivää, ne takertuivat sarviin, ne kävivät kaulaan, ne kietoutuivat
-jalan ympärille kuin solmittu. Ei auttanut petran vastaan panna, ei
-auttaneet sen nelistämiset, ei maahan nujertuminen, ei sekään, että
-takaperin kiskottiin, että kolmin jaloin täytyi loikata. Katkesihan
-siinä väliin jalka. Mutta pahempi oli, jos merkkiä ei ollut korvassa,
-tai jos merkki muuttui omistajan muuton kautta, silloin punertui pää
-tulipunaiseksi, punaisia helmiä silloin lumeen tippuili, ja saattoi
-tapahtua, että sama lumi muutamien päivien perästä koko poronkin
-hautasi pehmoiseen vaippaansa.
-
-Kaarteen karsinoissa, joita oli koko joukko, oli jo erotettuja poroja
-suuret määrät, ja niitten luvut olivat karsinan suulla seisoväin
-kirjaanpanijain tiedossa. Mutta kaarteen suulla oli toisenlainen seura:
-siellä savu nousi, savu, jonka paljas näkeminen on korven kansan riemu,
-minkä kaukaakin katsominen saa onnen tunteen mieleen, siellä istui
-naisväkeä, joka höyryävää kahvia tarjosi. Kun tuli hikisenä joukon
-touhusta, niin hyvälle maistui paukkuvana, valkeana päivänä tuo
-musta tulikuuma juoma. Mutta neitosten silmät, jotka kirkkaampina
-tavallistaan paloivat, saivat palaa päivän säteille ja kinosten
-kiteille. Jos ne jonkun häikäisevätkin, hälveni tuo soaistus heti,
-sillä poroja ei saanut kauan pitää koossa, kovin monta päivää ne eivät
-ruoatta kaarteessa saaneet olla.
-
-Korven Tuomas, joka kaarretta läheni, pysähtyi. Hän katseli tuota
-hoilailevaa joukkoa, liikettä, juoksua, heittoja. Suopungit nousivat
-ja lankesivat kuin tähdet sinä yhtenä yönä kerran. Mutta sitten hän
-ajatteli muuta. Hänen ajatuksensa kietoi huomio, miten porojen parvi
-oli käynyt surkeaksi. Harvoja vankkoja poroja, sellaisia, jotka ennen
-halkoivat Lapin Teuravuoman muutamassa tiimassa, ei, ei laisinkaan
-sellaisia. Tämä oli aivan uusi suku, heikko, seassahan oli sellaisia
-että itketti, niin pieniä. Kummakos oli, kun jäkälä maassa oli aivan
-lopussa. Täytyi koettaa, oliko tuo valkea vanuke, joka tuhkaksi
-poljettua mannerta verhosi, oliko se todellakin jäkälää. Tai mitä maan
-hometta se oli.
-
-Hän aikoi kääntyä. Hän aikoi kääntyä koko tästä ihmiskunnasta, joka
-surmasi ja sorti, joka metsät puhdisti ja järvet tyhjensi. Joka ei
-antanut jäniksenkään lumihangella leikkiä, vaan ansoillaan pyyti ja
-piinasi, joka ei antanut näädän nukkua rauhassa oravanpesässä, vaan
-surmasi pyssyllään, joka pieniä pyitäkin, jotka pääsivät kuusikoissa
-havukoita ja pöllöjä pakoon, naaki ja vaaniskeli. Ei, ei tämä elämä
-ollut hänelle. Hän oli riekkojen ystävä, riekkojen, jotka hänen
-portailleen tulivat, siellä missä hän asui, korkean Kätkätunturin
-juurella, hän oli sotkien ystävä, jotka häntä tupaan sisälle
-seurasivat, kun hän nousi sille järveltä, hän oli susien veli, susien,
-joita ajettiin niinkuin ryöväreitä, kun he kulkivat niillä mailla,
-jotka ammoin olivat yksin heille kuuluneet. Ei, hän aikoi kääntyä,
-mutta silloin hänet nähtiin.
-
--- Oon, on se Tuomas!
-
--- Se, se on!
-
--- Tuomas kaarteella!
-
--- Korven Tuomas kaarteella!
-
-Tervehdys on äänekäs; sitten alkaa kysely.
-
-Mutta mikä viholainen on mennyt miehiin! Hyväkö tulos, rikas vuosi
-miehet tekee niin ylimielisiksi? Sekö voima, minkä he ovat koonneet
-porojen kanssa temmeltäessään, nyt purkautuu pilana yhden miehen
-niskoille? Eikö heidän pitäisi hallita itseään, eikö heidän pitäisi
-muistaa, kuka heillä on edessään, kuka nyt pitkistä ajoista, laskee
-alas kylille, umpisuinen, ihmisiä karkkova mies,. Hullu-Tuomas.
-
--- Eipä ole vielä karhut tehneet paistia Korpi-Tuomaasta! kuului muuan
-tervehdys.
-
--- Jokos alkoivat hätyyttää, kun vaarat jätit? Parasta olisi pyssy
-hankkia, ennenkuin ne ottavat pyssyn koparoihinsa.
-
--- Eikös ne taloa tutkiskele, nosta nurkkaa ja kurkista
-sisälle, -- -- --
-
--- Mitäpä ne Tuomaan taloa kaataisi; pikemmin ne pönkitsee sitä. Karhu
-kullakin sivulla.
-
--- Soo, soo, pojat, antakaa rauhaa rehtimiehelle. Kahvia, vaari, se ei
-ole eläinkunnan antimesta tehty,
-
--- Näkyikö ahman jälkiä?
-
--- No -- no pysytään aisoissa.
-
-Mutta poikaväki ja nuoret miehetkään eivät voi pysyä alallaan. Ne
-kiusaavat tulokasta kertomalla hänelle koko riistan tapon kuluneena
-syksynä, kaikki karhujen kaadot, porojen suuren annon. Sillä he
-tietävät, että se on Tuomaalle tuskallista kuulemista. Lopulta Tuomas
-vimmastuu. Nähdään, kuinka viha vähitellen alkaa kiehua umpimielisessä,
-hän nousee ja alkaa huitoa käsiään.
-
--- Jaa, näkyikö siellä näädän jälkiä?
-
---_Näkyi siellä! Susien jälkiä_.
-
-Kaikki hätkähtivät. Sitten huutaa Pekka Aatsinki:
-
--- Missä!
-
--- Tuossa jänkän päässä. Joku-kymmen sauvan pisto kaarteelta.
-
--- Oliko ne verekset?
-
--- H-verekset? Susi seisoi sylen päässä.
-
--- Hah-hah-haa, vai seisoi! Vai aikoo se Tuomas täyttä väkeä huiputtaa.
-
--- _Susi täällä, susi täällä_, kuului huuto ahteen alta. -- _Ajoporon
-kaatanut_ -- -- --
-
--- Missä
-
--- -- Kenen se on?
-
--- Pekka Aatsingin -- --
-
--- Hullu Tuomas, vikisee Pekka Aatsinki, -- nyt sen on loppu.
-
--- Ei siitä ole sinulle, Pekka Aatsinki. Älä lähde sinne!
-
--- Mitä!
-
--- Älä lähde sinne. Et voita mitään. Ei voi sille mitään edes Aatsinki.
-
--- Mikä se on?
-
--- Se on se, jolle ei voi mitään edes Pekka Aatsinki. Älä lähdekään
-perään. Se on se, jota ennen Pekka Aatsinkikin kuolee.
-
-Ja hän alkaa huitoa käsiään, ja hän vetää henkeä keuhkoihin, jotta
-suhina kuuluu, hänen katseensa lentää hurjana yli kaarteen. Ja heittäen
-pitkässä kaaressa kätensä, osoittaen ikäänkuin yli koko maan, yli
-Sallan, yli Kurtin, yli Karhun, kauas, kohden pohjoista hän huutaa;
-
--- Se on -- Vinokaula!
-
-Neljä miestä lähtee liikkeelle, neljä sitkeintä. Muiden on turha
-yrittääkään, liian monta miestä on jo _Vinokaula_ kuoloa lähelle
-rasittanut. Lähtijät heittävät heti peskit ja iislantilaiset paidat
-päältään.
-
-Kolmen päivän kuluttua palaa kolme takaisin.
-
--- Ei hellittänyt, sanoivat he. Ei hellittänyt Pekka Aatsinki.
-
-Mutta nuo kolme miestä olivat ne, jotka viimeksi näkivät Pekka
-Aatsingin elossa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Noiden kolmen miehen kertomus osoittaa erään suurimpia kilpoja, mitä on
-tapahtunut ihmisten ja eläinten välillä.
-
-He kertoivat, mitä äärettömiä aloja he olivat samoilleet, miten
-matka oli jatkunut, yhä edelleen, yhä edelleen. ----vaaran he olivat
-sivuuttaneet, ----vuoman olivat kulkeneet päästä päähän. Tiima oli
-liittynyt tiimaan, jalat alkoivat väsymyksestä nuljahdella, hiki tihkui
-kuin rämeestä vesi. Tavan takaa näkivät he suden; saapuessaan jollekin
-isommalle rämeelle näkivät he sen mennä viillettävän, ravakasti,
-syvässä lumessa puhkuen. -- -- Toisena iltapäivänä he päättivät
-lopettaa ajon. Ruuatta ei ollut hauska ajeskella, kelikin oli raskas,
-jo kyllin monasti oli sama hukka heitä pettänyt, niin että suunnan
-muuttuessa Kurtin pohjoispuolelta itään he erkanivat ajosta.
-
-Monasti he olivatkin antaneet väsymyksestä ylön.
-
-Mutta suden sitkeydestä heillä ei ollut kyllin kiitosta. Sen
-nerokkuutta he eivät voineet kyllin ihmetellä, niin erinomaisesti se
-osasi valita juoksemansa seudut, valita maat, missä oli vähän lunta.
-Sen edistymistä kolmattakyynäräisessä pehmeässä lumessa, yhä kolmen
-päivän lumentulon jälkeen, he eivät voineet kyllin kummastella. Nuo
-hiihtäjät eivät tienneet, että pohja, jolla susi kulki, oli kova,
-että nämä matkat, joita myöten suunnattiin, olivat useaan kertaan
-poljettuja, olivat Io-huin joukon valmistamat. Sillä Io-huin juoksu
-oli erikoinen; se rämpi niin lumessa, että tottunut poromieskin luuli,
-että siinä eistyminen oli vaatinut mitä ankarimpia ponnistuksia, ja
-tavantakaa oli susi painanut vatsansa lumeen, niin että näytti siltä,
-kuin se olisi puolta selkää myöten kahlonut.
-
-Pekka Aatsinki jatkoi ajoa. Pekka Aatsinki tahtoi näyttää, että vielä
-oli Ihmisellä mahti yli luomakunnan, että mitä hän lupasi, sen hän myös
-täytti. Hän ei aikonut tulla ilman taljaa, -- kävipä sitten miten kävi.
-
-On turha selitellä tämän kilvan kaikkea kauheutta, sitä ei sanat pysty
-kuvailemaan. On turha selitellä, miten kaikki murtava raukeus äkkiä
-luihin ja ytimiin valahti, mutta miten se vähitellen taas haipui,
-kohottaakseen miltei kaksinkertaiseksi voiman. Miten kilvassa aavalla
-pistos alkoi viiltää kylkeä, mutta tyyntyi jonkun hetken maannista
-kylmällä lumella.
-
-Ajo vain kävi edelleen.
-
-Io-hui oli vankempi kuin koskaan ennen, vankempi kuin itse oli
-luullutkaan. Hän kompuroi reippaasti eteenpäin, viskoen etukäpälillään
-lunta ylös sivuille. Neljäs iltapäivä oli jo käsissä.
-
-Laajalla rämeellä oltiin, siellä täällä harva männyntöriläs katkaisi
-taustalla olevan metsän juovan. Oli miltei tyyni, ja haaleaa.
-
-Mutta mitä? joko loppuisi ajo, hätkähtää Io-hui. Joko Pekka Aatsinki
-viivähtää. Joko -- -- --.
-
-Ei, hänen täytyy hiljentää vauhtia, hän alkoi hoiperrella; lopettaa
-tähän ei ajoa saanut.
-
-Totta tosiaan hän alkoi jäädä.
-
-Rämemännyt yksinäisinä katselivat ja ikäänkuin huojuilivat, kun Io-hui
-pani pitkälleen. Hän antoi Pekka Aatsingin tulla vähän lähemmäksi,
-lähti hiljaa etenemään.
-
-Hän näki, kun pyssy ojentui.
-
-Hän pani pään selän suojaan varmuuden vuoksi:
-
--- Ampukoon vain, -- noin kaukaa.
-
-Jokin vihlasi hänen selkäänsä vasemmalta lavalta, erämaa pamahti.
-Io-hui oli horjahtavinaan kyljelleen syvälle lumeen.
-
-Aatsinki hätkähti:
-
--- Jo kävi.
-
-Mutta Io-hui nousi, kaatui taas, nousi, juoksi ja kaatui. Juoksi
-muutaman sylen ja kaatui. Syvä kuoppa lumessa osoitti, mihin se oli
-kaatunut.
-
-Silloin vasta alkoi hurjin ajo.
-
-Viimeiset voimat pantiin liikkeelle. Hoiperrellen, myötään susi,
-väliin mieskin, siinä kuljettiin vuomia, vuomia, vuomia, nyt ei menty
-kankaille. Tunti liittyi tuntiin.
-
--- Ei mene kauas, mutisi Aatsinki.
-
-Mutta matkaa jatkui, matkaa jatkui. Oli kuin taas olisi voimat
-lisääntyneet.
-
-Tultiin metsään, lumi syveni.
-
--- Viime voimat, ajatteli Aatsinki. -- Korpeen kuolemaan.
-
-Noustiin kankaalle. Näki heti, että lumi alkoi syvetä, kun metsään
-tultiin -- hourasiko jo Aatsinki. Puolitiehen puita, niin syvää. Mahtoi
-olla pohja syvällä. Ja leppoisaa ja pehmeää oli lumi.
-
-Hän kokosi jälleen voimansa ja painoi metsään.
-
-Näin kului jälleen joku hetki.
-
-Ei hellitä vähällä.
-
-Mutta mitä: metsä loppuu, maa nousee.
-
-Mitä ihmettä.
-
-Huimaako päätä, vai nouseeko maa, -- nousee.
-
-Kyllä se nousee. Se nousee kuin pilvi ylöspäin, se häikäisee silmiä,
-paljas lumimeri edessä levenee. Ja se nousee, nousee.
-
-Mitä järjettömyyttä sudelta lähteä aavalle, nousta tunturille.
-
-Pekka Aatsinki kapuaa ylöspäin. Hän tuntee, että hänen täytyy nousta,
-nousta korkealle, niin korkealle kuin mahdollista, nousta ylöspäin,
-kuin pilven laitaa, irti maasta, irti metsästä, kohti korkeutta.
-
-Ja hän kapuaa, hiki helmiää, matka etenee. Hän saapuu laelle.
-
-Susi on hävinnyt.
-
-Kuinka raikas onkaan tuuli, joka puhaltaa vastaan hänen päästyänsä
-laelle, kuinka viilentääkään se rintaa.
-
-Täytyy avata paita.
-
-Silloin on kuin Pekka Aatsinki irroittuisi maasta, niinkuin hän kävisi
-niin keveäksi, että hän lentäisi ylöspäin, taaksepäin, selälleen,
-katse luotuna pehmoisiin pilviin, jotka erämaan päällä liitelevät, ja
-hän levittää kätensä ja nousee, nousee, -- kohti korkeutta -- -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Samoinkuin Sallatunturi vallitsee Sallan ympäristöä, samoin vartioipi
-muita ylempänä, yhtä yksinäisenä, ikäänkuin omaa yksinäisyyttään
-peläten, Karhutunturi omaa ympäristöään. Mutta yhtä monelta taholta
-kuin metsänkävijän silmälle Salla näyttää paistavan, väliin sieltä,
-väliin täältä, yhtä varmana seisoo Karhu juuri paikallaan. Tällä
-Karhutunturilla on laki tallattu aivan tasaiseksi.
-
-Oletteko nähneet jäkäläkangasta, jolla porot ovat useita päiviä
-asuneet, jolla ei polkematonta kohtaa ole. Oletteko nähneet toria,
-kun markkinat ovat loppuneet ja kojut, laatikot ja muu roju korjattu
-talteen. Oletteko nähneet lehtopilkkaa, missä jäniksille -- yläkuuhun
--- on kaadettu haapa.
-
-Silloin ymmärrätte, miten Karhutunturin laki on tallattu.
-
-Korven oli tahtonut voittaa Pekka Aatsinki. Hän kulkikin korven
-ohitse --.
-
-Korkealla Karhutunturilla, joka vallitsee laajaa erämaata, joka
-yksinään, mahtavana seisoo uljuudessaan sitten maailman alun, -- hän
-lepäsi.
-
-Saiko häneen kukaan kajota, saiko hiuskarvaa liikuttaa. Eikö häntä oltu
-juhlittu, eikö ulvonta ollut kuulunut kauas ihmisten asunnoille.
-
-Luuletteko, että korpi ei anna arvoa Voimalle, ettei se osaa ylistää
-Ylhäyttä? Luuletteko, että voitettua Mahtia saa häväistä.
-
-Ei kukaan, _ei kukaan saa siihen koskea_.
-
-       *       *       *       *       *
-
-On aamu. Kirkkaana kuin kulta säteilee aurinko taivaalta. Erämaa
-humisee. Tuulen henkäykset pelmuavat pensaissa.
-
-Mutta katsokaa! katsokaa sutta, joka kuvastuu vasten säihkyvää taivasta
-sen seistessä tunturin laidalla. Katsokaa kaulaa, kuinka vinona se
-kaartuu.
-
-Seuratkaa katseensa suuntaa, mihin se vie.
-
-Nuorttiin.
-
-Io-huin aatos irtaantuu ja lähtee lentämään. Tuota tuttua matkaa,
-jota se niin monta kymmentä kertaa ennen on liitänyt, se lentää,
-se halkoo maita, se puhkoo metsiä. Se saapuu perille. Kimmeltävänä
-kuin tulimeri leviää avara, luminen erämaa hänen eteensä. Ihmisten
-palaavat raitiot sitä vain halkovat, muuten ei mikään sen rauhaa
-häiritse. Riekot tekevät kummallisia teitään katajasta toiseen,
-rämeiltä maille ja päinvastoin. Näädät hyppivät pitkin lumikenttiä,
-puista toisiin kavuten. Ahmat polkevat vankkoja uriaan metsiin. Siellä
-täällä kohoaa karhu lumen alta. Io-hui saa levähtää jälleen; hän saa
-lepuuttaa rauenneita jäseniään Kuorvun harjulla ja antaa päivän paahtaa
-selkäänsä. Hän saa korvauksen vaivoistaan.
-
-Hänen päänsä vaipuu etukäpälien väliin. Vihdoin, kohti Nuorttia, kohti
-Nuorttia.
-
-Hän liukuu päälleen alas kiveltä.
-
-Hän ei liiku enää.
-
-
-
-
-ROMANTTINEN KAIPAUS.
-
-E. A. Saarimaa.
-
-
-    "On kaipaus rinnassa mulla,
-    en tiedä sen maalia vaan.
-    Ei liene se siinto kauniin maan
-    eikä pilvien puuntokaan.
-
-    Ei liene se pauhina maailman,
-    ei haudan rauhakaan.
-    On kaipaus vuoksi kaipauksen,
-    olen luotu kaipaamaan."
-
-Nämä erään ruotsalaisen runoilijan sanat luonnehtivat hyvin
-romantiikkojen ikuista ikävää, josta he eivät tiedä, mistä se tulee
-ja mikä sen määrä on. Tämä kaipaus on kaiken runouden syvimpiä
-lähteitä. Mutta se kuuluu erikoisesti romanttisille runoilijoille.
-Kun romantiikka noin 1800:n tienoilla tulee erikoiseksi suunnaksi ja
-liikkeeksi Euroopan kirjallisuudessa, on kaipaus se sana, joka ilmaisee
-koko tämän suunnan pohjan ja olemuksen. Eräs sen ajan saksalainen
-romantikko sanoo verratessaan toisiinsa kukkaa ja ihmishenkeä niiden
-välisen eron olevan siinä, että kukka ei voi kaivata, vaan ainoastaan
-kasvaa.
-
-Romantikon kaipaus johtaa siihen, että todellisuus ja nykyisyys ei
-häntä tyydytä. Muistot ja toiveet ovat hänelle rakkaammat, niistä kutoo
-hänen mielikuvituksensa kauneimmat kuvansa. Kuvaavasti romantikko antaa
-onnenkin sanoa: "Olen omasi muistaen, toivoen." Todellisen riemun
-ruusut kukkivat romantikolle "vain taivahassa toiveiden". Kaipaus
-ajaa etsimään jotakin pysyvämpää, kauniimpaa, täydellisempää kuin
-todellisuus ja mainen elämä tarjoaa, se kääntää katseen ikuisuuteen ja
-äärettömyyteen. "Tahdon sulaa suurempaani, iäisyyteen ikävä on." Mitä
-kivisempi elämän todellisuuden polku on romantikolle, mitä useampia
-maisia aurinkoja häneltä sammuu, sitä kiinteämmin hän katsoo kohden
-niitä ikuisuuden tähtiä, jotka hänelle loistavat. "Silmä toivon riemua
-täynnä mä tähtäilen taivaan reunaa vaeltaessani halki ohdakkeisen maan"
-tämä Kiven Lean lause ilmaisee elämänkäsityksen, joka on ollut monelle
-romantikolle ominainen.
