diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64409-8.txt | 6958 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64409-8.zip | bin | 119960 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6958 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..0e008d0 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #64409 (https://www.gutenberg.org/ebooks/64409) diff --git a/old/64409-8.txt b/old/64409-8.txt deleted file mode 100644 index c8f58f1..0000000 --- a/old/64409-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6958 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Pyhän Halvardin elämä ja ihmetyöt; Viga-Ljot -ja Vigdis, by Sigrid Undset, Translated by Siiri Siegerg - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Pyhän Halvardin elämä ja ihmetyöt; Viga-Ljot ja Vigdis - - -Author: Sigrid Undset - - - -Release Date: January 28, 2021 [eBook #64409] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PYHÄN HALVARDIN ELÄMÄ JA IHMETYÖT; -VIGA-LJOT JA VIGDIS*** - - -E-text prepared by Tuula Temonen, Anna Siren, and Tapio Riikonen - - - -PYHÄN HALVARDIN ELÄMÄ JA IHMETYÖT - -ja - -VIGA-LJOT JA VIGDIS - -Kirj. - -SIGRID UNDSET - -Tekijättären luvalla suomentanut - -Siiri Siegberg - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1925. - - - - - - -PYHÄN HALVARDIN ELÄMÄ JA IHMETYÖT - - - - -I. - - -Kirkkaana toukokuun aamuna oli Halvard, Husebyn isäntä, vesillä orjansa -Graeinin kera. - -Orja hoiti nyt airoja, mutta Halvard oli itse soutanut viimeiset -viileät tiimat ennen aamun koittoa. Siksi hän oli laskenut ruskean -viittansa tuhdolle. Veneen pohjalla oleva vesi loiskui viitan liepeissä -ja yritti kastella miesten jalkoja. Näillä oli kummallakin hevosen -nahasta valmistetut, polviin asti ulottuvat merisaappaat, jotka oli -parkittu tervassa ja pyöritelty hiekassa. Halvard oli itse tehnyt nämä -saappaat, sillä hän oli hyvin taitava sormistaan ja näpräili mielellään -kaikenlaista. Keulassa, orjan kumaran selän takana, kiilsivät puusta -veistetyn hirvenpään litteät rautasarvet himmeästi ruskon valossa. -Halvard oli veistänyt hirvenpään ja takonut sen sarvet. - -Hän istui selin aurinkoon, joka lämmitti hänen leveää, ruskeanpunaista -niskaansa. Halvardin tukka oli verrattain lyhyt. Se oli leikattu -poikki niskasta ja se koukerteli ja kimmelsi kuin kulta hänen nuorten, -ahavoituneiden kasvojensa ympärillä. - -Hän oli nyt Husebyn isäntä, yhdeksäntoista vuotta täyttänyt, mutta -aivan pojan näköinen. Hän oli kaunis, pitkä ja hartiakas, hänellä -oli kapeat kupeet ja pitkät, suorat sääret. Pää kohosi pystynä -leveältä, pitkältä ja suoralta kaulalta. Kuten jo sanoimme, oli -hänellä keltainen, välkkyvä ja kiharainen tukka. Otsa oli matala -ja leveä, silmät suuret ja harmaat, nenä hyvin muodostunut ja -posket pitkäntäyteläät. Punaisen, kauniin suun ympärillä kasvoi -untuvanpehmeää, melkein valkoista parranhahtuvaa. - -Hän oli puettuna lyhyeen siniseen mekkoon, joka oli hiukan vanha ja -kulunut, eikä hänellä ollut muita aseita mukanaan kuin kaksi puukkoa -vyössä ja pieni käsikirves, joka oli isketty tuhtoon hänen viereensä. -Halvard istui etukumarassa selvitellen yön saalista, joka uiskenteli -veneen pohjalla kaaripuiden välissä. Hän pujotti suurimmat ja -kauneimmat kalat pajunvarpuun äidilleen Tornylle, joka makasi sairaana -kotona Husebyssä, eikä luullut elävänsä kauan. Hän rukoili ja paastosi -ahkerasti päästäkseen taivaaseen. Siksi oli Halvard nyt lähtenyt itse -nostamaan hänelle tuoretta kalaa, sillä suolainen ruoka ei kestänyt -hänen vatsassaan, kun hän oli niin kovin heikko. Mutta pikkukalat -hän viskasi altaaseen äidin kissojen herkuksi, sillä Halvard rakasti -eläimiä. - -Graein -- näin lausui Husebyn väki hänen nimensä, jonka hän oli saanut -äidiltään, ryöstetyltä irlantilaisnaiselta -- istui kumaraselkäisenä -soutamassa, sipristellen vasten aurinkoa savuntärvelemillä, -punareunaisilla silmillään. - --- Nyt sinä voisit soutaa, Halvard, sanoi orja, sinulla, on nuoret, -hyvät silmät, ja sinä siedät aurinkoa. - --- Vedä airot veneeseen sitten, sanoo Halvard, oikaisee selkänsä ja -huuhtoo käsiään veneen laidan yli. Onkin jo aika päästä käsiksi ruokaan. - -Orja teki, kuten Halvard oli käskenyt, kaivoi esiin eväsrepun, jossa -oli leipää ja juustoa ja pieni kaljalekkeri. Hän asetti ne tuhdolle -heidän väliinsä, nurkuen samalla särpimen köyhyyttä, sillä Halvard -paastosi itsekin näinä aikoina. Hän oli päättänyt olla maistamatta -lihaa ja vahvaa olutta juhannukseen asti, jolloin hänen piti mennä -naimisiin Inga Ivarintyttären kanssa Sundbyn talosta Vaagesta. Ja -nyt hän rukoili kaikesta sielustaan Jumalaa ja Kristusta, että nämä -soisivat hänen äitinsä elää vielä muutamia vuosia, hänen tultuaan -Husebyn isännäksi ja saattaessaan nyt tarjota tälle helpot päivät. -Lähinnä Jumalaa hän luotti kuningas Olav Haraldinpoikaan, sillä hänen -pyhyydestään ja voimastaan kerrottiin ihmeellisiä asioita koko Norjan -maassa. Mutta edesmennyt kuningas oli Tornyn sisarenpoika, ja tämä -samoin kuin koko suku, tiesi hyvin, minkälaista Tornyn ja Halvardin -elämä oli ollut Vebjørnin eläessä. Tämä oli kuollut edellisenä syksynä. -Halvard oli rukoillut isänsä sielun puolesta ja luettanut tälle -messuja, joka saattoi olla hyvinkin tarpeen, mutta vielä hartaammin hän -luki rukouksia ja lupasi lahjoja kirkolle ja papeille, jos äiti saisi -jäädä eloon nauttimaan leskenlepoaan vielä joitakin vuosia. - -Päivä paistoi valkoisena vuonon pintaan. Vesi liplatteli veneen laitoja -vasten, joka lipui omin valtoineen. Päivä oli niin kaunis. Kevät oli -tullut varhain tänä vuonna, rantamat alkoivat vihertää ja lehtimetsä -työnsi umppua. Mutta ylhäällä siintävien, tummien metsien suojassa -näkyi vielä muutamia lumisia viiruja. - -Halvard pureksi ja ryyppäsi ja katseli maalle päin. Kaksi suurinta -taloa kuului Husebylle. Niissä isännöi kaksi hänen voutiaan. Tämä oli -ensimmäinen kesä hänen kolmannentoista ikävuotensa jälkeen, jonka -hän oli saava viettää kotonaan, sillä Vebjørn, joka oli kulkenut -kaupparetkillä, oli lähettänyt hänet merille laivoineen, heti kun poika -kykeni siihen. Halvard luuli tämän tapahtuneen siksi, ettei Torny saisi -iloita ainoasta pojastaan, joka alkoi olla sitäpaitsi kyllin suuri -puolustamaan äitiään -- vaikkei isä viime vuosina ollut enää lyönytkään -häntä. Mutta iloa hän ei tälle suonut. - -Nyt oli Vebjørn poissa, ja he olivat saaneet rauhan häneltä. Halvard -sai samoilla vapaasti riistanpyyntiretkillä ja käydä kalassa vuonolla -ja harjun takaisilla järvillä. Hän oli kaiken Vebjørnin omaisuuden -haltija, ja vielä rikkaammaksi hän oli tuleva naituaan Ingan. Inga -Ivarintytär oli hyvin kaunis. He eivät olleet nähneet toisiaan kuin -kolme kertaa, mutta Halvard piti hänestä nyt jo niin, että hänen -poskiaan alkoi polttaa, kun hän ajatteli tätä; ja hän oli huomannut -Ingankin pitävän hänestä. Heidän kohdatessaan toisensa Ringsakerin -joulukesteissä, oli Inga sanonut pelkäävänsä, ettei hänen neulomansa -sulhaspaita joutuisi valmiiksi juhannukseen. Tarvitseeko sen sitten -olla niin komea? oli Halvard kysynyt, ja neito oli sanonut nauraen: -- -Sen pitää olla komea, sillä minä tahdon nähdä sinut komeana. Halvard -oli varma siitä, että he tulisivat naimisiin päästyään pitämään -toisistaan hyvin paljon. Inga oli myös puhunut niin kauniisti hänen -äidistään ja luvannut olla hyvä ja tottelevainen miniä. Jumalan ja -Olavin täytyi siis toki suoda Tornylle elonpäiviä siihen saakka, että -hän saisi nähdä poikansa ja Ingan lapset. - -Mutta sittenkään hän ei päässyt oikein iloiselle mielelle tänä kauniina -kevätaamuna. Istuessaan siinä selvitellen kaloja äidin kissoille, oli -hänen mieleensä taas äkkiä juolahtanut muuan ikävä lapsuusmuisto. Hän -oli ollut pieni poika, ja isä oli tehnyt äidille pahaa jo ennenkin, -mutta tämä muisto oli kaikista kauhein, ja se palasi hänen mieleensä -useimmin. - -He olivat istuneet äidin kanssa pirtissä. Palvelusnaiset keittivät -jotakin liedellä, ja tuli räiskyi ja leimahteli iloisesti padan -alla. Äiti istui matalalla rahilla tulen ääressä, juottaen kahdelle -kissanpojalle lämmintä maitoa kulhosta, joka oli hänen polviensa -välissä. Tornylla oli kirjava kissa, jonka turkissa oli mustia, -punaisia ja valkoisia laikkuja, ja kaikki sen poikasetkin olivat -samanlaisia. Näitä hänen sitten oli tapana lähetellä lahjaksi -sukulaisilleen ympäri maan. Yhden Husebyn kissan hän oli lähettänyt -Nidarosiin asti kuninkaantyttärelle. -- Halvard seisoi äitinsä edessä -koiranpentu sylissään tahtoen juottaa sitä samalla kertaa. - -Silloin tuli Vebjørn sisään. Hän oli juovuksissa ja riitaisella -tuulella. Torny toivotti hyvää iltaa ja käski palvelusnaisten jouduttaa -ruokaa tupaan, jossa he söivät ja asuivat. Mutta Vebjørn kulki -edestakaisin naisten karsinassa, sättien ja parjaten. Kerran sattui -Halvardin pentu hänen jalkansa eteen, ja hän potkaisi sitä ja töykkäsi -poikaa, joka riensi pelastamaan koiraansa. - --- Jos sinun pitää purkaa pahaa sisuasi täällä sisällä, sanoo silloin -äiti katsomatta ylös, niin jätä toki rauhaan luontokappaleet ja pieni -poikasi ja syydä se minun päälleni, kuten tapasi on. Vaikka ei olekaan -mikään urotyö lyödä vaimoaan, voisin minä saada avukseni jonkun, joka -olisi sinun veroisesi, Vebjørn. - --- Joko sinä taas uhkaat mahtavilla sukulaisillasi, sanoo Vebjørn -nauraen. Jos todella uskoisit heidän apuunsa, olisit kutsunut heidät -tänne jo aikoja sitten. Mutta he tuntevat siksi hyvin sinut, etteivät -välitä sinusta -- ja kohta en minäkään enää viitsi koskea sinuun -- -rähmit täällä vanhassa turvepirtissä pakanallisten elukoittesi kanssa -aamusta iltaan. Etkö sinä tiedä, että nuo kissat kuuluvat Freyan -huonekuntaan -- vaan siksi kai sinä suositkin niitä. Olet itsekin -puolipakana, eikä Edvin pappi juokse täällä Jumalan sanan tähden -- -kyllä minä tiedän, että heti kun hän näkee minun panevan siloja hevosen -selkään, laittaa hän luunsa tänne. Hän on Husebyssä ennenkuin minä olen -ehtinyt metsään. Mutta kohta onkin jo aika minun poikani joutua eroon -sinusta ja siitä elämästä, jota sinä vietät. - -Torny ei vastannut hänelle mitään, ojensi vain kätensä ja veti -Halvardin luokseen. Vebjørn tuli heidän eteensä ja jäi tuijottamaan -heitä. Yhtäkkiä hän tempaa toisen kissanpojan ja viskaa sen tuleen. - -Äiti hypähtää ylös, Halvard huutaa ja juoksee esiin. He koettavat -kumpikin pelastaa eläinraukkaa, joka naukuu pelosta ja tuskasta. -Palvelusnaiset ovat niin kauhuissaan, että unohtavat pelätä isäntäänsä -ja huutavat hekin. Mutta tämä koettaa vain sohia kepillä kissaa, -joka koettaa päästä pois. Se kömpii halon reunaa ja hyppää lattialle -tuskasta ulisten ja karvat tulessa. - -Torny juoksi jälestä, sai sen kiinni ja sammutti tulen hameellaan, -kissan käännellessä ja väännellessä itseään, naukuen ja sähisten ja -raapien sekä häntä että Halvardia, joka riippuu äitinsä helmoissa -koettaen hänkin olla apuna. Veri tihkui heidän kummankin käsistä. -Kissanpoikanen pääsi pakoon, kipaisi oviaukkoa kohden, pyörähti nurin -pari kertaa, pääsi taas jaloilleen ja katosi ulos. - -Vebjørn nauroi, mutta Halvard ymmärsi kuitenkin, niin pieni kuin -olikin, isän olevan häpeissään. Torny kääntyi nyt katsomaan miestänsä. -Poika näki hänen kasvonsa ja painoi päänsä hänen syliinsä, niin että -äidin kylmä, kova hopeavyö kaivautui hänen poskiinsa. Äiti kietoi -kätensä lujasti hänen ympärilleen ja vapisi kuin lehti. - -Yhtäkkiä tunsi Halvard isänsä käsivarren rinnallaan, hänet temmattiin -irti, nostettiin ilmaan; -- sitten hän tunsi lieden tulen paahtavan -kasvojaan, ja isä piteli häntä toisella kädellään niskasta ja koetti -painaa hänen kasvonsa alas liekkeihin. - -Hän saattoi vieläkin kuulla äidin parkaisun, se herätti hänet unesta -vuosikausia myöhemmin. Seuraavassa hetkessä hän virui lattialla ja -näki äidin raapivan kynsillään isän kasvoja. He ottelivat lieden -luona, palvelusneitojen ja orjanaisten seisoessa oven suussa taajana -rykelmänä hiljaa vaikeroiden. Halvard hypähti pystyyn ja tarrautui -kiinni isän jalkoihin. Hän puri tätä läpi paksun avaran villahelman ja -nahkasäärysten, ja koetti kaikin voimin saada hänet kaadetuksi maahan -ja vapauttaa äidin, sai osakseen potkuja ja tuuppaisuja, mutta oli kuin -mieletön. - -Hetkistä myöhemmin hän istui äidin sylissä penkillä; isä oli mennyt -ulos. Äiti rutisti häntä itseään vasten, ja aina kun hän uskalsi -katsahtaa ylös, yltyi äiti yhä rajumpaan itkuun. Hänen kasvonsa olivat -kalpeat ja veriset. Palvelusnaiset seisoivat piirissä ympärillä puhuen -ja huutaen kilvan, ettei hänen tullut sietää kauemmin. - -Kun hän sitten taas katsoi ylös, ei palvelusnaisia näkynyt enää -- -äiti oli kai lähettänyt heidät pois. Tuvassa oli jäljellä vain vanha -orjanainen Dympna -- Graeinin äiti. Hän oli ollut Tornyn imettäjä. - --- Jos lähetät sanan sukulaisellesi Guttormille, Bønsnesiin, niin -polttaa hän Vebjørnin taloineen, sanoi Dympna. - --- Niin, kyllä hän sen tekisi minun tähteni, vastasi Torny. - --- Minä lähetän sinne poikani, sanoo Dympna. Vebjørn on niin -juovuksissa tänä yönä, että Graein tai Ronald voivat varmaan päästä -talosta huomaamatta. - --- Minä en uskalla, sillä se on synti, sanoo Torny vavisten yhä enemmän. - --- Ei suinkaan se voi olla niin suuri synti, ettet sinä voisi sovittaa -sitä perästäpäin, vastaa irlantilaisnainen. - --- Silloin ei Halvard voisi kostaa isänsä puolesta suureksi tultuaan, -sillä ei hän voisi jättää kostamatta, sanoo äiti. - --- Ota siis poika ja lähde täältä sukulaistesi luokse -- vähempikin -riittää eron saantiin kuin se, mitä Vebjørn on tehnyt sinulle. - --- Jos tekisin sen, vastasi Torny verkkaan, niin ottaisi Vebjørn uuden -vaimon. Ja minä olen kestänyt jo niin paljon kovaa täällä Husebyssa, -etten suo Halvardin jäävän vähemmälle perinnölle tai joutuvan jakamaan -sitä puolisisarusten kanssa. Kuinka voit luulla, että olisin sietänyt -tämmöistä häpeää, ellei se olisi tapahtunut pojan tähden. - --- Äiti, kuiskasi Halvard, Gudveig on ylhäällä villaylisillä, hän -kertoo isälle, mitä te puhutte. Poika oli käsittänyt Dympnan ja hänen -poikiensa puheesta, että Gudveig oli heidän pahin vihollisensa. Hän -kiihoitti Vebjørnia mustasukkaisuuteen ja panetteli Tornya naapureille -ja tuttaville, papille, lampuodeille, jopa orjillekin. Ennenkuin hän -tuli Husebyhyn, oli Vebjørn vain ollut vihoissaan siitä, ettei Torny -voinut unohtaa tulleensa naitetuksi vastoin tahtoaan itseään paljon -vanhemmalle ja halpasukuisemmalle miehelle. Häntä raivostutti Tornyn -ynseys, hänen sukuylpeytensä ja monet moitteensa. Vebjørn oli ottanut -itselleen tämän jalkavaimon koettaakseen siten ärsyttää vaimoaan -pitämään hänestä. Mutta Gudveig oli vähitellen saanut suuren vallan -hänen ylitseen. - -Äiti istui kotvan aikaa ääneti. Sitten hän sanoi rauhallisesti: - --- Tule alas Gudveig ja mene sanomaan Vebjørnille, etten minä tule -tupaan tänä iltana. - -Tyttö ei vastannut, vaan tuli alas tikapuita ja livahti ulos. - --- Häntä sinun ei tarvitse nähdä kauemmin, sanoi Dympna. - --- Tekisi mieleni antaa orjieni polttaa hänet roviolla ensi kerran -kun Vebjørn lähtee kotoa pois, sanoi Torny, mutta en tahdo, että hän -luulisi minun välittävän hänen huoruudestaan. - -Äiti riisui Harvardilta vaatteet ja alkoi irroittaa omiaan. Silloin -tuli Vebjørn takaisin, ja Gudveig hänen kerallaan. Vebjørn käski Tornyn -lähteä kanssaan ulos. - --- Ei, sanoo Torny. Minä en tule enää sinun luoksesi tupaan, Vebjørn. -Anna Gudveigille minun paikkani vuoteessa ja pöydässä -- hän sopii -paremmin sinun rinnallesi, kuin mitä minä olen sopinut. - --- Vai luulit sinä minun tulleen hakemaan sinua sinne, Torny, sanoo -isä. Kellariin sinä joudut orjinesi. Siellä saatte tuumia yhdessä, onko -sinun sukulaistesi parempi polttaa minut elävältä vai olisiko sinun -karattava talosta minun poikani kanssa. Mutta älä luule, etten minä -olisi tiennyt jo aikaisemmin sinun aikoneen antaa orjiesi ottaa minut -hengiltä. - -Torny ei virkkanut mitään, ja silloin Gudveig sanoi: - --- Muista myös, Torny, mitä sanoit siitä, ettei Halvardin pitänyt -koskaan jakaman perintöä sisarusten kanssa. Nyt ymmärrät, Vebjørn, mikä -on syynä siihen, minkä tiedät. Kyllä me tiedämme, kuka sinun vanha -auttajasi on noituudessa ja huoruudessa ja kissojen pelissä. - --- Mitä sinä vastaat tähän, Torny, kysyi Vebjørn. - --- Minä en vastaa mitään sinun jalkavaimollesi, sanoo Torny. Tämä on -vanhin ja ravistunein pirtti koko talossasi, mutta täällä tahdomme olla -rauhassa, poikani ja minä. Sinä mahtailet vielä, Vebjørn kauppias, -mutta ajattelehan, mitä kuuluu pohjoisesta. Siellä aletaan kyllästyä -sinun tanskalaiseen herraasi, ja ajat voivat muuttua sellaisiksi, että -olet ehkä kerran iloitseva, jos lapsesi tahtovat rukoilla minun sukuuni -kuuluvaa kuningasta puolestasi. - -Vebjørn hyökkäsi hänen kimppuunsa. Äiti ei äännähtänyt isän -rusikoidessa häntä. Halvard yritti tulla avuksi, mutta äiti huusi -hänelle, että hänen oli jäätävä sänkyyn. -- Gudveigin kaltaisen naisen -ei tarvitse nähdä isäsi lyövän sinua, hän sanoi. - -Mutta kun Vebjørn ja jalkavaimo olivat menneet, nousi äiti sänkyyn; -makasi siinä hiljaa valitellen ja painoi Halvardin posken kaulaansa -vasten. - -Yöllä tämä heräsi siihen, että hänet kannettiin pois toiselle penkille. -Hän näki äidin olevan kyyröllään lattiaoljilla karvataljan päällä. -Hänen orjansa tukivat häntä, ja hän valitti kiinnipuserretuin huulin. -Halvard tahtoi mennä hänen luokseen, mutta äiti käski hänen maata -hiljaa penkillä ja kääntyä seinään päin. Yksi palvelusnainen veti -peitteen hänen päänsä yli, mutta viimein hän kuuli äitinsä huutavan -niin kauheasti, että hän ponnistautui peitteen alta ja hyppäsi -lattialle. - -Silloin kantoi pari naista äidin sänkyyn, mutta Dympna nosti lattialta -jotakin, joka liikkui, kääräisi lammasnahan sen ympärille ja vei sen -lieden valoon. Halvard oli aivan ällistynyt. - --- Tule tänne, Halvard, sanoi Dympna, niin saat nähdä sisaresi. Äitisi -on juuri synnyttänyt hänet. - -Halvard näki silloin, että Dympnalla oli lammasnahan sisällä aivan -pieni alaston lapsi. Se oli hyvin punainen, sillä oli iso pää ja laiha -ruumis, ja se naukui kuin kissanpoika. - -Vähän ajan kuluttua Halvard kuuli naisten sanovan, että taisi olla -viisainta lähettää heti hakemaan pappia, että hän saisi pelastaa tämän -pienen tyttölapsen pakanuudesta; näytti siltä kuin ei se eläisi kauan. - -Halvard oli kömpinyt äidin viereen ja istui kyyryssä sängyn -jalkopäässä. Äiti piteli vastasyntynyttä käsivarsillaan. Naiset -olisivat vieneet pojan pois, mutta äiti sanoi, että hän sai jäädä -sisään. - --- Lähettäkää hakemaan Vebjørniä, käski hän sitten. - -Mutta kun isä oli tullut, oli hän vielä enemmän juovuksissa kuin -aikaisemmin illalla, ja aivan raivopäällä. Hän määräsi, että tämän -lapsen oli kuoltava pakanana. - --- Minä annan hänet peikoille ja pahoille hengille. Hän ei ole minun -lapseni -- sen tietää jokainen, joka osaa laskea kymmenellä sormellaan. - -Silloin Torny puhkesi itkuun: - --- Vebjørn, Vebjørn, hän sanoi, näethän sinä, että lapsi on syntynyt -ennen aikojaan -- ymmärtäähän sen jokainen, joka näkee hänet ja tietää, -miten sinä kohtelit minua illalla! - --- Pyydätkö kauniisti, Torny, oikein kauniisti, että lähettäisin -hakemaan Edviniä? - --- Pyydän, pyydän, itki äiti, pyydän sinua niin kauniisti kuin osaan -- -en ole koskaan pyytänyt mitään, -- seitsemän vuotta olen ollut täällä, -mutta en ole pyytänyt mitään, vaan nyt pyydän, rukoilen sinua --. - --- No sitten saat muistella kaikkia niitä kertoja, jolloin minä olen -pyytänyt sinulta, Torny, sanoi Vebjørn, -- ja pyytänyt turhaan. Nyt on -sinun vuorosi. Ja se, joka poistuu talosta, ennenkuin tämä pakanalapsi -on kuollut, on siunaava hetkeä, jolloin hän itse saa kuolla. - -Näin sanoen hän kääntyi menemään. Dympna tahtoi mennä hänen ohitseen, -mutta Vebjørn tarttui häneen ja veti hänet kanssaan ulos. Halvard kuuli -huutoa ja hälinää ulkoa, ja irlantilaisnainen huusi palvelijoille, -etteivät nämä tottelisi isäntäänsä. Sitten siellä tuli hiljaista. - -Torny oli ottanut kääryn viereensä. Hän itki niin, että Halvardia -värisytti. Hän ajatteli pikku siskoa, joka oli niin heikko, ettei -jaksanut edes itkeä -- ja hänen täytyi nyt joutua tuliseen järveen, -jossa hän sai palaa iankaikkisesti. - -Naiset kuiskivat keskenään, vaikeroivat ja koettivat keksiä neuvoa. -Kukaan ei osannut kastesanoja. - -Silloin Halvardin päähän äkkiä pälkähti eräs ajatus. Hän kumartui alas -ja kosketti äitiään. - --- Äiti, kuiskasi hän, äiti -- minä menen hakemaan Edviniä. - -Tornyn itku katkesi kesken. Hän jäi tuijottamaan poikaan. - --- Sinua hän ei sentään lyöne kuoliaaksi, sanoi hän hitaasti, vaikka -hän tekisi mitä muuta tahansa. Enkä minä voi antaa tämän lapsiraukan -- - --- Ulkona on semmoinen ilma, jossa kummitukset ja pahat henget -liikkuvat, sanoi eräs naisista toiselle. En ymmärrä, miten Halvard -voisi välttää Vebjørnin silmiä. - -Mutta Halvard oli keksinyt keinon. Turvepirtin kupeeseen oli laitettu -lautasuojus, jossa pidettiin hanhia kesäisin. Sen toisessa päässä oli -pieni rako, josta pääsi kapeaan rakennusten väliseen solaan. Halvard -pyysi nyt erästä isoa, vahvaa, Jorunn nimistä naista irroittamaan yhden -laudan raon laidasta, että se tulisi niin suureksi, että hän mahtuisi -ryömimään sen läpi. Jorunn raastoi irti laudan, naisten pukiessa -Halvardia lämpimiin karvavaatteisiin, ja sitten hän pujahti ulos. - -Ulkona paistoi kuu, ja taivas oli kirkas, mutta etelästä kävi niin -ankara tuuli, että poika pysyi vaivoin jaloillaan jouduttuaan pois -rakennusten suojasta. Ensin hän pelkäsi isäänsä, mutta mitä edemmäs -hän kulki hohtavia lumikenttiä pitkin, varjopaikkojen ammottaessa -mustina pimeässä, sitä enemmän häntä alkoivat peloittaa ne oudot -voimat, jotka saattoivat vaania tämän ulvonnan ja ryskeen keskellä. -Lumi oli kasautunut korkeiksi kinoksiksi pelloille ja oli nuoskaista -ja raskasta, mutta jostakin kinosten takaa nousi peloittavaa vaaleata -savua. Monin paikoin olivat kinokset korkeammat taloja, ja silloin -hänen täytyi kiertää niiden ympäri. Hiki valui pojan ruumista pitkin, -ja hänen sydämensä jyskytti, mutta hän ponnisti eteenpäin lumessa ja -myrskyssä puristaen hopearistiä, jonka äiti oli pannut hänen käteensä -lähtiessä, ja koetti ajatella, kuinka kauheata olisi, jos siskon -sieluraukan täytyisi lähteä alastomana ulos tähän valkoiseen yöhön. Ja -niin hän viimein pääsi mäelle, jossa papin talo seisoi. Edvinin koirat -kuulivat hänen tulonsa rajuilman ulvonnan läpi, ja pappi puki ylleen ja -lähti hänen mukaansa. - -Kotiinpäin hän sai ratsastaa Edvinin selässä, pidellen öljypulloa ja -vihittyä kynttilää. - -Kun he tulivat Husebyhyn, näkivät he Vebjørnin kävelevän yhä ulkona. -Edvin ei voinut ryömiä sisään hanhenreiästä, ja niin he jäivät -odottamaan luhdinseinän suojaan. Pappi lankesi polvilleen lumeen ja -rukoili, että lapsi saisi elää niin kauan, että hän ehtisi antaa sille -kasteen. - -Mutta aika kului, ja Vebjørn kulki yhä turvepirtin seinän edessä. -Silloin sanoi pappi: - --- Koska Jumala on auttanut sinut minun luokseni tänä yönä, pikku -Halvard, saa hän auttaa meidät Vebjørnin ohikin. - -Sitten hän alkoi astua pirttiä kohti, ja Halvard seurasi perästä. -Pirtin ovella Vebjørn ja pappi kohtasivat toisensa. Silloin tapahtui -semmoinen seikka, joka Halvardin mielestä aina tuntui ihmeeltä -perästäpäin. Isä ja pappi katsoivat toisiaan vähän aikaa, sitten -Vebjørn väistyi syrjään. Halvard näki hänen poistuvan tupaan. - -Äiti istui yhä sängyssään. Hän puhalsi vastasyntyneen suuhun, -saadakseen sen pysymään hengissä. Pikku sisko vikisi hyvin hiljaa aina -väliin. Naiset olivat varustaneet haaleata vettä kupariastiaan. Edvin -sytytti vihityn kynttilän liedestä ja antoi sen Jorunnin käteen. He -heittivät valkoisen vaatteen Halvardin hartioille ja antoivat hänen -käteensä öljypullon, ja sitten Edvin kastoi siskon. Heti kun hänet -oli pistetty kasteveteen, lakkasi hän itkemästä ja nukkui kapaloihin -käärittäessä. Sitten joku riisui vaatteet Harvardilta, kääri hänet -lämpimän nahan sisään ja juotti hänelle lämmitettyä olutta. Äiti antoi -hänelle luvan nukkua sänkynsä jalkopäässä, ja hän nukkui siihen samassa. - -Edvin pappi pääsi kotiin vahingoittumattomana, Vebjørn ei tehnyt -hänelle mitään. Eikä hän puhunut kasteasiasta Halvardille ennenkuin -viime syksynä, ollessaan viimeisillään. Silloin hän sanoi pojalleen -eräänä iltana useamman hengen kuullen: - --- Yhtä syntiä minä olisin katunut syvästi, ellet sinä olisi estänyt -minua lankeamasta siihen -- sitä, että Astrid, sisaresi, olisi saanut -kuolla kastamatta. Se olisi painanut mieltäni. Ellei Torny olisi alati -koettanut kääntää sinun sydäntäsi minusta, olisit saanut kokea, mitä -minä ajattelin sinusta sinä iltana, jolloin uskalsit lähteä yksin -hakemaan pappia taloon. Tein pahat tekoni Gudveigin neuvosta, mutta en -olisi kuunnellut häntä, ellen olisi ollut niin juovuksissa. - -Pikku tyttö eli kaksi päivää kasteen saatuaan. Hän sai imeä äitiään, -ja Torny luuli hänen jo jäävän eloon. Mutta kolmantena päivänä hänen -henkensä sammui juurikuin äiti oli nostamassa hänet rinnoilleen. - -Jonkun aikaa tämän jälkeen vei Torny Halvardin sukulaisensa Guttorm -Sigurdinpojan luo Bensnesiin, ja he olivat siellä kaksi vuotta, mikäli -Halvard saattoi muistaa. Se oli hänen lapsuutensa paras aika. Tämän -jälkeen hänen vanhempansa tekivät sovinnon, ja he palasivat takaisin -Husebyhyn. Vebjørn ei sen perästä enää lyönyt vaimoansa eikä pitänyt -luonaan jalkavaimoa, vaan käyttäytyi muutenkin siivosti Tornyä kohtaan, -ainakin ihmisten nähden. Mutta ystäviä heistä ei tullut koskaan. -Halvardin oli vaikea sopia isänsä kanssa, eikä hänellä ollut ilon -päiviä niin kauan kuin tämä eli. - - - - -II. - - -Halvard istui muistellen näitä tapauksia, Graeinin soutaessa vuonon -selkää. - -Mutta he eivät ohjanneet kulkuaan Husebyn isoa laituria kohti. -Penikulman verran lähempänä virtaa vuonoon väkevä puro kapean laakson -läpi. Siellä kasvoi siihen aikaan korpimetsää. Husebyn kohdalla se ei -ulottunut kovin kauas, mutta ulompana, vuonon suulla, oli se hyvin -sankka, ja sen keskeltä pilkoitti vain pari pientä taloa ja majaa. - -Lahden rannalla oli vihantia töyräitä puron molemmin puolin, ja sen -laskusuuhun oli rakennettu pieni laituri, sillä tuohon töyräälle aikoi -Graein raivata itselleen maata ja rakentaa pienen talon. Halvard oli -päättänyt helluntai-iltana päästää orjuudesta hänet ja hänen kaksi -poikaansa. Graeinin vaimo oli kuollut, mutta vapaaksi tultuaan hän -aikoi naida Ragnhild Ormintyttären. Tämä ei ollut orjasukua, hänen -isänsä oli Halvardin lampuoteja ja asui ylempänä metsässä. He olivat -rutiköyhää väkeä, ja Ragnhildilla oli äpärälapsi erään tanskalaisen -soturin kanssa. Siksi hän tyytyi tähän puolivanhaan, orjasyntyiseen -mieheen, vaikka itse oli nuori, eikä kovin ruman näköinenkään. Graein -oli asemaansa nähden rikas, sillä Torny oli antanut Dympnalle ja hänen -jälkeläisilleen niin paljon kalliita lahjoja, että he olisivat voineet -ostaa itsensä vapaiksi jo kauan aikaa sitten. Mutta Vebjørn ei olisi -antanut heidän jäädä Husebyhyn vapaiksi tultuaan, eivätkä he olleet -tahtoneet erota Tornystä ja Halvardista. - -He laskivat nyt laituriin ja nousivat maihin. Rannalla oli tuoreita -keltaisia hirsiä ja pari myllynkiveä, sillä Halvard aikoi rakentaa -myllyn puron rannalle, että metsässä asuvien ihmisten ei tarvitsisi -jauhaa viljojaan käsikivillä, kuten useimmat tekivät vielä silloin. -Heillä oli pitkä matka Husebyn myllylle, eikä usealla ollut hevosta -eikä orjaa, joka olisi vienyt ne taloon asti. Siksi Halvard oli -ajatellut, että Graeinille koituisi sekä ansiota että seuraa, jos tähän -puron varteen saataisiin mylly. - -Graein oli kaivanut mäkeen pirtin ja karjakarsinan pohjan; päädyt -tehtiin hirsistä. Halvard osoitti nyt hänelle sopivat hirret rannalta. -Sitten he lähtivät multaseiniä kohti. He katsoivat karjakarsinaan. Se -oli melkein valmis, sillä Graein tuumi heidän voivan asuakin siinä -kunnes pirtti valmistuisi. Äkkiä he huomasivat peräsopukassa ihmisen. - -He käskivät hänen tulla esiin, mutta tämä ei liikahtanut. Silloin -Graein veti hänet ulos; se oli nainen. Graein kysyi nyt häneltä, mitä -tekemistä hänellä oli siellä, mutta nainen ei vastannut, vaan kumartui -vaan syvempään, aivan kuin tahtoen peittää kasvonsa, ja he huomasivat -hänen olevan peloissaan. Graein veti hänet nyt kokonaan päivänvaloon ja -kohotti hänen päänsä pystyyn. Samassa häneltä pääsi ihmetyksen huuto. - --- Tunnetko sinä hänet, Halvard? - -Kotvan aikaa Halvard tuijotti häneen, mutta sitten hän tunsi, että tämä -oli Gudveig, hänen isänsä jalkavaimo. Hän ei ollut nähnyt tätä siitä -asti kun he olivat lähteneet Tornyn kanssa Ringerikiin, ja siitä oli -kolmetoista vuotta. Mutta hän oli kuullut kerrottavan hänestä silloin -tällöin. Vebjørn oli antanut hänelle talon toisella puolen vuonoa, -mutta ajanut hänet sieltä pois sen jälkeen kun Gudveig oli saanut -lapsen erään tanskalaisen miehen kanssa, joka asui siellä yhden talven -Tanskan kuninkaan Sveinin aikana -- vaikka Vebjørn ei itse ollut käynyt -hänen luonaan enää pariin vuoteen, ihmisten tietämän mukaan. Hän lähti -silloin seudulta tanskalaisensa kera, mutta oli sittemmin palannut -takaisin. Hänen oli käynyt yhä huonommin sitä mukaa, kuin hän vanheni -ja muuttui rumemmaksi, ja lopulta hän oli käynyt kerjuulla laaksojen -syrjäseuduilla, metsäpirteissä ja majoissa, mutta ei mennyt koskaan -kovin kauas Husebystä, eikä koskaan käynyt kirkossa. Häntä syytettiin -pakanuudesta ja noituuden harjoittamisesta. Viime talven hän oli asunut -Sigurd-nimisen miehen pirtissä. Tämä ei ollut saanut sinne ketään muuta -naista. Sigurd oli Graeinin tulevan apen Ormin velipuoli. Halvard oli -kuullut sen orjaltansa. - -Nainen ei vastannut mitään, vaikka Graein kysyi moneen kertaan, mitä -tekemistä hänellä oli ollut hänen karjakarsinassaan. Silloin hän sanoi: - --- Vahdi sinä, Halvard, häntä, sillä aikaa kun minä käyn sisässä -katsomassa hänen jälkiään -- kuka sen tietää, mitä noitatemppuja -hän on tehnyt karkoittaakseen onnen minun pirtistäni. Ja hän ryömi -multakuoppaaan. - --- Minä olen ollut piilossa täällä siksi, ettei minulla ole mitään -muuta paikkaa, missä olisin, sanoi nainen. En ole tehnyt mitään pahaa, -vaan olen odottanut, että joku sattuisi tulemaan tänne ja veisi minut -vuonon yli. - --- Et suinkaan sinä vaadi, että minä tekisin sen, sanoo Halvard. Saat -odottaa vielä vähän, sanoo hän, kun Gudveig näyttää tahtovan lähteä. - -Sitten hän alkoi tarkastella naista. Tämä oli muuttunut sanomattoman -vastenmieliseksi ja rumaksi, ryppyiseksi, harmaahapsiseksi ja -hampaattomaksi. Hänellä ei ollut mitään päähinettä, vaan tukka riippui -takkuina ympäri päätä ja se oli melkein vihreä liasta. Hänen vaatteensa -olivat lantaiset ja repaleiset, ja varpaat pistivät esiin kengän -suista. Hän oli laiha kuin tikku, mutta vatsa oli pöhöllä. Halvard -ajatteli, ettei hän mitenkään voinut olla raskaana, sillä siihen hän -kai oli liian vanha. - -Yhtäkkiä kuuluu ylhäältä metsästä ääniä. Gudveig lysähtää kokoon, -vääntelehtii edestakaisin ja alkaa vaikeroida: - --- Halvard, Halvard, anna minun mennä tai pane minut piiloon -- anna -minun mennä piiloon ja sano Sigurdille, ettet ole nähnyt minua. - --- Vai niin, sanoo Halvard. Mitä pahaa sinä nyt taas olet tehnyt, -Gudveig? - --- En minä ole koskenutkaan Sigurdin hopeaan -- pata oli tyhjä, kun -minä kaivoin sen maasta. Halvard, näethän miten kurja minä olen, ei -sinun ja Tornyn sovi kostaa minulle köyhälle vaivaiselle -- Sigurd -hakkaa minut kuoliaaksi -- katso toki, kuiskasi hän koettaen vetää -rikkinäistä nuttuaan olkapäänsä yli. Mutta se oli tarttunut kiinni -vereen. - -Halvard muisti isänsä lyöntien jättämät mustelmat äitinsä rinnoissa ja -sanoi: - --- Seiso siinä Gudveig; saamme kuulla, mitä Sigurd sanoo. - -Silloin lyyhistyi Gudveig kokoon ja ryömi Halvardin jalkojen -juureen, mutta tämä vetäytyi kauemmas hänestä. Sitten ilmestyivät -miehet metsästä. Siinä oli Sigurd, Orm ja kolme muuta, veljesten -sisarenpoikia. He huutaa hoilottivat -- ja yltyivät yhä hurjemmiksi -nähdessään Husebyn Halvardin seisovan Gudveigin vieressä. - --- No nyt, Gudveig -- nyt sinä saat vastata muustakin kuin -varkaudestasi! - -He piirittivät hänet. Hän ryömi polvillaan vuoroon jokaisen luo, mutta -Sigurd ja hänen saattomiehensä alkoivat potkia häntä jaloillaan ja -lyödä häntä keihäänvarsilla ja kaarillaan. - --- Olkaahan nyt ihmisiksi, sanoo Halvard inhoten. Ette te saa kohdella -häntä kuin hautaan pudonnutta sutta. Sano sinä, Sigurd, mitä hän on -tehnyt. - -Ja Sigurd ryhtyi puhumaan: Hän oli pitänyt Gudveigia luonaan vuoden -verran, mutta tämä oli ollut laiska ja osaamaton; ja vaikka tämä oli -vanha ja ruma, oli hän herättänyt epäsopua hänen ja sisarenpoikien -välillä, jotka asuivat hänen luonaan. Sitäpaitsi hän varasteli maitoa -ja jauhoja. Siksi Sigurd oli käskenyt hänen lähteä tiehensä joku päivä -sitten, ja hän oli nukkunut ulkoladossa. Sigurd oli aikonut ostaa -itselleen orjanaisen, ja oli kerännyt kaiken rahan ja hopean, mitä hän -omisti, pieneen rautapataan, jonka hän oli kaivanut maahan turvepenkin -sisään, jonka päällä hän nukkui. Mutta nostaessaan eilen vuodenahkoja, -näki hän multaa kouhitun aivan äsken, ja kun hän kaivoi padan esiin, -oli se tyhjä. Silloin hän oli mennyt Gudveigin luokse ja luvannut, -ettei tekisi tälle pahaa, jos hän antaisi takaisin hopeat. Mutta tämä -oli kieltänyt ottaneensa niitä. Silloin hän löi tätä, mutta tämä oli -päässyt pujahtamaan pakoon. - -Gudveig huusi nyt, ettei hän tiennyt mitään Sigurdin hopeoista. - --- Sinä saat lähteä minun kanssani Husebyhyn, sanoo Halvard. Ehkä sinun -muistisi teroittuu, kun olet istunut vähän aikaa kellarissa. - -Gudveig alkoi voivottaa yhä surkeammin, mutta yksi metsämiehistä sanoi: - --- Tämä asia on sellainen, ettei sinun, Halvard, sovi sotkeutua siihen. -Otamme itse selvän tästä varasnaisesta, ja tahdomme, ettei tästä puhuta -sen koommin. - -Halvard jäi miettimään. Hän melkein sääli Gudveigia, tämä oli niin -surkean näköinen ja oli aivan mielettömänä pelosta -- ja Sigurd ja -hänen, sukulaisensa olivat juovuksissa ja vimmoissaan. Siksi hän sanoi: - --- Sinun täytyy sanoa, Gudveig, minne sinä olet kätkenyt Sigurdin -hopeat; minä autan sinua sitten, niin että ehkä säästyt pahimmasta. - -Silloin Sigurd alkoi huutaa, ettei Halvard ollut hänen herransa, ja -ettei tällä ollut oikeutta sotkeutua asiaan. Hänellä oli muutakin -selvitettävää Gudveigin kanssa kuin tämä varkausjuttu. - -Halvard vastasi: -- Et sinä tule sen halvemmaksi, vaikka minä sotkeudun -sinun asiaasi. Gudveig ei ole pääsevä rankaisematta varkaudestansa, -mutta minä en voi lähteä täältä, kun näen teidän kohtelevan häntä kuin -petoa. En edes Gudveigin kaltaiselle raukalle salli tapahtua sellaista. - -Kun nyt Gudveig huomasi Halvardin aikovan puolustaa häntä ainakin näitä -miehiä vastaan, kasvoi hänen rohkeutensa. Hän kohosi maasta ja sanoi: - --- Minä sanon teille totuuden. Kaivoin padan esiin sinä iltana, -jolloin sinä olit sanonut, että minun oli lähdettävä sinun talostasi, -Sigurd. Aioin ottaa itselleni muutamia rahoja, etten kuolisi nälkään -lapsesi kanssa, jota kannan. Ei siinä ollut mielestäni mitään väärää. -Mutta pata oli tyhjä -- vieköön minut piru ja pahat henget, jos nyt -valehtelen. Minun luuloni on, että ne kaksi muukalaista, jotka kävivät -täällä ennen joulua, -- se, jolla oli nenä poikki ja se toinen, -punatukkainen -- ovat ottaneet rahasi; sillä sinä kehuit illalla -juovuspäissäsi, että sinulla oli kätkö makuupenkkisi alla. - -Sigurd rupesi nyt karjumaan, ettei Gudveigin tarvinnut syyttää häntä -lapsensa tekijäksi, että tämä oli varmaan itse juorunnut kulkijoille -padan paikasta, ja ettei tällä ollut oikeutta hänen rahoihinsa. Silloin -Halvard töykkäsi hänet syrjään. - --- Mene etemmäksi, sanoo hän. Nyt minä uskon Gudveigin puhuneen totta. -Husebyssa kävi talvella kaksi kulkijaa; toinen oli nenätön ja toinen -punatukkainen. He ostivat hevosen ja ruokatavaraa Krok-Olavilta -rannasta. Olav sai heiltä soljen, ja minä ostin sen häneltä -- ei -suinkaan tämä ole sinun solkesi? Hän kaivaa vyöstään esiin vanhan -viitansoljen ja näyttää sitä Sigurdille. - -Nyt täytyi Sigurdin vastahakoisesti myöntää soljen olevan hänen omansa. -Hän oli perinyt sen isoisältään. Halvard ojensi sen hänelle ja sanoi: - --- Menkää nyt pois, minä puhun Gudveigin kanssa. Menkää pois te toiset, -älkääkä tunkeko päälleni. - -Miehet huusivat nyt kilvan, että itsehän Halvard oli tunkenut heidän -päälleen. Mutta he eivät olleet hänen orjiaan, eivätkä aikoneet kärsiä -hänen kopeuttaan. Sigurd huusi uudelleen, että hänellä oli puhumista -Gudveigille muustakin kuin varkaudesta ja hopeoistaan, ja tarttui -häneen. Silloin työnsi Halvard Gudveigin taakseen. Mutta Orm huusi: - --- Me emme voi kärsiä Halvardin ylpeyttä. Hänen isänsä osti isämme -raivaaman köyhän talon ja teki meidät lampuodeikseen, ja minun -tyttäreni hän katsoo kelpaavan orjansa vaimoksi -- näin halvassa -arvossa päälliköt pitävät meitä vähäväkisempiänsä. Mutta metsä on -suuri, eikä olomme tule pahemmaksi siellä kuin turvemajoissamme. Olemme -kyllin vahvat isäntää ja hänen orjaansa vastaan. - -Nyt ojentaa Graein Harvardille miekan, jonka hän oli ottanut mukaansa -karjakarsinasta. Hän oli hankkinut sen vapaaksi tulonsa varalta. - --- Aja nämä nahkamiehet metsään, Halvard, mutta