diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-23 14:26:49 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-23 14:26:49 -0800 |
| commit | 56c10c16d5bb0b2b7a64c083533b78d3b57b104b (patch) | |
| tree | 9baf95f8382aa4a12ebc6da7eea915db6f2c384f | |
| parent | f831df824f3ba98cd336d57fb1e4628da24b0b2c (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64399-8.txt | 9643 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64399-8.zip | bin | 166835 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 9643 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..20a9d07 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #64399 (https://www.gutenberg.org/ebooks/64399) diff --git a/old/64399-8.txt b/old/64399-8.txt deleted file mode 100644 index 0b5c200..0000000 --- a/old/64399-8.txt +++ /dev/null @@ -1,9643 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Salainen puutarha, by Frances Hodgson -Burnett, Translated by Toini Swan - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Salainen puutarha - - -Author: Frances Hodgson Burnett - - - -Release Date: January 27, 2021 [eBook #64399] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SALAINEN PUUTARHA*** - - -E-text prepared by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen - - - -SALAINEN PUUTARHA - -Kirj. - -F. H. BURNETT - -Suomentanut - -Toini Swan - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1911. - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Ketään ei jäänyt. - 2. Mary-neiti, ärripää. - 3. Halki nummen. - 4. Martha. - 5. Käytävästä kuuluu huutoa. - 6. "Joku siellä huusi -- huusi varmasti!" - 7. Puutarhan avain. - 8. Punarinta näytti tietä. - 9. Näin merkillistä taloa ei ole toista. -10. Dickon. -11. Laulurastaan pesä. -12. "Saanko palasen maata?" -13. "Minä olen Colin". -14. Nuori radzha. -15. Pesää rakentamassa. -16. "En tahdot". -17. Raivokohtaus. -18. "Meidän on toimittava pian". -19. "Se on tullut!" -20. "Minä saan elää ikuisesti!" -21. Ben Weatherstaff. -22. Auringon laskiessa. -23. Taika. -24. "Naurakoot vain". -25. Verho. -26. "Äiti". -27. Puutarhassa. - - - - -FRANCES HODGSON BURNETT (1849-1924) - - -Frances Hodgson Burnett on nimeltään tämän kirjan tekijä -- kertoja, -joka on kirjoittanut viehättävät kirjat "Pikku lordi" ja "Pikku -prinsessa" ja joka Louisa M. Alcottin ja L. M. Montgomeryn rinnalla -kuuluu maailman suosituimpiin, jopa suorastaan klassillisiin -nuorisonkirjailijoihin. - -Frances Hodgson (Hodgson oli hänen tyttönimensä) oli jo pikkutyttönä -verraton tarinoiden kertoja. Siitä saakka kun hän oppi kirjoittamaan, -hän pani paperille kertomuksiaan, kirjoitti vaikkapa hiilellä jollei -ollut lyijykynää, ja paperin puutteessa jopa lastuillekin. - -Frances, joka oli syntynyt ja kasvanut Englannissa, muutti 16-vuotiaana -Amerikkaan. Silloin alkoi myös hänen kirjailijanuransa -- hän -oli päättänyt palauttaa perheensä varallisuuden kirjoittamalla -kirjoja. Hodgsonit olivat näet saaneet kamppailla köyhyyttä vastaan -aina siitä lähtien, kun isä Hodgson oli kuollut -- Frances oli -silloin vasta nelivuotias. Mutta ennen kuin Frances saattoi ruveta -kirjailijaksi, hänen täytyi ansaita rahat paperin, musteen ja -postimerkkien ostamiseen. Yhdessä sisartensa kanssa hän alkoi poimia -metsämarjoja ja myydä niitä kaupungissa, ja sillä tavalla saatiin rahaa -kirjoitustarvikkeita varten. - -Frances kopioi 13-vuotiaana kirjoittamansa tarinan ja lähetti sen -erään aikakauslehden toimitukseen. Mutta kun toimittaja epäili, ettei -niin nokkela kertomus voinut olla hänen ikäisensä tytön kirjoittama, -Francesin täytyi sepittää uusi tarina verrattavaksi. Lopulta lehti -ottikin julkaistakseen molemmat jutut, ja Frances sai nostaa -ensimmäisen tekijänpalkkionsa, 35 dollaria. - -Siitä pitäen Frances Hodgson kirjoitti hyvin ahkerasti noin 60 vuoden -ajan, kaikkiaan yli 50 teosta (enimmäkseen nuorisonkirjoja), jotka -saivat niin erinomaisen menestyksen, ettei sanaakaan siitä, mitä hän -kirjoitti, jäänyt myymättä. Hänen teoksiaan esitettiin sitä paitsi -näytelminä teattereissa ja elokuvina. -- Kirjailijatar meni Amerikassa -naimisiin kuuluisan lääkäri Burnettin kanssa ja sai kaksi poikaa, -joille hän heidän vartuttuaan luki kertomustensa käsikirjoituksia. - -Yhtä työteliäs kuin rouva Burnett oli kirjailijana, yhtä puuhakas hän -oli auttaessaan muita ihmisiä. Hänellä oli hyvin lämmin sydän ja hän -otti syvästi osaa toisten suruihin ja vastoinkäymisiin. Avuliaisuus -saattoi hänet itsensä usein suuriin rahavaikeuksiin. - - - - -1. - -KETÄÄN EI JÄÄNYT - - -Kun Mary Lennox lähetettiin Misselthwaite Manoriin setänsä luo, kaikki -olivat sitä mieltä, että hän oli harvinaisen ikävän näköinen pikku -tyttö, ja totta se olikin. Hänen kasvonsa olivat pienet ja kapeat, -vartalo hintelä ja hiekan värinen tukkakin perin ohut. Kasvot olivat -yrmeän näköiset ja väriltään kellertävät, sillä hän oli syntynyt -Intiassa ja sairastellut milloin mitäkin tautia. - -Maryn isä oli toiminut virkamiehenä Intiassa, ja hän oli aina ollut -kiireissään tai sairaana hänkin. Äiti taas oli ollut kaunotar, joka ei -harrastanut juuri muuta kuin kutsuja ja iloista seuraelämää. Hän ei -ollut lainkaan toivonut lasta, ja siksi hän luovuttikin pikku tyttönsä -kokonaan aian, intialaisen lastenhoitajan, hoiviin. Tämä huomasi -piankin, että jos mieli pysyä rouvan -- memsahibin -- suosiossa, -oli lapsi pidettävä mahdollisimman paljon poissa näkyvistä. Niinpä -kärtyisä, ruma sairasteleva vauva eristettiin tykkänään vanhemmistaan, -ja kun hänestä kasvoi kärtyisä, sairasteleva pikku tyttö, häntä -pidettiin yhä heistä erillään. - -Mary ei nähnyt juuri muita ihmisiä kuin mustia palvelijoita, ja kun -nämä aina tottelivat häntä ja antoivat hänelle kaikessa periksi, -jottei memsahib häiriintyisi ja hermostuisi hänen itkustaan, hän oli -kuusivuotiaana niin komenteleva ja itsekäs pikku otus kuin kuvitella -saattaa. Nuori englantilainen kotiopettajatar, joka tuli neuvomaan -tytölle lukemisen ja kirjoittamisen alkeita, ei voinut sietää Maryä, -vaan