diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64563-8.txt | 5573 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64563-8.zip | bin | 105672 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5573 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..2a858bc --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #64563 (https://www.gutenberg.org/ebooks/64563) diff --git a/old/64563-8.txt b/old/64563-8.txt deleted file mode 100644 index 331ebd3..0000000 --- a/old/64563-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5573 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Uppoavia laivoja, by Kaarlo Atra - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Uppoavia laivoja - - -Author: Kaarlo Atra - - - -Release Date: February 15, 2021 [eBook #64563] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UPPOAVIA LAIVOJA*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -UPPOAVIA LAIVOJA - -Kirj. - -KAARLO ATRA - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1918. - - - - - - -I. - - - - -1. - - -Pieni kirkkopuistikko sisämaan kaupungissa. - -On elokuun iltapäivä. Vanhain lehmusten ja vaahterain varjot -juoksentelevat pitkinä tummina virtoina tasanukkaisilla, heleän -vihreillä nurmikaistaleilla ja vaaleahiekkaisilla käytävillä. - -Melkein unelias rauha vallitsee puitten alla. Se ikäänkuin valuu tänne -ylempänä rinteellä päivänpaisteessa nukkuvasta kaupungista. Joskus -visertää lintunen puitten latvoissa ja silloin tällöin kuuluu kirkon -räystäältä kyyhkysten sävyisää kuherrusta. - -Sitten taas on kaikki hiljaa. - -Valovirrat pitenevät huomaamatta ja nurmi käy yhä läpikuultavamman -viheriäiseksi. - -Kirkon tornissa lyö kello. Hiukan väräjävinä putoavat leppoisat -ääniaallot puitten kruunujen lomitse valojen ja varjojen kirjailemaan -maahan. - -Puistikko on lievästi viertävää ja päättyy pientä järvenlahtea -uurtavaan paalutettuun rantalaituriin. Siellä on eloisampaa. Edessä -oleva järvenlahti säihkyy auringon paistetta, ja päämäärää vailla -henkäilevä tuuli piirtelee siihen sinisiä teitänsä. - -Laiturilla leikkii muutamia lapsia. Heidän huudahduksensa ja naurunsa -ovat nekin kuin heleätä, riemastuttavaa väriä ja päivänpaistetta. -Muutamat heistä uittavat pieniä selluloosa-kaloja, toisilla taas on -kaarna-veneitä. Pari oikeata purjevenettäkin on vesillä ja niitten -vaiheita seuraa toisinaan koko liuta, kalansa ja kaarna-veneensä -unhoittaen. - -Ne ovat oikeita purjelaivoja, -- siitä ovat kaikki yhtä mieltä. Niissä -on oikeat purjeet ja lyijyköli, sitten ovat ne vielä punaiseksi ja -valkoiseksi maalatutkin. Oikeita purjelaivoja ne ovat... - -Purjelaivain kadehditut omistajat ovat noin kahdeksan vuotias poika ja -jotenkin samanikäiseltä näyttävä tyttö. Heti ensisilmäyksellä huomaa -heidät kuuluvan parempiosaisempiin kuin useimmat heidän ympärillään -kuhisevassa laumassa. Rantalaiturilla juosten he langoista ohjaavat -etäällä keinuvia laivojansa, kunnes vihdoin leikkiin kyllästyneinä, -lankaa kerien, vetävät laivansa rantaan. Monet omistushaluiset kädet -yrittävät laivoihin tarttua, mutta niitten omistajat kaappaavat ne -kainaloonsa ja juoksevat puistoon, missä heidän äitinsä lehmusten -varjossa käsitöineen istuvat. - -Lasten lähestyessä taukoaa äideiltä keskustelu. Hymyillen nostavat he -kasvonsa työstään. - --- Äiti, minä tahtoisin laskea laivani menemään kauemmaksi, mutta tämä -lanka on niin lyhyt. -- Pikkutyttö kiertelee lankaa laivansa ympärille, -odottaen äidiltänsä neuvoa. - --- Kyllä se tarpeeksi kauas pääsee, vastaa tytön komeavartaloinen äiti, -puoleksi hajamielisenä katsellen lapsensa ruskettuneita kasvoja. - --- Mutta minä tahtoisin laskea laivani menemään kauemmaksi, kauaksi, -sanoo tyttö uudestaan itsepäisenä. - --- Silloin saattaa käydä niin, että sinä et saa sitä enää takaisin. -- -Nuori rouva katselee taaskin mielihyvällä vaaleita silmiä ja punaista -suuta, joka on niinkuin kukan nuppu. - -Tyttö katselee puitten lomasta kimaltelevalle lahdelle, kunnes hän -äkkiä sanoo: - --- Mitä se tekee, äiti, minä tahdon katsella kun laivani menee. - --- Sinä et saa uutta laivaa, sanoo äiti tiukasti, ikäänkuin äkkiä -muistaen kasvattajan velvollisuutensa. - -Pikkutyttö ei kysy enempää, vaan katselee suu supussa järvelle. - -Silläaikaa on pikkupoika laskenut laivansa tummemman naisen viereen -penkille ja jäänyt kuuntelemaan viereistä keskustelua. - --- Tahtoisitko sinäkin, Heikki, antaa laivasi mennä sen tien? kysyy -hänen äitinsä, asiasta huvitettuna. - -Heikistä kysymys on aivan mieletön. Hän tarttuu laivaansa, aivankuin -pelkäisi sen karkaavan. - --- E-en, sanoo hän naurahtaen. - --- Kuuleppas, Ester, kuinka Heikki on järkevä, sanoo tytön äiti pikku -hupakollensa. - --- Esterillä on varmaankin enemmän mielikuvitusta, hymähtää tumma rouva -kohteliaasti. Hänen uteliaisuutensa poikansa tuumain suhteen näyttää -kuitenkin heränneen, mutta hän ei ennätä kysyä uudestaan, kun Heikki -laivaansa katsellen virkkaa: - --- Tämä laiva ei kannata ollenkaan lastia. - --- Mutta, lapsi kulta, huvipurret eivät koskaan lastia kannata. - -Äidit katsovat hymyillen toisiinsa. - --- Minä tahtoisin, että se veisi lastiakin, inttää Heikki. - --- Eiköhän se jotakin kannata. Mennään koettamaan uudestaan, sanoo -pieni rouva, kooten käsityönsä. - -Lapset juoksevat iloisina takaisin rantaan ja äidit seuraavat heitä -verkalleen, hyvillään katsellen valojen ja varjojen iloista vilinää -heidän vaaleilla puvuillaan. - -Kun rouvat lapsinensa häviävät rantaan, niin puiston penkille jää vaan -pari palvelustyttöä lastenvaunuineen, sanomalehteä lueskeleva -ylioppilas ja aidan korjuussa oleva työmies, jolle vaimonsa juuri on -tuonut kahvia. Mies hörppii parhaillaan ensimäistä kupillista ja vaimo -odottelee sukan säärykseen peitetty pullo kädessään. He istuvat -vaieten. Nähtävästi nauttivat he kauniista iltapäivästä, kahvista ja -hyvästä sovusta. - --- Forssnerin rouvakin näkyy jo kaupunkiin tulleen, koskapa tuossa meni -meidän rouvan kanssa, sanoo vaimo vihdoin jotakin sanoakseen. - -Mies hörppää kahvia vielä pari kertaa, laskee kupin teevadille ja -ojentaa sen vaimollensa, joka heti kaataa uutta kahvia kuppiin. - --- Se olikin sitten kai Forssnerin tyttö, joka tässä on Heikin kanssa -juoksennellut, arvelee mies toista kuppia juodessaan. - --- Etkö sinä sitä tunne, kun on aivan ilmetty äitinsä? - --- En minä häntä niin tarkoin tullut katsoneeksi, enkä minä äitiäkään -ole nähnyt muuta kuin joskus etäämpää meidän pihalla. -- Mies ojentaa -kupit vaimolleen, joka kaataa pullosta loput kahvia itsellensä, -virkkoen: - --- Mistäpä sinä hänet tuntisitkaan, kun kaiket päivät poissa olet, -mutta minä hänet usein näen siellä meidän rouvan luona. - --- Arkkitehti Forssnerin minä jo kyllä tunsin Hämeenlinnan ajoiltani -saakka. Mies sytytti piippunsa ja alkoi etsiä jotakin työkaluansa -laatikostaan. - --- Niinpä niin, tehän olitte samasta kaupungista, muistelee vaimokin. - --- Juu... Siinä sitten oli vasta teräväpäinen mies ja muutenkin -hyvänluontoinen... Ei hän koskaan työmaille tullessaan karjunut -työmiehille, niinkuin tämä meidän Selanteri tekee. Ja vaikka hän -harvoin aivan selvänä työmaalle tuli, niin kyllä hän silti tehtävänsä -tiesi. - --- Mutta mitä semmoisen lehmän lypsystä on, joka maitonsa maahan -kaataa, myhäilee vaimo. -- Kummonen tuosta tytöstä tullee, kun isä oli -hyvä... ja äiti lienee vielä parempi... - --- Hm... murahtaa mies. Kukapa tässä oikein joutaa toisten lapsista -huolehtimaan... Mutta vieläkö ne puhuvat siitä insinööri Nymanista ja -Forssnerin rouvasta? - --- Voi, voi, vielä kyllä. Vaimon äänessä on paheksumista, mutta mies -naurahtaa: - --- Ikävä kai olisi Forssnerin rouvallakin yksin olla... Eikähän se ole -mikään eilisen päivän uutuus, että nuoret lesket ovat helposti -lohdutettuja. - --- Onhan tuota meidän rouvakin osannut leskenvuotensa kauniisti elää. -Ei yhtään ole mitään rumia kuulunut. Sitä vaan monet ihmettelevät, että -hän viitsii niin hyvää olla Forssnerin rouvan kanssa... Mutta ei taida -tietääkään... ja sitäpaitsi on rouva Halldin niin hyvä ihminen, ettei -hän juuri kai pahaa usko kenestäkään. - --- Kuka heidät tietää, -- eikä ole väliäkään, keskeyttää mies kuivasti, -ryhtyen työhönsä. - -Vaimo järjestelee koriansa ja on juuri jotakin sanomaisillaan, mutta -hän huomaa rouvien tulevan heitä kohden käytävällä, ja hän sanookin -vain: - --- Meidän rouvalla taitaa olla jotakin asiaa, koskapa he näkyvät -tännepäin tulevan. - -Samassa rouvat jo saapuivatkin heidän luoksensa. - --- Hyvää päivää! tervehti pienempi rouvista. Joutusiko Ahonen näinä -päivinä korjaamaan meidän kellarimme portaat, kun ne ovat niin -lahonneet, että tyttö jo pari kertaa on vähällä ollut jalkansa taittaa. - -Ahonen lupasi ensi viikolla koettaa... - --- Tulkaa illalla työstä päästyänne katsomaan, niin saamme tuumailla -paljonko lautojakin tarvitaan. - -Ahonen murahti taaskin jotakin myöntävää, avaten uutta naulalaatikkoa -parin visakiilan avulla. - -Ahoska katseli rouvia syrjästä, ollen pois lähdössä. - --- Missä Janne nykyään on työssä? kysyi rouva Halldin hiukan arasti -häneen kääntyen. - --- Janne on nyt tulitikkutehtaassa, vastasi Ahoska, solmiten huiviansa. - --- Sehän on hauskaa kuulla, sanoi rouva Halldin osaaottavasti. Hänellä -olisi nähtävästi ollut halua jatkaa keskustelua, mutta hänen toverinsa -oli seisahtunut odottamaan, joten täytyi kiirehtiä. - --- Ahonen on hyvä ja tulee katsomaan sitten illalla, muistutti hän -vielä lähteissäänkin. - --- Kovin se on komea ihminen vieläkin tuo Forssnerin rouva, vaikka on -kai hänelläkin vastoinkäymisiäkin ollut, konkurssit ja muut... sanoi -Ahonen rouvien mentyä. - --- Konstikos tuollaisten on muhkeina säilyä, sanoi vaimo katkerasti, -lisäten: Ei suinkaan herrat konkursseja juuri muuten tee kuin -rikkaudeksensa. - -Hän kääntyi jo lähteäksensä, mutta samassa hän näkee lasten juoksevan -rannasta, Halldinin pojan edellä, laiva kainalossaan ja Forssnerin -tytön jälessä. - --- Usein, kun katselen tuota Heikkiä siellä kotipihalla, niin tulen -muistaneeksi meidän Aaku-vainaata. Sillä on hiukan samanlaiset -silmätkin... Vaimon ääni värähtää lämpimästi ja hän seuraa -myötätuntoisin katsein lasten kulkua. - -Ahonen rykäisee kuivasti, korjaa vyötänsä ja alkaa veistää aidan -listettä, aivankuin ei olisi kuullut mitään. - -Mutta vaimo jatkaa puoleksi itsekseen: - --- Noin suuri Aakukin jo olisi. Tuo Heikki taitaa olla saman vuoden -lapsia... Se oli kai kolmannella silloin, kun maisteri Halldin vainaja -sen talon osti... ja siitä on nyt syksyllä kolme vuotta. - --- Kyllähän ne ajat sentään kuluvat... Ahonen tahtoo sillä sanoa -jotakin hyvin ystävällistä tai ainakin osoittaa, että hän on ymmärtänyt -vaimonsa kaipaavat ajatukset. - --- Mihin aikaan sinä luulet täältä kotiin pääseväsi, että tiedän -illallista laittaa? Janne lupasikin mennä illalla uistinta vetämään -Lehtosen poikain kanssa, kysyy Ahoska, irtautuen haikeista -muistoistaan. - -Ahonen silmäilee listoitettavaa alaa. - --- Kai sitä tänäänkin täytyy kahdeksaan saakka painaltaa, ei tämä -muuten lauantaiksi joudu, arvelee hän, ja jatkaa vaimoonsa katsomatta: - --- Voisi Jannekin joskus illan kotonakin olla. Kuka ne Lehtosen -pojatkaan tietää, minkälaisia ne oikeastaan ovat. Parempi olisi -joskuskin yönsä maata kuin soudella kaikkia järvenpoukamia. - --- En minä suinkaan sellaista puolusta, mutta ei sitä voi nuoria niin -kovin orjuuttaakaan, varsinkaan näin kesällä, vastaa vaimo nöyrästi. - --- Samanlaista se on talvellakin... Mitähän rouvakin sitä kysyi? Ahonen -puhui melkein äreästi. - --- Kysyi kai vaan ilman aikojaan... tai olisiko Hilda taas rouvan -poissa ollessa siellä miehiä kestännyt, mutta ei Janne ole siellä ollut -kolmeen viikkoon. - --- Mistä sinä tiedät, kun hän kerran kaiket yöt juoksee. - --- Niin, kalassa... toisten poikain kanssa. Ja oikeastaan se on minusta -paljon parempikin, kun ne naiset siinä kotipihassa sitä aina kiertävät. - -Ahonen ei enää vastaa mitään, vaan naulaa aitalistoja, niinkuin ei -hänen läheisyydessään ketään olisikaan. - -Vaimo ottaa korin käsivarrelleen ja poistuu nöyränä, ilta-auringossa -loistavaa kaupunkia kohden. - -Vihdoin rouvatkin nousevat penkeiltänsä pois lähteäksensä. - -Puistossa ovat varjot harvenneet. Puitten rungot eivät enää seiso -tummina, valotäpläisinä, niinkuin aikaisemmin, vaan kylpevät lämpimän -keltaisessa värissä, joka melkein vaakasuorasti virtaa niihin, etäisen -metsänrantaan painuvasta auringosta. Jokainen ruohonkorsi hohtaa -läpikuultavana, ikäänkuin tahtoen huutaa: minä olen vihreä... minä olen -vihreä... Vielä on kesä, vielä, vielä... - -Lapset juoksentelevat äitiensä edellä käytävällä. Heikki kantaa -huolellisesti laivaansa, jonka purjeissa ja punaisessa pohjassa -auringon säteet pitävät oikeata riemujuhlaa. - --- Näetkö, Anna, Ester ei ole vähääkään pahoillaan siitä, että hän -päästi laivansa menemään. Hän ei kerta kaikkiaan voi käsittää, että -kaikkea ei enää saa takaisin tässä maailmassa, sanoo rouva Forssner -toverillensa. Hänen äänessään on huolestunut sävy, mutta rouva Halldin -on huomaavinaan, että siinä on ihailuakin. Hän ei kuitenkaan ole siitä -tietääksensä, vaan vastaa puolittain välinpitämättömästi: - --- Sinun täytyisi opettaa se hänelle. Älä osta uutta laivaa. - --- Mitä se auttaa, kun isoäiti ja enot kuitenkin ostavat. - --- Hm... Minusta on johdonmukaisuus ainoa keino kasvatuksessa. - --- Niin kai, mutta, hyvä Jumala, kuka sitä jaksaa ja raahtii oman -lapsensa kanssa olla aina niin ankaran johdonmukainen. - -He olivat tulleet varjosta kadulle ja rouva Forssner aukaisi punaisen -päivänvarjonsa, kevyesti huoahtaen. Hänen toverinsa huomasi väittelyn -turhaksi ja kävi äänettömänä hänen rinnallaan, katseellaan seuraten -lapsia, jotka juoksentelivat jo etäällä, niinkuin valkoinen perhospari. - -Rouva Forssner pelkäsi sanoneensa jotakin tyhmää ja tahtoi parantaa -asiaa. - --- Kyllä poikia sentään mahtaa olla paljon helpompi kasvattaa kuin -tyttöjä. - --- Yleensä arvellaan päinvastoin. -- Rouva Halldin vilkaisi toveriinsa -kysyvänä. - --- Katsoppas, varsinkin nykyään... Rouva Forssner tahtoi tällä kertaa -punnita sanansa paremmin. - --- Nykyäänhän tytöt saavat jotenkin samanlaisen kasvatuksen kuin -pojatkin, huomautti rouva Halldin, uteliaana kuulemaan mitä toinen -todella koetti hapuilla. - --- Siinäpä se juuri onkin! Jos ajat olisivat niinkuin ennen, niin en -yhtään pelkäisi Esterinkään tähden. Mutta nykyään täytyy tyttöjenkin -valmistautua johonkin määrättyyn elämäntehtävään, elleivät ole -varakkaita... - --- No, mutta onhan se erinomaista, että heillä on tilaisuutta -valmistautua omilla jaloillaan seisomaan, ettei tarvitse odotella -tuulentupien varassa kuten ennen. - --- Niin tietysti... yleensä. Mutta, jos Esterille on kaikki ankara -tosityö yhtä vastenmielistä kuin minullekin, niin hän on hukassa. - -Rouva Halldin vilkaisi toveriinsa, joka uhkeana käveli hänen -rinnallansa. Vastenmielistä kuin tosi työ... Hän epäili melkein -kuulleensa väärin, vaan eihän sekään ollut mahdollista. Hän muisti -kerran junassa sivultapäin kuullensa parin naikkosen vakuuttelevan -toisillensa aivan samaa. Hän tunsi punastuvansa harmista, eikä -uskaltanut vähään aikaan sanoa mitään. - --- Sinä olet ihmeellisen avomielinen, Emma, sanoi hän vihdoin, hiukan -hymähtäen. - -Mutta rouva Forssner ei huomannut ivallista värettä toisen äänessä, -vaan silmiänsä siristellen katseli pienen suihkukaivon luona -odottelevia lapsia, sanoen puoleksi itsekseen: - --- Minä en ymmärrä, että hän aivan tahallaan päästi laivansa -menemään... - - - - -2. - - -Heikki Halldinin lapsuusvuosina oli kotitalo pihoineen hänen -varsinainen maailmansa. - -Kotipihassaan hän leikki päivät pitkät suurissa lapsilaumoissa. -Työmiesten ja pikku virkamiesten lapsia hänen toverinsa enimmäkseen -olivat. Monet heistä saivat aamusta iltamyöhään saakka juoksennella -pihoissa ja nurkissa ilman, että heitä kesken kaiken kovistettiin -ruualle tai nukkumaan. Heikki kadehti heitä äärettömästi. Hän itse -pääsi ulos ainoastaan kauniilla ilmalla ja ruuaalle ja nukkumaan täytyi -hänen lähteä aina kun vaan äiti tai palvelijatar ilmestyivät portaille -kutsumaan, vaikka kuinka hauskat leikit olisivat kesken jääneet. Ja -vaikka hän itse mielestään jo oli suuri poika, kun hän jo oli täyttänyt -kuusi vuotta, niin häntä oli ankarasti kielletty menemästä kotiportista -ulos, yksinään tai toisten lasten seurassa. Se oli jo kauan ollut -hänestä äärettömän nöyryyttävää. Monet häntä pienemmätkin pojat, kuten -Sandströmin Kalle ja Hellforsin Väinö, tunsivat jo kaikki -korttelikunnan talot paremmin tai ainakin yhtähyvin kuin hän tunsi -ruudut "ämmän padassa", jota tytöt aina keväisin, heti lumen sulattua, -hyppäsivät Martolan portaitten edessä. Mutta äiti oli aivan -järkähtämättömän ankara sellaisissa asioissa. - -Jo toukokuun alkupäivinä saivat monet hänen tovereistaan juoksennella -pihassa avojaloin. He sanoivat maan olevan polttavan kuumaa ja -halveksivat äärettömästi Heikkiä ja kaikkia muita lapsia, joitten -täytyi vielä monta viikkoa sukat ja kengät jalassa kulkea. Sitten -täytyi hänen joka ilta peseytyäkin, vaikka olisi kuinka väsynyt ollut. -Ja kuitenkin hän tiesi, että monet muut saman talon lapset saivat mennä -sänkyyn, vaikka heidän jalkansa olisivat olleet hiukan savisetkin. -Heikki oppi aikaiseen tuntemaan ihmisten iloja ja näkemään heidän -surujansakin tässä vanhassa talossa, jonka tasaista, suurta pihamaata, -neljä matalaa rakennusta ympäröivät. Kuinka ne hänen tietoisuuteensa -tulivatkaan? Kuka niitä kertoi? Kaikki... tai ei oikeastaan kukaan. -Asiat selvenivät hänelle vähitellen, niinkuin yksityiset puut ja -maiseman osat selvenevät sumussa kulkijalle. Siellä täällä kuullusta -katkonaisesta lauseesta syntyi jonakin päivänä kokonaisuus kuin -itsestään. Mitä ei tänään ymmärtänyt, eikä tullut keneltäkään -kysyneeksikään, sen jo huomenna, jotakin uutta kuultuaan ja nähtyään, -selvästi ymmärsi. - -Kaikki oli niin kummallista. Kaikki oli uutta... - -Isot ihmiset puhuivat usein merkillisiä asioita, kun he keskenään -juttelivat, kevätiltoina istuessaan keinulaudalla sireenipensaan alla -tai kohdatessaan toisiaan portilla ja pihassa. He eivät koskaan -luulleet lasten mitään ymmärtävän... - -Mutta paljon kummallisempia Heikki kuuli ja näki alarakennuksen -pienissä kamareissa, joihin jokaiseen mentiin suuresta -yhteis-keittiöstä, jossa ei ensinkään ollut hellaa, vaan suuri takka, -jonka arinalla jokaisella perheellä oli padanjalkansa ja jalkapannunsa. -Kahdessa kamarissa asui tehtaan tyttöjä, kolme, neljä yhdessä -huoneessa. Kolmannessa kamarissa asui Wilkmanin leski, jonka poika oli -rakuunarykmentissä ja jonka tytär ompeli. Mutta vastapäätä Wilkmanin -kamaria asui puuseppä Rödman Riikansa kanssa. - -Riikan kamari oli Heikistä kaikkein kaunein ja ihmeellisin. Siellä oli -piirongin päällystäkin aivan kuin satu. Kahden puolen peiliä oli suuret -paperiruusu-vihot, hopeanhohtoisissa kukkamaljakoissa. Sitten siellä -oli kokonainen armeija porsliinista tehtyjä tyttöjä ja poikia, -suuri-sarvinen porsliininen peura, sekä kanoja ja lintuja. -- Näitä -aarteita sai Heikki aina mielin määrin katsella, saipa hän nousta -tuolillekin piirongin viereen seisomaan, sillä ehdolla ettei koskenut -mihinkään. - -Rödmanin kamarin seinällä oli hopeaisia raamatunlauseita -korkki-kehyksissä, sekä kolme muuta suurempaa taulua, jotka esittivät -Osman Pashaa, Skobeleviä ja Beatrice Cenciä. Beatricesta oli puuseppä -Rödman kerran sanonut: "kaunis tyttö, mutta surullinen historia". Kun -Heikki oli pyytänyt häntä enemmän kertomaan kauniista Beatricesta, niin -Rödman oli kierrellen kaarrellen sanonut, että ei hän siitä paljon -enempää tiennytkään, kun että arveltiin Beatricen murhanneen isänsä, ja -että häntä oli sen tähden vankiloissa kidutettu ja vihdoin mestattu. -Kuitenkin antoi tämäkin lyhyt selitys Heikille jo paljon miettimisen -aihetta, ja usein katseli hän kuvaa kuin jotakin salaperäistä -arvoitusta. - -Mutta Osman Pashasta ja Skobelev'ista ja heidän urhoollisuudestaan -Plevnassa tiesi Rödman sen sijaan paljonkin kertoa, sillä hänen setänsä -oli ollut Turkin sodassa. Sotajuttujansa kertoessaan Rödman -tavallisesti liimaili joitakin naapuriensa pikkuesineitä, joita hän ei -viitsinyt viedä toisessa talossa olevaan verstaaseensa. Ja lopuksi hän -tavallisesti hyräili: - - "Paljon on haudattu Balkaanin santaan, - toiselle puolelle Tonavaa..." - -Mutta kaikkein syvemmän vaikutuksen Heikkiin oli kuitenkin tehnyt se, -että Rödman oli sanonut Osman Pashan olevan aivan ensimäisiä miehiä -Turkin sulttaanista. Ja hänen kuvansa tuli Heikistä vieläkin -mielenkiintoisemmaksi, kun hän eräänä päivänä kuuli Ahosen Jannen -pihalla laulavan: - - "Konstantinopolin portin päällä - oli Turkin keisarin kuva ja kuva. - Suomen pojat ne sanoivat: hyi piru, - kun se on ruma ja ruma." - -Sen jälkeen koetti Heikki Osman Pashan kuvasta saada edes aavistuksen -itse ihmeellisestä sulttaanista, kun he kerran niin läheisiä olivat... -Mutta varmaankin oli sulttaani rumempi, sillä Osman Pasha ei häntä -yhtään peloittanut... - -Skobelev taas tuli ikäänkuin tutummaksi senjälkeen, kun Rödman kerran -kaivolla Hakalan Pauliinan kanssa kisaillessaan, sanoi tämän olevan -mustan kuin Skobelevin hentun. - -Joskus, kun Riikka oli oikein hyvällä tuulella, nosti hän pari -porsliini kanaa ja koiran lattialle ja haki piirongin laatikostaan -piparkakun tai omenan ja jutteli Heikin kanssa aivankuin isojen -ihmisten... - -Mutta Heikki oli huomannut, että makupaloista, joita hän vierailuillaan -sai, samoin kuin kaikesta muustakin mitä hän kuuli ja näki, mutta jota -hän ei oikein ymmärtänyt, niistä oli parasta olla kotona mitään -puhumatta. Äiti oli niin kummallinen toisinaan... Hän paheksui usein -sellaistakin, mistä muut ihmiset olivat aivan luonnollisesti puhuneet -ja jossa Heikki ei ollut osannut mitään pahaa aavistaa. - -Kerrankin, eräänä kauniina kevätpäivänä, Heikki oli kuullut läkkiseppä -Hultmanin rouvan sanovan kalakauppias Bastin rouvaa leipäsudeksi, joka -Heikistäkin oli hyvin sanottu, sillä rouva Bastilla oli kaksi -torahammasta, jotka hymyillessä painuivat hänen alahuultansa vasten, -niin, että hän silloin näytti paljon peloittavammalta kuin vakavana -ollessaan. -- Sitten oli sattunut niin, että samana iltapäivänä Ruusa -Martola sieppasi Heikin kädestä piparkakun, jonka hän juuri oli saanut -Rödmanin Riikalta. Heikki juoksi ympäri pihaa koettaen tavoittaa -Ruusaa, huutaen: leipäsusi! leipäsusi! Mutta samassa kuului ruokasalin -akkunasta ankaraa koputusta ja Heikki näki äitinsä akkunassa, tuiman -näköisenä, viittovan häntä sisälle. Mitä pahaa hän oli tehnyt? Sen -sijaan, että äiti olisi edes torunut Ruusaa, vei äiti hänet ruokasalin -nurkkaan pitkäksi ajaksi istumaan, eikä lievittänyt rangaistusta -sittenkään, kun Heikki oli tunnustanut kuulleensa Hultmanin rouvan niin -sanoneen... Päinvastoin uhkaili äiti, että hän ei tästälähin pääsisi -ulos yhtä paljon kuin ennen. Ja illalla kuuli Heikki äidin sanovan -eräälle vieraalle rouvalle, että talossa asui niin raakoja ihmisiä, -ettei kunnolla uskaltanut lastansa ulos laskea. Sitten alkoi koulu. - -Heikin maailma laajeni yhtäkkiä. Jonkun päivän kuluttua sai hän mennä -kouluun yksin ja iltapäivillä sai hän pistäytyä naapuritaloissa asuvien -toveriensa luo. Tästä oli seurauksena, että jo ensimäisenä kouluvuotena -tunsi hän, ihmisistä puhumattakaan, melkein kaikki kissat ja koiratkin -omassa kaupunki-korttelissaan. - -Mutta kotitalossaan hän kuitenkin edelleenkin parhaiten viihtyi. Siellä -hän sai mennä minne tahtoi ja talon "isäntänä" hän oli kaikkialle -tervetullut. Noissa pienissä kamareissa oli hänestä paljon lämpöisempää -ja kodikkaampaa kuin useimpain koulutovereittensa hienoissa kodeissa. -Ja paljon ihmeellisempää kaikki... - -Siihen aikaan oli heidän palvelustyttönsä sanonut Heikille, että Ester -Forssnerista tulisi kerran varmaankin kaupungin kaunein tyttö ja että -Heikki menisi hänen kanssaan naimisiin. - -Heikistä ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Suureksi tultuaan menivät -melkein kaikki ihmiset naimisiin, eikä hän ollut riidellyt eikä -tapellut Ester Forssnerin kanssa enempää kuin muittenkaan tyttö- tai -poikatuttaviensa kanssa. Ainoastaan yhden ainoan kerran oli hän oikein -ankarasti vetänyt Esteriä tukasta, kun tämä oli tuokkosella heittänyt -vettä räystäs-saavista Heikin uudelle puvulle. Mutta oli Esterkin vielä -häntä raapinutkin. Silloin hän oli pari päivää vihannut Esteriä, eikä -mitenkään tahtonut myöntää hänen olevan kauniin, eikä mistään hinnasta -olisi tahtonut mennä hänen kanssaan naimisiin, vaikka Hilda rupesi -siitä asiasta puhumaan niin pian kun hän vaan päänsä kyökkiin pisti... -Silloin ei hän enää olisi tahtonut lähteä edes Forssnerille -vieraisillekaan. Hän oli itkenyt ja mieluummin olisi jäänyt kotiin, -vaikka ruokasalin nurkkaan istumaan... - -Mutta hänen täytyi lähteä. Vierailu oli kuitenkin päättynyt -odottamattoman hyvin, sillä Esterillä oli ollut uusia leikkikaluja, -joten he eivät sen enempää koko riitaa muistaneet. - -Kaunein tyttö, jonka Heikki siihen aikaan tunsi, oli Hulda Martola, -Ruusan vanhin sisar. Martolat olivat narinkka-kauppiaita ja he asuivat -toisessa, katua vasten olevassa rakennuksessa, jossa heillä oli kaksi -kamaria ja kyökki. - -Martolan väestä puhui usein koko talo. Heikki oli kuullut sanottavan, -että kauppias Martola oli ollut ylioppilas ja rouvakin parempia -ihmisiä. Mutta nyt joi Martola toisinaan viikkokaudet ja rouva sai -yksinään huolehtia koko perheen elatuksesta. - -Hulda Martola oli kaunotar. Sen hän itse oli sanonut Heikille ja -Ruusalle, kerran kammatessaan tukkaansa peilin edessä. Ja todellakin -hän oli Heikistäkin hyvin kaunis. Hänen punainen tukkansa oli niin -kihara, että hän aina valitteli, ettei kampakaan siihen oikein -pystynyt. Sitten hänellä oli vihertävät, pyöreät silmät, aivankuin -Wiikmanin lesken kissanpojalla, jota hän muutenkin muistutti... Ja -sitten hänellä oli aivan samanlainen suu kuin Ester Forssnerin -lempinukella. - -"Kaunotar" oli aivan uusi sana Heikille ja hän oli iloinen, että hän -oppi tietämään minkälainen sekin oli... - -Mutta Hulda Martola oli vielä muutakin kuin kaunotar: hän oli -kihloissa! Senkin Hulda oli itse sanonut eräänä päivänä, ja paria -päivää myöhemmin oli Heikki nähnyt Huldan istuvan kapellimestari Kahnin -sylissä, niin että tottakai se sitten totta oli. - -Kapellimestari Kahnilla oli ystävälliset mustat silmät, pitkät viikset, -silkkiliivi ja punainen kravattineula. Hän oli aina hyvällä tuulella: -hymyili, poltteli paperosseja ja lauleli. Heikki ihaili heitä -kumpaakin, sekä kapellimestari Kahnia, että Hulda Martolaa, eikä hän -voinut ymmärtää mitä äidillä oli heitä vastaan. Mutta jotakin hänellä -vaan oli heitä vastaan, sillä jos hän vaan aavisti kapellimestarin -Martolassa vierailevan, niin silloin oli turhaa pyytääkin sinne. - -Ukko Martola oli toisinaan monta päivää kotoa poissa ja silloin -Martolassa aina oli rauha talossa. Rouva Martola tavallisesti neuloi -lakkeja etuhuoneessa ja Ruusa pelasi Heikin kanssa tammipeliä, samassa -huoneessa olevan, suuren vähäkankaalla peitetyn pöydän ääressä. Mutta -peräkamarissa istui Hulda kapellimestarin sylissä, neuloen lakkeja -hänkin. Usein hyräilivät he "Akselia ja Hildaa", kiikkuivat -keinutuolissa ja suutelivat. - -Rouva Martola polki vanhaa ompelukonettansa niin, että se pauhaten ja -rämisten huojui puolelle ja toiselle. Ruusa oli kiintynyt peliin koko -sielullaan ja jos hän joskus silmäsikin avonaisesta ovesta toiseen -kamariin, niin ei hän mitään ihmetellyt. Ja niin uskoi Heikki alusta -pitäin, että kaikki oli niinkuin pitikin, kun kaunotar on kihloissa... - -Vaikka äiti melkein päivä päivältä kävikin ankarammaksi Heikin -vierailuihin ja tovereihin nähden, niin salli hän edelleenkin hänen -seurustella Ruusa Martolan kanssa ja käydä hänen kodissaan. Ja niinpä -usein sadeilmoilla, kun ei voinut ulkonakaan juoksennella, sai Heikki -luvan pistäytyä hetkeksi Martolaan. Mutta kaikesta ihmeellisestä mitä -hän siellä näki ja kuuli ja mikä paljonkin askarrutti hänen -ajatuksiansa, siitä hän kotona visusti vaikeni. - -Yhtäkkiä ei kapellimestari Kahnia enää Martolassa näkynytkään. Ja -jonkun aikaa neuloi kaunis Hulda lakkeja silmät alituisesti -turvoksissa, milloin kummallisen vaiteliaana, milloin taas ärjyen ja -komentaen Ruusaa, niin että hirvitti vierastakin... Eräänä päivänä -uskoi Ruusa Heikille, että Hulda ei enää olekaan kihloissa ja että -kapellimestari oli matkustanut kaupungista. Se oli Heikistä niin -käsittämätöntä ja järkyttävää, että hänen täytyi kertoa se äidillekin -ja samalla hän osanottoisena kysyi, eikö äiti luulisi Ahosen Jannen -rupeavan Huldalle uudeksi sulhaseksi. Mutta äiti vaan naurahti ja käski -häntä lukemaan läksyjänsä, eikä huolehtimaan sellaisista asioista. - -Eräänä päivänä oli Hulda Martola taas aivankuin toinen ihminen. Hän -tarjosi Heikille ja Ruusalle hienoja suklaakaramellejä ja kertoi, että -nyt hänellä on uusi sulhanen, jolla on aivan samanlaiset silmät kuin -Heikilläkin, ja että hän rakasti, rakasti ja oli äärettömän -onnellinen... - -Huldan uusi sulhanen oli konttoristi, mutta oikein hieno konttoristi, -kuten Hulda vakuutti. Mutta Heikille hän oli suuri pettymys... -kapellimestariin verraten. Hän ei hymyillyt, eikä laulellut, vaan joi -punssia ja tuijotti Huldaa joka päivä aivankuin olisi hänet ensikerran -nähnyt. Sitäpaitsi hän oli punainen koko naamaltaan, aivan kuin suutari -Sjögren, joka Heikille saappaita teki. -- Mutta Hulda ei ollutkaan -konttoristin kanssa kauan kihloissa, joka olikin hyvin ymmärrettävää... -Eikä Hulda nähtävästi viitsinyt edes itkeä hänen tähtensä, vaan lähti -iltasilla huveihin, niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Heikkikään ei -enää ollut huolissaan hänen kohtalostaan ja se olikin tarpeetonta, -sillä paria viikkoa myöhemmin viserteli Hulda olevansa kihloissa -parturin kanssa, jonka isä oli oikea elävä parooni. Parturi saisi periä -ja perustaisi oman liikkeen Helsingissä. Hulda vakuutti vielä, että -hänellä oli hieno käytös ja yhtä valkoiset hampaat kuin Heikilläkin ja -kertoi vasta nyt olevansa oikein onnellinen. Tähän saakka hän ei -sanonut tietäneensä edes mitä oikea rakkaus on... - -Heikki ja Ruusa kuuntelivat häntä tavallisesti vaieten, sillä mitäpä he -osasivat sellaisiin asioihin sanoa. Kuitenkin oli Heikistä kummallista -ja käsittämätöntä, ettei Hulda jo kapellimestarin kanssa kihloissa -ollessaan ollut oppinut ymmärtämään mitä rakkaus on... - -Sama uudistui sitten usein. Hulda Martola vaihtoi sulhasia useammin -kuin vuodenajat vaihtuivat. Parturia seurasi manttaalikirjuri ja hänen -jälkeensä tuli seurahuoneen kellarimestari. Mutta Hulda ei enää -pahimmassakaan tapauksessa päivää kauemmin surrut entisiä sulhasiaan, -vaan sen enemmän hän aina rakasti jokaista uutta ja vakuutteli -oppivansa yhä syvemmin ymmärtämään mitä rakkaus on. - -Eräänä päivänä kuuli Heikki parin palvelustytön kaivolla pahanilkisesti -kikattavan, kuinka Hulda Martola lähtee joka ilta ulos ja on alituiseen -kihloissa. He nauroivat ja puhuivat asiasta aivankuin siinä olisi ollut -jotakin pahaa... - -Sitten, joku päivä myöhemmin, tuli pastorska Sandman, alarakennuksesta, -vuokraansa maksamaan. Heikki luki parhaillaan läksyjään toisessa -huoneessa, eikä sen enempää seurannut mitä vieras puhui salissa äidin -kanssa, kunnes hän kuuli vanhan rouvan sanovan jotakin Hulda -Martolasta. Se ei missään tapauksessa voinut olla mitään hyvää, koskapa -äiti siunaten huudahti ja nopeasti sulki oven. - -Seuraavana päivänä kielsi äiti