diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/65734-0.txt | 9928 | ||||
| -rw-r--r-- | old/65734-0.zip | bin | 203863 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 9928 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..1b06490 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #65734 (https://www.gutenberg.org/ebooks/65734) diff --git a/old/65734-0.txt b/old/65734-0.txt deleted file mode 100644 index c524c0a..0000000 --- a/old/65734-0.txt +++ /dev/null @@ -1,9928 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Limberlostin vartija, by Gene -Stratton-Porter, Translated by Heikki Impivaara - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Limberlostin vartija - Luonnonromaani - - -Author: Gene Stratton-Porter - - - -Release Date: June 30, 2021 [eBook #65734] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LIMBERLOSTIN VARTIJA*** - - -E-text prepared by Tuula Temonen and Tapio Riikonen - - - -LIMBERLOSTIN VARTIJA - -Luonnonromaani - -Kirj. - -GENE STRATTON-PORTER - -Tekijän luvalla suomentanut - -Heikki Impivaara - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, -1920. - - - - -SISÄLLYS: - -1. Otetaan suuri vastuu ja Limberlostiin pestataan vartija. -2. Freckles näyttää luonnettaan ja tapaa ystäviä. -3. Putoaa sulka ja synty sielu. -4. Freckles katsoo urhoollisesti vaaraa silmiin, ja uusien - kokemuksien tie avautuu. -5. Keiju ruumiillistuu, ja mies palvoo. -6. Sattuu kahakka, ja naiset ampuvat. -7. Freckles saavuttaa kunniaa ja keksii tiellä jalanjäljen. -8. Freckles tapaa liikemiehen eikä siitä menetä mitään. -9. Limberlost ahdistaa rouva Duncania, ja Freckles ehättää apuun. -10. Freckles ahertaa kovasti ja salokeiju palkitsee. -11. Perhoset hurjastelevat, ja Limberlost toimittaa sanan lintunaiselle. -12. Musta Jaakko kahlehtii Frecklesin ja keiju Jaakon. -13. Keiju vapauttaa Frecklesin, ja Musta Jaakko kiroo. -14. Frecklesillä on sydänsuru, ja Musta Jaakko jää laskuista pois. -15. Freckles ja keiju yrittävät ottaa valokuvaa, ja pikku kana on - kuvattavana. -16. Keiju keksii kallisarvoisen puun ja aterioi työläisten kera. -17. Freckles panee rakkaudesta henkensä alttiiksi ja runneltuu. -18. Freckles hylkää rakkauden, kun ei tiedä syntyperäänsä kunnialliseksi, - ja keiju lähtee sitä tutkimaan. -19. Freckles saa esikoisoikeutensa, ja keiju menettää sydämensä. -20. Freckles palaa Limberlostiin, ja loordi O'More purjehtii - Irlantiin ilman häntä. - - - - - -1. luku. - -OTETAAN SUURI VASTUU JA LIMBERLOSTIIN PESTATAAN VARTIJA. - - -Freckles [englanninkielessä tavallinen lisänimitys kesakkoiselle. -Suom.] käveli pitkin telatietä, joka vie Limberlostin alapään poikki. -Ensi silmäykseltä häntä olisi kenties pitänyt irtolaisena, mutta hän -oli tosiaan työnhaussa. Kiihkeästi hän tahtoi asettua jonnekin ja saada -työtä melkein minkälaista tahansa, joka voisi toimittaa hänelle ruokaa -ja vaatteita. - -Jo kauan, ennenkuin hän sai näkyviinsä Suurten Putousten -Puutavarayhtiön työmaan, hän saattoi kuulla miesten hilpeitä ääniä -ja hevosten hirnumista ja samaten haistaa kiehuvan ruuan ärsyttävää -tuoksua. Apeana hän tunsi, kuinka koditon ja vailla ystäviä hän oli. -Pysähtymättä tuumimaan hän kääntyi vastaraivatulle tielle ja seurasi -sitä työpaikalle asti, missä miehet olivat laittautumassa iltaselle ja -makuulle. - -Näky oli erinomaisen miellyttävä. Alempana oli tiheä räme tummana -taustana, jonka yläpuolella kohousi jättimäisiä puita. Miehet -huutelivat leikkisästi toisilleen, valjaista riisuessaan väsyneitä -hevosia, jotka jyväännöksensä saatuaan lopen tyytyväisinä heittäytyivät -lepoasentoihinsa ja purra rouskuttivat ruokaansa. Duncan, jäntevä -skotlantilainen ajomiesten päällikkö, pyyhkieli hellästi kahden -kookkaan raudikon kylkiä melooninlehdillä ja vihelteli hiljaa: "Missäs -on mun kultani siis?" ja sirkka lehtien alla hänen jalkainsa juuressa -säesti häntä. Risuvalkea sihisi ja rätisi iloisesti. Kierteisinä -kaartelivat tulenliekit isojen mustien kattilain ympärillä, ja kun -kokki kohotti kansia, pistääkseen sinne koetinhaarukkansa, lemahti -sieltä makeita tuoksuja. - -Freckles astui hänen luoksensa. - -"Haluan puhua johtajan kanssa", sanoi hän. - -Kokki katsahti häneen ja vastasi välinpitämättömästi: "Hän ei voi -käyttää teitä." - -Frecklesin kasvot sävähtivät punaisiksi, mutta hän virkkoi -rauhallisesti: "Jos tahdotte olla ystävällinen ja näyttää hänet -minulle, niin saammehan antaa hänen itsensä päättää." - -Hämmästyneenä kohauttaen hartioitaan kokki ohjasi askeleensa -karkeatekoisen pöydän luo, jonka ääressä istui vankka, leveäharteinen -mies kumartuneena tilikirjojen kimpussa. - -"Herra McLean, tässä on taaskin mies, joka tahtoo kai päästä joukkoon", -sanoi hän. - -"Hyvä", kuului reipas vastaus. "En koskaan ole ollut hyvän miehen -tarpeessa kipeämmin kuin juuri nyt." - -Päällikkö käänsi lehteä ja aloitti huolellisesti uuden rivin. - -"Ei kannata vaivautua tämän pojan takia", neuvoi kokki. "Hän on -toiskätinen." - -Frecklesin kasvoilla paloi puna tummempana. Hänen huulensa ohenivat -pelkäksi viivaksi. Hän suoristi itseään, astui askeleen eteenpäin ja -ojensi oikeata käsivarttaan, jonka hiha heilui tyhjänä ranteen kohdalla. - -"Hyvä on, Sears", kuului johtajan ääni terävänä. "Minä kyllä puhuttelen -tätä miekkosta, kun olen päässyt kirjoittamasta." - -Hän kiintyi jälleen työhönsä kokin kiirehtiessä tuliensa ääreen. -Freckles seisoi hetkisen samassa jännittyneessä asennossa, johon oli -asettunut kohdatakseen päällikön katseen; sitten hänen käsivartensa -painui, ja kasvot valahtivat kelmeiksi. Johtaja ei ollut edes kääntänyt -päätänsä. Hän oli puheessaan käyttänyt leikillistä vähennysmuotoa. Kun -johtaja nimitti häntä "miekkoseksi", niin Frecklesin nälkäinen sydän -avautui hänelle. - -Poika vetäisi hytisten henkeä. Sitten hän sieppasi päästään vanhan -hattunsa ja huolellisesti karisti siitä tomut pois. Vasemmalla -kädellään hän tarttui oikeaan hihaan, pyyhki hikisiä kasvojaan ja -koetti sormillaan oikoa hiuksiaan. Hän taittoi viereltään rautayrtin ja -käytti sen punaisia kukkia koputtaakseen tomua hartioilta ja lahkeista. -Toinen saattoi kirjoitustyössäänkin epämääräisesti seurata näitä -siistimispuuhia takanaan ja merkitsi ne miehen hyväksi. - -McLean oli skotlantilainen. Hänen tapansa oli työskennellä verkalleen -ja järjestelmällisesti. Hänen työmaillaan eivät miehet olleet -koskaan nähneet hänen kiirehtivän tai menettävän malttiansa. Kuri -oli vääjäämätön, mutta isäntä oli aina ystävällinen. Hänen tapansa -olivat yksinkertaiset. Hän vietti samaa leirielämää kuin työläisetkin. -Ainoa näkyvä varallisuuden merkki oli iso jäätä ja tulta kimalteleva -timantti, joka välkehti ja paloi hänen sormessaan, ja se siro, -puhdasrotuinen tamma, jolla hän ratsasti työpaikkojen väliä ja -liikeasioissa muualla tienoossa. - -Ei yksikään McLeanin työläisistä voinut todenperään sanoa, että häntä -koskaan olisi rasitettu liialla työnteolla tai maksettu hänelle liika -vähän. Isäntä ei ollut milloinkaan vaatinut nöyryyttä miehiltään, mutta -niin mahtava oli hänen persoonansa, ettei kukaan heistä ollut koskaan -yrittänyt ruveta tuttavalliseksi. He tiesivät kaikki, että hän oli -gentlemanni kiireestä kantapäähän ja että suuressa puutavarakaupungissa -hänellä oli monta miljoonaa hallussaan. - -Hän oli sen McLeanin ainoa poika, joka oli lähettänyt maailmalle -kauneimmat alukset, mitä Skotlannissa milloinkaan on rakennettu. Isän -hartain toivo oli, että hänen poikansa jatkaisi samaa tointa hänen -kuolemansa jälkeen. Hän oli lähettänyt pojan opiskelemaan Oxfordin -ja Edinburghin yliopistoihin ja sallinut hänen moniaita vuosia -matkustella, ennenkuin hänen tarvitsisi ryhtyä liiketoimintaan. - -Sitten hänet määrättiin etelä-Kanadaan ja Michiganiin ostamaan pitkiä, -suoria mastopuita ja sieltä Indianaan hankkimaan tammihirsiä. Nuori -mies painui näihin mahtaviin metsiin, joista muutamat osat olivat -pysyneet koskemattomina ajan aamun hämäristä asti. Kirkas, raikas, -väkevä ilma oli huumaava. Syvä hiljaisuus, joka muistutti suuren -tyhjän temppelin äänettömyyttä, lumosi hänet. Hän joutui vähitellen -tuntemaan, että arat metsän elävät, jotka puikahtivat hänen polkunsa -poikki tai kyselevinä tirkistelivät lehtevistä lymypaikoistaan, olivat -kuin hänen veljiään. Hän havaitsi, tavallaan hartautta tuntien, -lähestyvänsä noita majesteettisia puita, jotka olivat siinä seisoneet -ikäkausia päivänpaahteessa, tuulessa ja tuiskussa. Vaikeaksipa pian -kävi niiden kaataminen. Tehtävänsä suoritettuaan ja palattuaan kotiin -hän hämmästyksekseen huomasi hukanneensa sydämensä noihin metsiin ja -rämeisiin, jotka kutsuivat häntä, kutsuivat ainiaaksi. - -Perittyään isänsä omaisuuden hän heti muutti sen rahaksi ja perusti -äitinsä kanssa uuden komean kodin Suurten Putousten likitienoolle. -Sitten hän kolmen yhtiömiehen kera perusti puutavarayhtiön. Hänen -työnään oli hirsien ostaminen, kaadattaminen ja kuljettaminen sahoihin. -Marshall johti sahaamista ja vedätti hirret tehtaisiin. Barthol teki -puutavarasta kauniita ja hyödyllisiä huonekaluja, joita Uptegrove -levitti ympäri maailmaa suuresta varastostaan. Niistä tuhansista, jotka -näkivät kasvojensa heijastuvan näiden huonekalujen kiilloitetuista -pinnoista ja niitä mielikseen käyttivät, vain harvat joutuivat -ajattelemaan valtavia metsiä ja poluttomia rämeitä ja sitä miestä, -suurta sielultaan niinkuin kooltaankin, joka raivasi tiensä niiden -halki ja kokeneella silmällä valitsi ylväitä puita huonekaluiksi -sivistyneihin koteihin. - -Kun McLean kirjoitustyönsä päätettyään kääntyi, näki hän edessään -nuoren miehen, vasta alle kahdenkymmenen, kookkaan, lujarakenteisen, -solakan, hyvin kesakkoisen ja punatukkaisen, tavalliset -irlantilaiskasvot, mutta vakavissa harmaissa silmissä, jotka kiinteästi -kohtasivat hänen tutkivain sinisilmäinsä katsetta, kuvastui horjumaton -vilpittömyys ja ilmeinen kaipuu. Hän oli puettu mitä karkeimpiin -maalaisvaatteisiin ja näytti olevan uupumuksesta vallan menehtyä. - -"Te etsitte työtä?" kysyi McLean. - -"Kyllä", vastasi Freckles. - -"Minä todellakin pahoittelen", sanoi isäntä, ja äänessä soi vilpitön -myötätunto, "mutta minä tarvitsenkin tällä hetkellä miestä -- -voimakasta, isoa miestä, jolla on peloton sydän ja sitkeä ruumis. -Toivoin teidän täyttävän mitan, mutta näytätte olevan liika nuori ja -tuskin kyllin vahvakaan." - -Hattu kädessä Freckles seisoi silmät naulittuina McLeaniin. - -"Ja mitä oikein ajattelitte semmoisen miehen työksi panna?" kysyi hän. - -Isäntä kykeni tuskin hillitsemään säpsähdystä. Jolloinkin ennen -köyhyyttä ja onnettomuuden kolauksia oli tuolla miehellä ollut joku -esi-isä, joka osasi sivistynyttä englanninkieltä, vaikka murtaenkin. -Poika puhui pehmeällä, säveällä, puhtaalla irlantilaisen äänellä. -Hänen puhettaan ei juuri olisi voinut sanoa murteeksi, mutta siinä oli -lauseen sorvaamisessa omituisuutta ja siellä täällä jokin väärä äänne, -ja se oli melkein vastustamatonta McLeanille ja ennusti teonsanojen -rääkkäämistä, johon hän oli perin tottunut ja joka hyvin läheltä koski -häntä itseäänkin. Hän oli muukalainen synnyltään, ja vaikka hän oli -jo monta vuotta ollut Amerikassa, saattoi hän tunteiden kuohuessa -perinnäiseen tapaansa rikkoa muotoja ja lauserakennetta vastaan. - -"Se ei ole mitään lapsenleikkiä", vastasi McLean. "Minä olen suuren -puutavarayhtiön ulkotöiden johtaja. Vastikään olemme ostaneet tuhat -hehtaaria metsää Limberlostista. Monet näistä puista ovat hyvin -kallisarvoisia. Me emme voi lähteä nykyiseltä työpaikaltamme, joka -on kuusi peninkulmaa [Engl. peninkulma, noin 1,600 metriä. Suom.] -etelämpänä, vielä melkeinpä vuoteen; siksi olemme tämän alueen -ympärille raivanneet polun ja pystyttäneet lujan piikkilanka-aidan. -Ennenkuin palaamme työhömme, täytyy minun jättää tämä omaisuus -luotettavan, rohkean ja vahvan miehen käsiin, joka tahtoo vartioida -sitä päivällä joka hetki ja nukkuessaankin pitää toisen silmänsä -valveilla. Minun täytyy vaatia, että hän ainakin kahdesti joka päivä -käy tuon polun päästä päähän, ollakseen varma, että raja-aitamme on -eheä, ja että kukaan muu ei ole tunkeutunut tänne." - -Freckles oli kumartunut eteenpäin, ahmien joka sanan niin kiihkeänä, -että houkutteli johtajan selvittelemään seikkoja, joita ei ikänään -ollut aikonut ottaa puheeksi. - -"Mutta mikäs siinä, ettei se olisi maailman parasta työtä minulle?" -virkkoi hän pyytävästi. "Minä en sairasta koskaan. Minä jaksaisin -vaeltaa sen polun pari kolme kertaa joka päivä ja koko ajan pitää -visusti silmällä." - -"Mutta olettehan tuskin muuta kuin nuorukainen, ja tästä tulee aimo -urakka karaistulle miehellekin", vastasi McLean. - -"Nähkääs, ensinnäkin te pelkäisitte. Rajalinjaa laittaessamme me -tapoimme kuusi kalkkarokäärmettä, jotka olivat melkein teidän mittaisia -ja niin paksuja kuin käsivartenne. Hengenvaarallista on rämpiä rämettä -saartavassa saraheinässä, ellei jaloissa ole paksua nahkaa yli polvien. - -"Teidän pitäisi myös osata uida, jos vesi noustessaan uurtaa pois sen -tilapäisen sillan, jonka olemme rakentaneet siihen, missä Käärmeoja -kääntyy rämeeseen. Syksyllä ja talvella ilmat vaihtelevat äkisti ja -jyrkästi ja minä vaadin tarkkaa vahdinpitoa joka päivä. Te olisitte -aina yksin, enkä minä mene takuuseen siitä, mitä Limberlostissa saattaa -piillä. Metsä on saanut olla täällä sellaisenaan aikain alusta asti ja -se on täynnä kaikenmoisia haamuja ja ääniä. Enkä minä ota sanoakseni, -mistä ne kaikki tulevat; mutta päättäen muutamasta näkemästäni -hiiviskelevästä varjosta ja selkää karmivasta huudosta, joita olen -kuullut, minä itsekin olisin mieluummin kohtaamatta niiden omistajia -enkä minä ole heikko ja arka. - -"Pahinta kaikesta on, että joka mies, joka tunkeutuu rämeelle -merkkaamaan ja varastamaan puita, on hurjapäinen olento. Muuan -apulaisistani, John Carter, oli minun pakko ajaa tiehensä monesta -painavasta syystä. Hän tuli tänne, meni yksin nevalle, valitsi ja -merkkasi joukon arvokkaita puita ja yritti sitten myydä niitä eräälle -toiselle yhtiölle, joka kilpaili kanssamme, kun me hankimme tämän -metsän. Hän on vannonut ottavansa nämä puut, vaikkapa hänen sitten -täytyisi ne saadakseen kuolla taikka tehdä murha; ja hän onkin -sellainen mies, ettei vahvinkaan kernaasti häntä kohtaisi." - -"Mutta jos hän tulisi varastamaan puita, niin totta kai hän toisi -mukanaan ison joukon juhtia ja miehiä, niin ettei tarvitsisi muuta kuin -pitää silmät auki ja lähteä hakemaan teitä?" tuumi poika. - -"Niinpä kyllä", vastasi McLean. - -"No, miksikä en minä voisi pitää vahtia yhtä visusti ja juosta yhtä -nopeasti kuin joku vanhempi ja vahvempi mies?" kysäisi Freckles. - -"Ka miksei, lempo soi!" huudahti McLean. "Enpä tiedä, onko miehen -koko puoleksikaan niin tärkeä kuin hänen uskaliaisuutensa ja -luotettavuutensa -- jos oikein asiaa ajattelen. Istukaahan tuohon -pölkylle ja tuumitaan hieman. Mikä teidän nimenne on?" - -Freckles puisti päätään, kun häntä kehoitettiin istumaan, ja käsivarret -ristissä hän seisoi suorana kuin puut ympärillään. Hän kävi hieman -kalpeammaksi, mutta silmät eivät rävähtäneetkään. - -"Freckles", sanoi hän. - -"Käy laatuun kotioloissa", naurahti McLean, "mutta tuskinpa voin pistää -semmoista nimitystä yhtiön kirjoihin. Sanokaahan oikea nimenne?" - -"Minulla ei ole mitään nimeä", vastasi poika. "En ymmärrä", virkkoi -McLean. - -"Sitä minäkin arvelin äänestänne ja kasvoistanne, ettette ymmärtänyt", -sanoi Freckles verkalleen. "Olen sitä miettinyt enemmän aikaa kuin -mitään muuta elämässäni enkä ymmärrä. Mitäs se on mielestänne, että -joku ottaa vastasyntyneen lapsen ja kurittaa sitä niin, että se on ihan -sinelmille piesty, hakkaa siltä toisen käden poikki ja sitten purevan -kylmänä yönä nakkaa köyhäinkodin portaille muukalaisten hoitoon? Niin -on joku tehnyt minulle." - -McLean tuijotti kummissaan. Hänellä ei ollut mitään vastausta valmiina, -ja vasta tuokion kuluttua hän matalalla äänellä virkahti: "Ja sitten ---?" - -"Kotiin minut otettiin ja siellä olin lain määräämään ikään asti ja -jonkun vuoden ylikin. Useimmat meistä olivat irlantilaisten lapsia. -Aina he saattoivat löytää koteja toisille lapsille, mutta ei kukaan -tahtonut ottaa minua käsivarteni takia." - -"Olivatko ne hyviä teille?" McLean katui kysymystä heti sen tehtyään. - -"Enpä tiedä", vastasi Freckles. Vastaus kajahti niin toivottomalta -hänen omiinkin korviinsa, että hän kiiruhti selittelemään lisäämällä: -"Nähkääs, asia on näin. Hyvyyttä nuo ihmiset ovat palkatut antamaan -oikein urakalla, mutta sehän kuuluu yhtä hyvällä oikeudella muutamalle -sadalle muulle, niin ettei sitä kellekään pojalle riitä niin erikoisen -paljon." - -"Jatkakaa", sanoi McLean päännyökkäyksellä ilmaisten ymmärtäneensä. - -"Sen kertomisella ei maksa vaivaa kuluttaa teidän aikaanne", vastasi -Freckles. "Koti oli Chikagossa, ja siellä minä olen ollut koko ikäni -paitsi viimeiset kolme kuukautta. Kun olin liian vanha saamaan samaa -kohtelua kuin pikku lapset, antoivat he minun käydä lähintä kansakoulua -niin kauan kuin laki salli, mutta minä en koskaan ollut kuin muut -lapset, ja sen tiesivät kaikki. Minun täytyi olla siellä kuin vankina -ja ahertaa töitä varhain ja myöhään ruuan ja vaatteiden maksuksi. -Minä olen aina kovin halunnut oppia jotakin, mutta sittenkin olin -mielissäni, kun se oli ohi. - -"Harva se päivä, niin kauan kuin muistan, minut kutsuttiin konttoriin. -Siinä sitten syynättiin ja evättiin koti ja rakkaus käteni ja ruman -ulkomuotoni takia, enkä ole eläissäni tuntenut muuta kotia. Minä en -näyttänyt kuuluvan minnekään. - -"Sitten saatiin köyhäinkotiin uusi johtaja. Hän ei ollut ensinkään -toisten kaltainen ja hän vannoi ensi töikseen kitkevänsä minut pois. -Hän keksi sen konstin, että lähetti minut maalle erään miehen luo, -joka hänen tietääksensä tarvitsi apupoikaa. Mutta samalla hän ei -muistanutkaan kertoa tuolle miehelle, että minä olen käsipuoli, ja -uusi isäntä suomi minut pahanpäiväiseksi heti kun sai kuulla, että -juuri minut oli hänelle lähetetty. Keskipäivästä iltaan olivat hän -ja hänen suunnilleen minun ikäiseni poika saaneet minut kutakuinkin -samaan tilaan kuin missä minut ensin tavattiin, niin että makasin yön -valveilla ja karkasin tieheni. Olisinpa mielinyt suoria tilini tuon -pojan kanssa ennen lähtöäni, mutta en tohtinut, kun pelkäsin herättää -ukkoa, ja tiesinhän minä, etten piisaisi molemmille, mutta ehkä tapaan -hänet yksin vielä joskus ennen kuolemaani." - -McLean pureskeli viiksiänsä salatakseen hymyn huulillaan ja mieltyi -poikaan tuon tunnustuksen takia yhä enemmän. - -"Eipä minun tarvinnut edes varastaa vaatteita päästäkseni lähtemästä -lastenkodin puvussa", jatkoi Freckles, "sillä he olivat jo ottaneet -siistit, puhtaat vaatekappaleeni pojalle ja pistäneet minut hänen -ryysyihinsä, ja se teki melkein yhtä kipeää kuin selkäsauna, sillä -lastenkodissa oli meitä toki aina pidetty siistissä ja hajuttomissa -vaatteissa. Minä ryntäsin suoraan tähän valtioon, ennenkuin sain -selville, ettei mies olisi voinut pidättää minua, vaikka olisi -tahtonutkin. Kun sitten luulin olevani hyvässä turvassa häneltä, -rupesin hakemaan työtä, mutta kaikkihan tekevät juuri samoin kuin -tekin, sir. Isoja, vahvoja, virheettömiä miehiä tahdotaan -- muista ei -huolita." - -"Minä olen tuuminut tätä asiaa", vastasi McLean. "Enkä tahdo varmasti -väittää, ettei teidän ikäisenne ja kaltaisenne mies voisi suorittaa -tätä työtä varsin hyvin, jos hän vain ei ole pelkuri ja jos hän olisi -luonteeltaan luotettava ja ahkera." - -Freckles astui askeleen eteenpäin. - -"Jos te voitte antaa minulle toimen, jossa voin hankkia ruuan ja -vaatteet ja nukkumasijan", sanoi hän, "ja jos voin saada isännän, jonka -hyväksi voin työskennellä kuin muutkin miehet, ja semmoisen paikan, -jossa tunnen saavani olla, niin minä teen täsmälleen mitä määräätte -tekemään tai sitä yrittäessäni kuolen". - -Hän sanoi sen niin levollisesti ja vakuuttavasti että McLean uskoi -häntä, vaikka sydämessään tiesi, että ventovieraan ottaminen -palvelukseen olisi huono kauppa miehelle, joka hänen laillansa oli -vastuussa suurista asioista. - -"Hyvä on", vastasi isäntä. "Minä merkitsen teidät palkkaluetteloihini. -Haukataanpa tässä illallista, ja sitten toimitan teille puhtaat -vaatteet, kahluusaappaat, piikkiaidan korjaus vehkeet ja revolverin. -Ensi työksi huomenaamulla aion itse kulkea kanssanne kierroksen -vahtipolulla ja täydellisesti selittää, mitä vaadin tehtäväksi. -En teiltä pyydä muuta kuin että te heti tulette luokseni toiselle -työmaalle rehellisenä miehenä ilmoittamaan, jos huomaatte työnne liian -raskaaksi. Sitä en kummaksuisi. Ei sellaista työtä monikaan mies -suorittaisi säntilleen. Minkä siis kirjoitan nimeksenne?" - -Freckles ei hellittänyt jäykkää katsettaan McLeanista, ja tämä näki sen -äkillisen tuskan värähdyksen, joka vilahti orvon ilmeikkäillä kasvoilla. - -"Minulla ei ole mitään nimeä", vastasi hän jäykästi, "paitsi ehkä -jokin sellainen, joka minulle annettiin, kun minut pantiin lastenkodin -kirjoihin, ja sehän oli yhtä mitätöntä kuin jos olisi annettu nimi -kissalle Olen kylliksi usein nähnyt, kuinka he ristivät noita pieniä -orporaukkoja, ja tunnen siis sen asian. Minulle annettu nimi kuuluu -minulle yhtä vähän kuin teille. Minä en tiedä, mikä se oli, enkä -saakaan sitä koskaan tietää, mutta nyt mielelläni otan minkä nimen vain -tahdotte minulle antaa. Ettekö tahtoisi olla niin ystävällinen, että -määräätte minulle nimen, herra McLean?" - -Isäntä käännähti äkisti ja alkoi pinota kirjojansa. Hän ajatteli -luultavasti samaa, mitä jokainen muu kunnon mies olisi ajatellut näissä -olosuhteissa. Silmät vielä maahan luotuina ja ääni oudon käheänä hän -vastasi: - -"Minäpä sanon mitä tehdään, poikaseni. Isäni oli minun miesihanteeni ja -minä rakastin häntä enemmän kuin ketään olen koskaan rakastanut. Hän -jätti tämän maailman viisi vuotta sitten, mutta minä uskon vahvasti, -että hän olisi ollut ylpeä, jos olisi saanut antaa nimensä teille. -Jos minä annan teille lähimmän omaiseni ja rakkaimman miehen nimen -- -kelpaako se?" - -Frecklesin jäykkä asento höltyi äkkiä. Hänen päänsä painui, ja suuret -kyyneleet tippuivat likaiselle karttuunipuserolle. Äänettömyys ei -hämmästyttänyt McLeania, sillä hän käsitti kyllä, ettei puhuminen -käynyt ylen helposti juuri nyt. - -"Hyvä!" sanoi hän. "Kirjoitan sen siis luetteloon -- James Ross McLean." - -"Kiitän teitä tuhannesti", sanoi Freckles. "Nythän minä jo melkein -tunnen kuuluvani johonkin." - -"Niin kuuluttekin", vastasi McLean. "Kunnes joku täydellisen oikeuden -nojalla tulee vaatimaan teitä, olette minun. Tulkaa nyt kylpemään, -saamaan vähän illallista ja sitten makuulle." - -Kun Freckles seurasi häntä työmaan valoon ja hälinään, lauloi hänen -sydämensä ja sielunsa ilosta. - - - - -2. luku. - -FRECKLES NÄYTTÄÄ LUONNETTAAN JA TAPAA YSTÄVIÄ. - - -Seuraavana aamuna Freckles oli puhtaissa, eheissä vaatteissa, kylläinen -ja levättyään pirteä. Sitten McLean hankki hänelle tarpeelliset -varusteet ja huolellisesti ohjasi häntä aseen käytössä. Isäntä -kävi hänen kanssaan kierroksen vahtipaikalla ja toimitti hänet -täysihoitoon ajurinsa Duncanin luo, jonka hän oli tuonut kerallansa -Skotlannista. Tämä asui rämeen ja telatien välillä. Kun työväki siirtyi -eteläkämpälle, jätettiin Freckles vartioimaan kokonaista omaisuutta -Limberlostissa. Mutta eipä hän tiennyt, että hän itsekin oli nuo ensi -viikot valvonnan alaisena. - -Joka ainoa tunti oli suoranaista piinaa pojalle. Suppea elämä -suurkaupungin lastenkodissa oli äärimmäisenä vastakohtana siihen, -millaista oli Limberlostissa. Joka hetki hän pelkäsi henkensä -puolesta. Kuumuus oli paahtava. Raskaat, pitkävartiset saappaat -hieroivat hänen jalkojaan, niin että ne tulivat verille. Hän oli -kipeä ja kankea pitkästä vaelluksesta ja oleskelusta ulkoilmassa. Tuo -seitsenpenikulmainen vartiotie tuotti sieluntuskaa joka hetki. Iltaisin -hän Duncanin johdolla harjoitteli, kunnes sai varmuutta revolverinsa -käytössä. Hän katkaisi itselleen vankan pähkinäpuisen sauvan, jonka -päässä oli nyrkinkokoinen pahka, ja sitä hän ei koskaan hellittänyt -kädestään. Mutta mitä hän ajatteli noina ensi päivinä, sitä hän ei -itsekään voinut selvästi muistaa perästäpäin. - -Hänen sydämensä hyytyi joka kerta, kun hän näki kauniin saraheinän -alkavan aaltomaisesti liikehtiä tuulenhenkeä vastaan, kuten McLean oli -sanonut sen tekevän. Hän juoksi pyyhälsi puoli peninkulmaa ensi kerran -kuullessaan ruovonpäristäjän äänen, ja hänen hiuksensa nousivat pystyyn -aina kun harmaa haikara kirkaisi. Kerran hän näki kapean varjontapaisen -olennon tulevan perässään ja laukaisi revolverinsa. Mutta samassapa hän -säikähti entistä pahemmin, peläten että se olisi voinut olla Duncanin -paimenkoira. - -Ensimmäisenä iltapäivänä, jolloin hän huomasi piikkilankoja olevan -poikki ja hänen täytyi painua polvia myöten mustaan suomutaan -sitoakseen päät yhteen, hänen tuli niin paha olla pelosta ja -hermostuksesta, että tuskin saattoi pakottaa vapisevan kätensä -työhön. Joka askelella hän tunsi menettävänsä tukevan jalansijan ja -solahtavansa johonkin limaiseen hornaan. Sanattoman toivottomana hän -saapasti eteenpäin, tarrautuen aidanpylväisiin ja puihin, kunnes oli -lopulta saanut langat solmituksi ja huomannut kaikki taas eheiksi. -Siihen oli mennyt aimo aika. Yö oli tulossa. Limberlost liikahti -hiljalleen, ravisti sitten itseään, murahti ja heräsi hänen ympärillään. - -Jokaisesta ontosta puusta tuntui iso pöllö rääkyvän, ja pieni pöllö -kirkuvan jokaisesta oksan kolosta. Jättimäisten härkäsammakkojen -kurnutus ei ollut kyllin huumaavaa vaimentaakseen yökehrääjäin -valitusta, joka tuntui tulevan joka pensaasta. Yöhaukat lehahtivat -hänen ohitsensa väräjäviä huutojansa päästellen, ja yököt viistivät -häntä kasvoihin. Pyydystelevä villikissa menetti saaliinsa ja rääkäisi -raivostuneena. Eksynyt kettu haukkui lakkaamatta puolisoansa huudellen. - -Hiukset nousivat Frecklesin niskassa kuin harja, ja polvet tutisivat -hänen allansa. Hän ei voinut nähdä, kierivätkö pelätyt käärmeet -polulla, tahi tässä helvetillisessä melussa kuulla sitä kalinaa, jota -McLean oli kehoittanut häntä tarkkaamaan. Hän seisoi liikkumattomana, -pelosta jäykistyneenä. Hengitys pihisi hänen hampaittensa lomitse. Hiki -juoksi pitkin kasvoja ja ruumista pieninä puroina. - -Jokin iso musta ja raskas tuli ryskyen rämeen halki ihan hänen -likelleen, ja säikähdyksestä hurjasti parkaisten hän lähti juoksemaan --- kuinka pitkälle, sitä hän ei tiennyt; mutta vihdoin hän kykeni vähän -hillitsemään itseään ja palasi samaa tietä. Hän puri hampaat yhteen -ja hiki kuivui hänen iholleen. Saapuessaan sille paikalle, mistä oli -lähtenyt pakoon, hän kääntyi ympäri ja alkoi määräaskelin kävellä -linjaa pitkin. Hetken kuluttua hän älysi vain kävelevänsä, niin että -täytyi jälleen kääntyä noita kauhuja kohti. Kun hän sitten läheni -telatietä, putoili sauva joka askelella tunnustelemaan piikkilankaa. - -Kaikkialla tuntui häntä ympäröivän joukko ääniä, jotka saivat veren -hyytymään hänen suonissaan, ja kammottavat haamut lähestyivät yhä -likemmäs. Pelko oli niin vallannut hänet, ettei hän tohtinut katsoa -taaksensa; ja juuri kun hän tunsi pian kaatuvansa kuoliaana maahan, -ennenkuin ennättäisi aukeamalle, kuului Duncanin huuto: "Freckles, -Freckles!" Värisevä nyyhkytys nousi pojan kuivaan kurkkuun. Mutta -Duncanille hän vain sanoi viivästyneensä sen takia, että oli huomannut -jonkin langan katkenneen. - -Seuraavana aamuna hän läksi ajoissa liikkeelle. Päivän toisensa jälkeen -hän jyskyttävin sydämin painui kyykkyyn, pompahti syrjään, pyyhälsi -juoksuun milloin voi ja yltyi tappeluun, milloin oli joutunut hätään. -Jos hän jolloinkin lie aikonut antautua armoille, niin ei siitä kukaan -tietänyt, sillä hän iskeytyi työhönsä ilman hätääntymisen merkkiäkään. -Duncan, joka oli määrätty valvomaan Frecklesin puuhia ensi viikkoina, -toimitti isännälle eteläkämpälle kaikki nämä sanomat, mikäli niitä -osasi arvailla, mutta eipä isolla skottilaisella ollut aavistustakaan -siitä, mitä tavatonta kidutusta poika sai kokea, ja terävä-älyisempänä -McLeankin osui vain hiukkasen lähemmä totuutta. - -Kun Freckles moniaan viikon kuluttua huomasi, että henki oli säilynyt -ja että hänellä nyt oli koti ja että ensimmäiset rahat, mitä hän oli -koskaan ansainnut, olivat turvassa hänen taskussaan, alkoi hän käydä -ylpeäksi. Hän kulki vielä kiertäin kaartain, väistyi syrjään ja riensi -juoksujalkaa, jottei taaskin myöhästyisi, mutta hänessä oli aste -asteelta kehkeytymässä se pelottomuus, joka kasvaa miehessä, kun hän -joka hetki saa tottua vaaroihin. - -Sydän oli hänellä lakata sykkimästä, kun ensimmäinen kalkkarokäärme -asettui poikkiteloin linjapolulle, mutta hän rohkaisi itsensä ja -iski sitä nuijallaan. Muserrettuaan sen pään hän voitti iiriläisen -synnynnäisen vastenmielisyytensä käärmeitä kohtaan niin pitkälle, että -leikkasi irti sen kalkkaron, näyttääkseen sitä Duncanille. Tämän voiton -ohella oli myös hänen pahin pelkonsa käärmeitä kohtaan mennyt. - -Sitten hän alkoi älytä, että kun rämeessä oli niin viljalti riistaa, -eivät petoeläimet tulisi polulle häntä hätyyttämään, ja olihan hänellä -revolveri puolustukseksi, jos tulisivatkin. Hän oppi pian nauramaan -isoille lepattaville linnuille, jotka pitivät hirveätä metakkaa. -Vaaniessaan eräänä päivänä puun takana hän näki kurjen puolisonsa -kanssa juhlallisesti esittävän joitakuita tahteja myöhästyneestä -häätanssista. Käsittäen, että se oli ilmaisevinaan hellyyttä, -miltä tahansa se näyttikin, oli yksinäisen pojan nälkäinen sydän -myötätuntoinen niitä kohtaan. - -Ennen ensimmäisen kuukauden loppua hän oli kohtalaisen tyytyväinen -toimeensa, ja seuraavana kuukautena hän jo melkein piti siitä. Saa -olla varma siitä, että luonto tekee omat ihmetyönsä kenen sydämessä -hyvänsä, jota jokapäiväinen työskentely pitää sen ilmiöitten, äänien ja -äänettömyyden parissa. - -Kun päivä toisensa jälkeen ainoa asia, joka vilkastutti hänen -täydellistä yksinäisyyttään, oli rämeen lintujen ja eläinten seura, -niin oli luonnollisin seikka maailmassa, että Freckles kohdisti niihin -ystävyytensä. Aluksi hän vaistomaisesti suojeli heikkoja ja avuttomia -ja hämmästyi nähdessään, kuinka nopeasti ne tottuivat häneen ja kuinka -vähän välittivät hänen läsnäolostaan huomattuansa, ettei hän ollut -metsästäjä ja että nuijaa, jota hän kantoi, käytettiin useammin niiden -kuin hänen omaksi hyväkseen. Hän voi tuskin uskoa silmiään. - -Tästä hänen pyrkimyksestään lintuja ja eläimiä suojelemaan oli -vain lyhyt askel omistusoikeuden tuntemiseen, ja sen mukana heräsi -myöskin hyväilyn ja huolehtimisen tarve. Kun syksyn tullen hautominen -oli päättynyt ja sisämaan linnut parvittain kerääntyivät rämeelle -herkuttelemaan sen siemenillä ja marjoilla, tyytyi Freckles tarkkaamaan -niitä ja mietiskelemään niiden oloja. Paitsi puolta tusinaa kaikkein -tavallisimpia ne kaikki olivat hänelle outoja. Alituisesti hän sai -yllätyksekseen havaita, kuinka niiden puuhailu oli peräti ihmisten -tapaista. - -Kun mustat hallat alkoivat riipiä Limberlostia leikellen sanajalkoja, -tempoen viiniköynnöksiä puista, niittäen laaksosta mehevän vihannuuden -ja pyöritellen lehtiä maahan, piti hän mieli ahdistuneena silmällä -ystäväinsä lähteviä parvia. Hän alkoi käsittää olevansa jäämässä yksin. -Hän koetti olla erikoisen ystävällinen, toivoen saavansa joitakuita -taivutetuiksi viipymään. Silloin hänelle juolahti mieleen, että pitäisi -toimittaa ruokaa linnuille, sillähän näki, että ne sen puutteessa -olivat muuttohommissa. Mutta eipä hän voinut niitä pysähdyttää. Päivä -toisensa jälkeen kerääntyi parvia, jotka matkasivat tiehensä. Siihen -aikaan, kun ensi lumi valkaisi hänen vahtipolkuansa Limberlostissa, -olivat jäljellä ainoastaan pienet mustanvalkeat lumisirkut, tikat, -keltasirkut, jotkut vanhukset tulipunaisista kardinaaleista, -sininärhit, varikset ja viiriäiset. - -Silloin Freckles aloitti taikatemppunsa. Hän raivasi pienen aukeaman -ja pani siellä kahdesti päivässä toimeen lintujen kemut. Joulukuun -keskivaiheilla olivat talven tuimat tuulet purreet enimmät siemenet -ruohoista ja pensaista. Lumi tuiskusi peittäen rämeen, ja ruokaa oli -hyvin niukasti ja vaikeasti saatavissa. Linnut malttoivat tuskin -odottaa kunnes Freckles oli kääntänyt selkänsä, ennenkun jo hyökkäsivät -hänen varastojensa kimppuun. Muutaman viikon päästä ne jo lensivät -aukeamalle häntä vastaan. Tammikuun purevassa säässä ne tulivat joka -aamu puolitiehen hänen asunnolleen ja lepattelivat hänen ympärillään -kuin kyyhkyset koko matkan ruokapaikalle asti. Ennen helmikuuta ne -olivat niin tottuneet häneen ja niin lopen nälkäisiä, että istuutuivat -hänen päänsä päälle ja olkapäilleen, ja julkeat närhit tuppautuivat -rosvoamaan hänen taskujaan. - -Vehnän ja leivänmurusten lisäksi Freckles jakeli niille kaikenlaisia -jätteitä, mitä tuvasta löysi. Hän vei holhokeilleen omenan-, nauriin- -ja perunankuoria, toisinaan kaalinlehden tai porkkanoita ja sitoi -pensaisiin luita, joissa oli vielä vähän rasvaa ja rustoa. Kun hän -eräänä aamuna saapui ruokapaikalle tavallista varemmin, tapasi -hän loistavan kardinaalin ja kaniinin vieretysten toverillisesti -nakertelemassa kaalinlehteä, ja samalla hänen mieleensä juolahti särkeä -pähkinöitä siitä varastosta, jonka oli koonnut Duncanin lapsille, -saadakseen jos mahdollista, liittää oravatkin perheeseensä. Pian hän -saikin ne tulemaan punaisina, harmaina ja mustina, ja hänen mielensä -kävi apeaksi, kun hän ei tuntenut niiden eri nimiä ja tapoja. - -Niin kului talvi. Joka viikko ratsasti McLean Limberlostiin, ei -kuitenkaan koskaan samana viikonpäivänä tai samalla tunnilla. Aina hän -tapasi Frecklesin toimessaan, uskollisena ja rehellisenä, olipa sää -kuinka ankara tahansa. - -Palkastaan poika sai ensimmäiset rahat, mitä milloinkaan oli omistanut, -ja kun isäntä selitti hänelle, että hän voisi jättää ne huoletta -pankkiin ja siitä saada paperipalasen, joka vastasi summaa, niin hän -jokaisena maksupäivänä vei oikopäätä rahansa talletettaviksi ja pidätti -itselleen tuskin sen verran kuin tarvitsi ruokaan ja vaatetukseen. Hän -ei tiennyt, mitä tekisi rahoillaan, mutta se tieto, että ne olivat -siellä, herätti hänessä vapauden ja voiman tuntoa -- ne olivat hänen -ja hän saattoi ne ottaa milloin hyväksi näki. McLeania jäljitellen -hän osti pienen muistikirjan, johon huolellisesti merkitsi jokaisen -ansaitsemansa dollarin ja jokaisen menettämänsä sentin. Kun hänen -menonsa olivat vähäiset ja isäntä maksoi runsaasti, kasvoi hänen pikku -aarteensa ihmeteltävässä määrässä. - -Se talvi tarjosi Frecklesille ensimmäiset todellisen onnen hetket -hänen elämässään. Hän oli vapaa. Hän teki miehen työtä uskollisesti, -rankkasateessa, lumituiskussa ja myrskysäässä. Hän kasvatti itselleen -hämmästyttävät ruumiinvoimat, elätti itseään ja säästi rahaa. Työkunnan -joka mies ja ylipäänsä kaikki muutkin tiesivät, että hän oli mahtavan -McLeanin suojeluksessa, ja sepä tasoitti Frecklesin uraa moneenkin -suuntaan. - -Duncanin vaimo osoitti hänelle sitä persoonallista ystävällisyyttä, -jota hänen janoava sydämensä kaipasi. Aina oli lämmin juoma valmiina, -kun poika kylmällä säällä tuli kotiin vahtipoluiltaan. Hän kutoi -paksun lapasen pojan vasempaan käteen ja keksi keinon, kuinka sopi -neuloa ja vanulla sisustaa oikea hiha, niin että se suojeli toista -silvottua käsivartta kylmää vastaan. Hän paikkasi hänen vaatteitaan, -joita piikkilanka usein repi rikki, ja säästi ruuantähteitä hänen -linnuilleen, ei siksi, että hän tiesi tai piittasi niistä mitään, vaan -kun hän itsekin oli kyllin lähellä rämettä, tajutakseen sen täydellisen -yksinäisyyden. Kun Duncan nauroi tuota hommaa, vastasi vaimo: "Herra -nähköön, ukkoseni, jollei Frecklesillä olisi noita lintuja ja elukoita, -niin hän olisi aina yksin. Muttei koskaan ole tarkoitettu, että ihminen -olisi niin yksin. Vallanhan hän menisi kaistapäiseksi, jollei saisi -edes niistä huolehtia ja puhella niiden kanssa." - -"Kuinka monta vastausta luuletkaan hänen saavan puheisiinsa, -eukkoseni?" nauroi Duncan. - -"Hän saa semmoisen vastauksen, joka pitää silmän kirkkaana ja panee -jalan uskollisesti vaeltamaan sitä epätasaista polkua, jolle hän on -joutunut", vastasi vaimo totisena. - -Duncan meni matkoihinsa ja näytti hyvin miettiväiseltä. Seuraavana -aamuna hän antoi Frecklesille tähkän sitä viljaa, jota paraikaa kuori -kanoilleen, ja käski hänen viedä sen villeille kesyttömille kanoilleen -Limberlostiin. Freckles nauroi ihastuneena. - -"Kanoilleni!" sanoi hän. "Kas, kun en ole ennen tullut sitä -ajatelleeksi. Minun kanojanihan ne tietenkin ovat. Ne ovat sellaisia -pieniä kaunisvärisiä kukkoja ja kanoja. Mutta 'kesyttömiä' ne eivät -ole. Mitä sanoisittekaan, jos 'kesyttömät kanani' ovat melkoista -kesympiä kuin teidän täällä pihassa?" - -"Vaiti, poika!" tokaisi Duncan. - -"Pankaapa kananne istumaan päänne päälle tai syömään käsistänne ja -lakkareistanne", härnäsi Freckles. - -"Mokomia kaskuja voit kertoa pikku lapsille!" sanoi Duncan. "Ne ovat -kylläkin kärkkäitä uskomaan mitä tahansa. Et voi keksiä niin mahdotonta -juttua, etteivät he vaatisi vieläkin mahdottomampaa." - -"Tulkaa itse katsomaan!" vastasi Freckles. - -"Olkoon menneeksi!" sanoi Duncan. "Jos sinä saat yhdenkään linnun -istumaan pääsi päälle tai syömään kädestäsi, niin ota pois vapaasti -jyvähinkalostani ja vehnäpurnustani pitkin talvea." - -Freckles hypähti koholle ja hihkui ihastuksesta. - -"Voi, Duncan! Te olette liian antelias!" huudahti hän. "Milloin -tulette?" - -"Ensi pyhänä", sanoi Duncan. "Ja uskonhan minä, että Limberlostin -linnut ovat kesyjä kuin kanat, jahka sen näen, mutta en ennen." - -Tästä alkaen Freckles nimitti lintujaan kanoiksensa ja Duncanit samoin. -Ja seuraavana sunnuntaina Duncan vaimoineen ja lapsineen vaelsi hänen -seurassaan rämeelle. He näkivät niin ihmeellisen näyn, että se antaa -heille puheenaihetta koko heidän loppuiäkseen ja tekee heidät kaikkien -lintujen uskollisiksi ystäviksi. - -Frecklesin linnut odottivat häntä aukeaman reunassa. Ne halkoivat -hyistä ilmaa hänen päänsä ympärillä punaisin, sinisin ja mustin -kaartein ja kierroksin. Ne karkoittivat toisiaan pois hänen luotaan ja -liihoittelivat itse niin läheltä, että siivet viistivät häntä. - -Ruokintapaikalla Freckles laski maahan vanhan sankonsa täynnä jätteitä -ja varvuista tekaistulla luudalla lakaisi lumen pieneltä tasaiselta -tanterelta. Heti kun hän oli kääntänyt selkänsä, lehahtivat linnut -ruuan kimppuun ja sieppasivat palasia kantaakseen ne lähimpiin -pensaisiin. Jotkut rohkeimmista, iso varis ja närhipari, asettuivat -sangon reunalle ja ahmivat kaikessa rauhassa, mutta kardinaali, joka -empi, uskaltaako vaiko ei, toraili ja ärhenteli istuen oksalla sen -yläpuolella. - -Sitten Freckles kaatoi sangosta varastonsa. Heti tuntui maa muuttuneen -kuin miksikin Montezuman levitetyksi viitaksi, paitsi että kaikki nämä -kirkasväriset höyhenet olivat elävien lintujen selässä. Niiden syödä -noppiessa Duncan tarttui vaimonsa käsivarteen ja silmäili kummissaan; -sillä pensaista ja kuivasta ruohosta tuli joukoittain viiriäisiä -somasti piipittäen ja haastellen omituisella kurkkuäänellään, ikäänkuin -toisiansa kehoitellen. Ja ennenkuin kukaan mitään älysi, istui iso -harmaa kaniini keskellä kestejä tyytyväisesti nakertaen kaalinlehteä. - -"No katsos pahusta!" kuului vaimo kiihkeästi kuiskaavan. - -"Sssss", varoitti Duncan. - -Lopuksi Freckles otti lakin päästään. Ensin hän ahtoi siihen -kourallisittain vehnää taskuistaan. Siemenensyöjät lentelivät -laumoittain hänen ympärillään kuin kesy kyyhkysparvi. Ne istahtivat -hänen käsivarsilleen ja lakilleen, ja nälän yllyttäminä ja unohtaen -varovaisuutensa komea kardinaalikoiras ja yhtä kirjava närhi -kiistelivät siitä, kumpi pääsisi istumaan hänen päänsä päälle. - -"Enkös vain ole hävinnyt!" mutisi Duncan unohtaen, että oli komentanut -vaimonsa vaikenemaan. "Täytyy taipua. Täytyy uskoa kun näkee. Mutta -tämä täytyikin nähdä, ennenkuin voi uskoa. Meidän pitää antaa -isännänkin nähdä mokoma, sillä ei sellaista hevinkään kahdesti tarjota -elämässä. Kaikki on lumen peitossa, ja nuo itikat melkein nälkään -nääntyneet, mutta ne luottavat Frecklesiin niin täydellisesti, että -ovat kesympiä kuin meidän kanamme. Katsokaa tarkkaan, lapset!" kuiskasi -hän. "Ette saa mokomata milloinkaan nähdä, kuinka kauan Luoja salliikin -teidän elää. Katsokaa, kuinka koreina niiden värit loistavat jäästä ja -lumesta ja kuinka kauniisti ne hyppivät! Ja kuinka ketteriä ne ovat! -Niin, kyllä nyt hävisin kerrankin!" - -Freckles tyhjensi lakkinsa, käänsi taskunsa nurin ja sirotti maahan -loputkin siemenet. Sitten hän huiskahutti ihmetteleville ystävilleen -hyvästit ja lähti vahtipolulleen. - -Kun Duncan ja Freckles viikkoa myöhemmin nousivat murkinaltaan, oli -talven tuimin aamu. Lämmin lakki päässä ja lapanen kädessä astuessaan -keittiön nurkkaan ottamaan tähdesankoaan Freckles tapasi sen päällä -ison vadin täynnä höyryävää vastakeitettyä vehnää. Loistavin kasvoin -hän kääntyi emäntään päin. - -"Oletteko pannut tämän lämpimän ruuan minun kanoilleni vai omillenne?" - -"Sinun kanoillesi se on, Freckles. Pelkäsin, etteivät ne tässä -kylmässä ilmassa munisi oikein hyvin saamatta silloin tällöin vähän -lämmintä suuhunsa." - -Duncan nauroi astuessaan toiseen huoneeseen piippuansa hakemaan; mutta -Freckles katseli emäntää, ja hänen vilpittömät, kesakkoiset, kapeat -kasvonsa kuvastivat selvästi sitä äidinrakkauden kaipuuta, jota hän oli -pitkin elämäänsä tuntenut. - -"Voi kuinka soisin, että te olisitte minun äitini!" huudahti hän. - -Vaimo yritti jäljitellä miehensä naurua. - -"Herra siunatkoon poikaa!" sanoi hän. "Etkö sinä ole kyllin viisas -tietääksesi, että minä olen äitisi, vaikkei kukaan vaimoihminen sitä -suoraan sanoisi? Jollei noin iso mies sitä muutoin tiedä, niin opi se -nyt äläkä milloinkaan unohda. Jos nainen on naimisissa yhden miehen -kanssa tulee hänestä kaikkien miesten vaimo, kun hän kerran on saanut -kokea, mitä on vaimona oleminen. Ja kun kerran vaimon sydämen alla on -poikalapsi aloittanut elämänmatkansa, on hän kaikkien miesten äiti, -sillä äitien sydämet ovat koko maailmassa samat. Herra varjelkoon -sinua, poikanen, olenhan minä toki sinun äitisi!" - -Hän kietoi paksun huivin, jonka oli pojalle kutonut, tiukemmin hänen -rintansa ympäri ja veti lakin syvemmäs korville, mutta kiskaisten sen -pois ja pistäen kainaloonsa Freckles tarttui vaimon karkeaan punaiseen -käteen ja painoi siihen pitkän suudelman. Sitten hän riensi tiehensä -salatakseen onnelliset, kiusalliset kyyneleet, jotka pulppusivat -suoraan hänen paisuvasta sydämestään. - -Hillittömästi nyyhkyttäen syöksähti vaimo viereiseen huoneeseen ja -heittäytyi miehensä syliin. - -"Voi sitä poika parkaa!" päivitteli hän. "Voi sitä äiditöntä poika -poloista! Hän ihan murtaa sydämeni!" - -Duncanin käsivarsi kiertyi tiukasti vaimon ympäri. Isolla ruskealla -kädellä hän lemmekkäästi silitteli karheita punertavia hiuksia. - -"Sinä olet hyvä vaimo, Sarah!" sanoi mies. "Oikein hyvä vaimo sinä -olet. Sinähän puhut toisinaan kuin Jumalan pyhät profeetat. Jos minä -olisin nyt ollut sinun sijassasi, niin olisinhan minäkin tuntenut -tuota samaa ja myöskin tiennyt mitä piti sanoa. Mutta, lempo soikoon, -minä olisin änkännyt ja tankannut enkä saanut suustani mitään, joka -olisi kelvannut. Mutta sinä, Sarah! Näitkös, eukko, hänen silmiään? -Kun hän läksi, näytti kuin kirkas pyhyyden valo kulkeneen hänen -ylitsensä ja asettuneen hänen päällensä. Sinusta erotessaan poika oli -niin onnellinen, ettei osannut enää puhua. Ja kuinka minä nyt olenkaan -ylpeä sinusta, Sarah! Enpä vainenkaan vaihtaisi sinua ja osuuttani -Limberlostissa minkään kuninkaan kanssa maailmassa." - -Hän hellitti otteensa ja laskien raskaan käden vaimon kummallekin -olalle katseli tätä suoraan silmiin. - -"Sinä olet priima tavaraa, sinä, Sarah! Juuri priima tavaraa!" sanoi -hän. - -Sarah Duncan seisoi yksin keskellä kaksihuoneista hirsimökkiään, -nosteli luisevia, kynsimäisiä käsiään, jotka punoittivat alituisesta -kuuman veden pitelemisestä ja olivat kylmästä karheat ja sierottumia -täynnä ja jotka ainainen taistelu suomudan kanssa oli koristanut -mustilla viivoilla ja palohaavat kovettaneet, ja tuijotti niihin -kummastellen. - -"Koreat kädet todellakin!" jupisi hän. "Mutta noita on vastikään mies -suudellut. Vieläpä sellainen mies! Parempi kuin Jumala milloinkaan on -parastaankin yrittäen luonut. Duncan ei tahdo vaihtaa kuninkaankaan -kanssa! No, en minäkään tahtoisi vaihtaa kuningattaren kanssa, jolla on -palatsi ja samettihameet ja pähkinänkokoiset timantit ja sata vierasta -päivässä päällepäätteeksi. Näitä käsiä on kunnioitettu niin suuresti, -etten totta maar tiedä, voinko enää pistää niitä astiaveteen. Mutta -se suudelma ei voi pesussakaan lähteä pois. Ei mikään voi ottaa sitä -minulta, se pysyy minulla kuolemaani saakka. Herrainen aika, olenpa -minä koppava! Suudella näitä vanhoja kynsiä! No, jopa nyt jotakin!" - - - - -3. luku. - -PUTOAA SULKA JA SYNTYY SIELU. - - -Niin vietti Freckles tuiman talven. Hän oli hyvin onnellinen. Hän oli -niin kauan kaivannut vapautta, rakkautta ja arvonantoa! Hän oli ollut -sanomattoman yksinäinen kunnalliskodissa eikä suuren erämaan tahi -metsän täydellinen yksinäisyys ole niin vaikea käsittää kuin sellainen -autiudentunne, että alinomaa on ympärillä ihmisiä, jotka eivät -hitustakaan välitä siitä, onko toinen elossa vai kuollut. - -Koko talven Freckles kohdisti kaiken tarmonsa siihen, että rajalinjat -pysyivät kunnossa ja hänen "kanansa" pelastuivat kylmän ja nälän -kynsistä. Kun ensimmäinen kevään hengähdys kantautui Limberlostiin -ja lumi väistyi sen tieltä; kun osmankäämi teki kukkia, kun viheriä -vivahdus ilmestyi puihin, pensaisiin ja maahan; kun kaislat alkoivat -kohottaa päätänsä ja vasta valveutuneen vuodenajan sykintä vahvistui -luonnon sydämessä, silloin liikahti jotakin uutta pojankin rinnassa. - -Luonto vaatii aina osansa. Nyt se laski mahtavan kätensä Frecklesin -sielulle, ja pojan koko olento vavahti, vaikkei hänellä ollut -etäisintäkään aavistusta siitä, mikä häntä vaivasi. Duncan yhtyi -vaimonsa olettamukseen, että se oli kevätkuumeen oire, mutta Freckles -tiesi, ettei niin ollut laita. Hän ei ollut milloinkaan jaksanut niin -hyvin. Kirkkaana, lämpimänä ja vahvana tykki veri hänen suonissaan. -Hänen oli aina nälkä eikä raskainkaan päivätyö väsyttänyt. Pitkät -kuukaudet hän oli, kertaakaan keskeyttämättä, taivaltanut tuon -seitsenpenikulmaisen polun kahdesti joka päivä kaikilla mahdollisilla -ilmoilla. Raskaalla nuijallaan hän lujasti kopahutteli piikkilankoja, -ja eri lohkojen väliä kulkiessaan hän oli, ensiksi leikillä, sitten -pitääkseen vertaan liikkeessä, ruvennut rummuttamaan ja saavuttanut -siinä kokeneen rumpalin taitavuuden. Hänen työskentelynsä tarjosi -harjoitusta jokaiselle hänen ruumiinsa lihakselle joka hetki päivästä, -ja iltaisin häntä odotti kylpy, terveellinen ruoka ja virkistävä uni -huoneessa, jota ei koskaan lämmitetty. Hän oli lihonnut ja päivettynyt -ja osoitti suurempaa jäntevyyttä ja kestävyyttä kuin koskaan olisi -voinut aavistaa. - -Eikä Limberlost nyt enää itseensä kätkenyt viime vuoden kauhuja. -Hän oli ollut siellä rämeen autiona aikana, jolloin se paljaaksi ja -avuttomaksi raastettuna värisi kuin pelon vallassa sekin. Hän oli -retkeillyt sen sisäosiin, kunnes tunsi jokaisen polun ja tien, joka -oli sinne milloinkaan tehty. Hän oli mitannut sen syvimpäin hetteiden -syvyyden ja päässyt selville siitä, miksi puut kasvoivat niin -suurenmoisesti. Hän oli huomannut, että räme- ja alankomaat olivat vain -vähäisiä verrattuina peninkulmain laajoihin vankkoihin metsäalueihin, -jotka kesä verhosi rehevillä pensaikoilla. - -Ne äänet, jotka ensimmältä olivat herättäneet hyytävää pelkoa hänen -sielussaan, ne olivat, kuten hän nyt tiesi, talven lähetessä kaikonneet -siivin tai äänettömin askelin. Kun linnut palasivat parvi toisensa -jälkeen ja hän havaitsi entisten kaikujen heräävän jälleen, tunsi -hän kummakseen niitä ikävöineensä ja tervehtivänsä niiden paluuta -ilomielin. Kaikki pelko oli unohtunut. Sen sijaan hänet oli vallannut -palava halu tulla tietämään, mitä ne olivat, oppia tuntemaan, missä -ne olivat olleet ja rupeaisivatko ne hänen ystävikseen niinkuin -talvilinnut olivat tehneet, ja jos niin kävisi, olisivatko ne myös yhtä -epävakaisia. Sillä kun mahla alkoi vuotaa, madot mataa ja hyönteiset -lentää, olivat enimmät "kanat" karanneet häneltä, pujahtaneet suolle ja -herkuttelivat sen loppumattoman runsailla varastoilla, niin etteivät -paljoakaan piitanneet hänen antimistaan. Näin oli poika jäänyt yksin, -kun linnuilla oli soitimen ja pesänrakentamisen kiireelliset päivät. - -Hänen mieltänsä kaiveli lintujen kiittämättömyys, mutta pian hän sai -lohdutusta vastatulleitten tarkkaamisesta ja ystävyyden hieromisesta -niiden kanssa. Hän olisi varmaankin ollut ylpeä ja ylen mielissään, jos -olisi tiennyt, että monikin sisäsuon entinen asukas nyt laati pesänsä -rajapolun varsille ainoastaan hänen seuransa ja suojeluksensa takia. - -Limberlostin vuotuinen herääminen on valtava uudestisyntyminen. -Freckles seisoi syrjässä ja tarkkasi hartautta tuntien, kuinka -räme asteittain sai uuden pukunsa ja uudet asujamet. Vaaroissa ja -yksinäisyydessä käyneenä teräväsilmäiseksi ja virkuksi hän pani -merkille kehityksen joka vaiheen, ensimmäisestä sammakon äännähdyksestä -ja umpun puhkeamisesta siihen saakka, kun puut olivat täydessä lehdessä -ja viimeinen muuttolintu palannut. - -Se tieto, että hän oli ypöyksin ja peräti vailla merkitystä, rasitti -häntä alinomaa. Hän pohti ja mietti, kunnes oli melkein kuumeessa eikä -sittenkään älynnyt syytä. Kiihkeä levottomuus ja kaipaus, jota hän -tuskin jaksoi kestää, oli tyystin ottanut hänet valtoihinsa. - -Oli kesäkuu, oli taivaalla, samoin Limberlostissa, ja kaikkien -vastaheränneen luonnon ihanuuksien nimessä olisi pitänyt olla kesäkuu -jokaisen ihmisen sydämessäkin. Mutta Freckles näytti tuikealta ja -synkältä palatessaan vahtipolultaan, ja nuo tempoilevat iskut -- pom, -pom -- jotka koettelivat notkahtelevaa piikkilankaa ja sähköttivät -hänen tulostaan rämeellä oleskeleville turkis- ja sulkapukuisille -ystäville, julistivat tänä aamuna uutista hänen tyytymättömyydestään -peninkulman päähän hänen edellään. - -Frecklesin erikoinen suosikki, sorea keltatakkinen, mustahihainen -tiklivarpu, koiras, oli rohkeimpana kaikista istunut monena päivänä -piikkilangalla, ja Freckles, jonka tuon pikku veijarin näppäryys ja -koreus oli kokonaan kahlehtinut, ei lainkaan aavistanut, että häntä -vedettiin nenästä. Sillä tiklivarpunen hypiskeli, keikkui ja liehui -siinä nimenomaisessa tarkoituksessa, että kerrassaan kiinnittäisi -hänen huomionsa, joten hän ei tulisi vilkaisseeksi ylös ja äkänneeksi -pientä ohdakkeenhaivenista ja villasta tehtyä kehtoa, joka oli -pelottavan lähellä hänen päätänsä. Hautomisen alkuaikoina tuo pieni -vilkas perheenisä oli sankarillisesti tarrautunut aitaan, vaikka olikin -pelosta melkein herpaantunut. Mutta kun päivä kului toisensa jälkeen ja -sen vihellyksiin vastailtiin vain leikkisällä jäljittelyllä, panemalla -kourallinen murusia aidanpylvään virkaa tekevän akaasian nokkaan ja -ystävällisesti puhelemalla, kasvoi sen luottamus. Viime aikoina se -oli Frecklesin ohikulkiessa laulanut ja pyrähdellyt, ja tämä, joka ei -aavistanut, että niin lähellä hänen yläpuolellansa oli pesä ja siinä -levottomasti tähystelevä pieni naaras, luuli vain olevansa tavattoman -taitava houkuttelemaan lintuja puoleensa. Tänä aamuna tiklivarpunen -tuskin saattoi uskoa korviaan ja piteli kiinni piikkilangasta, kunnes -tavallista äkäisempi isku pani sen pyörimään ilmassa jalka koholla, -samalla kun se äännähti "pst" äärettömän säikähtyneessä sävyssä. - -Langoissa soi tarina, jota linnut eivät osanneet tulkita, ja Freckles -oli aivan yhtä tietämätön hämmingin syistä kuin ne. - -Omituinen liike pienen saksanpähkinäpuun alla veti hänen huomiotaan -puoleensa. Hän pysähtyi tutkimaan asiaa. Se oli tavattoman -suuri Luna-kotilo, ja perhonen oli juuri puhkaisemassa yläpäätä -ponnistautuessaan valoon ja vapauteen. Freckles jäi seisomaan ja -katsomaan. - -"Tuossapa jokin yrittää ulos!" mutisi hän. "Voisinkohan minä siinä -auttaa? Arvaanpa, että on parasta olla yrittämättä. Ellen olisi -sattunut tälle kohtaa, ei tässä olisi ollut ketään auttamassa, ja ehkä -minä vain tekisin vahinkoa. Se on... se on... kas vain! Sehän on juuri -syntymässä!" - -Freckles tuijotti ällistyneenä. Perhonen suoriutui aukosta esille -ja pahasti vaappuen ja heilahdellen kapusi puunrunkoa ylös. Sitten -perhonen ryömi oksan ympäri ja painautui kiinni sen alapuoleen. Sillä -oli iso paksu ruumis, melkein yhtä kookas kuin hänen peukalonsa ja -niin lumivalkea, ettei Freckles eläissään ollut mokomaa nähnyt. Hieno -lavendelinvärinen nauha oli vedetty sen otsan poikki ja jalat olivat -samaa väriä; päässä oli tuntosarvet kuten pienoiset oljenkarvaiset -sulkaset, ja olkapäiltä riippuivat poimuiset kosteat siivet. Siinä -jäykkänä ihmetellessään hän näki niiden laajenevan, painuvan alas, -saavan väriä ja pienten soikeain merkkien alkavan näyttäytyä. - -Minuutit kuluivat. Freckles katseli hellittämättä, värähtämättä. -Tietämättänsä hän vapisi kiihkosta ja levottomuudesta. Nähdessään mitä -oli tapahtumassa hän äänettömässä ihmetyksessä kuiskasi: "Se aikoo -lentää!" Aamuaurinko lankesi perhoselle ja kuivasi perhosen sametin, -ja leppoisa ilma tuuletti sen untuvia. Nopeasti kasvavat läpinäkyvät -siivet alkoivat kehittyä erinomaisen hienon vihertäviksi; edessä -kulkivat lavendelinkarvaiset juomut, seassa silmänmuotoisia kuvioita, -joita reunustivat punaiset, ruskeat ja mustat viivat ja pitkät, kiherät -rönsyntapaiset. - -Freckles kuiskaili itsekseen peläten häiritsevänsä perhosta. Se ryhtyi -järjestelmälliseen harjoitukseen kohotellen ja laskien hienoja siipiään -niitä kuivatakseen ja saadakseen verenkierron aikaan. Freckles tajusi, -että se pian kykenisi levittämään ne ja lentämään pois. Hänen kaihoinen -sielunsa lennätti ilmoille ensimmäisen värähtävän parahduksensa. - -"Minä en tiedä mitä se on! Voi, tahtoisinpa tietää! Kuinka minä -tahtoisinkaan tietää! Sen täytyy olla jotakin suurenmoista! Perhonen se -ei voi olla! Se on liian iso! Voi, kunpa olisi joku selittämässä, mitä -se on!" - -Hän kapusi akaasiapylväälle ja tukien itseänsä piikkilankaan pisti -sormensa oksaa pitkin etenevän perhosen tielle. Empimättä se kiipesi -sormelle, ja hän laskeutui takaisin polulle tarkastellen perhosta -läheltä. Sitten hän piti sitä varjossa ja käänteli sitä ihastellen sen -kuvioita ja kauniita värejä. Kun hän lähensi perhosta oksaan, kapusi se -sille yhä vielä liikutellen komeita siipiään. - -"Tekisipä totisesti mieleni jäädä tähän sinun kanssasi!" sanoi hän. -"Mutta vaikkapa jäisin tähän koko päiväksi, et voisi tulla hiventäkään -koreammaksi kuin olet juuri nyt, enkä minä kyllin nokkelaksi -sanoakseni mikä sinä olet. Mutta joku kai sen tietää. Herra McLean -sanoi, että jotkut ihmiset tuntevat jokaisen lehden, linnun ja kukan -Limberlostissa. Voi, hyvä Jumala, kuinka toivon, että ilmoittaisit -edes, mikä tämä yksi otus on!" - -Tiklivarpunen oli uskaltautunut takaisin langalle, sillä siinähän oli -sen puoliso vain muutama tuuma tuon ihmisolennon pään päällä, ja hän -ei totta maar saanut katsoa ylös juuri silloin, ja siksi rohkea pikku -lintu istahti langalle ja piipahutti niinkuin se oli tehnyt joka päivä -viikon ajan: "Hii-pii! Hii-pii!" - -"Kuka tässä hiipii? Minäkö?" murisi Freckles. "Tietysti minä liikun -täällä joka päivä, mutta mitä se sinuun kuuluu? Ja vaikka siinä -piipittäisit joka aamu kokonaisen vuoden ajan, en sittenkään voisi -kenellekään siitä kertoa. Siellä oli keltainen lintu, niin pieni ja -keltainen kuin kanarialintu, ja sillä oli mustat silkkisiivet. Sen -enempää en voisi kertoa. Mitä sinä täällä oikein hommaat? Onko sinulla -puoliso? Mikä sinun nimesi on? 