lähti talosta jo kolmen kuukauden kuluttua, eikä yksikään niistä -nuorista naisista, joita myöhemmin palkattiin samaan toimeen, pysynyt -edes niin kauan kuin ensimmäinen. Ellei lukeminen olisi Marystä ollut -hauskaa, hän ei olisi oppinut ensinkään aakkosia. - -Eräänä painostavan helteisenä päivänä ollessaan noin yhdeksänvuotias -Mary heräsi hyvin pahantuulisena, ja vielä äreämmäksi hän kävi -huomatessaan, ettei vuoteen ääressä seisova palvelija ollutkaan hänen -aiansa. - --- Mitä sinä täällä teet? hän sanoi vieraalle naiselle. -- Et sinä saa -olla täällä. Lähetä tänne minun aiani pukemaan minua. - -Nainen änkytti pelästyneen näköisenä, ettei aia voinut tulla, ja -kun Mary alkoi kiukuissaan lyödä ja potkia häntä, hän näytti yhä -säikähtyneemmältä ja toisti, ettei aia mitenkään voinut tulla neiti -sahibin luo. - -Jotakin salaperäistä oli ilmassa sinä aamuna. Ei mikään sujunut niin -kuin ennen. Alkuasukaspalvelijoista osa oli kadonnut ja toiset hiipivät -tai kiiruhtivat hätäisinä paikasta toiseen. Mutta kukaan ei suostunut -kertomaan Marylle mitään eikä aiaakaan kuulunut. Jäätyään lopulta aivan -yksin Mary lähti puutarhaan ja alkoi leikkiä kuistin vieressä kasvavan -puun alla. Hän oli tekevinään kukkapenkkiä, ja pistellessään suuria -tulipunaisia hibiscuksen kukkia pieniin multakumpuihin hän ärtyi yhä -enemmän ja jupisi itsekseen sapekkaita sanoja, jotka oli tarkoitettu -Saidielle kun tämä palaisi. - --- Sika! Sika! Emäsika! hän sanoi, sillä pahemmin ei voi alkuasukkaita -loukata kuin sättimällä heitä siaksi. - -Hän kyyrötti siinä suu mutrussa ja hoki herjaavia sanojaan yhä -uudelleen, kun hänen äitinsä tuli äkkiä kuistille nuoren vaaleaverisen -miehen seurassa. He juttelivat keskenään merkillisen matalalla äänellä. - -Mary tunsi tuon poikamaisen nuoren miehen; hän oli hiljakkoin -Englannista Intiaan tullut upseeri. Tyttö tuijotti hartaasti häneen, -mutta vielä hartaammin äitiinsä. Niin hän aina teki, kun hänellä oli -tilaisuus nähdä äitiään, sillä memsahib -- siksi Marykin tavallisesti -sanoi häntä -- oli pitkä, kaunis, solakka olento, jolla oli aina yllään -ihmeen kaunis puku. Hänen hiuksensa olivat kuin taipuisaa silkkiä, -pieni soma nenä näytti hiukan halveksivalta ja suurissa silmissä päilyi -alati nauru. Hänen vaatteensa olivat ohuet ja hulmuavat, "täynnä -pitsejä", sanoi Mary. Tänä aamuna ne näyttivät hulmuavan vieläkin -enemmän kuin tavallisesti, mutta silmät eivät nyt nauraneet. Suurina ja -rukoilevina ne tarkastivat nuoren upseerin kasvoja. - --- Onko se niin vaarallista? Todellako? Mary kuuli hänen kysyvän. - --- Se on kerrassaan hirveätä, vastasi nuori upseeri ääni värähtäen. -- -Hirveätä, rouva Lennox. Teidän olisi pitänyt lähteä vuoristoon jo kaksi -viikkoa sitten. - -Memsahib väänteli käsiään. - --- Voi, tietysti minun olisi pitänyt! hän sanoi. -- Mutta minä hupsu -halusin jäädä noihin typeriin päivälliskutsuihin! - -Samassa palvelijain asunnoista alkoi kuulua äänekkäitä valituksia, niin -kaameita, että hän tarrautui nuoren miehen käsivarteen. Maryä värisytti -päästä jalkoihin. - --- Mitä se on? Mitä se on? änkytti rouva Lennox. - --- Joku on kuollut, vastasi nuori upseeri. -- Ette sanonut, että se -raivoaa jo omien palvelijoittennekin keskuudessa. - --- En tiennyt sitä! äännähti memsahib. -- Tulkaa! Tulkaa! Ja hän -kääntyi kiireesti ja juoksi sisään. - -Tämän jälkeen sattui monta kammottavaa tapausta ja aamun -käsittämättömät yksityiskohdat selvisivät Marylle. Kolera oli levinnyt -paikkakunnalle ja ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä. Aia oli sairastunut -yöllä, ja palvelijain majoista kuuluvat valitushuudot merkitsivät, että -hän oli juuri heittänyt henkensä. Samana päivänä kuoli kolme muuta -palvelijaa ja toiset riensivät pakoon kauhun valtaamina. Kaikissa -bungalow'issa voihki kuolevia. - -Toisena päivänä, kun hämmennys ja sekasorto olivat pahimmillaan, Mary -pysytteli lastenkamarissa kaikkien unohtamana. Ei kukaan ajatellut eikä -kaivannut häntä, eikä hän tiennyt lainkaan mitä talossa tapahtui. Päivä -kului itkemiseen ja nukkumiseen. Mary tajusi vain, että sairaita oli -kaikkialla, ja hänen korviinsa kuului salaperäisiä, kammottavia ääniä. - -Kerran hän hiipi ruokasaliin, mutta siellä ei ollut ketään. Kesken -jäänyt päivällinen oli vielä pöydällä, ja näytti siltä, kuin -aterioitseville olisi äkkiä tullut kiireinen lähtö. - -Tyttö söi hiukan hedelmiä ja keksejä ja tyhjensi janoonsa melkein -täyden viinilasin. Viini oli makeata, eikä hän tiennyt kuinka -väkevää se oli. Niinpä hän piankin kävi nuokkuvan uniseksi ja palasi -lastenkamariin palvelijain majoista kuuluvien huutojen ja askelten -töminän säikyttämänä. Häntä nukutti niin etteivät silmät pysyneet auki, -ja hän heittäytyi vuoteelleen tietämättä pitkään aikaan mitä hänen -ympärillään tapahtui. - -Paljon tapahtuikin hänen raskaasti nukkuessaan, mutta ei mikään -häirinnyt häntä, eivät valitukset eivätkä askelet, kun kantamuksia -vietiin edestakaisin. - -Herättyään hän makasi alallaan tuijottaen seinään. Talosta ei kuulunut -hiiskahdustakaan. Varmaan koko onnettomuus oli jo ohitse, kun mistään -ei enää kuulunut valituksia eikä askelia. Kukahan Marystä nyt pitäisi -huolta, kun hänen aiansa oli kuollut? Kai hän saisi toisen aian, ja -ehkä vielä sellaisen, joka osaisi kertoa uusia tarinoita. Hän olikin jo -lopen kyllästynyt entisiin. - -Hoitajansa kuolemaa Mary ei itkenyt. Hän ei ollut kiintyväinen -lapsi eikä ollut ikinä välittänyt sanottavasti kenestäkään. Melu ja -hätäinen juoksu talossa sekä kolerasairaiden valitushuudot olivat vain -säikähdyttäneet häntä ja hän oli suutuksissaan siitä, ettei kukaan -näyttänyt muistavankaan häntä. Mutta jos kaikki olivat jo terveitä, -niin varmaan joku tulisi pian häntä katsomaan. - -Mutta kukaan ei tullut, ja hänen maatessaan siinä odottamassa -hiljaisuus alkoi tuntua ahdistavalta. Matolta kuului kahinaa -ja kurottautuessaan katsomaan hän näki pienen tarhakäärmeen, -joka luikerteli pitkin lattiaa ja tarkasti häntä säkenöivillä -jalokivisilmillään. Maryä