muistakaa te, että -teidän on mentävä kauas, jos tahdotte, etteivät Husebyn koirat löydä -jälkiänne. - -Miehet vetäytyivät edemmäs, mutta Halvard heitti miekan maahan sanoen: - --- Olen luvannut olla tarttumatta aseeseen, ellei siihen ole pakkoa, -perjantaipäivinä, jolloin Herramme kärsi ristinkuoleman tähtemme. - --- Sinulle ei ole oleva häpeäksi, rikas Halvard, jos annat meidän -köyhien miesten päättää asiamme mielemme mukaan. Lupaan sinulle, ettei -Gudveigille ole tapahtuva sen pahempaa, kuin mitä isäsi teki äidillesi -sinä iltana, kun hän synnytti tyttärensä. Gudveig on kehunut usein -itsellään olleen sellaisen vallan Vebjørniin, että tämä löi kuninkaan -sisarta hänen nähtensä. - -Halvard punehtui ja vaaleni nyt vuorotellen seisoessaan paikallaan. -Silloin sanoi Graein: - --- Tule, Halvard, anna koirien repiä toisensa kappaleiksi. Kun heidän -päänsä selviää, jää heille kylliksi aikaa katua sanojaan. - -Halvard sanoo nyt hiljaa ja selkeästi: - --- Te taidatte olla hulluja kaikkityyni -- ettehän te tiedä, mitä -sanotte ja teette. Toista niin pahaa tekoa ei ole tapahtuva, niin kauan -kuin minä voin estää sen -- ja te kiitätte minua perästäpäin siitä, -etten minä antanut teidän tehdä toisin kuin kristityiden miesten sopii. - -Sitten hän kääntyi Gudveigin puoleen ja sanoi: - --- Sinä saat lähteä minun kanssani, me viemme sinut vuonon toiselle -puolen. - -Hän alkaa astua laituria kohti katsomatta vihollisparveen. Gudveig ja -Graein tulevat perästä. Halvard hyppää veneeseen ja irroittaa köyden, -ja orja kiipeää myös veneeseen. Mutta Gudveigiä peloittaa. - --- Nosta sinä hänet veneeseen, Graein, sanoo Halvard. Mutta orja vastaa -vihaisesti: - --- En minä tahdo koskea häneen. - --- Sitten minä nostan hänet itse, vastaa Halvard. Hän tarttuu Gudveigin -lanteisiin ja nostaa hänet veneeseen, menee peremmälle, tarttuu -airoihin ja alkaa soutaa rannasta pitkin vedoin. - -Laiturilla seisovat nahkapukuiset miehet jäävät katsomaan nuorta -päällikköä, joka istuu veneen keulassa kasvot rantaan päin. Hänen -päänsä päällä välkkyvät hirvenpään sarvet vasten taivasta, hänen -sininen mekkonsa hohtaa, ja hänen tukkansa loistaa kuin kultainen -seppel noiden kauniiden kasvojen ympärillä. - -Silloin asettaa Orm nuolen kaareensa ja ampuu sen venettä kohti. -Halvard päästää airot käsistään, tapaa kädellään kurkkuaan ja kaatuu -takaperin veneen pohjalle. - --- Ammu orja, ammu orja, huutaa Sigurd, vetää mekon yli päänsä ja -hyppää veteen sekä alkaa uida venettä kohti. - -Sigurd ja hänen miehensä seisovat nyt erillään taajassa ryhmässä, -- -Halvard, nainen ja Graein toisessa. - -Graein on hypännyt keulaan ja kumartunut Halvardin yli. Orm -sisarenpoikineen ampuvat häntä, osuvat myös, mutta eivät kuolettavasta; -hän elää vielä Sigurdin ehtiessä veneen luo. Tämä kiipeää veneeseen, -vaikka Graein on tarttunut airoon ja lyö häntä sillä. Sigurd saa -käsiinsä Halvardin kirveen ja halkaisee sillä Graeinin kallon. Sitten -hän lyö kuoliaaksi naisen, tarttuu airoihin ja soutaa nuo kolme -vainajaa takaisin rantaan. - - - - -III. - - -Nyt ovat kaikki metsäpirttiläiset selvinneet juovuksista. He seisovat -kalpeina kauhusta tekoaan ajatellen. Sitten he alkavat hiljaa -neuvotella siitä, miten voisivat salata tämän nuoren, mahtavan miehen -surman sekä piilottaa ruumiit. - --- Jättäkäämme Halvard veneeseen, sanoo Orm, etteivät hänen koiransa -pääse hänen jäljilleen. -- Halvard oli näet tuonut purjeretkiltään -kaksi koiraa Pikku Bretlandista. Näiden nimet olivat Kerr ja Karados, -ja ne olivat tunnetut viisaudestaan ja rohkeudestaan. Niiden oli tapana -seurata Halvardia hänen kaikilla matkoillaan, ja oli harvinaista, -etteivät ne olleet hänen mukanaan tänään. - -He päättävät viimein soutaa veneen niin kauas kuin niemen suojassa -pääsevät, upottaa sen ja Halvardin ruumiin sinne yöksi, ja viedä sen -keskiyön jälkeen, kuun kadottua näkyvistä, keskelle vuonoa, upottaa -ruumiin sinne kivillä, mutta soutaa veneen saarien väliin ja hakata -reiän sen pohjaan, että luultaisiin Halvardin hukkuneen ja virran -vieneen mukanaan ruumiit. - -Gudveigin ja Graeinin ruumiit he veivät karjakarsinaan ja kätkivät -ne sinne. Sitten he vierittivät toisen myllynkiven alas veneeseen, -sitoivat sen pitkällä nahkahihnalla Halvardin kaulaan, soutivat -kappaleen matkaa rannasta ja upottivat veneen ruumiineen pohjaan parin -pienen saaren väliin. Tämän jälkeen he uivat maihin ja menivät Ormin -pirttiin peräti pahoilla mielin teostaan. - -Vasta yöllä palasivat surmamiehet takaisin, kaivoivat Graeinin ja -Gudveigin karjakarsinan alle ja tallasivat lattian tasaiseksi. Sitten -he lähtivät kävelemään rantaa pitkin sille kohdalle, mihin olivat -upottaneet Halvardin ja veneen. -- Silloin he näkivät ihmeellisen -näyn: Saaren ympärillä kaarteli parvi merilintuja. Jokainen tietää, -että linnut näyttävät tummilta taivasta vasten tämmöisenä hämäränä ja -sumuisena kevätyönä. Mutta nämä linnut, jotka kaartelivat sen paikan -yläpuolella, missä Halvardin ruumis oli, olivatkin miesten silmissä -hohtavan valkoiset. - -He vierittivät nyt veteen puunrungon ja uivat sen avulla rannasta. -Mutta tultuaan saaren lähelle, näkivät he vielä ihmeellisemmän näyn: -Halvardin kuollut ruumis oli noussut pohjasta ja kellui veden pinnassa. -Hänen kasvonsa olivat lumivalkeat ja hänen silmänsä olivat auki; ne -katsoivat kohti taivasta, ja hän oli niin ihana nähdä, että kammo -kouristi heidän sydäntään heidän pahan tekonsa tähden. - -He rohkenivat kuitenkin uida aivan lähelle ja koskettaa kuollutta. -Silloin he huomasivat, että nahkahihna, jonka he olivat sitoneet hänen -kaulaansa, oli luisunut irti ja oli nyt hänen oikeassa kädessään, aivan -kuin hän olisi pitänyt kiinni siitä; vaan vasen käsi osoitti ylöspäin. -Eivätkä linnut olleet koskeneet häneen. - -Heitä rupesi nyt peloittamaan kaikki nämä oudot asiat. Sigurd ja -hänen sisarenpoikansa olivat menettäneet kaiken rohkeutensa ja -alkoivat sanoa, että Halvard oli ollut hurskas mies ja että hän -nousisi pinnalle, vaikka he laskisivat hänet keskelle vuonoa molemmat -myllynkivet kaulassa. - -Viimein sai Orm heidät kuitenkin nostamaan veneen pohjasta ja soutamaan -maihin. He tottelivat Ormin neuvoa, sillä tämä pelkäsi enemmän eläviä -kuin kuolleita. Hän juoksi kotiin noutamaan kaksi vastaparkittua -härännahkaa -- hänen täytyi uhrata ne nyt, etteivät Halvardin koirat -löytäisi niin helposti herransa jälkiä. Ja he käärivät ruumiin -nahkoihin ja kantoivat sen maihin. Sitten he kaivoivat sen keskelle -töyrästä, sille kohden, mihin Graein oli alkanut tehdä peltoa. - -Tämän jälkeen lähtivät ilkityöntekijät kotiin, aamun jo sarastaessa. -Orm ei mennyt levolle, vaan herätti tyttärensä ja kertoi tälle, mitä -oli tapahtunut. Ranghild pelästyi kovin, mutta lupasi auttaa isäänsä -siten kuin tämä pyysi. - -He ottivat hevosen, auran, miekan, kuokan ja lapion ynnä suuren -selkävasun. Ragnhild pani lapsensa vasuun, sillä he olivat köyhiä, eikä -heillä ollut muuta palvelusväkeä kuin ikäkulu orja, joka oli melkein -sokea, ja tämän täytyi jäädä katsomaan pirttiä heidän poissa ollessaan; -mutta Ragnhild ei uskaltanut jättää lasta hänen huostaansa. - -Sillä tämä lapsi, joka oli lähes neljän vuoden ikäinen, näkyi olevan -vailla ihmismieltä, ja häntä täytyi varoa päästämästä tulen ja veden -ääreen. Tämä pikku tyttö ei ollut terve, vaan sillä oli kasvoissa ja -päässä pahannäköisiä haavoja, jotka olivat kuluttaneet melkein kaiken -tukan pois; eikä hän osannut puhua, tuskin kävelläkään. Mutta vaikka -tuo lapsiparka oli niin vaivainen, pitivät äiti ja isoisä hänestä -sanomattomasti ja olivat päättäneet lähteä viemään häntä Nidarosiin, -koska kuningas Olavin pyhyydestä ja hänen hautansa parantamisvoimasta -oli kuultu niin paljon merkillistä. - -Graeinin ja Ormin välillä oli ollut semmoinen puhe, että Orm tulisi -auttamaan tulevaa vävyään rantapellon raivaamisessa, ja hän arveli -nyt, että jos hän muokkaisi sitä joka päivä kevään kuluessa, saisi -hän ihmiset uskomaan, ettei hän tiennyt mitään Graeinin katoamisesta, -ja johdattaisi siten epäluulon pois itsestään ja sukulaisistaan. Hän -raatoi siinä kaiken päivää töyrään laidassa, ja Ranghild kantoi kiviä -korilla ja tyhjensi ne kasaan sille paikalle, mihin Halvardin ruumis -oli kätketty. Pikku tyttö sai sillä aikaa tulla toimeen omin neuvoin. - -Päivä oli pilvinen ja kylmä. Puolipäivän aikaan ryhtyivät Orm ja -Ragnhild syömään, ja Ragnhild haki lasta silmillään. Tämä istui sen -myllynkiven päällä, joka oli ollut sidottuna Halvardin kaulaan -- -surmamiehet olivat vierittäneet sen takaisin entiselle paikalleen, -sillä ruohoon oli jäänyt vaalea painunut jälki. - -Kun Ragnhild aikoi nostaa tytön kiveltä, hytisivät sen hartiat -kylmästä, ja se sanoi: "Palelee, äiti, palelee." - -Nämä olivat ensimmäiset lapsen lausumat sanat, ja Ragnhild tuli niin -iloiseksi, että hän itki ja nauroi. Hän tempasi lapsen syliinsä -ja juoksi ylös mäkeä Ormin luo, ja tämä kuuli myös lapsen sanovan -"palelee". - -Orm ja Ragnhild raivasivat maata siihen asti kunnes saattoivat otaksua -ihmisten uskovan Halvardia ja Graeiniä kohdanneen onnettomuuden. Joka -päivä ottivat he lapsen mukaan, ja joka päivä tämä istui myllynkivellä, -näyttäen vahvistuvan päivä päivältä. - -Kesän lähetessä, ja ihmisten uskoessa yhä varmemmin Halvardin ja -orjan hukkuneen, lopettivat he työnsä uutismaalla, arvellen ihmisten -muuten alkavan jo ihmetellä heidän puuhaansa. Mutta Ragnhild kävi -siellä myöhemminkin lapsen kanssa, paimentaen lehmää ja lampaita. Jos -matkamiehiä sattui kulkemaan ohi, luulivat nämä hänen surevan sitä, -ettei hän ollut päässyt tämän paikan emännäksi, ja lohduttivat häntä -puhumalla lapsesta, joka parani ihmeteltävästi. Se juoksenteli jo -vapaasti ja puhella leperteli. Haavat paranivat myös, ja sen päähän -ilmestyi ensin untuvaa ja sitten oikeata tukkaa, niin että se oli pian -sievä lapsi, jos tätä menoa jatkui. - -Joutui sitten syksy. Silloin palasivat Nidarosissa käyneet laaksolaiset -takaisin, kertoen uusia todisteita Pyhän Olavin voimasta ja ihmetöistä. -Eräänä iltana istui pari miestä Ormin tuvassa, ja puhe kääntyi tähän. - -Ragnhild makasi vuodepenkillä imettäen lasta, sillä vaikka se jo oli -neljännellä vuodella, sai se vielä rintaa, koska se oli ollut niin -heikko. Tänä iltana ei pikku Ranveig ollut terve. Se ei huolinut -ruokaa eikä rintaa, vaan oli tulikuuma ja värisi, ja äiti oli hyvin -huolestunut ja murheissaan. - -Vieraiden mentyä meni Ranghild Ormin luokse ja sanoi: - --- Minä pelkään, isä, että se, joka auttoi Ranveigia kesällä, tahtoo -lahjansa takaisin, ellemme me tee kuten oikein on, -- hautaa häntä -vihittyyn multaan. - -Orm tuumi tähän, että voisivathan he odottaa vielä vähän aikaa, -- -henki on kallis sille, jolla ei ole muuta. - -Mutta lapsen tila paheni yhä, ja kolmantena iltana, heidän nähdessään -sen kärsivän kovia tuskia, sanoi Orm: - --- Huomenna, tyttäreni, lähdemme Husebyhyn. - -Heti tämän jälkeen vaipui Ranveig uneen ja aamulla hän näytti olevan -melkein terve. - -Nyt ei Orm virkkanut mitään, vaan pesi silmänsä, suki tukkansa, -ruokkosi partansa ja puki ylleen parhaimman mekkonsa. Isä ja tytär -eivät vaihtaneet sanaakaan, Ragnhild siisti vain itsensä ja lapsen niin -hyvin kuin taisi. Orm nosti Ranveigin syliinsä, ja sitten he lähtivät -astumaan metsäistä rinnettä alas. Ja milloin vain kapea polku sen -salli, kävelivät he rinnatusten käsikädessä. Päivärupeaman aikaan isä -ja tytär saapuivat Husebyhyn. - -Siellä oli nyt isäntänä Orm Kollinpoika, Vebjørnin veljenpoika. Hän oli -tilan perijä, ellei Halvard tulisi takaisin. - -Ihmiset olivat luulleet, ettei Torny eläisi kauan pojan katoamisen -jälkeen. Mutta koko talon väen ja seutukunnan eläessä surun ja pelon -vallassa Halvardin tähden, makasi Torny sängyssään sanoen, ettei hän -ollut kuoleva, ennenkuin Halvard palaisi kotiin. - -Kolme päivää sitten, Ormin ja Ragnhildin ollessa matkalla Husebyhyn, -heräsi Torny, kutsui luokseen kaikki talon naiset ja sanoi näille -nähneensä merkillisen unen ja tietävänsä Halvardin todella kuolleen, -mutta sanoi hänen ruumiinsa löydettävän pian. Sillä hän oli nähnyt -unissa poikansa ja Pyhän Olav kuninkaan. Tämä oli taluttanut Halvardia -kädestä, ja heillä oli ollut kultakruunut päässään ja loistava -saatto valkoisiin papinkauhtanoihin puettuja miehiä ympärillään. Ja -pyhä kuningas lausui: -- Vielä kerran sinun on suotu nähdä poikasi -maallisilla silmilläsi, sukulaisvaimoni, sillä pian pitää tällä -seudulla tunnetuksi tehtämän, että Jumala antaa mielisuosionsa -hurskaille miehille ja suo heille vallan maan päällä ynnä autuuden -taivaassa. Mutta sitten olet pian kulkeva meidän kanssamme Kristuksen -korkeissa saleissa. - -Torny käski kaivaa kaksi hautaa kirkon kuoriseinän taa, missä -kaste ja sadepisarat tippuvat sen katon reunasta, joka kätkee -armonvälikappaleet. Ja hän määräsi, että niiden pohja ja syrjät oli -sisustettava kivilaatoilla, ja ne oli saatavat kiireesti valmiiksi. -Miehet tekivät työtä yöt ja päivät, ja nyt olivat haudat valmiina -Harvardille ja hänen äidilleen. - -Ja kun sitten Orm tuli kertomaan sukulaisvaimolleen taloon saapuneen -viestin sekä ilmoitti lähettäneensä miehiä etsimään surmaajia ja -hakemaan ruumista, ei ihmetys ollut vähäinen kun Torny, joka oli -maannut lähes vuoden sängyssä, nousi ylös, käski palvelusnaisen pukea -hänet silkkiin ja kultaisiin koruihin, ja antoi heidän kantaa ulos -tuolin, jolle hän istui odottamaan. Hän istui siinä koko päivän, ja -papit, joita hän oli lähettänyt noutamaan, seisoivat hänen luonaan. - -Iltapuolella he näkivät suuren väenpaljouden nousevan rinnettä -taloa kohti. Etumaisena kulkivat paarien kantajat, heidän jälestään -surmamiehet köysiin sidottuina Ormin miesten keskellä, ja viimeisenä -saattojoukko, johon kuului toistasataa henkeä. - -Nyt nousi Torny tuoliltaan ja lähti paareja vastaan. Hänen -palvelusnaisensa taluttivat häntä, ja papit lauloivat "Kyrie Eleison". -Ja kaikki, jotka itkultaan voivat, lauloivat mukana. Mutta Torny sanoi -korkealla äänellä: - --- Siunattu ollos, rakas poikani, palatessasi kotiin Kristuksen -sanansaattajana. - -Miehet laskivat paarit maahan ja vetivät härännahan Halvardin -kasvoilta. Hänet saattoi vielä tuntea, sillä hän oli muuttunut paljon -vähemmän kuin odottaa sopi. Äiti suuteli häntä ja sanoi: - -Eikö teistä kaikista ole ihme, ettei Halvard ole muuttunut enempää, -vaikka hän on maannut vedessä ja senjälkeen mullassa yli neljä -kuukautta? Vaan minä sanon teille, että kuten minun poikani oli -verrattoman paljon kauniimpi tätä viheliäistä ruumista, samoin oli hän -tuhat vertaa kauniimpi taivaassa, jonne minun oli sallittu katsoa, kuin -eläessään maan päällä nuoruutensa kukoistuksessa. - -Sitten hän sanoi surmamiehille: - --- Ihmisten ei pidä tuomitseman näitä miehiä, vaan heidät on jätettävä -Jumalan tuomiolle. Vietäköön heidät metsään, ja älköönkä heille -annettako muuta, kuin mitä heillä on päällänsä. Olkoon heidän paikkansa -kolmen penikulman päässä, älköönkä heille tehtäkö mitään pahaa, -elleivät he tule ihmisten asunnoille. Mutta tämä lapsi, jolle Halvard -on osoittanut armon, on jäävä Husebyhyn ja kasvatettava rakkaudessa -hänen kunniansa tähden. - -Miehet vietiin nyt metsään, eikä kukaan nähnyt heitä sen jälkeen. -Numedalin ja Hallingdalin väliltä löydettiin myöhemmin ihmisen -luita, ja arveltiin niiden olevan Ormin ja Sigurdin, Pyhän Halvardin -surmaajien jäännöksiä. Ragnhildin tiedetään käyneen Oslossa neljän -poikansa kera Pyhän Halvardin haudalla vuonna 1082. Hän oli silloin -vanha vaimo ja hän ilmaisi nimensä kahdelle Husebyn miehelle. Hän -kertoi tavanneensa erään lainsuojattoman miehen, ja he olivat -raivanneet itselleen talon Eggedalin tunturille. Hän lähti Oslosta -pohjoista kohden Tronhjemiin rukoillakseen Pyhän Olavin haudalla ja -saadakseen tavata tyttärensä. Sillä Ranveig, josta Husebyn suku oli -pitänyt hyvää huolta, kasvoi viisaaksi ja hurskaaksi naiseksi, ja -Olav Kyrren perustaessa Bekken luostarin Nidarosiin, meni hän sinne -nunnaksi. Hänellä oli ihmeellinen parantamiskyky, ja ihmiset tulivat -pitkien matkojen päästä tapaamaan häntä, ja antoivat suuria lahjoja -luostarille. Hän osasi myös lukea ja kopioida hengellisiä kirjoja, -jotka oli saatu vieraista maista, yhtä oivallisesti ja kauniisti kuin -taitavin munkki. - -Halvardin ruumis vietiin kirkon kuoriin, jossa sen ympärillä paloivat -monet kynttilät, pappien lukiessa ja laulaessa yötä päivää, sillä -kirkkoon oli kerääntynyt kansaa kaikilta lähiseuduilta ynnä paljon -pappeja. Sitten hänen ruumiinsa haudattiin suurella komeudella. - -Torny, hänen äitinsä, eli kolme viikkoa tämän jälkeen, sitten hän kuoli -ilomielin, ja hänet haudattiin autuaan poikansa viereen. - -Inga Ivarintytär, joka oli ollut kihlattu Pyhälle Halvardille, sanoi -haluavansa elää neitsyenä, kuullessaan sulhasensa kunniasta. Mutta -hänen sukulaisensa naittivat hänet, ja hän sai monta lasta. Hänestä -johtaa syntynsä kaksi arkkipiispaa ja kolme piispaa. - - - - -IV. - - -Pian alettiin huomata, että Jumala kuuli niitä, jotka rukoilivat -Halvardin haudalla, ja häntä ruvettiin kutsumaan Pyhäksi Halvardiksi. - -Myöhään eräänä iltana samana syksynä -- oli menossa vuosi 1044, -neljästoista vuosi jälkeen Pyhän Olavin marttyyrikuoleman -- kulki -muuan köyhä leski metsän läpi Husebytä kohti pyytämään maavuokran -lykkäystä. Hänen miehensä oli raivannut uudisasunnon harjulle. Heillä -oli mielestään suuri ja hyvä palsta, ja he olivat tulleet hyvin -toimeen, mutta nyt oli mies kuollut, lehmissä oli ollut tautia, sudet -olivat repineet häneltä lampaan, ja lapset makasivat sairaina, ja hän -oli näin joutunut suureen ahdinkoon. - -Taivaltaessaan eteenpäin, ajatellen, miten epävarma hänen asiansa -onnistuminen oli -- nyt kun Halvard ja hänen äitinsä olivat poissa -- -sillä nämä olivat aina olleet sääliväisiä köyhille ja suoneet heille -apuaan, mutta Orm oli ankarampi ja saidempi -- näkee hän äkkiä miehen -kulkevan edellään polkua pitkin. Hän pelästyy ja poikkeaa tieltä, sekä -kulkee hyvän matkaa sisemmälle metsään pysytellen piilossa siksi, -kunnes hän arvelee miehen ehtineen mennä pois. Oli jo myöhä ja alkoi -pimetä, eikä hän löytänyt enää tietä, vaan kulki harhaan. Hän joutui -kivivieremän laitaan ja luisti vähän matkaa alas, jolloin pari kiveä -irtaantui. Mutta kun hän tapasi tukea noustakseen ylös, sattui hänen -kätensä pyöreään, sileään kappaleeseen. Se oli kiviruukku, joka oli -täynnä rahoja ja raskaita kultasormuksia, solkia ja kalleuksia, -entisaikojen aarteita. - -Hän saapui Husebyhyn yöllä ja pyysi herättämään Ormin. Tämä ilostui -suuresti nähdessään aarteen. Maasta löydetty tavara on kuninkaan -omaisuutta, mutta hän ei ollut tähän aikaan hyvissä väleissä -sukulaisensa Maunu-kuninkaan kanssa, ja hän tiesi, että kuningas, joka -tarvitsi rahaa sotaretkiään varten, oli tuleva iloiseksi ja tekevä -sovinnon hänen kanssaan, kun hän toisi hänelle tämän suuren aarteen. -Hän lahjoitti nyt leskelle kaksi lehmää ja kymmenen lammasta ja antoi -hänelle anteeksi kymmenen vuoden vuokramaksut. Lesken pojat kasvoivat -miehiksi tuon ajan kuluessa, ja Husebystä saatu karja menestyi. Ja -kaikkea, mihin tuo leski ryhtyi, seurasi onni, ja hänen lapsistaan tuli -varakasta väkeä. - -Mutta leski rupesi sitten aprikoimaan, että mies, jonka hän metsässä -oli tavannut, oli ollut Halvardin näköinen, ja Orm arveli, että se -ehkä oli ollutkin hän. Ja niin hänen menestystään alettiin pitää tuon -lempeän, pyhän miehen ihmetyönä. - -Kevättalvella seuraavana vuonna oli kaksi vuonon toiselta puolen olevaa -miestä viemässä vastasyntynyttä papin luo kastettavaksi. Oli täydenkuun -aika, mutta sataa tihuutteli. Heidän kuljettuaan vähän matkaa jäätä -myöten, huomasivat he sen olevan heikkoa, eikä ollut varmaa, kestäisikö -se heitä. Lapsen isä pelkäsi hukkuvansa vastasyntyneen kanssa, ja -metsästä heidän takaansa oli kuulunut susien ulvontaa. Ja lapsi oli -niin heikko, etteivät he luulleet sen elävän huomiseen. - -Seisoessaan siinä nyt epätietoisena, näkivät he kahden suuren eläimen -lähestyvän juoksujalkaa Husebyn taholta. Ensin he pelästyivät, sillä he -luulivat niitä susiksi, mutta eläinten ehdittyä lähemmäksi, tunsivat -he, että ne olivat Halvardin isot koirat, Kerr ja Karados. - -Koirat hyppivät heitä vastaan, heiluttivat häntäänsä, nuoleksivat -heidän käsiään ja nuuskivat kastamatonta lasta. Lapsen isä alkoi itkeä -ilosta ja sanoi toverilleen, että nyt he varmasti olivat pelastetut. -Koirat johdattivat heidät heikon jään yli, ja he saapuivat papin -luokse samana yönä, ja lapsi tuli kastetuksi. Mentyään sitten kirkkoon -kiitosta rukoilemaan, laskivat he lapsen Halvardin haudalle rukousten -ajaksi. Ja se vahvistui ja varttui ja kasvoi terveeksi ja taitavaksi -mieheksi. Mutta hän ja hänen sukulaisensa eivät lakanneet ylistämästä -Pyhän Halvardin hyvyyttä. - -Kolme vuotta tämän jälkeen tapahtui Foliossa Hortteinin talossa, -kaukana Husebystä, että erästä miestä, joka asui metsässä, ruvettiin -epäilemään niin rumasta rikoksesta, että hänen naapurinsa päättivät -polttaa hänet elävänä taloonsa. Kymmenmiehinen joukko lähti siis metsää -kohden eräänä pimeänä yönä alakuun aikaan, jolloin sen piti ilmestyä -näkyviin vasta aamupuoleen. Mutta tultuaan ulos metsästä aivan lähelle -taloa, joka heidän piti polttaa, näkivät he taivaalla aivan kuin -nousevan kuun kajastuksen, vaikka sen olisi pitänyt nousta vasta kolmen -tunnin perästä, eikä aurinkokaan voinut nousta siltä puolelta taivasta. -Ja pihaan ehdittyään he näkivät oven edessä pitkän, kookkaan miehen, -ja tämän vieressä kaksi isoa keltaista koiraa. Miehellä oli toisessa -kädessään kolme nuolta ja toisessa jokin pyöreä kappale, joka oli aivan -kuin pieni kilpi. He luulivat sitä ensin siksi, mutta sitten sanoi yksi -miehestä voivansa vaikka vannoa, että se oli myllynkivi, sillä hän -oli nähnyt valon paistavan sen reiästä. -- Silloin he pelästyivät ja -pötkivät kotiin, rukouksia lukien. - -Ja viikkoa myöhemmin kävi ilmi, että mies, jonka he olivat aikoneet -polttaa, oli viaton heidän epäilemäänsä rikokseen. Silloin he lähtivät -Husebyhyn kertomaan näystään ja kaikkialla, minne tieto tästä levisi, -syntyi suuri ilo sen johdosta, että ihmiset olivat saaneet ystävän, -joka tahtoi suojella viattomia vääryydeltä. - -Ja sitä mukaa kuin tieto niistä ja muista kauniista ihmetöistä -levisi ympäri maata, kasvoi Halvardin kunnia. Ja viimein antoi hänen -sukulaisensa Harald Sigurdinpoika vuonna 1055 kaivaa ruumiin maasta -ja siirtää sen Osloon Mariankirkkoon. Sinne haudattiin pääalttarin -taa, komeaan, kullatuilla hopealaatoilla päällystettyyn arkkuun -Herran kuuliainen ja uskollinen palvelija Halvard, joka oli tahtonut -harjoittaa hurskautta ja armeliaisuutta niitä kohtaan, jotka olivat -suoneet pahaa hänelle ja hänen läheisilleen. Ja niin hänet korotettiin -viattoman kuolemansa jälkeen Jumalan armolahjojen jakajaksi, jotka -Herra on antanut uskollisten palvelijoittensa huomaan, kuten rakastava -isä antaa kuuliaisten lastensa jaella tavaraansa tarvitsevien avuksi ja -nimensä kunniaksi. Ja Halvardin kuolinpäivää, viidettätoista toukokuuta -vuonna 1044, alettiin viettää juhlapyhänä koko Norjan maassa. Ja -valtakunnan eteläosissa se oli suurin kaikista pyhistä. - - - - - - -VIGA-LJOT JA VIGDIS - - - - -I. - - -Veterlide Glumsinpoika oli kotoisin Islannin itärannan vuonoilta. Hän -kävi ahkerasti kaupparetkillä kesäisin. - -Hänen sisarenpoikansa nimi oli Ljot. Tämän isä oli Gissur Haukinpoika -Skomedalista, joka tuli surmatuksi Ljotin ollessa lapsi. Veterlide -hoiti Gissurin käräjäjutun kaikella kunnialla; mutta emme nyt kerro -siitä. Ljotin äidin nimi oli Steinvor. Hän kuoli varhain. Ljot vietti -kasvinaikansa Torbjørn Haaleggin luona Eyressä; myöhemmin hän asui -Veterliden, enonsa luona, joka rakasti häntä kuten omaa poikaansa. - -Ljot varttui aikaisin mieheksi. Viisitoistavuotisesta asti hän otti -osaa viikinkiretkiin Torbjørnin poikien mukana ja tuli pian kuuluksi -rohkeudestaan. Häntä pidettiin kyvykkäänä miehenä ja päällikönalkuna; -hän oli uskollinen ja sanansapitävä, mutta harvapuheinen ja hidas -solmimaan ystävyyttä sekä viihtyi parhaiten itsekseen. -- Eräiden -seikkojen vuoksi, joista tässä ei myöskään ole aikomus kertoa, alettiin -häntä nimittää Viga-Ljotiksi. - -Eräänä kesänä, Ljotin ollessa kahdenkymmenen vuoden ikäinen, lähti -hän Veterliden mukana Norjaan. He omistivat yhteisesti mainion -merenkulkijalaivan, ja Ljotille kuului kolmas osa siitä. - - - - -II. - - -Veterlidellä oli sukulaisia Raumariikissä, ja näitä hän nyt aikoi käydä -tervehtimässä. Kesä oli pitkälle kulunut heidän purjehtiessaan Foldenin -vuonoon. - -He soutivat laivan saarien väliin sille kohden, missä Frysja niminen -joki laskee vuonoon, sillä ilma oli tyyni, oli satanut kaiken päivää, -ja nyt illansuussa oheni sumukin alkaen vetäytyä vuorenselkiä kohti. -Veterlide ja Ljot seisoivat keulassa katsellen seutua. Rinteillä kasvoi -siihen aikaan sankkaa metsää, ja joen varrella näkyi taloja, mutta -niitä ei ollut paljon, ja vain harva oli suuri. Joen suulla kellui pari -kalavenhettä ankkurissa. Kalamiehet tähystivät suurta, vierasta laivaa, -joka solui esiin sumusta saarien välistä. Veterlide huusi heille ja -kysyi, mistä he olivat. Kun kalamiehet huomasivat vieraiden liikkuvan -rauhallisilla asioilla, vastasivat he olevansa Vadinin Gunnarin -lampuoteja, jonka talo oli suurin joen rannan taloista. Veterlide -kysyi, lähtisivätkö miehet opastamaan heitä sinne nyt illalla, ja nämä -lupasivat. Sen jälkeen soutivat islantilaiset laivansa virtaa ylös -niin pitkälle kuin sitä saattoi kulkea, ja yksi kalastajista lähti -saattamaan heitä Vadiniin. - -Oli pimeä heidän tullessaan perille. Gunnar oli tuvassa. Hän istui -peräistuimella. Gunnar oli kookas, kaunis mies; hänellä oli pitkä -harmaa tukka ja koko rinnan peittävä parta. Lieden luona istui kaksi -naista. Toinen kehräsi tulen hohteessa; hän oli puettu tummiin, eikä -hän ollut enää varsin nuori, mutta vaaleapintainen ja kaunis. Toinen -oli aivan nuori neito, joka istui toimetonna kädet helmassa. Veterlide -astui tervehtimään isäntää, ja ennenkuin hän oli puhunut asiaansa -puoleenkaan, nousi Gunnar paikaltaan ja lausui tervetulleeksi hänet -ynnä koko hänen laivakuntansa sekä käski naisten kantaa pöytään ruokaa -ja juomaa. - -Nämä nousivat silloin paikoiltaan. Vanhempi huusi palvelusnaisiaan -ja alkoi hääriä edestakaisin, mutta nuorempi jäi seisomaan lieden -ääreen katsoen vieraita. Ja nämä näkivät nyt tulen valossa, että hän -oli peräti kaunis, pitkänsolakka, korkea- ja siropovinen. Hänellä oli -suuret harmaat silmät ja tukka, joka ulottui alapuolelle polvien. Se -oli keltainen, kiiltävä ja paksu, mutta ei aivan vaalea. Hänen kätensä -olivat suuret, mutta valkoiset ja sormuksin kaunistetut. Hänellä oli -yllään ruosteenpunainen, villainen puku, runsain kirjailuin koristettu. -Päässä hänellä oli kultainen vanne, ja hänellä oli enemmän koruja ja -käätyjä kuin mitä naisten on tapana käyttää arkioloissa. - -Vanhempi nainen tuli nyt tupaan suurta simasarvea kantaen. Hän antoi -sen nuoremman käteen sanoen: - -"Sinun sopii lausua vieraat tervetulleiksi taloon, Vigdis." - -Vigdiksen nimellä mainittu otti sarven ja alkoi kiertää penkkiriviä, -tarjoten ensin Veterlidelle ja sen jälkeen muille miehille. Viimeksi -hän huomasi Ljotin. - -Ljot oli näet istunut ensin ovensuussa olevalla penkillä, mutta -siirtyi sieltä tulta lähemmäksi, koska hänen vaatteensa olivat märät. -Hän piteli viittaansa koholla toisella kädellään, mutta hänen musta -tukkansa oli valahtanut silmille, ja Vigdis näki nyt hänen kasvoistaan -vähän muutakin kuin silmät, jotka olivat tummansiniset ja syvällä -päässä. - -Neidon ojentaessa sarvea, antoi hän viitan vaipua, ja juodessaan -katsoi hän neitoa sarven laidan yli. Neito ei näkynyt pitävän hänen -tuijottamisestaan, sillä hän ei sanonut mitään vieraalle, vaan otti -sarven, jonka tämä ojensi hänelle, kääntyi penkkiä kohti ja istuutui -sille. - -Ljot asettui istumaan siten, että hän saattoi nähdä Vigdiksen. Hetken -kuluttua vilkaisi tämä häneen ja kohtasi hänen katseensa; silloin -hän punastui ja katsoi toisaanne. Mutta heti sen jälkeen hän katsoi -uudestaan vieraaseen, ja nyt hän katsoi tähän niin kauan, että tämä -viimein käänsi pois silmänsä. - -Pöytään kannettiin nyt semmoinen määrä herkkuja, että se oli kuin -uhkein pitopöytä. Gunnar tahtoi lähettää miehensä rantaan hakemaan -laivamiehiä; hän tarjosi omia miehiään vartioimaan laivaa yöksi. - -Veterlide kiittää, mutta ennenkuin hän on puhunut loppuun, sanoo Ljot -sukulaiselleen näin: - -"On jo niin myöhä; meidän miehemme voivat olla laivalla yötä, ettemme -vaivaa isäntämme miehiä." - -Silloin sanoo Vigdis nauraen: - -"Islantilainen taitaa olla arka tavarastaan." - -Gunnar nuhtelee häntä vihastumatta; hän sanoo: - -"Islantilainen tarkoittaa hyvää tahtoessaan säästää miehiämme, mutta -matka ei ole pitkä, ja hänen omat miehensä ovat soutaneet koko päivän -sateessa sekä tarvitsevat tuoretta ruokaa ja lämmintä. Mutta tyttären -ei sovi vastata vieraalle tylysti." - -Ljot nauroi ja vastasi: - -"Ei se tainnut olla niin pahasti tarkoitettu -- eikä noin nuoren neidon -sanoja punnita niin tarkoin." - -Vanhempi nainen puhui nyt myös kuiskaten jotakin Vigdikselle, mutta -tämä ei ollut siitä millänsäkään, vaan hymyili hiljaa paikaltaan. -- -Gunnar lähetti miehiä rantaan, ja toiset söivät ja joivat. - -Puhe kääntyi viimeaikaisiin sumuihin ja sateisiin, jotka olivat tehneet -suurta haittaa Gunnarillekin, sillä vilja oli valmista leikattavaksi. -Gunnar sanoi: "Nuorena ollessani liikuin itsekin paljon vesillä -kesäisin, eikä mikään ilma ollut mielestäni niin ikävä kuin tuuleton, -sumuinen sadeilma." - -Ljot vastasi tähän laulaen: - - Todenpa lausuit, - isäntä Gunnar! - Ilta on usvainen, - tyttäret torkkuu, - ei maista leikki - leikiltä kanssaan. - Parempi vuode - isännän auliin. - - Kullat helskäen - kattavat pöytää - ihanat neidot. - Nähnyt en vertaa. - Lemmenpä hurmaan - taipuvi mieli - istuissa yksin - sijalla vieraan. - -Viimeiset säkeet hän lausui hiljemmin, eikä Gunnar, joka jo oli vähän -juopunut, huomannut niissä mitään erityistä. Mutta Veterlide huomasi, -ja alkoi heti puhua Gunnarin kanssa hänen retkistään. Kohta tämän -jälkeen lähti Vigdis naisten kera makuuaittaansa. - -Miesten mentyä levolle sanoi Veterlide jonkun ajan kuluttua Ljotille, -joka makasi hänen kanssaan suljetussa sängyssä: - -"Minä en ymmärrä sinun käytöstäsi, sukulaismies. Ei ole kaunista -käyttää hyväkseen Gunnarin vieraanvaraisuutta, ja jo ensi iltana laulaa -runoja hänen tyttärelleen." - -Ljot ei vastannut mitään. Silloin Veterlide sanoi: - -"En ole milloinkaan huomannut sinua naisiinmeneväksi -- mutta tänä -iltana et sinä irroittanut hetkeksikään silmiäsi Vigdiksestä. Emme ole -olleet niin kauan merellä, että sinulta olisi tarvinnut mennä mieli -päästä ensimmäisen naisen nähdessäsi." - -Ljot ei vastannut vieläkään, vaan käänsi kylkeä ja oli nukkuvinaan. - - - - -III. - - -Einestettyään seuraavana päivänä, ratsastivat Gunnar ja Veterlide -rantaan, mutta Ljot paneutui penkille, sanoen olevansa väsynyt. Hän -nousi kuitenkin heti paikaltaan toisten kadottua pihalta, sillä hän oli -päättänyt hakea käsiinsä Vigdiksen ja päästä puheisiin tämän kanssa. - -Ljot oli yhä matkatamineissaan, sillä hänen vaatteensa olivat -laivalla. Hänellä oli nyt yllään avara, tumma huppuviitta, mutta se -oli kiinnitetty rinnan yli kalliilla, kullatulla soljella. Viitan alla -hänellä oli musta mekko, jonka saumat olivat kirjaillut hopeisilla -ja sinisillä langoilla; Ljot rakasti näet suuresti komeutta. Siksi -hänellä oli myös kauniita käsivarsi- ja rannerenkaita, ja häntä kelpasi -muutenkin katsella. Hän oli suurikasvuinen, harteikas, kapealanteinen -ja sirojäseninen. Hänen kasvonsa olivat kauniit ja kaidat, mutta ihon -väri oli tumma ja suu oli suuri, väritön ja ulostyöntyvä. Hänellä oli -siniset silmät ja pitkä, sysimusta tukka, joka oli sidottu silkkisellä -nauhalla. - -Oli paisteinen kaunis ilma, ja kun Ljot tuli pihalle, näki hän -Vigdiksen kulkevan niityllä rakennuksen pohjoispuolella. Hän lähti -kiireesti tämän perästä ja saavutti hänet metsän reunassa. Silloin -hän lausui tervehdyksen ja kysyi, oliko tällä asiaa jonnekin. Vigdis -vastasi, ettei hänellä ollut asiaa minnekään, olipahan vain menossa -marjametsään. - -"Sitten minä lähden mukaan", sanoi Ljot, "sinun on turvatonta kulkea -yksin; minä olen kuullut karhun liikkuvan mielellään marjametsässä." - -"Olisinhan minä voinut ottaa kenkäpoikani mukaan, jos minua olisi -peloittanut", vastasi Vigdis, "-- enkä minä ole aseetonkaan." Tämän -sanottuaan hän näytti Ljotille pitkää veistä, jota hän kantoi -vyössä. Sen kahvaa kiersi kullattu rautalanka, mutta terä oli täynnä -riimukirjoitusta. - -Ljot otti sen käteensä, katseli sitä ja sanoi: - -"Tämäpä ihmeellinen veitsi, se on varmaan hyvin vanha. Mistä sinä olet -saanut sen?" - -"Se on aina kulkenut meidän suvussamme", sanoo Vigdis, "minun -esiäitieni kerrotaan olleen loitsunaisia tuolla uhrikummulla lehdossa; -mutta siitä on kauan; kukaan ei enää tiedä juuri mitään siitä. Meidän -orjamme teurastavat siellä kukkoja ja lampaita. Mutta isäni ei usko -muuhun kuin omaan voimaansa, enkä minä ole kuullut isoisänikään -uskoneen muuhun." - -"Kuten en minäkään", sanoo Ljot nauraen. "Mutta minut on kerran -kastettu kristinuskoon." - -"Se on kummallinen usko", vastasi Vigdis. "Ei tuon valkean Kristuksen -mahti liene kovin suuri, koska hän ei kuulu voineen auttaa edes -itseään, vaan sai surmansa vihamiestensä käsissä kaukaisessa maassa." - -"En tiedä sitä niin tarkoin", sanoo Ljot, "enkä usko hänen mahtiaan -kovin suureksi. Mutta kun minä olin etelässä Tanskan maalla, oli -siellä eräs hengenmies, joka auttoi minua ja paransi pahan märkähaavan -pohkeestani. Hän ei tahtonut mitään palkkiota vaivastaan, ja silloin -minä annoin kastaa itseni, tehdäkseni hänelle mieliksi." - -"Sinä olet tainnut nähdä paljon maita", sanoo Vigdis. -- "Mutta -kuinka sinä et lähtenyt ratsastamaan sukulaisesi kanssa rantaan -katsomaan, että kaikki tulee kunnolla maihin? Kaipa sinullakin on -jotakin voittosaalista laivalla, miksi sinua muuten kutsuttaisiin -Viga-Ljotiksi?" - -"Lienen voittanut jotain minäkin, enkä varsin vähääkään", sanoo toinen, -"mutta minusta on aina tuntunut siltä, että se, mitä minä en vielä ole -voittanut, on parempaa kuin se, mikä minulla on." - -"Niinpä kai", vastaa Vigdis. "Olen kuullut islantilaisten olevan -tavaroistaan saitoja ja tuhlaajia sanoissaan." - -Ljot sanoo: - -"En tiedä kenenkään miehen halveksivan tavaraa. Mutta saidaksi ei vielä -kukaan tätä ennen ole sanonut minua." - -Vigdis nauroi ja sanoi: - -"Näin nuoren neidon puhetta ei punnita niin tarkoin." - -"Luulenpa melkein sinun päättäneen vihata minua, Vigdis", lausui Ljot. -"Sinä et katsonut minua lempein silmin äsken tavatessamme." - -"Tällä seudulla ei ole tapana katsoa liian pitkään vierasta väkeä"! - -Nyt purskahti Ljot nauruun ja vastasi: - -"Et suinkaan sinä kanna kultavannetta päässäsi piiloutuaksesi -orjanaistesi joukkoon." - -"Miksi en kantaisi kultia, kun isäni on antanut ne minulle", sanoi -Vigdis. - -He olivat nyt saapuneet uhrikummulle. Se oli puuton paikka tiheän -metsän keskellä. Kummun lakea ympäröi kivissä tehty rauniopiiri, ja sen -keskellä oli uhrikivi. Mutta piirissä oli lovipaikkoja, ja aukeamassa -ja sen laidoilla kasvoi pieniä tammia, koivuja ja pihlajia. Raunion -raoissa kasvoi korkeita punaisia kukkahuiskiloita, joista jotkut -tekivät jo siementä. Tuuli kuljetti niiden villaa ympäri, se tarttui -heidän vaatteisiinsa ja tukkaansa, ja Vigdis puisteli hamettaan ja -suortuviaan kulkiessaan. - -Heidän syödessään marjoja sanoi Ljot Vigdikselle: - -"Enoni on aikonut pyytää Gunnaria pitämään meidät ruoassaan niin kauan -kuin katselemme hirsiä itsellemme. Mutta sinä soisit ehkä meidän -menevän yhtä äkkiä kuin tulimme. Luulen, ettet sinä pidä meistä." - -"Isäni päättää itse, minkälaista väkeä hän ottaa taloonsa", vastasi -Vigdis. "Hänen ei ole koskaan ollut tapana kysyä sitä minulta. Mutta -hän antaa minun määrätä omat asiani." - -"Sen minä kyllä ymmärrän", sanoi Ljot nauraen. "Sinä taidatkin olla -itsepäinen ja jäykkä neito." - -"Semmoisenahan minua pidetään", vastasi tämä. "Mutta sinä näytät liian -rohkealta ja huimapäiseltä mieheltä." - -"Semmoisenahan minua pidetään", sanoi Ljot. "Mutta onko nyt siis niin, -ettemme me kaksi ole vihamiehiä?" - -"Siltä näyttää", vastasi Vigdis. Ja nyt he istuutuivat kivelle syömään -imeläjuurta, jota Vigdis oli kaivanut maasta. Mutta kun he laskeutuivat -kiveltä maahan, unohti Vigdis uhriveitsensä. Ljot otti sen toisen -huomaamatta ja kätki sen mekkonsa alle. Sitten he menivät kotiin -veikaten ja hyvässä sovussa. - - - - -IV. - - -Veterlide osti hirsiä Gunnarilta. Gunnar ei ottanut islantilaisia -ruokaan, mutta hän pyysi näitä jäämään vieraikseen niin pitkäksi aikaa -kuin nämä viihtyivät, ja kun Veterlide alkoi puhua matkan jatkamisesta, -arveli Gunnar, ettei sillä ollut niin kiirettä. Samaa ajatteli Ljotkin -mielessään, ja hän pyrki Vigdiksen puheille niin usein kuin laatuun -kävi. - -Veterlide puhui siitä hänelle eräänä päivänä kun he olivat kahden. Ljot -sanoi silloin: - -"Tahtoisin ottaa Vigdiksen vaimokseni. En ole tavannut ketään, -jonka kanssa mieluummin haluaisin elää. Hän on armaampi useimpia -näkemiäni naisia ja ylevämielinen ja