'Hiipii' -- itsehän sinä tässä hiivit -kuin vahtimassa!" - -Kärsimättömänä Freckles kalahutti aitaa. Säikähdyksestä parahtaen -tiklivarpunen pakeni suinpäin. Pyrähtäen lensi naaraskin pesästään. -Freckles vilkaisi ylös ja näki sen. - -"Ahaa!" huudahti hän. "Sitäkö varten sinä oletkin täällä! Sinulla onkin -eukko. Ja niin likellä päätäni, että olen ollut vähällä saada koko -pesän lakilleni mitään tietämättä!" - -Freckles nauroi omalle pilalleen ja kiipesi mieleltään hilpeämpänä ylös -tarkastamaan sievää pientä kehtoa ja sen sisällystä. Naaras syöksähti -vimmoissaan häntä kohti. "No, mitä asiaa sinulla tänne on?" kysyi hän -nähdessään, ettei se ollutkaan tiklivarpusen näköinen. - -"Suoriudu tiehesi täältä! Ei täällä ole sinun sikiöitäsi. Tämä on minun -pikkuisen, piikkilangalla asustavan keltaisen ystäväni pesä eikä sinun -ole lupa siihen kajota. Mutta... saathan sinä sentään katsella. Niinpä -vainenkin, hieno se pesä on ja kauniit munat. Pysy erilläsi taikka saat -tästä kepakostani!" - -Freckles luisui takaisin polulle. Naaras pyyhälsi pesälle ja asettui -sinne hellällä, hyväilevällä liikkeellä. Sitten keltatakki lensi -pesän reunalle katsomaan, oliko kaikki kunnossa. Pieni lapsikin olisi -selvästi käsittänyt, että pesä kuului molemmille. - -"No jopa nyt jotakin!" jupisi Freckles. "Eikös se ole noiden molempien -pesä! Ja koiras on keltainen ja naaras vihreä taikka sitten naaras -keltainen ja koiras vihreä. Sitä minä ainakaan en tiedä enkä voi -saadakaan tietoa siitä, mutta sehän on päivänselvää, että nuo molemmat -ovat valmiit puolustamaan tuota pesää, ja niinpä tietenkin se kuuluu -niille. Eikö se ole kummallista? Niinhän minua on puijannut koko -tämän viikon sekin ruohopesä orapihlajassa tuolla linjalla. Yhtenä -päivänä istuu siellä sininen lintu, ja minä ajattelen, että pesä on -sen. Seuraavana päivänä siellä kyyköttää ruskea lintu, ja minä ajan -sen pois, koska pesä on sinisen. Seuraavana päivänä se ruskea taas -kököttää paikallaan, ja minä annan sen olla, sillä sen oma kai pesän -täytyy olla, arvelen. Ja taas seuraavana päivänä siellä, totta vie, -istuukin se sininen, ja minä laahaan sen tiehensä, sillä ruskeanhan se -pesä on; ja nyt panen pääni pantiksi, että pesä on niiden molempien, -ja minä olen vain kiusannut niitä kuin mikäkin pöhkö. Koko tomppeli -olenkin, lintujen ystävä mukamas, ja niin tyhmä, etten tiedä, mitkä -ovat pariskuntia, ja tietystikin ovat sininen ja ruskea pariskunta, -jos kerta keltainen ja sininen ovat pari -- entäs ne punaiset linnut? -En ole koskaan tullut niitä ajatelleeksi. Uros on punainen ja naaras -harmaa -- ja nyt tahtoisin tietää, ovatko ne kaikki erilaisia? Mutta -eivät olekaan! Tietysti ne eivät ole. Kaikkihan nuo närhit ovat sinisiä -ja kaikki varikset mustia." - -Frecklesin tyytymättömyys paisui, niin että hän oikein puhkui -kiukusta. Hän marssi pitkin polkua synkeän näköisenä ja äkeästi takoen -piikkilankaa. Peipposten pesän kohdalla hän poikkesi pois linjalta ja -silmäsi orapihlajaa. Siellä ei ollut ketään hautomassa. Hän painautui -lähemmäs, päästäkseen kurkistamaan noita lumivalkeita pilkuttomia -pikku munia, jotka olivat hänestä olleet niin kauniita, ja hänen -rapistellessaan kurkotti sieltä neljä pienoista päätä suut ammollaan ja -nälästä piipittäen. Freckles vetäytyi syrjään. Pesän reunalle laskeutui -ruskea lintu ja tukki yhden kidan vihreällä koukeroisella madolla, ja -pari minuuttia myöhemmin täytti sininen lintu toisen kidan jollakin -valkealla. Nyt oli asia selvä. Sininen ja ruskea olivat pariskuntia. -Taaskin Freckles toisti: "Kuinka tahtoisinkaan tietää!" - -Käärmejoen yli vievän sillan tienoilla laakso avartui, puut seisoivat -harvassa, ja raitoja, kaisloja, saraheinää ja loistavan valkoisia -kukkia kasvoi viljalti. Täällä laiskat, isot, mustat vesikäärmeet, -joista joki on nimensä saanut, paistattelivat päivää pensaissa, -villihanhet ja uikut räkättivät, kurjet ja haikarat kalastivat ja -myskirotat kaivoivat rantaäyrääseen omituisia luikertelevia käytäviään. -Se oli aina erinomaisen hupaisa paikka, ja Freckles seisoskeli -mielellään sillalla, tarkaten nevan ja veden väkeä. Hän toimitti -myöskin tärkeitä asioita villien kukkasten ja sulotuoksuisen ruohon -kanssa. Ilokseen hän niinikään polskien saapasti kummallakin puolen -siltaa matalain lammikoiden halki. - -Ja missä joki painui suolle, siinä oli harvinaisen kaunis paikka. Vesi -levisi tummissa, sammalreunaisissa, vihreissä lietteissä. Kokonaiset -aukeamat kasvoi täällä vesikasveja ja liljoja, kohottaen leveitä, -vankkoja, heleänvihreitä lehtiään. Ei missään muualla Limberlostissa -saanut kuulla senkaltaista sammakkokuoroa kuin joen suulla. Rummutus -ja piipitys kaikui loppumattomana orkesterimusiikkina, ja koko kesän -mittaan sitä säesti täysinäinen kuoro. - -Verkalleen Freckles vaelsi polkua, joka sillalta johti linjalle. Sillä -ainoalla paikalla hän saattoi hellittää valppauttansa. Ei pahinkaan -hirrenvaras, mikä koskaan oli täällä liikkunut, olisi tohtinut pyrkiä -rämeelle joensuulta päin veden takia, kun siinä ei ollut suojaa -ympäröivistä puista. Hän taivutteli rehevää ruohoa sauvallaan ja -ajatteli, kuinka varjoisaa olisi rämeen tiheämmissä osissa. Silloin hän -äkkiä hypähti syrjään; sauva halkaisi suhahtaen ilmaa, ja hän astahti -askeleen taapäin. - -Kirkkaalta taivaalta tuli ensinnä hänen kasvojensa tasalle, sitten -liidellen, kieppuen ja pyörien kiiltävä, välkehtivä musta sulka, kunnes -painui polulle hänen eteensä. Kun se kosketti maahan, sieppasi Freckles -sen heti käteensä ja katsahti ylös taivaalle. Ei ollut minkäänkokoista -puuta koko tällä avaralla aukeamalla. Ei tuulta, joka olisi voinut -tuon sulan tuoda. Kirkkaalta taivaalta se oli pudonnut, eikä Freckles, -joka kiihkeästi pälyili ylös kesäkuun taivaalle, missä jokunen harva -pilvenhattara verkalleen liiteli korkealla eetterimeressä, osannut -arvailla tai uneksiakaan, että siellä kiikkuisi joku lintu jäätyneen -pilkun lailla. Hämillään hän käänteli isoa sulkaa ja loi kummastuneen -katseen taas yläilmoja kohti. - -"Sulka pudonnut taivaasta!" kuiskasi hän hartaasti. "Onko pyhillä -enkeleillä siipisato? Mutta ei; jos niin olisi, olisihan tämä -valkoinen. Kenties eivät kaikki enkelit olekaan valkeita. Mitäs jos -Jumalan enkelit ovatkin valkeita ja paholaisen mustia? Mutta eipä -mustalla enkelillä ole mitään tekemistä tuolla ylhäällä. Ehkä joku -musta enkeliparka on niin väsynyt rangaistukseensa, että on hiipimässä -taivaan porteille ja siellä lyö siivillään koettaen saada Luojaa -kuulemaan rukoustaan." - -Yhä uudelleen Freckles tarkasteli taivasta, mutta ei vastaukseksi -nähnyt mitään kultaisen portin hohdetta eikä lintua siellä -purjehtimassa; sitten hän hitaasti jatkoi matkaansa ja kummeksien -käänneskeli sulkaa. Se oli siipisulka, kahdeksantoista tuumaa pitkä, -paksuhöytyinen, alapuolelta harmaa, muuttuen pikimustaksi yläosassaan, -ja auringonsäteitten sillä karkeloidessa se välkehti milloin -viheriältä, milloin pronssinkarvaiselta. Taas hän sai niin paljon -päänvaivaa, että askeleet hiljenivät ja sydäntä kirveli. - -"Mistä se tuli? Mitä se on? Voi, kuinka minä tahtoisin tietää!" -toisteli hän hypistellen ja tutkistellen sulkaa, melkeinpä mitään -näkemättä, kun oli niin mietteissään. - -Hänen edessään aukeni laaja, viheriä hete, täynnä lahoavia pölkkyjä -ja lehtiä, reunoilla siroja saniaisia ja ruohoja, joista keiholehti -nosti kermankarvaista, vesihyasintti sinisiä ja häpy kannus hennon -kellertäviä kärkiään. Kun hän nojautui eteenpäin, sormeillen sulkaa ja -tuijottaen ensin siihen ja sitten hetteen syvyyksiin, toisti hän vielä -kerran vanhan kysymyksensä: "Mitähän se lienee?" - -Suoraan häntä vastapäätä istua kyyhötti iso viheriä härkäsammakko, -jonka rinta läpätti ja silmät räpyttivät, vanhan vettä tiukkuvan -puunrungon sammalistossa, nosti päätään ja haukahti vastaukseksi: "Hae -pois! Hae pois!" - -"Mi-mitä se oli?" änkytti Freckles melkein liian ällistyneenä, -voidakseen puhua. "Minä -- minä tiedän, että olet vain härkäsammakko, -mutta lempsatti olkoon, sehän kuulosti kuin puheelta. Etkö olisi -ystävällinen ja sanoisi uudestaan?" - -Sammakko hieroi itseään tyytyväisenä liejussa. Sitten se äkkiä korotti -äänensä, ja kuin komentavana rumpalin pärrytyksenä kajahti taas käsky: -"Hae pois! Hae pois! Hae pois!" - -Freckles oli saanut vastauksen. Jokin tuntui napsahtaneen hänen -aivoissaan. Hänen silmissään välähti. Sitten hänen järkensä kirkastui. -Hänen päänsä kohosi uudella tavalla, olkapäät levisivät ja selkä -oikeni. Sieluntuska oli ohi. Hänen sielunsa liiteli vapaana. Freckles -oli saanut takaisin esikoisoikeutensa. - -"Jumalan nimessä, sen teenkin!" Hän lausui tämän valan niin pontevasti, -että pöytäkirjaa pitävä enkeli värähtämättä merkitsi sen rukousten -sarekkeeseen. - -Freckles pani hattunsa eräälle niistä akaasiapylväistä, joita -käytettiin puiden välillä lankaa kannattamaan, ja kiinnitti sulan -varmasti sen nauhaan. Sitten hän läksi marssimaan linjaa pitkin, -puhuen itsekseen, kuten niiden aina on tapa, jotka pitkiä aikoja -työskentelevät yksikseen. - -"Mikä hupsu olenkaan ollut!" mutisi hän. "Sehän minun luonnollisestikin -on tekeminen. Sitä ei kukaan muu tehne minun puolestani. Tietysti minä -voin. Miksi muuten olisin mies? Jos olisin joku rämeen nelijalkainen, -niin kenties en voisi; mutta mies voi tehdä mitä tahtoo, jos hänessä -vain on uskallusta tarttua lujasti kiinni työhön, kuten McLean sanoo, -ja nyt olen selvillä siitä, mitä tulee tehdä. Hän sanoi myös, että on -ihmisiä, jotka tuntevat kaikki, mitä rämeessä on. Tietysti he ovat -kirjoittaneet kirjoja. En ole eläissäni ostanut kirjaa tahi muutakaan -minkään arvoista. Voi, kuinka olenkaan iloinen, kun en ole hurvitellut -rahojani! Varmaankin minulla on niin paljon, että muutaman saan. -Katsotaanpa." - -Freckles istuutui puunrungolle, otti esille kynän ja muistikirjan ja -teki laskelman eräälle loppusivulle. Hän oli pitänyt vahtia polullansa -kymmenen kuukautta. Palkka oli kolmekymmentä dollaria kuussa, ja -asunto maksoi kahdeksan. Siten jäi jälelle kaksikolmatta dollaria -kuukausittain, eivätkä vaatteet olleet maksaneet kahtakaan dollaria. -Ainakin kaksi sataa dollaria oli siis pankissa. Hän hengähti syvään -tyytyväisyydestä ja hymyili autuaallisena taivasta kohti. - -"Minun pitää saada kirja kaikista linnuista, puista, kukista, -perhosista ja -- totta vie, sammakoistakin -- vaikka siihen menisi -viimeinen pennikin!" vakuutti hän itsekseen. - -Hän pisti taskuunsa muistikirjan, joka oli hänen rakkain omaisuutensa, -otti keppinsä ja läksi taas pitkin polkua. Tasaiset lyönnit -- pom! -pom! -- ja iloinen, hilpeä vihellys kantoivat kauas hänen edelleen -sanomaa, että Freckles oli jälleen oma itsensä. - -Hän pisti nopeaksi käynniksi, sillä hän oli menettänyt aikaa sinä -aamuna, ja kääntyessään viime kulmauksessa hän miltei juoksi. Isäntä -saattoi hyvinkin olla siellä jokaviikkoisella katsastusmatkallaan. - -Liidellen laadellen sinne tänne suon ruohiston yläpuolella tuli -iso musta varjo pyyhältäen niin läheltä hänen editsensä, että hän -toistamiseen tänä aamuna hätkähti ja hypähti syrjään. Hän oli nähnyt -joitakuita rämeen pöllöjä ja haukkoja, joita luuli voitavan pitää -isoina lintuina, mutta ei milloinkaan tämänkaltaista, sillä kuusi -jalkaa oli sen isojen, kiiltäväin siipien väliä. Sen vankat jalat -näkyivät höyhenten sekaan vedettyinä. Päivä välkehti sen terävällä -käyrällä nokalla. Sen silmät hehkuivat, heijastivat valoa ja tuntuivat -voivan lävistää maan hänen jalkainsa juurella. Se ei välittänyt -Frecklesistä enempää kuin jos häntä ei olisi lainkaan ollut, sillä se -laskeutui matalaan puuhun ja sekuntia myöhemmin hypähti kömpelösti -salamanpirstoman jalavan rungolle, käänsi hänelle selkänsä ja kohotti -etsivät silmänsä sinitaivaalle. - -Freckles vilkaisi sinne ja ehti nähdä toisen varjon liitävän ruohoa -pitkin, ja toinen lintu, hieman vähäisempi eikä aivan yhtä kiiltävä -päivänpaisteessa, purjehti verkalleen alas ja laskeutui ensimmäisen -viereen. Ilmeisesti ne olivat pariskunta, sillä hullunkurisesti -putkahtaen levitti ensintullut pronssisiipensä, siirtyi vastasaapuneen -luo ja kömpelön hellästi pukkasi sitä kylkeen. Sitten se keikaillen -vetäytyi syrjemmälle ja vilkuili lemmekkäästi kumppaniin, nosti -päätänsä ja paapersi toisesta moniaan askeleen päähän, kompuroi -kankeasti takaisin ja iski sellaisen paukahtavan suudelman -mielitiettynsä noukalle, että Freckles ratkesi äänekkääseen nauruun, -mutta samalla painoi käden suulleen sitä hillitäkseen. - -Armastelija painui kokoon ja siirtyi askeleen pari sivulle. Hän -levitti siipensä ja löyhytti niillä hitaasti ja tasaisesti, ikäänkuin -toimittaakseen viileyttä lumoojattarellensa, ja sitäpä hän tosiaan -tekikin. Sitten valtasi hänet vastustamaton hellyyden puuska, ja hän -köpitti hyökkäämään kerran vielä, nyt suoraan edestä. Hän käänteli -päätänsä puolelta toiselle jäykin nytkähdyksin ja samaan tapaan -pukkaili toveria siipiin ja päähän ja muikisti niin herttaisesti, että -hänen tosiaan olisi pitänyt olla vastustamaton. Mutta kumppani vain -haukotteli ja kylmäkiskoisena vetäytyi loitommas. Freckles kohotti -kättään, veti sulan hatustaan ja luoden siitä katseensa lintuihin -nyökkäsi varmuuden saaneena. - -"Vai te veijarit sitä olettekin mustia enkeleitäni! Eipä ihme, ettette -päässeet sisälle. Mutta takaanpa, että olitte jo lähempänä kuin mikään -muu lintu. Te lennätte korkeammalle kuin voin nähdä. Oletteko katsoneet -Limberlostin oivalliseksi paikaksi ja tulleet sitä koettamaan? Hyvä, -saatte ruveta kanasikseni, jos haluatte, mutta häikäilemättömiä te -vastatulleiksi olette, kissa vieköön. Miksi ette pidä pyssynä tätä -kepakkoa ja puikki peninkulman päähän?" - -Freckles purskahti hillittömään nauruun, sillä rakastunut lintu oli -perin kiihkeä lempimään, mutta puoliso oli ilmeisesti pahalla tuulella. -Kun uros läheni liian rajuna, sieppasi se siltä melkoisen höyhentupsun, -jolloin toinen loikkaili taaksepäin vaappuen ja hoippuen, niin että -poika saattoi kuvitella, mitä lienee tapahtunut yläilmoissa, kun sieltä -tipahti sulka hänen polullensa. - -"Yksi piste rouvalle! Tässä minä olen erotuomarina!" tarjosi Freckles -palvelustaan. - -Mitä ihastuttavin elkein, puoliksi levitetyin siivin ja syviä -kurkkuääniä korahutellen koiras lähestyi uudelleen. Äkkiä se lensi -koholle, mutta naaras vain kylmäverisesti siirsihe eteenpäin oksalla, -luikahti sievästi sen alitse ja purjehti hitaasti Limberlostin sisäosia -kohti. Toinen malttoi mielensä ja kummissaan katseli lentäjän menoa. - -Freckles riensi pitkin metsälinjaa täristen naurusta. Lähetessään -aukeamalle viepää polkua ja nähdessään isännän liikkumatta istuvan -tammansa selässä, joka oli hänen sydämensä ylpeys, pyyhälsi poika -juoksuun. - -"Voi, herra McLean!" huudahti hän. "Toivon, ettei teidän ole tarvinnut -odottaa ylen kauan. Ja aurinkokin on niin kuuma! Olen ollut niin hidas -tänä aamuna. Olisin saattanut käydä kiivaammin, mutta oli niin monta -asiaa minua pidättämässä enkä tiennyt, että olitte täällä. Tästä -puoleen minä riennän. Ei koskaan ennen minun ole tarvinnut pyytää -anteeksi. Aitaan ei ole kajottu, eikä näy mitään merkkiä, että jokin -olisi epäkunnossa, mutta muut asiat myöhästyttivät minua." - -McLean hymyili pojalle ja huomasi heti hänen muuttuneen. Tämä verevä -läähättävä puhelias poika ei ollut sama olento, joka epätoivoisena ja -katkerana oli turvautunut hänen puoleensa. Hän katseli kummeksien, -kuinka Freckles kuivasi hikeä otsaltaan ja purskahti nauruun. -Unohtaen tavanomaisen pidättyväisyytensä isännän seurassa hän päästi -hillityn poikamaisuutensa valloilleen. Tarinansa hän kertoi niin -kaunopuheisesti, että se oli isännälle kerrassaan yllätys, ja puheli -niin innokkaasti, että McLean ei kääntänyt silmiä hänestä eikä -liikahtanut satulassa, ennenkuin poika kuvasi omituista rakastunutta -lintua; silloin isäntä äkkiä kumartui satulankaaren ylitse ja nauroi -pojan mukana. - -Freckles höysti juttuansa somilla arvosteluilla ja iiriläisten -sukkeluuksilla ja oivallisilla kompasanoilla, mikä teki sen erittäin -huvittavaksi ja mielenkiintoiseksi. Se oli hänen ensimmäinen -yrityksensä kuvailevan kertomisen alalla. Paljastaen siinä synnynnäiset -lahjansa pääpiirteitten keksimisessä, luonnontieteilijän innostuksen -Limberlostin ihmeisiin ja pursuavan ilonsa vastalöytämänsä onnen -johdosta hän sai McLeanin suorastaan näkemään perhosen ponnistelut ja -sen vastamaalatut siivet, eriväriset sievät koreat lintupariskunnat, -selvän ilman halki leijailevan sulan, sammakon läpättävän kaulan -ja räpyttelevät silmät, mutta hänen kertomuksensa ison linnun -kosiohommista pani isännän nauramaan makeammin kuin vuosikausiin. - -"Ne ovat jälleen keskellä rämettä", sanoi Freckles. "Luuletteko, että -ne saa millään tavalla jäämään kanojeni joukkoon? Jos ne jäävät, -niin saanpa niistä merkillisimpiä otuksia, mitä minulla on; muuten -olen nyt saamassa joitakuita aivan erinomaisia kasvatteja. Tuolla -joensuulla on muuan uusi laji, joka käyttää siipiään jalkoina ja -kävelee nelin kontin. Se liikkuu kuin puimakone. Ja siellä on toinen -laji, joka ulottuu vyötäisilleni, nokka jalan mittainen, kaula -kaksikin jalkaa, mutta ei ranteeni vahvuinen, ja väriltään perin -hieno. Se on jotakuinkin harmaansininen, seassa mustia, valkeita ja -ruskeita pilkkuja. Sen ääni on sellainen, että jos se asettuisi puun -viereen ja huutaisi sitä kohti muutamia kertoja, voisi se sahata sen -kerrassaan poikki. Eiköhän vain olisi kelpo aate koettaa sitä teidän -työpaikallanne, sir." - -McLean naurahti. "Ne ovat varmaankin sinihaikaroita, Freckles", sanoi -hän. "Ja uskomattomalta kuuluu, mutta kuvaamasi isot mustat linnut -viittaavat oikeaan mustaan korppikotkaan. Ne ovat kylläkin yleisiä -etelässä. Olen nähnyt niitä joukoittain Georgian metsäkämpillä, mutta -en ole koskaan kuullut puhuttavan niistä näin kaukana pohjoisessa. -Varmaankin ne ovat eksyneet. Sinä kuvasit tarkasti lähintä -vastinettamme eräälle lajille näitä lintuja, joita Euroopassa sanotaan -Faraon kanoiksi, mutta jos ne ovat tulleet Limberlostiin, saavat -ne heittää Faraon ja ruveta Frecklesin kanoiksi, niinkuin muutkin -linnut, vai mitä? Vai ovatko ne liian eriskummaisia tai rumia sinua -huvittaakseen?" - -"Eihän toki!" huudahti Freckles ja innoissaan eksyi puhtaimpaan -irlantilaismurteeseensa. "Enhän juuri väitä niitä suorastaan kauniiksi, -ja liikkuvathan ne kuin kiikkuhevoset laukassa, mutta ne ovat niin -isoja ja pelottomia. Niillä on kaunis väri, vaikka ovat mustia, ja -niiden jalat ja nokka näyttävät perin vahvoilta. Lieneekö mitään muuta -niin kirkasta kuin niiden silmät? Entäs lento! Niin, kuulkaahan, sir, -ne lentävät varmaankin peninkulmien korkeudessa, sillä niitä ei näkynyt -hitustakaan, kun sulka putosi. Enpä luule, että minulla on rämeessä -yhtäkään kanaa, joka pääsee niin lähelle taivasta kuin nuo isot, mustat -vintiöt, ja sitten..." - -Freckles venytti ääntänsä ja empi. - -"Mitä sitten?" tiukkasi McLean uteliaana. - -"Se oli niin pihkaantunut kumppaniinsa", virkkoi Freckles ääntänsä -hilliten. "Olihan se kyllä kauhean hassua, ja minä nauroin ja tein -siitä pilaa, mutta jos olisin ottanut vähän ajatellakseni, niin -en luule, että olisin nauranut. Katsokaas, minä olen nähnyt niin -pikkuruikkusen rakkautta eläissäni. Tehän voitte helposti ymmärtää, -että kunnalliskodissa joka päivä sai vanhaan tapaan kokea vain -laiminlyömistä ja kylmäkiskoisuutta. Aina vain ihmisiä, jotka eivät -piitanneet lapsistaan kylliksi pitääkseen niitä huostassaan, niin -että nähkääs, sir, minunhan täytyi pitää siitä linnusta, kun se niin -hartaasti koetti näyttää toiselle, kuinka kovasti se rakasti. Tietenkin -ne ovat vain lintuja, mutta jos ne pitävät toisistaan tuolla tavalla, -niin ovathan ne kai aivan kuin ihmiset vai mitä?" - -Freckles kiinnitti isäntään rehelliset, uskolliset silmänsä. - -"Jos joku rakastaisi minua sillä muotoa, herra McLean, niin enpä -huolisi vähääkään siitä, minkä näköinen hän on tai kuinka hän liikkuu. -Sitä minä vain ajattelisin, mitä hän tuntee minua kohtaan. Jos ne -linnut tahtovat jäädä, niin minä pidän niistä juuri samaa huolta kuin -muistakin kanoistani. Nauroinhan minä sille, mutta minusta se oli -sittenkin niin perin pulska!" - -McLeanin ilmeestä ei olisi voinut saada selvää, mutta pojan rehelliset -silmät olivat niin hartaat, ettei hän voinut olla vastaamatta. "Olet -oikeassa, Freckles. Se on hieno olento ja ainoa oikea todellinen kana -mitä sinulla on. Tietysti se jää. Limberlostista se saa perheelleen -oikean paratiisin. Ja nyt, Freckles, voit sanoa, mikä sinua on -vaivannut kaiken kevättä? Sinä olet tehnyt tehtäväsi niin uskollisesti -kuin kukaan voi pyytää, mutta enhän voi olla näkemättä, että jossakin -kangertaa. Oletko väsynyt toimeesi?" - -"Minä pidän siitä", vastasi Freckles. "Sydämeni melkein murtuu silloin, -kun työmiehet tulevat raivaamaan rämettä ja säikyttämään kanani pois." - -"No mikä siis on vikana?" tiukkasi McLean. - -"Eivätköhän vain lie kirjat", vastasi Freckles. "Nähkääs, enhän -ymmärtänyt sitä itsekään, ennenkuin härkäsammakko sen minulle tänä -aamuna ilmaisi. En ollut kuullutkaan sellaisesta paikasta kuin -tämä on. Enkä toisekseen olisi ymmärtänyt, millainen se on, jos -olisin kuullutkin. Kun sitten joka päivä liikuin näiden ihanuuksien -keskellä, alkoi minun niin hirveästi tehdä mieli oppia niitä -tuntemaan ja tietämään niiden nimiä, että se kerrassaan kaiveli -sisuani ja teki minut melkein sairaaksi, vaikka olin niin terve kuin -olla saattaa. Tietysti minä koulussa opin lukemaan ja kirjoittamaan -sekä piirustamaankin hieman, mutta ei siellä eikä missään muussa -kaupungissa, jonka olen tullut näkemään, ollut mitään, mikä olisi -saanut uneksimaankaan niin merkillisistä asioista kuin täällä on. -Olenhan nähnyt puistoja -- Herra varjele, ei niissä ole hajuakaan -siitä, mitä on täällä Limberlostissa! Kaikki on minulle niin uutta -ja outoa. En tiedä hiventäkään siitä kaikesta, mitä täällä näkee. -Härkäsammakko käski minun 'hakea pois' niin selvästi kuin suinkin voi -toivoa, ja kirjat ovat ainoa tie, vai mitä?" - -"Tietysti", sanoi McLean itsekin kummastuneena siitä sydämellisestä -helpotuksesta, jota tunsi. Tähän hetkeen asti hän ei ollut aavistanut, -mitä hänelle olisi merkinnyt Frecklesistä luopuminen. "Olethan -tarpeeksi edistynyt osataksesi omin päin ottaa selkoa asioista, jos -sinulla vain on kirjoja, eikö niin?" - -"Olenpa siitä varma", sanoi Freckles. "Minä opin kaikki, mihin oli -tilaisuutta kunnalliskodissa, ja koulutukseni oli hyvä, mikäli sitä -yleensä oli. Jälkeen neljännentoista vuoteni en näet saanut jatkaa. -Laskento sujui aina hyvin, ja historiakirjani olivat niin rakkaat. -Osasin ne melkein ulkoa. Mutta kielioppia en koskaan saanut menemään -samaa kyytiä. Ne sanoivat, että se oli minussa synnynnäinen vika, tuo -nurinkurinen puhuminen, ja jollei asia olisi ollut niinkään, niin -olisin kai oppinut sen toisilta lapsilta, mutta minulla oli paras -ääni kaikista sekä kotona että koulussa. Laulussa voitin ne kaikki. -Minä olin aina esilaulajana, ja kerran eräs tarkastajista antoi -minulle junarahan ja lähetti minut kaupunkiin laulamaan poikakuorossa. -Opettaja sanoi, että minulla oli kaunein ääni kaikista, kunnes se kävi -karheaksi, ja silloin hän päästi minut pois joksikin aikaa ja sanoi, -että se tulisi takaisin niinkuin näihin aikoihin, ja niin minä tosiaan -luulenkin palanneen, sir, sillä minä olen hiljan koetellut linjapolulla -ja se tuntuu taas olevan heleä ja entistään koko joukon vahvempi. Se -ja kanani ovat olleet ainoa seurani ja saavatkin olla, jos vain saan -kirjoja ja opin tietämään, mikä minkin nimi on, ja mistä ne tulevat -ja miksi ne menettelevät niin merkillisesti. Minulla on ollut senkin -seitsemät kiusat siitä, että olen joutunut kaikkien näiden ihmeitten -keskelle eikä ole niistä hajuakaan. Tahtoisin nyt kysyä teiltä, mitä -jokunen kirja maksaisi ja olisitteko niin hyvä ja hankkisitte minulle -sopivia kirjoja. Kai minulla on riittävästi rahaa?" - -Hän otti esiin muistikirjansa, ja isäntä tarkasti sitä vakavasti. - -"Sinun ei tarvitse koskea pankkikirjaasi, Freckles", sanoi hän. -"Kymmenen dollaria tämän kuukauden palkasta riittää hankkimaan sinulle -kaikki, mitä näin alkuun on tarpeen. Minäpä kirjoitan tänään eräälle -ystävälle Suurille Putouksille ja pyydän häntä valitsemaan sinulle -parhaat ja lähettämään ne heti." - -Frecklesin silmät loistivat. - -"En ole koskaan eläissäni omistanut kirjaa", sanoi hän. "Eivät edes -koulukirjat olleet omiani. Hyvä Jumala, kuinka toivoin, että edes -yksi olisi oikein omani. Eikö olisi mukava nähdä sahalintuni ja -pienen keltaisen viikarini katsovan minuun kirjan lehdiltä, kun vielä -tietäisin niiden oikeat nimet ja saisin lukea kaikki asiat niistä -painettuina siihen sivuun? Kuinka kauan siihen menee, sir?" - -"Kymmenessä päivässä sen pitäisi hyvästikin käydä", sanoi McLean. -Sitten nähdessään pojan naaman venähtävän pitkäksi hän lisäsi: "Duncan -saa hakea sinulle tuollaisen kymmenen bushelin pakkalaatikon, kun -hän ensi kerran käy kaupungissa. Hän voi kuljettaa sen läntiselle -veräjälle ja jättää sen mihin vain tahdot. Joutoaikasi voit käyttää -täyttämällä laatikon kaikilla niillä lajeilla, joita keräilet, kunnes -kirjat tulevat, ja sittenhän sinun sopii ottaa selko siitä, mitä -sinulla on. Luulenpa, että voit löytää yhtä ja toista, minkä voin -lähettää luonnontutkijoille kaupunkiin ja myydä sinun puolestasi; -esim. sellaista kuin tuo tämänaamuinen siivekäs otus. Enhän minä tunne -paljoakaan sitä maata, mutta eiköhän vain se lie ollut yöperhonen, ehkä -harvinainenkin. Olen nähnyt niitä tuhansittain museoissa enkä koko -luonnossa muista nähneeni ihmeellisempiä värejä kuin niiden siivissä. -Minäpä toimitan sinulle perhoshaavin ja -laatikon ja näytän, kuinka -luonnontieteilijät kiinnittävät hyönteisiään. Sinä voit hyvinkin saada -kokoon kauniin kokoelman näitä rämeen kaunistuksia. Sopiihan sinun -pyydystää joitakin erilaisia sääskiä ja perhosia, mutta minä en tahdo -kuulla puhuttavan, että sinä tapat lintuja. Niitä suojelevat runsaat -sakot." - -McLean ratsasti pois, ja Freckles tuijotti hämmentyneenä hänen -jälkeensä. Sitten hän ymmärsi yskän ja hymyili. Polulla seisoen hän -pyöritteli sulkaa sormissaan ja mietti aamun tapahtumia. - -"Ja eikö elämä olisi elämisen arvoista?" virkkoi hän ihmettelevin -ilmein. "Suurin onnenpotkaus minun elämässäni! Aikanaan jotakin kyllä -sattuisi tielleni, mutta enpä voinut milloinkaan uskoa, että näin -suurenmoisia tulevaisuudentoiveita saattaisi ihmiselle tuottaa putoava -sulka." - - - - -4. luku. - -FRECKLES KATSOO URHOOLLISESTI VAARAA SILMIIN, JA UUSIEN KOKEMUKSIEN TIE -AVAUTUU. - - -Duncanilla oli ensi kerralla palatessaan kaupunkimatkaltaan iso -pakkalaatikko rattaitten perällä. Hän ajoi rämeen läntiselle veräjälle, -nosti laatikon kannolle, jonka Freckles oli valinnut kauniilla, -suojaisella paikalla, ja naulasi sen kiinni takana seisovaan puuhun. - -"Aivan säälittää ajaa naula tähän puuhun", sanoi Duncan. "Minulla nyt -ei ole aikaa tutkia sitä, mutta se näyttää aika arvokkaalta. No niin, -naula ei tunge syvään, ja kun siinä on tuo laatikko lisäkkeenä, on se -paremmassa turvassa, jos se sattuisi olemaan oikein hyödyllinen." - -"Eikö se ole tammi?" kysyi Freckles. - -"On. Se näyttää voivan olla tuollainen hienosyinen kulta puu, josta -tehdään komeita huonekaluja", vastasi Duncan. - -Kun laatikko oli tukevasti paikallaan, teki Duncan kannesta oven ja -kiinnitti sen saranoilla. Hän löi puuhun sinkilän, ruuvasi kiinni säpin -ja antoi Frecklesille pienen munalukon, niin että hän saattaisi lukita -aarteensa turvaan. Ylimmäs hän laittoi kirjoille hyllyn ja lopuksi -peitti laatikon vahakankaalla. - -Ensi kertaa nyt Frecklesin elämässä joku oli tehnyt noin paljon hänen -mieliksensä, ja se lämmitti hänen sydäntänsä puhtaalla ilolla. Jos -laatikon sisusta olisi jo ollut täynnä Limberlostin harvinaisimpia -aarteita, ei hän olisi voinut olla onnellisempi. - -Kun kookas ajuri astui taaksepäin katsoakseen työtänsä, virkkoi hän -nauraen: "Siistiä, vaan ei prameaa, niinkuin McLean sanoo. Nyt ei muuta -kuin vähän väriä päälle, ja meillä on astiakaappi, joka tekisi Saaran -viheriäksi kateudesta. Saat nähdä, pojuseni, että se on vankka ja -vedenpitävä, eikähän muuta kaivatakaan." - -"Unia Duncan", sanoi Freckles. "En tiedä, miksi te olette niin -hirveän hyvä minulle, mutta jos teillä on tuvassa jotakin työtä, jota -minä voin tehdä teidän tai rouva Duncanin puolesta, milloin en ole -vahtipaikallani, olisin minä hirveän onnellinen." - -Duncan nauroi. "Ei sinun tarvitse tuntea mitään kiitollisuudenvelkaa, -poikaseni. Ethän toki luule, että minä voisin hukata puolen päivää -parasta ajoaikaa retuuttaakseni kaupungista laatikoita, joita sitten -pynttäisin ja panisin pikku varani niiden sisustukseen." - -"Tiesin kyllä, että herra McLean oli lähettänyt teidät", sanoi -Freckles, ja hänen silmänsä laajenivat ja loistivat onnesta. "Hän on -niin hyvä. Kuinka kernaasti tahtoisin tehdä jotakin, joka tuottaisi -hänelle yhtä paljon iloa." - -"No, kuuleppa, Freckles", sanoi Duncan, alkaen polvistuneena kerätä -kapineitaan. "Enpä voi ymmärtää, että se pahoittaisi sinua, jos -saisitkin kuulla, että sinä joka päivä teet jotakin, mikä miellyttää -isäntää yhtä paljon kuin mikä muu tahansa, mitä voisit tehdä. Sinä olet -tavattoman tunnollinen, poikaseni, ja rehellinen kuin kulta. McLean -luottaa sinuun kuin jos olisit hänen omaa vertansa ja lihaansa." - -"Oo, Duncan!" huudahti onnellinen poika. "Oletteko oikein varma?" - -"Tiedänhän minä sen", vastasi Duncan. "Muuten en tohtisi sitä -sanoakaan. Ensi päivinä hän varoitti minua kertomasta sitä sinulle, -mutta nyt hän ei välittäisi. Tiedätkö sinä, että jotkut näistä puista, -joita sinä vartioit, ovat tuhantisen dollarin arvoisia?" - -Frecklesin hengitys salpaantui, hän seisoi sanattomana ja vain tuijotti. - -"Näetkös", sanoi Duncan, "siksi niitä täytyy niin tarkoin vartioida. -Otetaan vaikka jokin visavaahtera -- linnunsilmäksi sitä sanotaan -tehtaalla, se kun on täynnä pikkuruikkusia oksia ja nystermiä, jotka -näyttävät ihan linnunsilmiltä. Se sahataan levyihin, jotka eivät -ole kirjoituspaperia paljon paksumpia. Sitten tehdään huonekalu -huokeammasta puusta ja peitetään vaahteralla -- vaneerilla, kuten -sanotaan. Kun se on laitettu ja kiilloitettu, niin en koskaan ole -nähnyt komeampaa. Meneppäs katsomaan johonkin huonekalukauppaan, kun -ensi kerran joudut kaupunkiin. Sillä tavalla sahaamalla hienoksi -saadaan päällystettä tuhansien dollarien arvosta yhdestä ainoasta -puusta. Jos sinä et vartioi tunnollisesti ja Musta Jaakko puhaltaa -muutamia, jotka hän on merkinnyt, on siinä menetetty enemmän rahaa kuin -koskaan olet aavistanutkaan, poikaseni. Tässä eräänä iltana oli tuolla -kämpällä joku hirtehinen vihjailemassa, että sinä voisit pettää isännän -ja antaa Jaakon viedä puut salaa eikä siitä voisi kukaan tietää mitään, -ennenkuin työmaa siirretään tänne." - -Frecklesin kasvot karahtivat punaisiksi, kun hän kuuli tämän kavalan -viittauksen. - -"Ja isäntä", jatkoi Duncan, panematta merkille Frecklesin suuttumusta, -"istui vain yhtä levollisena kuin lehmipaimen, ja sanoi: 'Minä annan -tuhannen dollaria kenelle hyvänsä joka saattaa näyttää minulle vereksen -kannon, kun tulemme Limberlostiin', niin hän sanoi. Muutamat miehet -alkoivat silloin härnätä, että he kyllä joitakuita tapaavat. Niin että -siitä näet, kuinka isäntä luottaa sinuun, pojuseni." - -"Minä olen iloisempi kuin osaan ilmaista", sanoi Freckles. "Ja nyt minä -aion marssia kaksin verroin, ettei kukaan pääse katkaisemaan yhtäkään -puuta ja saamaan niin paljon rahaa." - -"No, Herra armahtakoon!" päivitteli Duncan. "Taaskin ne skotlantilaiset -ovat sotkeneet asioita! Tahtoihan McLean vain osoittaa sinulle -luottamusta ja kunniaa. Ja nyt hän onkin luvannut runsaan palkinnon -jollekin kurjalle konnalle, joka tahtoo syöstä sinut perikatoon. -Minä tahdoin vain näyttää sinulle, minkälaiset ajatukset isännällä -on sinusta, ja nyt olen toimittanut tuon taakan niskaasi. Kirotut -skotlantilaiset! Ne ovat semmoisia tolvanoita!" - -"Läsnäolevia lukuunottamatta?" kysäisi Freckles veikeästi. - -"Eikä!" murisi Duncan. "Ne etunenässä! Sekö hänen oli pakko panna hinta -päästäsi, hyvä poika, sillä siksihän asia lopultakin kiertyy, eikä -minun ole tarvis sitä julistaa sinulle. Me olemme molemmat tehneet -sinulle pahaa ja molemmat tarkoittaneet kaikkein parasta. Sitähän minä -aina olen sanonut Saaralle." - -"Minä olen oikein ylpeä siitä, mitä olette kertonut, Duncan", puhui -Freckles. "Tarvitsin kylläkin tuon varoituksen. Sillä kun kirjat -tulevat, saattaisivat ne houkutella minut laiminlyömään työni, vaikka -entistä suurempi valppaus on tarpeen. Kiitän teitä enemmän kuin -osaan sanoa siitä, että annoitte minulle vihjauksen. Se voi kukaties -olla pelastukseni. En jääkään nyt kotiin päivälliselle. Lähden tästä -itäiselle linjalle, ja kun sieltä palaan kolmen korvissa, niin ehkäpä -muorilla on minua varten lasi maitoa ja palanen haukattavaa." - -"Katsos vain!" huudahti Duncan harmissaan. "Aiot lähteä tuolle -seitsenpenikulmaiselle taipaleelle, vaikkei mahassasi ole hiventäkään -ruokaa. Mitä minä sanoinkaan sinulle?" - -"Te sanoitte, että skotlantilaisilla on kovimmat päät ja lempeimmät -sydämet kaikista kuolevaisista", vastasi Freckles. - -Duncan murahti puoleksi mielissään, puoleksi nyrpeillään. Freckles -tarttui sauvaansa ja lähti linjatiellensä hilpeästi viheltäen, ja nyt -hänellä oli tavattoman pitkä ohjelma puhallettavana. - -Duncan harppasi suoraa päätä alakämpälle ja kutsuen McLeanin syrjään -sana sanalta toisti äskeisen keskustelun ja sanoi lopuksi: "Ja mitä -tapahtuneekin nyt tai vasta, älkää antako kenenkään uskotella, että -Freckles ei ole pitänyt vahtia niin uskollisesti kuin kukaan." - -"En luule, että mikään saa uskoani siihen poikaan horjumaan", vastasi -McLean. - -Freckles vihelteli iloisesti. Hän valvoi toisella silmällä uskollisesti -piikkilankaa. Toisen hän jakoi polun, langalla istuvain ystäväinsä ja -taivaan välille, jolta etsiskeli hiljan tulleita asujamia. Hän oli -nähnyt ne joka päivä niiden tultua, joko kiikkumassa pieninä mustina -täplinä rämeen kohdalla taikka hyppimässä kantojen ja runkojen poikki -hullunkurisella, vaappuvalla tavallaan. Milloin häneltä vain liikeni -aikaa, pistäytyi hän suolle ja koetti hieroa ystävyyttä niiden kanssa, -ja pian niistä tulikin kesyimmät hänen lukemattomista alamaisistaan. -Ne kykkivät ja loikkivat puitten ja pensasten ylitse ja tassuttelivat -hänen ympärillään, ja miten lähelle tahansa hän tuli, eivät ne -lähteneet pakoon. - -Pari viikkoa hän oli huomannut niiden säännöllisesti kiertelevän -ilmassa Limberlostin kohdalla, mutta eräänä aamuna naaras puuttuikin ja -vain iso musta koiras kyykötti taivaalla rämeen yläpuolella ikäänkuin -vahtisotilas. Naaras ei ilmestynyt seuraavinakaan päivinä, ja Freckles -kävi levottomaksi. Hän puhui siitä Duncanin vaimolle, joka rauhoitti -häntä herättämällä sen sijaan iloisen toivon. - -"No, poika, jos sinä kaipaat sitä naaraslintua, niin panen kymmenen -yhtä vastaan, että se on turvassa", sanoi hän. "Se on muninut ja -paraikaa hautoo, sinä houkka. Pidä silmällä koirasta ja pane merkille -mihin se laskeutuu. Seuraa sitten ja etsi pesä. Jonakin pyhänä tulemme -sitten kaikki katsomaan." - -Neuvoa seuraten Freckles haki pesää. Koska nämä "kanat" olivat isoja -kuin haukat, tirkisteli hän puitten latvoihin, niin että oli vähällä -niskansa taittaa. Hänellä oli tiedossaan puolet varisten ja haukkain -pesistä rämeellä. Ja tätä pesää hän nyt etsiskeli sen sijaan että -olisi keräillyt tavaraa kaappiinsa. Pariskunnan hän tapasikin eräänä -aamupäivänä samassa jalavassa, jossa oli tarkannut niiden armastelua. -Iso musta koiras oli ruokkimassa eukkoaan; näin oli todistettu, että -ne olivat pari, molemmat hengissä ja naaras epäilemättä paraikaa -hautomassa. Tämän jälkeen Freckles etsi pesää entistä hartaammin, mutta -kun hänellä ei ollut hajuakaan siitä, mistä sitä hakea, eikä Duncan -osannut keksiä avuksi mitään ajatusta, oli hän pesän löytämisessä nyt -yhtä pitkällä kuin ennenkin. - -Kerta palatessaan pitkältä päivämatkalta hän näki Duncanin lasten -odottelevan paljoa lähempänä laaksoa kuin minne he tavallisesti -uskalsivat tulla ja heidän hurjista huitomisistaan älysi, että jotakin -oli tapahtunut. Hän pisti juoksuksi, mutta jo kuului hänen korviinsa -huuto: "Kirjat ovat tulleet!" - -Kuinka hän kiiruhti! Hän nosti nuorimman olalleen, toinen otti hänen -sauvansa ja ruokakorinsa, ja kun he joutuivat perille, oli emäntä -häärimässä ison laatikon kimpussa, juuri irroitettuaan kannen, ja istui -sillä nyt nauraen. - -"Sinä et saa pilkistääkään tänne, ennenkuin olet pessyt ja syönyt", -sanoi hän. "Siellä on kaikki valmiina pöydällä. Jos pääset tämän puuhan -alkuun, et saane nokkaasi irti siitä ennen maatapanon aikaa, enkä minä -tahdo yökautta kuhnustella kiinni töissäni. Me olemme syöneet jo aikoja -sitten." - -Se oli kova paikka, mutta Freckles hymyili urhoollisesti. Hän siisti -itsensä, nielaisi muutaman palan ja ehätti sitten paikalle niin -innokkaana, että vaimo väistyi, vaikka sanoikin koko ajan vallan hyvin -tienneensä, että illallinen menisi hukkaan. - -Nostaen kannen he ottivat pakkauksen pois ja tapasivat laatikosta -kirjoja, jotka käsittelivät lintuja, puita, kukkia, itikoita ja -perhosia. Siellä oli myöskin muuan, jossa Frecklesin härkäsammakko -näkyi ilmielävänä. Ja lisäksi siellä oli perhoshaavi, peltinen pönttö, -syaniittipullo, puuvilla rasia, paketti pitkiä teräsneuloja hyönteisiä -varten sekä kirje, joka selitti, mitä kaikki nämät esineet olivat ja -miten niitä käytetään. - -Jokaisen uuden aarteen keksiessään Freckles kiljaisi: "Katsokaa tätä!" - -Emäntä huudahteli: "No älähän nyt mitä!" - -Vanhin poika teki härkäpyllyn joka merkillisyyden kunniaksi, ja -koettaessaan seurata hänen esimerkkiään pikku veli keikahtikin syrjään -ja siinä sätkytellessään loukkasi jalkansa kirveeseen, jolla äiti oli -vääntänyt laatikon kannen auki. Se taltutti heitä, ja he kantoivat -kirjat sisälle. Vaimo teki niille tilaa kaappinsa ylähyllylle, jossa ne -olivat kaukana asiattomain pikku sormien ulottuvilta. - --- Kun Freckles lähti vahtitoimeensa seuraavana aamuna, kiilteli uusi -kirkas pönttö hänen selässään. Musta "kukko", nyt pelkkänä pilkkuna -sinitaivaalla, näki sen välähdykset ja ihmetteli mitä se oli. Kokoon -laskettu haavi riippui pojan käsikirveen sivulla, ja lintukirja oli -pöntössä. Hän kulki pitkin linjaansa, tarkasteli huolellisesti joka -jaksoa ja nuuski rajalinjan jokaista jalanmittaa, sillä hän oli -päättänyt, ettei heittäisi työtään leväperään; mutta jos koskaan -nuorukainen on "hitaasti kiiruhtanut", niin ainakin Freckles sinä -aamuna. Kun hän viimein joutui sille paikalle, jonka oli raivannut -ja ruokonnut laatikkonsa ympärille, paisui hänen sydämensä siitä -ylpeydestä, että hänellä nyt oli niinkin paljon, mitä voi sanoa -omakseen, ja hänen vilkkaat silmänsä nauttivat paikan kauneudesta. - -Hän oli laittanut ison majan, jossa oli yhden seinän tasalla kaapin -ovi. Kolmella sivustalla kapuilivat kauniit rykelmät villiruusuja -puitten alemmille oksille. Seininä oli osaksi katinjuustoja, osaksi -leppiä, orapihlajoita, salavia ja kuusamia. Täytteenä oli alhaalla -tiiviisti vaaleanpunaisia kalmioita ja keltaisia juhannusruohoja, ja -hajupihkalta tuoksuvat humalavieraan lonkerot punoivat kaikki yhteen. -Yhdeltä sivulta alkoi heti räme, ja siinä kasvoi osmankäämiä kosolta. -Niiden eteen hän oli istuttanut rivin vesihyasintteja vähäistäkään -rikkomatta niiden taivaansinistä kukintaa, ja missä maa hieman kohosi, -siihen hän oli sijoittanut sarjan tulikukkia, jotka olivat puhkeamassa. - -Vasemmalla hän oli keksinyt luonnon omituisesti järjestämiä puita, -jotka tapailivat pilviä ja olivat asettuneet vähitellen kapenevaksi -kujaksi, niin että siinä oli pitkä avoin käytävä, joka päättyi -rämeen pimeihin syvyyksiin. Pieni tausta pensaita, jotka keskellä -lahoavia puunrunkoja tunkivat esille tasaisesta sammalpeitteisestä -tanteresta, teki helposti käsitettäväksi, minkä tähden Freckles oli -nimittänyt tämän paikan "tuomiokirkoksi", vaikkei koskaan ollut kuullut -sanottavan, että "lehdot olivat Jumalan ensimmäiset temppelit". - -Kahden puolen niitä puita, jotka olivat ensimmäisenä holvikaarena tässä -hämärässä lehtokujassa, hän oli istuttanut sanajalkoja, jotka ylenivät -jo puoleen miehenmittaan näinkin varhaiseen vuodenaikaan, ja niin -taidokkaasti oli työ tehty, ettei niistä ainoakaan alkanut siirrosta -nuokkua. Vastapäätä hän raivasi palasen maata ja järjesti siihen -kukkalavan. Hän täytti toisen pään kaikenlaisilla hienoilla, hennoilla -köynnöksillä ja saniaisilla, joita hyvin sopi siirtää. Itse lava -kimmelsi tuhansin värein ja vivahduksin. Sinne hän sijoitteli hempeitä -lemmikkejä ja sinisilmäisiä sisyrinchium-lajeja rinnatusten. Hän -istutti sinikelloja, sinisiä, valkoisia ja keltaisia orvokkeja, villejä -kurjenpolvia, kardinaalikukkia, akileijoja, punertavia käärmeenkieliä, -voikukkia, kirjavia koisoja ja kämmeköitä. Oli siellä myös rätvänöitä, -mokkasiinikukkia, sinivuokkoja, ketunhäntiä ja kaikkia muita -Limberlostin kasveja, joissa oli kukkia tai nuput lupasivat kukintaa. -Joka päivä kokoelmaan lisättiin jokin uusi kappale. Tämä paikka olisi -saanut kasvitieteilijän haltioihinsa. - -Polun puolelle hän jätti pensaat tiheiksi, jotta ne kätkisivät hänen -tarhansa, ja kulki sinne pitkin kapeaa käytävää, jonka oli Duncanin -kanssa raivannut laatikkoa paikalleen pantaessa. Hän nimitti sitä -"paraatikäytäväksi", vaikka koetti kaikin mokomin sitä salata. -Hän laitteli maalais-istuimia muutamien puiden väliin, tasoitti -maata ja peitti sen paksusti rehevällä, raskaalla, villaisella -sammalella. Kaapin ympärille hän istutti elämänlankoja, punakoisoja -ja villejä viiniköynnöksiä ja ohjasi niitä ylöspäin, niin että -kaappi melkein peittyi niihin. Joka päivä hän istutti uusia kukkia, -leikkeli tunkeilevia pensaita ja muokkaili toisia, kunnes sai -niistä mieleisiään. Ylpeä hän oli majastaan, mutta hänellä ei ollut -aavistustakaan siitä, kuinka yllättävän kauniilta se tuntuisi -jokaisesta, joka ei ollut nähnyt, kuinka se vähitellen valmistui. - -Tänä aamuna Freckles kulki suoraan kaapilleen, avasi sen ja pisti sinne -tavaransa ja päivällisruokansa. Hän istutti uuden kasvin, jonka oli -löytänyt polun reunasta, otti esiin sangon siitä nurkasta, jossa sitä -säilytti, nosti vettä läheisestä lammesta ja kasteli sillä sekä maton -että kukat. - -Sitten hän tarttui lintukirjaansa, istuutui mukavaan asentoon penkille -ja tyytyväisyydestä syvään henkäisten haki esille osaston "K". Hän -sivuutti "kaakurin" ja "kiurun" ja siirtyi alemmas sivua, kunnes hänen -kiihkosta vapiseva sormensa pysähtyi nimeen "korppikotka". - -"Iso musta Kalifornian korppikotka", luki hän. - -"Hm! Paras pysyä vain tällä puolen Kalliovuoria." - -"Tavallinen hiirihaukka." - -"Jaa, mutta me emme pyydystä tavallisia hiirihaukkoja. McLean sanoi -'kanoja', ja mitä hän sanoo, pitää paikkansa." - -"Etelän musta korppikotka." - -"Kah, nyt olemmekin perillä." - -Frecklesin sormi seurasi riviä, ja hän luki jonkun sanan ääneen. - -"Yleinen etelässä. Toisinaan saa Varis-Jukan nimen. Lähin sukulainen on -C-a-t-h-a-r-t-e-s A-t-r-a-t-a." - -"Miten hemmetissä minä voin oppia nuo riivatun pitkät nimet omin päin?" - -"-- -- eurooppalainen laji: Faraon kana. Tavataan toisinaan Virginiassa -ja Kentuckyssä saakka pohjoisessa --" - -"Ja toisinaan kauempanakin", lisäsi Freckles, "koska olen nähnyt niitä -täällä Indianassakin ja aivan näiden kuvien kaltaisina, niin että ihan -voin nähdä ison 'kukkoni' kurkottavan kaulaansa, jotta kutkuttaisin sen -korvia. Entä sitten?" - -"Vaaleansiniset munat..." - -"Heleijaa! Nepä täytyy saada nähdäkseni." - -"-- tavallisen kalkkunanmunan kokoisia, mutta muodoltaan kuin kanan, -runsaasti suklaankarvaisia pilkkuja... ontoissa puissa tai kannoissa." - -"Voi peeveli. Enkö olekin töllistellyt ihan hullusti? Olisi pitänyt -kaiken aikaa tirkistellä maanrajaan. Nyt on kaikki tehtävä uudestaan, -mutta mitä pikemmin aloitan, sitä pikemmin kai ne löydän." - -Freckles pisti kirjan talteen kasteli savunuotiota, jota ilman -moskiitit olisivat tehneet rämeen melkein sietämättömäksi, otti -sauvansa ja eväänsä ja lähti linjalle. Hän istuutui puunrungolle, söi -päivällisaikaan ja joi viimeisen vesitilkkansa. Kesäkuun helle alkoi -paahtaa. Rämeen länsiosassakin, jossa sisämaasta tuleva tuuli oli -helpotuksena, oli keskipäivällä tukala olo. - -Hän pyyhkäisi muruset polviltaan ja istui hetken leväten ja katsellen -taivaalle nähdäkseen, asustiko hänen iso "kukkonsa" siellä ylhäällä. -Mutta äkkiä hänen katseensa palasi maahan, sillä polulta kuului -lähenevän askeleita, jotka eivät olleet McLeanin eikä Duncanin -- -eikä siellä ollut koskaan kuulunut toisia. Frecklesin sydän jyskytti -kiivaasti. Hän sipaisi kerkeästi vyötään tunnustellakseen, olivatko -revolveri ja käsikirves paikallaan, tarttui sauvaan ja pani sen -poikkipuolin polvilleen -- ja jäi sitten tyynesti odottamaan. Oliko -tulossa Musta Jaakko tai joku vieläkin pahempi? Terästääkseen hermonsa -hänen täytyi tehdä jotakin, ja siksi hän suipensi huulensa ja alkoi -viheltää säveltä, jota oli heleällä äänellään johtanut joka vuosi -kunnalliskodissa joululauluja harjoitettaessa. - - "Nyt joulu meill' on verraton, - vaan ken se juhlavieras on?" - -Hänen vilkas iiriläinen mielensä älysi samassa asian naurettavan -puolen, ja hän purskahti nauruun, joka oikein tuntuvasti vahvisti häntä. - -Pensasten läpi hän näki vilaukselta tulijan hahmon. Hänen sydämensä -riemastui, sillä se oli muuan työläisistä. Wessner oli ollut hänen -kumppaninsa makuulavalla sinä iltana, jolloin hän oli tullut pitkin -telatietä. Hän tunsi tämän yhtä hyvin kuin kenen muun tahansa McLeanin -miehistä. Se ei ollut mikään hirsivaras. Epäilemättä isäntä oli -lähettänyt hänet tuomaan jotakin sanaa. Freckles hypähti pystyyn ja -huusi hänet iloisesti tervetulleeksi. - -"No sepä on hauskaa, että olen tervetullut", sanoi Wessner ja melkein -näytti henkäisevän helpotuksesta. "Olemme kuulleet siellä kämpällä, -että sinä olet niin hiivatin närkäs, ettet siedä ihmistä metrinkään -päässä linjalta." - -"Enkä siedäkään", vastasi Freckles, "jos se on joku tuntematon, mutta -tehän tulette McLeanin luota, eikö niin?" - -"Hitto vieköön McLeanin!" sanoi Wessner. - -Freckles puristi sauvaansa, niin että rystyset alkoivat punertaa. -"Tosissanneko niin sanotte?" kysyi hän mitä kohteliaimmin. - -"Niinpä kylläkin", sanoi Wessner. "Ja niin sanoisi joka mies työmaalla -jolleivät olisi liika suuria pelkureita sanoakseen mitään, paitsi -ehkä tuo vanha hölmö skotlantilainen, Duncan. Puristaa hengen meistä -kaikista. Teettää työtä kuin koirilla ja maksaa nälkäpalkkoja ja itse -käärii kokoon miljoonia ja elää kuin prinssi." - -Vihreitä välähdyksiä alkoi salamoida Frecklesin harmaissa silmissä. - -"Wessner", sanoi hän pontevasti, "mitäs sitten valehtelette, kun siitä -valeesta pääsette? Onhan joka mies työmaalla vahva ja terve ja saa -palkan ansionsa mukaan, ja kohtelu on sellaista kuin herrasmieheltä -saa. Mitä tulee siihen, että isäntä eläisi kuin prinssi, niin syöhän -hän samaa ruokaa kuin te joka siunattu päivä." - -Wessner ei ollut syntynyt diplomaatiksi, mutta huomasi nyt olevansa -väärällä tiellä ja yritti toista. - -"Mitäs arvelisit, jos saisit aimo rahaläjän tarvitsematta kättäkään -nostaa?" kysyi hän. - -"Hm!" sanoi Freckles. "Oletteko ollut Chikagossa ja keinotellut -vehnäkaupoissa, niin että nyt tahdotte antaa minulle ystävällisen -vihjauksen, kuinka minun pitäisi sijoittaa rahani?" - -Wessner tuli likemmäksi. - -"Kuulehan, veli hopea", sanoi hän, "jos sallit minun antaa sinulle -viittauksen, niin voin auttaa sinua tienaamaan viisi sataa käteistä -eikä sinun tarvitse poiketa askeltakaan polultasi." - -Freckles säpsähti. - -"Älkää pelätkö, vaan puhukaa suu puhtaaksi", sanoi hän. "Paitsi lintuja -ja eläimiä ei Limberlostissa ole kristinsielua, ellei joku teidän -kaltaisianne hiiviskele häiritsemässä laillisten asujanten rauhaa." - -"Ei kukaan _minun_ ystävistäni ole täällä", vastasi Wessner. "Ei -kukaan tiedä minun tulleen paitsi musta -- tarkoitan, eräs ystäväni. -Jos tahdot kuulla järkeä ja toimia viisaasti, voi hän tulla sinua -tapaamaan, mutta se ei ole välttämätöntä. Me voimme sopia kaikesta mitä -tarvitaan Juoni on niin lemmon helppo ja yksinkertainen." - -"Niinpä lienee, koska te olette sitä johtamassa", sanoi Freckles. Mutta -hän huoahti helpotuksesta kuullessaan, että he olivat kahden kesken. - -Wessneriin ei mikään pystynyt. "Lyödäänpä vaikka vetoa. Ajattelehan -nyt, Freckles. Tässä aherretaan kuin orjat ja palkkana on vaivaiset -kolmekymmentä dollaria kuussa, mutta nyt tarjoutuu tilaisuus siepata -viisi sataa yhdessä päivässä. Ethän sinä suinkaan voi olla niin hullu, -että heität ne menemään?" - -"No kuinka te olette tuumineet; että varastaisin ne rahat?" kysyi -Freckles. "Vai pitääkö minun vain löytää ne linjaltani?" - -"Niin juuri, Freckles", tokaisi hollantilainen. "Sinä saat vain löytää -ne. Sinun ei tarvitse tehdä mitään, ei tietää mitään. Sinä määräät vain -jonkun aamun, jolloin käyt pitkin rämeen läntistä puolta, ja sitten -käännyt ympäri ja tulet takaisin samaa tietä, ja rahat on sinun. Voiko -mikään olla sen helpompaa, häh?" - -"Riippuu kokonaan miehestä", sanoi Freckles. Leivon liverrys pilvissä -heidän yllänsä ei ollut herttaisempi kuin hänen äänensä. "Toisista se -tuntunee helpolta kuin hengitys, eikä toisia voisi siihen pakottaa, -vaikka puristaisi viimeisen veren heidän sydämestään. Enkä minä ole -sellainen mies, joka lähden mokomaan hommaan side silmillä, sillä -nähkääs, haiskahtaahan se isännän luottamuksen pettämiseltä, ja minä -olen palvellut häntä niin uskollisesti kuin osaan. Teidän täytyy -selittää juttu minulle niin, että sen oikein ymmärrän." - -"Sehän on niin vietävän yksinkertainen", toisti Wessner, "etten oikein -kehtaa niin yksinkertaista asiaa selittääkään. Sinähän tiedät, että -jotkut puut täällä ovat kerrassaan kuin kultakaivoksia. Varsinkin -kolme. Kaksi on sisempänä, mutta yksi aivan kiinni linjassa. Niin, -siihenhän se vanha hupsu skotlantilainen isäntäsi omin käsin naulasi -piikkilangan kiinni. Ei hän edes hoksannut, että puu oli kuorittu, -eikä nähnyt mikä se puu oli. Jos tahdot pysyä tällä puolen vain -yhden päivän, niin ehdimme sen kaataa ja lastata ja laittaa kuntoon -ajaaksemme sen illalla pois. Seuraavana aamuna sinä voit sen keksiä, -ilmoittaa ja olla innokkaimpana miehenä meitä hakemassa. Kyllä me -tiedämme, minne se viedään hyvään turvaan. McLean on näet lyönyt parin -miehen kanssa vetoa siitä, ettei Limberlostista löydy ainoatakaan -verestä kantoa. Todistajia on kyllä, jotka voivat vannoa, ja minäkin -tiedän kolme sellaista. Siinä on tuhat käteistä, ja tuo puu on ainakin -saman arvoinen. Jaa-a, oikea kultakaivos se on, sen minä sanon, ja -juuri viisi sataa siitä on sinun. Vaaraa ei sinulla ole lainkaan, sillä -McLeanin sinä olet niin kerrassaan pimittänyt, että voit myydä vaikka -koko rämeen, eikä hän hitustakaan epäile sinua. Mitäs tuumaat?" - -Freckles oli tyydytetty. "Siinäkö kaikki?" kysäisi hän vielä. - -"Ei, ei olekaan!" vastasi Wessner. "Jos todella tahdot ruveta mieheksi -ja pitää varasi, niin voit napata viisi kertaa niin paljon viikossa. -Ystäväni tietää tusinan verran toisia puita, jotka voisimme korjata -talteen muutamassa päivässä eikä sinun tarvitsisi muuta kuin pysyä -poissa näkyvistä. Sittenhän voisit ottaa rahasi ja haihtua jonakin yönä -ja ruveta jossakin muualla elämään herroiksi. Mitä sinä sellaisesta -meinaat?" - -Freckles kehräsi kuin kissa. - -"Olisipa se oiva jutkaus isännälle", sanoi hän, "kun varastaisi -häneltä juuri saman tavaran, jonka hän on uskonut vartioitavakseni, -ja saisi palkan koko talvelta aivan ilmaiseksi. Ja tehän lupaatte -maksaa tuhottoman korkean palkinnon, minä kun saisin viisi sataa -noin yksinkertaisesta pikku hommasta. Tosiaankin te kohtelette minua -kerrassaan kuninkaallisesti. Sehän on suurellisempaa kuin koskaan olen -odottanut. Seitsemäntoista senttiä olisi jo hyvä maksu. Sitä täytyy -pohtia oikein tarkasti. Mutta odottakaa tässä hetkinen, kunnes käväisen -suolla, ja sitten seuraan teitä aukeamalle ja annan vastauksen." - -Freckles kohotti riippuvia pensaita ja juoksi kaapilleen. Hän riisui -kupeeltaan pöntön ja pisti sen ynnä kirveen ja revolverin kaappiin. -Avaimen hän sujahutti taskuunsa ja palasi Wessnerin luo. - -"Nyt saatte vastauksen", sanoi hän. "Ylös!" - -Raudalle kalskahti hänen äänensä, ja hän komensi kuin solvaistu -kenraali. "Tahdotteko heittää jotakin päällänne?" kysäisi hän. - -Wessner näytti niin lopen hämmästyneeltä kuin olikin. "En mitään, -Freckles." - -"Olkaa hyvä ja mainitkaa minua nimellä herra McLean", kivahti toinen. -"Hyväilynimeäni saavat vain ystäväni käyttää. Saatte kääntää selkänne -päin aurinkoa tai ottaa minkä edun vain mielitte." - -"No mitä sinä aiot?" änkytti Wessner. - -"Minä aion", selitti Freckles asiallisesti, "suomia kappaleen helvettiä -teistä ulos, ja pysäyttäköön pyhä neitsyt käteni, ennenkuin olen teistä -tehnyt ruumiin, sillä raatonne oksettaisi kanojanikin." - -Aamulla oli Wessnerin käyttäytyminen työmaalla antanut siksi -kouraantuntuvan aiheen hänen erottamiseensa, että Duncan pujahti -McLeanin luo ja kuiskasi: "Ajatelkaapa poikaa, sir!" - -McLean kävi niin levottomaksi, että tuntia myöhemmin nousi tammansa -selkään ja ajoi Wessnerin jäljestä tämän kotiin "Villikissankoloon", -mutta sai siellä tietää vain, että mies oli lähtenyt vähäistä varemmin -Limberlostiin päin. McLean ratsasti edelleen täyttä karkua. Kun Saara -Duncan kertoi hänelle, että muuan mies, johon Wessnerin tuntomerkit -sopivat, oli mennyt pitkin rämeen länsilaitaa puolenpäivän tienoissa, -jätti hän tammansa eukon hoitoon ja jatkoi matkaa jalan. Kuullessaan -ääniä hän pujahti suolle ja hiipi hiljaa lähemmäs ja saapui juuri -kuulemaan Wessnerin valittavan: "Mutta enhän minä voi tapella sinun -kanssasi, Freckles. Minä en ole tehnyt sinulle mitään. Sitäpaitsi olen -paljon isompi sinua, ja sinullahan on vain toinen käsi." - -Johtaja heitti takin yltään ja kyykistyi pensasten väliin, valmiina -juoksemaan esiin, mutta kuullessaan Frecklesin äänen hän pidätti -itsensä nähdäkseen, minkä verran pojassa oli ramua. - -"Mitä siinä kulutatte kallista aikaani laskemalla käsiäni!" ärähti -Freckles. "Asiani voima korvaa kyllä jäsenteni heikkouden, eikä sillä -väliä, minkä kokoinen on pelkurimainen varas. Kun minä hyökkään -kimppuunne, niin uskotte kaikkien Limberlostin villikissain päässeen -irti, ja mitä asiaani tulee... Minä nukuin kanssanne, Wessner, sinä -yönä, kun olin tullut telatietä likaisena maankiertäjänä ja vailla -ystäviä, ja johtaja otti minut hoiviinsa, pesetti, puetti ja ruokki -minua, ja antoi minulle kodin ja rakkautta ja hellyyttä ja sellaisen -isännän, jota voi totella, ja rehellisesti ansaittuja rahoja pankkiin. -Hän luottaa minuun täydellisesti, ja sitten tulette te, saastainen -konna maantien ojasta, ja solvaatte minua, joka olen kunniallinen -iiriläinen gentlemanni, kun vihjailette, että minä muka sulkisin -silmäni ja pysyisin alallani, sillä välin kun te rosvoatte häneltä mitä -minä olen palkattu vartioimaan, ja sitten esiintyisin valehtelijana -hänen edessään ja ikuisesti mustaisin sieluni. Te kirottu konna", -raivosi Freckles, "käykää tappeluun, ennenkuin unohdan herrasmiehen -tavat ja halkaisen törkeän kallonne kepilläni!" - -Wessner peräytyi askeleen mutisten: "Mutta minä en tahdo satuttaa -sinua, Freckles." - -"Vai ettekö", kiljui poika vihasta kuohuen. "Ette sitten ole minun -kaltaiseni, sillä minä aivan kuollakseni himoitsen iskeä kynteni teidän -naamaanne." - -Hän hyökkäsi esille, ja kun Wessner koetti puolustautua iskemällä, -pujahti hän tämän käsivarren alitse kuin tappelukukko ja jymähytti -nyrkkinsä vasten hänen sydänalaansa, niin että mies voihkien kyykistyi -kaksin kerroin. - -Ennenkuin Wessner ehti oikaista itsensä, oli Freckles jo taas hänen -kimpussaan ja tappeli kuin villityin peto mikä koskaan on lähtenyt -viheriältä saarelta. Hollantilainen jakeli voimaiskuja, jotka -toisinaan sattuivat ja pahasti huojuttivat Frecklesiä, mutta toisinaan -osuivat harhaan, ja silloin hän itse niiden voimasta hoippui monta -askelta. Freckles ei pystynyt lyömään puoleksikaan niin lujasti kuin -vastustajansa, mutta hän vastasi kolmella sivalluksella hollantilaisen -yhteen. Tässä oli Frecklesillä hyvä apu valppaasta vartioimisestaan -linjalla, raskaan sauvan alituisesta heiluttamisesta ja kaikenlaisten -säitten karkaisusta, sillä hän oli sitkeä ja ketterä. Hän hyökkäili, -kyykisteli ja väisteli. Ensimmäisten viiden minuutin aikana hän sai -pelottavia paukkuja. Mutta sitten Wessnerin hengitys alkoi viheltää -hampaitten välitse, jota vastoin Freckles vasta oli päässyt alkuun. Hän -hypähti taaksepäin kimakasti nauraen. - -"Lempo soi, aikooko teidän ylhäisyytenne viheltää minulle hieman -tanssimusiikkia?" huusi hän. - -Piu! suhahti hänen nyrkkinsä Wessnerin kasvoihin, ja samalla hän -vilahti vähän matkaa ohitse. - -"Olisitteko ehkä hyvä ja lurittaisitte vähän vilkkaammin?" huohotti -hän ja läimäytti vastustajaa korvalle, hypäten taas heti taaksepäin. -Wessner huitaisi häntä kohti sokeassa raivossa. Äkäten tilaisuuden -Freckles unohti säällisen sodan lait ja potkaisi häntä raskaalla -saappaallaan mahaan, jolloin toinen lysähti kokoon ja kaatui maahan. -Vilauksessa Freckles oli hänen päällään. Vähään aikaan ei McLean voinut -nähdä mitä tapahtui. "Apuun! Lähde apuun nyt!" komensi hän itseään, -mutta niin voimakas oli hänen halunsa nähdä pojan voittavan yksin, -ettei hän voinut liikahtaa paikaltaan. - -Viimein Freckles hyppäsi pystyyn ja harppasi taaksepäin. "Seis!" kirkui -hän kuin vimmattu. "Nouskaa ylös, herra Wessner, älkääkä pelätkö, -että siitä suutun. Minä sallin teidän käyttää ylimääräistä kättäkin -ja yhtäkaikki höyhennän teidät oikein mielikseni. Kuulitteko, että -määräsin väliajan? Tahdotteko nousta ja jatkaa ottelua?" - -Ponnistellessaan seisaalle Wessner näytti tappotanterelta, sillä hänen -vaatteensa olivat siekaleina ja kädet ja kasvot vuotivat verta. - -"Kai... kai minä olen saanut tarpeeksi", murisi hän. - -"Oo, oletteko?" ulvoi Freckles. "Sitäpä ette te määrää. Te tulette -tänne minun maalleni, valehtelette minulle isännästäni ja yllytätte -minua suorastaan varastamaan hänen taskuistaan. Tahdotteko nyt nousta -ja ottaa rohtonne kuin mies vai työnnänkö sen alas kurkkuunne kuin -pikku lapselle? Minä en ole saanut tarpeeksi. Nythän olen vasta päässyt -alkuun. Pitäkää varanne siinä!" - -Hän karkasi Wessnerin kimppuun ja kaatoi hänet maahan. Hän leipoi -ja mukiloi vastarintaan kykenemätöntä miestä, kunnes tämä makasi -velttona eikä voittaja enää jaksanut kättänsä nostaa. Sitten hän nousi -ja peräytyi henkeään vetäen. Saatuaan vähän ilmaa keuhkoihinsa hän -kiljahti: "Seis!" Mutta Wessner makasi liikkumattomana. - -Freckles tarkkasi häntä tutkivin silmin ja näki lopulta, että mies -oli kerrassaan lamassa. Hän kumartui uhrinsa puoleen, tarttui häntä -niskaan ja kiskaisi hänet seisomaan polvilleen. Wessner oli näöltään -kuin suomittu koira ja lisää kuritusta peläten pyrskähti säälittävään -itkuun, niin että kyyneleet pieninä purosina huuhtelivat verta ja -lokaa hänen poskiltaan. Freckles peräytyi taaskin ja katseli tuikeasti -Wessneriin, mutta äkkiä vihainen katsanto ja rumentavan vastenmielinen -puna katosi pojan kasvoilta. Hän sipaisi kädellään ohimossa olevaa -naarmua, josta valui hieno punainen juova, ja pyyhkäisi hiukset -keveästi otsaltaan. Kasvot saivat samassa viattoman keruubin ilmeen, ja -ääni oli kuin hautovalla kyyhkysellä, mutta silmissä tuikki ilkamoiva -koirankuri. - -Hän silmäili ympärillensä, kunnes huomasi sauvansa, otti sen ja -pyöritti sitä kuin rummunlyöjä, tuikkasi sen lokaan pystyyn ja marssi -Wessnerin luo varpaillaan, konemaisesti, ikäänkuin tanssinukke. -Kumartuen miespoloisen puoleen Freckles kiersi käsivartensa hänen -ruumiinsa ympärille ja auttoi hänet jalkeille. - -"Varovasti nyt", huomautti hän, "olkaa varovainen, Freddy, muutoin -voitte satuttaa minua". - -Hän kaivoi takataskustaan nenäliinan ja kuivasi hellästi Wessnerin -silmät ja nenän. - -"Tule, Freddy poikaseni", kehoitti hän Wessneriä, "pikku poikain on jo -aika lähteä kotiin. Minulla on työni tehtävänä enkä voi pitää sinulle -seuraa enää tänään. Tule takaisin huomenna; jollet ole vielä saanut -tarpeeksesi, niin otetaan näytäntö uudelleen. Älähän nyt tuijota minuun -noin hurjasti. Tekisi mieleni syödä sinut, mutta ei ole varaa. Säästöni -ovat kunnialliset ja hitaasti tulevat, eikä minulla ole rahoja kaikkeen -siihen karvasveteen, mikä olisi nieltävä saadakseni sisälmykseni -sinusta puhtaiksi." - -Taaskin tunsi McLean tarvetta sekaantua jupakkaan. Freckles peräytyi, -kun Wessner horjuen kuin tukkihumalassa lähti polulle; hän oli todella -sen näköinen kuin jos villikissat olisivat häntä raastaneet. - -Sauva lennähti korkealle ilmaan, ja siepaten sen taas kiinni niin -taitavasti kuin oli pitkällä harjoituskaudellaan oppinut poika pyöritti -sitä hetkisen, työnsi otsalta tuuheat hiuksensa ja läksi seuraamaan -Wessneriä. Mutta kun Freckles oli iiriläinen, ei hän voinut olla -ääneti, ja nyt raikahti hänen heleä tenorinsa, vaikka ääni toisinaan -pahasti pettikin, kun oli vaikea hengittää. - - Se poika Hollannist', se poika Hollannist'. - Ei koskaan poika Irlannist' - apua huuda hädissään, - vaan poika Hollannist', vaan poika Hollannist'. - -Wessner kääntyi ja mutisi: "Miksi sinä seuraat minua? Mitä sinä vielä -aiot?" - -Freckles haastoi koko Limberlostin todistamaan. "Mikä kiittämätön otus! -Minä kun tässä näen vaivaa ja yritän näyttää hänelle tietä alueeltani -sotilaallisin kunnianosoituksin." - -Sitten hän täydellisesti muutti nuottia ja lisäsi: "Minäpä sanon -syyn, Freddy. Isäntä, näetkös, saattaa minä hetkenä hyvänsä tulla -ratsastaen tätä tietä, ja hänen pieni tammansa on niin vauhko, että jos -se arvaamatta keksisi sinut tuollaisessa tilassa, se pysähtyisi niin -äkkiä, että herra McLean lentäisi suinpäin sen kaulan ylitse. En tahdo -sillä suinkaan halventaa tamman makua", lisäsi hän kiireesti. - -Wessner ärähti karkean kirouksen, ja Freckles nauroi makeasti. - -"Sellaiset kiitokset jalomielinen teko aina saa", puhui hän. "Tässä -minä laiminlyön toimeni turvatakseni kotimatkasi ja sinä puhut minulle -noin hirveitä sanoja. Freddy", kysyi hän tiukasti, "tahdotko, että -saippuoin kitasi? Sinä et näytä sitä älyävän, mutta jos töksähtäisit -herra McLeanin eteen nykyisessä tilassasi, enkä minä saisi selittää -asioita, niin hän ehkä kiskoisi maksan ulos nahoistasi, etkä toki -tahtone, että niin hieno herra näkisi sen olevan valkoisen." - -Wessner kiivi kalmankalpeaksi likansakin alla ja yritti hoippuvaa -juoksua. - -"No, katsokaa nyt sen miehen tapoja!" päivitteli Freckles. "Lähtee -tiehensä kiittämättä kaikesta siitä vaivasta, mitä olen nähnyt häntä -huvittaakseni." - -Freckles pyöritti keppiänsä ja seisoi kuin sotilas "asennossa", -kunnes Wessner oli päässyt pois aukeamalta, mutta se olikin näytännön -viime kohtaus. Kun poika kääntyi takaisin, olivat hänen kasvonsa -kuolonkalpeat ja jäsenet vapisivat. Hän huojui kaapilleen, avasi sen ja -otti esiin palasen liinakangasta. Hän kostutti sitä veteen, istuutui -penkille ja pyyhki verta ja lokaa kasvoiltaan, ja henki kulki vinkuen -yhteenpurtujen hampaiden lomitse. Kaikesta ponnistuksesta huolimatta -hän värisi kivusta ja kiihtymyksestä. Hän otti oikean hihansa napit -auki ja kääntäen sen ylös paljasti siniviiruisen, vahankarvaisen -silvotun käsivartensa, joka oli koko pahasti kolhitun näköinen, sillä -verta tihkui monesta pienestä reiästä. Siihen oli näet Wessnerin -onnistunut iskeä hampaansa. Nähdessään käsivartensa tilan hän antoi -itselleen anteeksi sen potkun, jonka oli täräyttänyt Wessnerin mahaan, -ja kirosi sydämensä pohjasta. - -"Freckles, Freckles!" kuului McLeanin ääni. - -Freckles vetäisi hihansa alas ja nousi paikaltaan. - -"Antakaa anteeksi, sir", sanoi hän. "Varmaankin käsitätte, että luulin -olevani yksin." - -McLean painoi hänet varovaisesti takaisin penkille ja kumartuen hänen -puoleensa avasi sidekotelon, jota kuljetti mukanaan yhtä säännöllisesti -kuin revolveriaan ja kelloaan, sillä haavoja ja vammoja sattui joka -päivä työläisten kesken. - -Hän tarttui loukattuun käsivarteen, kääri hihan ylös, hautoi ja sitoi -haavat. Hän tutki Frecklesin päätä ja ruumista ja pääsi varmuuteen -siitä, että mitään vakavaa vauriota ei ollut tapahtunut, vaikka pojan -osaksi tullut julma pitely ihan hirvitti isäntää. Sitten hän sulki -kotelon, pisti sen taskuunsa ja istuutui Frecklesin viereen. Komeana -hänen ympärillänsä avautui paikan kuvaamaton kauneus, mutta hän näki -vain kärsivän pojan, joka diplomaatin tavoin oli houkutellut esille -haluamansa tiedot, kysellyt kuin tuomari, taistellut kuin turkkilainen -ja juhlinut voittoaan kuin paras paholainen. - -Kun tuska vaimeni ja Frecklesin sydämen jyskytys tasaantui, katsoi hän -syrjäsilmällä isäntäänsä. Mitenkä oli McLean tullut paikalle ja kuinka -kauan hän oli siinä ollut? Poika ei tohtinut sitä kysyä. Viimein hän -nousi, meni kaapilleen, otti revolverin ja piikkilanka-sakset ja sulki -oven. Sitten hän kääntyi McLeaniin. - -"Onko teillä määräyksiä minulle annettavana, sir?" kysyi hän. - -"On", vastasi McLean, "on minulla, ja sinun on säntilleen noudatettava -niitä. Anna minulle nuo sakset ja mene suoraan kotiin. Sukella -kuumimpaan kylpyyn, minkä nahkasi voi kestää ja sitten heti vuoteeseen. -Nyt nopeaan!" - -"Herra McLean", sanoi Freckles, "minun täytyy mainita teille se ikävä -asia, että iltapäiväretki linjalla vielä on tekemättä. Nähkääs, minä -olin juuri lähdössä, ja se tapahtui oikeaan aikaan, kun tänne saapui -muuan herrasmies, ja me jouduimme kuumanpuoleiseen väittelyyn. Asia -on meidän kesken joko lopussa tahi vasta aivan alullaan, mutta miten -lieneekään, myöhästynyt minä olen, niin etten ole päässyt lähtemään -vielä vuorolleni. Täytyy mennä heti paikalla, sillä eräs puu minun -täytyy löytää ennen päivän laskua. - -"Sinä urhoollinen pikku hupsu!" murisi McLean. "Ethän sinä voi tehdä -matkaasi. Epäilen, pääsetkö edes Duncanille asti. Etkö itse tunne, -milloin olet ihan lopussa? Sinä menet maata; minä päätän työsi." - -"Ei koskaan!" väitti Freckles. "Olinhan minä vähän niinkuin lopussa -äsken, minuutti sitten. Mutta nyt olen jälleen kunnossa. Nuo -ratsastussaappaat ovat aivan liika matalat. Päivä on helteinen ja -matkaa runsaasti seitsemän peninkulmaa, sir. Ei koskaan!" - -Ojentautuessaan ottamaan saksia hän kaatui maahan ja silmät painuivat -umpeen. McLean nosti hänet lepäämään sammalille ja käytti hajusuolan -apua. Kun Freckles palasi tajuihinsa, kiiruhti McLean Duncanin -asunnolle ja käski vaimon laittaa valmiiksi kuuman kylvyn ja tuomaan -vajasta Nellien. Kunnon eukko täytti heti pesukattilan vedellä ja pisti -alle räiskyvän tulen. Sitten hän siirsi tallisammion alustaltaan ja -vieritti sen keittiöön. - -Kun McLean palasi taluttaen Nellietä ja pidellen Frecklesiä sen -selässä, oli eukko jo valmiina apuun. Johtajan kanssa hän laski -Frecklesin ammeeseen ja valeli häntä kuumalla vedellä, kunnes poika -vallan kiemurteli. He valelivat, hieroivat ja harjasivat häntä. Sitten -he päästivät kuuman