ei pelottanut, sillä se oli vaaraton pikku -eläin. Käärme näyttikin hätäisesti pyrkivän pois huoneesta; se puikahti -oven alle Maryn katsellessa sitä. - --- Kuinka lystikäs ja rauhallinen se on, tuumi Mary. -- Tuntuu siltä -kuin bungalow'ssa ei olisi muita kuin minä ja käärme. - -Melkein samassa hän kuuli askelia kuistilta. Tulijat olivat miehiä -ja he juttelivat matalalla äänellä. Ei kukaan mennyt vastaan tai -puhutellut heitä, ja he kuuluivat aukaisevan ovia ja kurkistelevan -huoneisiin. - --- Kylläpä on kolkkoa! hän kuuli jonkun sanovan. -- Tuo kaunis -viehättävä nainen! Ja nähtävästi lapsikin on mennyt. Heillä kuului -olleen lapsikin, vaikkei häntä koskaan näkynyt. - -Heidän avatessaan lastenkamarin oven pari minuuttia myöhemmin Mary -seisoi keskellä lattiaa. Siinä hän seisoi rumana ja kiukkuisena pikku -äkäpussina, sillä hänen alkoi olla nälkä ja hänestä oli häpeällistä, -että hänet oli näin jätetty oman onnensa nojaan. Ensimmäinen tulijoista -oli kookas upseeri, jonka Mary oli kerran nähnyt puhelevan isänsä -kanssa. Hän näytti väsyneeltä ja huolestuneelta, ja Maryn nähdessään -hän hätkähti yllättyneenä. - --- Barney! hän huudahti. -- Täällä on lapsi! Lapsi ihan yksin! -Tällaisessa paikassa! Ihme ja kumma, kuka hän mahtaa olla. - --- Minä olen Mary Lennox, sanoi tyttö suoristaen jäykästi selkäänsä. -Oli hyvin epäkohteliasta sanoa hänen isänsä bungalow'ta "tällaiseksi -paikaksi"! -- Minä nukahdin, kun kaikki sairastuivat koleraan ja -heräsin juuri. Miksi ei kukaan tule tänne? - --- Siinä on nyt tuo lapsi, jota ei kukaan ole ikinä nähnyt! huudahti -mies seuralaiselleen. -- Totisesti: hänet on unohdettu tänne! - --- Miksi minut on unohdettu! kivahti Mary jalkaansa polkien. -- Miksi -ei kukaan tule? - -Nuori Barney-niminen mies katseli häntä surullisesti, ja Mary näki -hänen räpyttävän silmiään aivan kuin ne olisivat kostuneet. - --- Pikku raasu, hän sanoi. -- Ei ole jäljellä ketään joka tulisi. -Näin oudolla ja äkillisellä tavalla Mary sai tietää, ettei hänellä -ollut enää isää eikä äitiä. Molemmat olivat kuolleet yöllä, ja heidät -oli kannettu pois. Ne muutamat alkuasukaspalvelijat, jotka olivat -säästyneet sairaudelta, olivat lähteneet suin päin talosta muistamatta -ensinkään pientä neitiä. Siksipä kaikkialla olikin ollut niin -hiljaista. Mary ja kahiseva käärme olivat todella äsken olleet ainoat -elävät olennot koko bungalow'ssa. - - - - -2. - -MARY-NEITI, ÄRRIPÄÄ - - -Marystä oli aina ollut hauskaa katsella äitiään ja ihailla häntä -kaukaa. Mutta kun äiti oli pysynyt hänelle melkein vieraana, ei ollut -ihme, ettei tyttö osannut häntä paljon ikävöidä. Oikeastaan hän ei -ikävöinyt ensinkään; umpimielisenä lapsena hän ei ajatellut juuri muuta -kuin itseään. - -Jos Mary olisi ollut hiukan vanhempi, hän olisi varmaan miettinyt -huolissaan tulevaisuuttaan; hänhän oli jäänyt ypöyksin maailmaan. -Mutta hän oli vielä lapsi, eikä osannut kuvitellakaan, ettei hänestä -pidettäisi edelleen huolta niin kuin tähänkin asti. Hän oli jännittynyt -vain siitä, millaisten ihmisten luokse hän joutuisi, oltaisiinko -hänelle kohteliaita ja saisiko hän noudattaa omaa mieltään kuten -ollessaan aian ja muiden alkuasukaspalvelijain hoivissa. - -Hän tiesi, ettei jäisi pitkäksi aikaa englantilaisen papin kotiin, -jonne hänet ensin vietiin. Ei hän tahtonutkaan jäädä. Pappi oli -köyhä ja hänellä oli viisi jotensakin samanikäistä lasta; heillä oli -tahraiset vaatteet ja he riitelivät alinomaa leluista. Mary ei voinut -sietää perheen epäsiistiä bungalow'ta ja oli lapsille niin tyly ja -ärtyisä, ettei kukaan heistä parin päivän kuluttua enää tahtonut -leikkiä hänen kanssaan. Toisena päivänä annettiin hänelle pilkkanimi, -joka sai hänet raivostumaan. - -Basil sen alkuaan keksi. Basil oli ujostelematon pikku poika, jolla -oli siniset silmät ja terhakka pysty nenä, ja Mary inhosi häntä. -Tyttö leikki yksikseen puun alla samoin kuin sinäkin aamuna, jolloin -kolera puhkesi. Kun hän siinä taputteli pieniä multakumpuja ja -puutarhapolkuja, tuli Basil seisomaan hänen viereensä ja tarkkasi hänen -työtään hartaasti. - --- Miksi et tee siihen kiviläjää, ne voisivat olla olevinaan kallioita? -hän virkkoi äkkiä. -- Tuohon, juuri keskelle, ja hän kumartui -osoittamaan sormellaan. - --- Mene tiehesi! kirkaisi Mary. -- En voi sietää poikia. Mene tiehesi! - -Basil näytti ensin suuttuvan, mutta sitten hän alkoi kiusoitella. Hän -kiusoitteli aina sisariaan. Hän hyppeli ja tanssi Maryn ympärillä, -väänteli kasvojaan, nauroi ja lauloi: - - "Mary-neiti ärripää - miten kasvaa tarhas tää? - Liljat, kaalit, orvokit - kaikki rinnan istutit." - -Hän lauloi sitä, kunnes toisetkin lapset kuulivat sen ja rupesivat -nauramaan, ja mitä äkäisemmäksi Mary tuli, sitä enemmän he lauloivat: -"Mary-neiti ärripää". Ja sen jälkeen he sanoivat häntä aina Mary-neiti -ärripääksi, usein hänelle itselleenkin. - --- Sinä saat lähteä kotiin loppuviikolla, sanoi Basil Marylle. -- Ja -siitä me olemme hyvillämme. - --- Niin minäkin olen, vastasi Mary. -- Missä on koti? - --- Hän ei tiedä, missä koti on! sanoi Basil seitsenvuotiaan mahtava -ylenkatse äänessään. -- Koti on tietysti Englanti. Isoäiti asuu siellä -ja Mabel-sisko lähetettiin hänen luokseen viime vuonna. Sinä et lähde -isoäitisi luo. Sinulla ei ole isoäitiä. Sinä lähdet setäsi luo. Hänen -nimensä on Archibald Craven. - --- En minä tiedä mitään hänestä, kivahti Mary. - --- Et tietenkään, vastasi Basil. -- Tytöt eivät koskaan tiedä mitään. -Kuulin isän ja äidin puhuvan hänestä. Hän asuu autiossa vanhassa -talossa eikä kukaan käy hänen luonaan. Hän on niin kiukkuinen, ettei -huoli ketään luokseen, ja vaikka huolisikin, niin kukaan ei menisi. Hän -on kyttyräselkäinen ja ihan kamala. - --- En usko sinua, sanoi Mary ja käänsi Basilille selkänsä tukkien -sormillaan korvansa, sillä hän ei tahtonut kuulla enempää. - -Mutta jäljestäpäin hän mietiskeli pitkään asiaa, ja kun rouva -Crawford samana iltana kertoi hänelle, että hän saisi parin -päivän kuluttua matkustaa setänsä, herra Archibald Cravenin