sukkelapuheinen -- ja rikkaampaa -naimakauppaa voin tuskin toivoa, koska hän on Gunnarin ainoa lapsi. -Luulen myös Gunnarin pitävän minusta." - -"Epätietoista on silti, onko hänellä halua liittoon, kun sinä veisit -hänet niin kauas kotoa", sanoi Veterlide. "Mutta jos Vigdis on valinnut -sinut mielitietykseen, merkitsee se nähdäkseni paljon, sillä tämä neito -tulee varmasti itse päättämään naimisestaan. Vaan kaiketipa sinä tunnet -hänen mielensä, koska olet ollut niin paljon hänen kanssaan." - -Ljot vaipui ajatuksiin ja sanoi hetken kuluttua: - -"Naisen mieltä ei ole helppo arvata. Usein luulen hänen pitävän minusta -paljonkin; mutta hän on pikainen vihaan -- ja imarimmatkin sanat voivat -sisältää vilppiä." - -"En minä usko Vigdiksessä vilppiä olevan", vastasi Veterlide, "mutta -hän on nuori, ja ehkä hänen on vaikea alistua miehen kasvatettavaksi. -Hän tuntuu mielestäni hyvin omavaltaiselta. Neuvon siis sinua -valmistamaan tätä asiaa varovasti ja harkiten. Lähtekäämme nyt -pohjoiseen tervehtimään sukulaisiamme; palattuamme on näkyvä, millä -mielellä hän on ajatellut sinua. Jos hän on ikävöinyt sinua, on hän -ottava sinut ilomielin vastaan." - -"Minä en lähde täältä ennenkuin tiedän, mille kannalle tämä asia -kallistuu", sanoi Ljot. - - - - -V. - - -Samana iltana meni hän tapaamaan Vigdistä tämän aittaan, jossa neito -istui penkillä neuloen. Hän oli puettu siniseen, runsaasti kirjaeltuun -pukuun, ja hänen keltainen tukkansa riippui hajallaan hänen ympärillään -välkkyen liedellä palavan roihuvalkean valossa. Nähdessään Ljotin, -laski hän kädestään neuleensa ja nousi häntä vastaan. Mutta Ljot astui -nopeasti hänen luokseen ja istuutui hänen viereensä taljalle. Vigdis -sanoi silloin: - -"Kuinka uskallat tulla noin rohkeasti aittaani, isäni ollessa poissa -kotoa?" - -"Olen nähnyt sinua niin vähän näinä päivinä", sanoi Ljot, "ja minulla -olisi niin paljon puhumista sinulle." - -"Olemmehan puhuneet keskenämme joka päivä", vastasi Vigdis hänelle. - -"Minulla on vielä paljon puhumatonta, Vigdis, ja puhuisin siitä -kernaasti sinun kanssasi kahden. Veterlide sanoi tänään minun kaiketi -tietävän sinun mielenlaatusi minua kohtaan. Monesti minusta tuntuu -siltä kuin sinä soisit minulle hyvää, mutta välistä sinun sanasi ovat -oudot ja sinä olet niin pikainen minua vastaan, että melkein luulen -sinun kantavan kaunaa minulle." - -"Miksi minä kantaisin sinulle kaunaa", sanoi Vigdis. Tämän jälkeen hän -istui tuokion vaiti, katsomatta Ljotiin. Sitten hän sanoi: - -"Minusta tuntuu niin kummalta kuulla sinun puhuvan minulle noin. Sillä -itsestäni on tuntunut usein yhdessä istuessamme, että juuri sinä olit -pikainen vihaan; ja monesti en tiennyt, miksi olimme suuttuneet, tai -olitko sinä pilkannut minua. Olen viettänyt kaiken ikäni täällä metsien -keskellä, ja me näemme harvoin vieraita. Mutta sinä olet liikkunut -kaukana ja nähnyt paljon. En kiellä, että usein olen ollut vihoissani -sinulle." - -"Minä olen tottumaton puhumaan naisten kanssa", sanoi Ljot hitaasti. -"Mutta en ole tavannut ketään, jonka kanssa olisin niin mielelläni -yhdessä kuin sinun kanssasi. Ja ketään muuta minä en huoli rinnalleni." - -Nyt ei Vigdis vastannut mitään, ja silloin Ljot jatkoi: - -"Jos se on mieleesi, tahdon kosia sinua Gunnarilta ja ottaa sinut -vaimokseni." - -Vieläkään ei Vigdis vastannut mitään, mutta Ljot laski kätensä hänen -kaulalleen ja suuteli häntä suulle. Ja koska neito ei siirtynyt pois, -veti hän hänet lähemmä ja otti hänet polvelleen. Silloin tämä purskahti -itkuun, lähti hänen luotaan ja meni lieden luo. Siellä hän istuutui -jakkaralle, ja hänen tukkansa levisi hänen ympärilleen kuin välkkyvä -huntu. Ljot ajatteli, ettei yksikään mies ollut nähnyt ihanampaa näkyä. -Hän tuli perästä ja jäi seisomaan käsi reppänän tangolla, katsellen -neitoa. Sitten hän sanoi: - -"On paha, että saatoin sinut itkemään, kaunokaiseni. Vaan vastaahan nyt -sentään siihen, mitä sinulta kysyin." - -"Suo minulle vähän aikaa", pyysi Vigdis. "Lähde sukulaistesi luokse -pohjoiseen, kuten aikomuksesi oli. Kun palaat takaisin tänne, jossa -laivasi odottaa, olen antava vastauksen. Toivon voivani vastata -myöntäen sinun tahtoosi; mutta pelkään lähteä niin kauas isäni luota ja -jättää hänet yksin. Ja tämä on myös mielestäni käynyt liian äkkiä." - -"Ei niin varsin äkkiä sentään", sanoo Ljot. "Olen ollut täällä jo kolme -viikkoa. En tiedä, mitkä haltiat ohjaavat ihmisen kulkua, mutta meidän -tiemme ovat kohtalottaret solmineet yhteen, sen minä olen tiennyt siitä -päivästä asti, jolloin istuimme yhdessä uhrikummulla." - -"Nyt sinä olet taas vihainen, minä näen sen kasvoistasi", sanoo Vigdis. -"Minä olen nuori, ja minun on liian aikaista ajatella naimisiinmenoa." - -Ljot kääntyi menemään. "Meillä on tarpeeksi ikää," hän sanoi -- "mutta -huomaan, ettet sinä tiedä, mitä tahdot." - -Vigdis nousi seisomaan, lähti hänen perästään ja sanoi: - -"Anna toki minulle sen verran ajatuksen aikaa, minkä sinulta pyysin. -Toivon, ettei sinun ole tarvinnut pyytää minua turhaan. Mutta minä en -vielä tunne sinua mielestäni tarpeeksi, ja sinä aiot viedä minut niin -kauas kaikesta siitä, mihin minä olen kuulunut." - -Nyt hän kietoi käsivartensa Ljotin kaulaan, ja suuteli häntä. Mutta sen -jälkeen hän työnsi hänet ulos ovesta ja pyysi häntä menemään. - - - - -VI. - - -Vigdis pysytteli aitassaan kaksi päivää yllä kerrotun jälkeen. Silloin -tapahtui, että taloon tuli vieraita. Tulija oli Kaare, Grefsinin isäntä. - -Tämä Kaare oli juuri palannut pohjoisesta, Trondhjemin kaupungista, -ja hänellä oli paljon kertomista Haakon-jaarlista, Laden herrasta, -jonka Kark-niminen orja oli surmannut äsken, sekä kuningas Olavista. -Vigdis tuli tupaan illalla. Hän istuutui Kaaren viereen, ja nuo kaksi -juttelivat keskenään ystävällisesti. - -Kaare oli hyvin nuori, vaaleaverinen, iso ja komea. Ljot ei pitänyt -siitä, että Vigdis istui hänen vieressään ja joi hänen kanssaan samasta -sarvesta. Hän ilmaisi ajatuksensa Vigdikselle, seisoessaan tämän -lähellä: - -"Sinä näyt tietävän, mitä pidät Kaaresta, Greisinin herrasta." - -"Se on totta", vastasi Vigdis. "Kaare on kasvinkumppanini, ja on hauska -nähdä häntä jälleen." - -Mutta Ljot katsoi tämän jälkeen vihaisin silmin Kaarea, ja vaikka Kaare -olisi kertonut mitä ja kiittänyt mitä tahansa sinä iltana, tiesi Ljot -aina heti jotakin muuta vielä parempaa. Viimein johtui puhe hevosiin, -ja Kaare kehui orittaan. Sen nimi oli Sløngve. Gunnar oli kasvattanut -sen ja antanut sen Kaarelle ystävyydenlahjaksi. - -Ljot vastasi nähneensä tuon hevosen, sillä he olivat juuri näinä -päivinä tuoneet hevoset metsästä käyttääkseen niitä syksytöihin. -Mutta hänen mielestään oli se ori, jonka hän oli ostanut Arnenpojilta -Grimelundarista, ollut paljon parempi. Sen nimi oli Aarvak, eikä sen -oivallisempaa eläintä oltu näillä seuduilla ennen nähty. - -"Kyllähän se on kaunis katsella", tuumi silloin muuan vanha mies, joka -istui lähellä Ljotia. "Mutta Kaaren ori oli voittanut sen sekä viime -että kuluvana vuonna. Vaan huonosti sinä teet, kun kiität tässä talossa -Arnenpoikien tavaraa." - -"Kuinka niin?" kysyi Ljot vanhukselta. - -"Vadinin ja Grimelundarin miesten välillä on vallinnut epäsopu siitä -alkaen kun Eyolv Arnenpoika kosi Vigdistä ja sai rukkaset", vastasi -tämä. - -"Siitä minä en ole kuullut mitään", vastasi Ljot, ja vanhus alkoi -kertoa: - -"Gunnar olisi ottanut Eyolvin vävykseen, mutta sanotaan, ettei Vigdis -tahtonut häntä. Ei sitä saata ihmetellä kukaan, sillä Arnenpojista käy -rumia puheita, ja ihmiset luulevat Vigdiksen ja Kaaren olleen ystäviä -lapsuudesta asti. Mutta Arnenpojat ovat uhkailleet usein Gunnaria sen -jälkeen. He ymmärtävät kuitenkin pysyä alallaan, sillä vaikka Gunnar on -vanha, ei hän ole vielä mikään ikäkulu." - -Ljot ei vastannut enää mitään, vaan istui mietteissään pitäen silmällä -Vigdistä ja Kaarea. Kotvan kuluttua hän astui Kaaren luokse ja sanoi: - -"Täällä on puhuttu tänä iltana niin paljon. Eikö sinusta olisi -hupaista, jos antaisimme oriittemme taistella, että jokainen voisi -nähdä, kumpi niistä on parempi?" - -"Kernaasti", vastasi Kaare nauraen. "Mutta se on tuskin tarpeen, koska -jokainen tällä seudulla tietää sen ennestään." - -Vigdis puuttui nyt puheeseen: - -"Sinun ei pidä tärvellä kallista hevosta, jonka olet ostanut. Voihan -sekin olla hyvä, vaikka toinen on parempi." - -Silloin vastasi Ljot vihasta raivoten: - -"Minä en ole niin arka tavarastani kuin sinä luulet -- näyttäköön -nyt Kaare, mihin hänen hevosensa kelpaa. Ajakaamme hevoset toisiansa -vastaan huomenna. Jos Aarvak häviää, en minä ole vievä sitä mukanani -Islantiin." - -"Eyolv ei taida huolia sitä takaisin", sanoi Vigdis nauraen. - -"Minä en kysy sitä häneltä", sanoi Ljot. "Silloin minä tapan sen." - -Nyt hän kiskaisi kultaisen renkaan käsivarrestaan ja viskasi sen -tuleen, joka paloi lattialla, huutaen: - -"Sinun ei tarvitse pilkata minua siitä, että olisin arka tavarastani, -Vigdis." - -Mutta Vigdis kumartui alas, pisti kätensä liekkien keskeen, otti -renkaan sieltä ja ojensi sen Ljotille sanoen: - -"Ei ole parempi käyttäytyä kuin mielipuoli." - -Silloin Ljot tarttui renkaaseen, heitti sen ovensuuhun orjien -parveen ja lupasi sen sille, joka sai sen kiinni. Nyt syntyi suuri -hälinä orjien joukossa, ja se, joka ensiksi sai sen käteensä, kaatui -lattialle. Näytti siltä kuin pidot päättyisivät suureen epäsopuun. -Veterlide juoksi sukulaisensa luo, tarttui häntä käsipuoleen ja nuhteli -häntä ankarin sanoin. Mutta Ljot vain nauroi. Ja kiistan jatkuessa -päätettiin viimein, että Kaare ja Ljot antaisivat hevostensa taistella -seuraavana päivänä. - - - - -VII. - - -Kaikista taloista tuli kansaa katsomaan hevostaistelua; joukossa näkyi -myös monta naista. Paikka, jossa hevosten piti kohdata toisensa, oli -muuan Vadinin lähellä oleva niitty. - -Ljot saapui paikalle ennen Kaarea, taluttaen orittaan ja kantaen -vasemmassa kädessään hevoskarttua. Hänellä oli päässä kypärä ja -vyöllään kaksiteräinen miekka. Hartioilla hänellä oli upea kullalla -kirjaeltu purppuravaippa, jonka hän laski kivelle. Sen alla oli lyhyt, -punainen mekko. Arnenpojat olivat myös siellä. He tervehtivät Ljotia -kädestä pitäen. - -Ljotin ori oli musta ja kaunisrakenteinen, ja se näytti -uljasluontoiselta. Se kiljui ja hirnahteli toisille hevosille, jotka -seisoivat sidottuina liekaan pientareen laidoilla. - -Kesti jonkun aikaa, ennenkuin Kaare tuli, ja Arnenpojat alkoivat sillä -välin lasketella pilkkapuheita, väittäen tämän varmaankin katuvan, että -oli suostunut leikkiin. Ljot yhtyi heidän nauruunsa. - -Silloin tuli Kaare, ja hänen kerallaan Gunnar ja Vigdis. Kaare oli -täysissä aseissa ja rautapaitaan puettu. Hänellä oli karhuntalja -hartioilla ja kädessä, paitsi keihästä, hevoskarttu. - -Heti kun Aarvak näki toisen oriin, tunsi se sen ja muisti kai viime -tapaamista metsässä, sillä se tempautui irti Ljotin kädestä, kääntyi -ja tahtoi paeta piirin ulkopuolelle. Tämä herätti naurua, mutta Ljot -juoksi tavoittamaan hevosta, tarttui sitä turpaan vasemmalla kädellä -ja löi sitä oikealla kylkiin ja lapoihin. Hänen kasvonsa olivat -tummanpunaiset. Sitten hän kiskoi hevosen väkivoimin esiin. - -Sløngve lannisti paikalla toisen hevosen alleen, potki etujaloillaan -ja puri, niin että toinen kiljui tuskasta ja tahtoi uudelleen paeta. -Silloin tempasi Ljot miekkansa vyöstä ja sivalsi sillä Aarvakia, mutta -luiskahti syrjään, jolloin se raapi Sløngven vatsaa. Se oli ilkeän -näköistä. Nyt käski Vigdis kovalla äänellä miehiä erottamaan oriita, ja -Kaare juoksi esiin ja iski omaa hevostaan keihäänvarrella, jolloin se -nousi takajaloilleen ja jätti hetkeksi Aarvakin; tämä kavahti pystyyn, -kääntyi ja laukkasi metsään verissään ja pahasti runneltuna. Mutta -Sløngven suolet riippuivat haavasta, jonka Ljot oli antanut sille. - -Kaare sanoi nyt, ojentaessaan Ljotille kätensä auttaakseen tätä ylös --- sillä hevoset olivat potkineet Ljotia päähän, ja veri virtasi hänen -kasvojaan pitkin: - -"En ole nähnyt kenenkään käyttäytyvän sinun tavallasi hevostaistelussa; -sinun on maksettava minulle sakkorahat hevosesta." - -"Tässä saat sakkorahat", vastasi Ljot potkaisten multaa jalallaan, -"sinä pelästytit minun hevoseni, -- olet kuin mikäkin metsänpeikko -karhuntaljoinesi." - -"Sinä et pelästytä meitä, Viga-Ljot", sanoi Kaare, "vaikka olisit -tappanut jonkun Islannissa", -- ja samassa hän käänsi keihään niin, -että sen kärki osoitti Ljotin rintaa. - -Ljotilla oli miekka kädessä ja hän sivalsi sillä keihään kahtia -tavaten Kaarea käsivarteen, vaikka ei kovin pahasti. Kaare viskasi nyt -keihäänpätkän menemään, veti esiin miekkansa ja ryntäsi Ljotia kohti. -Mutta Ljot vaipui samassa taapäin, menettäen tajunsa, ja hänen suustaan -virtasi veri. Hevoset olivat potkineet häntä pahoin. - -Nyt tuli Veterlide väliin, tarttui Kaarea hartioihin ja puhui hänelle. -Hän lupasi maksaa tälle sakkorahat hevosesta ja haavasta. - -"Minä en ota sakkoja sinulta, islantilainen", vastaa Kaare, "sillä näen -sinun sukulaisesi etsivän henkeäni." - -"En soisi, että joutuisimme riitaan Gunnarin ystävien kanssa", vastaa -Veterlide. "Se olisi huono palkka hänen ystävyydestään." Ja hän vetää -Kaaren syrjään ja koettaa taivutella häntä sovintoon. - -Mutta Gunnar oli ottanut keihäänsä ja lävistänyt sillä Sløngven rinnan. - -Koli ja Eyolv Arnenpojat nostivat Ljotin maasta, ja tämä tuli -tajuihinsa hetken kuluttua. Silloin oli Kaare mennyt pois Veterliden -kanssa. Ljot pyyhki veren kasvoistaan ja haki silmillään Vigdistä. -Tämä istua kyyhötti surmatun hevosen vieressä taputellen sitä, ja itki -katkerasti. Ljot meni hänen luokseen ja kysyi nauraen: - -"Mitä nyt sanot hevostaistelusta, Vigdis?" - -Vigdis itki yhä enemmän ja sanoi: - -"Minä en tahdo puhua sinun kanssasi." - -"Pelkäätkö, että Grefsinin Kaaren voi käydä samoin kuin hänen -hevosensa?" sanoi Ljot. - -"Ei Kaare ole joutunut häpeään tänään", sanoi Vigdis. Hän pyyhkäisi -harjan hevosen silmiltä ja silitti sen turpaa. "Mutta minä en tahdo -puhua sinun kanssasi." Hän nousi ylös, meni itkien isänsä luo ja lähti -hänen mukanaan pois. - -Arnenpojat tulivat Ljotin luo ja pyysivät häntä luokseen. - -"En voi tulla", vastasi Ljot. "En voi rikkoa ystävyyttäni Gunnariin." - -"Tahtoisinpa tietää, eikö Gunnar pelkää enemmän menettävänsä vävynsä -ystävyyttä." - -"Ketä sinä nimität sillä nimellä?" sanoo Ljot. - -"Kaarea kaiketi", puuttuu nyt puheeseen Koli, "vaikka ei ole varmaa, -tahtooko tämä ottaa neidon, sillä neito on jo suostunut hänen -seuraansa." - -"Nyt sanoit valheen", sävähti Ljot. - -"Niin sanoin minäkin", vastasi Eyolv, "kun paimenemme tuli kotiin ja -kertoi nähneensä Kaaren ratsastavan joen yli keväällä ja kohdanneen -Vigdiksen lehdossa sekä maanneen hänen vierellään." - -"Sinun paimenesi valehteli", vastasi Ljot jälleen, kääntyi ja tahtoi -mennä. Mutta Eyolv kysyi vähän kauempana seisovilta miehiltä: "Minne -Kaare Grefsin katosi; Viga-Ljotilla on puhumista hänen kanssaan?" - -"Hän lähti Vadiniin toisen islantilaisen kanssa", vastattiin hänelle. - -Ljot seisoi vähän aikaa katsellen taloon päin. Hänen kasvonsa olivat -vihaiset, kalmankalpeat ja verisillä juovilla. Sitten hän kääntyi, ja -oli samassa kaatua uudelleen. Arnenpojat tukivat häntä hartioista ja -auttoivat hänet ratsaille. Ja hän lähti heidän kanssaan länteen päin, -Grimelundarin taloon. - - - - -VIII. - - -Veterlide ei ollut mielissään siitä, että Ljot oli lähtenyt -Grimelundariin. Hän ratsasti sinne jonkun päivän perästä ja tapasi -sukulaisensa makaamassa sairaana ylisillä. - -"Minä olen sopinut Kaaren kanssa", sanoi Veterlide, "ja pyytäisin nyt, -ettet sinä rikkoisi aikaansaamaani rauhaa." - -Ljot ei vastannut mitään, mutta kysyi hetken kuluttua: - -"Mitä Vadinissa arvellaan asiasta?" - -"Ei juuri mitään", vastasi Veterlide, "kuten muuten voit arvata, sillä -Gunnar on ylevämielinen mies. Enkä minä olisi kovin halukas kuulemaan, -mitä hän ajattelee sinun käytöksestäsi." - -Ljot makasi nyt vähän aikaa ääneti, nyppien karvoja taljasta. Sitten -hän kertoi Veterlidelle, mitä Arnenpojat olivat sanoneet paimenensa -nähneen. - -"Onpa sekin nyt suuriarvoista, mitä Eyolvin lammaspaimenet sanovat -- -vaikka kaikki hänen lampaansakin sanoisivat samaa", vastasi Veterlide. -"Mustasukkaiset akat semmoisia puheita suosivat; eikä ole hyvä, -sukulaismies, että sinä antaudut tekemisiin sellaisten miesten kanssa." - -"Mitähän Gunnar mahtanee ajatella siitä asiasta, josta olen kertonut -sinulle", sanoi Ljot kotvasen kuluttua. - -"Ei ole kaunista, että kysyt sitä nyt, kun makaat täällä", vastasi -Veterlide. "Soisin, että seuraisit kanssani Vadiniin." - -"Minun selkääni pakottaa", sanoi Ljot, "en kykene ratsastamaan." - -"Kun kykenit ratsastamaan tänne, kyennet kai ratsastamaan takaisinkin", -tuumi Vederlide. "Ei ole ihme, ettei sinua haluta lähteä Vadiniin, -sillä et sinä ole niittänyt kunniaa tässä asiassa; mutta sinun olisi -sittenkin tultava. Se on minun neuvoni. Arnenpojat koettavat varmaan -yllyttää sinua vihaan Gunnaria vastaan. He pelkäävät nousta häntä -vastaan yksin, ja koettavat työntää sinua edellään. Mutta anna sinä -heidän kehrätä yksin lampaanvillojaan, äläkä sekaannu heidän tuumiinsa." - -Mutta Ljot väitti yhä, ettei hän jaksanut ratsastaa. Arnenpojat -pyysivät Veterlideä aterioimaan, mutta tämä ei tahtonut jäädä, vaan -ratsasti heti takaisin Vadiniin. - -Siellä kävi kuten Veterlide oli sanonut; kun hän puhui Gunnarille -Ljotista ja tämän mieltymyksestä Vigdikseen, vastasi Gunnar: - -"En soisi välillemme riitaa, islantilainen, sillä uskon sinusta mitä -parhainta; ja uskon Ljot Gissurinpojastakin parempaa, kuin miksi hän on -näyttäytynyt tällä seudulla. Mutta en halua lähettää tytärtäni meren -yli hänen kanssaan, enkä hakea vävyäni Grimelundarista." - -"Se ei ole ihme", vastasi Veterlide. Eikä asiasta puhuttu sen koommin. -Vigdis ei saanut tietää mitään heidän keskusteluistaan. - - - - -IX. - - -Veterlide kävi usein Ljotin luona koettaen taivuttaa tätä lähtemään -Grimelundarista, mutta Ljot sanoi aina olevansa hyvin kipeä, -sylkeneensä verta ja päätänsä kivistävän. Hän sanoi myös, ettei hän -voinut lähteä Veterliden keralla Raumariikiin. Ja kun Veterlide -palaisi sieltä ja lähtisi takaisin Islantiin, aikoi hän jäädä Norjaan. -Toinenkaan ei sanonut silloin tahtovansa lähteä, "sillä", sanoi hän, -"jos sinä jäät Arnenpoikien luokse, saavat he houkutelluksi sinut -sellaiseen, josta sinulle koituu häpeää." - -"Lähde sinä vain, sukulaismies", vastasi Ljot. "Minä olen kohta siksi -terve, että voin lähteä Raumariikiin. Sieltä voin sitten lähteä -Kuningas Olavia etsimään ja tavata ne islantilaiset, jotka ovat hänen -palveluksessaan. -- Eivät Arnenpojat ole pyytäneet minulta apua -mihinkään, vaan ovat osoittaneet ainoastaan ystävyyttä." - -"Lupaatko minulle lähteä pohjoiseen?" kysyi Veterlide. Ljot lupasi. -Ja kun hän oli lähtenyt seudulta, suoriutui Veterlide palaamaan -Islantiin. Hän erosi Gunnarista suuressa ystävyydessä, ja he antoivat -toisilleen runsaita lahjoja. Vigdikselle hän antoi kultaisen rintakorun -ja etelästä tuodun peilin; ja tämä antoi hänelle jäähyväislahjaksi -kauniisti kirjaillun silkkiviitan. - - - - -X. - - -Syksy alkoi jo olla pitkällä. Silloin levisi tieto, että Viga-Ljot -oli tullut takaisin. Hän asui Torbjørgin luona Hestlokkenissa, joka -oli Grimelundarin ja Vadinin keskivälillä; mutta hän oli paljon -Arnenpoikien kanssa. - -Eräänä iltana tuli Vadiniin pieni poika, joka pyysi saada puhua -Vigdiksen kanssa. Hänen nimensä oli Helge, ja hän asui äitinsä, köyhän -mierovaimon kanssa metsässä vähän matkan päässä talosta. Poika sanoi -äitinsä olevan sairaana, ja kysyi, voisiko Vigdis lähteä hänen kanssaan -tätä auttamaan. Vigdis vastasi, että Æsa --, hänen kasvatus-äitinsä, -Vadinin emäntä -- oli parempi lääkenainen ja saattoi olla suuremmaksi -hyödyksi. Mutta poika väitti yhä, että hänen äitinsä tahtoi puhua -mieluummin Vigdiksen kanssa; hänellä oli jotakin puhuttavaa tälle. -Vigdis heitti silloin viitan hartioilleen ja seurasi Helgeä. - -Oli pimeä heidän astuessaan ulos. He kulkivat kappaleen matkaa tietä -pitkin, mutta sitten poika poikkesi metsää kohti; hän sanoi peltotien -olevan niin vetisen. Oli jo viimeinen päivä lokakuuta. Heti kun he -olivat tulleet metsän rajaan, josta alkoi karjapolku, ilmestyi heitä -vastaan mies. Vigdis kysyi, kuka tämä oli. - -"Se olen minä", vastasi mies, "Ljot." - -Helge tahtoi nyt irroittaa kätensä ja juosta pois, mutta Vigdis piti -kiinni siitä ja kysyi: - -"Tämä mieskö sinut on lähettänyt minua hakemaan?" - -Poika ei vastannut, mutta Ljot sanoi: - -"Kyllä minä olen tehnyt niin. Hän oli lähdössä Æsaa hakemaan, ja -silloin minä pyysin häntä toimittamaan sinut tänne, että pääsisin -puheisiin sinun kanssasi. Sillä ymmärsin, ettei minun hyödyttänyt tulla -Vadiniin, jos halusin saada puhua sinun kanssasi kahdenkesken." - -"Onpa tämä omituinen tapa päästä puheisiin kanssani", sanoi Vigdis. - -"En tiennyt muuta neuvoa", sanoi Ljot. "Olen kierrellyt taloa pitkät -ajat odottaen, että saisimme tavata." - -Poika tahtoi nyt juosta heidän luotaan, mutta Vigdis piti lujasti hänen -kädestään. Silloin sanoi Ljot: - -"Anna pojan mennä; kai sinä uskallat olla minun kanssani kahden; minä -saatan sinut sitten kotiin." - -"Mene sitten", sanoi Vigdis Helgelle ja kysyi senjälkeen Ljotilta: -"Mitä sinulla on asiaa, koska sinun täytyi houkutella minut metsään?" - -"Kyllä sinä tiedät, mitä asiaa minulla on sinulle", sanoi Ljot. - -Vigdis ei vastannut tähän mitään, ja Ljot sanoi silloin: - -"Nyt minä tiedän, että mitä kauemmin minä olen erossa sinusta, sitä -enemmän ikävöin sinua; sitä päivää ei ole tuleva, jolloin sinä menet -minun mielestäni." - -Vigdis alkoi itkeä ja vastasi: - -"Miksi sinä pilasit asiasi isäni edessä?" - -"Sattui niin pahasti", sanoi Ljot. "Täällä puhutaan, että Grefsinin -Kaare on aiottu sinun tulevaksi mieheksesi." - -"Luuletko sinä, että minä olisin kärsinyt sinua luonani aitassa sinä -iltana, jolloin tulit puhumaan kanssani, jos asia olisi ollut siten", -sanoi Vigdis. "Mutta ensi töiksesi sinä sotkit kaiken." - -"Se oli kyllä paha", vastasi Ljot. "Mutta Kaaren asiassa kai määrää -sinun isäsi." - -"Gunnar ei ole milloinkaan saava minua ottamaan muuta miestä kuin sen, -jonka minä itse tahdon, ja hän on sen myös luvannut", sanoi Vigdis. - -"Tahdotko sinä sitten minut?" kysyi Ljot, johon Vigdis vastasi: -"Tahdon, jos se suinkin käy päinsä." - -"Sehän nyt olisi ihme, ettei se kävisi päinsä", sanoi Ljot riemuiten -ja sulki hänet syliinsä. Hän kävi istumaan juurakolle ja otti hänet -polvelleen. Nyt Vigdis kiersi kätensä hänen kaulalleen ja suuteli -häntä. Mutta Ljot ei tahtonut päästää häntä käsistään, vaan alkoi -suudella häntä niin rajusti, että toinen rupesi pelkäämään ja sanoi, -että hänen oli lähdettävä kotiin. - -"On parasta, että minä saatan sinut perille ja saan puhua sinun isäsi -kanssa jo tänä iltana. Tahdon saada asiamme päätetyksi heti Gunnarin -kanssa." - -"Älä tee niin", pyysi Vigdis, "sinä olet yksin, eikä sinulla ole muuta -asetta kuin keihäs." - -Ljot nauroi ja sanoi: "Etkö sinä luule sen riittävän minulle? Vaan -olisi ikävä, jos Gunnarin ja minun välilläni syntyisi erimielisyyttä." - -Vigdis mietti tuokion verran ja sanoi sitten: "Olen kuullut kuninkaan -luona pohjoisessa olevan paljon islantilaisia. Etkö sinä tunne ketään -heistä?" - -"Tunnen kyllä", sanoi Ljot. "Siellä ovat Toralv ja Gissur -Torbjørninpojat, kasvatusisäni pojat." - -"Etkö voi mennä heidän luokseen", sanoi Vigdis, "ja pyytää heitä -puhemiehiksesi; sitten isäni suostuisi helpommin." - -"Sinulla on kiire ajaa minut luotasi", sanoi Ljot ja koppasi hänet -uudelleen syliinsä. Vigdis alkoi silloin taas itkeä ja sanoi: - -"Pelkään, että käy huonosti, jos rupeat puuhaamaan tätä asiaa yksin, -sillä sinä olet niin hurjapäinen, ja Gunnar on vihainen sinulle. Olisi -paljon parempi, jos sinulla olisi kanssasi joku, joka voisi tukea ja -neuvoa sinua." - -Ljot työnsi hänet luotaan, ja hän alkoi kulkea mäkeä alas kaiken aikaa -itkien. Ljot seurasi häntä askeleen matkan päässä. Vähän ajan kuluttua -hän sanoi: - -"Teen kuten pyydät, Vigdis -- vaikka tiedät matkan vievän paljon -aikaa näin talvella. Eikä ole varma, että Torbjørninpojat ovat kovin -halukkaita tulemaan tänne minun kanssani. Mitä minun on sitten tehtävä?" - -"Silloin saat keksiä jonkun keinon", sanoi Vigdis ja samassa hän -kääntyi ja tarttui Ljotin käteen. He kulkivat siten alas Vadinia kohti. -Ljot lupasi lähteä pohjoiseen, vieläpä seuraavana päivänä. He erosivat -veräjän luona, mutta ennenkuin Ljot lähti, sanoi hän tahtovansa tavata -Vigdiksen vielä kerran. Hän otti hänen hiuksensa käsiensä väliin ja -kääri ne kaulansa ja sormiensa ympäri: - -"Tule uhrikummulle huomenna, en ole nähnyt sinua niin pitkään aikaan, -ja nyt on pimeä -- minä olen oleva siellä ennen auringonnousua. Sinä -hukkasit jotakin viimeksi puhellessamme, saat sen takaisin silloin. -Minä korjasin sen talteen, sillä ajattelin sen sopivan asian aiheeksi, -jos sellaista tarvittaisiin." - -"Mitähän se mahtaa olla", sanoi Vigdis. Ljot nauroi ja sanoi, että -sittenpähän nähtäisiin. Ja niin he erosivat. - - - - -XI. - - -Kun Vigdis tuli sisään, oli jo niin myöhä, että väki oli mennyt -levolle. Hän meni suoraapäätä aitalleen, ja Æsa kantoi hänelle maitoa -ja leipää. Vigdiksen syödessä ja juodessa kysyi Æsa, miten Astridin -laita oli. - -"Sinä saat mennä huomenna häntä katsomaan", sanoi Vigdis, ja lisäsi -hetken kuluttua: "minä en ehtinyt niin kauas tänään." - -"Eksyitkö sinä sitten?" kysyi Æsa. - -"En", vastasi Vigdis, jääden sen jälkeen äänettömäksi. Mutta tuokion -kuluttua hän sanoi: "Minä tapasin Ljotin metsässä ja puhelin hänen -kanssaan." - -Silloin sanoi eräs vaimo, joka pesi astioita talossa -- hänen nimensä -oli Torbjørg ja hän oli naimisissa talon isäntärengin kanssa: - -"No enpä ole kuullut kummempaa, -- vai kuljeksii tuo Ljot talon -nurkissa. Silloin hänellä on paha mielessä." - -"Ei se taida olla niin vaarallista", sanoi Vigdis nauraen. - -"Varo sinä häntä, Vigdis", puhui vaimo edelleen, tullen aivan penkin -luokse, "pian hänkin kai sanoo vietelleensä sinut." - -Æsa käski häntä vaikenemaan, mutta kääntyi sitten sanomaan Vigdikselle: -"älä kuitenkaan antaudu enää puheisiin Viga-Ljotin kanssa; kukaan ei -voi arvata, mihin se saattaisi viedä." - -"Eihän Vigdis ole enää mikään lapsi, hän on täyttänyt kahdeksantoista -vuotta", sanoi Torbjørg. "Parempi hänen on kuulla neuvoja, että tietää -olla varoillaan. Olisi paha, jos ihmiset olisivat niin typeriä että -uskoisivat sellaista -- hän on ollut jo hyvän aikaa tällä seudulla -sepitellen lauluja, jotka kaikki ovat Vigdiksestä. Ja Ljotista on -lähtöisin sekin puhe, että Kaare on häväissyt Vigdiksen -- mutta -jokainen ymmärtää hänen tekevän kuin lapset: rähmivän sitä, mitä ei voi -saada." - -"Ei se ole lähtöisin Ljotista", arveli Æsa. "Arnenpojat sen puheen ovat -keksineet; hehän sitä levittelevät kulkiessaan talosta taloon." - -Vigdis istui penkillä, ja hän vuoroon kalpeni ja punastui -kuunnellessaan toisten puhetta. "Minä en usko Ljotin sanoneen sanaakaan -minusta", sanoi hän. - -Silloin alkoi Torbjørg laulaa: - - "Hellästi hiveli - Vaalea tukka - kaulaani neidon - kun vieressä istuin. - Me kahden vain -- - tupa äänetön aivan. - Sen illan iäksi - mieleeni painan." - -"Entäs tämä?" sanoi hän. "En minä tiennyt Eyolv Arnenpoikaa -runolaulajaksi." - -Vigdis ei vastannut mitään. Silloin Torbjørg jatkoi: - - Suuret linnut - metsässä istui, -- - kesä kääntyi - jo lopulleen -- - punamarjoja - neito syötti, - unohtui linnut - oksalleen. - -"Minä en tahdo kuulla enempää tänä iltana", sanoi Vigdis. Ja hän kävi -levolle. Æsa makasi hänen kanssaan samassa sängyssä. Hän huomasi, -ettei Vigdis nukkunut paljon sinä yönä, mutta hän makasi hiljaa eikä -virkkanut mitään. - -Seuraavana päivänä Vigdis astui Gunnarin luo ja kävi istumaan hänen -viereensä. Hän kysyi: - -"Minkä vastauksen sinä antaisit Ljot Gissurinpojalle, Veterliden -sukulaiselle, jos hän tulisi tänne kosimaan tytärtäsi?" - -"Jos hän astuu jalallansa taloon", vastasi Gunnar, "niin minä annan -hänelle semmoisen vastauksen, ettei se mene hänen mielestään. Mutta hän -taitaa varoa tulemasta tänne." - -"Vaan onhan hänen ja Kaaren välinen asia sovittu", sanoi Vigdis. - -"Veterlide on sopinut Kaaren kanssa", vastasi Gunnar, "mutta ei Ljot. -Kukaan ei ole palkinnut huonommin ystävyyttäni." - -"Eihän hän voinut tietää, mitä Eyolvin ja meidän välillä on ollut", -sanoi Vigdis. - -"Nyt hän ainakin tietää, mitä on ollut, ja paljon sellaistakin, mitä -ei ole ollut. Vaan nyt me olemme aikoneet Kaaren kanssa haastaa hänet -taisteluun, ja silloin minä isken hampaat hänen suustaan. Näyttäköön -sitten, vieläkö hän laulaa uusia lauluja." - -"Se ei saa tapahtua" -- sanoi Vigdis suuressa hädässä. Mutta Gunnar -sanoi: - -"Se ei saa tapahtua, että sinä puhut hänen kanssaan enää; enkä minä -tahto kuulla sinun mainitsevan hänen nimeään tämän jälkeen." - -Vigdis ei sanonut mitään, vaan lähti ulos. - - - - -XII. - - -Hän istui koko päivän aitassaan pelon ja neuvottomuuden vallassa, -tietämättä, mennäkö tapaamaan Ljotia vai ei. Mutta kun aurinko alkoi -painua mailleen, otti hän tumman vaipan hartioilleen ja lähti ulos. - -Yö oli ollut kylmä, ja vuono oli valkean huurun peitossa. Aurinko -hehkui punaisena eteläisten vuorenselkien yläpuolella. Ulkona ei -näkynyt ketään. Vigdis jäi miettimään vähäksi aikaa, mutta lähti sitten -kiireesti pihalta, suunnaten kulkunsa metsää kohti pohjoiseen. - -Kun hän saapui uhrikummulle, oli Ljot jo siellä. Hän oli puettu -matkatamineihin, mutta oli riisunut yltään viitan ja aseet ja sitonut -hevosen puuhun. Hän juoksi Vigdistä vastaan ja varjosti kädellä -silmiään sanoessaan: - -"Aurinko ei salli minun nähdä sinun ihanuuttasi -- ollos tervetullut -tänne, Vigdis." - -Hän laski kätensä Vigdiksen lanteille ja käänsi hänet ympäri. Silloin -tämä riistäytyi irti, vei kätensä selän taa ja sanoi: - -"Olen tullut tänne, mutta minulla on tähdellistä kysyttävää sinulta. -Sano, onko totta, että ihmiset puhuvat minusta ja Kaaresta?" - -Ljot vastasi, -- ja tuli samassa hyvin punaiseksi: - -"Kysyin sinulta eilen oliko totta, että sinut oli aiottu hänelle." - -"Nytpä minä toivoisin, etten olisi tullut", sanoi Vigdis. "Sillä -pelkään niiden puhuneen totta, joiden luulin valehtelevan:" - -"En ymmärrä sinua", sanoi Ljot. - -Silloin sanoi Vigdis. - -"Joko sinä olet puhunut toisille siitä, mitä on tapahtunut meidän -välillämme, -- jota en olisi uskonut sinun voivan ilmaista yhdellekään -elävälle olennolle -- tai olet sinä tehnyt ne laulut, joita lauletaan -kylällä." - -Ljot oli ääneti. Silloin Vigdis kääntyi ja aikoi lähteä hänen luotaan. -Ljot seurasi perästä ja sanoi: - -"Toivoisin, että nuo laulut olisivat jääneet tekemättä. Mutta sinä -et tiedä, miten ikävä kalvoi mieltäni koko sen ajan, jolloin luulin -kadottaneeni sinut. Moni mies sanoo silloin semmoista, jota hän -sittemmin katuu." - -"Minä kadun myös, että koskaan olen puhunut sinulle", sanoi Vigdis. - -"Älähän nyt puhu noin", pyysi Ljot. "Sinun ei tarvitse toiste syyttää -minua mistään." - -"Tiedän sen", vastasi Vigdis, "sillä tämä on viimeinen kerta, jolloin -me puhumme yhdessä." - -Ljot veti hänet luokseen. Vigdis ponnisti kätensä hänen rintaansa -vastaan, mutta silloin tämä rutisti häntä molemmista ranteista ja sanoi: - -"Eivät nuo pari laulunpätkää voi olla niin vaaralliset, että sinun -täytyy siitä syystä lähteä minun luotani. Ja jos sen teet, et ole -rakastanut minua paljon." - -"Et sinäkään ole rakastanut minua paljon", sanoi Vigdis kiivaan -vihastuksen vallassa, -- "heti kun kuulit puhuttavan minusta pahaa, -uskoit sen todeksi ja aloit levittää sitä etemmä." - -"En ole levittänyt mitään puheita", vastaa toinen, "enkä ole edes -uskonut niitä." - -"Niistä voi sentään tulla tosi", sanoo Vigdis, koettaen vääntäytyä irti -hänen käsistään. - -"Et saa sanoa niin", huutaa Ljot ja suutelee häntä. "Nyt olet -unohtanut, mitä lupasit istuessasi sylissäni eilen." - -Vigdis puraisi häntä kaulaan, ja sai siten kasvonsa irti. "Nyt on -tahtoni toinen", sanoi hän. - -"Ei ikinä Kaare ole hallitseva sitä", sanoi Ljot hammasta purren. "Minä -en tahdo elää, jos minun täytyy kadottaa sinut". Sitten hän nosti hänet -syliinsä, vaikka toinen koetti torjua hänet luotaan, ja kantoi hänet -lehtoon. Ja siellä hän vei tahtonsa läpi, vaikka toinen taisteli kauan -vastaan. Teon tapahduttua Vigdis ei puhunut mitään, eikä hän itkenyt. -Ljot koetteli hänen kättään ja poskeaan. Ne olivat hyvin kylmät. - -Ljot nousi maasta, otti viittansa ja peitti hänet sillä. Sitten hän -suuteli häntä. Ilta oli niin kylmä, että hengitys näkyi. Aurinko oli -laskenut, mutta taivas hehkui veripunaisena eteläisen metsän takaa. - -"Nyt on aika lähteä täältä", sanoi Ljot, aikoen nostaa neidon maasta. -"Emme ehdi Storvandetia kauemmas tänään, mutta kai siellä on joku -paikka, jossa voimme olla yötä." - -Silloin sanoi Vigdis: - -"Liian suuri kunnia sinulle olisi, senkin konna, että isäni lähtisi -ajamaan sinua takaa ja löisi sinut maahan." - -Hän nousi ja alkoi kulkea mäkeä alas. Ljot seurasi häntä ja sanoi: - -"Olisi paras meille molemmille, että seuraisit minua. Tiedän tehneeni -hyvin pahasti sinua kohtaan, mutta olisi suuri onnettomuus, ellemme me -kaksi saisi toisiamme." - -Vigdis ei edes kääntynyt, ja Ljotista oli pahinta, ettei hän puhunut -eikä itkenyt. Hän seurasi hänen jäljessään Vadiniin asti. Heidän -tultuaan aidan luo, kumartui Vigdis maahan; hän otti kiven, ja heitti -sillä Ljotia. - -"Mene tiehesi, koira", sanoi hän. - -Kivi sattui suuhun. Se ei sattunut pahasti, mutta huulesta tuli -kuitenkin verta. Nyt sanoi Ljot: - -"Tulen vielä kerran kosimaan sinua, kisatoverini, mutta nyt annan -sinulle ajatusaikaa -- kesällä olen kysyvä uudelleen, tahdotko minut." - -"Ja sinä olet näkevä, Viga-Ljot, että minun tahtoni on yhtä luja kuin -sinun", vastasi Vigdis. - -Sen jälkeen hän meni sisään. Hän astui suoraa päätä aittaansa ja -paneutui maata. Æsa huomasi, että hän nukkui huonosti ja valitteli -unissaan; mutta Vigdis ei puhunut mitään siitä, mitä hänelle oli -tapahtunut. - -Ljot kulki takaisin uhrikummulle, irroitti hevosensa ja ratsasti pois. -Hän ajoi koko yön ja saapui Hakedaliin. Sieltä hän ajoi edelleen -Raumariikiin ja yhteen menoon Trondhjemiin asti, piittaamatta -myrskystä, joka puhkesi hänen matkalla ollessaan. Hän sai taistella -ankarasti tuntureilla, ja hänen kasvatusveljistään, Torbjørninpojista, -oli ihme, että hän oli päässyt elävänä perille. - - - - -XIII. - - -Vigdis eleli kotonaan Vadinissa, mutta hän oli niin murheissaan, ettei -häntä ilahduttanut mikään; hän ei olisi halunnut syödä eikä juoda, -pukeutua eikä sukia tukkaansa. Eikä hän voinut irroittaa ajatuksiaan -mieliharmista, jonka Viga-Ljot oli tuottanut hänelle. Joka ilta -peloitti häntä laskeutua levolle nämä ajatukset seuranaan -- ja aamun -sarastaessa häntä peloitti nousta vuoteesta ja ottaa osaa yhteisiin -toimiin ja puheisiin. Hän ajatteli: - -"Minä olen kuin lintu, joka räpyköi katkaistuin siivin; se ei pääse -pois siltä paikalta, johon se on pudonnut, eikä näe edemmäs, kuin -mihin sen veri virtaa. Jos ajattelen sitä, miten oli ennen, muistan -vain sen, miten on nyt. Jos muistelen aikaa, jolloin kuljin teuhaten -ja huoletonna isäni kodissa, tuntuu minusta vain siltä, kuin se olisi -suotu minulle ainoastaan siksi, että kävisi kuten on käynyt." Usein hän -tuumiskeli, että hänen olisi parasta hukuttautua jokeen. Talvi teki -tuloaan, ja silloin hän huomasi kantavansa lasta. - -Maatessaan valveilla eräänä yönä, Æsan ja toisten naisten nukkuessa, -nousi hän tilaltaan, otti viitan hartioilleen ja lähti ulos sekä alkoi -kulkea jokea kohti. - -Vigdis ei ollut milloinkaan liikkunut yksin ulkona yöllä, ja se tuntui -hänestä ilkeämmältä, kuin hän oli osannut ajatella. Oli päiväntasauksen -aika, ulkona myrskysi ja satoi ja oli niin pimeä, että kaikki oli -yhtä mustaa; silloin tällöin vain pilkahti pilvien välistä pieni -pala tähtitaivasta. Hän ei ollut kulkenut kauan, ennenkuin huomasi -joutuneensa pois tieltä, mutta ei voinut nähdä, mihin asetti jalkansa. -Milloin hän kahlasi räntäsohjossa, milloin tallasi syvään kuoppaan, -mutta enimmäkseen hänen jalkojensa alla oli liukas jäinen maa, sillä -sade oli liottanut pois lumen jokeen viettäviltä pelloilta. Pian hän ei -tiennyt, missä hän oli itse, missä oli Frysja ja missä talo. Vadin oli -aivan joen rannalla, mutta joki näytti pimeässä loppumattoman pitkältä. -Viimein hän lipesi ja luisui alas kappaleen matkaa, kunnes törmäsi -johonkin, josta hän sai kiinni molemmin käsin. Hän arvasi, että se oli -kuusi, sillä havut riipoivat hänen kasvojaan. Mutta luisuessaan äsken -alamäkeen, oli hän tuntenut sikiön liikkuvan sisällään. - -Vigdis kyyristyi kuusen suojaan. Hän oli niin märkä ja viluinen kuin -olisi maannut meressä. Hän ryömi vielä lähemmäksi puuta, päästäkseen -suojaan sateelta; mutta tuuli ulvoi ja ryskytti puiden latvoja hänen -päänsä päällä, ja pimeässä kuului kaikenlaisia peloittavia ääniä; hän -ei tiennyt, mikä hänen ympärillään liikkui ja huuteli. - -Hän jäi makaamaan sinne kunnes aamu alkoi kajastaa. Silloin hän näki, -että aivan hänen allaan oli jyrkkä jokitörmä. Sen editse uiskenteli -jyristen ja kolisten jäälohkareita pikimustassa vedessä. Hän oli -menettänyt kaiken rohkeutensa, ja alkoi astua takaisin taloa kohti. -Hämärässä hän erotti, ettei