jyrkästi, ja ilman selityksiä, Heikkiä -enää menemästä Martolaan. Ruusan kanssa sai hän leikkiä pihalla -niinkuin ennenkin tai kutsua Ruusan kotiinsa leikkimään, jos tahtoi. - -Mutta jo seuraavassa kuussa Martolat muuttivatkin talosta. - -Heikki oli siihen aikaan valmistavankoulun ensimäisellä luokalla. - -Samana vuonna sai täti Forssner insinööri Nymanilta joululahjaksi -suuren taulun, jonka sanottiin olevan "Romeon ja Julian". Kaikki -kiittivät sitä kauniiksi. Äitikin kiitti. Heikki katseli sitä kauan. -Hän ei sanonut kenellekään mitään, mutta hän ajatteli, että silloin, -kun Hulda Martola oli ollut kihloissa kapellimestari Kahnin kanssa, -niin olivat he keinutuolissa suudellessaan olleet ainakin yhtä -kauniita... ellei paljon kauniimpia. - - - - -3. - - -Kun Martolaiset olivat muuttaneet, niin oli Heikistä Ahosen Janne talon -merkillisimpiä ihmisiä. Eikä hän voinut ensinkään ymmärtää, minkätähden -naapurit aina Ahosista puhuessaan valittivat, ettei niin kunnon -ihmisillä ollut lainkaan iloa ainoasta lapsestaan. Ja sitten he -tavallisesti jatkoivat, kuinka kovin ikävää oli ollut, että Ahosilta -heidän pikkupoikansa oli otettu pois, kun ei Jannesta kuitenkaan -näyttänyt mitään vanhuuden iloa vanhemmilleen koituvan. Se oli Heikistä -hyvin kummallista puhetta, sillä hänen tietääksensä ei Janne koskaan -tehnyt mitään pahaa pienille, eikä suurillekaan. Ja äidilleen hän -pilkkoi puita ja kantoi vettä, jota vaakamestari Sundströmin pojat -eivät koskaan tehneet, vaikka näkivät äitinsä kantavan vettä ulos ja -sisään niin, että hän aivan oli vinona. Mutta sittemmin selveni -Heikille, että ihmiset varmaankin tarkoittivat sitä, ettei Janne -koskaan sunnuntaiaamuina mennyt vanhempainsa kanssa kirkkoon, vaan -viipyi usein myöhään sunnuntai-iltaan saakka lauantai-iltaisilla -huviretkillään. - -Jos kenestäkään, niin juuri Jannesta oli koko talon väellä iloa. -Kevät-iltoina, työstä päästyään ja illallista syötyään, ilmestyi Janne -aina pihalle, katselemaan pikkupoikain leikkejä tai keinulaudalle -sanomalehtiä lukemaan. Silloin hän oli aina niin siisti ja hieno, ettei -samaksi tuntea tahtonut, varsinkaan se, joka oli nähnyt hänen nokisena -päivälliseltä palaavan konepajaan työhönsä. Hän oli muuttanut ylleen -uuden sinisen pukunsa ja sitonut kaulaansa punaraitaisen silkkihuivin, -jonka solmu Heikille ja muillekin talon pikkupojille pysyi ikuisena -arvoituksena. Hänen musta sametti-lakkinsa oli aina kallellaan ja sen -lipun alta valahti otsalle leveä kihara, joka oli uhmaava niinkuin -hyökyaalto. Kun hän oli oikein hyvällä tuulella, niin hän otti osaa -pikkupoikain leikkeihinkin, eikä niissä koskaan ollut sellaista vauhtia -kuin silloin, kun Janne viitsi olla mukana. Monta kertaa, kun ketään -tovereita ei ollut saatavissa, löi hän Heikinkin kanssa seinäpalloa ja -monta tuuliviiriä ja myllynratastakin Janne hänelle oli tehnyt, -ollessaan heidän puitaan hakkaamassa. - -Mutta eihän Janne koskaan saanut pikkupoikain kanssa kauemmin leikkiä, -tai keinulaudalla rauhassa sanomalehteänsä lukea. Usein sattui, että -niin pian kun hän oli pihalle ilmestynyt, niin Hakalan Pauliinakin heti -tuli keinulaudalle käsitöineen. Sitten ilmestyivät tehtaan tytöt, yksi -toisensa jälkeen, kuistille nauramaan ja pian he tavallisesti saivatkin -Jannen kuistillensa, Hakalan Pauliinan ja pikkupoikain suureksi -harmiksi. Mutta Heikki tiesi, että oli muitakin, joita tuo Jannen -houkutteleminen harmitti. Heidän Hildaa... Kerran, kun eno oli ollut -heillä päivällisellä, niin Heikki oli kuullut äitinsä sanovan, että -Hilda on ollut jo muutaman päivän ihan kuin kipeä pelkästä pahasta -tuulesta ja mustasukkaisuudesta, ja että huomenna täytyy kutsua Janne -puita hakkaamaan ja kyökkiin kahville, niin kai se taas ohi menee... - -Tottakai hänestä kaikille iloa oli. - -Tehtaan tyttöjen nimipäivillä oli Janne aivan välttämätön vieras. Ellei -hän vaan jostakin syystä suvainnut saapua, niin oikeata iloa ei juhlaan -tahtonut tulla sittenkään, vaikka "rouva", joksi Heikin äitiä -sanottiin, ja pastorska Sandman olivat pois menneet. Jotakin puuttui ja -jotakin odotettiin pitkin iltaa. Kukaan ei sitä sanonut, mutta sen näki -kuitenkin kaikesta. Ja ellei Janne myöhemminkään tullut, niin silloin -tytöt lauloivat lopun iltaa "Siionin kanteleesta" tai erästä pitkää -laulua Maria Stuartista, jota Heikki ei vielä koskaan ollut jaksanut -loppuun kuunnella, sillä melkein jokaisen säkeen jälkeen kerrattiin: -"Oi, Maria, oi, Maria! Oi, kaunis Maria!" - -Mutta kun Janne oli mukana, niin silloin leikittiin panttileikkejä tai -"kätkettiin sormusta". Ja pienet kamarit olivat iloa täynnä. Janne -osasi alinomaa sanoa jotakin sukkelaa, joka sai kaikki nauramaan. -Kaikki olivat taas pitkät ajat hyviä ystäviä ja kukaan ei puhunut -Ahosen Jannestakaan muuta kuin hyvää. - -Mutta sitten taas tapahtui jotakin, josta koko talon väki kohisi ja -supatti, missä vaan naapuruksia yhteen sattui. Heikki kuuli siitä -muutamia sanoja eräänä kevätiltana heittäessään Hellforsin Väinön -kanssa "nappi-kuoppaa". Rödman ja Ahonen pysähtyivät heidän peliänsä -katsomaan. Rödman kysyi Ahoselta Jannea, ja sanoi, että vaikka sanotaan -Hakalan Pauliinan asiat olevan hullusti, niin ei vaan saanut siitä -Jannea syyttää, sillä se oli Pauliinan oma syy. "Tässä me olemme kaikin -katselleet, kuinka hän on Jannea kiertänyt, niinkuin paholainen -syntisen sielua". Ahonen sanoi vaan, että ikävää se on, olipa se niin -tai näin, mutta minkä niille voi, ja he lähtivät Rödmanin kanssa -portille kävelemään. -- Heikki mietti alinomaa, mitä nuo "asiat" -mahtoivat olla, sillä Pauliina oli niinkuin ennenkin, paitsi ettei hän -enää iltasin istuskellut käsitöineen keinulaudalla, mutta eihän se -ollut ihme, kun Janneakaan ei pitkiin aikoihin iltasin oltu pihassa -nähty. -- Äidiltä Heikki ei ollut enää pitkiin aikoihin uskaltanut -kysyä mitään selitystä pihalla kuulemiinsa asioihin, sillä siitä -seurasi tavallisesti jonkunlaisia vapauden rajoituksia. Mutta eräänä -päivänä, kun äiti ei ollut kotona, kysyi hän asiaa Hildalta, kun tämä -kuori kyökissä perunoita. - -Hilda ei nostanut päätäänkään, vaan kysyi kuka niin oli sanonut. -Heikkiä harmitti. Aina kun isoilta ihmisiltä jotakin kuulemainsa -johdosta kysyi, niin he heti tokasivat: kuka niin on sanonut? Heikki -mietti hetkisen. Hänen teki mielensä koetteeksi sanoa, että pastorska -Sandman siten oli sanonut, mutta hän ei kuitenkaan uskaltanut, vaan -vastasi vihdoin, että se oli ollut puuseppä Rödman. -- Silloin on paras -kysyä sitä Rödmanilta, vastasi Hilda. Mutta hänen äänessään oli ollut -pahanilkinen kaiku, joka peloitti Heikkiä sen enempää koko asiaa -keneltäkään kysymästä. Ja kun Hakalan Pauliina pian muutti maalle, niin -ei siitä asiasta puhuttu enää sen enempää. Sitten tuli pitkä kesä ja -Heikki ennätti maalla unhoittaa koko talon väen, melkeinpä Ahosen -Jannenkin. - -Eräänä syyskuun aamuna, juuri kun Heikki oli kouluun lähdössä ryntäsi -Hilda hengästyneenä ruokasaliin ja suurella kohinalla kertoi, että -Ahosen Janne oli vangittu. Äiti pudisti vihaisena päätään, nousi -pöydästä ja seurasi Hildaa kyökkiin. Hilda nähtävästi loukkaantui, kun -hänen uutisensa otettiin nuhdelleen vastaan, sillä hän kuului kovalla -äänellä sanovan: "mitä rouva tuosta pojastaan oikein koettaakaan, -- -niinkuin se ei siitä muualtakin saisi kuulla". Samassa palasi äiti -kyökistä ja sanoi vielä ovelta Hildalle, ettei koskaan saisi sillä -tavalla ihmisiä säikäyttää. - -Myöhemmin sai Heikki kuulla, että Janne oli joissakin tanssiaisissa -riitaantunut ja lyönyt erästä toista miestä puukolla, niin että tämä -oli vähissä hengin. Sen johdosta oli Janne vangittu ja kaikki sanoivat, -että hänet vietäisiin linnaan. -- Rödman sanoi ettei semmoinen asia -miehen papinkirjassa merkinnyt juuri mitään, kun kerran toinenkin oli -puukkonsa paljastanut, niin tuskinpa siitä Jannelle seuraisi muuta kuin -parin kolmen kuukauden "istuminen". Mutta Ahoskan silmät olivat -alituiseen punaiset, kun hänet joskus vilaukselta näki kaivolla. Ja kun -Ahonen iltahämärässä tuli kotiin, niin ei hän katsonut kehenkään ja hän -näytti niin väsyneeltä ja vanhalta. -- Silloin ajatteli Heikki, että -Jumala oli sentään ihmeellisen kova, kun hän oli antanut Ahosen -pikkupojan joutua maalaisen rattaitten alle, vaikka hän kyllä jo -silloin tiesi, että Jannellekin kerran näin kävisi. Ahosilla olisi nyt -edes hänestä iloa ollut, kun Jännekään ei enää iltasin tullut kotiin. --- Mutta äiti sanoi vaan, että kenties heistä oli hauskempaa ajatella, -että pikkupoika oli päässyt pois, kun Jannestakin oli niin merkillisen -hurja poika tullut, vaikka vanhemmat olivat tavallisia kunnon ihmisiä. - -Eräänä iltapäivänä, kun Heikki palasi koulusta, seisoi suuri joukko -heidän talon väkeä Sundbergin kulmassa. Lähemmäksi tultuaan sai hän -kuulla, että he olivat siinä katselemassa kun vankeja asemalle -vietäisiin, ja että tänään vietäisiin kai Ahosen Jannekin. Heikki oli -kahden vaiheella uskaltaisiko hän jäädä siihen odottelemaan, mutta -samassa odotetut jo tulivatkin, keskellä katua käyden. Kylmät väreet -karmivat Heikin selkäpiitä, kun hän näki Ahosen Jannen kulkevan -vartijain välissä, erään toisen vangin rinnalla, toisesta kädestään -käsiraudalla toveriinsa kytkettynä. Janne ei katsonut keneenkään, vaan -huulet yhteen puristettuina ja vakavan näköisenä jatkoi matkaansa. - --- Voi surkeutta sentään, sanoi joku akoista, tuossa Jannessakin on -kokoa ja näköä, mutta eipäs vaan ole miehen tapoja. - --- Ei ole, myönteli joku toinen. Mutta sitä poikaa ovat myöskin viina -ja naiset alusta aikain viipottaneet. -- - --- Ja Hakalan Pauliinalla kun kuuluu juuri muutaman päivän vanha poika -olevan, sanoi kolmas. - --- Voi surkeutta sentään... - -Heikki tuli kotiin ääneensä itkien. Äiti koetti parhaansa mukaan häntä -lohduttaa... mutta eihän Jannen asia siitä parantunut... Koko päivän -painoi häntä Jannen onnettomuus. Ja vielä illallakin hän oli aivan -elävästi näkevinään Jannen menevän vartiainsa välissä, ranteesta -käsiraudalla toiseen kytkettynä. Kun äiti tuli iltarukousta lukemaan, -niin Heikki luki sen tyynesti hänen kanssaan, eikä sen jälkeen kysellyt -mitään äidiltä, eikä tahtonut edes Jumalaa ajatella sen enempää... Hän -tuntui niin kaukaiselta suurelta ja ankaralta. Heikki veti peitteen -korviinsa ja ajatteli Ahosta ja Ahoskaa, jotka sillä hetkellä -varmaankin istuivat pienen pöytälampun valaisemassa huoneessaan ja -ajattelivat Jannea niinkuin hänkin... Tänä iltana hän olisi tahtonut -olla heidän pikkupoikansa ja olla heille oikein hyvä... - -Sen jälkeen muuttui elämä heidän talossaan pitkiksi aikoja hyvin -hiljaiseksi. Äiti puhui usein hyvillään, että nyt hänen talossaan asui -vaan kunnon ihmisiä, sillä tehtaan tytötkin olivat Jannen mentyä -kokonaan lakanneet pihalla keikkumasta. Loma-aikoinaan veisasivat he -kamarissaan "Sionin kanteleesta" tai sitä kauhean pitkää laulua Maria -Stuartista. Ja pastorska Sandmanista ja vaakamestari Lundströmistä ei -koskaan ennenkään oltu sanottu muuta kun pelkkää hyvää. - -Mutta Heikki ajatteli usein, että koko elämä oli talossa nyt paljon -ikävämpää kuin silloin, kun kaikki ihmiset alinomaa olivat puhuneet -Hulda Martolasta ja Ahosen Jannesta. - - - - -4. - - -Jumala... - -Aikaisimmassa lapsuudessaan Heikki oli tavallisesti ajatellut Jumalaa -iltasin, sängyssään odotellessaan äitiään lukemaan iltarukousta. - -Talvi-iltoina paloi ruokasalissa pöydän yläpuolella suuri lamppu, jonka -valovirta tulvasi avonaisesta ovesta Heikin huoneeseen, josta -palvelijatar sammutti lampun heti, kun Heikki oli iltapesunsa jälkeen -sänkyyn suoriutunut. -- Hänestä oli miellyttävää maata siinä lämpimässä -sängyssään, valohämyisessä huoneessa, ajatellen äitiä ja ajatellen -Jumalaa, ja kaikkea mitä hänestä taas äidiltä kysyisi. Päivän kuluessa -hän oli useimmiten nähnyt ja kuullut paljon sellaista, johon Jumalan -suhtautuminen herätti mielessä monia kysymyksiä. - -Kun äiti sitten tuli, lukivat he yhdessä pienen iltarukouksen ja äiti -istui hetkiseksi juttelemaan hänen sänkynsä laidalle. Osasihan äiti -vastata mitä ihmeellisimpiinkin kysymyksiin, mutta sittenkin jäi paljon -hämäräksi. Joskus tuskastui Heikki kyyneliin saakka, mutta silloin äiti -suuteli häntä, kääri peitteen huolellisesti hänen ympärillensä ja -sanoi, että suureksi tultuaan Heikki kyllä ymmärtäisi... Mutta se ei -oikeastaan ollut mikään lohdutus, sillä olihan äiti usein sanonut, että -Jumalaa ei kukaan koskaan voinut täydellisesti ymmärtää. Ja kuinka -saattaisikaan koskaan toivoa ymmärtävänsä jotakin, joka oli aina ollut -ja joka aina tulisi olemaan, rajatonta, ääretöntä, kaikkialla olevaa... -Se kaikki oli niin käsittämätöntä ja melkein kauhistavaa. Jos jollakin -tavalla Heikki oli koettanut kiertää äitiä myöntämään, että tähtien -takana tulisi jokin seinä eteen. Mutta sitä ei äiti koskaan myöntänyt, -enempää kuin sitäkään, että mikään loppuisi. Sängyssäänkin näistä -ajatellessaan tunsi Heikki samanlaista kummallista tunnetta kuin -ensikerran katsoessaan heidän vinttinsä akkunasta kadulle... - -Jumala on rakkaus... ääretön rakkaus... niin oli äiti Jumalasta sanonut -siitä saakka, kun Heikki muisti. Aluksi se oli häntä tyydyttänytkin. -Kauniina öinä oli äidillä tapana poistuessaan vetää akkunaverhot -syrjään, niin että Heikki vuodettansa vastapäätä olevasta akkunasta -näki tähtitaivaan. Ja hänestä oli turvallista ja viihdyttävää raukeilla -silmillään katsella tähtiä, jotka vilkkuivat siellä kaukana, jossa -Jumala oikeastaan asui, vaikka hän saattoikin olla kaikkialla. -Heikkikin rakasti häntä, sillä olihan hän niin äärettömän hyvä, -rakastaessaan ihmisiä enemmän kuin heidän omat isänsä ja äitinsä. - -Kuitenkin oli hänen viimeinen ajatuksensa monen monena iltana, että -kumpahan sentään tähtien takana olisi jokin katto tai seinä, ja että -Jumalakin joskus kuolisi ja taivas lakkaisi olemasta... - -Kerran yöllä oli Heikki nähnyt pahaa unta ja pelästyneenä juossut -viereiseen huoneeseen, jossa hänen äitinsä nukkui. Mutta äiti ei -nukkunutkaan, vaan puoleksi pukeutuneena itki, pöytää vasten nojaten. -Heikki ei kysynyt mitään, vaan hänkin yltyi hillittömästi itkemään. -Äiti otti hänet syliinsä ja koetti tyynnyttää häntä, mutta Heikki itki -pakahtuaksensa. Hän tajusi nyt ensikerran, että jokin suuri onnettomuus -painosti äitiä, onnettomuus, johon ei mikään ikuinen rakkaus näyttänyt -lohtua luovan. Selittämättömillä lapsen vaistoillaan näki hän kyynelten -pusertajana elämän kovuuden... ja se oli hänen pahaa untansakin -pahempaa. - -Äiti vei hänet uudestaan sänkyyn ja viihdyttääksensä Heikkiä aikoi hän -vetää akkunaverhot syrjään, sillä ulkona näytti kuu valaisevan. Mutta -Heikki hypähti kauhistuneena pystyyn. Ei, ei, nyt ei hän tahtonut nähdä -tähtiä, ei taivasta, eikä Jumalaa... Hän ei sanonut mitään, vaan pyysi -äitiä vetämään akkunaverhot kiinni, veti peitteen korvillensa ja -vihdoin nukkui nyyhkytykseensä. - -Sen jälkeen tiesi Heikki, että äiti usein öisin itkien valvoi. Kun hän -joskus keskellä yötä heräsi, niin äidin huoneesta näkyi tulta ja Heikki -kuuli hänen hiljaa itkevän. -- Mitä hän itki? Sitäkö että isä oli -kuollut? Miksikä olikaan hänen isänsä kuollut? Äiti sanoi, että Jumala -antoi jokaiselle töittensä jälkeen, -- mutta Hellforsin Väinö ja -Sandströmin Kalle olivat varmasti paljon pahempia kuin hän, ja heidän -isänsä olivat juoppoja maalareita... ja heidän äitinsä torailivat -pihalla. Miksi siis oli hänen isänsä, joka oli ollut maisteri ja -opettaja, täytynyt kuolla jos kerran Jumala oli rakkaus ja antoi -jokaiselle töittensä mukaan... - -Heikki kyseli äidiltään uudestaan ja uudestaan, mutta hänen -vastauksensa olivat lopullisesti aina samoja: ihminen ei näe mitä -Jumala näkee, mutta kuitenkin hän on rakkaus ja vain rakkaus ohjaa -hänen tekojansa. - -Sinä kesänä, jona Heikki täytti kahdeksan vuotta, asui hän äitinsä -kanssa erään kaukaisen sukulaisen luona keski-Suomessa. - -Mikä se olikaan, joka siellä sai hänet ajattelemaan Jumalaa enemmän -kuin koskaan ennen? Oliko se alituisesti vaihteleva ulappa, joka -melkein rannattomana näkyi hänen akkunaansa, milloin valkeita -jättiläispilviä kuvastellen, milloin laukkavia vaahtopäitä vyörytellen, -milloin taas soiluen kuin sulatettu kulta. Tai oliko se saloseudun -hiljainen temppelirauha, joka alituisesti sai kysymään kaiken -sisäisintä, korkeinta olemusta? - -Näinä aikoina Heikkiä tavattomasti ihmetytti se, että ihmiset niin -vähän puhuivat Jumalasta ja kuolemastakin... Mutta hän uskoi, että isot -ihmiset niistä sittenkin enemmän tiesivät, vaikka eivät tahtoneet sitä -sanoa. Olihan niin paljon asioita, joita he eivät sanoneet, vaikka -tiesivät... - -Siihen kesään mahtui paljon kauniita ja onnellisia päiviä, jolloin hän -illalla väsyneenä vielä viimeksi ajatteli: Jumala on rakkaus... -iloisena nukkuen huomispäivän odotukseen. Mutta sitten taas tuli -toisia, joina hän ei ymmärtänyt mitään... - -Eräänä aamuna talon emäntä itki ja isäntä kulki sanattomana ja -synkkänä. Äiti kertoi Heikille, että yöllä oli halla käynyt mailla, -että paljon viljaa oli paleltunut ja että kenties saataisiin katovuosi -kautta maan. - -Ja eräänä päivänä oli pääskysen pesä pudonnut katon räystäältä ja kissa -syönyt pesässä olleet poikaset. Emälinnut lentelivät hätääntyneinä -räystään ympärillä, toisinaan viistäen siivillään maata, missä -murskaantuneet pesän sirpaleet olivat... Pari päivää jälkeenpäin hukkui -lähellä olevan torpan mies järveen ja naapurit kertoivat äidille, että -häneltä oli jäänyt tyhjään tupaan vaimo ja viisi lasta. -- - -Näitä ja muita asioita, joita hän päiväpäivältä enemmän näki, kuuli ja -ymmärsi, katseli ja kuunteli Heikki tyrmistyneenä. - -Hän huomasi, että niinäkin päivinä aurinko paistoi ja laski kultaisena -kaukaisen rannan taakse, aivan kuin se olisi katsellut onnellista, -ihanaa maata... - -Ja äiti sanoi yhä, että kaikki mitä tapahtui täytyi tapahtua... ja että -Jumala oli rakkaus. - - - - -5. - - -Koko kaupunki oli kokoontunut katselemaan luistinkilpailuja, jotka -eräänä maaliskuun sunnuntai-iltapäivänä pidettiin Pohjalahdessa. -Luistinradalla oli yleisölle varattu tila väkeä täynnä ja läheisellä -rantavuorellakin oli väkeä mustanaan. Kaikki tiesivät, että kaupungin -parhaat pika- ja kaunoluistelijat ottaisivat osaa kilpailuihin. -Katselijain joukossa olivat varsinkin kaupungin oppikoulut viimeistä -henkeä myöten edustettuina. - -Lyseossa ja tyttökoulussa ei viimeisen viikon aikana oltu puhuttu -tuskin mistään muusta kuin siitä, kuinka viime sunnuntain kilpailuissa -Ester Forssner oli saanut ensimäisen palkinnon. Eihän siinä muuten -olisi mitään ihmeellistä ollut, mutta samalla oli tapahtunut -se kumma, että Ella Andersson, joka jo parin vuoden aikana oli -kaunoluistelukilpailuissa ensimäiset palkinnot voittanut, oli tällä -kertaa saanut toisen palkinnon. - -Ella Andersson oli Ester Forssneria kahta luokkaa ylempänä. Hän oli -jo melkein täysi "daami", lyseon yläluokkalaisten epäjumala ja -konventtitanssijaisten kuningatar. Ja varakkaan kirjakauppiaan -tyttärenä huomattiin hänet jo vähin muuallakin. Kaupungin ijäkkäämmät -neitoset alkoivat, vaarallista kilpailijaa peläten, luoda häneen yhä -epäluuloisempia silmäyksiä. Ella Andersson luisteli mainiosti, mutta -hän tanssi vieläkin paremmin. Ja koulussa hän oli luokkansa parhaimpia -oppilaita. Hänen tekojansa täytyi itse johtajattarenkin sormiensa läpi -katsella. Koulussa ei vielä ikinä oltu nähty, että johtajatar olisi -taluttanut Ella Anderssonin vesihanan alle ja silittänyt suoraksi, -hänen, aivan kuin uhmaten käherretyn tukkansa, -- vaikka monen monet -vähäpätöisemmät tytöt tuon tuostakin saivat läpäistä tällaisen -vesikokeen, yrittäessään kauneuden kaipuunsa pakoittamina hiukan -luontoa auttaa. - -Varsinkin tyttökoululaiset olivat tavattomasti hämmästyneet, kun Ester -Forssner oli viime sunnuntaina aivan odottamatta ilmoittautunut -kaunoluistelukilpailuihin, vaikka hänen täytyi tietää, että Ella -Anderssonkin ja vielä pari muuta yläluokan tyttöä ottaisi niihin osaa. -Monesta se oli tavattoman itserakasta, melkeinpä röyhkeätäkin. -- -Olihan kylläkin nähty, että Ester oli koko talven luistinradalla -harjoitellut jos joitakin kiemuroita, mutta kukaan ei uskonut, että -hänen luistelemisestaan tulisi mitään yhtenäisempää ja vähänkään -suurempia vaatimuksia kestävää, kaikkein vähemmin, että hän kykenisi -kilpailemaan Ella Anderssonin kanssa. -- Mutta ihme oli tapahtunut. -Ester Forssner oli viileskellyt jäätä luistimillaan, niinkuin pääskynen -viiltelee siivillään ilmaa. Ja hänen luistelussaan oli joustavuutta ja -itsetiedotonta suloa. Yleisön myötätunto oli alusta aikain ollut hänen -puolellaan, -- suureksi osaksi sen vuoksi, että hän oli vielä melkein -pikkutyttö, jolla ei vielä ollut kadehtijoita, eikä vihollisia. -Palkintotuomarien mielipiteeseen taas vaikutti suuresti tyttökoulun -voimistelunopettajattaren neiti Lundin mielipide. Neiti Lund taas ei -voinut sietää Ella Anderssonia siitä saakka, kun hän oli nähnyt -maisteri Erlingin saattavan tätä kaunista oppilastansa luistinradalta -kotiin. - -Kalpeana, mutta pää entistä pystymmässä, oli Ella Andersson -viimesunnuntaina poistunut luistinradalta. Ja seuraavana päivänä oli -hänen paras ystävänsä, Hilja Honkasalo, sanonut koulussa: eilen olivat -vain pikkukilpailut, mutta odottakaapas, tytöt, ensi sunnuntaihin... - -Tänään se nyt nähtäisiin. - -Torvisoittokunta alkoi soittaa valssia ja kaunoluistelukilpailuun -osaaottajat luistelivat radalle. - -Ensimäisenä leijaili Ella Andersson. Heti hänen kintereillään -seurasivat Ester Forssner, pari yhteiskoululaista ja tunnettu -kaunoluistelija Einar Hammar lyseosta. -- Ella Andersson tuskin viitsi -vilkaistakaan kilpailijoihinsa, vaan keijui jäällä suuria kaaria -tehden, niin kuin iso lintu lentelee pienempäin parvessa. Mutta -tälläkin kertaa oli kuin noiduttua, että hän ei parhaalla -tahdollaankaan voinut herättää katsojissa mielenkiintoa ja -myötätuntoista ihailua, jolla häntä aikaisemmin tavallisesti oli -kilpailuissa hemmoiteltu. Heti alussa kysyivät kaikki, jotka eivät -Ester Forssneria tunteneet: kuka on tuo hoikka, nuori tyttö? Häntä -eivät luistimet paina... - -... Ester Forssner... Ester Forssner... - --- Tuo neiti Andersson voisikin olla jo vaikka hänen mammansa, -- -ilvehti väkijoukossa joku pahasuinen tehtaalaispoika. - -Heikki Halldin seisoi aitausköydestä kiinni pidellen ja seurasi -jännityksellä kilpailun menoa. Tai oikeammin seurasivat hänen silmänsä -vain Ester Forssneria. Heikistä Ester oli tänään kauniimpi kuin koskaan -ennen. Oikein jumalattoman kaunis hän oli! Vaalean tukan utu kehysti -hänen ponnistuksesta värikkäitä kasvojansa. Letti heilahteli ja -sininen, nahalla päärmätty hame liehui. Ja yleisön kohina, joka yhä -yltyen toisti Ester Forssnerin nimeä, täytti hänet ylpeyden sekaisella -ilolla. Esterin voitto oli ikäänkuin hänenkin voittonsa... Sekä -lyseolaiset, että tyttökoululaiset tiesivät, että Ester oli hänen -"flammansa". Tänä talvena olivat he melkein joka ilta olleet yhdessä, -luistinradalla, Isollakadulla, Forssnerilla tai Huurin kondiittorissa. -Mutta vaikka he tapasivatkin toisensa melkein joka päivä, niin siitä -huolimatta he usein kirjoittelivatkin toisillensa. Kolme runoakin -Heikki oli saanut juuri viime viikkoina Ester Forssnerilta. Hänkin -olisi kernaasti vastannut runomitalla, mutta hän ei voinut saada -säettäkään kokoon, vaan oli edelleenkin pakoitettu kirjoittamaan -suorasanaisia vastauksia. - -Siitä, mistä he kirjoittivat toisillensa, eivät he juuri milloinkaan -puhuneet. Se olisi ollut puhuen niin jokapäiväistä... sillä olivathan -he pitäneet toisistaan niin kauan kuin muistivat. Mutta vasta joulusta -alkaen olivat he rakastaneet... ja neljä viikkoa sitten olivat he -ensikerran suudelleet... - -Heikki tunsi poskiensa kuumenevan ja hän havahtui ajatuksistaan -aivankuin pelästyen, että vieressäolijat pääsisivät hänen salaisuutensa -perille. -- -- -- - -Väliajan tultua seurasi Heikki hiukan pahalla silmällä, kuinka Einar -Hammar talutti Esteriä kahvikojuun lämmittelemään ja mitenkä hän -kohteliaasti auttoi turkkia Esterin harteille. Kun rouva Forssnerkin -näkyi rientävän Esterin luo, niin ajatteli Heikkikin ensin mennä heitä -tervehtimään, mutta Einar Hammarin tähden ei hän kuitenkaan viitsinyt, -sillä hän oli aina niin kovin suurellinen ja ylimielinen. - -Samassa alkoivat Heikin vieressä seisovat pari neitiä jutella ja kun he -mainitsivat Ester Forssnerin nimen, niin katosi Heikiltä tykkänään halu -lähteä liikkeelle. - --- Lahjakas hän epäilemättä on, mutta kyllä kai hän myöskin on -kaupungin hemmotelluin tyttö, jatkoi toinen, Esteriä tarkoittaen. -- -Hän kuuluu jo kirjoittelevan aika hyviä runojakin. Hänen tätinsä, rouva -Suojärvi, lausui kerran muutamia rouvasväen yhdistyksessä. - --- Niin, koko sukuhan kuuluu aivan hirveästi hassuttelevan tytön -lahjakkaisuudella. Kaikki mitä Ester tekee on muka erinomaista, hänen -runonsa, tanssinsa ja piirustustöherryksensä... Varsinkin tuollaiset -runot saisivat toistaiseksi olla pöytälaatikossa, ei niitä tarvitse -ruveta täysikasvuisille ihmisille lausumaan, julkisissa juhlissa. - --- No niin minäkin ajattelin, mutta onhan maisteri Kannus toki aika -luotettava auktoriteetti ja hän sanoi, että on suorastaan ihmeellistä, -mitenkä niin nuori tyttö kirjoittaa aivan kuin nuori nainen. Ja -sellainen temperamentti... - --- Pah, älä viitsi! Maisteri Kannuksesta on maailman sivun ollut -jokainen runoja töhertelevä koulutyttö tai joku muu kyhäilevä letukka, -aivankuin mikäkin uusi Sappho, vaikka koko heidän lyyrillisyytensä ei -olisi sen merkillisempää kuin kissain keväällä... - --- Hst! Hanna sinä et saa... vielä joku tuttava kuulisi. - --- Kuulkoot! Minua harmittaa koko Forssnerin joukko. - --- Rouva Forssner on itsekin aina ollut kuin huono runo... - --- Tuolla he jo tulevatkin. - --- Ja Ella Andersson aina ja jokapaikassa ensimmäisenä! - --- Hän kai on sinusta ainakin edes hyvää proosaa? - --- Ainakin toivon hänen siksi tulevan, -- ja se on paljon parempaa kuin -huono runous. - --- Mutta katso nyt, kuinka Ester Forssner on suloinen! - -Sekä harmistuneena, että huvitettuna oli Heikki kuunnellut -tuntemattomien naisten keskustelua. Hän ymmärsi, että oli rumaa seurata -vieraitten ihmisten keskustelua, mutta minkä hän korvillensa mahtoi. -Olisivat olleet varovaisempia. - -Ester Forssner leijaili ja tanssi taaskin aivankuin luistimet olisivat -pyrkineet häntä ilmoihin nostamaan. Joskus leiskahti hän aivan Heikin -eteen ja silloin Heikki aina punastui, vaikka Ester ei koskaan -nostanutkaan katsettaan yleisöön. Seuraavassa hetkessä kaarteli hän jo -toisella puolen luistinrataa kuin tuulessa keinuva höyhen. - -Ella Anderssonkin koetti parastansa, eikä häneltäkään ihailijoita -puuttunut. Hänen liikkeensä olivat raskaammat kuin Ester Forssnerin, -mutta ne olivat myöskin varmemmat. Ja kilpailun loppupuolella hän -ikäänkuin notkistui koko olemukseltaan, niin että mielipiteet -ensimäisestä palkinnosta alkoivat vaappua sinne tänne. Monen mielestä -olisi paras ratkaisu ollut: kaksi toista palkintoa, eikä ollenkaan -ensimäistä. - -Palkintotuomarien päätös oli pian valmis, vaikka neiti Lundin ja -maisteri Erlingin välillä taaskin sattui pientä sanaharkkaa. -- -Ensimäisen palkinnon jaossa saivat Ella Andersson ja Ester Forssner -yhtäpaljon ääniä, joten täytyi heittää arpaa. Arpa ratkaisi voiton Ella -Anderssonille. Mutta joskin hänelle näin tavallaan tuli voitto, niin -tuli Ester Forssnerille kunnia... Kolmannen palkinnon sai Einar Hammar -ja neljännen eräs toinen poika yhteiskoulusta, mutta nämä palkinnot -eivät ketään liikuttaneet. - -Yhteisluistelu alkoi. - -Heikki oli tuloksesta hyvin onnellinen. Hän riensi kahvikojuun -onnittelemaan Esteriä, joka äitinsä kanssa oli parhaillaan -poislähdössä. Ester näytti iloiselta, mutta kuitenkin huomasi Heikki, -että hän ei ollut parhaimmalla tuulellaan. Arvatenkin kaiveli häntä -arvan ratkaisu... kun kerran voitto oli niinkin lähellä. Mutta -todellisuudessa kiukutti Esteriä se, että hän oli sattunut kuulemaan, -kuinka Ella Andersson oli selittänyt suurelle poika- ja tyttöjoukolle, -että Ester oli alituiseen kiertänyt hänen tiellensä, niin, että joka -hetki oli saanut varoa... - -Rouva Forssner oli huolissaan Esterin vuoksi, sillä samana iltana oli -pankinjohtaja Auerilla tanssijaiset. Heidän täytyi rientää kotiin, että -Ester ennättäisi hiukan levätä, vaikka hän vakuuttikin jaksavansa -tanssia vaikka kuinka. - -Tanssijaiset Auerilla... - -Heikki tuli hajamieliseksi. Pojat olivat kyllä eilen lyseossa -kertoneet, että Auerilla olisi piakkoin tanssijaiset, jonne ei ketään -"suomettarelaisesta" kodista olevaa kutsuttaisi, mutta hän luuli koko -jutun olevan tavallista poikain jupakkaa, eikä hän ollut osannut -kuvitellakaan, että hänkin kuuluisi kutsumatta jätettäviin, sillä eihän -hänellä ollut isää, joka olisi ollut vaikutusvaltaisessa asemassa -siellä tai täällä... - -Tämä kaikki oli uutta ja kummallista... - -Miksi ei Esterkään ollut kertonut mitään? Hän ei ollut edes maininnut, -että hänet oli kutsuttu. Heikki oli ajatuksissaan juossut katsomaan, -kuinka ensimäiset raketit lensivät ilmaan ja kun ne sammuneina -palasivat maata kohden, meni hän uudestaan Esterin luo ja sivumennen -kuiskasi, että häntä ei oltu kutsuttukaan Auerille. Ester puhui -parhaillaan ruotsia äitinsä ja Einar Hammarin kanssa ja hän vain -heilutti päätänsä ja katsoi Heikkiä kuin rauhansa häiritsijää, -mumisten: - --- Minkä minä sille mahdan... - --- Mikset eilenkään mitään sanonut? kysyi Heikki hiukan vaateliaasti, -tiukasti katsoen Esteriin. - --- Jes, kun sinä olet höntti, sanoi Ester, niiaten samassa eräälle ohi -kulkevalle opettajattarelle. - -Heikki loukkaantui ja kääntyi pois. Samassa lensi raketteja taaskin -ilmaan ja hän jäi niitä katselemaan, tuntien mielensä yhä enemmän -karvastuvan... - --- Minnekkä sinä panit minun luistimeni? kysyi Ester Forssnerin ääni, -hetken kuluttua, hänen takanansa. Kun Heikki kääntyi sanoaksensa, että -ei hänellä niitä ollut, niin oli Ester jo toisaalla ja Einar Hammar -heilutti kädessään hänen luistimiansa. - -Heikki oli aikonut lähteä Esterin ja hänen äitinsä kanssa kotiin, mutta -hän huomasi, että nyt hän olisi "viides pyörä vaunuissa", ja sen -enempää Esteriä lähestymättä sitoi hän luistimet uudestaan jalkoihinsa -ja luisteli tummansinisenä vilisevään väkijoukkoon, jota monivärisinä -sähisevät raketit tuontuostakin valaisivat. - -Luistinradalta palatessaan tapasi Heikki kotiportaissaan kauppaneuvos -Luutosen, joka juuri sulki heidän oveansa. Äiti oli nähtävästi -seurannut kauppaneuvosta ovelle, sillä hänen varjonsa vilahti eteisen -lasioven kaihtimessa. - -Heikistä oli kauppaneuvos Luutonen ollut heidän talonsa painajainen -niinkauan kuin hän muisti. Jo varhaisina lapsuusvuosinansa hän oli -huomannut, kuinka äiti oli alakuloinen ja masentunut kauppaneuvos -Luutosen käyntien jälkeen. Ellei kauppaneuvos samassa olisi kääntynyt -portaita alaspäin astumaan, niin Heikki olisi kääntynyt alaovelta -takaisin. Nyt se oli kuitenkin myöhäistä. Kummallinen hervakkuus -polvissaan nousi hän portaita kauppaneuvosta vastaan, kohteliaasti -tervehtien. Kauppaneuvos pysähtyi, jääden hetkeksi nojaamaan -hopeakahvaiseen keppiinsä. Hänen jykevälihaksiset kasvonsa olivat -olevinaan ystävällisiksi viritetyt, kun hän tervehtiessään ojensi -Heikille vasemman kätensä, -- luultavasti siksi, että hän ei viitsinyt -muuttaa keppiä oikeasta. - --- Jaha... nuori mies tulee luistelemasta. Ja niin posket punaisina! -Onko otettu osaa kilpailuunkin? - -Heikki vastasi, että katsomassa hän vain oli ollut, mutta