-
-Mutta se, mikä on ikuista, ääretöntä, ei ole minkään kaipauksen
-saavutettavissa. Äärettömyyden kaipaus ei ole samaa kuin jonkun
-ihanteen kaipaaminen. Ihanne voi toteutua, mutta romanttisen
-kaipuun päämäärä on äärettömyydessä, se on itse äärettömyys. Sen
-vuoksi se ei voi koskaan tulla tyydytetyksi. "Sininen kukka", tämä
-Saksan romantikkojen kaipauksen päämaalin vertauskuva, oli yhtä
-mahdoton löytää kuin keskiajan ritarien pyhä Graalin malja. Mutta
-janoova sydän panee kuitenkin etsimään ja etsimisessä on onnea, se
-on itse elämä, vaikka tyydyttämättömyys on kalvava ja riuduttava.
-Romantikko on kuin Tantalos Manalassa: se vesi, jota hänen janoavat
-huulensa tavoittelevat, pakenee aina. Se on tuskaa. Kukapa ei
-olisi tuntenut sydämessänsä kaihoa, suloista tai ahdistavaa, ollut
-"sairas ikävästä", rakkauden takia, iltaruskoa tai tähtitaivasta
-katsellessaan, muistojensa parissa. Mutta useimmitenhan se on meille
-vain tunnelma, herkistyneen mielen ailahdus, kuin pyhäkellon soitto
-arkisen työviikon keskellä. Mutta mikä meidän mielessämme näin väräjää
-silloin tällöin, se soi romanttisen runoilijan sielussa lakkaamatta.
-Kaipaus ei väisty hänen viereltänsä, se ei anna hänen mielellensä
-lepoa. Se on verrattavissa siihen tuskaan, jota apostoli Paavali tunsi
-huudahtaessaan; "Kuka päästää minut tästä kuoleman ruumiista?" sillä se
-on saman vapautumisen tarpeen synnyttämä.
-
-Tällainen kaipaus on erikoisesti nykyajan ihmisen kohtalo, hänen
-tragiikkansa, sama, jota edustaa Faustin etsintä ja Faustin surut.
-Antiikki ei tuntenut sellaista. Antiikin ihminen viihtyi ahtaassa
-maailmassaan. Hän ei kaivannut sen ulkopuolelle, äärettömyys ei
-kuulunut hänen maailmankuvaansa. Mutta ihmisillä, jotka elävät
-Kopernikuksen jälkeen, ei enää ole samaa apolloonista rauhaa.
-Kopernikusta piti seurata Faustin. Klassillisen tasapainon ja
-rauhan sijaan on nykyaikaisen ihmisen sieluun kotiutunut liikehtivä
-levottomuus, väkevävireinen pyrkimys särkeä kaikki ne ahtaat rajat,
-joihin hän tuntee maisen olemuksensa kytketyksi. Pyrkimyksen ja voimien
-ristiriita tulee tällöin traagilliseksi. Shakespeare on tällaisen
-nykyaikaisen sielunelämän ensimmäinen suuri tulkki.
-
-Mutta mikä luova voima tämä uuden ajan ihmistä raateleva kaipaus
-onkaan ollut, runoudessa niinkuin muussakin! Se on ollut romantikkojen
-runovoiman lähde. Se on antanut äänelle sen kirkkaimman soinnun,
-siivittänyt mielikuvituksen luomaan ihanimpia kuvia, mitä ihmisen on
-suotu nähdä tai aavistaa. Romantiikka on valloittanut runoudelle paljon
-uusia maita, ei vain kuvitteellisten haavenäkyjensä onneloita. Se on
-suorastaan avannut runoudelle luonnon sekä ihmisen tunteiden rikkaan
-maailman.
-
-Varsinkin on luonnon "löytäminen" huomattava.
-
-Äärettömyyden kaipauksensa romantikko sijoittaa luontoonkin. Luonto
-on hänestä korkeamman, ihanteisen olevaisuuden heijastusta, sen
-vertauskuva, ja se kehittyy sekin kohden täydellisyyttä. Runoilijan
-omat tunteet ja ihanteet tulevat ikäänkuin häntä vastaan luonnosta.
-"Mitä sanomme luonnoksi, on runo, joka on salaisen, ihmeellisen
-kirjoituksen kätkössä", sanoo eräs saksalainen romanttinen filosofi.
-Romanttisen runoilijan suhde luontoon on samanlainen kuin Runebergin
-kuvaaman "Laulajan" (Barden):
-
-    "Siell' yksin, outona hän unelmoi,
-    mut tuttuinansa luonnon valtataulut:
-    hänelle voiman virttä koski soi,
-    hän laakson puroilt' oppi kaihon laulut.
-
-    Kuvana urhon uljas tunturi
-    se tyynnä seisoi myrskyin uhkaa kohti,
-    maat kukkasin siell' lempi kuvasi,
-    sinessä taivaan naisen sielu hohti."
-
-Ennen romanttista suuntaa ei kirjallisuudessa esiintynyt itsenäisiä
-luonnonkuvauksia. Vasta romantiikka tuo maisemakuvaukset ja
-luonnonrunouden kirjallisuuteen. Ja romanttinen kaukokaipuu antaa
-maisemakuville maalauksellista perspektiiviä, josta Kiven teoksien
-näköalan kuvaukset ovat hyvänä esimerkkinä. Se asettaa edelleen
-maisemissa etualalle eräitä piirteitä, jotka ovat erikoisesti
-romanttisia. Sellaisia ovat meri, iäisyyden ja äärettömyyden
-vertauskuva, salaperäinen ja hiljainen metsä, jossa ihminen tuntee
-olevansa kuin luonnon äidinhelmassa, vuori, joka kohoaa vapaana ja
-voimakkaana kohden korkeutta.
-
-Äärettömyyden kaipaus saattaa romantikon kaikesta aistimaailmasta
-valikoimaan ilmiöitä, jotka ovat vähimmän aineellisia. Se selittää
-romanttisten runoilijain mieltymyksen väreihin, valoon ja sointuihin.
-Varsinkin niissä maissa, joissa luonnossa esiintyy värien runsautta,
-romantikot hekumoivat väriloistossa. Pohjoismaiset romantikot taas ovat
-valaistustaiteilijoina mestareita, koska valovaikutuksilla on niin
-suuri merkitys Pohjolan luonnossa.
-
-Erityisen huomattava on sointuaines kaikessa romanttisessa runoudessa,
-sekä ulkonaisesti että sisäisesti. Romanttinen runoilija saattaa
-surra sitä, että hän ei ole säveltaiteilija, koska sävelin voi
-paraiten tulkita sielun ikävöintiä irti maasta ja aineesta ja
-ilmaista epämääräisiä kaipaustunnelmia. Sen vuoksi hän kuulee ja
-kuuntelee sointuja kaikkialla, ihmisäänessä, tuulessa, vieläpä ilmojen
-avaruuksissa. Hän tahtoo itsekin olla iäisimpien sävelten soitin.
-
-Realistisena aikana, joka seurasi ensimmäistä romanttista virtausta, on
-romantiikka usein tuomittu. Mutta uusi vuosisata on taas synnyttänyt
-romantikkoja, ja ehkä nykyään olemme uuden romanttisen kauden
-kynnyksellä. "Sininen kukka" ei ole kuihtunut todellisuuden karussa
-maaperässä, eikä se ole kuihtuva koskaan. Sillä ihminen ei voi lakata
-ikävöimästä, niin kauan kuin hän pyrkii eteenpäin ja ylöspäin.
-
-
-
-
-KAKSI RUNOA
-
-Olavi Lauri.
-
-
-
-JÄLJET LUMESSA.
-
-
-    Näin unta: talviseen iltaan
-    minä astelin hiljalleen,
-    tulen tuike jok'ainoa häipyi
-    tien tummahan taipeeseen,
-    ei ihmistä vastaani tullut,
-    oli tuiskusta raskas tie,
-    en viittoja vierellä nähnyt,
-    en tiennyt se minne mun vie.
-
-    Hämy himmeä taivaalta vaipui
-    lumen yhtyen hohteeseen,
-    sini illan se silmiä särki,
-    minä astelin vitkalleen;
-    taas upposi uupunut jalka,
-    lumen pettävä pinta mun kaas'
-    käsi kankea hankea kouri --
-    minä nousin -- ja kuljin taas.
-
-    Vaan äkkiä ihmisen jäljet
-    näin lumehen painuneen --
-    miks' sykkivi kiihkeesti sydän,
-    min luulin jo sammuneen?
-    _Omat_ jälkeni siinä ma tunsin --
-    ja tieltä ma poikkesin
-    kuin mieletön seuraten niitä
-    yömustihin metsihin.
-
-    Minut kauaksi korpeen ne johti
-    viluvaipassa värjyvään,
-    yli ylhän ja valkean vaaran,
-    yli lumisen pellonpään,
-    yli raukean, raskaan rannan,
-    yli synkeän järven jään
-    päin selkää, mi huoaten häipyi
-    yön himmeän hämärään.
-
-    Minä kuljin -- jo häipyi rannat
-    taa maiseman tummuuteen,
-    ylt'ympäri taivahat taipui
-    yön vaisuhun valkeuteen;
-    olin yksin -- ei yhtään ääntä,
-    säde sattunut silmään ei,
-    vaan jättämät jälkeni jäällä
-    yhä eellehen, eellehen vei...
-
-    Mikä mustana särkevi tuolla
-    selän siintävän valkean?
-    Sen vierehen viittovat jäljet,
-    sen luo minä laahustan:
-    nään jäykän ja jäätyneen ruumiin,
-    kädet hangessa haaroittaa,
-    ja silmien särkynyt katse
-    yön tyhjyyttä tuijottaa.
-
-    Minä katsoin -- ja itseni tunsin,
-    vaan tuskaa ma tuntenut en,
-    minä vieressä seisoin -- ja sentään
-    minä sääliä tuntenut en.
-    Vain hiljaa ma hangelle vaivuin
-    ja huulille huuleni vein,
-    sen silmät ma suljin -- ja hankeen
-    yön helmassa haudan tein.
-
-
-
-APOTEOOSI.
-
-
-    Ma sauvaan tartun
-    ja riistän yltäin korut maalliset
-    -- ne aina aatokset vie onnen aikaan --,
-    on pukunain nyt viitta karkea
-    ja paljain jaloin taivaltani astun.
-
-    Käy tieni halki suurten erämaiden,
-    lävitse soitten sumun, metsäin mykkyyden;
-    sen suunnan näyttää
-    vain pisaroiva veri jalkojeni.
-    Niin kauan kuljen kunnes enää ei
-    punaiseks' askeleista ruoho muutu!
-
-    Hiljaisen majan sitten rakennan
-    rannalle yksinäisen, mustan lammen
-    ja viereen sen
-    pystytän pylvään, hartain käsin vuollun:
-    sen päällä seisoo kuva kallis
-    Sinusta, jota kerran rakastin.
-    Ja joka päivä mielin nöyrin kannan
-    juurelleen kukkakimpun kasteisen,
-    ja illoin, aamuin
-    sen eteen polvistun
-    ja rukoilen Sun pyhään nimeesi.
-
-    Ja vaeltaja,
-    jok' yksinäinen siihen joskus johtuu
-    saloa sanatonta samoillessaan,
-    kuvasi näkee
-    kuin kuvan pyhän Ristiinnaulitun,
-    ja polvillensa
-    sen eteen langeten
-    kätensä ristii, hiljaa rukoileepi
-    kuin rukoilisi
-    edessä kirkon kuvan kultaisen
-    tai pyhän crusifiksin norsunluisen,
-    mi suudelmista
-    on uskovaisten joukon tummunut...
-
-
-
-
-KUNINGASKUNNAN VIRKAHEITTO PYÖVELI
-
-Jaakkima Pura.
-
-
--- -- --
-Samassa hetkessä tapahtui kamala kohtaus: rikollinen, jonka
-luultiin olevan aivan turtunut ja lamaantunut, tempautui äkkiä pystyyn
-ja molemmat kätensä levälleen lyöden ponnistautui irti. Minä ja
-sotamies, jotka pitelimme häntä kiinni, lensimme päistikkaa lavalta.
-Kaaduin maahan. Vihdoin selvittyäni näin, kuinka rikollinen aukaisi
-valkoista sidettä silmiltään ja seisoi sitten lavalla katsellen
-ympärilleen ja ankarasti vavisten. Hänen yllään riippui märkä silmukka,
-joka heilui edestakaisin...
-
-Hän olisi aivan hyvin voinut nopeasti syöksähtäen paeta. Lavan toisella
-puolella ei ollut ainoatakaan ihmistä. Siellä oli tiheä koivua kasvava
-viidakko. Oli keskiyö, ja kuu oli metsän reunan takana. Molemmat nuoret
-sotamiehet, jotka olivat tuoneet hänet, olivat huolettomina laskeneet
-pois kiväärinsä puitten nojalle kauas luotaan. He olivat hölmistyneitä
-ja odottivat. Pappi oli jäykistynyt paikoilleen kuin äänettömään
-rukoukseen. Maaherra nojautui ratsunsa jalustimeen ja hymyili.
-
-Hän hymyili tosiaankin nousevan kuun valossa.
-
-Mutta rikollisella ei näyttänyt olevan kylliksi voimia tai älyä
-karkaamiseen. Hän seisoi hetken. Sitten hän syöksähti, kaamean
-kurkkuäänen päästäen, maaherran jalkoihin, kuin lyöty koira. Hän
-syleili hänen jalkojaan maaten kasteisessa, lakastuvien lehtien
-peittämässä ruohistossa nyyhkyttäen.
-
-Minä näin maaherran nauravan. Hän kiemurreli hetken ja yritti saada
-jalkansa vapautumaan. Sitten hän äkkiarvaamatta, kadottamatta
-mielenmalttiaan, potkaisi rikollista keskelle päälakea. Ja rikollinen
-vierähti, kumeasti korahtaen, kauas pois, mutta alkoi uudelleen ryömiä
-maaherran luo hiljaa hokien:
-
--- Armoa, armoa.
-
-Lehdet kahisivat. Metsässä lauloi ensimmäinen aamulintu. Muistan sen
-hyvin, sillä minusta tuntui sillä hetkellä, kuin ei mitään kaunista tai
-ihanaa voisi olla maailmassa. Minusta tuntui, kuin tyttäreni mukana
-olisi mennyt kaikki kaunis, kaikki onni ja kaikki, minkä puolesta
-kannattaa uhrautua ja taistella tämän taivaan alla.
-
--- Täyttäkää tehtävänne, sanoi maaherra kovalla äänellä. Hänen
-hevosensa korskui.
-
-Silloin astuin askeleen. Koko ruumiini tuli hikeen ja kasvoistani
-pakeni veri. Nostin tyttäreni hänen jalkojensa juuresta. Hän oli
-kevyt ja notkea. Hänen valkoinen, suora paitansa oli edestä loassa ja
-veressä. Hän nytkähteli sylissäni.
-
--- Alice, sanoin, kultaseni...
-
-Hän ei aukaissut silmiään. Nostin hänet lavalle ja ajattelin, kuinka
-hän voisi paeta, paeta, paeta.
-
-Hän jännittyi ja luikerteli voimattomista käsistäni. Näin hänen
-seisovan maaherran edessä.
-
--- Mutta tehän olette luvannut armahtaa minut.
-
-Maaherra käänsi kasvonsa ja pudisti päätään. Sotamiehet tarttuivat
-kivääreihinsä ja loikkasivat ja ottivat kiinni tyttäreni hartioista.
-Hän kääntyi nopeasti sotamiehiin päin ja kädet koholla, läähättäen
-hoki:
-
--- Mutta... tehän... olette... luvannut... Ja eteen ja taakse
-kallistuen, kauhusta vinkuen hän riuhtoi kuin eläin, jota vangitaan.
-
-Hän oli tyttäreni, en voinut sille mitään. Sillekään en voinut mitään,
-että hän oli rakastunut Heinrichiin, vakoojaan, ja antanut hänen paeta
-ullakkokamaristaan, nuoratikkaita, ehtoolla kello kahdeltatoista
-pitkäperjantaita vasten.
-
--- Täyttäkää tehtävänne, sanoi maaherra.
-
-Sotamiehet nostivat tyttäreni lavalle. Hänen paitansa repeytyi
-kainalosta lanteeseen asti. Hänen keritty tukkansa oli kiharoissa. Kuu
-paistoi häneen. Hän oli suloinen kuin äitinsä, Hachetten palvelustyttö
-kaksikymmentä vuotta sitten. Hänen paljaitten varpaittensa välissä oli
-poimulehtiä ja sinistä savea.
-
-Jumalani.
-
-Tänä ehtoona istun ikkunani ääressä syrjäkadun varrella ja luen
-raamattuani. Mutta kuolleitten rikollisten punatukkaiset, syyttävät
-päät katsovat ikkunasta, pimeyden keskeltä.
-
-Minun raamattuni on vaskihelainen ja raskas ja täynnä lohduttomia
-asioita. Siellä ei ole sanaakaan minulle, joka pujotin kuun valjussa
-paisteessa nuoran tyttäreni pään yli. Hänen valkoiseen, kaartuvaan
-kaulaansa. Punaisen lakkini otin pois ja itkin, mutta en itkenyt
-tarpeeksi, ja rukoilin, mutta minua ei kuultu. Hyvyyttä ei ollut
-maailmassa...
-
-Hän kuiskasi Hachetten palvelustytön nimeä, Yvonnea, minun rakastettuni
-ja tyttäreni äidin nimeä siihen hetkeen, jolloin hänen kasvonsa tulivat
-vihreiksi ja solmu oli kiristynyt äärimmilleen. Hänen kielensä oli kuin
-sininen laatta hänen sinisten huuliensa välissä, ennen niin punaisten,
-jotka kerran suutelivat minua ja sitten Heinrichiä, vakoojaa.
-
-Niin sai minut valtoihinsa suunnaton raivo ja tuska. Hiki kieri
-minun otsaltani. Minä unohdin kuninkaani, valani, velvollisuuteni,
-edesvastuuni, jumalani.
-
-Rattailla oli ruostunut kuokka. Minä tempasin sen. Ja minä olin nopea.
-
-Maaherra katseli julmasti hymyillen tytärtäni...
-
-Niin minä, tasajalkaa hypäten, seisoin maaherran edessä ja iskin.
-Kuokan terä lensi hänen olkapäähänsä, jäi siihen, ja veri suihkusi sen
-ympärillä. Minä pidin yhä varresta kiinni ja painoin maaherran maahan,
-ratsunsa viereen. Hän katseli minua kummastuneena, kuin syyttäen.
-
-Sotamiehet sitoivat minut, ja minä nauroin vankilaan asti. Tien
-mukulakivet kolisivat rattaitten alla. Tomu peitti minut, maaherran,
-joka valui verta ja oli kuollut, sotamiehet, jotka olivat kalpeita ja
-avuttomia, papin, joka ratsasti vierellämme mustassa kauhtanassaan ja
-rukoili, maaherran orhin, joka juoksi laukkaa edestakaisin, kuin etsien
-jotakin...
-
-
-
-
-PUNAPÄÄ
-
-Kirjoittanut Erkki Wadenström
-
-
-Tämä tarina kertoo pojasta, jolla oli punainen tukka, ja katupoika
-Nurrista, jonka sanottiin tervanneen kaikki paremmat tunteensa.
-
-Punainen tukka on luonnon oikku, ja me katselemme sitä yhtä oudoksuen
-kuin jos päivänkakkara työntäisi äkkiä esiin kukan, jonka terälehdet
-ovat hehkuvan punaisia.
-
-Matti Saarenpään punainen pää oli kuin räikeä vaate, jota heilutetaan
-espanjalaisella areenalla härkien edessä. Se vaikutti kiihoittavasti
-kaupungin nuorimpaan ja alhaisimpaan yhteiskuntaluokkaan:
-katupoikalistoon. Se pani toimeen hälytyksen ja karkasi raivoissaan
-tuon aran maalaispojan kimppuun. Pojat aloittivat tempaamalla lakin
-hänen päästänsä hänen ohikulkiessaan ja sanomalla: "Onpa sinulla
-punainen tukka! Oletkos sinä maalannut sen?" Ja kun hän sitten kulki
-kadulla, ryntäsi porteista esiin pieniä hampuuseja kuten äkäinen
-koiralauma, tanssi hänen ympärillään ja lauloi: Punapää, Punapää,
-Punapää! Jos hän uskalsi kohottaa kätensä jotakin pikkupaholaista
-vastaan, joka heitti häntä kivellä, astui portin takaa esiin tämän
-vanhempi veli ja sanoi: vai pienempiäsi sinä ahdistelet! Kyllä minä
-sinulle näytän!
-
-Punapää itki aluksi heidän käsissään ja kulki pelko ja vavistus
-sydämessään kadulla. Mutta sitten pakotti epätoivo hänet lyömään
-takaisin. Ja alkuun päästyään hänestä tuli mitä raivoisin tappelija,
-joka pienen, katkeroituneen sydämensä koko voimalla vihasi
-ahdistajiaan. Koulussa tosin luettiin, että jos joku lyö sinua
-korvalle, niin käännä hänelle toinenkin korvasi, mutta Punapää unohti
-sen aina, taikka mahdollisesti hän ajatteli: periaatteessa minä
-hyväksyn tämän opin, mutta käytännössä se on mahdoton, niin kauan
-kuin... (tähän on aina jokaisella ihmisellä oma jatkonsa; Matti kai
-olisi sanonut: niin kauan kuin katupoikia on olemassa). Niin myös
-kehoitettiin koulussa hyvään käytökseen, mutta tässäkin tapauksessa
-kuuli Matti yhä enemmän verensä ääntä, joka sanoi; lyö kasvoihin
-herjaajaa, anna jokaisesta saadusta iskusta kaksi takaisin.