se ollut kaukana. Kotiin tultuaan hän -riisui vaatteensa ja paneutui sänkyynsä. Hän oli niin nääntynyt, että -uskoi varmasti saavansa kuolemantaudin tästä öisestä retkestä, joka -olikin parasta. Aamulla kysyi Æsa: - -"Kuinka sinun vaatteesi ovat niin märät, kasvattityttöni?" - -Vigdis vastasi käyneensä navetassa yöllä -- karjassa oli ollut tautia -talvella -- "ja ulkona oli niin pimeä, etten tahtonut löytää takaisin." - -Æsa ei kysynyt enempää, sanoipahan vain, että Vigdis olisi voinut -herättää hänet. - -Kerran hän sanoi, että Vigdis oli varmaan sairas, sillä hän oli mennyt -niin huonon näköiseksi ja istua nuuhotteli vain penkillä, ja hän pyysi, -että tämä kertoisi huolensa kasvatusäidilleen. Mutta Vigdis vastasi, -ettei hänen tarvinnut olla millänsäkään. - -Gunnar sairasteli talven kuluessa, ja talossa kävi siitä syystä vähän -vieraita. Ja kun kevät ehti vähän pitemmälle järjesti Æsa asiat niin, -ettei sinne jäänyt muita naisia kuin hän ja Vigdis... Vigdis laittoi -itselleen kurevaatteen, jota hän kantoi päällyspuvun alla, ja oleksi -enimmäkseen sisällä. Näin ei kukaan muu huomannut hänen tilaansa paitsi -Æsa, mutta hän ei uskaltanut sanoa mitään. - - - - -XIV. - - -Kevään tullen sanoi Vigdis tahtovansa viettää kesän karjatuvalla -Æsan kanssa. Ja kävi niin, vaikka se ei ollut Gunnarin mieleen; Æsa -suostutteli häntä, kunnes hän myöntyi. He lähtivät hyvin aikaisin -kesälaitumelle. Heidän kerallaan lähti Skofte niminen mies. Tämä oli -Æsan poika ja Gunnarin vapautettu orja. Hänen tuli paimentaa hevosia ja -suojella karjaa pedoilta. - -Kerran illansuussa seisoi Æsa karjakarsinan ovella lehmiä odotellen. -Silloin tuli Vigdis siihen suuresti hädissään ja sanoi: - -"Tuolla tulee Gunnar -- miten minun nyt käykään, hän lyö minut -varmaankin kuoliaaksi, nähdessään, missä tilassa olen". - -"Paneudu vuoteeseen", vastasi Æsa, "minä sanon sinun olevan kipeänä -- -ei hän jää tänne kauaksi aikaa." - -Vigdis teki niin ja oli sängyssä ne kaksi päivää, jotka Gunnar vietti -karjatuvalla. Tämä sanoi, ettei ollut ihme, että hän oli sairastunut -ja etteivät he olleet saaneet paljon maitoa, kun olivat tulleet niin -aikaisin tunturille -- maakin oli vielä kuurassa öisin, ja karjalla oli -niukalti syömistä metsässä. - -Mutta tämän jälkeen alkoi Æsa arvella, että hänen oli puhuttava -Vigdikselle tämän asioista ja neuvottava tätä yhdessä ja toisessa. -Ja niin hän sanoi eräänä päivänä Vigdiksen seisoessa puron partaalla -pesemässä maitoastioita: - -"Anna minun tehdä tämä työ; sinun ei pidä liikkua niin rajusti -nykyjään." - -Vigdis viskasi maitopytyn mäkeä alas, ja hänen silmissään oli niin -hurja ilme, että kasvatusäiti pelästyi; sitten hän huusi: - -"Älä puhu minulle tästä asiasta, muuten minä en tiedä, mitä teen!" - -Eikä Æsa uskaltanut puhua siitä kertaakaan sen jälkeen. Ja kesä kului. - -Eräänä yönä Vigdis nousi vuoteesta ja lähti karjatuvasta. Sydänkesän -aika oli jo ohi, ja ulkona oli hiljaista ja pimeää. Hän kulki -kappaleen matkaa niittypolkua ylös, mutta päästyään veräjän luo, ei -hän jaksanut etemmäs, vaan laskeutui maahan levähtämään vähäksi aikaa. -Metsänrajassa kulki valakka; se ei pysynyt muiden hevosten joukossa, -vaan pysytteli rakennusten lähettyvillä. Se oli hyvin ihmisrakas ja -piti etenkin Vigdiksestä. Nyt se tuli hänen luokseen, haisteli häntä -ja jäi seisomaan hänen viereensä Vigdiksen maatessa maassa pitkänään. -Kun poltot helpottivat vähän, nousi hän pystyyn ja lähti astumaan -karjakujaa myöten. Hevonen seurasi häntä kaiken aikaa. Joka kerran -kun poltot palasivat, tarttui hän hevosen kaulaan ja nojautui siihen, -ja silloin se käänsi päätään, töykkäsi häntä turvallaan olkapäähän ja -selkään ja seisoi paikallaan liikahtamatta. - -Viimein hän tuli suuren, tummavetisen lammen luo. Ylinnä taivaalla -näkyi vaaleampi läikkä, joka kuvastui lampeen; muuten oli kaikki mustaa -ja kaameata. Kerran hän huusi ääneen, mutta kaiku vastasi niin pahasti -lammen toisella puolen kohoavan vuoren seinästä, että häntä rupesi -peloittamaan; hän pisti viitan liepeen suuhunsa ja puri sen pieniksi -kappaleiksi, niin että hän sai suunsa täyteen villasilppua ja luuli -tukehtuvansa. Hän kuuli puron pulputtavan jossakin lähellä ja näki, -aukaistessaan silmänsä, aamun alkavan sarastaa ja lammen pinnalla -käyvän pieniä mustia väreitä. Mutta hän ei jaksanut kontata sinne asti. -Ja aika kului hitaasti ja vaivalloisesti. - -Aurinko nousi taivaalle ja alkoi pistellä häntä silmiin. Jonkun hetken -kuluttua Vigdis pääsi tuskastaan. -- Hän virui sen jälkeen kauan -tajuttomana, mutta tunsi lopulta auringon lämmittävän itseään ja kuuli -lapsen huutavan. Hän katsoi sitä; se oli poika. Hän ei voinut koskettaa -sitä, vaan otti yltään valkopohjaisen vihreäraitaisen huivin, joka oli -märkä hiestä ja verestä, käänsi sen kokoon, pani lapsen siihen, työnsi -sen kahden kiven väliin ja peitti sen sammalilla ja oksilla. Sitten hän -laahautui puron rantaan juomaan. - -Veden rajassa oli sileä paasi. Aurinko oli lämmittänyt sen, ja Vigdis -nojasi nyt selkänsä sitä vasten ja lepäsi siinä vähän aikaa. Sitten hän -nousi ja alkoi kulkea takaisin karjatuvalle. - -Siellä odotti Æsa häntä suuressa tuskassa. Hän oli lähettänyt Skoften -hakemaan Vigdistä. Vigdis meni sisään ja paneutui sänkyyn; hänellä oli -kuumetta ja hän oli muutaman päivän hyvin sairas. Æsa hoiteli häntä ja -hieroi hänen rintojaan lämpimällä voilla; mutta kumpikaan ei puhunut -sanaakaan tapahtuneesta. - -Vigdis ei senjälkeen halunnut mennä metsään, vaan pysytteli tuvassa. -Eikä Æsa huomannut hänen olevan entistä iloisemman. - - - - -XV. - - -Loppukesä oli hyvin lämmin. Silloin eivät lehmät tahtoneet tulla kotiin -yöksi, vaan jäivät metsään. Æsan ja Skoften täytyi hakea niitä kaukaa -soiden ja harjujen takaa saadakseen ne ajetuksi takaisin. - -Vigdis ei viihtynyt yksin karjatuvalla; häntä peloitti ja hän ikävöi -kotiin. Hän istui enimmäkseen tuvan kynnyksellä katsellen alas -laaksoon. Karjatupa sijaitsi korkealla vaaralla; joka taholla näkyi -harjuja ja metsää, mutta etelästä pilkoitti pikkuisen laaksoa ja -vuonoa. Näin istui hän kerran illalla ikävissään, kun koira, joka -makasi hänen edessään kuono hänen helmassaan, alkoi käydä levottomaksi. -Se kavahti seisoalleen ja karkasi haukkuen rinnettä alas. Sitten Vigdis -näki vieraan miehen laskeutuvan hevosen selästä ja sitovan sen aitaan. -Vigdis pelästyi ja nousi pystyyn. Hän aikoi piiloutua metsään, mutta -tulija kääntyi samassa, ja Vigdis tunsi Ljotin. Tämä huusi hänelle, -ettei hän pelkäisi. - -Vigdis jäi seisomaan ovelle ja vastasi: - -"Ei minun tarvitse pelätä sinua." - -Ljot seisahtui ja katsoi häneen tuokion verran sekä kysyi sitten -hitaasti: - -"Mitä sinä tarkoitat?" - -Nyt Vigdis nauroi pahaa naurua, mutta ei vastannut mitään. - -Ljot seisoi ovenpieleen nojaten. Hän katsoi mäkeä alas ja kaivoi multaa -keihäänsä kärjellä puhuessaan hänelle: - -"Minä aion nyt lähteä kotiin, Tunsbergissa on laiva, jonka sukulaiseni -omistavat. Tiedän pyytäväni paljon, pyytäessäni sinua suomaan anteeksi -kaiken sen pahan, mitä minä olen tehnyt sinulle. Mutta jos nyt tahdot -lähteä mukaani, olet saava osaksesi enemmän kunniaa ja rakkautta kuin -kukaan nainen tätä ennen". - -Vigdis nauroi taas ja vastasi: - -"Sinun lupauksesi eivät merkitse paljoa, Ljot. Kauniilla sanoilla -viekottelit sinä minut kerran luoksesi, ja saatoit minulle silloin -enemmän häpeää ja surua, kuin mitä kukaan nainen on kokenut. Mahtaisipa -olla suurikin kunnia joutua sinun vaimoksesi -- sillä onhan suuri -kunnia haastaa riitaa, surmata hevosia, häpäistä naisia ja sepitellä -valheita ja lauluja. Muuhun sinä tuskin kelpaat, senkin kalmankalpea -naistenpelätti." - -Ljot katsoi pois ja vastasi: - -"Sinulla on täysi syy puhua minulle noin. Mutta olen minä tehnyt -parempiakin tekoja -- ja kerran kuulit mielelläsi kerrottavan niistä. -Silloin minä en ollut mielestäsi niin ruma, ettet olisi halunnut -suudella minua toisinaan. Mutta minulla ei ole ollut paljon iloa sen -jälkeen kuin viimeksi puhelimme. Enkä minä ole lakannut kaipaamasta -sinun luoksesi." - -"Ajattelit ehkä, että minä kuljen täällä odotellen sinun paluutasi", -sanoi Vigdis. - -Nyt katsoi Ljot häntä suoraan silmiin ja sanoi: "Kyllä". - -Sen jälkeen ei kumpikaan virkkanut sanaakaan tovin aikaan. Viimein -kysyi Ljot: - -"Sano minulle, Vigdis, onko minulla lasta tällä seudulla vai ei?" - -Vigdis nauroi ja vastasi: - -"Saattaa olla -- vaan en minä tiedä siitä. Minä en ole seurannut sinun -polkujasi." - -Ljotin kasvot lehahtivat tummanpunaisiksi, ja hän oli vaiti. Vigdis -sanoi: - -"Tee sinä vain lauluja miehuudestasi ja kerskaile siitä, miten urhea -sinä olet jäätyäsi kahdenkesken naisten kanssa. Mutta älä luule, että -tällä seudulla kukaan uskoisi niihin -- täällä ei panna suurta arvoa -mustasukkaisen kosijan juoruihin." - -Ljot seisoi neuvottomana paikallaan, hän ei tiennyt enää mitä sanoa -ja hänellä näytti olevan paha olla. Hän ymmärsi, ettei Vigdis aikonut -muuttaa mieltään, ja että hän tuskin oli tapaava tätä enää. Ja hänestä -oli vaikea kadottaa hänet. Silloin hän muisti Vigdiksen uhriveitsen. -Hän kaivoi sen poveltaan ja ojensi sen esiin sanoen: - -"Muistatko, että hukkasit tämän viime kesänä ollessamme ensi kertaa -uhrikummulla?" - -Vigdis otti veitsen ja äkkiä hän kurottui eteenpäin ja iski sen Ljotin -kaulaan. Isku sattui solisluuhun; se viilsi rikki Ljotin vaatteet ja -repi ihoon haavan, josta veri virtasi esiin. Silloin Ljot veti hänet -hetkeksi rintaansa vasten. Ja hän sanoi: - -"Nyt voisin viedä sinut kerallani, Vigdis -- mutta en tahdo tehdä -vastoin mieltäsi. Lähde kanssani -- minä olen maksava hyvällä kaiken, -mitä minulle teet." Vigdis vastasi hänen syleilyssään: "Elävänä sinä -et ole vievä minua kanssasi meren yli." Silloin Ljot suuteli häntä ja -sanoi: "Siispä toivotan sinulle kaikkea hyvää -- itse en ole unohtava -ikinä suruani." - -Vigdis vastasi: - -"Ja minä toivotan sinulle kurjaa kuolemaa ja pitkää, katkeraa elämää -- -itsellesi ja kaikille niille, joista sinulla on iloa. Kuolkoot lapsesi -tuhokuoleman silmiesi edessä." - -Ljot päästi hänet irti ja lähti astumaan rinnettä alas. Hän irroitti -hevosensa. Mutta sitten hän kääntyi ja jäi katsomaan karjatupaa kohti. -Sen jälkeen hän talutti hevosen metsään ja ratsasti alas mäkeä. Ja -kului pitkä aika ja tapahtui paljon, ennenkuin hän näki uudelleen -Vigdiksen. - - - - -XVI. - - -Syksyn alkaessa tehdä tuloaan, lähtivät Vigdis ja Æsa pois -karjatuvalta. Tänäkään talvena Vigdis ei vielä tuntenut itseään -entiseksi, ja hänelle tuotti suurta huolta se seikka, että Grefsinin -Kaare ja tämän sukulaiset alkoivat kehoitella Gunnaria naittamaan -tytärtään Kaarelle. Vigdis pyysi, että asia jätettäisiin silleen vielä -joksikin aikaa, sillä hän ei sanonut haluavansa naimisiin niin nuorena. -Päätettiin siis, että Gunnar antaisi Kaarelle vastauksen syksyllä; -mutta Vigdis huomasi, että isä halusi tätä naimaliittoa. - -Vigdis sanoi tahtovansa viettää kesän karjatuvalla. Eräänä kevätiltana -hän käyskenteli kedolla. Oli auringonlaskun aika ja ilma oli kuulas. -Oli juuri se aika, jolloin koivu puhkeaa lehteen ja linnut alkavat -laulaa. Lehdet ja ruoho tuoksuivat, ja Vigdis päätti koettaa unohtaa -surunsa. - -Talon eteläpuolella asui muuan vaimo pienessä mökissä; hän oli -naimisissa erään Gunnarin vuokramiehen kanssa. Hän istui kynnyksellään -värttinällä kehräten Vigdiksen astuessa ohi, ja Vigdis pysähtyi -puhelemaan hänen kanssaan. Sisältä kuului lapsen itkua. Vigdis sanoi: - -"Tuo lapsi itkee aivan kuin sillä olisi suuri suru -- se ei voi olla -mikään kapalolapsi. Sillä minä olen huomannut, että vastasyntyneet -huutavat niin rumasti -- aivan kuin kissan tai pöllönpoikaset -- niiden -ääni ei muistuta ollenkaan ihmisen ääntä." - -Vaimo meni sisään ja otti lapsen käsivarrelleen. Se oli parin vuoden -vanha tyttölapsi. Lapsi tyyntyi heti päästyään äitinsä syliin, ja -vähän ajan kuluttua se tahtoi alas ja alkoi juoksennella ympäri -kukkia poimien. Se oli niin pieni, että kun se kumartui alas, astui -se kolttunsa helmalle ja kellahti nurin. Vigdis nosti lapsen ylös, ja -silloin tämä antoi hänelle kukat, jotka se oli kerännyt käteensä, mutta -repinyt irti ilman varsia, niin että Vigdis pudotti ne heti. Silloin -sanoi lapsen äiti: - -"Näitä kukkia kutsutaan kohtalonkukiksi; anna tänne yksi, niin minä -ennustan sinulle." - -Vigdis antoi hänelle kukan, ja toinen alkoi sanella: "Tässä on ensiksi -kaksi tummaa lehteä, ja sitten kaksi valkeata, mutta alimmainen näkyy -olevan valkoinen alhaalta ja tumma laidasta. Se merkitsee, että sinä -olet kokeva ensiksi suuria suruja, mutta sitten paljon iloa. Tuo tumma -reuna tietää pahaa, se ei lupaa suruttomia vanhuudenpäiviä." - -Vigdis vastasi: - -"Huonostipa ennustit, enkä minä pyytänytkään sinua ennustamaan. Mutta -tuossa on sinulle palkka vaivastasi." Näin sanoen irroitti hän soljen -poveltaan ja antoi sen vaimolle. Sitten hän meni. - -Niityllä oli sileä kallionselkä, jonka laidalla kasvoi pihlajia -ja orjantappurapensaita ja alinna ruohikon rajassa kirjavanaan -kohtalonkukkia. Tultuaan sinne, kävi Vigdis istumaan kallionkupeelle -kädet polvien ympärillä, katsellen vuonolle, joka lepäsi tyynenä ja -välkkyvänä etelän puolella auringon laskiessa harjanteiden taa. Hän -jäi siihen pitkäksi aikaa -- eivätkä hänen ajatuksensa olleet iloiset -muistellessaan Ljotia ja kääryä, minkä hän oli kätkenyt metsään. Hän -oli usein tuuminut, mahtoiko se olla siellä vielä, vai oliko se jo -kokonaan syöty. Hän muisti selvästi, että siinä paikassa, missä hän oli -maannut tuona yönä, liikkui paljon muurahaisia ja muita inhoittavia -eläviä, ja vaikka hän ei ajatellut tuota lasta suopein mielin, oli -hänestä sentään ilkeätä ajatella muurahaisia sen kimpussa, ennenkuin se -oli kuollut. Illan alkaessa hämärtää hän nousi ja lähti puolijuoksua -kotiin. Pihalle tultuaan hän kohtasi Æsan, joka sanoi: - -"Kylläpä sinä nyt säikähdytit minut, kasvatustyttäreni, en tiennyt, -mitä ajatella, kun et sinä tullut takaisin ja kun tiesin, miten -pimeänarka sinä olet." - -Vigdis vastasi: - -"Minä olen tullut pimeänaraksi ja metsänaraksi ja araksi omassa -aitassani. Kurjaa on koko elämäni, paras olisi kun lopettaisin päiväni." - -"Älä puhu noin ymmärtämättömästi, sinun voi vielä käydä hyvin", sanoi -Æsa. "Olet niin nuori, että voit unohtaa mieliharmisi -- kukaan ei -tiedä siitä mitään, vaan kaikki pitävät sinua kunniallisena neitona. -Kaare rakastaa sinua, ja hän vie sinut rikkaisiin ja kunniallisiin -oloihin." - -"Se juuri on mielestäni kaikkein kauheinta", vastasi Vigdis, "olisi -parempi, että häpeäni olisi kaikille tietty -- vaikka isäni ajaisi -minut talosta. On niin vaikeata laskea leikkiä ja näyttää iloiselta, -kuten ennen, kun en kuitenkaan saa mielestäni surkeutta, joka on tullut -osakseni. Eikä siitä ole paljon apua, että ihmiset luulevat minua -viattomaksi ja siveäksi neidoksi, kun meitä on kuitenkin kolme henkeä, -jotka tiedämme, miten asia on. Ruumiissani on poistumaton, salainen -merkki siitä -- en tiedä, miten olla, kun Kaare on alkanut kulkea -kosioretkillään." - -Kun he istuivat kahden aitassa illalla, alkoi Vigdis taas puhua: - -"Eikö sinua, kasvatusäiti, haluttaisi lähteä etelään, hakemaan -sukulaisiasi, jotka asuvat siellä salmien varsilla -- olet sanonut -usein, että he ovat yhtä suuressa vallassa siellä kuin meidän sukumme -täällä?" - -Æsa vastasi: - -"En tiedä, elävätkö sukulaiseni vai ovatko jo kuolleet, mutta minun on -liian myöhäistä lähteä hakemaan heitä ja muuttaa toisiin oloihin. Vaan -miksi kysyt minulta tätä?" - -Vigdis oli pitkän aikaa ääneti, mutta sanoi viimein: - -"Ennen tulin sinun luoksesi ja painoin pääni sinun syliisi, kun olin -suruissani. Mutta nyt kaihdan sinua enemmän kuin ketään muuta." - -Æsa ei vastannut. Silloin puhui taas Vigdis: - -"Kadun, että kätkin tuon lapsen, sillä nyt herään joka yö sen ilkeään -itkuun. Huonot olot olisivat minulle hyväksi, sillä niissä kivettyisi -mieleni niin kovaksi, kuin soisin sen kivettyvän." - -"Mitä sinä tarkoitat noilla sanoillasi?" - -"Paras kosto olisi", vastasi Vigdis, "jos Ljotin pojasta tulisi hänen -surmaajansa. Ei hän pääsisi helpolla sen hurjimuksen käsistä, jonka -minä olisin kasvattanut vihaten ja piesten, kunnes hän olisi valmis -käymään Viga-Ljotin kurkkuun." - -Nyt sanoo Æsa hyvin hiljaa: - -"Tahtoisin tietää, tarkoitatko totta sanoillasi." - -"Tarkoitan", vastaa Vigdis. Kasvatusäiti sanoo silloin: - -"Sinun tulee siis saada tietää, että poikalapsi, jonka synnytit -kesällä, on poikani Skoften luona." - -Vigdis nousi penkiltä, jossa hän oli istunut, ja jäi seisomaan ääneti -ja kuolemankalpeana. Mutta sitten hän paiskautui takaisin penkille ja -puhkesi rajuun itkuun, painaen päänsä pöytää vastaan. - -Æsa sanoi: - -"Kenenkään ei tarvitse saada tietää siitä. Minusta näyttää -viisaimmalta, että asia pidetään salassa edelleenkin. Mutta olen nyt -ilmaissut sen sinulle, että voit nähdä poikasi jos tahdot." - -Mutta Vigdis vaikeroi yhä ja sanoi: - -"Luulin olevani niin tuiki onneton, ettei elämäni voinut tulla enää -onnettomammaksi. Mutta nyt en jaksa jäädä enää tälle seudulle, kun -tiedän tuon pojan olevan elossa ja voivan ilmestyä eteeni -- oli paha, -etten jaksanut upottaa sitä veteen; vaan olin niin näännyksissä. En -usko sinun puhuneen totta." - -Nyt Æsa lähti kirstunsa luo, otti sieltä esiin huivin, ja ojensi -sen Vigdikselle. Tämä katsoi sitä -- se oli sama, joka hänellä oli -ollut yllään tuona yönä; veripilkut näkyivät vielä, ja poimuihin oli -tarttunut risuja ja sammalta. Vigdis viskaisi sen lattiaan ja sanoi -itkien: - -"Nyt saa isäni tietää kaiken -- en tahdo elää semmoista elämää, että -minun on pyydettävä Skoftea tai jotakuta muuta salaamaan asioitani. En -olisi ikinä uskonut, että sinä saattaisit pettää minut näin pahasti." - -Æsa vastasi: - -"Kun heräsin tuona aamuna ja huomasin, ettet sinä ollut vieressäni, -pelästyin ja lähetin Skoften sinua hakemaan. Hän löysi silloin pojan ja -otti sen haltuunsa. Se oli mielestämme niin herttainen lapsi, että hän -päätti ottaa sen kasvatikseen. Mutta minä kerroin siitä sinulle siksi, -että ajattelin mielesi ilostuvan kun kuulet, että sinulla oli mitä -sievin poika elossa." - -"Käyköön siis miten käy. Minä olen väsynyt kaikkeen." - -Æsa vastasi: - -"Älä sano niin. Kunniallinen syntyperä auttaa paljon -- taipua saa se, -jolla on häpeä taakkanaan. Sen minä olen saanut kokea, ja tahdon kertoa -siitä sinulle. Sitten voit tehdä kuten tahdot." - - - - -XVII. - - -Ja Æsa kertoi: - -"Isäni nimi oli Harald Kultaparta. Hän oli kotoisin Sjellandista, -Tanskan maalta. Olen usein kertonut sinulle huolettomasta -kasvinajastani siskojeni parissa. Ingrid ja Astrid, sisareni, olivat -täysikasvuisia, mutta minä olin kolmetoistavuotias kun lähdimme eräänä -iltana salmen rantaan uimaan palvelusneitoinemme. Silloin siitä kulki -ohi purjelaivoja; ne olivat Ölantilaisia viikinkejä. He nousivat maihin -ja veivät meidät laivoihin; kukaan ei päässyt karkaamaan. Laivat -olivat kolmen veljeksen, jotka ottivat kukin yhden meistä sisarista. -He näkivät heti, ketkä neidoista olivat päällikönlapsia. Vanhimman -viikingin nimi oli Arngrim. Hänen vieressään minä vietin seuraavan yön, -ja sitten hän piti minua omanaan kaksi vuotta. Veljekset erosivat pian; -toiset lähtivät kotiinsa, mutta Arngrim kulki merillä kesät talvet. Hän -oli rohkea, voimakas ja kaunis mies, mutta kohteli minua kovuudella, -kun hän ei saanut minua osoittamaan itselleen rakkautta. Sisaruksistani -en saanut mitään tietoa, sillä Arngrim ei vastannut kysymyksiini. - -"Hän teki laajoja retkiä ja sai monta voittoa. Hän säilytti minua -komerossa kannen alla, mutta koska hän pelkäsi minun karkaavan, otti -hän pois kaikki vaatteeni ja antoi sijaan kalliita nahkoja, mattoja ja -korukapineita. Laivalla oli muuan nuori tanskalainen soturi, nimeltä -Asbjørn, ja minä houkuttelin hänet karkaamaan kanssani kaikkine -kultineni. Mutta Arngrim sai tiedon siitä ja tappoi Asbjørnin. Ja sen -jälkeen hän oli vielä kovempi minulle. - -"Kerran olimme ankkurissa Suderøernin luona. Silloin laski laivamme -kylkeen norjalainen viikinkilaiva, ja nyt Arngrim kaatui. Gunnar, sinun -isäsi, oli heidän päällikkönsä. Kun hän talutti minut ulos komerostani, -menin Arngrimin verisen ruumiin viereen, laskeuduin polvilleni ja pesin -tukkani hänen veressään muistaen, miten Arngrimin oli ollut tapana -solmia se kaulansa ympärille yöllä. Mieluisempaa pesua en ollut saanut -koskaan. - -"Gunnar kysyi silloin nimeäni ja sukuani, sillä -- sanoi hän -- minä -huomaan sinun olevan yhtä korkeasukuisen kuin kauniin. Niin puhelimme -sen päivän ja illan. Gunnar lupasi viedä minut takaisin kotiini -Tanskaan, puki minut komeisiin ja säädyllisiin vaatteisiin ja osoitti -minulle niin suurta suopeutta, että rupesin rakastamaan häntä. Silloin -hän sanoi toivovansa, että hän olisi vapaa vaimostaan, voidakseen kosia -minua vanhemmiltani. Mutta minä tahdoin jäädä mieluummin hänen luokseen -kuin palata sukuni turviin. Ja niin olin hänen laivallaan siihen asti -kuin tunsin olevani raskaana. Ja silloin hän rakasti minua vielä -enemmän, sillä Alvsøl oli lapseton. - -"Hän toi minut tänne Vadiniin. Mutta niihin aikoihin tuli jaarlilta -käsky sotaan, ja Gunnarin täytyi lähteä luotani. Hän pyysi Alvsøliä -huolehtimaan minusta ja vaalimaan lasta kuin omaansa. Sen jälkeen -erosimme, ja minä jäin yksin suruun ja ikävään. Alvsøl ja hänen -kasvatusäitinsä olivat luonani synnyttäessäni pojan. He ottivat -heti lapsen ja antoivat viedä sen metsään, käskien kaikkia sanomaan -Gunnarille, että se oli kuolleena syntynyt ja uhaten minua -hirmukuolemalla, jos ilmaisisin totuuden. Saapui sitten tieto, että -Gunnar oli pahasti haavoittunut, eikä voisi palata pitkään aikaan. -Silloin Alvsøl antoi viedä minut orjien rakennukseen. Erään nimi oli -Svart. Hän suojeli minua toisia vastaan ja osoitti minulle suurta -hyvyyttä, mutta sitten hän tahtoi minut vaimokseen. Alvsøl rakennutti -hänelle tuvan metsään, saman tuvan, jossa Skofte nyt asuu, ja antoi -kaikkien tietää, että minä olin orjan vaimo. - -"Kun Gunnar palasi kotiin, ilmoitti Alvsøl minun menneen Svartin -vaimoksi, ja silloin Gunnar suuttui niin, että hän oli tappaa meidät -molemmat. Mutta minä kerroin hänelle pojasta, jonka Alvsøl oli antanut -viedä metsään ja kaikesta muusta, mikä sitten seurasi. Silloin hän -ajoi Alvsølin talosta ja pyysi minua ja Svartia hoitamaan taloaan. -Mutta minä kehoitin häntä mieluummin ottamaan uuden vaimon, ja niin hän -nai Herdiksen, sinun äitisi, joka oli nuorempi ja kauniimpi kuin mitä -minä olin enää. Hän kuoli, kuten tiedät, sinun syntyessäsi. Silloin -minä pyysin saada kasvattaa sinut, ja hän suostui siihen. Sen jälkeen -olen hoitanut emännyyttä hänen talossaan, ja Gunnar on pitänyt huolen -kaikista pojistani ja lahjoittanut heille vapauden. Enkä minä voi -kyllin kiittää hänen hyvyyttään." - - - - -XVIII. - - -Nyt sanoi Vigdis: - -"Ihmeellisintä kaikesta, mitä sinä olet kertonut, on mielestäni se, -että sinä saatoit jäädä orjan luokse, jolle sinut oli väkipakoin -annettu -- minä olisin pyytänyt Gunnaria sitomaan hänet villien -hevosten väliin." - -Æsa vastasi: - -"Gunnarin oli kunniallisempaa ottaa itselleen rikas ja korkeasukuinen -vaimo kuin pitää minut talossaan. Mutta eniten minä epäröin siksi, että -minulla oli Svartin lapsi -- en tahtonut, että minulta riistettäisiin -poikani toisen kerran." - -"Sinulla on toisenlainen luonto kuin minulla, kasvatusäiti," lausui -Vigdis. Hetken kuluttua hän sanoi: "Ei hänellä ollut suurta iloa -äidistänikään -- ja se pienenee yhä, kun hän saa tietää minun -lapsestani." - -"Anna pojan olla siellä, missä se on, niin kauan kuin Gunnar elää", -sanoi Æsa. "Sitten voit ottaa hänet luoksesi suruasi lohduttamaan. Kai -me keksimme jonkun keinon Kaaren varalta." - -Vigdis laski kädet syliinsä ja katsoi tuleen. "Minä en jaksa enää -kantaa surua ja tuskaa ja aprikoida keinoja", sanoi hän, "otan -mieluummin vastaan sen, mikä on tuleva; se ei voi olla pahempaa, kuin -mitä jo olen saanut kestää." - -Hän otti huivin maasta, lähti ovelle ja kutsui luokseen miehen, joka -oli pihalla hakkaamassa puita. - -"Vie tämä huivi Skoftelle", hän käski, "ja sano, että hän tulisi tänne -yöllä ja toisi minulle sen, minkä hän löysi tämän huivin keralla." - -Sitten hän palasi takaisin ja istuutui lieden ääreen. Æsa tuli istumaan -hänen viereensä. Pitkään aikaan he eivät puhuneet sanaakaan. Viimein -sanoi Æsa: - -"Kestää kauan, ennenkuin Skofte ehtii tänne. Olisi parempi mennä -levolle." - -"Mene sinä maata", vastasi Vigdis. - -Æsa jäi istumaan ääneti. Sitten sanoi Vigdis taas: - -"Mene nyt levolle, Æsa." - -Kasvatusäiti kuuli hänen äänestään, ettei ollut hyvä panna vastaan; -hän paneutui siis sänkyyn, mutta ei nukkunut. Vigdis jäi istumaan -paikalleen. Hän ei hievahtanut muuta kuin tulta korjaamaan, ja kun se -oli sammumaisillaan, nousi hän lisäämään puita ja meni sitten taas -paikalleen. Näin kului yö kukonlauluun saakka. - -Hetkistä myöhemmin kuului kolkutus ovella. - -"Mene avaamaan, Æsa", käski Vigdis. - -Æsa teki niin, ja Skofte tuli sisään. Hän kantoi poikaa käsivarrellaan -taljaan kiedottuna. Vigdis nousi, otti tervastikun ja sytytti sen -liedestä. Skofte pani pois taljan ja nosti lapsen tulen valoon. Se -alkoi itkeä, sillä se oli ehtinyt nukahtaa matkalla. - -Vigdis katsoi poikaa, mutta ei koskenut siihen. Se oli pieni ja laiha -ikäisekseen; sillä oli pitkät mustat hiukset ja vaaleansiniset silmät, -ja se oli hyvin Ljotin näköinen. - -Skofte laski sen lattialle, sillä hän tahtoi näyttää, että se osasi -jo seistä kun siitä piti kiinni -- mutta kävellä se ei vielä osannut. -Lapsi itki koko ajan ja piti kiinni kasvatusisän vaatteista. - -Vigdis heitti tervastikun tuleen ja kävi istumaan entiselle paikalleen. -Kun ei lapsi tahtonut herjetä itkustaan, sanoi Skofte: - -"Se itkee siksi, että sillä on uni -- muuten se ei itke koskaan." - -"Pane se sitten nukkumaan", vastasi Vigdis, "se herättää muuten koko -talon." - -Æsa otti pojan käsivarrelleen ja aikoi kantaa sen sänkyyn, mutta -silloin sanoi Vigdis: - -"Minä en huoli sitä sinne -- vie se jonnekin muualle. Ja sinä Skofte -saat mennä tupaan maata. Minä palkitsen sinut runsaammin kuin tuon -pojan tähden olisi tarpeen." - -Æsa laski lapsen penkille ja kävi itse sen viereen. Vigdis istui -valveilla koko yön. - - - - -XIX. - - -Aamulla Æsa Haraldintytär meni Gunnarin luo, joka vielä makasi -sängyssä; hän käski palvelusväen ulos ja istuutui Gunnarin sängyn -laidalle, ja he puhelivat kauan. Tämän jälkeen Gunnar nousi vuoteesta -ja meni tapaamaan Vigdistä tämän aittaan. - -Vigdis nousi paikaltaan hyvin kalpeana ja peloissaan isän astuessa -sisään. Mutta Gunnar ei sanonut paljoa, ja Æsa pysytteli koko ajan -hänen lähellään. Gunnar meni katsomaan poikaa ja sanoi: - -"Näkyy kyllä, kuka hänen isänsä on." - -Vigdis ei vastannut mitään. Silloin sanoi Gunnar: - -"Mieleni on usein ollut raskas siitä, että minulla oli vain yksi -lapsi, eikä yhtään poikaa. Mutta olen luullut olleeni hellä -sinulle ja karttaneeni kovuutta. Toivoin näkeväni sinut iloisena -ja arvossapidettynä ennen kuolemaani. Mutta parempi olisi ollut, -että olisin kuollut lapsetonna, kuin että minun nyt täytyy kuulla -mainittavan sinua huoraksi ja nähdä äpäröiden häärivän ympärilläsi -vanhuuteni päivinä." - -Vigdis vastasi: - -"Toden sanoit, isä. Parempi olisi ollut, ettei sinulla olisi tytärtä -ollutkaan." - -Enempää Gunnar ei sanonut, vaan lähti pois. - - - - -XX. - - -Aika kului, ja Vadinissa elettiin hiljalleen; harva tulija eksyi -taloon, eikä Gunnaria ja hänen väkeään juuri myöskään nähty muualla. -Gunnar oli pannut asian kovasti pahakseen, hän vanheni nopeasti, kävi -kumaraksi ja raihnaaksi. - -Poika kasvoi talossa. Æsa vaali sitä ja oli kiintynyt siihen, mutta -Vigdis ei osoittanut lasta kohtaan pienintäkään hellyyttä, eikä ollut -antanut sille edes nimeä. Hän oli alati murheissaan, eikä liikkunut -ulkopuolella Vadinin pihan. - -Eräänä päivänä olivat Vigdis ja Æsa pirtissä leipomassa, ja poika -juoksenteli edestakaisin. Hän oli kahden vuoden vanha. Æsa leipoi kaksi -pientä kakkaraa, näytti ne pojalle ja lupasi paistaa ne hänelle. Poika -ilostui silloin niin, ettei hän kestänyt paikallaan, vaan hääri heidän -helmoissaan herkeämättä, kysellen leipiään, ja kaatoi siinä innossaan -jauhovakan. Vigdis tempasi pojan käsiinsä ja löi ja ravisteli häntä. - -"Sinusta ei ole koskaan muuta kuin harmia", sanoi hän. - -Lapsi itki ja parkui. Silloin Vigdis kantoi hänet penkille. - -"Istu tuossa", sanoi hän, "ja pidä suusi kiinni; minä en tahdo kuulla -sinun itkevän niin vähästä." - -Sitten hän meni takaisin taikinatiinulleen ja hieroi vähän aikaa -taikinaansa. Vähän ajan kuluttua hän sanoi Æsalle: - -"Ei minulla ole suurta iloa tuosta pojasta, eikä hänestä taida tulla -kostajaakaan. Hänessä ei ole minun vertani; minä en itkenyt kun hän -syntyi, mutta hänen isältään ei tainnut kerran olla itku kaukana." - -"Et puhuisi noin", vastasi Æsa. - -Vigdis oli vaiti, jatkoi vain työtään. Mutta poika ei osannut -lopettaa itkuaan, vaan pusersi käsiään kasvoja vasten, ja kun äiti -katsoi häneen, heittäytyi hän pitkäkseen penkille ja kaivoi päänsä -säkkikasaan, joka oli penkillä. - -Tuokion kuluttua meni Æsa ulos. Vigdis otti silloin lapsen leivät -pelliltä ja vei ne tälle. - -"Ole vaiti nyt ja syö", sanoi hän työntäen ne pojan syliin. Pojan itku -taukosi ja hän katsoi äitiinsä. Sitten hän koetteli sormillaan leipiä, -mutta ne olivat hänen mielestään liian kuumat, ja häntä peloitti -myöskin. Vigdis silitti nyt pari kertaa hänen tukkaansa. Mutta sitten -hän käski pojan Æsan luo. - - - - -XXI. - - -Talvi kului, eikä tapahtunut mitään kertomisen arvoista. - -Oli päästy päiväntasauksen ohi, ja aurinko lämmitti jo niin, että vesi -tippui räystäistä päivällä, ja miehet hakkasivat hirsiä metsissä. -Silloin ratsasti Gunnar itse eräänä aamuna katsomaan miehiään, jotka -olivat työssä lännenpuolisissa metsissä. - -Puolen päivän aikaan puuhasivat Æsa ja Vigdis tuvassa, kantaen ruokaa -pöytään, ja Æsa sattui katsomaan ulos ovesta. - -"Gunnar tuleekin jo kotiin", sanoo hän, "mutta hän ajaa niin -epävarmasti -- hän on varmaan juovuksissa tai sitten hän on kipeä." -Tämän sanottuaan hän lähti ulos häntä vastaan. Vigdis nosti puuropadan -tulelta ja ryhtyi jakamaan lusikoita kunkin paikalle. Silloin hän kuuli -Æsan parkaisevan kovasti. Samassa ovi aukeni ja sisään astui Skofte -ja muuan toinen mies, ja he taluttivat keskellään Gunnaria, Æsa kulki -vieressä lyöden käsiään yhteen. Vigdis näki silloin, että isä oli -kalpea ja että hänen valkea partansa oli veressä. - -Vigdis päästi kädestään kaiken ja juoksi isäänsä vastaan kysyen, mitä -oli tapahtunut. - -Gunnar viittasi kädellään, että hänet vietäisiin penkille. Siinä hän -sitten istui vähän aikaa, nojaten päätään seinään, ja sanoi viimein: - -"On tapahtunut sellaista, että minä olen puhunut Grimelundarin Eyolvin -kanssa, ja meidän sanamme sattuivat niin, etten minä ole puhuva hänen -kanssaan enää toista kertaa." - -Vigdis kysyi kiireesti. - -"Saiko Eyolv surmansa?" - -"Ei", vastasi Gunnar, "mutta nyt on minun loppuni käsissä." - -Æsa ja Vigdis riisuivat Gunnarin ja tutkivat hänen haavansa, ja he -ymmärsivät hänen sanoneen totuuden. Vigdis lausui: "Nyt sinun täytyy -kertoa, isä, miten tämä tapahtui." - -Gunnar vastasi: - -"Se tapahtui niin, että Eyolv ja minä kohtasimme toisemme -hirsimetsässä, ja hän puhui minulle sinusta, Vigdis. Ja voithan arvata, -etten minä saattanut jäädä tyynenä kuuntelemaan, miten hän pilkkasi -minua ja kunniatonta tytärtäni." - -Vigdis oli vaiti, ja he veivät Gunnarin vuoteeseen. Tämä käski Skoften -lähteä viipymättä pohjoiseen, jossa talon miehet olivat, hakemaan -heitä kotiin, sillä ei ollut helppo tietää, mitä Arnenpojat aikoivat -tehdä tämän jälkeen. Eyolv oli sanonut aikovansa ottaa Vigdiksen -jalkavaimokseen. - -Æsa istuutui Gunnarin viereen, mutta Vigdis vei Olavin, sen miehen, -joka oli Gunnarin matkassa, syrjään ja vaati tätä kertomaan koko -tapauksen kulun. - -"Etkö sinä, Olav, puolustanut isäntääsi?" kysyi hän. - -"Tein parhaani", vastasi tämä. "Ja Gunnar taisteli kuten odottaa sopii. -Tapoimme kukin yhden miehen, mutta heitä oli kuusi. Kun Gunnar sai -kuolinhaavan, juoksin minä hänen luokseen ja otin hänet vastaan, kun -hän putosi hevosen selästä, ja silloin toiset ratsastivat matkaansa." - -"Tiedätkö sinä, minne he menivät", kysyi Vigdis. - -"Tiedän, että Grimelundarilaisilla on maita lähellä Gautestadskogin -suota, jota kutsutaan lapsisuoksi", vastasi mies. "He hakevat sieltä -hirtensä." - -Vigdis oli vaiti. Sitten hän sanoi: - -"Eyolv tuntee varmaan tehneensä hyvänkin teon ennen einettä. Se sika -nukkuu kai parhaillaan, pötsinsä täytettyään". - -Tämän jälkeen hän lähti pihan poikki aittaansa. Hän aukaisi kirstunsa, -otti sieltä uhriveitsen, sitoi tumman huivin päähänsä ja kietoi mustan -vaipan ympärilleen. Sitten hän astui pihamaalle, haki sukset sauvoineen -solasta ja lähti hiihtämään peltojen poikki metsään, seuraten -Gautestadin pohjoista metsänrajaa. Puiden suojassa oli hankiainen ja -sukset luistivat hyvin, eikä kestänyt kauan, ennenkuin hän jo näki -edessään suon valkean lakeuden ja Grimelundarilaisten hirsimajan. -Lumessa näkyi jälkiä siitä, että paikalla oli liikkunut useita miehiä, -ja että siellä oli vedetty hirsiä. Majan ympärillä oli lastuja ja -kaarnaa ja heinätukkoja, mutta ketään ei näkynyt. Vigdis pysytteli -suojassa ja pääsi hiipien aivan majan taa. Hän nousi suksilta ja -kurkisti sisään. - -Oven suussa oli kirves ja kilpi, jotka Vigdis tunsi Eyolvin omiksi. -Maja oli kolmen hirsikerran korkuinen ja hyvin ahdas; hän astui sisään -ja näki, että siellä nukkui kaksi miestä. Toinen näistä oli Eyolv. - -Vigdis meni ensin taemman makuusijan luo; hän viskasi viitan, joka -miehellä oli peittonaan, hänen päänsä yli ja veti toisella esiin -veitsen sekä työnsi sen hänen kurkkuunsa. Mies kuoli heti. Sen jälkeen -hän kääntyi Eyolvin tilaa kohti. - -Vigdis laski kätensä hänen rinnalleen ja herätti hänet. - -"Herää, Eyolv -- nyt sinä saat, mitä olet himoinnut: tässä on Vigdis -Vadinin talosta, hän on tullut kisailemaan kanssasi." - -Eyolv kavahti valveille. Majassa oli niin pimeä, ettei hän erottanut -oikein hyvin Vigdistä. Tämä sanoi jälleen: - -"Siitä näet, että minä olen kunniaton, koska olen tullut hakemaan sinua -vuoteeltasi." - -Samassa hän iski häneen veitsensä. Ja tällä kertaa hän ei osunut -harhaan. Eyolv tuupertui takaperin, ja veri syöksyi suihkuna hänen -kaulastaan. Vigdis iski häneen veitsensä vielä kaksi kertaa, ja -viimeisellä iskulla hän ei vetänyt sitä pois, vaan päästi varren -kädestään ja kumartui katsomaan Eyolvin kuolemaa. -- Hän pisti kätensä -vereen, joka juoksi tämän kaulasta, ja kuivasi sen hänen hiuksiinsa. -Sitten Eyolv henkäisi viimeisen kerran. Silloin Vigdis lähti ulos, -pisti sukset jalkaansa ja antoi niiden luistaa läpi metsän. - -Oli tullut kylmempi, ja matka joutui pian, sillä se oli melkein -koko ajan alamäkeä. Mutta väliin hänen täytyi pysähtyä, sillä jalat -vapisivat hänen allaan, ja hän näki kaiken aikaa edessään Eyolvin -kuoleman. Ja hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi nyt kostanut -enemmänkin kuin vain Gunnarin puolesta, saatuaan vallan miehen yli, -joka ei kyennyt puolustautumaan paremmin häntä vastaan kuin hän itse -oli kyennyt puolustautumaan Ljotia vastaan. Ja hänen mielensä joutui -tästä niin kiihkeään liikkeeseen, ettei hän huomannut pötkivänsä -eteenpäin kaikin voimin, näkemättä minne. - -Mutta noustessaan parhaillaan pientä ylämäkeä, joutuu hän talvitielle, -jossa hän kohtaa Koli Arnenpojan muutaman miehen kera. Nämä ajavat -tyhjiä hirsirekiä mäkeä ylös, näkevät Vigdiksen ja huutavat häntä -pysähtymään. Koli ja eräs toinen mies hyppäävät reestä ja alkavat -juosta häntä kohti lumessa. Mutta hanki ei kannata heitä, eikä heillä -ole suksia. Vigdis viilättää nuoren metsän läpi ojaa kohden, joka -juoksee mäen alla, ja antaa suksiensa luistaa jäälle, vaikka se on -harmaa ja vetisen näköinen -- ja onkin niin heikko, että murtuu hänen -suksiensa takana juuri kun hän on päässyt maalle. Näin pääsi hän heistä. - -Nyt hän ei pysähtynyt ennenkuin kotipihassa, ja astui sitten suoraa -päätä Gunnarin vuoteen ääreen. Tämä nukkuu, ja Æsa istuu hänen luonaan. -Mutta Vigdis huutaa: - -"Herää, isä, niin saat kuulla sanoman, joka hivelee mieltäsi -- minä -olen koettanut vähentää häpeäämme, sillä nyt olen surmannut Eyolv -Arnenpojan." - -Gunnar käskee nostamaan itsensä koholle, ja Vigdis kertoo retkestään. -Sitten pyytää hän Vigdistä kumartumaan alas, että hän saattaisi -suudella tätä, ja sanoo: - -"Sinä olet ollut rohkea kuin mies -- sellaista odotinkin sinusta. -Enkä minä nyt enää kanna kaunaa sinua kohtaan vaikka annoit tuon -islantilaisen viekoitella itsesi, vaan toivon kaikkea hyvää sinulle ja -lapsellesi." - -Vigdis kertoi nyt kohdanneensa Kollin, ja Gunnar kysyi, oliko tämä -tuntenut hänet. - -"En tiedä", vastasi Vigdis, "mutta veitseni hän tuntee -- minä unohdin -sen Eyolvin rintaan." - -Gunnar sanoi silloin: - -"Vähänpä minussa nyt on teidän puoltajaanne, ja saattaa kestää kauan, -ennenkuin Skofte ennättää takaisin miestemme kera. On siis paras, että -otat pojan ja lähdet viipymättä Grefsiniin. Uskon, ettei Kaare ole -unohtava hyvyyttä, jota minä olen osoittanut häntä kohtaan aina. Mutta -Olav ottakoon kaiken tavaran ja