kauppaneuvos -Luutonen ei yleensä kysellyt vastauksia kuunnellaksensa, vaan jatkoi -edelleen: - -... Jaha... Kuinkas vanha sinä nyt taas oletkaan? Sinusta tulee pitkä -kuin isäsi... nyt jo olet varmasti äitisi mittainen. Jaha... -kuudentoista ja kuudennella luokalla... niin niin, äitisi juuri -sanoikin... Sitten sopisi jo syksystä aloittaa käytännöllisellä alalla. -Käytännöllinen ala on paras nykyään... - -Heikki oli katsellut hänen sileäksi ajeltuja kasvojansa, joissa nahka -kauttaaltaan oli tasaisen punertavaa ja kummallisen paksun näköistä ja -hän muisti Schillerin säkeen: "Kasvoissa noissa ei sydäntä näy", ja -luoden katseensa alas, sanoi hän varmasti: - --- Minä tahdon jatkaa ainakin ylioppilaaksi. - -Kauppaneuvoksesta kuulosti vastauksessa köyhän ylpeyttä. Hän alensi -äänensä isällisen opettavaksi, samalla kun hymynväreet tykkänään -katosivat hänen kasvoistaan. - --- Juu, juu, tietysti se olisi hauskaa ja mukavaa sekin, mutta niin -suuren pojan pitäisi ruveta jo vähän ajattelemaan mitenkä voisi -äitiäkin auttaa... - -Samassa aukeni ovi heidän takanansa ja Heikin äiti katsoi kysyvänä -eteiseen. - -Kauppaneuvos astui askeleen alaspäin. Heikki nosti hattuaan ja alkoi -nousta portaita. - --- Minä täällä vielä juttelen teidän nuoren herran kanssa, jatkoi -kauppaneuvos äidille,... kun on niin kasvanut ja punaposkinen... -Käytännölliselle alalle minä kehoitin, mutta ei taida olla halua... -Tulee kai isäänsä. Niinpä niin... hänen puoleltaanhan Heikki tuleekin -pappis-sukuun, juu juu, lukeminenkin on kai veressä... No, hyvästi -vaan. - -Rouva Halldin vastasi väsyneesti jotakin, että Heikki ei kai vielä ole -ajatellut tulevaisuuttansa sinne eikä tänne, sanoi hyvästi, ja sulki -oven. - -Äitinsä kasvoista näki Heikki heti, että Luutosen käynti ei heille -tälläkään kerralla mikään onnellinen sattuma ollut. - -Mutta kun tällaista sattui ainakin pari kolme kertaa vuodessa, niin ei -hän myöskään osannut ajatella, että Luutosen tämänpäiväisellä käynnillä -olisi ollut tavallista kohtalokkaampi merkitys. Hän koetti iloisen -huolettomasti kertoa mitenkä luistinkilpailut olivat päättyneet ja meni -kyökkiin kuivaamaan luistimiansa. - -Ahdistava tunne, joka juuri oli hänet hetkeksi jättänyt kiertyi -uudestaan hänen ympärillensä. Äiti oli äärettömän väsyneen näköinen ja -kalpea... raukka. - -Luotosella oli kiinnitys heidän taloonsa ja muutenkin olivat he olleet -aivan hänen vallassaan siitä saakka kun isä kuoli. Nyt hän oli -varmaankin puristanut otteensa yhä lujempaan. Sitä kai hän oli -tarkoittanutkin puheellaan äidin auttamisella ja käytännöllisellä -alalla. Ah! Miksei hänessä ollut miestä vapauttamaan heidät tuon -vampyyrin kynsistä! Heikki tunsi masennuksella oman voimattomuutensa. -Hän ei vielä ikänänsä ollut ansainnut kuin pari sataa markkaa, -opettaessaan parina viimekesänä erään perheen sairalloista poikaa. -Siinä kaikki. Ja nyt! Vaikka hän jättäisi kaikki ja koettaisi ruveta -miten käytännölliselle alalle tahansa, niin kestäisi kuitenkin kauan, -ennenkuin hän kykenisi mitään sanottavaa ansaitsemaan. Kirottu -Luutonen! - -... Vai pettivätköhän hänen vaistonsa? Kenties vieläkin oli kaikki -voitu toistaiseksi järjestää. Äidillä oli tapana sanoa: "joka voittaa -aikaa, se voittaa kaikki..." Kenties äiti oli muuten vain tavallista -väsyneempi ja kiusaantunut ainaisista asioista... - -Hiukan rohkaistuneempana vei Heikki luistimet eteiseen. Äiti istui -salissa lampun ääressä ja oli silmäilevinään sanomalehteä. Heikki meni -myöskin pöydän luo ja otti päivän lehden käteensä, mutta se oli hänestä -tyhjää täysi... Hän ei voinut parhaalla tahdollaankaan pitää -ajatuksiaan koossa. - -Huoneessa väreili jotakin raskasta, tuskallista, jota aina on ilmassa, -kun jokin vaikea asia on sanomatta... - --- Sinä kai tahtoisit teetä; minä luulin sinun menneen Forssnerille, -sanoi rouva Halldin hetken kuluttua, hermostuneesti kääntäen lehteä. --- Heikki kiitti. - -Hän ei tahtonut mitään. Vasta hetken kuluttua heitti hän lehtensä -pöydälle ja koetti huolettomasti virkkoa: - --- Auerilla on tänään tanssiaiset ja Ester meni sinne. - -Rouva Halldin nosti katseensa nopeasti lehdestä ja hänen kasvonsa -elostuivat. - --- Eikö sinua ole kutsuttu? kysyi hän hämmästyneenä, kasvot elostuen. - -Heikki hymyili ivallisesti. - --- Ei! Ei minua, eikä keitaan muitakaan suomettarelaisista kodeista. - -Äiti näytti yhä hämmästyneemmältä. - --- Niin on sanottu. Eikä meidänkään koulusta ole siellä muita kuin -Artur Holmberg, kertoivat pojat luistinradalla. Ja viimekerralla oli -siellä meidänkin luokalta... kolme, ainakin... neljä poikaa, kertoi -Heikki, naurahdellen. - -Rouva Halldin nousi kiihtyneenä kävelemään. - --- Mikähän vilja tästäkin vielä kypsyy, kun lapset ja lasten -tanssijaisetkin sekoitetaan politiikkaan... Ja mitä suomettarelaisia -mekin muka olemme! -- - --- Onhan äiti suomettarelainen, intti Heikki, puoleksi leikillä, -- -tuossa on pöydällä "Suometar" ja tuolla on Yrjö-Koskisen rintakuva... - --- Älä viitsi! keskeytti rouva Halldin kärsimättömästi, jatkaen -kävelyään. - --- Parempi onkin, että tuollaiset ihmiset näyttävät oikean värinsä, ja -pikkumaisuutensa, jatkoi hän hetken kuluttua. - -Molemmat vaikenivat. Heidän oma asiansa oli vielä puhumatta. - -Rouva Halldin katseli ajatuksissaan lampun helmireunustaan ja Heikin -katse harhaili puolihämärällä seinällä, pysähtyen isän suurennettuun -valokuvaan. Sen tummat silmät katsoivat suoraan heihin, jotka siinä -lampun valaisemina istuivat. Ne silmät Heikki muisti kuitenkin paljon -kummallisempina, samoin kiharan suippoparran, joka pani posken -kutiamaan, niin että täytyi nauraa, nauraa loppumattomasti... Ja -sitten hän muisti kylmän sateisen päivän, jolloin pappi heitti -hiekkamöhkäleitä hautaan lasketulle arkulle, ja kuinka sitten alkoi -sataa vettä ja ihmiset lauloivat: "taivaassa ratki taivaassa" ja kuinka -hän katseli taivaalle, mitenkä pilvet olisivat rikki... - --- Kai meidän täytyy nyt vihdoinkin luopua tästä talosta... ja paljosta -muustakin, sanoi rouva Halldin pitkän vaitiolon jälkeen. - -Heikki havahtui. Hänestä oli kuin äiti olisi sanonut saman jo -aikaisemminkin. - --- Luutonen siis vaatii niin? - --- Tavallaan. Ja kun talo tuottaa näinä aikoina vain tappiota, niin on -turhaa koettaa kääntyä kenenkään toisenkaan puoleen. - --- Mutta voivathan ajat muuttua taas vuoden parin kuluttua, huomautti -Heikki. - --- Se on epävarmaa ja silläaikaa me vain yhä onnettomammin -velkaantuisimme, selitti rouva Halldin toivottomana. - --- Siis vararikko...? Heikki kysyi tuskin kuuluvasti. - --- Muuta neuvoa en minä ainakaan tällä hetkellä tiedä, vastasi äiti -samassa äänilajissa. - -Heikin silmäripsiin ilmestyi pari suurta kyyneltä. Rouva Halldinin -äidin sydäntä ne polttivat ja hän koetti lohduttaa: - --- Ehkä minä saan jotakin työtä ja kenties joku hyvä ihminen suostuu -auttamaan sinua luvuissasi. Onhan se aivan toista esittääkin ihmisille -kuin pyytää heitä tukemaan afääriä, joka ei kannata... Sitä minä en -enää voi, enkä jaksa. - -Heikki kuivasi kyyneleensä nopeasti. Oli siis tultu tähän mitä he jo -vuosikaudet olivat kauhulla ajatelleet. Talo oli jo kauan ollut heille -kuin hiljaa uppoava laiva. Nyt tulisi siis kai pian hetki, jolloin -heidän täytyisi se jättää. - -Mutta heistä kummastakin tuntui helpommalta heti, kun hetkisen olivat -katsoneet kovaa todellisuutta suoraan silmiin. - -Kuitenkin oli läksyjen lukeminen sinä iltana Heikistä aivan mahdotonta, -sillä hänen ajatuksensa eivät hetkeäkään pysyneet koossa. - -Tämä päivä oli hänestä ollut oikea onnettomuuden päivä, siitäkin -huolimatta, että Ester Forssner oli saanut palkinnon... Nyt olisi hän -melkein suonut ettei Ester olisi sitä saanutkaan. Miksikä kaikki noin -liittyi äitiä ja häntä vastaan? Hän koetti ajatella kaikki julkiset ja -salaiset pahat tekonsa, mutta mitään näin suurta rangaistusta -ansaitsevaa syntiä ei hän mitenkään löytänyt, vaikka kuinka olisi -muistellut. Jos kaikki ihmiset, Jumalalta tai elämältä, niinkuin -maisteri Holm sanoi, saisivat pahoista töistään samanlaisia -rangaistuksia, niin silloin ei kenelläkään olisi taloa, eikä -tavaroita... Kohta hän ei enää voinut oikein uskoa mihinkään... Äiti -puhui alituiseen koettelemuksen rististä, jota Jumala kyllä auttoi -kantamaan. Minkätähden piti ihmisiä koetella ja kiusata viimeiseen -saakka? Itkihän äiti muutenkin usein öisin, ja monta kertaa päivilläkin -kun hän tuli koulusta, niin äidin kasvot olivat itkusta turvonneet. - -Talo myytäisiin... Ja kuitenkaan ei Heikki oikein osannut kuvitellakaan -kotiansa muualla kuin juuri tässä talossa. Tästä oli niin hyvä mennä -hiihtelemään santakuopille, tuohon heidän lankkuaitansa taakse. Ja -akkunastaan näki hän aina milloinka heidän koulun poikia alkoi sinne -ilmestyä. Ja kesäisin... Täällä oli aivan kuin maalla. - -Isän kiväärikin kai myytäisiin... Ensi kesänä oli hänen ollut määrä -saada sitä käyttää. Isän kirjoituspöytä... Kaikki... Heillä ei -varmaankaan olisi tästä talosta lähteissään senkään vertaa tavaraa kun -Wiikmanin leskellä oli ollut muuttaessaan. Mutta sitten hän muisti -Ester Forssneria ja sitä, että hänenkin äitinsä sanottiin tehneen -konkurssin. Ja kuitenkin heillä taas oli tavaraa huoneet täynnä. Ehkä -konkurssi sittenkään ei ollut niin kauheata kuin se näin ennakolta -näytti. - -... Ester Forssner oli parhaillaan tanssiaisissa... Hän sai syödä -hedelmiä ja jäätelöä niin paljon kuin maittoi ja tanssia, tanssia... -Hänkin olisi niin mielellään tanssinut, nyt kun hänellä oli aivan uusi -smokingikin, joka hänellä vasta oli pari kertaa ollut tanssiaisissa. -- -Miksikähän äidin pitikin kuulua semmoiseen puolueeseen, jota kaikki -haukkuivat bobrikoffilaiseksi ja maansa myyjäksi. Ja kuitenkin vihasi -äiti Bobrikoffia yhtäpaljon kuin muutkin. Hän katkeroitui ajatuksissaan -äidilleen ja kaikille ihmisille... - -Einar Hammar tietysti saattaa Esteriä kotiin. Sitten he varmaankin -sopivat huomisesta luistinradalle menosta... - -Sopikoot ja luistelkoot! Hänkään ei tästä alkaen välitä Esteristä, vaan -luistelee Aino Kajavan kanssa. Hän oli melkein yhtä sievä tyttö kun -Esterkin ja vielä paljon etevämpi. - -Jos hän olisi kehdannut, niin hän olisi vielä lähtenyt ulos ja mennyt -Auerin akkunan taakse katsomaan... Siellä oli varmaankin toisiakin -poikia katselemassa. Mutta hän ei uskaltanut, eikä viitsinyt äidiltä -enää sellaista pyytää. - -Hän meni aikaiseen levolle harmissaan ja masentuneena. - -Yöllä näkee hän unta. - -Heillä on huutokauppa. Kaikki myydään, niin ettei jää edes vanhaa -tuoliakaan jälelle, vaan vieraitten täytyy seisoa heidän huoneissaan. -Rouva Forssner seisoo muurin luona ja joku sanoo, että hän on niinkuin -huono runo. Ihmiset itkevät. Silloin kohistaan, että Ester Forssner ja -Pekka Auer avaavat tanssiaiset, ja samassa tanssivat Ester ja Pekka -saliin. Pekalla on oikea aikamiesten smokingi ja kiiltonahkakengät. -Ester on niinkuin prinsessa. He tanssivat, puhuen ja nauraen, eivätkä -huomaa ketään, kunnes vihdoin menevät salin perällä kasvavan -sireenipensaan alle keinulaudalle istumaan, ja nauravat ja -suutelevat... - - - - -6. - - -Huutokauppapäivä oli tullut. - -Jo puoli kymmenen aikaan aamupäivällä alkoi väkeä kokoontua Halldinin -talon pihalle, ja kymmenen tienoissa oli piha jo mustanaan ihmisiä. -- -Siellä oli huutokaupasta toiseen juoksevia matameja vanhoissa silkki- -tai samettikapoissa, jotka aikoinaan olivat nähneet parempia päiviä, -hienojen rouvien päällysvaatteina ollessaan. Jossakin nurkassa -naureskeli kopla pöhönaamaisia talonhuijareita, silmät valppaina -jokapuolelle. Viimeksi saapui paikalle muutamia hienoja rouvia, -käsilaukun ketju lujasti ranteen ympärille kiedottuna. He tulivat -antiikki-esineiden toivossa. -- Kotosalla oleva oman talon väki -kurkisteli akkunoistansa tai seisoskeli portaillansa, tuttavainsa -kanssa keskustellen. - -Vanha vasaramies Granqvist sai juuri valmiiksi pakkalaatikoista -itsellensä laittamansa korokkeen, jossa jo oli pieni pöytäkin -odottamassa, kun raatihuoneen kello alkoi lyödä kymmentä. Väkijoukko -alkoi tungeksia korokkeen ympärille ja ukko Granqvist nousi pöytänsä -taakse, vasara ja soittokello kädessään, juhlallisin ilmein. Näki -kaikista hänen eleistänsä, että hän ei ollut ensikertaa pappia -kyydissä... Moniin satoihin taisivat nousta ne huutokaupat, jotka hänen -suulaalla avustuksellaan oli tässä kaupungissa ja ympäristön -lähipitäjissäkin pidetty. Hän katseli korokkeeltansa edessään olevaa -väkijoukkoa, niinkuin pappi ennen saarnansa alkamista katselee -seurakuntaansa, tai niinkuin esiintyvä taiteilija silmäilee yleisöä -konserttisalissa. Vielä silmäys ympärille kasattuihin esineisiin ja -rouva Halldinin kyökin portaille asettuvaan kirjuriin. Samassa löi -raatihuoneen kellokin kymmenennen lyöntinsä. - -Ukko Granqvist soitti aisakellollaan pitkään ja alkoi sitten -yksitoikkoisella juhlallisella äänellä julistaa huutokaupan avatuksi --- -- -- "viisipenniä saa olla pienin huutomäärä. Rahat huudoista ovat -paikalla maksettavat." - -Ja sitte hän alkoi tarjoilla tavaroita. - -Ensinnä sai hän käsiinsä piippuhyllyn, jossa oli muutamia Heikin -iso-isän vanhoja merenvahapiippuja. - --- Piippuhylly, viisi hyvää merenvahapiippua... alkoi hän samalla -nuotilla, mutta yleisöstä huudettiin usealta eri tahoilta äkäisesti: -yksitellen, yksitellen! Vastaan napisematta otti Granqvist heti yhden -piipuista käteensä ja alkoi uudestaan: -- Merenvahapiippu, helmillä -koristellulla varrella, helat vanhaa hopeata. - --- Viisikymmentä penniä! huudettiin väkijoukosta. - --- Viisikymmentä penniä, kertasi vasaramies, viisikymmen... - --- Kaksi markkaa! huudettiin taampaa. - --- Kaksi markkaa ensimäinen, kaksi... - --- Kolme markkaa, lisäsi joku vieläkin kauempaa. - -Piipun sai kahdeksalla markalla rouva Nyholm, jolla oli vanhain -tavarain kauppa Laitakadulla. - -Ja huutokauppa jatkui yhä vauhdikkaammin. - -Oli toukokuun päivä. Tuuli lennätti taivaalla repaleisia pilvipurjeita. -Suurissa vaahterissa pihan perällä lauloivat linnut. Ilmassa tuoksui -kevät. Monet huutokauppavieraat katselivat kummakseen, kuinka talon -makasiinin nurkalla olevassa sireenipensaassa jo oli suuria -lehtinuppuja. Mutta joku ennusti vielä takatalveakin. - -Heikki seisoi yksinään portailla, katsellen avonaisista ovista -huutokaupan kulkua. Hän oli jäänyt tänään koulusta pois, vaikka äiti -oli toivonut ettei hän jäisi tähän häläkkään... Heikki ymmärsi, että -äiti oli niin toivonut säästääkseen häntä... mutta kun kerran äidinkin -täytyi olla saapuvilla, niin miksei hänkin voisi katsella kuinka heidän -kotinsa pirstaleet lopullisesti lähtisivät tuuliajolle. -- Viime -viikkoina oli hän jo tottunut ja karaistunut jos johonkin. Milloin -olivat saamamiehet tarkastelleet taloa ulkoa ja sisältä ja heidän -kodissaan melkeinpä eri esineitäkin. Se oli aluksi ollut kamalaa. Herra -Jumala! Joskus iltapäivillä, kun hän läksyjään lukiessaan näki Luutosen -parin muun pomon kanssa pihalla töllistelevän ja arvioivan, niin, jos -hänellä olisi ollut rahaa, kuinka hän olisikaan mennyt ja lyönyt sitä -heille suut ja silmät täyteen. Hah, luulivat muka jotakin ja enemmän -olevansa siksi, että heillä oli rahaa, jota olivat joko keinotelleet, -varastaneet, pettäneet tai naineet. Kyllä hän heidät tiesi jokaisen, -niin, melkein jokaisen, ilman eroitusta. Kuka tuli upporikkaaksi -rehellisellä työllä...? - -Senkin korpit! - -Noille olisi hänen äitinsä korkorästi vuodelta tai parilta ollut vain -jokunen numero kirjoissa, niin tai näin, eikä mitään muuta. -- Heidän -käytännölliset alansa! Kuinka typerää puhua siitäkin jokaiselle, ilman -poikkeusta. Mitähän siitäkin tulisi, jos vain kaikki ne lukisivat, -joitten papalla oli paksu rahalompakko. Jo heidänkin koulussaan sai -siitä selvän käsityksen. - -Heikkiä oli koko kevään harmittanut, että hän äitinsä kehoituksesta -eräänä päivänä oli näyttänyt kauppaneuvos Luutoselle viimekeväisen -todistuksensa. Hän oli puolittain toivonut, että Luutonen siitäkin -olisi nähnyt jonkunlaisia tulevaisuuden takeita tai edes käsittänyt, -että hän kiristyksellään ehkäisi nuoren ihmisen lupaavia -kehitysmahdollisuuksia... Mutta se oli ollut turhaa, turhaa. "Kyllähän -se korea paperi on", oli Luutonen sanonut, lisäten samassa: "mutta -sellaisia minulle tuon tuostakin nuoret miehet näyttelevät apua -pyytäessään, mutta meillä on nyt jo eteviä maistereitakin kuin -Wilkkilässä kissoja; käytännöllistä alaa minä vaan suositan -jokaiselle". Heikkiä oli harmittanut kahdenkertaisesti. Miksi hän ei -ollut luottanut silmiinsä: kun tuon miehen kasvoissa kerta ei ollut -muuta kuin lihaksia... Mutta äiti oli torunut häntä ylimielisyydestä, -kun Heikki oli pihdeillä ottanut Luutosen pöydälle jättämän todistuksen -ja vienyt sen laatikkoon. - -Huudot ja sorina havauttivat Heikin tuon tuostakin seuraamaan edessään -tapahtuvaa näytelmää... - -Huh! Kuinka ihmiset olivatkaan sentään... sitä oli vaikea sanoakaan... -Ottipa vasaramies käteensä minkä esineen tahansa, niin sitä kaikki heti -tuijottivat ahnaasti kuin siat riepua... Saakoot, ottakoot! Nyt juuri -sai Luutonen, kahden markan koroituksella, itselleen empiiretyylisen -kristallikruunun, jota muuan vahtimestari Heikin huoneen akkunasta -näytti väkijoukolle. Kruunu oli hänen isänsä kodista ja pienenä olivat -sen kristallit olleet Heikistä kuin "Tuhannen ja yhden yön sadut". - -Ottakoot,... viekööt! ajatteli Heikki edelleen. Hän tunsi poskiensa -kuumenevan ja koko hänen olemuksessaan kuohahti jokin kuuma virta. -Sillä hetkellä tunsi hän salaisella riemulla, että hän oli nuori ja -että hän oli lahjakas... Olihan koulussa kaikki ollut hänelle kuin -leikkiä alusta alkaen. Miksei kaikki vastedeskin siten olisi... Jos hän -tahtoo -- -- -- ja hän tahtoo -- -- --, niin muutaman vuoden kuluttua -hän kutsuu noita rihkaman kerääjiä jokaista omalla, oikealla -nimellänsä. Silloin hän on jotakin, mutta he eivät ole mitään, enempää -kuin tänäkään päivänä, vaikka heillä olisi kahdenkertaisesti rahaa -ostaa leskien ja orpojen konkurssipesistä joitakin vanhoja -kalleuksia... Hän kulkee omia uusia teitänsä ja hänelle ojennetaan -käsiä, joita nuo eivät saa koskaan puristaa. Rikkakasalta toiselle he -kulkevat, etsien mistä mitäkin saisi markkaa, paria, halvemmalla... - --- Silinterihattu... huusi vasaramies. - -Kuului naurun rähähdyksiä. - --- Viisikolmatta penniä! - --- Viisikymmentä! - -... Äidillä oli muutamia haalistuneita valokuvia, joissa isällä oli -päässään silinterihattu. Ne olivat heidän kihlausajaltaan. Isä oli -niissä niin hienon näköinen. Heikki oli pienenä usein katsellut -silinteripäisiä herroja hautajaissaatoissa, voidakseen paremmin -kuvitella minkälainen isä kerran oli ollut... - --- Markka seitsemänkymmentä. - --- Viisi ja kuusikymmentä...! Ensimäinen... toinen... ja kolmas... -kerta! Vasara paukahti pöytään ja väkijoukosta tunkeutui hölmön -näköinen mies saalistaan ottamaan. - --- Missä se silkkipytty on? -- Hän maksoi kirjanpitäjälle rahat, -myttysi lippulakin taskuunsa ja pani silinterin päähänsä ja -suurenmoista ryhtiä teeskennellen tunkeutui remuavaan väkijoukkoon. - --- Katsokaas, kun Jelmin Aatu on kuin suuri herra! imarteli hampaaton -Polvianderska, vanhat turkit käsivarrellaan. - --- Vaatteethan herran tekevät, kikatti joku palvelustyttö joukosta. - --- Ja leskien huutokaupoista saa hyvää tavaraa halvalla hinnalla, -vastasi muuan hamppari, koetellen ylleen vanhaa sadetakkia. - -Mutta uusi "herra" kulki väkijoukossa kädet housuntaskuissa, mahtaillen -tervehtien tuttaviaan, aivankuin olisi vastikään keksinyt uuden -elämäntehtävän. - -Heikin silmät sumenivat. Hän lähti nopeasti sekasortoisiin huoneisiin -harhailemaan. - -Missähän äiti oli? Hän oli aikaisemmin hetkisen seisonut portailla. -Heikki katsoi sinne ja tänne, ja viimeisestä huoneesta löysi hän äidin -levähtämästä. Hän oli kalpea ja surullinen, mutta hänen silmänsä olivat -kyyneleettömät. - - - - -7. - - -Sen jälkeen oli rouva Halldinin ja hänen poikansa elämä ikäänkuin -ainaista pilvisäätä. - -Rikkaita eivät he ennenkään olleet, mutta he olivat kuitenkin eläneet -tavallista hyvinvoipaa elämää. Olihan heillä ollut kaunis koti, johon -kuului useita huoneita, palvelija ja muita tavallisen porvarillisen -elämän mukavuuksia. - -Entisestä talostaan muuttivat he aivan toiseen kaupunginosaan, jossa -haalistuneet rakennukset olivat sinne tänne kallellaan ja akkunat -useissa paikoin talorytäkköjen välissä mutkistelevien teitten tasalla. -Siellä olivat he kalustaneet pari huonetta niillä rippeillä, mitä -kauppaneuvos Luutonen ja pari muuta saamamiestä olivat hyväntahtoisesti -suvainneet heille jättää. - -Rouva Halldin oli saanut paikan erään suuren kauppaliikkeen -konttorissa, mutta vaikka hänen täytyikin olla kaiket päivät kotoa -poissa, niin palvelijaa ei hän voinut ajatellakaan. Aamusilla laittoi -hän ruokaa tavallisesti koko päivää varten ja koulusta tultuaan sai -Heikki etsiä hellan uunista ja ruokakomeroista mitä sattui olemaan, -kattaa pöytänsä ja sitten taas pestä astiat ja panna kaikki -paikoilleen. Elämä oli kalseata ja rumaa... Vilua tai nälkää eivät he -nähneet, mutta usein katseli harmaanaamainen köyhyys heidän -akkunastansa. - -Monta kertaa päätti Heikki erota koulusta ja pyrkiä jollekin noista -ylistetyistä käytännöllisistä aloista, mutta äiti ei tahtonut kuulla -sellaisesta puhuttavankaan. Olihan hänellä enää vain puolitoista vuotta -jälellä ylioppilaaksi tuloon saakka. Jotenkin kai se aika vielä menisi. -Sitten nähtäisiin... Pari kertaa pujahti Heikki kuitenkin -sanomalehdissä ilmoitettuja paikkoja kysymään. - -Ensimäinen tarjolla oleva paikka oli apteekissa. Hyväntahtoisen -näköinen vanha apteekkari silmäili nopeasti Heikin todistuksen ja -silmälasiensa takaa häntä tarkastellen ojensi sen takaisin. - --- Joo, kyllähän todistus hyvä on, mutta onko teillä myöskin halua -apteekkialalle? - -Sitä ei Heikki voinut vakuuttaa, hän ei tiennyt... - --- Kyllähän tällä alalla voi saavuttaa kauniin tulevaisuuden. Miettikää -nyt huomiseen. Mutta palkkaa emme me toistaiseksi voi sanottavasti -maksaa. - -Heikki sanoi hyvästi ja mietti asiaa sen päivän ja seuraavan yön. -Sellaistako elämä sitten olisi: juosta tiskin takana, kierrellä -pillereitä, sekoitella rohtoja ja kaadella Hoffmanin ja Törnrothin -tippoja pikkupulloihin... Ei, ei, kyllä hän tiesi: ei häntä sille -alalle haluttanut. -- Toinen paikka olisi ollut erään tehtaan -varastohuoneessa. Kyllä hän sinnekin päässyt olisi. Palkkaa aluksi sata -markkaa kuussa, josta sitten luvattiin vähitellen ylentää. Heikki -katseli suuria pölyisiä akkunoita ja lattian, ja katonvälin täyttäviä -kangaspakkavuoria. Täällä kuluisi hänen nuoruutensa kuin elävänä -haudattuna pölyyn ja kangaspakkoihin. Melkein samaahan olisi olla -jonkun kauppiaan makasiinirenkinä... silloin ainakin pääsisi useammin -raittiiseen Jumalan ilmaan, näkemään ihmisiä ja auringon paistetta. - -Kenellekään mitään virkkaamatta jätti hän paikanhakupuuhansa ainakin -toistaiseksi ja koetti nureksimatta käydä kouluansa päivästä toiseen. -Vaikka hän olikin hemmoiteltu, niin vaikeinta ei hänestä sittenkään -ollut käydä kuluneissa vaatteissa ja huonoissa kengissä, samaan aikaan, -kun useimmat hänen tovereistansa ikäänkuin heräsivät ulkoasuunsa -mahdollisimman suurta huomiota kiinnittämään. Vaikeinta oli pyytää joka -penni äidiltä, nyt, kun hänellä muutenkaan ei liikoja ollut, sillä -melkein naurettavan pieni hänenkin palkkansa oli. Ja niin oli jokainen -päivä kieltäymystä ja kärsimystä täynnänsä. -- Kun hänen toverinsa -iltakävelyllään joukolla poikkesivat kondiittoriin, niin täytyi Heikin -melkein säännöllisesti kieltäytyä. Senvuoksi hän olikin paljon yksin, -kun ei ollut mihinkään varaa. Pahin kiusaaja ja nöyryyttäjä oli Ester -Forssner. Vaikka hänellä itselläänkään ei liikoja rahoja ollut, niin -keksi hän aina sellaista pikkuhuvia joka maksoi. Ja kun Heikki ei -voinut lähteä mukaan, niin hän suuttui ja sätti häntä saituriksi. Mutta -sekin oli Heikistä helpompaa kuin alituiseen tunnustaa olevansa ilman -rahaa. Teatteriin ja konsertteihinkin pääsi hän vain pari kolme kertaa -vuodessa ja vaikka niistä poissa oleminen surettikin häntä paljon -enemmän, niin oli se tavallaan helpompaa kieltäytymistä, sillä sitä ei -koko toverilauma ollut todistamassa. - -Paljon mahtui niihin vuosiin kärsimyksiä, joista varakkaitten lapset -eivät tiedä mitään. Kirjakaupan akkunassa oli alinomaa houkuttelevia -uutuuksia, joita hartaalla halulla olisi ostanut lukeakseen läksyjen -lomassa. Niistä puhuivat opettajat ja niistä puhuivat toverit. Eikä -niitä uutuuksina saanut mistään lainaksikaan, kaupungin lainakirjastoon -tulivat syksyn uutuudet vasta maalis- tai huhtikuussa, jolloin kaikilla -ihmisillä jo taas oli käsissään uusia kirjoja. Mutta kun ei ollut -rahaa, niin ei ollut... Joskus sai hän enoltansa jonkun markan, mutta -niitä odottivat monet välttämättömästi tukittavat reiät. Mihinkään -hauskoihin mielitekoihin ei häneltä riittänyt rahaa juuri milloinkaan. - -Kun hän viimeisenä koulukesänään palasi hymyilevästä maalaispappilasta, -jossa hän oli kesäajan ollut kotiopettajana, niin oli hänellä -sataviisikymmentä markkaa taskussaan ja hän oli mielestään kauhean -rikas. Ja kun pahimman puutteen kärki kerran oli katkennut, niin alkoi -se peräytyä ikäänkuin itsestään. Koulua kestäisi enää tulevan vuoden -helmikuuhun ja sitten oli eräs äidin hyvä ystävätär, joka oli saanut -pienen perinnön, luvannut avustaa häntä parin vuoden aikana. - -Tulevaisuus hymyili niinkuin maisema, jota pilvipeitteestä äkkiä -vapautunut päivä valaisee. Kun syksyinen ilta-taivas loimusi kylmän -keltaisena ja kun kylmä tuuli lennätteli keltaisia vaahteran lehtiä yli -pihojen lankkuaitojen, karkeamukulaiselle kadulle, niin Heikkiä ei -ahdistanut kuten aina ennen tähän aikaan, kylmän ja pimeän lähestyessä. -Tänä vuonna hänestä tuntui kuin syksy olisi jo kantanut kevättä -sylissään, laskeakseen sen jonakin päivänä maille liihoittelemaan... - -Hän kulki suorana ja hymyillen, tuntien olevansa nuori ja voimakas. - - - - -8. - - -Eräänä päivänä, kun Heikki tuli koulusta aamiaiselle, huomasi hän, että -äiti ei ollutkaan varannut hänelle ruokaa. Pöydällä ei ollut mitään, -hellan uuni oli myöskin tyhjä. Kyökin eteisessä oli sentään maitokannu -koskemattomana. Heikkiä kummastutti tavattomasti minne äidillä -sellainen kiire oli ollut, ettei hän edes ollut ennättänyt maitokannua -tyhjentää. Mutta sen enempää asiaa ajattelematta etsi hän vähän leipää -ja juustoa ja otti kannusta maitoa, ja iltapäiväläksyjänsä silmäiltyään -lähti kouluun. - -Iltapäivällä kotiin palatessaan hän oli aivan varma, että äiti olisi -käynyt kotona ja kenties jättänyt pöydälle pari riviä kuten hän -tavallisesti teki silloin, kun ei voinut tavallisiin aikoihin kotiin -päästä. Mutta koti oli samassa kunnossa kuin aamullakin. Heikki näki -kaikesta, että äiti ei ollut kotona käynyt. - -Heikki alkoi aavistaa pahaa. -- Tällaista ei ollut vielä koskaan -tapahtunut. - -Hän heitti kirjansa pöydälle ja aikoi mennä puhelimella konttoorista -tiedustelemaan syytä äidin merkilliseen poissaoloon, kun ovelle -koputettiin ja Verner-eno astui sisälle. Heikki näki heti hänen -kasvoistansa, että hän ei tuonut hyvää sanomaa. - -Tervehdittyään kutsui eno Heikkiä kotiinsa päivälliselle, nyt heti, -hänen mukanaan. - --- Onko äitikin siellä...? kysyi Heikki ilostuen. Sitenhän asia näytti -saavan luonnollisen ratkaisun. - --- Ei, mutta hän kenties tulee illalla, vastasi eno, eikä juhlallinen -synkkyys vieläkään haihtunut hänen kasvoiltaan. - --- Mutta missä hän sitten oikein on? ihmetteli Heikki. -- Hän on -nähtävästi aamulla lähtenyt ulos. - -Eno aukasi päällystakkiansa ja käveli lattian yli akkunasta ulos -katsomaan. Hän ei nähtävästi tiennyt miten vastata. Tätä kesti vain -kenties pari kolme sekuntia, mutta silläaikaa ennätti Heikki kuvitella -lukemattomia onnettomuustapauksia, joitten uhrina oli hänen äitinsä... -Enon puhe äidin tulosta illalla oli tietysti vain tuollaista kömpelöä -varovaisuutta, jolla valmistetaan kuulemaan järkyttävää onnettomuutta. - --- Äitisi kielsi kertomasta sinulle mitään, alkoi eno viimein, -- mutta -eihän tällaisia asioita voida pitää salassa muuta kuin pikkulapsilta... - -Heikki kalpeni ja hänen sydämensä löi kuin hengen hädässä. - --- Niillä on jotakin sekavaa siellä Saleniuksen konttoorissa ja etsivä -poliisi on tänään pidättänyt äitisi... - -Mutta sanat takertuivat taas enon kurkkuun... - -Herra Jumala! Heikin ajatukset menivät hetkeksi sekaisin ja hänestä oli -kuin hän olisi uponnut jonnekkin syvälle, jossa tuli yhä pimeämpää ja -pimeämpää... Äiti oli kuitenkin elossa... Hän ei ollut sairastunut, -eikä joutunut yliajetuksi... Se tieto oli ensimäinen valonsäde -pimeyteen ja hetken kuluttua alkoi yhä enemmän valjeta... Hän -heittäytyi puolittain pöydälle ja tukehduttavan itkun seasta huusi: - --- Se on mahdotonta! Sen täytyy olla mahdotonta. Täällä me olemme -melkein nälkää nähneet... Se on mahdotonta... - --- Niinhän sen luulisi, myönteli enokin, ikäänkuin suopeampana. -- -Eihän sellaista ennenkään ole meidän suvussamme tapahtunut. - -Valtavat nyyhkytykset puistattivat Heikkiä. Niinpian kuin hänen -ajatuksensa vähänkin olivat ennättäneet selvitä hän oli saanut -varmuuden, että tässä täytyi olla jokin onneton erehdys, mutta samalla -hän tajusi yltyvällä kauhulla, että kaikki voisi olla mahdollistakin... -Olihan heillä alinomaa ollut vuokrarästiä viime vuosina ja olivathan -kaupunginvoudin apulaiset alinomaa käyneet kärkkymässä kunnallis- ja -kirkollisveroja, joita äidin oli sanomattoman vaikea saada kokoon. Ja -talven tullen, kuinka he olivatkaan saaneet kääntää ja vääntää -talvitamineitaan, saadakseen niistä vähänkään käyttökuntoisia... - -Meidän suvussamme... - -Heikin veri alkoi kiehua. Oliko eno koskaan vähääkään äitiä tukenut! -Jouluna ja pääsiäisenä olivat he tavallisesti olleet kutsutut hänen -luokseen päivällisille, joka armo oli ollut yhtä kiusallinen äidille -kuin Heikillekin... mennä katsomaan uusia mattoja, huonekaluja tai -tapetteja, mitä enon ruotsinmaalaisella rouvalla, entisellä -tarjoilijattarella, milloinkin oli näytettävänä, joita hän muka omilla -rahoillaan oli taloon hankkinut. Nyt... jos jotakin onnetonta -todellakin oli tapahtunut... niin olisi se tietysti häpeä koko tälle -pienelle suvulle, jotka muuten eivät heistä mitään välittäneet. - --- Kuinka suuren summan luulette olevan kysymyksessä? kysyi Heikki, -tyyntyneempänä. - --- On sanottu niin eri tavalla, viidestä kahdeksaan tuhanteen, vastasi -eno hautajaisilmein. - --- Pahimmassa tapauksessa se kai sentään voitaisiin järjestää, sanoi -Heikki lapsellisen miehekkäästi. - --- Niin sanovat kaikki, jotka eivät ymmärrä rahan arvoa, kaikki, jotka -elävät toisten kustannuksella... Olisit sinäkin konkurssinne jälkeen -voinut jättää koulusi, eikä vaan itsepäisesti lukea ja lukea... ja -pakoittaa äitiäsi ansaitsemaan. -- Eno puhui harvakseen ja katsoi -Heikkiä siristetyin silmin. - -Vaikka Heikki olikin läheisimpäin sukulaistensa ajatussuunnasta -selvillä, niin oli tämä solvaus juuri tällä hetkellä niin odottamaton, -että hän parahti hiljaa kuin sydämeen lyöty. Samassa ei hän enää -tiennyt mitä hän teki ja sanoi. Raivosta valkoisena, silmät hehkuen, -huusi hän astuen pari askelta enoansa lähemmäksi: - --- Minäkö pakoittanut..? Kuka sen on sanonut. Kuka? Ja eikö se ole -äidin ja minun asiani? Ja mitä rahanarvon ymmärtämiseen tulee, niin -siitä en tahdo teidän kanssanne kiistellä. Te sen kai aina olette -paremmin ymmärtäneet... sillä... - -Eno peräytyi seinää kohden ja ivallisesti hymähtäen murahti: - --- Sano vaan! - -Heikki sai vaivoin nieltyä