-
-Minua surettaa kertoa, että Matista täten tuli aikaa myöten suuri
-tappelupukari. Tämä oli sitäkin valitettavampaa, kun hän oli oikeastaan
-hyväsydäminen ja rauhaarakastava poika, joka leikki mielellään ja
-oli koulutoveriensa seurassa iloinen ja kekseliäs. -- Mutta punainen
-tukka, hyvät ystävät, se ei muuttanut väriänsä. Ja kun elämä sen
-merkeissä oli kerran alkanut, ei muutosta enää tapahtunut. Punainen
-tukka, se aiheutti hänelle lähtemättömiä kärsimyksiä ja teki hänestä
-sellaisen kuin hänestä sitten tuli.
-
-Punapäätä sanottiin pahansisuiseksi pojaksi ja valitettiin, että
-hän turmeli toverinsakin, vaikka nämä olivat kaupungin parhaitten
-perheitten lapsia. Hän näytti jollakin ihmeen voimalla siirtävän heihin
-tappeluintonsa, muodosteli heistä suorastaan järjestettyjä joukkoja ja
-vaelteli heidän kanssaan ympäri kaupunkia etsiskellen vihamiehiään.
-Ei ollut kulunut pitkääkään aikaa, kun katupojat säikähdyksekseen
-huomasivat, että entisestä arasta uhrista oli tullut vaarallinen
-vastustaja, joka vainosi heitä hellittämättä.
-
-Punapää ilmestyi joukkoineen milloin mihinkin osaan kaupunkia, seurasi
-vihollistensa jäljessä sokkeloisille pihoille, pieksi heitä, riisui
-heiltä aseet, nokesi heidän kasvonsa. Hänen kekseliäisyytensä oli aivan
-ehtymätön. Punapäästä hän teki kunnianimen, joka herätti kaikkialla
-pelkoa. Siitä tuli varoitushuuto, joka silmänräpäyksessä pyyhkäisi
-kadun tyhjäksi katupojista.
-
-Alkuaan niin pieni asia, erään punapäisen yhteiskoululaisen
-ahdisteleminen, oli saanut suuret seuraukset. Ajan henki oli
-sotainen, ja sen villitys näytti tarttuneen kaikkiin. Pian puhkesi
-kaupungissa yleinen taistelu kahden eri yhteiskuntaluokan edustajien,
-yhteiskoululaisten ja katupoikien välillä. Punapään vaino pakotti
-katupojatkin liittymään yhteen, ja heidän johtajakseen tuli Nurri.
-
-Nurri vihasi Punapäätä enemmän kuin ketään muuta maailmassa. Hän oli
-kerran heittänyt tätä mahtavaa päällikköä kivellä jalkaan, ja Punapää
-oli silloin pidellyt häntä varsin kovakouraisesti. Toisen kerran
-taasen saarsivat Punapään ystävät hänet Tarhamäelle, niin ettei hän
-koko päivässä päässyt kotiin ja oli illalla hirveän nälissään. Niinpä
-etsikin Nurri alati kostotilaisuutta.
-
-Punapää oli kuitenkin alussa aivan ylivoimainen. Vasta Punapään
-neljäntenä kouluvuotena sai Nurri yliotteen kaupungissa. Se johtui
-siitä, että Punapää silloin tuli kouluun kokonaan muuttuneena. Hän oli
-tullut hiljaiseksi ja alakuloiseksi ja karttoi silminnähtävästi kaikkea
-tappelua. Kun taistelut tavallisuuden mukaan alkoivat tänäkin syksynä,
-ei Punapää ottanut niihin enää osaa, vaan kuljeskeli yksinäisenä
-kaupungin kaduilla ja ympäristössä. Hän ei antanut apuaan ystävilleen,
-vaikka nämä tällöin nähtävästi joutuivat alakynteen, ja Nurrin
-hirmuvalta alkoi kaupungissa. Punapään ystävien oli pian vaarallista
-liikkua kaupungilla.
-
-Punapää itse oli kuitenkin jokseenkin turvattu. Hänen maineensa oli
-niin suuri, ettei kukaan uskaltanut häneen koskea. Ja sitä paitsi
-oli hänen olennossaankin tällä kertaa jotakin, joka pakotti hänen
-vastustajansa hillitsemään röyhkeytensä ja menemään siivosti hänen
-ohitseen.
-
-Mutta Nurri piti hänet aina muistissaan. Niin kauan kuitenkin kun
-hänet ilman muuta tunnustettiin katupoikalistonjohtajaksi ja Punapää
-ei näyttänyt panevan mitään esteitä hänen toiminnalleen, antoi Nurri
-vastustajansa olla rauhassa. Tähän vaikutti sekin, että Punapää oli,
-niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, saanut viime aikoinaan paljon
-ystäviä katupoikien joukosta, sillä hän oli kohdellut heitä usein
-jalomielisesti ja ystävällisesti. Mutta katupoikien johtajat vihasivat
-häntä edelleenkin hellittämättä, ja Nurri tiesi sen. Kun sitten Nurrin
-nyrkkivaltaan perustuvaa johtaja-asemaa vastaan heräsi tyytymättömyyttä
-hänen alipäällikköjensä keskuudessa, päätti Nurri vaimentaa soraäänet
-antamalla heidän tyydyttää vihaansa pieksämällä Punapään nyt vihdoinkin
-perinpohjin.
-
-Tässä tarkoituksessa hän alkoi seurata Punapäätä, ja eräänä päivänä hän
-näki hänen yksinään menevän Lähteenmäelle.
-
-Nurri juoksi hakemaan Allania, Hammarénia ja muutamia muita suurempia
-poikia. "Tulkaa, tulkaa", sanoi hän. "Punapää on mennyt Lähteenmäelle.
-Nyt annamme hänelle vihdoinkin, mitä hänelle kuuluu. Pieksämme hänet
-verille!" Ja kaikki he tempasivat lakkinsa ja seurasivat häntä
-kiihtyneinä, kuin olisi suurikin mainetyö ollut edessä.
-
-Kun he tulivat Lähteenmäelle, sanoi Nurri: "Odottakaa te tässä, minä
-menen ensin vakoilemaan."
-
-Ja hän hiipi pitkin talvista polkua katsellen tutkivasti ympärilleen.
-Punapäätä ei näkynyt missään. Nurri kulki yhä pitemmälle, ja hänen
-sydämensä sykki levottomasti. Sitten hän hypähti äkkiä pelästyneenä
-syrjään.
-
-Tien reunalla makasi Punapää liikkumattomana kasvot käsien peitossa.
-
-Nurrin valtasi outo levottomuus. Hän oli tullut tappelutarkoituksessa,
-mutta toisen tavaton asento samensi hänen ajatuksensa. Lieneekö hän
-kuollut! välähti yhtäkkiä hänen päässänsä.
-
-Hän seisoi hetken liikkumattomana. Jos hän makaa tuossa tahallaan,
-niin nyt on helppo voittaa hänet, ajatteli hän sitten. Mutta sitten
-hän äkkiä tunsi veren nousevan poskilleen. Nurri häpesi alhaisia
-ajatuksiaan: hänkö löisi maassa makaavaa vihollista!
-
-Hän astui pari askelta lähemmäksi ja kosketti kädellään Punapäätä.
-
-Silloin Punapää kohotti kasvonsa, ja Nurri näki, että hän itki.
-
-"Nurri, sinäkö se olet", sanoi hän masentuneena. "En minä nyt tahdo
-tapella. Katsos, minun äitini on kuollut." Hänen päänsä painui jälleen
-käsiin, ja hän nyyhkytti niin, että koko ruumis tärisi.
-
-Nurri seisoi kuin kivettyneenä. Hänestä tuntui, kuin tässä olisi
-pitänyt jotakin sanoa. Mutta hän ei tahtonut saada sanoja suustaan.
-
-"Piditkö sinä paljonkin hänestä?" virkkoi hän vihdoin. Hän kummasteli
-äänensä outoa sointua.
-
-"Pidätkös sinä äidistäsi?"
-
-"Pidän minä... tavallaan", sanoi Nurri. Ja ikäänkuin häveten
-tunnustustaan lisäsi hän kiireesti: "Minun isäni on kuollut."
-
-"Maailmassa on paljon suruja", nyyhkytti Punapää.
-
-Nurrin kurkkua kuivasi.
-
-"Kuule, ei kai me enää tapella", sai hän vaivalloisesti sanotuksi.
-
-"Ei, en minä halua. Se on niin alhaista", sanoi Punapää.
-
-"Kuule", puheli Nurri hätäisesti, "tuolla on muutamia poikia. Ne
-saattavat tulla tänne. Minä menen sanomaan, että ne menisivät pois.
-Hyvästi!"
-
-Hän lähti menemään, mutta kääntyi äkkiä ja sanoi: "Kuulehan, älä nyt
-sure liikoja. Se on vain näin ensi alussa vaikeata. Minä luin yhdestä
-kirjasta... kuinka se nyt olikaan, jotakin sellaista... että aika...
-parantaa haavat."
-
-Nurri lähti menemään kiireesti, jottei enää erehtyisi puhumaan
-tämäntapaista. Hän ei enää voinut ymmärtää itseään. Kuinka hän oli näin
-saattanut puhua pahimmalle vihamiehelleen? Mutta sittenkin tuntui olo
-niin keveältä, ja sisäinen ääni sanoi, että hän oli käyttäytynyt oikein
-ja esiintynyt kuin herrasmies.
-
-Polun päässä odottivat hänen miehensä.
-
-"No, olikos se siellä?" kysyi Hammarén.
-
-"Ei ollut", sanoi Nurri ja vältti katsoa tovereitaan.
-
-"Minkä tähden sinä sitten toit meidät tänne?" kysyi Allan
-epäluuloisesti.
-
-"Lähdetään vain pois, toverit", sanoi Nurri.
-
-Mutta Hammarén hypähti syrjään.
-
-"Minä en lähde minnekään. Minä etsin Punapään ja annan hänen viimeinkin
-tuntea selkänahassaan kenkkuilunsa tulokset."
-
-"Sinä et mene minnekään!" kivahti Nurri.
-
-"Sinä et komentele minua!" huusi Hammarén.
-
-Nurrin nyrkki nousi, mutta laskeutui jälleen. "Tahdottekos te, että
-minä olen teidän ystävänne vaiko vihamiehenne?" kysyi hän.
-
-"Ole mitä tahansa", sanoi Hammarén. "Minä luulenkin, että sinä jo kävit
-Punapäälle kavaltamassa meidät kaikki."
-
-Hammarén lähti menemään polkua pitkin, mutta Nurri juoksi hänen
-jäljessään ja heitti hänet lumihankeen.
-
-"Takaisin joka mies", huusi hän, "tai saatte nyrkistä, niin että
-roikaa."
-
-"Hän on kavaltanut meidät!" huusivat nyt kaikki ja hyökkäsivät hänen
-kimppuunsa. Kapealla polulla syntyi ankara tappelunrähäkkä. Nurri
-seisoi keskellä tietä tiukasti yhteenpuristetuin huulin ja palautti
-raskain nyrkiniskuin jokaisen hyökkääjän. Hänen silmänsä paloivat
-oudosti. Hän tiesi, että nyt oli hänen mahtikautensa päättynyt. Se oli
-perustunut voimaan ja häikäilemättömyyteen, ja niin pian kuin hän oli
-ensi kerran osoittanut jalomielisyyttä, oli kapina puhjennut.
-
-Punapää makasi yhä liikkumatta hangella, ja hänen kuuluviinsa saapuivat
-heikkona kajahduksena huudot siitä taistelusta, jossa Nurri puolusti
-äskeisen vihamiehensä oikeutta surra äitinsä kuolemaa ja vuodattaa
-rauhassa kyyneleitä.
-
-
-
-
-NUOLISADE
-
-Runosikermä kirjoittanut Antero Kajanto
-
-
-
-SYNNINTEKIJÄ.
-
-
-    Sen muistan, kuinka kukkaan kultaiseen
-    ma kerran tartuin käsin, nostin maasta,
-    -- mun suonta myöten hiipi himon saasta, --
-    sen peitin suudelmahan tuliseen.
-
-    Niin viime pisaraan join verta sen.
-    Tuo kärsi kukka ylpeästä työstä;
-    kuin nyyhkytys soi: -- viimeinenkin ryöstä.
-    Tein syylliseksi oman sydämen.
-
-    Kuin tuho kuljin yhä edelleen.
-    Ma salaa itkinkö? En enää muista;
-    lens' untuvaiset pihain piilipuista,
-    soi valtateiden somer hiljalleen.
-
-    Niin moni kukka jälkeen ajan tuon
-    on saanut kuolla kädessäni salaa.
-    -- Mut yhä oma himon hiillos palaa,
-    ja yhä itse kukkaisverta juon.
-
-
-
-HAUTURI
-
-
-    Minä hauturi toiveeni uljaimmat
-    maan ylpeän kylmään multaan vein.
-    Minä unhotin lapsuususkoni pois,
-    lelun leikeissä särkyvän haaveista tein.
-
-    Jäi yksinäisyys minun sieluuni tää,
-    veren ryöppyvän viat ja hulluus vain:
-    kuin myrskyn käyntiä valtimohon;
-    kuin sairasta uhmaa uneksivain.
-
-    Sydän vankien vankina viruu nyt,
-    yhä ystävänään oma kääpiötyö;
-    lasipalloisen maailman naurut soi,
-    vihat niinkuin terävät peitset lyö.
-
-    Minä hauturi omalla haudalla oon,
-    pyhän viimeisen uskoni multaan vien.
-    Syys juhlii latvassa jumalan puun.
-    -- Lelu leikeissä särkyvä myös minä lien.
-
-
-
-NUOLISADE.
-
-
-    Näin jättäin muusat ylväät
-    ja hurskaan runonäyn,
-    vait publikaanin tavoin
-    ma kynnyspuulle käyn;
-    kuin hämähäkki musta
-    taas saaliinhimossaan
-    pien' pientä ajatusta
-    on käyvä uhmaamaan.
-
-    Mut nuolisateen lento
-    ei vahingoittaa voi.
-    kuin onnen entein herkin
-    tää lyöty sydän soi;
-    jos oudot tuomiotaan
-    julistaa halveksuin,
-    käyn aseetonna sotaan
-    kuin juhlaan naurusuin.
-
-    Ja ystäviä, jotka
-    ei ystäviä lie,
-    ain sama kateen virta,
-    ja hullu viha vie;
-    vain kuvan ihmisestä
-    luo kukin ihminen,
-    ken iskuja ei kestä,
-    lyö myrsky maahan sen.
-
-    -- -- -- --
-
-    Näin jättäin muusat ylväät
-    ja hurskaan runonäyn,
-    vait publikaanin tavoin
-    ma kynnyspuulle käyn;
-    kuin hämähäkki musta
-    taas saaliinhimossaan
-    pien' pientä ajatusta
-    on käyvä uhmaamaan.
-
-
-
-
-AJOMIES
-
-Lauri Viljanen.
-
-
-    Myöhäissyksyn pilvet ajelehtii
-    kattoin yli. Puiden latvat melkein
-    lakaisevat niiden repaleita.
-    Mustat kivimuurit kuvastuvat
-    torin äärill' ilmaan hämärtyvään
-    niinkuin jonkun jättifreskon hahmot.
-
-    Tori valmistelee paraatia.
-
-    Rivit säännölliset marssii, marssii.
-    Nuoret vänrikit ja luutnantit
-    kiiruhtavat saappaat kiiltävinä
-    sekä housut ihomyötäisinä
-    liukkaan iljanteista kivitystä.
-    Vihdoin linjasuoraan vedettyinä
-    ympäröivät miehet aukiota.
-
-    Torin liepehillä katsoo kansa.
-
-    Teatteri harvinainen, niinkuin
-    näytelmäkin, joskin näyttelijät
-    ovat jokapäivän tuttavia!
-    Poliisilla työ on kova työntää
-    kansaa reunakadun keltaisehen
-    lumisohjuun. Elävästi tuo
-    pyhän Pietarin hän mieleheni.
-
-    Hyvään loppuun aletaan jo päästä.
-    Torvet puhaltaa, ja "Maamme"-laulu
-    kaikuu syksyn ilmaan, ihmetellen
-    hiukan ehkä aikaa sekä paikkaa.
-
-    Silloin häiriötä etäämpänä
-    syntyy. Pitkin linjaa väkijoukot
-    lainehtien tungeksii ja väistyy.
-    Poliisikin viran tärkeyden
-    unohtaa. Ja näkyvihin nousee
-    yli katsojain ja näyttelijäin
-    jykeästi seisten huojuvilla
-    vankkureillaan nahkaesiliina
-    virkamerkkinänsä ajomiehen
-    karhea ja voimanvakaa muoto.
-
-    Yli torin katseensa hän kääntää
-    paljastaen päänsä niinkuin muutkin.
-    Enkä mitään mielenliikutusta
-    huomaa hänen juopon-nenässänsä.
-    Ohjat tiukkenevat vain, ja pyörät
-    halki hiljaisuuden rämisevät.
-    Väki ynnä poliisikin väistyy.
-    Korkealla yli kaiken torin,
-    yli innottaman "Maamme"-laulun
-    loistaa kalju, punertava pää...
-
-
-
-
-VIIMEINEN HAUTA.
-
-Pentti Haanpää.
-
-
-Töllien mustanjyhkeistä seinistä alkoi jo näkyä valojen välähdyksiä.
-Toisista kirkkaina, rauhallisina loistaen, toisista hikihimmeinä ja
-sammuvina ja joistakin levottomasti lepattavina tai kuin ilkkuen
-vilkuilevina. Mutta kylän äärimmäisessä päässä, minne valtatie
-ruskeana nauhana kiemurteli, jymötti mökki mustana ja äänettömänä kuin
-kallionlohkare.
-
-Se mökki oli haudankaivajan.
-
-Melkein mökin takana häämöitti hautuumaan musta portti ja etäämpää
-erotti ristien ja patsaitten tummat hahmot. Ylt'ympäri hengähteli syvä
-hiljaisuus, jota säestivät lakkapäiden petäjien huokailut hautausmaan
-kulmauksissa. Pimeys peitti metsän, hautuumaan ja mökin -- pimeys ja
-hiljaisuus, joka tällä hetkellä tuntui ulottaneen valtansa haudoista
-hautojen päällekin.
-
-Silloin tuikahti mökin seinästä jyhkeän puuluukun rakosesta pimeyteen
-kalpea, riekaleinen valonsäde. Haudankaivaja oli sytyttänyt lyhdyn.
-Se paloi sähisten madonsyömällä ristikkopöydällä valaisten huoneen
-keskustan mutta jättäen nurkat salaperäiseen hämärään. Joka sopesta
-loisti valkea risti, ihmisen sääriluista muodostettu, näyttäen kovin
-kammottavalta mustaa taustaa vasten. Pöydän yläpuolella riippui
-keinuva pääkallo, jonka liidunvalkoiseen lakeen lyhty heitti valoaan,
-silmäkuoppien ja irvistelevien hampaitten ollessa käännettyinä kattoa
-kohti. Tämän omituisen kattokruunun vieressä killui nuorannenässä
-kirkaskylkinen viinalekku. Muuna sisustuksena näkyi kiviuuni, jonka
-loukkoon oli rovittu iso pino halkoja, jyhkeätekoinen seinäsänky ja
-nurkkakaappi, jonka alaosassa oli pino leipiä ja voirasia. Yläosassa
-taasen näkyi vanha, iänikuinen raamattu lautakansineen sekä tinainen
-viinapullo.
-
-Haudankaivaja -- Hauta-Pekka -- vanhahko, tummaverinen, kähäräpartainen
-mies, tarkasteli etukumarassa kiiluvin silmin kattokruunuaan
--- pääkalloa. Se liikahti ja silloin kuului metallirahojen
-ontonkumahteleva kilinä. Pääkallo oli haudankaivajan kassakirstu, jonne
-hän tipautti työllä ansaitsemansa penningit.
-
-"Hm", mumisi hän itsekseen, "vielä melkein puoleksi vajaa. Tuskin
-kerkeän elonvuosinani tätä täyttää, vielä vähemmin päästä rahoista
-nauttimaan. Isohan tuo kyllä on sattunutkin ontelo. Kenenkähän kallo
-lieneekään... Hm, huonot ovat ajat! Kukaan ei kuole, vaikka sielu
-suoraapäätä taivaaseen toimitettaisiin. Hyvä, että on saanut sen
-verran kuoppia kaivaa, että on elänyt, mutta moniin aikoihin ei ole
-saanut penniäkään pudottaa noitten hampaitten välistä. Kyllä olikin
-hauskaa, kun täällä oli koleera... Valui silloin rahaa, kun sai
-kaivaa yötä päivää, ja nopeasti kohosi metallikasa pääkallon
-kupurassa... Nyt tulee hauta vain silloin toinen tällöin."
-
-Haudankaivaja otti tinapullonsa ja täytti sen kirkkaalla,
-kimaltelevalla viinalla, painoi korkin kiinni, nuolaisi sen ympärillä
-helmeilevät pisarat ja työnsi pullon taskuunsa. Sitten hän otti
-nurkasta lapionsa, pöydältä lyhtynsä ja painui pimeään.
-
-Tämä haudankaivaja on kumma mies. Ihmiset sanovat häntä toisinaan
-vaihteen vuoksi Hulluksi-Pekaksi, mutta mikään ei todista Hauta-Pekkaa
-hulluksi -- ei mikään. Hän on vain sellainen kuin on.