luo, -joka asui Misselthwaite Manorissa, hän näytti niin ynseältä ja -välinpitämättömältä, etteivät Crawfordit tienneet mitä hänestä ajatella. - --- Hän on raukka kovin ruma, sanoi rouva Crawford säälivästi, -kun Mary oli lähtenyt huoneesta. -- Ja äiti oli niin kaunis. Hän -oli käytökseltäänkin viehättävä, mutta Mary on niin ikävä ja -epäystävällinen, että harvoin näkee sellaista lasta. Lapset sanovat -häntä nykyään Mary-neiti ärripääksi, ja vaikka se on häijyä, voi sen -hyvin ymmärtää. - --- Ehkäpä Marykin olisi hiukan toisenlainen, jos hänen äitinsä olisi -vähän useammin näyttänyt lastenkamarissa kauniita kasvojaan ja sievää -käytöstään. On oikein surullista ajatella, että harvat ihmiset tiesivät -hänellä olleenkaan lasta. - --- Lieneekö hän koskaan edes katsellut tyttöä, huokasi rouva Crawford. --- Hoitajansa kuoltua tuo pikku raukka jäi aivan turvattomaksi. Ja -palvelijat juoksivat tiehensä ja jättivät hänet ypöyksin autioon -bungalow'hon! Eversti McCrew sanoi, että hän ei ollut uskoa silmiään, -kun hän oven avatessaan näki tytön seisovan yksinään keskellä huonetta. - - * * * * * - -Maryn huoltajana pitkällä merimatkalla oli eräs upseerin rouva, joka -matkusti Englantiin viemään lapsiaan kouluun. Rouvalla oli yllin kyllin -puuhaa omissa lapsissaan, ja hän oli mielissään, kun sai Lontoossa -luovuttaa Maryn herra Archibald Cravenin taloudenhoitajattarelle, joka -oli lähetetty noutamaan tyttöä. Taloudenhoitajattaren nimi oli Medlock. -Hän oli punakka ja tukeva, ja hänen mustat silmänsä tähystelivät -terävinä ympärilleen. Hänellä oli sinipunertava puku, musta, -ripsuilla koristettu silkkikaapu ja musta hattu, jonka sinipunertavat -samettikukat hyppivät hänen liikuttaessaan päätään. Mary ei pitänyt -hänestä ensinkään, mutta sehän ei ollut ihme, koska hän ei pitänyt -juuri kenestäkään. Sitä paitsi rouva Medlock ei näyttänyt liioin -välittävän hänestä. - --- Voi ihmettä, millainen pieni rääpäle! hän puuskahti. -- Ja joku -väitti, että hänen äitinsä oli kaunotar. Eipä hän tosiaankaan ole -tyttärelleen suuria peruja antanut. - --- Ehkäpä hän vanhemmaksi tultuaan muovautuu, sanoi upseerin rouva -hyväntahtoisesti. -- Kun hän ei vain olisi niin väritön ja ynseän -näköinen. Lapset muuttuvat kasvaessaan. - --- Kyllä hänen sitten onkin muututtava aika paljon, vastasi rouva -Medlock. -- Eikä Misselthwaite suinkaan ole sellainen paikka, missä -lapset kaunistuvat -- sen saatte uskoa. - -He eivät tienneet Maryn kuulevan, sillä hän seisoi melko kaukana -hotellin ikkunan ääressä. Hän katseli raitiovaunuja, ajoneuvoja ja -ihmisiä, mutta seurasi koko ajan keskustelua ja oli hyvin utelias -tietämään, millainen hänen setänsä oli ja millainen se paikka, jossa -hän tulisi asumaan. Millainen oli kyttyräselkäinen ihminen? Hän ei -ollut koskaan nähnyt ketään kyttyräselkäistä. Ehkäpä sellaisia ei -Intiassa ollutkaan. - -Jouduttuaan hoitajansa kuoltua toisten ihmisten pariin Mary oli alkanut -tuntea itsensä yksinäiseksi, ja hänen mielessään liikkui aivan uusia -ajatuksia. Hän oli alkanut pohtia, miksi hän ei milloinkaan ollut -tuntunut kenenkään lapselta, ei edes siihen aikaan, kun hänen isänsä ja -äitinsä olivat elossa. Toiset lapset näyttivät kuuluvan vanhemmilleen, -mutta hän ei ollut ikinä kuulunut kenellekään. Palvelijoita, ruokaa ja -vaatteita hänellä oli ollut, mutta ei kukaan ollut hänestä välittänyt. -Hän ei tiennyt sen johtuvan siitä, että hän itse oli töykeä ja -pahantuulinen. Muita hän kyllä usein piti epämiellyttävinä, mutta omaa -luonteenvikaansa hän ei huomannut lainkaan. - -Punakka, arkipäiväisen näköinen rouva Medlock oli hattuineen kaikkineen -Maryn mielestä epämiellyttävin olento, jonka hän koskaan oli nähnyt. -Kun he seuraavana päivänä lähtivät matkalle Yorkshireen, hän asteli -asemasiltaa pää pystyssä koettaen pysytellä rouva Medlockista niin -loitolla kuin mahdollista, sillä hän ei tahtonut näyttää kuuluvansa -samaan seuraan. Häntä olisi suututtanut kovasti, jos ihmiset olisivat -luulleet, että hän oli rouva Medlockin tytär. - -Mutta rouva Medlock välitti vähät Marystä ja hänen ajatuksistaan. -Hän oli niitä naisia, jotka "eivät voi sietää, että lapset ovat -nenäkkäitä". Hän ei ollut lähtenyt Lontooseen lainkaan mielellään, -sillä matka sattui juuri siksi päiväksi, jolloin hänen Maria-sisarensa -tytär vihittiin. Mutta hänellä oli mukava toimi ja hyvä palkka, ja -jos mieli pysyä herra Archibald Cravenin taloudenhoitajattarena, oli -viisainta noudattaa empimättä hänen käskyjään. - --- Kapteeni Lennox ja hänen vaimonsa ovat kuolleet koleraan, oli herra -Craven sanonut lyhyeen, kylmään tapaansa. -- Kapteeni Lennox oli -vaimoni veli ja minä olen heidän tyttärensä holhooja. Lapsi on tuotava -tänne. Teidän on mentävä Lontooseen häntä noutamaan. - -Niinpä rouva Medlock sulloi pienen matkalaukkunsa täyteen ja lähti -matkaan. - -Mary istui rautatievaunun nurkassa rumana ja kärttyisänä. Hänellä -ei ollut mitään luettavaa eikä katsottavaa, ja hän piteli laihoja, -mustiin käsineisiin verhottuja käsiään helmassaan. Mustassa puvussaan -hän näytti tavallistakin keltaisemmalta, ja suruhatun alta hapsottava -tukka oli ohut ja väritön. Noin ikävää ja hemmoteltua tenavaa en ole -eläissäni tavannut, mietti rouva Medlock. Hän ei ollut ikinä nähnyt -kenenkään lapsen istuvan niin hiljaa ja haluttomana, ja viimein hän -kyllästyi katselemaan murjottavaa tyttöä ja alkoi puhella kovalla, -kimeällä äänellään. - --- Kerronpahan tässä sinulle hiukan paikasta, mihin olet menossa, hän -sanoi. -- Oletko kuullut mitään sedästäsi? - --- En, vastasi Mary. - --- Eikö isäsi tai äitisi koskaan puhunut hänestä? - --- Ei, sanoi Mary otsaansa rypistäen. Hän muisti, etteivät hänen isänsä -ja äitinsä yleensä puhuneet hänelle mistään. - --- Hm, mutisi rouva Medlock tuijottaen hänen töykeihin pikku -kasvoihinsa. Tuokion verran hän oli vaiti, sitten hän aloitti uudelleen. - --- Voisinhan minä sinulle jotain kertoakin -- valmistaa sinua. Sinä -tulet merkilliseen paikkaan. - -Mary ei virkkanut mitään. Rouva Medlockia näytti