kauheat sanansa enon rouvasta, mutta ne -nousivat uudestaan hänen kielelleen, ja hän jatkoi melkein kähisten: - --- Muuten ette kai olisi naineet rahoja, niinkuin tiedätte tehneenne ja -niinkuin kaikki ihmiset tietävät. Ja minkälaisia rahoja? - --- Vaiti! tiuskasi eno uhkaavana. - -Heikki ei kuullut mitään. - --- Luuletteko, että tässä pienessä kaupungissa on unhoitettu kuka _hän_ -oli, mistä hän tuli ja minkälaisia olivat hänen rahansa. Sitä minä olen -kuullut puhuttavan jo ennen kuin sain kotiportista ulos juosta. Ja se -kaikki on paljon häpeällisempää kuin väärennys... jos äiti on -väärentänyt... Mies, joka nai rahoja on paljon huonompi kuin... - --- Sinä olet aivan hulluna! Eno tarttui Heikin käsivarsiin ja koetti -tyynnyttää häntä, mutta hän riuhtautui irti. - --- Antakaa minun olla! pyysi Heikki, istahtaen pöydän ääreen kuin -heräävä unissa kulkija. - -Vasta nyt eno ehkä hiukan ymmärsi häntä, sillä hän meni hänen luoksensa -ja taputti häntä olalle, sanoen ystävällisesti: - --- Luuletko sinäkin jo kaikkea ymmärtäväsi, poika parka! Katsos... -yhden täytyy tässä maailmassa tehdä sitä, toisen tätä... Teillä on kai -ollut vaikeata... Olisihan minunkin pitänyt koettaa jotakin tehdä, -mutta mitä minä olisin voinut... Mutta mennään nyt päivälliselle ja -puhutaan toiste... jos tällaiset asiat puhumisesta paranevat. - -Heikkiä tämäkin ystävällisyys liikutti, mutta hän istui edelleenkin pää -käsien varassa, sanoen vain hiljaa: - --- Minun ei ole nälkä. - --- Mutta ei ole hyvä, että sinä jäät tänne yksin... - --- Minä tahdon olla yksin. - -Eno käveli mietteissään lattialla, kunnes uudestaan pysähtyi Heikin -luo. - --- Koeta ainakin rauhoittua, äläkä tee mitään tyhmyyksiä. Kyllä kai -kaikki vielä ennen iltaa selviää. Minä soitan taas heti päivällisen -jälkeen sinne... ja ellei äitisi pääse kotiin vielä illallakaan, niin -tulen tänne uudestaan. - -Heikki jäi yksin. Hänen päätänsä poltti ja ohimoillansa jyskytti. -Väsyneenä heittäytyi hän sohvalle, haudaten päänsä tyynyihin... - -Illalla tuli äiti kotiin. Hän näytti vuosia vanhemmalta, mutta hänen -katseensa oli rauhallinen ja kirkas. Nähtyään Heikin turvonneet kasvot, -sanoi hän surullisesti: - --- Verner ei siis luottanut minuun, muuten hän ei olisi sinulle -kertonut kaikkea. - -Heikki ei vastannut heti mitään. Hän vain katsoi äitiinsä, joka nyt -riutuneena ja väsyneenä oli hänestä kauniimpi kuin koskaan ennen. - --- Minä uskoin, että sinä olit syytön, sanoi Heikki hiljaa. - -Rouva Halldinin silmät kostuivat. He olivat hetkisen vaiti, sillä -Heikki ei tahtonut kysyä mitään tämän tuskallisen päivän tapahtumia. - --- Neiti Aaltonen tunnusti vihdoin ottaneensa rahat, joista minä olin -vastuussa, kertoi rouva Halldin, arvaten poikansa jotakin selitystä -odottavan. - --- Neiti Aaltonen! huudahti Heikki hämmästyneenä. Neiti Aaltonen oli -äidin konttoritoveri ja he olivat aina luulleet häntä hiukan -varakkaaksikin. - --- Jos minä olisin nuo rahat ottanut, niin tuskinpa olisi se ollut -surullisempaa kuin nyt, jatkoi rouva Halldin. -- Nyt itkee Selma -Aaltosen vanha äiti silmänsä sokeaksi, ja siinä jutussa on vielä paljon -muutakin surkeata. - --- Mitä? kysyi Heikki arasti. - --- Selma Aaltonen anasti rahat antaaksensa ne miehelle, jota hän -rakasti... ja kunnottomalle miehelle... - -Rouva Halldin nousi ja meni kyökkiin illallista hommaamaan. - -Heikki tuijotteli mietteissään kadun toisella puolella palavaan -katulyhtyyn, jonka ympärille kevätsumussa syntyi vihertävä utukehä. - - - - -9. - - -Aika oli synkkää. - -Idän kaksipäinen, kruunattu kotka oli ryöstönhaluisempi kuin koskaan -ennen, ja kohdisti raivoisan hyökkäyksen toisensa jälkeen Suomen -valoilla vahvistettuihin oikeuksiin. - -Mutta se ei ollut ainoa onnettomuus, joka niinä vuosina maata painoi. - -Ilmaa saastutti veljesvihan myrkky. Perheetkin rikkoutuivat; poika -nousi isäänsä vastaan, veli ei tuntenut veljeänsä. Kaikki ymmärsivät -politiikkaa: miehet, naiset ja lapset. Kaikki siitä puhuivat ja -kaikkialla. Kaikki olivat unhoittaneet, että: "Iöytyy ainoastaan yksi -hyljättävä mielipide, se joka ei kärsi muita mielipiteitä kuin niitä, -jotka ovat sen itsensä kaltaisia". Jokainen oli toisensa tuomari. -Useimmista olivat toisinajattelevat isänmaanpettureita, joita oli -oikeus kohdella miten halutti... - -Otollisia tilaisuuksia alituisesti vaanivat onnenonkijain laumat -riensivät vastakkain seisoviin veljesleireihin palvelustansa -tarjoamaan, kukin sinne, missä laskelmainsa mukaan luuli parempien -lihapatain ääreen pääsevänsä. - -Siihen leiriin, joka uskoi virastojemme suomalaisina säilymisen -tärkeämmäksi kuin tämän tai tuon myönnytyksen -- jotka kerran taas -toivottiin takaisin saatavan -- siihen liittyi paljon niitäkin, joille -edessä häämöittävä, nopea virkaura, oli vakaumuksen sisäisin värin -määrääjä. Kyvyn puutteesta kolkutteleva omatunto oli helposti -tyydytetty ajatuksilla, että eiväthän venäläiset virkamiehet sitenkään, -edes läheskään, olisi noita virkoja hoitaneet. Tulihan kansa ainakin -palveltua omalla kielellänsä... - -Toiselle puolen taas, sinne, missä hehkuvin mielin ja suurin sanoin -julistauduttiin kaiken oikeuden ja kunnian erehtymättömiksi tulkeiksi, -sinne riensivät monet, joiden elämä oli ollut täynnä suuria unelmia ja -suuria sanoja. Olihan tilaisuus erinomainen. Jonakin suotuisana hetkenä -saattoi kääntää kaikki korkean isänmaalliset valonheittäjät itseänsä -valaisemaan, ja mikä vielä ihanampaa: samalla tarjoutui erinomainen -tilaisuus, rankaisematta, vieläpä suurta suosiotakin saavuttaen, -syyttää ja mustata niitä, joita ehken oli kaiken ikänsä kadehtinut, ei -enemmästä eikä vähemmästä kuin maankavalluksesta! Monet tavalliset -katurähisijät ja kotirauhanhäritsijät kohosivat niinä aikoina -hetkellisiksi kansallissankareiksi. - -Mielet katkeroittuivat puolella ja toisella. Elämä Suomessa kävi yhä -synkemmäksi. - -Pienessä sisämaan kaupungin lyseossakin, jossa Heikki oli oppilaana, -jakautuivat sekä opettajat että oppilaat, kahteen jyrkästi eroavaan -leiriin: perustuslaillisiin ja suomettarelaisiin. - -Oppilaitten jakautuminen tapahtui yleensä heidän vanhempainsa -vakaumuksen perusteella ja oli yksilöihin nähden sitä kärjistyneempää, -mitä vaikuttavimmassa asemassa kunkin isä sattui olemaan. Useinkin -päättivät nuoret "aktivistit" äitiensä inspiroimana, että sitä tai tätä -toveria ei tervehdittäisi, toisinaan taas päätettiin olla kutsumatta -pannaan julistettuja tanssijaisiin tai muihin nuorten kemuihin. -Määräykset ja niistä johtuvat menettelytavat vaihtelivat alituiseen, -sillä niihin vaikuttivat monet muutkin seikat kuin puhtaasti -"isänmaalliset". - -"Tanssijaispanna" kohtasi Heikkiä vain kaksi kertaa. Auerilaisten -esimerkkiä seurattiin pari viikkoa myöhemmin insinööri Nyholmilla. Ja -näinä viikkoina katselivat onnelliset valitut tyttökoulussa ja lyseossa -kutsumatta jääneitä, jotka aikaisemmin olivat olleet hyvinkin -mahdollisia, aivankuin nuo onnettomat, yhdessä isäinsä kanssa, olisivat -myöneet sielunsa paholaiselle... - -Mutta sitten tapahtui jotakin odottamatonta. - -Kauppaneuvos Sandelin, joka oli tunnustetusti ei ainoastaan rikkain, -vaan muutenkin kunnioitetuin mies kaupungissa, sanoi eräissä herrain -kekkereissä, että hän ei ensinkään hyväksy tuollaista nuorison -seulomista ja että hänen talossaan se ei saa tulla kysymykseenkään, -vaan että heille kutsutaan kaikki kuten ennenkin, ja ne, joita ei -haluta tulla saavat jäädä pois. - -Herrat Auer ja Nyholm olivat noloja asian tällaisesta käänteestä, -sillä he olivat jo saaneet paljon tunnustustakin isänmaallisesta -valppaudestaan... Ja kerran pikku-tunneilla syytti Auer rouvaansa ja -Nyholm kälyänsä koko keksinnöstä. Mutta koko kaupunki odotteli suuressa -jännityksessä Signe Sandelinin tanssijaisia. Monet tiesivät, että -Auerilta ja Nyholmilta jäätäisiin pois. Tietysti he koppavuudessaan -senkin saattoivat tehdä, sillä kummatkaan eivät tainneet olla -kauppaneuvos Sandeliinille penniäkään velkaa... Mutta vahinko se heille -sittenkin olisi ollut, sillä koko kaupungissa ei ollut sellaista salia -kuin Sandeliinien. Ja sen talon katon alle astuminen oli kunnia... - -Kaikki päättyi kuitenkin hyvin. Sandeliinille kutsuttiin nuorisoa -suojat täyteen, puolueisiin tai vanhempiin katsomatta, eikä kukaan -jäänyt tulematta. Ja siihen sitten päättyikin koulunuorisolle -pikku-kaupungissa aiottu "tanssijaispanna". - -Heikiltä ei alunpitäin kukaan ollut kysynytkään mitä hän ajatteli tai -mitä mieltä hän oli, mutta koulussa joutui hän suomettarelaisten -kirjoihin luultavasti äitinsä mielipiteitten vuoksi. Ja tämän suurin -synti oli se, että hän oli kaupungin suomalaisen nais-yhdistyksen -varapuheenjohtaja ja että hän tilasi Suometarta, jota hän aina oli -tilannut. Raskain syytös mitä häntä vastaan voitiin tehdä oli kuitenkin -kenties se, että hän yhä edelleenkin piti Yrjö-Koskisen rintakuvaa -salissaan, vielä senkin jälkeen, kun "Unioonin" rouvat olivat rouva -Forssnerin kautta lähettäneet hänelle vakavat terveiset ja -hienotunteisen huomautuksen siitä, mitä isänmaa häneltä vaati -tällaisena hetkenä juuri tuon kuvan suhteen... Kun rouva Halldin sitten -uskalsi olla niin röyhkeä, että lähetti terveisiä takaisin, ja sanoi -kunnioittavansa ketä itse hyväksi näkee, sekä omassa kodissaan -pitävänsä kenen kuvia häntä vaan haluttaa, niin silloin olivat sillat -poltetut... - --- Vakaumus, hm! terveisten saaja kohautti olkapäitänsä, vakaumus... -tällaisessa tapauksessa saattoi siis vain valittaa, että niin järkevä -ja miellyttävä nainen kuin rouva Halldin, oli voinut saada niin -onnettoman vakaumuksen... - --- Ja säälittävää oli, lisäsi edellisen puhujan ystävätär, että hän -niin sokeasti kunnioitti miehensä muistoa, ettei älynnyt ajan -vaatimuksia, vaan edelleenkin piti kunniassa kansallisia suuruuksia, -jotka kaikki tosi isänmaalliset, valveutuneet henkilöt, jo aikoja -sitten olivat jalustoiltaan syösseet. - -Eikä rouva Forssner osannut siihen sanoa mitään. Hän oli usein -pahemmassa kuin pulassa siksi, että melkein kaikki ihmiset, joitten -kanssa hän puhui, olivat oikeassa... ja varsinkin aina viimeinen -puhuja. Pahinta oli, ettei hän parhaalla tahdollaankaan päässyt -selvyyteen, mikä kanta hänen miehellään olisi ollut, jos hän vielä -olisi elänyt. Siinä suhteessa oli hänen ystävättärensä Anna Halldin -paljon onnellisempi, hän kun sai kulkea aivankuin viitoitettua tietä... - -Koulussakin unhoittuivat opettajat usein opetustunneillaan -esitelmöimään valtiollisista kysymyksistä tai oikeastaan kotoisesta, -vihan myrkyttämästä puolue-elämästämme, jokainen tietysti värittäen -niitä omain silmälasiensa läpi näkemillään väreillä. Tavallisesti -päättyivät tällaiset tunnit siten, että opettaja jakoi, kuten -entisajan papit saarnoissaan, koko kansan kahteen osaan: lampaat -kunniaan, vuohet ikuiseen kadotukseen. - -Kaikkein nokkelampia käännyttäjiä koko koulussa oli lehtori Kouru. -Hänellä oli suorastaan virtuoosimainen taito suomentunnillaan livahtaa -päivän tapahtumiin, unhoittuen niihin pitkälti ja lavealti. - -Oli taaskin suomenkielen tunti. Oltiin runo-opissa. Ikäänkuin -sattumalta kirjoitti lehtori Kouru runo-esimerkiksi Yrjö-Koskisen -säkeet: - - "Kaukana korvessa käkönen kukkuu, - sulhonsa suloutta ylistää, - paimenten soitanto laitumen tieltä - ääntänsä korviini vilistää." - -Oppilaat olivat heti tunnin alussa havainneet, että sinä päivänä -lehtori Kouru oli tavallista huonommalla tuulella. Tuskin hän oli -kirjoittanut säkeen loppuun, kun hän alkoi pauhata suurista miehistä, -lausuen: "suuret miehet" tavalla, joka sai oppilaat ymmärtämään, että -hän ne kirjoittaessaan varmasti olisi käyttänyt lainausmerkkiä... -Suuret miehet, ne vaaralliset suuret miehet, jotka nostavat itsensä -jalustoille ja sieltä sitten saarnaavat heitä sokeasti seuraaville -joukoille, joihin kaikki menee täydestä. -- Sulhonsa suloutta ylistävä -käki! Mikä otus sekin oli, kun kerran jokainen renkikin maalla tietää, -että vain koiras käkikukkuu. -- Sitten seurasi vielä pitkä saarna -"suurista miehistä", jotka toisella kädellä ottavat maaltansa mitä -toisella ovat antaneet... niinkuin taas näinäkin päivinä oli nähty -Yrjö-Koskisenkin tekevän. - -Luokalla oli aivan hiljaista. Oppilaat olivat tähän jo tottuneet. -Joukossa oli sitäpaitsi paljon niitä, jotka tällaisista -syrjähyppäyksistä nauttivatkin, sillä heidän kodeissaan parjattiin -samoja henkilöitä, joita opettajakin koetti mustata. Mutta joukossa oli -paljon sellaisiakin, jotka loukkaantuneina itsekseen kysyivät: mitä -viime päivien tapahtumilla oli runo-opin kanssa tekemistä ja joista -runoilijan ja valtiomiehen rinnastaminen oli aivan yhtä tarpeetonta. - -Lehtori Kouru henkäsi ja kokosi nähtävästi ajatuksiansa uuteen -sanatulvaan. - --- Se on vaan lehtori Kouru, joka sitä sanoo, kuiskasi Antti Wiljakka -Heikin vieressä. - -Heikkiä alkoi tällainen alituinen näykkiminen kuohuttaa. Eikö enää -missään osattu puhua muusta kuin politiikasta! Kotona väittelivät äiti -ja rouva Forssner alituiseen siitä, mitä heidän miehensä siinä ja siinä -tapauksessa olisivat tehneet. Ja koulussa... Hän ei itsekään tiennyt -mitenkä kaikki tapahtui, hän selvisi vasta, kun kuuli omain sanainsa -kaikuvan hiljaisessa luokkahuoneessa: - --- Ehkä opettaja on hyvä ja jatkaa opetusta! - -Koko luokka kohahti vahingoniloisena. Tämähän oli myrskyn enne... Pojat -vilkkuilivat vuoroin lehtori Kouruun, joka hämmästyneenä korjasi -silmälasejaan, vuoroin tulipunaisena paikalleen istuneeseen toveriinsa. -Heikki tuijotti pulpettiinsa ja koetti valmistautua vastaanottamaan -ties mitä... - -Lehtori Kouru tuijotti Heikkiin hetkisen kuin harhanäkyyn, sillä aikaa -kuin luokalla tuskin kuului henkäystäkään... mutta pian hän havahtui ja -niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, katsoi ympäri luokkaa, kysyen: - --- No, kuka tahtoo tehdä selkoa loppusoinnusta? - - - - -10. - - -Toukokuun valoisa iltahämy alkoi levitä yli Helsingin. Tornit -verhoutuivat kevyeen sineen ja kullankeltainen taivas valaisi kaupunkia -lännen puolelta, niinkuin kesästä ja valosta kertova lupaus. - -Senaatintorille alkaa kahdeksatta käydessä kokoontua yhä sankempia -ihmisjoukkoja. Useimmilla on kädessään ruusuja, joko valkeisiin -silkkipapereihin käärittynä tai ilman. Joukko sakenee nopeasti ja -ryhmittyy yliopiston edustalle yhä tiiviimmin. Siinä on kansaa kaikista -kerroksista. On hienoa pääkaupungin herrasväkeä, kokonaisia perheitä, -hyvinvoipaa porvaristoa, työväkeä ja sitten taas yksinäisiä -vanhanpuoleisia rouvia maaseutukaupungeista. - -Tänään odotetaan uusia ylioppilaita. Millä hetkellä tahansa saattaa jo -ensimäinen parvi ilmestyä yliopiston portaille... - -Ilma on leppoisan lämmin, keväinen ja sekin osaltansa lisää väkijoukon -iloisen herkkää tunnelmaa. Ruusut paljastuvat kääreistään... Jokainen -on tahtonut saada kaikkein kauneimpia... Ja kauniita ne ovatkin kaikki. -Vehmailla samettihipiäisillä lehdillä kimaltelee pieniä vesipisaroita, -jotka antavat niille aamun tuoreuden. Väri koroittaa toisensa -vaikutusta, vaalea tumman ja tumma vaalean. Kunpa ne kestäisivät -kauniina edes huomiseen, jolloin ne valokuvataan uuden lakin kanssa, -muistoksi tästä odotetusta toivojen päivästä... - -Samat ajatukset ja samat tunteet yhdistävät siinä kukkineen odottelevaa -joukkoa. Ajatellaan menneitä vuosia, monille kodeille vaikeita -kieltäymyksen ja aherruksen vuosia, joina tämä päivä on näyttänyt niin -sanomattoman kaukaiselta. Mutta nyt se on tullut ja kaikki on kuin -unta. Ja monet katseet suuntautuvat tulevaisuuteen, siunaavilla -toivomuksilla valaisemaan hänen tietänsä, joka ehken jo seuraavassa -silmänräpäyksessä ilmestyy tuonne portaille kultainen lyyra -otsallaan... - -Yliopiston portaitten vasemmassa pielessä seisoo pari vanhaa naista. -Heilläkin on pari punaista ruusua kädessään, mutta koko heidän -olemuksensa kertoo köyhyydestä ja suruista. Varsinkin ovat vanhemman -naisen uurteiset kasvot kalpeat ja hänen silmissään on ikäänkuin kevyt -verho. Hänen kulunut päällystakkinsa on kerran ollut musta, mutta nyt -on se vihertävä, ja hänen yksinkertainen hattunsa on jo aikoja sitten -yksinäiseksi jäänyttä kuosia. Varmaankin on hän jonkin pikkuvirkamiehen -leski ja hänen hiukan nuorempi ja varakkaammin puettu näyttävä -toverinsa on kenties hänen sisarensa. Hän on nähtävästi noita -kunniallisia pikkueläjiä, jotka elävät elämänsä toisten hyväksi, ja -tekevät työtä työn vuoksi, saamatta milloinkaan työstään sellaista -palkkaa, että sillä saattaisivat kunnollisesti elää. Kenties hän on -opettajatar jossakin koulussa tai "oikea käsi" jossakin pienessä -liikkeessä. Hän katselee myötätunnolla vanhempaa sisartansa, jota -seisominen nähtävästi väsyttää, vaikka hän koettaakin tuon tuostakin -nostaa kokoonpainuvaa laihaa vartaloansa. - --- Kyllä ne vuodet sentään kulua osaavat, sanoo hän hiljaa, ehken vain -vaitiolon katkaistaksensa. -- Minä muistan kuin eileisen päivän, kun -sinä lähdit Einon kanssa lyseoon sisäänpääsytutkintoon. - --- Kuluuhan se päivä pilvessäkin, vastaa vanhempi, suojaten ruusujansa -parin ohi tunkevan naisen rynnistykseltä. He ajattelevat samoja aikoja -ja ymmärtävät toisensa puhumattakin. Hetken kuluttua vanhempi kuitenkin -jatkaa samaa ajatusta: - --- August oli jo silloin hyvin sairas... ja sitä kestikin sitten enää -vain pari viikkoa... - --- Syksyllä tulee jo kahdeksan vuotta umpeen, ei sitä oikein tahdo -voida uskoa, keskeyttää nuorempi, tahtoen nähtävästi johdattaa -keskustelua valoisassa sävyssä. - --- Merkillisesti on sekin aika kulunut, mutta ilman sinua, Alma, olisi -minulta ja Einolta varmasti tie pystyyn noussut. Vanhempi nainen -katselee vakavana kiviportaita edessään, kunnes hän väkijoukon -kahnauksen johdosta taas muistaa ruusunsa... Nuoremman naisen suun -ympärillä värähtää pari kertaa ja hetken kuluttua ilmestyy hänen -silmäripsiinsä suuri kyynel... Tunnustus lausuttiin hänelle kenties -ensimäisen kerran, mutta enimmän liikutti häntä kai se, että todella -oli kyennyt jotakin muille olemaan. Hän etsii laukustaan nenäliinan ja -koettaa huomaamatta pyyhkiä kyyneleet silmistään ja virkkaa hetken -kuluttua tyynesti: - --- Kyllä se on Jumala, joka auttaa, ei siitä saa ihmisille kiitosta -antaa. - --- Niin tietysti, mutta... - -Korkealla, yliopiston eteisessä vilahtaa jotakin valkeata ja -väkijoukossa käy sähköinen kohahdus. Samassa juoksee parvi -valkolakkisia nuoria ihmisiä yliopiston kiviportaita alas ja torilta -nousevat voimakkaat hurraa- ja eläköönhuudot heitä vastaan ja -väkijoukko syöksähtää kiviportaita vasten kuin hyökyaalto, sulkeakseen -alas juoksevat valkolakit ruusuineen syliinsä. - --- Tuolla tulee Ilmari ja Pekka! Näetkö sinä Maijua! Eero! Täällä me -olemme. Onnea! No onnea, onnea! - -Yliopiston edusta on täynnä riemua ja huudahtuksia ja valkoisia -lakkeja, jotka ovat kuin vuosien työn, toiveitten ja kyynelten -kasvattamat, vihdoinkin puhjenneet, ihmeelliset kukat, joille vain -kauneimmat ruusuistakin uhriksi kelpaavat... - -Portaitten pielessä odottelevat vanhat naisetkin, jotka jo monta kertaa -ovat ennättäneet pelätä tulevansa kuoliaaksi muserretuiksi, keksivät -vihdoin Einonsa portaita alas juoksemassa. Hän on pitkä ja voimakkaan -näköinen ja hänen kasvoillaan säteilee jännityksestä iloiseksi lauennut -ilme. Hän juoksee suoraan heitä kohden, vaikka he jo ovat pelänneetkin, -että hän tuossa suuressa vilinässä on päässyt heiltä huomaamatta ja -turhaan etsii heitä. - --- Kiitos äiti! Kiitos täti! Hän sulkee heidät samaan syleilyyn -ja pitäen heitä kumpaakin kädestä, hän kertoo pelostaan ja -jännityksestään... Eihän sitä koskaan tiedä, ja kun hänelle suullisissa -kokeissa sattui parikin kertaa sellainen onnettomuus... Mutta nyt on -kaikki ohi... Hän kohottaa lakkiansa hiukan ylemmäksi otsaltansa, tai -kenties hän sitä muuten vaistomaisesti koskettaa, peläten kaiken unta -olevan... - -Äiti ja täti näyttävät nuortuneilta häntä katsellessaan. Hän on niin -pitkä... nythän on pidempi kuin koskaan ennen, heidän täytyy katsoa -niin armottoman korkealle, katsoessaan valkoiseen lakkiin, jonka -mustassa samettivanteessa kultainen lyyra kimaltelee. Kuin -toteutuneeseen unelmaansa katsovat häneen vanha äiti ja täti. Heistä on -viihdyttävää kuulla hänen puhuvan, heille on kylliksi, kun hän vaan -seisoo siinä lakissaan ja ruusuissaan, kasvot palavina. Mutta sitä -kestää vain hetkisen. Hän sanoo toveriensa odottavan rannassa. He -lähtevät kaikin Luodolle. Kenties oli jo kohta kiirekin. Ei, kyllä hän -vielä ennättää saattaa heidät kotiin, kun kello ei ole sen enemmän. - --- Kyllähän me yksinkin menemme, että et jää tovereistasi, sanoo äiti, -ja täti pahoittelee, että hän kokonaan unhoitti antaa hänelle rahaa -illallista varten... Kyllä hänellä on mukanaankin, ellei hän ennätä -kotiin tulla. Mutta Eino sanoo ennättävänsä ja onnea säteilevinä -lähtevät he kaikin nousemaan Uniooninkatua, pitkälle sillalle päin... - -Eläköön huutojen kaikuessa juoksi Heikki Wuollekin, uusi -ylioppilaslakki päässään, yliopiston portaita alas. Hän ei aavistanut, -että kukaan häntä alhaalla odottaisi, eikä hän mitään sellaista -ennättänyt ajatellakaan. Hänestä tuntui kuin hän olisi huimaavaa -vauhtia syöksynyt pauhaten kohisevaan elämään, joka eläköön huudoin -otti hänet vastaan... Ihmeellinen keveys oli vallannut koko hänen -olemuksensa, niin että hänen melkein täytyi painamalla painaa -jalkojansa porraskiviin. Nyt... mikä tenho olikaan eläköötä huutavassa -ihmisjoukossa, jonka myötätunto nostavana voimana häntä, ja kaikkia -valkolakin voittaneita, vastaan tulvahti. Viehättävää, vetävää oli -lähestyä odottavaa joukkoa, yhä lähemmäksi ja lähemmäksi... - -Mutta portaitten alapäässä ilmestyy ihmisjoukosta yhtäkkiä hänen -eteensä Ester Forssnerin valkoisen lakin koristama pää, ikäänkuin -suuresta ruusukimpusta kohoavana. - --- Heikki, Heikki, onnea! Kas noin, minä sain sittenkin kiinnittää -rintaasi ensimäisen ruusun tänäpäivänä. He puristavat toistensa käsiä -ja Heikki onnittelee vuorostaan Esteriä, huomaten vasta kömpelyytensä, -kun ei ollut häntä kukilla tänään muistanut. Kuinka hän olikin niin -typerä ollut. Heikki sanoo siitä jotakin, mutta Ester on tänään -verrattomalla tuulella ja nauraa vain: - --- Kun minä muutenkin olen tähän heinän painoon uupua! -- Ei, mutta -enpä minä olisi uskonut, että ylioppilaslakki sinua, Heikki, noin -pukee! Se ei tee sinua yhtään nulikkamaiseksi. Jospa näkisit Gösta -Sundin! Hän on aivan kuin kynitty lintu! -- Ja Ester nauraa -vallattomasti. Samassa tunkeutuu ihmisjoukosta rouva Forssner, kasvot -punoittavina. Hän suutelee Heikkiä äidillisesti, onnittelee ja alkaa -sitten torua Esteriä, joka oli jäänyt kaikessa rauhassa tähän -juttelemaan, vaikka hänen oli pitänyt johdattaa Heikki hänen luoksensa, -taaemmaksi, sillä hän aina niin hirveästi pelkäsi tungosta... - --- Kas tässä ovat sinun äitisi ruusut, ja tässä neiti Engströmin, ja -tässä kauppias Saleniuksen ja tässä äitisi konttooritoverien... - --- Hyvä ihme, päivittelee Ester, -- lukkoneuloja, onko äidillä -lukkoneuloja, huutaa hän seuraavassa silmänräpäyksessä, ja alkaa -sovitella ruusuja Heikin rintaan. -- Nyt on rouva Forssner jo saanut -hiukan henkeään vedetyksi ja ojennellen Esterille lukkoneuloja, alkaa -hän kertoa tämäniltaisista tunnelmistaan, vähääkään välittämättä -ympärillä tungeksivista ihmisistä, joilla kuitenkin on jokaisella omat -touhunsa ja kuunneltavansa. -- Herran jesta! kuinka minä pelkäsin -teidän puolestanne, kun Tyko Nygren ensimmäisinä tuli äitinsä luo ja -ajatelkaas, -- ilman lakkia! Poika parka oli aivan sinisen harmaa. -Kuinka minun kävi sääli häntä ja rouva Nygreniä... Hänellä oli niin -kauniita ruusujakin, tottakai lapsellensa hänkin, ja rouva Nygrenin -sisarella, valtioneuvoksettarella, oli myöskin mitä ihanimpia ruusuja. -Kyllä ne professorit kanssa saisi panna piikkitynnyriin ja laskea noita -portaita alas kieriämään... - --- Kaikkiko, mamma? nauraa Ester. Eihän nyt! Minä olen jo ennakolta -rakastunut professori Wettergreniin. - --- Ei, kun syylliset, kaikista turhista rettelöivät, naurahtaa rouva -Forssner armeliaasti... innostuen uudestaan pyhään vihaan, kovaosaisten -ylioppilaskokelaiden puolesta. -- Onko se lasten syy, jos ei ole -opetettu... ja tarvitseeko sitä sitten laskea tänne saakka tulemaan, -viimehetkeen. Kyllähän minä olen aina sanonut, että neiti Molander ei -tiedä ranskankielestä muuta kuin hyvää päivää ja hyvästi, mutta onko se -oppilaan syy... - --- Äiti, Heikki sai 38 ääntä. Salissa kävi aivan kuin tuulen suhahdus -kun se mainittiin. - --- Sehän kovin hauskaa, sanoo rouva Forssner makeasti. Hyvää jatkoa -vaan eteenkin päin. Tietysti etevyys on erinomainen asia, mutta kyllä -minä sentään olen niin hullu, että vähät minä heidän äänistänsä, kunhan -vaan läpi pääsee. No, mutta miksi sinä, Ester, panit kaikki vaalean -punaiset ruusut toiselle puolen? Hyvä lapsi, noinhan se on aivan -muotopuoli! - --- No äiti kun puhuu ja sekoittaa. - --- Näkee kai tumman ja vaalean vähemmälläkin. - -Ester ja Heikki hymyilevät ja Ester järjestää neuloja uudestaan. - --- No nyt ne ovat hauskemmin. -- Oli se vahinko, että äitisikään ei -tullut täksi päiväksi tänne, kyllä kai hän sen verran olisi vapautta -saanut, aloittaa rouva Forssner hetken kuluttua, lisäten matalammin: -Minä olen taas niin riidellyt hänen kanssaan nimen muutoksestasi. Eikö -se sentään ole synti, kun muutetaan nimet, joita isät ovat kunnialla -kantaneet? - --- Ne isäin nimetkin ovat kerran muutetut, eikä niin kovinkaan kauan -sitten. - --- Mutta eikös Halldinit oikeastaan polveudu... - --- Mutta äiti kulta, älä nyt kesken kaiken rupea tässä paasaamaan -noista onnettomista asioista! pyytää Ester, keskeyttäen äitinsä. Hän on -saanut Heikin ruusut onnellisesti sijoitetuksi ja tarttuu äitiänsä -käsivarresta ja he lähtevät väkivirran mukana esplanaadille päin. - -Heikistä on itse ilmassakin jotakin koko olemusta syleilevää. Kaikki -ihmiset ovat iloisia ja kaikki ovat nuoria ja kauniita. Kukoistavia -kasvoja, kirkkaita silmiä, valkoisia lakkeja ja ruusuja minne vaan -katsoi. Mutta kukaan ei ole niin kaunis kuin Ester Forssner. Hänen -silmäteränsä palavat suurina ja alituinen hymy leikkii hänen -kasvoillaan kuin auringon heijastus hiljaa väräjävällä lahden pinnalla, -ja hänen huulillaan on samaa punaa kuin muutamissa hänen rinnallaan -lepäävissä ruusuissa. - -Rouva Forssner saattaa nuoria Kappelin edustalle olevaan puistoon, -jossa heidän kaupunkinsa tämänpäiväiset valkolakit olivat päättäneet -yhtyä. Hän itse liittyy pariin tuttuun rouvaan ja Heikki ja Ester -sekaantuvat toisten valkolakkien ja kukkien sekaan, iloisten -huudahtusten ja puheen sorinaan. - - - - -11. - - -Luoto ravintolan lasiverannat ovat iloa ja elämää tulvillaan. -Katettujen pöytien ääressä juhlivat tänään ylioppilaaksi tulleet, -pitkien kouluvuosien jälkeen vielä viimeisen kerran yhdessä, jo -huomenna hajaantuaksensa eri tahoille maata. - -Valkoisten lakkien sametti hohtaa lumipuhtaana kymmenien sähkölamppujen -valossa ja kultaiset lyyrat kimmeltävät otsilla. Minne vain katsoo, -niin kaikkialla on hehkuvia kasvoja, iloisia silmiä ja nauravia suita. - -Nuoriso juhlii voiton päivänä. Edessä on elämä, ihmeellinen elämä, -johon he nyt katselevat kuin kukilla ja köynnöksillä koristettuun -juhlasaliin. - -Tarjoilijat kiidättelevät pöytiin ruokia, viinejä, jäätelöä ja kahvia. -Kevään kukkien joukossa kuultavat pöydillä vichy-vesipullot, viinit ja -liköörilasit niinkuin suuret smaragdit ja almandiinit, lisäten juhlan -yltäkylläistä väriloistoa, johon ulkona valkenevan toukokuun aamun -kajastus yhä enemmän pyrkii heittämään satumaista, sähkövalon kanssa -taistelevaa, sinistä hohdetta. - -On melkein yhteen menoon laulettu pari maakuntalaulua. Nyt on ilma -täynnä puheensorinaa ja naurua ja lasienhelinää. - -Eräässä pöydän kulmassa, lähellä verannan lasiseinää, juttelee muuan -naisylioppilas miehisen toverinsa kanssa. He ovat viipyneet menneissä -vuosissa, muistelleet pieniä ja suuria tapahtumia pienessä -koulukaupungissaan, siellä keski-Suomessa. - --- Mahtuuhan tuohon kahdeksaan vuoteen paljon, paljon hauskojakin -päiviä, sanoo nuori mies, puhaltaen hiukan tottumattomasti savupilven -ilmaan. - -Neitonen katsoo mitään vastaamatta kevätsumuiselle merelle. - --- On se sentään kummallista, että oikeastaan vain menneisyys todella -on meidän, sanoo hän hetken kuluttua, kääntyen toveriinsa. - --- Nykyisyys myöskin, juuri tämäkin hetki. Maljasi Elli! -Elämällä täyteläisesti edessä olevan hetken, on ainoa tapa luoda -tulevaisuuttakin, joka kuitenkaan ei ole meidän. - --- Ei ole meidän...? Kuinka se kuuluu kovalta... kauhealta, sanoo -neitonen, juotuaan lasinsa pohjaan. - --- Niin, niin. Meillä ihmisillä on vain menneisyys ja nykyhetki. -Tulevaisuus ei ole meidän, se muodostuu sittenkin aina toisenlaiseksi, -kuin miksi olemme sen suunnitelleet. Siihen vaikuttavat niin monet -seikat, joita emme milloinkaan voi ottaa lukuun. - --- Mutta onhan elämä aina niin ankarasti johdonmukaista. - --- Niin, senpä vuoksi. Mutta kun on olemassa niin paljon salassa olevia -vaikuttimia, niin sen vuoksi usein hämmästymme, kun tulokset ovat -kokonaan toisenlaiset kuin mitä olimme odottaneet. - -He vaikenevat hetken. Kummankin sisäinen katse kilpistyy muutaman -sekunnin aikana yhä uudestaan läpinäkymättömästä verhosta, johon on -kirjoitettu: Tulevaisuus. - -Tulevaisuus...? - -Ulkona aamun valo elpyy yhä voimakkaammaksi ja sähkölamppujen ympärillä -leijailevat tupakansavupilvet käyvät yhä sinisemmiksi. Mutta nuoren -tytön kasvot muuttuvat hetkeksi vakaviksi. Häneen koskee toverinsa -epäilykset. Kuinka hänellä ei tällaisenakaan hetkenä ollut uskoa -valoisaan tulevaisuuteen. Olihan heillä, heillä kaikilla, jotka täällä -nyt valkenevan aamun valossa istuivat, olihan heillä, jos kenelläkään, -edellytyksiä onnelliseen tulevaisuuteen. - --- No terve taas! Mikä nyt niin synkistyttää? kysyy hänen -miestoverinsa, kaadettuaan punssia laseihin. - --- Ellei meidän koulun tytöistä, ainakin Ester Forssnerista ja Aino -Kajavasta, tule jotakin suurta, niin sitten eivät mitkään merkit pidä -paikkaansa, sanoo neitonen naurahtaen, koettaen nähtävästi vapautua -äskeisistä ajatuksistaan. - --- Mahdollisesti, mutta älä sentään ole kovin varma heistä, epäilee -ylioppilas veitikkamaisena. -- Ja minkälaista suuruutta sinä tarkoitat? - --- Tietysti sitä, että heistä tulee kuuluisia naisia! -- Neitonen on -loukkaantuvinaan. - --- Ethän vain tarkoita surullisen kuuluisia...? - --- Varo itseäsi! Tuon minä sanon Esterille, uhkaa neitonen. Ja kun -vieressä istujat samassa hetkeksi taukoavat hiljaisemmin juttelemaan, -niin käyttää hän tilaisuutta hyväkseen ja huutaa pöydän toiseen päähän: -Ester, Ester! - --- Koetappas vain! Elli, minä suutun, jos sinä... hätääntyy uhattu, -mutta neitonen koettaa vain itsepintaisesti saada Esterin huomion -puoleensa ja onnistuukin vihdoin. - --- Mitä pahaa minä taas olen tehnyt? kysyy Ester hymyillen. - -Puhujat vaihtavat nauraen taistelevan silmäyksen. - --- Erkki Honkala tahtoo juoda sinun maljasi, ja minä myös, sanoo -neitonen lasiansa nostaen. Esterkin nostaa heille lasiansa, -ystävällisesti nyökäten, ja kääntyy nopeasti hiukan kovaäänisiä -naapureitansa kuulemaan. -- -- -- - --- Suomi on luotava uudestaan -- ja me luomme sen uudestaan! -- Antti -Wiljakan kookas nyrkki kolahti pöytään, niin että lasit helähtivät. -Tytöt kiljahtivat kuorossa. Mutta Antti Wiljakka jatkoi edelleen: - --- Mitä me näemme muuta kuin riitaa, hometta ja vanhaa hapatusta, minne -vaan katsommekin. Kirkko on vanhoillisista vanhoillisin, koulut ovat -vanhoillisia -- se oikeus meillä kai on tällä hetkenä