veden pois ja tukkivat hänen hikireikänsä kylmällä. - -Viimein he nostivat hänet lattialle ja hieroivat, takoivat ja leipoivat -häntä, niin että hän rukoili armoa. Kun he veivät hänet sänkyyn, -ummisti hän silmänsä, mutta hetken perästä ne taas aukenivat. - -"McLean", huusi hän, "puu! Voi, katsokaa sitä puuta!" - -McLean kumartui hänen puoleensa. "Mitä puuta?" - -"En tiedä tarkalleen, sir, mutta se on itälinjalla, ja piikkilanka -on siihen kiinnitetty. Hän kehui, että olitte itse naulannut siihen -langan. Kyllä te tunnette sen siitä, että puu on kuorittu jostakin -paikasta alapuolella aivan paljaaksi, ja viisi sataa hän tarjosi -minulle, jos... minä... pettäisin teidät... sir." - -Hänen päänsä painui sivulle ja silmät menivät kiinni. Heleänväriset -hiukset levisivät päänalaiselle. Kasvot olivat pöhistyneet ja -naarmuisen punaiset. Vasen käsivarsi, jonka koura oli hakannut itsensä -miltei muodottomaksi, oli ojennettuna pitkin ruumista ja oikea, jossa -ei ollut kättä, heitettynä poikki rinnan, joka ei ollut muuta kuin -läiskäre punaisia kuhmuja. McLean muisti sitä iltaa, suunnilleen vuosi -takaperin, kun hän pestasi palvelukseensa ventovieraan Frecklesin. - -Peittäen loukkautuneen käsivarren toisella kädellään ja toisen laskien -hellästi pojan otsalle McLean kumartui hänen puoleensa. Freckles -liikahti kosketuksesta ja kuiskasi niin lempeästi kuin pääskynen -räystään alla: "Jos tulette tätä tietä... huomenna... niin olkaa -hyvä... saamme sitten koettaa... uutta tanssia!" - -"Onpa sillä sisua!" jupisi McLean. - -Sitten hän meni ulos ja käski vaimon tarkasti vartioida Frecklesiä -ja lähettää Duncanin hänen luoksensa suolle heti hänen tultuaan. Hän -seurasi rajalinjan polkua ja saapui taistelupaikalle. Siellä hän astui -Frecklesin kamariin varovasti, kuin jos hänen sielunsa olisi siellä -uinaillut ja voisi herätä, ja katseli ympärillensä kummastelevin silmin. - -Kuinka poika oli kaiken tämän sommitellut! Minkä maalauksen hän olikaan -luonut elävin värein! Hänellähän oli maalarin aisti. Hänellä oli -runoilijan sielu. Johtaja astui varovasti samettimaiselle permannolle -ja hellin sormin tunnusteli vihannuuden tuoreita seiniä. Hän seisoi -kauan kukkapenkereen ääressä ja katseli tätä heleitten kukkien vallia, -ikäänkuin epäilisi sen todenperäisyyttä. - -Mistä Freckles oli löytänyt ja osannut siirtää sellaisia saniaisia? Kun -McLean käännähti niistä pois, pysähtyi hän äkkiä. - -Hän oli tullut "tuomiokirkon" ovelle. Mitä Freckles tässä oli -tavoitellut, olisi ollut selvää kenelle tahansa. Mitä oli liikkunut -tuon aran, vaiteliaan pojan sydämessä, kun hän oli keksinyt tämän -pitkän, hämärän metsäkujanteen, koristanut sen sisäänkäytävän, -raivannut ja tasoitellut sen sivukuorit ja peitellyt sen alttarit -matoilla? Mitä aito Luojan työtä olivatkaan nuo mahtavat elävät pilarit -ja tuo vihanta, holvattu kupu! Kuinka suuresti muistuttivatkaan -kirkkojen värillisiä lasi-ikkunoita nuo pitkät puitten väliset -aukeamat, joita täyttämässä oli sinisiä viiruja, kultaisia säteitä -ja lehtien smaragdinkarvaisia vivahduksia! Missä hän saattoi tavata -mosaikkeja, jotka pystyivät kilpailemaan tämän elävillä väreillä ja -kimaltelevilla valoilla lasketun sivukuorin kanssa? Oliko Freckles -harras kristitty, joka täällä piti jumalanpalvelustaan? Vai oliko hän -oppimaton pakana ja tulikohan tuota ihastuttavaa kujannetta pitkin Pan -soitellen ja dryadit, nymfit ja keijukaiset karkeloiden hänen edessään? - -Kuka voi tutkia pojan sydämen syvyyttä? McLean oli kuvitellut -Frecklesiä horjumattoman rehelliseksi, rohkeaksi ja uskolliseksi -olennoksi. Mutta tässäpä ilmenikin sydän, joka janosi kauneutta, -taidetta, seuraa, palvomista. Se oli kirjoitettu joka kohtaan -permannolle, seinille ja koko tuon siimeksisen metsänaukeaman -koristelulle. - -Kun Duncan saapui, kertoi McLean hänelle taistelun kulun, ja he -nauroivat katketakseen. Sitten he läksivät linjalle etsimään määrättyä -puuta. - -Duncan sanoi: "Nyt poika on joutunut pahaan pulaan!" - -"Toivon, ettei ole", vastasi McLean. "En eläissäni ole nähnyt koiran -saavan sellaista kyytiä. Ei se mies aio palata koettamaan, miltä se -uudestaan tuntuisi. Me voimme varmasti löytää puun. Ja ellemme löydä, -niin ainakin Freckles. Toimitan tänne riittävästi väkeä viemään sen -pois viipymättä. Se takaa rauhan edes joksikin aikaa, ja minä toivon, -että koko työkunta voidaan kuukauden kuluttua siirtää tänne. Pian tulee -syksy, ja sitten minä aion -- jos hän myöntyy -- lähettää Frecklesin -äitini luo kasvatettavaksi. Kun Freckles on niin notkea sekä mieleltään -että ruumiiltaan, voi hän muutaman vuoden oppia saatuaan tehdä vaikka -mitä. Jaa, Duncan, olisinpa maksanut sata dollaria, jos olisitte saanut -olla täällä itse näkemässä." - -"Ja tullut murhamieheksi", mutisi ajomies. "Toivon, sir, että te teette -tuumistanne totta, vaikka minä yhtä kernaasti näkisin oman lapseni -riistettävän pois kodistani kuin tuon Frecklesin. Me rakastamme poikaa, -minä ja Saara." - -Helppo oli löytää tarkoitettu puu, se kun oli niin hyvin kuvattu. Kun -isot hirsivankkurit seuraavana aamuna kolisten vierivät mökin ohitse -rämeelle päin, heräsi Freckles, hyppäsi pystyyn ja oli tuota pikaa -niitä seuraamassa. Jäsenet olivat niin hellät ja jäykät, että joka -liike oli suoranaista kidutusta ensi aluksi, mutta tila parani, ja -pian hän ei enää paljoakaan kärsinyt. McLean torui, että hän oli jo -lähtenyt liikkeelle, mutta sydämessään hän riemuitsi jokaisesta uudesta -todisteesta, joka paljasti pojan luonteen jaloutta. - -Puu oli jättimäinen vaahtera ja niin kallisarvoinen, että he melkein -kaivoivat sen ylös juuria myöten. Kun se oli kumossa, kappaleiksi -katkottuna ja kuormaksi laitettuna, oli vielä yksi tyhjä vaunu -käyttämättä. Heidän paraikaa kerätessään kapineitaan kokoon sanoi -Duncan: - -"Jossakin tässä aivan lähellä on muuan iso ontto puu, jota olen hieman -katsellut vesialtaaksi elukoilleni; se, joka minulla nyt on, on niin -pieni. Portland-yhtiö sahautti sen poikki viime vuonna; se on kuusi -jalkaa läpimitaten ja ontto neljänkymmenen jalan korkeudelta. Olipa se -aika pukari. Koska miehet ovat täällä ja nuo tyhjät vaunutkin tuossa, -niin miksen lastaisi sitä niille ja veisi talliini ohimennessä?" - -McLean sanoi, että sen hän kernaasti tehköön, käski ajomiehen poiketa -tieltä ja käydä hakemassa tuon rungon ja pani mukaan apuväkeä ja -työkaluja. - -Frecklesiä hän oli pyytänyt istumaan kerallansa vaahteran kappaleelle, -mutta nyt poika pyysi päästä rämeelle Duncanin kanssa. - -"En ymmärrä, miksi tahdot lähteä mukaan", sanoi McLean. "Ei minulla ole -sulle mitään työtä tänä päivänä." - -"Nähkääs, juuri eilen luin uudesta kirjastani, että ne pesivät ontoissa -puissa, eikä niitä ole kovinkaan monta rämeellä. Entäpä jos ne -asustavat juuri tuossa puussa?" - -"Lähdeppä sitten", virkkoi McLean. "Se on eri juttu. Jos ne sattumalta -sieltä löytyvät, niin sano Duncanille, että hänen pitää jättää puu -rauhaan, kunnes linnut ovat hommansa lopettaneet." - -Sitten hän kapusi vaunuihin, jotka vierivät pois. Freckles kiiruhti -rämeelle. Hän oli hieman jälessä, mutta saattoi kumminkin nähdä miehet. -Ennenkuin hän tavoitti heidät, olivat he poikenneet läntiseltä tieltä -ja painuneet rämeen itäpuoleen. - -He pysähtyivät mahdottoman suuren kaatuneen puun luo. Se oli sahattu -poikki lähes kolmen jalan korkeudelta maasta ja runsaasti kolmen -neljänneksen verran läpimitasta; se oli kaatunut itäänpäin, mutta -runko oli vielä kannossa kiinni. Viidakko oli melkein läpipääsemätön, -mutta Duncan tunkeutui sinne ja rupesi sorkkaraudalla koputtelemaan -runkoa, saadakseen selville, kuinka pitkältä se oli ontto, jotta he -tietäisivät, mistä katkaista. Heidän odottaessaan hänen päätöstään -lensi sen aukosta iso musta lintu, joka purjehti pois heidän päittensä -ylitse. - -Freckles hyppi vimmatusti. "Minun kanani! Voi, siinähän ovat minun -kanani!" kirkui hän. "Voi, Duncan, tulkaa joutuin! Te olette löytänyt -kallisten kanojeni pesän!" - -Duncan riensi ontelon suulle, mutta Freckles ennätti edelle. -Hän murtautui myrkyllisten köynnösten ja pensasten läpi vaaraa -ajattelematta ja kapusi kannon huipulle, Duncanin saapuessa hän karjui -kuin villi. - -"Se on muninut!" kiljui hän. "Voi, minun iso kanani on muninut ja -hautonut minulle pienen kanan, ja vielä siinä on yksi muna. Minä voin -sen nähdä kokonaan... kuinka hassunkurisen näköinen valkea pienokainen -se on! Duncan, voitteko nähdä pienen valkean kanaseni?" - -Duncan saattoi helposti nähdä sen ja samoin kuka muu tahansa. Freckles -kömpi sisälle onteloon ja hellävaroen kantoi päivänvaloon lehdillä -sisustetussa hatussaan sähisevän, silmiään räpyttelevän pikku olennon. -Miehet ihastelivat sitä niin, että Frecklesin tuli hyvä mieli. Hän oli -unohtanut koskaan olleensakaan kipeä ja jäykkä jäsenistään ja sukoili -sitä kaikin mahdollisin hyväilynimityksin. - -Duncan keräili kapistuksiaan kokoon. "Pois, pojat!" sanoi hän -iloisesti. "Tähän runkoon ei käy koskeminen, ennenkuin Frecklesin -kanaset ovat hommansa lopettaneet. Paras suoria tiehensä. Etköhän vie -sitä takaisin, Freckles? Sehän on juuri päässyt kuoresta ja saattaa -vilustua. Huomenna sinulla kaiketi on kaksi." - -Freckles kömpi taas onteloon ja laski pienokaisen hellästi munan -viereen. Takaisin tultuaan hän sanoi: "Teinpä tuhmasti, kun en -tuonut munaakin poikasen mukana, mutta pelkäsin koskea siihen. Se on -muodoltaan kuin kananmuna, mutta isompi kuin kalkkunan ja väri koreinta -sinistä, ja siinä on isoja ruskeita täpliä, aivan kuin kirjassa -sanottiin Mutta ette ole koskaan nähneet mitään niin omituista kuin -tuo muna oli siinä lahon puun keltuaisella ja vieressä hullunkurinen -nahkanaamainen valkea poikanen." - -"Minäpä sanon sinulle jotakin", lausui muuan ajomiehistä. "Oletko -koskaan kuullut puhuttavan siitä Lintunaisesta, joka raahaa konetta -ympäri maata ja ottaa kuvia? Hän otti kuvan viime kesänä Jim-veljeni -maalta, ja Jim on niin hassahtanut sellaiseen, että heittää kyntämisen -ja juoksee sen naisen perässä aina kun löytää pesän. Hän auttaa naista -mikäli voi niitä löytämään ja saa sitten kuvan siitä hyvästä. Jim on -niin koppava kuvistaan, että pitää niitä raamatussaan. Niitä hän sitten -näyttelee joka vieraalleen ja rehentelee sillä, kuinka on auttanut -naista niitä ottamaan. Jos tahdot olla nokkela, niin lähetä noutamaan -hänet, ja hän kyllä ottaa aivan ilmi elävän kuvan. Jos autat häntä, -saat häneltä kuvan sinäkin. Sitä olisi lemmon lysti pitää, sittenkun -linnut ovat lähteneet. En tiedä, mitä ne ovat. En ole koskaan nähnyt -senkaltaista ennen. Ne lienevät harvinaisia. Onko teistä joku, pojat, -nähnyt milloinkaan näillä mailla tuontapaista lintua?" - -Ei kukaan ollut nähnyt. - -"No niin", puhui mies edelleen, "kun tätä puuta ei otettukaan, niin -olen vapaa kello kahteentoista ja lähdenpä tästä kaupunkiin. Minä menen -juuri hänen asuntonsa ohi. Ja kovasti tekee mieleni pysähtyä kertomaan -hänelle tästä. Jos hän ajaa suoraan rämeelle länsitietä ja kääntyy -itään tämän ison sykomoorin kohdalla, ei hän voi olla löytämättä puuta, -vaikka Freckles ei olisikaan paikalla häntä opastamassa. Jim sanoo, -että hänen työnsä on kunniaksi sille valtiolle, jossa hän asuu, ja -että joka mies, joka ei vointinsa mukaan tahdo häntä auttaa, on kehno -luontokappale. Vanhan isäukkoni oli tapana sanoa, että koko uskonto -on siinä, jos tekee toisille mitä toivoo heiltäkin itselleen, ja jos -minun pitäisi ottaa kuvia linnuista, niin tuntuupa siltä, että olisin -mahdottoman iloinen saadessani ottaa tämäntapaisen kuvan. Niin että -minä todellakin pysähdyn kertomaan hänelle, ja kukaties, hitto vie, hän -vielä antaa minullekin tuon pienen valkean poikasen kuvan vaivastani." - -Freckles kosketti häntä käsivarteen. - -"Tekeekö hän sille pahaa?" kysyi hän. - -"Vielähän nyt mitä! Eipä tietenkään", vastasi ajomies. "Hänhän suuttuu -jokaiseen, joka ampuu linnun tai rikkoo pesän. Ja puolittain tappaa -itsensä rämpiessään kaikkialla ja kaikilla säillä opettamassa kansaa -rakastamaan ja suojelemaan lintuja. Hän on niin vietävän arkakin -niistä, että Jimin eukko sanoo hänen panevan Jimin seisomaan niinkuin -minkäkin vanhan hupsun pitämässä sateenvarjoa niiden päällä, kun ne -ovat nuoria ja hentoja, kunnes saa ne 'fokukseen', mikä sitten sekin -lienee. Jim sanoo, ettei hänen maallaan ole ainoatakaan lintua, joka -ei näytä kernaasti pysyvän hänen lähettyvillään, kun hän on niitä -mairitellut jonkun päivän. Ja niitä kuvia sitten, joita hän ottaa, -niitä ei uskoisi kukaan, joka ei ole seisonut katsomassa niiden -ottamista." - -"Lupaatteko varmasti käskeä häntä tulemaan?" kysyi Freckles. -- - -Duncan nukkui kotona sinä yönä. Hän kuuli Frecklesin hiipivän ulos -varhain seuraavana aamuna, mutta oli liian uninen ihmetelläkseen, -miksi se tapahtui, kunnes kävi aamuaskareillaan. Huomatessaan, ettei -yhdelläkään elukalla ollut jano, ja nähdessään vesikaukalon reunoja -myöten täynnä hän älysi, että poika koetti lohduttaa häntä sen ison -altaan menettämisestä, jota hän oli niin hartaasti halunnut. - -"Herra siunatkoon hänen lämmintä pikku sydäntään!" lausui Duncan. -"Ja niin runneltu on poika, että vähinkin liike riipaisee häntä kuin -veitsellä viiltäisi. Eipä ihme, että kaikki häntä rakastamme." - -Freckles oli täydessä touhussa, ja sydän oli hänellä niin tulvillaan -onnea, että hän kerrassaan unohti kaikki vammansa. Hän kulki pitkin -vahtipolkuaan ja kiertäessään itäsivua poikkesi katsastamaan -kanasiansakin. Emolintu istui pesässä. Hän pelkäsi toisenkin -munan olevan kuoriutumassa, niin ettei tohtinut häiritä sitä. Hän -kävi määräkierroksen ja saapui varhain opintokammioonsa. Hänellä -oli ateria mukanaan eikä ollut pakko lähteä toiselle retkelle, -ennenkuin iltapuolen keskivaiheilla. Hänellä oli runsaasti aikaa -työskennellä kukkalavallaan, somistaa kammiotaan ja lukea kanoistaan. -Hellävaroen hän järjesti huonettaan ja kasteli kukkasia ja permantoa. -Lepopaikakseen hän oli valinnut raikkaimman kolkan länsipuolelta, -jossa miltei alinomaa kävi tuulenhenki; mutta tänään kuumuus oli niin -paahtava, että se tunkeutui tännekin. - -"Onpa hyvä asia, kun ei mikään pakota minua istumaan sisällä", -sanoi hän. "Siellä ei tuuli tunnu yhtään, ja varmaan siellä -kerrassaan höyryää. Voi, mutta olipa se onni, että Duncan keksi -pesän ennenkuin ilma kävi sietämättömän kuumaksi! Olisin saattanut -jäädä tietämättömäksi. Eikö olisi ollut häpeä menettää tuota näkyä? -Senkin nokkela pikku peijakas! Kun se sitten lähtee vaapertamaan alas -puunrunkoa minua vastaan, niin eikös siitä tule ihan sirkus? Tuleekohan -siitä yhtä näppärä jalkataiteilija kuin isästä ja emosta?" - -Helle yltyi. Tuli puolipäivä, ja Freckles söi päivällisensä ja istahti -tunniksi pariksi penkille kirja kädessä. - - - - -5. luku. - -KEIJU RUUMIILLISTUU, JA MIES PALVOO. - - -Kenties kuului jotakin kahinaa -- Freckles ei myöhemmin voinut sitä -muistaa -- joka tapauksessa hän jostakin syystä kohotti päätänsä juuri -kun pensaat jakautuivat ja lomasta katselivat keijukaisen kasvot, -Pyhimyksiä, metsänimpiä ja muita satuolentoja oli monesti ennenkin -liidellyt alas hänen temppelinsä sivukuoreissa ja niiden hahmot ja -äänet olivat olleet erinomaisen kauniit. - -Villiruusuja oli oviaukolla syrjään työntämässä sellainen kaunotar, -jonka kaltaisesta Freckles ei ollut konsanaan uneksinutkaan. Oliko se -todellinen vai haihtuisiko se niinkuin muutkin unet? Hän laski kirjan -kädestään, nousi seisaalle, astui askeleen lähemmäksi ja katseli -tutkivasti. Se oli todella lihaa ja verta. Se oli joka suhteessa -Limberlostin sukua, sillä ei yksikään lintu sen oksilla kiikkunut -keveämmin ja sulavammin kuin tämä nuori hieno olento sillä nevan -murenella, jolla hän seisoi. Näre hänen vierellään ei ollut suorempi -tai pyöreämpi kuin hänen sorja vartalonsa. Hänen pehmeät, aaltoilevat -kutrinsa kiertyivät kuumuudesta kasvojen ympäri ja lainehtivat hänen -hartioillaan. Ne olivat ihan samanlaisia kuin kulta, joka pujotteli -oksien lomitse. Hänen silmänsä olivat niin syvän siniset kuin -kurjenmiekka, huulet punaiset kuin punaisin tulikukka ja posket samaa -samettia kuin niitä hyväilevän villiruusun terälehdet. Hän hymyili -Frecklesille kuin vanhalle tuttavalle ja huudahti: "Ah, minä olen niin -mielissäni, kun tapasin teidät!" - -Frecklesin hurjasti hakkaava sydän tuntui karkaavan ulos rinnasta, -lennähtäen mustaan suomutaan keijukaisen jalkain juureen ja niin -kovasti jysähtäen, että hän ei käsittänyt, kuinka metsänneito saattoi -olla sitä kuulematta. Hän ihan tunsi, että jos impi katsoisi maahan, -hän sen keksisi. - -"Ja... ja minuako te etsitte?" kysyi hän epäilevänä ja väräjävällä -äänellä. - -"Toivoin tapaavani teidät", sanoi keiju. "Katsokaas, minä en ole tehnyt -niinkuin oli käsketty, ja nyt minä olen eksynyt. Lintunainen sanoi, -että minun tuli pysyä vaunuissa, kunnes hän palaisi. Tuntikausia hän on -ollut poissa. Oikeinhan siellä on kuin saunassa, ja minä olen vallan -pahkuroissa moskiittien puremista. Juuri kun minä tunnen, että sitä -en voi kestää enää minuuttiakaan, tulee liihotellen kaikkein suurin -Papilio Ajax, minkä olen koskaan nähnyt. Tiesin, kuinka hän ilostuisi, -ja minä lähdin ajamaan takaa. Se lensi niin hitaasti ja niin alhaalla, -että luulin jo kymmenenkin kertaa sen saavuttavani. Mutta sitten se -äkkiä hävisi näkyvistä puitten ylitse, enkä osannut mennä takaisin. -Luulen kävelleeni pian toista tuntia. Olen polvia myöten kahlannut -mudassa. Orjantappura on repinyt käsivarteni verille ja minä olen lopen -väsynyt ja kuumissani." - -Hän työnsi pensaita loitommas toisistaan. Freckles näki, että hänen -ohut sininen pumpulihameensa oli kiinni hiestyneissä jäsenissä. Se oli -rinnan kohdalta rikki. Toinen hiha oli hartiasta kyynäspäähän saakka -halki. Orjantappurapensas oli riipaissut hänen käsivarttaan, niin -että se oli kokonaan veressä, ja sääsket ja moskiitit kerääntyivät -sen ympärille. Jalassa hänellä oli reikäkudoksiset sukat ja matalat -kengät. Freckles säpsähti. Matalat kengät Limberlostissa! Hän koppasi -kourallisen sammalta permannoltaan ja levitti sen mutaan hänelle -astuimeksi. - -"Astukaa tuohon, niin että voin nähdä, mihin jalkanne pistätte. Pian, -jos hengestänne välitätte!" komensi hän. - -Keijukainen hymyili hänen maltittomuudelleen. - -"Miksi", tiedusti hän. - -"Salliko joku teidän tulla tänne kertomatta mitään käärmeistä?" -tiukkasi Freckles. - -"Kohtasimme kyllä herra McLeanin telatiellä, ja hän puhui jotakin -käärmeistä, luulen ma. Lintunainen pani jalkaansa nahkaiset säärykset, -ja varmaankin hänen on ollut hyvin kuuma. Pahempaa hellettä en minä ole -koskaan kokenut, enkä ole voinut muuta kuin kylpeä hiessäni." - -"Aiotteko tulla sieltä pois?" murisi Freckles. - -Impi nauroi ikäänkuin hyvällekin pilalle. - -"No jospa minä teille kertoisin tappaneeni kalkkarokäärmeen, joka -makasi kiemurassa juuri samassa paikassa, missä nyt seisotte. Se oli -minun pituiseni ja paksu kuin käsivarteni, niin että ehkä sentään -viitsitte siirtyä sieltä", vaati Freckles. - -"Te puhutte erinomaisen hauskalla tavalla", sanoi tyttö. "Isäni oli -iiriläinen, ja pitäisihän minun siis osata samaa. No jospa minä teille -kertoisin...", matki hän huolellisesti lausuen ja korostaen joka sanan. - -Frecklesin pää alkoi olla pyörällä. Hän oli eilen tähän samaan aikaan -härnännyt Wessneriä. Nyt hänen omat silmänsä täyttyivät kyynelillä. - -"Jospa te käsittäisitte vaaran!" jatkoi hän epätoivoisena. - -"Oo, onkohan se niin suuri?" - -Hän kiikkui suomättäällä. - -"Jos te olette tappanut käärmeen, niin se oli varmaankin ainoa -tältä paikalta, ja muuten sanoo Lintunainen, että kalkkarokäärme on -ritarillinen ja aina varoittaa, ennenkuin iskee. Minä en kuule mitään -kalisemista. Entäs te?" - -"Tuntisitteko sen, jos kuulisitte?" kysyi Freckles melkein ärtyneenä. - -Kylläpä hän sai raikkaan naurun vastaukseksi. - -"Tuntisinko minä sen?" ivasi hän. "No, näkisittepä vain Michiganin -suot, joissa käännetään merkelikuopista kolme neljä käärmettä -kerrallaan." - -Freckles hämmästyi. Keiju olikin asioihin perehtynyt. Hän ei pelännyt -hiventäkään. Hän luotti siihen, että kalkkarokäärme noudattaisi -sopimuksen määräyksiä ja kalistelisi ajoissa hänen siirtyäksensä -turvaan. Naisessa iiriläinen ennen kaikkea ihailee rohkeutta. -Frecklesillä oli uusi syy palvomiseensa. Hän muutti menettelyä. - -"Minä ottaisin teidät kernaasti vastaan paraatiovellani", sanoi hän, -"mutta kun te olette tullut takatietä, niin olkaa hyvä, astukaa sisään -ja istukaa". - -Hän viittasi erääseen penkkiin. Keiju tuli heti. - -"Voi, kuinka herttaista ja vilpoista", huudahti hän. - -Hänen kulkiessaan lehdon läpi Frecklesin oli vaikea pysyä -heittäytymättä polvilleen, sillä ne olivat perin heikot ja hänessä oli -palava halu jumaloida. - -"Tekö tämän olette järjestänyt?" kysyi keijukainen. - -"Minä", vastasi Freckles yksikantaan. - -"Jonkun täytyy tulla tänne ja isolle kankaalle kopioida joka sivu -täältä", sanoi tyttö. "En ole milloinkaan nähnyt näin kaunista. Kuinka -mielelläni jäisin tänne teidän kanssanne! Tulenkin tänne joskus, jos -sallitte; mutta tahdotteko nyt, jos teiltä liikenee aikaa, auttaa -minua hakemaan vaunuja? Jos Lintunainen tulee takaisin ja huomaa minun -poistuneen, joutuu hän ihan suunniltaan." - -"Tulitteko läntistä tietä?" kysyi Freckles. - -"Luulen niin", sanoi neito. "Mies, joka puhui Lintunaisen kanssa, -sanoi että se on ainoa paikka, missä piikkilangat ovat maassa. Me -ajoimme sisään, mutta olipa se kauheata... yli kantojen ja runkojen ja -liejussa aina pyörännapoja myöten. Senhän te kaiketi tunnette. Minä -olisin pysynyt vaunuissa, mutta se oli niin väsyttävää. En kuolemakseni -aavistanut, että eksyisin. Enköhän vain saa aika lailla toruja! Minä -retkeilen Lintunaisen kanssa puolet kesälomastani. Isä sanoo, että opin -sillä tapaa koko paljon enemmän kuin koulussa, ja suoraan luonnosta. -Ei koskaan ennen minulla ole ollut pelkoakaan siitä, että eksyisin. -Ensin luulin, että se olisi jotakin kauhistuttavaa, mutta kun nyt olen -tavannut teidät, niin siitä ehkä loppujen lopuksi tulee hyvin hauskaa." - -Freckles hämmästyi havaitessaan itse puolustavansa tyttöä. "Siellä -oli niin kuuma. Eihän saattanut odottaa, että te jaksaisitte kestää -sitä tuntikausia paikalta liikahtamatta. Minähän voin kulkea teidän -matkassanne melkein sinne saakka, missä olitte. Sitten te voitte istua -vaunuihinne, ja minä lähden hakemaan Lintunaista." - -"Henkenne menetätte, jos niin teette. Kun hän viipyy näin kauan, -tietää se sitä, että hänellä on jotakin 'fokuksessa'. Nähkääs, kun hän -on valokuvaamassa ja tuntikausia makailee risukoissa ja vedessä ja -aurinko paahtaa häntä ja elukoita ryömii hänen ylitsensä ja jos sitten -joku tulee ja pelottaa tiehensä linnun, juuri kun hän on saanut sen -houkutelluksi esiin -- niin silloin hän vaikka tappaa. Millään ehdolla -ette saa mennä häntä hakemaan. Hän on luultavasti rakkuloilla ja -puoliksi syöty, mutta hän ei milloinkaan hellitä, ennenkuin on päässyt -tahtonsa perille." - -"Sitten kai on parempi pitää huolta teistä", ehdotti Freckles. - -"Nyt te haastatte järkeä", sanoi keiju. - -"Saanko koettaa auttaa käsivarttanne?" pyysi poika. "Onko teillä -käsitystä siitä, kuinka kipeää se tekee?" tiukkasi toinen. - -"Hieman", vastasi Freckles. - -"Herra McLean sanoi, että me luultavasti löytäisimme täältä hänen -poikansa..." - -"Hänen poikansa!" huudahti Freckles. - -"Niin hän sanoi. Ja että te tekisitte kaiken voitavanne meidän -hyväksemme, ja että me voisimme uskoa teille henkemmekin. Mutta minä -olisin luottanut teihin yhtäkaikki, vaikken olisi tiennyt teistä -mitään. Kuulkaa, isänne on kai hyvin kopea teistä, eikö niin?" - -"Enhän tiedä", vastasi toinen huumaantuneena. "No, kysykää vain -minulta, jos haluatte luotettavaa tietoa. Hän on niin ylpeä teistä, -että vallan paisuu kuin sammakko Aisopon sadussa. Jos teillä -milloinkaan on ollut näin pahasti loukkaantunut käsivarsi ja voitte -jotakin tehdä, niin koettakaa parastanne!" - -Hän kääri hihansa ylös ja paljasti lumivalkean käsivarren, jonka muodot -olivat niin erinomaisen hienot, ettei yksikään kuvanveistäjä olisi -pystynyt sitä kaavailemaan. - -Freckles avasi rohtokotelonsa, otti siitä liinakankaan kappaleen -ja repi sen kaistaleiksi. Sitten hän kävi hakemassa sangollisen -kirkkainta vettä mitä löysi. Keijukainen antautui hänen hoitoonsa kuin -pieni lapsi, ja poika pesi pois veren ja sitoi pahannäköisen haavan. -Haavurintyönsä hän päätti kääntämällä revityn hihan liinakankaan päälle -ja sitomalla sen kiinni havaslangalla, keijukaisen auttaessa solmujen -teossa. - -Frecklesin hyppyset vapisivat tässä puuhassa ja kasvot olivat ylen -vakavat. - -"Tuntuuko paremmalta?" kysyi hän. - -"Voi, se on hyvä jo", lausui keiju. "Ei koske enää ollenkaan." - -"Sepä hauskaa", sanoi Freckles. "Mutta parasta on, että heti kun -tulette kotiin, annatte lääkärin laittaa sen kuntoon." - -"Mitä pötyä! Tuollainen pieni naarmu!" pilkkasi impi. "Minun vereni on -aivan tervettä. Kolmessa päivässä se paranee." - -"Haava on kuitenkin aika syvä. Siihen jää ehkä arpi", änkytti Freckles -silmät maahan luotuina. "Se olisi... se olisi hirveän ikävää. Lääkäri -ehkä tietäisi mitenkä sen estää." - -"Jaa, sitä en ajatellut!" - -"Niin minä arvelinkin", sanoi Freckles hiljaa. "Minä en tiedä siitä -paljoakaan, mutta minusta tuntuu, että useimmat tytöt olisivat -ajatelleet." - -Keijukainen näytti ankarasti miettivän Frecklesin vielä ollessa -polvistuneena hänen vierellään. Äkkiä hän teki kärsimättömän pikku -nykäisyn ja loi kirkkaat silmänsä suoraan pojan silmiin, ja hymy, -joka loisti hänen suloisilla nuorilla kasvoillaan, oli kauneinta mitä -Freckles milloinkaan oli nähnyt. - -"Ei viitsitä puhua semmoisesta joutavasta", ehdotti hän ja nyökkäsi -aran tuttavallisesti. "Ei siitä jää mitään arpea. Eikä voisikaan, kun -te olette sitonut sen niin sievästi!" - -Hänen lämpimän, sametinhienon käsivartensa kosketus vihlaisi Frecklesiä -sormenpäihin saakka. Siroja pitsejä ja hienoa valkeata liinaa pilkisti -hänen revityn pukunsa läpi. Sormissa hänellä oli kauniita sormuksia. -Hänen koko asunsa oli hienointa ainesta ja erinomaisen aistikas. Ja -Limberlostin vapisevalla vartijalla oli karkeat vaatteet yllä ja -kädessä liinarääsyjä ja vanha sanko täynnä suovettä. Freckles oli -kyllin tottunut vastakohtiin ne huomatakseen ja kyllin hienotuntoinen -aina tunteakseen niiden kipeästi koskevan. - -Hän kohotti silmänsä surunvoittoisesti tytön silmiin ja näki niiden -olevan tyynen ja viattoman kirkkaat. Kaikki, mitä hän sanoi, tuli -suoraan nuoresta, hellästä, vilpittömästä sydämestä. Joka sana oli niin -tarkoitettu kuin sanottiinkin. Frecklesin sydäntä ahdisti. Hän tuskin -tiesi, saisiko kylliksi voimia noustakseen seisaalle. - -"Meidän täytyy lähteä etsimään vaunuja", lausui keiju nousten istumasta. - -Heti huolissaan hänen puolestansa Freckles hypähti pystyyn, tarttui -sauvaansa ja rupesi oppaaksi, vahtien tarkasti joka askelta. Hän meni -niin läheltä onttoa puuta kuin uskalsi ja pienen hakemisen jälkeen -löysi vaunut. Hän raivasi polun keijulle ja helpotuksesta huokaisten -näki hänen terveenä nousevan ajoneuvoihin. Helle oli paahtava. Impi -työnsi kosteat kiharat pois otsalta. - -"Onpa tämä kiusallista!" sanoi Freckles. "Te ette koskaan tule tänne -takaisin." - -"Kyllä minä tulen!" vastasi keiju. "Lintunainen sanoo näiden lintujen -pysyvän toista kuukautta pesässään, ja hän ottaisi mielellään kuvan -harva se päivä seitsemän kahdeksan viikon ajalla kukaties." - -Ilonhuudahdus oli karkaamaisillaan pojan huulilta. - -"Silloin ette saa kiduttaa itseänne ja hevostanne ajamalla tänne -toistamiseen", hän sanoi. "Minä näytän teille tien, jota myöten -pääsette melkein pesälle asti itäpuolitse, ja sitten voitte kiertää -minun majalleni ja odottaa siellä niin kauan kuin Lintunainen puuhaa. -Siellä on vilpoista miltei aina ja mukavat istuimet ja vettä." - -"Onko teillä siellä juomavettä?" huudahti tyttö. "Minun ei ole koskaan -ollut niin jano ja nälkä, mutta en viitsinyt siitä mainita." - -"Enkä minäkään sitä älynnyt!" valitti Freckles. "Heti paikalla noudan -teille hyvää juotavaa." - -Hän kääntyi linjapolulle. - -"Suvaitkaa odottaa hetkinen!" huusi keiju. "Mikä teidän nimenne on? -Tahdon ajatella teitä sillä aikaa kun olette poissa." - -Freckles kohotti ruskeatäpläiset kasvonsa ja hymyili veitikkamaisesti. - -"Freckles"? arvasi tyttö ja nauroi. "Ja oma nimeni on..." - -"Minä tiedän sen", keskeytti poika. - -"En usko sitä. Mikä se on?" kysyi tyttö. - -"Ettekö suutu?" - -"En ainakaan ennenkuin olen saanut vettä." - -Nyt oli Frecklesin vuoro nauraa. Hän tempasi päästään ison pehmeän -olkihattunsa, seisoi avopäin immen edessä ja sanoi lempeän äänensä -herttaisimmalla sävyllä: "Mikään muu te ette voi olla kuin Salokeiju." - -Tyttö nauroi mielissään. - -Kerta päästyään näkyvistä, Freckles juosta pyyhälsi koko matkan -tuvalle. Duncanin vaimo antoi hänelle pienen sangollisen juuri -lähteestä noudettua raitista vettä. Hän kantoi sitä oikeassa -kyynärtaipeessa, ja vasemmassa kädessä koria, jossa oli leipää ja -voita, kylmää lihaa, omenapaistosta ja happamia hedelmiä. - -"Tämmöiset hedelmät ovat vilvoittavia", oli Duncanin vaimo sanonut. - -Salokeiju oli polvillaan ja kurotti ottamaan vesiastiaa, kun Freckles -pääsi perille. - -"Juokaa hitaasti!" varoitti poika. - -"Ah!" huudahti tyttö ja veti henkeään virkistyneenä. "Se on niin hyvää. -Te olitte tavattoman ystävällinen, kun sitä toitte." - -Freckles räpytteli silmiään hänen hymynsä huikaisevassa loisteessa, -niin että vaivoin näki ojentaa hänelle korin. - -"Kiitos!" huudahti keijukainen. "Luulen, että minun pitäisi sanoa teitä -enkeliksi, suojelusenkelikseni." - -"Totta kai", virkkoi Freckles. "Sen näköinenhän minä olen joka päivä, -mutta tänään aivan erikoisesti." - -"Ei enkelien ulkonäköön katsota", naurahti tyttö. "Isänne kertoi -meille, että te olitte kovasti tapellut. Mutta hän sanoi myös miksi. -Minä pitäisin mielelläni kaikki teidän naarmunne ja kuhmunne, jos -voisin tehdä jotakin, josta isäni olisi niin ylpeän näköinen kuin -teidän oli. Hänhän pöyhisteli kuin riikinkukko. En ole koskaan nähnyt -ihmistä niin kopeana." - -"Sanoiko hän olevansa ylpeä minusta?" kummeksi Freckles. - -"Sitä hänen ei tarvinnut sanoa", vastasi keiju. "Hän säteili ylpeyttä -joka huokosesta. No, oletteko tuonut minulle oman päivällisenne?" - -"Minä olen syönyt päivälliseni kaksi tuntia sitte", vastasi poika. - -"Rehellisesti, kuin intiaanin sanalla?" - -"Toden totta. Minä toin tämän juuri teitä varten." - -"Hyvä! Jospa tietäisitte, kuinka nälkä minun on, niin tietäisitte myös -ihan pilkulleen, kuinka kiitollinen olen." - -"No syökää siis", kehoitti Freckles onnellisena. - -Keijukainen istui isolle kameralle, levitti ruokavarat vaununistuimelle -ja jakoi ne kahteen osaan. Parhaat palat mitä voi löytää hän -varovaisesti pisti takaisin koriin. Loput hän söi. Taaskin hän -Frecklesistä tuntui kuin rämeeseen kuuluvalta, sillä vaikka hän oli -melkein nälkään nääntymässä, nautti hän ruokansa niin sirosti kuin -Frecklesin pieni keltainen toveri ja jokainen hänen liikkeensä oli -kevyt ja viehättävä. Katsellessaan häntä nälkäisenä poika kertoili -linnuistaan, kukistaan ja kirjoistaan, tietämättä mitä oikeastaan puhui. - -Hän vei hevosen syvälle hetteelle, jonka tiesi, ja kiusattu eläin joi -ahnaasti ja hieroi häntä kuonollaan ystävällisesti, kun hän ruoholla -pyyhkieli sen hiestynyttä ruumista. Äkkiä keiju kirkaisi: "Tuossa tulee -Lintunainen!" - -Freckles oli aikonut lähteä pois ennen hänen tuloansa, mutta iloitsi -nyt siitä, että oli jäänyt, sillä hiestyneempää, uupuneempaa ja -pahemmin purtua olentoa hän ei ollut milloinkaan nähnyt. Kaikenlaiset -kamerat ja kapistukset painoivat hänet melkein maahan. Freckles riensi -hänen avukseen, otti kaikki mitä jaksoi kantaa naisen kuormasta, tunki -ne vaunujen takaosaan ja auttoi häntä kapuamaan ylös. Tyttö antoi -hänelle vettä, polvistui avaamaan hänen säärystimensä, huuhteli hänen -kasvojaan ja tarjosi hänelle syötävää. - -Freckles toi hevosen. Hän ei ollut varma valjaista, mutta keiju tunsi -ne, ja pian he poistuivat suolta. Sitten hän opasti heitä, kuinka he -pääsisivät kanojen puulle ulkoa päin, osoitti hevoselle viileämmän -paikan ja selitti, kuinka keiju seuraavalla kerralla heidät tullessaan -osaisi hänen majalleen siellä odottaaksensa. - -Lintunainen lopetti ateriansa ja nojasi taaksepäin, melkein liian -väsyneenä puhuakseen. - -"Saitteko pikku kanasesta kuvan?" kysyi Freckles. - -"Oivallisen sainkin", vastasi kysytty. "Se asettui mainioon asentoon. -Mutta emolle en voinut mitään. Se tarvitsee mairittelua." - -"Luojan kiitos!" jupisi Freckles itsekseen. - -Lintunainen alkoi tuntea itsensä pirteämmäksi. - -"Miksi te nimitätte korppikotkan poikasta 'pikku kanaseksi'?" kysyi hän -uteliaan näköisenä kumartuen Frecklesin puoleen. - -"Duncan sen aloitti", vastasi Freckles. "Katsokaas, talven purevassa -pakkasessa olivat rämeen linnut melkein kuolla nälkään Täällä on kovin -yksinäistä, ja ne olivat ainoa seura, mitä minulla oli. Minä rupesin -kantamaan niille muruja ja jyviä. Duncan oli niin antelias, että antoi -minulle vehnää ja maissia kanojensa ruuasta ja sanoi lintuja minun -rämekanoikseni. Kun sitten nuo isot mustat junkkarit tulivat, sanoi -herra McLean, että ne olivat lähimmät sukulaiset sille vanhan maailman -lajille, jota sanotaan 'Faraon kanoiksi', ja nimitti noita tulokkaita -'Frecklesin kanoiksi'." - -"Hyvin kylläkin!" huudahti Lintunainen, ja itikoiden puremat punaiset -kasvot hehkuivat mielenkiinnosta. "Teidän täytyy toisinaan panna niiden -varalle jotakin, ja tullessani tuon minäkin niille enemmän ruokaa. Jos -tahdotte auttaa minua niitä ruokkimaan, kunnes olen saanut sarjani, -annan teille jäljennöksen jokaisesta kuvasta, minkä otan, kirjaksi -sidottuna." - -Freckles hengähti syvään. - -"Parastani koetan", lupasi hän, ja se lupaus oli totisinta totta. - -"Tokkohan se toinen muna hautuu?" tuumiskeli Lintunainen. "Kenties ei. -Sen olisi pitänyt kuoriutua tänään. Eikö se ole kaunis? En ole ennen -koskaan nähnyt sen linnun munaa tai poikasta. Ne ovat harvinaisia näin -kaukana pohjoisessa." - -"Niin sanoi herra McLeankin", vastasi Freckles. - -Ennen lähtöänsä Lintunainen kiitti häntä ystävällisyydestä heitä -molempia kohtaan. Hän ojensi pojalle kätensä hyvästiksi, ja iloisena -Freckles tajusi, että hän oli nyt saamassa lisää yhden henkilön -rakastaaksensa. Heidän mentyänsä hän ei voinut muistaa, että he olivat -edes huomanneetkaan hänen olevan vailla toista kättä, ja ensi kertaa -eläissään hän oli itsekin sen unohtanut. - -Kotimatkalla keiju kertoi Lintunaiselle siitä pienestä paratiisin -kolkasta, johon oli joutunut, ja uudesta nimestään. Nainen vilkaisi -keijuun ja arveli sitä hyvinkin sopivaksi. - -"Tiesitkö, että herra McLeanilla on poika?" kysyi tyttö. "Eikö hänen -pieni murteellisuutensa ole lystiä, ja se tapa, kuinka hän sorvailee -mietelmiänsä? Ja eikö ole hassua ja vanhanaikaista kuulla hänen -nimittävän isäänsä herraksi?" - -"Se kuulostaa liika hyvältä ollakseen totta", sanoi Lintunainen, -vastaten ensin viimeiseen kysymykseen. "Minä olen niin kyllästynyt -meidän aikamme nuoriin miehiin, jotka muka suojelevasti nimittävät -isäänsä ukkeliksi ja isäukoksi, ja siksi tuon pojan kunnioittava -puhetapa vaikutti minuun niin perin suloisesti. Siinä nuoressa miehessä -täytyy olla jotakin harvinaista." - -Mutta hän ei katsonut tarpeelliseksi ilmaista keijulle jo monta vuotta -tunteneensa sen miehen, joka niin ylpeästi julistausi Frecklesin -isäksi, ja tietävänsä hänen olevan naimattoman ja skotlantilaisen. -Lintunaisella oli kaunis tapa puuttua vain omiin asioihinsa. - -Freckles kääntyi takaisin polullensa, mutta pysähtyi jokaisen villin -ruusupensaan kohdalle ja tarkasti niiden sametinpunaisia terälehtiä. -Keijukainen ei ollut hänen maailmastaan, ja sen hän tiesi paremmin -kuin kenkään muu; mutta voisihan hän olla hänen enkelinsä, eikä hän -uneksinutkaan muusta kuin sokeasta, hiljaisesta palvomisesta. Niin -päättyi onnellisin päivä hänen elämässään, ja illalla hän palasi suolle -ikäänkuin vastustamattoman voiman ajamana. Sen hän tiesi, että Wessner -yrittäisi kostaa. Melkein varmaa oli, että Musta Jaakko auttaisi häntä -siinä, mutta pelko oli kaikonnut Frecklesin autuaasta sydämestä. -Hän oli täyttänyt velvollisuutensa. Hän oli voittanut isäntänsä -kunnioituksen. Ei kenkään voisi milloinkaan riistää hänen sydämestään -sitä hurskasta jumaloimista, joka hänen keijukaisensa tullessa oli -sinne tulvahtanut. Hän tahtoi koettaa parastaan ja toivoi voivansa -kohdata sen ankaran tilinteon päivään, jonka tiesi tulevan ennemmin -tai myöhemmin. Hän suoritti vahtivuoronsa pontevasti koputellen -piikkilankaa ja laulaen äänellä, jota sointuvampaa tuskin voi tavata. - -Aukeaman partaalla hän joutui kuunvaloon, ja siinä istui McLean -tammansa selässä. Freckles ehätti paikalle. - -"Onko jotakin vinossa?" kysyi hän levottomana. - -"Sitähän minä juuri olin aikeissa kysyä", sanoi johtaja. "Pistäysin -tupaan tavatakseni sinua hieman ennen paluutani, ja he sanoivat sinun -lähteneen tänne. Sitä sinä et saa tehdä, Freckles. Suo ei ole ylen -terveellinen mihinkään aikaan, mutta iltaisin se on kerrassaan myrkkyä." - -Freckles kampaili sormillaan Nellien harjaa, ja kaunis eläin käänteli -päätänsä hänen sitä hyväillessään. Hän työnsi hattunsa takaraivolle ja -katsoi McLeania silmiin. - -"Kas nyt on tultu siihen, että nukkua saa vain toinen silmä kiinni, -sir. En usko, että mitään tapahtuu viikon parin kuluessa, mutta tulossa -se on ja pian kylläkin. Jos aion suorittaa tehtäväni niinkuin olen -luvannut teille ja itselleni, täytyy minun elää etupäässä täällä, -kunnes työmiehet tulevat. Täytyyhän teidän se tietää." - -"Pelkään, että se on totta", sanoi McLean "Ja siksi olen päättänyt -ottaa toisenkin vahdin, kunnes tulemme tänne. Siihen ei nyt ole kuin -muutama viikko, ja minä olen niin huolissani sinusta, että sinua ei saa -jättää kauemmin yksiksesi. Jos sinulle tapahtuisi jotakin, hävittäisi -se yhden elämäni rakkaimpia suunnitelmia." - -Mielipahoin Freckles kuuli johtajan aikovan panna tänne toisenkin -vartijan. - -"Ei, ei, herra McLean", esteli hän. "Ei missään nimessä! En minä -tahtoisi vierasta tänne säikyttämään lintujani ja tallaamaan -kammiotani, ja kaikin tavoin häiritsemään. Ei millään muotoa! Ette -te tarvitse muuta vartijaa kuin minut. Minä aion pysyä uskollisena. -Minä aion jättää tämän piirini sellaisenaan takaisin, yhdenkään puun -puuttumatta -- henkeni kautta, sen tahdon tehdä! Voi, älkää lähettäkö -tänne toista miestä, niin että he voisivat sanoa minun säikähtyneen -ja pyytäneen apua! Sehän leikkaisi pahasti kunniaani, jos niin -tekisitte. Muuta en pyydä kuin toisen aseen lisää. Jos tässä tosiaan -syntyy jotakin kohua, niin ei kuusi patruunaa ole paljonkaan, ja tehän -tiedätte, että minä olen hitaanpuoleinen lataamaan." - -McLean veti takataskustaan ison kiiltävän revolverin ja ojensi sen -Frecklesille, joka pisti sen vyöhönsä entisen viereen. - -Sitten isäntä istui mietteissään. - -"Freckles", sanoi hän viimein, "me emme tunne kenenkään luonteen -ainesta, ennenkuin jokin leikkaa sitä syvältä ja paljastaa sydänpuun -semmoisenaan. Sinussa on ainesta erinomaisen hienoon kapineeseen, -poikaseni, ja oman pääsi saat vielä pitää näinä harvoina viikkoina. -Jos sinua sitten haluttaa, aion minä viedä sinut kaupunkiin ja antaa -sinulle kasvatusta, ja sinusta tulee minun pojuseni -- oma poikani." - -Freckles kiersi sormensa Nellien harjaan tukeakseen itseänsä. - -"Mutta miksi te tekisitte niin, sir?" sammalsi hän. - -McLean laski kätensä pojan olkapäälle ja veti hänet luoksensa. - -"Siksi, että rakastan sinua", sanoi hän yksinkertaisesti. - -Freckles kohotti kalpeat kasvonsa. "Hyvä Jumala, sir!" kuiskasi hän. -"Voi, hyvä Jumala!" - -McLean puristi häntä tiukemmin. Sitten hän ratsasti pois polkua myöten. - -Freckles otti hatun päästään ja kohotti katseensa taivaalle. Täysikuu -katseli sieltä alas, peittäen rämeen hopeanhohteella. Limberlost lauloi -iltalauluaan. Ruohisto kohisi hiljalleen tuulessa. Yön siivekkäät -olennot sipaisivat hänen kasvojaan; ja yhä vain hän tuijotti ylöspäin, -yrittäen päästä selville niistä tapahtumista, jotka olivat hänet -yllättäneet. Taivaalta ei tullut apua. Se näytti etäiseltä, kylmältä ja -siniseltä. Maa, jossa kukat aukoivat terälehtiään, enkelit vaelsivat ja -rakkaus versoi, oli ehompi. Mutta Eräälle, joka oli tuolla ylhäällä, -hänen täytyi lausua kiitoksensa näistä ihmetöistä. Hänen huulensa -liikkuivat, ja hän puhkesi hiljaiseen puheluun: - -"Kiitos Sinulle jokaisesta hyvästä työstä, joka on osalleni tullut", -sanoi hän, "ja ennen kaikkea siitä, että taivaasta putosi sulka. Sillä -jollei se pudonnutkaan juuri enkeliltä, toi sen putoaminen tänne -enkelini, ja jos Sinun avara sydämesi tahtoo tehdä vielä jotakin -puolestani, niin pidä hänestä hyvää huolta." - - - - -6. luku. - -SATTUU KAHAKKA, JA NAISET AMPUVAT. - - -Seuraavana aamuna Freckles kierteli Limberlostia kuvaamattoman -onnellisena. Hän hyräili laulunpätkiä samoin kuin heläytteli -piikkilankojansa. Hänen sydämensä oli niin täysi, että ilon kyyneleet -kiiltelivät hänen silmissään. Hän koetti tarkasti jakaa ajatuksiaan -tasan McLeanin ja keijukaisen kesken. Hän käsitti täydellisesti, -missä velassa jo oli isännälle, samoin kuin eilis-illan selityksen -ja lupausten suurenmoisuuden. Alinomaa hänen päässään kierteli tuo -suunnitelma jättää vahtipaikkansa ja sitten yhtä innokkaasti käydä -käsiksi mihin yritykseen tahansa, jonka hänen rakastettu isäntänsä -näkisi hyväksi hänelle määrätä. Hän tahtoi olla valmis tekemään -tyhjäksi kaikki juonet, mitä Wessner ja Musta Jaakko voisivat häntä -vastaan punoa. Hän tajusi, että heidän voittonsa olisi kaksinkertainen, -sillä jos heidän onnistuisi kaataa yksikään puu, olisi McLean -menettänyt vetonsa. - -Frecklesin kulmakarvat menivät kurttuun hänen yrittäessänsä ajatella -oikein terävästi, mutta jokaisesta huojuvasta villiruususta viittoili -hänelle keijukainen. Kulkiessaan poikki Käärmeojan ja kuullessaan -odottelevan tikli varpusen tapansa mukaan kirkaisevan: "Hii-pii", -Freckles näkikin yhä vain suloisen, sorean keijun. Mitä mahtaa mies -keijukaiselle, joka jakautuu ja leviää yli kokonaisen laakson, joka -käänteessä tyrkyttäen hänelle elävää muistoa? - -Freckles laski päivät. Ensimmäisenä hän ei voinut tehdä paljonkaan -muuta kuin koetella lankojansa, laulella katkelmia ja unelmoida, mutta -ennenkuin ensi viikko toisi keijun takaisin, voisi hän jo toimittaa -monta asiaa. Kantaisi kaikki kirjansa suolle näyttääkseen ne hänelle. -Täydentäisi kukkalavaansa, panisi kuntoon joka yksityiskohdan, -mitä oli majaansa varten suunnitellut, ja loisi siitä lehdon, jota -metsänimmetkin häneltä kadehtisivat. Hänen piti keksiä keino, kuinka -saisi veden pysymään raittiina. Hän pyytäisi Duncanin vaimolta -kaksinkertaisia eväitä ja erikoisen herkullisia, silloin kun keiju ensi -kerran tulisi, niin että jos Lintunainen sattuisi taas viivähtämään -liikoja, vieraan ei tarvitsisi kärsiä janoa ja nälkää. Hän kehoittaisi -keijua ottamaan mukaansa vahvat nahkasäärykset, niin että voisi viedä -hänet pienelle kävelylle. Ja keiju saisi ystävikseen hänen kaikki -kanansa ja näkisi niiden pesät. - -Kulkiessaan hän herkeämättä puheli keijukaisestaan. - -"Ei sinun pidä ajatella", sanoi hän tiklivarpuselle, "että koska -minä vaellan tätä linjaa yksin päivän toisensa jälkeen, niin aina -on samoin. Jonakin päivänä sinä keikut tällä langalla ja näet minun -tulevan ja sinä kiikut ja pyrähtelet ja heilahtelet koreudessasi -ja oikein raikkaasti heläytät: 'Hii-pii!' Ja minä sanon: 'Hiipii -kai, mutta katsoppas, kuka toinen tässä hiipii!' Ja sinä katsot, -ja siinä hän seisoo. Päivänpaiste ei enää näytä kultaiselta, ruusu -ei enää punaiselta, ei taivas siniseltä, sillä hän on kaikista -punaisin, sinisin, kultaisin. Sinä huudat itsesi kateudesta käheäksi. -Sahaajalintu vääntää niskansa sijoiltaan, ja jokaiselta kukalta menee -pää pyörälle. Missä ikinä hän kulkee, voin minä kulkea saman tien -takaisin ja nähdä kaikki mitä hän on nähnyt, vaeltaa niitä polkuja, -joita hän on vaeltanut, kuulla ruohojen kuiskivan kaikkea, mitä hän on -sanonut; ja jos joku kohta on liika hetteinen hänen pikku jaloilleen, -niin -- voi Herra Jumala! -- kenties... kenties hän laskee kauniit -käsivartensa minun kaulalleni ja sallii minun kantaa hänet ylitse!" - -Väristys puistatti Frecklesiä. Hän heitti keppinsä kohti pilviä, -sieppasi sen taitavasti lennosta ja pani sen pyörimään. - -"Sinä kirottu itserakas hölmö!" kiljaisi hän. "Sinun tulisi ajatella, -että saisit heittäytyä mutaan hänen eteensä astinlaudaksi, ja sitten -voisit pitää itseäsi pyhitettynä, kun olet sen verran auttanut. - -"Kenties hän haluaa sitä pikarin näköistä pesää, jossa siniset ja -ruskeat kanani ovat kasvattaneet pienokaisensa. Ehkä hän tahtoo -pysähtyä lammikolle ja katsoa härkäsammakkoani, joka hyväntahtoisesti -otti puhuakseen ihmiskieltä ja näyttääkseen minulle pelastuksen tien -pulastani. Jos sinä päivänä putoaa joitakin sulkia, niin totta kai ne -tulevat minun kanojeni siivistä -- se on aivan varmaa, sillä ainoa -enkeli taivaan porttien ulkopuolella vaeltaa silloin tätä hirsilinjaa, -ja tien joka askeleella pidätän henkeäni rukoillen, ettei hän levitä -siipiään purjehtiakseen pois nälkäisten silmieni näkyvistä." - -Siihen tapaan Freckles haaveili, laati suunnitelmia ja vartioi -lintujaan. Hän ei laskenut yksistään päiviä, vaan jokaisen päivän -tuntejakin. Kun hän sai ne taaksensa ja jokainen toi keijun yhä -lähemmäksi, riemuitsi hän yhä enemmän keijukaisen tulosta. Päivitttäin -hän toimitti niin, että saattoi uhrata vähän aikaa ison jalavanrungon -ääressä mustille kanoilleen. Hän puikahti sinne aina ohikulkiessaan, -päästäkseen varmuuteen siitä, että niitä ei mikään vaivannut. Vaikka se -oli pitkä kierros, kävi hän moniaita kertoja joka päivä ylimääräisesti -niitä tervehtimässä, peläten että käärme tai haukka tai kettu olisi -saattanut keksiä poikasen. Sillä kaiken hänen entisen mielenkiintonsa -lisäksi tuli, että kanat nyt olivat myöskin se aihe, joka houkuttaisi -keijun sinne. - -Ehkä hän voisi tavata muitakin lajeja, joita Lintunainen halusi kuvata. -Ajomies oli sanonut, että hänen veljensä kävi häntä noutamassa joka -kerta, kun oli löytänyt pesän. Hänen tiedossaan oli lukematon joukko -pesiä, ja saattoi -- hän kaikkien rämeen lintujen joukossa olla -joitakin Lintunaiselle harvinaisia. - -Limberlostin siivekkäät asujamet olivat tosiaan turvassa muutoin -paitsi luonnollisilta vihollisiltaan. Hyvin otaksuttavaa oli, että -hänen kanojensa parista voi löytyä toisiakin yhtä oivallisia kuin nuo -isot mustat. Jos haluttiin kuvia puolikasvaneista linnuista, saattoi -hän tarjota viisikymmentä yhdellä ainoalla aamu vartiolla, sillä hän -oli ruokkinut ja vaalinut niitä siitä pitäen, kun ne olivat silmänsä -aukaisseet. - -Hän oli kerännyt hyönteisiä ja matoja koko kevään ajan sitä mukaa kuin -oli niitä havainnut ruohossa ja pensaissapa pistänyt niitä avoimeen -pikku suuhun, jonka ensiksi oli tavannut. Ja pienokaiset olivat -iloisesti suostuneet tähän omituiseen isänsijaiseen luonnollisten -hoitajainsa lisäksi. - -Kun viikko oli lopussa, oli Freckles siistinyt majansa ja somistanut -sen tuoreilla elävillä koristeilla, jotka väriloisteessa kilpailivat -sateenkaaren kanssa. Hän keräili kaarnaa ja täytti sillä tien -lokaisimmat kohdat. - -Oli heinäkuun puoliväli. Viime päiväin helle oli kuivanut veden -Limberlostissa ja sen ympärillä, niin että siellä voi kävellä jalan -melkein mihin suuntaan tahansa -- jos oli mitään aavistusta suunnasta -eikä kokonaan eksynyt sen rehevässä ruohostossa ja viidakoissa. -Heleimmänväriset kukat aukoivat terälehtiään. Torviköynnökset -liehuttivat upeita punaisen- ja kullankarvaisia sarviaan mahtavain -tammien ja jalavain latvoista, ja alhaalla vaaleanpunaiset katinjuustot -täyttivät kokonaisia lammikoita. - -Kuumuus sai aikaan muutakin, mistä Freckles aito iiriläisenä -joutui raivoihinsa. Laakson kuivuessa sen asukkaat etsiskelivät -rämeen vilpoisempia noroja. Ne eivät pitäneet kuumuudesta eivätkä -liioin mielineet jättää asuinpaikkojensa peltohiiriä, myyriä ja -kaniininpoikia. Hän näki niiden vilahtavan polun poikki joka päivä, kun -helle kävi paahtavaksi. Kalkkarokäärmeet olivat kerrassaan unohtaneet -säädyllisyytensä, sillä ne hyökkäilivät vähääkään varoittamatta -eivätkä muistaneet kalista edes perästäpäinkään. Joka päivä Frecklesin -täytyi hätistää pois isoja mustia ja sinisiä kyitä kanojensa pesistä. -Useasti kuuluivat hänen korviinsa kauas linjalle kauhistuneitten -lintuvanhempain hätähuudot, ja hän riensi pelastamaan pienokaisia. - -Hän näki keijun, kun vaunut kääntyivät telatieltä aukeamalle. He -pysähtyivät rämeen läntiselle veräjälle ja odottivat hänen tulevan -käymään heidän edellään polkua pitkin, sillä niin hän oli sanonut -olevan varminta hevosen takia. He seurasivat itäistä linjaa eräälle -kohdalle vastapäätä isojen kanojen puuta, ja Freckles kantoi kameraa ja -opasti Lintunaisen polulle, jonka oli raivannut rungolle saakka. Hän -kertoi myös, mikä vaikutus kuumuudella oli käärmeisiin, ryömi sitten -pikku kananpoikasen luo ja toi sen päivänvaloon. Laitellessaan pystyyn -kameraa hän puheli alueensa linnuista, ja kuulijatar tuijotti häneen -epäilevänä ja silmät suurina. He sopivat siitä, että Freckles ajaisi -vaunut itäveräjän likelle varjoon ja sitten veisi hevosen pohjoiseen -päin erääseen tuntemaansa sopivampaan paikkaan. Sitten hänen oli määrä -pitää seuraa keijulle majassaan tai vahtipolulla, kunnes Lintunainen -saisi työnsä valmiiksi ja palaisi heidän luoksensa. - -"Siihen kestää vain vähän aikaa", sanoi hän. "Minä tiedän nyt mihin -asetan kameran, ja pikku kananpoika on kyllin iso ollakseen kiltti -ja liian pieni karatakseen tai käyttäytyäkseen kovin rumasti, niin -että minä saavun piankin katsomaan niitä pesiä. Minulla on kymmenen -levyä matkassa eikä varmaankaan tarvitse käyttää kuin kaksi tuohon -poikaseen, niin että kukaties voin saada kuvan muutamista pesistä tai -linnunpoikasista vielä tänä aamuna." - -Freckles tunsi melkein lentävänsä, kun hänen unelmansa oli toteutunut -niin pian. Hän astui pitkin polkua, ja keiju seurasi häntä. Hän pyysi -anteeksi, että kävi edellä, sillä hän tahtoi olla varma siitä, että tie -oli toiselle turvallinen. Tyttö nauroi hänen pelkoansa, mutta virkkoi, -että siinä hän sentään teki erittäin kohteliaasti. - -"Vai tiedätte te senkin?" sanoi Freckles. "Enpä sitä luullut, vaan -pelkäsin, että esiintyisin julkeasti, kun kuljin edellänne." - -Yllätetty tyttö katsoi häneen, äkkäsi iiriläisen leikillisyyden -vastustamattoman välkkeen hänen silmissään, ja molemmat nauroivat. - -Freckles ei tietänyt mitä jaaritteli sinä aamuna. Hän näytteli -seuralaiselleen monia kauniita pesiä ja munia. Tyttö tunsi niistä -joukon, mutta toisia ei, niin että he panivat merkille munien -lukumäärän ja värin, pesän tekoaineen ja rakenteen sekä lintujen värin, -ko'on ja muodon ja läksivät sitten hakemaan sitä kaikkea kirjasta. - -Kun Freckles majalle tultua oli taivuttanut ovea kaihtavia pensaita -syrjään ja astahtanut taaksepäin päästääkseen saatettavansa sisälle, -ei hän jännittyneenä tajunnut ajasta tai paikasta mitään. Kammio oli -verrattomasti paljon kauniimpi kuin viikko sitten. Keiju veti syvään -henkeänsä ja tarkasteli ensin yhtä sivua, sitten toista ja vihdoin -pitkin temppelin käytävää. "Tämähän on keijukaisten koti!" virkkoi hän -ihastuneena. Sitten hän käännähti ja katsoi Frecklesiin samalla tapaa -kuin oli katsellut hänen kättensä työtä. - -"Miksi te aiotte?" kysyi hän verkalleen. - -"Miksi herra McLean minua vain haluaa", vastasi toinen. - -"Mitä te enimmäkseen teette?" kysyi tyttö. - -"Vartioin linjojani." - -"En tarkoita työtänne." - -"Oo! Joutohetkinäni minä siistin majaani ja luen kirjojani." - -"Kummasta on enemmän työtä: majasta vai lukemisesta?" - -"Majassa puuhaan vain sen verran, että se pysyy kunnossa, ja muuten -luen." - -Keiju tarkasti häntä terävästi. "Vai niin. Ehkä teistä tulee suurikin -tiedemies", sanoi hän, "mutta siltä ette näytä. Teidän kasvonne eivät -ole siihen malliin, mutta niissä on jotakin suurta. Minun täytyy -päästä selville, mitä se on ja sitten teidän pitää työskennellä sitä -varten. Isänne odottaa teidän tekevän jotakin. Sen voi kuulla hänen -puhetavastaan. Teidän tulisi aloittaa heti paikalla. Olette jo hukannut -liian paljon aikaa." - -Freckles-paran pää painui. Hän ei koskaan ollut hukannut tuntiakaan -elämässään. Ei ollut saanut sellaista tuntia, jonka olisi voinut hukata. - -Tyttö, joka tutkivasti tarkasti häntä, luki tämän ajatuksen hänen -kasvoiltaan. "Voi, en minä sitä tarkoita!" huudahti hän niin kiivaasti -kuin kuusitoistavuotiaan on tapana. "Tietysti te ette ole laiska. -Sitä ei kukaan koskaan uskoisi teidän ulkomuodostanne. Mutta minä -tarkoitan: teidän kasvoissanne on jotakin hienoa, vakavaa, voimakasta. -Teidän on määrä tehdä jotakin maailmassa, eikä ole yhtään väliä, kuinka -suoritatte nuo muut asiat tai kuinka suuresti ne menestyvät; kaikki se -on hukkaan mennyttä, kunnes keksitte sen yhden asian, jonka osaatte -tehdä parhaiten. Ellei teitä mikään pidättäisi, vaan voisitte mennä -mihin vain haluatte ja tehdä mitä mielitte, niin mitä tekisitte?" -tiukkasi hän. - -"Minä menisin Chikagoon laulamaan Ensimmäisen Episkopaalikirkon -kuorossa", vastasi Freckles arvelematta. - -Tyttö istuutui penkille -- hattu, jonka hän oli ottanut päästään ja -jota hän piti kädessään, kieri pojan jalkoihin. "Siinäpä se!" huudahti -hän kiihkeästi. "Mutta tiedättekö, mitä minusta tulee. Ei mitään! Ei -kerrassaan mitään! Osaatteko laulaa? Tietysti te osaatte laulaa! Onhan -se kirjoitettu koko olentoonne." - --- Kuka hyvänsä puoliksikaan järkevä olisi saattanut nähdä, että hän -osaa laulaa, tarvitsematta siitä keltään ilmoitusta, -- tuumiskeli hän. --- Sehän näkyy hänen hennoista sormistaan ja nopeista, hermostuneista -liikkeistään. Ja sen näkee myös hänen kirkasvärisestä tukastaan, -tulisista silmistään, leveästä rinnastaan, kurkun ja kaulan lihaksista, -ja ennen kaikkea jokaisesta hänen äänensä sävystä, sillä jo hänen -puheensa on sulosointuisinta mitä koskaan olen kuolevaisen kurkusta -kuullut. - -"Tahdotteko tehdä jotakin mielikseni?" kysyi hän. - -"Minä teen mitä vain tahdotte", vastasi Freckles epäröimättä, "ja jos -en osaa tehdä mitä haluatte, niin käyn siihen heti käsiksi ja yritän, -kunnes osaan". - -"Hyvä, sovittu on", sanoi keiju. "Menkääpä tuonne noin, asettukaa -pensasaidan eteen ja laulakaa jotakin, mitä ensiksi mieleen juolahtaa." - -Freckles seisoi kasvot tyttöön päin ja takanaan ruskealla, sinisellä ja -purppuralla kirjailtu vehmaan vihreä seinämä, ja silmät kohti pilviä -lauloi ensimmäisen laulunpätkän mikä mieleen tuli. Se oli lastenlaulu, -jota hän oli monasti laulanut pienokaisten kanssa kunnalliskodissa ja -jonka keijun huudahdus oli tuonut hänen mieleensä: - - Me käymme maahan keijujen - näin riemumielin laulellen! - Me näämme Keijumaasta unta: - on uhkea se valtakunta, - se kasvaa, kukkii, vihannoi, - sen yllä ain' on aamunkoi, - ja mit' on suurta, ihaninta, - saa siellä tunteakseen rinta. - Oi, tralalaa! Nyt käymme aina - me riemumielin, onnekkaina, - ja pian teitä tervehtäen - soi laulu niinkuin keijuväen; - se raikkahasti kajahtaa: - Ohei, tralalalaa! - -Ei mikään olisi voinut paremmin soveltua Frecklesin harvinaisen -pehmeälle ja huolettoman keveälle äänelle. Hän unohti kaikki -vaipuakseen omien säveltensä tuuditukseen. Hän oli paraikaa laulamassa -loppukertoa, ja tyttö värisi ihastuksesta, kun -- kop! kop! -- -pohjoisesta päin kuului nelistävän hevosen kavionkopsetta. Molemmat -juoksivat sisäänkäytävälle. - -"Freckles, Freckles!" huusi Lintunaisen ääni. - -Heti he olivat hänen luonaan polulla. - -"Ovatko molemmat revolverit ladatut?" kysyi hän. - -"Ovat", vastasi Freckles. - -"Voitteko mitään oikotietä päästä muutamassa minuutissa rämeen poikki -korppikotkain pesälle ja ihan hiljaa?" - -"Kyllä." - -"Rientäkää sitten joutuin", sanoi Lintunainen. "Nostakaa tyttö -taakseni, ja me ratsastamme takaisin sinne, mihin jätitte hevosen, ja -odotamme teitä. Kädenkäänteessä minä sain kuvatuksi pikku kananpoikasen -ja pistin sen takaisin pesään. Sen emo tuli aivan lähelle, ja minä -olin ihan varma, että se puikahtaisi puuhun. Valaistus oli oivallinen, -niin että laitoin kameran kuntoon ja peitin oksilla, kiinnitin siihen -pitkän letkun, loittonin satakunta askelta ja piilouduin pensaikkoon -odottamaan. Muuan lyhyt, vanttera mies ja toinen pitkä ja tumma -kulkivat ohitseni niin läheltä, että olisin melkein voinut kädellä -heihin koskettaa. Heillä oli iso saha olalla. He sanoivat aikovansa -työskennellä lähes kahteentoista, vaan sitten heidän täytyy heittää -kesken, kunnes te olette sivuuttanut paikan, ja sitten he yrittävät -lastata ja illalla viedä pois. He menivät eteenpäin -- ei aivan -näkyvistäni -- ja rupesivat sahaamaan erästä puuta. Herra McLean puhui -minulle joku päivä takaperin, mitä luultavasti tapahtuisi täällä, ja -että jos he saavat kaadetuksi sen puun, hän menettää vetonsa teidän -puolestanne. Menkää koilliseen suuntaan ja joutukaa. Me kohtaamme -teidät vaunujen luona. Minä olen aina asestettu. Antakaa Pienokaiselle -toinen revolverinne ja pitäkää itse toinen. Me hajaannumme ja hiivimme -heidän kimppuunsa eri puolilta ja lähetämme heille kuulasateen, joka -ajaa heidät käpälämäkeen. Ja nyt joutuin!" - -Hän kiristi ohjaksia ja karautti reippaasti pitkin polkua. Hatuttomin -päin ja salamoivin silmin istui keiju takana kädet kierrettyinä hänen -vyötäistensä ympäri. - -Freckles lähti juoksemaan. Hän liikkui kuitenkin hyvin varovaisesti, -äänettömin askelin väistäen oksat ja pensaat ja pyrkien näkymättä -niin lähelle kuin suinkin sitä paikkaa, missä otaksui miesten olevan, -juostessaan hän yritti ajatella. Hän oli kohtaamassa Wessnerin, joka -paloi kostonhimosta ja jota auttoi paikkakunnan pahin tappelupukari. -Hän oli tottunut tuohon ajatukseen, mutta ei siihen haitalliseen -seikkaan, että hänellä olisi niskoillaan kaksi naista, joista -epäilemättä täytyisi pitää huolta, vaikka Lintunainen oli tarjoutunut -auttamaan. Hänen sydämensä jyskytti pahemmin kuin milloinkaan -juostessa. Hänen täytyi noudattaa Lintunaisen suunnitelmaa ja kohdata -heidät vaunujen luona, mutta jos he todella aikoivat yrittää hänen -avukseen, ei hän voisi siihen suostua. Sallia keijun hypistellä -revolveria hänen puolustuksekseen! Ei koskaan! Ei kaikkienkaan -Limberlostin puitten takia! Voisihan keiju ampua itsensä tai unohtaa -kaiken varovaisuuden ja osua käärmeen purtavaksi, joka ei tänään ollut -erikoisen ystävällisessä mielentilassa. Freckles hymähti katkerasti -eteenpäin kiitäessään. - -Hänen saapuessaan vaunujen luo olivat Lintunainen ja keiju valjastaneet -hevosen eteen, sulloneet tavaransa ja odottivat nyt rauhallisesti. -Lintunainen piteli revolveria kädessään. Hän oli tummissa vaatteissa. -He olivat kiinnittäneet ison kamerakankaan keijun vaalean hameen -etupuolelle. - -"Antakaa Pienokaiselle toinen revolvereistanne, pian!" sanoi -Lintunainen. "Hiivitään eteenpäin, kunnes olemme sopivan ampumamatkan -päässä. Viidakko on niin tiheä ja he ovat niin toimessaan, että eivät -äkkää meitä, jollemme pidä ääntä. Te ammutte ensin, sitten paukautan -minä taholtani ja sitten sinä, Pienokainen, ja ammu koko korkealle tai -sitten hyvin matalalle. Ei satuteta niihin. Mennään niitä voroja niin -lähelle, että asia käy jännittäväksi, ja jatketaan leikkiä, kunnes -saamme ne täältä pois." - -Lintunainen ojensi kätensä, otti pienemmän revolverin hänen vyöltään -ja antoi sen keijulle. "Pidä hermosi kurissa, rakkaani, katso mihin -astut ja ammu ylös", sanoi hän. "Mene siitä suoraan niitä kohti. Odota, -kunnes kuulet Frecklesin ensimmäisen laukauksen, ammu sitten heti -minun laukaukseni jälkeen, jotta he kuulevat, että meitä on enemmän. -Jos haluatte pelastaa McLeanin vedon, niin lähtekää nyt!" komensi hän -Frecklesiä, joka tuskallisesti katsahtaen keijuun läksi juoksemaan -itään päin. - -Lintunainen asettui keskivälille ja lähtiessään varoitti vielä kerran -keijua kyykistymään ja ampumaan korkealle ylös. - -Viidakon läpi Lintunainen hiipi lähemmäksi kuin oli aikonutkaan, joutui -varman ampumamatkan päähän ja odotti Frecklesin laukausta. Seurasi -pitkän minuutin tuskallinen odotus. Miehet ojentausivat henkäistäkseen. -Työ käsisahalla oli aika vaivaloista rämeen helteessä. Heidän -levätessään veti iso musta jätkä pullon taskustaan ja alkoi öljytä -sahaa. - -"Täytyy pysyä hiivatin hiljaa", sanoi hän, "ja kaataa se vasta, kun tuo -kirottu vahti on mennyt päivälliselleen". - -Jälleen he ryhtyivät työhönsä. Frecklesin revolveri syöksähti tulta. -Lyijy pamahti ulos teräksestä. Sahan kädensija lensi Wessnerin -kourasta, ja hän horjahti säikähtyneenä. Musta Jaakko hypähti ja kirosi -karkeasti. Koillisesta tullut kuula pyyhkäisi hatun hänen päästään. -Keiju ei ollut odottanut vuoroaan, eikä tosiaan saattanut sanoa hänen -ampuneen ylös. Melkeinpä samalla hetkellä tulla vihelsi kolmas laukaus -idästä. Musta Jaakko kiljaisi suunniltaan pelosta, sillä se vei kannan -hänen kengästään. Freckles lähetti vielä luodin, ja muta roiski -Wessneriä silmiin. Tulta tuiski yhtenään. Turvautumatta edes aseisiin -ryntäsivät molemmat miehet itäistä tietä pitkin lyijykuulien vonkuessa -heidän korvissaan. - -Freckles tervehti metsänvarkaita niin läheltä kuin suinkin tohti, mutta -jos keiju ei tosissaan aikonut satuttaa, meni hän kuitenkin rohkeudessa -aivan sopimattoman pitkälle. - -Miesten ennättäessä vahtipolulle Freckles kiljui minkä kurkusta jaksoi: -"Etelästä niitä vastaan, pojat! Ampukaa etelästä!" - -Niinkuin hän oli toivonut, poikkesivat Jaakko ja Wessner heti notkoon. -Lyijysade seurasi heitä. Kyyrysillään he juosta porhalsivat notkon -poikki vilkaisemattakaan taaksensa ja katosivat metsään telatien -toiselle puolelle. - -Sitten pieni seurue kerääntyi puun ympärille. - -"Parasta että vähän sorvailen tätä sahaa, niin etteivät voi sitä -käyttää, jos sattuisivat tulemaan takaisin", sanoi Freckles, otti -käsikirveensä ja katkoi sahan hampaat. - -"Nyt meidän täytyy lähteä täältä kenenkään näkemättä", sanoi -Lintunainen keijulle. "Ei minun kannata saada vihamiehiä noista -miehistä, sillä voinhan milloin tahansa retkilläni kohdata heidät." - -"Ajakaa siis suoraan pohjoiseen tätä tietä", neuvoi Freckles. "Minä -käyn edellä katkomassa teille langat. Notko on melkein kuiva. Painutte -mutaan korkeintaan joitakuita tuumia. Muutaman metrin päässä kohtaatte -maissipellon. Minä lasken aidan alas ja päästän teidät sinne. Seuratkaa -vakoja ja ajakaa suoraan sen poikki, kunnes tulette toiselle puolelle, -ja sitten aitaa pitkin. Siellä pääsette tielle, joka vie pellon -itäpuolisten metsien halki. Ja sitten kuljette sitä yhä itään, kunnes -saavutte viertotielle ja sitä pitkin joudutte takaisin kaupunkiin -ainakin kaksi penikulmaa pohjoisempana kuin miehet, missä tahansa he -nyt liikkuvat. Mutta älkää koskaan hiiskuko siitä, että olitte täällä -ampumassa", varoitteli hän vakavasti. "Saisitte vain verivihollisia." - -Freckles leikkasi lankoja poikki, ja he ajoivat läpi. Keiju kumartui -ulos vaunuista ja kurotti hänelle revolverin. Freckles katsoi häntä -silmiin, ja hänen hengityksensä salpautui. Keijun silmät olivat mustat -ja kasvot tavallista hehkuvammat. Poika tunsi omien kasvojensa olevan -kuolonkalpeat. - -"Ammuinko kyllin ylös?" kysyi neito veikeästi. "Minä tosiaankin -unohdin, että minun piti kyyristyä." - -Freckles hätkähti. Tiesiköhän tuo lapsukainen, kuinka vähällä hän oli -ollut osata miehiin? varmaankaan ei. Vai oliko mahdollista, että hän -oli kyllin kylmäverinen ja taitava ampumaan tuolla tapaa ehdoin tahdoin? - -"Minä lähetän jonkun luotettavan miehen McLeanin luo", sanoi -Lintunainen ottaen haltuunsa ohjakset. "Ellen tapaa sellaista ennen -kaupunkiin tuloa, niin lähetän sieltä sanan. Jollen pelkäisi joutuvani -jonkun työläisen näkyviin, menisin itse, mutta lupaan joka tapauksessa, -että saatte apua ainakin parin tunnin kuluttua. Pysykää hyvin piilossa. -Heidän täytyy uskoa, että teillä on mukananne joitakuita työmiehiä, -eikä ole luultavaa, että he tulevat takaisin, mutta älkää antautuko -mihinkään vaaraan. Jos he tulisivat, niin varmaan kai sahaansa -hakemaan." Hän nauroi ikäänkuin hyvällekin kompasanalle. - - - - -7. luku. - -FRECKLES SAAVUTTAA KUNNIAA JA KEKSII TIELLÄ JALANJÄLJEN. - - -Silmät suurina Freckles katseli, kuinka Lintunainen ja keiju ajoivat -pois. Kun he olivat kadonneet näkyvistä ja hän itse hyvin kätkeytynyt -pienen puun oksien sekaan, muisti hän, ettei ollut kiittänyt heitä eikä -sanonut hyvästiäkään. Katsoen siihen, mitä olivat kokeneet, he eivät -kaiketi koskaan palaisi. Hänen sydämensä ihan pysähtyi tätä ajatellessa. - -Maatessaan oksain alla hän oli syvissä mietteissä, vaikkei -ajatellutkaan Mustaa Jaakkoa tai Wessneriä. Tulisivatko Lintunainen -ja keiju takaisin? Ei tulisi yksikään niistä naisista, jotka hän -oli tuntenut. Mutta olivatko he muiden hänen tuntemiensa naisten -kaltaisia? Hän ajatteli Lintunaisen rauhallisia kasvoja ja keijun -revolverinpitelyä eikä enää ollut niin varmaa siitä, etteivät he -palaisi. - -Minkälaisia olivat ihmiset suuressa maailmassa? Hänen tietonsa siitä -oli niin perin rajoitettu. Kunnalliskodissa oli ollut henkilöitä, jotka -olivat palkastaan tarjonneet jäykkää, pintapuolista ystävällisyyttä. -Vieraat, joita siellä kävi vastaanottopäivinä, hän jakoi kolmeen -luokkaan: virsien veisaajiin, joilla oli kyynel silmänurkassa ja -tekopyhyys jokaisessa kasvonjuonteessaan; niihin, jotka silkissä -kahisten ja jalokivistä kimmeltäen lahjoittivat pienille äidinrakkautta -kaipaaville orpo-raukoille kuluneita leluja, sittenkun heidän omat -lapsensa eivät niistä enää välittäneet, aivan samassa mielessä kuin -nakkelivat leivänpalasia Eläintarhan apinoille ja samasta syystäkin -- -nähdäkseen millä tavoin he ottaisivat ne vastaan ja pitääkseen lystiä -sillä, mitä saajat niillä tekisivät; ja kolmanteen luokkaan, jotka -hänestä olivat oikeita ihmisiä. Nämä saivat hänetkin tuntemaan, että -he tosiaan välittivät jotakin hänen siellä olostaan ja iloitsivat, jos -näkisivät hänet jossakin muualla. - -Mutta nyt oli hänen luokseen osunut uudenaikaisia ihmisiä, joilla oli -kaikkea maallista hyvyyttä niin paljon kuin he tarvitsivat ja jotka -suorittivat huomioonotettavaa työtä. Heillä oli täysi syy ylpeillä -omastansa, mutta olivat kohdelleet häntä kuin omaa poikaa ja veljeä. -Heidän kanssansa hän saattoi, kerrankin eläissänsä, unohtaa tuon -menetetyn käden, joka muuten joka päivä kiusasi häntä aina uudella -vaivalla. Mitä lajia ihmisiä he olivat ja mihin hänen tuntemaansa -luokkaan he kuuluivat? Hän ei päässyt siitä selville, sillä hän ei -ollut koskaan tuntenut toisia heidän kaltaisiaan; mutta kuinka hän -heitä rakasti! - -Oliko enemmistö siinä maailmassa, johon hänen oli määrä lähteä, heidän -tapaisiaan vai noita ulkokullatuita, muruja nakkelevia luokkia? Sitä -Freckles ei tietänyt, mutta hän tuli siihen johtopäätökseen, että -sellaiset ihmiset kuin Lintunainen ja keiju, McLcean ja Duncanit olivat -varsin harvinaisia ja siksi erittäin kallisarvoisia. - -Hän oli unohtanut aamullisen kiihtymyksen ja ajan kulumisen, kun -etäiset äänet herättivät hänet ja hän hitaasti kohotti päätänsä. Ne -tulivat yhä lähemmäksi, ja kun raskaat vankkurit vierivät alas itäistä -polkua, saattoi hän kuulla ne selvästi. Työläiset siellä kirkuivat -itsensä käheiksi Limberlostin vartijalle hurraten. Freckles ei tuntenut -sitä ansaitsevansa. Hän olisi antanut paljon, jos olisi voinut selittää -asian miehille, mutta vain McLeanille hän saattoi sen kertoa. - -Frecklesin nähdessään miehet heiluttivat lakkejaan ja hurrasivat -huikeasti. McLean puristi lämpimästi hänen kättänsä, mutta Duncan -painoi hänet vasten rintaansa, jykevästi kuin karhu, ja sai tankatuksi -pari ylistyksen sanaa. Joukko ajoi metsään ja lopetti puun kaatamisen. -McLean oli tavattoman vihainen tästä hyökkäyksestä omaisuuttaan -vastaan, sillä kaadantakiireissään vorot olivat sahanneet puuta liian -korkealta ja tärvelleet puolitoista jalkaa kallisarvoista puuta. - -Viimeistenkin vankkurien vierittyä pois McLean istui kannolle, ja -Freckles kertoi sen jutun, josta hänen tekikin niin mieli puhua. Isäntä -tuskin voi uskoa korviaan. Hän oli myös kovin pettynyt. - -"Olen melkein rukoillut tänne tullessani", sanoi hän, "että sinulla -olisi joitakin todisteita, minkä nojalla voisimme vangita mokomat -miehet ja päästä niistä eroon, mutta eihän se käy ensinkään laatuun. -Emme voi sekoittaa noita naisia juttuun. He ovat auttaneet sinua -pelastamaan puun ja vetonikin siinä samassa. Mutta ei voi odottaa, -että Lintunainen, joka rämpii joka paikassa, lähtisi todistamaan heitä -vastaan." - -"Eipä tietenkään; eikä keiju liioin, sir", sanoi Freckles. - -"Keiju?" kysäisi McLean kummissaan. - -Isäntä kuunteli äänettömänä, kun Freckles kertoi keijukaisen -saapumisesta ja ristimisestä. - -"Minä tunnen hänen isänsä oikein hyvin", sanoi McLean viimein, "ja olen -useasti nähnyt tytön. Olet oikeassa; hän on sievä nuori tyttö ja tuntuu -olevan kerrassaan vapaa väärästä ylpeydestä ja muusta hullutuksesta. -En vain ymmärrä, kuinka hänen isänsä tohtii päästää sellaisen helmen -tämäntapaiseen paikkaan." - -"Hän tohtii sen siksi, että tyttö on helmi, sir", sanoi Freckles -innokkaasti. "Luottaahan tyttö siihenkin, että kalkkarokäärme -kalistelee ennenkuin iskee häneen, ja luonnollisesti hän ajattelee -voivansa luottaa ihmisiin yhtä hyvin. Eikä ole sitä Jumalan luomaa, -joka ei uhraisi elämäänsä hänen puolestaan. Hän ei kaipaa mitään -vartijaa. Hänen kasvonsa ja suloinen olentonsa ovat ainoa turva mitä -hän tarvitsisi kiljuvien villienkin parissa." - -"Sanoitko hänen käyttäneen toista revolveria?" kysyi McLean. - -"Hän ihan pelotti minut kuoliaaksi", myönsi Freckles. "Hänen isänsä -näyttää opettaneen hänet ampumaan. Lintunainen käski nimenomaan hänen -kyykistyä alas ja ampua ylös aivan vain pelottaaksensa heitä. Mutta se -huima pikku olento saattoi heitä ihan länsitielle saakka lähetellen -kuulia kuin rakeita, niin että ne suhisivat heidän korvissaan ja -kantapäissään; ja voisinpa uskoa, kissa vie, ettei hän ensinkään -huolinut siitä, vaikka olisi osunutkin. En ole nähnyt paljonkaan -ampumista, mutta sen minä sanon, että lähemmäs ei satuttamatta pääse. -Melkein säikytti minut hengiltä, niin minä pelkäsin hänen näppäävän -toisen heistä. Kun minulla ei muuta ollut kuin pari naista, joita ei -tohtinut sekoittaa juttuun, täytyi minun päästää miehet karkuun." - -"No, tokko ne tulevat takaisin?" kysyi McLean. - -"Tietysti! Eivät ne aio tähän tyytyä. Saatte panna päänne pantiksi -siitä, että ne tulevat takaisin. Ainakin Musta Jaakko. Wessner ehkä ei -uskalla, paitsi jos on puolihumalassa. Silloin hän on ihan hurja. Ja -seuraavalla kerralla..." Freckles empi. - -"Mitä?" - -"On vain kysymys siitä, kuka ampuu ensin ja varmimmin." - -"Sittenhän minä en muuta voi kuin panna kaksi vahtia ja laittaa -työväkeä tänne niin pian kuin mahdollista. Heti kun huomaan, että -meillä on paras tavara sieltä jo tallella, tulemme tänne. Asia on -niin, monessa tapauksessa ainakin, että ennenkuin puu on kaadettu, on -vaikeata sanoa, mitä siitä lähtee. Sinua ei käy enää yksin jättäminen -tänne. Jaakko on ampunut jo parikymmentä vuotta, sinä vain yhden, niin -että selväähän on, ettet sinä hänelle piisaa. Kenenkä työmiehistämme -sinä kernaimmin ottaisit mukaasi?" - -"En ketään, sir!" vastasi Freckles kiihkeästi. "Ensi kerralla minä -otan jalat alleni. En yritäkään tapella yksin heitä vastaan. Kun -vain saan vihiä heistä, niin heti kapaisen teidän luoksenne. Minun -täytyy tulla kuin salama, eikä Duncanilla ole ylimääräistä hevosta, -niin että olen ajatellut olevan parasta, jos hankkisitte minulle -hevosen -- taikka pyörä ehkä olisi parempi. Minun oli tapana käydä -kunnankodin tohtorin asioilla ja hän salli minun ottaa polkupyöränsä -liikkuessani kaupungilla. Ja toisinaan ylihoitajakin lainasi minulle -omaansa tunnin ajaksi. Pyörä maksaisi vähemmän ja olisi nopeampi kuin -hevonen ja vaatisi vähemmän hoitoa. Eiköhän kävisi laatuun, että jos te -piakkoin pistäytte kaupungissa, sieltä ostaisitte jonkin vanhan pyörän -romukaupasta, sillä jos joskus tulee ajaneeksi kaikessa kiireessä, ei -pyörästä ole jäljellä paljon muuta kuin kädensijat telatien poikki -päästyä." - -"Niin", sanoi McLean, "ja jos sinulla ei ole ensiluokkaista pyörää, et -lainkaan pääse telatien poikki". - -Heidän kulkiessansa tuvalle McLean yhä vaati toisen vartijan ottamista, -mutta Freckles piti itsepintaisesti kiinni siitä, että hän suorittaisi -ottelunsa yksin. Hän taipui vain yhteen myönnytykseen. Jos Lintunainen -muutoin luopuisi ottamasta kuvasarjaa kananpoikasesta, saisi toinen -vartija tulla, jotta Freckles voisi auttaa kuvaamistyössä ja tavata -keijua. Mutta ylipäätään hän hylkäsi apulaisvartijan ottamisen, -ennenkuin se olisi aivan ehdottoman välttämätöntä, sillä hän oli -ollut yksin niin kauan, että rakasti yksinäisyyttä, kanojansa ja -kukkiansa. Se ajatus, että siinä olisi joku vieras sekaantumassa hänen -järjestelyihinsä, säikyttämässä hänen hoidokkejaan, repimässä hänen -kukkiaan ja häiritsemässä hänen lukujaan, kiusasi häntä niin, että hän -oli sokea todelliselle avuntarpeelle. - -Tervejärkinen McLean otti taipuaksensa pojan tahtoon, sillä hänessä -oli herännyt poikaa kohtaan niin lämmin rakkaus, ettei hän saattanut -vastustaa, ja niin oli hänestä paljon tärkeämpää antaa Frecklesin -suorittaa tehtävänsä ja voittaa yksin kuin menettää vedonlyönnissä -vaikka kuinka paljon. - -Seuraavana aamuna McLean toi pyörän, ja Freckles lähti polullensa sitä -koettelemaan. Se oli uusi, ilman ketjua, erikoisesti varustettu nopeata -ajoa varten ja joka suhteessa lajinsa parhaita. Freckles ajaa hurautti -pienen koeajon, ennenkuin lukitsi sen kaappiinsa, ja läksi sitten jalan -tarkemmin linjaansa tarkastamaan. Poistuessaan hän loi silmäyksen -ympärilleen ja jäi hämmästyksestä seisomaan. - -Sammalpeitteellä hänen kauneimman kukkalavansa edessä oli keijun hattu. -Eilispäivän kiihoittuneessa tilassa olivat kaikki sen unohtaneet. Hän -harppasi sen luo ja nosti sen -- voi, kuinka hellävaroen! -- katsellen -sitä nälkäisin silmin, mutta koskien siihen ainoastaan sen verran, -että vei sen kaappiinsa, ripusti sen uuden pyöränsä kiiltävälle -kädensijalle ja lukitsi sinne aarteittensa joukkoon. Sitten hän läksi -vahtipolullensa, kasvoilla uusi ilme ja sydämessä outo tykytys. Siinä -aamuna hän ei pelännyt mitään. Hän tunsi olevansa oikea Daniel, ja -kaikki hänen leijonansa tuntuivat heikoilta ja vaarattomilta. - -Mikä Mustan Jaakon ensi yritys olisi, sitä hän ei voinut kuvitella, -mutta varmaa oli, että jotakin yritettäisiin. Tuo paha tappelupukari -ei ollut mies luopumaan aikeistaan eikä kiltisti kärsimään, että -hattu ammutaan hänen päästään. Sitäpaitsi Wessner pysyisi myös -kostotuumassaan kiinni niin itsepäisenä kuin ainakin hollantilainen. - -Freckles yritti ajatella johdonmukaisesti, mutta polulla oli liian -monta paikkaa, missä keijun jalanjäljet vielä näkyivät. Hän oli astunut -lietteiseen kohtaan ja jättänyt selvän jäljen. Iltapäivän aurinko oli -paistanut sen kovaksi eivätkä hevosen kaviot olleet tärvelleet siitä -palastakaan, niinkuin monessa muussa paikassa. Lumottuna Freckles -seisoi siinä ja katseli jälkeä. Hän mittaili sitä hellästi silmillään. -Hän ei olisi tohtinut hyväillä hänen hattuaan enempää kuin häntä -itseäänkään, mutta tämä oli eri juttu. Saattoihan jalanjälki tiellä -varmasti kuulua kenelle tahansa joka sen löysi ja sitä halusi. Hän -kumartui piikkilangan alitse ja astui nevalle. Vähällä hakemisella hän -löysi paksun kaarnanpalasen irrallaan kaatuneessa rungossa; hän kuori -sen varovaisesti ja peitti sillä jäljen niin ettei ensimmäinen sade -sitä hävittäisi. - -Palattuaan majaansa hän pani hatun hellästi kirjahyllylleen ja -harjaantuakseen nousi pyöränsä selkään, lähtien jälleen uudelle -kierrokselle. Se kävi kuin lennossa, sillä polku oli hänen jaloissaan -tallaantunut sileäksi ja auringonpaisteessa paistunut kovaksi melkein -joka kohdasta. Tullessaan kaarnan kohdalle hän väisti syrjään -sivuuttaessaan ja hymyili sille. Mutta äkkiä hän loikkasi alas pyörältä -ja polvistui jäljen viereen, kohotti hattunsa, nosti varovasti kaarnaa -ja katseli jälkeä hellästi. - -"Mitähän hän aikoi sanoa äänestäni?" kuiskasi hän itsekseen. "Hän ei -ehtinyt sitä sanoa, mutta hänen kasvoistaan oletan, että hän piti -siitä sangen paljon. Ehkä hän aikoi sanoa, että laulaminen oli se -suuri asia, johon minun pitäisi ryhtyä. Sitähän he kaikki ajattelivat -kunnalliskodissa. No, jos niin on, niin minä suljen silmäni, ajattelen -pikku majaani ja hänen tarkkaavia kasvojaan ja sykkivää sydäntään, ja -silloin minä yllätän ihmiset. Jaa, jos laulu sen voi, niin yllätän -heidät, niin että paikoiltaan nousevat." - -Tämän kammottavan uhkauksen lausuttuaan Freckles laskeutui polvilleen -kuin lähteen partaalle tien vieressä ja painoi huulensa hartaasti -jalanjälkeen. Sitten hän nousi ja oli näöltään senlainen kuin olisi -juonut riemun lähteestä. - - - - -8. luku. - -FRECKLES TAPAA LIIKEMIEHEN EIKÄ SIITÄ MENETÄ MITÄÄN. - - -"No älähän nyt mitä!" huudahti Duncanin vaimo, kun Freckles seisoi -hänen edessään kädessä keijun hattu. "Minä olen aina ajatellut, -että sinä tai Duncan älyäisitte, että hilkka ei ole oikein sopiva -minunlaiselleni vaimoihmiselle, ja siinä teit oikein kauniisti, kun -toit minulle tämän sievän hatun." - -Hän käänteli sitä, tarkastellen olkikudosta ja lehtireunustusta, ja -ihastuneena silitteli karkein sormin silkkinauhoja. Kun hän ihaillen -kohotti sitä, näkivät Frecklesin hämmästyneet silmät uuden puolen -Saara Duncanista. Vaimo laski leikkiä, mutta alta pilkisti selvänä se -tosiasia, että vaikka hän olikin köyhä, työn kuluttama ja vailla muuta -hienostusta kuin mitä oli syntyessään saanut, oli hänen sielussaan -kumminkin jotakin, mikä vaati naisellista koristelua, ja Frecklesin -kävi häntä oikein sääli, niin että hän päätti kaupunkiin tultuaan -lähettää emännälleen uuden hatun, vaikkapa siihen menisi viisikymmentä -dollaria. - -Hidastellen vaimo antoi hatun takaisin. - -"Sinä olet hirveän kiltti, kun ajattelet minua", sanoi hän iloisesti, -"mutta ihmettelen kuitenkin, kuinka on makusi laita. Etkö luule, että -sinun on paras viedä tämä takaisin ja tuoda vähän yksinkertaisempi -pääkappale naiselle, jonka hiukset ovat jo puoleksi harmaat? Tämä -näet tuntuu koko joukon liika iloiselta minulle. Silti en sano, ettei -se ole juuri sellainen, kuin haluaisin, mutta enhän voi saattaa -itseäni naurunalaiseksi. Paras sinun on antaa tämä jollekin nuorelle -ja kauniille, tuollaiselle kuusitoistavuotiaalle. Mistä olet sen -tavoittanut, Freckles? Jos täällä on viime aikoina jotakin joutunut -hukkaan, olet unohtanut siitä mainita." - -"Näettekö mitään taivaallista tässä hatussa?" kysäisi Freckles pitäen -hattua korkealla. - -Aamutuulonen heilutteli keveästi nauhoja, kietoen toisen Frecklesin -hihan ympäri ja toisen hänen rintansa poikki, ja ne takertuivat kuin -magneetin voimasta. - -"Näenpä kylläkin", vastasi Saara Duncan. "Onhan se yksinkertainen ja -koruton, mutta näkeehän siitä myös, että se on kaikista hienointa -tavaraa. Se on juuri sellainen, jota sanoisin taivaalliseksi hatuksi." - -"Niinpä kylläkin", sanoi Freckles. "Se kuuluukin keijukaiselle." - -Sitten hän kertoi hatun historian ja kysyi, mitä sillä nyt tekisi. - -"Viet sen hänelle tietysti", sanoi Saara Duncan. "Se on kukaties ainoa -mikä hänellä on ja hän ehkä tarvitsee sitä." - -Freckles hymyili. Hän käsitti jokseenkin selvästi, kuinka ainoa se oli -keijun hatuksi. Mutta kuinka olikaan, yhden asian hän tunsi olevansa -velvollinen toimittamaan ja hyvin mielelläänkin, mutta ei ollut siitä -varma. - -"Luuletteko siis että minä voin viedä sen hänelle kotiin?" kysyi hän. - -"Tietysti sinun täytyy", sanoi hänen emäntänsä. "Ja heti paikalla, -hetkeäkään hukkaamatta. Se on ollut täällä nyt kaksi päivää, ja hän -kaipaa sitä kukaties, mutta ei kehtaa tai kerkiä tulla hakemaan." - -"Mutta kuinka minä voin sen viedä?" kysyi Freckles. - -"Pyörällä mennä hurahutat. Tunnissahan sinä sen helposti toimitat." - -"Mutta entä jos sen tunnin aikana...?" - -"Joutavia! Olet vahtinut tuota metsää niin, että vallan olet siihen -kiinni kasvanut. Anna minulle saappaasi ja nuijasi, poika, ja lähdenpä -tästä vartioimaan itään ja länteen päin siihen asti, kun palaat." - -"Rouva Duncan! Ettehän voi sitä mitenkään tehdä", huudahti Freckles. - -"Miksen?" kysäisi vaimo. - -"Mutta tiedättehän, kuinka hirveästi pelkäätte käärmeitä ja paljon -muuta mitä rämeessä on." - -"Pelkäänhän minä käärmeitä", myönsi vaimo, "mutta ne ovat kai ryömineet -nevalle tässä kuumuudessa. Minä pysyn polulla ja pidän vahtia, ja -saathan pitää kiirettä viime taipaleella. Päivä on juuri sitä mallia, -että tuntuu ennustelevan myrskyä. Voinhan panna lapset leikkimään -puupinolla, kunnes tulen takaisin. Sinä lähdet matkaan ja viet sille -siunatulle pikku keijulle hänen korean hattunsa." - -"Oletteko varma siitä, että tämä kaikki on oikein?" tiukkasi Freckles. -"Luuletteko, että herra McLean suuttuisi, jos hän tulisi?" - -"Enkä, en luule", vastasi vaimo. "Jos sinä ja minä olemme sitä mieltä, -että jokin asia on tehtävä, ja minä pidän sinun sijastasi vahtia, niin -onhan toki selvää, että McLeanista kaikki on kohdallaan. Minä pistän -hatun paperiin ja hyppää sinä pyöräsi selkään ja anna hurista. Eikö -sinun pitäisi pukeutua pyhävaatteisiin?" - -Freckles ravisti päätänsä. Hän tiesi, mitä hänen oli tekeminen, -mutta ei maksanut vaivaa kuluttaa aikaa siihen, että selittäisi sitä -toiselle, kun oli niin kiire. Hän vaihtoi saappaat kenkiin, antoi -vaimolle sauvan ja lähti huristamaan kohti kaupunkia. Hän tiesi aivan -hyvin, missä keiju asui. Hän oli nähnyt hänen kotinsa monta kertaa, ja -nyt hän sivuutti sen kohottamatta katsettaan kadusta ja ohjaten suoraan -hänen isänsä konttorille päin. - -Hattu kädessä Freckles kulki pitkän konttoristirivin ohitse ja -yksityiskonttorin ovella pyysi saada puhutella itse omistajaa. -Hänen odotettuansa hetkisen ilmestyi hänen eteensä pitkä laiha -teräväsilmäinen mies ja kysyi kiireesti täsmällisellä äänellä: "Millä -voin palvella teitä, sir?" - -Freckles ojensi hänelle paketin ja vastasi: "Jättämällä tyttärellenne -tämän hatun, joka häneltä unohtui luokseni taannoin, kun hän kiireessä -läksi pois. Ja sanomalla hänelle ja Lintunaiselle, että minä olen -kiitollisempi kuin sanoilla voin ilmaista heidän avustaan. Minä olen -Limberlostin vartija, sir." - -"Miksi ette vie sitä perille itse?" kysyi liikemies. - -Frecklesin kirkkaat harmaat silmät tähtäsivät keijukaisen isää -ujostelematta, ja hän sanoi: "Jos te olisitte minun sijassani, -veisittekö te sen itse?" - -"En, en kai", vastasi herrasmies nopeasti. - -"Miksi siis kysytte, minkä vuoksi en sitä tee?" tiedusti Freckles -viattomasti. - -"Sepä se!" sanoi liikemies, vilkaisi pakettiin, katsoi sitten -pystypäiseen poikaan ja jälleen pakettiin ja mutisi anteeksipyynnön, -jonka Freckles otti kumartaen vastaan. - -"Olisitte erittäin ystävällinen, jos tahtoisitte viedä perille tämän -hatun ja terveiseni. Hyvästi, sir", ja poika kääntyi lähteäkseen. - -"Hetkinen vielä", sanoi keijun isä. "Olettakaamme, että sallin teidän -itsenne palauttaa tämän hatun ja esittää sanottavanne." - -Freckles mietti hetken aikaa, kohotti sitten horjumattoman uskolliset -silmänsä ja kysyi: "Miksi niin tekisitte, sir? Olette tosiaan -ystävällinen niin puhuessanne ja minä kiitän teitä suopeudestanne, -mutta se, että minä olen halukas menemään ja te valmis suostumaan, ei -vielä todista, että tyttärenne haluaa ottaa minut vastaan tai vaivautua -minun tähteni." - -Liikemies katsoi tiukasti tätä tavatonta nuorta miestä kasvoihin ja -tunsi niistä pitävänsä. - -"Aioin mainita teille vähän muutakin", sanoi Freckles. "Joka päivä näen -jotakin ja toisinaan kosoltakin sellaista, josta luulen Lintunaisen -ylen mielellään ottavan kuvia, jos siitä tietäisi. Ehkä mainitsette -hänelle siitä, ja jos hän niin haluaa, voin minä toimittaa hänelle -sanan, milloin näen semmoista, jota hän kenties ei muualla tapaa." - -"Jos niin on laita", sanoi liikemies, "ja jos tunnette olevanne -hänelle kiitollisuudenvelassa hänen taannoisesta avustansa, niin -sillä tavoinhan voitte velastanne päästä. Hän viettää kaiken aikansa -ulkosalla aiheita etsien. Jos sattuisitte tapaamaan jotakin ehkä -harvinaisempaa kuin mitä hän itse löytää, niin säästäisitte hänelle -paljon etsimisen aikaa, ja hän voisi työskennellä turvallisena teidän -suojeluksessanne. Joka tapauksessa antakaa hänen tietää, milloin näette -jotakin, mitä luulette hänen voivan käyttää, ja me teemme kaikki mitä -voimme teidän hyväksenne, jos tahdotte antaa hänelle apuanne ja mikäli -mahdollista valvoa hänen turvallisuuttansa." - -"Minä niin kaipaan ihmisiä", sanoi Freckles, "ja minusta on niin -äärettömän hauskaa, jos saan seuraa. Luonnollisesti minä ilmoitan tai -lähetän hänelle sanan, milloin vain on aihetta. Kaikki mitä siinä -suhteessa voin tehdä, saattaisi minut sanomattoman onnelliseksi, mutta" --- taaskin piti saada totuus esille, koska Freckles oli puhumassa -- -"mitä heidän suojelemiseensa tulee, niin minä kyllä uhraisin vaikka -henkenikin, mutta eipä siitäkään olisi eräissä tapauksissa hyötyä. -Nevalla voi joutua niin moniin eri vaaroihin, jotka vaativat joka -ihmistä katsomaan tarkasti eteensä. Jollei olisi pakko suojella itseään -varkailta, niin ei McLeanin tarvitsisi maksaa aimo rahoja vahdin -palkkaamiseen. Minä niin mielelläni näkisin heidän tulevan ja teen -kaiken voitavani, mutta minun täytyy mainita teille, että he saattavat -jonakin päivänä taas kohdata hirrenvarkaita." - -"Niin kyllä", sanoi keijun isä, "ja lieneehän sekin vaara olemassa, -että jonakin päivänä maa halkeaa ja nielee kaupungin, mutta enpä minä -silti heitä liikettäni sen pelosta eikä Lintunainen liioin. Jokainen -tuntee hänet ja hänen puuhansa, eikä rahtustakaan tarvitse pelätä, -että kukaan häiritsisi häntä, vaikka kävisikin varastamassa muutamia -McLeanin kullanarvoisia puita. Hän on Limberlostissa yhtä hyvässä -turvassa kuin kotonaankin, mitä hirrenvarkaisiin tulee. En pelkää muuta -kuin käärmeitä, myrkyllisiä kasveja ja hyönteisiä, ja senkaltaisia -vaaroja hän kyllä tapaa kaikkialla. Teidän ei tarvitse hetkeäkään siitä -huolehtia. Mielelläni ilmoitan, mitä haluatte sanoa. Kiitoksia hyvin -paljon ja hyvästi, sir." - -Freckles ei itse saattanut tietää siitä mitään, mutta seuraamalla -parhaita vaistojaan ja toimimalla niin kuin oletti oikean herrasmiehen -tekevän hän sai aikaan sen, että liikemies yllätyksekseen ajatteli -häntä ja montakin kertaa sinä aamuna kesken kiireittensä näki hänen -kasvonsa edessään; jos hän sitävastoin olisi mennyt tytön luo, niinkuin -oli halunnut, ei hänen isänsä olisi pannut häneen mitään huomiota. - -Kadulla hän henkäisi syvään. Kuinka hän oli selviytynyt asiasta? Hän -tiesi ainoastaan noudattaneensa parhaita vaikuttimiaan, eikä sen -enempää voi kukaan tehdä. Hän katsahti pyöräänsä nähdäkseen, että se -oli kunnossa, ja juuri astuessaan polkimelle, noustakseen satulaan, -hän kuuli sydämeensä asti tunkevan äänen huutavan: "Freckles! hei, -Freckles!" - -Keiju erkani nauravasta tyttöparvesta ja riensi hänen luoksensa. -Hänellä oli yllään lumivalkea puku -- soma pikku hamonen, kaulalla ja -ranteissa pehmeitä, viehättäviä pitsejä. Ohuitten hihojen läpi näkyivät -selvästi hänen kauniit, pyöreät käsivartensa, ja pääntie oli siksi -matala, että muodoltaan täydellinen kaula oli vapaana. Päässä oli -ihastuttava hattu valkeista punoksista, lieri koristettuna poimutetulla -tyllillä, joka oli niin pehmeää harsoa kuin hämähäkinseitti, ja joukko -valkeita ruusuja oli sirotettu hänen kultakutreilleen, kierretty -hatunkopan ympäri, keikkuen vallattomina hänen olkapäillään. Sormissa -välkehti kultaa ja sinisiä jalokiviä, ja kaiken kaikkiaan hän oli -ihanin olento mitä Freckles milloinkaan oli nähnyt. Seisoen polkimella -unohti nuorukainen itsensä, pumpulipuseronsa, sarkahousunsa ja vyönsä, -josta riippuivat piikkilankasakset ja pihdit, ja tuijotti kuten -mies tuijottaa ensi kertaa nähdessään jumaloimansa naisen kaikessa -kukkeudessaan, jota vielä korostaa sopiva ja kaunis vaatetus. - -"Hei, Freckles!" huusi tyttö lähestyessään, "ajattelinpa juuri teitä -joku päivä sitten. Tiedättekö, en ole koskaan ennen nähnyt teitä -kaupungissa. Te vahdittekin tuota linjaa niin hartaasti. Minkä vuoksi -olette nyt täällä? Onko jotakin vinossa? Oletteko juuri lähdössä -Limberlostiin?" - -"Tulin tuomaan hattunne", vastasi Freckles. "Te unohditte sen silloin -kiireessä. Olen juuri jättänyt sen isällenne ja samalla pyysin -lausumaan kiitokseni siitä, että te ja Lintunainen niin pontevasti -autoitte minua." - -Keiju nyökkäsi vakavana, ja Freckles ymmärsi tehneensä oikein siinä, -että meni hänen isänsä luokse. Sitten hänen sydämensä hypähti ilosta, -sillä tyttö sanoi tuskin jaksavansa odottaa ensi kertaan, jolloin he -tulisivat ottamaan seuraavan kuvan pikku kananpoikasesta. "Tahdon -kuulla lopun siitä laulusta enkä ollut vielä kuin vilahdukselta nähnyt -lehtoanne", valitti hän. "Ja mitä lauluun tulee, niin jos aina osaatte -laulaa niinkuin silloin, en milloinkaan voi kuulla kyllikseni. Mitähän -jos otan kitaran mukaani ja joitakuita lempilaulujani! Minä soitan ja -te laulatte, ja niin panemme linnut pois viralta." - -Freckles seisoi polkimella silmät maahan luotuina, sillä hän tunsi, -että jos nostaisi ne, niin niissä ilmenevä hellän jumaloimisen hehku -pääsisi näkyviin ja säikäyttäisi keijua. - -"Minä luulin, että silloiset kokemuksenne pelottaisivat teitä koskaan -tulemasta takaisin", sanoi hän. - -Tyttö nauroi hilpeästi. - -"Näytinkö minä pelästyneeltä?" kysyi hän. - -"Ei, ette näyttänyt." - -"Oo, minä ihan iloitsin", huusi impi. "Mokomatkin inhoittavat varkaat! -Minun teki kovasti mieli merkitä yksi heistä, mutta ajattelin, että -ehkä oli teille parasta jättää se tekemättä. Kyllä ne sen sietäisivät. -Ei se minua pelottanut; ja mitä Lintunaiseen tulee, niin hän on -tottunut kohtaamaan käärmeitä, maankiertäjiä, äkäisiä koiria, lampaita, -nautaeläimiä ja Herra ties mitä. Häntä ei mikään voi säikäyttää, kun -hän ajaa kuvaa takaa. Ovatko ne tulleet takaisin?" - -"Eivät", sanoi Freckles. "Työmiehet tulivat sinne heti kello -kahdentoista jälkeen ja veivät puun pois, mutta minun täytyy kertoa -teille, ja teidän täytyy sanoa Lintunaiselle, että he aivan varmaan -tulevat vielä ja hyvin piankin, sillä nyt ei enää kestä kauan, kunnes -työmiehet saapuvat tälle nevalle työhönsä." - -"Voi mikä vahinko!" huudahti keiju. "Siellä ne raivaavat teitä, -hakkaavat poikki kauniit puut ja kääntävät kaikki nurinnarin. Ne -ajavat pois linnut ja hävittävät tuomiokirkon. Ja kun ne ovat tehneet -pahimpansa, seuraavat kaikki lähiseudun sahalaitokset ja raastavat pois -helpomman puutavaran. Sitten maanomistajat kaivavat joukon ojia ja -rakentavat tervahautoja, ja parin kesän perästä Limberlost on pelkkää -viljaa ja perunaa." - -He katsoivat toisiinsa ja purskahtivat yhteen ääneen nauramaan. - -"Tekin pidätte siitä", sanoi Freckles. - -"Pidän", sanoi keiju, "minä rakastan sitä. Teidän majanne on pieni -palanen suorastaan keskeltä keijukaisten maata, ja tuomiokirkko on -Jumalan työtä, ei teidän. Te vain olette löytänyt sen ja avannut oven -Hänen rakennettuaan sen valmiiksi. Linnut, kukkaset, köynnökset, -kaikki on niin suloista. Lintunainen sanoo olevan ihan totta, että -katinjuustot, tulikukat, kurjenmiekat ja liljat ovat isommat ja -värikkäämmät siellä kuin muualla tällä paikkakunnalla. Hän sanoo sen -johtuvan saven ja mudan runsaudesta. Minua ihan kiukuttaa, jos täytyy -nähdä nevaa raivattavan, ja teistähän sen täytyy tuntua kuin parhaan -ystävän menettämiseltä, eikö niin?" - -"Jotakin siihen suuntaan", vastasi Freckles. "Mutta Limberlost on niin -syöpynyt mieleeni, että kaikki tulee koko elämäni ajan pysymään minulle -todellisesti elävänä, mitä hyvänsä sille tehnevätkin. En voi sanoin -kertoa, kuinka iloinen olen, että tulette vielä jonkun kerran, ainakin -ennen työmiehiä. Sen ajan ohi en jaksa itsekään ajatella." - -"Tulkaapa saamaan raitista juotavaa, ennenkuin lähdette", sanoi keiju. - -"En millään muotoa", esteli Freckles. "Jätin rouva Duncanin -vahtipolulle, ja siellä on niin monta asiaa häntä pelottamassa. Jos hän -näkee vain ison käärmeenkin, en tiedä mitä hän ehkä tekee." - -"Ei siihen mene enempää kuin yksi minuutti, ja nopeasti polkemalla -saatte voittaa sen ajan takaisin. Olkaa niin hyvä. Minä keksin teille -jotakin hyvää hiukan korvatakseni sitä, mitä teitte minulle siellä ensi -päivänä." - -Freckles katsoi kerrassaan kummastuneena keijun ihaniin kasvoihin. -Todellako hän sitä tarkoitti? Kulkisiko keiju tuota katua hänen -kanssaan, joka oli raajarikko, koditon olento kuluneissa vaatteissa, -työaseet vyöllä matkassa, ja nauttisi hänen seurassaan sitä kestitystä, -jota tarjosi? Hän ei voinut sitä uskoa, ei keijukaisestakaan. -Mutta sittenkään hän ei tekemättä vääryyttä noille puhtaitten -suloisten kasvojen avomielisyydelle voinut ajatella, että hän -totta tarkoittamatta saattaisi tehdä tarjouksensa. Hän tarkoitti -todellakin mitä sanoi, mutta kun tarjous olisi toteutettava ja hän -näkisi ystäväinsä hämmästyneet katseet, vihamiestensä ivahymyt -- -jos hänenlaisellaan muuten oli vihamiehiä! -- ja kuulisi uteliasten -pilkalliset kuiskutukset, silloin hän älyäisi erehdyksensä ja katuisi. -Miehen asia oli harkita näitä seikkoja ja pelastaa hänet oman siunatun -yleväsydämisyytensä seurauksista. - -"Minun täytyy todellakin lähteä", sanoi Freckles vakavasti, "mutta -kiitän teitä ystävällisyydestänne hartaammin kuin koskaan voitte -kuvitella. Sitä ajatellen minä koko kotimatkan tyhjennän täysinäisiä -maljoja jääkylmine juomineen." - -Keijun jalka polkaisi maata. Hänen silmänsä leimahtivat suuttuneesti. -"Siinä ei ole mitään järkeä", sanoi hän. "Miltä teistä olisi tuntunut, -kun tiesitte, että minä olin palavissani ja janoissani, ja toitte -minulle juotavaa, jos minä en olisi siitä huolinut siksi, että... -että... niin, Herra ties miksi. Voitte ajaa nopeammin saadaksenne ajan -takaisin. Olen jo päättänyt, mitä aion hankkia teille." - -Hän astui nuorukaisen sivulle ja pisti rohkeasti kätensä hänen -kainaloonsa -- oikean käsivarren alle, joka päättyi tyhjään hihaan. - -"Tulkaa pois nyt", sanoi hän varmasti. "En tahdo muuta kuulla." - -Freckles ei olisi osannut kertoa mitä tunsi, eikä sitä olisi kukaan -muukaan osannut. Hänen verensä kohisi ja pää oli pyörällä, mutta hän -säilytti malttinsa. Hän kumartui tytön puoleen. - -"Älkää tehkö sitä, salokeiju", sanoi hän lempeästi. "Te ette ymmärrä -asiaa." Arvoituksellista oli, kuinka Freckles sen ymmärsi. "Niin se -on", jatkoi hän. "Jos isänne kohtaisi minut kadulla, minunlaiseni -miehen, tässä puvussa ja teidän kanssanne käsitysten, olisi hänellä -täysi syy kepittää minua kaikkien nähden enkä minä sormeani nostaisi -sitä estääkseni." - -Keijun silmät välähtivät. "Jos luulette, että isäni on vihoissaan -siitä, että minä teen semmoista, mikä on oikein ja ystävällistä ja -tuottaa itselleni iloa, niin olette täydellisesti erehtynyt isäni -arvioimisessa, -- ja minäpä kysyn häneltä, ja sitten saatte nähdä." - -Hän päästi irti Frecklesin käsivarren ja kääntyi rakennuksen ovelle -päin. "Niin, katsokaapa vain", huudahti hän. - -Hänen isänsä seisoi ison kadunpuoleisen akkunan ääressä, kädessä -tukku papereita, uteliaasti tarkaten pientä kohtausta silmin, jotka -varmasti käsittivät yhtä hyvin kuin jos hän olisi omin korvin kuullut -joka sanan. Keiju kohtasi hänen katseensa ja teki pienen epätoivoisen -eleen Frecklesiin päin. Liikemies vastasi hänelle sanomattoman hellällä -katseella, nyökäytti päätänsä ja viittasi papereillaan samaan suuntaan, -johon tytärkin oli tahtonut, ja suurinkin pölkkypää olisi voinut lukea -hänen huultensa kehoituksen: "Vie hänet sinne!" - -Frecklesiä puistatti. Huomatessaan keijun isän hän oli loitonnut -tytöstä niin pitkälle kuin yhdellä askeleella pääsi, vetänyt pyörän -luoksensa ja temmannut hatun päästään. - -Tyttö kääntyi häneen päin voitonriemuisena. Hän oli hyvin kiihtynyt -eikä ollut tottunut vastustelemisiin. "Näittekö sitä?" kysyi hän. -"Oletteko nyt tyytyväinen? Aiotteko tulla vai pitääkö minun kutsua -poliisi teitä taluttamaan?" - -Freckles lähti. Muuta ei voinut tehdä. Pyöräänsä taluttaen hän käveli -tytön rinnalla pitkin katua. Yhtä mittaa piti keijun vastata iloisiin -tervehdyksiin. Hän astui erään ravintolan vierassaliin ikäänkuin olisi -sen omistaja. Tarjoilija riensi häntä vastaan. - -"Tuolla on tyhjä pöytä akkunan ääressä ja siellä on vilpoisaa. Minä -varaan sen teille", mies aikoi mennä asiaa toimittamaan. - -"Kiitos, ei tarvitse", sanoi keiju. "Olen pysäyttänyt tämän miehen -äkkiarvaamatta, ja hänen on kiire. Pelkään, että jos me asetumme -istumaan, aikaa kuluu liika paljon ja perästäpäin hän minua morkkaa." - -Hän astui tarjoilupöydän luo, ja pitkä rivi ihmisiä tuijotti heihin -julkeuden ja uteliaisuuden ilmein juuri niin kuin Freckles oli -aavistanut. Hän vilkaisi keijuun. Nyt hän toki näkisi. - -"No totta vie!" tuumi hän itsekseen, "eipä se liikuta häntä lainkaan!" - -Tyttö laski päivänvarjon ja hansikkaat kädestään. Hän meni pöydän -päähän ja suuntasi silmiensä koko patterin siellä seisoskelevaan -mieheen. - -"Olkaa hyvä ja antakaa tietä", sanoi tyttö. - -Esiliinainen mies väistyi ja päästi hänet menemään. Tyttö astui hänen -ohitsensa, valitsi korkean välkehtivän lasin, melkein niin ohuen kuin -paperi, ja pisti sen maljaan, jossa oli jäänpalasia seassa. - -"Tahdon itse sekoittaa juomaa ystävälleni", sanoi hän. "Hänellä on -pitkä, hiostava ajo edessään, enkä minä siedä, että hän lähtiessään -saa sellaista kielelle makeaa, mutta äitelää juomaa, jollaista te -sekoitatte vain siinä mielessä, että mies tulisi takaisin kymmenen -minuutin päästä." Tarjoilupöydän äärestä kuului hyväksyvä naurahdus. - -"Minä tahdon kirkasta, raikasta, kuohuvaa juomaa, jossa on kirpeän -hapahko maku. Missä on kirsikkamehua? Siitä tulee kyllä hyvä, kun se ei -ole liian makeaa, vai mitä arvelette?" - -Tarjoilija oli samaa mieltä. Hän osoitti eri hanat, ja keiju sekoitti -juomaa, Frecklesin seisoessa niin suorana että melkein nojautui -taaksepäin, silmät luotuina vain häneen ja ensinkään huomaamatta muuta -ympärillänsä. Saatuaan lasin reunoja myöten täyteen tyttö tipahutti -hieman sen sisällyksestä toiseen lasiin ja maistoi. - -"Se on aivan liian makeata janoiselle miehelle", sanoi hän. - -Hän kaatoi pois puolet, täytti lasin uudelleen ja maistoi toistamiseen. -Tuloksen hän alisti tarjoilijalle. "Eikö se nyt ole parahultaista?" -kysyi hän. - -Mies vastasi ihastuneena: "Saisin kai kympin lisää palkkaa kuussa, jos -oppisin tuon tempun!" - -Tyttö vei täyden, kylmän juomalasin Frecklesille, joka otti hatun -pois päästään, ja nostaen jääkylmän juoman hänen silmiensä tasalle ja -katsoen suoraan niihin sanoi kaikkein pehmeimmällä äänellään: "Juon -tämän salokeijun terveydeksi." - -Samoin kuin hän oli sanonut tytölle ensi päivänä, niin nyt tyttö -vuorostaan varoitti: "Juokaa hitaasti." - -Kun kääntöovi sulkeutui heidän takanaan, kysyi eräs pöydän luona -seisovista tarjoilijalta: "Mitähän tuo merkitsee?" - -"Juuri sitä, mitä näitte", vastasi toinen kuivasti. "Me olemme siihen -tottuneet. Tuskin kuluu päivääkään näinä helteisinä aikoina, ettei -se tyttö keksi jotakuta kaikkien hylkäämää poloista ja tuo tänne. -Sitten hän menee tarjoilupöydän taakse itse ja valmistaa juoman aina -asianhaarain mukaan. Hänellä on kaikenlaisia päähänpistoja siitä, mikä -soveltuu mihinkin aikaan ja tilanteeseen, ja voitte panna veikkaa, -että hän osaa oikeaan. Ei yksikään apulainen täällä osaa laittaa hänen -makunsa mukaista juomaa. Siinä hän on kerrassaan taituri. Joskus itse -isäntäkin pyytää häntä sekoittamaan itselleen hyvän siemauksen." - -"Ja hän suostuu?" kysyi mies virnistäen. - -"No varmasti! Mutta ensin hän panee isännän lujille ja ottaa selon -siitä, milloin hän on viimeksi juonut. Mitä hän on juonut. Kuinka -kuuma hänen on. Milloin hän viimeksi söi. Sitten hän tulee tänne ja -sekoittaa lasiin kivennäisvettä, hiukan happoa ja vähän kirsikkaa, -sitruunaa, rypälenestettä, ananasia tai jotakin muuta hapahkoa ja -virvoittavaa. Sen hän sitten kohottaa sinisten silmiensä tasalle, ja -se on sitten osunut paikalleen jos koskaan mikään. Luulenpa tosiaan, -että puolet salaisuudesta on juuri tuossa hänen _harrastuksessaan_, -sillä vaikka pidänkin häntä visusti silmällä, en koskaan pääse perille -hänen sekoituksistaan. Hänellä on täällä avoin tili. Isä maksaa -kerran kuussa. Yhdeksän kymmenettä osaa hän tarjoaa muille. Itse hän -maistaa tuskin milloinkaan, mutta kun hän niin tekee, käskee hän minun -valmistaa juoman. Hän on kaikkien lemmikki. Meidän siivoojapoikakin -tappelisi hänen puolestaan. Sitä kestää vuoden ympäri, sillä talvella -hän lämmittelee kohmettuneita vaivaisia kuumalla kahvilla ja suklaalla." - -"Olipa hänellä tällä erää mukanaan merkillinen otus", virkkoi muuan. -"Iiriläinen, käsipuoli, suora kuin seipään niellyt ja jotakin -mielenkiintoista silmissä. Huomasitteko, kuinka hattu lensi päästä? -Entä hänen silmänsä? Siinäkin yksi, joka voisi 'tapella hänen -puolestaan'. Kuka se lienee?" - -"Se on kai", arveli eräs kolmas, "se McLeanin vahti sieltä -Limberlostista, ja minä luulen, että tyttö on käynyt siellä rämeellä -Lintunaisen kanssa kuvia ottamassa ja sitä tietä tullut hänet -tuntemaan. Olen kuullut puhuttavan, että se mies on perin näppärä -lintuja hoitamaan, ja sehän sopii Lintunaiselle kuin puuron keskelle -silmä." - -Kadulla keiju käveli Frecklesin rinnalla ensi risteykseen ja seisahtui -siihen. "Lupaatteko polkea kyllin nopeaan voittaaksenne takaisin ne -viisi minuuttia, jotka tuohon menivät?" kysyi hän. "Minä olen hieman -levoton rouva Duncanin puolesta." - -Freckles käänsi pyöränsä sivukadulle. Hänestä tuntui, että hän oli -niellyt tuon ihanan jäisen juoman jokaiseen ruumiinsa hermoon, eikä -vatsaansa. Kihosipa se päähänkin. - -"Siksikö te kivenkovaan tahdoitte itse valmistaa sen juoman, että -tiesitte, kuinka päihdyttävä siitä tulisi?" kysyi hän. - -Tämä kohteliaisuus oli hieno ja miellytti tyttöä. Hän naurahti -iloisesti. - -"Ensi kerralla te kenties ette niin paljon kursaile", härnäsi hän. - -"En olisi nytkään kursaillut, jos olisin tuntenut isänne ja paremmin -ymmärtänyt teitä. Luuletteko todellakin, että Lintunainen aikoo tulla -toistamiseen?" - -Keiju oli veitikkamaisen näköinen ja vastasi: "Häntä ei kesyttömillä -hevosillakaan kiskoisi sieltä pois. Kovalle ottaa viikon päättymisen -odotus. En kummastuisi vähintäkään, jos näkisin hänen lähtevän -liikkeelle jo nyt." - -Freckles ei voinut kestää epätietoisuutta; hänen täytyi siitä päästä. - -"Entä te?" kysäisi hän, mutta ei tohtinut nostaa silmiään. "Eivät ne -kesyttömät hevoset minuakaan sieltä pidättäisi", nauroi tyttö. "Tulen -niin hirvittävän mielelläni, ja ensi kerralla tuon kitarankin mukanani, -ja minä soitan ja te laulatte minulle jonkun laulun, josta enimmin -pidän, eikö niin?" - -"Kyllä", vastasi Freckles, sillä muuta hän ei saanut sanotuksi sillä -hetkellä. - -"Näyttää hankkivan myrskyä", sanoi tyttö. "Jos riennätte, niin juuri -ennätätte pois alta. No, hyvästi!" - - - - -9. luku. - -LIMBERLOST AHDISTAA ROUVA DUNCANIA, JA FRECKLES EHÄTTÄÄ APUUN. - - -Freckles oli puolitiessä Limberlostiin, kun astui maahan pyörältä. Hän -ei voinut ajaa pitemmälle, kun ei nähnyt tietä. Hän istuutui erään puun -juurelle, ja hänen nojatessaan sitä vastaan puistattivat ja ravistivat -häntä nyyhkytykset. Jos ihmiset muistuttaisivat hänelle mikä hänen -asemansa oli, puhuttelisivat alentuvaisesti tai panisivat merkille -hänen kätensä, niin sen hän saattoi kestää, mutta tämä -- se varmaankin -tappaisi hänet. Hänen kuuma, läikehtivä iiriläisverensä oli syvästi -kuohuksissa. Mitä he tarkoittivat? Miksi he niin tekivät? Niinkö he -kaikkia kohtelivat? Oliko se sääliä? - -Sitä se ei voinut olla, sillä hänen tietääkseen täytyi Lintunaisen ja -keijun isän olla selvillä siitä, että hän ei todella ollut McLeanin -poika, eikä se kuulunut heihin vähintäkään. Hänen onnettomuudestaan ja -köyhyydestään huolimatta he ilmeisesti odottivat hänen tekevän jotakin -arvokasta maailmassa. Siitä täytyy tulla hänen lääkkeensä. Hänen täytyy -työskennellä kasvatustaan varten. Hänen täytyy lähteä pois. Hänen -täytyy keksiä ja toteuttaa se suuri asia, josta keiju puhui. Ensi -kertaa hänen ajatuksensa levottomina kääntyivät kaupunkiin ja opintojen -aloittamiseen. McLean ja Duncan puhuttelivat häntä "pojuksi", mutta hän -oli mies. Hänen täytyi katsoa elämää rohkeasti silmiin ja suorittaa -miehen työ. Keiju oli vielä lapsi. Hän ei saanut ottaa keijulta vastaan -tuollaista avomielistä kumppanuutta, joka oli hänelle seitsemäs taivas, -maallinen rikkaus ja kaikki mitä on olemassa sillä välillä, mutta -toiselle _ei mitään_. - -Hän kuuli pahaenteistä jyrinää, havahtui, kaappasi pyöränsä ja -läksi vilistämään rämeelle päin. Hänen mieltään ahdisti, kun näki -saappaittensa lojuvan tuvan ovella; lapset, jotka leikkivät puupinolla, -kertoivat äidin sanoneen, että ne olivat niin raskaat hänen pitää -jalassa, ja äiti oli palannut ja heittänyt ne pois. Lopen säikähtyneenä -Freckles pysähtyi vain vetämään ne jalkaansa ja kiirehti sitten minkä -kerkesi Limberlostiin. Länteen päin oli pitkä musta, kovaksi tallattu -tie selvä, mutta kaukana itäisellä taholla hän saattoi nähdä jotakin -muodotonta ruskeata virumassa poikkipuolin polulla. Hän painalsi -eteenpäin kaikin voimin. - -Saara Duncan makasi kasvot maata kohti polulla. Freckles käänsi -hänet seljälleen ja hänen verensä hyytyi, kun hän näki jähmettyneen -kauhistuksen vaimon kasvoilla. Hän kuuli heikkoa huminaa, ja jotakin -lehahti häntä vastaan. Hän vilkaisi ympärilleen ja hätkähti, sillä -villi mehiläisparvi oli asettunut vaivais-orjantappuraan ainoastaan -muutaman metrin päähän. Ilma oli sakeana ärtyneitä, rauhattomia -mehiläisiä, jotka hankkiutuivat lentämään edelleen, etsien soveliasta -asuntoa. Silloin hän luuli käsittävänsä, ja sydämestään iloiten siitä, -että vaimo oli pelastunut, vaikkakin nipin napin, Freckles nosti hänet -maasta ja riensi häntä kantaen pitkin polkua, kunnes he olivat kaukana -vaaran ulottuvilta. Hän laski taakkansa siimekseen, nouti vettä suolta -hattunsa pohjassa ja valeli sillä vaimon kasvoja ja käsiä, mutta -taintunut makasi hievahtamatta, ilman elonmerkkiäkään. - -Frecklesin saappaat olivat vaimosta olleet niin isot ja raskaat, että -hän oli palannut ja heittänyt ne pois, vaikka niin kovasti pelkäsi -rämettä niitä vailla. Se ajatus, että hänen nyt tuli lähestyä sitä, -hermostutti häntä, ja pelkoa lisäsi vielä se seikka, ettei hän koskaan -ollut käynyt siellä yksin. Hän ei ollut vaeltanut polkua montakaan -metriä, ennenkuin hänen hätänsä alkoi. Hän ei ollut Freckles, eikä -yksikään linjan lintu eksynyt pitämään häntä tavallisena vartijana. - -Ne tulivat suhisten pesistään, pyrähtivät odottamattomista paikoista -ja lehahtivat hänen päänsä ja jalkojensa ympärillä nopein äkillisin -liikkein, niin että hän yhtä mittaa hätkähteli. Ennenkuin Freckles -oli puolitiessä kaupunkiin, oli vaimo-parka aivan suunniltaan, eikä -Limberlost ollut vielä laulanut eikä soittanut hänelle. - -Mutta paha oli tulossa. Ilma oli tyyni ja paahtavan kuuma, hiljaisuus -sitä tukahuttavaa laatua, joka ennustaa kesäistä myrskyä, ja kaikki -höyhen- ja turkispukuiset metsän asukkaat olivat hermostuneita. Linnut -päästelivät vain joitakin katkenneita säveliä ja lentelivät etsien -suojapaikkoja. Yhdellä hetkellä kaikki näytti elottomalta, seuraavalla -taas kaikkialta kuului äkkiä surinaa, kimeitä huutoja ja siipien -lepatusta. Metsän sisällä oli yhtenä kohinana murinaa, suhinaa, röhinää -ja ärinää. - -Notkelman ruoho painui litteäksi raskaiden tuulenhenkäysten -tieltä, ja isot mustat kanat kiertelivät yhä alempana rämeen yllä. -Pilvenriekaleita kerääntyi taivaalle peittäen auringon ja himmentäen -koko maailman, mutta seuraavassa tuokiossa ne olivat pyyhkäistyt pois. -Päivä paistoi taas polttavan kirkkaasti, ja kaikkialla vallitsi rauha. - -Saara Duncan seisahtui polulle. "Enpä minä jäisi tälle paikalle -miljoonankaan kuukausipalkalla", lausui hän ääneen, mutta oman äänen -kuuleminen ei tuottanutkaan huojennusta, sillä se oli niin erilainen -kuin mitä hän oli odottanut, että hän pikaisesti vilkaisi ympärilleen -nähdäkseen, hänkö itse tosiaan oli puhunut. Vavisten hän kuivasi hien -otsaltaan päähineensä liepeeseen. - -"Kauhean kuuma", läähätti hän käheällä äänellä. "Luulen, että aika -rajuilma on nousemassa. Kai se Freckles koettaa rientää." - -Leuka tärisi hänellä kuin säikähtyneellä lapsella. Hän otti hilkan -päästään korjatakseen sen asentoa ja tölmäsi viereistä pensasta -vasten. Suhahtaen lensi sieltä melkein päin silmiä yöhaukka, joka oli -ojentautunut oksalle päiväuntansa ottamaan. Vaimo kirkaisi ja syöksi -linjaa pitkin polkaisten sammakkoa, joka juuri loikki tien poikki. Se -hirveä rääkäisy, jonka se päästi joutuessaan tallatuksi, ihan huumasi. -Hän huusi vimmatusti ja hyppäsi toiselle puolelle. Samalla hän joutui -notkelmaan, jossa ruoho ulottui miltei vyötäisille, ja kun hänet nyt -yllätti käärmeitten pelko, riensi hän lennossa vanhalle puunrungolle -tieviereen. Hän kapusi sille nelinkontin, mutta se oli niin ontto ja -laho, että hän vajosi sen läpi polvia myöten. Pudotessaan hän yritti -tarrata piikkilankaan, mutta ei onnistunut, vaan raapaisi ranteensa -piikkiin niin pahasti, että siihen tuli pitkä, vertavuotava naarmu. -Hänen sormensa puristuivat kuin suonenvedossa toisen langan ympärille. -Hän oli nyt liiaksi pelästynyt huutaakseen. Hänen kielensä jäykistyi. -Hurjana hän takertui notkuvaan lankaan ja sai siitä viimein kiinni -toisellakin kädellä. Sitten hän voi kurottaa ylimpään lankaan ja sillä -tavoin kiskoa itsensä ylös, saaden varman jalansijan. Sitten hän nosti -maasta sauvan, joka oli häneltä pudonnut. Raskaasti nojautuen siihen -hänen onnistui palata tielle, mutta hän vapisi niin, että tuskin jaksoi -kävellä. Muutaman askeleen päästä hän joutui ensimmäisen sieltä viedyn -puun kannolle. - -Hän istui siellä suorana ja jäykkänä kuin kynttilä ja aivan hiljaa, -koettaen koota ajatuksensa ja voittaa pelkonsa. Orava pudotti hänen -yläpuoleltaan pähkinän, ja kun se ratisten tuli alas, kimmoten oksalta -oksalle, repi se hänen joka hermoaan. Ja kun sitten orava kiukustuneena -kirkaisi, syöksyi hän polulle. - -Tuuli yltyi, valon ja pimeän vaihtelut kävivät äkillisemmiksi, ja -ukkonen lähestyi ja voimistui joka jyrinällä. Mustatrastaat nousivat -parvittain notkosta ja riensivät sisemmäs metsään kovaäänisesti -huudellen: "Tshek, tshek!" Harakat järjestivät joukkojaan -heimohuudolla: "Trool-ö-hii! trool-ö-hii!" Punasiipiset rastaat -viistivät läheltä maata, kutsuen viivästyneitä aviosiippojaan: "O' -jo siin'! o' jo siin'!" Isoja pikimustia variksia kerääntyi hänen -ympärillensä huutelemaan, ikäänkuin kehoittaen häntä pakenemaan, -ennenkuin olisi auttamattomasti liian myöhäistä. Haikara, joka -läheisessä hetteessä kalasteli Frecklesin "hoksaaja"-sammakkoa, joutui -kinaan myskirotan kanssa ja päästi viiltävän äänen, joka pani Saara -Duncanin loikkaamaan metrin verran tietä pitkin eteenpäin. Hän oli niin -järkkynyt, ettei jaksanut juosta pitkälle. Hän pysähtyi ja tuijotti -kauhistuneena ympärilleen. - -Mehiläisiä lentää poksahteli häntä vastaan ja surisi kiukkuisesti, -ennenkuin hän sen älysi. Sitten pörinä paisui joka puolella. Nyyhkytys -kuin suonenveto puistatti häntä, ja hän hyökkäsi pensaisiin, sieltä -taas notkoon, mihin vain vapautuakseen parveilevista mehiläisistä, -kyykistellen, hypähdellen, taistellen suoraan henkensä puolesta. Nyt -tuntui surina kuuluvan hiukan heikommalta. Hän osui jälleen tielle ja -juoksi kaikin voimin muutamia harvoja äkäisiä takaa-ajajia pakoon. - -Siinä joka hermonsa jännittäen juostessaan eteenpäin hän äkkiä älysi, -että tien poikki hänen edessään kiemurteli iso pyöreä musta esine, -jonka selässä oli ruskeita, mittausopillisten kuvioiden näköisiä -merkkejä. Hän yritti pysähtyä, mutta äänekkäämpi surina hänen -takanaan varoitti, eikä hän tohtinut. Kooten helmansa korkeammalle, -hiustensa hulmutessa kasvojen ympärillä ja silmien melkein kuopistaan -pullistuessa hän juoksi suoraan sitä kohti. Hänen askeltensa töminä ja -mehiläisten surina säikäytti kalkkarokäärmettä, joka pysähtyi keskelle -polkua, nosti päätänsä ruohostosta ja kalisteli kysyvästi -- kalisteli -niin että vaimensi mehiläisten äänet. - -Mutta suoraan sitä kohti porhalsi kauhun valtaama nainen, juosten -hurjasti ja hillittömästi. Hän loikkasi korkealta sen ylitse ja lensi -sitten eteenpäin kuin siivekkäin askelin. Kiemurastaan iskenyt käärme -ei osannutkaan häneen, vaan päätyi sen sijaan mehiläisten sekaan. Ne -istuivat sen päälle ja ympärille, ja kun käärme nyt älysi joutuneensa -pulaan, painautui se ruohistoon ja ponnisteli päästäkseen kololleen, -joka oli syvässä pajujen reunustamassa notkelmassa, ja näytti siltä, -kuin niittokone olisi tehnyt leveän jäljen. - -Raivostuneitten mehiläisten lauma ryntäsi äkäisenä sen jäljestä ja -takertui vaivais-orjantappuraan, johon asettui nähdäkseen, olisiko se -sovelias paikka. Kerrassaan menehtyneenä vaimo horjui vielä moniaan -askeleen eteenpäin, kaatui suulleen polulle, mistä Freckles hänet -löysi, ja makasi liikkumatta. - -Freckles puuhasi häntä virvoittaakseen. Vihdoin vaimo veti pitkän -vavahtelevan henkäyksen ja avasi silmänsä. - -Nähdessään hänet kumartuneena ylitsensä Saara Duncan sulki jälleen -silmänsä, tarttui sitten häneen kiinni ja kompuroi pystyyn. Freckles -auttoi paraansa mukaan, kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja -puoleksi kantaen asteli hänen kanssansa aukeamalle. Säikähtynyt nainen -puristausi kiinni häneen ja ponnisti kaikin voimin, mutta silmiänsä hän -ei tahtonut avata, ennenkuin lapset kerääntyivät hänen ympärillensä. Ja -vaikka hän oli iso vankka skotlantilaisnainen, keikahti hän nyt jälleen -kumoon, ja lapset parkuivat. - -Mutta nyt Freckles oli jo niin lähellä tupaa, että jaksoi kantaa hänet -sisälle ja laskea vuoteelle. Hän lähetti vanhimman pojan telatietä -pitkin kiireimmiten noutamaan lähimmän naapurin, ja yhdessä he sitten -riisuivat vaimon ja huomasivat, ettei hän ollut saanut mitään vammaa. -He pesivät ja sitoivat verta vuotavan ranteen ja saivat hänet lopulta -tajuihinsa. Hän nyyhkytti ja vapisi maatessaan. Ensimmäiset järjelliset -sanat, jotka hän lausui, olivat: "Freckles, katsoppa sitä ruukkua -keittiön pöydällä, ettei hiivani juokse yli." - -Kului monta päivää, ennenkuin hän saattoi yksityiskohtaisesti kertoa -Duncanille ja Frecklesille, mitä hänelle oli tapahtunut, eikä hän -sittenkään voinut olla itkemättä kuin pieni lapsi. Freckles oli kovin -suruissaan ja hoiti häntä yhtä hyvin kuin mikään nainen olisi osannut; -sillä välin pitkä Duncan huolissaan kummankin puolesta puuhasi varhain -ja myöhään, tukkien tuvassa joka raon ja tarkastaen ympäristössä joka -kolkan, minne käärme ehkä saattoi olla kätkeytynyt. Vahtipolulla -vietetyn aamun vaikutukset tärisyttivät Saaraa yhä edelleen. Hän -ei saanut rauhaa, ennenkuin oli lähettänyt hakemaan McLeania ja -pyytänyt häntä pelastamaan Frecklesin kaikista vastaisista vaaroista -tällä kauhun paikalla. Johtaja lähti rämeelle vahvasti päättäneenä -tehdä hänelle mieliksi. Mutta Freckles vain nauroi hänelle. "No no, -herra McLean! Suotta on minun tähteni kiusaantua hermostuneen naisen -pelotteluista!" sanoi hän. "Tiedänhän minä, miltä hänestä on tuntunut, -kun itse olen kokenut samaa, mutta se on kaikki ollutta ja mennyttä. -Minun suurin kunniani on suorittaa otteluni loppuun rämeen ja kaiken -sen kanssa, mitä siinä on tai voi sinne tulla, ja sitten jättää se -teille, sir, niinkuin olen teille ja itselleni luvannut. Te ette voi -pahoittaa mieltäni kipeämmin kuin ottamalla sen minulta nyt, kun -juuri olen päämäärään tulossa. Eihän siihen ole enää kuin kolme neljä -viikkoa, ja kun minä olen täällä vaeltanut jo melkein vuoden, niin mitä -tuo lisä merkitsee, sir? Teidän ei tarvitse antaa naisten sekaantua -asioihin, sillä olen aina kuullut, kuinka siitä on vain kiusaa." - -McLean myhäili. "Entä kuinka oli viime puun laita?" sanoi hän. - -Freckles punastui ja näytti miettiväiseltä. - -"Keijukaiset ja Lintunaiset eivät kuulu tavallisten joukkoon, sir", -vakuutti hän arkailematta. - -McLean nauroi satulassa istuessaan. - - - - -10. luku. - -FRECKLES AHERTAA KOVASTI, JA SALOKEIJU PALKITSEE. - - -Lintunainen ja keiju eivät näyttäneetkään kuuluvan tavallisiin -ihmisiin, sillä he saapuivat aikanaan ottamaan kolmatta kuvasarjaa ja -tapasivat McLeanin juttelemassa Frecklesin kanssa linjalla. McLean oli -ihastuksissaan Lintunaisen eräästä nevamaita koskevasta kirjoituksesta, -jonka juuri oli lukenut, ja pyysi nyt saada seurata häntä rämeelle -nähdäkseen, millä tavoin kuvia otettiin sellaisessa paikassa. - -Lintunainen selitti, että paraikaa kuvattava malli teki asian -helpoksi, ja kun pikku kananpoikanen oli liian pieni pelästyäkseen -miestäkään, mutta kyllin iso tuottamaan vastusta, hän oli iloinen -saadessaan seuraa. He menivät yhdessä lintujen pesäpuulle, jättäen -onnellisen Frecklesin asiaksi huolehtia keijusta. Tämä oli ottanut -kitaran mukaansa ja käärön laulunuotteja, joita toivoi Frecklesin -hänelle laulavan. Lintunainen sanoi heille, että he voisivat -harjoitella Frecklesin majassa, kunnes hän oli saanut kuvatuksi pikku -kananpoikasen, ja sitten hän ja McLean saapuisivat konserttiin. - -Kello oli lähes kolme, kun he olivat lopettaneet puuhansa ja kävelivät -läntistä tietä pitkin lepäämään ja haukkaamaan välipalaa. McLean -astui etumaisena pitäen tarkasti silmällä tietä ja poistaen sitä -varjostavista puista pudonneet oksat. Ison kaarnanpalasen hän lennätti -kauas notkelmaan, mutta pysähtyi samalla ja tuijotti tiehen. - -Lintunainen kumartui katsomaan. Yhdessä he tutkivat tuota keijun -jalanjälkeä. Viimein heidän silmänsä kohtasivat toisensa, Lintunaisen -täynnä kummastusta, McLeanin säälin kostuttamina. Ei kumpikaan -sanonut sanaakaan, mutta he käsittivät kaikki. McLean astui notkoon -ja haki taas esille kaarnankappaleen. Hellävaroen hän pani sen -takaisin paikalleen, ja Lintunainen astui varovaisesti ylitse. Heidän -saapuessansa majan sisäänkäytävän pensaille pysähdytti heidät tytön -ääni, sillä se oli perin käskevä ja hyvin kärsimätön. - -"Freckles James Ross McLean", kuului hän sanovan. "Tehän saatte minut -vallan sysimustan epätoivoiseksi. Laulatte ikäänkuin äänenne olisi -lasia ja uhkaisi murtua millä hetkellä hyvänsä. Miksi ette laula -niinkuin viikko sitten? Vastatkaapa, olkaa hyvä!" - -Freckles hymyili hämmentyneenä keijulle, joka istui eräällä hänen -eriskummaisella tuolillaan säestäen kitaralla. - -"Te olette petturi", sanoi tyttö. "Tässä te viime viikolla annoitte -minun luulla, että teissä on suurenkin laulajan ainesta, ja nyt te -laulatte... tiedättekö, kuinka kehnosti te laulattekaan?" - -"Kyllä", sanoi Freckles siivosti. "Luulen olevani liian onnellinen -laulaakseni tänään hyvin. Laulu ei luista oikein paitsi kun olen yksin -ja ikävissäni. Nyt on maailma pelkkää päivänpaistetta, sillä teidän ja -herra McLeanin ja Lintunaisen seurassa olen niin onnellinen, etten voi -pysyttää ajatuksiani nuoteissa. Perin surkeaa on, että olen tuottanut -teille pettymystä. Soittakaa uudelleen, niin minäkin otan toistamiseen, -ja tällä kertaa aion pinnistää." - -"Hyvä", sanoi tyttö tyytymättömänä. "Minusta näyttää, että jos minulla -olisi kaikki ne syyt mitä teillä ylpeilläkseni, niin nostaisin nokkaani -ja laulaisin." - -"Ja mistä minulla on syytä ylpeillä?" kysyi Freckles kohteliaasti. - -"No monestakin syystä", vastasi keiju kiihkeästi. "Ensinnäkin te voitte -ylpeillä ja mahtailla siitä, kuinka olette pitänyt hirrenvarkaat -loitolla tältä alueelta, ja siitä luottamuksesta, joka isällänne on -teihin. Te voitte ylpeillä siitä, ettette ole koskaan ainoatakaan -kertaa tuottanut hänelle pettymystä taikka epäonnistunut siinä, mitä -hän uskoi teidän voivan tehdä. Te voitte ylpeillä siitä, kuinka -jokainen puhuu teistä kunnioittavasti ja kuinka te olette rohkea ja -vahva. Kuulin erään ison miehen sanovan muutama päivä sitten, että -Limberlost on täynnä epämieluisia asioita -- todellisia vaaroja, -samalla ollen perin epäterveellinen -- ja että se niin pitkälle kuin -ensimmäiset siirtolaiset muistavat on ollut irtolaisten, varkaitten ja -murhamiesten tyyssija. Tämä räme on saanut nimensä miehestä, joka eksyi -siellä ja harhaili ympäri, kunnes kuoli nälkään. Se mies, jonka kanssa -minä puhuin, sanoi, ettei hän ottaisi teidän työtänne tuhannenkaan -dollarin kuukausipalkasta -- sanoipa hän niinkin, ettei ottaisi sitä -mistään hinnasta, ettekä te ole koskaan laiminlyönyt ainoatakaan päivää -tai menettänyt yhtään puuta. Ylpeä! Niinpä kyllä, luulisin, että te -juuri kaiken tämän takia voitte hyvinkin mahtailla. - -"Ja aina voitte ylpeillä siitä, että olette syntyänne iiriläinen. Minun -isäni on iiriläinen, ja jos tahdotte nähdä hänen oikaisevan itseään -ja pröystäilevän, niin antakaa vain hänelle pieni aihe rehennellä -rodullaan. Hän sanoo, että jos iiriläisillä olisi riittävästi maata, -he johtaisivat koko maailmaa. Hän sanoo, että tilan ja hedelmällisen -maan puute on aina ollut heitä kahlehtimassa ja että jos Irlanti olisi -ollut yhtä avara ja hedelmällinen kuin Indiana, niin ei Englannilla -koskaan olisi ollut siellä ylivaltaa, vaan se olisi ainoastaan pieni -Irlannin lisäalue. Ajatelkaahan Englantia lisämaaksi! Hän sanoo, että -Irlannilla nykyään on paraimmat puhujat ja terävimmät valtiomiehet -koko Euroopassa, ja jos Englanti tahtoo tapella, niin millä se täyttää -juoksuhautansa? Iiriläisillä tietenkin! Irlannissa on vihreimmät ruohot -ja puut, kauneimmat kivet ja järvet, ja siellä on erikoiset rattaatkin, -nimeltä _jaunting-car_. En tunne tarkalleen, millaisia ne ovat, mutta -Irlannissa on kaikkea mitä yleensä on olemassa. Heillä on joukko suuria -näyttelijöitä ja joitakuita laulajia, eikä koskaan ole ollut ihanampaa -runoilijaa kuin eräs heikäläinen [Thomas More. Suom.]