harmittavan tytön -näennäinen välinpitämättömyys, mutta hän veti syvään henkeään ja jatkoi: - --- Ei sen puolesta, onhan se komea ja suurellinen paikka, vaikka -vähän kolkko, ja herra Craven on tavallaan ylpeäkin siitä. Talo on -kuudensadan vuoden vanha, ja siinä on lähes sata huonetta, vaikka -useimmat ovat käyttämättä ja lukittuja. Ja tauluja siellä on, vanhoja -hienoja huonekaluja ja kaikenlaista tavaraa, joka on ollut siellä ties -kuinka kauan. Talo on nummen laidassa, mutta sitä ympäröi suuri puisto -ja puutarha -- vanhat puut, joiden oksat viistävät maata... Hän vaikeni -ja veti uudelleen henkeään. -- Mutta siinä onkin kaikki, hän päätti -äkkiä puheensa. - -Mary oli alkanut kuunnella vasten tahtoaan. Kaikki tuntui olevan niin -erilaista kuin Intiassa, ja uusi oli hänestä aina jännittävää. Mutta -hän ei halunnut näyttää kiinnostustaan. Niinpä hän istui vaiti. - --- No niin, sanoi rouva Medlock. -- Miltä sinusta tuntuu? - --- Ei miltään, vastasi Mary. -- En tiedä mitään tuollaisista paikoista. - -Rouva Medlockista pääsi lyhyt naurahdus. - --- Vai et! hän sanoi. -- Sinähän olet kuin vanha ihminen. Etkö lainkaan -välitä, millaista siellä on? - --- Eihän se ketään liikuta, välitänkö vai en, sanoi Mary. - --- Siinä sinä kyllä olet oikeassa, arveli rouva Medlock. -- Ei sitä -kukaan kysy. En todellakaan voi käsittää, mitä sinä Misselthwaite -Manorissa teet; setäsi kai arvelee pääsevänsä sillä keinoin -helpommalla. Ei hän itse aio vaivautua sinun tähtesi, se on kyllä varma. - -Hän katkaisi puheensa ikään kuin älyten jotakin. - --- Hänen selkänsä on viallinen, hän sanoi. -- Sen takia hänellä kaikki -meni vinoon. Hän oli kitkerä ja ärtyisä nuori mies eikä voinut nauttia -rahoistaan ja suuresta maatilastaan ennen kuin meni naimisiin. - -Unohtaen että oli aikonut näyttää välinpitämättömältä, Mary katsoi -häneen kysyvästi. Hän ei ollut ikinä tullut ajatelleeksi, että -kyttyräselkäiset voisivat mennä naimisiin, ja oli hiukan hämmästynyt. -Rouva Medlock huomasi sen, ja koska hän oli puhelias nainen, hän jatkoi -yhä paremmalla vauhdilla. - --- Hänen rouvansa oli suloinen ja kaunis, ja herra Craven olisi -ilomielin noutanut hänelle ruohonkorren vaikka maailman toisesta -äärestä, jos hän olisi niin toivonut. Ei kukaan uskonut hänen menevän -naimisiin herra Cravenin kanssa, mutta hän meni, ja ihmiset sanoivat, -että hän otti miehen rahojen tähden. Mutta se ei ollut totta -- ei -missään tapauksessa, sanoi rouva Medlock hyvin päättävästi. -- Kun hän -kuoli -- - -Tahtomattaankin Mary hätkähti. - --- Voi, kuoliko hän? hän huudahti aivan vaistomaisesti. Hän oli juuri -muistanut ranskalaisen sadun poloisesta kyttyräselkäisestä miehestä ja -ihanasta prinsessasta, ja herra Archibald Craven rupesi äkkiä kovasti -säälittämään häntä. - --- Hän kuoli, vastasi rouva Medlock. -- Ja silloin herra Craven muuttui -vielä merkillisemmäksi kuin ennen. Hän ei välitä kenestäkään eikä -tahdo nähdä ketään. Hän on enimmäkseen matkoilla, ja kotona ollessaan -hän sulkeutuu läntiseen kylkirakennukseen eikä näyttäydy muille kuin -Pitcherille. Pitcher on jo vanha mies, mutta hän hoiti herra Cravenia -jo silloin, kun tämä oli lapsi ja tuntee hänen tapansa. - -Tämä kaikki kuulosti peräti merkilliseltä, se oli kuin satua eikä -suinkaan herättänyt Maryssä iloisia toiveita. Talo, jossa oli sata -huonetta, melkein kaikki asumattomia ja lukittuja -- talo nummen -laidassa -- minkähänlainen tuo nummi olikaan? herätti sangen kaamean -mielikuvan. Entä tuo kyttyräselkäinen mies, joka sulkeutui telkien -taakse! Huulet yhteen puserrettuina Mary tuijotti ulos ikkunasta, -ja kun sade alkoi vihmoa ruutuun harmaita, vinoja vesiviiruja, ne -tuntuivat hänestä aivan luonnollisilta. Jos sedän kaunis rouva olisi -ollut elossa, hän olisi ehkä tuonut iloa taloon ja liehunut kuten hänen -oma äitinsä edestakaisin huoneissa ja käynyt kutsuissa yllään puku, -joka oli "täynnä pitsejä". Mutta hän oli mennyt hänkin. - --- Älä odota näkeväsi setääsi, sillä lyön vaikka vetoa, ettei hän halua -tavata sinua, sanoi rouva Medlock. -- Äläkä kuvittele, että siellä on -ihmisiä, jotka juttelevat kanssasi. Sinun täytyy leikkiä itseksesi ja -tulla toimeen omin neuvoin. Et saa juoksennella kaikissa huoneissa. -Sinulle sanotaan, missä saat olla ja missä et. Puutarhassa saat leikkiä -mielin määrin. Mutta talon seinien sisällä ollessasi älä kuljeksi -ympäri urkkimassa. Sitä ei Craven kärsi. - --- En minä aio urkkia, virkkoi pikku Mary, ja hänen säälin tunteensa -herra Archibald Cravenia kohtaan sammui yhtä äkkiä kuin se oli -herännytkin. Hänestä alkoi tuntua, ettei niin epämiellyttävä mies sen -parempaa kohtaloa ansainnutkaan kuin hänen osakseen oli tullut. - -Ja hän käänsi kasvonsa rautatievaunun sateen liottamaa ikkunaa -kohti ja tuijotti ulos harmaaseen sadetulvaan, joka näytti jatkuvan -iankaikkisesti. Hän tarkasti sitä kauan ja tiukasti, kunnes sankka -harmaus yhä sakeni hänen silmissään ja hän nukahti. - - - - -3. - -HALKI NUMMEN - - -Hän nukkui kauan aikaa. Sillä välin rouva Medlock osti eräältä asemalta -lounaskorin, ja Maryn herättyä he söivät kananpaistia, voileipiä ja -kuumaa teetä. Sade pieksi ikkunaruutuja entistä rajummin ja asemalla -seisojien sadetakit valuivat vettä noronaan. Junailija sytytti -lamput vaunussa, ja rouva Medlock reipastui koko lailla nautittuaan -osansa teestä ja kananpaistista. Hän söi vahvasti ja nukahti -sitten hänkin ruoan jälkeen. Mary tuijotti hänen hattunsa uhkeaan -nauharuusuun, kunnes nukahti uudelleen vaununnurkkaansa rapisevan -sateen tuudittamana. Oli jo aivan pimeä, kun hän taas heräsi. Juna oli -pysähtynyt eräälle asemalle ja rouva Medlock ravisteli häntä. - --- Oletpa sinä nukkunut kauan! hän sanoi. -- On jo aika herätä. Olemme -Thwaiten asemalla, ja meillä on edessämme pitkä ajomatka. - -Mary nousi pystyyn ja koetti pitää silmänsä auki rouva Medlockin -kootessa tavarakääröjään. Tyttö ei tarjonnut apuaan, sillä Intiassa -alkuasukkaat aina kiirehtivät tarttumaan tavaroihin ja kantamaan ne, ja -Marystä oli aivan