sanoa! -Virastot...! Parasta vaieta niistä. -- Tiede ja taide ovat sitä, mitä -milloinkin tuuli tuo. Ja sanomalehdet, joitten pitäisi koota voimia -yhteen, valaista ja herättää, ne ovat niinkuin toinen toistaan -haukkuvia vanhoja ämmiä. Halkovat hiuksia, taistelevat rikoista -tunkiolla. Oman puolueen mies on niistä aina oikeassa, silloinkin, kun -tavataan parhaillaan vääryyttä tekemässä, ja toiseen katraaseen kuuluva -mies on jo ennakolta tuomittu väärässä olemaan. -- Mutta me, me kaikki, -laskemme jo piankin nuorta verta vanhaan Suomeen. Eivät ne tämän -kummempia nassikoita ole aikanansa olleet, kaikki nuo tarhapöllötkään, -jotka nyt niin varmoina oksillaan istuvat, mutta, jumaliste, ne -pudotetaan alas! Riidelkööt sitten vanhain kantojen välissä ja -nokkikoot vaikka silmät toistensa päästä. He ovat joka tapauksessa -museotavaraa. Ja sitten me kokoamme ja yhdistämme kaikki nuoret voimat, -niin että vielä -- Antti Wiljakka alensi äänensä, niin että vain -lähimpänä istujat kuulivat: "... vielä vanhemmat veljetkin..." saavat -Suomesta kovan pähkinän purraksensa. - --- Hyvä, hyvä! Se on puhetta, josta minä pidän! huudahti Ester Forssner -haltioissaan, mutta puhuja ei näyttänyt häntä kuulevankaan, vaan -jatkoi: - --- Luvataan se, Heikki, sinuun, jos kehenkään minä uskon ja sinulla, -jos kellään, on tulevaisuutta. Minä olen ylpeä, että sinä kuusi vuotta -olet ollut minun vierustoverini, ja minä uskon, että me kaikki olemme -joskus vielä ylpeämpiä, että kerran olemme olleet sinun toverejasi, ei -niin paljon sinun tämän päiväisen "laudaturisi" tähden, vaan aivan -yksinkertaisesti siksi, että me tiedämme, että sinä olet poikain -parhaita ja kunnon toveri. Mutta muuan vika sinulla kuitenkin on, jonka -vuoksi minä hiukan pelkään. Suoraan sanoen, sinä olet niitä miehiä, -joilla on hyvyys vikana... - --- Hyvä, hyvä! huusivat Aino Kajava ja Ester Forssner. - -Antti Wiljakka tarttui lasiinsa, lausuen vielä: -- Mutta koeta oppia -puristamaan nyrkkisi yhteen, silloin kun mieltäsi karvastelee ja anna -tulla muutamia pystykarvaisia ärräpäitä, niin kyllä siitä hyvää -tulee... Hei, maljasi! Mutta vannotaan: me luomme Suomen uudestaan! - --- Siihen maljaan tahdon minäkin yhtyä, huusi Ester Forssner. -- Miehen -malja, jolla on hyvyys vikana! - -Lasit kilisivät. Heikkiä huvitti Antin rehti suorasukaisuus, mutta hän -oli kuitenkin iloinen ettei Antti jatkanut pidemmältä, sillä hän näytti -humaltuvan omista sanoistaan enemmän kuin viinistä. Ja pienimmänkin -huomion esineenä oleminen oli Heikistä aina ollut mitä kiusallisinta. - -Mutta samassa Antti Wiljakka oli jo meluavassa keskustelussa Ester -Forssnerin kanssa ja ympärillä istujain huomio kiintyi heihin. Ja -hetken kuluttua huusi Antti, niin että veranta kaikui: Tulkaa pojat! -Täällä on neitonen, joka sanoo olevansa, ja aina tulevansa olemaan, -paljon innostuneempi mies-asiasta kuin nais-asiasta. Se on -suurenmoisesti sanottu! - -Ja ennenkuin kukaan oikein ennätti mitään sanoa, niin ylioppilasjoukko -oli nostanut Ester Forssnerin tuolissaan harteilleen ja kantoivat häntä -verannan päästä toiseen, eläköön-huutojen ja huumaavan melun raikuessa. -Pojat olivat haltioissaan ja tytötkin nauroivat ja taputtivat käsiään, -vaikka useita Esterin riemukulku hiukan harmittikin. - --- Minä tässä jo ennätin ajatellakin, että mistä ihmeestä tuo Ester -tänä iltana numeron tekee, sanoi Aino Kajava, voimainsa takaa käsiään -paukuttaen. - -Hilja Eerola ja Selma Tuomela vaihtoivat ymmärtävän silmäyksen, ja joku -kuiskasi heille takaapäin: -- Paras sitä sanoo... - -Ester oli aivan riehaantunut, kun hänet vihdoin tuotiin entiselle -paikalleen. Hän leyhytteli nenäliinallaan hehkuvia kasvojansa, puhui ja -nauroi. Heikki katseli häntä kummissaan. Noin varmana ja rohkeana ei -hän vielä ikinä ollut Esteriä nähnyt. Hän näytti vuosia vanhemmalta -kuin monet muut samanikäiset tytöt hänen ympärillänsä, tai oikeammin -kehittyneemmältä. Ja säteilevän kaunis hän oli. Heikki vilkasi -salavihkaa ympärillensä... Ei, ei se vain hänen kuvitteluansa ollut. -Ester oli kun olikin täällä kaiken keskustana. Tytöt alkoivat härnätä -Esteriä. - --- Vastaakin puheistasi! sanoi Aino Kajava ankaruutta teeskennellen. - -Ester kääntyi nauraen poikain puoleen: - --- Tiesinhän minä, että nuo vielä tulisivat nokkimaan minulta silmät -päästäni, sanaini tähden. - --- Kyllä me puolustamme, lupasi Antti Wiljakka -- ja eihän totuus pala -tulessakaan. -- - --- Ehkä saan luvan kysyä, mikä on se "miesasia", jonka ennen nais-asiaa -sanot mieltäsi kiinnittävän? kysyi Selma Tuomela. - -Ester näytti hämmästyneeltä, aivankuin hän ei olisi oikein muistanut -mistä oli kysymyskään, mutta hän ei kuitenkaan kauan ollut vastausta -vailla. - --- Hyvät ihmiset, tarkoitin tietysti miehen oikeuksia elämässä ja -miehen elämän-työtä, vastasi hän viattomasti. - --- Ja mistä syystä se sitten muka on sinua lähempänä kuin nais-asia, -ahdisti Aino Kajava kärkkäästi. - --- Mistä syystä? matki Ester ivallisesti, -- tarvitseeko minun tässä -tehdä teille tiliä mistä syystä. - --- Ei tarvitse, ei tarvitse! huusi joku pojista. Ja toisaalta -lisättiin: -- Sehän on ymmärrettävä asia... - -Jossakin nauraa sihitettiin. Esteriä alkoi harmittaa. - --- Mistä syystä? kertasi hän, vielä ivallisemmin kuin edellisellä -kerralla. -- Siitä syystä, että minusta mies on työn tekijä ja nainen -on hänen henkevä innoittajansa. - --- Älä nyt aina puhu taiteilijoista! - --- Sama sopii muihinkin. Tavallinen normaalinainen on ehdottomasti -onnellisempi, voidessaan liittää kohtalonsa yhteen rakastamansa miehen -kanssa ja voidessaan hänen elämän-työhönsä antaa kaiken kauneimpansa. - --- Kuinka vanhoillista! huudahti Aino Kajava, hypäten seisaalleen. - --- Tyyntykää nyt neiti! Ehkä se on taas jo uudenaikaistakin, naurahti -Heikki. - --- Luuletteko te, jos minä tulen elämässä onnelliseksi, että minä -yrittäisinkään julkisuudessa esiintyä runoilijana, vaikka minulla olisi -minkälaiset edellytykset, jatkoi Ester vielä. En ikinä! Minä -siroittelisin aiheet miehelleni, vuodattaisin koko runosuoneni hänen -elämäänsä ja elämäntyöhönsä. - --- Hyvä, hyvä, huusivat pojat. - --- Katso, vaan, että et heitä päärlyjä sikain eteen! nauroi Hilja -Eerola. Mutta samassa Antti Wiljakka julisti, että Ester Forssnerilla -oli taas puheenvuoro. - -Tarjoilijat tulivat laskuineen. -- "Mies on luotu sotilaaksi ja nainen -sotilaan iloksi!" Ester heitti lauseen tytöille kuin pallon. - --- Älä viitsi aina Nietzschellä ratsastaa, ne laulut me jo tunnemme, -torui Selma Tuomela. Mutta Aino Kajava lähestyi Esteriä pari askelta ja -ainakin näennäisesti vihaisena sinkosi hänelle: - --- Tytöltä, joka puhuu tuollaisia, pitäisi riistää ylioppilaslakki -päästä. - --- Siihen jäisi vielä kuitenkin niin kaunis tukka jälelle, puolusti -Antti Wiljakka. - --- Ja toivottavasti jäisi vielä jotakin tukan allekin! Ester nauroi -itsetietoisesti, napittaen hansikkaitaan. - -Ulkona oli seesteä kevätaamu jo valjennut, kun valkolakkinen joukko -iloisesti mekastaen lähestyi rantaa, jossa laiva ja muutamia veneitä -odottelivat. Helsingin huiput hohtivat ja säteilivät riemastuttavassa -valossa ja meren pinta kimoili välkkyen keveiden usvaleijujen alla. - -Aamu oli täynnä kirkkautta ja kevään kohisevaa valoa ja voimaa. - - - - - - -II. - - - - -1. - - -Niihin aikoihin heräsi Heikki Wuolle öisin usein yhtäkkiä. Ja -ensimäinen sekava tunne mikä hänellä oli herättyään, oli kummallinen -ahdistus ja kauhu, aivankuin hän olisi herännyt uppoavassa laivassa, -joka on täynnä huutoa ja hätää. Se lamasi hänet vuoteelleen pitkäksi -aikaa, niin että hän ei voinut kättään liikuttaa, vaan ainoastaan -ajatuksissaan kerrata: Jumala, hyvä Jumala... Minä hukun, minä hukun... - -Mutta paremmin valveuduttuaan ja ennätettyään enemmän ajatella hän -tavallisesti rauhoittui, eikä oikein voinut ymmärtää mistä tällainen -kauhea ahdistus aiheutui, sillä hänen päivätajunnassaan ei sillä ollut -lähimainkaan vertoja vetävää vastinetta. Olihan kaikki tavallaan -hyvin... Hänen lukunsa olivat onnistuneet kutakuinkin. Kolmessa -vuodessa hän oli suorittanut kanditaattitutkinnon, ja nyt hänellä oli -enää vain muutamia koetunteja normaalilyseossa. Sitten olisi hän valmis -jättämään koko Helsingin, alkaakseen syksyllä opettajatoimensa jossakin -maaseutukaupungin oppikoulussa, ellei kohtalon laine sattuisi häntä -tänne takaisin heittämään, joka seikka hänestä näin ennakolta näytti -yhdentekevältä. Ennättäisi hän tänne päästä sitten parin kolmen vuoden -kuluttuakin, jos maaseutu kovin rupeaisi tympäisemään. Siinä ei siis -ollut mitään surtavaa. -- Taloudellisia huolia hänellä kyllä oli. Näinä -vuosina oli hän aivan pakostakin velkaantunut ja kun velalle oli -maksettava korko, ja koron korko, niin oli se nopeasti kasvanut, mutta -mitenkään toivoton ei hänen näittenkään asioitten tähden tarvinnut -olla. - -Olihan siis kaikki oikeastaan hyvin... Elämä tulisi kylläkin menemään -rauhallista menoansa, sillä olivathan pahimmat vuodet jo sivuutetut... -nuo vuodet, jolloin elämä aina toi jotakin uutta ratkaistavaa eteen. - -Hän sytytti tavallisesti lampun ja paperossin ja nautti, että ahdistus, -johon hän oli herännyt, etääntyi yhä kauemmaksi. Hm... eihän hänellä -oikeastaan ollut mitään järkevää syytä pelätä huomista tai -myöhempiäkään päiviä. Kenenkä elämä nyt oikeastaan oli sellaista, -jommoiseksi sen varhaisemmassa nuoruudessaan oli kuvitellut... Mutta -tarvitsiko sitä edes pettymyksenäkään pitää, että paljon oli käynyt -toisin. Elämä oli sellaista... Kuinka moni hänen entisistä -koulutovereistaan oli näinkään pitkällä. Monella olivat vielä tutkinnot -kesken, raha-asiat hunningolla, mutta täällä he kuitenkin elivät -päivästä toiseen, vuodesta vuoteen. - -Nikotiini rauhoittaa häntä. Hän polttaa paperossin loppuun ja aikoo -sammuttaa lampun ja koettaa uudestaan tavoitella unta. - -... Jumala, hyvä Jumala! - -Hätähuudot hänen sielussaan olivat kaikonneet, mutta ne kuuluivat -selvästi vieläkin... niinkuin aina ennenkin tällaisina öinä. Hän -tietää, että jos hän kaikesta huolimatta heittäytyy vuoteelleen ja -koettaa koko tahtonsa lujuudella karkoittaa ajatukset luotansa, niin -uni vihdoin taas häntä lähestyy, mutta aamulla herää hän kuitenkin -raskaaseen epäselvyyteen, tuntien yllänsä jonkin tilittämättömän asian -painon. Ja toisinaan hänestä on taas kuin lukemattomat silmät -kysyvinä katsoisivat häneen, mutta joita hän ei voi, jostakin -selittämättömästä syystä, suoraan silmiin katsoa. - -Hän nousee vuoteeltaan, pukeutuu puolittain ja alkaa käydä huoneessaan -edestakaisin. Hänen täytyy kerrankin ajatella kaikki loppuun ja -kerrankin vastata noihin kaikkiin salaman tavoin välkähteleviin -kysymyksiin, jotka veivät hänen päiviensä rauhan ja hänen öittensä -unen... Jumala, hyvä Jumala...! - -Hän ei tarkemmin ajatellessaan edes käsitä, miksi välitön hätähuuto -juuri tällaisena hänen sielustaan nousee ja miksi hänen huulensa ja -ajatuksensa, tuskan korkeimmilleen noustessa, sitä aina kertaavat, -sillä Jumala-käsite oli hänelle kaukainen ja epäselvä, senjälkeen kun -hänen lapsuutensa Jumala vuosien kuluessa oli peittynyt eri tahoilta -tulvanneitten viisauksien pimentoon. Mutta se oli kai vanhaa perittyä -tottumusta. Niin huusivat kaikki hädässä olevat. Ja kuitenkin: -lukemattomia laivoja upposi ja miljoonittain yksilöitä ja kokonaisia -kansoja sortui, hädän hetkellä huulillaan sama huuto, jota hän -nimettömässä tuskassaan hiljaisina öinä kertasi. Olivatko nuo sielun -välittömät huudot sittenkin kenties kuin avuttoman lapsen huudot, joka -pimeässä itkee äitiänsä...? -- -- -- - -Hänellä on purressaan vuoto. - -Vihdoin uskaltaa hän sen itselleen myöntää. Nyt hän tietää, että -hänellä ei ole mitään uskoa. Ei mitään! Ei Jumalaan, ei elämään, ei -rakkauteen, eikä isänmaahan. - -Jum...! - -Eikä mitään toivoa. - -Hm... Olihan hänellä edessään leipävirka, tässä riitojen repimässä -maassa, jota vieras valta vuosi vuodelta yhä kiivaimmin ottein kuristi. -Ja vielä oli jäljellä nautintoja... - -Monille olisi kaikessa tässä ollut kylliksi roihuavaa elintarmon -sytykettä ja näihin saakka olivat ne hänellekin riittäneet, mutta ne -olivat luhistuneet tuhaksi sinä hetkenä, jona hän oli havahtunut -huomaamaan särön sielussaan... ja tietoisesti sitä suremaan. - -Mitä se häntä auttoi, että kukaan ei edes aavistanutkaan mitenkä hänen -laitansa oikeastaan oli. Ja mitä häntä hyödytti, että aurinko vieläkin -kultasi hänen purjeitansa, kun kerran venheessään oli vuoto... kun -hänen yksinäisinä hetkinään täytyi jäätävällä kauhulla havaita laivansa -uppoavan, hitaasti, mutta varmasti. - -Eikä rantaa näkynyt missään. - - - - -2. - - -Luonnossa oli taaskin kevät. Leyhkeät tuulet puhaltelivat päivin ja -öin. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, niinkuin ei syksyä ja talvea -koskaan olisi ollutkaan, eikä enää koskaan tulisi olemaankaan. Puitten -nuput paisuivat taaskin päivä päivältä ja nurmet alkoivat vihoittaa. Se -oli luomisriemua, luomisriemun vuoksi. Niinkuin joka kevät. - -Näinä toukokuun päivinä eli Heikki ajatuksissaan alinomaa paria kolmea -edellistä vuotta ja kevättä, jotka hän Helsingissä oli viettänyt. -Herkät, humalluttavan kauniit kevätpäivät toivat mieleen muistoja -menneistä samanlaisista. Paljon oli samoin kuin ennenkin, mutta paljon -oli muuttunutkin... Eniten oli hän varmaankin itse muuttunut. Hän -kulkee ja katselee kaikkea kuin viimeistä kertaa ja yhä uudestaan -kääntyy hänen katseensa sisään päin. - -Kaikki oli niinkuin unta. Edellisiin vuosiin olisi pitänyt sisältyä -hänen parhaat vuotensa, joina hänen olisi pitänyt imeä itseensä valoa -ja kauneutta, niinkuin sadun kiven, voidakseen säteillä sitä -ympärilleen myöhäisempinä harmaina päivinä. Mutta mitä hän oli saanut? -Mitä hän oli tehnyt? Kirjatietoa hän oli saanut päänsä täyteen, -tutkintoja hän oli suorittanut... - -Ja muuta, muuta? - -Särön hän oli saanut sieluunsa. Kannattava voima oli sieltä huomaamatta -virrannut pois ja elämän tyhjyys oli sen täyttänyt... - -Kerta toisensa jälkeen hän sen itselleen myöntää, yksinäisinä tilinteon -hetkinä, ja epätoivo laskeutuu läpinäkymättömänä sumuna hänen -ympärillensä. Mutta kun se taas hetkeksi hälvenee, niin hän koettaa -reipastua ja uskottelee kaiken olevan vain jotakin satunnaista -alakuloisuutta. Onhan kevään kauneus toisinaan ihmiselle kuin ohimoita -pakoittava, säteilevä kruunu, ja sen täyteläinen ilma melkein -pakahduttavaa... - -Mutta ei, ei! Hän ei tahdo kauemmin itseänsä pettää. Virvatulia kohden -oli hän jo monta vuotta kulkenut ja katinkultaa ottanut oikean arvosta. -Nyt ei enää enempää sellaista! Oli sittenkin helpompaa olla houkkio -muitten silmissä kuin omissaan... - -Ah, mitä olikaan elämä ollut, kun se parasta oli ollut. Mitä olivat -olleet hänen kalliit nuoruusvuotensa? - -... Lukuja, ylioppilaselämää, lukuja, osakuntaelämää, johon kiihkeä -_viha_, >puolueviha, henkäili myrkkyjänsä. Agitatsioonimatkoja, -lähetystöihin osanottamista ja vihellyskonsertteja. Ikäviä asuntoja, -ikävästi kalustetuissa huoneissa ja vieläkin ikävämpiä ruokapaikkoja, -joissa kaikkien hyvien tapojen ulkopuolella oleva joukkosyöminen, -mieluisan ja viihdyttävän tunteen asemasta, tuotti sielullista -kärsimystä kaksi kertaa päivässä. Jonkun ystävällisen kodin valaistut -suojat loivat lämpöä ja viehätystä tähän kuvaan, mutta nekin olivat -harvat ja enemmän tai vähemmän puolue-elämän karsinoimat: jos liittyi -läheisemmin yhtäälle, niin toisaalla kylmennyttiin, aivankuin olisi -talon vieraan havaittu seurustelevan rikoksellisissa piireissä. - -Sitten oli kyllä vielä koteja, joihin eri puolueisiin ja piireihin -kuuluvat ylioppilaat olivat tervetulleita, mutta niissä taas paasattiin -ainoita, oikeita ja autuaaksi tekeviä mielipiteitä, sekä poliittisissa, -että taidekysymyksissä sellaisella paatoksella, että se vähitellen -alkoi korvia särkeä, eikä lopuksi enää mitenkään tehonnut kodittomaan -ylioppilaaseen, ei edes teen, eikä taloissa vierailevain taiteilijain -musiikkiesityksien lomassakaan. Mutta kun ystävällistä huolenpitoa -nauttinut ylioppilas sitten kerran hiljaa sulki noitten talojen ovet, -kiitollisena siitä minkä todella oli voinut ottaa vastaan, niin sai hän -joskus myöhemmin huomata, että rakastettavien emäntien valkeissa -käsissä oli myöskin taitavasti kätketyt kynnet, jotka joskus, sopivassa -tilaisuudessa, pienellä raapaisulla muistivat omille huivilleen ennen -aikojaan pyrähtänyttä linnun poikaa... Vaikka eihän vahinko noille -rakastettaville rouville suinkaan ollut suuri, sillä tulihan -ylioppilaita joka vuosi uusia, ja monen monet heistä olivat Helsingissä -kodittomia ja tarvitsivat valmiita mielipiteitä, herättävää kiihoitusta -oikeisiin asioihin... teetä, valoa ja musiikkia... - -Heikki hymähtää näitä aikoja muistaessaan. - -Mitä hyvää oli vetää suoraan koulunpenkiltä tulevat nuoret pohtimaan -kysymyksistä, joista maan kypsyneimmät ja kaukonäköisimmät henkilöt -olivat eri mieltä? Ja miksi usuttaa nuorisoa puoluetta tai toista -vastaan, kun he tai heidän yllyttäjänsä eivät kuitenkaan voineet nähdä -ja tietää puoltakaan siitä, mitä ruorissa olevat miehet näkivät ja -tiesivät ja mitkä seikat heidän tekoihinsa vaikuttivat. - -Ainoa varma tulos oli se, että heissä yhä voimakkaammaksi iti _viha_, -jo koulun penkillä kylvetty _viha_, kaikkea ja kaikkia vastaan, jotka -eivät olleet heidän kannallaan. - -Oikeus ja kunnia! - -Heikki oli vakuutettu ettei tässä maassa milloinkaan ennen mikään -ohjaksissa oleva vanhempi polvi ollut siinä määrin itse sekaantunut, ja -nuorisoltakin sekoittanut käsitteitä oikeudesta ja kunniasta kuin mitä -oli tehty hänen ylioppilasvuosinaan. - -Mitä toiset pitivät loistavana sankaritekona, se oli toisista mitä -inhoittavin pimeyden työ. Mikä toisista oli ehdotoin isänmaallinen -velvollisuus, se oli toisista maankavallusta. Ja puolella ja toisella -osoitettiin auktoriteetteihin, joilla oli kunniakas menneisyys -takanaan. - -Ah, miksi ei silloin ollut ketään, joka olisi sanonut nuorille -ihmisille, että tämä maa ei ole täynnä vain sankareita ja -maankavaltajia, vaan jotenkin tasaväkistä väkeä, joka riitelee eri -teistä, vaan joilla on sama päämäärä. Ja sanonut, että paljon täällä -_taistellaan vallasta!_ - -Mutta sitä ei kukaan sanonut. Sen sijaan koetti jokainen, jolla -vähänkin oli tilaisuutta joutua ylioppilaitten kanssa kosketukseen, -vetää heitä omalle tahollensa, omia asioitansa ajamaan, välittämättä -siitä, kuinka kesken-kypsyneiksi ja kiihkosieluisiksi he täten -kuumennettiin. -- Politiikasta puhumattakaan, johdettiin nuoret, -useinkin suoraan maan sydämestä tulevat ylioppilaat, kuumimpiin -teatteririitoihin, johtajakysymyksiin ja Kansallisteatterin -"taiteellista tasoa" arvosteleviin kokouksiin. Ja kuitenkaan eivät -monetkaan noista, joitten henkilölukuisuuden ja ylioppilaslyyran takaa -heitä kalastaneet ryhmät ampuivat, ennen ensimäistä ylioppilassyksyään -olleet nähneet muuta kuin joitakin maaseututeatterin tai jonkun -kotipaikkakunnallaan vierailevan kiertueen esityksiä. Mutta kun hienot -herrasväet aivan vakavina veivät heidät tähän korkeantaiteelliseen -rintamaan, niin alkoivat he itsekin uskoa, että koko maailmassa taide -on helpointa ymmärtää. -- Ja ehken jo seuraavana vuonna olivat useimmat -löytäneet Kansallisteatterilla oman johtajaehdokkaan, jonka -syrjäyttäminen oli ilmeistä vääryyttä. Mutta sitä seuraavana keväänä -olivat monet näistä, toisten esitaistelijoista, tulleet siihen -hiljaiseen vakaumukseen, että paras johtaja olisi juuri hän itse! -Useimmat odottivat vaatimattomina, että joku toinen olisi hänet -keksinyt ja koettivat teatterin toimintaa sättien ja alasrepien -herättää ympäristöänsä huomaamaan, mitenkä korkeat vaatimukset heillä -oikeastaan olivat. Mutta ne, jotka suuren innostuksen herättäminä -olivat kirjoittaneet jonkin seuranäytelmän ja varsinkin, jos se tekijän -harjoittamana oli esitetty hänen kotipaikkakuntansa nuorisoseurassa, ne -olivat jo paljon häikäilemättömimpiä "kruunun tavoittelijoita". - -Heikin täytyi naurahtaa kaikkea tätä muistaessaan. - -Olihan heillä hyvä, jopa parhainkin tarkoitus, kaikilla noilla hyvillä, -rakkailla ihmisillä... Ja sitäpaitsi heillä oli jotakin, jota hänellä -itsellään ei ollut: suuri usko ja luottamus omaan kykyynsä ja -erehtymättömyyteensä. Kenties sekin oli syntymäpäivälahja, jota olevat -olosuhteet sittemmin olivat suotuisasti vaalineet ja joka kenties teki -omistajansa yhtä onnelliseksi kuin varmaksi... - -Mutta omasta puolestaan ei hän edes näissä taiteellisissakaan, -julkisissa tai yksityisissä kokouksissa, ollut saanut muuta kuin -sieluunsa kaunaa ja kiihkoa vieraita henkilöitä kohtaan, joita ei hän, -eikä suurin osa muistakaan läsnäolleista, tuntenut useinkaan muuta kuin -nimeltä. -- -- -- - -Ester Forssnerin kuva väikkyi niissä vuosissa kaikkialla, aina viime -kuukausiin saakka. - -Viime kuukausiin... Niin, siitä oli todellakin vasta puolen vuotta kun -hän oli matkustanut ulkomaille. - -Ester Forssner... jalojäseninen, lempeäsilmäinen gaselli. Ester -Forssner... notkea, kimmeltäväsuomuinen... Mikä hän oikeastaan olikaan -sisimmältä olemukseltaan? - -Kaksoissielu... Arvoitus... - -Ester Forssner oli tullut samana syksynä Helsinkiin kun Heikkikin. Hän -lauloi erään yksityisopettajan johdolla ja piirusti yliopiston -piirustussalissa. - -He olivat kihloissa, tosin ilman sormuksia, ilman julkaisuja, mutta -heidän kummankin lähimmät omaisensa tiesivät sen ja heidän -toveripiirissäänkin se oli julkinen salaisuus. Alituiseen ja kaikkialla -he olivat yhdessä. Esterin kautta joutui hän, maallikko, heti alussa -kaikenlaisiin taiteilijapiireihin, jotka päivä päivältä enemmän ja -enemmän tulivat Esterin vakinaiseksi maailmaksi. - -Päivän tunnussanana oli _elää_, elää polttavasti, täyteliäästi. Tuskin -koskaan Helsingissä oli kiihkeämmin syöksytty elämän nautinnoihin kuin -siihen aikaan. Tuskin koskaan enemmän puhuttu "elävästä elämästä", -lihasta ja verestä, kuin noina vuosina, jolloin toisaalta veljesviha -pimitti ilman ja ulkonainen painostus suorastaan henkeä ahdisti. - -Elää, elää, syöksyä rinnoilta rinnoille, poimia paljon, nauttia paljon, -"polttavasti", "sykähtelevästi", "elävästä elämästä", "lihasta ja -verestä"... kun kerran nautinto oli elämän korkein päämäärä... ja kun -elämä oli lyhyt, niin lyhyt. - -Ilmestyi profeettoja ja papittaria, jotka sanoin ja teoin näyttivät -esimerkkiä, miten pian ohi kiitävä elämä oli elettävä. Samppanja-humala -oli korkein extaasi, mihin lihaa ja verta oleva ihminen saattoi päästä, -ja siinä tilassa jokelletut sanat olivat korkeimpia henkisiä -kalleuksia, joita muistiin piirtämään kultakynäkin oli liian halpa... -Syntyi kokonainen kirjallisuus, joka kyynillisellä terävyydellä piirsi -kuvia... - -Kun kerran ihminen oli lihaa ja verta, kun ihana maa kerran oli niin -paljon lähempänä kuin kaikki kalpeat taivaat, niin tottahan ne, jotka -pöyhivät rikkakasoja, olivat lähempänä ihmistä ja elävää elämää kuin -aamun kajastuksessa, puitten latvoissa laulavat linnut... - -Ja taas puhuttiin lihasta ja verestä, ja nautittiin makuukomeroista tai -takapihalta verrattomalla havaintokyvyllä ja hämmästyttävällä -objektiivisuudella piirretyistä kuvista. - -Mutta kummallisinta oli, että vaikka nuo ihmiset puhuivat vain lihasta -ja verestä, enemmän kuin niistä puhutaan teurastuslaitoksissa, niin -eivät tämän opin apostolit suinkaan mitään ruumiillisen terveyden -kukoistavia perikuvia olleet. - -... Heikki muisti pitkän sarjan olentoja, jotka olivat keskellä -kirkasta aamupäivää kuin painajaisen ajamia, kasvot harmaina, silmät -sameina. Hän muisti miehiä, jotka olivat kuin mullasta nostettuja, ja -naisia, niinkuin luuturiepuja. -- Heitä oli pitkä jono ja heihin -liittyi yhä uusia. Olihan monilla joukkueen etupäässä kulkevilla -jumalallinen soihtu kädessään, miksi siis olisi epäilty liittyä -mukaan... Eteenpäin, eteenpäin! Olihan rakkaus vihdoinkin keksitty -samaksi kuin aistilliset nautinnot. Ja kuinka suuremmoista: monet maan -parhaista ja lahjakkaimmista uskalsivat sen sanoa! Olihan se -suurenmoista, että vihdoinkin oli revitty kaikki romanttiset, -sievistelevät harsot ja verevä, terve totuus sanottiin oikeilla -nimillään. - -Rakkaus...! Mitä se oli muuta kuin neitseellisissä tornikammareissa -joutilaisuudessa kirjailtu kellastunut pitsi... - -Uuden ajan nainen sanoi, että siinä suhteessa ei tarvinnut puhua muusta -kuin uroksesta ja naaraasta... Kaikki mitä siihen lisättiin se oli -pelkkää koru-kirjailua. Ihminen oli vain lihaa ja verta! Ottakoon -jokainen elämältä minkä suinkin sai. Ja katsokoon jokainen eteensä. Se -oli lyhyttä ja selvää! - -Mutta kun ihmiset joskus yksinäisinä hetkinään näkivät elämänsä -nautintojen täyttämän tyhjyyden ja olemuksensa sisäisemmistä uumenista -kuulivat uupuvia huutoja, niin uskoivat he sen olevan vain väsymystä, -perinpohjaista, pieniin oloihin ja typeriin ihmisiin kyllääntymistä, -jolloin äitien maidossa imetyt, kymmenissä polvissa perityt, -kummitustarinat heräävät elämään terveimmässäkin mielikuvituksessa... - -Seuraavana aamuna näytti elämä taas paljon valoisammalta, niin että -eilisiltainen mieliala aivan ihmetytti. Illalla täytettiin lasit taas -uudella viinillä. - -Vihdoin ei salaperäistä nyyhkintää enää kuulunut ollenkaan. Ja ihmiset -uskoivat olevansa yläpuolella hyvän ja pahan... - -He menivät huumaantuneina ajan virran mukana. - -Ester oli hänen, kokonaan hänen... Mitä he olisivat odotelleet! Ketä -liikutti, olivatko he mies ja vaimo paria vuotta aikaisemmin tai -myöhemmin? Olihan elämä heidän omansa. Vain itselleenhän he olivat -kaikesta edesvastuussa. Ja jos kukaan enää rakkauteen uskoi, niin -ainakin heidän tunteensa sitä olivat. Esterillä olikin tapana laskea -leikkiä heitä sitovista, aikaisten nuoruusvuosien "kultalangoista", -jommoiseen ylellisyyteen ei tämänpäivän liitoilla enää ollut varaa. -Olivathan heidän tunteensa lapsellisista haaveiluista kasvaneet niiksi -voimakkaiksi siteiksi, jotka päivä päivältä yhä voimakkaammin liittivät -heidät yhteen, monista eroittamaan pyrkivistä seikoista huolimatta, -jommoisina erilaiset harrastukset, toverit, ja päivän polttavissa -kysymyksissä eriävät mielipiteet, tuon tuostakin uhkaavina päätään -nostivat. - -... Mutta mikään ei ollut Heikistä mitään, kun Ester oli hänen. Koko -elämä oli aivankuin epätodellista onnen huumaa. Ja usein ajatteli hän -nöyrästi, että saavuttamansa onni oli ansaitsematon, täydellisesti -ansaitsematon ja paljoon velvoittava. Olihan ihmeellistä, että Ester, -tanssijaisten liehakoitu kuningatar, laajain toveripiirien -hemmoittelema lupaava taiteilijatar ja yksityisjuhlien säkenöivän -sukkela-kielinen ilon pitäjä, oli hänen, tavallisen ylioppilaan, jota -ei kenties missään olisi erikoisemmin huomattu muuten kuin Ester -Forssnerin sulhasena. Ja kuitenkin olivat monet tunnetut leijonat -iskeneet kokeneet silmänsä Esteriin. -- Toverit varoittelivat Heikkiä -usein, mutta hän oli aivan rauhallinen ja varma. Olisihan Ester jo -aikoja sitten voinut lentää hänen luotansa, jos olisi tahtonut. Ja -kuitenkin oli hän, jota koulutytöstä saakka oli kevytmieliseksi -parjattu, ollut uskollisista uskollisin... - -Niihin aikoihin Heikki oli ollut varmasti vakuutettu, että Ester -saattoi olla oikullinen, mutta ei kevytmielinen. -- Alituiseen hän oli -myöskin Esterille kiitollinen siitä hienotunteisesta tahdikkaisuudesta, -jota hän osoitti, kuu innokkaat ihailijat Heikin läsnäollessa käyttivät -hyväkseen heidän julkaisematonta suhdettaan. Liian kärkäs lähestyjä sai -aina tuntea tulleensa liian myöhään... - -Muutama ihana viikko kului onnessa, joka oli kirkas ja selkeä kuin -poutapäivän taivas. He eivät tuskin muita ihmisiä maailmassa -huomanneetkaan kuin toinen toisensa. Elämä oli hyvää ja hymyilevää. Ja -eikö onni ollut viisautta? Oli äärettömän viehättävää omistaa toisensa -näin, ilman, että siitä kukaan tiesi. Kuinka typeriä he olisivatkaan -olleet, jos olisivat hukanneet nuoruusvuotensa kuluttavassa -kaipauksessa, kulkien toistensa rinnalla kuin munkki ja nunna. -- Mutta -vapauttavat sanat olivat olleet itse ajan ilmassa... Heikki oli ollut -onnellinen ja Ester oli vakuuttanut samaa. Se oli ollut niin -kummallista. Keskellä ihmisvilinääkin kulkivat he noina viikkoina -aivankuin omassa, kauniimmassa ilmakehässään, joka sulostuttavana -seurasi heitä kaikkialle, ilman, että ihmiset heidän ympärillään sitä -huomasivat tai pääsivät siihen tunkeutumaan. - -Mutta silloin alkoivat ensimmäiset pilvet nousta. Ester muuttui -yhtäkkiä selittämättömän ärtyiseksi ja oikulliseksi. Pienimmästäkin -poikkipuolisesta sanasta nosti hän suuria kohtauksia, jotka ensin kyllä -piankin päättyivät kyyneleihin ja suloiseen sovintoon, mutta vähitellen -muuttuivat ne yhä vaikeimmiksi. He eivät enää tavanneet toisiaan -useampaan päivään, ja aivankuin Heikkiä härnätäkseen liittyi Ester -seurustelemaan piireissä, joita Heikki ei voinut sietää. Jonkun päivän -kuluttua he kuitenkin taas sopivat kaikki ja nauroivat erossa elettyjen -päivien ajatuksille. Ja taas näytti heidän onnensa nuortealta ja -raikkaalta kuin ruoho aamukasteessa. - -Silloin oli tullut eräs hirveä päivä, jonka pienimmätkin yksityiskohdat -olivat syöpyneet hänen mieleensä niinkuin teräkseen piirrettyinä. - -Hän oli parina päivänä turhaan käynyt Esteriä tapaamassa hänen -asunnossaan, mutta siellä sanottiin neiti Forssnerin lähteneen -jonnekkin maalle, josta hänen oli pitänyt palata heti seuraavana -päivänä. Eikä sanaakaan, riviäkään kenellekkään? Ei mitään! -- He eivät -edes viimeisimpinäkään aikoina olleet mitenkään toisiaan sitoneet, -mutta sittenkin oli Esterin käytös häntä harmittanut. Olisi hän sentään -voinut parilla rivillä ilmoittaa matkastaan, vaikka se kuinkakin -odottamatta olisi tullut, eikä jättää häntä tällaiseen ikävään -levottomuuteen... - -Vasta kolmannen päivän iltana tuli Ester hänen luoksensa. - -Hän on heti huomannut Esterin teeskennellyssä iloisuudessa jotakin -outoa. Ester kertoi huolettomasti olleensa muutamain tuttavainsa kanssa -vieraisilla erään rikkaan vanhanpojan huvilassa lähellä kaupunkia. He -olivat huvitelleet aivan hirveästi. Illoin oli tanssittu, aamulla -nukuttu myöhään ja automatkallakin olivat he olleet. Kutka siellä -olivat olleet? Ester mainitsi pari naista ja herraa, joitten nimillä ei -Heikin korvissa ollut lainkaan hauska kaiku. Mutta Heikki ei vielä -sanonut mitään. Ja Ester jatkoi yhtä huolettomasti: -- Ai niin, sitten -siellä oli vielä Erik Seger, tiedäthän sinä, laulaja, josta nykyään -koko Helsinki puhuu. Hän on aivan ihastuttava ihminen. - -Paha tuuli, joka jo parin päivän ajan oli Heikkiä ajoittain -puistatellut, valtasi nyt hänet kokonaan ja katsomattakaan Esteriin -sanoi hän ylenkatseellisesti: -- Mikä ihastuttava! Tuollainen -toreadore... jommoisten jälessä te naiset aina juoksette. Rouva Ekmania -ja neiti Kaartoa minä en ihmettele, mutta että sinäkin viitsit... - -Ester nousi kävelemään, virkkoen näennäisesti tyynenä ja -välinpitämättömänä: -- Mitäpä minäkään olisin muita naisia kummempi. - --- Siltä se näyttää, mutta voisit sentään hiukan ajatella -mainettasikin, eikä päiväkausiksi liittyä ensimäiseen vastaan tulevaan -sakkiin, tuollaisiin... - -Ester nosti harson kasvoiltansa ikäänkuin paremmin nähdäkseen ja -kummastelua teeskentelevällä äänellä kysyi: - --- Ja ketä se liikuttaa? - --- Ellei sinua, niin ainakin minua! vastasi Heikki jäykästi. - --- Sinua! Ester näytteli yhä suuresti kummastunutta, mutta hän alkoi -kuitenkin käydä epävarmemmaksi. - --- Niin minua! Minusta ei ole lainkaan yhdentekevää minkälaisissa -seuroissa sinä kulloinkin iltasi vietät, sanoi Heikki yhä -kiihtyneempänä. - -Ester