. Kuulisittepa -vain isäni lausuvan runoa 'Maani armas harppu'. Tähän tapaan se käy." - -Keiju nousi, teki vanhanaikaisen juhlallisen kumarruksen, nosti kitaran -koholle ja lausui keinuvin rytmein ja kerrassaan vastustamattomalla -tavalla matkien iiriläistä ääntämistä: - -"Maani armas harppu" (tyttö löi tulisesti kitaran kieliä), "Pimeästä -sinut löysin" (hän kohotti sitä valoon), "Kauan äänetönnä kahleiss' -oltuasi" (hän vaiensi kielet ruusunpunaisella kämmenellään), "Ylväästi -sinut vapautin, oma harppu iiriläinen" (hän heitti päänsä taaksepäin ja -löi sointuvan akordin), "Ja pyhitin kaikki kielesi valolle, vapaudelle -ja laululle" (hän siirtyi nyt äkkiä niihin säveliin, joita oli äsken -säestänyt). - -"Sitä teidänkin tulee ajatella!" huudahti hän. "Ei pimeyttä ja -yksinäisyyttä ja ikävyyttä, vaan 'valoa, vapautta ja laulua'. En voi -käydä näin ilman muuta luettelemaan kaikkia niitä suuria, ihania -asioita, joista iiriläisen on syytä ylpeillä, mutta mitä hyvänsä ne -lienevätkin, kaikki ne ovat teidänkin, ja te olette osa niistä. Minua -ihan suututtaa tuo 'soitto on suruista tehty'! Te osaatte laulaa! -Menkää nyt tuonne ja laulakaa! Irlannilla on ollut valtiomiehensä, -soturinsa, näyttelijänsä ja runoilijansa; nostakaa te nyt heidät -sävelten siiville! Seisokaa tuossa tuomiokirkon oven edessä, ja sitten -minä tulen pitkin kuorikäytävää ja soitan säestystä, ja kun minä -pysähdyn eteenne -- niin silloin laulakaa." - -Tytön kasvot olivat tavallista kiihtyneemmät. Hänen silmänsä -välkehtivät, ja hän huohotti palavasta innosta. - -Hän työnsi pensaat syrjään ja katosi. Freckles seisoi odottaen suorana -kuin nuori honka ja jännittyneenä kuin taistelua vainuava sotaratsu. -Pian, ennenkuin hän arvasikaan, oli tyttö jo tulossa pitkin käytävää -häntä kohti soittaen yllyttävästi, ja valojuovat loivat hänen ylleen -sädekehän. Freckles oli kuin lumottu. Veri kohisi hänen suonissaan. - -Tuomiokirkko oli majesteetillisen komea yllä kaareutuvasta -kuvusta, johon kullalla, viheriällä ja sinisellä oli maalattu -freskoja loppumattomin vivahduksin, mitä ihanimmin väritettyyn -mosaikkipermantoon, jota hänen jalkansa polkivat, ja jättimäisiin -pilareihin, Jumalan käsitöihin asti, jotka olivat saaneet muodon ja -täydellisyyden vuosisatojen päivänpaisteessa ja sateessa. Mutta nuo -keijun kauniit nuoret kasvot ja jumalallisesti kaavaillut muodot olivat -Hänen kaikista täydellisin työnsä. Ei koskaan hän ollut näyttänyt niin -ylenpalttisen ihanalta. Hän hymyili nyt rohkaisevasti ja lähetessään -näppäili kieliä täysin voimin. - -Freckles-paran sydän oli miltei haljeta pakahduttavasta tuskasta ja -suuresta rakkaudesta. Haluten tyydyttää tytön toiveita hän unohti -kaiken muun, ja kun soittaja pääsi laulun alkutahtiin, oli hänkin -valmis. Laulu suorastaan purkausi esille: - - Irlannin vihreä kolmikkolehti - renkaana yhdessä varressaan: - lempi ja usko ja rohkeus rehti, - niissäpä taika ja mahti on maan. - -Keijun silmät aukenivat ihmetellen, ja huulet olivat puoliksi raolla. -Poskiin syttyi palava puna. Hän oli koettanut innostaa Frecklesiä ja -siinä onnistunut liiaksikin. Hän oli vielä liian nuori tietääksensä, -että yrittäessään saada miehen hehkumaan naiset tavallisesti sytyttävät -tulen, jota eivät pysty tukahuttamaan eikä hoitamaan. Freckles katseli -hänen ylitsensä ja lauloi tämän laulun sillä tavalla, jolla sitä ei -koskaan ennen oltu laulettu, hänelle yksin, ja sen sijaan, että tyttö -auttaisi, niinkuin oli tarkoittanut, kantautui hän nyt laulun siivillä -pois, kauas pois siihen maailmaan, joka hänelle oli outo. Kun Freckles -pääsi kertosäkeeseen, läähättäen ja silmät suurina, liiteli tyttö häntä -kohti ja soitti kuin henkensä edestä pysyäkseen mukana. - - Lemmitkö, lausuppa, lemmitkö aina - kolmoislehteä Irlannin? - -Viimeisessä sävelessä ääni vaimeni, ja pojan katse upposi tytön -silmiin. Hän oli antanut parhaimpansa, kaikkensa. Hän vaipui polvilleen -ja pani käsivartensa rinnalleen ristiin. Ikäänkuin lumottuna lähestyi -tyttö häntä ja sormillaan hyväillen hänen tuuheita punertavia -kiharoitaan taivutti hänen päätänsä taaksepäin ja painoi huulensa hänen -otsalleen. - -Sitten hän peräytyi ja katseli Frecklesiä. "Hyvä poika!" sanoi hän, ja -hänen äänensä värisi sydämen liikutuksesta. "Rakas poika! Tiesinhän -minä, että te osaisitte. Minä tiesin, että teissä on se kyky. Kun -joudutte suureen maailmaan ja silloin yleisön edessä laulatte vain -kerran tällä tavoin, niin teistä tulee kuolematon, ja mitä hyvänsä -tahdotte, sen myös saatte." - -"Mitä hyvänsä?" sammalsi Freckles. - -"Mitä hyvänsä", toisti keiju. - -Freckles nousi, jupisi jotakin, sieppasi vanhan sankonsa ja ryntäsi -umpimähkään suolle, sanoen hakevansa vettä. Keiju astui hitaasti majan -poikki, istuutui karkeatekoiselle lavitsalle ja puoliksi ummistettujen -silmäluomien lomitse tutki tarkkaavasti kenkänsä kärkeä. - -Polulla Lintunainen kääntyi McLeaniin päin hämmästyneen näköisenä. - -"Hyvä Jumala!" jupisi McLean. - -"Luuletteko, että tyttö tiesi juuri itse saaneensa tuon aikaan?" kysyi -Lintunainen hiljaisella äänellä. - -"En", sanoi McLean, "en luule. Mutta poika poloinen sen tiesi. Taivas -auttakoon häntä!" - -Lintunainen katseli hiljalleen aaltoilevaa ruohistoa pitkin. "En -ymmärrä, kuinka voisin moittia tyttöä", sanoi hän viimein. "Juuri -samatenhan minäkin olisin tehnyt." - -"Puhukaa suunne puhtaaksi", pyysi McLean liikutettuna. "Tehkää oikeutta -pojalle." - -"Hän on luonnostaan ritarillinen", tunnusti Lintunainen, "eikä -käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Hän ei edes yrittänyt kajota tyttöön. -Mitä hyvänsä tuo suudelma hänelle olikaan, sen hän älysi, että se oli -lapsen hellä mielijohde, jonka oli herättänyt väkevä mielenliikutus. -Hän menetteli niin hienosti ja miehekkäästi kuin kukaan mies olisi -voinut." - -McLean kohotti hattuaan. "Kiitos", sanoi hän yksinkertaisesti ja työnsi -pensaat syrjään heidän astuaksensa Frecklesin majaan. - -Lintunainen oli siellä ensi kertaa, ja ennenkuin hän läksi pois, -lähetti hän hakemaan kameransa ja valokuvasi joka puolen siitä ja -tuomiokirkosta. Hän oli aivan haltioissaan paikan ihanteellisesta -kauneudesta, ja hänen silmänsä seurasivat Frecklesiä, ikäänkuin olisi -mahdotonta uskoa, että tuo kaikki oli hänen suunnittelemaansa ja -suorittamaansa. - -Se oli onnellinen päivä. Lintunainen oli tuonut mukanaan välipalaa, ja -he järjestivät sen ynnä Frecklesin päivällisen lattialle, istuivat, -lepäsivät ja iloitsivat. Mutta tyttö pisti kitaran takaisin koteloon ja -keräsi ääneti nuottinsa kokoon, eikä kukaan puhunut konsertista. - -Lintunainen jätti McLeanin ja tytön korjaamaan pois ruuan tähteet ja -tarkasteli Frecklesin kanssa hänen majansa seiniä, kertoen kaikki mitä -tiesi hänen pensaistaan ja kukistaan. Hän selitti erään kardinaalikukan -laatua ja osoitti hänelle, mitä hän oli halunnut tietää kaiken kesää --- miksi mehiläiset turhaan surisivat sen ympärillä, jota vastoin -mesilinnut siinä pitivät jokapäiväisiä kemuja. Jotkut Frecklesin -keräämistä kasveista olivat niin harvinaisia, ettei hän tuntenut niitä, -ja polvistuneina, kasvio keskellään, he tutkivat eri lajeja. Hän -vaelsi Frecklesin kanssa pitkin tuomiokirkon kuorikäytävää, ja hänen -neuvostaan poika valaisi alttariaan leimuavalla tulikukkarivillä. - -Kun Freckles palasi kotiin vietettyään rämeellä pitkän päivän, näki -hän Kana-rouvan liitelevän etelään ja ihmetteli, minne se oli menossa. -Hän astui valoisaan, herttaiseen pikku keittiöön, ja ottaessaan alas -pesuvadin emännälleen teki erään kysymyksen. - -"Kuulkaapa, lähtevätkö suudelmat pesussa pois?" - -Niin lämmin aalto tulvahti vaimon sydämeen, että heikko puna peitti -hänen poskensa. Hän oikaisi olkapäitään ja katsoi käsiinsä hellästi. - -"Herra varjele, eihän toki, Freckles", vastasi hän. "Ei ainakaan -sitten, kun on saanut suudelman siltä, jota rakastaa. Ne suudelmat -eivät jää pinnalle. Ne syöpyvät sisään, kunnes osuvat keskelle sydäntä -ja pysähtyvät sinne, eikä mikään voi ottaa niitä pois, tuskinpa edes -kuolemakaan... Niin, poikaseni, voit olla ihan varma siitä, että -suudelmat eivät lähde pesussa pois." - -Freckles laski vadin penkille ja mutisi, painaessaan kuumat, hehkuvat -kasvonsa veteen: "Eihän minun sitten tarvitse pelätä, vaikka pesenkin, -sillä se syöpyi sisään." - - - - -11. luku. - -PERHOSET HURJISTELEVAT, JA FRECKLES TOIMITTAA SANAN LINTUNAISELLE. - - -"Toivoisinpa", sanoi Freckles eräänä aamuna suuruksella, "että saisin -jollakin tavoin sanan Lintunaiselle. Siellä rämeellä on nyt jotakin, -mitä en luule koskaan ennen sattuneen, ja varmasti hän tahtoo sen -nähdä." - -"No mitä, Freckles?" kysyi Saara Duncan. - -"Se on hullunkurisinta mitä milloinkaan olen nähnyt", vastasi Freckles. -"Koko hyönteisheimo hurjistelemassa. Kai se on minun vikani, mutta -se kaikki tuli sattumalta. Nähkääs, notkon puolella linjaa, aivan -vastapäätä polkuani, kasvaa tuollainen matala metsäomenapuu. Missä -ruoho on rehevintä sen ympärillä, siinä on käärmeillä paras tyyssija, -mitä voi kuvitella. Kun täällä on myös naisia, niin olen koettanut -hieman raivata pois noita lurjuksia, ja eilen satuin ohikulkiessani -katsomaan tuohon puuhun. Tuli mieleeni, että olisi kai parasta korjata -se kokonaan pois. Ensin aioin ottaa kirveeni ja hakata sen maahan, -sillä se ei ole käsivarttani paksumpi. Mutta sitten muistin, kuinka -se kukoisti keväällä ja levitti suloista tuoksua. Sen kukkien väri -on kaunis, ja puun tappaminen oli minusta vastenmielistä. Katkaisin -vain ruohon lyhyeksi yltympäri. Sitten leikkelin oksia rungon -juurelta olkapääni tasalle asti ja jätin lehtevän latvan jäljelle. -Silloin se näytti niin koristeelliselta, että kuin huomaamattani -tulin tasoittaneeksi kuoren kaikki ryhmyt, ja tänä aamuna siinä oli -merkillinen näky! Katsokaas, kun katkoo pois vesat ja tasoittaa rungon, -pääsee puun mehu juoksemaan. Näin kuumana aikana se jo muutamassa -tunnissa alkaa käydä kuin hiiva. Eikä siinä puussa nyt ole paljoakaan -tilaa uusille ryömiville itikoille, ja pahempaa päihtymystä ei ikinä -näe." - -"No älähän nyt mitä!" huudahti vaimo. "Minkälaisia itikoita sinä -tarkoitat, Freckles?" - -"Onpahan vain kokonainen armeija mustia muurahaisia. Toiset niistä -latkivat kuin vanhat juomarit. Toiset asettuvat kyykkysilleen, huitovat -etujaloillaan ja kuivaavat silmiään tai kyllänsä saaneina kierivät -maahan. Isoja likakärpäsiä konttaa kiinni kuoressa tai roikkuu ruohossa -liiaksi päihtyneinä voidakseen lähteä lentoon; ne vain pörisevät -ikäänkuin lentäessään, mutta eivät paikaltaan liiku. Korennoiset ovat -niin humalassa, etteivät enää jaksa imeä tippaakaan mehua lisää. Siellä -on joukko kovakuoriaisia -- turilaita, luulen ma -- väriltään ruskeita, -sinisiä ja mustia kuin riikinkukon pyrstö. Ne riippuvat puussa kunnes -jäsenet käyvät niin raukeiksi, etteivät ne jaksa enää pysyä kiinni, -vaan tuupertuvat maahan. Ja siinä ne makaavat selällään sätkytellen -heikosti sääriään. Kun humala on hiukan haihtunut, kömpivät ne jälleen -pystyyn ja uudestaan puuhun lisää saadakseen, ja niitä on niin kosolta, -että ne ihan tuuppivat toisiaan ja vierivät toistensa ylitse. Toisinaan -ne eivät jaksa kavuta puuhun, ennenkuin ovat vähän levänneet. Siellä -on myös joukko isoja mustan- ja kullankirjavia kimalaisia, päästään -pyörällä, kompuroivat kuorta pitkin ja silloin tällöin tipahtelevat -maahan. Siinä ne loikovat selällään, huojuvat puolelle ja toiselle -ja laulavat itselleen kuin lihavat, onnelliset pikku lapset. Villit -mehiläiset lepattavat siivillään ja surisevat yhtä mittaa. - -"Kaikkein pahimpia ryyppymiehiä ovat perhoset. Ne vasta ovatkin -katsomisen arvoisia. Milloinkaan ei voi nähdä sen kauniimpaa kokoelmaa! -Värejä on kaiken karvaisia ja muotoja jos minkämoisia. Ne juovat yhtä -mittaa, kunnes niitä pois ajaessani horjuvat lennossakin ja tekevät -kuperkeikkoja. Jos jätän ne rauhaan, tarrautuvat ne kiinni ruohoon -ja värisevät kuin autuaat, ja sen minä sanon, ettei paraskaan niistä -osaisi käydä paraatiovesta sisälle, vaikka tuuppaisi." - -"Enpä ole koskaan kuullut mokomaa", sanoi Saara Duncan. - -"Niitä on oikein lysti katsoa, eikä kukaan liene koskaan ottanut -sellaista kuvaa", sanoi Freckles vakavasti. - -"Eipä tietenkään", myönsi vaimo. "Siitä saat olla ihan varma. -Lintunaisen täytyy saada sana jollakin tavoin; sinä esimerkiksi kuljet -polkuasi ja minä lähden kaupunkiin hänelle kertomaan. Mutta jos luulet -voivasi odottaa illallisen jälkeen, voit vallan hyvin mennä itse, sillä -Duncan tulee silloin kotiin ja pitää kernaasti vahtia sinun puolestasi. -Ellei hän tule eikä tästä ketään mene ohikaan, jonka matkassa voisi -sanan lähettää, niin menenpä itse varhain huomenaamulla ja kerron -hänelle asian." - -Freckles otti mukaan välipalansa ja lähti rämeelle. Kulkiessaan hän -tähysteli tarkoin ympärilleen, mutta ei huomannut mitään epäiltävää. -Kuitenkin hän tunsi hermostusta, ikäänkuin jotakin olisi tekeillä. Hän -tutki piikkilangan joka jakson ja erikoisen valppaasti piti silmällä -notkon ruohistoa, huomatakseen oliko joku kulkenut siitä läpi, mutta ei -voinut keksiä mitään jälkeä. - -Hän käänsi alas hattunsa lieret, varjostaakseen kasvojaan, ja etsi -kanojaan. Siellä ne leijailivat melkein silmänkantamattomissa pilvien -seassa. - -"Hm!" murahti hän. "Olisipa minulla vain teidän terävät silmänne ja -mukava tähystyspaikkanne, niin eipä minun tarvitsisi hätäillä." - -Hän tuli majalleen ja tutki varovasti käytävää, ennenkun astui -sisälle. Sitten hän oikealla käsivarrellaan työnsi pensaat syrjään -ja astui majaan, vasemmassa kädessä paras revolverinsa. Heti hän -tunsi, että joku oli käynyt siellä. Hän astui keskelle majaa, visusti -tarkastaen lattiaa ja joka seinää. Hän ei voinut havaita mitään merkkiä -vahvistamaan uskoaan, mutta niin läheinen suhde hänellä oli paikan -henkeen, että hän tiesi olevansa oikeassa. - -Kuinka hän sen tiesi, sitä hän ei voinut selittää, mutta hän tiesi -jonkun täällä käyneen, istuneen hänen penkeillään ja astuneen hänen -permannollaan. Ei mitään ollut liikutettu, ja kuitenkin hänestä tuntui, -että vielä voi nähdä, missä tunnustelevat sormet olivat koetelleet -lukkoa. Hän astui kaapin taakse, tarkasti huolellisesti maata sen -ympärillä ja tapasikin aivan lähellä puuta, mihin se oli naulattu -kiinni, syvän, vereksen jalanjäljen kosteassa maaperässä -- pitkän, -kaidan jäljen, jota ei ainakaan Wessnerin jalka ollut tehnyt. Hänen -sydämensä hätkähti, kun hän mielessään mittasi jälkeä, mutta sen -kauemmin hän ei viivytellyt, sillä nyt heräsi hänessä se tunne, että -häntä pidettiin silmällä. Hänestä tuntui aivan kuin joku tunkeilija -tähystäisi takana. Hän älysi liiaksi tarkastavansa ympäristöä; jos joku -piti häntä silmällä, ei hän tahtonut antaa vieraan tietää, että oli -päässyt sen perille. - -Hän valitsi luonnollisimman menettelyn: rupesi kantamaan vettä -kukilleen ja sammalilleen kuten ainakin, mutta ei jäänyt sellaiseen -asentoon, jossa oli kokonaan suojaa vailla, ja hänen kätensä oli aina -lähellä revolveria. Lopulta tämä jännitys alkoi vaivata, ja hän lähti -rohkeasti nevalle ja tarkasti kaikki, mitä majan ympärillä oli, mutta -ei voinut keksiä pienintäkään merkkiä lisäämään levottomuuttaan. Hän -avasi kaappinsa, otti sieltä pyöränsä, ja lopun päivää ajeli sillä -ja piti vahtia niin virkusti kuin koskaan. Useita kertoja hän pani -pyörän kaappiin takaisin ja risteili suolla jalkaisin, nuuskien -jokaisen mahdollisen kolkan. Jokaisella jalanmitalla hän noudatti sitä -varovaisuutta, joka johtui vaaran tietoisuudesta ja aavistuksesta, -miltä taholta se varmaankin tulisi. Välistä hän jo oli aikeissa -lähettää sanan McLeanille, mutta ei sittenkään kehdannut, kun ei olisi -voinut näyttää luotettavampaa merkkiä kuin tuota jalan jälkeä. - -Hän odotti, kunnes oli varma, että Duncan jo oli kotona, jos hän näet -aikoi tulla yöksi. Kulkiessaan notkon poikki hän heti huomasikin -pihalla kookkaat kimot. - -Ei kukaan ollut kulkenut sieltä ohitse sinä päivänä, ja Duncan suostui -auliisti pitämään vahtia sen aikaa, kun Freckles pyöräili kaupunkiin. -Hän puhui Duncanille jalanjäljestä ja käski vartioimaan tarkasti. Pitkä -Duncan kehoitti häntä olemaan levollinen ja täyttäen piippunsa ja -ottaen turvakseen hyvän revolverin meni Limberlostiin. - -Freckles siisti itsensä ja kiiti kaupunkiin, mutta oli jo ilta ja -tähdet tuikkivat taivaalla, kun hän ehti Lintunaisen kotiin. Jo etäältä -hän saattoi nähdä, että talo oli yhtenä valomerenä. Ruohokenttä ja -kuisti olivat kirjavanaan värillisiä lyhtyjä ja täynnä vieraita. Hän -katsoi asiansa tärkeäksi, eikä takaisin kääntyminen ollut Frecklesin -tapaista. Olihan nyt ainoa hetki ja tilaisuus. Hänen täytyi saada -tavata Lintunaista viipymättä. Hän pani pyöränsä nojalleen aitaa vasten -ja astui pitkin leveätä pääkäytävää. Lähestyessään portaita hän näki, -että paikalla kuhisi nuorta väkeä, ja pyytäen anteeksi ympäröivältä -seuralta riensi keiju häntä kohti. - -"Kah, Freckles!" huudahti hän riemuissaan. "Te siis pääsitte tulemaan? -Me niin pelkäsimme, että te ette pääsisikään! Minä olen niin iloinen!" - -"En ymmärrä", vastasi Freckles. "Odotitteko minua?" - -"No, luonnollisesti!" huudahti keiju. "Ettekö ole tullut juhlaani? -Ettekö saanut kutsuani? Lähetinhän teille kirjeen." - -"Postitseko?" kysyi Freckles. - -"Niin", sanoi tyttö. "Minun piti auttaa valmistuksissa enkä ehtinyt -ajaa sinne, mutta minä kirjoitin kirjeen ja ilmoitin, että Lintunainen -panee toimeen minulle juhlan, ja me odotimme varmasti teidän tulevan. -Minä käskin konttoriväen panna sen Duncanin postin mukaan." - -"Sittenpä tiedänkin, missä se nyt on", sanoi Freckles. "Duncan tulee -kaupunkiin vain kerran viikossa, toisinaan ei sitäkään. Hän on kotona -tänä iltana, ensi kertaa koko viikkoon, ja pitää minun puolestani vähän -aikaa vahtia, minä kun läksin puhumaan Lintunaiselle eräästä asiasta, -josta arvelin hänen mielellään kuulevan. Voinko saada tavata häntä?" - -Tytön kasvot synkistyivät. - -"Sepä ikävää!" pahoitteli hän. "Minä niin toivoin voivani esitellä -teidät ystävilleni. Ettekö mitenkään voi jäädä?" - -Freckles loi silmänsä pitkävartisista saappaistaan eräitten keijun -ystäväin kiiltonahkaisiin kenkiin ja hymyili veitikkamaisesti, mutta -nyt ei ollut enää pelättävissä, että hän käsittäisi tyttöä väärin. - -"Tiedättehän, etten voi, keiju", sanoi hän. - -"Kenties ette voikaan", virkkoi tyttö alakuloisesti. "Se on hyvin -ikävää! Mutta jotakin minä toivon vielä hartaammin kuin osanottoanne -juhlaani, nimittäin sitä, että pidätte puolenne ja menestytte -toimessanne. Minä ajattelen teitä joka päivä ja sydämestäni toivon, -että nuo varkaat eivät pääse teistä voitolle. Niin, Freckles, pitäkää -visusti vahtia." - -Tyttö oli niin viehättävän näköinen seisoessaan siinä hänen edessään, -hehkuen hänen asiansa puolesta, että Freckles ei voinut irroittaa -silmiänsä hänestä pannakseen merkille mitä ystävät ajattelivat. -Ellei tyttö siitä välittänyt, miksi siis hän? Kaiken kaikkiaan, jos -he todella olivat keijun ystäviä, niin totta kai he olivat paremmin -perehtyneet hänen tapoihinsa. - -Hänen kasvonsa ja kaulansa ja paljaat käsivartensa olivat kuin -villiruusun kukkia. Kevyt valkea tyllihame liehui leppoisessa -iltatuulessa. Kauniit kultaiset kiharat, jotka hyväillen painuivat -hänen ohimoilleen ja korvilleen, oli kammattu ylöspäin ja sidottu -leveällä sinisellä silkkinauhalla. Hänellä oli sininen vyö, ja -samanväriset ruusunauhat kannattivat hänen hameensa poimuja. - -"Täytyykö minun mennä hakemaan Lintunaista?" kysyi hän alistuvana. - -"Täytyy todellakin", vastasi Freckles varmasti. - -Tyttö meni pois, mutta palasi sanomaan, että Lintunainen oli paraikaa -kertomassa jotakin sisällä oleville eikä voinut vähään aikaan tulla. - -"Ettekö tahdo astua sisälle?" kysyi hän. - -"En kehtaa", sanoi Freckles. "En ole puettu siten, että minun sopisi -esiintyä ystäväinne parissa, ja sitäpaitsi voisin unohtaa itseni ja -viipyä liian kauan." - -"No sitten", sanoi keiju, "ei mennä sisälle, jotta emme häiritsisi, -mutta minä tahdon, että tulette ulkotietä kasvihuoneeseen saamaan -joitakin syntymäpäivämakeisiani ja vähän kakkua viedäksenne rouva -Duncanille ja pienokaisille. Eikö se ole mukavaa?" - -Tyttö ojensi hänelle ison lasin, reunoja myöten täynnä jotakin -jääkylmää, kuohuvaa juomaa, jonkalaista hänen kitalakensa ei -koskaan ennen ollut maistanut, sillä hän ei ollut tottunut kylmiin -hedelmämehuista sekoitettuihin juomiin. Ilta oli lämmin, ja keiju -ihanteellisen kaunis ja ystävällinen. Kolmenlainen päihtymys valtasi -hänen sielunsa, mielensä ja ruumiinsa ja sytytti hänessä uhkarohkean -miehuullisuuden. Hän raotti hieman raskaita uutimia, jotka eroittivat -kasvihuoneen viereisestä suojasta, ja silmäsi sinne. Hengitys melkein -salpautui häneltä. Hän oli kyllä lukenut senkaltaisesta, mutta ei -milloinkaan nähnyt. - -Avoin tila näytti ulottuvan halki puolen tusinan huoneen, jotka kaikki -uivat valossa, tuoksuivat kukkasten paljoudessa ja kuhisivat täynnä -hienosti puettuja vieraita. Hän näki vilaukselta kiilloitettuja -permantoja, säteileviä kuvastimia ja kauniita huonekaluja. Jossakin -kuului nousevan ja laskevan hänen rakkaan Lintunaisensa ääni. - -Keiju seisoi melkein kiinni hänessä ja katseli sinne myös. - -"Eikö se näytä sievältä?" kuiskasi hän. - -"Luuletteko, että taivas on kauniimpi kuin tuo?" kysyi Freckles. - -Tyttö nauroi. - -"Tahdotteko nauraa vielä makeammin?" kysäisi Freckles. - -"Nauru tekee aina hyvää", vastasi keiju. "En pane pahakseni toista -annosta sitä lajia. Antakaa tulla!" - -"No niin", sanoi Freckles. "Tahdon vain sanoa, että minusta aivan -tuntuu siltä kuin itsekin kuuluisin tuonne. Minäkin kulkisin hienoissa -vaatteissa ja liikkuisin noilla permannoilla ja pitäisin puoleni -parastakin vastaan heistä." - -"Mutta millä kohtaa minun pitää nauraa?" kysyi tyttö ikäänkuin -pettyneenä. - -"Te kysytte, milloin teidän pitää nauraa, ja katsotte sittenkin minua -silmiin", kummasteli Freckles. - -"Enhän minä voi olla niin hupsu, että nauraisin tuollaiselle ilmeiselle -totuudelle", sanoi tyttö. "Jokainen, joka tuntee teidät puoleksikaan -niin hyvin kuin minä, tietää että te ette koskaan tee itseänne -syypääksi epähienouteen ja että te liikutte kahta vertaa sirommin kuin -kuka mies tahansa täällä. Miksi siis ette tuntisi kuuluvanne sinne, -missä ihmiset ovat hienoja ja miellyttäviä." - -"Sepä kumma!" virkkoi Freckles. "Olettepa te ystävällinen niin -ajatellessanne. Mutta kaksin verroin ystävällinen niin sanoessanne." - -Uutimet avautuivat, ja muuan nainen tuli heitä kohti. Hänen silkkinsä -ja pitsinsä laahasivat pitkin kiilloitettua lattiaa. Valo välkkeet -liekkivät hänen kaulallaan ja käsivarsillaan ja panivat jalokivet -hohtamaan. Hän hymyili iloisesti, ja vasta kun hän puhui, tuli Freckles -täysin käsittäneeksi, että se oli hänen rakastamansa Lintunainen. - -Nähdessään hänen hämminkinsä Lintunainen huudahti: "No, Freckles, -ettekö tunnekaan minua sotatamineissani?" - -"Tunnen kyllä siinä univormussa, jossa taistelette Limberlostin -puolesta", vastasi Freckles. - -Lintunainen naurahti. Sitten nuorukainen kertoi, mistä syystä oli -tullut, ja Lintunainen tuskin saattoi uskoa korviaan. Hän ei voinut -varmasti sanoa, milloin tulisi, mutta lupasi saapua niin pian kuin -mahdollista, sillä hänen teki kovasti mieli valokuvata tuo uusi ilmiö. - -Heidän puhuessansa tyttö ahtoi laatikkoon voileipiä, kakkua, hedelmiä -ja kukkia. Hän antoi Frecklesille vielä viimeisen virvoittavan -juoman, kiitti häntä yhä uudelleen siitä, että oli tuonut sanan tästä -uudesta kuva-aiheesta, ja sitten Freckles lähti ulos pimeään. Hän -polki Limberlostiin silmät suunnattuina tähtiin. Pian hän otti hatun -päästään, ripusti sen vyöhönsä ja antoi iltatuulen pöyhiä tukkaansa. -Koko matkan hän purki ilmoille palasia oratorioista, virsistä, murre- -ja neekerilauluista kirjavan vaihtelevassa järjestyksessä. Ainoa, mitä -hän tiesi osaavansa, oli laulu. Duncanit kaulivat hänen tulonsa jo -kaukaa telatieltä eivätkä voineet korviaan uskoa. Freckles irroitti -laatikon vyöltään ja antoi Saara Duncanille ja lapsille kaikki -tuliaiset, lukuunottamatta isoa kakunkappaletta, jonka vei makeasta -pitävälle Duncanille. Kukkaset hän pisti takaisin laatikkoon ja pani -sen kirjojensa väliin. Hän ei sanonut mitään, mutta he ymmärsivät, että -niihin ei saanut kajota. - -"Ne on Frecklesin kukkia", sanoi muuan pikku skotlantilainen, "mutta", -lisäsi hän iloisesti, "namit on meidän". - -Freckles hiukan punehtuen otti mukaansa Duncanille aiotun kakun ja -läksi suolle. Duncanin pureskellessa hän kertoi yhtä ja toista illasta, -vaikka oli vähän vaikea löytää sanoja ilmaistakseen ajatuksensa, ja -pitkä Duncan oli niin kummissaan, että oli unohtaa herkun. - -Sitten Freckles nousi pyöränsä selkään, lähti ajamaan eikä lopettanut, -ennenkuin kookkain Plymouth-Rockkukko Duncanin kanakopissa tervehti -uutta päivää ja pitkät valojuovat punasivat idän kulmaa. Ajaessaan hän -lauloi ja laulaessaan hän jumaloi, mutta se Jumala, jota hän yritti -ylistää, oli kaukana ja hämärän salaperäinen. Keiju oli lämmintä lihaa -ja verta. - -Joka kerta sivuuttaessaan pienen kaarnalla peitetyn jäljen hän hyppäsi -maahan pyöränsä selästä, polvistui hartaana ja painoi siihen huulensa. -Kun hän ei itse pitänyt laskua, tiesi vain kuun vanha naurunaamainen -ukko, kuinka usein se tapahtui; ja alun pitäin tuo vanha herra on ollut -hyvin suopea maisille hullutuksille. - -Aamun jälleen koittaessa Freckles kaiutti viimeisen laulunsa. Lopen -uupuneena hän kääntyi linjalta sille polulle, joka vei kotiin, -levätäkseen jonkun tunnin. - - - - -12. luku. - -MUSTA JAAKKO KAHLEHTII FRECKLESIN JA KEIJU JAAKON. - - -Kun Freckles poistui vartiolinjaltaan, nousi notkosta aivan läheltä -eteläistä veräjää neljä isoa vankkaa miestä ja painui hiljaa ja -varovasti ajotietä pitkin rämeelle. Kaksi heistä kantoi isoa sahaa, -kolmas köysiä ja rautalankanippua, ja kaikki olivat vahvasti asestetut. -Yhden miehen he jättivät vahdiksi veräjälle. Muut kolme taivalsivat -tietänsä pimeässä niin hyvin kuin taisivat ja pääsivät pian Frecklesin -majalle. Hän oli lähtenyt nevalta pyörällänsä läntistä tietä. He -laskivat, että hän palaisi pitkin itäistä linjaa, ennenkuin joutuisi -tänne. - -Vähän alempana Frecklesin majan läntistä sisäänkäytävää Musta Jaakko -astui nurmikolle, kiinnitti rautalangan lujasti vaivaistammen ympäri, -veti sitä aaltoilevan ruohon juurta myöten, jännitti tiukalle -polun poikki ja sitoi puuhun rämeen puolelle. Sitten hän poisti -kaikki puuhansa merkit ja järjesteli lankaa peittäviä ruohoja, -kunnes sadin oli niin kerrassaan peitossa, että vain ylen tarkka -tutkiminen sen paljastaisi. Karkeasti kiroillen ja leikkiä laskien -he astuivat Frecklesin majaan. Muutaman minuutin kuluttua oli hänen -kokoelmalaatikkonsa kallisarvoisine sisällyksineen paiskattuna suolle -ja saha puremassa yhtä Limberlostin kauneimmista puista. - -Ensimmäinen ilmoitus, jonka vahtiin pantu mies toi, vihjaisi heille, -että Duncan oli ajanut eteläkämpälle; toinen, että Freckles oli -tulossa. Vahtimies lähetettiin katsomaan, mille taholle poika kääntyi -pitkin polkua; kuten he olivat odottaneet, läksi hän itäänpäin. Hän oli -hiukkasen väsynyt ja pää koko lailla raskas, sillä hän ei ollutkaan -saanut nukutuksi niinkuin oli toivonut, mutta hän oli perin onnellinen. -Vaikka hän katseli ja tarkasteli niin, että silmiä kivisti, ei hän -voinut nähdä merkkiäkään, että joku olisi tunkeutunut tänne. - -Hän kajahutti hilpeän tervehdyksen kaikille kanoilleen. Käärmeojalla -hän oli miltei pudota pyörältä hämmästyneenä: sahalintua ympäröi neljä -honteloa poikasta, jotka kirkuivat murkinaa, ja niiden isä harppaili -siinä pöyhkeänä kuin paras rummunlyöjä. - -"Ei maksa vaivaa odottaa Lintunaista tänään", tuumi Freckles. "Mutta -kylläpä hän riemastuisi tämän nähdessään." - -Heti kun nuorukainen ennätti kauas pitkin itäistä linjaa, asetettiin -vahti matkan päähän hänen majastaan läntiselle reitille hänen tulostaan -ilmoittamaan. Kului vain muutamia minuutteja, kun merkki tuli. Silloin -saha pysähtyi; köysi laitettiin kuntoon ja pantiin aukikäärittynä -nuoren näreen viereen. Wessner ja Musta Jaakko ryömivät rämeen reunalle -vähän loitommas rantalangasta ja kyyristyivät siihen odottamaan. - -He kuulivat Frecklesin, ennenkuin näkivät. Hän tuli pyörällään -reippaasti polkua pitkin ja poikiessaan hyräili hiljakseen: - - "Lemmitkö, lausuppa, lemmitkö aina - kolmoislehteä Irlannin?" - -Pitemmälle hän ei päässyt. Kiivasta vauhtia kulkeva pyörä töyttäsi -jännitettyä lankaa vasten ja ponnahti takaisin. Freckles syöksähti -kädensijan yli ja lensi suulleen maahan. Samassa heittäytyivät Musta -Jaakko ja Wessner hänen kimppuunsa. Wessner sieppasi päästään vanhan -huopahatun ja painoi sen Frecklesin suulle, sillä välin kun Musta -Jaakko sitoi pojan kädet selän taakse, ja sitten he työnsivät hänet -majaan. Melkein ennenkuin hän älysi, että mitään oli tekeillä, hän oli -puuhun sidottuna, kapula suussa. - -Sitten ryhtyi miehistä kolme jälleen työskentelemään puun kimpussa. -Neljäs läksi polulle, jonka Freckles oli tallannut pikku kananpoikasen -puulle asti, ja pian hän ilmoitti, että langat olivat maassa ja kahdet -ajopelit, lastauskojeet mukanaan, tulossa viemään puuta pois. Mutta -kaiken aikaa saha verkalleen puri isoa puuta yhä syvemmältä. - -Wessner läksi tielle ja otti rautalangan pois. Hän nosti pystyyn -polkupyörän, joka ei näyttänyt vahingoittuneen, ja asetti sen nojalleen -pensaita vasten, niin että jos joku sattuisi kulkemaan ohitse, hän ei -näkisi sen makaavan kumollaan ruohistossa. - -Sen tehtyään hän asettui vastapäätä Frecklesiä ja nauroi pirullisen -vihan vimmassa. Omaksi kummakseen Freckles katsoi vaaraa silmiin -tuntematta vähääkään pelkoa. Neljä yhtä vastaan! Puu puoleksi -poikkisahattuna, kuormavaunut tulossa sisätietä -- hän itse sidottuna, -kapula suussa! Miehet, jotka olivat Mustan Jaakon ja Wessnerin -seurassa, olivat kuuluneet McLeanin työläisiin, kun hän viimeksi oli -heistä kuullut, mutta hän ei osannut arvata, keitä sieltä nyt tuli. - -Jos he anastaisivat tuon puun, niin McLean kadottaisi sen arvon, -menettäisi vetonsa ja samalla uskonsa häneen. Keijun sanat kaikuivat -hänen korvissaan: "Pitäkää tarkasti vahtia!" - -Ja saha puri puremistansa. - -Kun puu olisi kaatunut ja lastattu, mitä he tekisivät? Lähtisivätkö -pois ja jättäisivät hänet siihen kertomaan teosta? Sitä ei voinut -toivoa. Paikkakunta oli aina ollut lakia vailla. Ei voinut olla muuta -kuin yksi mahdollisuus. - -Hänen silmänsä sumenivat, ja pää meni sekaisin. Viime yönäkö hän -oli palvonut keijua onnen huumauksessa? Entä nyt? Wessner, joka oli -päässyt irti sahan äärestä, meni kukkapenkille, kiskaisi kourallisen -harvinaisia sanajalkoja juurineen ja lähestyi Frecklesiä. Hänen -tarkoituksensa oli ilmeinen. Mutta Musta Jaakko pysäytti hänet. - -"Hoi siellä, hollantilainen!" ärjäisi hän. "Luulet kai voivasi pestä -hänen naamansa tuolla noin, mutta siitä ei tule mitään. Sopimus -on sopimus. Me suostuimme ottamaan nämä puut ja jättämään hänet -täydellisesti sinun valtaasi ja hoitoosi, kunhan sulkisit hänen suunsa -iäksi tästä kepposesta. Mutta minä en tahdo nähdä, että kiinnikytkettyä -miestä rääkkää sellainen, jonka hän vapaana voi pehmittää mielensä -mukaan. Pane se mieleesi. Kurkkuani karvastaa, kun ajattelen, kuinka -hänen käy, jahka olemme lähteneet, mutta älä uskokaan saavasi aloittaa -ennemmin. Et koske häneen niin kauan kuin minä olen tässä! Mitä te -sanotte, pojat?" - -"Niin on, sanon minä", murisi eräs McLeanin viimeisistä karkureista. -"Ja sanonpa vielä että olemme hölmöjä, jos ryhdymme niin roskaiseen -hommaan, että tukimme hänen suunsa. Olihan mies maassa suullaan -ja sinä hänen selässään. Miksi hornassa et vetänyt jotakin hänen -päänsä peitteeksi ja raahannut häntä viidakkoon siksi aikaa, että -ennättäisimme pois? Kun minä rupesin tähän hommaan, en toki luullut, -että hänen pitäisi nähdä meidät kaikki ja että aiottiin tehdä murha. -Siihen minä en suostu. Ei minua sureta, vaikka puhalletaankin nämä puut -täältä, mutta en perhana vie tahdo verta käsilleni." - -"Eikä sinun tarvitsekaan saada", rähähti Jaakko. "Te, pojat, -lupasitte vain auttaa minua viemään pois merkkaamani puut. Hän kuuluu -Wessnerille, eikä meihin kuulu, mitä hänelle tapahtuu." - -"Niin kai, mutta kun Wessner lopettaa hänet kaikessa hiljaisuudessa, -olemme me sittenkin tehneet murhan yhtä hyvin kuin varastaneet puut; -ja jos hän ei sitä tee, niin mikä lempo meidät sitten perii? Olet maar -kirotun kehnosti pelannut koko tämän pelin, niin ajattelen minä." - -"Pidä sinä vain ajatukset ominasi", tiuskaisi Jaakko. "Me teemme, -niinkuin on sovittu, ja kaikki on suunniteltu selvästi ja varmasti. -Mitä tuon keikarin nitistämiseen tulee, kun sitä oikein ajattelee, -niin sitähän se tarvitseekin. Hän on aivan liika hyvä tähän kehnoon -maailmaan, niin onkin. Mutta sen sanon, että tämä juttu on hyvällä -tolalla. Hänen häviämisensä ei ole ainoa vanhan Limberlostin salaisuus, -jota se ei ole koskaan paljastanut. Onhan helkkarin helppo saada -asia näyttämään siltä, että hän on auttanut kähveltämään puut ja -sitten livistänyt tiehensä. Niin, onpa hän pelannut suorastaan meidän -eduksemme. Samoili täällä suolla koko viime yön ja palasi sitten -taas tunnin päästä tai niillä vaiheilla. Kun olemme hankkeen hyvin -päättäneet, ei edes vanha hupakko Duncan liikuta sormeakaan hänen -raatonsa takia. Emmepä olisi paremmin saaneet häntä saksiimme." - -"Niin on tosiaankin", sanoi Wessner. "Mutta minäpä olen velkaa hänelle -sen, mitä hän sietää, ja saamari soikoon maksu sun pitää saamasi!" -ärisi hän Frecklesille. - -Murha siitä siis oli tulossa. He eivät tavoitelleet yksistään tätä -puuta, vaan monta, ja hänen ruumiinsa kera he aikoivat tappaa myöskin -hänen kunniansa. Merkitä hänet varkaaksi heidän kanssansa, keijun, -Lintunaisen, hänen rakkaan isäntänsä ja Duncanien silmissä, ja tylsän -epätoivon vallassa Freckles lyyhistyi köyttensä varaan. - -Sitten hän kokosi voimansa ja harkitsi nopeasti tilaansa. McLeanin -tulosta ei ollut mitään toivoa. He olivat valinneet päivän, jolloin -tiesivät hänellä olevan tärkeitä tehtäviä eteläkämpällä. Isäntä ei -missään tapauksessa voinut tulla varemmin kuin huomisaamuna, mutta -hänellä ei olisi mitään huomisaamua. Duncan oli matkalla eteläkämpälle, -ja Lintunainen oli luvannut tulla niin pian kuin pääsisi. Kun he olivat -juhlasta väsyneitä, oli hyödytöntä odottaa häntä ja keijua tänään, ja -Jumala varjelkoon heitä tulemastakaan! Keijun isä oli sanonut, että -he olisivat yhtä turvallisia Limberlostissa kuin kotona. Mitä hän -ajattelisi tästä? Hiki kihosi Frecklesin otsalle. Hän kiskoi köysiänsä -milloin tunsi tohtivansa, mutta ne olivat kiedotut useampaan kertaan -puun ja hänen ruumiinsa ympäri ja solmitut hänen rinnalleen. Hän oli -avuttomassa tilassa. Ei ollut mitään toivoa, ei apua mistään. Ja kun -he olivat sopineet siitä, että hän tulisi rakastamainsa henkilöiden -silmissä näyttämään karanneelta varkaalta, niin mitä pahaa Wessner -vielä aikoi hänelle tehdä? - -Oli miten oli, Freckles kohotti päänsä ja päätti pitää mielessä, -mitä oli kerran kuullut Lintunaisen sanovan. Hän eroaisi maailmasta -ilomielin. Ei koskaan hän sallisi heidän nähdä, että hänessä oli -pelkoa. Ja kaiken kaikkiaan, vähät siitä, mitä he tekisivät hänen -ruumiilleen, jos saisivat jonkun pirullisen juonen kautta syöstyksi -hänet häpeään. - -Sitten äkkiä syttyi toivo Frecklesin rinnassa. Sitä he eivät voisi -tehdä! Keiju ei sitä uskoisi. Eikä myöskään McLean. Hän pysyisi -rohkeana. Tappaa hänet he voisivat, mutta eivät riistää hänen -kunniaansa. - -Mutta vaikka hän keräsikin kaiken rohkeutensa, raastoi tuo puuhun -pureutuva saha yhä pahemmin hänen hermojansa. Aivot takoivat, kun hän -tuijottavin silmin katseli Limberlostiin etsien jotakin, ei tiennyt -mitä, ja äärimmäisen kauhistuneena hän huomasi katseensa kiintyneen -keijuun. - -Tämä oli hyvin etäällä, mutta hän saattoi eroittaa hänen kalvakat -huulensa ja suuret huolestuneet silmänsä. - -Viime viikolla hän oli saattanut tyttöä ja Lintunaista rämeen halki -sitä polkua pitkin, jota hän kulki majaltaan kanojen kotipuulle. Hän -oli eilen illalla selittänyt heille, että perhospuu oli linjalla -aivan lähellä tätä polkua. Olettaessaan, että he eivät tulisi sinä -päivänä, hän ei ollut ottanut lukuun Lintunaisen innostusta. He olivat -epäilemättä kuvia ottamassa, ja keiju oli uhkarohkeasti lähtenyt häntä -etsimään nevan halki. Vai tarvitsivatko he jotakin hänen majastaan? -Veri kohisi hänen korvissaan kuin Limberlost myrskyn käsissä. - -Hän katsoi taas, mutta untahan se olikin ollut. Ei siellä näkynytkään -keijua. Freckles ei olisi voinut sanoa, oliko hän todella nähnyt keijun -vai olivatko hänen ylen kiihtyneet hermonsa tehneet hänelle tämän -julman kepposen. Tai eikö se ollutkin suloista? Nyt hän saattoi kuolla -hänen armaiden kasvojensa näky vereksenä muistissa. - -"Kiitän sinua siitä, Jumala!" kuiskasi Freckles. "Mikä suuri armo -minua kohtaan! Enkä luule, että saisin enää toivoa mitään muuta. Mutta -jos sinä voit, niin tahtoisin mielelläni tietää, ennen tätä loppuani, -äitinikö" -- hän ei saanut edes kuiskatuksi näitä sanoja, vaan empi -hetkisen ja lopetti sitten -- "_äitinikö sen toimitti?_" - -"Freckles, Freckles, hei, Freckles!" kuului silloin huutavan tytön ääni. - -Freckles kurottausi eteenpäin ja tempoi köyttä niin, että se leikkasi -syvälle lihaan. - -"Hitto!" kiljahti Musta Jaakko. "Mitä se on? Tiedätkö sinä?" - -Freckles nyökkäsi. - -Jaakko veti esiin revolverin ja kiskaisi kapulan nuorukaisen suusta. - -"Sano pian, taikka olet mennyttä miestä -- kuka se on?" - -"Se on se tyttö, jota Lintunainen kuljettaa mukanaan", kuiskasi -Freckles kuivin, pöhöttynein huulin. - -"Heidän ei ole määrä tulla tänne viiteen päivään", sanoi Wessner. -"Siitä me otimme selon viime viikolla." - -"Niin kyllä", sanoi Freckles, "mutta eilen minä keksin itäisellä -linjalla perhosista ja muista peittyneen puun, jonka arvelin -Lintunaisen erikoisen kernaasti tahtovan valokuvata, ja eilen illalla -kävin kaupungissa häntä tapaamassa. Hän sanoi tulevansa pian, mutta -ei sanonut milloin. He ovat varmaankin nyt täällä. Minä pidän tytölle -seuraa sillä aikaa kun Lintunainen työskentelee. Päästä minut pian -irti, kunnes hän lähtee. Minä koetan lähettää hänet pois, ja sitten -voitte jatkaa roistontyötänne." - -"Eipä hän valehtele", virkkoi Wessner. "Minä näin tuon perhosten -peittämän puun ja kuinka hän kurkisteli sen ympärillä, kun vakoilimme -häntä eilen." - -"Ei, valehtelemisen hän jättää teikäläisille", murisi Musta Jaakko -irroittaen köyden ja lennättäen sen majaan. "Muista, pojuni, että -täällä pidetään silmällä jokaista liikettäsi", varoitti hän. - -"Freckles, Freckles!" kuului tytön kärsimätön ääni yhä lähempää. - -"Minun täytyy vastata", sanoi Freckles, ja Jaakko nyökkäsi. "Tänne -päin!" huusi hän, ja lausui sitten miehille: "Jatkakaa te työtänne ja -muistakaa muuten erästä asiaa. Lintunaisen työskentely on tunnettu koko -maailmassa. Tämän tytön isä on rikas, ja tyttö on hänen ainoa lapsensa. -Jos te teette mitään pahaa kummallekaan heistä, ei tämän ilman kannen -alla ole paikkaa kyllin kaukana eikä riittävän pimeää teidän siellä -piilläksenne. Horna on leppoisa siihen verraten, mitä joka mies saa -kokea, jos koskee jompaankumpaan." - -"Freckles, missä te olette?" kysyi keiju. - -Pelko hänen puolestaan ahdisti Frecklesiä, kun hän meni tyttöä vastaan -ja työnsi pensaita syrjään, jotta hän pääsisi sisään. Hän astui majaan -näyttämättä vilkaisevankaan Frecklesiin ja ensi sanoikseen lausui: -"Miksi työmiehet ovat tulleet nyt jo? En tiennyt teidän odottavan niitä -ennenkuin vasta kolmen viikon päästä. Vai onko tuo joku puu, jota herra -McLean tarvitsee täyttääkseen kiireellisen tilauksen?" - -Freckles oli kahden vaiheilla. Sopiko miehen valehdella pelastaakseen -itsensä? Ei. Mutta pelastaakseen tytön -- se oli epäilemättä eri asia. -Hän avasi suunsa, mutta tyttö pystyikin itse pelastamaan itsensä. Hän -kulki miesten keskellä aivan kuin olisi kasvanut metsäleirissä, eikä -huolinut odottaa vastausta. - -"Kas, kokoelmalaatikkonne!" huudahti hän. "Katsokaa nyt! Ettekö ole -huomannut sen kaatuneen kumoon? Nostakaa se pystyyn, pian!" - -Pari miestä astui esiin ja nosti laatikon varovasti. - -"Tuonne! Siellä on parempi!" komensi tyttö. "Freckles, minua -kummastuttaa, että olette niin huolimaton. Olisi häpeällistä tärvellä -nuo viehättävät perhoset vanhan puun takia. Onko se kallisarvoinen -puu? Miksi ette puhunut eilen illalla siitä, että olitte aikeissa -kaataa puun tänä aamuna? Kuulkaapa, oletteko ehkä pistänyt kaappinne -tuohon suojelemaan puuta Musta Jaakko nimiseltä varkaalta ja hänen -joukkioltaan? Lyön vaikka vetoa, että niin juuri teitte. No, olipa se -sukkela temppu! Mitä laatua se puu on?" - -"Se on kultatammi", sanoi Freckles. - -"Sellainen, josta tehdään ruoka- ja tarjoilupöytiä?" - -"Niin." - -"Kas vaan!" huudahti keiju. "Minä en tiedä tukkipuista yhtään mitään, -mutta isä tahtoo, että minä oppisin kaikkea mahdollista. Minäpä -pyydän, että saan tulla tänne oppimaan teiltä, kunnes osaan kylliksi -komentaakseni työläisjoukkoa itse. Onko teistä puiden kaataminen -hauskaa, herrat?" kysyi hän miehiltä suloisesti kuin enkeli. - -Joku heistä näytti hölmistyneeltä, joku äkäiseltä, mutta yksi sai -sanotuksi, että kyllä se huvitti. - -Sitten tytön silmät kääntyivät Mustaan Jaakkoon, ja samalla hän mitä -suloisimmalla tavalla hätkähti. - -"Oo! Melkeinpä luulin teitä aaveeksi!" huudahti hän "Mutta nyt näen, -että olettekin todellinen elävä olento. Oletteko milloinkaan ollut -Coloradossa?" - -"En", sanoi Jaakko. - -"Niinpä niin, ette te olekaan sama mies", sanoi tyttö. "Nähkääs, me -olimme Coloradossa viime vuonna, ja siellä oli muuan _cowboy_, kaunein -mies koko niillä tienoin. Hänen oli tapana ratsastaa kaupunkiin joka -ilta, ja me kaikki tytöt suorastaan jumaloimme häntä. Voi, mutta -kylläpä hän olikin kaunis! Minä luulin tosiaan ensi silmäykseltä, että -te olette sama mies, mutta hän ei sittenkään ollut niin kookas ja -vankka varrelta kuin te ja vain puoliksi niin kaunis." - -Miehet rähähtivät leveään nauruun, ja Jaakko karahti punaiseksi. Tyttö -yhtyi nauruun. - -"Niin, sanokaas muuta! Eikö hän ole kaunis?" kysyi hän kuin uhmaten. -"Sen cowboyn kasvoja ei voinut verratakaan teidän kasvoihinne. Ainoa -vika teissä on, että vaatteenne pilaavat ulkonäköänne. Vaatetushan -tekee puolet cowboyien ulkonäöstä. Jos te olisitte siististi puettu, -voittaisitte seudun kauneimman tytön sydämen." - -Nyt muut käänsivät silmänsä Mustaan Jaakkoon ja ensi kertaa älysivät, -että hän oli erinomaisen pulska: kuusi jalkaa pitkä, hartiakas, -täydessä lihassa, tumma, sileä pinta, isot mustat silmät ja täyteläiset -punaiset huulet. - -"Minäpä sanon teille jotakin!" huudahti tyttö. "Minä niin mielelläni -näkisin teidät hevosen selässä. Ei mikään pue kaunista miestä niin -oivallisesti! Ratsastatteko?" - -"Kyllä", sanoi Jaakko, ja hänen silmänsä paloivat, ikäänkuin hän olisi -tahtonut tunkea tytön sielun syvyyksiin. - -"Hyvä", sanoi keiju mairittelevasti. "Sitten tiedänkin, mitä teidän -oikein pitää tehdä. Teidän täytyy antaa Mustenne kasvaa vähän -pitemmiksi. Sitten teillä pitää olla sininen flanellipaita, vähän auki -rinnasta, punainen kaulahuivi, leveäreunainen huopahattu, ja teidän -pitää ratsastaa meidän kotimme ohitse iltasin. Minä olen aina silloin -kotona ja melkein aina kuistilla... voi, kuinka mielelläni tahtoisin -nähdä teidät! Teettekö mielikseni?" - -Mahdotonta on kuvata, kuinka taitavasti tyttö lausui tämän -kysymyksensä. Hän katsoi Jaakkoa suoraan kasvoihin, jotka olivat -karkeat ja kovettuneet syntisestä ja hillittömästä elämästä, mutta nyt -saivat kokonaan eri ilmeen. Häijyt piirteet kävivät lempeämmiksi ja -pehmeämmiksi tytön kirkkaan katseen vaikutuksesta. Tumma puna paloi -miehen pronssinkarvaisilla poskilla, ja hänen silmiinsä ilmeni valoisa -kimmellys. - -"Kyllä", sanoi hän, ja silmäys, jonka hän loi miehiin, oli -senlaatuinen, ettei yhdenkään tehnyt mieli muuttaa ilmettään. - -"Voi, kuinka viehättävää!" huudahti tyttö keikkuen varpaillaan. "Minä -käsken kaikkia tyttöjä katsomaan, mutta ei heidän tarvitse sekaantua -asiaan. Mehän voimme tulla toimeen ilmankin, eikö niin?" - -Jaakko kumarsi häneen päin. Hän oli lumottu, räpyttelevä lintu, ja -tyttö oli viettelevä käärme. - -"Niin kai", virkkoi mies. - -Keiju vetäisi syvään henkeä ja katseli häntä ihastuneena. "Mutta te -vasta olette pitkä!" kuhersi hän. "Luuletteko, että minä koskaan kasvan -teidän olkapäähänne asti?" - -Hän seisoi varpaisillaan ja mittasi katseillaan eroa. Sitten hän joutui -aran hämmingin valtaan ja loi silmänsä maahan. - -"Tahtoisin mielelläni tehdä jotakin", sanoi hän puoleksi kuiskaten. - -Jaakko näytti kasvavan tuuman verran. - -"Mitä?" kysyi hän käheästi. - -"Lariat Billin oli aina tapana pitää punaista kukkakimppua -paidantaskussa, ja sen punaväri valaisi hänen mustia silmiään ja -oliivinkarvaisia poskiaan ja teki hänet mainion komeaksi. Saanko -kiinnittää rintaanne punaisia kukkia?" - -Freckles katseli tuijottavin silmin, ja hengitys kulki vain sihisten. -Hän toivoi, että maa halkeaisi ja nielisi hänet. Elikö hän vai oliko -kuollut? Nähtyänsä Mustan Jaakon ei hänen keijunsa ollut vilkaissutkaan -häneen. Oliko hän kerrassaan noiduttu? Heittäytyisikö keiju tuon miehen -jalkoihin heidän kaikkien nähden, suomatta hänelle edes yhtäkään -ajatusta? Eikö hän ollut nähnyt, että hän oli ollut sidottuna, kapula -suussa? Uskoiko hän tosiaan, että nämä olivat McLeanin miehiä? Ei, -ei suinkaan hän sitä voinut uskoa! Eihän siitä ollut kuin muutama -päivä, kun hän oli ollut aivan lähellä tuota miestä ja niin suuttunut -häneen, että oli ampunut hatun hänen päästään. Äkkiä johtui hänen -mieleensä jotakin, mitä keiju oli eräänä päivänä piloillaan sanonut: -'Keijukaisiin täytyy kaiken uhallakin luottaa.' Tietysti täytyikin! -Olihan tämä hänen keijukaisensa, ja varmaankin hän oli nähnyt! Hänen -henkensä, ja vielä enemmän, keijun oma henki oli nyt hänen käsissään. -Hän ei voinut mitään muuta kuin luottaa häneen. Epäilemättä hän -paraikaa kehitteli jotakin suunnitelmaa. - -Keiju laskeutui polvilleen hänen kukkapenkkinsä ääreen, ja säälittä -repi juurineen irti ison vihon tulikukkia. - -"Nämä varret ovat niin lujia ja sitkeitä", sanoi hän. "En saa niitä -poikki. Lainatkaa minulle puukkonne", komensi hän Frecklesiä. - -Kurottaessaan ottamaan puukkoa hän kääntyi sekunnin ajaksi selin -miehiin. Hän katsoi Frecklesiin ja iski merkitsevästi silmää. Sitten -hän katkaisi varret, heitti puukon Frecklesille, astui Jaakon luo ja -kiinnitti kukat hänen rintaansa. - -Tuskanhiki pusertui Frecklesistä. Hän oli sanonut, että keiju olisi -turvassa kiljuvien villienkin keskellä. Pitikö se paikkansa? Jos Musta -Jaakko yrittäisi kajota häneen, tiesi Freckles jostakin saavansa voimaa -tappaa tuon miehen. Hän mittasi ajatuksissaan matkaa nuijansa luo ja -jännitti lihaksensa hyppäykseen. Mutta ei -- tuo iso mies paljasti -vapisevin käsin päänsä. Keiju veti hatustaan hopeaneulan ja kiinnitti -kukat lujasti. - -Freckles läähätti. Mitä nyt seuraisi? Mitähän keiju suunnitteli? Tokko -hän käsitti, missä vaarassa oli noiden miesten keskellä ja kuinka -todella välttämätöntä oli toimia? - -Poistuessaan Jaakon luota tyttö keikisti päätään toiselle puolelle -ja vilkui häneen samoin kuin Freckles oli nähnyt pienen keltaisen -lintunsa katselevan satakin kertaa linjalla, ja sanoi: "Hyvä, se -sopii! Eikö se ole kaunista? Katsokaa, kuinka se komistaa häntä, -pojat! Älkää unohtako, että kaulaliinan tulee olla punainen, ja tehkää -ensi ratsastus pian! Minä en jaksa odottaa kovin kauan. Nyt minun -täytyy mennä. Lintunainen on kai valmis lähtemään ja tulee pian tänne -minua hakemaan, sillä hänellä on tänään kiire. Mitä varten minä tänne -tulinkaan?" - -Hän silmäili kysyvästi ympärilleen, ja jotkut miehistä nauroivat. Sepä -hassua! Hän oli unohtanut asiansa Jaakon takia! Jaakko kasvoi jälleen -pituutta. Tyttö katseli avuttomana ikäänkuin etsien johtolankaa. -Sitten hänen silmänsä aivan kuin sattumalta keksivät Frecklesin, ja -hän huudahti: "Kah, nyt muistan! Se koski aikakauskirjoja, joita -Lintunainen teille lupasi. Minä tulin ilmoittamaan teille, että -olemme panneet ne laatikon alle, jossa aina säilytämme tavaroitamme, -rämeen veräjällä. Tiesin tarvitsevani molemmat käteni rämeen poikki -käydessäni, ja siksi minä jätin ne sinne. Te löydätte ne tutusta -paikasta." - -Nyt virkkoi Freckleskin jonkun sanan. - -"Teidän on aika vaarallista käydä rämeen halki yksin", sanoi hän. -"Minua kummastuttaa, että Lintunainen on sallinut teidän sitä koettaa. -Tiedän kyllä, että toinen tie on vähän pitempi, mutta sittenkin -pyydän teitä palaamaan polkua pitkin. Se on paha sekin, mutta paljoa -turvallisempi kuin suo." - -Keiju naurahti iloisesti. - -"Lakatkaa jo hupsuttelemasta! Minä en pelkää. En rahtuakaan. -Lintunainen ei tahtonut antaa minun mennä polkua pitkin, jota olen -kulkenut vain kerran ennen, mutta minä olin varma, että osaisin, ja nyt -olenkin siitä vähän ylpeä. Mikä teitä lapsettaa? Tiedättehän, etten -minä pelkää." - -"Tiedän", sanoi Freckles sävyisästi, "mutta silti saattavat ystävänne -pelätä teidän puolestanne. Polulla voitte nähdä kappaleen matkaa -eteenne ja tulisitte paljoa paremmin toimeen, jos tapaatte käärmeen." - -Sitten juolahti Frecklesin mieleen oiva ajatus. Hän kääntyi Jaakon -puoleen. - -"Sanokaa te hänelle!" pyysi Freckles. "Käskekää hänen mennä polkua -pitkin. Teidän takianne hän sen tekee." - -Tämä pyyntö mairitteli niin Mustaa Jaakkoa, että hän jälleen näytti -ihan silmissä kasvavan. - -"Olkaa huoleti!" sanoi Jaakko. Ja tyttöön päin kääntyen hän jatkoi: -"Teidän on paras noudattaa Frecklesin kehoitusta, neiti. Hän tuntee -nevan paremmin kuin kukaan meistä, paitsi minä, ja jos hän sanoo -'menkää polkua pitkin', niin kyllä teidän on paras mennä." - -Tyttö epäröi. Hän halusi oikaista suon poikki ja yrittää päästä hevosen -luo. Hän tiesi, ettei Freckles säikkyisi mitään vaaraa, estääkseen -häntä kulkemasta suon poikki yksin, mutta hän ei tosiaankaan pelännyt -ja polku lisäsi matkaa kilometrin verran. Hän osasi kyllä mennä rämeen -halki ja aikoi juosta henkensä edestä heti kun tuntisi olevansa -poissa näkyvistä, ja hänen puseronsa poimuihin kätkettynä oli pieni -sievoinen revolveri, jonka hänen isänsä oli hänelle lahjoittanut hänen -osuudestansa tuossa "amatsoonikahakassa", kuten hän sanoi. Viimeinen -vilkaisu Frecklesiin näytti, että tämän silmissä oli kuolettava tuska, -ja samassa välähti hänen mielessään, että Frecklesillä kaiketi oli joku -toinenkin syy. Hän päätti kulkea polkua. - -"Hyvä on", sanoi hän luoden Jaakkoon lumoavan katseen. "Koska te niin -sanotte, niin teidän mieliksenne palaan polkua pitkin. Hyvästi, joka -mies." - -Hän työnsi pensaat tieltään ja lähti. - -"Sinä perhanan tolvana! Pysäytä hänet!" murisi Wessner. "Pidä hänet -täällä ainakin kunnes olemme lastanneet puun. Ihan sinä ajat päin -helvettiä. Etkö voi käsittää, että kun tämä juttu tulee ilmi, niin -tuo tyttö syöksee hornaan meidät joka sorkan. Jos annat hänen mennä, -saa joka mies meistä lähteä käpälämäkeen, ja muutama joutuu varmasti -kiikkiin." - -Jaakko syöksähti eteenpäin. Frecklesillä oli sydän kurkussa. Tyttö -näytti arvaavan Jaakon tulon. Hän hyräili laulunpätkää. Sitten -hän vaikeni ja alkoi taitella muutamia kukkia, joita siinä kasvoi -yltympäri. Oikaistessaan vartalonsa hän astui askeleen taaksepäin ja -sanoi: "Hoi, Freckles! Lintunainen tahtoo, että sinä palautat sen -luonnonhistoriallisen lehden. Se kuuluu erääseen kokoelmaan, jonka -hän aikoo sidottaa. Siinä yksi syy, miksi pistimme sen laatikon alle. -Ottakaa ne nyt varmasti mennessänne illalla kotiin, sillä nehän voivat -kostua sateesta tai kasteestakin." - -"Hyvä on", vastasi Freckles, mutta sellaisella äänellä jota ei ollut -tuntea omakseen. - -Sitten tyttö kääntyi ja loi Jaakkoon jäähyväiskatseen, vastustamattoman -ystävällisen ja lumoavan herttaisen. - -"Muistakaa tulla ratsastaen ja punainen huivi kaulassa!" sanoi hän -puoleksi vaatien, puoleksi kysyen. - -Jaakon meni pää kerrassaan pyörälle. Freckles oli hänen vankinsa, mutta -hän tytön, sieluineen ruumiineen. Hänen kasvoillaan oli hartain ilme, -mitä niillä milloinkaan oli ollut, kun hän toisti Frecklesin sanat: -"Hyvä on!" Pää pystyssä keiju asteli verkalleen pois, ja Jaakko kääntyi -miehiin päin. - -"Mitä te kirotut siinä töllistelette? Sahatkaa puuta", kiljaisi hän. -"Ettekö laisinkaan tiedä, kuinka tulee kohdella hienoa naisihmistä?" - -Olisi sietänyt udella, mikä vanha noita-akka niistä, jotka istua -kyyhöttivät nuotion ääressä Villikissanotkon luolissa lakkaamatta -imeskellen maissintähkäpiippuaan ja hämmentäen kattiloissaan pesukarhun -tai pussirotan keittoa, oli opettanut häntä käyttäytymään niinkin -siivosti. - -Miehet murisivat ja uhkailivat keskenään, mutta kävivät vihaisesti -työhön käsiksi. Eräs esitti, että lähetettäisiin joku seuraamaan tyttöä -ja pitämään silmällä hänen ja Lintunaisen lähtöä nevalta. Frecklesin -sydän jähmettyi kauhusta, mutta Jaakko oli huumaantunut ja välitti -viisi varovaisuudesta. - -"Niin kai", ivasi hän. "Kaiketi joka mies teistä mieluummin heittäisi -sahan hiiteen ja laukkaisi tytön perään. Mutta minäpä sanon, että ei! -Minusta näyttää, että minähän se häntä miellytin. En näe mitään kukkia -kenenkään muun rinnassa. Jos joku häntä saattaa, niin kai minä, mutta -juuri minua tarvitaan täällä kaikkien näiden pöllöpäitten joukossa. -Sen tytön puolelta ei tule mitään vaaraa. Ei hän minua pettäisi. -Pinnistäkää nyt, pojat, ja yrittäkää olan takaa, minä ja Wessner otamme -kirveet ja alamme kalkuttaa toiselta puolelta." - -"Mutta siitähän nousee aika ääni!" sanoi Wessner. - -"Välipä tuolla", vastasi Jaakko. "Tyttöhän luuli meidän olevan McLeanin -miehiä. Tämä käy kuin rasvattu. Pannaan lastut lentelemään." - -Niinpä kaikki kävivät taas ison puun kimppuun. - -Freckles istuutui eräälle penkille odottamaan. Tulisessa kiireessään -saada puu kaadetuksi ja lastatuksi, niin että ajomiehet pääsisivät -lähtemään ja he itse vapaasti käymään käsiksi toiseen puuhun, he olivat -unohtaneet sitoa hänet uudestaan. - -Tyttö oli polulla ja turvassa. Tuskanhiki helmeili Frecklesin -ohimoilla ja tippui suurina pisaroina hänen paidalleen. Keijulta -kuluisi hieman enemmän aikaa polkua pitkin käymällä, mutta Freckles -oli ajatellut yksinomaan hänen turvallisuuttaan vaatiessaan menemään -sitä tietä. Hän koetti kuvitella, kuinka kauan keijun kestäisi astella -vaunuille saakka. Olikohan lintunainen riisunut hevosen, mietti hän. -Hän seurasi tytön joka askelta ja kuvitteli mielessään, milloin hän -ehtisi aukeamalle, sivuuttaisi syvän hetteen, jossa hänen sammakkonsa -eleskeli, kävelisi Käärmeojan poikki ja pääsisi ajoneuvojen luo. - -Hän koki myös arvailla, mitä tyttö sanoisi Lintunaiselle ja kuinka -kauan kestäisi, ennenkuin he kokoisivat tavaransa ja lähtisivät pois. -Hän tiesi nyt, että he ymmärtäisivät asian laidan ja että keiju -koettaisi saada isännän sinne ajoissa pelastamaan vetonsa. Mutta sitä -hän ei kuitenkaan voisi tehdä, sillä puu oli jo yli puoleksi sahattu -ja Jaakko ja Wessner hakkaamassa toiselta puolelta. Näytti siltä, että -he saisivat ainakin sen puun kaadetuksi, ennenkuin McLean ennättäisi -saapua, ja silloin oli veto menetetty. - -Kytkisivätkö he sen kaadettuaan hänet jälleen ja jättäisivät Wessnerin -mielettömän koston uhriksi vai veisivätkö mukanaan seuraavan puun luo -ja suoriutuisivat hänestä vasta varastettuaan kaikki puut, joihin -pääsisivät käsiksi? Jaakko oli sanonut, että häneen ei kajottaisi, -ennenkuin hän itse olisi poissa. Varmaankaan hän ei ollut heittäytynyt -tähän vaaraan vain tämän yhden puun takia, kun hänellä oli merkittynä -monta muuta paljon arvokkaampaa. Freckles tunsi, että hänellä oli -hieman toivoa mihin tarttua, mutta huomasi kuitenkin rukoilevansa, että -keiju kiiruhtaisi. - -Kerran Jaakko tuli Frecklesin luo ja kysyi, oliko hänellä vettä. -Freckles nousi ja näytti hänelle, missä piti juomavettänsä. Jaakko joi -pitkin siemauksin ja ojentaessaan sangon takaisin sanoi: "Kun miehellä -on toiveita napata niin sievä tyttö kuin tuo, ei hänen pitäisi olla -missään roskaisissa hommissa. Toivoisinpa olevani erilläni tästä." - -Freckles virkkoi hartaasti: "Samaa minäkin toivoisin." - -Jaakko katseli häntä hetken verran ja rähähti sitten karkeaan nauruun. -"Sen kyllä ymmärrän", lausui hän. "Mutta olihan sinulla hyvät -mahdollisuudet. Me tarjosimme sinulle korean kaupan, ja sinä annoit -Wessnerille vastauksesi. Mutta tosiaankaan en kadehdi sinua, kun hän -sen sinulle maksaa." - -"Teitä on kuusi yhtä vastaan", vastasi Freckles. "Helppohan teidän on -tappaa ruumiini, mutta, hiisi periköön teidät kaikki, sieluani ette voi -mustata." - -"Jaa-a, antaisinpa kaikki, mitä osaat nimittää, jos olisin yhtä -rehellinen kuin sinä", vastasi Jaakko. - -Kun mahtava puu kaatui, vavahti Limberlost ja valitti ääneen. Freckles -ähki epätoivoisena, mutta työmiesjoukon rohkeus kasvoi. Sitä myöten -oltiin siis valmiit. Jos he saisivat sen nopeasti pois, tiesivät -he, missä se ilman joutavia kysymyksiä turvallisesti muutettaisiin -rahaksi. Ennen päivän loppua he voisivat kuljettaa pois kolme muuta, -kaikki sopivia puuviiluksi ja paljon arvokkaampia kuin tämä. Sitten he -jättäisivät Frecklesin Wessnerin huostaan ja laittautuisivat turvaan -taskussa rahaa runsaammin kuin koskaan olivat uneksineet. - - - - -13. luku - -KEIJU VAPAUTTAA FRECKLESIN, JA MUSTA JAAKKO KIROO. - - -Linjapolulla keiju vilkaisi taaksensa nähdäkseen, oliko Musta Jaakko -palannut työhönsä. Sitten hän kokosi helmansa polvia myöten ja lähti -juoksuun. Pian hän tapasi Frecklesin pyörän. Samassa hän älysi, miksi -poika oli kivenkovaan vaatinut häntä kulkemaan pitkin polkua. Hän -tarttui pyörään ja hyppäsi sen selkään. Satula oli liika korkealla, -mutta hän oli taitava pyöräilijä ja osasi aina tavoittaa polkimet -niiden noustessa ylös. Hän pysähtyi Duncanin tuvalle niin pitkäksi -aikaa, että ennätti korjata tämän epäkohdan, ja samalla kertoi -vaimolle, mitä oli tekeillä, ja käski hänen mennä pitkin itäistä -polkua, kunnes tapaisi Lintunaisen ja ilmoittaisi tälle, että hän oli -mennyt hakemaan McLeania ja että oli parasta lähteä nevalta niin pian -kuin mahdollista. - -Vaikka pelko Frecklesin puolesta oli kannustamassa Saara Duncania, -kalpeni hän ja alkoi vapista ajatellessaan, että hänen taas täytyisi -lähteä Limberlostiin. Tyttö katsoi häntä silmiin. - -"Ei tässä auta, kuinka kovasti te pelkäätte, teidän täytyy lähteä", -sanoi hän. "Jollette lähde, niin Lintunainen menee Frecklesin majalle -minua hakemaan, ja he saattavat tehdä hänelle pahaa. Jos hän ei saa -huomautusta lähteä heti, seuraavat he minua kukaties, ja kun näkevät -minun olevan poissa, tekevät he Frecklesille jotakin hirveää. Minä en -voi lähteä -- sehän on selvä -- sillä jos he saavat minut kiinni, niin -ei ole ketään, joka voi hakea apua. Ette suinkaan usko, että he ovat -tulleet viemään anastamansa puut pois ja sitten päästävät Frecklesin -siitä vapaasti kertomaan? Murhata ne aikovat hänet, se on ihan varmaa. -Juoskaa, juoskaa henkenne edestä. Frecklesin hengen edestä. Voitte ajaa -takaisin Lintunaisen kanssa." - -Tyttö näki vaimon lähtevän ja alkoi sitten polkea eteenpäin. - -Tuo kauhean pitkä telatie! Eikö se koskaan päättyisi? Hän ei tohtinut -antaa mennä liian rajusti, sillä jos pyörä särkyisi, ei hän pääsisi -jalkaisin ajoissa perille. Missä tie oli mahdoton pyörällä ajaa, -hyppäsi hän alas ja talutti tai kantoi sitä ja riensi niin nopeasti -kuin taisi. Päivä oli hirvittävän kuuma. Aurinko paahtoi polttavalla -elokuun helteellä. Oksaan tarttui hänen hattunsa, mutta hän ei silti -pysähtynyt. - -Missä ajo suinkin kävi päinsä, nousi hän pyörälle ja polki jälleen -telatietä eteenpäin. Hän oli läkähtyä ponnistuksesta ja melkein -menehtynyt saapuessaan viertotielle. Hänellä ei ollut aavistustakaan -siitä, kuinka kauan oli ajanut -- ja vain kaksi penikulmaa oli -takana. Hän kurottausi ohjaustangon yli, melkein seisten poikimilla, -ja pinnisti parhaansa mukaan. Veri kohisi hänen korvissaan ja päätä -huimasi, mutta hän piti suoraa suuntaa. Hän tuntui seisovan paikallaan -puitten ja talojen kiitäessä hänen ohitsensa. - -Kerran erään maalaisen iso koira ryntäsi äkäisenä tielle, ja -yrittäessään väistää hän oli kaatua, mutta pääsi jälleen tasapainoon, -jännitti lihaksensa ja polki niin vinhaan kuin taisi. Viimein hän -kohotti päätänsä. Eihän varmaankaan enää voinut olla kuin penikulma -jäljellä. Hänellä oli takanaan kaksi penikulmaa telatietä ja ainakin -kolme pitkin viertotietä, eikä kaikkiaan ollut kuin kuusi. - -Hän horjui satulassa, mutta tarttui ohjaustankoon uudella tarmolla ja -kiiti eteenpäin. Aurinko poltti hänen paljasta päätään ja käsiään. -Juuri kun hän oli tukehtua tomuun ja nääntyä kuumuuteen ja uupumukseen --- niin rauskis! hän ajoi särkyneeseen pulloon. Samassa pamahti rengas -puhki, pyörä kääntyi ja suistui kumoon. Tyttö kierähti tien paksuun -keltaiseen pölyyn ja jäi siihen liikkumatta makaamaan. - -Kaukaa alkoi Duncanille häämöittää jokin omituinen, tomuinen esine -tiellä, kun hän ajoi kaupunkiin päivän ensimmäistä puukuormaa. - -Hän joudutti juhtiaan minkä taisi. Lähestyessään tyttöä hän näki, että -siinä oli nainen ja särkynyt pyörä. Samassa hän oli kaatuneen vieressä. -Hän kantoi naisen pensasaidan siimekseen, laski hänet ruoholle ja -pyyhki pölyn pois viehättäviltä, nyt lian tahraamilta ja merkillisen -kalpeilta kasvoilta. - -Polkupyörät olivat kylläkin yleisiä. Monella maalaistyttöselläkin oli -semmoinen ratsu, mutta hän tunsi nuo tyttöset; nämä kasvot olivat -oudot. Hän katseli tytön ryvettyneitä vaatteita ja silkinhienoja -hiuksia vaaleine silkkinauhoineen ja huomasi pyöräilijän kadottaneen -hattunsa. Hänen huulensa kiristyivät pahaa-aavistavasti värähtäen. -Hän jätti tytön ja nosti pyörän pystyyn; hän tunsi sen, kuten oli -aavistellutkin. Tämä oli siis Frecklesin keiju. Nyt eivät asiat -Limberlostissa olleet tolallaan, ja tyttö oli sortunut tielle ajaessaan -McLeanin luo. Duncan käänsi hevoset aidannurkkaukseen, sitoi toisen -kiinni, päästi toisen valjaista ja ratsasti lähimpään maalaistaloon -lähettääksensä sieltä apua tytölle. Hän tapasi erään vaimoihmisen, -joka otti pullon kanverttia, vesiruukun ja muutamia pyyheliinoja ja -juoksujalkaa lähti liikkeelle. - -Duncan pani ratsunsa laukkaamaan ja riensi miesten työpaikalle. - -Yksikseen jätettynä tyttö makasi hetkisen hiljaa, sitten hän värähti -ja aukaisi silmänsä. Hän näki olevansa ruoholla ja huomasi särkyneen -pyörän vierellään. Heti hän älysi, että