luonnollista, että toiset ihmiset palvelivat häntä. - -Asema oli aivan pieni eikä junasta näyttänyt astuvan ulos muita kuin -he. Asemapäällikkö, rehevä, hyväntuulinen mies, tuli juttelemaan rouva -Medlockin kanssa. Hän puhui leveää Yorkshiren murretta. - --- Vai olette te palannut matkaltanne, hän sanoi. -- Ja pikkarainen on -tullut mukana. - --- Niin, siinähän hän on, vastasi rouva Medlock nyökäyttäen päätään -olkapäänsä yli Maryä kohti. -- Miten rouvanne jaksaa? - --- Hyvin vain. Hevonen on ulkopuolella teitä vastassa. Asemasillan -toisella puolella olevalla tiellä odottivat vaunut. - -Ne olivat sirot ajoneuvot, ja Mary huomasi, että häntä vaunuihin -auttava palvelija oli hienoissa tamineissa. Hänen pitkä, kiiltävä -sadetakkinsa ja vedenpitävä hattunsa tihkuivat vettä. - -Palvelija sulki vaunujen oven, kiipesi kuskipukille ajajan viereen, ja -sitten lähdettiin liikkeelle. Mary huomasi istuvansa mukavasti pehmeän -istuimen nurkassa, eikä häntä nyt ensinkään nukuttanut. Hän katseli -ikkunasta pimeään toivoen näkevänsä edes hiukan maisemaa, joka ympäröi -tuota rouva Medlockin kuvaamaa merkillistä paikkaa. Arka hän ei ollut -eikä häntä juuri pelottanut, mutta kukapa tiesi, mitä saattoi tapahtua -nummen laidalla olevassa talossa, jossa oli sata miltei asumatonta -huonetta. - --- Minkälaista on nummi? hän kysäisi yhtäkkiä rouva Medlockilta. - --- Katsele ulos ikkunasta kymmenen minuuttia, niin tiedät, vastasi -nainen. -- Meillä on viiden mailin ajomatka Misseliin nummen halki, -ennen kuin tullaan Manoriin. Paljon et pysty näin pimeässä näkemään, -mutta ehkä sentään jotain. - -Mary ei kysellyt enempää vaan tyytyi tähystelemään ikkunasta. -Vaunujen lyhdyistä heijastuvan valon välähdellessä tien laitaan hän -silloin tällöin näki vilahduksen seudusta, jonka halki kuljettiin. -Asemalta lähdettyä oli ajettu läpi pienen kylän; sen talot hohtivat -valkoisina ja kapakan ikkunasta loisti valoa. Oli sivuutettu kirkko ja -pappila sekä pienen kauppapuodin ikkuna, jossa oli leluja, makeisia -ja kaikenmoista pikku rihkamaa. Kylän toisessa laidassa tultiin -maantielle, jonka varsilla oli pensasaitoja ja puita. Sen jälkeen ei -pitkään aikaan näkynyt mitään erikoista. - -Lopulta hevoset hiljensivät vauhtia. Ajettiin ylämäkeä, ja samassa -pensasaidat ja puut hävisivät tien vieriltä. Ei näkynyt enää muuta kuin -sakeaa pimeyttä molemmin puolin. Mary kumartui eteenpäin ja litisti -kasvonsa ikkunaa vasten juuri kun vaunut saivat kovan sysäyksen. - --- No niin, nyt ollaan nummella, sanoi rouva Medlock. Vaunujen -lyhdyistä tulvehti kellertävää valoa kuoppaiselle tielle. Se näytti -kiemurtelevan pensaitten ja pitkin maata kasvavien matalien kasvien -läpi loputtomaan pimeyteen, joka tuijotti vastaan joka puolelta, edestä -ja takaa. Tuuli alkoi puhaltaa ja nostatti omituisen, hurjan, kohisevan -suhinan. - --- Eihän se ole -- eihän se ole meri? virkkoi Mary kääntyen -seuralaisensa puoleen. - --- Eihän toki, vastasi rouva Medlock. -- Eikä nummella ole peltoja eikä -vuoria, onpahan vain maileittain viljelemätöntä maata, jossa ei kasva -muuta kuin kanervaa ja sananjalkoja ja josta eivät muut eläimet löydä -ravintoa kuin lampaat ja villiponit. - --- Jos siinä olisi vettä, luulisin sitä mereksi, sanoi Mary. -- Se -kuohuu kuin meri juuri nyt. - --- Tuuli vain puhaltaa pensaikossa, virkkoi rouva Medlock. -- Autiota, -yksitoikkoista seutua tämä on, vaikka onhan sellaisiakin ihmisiä, jotka -pitävät siitä -- varsinkin kun kanervikko kukkii. - -Yhä eteenpäin he ajoivat halki pimeän, ja vaikka sade oli tauonnut, -vinkui tuuli yhä herkeämättä nostattaen outoja ääniä heidän -ympärillään. Mäkeä ylös ja mäkeä alas tie kulki, ja usein vaunut -vierivät pienelle sillalle, jonka alitse vesi ryöppysi vuolaana -virtana. Marystä ajomatka tuntui loputtomalta, laaja kolkko nummi oli -hänestä kuin musta valtameri, jonka yli he ajoivat kapeata kangasta -pitkin. - --- En pidä tällaisesta, hän saneli itsekseen. -- En pidä tällaisesta, -ja hän pusersi ohuet huulensa yhteen tavallista tiukemmin. - -Hevosten kavutessa kuoppaista mäkeä ylös alkoi pimeässä vilkkua valoa. -Rouva Medlock näki sen yhtä aikaa kuin Marykin ja huoahti helpotuksesta. - --- Kas, miten iloiseksi tuo valopahanen tekee, hän huudahti. -- Se -tulee ulkokartanon ikkunasta. Kohta saamme kupin kuumaa teetä. - -Kului aikaa ennen kuin he saivat teensä, sillä portilta oli vielä kaksi -mailia ajomatkaa puiston läpi pitkin lehtokujaa, jossa korkeiden puiden -latvat melkein koskettivat toisiaan, niin että tuntui kuin olisi ajettu -läpi pitkän, pimeän kaariholvin. - -Holvista tultiin aukealle paikalle, ja vaunut pysähtyivät kivipihan -ympäröimän tavattoman pitkän, mutta matalan talon eteen. Ensin se -näytti aivan pimeältä, mutta astuessaan ulos vaunuista Mary huomasi -eräästä yläkerran nurkkahuoneen ikkunasta tuikkivan himmeän valon. - -Rakennuksen pääovi oli suunnattoman suuri, tehty jykevistä, omituisesti -yhteen liitetyistä tammilaudoista, joita pönkittivät isot rautanaulat -ja tukevat rautatelat. Se aukeni avaraan halliin, jonka hämärässä -valaistuksessa haarniskat ja seinillä riippuvat muotokuvat näyttivät -niin aavemaisilta, ettei Maryn tehnyt ensinkään mieli katsella niitä. -Hän tunsi olevansa pieni, hylätty, yksinäinen olentoraukka, ja pieneltä -ja yksinäiseltä hän näyttikin seisoessaan siinä kivilattialla mustassa -puvussaan. - -Laiha, siistin näköinen vanha mies seisoi ovea avaavan miespalvelijan -vieressä. - --- Teidän on vietävä lapsi huoneeseensa, hän puhui puolittain -kuiskaamalla. -- Ei hän halua nähdä tyttöä. Hän lähtee huomisaamuna -Lontooseen. - --- Hyvä on, herra Pitcher, vastasi rouva Medlock. -- Kyllä minä -järjestän asiat, kun vain tiedän, miten niiden pitää olla. - --- Teidän on järjestettävä niin, ettei herra Craven tule häirityksi ja -ettei hän näe, mitä hän ei halua nähdä, sanoi herra Pitcher. - -Ja niin Mary Lennox vietiin ensin leveitä portaita ylös ja sitten läpi -käytävän ja sitten taas portaita ylös vielä kahden muun käytävän läpi, -kunnes ovi avattiin ja