-
-Kukaan ei tiedä, mistä hän oikein on kylään tullut. Se entinen pappi
--- itsekin samanlainen hullu -- lienee hänet tänne toimittanut,
-kun entinen hauturi kuoli. Ne olivat olleet oikein ystävykset tämä
-Hauta-Pekka ja se pappi. Siinä se olikin sitten kaivellut kuoppia siitä
-saakka ja makaillut kuolleitten luilla koristellussa mökissään. Ei hän
-liiku mökistään, eikä toisille sanaa sano muutoin kuin tosi tingassa.
-Kerran viikossa, lauantaina, tulee hän kylälle ostamaan ruokaa, aina
-samasta talosta.
-
-"Vanha leiviskä leipää ja kilo voita", sanoo hän. Eikä koskaan sano
-muuta. Saa leivät, voit ja menee menoaan. Niin hän on tehnyt joka
-lauantai parikymmentä vuotta.
-
-Mutta kerran kuussa tuopi hän myös talon isännälle viinalekkunsa.
-
-"Täyteen!" sanoo hän. Ja isäntä, jolla aina on ainetta Hauta-Pekan
-varalta, täyttää astian välkkyvällä viinalla. Hauturi maksaa ja
-menee. Tämän hän on tehnyt parikymmentä vuotta ja tulee tekemäänkin
-kuolinpäiväänsä asti.
-
-Kun oli kuollut se entinen pappi ja sijaan oli tullut toinen, oli hän
-käynyt haudankaivajan mökillä tarkoituksenaan saada hauturi viemään
-hautuumaasta löytämänsä omituiset koristeet takaisin ja heittämään pois
-viinanmaiston. Rykösen oli viipynytkin mökissä, mutta apua ei siitä
-ollut. Asiat jäivät ennalleen.
-
-"Pääkalloko pois?" oli Hauta-Pekka ihmetellyt. "Ei suinkaan! Se on
-koriste, kattokruunu -- kuten kirkkoherra näkee... Koristavathan
-muutkin huoneitaan ja minun makuuni ovat juuri tällaiset koristeet."
-
-Pääkallo oli jäänyt paikoilleen.
-
-"Ettäkö olisin liikoja ryyppinyt? Enpä! Tuon lekun kuussa vain! Jumalan
-se on viljaa viinakin ja täällä hautain päällä on iloja vähän."
-
-Hauturi ryyppäsi kuten ennenkin.
-
-Hän on äänetön kuin hauta ihmisten parissa, mutta toisinaan huuhkailee
-yöt hautuumaalla mustan tähtitaivaan alla ja puhuu yksinään omia
-mielihauteitaan. Joskus kuuluu myös istuvan mökissään se iänikuinen
-raamattu edessä lukemassa sen kuluneita, tahraisia sivuja.
-
-Nyt kävellä toikkailee hän hautuumaan käytäviä mustassa pimeydessä
-lyhdyn luodessa vipajavia valojuovia kellastuneelle nurmelle ja
-kallistuneille risteille.
-
-"Joo", ääntelee hän ja pysähtyy, "tässä on minun leipäsarkani. Tätä
-olen kynnellyt yli parikymmentä ajastaikaa. Tuo kolkka on jo valmista
--- lannoitettua. Siinä maa tiukkuu lihavuudesta ja ytimestä. Se pitäisi
-ottaa pelloksi noille kylän peltopösöille..."
-
-"Joo", jatkoi hän sitten valaisten lyhdyllään muhkeaa patsasta, jonka
-mustassa pinnassa kultakirjaimet kiemurtelivat, "tuossa makaa rikas
-mies. Tuo pösäkkä, koristeltu kivi on vielä hänen vallastaan muistona!
--- Ja tuossa", puhui hän edelleen katsellen lahoa, kallistunutta
-puukalikkaa, jonka aika oli sammaleilla kirjaillut, "siinä makaa
-köyhä. Ero on, mutta ei enää iso! Yhtä hyvä on olo molemmilla! Alla
-arkunlaudat, lihavilla madoilla mainio pesä itse ihmisessä, päällä
-kolme kyynärää kylmää multaa. Olipa sitten haudalla kivi tai kalikka,
-se ei kauas nakkaa. Kuinka sanookaan viisas Salomon: Rikas kuolee kuten
-köyhäkin; mitä hyvää on hänelle ollut, että on tuuleen työtä tehnyt...
-Joo, siihen sorttiin se viisas mies vatoo."
-
-Hauturi käveli nyt kiireesti perille, otti hyvän kulauksen pullostaan,
-heitti sen maahan ja alkoi kaivaa. Nopeasti ja tottuneesti kävi työ
-ja pian valmistui hauta hauturin jäntevien käsivarsien kiivaasti
-lapiota käytellessä ja tinaputelin tulisten muiskujen hänen mieltään
-kiihdyttäessä.
-
-"Joo", jupisi hän nyt seisoen haudan reunalla ja nojaten lapioonsa,
-"siinä on taasen yksi kamari valmis ja siitä saadut rahat saan pudottaa
-kassakirstuuni. Kunpa se pian täyttyisi!"
-
-Hauta-Pekalla on yksi kauas tähtäävä pyrkimys, yksi unelma, hänen
-elämänsä tarkoitus. Tämmöinen se on hänen unelmansa:
-
-Kun hän on saanut mökkinsä katossa killuvan pääkallon täyteen rahaa,
-niin täyteen, ettei ilkkuvista silmäkuopista, eikä irvistelevien
-hampaitten rakoloista saa sujutetuksi sisään ainoatakaan lanttia
--- niin silloin hän sen tyhjentää. Ja näistä sisään sullotuista
-rahoista joka ainoa penni oli vaihdettava viinaan, kirkkaaseen,
-kimaltelevaan viinaan! Mutta pääkallosta hän oli tekevä juomakupin,
-pikarin, jolla juoma oli tyhjennettävä. Sillä se oli koottu ja sillä
-se siis oli kulutettavakin! Niin loikoisi sitten Pekka, hullu hauturi,
-viheriäisellä nurmella, auringon paistaessa, kukkain tuoksuessa,
-kärpästen surratessa ja lintujen laulaessa edessä pääkallo täynnä
-helmeilevää runojuomaa, joka loihtisi hänen aivoihinsa punaisia kuvia.
-Silloin olisi hänellä se onnen hetki, joka vuosikymmenien vaivat
-palkitseisi!
-
-Se oli Hauta-Pekan unelma. Sen hän aikoi toteuttaa ja sen hyväksi
-elämänsä uhrata.
-
-"Siihenpä tulikin hauta aika vauhtia", jatkoi hän yksinpuheluitaan.
-"Kuta vanhemmaksi minä tulen, sitä pirummin kaivan. Olisipa edes
-yksi hauta kaivettavana vielä! Miksi ei ole kuollut vielä yksi, niin
-saisinpa rahaa taas. Mutta huomiseen kerkiää kuolla, varmaan kerkiää --
-ja vaikka ei juuri huomiseenkaan, niin ainakin ylihuomiseen. Silloinpa
-olisi hauta valmiina! Nyt on työtuuria ja kuoppa siis maahan vain!"
-
-Alkoi kaivaa. Hyvin kävi nytkin alussa työ, mutta syvemmältä ei multa
-enää tahtonut haudan reunalle noustakaan. Jäseniä herpaisi ja lapio
-tuntui lyijynraskaalta.
-
-"Tämäpä nyt pirua on", noitui haudankaivaja. "Mikä minulta nyt voimat
-lappoi! Odotapas sinä hengenheikkous!"
-
-Hän otti viinaa aika kulauksia. Heti tuntui suonissa virtailevan verta
-ja voimaa, lihakset pullistelivat tulimmaista tarmoa, lapio tuntui
-kevyeltä kuin sukkapuikko. Vaivatta lennätteli hän tavattomia lohkoja
-maata haudan reunalle. Mutta kauan sitä ei kestänyt! Jäntereitä
-herpaisi taas ja vaivoin jaksoi hän nostaa pullon suullensa. Viina
-virkisti nytkin, mutta hetkeksi vain. Sitä peliä pitikin koko
-haudanluontiajan. Ryyppäsi ja kaivoi taas, ryyppäsi ja yritti
-uudelleen.
-
-Kauan kesti, mutta viimein valmistui. Hauta-Pekka heitti lapionsa ylös
-ja kapusi itse vaivalloisesti perässä.
-
-"Huh, huh", huhahteli hän istuen haudan reunalla lyhty vieressään.
-"Olipa se aika urakka! Vanhuus tässä taitaa tulla, koska näin väsyttää.
-Toki on tässä pullikossa vielä jäljellä tätä terveyspalsamia ja se on
-tekevä minusta toisen miehen taasen..."
-
-Pullonpohja keikahti pystyyn ja neste virtasi sohisten hauturin suureen
-kurkkuun. Oikein pärskitti ja ryitti.
-
-"Ähäh... Siinä häntä on tulta! Tuntuupa soutelevan suonissa sadan
-asteen voimavirrat... Hyvä se olikin ryyppy! Ei ole enää kuin tilkkanen
-pohjassa. Se vielä huljautetaan kurkkuun ja sitten mökille."
-
-Hän kohotti pullon suulleen ja imeskeli hitaasti. Mutta äkkiä hän
-huitaisi käsivarsillaan ilmaa ja pudota retkahti haudanpohjalle. Siellä
-hän makasi liikkumatta jäykistynein kourin pusertaen tinapullon kaulaa.
-Pullon suusta tipahtelivat viimeiset viinat kuin kyyneleet.
-
-Hauta-Pekka oli kuollut.
-
-Mutta haudan partaalla paloi yhä kähisevä lyhty heittäen valojuovia
-pimeyteen.
-
-
-
-
-RANNALLA.
-
- Runosikermä.
-
-
-
-RANNALLA.
-
-
-    Meren äärettömän rannalle
-    tulen eteesi, Jumala.
-    Tulen kuin soaistu kykloopi,
-    raivoisana, tuskassa ja hädässä
-    ja sinkoan sua vastaan
-    kallioiden huippuja
-    ja kiroan sua, Jumala,
-    sillä minä olen tuhat kertaa kysynyt,
-    mitä on tuolla kaukana,
-    meren takana.
-
-    Etkä sinä ole vastannut.
-
-    Olen odottanut lohdutustasi,
-    lausettasi, kuiskaustasi,
-    mutta ei edes puolta sanaa ole korviini kuulunut.
-
-    Vain aaltojen pauhu
-    ja säkenöivä ja säihkyvä määrätön meri
-    on minun edessäni --
-    ja minä näännyn tässä nälkään
-    äärettömän rikkauden ääressä,
-    vain siksi,
-    kun tahdoin tietää,
-    mitä on tuolla kaukana,
-    meren valtaisen takana, Herra.
-
-    Meren rannalle tulen
-    sun eteesi, Jumala...
-
-    Odota!
-    Näetkö nyrkkini!
-    Vaikka miljoona vuotta menköön,
-    mutta kerran sinä kysyt meiltä,
-    kuinka jaksoimme me
-    samota läpi elämän meren
-    hukkumatta, häviämättä,
-    haaksirikkoutumatta
-    sinne sinun tuntemattomuuteesi saakka.
-
-
-
-NOIN KERRAN TYTTÖNEN LAULOI.
-
-
-    Soi rannalta laulelo rastaan,
-    vedet vihreinä päilyvät
-    ja suortuvat koivujen nuorten
-    sinisilkkinä häilyvät.
-
-    Käy laulu ja helke ja hilke,
-    soi ylpeä kaipaus yön,
-    ja niinkuin kahlittu kyyhky
-    lyö iskuin paisuvin syön.
-
-    Uni kaunis, taas sinä saavut
-    mun murheeni rauhoitat,
-    uni kaunis, iltojen kaiho,
-    kun tienohot tuoksuvat.
-
-    Uni kaunis, kallis ja hellä,
-    minut tyynnytät suudelmin,
-    käsivarsin vangitset valkein
-    ja katsehin kaipaavin...
-
-    Vesihyttyset tanssivat, leijaa
-    yli niittyjen auer yön
-    ja paimentyttösen laulu
-    soi kaukaa päätteheks työn.
-
-    Se soi ja ma äkkiä tunnen
-    ilon lämpimän rinnassain:
-    noin kerran tyttönen lauloi,
-    ah, minulle, minulle vain...
-
-
-
-KEVÄTYÖN LAULU.
-
-
-    Kevätyön on kuulto kaiken yllä,
-    tuoksu määrätön on maan ja veen.
-    Vaiennut on laulu lintuin muiden,
-    kehrääjä vain hyrrää yksikseen.
-
-    Rannan sorsat soinnuin katkonaisin
-    toisillensa vielä haastelee:
-    parittain kuin lahden lumpeet keinuin
-    armaallensa, armas soittelee.
-
-    Kaikki tyynt' on niin, niin rauhallista
-    niinkuin alkuaikain suuri yö
-    yli maiden, merten vielä uinuis,
-    poiss' ois ihmissuku, ihmistyö.
-
-    Niinkuin kukaan eläis ei, ei kuolis,
-    kaikk' ois eelleen vain kuin kuullakseen
-    kuinka soipi aarniluonnon kuoron
-    onnensävel yöhön keväiseen.
-
-    Päätä huimaa, rinnan tunne täyttää,
-    jot' ei koskaan köyhä sana soi,
-    sydän värisee kuin haavan lehti,
-    oman veren käynnin kuulla voi.
-
-    Kaikk' on niinkuin kuolemaa vain vailla
-    tullaksensa täydeks onnestaan;
-    niinkuin ensi sointuun kehrääjän jo
-    tähdet lankeaisi taivaaltaan.
-
-    Kaikki kiihkot sammuu, voimat vaipuu
-    sydämeen jää yksi toivo vain:
-    tämän hetken, tämän rauhan soisi
-    rintahan se kaikkein olevain.
-
-    Niinkuin itsestään ja tahtomattaan
-    kädet käyvät ristiin rukoillen,
-    polvi taipuu, kääntyy katse sinne,
-    miss' ei asu tunto tuskien.
-
-    Syliin kaikkeuden sielu sulaa
-    rintaa Ensiäidin etsien,
-    silmin kyyneltynein, kuivin huulin
-    helmaan Rakkauden raueten.
-
-                   Joh. Edv. Leppäkoski.
-
-
-
-
-KARITSA SIINAIN VUORELLA
-
-Kirjoittanut Onni Halla (Ote pitemmästä).
-
-
-Pälviälän vanha emäntä istui akkunan pielessä ja luki jumalansanaa.
-Kuuden ruudun neliöt välkkyivät auringossa, ja pelargonian lehdet
-tuoksuivat väkevästi lasia vasten hautuessaan. Vanhan emännän ääni
-nousi ja laski. Hänen hampaaton suunsa pudotti pyhät sanat raskaina ja
-yksitoikkoisina.
-
-Mutta tuvan sunnuntaitunnelmaisessa ilmassa asui hiljainen hartaus.
-Se liikkui mustuneen katon ja lukevan vanhuksen välillä ja ympäröi
-jokaisen esineen näkymättömällä raukeudellaan.
-
-Kymmenvuotias tyttärentytär istui mummon jalkojen juuressa ja kuunteli,
-ja hänessäkin oli harrasta uteliaisuutta ja uskoa. Kertomus Mooseksesta
-ja kultaisesta vasikasta pani pienet aivot kiihkeästi askartelemaan.
-Mielikuvitus kehräsi ja loi uusia kuvia. Se antoi Jumalan arvon
-vanhalle Strömmille, jolla oli hallava parta ja messinkinen nappi
-kummassakin korvassa. Kylän vaimot lapsineen olivat Israelin kansaa ja
-Lammasmäki Siinain vuori.
-
-"Ja koska hän lähestyi leiriä, näki hän vasikan ja hypyn. Ja Mooseksen
-viha julmistui, ja hän heitti pois käsistänsä taulut, ja löi ne rikki
-vuoren alla. Hän otti myös vasikan, jonka he tehneet olivat, ja poltti
-tulella, ja musersi sen tuhvaksi", särähteli isoäidin ääni.
-
-Mutta kertomus alkoi menettää mielenkiintoansa. Tyttärentytär ei enää
-kuunnellut sitä. Hän ajatteli kultaisen vasikan ympärillä tanssineita
-israelilaisia ja hän odotti, että isoäiti jo lopettaisi ja hän pääsisi
-Lammasmäelle leikkimään sitä.
-
-Ikkunaruudussa räpytti punertava perhonen, ja hämähäkki laskeutui
-katosta lankansa varassa alemmaksi. Tyttärentyttären huomio jäi
-siihen. Se pudottautui pienin erin alaspäin, levitti sitten raajansa
-ja alkoi jälleen kiivetä ylös. Näkyi selvästi sen kiiltävä selkä ja
-musta risti siinä. Äkkiä hämähäkki putosi pitkän matkan alemmaksi.
-Tyttärentyttäreltä pääsi heleä naurahdus, joka meni poikki kuin
-viilletty, kun isoäiti antoi nuhtelevan silmäyksen lasiensa ylitse ja
-pysähtyi keskelle sanaa. Lyhyen tovin kuluttua hän jatkoi lukemistaan
-ja Elviira rauhottui. Hän nosti päänsä, katsoi isoäitiä ja toivoi
-kertomuksen loppuvan.
-
-Ehkä hän lopettaa, jos minä luen hiljaa kahteenkymmeneen ja siitä
-takaisin, ajatteli tyttärentytär itsekseen. Ja hän kosketti oikealla
-kädellä vasemman sormia, joissa virtaili lämmin veri ja nuori elämä
-värähteli, siirsi hitaasti ja yksitellen ne yhteen lausuen kunkin
-kohdalla numeron. Kun hän oli ehtinyt viiteentoista, hidastutti hän
-laskemistaan, ja lähdettyään kahdestakymmenestä takaisin pysähtyi
-hän jokaisen luvun välillä. Kymmenen kohdalla kuunteli hän pitkän
-ajan isoäidin ääntä ja viiteen asti päästyään oli hän unohtaa koko
-toimituksen. Lopulta hänen täytyi kuitenkin tulla takaisin yhteen ja
-pysähtyä. Mutta isoäiti luki vielä eikä tuntunut pitkiin aikoihin
-aikovan lopettaa.
-
-Silmälasit kiilsivät auringonsäteissä, ja levoton kärpänen hyppi kirjan
-lehdillä. Isoäidin täytyi hetkeksi pysähtyä ja huoaten antaa kirjan
-painua helmaan. Hitaasti irroitti hän silmälasit, pani ne kirjan päälle
-ja siirtyi sitten etusormella koettelemaan pelargonia-astian multaa. Se
-oli kuivaa ja janosi vettä. Hän lähti sitä noutamaan porstuan
-ämpäristä.
-
-Mutta sinä hetkenä katosi tyttärentytär tuvasta, juoksi yli surullisen
-pihan ja tuoksuvan heinäpellon kirmaten harmaita leppäniittyjä
-kohti. Vasta ensimmäisen pensasryhmän varjoon hän pysähtyi ja katsoi
-taaksensa. Ketään ei näkynyt tiellä eikä tanhualla. Joku siellä hakkasi
-teräväsärmäisellä kivellä kalliota. Kun kyllästyttiin johonkin leikkiin
-eikä keksitty uutta, kolkuteltiin kivellä kallioperää koettaen siihen
-saada nimikirjaimen tapaista syvennystä syntymään. Elviirakin oli
-yhden sunnuntaiehtoon sommitellut nimensä alkukirjaimia. Mutta sinä
-ehtoona olivat hyttyset olleet kiusallisen virkeitä ja toinen toisensa
-jälkeen asettuneet hänen valkealle kaulalleen. Hän oli melkein itkenyt
-niiden takia ja heittänyt kiven yli leikkivän lapsijoukon jättäen jo
-ensimmäisen kirjaimen keskeneräiseksi. Sen jälkeen hän ei ollut enää
-yrittänytkään jatkaa sitä. Ja tänään olisi kyllä tarpeeksi leikin
-vaihtelua. Elviira riemuitsi siitä juostessaan ylös myllyn luo lapsien
-joukkoon.
-
-Aurinko oli alennut kylän laitaan, ja sen säteet sattuivat viistoon
-tuulimyllyn punattuun seinään ja siipien ristiin. Seinä punotti
-lämpimänä, ja siipien varjo näkyi ristinkuvaimena ruohoa kasvavalla
-mäenrinteellä. Siinä varjossa istui kolme tyttöä kävyillä leikkien.
-He asettivat niitä riviin auringonpaisteessa heloittavan nurmen ja
-varjoisan ruohikon rajalle. Mutta rajaviiva valui joka minuutti
-alemmaksi, ja kävyt tahtoivat jäädä varjoon. Ne täytyi uudestaan
-latoa auringonvaloon, ja siinä riitti työtä. He olivat juuri saaneet
-kaikki kävyt suoraan riviin, kun Pälviälän Elviira pysähtyi keskelle
-ketoa heidän eteensä. Aurinkoviiva ja kävyt hetkeksi unohtuivat, tytöt
-hypähtivät nurmelta ja huusivat:
-
--- Mistä sinä tulet, Elviira?
-
--- Meiltä kotoa kai, huohotti juoksussa kuumennut Elviira ja heittäytyi
-uuvuksissaan kedolle.
-
-Mutta tytöt muistivat jälleen entisen leikin ja alenevan
-auringonkehrän.
-
--- Tule pian Elviira panemaan lehmäsi navettaan, kun ne ovat jo koko
-päivän tuon kiven takana maaten sinua huutaneet!
-
--- En minä viitsi tänäpäivänä sellaista tulla, kun tiedän paljon
-hauskempaakin. Eikä sitä osaa kukaan muu kuin minä.
-
--- Mitä se on? uteli eri puolilta mäkeä kokoontunut joukko.