kohautti olkapäitään. - --- Sepä kummallista ja minä kun en ensinkään kysellä ärhentele sinulta, -missä olet nämä iltasi viettänyt, enkä tule sitä koskaan tekemäänkään. - --- Sinä tiedät hyvin, että minä en ole ollut millään salaperäisillä -matkoilla. - -Ester käveli lattialla notkeana ja sirona. - --- Minäpä olen ollut, sanoi hän ärsyttävän veikeästi. - -Heikki nousi pöytänsä äärestä kiihtyneenä, astui pari askelta Esteriä -kohden ja katsoi häntä suoraan silmiin. - --- Mutta niin totta, kun sinä olet minun vaimoni, sinä et tee samoin -toista kertaa, sanoi hän painostaen jokaista sanaa. - -Ester nauroi, kummallista kylmää naurua. - --- Sinun vaimosi! kertasi hän ivallisesti ja tehden suuren -hovikumarruksen, jatkoi: -- Minun herrani ja mieheni! "Minun -vaimoni...!" Sinä sanot sen aivankuin olisi kysymys jostakin -kotieläimestäsi. Se on liikuttavaa. "Minun vaimoni!" ilkkui Ester. - --- Naura vaan, Ester! Mutta asia on sittenkin niin, että se on minusta -kaunein ja kunnioittavin nimitys, millä mies voi rakastamaansa naista -kunnioittaa. - --- Siitä kauneudesta minä kiitän. Ester nauroi taaskin ylimielisesti. --- Mitähän minun eilisiltainen seurani sanoisi, jos kuulisivat kuinka -eräs miellyttävän näköinen nuori mies noin herttaisen viattomasti -kutsuu minua omaksi vaimoksensa... - -Heikki tulistui. - --- Minä välitän viisi sinun eilisestä seurastasi, sanoi hän kiivaasti. --- Mutta sano sinä, mitä sinä itse mielestäsi kuvittelet ja olet -kuvitellut olleesi minulle? - --- Ester Forssner... Esterin ilme oli mitä viattomin. - -Heikki ei vastannut mitään. Hän tunsi, että kaikki loppuu huonosti, jos -he vielä jatkavat tästä asiasta. Tällä hetkellä hän vihasi Esteriä. -Minkähän nimen Ester olikaan antanut heidän suhteellensa...? Oh, se oli -ilettävää kaikki... Ah, kuka ja mikä oli hän, joka istui tuossa -vastapäätä, alati vaihtelevine hymyinensä, silmissään kyyn vihaa... -Heikki puristi kädellään pöydän kulmasta, peläten seuraavassa hetkessä -särkevänsä kaikki vuosien kuvat... - -Esterkin nähtävästi katui äskeistä ilvehtimistään, sillä hetken -äänettömyyden jälkeen hän selitti: - --- Minusta vaimo-sana tuo aina mieleeni jotakin kauhean vanhanaikaista: -kuvan naisesta, joka keittäen tai sukkaa kutoen odottelee miestänsä, -jota hän ajattelee ja kutsuu sukunimeltään, johon hän miehen kuoltua -liittää sanan autuas... Samassa Ester irroitti hatustaan pari neulaa, -joilla hän oli sukkaa kutovinaan ja suu supussa huokasi: "missähän -Wuolle viipyy...?" Sitten heitti hän neulat pöydälle ja ryhtyi -esittämään toista kuvaa. Hän oli nyt olevinaan vanha mummo, joka hiljaa -itseään huojutellen mumisi: "autuas Wuolle..." - -Vaikka Heikkiä tämä näytteleminen tympäisikin, niin oli Esterin -kukoistavan olemuksen ja hänen esityksiensä välillä niin koomillinen -vastakohta, että hänen täytyi naurahtaa ja hänen paha tuulensa alkoi -hälvetä. Ester oli kuitenkin sama, verraton Ester, silloinkin, kun hän -oli kuin pieni paholainen... - --- Miksi me tässä sanoista riitelemme! Tiedäthän sinä, etten minä sinun -vapauttasi tahdo rajoittaa. Hän lähestyi Esteriä, tarttuen hänen -käteensä. - -Mutta Ester riistäytyi irti, notkeasti, niinkuin kissanpoika. - --- Anna minun olla! sähisi hän, nousten kävelemään. -- Ja rajoita tai -ole rajoittamatta, mitä se minua liikuttaa! - -Heikki katseli häntä hämmästyneenä. Hän kun oli luullut sovinnon jo -olevan lähellä. - --- Mikä sinua sitten liikuttaa? Sinä, Ester, olet tänään aivan -mahdoton. - --- Ja sinä vielä mahdottomampi! Ester istui tuolillaan kuin kivettynyt. - --- Tämä kaikki on niin surkeata! Heikki sanoi sen hiljaa ja -masentuneesti. - --- Niin on! iski Ester, katsellen akkunasta näkyvää lehmuksen latvaa, -jonka tummissa oksissa vielä värjyi muutamia keltaisia lehtiä. Heikki -näki, kuinka hänen sieramensa alkoivat kiihtyneesti liikehtiä, niinkuin -rotuhevosen, ja kuinka ivallinen uhman ilme uudestaan palasi hänen -suunsa ympärille. Kun hän viimein käänsi silmänsä Heikkiin olivat ne -vihasta hehkuvat. - --- Kyllä meitä naisia aina ja kaikkialla syytetään -epäjohdonmukaisuudesta, mutta kyllä te miehet usein olette monta kertaa -epäjohdonmukaisempia. Hah! Ajatellaan nyt, että sinun _vaimosi_ -- -niinkuin sinusta on kauneinta sanoa -- että sinun _vaimosi_ on -viettänyt pari vuorokautta epäilyttävien naisten ja herrain seurassa. -Mitä sanoo ja tekee rakkaudesta hiukeneva aviomies, kun hänen -Magdaleenansa kolmantena päivänä palaa hänen luoksensa? Hiukan -hämmästelee seuraa, jossa hänen _vaimonsa_ sanoo olleensa -- ja lopuksi -ojentaa sovinnon kättä! - -Ester nousi kävelemään ja lisäsi pilkallisesti: - --- Se on niin haaleata kuin tämä pohjolan lokakuun päiväpaiste. Hän -pysähtyi äkkiä ja linkosi vielä: -- Ja se on niin häpeällistä! - --- Jo riittää! Oletko sinä hullu? -- Heikin kasvoille nousi tummaa -punaa, mutta hän koetti kaikin voimin hillitä itseänsä. -- Ester ei -ollut kuulevinaankaan, vaan yltyi uudestaan puhumaan: - --- Sen minkä tunnen miehiä maailman kirjallisuudesta, niin -sicilialainen mies tällaisessa tapauksessa surmaisi naisensa... -Italialainen potkisi häntä kuin muhamettilainen koiraansa ja -karkoittaisi hänet kadulle, heittäen hänen tavaransa akkunasta -jälessä... - --- Ester...! - -Mutta Ester näytti juopuvan omista sanoistaan. - --- Pohjoismainen mies ottaa vaimokseen minkä maailman laahaaman -tahansa... - --- Siksi, että hän on vapaamielisempi ja vähemmän itsekäs! sai Heikki -väliin sanotuksi. - --- Ei kun siksi, että hän on kylmempi ja tunteiltaan kitukasvuinen. -Sormien läpi katsoen omistaa hän usein rakastajattarensakin suosion, -jakaen sen tietensäkin toisten kanssa... - --- Mitä sinä tarkoitat? Ester, sano... sano heti! - -Ester väistyi pari askelta, mutta niskojansa heittäen uhmasi hän -vieläkin: - --- Sitä, kun sanonkin... - -Mutta samassa hän yhä peräytyi ympäri huonetta. Heikki seurasi häntä -askel askeleelta. Koko maailma näytti palavan... Hän ei nähnyt -minnekkään... hän ei osannut tästä kauheudesta ulos, eikä sisälle... -hänen täytyi kulkea vain erästä kummallista silmäparia kohden, joka yhä -etääntyi... Mitä hän aikoi sanoa...? Mitä se olikaan...? Mitä hän -olikaan kuullut...? Ja mitä...? Jakaa, jakaa... Kuka? Kuka? Hän huutaa -suurella äänellä, mutta hän ei kuule mitään vastausta. Kaikki on -hetkisen hiljaa. Hän on tukehtumaisillaan, näkee vain liekkejä ja -savua, mutta hän tahtoo pimeydestäkin etsiä uudestaan tuon silmäparin -ja kiertää käsissään tuota uhmaten heittäytyvää niskaa... - -Hetken kuluttua huomaa Heikki seisovansa akkunan pielessä ja samassa -hän muistaa kaikki. Huoneessa on kaikki hiljaa ja kun hän kääntyy -katsomaan taaksensa, niin hän näkee Esterin istuvan pöydän -ääressä jotakin kirjaa selaillen. Kaikki heidän ympärillään on -järjestyksessä... ja Esterkin näyttää tyyntyneeltä. Mitään kauheata ei -siis ollut tapahtunut... Ja kuitenkin... - --- Emme me toisiamme ymmärrä, mutta puhutaan nyt, kun kerran on -puhumaan ruvettu, sanoo Ester vihdoin. Ja kun Heikki ei vastaa mitään, -niin hän jatkaa: -- Jos sinä rakastaisit minua, niinkuin minä tahtoisin -olla rakastettu, niin sinun olisi tänään tänne tultuani pitänyt raastaa -minua tukasta, pusertaa käsivarteni sinisiksi, heittää minut lattiaan -ja lyödä minua. Silloin minä olisin uskonut, että sinä rakastat minua. -Tiedätkö, Heikki, vaan sellaista miestä minunlaiseni nainen voi -rakastaa ja kunnioittaa. - -Heikki ei ymmärtänyt oliko tämä ivaa tai vakavasti tarkoitettu. - --- Siinä tapauksessa minä valitan, etten ole messinalainen rantajätkä -tai napolilainen camorristi, sanoi hän, lisäten väsyneesti hymähtäen: -tai edes tenori... tai sankari-osien näyttelijä. - -Esterkin hymyili, ja hänen katseestaan oli aikaisemmin loistanut ilkeys -kadonnut. - -Heikkiä väsytti. Miten, Jumalan nimessä, he olivatkaan näin onnettomaan -vyyhteen seonneet? Miksi hän olikaan ryhtynyt Esterin kanssa -kinailemaan tuon viattoman huvimatkan tähden. Olisihan hänen pitänyt -tietää kuinka hedelmätöntä se oli. Ja kenties Ester oli väsynyt ja -sairas. Heikki katui ja syytti itseänsä. - --- Suo anteeksi, Ester! Hän oli mennyt Esterin luo istumaan ja ojensi -hänelle kätensä. - --- Ei sinulla ole mitään anteeksi pyydettävää. Minulla kai on... mutta -eihän se siitä muutu, sanoi hän, katsellen Heikin kättä kädessään. - --- Mitenkä mieletöntä, että me tuolla lailla raivoamme, mutta minä olen -näinä päivinä ollut niin levoton sinun tähtesi, koetti Heikki -selitellä. - --- Ehkä sinulla oli syytäkin olla levoton... - -Heikki säpsähti. Tahtoiko Ester uudestaan palata tuohon pyörremyrskyyn, -jonka he juuri olivat onnellisesti sivuuttaneet? Mutta hän näytti -rauhalliselta. Surulliselta. - --- Syytäkin? Mikä sinua vaivaa, rakas? Sinä puhut niin viittaillen ja -hämärästi, että en ymmärrä mitään, puhui Heikki ystävällisesti. - --- Kuka ihminen voi toiselle kyllin selvästi puhua! huoahti Ester. -- -Tahdon kuitenkin sanoa, että jos sinä olisit pitänyt minusta -kovakouraisemmin kiinni, älä loukkaannu, mutta minun tekee mieleni -sanoa: väkivaltaisemmin... niin en olisi näin etääntynyt sinusta. - -Etääntynyt... Heikistä kuului Esterin rauhallinen puhe aivankuin -kovalta tuomiolta. Todellakin: kaikki ymmärtämisen mahdollisuus näytti -turhalta, mahdottomalta. Näkymätön rautaesirippu laskeutui hiljaa -heidän välillensä... Mitä hyödytti sanoa mitään, kun hänellä oli -edessään joko leppymättömin vihollisensa tai ilmi hullu ihminen. - --- Mutta tiedäthän, ystäväni, että olen tahtomalla tahtonut antaa sinun -olla vapaan. Kuitenkin: vain minä tiedän mitä tuo sinun kallis -vapautesi on minulle maksanut. Ja sittenkin olen aina pelännyt sinua -liiaksi sitovani. Juuri siitä syystähän meillä viimeaikoina alituiseen -on ollutkin pieniä kohtauksia. Heikki sanoi sen toivottomasti, jotakin -sanoaksensa. - --- Nainen sanoo aina toista kuin mitä tarkoittaa. Ester katsoi häntä -hymyillen. - --- Eikä itsekään tiedä mitä tahtoo. Eikö niin? - --- Kenties... - -He olivat hetkisen vaiti. Heikki näki Esterin kasvoista, että hänellä -vielä oli jotakin sanottavaa, jonka hän jo kuitenkin tiesi... -Tarvitsiko kaikkea sanoa, sanoa moneen kertaan... - -Huoneessa oli jotakin sanomattoman tuskallista. - --- Minä lähden muutaman päivän kuluttua ulkomaille, aloitti Ester -hiljaa. - -Heikki irroitti kätensä hänen kädestään ja hiveli sormellaan -kiilloitettua pöydän reunaa, virkkoen niinkuin unissakulkija: - --- Hänen kanssaan... - --- Niin... - -Huoneessa alkoi jo hämärtää. - -Ester nousi lähteäksensä. Hän tarttui Heikin käteen, niinkuin tartutaan -arkussaan makaavan kuolleen miehen käteen, ja sanoi puoleksi itsekseen: - --- Sinun kätesi ovat niin kauniit. Liian kauniit... Sinussa on kaikki -liian kaunista... Ester laski käden hiljaa pöydälle. - -Heikki näkee vielä, kuinka hän asettaa hattunsa vaatekapin peilioven -ääressä ja lähestyy häntä uudestaan, painaen nopean suudelman hänen -huulillensa ja poistuu melkein äänettömästi, niinkuin poistutaan -kuolleen luota... - -Ulkoa kajastaa seinään katulyhdyn kuutamomaisen kelmeä valo. -Boulevardin lehmuksen oksain suurentuneet varjot liikkuvat seinällä -hiljaa, niinkuin jättiläiskokoinen hämähäkin verkko... - - - - -3. - - -Heikki oli kauan istunut puolihämärässä huoneessaan tuijottaen -sulkeutunutta ovea. - -... He leikkivät kotikaupunkinsa puistossa ja uittavat rantalaitureilla -uusia laivojansa. Esterin laiva on jo kaukana, niin kaukana, että lanka -jo on loppuun kehkeytynyt ja alkaa kiristää. Silloin Ester huudahtaa ja -taputtaa käsiään. Kaikki toisetkin lapset huutavat ja hyppivät -ihmetellen: "Esterin laiva menee, Ester on päästänyt laivansa -menemään..." Hetkisen katselee Ester yhä kauemmaksi häipyvää laivaansa, -mutta sitten hän käskee Heikkiäkin laskemaan laivansa menemään ja kun -hän ei suostu siihen, niin Ester lyö kerän hänen kädestään. Kerä vierii -laiturilla ja on juuri putoamaisillaan järveen, kun Heikki sen -saavuttaa ja itku kurkussa alkaa nopeasti keriä lankaa. Kun hän -vihdoinkin saa laivansa laiturille nostettua, niin Esterin laivaa ei -enää näykään... Mutta toiset lapset huutavat, että Honkaniemen takana -tuulee, vaahtopäitä näkyy tänne saakka... Ester ei ole millänsäkään, -vaan naureskelee rannalla, mutta Heikin valtaa suuri tuska. Laiva menee -iäksi, iäksi... eikä Ester ymmärrä sitä... - -... Kirjeitä, valoja ja suudelmia. Eroa, kyyneleitä ja kuukausien -katkeruutta. - -Vihdoin vuosien takaa sukeltaa muuan uneksittu kuva... Ester lepää -hänen käsivarsillaan hänen vaimonansa, kauniina, jumalallisena. -Hiljaisuuden urut soivat heidän ympärillänsä ja kullanraskaina -vierähtelevät onnen hetket ijäisyyteen. Ester avaa ihmeelliset -silmänsä ja katselee häntä kauan. Mutta kun hän sulkee silmänsä, niin -kuiskaa hän: "sinä olet niin... virheettömän... kaunis..." ja hänen -huulillaan viipyy kummallinen väre, jota on mahdoton ymmärtää... Se on -Heikille kuin kylmä pisara suoraan kuumalle sydämelle, vaan hän ei -tahdo muistella sitä, eikä ajatella sitä, vaan puristaa tuon uinailevan -olennon rintaansa vasten... - -"... Sinun vaimosi...!" Pilkallinen huudahdus viiltää hänen luitansa ja -ytimiänsä, aivankuin kylmän sahanterän vihlova raapaisu. Hän havahtuu. -Huone on puolipimeä. Seinällä katulyhdyn valossa heiluvat puitten -oksien varjot. Ester on poissa. Kaikki on todellisuutta... - -Aikaiseen seuraavana päivänä hänen oli täytynyt lähteä muutaman päivän -matkalle. Raittiissa aamuilmassa asemalle ajaessaan olivat eilisillan -tapahtumat ihmeellisesti pienentyneet. Ne näyttivät mahdottomilta. Hän -suorastaan ihmetteli, mitenkä oli voinutkaan noin syvästi antautua -tuollaisiin tunnelmiin. Olihan Esterillä ja hänellä niin paljon -yhteistä, niin paljon siteitä, että niitten katkominen olisi samaa kuin -melkein koko nuoruutensa irti leikkaaminen... ja hävittäminen. Hän, -Heikki, tunsi elävästi, että hänelle se olisi suoranainen mahdottomuus, -eikä hän voinut uskoa, että Esterkään voisi... Heillä oli eilen -sattunut olemaan onneton hetki kummallakin, mutta varmaankin kaikki -taas tulisi hyväksi, niinkuin niin monta kertaa ennenkin. Mutta hän -lupasi itselleen vastedes vakavasti tällaisia kohtauksia välttää, minkä -se suinkin hänestä riippui. Olihan onni epäilemättä myöskin -viisautta... - -Hän saapui iltajunalla Helsinkiin ja kiirehti viemään matkalaukkuansa -kotiin. Jotenkin varmaan luuli hän kirjeenkin kotona odottavan. Mutta -siellä ei ollutkaan mitään... Pettyneenä lähti hän Esteriä tapaamaan. -Mutta tultuaan hänen asuntonsa kohdalle hän näki jo kadulle, että -huoneessa ei ollut tulta. Turhaa oli siis mennä kysymäänkään. Hän -käveli alakuloisena kadulla, miettien minne menisi, sillä tänäiltana ei -hän enää Esteriä tapaisi, eikä häntä kotiinkaan haluttanut. Silloin -muisti hän yhtäkkiä, että tänäänhän oli jokin suuri iltama -seurahuoneella. Kello oli jo yhdeksän. Hänen täytyisi vielä mennä -kotiin pukeutumaan. Ohjelma olisi jo kokonaan loppuun suoritettu, -ennenkuin hän sinne ennättäisi, mutta sehän oli saman tekevää. Hän -päätti sittenkin lähteä. - -Seurahuoneen suuressa salissa tanssi "kultainen nuoriso" parhaillaan, -kun hän oli sinne ennättänyt. Hän koetti nopeasti silmäillä yli salin, -näkyisikö Esteriä... Mutta ei näkynyt. Hän aikoi juuri lähteä -alakertaan, kun joku takaapäin tarttui hänen käsivarteensa. Antti -Wiljakka! Heikki ilostui edes jonkun läheisemmän tuttavan tavatessaan. - --- Täällähän mies on ja aivan entisellään ja me kun tuolla juuri Aino -Kajavan kanssa juttelimme, että maako sinut on niellyt, kun et eilen -ollut laivalla Esteriä saattamassa. - -... Esteriä saattamassa...! - -Ester oli sittenkin tarkoittanut täyttä totta... Mutta näin pianko se -olikin tapahtunut... Hänen oli ollut vaikea saada sanaa suustansa, -Antin siinä hyväntuulisena katsellessa häntä suoraan silmiin. Hän sanoi -olleensa matkalla ja sitten taas tulvahtivat ajatukset sekoittavana -ryöppynä... - --- Sitähän minäkin, -- vaikka Aino täällä jo arveli ja uskotteli -minulle vaikka mitä. Kai sinä tiedät, että Seger, tuo uusi -Helsinkiläinen komeetta, matkusti samalla laivalla ja siitäkös on -tytöille tullut päänvaivaa, varsinkin, kun sinuakaan ei Esteriä -saattamassa näkynyt. - -Heikki oli koettanut verhoutua suureen välinpitämättömyyteen ja -vastasi: - --- Antaa menevien mennä... yksin tai yhdessä... - -Antti säpsähti. - --- Älä helvetissä! huudahti hän välittömästi. - --- Totta se on. - -Antti oli katsellut häntä hetkisen niinkuin katsellaan miestä, joka on -kadottanut kokonaisen kuningaskunnan, mutta sitten tarttui hän hänen -käteensä ja lujasti sitä pusertaen sanoi: - --- Nyt sinä tarvitset muutamia oikein hyviä ryyppyjä, Heikki, että et -vilustu... tai saa nuhaa... Tule! Mutta älä kiusallakaan kerro Ainolle -mitään, sillä hän ei nähtävästi tiedä mitenkä asiat ovat, vaikka -aavisteleekin. - -Heikki olisi mieluummin lähtenyt pois koko juhlasta, mutta toisaalta -Antin reippaus teki hänelle hyvää. He pujottelivat väkijoukon lomitse -Ainon luo. - -Aino Kajava oli yhtä naukuva ja teeskennelty kuin ennenkin. - --- Kas vaan! -- hän ojensi Heikille kätensä primadonnamaisen -suurenmoisesti, -- ja minä kun olin aivan varma, että sinä olit eilen -laivassa piilossa ja seurasit Esteriä. Matkoilla! Kuka nyt lähtee -matkoille juuri siksi päiväksi, kun tuollainen tyttö lähtee -kotirannasta. Se oli suurenmoista! Rantalaituri oli väkeä mustanaan. -Puoli Helsinkiä oli Esteriä saattamassa ja toinen puoli Erik Segeriä... - -Aino katseli häntä tutkien, mutta jatkoi edelleen yhtä huolettomasti: - --- Aina minä olen Esteristä pitänyt, mutta sittenkin täytyy minun -sanoa, että joskus epäilen onko Jumala todellakin vanhurskas, kun hän -Esteriä aina auttaa. Onko sekin laitaa: Ester saa yötä päivää matkustaa -miehen kanssa, jonka vaunujen alle puolet Helsingin naisista ilolla -heittäytyisivät... ja pääsee hänen opastamanaan Italiaan! - --- Kesä kaikilla, onni yksillä, naurahti Heikki välinpitämättömänä. - --- Niin kyllä, mutta ette te tavalliset miehet ensinkään ymmärrä mitä -_tuollainen_ mies naiselle on... Jos te sen ymmärtäisitte, niin -ette ikinä meitä päästäisi heidän kanssaan matkustelemaan, jos meistä -vähänkin pitäisitte, viekasteli Aino. - --- Lempoko teitä pitelee, vapaita naisia, murahti Antti ivallisesti. - --- Ja sinä, Aino, olet aina saarnannut, kuinka rikoksellista on, edes -vain ajatuksissaan, koettaa omistaa ja sitoa toinen ihminen, huomautti -Heikki. - -Aino turvautui viattomimpaan hymyynsä. - --- Mutta sehän on aivan toista kuin päästää turvattomia naisia -matkustelemaan suurten veitikkain kanssa, vastasi hän lapsen ilmein. - --- Turvattomia naisia, nauroi Antti. -- Mennään alakertaan syömään. -Mutta minä valitan, että meidän seurassamme sinä, Aino, et ollenkaan -voi nauttia tuosta ihmeellisestä turvattomuuden viehätyksestä, josta -naiset niin paljon pitävät... ellemme juo kumpikin aivan käeksi -itseämme. - -Aino oli suuttuvinaan ja uhkasi Anttia viuhkallansa. - -Heikkiä kiusasi heidän kisailunsa. Hänestä oli tuskallisen vaikeata -hallita ajatuksiansa ja puhua aivan toista ja nauraa tyhjälle. - -Sinä iltana Heikki oli ensikerran nähnyt itsensä ja koko tähän astisen -elämänsä ikäänkuin etäämpää. Hän oli katsellut kaikkea, niinkuin -katsellaan toisen ihmisen elämää, ja kuitenkin täyttyi hänen sielunsa -suurella ahdistuksella. Tulevaisuus? Näkyikö majakoita missään? Ei! Ei -ainakaan sillä hetkellä. Tulevaisuudesta häämöitti vain harmaita -varjokuvia, niinkuin maisemasta usvaisena syysaamuna. - -Aino Kajava ja Antti Wiljakka istuivat siinä hänen kanssaan, kauniisti -valaistussa, soiton täyttämässä salissa. Se toi hänen mieleensä -kevätillan Luodolla, muutama vuosi sitten. Oliko siitä todellakin vain -muutama vuosi, eikä vuosikymmeniä...? Elämä oli paljon antanut niinä -vuosina, mutta paljon se oli ottanutkin. Heistä kaikista oli paljon -odotettu. Hm... Aino Kajavan "suuruus" oli vieläkin yhtä epämääräistä -kuin silloinkin. Hän oli pari vuotta lukenut estetiikkaa ja kuumeisella -kiihkolla kuluttanut pientä perintöänsä. Kiihkein airon vedoin hänkin -oli harhaillut kimaltelevilla vesillä, etsien... mitä? Varmaankin sitä -"sykähtelevää, lämmintä ja veripunaista elämää", josta kaikki puhuivat, -mutta joka oli tyhjintä juuri siellä, missä kirkkaimmat virvaliekit -paloivat. Hänen silmäkulmissaan oli hienon hieno sädeverkko. Se oli -näiltä vuosilta, samoinkuin terävät, katkerat piirteet hänen suunsa -ympärillä ja särkyvän lasin helinä hänen naurussaan. Tuota -koulutovereitten uneksimaa "suuruutta" ei näkynyt missään. Yhtäkkiä oli -hän jättänyt kirjat ja luvut sillensä ja ottanut pienen toimen eräässä -virastossa. Mutta estetiikka-aikakautenaan valamansa kynttilän antoi -hän loistaa toisinaan joulukirjallisuustulvan keskellä, arvostelujen -muodossa, joihin väkisinkin tahtoi valua hänen suutansa piirittävän -ilmeen katkeruutta. - -Ja Antti Wiljakankin maailmaa mullistavista unelmistakin elämä oli -paljon jo näinä vuosina ennättänyt tinkiä. Hänkin oli lopettanut -vahvalla uskolla aloittamansa opinnot ja oli nykyään aputoimittajana -eräässä suuressa pääkaupungin sanomalehdessä. Vuodet eivät olleet -voineet hänen reipasta iloisuuttaan olemattomiin hioa ja ulkonaiselta -olemukseltaan hän oli paisunut ainakin puolta suuremmaksi kuin mitä hän -oli ollut ylioppilaaksi tullessaan. Mutta pettynyt hänkin oli. -Alituiseen väitti hän, ettei ollut mitään sielua kuluttavampaa ahjoa -kuin jokapäiväinen sanomalehtityö, eikä mitään suurempaa humbuugia kuin -puoluelehdet ja puolueet. Mutta siitä asioita ei hän kuitenkaan ollut -mies parantamaan. Hän uneksi omasta lehdestä, josta sitten tulisi -kaikki uudistava ihanne-lehti. Kuitenkin hän oli kerran eräänä heikkona -hetkenänsä Heikille uskonut, että hän jättäisi koko alan, ja painuisi -maanviljelysalalle, jos vaan jokin siunattu sattuma sen vielä sallisi. - -Kolmanneksi hän itse... Mutta olivathan unelmat unelmia aina ja -kaikille. Koska ja missä varsinkaan näinä aikoina tapasikaan suureen -sopusointuun virittyneen ihmisen, joka myönsi uneksitut päämäärät -saavuttaneensa? Ja missä hän näki suurta uskoa ja palavaa rakkautta? Ei -missään. Tasamittaista väkeä, minne vaan katsoikin. Miksi vaatia -itseltään ehjyyttä ja sopusointua, kun sitä ei ollut koko -aikakaudella... - -Ja olihan muuten kaikki hyvin. Kukapa heistäkään kolmesta voi sanoa -muuta kuin pelkkää hyvää. He olivat nuoria, lahjakkaita ja -tulevaisuus... niin miksei sekin tulisi olemaan heillä yhtähyvä tai -parempikin kuin monilla muilla samanlaisista oloista lähteneillä. - -Olihan kaikki hyvin... - -He joivat ahkeraan toistensa maljoja. - -Antti Wiljakka alkoi selittää Heikille ihannelehteänsä, joka ei pitäisi -suden eikä lampaan puolta... ja Aino Kajava sai vieraakseen erään -kirjallisen nuoren herran, jolle hän pitkin iltaa oli lasiaan -nostellut. Heikki kuunteli hajamielisenä pöytätovereitaan kummallakin -puolella. Antin sanomalehti läheni melkein huomispäivän asiaksi. Siinä -sanottaisiin kaikki asiat oikeilla nimillänsä. Klikit hajotettaisiin, -trustit kaikenkaltaiset paljastettaisiin. Mausta ja väreistä ei saisi -riidellä. Samassa Antin korviin jäi jotakin Ainon ja häntä tervehtimään -poikenneen nuorukaisen keskustelusta. Hän iski Heikille silmää ja -vaikeni hetkiseksi. - --- Se on sittenkin arvostelija, joka löytää kirjailijat ja lajittelee -heidät aivan kuin helmikalastaja helmet, sanoi nuorukainen, -tarkkaavaisena kuuntelevalle neiti Kajavalle. - --- Minä puolestani en vielä tiedä mille sijalle asettaisin Mikko Pölkyn -runot, sillä se on vastuunalaista... - --- Voi, herra Korvola, asettakaa ensimäisille sanon minä, se mies -piirtelee kuvia niinkuin etsausneulalla, huudahti Aino, hypistellen -kultaista medaljonkiansa. - -Nuori mies katseli neiti Kajavan hehkuviin silmiin, joiden kulmista -viinin hehku parhaiksi oli saanut säteet silitetyiksi, ja hän vastasi -vakavana: - --- Niin, kyllähän hän syvälle laskee luotinauhansa ihmissieluun. - -Antti oli kuunnellessaan sytyttänyt sikaarin. Tällainen puhe oli -hänelle liikaa. - --- Anteeksi! Ehkä herrasväki sallii pienen kysymyksen sivulta päin? - -Aino Kajava ja herra Korvola havahtuivat, aivankuin heidän niskaansa -olisi heitetty kylmää vettä. - --- Kernaasti, vastasi Aino nähtävästi jo peläten pientä pilaa, sillä -Antin kasvoilla oli ivansekainen hymy. - --- Luotinauhat ja etsausneulat! Mitä helvetin rekvisiittaa ne ovat, -silloin kuin on puhe kirjallisuudesta? Maallikkonakin minä luulen -ymmärtäväni, että siitä puhuttaissa se on sana joka pitää. Sana, eikä -neulat, nauhat ja naulat! - -Aino Kajava alkoi hermostuneesti nauraa ja koetti silmät pyöreänä -katselevalle herra Korvolalle selittää, että herra Wiljakka on aina -niin yllättävä... - -Mutta Antti puhalteli sakeita savupilviä sikaaristansa ja sanoi -Heikille, että sellaisista helmikalastajista hän ei maksa viittä -penniä. - -Herra Korvola huomasi parhaaksi poistua ja Aino alkoi läksyttää Anttia -epäkohteliaisuudesta: - --- Eivät kaikki sinun tapojasi tunne. Kiltti poika säikähtyi aivan kuin -olisi joutunut karhun pesään. - --- Olihan siellä seraafi ovenvartijana, murahti Antti. - -Heikki huomasi, että Antti alkoi tulla huonolle tuulelle ja kun samassa -useita pareja lähti salista tanssimaan, niin nousi hänkin ja tarjosi -kätensä Ainolle ja he poistuivat hetkeksi yläsaliin tanssimaan. - -Kun he palasivat, niin Antti oli jo hyvällä tuulella ja pöydässä oli -uusi viinipullo. -- -- -- - -Olihan kaikki hyvin... - -Mutta sitten oli Heikistä kuin musiikki olisi häipynyt jonnekkin -äärettömän kauas, valot himmenneet, ja viereiset pöytäseurueet -kadonneet olemattomiin. Vain he kolmisin istuivat jossakin suuressa, -tyhjässä hämäryydessä. Kolme ihmistä ilman uskoa... mihinkään... -Jumalaan... rakkauteen... isänmaahan. Ei mihinkään, ei mihinkään. - -Ester... Ester keinuu laivalla jossakin kaukana, toisen miehen sylissä, -ja vie joka hetki yhä kauemmaksi kaikkea sitä mikä hänelle 011 kallista -ja rakasta. Hänen nuoruusvuotensa Ester vie ja hänen tulevaisuutensa. -Niin niin... eikö koko hänen sielunsa vankina seurannut Esteriä? Mitä -hänellä enää oli. - -Vanki, vanki... Hän tahtoisi tempaa itsensä irti, mutta hän on sidottu -sekä käsistä että jaloista, ja hänen ympärillään on ääretön tyhjyys. - -Hetken kuluttua hän kuulee puhetta ympärillään ja kaikki alkaa valjeta -entiselleen. Antti kilauttaa hänen lasiinsa ja mainitsee hänen nimensä. -Hän hapuilee lasinsa pöydältä ja ihmettelee, että se on niin kevyt... - --- Esterin malja! sanoo hän luonnottoman rauhallisesti, vaikka sanat -tulevat kuin vuorten alta. - --- Heikki, sinä olet sentään... Antti Wiljakan ääni kuuluu aivankuin -koskien pauhun takaa hänen korviinsa. - --- Gentleman! sanoo Ainon ääni sumusta. - --- Maljasi Heikki. Mikä sinua oikein vaivaa...? - --- Maljasi! - --- Ha, ha, haa! - -Ilman uskoa... mihinkään... mihinkään... - - * * * * * - -Ester kirjoitti hänelle jostakin matkansa varrelta. - -Se oli samanlainen kirje kuin sadat ja sadattuhannet kirjeet, joita -kirjoittavat naiset, jotka eivät enää rakasta: selityksiä, puhetta -kohtalosta, eroavista teistä, ennen aavistamattoman suurista tunteista -ja taas kohtalosta, välttämättömyydestä, jota kohden täytyi rientää, -vaikkapa sitten murskautuisi niinkuin laiva kallioita vasten... Ja -lopuksi ojennettu ystävän käsi. Hm... Sekin vielä puuttui! Sehän kaikki -oli hyvin ystävällistä... Mutta lukiessaan Esterin kirjettä oli hän -ajatellut, että siihen mitä toisissa vihasi, siihen teki jokainen -itsensä useimmin syypääksi. Hän kuuli korvissaan ivanaurun, jota Ester -olisi varmasti nauranut, jos hän olisi saanut tuollaisen, jonkun toisen -naisen kirjoittaman kirjeen käsiinsä. Eihän hän Esteriä mistään -syyttänyt. Kenties hän itse olisi myöhemmin jättänyt hänet -samalla tavalla. Niinhän heidän ympärillään näinä vuosina oli tehty: -otti ja jätti kuka ensinnä ennätti ja sitten uusia tunnepyörteitä -kohden, uusia ja kiihoittavampia. - -Siitä oli jo puolen vuotta kulunut. Mutta haava kirveli vieläkin yhtä -vereksenä kuin olisi se ollut eilispäiväinen. - -Kunpa se olisi edes ollut ainoa asia... mutta oli niin paljon muutakin. -Kaikki, koko elämän perustus oli hänellä hiekalle rakennettua. Syy ja -suut? Ne olivat menneisiin päiviin siroiteltuina. Mikä oli vienyt hänen -uskonsa? Ajan henki ja väärät profeetat... Kaikki oli viety, mutta -mitään ei oltu jätetty täytteeksi. Ja kuitenkin tarvitsi jokainen -ihminen jotakin uskoa elämässä lähtiessään työpäiväänsä suorittamaan. -Hänellä ei ollut mitään. Jumalan kuva oli pirstautunut. Rakkaus... -Kaikkialla näkyi vaan itsekkäisyyttä ja nautinnonhimoa, joka ei -suinkaan auttanut häntä omaa pettymystään unhoittamaan. Isänmaa... Kuka -jaksoi uskoa isänmaallisuuteen maassa, jossa jokainen syytti toistansa -isänmaan petturiksi, koettaen suurilla sanoilla verhota omaa -vallanhimoaan. - -Mutta elämä ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan virtasi tasaisesti -eteenpäin, vuolaassa virrassaan kiidättäen sekä uhmaavasti -pingoittuneita purjeita, että väsyneitäkin haaksia, kauaskantavia -aluksia samoinkuin niitäkin, joissa oli vuoto... - - - - -4. - - -Kaksi vuotta on kulunut. - -Heikki Wuolle kävelee Stettinin rannassa "Ariadnen" kannella, joka -parhaillaan valmistautuu Suomeen lähtemään. - -Päivä on kaunis, heinäkuun viimeisiä. Matkustajia saapuu laivan -vierelle ajureilla ja autoilla, kuorma toisensa jälkeen, ja laivamiehet -juoksevat lankkukäytäviä edes takaisin heidän matkatavaroitaan kantaen. -Aikaisemmin saapuneet matkustajat kävelevät kannella tai seisoskelevat -ryhmissä, keskustellen ja nauttien turvallisesta koteutumisestaan. -Kotimaan rantaan lähtevällä suomalaisella laivalla on jokainen -suomalainen jo kuin kotonaan. - -Heikki katselee mietteissään hyörinää rannassa ja taampana -auringonpaisteessa ja kivihiilen savussa lepäävää, jokapäiväistä, -raskaspiirteistä kaupunkia. Joskus, kun auto tulla huristaa laivan -viereen, kävelee hänkin rannan puoleiselle kannelle katsomaan, tulisiko -mahdollisesti joku tuttava. Mutta hän näkee vain vieraita kasvoja. - -Hän oli pari päivää sitten saapunut Berliiniin Parisista, jossa hän oli -toista kuukautta oleskellut. Sieltä oli hän aikonut vielä lähteä -muutamaksi viikoksi etelä-Saksaan ja vasta lukukauden alkajaisiksi -palata Suomeen, mutta edellisinä päivinä oli Euroopan valtiollinen -taivas äkkiä mennyt synkkään pilveen ja yhtäkkiä syntyneet sotahuhut -olivat saaneet nopeasti kasvavat siivet. Eilen ja tänä aamuna oli -Berliinissä jaettu sähkösanomia, joista päättäen sodan alkaminen enää -riippui vain hiuskarvasta. Senvuoksi hän olikin päättänyt jättää -aikomansa etelään lähdön siksensä ja lähteä kotiin ensimmäisellä -laivalla. -- - -Samoin olivat varmaankin monet muut ajatelleet, sillä laivan -lähtöhetken lähestyessä oli kannella jo melkoista tungosta. -Sotahuhuista kaikki kohisivat ja monet iloitsivat, että vielä kaikessa -rauhassa kotiin ennättäisivät, mutta kuului sellaisiakin ääniä, jotka -harmittelivat kenties turhaan hätäilleensä, sillä eihän ratkaisevaa -sanaa vielä oltu lausuttu. Muuan Helsinkiläinen kauppamaailman -merkkimies keskusteli kapteenin kanssa, poltellen hyvätuoksuista -sikaariansa, ja julisti äänekkäästi, että ei tästä sodasta -pitkäaikaista tulisi. Pari kolme viikkoa vain... Syyskuun alkupäivinä -uskoi hän taas seisovansa tällä samalla kannella, muutaman päivän -Berliinin matkalta palatessaan. - -Lähtöhomma kävi yhä kuumeisemmaksi. Kettingit solisivat, laiva -tuprutti sankkaa savua ja matkatavaroita kasaantui kannellakin joka -nurkkaan ja käänteeseen, niin että touhuavat ihmiset olivat vähällä -niihin kompastua. Aurinko paistoi kuumasti. Mutta pian kai jo -lähdettäisiin. Kello