hän huomasi olevansa huoneessa, missä takkatuli -räiskyi ja pöydälle katettu illallinen odotti häntä. - -Rouva Medlock virkkoi kursailematta: - --- No niin, nyt olet perillä. Tässä ja viereisessä huoneessa saat asua --- ja niissä sinun on pysyttävä. Pidä se mielessäsi! - -Tällainen oli Maryn tulo Misselthwaite Manoriin, eikä hän arvatenkaan -ollut milloinkaan ennen elämässään ollut niin ärripäällä kuin nyt. - - - - -4. - -MARTHA - - -Aamulla hän heräsi siihen, että nuori palvelustyttö puhalteli -äänekkäästi takan hiillokseen kyyhöttäen polvillaan uunimatolla. Mary -seurasi häntä hetken ja alkoi sitten katsella ympärilleen. Hän ei -koskaan ennen ollut nähnyt sellaista huonetta; se oli hänen mielestään -niin merkillinen ja synkkä. Seiniä peitti metsämaisemaa kuvaava -gobeliinikangas. Puiden alla oli ihmisiä oudonnäköisissä pukimissa -ja etäällä näkyi vilahdus ritarilinnan torninhuipuista. Siellä oli -metsästäjiä ja hevosia, koiria ja hienoja naisia. Marystä tuntui aivan -siltä kuin hän olisi ollut metsässä heidän seurassaan. Korkeasta -ikkunasta hän saattoi nähdä laajan puuttoman maiseman; se muistutti -suuresti jylhää, sinipunertavalle vivahtavaa merta. - --- Mitä tuo on? hän sanoi viitaten kädellään ikkunaa kohti. Martha, -nuori sisäkkö, nousi ja osoitti Maryn katsetta seuraten hänkin -sormellaan. - --- Tuo tuossako? hän sanoi. - --- Niin. - --- Nummihan se on, virkkoi tyttö hyväntahtoisesti virnistäen. -- Mitäs -pidät siitä? - --- En voi sietää sitä, sanoi Mary. - --- No, sinä et ole tottunut siihen, sanoi Martha palaten takaisin -takkavalkean ääreen. -- Se on mielestäsi liian suuri ja autio. Mutta -vielä sinä opit pitämään siitä. - --- Pidätkö sinä? kysäisi Mary. - --- Totta kai, vastasi Martha reippaasti uuninristikkoa kiillottaen. -- -Oikeinhan minä rakastan sitä. Eikä se ole ollenkaan autio. Siellähän -kasvaa vaikka mitä ja tuoksuu mahdottoman hyvältä. Keväällä ja kesällä, -kun kanervat ovat kukassa, se on ihmeen kaunis. Se tuoksuu melkein kuin -hunaja ja siellä on puhdasta ja raitista -- ja taivas tuntuu olevan -korkealla ja mehiläiset ja leivoset pitävät sellaista hauskaa ääntä, -surisevat ja laulavat. Semmoista täällä on! En minä tahtoisi nummea -jättää, en mistään hinnasta. - -Mary kuunteli häntä totisena ja hämmästyneenä. Tämä tyttö oli aivan -erilainen kuin intialaiset alkuasukkaat, joihin hän oli tottunut. -He olivat kuuliaisia ja nöyristeleviä eivätkä rohjenneet puhutella -isäntäväkeään vertaisinaan. Intialaisia palvelijoita ei koskaan -pyydetty tekemään mitään, heitä komennettiin. Ei heille, sanottu -"olkaa hyvä" ja "kiitos". Suuttuessaan Mary oli aina läimäyttänyt aiaa -vasten kasvoja. Hän olisi tahtonut tietää, mitä tämä tyttö tekisi, jos -joku läimäyttäisi häntä vasten kasvoja. Hän oli pullea, punaposkinen -ja hyväntahtoisen näköinen, mutta hänen käytöksensä ja puhetapansa -oli pelotonta, eikä ollut ensinkään varmaa, ettei hän voisi lyödä -läiskäyttää takaisin -- jos lyöjä sattuisi olemaan vain pikku tyttö. - --- Sinä olet merkillinen palvelija, hän sanoi tyynyjensä nojasta -jotensakin ylväästi. - -Martha istui kyykkysillään ja nauroi näyttämättä vähääkään -loukkaantuneelta. - --- Niinpä kai, tiedänhän minä sen, hän vastasi. -- Jos Misselthwaitessa -olisi mahtava emäntä, en minä kelpaisi edes sisäkön apulaiseksi. Minä -olisin navetan puolella enkä huoneita siivoamassa. Minä olen maalainen -ja puhunkin maalaisesti. Mutta tämä talo on kovin eriskummallinen, -vaikka on mukamas olevinaan niin hieno. Ei täällä tunnu olevan isäntää -eikä emäntää, ei muita kuin herra Pitcher ja rouva Medlock. Herra -Craven ei tahdo täällä ollessaankaan tietää mistään, ja harvoinhan -hän täällä käykin Rouva Medlock antoi minulle tämän paikan pelkkää -hyvyyttään. Hän sanoi, ettei koskaan olisi voinut sitä tehdä, jos -Misselthwaite olisi ollut samanlainen kuin muut hienot kartanot. - --- Tuleeko sinusta minun palvelijani? kysyi Mary yhtä lyhyesti ja -käskevästi kuin hänen tapansa oli ollut Intiassa. - -Martha alkoi uudelleen kiillottaa uuninristikkoa. - --- Minä olen rouva Medlockin palvelija, hän sanoi mahtavasti. -- Ja hän -on herra Cravenin. Mutta minun on määrä tehdä sisäkön töitä ja auttaa -sinua hiukan. Mutta ethän sinä paljon apua tarvitse. - --- Kuka minut pukee? kysyi Mary. - -Martha asettui uudelleen kyykylleen ja tuijotti Maryyn. - --- Etkö osaa itse pukeutua? hän puhkesi ällistyneenä sanomaan. - --- En, vastasi Mary hyvin närkästyneenä. -- En ole eläissäni pukenut -itse. Tietenkin aiani puki minut joka aamu. - --- Vai niin, no onpa sitten jo aika oppia, sanoi Martha nähtävästi -vähääkään aavistamatta olevansa häikäilemätön. -- Sinulle tekee vain -hyvää oppia tulemaan toimeen omin päin. Äiti sanoo aina, ettei olisi -ihme, vaikka herrasväen lapsista tulisi minkälaisia hupsuja -- kun -niillä on aina hoitajat kintereillään ja kun niitä pestään ja puetaan -ja viedään ulos kävelylle kuin nukkeja. - --- Intiassa on aivan toisin, sanoi Mary halveksivasti. Tämä oli hänestä -sietämätöntä. - -Mutta Martha ei nolostunut. - --- Niinpä kyllä, tiedänhän minä, että toisin siellä on, hän vastasi -melkein säälivästi. -- Siellähän on paljon mustia ja vain vähän -valkoisia ihmisiä. Kun kuulin, että sinun piti tulla Intiasta, luulin -sinuakin mustaksi. - -Mary hypähti raivostuneena pystyyn vuoteessaan. - --- Mitä? hän kirkaisi. -- Mitä? Sinä luulit, että minä olen musta -alkuasukas! Sinä -- sinä emäsika! - -Martha ällisteli ensin ja näytti sitten tulistuneelta. - --- Ketä sinä siaksi sätit? hän sanoi. -- Ei sinun tarvitse noin -kovasti kiukustua. Ei nuoren herrasneidin sovi puhua tuolla tavoin. -Enkä minä vihaa mustia yhtään. Lähetyssanomissakin kerrotaan vähän -väliä, kuinka jumalisia ne ovat. Aina niissä sanotaan, että musta on -ihminen ja meidän veljemme. En ole eläissäni nähnyt mustaa, ja minä -ihastuin, kun luulin kerrankin saavani nähdä yhden aivan läheltä. Kun -tänä aamuna tulin huoneeseesi tulta sytyttämään, hiivin vuoteellesi ja -vedin varovasti peiton päältäsi katsellakseni sinua. Mutta