-
-Mutta Elviira ei kiirehtinyt. Hän oikoi jäseniään ja nautti siitä, että
-hänen ympärilleen pienenevä piiri liikahteli levottomassa odotuksessa.
-Viimein hän hengähti syvään ja rupesi kertomaan. Kun kertomus loppui,
-hajaantui piiri jälleen, ja ilmassa väreili kysymyksiä, joihin
-ei vastausta keksitty. Kaikki katsoivat Elviiraa, eivätkä oikein
-ymmärtäneet leikin menoa. Hänen täytyi selittää tarkemmin:
-
--- Lammasmäki tietysti on Siinain vuori, ja isä Jumala asuu vanhassa
-myllyssä. Joku rupeaa Moosekseksi ja menee sinne ja me täällä tanssimme
-kultaisen vasikan ympärillä sen ajan.
-
-Lapset alkoivat innostuksesta värähdellä. Nyströmin Kalle tarjoutui
-heti Moosekseksi. Mutta kukaan ei suostunut rupeamaan kultaiseksi
-vasikaksi, ja koko leikki uhkasi kuolla syntymäänsä. Elviira tunsi
-itkun läheisyyden. Hän aikoi jo itse uhrautua, vaikka tiesi illan
-riemujen häneltä silloin pakenevan. Mutta samassa kuului läheisestä
-lepiköstä karitsan mäkätys, lehtien kahina ja maan kumea kopina.
-
--- Voi katsokaa tuonne leppien juureen, kun siellä on lampaita!
-huusivat monet äänet.
-
--- Jos saisi jonkun kiinni, niin pantaisiin kultaiseksi vasikaksi,
-innostui Elviira ylös kedosta kimmahtaen. Hän juoksi alas mäkeä ja
-kiljuva joukko hänen jäljessään. Leppien lehdet kahisivat entistä
-enemmän ja risut katkeilivat juoksevien jalkojen alla, kun kaikki
-katosivat leppien joukkoon. Pensaiden latvat heilahtelivat lapsien
-juostessa kauemmaksi. Sitten kaikki hetkeksi hiljeni.
-
-Lampaat juoksivat yli kivien ja mättäiden, pysähtyivät yhtenä rykelmänä
-taakseen katsomaan ja kuuntelemaan ja juoksivat sitten jälleen
-eteenpäin kuin vauhkoina vaaran läheisyydestä. Pienin karitsa alkoi
-väsyä ja jäädä jälkeen. Sitä täytyi odottaa, ja takaa-ajava poika
-lyhensi matkaa. Äkkiä pensaat loppuivat, kun tultiin viidan laitaan.
-Lampaat kääntyivät takaisin, eivätkä enää muistaneet takana juoksevaa
-poikaa. Hän sieppasi väsyneen karitsan syliinsä ja huusi:
-
--- Minä sain jo!
-
-Sitten hän alkoi heti kiivetä korkeammalle karitsaa sylissään kantaen.
-Se nostettiin korkeimmalle kivelle, josta se ei uskaltanut hypätä alas;
-siellä vain värisi, ja määki kuin vapautta anoen.
-
-Mutta lapset riemuitsivat. He olivat saaneet elävän karitsan, ja nyt
-voitiin ruveta leikkimään kultaisen vasikan leikkiä. Taulut vielä
-puuttuivat.
-
--- Menköön Kalle tuomaan oman taulunsa!
-
--- Ei minulla enää mitään tauluja ole, kun Anna sen sai.
-
--- No ota se!
-
--- Mutta jos vielä rikkuu, sanoi Anna epäillen, palmikkonauhaa solmien.
-
--- Saat minun tauluni sitten. Eikä sitä rikkoa tarvitse, vaikka
-maahankin viskaa. Lähde hakemaan vain, kun teille on noin lyhyt
-matkakin, pyysi Elviira.
-
--- Lyhempi teille on, huomautti Kalle.
-
--- Niin, mutta meidän isoäiti ei päästä minua enää takaisin, jos menen.
-Mene sinä vain.
-
-Kalle seisoi syrjässä koettaen aukoa nuoranpalaan umpeutunutta solmua.
-Leppien yli näkyi hänen kotinsa ja sen sivu kuin nauhana kaartuva
-maantie. Sinne ei ollut pitkää matkaa, mutta häntä ei haluttanut nyt
-sinne mennä ja hän nyhti nuoraa yhä kiihkeämmin. Mutta solmu ei auennut
-ja hän kyllästyi. Viimein viskasi hän koko nuoran lapsien joukkoon
-ja lähti juoksemaan kotiinsa. Taulua heilutellen tuli hän takaisin,
-ja lähti sitten vakavin askelin nousemaan vanhaa myllyä kohden. Muut
-jäivät piiriin kivellä määkivän karitsan ympärille.
-
--- Nyt on ehtoo ja tulee yö, keksi joku.
-
--- Ja mennään maata, lisäsi Elviira.
-
-He asettuivat maahan ja olivat nukkuvinaan. Hyttyset vain hyrisivät
-ympärillä kuin kiusaa tehden. Muutaman minuutin ajan se yö kesti,
-ja sitten oli jälleen aamuinen auringonpaiste, vaikka muut alhaalla
-kylässä elivät vielä samaa päivänkiertoa. Karitsa yksin katseli
-hämärtyvään metsänrantaan, jonne aurinko laski, ja kuin leikattu kuva
-näkyi sen hahmo sineä vasten.
-
-Vallitsi hetken hiljainen odotus. Sydämet löivät kuin tanssia vaatien,
-ja käsivarret nytkähtelivät. Viimein odotus ratkesi piirin pyörintään,
-ja heleä-ääninen laulu vieri rinnettä pitkin. Onneton karitsa katsoi
-leikkiväin parveen ja mittasi katseillaan matkaa kiveltä maahan. Se oli
-liian pitkä; täytyi jäädä kivelle kuuntelemaan.
-
-Äkkiä tanssi entisestään kiihtyi ja ääni kasvoi vimmatuksi kiljunnaksi:
-
--- Mooses tulee! Katsokaa tuonne myllyä päin, kun Mooses jo tulee
-Jumalan tyköä!
-
-Taivas punersi lännessä, ja kaiku toi metsästä takaisin Israelin lasten
-villin huudon: Mooses tulee!
-
-Karitsa kauhistui outoa ääntä ja meteliä eikä ajatellut enää
-kiven korkeutta eikä putoamisen vaaroja. Se näki harmaat lepät ja
-katajapensaiden viettelyksen ja se hyppäsi mielettömässä pelossa
-eteenpäin pudoten hyppivään piiriin, jonka sanaton hämmästys katkaisi
-poikki, joten karitsa pääsi pakoon.
-
-Mutta kun Mooses näki tämän, suuttui hän todella ja heitti taulut
-maahan huutaen:
-
--- Älkää päästäkö sitä lammasta pakoon! Voi, voi, nyt se on jo tuolla.
-Ottakaa kiinni ja tuokaa se takaisin!
-
-Vain muutaman kerran vilahti valkea villa, ja metsänlaidasta kuului:
-Pää-ä-ää. Pää-ä-ää.
-
-Elviira jäi seisomaan kiven viereen, kun muut huutaen menivät alas
-mäkeä. Hän nauroi ja huomasi samassa myllytiellä itkevän Annan
-taulunsirpaleiden ääressä.
-
--- Menikö sinun taulusi rikki? kysyi Elviira hiljaa.
-
--- Meni.
-
-Elviira katsoi Annan auenneita hiuksia ja tunsi ystävyyden lyövän kuin
-laineen läpi sielun.
-
--- Älä viitsi turhasta itkeä. Ota minun tauluni vaan, vaikkei se
-olekaan niin hyvä kuin tuo näkyy olleen. Otathan?
-
-Anna tunsi, että pitäisi sanoa jotakin estellen, vaikka mieli tekikin.
-Mutta hän ei keksinyt, mitä olisi sopinut sanoa, ja oli syntyä
-tuskallinen hiljaisuus. Hän aavisti sen ja otti Elviiran käden omaansa
-ja sanoi vain:
-
--- Voi voi kun sinä olet kiltti. Minä pidän sinusta.
-
--- Älä nyt, eihän se ole mitään, vastasi Elviira hämillään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja kaksi tyttöä kulki alas mäeltä käsikkäin, kun tuhannet tuoksut
-nousivat läpi lyhyen ruohon, ja lehmät veräjien takana vaikenivat.
-
-
-
-
-TYRMÄSTÄ TULLUT.
-
-Yrjö Jylhä.
-
-
-    Ne löivät mun kahlerautoihin
-    kuin murhaajan vaarallisimman
-    ja pukivat lyijyliiveihin
-    hävittääksensä vastustusvimman.
-
-    Yöt päivät käsiä vääntelin,
-    purin hampaani hajalle rautaan;
-    pian kauhusta suunnilta huomasin:
-    elävält' olin kaivettu hautaan.
-
-    En huudoksi tuskaa pusertanut,
-    en, vaikka se aivoja särki.
-    Oli kielikin kitaan kuivunut
-    ja päässä jo sumeni järki.
-
-    Kai kuolleeksi vihdoin luulivat,
-    kun olin vain nahkaa ja luuta,
-    ja tunkion pieleen potkivat
-    kuin raadon mun ilman muuta.
-
-    Eräs lumppuri luita kootessaan
-    se minutkin kelkkaansa heitti,
-    vei kotiinsa, hoiteli vuoteessaan,
-    teki kääreet ja lääkkeet keitti.
-
-    Tulin terveeksi, taas olen voimakas
-    ja ilosta hulluna aivan,
-    taas sappea täynnä ja raivokas,
-    oi kiitos vankilan vaivan!
-
-
-
-
-KAKSI RUNOA.
-
-Ilmari Pimiä.
-
-
-
-ILTA.
-
-
-    Istun viettäen iltaa
-    vierellä majan.
-    Vaappuu kuin sortuvaa siltaa
-    vankkuri ajan.
-
-    Painuu peittohan puiden
-    aurinko vapaa.
-    Ääntä ei yhtään muiden
-    korvani tapaa.
-
-    Autius sieluun saartuu,
-    suuri ja syvä.
-    Kastekosteena kaartuu
-    yö lähestyvä.
-
-    Taisi jo kukkaset armaat
-    lepohon laata.
-    Kuoleman käärmeet harmaat
-    matelee maata.
-
-    Lienen ma valkea vainaa,
-    lepoa vailla:
-    mennehet muistot painaa
-    turpehen lailla.
-
-
-
-MAARIANKÄMMEKKÄ.
-
-(Omistettu Katri Valalle.)
-
-    Oi kukkani, oi maariankämmekkäin,
-    sun miksi katkoi ani armas käsi,
-    mi viihtynyt on kerran vierelläin
-    yön yhden, huumaten mua myrkylläsi!
-    Oi kukkani, oi maariankämmekkäni! --
-
-    Oi kukkani, oi maariankämmekkäin,
-    salainen synti muodoks muutettuna,
-    miks' sentään suutelen sua vielä näin,
-    ja miksi hurmaa vielä huulies puna?
-    Oi kukkani, oi maariankämmekkäni!
-
-    Oi kukkani, oi maariankämmekkäin,
-    elämän ehtoo eteen ennättäypi.
-    Suloinen satu: julma ystäväin
-    kuin vieras vierelläni vielä käypi --
-    Oi kukkani, oi varjo-ystäväni!
-
-
-
-
-KOLME UUSINTEN SUUNTAIN SÄVELTÄJÄÄMME.
-
-Sulho Ranta.
-
-
-_Väinö Raitio_ on mies, joka tällä hetkellä on tunnustetuin
-modernisteistamme. Läpikäynyt kehityksen Rich. Straussin tapaan
-melkeinpä klassillisista muotoharjoitelmista (m.m. sinfonia ja
-pianokonsertti) yhä uudempaan ja uudempaan ja päättynyt, oikeastaan
-vasta muutama vuosi sitten, siihen tyyliin, jota aika sanoo
-vallankumoukselliseksi. Eikä enää pidä minkään arvoisina entisiä
-saavutuksiaan, noita tyylikkäitä ja monasti todella kauniita
-varhaisemman kautensa sävellyksiä, joista häntä moni tavallinen
-taiteilija jo niiden todistaman tekotavallisen osaamisen vuoksi
-kadehtisi. Sillä nuo nuoruuden työt eivät vastaa säveltäjän saavuttamaa
-miehuuden vakaumusta, sitä ainoata tulosta, johon hän musiikin
-mahdollisuuuksien -- sisäisten arvojen ja ulkonaisten keinojen --
-lopullisessa arvioinnissaan on päässyt.
-
-Ja hänen vakaumuksensa sitten, tuo vallankumouksellinen, mikä se on ja
-mitä se on?
-
-Väinö Raitio ei itse myönnä olevansa suurestikaan nykypäiväin
-ranskalaisen säveltaiteen vaikutuksen alaisena, jopa hän hiukan
-loukkaantuu, jos mainitsee ranskalaisia hänen oppimestareikseen.
-Mutta sittenkin ovat ranskalaiset häneen vaikuttaneet, ja paljonkin.
-"Musiikki on väriä ja värejä", siinä Väinö Raition oma lausuma, hänen
-käsityksensä musiikin ulkonaisesta olemuksesta. Ja tämähän on sama kuin
-ranskalaisten impressionistien, Debussystä Raveliin.
-
-Mutta ja tätä tarkoittanee Raitio mielipiteellään ranskalaisuudestaan
--- ranskalaisille impressionisteille on musiikki kaikkinensa _vain_
-väriä ja värejä analogisesti samannimisen maalaustaiteen tyylilajin
-kanssa. Raitiolle se taas on muutakin, olkoonkin, ettei hän tuota
-muuta tuo esille ilmilausuttuna periaatteenaan. Hänelle on musiikki
-myöskin sisäisten taistelujen, voittojen tai tappioiden ilmaisua. Mitä
-olisi hänen Fantasia estaticansa, hänen Antigonensa taikkapa Fantasia
-peticansa, jos ne olisivat vain väriherkuttelua, vain leikkimistä
-noilla väripinnoilla, joihin nykyaikaisen orkesterin suunnaton
-paletti antaa niin rajoittamattomia mahdollisuuksia, jos ne olisivat
-vain uusranskalaisen Rousselin Hämähäkin pitojen kaltaista, kylläkin
-nerokasta, yllätystäyttä ja taiturillista instrumentteeraustekniikkaa?
-Raition sävellysten sisäinen elämä, väliin paatoksellisena,
-draamallisena, väliin runollisena, lyyrillisenä heijastuvana, tekee
-noista ensi silmäyksellä muodottomilta möhkäleiltä tuntuvista
-sävelkaaoksista johdonmukaisen monumenttaalisia, taikka sointi- ja
-sointuvärien herkistä, melkein pointillisista pinta-asetelmista todella
-tunnettuja elegioja. Ja juuri tuo sisäinen, näissä sävellyksissä
-kaikkialla tuntuva elävän elämän pohjavirta tekee Raitiosta niin
-miehekkään, niin pohjoismaisen. Tahtoisin niin internatsionaalisia kuin
-pyrkimykset nykyisen musiikin alalla ovatkin yhdistämällä ulkonaiset
-tyylipiirteet: atonaalisuuden, sävellajittomuuden, rytmillisen
-joustavan vivahtehikkuuden, melkeinpä säännöllisesti säännöttömän, ja
-"melodiattomuuden", vastustajain iskusanana niin mielellään käyttämän,
-ja jo mainitun sisäistä heijastavan, todella elävän sanonnan,
-ranskalaisten, usein hiukan ulkonaiseksi jäävien impressionistien
-vastakohdaksi nimittää Väinö Raitiota olkoonkin, että hän voi
-kirjoittaa suuren orkesterifantasiansa nimeksi "Kuutamo Jupiterilla"
-_suomalaiseksi impressionistiksi_.
-
-Tämä määrittely saa tällä kertaa jäädä myöskin jonkinlaiseksi
-säveltäjän jo mainitun "vallankumouksellisen vakaumuksen"
-karakterisoinniksi, vakaumuksen, jota ilmentävistä sävelteoksista
-korkein varmaan tulee olemaan tekeillä oleva jättiläisfantasia,
-aiheiltaan kosmilliseen viittaava Fantasia chaotica.
-
-       *       *       *       *       *
-
-_Aarre Merikannon_ kehitys ei ole yhtä selväpiirteinen,
-yhtä johdonmukainen kuin Väinö Raition. Se on äkillisempi,
-yllätyksellisempi. Ja syykin tähän on selvä. Aarre Merikanto ei omien
-sanojensa mukaan tiedä mitään mistään "-ismeistä", hän ei väiltäkään
-tietää; hänestä kaikki "miten sanoo" on toisarvoista sen rinnalla "mitä
-sanoo". Hän on käynyt läpi Regerin, tuon todella osaavan säveltäjän
-koulun ja saavuttanut tekniikan, joka on maassamme harvinaisuus. Niin
-soivasti -- tämä sana sen uusimmassa mielessä ymmärrettynä -- kuin
-Aarre Merikanto, ei meillä kukaan tällä hetkellä _osaa_ orkestreerata.
-
-Jo mainittu -ismeistä välittämätön sanontatapa tekee vaikeaksi
-määritellä Merikannon tyyliä: väliin on siinä piirteitä
-ranskalaisista impressionistisista pintavaikutelmista, Maurice
-Ravelin kirkasvärisyydestä, väliin saksalaisesta ekspressionistisesta
-tyylittelystä, Arnold Schönbergin polytoniasta, jopa joskus hiukkasen
-eksotismiakin englantilaisen Cyril Scottin tapaan. Joskus voi hän
-eksyä erehdyksiin -- Koskenniemen Syyssonetin tunnelman ja uusimpain
-sävelkeinojen välillä on ilmeistä distrahointia -- joskus taas
-elävöittää vanhan uusin valoin ja värein niinkuin runoelmassa "Pan".
-
-Luottamalla vain itseensä -- tekisi mieli tässä käyttää hyvin kulunutta
-lausetapaa -- sisimpänsä sanontaan, saa Aarre Merikanto luomiinsa
-paljon tuoreutta, rohkeutta, voimaa ja omaperäisyyttä -- hän on
-kaukana manalle muuttaneen isänsä hentoisesta ja niin yleistajuisesta
-lyyrillisyydestä -- mutta voi hänen sävellyksissään tavata myöskin
-jonkinlaista itsensä toistelua, sitä mihin yksinäisyys ja oman itsensä
-kanssa kamppailu useinkin vie. Viimeksimainittua selittääkseni: Aarre
-Merikanto on oleskellut viime vuodet hautautuneena maan sydämeen
-vaimonsa ja pienokaistensa kanssa, antamatta kuulua juuri mitään
-itsestään. Sitten kolmen vuoden ei hänen sävellyksiäänkään liene
-esitetty pääkaupungissamme. Vain se tiedetään, että hän on tehnyt
-herkeämätöntä työtä, ja että hän tulevana sesonkikautena antanee
-sävellyskonsertin. Tämä tilaisuus tulee näyttämään, mitä tuo voimakas,
-impulsiivinen säveltäjä-luonne on uutta luonut: onko hän raskaan
-murheensakin kesken jaksanut lannistumatta eteenpäin, voiko häntä
-sitten säveltäjänä karakterisoida tarkemmin, kuin vain _suomalaiseksi
-modernistiksi_ nimittäen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-_Uuno Klami_ on nuori. Kahdeskymmenes vuosisata voi hänet lukea
-lapsiinsa. Hän on syntynyt keskelle uusia aatteita, uusia virtauksia.
-Hänen tarvitsee säveltää vain yksi vanhoja polkuja -- Kuulaa läheltä
--- kulkeva teos, alttoviulusonaatti. Seuraava, pianokvartetti, puhuu
-jo uutta ja sen finaalissa on tyypillisesti ekspressionistista,
-rohkeaa polytoonisesti ja polyrytmisesti polyfonoivaa
-sävelryöpsähtelyä. Sitten -- tavallaan yllätyksenä -- pianokvintetti;
-neoimpressionistinen, vahvasti ranskalainen, teknillisesti aivan
-täysikypsä väritunnelmasarja. Pieni "Nain tragedie", muutama oivallinen
-soitintuntemusta hyvin todistava capricietto jouhikvartetille, ja
-mies on valmis käymään käsiksi instrumenteista vaikeimpaan; suureen
-orkesteriin, ja lähtemään -- Ranskaan, Pariisiin.
-
-Lyhyt kirjetieto olympialaisten päiviltä tiesi kertoa, että
-säveltäjämme on Seinen suuressa kaupungissa päässyt jo töihin kiinni.
-Ja kuullut valaisevaksi aluksi Opera comiquessa Debussyn uria aukovan
-Pelleas ja Melisanden. Ja viihtyy hyvin, ei vain pariisittarien
-ja punahehkuisten viinien vuoksi, vaan nimien sellaisten kuin
-Maurice Ravel, Florent Schmitt, Albert Roussel, Roger Ducasse,
-Henri Fevrier, Rhené Baton, jotka siellä kuuluvat kuuloaistimin
-nautittavaan jokapäiväiseen leipään, mutta joista täällä, Ravelia ehkä
-lukuunottamatta, voi vain joku vahingossa päästä livahtamaan ohjelmiin.