oli jo soinut pari kertaa... - -Vieläkin saapui muuan auto. Heikki ei voinut kaidetta vasten seisovan -väkijoukon tähden heti nähdä tulijoita. - --- Hyvänen aika, sehän on laulaja Erik Seger! huudahti muuan -helsinkiläinen neiti, joka äitinsä ja tätinsä kanssa oli jutellut -eräälle tuttavalleen vaiheistaan Marienbadissa. Heikki säpsähti ja -vastustamattomasti lähestyi hänkin kaidetta, tulijaa katsomaan. - -Erik Seger nousi juuri autosta ja tottunein valtiasilmein vilkasi -laivan kannella katselevaan ihmisjoukkoon. Hän näytti Heikistä -jokseenkin entisenlaiselta. Pitkä hän oli ja hyvinvoivan näköinen ja -hänen varmassa käytöksessään oli jotakin ylimielistä. - -Monien ihailevien silmäparien seuraamana hän joustavasti nousi -lankkukäytävää pitkin laivaan. - --- Ai, kuinka stiilikäs hän yhä vaan on! ihaili äskeinen pikku -neitikin, koettaen vieläkin nähdä edes vilahduksen hyttiään etsimään -rientävästä tenorista. - --- Vieläkin! kertasi hänen äitinsä hymyillen. -- Kun hän on juuri mies -parhaassa iässään. - --- Missähän se neiti Forssner lienee? kysyi eräs nuori nainen, aivan -Heikin vieressä. - --- Kuka hänet tiesi, kuului välinpitämätön vastaus. -- Jossakin -saksalaisessa pikku oopperassa kai. Kyllähän niihin meikäläisiä mahtuu. - --- Pari vuotta sitten kerrottiin hänen menneen naimisiin Erik Segerin -kanssa. - --- Niin kai tavallaan... Mutta ei se sen suurempaa kiintymystä ollut. -Puolen vuotta taisivat yksissä elää. - --- Ai, ai, kuinka kevyttä sentään... Mutta pitihän neiti Forssnerin -tietämän ettei Erik Seger kauan yhteen tyydy. - --- Niinpä kyllä. Mutta kai hän oli itsekin hyvin kaunis lintu... - -Näinä vuosina ei Heikki ollut paljoakaan kuullut Ester Forssnerin -vaiheista. Hän oli ollut jo parin vuoden ajan hautautuneena pieneen -pohjanmaan rantakaupunkiin lukukausien ajat, ja edellisen kesänkin hän -oli ollut pienellä stipendillään Parisissa. Eikä hän edes äitinsä -kautta ollut viimeaikoina saanut Esteristä mitään kuulla, sillä rouva -Forssner oli muuttanut Helsinkiin. -- Muutama kuukausi sen jälkeen, kun -Ester oli lähtenyt, oli hän kuullut jotenkin samaa kuin mitä hän äsken -oli kuullut tuntemattomien kertovan, vain sillä lisäyksellä, että Ester -odotti lasta. -- Sittemmin oli kerrottu hänen äitinsäkin matkustaneen -ulkomaille, ja että he asuivat jossakin saksalaisessa pikkukaupungissa, -jossa Esterillä oli paikka oopperassa. Eikä mitään muuta. - -Viime aikoina ei hän enää ollut Esteriä usein ajatellutkaan. Mutta nyt, -kun Erik Seger äkkiarvaamatta oli tullut hänen läheisyyteensä, täytyi -hänen taas väkisinkin ajatella häntä. Nähdessään Erik Segerin kannella -ja ruokasalissa, oli Heikistä kuin jotakin Esteristä uudestaan olisi -kummitellut hänen läheisyydessään. Alussa hän oli pelännyt, että herra -Seger tuntisi hänet... Se olisi Heikistä ollut jollain tavalla mitä -epämiellyttävintä. Kenties Esterillä oli ollut paperiensa joukossa -jokin kuva hänestä, kenties hän oli kertonut... Kun he ensi kerran -olivat kulkeneet toistensa ohi laivan kannella, niin herra Seger oli -katsonut häneen niinkuin katsotaan henkilöön, jonka hämärästi -muistetaan jossakin tavatuksi, mutta seuraavalla kerralla hän oli jo -kulkenut aivan välinpitämättömänä ohitse. Silloin Heikki oli varma, -että herra Seger ei häntä tuntenut ja senjälkeen hän jonkunlaisella -uteliaalla mielenkiinnolla huomaamatta häntä tarkasteli. - -Hän ei voinut ymmärtää, mikä tuossa miehessä oli niin -vastustamattomasti puoleensa vetävää, että naiset riensivät häntä -kohden niinkuin yöperhoset kynttilän liekkiä... Epämiellyttävä hän ei -suinkaan ollut. Mutta olisihan jokaista hienoa naista luullut -ärsyttävän jo tuon korostetun varmuuden, jolla hän yksityiselämässäkin -näytteli alati valloittavaa ensirakastajaa. Eivätkö he huomanneet -tuota teatteri-varmuutta, tuota hänen poskillaan päilyvää -itsekylläisyyttä? Mutta ehkäpä juuri siinä olikin hänen valttinsa. - -Vihasiko hän tuota miestä? Ei. Ellei kohtalo olisi tuonut häntä Esterin -tielle, niin olisi se varmaankin tuonut jonkun toisen. Ja tieten, -tahtoen ei Seger ollut häneltä mitään vienyt. Kenties Ester oli -entisyydestään kokonaan vaiennut. Heillä kahdella ei siis ollut mitään -sanottavaa toisillensa. - -Ja se kaikki oli jo alkanut arpeutua... Koulutyö oli tuottanut hänelle -paljon suurempaa tyydytystä kuin mitä hän sitä alkaessaan oli osannut -toivoakaan. -- Ja kaikki muu... se, että hän oli nuoruusvuosinaan -hiedalle rakentanut... se oli hänen oma syynsä... jos syystä voitiin ja -voidaan puhua, varsinkaan silloin, kun aikakauden ilma oli ollut -sellaista kuin se hänen arimpina kehitysvuosinaan oli ollut... - -Seuraavana iltana, kun Heikki käveli laivan kannella, tuli herra Seger -hänen luoksensa kohteliaasti esittäen itsensä. - --- Te olette niin kummallisen tutun näköinen, että olen tänään ja eilen -alinomaa ajatellut, että missä ja milloin olen teidät nähnyt, sanoi -hän, nähtävästi yhä vieläkin tavoitellen pakenevia muistikuviaan. - -Heikki vastasi, että hänen tietääkseen he eivät olleet koskaan ennen -tavanneet. - --- Sepä kummallista, ihmetteli laulaja. -- Alituiseen matkoilla ollen -tapaa niin paljon ihmisiä ja vihdoin ei tiedä, kutka ovat tuttavia, -kutka eivät, mutta tavallisesti en minä juuri erehdy. -- Suokaa -anteeksi! Minä en mitenkään tahtonut häiritä. -- Hän näytti -jutteluhaluiselta, aikoen kuitenkin vetäytyä pois, mutta Heikki -vastasi, että hän ei mitenkään häirinnyt. - -He olivat seisahtuneet salongin suojaan ja alkoivat puhua jotakin sodan -uhasta, josta aikaiseen huomen aamuna, Räävelin rannassa, saataisiin -lähempiä tietoja. Herra Seger sanoi olevansa tavattoman jännittynyt. -Jos sota todellakin syttyisi, niin hänkin menettäisi monet loistavat -sitoumuksensa useammissa saksalaisissa oopperoissa. Se olisi kerrassaan -musertava tappio... - -Heikki kuunteli hänen äänensä metallisointua ja hänen täytyi myöntää, -että tuo mies voitti paljon, kun vaan joutui puheisiin hänen kanssaan. -Hän puhui paljon ja kenties itsekin nautti oman äänensä kaiusta, mutta -hän ei koskaan pitkäksi aikaa unhoittanut kuuliaansakaan pelkäksi -kuuliaksi, vaan veti hänet mukaansa ja kuunteli merkityksetöntäkin -vuorosanaa mielenkiinnolla, niinkuin hyvä näyttelijä ainakin. Heikki -mainitsi jotkin niistä mullistuksista, joita mahdollisesti alkava sota -tuottaisi ympäri Eurooppaa, kaikkialla. Niin paljon murskattuja -suunnitelmia... - --- Eikö totta? Herra Seger astui lähemmäksi ja katsoi häntä suoraan -silmiin. -- Mitä oikeastaan kannattaa maailmassa suunnitella. Kenties -tällä hetkellä olemme sellaisien mahdollisuuksien edessä, joita pari -viikkoa sitten emme osanneet kuvitellakaan. Tavallisesti ovat naiset -kaikkein pirumpia miehen tielle kolttosia tekemään, eikö totta? Mutta -on sitä paljon muutakin. Yhtä viisas on se, joka ei ollenkaan ajattele -huomista päivää, kuin sekin, joka huolehtii vuosisadat eteenpäin. - -Samassa kulki ohitse muuan italialainen operettilaulajatar, jonka -kanssa herra Seger oli ahkeraan näinä päivinä seurustellut. - --- Nuo etelän naiset ovat tavattomasti erilaisia kuin meidän naisemme! -huudahti Seger, laulajattaren hävittyä portaisiin. - --- Kenties, myönsi Heikki, -- ja minun luullakseni on meillä täällä -pohjolassa aivan väärä kuva heistä. - -Herra Seger innostui. - --- Kerrassaan väärä kuva! Aivan päinvastainen! Tahdikkaampia ja -varovaisempia he ovat. Esimerkiksi tämäkin. Hän ei suinkaan ole -pohjaltaan niitä kaikkein vakavampia, mutta kun minä eilen illalla -tarjosin hänelle lasin likööriä, niin eipäs ottanut. Eikä viiniä, eikä -edes sampanjaakaan. Vain lasillisen teetä hän salli minun tarjota. -Ajatelkaapas, mitenkä tahdikasta ja samalla kuinka viisasta, kun on -matkalla sellaiseen pikkupesään kuin Helsinki, jossa hän toivoo suurta -menestystä -- jota muuten ei koskaan tule! Herra Seger kuiskasi sen -veitikkamaisena Heikin korvaan. - --- Oletteko kuullut hänen laulavan? kysyi Heikki. - --- En, mutta tyttö on kaikesta päättäen yhtä tyhmä kun Jumala on -viisas, sillä kun pyysin häntä laulamaan ja lupasin itse säestää, niin -hän sanoi laulavansa ainoastaan suuren orkesterin säestyksellä. -Ajatelkaapas...! Herra Seger nauroi makeasti, jatkaen: -- Mutta -tuollakin pienellä kananpojalla on jotakin sellaista hienoa vainua -nokassaan, jota pohjoismaisilta naisilta useimmiten tykkänään puuttuu. -Kyllä hänkin tietää, etten minä olisi häntä kuristanut tai ryöstänyt, -mutta hänen vaistonsa ja makunsa sanoivat, ettei sovi ruveta -ventovieraan herran kanssa kilistelemään, ainakaan tällaisessa -paikassa. -- Suomalaiset naiset sensijaan -- -- -- voi, hyvä Isä! -Herra Seger oli hetkisen vaiti, kunnes hän äkkiä kysyi Heikiltä: - --- Oletteko paljon matkustellut ulkomailla? Heikki vastasi -vaatimattomasti olleensa vain pari kertaa Ranskassa ja Saksassa. Herra -Seger löi häntä olalle ja virkkoi leikkisästi: - --- Vielä pari kolme kertaa lisää, ja te kyllä näette yhtä ja toista, -niin että me voimme yhdessä kirjoittaa teoksen: "Suomalainen nainen -ulkomailla." - --- Kyllä kai naisetkin osaisivat vastata, arveli Heikki hymyillen. - --- No sittenpähän olisi meilläkin "Elle et Lui". Mutta täällä tuulee. -Ettekö lähde tupakkasalonkiin juttelemaan? Ja mitä jos ottaisimme vähän -konjakkia ja laittaisimme lasin oikeata suomalaista totia? Ettehän -liene raittiusmies? - -Heikki suostui ehdoitukseen. Häntä ei vähääkään väsyttänyt. Ja tuuli -alkoi todellakin kiihtyä. - -Salongissa ei enää ollut ketään. Totivehkeet tuotiin pöydälle. Herra -Seger laittautui mukavasti sohvan kulmaan ja sytytti uuden sikaarin, -pahoitellen, että Heikki viitsi paperosseihin tyytyä. - --- Hyvät sikaarit ovat yksi nautinto lisää elämässä, miksi syyttä -suotta jättää itsensä sitä vaille. - --- Minulle se ei vielä ole mikään erityinen nautinto, puolustautui -Heikki. - --- Täytyy koettaa omaksua se. Ihminen, jolla on useampia nautintoja, on -rikkaampi kuin se, jolla niitä on vähemmän. - --- Entä niitten laatu? huomautti Heikki. - --- Oh, se on aina makuasia. Herra Segerin oli vaikeata löytää -jaloillensa mieleistään asentoa. -- Mistä minun pitikään teille kertoa? -Niin, niin, naiset, ne naiset! Se oli kerran Parisissa Cafe de la -Régence'ssa. Te tiedätte? -- No niin. Silloin olin vasta ensi vuotta -Pariisissa, enkä vielä ollut vähääkään tunnettu Suomessa. Eräänä -iltana, kun olin ollut mainitussa kahvilassa ja juuri olin pois -lähdössä, meni ohitseni eräs suomalainen neiti, noista niin sanotuista -'hyvistä perheistä Helsingissä. Ulkona satoi. Hän kulki edelläni -suurelle oopperalle päin. Hiukan tuumailtuani, lähestyisinkö häntä -päätin saavuttaa hänet ja -- ranskan kielellä -- pyysin saada tarjota -hänelle suojaa sateenvarjoni alla, johon hän empimättä suostuikin. Minä -puhuin jo silloin yhtä hyvin ranskaa kuin nytkin, sillä kodissani oli -koko lapsuuteni ajan ranskalainen kotiopettajatar. No niin. Meillä oli -hyvin hauskaa kulkeissamme saman sateenvarjon alla. Hän kertoi minulle -Helsingistä ihmeellisiä asioita ja minä kysyin josko Suomen pääkaupunki -on Riika... Ajatelkaas, minä, joka olin suomalaisempi kuin hän itse, -varpusenpoika... Hän sanoi suomalaisten miesten olevan kauhean ikäviä, -eikä toivonut mitään niin hartaasti kuin, että Ranska tulisi vielä -hänen toiseksi kotimaaksensa, johon toivomukseen minäkin liikutettuna -yhdyin... Kun sitten pysähdyimme hänen portaittensa edessä, niin -hänellä ei ollut vähintäkään halua sanoa minulle hyvästi ja minä -uskalsin pyytää, että saisin saattaa hänet huoneeseensa saakka, sillä -portaat näyttivät huonosti valaistuilta... Portaissa minä suutelin -häntä. Ja kun saavuimme hänen huoneeseensa, niin näytti melkein siltä -kuin hän olisi tahtonut sanoa: vihdoinkin kahden! -- Istuin hetkisen, -mutta meille tuli alinomaa tuollaista peloittavaa vaitioloa... ja kun -minä, suoraan sanoen, aina olen ollut mainettani parempi, niin nousin -ja sanoin ruotsiksi: Nyt, hyvä neiti, täytyy minun lähteä, mutta -toivottavasti me tapaamme toisemme joskus Helsingissä. Hyvää iltaa! -Mutta vastedes: älkää, Herran nimessä, salliko edes 'ihastuttavien -ranskalaisten' saattaa teitä huoneeseenne saakka. -- Jos te olisitte -nähnyt hänet! Hän ei olisi voinut kauhistua enemmän, vaikka hänen -'ranskalaisensa' olisi siinä silmänräpäyksessä muuttunut itse -paholaiseksi. Herra Seger nauroi makeasti ja Heikinkin täytyi nauraa. - --- Te olitte julma, sanoi Heikki hetken kuluttua vakavana. - --- Olihan kylpy kenties hänelle liian kylmä, mutta kuitenkin minä tein -vaan mitä kunnon miehen minun asemassani tuli tehdä. Terve! -- On -oikein hauskaa jutella jonkun oikean ihmisen kanssa. Täällä laivalla on -vaan sellaisia poroporvareita, että ellei tuota italialaista pikku -pyhimystä olisi ollut, niin minulla olisi ollut oikein ikävää. Kyllähän -minä heti toissapäivänä huomasin teidät, mutta te näytitte niin -sulkeutuneelta, että en uskaltanut lähestyä. Mutta onko se mahdollista, -että me emme ole aikaisemmin tavanneet? - -Herra Seger tuli yhä vilkkaammaksi. Hän kysyi ja vastaili itse. -Tarvitsi vain kuunnella. - --- Voitteko ajatella, herra Wuolle, kuinka kohtalo voi olla julma, -alkoi hän, äskeiseen juttuunsa palaten. -- Muutaman päivän kuluttua -tuli sama neitonen Louvressa minua vastaan, tällä kertaa arvokkaitten -sukulaistensa ympäröimänä. Hän oli taaskin jäykkänä kauhusta, mutta -tietystikään en ollut häntä tuntevinani, etten saattaisi häntä -mihinkään ikävään välikäteen. Ja koska te vaikutatte hyvin -hyväsydämiseltä, niin voin teille mainita, että nykyään hän on -naimisissa ja monen lapsen äiti. Kun loppu on hyvä, niin kaikki on -hyvin. - -He olivat hetken vaiti. Tuuli heitti muutamia suuria sadepisaroita -akkunaan ja etäältä kuului laivan koneen jyskintä hillittynä tasaisena -tykytyksenä. Herra Seger katseli mietteissään sikaarinsa savua, joka -kummallisiin muotoihin ryhmittyneenä pilvenä leijaili ovea kohden. -Hänen kasvoillaan oli omituinen sekoitus hyväntahtoisuutta ja -kylmyyttä, niinkuin eräänlaisilla lapsilla. - -Hän havahtui ja tarttui lasiinsa. - --- Terve! Mutta ettehän te juo ollenkaan. -- Minä tässä ajattelin, että -juuri nuo niin sanotut vapaat naiset ovat itse asiassa kaikkein -vaarallisempia. He tulevat miehen luo tasaväkisinä, muka omalta -osaltansa vastaten kaikesta, ja he ovat valmiit vaikka mihin. Mutta kun -sitten todellisuus katsoo heitä kylmästi silmiin, niin he eivät -kestäkään, vaan heittäytyvät miehen kaulaan... ja siinä sitä sitten -ollaan. -- Varokaa tuollaisia naisia, herra Wuolle! Ellen teitä -pahasti ikävystytä, niin kerron teille vielä erään toisen tarinan? - -Heikki vastasi, että se päinvastoin häntä ilahuttaisi. - --- Mutta, terve nyt ensinnä! Mistä teillä on silmissänne noin paljon -tuollaista ihmeellistä...? Joku toinen sanoisi sitä maailmantuskaksi, -mutta se on niin helppohintaiseksi käynyt käsite. Sellainen on -vaarallista. Koettakaa vapautua siitä. Te ymmärrätte mitä tarkoitan, -ellen osaa aivan naulan päähän sanojani sovittaa. - -Heikki poltteli rauhallisena paperossiansa, mutta hän tunsi -punastuvansa niinkuin koulupoika jonkin vanhemman sedän -arkaluontoisista kysymyksistä. Häntä harmitti oma herkkyytensä ja hän -koetti mahdollisimman välinpitämättömänä vastata, että se ei ollut -mitään... - -Herra Seger sytytti uuden sikaarin ja korjaili tyynyä selkänsä takana, -katsellen Heikkiä hyväntahtoisesti. - --- Jos viitsitte kuulla, niin olkoon menneeksi. En oikein ymmärrä, -minkätähden minua haluttaa kertoa teille tarinani, sillä vain eräälle -ystävälleni olen sen ennen teitä kertonut. Mutta ettekö luule, että -meri tekee ihmisen herkemmäksi? Ja teissä on jotakin luottamusta -herättävää ja sanoisinko... rauhoittavaa. - -Heikki ei osannut vastata mitään. Tavallaan häntä hävetti, että herra -Seger ajatteli hänestä vain pelkkää hyvää, vaikka hän oli suhtautunut -häneen alusta alkain kylmästi ja arvostelevasti. - --- Ja ellette paheksu, jatkoi herra Seger, niin minä ehdoittaisin -lähempää tuttavuutta. Erik! - -Heikki tarttui hänen ojennettuun käteensä, sanoen nimensä. - -Erik jäi kuuntelemaan aivankuin jotakin tuttua kaikua. - --- Heikki... Heikki Wuolle...? Mutta tämähän on aivankuin noiduttua, -mitenkä teissä, anteeksi, mitenkä sinussa kaikki tuntuu kummallisen -tutulta, ihmetteli hän. - --- Niin tavallinen nimi, koetti Heikki selittää. Hän oli aivan varma, -että Ester oli hänestä jotakin Erikille kertonut, mutta onneksi oli se -nähtävästi Erikin muistista hälvennyt. - --- Minä en ymmärrä, mutta maljasi! Toivon, että et pidä minua liian -epämiellyttävän suomalaisena tavoiltani, kun näin tungettelevan -nopeasti riennän tutustumaan! Yleensä en sellaista ensinkään harrasta, -mutta kun nyt kerran näin pian jouduimme intiimille aloille, niin -sellaisia juttelee vain ihminen ihmiselle... Ja tittelit kuulostavat -silloin naurettavilta. - -Heikki vastasi ymmärtävänsä hänet täydellisesti. Hän odotti -malttamattomana luvattua kertomusta, sillä hän aavisti... - --- Siitä on nyt syksyllä kolme vuotta, aloitti Erik. -- Vietin silloin -koko syksyn Helsingissä ja eräissä piireissä tutustuin hyvin sievään ja -lahjakkaaseen nuoreen naiseen, joka vähäsen laulelikin, eikä oikeastaan -niinkään hullummin, vaikka hänen opintonsa olivat olleet jotenkin -hajanaista laatua. Olimme usein yhdessä. Ja kerran, kun hän mainitsi -jotakin ulkomaanmatka-aikeistaan, niin sanoin puoleksi leikillä, että -olisi hauskaa, jos hän voisi lähteä jo seuraavalla viikolla minun -mukanani. Silloin en lainkaan uskonut, että hänen matkastaan tosi -tulisi, vaikka hän lupasikin lähteä, sillä kerrottiin hänen olevan -kihloissa, eikä hän muutenkaan näyttänyt olevan erityisen innostunut -lauluopinnoihinsa. Mutta melkoiseksi hämmästyksekseni hän lähtikin -mukaan. Matkustimme yhdessä Milanoon. Meillä oli hauska matka. Kaikki -oli hänelle uutta ja hän nautti elämästä niinkuin vastikään lentämään -oppinut linnunpoika, ja minä tein parhaani näyttääkseni hänelle matkan -varrella kaikki mikä vaan näkemisen arvoista oli. Siinä kaikessa ei -vielä mitään ihmeellisempää ollut. Me olimme kuin kaksi kunnon toveria, -olimme iloisia aamusta iltaan ja minä vakuutan sinulle, että silloin -vielä ei välillämme ollut muuta kuin jokunen suudelma, joita niissä -piireissä joissa häneen olin tutustunut, otettiin ja annettiin niinkuin -kotiljonkeja... - -Erik vaikeni hetkeksi ja kaatoi uutta konjakkia laseihin. - -Heikki oli kuunnellut henkeä pidättäen. Esterin tarina... Elämä oli -aivan odottamatta tahtonut kertoa hänelle jatkon Esterin tarinaan. -Miksi, miksi? kysyi hän ajatuksissaan hätääntyen. Kaikki unhoitetuksi -luultu tuli uudestaan aivan ahdistavan lähelle. Tahtoiko elämä vieläkin -himmentää sitä kuvaa, mikä hänellä oli Esteristä, tahtoiko se aivan -kuin olemattomiin pyyhkäistä hänen kauneimmat nuoruusvuotensa? Niinkuin -kotiljonkeja...! Arpeutuneessa haavassa viilsi tuskallisesti. Salonki -tuntui kuumalta. Häntä ahdisti. - --- Mutta sitten matkalla -- kuule, älä koskaan lähde matkalle naisen -kanssa, johon et ole rakastunut ja johon et erityisesti toivokaan -rakastuvasi -- niin sitten matkalla me päiväpäivältä yhä enemmän -lähestyimme toisiamme ja lopuksi, niin, täytyyhän minun myöntää -rakastuneeni häneen. Hän puolestaan sanoi ensi näkemästä alkain -olleensa valmis seuraamaan minua vaikka minne, ja kihlauksensa sanoi -hän olleen vain koulutytön lapsellisen tarinan. Me olimme vapaita kuin -taivaan linnut... - -Erik keskeytti äkkiä, kysyen ihmeissään, Heikkiin katsoen: - --- Mikä sinua vaivaa? - --- Ei mikään... Mitenkä niin? Heikki pyyhkäisi otsaansa ja koetti -näyttää aivan tyyneltä. - --- Sinä näytät niin kalpealta. Ehkei sentään... Tämä valaistus kai sen -vaikuttaa ja minä join kenties lasini liian nopeasti. Erik naurahti -erehdyksellensä ja kilisti Heikin kanssa. Erik imi hajamielisenä -sikaariansa ja näytti hetkeksi kadottaneensa kertomuksensa punaisen -langan. - --- Missä minä olinkaan...? hapuili hän. - --- Niin, Milanossa me muutimme yhteen asumaan ja sovimme heti alussa, -että hän on edelleenkin -- sanotaan nyt vaikka... neiti Pettersson, -sillä varmaankaan et ole kuullut hänen nimeänsä. Mutta siinä -tapauksessa, että suhteestamme syntyisi lapsi, päätimme -kumpikin antaa hänelle nimemme ja kasvattaa hänet yhdessä. Ymmärrätkö? -Me olimme kumpikin täydellisesti yhtä mieltä siitä, ettei meidän -rakkautemme ja suhteemme ketään liikuttanut. Miksi olisimme -vaivanneet pappia punomaan itseämme siteisiin, joita on vaikea aukoa -tarvittaissa ja siksi älykkäitä me kumpikin olimme, että ymmärsimme, -ettei meidän rakkautemme noilla siteillä sen paremmin koossa pysy, -jos se kerran höltymään rupeaa. Kaikki oli hyvin. Hän oli todella -kiintynyt minuun ja samaa uskallan sanoa itsestänikin. Koetin tehdä -voitavani hänen opintojensa ohjaamisessa ja hän edistyikin nopeasti. -Emme keneltäkään suhdettamme salanneet ja vaikka italialaiset -ovatkin paljon konservatiivisempia kuin me täällä pohjolassa, niin -ulkomaalaisina katsoivat monet perheet kuitenkin meidän vapaata -liittoamme sormiensa läpi ja me olimme kaikkialle tervetulleita. -Mutta eräänä päivänä ilmoitti Ester... no niin, sanotaan, että hänen -nimensä oli Ester, hän ilmoitti minulle iloisen uutisen, ja kun -suurella riemulla suljin hänet syliini, niin kuiskasi hän korvaani, -että hän kernaasti tahtoisi olla minun -- vihitty vaimoni! - --- Ester! huudahti Heikki hämmästyneenä. - --- Niin, voitko uskoa? Erik ei huomannut Heikin hämmästyksessä mitään -ihmeellistä, vaan katsoi häneen ymmärrystä janoavana. - --- Ja sinä voit kuvitella, kuinka vaikeata minun oli sillä hetkellä -huomauttaa hänelle, että mehän olimme aivan vakavasti toisin -päättäneet, tämänkin seikan lukuun ottaen. Hän kiihtyi ja sanoi, että -vaikka tällainen mielijohde olisi häneltä sulaa hulluutta, niin minä -olin sydämetön, kun en tällaisena hetkenä suostunut hänen -toivomukseensa, jota hän ei sanonut osaavansa edes sen paremmin -motiveerata. Minä vastasin myöskin jyrkästi, että tuollainen -epäjohdonmukaisuus oli käsittämätöntä ja että naisena hänen olisi -pitänyt osata jo aikaisemminkin kuvitella tällaista tilannetta. Selitin -myöskin hänelle silloin, kuten olin jo ennenkin sanonut, että kernaasti -otan kaikki isän velvollisuudet kantaakseni, mutta kaikki minun -selitykseni kaikuivat kuuroille korville. Hän vetosi minun -ritarillisuuteeni, isäntunteisiin ja rakkauteeni, ah, ja ties mihin. -Hän pyysi, rukoili ja vaati... - --- Se on uskomatonta, sanoi Heikki. - -Erik jatkoi alakuloisena: - --- Siihen särkyi meidän rakkautemme. Kenties se oli jossakin määrin -niinkuin ansarilämmössä, teoriojen keppien tukemana kasvanut kukka, -mutta siinä oli kuitenkin paljon kahden nuoren ihmisen välitöntä -tunnettakin. -- Erikin huulet värähtivät tuskallisesti ja alas katsoen -käänteli hän sikaariansa tuhkakupin reunalla. - -Heikki näki heidät elävinä edessään, Esterin ja hänen. Mutta sittenkin -hänen oli paljon vaikeampaa kuvitella Esteriä pyytävänä ja rukoilevana -kuin Erikiä taistelevana ja jyrkkänä. Kuultuaan Erikin kertomuksen oli -vahingonilon salama välkähtänyt hänen sielussaan. Hän muisti Esterin -ilkkuen lingotut sanat: vaimosi, sinun vaimosi...! Oliko elämässä noin -järkähtämätön koston laki? Ah, mutta keneenkä ei sen käsi silloin -ulottunut... Oli kaameata ajatella ihmispoloisia Nemesis alituiseen -kintereillään. Ja vähitellen tuo nopeasti leimahtanut vahingonilon -tunne vaihtui syväksi masennukseksi ja myötätunnoksi Esteriä kohtaan, -aivankuin heidän välillään ei koskaan olisi mitään katkeraa ollutkaan. -Pikku-gaselli parka! Olihan hänellä ja tuolla ihaillulla miehellä, joka -nyt istui häntä vastapäätä, sikaarinsa tuhkaan tuijottaen, olihan -heillä ollut paljon enemmän edellytyksiä tulla onnellisiksi kuin mitä -Esterillä ja hänellä oli ollut. Ja kuitenkin: miksi oli heiltäkin -kaikki särkynyt? -- Jos hän olisi kuullut Esterin tulleen hyvin -onnelliseksi, niin varmaankin hänen omakin onnen uskonsa olisi vielä -kerran jaksanut maasta nousta ja avata arat lehtensä. Nyt oli taas -kaikki mustin mullin... - --- Jospa sinä tietäisit, mitä sitten seurasi ja on seurannut, alkoi -Erik väsyneesti hetken kuluttua. -- Alussa uhkasi hän vuoroin surmata -meidän lapsemme, vuoroin itsensä ja toisinaan taas molemmat yhdessä. -Ah, eihän sitä kaikkea jaksa edes ajatellakaan... Kenties minä olen -ollut kova, mutta hänen heikkoutensa kylmensi minua. Miksei hänellä, -uuden ajan kulttuurinaisella, ollutkaan kuvittelemaansa rohkeutta -seisoa maailman edessä minun lapseni käsivarrellaan, ilman noita -muodollisuuksia, joita hän itsekin aina oli ivaillut? Vielä tänäkään -päivänä en sitä ymmärrä. Sano, Heikki, olenko todellakin ollut liian -kova tai julma kenties? Ja sano myöskin, luuletko tällaisen -todellisuuden olevan naiselle niin vaikean, ettei hän aikaisemmin osaa -sitä kuvitellakaan. Vai eikö suurten sanain takana ollutkaan ollenkaan -vakaumusta? - --- Minä en tiedä, vastasi Heikki empien. -- Mutta kyllähän sitä -suurimmatkin vakaumukset murtuvat elämän kivikareja vastaan, niinkuin -vaahtokuplat. - -Hänestä kuulosti Erikin kertomus kamalalta sadulta. Ja muuan ajatus -poltti hänen aivojansa. Ester oli sanonut olleensa ensinäkemästä alkain -valmis seuraamaan Erikiä... Milloinka hän oli tavannut Erikin -ensikerran? Monta kertaa hän oli aikonut kysyä sitä, kun Erik hetkeksi -oli keskeyttänyt kertomuksensa, mutta sanat eivät tulleet hänen -suustansa... - -Oliko Ester jo heidän korkeimman onnensa aikanakin kuulunut -Erikille...? Valhetta ja... ah, olikin siis ollut kaikki se, jota hän -tarkasti oli varjellut tummentamaan hiipiviltä varjoilta. Mutta olihan -se mahdotonta! Olisihan Ester jo aikaisemminkin voinut kaikki -katkaista. Ei, ei! Yhtähyvin olivat hänen vakuutuksensa Erikille -kaunista valhetta. "Koulutytön lapsellinen tarina..." Hän olisi -hymyillyt ellei Erik olisi istunut ja katsonut häneen, yhä vieläkin -vastausta odottaen. - --- Minä luulin sinun kertoessasi, että kaikki aiheutui hänen -silloisesta tilastaan... - --- Ei, ei! keskeytti Erik, toivottomin ilmein. Ensi aikoina ajattelin -minäkin jotakin sellaista. Mutta hän odotti ja pyysi minulta samaa -vielä sittenkin, kun lapsi oli syntynyt ja samoin yhä vieläkin: -uhkauksia, rukouksia ja kyyneleitä aina viime kuukausiin saakka, -aivankuin hän olisi vietelty tyttöraukka, joka on petetty kauniilla -lupauksilla. Niin, niin, se on aivan totta! Ja kuitenkin hän tietää, -että meiltä jo on kaikki särkynyt ja että nyt vasta meidän -avioliittomme virallistuttaminen olisi täydellistä komediaa, vain -kysymys nimestä, nimestä, jonka minä annan lapselleni, mutta jota en -vaan pelkästä periaatteestakaan voi antaa hänelle, jolle sitä en -milloinkaan ole luvannutkaan. -- - -Erik puhui kiihtyneesti ja painosti jokaista sanaa. - -Heikki tunsi ohimoitaan pakoittavan. - --- Oletko huomannut, että meillä tämän polven nuorilla on niin paljon -sellaista, joka ei kestä, sanoi hän raukeasti Erikille. Meidän -korkeimmilla jalustoilla seisovat profeettamme saarnasivat meille vain -elämän nautinnoista. Me kuuntelimme heitä uskoen... Ja me olemme -lähteneet merelle vuotavilla veneillä. - -Heikki odotti Erikiltä ivallista huomautusta, mutta hän vastasikin -aivan vakavana: - --- Onhan se niinkin! Meiltä on paljon viety ja meille on vähän annettu -ja usein kun katselen miten meillä ja miten muualla, niin minuakin -kauhistaa, miten meidän vielä käy... Mutta ethän tarkoittane, että -juuri minun täytyisi maksaa noita suuria sanoja, joilla ei olekaan -mitään arvoa elämässä? - --- Ei! En tietystikään. Ja kuitenkin sinäkin niitä tavallasi maksat. - -Erik mietti silmänräpäyksen. - --- Niin tietysti, -- tämä asia painaa ja kiusaa minua sanomattomasti. -En soisi, että kenenkään tarvitsisi olla minulle katkera, mutta tätä en -voi auttaa. - --- Niin, minä ymmärrän sen kylläkin, myönsi Heikki. - --- Jos Ester olisi heti alussa vaatinut samaa kuin sittemmin, niin se -olisi ollut aivan eri asia, vaikka luulen että sittenkään en olisi -suostunut, sillä minusta ei ole aviomieheksi, ja toiseksi: minua ovat -aina kiusanneet lupaukset ja sitoumukset, joita en voi täyttää. -- Olin -aina uneksinut tuollaisesta ennakkoluulottomasta toverista, jollaisen -sitten luulin hänessä kohdanneeni, kunnes tuli koetuskivi... Ja näin -ollen en voi raivostumatta ajatella, että hänen kaltaisensa nainen ei -käsitä, että hänen entinen vakaumuksensa muuttuu aivankuin -avioliitto-ansaksi, jolla kytketylle miehelle sitten tehdään -vaatimuksia nimestä ja oikeuksista. Ei koskaan! Oppikoot ainakin ne -naiset, joita meidän täytyy tasa-arvoisina tovereinamme kunnioittaa, -tietämään mitä puhuvat ja tekevät. -- - -Erik nousi kävelemään... - -Heikin täytyi myöntää hänellä olevan oikein. Ja kuitenkin hänen -sydämensä tahtomattaankin oli Esterin puolella. Ester varmaankin -rakasti Erikiä vieläkin, mutta Erik... Siitä sitten aiheutui kaikki -tämä sovittamaton. - -Heikki ojensi Erikille kätensä ja kiitti häntä ystävällisestä -luottamuksestaan. - --- Kiitos sinulle, kun olet viitsinyt kuunnella minua! vastasi Erik -sydämellisesti. -- On niin ihmeellisen keventävää saada toiselle kertoa -sitä, mikä yöt päivät sielua raskaana painostaa. - --- Niin, jos vaan voi... vastasi Heikki. Erik katseli häntä -myötätuntoisesti ja löi häntä olalle, virkkoen: - --- Mutta ensikerran kun me tapaamme, niin on sinun vuorosi kertoa. - --- Ainakin toistaiseksi on minun tarinani hyvin lyhyt, vastasi Heikki -hymyillen. -- Se loppuu siinä mistä sinun alkoi. - --- Mistä minun alkoi, kertasi Erik, ihmetellen. Mutta sitten luuli hän -Heikin laskevan leikkiä. - --- Ahaa! Joku toinen on tullut väliin...? - --- Koulupojan lapsellinen tarina... - -Erik katseli hiukan ihmeissään hänen hymyänsä, mutta hän ei kysynyt -enempää, vaan vetäen päällystakkia yllensä, sanoi: - --- Niin, niin, jokaisella meistä on omat tarinamme. - -He kävelivät vielä hetkisen kannella, josta kaikki matkustajat jo -olivat hävinneet. Suolainen merituuli pyyhkieli virkistävänä heidän -kuumenneita kasvojansa ja hajoitti äskeisten ajatusten parven heidän -ympäriltänsä. - -Vaalealla taivaalla katselivat lempeäsilmäiset tähdet ja jokunen -suurempi tähti heijastui himmeästi tummana kohisevaan mereen. - - - - -5. - - -Erikin kertomus pidätti Heikkiä kauan valveilla. Juuri kun hän oli -pääsemäisillään unen rajamaille tuli vielä jokin kuva tai kysymys hänen -mieleensä ja ajatukset alkoivat taas uurastaa uutta uomaa. - -... Erik oli ollut julma. Jos hän todella olisi Esteriä rakastanut, -niin hän ei olisi voinut noin periaatteistaan kiinni pitää ja jättää -Esteriä yksin lapsensa kanssa... - -Minkälainen olisikaan tämänkin mitalin toinen puoli Esterin kertomana? -Ja minkälaiseksi lienevätkään kyyneleet ja kärsimykset muuttaneet -Esterin? Ester itkevänä ja nöyryytettynä...? Hänen kaareva niskansa -taipuneena, hänen uhmaava hymynsä kyynelvirtojen huuhtomana... Ja miltä -tuntui hänestä, joka näihin saakka vain oli tuhlannut, todenteolla -ansaita leipänsä oloissa, joissa kilpailu oli suuri ja elämän taistelu -kokonaisuudessaan vieläkin ankarampaa kuin ikinä kotimaassa. Kenties -hänen äidillään vielä oli jotakin, mutta sittenkin oli elämän kova -arkipäiväisyys vienyt Esterin harmaille lakeuksillensa. - -Heikkiä hämmästytti, että hänen Erikin kertomuksen jälkeen täytyi -ajatella Esteriä niin paljon ja niin suurella lämmöllä. Oliko hän näinä -vuosina voinut kaikki unhoittaa? Ja kuitenkin oli hänelle vielä -tänäänkin selvinnyt, että Ester oli valehdellutkin jommalle kummalle -heistä: Erikille tai hänelle. Mutta kuitenkin tunsi hän melkein -pelolla, että hänessä oli herännyt jotakin lämmintä Esteriä kohtaan, -jonka hän jo oli uskonut ainiaaksi kadonneeksi. Taaskin