kätkeköön sen syväntöön, joka on joessa -ulkolatomme kohdalla, eteläisen mäen alla." - -"En tahtoisi jättää sinua yksin, isä," sanoi Vigdis. Mutta Gunnar -lausui: - -"Tahdon, että pelastat lapsen ja itsesi, sillä en halua nähdä sukuni -sammuvan -- eikä minussa ole enää paljon voimaa; olen elänyt tarpeeksi. -Menkää heti Grefsiniin Æsan kanssa." - -Æsa sanoi: - -"Minä en jaksa hiihtää, enkä lähde sinun luotasi, Gunnar, sillä sinä -olet ollut niin hyvä minulle ja lapsilleni. Emmehän myöskään tiedä, -aikooko Koli hyökätä tänne tänä iltana. Mutta Vigdis menköön vain -täältä, Kaare on varmasti auttava meitä." - -Niin päätettiin siis, että Æsa jäisi Gunnarin luo, koska häneen eivät -pystyneet mitkään houkutukset. Vigdis meni aittaansa, herätti pojan ja -puki hänet matkalle. Hän keräsi kalleimmat kultakorunsa nahkapussiin, -ja pisti siihen myös hiukan leipää ja savustettua lihaa, sillä hänellä -ei ollut aikaa syöttää poikaa ennen matkalle lähtöä. Sitten hän nosti -tämän käsivarrelleen ja meni isänsä eteen jäähyväisille. Gunnar suuteli -heitä molempia. Sitten Vigdis heitti hellät hyvästit Æsalle ja toivotti -rauhaa taloon jääville. - - - - -XXII. - - -Tämän jälkeen hän lähti ulos ja työnsi sukset jalkaansa sekä sitoi -ne kiinni hihnoilla. Suksisauva, jonka hän valitsi, oli varustettu -pitkällä rautapiikillä ja hihnalla. Hän köytti pojan lujasti selkäänsä -huivilla ja lähti nopeasti kohti pohjoista. - -Oli auringonlaskun aika, ja hanki oli niin kovaa, ettei suksista -jäänyt juuri merkkiäkään lumeen, vaikka Vigdiksellä oli poikakin -selässään. Hän laskeutui joelle ja hiihti sen rantaa ylävirtaan, kunnes -löysi paikan, missä jää oli vahvaa. Silloin hän hiihti yli ja alkoi -nousta rinnettä. Se oli vaivalloista, ja hän oli sitäpaitsi väsynyt -aikaisemman retkensä jälkeen. Saavuttuaan tasaiselle maalle, seisahtui -hän katsomaan taakseen. Taivas punoitti vuonon puolella, mutta ihmisiä -ei näkynyt missään silmänkantaman päässä. Seutu olikin siihen aikaan -hyvin metsäistä ja tiheikköistä. - -Vigdis pyrki Grefsiniä kohti. Hän kulki hitaasti, ja tähdet alkoivat jo -syttyä, ennenkuin hän ehti talojen kohdalle. Missään ei näkynyt valoa -hänen tullessaan pihamaalle, ja kaikki ovet olivat suljetut. Vigdis -hiihti tuvan luo ja kolkutti suksisauvallaan seinään, mutta kukaan ei -tullut ulos, eikä missään kuulunut muuta ääntä kuin lehmien liikkeet -navetasta. Silloin hän ymmärsi, ettei ketään ollut kotona. - -Seisoessaan siinä aprikoiden mitä tehdä, on hän laskenut lapsen -lumelle, saadakseen hengähtää. Äkkiä tämä nykäisee häntä helmasta ja -osoittaa kädellään laaksoon. Vigdis katsoo sinne ja näkee taivaalla -punaisen loimun Vadinin kohdalla: Se kasvaa kasvamistaan, ja ylinnä -näkyy tummaa savua. -- Poikaa peloittaa, se alkaa itkeä ja kätkee -päänsä Vigdiksen syliin. Silloin tämä nostaa hänet ilmaan ja sanoo: - -"Nyt ne polttavat isoisän ja Æsan, kasvatusäitini -- katso tarkoin, -ettei se unohdu mielestäsi." - -Hän näkee, miten tuli kasvaa ja loimut kohoavat korkealle, näkee -savun muuttuvan punaiseksi ja kullankarvaiseksi: tuli on tarttunut -vilja-aittaan, heinät ja jyvät sinkoavat kipunoina taivasta kohti, koko -seutu on valoisa kuin päivällä aina Grefsiniin asti. -- Äkkiä hän näkee -miehiä rientävän suksilla rinnettä alas jokea kohti, ja nyt hänestä ei -enää ole turvallista jäädä paikalleen, vaan tuntuu paremmalta piiloutua -metsään. - -Vigdis ottaa pojan taas selkäänsä ja hiihtää niin nopeasti kuin sukset -kulkevat. Hän arvelee olevan parasta seurata kappaleen matkaa latua, -joka vie talosta poispäin, että ne, jotka ehkä ajaisivat häntä takaa, -eivät niin helposti löytäisi hänen jälkiään. Ja hän hiihtää pohjoista -kohti, sillä hän tiesi Storvandetin rannalla, ylempänä rinteellä asuvan -ihmisiä, eikä hän luullut takaa-ajajien häntä sinne asti seuraavan. - -Metsässä on pimeä hänen joutuessaan sinne, ja hän kulki lumen -kajastuksen mukaan harjannetta kohti. Hangella on vaikea päästä -eteenpäin -- ja hän lankesi useamman kerran lyöden veriin kätensä ja -kasvonsa. Yö oli kylmä, mutta hän ei huomannut sitä, sillä hiki valui -pitkin hänen ruumiistaan, ja hänen sydämensä jyskytti niin, että hän -luuli sen halkeavan. Mutta pahinta oli kuitenkin, että poika piteli -kiinni hänen kaulastaan, ja hän oli vähällä tukehtua noustessaan mäkeä. - -Vihdoinkin hän huomasi tulleensa harjanteen laelle, ja nyt oli helpompi -kulkea eteenpäin. Mutta täällä ei näyttänyt liikkuneen ihmisiä -milloinkaan. Vigdis näki yhä tulen hohteen etelästä kuusenlatvojen -lomasta, kun hän kääntyi katsomaan taakseen, mutta se oli jo paljon -vaaleampi. - -Jonkun ajan kuluttua alkoi poika taas itkeä; sillä oli kylmä ja nälkä. - -"Älä itke, pikkuinen", sanoi äiti. "Pian tulemme taloon, ja silloin -sinä saat puuroa ja pääset sänkyyn." - -"Joko me kohta tulemme sinne?" kysyi poika. - -"Aivan kohta", sanoi Vigdis. - -Hän irroitti vaipan hartioiltaan, kääri sen lapsen ympärille, niin että -se tuli olemaan kuin pussissa, ja sitoi pussin selkäänsä. Samassa hän -näki vaaleamman aukeaman, joka vietti alaspäin. Hän lykki sauvallaan -minkä jaksoi ja antoi suksien luistaa; ja niin hän pääsi eteenpäin -taival taipaleelta, vaikka rinne oli epätasaista ja rytöistä. Ja joka -kerran kun hänen suksensa pysähtyivät, tunsi hän polviensa vapisevan -ja hien juoksevan virtana. Tähdet olivat syttyneet taivaalla, mutta -metsässä oli kammottavan pimeää, sillä kuu nousi näkyviin vasta -aamuyöstä. - -Vihdoinkin hän näki edessään valkoisen tasangon, jonka täytyi olla -järvi. Hän haki pääsyä järvelle ja lähti liikkeelle, mutta törmäsikin -puuta vasten ja kaatui pitkäkseen, tuntien samalla vasemman suksen -löysääntyvän jalastaan. Hänellä oli veitsi matkassa, ja sillä hän -katkaisi pajusta varvun sekä korjasi hihnaa. Pojan hän pani siksi aikaa -istumaan lumelle. - -Kesti jonkun aikaa, ennenkuin hän sai suksensa kuntoon ja saattoi -jatkaa matkaa. Hän kysyi pojalta, nostaessaan tämän maasta: - -"Onko sinun kylmä, poikaseni?" - -"Ei", sanoi tämä. Vigdis koetteli hänen käsiään, ja tunsi, että ne -olivat kylmät kuin jää; poika ei huutanut kun hän puristi niitä, ja -siitä hän ymmärsi pojan palelluttaneen ne. Silloin hän otti tämän -syliinsä ja hieroi häntä lumella siihen asti kuin poika rupesi itkemään -kivusta. Sen jälkeen hän kääri tämän uudestaan vaippaansa ja lähti -vihdoinkin järveä kohden luoteiseen päin, missä talojen piti olla. - -Nyt hän huomasi itse kylmettyneensä poikaansa hoidellessaan. Ja jäällä -puhalsi läpitunkeva tuuli pohjoisesta. Vigdis kulki vasten tuulta, se -tunkeutui hänen likomärkien vaatteittensa läpi, ja hänestä tuntui siltä -kuin hän olisi liikkunut alasti. Hän seurasi järven läntistä rantaa -tähyillen taloja, mutta niitä ei näkynyt missään. Hiihdettyään pitkän -aikaa näki hän vaalean törmän, jossa näytti olevan tupa. Hän nousi -törmälle, ja siellä oli lato. Vigdis oli nyt niin uupunut, ettei hän -jaksanut kulkea edemmäksi. Hän haki oven, ja se oli auki; sitten hän -irroitti suksensa ja kömpi sisään. Ladossa oli pilkkopimeä, eikä siellä -ollut sen lämpimämpi kuin ulkona, mutta hän hapuili käsillään kunnes -löysi vähän heiniä nurkasta. Niihin hän sitten kaivautui, vaikka heinät -olivat jääkylmiä, eivätkä lämmittäneet paljon. - -Poika kysyi nyt, olivatko he perillä, ja saisiko hän pian puuroa. - -"Ihmiset eivät ole kotona", sanoi Vigdis. "Sinua taitaa väsyttää -- -ruvetaan nukkumaan, niin ne tulevat pian takaisin." - -"Minulla on niin nälkä", sanoi pienokainen. Vigdis otti silloin -pussistaan vähän leipää ja lihaa, pureskeli niitä ja työnsi purun -pojan suuhun. Tämä tyyntyi, mutta tärisi kylmästä, kuten äitikin. -Silloin aukaisi Vigdis vaatteensa edestä ja painoi pojan paljasta -poveaan vasten. Sitten hän kääri vaipan heidän molempien ympäri, ja -kouhotti heiniä peitoksi. Poika vaipui uneen, ja Vigdis lämpeni vähän, -kun tämä hengitti hänen rintaansa vasten. Hän nukahti itsekin pari -kertaa, mutta silloin hänestä tuntui kuin hän olisi kahlannut lumessa -pimeällä harjulla, ja hätkähti hereille. Poika havahtui myös, mutta -äiti viihdytti sitä sellaisella lepertelyllä, jota naiset käyttävät -puhuessaan pikkuisille lapsille. - -Näin he sitten makasivat hyvän aikaa, pakkasen paukahdellessa nurkissa. -Seinän raosta näki Vigdis kuun alkavan paistaa lumelle. Poika heräsi -taas, ja sitä janotti. Vigdistä janotti itseäänkin, ja hän aikoi lähteä -ulos hakemaan lunta, tunteakseen, jaksoiko hän liikkua, ollessaan näin -kohmettunut. Poika itki, eikä tahtonut päästää häntä lähtemään, vaan -riippui hänen käsivarressaan, kun hän meni ovelle. - -"Nyt ne tulevat kotiin", sanoi lapsi, ja silloin Vigdis näki miehiä -olevan tulossa jäätä pitkin kaukana etelässä, tulisoihdut kädessä. Hän -pisti sukset jalkaansa taas, ja kuljettuaan jonkun matkaa tuntui se -hänestä paremmalta kuin olo ladossa. Mutta hän rupesi ihmettelemään, -mihin tämä retki päättyisi. Hän oli joutunut rantaan ja alkoi hiihtää -sitä pitkin. Hän muisti kuulleensa jonkun joen juoksevan Hakedalin -järveen, ja ajatteli seurata sitä niin pitkälle, että kohtaisi taloja, -mutta ei tiennyt, pitkältikö sinne oli matkaa. Ja sitä mukaa kuin -hän kulki, tunsi hän voimainsa vähenevän, ja ajatteli viimein, ettei -nyt ollut enää muuta neuvoa kuin paneutua kuusen alle poikineen ja -jäädä siihen -- eikä tuo olisi ollut suuri vahinko. Mutta kuitenkin -hän hiihti hiihtämistään ja pääsi siten suuren järven yli, ponnistaen -uudestaan vasten tuulta. Silloin hän kuuli kaukaa suden ulvontaa, -paransi vauhtiaan ja toivoi, etteivät sudet kenties vainuaisi heidän -jälkiään kovassa pakkasessa. - -Viimein hän ei enää kuullut susien ulvontaa, vaan ainoastaan joen -kohinan alempaa. Kuu paistoi taivaalta kylmän kirkkaana, ja lumella -näkyvät varjot olivat pitkät ja tummat. Hän näki suuren tumman aukon -puiden alla, eikä jaksanut kauemmas. Hän ryömi sen sisään, taittoi -kuusenhavuja ympäriltään ja asettui istumaan vetäen jalat alleen. Hän -kietoutui pojan kanssa havujen sisään ja veti tämän itseään vasten, -että lapsella ainakin olisi lämmin. Hän nojasi leukansa sen päätä -vastaan ja sitten hän ei tajunnut enää mitään, istua kyyhötti vaan -siinä poika sylissään unen horroksessa. - - - - -XXIII - - -Päivä rupesi valkenemaan, ja Vigdis näki nyt istuvansa korkean vaaran -rinteellä. Se kohosi suoraan taivasta kohti hänen takanaan, mutta -alhaalla juoksi virtava joki halki ahtaan laakson. Poika nukkui. Se -ei näyttänyt kärsineen vauriota yöllisestä retkestä, ja Vigdis päätti -koettaa pyrkiä ihmisten ilmoille. Mutta hän ei tiennyt, missä oli, ja -hän oli niin lopen näännyksissä, että jäi istumaan paikalleen. - -Hetken kuluttua hän koetti kohota seisomaan, mutta samassa kun hän -liikahti, kuului kilahdus vierestä, ja nuoli sujahti puiden lomitse -kuusen tyveen hänen päänsä yläpuolella. Ja sen heiluessa siinä ilmestyy -hänen eteensä mies, nuolen ampuja, sukset jalassa. Hän pysähtyy -nähdessään naisen, ja hänen ällistyksensä on niin rajaton, ettei hän -aluksi saa sanaakaan suustaan. Viimein hän kysyy: - -"Onko täällä ihmisiä?" - -Vigdis ei jaksa vastata. Silloin mies tulee hänen luokseen ja näkee, -että siinä on lapsikin, sekä ällistyy yhä enemmän. Hän on vankka mies, -hänellä on vaalea kiharainen tukka ja parta. Hän on puettu ylt'yleensä -nahkoihin, ja hänellä on kirves vyössä, kaaripyssy olalla ja keihäs -kädessä. - -Hän kysyy nyt Vigdikseltä, miten tämä on joutunut tänne, mutta Vigdis -istuu vain paikallaan tuijottaen häneen, voimatta vastata mitään. -Silloin sanoo poika: - -"Ne polttivat isoisän talon." - -"Milloin se tapahtui", kysyy mies, "ja missä se talo oli?" - -"Minä olen Vadinista", sanoo Vigdis. "Se tapahtui tänä yönä." - -"Oletko sinä kulkenut tänne tänä yönä?" kysyy mies. -- "Olipa se matka, -jollaista minä en ole kuullut kenenkään naisihmisen tehneen." - -Kotvasen kuluttua hän sanoo: - -"Sinun täytyy tulla sisään -- minun tupani ei ole varsin suuri, mutta -on se toki parempi kuin sinun sijasi tässä." - -Hän auttaa Vigdiksen jaloilleen, tukee häntä vyötäisiltä ja aikoo ottaa -pojan syliinsä. Mutta tämä pitelee kiinni äidistään eikä tahdo mennä -vieraan syliin, ja silloin Vigdis sanoo voivansa kantaa hänet itsekin. -Mies kiertää nyt käsivartensa hänen ympärilleen ja lähtee laskeutumaan -hänen kanssaan jokea kohti. Hetken perästä hän huomaa, että toinen -tuskin pysyy seisallaan. Silloin hän irroittaa sukset hänen jaloistaan -ja ottaa syliinsä Vigdiksen lapsineen ja vielä tämän suksetkin sekä -kantaa heitä pitkän matkaa. Vigdis tajuaa tuskin mitään, ennenkuin he -tulevat ahtaaseen rotkoon. Siellä on pieni tupa, ja sen luona mies -laskee heidät maahan. - -"Sinun kätesi on pahan näköinen," sanoo hän nostaen ylös Vigdiksen -vasemman käden. Silloin tämä näkee, että se on vihertävä ja kirkas kuin -jää. Mies vetää nyt kengät ja sukat hänen jaloistaan ja hieroo niitä -kauan lumella. Mutta toinen käsi ei tahdo tulla entisen näköiseksi. -Viimein hän sentään taluttaa Vigdiksen tupaan, ja vie hänet suoraapäätä -sänkyyn sekä antaa hänen juoda sarvesta. Ja Vigdis vaipuu uneen, vaikka -kättä kivistää. - -Illansuussa hän heräsi ja näki silloin, että liedellä paloi tuli ja sen -ympärillä istui kolme miestä repaleisiin vaatteisiin puettuina, mutta -täysissä aseissa ja kalliita koruja yllään. Siinä oli se mies, jonka -hän oli tavannut metsässä, ja kaksi muuta. - -Kipu kädessä lisääntyi niin, että hän tuskin saattoi syödä ruokaa, jota -miehet hänelle tarjosivat. Ja yhä julmemmaksi se yltyi yöllä, tuntuen -leviävän koko käsivarteen ja rintaan saakka. - -Aamulla kysyi mies, jonka hän oli ensiksi tavannut -- hänen nimensä oli -Illuge -- miten hänen laitansa oli. Vigdis vastasi, että hänen kättänsä -vihloi niin, ettei hän ollut tuntenut milloinkaan semmoista tuskaa, ja -kysyi luuliko toinen sen vielä paranevan. - -Mies katsoi kättä ja tuumi, että pahalta se näytti. Silloin Vigdis -sanoi: - -"Saat sitten tehdä minulle sen avun, että hakkaat poikki nämä kolme -sormea." - -Illuge katsoi häneen pitkään, mutta arveli viimein, että parasta se -olisi. Ja kävi niin. Toinen hänen tovereistaan otti Vigdiksen syliinsä -ja piteli häntä kiinni, ettei hän voisi liikahtaa, ja Illuge katkaisi -kolme vasemman käden keskimmäistä sormea. Vigdis ei valittanut, sanoi -vain, kun se oli tehty: - -"Sinä olet väkevä mies, Illuge, mutta sinulla on kepeä käsi." - -Illuge sitoi nyt haavat ja vei hänet sänkyyn. Vigdis sairasteli -muutaman päivän, mutta sitten hänen tilansa parani, ja hän saattoi -kertoa miehille retkestään. - - - - -XXIV. - - -Nuo kolme miestä, jotka asuivat majassa, olivat henkipattoja. Vigdis -muisti kuulleensa moisista mellastelijoista, joiden tähden oli -vaarallista liikkua pohjoisissa metsissä. Kaksi näistä oli veljeksiä, -nimeltään Ille Hermod ja Einar Hadelantilainen, mutta kolmas, Illuge, -oli tullut pohjoisesta. - -Hän oli hyvin komea mies, pitkä ja sorjavartaloinen; hänellä oli pienet -kädet ja jalat, kauniit kasvojen piirteet, kyömynenä, siniset silmät ja -pitkä, kihara, vaalea tukka sekä parta. - -Eräänä aamuna, Vigdiksen voidessa jo paljon paremmin, tuli Illuge hänen -luokseen kun hän istui kahdenkesken poikansa kanssa. He juttelivat -vähän aikaa, sitten sanoi Illuge: - -"Olen neuvotellut kumppanieni kanssa eräästä seikasta. Tänne metsään ei -ole helppo saada ketään naista. Sinä et ole paljon paremmassa asemassa -kuin me, kun olet kodistasi karkoitettu. Olemme nyt päättäneet niin, -että sinä saat jakaa minun vuoteeni, ja keväällä minä rakennan oman -tuvan ja raivaan maata pohjoisemmaksi järven rantaan. Hermod ja Einar -koettavat myös saada itselleen vaimon tänne." - -Vigdis istui poika sylissään. Hän vastasi: - -"En usko, Illuge, että sinä tahdot ottaa minut pakolla." - -Illuge vastasi vähän mietittyään: - -"En tahdo ottaa sinua pakolla -- vaan en ymmärrä, mitä muuta sinä voit -toivoa; sillä lopuksi sinun kuitenkin täytyy ottaa joku meistä, ja -silloin minulla mielestäni on suurin oikeus sinuun. Täällä on muuan -hyvä kala- ja riistapaikka tässä järven rannalla, jota me kutsumme -Karhujärveksi. Ja olisihan sinulla ja pojallasi kuitenkin parempi olo, -kuin mitä saatoit toivoa, kun minä löysin teidät." - -Vigdis vastasi: - -"Lienette paljon siivompia kuin tuollaisilta miehiltä sopisi odottaa, -jos aiotte raivata itsellenne maata tänne metsien keskelle -- en -ymmärrä kuinka ette halua takaisin ihmisten ilmoille. En usko, -että yksikään mies uskaltaisi kieltää teiltä asuntorauhaa minun -kotiseudullani, sillä siellä ei ole ketään teidän vertaistanne." - -Illuge tuumi, ettei ollut niin helppo lähteä metsästä, kuin Vigdis -näytti luulevan. - -Silloin sanoi Vigdis: - -"Minä en aio sallia Koli Arnenpojan, joka poltti isäni taloineen, -karkoittaa itseäni ja poikaani mannultani -- vaikka olen vain -yksinäinen nainen, ja nuorikin. Tiedän, minne isäni kätki kalleutensa -ennenkuin kuoli, ja aion saada ne takaisin. Mutta jos sinä ja ystäväsi -tahdotte auttaa minua, olen minä jakava kaiken teidän kanssanne, kuten -kumppanien sopii, ja meidän kohtalomme on oleva sama." - -"Sinä olet uskalias nainen", vastasi Illuge, "mutta Aaslo on liian -lähellä, ja tekomme liian tunnetut siellä. Se voisi vielä käydä, ellei -kuningas Olav olisi Hadelandissa tänä talvena." - -Nyt sanoi Vigdis: - -"Se olisi ehkä parasta meille kaikille. Minulla on raskaita valituksia -esiintuotavana kuninkaalle -- ja olen kuullut hänen saarnaavan uutta -oppia sekä olevan hyvin lempeän kaikille, jotka antavat kastaa itsensä. -Mutta minun kotiseudullani on monta, jotka palvelevat vanhoja jumalia -ja uhraavat Torille. Olen ajatellut lähteä kuningas Olavin eteen, ja -ellei kukaan teistä uskalla lähteä mukaan, riittää, jos joku teistä -neuvoo minulle tien metsän läpi. Uskon varmasti asemani paranevan -- ja -jos niin käy, on teidän osanne oleva yhtäläinen kuin minun." - -Tämän jälkeen ei Vigdis puhunut henkipattojen kanssa enempää tästä -asiasta. Einar Hadelantilainen, nuorin heistä, olisi ollut halukas -lähtemään mukaan, saadakseen takaisin perintötalonsa, ja Hermod -sanoi kyllästyneensä jo kauan sitten tähän elämään; hänen halunsa -veti merille ja vieraisiin maihin. Illuge oli vähimmin taipuisa ja -esitteli usein Vigdikselle, heidän ollessaan kahden, että tämä tulisi -hänen vaimokseen. Vigdis vastasi siiloin, että siitä ehdittiin puhua -sittenkuin hän oli saanut takaisin Vadinin. Ja asia päättyi siihen, -että Illuge lupasi seurata häntä Hadelandiin kuninkaan puheille. - - - - -XXV. - - -Vigdis ja Illuge tulivat kuninkaankartanoon sinä päivänä, jolloin -kuningas Olav ja hänen henkivartijansa viettivät palmusunnuntaita. He -saivat majapaikan eräästä läheisestä talosta. - -Puolipäivän jälkeen lähtivät he kuninkaan asunnolle, ja Vigdis pyysi, -että hänet vietäisiin kuningas Olavin eteen. Hän oli somistautunut niin -sieväksi kuin suinkin, ja hän astui esiin arvokkain ja säädyllisin -elein sekä esitti selvästi valituksensa. Kuningas katseli häntä -istuimeltaan, hänen siinä puhuessaan, ja kun Vigdis oli ehtinyt -loppuun, sanoi hän: - -"Sinä olet kärsinyt suurta vääryyttä, jos asia on, kuten väität --- ja noita Arnenpoikia minä olen kuullut mainittavan ennenkin -ilkivaltaisiksi miehiksi. Mutta kuka on seuralaisesi?" - -Illuge astui nyt esiin näin sanoen: - -"Minua kutsutaan Illuge Vaaleaksi, herra, ja viime vuodet olen -oleksinut eteläisissä metsissä." - -Kuningas rypisti kulmiaan ja vastasi: - -"Olen kuullut nimesi ennen -- vaan olisi kenties parempi, ettei asia -olisi niin. Ja sinunkin asiallesi, Vigdis, olisi parempi, jos olisit -valinnut puoltajiksesi muita kuin henkipattoja ja sissejä." - -"Herra kuningas", sanoi Vigdis, "nämä miehet ovat auttaneet minua ja -pelastaneet oman sekä poikani hengen silloinkuin minun täytyi paeta -kotoani kuin mikäkin narttu. Ja Illuge lähti pyynnöstäni opastamaan -minua tänne, vaikka hän on lainsuojaton, pannen siten alttiiksi -elämänsä. Siksi ei minun sovi ottaa vastaan mitään apua teiltä, herra -kuningas, ennenkuin lupaatte turvata hänen henkensä sekä annatte hänen -palata rauhassa takaisin metsiin, ellette salli hänen pyrkiä sovintoon -kanssanne." - -Kuningas antoi nyt Illugelle turvan pääsiäisen ajaksi sekä lupasi -puhua heidän asioistaan tarkemmin toiste. Ja hän pyysi heitä olemaan -vierainaan siihen asti, kunnes kaikki olisi selvä, ja puheli -lähipäivinä usein Vigdiksen kanssa, tahtoen kuulla tarkoin Eyolv -Arnenpojan surmasta ja Vigdiksen elämästä sen jälkeen. - -Pääsiäislauantaina hän kutsutti Vigdiksen luokseen. Hän istui yksin -tuvassa ja pyysi Vigdiksen viereensä penkille. Alkoi olla ilta. Hän -kysyi nyt yhtä ja toista Illugesta, sekä oliko tämä sen lapsen isä, -joka hänellä oli mukanaan. Vigdis vastasi kieltäen, ja sanoi, ettei -heidän välillään ollut mitään sellaista, jota kuningas tarkoitti. - -Kuningas Olav kysyi nyt, kuka tuon pojan isä oli, missä hän on ja miksi -Vigdis ei ollut naimisissa. - -"Tiedän hänestä hyvin vähän, herra kuningas", vastasi Vigdis, "hän -ei ole kotoisin tästä maasta. Olin nuori ja ymmärtämätön ja annoin -viekoitella itseni -- mutta en tahtoisi puhua hänestä ja niinpä pyydän, -ettette kyselisi enempää tästä asiasta." - -Silloin laskee kuningas käsivartensa hänen ympärilleen ja sanoo: - -"Kauan sinä et ole istuva leskenä, Vigdis, sillä olet kaunis ja viisas." - -Vigdis tahtoi nousta paikaltaan, mutta kuningas Olav vetää hänet -polvelleen. Silloin sanoo Vigdis: - -"Minulle on tapahtunut sellaista, etten tahdo rakastaa enää toista -miestä. Pyydän siis, herra, että päästätte minut sillä on jo myöhä." - -Kuningas Olav nauraa, suutelee häntä ja sanoo: - -"Tahdon mieluummin, että jäät luokseni -- emmekö me kaksi mielestäsi -sovi yhteen, Vigdis? Sinun ei tarvitse katua, jos rupeat minun -jalkavaimokseni, sillä palkitsen lempesi runsailla lahjoilla." - -"Se ei ole arvonne mukaista, herra kuningas", vastaa nyt Vigdis, -"voitte saada minkä neidon hyvänsä. Teidän ei ole tarvis juoda -maljasta, josta toiset ovat juoneet." - -Kuningas nauraa yhä enemmän, suutelee häntä jälleen sekä sanoo: - -"Yhtä makeat ovat huulesi silti, Vigdis." - -Samassa hän nostaa hänet koholle ja laskee hänet pitkäkseen penkille, -ryhtyen leikittelemään hänen kanssaan. - -Silloin työntää Vigdis kätensä hänen rintaansa vasten ja sanoo: - -"Suurempia suruja sinä olet tuottanut hänelle, jota kutsut jumalaksesi, -kuin sen, että nyt lasket minut menemään." - -Kuningas Olav päästää hänet irti. Hetken kuluttua hän nousee ja sallii -Vigdiksen mennä, jos hän tahtoo. Vigdis laskee jalkansa lattialle, -mutta huomaa, ettei hänestä enää olisikaan yhtä vastenmielistä kuin -äsken jäädä kuningas Olavin luo. Mutta kuningas istui yhä penkillä -puhumatta hänelle enempää. Tuokion kuluttua hän siis nousi ja lähti -tuvasta naisten puolelle. - -Tuli sitten kaksi suurta pääsiäispyhää, eikä kuningas sinä aikana -puhunut Vigdiksen kanssa. Mutta kolmantena päivänä hän lähetti taas -sanan tälle. Silloin hänen luonaan oli paljon hänen miehiään. - -Kuningas ilmoitti nyt päättäneensä lähettää saattoväkeä hänen kerallaan -Grefsiniin auttamaan häntä hänen asiassaan, että kaikki kävisi niinkuin -oikein oli. Hän lupasi myös auttaa Illugea ja hänen kumppaneitaan -hankkimaan lainsuojaa. Mutta sen jälkeen hän vei Vigdiksen syrjemmälle -ja kysyi katsoen tätä silmiin: - -"Sanoppas minulle, Vigdis, -- aiotko mennä naimisiin Illuge Vaalean -kanssa, kun olet saanut takaisin talosi?" - -Vigdis katsoi silloin ylös ja vastasi: - -"Sinulla on liian halpa ajatus minusta, herra, jos luulet minun -leikkivän mieluummin suden kuin jalopeuran kanssa. Mutta koska olet -osoittanut minulle niin suurta hyvyyttä, että olen tullut näkemään, -ettei sinun vertaistasi ole päälliköiden joukossa, esittäisin sinulle -vielä yhden pyynnön: salli jonkun papeista seurata mukanani Vadiniin, -ja salli minun tulla kastetuksi ja ohjatuksi sinun uskoosi, sillä -vaikka isäni uskoi ainoastaan omaan voimaansa ja minä itsekin uskoin -ennen samoin -- olen huomannut, että sinun uskosi on parempi." - -Kuningas Olav tuli nyt leppeämmäksi, ja tämä oli hänelle mieleen. -Illuge kastettiin myös, samoin Einar Hadelantilainen, sitten kun heidän -asiansa oli sovittu, mutta Hermod osti itselleen laivan ja lähti maasta. - -Kuningas lähetti muutamia miehiä Vigdiksen mukaan etelään; joukossa oli -myöskin pappi. He matkasivat Grefsiniin, ja Kaare otti heidät vastaan -ilolla. Ja Vigdis sai nyt tietää, että samana yönä, jolloin Vadin -paloi, oli koko Grefsinin väki ollut pidoissa. Kun Kaare sitten oli -nähnyt tulen nousevan Vadinista, oli hän heti kerännyt miehiä mukaansa -ja lähtenyt ajamaan takaa Koll Arnenpoikaa. Ja kun he tapasivat -tämän, löi Kaare kuoliaaksi Kollin. He olivat tämän jälkeen etsineet -myös kauan Vigdistä, löytämättä mitään jälkiä, ja silloin he olivat -luulleet hänen kuolleen. Asia vedettiin nyt käräjiin, eikä Arnenpoikia -säästetty, vaan heidän edusmiehensä saivat maksaa suuret sakot Æsan -murhasta ja kaikesta siitä vahingosta, mitä oli tehty Vadinin talolle -ja karjalle. - -Vigdis antoi pystyttää uudet rakennukset kesällä. Hän joutui hyviin -oloihin ja kohosi pian suureen arvoon kuntonsa ja rohkeutensa tähden. -Hän kasvatti poikansa ja antoi hänelle nimeksi Ulvar, koska hän oli -kantanut tätä susimetsässä paetessaan. Sitten hän rakennutti hyvistä -hirsistä kirkon jokitörmälle, vähän etelämmäksi Frysjan rantaan. - -Kansa kääntyi Aaslosta tuotuun uuteen uskoon, ja Vigdis pysyi lujana -kasteessaan, vaikkei hän ollut varsin palava uskossa, koska hänellä oli -paljon puuhaa talonsa hoidossa. Sen jälkeen kului monta vuotta, jolloin -Vadinissa elettiin rauhan aikoja. Mutta nyt meidän on kerrottava -Ljotista. - - - - -XXVI. - - -Torbjørn Haalegin nimi on ennen mainittu; hän oli kasvattanut Ljot -Gissurinpojan. Hän oli rikas ja arvossapidetty päällikkö. Torbjørnilla -oli monta poikaa vaimostaan, mutta se ei kuulu meidän kertomukseemme. -Vanhimman nimi oli Lyting; hän oli kuollut. Lytingin leski oli -nimeltään Gudrun, ja häntä kutsuttiin Ostfjordin auringoksi, sillä -hän oli kauneimpia naisia Islannissa ja hyvin rikas, viisas ja -toimelias, uskollinen ystävilleen ja hyvä palvelusväelle, mutta kiivas, -omaperäinen ja varsin ylpeä. Lytingillä ja Gudrunilla oli vain yksi -lapsi, tytär nimeltä Leikny. Ihmiset sanoivat hänen muistuttavan -äitiään kaikessa hyvässä, ja Leikny Lytingintytär oli kaikkien -suosiossa. Mutta Lyting oli luvannut, ettei häntä naitettaisi koskaan -vasten tahtoaan, ja moni oli jo kosinut häntä, mutta saanut rukkaset. - -Ljot tuli kotiin samana syksynä, jolloin hän oli puhunut Vigdiksen -kanssa karjatuvalla. Ensimmäinen sanoma, jonka hän kuuli kotona, oli, -että Veterlide oli nainut Gudrunin, ja että heidän häänsä piti oleman -kuusi viikkoa talvipäivätasauksen jälkeen. Ljot lähti suoraapäätä -taloonsa Skomedaliin, ja vietti siellä koko talven, tapaamatta ketään. -Hän ei tullut sukulaisensa häihin, ja moni ihmetteli sitä. - -Kun miehet kesällä lähtivät käräjille, jäi Ljot kotiin. Veterlide ja -Gudrun olivat tulleet myös käräjille, ja kotimatkalla he poikkesivat -Skomedaliin. He eivät ilmaisseet vähääkään närkästystä sen johdosta, -ettei Ljot ollut tullut heidän häihinsä, mutta pyysivät niin hartaasti -häntä lähtemään heidän kanssaan Holtariin, ettei Ljot viimein voinut -olla suostumatta siihen, vaikka hän ensin esteli. - -Veterlide valmisti nyt suuret pidot, ja taloon tuli paljon vieraita. -Kestityksessä ei ollut moitteen sijaa, ja kaikki sujui hyvin, mutta -moni huomasi, että Ljot oli juron ja ynseän näköinen; hän puhui hyvin -vähän, eikä tahtonut ottaa osaa toisten miesten leikkeihin. - -Pitojen alkupäivinä oli Veterlidellä kerran yllään komein kirjailuin -koristettu viitta, sama, jonka hän oli saanut Vigdikseltä. Ljot ei -tahtonut voida irroittaa silmiään siitä. Myöhemmin päivällä Veterlide -laski sen penkille. Ljot istuutui silloin sen viereen ja otti sen -käsiinsä sekä pani sen sitten polvilleen. Kun Veterlide tuli hänen -luokseen, sanoi Ljot: - -"Tehkäämme vaihtokauppa, sukulaismies -- anna sinä minulle tämä, niin -minä annan sinulle, mitä tahdot." - -"En minä myö lahjaksi saatua tavaraa", vastasi Veterlide. - -"Anna se sitten minulle lahjaksi", sanoi Ljot. -- "En ole milloinkaan -pyytänyt sinulta mitään." - -Veterlide ei ensin vastannut mitään. Silloin tuli Gudrun siihen. Hän -oli kuullut heidän keskustelunsa ja sanoi nyt: - -"Ei ole arvosi mukaista, että kiellät sukulaiseltasi, mitä hän pyytää --- vierasta tulee pitää kunniassa. Tästä näet, Ljot, miten hyvää me -sinulle suomme, heitä nyt pois raskaat ajatuksesi ja mene leikkisille -toisten miesten pariin." - -Hän käski Ljotin nousta ylös ja sitoi viitan hänen hartioilleen. Se -sopi kuin valettu, ja hän näytti hyvin muhkealta siinä. Sen jälkeen -Gudrun lähti heidän luotaan. Ljot jäi seisomaan viitta hartioillaan, -mutta Veterlide sanoi: - -"En minä olisi antanut sitä, ellei Gudrun olisi pyytänyt. Soveliaampi -sinun olisi ollut olla ilman sitä, ja vieläkin soveliaampi unohtaa koko -se neito, joka on viitan ommellut." - -Ljot vastasi: - -"Minä pidin siitä neidosta -- vaan nyt pidän tästä viitasta, siksi että -se pukee minua. Kiitän siis vastentahtoisesta lahjasta ja pidän sen -hyvänäni." - -Hän hymyili hiukan sanoessaan näin, otti sitten viitan yltään ja -pani sen kätköön. Sen jälkeen hän lähti ulos tanhualle, missä miehet -leikkivät. - -Joukossa oli kaksi veljestä, Odd ja Sigurd Beinenpojat, kumpikin -mainioita leikkisankareita. Odd oli sen puolen väkevin mies. Ljot oli -myös taitava aseenkäyttäjä, ja hän piti hyvin puolensa, vaikkei hän -ollut harjoitellut aivan äsken. Otellessaan hän kiihtyi, ja ympärillä -seisojat tunnustivat hänet viimein taitavimmaksi kaikissa niissä -aselajeissa, joissa tarvittiin liikkeiden ketteryyttä ja joustavuutta. -Mutta Odd oli taitavin siinä, missä kysyttiin voimaa. - -"Tekisi sittenkin mieleni nähdä", sanoi Ljot, "onko Oddissa miestä -painamaan minun hartiani maahan." - -Nuo kaksi ryhtyivät nyt painiin, ja Ljot huomasi pian voimansa -vähäisiksi toisen rinnalla; mutta äkkiä hän teki tätä vastaan kiivaan -rynnäkön, ja silloin Odd luotti liiaksi voimaansa, eikä osannut -olla varuillaan, ja leikki loppui siihen, että Ljot painoi hänet -tantereeseen. Siihen päättyivät sen päivän voimanmittelyt. - -Ljot nukkui eräässä ulkoaitassa. Aamulla hän makasi sängyssään -viitsimättä nousta ylös. Silloin hän kuuli naisten ääniä viereisestä -aitasta. Yksi sanoi: - -"Mitä sinä sanot siitä, että Odd Beinenpoika tuli painetuksi maahan -eilen illalla -- nyt hän ei enää voi kehua olevansa voittamaton." - -Toinen ääni vastaa nauraen: - -"Mitäpä minä siitä, onko hän voittaja vai voitettu -- minä iloitsen -siitä, että tuo kaunis mies pääsi voitolle." - -"Kutsutko sinä Ljotia kauniiksi mieheksi", kysyy nyt ensimmäinen ääni, -"hänhän on musta ja kalpea kuin kummitus." - -"Häntäpä minä kuitenkin tarkoittanen", sanoo taas toinen ääni, "sillä -en tiedä kenenkään muun voittaneen Oddia." - -Ljot nousi nyt tilaltaan ja lähti viereiseen aittaan. Siellä oli naisia -enemmänkin, ja Ljot huomasi joukossa erään, jota hän ei ollut nähnyt -edellisinä päivinä. Tämä oli puettu vaaleanvihreään, koruompeluksilla -kirjailtuun pukuun ja oli hyvin kaunis. Hän oli pikemmin lyhyt kuin -pitkä, mutta pyöreämuotoinen ja soma, ja hänellä oli pienet kädet ja -jalat, vaalea, hieno hipiä ja siniset, iloiset silmät. Mutta kaunein -oli sentään hänen tukkansa, sillä se oli niin pitkä ja tuuhea, -että hän saattoi kietoutua kokonaan sen sisään; se oli väriltään -pellavankeltainen ja välkkyvä. Neito oli juuri sukimassa sitä Ljotin -tullessa sisään. Ljot ryhtyi puheisiin neitojen kanssa, mutta katsoi -vain vaaleaa. Kun tämä sai tukkansa suorituksi, astui Ljot hänen -luokseen ja pyysi tältä lainaksi kampaa, sekä sai sen. Silloin hän -sanoi: - -"Sinäkö se kutsuit minua kauniiksi mieheksi?" - -Neito lehahti punaiseksi, mutta sanoi nauraen: - -"Saatoinko minä arvata, että sinä väijyit kuuntelemassa -- mutta eihän -voi olla suomatta hyvää sille, jonka on tuntenut lapsuudesta asti." - -Ljot hämmästyi nyt suuresti ja kysyi tuokion kuluttua: - -"Sano siis nimesi, sillä minä en tiedä tuntevani sinua." - -"Samapa tuo", arveli neito, ja Ljot huomasi hänen olevan nyreissään. -Hän vastasi silloin: - -"Sinä et ollut likikään näin kaunis viimeksi tavatessamme -- sillä -arvaan nyt, että olet Leikny Lytingintytär." - -"Te pojat ette juuri olleet tietävinänne minusta siihen aikaan, kuin -kasvoimme yhdessä Eyressä, isoisäni luona", vastasi Leikny, ja toiset -neidot nauroivat. Mutta he huomasivat Ljotin puheen miellyttäneen häntä. - -Ljot sai tietää hänen olleen jonkun aikaa Torbjørnin luona ja tulleen -kotiin edellisenä päivänä. Ljot kyseli Eyren kuulumisia ja tarinoi -kauan Leiknyn kanssa, sillä hän oli ymmärtäväinen neito ja älykäs -puheissaan. Illalla hän istui hänen vieressään ja joi hänen kanssaan -samasta sarvesta. Hän sanoi myös muun puheen lomassa: - -"Minua ihmetyttää, että sinä olet vielä naimaton, Leikny -- mutta -sinulle ei varmaan kelpaa kukaan." - -"Ei se ole niin", vastasi tämä, "vaan ei haittaa, että harkitsee vähän, -ennenkuin solmii kaupan. En tahtoisi joutua sellaisiin oloihin, että -mieleni tekisi saada se puretuksi jonkun ajan perästä." - -Ljot nauroi ja sanoi: - -"Taitaa ollakin vaikea tehdä mieliksi sinulle; en minä vaan uskaltaisi -kysyä morsianta tästä talosta." - -Leikny ei vastannut tähän mitään, ja he puhuivat sitten taas muista -asioista. Seuraavana päivänä Ljot lähti kotiinsa. - - - - -XXVII. - - -Myöhään syksyllä sai Gudrun pojan. Veterlide pani vettä sen päähän ja -antoi sille nimen Atle. Gudrun ei ollut vielä noussut lapsivuoteesta. -Eräänä aamuna hän oli kahdenkesken Leiknyn kanssa tuvassa. Leikny istui -äitinsä sängyn ääressä kapaloiden poikaa. Kun se oli tehty, jäi hän -istumaan lapsi sylissään suudellen ja taputellen sitä, ja sanoi: - -"Tämä on niin kultainen ja kaunis poika -- toivoisinpa melkein, että se -olisi minun, eikä sinun, äiti." - -Gudrun sanoi vihaisesti makuultaan: - -"Tuo se tänne, äläkä istu siinä lepertelemässä -- ei olisi -liian aikaista, että itselläsi olisikin sellainen. Sinä olet jo -kahdenkymmenen ikäinen, en ymmärrä, mitä sinä odotat tai miksi sinä -et voi mennä naimisiin niinkuin muut ihmiset. Olisit voinut ottaa Odd -Beinenpojan, silloin olisit päässyt hyville päiville." - -Leikny vastasi: - -"Olenhan sanonut, etten minä huoli muuta kuin sanataitavan miehen." - -"Niinpä olisit voinut suostua Runolv hyvän kosintaan", sanoi äiti. - -Leikny purskahti nauruun ja vastasi: - -"Et suinkaan sinä puhu tosissasi, äiti? Kerrotaanhan, että tuo vanha -kätys täytyy nostaa sänkyyn ja sieltä pois." - -"Tulet sinä itsekin kerran vanhaksi", sanoi Gudrun, "ja kosijat -kyllääntyvät kohta juoksemaan täällä kuin mitkäkin narrit." - -"Kaipa minä viimein saan jonkun minäkin", sanoi Leikny. Vähän ajan -kuluttua hän sanoi: - -"Jos Viga-Ljot tulisi tänne kosimaan minua, taipuisin tahtoosi ja -ottaisin hänet, vaikkei hän olekaan sanataitava; sitten sinä pääsisit -äkäilemästä minulle siitä, että olen täällä teidän vaivananne." - -Äiti vastasi: - -"Johan sinä nyt olet yhtä mieletön kuin isäsi toisinaan -- sehän nyt -on viimeinen paikka, jonne minä tahtoisin lähteä, jos olisin nuori -- -eihän sinne korpeen löydä kukaan kävijä. - -"Skomedal kuuluu olevan hyvä talo", tuumi Leikny. "Ja se olisi varmasti -isoisän ja muiden sukulaisteni, mieleen -- ja on kaunista elää sovussa -sukunsa kanssa." - -"Veterliden mieleen se kylläkin olisi", sanoi äiti. "Hän soisi kyllä -sisarenpojalleen hyvät naimiset. Mutta minä olin ajatellut sinulle -rikkaampaa ja mahtavampaa miestä." - -"Tuleehan siitä jo aikamoinen omaisuus, kun me kaksi liitymme yhteen", -vastasi Leikny, "ja minä olen kuullut Ljotilla olevan päällikön -lahjoja". Hän istui vähän aikaa vaiti ja sanoi sitten: "Puhu tästä -Veterlidelle, äiti, mutta älä sano minun pyytäneen sitä." - - - - -XXVIII. - - -Ljot eli kotonaan Skomedalissa. Sydäntalven aikaan tuli Veterlide -hänen luokseen käymään. Ljot otti hänet hyvin vastaan, ja sukulaiset -iloitsivat yhdessäolosta. - -Skomedal sijaitsee laaksossa, joka myöskin on nimeltään Skomedal. Sen -molemmin puolin on korkeita tuntureita, ja laakson läpi virtaa joki. -Toisella puolen joen oli siihen aikaan koivulehtoja, ja talolla oli -hyviä karjamaita ja kalavesiä. Ljotilla oli paljon karjaa. Veterlide -tarkasti nyt kaikkea valppain silmin ja huomasi Ljotin hoitavan taloaan -paljon suuremmalla taidolla, kuin mitä saattoi odottaa sen ikäiseltä -mieheltä. Hän sanoi tämän hänelle eräänä päivänä heidän käytyään -yhdessä maita katsomassa. - -"Täällä on kaikki niin hyvässä kunnossa, etten huomaa puuttuvan muuta -kuin yhden seikan -- sinun olisi aika naida, että talo saisi emännän. -Kaikki sujuu sentään paremmin silloin. Emännöitsijä-naisesi saattaa -olla hyväkin, mutta hän alkaa käydä vanhaksi -- ja karttuisihan sinulle -lisää maitakin, jos solmisit rikkaan naimakaupan." - -Ljot arveli tulevansa toimeen vanhan apuvaimonsakin kera, joka oli -hoitanut taloa Steinvorin kuolemasta asti. - -"Ja vielä minä ehdin naidakin", sanoi hän sitten. - -"Vai niin sinä arvelet", vastasi Veterlide. Ljot oli vaiti. Silloin -sanoi Veterlide: - -"Ethän sinä vain muistele Vigdis Gunnarintytärtä?" - -Ljot punastui ja ehätti sanomaan: - -"En minä tiedä, mistä minä kävisin kysymässäkään ja rukkasia en huoli." - -"Sinähän puhelit kesällä Leikny Lytingin tyttären kanssa", sanoi -Veterlide. "Mitä pidit hänestä?" - -"Paljon", sanoi