--- -- --
-
-Uuno Klamia ei tunne vielä moni edes nimeltä, eikä hänen sävellystensä
-kieli liene joukoille luettavaakaan. Mutta kun hän vuoden parin
-kuluttua saapuu takaisin, mukanaan pinkka neljä- viisikymmentä
-nuottiviivihkoa käsittäviä partituurisivujaan, sisältävät ne
-varmasti muutakin, kuin vain ranskalaisen "insinööritaiteen" -- niin
-on joku nimittänyt tuota kompliseeratuista kompliseeratuimman
-instrumenttikoneiston hallintaa -- taidonnäytteitä, ja nuo aluksi
-työläästi luettavat, sekavalla käsialalla riipustetut nuottimäärät
-kyennevät saamaan aikaan ainakin sen, että niiden kirjoittajan
-kannattaa painattaa postikorttivalokuviaan musiikkikaupoissa myytäviksi
--- ensimmäinen merkki yleisön suosiollisesta tutustumishalusta! --
-olkoonkin, että hän tällä hetkellä on se nuorista säveltäjistämme,
-jonka tyyli lähinnä on raffineeratussa hienostuneisuudessaan maallikon
-ymmärrettäväksi niin vaikeatajuista _ranskalaista neoimpressionismia_.
-
-
-
-
-KIRJAVA VIITTA.
-
-Sikermä eri lähettäjäin runoja.
-
-
-
-AD ASTRA.
-
-
-    Kyyn lailla liekki sihisten
-    jo juoksee pitkin lankaa.
-    Pian dynamiittipitkäinen
-    taas ilman pieltä hankaa.
-
-    Miesjoukko kaukaa tähystää
-    sen sytyttäjän työtä.
-    He näkevät: hän sinne jää
-    kuin aikois mennä myötä.
-
-    Niin, ylös ilmaan aikookin
-    hän kerran niinkin tavoin.
-    On turha muuten kohtaakin,
-    tää ainut tie on avoin.
-
-    Niin monesti hän noussut on
-    ja jälleen maahan lyöty;
-    ei sentään vielä toivoton,
-    ei kaikki keinot myöty.
-
-    ... Niin vuoren kylki aukeaa
-    kun panos syttyy, laukee.
-    Kivisuihku ilmaan purskahtaa
-    ja maahan taasen raukee.
-
-                        Yrjö Jylhä.
-
-
-
-LÄNTINEN AKKUNA.
-
-
-    Läntinen akkuna, auringonlaskujen akkuna,
-    oi miten kumma on pieleesi painaa pää,
-    kun purppurapilvet painuvat tunturin taakse
-    ja sieluhun sataa iltojen ikävää.
-
-    Läntinen akkuna, kaihojen kalvas akkuna,
-    kauttasi satujen salatun maailman näin,
-    muinaisten muistojen virta kun hämyssä vyöryi,
-    tuhannen kertaa kanssasi yöhön jäin...
-
-                            Verner Lindgren.
-
-
-
-MUSTA LUKKI.
-
-
-    Kutoo musta lukki
-    seitin sakean
-    eteen akkunan,
-    etten näkis enää
-    kauneutta maailman.
-
-    Surmata sen aioin;
-    nyt ma sallin sen
-    täysin tyytyen
-    tehdä työtään hiljaa
-    hetki hetken jälkehen.
-
-    Kudo seittis, lukki,
-    etten nähdä saa
-    kuink' on kaunis maa:
-    elämään jo väsyin, --
-    tahdon kaiken unohtaa.
-
-                 Sulo Tanninen.
-
-
-
-RUKOUS.
-
-
-    Vie, tuuli,
-    rukoukseni
-    hiljaisten metsäin yli!
-
-    Kuin kuuma hengitys
-    poskea hyväile
-    nuoren naisen:
-    -- Anna, ystävä, minun tulla
-    yli rimmen valkeiden villapäiden,
-    vierelläs' istua yhden illan
-    ja kertoa kaikki...
-    Minä matkalla poimisin
-    vilukot rintaasi varten,
-    ja mättäältä kypsimmät
-    muurainmarjat
-    riemuiten syliisi toisin.
-
-    Kuljeta, tuuli,
-    hiljainen pyyntöni
-    metsäin ja vetten yli.
-
-                  Onni Halla.
-
-
-
-
-RYTMISTÄ JA RYTMITTÖMYYDESTÄ.
-
-Kappale runousoppia.
-
-
-Jos _B.F. Godenhjelmin_ lyhyt runousoppi (1891) vielä hallitsee
-koulujamme, saavat oppilaat painaa mieleensä rytmistä seuraavannäköisen
-määritelmän (s. 35): "_Nousut ja laskut_ ... seuraavat toisiansa,
-ja niiden harmoonillinen vaikutus on _poljento_ eli _rytmi_.
-_Runomitta_ on nousujen ja laskujen säännöllinen järjestys." Taikka
-siinä tapauksessa, että _Godenhjelmin_ pitkän eliniän saavuttanut
-kirja jo on vaihdettu _Juveliuksen_ runousopin alkeisiin (1921) on
-selvitys tämänlaatuinen (s.36): "Tärkeänä keinona runollisen tunnelman
-aikaansaamiseksi on runouden kielessä esiintyvä musikaalinen aines,
-joka ilmenee osittain äänteiden vaihteluna eli _rytminä_ (poljentona),
-osittain niiden kauniina _sointuna_... Enemmän tai vähemmän rytmillistä
-tosin kaikki puhe on, siinä kun aina vaihtelevat voimakkaammat ja
-heikommat äänneryhmät, ja ylevämmän _proosakielen_ rytmi lähenee
-toisinaan suorastaan runouden poljentoa... Mutta kumminkin on yleensä
-huomattava ero suorasanaisen eli proosakielen poljennon ja sen
-säännöllisemmän rytmin, _runomitan_ välillä, joka sitoo _runokieltä_."
-
-Jos otamme nämä määrittelyt sellaisinansa, täytyy sanoa, että
-_Godenhjelmin_ määritelmän alkuosa on todella osuva, mutta
-epämääräinen, ja sen takana on sittenkin käsitys, joka siis perustaa
-rytmin vissien elementtien (nousujen ja laskujen) säännölliseen
-toistuntaan; rytmi ei näiden selvittelyjen mukaan riippuisi siis
-muusta kuin määrättyjen -- runosta puheen ollessa -- painollisten ja
-painottomien tavujen "säännöllisestä järjestyksestä".
-
-Semmoinen käsitys herättää kuitenkin vastaväitteen. -- Muistossani on
--- suotakoon anteeksi, jos esimerkkini on kovin lattea -- takavuosien
-vieriessä usein näkemäni rautatievaunuissa riippunut ilmoitustaulusto:
-
-    Älä sylje lattialle.
-    Spotta ej på golvet.
-    Ne plevat' na pol.
-
-Sen tottumuksen voimasta, jonka sain koulussa, jolloin tämä "säkeistö"
-kulki miehestä mieheen (vieläpä "Iloisesta leskestä" lainatulla
-sävelmällä laulettunakin), tekee mieleni yhäkin lukea nämä kiellot
-selvästi trokeisena "runona".
-
-Mutta miltei yhtä hyvin käy päinsä lukea ne niinkin, ettei saa
-mitään rytmikkyyden tuntoa. Luulenpa, että ellei minulla olisi tuota
-perittyä tottumusta, lukisinkin ensimmältä ne selkeänä proosana,
-rytmillisyys astuisi etualalle todennäköisesti vasta vieraskielisissä
-jälki "säkeissä" Spotta ej på golvet ja Ne plevat' na pol.
-
-Mutta tällaista kirjoittaessani juolahtaa mieleeni se, mitä
-ruotsalainen kielimies _Natanael Beckman_ sanoo samantapaisesta
-asiasta runousopissaan (Den svenska versläran, 1918, s. 36): "Olemme
-siis havainneet, että runon sekä kvantiteettien että intensiteettien
-täytyy jossakin määrin sovittautua mitan (versens) vaatimusten mukaan.
-Siitä seuraa, että runoa luettaessa täytyy jonkin verran tietää,
-minkälainen rytmi on odotettavissa. Meidän käsitykseemme vaikuttaa
-koko sen rytmillisen vaikutelman apperkeptio, joka meillä on ja
-jonka mukaan meidän tulee tehdä tarpeelliset sovittelut. Se seikka
-selittää sen, että täsmälleen sama teksti on joskus käsitettävissä
-runona, joskus proosana. Luemme kappaleen, joka esiintyy irrallaan
-tai proosayhteydessä, proosana, jos sen runomitta sattumoisin ei
-ole liiaksi silmäänpistävä. Eräs Taalainmaassa oleva rautatien
-ylikäytävävaroitus kuuluu:
-
-    "Stanna, då klockan vid vägbommen ljuder.
-
-"'Runollinen' sointu on aiheuttanut paikkakunnalla paljon pilaa.
-Toiselta puolen esiintyy kirjailijoillamme usein taas paikkoja, jotka
-kävisi päinsä lukea runona, jos odottaisimme runoa, mutta jotka yhtä
-hyvin voitaisiin lukea myöskin proosana, jos kuvittelemme, että proosaa
-on tarkoitettu."
-
-Olisi näin ollen B;n mukaan ajateltavissa, että syynä siihen, miksi
-"Älä sylje lattialle" y.m. milloin herättävät tunteen rytmikkyydestä,
-milloin eivät, olisi se, että lukiessamme ne skandeeraten hiomme
-kielen luonnollisia intensiteetti- ja kvantiteettiasteita siten, että
-runomitta pääsee täysiin oikeuksiinsa.
-
-Mutta tällaistakin teoriointia vastaan puhuvia seikkoja on olemassa.
-Ruotsalainen foneetikko Olof Gjerdman, jonka kynästä on lähtenyt useita
-myöskin runousopillisesti mitä mielenkiintoisimpia kirjoituksia, on
-pienellä kokeella yrittänyt vahvistaa erään Beckmanin mielipidettä
-vastustavan havainnon. Hän otti muuttaakseen erään Frödingin runon
-(Elin i Hagen) siten, että sen loppusoinnut hävisivät ja jotkut runolta
-maistuvat kohdat vaihdettiin myös proosaan soveltuviin. Kun tämä teksti
-sitten oli selvällä käsialalla suorasanaisen tapaan kirjoitettuna
-paperille, antoi hän sen erään palvelijattaren "jonka rakkainta
-luettava runous ei juuri ollut" luettavaksi hänen ja erään vanhahkon
-naisen kuunnellessa. Jatkosta G. kertoo; "Huomasin, että esitettävä
-vaikutti koko ajan minuun runona ja että esittäjä pian alkoikin
-lukea 'tahdillisesti' korostaen. Kun lukeminen oli loppunut, kysyin,
-tuntuiko kappaleessa hänen mielestään olevan jotakin erikoista. Hän
-vaipui mietteisiin ja sillä aikaa ennätti vanhempi naisista vastata:
-'Ei, minusta se tuntuu vanhalta ja tavalliselta kertomukselta.' Kun
-palvelijattaren vastaus viipyi, kysyin, oliko hän ehkä kiinnittänyt
-huomiota johonkin muuhunkin kuin sisältöön, johonkin itse lukemisessa.
-'Kyllä', vastasi hän silloin, 'minusta tuntui kuin se olisi ollut
-tällaista' ja hän löi muutamia kertoja tahtia kädellään. Seuraava
-kysymykseni kuului: 'No mitä on sitten tämä 'tällainen' luettaessa.'
-Epävarmana tuli vastaus; 'Runoa'."
-
-Tämä vähäinen koe, jonka jokapäiväinen kokemuskin voi vahvistaa,
-osoittaa, että se, mitä nimitämme rytmiksi, näyttää perustuvan
-johonkin muuhun kuin pelkkään nousujen ja laskujen "säännölliseen
-järjestykseen", sillä mitenkä muutenkaan saattaisi selittää sen,
-että toinen henkilö käsittää vieläpä tässä tapauksessa miltei
-skandeeratun puhejakson selvästi mitalliseksi, toinen taas ei. Sama
-ja samalla tavalla luettu teksti on toisen mielestä proosaa, toisen
-mielestä runoa. Nähdäkseni ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin
-sen, että tämäntapaiset seikat viittaavat johonkin merkillisyyteen
-itse käsittämisen laadussa. Ja sellaisen ajatuksen tunkeuduttua
-mieleen on koko rytmikysymys siirtynyt psykologian piiriin, hakemaan
-selitystään vallankin niistä viimeaikaisen sielutieteellisen
-tutkimuksen teorioista, joidenka keskeisenä operointivälineenä on ns.
-_hahmo_käsite.
-
-On helposti osoitettavissa, että ne kaksi seikkaa, joihin rytmikkyyden
-arvellaan perustuvan: erinäisten elementtien säännöllisyys ja niiden
-toistunta, eivät vielä synnytä rytmiä. Säännöllinen ärsykesarja ei
-suinkaan aina herätä rytmillisyyden tuntoa. Toiselta puolen riittää
-rytmin aikaansaamiseen jo sangen yksinkertainen elementtiryhmä, kaavana
-esim. I'-- z -- I' tai z -- I' -- z, jossa viimeistä elementtiä ei
-suinkaan käsitetä ensimmäisen toistunnaksi. Kun näin ollen rytmin
-karakteri ei ole löydettävissä elementtien säännöllisyydestä, ei
-toistunnasta (vaikka väärinkäsitysten välttämiseksi huomautettakoon,
-että ne suuresti voimistavat ja selventävät rytmillistä vaikutusta),
-voi ainoastaan se tapa, jolla puheenalaiset elementit liittyvät
-toisiinsa _jäsentyneeksi, keskitetyksi kokonaisuudeksi_, hahmoksi, olla
-rytmillisyyden määrääjänä.
-
-Jos äännämme pari samanmuotoista tavua, esim. tavut pa-pa, ne selvästi
-toisistaan erottaen ja sen jälkeen voimakkaasti pyrkien niiden
-sisäiseen yhteyteen, huomaamme valtavan eron kummankin tavan tulosten
-välillä. Havaitaan, miten näiden tavujen kiinteä yhteys, niiden
-sisäinen toisiinsa sitominen, muokkaa niiden laatua; ne sulautuvat
-spesifiseksi kokonaisuudeksi, jossa kokonaisuuden luonne ilmenee
-eristettyihin _pa-pa_ tavuihin nähden selvänä muutoksena. Jos nämä
-tavut äännetään pyrkien pitämään ne erillään toisistaan, säilyttävät
-ne yksilöllisen luonteensa sellaisenaan, kun taas kokonaisuudeksi
-jouduttuaan niiden kvaliteetti, kesto, paino yms. selvästi pyrkii
-muuttumaan ja differentioitumaan, ne pyrkivät muodostamaan
-kokonaisuuden, hahmon, jossa kumpikin osa on olemassa toisen tähden,
-jossa kummallakin osalla on kokonaisuuteen kuulumisen luonne, jossa
-kokonaisuudessa on samalla uusia ominaisuuksia, kvaliteetteja, jotka
-eivät ole pelkästään osien ominaisuuksien summaa.
-
-Tällaisina omalaatuisina, psyyken oman aktiivisen toiminnan tuloksina,
-kokonaisuuksina, esiintyy myös havaintomaailmamme meille enimmäkseen.
-Havaintomme saattavat esiintyä meille _homogeenisina_ hahmoina, joiden
-osissa ja osasissa jo paljastuu kokonaisuuden olemus (esim. yksivärinen
-pinta), _epähomogeenisina_ hahmoina (kolmio, melodia), joissa osa ei
-vielä kykene paljastamaan kokonaisuuden olemusta, _jäsentämättöminä_
-hahmoina (esim. kolmio, jonka kulmien tärkeyttä ei vielä ole
-oivallettu), joissa tehostettavissa olevat osat eivät vielä ole
-huomattuja, _jäsennettyinä_ hahmoina, joissa hahmonosat, jäsenet ovat
-kirkastuneet, ja vihdoin _keskittämättöminä_ hahmoina, joissa osien
-alistus-, tärkeyssuhde ei ole selvennyt, ja _keskitettyinä_ hahmoina,
-joissa kaikki muu keskittyy, sentralisoituu vissien tärkeitten kohtien,
-keskusten ympärille.
-
-Edellä mainittiin jo, että vain kokonaisuus, joka on jäsentynyt
-ja keskittynyt, voi perustaa rytmin, voi olla hahmo, jonka erästä
-kvaliteettia nimitämme rytmiksi. Ts. vain siinä tapauksessa, että
-vissit elementit (nousut ja laskut) ovat ketjuuntuneet toisiinsa siten,
-että niiden muodostama kokonaisuus (metrillinen yksikkö) on jäsennetty
-(kokonaisuuden luonteeseen siis kuuluu painostetun ja painottoman
-vastakkain asettaminen) ja keskitetty (keskisiin, painaviin, kantaviin
-osiin, joihin keveät, "kannatetut" osat on upotettu, joiden kautta
-keveät osat jo on edellytetty), vain siinä tapauksessa kokonaisuudella
-on rytmillisyyden kvaliteetti, vain siinä tapauksessa metrillinen
-yksikkö on rytmillinen hahmo, ts. ykseys, jossa jokainen osa saa
-merkityksensä kokonaisuudelta ja päinvastoin taasen olennaisia osia
-ei voida poistaa ilman että kokonaisuuden omituisuus muuttuu taikka
-suorastaan häviääkin, ja joka on jäsennetty, niin että sen muodostavat
-osat, jotka välttämättömästi viittaavat toisiinsa, joissa niin
-sanoaksemme jokainen osa jo itsessään edellyttää toisen olemassaolon.
-
-Rytmiikan peruslaki, sen sisäinen olemus on siis se, että
-tähdennettyjen osien väliin pujottautuu epäitsenäisiä, tähdentämättömiä
-osia; niiden muodostamalla kokonaisuudella on rytmiksi nimitetty
-taikaominaisuus. Rytmin syntymiseen ei näin ollen säännöllinen
-toistunta ole välttämätön, rytmi on syntynyt samassa hetkessä, jossa
-rytmin hahmolaki on toteutettu. Sellainen minimi on edessämme jo
-silloin kuin on olemassa yksi lasku kahden nousun välissä.
-
-Jos käsitämme rytmin näin, määrätyllä tavalla jäsennetyn, keskitetyn
-hahmon kvaliteetiksi, on meidän helppo ymmärtää alussa mainitsemamme
-vastaväitteen sisältämä ilmiö. Annetun tekstin rytmittyminen, ts. sen
-hahmoittuminen vissillä tavalla, se on olennaisesti riippuvainen meidän
-kunkinkertaisesta asennoituksestamme, psyykillisestä asenteestamme
-ja tietysti myös meidän rytmillisyyden käsittämiskykymme yleisestä
-voimasta, siis samoista seikoista: asennoituksesta ja psyykkisestä
-energiasta, josta kaikki muukin hahmoittumincn. Jos psyykemme
-väsyneenä tai esim. suorasanaiseen asennoituneena ei jaksa tai ei
-halua suorittaa sitä omalaatuisten kokonaisuuksien muodostamista,
-jäsentämistä ja keskittämistä, minkä rytmivaikutelma edellyttää, jää se
-luonnollisestikin pois: luettu tai kuultu esiintyy meille sellaisissa
-tapauksissa suorasanaisena siitäkin huolimatta, että se kätkee itseensä
-määrätynlaisen hahmoituksen mahdollisuuden.
-
-Tuon äsken kaavaillun perusminimin kehkeytyminen, uusien
-mutkikkaampien rymillisten muodosteiden syntyminen ja kasvaminen, on
-rytmiikan tutkimuksen kaikkein mielenkiintoisimpia tehtäviä. Niiden
-hahmoituslakien paljastaminen, jotka vallitsevat korkeissa runollisissa
-rytmituotteissa, on varmasti hedelmöittävästi tuleva vaikuttamaan
-runousopin syventymiseen. Sellaisten kysymysten ihmeelliseen
-kutoutumaan puuttuminen ei tässä kuitenkaan ole mahdollista. Mutta
-sitä, joka asiaan sen vaikeuksiin katsomatta haluaa perehtyä,
-pyydän lopuksi edes viitteeksi ohjata saksalaisen psykologin _Heinz
-Wernerin_ ihastuttavaan äsken ilmestyneeseen teokseen: Die Ursprünge
-der Lyrik, jonka VI kirja laajanlaisesti käsittelee rytmin olemusta
-ja sen kehitystä, ja tutkimusainehistoksi tarjota _Olof Gjerdmanin_
-teräviä havaintoja sisältävät kirjoitukset. Tuloksena vaivannäöstä
-on varmaankin oleva todellisesti syventynyt käsitys "rytmin, runon
-verenkierron", vivahduksekkaasta, elävästä, väräjävästä tykinnästä.
-
-                                             Aarni Penttilä.
-
-
-
-
-HUONON OSAJAON PILAAMA NÄYTELMÄ.
-
-Ensio Hiitonen.
-
-
-On muudan tunnettu näyttämö, jossa näytettävät osat jaetaan sen mukaan,
-mikä rooli asianomaisen vanhemmilla aikoinaan on ollut tai sitten sen
-mukaan, miten kukin omaa varoja itse hankkia itselleen tarvittavan
-näyttämöasun.
-
-Mahdotonta, väitätte te, sillä silloinhan eivät näyttelijät saisi omia
-erikoistaipumuksiaan vastaavia osia, ja tällöin näytteleminen taas
-luonnollisestikin muodostuisi niin kehnoksi, ettei mikään teatteri sen
-varassa pysyisi pystyssä.
-
-Niinhän sitä arvelisi. Ja sittenkin on tuollainen näyttämö olemassa.
-Onpa se vielä lisäksi suurin ja suosituinkin kaikista näyttämöistä.
-Se on näet se valtaisa näyttämö, jolla on nimenä Maa ja jossa alati
-näytellään tuota suurpiirteistä draamaa "Ihmiskunnan kohtalo". Siinä
-näet saamme yhäti nähdä, miten kokonaisten kansakuntienkin vaiheet
-perinnä riippuvat sen jäsenten laadusta ja suorituksista, mutta miten
-siitä huolimatta ei useinkaan kysytä vain asianomaisen omaa kykyä, vaan
-sensijaan ainoastaan sitä, missä yhteiskuntapiireissä asianomainen on
-sattunut syntymään, ja onko hänen omaisillaan kyllin varoja kouluuttaa
-hänet määrätavalla tai sitten suorastaan antaa hänen periä laajat
-liikelaitokset t.m.s.