joku oli kantanut hänet sinne -ja lähtenyt hakemaan apua. Hän nousi pystyyn ja katseli ympärilleen. -Hänen silmänsä sattuivat hirsikuormaan ja toiseen hevoseen. Joku oli -ratsastamassa hankkiakseen apua. - -"Voi, Freckles parka!" valitti hän. "Nyt ne ehkä tappavat hänet. Voi, -kuinka paljon aikaa olenkaan tuhlannut?" - -Hän harppasi hevosen luo ja vapisevin käsin irroitti sen, sieppasi -käteensä ison maassa makaavan mustan piiskan, tarttui ohjaksiin ja -kumartui hevosen kaulaa pitkin, ja ensi kertaa tuo kelpo hepo sai -selässään tuntea ruoskaa, jota Duncanin oli tapa vain läjähytellä sen -korvissa. Se säikähti ja karkasi nelistämään. - -Tiellä tyttö sivuutti hurjasti huitovan ja kirkuvan naisen ja vähän -etäämpänä miehen, joka samoin kuin hänkin näytti ratsastavan suuressa -kiireessä. Mies huusi hänelle jotakin, mutta hän vain painui syvemmälle -ja piiskaten hevosta lisäsi vauhtia. Pian kuuluikin miehen hevosen -kavionkopse yhä kauempaa. - -Eteläkämpällä lastattiin paraikaa toisia vankkureita, kun keiju -ilmestyi ratsastaen Duncanin hevosella, joka oli aivan läpimärkä -ja vaahtosi, ja hän huusi: "Joka mies Frecklesin avuksi! Siellä on -varkaita ryöstämässä puita ja he ovat sitoneet hänet. Aikovat tappaa." - -Hän pyöräytti hevosen ympäri ja läksi takaisin Limberlostiin. Koko -leiri hälytettiin liikkeelle. Työmiehille se ei ollut yllätys. McLean -hyppäsi Nellien selkään ja karahutti tytön jälkeen. Kun he kohtasivat -Duncanin, käänsi hänkin ympäri ja seurasi heitä. Pian oli maantiellä -jono satulatta ratsastavia olentoja, jotka hurjasti ajoivat nelistäviä -hevosiansa rämeelle päin. - -Isäntä ratsasti tytön vieressä. Yhä uudelleen hän vaati keijua -pysähtymään ja jäämään pois leikistä, kunnes tuli ajatelleeksi, että -ehkä tarvitsisi häntä näyttämään tietä. Silloin hän myöntyi ja ratsasti -hänen rinnallaan, sillä tyttö piti hevostaan niin hurjassa menossa, -että toisten oli täysi työ pysyä perässä. McLean näki, ettei tyttö -häntä kuullut. Hän vilkaisi taaksensa ja näki Duncanin olevan aivan -likellä. Jotakin kammottavaa oli tuossa isossa miehessä, kun hän siinä -kiiti eteenpäin. Paha päivä tulisi sille, johon Duncanin viha nyt -saisi purkautua! Ihan kiinni hänessä oli neljä muuta ja koko maantie -mustanaan työläisiä; niinpä McLean oli rohkealla mielellä ja ratsasti -edelleen tytön rinnalla. Yhä uudelleen hän kyseli, mikä oli hätänä, -mutta ei saanut vastausta. Tyttö vain tempasi ohjaksia, painui hevosen -kaulalle ja löi piiskallaan. Sieraimet verestävinä ja kyljet huohottaen -laukkasi höyryävä hepo minkä kaviot kestivät. - -Karahuttaessaan tuvan ohitse he huomasivat siinä Lintunaisen vaunut -ja Saara Duncanin ovella vääntelevän käsiään, mutta Lintunaista ei -näkynyt missään. Tyttö käänsi ratsunsa läntiselle tielle, ja miehet -seurasivat ryhmässä häntä. Kun hän saapui Frecklesin majan edustalle, -oli hänen mukanaan neljä miestä ja kaksi muuta takana aivan lähellä. -Hän pudottausi alas hevosen selästä ja kiskaisten pikku revolverin -taskustaan ryntäsi pensaikkoon. McLean taivutti oksia syrjään ja -ase koholla tunkeutui sinne hänen rinnalleen. Siinä he pysähtyivät -hämmästyneinä. - -Lintunainen seisoi majan ovella. Pienen oksan varassa lepäsi hänen -revolverinsa ojennettuna lyhyen matkan päässä Mustaa Jaakkoa ja -Wessneriä kohti, jotka seisoivat kumpikin kädet pään yli nostettuina. - -Freckles oli jälleen sidottuna puuhun, kapula suussa, ja veri virtasi -ilkeästä haavasta ohimolta alas kasvoja. Muut miehet olivat menneet. -Musta Jaakko raivosi kuin hourupää, ja kun he katsoivat tarkemmin, -olikin hän nostanut vain vasemman kätensä. Oikea käsivarsi, josta -käsi oli murskattu, riippui avuttomana hänen sivullaan, ja hänen -revolverinsa lojui Frecklesin jaloissa. Wessnerillä oli ase vyössä, ja -hänen vieressään Frecklesin sauva. - -Frecklesin kasvot olivat kalmankalpeat ja huulet valjut ja värittömät, -mutta silmissä sädehti lannistumaton rohkeus. McLean työntäytyi -Lintunaisen ohitse huudahtaen: "Pitäkää niitä vielä hetkinen -paikallaan!" - -Hän tempasi revolverin Wessnerin vyöstä ja kumartui ottamaan Jaakon -asetta. - -Sillä hetkellä keiju syöksi hänen ohitsensa. Hän päästi kapulan -Frecklesin suusta, tarttui köyteen, joka oli sidottu hänen rinnalleen, -ja kiskoi sitä epätoivoisesti. Hän saikin sen sormillaan irti ja -heitti sen McLeanille. Miehet tunkeutuivat sisälle, ja Duncan tarttui -Wessneriin. Kun keiju näki Frecklesin seisovan vapaana edessään, -kurotti hän käsivarsiaan ja kaatui eteenpäin. Karmiva kirous pääsi -Mustan Jaakon huulilta. Vaikka henki olisi mennyt, ei Freckles olisi -saattanut olla heittämättä voittajan katsetta Jaakkoon, tuntiessaan -keijun lepäävän sylissään ja laskiessaan hänet sammalelle. - -Lintunainen käski hakemaan vettä, rientäessään heidän luoksensa. Joku -lähti, ja toinen yritti murtaa auki kaappia, saadakseen konjakkia. Kun -McLean Wessnerin sidottuaan ojentausi suoraksi, kuultiin huudettavan, -että Jaakko oli paennut. - -Hän oli jo kaukana rämeellä, juosten pitkin loikkauksin sen tiheimpään -osaan päin. Kaikki miehet, joita vailla voitiin olla, ryntäsivät -ajamaan takaa. - -Kun muita työkunnan miehiä saapui, lähetettiin heidät seuraamaan -vankkurien jälkiä. Ajomiehet olivat vieneet kuormansa läntisen -käytävän kautta ja siitä vinoon notkon halki sekä sitten kulkenet -samaa tietä kuin Lintunainen ja keiju ennen heitä. Heillä oli ollut -kyllin aikaa joutua viertotielle; niin pitkälle päästyään he saattoivat -vapaasti valita neljästä minkä suunnan tahansa. Liikenne oli vilkas -ja hirsikuormia kulki miltei puuttumatta, niin että miehet kääntyivät -takaisin ja yhtyivät jännittävämpään ajoon, Jaakkoa tavoittamaan. -Heihin liittyi vielä lisää miehiä, samoin joukko maalaisia maantien -varrelta ynnä matkamiehiä, joita hälinä oli paikalle houkutellut. - -Vahtimiehiä asetettiin kaikkialle pitkin tietä lyhyiden välimatkojen -päähän toisistaan, ja ne pitivät silmällä linjaa ja teitä notkon halki -sinä yönä tulisoihdut kädessä, ja seuraavana päivänä McLean järjesti -toisella suunnalla niin perusteellisen ajojahdin kuin suinkin saattoi, -Duncanin johtaessa toisella, mutta Mustaa Jaakkoa vain ei voitu löytää. -Vakoojia lähetettiin hänen kotinsa nurkille Villikissannotkoon pitämään -silmällä, saapuisiko hän sinne tai lähetettiinkö hänelle apua mihinkään -suuntaan; mutta pian havaittiin, että hänen sukulaisensa eivät -tunteneet hänen lymypaikkaansa, vaan itsekin hakivat häntä. - -Suuri on nuoruuden joustavuus. Kuuma kylpy ja terveellinen yöuni -uusivat Frecklesin voimat, eikä tarvittu paljoakaan enempää, jotta -keijukin oli entisellään. Freckles oli polullaan varhain seuraavana -aamuna. Paitsi ihmisjoukkoa, joka halusi nähdä Jaakon kiinnijoutumisen, -hän huomasi neljä vankkaa vartijaa, kunkin kolkallaan. Sydämessään -hänen täytyi tunnustaa olevansa iloinen siitä, että ne olivat siellä. -Kahdentoista paikkeilla McLean jätti miehet Duncanin johtoon ja ajoi -Frecklesin kanssa kaupunkiin katsomaan, kuinka tytön laita oli. -McLean poikkesi kukkakauppaan ja osti kokonaisen sylillisen sen -kauneimpia tuotteita, mutta Freckles ei tahtonut niistä yhtäkään. -Hänen tuliaisensa olivat hehkuva kimppu Limberlostin ensimmäisiä -kultapiiskuja. - -Lintunainen otti heidät vastaan ja vastaukseksi heidän kiihkeihin -tiedusteluihinsa sanoi, että tyttö ei ollut saanut mitään vakavampaa -vammaa, mutta oli niin kerrassaan uupunut ja järkytetty, että lääkäri -oli määrännyt hänet makaamaan yhden päivän. Vaikka hänellä oli koko -ruumis kankea ja hellä, oli täysi työ pitää häntä vuoteessa. Tulijat -lähettivät siis hänelle kukkansa ynnä kiitolliset terveisensä, mutta -pian palautti tyttö sanantuojan, ilmoittaen tahtovansa nähdä heidät. - -Hän ojensi molemmat kätensä McLeanille. "Mitä siitä, jos yksi puu -onkin mennyt? Ettehän te siitä välitä, sir? Freckles on täyttänyt -velvollisuutensa uskollisemmin kuin kukaan ennen häntä, eikö niin? -Ettehän unohda kaikkia noita ensimmäisiä kauhunpäiviä, joista -meille kerroitte, talven pelottavaa pakkasta, sadetta, hellettä ja -yksinäisyyttä ja miehevästi kestettyjä päiviä ja viime aikoina myöskin -öitä, älkääkä antako hänen tuntea, että hän on laiminlyönyt mitään! -Voi, herra McLean", pyysi hän, "sanokaa hänelle jotakin! Tehkää -jotakin, mikä saa hänet tuntemaan, ettei tyhjän vuoksi ole pitänyt -vahtia ja kärsinyt tässä vanhassa Limberlostissa. Antakaa hänen -huomata, kuinka suurta ja kaunista hänen työnsä on ja kuinka paljon, -paljon parempaa kuin te tai kukaan meistä oli odottanut. Mitä nyt -merkitseekään joku vanha puu?" huudahti hän kiihkeästi. - -"Maatessani tässä ajattelin ennen tuloanne. Nuo toiset miehet -olivat oikeita pelkureita, aivan pökertyneitä. Jos heidän piti ajaa -puut pois, niin lyön vetoa vaikka sata yhtä vastaan, että ne eivät -saaneet hirsiä ulos viertotielle saakka. Minun tuloni yllätti heidät. -Ennenkuin sanotte pahaa sanaa, menkää katsomaan, eivätkö he menettäneet -rohkeuttaan heti kun erosivat Wessneristä ja Mustasta Jaakosta ja -heittäneet hirsiä siihen ja kiiruhtaneet tiehensä. En usko, että he -tohtivat ajaa niitä muitten näkyviin. Menkääpä katsomaan, eivätkö he -lie aikoneet lähteä samaa tietä kuin mekin eräänä aamuna, ja sieltä -löydätte hirret, ennenkuin tulette maantielle. Eivät ne mitenkään -uskaltaneet raastaa niitä ihmisten ilmoille, kun kerta joutuivat -pois toisten silmistä ja saivat aikaa ajatella. Tietenkään he eivät -tohtineet!" - -"Ja sitten vielä eräs asia. Te ette ole menettänyt vetoanne. Sitä ei -koskaan tulla teiltä vaatimaan, sillä te löitte vetoa erään rotevan, -mustapintaisen, punakasvoisen miehen kanssa, joka ajaa rautiota ja -hiirakkoa. Hän oli ihan teidän takananne, herra McLean, kun eilen tulin -luoksenne. Hän meni vallan kalpeaksi ja tutisi huomatessaan, että nuo -miehet varmaankin joutuisivat kiinni. Jompikumpi niistä oli joissakin -tekemisissä hänen kanssaan, ja te voitte ihan varmasti merkitä hänet -tämän kiusanne alkuunpanijaksi, joka on yllyttänyt nuo toiset nuoremmat -miehet varastamaan teiltä. Hän oli kai luvannut jakaa saaliin heidän -kanssansa. Tehkää vain tili selväksi hänen kanssaan, ja siihen se jää." - -Hän kääntyi nyt Frecklesin puoleen. "Ja te olette onnellisin mies -elävitten parissa, kun olette täyttänyt velvollisuutenne. Menkää -etsimään, kuten olen sanonut, ja te löydätte ne hirret. Minä ihan voin -nähdä, missä ne ovat. Kun he ajoivat ylös sitä jyrkkää pikku mäkeä, -joka vie metsään heti maissipellon takana, niin he saattoivat irroittaa -ketjut ja antaa hirsien kieriä vankkureilta itsestään. No, menkää nyt -katsomaan, ja te, herra McLean, kai myönnätte, että Freckles on ollut -uljas ja uskollinen? Te ette rakasta häntä rahtuakaan vähemmän, vaikka -ette löytäisikään hirsiä..." - -Tytön hermot pettivät ja hän purskahti itkuun. Sitä ei Freckles -kestänyt nähdä. Hän melkein ryntäsi ulos huoneesta vesissä silmin; -mutta McLean otti tytön Lintunaisen sylistä ja suuteli hänen uljaita -pikku kasvojaan ja silitteli hänen kiharoitansa ja hyväilyillään sai -tytön rauhoittumaan ennen lähtöään. - -Heidän palatessaan rämeelle McLean toisti niin vakavasti kaikki, mitä -tyttö oli sanonut, että oli piankin saanut pojan taas reippaalle -mielelle. - -"Freckles, keijussasi asustaa suorastaan juutas, mutta mainio hän on. -Älä sinä suotta kysele tai päivittele, mitä tahansa hän tekee. Sinun -ei auta muu kuin ihailla häntä, poikaseni. Hänessä on älyä, rohkeutta -ja kauneuttakin niin paljon kuin puolessa tusinassa yhteensä!" sanoi -McLean. - -"Te olette aivan oikeassa, sir", vakuutti Freckles hartaasti. Sitten -hän lisäsi: "Nyt ei kai valokuvauksesta enää tule mitään." - -"Äläpäs sano!" vastasi McLean. "Lintunaisella on hankkeissa eräs -saavutus, eikä mitään saa valmiiksi, jos vähästä säikähtää. Hän kyllä -palaa aikanaan, ja kymmenen panen yhtä vastaan, että hänellä on -keijukin mukana! He ovat aika kovaa ainesta eivätkä pelkää rahtuakaan. -Juuri ennen lähtöäni minä lupasin Lintunaiselle, että rämeellä tästedes -on turvallista, ja niin pitääkin olla. Tee sinä vain tavalliset -vaelluksesi, mutta nuo neljä vahtia sinne kyllä jäävät. He ovat -kokonaan sinun komennossasi. Heitä on kielletty ampumasta yhtään lintua -tai häiritsemästä mitään, jota sinä suojelet, mutta sinne he jäävät, -ja tällä kertaa sinun on hyödytöntä sanoa sanaakaan. Olen liian kauan -kallistanut korvani ylpeytesi kielelle. Sinä olet minulle liian kallis -ja äänesi on liian kallis maailmalle, jotta enää saisit heittäytyä -vaaroihin." - -"Minua surettaa, että valokuvaus täytyy jättää sikseen", sanoi -Freckles, "ja niin kernaasti soisin heidän tulevan, varsinkin keijun, -mutta siitä ei saa tulla mitään. Teidän täytyy sanoa se heille. -Katsokaas, Jaakko olisi ollut valmis panemaan päänsä pantiksi, että -keiju tarkoitti totta kaikella, mitä sanoi ja teki hänelle. Kun -puuvankkurit ajoivat pois, iski Wessner kimppuuni, ja hän ja Jaakko -alkoivat riidellä siitä, lopettaisivatko minut siihen paikkaan vai -veisivätkö seuraavalle puulle, jonka aikoivat kaataa. He oikein -tappelivat minusta ja kolhivat aika pahasti. Wessner tahtoi heti -saada minut valtaansa, mutta Jaakko sanoi, ettei minuun sopisi kajota -ennenkuin viimeinen puu oli ajettu pois ja kaikki miehet menneet. -Minun luullakseni rääkkäämiseni oli Jaakolle aluksi todella vasten -luontoa, ja hän lienee myös pelännyt, että jos Wessner saisi otetuksi -minut hengiltä, menisi hän kerrassaan päästään pyörälle ja laputtaisi -tiehensä, eivätkä he voisi toimittaa puiden kaatamista ilman häntä; -joka tapauksessa he käsittelivät minua, ikäänkuin olisin jo aivan -vailla tuntoa, ja sitoivat minut uudelleen. Pysyäkseni rohkeana rupesin -morkkaamaan Wessneriä siitä, että hän oli sitonut minut ja tarvitsi -toista miestä avuksi minusta selviytyäkseen. Minä sanoin, mitä tekisin, -jos olisin vapaa, ja silloin hän koppasi käteensä oman nuijani ja -iski sillä reiän päähäni. Kun siitä alkoi vuotaa verta, niin Jaakko -raivostui, noitui ja manasi Wessneriä pelkuriksi ja pöhköpääksi. -Silloin Wessner kääntyi Jaakkoa vastaan ja sätti häntä siitä, että -oli antanut keijun peijata itseänsä, ja sanoi, että tyttö oli vain -leikkinyt hänen kanssansa ja ihan varmasti lähtenyt teitä hakemaan -ja että hänen hulluutensa takia ei ollut muuta tekemistä kuin minut -nitistettyään lähteä livistämään ja antaa toisten puiden jäädä, sillä -kaiketi te silloin jo olitte tulossa. Sepä vei Jaakolta järjen kokonaan. - -"En luule, että hän ennemmin epäili keijua, mutta nyt hän ihan raivosi. -Hän kiskaisi esille revolverinsa ja ojensi sen Wessneriä kohti. -Kalahtaen se samalla lensi hänen kädestään, ja kuului käsky: 'Kädet -ylös!' Wessner hätääntyi niin, ettei osannut paikaltaan liikahtaa. Ja -Jaakko nosti ylös sen käden, joka hänellä oli jäljellä. Sitten hän -kumartui puoleeni ja sanoi, mitä aikoo tehdä minulle, jos milloinkaan -pääsee täältä elävänä. Ja sitten hän sihisten kuin käärme sylki -suustaan uhkauksen, mitä aikoo tehdä keijulle, kun hän oli sillä tavoin -laskenut pilaa. Hän pääsi pinteestä, eikä niin väkevässä miehessä tuo -haava kauankaan vaivaa. Hän kyllä tekee minulle mitä lupasi, ja kun -hän saa kuulla, että keiju todella kävi teitä noutamassa, pitää hän -toisenkin valansa. - -"Hän on elänyt rämeellä kaiken aikansa, sir, ja jokainen sanoo, että se -on aina ollut murhamiesten, pahantekijäin ja maankiertäjäin tyyssija. -Hän tuntee sen salaisimmatkin kolot paremmin kuin kukaan. Hän on -elossa. Hän on siellä nyt, sir. Tavalla tai toisella hän aikoo pysyä -hengissä. Jos te olisitte nähnyt hänen kasvonsa, kun ne olivat kiukusta -punaiset, tuskan vääntämät ja vihasta mustat, ja kuullut hänen vannovan -sen valansa, niin tietäisitte, että siitä on leikki kaukana. Minä en -ole vielä suorittanut välejäni hänen kanssansa, ja nyt olen saattanut -keijunkin tähän kamalaan asemaan." - -"Enkä minä taas ole vielä aloittanutkaan juttua hänen kanssansa", sanoi -McLean hammasta purren. "Minä olen ollut liian veltto ja huoleton ja -luullut, ettei siitä sen suurempaa kiusaa tulisi kuin puun hukka. -Olen lähettänyt hakemaan pari ensiluokkaista etsivää. Panemme heidät -hänen jäljilleen, nuuskimaan hänet esiin, niin että seutu vapautuu -hänestä. En minä aio sallia hänen ehkäistä työtämme enkä liioin -häiritä rauhaamme. Ja että hän nyt muka on nevalla, sitä en usko. Hän -on kyllä osannut livahtaa ulos viime yönä meistä huolimatta. Älä ole -huolissasi! Minä olen nyt peräsimessä ja aion omalla tavallani hoitaa -sitä herrasmiestä." - -"Toivoisinpa vain, että olisitte nähnyt ja kuullut häntä", virkkoi -Freckles epäuskoisena. - -He menivät rämeelle, kulkien sitä tietä, jota Lintunainen ja keiju -olivat käyttäneet, ja tosiaankin löysivät hirret melkein siitä -paikasta, jossa tyttö oli ennustanut niiden olevan. McLean lähti -eteläiselle työpaikalle, keskusteli Crowenin kanssa ja tuli siihen -uskoon, että keiju oli täysin oikeassa siinäkin. Mutta hänellä ei ollut -mitään todistetta, niin ettei hän voinut muuta kuin päästää miehen -menemään, vaikka hänen syyllisyytensä oli niin ilmeinen, että hän itse -esitti vetoa peruutettavaksi. - -Sitten McLean lähetti hakemaan pari verikoiraa ja päästi ne Mustan -Jaakon jäljille. Koirat veivät niitä pitkin rämeen sisäosiin, johtaen -ohjaajansa sellaisten paikkojen kautta, joita oli pidetty mahdottomina -kulkea, ja vihdoin tehden kierroksen lähelle läntistä sisäänkäytävää -ja notkoon. Siellä ne haukkuivat, raivosivat ja kiihkoissaan juoksivat -toisensa kumoon. Ne syöksyivät edestakaisin nevalta notkoon, mutta -eivät kovankaan rangaistuksen uhalla lähteneet kauemmas seuraamaan -jälkiä. Vihdoin arveli niiden omistaja, että se johtui käärmeistä, -ja kun ne olivat hyvin kallisarvoisia koiria, luopui hän niitä sen -enempää usuttamasta. Ainoa seikka, jonka ne saivat todetuksi, oli -siis se, että Musta Jaakko oli tehnyt tyhjäksi heidän valppautensa ja -jollakin aikaa yöllä pujahtanut polun poikki. Hän oli paennut notkoon -ja sieltä luultavasti kävellyt telatien poikki, päässyt rämeen alaosaan -ja tavannut ystäviä. Joka tapauksessa oli suuri huojennus tietää, että -hän ei ollut nevalla, ja se kohotti jokaisen vahtimiehen rohkeutta, -vaikka moni heistä pahoitteli sitä, että se mies, joka kaikkein enimmin -oli syypää, oli päässyt pakoon, ja Wessner, joka alussa oli vain ollut -hänen kätyrinsä, joutui rangaistavaksi. - -Mutta Freckles, jonka korvissa yhä kaikui Jaakon kammottava vala, -ei voinut saada rauhaa. Hän oli melkein sairas, kun seuraava -valokuvauspäivä valkeni ja hän näki Lintunaisen ja keijun tulevan -pitkin telatietä. Itälinjan vartijat hän jätti tavalliselle -paikalleen, mutta läntisen linjan miehet hän siirsi pois ja määräsi -toisen lähelle pikku kananpoikasen puuta ja toisen vaunuja silmällä -pitämään. Hän vaati tiukasti, että keijun tuli pysyä vaunuissa, joiden -edestä hän ei sallinut hevosiakaan päästää. Hän seurasi Lintunaista -valokuvauspaikalle, ja kuvaaminen oli paljon helpompi tehtävä nyt kuin -milloinkaan siitä yksinkertaisesta syystä, että vartijain asettaminen -ja outo liikehtiminen kautta koko rämeen oli säikytellyt herra ja rouva -Kanaa, jotka eivät olleet kantaneet pikku poikaselle tämän tavallista -ravintomäärää. Viime päiväin rauhattomuudessa oli Freckleskin -laiminlyönyt sen hoidon, ja sen oli monasti ollut aikamoinen nälkä, -niin että kun Lintunainen piti koholla vehnäleipää, muutti se mieltään -ja katui, että heidän tullessaan oli vetäytynyt rungon sisäosiin; -noukka ammollaan se levottomasti odotti herkkua, ja niin siitä saatiin -otetuksi erinomaisen hyvä kuva, jossa näkyi joka piirre sen päästä, -vaillinaisista siivistä ja pyrstöstä. - -Kun Lintunainen tahtoi hakea uusia kuva-aiheita linjalta, ei Freckles -saattanut olla kertomatta hänelle, että Jaakko oli vannonut hirvittävän -valan keijua vastaan. Hän pyysi viemään tytön kotiin ja vartioimaan -tätä herkeämättä kunnes Jaakon lymypaikka oli löydetty. Hänen teki -mieli puhua suunsa puhtaaksi ja kertoa asiasta kaikki, mutta tietäen, -kuinka paljon Lintunainen piti keijusta, hän pelkäsi turhanpäiten -vaivaavansa pelollansa, jos se osoittautuisi perusteettomaksi. Mutta -jälkeenpäin hän katkerasti pahoitteli, että oli niin menetellyt. - - - - -14. luku. - -FRECKLESILLÄ ON SYDÄNSURU, JA MUSTA JAAKKO JÄÄ LASKUISTA POIS. - - -"McLean", sanoi Saara Duncan, kun johtaja pysähtyi tervehtimään häntä -tuvan ohi mennessään, "tiedättekö, ettei Freckles ole ollut vuoteessa -viitenä viime yönä ja ettei hän koko aikana ole syönyt enempää kuin -kyyhkynen?" - -"No mitäs se poika tuumii?" kysyi McLean. "Eihän hänen ole pakko -käydä vartioimassa nyt, kun olen pannut miehiä. Ei minulla ole ollut -aavistustakaan siitä, että hän siellä kuljeksii." - -"Ei hän siellä olekaan", selitti vaimo. "Hän kuljeksii jossakin -muualla. Hän lähtee matkaan pyörällä heti meidän pantuamme maata ja -palaa vasta kukonlaulun aikaan tai vähän varemmin ja näyttää ihan -kuoleman varjolta, ei yhtään paremmalta." - -"Mutta minne hän oikein menee?" tiedusti McLean kummissaan. - -"Minä en ole paha juoruamaan", sanoi vaimo, "mutta tällä kertaa minä -kertoisin teille, jos osaisin. Mikä häntä vaivaa, sitä minä en tiedä. -Jos sitä ei saa lakkaamaan, niin hän on tulossa kuolemansairaaksi, ja -minä arvelin, että te voisitte keksiä syyn ja auttaa häntä. Hänellä on -jokin suuri suru, siinä kaikki, mitä tiedän." - -McLean istui miettiväisenä ja silitteli Nellien harjaa. Viimein hän -sanoi: "Luulenpa ymmärtäväni. Joka tapauksessa arvaan saavani asiasta -selon. Kiitos vain kertomasta." - -"Ei se kaipaa mitään kertomista, kun hänet vain näkee", sanoi vaimo. -"Hänen kasvonsa ovat keltaiset kuin parkki, ja surkastunut hän on -näöltään kuin nälkäinen lintu häkissä." - -McLean ratsasti Limberlostiin ja pysähtyi katveeseen odottamaan -Frecklesiä, jonka oli määrä piakkoin kulkea siitä sivutse. - -Freckles tulikin pitkin pohjoista linjaa hoiperrellen. Kääntyessään -itään ja päästessään Käärmeojalle, joka kiemurteli notkon halki kuin -sen nimeä vastaava matelija, istuutui hän sillalle ja sulki polttavat -silmänsä, mutta nepä eivät tahtoneetkaan pysyä kiinni. Ikäänkuin -pontimien lennättäminä aukenivat raskaat silmäluomet uudestaan, ja -hänen ruumiinsa ärtyneet hermot ja lihakset nykivät ja värisivät. - -Hän kumartui eteenpäin ja raukeasti katseli pientä puroa, joka virtaili -hänen jalkainsa juuressa. Se juoksi hiipien pitkin notkoa, kummallakin -puolen läpitunkemattomat seinämät upeita villejä kukkia, köynnöksiä -ja saniaisia. Linnunruohoja, kultapiiskuja, rautayrttejä, rimsuisia -katkeroita, kardinaalikukkia ja kilpikonnakukkia oli reunustamassa -jokea, ja kaikista näki kuvajaisen vedessä. Elämänlanka koristi -lumenkarvaisella kruunulla siellä täällä rantatöyräällä kasvavia puita. - -Kaukaa joki näytti musta- ja likavetiseltä. Mutta sen vesi olikin -kirkasta. Tumman vivahduksensa se sai mutapohjasta, joka kuulsi veden -läpi. Hän saattoi nähdä pieniä, omituisen muotoisia kaloja. Kuinkahan -niiden kävi, kun joki ehtyi suohon? Ainakin niistä tulisi vallan mainio -ruuanapu itseensätyytyvän vanhan sinihaikaran perheelle. - -Freckles istui niin liikkumatta, että hänen hattunsa reunaa piankin -oli peittämässä joukko korentoja, jotka kahisuttivat hauraita siipiään -ja levätessään laulaa hyrisivät. Jotkut niistä istuivat sauvalle ja -muuan olallekin. Hän oli niin liikkumaton, ja rämeen höyhen-, turkis- -ja harsopukuiset asujamet olivat niin tottuneet häneen, että jatkoivat -jokapäiväistä elämäänsä ja unohtivat hänen lainkaan olevan läsnä. - -Haikaraperhe kahlaili puron suulla. Freckles koetti arvata, -merkitsivätkö ne hermoja raastavat kirkunat, joita ne tuolloin tällöin -päästivät, kotoista onnea vai kiukkuista kinaa. Mutta selville siitä -hän ei päässyt. Hyyppä saapasteli siellä heiluvin töyhdöin poikki -alastoman paikan. Komea ruskea ruovonpäristäjä kahlasi kirkkaaseen -veteen, joka askelella nostellen jalkojansa korkealle ja varovasti -laskien ne pohjaan, ikäänkuin pelkäisi niitä kastella, ja noukka -puoliksi avoinna katseli ahnaasti ympärillensä haukattavaa etsien. Sen -takana kohosi rämeestä mahtavia puita, ja alempana välkehti rantatörmä -kauttaaltaan kultapiiskujen peitossa. - -Ei ihme, että vanhalla ajalla oli valittu keltainen väri voittoa -kuvastamaan, sillä siinä asusti auringon hehkuva, valtava voima,. -Oikein oli myöskin tehty siinä, että oli valittu purppura kuninkuuden -vertauskuvaksi. Se oli juhlallinen, tehoisa väri, ja sen lämpimässä -sävyssä tuntui hieman kuin veren vihjausta. - -Nyt oli Limberlostin aika julistaa upeuttaan ja mahtiaan. Kaikkialla -se liehutti keltaista lippuaan ja laahasi purppuraista vaippaansa, -joka hieman kalpeni ohdakkeen mykerössä, voimistui vasta-auenneissa -astereissa ja hehkui rautayrteissä. - -Hän katseli rämeen kosteihin, sammalpeitteisiin komeroihin, joissa -kookkaita puita kumoon suistuneina lahosi elävän vihannuuden verhossa -ja hennot köynnökset huojuivat ja kapusivat ylöspäin, samalla kun -siellä täällä keltainen lehti lepatellen alas ennusti talven tuloa. -Hänen rakkautensa rämeeseen valtasi hänet värisyttävän voimakkaana. - -Juhlallisen komea oli Limberlost, mutta samalla julma, sillä sen -sisällä vaalenivat sen uhrien hautaamattomat luut, ja kuinka täpärällä -hän itsekin oli ollut hukkua sen syliin! - -Hän liikahti levottomasti, ja silloin kaikki korennot lehahtivat -lentoon. Elämän kohina jyskytti hänen väsyneissä korvissaan. -Jotkut pienet kilpikonnat, jotka olivat kavunneet puunrungolle -päivänpaisteeseen, räpsähtelivät kömpelösti veteen. Jossakin sillan -alla kirkui pieni verenhimoinen sammakko kimakasti: "Tapa, tapa!" - -Freckles jupisi: "Pahempaahan se Musta Jaakko vannoi minulle tekevänsä, -pieni ystäväni." - -Muuan myskirotta paapersi alas rantapengermää ja ui rämeen puolelle -terävän nokan halkoessa vettä, johon tuli kiiltävä juova. - -Silloin kohosi juuri kilpikonnain puunrungon alapuolelta vettä -valuva, hopeanharmaa kiilusilmäinen pää, ja Frecklesin käsi tarttui -revolveriin. Yhä korkeammalle kohosi pää, ja pitkä, raskas, -turkkipukuinen ruumis nousi mukana, ensin puoleksi, sitten kolmeksi -neljäsosaksi vedestä. Freckles katsoi vapisevaa kättänsä ja empi, mutta -jännitti voimansa ja laukaisi. Saukko jäi makaamaan liikkumatta. Hän -riensi alas ja koetti nostaa sitä. Hän saattoi tuskin koota niin paljon -voimia, että sai otuksen kannetuksi sillalle. Se huomio, ettei hän -jaksanut kuljettaa sitä pitemmälle, pani hänet ymmärtämään olevansa -lähellä sitä rajaa, jota enempää ihminen ei kestä. Nyt hän voi kestää -vain vähän lisää, jos ensinkään. Joka hetki liitelivät keijun armaat -piirteet hänen silmissään ja niiden takana uhkaavina Mustan Jaakon -kamalat, vääristyneet kasvot, kun hän vannoi kostovalansa. Hänen täytyi -joko lähteä McLeanin luo taikka pistäytyä kaupunkiin puhuakseen keijun -isälle. Kumman hän tekisi? Hän oli melkein muukalainen, eikä keijun isä -ehkä välittäisi niin paljoa siitä, mitä hän sanoisi, kuin jos McLean -kävisi hänen luonaan. Sitten hän muisti McLeanin luvanneen tulla tänä -aamuna. Sitä ei Freckles ollut koskaan ennen unohtanut. Hän kiiruhti -itälinjaa pitkin niin nopeasti kuin horjuvat jalat kannattivat. - -Ensimmäisen vahdin luo tullessaan hän pysähtyi, kertoi tälle -onnellisesta laukauksestaan ja pyysi hakemaan saukon ja viemään sen -Duncanin tupaan, koska hänen itsensä piti tavata McLeania. - -Seuraavan vartijan hän sivuutti näkemättä miestä ja kiiruhti johtajan -luo. Hän otti hatun päästään, kuivaili otsaansa ja seisoi ääneti -isännän edessä. - -Tämä oli ällistynyt. Saara Duncanin vihjausten johdosta hän tosin oli -odottanut näkevänsä jotakin muutosta Frecklesissä, mutta tämähän oli -melkein hengenvaarallista. Olihan ilmeistä, että poika tuskin tiesi -mitä teki. Hänen silmissään oli lasimainen hajamielinen ilme, ja tuo -näky ahdisti häntä rakastavan miehen sydäntä. Muitta mutkitta McLean -kumartui eteenpäin satulassaan ja veti Frecklesin luoksensa. - -"Voi poika rukka sinua!" sanoi hän. "Kerrohan nyt minulle ja koetetaan -korjata asiaa!" - -Freckles oli kiertänyt sormensa Nellien harjaan. Kuullessaan nuo -ystävälliset sanat hän painoi kasvonsa McLeanin säärtä vasten, ja -hermostunut nytkähdys vavahdutti hänen ruumistaan. McLean veti hänet -vielä lähemmäs ja odotti. - -Kun vahtimies toi saukon, viittasi McLean häntä sanaa sanomatta -laskemaan sen maahan ja jättämään heidät. - -"Freckles", sanoi hän viimein, "tahdotko kertoa minulle vai täytyykö -minun hapuilla pimeässä ja koettaa keksiä, mikä sinua vaivaa?" - -"Voi, tahdonhan minä kertoa teille. Minun täytyy puhua, sir", vastasi -nuorukainen vapisevalla äänellä. "En voi kestää sitä iltaan asti yksin. -Olin aikeissa tulla teidän luoksenne, kun muistinkin, että olitte -luvannut saapua tänne." - -Hän kohotti päätään ja katsoi notkoa pitkin, purren lujasti hampaansa -yhteen ikäänkuin kerätäkseen kaikki voimansa. Sitten hän alkoi. - -"Se koskee keijua, sir", sanoi hän. - -Vaistomaisesti McLean puristi häntä tiukemmin, ja Freckles katsoi -ihmetellen isännän kasvoihin. - -"Minä yritin kaikkeni tässä eräänä päivänä", jatkoi poika, "mutta enpä -osannut saada teitä ymmärtämään. Sehän se vain on, että siitä päivästä, -jolloin hän ilmestyi pensaitten keskelle ja katsoi majaani, olen -lakkaamatta, valvoessa ja nukkuessa, nähnyt väikkyvän silmissäni hänen -kasvonsa niin hentoina, kauniina ja kujeellisina. Hän puhui minulle -ihan kuin ystävä. Hän luotti täydellisesti siihen, että minä oikein -todella suojaisin häntä. Hän auttoi minua monella tavoin käsittämään -kirjojani. Hän kohteli minua ikäänkuin olisin syntyäni herrasmies, -ja seurusteli kanssani kuin jos olisin hänen omaa sukuaan, ja käveli -seurassani ylpeänä kuin kuningatar kaupungin kaduilla ystäväinsä -nähden. Hän unohti itsensä eikä muistanut Lintunaistakaan ja heittäytyi -suuriin vaaroihin auttaakseen minua tuona ensi päivänä, sir. Ja -viimeksi hän tunkeutui murhamiesten pariin, lumosi niiden johtajan ja -kääri hänet sormensa ympäri. Hän puijasi sitä miestä, mutta melkeinpä -ajoi itsensä kuoliaaksi koettaessaan pelastaa minut. - -"Niin pitkälle kuin voin muistaa, on kaikki, mitä minulle on -lapsuudesta pitäen tapahtunut, ollut pelkkää kirousta. Se on tehnyt -minut katkeraksi, kovaksi ja toivottomaksi. Hän tuli ja keksi -lauluääneni ja herätti minussa sittenkin elämän ja menestyksen toivoa -niinkuin muillakin ihmisillä on." - -Freckles kohotti silvottua kättänsä. - -"Katsokaa tätä, sir!" sanoi hän. "Tuhannenkin kertaa olen sitä -manannut, kun se siinä niin avuttomana roikkuu. Kaikkien ihmisten -nähden hän tarttui siihen kadulla, ikäänkuin ei olisi nähnyt, että se -oli jotakin piilotettavaa ja vastenmielistä. Yhä uudelleen olen hänen -seurassaan tuntenut, milloin en ole sitä kokonaan unohtanut, että hän -ei nähnytkään käden olevan poissa ja että minun pitäisi siitä hänelle -vihjaista. Hän kosketti sitä niin hellävaroen, että useinkin olen sen -perästä tavannut itseni katselemassa tuota rumilusta melkein kuin -siitä ylpeillen. Jos olisin syntynyt teidän pojaksenne, ei hän voisi -paremmin minua kohdella vertaisenaan, sir, mutta hän ei voi olla siitä -tietämättä, että te ette ole minun oikea isäni. Ei kukaan voi paremmin -kuin minä tietää, kuinka ruma ja tietämätön minä olen ja kuinka minulta -kerrassaan puuttuu syntyperä, koti, suku ja varallisuus, mutta mitä -kaikki se onkaan hänelle?" - -Freckles astahti taaksepäin, suoristi selkäänsä ja ylväästi heittäen -päätään taaksepäin katsoi isäntäänsä suoraan silmiin. - -"Te näitte hänet kauniissa pikku kammiossaan ettekä ole voinut unohtaa, -kuinka hän pyyteli minun hyväkseni. Hän kosketti ruumistani ja pyhitti -sen. Hän painoi huulensa otsalleni ja vihki minut. Ei kukaan tiedä -paremmin kuin minä, kuinka korkealla hän on ja kuinka alhaalla sen -sijaan minä. Ei ole mitään siltaa yhdistämässä meidän välistä pitkää -matkaa, sir, ja minä ymmärrän sen selvemmin kuin kukaan muu. Mutta hän -oli kauhistuttavassa vaarassa tullessaan luokseni tuohon varasparveen. -Hän sai ihan menehtyäkseen ponnistella pelastaakseen minut sellaisesta -kevyestä asiasta kuin kuolemasta. Ja nyt minä, iso, tukeva mies, annan -hänen uhkanaan olla tuon kammottavan valan, joka on hänelle pahempi -kuin mikään kuolema voisi olla, enkä nosta sormeanikaan pelastaakseni -häntä. Sitä en voi kestää, sir. Se tappaa minut tuuma tuumalta. Mustan -Jaakon käsi ei ehkä olekaan loukkaantunut niin pahasti. Milloin tahansa -hän saattaa maasta putkahtaa esiin hänen takanaan. Joka hetki se -hirveä kosto, jonka hän vannoi keijulle valmistavansa, voi jollakin -tavoin kohdata häntä, enkä minä ole edes varoittanut hänen isäänsä. -En voi tuntiakaan jäädä tänne mitään tekemättä. Viisi viimeistä -yötä olen vartioinut hänen akkunainsa alla, mutta onhan kokonaisia -päiviäkin. Hänellä on oma hevosensa ja pikku vaununsa ja vapaus ajella -pitkin kaupunkia ja maaseutua mielensä mukaan. Jos Musta Jaakko tekee -hänelle jotakin pahaa, johtuu se hänen enkelimäisestä hyvyydestään -minua kohtaan. Jossakin se mies on kätkössä. Jossakin hän odottaa -tilaisuutta. Jossakin hän kurottaa kätensä. Minä sanon, etten voi, en -tohdi kestää tätä kauempaa!" - -"Olehan rauhassa, Freckles", sanoi McLean silmät kosteina, ja hänen -äänensä värähteli säälistä. "Usko minua, etten ole ennemmin ymmärtänyt. -Minä tunnen keijun isän varsin hyvin. Minä lähden heti hänen luoksensa. -Olen ollut kauppa-asioissa hänen kanssansa kolmisen viime vuotta. Minä -kyllä avaan hänen silmänsä. Vastahan nyt alan tajuta hätääsi ja missä -todellisessa vaarassa se tyttö on. Usko minua, minä pidän kyllä huolta -siitä, että hän on täysin suojeltuna joka hetki päivästä ja yöstä, -kunnes on päästy Jaakon jäljille ja mies saatu kiikkiin. Ja minä lupaan -sinulle vielä, että jollen saa hänen isäänsä käsittämään vaaraa, panen -miehen vartioimaan tyttöä siksi, kunnes Jaakko on joutunut kiinni. Ja -tahdotko nyt mennä kylpemään, juoda maitoa, panna maata ja nukkua monta -tuntia ja sitten taas olla hilpeä kelpo poikani?" - -"Kyllä", sanoi Freckles koruttomasti. - -Mutta McLean saattoi nähdä pojan lihasten nykivän. - -"Mitä se vahti toikaan?" kysyi McLean yrittäen kääntää Frecklesin -ajatuksia toisaalle. - -"Niin", sanoi nuorukainen silmäten sinne päin, mihin isäntä viittasi. -"Minäpä unohdin sen. Se on saukko ja uskomattoman korea onkin -vuodenaikaan katsoen. Ammuin sen tuolla joella tänä aamuna. Se oli hyvä -laukaus näissä oloissa. Luulin ampuvani harhaan." - -Freckles nosti otuksen maasta ja lähestyi McLeania, mutta silloin -Nellie heristi pieniä korviaan, hypähti notkoon päin ja korskui -pelosta. Freckles pudotti saukon ja karkasi suitsiin kiinni. - -"Ohjatkaa herran tähden hevonen polulle, sir", pyysi hän. "Se seisoo -juuri sillä kohdalla, mistä vanha kuningaskäärme mataa tien poikki -nevalle -- se vanha ryökäle, josta Duncan ja minä olemme teille -kertoneet. Minä olen varma siitä, että senhän juuri muori Duncan -kohtasi. Minä tapasin hänet juuri tuolla polulla, vain vähän matkaa -kauempana, ja se on varmasti lähellä nytkin." - -McLean astui maahan Nellien selästä, vei sen polulle kauemmas linjaa -pitkin ja sitoi kiinni näreeseen. Sitten hän tuli tarkastamaan saukkoa. -Se oli harvinaisen iso otus, ja sillä oli erinomaisen kaunis, pitkä -hieno karva. - -"Mitä sinä tällä aiot tehdä, Freckles?" kysyi McLean verkalleen -silitellen pehmeää turkkia. "Tiedätkö, että se on oikein arvokas?" - -"Sitäpä vähin toivoinkin, sir", sanoi Freckles. "Nähdessäni sen -pistävän päänsä esille ajattelin näinikään: kerran näin jossakin -kirjassa kuvan nuoresta tytöstä, joka oli melkein niin kaunis kuin -keijukin. Hänen kätensä olivat yhtä isossa puuhkassa kuin hän itse, ja -minusta se oli niin sievää. Luullakseni se oli jokin kuningatar tai -jotakin sentapaista. Luuletteko, että minä voin viedä tämän turkkurille -ja teettää siitä tuollaisen puuhkan -- tavattoman ison puuhkan?" - -"Tietysti sinä voit", sanoi McLean. "Sehän on soma ajatus ja kyllin -helppo toteuttaa. Pannaan saukko laatikkoon ja lähetetään jäähdytys -vaunussa ensi junalla. Seiso sinä vartioimassa tässä minuutin verran, -niin minä käsken Hallin viedä sen Duncanille. Valjastetaan Nellie -Duncanin kärryihin ja sitten ajamme kaupunkiin puhuttelemaan keijun -isää. Saukon lähetämme nyt heti, ennenkuin se ehtii pilaantua, ja -ohjeesi kirjoitan myöhemmin. Tosiaankin on perin somaa teettää keijulle -pieni muistokapine Limberlostista, ennenkuin se on kerrassaan karsittu, -ja samalla se muistuttaa hänen käynnistään luonasi." - -Freckles nosti häneen päin onnesta punoittavat kasvot, ja silmissä -loisti entinen kirkkaus. Kiertäen käsivartensa McLeanin ympärille -hän huudahti: "Voi, kuinka minä teitä rakastan! Jospa saisin teidät -tuntemaan, kuinka suuresti teitä rakastan!" - -McLean sulki hänet syliinsä. - -"Jumala siunatkoon sinua, Freckles", sanoi hän. "Tiedän sen. Me kyllä -saamme viettää hupaisia hetkiä yhdessä tässä maailmassa emmekä voi -aloittaa liika varhain. Tahdotko mieluummin nukkua ensin vai haukata -hieman ruokaa ja lähteä ajamaan kanssani ja sitten levätä? Eiköhän vain -liene niin, että pikemmin nukut ja sikeämmin, jos ensin suoritamme -retken ja saamme mielesi tyyntymään, ennenkuin menet maata. Mennäänkö?" - -"Mennään vaan", vastasi Freckles, ja entinen kirkkaus oli taas -silmissä, ja nyt hän jaksoi heittää saukon olalleen. He lähtivät -yhdessä pitkin linjaa. - -McLean pani merkille isot mustat kanat ja puhui niistä. - -"Ne ovat kierrelleet ilmassa monta päivää", selitti Freckles. "Minäpä -sanon, mitä luulen sen merkitsevän. Vanha kalkkarokäärme on kai -tappanut jotakin liika isoa nielläksensä, ja nyt se pitää vahtia eikä -salli kanojeni saada sitä. Siitä, kuinka ne ovat menetelleet kaiken -kesää, olen siinä varmassa uskossa, että käärmeellä on siellä luolansa. -Katsokaas niitä nyt! Katsokaa, kuinka ne hyökkäävät maahan ja sitten -nousevat jälleen, ikäänkuin säikähtyneinä." - -Äkkiä McLean käännähti häneen päin ja kalpeni. - -"Freckles!" huudahti hän. - -"Luuletteko, että se on Jaakko?" kysyi Freckles vavahtaen. - -Hän pudotti saukon, tarttui sauvaansa ja asteli notkoon. Revolveri -kädessä McLean seurasi häntä. Linnut kiertelivät heidän tullessaan -korkeammalla, ja iso käärme nosti päätänsä ja kalisteli vimmatusti. -McLeanin revolverin pamahtaessa se mutkaisissa kiemuroissa lysähti -kasaan, ja hän ja Freckles seisoivat Mustan Jaakon vieressä. Tämän -kohtalo oli ilmeinen ja mitä kammottavin. - -"Tule", sanoi johtaja. "Emme tohdi kajota häneen. Haetaan lakana rouva -Duncanilta ja peitetään hänet sillä, jotta hyönteisparvet pysyvät -poissa, ja pannaan Hall vartioimaan sillä aikaa kun kutsumme poliisin." - -Freckles puristi huulensa yhteen. Varovasti hän työnsi sauvaansa -Mustan Jaakon ruumiin alle, kohotti sitä ja sovitti polvelleen. -Vainajan paidanrinnuksesta hän veti pitkän hopeaneulan ja lennätti -sen vihaisesti notkoon. Sitten hän otti ruumiilta myös muutamia -rutistuneita heleänvärisiä kukkia ja paiskasi ne kauas allikkoon. - -"Minua aivan pöyristyttää niin kamala juttu", lausui McLean, kun hän -ja Freckles ajoivat kaupunkia kohti. "En voi käsittää, kuinka Jaakko -uhkarohkeasti tuli hiipineeksi notkon halki, vaikka olikin niin -vimmoissaan. Ei kukaan tuntenut sen vaaroja paremmin kuin hän. Ja miksi -hän valitsi mutaisimmat, rehevimmät tiheiköt rämeen poikki päästäkseen?" - -"Ettekö luule, sir, hänen ajatelleen, että siitä oli suorin matka -telatielle Limberlostin eteläpuolitse? Ruoho oli korkeinta siellä, ja -hän laski, että nuo salavat suojaisivat häntä. Kerta sinne päästyään -hän olisi saattanut turvallisesti käydä kyyryssä. Jos hän näin olisi -ehtinyt tämän paikan ohi, olisi hän varmasti pujahtanut pakoon." - -"Niin, minun on tosiaan hyvin sääli Jaakko-rukkaa", sanoi McLean, -"mutta enpä voi olla tuntematta helpoitusta siitä, että huolemme nyt -ovat lopussa. Kun Jaakkoa on kohdannut noin ankara rangaistus, kun -Wessner istuu varmassa tyrmässä ja muut on määrätty vangittaviksi, -voimme uskoa, että he kaikkoavat pois näiltä mailta. Enkä arvele, että -kukaan muukaan enää aikoo yrittää puitamme varastaa, kun näiden miesten -kohtalo on vereksessä muistissa. Täällä ei ole ketään toista, joka niin -hyvin tuntee metsäasiat kuin Jaakko. Hän oli oikea asiantuntija." - -"Oletteko koskaan kuullut kenenkään muun kuin hänen yrittäneen merkitä -puita?" kysyi Freckles. - -"En, en koskaan", vastasi McLean. "Olen varma siitä, että paitsi -häntä ei ollut ketään. Katsos, vasta meidän yhtiömme tultua tänne -haistoivat jotkut junkkarit, että Limberlostissa on hyviä paloja, ja -koettivat päästä mukaan. Jaakko tunsi rämeen paremmin kuin kukaan -täällä. Saadessaan tietää, että kaksi yhtiötä aikoi ostaa metsää, hän -tahtoi asettua sen puolelle, jolta voisi ansaita enemmän. Jo silloin -hänellä oli merkittynä puita, joita hän tuumi kähveltää. Luulenpa, että -hänen ainoa tarkoituksensa, kun hän pakotti minut eroittamaan hänet -miehistäni, oli sitten päästä tänne varastamaan puita. Ostaessamme -tämän metsän ei meillä ollut aavistustakaan, mikä kultakaivos se oli." - -"Juuri sitähän Wessner silloin ensi kerralla puhui", sanoi Freckles -innokkaasti. "Että se näet on kultakaivos. Hän ei sanonut tietävänsä, -missä ne merkityt puut olivat, mutta hän tunsi erään, joka sen tiesi, -ja jos pysyisin syrjässä ja antaisin heidän viedä merkityt puut, -saattaisivat he muutamassa päivässä kuljettaa tiehensä ainakin tusinan." - -"Freckles!" huudahti McLean. "Et suinkaan sinä tarkoita tusinaa!" - -"Niinpä hän vain sanoi, sir, -- tusinan verran. Sanoi etteivät he -tietenkään osanneet numerolla laskea, minkälainen summa niistä -saataisiinkaan, mutta että maksaisi vaivan ne kaikki puhaltaa ja että -viisi tai kuusi oli oikeita kultakaivoksia. Kolmeahan he nyt ovat -yrittäneet, niin että yhdeksän muuta täytyy olla merkittynä ja monet -niistä erittäin arvokkaita." - -"Hyvä. Tahtoisinpa tietää, mitkä ne ovat", sanoi McLean, "niin että -ensiksi voisin ne otattaa ulos metsästä". - -"Olen ajatellut asiaa", virkkoi Freckles. "Minä arvelen, että jos -tahdotte jättää yhden vartijoista linjalle -- sanokaamme Hallin -- niin -minä aloitan rämeen pohjoispäästä ja ja'an sen lohkoihin ja koetan -niistä löytää nuo merkityt puut. Kaiketi ne ovat merkityt suunnilleen -samaan tapaan kuin tuo ensimmäinen vaahtera linjalla. Wessner mainitsi -erään toisen hyvän puun, ei kovinkaan kaukana siitä. Hän sanoi sen -olevan parhaan kaikista. Paisuisipa rintani ilosta, jos voisin sen -löytää. Tietenkään minä en ymmärrä hitustakaan puista, mutta voin ajaa -merkkiä takaa. Jaakko oli niin hyvä tuntija, että osasi eroittaa jotkut -niistä jo kaarnan nojalla, mutta kaikissa, jotka hän, mikäli tähän -mennessä olemme nähneet, halusi viedä pois, oli palanen kaarnaa syvästi -leikattuna rungosta, aivan alhaalla, missä taajat pensaat sen kätkivät. -Luulenpa voivani löytää niistä jonkun." - -"Hyvä tuuma", sanoi McLean. "Tehdään niin. Saat aloittaa niin pian -kuin olet levähtänyt. Ja jos tapaat rämeellä vähäpätöisintäkään, -minkä arvelet miellyttävän Lintunaista, niin ota pyöräsi ja käy -häntä hakemassa milloin vain. Minä jätän pari miestä linjalle, niin -että sinulla on yksi kummallakin puolella ja sinä voit liikuskella -mielesi mukaan. Oletko tullut ajatelleeksi, kuinka suuressa -kiitollisuudenvelassa hänelle olemme, poikaseni?" - -"Kyllä, ja keijulle myös", vastasi Freckles. "Minun on kiittäminen -häntä hengestäni ja kunniastani. Paneepa se valvomaan yökaudet ja -miettimään, kuinka voisin sen hänelle palkita." - -"Hyvä, aloita siis puuhkalla", ehdotti McLean. "Siitä tulisi vallan -mainio." - -Hän kumartui ja pörhisti jaloissansa makaavan saukon tuuheata turkkia. - -"Enpä tosiaankaan ymmärrä, kuinka sillä voi olla noin komea turkki -näin kesäiseen aikaan. Niiden turkki on aina kauneimmillaan talvella, -mutta tästä tuskin voi sanoa moitteen sanaa. Minäpä sähkötän -Coopereille, että siitä on pidettävä tarkkaa huolta. Heidän täytyy -saada se tuoreena. Kun se on parkittu, emme säästä mitään kustannuksia -sen muokkaamisessa. Siitä pitäisi tulla ruhtinaallinen kapine, ja -varmaankin se erinomaisesti sopii keijulle. En voi kuvitella mitään -sopivampaa." - -"En minäkään", sanoi Freckles innokkaasti. "Olisi minulla kaupungissa -toinenkin asia, jos rahaa jäisi puuhkan valmistuttua." - -Hän kertoi McLeanille, kuinka Saara Duncan oli toivonut samanlaista -hattua kuin keijulla oli. Hieman hän empi siitä puhuessaan ja piti -visusti silmällä McLeanin kasvoja. Mutta kun hän näki, että johtajan -silmät olivat täynnä ymmärtämystä ja myötätuntoa, täytti entistä -suurempi rakkaus hänen mielensä. McLean oli nopsa tajuamaan. Sen sijaan -että olisi nauranut, hän sanoi: "Etköhän vain salline minunkin olla -siinä mukana? Tiedäthän, ettet saa olla itsekäs. Minäpä sanon, mitä -teemme. Annetaan se joululahjaksi. Minä olen silloin kotona; voimme -täyttää jonkun laatikon, ja sinä hankit hatun. Minä lisään siihen -hameen ja huivin. Sinä ostat Duncanille hatun ja käsineet. Minä lähetän -hänelle vahvan päällystakin, ja pienokaisille pistetään joukkoon -jotakin pientä tavaraa. Eikö siitä tule hauskaa?" - -Freckles ihan vapisi ihastuksesta. - -"Siitä tulee melkeinpä liiankin juhlallista ollakseen hauskaa", virkkoi -hän. "Aivanhan se on taivaallista. Kuinka pitkä aika siihen vielä on?" - -Hän alkoi laskea kuukausia, ja tahallaan McLean yllytti häntä siihen, -kääntääkseen hänen ajatuksensa pois viime päiväin ahdistuksesta, sillä -hän oli ollut ylenmääräisesti rasitettuna ja kaipasi lepoa ja rauhaa. - - - - -15. luku. - -FRECKLES JA KEIJU YRITTÄVÄT OTTAA VALOKUVAA, JA PIKKU KANA ON -KUVATTAVANA. - - -Viikkoa myöhemmin oli Limberlostissa kaikki ihan samassa kunnossa kuin -ennen murhenäytelmää, paitsi että kaappi Frecklesin majassa nyt oli -vastakaadetun puun kannolla. Riittävästi oli jätetty viiniköynnöksiä -sille koreaksi peitoksi, ja kaikki äskettäin sattuneen kahakan jäljet -olivat poistetut. Uudet miehet pitivät linjalla vahtia. Freckles -jakeli rämettä arviokaupalla lohkoihin, etsiskellen merkittyjä puita. -Tähän mennessä hän oli tavannut yhden, josta kappale kuorta oli -syvälti leikattu pois ja palanen taitavasti naulattu paikalleen. Se -tuntui hänestä tavattoman kallisarvoiselta, niin että hän kerrassaan -riemastui. Hän keksi myös niin monta aihetta Lintunaiselle, että tämä -melkein päivittäin saapui sinne, ja ne hetket, jotka Freckles vietti -hänen ja keijun seurassa, olivat kerrassaan kultaisia. - -Limberlost oli nyt vaatetettuna kuin Saaban kuningatar kaikessa -loistossaan. Syksyn ensi kylmät olivat sirottaneet hänen kruunuunsa -välkehtiviä topaaseja, rubiineja ja smaragdeja. Hänen jaloissaan -heloitti laahuksen purppura, ja kädessä hänellä oli kultainen valtikka. -Kaikki oli kehkeytynyt korkeimmilleen. Näytti siltä, ettei mikään -saattanut enää käydä suloisemmaksi, vaan kaikki oli moniaita viikkoja -hiljaa, odotellen lähestyvää hävitystä. - -Räme kuohui elämää. Jokainen sinne keväällä saapunut lintupari oli -nyt lisääntynyt kahdesta kymmeneen. Poikaset olivat Frecklesin -holhokkeina kesyttyneet ja olivat nyt niin pyöreitä ja pehmeitä, että -kauneudessa täysin vetivät vertoja vanhemmille, joskin usein vailla -niiden loistavaa höyhenpukua. Kaikkialla tuli esille sama lisääntymisen -tarina. Lylleröiset pikku murmelit loikkivat pitkin polkuja. Nokkelat -pesukarhun ja opossumin penikat vilkuilivat ontoista kannoista ja -rungoista. Nuoret myskirotat seurasivat vanhempiaan allikoiden halki. - -Jos sattui yllättämään kettuperheen, joka ei vielä ollut hajaantunut, -ja näkemään nuorten poikasten leikkivän kuolleella, emon tuomalla -villihanhella, ja havaitsemaan, kuinka ylpeänä ja tyytyväisenä -emo loikoi kyljellään ja katseli niitä, sai siitä kuvan, jota ei -hevillä unohda. Freckles ei koskaan väsynyt tarkastelemaan kettuemon -kiintymystä poikasiinsa. Hänelle, jonka lapsuus oli käynyt niin -katkeraksi sen takia, että hän alinomaa sai kokea ihmisvanhempain -välinpitämättömyyttä ja julmuutta lapsiansa kohtaan, tämän turkis- ja -höyhenpukuisen asujamiston rakkaus Limberlostin nevoilla oli suurempi -kumma kuin Lintunaiselle ja keijulle. - -Viimemainittu oli hurjasti ihastunut kaniinien ja oravien poikasiin. -Varemmin keväällä, kun poikaset olivat vielä perin pienet, oli -sattunut niin, että Freckles oli joskus antanut hänen käsiinsä jonkun -tuollaisista pienokaisista. Silloinpa oli sula ilo seisoa tytön takana -ja tarkata hänen kiihkeästi kohoutuvaa rintaansa, palavia poskiaan -ja loistavia silmiään. Hänellähän oli niin ihastuttavat silmät. -Freckles oli hiljan keksinyt, että ne eivät olleetkaan niin tummat -kuin hän oli ensimmältä luullut, vaan että niitä varjostavat pitkät ja -tuuheat silmäripset tekivät ne tummemmiksi kuin ne oikeastaan olivat. -Yhtämittaa ne vaihtelivat. Milloin niissä säkenöi ja kipinöi sukkeluus, -milloin myötätunto ne teki kosteiksi, milloin niissä paloi rohkeuden -tuli, milloin kunnianhimo ajoi niihin voimakkaan värin, milloin taas ne -suuttuneina liekehtivät jotakin luontokappaletta väärin kohdeltaessa. - -Tyttö oli vienyt muutamia oravan- ja kaniininpoikasia kotiinsa ja -antanut niiden asua talvitarhassa, jonka ne panivat mullin mallin. -Hän hoiti niitä aivan erinomaisesti. Hän opiskeli luonnonhistoriaa -luonnosta ja sai paljon terveellistä harjoitusta. Hänelle ne olivat -mielenkiintoisimmat kaikista, mutta Lintunainen antoi etusijan -linnuille, ja toisella sijalla olivat yö- ja päiväperhoset. - -Nyt oli ruskeitten perhosten aika. Notkon reuna oli täynnänsä -linnunruohoja ja muita kasveja, joista ne paljon pitivät, ja ilma -kiilsi kullalle liihottelevien "kuningasten" ja "varakuningasten" ja -"kuningattarien" silkinhienoista siivistä. Niitä oli varmaankin kolme -kertaa niin runsaasti kuin toisia perhosia. - -Lintujen joukossa tuntuivat tosiaan pienet keltaiset olevan -enemmistössä. Ainakin oli laita niin siihen saakka, kunnes -punasiipiset rastaat ja riisilinnut, jotka olivat pesineet sisämaassa, -äkkiä älysivät, että räme olikin Luojan yrttitarha, ja sadoittain -kerääntyivät sinne herkuttelemaan ja seikkailemaan näinä harvoina -viikkoina ennen majanmuuttoa. Eipä ollutkaan koskaan linnuille -laitettuna herkullisempaa ateriaa. Ruohojen tupsut olivat täynnä -siemeniä, samoin kaikenmoiset muut yrtit. Syksyn marjat olivat -tuleentuneet. Villit rypäleet ja orapihlajanmarjat olivat valmiit. -Koppakuoriaisia ryömi kaikkialla. Maa kihisi matoja. Hyönteiset -täyttivät ilman. Luonto pysähtyi viettämään loistavaa juhlaa ennen -uutta vaihettaan, mutta rämeen asujamista eivät ketkään osanneet pitää -sitä paremmassa arvossa kuin nuo isot mustat kanat. - -Ne näyttivät kaikista parhaiten tajuavan tämän uuden rauhan ja -yltäkylläisyyden. Ruokaa niiden ei edes tarvinnut pyydystää itselleen -niinä päivinä, sillä pikku kanasen eteen nyt kerääntyviä herkkupaloja -oli enemmän kuin se jaksoi hyväksensä käyttää, ja se oli mielissään, -kun iso ja emo laskeutuivat aterioita jakamaan. - -Se oli komea, kookas, rutosti kasvanut lintu, ja sen siivet -pikimustine, pronssille välkehtivine sulkineen olivat niin vankat, -että melkein kannattivat ruumista ilmassa. Pyrstö oli kolme tuumaa -pitkä, ja nokka ja kynnet olivat terävät. Lihakset alkoivat jo vaatia -liikuntoa. Montakin kertaa tunnissa se joka päivä juoksi edestakaisin -ne neljäkymmentä jalkaa, joiden alalle sen koti ulottui. Muutaman -päivän kuluttua se rupesi nostelemaan ja levittelemään siipiään ja -räpsäyttelemään, kunnes selkäuntuvat olivat täynnä lahon jalavan -höytyä. Sitten se alkoi loikkia. Ja kun se siinä hullunkurisesti hyppi -ja keikahteli ja aina vähän väliä loikkasi sivulle päin, oli rämeelle -näkyä tarkkaamaan tulleiden Frecklesin ja keijun vaikea pysyä ääneen -nauramatta. - -Toisinaan se keikaili itsekseen; ja sepä oli kaikkein hassuinta, -sillä se käänteli päätään ylös ja alas ja puolelta toiselle ja veti -leukaansa sisään päin kopein pikku nykäyksin. Se ojenteli kaulaansa, -kohotti päätänsä, käänsi sen toiselle sivulle ja myhäili -- suorastaan -myhäili -- tyytyväisintä ja omahyväisintä hymyä mitä koskaan on linnun -kasvoilla nähty. Se oli niin lystillistä, että Frecklesin ja keijun -täytyi eräänä päivänä kertoa siitä Lintunaiselle. - -Lopettaessaan työskentelynsä pikku kanaa kuvatessaan hän jätti heille -koneensa valmiiksi asetettuna ja käski heidän kätkeytyä pensaikkoon -odottamaan. Jos se tulisi ulos ja tosiaan myhäilisi ja he osaisivat -puristaa kummipalloa oikealla hetkellä kuvan siepatakseen, olisi hän -ylen ihastunut. - -Freckles ja keiju painautuivat kyyrylleen ison rungon viereen ja -odottivat kärsivällisesti silmät palavina ja henkeänsä pidätellen; -mutta pikku kananen olikin syönyt herkullisen aterian vähäistä ennen -kuin he kertoivat sen viime tempuista. Se oli väsynyt ja uninen ja meni -kantoon nukkumaan eikä liikahtanut paikaltaan tunnin aikaan. - -He alkoivat jo olla levottomia, sillä päivän valo oli pian lopussa, -ja heidän teki niin kovasti mieli yrittää. Viimein pikku kana kohotti -päätänsä, avasi kitansa ja haukotteli niin, että leukapielet olivat -vääntyä sijoiltaan. Minuutti pari kului vielä torkkumisessa. Tyttö -sanoi, että se oli päivällisunta. Sitten lintu laiskasti haukotti -uudelleen ja kohosi jaloilleen, ojennellen jäseniään ja yhä vain -haukotellen. Verkalleen se käydä paapersi kohti ovensuuta, ja keiju -sanoi: "Nyt se meiltä ehkä viimeinkin luonnistuu." - -"Sitä minäkin", kuiskasi Freckles. - -He nousivat polvilleen ja suuntasivat silmänsä onton rungon suuaukolle. -Valaistus oli voimakas ja eheä. Pikku kana kurkkaili jälleen, mutta -siihen se jäi. Se kohenteli höyhenpukuaan, kiilloitti noukkaansa ja -tuntiessaan olevansa kaunis ja kyllin koristettu alkoi itsekseen -kiemailla. Frecklesin silmät kiilsivät, ja sihisten kulki hengitys -hänen yhteenpurtujen hampaittensa lomitse. - -"Nyt se aikoo sen tehdä", kuiskasi tyttö. "Me saamme kuvan. Teidän -olisi paras antaa pallo minulle." - -"Niin", myönsi Freckles, mutta katselikin vain puunrunkoa eikä -yrittänytkään jättää palloa kädestään. - -Pikku kana nyökkäsi veikeästi ja pörhisti sulkiaan. Se teki päällään -kaikenlaisia pikku nytkähdyksiä ja muutti nopeasti asentoa. Kerran -lehahti jotakin myhäilyn tapaistakin näkyviin. - -"Nyt! -- Ei!" äännähti keiju. - -Freckles taivutti itseään lintua kohti. Hän odotti jännitettynä. -Tietämättänsä tyttö tarttui häneen käteensä. Poika tuskin tajusi -sen olevan siinä. Äkkiä pikku kana hypähti koholle ilmaan ja putosi -moksahtaen. Keiju säikähti hieman, mutta Freckles pysyi liikahtamatta. -Ikäänkuin hyvillään viime tempustaan tuo liiaksi kasvanut poikanen -käänsi kameraan päin melkein koko kylkensä, ojensi koipiaan, levitti -hartioitaan, kurotti kaulansa täyteen mittaan, veti sisään leuan ja -myhäili ilmeisintä hymyään suoraan päin linssiä. - -Frecklesin sormet puristivat palloa kuin kouristuksessa, ja samassa -tyttö puristi hänen kättänsä. Sitten tytöltä pääsi syvä helpotuksen -huokaus, ja hän nosti käsiään pyyhkäistäkseen pois silmiltä kosteita -kiharoita. - -"Kuinka pian luulette sen valmistuvan?" kuului Frecklesin kiihkeä -kysymys. - -Nyt vasta keiju katsahti häneen. Poika oli polvillaan, etukumarassa, -silmät suunnattuina lintuun, hien virratessa pieninä puroina pitkin -hänen punaisia, hyttysten puremia kasvojaan. Hattu oli vinossa, vaaleat -hiukset törröttivät pystyssä, rinta kohosi kiihtymyksestä, ja vieläkin -hän kaikin voiminsa puristi palloa kädessään. - -"Luuletteko sen onnistuneen?" kysyi hän. - -Tyttö saattoi vain nyökätä. Freckles päästi helpotuksen huokauksen. - -"Olipa se ankarin urakka, mitä eläissäni olen suorittanut!" huudahti -hän. "Ei ihme, että Lintunainen rämeeltä tullessaan näyttää siltä kuin -jos olisi käynyt läpi tulen ja veden ja nälänhädän, kun hänen täytyy -kokea tällaista päivä toisensa perästä. Mutta jos luulette meidän -onnistuneen, niin kyllä se kaiken vaivan ansaitsi, ja minä olen niin -iloinen kuin kukaan muu." - -He pistivät kameran huolellisesti takaisin koteloon ja palasivat tielle. - -Silloin Freckles päästi riemun valloilleen. - -"Nyt mennään kertomaan tästä Lintunaiselle!" huusi hän hurjasti -hyppien ja hattuaan heiluttaen. "Me saimme sen! Panen vetoon vaikka -talonhinnan, että se onnistui!" - -Käsi kädessä he kirmasivat rämeen pohjoiseen päähän kiljuen: "Me -saimme!" kuin nuoret intiaanit eivätkä joutaneet ajattelemaan, mitä nyt -olivat tekemässä, kunnes iso sinisenharmaa lintu, jolla oli pitkä kaula -ja puujalkain mittaiset koivet, siipiään räpytellen kohosi ilmaan ja -purjehti yli Limberlostin. - -Tyttö valahti kalmankalpeaksi ja tarttui Frecklesiin molemmin käsin. -Poika läähätti häpeissään ja kääntyi poispäin. - -Niin ajattelemattomasti pelottaa pois Lintunaisen malli! Sehän -oli hänestä pahin rikos. Hän ojensi kätensä noustessaan ylös -päivänpaahtamana, hyttysten puremana ja hikeä valuvana ja huudahti: -"Herra siunatkoon teitä, lapsoset!" Ja kuulosti tosiaan siltä kuin hän -olisi sitä tarkoittanutkin. - -"Niin... mutta..." änkkäili keiju hämmentyneenä. - -Freckles ehätti hänelle avuksi. - -"Kaikki nuhteet teidän täytyy antaa minulle. Minä luulin, että olimme -saaneet pikku kanan oikein hyvin kuvatuksi ja olin niin huumaantunut -ilosta, että pääni meni ihan pyörälle, ja sitten minä tahdoin, että -juostaisiin kertomaan Lintunaiselle. Ja kuin hullu minä läksin -juoksemaan ja melkein laahasin keijua mukanani." - -"Vai niin, Freckles!" muistutti tyttö. "Oletteko hupsu? Tietysti kaikki -oli minun syyni. Minä olen ollut hänen kanssansa satakin kertaa. Minä -tiesin kyllä, etten saanut antaa minkään -- _en minkään_ -- pelottaa -pois hänen lintuaan. Minä olin niin höperö, että unohdin. Vika on -kokonaan minun, eikä hän koskaan anna sitä minulle anteeksi." - -"Kyllä hän antaa", vakuutti Freckles. "Ettekö sanonut jo ensi päivänä, -että jos ihmiset pelottaisivat pois hänen lintunsa, hän melkein -saattaisi tappaa heidät? Kaikki johtuu minun hupsuudestani enkä koskaan -anna sitä itselleni anteeksi!" - -Lintunainen laskeutui notkoon Käärmeojan suulle ja kahlasi ruohon läpi -heitä kohti pari kameraa ja vettä valuva kolmijalka taakkanaan. - -"Jos sallitte minunkin sanoa sanan, hyvät lapset", virkkoi hän, "niin -kerronpa teille ottaneeni kolme kuvaa tuosta junkkarista". - -Tyttö huoahti syvään helpotuksesta, ja samalla Frecklesinkin kasvot -hieman kirkastuivat. - -"Kaksi niistä", jatkoi Lintunainen, "kaislikossa -- toisen edestä, -töyhtö alhaalla, toisen vinosti takaa, töyhtö pystyssä; ja viimeisen -lennosta, juuri teidän tullessanne. Olin suorastaan rukoillut, että -jokin saisi sen nousemaan ilmaan siltä taholta ja lentämään kameraan -päin, sillä se oli kahlaten kiertänyt ympäri, enkä silloisessa -asennossani itse voinut mitään. Ymmärrättekö? Ei mitään syytöksiä, kun -saitte hartaan toivoni toteutumaan." - -Freckles astui askeleen häntä kohti. - -"Tarkoitatteko sitä todellakin?" kysyi hän kummastellen. "Ajatelkaahan, -keiju, me teimmekin aivan oikein. Hän ei menetäkään kuvaa meidän -varomattomuutemme takia, kun ensin on läpimärkänä odottanut täällä -lähemmäs parin tunnin ajan! Hän ei olekaan suuttunut meihin!" - -"En ole koskaan eläissäni ollut niin hyvällä mielellä", sanoi -Lintunainen uutterasti puhdistellen kameroitaan ja sovitellen niitä -laatikkoon. - -Freckles nosti hattuaan ja ojensi juhlallisesti kätensä. Yhtä -juhlallisesti keiju tarttui siihen. Lintunainen yksin nauroi, sillä -heistä oli tilanne ollut niin vakava, etteivät he pystyneet siinä -näkemään mitään lystillistä. - -Sitten he ahtoivat tavarat vaunuihin, ja Lintunainen ja keiju lähtivät -kotiinsa. Tämä retki oli ollut rasittava heille kaikille, ja he olivat -todella uupuneet, mutta myöskin hyvin iloiset. Freckles oli niin -onnellinen, että hänestä tuntui kuin elämä ei voisi tarjota enempää. -Kun Lintunainen oli valmis ajamaan pois, laski poika kätensä ohjaksille -ja katsoi häntä silmiin. - -"Luuletteko meidän kuvamme onnistuneen?" kysyi hän niin innokkaasti, -että Lintunainen olisi antanut paljonkin voidakseen varmasti vastata -myöntäen. - -"Jaa, hyvä ystävä, en tiedä", sanoi hän. "Sitä ei voi ennakolta arvata. -Jos otitte kuvan juuri ennen tänne tuloanne, niin oli vielä hyvä -valaistus. Jos odotitte, kunnes pikku kana oli aivan lähellä aukkoa, -pitäisi teillä olla hyvä kuva, vaikkette olisikaan siepannut juuri -sitä ilmettä, jota halusitte. En tietenkään voi sanoa mitään varmaa, -mutta oletan, että on täysi syy uskoa teidän onnistuneen. Kehitän -levyn illalla, laitan teille siitä näytteen varhain aamulla ja tuon -sen matkassani. Työväestö saapuu tänne päivän tai parin perästä. Minä -tahdon ottaa niin monta kuvaa kuin mahdollista ennen niiden tuloa, -sillä eiväthän ne voi olla säikyttämättä lintuja pois. Herra McLean -tarvinnee teitä silloin, enkä oikein ymmärrä, kuinka tulemme toimeen -ilman teitä." - -Totellen sisäistä tarvetta, jota hänen ei ollut koskaan syytä katua, -hän kumartui eteenpäin ja painoi huulensa Frecklesin otsalle, -suudellen häntä hellästi ja kiittäen häntä monista palveluksista, -joita oli rakkaassa puuhassaan häneltä saanut. Freckles läksi pois -niin onnellisena, että hänestä melkein tuntui kuin pitäisi hänen -katsoa taaksensa, eikö polku siellä ollut noussut kierimään hänen -kintereillänsä. - - - - -16. luku. - -KEIJU KEKSII KALLISARVOISEN PUUN JA ATERIOI TYÖLÄISTEN KERA. - - -Jo kaukaa Freckles näki heidän tulevan. Keiju seisoi hattuaan -heiluttaen. Freckles hyppäsi pyörälleen ja kiiti täristen ja keikkuen -pitkin telatietä heitä vastaan. Lintunainen seisautti hevosen, ja keiju -ojensi hänelle kuvapaperin. Freckles asetti pyörän nojalleen puuta -vasten ja tarttui näytteeseen kiihkoisin sormin. Hän ei ollut koskaan -ennen nähnyt kuvaa kanasistaan. Ahnain silmin hän nyt katseli sitä. Kun -hän käänsi kasvonsa