Ljot hitaasti. "Hän on kaunis ja puhuu ymmärtäväisesti. -Mutta en ollut ajatellut käydä siinä talossa kosimassa." - -"Hän on viisas ja lempeä", sanoi Veterlide, "ja hyvä palvelusväelle, -sekä sukkela ja varma työssä. Minä olen puhunut hänelle sinusta, enkä -usko sinun tarvitsevan pelätä rukkasia. Hänen naittamisestaan päättää -Torbjørn, ja myöskin hän itse sekä Gudrun. Totta puhuen, sukulaismies, -minä olen ajatellut teidän sopivan hyvin yhteen, ja moni olisi -mielissään, jos kävisi niin." - -Veterlide pyysi häntä ajattelemaan asiaa, eikä puhunut siitä sitten -enää. Hän piti tarkasti silmällä Ljotia ja huomasi tämän nukkuvan -huonosti ja muutenkin kulkevan raskaissa ajatuksissa. - -Ollessaan viimeistä päivää Skomedalissa kysyi hän uudestaan, oliko Ljot -tullut mihinkään päätökseen Leiknyyn nähden, ja Ljot vastasi silloin: - -"Suuret kiitokset huolenpidostasi, sukulaismies. Sinä saat nyt auttaa -minua tässä asiassa, sillä ymmärrän sinun tarkoittavan parastani." - -Ja Ljot lähti Veterliden matkassa kosioretkelle. Gudrun ja Leikny -iloitsivat hänen tulostaan, ja naimiskauppa sovittiin valmiiksi. Häät -päätettiin pitää keväällä, ja Veterlide laittoi ylen komeat pidot. Ljot -ja Leikny lähtivät Skomedaliin, ja heidän yhdyselämänsä sujui hyvin. - - - - -XXIX. - - -Muutamana päivänä loppukesällä oli Ljot etempänä laaksossa -heinänteossa, hänellä oli niittyjä siellä. Oli mitä kirkkain kesäilma, -ja helle oli ankara. Hänen muassaan oli kaksi miestä. Nämä löivät -heinää talonpuoleisella rannalla, mutta Ljot oli tullut joen toiselle -puolen. Hän oli riisunut päällimmäiset vaatteensa, ja niitti nyt -paitahihasillaan. Heinämiehet olivat niin kaukana talosta, etteivät -voineet käydä joka verolla kotona. Siksi aikoi Ljot, päivän ehdittyä -puoleen, lähteä joen yli ruoalle toisten miesten luo. Silloin hän näki -Leiknyn tulevan joen rantaa. Hän oli pukeutunut suurella huolella, ja -hänellä oli yllään sama vaaleanvihreä hame, joka hänellä oli ollut -vieraspukunaan. Hän kantoi isoa myttyä kädessään. Ljot näki hänen -seisahtuvan puhelemaan niittomiesten kanssa ja antavan heille jotakin -mytystään. Mutta senjälkeen hän tuli kiviä pitkin joen yli sille -puolelle, missä Ljot oli. - -"Äitini on lähettänyt minulle simaa", sanoi hän, "ja ajattelin, -että se maistaisi hyvältä teistäkin, jotka saatte hikoilla täällä -auringonpaisteessa." - -"Eihän sinun olisi tarvinnut lähteä itse tuomaan sitä tänne", arveli -Ljot. - -"Ei se tee mitään", vastasi Leikny. "Näin kaunista ilmaa ei anneta joka -päivä -- ja minusta oli hauska nähdä, minkälaista heinää täällä kasvaa." - -Ljot ehdotti nyt, että he lähtisivät joen yli toisten niittomiesten -luo, joiden hallussa eväät olivat, mutta Leikny nauroi ja osoitti -myttyä, jonka hän oli tuonut muassaan. - -"Eiköhän joku ole huolehtinut siitä, että sinä saat vähän haukattavaa, -kun vaimosi kerran tulee näin pitkän matkan päähän. Vaan istukaamme -tuonne mäen kupeeseen, siellä on varjoa." - -Näin sanoen hän alkoi astua ylöspäin, nostaen aina silloin tällöin -heinätukon käteensä ja haistellen sitä. Niityn laidassa oli koivulehto, -ja sinne tultua täytyi Leiknyn välttämättä saada vetää sisäänsä -tuoreiden lehtien raitista tuoksua. Viimein hän löysi sopivan kuopan -kahden kiven välissä; se oli siimeksessä, ja siinä kasvoi kanervaa ja -ruohoa. Se oli parahiksi niin suuri, että he mahtuivat siihen molemmat, -ja Leikny pyysi Ljotin sinne. - -"Tässä sinä voit nukkua, kun olet syönyt vatsasi täyteen", sanoi hän. - -Sitten he söivät ja joivat, ja Leikny oli vallaton ja iloinen. Kun he -olivat lopettaneet, viskautui Ljot pitkälleen ja tahtoi nukkua. Hän -vei käsivarren otsalleen suojaksi aurinkoa vastaan, ja Leikny irroitti -huivin päästään ja pani sen peitteeksi hänen silmilleen. Tuokion -kuluttua hän sanoi: - -"Pane pääsi tänne minun syliini, niin sinulla on mukavampi olla." - -Ljot teki niin. Silloin hän joutui katsahtamaan Leiknyn kasvoihin, -tämän istuessa paljain päin auringonpaisteessa, ja sanoi: - -"Nyt sinä olet aivan samanlainen kuin tavatessamme toisemme Holtarissa." - -Leikny sanoi hymyillen: - -"Sanopas Ljot, onko sinusta hyvä, että me tapasimme toisemme silloin -- -ja oletko tyytyväinen, että sait minut tänne." - -"Tiedäthän sinä sen", vastasi Ljot. - -Leikny sanoi: - -"Miten minä voin tietää sitä. Väliin ajattelen, että jokin seikka -painaa sinun mieltäsi -- et ole samanlainen kuin poikana ollessasi. -Silloin sinä olit semmoinen rasavilli ja saatoit nauraa ja kujeilla -yhtenään -- vaan nyt sinussa ei ole paljon ääntä." - -"Täytyyhän miehen kerran lakata kujeilemasta", sanoi Ljot. - -"Sinun kerrottiin siihen aikaan laulavan ja tekevän runoja", jatkoi -toinen yhä. "Etkö laulaisi minulle jotakin omaa sommittelemaasi?" - -"Turhaa ne ovat puhuneet, jotka ovat sanoneet sellaista", vastasi Ljot. -"Ei minun lauluistani ole mihinkään." - -"Laula nyt sentään jotakin", pyysi Leikny. - -"En muista mitään", sanoo Ljot, "siitä on niin kauan." - -Silloin Leikny otti hänen päänsä käsiensä väliin ja alkoi keinuttaa -sitä hiljaa edestakaisin polviensa välissä sanellen: - - "Mielestäin ei mene neito, - vaalea kaihottuni. - Yön tullen ikävä liitää - taakse mustien merten - löytäen leponsa siellä, - missä rauhassa uinuu - hän, jolle vento on aivan - ajatus kaukaisen vieraan. - -- Mieltäni painaa se päivin." - -"Olen kuullut sinun tehneen tuon laulun", sanoi Leikny lopuksi. - -"Olenhan minä tainnut tehdä jotakin sen tapaista", vastaa Ljot. "En -muista enää itse." - -"Mikä neito se oli?" kysyy Leikny. "Oliko se joku, joka ei huolinut -sinusta?" - -"Se on vain sellaista runoa", sanoi Ljot. "Kun kulkee itsekseen, -liikkuvat mielessä niin monenlaiset ajatukset. Se voi olla vaikka -kenestä." - -Leikny istui hiljaa ja kysyi sitten: - -"Olisitko sinä tahtonut jonkun toisen mieluummin kuin minut?" - -"En", vastasi Ljot. Silloin Leikny otti taas hänen päänsä käsiinsä, -kumartui alas ja suuteli häntä. Ljot silitti hänen poskeaan ja -kaulaansa. - -"Nyt minäkin rupean nukkumaan", sanoi Leikny ja siirsi Ljotin pään -sylistään. - -"Tee niin", sanoi Ljot hänelle tehden tilaa. "Tässä on hyvä nukkua". -Hän levitti uudestaan silmilleen Leiknyn huivin. Leikny makasi hänen -vieressään kanervikossa, mutta jäi katsomaan Ljotia kyynärpäänsä -varasta. - -"Kylläpä sinä olet uninen", sanoi hän. Ljotin paita oli auki rinnasta, -ja Leikny otti nyt koivun varvun ja kutitti sillä Ljotin rintaa ja -leuan alustaa. Ljot tarttui hänen käteensä ja leikitteli sillä hiukan, -mutta ei avannut silmiään. "Mikä arpi sinulla on kaulan juuressa?" -kysyi Leikny. Hän nojasi Ljotin rintaan ja suuteli sitä. - -"Sinä kutitat minua", sanoi Ljot, "minä olen niin hikinen." - -"Sinunhan piti nukkua", sanoi Leikny. - -"Niin, jos sinä vaan olisit hiljaa yhden siunaaman hetken", nauroi -Ljot. "Luulen kuulleeni sinun sanovan, että itsekin aioit nukkua." - -"Väsyttääkö sinua sitten", kysyi Leikny. - -"Väsyttää", vastasi Ljot. - -Nyt he paneutuivat pitkäkseen ja Ljot vaipui uneen, mutta Leikny nousi -istualleen ja jäi katsomaan häntä. - - - - -XXX. - - -Olemme kertoneet, että laakso oli autio. Skomedalin maalla asui -muutamia lampuoteja ja vapaaksi päästettyjä orjia, ja kauempana -etelässä oli talo, nimeltä Svartaabakke. Sen omisti mies, jonka nimi -oli Aasbrand. Hän oli köyhä ja eli hyvin tukalissa oloissa, sillä -hänellä oli kymmenen lasta, ja ainoastaan vanhin näistä oli siksi -varttunut, että saattoi olla apuna isälleen. Pojan nimi oli Halstein; -hän oli roteva ja suuri ja hyvin uuttera sekä hyvä isäänsä kohtaan. -Mutta muuten hän oli riitaahaastava, äkkipikainen ja epäluuloinen, -eikä hänestä pidetty. Hän oli usein rakentanut riitaa Ljotin kanssa, -sillä hän ei suonut kenenkään toisen elävän hyvinvoinnissa, mutta Ljot -vastasi aina rauhallisesti, koska hän piti tätä vain nulikkana ja sääli -sitäpaitsi Aasbrandia, eikä viitsinyt pitää edes kovin tarkkaa lukua -siitä, suoritettiinko heinänteko, kalastus ja vesiajotavaran jako -hiuskarvalleen oikein. - -Nyt juoksee Svartaaen-joki Skomedalin läpi. Se virtaa aivan laakson -pohjalla syvien rotkojen ja kuilujen välissä, mutta Skomedalin -eteläpuolella se laajenee suvannoksi ja muodostaa sen reunalla -putouksen. Ljotin parhaat viljamaat olivat mäen rinteessä kosken -partaalla. Laaksossa satoi harvoin, sillä tunturit johtivat sateen -pois, ja Ljotin päähän pälkähti rakentaa jokeen sulku, josta saisi -kasteluvettä pelloilleen ja niityilleen, ja hän ryhtyi tähän työhön -vuotta ennen kevättulvia. Halstein suuttui ja uskoi siitä koituvan -suurta vahinkoa Svartaabakkanin maille. Hän kierteli taloissa -selitellen kaikille Ljotin vääryyttä. Tämä tuli Ljotin korviin, mutta -hän nauroi ja sanoi pojan puhuvan ymmärryksensä mukaan. - -Mutta kerran Ljotin tehdessä miehineen työtä padolla tuli Halstein -paikalle ja astui suoraan Ljotia kohti, käskien tämän pysäyttää työt. -Hän sanoi aikovansa vetää asian käräjiin, ja siellä nähtäisiin, ettei -Ljotilla ollut oikeutta hävittää köyhän miehen taloa. - -"Olet sinäkin käräjillä kävijä, Halstein parka", sanoi Ljot nauraen. -- -"Kyllä kai sinun isäsi ymmärtää, että hänellä tulee olemaan yhtä paljon -hyötyä tästä hommasta kuin minulla, sillä hän saa ottaa minun vettäni -niin paljon kuin tarvitsee. Mutta mene nyt tiehesi, sillä minä en jouda -seisomaan tässä jaarittelemassa sinun kanssasi." - -"Kyllä nyt olet ylpeä, Ljot Gissurinpoika", sanoi Halstein, "kun olet -mahtavin mies tällä seudulla. Mutta odotahan, meillä on yhtä mahtavia -sukulaisia kuin sinä, ja sittenpähän nähdään, miten asiassa käy, kun he -rupeavat ajamaan sitä käräjillä." - -"Älä ihmettä?" sanoi Ljot taas nauraen. "Lähde sinä vain käräjille, -Halstein, ja vie minulta semmoiset terveiset, että on hauska tavata -heidät." - -Leikny oli tullut joukkoon; hän oli ollut suvannolla pesemässä -villakangasta. Hän sanoi: - -"Aasbrand on varmaan ollut monesti kiitollinen siitä, ettei Ljot, joka -on näin mahtava mies, ole pitänyt kovin tarkkaa lukua kaikesta -- -viimeksi syksyllä, kun toimme lampaat tunturilta." - -Halstein lensi tulipunaiseksi ja huusi: - -"Väitätkö sinä meitä varkaiksi, Leikny?" - -"En", vastasi Leikny, "muistan kyllä, että Ljot oli hakemassa niitä -lampaita, joita sinä et löytänyt, mutta hän jakoi ne niin, että luulen -teidän olleen sillä kertaa tyytyväiset häneen." - -Nyt sanoi Halstein: - -"Onhan se hyvä, että sinä olet tyytyväinen herraasi, Leikny, kun sinä -niin palavasti tahdoit hänet itsellesi." - -Leikny aikoi ruveta vastaamaan, mutta Ljot sanoi: - -"Älä huoli kuunnella tuon pojan puheita, eikä meilläkään ole aikaa -jankuttaa hänen kanssaan kauemmin; niin että nyt sinä, Halstein, saat -lähteä tiehesi." - -Halstein kääntyi menemään, mutta katsoi vielä taakseen ja huusi: - -"Hyvän naimakaupan sinä sait tehdyksi, Ljot, ja voit olla iloinen, -että sait tuon akan -- sillä minä olen kuullut sinun jurrotelleen -Nidarosissa erään norjalaisen neidon tähden, joka ei antanut tarpeeksi -arvoa miehuudellesi, vaan otti toisen aivan nenäsi edessä." - -Nyt kiljahti Ljot. Hän sieppasi keihään, joka oli törmällä ja viskasi -sen Halsteinia kohti. Keihäs sattui häntä silmään, ja poika kuoli -paikalla. - -Ljot lähetti miehen ilmoittamaan taposta Svartaabakkeniin, ja alkoi -itse astua kotiin. Leikny seurasi häntä. Päivemmällä hän kysyi: "Mitä -se Halstein puhui jostakin norjalaisesta neidosta?" - -"Se on muuan vanha juttu, josta sinun ei tarvitse välittää", sanoi -Ljot. "Äläkä kysy siitä toiste, minä en viitsi puhua siitä." - - - - -XXXI. - - -Aasbrand joutui niin pois suunniltaan kuullessaan Halsteinin -kuolemasta, että hän tuli aivan höpsyksi surusta ja pelosta. Hän uskoi -kivenkovaan Ljotin päättäneen tuhota hänet perinpohjin sekä padollaan -että muuten. Ja kun Ljot seuraavana päivänä ilmestyi Svartaabakkeniin, -oli Aasbrand lähtenyt hakemaan apua Beinenpojilta, jotka olivat -kaukaista sukua hänen vaimolleen; ja hän pyysi näitä käräjämiehikseen. -Odd vastasi, ettei Ljot varmaankaan suostuisi sakkorahoihin, vaan -luultavaa oli, että hän hautoi mielessään pahinta. Mutta Odd sanoi -kuitenkin olevansa halukas opettamaan Ljotille parempia tapoja, ja -koska hän oli laintunteva mies ja hänellä oli paljon ystäviä, lupasi -hän ottaa tuon asian huolekseen. Aasbrand jäi Oddin luo siihen asti -kuin oli aika lähteä käräjiin. - -Ljot aikoi myös käräjille, ja Leikny tahtoi mukaan, vaikka Ljot pyysi -häntä jäämään kotiin, koska hän oli raskaana, ja koska matka oli -pitkä ja vaivalloinen. Mutta Leikny itki ja pyyteli ja sanoi, ettei -hän saanut rauhaa kotona ennenkuin tiesi, miten Oddin asia päättyisi, -ja viimein kävi niin, että hän pääsi mukaan. Heillä oli poikansa -kerallaan. Tämän nimi oli Lyting ja hän oli silloin kahden vuoden -vanha. Heidän täytyi nyt ratsastaa hitaasti ja he myöhästyivät pari -päivää käräjiltä. He asettuivat asumaan Veterliden luo, jolla oli oma -aitta käräjäpaikalla. Hän oli tullut sinne Gudrunin kanssa. - -Ljotin tulon jälkeisenä aamuna kuljeskeli Aasbrand aittojen välissä ja -näki silloin Gjest Oddleivinpojan sekä ryhtyi puheisiin hänen kanssaan. -Hän kertoi kuka hän oli ja mikä asia hänellä oli Ljotia vastaan. Gjest -sanoi: - -"Olen kuullut Ljotin ensin aikoneen maksaa sakot Halsteinista, mutta -nyt hän on riitaisempi, eikä tahdo suostua sovintoon Oddin tähden." - -He puhelivat hetken aikaa tästä, sitten Gjest lähti pois. Aasbrand -kuljeskeli taas itsekseen pohtien kuulemaansa, ja nyt häntä alkoi -pelottaa, että Odd pilaisi hänen asiansa. Silloin hänen päähänsä -pälkähti lähteä Veterliden aittaan puhumaan Ljotin kanssa kahdenkesken, -ja hän teki niin. - -Siellä oli juuri noustu nukkumasta. Ljot ja Veterlide istuivat syömässä -parin tuttavan kanssa, jotka olivat pistäytyneet sisään, ja Gudrun ja -Leikny olivat siellä myös. Tämän nähtyään Aasbrand perääntyi ja aikoi -poistua heti, mutta Ljot huusi hänet takaisin. - -"Missäs sinun auttajasi ovat, Aasbrand -- onko Odd kyllästynyt asiaasi -ja heittänyt sen kesken?" - -Aasbrand änkytti ja nieli, mutta sai viimein sanotuksi, että hän oli -ensin tullut kysymään Ljotilta, suostuisiko tämä maksamaan tapporahat -Halsteinista. Ja tämän sanottuaan hän alkoi itkeä. - -Ljot vastasi silloin: - -"Vaikka Halstein on haastanut riitaa kanssani niin kauan kuin olemme -asuneet naapureina, eikä kukaan siis voi ihmetellä, että minä lopuksi -suutuin, olen katunut tätä tappoa, koska tiedän hänen olleen sinun -parhaan apumiehesi, ja koska itse olet vanha ja köyhä. Siksi olin -aikonut tarjota sinulle täydet sakkorahat, ja jos tyydyt siihen heti, -pysyn tarjouksessani. Mutta jos ensin neuvottelet Oddin kanssa, en usko -sinun hyötyvän paljoakaan, sillä hänen edessään minä en aio taipua. Jos -siis suostut sovintoon, olen minä antava sinulle työapua ja mitä muuta -voit tarvita, eikä sinun ja lastesi pidä joutuman häviöön. Tee miten -tahdot, mutta muista, etten ole tarjonnut sovintoa kenellekään tätä -ennen." - -Aasbrand suostui paikalla tarjoukseen, ja Veterlide laski rahat hänen -eteensä. Erolahjaksi Veterlide antoi Aasbrandille hopeavyön, ja vanhus -lähti tyytyväisin mielin kotiin. Mutta Odd suuttui silmittömästi -kuullessaan tämän, ja ajoi Aasbrandin luotaan pahasti sättien. - -Ihmiset puhuivat paljon tästä asiasta ja ihmettelivät, miten kesyksi -Viga-Ljot oli tullut viime aikoina. Mutta Leikny kiitti Ljotin -ylevämielisyyttä kaikille, jotka vain kuulla tahtoivat, sekä sanoi, -ettei tämä ollut suostunut sovintoon kenenkään muun kuin tuon vanhan -poloisen kanssa, joka ei ollut kyllin mahtava pitämään puoliaan häntä -vastaan. Mutta toisia nauratti, ja he tuumivat keskenään, että tekipä -Ljot hyvää tai pahaa, hänen vaimonsa oli aina tyytyväinen. - - - - -XXXII. - - -Käräjien jälkeen lähtivät Ljot ja Leikny Holtariin ja jäivät sinne -vieraiksi joksikin aikaa. Eräänä päivänä Ljot oli ratsastanut kedolle -katsomaan Veterliden oritta. Silloin hän kohtasi Odd Beinenpojan, joka -ajoi hänen ohitseen saattomiehen kera. Odd tervehti häntä ja sanoi: - -"Koska meillä näkyy olevan sama matka, voinemme ajaa yhdessä -- ja -koska sinä olet sopinut Aasbrandin, tuon vanhan hupelon kanssa, niin -voimme kai mekin olla ystävät." - -Ljot vastasi vain, että saattoivathan he kernaasti ratsastaa yhdessä, -jos se oli Oddin mieleen. Odd kysyi sitten Holtarin kuulumisia sekä sen -jälkeen, miten Leikny jaksoi. Ljot vastasi kaikkien voivan hyvin. - -He löysivät nyt hevoset ja jäivät katsomaan niitä. Sitten he -ratsastivat takaisin laaksoon. Odd puhui paljon ja mairitellen. Ljot -vastaili yksikantaan. Viimein he nousivat hevosen selkään ja rupesivat -syömään eväitään. Heidän istuessaan sanoi Odd: - -"Olen usein ihmetellyt, mikä sinut sai riitaantumaan Halsteinin kanssa, -sinä joka olet niin sävyisä ja rauhaarakastava mies -- onko siinä -puheessa perää, että se olisi johtunut eräästä vanhasta naimisasiasta, -josta sinä et kärsi kuulla puhuttavan?" - -"Koska sinä näyt olevan niin perso minun ystävyydelleni", vastaa Ljot, -"niin voi olla yhtä hyvä, ettet kysele sen asian laitaa. Vaan ehkä -oletkin itse levitellyt niitä puheita tässä maassa." - -"Niitä ovat levitelleet ne, jotka tapasivat sinut Nidarosissa, silloin -kun sinä itkit siellä erään neidon tähden -- ja nyt sai vanha Aasbrand -poloinen hänen myötäjäisrahansa." - -Ljot hyppäsi pystyyn ja tempasi kirveensä. Odd karkasi myös paikaltaan -suojellen itseään kilvellään, samalla kuin hän liikutteli keihästään. - -"Aivan niin, sinun sukulaisillesi ei jäänyt mitään tähteeksi", sanoi -Ljot lyöden keihäänvarren kahtia. "Mutta nyt saat tuntea minun -ystävyyttäni, koska sitä niin kovasti himoitset." Näin sanoen hän -halkaisi Oddin kilven kahtia, ja hänen kirveensä upposi syvälle tämän -olkaan, ja hän kaatui taapäin surmahaavan saaneena. - -Oddin matkassa ollut saattomies oli aivan nuori, ja hän pakeni heti. -Ljot ratsasti takaisin Holtariin ja kertoi siellä, mitä oli tapahtunut. -Veterlide kysyi, mitä hän nyt aikoi tehdä. En mitään, vastasi Ljot, -sillä en luule Oddin käräjämiesten saavan suurtakaan iloa asiastaan. - -Veterlide lähti tuvasta jonkun ajan kuluttua. Ljot jäi silloin -kahdenkesken Leiknyn kanssa; vain pikkupojat, Atle ja Lyting leikkivät -penkin ääressä. Ljot paiskautui sänkyyn, ja Leikny keräsi kokoon heidän -kapineitaan eri puolilta tupaa. Sillävälin hän kyseli riidan kulkua, -mutta sai lyhyitä vastauksia. Viimein hän sanoi: - -"Sinä voisit mielestäni kertoa, mistä te riitelitte, koska sinä teit -tapon." - -"Ei se ollut niin tärkeätä", sanoi Ljot. "Mutta Odd on tainnut odottaa -taistelutilaisuutta siitä alkaen, kuin me kaksi viimeksi ottelimme." - -"Se ei kai koskenut minua", sanoi Leikny lyhyeen. - -"Ei", vastasi Ljot, "mutta sinua hän ajatteli." - -Leikny tuli istumaan sängyn laidalle. Hän katsoi Ljotia ja sanoi. - -"Sinä et tainnut ajatella minua, Ljot." - -Ljot liikahti sängyssä. Hän aikoi vastata, mutta Leikny laski kätensä -hänen rinnalleen ja jatkoi: - -"Kyllä minä tiedän, ettet sinä ole tullut minun takiani juroksi ja -äänettömäksi Norjasta palattuasi, enkä minä ole se, jota sinä ajattelet -päivät ja yöt. Mutta minä en tiedä mitään sinun surustasi, enkä -siitä, mitä Oddin ja sinun välillä on puhuttu, enkä muistakaan sinun -ajatuksistasi." - -Ljot vastasi: - -"Soisin, että sinä olisit tyytyväinen naimaliittoosi, Leikny, sillä -olen aina koettanut tehdä sinun mieliksesi kaikessa. Mutta jos minulla -on suru, jonka kätken kaikkien silmiltä, on se pahinta itselleni, ja -sinä voisit siis jättää minut rauhaan." - -Aikoessaan vastata huomasi Leikny viitan, jonka Vigdis oli neulonut -Veterlidelle. Se oli sängyn jalkopäässä. Hän sieppasi sen nyt käsiinsä -ja heitti sen lattialle huutaen: - -"Sinä ajattelet kymmenen kertaa enemmän sitä norjalaista neitoa, jonka -kerrotaan hyljänneen sinut, kuin minua, joka en koskaan ole tehnyt -sinulle muuta kuin hyvää." - -Ljot kavahti pystyyn ja tahtoi nostaa viitan lattialta, mutta toinen -oli sukkelampi ja sai sen itselleen; hän juoksi lieden ääreen ja aikoi -viskata sen tuleen. Ljot riensi perästä ja tahtoi ottaa sen häneltä, -mutta Leikny piti siitä kiinni molemmin käsin. Silloin Ljot tarttui -vaimoaan vyötäisiin toisella kädellä ja rutisti hänen ranteitaan niin -kovasti, että hän huusi. Mutta viittaa hän ei saanut tältä, ennenkuin -hän löi häntä nyrkillään käsille. Silloin Leikny heittäytyi sängylle -itkien, mutta Ljot otti viitan ja vei sen mukanaan ulos. - -Nyt Leikny nousi ylös ja istuutui kynnyspuulle; hän itki kasvot käsiin -painettuina eikä huomannut äitiään, joka tuli siihen hetken kuluttua. -Gudrun kysyi, mikä häntä vaivasi. Leikny vastasi, ettei häntä vaivannut -mikään. Mutta Atle kömpi kynnykselle ja sanoi: - -"Äiti itkee, kun isä löi häntä -- isä löi niin kovasti, niin kovasti -tuolla lieden luona." - -"Se ei ole totta", vastasi Leikny nopeasti. Mutta Gudrun meni tupaan, -ja löysi Lytingin itkemästä lattialta siksi, että isä oli ollut niin -paha äidille. Gudrun vimmastui nyt pahanpäiväisesti ja alkoi sättiä -Ljotia: - -"Kyllä vain minun ensimmäinen mieheni, Egil, sai oppia tietämään, ettei -hänen ollut tultava minua lyömään", sanoi hän, "sillä minä lähdin -talosta, ja hän menetti henkensä kieltäytyessään antamasta takaisin -tavaraani. Senjälkeen ovat toiset mieheni tienneet varoa itseään, ensin -Lyting ja sitten Veterlide." - -"Ole hiljaa, äiti", sanoi Leikny. "Ei Ljot lyönyt minua -- hän veti -minua vain lattiaa pitkin, ja aloin itse riidellä hänen kanssaan." - -Ljot tuli samassa sisään. Hän ei kuunnellut kaikkea, mitä Gudrun sanoi, -mutta kumartui alas Leiknyn puoleen ja sanoi: - -"Tein pahasti sinua kohtaan, oma Leikny raukkani -- ja toden sinä -sanoit, ettet ole koskaan tehnyt minulle muuta kuin hyvää." - -Leikny purskahti nyt uudestaan itkuun. Hän peitti kasvot huiviinsa ja -juoksi sisään. Ljot lähti hänen perästään. Kesti kauan ennenkuin he -tulivat takaisin, mutta silloin ei Leikny enää itkenyt. Hän kulki aivan -Ljotin kyljessä ja oli iloisen näköinen. - -Toisena päivänä he lähtivät kotiin. Heidän oli ollut tarkoitus viipyä -kauemmin, -- Gudrun olisi tahtonut pitää tyttärensä luonaan yli kesän, -kunnes synnytys oli ohi, ja Ljotin olisi hänen mielestään ollut hyvä -olla erossa vaimostaan jonkun aikaa monen asian tähden. Mutta molemmat -olivat nyt äkkiä lähtöpäällä. Veterlide ja Gudrun pyysivät saada -Lytingin kasvinkumppaniksi pojalleen Atlelle, joka oli vajaata vuotta -vanhempi tätä, ja Ljot ja Leikny suostuivat siihen. Sitten he lähtivät -Skomedaliin. - -He olivat nyt mainiot ystävät koko matkan, mutta tuli sitten viimeinen -päivä. He ratsastivat silloin rotkon pohjaa. Miehet ajoivat edellä, -mutta Ljot talutti Leiknyn hevosta jyrkännettä alas. Hänen oma -hevosensa seurasi perässä irrallaan. Ilma oli pilvinen ja kolea, ja -toisinaan pieksi lumiräntä heidän kasvojaan. Heidän laskeutuessaan näin -laaksoa kohti sanoo Leikny Ljotille: - -"Olen tuuminut koko ajan sitä, mistä sinä puhuit minulle Holtarissa. -- -Vaan jos on niin, kuten sanoit, että sinua suretti enimmän se, ettet -sinä kelvannut heille vävyksi, pitäisi sinun mielestäni olla iloinen -nyt, kun me puolestamme itse ryhdyimme puuhaamaan tätä liittoa -- sillä -moni oli pyytänyt sitä, minkä sinä sait." - -"En minä sure sitä", vastasi Ljot. "Mutta minua harmittaa, että -Beinenpojat ja muut heidän ystävänsä levittävät sellaisia puheita." - -"Sitten minä en ymmärrä", jatkoi Leikny hetken kuluttua, "miksi sinä -talletat niin hartaasti tuota viittaa, jos et enää ajattele häntä, joka -on sen neulonut." - -"Se sopii niin hyvin minulle", vastasi Ljot. - -Nyt lennätti tuuli lunta heidän silmilleen, niin etteivät he vähään -aikaan puhuneet mitään. Kun he pääsivät suojaisempaan paikkaan, kysyi -Leikny taas: - -"Oliko se norjalainen neito kauniimpi minua?" - -"Ei", vastasi Ljot katsoen suoraan eteensä. "Useimmat pitäisivät -varmaan sinua kauniimpana." - -"Oliko hän sitten rikkaampi minua?" - -"Suunnilleen yhtä rikas luullakseni", vastasi Ljot entiseen tapaan. - -"Mutta sinä pidit sittenkin enemmän hänestä", sanoi Leikny allapäin. -"Missä suhteessa hän siis oli parempi minua?" - -"Jos siitä kannattaa puhua, oli hän kai parempi siksi, ettei hän -kysellyt niin paljon kuin sinä," sanoo Ljot vetäen suutaan hymyyn. - -Leikny taivuttautui eteenpäin nähdäkseen Ljotin kasvot -- ja ne olivat -harmaat kuin kalliopaasi. Nyt kesti kauan ennenkuin kumpikaan puhui -mitään. - -Tuisku taukosi heidän päästyään vieremän poikki. Heillä oli nyt -edessään laaja tasainen turveaukea. Ljot antoi takaisin Leiknyn -ohjakset, ja oli juuri nousemassa hevosensa selkään, kun Leikny -äännähti aivan hiljaa: - -"Minä en ole milloinkaan puhuva tästä asiasta enää, lupaan sen sinulle, -mutta pyytäisin vain, että sanoisit, mikä hänen nimensä oli." - -Ljot seisoi hevoseensa nojaten. Pitkään aikaan hän ei sanonut mitään, -vaan katsoi vaimonsa ohi. Viimein hän sanoi hyvin hiljaa: - -"Vigdis". - -Tämän jälkeen hän nousi ratsaille, ja sitten he ratsastivat kauan -rinnakkain puhumatta mitään. Mutta Leikny oli hiljainen ja surullinen -heidän tullessaan kotiin, eikä hänen mielensä kevennyt ennenkuin -syksyllä, jolloin hän sai pojan. Ljot pani vettä pojan päähän ja antoi -sille nimen Gissur. Sen jälkeen Leikny tuli enemmän entiselleen. - - - - -XXXIII. - - -Kun lampaat syksyllä tuotiin kotiin Skomedaliin, puuttui joukosta -muutamia oinaita. Ljot lähti silloin itse tunturille hakemaan niitä -yhden apumiehen kanssa. - -Kolmantena päivänä, Leiknyn seisoessa ulkona pihamaalla, tuli mies -takaisin ajaen edellään lampaita. Leikny kysyi, minne Ljot oli jäänyt. -Mies vastasi hänen jääneen karjatuvalle tekemään korjaustöitä ja -parantamaan seiniä. - -Leikny kävi nyt vähän väliä kurkistelemassa rinteelle päin. Oli kaunis, -selkeä päivä, ja vastasatanut lumi välkkyi auringonpaisteessa rinteen -laidoilla. -- Jonkun ajan kuluttua hän sanoi palvelijoille, että olisi -ehkä hyvä, jos hän lähtisi tunturille, koska Ljot oli jäänyt sinne -tekemään korjaustöitä, sillä siellä oli monenmoista muutakin tehtävää, -joka oli hyvä saada toimeen. Ja hänen oli paras itse neuvotella siitä -Ljotin kanssa. - -Toiset hymyilivät itsekseen, mutta Leikny puhua purpatti tuota vähän -aikaa, ja viimein hänestä näytti aivan välttämättömältä lähteä sinne. -Miesten ei tarvinnut lähteä saattamaan. Hänellä oli vanha orjansa, joka -oli ollut hänen luonaan lapsesta asti ja joka seurasi häntä kuin koira; -hänet hän saattoi ottaa mukaansa. Ja niin he lähtivät. - -He saapuivat perille ennen auringonlaskua, mutta Ljotia ei näkynyt -missään. Saattoi sentään nähdä hänen vääntäneen turvetta suosta -päivällä, ja lapio ja kuokka olivat nojallaan seinää vasten. He menivät -sisään, ja siellä paloi vielä hiillos liedellä. - -Tupa oli rakennettu kivistä ja peitetty turpeella, kuten sielläpäin oli -tapana. Sisäpuolella kulki samoin kivistä ja turpeesta tehty penkki -ympäri seiniä. Peräpenkki oli niin leveä, että siinä mahtui makaamaan -kaksi henkeä vierekkäin. Se oli laitettu makuusijaksi, ja savun ja ovi -vedon suojaksi riippui sen edessä seinienvälisessä riuvussa nahkoja ja -seinävaatteita. - -Leikny odotteli vähän aikaa, mutta kun ei Ljotia kuulunut, sanoi hän -orjalle, että tämä saattoi lähteä karjakarsinaan nukkumaan. Ja koska -oli kylmä ja tuvassa oli hänen mielestään kovin vähän puita, eikä hän -tahtonut vähentää niitä ennen Ljotin tuloa, kömpi hän sänkyyn, veti -vaatteen eteen ja nukkui heti. - -Yöllä hän heräsi siihen, että tuvassa puhuttiin. Hän kurkisti vaatteen -raosta ja näki, että liedellä paloi tuli. Ljot istui penkillä häntä -vastapäätä, mutta sisällä oli toinenkin mies. Ja kun tämä alkoi puhua, -tunsi hän hänet isäpuolekseen. Hän kuuli tämän sanovan: - -"Ei minusta ole viisasta, sukulaismies, että oleksit yksin täällä -ylhäällä tunturilla kun sinulla on käräjäasia Sigurd Beinenpoikaa -ja hänen sukulaisiaan vastaan. Leiknylle olisi suuri suru, jos hän -kadottaisi sinut, ja poikasikin ovat vielä niin pienet." - -Ljot oli taivuttanut päänsä seinää vasten. Hän vastaa: - -"En minä pidä sitä väkeä niin suuressa arvossa, että viitsisin -kulkea suuren saattojoukon kera heidän tähtensä. Ei heissä ole minun -surmaajiani. Yhden tiedän, joka toivotti minulle mustinta kuolemaa. -- -Muuten minusta on sama, miten minulle käy." - -"Mitä sinä nyt puhelet?" kysyy Veterlide. Mutta Ljot ei vastaa hänelle. -Oltuaan vähän aikaa ääneti hän sanoo: "Parempi olisi, että Leikny jäisi -leskeksi nuorena, niin hän voisi löytää lohdutuksen toisaalta." - -"Sinä et tunne hänen mielenlaatuaan", vastaa Veterlide. "En luule, että -hän ottaisi toista miestä sinun jälkeesi, niin suuressa kunniassa hän -pitää niitä, joita hän rakastaa." - -Ljot istuu yhä ääneti, ja Veterlide jatkaa: - -"Kyllä kai sinä ymmärrät, että sellaista vaimoa kuin se, joka sinulla -on, et löytäisi, vaikka etsisit maailman halki." - -"Totta se on", vastaa Ljot. "Mutta minä rakastan enemmän mustaa -täplää tuon toisen rintojen välissä kuin kaikkea Leiknyn ihanuutta. -Rakastin enemmän häntä, kun hän iski veitsen kurkkuuni, kuin rakastan -Leiknyä hänen kiertäessään käsivartensa kaulaani. Keveämpi oli mieleni -matkatessani talvipakkasessa Dovren tunturin yli, ajatellen hänen -kirojaan, kuin ratsastaessani Skomedaliin, tietäen Leiknyn odottavan -ovella hellät sanat huulillaan. Mieluummin olisin jääkarhun käpälien -välissä kuin ajattelen häntä Kaaren sylissä." - -Veterlide sanoi nyt ankarasti: - -"Huonosti ovat asiasi -- mutta pahinta on, ettet puhunut tästä ennen -naimistasi." - -"Niin", vastaa Ljot. "Luulin voivani unohtaa hänet ottaessani vaimon, -mutta nyt huomaan, että se paha, jonka tein hänelle, onkin muuttunut -kostoksi itselleni, sillä nyt olen sureva ikäni kaiken, että omistin -tuon vaalean neidon ja kadotin hänet." - -"Pelkäänpä, että sinä olet palkinnut huonosti Gunnarin -vieraanvaraisuuden." - -"Huonommin kuin arvaatkaan", sanoo Ljot. "Kaunein hetki, minkä tiedän, -oli se, jolloin söimme yhdessä marjoja uhrikummulla. -- Olin iloisempi -silloin kuin tappaessani poikana isäni surmaajan Hauketindetillä. Mutta -palatessaan viime kohtauksestamme, Vigdis kantoi mielessään suurta -surua -- ja kuitenkin sain kokea myöhemmin, että omani oli sitäkin -suurempi." - -Veterlide sanoo nyt vihastuneena: - -"Jos sinä olet häväissyt Gunnarin tyttären, olet tehnyt semmoisen -konnantyön, jollaista minä en olisi uskonut sinun saattavan tehdä -koskaan." - -Ljot naurahti ja vastasi: - -"Ehkä en olisi uskonut sitä itsekään." - -Veterlide sanoo: - -"Pahasti teit, sukulaismies" -- ja Ljot naurahtaa taasen ja sanoo: - -"Niin, hyvin en tehnyt." - -Nyt olivat molemmat kauan vaiti. -- Viimein nousi Ljot paikaltaan ja -alkoi riisua vaatteitaan. Hän kysyi, eikö Veterliden mielestä ollut -maatamenon aika. Leikny painautui kiinni seinään. Hän vapisi kuin -haavan lehti, mutta sulki silmänsä ja koetti olla nukkuvan näköinen. - -Kun Ljot oli riisuutunut, veti hän vaatteen syrjään ja aikoi ruveta -pitkäkseen huomaten Leiknyn. Veri nousi hänen kasvoilleen ja hän päästi -verhovaatteen sekä mainitsi hiljaa hänen nimensä. Leikny ei vastannut, -vaan hengitti raskaasti kuin nukkuva. Ljot kääntyi huoneeseen päin ja -sanoi: - -"Minun täytyy tehdä sinulle sija penkille, Leikny on tullut tänne." - -Veterlide huudahti, mutta Ljot varoitti häntä sanoen: "Hän näyttää -nukkuneen koko ajan." Sitten hän teki ääneti tilaa Veterlidelle, ja -aikoi asettua Leiknyn viereen, mutta tahtoi kuitenkin ensin tietää, -nukkuiko tämä, ja laski kätensä hänen povelleen. Silloin hän huomasi -miten toinen vapisi, ja tunsi hänen sydämensä hyppivän kuin kala -verkossa. - -Ljot makasi nyt hiljaa paikallaan, tietämättä, mitä uskaltaisi sanoa -hänelle -- eikä lopulta sanonut mitään. Koko yön he sitten kumpikin -olivat nukkuvinaan, mutta toinen tiesi toisen valvovan. - -Aamupuoleen vaipui Ljot hetkiseksi uneen. Silloin alkoi Leikny itkeä -aivan hiljaa, ja viimein hän itki itsensä nukuksiin. Kun hän heräsi, -olivat miehet jo nousseet makuulta ja varustivat juuri einettä. Hän -pukeutui nopeasti ja toivotti heille hyvää huomenta. Veterlide kysyi, -hänen tultuaan näkyviin, eikö hän ollut herännyt heidän puheeseensa -illalla. Silloin nousi Ljot äkkiä paikaltaan ja sanoi lähtevänsä -hevosia katsomaan. - -Leikny vastasi tulleensa tänne iltasen aikaan ja paneutuneensa -pitkäkseen Ljotia odotellessa, mutta sitten hän olikin nukkunut -yhtä mittaa aamuun asti. -- "Vaan missä olit illalla, Ljot, ja miten -Veterlide on eksynyt tänne?" kysyi hän takaisin. - -Ljot sanoi olleensa kokemassa ansojaan ja tavanneensa Veterliden -Gaglemyrenissä; tämä oli ollut tulossa Skomedaliin, ja hänen -saattajansa olivat ratsastaneet taloon edeltäpäin. Ljot haki oven -suusta pari riekkoa ja pyysi Leiknyä keittämään ne heille. Tämä teki -niin ja ilmoitti samalla Ljotille, mitä varten hän oli tullut, ja Ljot -lupasi toimittaa tupaan hänen pyytämänsä hyllyt sekä muut tarpeet. -Sitten Leikny lähti Veterliden kanssa laaksoon, pitääkseen huolta -vieraista. - -Illemmalla nähtiin Ljotin ratsastavan kotiin. Leikny seisoi ovella, -mutta nähdessään Ljotin tulevan hän lähti kiireesti kutomatupaan. Ljot -tuli sinne hänen perästään ja laski kätensä hänen olkapäälleen. Leiknyn -täytyi katsoa ylös. Kyyneleet vierivät hänen poskiaan pitkin. Silloin -Ljot suuteli häntä ja sanoi: - -"Tiedän, että minun tulee olla iloinen sinun rakkaudestasi -- sillä -kukaan ei ole niin hyvä kuin sinä." - -Leikny vastasi: - -"Ei se ollut niin vaarallista kuin luulet, että minä satuin kuulemaan -teidän viimeöiset puheenne -- vaikeinta oli silloinkuin sinä mainitsit -hänen nimensä suolla." - -"Miten meidän nyt käy"? kysyi Ljot. Leikny vastasi: - -"Aivan niinkuin itse tahdot -- minä olen aina tyytyvä sinun tahtoosi." - -Ljot seisoi tovin aikaa poispäin kääntyneenä. Sitten hän suuteli häntä -uudelleen ja meni. - - - - -XXXIV. - - -Aika parantaa useimmiten ihmisten surut, eikä nytkään käynyt toisin. -Vuodet toivat muassaan niin paljon muuta ajateltavaa, että heidän -surunsa lieventyi. He olivat alati hyvässä sovussa, mutta pysyttelivät -enimmäkseen kotonaan Skomedalissa, eikä heitä nähty usein. - -Ljotilla ja Leiknyllä oli kolme lasta. Vanhin näistä oli Lyting, -joka oli jätetty kasvatiksi Holtariin; siellä hän kuoli pienenä. -Toisten lasten nimet olivat Gissur ja Steinvor, ja Steinvor oli Ljotin -lemmikki. Nämä kaksi lasta joutuivat tapaturman uhriksi. Sen kulku oli -seuraava: - -Eräänä kevätiltana olivat Skomedalin lapset ulkona leikkimässä. Pihalla -oli muutamia palvelusväen poikia, ja Gissur oli heidän joukossaan -ampumassa maaliin kaaripyssyllä. Hän oli seitsemännellä vuodella, ja -Steinvor oli viidennellä. Steinvor leikki itsekseen puron varrella, -joka juoksee piha-aidan viertä ja laskee Svartaaeniin. Tuo puro -kuivuu kesän aikana, mutta keväällä siinä on vettä, ja pojat olivat -rakennelleet siihen patoja, samanlaisia kuin he olivat nähneet joessa. - -Siihen oli näin muodostunut allikko, joka oli tuskin niin suuri, että -se syvimmältä kohden ylettyi lyhyttä miestä polviin. - -Steinvorin puuhaillessa siinä itsekseen puhellen, näki hän iltaruskon -punerruksen mäen nyppylällä toisella puolen puron. Hän oli niin pieni, -ettei hän muistanut tarkalleen, minkälainen kesä oli, vaan luuli valoa -kukiksi. Ja hän kahlasi puron poikki vähän ylempää, missä oli matalaa. - -Hänellä oli hyvin hauska siinä kummulla auringon hohteessa. Hän keräsi -kanervia ja kiviä ja rupesi rakentamaan itselleen taloa, jossa oli -paljon lampaita ja lehmiä ja hevosia. - -Hetken kuluttua lähtivät isot pojat sisään. Gissur jäi silloin yksin -ja alkoi katsella, missä sisko oli. Hän kahlasi tämän luokse puron -toiselle puolen katsomaan, mitä tämä puuhaili. - -"Minun pitäisi saada nämä hevoset kotiin", sanoo tämä osoittaen -keltaisia kiviä, jotka hän on kerännyt kasaan. "Etkö sinä voi auttaa -minua, tämä hevonen on niin hurja, etten minä saa sitä tulemaan." -- -Samassa hän heittää isomman kiven menemään ja juoksee sitä hakemaan. - -Gissur innostui heti leikkiin. Mutta talo oli hänen mielestään huonosti -tehty. - -"Minä lähden Norjaan ostamaan rakennushirsiä", sanoo hän. Hän löytää -siskon toisen kengän ja lastaa sen täyteen kuivia oksia, jotka hän -taittaa pajupensaasta, sekä alkaa uittaa sitä allikossa. Ja nyt he -rakentavat itselleen mainion talon. Mutta kun se oli valmis, oli rusko -sammunut aikaa sitten, ja lapset olivat kastelleet vaatteensa ja heitä -paleli. Sitten he päättivät lähteä kotiin syömään. Steinvorin kenkä -oli hävinnyt kokonaan, ja hän rupesi itkemään, kun hänen täytyi astua -kylmään veteen. - -"Minä kannan sinut yli, sisko", sanoo poika. Ja hän nostaa tämän -syliinsä ja lähtee kahlaamaan. - -"Katso, isä on tuolla mäellä", huudahtaa Steinvor, ja molemmat katsovat -sinne ja alkavat huiskuttaa hänelle kädellään. Mutta pohja on jäinen, -Gissur luiskahtaa kumoon, ja molemmat joutuvat veteen. - -Ljot tuli ratsastaen karjapolkua pitkin joen toiselle puolen. Hän näki -lapset ja huiskutti heille takaisin. Samassa hän huomaa näiden kaatuvan -ja jäävän veteen. Hän hyppää hevosen selästä ja juoksee alas rantaan -suoraan kivikon poikki. Svartaaenissa virta on viedä hänet mukanaan, -mutta hän pääsee sentään yli ja alkaa rientää ylös mäkeä puroa kohti. -Lapset makasivat liikahtamatta allikossa. Hän nosti heidät ylös. Mutta -silloin hän näkee, että Gissur on iskenyt päänsä kiveen, ja hän on -pitänyt niin lujasti kiinni sisarestaan, että tämä on jäänyt hänen -alleen, ja molemmat ovat hukkuneet. - -Ljot näki heti heidän