oli Ester -hänelle sama ihastuttava olento, aivankuin ei mitään olisi ollutkaan. - -Uh, mutta se oli mahdotonta! Ne olivat yön ajatuksia, jotka kylmässä -päivänvalossa varmasti häviäisivät... Heidän väliltänsä olivat jo -kaikki siteet katkenneet näinä vuosina, joitten todellista -tuskallisuutta hän ei koskaan ollut tahtonut edes itsellensäkään -myöntää. - -Laineet huuhtoivat hauskasti laivan sivuja ja laivan kone tykytti -niinkuin jättiläissydän. Hänen toverinsa nukkui raskaasti hengittäen. -Heikki koetti heittää ajatukset luotansa ja uudestaan tavoitella unta. -Mitä se kaikki häntä liikutti. Jokainen kulki oma ikeensä niskassaan ja -kantoi sen niin hyvin kuin taisi... - -Mutta kun ajatukset kahta lukuisimpina uudistavat rynnäkkönsä, niin -koettaa hän kääriytyä välinpitämättömyyteen ja etsii apua kaikkein -synkimmistä muistoistaan. - -Hän ajattelee viime vuosien syysiltoja siellä kaukana, pohjanmaan -pikkukaupungissa. - -Katulyhdyt palavat himmeinä ja kuvastuvat kivittämättömien katujen -rapakkosilmiin. Sataa, sataa... ah, kuinka siellä aina sataakin. Hän -kiertää päämäärättömänä kaduilla, saadakseen vähäsen liikuntoa ja -raitista ilmaa. Tuon tuostakin juoksee suuri kissa kadun poikki, -kadoten johonkin porttikäytävään tai kellarin luukkuun. Muita eläviä -olentoja ei missään näy, kunnes jossakin kadunkulmassa seisoo poliisi, -kiiltävässä sadetakissaan, seuraten yksinäistä kulkijaa katseellaan -niinkauan kuin suinkin saattaa. Hänelläkään ei ole liiaksi vaihtelua, -mutta kuitenkin hänen katseensa kiusaa Heikkiä niinkauan kuin hän -tietää poliisin näköpiirissä olevansa. Minne mennä? Klubille tai -kotiin. Hänen opettajatoverinsa ovat naineita miehiä ja heidän pienissä -kodissaan on juuri lasten maatapanoaika ja rouvalle tulisi vaivoja -teestä ja leivästä... Klubille...? Siellä ei kenties tänäänkään ole -muita kuin tohtori, henkikirjuri ja oluenpanija, jotka juovat ja -puhuvat roskaa Signen kanssa. Huoneusto tuoksuu pikeytyneeltä -tupakansavulta ja kostealta. Hän tuntee sen kaiken niin elävästi vielä -eiliseltä... Hän kiertää vielä torin kulmaan, jota ympäröivät talot -ovat niin toistensa kaltaisia, että ensikertalaiset eivät tavallisesti -koskaan osaa omaan taloonsa, jos vähänkin ovat kaupunkia kiertäneet ja -sekoneet ilmansuunnista. Kerrottiin, että raatimies Öllenberg oli -kaupungin kukoistusaikana rakennuttanut talot "madameillensa" ja -samanlaisia senvuoksi, ettei yksi olisi ainakaan siinä suhteessa -kadehtinut toista... Onnellinen raatimies Öllenberg! Hänen ei tarvinnut -kotia kompuroidessaan pahimmassakaan "sumussa" pelätä poikkeavansa -väärästä portista sisälle, kun jokaisessa talossa oma ystävätär -odotteli. Näitä taloja katsellessaan Heikki usein muisti mitä -oluenpanija hänelle sanoi heti ensimäisenä syksynä: "Kyllä täälläkin -elää osataan ja elää saattaa, kun vaan ihminen pysyy todellisuudessa ja -siihen tyytyy..." Todellisuudessa... Mutta miksi hän edes ajatuksissaan -näykki oluenpanijaa, sillä olihan niitä paljon muitakin jotka -kuvittelivat, että vain se, mitä he itse kukin todellisuudeksi luulivat -oli todellisuutta. Huuh! Hän palaa kotiin. Pöydällä on sinikantisia -vihkoja. Joka ilta samoin. Kaikki on hiljaa kuin haudassa... Ja -kuitenkin on kello vasta puoli kahdeksan. Muualla maailmassa elämä -vasta alkaakin. -- Ester Forssner... Siellä kaukana menee hänkin -konsertteihin, teattereihin ja juhliin, joissa suuret kristallikruunut -hehkuvat häikäisevää valoa. Siellä on paljon nuoruutta ja kauneutta. -Ester on itsekin huomiota herättävän kaunis... Mies hänen rinnallaan on -ylpeä hänestä. - -Unettomana kuuntelee hän kuinka sadevesi lirisee läkkipeltisissä -räystästorvissa. - -Sinne ei hänen enää tarvitse palata. Syksystä alkaen hänellä on paikka -Helsingissä. Äiti muuttaa hänen luoksensa ja heillä on taas pitkästä -aikaa kunnollinen oma koti. - -Eikö hänellä ollut syytä olla tyytyväinen? Olihan edessään häämöittävä -"todellisuus" niin paljon valoisampi kuin takana olevat vuodet, jolloin -hänellä oli ollut niin tuskallista ja sumuista siinä todellisuudessa, -jota hän ei edes ajatuksissaan sitaattimerkeillä varustanut... - -Kaksoiselämä, monikertainen todellisuus! - -Kuinka hauskasti laineet huuhtoivatkaan laivan sivuja. Se oli paljon -viihdyttävämpää kuulla kuin räystästorvien lirinä nukkuvassa, matalassa -kaupungissa... - - - - -6. - - -Sota... sota... Ne sanat tunkeutuivat Heikin tajuntaan seuraavana -aamuna jo ennenkuin hän vielä oikein oli herännytkään. - -Kannelta kuului nopeita askeleita, jysähdyksiä ja vilkasta -puheensorinaa. - -Kunnollisesti valveuduttuaan huomasi Heikki, että laiva oli laiturissa -kiinni. Oltiin siis Räävelin rannassa. Kun Heikki nosti päätänsä, istui -hänen hyttitoverinsa, nuori viipurilainen teknikko, parhaillaan -sohvallaan, kiireesti vetäen kenkiä jalkaansa. Hän tervehti -ystävällisesti ja lisäsi samaan hengenvetoon: sota on sittenkin -syttynyt! - -Hänellä oli tulinen kiire kannelle ja rantaan uutisia kuulemaan. -Heikkikin alkaa kiireesti pukeutua, mutta se ei ole niinkään helppoa, -sillä hänen ajatuksensa ovat kaiken aikaa muualla... Käytävässä kuuluu -joku sanovan, että laiva ei kenties voikaan jatkaa matkaansa Suomeen, -vaan että matkustajain täytyy mahdollisesti kiertää Pietarin kautta -kotiin. - -Sekin vielä puuttuisi! Heikki laskee ajatuksissaan rahansa... ja -iloitsee, että ainakin senvuoksi tie on hänelle auki. - -Koko laiva tuntuu olevan täynnä hälinää ja sekasortoa. - -Sota... sota... lausutaan alinomaa monilla eri kielillä, sekä -käytävässä, että rannassa, jossa hän hytin akkunasta näkee matkustajain -hätääntyneinä ahmivan sähkösanomia... - -Hän ei löydä mistään kauluksennappiansa, mutta hän koettaa saada -kauluksensa jotenkin huivin avulla kiinni pysymään, kokoaa tavaransa ja -rientää kannelle. - -Erik Seger nousee juuri laiturilta sähkösanomakimppu kädessään. - --- Hyvää huomenta, huutaa hän jo kaukaa. -- Tässä me nyt olemme ja -saamme olla tiesi kuinka kauan... Ja minun kaikki lähimmät -tulevaisuudentuumani ovat murskana... - -Hän on kiihtynyt ja kalpea. Ojentaessaan Heikille sähkösanomakimpun -kertoo hän, että Ranskan ja Saksan välilläkin on sota -puhkeamaisillaan... - -Heikki silmäilee jännittyneenä sähkösanomia, joitten lihavilla -kirjaimilla painetut otsakkeet syöpyvät sieluun... - --- Ellen aivan erehdy, niin kohta on koko Eurooppa sodan liekkien -vallassa, sanoo Erik kun Heikki on lukenut sähkösanomat. - --- Mikä kulttuurin konkurssi! virkkaa muuan kaidetta vasten nojautuva -vanha herra surullisena. - --- Tämä on vain alkua, sanoo muuan ruotsalainen maallikkosaarnaaja. -- -Kansat ovat unhoittaneet Jumalan ja ylenkatsoneet hänen pyhän sanansa -ja nyt on ilmestyskirjan, miekkaa kantavan, ruskealla hevoisella -ratsastajan aika tullut. Siellä sanotaan aivan selvästi, jos herrasväki -muistaa: "Ja ruskia orhi meni ulos: ja sille, joka sen päällä istui, -annettiin rauha maasta ottaa pois, että heidän piti keskenänsä toinen -toisensa tappaman; ja hänelle oli annettu suuri miekka". Mutta häntä -seuraa vielä kaksi muuta ratsastajaa... niin että tämä on vain suurten -vaivain alkua... - -Puhujan silmissä paloi vakaumuksen tuli ja hätääntyneet ihmiset -kuuntelivat häntä vakavina. Mutta hän ei jatkanutkaan enempää, vaan -alkoi mietteissään kävellä laivan kannella. - -Erik tarttui Heikin käsivarteen ja he lähtivät rannalle kävelemään. - -Muutamat hätiköivimmät kantavat jo tavaroitansa laivasta ja lähtevät -ajamaan asemalle. Maltillisimmat hymyilevät heille ja monet ovat -hymyilevinään koko sodalle. -- Laiturilla kertoo helsinkiläinen -tukkukauppias, levollisena sikaariaan poltellen, mitä keisari Wilhelmin -on kerrottu sanoneen tätä sotaa ennustettaissa: Vain muutaman päivän -juttu... Ja tietysti se niin onkin, siitä on tukkukauppias varmasti -vakuutettu, eikä hän tahdo kuullakaan mitään vastaväitteitä. Ehei! -Eivät sodat voi kauan kestää nykyisten merkillisten keksintöjen -aikana... - -Mutta ihmiset ovat sittenkin sisimmissään järkytettyjä, vaikka kukaan -ei tahdo näyttää naurettavalta toisten silmissä. Jokainen tuntee -vaistomaisesti, että ollaan aavistamattomien mahdollisuuksien edessä. -Ja jokaisen ensimäisiä ajatuksia ovat: koti, rakkaat ja lähin -tulevaisuus. - -Tulivuoren purkaus on alkanut ja maaperä on peloittavan vulkaanista -kaikkialla, minne katsookin. - -Uusia, hätyyttäviä sähkösanomia saapuu joka hetki. - -Erik kertoo Heikille perinpohjaisesti, nyt myttyyn menevistä, -loistavista sitoumuksistaan Berliinissä, Dresdenissä ja Mannheimissa. -Mitä, Jumalan nimessä, mitä hän nyt tekee? Ainoa mahdollisuus oli -kiertää konserttimatkoilla Suomen pikkukaupungeissa, -- jos sekään oli -muutamiin kuukausiin mahdollista. Ah, ja se oli niin kurjaa, -silloinkin, kun se parhainta oli! Minkä toisessa kaupungissa -kukkaroonsa sai, sen toisessa menetti, jos hyvillä kaupunkilaisilla -sattui konserttipäivänä olemaan saunapäivänsä tai jonkun kaupungin -merkkihenkilön nimipäivä. Kyllä hän sen jo tunsi ja tiesi... Elämässä -ei mikään, mikään ollut varmaa. Milloin tahansa saattoivat kaikki -kauniit suunnitelmat olla olemattomiin puhalletut! - -Heikki koetti häntä lohduttaa sodan mahdollisella lyhytaikaisuudella, -mutta muuten hän kuunteli Erikiä vain puolella korvalla. Uutinen -Ranskan sotaan sekaantumisesta pakoitti hänet huolestuneena -ajattelemaan sikäläisiä ystäviänsä ja varsinkin kapteeni -Larolles'in perhettä, jossa hän parina viimekesänä oli viettänyt -muutamia unhoittumattomia kuukausia. - -... Hän oli päässyt heidän tuttavuuteensa erään Parisissa kauan asuneen -helsinkiläisen suosittamana. Ja he olivat avanneet hänelle sitä -Parisia, johon ulkomaalaisen on vaikea tutustua: sivistyneet -ranskalaiset perheet ja heitä ympäröivän, kulttuuri-ilmapiirin, jolla -ei ole mitään tekemistä sen keinotekoisen huviverkon kanssa, johon -Parisiin saapuvat ulkomaalaiset tavallisesti ensinnä takertuvat, -niinkuin muuttolinnut linnunpyydystäjän verkkoon. - -Heikki muisti elävästi illan, ensimäisen iltansa Parisissa, jolloin -kapteeni Larolles nuoren rouvansa kanssa oli ilmestynyt äitinsä, -vanhan rouva Larolles'in salonkiin. -- Siihen saakka hän oli yleensä -ajatellut sotilashenkilöltä kaikkialla, enemmän tai vähemmän -tyhjänpäiväisiksi keikareiksi, pintapuolisiksi ja kylmiksi ihmisiksi. -Mutta heti ensi iltana hän oli suureksi iloksensa havainnut, että -kapteeni Larolles ja koko hänen perheensä olivat loistavia poikkeuksia -tällaisesta ennakkokuvasta. Kapteeni Larolles tunsi laajalti Euroopan -vieläpä Skandinaaviankin kirjallisuutta ja uuden ja vanhan ajan taide -oli hänelle selvillä, paremmin kuin monella ammattiarvostelijalla. Ja -Louvressa ja Luxembourg museossa hän oli löytänyt kokonaisen oman -aarteistonsa, jossa oli paljon sellaisia helmiä, joista eivät -taidehistoriat eikä Baedeckerit tietäneet mitään. - -Mutta innokkaasta kirjallisuus- ja taideharrastuksistaan huolimatta, ei -kapteeni Larolles suinkaan ollut mikään "väärällä uralla" oleva -kaunosielu. Ei! Hän oli sotilas kaikesta sielustaan. Ja hänen nuorena -luutnanttina julkaisemansa teos: "lakiasäätävä valta ja armeija -vallankumouksen aikana" oli herättänyt sotilaspiireissä ainakin yhtä -suurta huomiota kuin mitä taiteellisissa piireissä oli omistettu hänen -myöhäisemmälle, "Italian museoista" piirtämällensä kokoelmalle. Mutta -se mitä Heikki ennen kaikkea oli hänessä ja koko tässä perheessä -oppinut ihailemaan oli heidän hehkuva isänmaallisuutensa, ja se -aatteellinen henkevyys, joka sen ilmakehässä väreili. - -Nyt... Kenties juuri tänä aamuna täytynee kapteeni Larolles'in ottaa -jäähyväiset vaimoltaan, pikkutytöltään ja hopeahapsiselta äidiltään: - -He eivät itke kukaan, vaan hymyilevät kirkasta hymyä ja ilme heidän -silmissään on niinkuin mystikoilla haltioitumishetkenänsä... Marcel -suutelee heitä kaikkia ovella vielä kerran ja vihdoin syöksyy -portaisiin. Kotiin jääneet menevät verannalle, josta näkyy Luxembourg -puiston viheryys, paratiisillisena keitaana, kesän polttavassa -kuumuudessa. Kohta on Marcel kadulla ja lähettää tervehdyksiä -verannalla seisojille... Pieni Anne-Marie viittoo kädellään... Vielä -kerran katsoo Marcel taaksensa, vielä kerran nyökkäys ja hän katoaa -kulman taa... - -Santarmeja ja sotilasviranomaisia meni taas laivalle puhumaan -kapteenin kanssa ja laiturilla kävelevät matkustajatkin alkoivat nousta -laivaan viimeisiä uutisia kuulemaan. Erik ja Heikki nousivat myöskin -sinne ja ohi kulkevalta perämieheltä saivat he kuulla, että laiva oli -saanut luvan lähteä. - -Katsellessaan santarmien ja venäläisten sotilashenkilöitten isännöiviä -hommia laivalla virkkoi Heikki toverilleen katkerasti: - --- Huomaa kaikesta, että lähenemme kotimaata... - --- Kotimaan tuulahduksia, vastasi Erik, silmää iskien. - -Kummastakin heistä tuntui kotirantaa lähestyessään, että vieraan vallan -karkea raakalais-ies taas vähitellen laskeutui heidän hetkeksi -vapautuneille harteilleen... - - - - -7. - - -Sota oli riehunut jo toista vuotta. Sen kaamea tulipalo oli levinnyt -yli puolen maailmaa. Siellä missä kulttuuri jo vuosisatain aikana oli -kauniimpia kukkia kasvattanut, siellä oli maa teräksen peittämä ja -ilmakin kauhua täynnänsä. Hävitettyjen kaupunkien raunioilla seisoivat -ruhjotut katedraalit, niinkuin marttyyrit rovioillansa. - -Oli kuin itse helvetti olisi porttinsa aukaissut ja päästänyt -legioonansa maanpiiriä hävittämään. - -Pohjoiset maat olivat kuin ihmeen kautta säilyneet sodan kauas -lentäviltä, sytyttäviltä kekäleiltä. Niissä vallitsi vielä rauha. - -Mutta siinä rauhassa oli paljon sellaista joka oli sotaa surkeampaa... - -Pohjolassa raivosi kultakuume. Ihmiset ostivat ja möivät. Kaikki oli -kaupan. Kaikki kulki kädestä käteen, kodit ja konnut, talot ja tavarat. -Ihmiset ajattelivat vain rahaa. Runoillut pohjolan maat olivat kuin -markkinatoreja. - -Suomessakin oli keinottelijain kirjava lauma päivä päivältä kasvanut ja -yhä kasvoi. Kultakuume kiersi kulkutautina hienon maailman naisesta -torimatamiin ja pankinjohtajista rikoksellisimpiin keinottelijoihin -saakka. - -Mitä korkeammalle taivaan rannalle nousi muissa maissa palavain talojen -loimu ja mitä enemmän ilmassa värisi kuolevain tuskankorahdukset, -vaikerrus ja viattomain itku, sitä kuumeisemmin kilistelivät pohjolan -kansat käsissään kultaa, kokosivat rahaa ja huumaantuneina puhuivat -rahasta, aivankuin olisivat siitä löytäneet uuden tien autuuteen... - - - - -8. - - -Näinä vuosina kulki Heikki rauhallisena syrjästäkatsojana Helsingissä, -hoitaen vaatimatonta opettajatointansa eräässä oppikoulussa. Hänestä -oli kaikki niinkuin pahaa unta... päivä päivältä pahenevaa. - -... Hänen varhaisimmassa nuoruudessaan oli tässä maassa, syvimmän -sorron painaessa, mässätty nautinnoissa kahlaten, tunnussanoina: -rakkaus ja kauneus. Ja kuitenkin oli jalustalla palvottu kuva ollutkin -vain kultainen vasikka, eikä puhdasotsainen Jumalatar... Mutta kukaan -ei ollut sitä sanonut. Maa oli ollut täynnä vääriä profeettoja ja -viisaat olivat vaienneet, peläten tulevansa tyhmäin pilkaksi. - -... Nyt, kun kaikissa sotaa käyvissä maissa, isänmaallisessa -innostuksessa, kannettiin isänmaalle suurimpia uhreja kuin koskaan -ennen, nyt oli meillä tunnussanana raha... ja vain raha, samaan -aikaan, kun vieras sotaväki rasitti maata kuin pahin valloittaja... -Olivatko ihmiset houkkioita? Mitä he luulivat tekevänsä kullallansa, -joka sekin todellisuudessa oli vain likaista paperia... jolla ei kohta -kukaan enää vaihtanut kaalinpäätäkään? - -Rauhallinen, yksinäinen syrjästäkatsoja ennätti niin paljon kysyä ja -kummeksia... - -Ranskalaisista ystävistään hän ei ollut mitään kuullut Pariisista -lähdettyään. Itse hän oli kylläkin kirjoittanut pari kirjettä kapteeni -Larolles'ille, mutta hän ei ollut edes levoton, vaan arveli heillä -siellä kaukana olevan niin paljon muuta ajattelemista. Ja vaitiolon hän -uskoi merkitsevän pelkkää hyvää. -- - -Vihdoin eräänä päivänä sai hän kirjeen, jossa oli Parisin postileima. -Käsiala oli vieras. Jännittyneenä ja pahaa aavistaen avasi hän kirjeen. -Se oli hienoa, tyypillistä ranskalaisen naisen käsialaa ja neljännen -sivun alla oli nimikirjoitus: Jeanne Marcel Larolles. - -Heikki luki sitä tavu tavulta, sana sanalta, raskas paino sydämellään, -peläten ja toivoen: - - Parisissa syyskuun 8 päivänä 1917. - - Rakas Herra. - - Usein syytän itseäni, että näin pitkäksi ajaksi olen jättänyt - Marcel'ini kaukana olevan ystävän ilman uutisia. Ah, millä ilolla - olisinkaan niitä lähettänyt, jos ne olisivat olleet hyviä! - Mutta kun tiedän, kuinka paljon te minun rakkaasta miehestäni - pidätte, niin olen päivä päivältä viivytellyt saattamasta teitä - osalliseksi suuresta tuskastani, alati ja epäilyksettä toivoen - uutisia, joita ei ole tullut. - - Ihastuttavan toivehikkaana ja uhrautuvaisuutta hehkuen lähti - mieheni rykmenttinsä kanssa elokuun 6 päivänä, sankarillisesti - kaatuen elokuun 22 päivänä Charleroi'n edustalla, rinta kolmen - kuulan lävistämänä. - - Sotamiehet nostivat hänet ja veivät erääseen belgialaiseen - ambulanssiin. Hän oli tiedotonna, mutta hengitti vielä. Sitten - jätti rykmentti kylän, jonka saksalaiset vähän ajan kuluttua - valtasivat. Sittemmin en ole lukemattomista etsiskelyistä - huolimatta saanut mitään tietoja hänestä. - - Mieheni toverit ovat vakuutettuja, että hän on menehtynyt - haavoihinsa ja samoin hänen rykmenttinsä pitää häntä kuolleena, - mutta minä en voi sitä uskoa, minä toivon yhä vieläkin, siksi, - että minä rakastan häntä, siksi, että hän on minulle kaikki - kaikessa, siksi, etten voi uskoa, että meidän kaunis onnemme - olisi loppunut. Uskon, että Jumala ja meidän rakkautemme ovat - auttaneet häntä ja että hän palaa monien kärsimysten jälkeen. - Vielä vuoden vaitiolon jälkeenkin minä häntä odotan, mutta missä - tuskassa, sen te ymmärrätte, te, joka tunsitte hänet, ja tiedätte - mitenkä hän oli ihailun ja rakkauden arvoinen. Mutta hän kykeni - lähteissään istuttamaan minuun ihmeteltävän paljon rohkeutta - ja ehtymätöntä voimaa, ja yhä vieläkin tunnen sitä häneltä - saavani. Usein tunnen hänen suojelevat ajatuksensa ympärilläni - ja olen kuulevinani äänen, joka sanoo, että hän elää ja palaa - kerran luokseni. Onko se harhaluuloa? Vai onko se todellakin - ajatuksensiirto ilmiö? - - Aivankuin omituisen ennakkoaavistuksen johtamana kertasi hän - usein ennen lähtöänsä: "mitä ikinä tapahtuneekin, niin älä - usko pahinta, kunnes sota on loppunut." Minä tottelen häntä ja - hänen kanssansa ilolla kärsin Ranskamme puolesta, _valmiina - kalleimpaankin uhraukseen_, vaikka minua vavistuttaakin katsoa - elämää silmiin ilman häntä. Mitenkä Marcel'ini kärsineekään, jos - hän on vankeudessa, voimatta ottaa osaa taisteluun ja voimatta - antaa minulle elonmerkkiä itsestään! Olen varma, että hän olisi - onnellinen tietäessään, että olen vihdoinkin teille kirjoittanut. - Suokoon Jumala, että ensi kerran saapuessanne Parisiin voisimme - taas kaikin olla yhdessä meidän pienessä salongissamme, - jossa niin hyvin aina viihdyimme ja johon teidät taas ilolla - tervetulleeksi toivotamme hänen palaamisestaan iloitsemaan. - - Pieni Anne-Marie'mme voi hyvin ja muuttuu päivä päivältä yhä - enemmän isänsä näköiseksi, jota hän pikku raukka, niinkuin - äitinsäkin, paljon, paljon kaipaa. - - Saanhan pian kuulla uutisia teistä. Vastaanottakaa, hyvä herra, - syvimmät ystävyyden tunteet, jotka aina olen säilyttävä Marcelini - ystävälle. - - _Jeanne Marcel Larolles_. - - P.S. - - Pari miehelleni osoittamaanne kirjettä ovat saapuneet, mutta - onnetonta kyllä, en ole voinut niitä edelleen lähettää... - - J.M.L. - -Ovikello soi. - -Heikki meni avaamaan, sillä hänen äitinsä ja palvelijatarkin olivat -poissa kotoa. Tulija oli täti Forssner, puettuna silkkiin ja -hermeliiniin kuten tavallisesti viime aikoina. Hän kysyi Heikin äitiä -ja tulla tuoksahti eteiseen huohottamaan, pidellen sydänalastaan. -Heikki arvasi, että varmaankin hänen liivinsä taaskin oli onnettoman -kireällä... ja hänen täytyi hymyillä, vaikka häntä harmittakin, että -hänen juuri tällä hetkellä täytyi valmistautua kuulemaan tädin -porokellon soittoa, josta he äitinsä kanssa olivat viimeaikoina saaneet -tarpeeksensa. - --- Voi, voi, kun minä en tänään löydä ketään kotoa! Olisin pyytänyt -äitiäsi kanssani kahvikonserttiin. Minua pyysi eversti Makarov jo -toissapäivänä, mutta juuri kun olin valmiiksi pukeutunut, niin hän -soitti ettei pääsekään. Enkä minä sinne viitsisi yksinkään mennä. Et -suinkaan sinäkään...? Niin, niin työ ennen kaikkea... - -Heikki pyysi häntä käymään sisälle, mutta täti ei sanonut voivansa -jäädä odottamaan, sillä äiti kai viipyisi... - -Mitään pahempaa kiirettä ei hänellä kuitenkaan näyttänyt olevan. Hiukan -henkeään vedettyään, alkoi hän purkaa Heikille huoliaan: - --- Tämä aika on niin jännittävää, että minä pelkään tulevani -hulluksi... En ole taaskaan nukkunut pariin yöhön, kun... Hän sai -yskäkohtauksen ja koetti tukkia suutansa voimakkaasti lemuavalla -nenäliinallaan. - --- Ne osake-markkinatko tätiä taas niin jännittävät? kysyi Heikki -enemmän kohteliaisuudesta kuin osanotosta. - --- Niin juuri, ja menestymiseen tarvitaan suurinta kylmäverisyyttä, -mutta minä aina hätäilen, vaikka kuinka päättäisin pysyä rauhallisena. -Ajatteleppas, että tälläkin viikolla on "Åbo järn" noussut niin, että -minä olisin aivan kuninkaallisesti riippumaton, ellen keväällä olisi -osakkeitani myynyt. Ja "Läskeläisiä" minä en uskalla enää -ajatellakaan... - --- Mutta voittihan täti niillä kuitenkin, sanoi Heikki hajamielisenä. - --- Voitin minkä voitin, mutta se ei ole mikään lohdutus nyt kun niillä -olisi voittanut kokonaisia omaisuuksia. Minä aavistin, että ne nousevat -vielä, sillä niistä oli minulle niin moni juristikin kuiskannut... -Mutta voitko sinä ajatella: eräänä päivänä tuli Agda Sjölund minua -vastaan esplanaadilla ja kun kysyin, minnekkä hänellä on sellainen -kiire, niin hän vaan huusi mennessään: Agda Sjölund myy tänään -Läskelän osakkeet ja tee sinä samoin. Minä säikähdin niin kauheasti ja -myin omani vielä samana päivänä. Mutta sitten ne vasta "nousemaan" -rupesivat. - -Täti Forssnerin ilme oli niin epätoivoinen ja suuressa ristiriidassa -hänen ruhtinaallisen komeutensa kanssa, että Heikkiä väkisinkin tahtoi -naurattaa, mutta hän ei sanonut mitään, vaan toivoi hartaasti, että -täti lähtisi. Mutta hän vain alensi ääntänsä, alkaen hyvin äidillisellä -ja suojelevalla nuotilla: - --- Kyllä tällaisina aikoina pitäisi jokaisen koettaa katsoa eteensä... -Kuka sen tietää tuleeko tällaisia mahdollisuuksia enää milloinkaan. -Minä olen monta kertaa sanonut mammalle, että hänkin voisi kerran edes -koetteeksi ostaa muutamia "Littois ylle". Niitä nyt taas kaikki kovin -kiittävät ja jokunen osake ei nyt maita merille veisi... Niinkö, -ettei häntä huvita... Niin... en minä tiedä... Minä olen niin väsynyt -köyhyyteen. Sinä olet niin suuri idealisti kun Annakin... Mutta kyllä -tällaisina aikoina nuortenkin pitäisi koettaa. Tuomari Farmilla -sanotaan jo olevan toista miljoonaa. -- Ja hukassa minäkin olisin -ollut, kun Esterilläkin yhä on huononpuoleista siellä Saksassa. Minä -sain juuri kirjeen Ruotsin kautta. Ei hän mitään erityisempää valita, -mutta tietäähän sen, että sota-aika on sota-aikaa... mutta ei häntä -nähtävästi kotiinkaan haluta. On se senvuoksi kovin hyvä, ettei minun -tarvitse olla riippuvainen mitä eversti Makarov ant... milloinkin -huoneistaan maksaa. Muuten hän kyllä on kovin sympaattinen ja -erinomainen seuramies. - -Heikkiä tädin sanat pistelivät niinkuin neulat, mutta hän koetti kärsiä -tyynesti loppuun saakka. Viimein täti Forssner kai havahtui omain -sanainsa kaikuun ja nousi äkkiä. - --- Sinullakin taitaa olla kiire ja minä kun ihan unohdun tähän! Sano -mammalle terveisiä ja että minä olen jo ihan vihanen, kun hän ei enää -koskaan pistäydy Katajanokalle. Mutta hän on kai niin onnellinen, kun -saa pitää poikansa luonaan... Jos minullakin olisi Ester täällä, niin -en suinkaan minäkään näin lentäisi. Mutta näin kuluu edes aika, -- -vaikka kyllä tämä jännitys niin vie hermot... No, hyvästi, hyvästi! - -Heikki huoahtaa helpoituksesta, kun hän vihdoinkin voi painaa oven -kiinni. -- Häntä säälittää täti Forssner, säälittää siinäkin -tapauksessa, että hän näkee hänessä surkean ajan tyypillisen luoman... - -Hän istahtaa tuoliinsa ja ottaa uudestaan käteensä rouva Larolles'in -kirjeen, ja silmäilee uudestaan noita rivejä, jotka kertovat -vuosikautisesta tuskasta toivon ja epätoivon välillä, mutta joista -kuitenkin sankarillinen uhrautuvaisuus ja kirkas isänmaanrakkaus -sädehtii. - -Ja hän näkee satoja ja tuhansia koteja monen monissa maissa, joissa -odotetaan isää, puolisoa ja poikaa taisteluista... joista he eivät enää -koskaan palaa. - -Myöskin oman kansansa hän näkee, tämän runoillun ja ylistetyn kansan, -tässä valoisain öitten ja säihkyvien timanttikenttien tuhatjärvisessä -maassa. - -... Kaupustelijoita hän näkee, ostajia ja myyjiä suuressa narinkassa, -jossa tuhansilla ja taas tuhansilla ei ole silmiä nähdä taivaanrannan -kauhistavaa punerrusta, eikä korvia kuulla kaukaa kuuluvaa -kuolinkellojen humua, eikä sydäntä ja hermoja tuntea ilmassa -aaltoilevaa tuskan värinää... - -Ostajia ja myyjiä... - -Mitä tulisikaan tapahtumaan, jos suuresta maailman myrskystä jokin -vihuri tännekin kieheltäisi ja yllättäisi tyvenessä istuvat itsekkäät -mässääjät, ostajat ja myyjät..? - - - - -9. - - -Vallankumouksen kauan ennustettu, odotettu, epäilty ja taas uskottu -ihme oli vihdoinkin tapahtunut. Tuhansien toiveitten ja kärsimysten -sädekehän ympäröimä ihme... - -Yhä uskottavampia viestejä saapui Suomeenkin itäisen rajan takaa, yhä -raikuvampana alkoi kuulua suuren, vapautuvan kansan riemulaulu. - -Ja vihdoin koitti Suomellekin suuri jäitten lähtöpäivä. - -Maaliskuun aamu oli kirkas ja kaunis. Helsingissä olivat kadut täynnä -punaisten lippujen johtamina marssivia joukkoja, joilla oli ympärillään -aamuruskoista ilmaa. - -Kaikki oli kuin kaunista unta... - -Ensimäisinä vapauden häikäisevinä kevätpäivinä kulki Heikki Wuollekin -suuren innostuksen huumeessa. Hänestä tuntui kuin elämä olisi yhtäkkiä -avannut selko selälleen lukituimpain puutarhainsa portit. - -Vapaan maan vapaa kansalainen...! - -Kun todellisuus kerran oli täyttänyt rohkeimmatkin unelmat, niin täytyi -tähdätä korkealle, korkeammalle kuin koskaan ennen. - -Mitä merkitsivätkään yksilön ilot tai surut, kun kansa -kokonaisuudessaan oli vapaa ja saattoi, ilman sortoa, kansana rientää -kilpailemaan kunnian kentille... - -Mutta manifestipäivänä, kun leijonaliput liehuivat ja ihmiset -tyhjensivät paperikaupoista joulukuusten koristeliput, kietoillen niitä -ympärillensä, niin hän ei voinutkaan kaikesta sydämestään ottaa osaa -yleiseen riemuun kulkiessaan liputetun kaupungin liputetuissa -joukoissa. - -Hän ei itsekään ymmärtänyt yltyvää alakuloisuuttaan. - -Oliko tämä liian kaunista ja liian helposti saatua...? Tai aiheutuiko -se eräistä kasvoista, jotka hän oli nähnyt väkijoukossa, ivan hymy -huulillaan...? - -Hän kiirehti rauhallisemmille kaduille. - -Mutta tuo hymy, jonka hän oli nähnyt erään, meilläkin -kunnioitetun ja hienosti sivistyneenä pidetyn, muukalaisen henkilön -kasvoilla, johdatti hänen mieleensä monia kiistoja sivistyneitten, -vieläpä vapaamielisiksi itseään kutsuvien venäläisten kanssa, joilla -kaikesta huolimatta Suomen asiasta ja oikeuksista oli jotenkin -samanlaiset ajatukset kuin pahemmilla kukistuneen vallan ohjissa -olijoilla. Sekä kotona että ulkomailla olivat he kiihtyen puhuneet -siitä, kuinka venäläiset eivät vielä sadan vuoden kuluttua tule toimeen -kunnolla verellään valloittamassaan maassa... - -Kuinka he kaikki eräänä kauniina päivänä mielensä muuttaisivat! Ah, ei, -ei! oli lapsellista sellaista kuvitellakaan. Olojen pakosta tapahtui -mitä tapahtui... mutta eivät sympatiat siellä meille enemmistönä -olleet. - -Monen painon alla oli Suomen vapaus vielä silläkin taholla. - -Ja eikö myöskin ollut lapsellista uskoa, että oma, supisuomalainen, -keskenäinen vihamme ja kateutemme, olisi hautautunut vapauden -kevättulvalaineisiin... - -Kuukaudet kuluivat vapauden humussa. Uneksittiin uusia suuria unia ja -nähtiin kauniita näkyjä. Mutta jo toukokuun ensimäisinä kylvöpäivinä -nosti vihan kyy päätänsä Suomen vainioilla. - -Veljesvihan... - -Kylväjä raastettiin pelloltansa kalliimpina toukopäivinä. Ja leivosten -visertäessä sinisissä ilmoissa kevään ylistystä, nousivat Suomen -pelloilta karkeat kiroukset korkeuteen ja ennen iltaa oli Kainin merkki -tahraamassa monien suomalaisten miesten otsaa... - -Heikkiä ahdisti ja hävetti. Olihan hänkin tämän kansan lihaa ja verta. -Miksi olikaan äsken niin kauniisti sarastanut aamu peittynyt tällaiseen -odottamattomaan häpeän pilveen? Eikö valtava vapauden laulu voinutkaan -sulattaa sydämiä vahanpehmeiksi ja notkistanut polvia suuren ja -ihmeellisen elämän edessä? - -Hän kysyi ja kysyi. Mutta jokainen päivä antoi edellistänsä karkeimman -vastauksen... - -Milloinka olikaan kylvetty se vihan ja katkeruuden siemen, joka -tällaisia tähkäpäitä kasvoi? - -Sitä hänen ei olisi pitänyt kysyä... sillä seuraavassa -silmänräpäyksessä täytyi hänen itsellensä vastata, että tässä maassa -oli lähes parin viimeisen vuosikymmenen aikana vihattu, kadehdittu ja -paneteltu, niinkuin ei kenties missään muualla. - -Viattomin ilmein katselivat nyt ihmiset ympärillään räiskyvää vihaa. Ja -kuitenkaan ei vielä ollut kovinkaan kaukana se aika, jolloin viha oli -ollut melkeinpä kansallishyve, aika, jolloin veli ei tervehtinyt -veljeänsä tämän vakaumuksen tähden, aika, jolloin jokainen uskoi -itsellänsä olevan välittömän tuomarinvallan. - -Tämä oli tapahtunut yhteiskunnan ylemmissä kerroksissa. - -Niin totta kuin oli ettei ainoakaan ajatuskaan katoa olemattomiin, niin -totta oli, että yllemme oli karttunut kokonaiset raskaat vuoret, jotka -kerran, otollisten johtojen kautta, olivat raivolla purkautuvat... - -Kuka uskalsi pestä kätensä? - -Viattomin ilmein ihmeteltiin kevytmielisyyttä ja turmelusta Suomen -naisten suurissa joukoissa. Unhoitettiin tai tahdottiin unhoittaa, että -muutamia vuosia sitten pidettiin pienemmissä piireissä samanlaisia -ilmauksia "terveen voiman" pulppuilemisena. Se oli juuri samaa -rakkautta, joka oli runoudessa ollut korkeassa kurssissa, ja jota -korkeammasta oli lihaa ja verta olevan ihmisen typerää uneksiakaan... - -Helsingin hienot rouvat kertoivat kauhistuneina toisilleen -palvelijattariensa ja venäläisten matruusien öisistä tanssiaisista -keisarillisessa linnassa, jonka juhlasalin liukkaalla lattialla monet -heistä olivat nuoruudessaan valtiopäivätanssiaisissa tanssineet. Se oli -kuin heidän muistojensa häväistystä. Mikä olikaan ihmiset noin -villinnyt...? Mutta he unhoittivat kokonaan ajan, jolloin monet -Helsingin "parempien" perheitten tyttäret ja nuoret rouvat melkein joka -ilta riensivät tanssimaan "tangoa" ja "one stepiä" samojen elämän -vaistojen vetäminä, jotka nyt heidän palvelijattariaan huumasivat... - - Miksi siis ihmetellä viattomin ilmein? - Siemen kasvoi vain karkeamman tähkäpään... - Ja sato oli satakertainen. - -Niin moni tunsi jäytävällä kauhulla laivansa uppoavan. Mutta vieläkin -useimmat olivat unhoittaneet, mistä olivat lähteneet ja minne oli -matka... - -Syksyllä 1917. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UPPOAVIA LAIVOJA*** - - -******* This file should be named 64563-8.txt or 64563-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/4/5/6/64563 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/64563-8.zip b/old/64563-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 635624c..0000000 --- a/old/64563-8.zip +++ /dev/null |