naisiin, kuvastui niissä täydellinen ihastus. - -"Näettehän!" huudahti hän, ja sitten hänen taas täytyi silmätä kuvaa. -"Voi minun pikku kanastani, pientä kultaista kanastani! Antaisinpa -sinusta vaikka kaikki rahani pankista!" - -Sitten hän tuli ajatelleeksi keijun puuhkaa ja Saara Duncanin hattua ja -lisäsi: "Tahi ainakin kaiken muun paitsi mitä kipeästi tarvitsen muihin -tarkoituksiin. Tahtoisitteko pysähtyä tuvan eteen hetkiseksi ja näyttää -tätä rouva Duncanille?" kysyi hän. - -"Antakaa minulle tuo pikku kirja taskustanne", sanoi Lintunainen. - -Hän käänsi kuvan ulkosyrjät niin, että se sopi kirjaan, ja selitti, -että se siinä tilassa vielä oli heikko ja arka. Freckles kiirehti -edelle, ja kun he saapuivat perille, näkivät he Saara Duncanin -katselevan ihmeissään ja kuulivat hänen toistelevan: "No jopa nyt -jotakin!" - -Freckles ja keiju auttoivat Lintunaista sijoittumaan koko pitkäksi -päiväksi Käärmeojan suulle. Sitten hän lähetti heidät pois ja jäi -odottamaan, mitä onni mukanaan toisi. - -"Mitä me nyt teemme?" kysyi tyttö, jonka vilkkaus ja tarmo olivat -ehtymättömät. - -"Tahtoisitteko pistäytyä majaani hetkeksi?" - -"Mieluummin en, ellei teillä ole jotakin perin tärkeätä", sanoi tyttö. -"Minäpä sanon teille. Mennään auttamaan rouva Duncania päivällisen -laitossa ja leikkimään pikku pojun kanssa. Minä pidän herttaisista, -puhtaista palleroisista." - -He ohjasivat askeleensa tuvalle päin. Vähän väliä he pysähtyivät -tutkimaan jotakin taikka puhelemaan jostakin luonnon ihme-esineestä. -Tytöllä oli nopsat silmät; hän näytti näkevän kaikki, mutta -Frecklesillä oli sitäkin nopeampi näkö, sillä olihan suorastaan henki -riippunut hänen silmiensä terävyydestä siitä pitäen, kun hänen työnsä -rämeellä alkoi. He äkkäsivät jotakin yhtaikaa. - -"Näyttää siltä kuin joku olisi aikonut tuosta hakata lipputangon", -sanoi keiju koskettaen kenkänsä kärjellä pientä kantoa, joka ilmeisesti -oli tämänkesäinen. "Freckles, miksi kukaan katkaisisi näin pientä -puuta?" - -"En tiedä", sanoi Freckles. - -"Mutta minä tahdon tietää!" sanoi tyttö. "Eihän kukaan ole voinut tulla -tänne hakkaamaan sitä vain huvikseen. Se on viety pois. Palataanpa -taaksepäin ja katsotaan, voisimmeko keksiä sen täällä lähellä." - -Hän kääntyi, kulki entisiä jalanjälkiä ja alkoi hartaasti etsiä, ja -Freckles samoin. - -"Tuolla se on!" huudahti Freckles viimein. "Sehän seisoo nojallaan -tuota isoa vaahteraa vasten." - -"Niin, ja siinä se on kuolettanut kappaleen puunkuorta", sanoi keiju. -"Katsokaa, kuinka kuivettuneelta se näyttää." - -Freckles tuijotti häneen. - -"Keiju", huudahti hän. "Lyön vetoa, että se on merkitty puu!" - -"Luonnollisesti!" huusi tyttö. "Ei kukaan katkaisisi tuollaista närettä -ja toisi sitä tänne nojalleen suotta päiten. Minäpä sanon teille -jotakin. Tämä on joku Jaakon merkityistä puista. Hän on kavunnut tuonne -ylös jonkun toisen olkapäillä, kuorinut palasen pois ja leikannut hyvin -syvään. Sitten hän on sovittanut palasen paikalleen ja kiinnittänyt -sen tuolla kepakolla, joka samalla sai tehdä merkin virkaa. Näettehän, -että sen ympärillä on joukko muita isoja vaahteroita. Voitteko kiivetä -tuonne ylös?" - -"Kyllä", vastasi Freckles, "jos vedän saappaat jalastani". - -"No, koettakaa sitten", sanoi tyttö, "ja rientäkää! Ettekö näe, -että minä olen niin kiihkoissani saadakseni tietää, onko tämä puu -merkittyjä?" - -He siirsivät näreen pois, ja sieltä putosi kaarnankappale, joka oli -yhtä suuri kuin Frecklesin hatun pohja. - -"Luulenpa, että se näyttää vähän visamaiselta", puhui tyttö ja -perääntyi jonkun askeleen jännittäen joka lihasta kasvoissaan paremmin -nähdäkseen. - -Freckles kapusi paljastetulle kohdalle ja lipui sitten nopeasti maahan. -Hengitys ei ottanut oikein kulkeakseen, mutta silmät sädehtivät. - -"Kaarna on leikattu irti veitsellä, pihka raapittu pois ja syvältä -otettu iso kappale. Runko on visaisinta puuta mitä olen milloinkaan -nähnyt. Se on yhtä täynnä silmiä kuin lintu höyheniä." - -Tyttö hyppi, tanssi ja ravisti hänen käsiään. - -"Voi, Freckles", huuteli hän, "minä olen niin iloissani, että löysitte -sen!" - -"Mutta enhän minä sitä löytänyt", vastasi Freckles kummissaan. "Ei tuo -puu ole minun löytöni, teidänhän se on. Minä unohdin koko asian ja -olin menossa eteenpäin, mutta te ette hellittänyt, vaan puhuitte siitä -yhtämittaa ja käännyitte takaisin. Te sen löysitte." - -"Sietäisipä teidän hieman katsastaa, kuinka on maineenne laita, mitä -totuuteen tulee", sanoi keiju. "Tehän sen näreen ensiksi näitte." - -"Niin kyllä, sittenkun te veitte minut takaisin ja panitte minut -hakemaan sitä", huomautti Freckles. - -Kirkkaasti ja raikuvasti kuului silloin Limberlostin halki navakasti -heilutettujen kirveitten ääniä. - -"Työmiehet ovat tulleet", huusi Freckles. "He ovat raivaamassa leirin -paikkaa. Mennäänpä auttamaan heitä." - -"Eikö pitäisi ensin merkitä tämä puu uudelleen?" varoitti tyttö. "Se -on aika kaukana täällä. Ja niitä on sellainen joukko ja kaikki niin -toistensa näköisiä. Olisimmepa aika tomppeleita, jos ensin löytäisimme -ja sitten hukkaisimme." - -Freckles nosti näreen asettaakseen sen takaisin, mutta keiju viittasi -häntä jättämään sen. - -"Ottakaa esille käsikirveenne", sanoi hän. "Minä ennustan, että tämä on -arvokkain puu koko rämeellä. Te löysitte sen. Nyt saatte leikillä olla -minun ritarini. Naulatkaa siihen minun värini." - -Hän irroitti hiuksistaan sinisen nauhan, nousi varpailleen ja piteli -sitä kaksin kerroin käännettynä puuta vasten. Freckles käänsi katseensa -hänestä ja kiinnitti nauhan vapisevin käsin. Keiju oli sanonut häntä -ritariksensa. Herra Jumala, kuinka hän rakasti keijua! Täytyi salata -kasvot, muutoin keijun virkut silmät varmaankin lukisivat, mitä -hän kaikin mokomin koetti kätkeä. Hän ei tohtinut painaa huuliansa -tuota nauhaa vasten sillä hetkellä, mutta illalla hän aikoi palata -sen tekemään. Loitottuaan kappaleen matkaa he kääntyivät kumpikin -katsomaan, ja aamutuulonen pani sinisen nauhan liehumaan jäähyväisiksi. - -He painalsivat hyvää vauhtia eteenpäin. - -"Minua säälittää lintujen säikyttäminen", sanoi tyttö, "mutta onpa -niiden miltei jo aika lähteä pois. Se on minusta kauheaa, että metsä -hävitetään, mutta eikö ole hauska kuulla tuota kelpo kirveitten -kalketta, kun ei enää tarvitse heristää korviaan eroittaakseen -kaikenlaisia salaisia ääniä? Eikö ole suloista kulkea vapaasti ja -avoimesti, niin että pahimpana pelättävänä vain on joku käärme tai -myrkyllinen yrtti?" - -"Voi!" sanoi Freckles pitkään hengähtäen, "se on ihanampaa kuin -aavistattekaan, keiju. Ei kukaan osaa arvata, mitä minä olen saanut -kokea voidakseni täyttää isännälle antamani lupauksen ja kestää tähän -päivään saakka. Eikö ole suurenmoista, ettei mitään muuta vahinkoa ole -sattunut kuin tuo veres kanto, mutta senkin runko on pelastettu, ja -tämä uusi puu, josta nyt pitää ilmoittaa? Ehkäpä herra McLean unohtaa -sen kannon, nähdessään tämän puun." - -"Ei hän voi sitä unohtaa", sanoi tyttö ja vastaukseksi Frecklesin -hämmästyneeseen katseeseen lisäsi: "sillä hänellä ei ole koskaan ollut -mitään syytä sitä muistaa. Hän ei olisi osannut itse tehdä rahtuakaan -paremmin. Niin sanoo isäni. Teissä ei ole mitään syytä, Freckles." - -Tyttö ojensi hänelle kätensä, ja kuin kaksi lasta he pistivät -juoksuksi, päästessään lähemmäksi työmiesjoukkoa. He läksivät rämeen -läntistä tietä ja seurasivat polkua, kunnes tapasivat miehet. Tytölle -se oli hurmaava näky. Linjan länsiosan varjoisimmalla paikalla, rämeen -partaalla ja aivan lähellä Frecklesin majaa, miehet olivat katkomassa -pensaita ja raivaamassa tilaa isolle teltalle makuukortteeriksi ja -toiselle ruokailusuojaksi, ja kyhäämässä lautahökkeliä kokille. -Ajomiehet purkivat kuormiaan, hevoset riipivät lehtiä pensaista, ja -joka mies otti kohdaltaan osaa Limberlostin uuden leirin pystyttämiseen. - -Freckles auttoi keijua kapuamaan siimekseen eräälle telttakangasta -kuljettavalle vaunulle. Tyttö veti jalastaan säärykset, pyyhki -tulistuneita kasvojaan ja katseli ympärilleen iloisena ja -tarkkaavaisena. - -Miehistö oli huolellisesti seulottu, ja McLean tunsi nyt, ettei -joukossa ollut ainoatakaan miestä, joka ei ollut luotettava. - -Kaikki he olivat kuulleet, kuinka uskaliaasti tyttö oli ratsastanut -pelastaakseen Frecklesin, ja monet heistä olivat olleet mukana -apujoukossa. Toiset, senjälkeen joukkoon liittyneet, olivat kuulleet -tarinaa kerrottavan kaikissa eri vaiheissaan iltaisin moskiittitulien -ääressä. Melkein kaikki tunsivat tytön näöltä, hän kun niin paljon -liikkui metsissä Lintunaisen keralla, ja samoin hänen isänsä, asemansa -ja upean kotinsa. Kuinka tahansa hän olisi heitä kohdellut, eivät -he olisi siitä pahastuneet, mutta hänen ei oltu koskaan huomattu -osoittavan kopeutta. Hän oli luonteeltaan ystävällinen ja avomielinen. -Jokaista hän rakasti, jokaista kohtaan hänessä oli myötätuntoa. Hänen -anteliaisuuttaan ei rajoittanut muu kuin antamisen mahdollisuus. - -Hän tuli polkua pitkin, käsi kädessä punatukkaisen, pisamanaamaisen -metsänvartijan kanssa, jota pelastaaksensa hän vain muutama viikko -sitten oli ylenpalttisesti ponnistellut, innoissaan juosten -päästäksensä perille ja naurusuin lausuen oikealle ja vasemmalle -tervehdyksensä: "Hyvää huomenta, herrat!" Kiivettyään turvalliseen -paikkaan telttatarpeiden kuorman päälle hän istui siinä kangaspakalla -kuten kuningatar valtaistuimellaan. Ei ollut sitä miestä työläisten -joukossa, joka ei olisi käynyt tappeluun hänen puolestaan. Hän oli -yleisen veljeyden elävä vertauskuva. Heidän parissaan ei ollut -ainoatakaan miestä, jolle neitosen jalojen kasvojen tai hienojen -vaatteitten olisi tarvinnut opettaa, että häntä kohtaan oli osoitettava -kaikkea sitä kunnioitusta, joka kuuluu herrasväen naisille. Se -toveruuden henki, joka hänestä huokui, vaati oman erikoisen veronsa, -ja miehille tuotti suorastaan iloa osoittaa hänelle kunnioitustansa ja -olla hänelle mieliksi. - -Kun he kiirehtivät kuormavaunun luo, pyysi hän Freclclesiltä: "Sallikaa -minun kertoa puusta!" - -"Tietysti", vastasi Freckles. - -Samaa hän varmaankin olisi sanonut, jos tyttö olisi pyytänyt saada -katkaista hänen kaulansa. Kun McLean saapui ratsain, tapasi hän tytön -tulehtuneena ja loistavana istumassa vaunujen päällä kädet jo vallan -täynnä. Eräs miehistä, joka oksi vaivaistammea, oli tuonut hänelle -kourallisen tulipunaisia lehtiä. Toinen oli taitellut hänelle kimpun -viehättäviä suokukkia. Pensasta pois kaivaessaan oli joku kolmas -keksinyt somarakenteisen, sievästi sisustetun pikku pesän, joka oli -eheä kuin äsken rakennettu. - -Keiju näytteli aarteitaan ja tervehti McLeania: "Hyvää huomenta, -Limberlostin herra isäntä!" - -Työmiehet hurrasivat, ja McLean kumarsi hänelle syvään. - -"Kuunnelkaa jokainen!" huusi tyttö nousten seisaalle. "Minulla on -jotakin sanomista. Freckles on nyt vartioinut täällä toista vuotta ja -jättää teille Limberlostin eheänä, puutakaan hukkaamatta; ja päälle -päätteeksi hän on juuri tänä aamuna keksinyt kaikkein kallisarvoisimman -puun: tuolla itäisellä linjalla, aivan lähellä sitä, jonka veitte pois. -Wessner oli siitä puhunut ensi kerralla käydessään. Huutakaa nyt kaikki -yhdestä suusta: eläköön Freckles!" - -Hohtavin poskin ja hehkuvin silmin hän iloisesti heilutti kukkasia -kädessään ja piti tahtia kolmelle hurraa-huudolle ja yhdelle -ylimääräiselle. Freckles livahti rämeelle piiloon peläten aivan -halkeavansa ylpeydestä ja suuresta, rajusti sykkivästä rakkaudestaan. - -Tyttö istahti taas ja kertoi McLeanille vaahterasta. Isäntä oli -erittäin mielissään. Hän otti Frecklesin mukaansa ja läksi tutkimaan -puuta. Tyttöä huvitti leirin rakentaminen, ja hän jäi mieluummin -miesten joukkoon. Terävine silmineen hän tarkasti jokaista kokoonpanon -vaihetta, mutta kun päästiin ruokailusuojan rakentamiseen, ryhtyi -pitämään komentoa. Miehet olivat pystyttämässä maahan seipäitä, kun -tyttö nousi pystyyn vaunuissa ja eteenpäin kumartuen puhui Duncanille, -joka oli työtä ohjaamassa. - -"Minä luulen, että jos siirrätte sen pari askelta etäämmäs, saatte -paremman paikan, herra Duncan", sanoi hän. "Tuossa saisi paahtava -aurinko paistaa sisään keskipäivällä, ja sivuseinät estävät parhaan -vilvoittavan tuulen." - -"Se on totta se", vastasi Duncan silmäiltyään osoitettuun suuntaan. - -Sitten he hiukan siirtämällä seipäitä saivat paljon mukavuutta, josta -siunailivat tyttöä joka päivä. Ehtiessään makuuteltan pystyttämiseen -he kysyivät hänen mielipidettään. Hän selitti yötuulen yleisen suunnan -ja ehdotti teltalle parhaimman paikan. Ennenkuin kukaan aavistikaan, -kuinka asia kävi, seisoi tyttö määrittelemässä keittosuojan asemaa ja -rakennetta, patojen kannattimien järjestelyä ja samoin varastohuoneen -rakentamista. Hän komensi laittamaan makuuteltan lattiapalkit -pitkinpäin, niin että olisi helpompi lakaista sitä, ja ehdotti uutta -makuutilojen sovittelua, joka tuottaisi kaikille miehille yhtäläisen -osan öisestä tuulenhengestä. Sitten hän hyppäsi maahan, kiipesi -vastakyhätylle ruokailupöydälle ja opasti kokkia, kuinka piti asettaa -tulisija, pöytä ja keittiökalut. - -Kun Freckles palasi puuta katsomasta ja yhtyi työhön, näki hän -vilaukselta keijun istumassa suopalaatikolla papuja silpimässä. Tyttö -huusi hänelle, että heidät oli kutsuttu päivälliselle ja että he olivat -suostuneet. - -Kun pavut höyrysivät padassa, neuvoi tyttö kokkia panemaan ne ensi -kerralla yöksi veteen likoamaan, niin että ne kiehuisivat nopeammin -eivätkä halkeilisi. Hän oli varma siitä, että heidän kokkinsa kotona -teki sillä tapaa, ja työläisten keittäjä arveli, että se oli hyvä -tuuma. Kun Freckles seuraavan kerran keksi tytön, oli tämä perunoita -kuorimassa. Vähän myöhemmin hän kattoi pöytää. - -Hän lakaisi pöydän luudalla, sensijaan että olisi levittänyt sille -liinan, otti vasaran ja takoi sillä pois pahimmat kuhmut tinalautasista -ja melkeinpä hieroi nahan sormistaan puhdistaessaan astioita oljilla. -Hän pani lautaset yhtä pitkän matkan päähän toisistaan ja latoi -haarukat ja lusikat viereen. Kun kokki heitti menemään puoli tusinaa -säilykeastioita, korjasi hän ne maasta ja sulatti pois kannen, vaikka -melkein kärvensi kasvonsa ja varmasti poltti siinä hyppysensä. Sitten -hän sievästi verhosi nämä tekaisemansa kukkamaljat maustekauppojen -värillisellä käärepaperilla, jonka sitoi kiinni saraheinätukuilla. -Maljat hän täytti katkeroilla, metsätähdillä, astereilla, -kultapiiskuilla ja saniaisilla, asetellen niitä pitkin ruokapöytää. -Pöydän toisessa päässä olevaan maljaan hän pisti punaiset lehtensä ja -toiseen kukkavihkoheiniä. Pari miestä, jotka seurasivat hänen puuhiaan, -taputti toisiaan olalle pois mennessään ja vakuutti, että tyttö oli -"oikea herrasnainen". Nauraen hän otti paperipussin ja sovitti sen -taitavasti päähänsä, matkien kokin lakkia. Sitten hän jauhoi kahvia -ja vispilöi pari munaa sekaan pantavaksi, "koska oli vieraita", kuten -hän vakavasti selitti kokille. Hän kysyi tältä ihastuneelta olennolta, -eikö hän pitänyt kahvista enimmin tällä tavoin valmistettuna, ja sai -vastaukseksi, ettei hän sitä tiennyt, kun ei ollut koskaan saanut -sitä maistaa. Tyttö sanoi, että hänen laitansa oli juuri samoin -- ei -hänkään ollut koskaan sellaista maistanut, hän kun ei saanut maistaa -mitään vahvempaa kuin maitoa. Sitten he nauroivat yhdessä. - -Hän kertoi kokille metsäretkistään isänsä kanssa ja sanoi tämän -valmistavan kahvinsa seuraavasti. Kun höyry alkoi kohota isosta -kahvikeittiöstä, tukki hän nokan lujasti puhtaalla saralla, -pysyttääkseen tuoksun, siirsi pannua niin, että se vain hiljalleen -porisi, ja selitti miksi. Tytön vierailun vaikutus tuntui kokissa hänen -koko elämänsä ajan, ja miehet toivoivat hartaasti, että hän usein -kävisi siellä. - -Hänellä oli ollut hyvin hauskaa, kun McLean riemuissaan palasi puuta -katsomasta. Kuinka iloinen hän oli, sen hän uskoi ainoastaan keijulle, -sillä olihan hän kadottanut uskonsa muutamiin luotettuihin miehiin -viime aikoina ja kokemastaan tullut varovaiseksi. Hän suunnitteli -polun aukaisemista sille puulle jo samana iltapäivänä ja kahden vahdin -asettamista joka yöksi, sillä siitä näkyi tulevan harvinainen aarre, ja -hän oli innokas näkemään sen matkalla sahalaitokselle. - -"Minäpä tulen katsomaan sen kaatamista", huudahti tyttö. "Minussa on -jonkinlaista äidillistä kiintymystä siihen puuhun." - -McLeania se huvitti suuresti. Hän olisi tohtinut panna panttiin -vaikkapa henkensä sekä keijun että Frecklesin rehellisyydestä, ja -kuitenkin heidän ilmoituksensa puun löytämisestä erosivat toisistaan -melko lailla. - -"Sanokaapa minulle", virkkoi isäntä leikkisästi, "eiköhän minulla ole -oikeus sitä tietää? Kuka oikeastaan keksi sen puun?" - -"Freckles", vastasi tyttö kerkeästi ja varmasti. - -"Mutta hän sanoo aivan yhtä varmasti, että te sen löysitte. En ymmärrä -koko juttua." - -Tytön silmistä välähti totinen katse täynnä vakavuutta. Hän vilkaisi -ympärilleen ja kun ei nähnyt pyyheliinaa eikä pesuvatia, ojensi -kätensä, jotta Sears kaataisi vettä niille. Kuivattuaan ne sitten -hameensa helmaan hän kiipesi vaunuihin. - -"Minä kerron teille, kohta kohdalta, kuinka se tapahtui" sanoi hän, "ja -sitten saatte päättää, ja Freckles ja minä kyllä alistumme tuomioonne". - -Lopetettuaan kertomuksensa hän lisäsi nauraen: "Sanokaa nyt, korkeasti -oppinut tuomari, kumpi meistä puun keksi?" - -"Hitto sen tietää, mutta en minä!" huudahti McLean. "Mutta jokseenkin -täsmällinen on mielikuvani siitä, kuka siihen kiinnitti sinisen nauhan." - -Isäntä hymyili merkitsevästi Frecklesille, joka juuri samalla yhtyi -heihin, sillä he olivat aikoneet pyytää yhtiötä varaamaan riittävästi -puuviilua tuosta samaisesta vaahterasta teettääkseen mitä koreimman -yöpöydän keijulle hänen osallisuutensa palkkioksi. - -"Mitä sinä tahdot omastasi?" kysäisi McLean Frecklesiltä. - -"Jos teille sopii, otan minä osalleni musiikkitunteja -- anteeksi, -äänikultuuria", vastasi Freckles nauraen. - -McLean hymähti, sillä Frecklesin ei tarvinnut muuta kuin kerran kuulla -tai nähdä heti oppiaksensa, niinkuin janoinen maa imee vettä. - -Keiju sijoitti McLeanin pöydän yläpäähän. Itse hän asettui alapäähän, -oikealla puolellaan Freckles, ja työmiehet, pestyinä, harjattuina -ja sievistettyinä, niin etteivät olleet tuntea itseään, täyttivät -sivut. Siitä tuli hiukan väkinäistä. Ja sitten miehet pelkäsivät -kukkia, kiilloitettuja pöytäkaluja ja ennen kaikkea arkailivat tytön -soreata olentoa. Ei missään muualla ihmiset siinä määrin paljasta -hyvän kasvatuksen ja sivistyksen puutetta kuin ruokaillessa. Lojua -pöydällä, kahmaista veitsellä, pureskella ääneen, hotkia kahvia ja joka -palalla painaa päänsä alas kuin kilpikonna -- sitä he eivät olleet -älynneet panna merkille, ennenkuin keiju, joka istui suorana kuin -tikku, äkkiä johdatti heidät muistamaan, että heilläkin oli selkäranka. -Vaistomaisesti joka mies ojensi selkänsä. - - - - -17. luku. - -FRECKLES PANEE RAKKAUDESTA HENKENSÄ ALTTIIKSI JA RUNNELTUU. - - -Puun luo pääseminen oli paljon vaikeampi urakka kuin McLean oli -luullutkaan. Työmiehet voivat paraiten lähestyä sitä itäiseltä -ulkosyrjältä, mutta sitten kun he olivat päässeet itäisen käytävän -suulle, oli vielä jäljellä runsaan kilometrin pituinen, melkein -läpitunkematon tiheikkö, isoja ja pieniä puita ja kaikenkokoisia -pensaita. Muutamin paikoin oli mutapaikat täytettävä, jotta saataisiin -hevosille ja vaunuille luja pohja ja voitaisiin kuljettaa raskaita -kuormia. Kului moniaita päiviä, ennenkuin he saivat raivatuksi tien -tuon komean puun luo ja olivat valmiit sen kaatamaan. - -Kun sahaaminen alkoi, oli Freckles myöskin jo pitämässä vahtia pitkin -tietä siihen suuntaan, missä sen leikkasi pikku kanasen puulta -johtava polku. Hän oli käynyt täällä ennen miesten tuloa ja ottanut -pois sinisen nauhan. Huolellisesti laskoksille käännettynä sitä -nyt säilytettiin hänen povellaan. Hänelle kangasti siitä nauhasta -moninkertainen ilo, kun hän ensi kuussa lähtisi kaupunkiin aloittamaan -opintonsa ja uneksimaan kesänsä uudelleen. Se antaisi tapahtumille -todellisuustuntua. Kun hän olisi puettu kuin muutkin miehet ja -olisi työssänsä, tiesi hän kyllä, mihin panisi tämän kallisarvoisen -sininauhan. Siitä tulisi hänelle onnentähti, ja sitä hän aina pitäisi -mukanaan säilyttääkseen elävänä muistissaan sen päivän, jona keiju oli -sanonut häntä ritarikseen. - -Kuinka hän opiskelisi ja voi, kuinka hän laulaisi! Voisikohan hän -täyttää McLeanin toiveet ja saisiko keijukin ylpeillä hänen tähtensä? -Jospa hänestä vain voisi tulla oikea ritari! - -Hän ei voinut ymmärtää, miksi keiju ei ollutkaan saapunut. Olihan hän -halunnut nähdä puuta kaadettavan. Hän myöhästyisi kerrassaan, ellei -tulisi jo pian. Olihan hän saanut tietää että kaikki olisi valmista -tänä aamuna, ja luvannut varmasti olla siellä. Miksi Herran nimessä hän -myöhästyi juuri tällä kertaa? - -McLean oli ratsastanut kaupunkiin. Jos hän olisi ollut täällä, olisi -Freckles pyytänyt häntä viivyttämään kaatamista, mutta ei kernaasti -halunnut pyytää työmiehiä. Hänellähän ei ollut siihen valtuutta, -vaikka arvelikin, että miehet odottaisivat; mutta jostakin syystä -häntä ujostutti tuon pyynnön esittäminen, niin että hän odotti, kunnes -varsinainen työ oli jo päättynyt. Saha oli otettu pois, ja miehet -antoivat jyriseviä iskuja sille puolelle puuta, jonne sen piti kaatua, -kun McLean tuli ratsastaen. - -Ensi sanoikseen hän tiedusteli keijua. Kun Freckles ilmoitti, ettei -hän ollut vielä tullut, antoi isäntä heti määräyksen pysähdyttää työt -puun kaatamiseksi, kunnes hän saapuisi, sillä hän tajusi, että tyttö -todellakin oli puun keksinyt, ja jos hän halusi nähdä sen kaatamisen, -piti hänen se nähdä. Kun miehet väistyivät paikaltaan, tarttui voimakas -tuulenpuuska puun latvaan, joka kohosi korkealle yli kumppaneittensa. -Juurelta kuului pahaenteistä ratinaa, mahtava puu vavahteli, ja juuri -sillä taholla, jonne sen oli määrä kaatua, työntäytyivät pensaat -kahtaanne, ja lomasta livahtivat esiin keijun hymyilevät kasvot. - -Kauhistuksen ulina pääsi miesten kuivista kurkuista, ja nähdessään -kuolemantuskan heidän silmissään hän pysähtyi äkkiä, silmäsi ylös ja -käsitti asian. - -"Etelään!" karjaisi McLean. "Juoskaa etelään!" - -Tyttö seisoi avutonna. Hän ei ilmeisesti tietänyt, missä päin etelä -oli. Toisen kerran iso puu verkalleen vavahteli. Miehet seisoivat -kaikki liikkumatta, mutta Freckles ryntäsi puun ohitse ja juoksi pitkin -harppauksin. Hän koppasi tytön syliinsä ja syöksyi pensaikon läpi -pelastusta etsien. Runko oli jo puoleksi kallellaan heidän ylitsensä, -kun muuan lähellä oleva puu hetkiseksi pysäytti sen kaatumisen. He -näkivät Frecklesin jalan luiskahtavan, ja hän suistui päistikkaa maahan -tyttö sylissään. - -Miehet päästivät kamalan huudon, ja McLean peitti kasvonsa. Samassa -silmänräpäyksessä Freckles oli taas pystyssä, kantaen tyttöä ja -ponnistaen eteenpäin. Ulommaiset oksat olivat jo heidän kohdallaan, kun -he näkivät Frecklesin heittävän kannettavansa, kasvot alaspäin, mutaan -niin kauas kuin suinkin jaksoi. Sitten hän juoksi jälkeen koettaakseen -suojata hänen ruumistaan omallansa, vilkaisi taaksensa, olivatko he -vielä vaarassa, ja ojennetuin käsivarsin jännitti itsensä ottaakseen -iskun vastaan. Oksat peittivät heidät toisten näkyvistä, ja kaamea -räsähdys tärisytti maata. - -McLean ja Duncan juoksivat esiin kirveet ja sahat mukana. Muut miehet -seurasivat, ja he ryhtyivät pelastustyöhön vimmatusti. Heistä tuntui -ihmisiältä, ennenkuin he saivat vilahdukselta nähdä tytön sinistä -hametta, ja se yllytti heidän tarmoaan. Duncan lankesi polvilleen -hänen viereensä ja kaivoi käsin maata hänen aitansa. Muutaman sekunnin -kuluttua hän saattoi vetää esille tytön, joka oli huumaantunut, mutta -varmaankaan ei pahemmin loukkaantunut. - -Freckles makasi hieman kauempana puun alla, missä iso oksa naulasi -hänet maahan. Hänen silmänsä tuijottivat oudon avoimina, mutta hän oli -täysin tajuissaan. Duncan alkoi kaivaa hänenkin aitansa, mutta Freckles -pysäytti hänet. - -"Ette voi liikuttaa minua", sanoi hän. "Täytyy katkaista oksa ja nostaa -se pois. Kyllä minä tiedän." - -Kaksi miestä juoksi hakemaan isoa sahaa. Eräät muut kävivät käsiksi -oksaan ja kannattivat sitä. Lyhyessä ajassa se oli poissa ja Freckles -vapaana. - -Miehet kumartuivat hänen puoleensa nostaakseen hänet maasta, mutta hän -viittasi heitä pois. - -"Älkää koskeko minuun, ennenkuin olen levännyt hiukan", pyysi hän. - -Sitten hän käänsi päätänsä, kunnes näki keijun, joka pukunsa helmaan -kuivaili mutaa silmistään ja kasvoistaan. - -"Koettakaahan nousta seisaalle", kehoitti hän tyttöä. - -McLean tarttui tyttöön ja auttoi hänet pystyyn. - -"Luuletteko, että on tullut mitään luunmurtoa?" sammalsi hän. - -Keiju pudisti päätä ja pyyhkieli yhä kasvojaan. - -"Tarkastakaapa te, sir", pyysi Freckles. - -Tyttö salli McLeanin tutkia, ja tämä vakuutti Frecklesille, ettei hän -ollut vakavasti vahingoittunut. - -Poika käänsi päänsä takaisin, ja hänen kasvoillaan oli sanomattoman -hellyyden ilme. - -"Jumalan kiitos!" kuiskasi hän raukeasti. Tyttö riistäytyi irti -McLeanista. - -"Nyt te, Freckles!" huudahti hän. "Nyt on teidän vuoronne. Nouskaa -pystyyn!" - -Tuskallinen nykäys väräytti Frecklesin kasvoja. Sen nähdessään tyttö -kävi kalmankalpeaksi ja tarttui nuorukaisen käteen. - -"Freckles, nouskaa ylös!" Se oli puoleksi käsky, puoleksi pyyntö. -"Rauhoittukaa, keiju! Antakaahan minun ensin hieman levätä!" pyysi -nuorukainen. - -Tyttö polvistui hänen viereensä. Freckles kiersi käsivartensa hänen -ympärilleen ja veti häntä lähelle itseään. Hän katsoi McLeaniin niin -tuskallisen pyytävästi, että isäntä polvistui hänen toiselle puolelleen. - -"Voi, Freckles!" huudahti McLean. "Eihän toki! Varmaankin voimme tehdä -jotakin. Meidän täytyy! Annahan katsoa!" - -Hän yritti aukaista pojan paidankaulusta, mutta hänen kätensä -vapisivat niin kovasti, että tyttö työnsi ne syrjään ja itse paljasti -Frecklesin rinnan. Kiireesti silmäiltyään hän veti vaatteen jälleen -kokoon ja pujotti kätensä hänen päänsä alle. Freckles kohotti häneen -kuolontuskaisen katseen. - -"Käsitätte kai?" sanoi hän. - -Tyttö nyökkäsi sanattomana. - -Freckles kääntyi McLeaniin päin. - -"Kiitos kaikesta", läähätti hän. "Missä ovat miehet?" - -"Ne ovat kaikki täällä", vastasi isäntä, "paitsi paria miestä, jotka -ovat lähteneet hakemaan lääkäriä, rouva Duncania ja Lintunaista". - -"Ei maksa vaivaa yrittää mitään", sanoi Freckles. "Älkää vain unohtako -puuhkaa ja joululahjaa, varsinkaan puuhkaa!" - -Heidän yläpuolellaan kuului niin erikoista liikehtimistä, että se -kiinnitti Frecklesin huomiota tällä kuolonvakavallakin hetkellä. -Hän katsahti sinne, ja tyytyväinen hymy väikkyi hänen kärsivillä -kasvoillaan. - -"Kas, eikös siinä ole pikku kanaseni!" huudahti hän heikosti. "Se -lienee nyt tekemässä ensimmäistä lentokoetta pesästänsä. Nyt Duncan voi -saada ison vesialtaansa." - -"Pikku kanahan se minutkin myöhästytti", puhui keiju. "Minun oli niin -kova kiire päästä tänne, että unohdin tuoda sille aamiaista vaunuista. -Sen oli varmaankin aika nälkä, sillä kulkiessani puun ohitse se läksi -perässäni. Se hoippui niin kummallisesti ja siirtyi niin hitaasti -puulta puulle pensaikon halki, että minun oli pakko odottaa, sillä -enhän toki voinut ajaa sitä takaisinkaan." - -"Tietenkään ette voinut. Minun linnullani on niin hyvä ymmärrys, ettei -se kääntynyt takaisin, kun sai seurata teitä", riemuitsi Freckles -aivan kuin ei olisi käsittänyt, että se viivähdys juuri maksoi hänen -henkensä. Sitten hän makasi hiljaa miettiväisenä, mutta kysyi pian: -"Vai niin, minun pikku kanaseniko se siis viivästytti teitä, keiju?" - -"Niin juuri", vastasi tyttö. - -Kova tuska värähdytti Frecklesiä, ja kasvoilla vilahti epätietoinen -ilme. - -"Koko kesän olen kiittänyt Jumalaa sen mustan sulan putoamisesta ja -kaikesta ilosta, mitä se on minulle tuonut", mutisi hän, "mutta näyttää -siltä kuin..." - -Hän jätti kesken ja kohotti kysyvän katseen McLeaniin. - -"Minä en voi mitään sille, että olen iiriläinen, mutta kyllä sille, -että olen taikauskoinen", sanoi hän. "Enhän saa syyttää siitä taivasta -taikka lintuani." - -"Et, rakas poika", sanoi McLean silitellen heleätä tukkaa. "Sinulla oli -valta valita. Olisithan voinut seisoa siinä kuin kiinnikasvanut pölkky -kuten me kaikki muut. Suuren rakkautesi ja erinomaisen miehuutesi -voimasta sinä teit tämän uhrauksen." - -"Älkää antako sille sitä nimeä, sir!" huudahti Freckles. "Onhan asian -laita päinvastoin. Jos voisin uhrata ruumiini vielä sata kertaa -pelastaakseni hänet tästä, tekisin sen ja iloitsisin joka tuskasta." - -Jumaloivan hellä hymy huulilla hän kääntyi tyttöön päin. Tämä oli -pelottavan kalpea, ja hänen silmänsä olivat jäykät ja lasimaiset. -Hän tuskin tuntui kuulevan tai käsittävän, mitä oli tulossa, mutta -urhoollisesti hän koetti vastata siihen hymyyn. - -"Onko otsani liassa?" kysyi Freckles. - -Tyttö ravisti päätänsä. - -"Kerran te..." sammalsi nuorukainen. - -Heti tyttö painoi huulensa hänen otsalleen, sitten kummallekin poskelle -ja vihdoin huulille pitkän suudelman. - -Sitten McLean kumartui hänen puoleensa. - -"Freckles", sanoi hän murtuneella äänellä, "sinä et koskaan voi saada -tietää, kuinka minä rakastan sinua. Ethän aio lähteä sanomatta minulle -hyvästi?" - -Se sana herätti tytön äkkiä tajuihinsa. Hän sävähti ikäänkuin unesta -heränneenä. - -"Hyvästi?" huudahti hän kiivaasti, silmät suurina ja veren tulvahtaessa -kalpeisiin kasvoihin. "Hyvästi! Mitä te tarkoitatte? Kuka sanoo -hyvästi? Minne Freckles lähtisi näin loukkaantuneena, ellei sairaalaan? -Eihän silti tarvitse sanoa hyvästi. Tietysti me kaikki saatamme häntä -sinne. Kutsukaa miehet koolle! Meidän täytyy lähteä nyt heti." - -"Ei kannata, keiju", vastasi Freckles. "Luulen, että jokainen luu -rinnassani on murskaantunut. Teidän täytyy antaa minun erkaantua." - -"Mutta minä en tahdo", sanoi tyttö jyrkästi. "Ei kannata kuluttaa -kallista aikaa siitä puhumalla. Te olette elossa. Te hengitätte; ja -miten pahasti luunne lienevätkin murskaantuneet, niin mitä varten on -taitavia lääkärejä olemassa, ellei korjaamaan teitä ja panemaan jälleen -kuntoon? Te lupaatte minulle vain, että purette hampaanne yhteen ja -käskette, kun teemme teille kipeää, sillä meidän täytyy lähteä viemään -teitä niin pian kuin suinkin. En ymmärrä, mikä minuakin on vaivannut. -Tässä on jo tuhlattu runsaasti aikaa." - -"Voi, keiju!" tuskaili Freckles. "Minä en voi! Te ette tiedä, kuinka -huonosti asiat ovat. Minä kuolen samassa, kun yritätte minua nostaa." - -"Tietysti niin teette, jos niin päätätte tehdä", sanoi tyttö. "Mutta -jos lujasti tahdotte, niin ette kuole; hengittäkää vain syvään ja -voimakkaasti ja pitäkää kovasti kiinni minusta. Kyllä minä toimitan -teidät täältä pois. Teidän täytyy todellakin kestää, Freckles, vaikka -se tekisi kuinka kipeää, sillä tehän jouduitte tähän minun takiani, ja -nyt minun täytyy pelastaa teidät, niin että teidän on parasta luvata." - -Hän kumartui nuorukaisen puoleen ja koetti hymyillä hänelle -rohkaisevasti pelosta jäykillä huulillaan. - -Isoina pisaroina helmeili kylmä hiki Frecklesin ohimoilla. - -"Voi, rakas keiju!" rukoili hän ottaen tytön käden omaansa. "Te ette -käsitä asiaa enkä minä henkeni uhallakaan voi sitä sanoa teille, mutta -todellakin on parasta antaa minun mennä. Tämä on juuri onneksi minulle. -Sanokaa vain minulle hyvästi ja antakaa minun pian päästä pois." - -Hän vetosi McLeaniin. - -"Rakas isäntä, tehän tiedätte. Sanokaa hänelle, että minulle elämä on -paljon pahempaa kuin kuolema. Sanokaa hänelle, että tiedätte kuoleman -olevan parasta, mitä milloinkaan voi minulle sattua." - -"Taivas armahtakoon!" huudahti tyttö. "Minä en voi kestää tätä -viivyttelemistä!" - -Hän puristi Frecklesin kättä rintaansa vastaan ja kumartuen hänen -puoleensa katsoi syvälti hänen hämärtyneihin silmiinsä. - -"'Minä lupaan kunniasanallani, että tahdon yhä hengittää.' Se teidän -täytyy luvata minulle", sanoi keiju. "Sanotteko niin?" - -Freckles empi. - -"Freckles!" komensi tyttö rukoillen. "_Sanottehan niin?_" - -"Sanon!" läähätti nuorukainen. - -Tyttö hypähti pystyyn. - -"Sitten on kaikki kunnossa", sanoi hän, ja äänessä oli entistä -reippautta. "Puhaltakaa te vain kuin höyrykone, loput teen minä." - -Miehet kokoontuivat innoissaan hänen ympärilleen. - -"Frecklesin kuljettaminen tulee olemaan kova urakka", sanoi hän, -"mutta se on meidän ainoa toivomme, niin että kuunnelkaa tarkasti -älkääkä millään muotoa jättäkö heti tekemättä, mitä nyt teille -sanon. Nyt ei ole aikaa olla toistemme tiellä, vaan meillä täytyy -olla oikea järjestys. Lähtekää te neljä siitä vaunuhevosilla ratsain -makuuteltalle. Ottakaa sieltä kaikkein lujin riippumatto, muutamia -peitteitä ja päänalus. Ratsastakaa takaisin suorinta tietä. Jos -tapaatte joitakin muita miehiä joukosta, niin lähettäkää heidät tänne -auttamaan riippumaton kantamisessa. Me emme saa ruveta hytkyttämään -häntä vaunuissa ajaen. Toiset raivaavat polkua tielle; ja te, herra -McLean, otatte Nellien ja ratsastatte kaupunkiin. Kertokaa isälleni, -kuinka Freckles on loukkaantunut ja että hän teki sen pelastaakseen -minut. Sanokaa hänelle, että minä aion viedä Frecklesin Chicagoon -kahdentoista junassa ja että hänen tulee pidättää sitä, jos hiukan -myöhästymme. Ellei hän sitä voi, niin pitäkää ylimääräinen juna -valmiina asemalla ja toinen Pittsburgiin Fort Waynessa, niin että -saamme kulkea ilman viivytyksiä. Ei tarvitse huolehtia, vaikka -jätättekin meidät tänne yksin. Lintunainen tulee pian. Me levähdämme -hetkisen." - -Hän kyykistyi taas mutaan Frecklesin viereen ja alkoi silitellä hänen -hiuksiaan ja käsiään. Nuorukainen käänsi tuskaiset kasvonsa häneen ja -ponnisteli tukehuttaakseen ne voihkinat, jotka uhkasivat kertoa, kuinka -hän kärsi. - -Kun miehet olivat valmiit nostamaan häntä, kumartui keiju häneen päin -intohimoisen hellänä. - -"Rakas Limberlostin vartija, nyt aiomme nostaa teitä", sanoi hän. -"Pelkään että pyörrytte tuskasta, mutta koetamme olla niin varovaisia -kuin suinkin älkääkä unohtako lupaustanne." - -Omituinen raukea hymyntapainen viivähti Frecklesin väräjävillä huulilla. - -"Keijukaiseni, voiko mies muistaa lupausta, kun ei ole tajuissaan?" -kysyi hän. - -"Kyllä te voitte", sanoi tyttö pontevasti, "sillä lupaus merkitsee -teille sen verran enemmän kuin useimmille muille". - -Hänen sanoistaan virisi pojan kasvoille tarmokas ilme. - -"Valmis olen", sanoi hän. - -Heti ensi kosketuksesta hänen silmänsä sulkeutuivat, hirveä korahdus -purkautui ilmoille, ja hän makasi tajuttomana. Tyttö silmäsi Duncaniin -aivan kauhuissaan. Sitten hän puristi huulensa yhteen ja kokosi jälleen -voimansa. - -"Näin onkin kai parasta", sanoi hän. "Ehkä hän ei nyt tunne, kuinka -kipeätä hänelle teemme. Pojat, olkaapa nyt nopeat ja helläkätiset!" - -Hän asettui riippumaton viereen ja hauteli vedellä Frecklesin kasvoja. -Ottaen hänen kätensä omaansa hän käski lähteä liikkeelle. Hän kehoitti -miehiä pyytämään jokaista vankkarakenteista miestä, jonka kohtaisivat, -yhtymään joukkoon, niin että voisivat vaihtaa kantajia useasti ja -päästä pian eteenpäin. - -Lintunainen tahtoi ottaa tytön vaunuihin ajaakseen riippumaton perässä, -mutta hän kieltäytyi jättämästä Frecklesiä ja ehdotti, että Lintunainen -ajaisi edeltä, ottaisi vähän vaatteita ja olisi asemalla valmiina -saattamaan heitä Chicagoon. Koko matkan tyttö kulki riippumaton -vieressä, varjostaen, Frecklesin kasvoja lehtevällä oksalla, ja -piti hänen kädestään kiinni. Joka kerta kun pysähdyttiin vaihtamaan -kantajia, kostutti hän pojan kasvoja ja huulia ja laski jokaisen -hengähdyksen sydäntäsärkevän tuskaisesti. - -Hän tuskin huomasi, milloin hänen isänsä yhtyi heihin ja ottaen oksan -hänen kädestään pujotti käsivartensa hänen uumalleen ja melkein kantoi -häntä. Kaupungin katuihin ja uteliaihin, ahnaasti töllisteleviin -ihmisjoukkoihin hän ei kiinnittänyt enempää huomiota kuin Limberlostin -puihin. Kun juna ajoi asemalle ja työmiehet nostivat Frecklesin -vaunuun, toimitti pitkä Duncan tytölle tilaa riippumaton viereen. - -Mukana paras kirurgi mitä saatavissa oli sekä Lintunaisen ja McLeanin -ollessa apulaisina alkoi nyt neljän tunnin matka Chicagoon. Tyttö piti -herkeämättä huolta Frecklesistä, kostutti hänen kasvojaan, silitteli -hänen kättänsä ja lempeästi löyhytteli viileyttä. Ei hetkeksikään -hän halunnut luovuttaa paikkaansa taikka sallia kenenkään muun tehdä -ylipäätänsä mitään onnettoman hyväksi. Lintunainen ja McLean katselivat -kummastellen. Hänen voimansa ja miehuullisuutensa näyttivät olevan -ehtymättömät. Yhden ainoan kerran hän puhui, ja silloin hän kysyi -McLeanilta, oliko varmaa, että ylimääräinen juna Pittsburgin linjalla -oli valmiina. McLean vastasi, että juna oli tilattu ja odotti heitä. - -Kello viisi Freckles makasi Lake Viewin sairashuoneen leikkauspöydällä, -ja häntä käsitteli kolme Chicagon etevintä kirurgia. Heidän käskystään -McLean saattoi vastahakoisen keijun sieltä pois ja vei hänet -hoitajattaren haltuun saamaan kylvyn, hoitoa naarmuilleen sekä vuoteen -nukkuaksensa. - -Vaikka tällaisessa paikassa on vaikeata hämmästyttää ihmisiä, joutuivat -hoitajattaret kuitenkin ihmeisiinsä riisuessaan tytöiltä perin -tahriintuneet ja rikki revityt vaatteet ja mutaiset, ihoon tarttuneet -sukat, pestessään pois kuivettuneen saven hänen silkinhienoista -hiuksistaan ja hieroessaan naarmuja ja mustelmia täyteen tullutta -kaunista, lian peittämää ruumista. Tyttö vaipui syvään uneen jo -paljon ennen kuin he olivat lopettaneet puuhansa ja makasi sikeässä -tiedottomuuden tilassa sillä aikaa, kun taistelu Frecklesin hengestä -oli alkanut. - -Kolme päivää myöhemmin hän oli sama keiju kuin ennenkin, paitsi -että Freckles oli alinomaa hänen ajatuksissaan. Levottomuus ja se -vastuunalaisuus, jota hän tunsi nuorukaisen tilasta, oli kehittänyt -hänessä uutta kypsyyttä ja täyttä naisellisuutta. Sinä aamuna hän -nousi varhain ja liikuskeli Frecklesin oven vaiheilla. Hänen oli -sallittu olla potilaan luona, sillä hoitajattaret ja lääkärit olivat -huomanneet, että tajuihinsa tullut, levoton, ylen kiihtynyt, tuskien -kiusaama nuorukainen vain hänen tähtensä pysyi rauhallisena ja totteli -määräyksiä. Kun tyttö oli nääntyä unen puutteesta, täytyi häntä -uhata sillä, että hän sairastuisi, jotta hänet saatiin vuoteeseen. -Ja ilmoittamalla sitten Frecklesille, että keiju nukkui ja että he -herättäisivät hänet, jos hän liikahtaisi, he voivat häntä vähäksi aikaa -hillitä. - -Lääkäri oli Frecklesin luona. Tytölle oli sanottu, että hän tänä aamuna -antaisi lopullisen lausuntonsa, ja siksi hän kyyristeli nyt tuolissa -akkunan ääressä, laski alas uutimet takanaan ja hirveässä jännityksessä -odotti suljetun oven aukeamista. - -Juuri kun se aukeni, riensi McLean käytävän halki lääkäriä vastaan, -mutta luotuaan silmäyksen tämän kasvoihin peräytyi kauhistuneena, ja -tyttö, joka oli noussut istumasta, vaipui takaisin paikalleen niin -huumaantuneena, ettei jaksanut astua askeltakaan. Miehet katsoivat -toisiinsa. Huulet raollaan ja silmät pelosta jäykkinä keiju kumartui -eteenpäin tuskaisen jännittyneenä. - -"Minä -- minä luulin hänen voivan varsin hyvin", sammalsi McLean. - -"Leikkauksen hän kesti", vastasi lääkäri, "eivätkä hänen haavansa ole -ehdottomasti hengenvaarallisia. Minähän sanoin teille jo eilen, mutta -en huomauttanut, että jokin muu luultavasti vie häneltä hengen, ja niin -nyt näkyy käyvän. Ei hänen ole pakko kuolla tuosta tapaturmasta, mutta -hän ei elä iltaa pitemmälle." - -"Miksei? Mitä se on?" kysyi McLean hätäisesti. "Me kaikki rakastamme -sitä poikaa. Meillä on yhteensä miljoonia tehdäksemme mitä rahalla -suinkin voi. Miksi hänen pitää kuolla, elleivät nuo murtuneet luut ole -siihen syynä?" - -"Sen ilmoittamiseen minä nyt tarjoankin teille tilaisuutta", virkkoi -lääkäri. "Hänen ei tarvitse kuolla tapaturmasta, mutta hän kuolee niin -pian kuin hänen mainio ruumiillinen kuntonsa sen sallii, ja syynä on -se, että hän ihan ilmeisesti mieluummin kuolee kuin jää eloon. Jos -hän olisi täynnä elämän toivoa ja halua, olisi minun työni helppo. -Jos te kaikki rakastatte häntä, niinkuin sanotte, ja jos on olemassa -rajattomat mahdollisuudet antaa hänelle mitä hän vain pyytää, niin -miksi hän tahtoisi kuolla?" - -"Onko hän kuolemaisillaan?" kysyi McLean. - -"On", vastasi lääkäri. "Hän ei enää näe iltaa, paitsi jos saadaan jokin -voimakas vastavaikutus heti vireille. Hän on niin voimaton, että kun -hän mieluummin valitsee kuoleman kuin elämän, luonto ei jaksa voittaa -hänen omaa tahdonpuutettaan. Jos mielii hänet pelastaa, täytyy häneen -saada elämänhalua. Nyt hän epäilemättä toivoo kuolevansa ja niin pian -kuin suinkin." - -"Sitten hänen täytyy kuolla", lausui McLean. - -Hänen leveät hartiansa vapisivat, ja vahvat kädet aukenivat ja -sulkeutuivat konemaisesti. - -"Merkitseekö se, että te tiedätte, mitä hän toivoo, ettekä voi tahi -ette tahdo sitä antaa?" - -McLean voihki tuskasta. - -"Se tarkoittaa", sanoi hän epätoivoisena, "että minä tiedän, mitä hän -toivoo, mutta minun on yhtä mahdoton auttaa häntä kuin noutaa hänelle -tähti taivaalta. Sitä, minkä takia hän tahtoo kuolla, hän ei voi -milloinkaan saada." - -"No sitten teidän täytyy valmistua lopun varalle ihan pian", sanoi -lääkäri ja kääntyi kiireesti poispäin. - -McLean tarttui kiivaasti hänen käsivarteensa. - -"Kuulkaa!" huusi hän epätoivoissaan. "Te sanotte sen ikäänkuin minä -voisin tehdä jotakin, jos tahtoisin. Minä sanon teille, että poika on -minulle sanomattoman rakas. Minä tekisin mitä tahansa, kuluttaisin -kuinka paljon tahansa. Te olette nähnyt sen nuoren tytön, joka täällä -on mukanani, ja monesti puhunutkin hänestä. Sitä lasta hän toivoo. Hän -kerrassaan jumaloi tyttöä, mutta hyvin tietäen, ettei siitä koskaan voi -tulla mitään, hän mieluummin kuolee kuin jää eloon. Jumalan nimeen, -mitä minä voin sille tehdä?" - -"Lukuunottamatta puuttuvaa kättä en ole koskaan hoitanut pulskempaa -miestä", sanoi lääkäri, "ja tyttö tuntui olevan erittäin mieltynyt -häneen. Miksi hän ei siis voi saada sitä tyttöä?" - -"Miksi?" toisti McLean. "Monestakin syystä. Minä sanoin, että hän -on minun poikani. Te varmaankin tiesitte, ettei hän sitä ole. Vähän -toista vuotta sitten en ollut häntä koskaan nähnytkään. Hän joutui -eräälle työpaikalleni maantieltä. Hän on löytölapsi, joka oli jätetty -orpolastenkotiin täällä Chicagossa. Kun hän oli varttunut, luovutti -lastenkodin johtaja hänet eräälle raa'alle miehelle. Hän karkasi -tiehensä ja joutui eräälle tukkileirilleni. Hänellä ei ole nimeä eikä -mitään tietoa syntyperästään. Ja tyttö -- niin, hänestähän olemme -puhuneet. Te näette, mitä hän on, ruumiillisesti ja henkisesti. Hänellä -on esi-isiä, jotka kuuluvat Yhdysvaltain ensimmäisiin valkoisiin -tulokkaihin, ja toisella puolen merta niitä on läpi vuosisatojen. Hän -on jumaloitu, hemmoiteltu ainoa lapsi, ja isä on hyvin rikas. Elämä -tarjoaa tytölle kaikki, toiselle ei mitään, ja sen tämä poika ymmärtää -paremmin kuin kukaan muu. Hänellä ei ole muuta valittavana kuin -kuolema, jos pelastuksena on vain se, että hän saa tytön omakseen." - -Silloin tyttö seisoi heidän välissään. - -"Ei suinkaan!" huudahti hän. "Jos Freckles haluaa minua, ei hänen -tarvitse muuta kuin, sanoa, niin minä olen hänen." - -Hämmästyneet miehet perääntyivät askeleen, tuijottaen häneen. - -"Sitä hän ei koskaan sano", vastasi McLean viimein, "ettekä te tätä -ymmärrä, keijukainen. Kuinka ihmeessä te tänne jouduitte? En missään -nimessä olisi tahtonut, että te saisitte kuulla, mitä kerroin, mutta -kun niin on tapahtunut, rakas tyttö, niin täytyy teille ilmoittaa, -ettei Freckles vaadi teidän ystävyyttänne tai suopeuttanne, vaan -rakkauttanne." - -Tyttö katsoi kirkkailla, vakavilla sinisilmillään suoraan lääkäriä -kasvoihin ja sitten McLeaniin rohkean avomielisesti. - -"Hyvä, minä rakastan häntä", sanoi hän yksinkertaisesti. - -McLean heilautti kättään avuttomana. - -"Te ette käsitä asiaa", toisti hän kärsivällisesti. "Freckles ei -tahdo teiltä ystävän taikka kumppanin taikka sisaren rakkautta, vaan -morsiamen lempeä. Ja jos te pelastaaksenne sen elämän, jonka hän pani -alttiiksi teidän puolestanne, aiotte jalomielisenä ja innostuvana -uhrata tulevaisuutenne, niin minun täysi velvollisuuteni on teidän -isänne poissa ollessa, suojelijana, jonka käsiin hän on jättänyt -teidät, estää sellainen malttamaton teko. Jo nuo sanat, jotka -lausuitte, ja puhetapanne osoittaa, että olette pelkkä lapsi ettekä ole -uneksinutkaan, mitä sellainen rakkaus on." - -Silloin keiju kävi kerrassaan suurenmoiseksi. Punertava läikähdys -karkoitti pelon kelmeyden hänen kasvoiltaan. Hänen suuret silmänsä -laajenivat ja säteilivät sisäistä tulta. Hän näytti siinä heidän -silmissään kasvavan ja varttuvan uljaaksi naiseksi. - -"Minun ei ole koskaan tarvinnut uneksia rakkaudesta", sanoi hän -ylväästi. "Koko elämässäni en ole muuta tiennyt kuin rakastaa jokaista -ja saada kaikilta rakkautta. Eikä kukaan ole ollut minulle niin rakas -kuin Freckles. Jos suvaitsette muistaa, olemme yhdessä kokeneet koko -paljon. Minä en tiedä mitään morsiamista ja heidän lemmestään, mutta -minä rakastan häntä kaikella sillä rakkaudella mitä sydämessäni on ja -luulen sen riittävän hänelle." - -"Varmaankin", jupisi lääkäri. - -McLean ojensi kätensä vetääkseen tytön puoleensa, mutta tämä huomasi -liikkeen ja astui nopsasti taaksepäin. - -"Mitä isääni tulee", jatkoi hän, "niin hän kertoi minulle heti, mitä -oli teiltä kuullut Frecklesistä. Jo monta viikkoa olen tietänyt kaikki -mitä tekin. Se tieto ei muuttanut rahtuakaan teidän rakkauttanne -häneen. Luulen, että Lintunainen rakasti häntä vieläkin enemmän. -Miksi vain te kaksi omistaisitte kaikki ylevät tunteet? Enkö minä -osaa nähdä, kuinka urhea, uskollinen ja erinomainen hän on? Enkö minä -osaa nähdä, kuinka hänen sielunsa värisee musiikista, enkö näkisi -hänen rakkauttansa kaikkeen kauniiseen ja hänen yksinäisyytensä ja -sydämennälkänsä tuskia? Täytyykö teidän kahden rakastaa häntä kaikella -rakkaudella mitä on olemassa ja enkö minä voi antaa hänelle mitään? -Isäni ei ole koskaan kohtuuton. Hän ei vaadi, että minä en saa rakastaa -Frecklesiä tai etten saa sanoa sitä hänelle, jos sen sanominen voi -pelastaa hänet." - -Hän pujahti McLeanin ohitse Frecklesin huoneeseen, sulki oven ja väänsi -sen lukkoon. - - - - -18. luku. - -FRECKLES HYLKÄÄ RAKKAUDEN, KUN EI TIEDÄ SYNTYPERÄÄNSÄ KUNNIALLISEKSI, -JA KEIJU LÄHTEE SITÄ TUTKIMAAN. - - -Freckles makasi laakealla patjalla, ruumis liikkumattomana -kipsisiteissä, poikkinainen käsivarsi tavallisuuden mukaan piilossa. -Hänen katseensa kiintyi heti ahneesti keijun kasvoihin. Kevein askelin -tämä astui hänen luoksensa ja äärettömän hellänä kumartui hänen -puoleensa, mutta samassa hänen sydäntänsä kouristi pojan ulkomuodossa -tapahtunut muutos. Freckles näytti niin heikolta, kaihoiselta, lopen -toivottomalta ja yksinäiseltä. Tyttö saattoi nähdä, että yö oli ollut -pelkkää kauhua. - -Ensi kertaa hän yritti kuvitella olevansa Frecklesin sijassa. Miltä -tuntuisi, jos ei olisi vanhempia, ei kotia, ei nimeä? Ei edes nimeä! -Se oli pahinta kaikista. Se merkitsisi, että oli eksynyt, eksynyt -kerrassaan ja toivoa vailla. Tyttö tarttui humisevaan päähänsä -ja horjahti, koettaessaan syventyä tähän kuvitelmaan. Hän vaipui -polvilleen vuoteen viereen, pujotti käsivartensa päänalusen alle ja -painoi huulensa hänen otsalleen. Ruhjoutunut hymyili heikosti, mutta -hänen kaihoinen ilmeensä näytti sitä vihlovammalta. Se viilsi tytön -sydänjuuria myöten. - -"Rakas Freckles", sanoi hän, "teidän silmissänne on tänä aamuna -kokonainen kertomus. Kertokaapa se minulle." - -Freckles hengähti syvään, vavahtaen. - -"Keijukaiseni", pyysi hän, "olkaa jalomielinen! Ajatelkaa minua hieman. -Minun on niin koti-ikävä, olen niin uupunut, rakas keiju; päästäkää -minut lupauksestani. Antakaa minun mennä." - -"Miksi niin, Freckles?" sopersi tyttö. "Te ette tiedä, mitä pyydätte. -Antaako teidän mennä! En voi. Minä rakastan teitä enemmän kuin ketään -muuta, Freckles. Minusta te olette paras ihminen mitä koskaan olen -tuntenut. Minä olen jo suunnitellut meidän molempien elämää. Minä -tahdon, että te saatte opiskella ja syventyä kaikkeen mitä laulun -alalla voi oppia, heti kun jälleen olette terve. Silloin kun olette -saanut lisää oppia, olen minäkin päässyt opistosta, ja sitten minä -haluan" -- hän empi hetkisen -- "minä haluan teistä todellista -ritariani, Freckles, ja että sanotte minulle pitävänne minusta -- -hiukan. Minä olen ensi hetkestä asti ajatellut teitä lemmitykseni. Minä -en voi luopua teistä, paitsi jos ette pidä minusta. Mutta te pidätte -minusta -- hieman ainakin -- eikö niin, Freckles?" - -Freckles lepäsi siinä hurstia valkeampana, silmät naulattuina kattoon -ja hengityksen sihistessä kuivien huulten lomitse. Tyttö odotti tuokion -verran hänen vastaustansa, ja kun ei mitään kuulunut, painoi hän -punastuvat kasvonsa hänen vierelleen päänaluselle ja kuiskasi hänen -korvaansa: - -"Freckles, minä... minä koetan kosia teitä. Voi, ettekö voi auttaa -minua vähäisen? Se on kauhean vaikeata yksin. Minä en tiedä, kuinka sen -oikeastaan sanoisin, mutta minä rakastan teitä, Freckles. Minun täytyy -saada teidät, ja nyt kai minun on... minun on paras suudella teitä." - -Hän nosti punastuneet kasvonsa ja urheasti painoi kuumeiset, -värähtelevät huulensa Frecklesin huulille. Kuin apilantuoksu tunkeutui -hänen hengityksensä nuorukaisen sieraimiin, ja kutrit koskettivat hänen -kasvojaan. Sitten tyttö katsoi häntä moittivasti silmiin. - -"Freckles", läähätti hän, "Freckles! Enpä luullut, että te voisitte -olla ilkeä." - -"Ilkeäkö, keiju? Teitäkö kohtaan ilkeä?" toisti Freckles huohottaen. - -"Niin", vastasi tyttö. "Oikein häijy. Kun joku teitä suutelee, niin -jos teissä on rahtuakaan sääliä, pitäisi teidän vastata suudelmaan, -edes hieman. Nytpä koetan uudelleen, mutta tahdon myös, että pikkusen -autatte minua. Te ette kai ole niin sairas, ettette voisi vähän -auttaa", rukoili hän. - -Frecklesin jäntevä käsi puristui peitteellä nyrkkiin. Hänen leukansa -viittasi kattoon päin, ja pää heittelehti edestakaisin. - -"Jeesus!" parahti hän tuskissaan. "Sinä et ole ainoa ristinpuuhun -naulittu!" - -Tyttö sieppasi Frecklesin käden ja veti sen rintaansa vasten. - -"Freckles!" vaikeroi hän kauhuissaan. "Freckles! Erehdynkö minä? Ettekö -te haluakaan minua?" - -Frecklesin pää heittelehti yhä sanattomassa kärsimyksessä. - -"Odottakaahan vähän, keiju!" läähätti hän viimein. "Antakaa minulle -hieman aikaa!" - -Tyttö malttoi mielensä ja nousi seisaalle. Hän kostutti Frecklesin -kasvoja, silitti tukkaa ja antoi juotavaa. Hänestä tuntui kuluvan -kokonainen iankaikkisuus, ennenkuin nuorukainen kääntyi häneen päin. -Heti hän polvistui uudelleen, vei Frecklesin käden rinnalleen ja nojasi -siihen poskensa. - -"Puhukaa nyt, Freckles", kuiskasi hän lempeästi. - -"Jos voin", sanoi toinen tuskaisesti. "Tätä vain tarkoitan. Te olette -kuin enkeli ja minä maankiertäjä. Teillä on terve ruumis, ja te olette -kaunein kaikista. Teillä on kaikkea mitä rakkaus, hellä kasvatus ja -raha voivat antaa. Minulla on niin paljon tyhjääkin vähemmän etten -luule itselläni koskaan olleen edes syntymisen oikeutta. Se on -varma asia: ei kukaan ole tahtonut tietää minusta perästäpäin eikä -luonnollisesti ennenkään. Jonkun olisi pitänyt kertoa se teille jo -aikoja sitten." - -"Jos siinä on kaikki, mitä teillä on sanomista, niin olen sen tiennyt -jo hyvän aikaa", vastasi tyttö lujalla äänellä. "Herra McLean kertoi -sen isälleni ja hän minulle. Siitä minä rakastan teitä vain sitä -enemmän ja tahdon korvata kaikki mitä olette kaivannut." - -"Sitten en teitä ymmärrä", sanoi Freckles hämmentyneenä. "Ettekö voi -käsittää, että jos te suostuisitte ja teidän isänne tulisi tarjoamaan -teitä minulle, minä en voisi kajota edes kengänrihmoihinne rakkaudessa --- minä, jonka omaiset ottivat minut vimmastuneina vastaan, leikkasivat -poikki toisen käteni ja työnsivät minut ulos pakkaseen kuolemaan. -Minulla ei ole nimeä juuri yhtä paljon siksi, ettei minulla ole -oikeutta mihinkään, kuin siksi, etten sitä tunne. Kun olin pieni, -päätin etsiä isääni ja äitiäni vanhemmaksi tultuani. Nyt tiedän, että -äitini heitti minut luotaan ja isäni oli kukaties varas ja varmasti -valehtelija. Te olette säälinyt kärsimyksiäni ja valvonut vuoteeni -ääressä, ja siinä ovat ajatuksenne menneet sekaisin, rakas keiju; siksi -minun tulee ajatella teidänkin puolestanne. Jos voisittekin unohtaa -silvotun käteni, ja sen paikan, jossa olen kasvanut, ja että minulla -ei ole mitään nimeä teille annettavana, ja jos kuitenkin tahtoisitte -ottaa minut sellaisena kuin olen, saattaisivat jonakuna päivänä -sellaiset ihmiset, jollaisia minun omaisteni täytyy olla, tuppautua -teitä vaivaamaan. Minun oli tapana rukoilla joka ilta ja aamu ja monta -kertaa päivälläkin että saisin nähdä äitini. Nyt rukoilen vain pian -kuollakseni ja ettei minun koskaan tarvitsisi nähdä häntä. Se ei ole -mitenkään mahdollista, keiju. Se on vain hurja haave teidän suloisessa -päässänne. Voi, armahtakaa minua, suudelkaa vielä kerran ja antakaa -minun kuolla!" - -"En millään ehdolla!" huudahti tyttö. "En milloinkaan, jos siinä ovat -kaikki syynne. Juuri omassa päässänne on hurja haave, mutta minä voin -kyllä käsittää, kuinka se on syntynyt. Kun olette ollut teljettynä -kunnalliskotiin suurimman osan elämästänne ja nähnyt joka päivä lapsia, -jotka olivat vanhempiensa laiminlyömiä ja hylkäämiä, niin aloitte -uskoa, että omat vanhempanne tekivät samalla muotoa; ja kuitenkin on -monta muuta parempaa mahdollisuutta. Tuhansia nuoria pariskuntia tulee -tähän maahan perustaen perheen, eikä heillä ole mitään sukulaisia -täällä. Chicago on suuri, häijy kaupunki, ja aika ihmisetkin voivat -täällä kadota jäljettömiin monin tavoin, ja kuinka silloin voisi -löytää niitä, joiden haltuun heidän pikku lapsensa on uskottu? Samalla -hetkellä, kun isäni kertoi minulle miltä asia teistä näytti, aloin sitä -miettiä, ja minä olen tullut siihen tulokseen, että olette kerrassaan -väärässä. Minulla oli aikomus pyytää isääni tai Lintunaista puhumaan -teille siitä, ennenkuin lähtisitte opiskelemaan, mutta asiain näin -ollen lienee parasta, että teen sen itse. Kaikki on minulle niin -selvää. Jospa saisin teidätkin ymmärtämään!" - -Hän painoi kasvonsa patjaan ja nosti ne sitten jälleen, mutta -kirkastuneina. - -"Nyt olen keksinyt!" huudahti hän. "Voi, rakkaani! Minä voin tehdä sen -niin selväksi! Freckles, voitteko kuvitella näkevänne Limberlostia -kiertävän polun? No, kun seurasimme sitä, niin tiedätte, että siellä -oli kohtia, missä ilkeitä, piikkisiä ohdakkeita kasvoi tien poikki, ja -te kuljitte edellä ja sauvallanne painoitte ne syrjään, jotta ne eivät -repisi vaatteitani. Toisin kohdin taas oli isoja kiiltäviä lätäköitä, -missä kasvoi viehättäviä lumivalkoisia liljoja, ja te kahlasitte -poimimaan niitä minulle. Oi, rakas ystävä, ettekö näe? Niinhän asia -on! Mihin vain tuuli kuljetti ohdakkeenhaivenia, siihen nousi uusia -ohdakkeita piikkeineen; ja missä noita liljan siemeniä varisi liejuun, -siinä kukki puhtaanvalkoisia uusia liljoja. Mutta ei koskaan, Freckles, -ei Limberlostissa eikä muualla maailmassa ole koskaan ollut paikkaa, -missä ohdake olisi lennellyt ilmassa ja kasvanut liljankukaksi. -Ohdakkeet kasvavat ohdakkeista, ja liljat toisista liljoista. Rakas -Freckles, ajatelkaa sitä. Teidän täytyy käsittää. Te olette lilja, -kauttaaltaan. Te ette koskaan olisi voinut kasvaa ohdakepensaasta. - -"Mistä te saitte miehuuden lähteä Limberlostiin, sen kauhuja -uhmaamaan? Te peritte miehuuden kelpo isän verestä, rakas ystävä. -Mistä te saitte sen uljuuden, joka yllytti teitä yli kokonaisen -vuoden jatkamaan tointa, vaikka harvat miehet olisivat ensinkään -ottaneet sitä vastaan? Te saitte sen uljaalta äidiltä, se on varmaa. -Te kävitte toiskätisenä ahdistamaan miestä, joka oli melkein kahta -vertaa isompi, ja taistelitte kuin paholainen, vain sen luulottelun -takia, että saattaisitte olla petollinen ja epärehellinen. Olisiko -teidän isänne tai äitinne voinut olla valheellinen? Tässä te nyt -makaatte kuolemaisillanne rakkauden kaipuuseen. Mistä teihin on tullut -sellainen rakastamisen lahja? Sitä ette ole perinyt kovettuneilta, -sydämettömiltä olennoilta, jotka voivat silpoa teidät ja tahallaan -jättää kuolemaan, se on varma asia. Te kerroitte kerran pelastaneenne -ison härkäsammakkonne kalkkarokäärmeeltä. Tiedätte vallan hyvin sen -tehdessänne antautuneenne hirveään vaaraan. Ja kumminkin tahdotte -vuosikausia kiduttaa itseänne sillä ajatuksella, että kenties oma -äitinne on katkaissut tuon käden. Hävetkää toki, Freckles! Teidän -äitinnekö olisi tehnyt näin..." - -Tyttö veti peitettä syrjään, kääri hihan auki ja painoi huulensa -arpeutuneelle tyngälle. - -"Freckles! Herätkää!" huudahti hän melkein ravistaen nuorukaista. -"Tulkaa tajuihinne! Olkaa ajatteleva, järkevä mies! Te olette -hautonut liian paljon surua ja ollut koko ikänne liian paljon yksin. -Kaikki on minulle niin selvää kuin päivä. Teidän täytyy se käsittää! -Kaikki periytyy tässä maailmassa. Te olette epäilemättä vanhempienne -kaltainen, ja empimättä minä menen takuuseen heidän puolestaan. - -"Ja jos todisteita kaivataan lisää, niin tässä on: Herra McLean -sanoo, että teiltä ei kertaakaan ole puuttunut säädyllisyyttä ja -kohteliaisuutta. Hän sanoo, että te olette täydellisin herrasmies mitä -hän milloinkaan on tuntenut, ja hän on matkustanut halki maailman. -Mistä se johtuu, Freckles? Ei kukaan siellä kunnalliskodissa opettanut -sitä teille. Sadoillekaan miehille ei sitä saisi opetetuksi edes -säädyllisyyskoulussa, niin että sen täytyy olla teissä vaistomaista. -Ja jos niin on laita, merkitsee se, että se on teissä synnynnäistä ja -suoranaista perua suvusta, joka on ollut sivistynyttä väkeä kautta -vuosisatojen eikä voinut muuta olla. - -"Entä sitten laulutaitonne! En luule kellään kuolevaisella olleen -kauniimpaa ääntä kuin teillä, ja vaikka se ei todista mitään, on -olemassa jotakin muuta, mikä todistaa. Se pieni opetus, mitä saitte -kuoronjohtajalta, ei voi selittää sitä ihmeteltävää ilmeikkäisyyttä -ja helppoutta, joka teillä on laulussanne. Teillä on suvussanne joku -erinomaisen etevä laulaja; niin me kaikki uskomme, Freckles." - -"Miksi isäni alinomaa puhuu hienosta käsityskyvystänne ja -kunniantunnostanne? Siksi, että te olette sellainen mies. Miksi -Lintunainen jättää rakkaat puuhansa ja tulee hänkin tänne auttaakseen -teitä hoitamaan? Siksi, että hän rakastaa teitä. Minä en ole koskaan -kuullut hänen hukkaavan aikaa kenenkään muun vuoksi. Ja miksi herra -McLean heittää kaikki tärkeät asiansa palkattujen miesten huostaan ja -itse valvoo teidän tilaanne? Ja miksi hän joka päivä keksii aiheita -kuluttaakseen rahaa teidän puolestanne? Isäni sanoo, että McLean on -ilmetty skotlantilainen, kun pitäisi hellittää kukkaron nauhoja. Hän on -itsepintainen liikemies, mutta ei säästä, kun te sen hänen mielestään -ansaitsette. Te ansaitsette kaikki, mitä voimme tehdä, ja enemmänkin, -rakas ystävä. Kuunteletteko minua? Voi, ettekö ymmärrä? Ettekö sitä -usko?" - -"Voi, voi, keijukaiseni!" sammalsi Freckles hämmentyneenä. -"Tosissanneko sitä tarkoitatte? Voisiko se olla totta?" - -"Tietysti", vastasi tyttö kiihkeästi, "koska juuri niin on laita". - -"Mutta te ette voi sitä todistaa", valitti Freckles. "Se ei anna -minulle nimeä eikä mainettani." - -"Freckles", sanoi tyttö ankarasti, "te olette kohtuuton! Minähän -todistin joka sanani. Kaikkihan sitä todistaa. Kuulkaahan nyt! Jos -tietäisitte varmasti, että voisin antaa teille nimen ja maineen, ja -todistaisin teille, että äitinne rakasti teitä, rupeisitteko silloin -hengittämään täydellä voimalla ja pitämään kiinni elämästä ja voimaan -hyvin?" - -Kirkas valo välähti Frecklesin silmiin. - -"Jos sen tietäisin, keiju", puhui hän juhlallisesti, "niin ette voisi -tappaa minua, vaikka kaataisitte Limberlostin isoimman puun minut -ruhjomaan". - -"Ryhtykää sitten oikein työhön", sanoi tyttö, "ja ennen iltaa minä -todistan teille ainakin yhden asian. Minä voin helposti näyttää teille, -kuinka suuresti äitinne teitä rakasti. Siitä tulee ensi askel, ja loppu -seuraa kyllä perästä. Jos isäni ja herra McLean ovat niin kärkkäät -kuluttamaan rahaa, niin annanpa heille siihen tilaisuuden. Muuten en -voi käsittää, kuinka emme älynneet, mikä tunne teissä oli, ja ryhtyneet -toimiin jo viikkoja sitten. Me olemme olleet kamalan itsekkäitä. -Meidän on kaikkien ollut niin mukava olla, ettemme koskaan pysähtyneet -ajattelemaan, mitä muut ihmiset kärsivät silmäimme edessä. Ei kukaan -meistä ole sitä käsittänyt. Minä palkkaan Chicagon sukkelimman etsivän, -ja sitten käymme yhdessä työhön. Eihän se ole mitään siihen verraten, -mistä ihmiset ottavat selon. Me käymme siihen käsiksi kynsin hampain ja -näytämme teille yhtä ja toista." - -Freckles tarttui hänen hihaansa. - -"Äitini, äitini!" huuteli hän kummissaan. "Sanoitteko, että voisitte -saada selville jo tänä päivänä, rakastiko äitini minua? Kuinka? Voi, -keiju! Millään muulla ei ole väliä, _kunhan vain ei äitini ole sitä -tehnyt!