kuolleen, mutta hän juoksi kuitenkin sisään -kantaen heitä sylissään, ja käski lämmittämään taljoja ja keittämään -maitoa. - -Leikny valahti kalmankalpeaksi lapset nähdessään, mutta sanoi, ettei se -ehkä ollut niin vaarallista; kyllä he pian virkoaisivat. Mutta vaikka -olisi tehty mitä, niin nuo kaksi pienokaista pysyivät elottomina. Ljot -istuutui viimein lieden ääreen leuka käsien varassa. Mutta Leikny ei -tahtonut alistua, vaan koetti yhä tyrkyttää maitoa lastensa suuhun ja -hieroa heitä villavaatteella, vaikka kaikki muut sanoivat, ettei se -enää auttanut. - -Silloin hän nosti nuo kaksi kuollutta pikku ruumista syliinsä ja huusi: - -"Kyllä minä saan heidät henkiin -- minä haudon heitä allani, kunnes he -virkoavat." - -Ja hän heittäytyi heidän ylitseen sänkyyn ja puhalsi heidän suuhunsa. -Ljot nousi paikaltaan, tuli hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen -ympärilleen. - -"Suo heille rauha", hän sanoi, "sinun ei pidä kiusata vainajia." - -Silloin hän tempautui irti ja alkoi huutaa. Hän kiskaisi liinan -päästään ja repi tukkaansa -- ja sitten hän aikoi juosta ovesta ulos -ja hukuttautua itsekin. Mutta Ljot nosti hänet syliinsä ja kantoi -hänet sänkyyn. Hän riisui väkisin vaatteet hänen yltään, ja työnsi -hänet peitteen alle. Koko yön hän istui sängyn vieressä pidellen häntä -kiinni. Hän pelkäsi tämän menettävän järkensä. - -Mutta aamuyöstä hän rauhoittui. Ja kun hän päivällä nousi jalkeille, -oli hän aivan tyyni eikä itkenyt enää paljon, mutta hän oli kuin -haudasta nostettu. - - - - -XXXV. - - -Aika kului nyt suruisasti Skomedalissa kunnes käräjäaika oli käsissä. -Ljotilla oli asiaa sinne, ja hän tahtoi Leiknyä mukaansa, mutta tämä ei -sanonut jaksavansa tulla ja Ljotin täytyi lähteä yksin. - -Kun hän palasi, kertoi Leikny ensimmäisenä iltana nukkuneensa -kutomatuvassa muutamia öitä ja pyysi, että Ljot sallisi hänen nukkua -siellä vielä jonkun aikaa. Ljot vastasi, ettei hän tahtonut vastustaa -Leiknyn pyyntöä, koska tämän teki mieli sinne. - -Kesä kului loppuun, ja Leikny oleili kaiket päivät kutomatuvassa sekä -nukkui siellä yönsä. Hän ei puuttunut talon toimiin, vaan käveli -edestakaisin lattialla, saamatta mitään aikaan. Joka ilta hän kävi -kappelissa, jonka Ljot oli antanut rakentaa talon lähelle, ja siellä -hän oli rukouksessa polvillaan myöhään yöhön. - -Mutta eräänä iltana, kun hän juuri oli menossa ulos, ilmestyi Ljot -kutomatupaan ja pyysi häntä jäämään sisään vähäksi aikaa. "Milloin sinä -olet aikonut muuttaa takaisin minun luokseni, Leikny?" hän kysyi. - -Leikny oli ääneti, ja Ljot sanoi: - -"Minä en luule siitä olevan meille kummallekaan hyötyä, että kuljemme -molemmat omia aikojamme suruamme hautoen. Olisi parempi, että sinä -tulisit tupaan ja olisit meidän toisten joukossa ja alkaisit hoitaa -taloasi. Ehkäpä se keventäisi oloasi." - -"Minä en jaksa hääriä siellä tuvassa", vastaa toinen. "Minusta tuntuu -aina kun käyn siellä, että olen unohtanut jotakin -- ja kun sitten -koetan ajatella, mitä se on, muistankin, että ne ovat lapseni, jotka -eivät enää tarvitse minua." - -Ljot vastasi: - -"Tahdotko lähteä tervehtimään äitiäsi -- minä saatan sinut sinne." - -Leikny sanoi nyt tuskin kuuluvasti: - -"Minulla olisi muuan toivomus, suostuisitkohan sinä siihen." - -"En kiellä sinulta mitään, sano vaan mitä toivot", sanoo Ljot. - -"Sitten minä en enää milloinkaan ole oleva vaimosi", sanoo Leikny. -"Salli minun lähteä täältä ja elää siveydessä ja paastoten, kuten -naiset toisissa kristityissä maissa." - -Ljot rypisti otsaansa ja sanoi: - -"Tiedän, ettet sinä ole ollut onnellinen minun luonani, enkä minä olisi -tuonut sinua tänne Skomedaliin, jos olisin tiennyt, että kävisi näin. -Mutta kysyin sinulta kerran, miten meidän oli käyvä, ja silloin sinä -sentään tahdoit jäädä minun luokseni. Olen sen jälkeen koettanut tehdä -olosi niin helpoksi kuin suinkin. Meidän välillämme ei ole sanottu -yhtään kovaa sanaa siitä päivästä lähtien, enkä minä ole lyönyt sinua -muuta kuin sen ainoan kerran. Olet saanut määrätä kaikesta kanssani, -ja minä olen antanut sinulle vallan omiin asioihisi nähden. En ole -nauratellut toisia naisia, eikä minulla ole muita lapsia kuin sinun -synnyttämäsi." - -"Eihän sinulla ole minunkaan synnyttämiäni lapsia", vastasi Leikny. -Samassa hän kätki kasvot käsiinsä ja purskahti itkuun. - -"Minä suren sitä yhtä paljon kuin sinä", sanoi mies, "ja siksi minua -ihmetyttää, että tahdot nyt rikkoa yhteiselämämme." - -Leikny nousi ja vastasi: - -"Lupaa, että suostut elämään erossa minusta -- lieneehän siinä kylliksi -syytä, että minä kieltäydyn elämästä sinun kanssasi. Silloin sinä voit -ottaa toisen vaimon ja lähteä pois täältä erämaasta. En ole nähnyt -sinua iloisena kertaakaan koko yhteiselämämme aikana." - -Ljot kysyi nyt hiljaa: - -"Sano minulle, Leikny, kaipaatko sinä pois täältä ja tahtoisitko, etten -minä enää milloinkaan nukkuisi vieressäsi." - -Näin sanoen veti hän hänet polvelleen, ja silloin toinen alkoi vapista -niin, ettei hän voinut vastata. Ljot sanoi taas: - -"Sinä sanoit kerran tyytyväsi aina minun tahtooni". - -Leikny painoi päänsä hänen kättään vasten ja nyyhkytti: - -"Luulin sinun kaipaavan pois minun luotani." - -Ljot taivutti päänsä hänen kasvojaan vasten ja sanoi: - -"Siitä on kauan, Leikny -- vaan en ole tiennyt ennemmin, etten voi elää -ilman sinua." - -Sinä iltana muutti Leikny takaisin tupaan, ja hän istui taas emännän -paikalle pöydässä. Kukaan ei enää kuullut hänen puhuvan nunnaksi -rupeamisesta, vaan hän ja Ljot elivät sovussa ja rakkaudessa. Hän suri -kuitenkin suuresti lapsiaan, vaikkei hän puhunut siitä. - -Eräänä iltana olivat kaikki olleet saunassa, ja Leikny kulki tukka -hajallaan, saadakseen sen kuivaksi. Ljot tuli hänen luokseen, kokosi -sen käteensä ja sanoi: - -"Luulenpa, että sinun tukkasi on tullut vielä vaaleammaksi ja -kauniimmaksi kuin ennen, Leikny." - -Toinen lehahti tulipunaiseksi ja veti pois päänsä. Mutta silloin Ljot -näki, että siinä oli yhtä paljon harmaata kuin keltaista, ja ohimoilta -se oli kokonaan valkoinen. - - - - -XXXVI. - - -Kului vuosi. Ljot huomasi että Leikny itkeskeli usein öisin. Hän kysyi -lempeästi, mikä tätä vaivasi, mutta toinen ei tahtonut ilmoittaa. -Kerran hän sitten sanoi: - -"Sinä et varmaankaan voi olla oikein iloinen, ennenkuin olet -synnyttänyt lapsen, jota kannat". Mutta silloin tämä itki vieläkin -katkerammin. Eräänä päivänä hän tuli vaateaittaan; Leikny oli -polvillaan maassa penkoen suurta kirstua. Ljot pyysi, ettei hän -rasittaisi itseään; olihan hänellä palvelusnaisia. - -"Niin, mutta minun täytyy saattaa taloni järjestykseen niin kauan kuin -voin", vastasi tämä. - -"Mitä sinä nyt puhut", sanoo Ljot ollen lyövinään leikiksi koko asian, -"vai luuletko sinä kuolevasi?" - -Hän pyysi tätä istumaan viereensä kirstun laidalle. Leikny tuli ja -vastasi: - -"Gissur ja Steinvor kulkevat joka yö tässä lattialla ja tahtovat meidän -sänkyymme; ja vesi valuu heidän vaatteistaan. He tahtovat, että minä -nousisin sängystä ja ottaisin heidät syliini. Minä sanon heille, etten -voi ottaa heitä kun minulla on tämä lapsi. Mutta silloin he vastaavat -että kun pikkuveli on tullut maailmaan, niin silloin minun pitää tulla -heitä lämmittämään, olen muka luvannut sen heille." - -"Sinä olet nähnyt unta", sanoo Ljot. "Tiedäthän sinä, että lapsemme -ovat Jumalan luona. Pakanat vain kulkevat kuoltuaan, mutta heidät on -kastettu ja he lepäävät vihityssä mullassa. Älä siis puhu noin, vaan -heitä mielestäsi moiset ajatukset", pyysi hän tyynnytellen. - -"Minä näen heidät yhtä selvästi kuin sinut", vastasi toinen. "He ovat -koskeneet minuun kädellään, ja nuo kädet olivat niin kylmät, että minua -värisytti." - -"Tuuli se vain on ollut", sanoi Ljot, vetäen hänet lähelleen. "Minä -korjaan seinän tästä sängyn kohdalta. Mutta sinä et saa puhua -kuolemisesta -- lapsilla on hyvä olla siellä missä ovat, ja minä -tarvitsen sinua paremmin kuin he." - -Pian tämän jälkeen Leikny synnytti pojan. Ljot kyseli lakkaamatta -apuvaimolta, miten synnytys sujui, ja nämä vastasivat, että kaikki -sujui hyvin. Mutta kun lapsi oli tullut maailmaan ja se kannettiin -isänsä nähtäväksi, oli se niin viheliäinen, että vaimot sanoivat -olevan parasta viedä se metsään, "sillä tästä ei koskaan kuitenkaan -tule oikeata miestä, vaan kurja raajarikko, jolla ei ole oleva iloa -elämästä." - -"Se on sopimaton teko, koska minä olen kristitty", vastasi Ljot, "en -suostu milloinkaan tekemään niin. Jumala on auttava poikaa ja parantava -hänet." Hän kastoi pojan ja antoi sille nimeksi Torbjørn. - -Leikny itki kuullessaan tästä ja arveli myös olevan parasta, ettei tuo -poika saisi elää. Sillä oli ristisuu, joka oli halki kitalaesta, ja -oikea käsi oli pieni ja kuivunut ja oudon näköinen. Leikny säälitteli -lastaan, mutta Ljot vastasi nauraen, ettei hänestä vasen käsikään ollut -suuren suuri. - -Leikny voimistui pian ja nousi sängystä kymmenen vuorokauden kuluttua, -mutta illalla hän sai kuumetta ja hänen täytyi käydä uudestaan -makuulle. Toisena päivänä hän oli huonompi. Ljot istui hänen luonaan -sängyn jalkopäässä illalla. Silloin Leikny sanoi: - -"Nyt taitaa sittenkin käydä kuten aavistinkin, vaikka olen rukoillut, -ettei meidän kahden tarvitsisi erota nyt. Kaksi seikkaa surettaa minua --- että sinä jäät hoitamaan tuota kipeää vaivaista, lasta, ja ettei -tämä tapahtunut silloin, kun et sinä olisi surrut minun kuolemaani." - -Ljot suuteli häntä ja sanoi: - -"Minä en usko sinun näkyihisi ja aavistuksiisi -- eikä minulla ole -ollut suurempaa iloa elämässä kuin se onnen aika, jonka olemme eläneet -yhdessä -- tapahtuipa vastedes mitä hyvänsä." - -Leikny vaipui nyt uneen, ja Ljot istui hänen luonaan koko yön. -Aamupuoleen hän kavahti istualleen ja osoitti molemmin käsin ovelle. -Sitten hän otti Ljotia kaulasta ja kaatui taapäin vetäen tämän -mukanaan. Melkein samassa hänen kätensä herpaantuivat ja hän oikaisihe -suoraksi. Ja siihen hän kuoli. - -Ljot suri kovin vaimoaan, mutta ihmisten mielestä hän kantoi surunsa -miehen mielellä ja valittamatta. Hän hoiti itse poikaansa ja rakasti -sitä suuresti. Ja hän vakuutti aina, että tuo raihnaus oli häviävä -pojan varttuessa. Mutta toiset tuumivat keskenään, että olisi parasta, -jos lapsi kuolisi. Torbjørn eli yli talven; keväällä se kuoli -kouristukseen. - -Sen vuoden käräjillä antoi Ljot tehdä tiettäväksi, että hän aikoi myydä -talonsa. Hän osti laivan ja lähti saarelta. Normandiassa hän erosi -islantilaisista matkakumppaneistaan, ja tämän jälkeen ei Islannissa -kuultu enää mitään hänestä. - - - - -XXXVII. - - -Kuningas Olav Trygvenpojan kuoltua, tuli Illuge vaalea Aasloon. Hän ei -tahtonut palvella ketään muuta päällikköä tämän miehen jälkeen, jonka -vertaista ei ole ollut Pohjolan maissa. -- Illuge päätti perustaa oman -talouden ja ottaa vaimon, ja hän kosi uudestaan Vigdistä. Vigdis soi -hänelle hyvän vastaanoton ja piti komeat vieraspidot. Hän pyysi niihin -myös Kaaren, Grefsinin herran, ja osoitti mitä suurinta kunnioitusta -molempia kohtaan. - -Eräänä päivänä hän sitten pyysi heitä kanssaan aittaan, sanoen -haluavansa puhua heidän kanssaan kahdenkesken. Ja hän sanoi: - -"Te olette nyt kumpikin kosineet minua vaimoksenne, ja minulle on suuri -kunnia, että kaksi noin uljasta ja arvossapidettyä miestä tahtoisi -minut puolisokseen. Mutta minä en tahdo enää naimisiin -- ainoa toivoni -on, että poikani saisi rikkautta ja valtaa, niin ettei hänen tarvitsisi -kaivata liian kipeästi isää ja sukua -- ja en siis tahdo hänen -joutuvan jakamaan minun tavaraani aviossa syntyneiden lasten kera. Te -olette molemmat tehneet minulle niin paljon hyvää, etten osaa valita -välillänne. Neuvon teitä tekemään näin: Anna sinä, Kaare, sisaresi -Helga Illugelle vaimoksi, jolloin Illuge ostaa itselleen Baugstadirin -tuolta harjun takaa, ja sinä, Kaare -- kosit Ragna Grjotintytärtä, -sukulaistani, jonka olette nähneet täällä tänään. Kumpikin ovat -kauniita ja rikkaita neitoja, ja jos solmitte ystävyyden, saatte -langoksina enemmän valtaa kuin kukaan. Kun nyt siis olette kuulleet -neuvoni, pyydän teitä sanomaan, mitä siitä ajattelette." - -Kaare lausui: - -"Otan mielelläni Illugen langokseni, jos hän suostuu tekemään, kuten -sinä sanot. Uskon, että tämä liitto olisi meille molemmille suureksi -hyödyksi, enkä minä ole kitsasteleva sisartani naittaessani." - -Illuge vastasi: - -"Suostun liittoon, jos sinä lupaat kihlata Ragnan samana päivänä, kuin -minä juon naittajaisia Helgan kanssa." - -Kaare ei vastannut mitään, mutta Vigdis sanoi: - -"Voit luottaa siihen, etten minä milloinkaan ole menevä naimisiin. Vaan -te voisitte molemmat lisätä valtaanne ja rikkauttanne, jos suostuisitte -sovintoon. Olette yhtä mahtavat, jos kuljette kumpikin omaa tietänne, -mutta jos lyöttäydytte yhteen, on mahtinne kasvava kahdenkertaiseksi." - -Kaare ojensi nyt kätensä Illugelle, joka tarttui siihen, ja sitten he -sopivat asiasta tarkemmin. - -Vigdis meni nyt suuren kirstun luo, joka oli täynnä kalleuksia, ja -pyysi molempia valitsemaan sieltä mieleisensä kappaleet. - -"Ottakaa nyt minutkin samaan liittoon", sanoi Vigdis. "Ja sitten -minä tekisin teille vielä sellaisen pyynnön, että opettaisitte -Ulvarille aseenkäyttöä ja säädyllisiä tapoja, niin että hän varttuisi -kaltaiseksenne kaikessa." - -Toiset lupasivat sen ja kiittivät Vigdistä hänen rikkaista lahjoistaan. -Kukaan ei lähtenyt näistä pidoista ilman vieraslahjaa, ja Vigdiksen -arvo kasvoi siitä suuresti. - - - - -XXXVIII. - - -Sen kirkon pappina, jonka Vigdis oli pystyttänyt, oli Eirik niminen -mies. Hän oli kotoisin Tanskasta. Vigdis piti hänestä paljon, ja hän -kävi usein Vadinissa. - -Kerran kun hän taas oli siellä, ja väki istui lieden ympärillä -iltaruoan jälkeen, pyysi Vigdis pappia kertomaan heille sadun, koska -hän osasi paljon sellaisia. - -Pappi alkoi silloin kertoa: - -"Oli kerran nainen, joka asui Odinissa. Hänen nimensä oli Tora, ja -hän oli hyvin kaunis. Hän tuli vietellyksi, ja koska hänelle kävi -onnettomasti, salasi hän onnettomuutensa ja heitti lapsen mereen. - -"Ja hän joutui hyviin naimisiin ja eli arvossapidettynä ja rakastettuna -ja synnytti monta lasta, joista hän piti paljon. Mutta sitten hän sai -taudin ja vaipui horteeseen ja oli aivan kuin kuollut. Maatessaan -nyt siten, tuntui hänestä itsestäänkin, kuin hän olisi ollut kuollut -ja kuin hänet olisi puettu kuolinvaatteisiin ja koruihin ja haudattu -kumpuun. Ja hän kuuli pienten lastensa itkevän häntä kotona ja olisi -toivonut hartaasti pääsevänsä lohduttamaan heitä. Silloin hänestä -äkkiä tuntui siltä, kuin joku olisi tullut kummun sisään. Tulija oli -kääriytynyt mustaan viittaan ja hän tarttui Toran käteen ja sanoi: -'Nouse ylös, Tora, ja seuraa minua'. Ja silloin hänestä ei enää -tuntunutkaan siltä, kuin hän olisi kuollut ja hän pyysi päästä sinne, -missä hänen lapsensa itkivät. Viittaan puettu mies nyökkäsi ja talutti -häntä eteenpäin. 'Ei tämä ole oikea tie', sanoi Tora. 'Ole vaan -huoleti, kyllä tämä on oikea', vastasi mies. - -"Kun he olivat kulkeneet kauan, aukeni heidän edessään pimeä laakso, -ja sen pohjalla oli mustapintainen järvi. Jyrkkä polku vei rinnettä -alas rantaan, ja toisen rinteen reunaa nousi jyrkkä polku ylös. Mutta -taemman tunturin laella oli linna ja se oli puhdasta kultaa. Se paistoi -kuin aurinko, ja sen edessä käyskenteli kultahaarniskaan puettuja -ritareita. Linnan sisältä kuului laulua ja harpunsoittoa niin ihanaa, -ettei hän ollut tiennyt sellaista olevan olemassakaan. Tora kysyi, -kuka tuon linnan haltija oli. 'Minä', vastasi mies. 'Tahdotko lähteä -katsomaan minun kartanoani?' Tora lupasi lähteä, kun hän sitten pääsisi -lastensa luo. - -"Nyt he alkoivat laskeutua polkua alas. Mutta äkkiä hänestä näytti -siltä kuin laakso olisi ollut täynnä pieniä valkoisia lampaita. Niitä -oli vieri vieressä aivan kuin katraassa, ja ne koettivat kämpiä -molempia jyrkänteitä ylös. Mutta kun ne tulivat lähemmäs, näki Tora, -että ne olivatkin pieniä lapsia, ja niitä oli tuhansia. Ne olivat -aivan alastomia ja vastasyntyneitä, mutta niiden kasvot olivat aivan -kuin vanhan ihmisen, ja jotkut olivat veressä ja pahasti pideltyjä -ja muutamista valui vettä. Ne koettivat kaikin voimin ryömiä pois -laaksosta, mutta vierivät takaisin, sillä ne olivat niin pienet ja -avuttomat. Torasta oli niin surullista katsoa niitä, että hän rupesi -itkemään. Hän kysyi viittaan puetulta mieheltä, mitä lapsia ne -olivat, ja kuinka nuo pikku poloiset olivat joutuneet sinne. 'Heidän -vanhempansa ovat jättäneet heidät tänne', sanoi mies. 'Se on tapahtunut -heidän tahdostaan". "Sitä minä en voi uskoa', vastasi Tora. - -"Lapset osasivat puhua, ja sanoivat: 'Kyllä se on totta, ja meidän -pitää nyt olla täällä. Tahtoisimme niin mielellämme päästä katsomaan -maailmaa, ja tahtoisimme tuonne laakson toiselle puolen, mutta me -olemme niin pieniä, että meidän täytyy jäädä tänne, ja täällä on niin -ikävä ja pimeä, ja meillä on niin kylmä.' - -"Silloin riisui Tora viitan hartioiltaan ja repi sen siekaleiksi ja -kääri ne lähinnä olevien ympärille. Nyt työntyivät kaikki hänen -luokseen, ja silloin hän riisui päällyshameensakin ja jakoi senkin -lapsille. Ja tätä jatkui niin kauan kunnes hän oli yhtä alaston kuin -he. Ja kuitenkin hänen ympärillään oli vielä yhtä paljon semmoisia, -jotka eivät olleet saaneet mitään, sillä laaksossa oli tuhansia lapsia. -He jatkoivat matkaa lasten kuhistessa joka puolella ja pyytäen, että -hän ottaisi heidät syliinsä ja kantaisi heidät ylös tunturille, -niin että he saisivat nähdä maailman. 'Ei se ole semmoinen, että -sitä kannattaisi katsella', sanoi Tora. 'Miksi siis kaikki tahtovat -takaisin, jotka tulevat tänne, ja tahdot sinäkin?' - -"'Niin, mutta minä tahdon omien lasteni luo', sanoi Tora. - -"Nyt astuivat viittaan puettu mies ja Tora veteen. Ja sielläkin oli -lapsia toinen toisessaan kiinni. Ne seisoivat kaulaansa myöten vedessä -niin tiheässä kuin silliparvi, ja niitä paleli ja värisytti ja ne -koettivat pitää kiinni Torasta. Tämän kävi silloin niin sääli heitä, -että hän alkoi uudelleen itkeä ja nosti syliinsä niin monta kuin -saattoi kantaa sekä kysyi mieheltä, eikö hän saisi ottaa heitä mukanaan -kultaiseen linnaan. Mies lupasi hänen tehdä niin. Mutta vähän ajan -kuluttua hän ei jaksanut kantaa enää useampia. Silloin hän pyysi miestä -lainaamaan viittansa, että hän sai kääriä heidät siihen. Mies irroitti -sen päältään ja silloin Tora näki, että hänellä sen alla oli komea -kultainen sotisopa, kaulassa hohtavista kivistä tehty risti ja päässä -loistava kruunu. Mutta hänen kasvonsa loistivat vielä kirkkaammin, -eikä Tora ollut mielestään milloinkaan nähnyt niin kaunista ja -kuninkaallista miestä. - -"Ja ritari sanoi: 'Nyt alkaa niin jyrkkä nousu, ettet sinä voi päästä -huipulle, ellen minä kanna sinua. Vienkö minä ensin sinut vai lapset?' - -"'Vie ensin lapset', vastasi Tora. 'Etkö voi kantaa heitä kaikkia sinne, -minä istun täällä sillä aikaa.' - -"'Se kestää kauan', sanoi ritari. 'Näethän, miten paljon lapsia täällä -on -- ja uusia tulee koko ajan. Sinähän tahdoit nähdä minun kultaisen -linnani ja mennä sitten kotiin lapsiesi luo. Saat istua täällä maailman -loppuun asti, ennenkuin minä olen kantanut kaikki nämä lapset kotiini.' - -"'Minä odotan niin kauan', sanoi Tora, 'En voi mitenkään nähdä -pienokaisten jäävän tänne. Minun lapsillani ei ole mitään hätää kotona, -nämä tarvitsevat apuamme paremmin.' - -"Silloin sanoi kultahaarniskaan puettu mies: - -"'Tuo lapsi, joka lepää poveasi vasten, on sinun vanhin poikasi, Tora, --- kaikki nämä lapset ovat sellaisia, jotka on otettu hengiltä, -ennenkuin he ovat ehtineet nähdä elämää ja oppia kulkemaan minun -linnaani.' - -"Tora lankesi polvilleen ja kysyi kauhistuneena: - -"'Kuka sinä olet, päällikkö, ja mikä sinun nimesi on?' - -"'Minun nimeni on Kristus', sanoi kuningas. Ja samassa hänestä alkoi -lähteä sellainen hohto ja loisto, että oli kuin aurinko olisi paistanut -laaksossa ja lämmittänyt lapsiparkoja. Mutta Toran täytyi sulkea -silmänsä. Ja kun hän aukaisi ne, oli hän kotona sängyssään. - -"Nyt kutsutti hän heti luokseen miehensä ja sukulaisensa ja kertoi -heille näkynsä. Hän ei salannut kauemmin häpeäänsä eikä sitäkään, että -hän oli tappanut lapsensa. Hänen miehensä joutui niin ankaran vihan -valtaan, että hän ajoi hänet heti talosta, vaikka vaimo oli sairas ja -vaikka oli yö. - -"Hän pakeni laakson läpi, ja kaikki koirat haukkuivat häntä. Ja hän -tunsi itsensä niin onnettomaksi, ja tunsi tehneensä niin suuren -synnin, ettei hän jaksanut elää kauemmin. Siispä hän meni rantaan. -Mutta silloin hän kuuli itkua kahden suuren kiven välistä. Hän astui -ääntä kohti ja löysi levien keskeltä vastasyntyneen poikalapsen, joka -eli vielä. Tora kääri sen vaatteisiinsa, nosti sen rinnoilleen ja -antoi sen imeä. Ja hän päätti ottaa tuon lapsen kasvatikseen. Nyt hän -alkoi vaeltaa metsässä, kunnes tuli seutuun, jossa häntä ei tunnettu. -Sinne hän rakensi itselleen majan, jossa hän asui lapsen kanssa. Hän -sai myöhemmin haltuunsa kaiken sen kullan ja hopean, joka hänelle -lankesi kotoa, ja silloin hän kuulutti, tahtovansa ottaa hoiviinsa -kaikki vastasyntyneet, jotka oli jätetty kuolemaan. Hän möi maansa -ja tavaransa ja osti rahoilla ruokaa kasvateilleen. Mutta itse hän -söi Kristuksen muistoksi vain maan ruohoja ja joi vettä purosta. Kun -laaksoon sitten tuli munkkeja saarnaamaan uutta uskoa, ihmettelivät -nämä suuresti tavatessaan naisen, joka tunsi heidän herransa nimen ja -kunnioitti häntä elämällään. Ja hänet kastettiin kaikkine lapsineen, ja -kun hän kuoli, alettiin häntä pitää pyhänä suuren katumuksensa tähden." - -Vigdis kiitti pappia sadusta, ja istui koko illan mietteissään. Kun -tuli maatamenon aika ja palvelusväki hävisi tuvasta, kutsui hän -Ulvaria. Tämä oli yhdeksän vuoden vanha, ja hän piti kovasti äidistään. -Poika tuli istumaan äitinsä syliin ja tarttui hänen kaulaansa. - -"Olisitko sinä jäänyt odottamaan minua maailman loppuun asti, äiti?" -kysyi hän. - -"Minä luulen, että sinä olisit jäänyt." - -Vigdis puristi hänet rintaansa vasten ja sanoi: - -"Minä sain oppia sen eräänä yönä, samoin kuin Tora sadussa. Olisin -mennyt vaikka maailman ääriin pelastaakseni sinut, sinä tarvitsit -äitiäsi oikein kovasti." - -Poika suuteli ja hyväili häntä. Hetken kuluttua hän sanoi: - -"Sinä et ole milloinkaan sanonut minulle, kuka minun isäni oli." - -"Älä muistuta minua siitä vastedeskään silloinkuin minä olen iloinen", -vastasi äiti. "En myöskään tahdo, että kysyt hänestä mitään." - -"Mutta kun minä tulen suureksi", sanoo poika, "silloin minä lähden -hakemaan häntä, ja silloin hänen täytyy naida sinut, muuten häntä ei -hyvä peri." - -Vigdis sanoi hymyillen: - -"Siihen on vielä vähän aikaa, ennenkuin sinä tulet niin suureksi, että -voit lähteä minun luotani. Älkäämme puhuko hänestä koskaan, ja älköön -hän nähkö koskaan sinua, ettei hän saisi tehdä sinulle pahaa. Mutta -sinä olet saava minulta kaiken mitä omistan, ja minä tahdon unohtaa -sen, mitä minä en jaksa muistella." - - - - -XXXIX. - - -Ulvar varttui kauniiksi ja reippaaksi pojaksi. Hän oli pitkä, -mutta jonkin verran hentorakenteinen, hänellä oli kapeat kasvot, -vaaleansiniset silmät ja pitkä, sysimusta tukka, joka vivahti hiukan -punaiseen. Hän miehistyi varain, sillä hän ei ollut kovin suuri, äidin -alkaessa puhua hänelle talon hoidosta ja muusta sekä kysyä hänen -neuvoaan. Hän puhui pojalleen kuin aikuiselle miehelle, joka saattoi -opastaa häntä. Poika tuli tästä vakavaksi ja vähäsanaiseksi, mutta -hän oli lempeä ja säädykäs käytöksessään ja voitti kaikkien suosion. -Äitinsä kanssa hän eli mitä rakkaimmassa sovussa. - -Mutta kun hän kysyi, kuka hänen isänsä oli, ei hän saanut milloinkaan -vastausta. Vigdis sanoi, ettei hän tiennyt mitään hyvää siitä miehestä, -ja toivoi, ettei hänen tarvitsisi kuulla koskaan hänen nimeään. Tämän -jälkeen hän tuli aina raskaalle mielelle, eikä Ulvar rohjennut kysyä -enempää. - -Kaaren ja Illugen kanssa Vigdis eli hyvässä sovussa, ja nuo kolme -pitivät joka vuosi toisilleen suuret pidot. Miehet huolehtivat -Ulvarista ja opettivat hänelle aseiden käyttöä. Hän oli useimmiten -Grefsinissä, sillä se oli naapuritalo. Mutta hän ei ollut milloinkaan -niin iloinen kuin päästessään ratsastamaan Baugstadiriin, sillä Illuge -oli nähnyt paljon ja kertoi Ulvarille paljon sellaista, jota tämä -kuunteli mielellään. - -Hänen ollessaan siellä eräänä iltana, tuli Eirik pappi taloon, ja -Illuge pyysi pappia kuluttamaan aikaa kertomalla jotakin. Pappi kertoi -silloin sadun pyhästä Gregoriuksesta, joka tappoi lohikäärmeen. Illuge -sanoi: - -"Lähinnä Kristusta, joka voitti perkeleen, on hän suurin uros, mitä -tiedän. Vain kaksi on yhtä suurta -- Sigurd Sigmundinpoika, joka tappoi -käärmeen Faavnessa, ja Olav Trygvenpoika, joka ei paennut kolmea -sotajoukkoa Svaaldissa. Hänen vertaistaan ei tunneta ikimuistoisista -ajoista, eikä näissä pohjoisissa maissa taideta nähdä hänen vertaistaan -niin kauan kuin aallot hyrskyvät rantojamme vasten." - -Eirik vastasi, että Olav oli varmasti suurin uros tällä maailman -kulmalla. Mutta nyt hän tahtoi kertoa vielä pyhien marttyyrien -rohkeudesta ja miehuudella kärsityistä koettelemuksista uskonsa -puolesta eteläisissä maissa. Tätä valaistakseen hän valitsi sadun erään -nuoren neidon uskollisuudesta, ja kertoi sitten pyhästä Agatasta. - -Illuge sanoi: - -"Ylen rohkea oli tuo neito, eikä hänen maineensa ole himmenevä -milloinkaan. Mutta minäpä kerron nyt teille uljaimmasta naisesta, minkä -tunnen, ja olet sinä Ulvarkin kuullut jotakin hänestä. Mutta luulen, -ettet sinä ole koskaan kuullut kaikkea." - -Ja hän kertoi nyt Vigdiksen retkestä metsän läpi sinä yönä, jolloin -Vadin paloi. Hän ei maininnut hänen nimeään, mutta kun hän oli kertonut -satunsa loppuun, sanoi hän pojalle: - -"Tiedätkö, ketä minä tarkoitan -- tunnetko sinä ketään vaimoa, jolta -puuttuu kolme sormea vasemmasta kädestä?" - -Ulvar nyökkäsi ja tarttui Illugen käteen. Tämä sanoi: - -"Jos sinussa on äitisi verta, on sinustakin kerran kuuluva suuria." - -Kun Ulvar seuraavana päivänä ratsasti kotipihaan, seisoi Vigdis siellä -syöttämässä varsoille leipää. Ulvar hyppäsi hevosen selästä, juoksi -hänen luokseen ja heittäytyi hänen kaulaansa. Äiti kysyi nauraen, mitä -tämä oli olevinaan. - -"Ei muuta", vastasi poika, "kuin että minä uskon, ettei sinun -vertaistasi ole missään", sanoi tämä, ja sitten hän nosti ylös äitinsä -vasemman käden ja suuteli sormentynkiä. - -"Mitä se Illuge nyt on sanonut sinulle?" sanoo äiti taas nauraen. - -"Arvaappas, mitä minä ajattelen", alkaa Ulvar puhua. "Sinun olisi -pitänyt saada Olav Trygvenpoika, te kaksi olisitte varmasti sopineet -yhteen." - -Nyt äiti punastui, eikä sanonut mitään. Hän suuteli poikaa poskelle ja -käski hänen sitten mennä sisään ruoalle. - - - - -XL. - - -Kerran tuli Vadiniin kaksi Tunsbergiin matkaavaa islantilaista -kauppiasta, ja he pyysivät yösijaa. Vigdis otti heidät hyvin vastaan -ja kestitsi heitä runsaasti. Miehet olivat siivoja ja tietäviä miehiä, -ja heillä oli säädykäs käytös. Vigdis istui heidän seurassaan myöhään -yöhön, kuunnellen heidän puheitaan. - -Viimein hän kysyi, tiesivätkö he mitään miehestä, jonka nimi oli -Viga-Ljot, ja mahtoiko tämä vielä olla elossa. - -Kyllä, vastasivat nämä, he olivat kuulleet Raudasandin Viga-Ljotista, -mutta hänet surmattiin heidän poikana ollessaan. Vigdis sanoi, ettei -siitä voinut olla niin kauan, "sillä hän on käynyt tässä maassa minun -muistini aikana." - -Nyt sanoi toinen miehistä toiselle: - -"Eikö Ljot Gissurinpoikaa Skomedalista kutsuttu sillä nimellä siihen -aikaan, kuin hän kosti isänsä surman ollessaan vielä poika ja -paimentaessaan Eyre-Torbjørnin lampaita?" - -Vigdis sanoi: - -"Se mies, josta minä puhun, oli nimeltään Ljot Gissurinpoika. -Tiedättekö te, vieläkö hän on elossa?" - -Ulvar istui penkillä. Hän taivuttautui nyt pöydän yli ja pyysi: - -"Kertokaa, kertokaa hänestä, joka kosti isänsä surman paimenpoikana -ollessaan." - -Vigdis katsahti poikaansa, eikä sanonut mitään. Toinen miehistä lausui: - -"Kerro sinä Helge, jos emäntämme haluaa kuulla." - -"Haluamme kyllä", sanoi Vigdis hiljaa katsoen alas. "Kerro siis, ellei -sinua väsytä." - -Helge kertoi: - -"Ljot oli Gissurin ainoa poika, Gissurin surmasivat Gunnar upporikas -Gjeitabakkesta ja hänen sukulaisensa. Heitä hyökkäsi kahdeksan miestä -Gunnarin kimppuun, ja yksi näistä oli Arne Kollinpoika; tämä oli -hankkeen päämies. Gunnar maksoi sakkorahat, ja ihmisten mielestä -Gissurin käräjämiehet olivat saattaneet asian hyvään loppuun, sillä -heillä oli siihen aikaan vähän valtaa Gunnariin ja hänen sukuunsa -verraten, eikä Arnea vastaan uskaltanut nousta kukaan. Ljot oli niihin -aikoihin kolmen tai neljän vuoden ikäinen. - -"Olipa sitten muuan talvipäivä, Ljotin ollessa kolmentoista vuotias. -Hän oli tunturilla parin muun pojan kanssa etsimässä lampaita, jotka -olivat eksyneet karjasta. Pojat istuivat kalliokielekkeen alla syömässä -eväitään ja kehuen urotöitään. Ljot sanoi silloin olevansa niin taitava -keihään heitossa, ettei hän osunut milloinkaan väärään. Yksi pojista -katsoo nyt alas ja sanoo: 'Katso, tuolla tulee ratsujoukko laaksosta, -tuolla Hauketindetin alla -- siellä on Arne Kollinpoika miehineen; he -ovat tulossa tunturin yli. Jos sinä osuisit siihen maaliin, olisi isäsi -surma maksettu paremmin kuin Gunnarin kullalla.' - -"Pojilla oli mukanaan heittokeihäät. Ljot otti ne käteensä ja lähti -juoksemaan pohjoista kohti sammallaattojen poikki. Laaksosta tuleva -tunturitie kulkee kapean rotkon läpi. Sen ahtaimmalla kohdalla on -noin neljän miehenmitan korkuinen kohtisuora kallioseinä. Toisella -puolen on jyrkkä, rosoinen kivivieremä. Sinne Ljot nyt piiloutui, -hakien suojakseen ison paaden kappaleen matkaa vieremän reunasta. -Nyt ilmestyi Arne rotkoon mukanaan neljä miestä. Tie on alituista -nousua. Miesten saavuttua sille paikalle, minne Ljot on piiloutunut, -hyppää poika kivelle ja heittää ensimmäisen keihään. Se sattui Arnen -vieressä ratsastavaan mieheen. Ljot piiloutuu samassa takaisin kiven -taa, eivätkä miehet olleet ehtineet nähdä, kuka keihään oli heittänyt. -He seisahtuivat ja alkoivat katsella ympärilleen. Ljot hyppäsi taas -kivelle ja viskasi kaksi jäljellä olevaa keihästä. Toinen ei osunut, -mutta toinen tappoi miehen, joka seisoi Arnen edessä. Silloin huusi -Ljot: 'Minun on helpompi taistella sinua vastaan kuin isälläni, sillä -teitä oli kahdeksan miestä häntä vastaan, mutta teitä ei ole kuin kolme -minua vastaan'. Hänellä oli pieni puukirves vyössä, ja kun Arne tuli -etsimään häntä kiven takaa, iski Ljot häntä ylhäältä kasvoihin, niin -että kirves jäi hänen leukaansa. Nyt viskasi joku miehistä keihään -poikaa kohti, mutta tämä tavoitti sen lennosta. Sen jälkeen hän alkoi -juosta vieremää ylös, pysytellen kivien suojassa, niin etteivät toiset -voineet osua häneen. Päästyään kallioseinän kohdalle hän nojautui -keihääseen ja hyppäsi rotkon yli sekä juoksi jyrkänteen laitaa -vieremän päähän. Isännättömät hevoset olivat juosseet sinne. Ljot -tarttui yhtä niistä suitsiin juuri kuin se oli asettamassa etujalkansa -kallionreunalle. Hän hyppäsi sen selkään ja ratsasti sitten Eyreen, -missä hän silloin asui. - -"Mutta kukaan ei ollut kuullut puolikasvuisen pojan suorittaneen -sellaista urotekoa, ja koska moni arveli hänen kerran tulevan kuuluksi -päälliköksi, alettiin häntä kutsua leikillä Viga-Ljotiksi." - -Vigdis kysyi nyt vähän ajan kuluttua: - -"Tiedätkö sinä, Helge, mitä hänestä on kuulunut sen jälkeen?" - -"Eipä hänestä ole kuulunut paljon viime vuosina. Hänen kerrotaan -talttuneen tyyten naimisiin menonsa jälkeen." - -"Onko hän naimisissa?" kysyy Vigdis hiljaa. - -"On", vastaa Helge. - -"Tunnetko sinä hänen vaimoaan?" kysyy Vigdis vielä. - -"En muuta kuin näkemältä", kertoo Helge. "Häntä pidetään sen seudun -kauneimpana neitona, ja hän on rikas ja hyväluontoinen. Ja hänet -saatuaan on Ljot elänyt rauhassa kotonaan." - -Vigdis istuu äänettömänä. Viimein hän virkkaa: "Tiedätkö, onko hänellä -lapsia?" - -"Olen minä kuullut heillä olevan kolme, neljä kappaletta", vastaa Helge. - -Nyt ei Vigdis kysy enempää. - -Mutta islantilaisten käytyä levolle jää hän seisomaan lieden ääreen -katsellen hiillokseen. Ulvar istuu penkillä. Viimein Vigdis sanoo -katsomatta poikaan: - -"Kuuntelitko tarkoin, mitä nämä miehet kertoivat? Nyt sinä olet saanut -kuulla lisää isästäsi." - -Ulvar hypähtää paikaltaan huudahtaen: - -"Oliko hän minun isäni -- tuo, joka tappoi kolme miestä rotkossa, -ollessaan minun ikäiseni." - -"Kyllä, hän, jolla on niin kaunis vaimo", vastaa Vigdis. - -Ulvar sanoo: - -"Vaikka hän on tehnyt pahaa sinulle, äiti, täytyy hänen kuitenkin olla -oiva mies, ja mielelläni tapaisin hänet kerran. Silloin hän saisi -nähdä, että hänellä on poika, jossa on samaa verta." - -Vigdis vastaa: - -"Jos sinussa on hänen vertansa -- ja jos samalla olet minun poikani, -täytyisi tuon tapaamisen päättyä siihen, että laskisit minun syliini -Viga-Ljotin pään." - -Ulvar kalpenee -- ja sitten hän sanoo: - -"En minä ole kuullut koskaan pojan tappaneen isäänsä." - -Vigdis nostaa nyt kätensä ja puristaa ne nyrkkiin rinnalleen. Ja hän -vastaa: - -"Ellet sinä tahdo kostaa puolestani niinkuin minä kostin isäni puolesta --- ja minä vannon kärsineeni hänen tähtensä niin paljon ja hänen -tehneen minulle niin pahaa, että jos kertoisin sinulle kaiken, et -saisi rauhaa, ennenkuin olisit tuonut minulle sovituksen -- niin pidät -vähemmän minusta kuin olen luullut. Mutta en jaksa puhua tästä enempää." - -Ulvar tulee nyt syleilemään äitiään ja tämä vaipuu penkille itkemään. -Mutta poika lupaa aina täyttää äitinsä tahdon. - - - - -XLI. - - -Aika kului hiljalleen, kunnes Ulvar täytti seitsemäntoista vuotta. -Silloin hän sanoi äidilleen halunsa vetävän vieraisiin maihin katsomaan -maailmaa. Vigdis ei ihmetellyt tätä, vaan lupasi varustaa hänelle -suuren laivan. Hän pyysi vain, että Ulvar ottaisi mukaansa vanhempia, -tottuneita miehiä. - -Kun Illuge kuuli tämän, sanoi hän oman mielensäkin taas vetävän -merille, koska hänen vaimonsa oli kuollut, ja asiaa pohdittiin sitten -jonkun verran. - -Eräänä päivänä talven ollessa lopullaan, tuli Illuge Vadiniin. Hän -istui tuvassa Vigdiksen kanssa. Silloin tämä kysyi, miten retken kävisi. - -Illuge sanoi: - -"Kai sinä tiedät, että se maa, minne Ulvarin halu ensiksi palaa, on -Islanti." - -Vigdis ei vastannut mitään. Silloin Illuge jatkoi: - -"Ymmärrät varmaan, mitä asiaa hän katsoo itsellään olevan sinne. Mutta -et voine ihmetellä, ettei minun mieleni tee mukaan sille retkelle." - -Vigdis vastasi puoliääneen: - -"Ulvar on ollut paljon sinun luonasi ja puhunut sinun kanssasi monesta -asiasta. Onko hän kertonut sinulle isästään?" - -"Useammin kuin kerran", vastaa Illuge, "hän haluaa päästä tapaamaan -isäänsä ja näkemään, mikä hän on miehiään. Mitä sinä arvelet hänen -tuumastaan, onko se mielesi mukainen?" - -"Ei", sanoo Vigdis. Ja tuokion kuluttua hän jatkaa: "Ljot ei tiedä, -että minulla on lapsi. Tahtoisin, että hän jättäisi tuon tuuman." - -Ulvar kulki samassa oven ohi. Illuge kutsui häntä ja sanoi tämän tultua -sisään: - -"Puhumme äitisi kanssa sinun Islannin-retkestäsi." - -Ulvar punastui ja sanoi kiireesti: - -"Ethän sinä voi ihmetellä, äiti, että mieleni tekee lähteä tapaamaan -sitä miestä, joka on siittänyt minut, jotta näkisin, miten hän ottaa -minut vastaan." - -"Ei hän ole tiedustellut meistä milloinkaan", sanoo Vigdis suuttuen, -"ja hänellä on siellä vaimo ja lapset. Tuskin sinä saat osaksesi muuta -kuin pilkkaa, jos lähdet sinne." - -"Olenhan sinun poikasi", vastaa Ulvar vihan vallassa, "enkä siis anna -itseäni pilkata. Et ole turhaan yllyttänyt minua kostoon. Sanoit -kerran, että sinusta olisi paras kosto, jos minä toisin sinun helmaasi -Viga-Ljotin pään." - -Tämän sanottuaan hän menee, mutta Vigdis sanoo kiihkeästi: - -"En tahtoisi enää koskaan kuulla hänen nimeään." - -Illuge katsoo häneen ja vastaa: - -"Sinä olet rakastanut paljon tuota Ljotia, koska vihaat häntä vieläkin -noin palavasti -- luulenpa että rakastat häntä yhä vielä." - -"Minä rakastan häntä yhtä paljon kuin metsän sutta", sanoo Vigdis. "Jos -me kaksi joutuisimme silmätyksin, täytyisi toisen menettää henkensä." - -Illuge vastasi: - -"Tahdotko sinä siis kostaa Ljotille?" - -"Tahdon", vastaa toinen. - -Silloin Illuge sanoo: - -"Minä lähden Ulvarin mukana Islantiin ja olen varjeleva häntä kuin omaa -poikaani. Mutta pyytäisin, että menisit naimisiin kanssani sitten kun -palaan takaisin." - -Vigdis ei vastannut heti. Illuge sanoi silloin: - -"Etkö ole ollut mielestäsi tarpeeksi kauan leskenä surren tuon miehen -kataluutta? Olet vielä nuori ja kaunis ja sinua odottavat iloiset -päivät -- tiedäthän, että minä tahdon olla hyvä sinulle ja auttaa -poikaasi voimieni mukaan." - -Nyt Vigdis ojensi hänelle kätensä, ja Illuge suuteli häntä. Sitten he -sopivat häistä. Vigdis ilmoitti asian Ulvarille, ja tämä sanoi, että -äiti sai tehdä miten tahtoi. - - - - -XLII. - - -Ulvar ei joutunut milloinkaan Islantiin. Pohjanmerellä heitä kohtasi -sumu ja vastatuuli, joka yltyi semmoiseksi myrskyksi, että heidän -täytyi heittää laivasta suurin osa lastiaan, jos mieli pelastaa -henkensä. Lopulta myrsky vei peräsimen, eivätkä he voineet ohjata -laivaa minnekään päin, vaan se ajautui vuorista rannikkoa kohti. Illuge -arveli nyt heidän joutuneen Skotlantiin. He koettivat nostaa purjeita -ja ohjata laivaa airolla, ja pääsivät siten saarien