-
-Mutta onhan poikkeuksiakin! Onhan ollut sellaisia kuin Edison tai
-Lönnrot, jotka vaatimattomasta syntyperästään huolimatta ovat
-päässeet kykyjensä mukaan rikastuttamaan ihmiskuntaa. On kyllä,
-mutta kuten itse sanakin jo ilmaisee, ovat he pelkkiä poikkeuksia,
-mikä parhaiten huomataan juuri siitä, miten suurena ja erikoisen
-maininnan ansaitsevana ihmeenä tuollaista oman ympäristönsä yläpuolelle
-kohoamista aina pidetään.
-
-Sensijaan olitte kyllä oikeassa odottaessanne, että osajako, jossa
-ei kysytä ainoastaan, eipä edes ensisijassa vain asianomaisen
-persoonallista kykyä, vie huonoihin tuloksiin. Turhaa lienee tässä
-kuitenkin kuvailla noita kaikille tunnettuja ja enemmistölle
-omakohtaisiäkin asioita, turhaa sitäkin enemmän, kun tuskin edes Danten
-kynä kykenisi tekemään monia esiintyvistä varjoista kyllin synkän
-tummiksi. Riittäähän, kun vain mainitseekin asiat sellaiset kuin sota
-ja sen miljoonat vainajat ja invalidit tai sitten yhteiskunnalliset
-ristiriitaisuudet räikeine, rumihe ilmaisumuotoineen ja niitten
-taustassa näkyvän puutteen kerjäämisineen tai puheineenkin, kaiken
-kaikkiaan: vain pieni prosentti ihmisistä voi olla tyytyväinen
-oloihinsa huolimatta niistä huimaavista tiedollisista ja teknillisistä
-saavutuksista, jotka tekevät ihmisille mahdolliseksi tutkia atoomin
-rakennetta tai selvitellä aurinkokuntien kokoonpanoa, lentää ilmassa
-tai matkustaa veden alla, mainitakseni vain pari nykyään ehkä jo aivan
-"jokapäiväistä" esimerkkiä.
-
-Mutta älkäämme arviossamme liiaksi takertuko vain tyytyväisyyteen
-sellaisenaan, sillä perinnähän ehkä juuri tyytymättömyys on vain
-hyväksi -- ainakin mikäli se aiheutuu muista syistä kuin jokapäiväisen
-leivän puutteesta. Mikäli? Niin, siinäpä juuri pulma piileekin,
-sillä tavallisesti ihmisillä on mahdollisuuksia, voimia ja haluakin
-korkeampiin pyrintöihin, vasta kun vatsan tarve ensin on tyydytetty,
-t.s. kun heidän aineellinen hyvinvointinsa ensin täyttää määrätyt
-kohtuulliset vaatimukset.
-
-Eikö tähän tilaan sitten voida päästä, eikö aineellisia hyödykkeitä
-voitaisi tuottaa niin paljon, että jokaisen taloudellinen olemassaolo
-olisi turvattu? Varmastikin! Sen on esim. Henry Ford omalta osaltaan
-todistanut. Hän on näet oivaltanut ottaa liikkeissään sen menetelmän
-käytäntöön, että kukin asetetaan juuri sille paikalle, mikä parhaiten
-vastaa hänen mieskohtaisia kykyjään ja missä hän siis pystyy suurimpiin
-mahdollisiin saavutuksiin. Ja tulokset? Tyhjäkätisenä aloittanut Ford
-on itse nykyään maailman rikkain mies, samalla kuin Amerikassa yksinpä
-useimmat työmiehetkin ovat voineet hankkia itselleen oman autonsa ja
-kaikki tämä huolimatta siitä, että Fordin alaisilla on tunnetusti
-ainakin yhtä hyvät olot kuin millä muilla työläisillä tahansa.
-
-Mutta kun ihmisten ja heidän muodostamiensa eri yhteisöjen menestystä
-ajatellaan, niin vieläkin tärkeämpää kuin taloudellinen tila -- niin
-ratkaisevasti kuin se nykyään vaikuttaakin ihmisten kohtaloihin -- on
-kuitenkin tietysti ihmisten oma laatu, heidän organisminsa ominaisuudet
-ja kuntoisuus. Tässähän suhteessa taas tiedämme sitten Darwinin
-päivien, että koko luomakunta saa kehityksestään kiittää kireän
-olemassaolontaistelun ankaraa valintaa, joka kullekin yksilölle
-asetti tinkimättömän kysymyksen, mihin juuri hän itse mieskohtaisten
-ominaisuuksiensa nojalla pystyi? Nykyisessä yhteiskunnassammehan
-sensijaan ei tunnetusti niinkään paljon kysytä kykyjen kuin omaisuuden
-suuruutta (väliin myös vanhempien arvoasemaa). Tosinhan kyllä
-yhäkin selitetään ainakin pyrittävän "vapaaseen" kilpailuun. Mutta
-millaiseen! Tahdotaan suoda pennittömänä syntyneelle vapaus valita
-täysi työttömyys, s.o. leivättömyys tai sitten jonkun rahakkaan hyväksi
-työskenteleminen tämän määräämissä oloissa ja tarjoamasta palkasta.
-Ja jos tällöin lopultakin eräillä tahoilla pyritään suojaamaan
-varattomia kansankerroksia erikoislaeilla, niin se heti selitetään
-vapaan kilpailun loukkaamiseksi, mutta kun suuret teollisuuslaitokset
-samanaikaisesti vaativat suojelustulleja ulkomaista kilpailua vastaan,
-niin ei monikaan muista väittää sitäkin vapaan kilpailun periaatteen
-vastaiseksi.
-
-Entäpä sitten seuraus tästä, ettei ole annettu asiain ratkaisua todella
-vapaalle kilpailulle pelkkien mieskohtaisten ominaisuuksien välillä?
-Lähinnä saamme epäilemättä todeta tulokseksi ihmisten fyysillisen
-kunnon suuren alenemisen. Ei tarvitse kehitysketjussa mennä kauemmas
-taapäin kuin muinaisiin helleeneihin, joitten harmoonisen joustavat
-ja voimakkaat vartalot ihanien kuvapatsaiden ikuistamina yhäkin
-hivelevät silmiä, jotta voisi havaita vertailun muodostuvan nykyajalle
-epäedulliseksi. Ja itseasiassahan esitetäänkin meille päivittäin
-uusia, uhkaavia tilastoja sairauksien lisääntymisestä, syntyväisyyden
-vähenemisestä y.m.s. rappeutumisilmiöistä -- kaikki tämä huolimatta
-siitä, että lääketiede ja muut ehkäisytoimenpiteet ovat vastaavana
-aikana suunnattomasti edistyneet. Mutta vielä yksityiskohtaisempiakin
-osviittoja antavat meille tilastot. Ne osoittavat näet, että
-sairaalloisuus on sitä suurempi, syntyväisyys sitä pienempi ja sukujen
-sammuminen sitä nopeampi, mitä varakkaammat piirit ovat kyseessä.
-Miksi? Siksi, että useat käsittävät rikkauden pelkäksi keinoksi elää
-mukavuudessa ja nautinnoissa, mikä tietenkin pakostakin veltostuttaa ja
-heikentää asianomaista ja vielä enemmän hänen alunperin hemmottelevan
-helpoissa olosuhteissa eläviä jälkeläisiään. Ja tässä juuri piileekin
-tavallisesti liiallisen rikkauden salainen kirous. Se on kuin tuo
-Honoré Balzacin lumottu aasinnahka, joka toteutti kaikki omistajansa
-toivomukset, mutta vähensi sensijaan jokaisella toivomuksella toivojan
-elinvoimaa. Eikä tämä koske vain yksilöitä. Historiantutkijat ja
-rotuhygienikot ovat näet yksimielisiä siitä, että kaikki tähänastiset
-suuret valtakunnat Babyloniasta mahtavaan Roomaan asti ovat sortuneet
-siihen, että niitten kansojen johtavat kerrokset ovat veltostuneet
-liikaylellisyydestä.
-
-Mutta vastakohtakaan, puute, ei ole jättämättä jälkiään
-ihmisorganismiin. Niukka ravinto, kovan raadannan aiheuttama
-liikarasitus, kehnojen asunto-olojen monet seuraukset vaikuttavat
-tietysti nekin haitallisesti. Kaikessa edellämainitussa ei kuitenkaan
-ole kyseessä ihmissuvun pelkästään ruumiillinen rappeutuminen tai
-heikontuminen. Alkavathan jo näet muutkin kuin lääkärit ja psykologit
-jo tietää, että myös "sielu" on mitä kiinteimmin riippuvainen
-asianomaisen organismin tilasta, s.o. että ajatustoiminta, tahto, ja
-tunteetkin mukautuvat elimistön laadun ja tilan mukaan, puhumattakaan
-siitä, että uusimmat rikostieteilijät pitävät rikollisuuttakin usein
-pelkkänä patologisena sairautena. Sanalla sanoen: ne olosuhteet, jotka
-vaikuttavat haitallisesti ihmisen elimistön tilaan ja kehitykseen, ne
-tavallisesti hautaavat hänen älyllistä ja siveellistä kehitystäänkin.
-Kun näin on ja kun kerran tähän mennessä on katsottu oikeutetuksi,
-jopa välttämättömäksikin, että yhteiskunta vaikkapa varakkaampien
-kustannuksellakin saa hankkia m.m. ilmaisen alkeissivistyksen
-ja siveysopetuksen jokaiselle jäsenelleen, niin eikö siis jo
-johdonmukaisuus vaatisi, että yhteiskunta myös takaisi kaikille
-jäsenilleen esim. riittävän ravinnon ja ihmisarvoisen asunnon.
-En tietysti tällä tahdo sanoa, että ruumiillinen hyvinvointi ja
-sen vaatima vissi aineellinen vauraus olisi päämääristä korkein.
-Mutta väitän kyllä, että edellinen on älyllisenkin kehityksen
-tärkeä edellytys ja että jälkimmäinen taas on muudan moraalisuuden
-paraista tuista. Ja väitän edelleen, että on lievästi sanoen outoa,
-että ihminen, joka saa kulttuurikelpoiseksi tulemisestaan kiittää
-pitkällistä rodun jalostusvalintaa, sittemmin n.s. sivistysyhteiskuntaa
-luodessaan asettaa sen perustaksi rahaperintöjen y.m. muodossa vallan
-vastakkaisen rotuvalinnan.
-
-Mutta ehkä tämä organismin kuntoisuuden tärkeys on unohdettu juuri
-siksi, että ihminen katsoo pelkästään älyllisiä ominaisuuksiaan
-kehityksensä mittapuuksi ja siksi tekijäksi, joka erottaa hänet
-muusta luomakunnasta ja tekee hänet sen valtiaaksi ja kruunuksi.
-Ja tosiasiallisestihan ihmiset arvostelevatkin toinen toisiaan
-suuressa määrin sen mukaan, miten suuri asianomaisen tietorikkaus,
-älykkyys ja henkevyys on -- mikäli kaiken sovittavat kultapaljoudet
-ehkä eivät vala kaunistavaa loistettaan puutteellisuuksien yli. Ja
-viimeksimainitun seikan jälkeen ei ihmetyttäne se, ettei muutenkaan
-vedetä kaikkia johtopäätöksiä mainitusta kannasta, ettei esim. kyllin
-huolehdita siitä, että kaikilla todella olisi tilaisuus avartaa
-tietopiiriään ja harjoitella älyään. Sillä mitä hyödyttää edes
-ilmainen kansakoulu, jos asianomaiset koko ikänsä elävät olosuhteissa,
-joissa ankara leipätaistelu vaatii kaikki voimat, jossa kova ja
-yksitoikkoinen konetyö tekee asianomaisen niin väsyneeksi, että hän
-päivätyönsä päätyttyä jaksaa antautua enää vain kaikkein karkeimpiin
-ruumiillisiin nautintoihin, ja jaksaa vain niistä nauttia. Tai jos ehkä
-asianomaisella sittenkin vielä olisi tarmoa älyllisiin askarteluihin,
-niin miten saattaisi hän saada tarvittavan ajatusrauhan asunnossa,
-jossa yksi ainoa huone saa luvan riittää työ-, makuu-, ruoka- ja
-keittiöhuoneeksi kokonaiselle perheelle, jopa ehkä lisäksi eräille
-vieraille asukeillekin. Ja kuitenkin tietysti useilla tällaisissakin
-oloissa elävillä henkilöillä olisi taipumuksia älylliseenkin
-työskentelyyn, ehkäpä huomattavassakin määrässä. Kun lisäksi ajattelee
-henkilöitä sellaisia kuin Edison ja muistaa, miten sattuman varassa
-usein heidänkin eteenpäinpääsemisensä oli, niin tulee ehdottomasti
-kysyneeksi, miten paljon oivallisia taipumuksia onkaan mahtanut
-jäädä käyttämättä ja kehittämättä sen vuoksi, että taloudelliset
-mahdollisuudet ovat niin epätasaisesti jakautuneet huolimatta siitä,
-että juuri niillä nykyään on niin ratkaiseva vaikutus. Mutta samalla
-kun toisaalta kykyjen esiinpääsy on vaikeata, niin toisaalta taas
-samanaikaisesti varakkaat suvut melkeinpä puolipakolla hankkivat
-perillisilleen korkeimman mahdollisen sivistyksen ja sen suomat
-virka- y.m. paikat, olkoonpa asianomaisella siihen kuinka vähän
-halua ja taipumuksia tahansa.
-
-Mutta onhan tämä kaikki varsin luonnollista, kun aivan yleisesti
-ainakin käytännössä lukuisia ihmisryhmiä pidetään pelkkinä
-tuotantovälineinä, pelkkänä kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan
-arvioitavana tavarana, jonka palkka on vain tuotantokustannusta, ja
-siksi saatava mahdollisimman alhaiseksi. Eikä tätä tosiasiaa suinkaan
-neutralisoida vain sillä, että samanaikaisesti pidetään kaikkialla
-kauniita puheita ihmisarvosta, yksilöllisyyden merkityksestä ja
-persoonallisuudeksi pyrkimisestä.
-
-Ja mikä tässäkin asettaa eri ihmiset niin peräti erilaiseen asemaan?
-Syntymä! Pelkkä syntymä! Toinen syntyy rikkauteen ja sen mukana
-kaikkeen sen hankkimaan arvonantoon ja asemaan, kaikkiin sillä
-saataviin tiede-, taide-, y.m. nautintoihin. Ja toinen syntyy
-köyhyyteen ja sen mukana karkeaan, raskaaseen työhön, ehkäpä suorastaan
-huonon ympäristön tuomiin paheisiin, jopa rikollisuuteenkin. Ja
-molemmat tietysti ovat yhtä vähän "syyntakeellisia" syntyperäänsä
-nähden.
-
-Mutta miten sitten korjata tämä epätasainen osajako ja sen seuraukset?
-Miten estää, että toisaalla liika ylellisyys veltostaa saavutetut
-kyvyt, toisaalla taas puute estää niitä ilmi puhkeamasta?
-
-Ratkaisuehdotuksiahan näihin kysymyksiin on useampiakin. Teoreettisesti
-yksinkertaisin niistä ehkä lienee kommunismin ohje: kaikki omaisuus on
-tasattava kaikkien kesken. Kohtalottaret meitä kuitenkin varjelkoot
-tuosta systeemistä, sillä sen näennäinen yhdenvertaisuus kätkee vielä
-suuremman epäoikeudenmukaisuuden kuin nykyinen järjestelmä, jonka se
-myös varmasti voittaisi kaiken kehityksen tukahduttamistaidossaan.
-Vaatisihan tasanjako aina samat edut kyvykkäille ja taitamattomille,
-ahkerille ja laiskoille, vähääkään välittämättä heidän mieskohtaisista
-ominaisuuksistaan tai heidän suoritustensa suuruudesta. Ja
-tällainen tietysti tappaisi kaiken ylimääräisen ponnisteluhalun,
-kehoittaisi keskinkertaisuuteen. Mutta kaikkinainen kehityshän on
-juuri yli keskimitan kohoavien kykyjen ja uurastusten tulosta. Ja
-toisenlaiseksihan emme voi kuvailla kommunismin tulosta, ellemme luule
-joka ainoata ihmistä vain toisten parasta ajatelevaksi altruistiksi,
-joka aina ponnistaa kaikkensa jo pelkästä velvollisuudentunnosta.
-Kieltämättä sellainen olisi ylevän kaunista, mutta valitettavasti
-sellaisen mahdolliseksi uskominen osoittaisi vain tavatonta
-tietämättömyyttä tosioloista ja ihmisluonteesta tai sitten mitä
-julkeinta epärehellisyyttä.
-
-No onko sitten oikeaoppinen (muunkinlaista alkaa jo kyllä olla)
-sosialismi parempi pulasta päästäjä? Tuskinpa vain, kuulunee lievinkin
-hylkäystuomio. Kun vain ajatteleekin nykyisten kansallisten ja
-kansainvälisienkin tuotantosuhteitten laajuutta ja mutkikkuutta, niin
-voinee jo a priori väittää, ettei niitä voida käyttää ja kehittää
-mahdollisimman harmoonisella ja tuloksekkaalla tavalla pelkkien
-Marxin aikaisten dogmien ja yleisfraasien avulla. Ei niin, että
-tahtoisin erikoisemmin halventaa Marxin arvoa. Enkäpä edes siihen
-pystyisikään yhtä tehoisasti kuin hänen omat epäkelvot epigooninsa.
-Onhan näet suorastaan tragikoomillista se, miten traditsiooneihin
-kivettyneitä dogmaatikkoja ja taktikoivia iskulausefanaattikkoja
-sen miehen jälkeläiset ovat, joka lähti siitä, että vähäväkisten
-aseman parantamisen tulee tapahtua tieteellisellä pohjalla, s.o.
-alati kokeillen ja uutta suunnitellen. Ja lisäksihän sosialismin
-parannuspuuhat etukädessä tarkoittavat vain tehdastyöväestöä.
-
-Mutta miksi jatkaa eri oppirakennelmien esittelyä? Voitaneen näet jo
-ennakolta väittää, että yhteiskunnalliset olot ovat liian moninaiset
-ja ennenkaikkea liian muuntelevaiset, jotta joku poliittinen tai
-taloudellinen systeemi yksinään pystyisi ainakaan pysyvästi antamaan
-oikeat ohjeet. Ja olisihan tosiaan outoa, jos kokonaisia yhteiskuntia
-voisi järjestää pelkkien epämääräisten periaatteiden mukaan, kun muuten
-yksinkertaisimmatkin uudistukset kaikilla muilla aloilla vaativat
-onnistuakseen yhtämittaisia ja järjestelmällisiä suunnitteluja tieteen
-pohjalla. Mutta siinäpä se alituinen vikakonstruktio piileekin, että
-yhteiskuntaa luullaan kuin miksikin savenpalaksi, jota voi haitatta
-muovata mihin muotoon vain itse haluaa. Ja kuitenkin yhteiskunta
-tietysti pikemminkin on kuin elimistö, jonka täytyy vähitellen kehittyä
-määrättyjen lakien mukaan.
-
-Mutta onhan toisaalta luonnollista, että kaikkinaiset eri tahoilta
-lähtöisin olevat yhteiskunnalliset puoskaroimisyritykset eivät lopu
-ennenkuin asianomaisen yhteisön kaikki ryhmät ja jäsenet huomaavat,
-että ainakin yritetään tasapuolisesti huolehtia jokaisen menestyksestä,
-ja että koko asianomainen yhteiskuntaruumis siten alkaa saavuttaa
-harmoonisen terveystilan. Miksi tähän niin vähäisessä määrin pyritään,
-miksi niin heikosti huolehditaan ihmissuvun ja sen muodostamien
-yhteiskuntien järkiperäisestä ja järjestelmällisestä kehittämisestä?
-Vastausta on tosiaan vaikea löytää, kun ihmisen huomattavin
-luonteenpiirre muuten on se, että hän alituisesti pyrkii parantamaan
-ja kehittämään kaikkea, minkä kanssa hän joutuu kosketuksiin, ja
-alituisesti myös tavoittaa kaikessa suurinta mahdollista työtulosta.
-Vai unohdetaanko ehkä kanssaihmisiin nähden paitsi yleisinhimilliset ja
-kansalliset näkökannat myös suoranaiset "liikeperiaatteet"? Luullaanko,
-että ihmiset edes pelkkinä tuotannontekijöinä ovat riippumattomat
-aineellisista olosuhteistaan ja kykenevät missä tilassa tahansa
-huippusuorituksiin? Ja miksi aina muuten koetetaan eliminoida pois
-kaikki tarpeeton energianhukka, mutta yhteiskunnallisissa kysymyksissä
-ei koeteta välttää käyttämästä keskinäisiin hankauksiin suunnattomia
-voimamääriä.
-
-Niin, tällaisia kysymyksiä saattaa tehdä useampiakin, mutta tuskin
-niihin koskaan saa vastaukseksi muuta kuin puolivaistomaisen ja
-ylimalkaisen "säilyttämis"-periaatteen. Edellisestä jo kuitenkin
-selvisi, että tällainen periaate muuten on outoa ihmisille. Mutta
-se on lisäksi myös "luonnonvastaistakin", se vie ristiriitaan
-kaikkialla muualla tavattavan liikkumis- ja kehittymisprinsiipin
-kanssa: Avaruudessa taivaankappaleet hehkuvista kaasusumuista monien
-väliasteiden kautta muuttuvat hyisiksi jääpalloiksi. Ja meidän omalla
-maapallollamme eläin- ja kasvisuvut syntyvät ja kuolevat, kansat
-kasvavat ja katoavat, rajat muuttuvat, vakiomuodot vaihtuvat. Ja kaiken
-tämän rinnalla, kaikesta tästä huolimatta täytyisi yhteiskunnallisten
-olojen ja niitten pohjana olevan omistusjärjestelmän säilyä
-muuttumattomana?