_" - -"Maatkaa siis levollisena", sanoi tyttö luottavaisesti. "Äitinne ei -ole sitä tehnyt. Teidän kaltaistenne poikien äidit eivät semmoista -tee. Minä ryhdyn asiaan heti paikalla ja todistan sen teille. Ensi -työksi menemme siihen kotiin, missä olitte, jotta saamme sieltä ne -pikku vaatteet, jotka teillä oli yllänne sinä iltana, kun teidät -sinne jätettiin. Minä tiedän, että heidän pitää huolellisesti niitä -säilyttää. Niistä saamme selville melkein kaikki, mitä teidän -äidistänne voi tietää. Oletteko milloinkaan niitä nähnyt, Freckles?" - -"Olen", sanoi Freckles. - -Tyttö suorastaan hyökkäsi hänen kimppuunsa. - -"Freckles, olivatko ne valkoiset?" huudahti hän. - -"Ehkä ne kerran olivat olleet valkeat. Nyt ne ovat vanhuuttaan aivan -keltaiset ja veripilkuista ruskeat", vastasi poika, ja äänessä kuului -entinen katkeruus. "Niistä ette saa mitään selville, keiju." - -"Kyllä saan", vakuutti tyttö tosissaan. "Minä voin laadusta nähdä -millaista tavaraa äitinne kannatti ostaa. Kuosista voin nähdä, oliko -hänellä hyvä aisti. Siitä huolesta, mikä niiden valmistamiseen on -pantu, minä voin nähdä, kuinka suuresti hän teitä rakasti." - -"Mutta kuinka? Sanokaa minulle!" rukoili Freckles kiihkosta väristen. - -"Se on helppoa", vastasi tyttö. "Luulin teidän sen verran ymmärtäneen. -Ihmiset, joilla on hiukankin varoja, ostavat aina valkeata vaatetta -pienokaisilleen -- liinaa ja pitsejä ja kauneinta mitä saatavissa -on. Lähellä meitä asuu nuori rouva, joka paloitteli morsiuspukunsa -saadakseen vauvalleen sievän puvun. Äidit, jotka ilomielin odottavat -lastaan, eivät osta mitään arkipäiväisiä valmiita vaatteita eivätkä -neulo niitä vanhalla ompelukoneella, vaan ompelevat omin käsin, -panevat hienot palteet ja laskokset ja lisäksi pitsit ja nauhat. He -istuvat pitkin päivää ompelemassa pieniä tasaisia pistoja, jokaisen -yhtä huolekkaasti. Heidän silmänsä loistavat ja kasvonsa hohtavat. -Milloin heidän on pakko lopettaa tehdäkseen jotakin muuta, näyttävät -he surullisilta ja panevat työnsä hyvin hellävaroen kokoon. Teidän -äidistänne ei tarvitsekaan paljon muuta tietää kuin mitä nuo vaatteet -voivat kertoa. Minä voin ihan nähdä hänen neulovan niitä hienoja -pistoja ja hymyilevän siitä ilosta, että hän saa teidät. Freckles, lyön -vetoa vaikka kokonaisesta dollarista, että nuo teidän pikku vaatteenne -ovat käsin neulotut kaikkein tasaisimmin pistoin." - -Uusi valo syttyi Frecklesin silmiin. Heikko puna kohosi hänen -kasvoihinsa, ja uusi voima tuntui sormissakin, jotka puristivat tytön -kättä. - -"Voi, keiju! Tahdotteko nyt lähteä? Tahdotteko rientää?" pyysi hän. - -"Suoraa päätä", vastasi tyttö. "En viivyttele hetkeäkään, vaan riennän -minkä kerkiän." - -Hän tasoitteli potilaan päänalusta, korjasi peitettä, katsoi häntä -vakavasti silmiin ja poistui huoneesta tyynesti. Oven ulkopuolella -odottivat häntä McLean ja lääkäri uteliaina. McLean tarttui hänen -olkapäihinsä. - -"Mitä te olette tehnyt?" kysyi hän epätoivoisesti. - -Tyttö hymyili hänelle uhmaavasti. - -"Mitäkö tehnyt?" toisti hän. "Minä olen yrittänyt pelastaa Frecklesin." - -McLean voihkaisi. - -"Mitä isänne sanookaan?" huudahti hän. - -"Minusta tuntuu", sanoi tyttö, "että mitä Freckles sanoi, se juuri oli -paikallaan". - -"Freckles? No mitä hän sanoi?" - -"Hän näytti osaavan sanoa yhtä ja toista", selitti tyttö. "Teitä -liikuttanee kai tällä hetkellä enimmin se seikka, että jos isäni -tarjoaisi minua hänelle, hän ei minusta huolisi." - -"Eikä kukaan tiedä sen syytä paremmin kuin minä", mutisi McLean. -"Joka päivä saan kummakseni nähdä hänessä jonkin uuden piirteen -hienotunteisuutta." - -Hän tarttui lääkäriin niin lujasti, että melkein nosti hänet koholle -lattiasta. - -"Pelastakaa hänet!" komensi hän. "Pelastakaa hänet!" rukoili hän. "Hän -on liian hieno uhrattavaksi." - -"Hänen pelastuksensa on tässä", virkkoi lääkäri silitellen tytön -kullanhohtoisia suortuvia, "ja minä voin hänen kasvoistansa lukea, että -hän tietää, miten on meneteltävä. Ei tarvitse huolehtia pojan puolesta. -Kyllä tämä tyttö hänet pelastaa." - -Nauraen tyttö riensi alas hallista ja ulos kadulle siinä asussa missä -oli. - -"Olen tullut", sanoi hän lastenkodin johtajattarelle, "kysymään, -sallitteko minun tutkia taikka vielä paremmin ottaa mukaani ne pikku -vaatteet, jotka eräällä pojalla oli yllään silloin kun hänet tänne -jätettiin. Hän pääsi täältä pois viime syksynä, ja te annoitte hänelle -nimen Freckles." - -Nainen katsoi häneen enemmän ihmetellen kuin asia näytti vaativan. - -"Kyllä näyttäisin niitä mielelläni", vastasi hän viimein, "mutta asia -on niin, että meillä ei niitä ole. Toivon, ettei ole sattunut mitään -erehdystä. Minä uskoin täydellisesti ja samoin ylijohtajakin. Me -annoimme ne tavarat hänen sukulaisillensa eilen. Kuka te olette ja mitä -te niistä tahdotte?" - -Sanattomana, tuijottavin silmin, jäi tyttö katselemaan vanhaa rouvaa. - -"Mitään erehdystä ei ole voinut sattua", jatkoi rouva jälleen -nähdessään tytön säälittävän hädän. "Freckles oli täällä, kun minä -tulin toimeeni kymmenen vuotta takaperin. Eiliset henkilöt voivat -täydellisesti todistaa, että poika kuului heille. He olivat seuranneet -hänen jälkiään Illinoisiin saakka, mistä hän karkasi viime syksynä, -mutta sieltä ei saatu mitään vihiä. Minua surettaa, että näytätte -niin kauhean pettyneeltä, mutta kyllä asia on oikealla tolalla. -Mies on hänen setänsä ja niin samannäköinen kuin suinkin. Hän oli -ihan suunniltaan epätoivosta, kun täytyi palata ilman poikaa. Jos -te tiedätte, missä Freckles on, antaisivat he hyvän palkkion siitä -ilmoituksesta." - -Tyttö painoi kädet poskilleen estääkseen hampaitansa kalisemasta. - -"Keitä he ovat?" sopersi hän. "Mihin he ovat menossa?" - -"He ovat iiriläisiä", vastasi rouva. "He ovat oleskelleet Chicagossa ja -muualla maassa kolme viime kuukautta hakien häntä kaikkialta. Nyt he -ovat luopuneet toivosta ja aikovat tänään lähteä kotimaahan. He..." - -"Jättivätkö he tänne osoitettaan? Mistä voisin tavata heitä?" keskeytti -tyttö. - -"He jättivät kortin, ja aamulehdessä on sen miehen kuva ja paljon -puhetta heistä. He ovat julkaisseet monta kuulutusta kaupungin -lehdissä. Kuinka ette ole nähnyt yhtään niistä?" - -"Me emme lue Chicagon lehtiä", selitti keiju. "Olkaa niin hyvä ja -antakaa minulle se kortti. He voivat päästä minulta karkuun. Minun -täytyy suoraan sanoen siepata heidät kiinni." - -Rouva kiirehti kirjoituspöydän luo ja palatessaan toi kortin. - -"Heidän osoitteensa on tässä", sanoi hän. "Sekä Chicagossa että -Irlannin osoite. He kirjoittivat ne täydellisesti, minun oli määrä -sähköttää heti, jos saisin vähäisintäkään vihiä hänestä. Jos he ovat -lähteneet kaupungista, voitte pysäyttää heidät New Yorkissa. Te voitte -varmasti tavoittaa heidät, ennenkuin he lähtevät merimatkalle, jos -pidätte kiirettä." - -Rouva pisti erään sanomalehden tytön käteen, kun tämä ryntäsi ulos -kadulle. - -Tyttö vilkaisi korttiin. Chicagon osoite oli Auditorium, huone n:o 11. -Hän laski kätensä ajurin käsivarrelle ja katsoi miestä silmiin. - -"Onhan ajon nopeus rajoitettu?" kysyi hän. - -"On, neiti." - -"Tahdotteko ajaa niin vinhaan kuin suinkin voitte joutumatta poliisin -käsiin? Minä maksan hyvin. Minun täytyy saada kiinni eräitä henkilöitä." - -Sitten hän hymyili miehelle. Sairaala, lastenkoti ja hotelli Auditorium -tuntuivat eriskummaiselta yhdistelmältä ajajasta, mutta tytön hymy oli -vastustamaton. - -"Minä vien teidät sinne niin nopeasti kuin parihevosilla suinkin -pääsee", sanoi hän ripeästi. - -Paiskaten vaununoven lukkoon hän hyppäsi istuimelleen ja antoi -hevosille läimäyksen, niin että tyttö keikahti paikaltaan. - -Hän puristi käsissään korttia ja sanomalehteä ja luki osoitteet mikäli -keikkuvissa, töykkivissä vaunuissa voi. - -"O'More, Auditorium, asunto 11." - -"O'More", toisti hän. "Näyttää hyvin sopivan Frecklesille. Lieneekö -se hänen nimensä? Asunto yksitoista merkitsee rikkautta. Auditoriumin -asuinhuoneustot ovat kalliita." Sitten hän käänsi korttia ja luki -toiselta puolelta: loordi Maxwell O'More, parlamentinjäsen, Killvany -Place, Claren kreivikunta, Irlanti. - -Tyttö pysytteli istuimen reunalla ja ponnisti jaloillaan vastapäiseen -penkkiin, kun vaunut hytkähtäen kääntyivät kadunkulmissa ja toisten -ajopelien ohitse. Konemaisesti hän hypisteli loordin käyntikorttia ja -tuijotti suoraan eteensä. Sitten hän vetäisi syvään henkeä ja uudelleen -luki kortin osoitteen. - -"Loordi!" huokasi hän murheellisena. "Loordi! Taisinpa polttaa sormeni! -Lupasin löytää Frecklesille joitakin säädyllisiä sukulaisia, joista hän -voisi olla ylpeä, mutta nyt ei liene muuta mahdollisuutta kuin että hän -lopultakin saa hävetä heitä. Jopa kävi nolosti!" - -Katkerat kyyneleet valuivat pitkin uupuneen ja kiusaantuneen tytön -poskia. - -"Tämä ei käy laatuun", sanoi hän päättäväisesti kuivaten silmänsä ja -nieli hermostuneet nyyhkytykset kurkusta alas. "Minun täytyy lukea tämä -sanomalehti, ennenkuin kohtaan loordi O'Moren." - -Hän räpytteli silmiään ja siten ajettuaan kyyneleet karkuun levitti -lehden polvilleen ja luki: "Kolme kuukautta turhaan ponnisteltuaan -heittää loordi O'More kadonneen veljenpoikansa etsiskelyn sikseen ja -lähtee tänään Chicagosta kotiinsa Irlantiin." - -Hän luki edelleen ja käsitti joka sanan. Näköisyys vahvisti asian. -Sehän oli ilmetty Freckles, vanhempi vain ja hienosti puettu. Tässä ei -ollut epäilemisen mahdollisuutta. - -"No niin, minun täytyy saada teidät käsiini, jos suinkin mahdollista", -mutisi tyttö. "Mutta jos olette vain nimellisesti loordi, niin -Frecklesiä ette saa, se on varmaa. Te ette ole hänen isänsä, ja -hän on kahdenkymmenen vanha. Tai jos laki antaakin hänet teille -yhdeksi vuodeksi, ette voi häntä turmella, kun siihen ei kukaan -muukaan pystynyt, ja", lisäsi hän loistavin silmin, "hän tekee -teille varmaankin aika paljon hyvää. Sekä Frecklesin että minun -täytyy opiskella vielä vuosikausia, ja teidän piti kai tulla hänen -pelastuksekseen. Ehkä kaikki käy parhain päin. Ainakaan en usko, että -te voitte viedä häntä pois, jos minä sanon ei." - -"Kiitoksia, ja odottakaa miten kauan tahansa", sanoi hän ajurille. - -Siepaten sanomalehden haltuunsa hän riensi ovenvartijan luo ja näytti -loordi O'Moren korttia. - -"Onko setäni jo lähtenyt?" kysyi hän herttaisesti. - -Hämmästynyt ovenvartija peräytyi hieman, törmäsi juoksupoikaan ja -salavihkaa potkaisi tätä, joka oli siihen osunut tielle. - -"Mylord on huoneissaan", vastasi hän syvään kumartaen. - -"Hyvä juttu", sanoi tyttö ottaen kortin takaisin. "Luulin, että hän -ehkä oli jo mennyt. Haluan tavata häntä." - -Ovenvartija työnsi juoksupoikaa esille. - -"Saata mylady hissiin ja loordi O'Moren huoneisiin", käski hän -kumartaen entistä syvempään. - -"Kiitos vain", sanoi tyttö keveästi nyökäten. - -"En ole varma siitä", tuumi hän hissin kiidättäessä häntä ylöspäin, -"iiriläisetkö vai englantilaiset sanovat: kiitos vain, mutta -ovenvartija ei kai ole kumpaakaan; ja joka tapauksessa minun piti sanoa -jotakin vastapainoksi, kun olin niin typerä, että sanoin: hyvä juttu!" - -Juoksupojan koputuksesta ovi aukeni, ja liveripukuinen palvelija työnsi -korttitarjottimen tytön eteen. Oven avaaminen sai aikaan ilmavirran, -joka heilautti syrjään uudinta; viereisessä huoneessa loikoi isossa -nojatuolissa sanomalehti käsissään mies, joka epäilemättä oli -Frecklesin sukua. - -Kylmäverisesti tyttö pudotti loordi O'Moren kortin tarjottimelle, astui -palvelijan ohitse ja seisoi loordin edessä. - -"Hyvää huomenta", lausui hän mahdollisimman kohteliaasti. - -Loordi ei virkkanut mitään. Laiskasti hän silmäsi tyttöä kiireestä -kantapäähän huvitetun uteliaana, kunnes puna tytön poskilla kävi -syvemmäksi ja veri hänen suonissaan alkoi juosta kuumana. - -"No, tyttöseni", sanoi hän vihdoin, "millä voin teitä palvella?" - -Keiju suutahti. Keskellä miltei täydellistä vapautta, jossa hän oli -saanut elämänsä viettää, häntä oli niin hellävaroen pidelty, että nuo -sanat ja katseet melkein tuntuivat hänestä loukkaukselta. Hän kohotti -päätänsä ylpeästi. - -"Minä en ole teidän tyttösenne", sanoi hän hitaasti ja painokkaasti. -"Te ette minun hyväkseni voi tehdä niin mitään. Minä tulin tänne -katsomaan, voisinko minä tehdä jotakin hyvin suurta teidän hyväksenne; -mutta jos en teistä pidä, niin jätän sikseen." - -Silloin loordi O'More tuijotti tyttöön. Äkkiä hän purskahti raikuvaan -nauruun. Muuttamatta ilmettä tai asentoa tyttö seisoi hänen edessään -jäykästi katsoen häneen. - -Kuului silkin kahinaa, ja kaunis nainen, jolla oli posket punaiset -kuin mansikka, tumma tukka ja silmät puhtainta Irlannin sineä, astui -loordi O'Moren rinnalle ja tarttuen hänen käsivarteensa ravisti sitä -kärsimättömästi. - -"Terence! Oletko järjiltäsi?" huudahti hän. "Etkö ymmärtänyt, mitä -lapsi sanoi? Katsohan häntä silmiin! Kuule, mitä hän haluaa!" - -Loordi O'More aukaisi silmänsä suuriksi ja kohousi suoraksi. Hän katsoi -tyttöä tarkkaavaisesti kasvoihin ja huomasi ne niin miellyttäviksi, -että hänen oli vaikea noudattaa jälkimmäistä määräystä. Hän nousi heti -seisaalle. - -"Pyydän anteeksi", sanoi hän. "Asian laita on näet niin, että -olen lähdössä Chicagosta perin pettyneenä. Ja siksi olen katkera -ja häikäilemätön. Luulin teidänkin olevan niitä kummallisia, -turhanpäiväisiä olentoja, joita alinomaa on kimpussani, ja siksi olin -niin huolimaton. Antakaa anteeksi ja kertokaa, miksi olette tullut." - -"Sen teen, jos teistä pidän", vastasi tyttö itsepintaisesti. "Muutoin -en välitä." - -"Minähän aloitin aivan väärin enkä nyt tiedä, kuinka saisin teidät -pitämään itsestäni", sanoi loordi vilpittömän katuvasti. - -Tyttö heltyi tästä äänensävystä. Loordilla oli vieno, pehmeä, -tasaisesti juokseva iiriläinen puhetapa, ja vaikka hänen -kielenkäyttönsä oli täysin puhdasta, oli se niin pyöristeltyä ja -lauseet niin sorvattuja, että olisi luullut kuulevansa toisen -Frecklesin puhetta. Mutta asiahan oli mitä tärkeintä laatua, ja tytön -täytyi saada varmuus; siksi hän katsoikin kaunista rouvaa silmiin ja -kysyi: - -"Oletteko te hänen rouvansa?" - -"Olen", vastasi nainen. "Minä olen hänen vaimonsa." - -"Hyvä", virkkoi tyttö asiallisella äänensävyllä. "Lintunainen sanoo, -ettei kukaan tunne miehen suuruutta tahi pienuutta niin hyvin kuin -hänen vaimonsa. Mitä te hänestä ajattelette, se minun mielestäni -ratkaisee asian. Pidättekö hänestä?" - -Kysymys tehtiin niin vakavasti, että se otettiin yhtä totiselta -kannalta. Tumma pää painui hyväilevästi loordi O'Moren hihaan. - -"Enemmän kuin kenestäkään muusta koko maailmassa", sanoi lady O'More -ripeästi. - -Tyttö tuumi hetkisen ja jatkoi sitten tutkisteluaan. - -"Vai niin, mutta onko teillä ketään, josta voisitte pitää enemmän, -jollei hän olisi oikein hyvä?" tiukkasi hän. - -"Minulla on hänen kolme poikaansa ja kaksi pientä tytärtään, isä, äiti -ja joukko veljiä ja sisaria", kuului taas kerkeä vastaus. - -"Ja te pidätte hänestä enimmin?" tiedusti tyttö vielä lopuksi. - -"Minä rakastan häntä niin suuresti, että luopuisin kaikista noista -toisista ilman kyyneliä, jos sillä tavoin voisin pelastaa hänet", -selitti loordi O'Moren puoliso. - -"Niinkö?" huudahti tyttö. "Sepä jotakin!" - -Hän nosti kirkkaat silmänsä loordi O'Moreen ja pudisti päätänsä. - -"Sitä hän ei koskaan, ei koskaan voisi tehdä", sanoi hän. "Mutta -tavattoman paljon se puhuu teidän hyväksenne, että hän luulee voivansa -niin tehdä. No, ehkä nyt sanon, miksi olen tullut." - -Hän levitti lehden loordin eteen ja viittasi kuvaan. - -"Kun te olitte vielä nuori poika, sanottiinko teitä silloin -Frecklesiksi?" - -"Monet hyvät toverit sekä Irlannissa että mantereella käyttävät minusta -sitä nimitystä vielä nytkin", vastasi loordi. - -Tytön kasvoja valaisi niiden kaunein hymy. - -"Minä olin siitä varma", sanoi hän herttaisesti. "Niin mekin häntä -nimitämme, ja hän on niin teidän näköisenne, että epäilen, tokko kukaan -kolmesta pojastanne vie hänestä voiton. Mutta siitä on jo kaksikymmentä -vuotta. Minusta te ette ole kovastikaan jouduttanut tuloanne." - -Loordi tarttui tytön ranteeseen, ja hänen puolisonsa kietoi -käsivartensa hänen ympärilleen. - -"Malttakaa, tyttö!" sanoi miehen ääni käheänä. "Älkää antako minun -uskoa tuovanne pojasta sanomia tällä viime hetkellä, ellette ole varma." - -"Kyllä se asia on kunnossa", vastasi tyttö. "Hän on meidän -huostassamme, eikä erehdys ole mahdollinen. Vaikken olisi mennyt -lastenkotiin hakemaan hänen pikku vaatteitaan enkä kuullut teistä ja -ajanut teitä takaa, vaan olisin kohdannut teidät kadulla tai missä -muualla hyvänsä, niin olisin pysäyttänyt teidät ja kysynyt, kuka te -olette, juuri sen takia, että te olette niin hänen näköisensä. Asia -on siis selvä. Minä voin ilmoittaa teille, missä Freckles on; mutta -ansaitsetteko sitä tietoa, se on toinen asia." - -Loordi ei kuunnellut häntä. Hän vaipui tuoliinsa, peitti kasvonsa ja -purskahti nyyhkytyksiin, jotka puistattavat ja tärisyttävät vahvaakin -miestä. Kyyneliä vuodattaen kumartui lady hänen puoleensa. - -"Hm! Tuo näyttää perin lupaavalta Frecklesille", tuumi tyttö. -"Monta asiaa voi selittää, ja ehkä he osaavat selittää tämänkin." -He selittivät sen niin täydellisesti, että tyttö jo muutaman -minuutin kuluttua oli hoputtamassa loordi ja lady O'Morea lähtemään -sairashuoneelle. - -"Te sanoitte, että Frecklesin vanha hoitajatar heti tunsi hänen äitinsä -kuvan", sanoi hän. "Minä haluan sen kuvan ja pikku vaatteiden mytyn." - -Lady antoi ne hänelle. - -Muotokuva oli pienoiskokoinen, maalattu norsunluulle, himmeissä -kultakehyksissä, ja kasvot, jotka niistä katselivat, olivat erinomaisen -kauniit ja suloiset. Tuuheitten, tummien kiharain keskeltä näkyivät -hienopiirteiset, suurisilmäiset kasvot. Yläosassa ei ollut piirtoakaan -Frecklesistä, mutta hymyyn kaartuvat huulet olivat nuorukaisen omat. -Tyttö tuijotti kuvaan silmää räpäyttämättä. Huokaisten hän sitten laski -sen kädestään, ja kurotti molemmat käsivartensa loordi O'Moren kaulaan. - -"Tämä pelastaa Frecklesin hengen ja takaa hänen onnensa", lausui hän -varmasti. "Kiitoksia, oi kiitoksia siitä, että tulitte." - -Hän suuteli ja syleili loordia ja sitten ladya. Avattuaan mytyn, jossa -oli kellastuneita liinavaatteita, hän loi silmäyksen kudontaan ja -tekotapaan. Sitten hän keräsi kaikki haltuunsa ja lähti heidän edellään -vaunujen luo. - -Saatettuaan loordi ja lady O'Moren sairaalan vastaanottohuoneeseen hän -sanoi McLeanille: "Olkaa niin hyvä, soittakaa isälleni ja pyytäkää -häntä tulemaan ensi junalla." - -McLean meni, ja tyttö sulki oven hänen jälkeensä. - -"Nämä ovat Frecklesin sukulaisia", sanoi hän Lintunaiselle. "Voitte -tutustua toisiinne; minä lähden hänen luokseen." - -Ja sitten hän katosi. - - - - -19. luku. - -FRECKLES SAA ESIKOISOIKEUTENSA, JA KEIJU MENETTÄÄ SYDÄMENSÄ. - - -Hoitajatar lähti huoneesta ääneti, kun tyttö saapui sinne yhä kantaen -sylissään vaatemyttyä ja kuvaa. Kun he olivat yksin, meni hän -Frecklesin vuoteen luo ja näki, että ratkaiseva käänne oli käsissä. - -Hyvät uutiset, joita hänellä oli kerrottavana, tulivat potilaan -pelastukseksi, sillä vaikka raskas kipsiside piti tämän ruumista -liikkumattomana, oli kuitenkin pää koholla patjasta. Molemmat -käsivartensa Freckles ojensi tyttöä kohti. Hänen huulensa ja poskensa -hehkuivat punaisina, ja silmissä liekehti kiihtymys. - -"Keiju", läähätti hän. "Saitteko ne? Ovatko ne valkoiset? Onko niissä -pieniä pistoja? _Voi, keiju, rakastiko äitini minua?_" - -Sanat tuntuivat ryöppynä tulvaavan hänen kuumilta huuliltaan. Tyttö -laski mytyn vuoteelle ja muotokuvan, kuvapuoli alaspäin, hänen -polvilleen. Hellästi hän painoi nuorukaisen pään takaisin patjalle ja -tarttui lujasti hänen käsivarsiinsa. - -"Kyllä, rakas ystävä", sanoi hän vakuuttavasti. "Valkeampia pikku -vaatteita ei ole koskaan ollut. En ikinä ole nähnyt niin somia, -kauniita pikku pistoja, ja mitä rakkauteen tulee, ei yksikään äiti ole -enemmän rakastanut poikaansa." - -Freckles alkoi väristä. - -"Varmaanko? Oletteko siitä vanna?" kysyi hän hampaiden kalistessa. - -"Minä tiedän", vakuutti tyttö lujasti. "Ja sillä välin, kun lepäätte ja -iloitsette, kerron teille pienen tarinan. Kun sitten tunnette olevanne -vahvempi, voimme yhdessä katsella pikku vaatteita. Ne ovat juuri -sellaisia kuin pitääkin. Mutta käydessäni lastenkodissa niitä hakemassa -kuulin puhuttavan eräistä henkilöistä, jotka olivat tiedustelemassa -kadonnutta poikaa. Minä läksin heitä tapaamaan, ja mitä he kertoivat -minulle, se oli niin kerrassaan samanlaista kuin mitä teille on -saattanut tapahtua, että minun täytyy siitä puhua teille. Silloin -voitte nähdä, että kaikki on voinut käydä aivan toisin kuin aina olette -omaksi tuskaksenne kuvitellut. Oletteko kyllin vahva kuuntelemaan? -Saanko kertoa?" - -"Ehkä se ei ollutkaan minun äitini, vaan joku muu on neulonut nuo -vaatteet." - -"Kas niin, hyvä poju, siitäkö sitä taas aloitetaan?" torui tyttö. -"Minäpä tiedän, että hän ne valmisti." - -"Tiedätte!" huusi Freckles, ja pää ponnahti ylös patjalta. "Tiedätte! -Kuinka te sen voitte tietää?" - -Hellästi tyttö painoi hänet takaisin. - -"No siitä, ettei kukaan muu rupeaisi istumaan ja neulomaan sillä -tavoin kuin ne olivat neulotut. Siitä minä sen tiedän", puhui hän -pontevasti. "Kuulkaa nyt, kun kerron teille kadonneesta pojasta ja -hänen omaisistaan, jotka ovat kuukausimääriä häntä turhaan etsineet." - -Freckles makasi hiljaa, mutta ei kuullut kertomuksesta sanaakaan, -ennenkuin hänen harhailevat silmänsä pysähtyivät tytön kasvoihin, -jolloin hän pani merkille omituisen seikan. Ensi kertaa keiju puhui -hänelle niin, ettei katsonut häntä silmiin. Se ei ensinkään ollut hänen -tapaistaan. Kun hän puhui, oli viehätys juuri siinä, että hän aina -katsoi toista suoraan ja avomielisesti silmiin. Siinä ei vilkuiltu -sivulle eikä luotu silmiä maahan, kun keiju puheli; hän ajoi asiansa -ilman mitään mutkia. Nyt hänen huomionsa oli kiintynyt nuorukaisen -käteen, peitteeseen, kattoon, mihin hyvänsä, jottei tarvitsisi katsoa -potilaan silmiin. Silloin Frecklesin harhailevat ajatukset kiintyivät -hänen sanoihinsa. - -"... ja hän oli yrmeä ja äreä vanha mies", jatkoi tyttö. "Häntä oli -aina lellitelty, sillä hän oli ainoa poika, ja hänellä oli ylhäinen -arvonimi ja laajat tilukset. Hän piti aina oman päänsä, vähääkään -välittämättä suloisesta pikku vaimostaan tai pojistaan tai yleensä -kenestäkään. Kun hänen vanhempi poikansa sitten rakastui kauniiseen -tyttöön, jolla myös oli arvonimi, juuri siihen tyttöön, jota hänen -isänsä toivoikin miniäkseen, ja myötäjäisinä oli suuri kartano likeltä, -oli hän hyvin mielissään. - -"Sitten hän määräsi toisen poikansa naimaan typerän ja ikävän tytön, -josta kukaan ei pitänyt, saadakseen vielä toisen ison kartanon, mutta -se oli eri juttu. Se oli niin perin erilaista, sillä vanhempi poika oli -koko ikänsä rakastanut sitä tyttöä, jonka nai, eikä se olekaan mikään -ihme, sillä minä näin hänet. Hän on oikein komea ja kaikkein herttaisin -olento. - -"Mutta nuorempi poika parka oli koko ikänsä rakastanut sen pitäjän -kirkkoherran tytärtä. Se ei myöskään ollut kumma, sillä hän oli -vieläkin kauniimpi. Hän osasi laulaa kuin enkeli, mutta hänellä ei -ollut yhtään omaisuutta. Hänkin rakasti nuorukaista koko sydämestään, -vaikka se oli luiseva ja kesakkoinen ja punatukkainen -- ei, en minä -sitä tarkoita. Ei minulle sanottu, minkä väriset hänen hiuksensa -olivat, mutta hänen isänsä tukka oli varmaankin kaikkein punaisinta -lajia, sillä kun hän pääsi heidän asiansa perille -- vaikka se ei ollut -mitään erikoisen hirveätä -- niin hän oli ihan tulessa. - -"Ukko läksi tapaamaan tyttöä -- sitä kaunista, jolla ei ollut rahaa --- ja loukkasi hänen tunteitaan, niin että tyttö karkasi tiehensä. -Hän läksi Lontooseen ja ryhtyi opiskelemaan musiikkia. Pian hänestä -kehittyi oivallinen laulajatar, ja sitten hän liittyi erääseen -seurueeseen ja tuli tähän maahan. - -"Kun nuorempi poika sai tietää hänen matkustaneen Lontoosta, lähti hän -myöskin kotoaan. Ja kun tyttö sitten oli täällä yksinään ja peloissaan -ja näki pojan tulevan luoksensa, riemastui hän niin kovasti, että meni -naimisiin hänen kanssansa juuri niinkuin kuka hyvänsä olisi tehnyt. -Mutta nuorukainen ei sallinut hänen matkustella seurueen kanssa, niin -että kun he saapuivat tänne Chicagoon, he tuumivat, että tämä on sopiva -paikka, ja he jäivät tänne ja hän läksi etsimään työtä. Se oli huonoa -hommaa, sillä hän ei ollut koskaan oppinut tekemään mitään hyödyllistä -työtä, eikä osannut edes etsiä työtä ja kaikkein vähimmin sitä tehdä, -jos saikin; niin että asiat piankin alkoivat mennä nurinpäin. Mutta -vaikka nuori mies ei voinut saada työtä, osasi tyttö ainakin laulaa, -niin että hän lauloi iltaisin ja päivällä ompeli pikku vaatteita. Mutta -mies ei pitänyt siitä, että hän lauloi julkisesti, eikä hän olisi -sitä sallinut, kun vain olisi tultu toimeen, mutta talvi tuli, oli -kovin kylmä ja puut armottoman kalliita. Vuokrat kohosivat, ja heidän -täytyi muuttaa syrjemmälle yhä huokeampiin asuntoihin, ja te olitte -tulossa -- tarkoitan, se kadonnut poika oli tulossa -- ja he olivat -miltei epätoivoisia. Silloin mies kirjoitti isällensä kertoen kaikki, -ja isä lähetti kirjeen takaisin aukaisematta ja kielsi häntä enää -koskaan kirjoittamasta. Kun pienokainen tuli, oli perin vähän jäljellä -pantattavaksi ruokaan ja lääkärinmaksua varten, eikä hoitajattaren -palkkaamiseen yhtään mitään, niin että muuan vanha naapurin vaimo -tuli vaalimaan nuorta äitiä ja pikku poikaa, kun hänen oli heitä niin -sääli. Siihen aikaan he asuivat kaukana esikaupungissa erään pienen -puutalon yläkerrassa, isojen tehdasten keskellä, ja pakkanen oli yhä -pahempi ja ruokavarat tekivät loppua. Silloin mies joutui epätoivoon -ja läksi hakemaan jotakin syötävää, ja vaimo oli myös toivoton. Hän -nousi makuulta, jätti vanhan naisen hoitamaan pikku poikaa ja lähti -kaupungille laululla ansaitsemaan vähän rahaa. Naisen tuli niin kylmä, -että hän pisti poikasen vuoteeseen ja läksi kotiinsa. Silloin räjähti -höyrypannu isossa tehtaassa pienen puutalon lähellä ja sytytti sen -tuleen. Jokin raudankappale lensi siihen taloon ja puhkaisten katon -putosi huoneeseen ja leikkasi käden poikki pieneltä poika paralta. Se -parkui minkä jaksoi ja tulipalo tuli yhä lähemmäksi. - -"Vanha eukko ryntäsi muiden ihmisten keralla ulos ja näki, mitä oli -tapahtunut. Hän tiesi, ettei olisi aikaa odottaa palosotilaita tai -muuta apua, ja kiirehti pelastamaan. Hän kuuli pienen poloisen parkuvan -eikä voinut sitä kestää, niin että hän raivasi itselleen tien sen -luokse, ja siellä se makasi silvottuna ja verisenä. Siitä hän säikähtyi -melkein kuoliaaksi ajatellessaan, mitä lapsen äiti sanoisi, kun hän -oli lähtenyt pois ja jättänyt lapsen oman onnensa nojaan, niin että -hän riensi erääseen orpolasten kotiin, joka oli siinä lähistössä, ja -kolkutti ovelle. Sitten hän piiloutui toiselle puolelle katua, kunnes -poikanen otettiin sisään, ja juoksi takaisin katsomaan, oliko hänen oma -talonsa tulessa. Iso tehdas ja pikku puurakennus ja joukko muita olivat -tuhkana. Ihmiset kertoivat, että kaunis rouva oli tullut takaisin ja -rynnännyt taloon pelastaakseen lapsensa. Hän oli juuri juossut sisään, -kun hänen miehensä tuli hänen jälkeensä, ja silloin talo luhistui -kummankin päälle." - -Freckles makasi jäykkänä, silmät luotuina tytön kasvoihin, ja tämä taas -puhui kohti kattoa. - -"Se eukko riepu ihan sairastui pienen poika-rukan takia. Hän ei -tohtinut kertoa asiaa kodin johtajille, sillä tiesihän hän, ettei hänen -milloinkaan olisi pitänyt jättää lasta, mutta hän kirjoitti kirjeen ja -lähetti sen sinne, missä kaunis nuori rouva sairastaessaan oli sanonut -miehensä sukulaisten asuvan. Hän kertoi pienokaisesta kaikki mitä -muisti: milloin se oli syntynyt, että se oli saanut isänsä vanhemman -veljen nimen, että sen käsi oli katkennut tulipalossa, ja mihin oli -sen vienyt saamaan lääkärin hoitoa ja muuta huolenpitoa. Hän kertoi -heille myös, että lapsen sekä isä että äiti olivat kumpikin palaneet, -ja rukoili, että he tulisivat noutamaan sen pois. - -"Luulisitte kai sen voineen sulattaa jääsydämenkin, mutta vanhalla -herralla ei ollut mitään sydäntä sulatettavana, sillä hän sai kirjeen -ja luki sen, mutta kätki sen papereittensa sekaan eikä hiiskunut -asiasta kenellekään ihmiselle. Muutama kuukausi takaperin hän kuoli. -Kun hänen vanhempi poikansa tuli selvittämään hänen asioitansa, -tapasi hän sen kirjeen miltei ensimmäisenä. Hän jätti kaikki ja läksi -vaimoineen etsimään sitä lasta, kun aina oli hellästi rakastanut -veljeänsä ja ikävöinyt hänen palaamistaan. Hän oli kaikkina menneinä -vuosina tiedustellut hänen kohtalostaan, minkä suinkin oli uskaltanut, -ja kun hän sitten tuli tänne, olitte te poissa -- tarkoitan, että se -poika oli poissa, ja pitihän minun kertoa siitä teille, sillä nähkääs, -olisihan teille saattanut sattua samanlaista yhtä helposti kuin sille -toisellekin pojalle." - -Freckles kohotti kätensä ja käänsi keijun päätä, kunnes heidän silmänsä -pakostakin kohtasivat toisensa. - -"Keiju", sanoi hän lempeästi, "miksi ette katso minuun, kun kerrotte -tuosta kadonneesta pojasta?" - -"Mitä? Enkö minä ole katsonut?" sopersi tyttö hämillään. - -"Minusta näyttää", puhui Freckles läähättäen, "että te olette -sekoittanut hänet ja minut pahanpäiväisesti, eikä se ole ensinkään -teidän kaltaistanne, tuo asiain sekoittaminen, niin ettei siitä tule -hullua hurskaammaksi. Jos he ovat kertoneet teille noin paljon, -sanoivatko he, kumpi käsi siltä pojalta puuttui?" - -Tytön katse pujahti jälleen syrjään. - -"Se oli... oli sama käsi kuin teidänkin", vastasi hän ja pelosta tuskin -tohti hengittääkään. - -Vieläkin Freckles makasi jäykkänä ja valkeampana kuin lakana. - -"Olisiko se poika yhtä vanha kuin minäkin?" kysyi hän. - -"Olisi", myönsi tyttö hiljaa. - -"Kuulkaapa", sanoi Freckles viimein ja tarttui hänen ranteeseensa, -"aiotteko kertoa minulle, että joku etsiskelee poikaa, joka mielestänne -voi olla sama kuin minä? Luuletteko löytäneenne minun omaiseni?" - -Silloin keijun katse oli taas oikealla suunnalla. Nyt oli jo aika. Hän -painoi Frecklesin käsivarret kiinni kylkiin ja kumartui hänen puoleensa. - -"Kuinka vahva te jo olette, rakas ystävä?" kuiskasi hän. "Kuinka -rohkeaksi luulette itseänne? Jaksatteko sen kestää? Sopiiko teille -kertoa?" - -"Ei!" huohotti Freckles. "Ei, jos olette varma. Minä en sitä kestä. Se -veisi minulta hengen." - -Päivä oli vaatinut tytöltä yhtämittaisia ponnistuksia. Hermot olivat -kiihtyneet ylimmilleen. Ne laukesivat äkkiä. - -"Niinkö!" tulistui hän. "Te muka kuolette, jos kerron sen teille! Te -sanoitte tänä aamuna, että kuolisitte, jos _ette_ tietäisi nimeänne -ja olisivatko sukulaisenne kunnollisia ihmisiä. Nyt minä olen etsinyt -ja löytänyt teille nimen, joka on vuosisatoja ollut kunniassa, äidin, -joka rakasti teitä kylliksi paljon mennäkseen tuleen ja kuollakseen -puolestanne; ja kaikkein herttaisimpia sukulaisia, ja te käännätte -kelkkanne ja uhkaatte kuolla. _Koettakaapa vain kuolla, niin siitä -tulee eri leikki._" - -Tyttö tuijotti häneen. Hetkisen Freckles makasi yllätyksestä -hölmistyneenä ja kankeana. Mutta sitten iiriläisen luonne vei kaikesta -voiton. Hän purskahti heleästi nauramaan. Pelästynyt tyttö kietoi -käsivartensa hänen ympärilleen ja koetti hillitä, rukoillen ja -komentaen. Kyyneleet virtasivat Frecklesin silmistä, ja hän läähätti. -Kun hän oli liian voipunut päästääkseen enää ääntäkään, nauroivat hänen -silmänsä vielä äänettömästi. - -Vasta pitkän ajan perästä, kun poika oli rauhoittunut ja lepäsi hiljaa, -alkoi tyttö lempeästi haastella hänelle, ja tällä kertaa hänen suuret -silmänsä, hellyydestä kosteat ja onnesta raukeat, eivät näyttäneet -voivan irtaantua nuorukaisen kasvoista. - -"Rakas Freckles", puheli hän, "teidän polvillanne on äitinne kuva, -äitinne, joka meni puolestanne tuleen, ja minä tiedän sen nimen, vanhan -ja kunniakkaan, joka teille kuuluu syntymästänne asti. Rakas ystävä, -kumpaa te ensiksi haluatte?" Freckles oli lopen väsynyt, ja suuret -hikikarpalot kihoilivat hänen ohimoillaan, mutta tarkkaava tyttö kuuli -hänen huultensa kuiskauksen: "Äitini!" - -Tyttö otti kauniin muotokuvan ja laski sen hänen kyynärkoukkuunsa. -Poika tarttui hänen käteensä ja veti hänet viereensä, ja yhdessä he -katselivat kuvaa kyynelten valuessa pitkin poskia. - -"Äitini! Voi äitini! Voitko milloinkaan antaa minulle anteeksi? Voi, -kaunis pikku äitini!" puheli Freckles ihastuneena ja hurmaantuneena, -kunnes oli niin kerrassaan lopussa, että hänen huulensa eivät jaksaneet -lausua väsyneitten silmien kysymystä. - -"Odottakaa!" huudahti tyttö vaistomaisen hienosti, sillä hän ei voinut -vastata kysymykseen yhtä vähän kuin toinen voi kysyä. "Odottakaa, minä -kirjoitan!" - -Hän riensi pöydän luo, tarttui hoitajattaren kynään ja kyhäsi -reseptilipun toiselle puolelle: "Terence Maxwell O'More, Dunderry -House, Claren kreivikunta, Irlanti." - -Ennenkuin hän oli lopettanut, kuului Frecklesin ääni: "Pidättekö -kiirettä, keiju?" - -"Kyllä", vakuutti tyttö, "mutta siinä on pitkä jono sanoja. Minun -pitää merkitä siihen sekä tiluksenne että kreivikuntanne, jotta oikein -tiedätte, mistä olette kotoisin." - -"Tilukseni?" kummeksi Freckles. - -"Tietysti", vastasi tyttö. "Setänne sanoo, että isoäitinne -testamenttasi isällenne leskentilansa, kun tiesi, että hänet aiottiin -jättää perinnöttömäksi. Se on nyt omanne ja kaikki osuutenne isoisänne -omaisuudesta sitäpaitsi. Se on kaikki eroitettu teitä odottamaan. Niin -loordi O'More minulle sanoi. Kenties olette rikkaampi kuin McLean." - -Hän pisti paperin nuorukaisen käteen ja silitti hänen hiuksiaan. - -"Nyt te olette kaikesta selvillä, rakas Limberlostin vartija", sanoi -hän. "Saatte ruveta nukkumaan eikä teidän tarvitse ajatella mitään -muuta kuin pelkkää iloa. Minä pidätän sukulaisianne, kunnes heräätte. -Te olette liian väsynyt tavataksenne enää ketään muuta." - -Freckles tarttui hänen hameeseensa, kun hän kääntyi pois. - -"Minä lupaan nukkua viiden minuutin päästä", sanoi hän, "jos toimitatte -vielä erään asian puolestani. Kutsukaa tänne isänne! Voi, lähettäkää -heti sana hänelle! Kuinka jaksankaan odottaa, kunnes hän saapuu!" - -Hetkisen keiju seisoi häntä silmäillen. Sitten läikähti tumma puna -hänen suloisille kasvoilleen. Leuka alkoi hermostuneesti vavahdella, -ja kyyneliä kihosi silmiin. Kädet puristuivat rinnalle, ikäänkuin hän -olisi tukehtumaisillaan. Yhä tiukemmaksi kävi Frecklesin ote, kunnes -hän veti tytön viereensä. Sitten Freckles kiersi käsivartensa hänen -ympärilleen ja painoi hänen kasvonsa patjalle. - -"Älkää itkekö, keijukaiseni! Älkää Herran tähden!" rukoili hän. "Minä -en voi sitä kestää. Teidän täytyy sanoa minulle miksi..." - -Tyttö ravisti päätänsä. - -"Se ei ole oikein, keiju", sanoi Freckles. "Te saitte minut puhumaan, -kun se teki yhtä kipeää kuin jos olisi sydämen riistänyt rinnastani. Ja -te tahdoitte tehdä minulle kaikesta taivaan -- niin juuri, taivaan eikä -mitään muuta. Jos nyt olen niin paljon merkitsevämpi kuin tunti sitten, -niin voin kukaties keksiä keinon, kuinka tästä selvitään. Tahdottehan -sanoa minulle, miksi itkette?" puheli hän hyväilevästi ja painoi -poskensa tytön hiuksia vasten. - -Mutta tyttö pudisti taas päätänsä. Freckles ponnisti aivojaan -tarmokkaaseen ajatustyöhön. - -"Ehkä osaan arvata", kuiskasi hän. "Annatteko minun koettaa kolme -kertaa?" - -Suostumus tuli mahdollisimman heikosti. - -"Te ette tahtonut, että saisin tietää nimeni", arvasi Freckles. - -Tytön pää ponnahti ylös patjalta, ja hänen kyynelten kostuttamat -kasvonsa hehkuivat todellista närkästystä. - -"Tahdoinpa niinkin!" kivahti hän. - -"Sanoo yksi", virkkoi Freckles rauhallisesti. "Te ette tahtonut, että -minulla olisi sukulaisia, koti ja rahaa." - -"Tahdoinpa sitäkin!" huudahti tyttö. "Enkö lähtenyt itse, ihan -yksinäni, kaupunkiin, ja itsehän minä keksin heidät, vaikka olin -pelosta kuolla!" - -"Sanoo kaksi", laski Freckles. "Te ette tahtonut, että maailman kaunein -tyttö sanoisi minulle..." - -Nyt painuivat tytön kasvot ja hän veti syvän huokauksen. Vielä -tiukemmin kiertyi käsivarsi hänen ympärilleen, ja Frecklesin kasvoissa -kuvastui erilaisia mielenliikutuksia. Häntä oli niin huumannut ja -hämmentänyt tuo ihme, joka oli tuonut päivänvaloon hänen nimensä ja -sukunsa, ettei häneltä liiennyt voimia monimutkaiseen sieluntoimintaan. -Vaikka hänelle oli niin perin tärkeätä, että hän viimeinkin sai tietää -nimensä ja kunniallisen syntyperänsä -- jollaista tietoa vailla elämä -oli ikuista onnettomuutta ja taakkaa -- jyskytti hänen sydämessään -ja takoi hänen ohimoitaan toinen asia, jota hän ei kyennyt edes -ilmaisemaan, että näet keiju oli sanonut rakastavansa häntä silloinkin, -kun hän oli nimetön ja mahdollisesti häpeässä syntynyt. Hän ei osannut -keksiä sanaakaan, millä olisi julistanut, kuinka haltioissaan hänen -sydämensä siitä oli. Mutta jos keiju katui sitä -- jos hän oli tehnyt -sen säälistä hänen tilaansa kohtaan tahi siksi, että tunsi olevansa -vastuussa, jos hän sittenkin kuolisi, ei hänelle jäänyt muuta kuin yksi -tehtävä. Ei hän olisi sitä tehnyt McLeanin vuoksi, ei Lintunaisen, ei -Duncanien -- mutta keijun takia -- jos se saisi hänet onnelliseksi -- -hän tekisi mitä tahansa. - -"Keiju", kuiskasi Freckles painaen huuliaan hänen hiuksiansa vasten, -"te ette ole lukenut historiaa oikein hyvin tai sitten olette -unohtanut". - -"Mitä unohtanut?" nyyhkytti tyttö. - -"Unohtanut, mitä puhuttiin todellisesta ritarista", kuiskasi -nuorukainen hellästi. "Ettekö tiedä, että jos sattui jotakin, mikä teki -hänen naisensa surulliseksi, oikea ritari yksinkertaisesti ei voinut -sitä muistella? Keijukaiseni, armas pikku salokeiju, kuulkaa minua. Oli -kerran ilta polulla, juhlallinen, valkoinen yö, jollaista ei koskaan -ole ollut ennen eikä jälkeen, kun rakas isäntäni syleili minua ja sanoi -rakastavansa minua; mutta jos te olette pahoillanne, jollette tahdo -mitään sellaista, niin minä en myöskään muistele, että kukaan muu on -samaa puhunut -- en ikinä muistele." - -Tyttö kohotti päätänsä ja katsoi syvälle Frecklesin rehellisiin -harmaisiin silmiin, jotka kiinteästi kohtasivat hänen omansa; mutta -niiden tuska oli säälittävä. - -"Tarkoitatteko", kysyi tyttö, "että tahdotte unohtaa, kuinka muuan -nenäkäs, julkea tyttö ilmaisi teille, vaikka ette ollut sitä häneltä -kysynyt, että hän" -- tyttö empi hetkisen, mutta nielaisi sitten häpeän -ja jatkoi rohkeasti -- "että hän rakasti teitä?" - -"Juuri niin!" vakuutti Freckles. "Minä en muista mitään sentapaista!" - -Mutta kaikki laululinnut hänen rinnassaan liversivät tuota pientä -sivulausetta: "vaikka ette ollut sitä häneltä kysynyt". - -"Mutta teidän täytyy muistaa", sanoi tyttö. "Te elätte kenties vanhaksi -mieheksi, ja silloin te muistatte." - -"Enkä muista!" huudahti Freckles. "Miksi te niin luulette?" - -"Ettekö edes _näytä_ siltä, että muistaisitte?" - -"En ikinä!" väitti toinen itsepintaisesti. "Sen vannon, jos vaaditte. -Ellette olisi liian väsynyt ajattelemaan tätä asiaa loppuun asti, -niin huomaisitte kyllä, että minä en voi -- että suorastaan en -voi. Mieluummin luopuisin kerrassaan kaikesta ja yksin siirtyisin -ikuisuuteen, näkemättä ainoaakaan olentoa suvustani tahi kodistani tai -kuulematta kenenkään mainitsevan minua sillä nimellä, joka minulle -syntymästäni kuuluu, kuin muistaisin mitään, mikä loukkaisi teitä, -keijukaiseni. Minun mielestäni teidän pitäisi ymmärtää, että se on -minulle mahdotonta." - -Tytön kyynelten kostuttamat kasvot kirkastuivat huikaisevan kauneiksi. -Pieni, puoleksi hermostunut nauruntirskahdus purkautui hänen -sydämestään huulille. - -"Voi, Freckles, antakaa minulle anteeksi!" huudahti hän. "Minä olen -kokenut niin paljon että tuskin olen oma itseni, sillä enhän muuten -tässä kiusaisi teitä, vaikka teidän täytyy saada nukkua. Tietysti te -ette sitä voisi! Tiesinhän sen koko ajan! Olin vain niin peloissani, -että unohdin, millainen te olette. Te olette liian hyvä ritari -sellaista muistaaksenne. Tietysti niin. Ja kun te ette sitä muista, -silloinhan asia on aivan kuin ei sitä olisi sattunutkaan. Olin melkein -menehtyä, kun olin mielestäni tärvellyt kaikki, mutta nythän kaikki on -kunnossa. Nyt te voitte elää ja toimia kuten muutkin miehet, ja minä -ehkä saan kukkia ja kirjeitä, ja sitten tulee mielitiettyni, ja kun -te olette varma, no, silloin te voitte sanoa minulle yhtä ja toista. -Eikö niin? Voi, Freckles, minä olen niin iloinen, niin onnellinen! Se -on niin kaunista, kun ette sitä muista, Freckles, niin erinomaisen -suloista, eikä ole kumma, että sellaisena teitä rakastan. Olisi ihme, -ellen rakastaisi. Voi, minä tahtoisin tietää, kuinka milloinkaan saan -teidät ymmärtämään, kuinka suuresti teitä rakastan." - -Päänalusineen päivineen hän puristi nuorukaista pitkän hetken rintaansa -vasten ja sitten katosi. - -Perin hämmästyneenä Freckles jäi paikoilleen makaamaan. Viimein -hänen huikaistut silmänsä alkoivat etsiä ympäri huonetta jotakin -ihmisolentoa, johon voisi vedota; sitten hän keksi äitinsä muotokuvan -ja otti sen katseltavakseen. - -"Voi, rakas pikku äitini, kuulitko sitä?" läähätti hän. "Kuulitko sitä? -Sano minulle, elänkö minä vai olenko kuollut ja onko taivas juuri nyt -auennut minulle? Kuulitko sitä?" - -Hän ravisti puitteita kärsimättömänä, kun ei vastausta kuulunut. - -"Sinä olet vain maalattu kuva", sanoi hän vihdoin, "et tietysti osaa -puhua, mutta sinun sielusi täytyy olla jossakin, ja varmasti sinä -tällä hetkellä olet kyllin lähellä voidaksesi kuulla. Sano minulle, -kuulitko sitä? Minä en milloinkaan voi siitä puhua yhdellekään elävälle -olennolle, mutta sinulle, armas pikku äitini, joka annoit henkesi minun -puolestani, sinulle minä aina voin siitä puhua. Joka päivä me aiomme -siitä puhella ja koettaa ymmärtää tätä ihmettä. Sano minulle, ovatko -kaikki naiset sellaisia? Olitko sinä sellainen kuin salokeiju? Jos -olit, niin silloin minä ymmärrän, miksi isäni seurasi sinua valtameren -poikki ja meni kanssasi tuleen." - - - - -20. luku. - -FRECKLES PALAA LIMBERLOSTIIN, JA LOORDI O'MORE PURJEHTII IRLANTIIN -ILMAN HÄNTÄ. - - -Frecklesin ääni häipyi, hänen silmänsä menivät umpeen, ja pää vaipui -patjalle uupumuksesta. Myöhemmin päivällä hän vaati luoksensa loordi ja -lady O'Moren, mutta pyörtyi nähdessään toisen miehen niin kerrassaan -itsensä näköiseksi ja sai sillä kaikki ystävänsä pahasti säikähtämään. - -Seuraavana aamuna saapui liikemies, sydän täynnä rauhattomuutta, siihen -keskusteluun, jota Freckles kaipasi. Hänen pelkoonsa ei ollut syytä. -Freckles olikin kunnon mies ja suorasukainen. - -"Onko teille kerrottu, mitä minulle on tapahtunut?" kysyi hän -odottamatta edes tervehdystä. - -"On kyllä" vastasi tytön isä. - -"Luuletteko saaneenne kaikesta niin paljon selvää, että ymmärrätte -asian laidan?" - -Frecklesin vakaviin silmiin katsellen liikemies vastasi lyhyesti: -"Luulen saaneeni, herra O'More." - -Ensi kertaa Freckles nyt kuuli nimensä vieraan huulilta. Sekunnin -verran hän makasi puolihuumaantuneena, sitten tulvivat kyyneleet hänen -silmiinsä, ja hän ojensi kätensä. Tytön isä ymmärsi, tarttui siihen ja -puristi sitä lujasti ja tarmokkaasti. - -"Terence, poikani", sanoi hän, "antakaa minun puhua. Tulin tänne -siinä uskossa, että te aiotte pyytää minulta ainoata lastani. Jos -hän joskus tapaa miehen, jonka kanssa aikoo mennä naimisiin, niin en -tahtoisi sen ajan tullessa katsoa sitä avioliittoa kaiken rakkaimpani -menettämiseksi, vaan soisin, että silloin saan vävyn, jota voin -rakastaa kuin omaa poikaani ja joka voi ottaa hoitaakseen hänen -hyväkseen liikettäni, kun itse vetäydyn syrjään. Jännittäkää kaikki -tarmonne, jotta pian paranisitte, ja tästä hetkestä saatte pitää -tyttäreni ja minun kotiani omananne." - -"Ettehän vain unohda tätä?" - -Freckles kohotti oikeata käsivarttansa. - -"Terence, se surettaa minua enemmän kuin sanoilla voin ilmaista", -sanoi liikemies. "Se on hitonmoinen vahinko. Mutta jos minun pitäisi -valita, annanko kaikkein kalleimpani maan päällä toiskätiselle miehelle -vai jollekin meidän päiviemme siveettömistä tuhlareista, jotka eivät -muuta tee kuin juopottelevat ja pelaavat ja joiden ydin on mätä, niin -minä valitsen teidät, ja tyttäreni näyttää tekevän samoin. Käyttäkää -parhaimmalla tavalla oikean käsivartenne jäännöstä älkääkä milloinkaan -enää mainitko tai surko, että se on viallinen. Hyvästi, sir!" - -"Hetkinen vielä", sanoi Freckles. "Eilen tyttärenne kertoi, että -minulle oli tulossa rahaa kahdelta taholta. Hän sanoi, että isoäitini -oli testamentannut isälleni kaiken omaisuutensa ja talonsa, kun tiesi, -että isoisä aikoi jättää hänet perinnöttömäksi, ja että setäni oli -säilyttänyt minua varten sen, mikä oli isäni osuus isoisän omaisuudesta. - -"Mitä tahansa isoäitini jätti isälleni, sen minä otan, sillä isoäiti -rakasti häntä ja tahtoi sen hänelle antaa. Sen hän itse oli saanut -periä isältään, ja hänellä oli oikeus antaa se kenelle tahtoi. Mutta -minä en tahdo periä mitään siltä mieheltä, joka tahallaan antoi -isäni ja äitini kärsiä vilua ja nähdä nälkää ja epätoivossaan palaa -liekkeihin, kun aivan pieni ropokin olisi tehnyt elämän heille niin -kauniiksi ja pelastanut minut tästä ruumiinvammasta -- minä en kajoa -niihin rahoihin, jotka hän riisti minulta tietäessään minun olevan -elossa, hänen omaa lihaansa ja vertansa, muukalaisten armoilla, niistä -en huoli, vaikka paleltuisin, nälkään nääntyisin tai elävältä palaisin. -Jos minulla ei ole riittävästi ilman niitä rahoja ja jollen voi -kylliksi ansaita pitääkseni huolta keijusta..." - -"Nyt ei puhuta rahoista!" keskeytti hänet liikemies. "Me emme kaipaa -sellaisia verirahoja. Meillä on ihan riittävästi ilmankin. Jos teistä -on vastenmielistä ja väärin, niin älkää ottako niistä penniäkään." - -"Täysi oikeus minulla on saada, mitä isoäiti oli aikonut isälleni, ja -sen minä tahdonkin ottaa", jatkoi Freckles, "mutta mieluummin kuolen -kuin kajoan penniinkään isoisän rahoja." - -"Nyt", sanoi keiju, "me lähdemme kaikki kotiin. Me olemme tehneet -kaiken voitavamme Frecklesin hyväksi. Hänen omaisensa ovat täällä. -Hänen täytyy tutustua heihin. He tahtovat niin mielellään häntä tavata. -Jättäkäämme hänet heidän huostaansa. Kun hän on parantunut, on hän -aivan vapaa lähtemään Irlantiin tai jäämään Limberlostiin mielensä -mukaan. Mennään nyt heti." - -McLean kesti sitä viikon, mutta sitten ei kauempaa. Hän ikävöi -Frecklesiä. Itsekseen pohtien asioita rämeen pitkinä öinä hän oli -ihmeekseen älynnyt, että koko viime vuoden hänen sydämensä oli -taivaltanut Frecklesin kera Limberlostin vahtipolkuja. Hänessä heräsi -se ajatus, ettei olisikaan pitänyt lähteä Frecklesin luota. Kenties -hänen poikaansa -- hänenhän poika oli, esikoisoikeuden mukaan -- -hoidettiin siellä huonosti. Jos McLean olisi ollut hermostunut vanha -eukko, olisi hän tuskin voinut keksiä useampia aiheita levottomuuteen. - -Hän läksi matkalle Chicagoon mukana iso laatikko kultapiiskuja, -astereita, hienohelttaisia katkeroita ja tulipunaisia lehtiä, jotka -tyttö oli poiminut Frecklesin majasta, ynnä pieni pitkähkö, kapea -paketti. - -Muutaman minuutin keskustelussa, McLeanin odottaessa pääsyä potilaan -huoneeseen, oli loordi hilpeästi puhellut hänelle Frecklesin nopeasta -parantumisesta, siitä ilostaan, että lapsuuden ympäristö ei ollut -häntä pilannut, ja kuinka hän mielellään aikoi käydä Frecklesin kanssa -katsomassa Limberlostia, ennenkuin he matkustaisivat; hän ilmoitti -myös toivovansa, että voisi taivuttaa keijun isän jättämään tyttärensä -hänen vaimonsa hoiviin ja päättämään hänen kasvatuksensa Pariisissa. -Hän sanoi heidän tekevän ylen kernaasti kaiken voitavansa edistääkseen -Frecklesin liittoa tytön kanssa, joka sekä hänestä että lady O'Moresta -oli erittäin rikaslahjainen ja varmasti kelvollinen siihen korkeaan -asemaan, johon Freckles hänet veisi. - -Jokainen sana hänen suustansa oli pistos McLeanin sydämeen. Astuessaan -sisälle Frecklesin huoneeseen hän melkein oli tukehtua. Kaikki oli -muuttunut. - -Freckles makasi akkunan ääressä, josta saattoi tarkata Michiganin -järven sinipintaa sinne saakka, missä se yhtyi taivaanrantaan. Hän voi -nähdä suuria pehmeitä pilviä, valkopäisiä laineita, välkkyviä purjeita -ja puhkuvia höyrylaivoja, jotka kiskoivat perässään kiemurtelevia -sinipunervia ja harmaita viirejä pitkin taivasta. Kalalokit ja tiirat -kiertelivät kirkuen ilmassa ja toisinaan kastoivat siipiään kuohuihin. -Huone oli täynnä kaikkea sitä ylellisyyttä, mitä hyvä aisti ja raha -saavat toimeen. Kaikki päivänpaahtama oli kuolemankamppauksessa -kadonnut Frecklesin kasvoilta. Ne olivat nyt hienot, jopa valkeat, vain -pikkusen ruskeata näkyvissä. - -Hänellä oli yllään kaunis koruommeltu vaaleansininen silkkipaita, -ja kaulassa pehmeä valkea huivi. Niin monta muutosta oli tapahtunut -McLeanin poissa ollessa, että hän tuskin ollenkaan huomasi Frecklesin -olevan erittäin miellyttävän, miltei kauniin näköinen, ja hän kummastui -nähdessään, että molemmat hihanreunukset olivat käännetyt ja oikea käsi -näkyvissä. Freckles käytti sitä kädentynkäänsä, jota aina oli visusti -salannut. - -"Voi Herran nimessä, sir, onpa nyt hauska, kun teitäkin vielä -saa nähdä!" huudahti Freckles ja melkein kierähti vuoteeltansa -kurottautuessaan McLeania kohti. "Kertokaa pian, onko keiju onnellinen -ja hyvissä voimissa. Osaako pikku kanani levittää siipensä kuuden -jalan leveydelle ja purjehtia emonsa luo? Kuinka jaksaa tuleva appeni, -Lintunainen, Duncanin väki ja pikku Nellie? -- Alice täti saa lähteä -valitsemaan hattua, heti kun olen sen verran entiselläni, että voin -mennä mukaan. Kuinka jaksetaan työmaalla? Onko keksitty useampia -hyviä puita? Olen ajatellut niitä koko paljon, sir. Luulenkin voivani -tavata toisia viimeisen läheltä. Alice tätikin uskoo, että minä voin -löytää, ja Terence setä sanoo, että se on hyvinkin luultavaa. Ne ovat -herttaisia ihmisiä, ja minä olen ylpeä, kun olen heidän sukuaan. -Tulkaapa lähemmäs, pian. Aioin toimittaa tämän eilen, mutta aavistin, -että te varmasti tulette tänä aamuna, ja siksi odotin. Valitsen tässä -kiveä keijun sormukseen. Se sormus, jonka hän tilasi minulle, on valmis -ja lähetettiin tänne minulle seuraksi. Näettekö? Se on smaragdi -- -juuri minun värini, sanoo loordi O'More." - -Freckles heilutti kättänsä. - -"Eikö se ole kaunis? Ei mikään muu ole tuottanut minulle niin suurta -iloa. Kaikki rämeen värit näkyvät siinä. Minä pyysin keijulta, että -siihen kaiverrettaisiin pieni apilan lehti, jotta joka kerta sen -nähdessäni ajattelisin 'lempeä, uskoa ja rohkeutta', niinkuin sanotaan -siinä laulussa, jonka hän minulle opetti. Tahdotteko nyt katsella -näitä?" - -Freckles piti hänen edessään tarjottimella suurta joukkoa Peacockilta -tuotuja irtonaisia jalokiviä, jotka olisivat sopineet vaikka -kuninkaalle. - -"Sepä oli hauskaa, että tulitte minua tapaamaan, sir", jatkoi hän. -"Minä yritin esittää sedälle aikeitani, mutta tähän asiaan häntä ei -saa millään tavalla sekoittaa, enkä uskokaan, että se hänelle oikein -selvisi. Teille voin sen sijaan puhua, sir." - -McLeanin sydän lämpeni. - -"Jatka, Freckles", sanoi hän rohkaisevasti. - -"Asia on näin. Minä sanoin hänelle, että aioin maksaa ainoastaan -kolmesataa dollaria keijun jalokivestä. Kun setä on koonnut minulle -niin paljon ja keijun urotyöt minun hyväkseni ovat niin suurenmoisia, -niin tuo summa tuntui kai hänestä kovin pikkumaiselta. Tietysti hän -ajattelee, että minun tulisi antaa melko paljon enemmän, mutta minulla -on se tunne, että minun pitää ostaa tuo kivi niillä rahoilla, jotka -olen itse ansainnut; ja siinä on kaikki, mitä minulla on jäljellä -palkastani. En pidä sillä väliä, vaikka maksankin puuhkan tai -pukupöydän tai rouva Duncanin tavarat toisilla rahoilla, ja myöhemmin -keiju voi saada isoäitini rahat viimeistä penniä myöten, jos niin -haluaa, mutta juuri nyt -- ymmärrättehän, sir, että minun täytyy ostaa -tämä kivi sillä, mitä minulla on pankissa. Minä tunnen, etten voi -tehdä toisella tavoin, ja ettekö usko, että keiju mieluummin haluaa -parhaan kiven, minkä voin ostaa omilla ansaitsemillani rahoilla, kuin -hienomman, mutta muiden rahoilla maksetun?" - -"Toisin sanoen, Freckles", puhui McLean, ja hänen äänensä särähteli, -"sinä et tahdo ostaa keijun sormusta rahalla. Sinä tahdot siitä antaa -ensimmäiset kauhunpäiväsi rämeellä. Sinä tahdot siitä maksaa siellä -kärsimäsi yksinäisyyden ja kaihon, viimetalviset värjöttämiset pakkasen -kynsissä vahtipolullasi ja tämänkesäiset paahteet. Sinä tahdot, että -siitä tulee hänelle alituinen muistutus siitä, kuinka sinä panit -henkesi vaaralle alttiiksi rehellisesti täyttääksesi sopimuksen. -Sinä tahdot sen kiven hintana pitää sitä pelkoa, joka on sydäntäsi -hyydyttänyt -- ruumiisi hikeä ja verta." - -Frecklesin kasvot kuvastivat syvää liikutusta. - -"Rakas herra McLean", sanoi hän hyväillen isännän poskea ja mustaa -tukkaa. "Rakas isäntä, siksipä olenkin niin kaivannut teitä. Tiesinhän, -että te ymmärtäisitte. Tahdotteko nyt katsoa näitä? Minä en tahdo -smaragdia, sillä hän on antanut sellaisen minulle." - -Hän työnsi vihreät kivet pieneen hylättyjen kivien joukkoon. Sitten hän -poimi erilleen kaikki helmet. - -"Eivätkö ne ole somia kappaleita?" sanoi hän. "Myöhemmin hankin -hänelle joitakuita näistäkin. Ne ovat kaikki kuin lumpeita, kieloja -tai kastepisaroita katveessa tai kuunvalossa, mutta niissä ei ole -niin paljon elämää kuin tahdon nähdä siinä kivessä, jonka nyt annan -keijulle." - -Freckles läjäsi helmet yhteen smaragdien kanssa. Sittenhän tarkasteli -timantteja hyvän aikaa. - -"Nämä ovat niin lumoavia, että melkein johdattavat kiusaukseen, -vaikkeivät olekaan juuri sellaisia kuin soisin", sanoi hän. "Minä -olen aina kovin mielelläni katsellut teidän timanttianne, sir. -Jonakin päivänä täytyy minun antaa hänelle näitäkin isoja kiviä. -Nehän ovat kuin Limberlost tammikuussa, kun se kokonaan on jään -peitossa ja aurinko lepää lännessä ja paistaa metsän halki ja panee -kaikki välkehtimään kuin tuli ja jää, mutta tuli ja jää ei ole keijun -kaltaista." - -Timantit liitettiin smaragdien ja helmien joukkoon. Jäljellä oli pieni -punainen kasa, ja Freckles hypisteli sitä hellästi. Hänen silmänsä -loistivat. - -"Minun mielestäni on juuri tässä keijulleni jalokivi", sanoi hän. -"Limberlost ja minä samalla kasvoimme smaragdissani, mutta tässä -se käy kukkimaan ja hän sen keralla. Siinä palaa villin unikukan -ja kardinaalikukan ja sen pienen rutistuneen tulikukkakimpun puna, -jonka me löysimme eräästä paikasta, minne hän oli sen pistänyt minut -pelastaaksensa. Se on kuin hänen huulensa ja ne pisarat, jotka -kuivuivat hänen kauniille käsivarrelleen tuona ensimmäisenä päivänä, -ja luulenpa, että se on kuin hänen urhoollinen, hellä, hyvä, punainen -sydämensä." - -Freckles nosti rubiinin huulilleen ja antoi sen McLeanille. "Kirjoitan -tässä maksuosoituksen, ja te saatte toimittaa kiveen kultakehyksen", -jatkoi hän. "Te otatte ulos rahat ja maksatte juuri samoilla -dollareilla, sir." Jälleen McLeanin sydän hytkähti ilosta. "Freckles, -saanko kysyä sinulta jotakin?" sanoi hän. "No totta kai", vastasi -Freckles. "Ette osaisi mitään kysyä, johon en ilomielin vastaisi." - -McLeanin silmät siirtyivät Frecklesin oikeaan käsivarteen, jonka -tyngällä nuorukainen siirteli jalokiviä. - -"Vai sitäkö?" huudahti Freckles iloisesti naurahtaen. "Te haluatte -tietää, mihin kaikki katkeruus on haihtunut? Niin, katsokaas, sir, sen -veivät pois sielustani, sydämestäni ja ruumiistani erään keijukaisen -huulet. Tuo tapaturma näyttää olleen välttämätön aluksi, jotta nykyinen -onneni voisi käydä toteen. Haava on aina pysynyt vereksenä, mutta -keiju paransi sen. Jollei hän ole siitä milläänkään, niin en minäkään. -Rakas appeni ei liioin välitä siitä, ei myöskään tätini eikä setäni -ettekä tekään koskaan. Miksi minä aina kiusaisin itseäni asialla, -jota ei voi auttaa? Siitä asti, mitä sille tapahtui viime viikolla, -olenkin siitä niin ylpeä, että toisinaan satun pistämään sen esiin kuin -näytelläkseni." - -"No, Jumalan kiitos!" sanoi McLean. - -"Nyt on minun vuoroni", sanoi Freckles lujasti puristaen McLeanin -kättä. "Jollei tätä onnettomuutta eikä mitään, mitä sen jälkeen on -minulle tapahtunut, koskaan olisi sattunut, niin minne te olitte -aikonut lähettää minut kouluun? Mitä te olitte ajatellut tehdä -puolestani?" - -"Siihen tuskin voin antaa tarkkaa vastausta", sanoi McLean. "Aikeeni -olivat koko lailla epämääräiset. Arvelin, että ensi aluksi koettaisimme -katsoa, mihin suuntaan asiat kehittyivät. Ensin aioin viedä sinut -mukanani Suurille Putouksille ja jättää äitini huostaan. Kuvittelin, -että olisi parasta hankkia yksityisopettaja valmistamaan sinua vuoden -parin aikana, kunnes voisit mennä Chicagon korkeakouluun säällisessä -kunnossa. Sitten arvelin, että saisit päättää opintosi Yalen tai -Harvardin yliopistossa ja lopuksi Oxfordissa, ja silloin sinulla olisi -kaikinpuolinen yleissivistys." - -"Onko siinä kaikki?" kysyi Freckles. - -"Ei, onhan vielä musiikki poissa", vastasi McLean. "Aioin saada jonkun -musiikkimiehen koettelemaan ääntäsi, ja jos sinulla tosiaan olisi hyvä -laulunlahja ja halua siihen suuntaan, olisit saanut heittää joitakin -lukuaineita ja ottaa musiikin päätehtäväksi, niin ajattelin. Ja -lopuksi tuumin, että yhdessä tekisimme retken halki Euroopan ja ympäri -maailman." - -"Entä sitten?" tiukkasi Freckles jännittyneenä. - -"No sitten", sanoi McLean, "tiedäthän, että sydämeni on ehdottomasti -kiintynyt metsiin. Minä en aio koskaan heittää nykyistä työalaani, niin -kauan kuin saan käsitellä tukkeja ja henki pysyy ruumiissani. Minä -ajattelin, että jollet antautuisi musiikkialalle ja jos sinulla olisi -jotakin taipumusta minun puuhiini, voisimme vielä laajentaa osakasten -piiriä ja ottaa sinutkin yhtiöön, jolloin saisit työskennellä minun -kanssani." - -Freckles kohotti häneen levottomat ja innostuneet silmät. - -"Te sanoitte kerran vahtipolulla ja taaskin uudestaan, kun luultiin -minun olevan kuolemaisillani, että rakastatte minua. Muuttaako se, mitä -minulle on sattunut, millään tavalla tunteitanne minua kohtaan.?" - -"Eihän toki", vastasi McLean. "Kuinka se olisi mahdollista? Ei mikään -saisi minua rakastamaan sinua enemmän etkä sinä voi koskaan tehdä -mitään, joka saisi minut rakastamaan sinua vähemmän." - -"Kiitos olkoon Jumalan!" huudahti Freckles. "Rientäkää ilmoittamaan -äidillenne, että minä tulen. Heti kun pääsen jalkeille, minä vien -sormuksen keijulleni ja sitten lähden Suurille Putouksille ja -aloitan juuri niinkuin olette suunnitellut, sillä eroituksella vain, -että voin itse maksaa puolestani. Kun olen saanut kyllin oppia, -lähdemme kaikki -- keiju ja hänen isänsä, Lintunainen, te ja minä --- kaikki lähdemme yhdessä katsomaan maatilaani ja sukulaisiani ja -teemme sen kiertoretken. Kun sitten palaamme, lisäämme nimen O'More -puutavarayhtiöön ja panemme työt hurisemaan! -- Hyväinen aika, sir! -Älkäähän toki! No, herra McLean, rakas isäntä, rakas isä, älkäähän nyt! -Mikä nyt on?" - -"Ei mikään, ei mikään!" jyrisi McLeanin syvä basso, "ei yhtään mikään!" - -Hän kääntyi äkkiä poispäin ja riensi akkunan ääreen. - -"Täältähän on mainion komea näky", sanoi hän. "Järvi on ihana tänä -aamuna. Ei ihme, että chicagolaiset ovat niin kopeita kaupunkinsa -asemasta sen rannalla. Mutta Freckles, mitähän loordi O'More siitä -sanoo?" - -"En tiedä", vastasi Freckles. "Se koskee minuun kovasti, jos hän siitä -pahastuu, sillä hän on ollut niin hyvä minua kohtaan, ja lady Alice -on lähinnä keijua. Setäni kautta olen tullut tuntemaan verenvoimalla -kuuluvani omaan rotuuni. Ja tätini on tuntikausia kertonut minulle -isästä ja äidistä ja isoäidistä. Hän on tehnyt heidät kaikki niin -todellisiksi, että voin vaatia heidät itselleni ja tuntea heidän olevan -minun omiani. Olen tosiaan pahoillani, jos minun täytyy tehdä vastoin -heidän mieltään, mutta sitä ei voi auttaa. - -"Minä iloitsen, että saan nähdä Irlannin, ja erikoisesti odotan iloa -nähdessäni oman pikku kansani, mutta koskaan en aio viipyä siellä -kauan. Koko sydämeni kuuluu keijulle, ja Limberlost kutsuu joka hetki. -Te ajattelette ehkä, että tästä akkunasta katsellessani näen kaunista -vettä. Eikö niin? Mutta sitäpä minä en tee." - -"Minä näen pehmeitä, verkkaisia pilviä uiskentelemassa taivaan -sinimeressä, isojen mustain kanasteni liitelevän siellä korkeudessa -ja mustan sulan liukuvan maahan. Minä näen mahtavia puita, huojuvia -köynnöksiä, kirkkaita kukkasia ja aina suuria joukkoja villejä ruusuja, -ja niiden seasta pilkistävät armaani villiruusun kaltaiset kasvot. Minä -näen notkon ruohon aaltoilevan, tunnen kukkasten tuoksua ja rämeen -kostean maan lemua, ja samalla kuulen lintujeni laulavan, oravaini -narskuttavan, kalkkarokäärmeitten sähisevän ja Wessnerin tai Mustan -Jaakon hiipivän lähelle, ja olkoon tuo semmoista, mitä rakastin tai -mitä pelkäsin, mutta kaikki se kuuluu yhteen. - -"Koko sydämeni kuuluu salokeijulle, ja koko rakkauteni on hänen, ja -hän ja Limberlost ovat niin yhtyneet sielussani, etten milloinkaan voi -niitä eroittaa. Kun katselen häntä, näen sinisen taivaan, auringon -pilkahtavan lehtien lomitse ja vaalean- ja tummanpunaisia kukkia; ja -katsellessani Limberlostia näen rusoittavat kasvot, sinisilmäiset, -kultakutriset, punahuuliset, ja se on totinen tosi, sir, että ne -sekaantuvat toisiinsa, kunnes ovat ihan yhtä. - -"Pelkään kyllä, että tämä loukkaa joitakuita, mutta sentäänkin tunnen, -että voin saada rakkaat omaiseni sen ymmärtämään, niin että mielellään -sallivat minun palata tänne. Lähettäkää lady O'More panemaan nämä -Jumalan luomat kukkaset noiden ansarikoristeitten tilalle ja leikatkaa -side auki tuosta pikku kääröstä, jonka keiju minulle lähetti." - -Kun Freckles nosti käärön koholle, kimaltelivat Limberlostin valot -hänen sormessaan olevasta smaragdista. Päällykseen oli kirjoitettu: -"Limberlostin vartijalle." Ja sisällä oli suuri kiherä, välkehtivän -musta sulka. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LIMBERLOSTIN VARTIJA*** - - -******* This file should be named 65734-0.txt or 65734-0.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/5/7/3/65734 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/65734-0.zip b/old/65734-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 4729ec8..0000000 --- a/old/65734-0.zip +++ /dev/null |