suojaan, missä -aallokko ja tuuli eivät olleet niin ankarat. Illalla he laskivat laivan -ankkurin jylhärantaiseen lahteen, johon tunturilta virtaava joki oli -kerännyt hiekkavallin. Taloja ei näkynyt missään. - -Yöllä tuuli taas yltyi, ja ankkuri irtautui pohjasta. Laiva kaatui -kyljelleen, mutta miehet pelastuivat maihin. Illuge sanoi, että jos -nyt ilmestyisi näkyviin miehiä, joilla oli rantaoikeus, tulisivat he -varmasti tapetuiksi. Hän neuvoi siis korjaamaan laivan purjehduskuntoon -ja lähtemään sitten pois. - -He tekivät työtä kaiken päivää ja joutuivat valmiiksi iltaan. Mutta -kun heillä ei ollut ruokavaroja, kehoitti Ulvar tekemään ryöstöretken -maihin. Ylempänä rinteellä oli asuttu laakso. He lähtivät sinne, -hyökkäsivät ensimmäiseen suureen talon, ajoivat ihmiset pois ja ottivat -ruokaa ja vaatteita niin paljon kuin tarvitsivat. Kukaan ei noussut -vastarintaan. - -Mutta palatessaan rantaan he näkivät laivansa olevan täynnä vierasta -väkeä, ja Illuge sanoi skotlantilaisten tulleen toista tietä rantaan -ja voittaneen heidän laivalle jättämänsä vartijat. Samassa he näkevät -suuren ratsujoukon ajavan laakson läpi samaa tietä, jota hekin olivat -tulleet. Illuge sanoi: - -"Mitä pidät retkestämme, Ulvar?" - -"Hauskempaa tämä on kuin olla aaltojen kasteltavana", vastasi Ulvar -nauraen, "mutta meidän on jouduttava laivaan ja viskattava mereen nämä -miehet, ennenkuin tuo suuri lisäjoukko ehtii rantaan." - -Illuge arveli olevan helpompaa karkoittaa ensin ratsujoukko kuin -kiivetä laivaan, "sillä sieltä isketään poikki meidän kätemme. Mutta ei -ole niin vaarallista, että näitä on enemmän kuin meitä." - -"En minä heitä pelkää", sanoi Ulvar, "mutta olisi paha, jos toiset -sillä aikaa veisivät laivamme merelle. Silloin olisimme revon saksissa." - -Ja hän juoksi veteen useimpien miesten seuraamana, pitäen kilpeään -suojanaan laivalta ammuttuja nuolia vastaan, kahlatessaan laivaa kohti. -Mutta hän sai pian oppia, ettei ollut niinkään helppo nousta laivaan, -sillä skotlantilaisten oli helppo ampua nuoliaan ja iskeä kirveillään -ylhäältä alas. Ja vaikka norjalaiset ottelivat urhokkaasti ja heittivät -takaisin keihäät, joita lenteli heitä kohti, ei heillä ollut suurta -menestystä. Ja nyt ajoivat ratsumiehetkin veteen. Vihollinen ahdisti -nyt heitä joka puolelta, ja itse he seisoivat vedessä kainaloita -myöten. Siitä syntyi kova taistelu, ja Ulvar sanoi Illugelle: - -"Parempi olisi ollut, että olisin seurannut sinun neuvoasi, -kasvatusisä." - -"Sinulla on miehen luonto, Ulvar", sanoo Illuge, "vahinko olisi, jos -Vigdis kadottaisi noin uljaan pojan." Samassa hän juoksi laivan ääreen. -Laivan laidalla seisoi pitkä, punatukkainen mies, skotlantilaisten -päällikkö. Illuge heitti pois kilpensä, hyppäsi kannelle ja sai -kiinni skotlantilaispäällikön jaloista. Mutta tämä iski häntä samassa -kirveellään päähän. Molemmat putosivat laiteen yli, ja Ulvar tappoi -skotlantilaisen. Nyt joutuivat tämän miehet aluksi ymmälle, toiset -peräytyivät kauemmaksi ja toiset hyppäsivät veteen päällikkönsä -perässä. Silloin onnistui muutaman norjalaisen kiivetä laivaan. - -Ulvar oli viimeinen, joka nousi kannelle, sillä hän tahtoi auttaa -Illugen mukanaan. Mutta tämä sanoi: - -"Älä välitä minusta, vaan pelasta itsesi, sillä tahdon, että viet -terveisiä äidillesi ja kerrot, miten minun päiväni päättyivät." - -"Ei hän ole iloitseva, jos minä tulen kotiin ilman sinua", vastasi -Ulvar. Hän pääsi kannelle, ja miehet saivat vedetyksi Illugen ylös, -mutta hän kaatui heti suulleen ja heitti henkensä. Ulvar oli nyt -laivallaan, ja hänellä oli jäljellä kolmetoista miestä, joiden joukossa -ei ollut yhtään haavoittumatonta, ja skotlantilaisia oli puoli sataa. -Nämä tungeksivat laivan äärellä, ja toisten hakatessa laivan sivuja, -pitivät toiset kilpiään heidän päänsä päällä, lennättäen sitäpaitsi -nuolisateen toisensa jälkeen norjalaisten niskaan. Silloin näki Ulvar -suuren laivan liukuvan esiin saarien välistä ja tulevan heitä kohden ja -hän huusi miehilleen: - -"Lyhyt oli retkemme, mutta voimme olla tyytyväiset iltatyöhömme." -Skotlantilaiset olivat näet kärsineet suuren mieshukan. - -Vieras laiva laski nyt ankkurinsa, ja sieltä hyppäsi miehiä Ulvarin -laivalle. Etummaisena tuli pitkä, tummapintainen mies. Hän iski -laivahaan laiteeseen ja ponnahti ylös. Sitten hän juoksi maston luo, -jossa Ulvar seisoi, huutaen norjan kielellä: - -"Hyvin taistelet, nuori päällikkö, vaan parahiksipa saavuimmekin -apuun." - -Tuossa tuokiossa oli laiva täynnä hänen väkeään, ja nyt kääntyivät -asiat niin, että skotlantilaiset hyppäsivät veteen ja koettivat paeta -rantaan, mutta harva heistä pääsi sinne. - -Kun siis taistelu oli päättynyt, viskasivat vieraat soturit -skotlantilaisten ruumiit mereen ja hinasivat Ulvarin laivaa omansa -vieressä. Mutta silloin huomattiin sen saaneen niin pahoja vaurioita, -ettei se enää pysynyt pinnalla. Vieras pyysi nyt Ulvarin ja tämän -miehet omalle laivalleen, antoi kohottaa purjeet ja ohjasi laivan -merelle. Heillä oli oiva purjetuuli, sillä myrsky oli laannut. - -Vieras sitoi Ulvarin ja hänen miestensä haavat ja sai kuulla taistelun -kulusta. Hän sanoi olevansa nimeltään Uspak ja syntyneensä Islannissa, -mutta nyt hän asui Northumberlandissa. Hänen miehensä olivat siltä -seudulta ja syntyjään norjalaisia ja tanskalaisia. - -Pimeän tultua he laskivat ankkurin erääseen salmeen ja kävivät maata. -Uspak ja Ulvar makasivat samalla tilalla kannen alla. Ulvar ei voinut -nukkua, sillä hänen haavojaan särki, ja Uspak puheli silloin hänen -kanssaan. Hän sanoi: - -"Sinä olet taistellut miehen lailla tänään, Ulvar, ja olet varmasti -korkeaa sukua. Miltä puolen Norjaa olet kotoisin ja kuka on isäsi?" - -Ulvar vastasi: - -"Olen kotoisin Vigulmarkista. Talo, jossa asun, on Vadin, Foldenin -varrella." - -Uspak kääntyi äkisti hänen puoleensa ja kysyi: - -"Entä kuka on isäsi, Ulvar -- mikä on hänen nimensä?" - -"En tahdo salata sinulta, herra", sanoo nyt Ulvar, "että olen -äpärälapsi. Siksi minua sanotaan Ulvar Vigdiksenpojaksi äitini nimen -mukaan." - -Uspak on kauan ääneti, hän yrittää puhua useamman kerran, mutta ei -tiedä miten alkaisi. Vaan Ulvar ei huomaa sitä. Viimein hän sanoo -hiljaa: - -"Kuinka vanha sinä olet, Ulvar Vigdiksenpoika?" - -"Täytän kahdeksantoista keskikesän jälkeen", vastaa tämä. - -Vieras paneutuu nyt takaisin tilalle, eikä virka mitään pitkään aikaan. -Viimein hän lausuu: - -"Vieläkö äitisi Vadinin Vigdis elää, ja onko hän naimaton?" - -Ulvar vastaa myöntäen. Silloin sanoo Uspak: - -"Kuulisin mielelläni enemmän äidistäsi -- hän on varmaankin korska -ja mahtava nainen, koska hän on jaksanut kasvattaa sinusta semmoisen -miehen omin voiminsa. Pidätkö sinä äidistäsi?" - -Ulvar vastaa: - -"Täyttäessäni viisitoista vuotta, antoi hän minulle Vadinin ja puolet -kaikesta tavarastaan, ettei kukaan voisi sanoa, että olin köyhä ja -valtaa vailla, vaikka olen äpärä. Hän on teettänyt itselleen toisen -talon pohjoisemmaksi metsään. Sen paikan nimi on Berg, mutta hän asuu -Vadinissa. Ja sinä olet oikeassa, sillä hän on korskin nainen, minkä -tavata saattaa. En tunne ketään toista hänen vertaistaan, enkä minä ole -surrut suuresti sitä, etten tunne isääni." - -Ulvar kertoi nyt äidistään, ja mitä enemmän hän kertoi, sitä enemmän -vieras kysyi. Hän sai kuulla Gunnarin kuolemasta ja Vigdiksen kostosta -ja kaikesta, mitä sen jälkeen oli tapahtunut. Ja yö kului pitkälle. Kun -hän oli lopettanut, sanoi Uspak: - -"Sanomattoman paljosta sinä saat kiittää äitiäsi. Hänen tulee saada -sinusta paljon kunniaa. Hänellä ei ole vertaistaan rohkeudessa ja -viisaudessa, eikä kukaan ole rakastanut poikaansa hellemmin." - -"Toden sanot", vastasi Ulvar. "Toivon, että joskus voin palkita hänen -hyvyytensä." - -Uspak sanoo: - -"Nyt sinä olet kadottanut laivasi ja tavarasi, mutta jos tahdot -olla minun laivallani kesän, ei sinun ole tarvis palata köyhänä -Norjaan syksyllä. Saat olla apupäällikkönä laivalla, ja saat puolet -päällikönsaaliista." - -Ulvar kiitti häntä. Hetken kuluttua hän sanoo olleensa oikeastaan -matkalla Islantiin. Uspak kysyy nyt, onko hänellä asiaa sinne. Ja Ulvar -sanoo: - -"Koska sinä olet Islannista, Uspak, niin sano, tunnetko siellä miestä, -jota kutsutaan Viga-Ljot Gissurinpojaksi, Skomedalin talosta?" - -"Onko sinulla asiaa hänelle?" kysyy Uspak kotvasen kuluttua. - -"Olisihan sitä", sanoo Ulvar. - -"Onko hän kukaties äitisi ystävä?" kysyy toinen. - -"Ystäväksi en voi häntä sanoa", lausuu Ulvar, "enkä odota häneltä -suuria. Mutta haluaisin tietää, miten hän ottaisi minut vastaan, sillä -hän kuuluu olevan isäni." - -"Kylläpä hän mahtaisi olla merkillinen mies, ellei hän ottaisi ilolla -vastaan noin kaunista ja miehevää poikaa", sanoo nyt Uspak naurahtaen. -"Ja tuskinpa hän on saattanut unohtaa sinun äitisi kaltaista naista." - -"Hän ei ole koskaan tiedustellut meistä", vastaa Ulvar, "ja tiedän -hänellä olevan vaimon ja lapsia Islannissa. Mutta kävisin sentään -mielelläni viemässä hänelle terveiset äidiltäni, jonka hän vietteli ja -hylkäsi." - -Uspak sanoo nyt vähän ajan kuluttua: - -"Ljot ei ole enää Islannissa. Olen kuullut hänen lähteneen maasta monta -vuotta sitten -- hänen vaimonsa ja lapsensa ovat kuolleet." - -"Oliko hän sinun ystäviäsi?" kysyy Ulvar. - -"Ei", sanoo Uspak. "Hän oli yhtä vähän minun kuin äitisi ystävä." - -Ulvar asettuu nyt levolle ja koettaa nukkua. Vähän ajan kuluttua hän -tunsi jonkun koskettavan kasvojaan ja aukaisi silmänsä. Uspak oli -avannut luukun, josta tulvi sisään aamuvaloa, ja istui hänen vieressään -katsellen häntä. - -"Sinä valitit unissa, Ulvar", sanoi Uspak, "ja minä tahdoin katsoa, -miten sinun laitasi oli. Mutta nuku nyt taas." - - - - -XLIII. - - -Ulvar seurasi Uspakia myöhään syksyyn, ja he tekivät rosvoretkiä -tanskalaisten viikinkien kanssa Englantiin, Rinnmarelandiin ja Ranskan -maalle, voittaen runsaasti saalista. Ulvar Vigdiksenpoika osoitti -suurta rohkeutta ja saavutti siten mainetta. - -Syksyllä kävivät Uspak ja Ulvar Northumberlandissa Sigvard jaarlin -luona, joka oli Uspakin ystävä. Hän lausui Ulvarin tervetulleeksi ja -antoi tälle kalliita lahjoja. - -Eräänä iltana istuivat he Uspakin majassa juomassa. Silloin kysyi Uspak: - -"Tahtoisitko sinä mielelläsi löytää isäsi, Ulvar?" - -"Kotona ollessani se oli hartain toiveeni", sanoi Ulvar, "Surin sitä, -että olin äpärä ja olin mielestäni halvempi kaikkia muita, joilla -oli isä. Silloin päätin, että kerran etsisin hänen olinpaikkansa ja -vaatisin hyvitystä äitiä ja itseäni kohdanneesta vääryydestä." - -"Voihan olla mahdollista, että sinä löydät hänet", sanoi Uspak hiljaa. -"Mutta mitä sanoisit, jos hän ottaisi sinut vastaan rakkaudella, -iloiten siitä, että hänellä on niin uljas poika?" - -"En luulisi hänen voivan pitää sitä kunnianaan", vastasi Ulvar, "enkä -kiittäisi häntä siitä. En tiedä olevani hänelle velkaa muusta kuin -hengestäni -- ja sen minä olen pannut alttiiksi niin monta kertaa, -etten pelkää sen kadottamista. -- Olen tullut tietämään tällä retkellä -olevani mies ilman häntäkin -- ja siitä saan kiittää sinua, Uspak. En -tarvitse isääni enkä hänen rakkauttansa, eikä minuun kuulu, onko hän -konna vai muu." - -Uspak istui pää käsien varassa. Vähän ajan kuluttua hän sanoi: - -"Entä äitisi, Vigdis -- mitä hän sanoisi, jos isäsi saisi kuulla -sinusta ja tulisi kosimaan häntä?" - -"Totta puhuakseni luulisin hänen voivan säästää vaivansa. Äitini -sanoi kerran, että paras kosto hänen tuskastaan olisi, jos hän saisi -pitää käsissään isäni veristä päätä. Mutta muuten hän ei tahtonut -puhua hänestä, vaan on aina ollut surullinen kauan sen jälkeen. Hänen -tahdostaan minä en lähtenyt Islantiin etsimään isääni." - -Uspak istui kuten ennen. Viimein hän sanoi: - -"Nuo olivat kovia sanoja, Ulvar." - -Ulvar vastasi: - -"Kova oli nuoren äitini kohtalo, kun hän lähti maasta, jättäen hänet -sinne lapsineen. Eikä hän ole koskaan tiedustellut meistä sen jälkeen." - -"Tiedätkö sinä varmasti, ettei hän ole tehnyt sitä", kysyi Uspak. - -"Äitini on sanonut", vastasi Ulvar, "että isäni oli kehno ja sydämetön -mies." - -"Nuo ovat kovia sanoja pojan suusta, Ulvar", sanoi Uspak taas huoaten. - -"En ole oppinut lempeämpiä", vastasi Ulvar nauraen, "ehkä minussa on -hänen vertansa". - -Uspak katsoi häneen, mutta ei vastannut mitään, eikä asiasta sen -jälkeen puhuttu enempää, mutta Uspak istui mietteissään ja vaiteliaana -koko illan. Ennen maatamenoa hän otti kirstustaan punaisen kullalla ja -silkillä kirjaellun silkkiviitan ja ojensi sen Ulvarille. Hän pyysi -tätä ottamaan sen lahjaksi, ja Ulvar kiitti. - -Kun Ulvar syksyllä aikoi lähteä kotiin, antoi Uspak hänelle täysissä -varustuksissa olevan laivan sekä runsaat lahjat -- avaran haarniskan -ja kultaisen kypärän, kaksi lumivalkoista haukkaa, kolminkertaisen -kullatun vyön, jonka hän pyysi Ulvarin lahjoittamaan äidilleen -ystävyydenlahjaksi, sekä vielä vihreän silkkiviitan kultaisine -solkineen ja kallisarvoisine turkisnahkoineen -- mutta pyysi takaisin -punaisen viittansa, koska se ei ollut uusi, eikä siis soveltunut -lahjaksi. - -Ulvar kiitti häntä kaikesta hänen rakkaudestaan ja pyysi nyt Uspakia -valitsemaan itselleen mitä halusi hänen kesäisten retkiensä saaliista. - -"Minulla on enemmän tavaraa kuin tarvitsen", vastasi Uspak, "mutta jos -annat minulle tuon renkaan, jota kannat vasemmassa käsivarressasi, otan -sen mielelläni muistoksi." - -Ulvar otti renkaan ja antoi sen Uspakille sanoen: "Ei se ole suuren -arvoinen -- minä käytän sitä siksi, että sain sen äidiltäni, joka on -saanut sen omalta äidiltään -- mutta se on liian vähäpätöinen lahjaksi. -Pyydä ennemmin jotakin parempaa." - -"En tahdo muuta", vastasi toinen pistäen sen käsivarteensa, "pidän -siitä, ja se oli sinun kädessäsi silloin kun pidit puoliasi Skotlannin -vuonossa." - -Nyt lausui Ulvar: - -"Ei meillä ole Vadinissa sellaista komeutta kuin jaarlin kartanossa, -mutta tekisit minulle suuren ilon, jos tahtoisit tulla vieraakseni -äitini taloon." - -"Tahdon mielelläni", vastasi Uspak. "Ei ole kestävä kauan, ennenkuin -tapaamme jälleen, sillä olisin tullut sinne, vaikka et olisi -kutsunutkaan." - -Tämän jälkeen hän syleili Ulvaria, suuteli häntä suulle ja otsalle ja -toivotti hänelle hyvää matkaa. Ja Ulvar purjehti takaisin Norjaan ja -laski neljäntenä päivänä Foldenin rantaan. - - - - -XLIV. - - -Vigdis otti poikansa vastaan ilomielin, eikä kyllästynyt kuulemaan -hänen retkistään. Eniten kertoi Ulvar Uspakista, kiitellen tämän avuja -ja ystävyyttä, ja Vigdis sanoi iloitsevansa siitä, että hän saisi tämän -vieraakseen, koska hän ei ollut voiva milloinkaan kiittää kyllin sitä -miestä, joka oli pelastanut hänen poikansa hengen ja osoittanut hänelle -niin suurta hyvyyttä. - -Hän suri syvästi Illugen kuolemaa ja piti pidot hänen muistokseen. Hän -lupasi myös huolehtia tämän lapsista, Olavista ja Ingebjørgista, kuin -omista lapsistaan, ja nämä muuttivat Vadiniin. - -Niin kului vuosi loppuun ja joulujuhla tuli. Ja pyhänä yönä, jolloin -Herra oli syntynyt maailmaan, tuli koko laakson kansa kappeliin -kuulemaan messua. Vadinista ratsastivat sinne Vigdis ja Ulvar suuren -saattojoukon kera. -- Sinä vuonna oli satanut paljon lunta ennen -joulua, ja pyhien aikana oli pakkanen ja täysikuun paiste. - -Niin kirkas oli kuun valo, että kirkko tuntui pimeältä Vigdiksen -astuessa sinne poikineen, vaikka kynttilät paloivat pyhien kuvien -edessä. Pappi lauloi kauniisti alttarin edessä, ja kuoripojat -heiluttivat pyhäsavuastioita, joista levisi makea tuoksu. Sisääntulijat -notkistivat polvea ja ripottivat päälleen vihittyä vettä sekä lukivat -rukouksensa. - -Mutta kun Vigdis nosti silmänsä ja kohosi seisaalleen, näki hän -ovensuussa vieraan miehen. Tämä oli kietoutunut tummaan viittaan, jota -hän piteli kiinni leukansa alla, seisoen hiukan etukumarassa, niin -ettei hänestä näkynyt muuta kuin silmät ja musta tukka, joka riippui -silmillä, mutta Vigdis tunsi heti Ljotin. Tämä tuijotti häneen, ja -kun hän kohtasi Vigdiksen katseen, huomasi tämä Ljotin käsien alkavan -vavista niin, että hän laski ne alas. Ja hän oli kalpea kuin kuollut. - -Vigdis alkoi itsekin vavista niin, että hänen täytyi nojautua oven -pieleen, ja lattia alkoi lainehtia hänen silmissään -- se ei ollut enää -lattia, vaan hänen edessään kulki pienoinen joki miesten ja naisten -puolen välitse, ja alttarin edustalla oli verinen järvi. Samassa nousi -Ulvar paikaltaan, kumarsi hänelle ja antoi hänelle ilosta nauraen -kättä, ja silloin Vigdis ymmärsi, kuka mies se oli ollut, joka oli -nimittänyt itseään Uspakiksi. Hän aikoi lähteä kirkosta, mutta ei -voinut astua käytävälle; silloin hän alkoi kulkea seinäviertä, tukien -itseään hirren päihin, ja pääsi siten nurkkaan, jossa polvistui maahan. -Mutta naiset tekivät hänelle tilaa, että hän voisi mennä alttarin -luo. Hän katsoi nyt taakseen ja näki Ljotin seisovan yhä ovensuussa -tuijottaen häneen, ja Ulvar seisoi hänen vieressään. Silloin hän lähti -eteenpäin ja vaipui maahan alttarin eteen nojaten päätään seinään ja -kätkien kasvot käsiinsä. - -Laulun vyöryessä laineina hänen ympärillään tunsi Vigdis ruumiissaan -vuoroin jäisiä ja tulisia väreitä ja hän vapisi tulevan kohtauksen -pelossa. Ja hänessä tuntui kuin tuo ilta, jolloin he olivat kohdanneet -toisensa ensimmäisen kerran ja kaikki, mitä sitten oli seurannut, -olisi tapahtunut eilen. Ja silloin hänestä irtaantui kaikki se, mikä -oli alkanut versoa alas vuosien kuluessa, vieri kuin kivivyöry, joka -vie mennessään metsät ja sammalet, jättäen jälkeensä alastoman vuoren. -Ja hänestä tuntui, että vain tätä hän oli odottanut vuodesta vuoteen, -tätä, että heidän leikkinsä kerran päättyisi. - -Mitä kauemmin hän makasi maassa, sitä enemmän hän alkoi pelätä, miten -kävisi, kun hän joutuisi puheisiin Ljotin kanssa. Hänen vieressään -seinässä oli luukku, joka oli jätetty auki. Hän näki lumen hohtavan -sen takaa ja kuuli hevosten hirnuvan ja helisyttelevän valjaitaan -kirkonmäellä; silloin hän nousi kesken messua ja pakeni kirkosta. - -Kuu paistoi korkealla taivaan laella. Vigdis kahlasi lumen läpi -hevosten luo, irroitti omansa ja alkoi taluttaa sitä kirkkotarhan -porttia kohti. Silloin hän kuuli kahden miehen tulevan perässään niin -kiireesti, että kirkon ovikin jäi auki heidän jälkeensä ja laulu ja -valo virtasivat ulos. - -Ljot tarttui hevosen suitsiin juuri kun Vigdis oli lähdössä ja sanoi: - -"Salli minun puhua kanssasi, Vigdis?" - -Tämä katsoi häneen ja vastasi: - -"Ovatko sinun pahat tekosi niin lukuisat, että sinun täytyy salata -nimesi?" - -Ennenkuin Ljot ehti vastata, riuhtaisi hän hevosen syrjään niin äkisti, -että toinen päästi otteensa, ja hän ajoi pohjoista kohti minkä hevonen -jaksoi juosta. Saavuttuaan Vadiniin hän ei pysähdyttänyt ajoaan, -vaan käänsi hevosen ja ajoi edelleen Bergiin asti. Siellä asui vain -talonvahti vaimonsa ja parin orjan kera. Vigdis astui tupaan. Se oli -melkein tyhjä, sillä rakennukset olivat uudet, eikä sinne oltu ehditty -laittaa muuta kuin pitkin seiniä kulkevat paljaat penkit ja yksi pöytä. -Hän pani tulta liedelle ja käski lukita oven. Ja siellä hän istui -jouluillan. - - - - -XLV. - - -Vigdiksen ratsastettua pois jäivät Ljot ja Ulvar katsomaan hänen -jälkeensä. Sitten sulki Ljot syliinsä Ulvarin, suuteli häntä ja sanoi: - -"Jääös Jumalan haltuun, rakas poikani, sillä nyt pelkään, ettemme ole -tapaavat toisiamme enää koskaan." - -Ulvar tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä. Ja hän sanoi: - -"En tiedä, mitä tarkoitat -- vaan jos sinä olet minun isäni, niin et -kai tahdo jättää meitä?" - -Ljot vastasi: - -"En rohkene toivoa, että äitisi suostuisi puhumaan kanssani. Etkä -sinä puhunut liian kovia sanoja isästäsi. Aioin sanoa sinulle samana -iltana, kuka olin, mutta sitten ajattelin puhua ensin Vigdiksen -kanssa, ennenkuin kutsuin sinua pojakseni. Minä en tiennyt sinun -olemassaolostasi, ennenkuin kuulin sinun kutsuvan häntä äidiksesi. Vaan -voit nyt sanoa Vigdikselle, että olkoon se hänen kostonsa, että minä -olen kaipaava sinua, ja ettei minulla ole ollut iloista hetkeä sen -jälkeen kuin me viimeksi tapasimme." - -Silloin Ulvar lankesi hänen kaulaansa ja pyysi hartaasti, että hän -lähtisi hänen kanssaan Vadiniin. Vigdis ei ollut voiva unohtaa, että -Ljot oli pelastanut hänen poikansa hengen ja osoittanut hänelle niin -suurta hyvyyttä. Viimein tämä suostui, ja he ratsastivat yhdessä -Vadiniin. Mutta Vigdis ei ollut siellä. Ljot kumartui hevosen kaulaa -vasten ja sanoi: - -"Siinä nyt näet, Ulvar, ettei tämä hyödytä mitään -- ja oikeaan osuin -kun kutsuin itseäni Uspakiksi, sillä järjettömämmin ei ole menetellyt -yksikään mies. On kulunut liian paljon aikaa, että enää voisin parantaa -tekoani." - -Ulvar hyppäsi hevosen selästä ja tahtoi viedä Ljotin sisään. - -"Äiti on varmasti Bergissä", sanoi hän. "Vaan tule nyt sisään syömään -ja lepäämään." - -Sillä Ljot oli surkean näköinen. Ulvar sai hänet mukaansa ja pani hänet -istumaan kunniapaikalle, mutta Ljot tuskin koski ruokaan, eikä hän -puhunut sanaakaan. Siksi Ulvar sanoi päivemmällä lähtevänsä Bergiin -puhumaan äitinsä kanssa, mutta kehoitti Ljotia jäämään Vadiniin. - -Mutta Ljot nousi paikaltaan ja sanoi: - -"Asian täytyy päättyä jollakin tapaa. Ja minä tahdon puhua sen naisen -kanssa, jota olen kaivannut seitsemäntoista vuotta." - -Näin sanoen hän meni ulos ja nousi hevosen selkään. Sitten he -ratsastivat kiireesti Bergiin. - -Tuvan ovi oli suljettu heidän saapuessaan sinne, mutta Ulvar meni -kolkuttamaan ja huusi: - -"Avaa ovi, äiti, minulla on tärkeää puhumista kanssasi." - -"Oletko yksinäsi," kysyi Vigdis sisältä tuokion kuluttua. - -"Isäni on mukana," vastasi Ulvar. - -"Hänen kanssaan minä en tahdo puhua", kuului taas äidin ääni. - -Silloin huusi Ulvar: - -"Minä vaadin, äiti, että te sanotte minulle, miksi minä olen isätön --- enkä minä lähde tästä paikasta, eikä Ljot ole pääsevä talosta, -ennenkuin sinä olet avannut oven." - -Vigdis työnsi nyt salvan oven edestä ja päästi heidät sisään. Ulvar -katsoi toisesta toiseen. Sitten hän sanoi: - -"Isäni päässä on harmaita hapsia ja sinun silmäsi ovat käyneet -vanhoiksi -- olette kokeneet paljon senjälkeen kuin viimeksi kohtasitte -toisenne. Vaan jos voisitte tehdä sovinnon, olisi mieleni hyvä, sillä -rakastan suuresti teitä molempia." - -Vigdis katsoi ylös ja sanoi: - -"Silmäni ovat käyneet vanhoiksi itkusta, sillä kukaan ei ole tuottanut -minulle semmoista surua kuin sinä, Ljot." - -Tämä vastasi: - -"Ja kuitenkin sinun on ollut helpompi elää poikasi kanssa, sillä -ymmärrän nyt, ettet sinä ole voinut rakastaa minua, kun petin sinut -niin pahasti, etkä siis myöskään ole kaivannut minua. Mutta minä olen -surrut joka askeleella ja jokaisella meren aallolla, jonka laivani -keula on halkonut, etten voinut päästä sinun luoksesi." - -Vigdis nauroi katkerasti ja sanoi: - -"Entä mitä pitää vaimosi siitä, että sinä kuljet maita ja meriä -jalkavaimojasi tervehtimässä?" - -"Hän oli mitä parhain vaimo ja suuren rakkauden arvoinen", sanoi Ljot, -"mutta hän on kuollut, eikä hänellä ollut paljon iloa yhdessäolostamme, -sillä minä ajattelin aina sinua, enkä voinut osoittaa rakkautta -hänelle. Raskaammin kuin mikään muu painaa hänen kohtalonsa tuntoani, -sillä hän kadotti ilonsa ilman omaa syytään. Voit siis iloita, -että kosto on kohdannut minua, sillä olen nähnyt pienten kauniiden -lastenikin kuolevan tapaturmaisesti silmieni edessä. Olen kadottanut -kaiken, mikä minulle oli rakasta, kuten toivoit." - -Nyt tarttui Vigdis viittansa reunaan niin rajusti, että kiinnityssolki -murtui kahtia, ja huusi: - -"Mistä sinä tiedät, Ljot, kuinka suuri minun mieleni karvaus on -ollut -- taikka sinä poikani, kuinka tuskaisesti minä olen toivonut -kostoa -- en ole kuullut eläessäni, että kukaan nainen olisi maannut -väkivalloin miehen. Sinun ei ole tarvinnut voimattomana kantaa sen -miehen lasta rintasi alla, jonka mieluimmin olisit suonut näkeväsi -villien hevosten välissä. Etkä sinä ole harhaillut joen partaalla -synkimmässä talviyössä, kuten minä, kun en enää tiennyt, miten päästä -tuosta kurjuudesta. Voitko mielestäsi vaatia suurta rakkautta pojalta, -jonka minä synnytin metsässä kalliopaadelle, yhdenkään ihmisen olematta -luonani ojentamassa lusikallista vettä virvoituksekseni. -- Sinä sousit -ja purjehdit meriä kaivaten minua. Mutta mitä se hyödytti minua, -silloinkuin Gunnar kannettiin eteeni verisenä, surmahaava rinnassaan, -kuultuaan pilkkasanoja häpeän tähden, joka oli tapahtunut hänelle -vastoin minun tahtoani. Ja mitä apua oli pojalla ja minulla sinun -rakkaudestasi, silloinkuin isäni poltettiin Vadinin kera, ja minun -täytyi paeta poikineni metsään, susien ajaessa meidät henkipattojen -asuinsijoille. - -"Sinusta oli varmaankin riittävä hyvitys, kun tulit sitten pyytämään -minua Islantiin. Ja kun en minä suostunut siihen, olit valmis ottamaan -toisen neidon, joka oli tarpeeksi rikas ja kaunis kelvatakseen sinulle, -ja jonka sitten kiusasit hengiltä -- sillä aikaa kuin minä istuin -kotonani, voimatta puolustaa itseäni isäni nuhdellessa minua, tai -vastata lapselleni, kun hän kyseli isästään, koska en jaksanut puhua -siitä, mitä sinä olit tehnyt minulle. Sinä palkitset huonosti ne, jotka -ovat rakastaneet sinua -- ja totisesti sinä olet typerin ja kehnoin -mies, mitä tavata saattaa." - -Ljotin kasvot olivat valkeat kuin lumi, kun hän vastasi: - -"Terävämmin leikkaa puheesi kuin veitsesi viimeksi tavatessamme, ja -kernaasti antaisin henkeni, jos se voisi lohduttaa sinua -- mutta -sittenkin sanon, Vigdis, että suruni oli yhtä suuri kuin sinun -- sillä -sinä et tiedä, kuinka kurja elo on sillä, joka kaipaa omaa rakkainta -ystäväänsä." - -"Toden sanoit", vastaa hänelle Vigdis, "sillä minä en tiedä rakkaudesta -muuta kuin sen, mitä sinä opetit minulle tuona iltana, ja sen jälkeen -olen pelännyt jokaista miestä, joka on tahtonut minua omakseen." - -Nyt puuttui puheeseen Ulvar: - -"Pahaksi oli teidän tapaamisenne, mutta muista kuitenkin, äiti, että -hän on pelastanut henkeni, eikä isä voi osoittaa suurempaa rakkautta -pojalleen kuin hän on osoittanut minulle." Tämän sanottuaan hän -purskahti itkuun. - -Vigdis katsoi poikaansa ja sanoi: - -"Muistatko, että lupasit kerran kostaa puolestani?" - -Nyt sanoi Ljot: - -"Luulin, että voisimme sopia Ulvarin tähden, mutta huomaan, ettet sinä -voi antaa anteeksi minulle. Olen tehnyt sinulle liian pahoin. Lähden -nyt sinne, mistä tulinkin, vaan Ulvar on saava kaiken tavarani." - -"Veit kaiken minulta kerran, ja nyt tulet tänne ryöstämään uudelleen -kaikkeni. Minä jätin metsään susien ja korppien syötäväksi lapsen, -jota sinä olit pakottanut minut kantamaan -- mutta orjat löysivät -sen ja ottivat sen huostaansa. Tuli sitten hetki, jolloin mielessäni -syttyi sääli, sillä lapsi oli yhtä avuton käsissäni, kuin minä olin -ollut sinun käsissäsi. Silloin pelastin pojan, tullen itse rujoksi -ja rammaksi, ja olen kasvattanut ja rakastanut häntä kahdeksantoista -vuotta. Ja nyt sinä tulet viemään hänet minulta." - -"En minä tule viemään häntä sinulta", sanoo Ljot, "Sinua hänen tulee -seurata ja totella, sillä minulla ei ole mitään oikeutta häneen. Mutta -voinethan sallia minunkin rakastaa häntä ja tehdä hänen hyväkseen, -minkä voin, sitten en ole näkevä häntä enää koskaan." - -"En tahdo jakaa mitään kanssasi", sanoo Vigdis kohottaen silvottua -kättään, "enkä tahdo muistaa, että minulla on lapsi sinusta. Valitse, -Ulvar, kenelle meistä tahdot kuulua." - -"En voi valita", vastaa Ulvar itkien. - -"Siis olet valinnut Ljotin", sanoo äiti kääntyen ovea kohti. Ulvar -juoksee hänen jälestään ja tarttuu häneen kiinni. - -"Minne menet, äiti?" - -Vigdis vastaa: - -"En tiedä. Parempi olisi ollut, ettemme me kaksi olisi päässeet -elävänä metsästä, kuin että minun oli nähtävä se hetki, jolloin sinä -jätät vanhan ja raihnaisen äitisi, lähteäksesi vieraan matkassa pois. -Totisesti sinä olet isääsi, eikä ole ihme, että valitset hänet." - -"Äiti", huutaa nyt Ulvar, "tiedäthän, että minä teen kaikki, mitä sinä -tahdot, ja etten enää koskaan ole näkevä häntä." - -"En tiedä, olenko lainkaan sinun äitisi", vastaa Vigdis, "minun vihalla -kantamani poika ei olisi voinut osoittaa noin kehnoa mieltä. Sinä -muistutat enemmän Æsaa ja orjan sukua, -- kumarrat heti sitä, joka on -itseäsi vahvempi." - -Nyt astuu Ljot heidän luokseen ja sanoo vavahtelevin äänin: - -"Enkä minä tiedä, oletko sinä minun poikani vaiko Grefsinin Kaaren -- -vaan tee kuten äitisi tahtoo, Ulvar." - -Vigdis kääntyy katsomaan Ljotia -- mutta tarttuu sitten Ulvarin -käsivarteen ja lähtee kiireesti ulos. - - - - -XLVI. - - -Ljot ja Ulvar ratsastivat rinnettä alas metsän läpi katsomatta -toisiinsa ja puhumatta mitään. Viimein sanoi Ulvar: - -"En olisi uskonut, että sinä voisit erota äidistäni pilkkasanoin -- kun -olet kohdellut häntä niin häpeällisesti." - -"Hän ei ole tahtonut toisin", vastasi Ljot. "Mutta nyt on kohtuullista, -että hänkin kerran saa tahtonsa täytetyksi." - -Näin sanoen hän hyppää hevosen selästä ja sitoo sen puuhun. Sitten -hän ottaa miekan ja kilven ja käskee Ulvarin tehdä samoin. Hän sanoo -uhrikummun olevan aivan vieressä; siellä he saavat olla rauhassa. -Ulvar ei vastaa mitään, mutta tulee hänen perässään, ja he kahlaavat -kappaleen matkaa lumessa. - -Sitten he saapuvat kummulle, ja Ljot valitsee sopivan taistopaikan. Hän -tekee ensiksi hyökkäyksen ja iskee Ulvarin kilpeen. Silloin tämä sanoo: - -"Olen nähnyt sinun iskevän paremmin, Ljot." - -"Minä olen väsynyt, enkä ole syönyt mitään", vastaa toinen, "mutta sinä -olet nuori ja kokematon kaksintaistelussa, joten siis olemme tasassa. -Iske kiinni vain, en ole säästävä sinua. Vigdis tahtoo verileikkiä, ja -hän on saava, mitä tahtoo." - -Nyt iskee Ulvar, ja Ljot heittää kilpensä pois ja tarttuu molemmin -käsin miekkaan. Ulvar antaa hänelle iskun vasempaan olkapäähän, Ljotin -käsivarsi vaipuu alas, ja hän horjuu taapäin puuta vasten sekä nojaa -siihen niskansa. Ulvar viskaa pois miekkansa ja kilpensä nähdessään -veren valuvan haavasta ja sanoo kelmein huulin: - -"Jo riittää -- minä en tahdo taistella sinun kanssasi enempää." - -"Ei se vielä riitä", vastaa Ljot, vaipuen samassa polvilleen. Ulvar -oli kääntynyt vasten aurinkoa, eikä voinut nähdä oikein selvästi, mitä -nyt tapahtui. Ljot oli tarttunut miekkaansa ja kääntänyt kahvan kiveä -vasten, ja miekan kärki oli suunnattu hänen rintaansa. Sitten hän -viskautui sitä vasten ja tuupertui kyljelleen lumeen. - -Ulvar hypähti heti hänen luokseen, kumartui hänen ylitseen ja nosti -hänet koholle kiveä vasten. Sitten hän sanoi: - -"En olisi koskaan suostunut taistelemaan sinua vastaan, ellet sinä -olisi puhunut Grefsinin Kaaresta." - -Kuolemaisillaan ollen hymyili Ljot ja sanoi: - -"Juuri siksi sanoinkin niin. Vaan älä sure, olen itse syypää siihen, -että näin piti käydä. Suokoon Jumala, että sinä säästyisit meidän -kohtaloltamme. Tee nyt, poikani, siten kuin äitisi tahtoo. Olen -toivonut kauan saada laskea pääni hänen syliinsä." - -Heti tämän jälkeen hän lyyhähti kokoon ja kuoli. - - - - -XLVII. - - -Vigdis asteli edestakaisin tuvassa. Hän kääri viittansa ympärilleen ja -riisui sen taas, vaikka pakkanen oli niin kova, että huurre välkkyi -tuvan seinällä. Hän muutaikse istumaan lieden ääreen, mutta kävi vähän -väliä ovella. Viimein hän jäi seisomaan sinne tuijottaen ulos, auringon -laskiessa punaisena usvahuuruihin. - -Viimein hän näki ratsastajan metsän laidassa, ja tunsi Ulvarin. Tämä -palasi yksin ja ajoi käymäjalkaa. Vigdiksen polvet alkoivat vavista ja -hän palasi lieden ääreen. - -Hän ei voinut katsoa ylös kuullessaan Ulvarin avaavan oven. Tällä oli -mytty kädessä, ja hän laski sen raskaasti äitinsä syliin. Sitten hän -meni sanaakaan sanomatta hänen ohitseen sänkykomeroon ja salpasi sen -sisäpuolelta. - -Vigdis jäi istumaan kädet polvellaan olevan mytyn ympärillä. - -Kun hän aukaisi sen, näki hän ensiksi kaulantyngän. Silloin hän käänsi -sen niin, että kasvot tulivat ylöspäin. Hiukset olivat painuneet -silmille ja liimautuneet ihoon. Hän pyyhkäsi ne syrjään ja kuivasi -viittansa syrjällä verijuovat poskilta. Sitten hän sipaisi keveästi -huulia; ne olivat niin avuttoman ohuet ja sinertävät noissa harmaissa -kasvoissa. Hän laski sormensa silmäluomille ja raotti silmiä. Mutta ne -olivat elottomat ja typerän näköiset; siksi hän sulki ne taas. - -Ja hän muisti hetken, jolloin hän oli seisonut Eyolv Arnenpojan ruumiin -ääressä. Tuo verinen näky oli tuntunut hänestä niin suloiselta, se -oli virvoittanut hänen ahdistettua sydäntään. Mutta mitä kauemmin hän -katseli Ljotin päätä, sitä raskaammalta hänestä tuntui, sillä tämän -kasvot olivat niin vanhat ja surulliset. Ei tämä harmaa, avuton pää -voinut tuoda lohtua ja sovitusta hänen onnettomuuteensa eikä se ollut -sen arvoinen, että hänen olisi kannattanut taistella ja nähdä vaivaa -tämän hetken tähden isänsä kuolemasta asti. - -Vigdis peitti kasvonsa ja laski mytyn jalkojensa juureen. Hän nousi -ja meni Ulvarin ovelle sekä kutsui häntä, mutta ei saanut vastausta. -Hän seisoi siinä hetken ja kutsui häntä taas, mutta kun ei siitä ollut -apua, palasi hän paikalleen ja jäi istumaan veriset kädet helmassaan. - -Ja yö kului. Viimein aukaisi Ulvar oven ja astui tuvan poikki. Hän -ei nähnyt äitiään, sillä tuli oli sammunut melkein tyyten. Hän oli -matkavaatteissa ja lähti pihalle. Vigdis nousi ja seurasi häntä. Ulvar -talutti hevosen tallista ja satuloi sen. Vigdis tuli hänen luokseen. - -Kuu paistoi kirkkaasti, eikä Ulvar ollut äidin mielestä milloinkaan -muistuttanut niin suuresti Ljotia; hänen kasvonsakin olivat yhtä -kalpeat kuin kuolleen. Äiti halusi kysyä häneltä taiston kulkua, mutta -ei uskaltanut, ja sanoi sitten vaan: - -"Lähdetkö ajamaan?" - -"Lähden", vastasi poika. - -"Ratsastatko Vadiniin?" kysyi äiti taas. - -"Ratsastan edelleen huomenna, sillä minulla ei ole halua jäädä tälle -seudulle", vastasi toinen. - -Vigdis katsoi häntä silmiin ja kysyi vielä: - -"Etkö tahdo enää jäädä minun luokseni?" - -"Olen nyt palkinnut sinun rakkautesi, äiti, sillä tapaa kuin kerran -pyysit", vastasi Ulvar. "En ymmärrä, mitä muuta iloa sinulla voisi olla -minusta, ja voinet siis antaa minun lähteä nyt." - -"Älä puhu noin", pyysi äiti. Sitten hän lisäsi vielä: "Jos tahdot -päästä näkemästä minua, voin jäädä tänne Bergiin niin kauaksi aikaa -kuin tahdot. Mutta älä lähde kokonaan pois nyt keskellä talvea." - -"En jaksa jäädä tänne", vastasi Ulvar. "Kun tiedän täällä tapahtuneen -niin paljon pahaa, en voi viihtyä täällä enää." - -Vigdis kiersi käsivartensa hevosen kaulaan ja jäi nojaamaan siihen. Hän -ei uskaltanut pyytää Ulvaria jäämään, mutta hänen sydämensä oli raskas -kuin kivi, sillä hän näki, ettei tätä voinut välttää. Hän puristautui -hevosta vasten ja muisti samassa yön, jolloin hän oli synnyttänyt -poikansa, sekä hevosen, ainoan elävän olennon, johon hän oli voinut -turvautua silloin. - -"Etkö pidä minusta enää, poikani", kysyi hän hiljaa. - -"Kyllä", vastasi Ulvar. "Mutta sinun pitää antaa minun lähteä nyt, -äiti." Hetken kuluttua hän sanoi: "Pyydän, että minun tähteni -toimittaisit Ljotille kunnollisen hautauksen." - -"Teen sen", vastasi Vigdis. - -Silloin Ulvar sanoi taas: - -"Ei sinun pidä kiittää minua hänen kuolemastaan -- hän surmasi itse -itsensä." - -Nyt Ulvar tarttui ohjaksiin, vaan kysyi sitten äkkiä: "Vastaa minulle -äiti -- oletko sinä koskaan rakastanut Viga-Ljotia?" - -Nyt Vigdis purskahti itkuun ja painoi päänsä hevosen kaulaa vasten -sanoessaan: - -"En vihannut häntä ensin, -- pahinta oli, että rakastin häntä enemmän -kuin ketään muuta." - -Nyt Ulvar nojautui eteenpäin satulassa, kohotti hänen kasvonsa ja -suuteli häntä suulle. Ja äiti kysyi: - -"Tuletko takaisin luokseni?" - -"Jos jään eloon", vastasi Ulvar, "tulen kerran takaisin. Mutta anna -minun nyt lähteä, äiti." - -Silloin Vigdis päästi kätensä irti, ja Ulvar ratsasti pois. - - - - -XLVIII. - - -Vigdis Gunnarintytär jäi asumaan Bergiin. Hän antoi haudata Ljot -Gissurinpojan pystyttämänsä kirkon viereen ja eli kymmenen vuotta -sen jälkeen. Hän asui yksin, erillään muista ihmisistä, mutta hänen -viimeisenä elinvuotenaan tuli Ingeborg Illugentytär hänen luokseen ja -viipyi Bergissä hänen kuolemaansa asti. Olav ja Ingeborg saivat periä -Vadinin, tämä oli hänen tahtonsa, mutta heidän piti antaa se takaisin -Ulvarille, jos tämä tuli takaisin, taikka hänen rintaperillisilleen, -jos sellaisia ilmaantuisi. - -Mutta Ulvar Ljotinpojasta ei tullut mitään tietoa Aaslon seudulle, ja -koska hän ei tullut takaisin, kuten oli luvannut äidilleen, jos eloon -jäisi, arvellaan hänen kuolleen jossakin maailmalla. Ulv ja Ingeborg -saivat siis pitää Vadinin, ja he antoivat runsaita lahjoja sekä sille -kirkolle, joka rakennettiin kivestä Frysja-joen partaalle, tulipalon -tuhottua puisen kirkon, kuin myös kivikirkolle, joka rakennettiin -Storvandetin pohjoispuolelle. Tämä jälkimmäinen kirkko vihittiin -pyhälle Margaretalle, ja laaksoa on sen jälkeen kutsuttu Margaretan -laaksoksi. Tämän kirkon mullassa lepää Vigdis Gunnarintytär. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PYHÄN HALVARDIN ELÄMÄ JA IHMETYÖT; -VIGA-LJOT JA VIGDIS*** - - -******* This file should be named 64409-8.txt or 64409-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/4/4/0/64409 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/64409-8.zip b/old/64409-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 3795691..0000000 --- a/old/64409-8.zip +++ /dev/null |