-
-Vai pelätäänkö ehkä liiallista "radikaalisuutta"? Siinä tapauksessa
-olisi syytä palauttaa mieliin historian hengettären kirpeä iva, joka
-jo tuhannesti on tehnyt tänään välttämättömäksi sen, mitä vielä
-eilen pidettiin kumouksellisuutena, ja saanut ihmiset jälkeenpäin
-pitämään kehityksen jarruna sitä, mitä aikoinaan katsottiin
-luonnostaan lankeavaksi välttämättömyydeksi. Toisin sanoen: Mitään
-liikaradikaalisuutta ei ole olemassakaan. On korkeintaan liian
-epäpätevästi suunniteltuja ja liian hutiloiden valmistettuja
-uudistuksia. Tällaisista epäkypsistä kokeiluista taas päästäisiin
-paraiten juuri omaksumalla yleiseksi katsantokannaksi ja myös
-noudatetuksi toimintaohjeeksi se, että yhteiskunnallisellakin alalla
-samoin kuin kaikilla muillakin on pelkän passiivisen säilyttämishalun
-sijaan saatava halu tietoisesti ja tieteellisen järjestelmällisesti
-kehittää olevia oloja kaikkien piirien yhä suurempia vaatimuksia
-tyydyttäviksi ja niille yhä moninaisempia kehitysmahdollisuuksia
-antaviksi.
-
-
-
-
-KALLE KANKAISEN KÄRSIMYKSET
-
-Kirjoittanut Niilo Wadenström.
-
-
-Kalle Kankainen, todellinen, rehti ja vääristelemätön vanhapoika
-vanhaa hyvää lajia, istui eräänä lauantai-iltana yhdistetyssä
-työ- ja makuuhuoneessansa, molemmat kädet levällään pöydällä, sormet
-yhteenpuristettuina. Hän luki hartaasti Chestertonin salapoliisikirjaa
-"Isä Brown" ja kertomusta "Väärä muoto" alkaen siitä kohdasta, johon
-hän eilen oli lopettanut ja piirtänyt "Koh-i-noor" HB-kynällä
-samanlaisen merkin kuin koulunopettaja laskun tai jonkun kirjoituksen
-loppuun.
-
-"Tuli pimeä ja ukkonen kävi ja jyrinän jälkeen kuului pimeydestä isä
-Brownin ääni: 'Tohtori', sanoi hän. 'Tämän paperin muoto on väärä'."
-
-Juuri kun Kalle Kankainen oli päässyt tähän asti lukemisessaan,
-koputettiin ovelle ja sisään astui pitkä, mustapukuinen, juhlallisen
-näköinen herrasmies hieman kumartaen.
-
-Hän laski korkean, kiiltävän silkkipyttynsä pöydälle ja riisui
-hansikkaansa Kankaisen tuijottaessa häntä äärimmäisen ällistyneenä.
-
-"Herra Kankainen?" sanoi omituinen vieras istuutuen ilman muuta
-tuolille vastapäätä huoneenhaltijaa.
-
-"Oikein; Kankainen."
-
-"Pankinjohtaja Ahjo."
-
-Kankainen selvisi nopeasti;
-
-"Yleensä", sanoi hän torjuvasti, "ovat kaikki vekselit, joissa on
-minun nimeni, ehdottomasti vääriä. Vekselin alle en ole kirjoittanut
-senjälkeen kuin tuo kiro..."
-
-Vieras kohotti kätensä.
-
-"Sellaisesta ei ole nyt kysymys. Oikeastaan tulin tänne kuullakseni
-teidän persoonallisen vastauksenne kysymykseen, jonka merkitys on
-erinomaisen tärkeä: Oletteko vanhapoika?"
-
-Kun Kalle Kankainen ei huomannut hänen ilmeessään mitään ivaa tai
-pilkkaa, vastasi hän, vaikkakin yhä enemmän ällistyneenä:
-
-"Luonnollisesti."
-
-"Ei mitään... tuota noin... salaisia suhteita?"
-
-"Herra pankinjohtaja!!"
-
-Vieras katseli häntä melkein vaanivasti. "Näyttää pikemmin joltakin
-Moriartyltä kuin pankinjohtajalta", ajatteli Kankainen, jonka mielessä
-salapoliisiromaanit kummittelivat. Sitten hän lausui:
-
-"Voisikohan olettaa, että herra pankinjohtaja on vaivautunut halpaan
-asuntooni vain kysyäkseen minulta edellämainittua asiaa?"
-
-Kalle Kankainen oli hyvin tyytyväinen lauseeseensa, joka hänen
-mielestään oli täynnä sattuvaa ja kuitenkin rajattoman hienoa ivaa.
-
-"Niin", sanoi järkähtämätön vieras. "Olisikohan teillä mitään sitä
-vastaan, että menisitte naimisiin tyttäreni kanssa?"
-
-Kalle Kankainen ryntäsi pystyyn niin kiivaasti, että tuoli lensi seinää
-vasten ja vavahutteli tauluja. Hänen naamansa oli tulipunainen kauhusta
-ja kiukusta. Sieraimet värisivät ja hän oli niin kiihoittunut, että
-sekä äänijänteet että kieli ensi aluksi kieltäytyivät toimimasta. Mutta
-sitä kovemmin hän huusi hermojensa herraksi päästyään:
-
-"Kuulkaahan, nyt tässä ollaan jo hävyttömyyksien rajalla. Luuletteko
-minun vuokranneen tämän huoneen ainoastaan vastaan ottaakseni narrien
-ja... ja... ja..." Kalle Kankaisen ääni katkesi kiukusta. "Olkaa hyvä
-ja poistukaa ovesta, josta tulittekin."
-
-"Teillä ei ole mitään syytä kiihtyä", huomautti tulokas vakavasti
-ja liikahtamatta tuoliltaan minnekään. "Myönnän kuitenkin puhuneeni
-jossakin määrin jyrkästi ja ehkä hämäräperäisesti. Mutta tämä johtuu
-siitä, etten tuntenut teidän kiihkeätä luonnettanne. Siis, kuten
-sanottu, vastatkaahan... miksi ette ole mennyt naimisiin?"
-
-Vieraan varma käytös hämmensi Kankaista. Häntä hieman vilutti,
-ties miksi. Hän koetti pakottautua puhumaan tiukasti, mutta se
-ei onnistunut. Omasta saamattomuudestaan ärtyneenä hän asetti
-kärsimättömästi liikkuen vaakasuoraan Millet'n "Angeluksen", joka
-tärähdyksen johdosta oli muuttanut asemaansa.
-
-Olkoon sitten vielä vähän aikaa, ajatteli Kankainen. Sopiihan sentään
-niin hyvin potkaista hänet pellolle koska hyvänsä. Ja keskusteluista
-eri ihmisten kanssa saa äly ihmeellistä selkeyttä. On se iso mies
-tuokin ja hän itse oli näinä viime aikoina ollut merkillisen väsynyt ja
-heikko.
-
-"Olipa sekin kysymys", sanoi hän. "Mitäs sanotte, jos vastaan teille
-tähän suuntaan: En ole mennyt naimisiin siksi, etten ole mennyt.
-Kuitenkaan en mitenkään vihaa enkä halveksi naisia, kuten useat
-tavallisen tason vanhatpojat, mutta perin ymmärtämättömiksi ja
-epäluotettaviksi minä naiset olen aina huomannut. Voipa heistä olla
-suorastaan vahinkoa. Ajatelkaahan, että erään tuttavani tiedemiehen
-vaimo oli käyttänyt miehensä kahden vuoden aikana kirjoittaman
-'Hyttysen suuosat'-nimisen arvokkaan tutkielman käsikirjoituksen
--- mitä raakaa ivaa -- uuninsytykkeeksi! Alvanhan se on kuin murhaa,
-tuo."
-
-Heti kun Kalle Kankainen oli tämän sanonut, valtasi hänet ankara
-katumus. Mitä lempoa hän meni tällaisia puhumaan. Miksi on ihminen niin
-heikko? Ei, hänen täytyi karkoittaa jo ajoissa merkillinen vieraansa.
-Samassa tämä lausui kylmästi naurahtaen:
-
-"Teillä on naisista melkoisen omituiset ja vanhanaikuiset mielipiteet.
-Se on", hän kopeloi taskuaan miettivän näköisenä, "sangen ikävää,
-sangen ikävää. Luulisinpä sentään, että teidän nyt täytyy mennä
-naimisiin."
-
-Kalle Kankainen suorastaan heikontui vihasta. Hän näki silmissään
-punaista. Mutta juuri kun hänen vimmansa oli hänelle selvittänyt, että
-ainoa keino, jolla enää jotakin tehoa oli, oli oikeanpuolimmaisella
-jalalla suoritettu, hyvin suunnattu potku tulokkaan takalistoon, veti
-pankinjohtaja taskustaan hirvittävän suuren, kiiltävän revolverin ja
-ojensi sen piipun kohti Kankaista, joka säikähtyneenä nojautui uunin
-kupeeseen.
-
-"Aavistin, ettette suostuisi hyvällä", sanoi vieras kiskaltaen toisesta
-taskustaan esiin käsiraudat. "On sentään hyvä kun on poliisipäällikön
-hyvä tuttava, vai mitä?"
-
-Kalle Kankaisen jyskivissä aivoissa vilistivät ajatukset kuin virmat
-hevoset haassa. Oliko hän todella hereillä? Oliko hän joutunut mitä
-huimimman seikkailun pyörteisiin? Oliko tuo mies varas tai murhaaja,
-joka oli tappanut poliisipäällikön ja varastanut hänen käsirautansa?
-Vai oliko hän hulluinhuoneesta karannut hourupäinen?
-
-"Te ette näy, kuten aikaisemminkin ehkä sanoin, seuraavan aikaanne",
-jutteli mies nojautuen tuolin selustaan ja silmäten puhutellavaansa
-ylöskohonneiden kulmakarvojen alta. "Ettekö siis todellakaan tiedä,
-että laki, joka koskee kaikkien 35-50 ikävuoden välillä olevien
-naimattomien henkilöitten avioliittoa -- tuo niin sanottu lex Kivinen
--- on eduskunnan eilisessä täysi-istunnossa vahvistettu? Tässä
-laissahan sanotaan: Koska kansamme syntyväisvysprosentti äkkiä ja
-tuhoisasti on alentunut siinä määrin, että se on vieläpä puolta
-pienempi kuin Ranskan, on tästä päivästä lukien jokaisen
-vanhaksipojaksi ja -piiaksi arvioidun henkilön kahden vuorokauden
-sisällä mentävä naimisiin. Sitten seuraa sangen huolellisia ja tarkkoja
-määritelmiä siitä, kuka näiden sääntöjen alainen on. Pakon käyttö
-uppiniskaisia kohtaan olkoon sallittu. Helpottaaksemme valtion
-työtaakkaa olemme me muutamat täkäläiset isänmaamme parasta ajattelevat
-kansalaiset tehneet rekisterin täällä olevista lain alaisista
-henkilöistä ja ottaneet kukin osallemme määrätyn miehen ja naisen.
-Toinen erikoislaki on tässä tapauksessa yksinkertaistuttanut
-vihkitoimituksen joka muuten täällä tilan ahtauden takia toimitetaan
-Sjöroosin niityllä."
-
-Hän hymyili rakastettavasti.
-
-Kalle Kankainen oli kasvavalla kauhulla kuunnellut vieraansa puhetta.
-Syntyväisyysprosentti Suomessa alentunut melkein tyhjään? Sellaisesta
-hän ei koskaan ollut tiennyt mitään. Ranskalaisia hän kyllä jo
-kouluajoillaan oli kuullut nimitettävän kuolevaksi kansaksi. Monta
-kertaa hän oli tuonut julki surkuttelunsa sellaisesta heikontumisesta
-ja verrannut sitä mielissään Suomen elinvoimaisuuteen.
-
-"Mutta vanhojapoikia on paljon ja jos kaikki asettuvat
-vastakynteeh...", sammalsi hän.
-
-"Kuten te." Vieras nauroi. "Nähkääs, heidän joukossaan on paljon, hyvin
-paljon sellaisia, jotka huolimatta näennäisestä naisten vihastaan
-ilomielin kiiruhtavat 'avioliiton rauhaisaan satamaan', kuten
-termi kuuluu. Ja mitä teihin muihin tulee, niin..." hän heilutti
-revolveriaan. "Mukava keksintö, vai mitä?"
-
-"Älkää kiduttako ja kiusatko minua", sanoi Kankainen. "Näen hyvin mikä
-te olette miehiänne. Säästääkseni vaivojanne ilmoitan, että kaikki
-rahani, mitä minulla täällä on, on tuossa pöytälaatikossa. Ottakaa ne
-ja menkää..."
-
-Tässä hän lausui muutamia ihanteelliseen kertomukseemme sopimattomia
-sanoja.
-
-"Vai niin!" huusi vieras. "Vai varkaaksi te minua luulette? Todella!
-Jos te ette... no niin, no niin. Mutta älkää luulkokaan, että
-valehtelen kun sanon: Tänään naitetaan tuhannet vanhatpojat ja
-vanhatpiiat ympäri maatamme. Tämä on totista totta, saattepa nähdä. Vai
-varas, minä!"
-
-Hän käveli hetken kiihoittuneena huoneessa. Sitten hän taas jatkoi:
-
-"Minulla on, kuten sanottu, tytär, ja koska te olette, mikäli
-luotettavalta taholta olen saanut tietää, varakas ja hyväluontoinen
-mies ilman mitään pahoja taipumuksia, olen isällisessä huolenpidossani
-tehnyt kaikkeni saattaakseni hänet ja teidät tässä joukkovihkimyksessä
-yhteen."
-
-Niin varmasti kuin Kalle Kankainen olikin vieraansa mielipuolisuudesta
-jo vakuutettu, ärsytti tämän kylmäkiskoinen puhetapa hänen
-mieltään samalla kuin häneen suunnattu revolverinpiippu sai hänet
-hermostuneeksi.
-
-"En ole mikään myytävä tavara", sanoi hän.
-
-"Tehän olette epäjohdonmukainen", vastasi vieras.
-
-"Ottakaa huomioon, sanon minä, että minkäänlainen vapaa valinta ei tule
-kysymykseenkään. Vihkiminen toimitetaan rivijärjestyksessä ilman
-muuta."
-
-Kalle Kankaisen ruumis alkoi äkkiä tutista. Kuuma hiki työntyi esiin
-joka huokosesta, valeli hänet aina nenänpäätä myöten ja kostutti paidan
-likomäräksi. Häntä alkoi yhtäkkiä hirveästi pelottaa, eikä hän enää
-uskaltanut vastata miehelle, sillä hän muisti jostakin kuulleensa,
-ettei hulluja saa vastustaa. Hänen alkuperäinen vaistonsa sai hänet
-perääntymään niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Mutta kun hän vain
-pääsee ulos, niin...
-
-"Mutta pääseeköhän täältä yleensä elävänä", hän kiersi ajatustensa
-raskasta ratasta. "Todellakin käsittelee hän revolveria
-varomattomasti... pieni painallus vain hänen pitkällä, keltaisella
-etusormellaan ja... missä olen minä silloin?"
-
-"Pankinjohtaja" nousi, otti käsiraudat ja lähestyi uhriaan, jonka aivot
-työskentelivät hiuksia pystyyn nostattavasti. Kankainen sulki silmänsä.
-Hänen ahdistajansa pani kuitenkin vain lukkoon käsiraudat hänen
-ranteittensa ympärille ja talutti hänet ovelle pitäen kiinni hänen
-käsivarrestaan.
-
-"Varoitan teitä vihkimäpaikalla toimeenpanemasta mitään meluisaa
-kohtausta, sillä silloin saatte lain mukaan joka rikkomuksesta maksaa
-erinomaisen suuret sakot", sanoi hän. "Ja tyttäreni tulette saamaan,
-luottakaa siihen."
-
-"Mielipuolen aivojen huippusaavutus", mutisi Kankainen.
-
-Heti kun hän huomasi olevansa kadulla, jonka kivien välissä rehoittavat
-matalat rikkaruohot, talonmiehen kiusa ja risti, näyttivät hänestä
-ihmeen kauniilta, lähti hän pinkomaan pakoon suurenmoista vauhtia, jota
-käsiraudat eivät paljon kyenneet estämään.
-
-"Auttakaa, auttakaa, mielipuoli... takanani!" huusi hän hurjasti.
-
-Mutta takana mylvi hänen vainoojansa epäinhimillisellä äänellä:
-
-"Ottakaa kiinni... _se on vanhapoika_!"
-
-Eräässä kadunkulmassa seisoi poliisi, hajasäärin, kantapäät 47 1/2
-senttimetrin päässä toisistaan, mikä on kaikkien pikkukaupungin
-ammattitaitoisten ja virkansa vakavasti ottavien järjestyksenvalvojien
-erityisesti kadunkulmissa käyttämä ja hyväksymä mitta. Kankaisesta
-näytti myöskin poliisin rumaksi ja säkkimäiseksi parjattu virkapuku
-hyvin komealta. Hän syöksyi läähättäen suoraan esivallan edustajan
-syliin.
-
-"Jumalan kiitos... älkää päästäkö tuota miestä tänne... se on
-pähkähullu... tahtoi pakoittaa minut naimisiin. Onhan teillä revolveri?
-Ottakaa pamppu vasempaanne lisäksi... se on vaarallinen mies ja
-varustettu aseilla kiireestä kantapäähän. Jumalan nimessä... revolveri
-esiin... olenhan turvassa tässä, mitä?"
-
-"Tietysti, täydessä turvassa", sanoi poliisi rauhoittavasti. "Kyllä
-poliisi aina turvallisuudesta huolen pitää."
-
-Hän tarttui Kankaisen kaulukseen. Pankinjohtaja läheni.
-
-"Pidin paraana itse pysäyttää tämän miehen paon... kuuluu olevan joku
-niistä vanhoistapojista, niin että herra pankinjohtaja on vain hyvä
-ja..." sanoi poliisi, kun Kankaisen vainooja saapui luokse.
-
-"Sepä hyvä", vastasi puhuteltu, "kiitos vain, konstaapeli!"
-
-Nyt selvisi sankarillemme välähdyksessä asian kaamea ja ankara totuus.
-Hän hoiperteli taaksepäin ja huusi äänellä, joka säpsähdytti kaikkia
-ohikulkijoita:
-
-"Olisiko se mahdollista! Ettekö te sitten olekaan hullu?"
-
-"Minäkö", sanoi pankinjohtaja. "Mikä ajatus! En suinkaan. Eikä tämä
-untakaan ole, vai mitä konstaapeli?"
-
-"Eipä luulis", vastasi tämä hymyillen houreita ja unennäköjä
-poistavalla tavalla.
-
-"Nyt Sjöroosin niitylle!"
-
-Ja he taluttivat Kankaisen pois. Loppunäytös meni peloittavalla
-nopeudella. Kankainen oli kokonaan murtunut. Hän ei jaksanut vastustaa,
-ei huutaa, ei itkeä, hän oli sielullisesti ja ruumiillisesti särkynyt
-ja masentunut, maahan lyöty, poikki tallattu, tuskan mykistämä,
-"pikemmin kuollut kuin elävä". Hän oli lyhyesti sanoen, kaikkea, mikä
-murheellista ja sydäntäsärkevää on. Hänen elämänsä draaman viimeinen
-näytös oli menossa järkyttävien tapahtumien ja onnettoman lopun
-merkeissä. Sillä hänen sydämensä ei kestäisi murtumatta, sen hän tunsi
-liiankin selvästi.
-
-Sumuisilla, hämärtyneillä silmillään hän erotti ihmisjoukon, kuuli
-äänten sorinaa, puhetta, vastauksia ja toistoja.
-
-"Nyt on teidän vuoronne", kähisi joku hänen korvaansa.
-
-"Missä olemme?" hän mutisi.
-
-"Sjöroosin niityllä, vihkimäpaikalla. Rohkeutta hetkinen!"
-
-Sitten kuului selvä, kirkas ääni:
-
-"Viivi Sofia Sievä Ahjo ja Kalle Mikko Kankainen!"
-
-Ja hän näki naisen, morsiamensa: hirveän ruman ja kammoittavan kuin
-painajaisunen utuhahmo. Silloin hän puhkesi vihlovaan huutoon.
-
-"Te olette hulluja kaikki... ja minä en mene naimisiin... ennemmin
-sitten kuolema ja... ja... ja..."
-
-Hän koetti huutaa tarmonsa takaa, mutta vain heikkoa kähinää enää
-kuului, aivan kuin joku olisi kuristanut häntä kurkusta.
-
-Kaikki pimeni hänen silmistään ja jostakin kaukaisuudesta,
-äärettömyydestä, kaikui kuin kirkonkellojen soittoa... se muuttui
-yhä kovemmaksi, terävämmäksi... nyt se oli kuin herätyskello... Kalle
-Kankainen läähätti, tempoili ja -- heräsi.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TULENKANTAJAT 1924***
-
-
-******* This file should be named 65745-0.txt or 65745-0.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/5/7/4/65745
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/65745-0.zip b/old/65745-0.zip
deleted file mode 100644
index 247c164..0000000
--- a/old/65745-0.zip
+++ /dev/null