Martha sanoi -pettyneenä, et sinä ollut sen mustempi kuin minäkään -- vaikka oletkin -aika keltainen. - -Mary ei edes koettanut hillitä raivoaan ja pettymystään. - --- Sinä luulit minua intialaiseksi! Kuinka sinä uskalsit? Sinä et tiedä -mitään Intiasta. Sinä et tiedä mitään! - -Hänen raivonsa vain kiihtyi tytön ällistellessä häntä mykkänä ja -äkkiä hän tunsi olevansa niin hirvittävän yksinäinen, niin kaukana -kaikesta, mitä hän ymmärsi ja mikä ymmärsi häntä, että hän heittäytyi -kasvoilleen tyynyille ja puhkesi kiihkeisiin nyyhkytyksiin. Hän itki -niin hillittömästi, että hyväntahtoinen Martha ihan pelästyi ja rupesi -säälimään häntä. Hän astui vuoteen luo ja kumartui Maryn puoleen. - --- Älähän toki tuolla tapaa itke! hän pyyteli. -- Älä toki. Totta sinä -puhuit, en minä tiedä mitään. Anna hyvä ihminen anteeksi ja lakkaa -itkemästä! - -Marthan maalaisessa puhetavassa oli niin paljon teeskentelemätöntä -ystävällisyyttä, että se alkoi vaikuttaa Maryyn. Vähitellen hän lakkasi -itkemästä ja makasi hiljaa. Martha huoahti helpotuksesta. - --- Nyt on jo aika nousta sängystä, hän sanoi. -- Rouva Medlock sanoi, -että minä saan tuoda ateriasi tähän viereiseen huoneeseen. Se on -muutettu lastenkamariksi sinua varten. Minä autan sinua pukemisessa, -jos nouset sängystä. Jos napit ovat selässä, et osaa itse napittaa -niitä. - -Päätettyään lopultakin nousta Mary huomasi Marthan ottavan -vaatekaapista puvun, jota hänellä ei ollut yllään eilisiltana. - --- Ei se ole minun, hän sanoi. -- Minun on musta. - -Hän katseli arvioiden Marthan käsissä olevaa paksua valkoista -villatakkia ja pukua ja sanoi sitten kylmän hyväksyvästi: - --- Nuo vaatteet ovat kauniimmat kuin minun. - --- Nämä sinun on pantava päällesi, vastasi Martha. -- Herra Craven -käski rouva Medlockin ostaa ne Lontoosta. Hän sanoi: "En tahdo, -että lapsi kuljeskelee täällä mustana kuin mikäkin kadotettu sielu. -Paikka tulee entistäkin kolkommaksi. Pukekaa hänet kirjaviin." Äiti -sanoi ymmärtävänsä mitä hän tarkoitti. Äiti tietää aina, mitä ihmiset -tarkoittavat. Ei hän itsekään pidä mustasta. - --- En voi sietää mustia vaatteita, sanoi Mary. Kummallakin oli yhtä ja -toista opittavaa pukemisen aikana. - -Martha oli tottunut napittamaan siskojensa vaatteita, mutta hän ei -ollut ikinä nähnyt kenenkään lapsen seisovan liikkumatta odottamassa, -että toinen suorittaisi kaiken hänen puolestaan, aivan kuin hän itse -olisi vailla käsiä ja jalkoja. - --- Miksi et pistä itse kenkiä jalkaasi? hän sanoi, kun Mary tyynesti -kurotti esiin jalkansa. - --- Aia pani ne aina jalkaani, vastasi Mary ihmeissään. -- Niin oli -tapana. - -Hän sanoi hyvin usein -- "niin oli tapana". Intialaiset palvelijat -sanoivat aina niin. Jos heitä käskettiin tekemään jotakin, jota -heidän esi-isänsä eivät olleet tehneet tuhansien vuosien aikana, he -silmäilivät käskijää lempeästi ja sanoivat: "Niin ei ole tapana", ja -silloin ei asiasta kannattanut sen enempää väitellä. - -Mary oli todella tottunut seisomaan pukemisen kestäessä niin kuin -"oli tapana" jäykkänä ja liikkumattomana. Mutta tänä aamuna hänestä -alkoi tuntua, että hänen oli Misselthwaite Manorissa opittava aika -paljon uutta -- muun muassa vetämään itse jalkaansa sukat ja kengät -sekä korjaamaan tavarat, joita hän pudotteli. Jos Martha olisi -ollut hyvin opetettu, hieno kamarineiti, hän olisi ollut nöyrempi -ja kunnioittavampi käytökseltään ja hän olisi tiennyt, että hänen -toimiinsa kuului hiusten harjaaminen ja kenkien napittaminen ja -pudonneiden esineiden korjaaminen lattialta. Mutta hän oli vain -kouluttamaton yorkshirelainen maalaistyttö; hän oli kasvanut salomaan -mökissä pikku veljiensä ja siskojensa parissa, jotka eivät koskaan -olleet voineet muuta kuvitellakaan kuin että heidän oli huolehdittava -itsestään ja kapaloissa itkevistä tai konttaavista sisaruksistaan. - -Jos Mary Lennox olisi ollut herkkä nauramaan, ei Marthan puhetulva -olisi voinut olla huvittamatta häntä, mutta hän kuunteli sitä -haluttomasti ja ihmetteli tytön kursailematonta käytöstä. Marthan -puhua pärpättäessä hyväntahtoiseen, tuttavalliseen tapaansa hän alkoi -kuitenkin vähitellen kiinnittää huomiota siihen mitä tämä sanoi. - --- Voi sentään, kun näkisit ne kaikki, Martha jutteli. -- Meitä on -kaksitoista ja isä ansaitsee vain kuusitoista shillinkiä viikossa. Äiti -on usein helisemässä, arvaahan sen, kun pitää hankkia puuroa kaikille. -Lapset piehtaroivat nummella ja leikkivät siellä kaiken päivää ja äiti -sanoo, että nummi-ilma lihottaa. Hän sanoo, että he osaavat syödä -ruohoa niin kuin nummen villit ponit. Dickon-veikko on kahdentoista -vuoden vanha, ja hän on ottanut kiinni nuoren ponin, jota hän pitää -omanaan. - --- Mistä hän sai sen kiinni? kysyi Mary. - --- Nummelta hän sen löysi. Se oli emonsa kanssa, se oli aivan pieni ja -hän alkoi kesyttää sitä ja antoi sille milloin palasen leipää, milloin -tuoretta ruohoa. Se on niin kiintynyt Dickoniin, että seuraa hänen -kintereillään ja antaa hänen nousta selkäänsä. Dickon on kiltti poika -ja eläimet ovat hulluina hänen peräänsä. - -Marylla ei ollut koskaan ollut omaa lemmikkieläintä, vaikka hän oli -aina sitä halunnut. Niinpä Dickon alkoi häntä jotenkin kiinnostaa, -ja se oli jo terveiden tunteiden sarastusta, hän kun oli tähän -saakka ollut kiinnostunut vain omasta itsestään. Tultuaan viereiseen -huoneeseen, joka oli tehty lastenkamariksi, hän huomasi, että se oli -jotensakin saman näköinen kuin se, missä hän oli nukkunut. Se ei ollut -kalustettu lapsia, vaan aikuisia varten. Siellä oli synkkiä vanhoja -tauluja ja vanhoja jykeviä tuoleja. Keskellä huonetta oli pöydälle -katettu maukas, vankka aamiainen. Mutta hänellä oli aina ollut huono -ruokahalu, ja Marthan asettaessa ensimmäisen lautasen hänen eteensä -hänen katseensa ilmaisi muutakin kuin välinpitämättömyyttä. - --- En halua, hän sanoi. - --- Et halua puuroa! puuskahti Martha epäuskoisena. - --- En. - --- Et tiedä kuinka hyvää se on. Tiputa päälle vähän siirappia tai -sokeria. - --- En halua, toisti Mary. - --- Vai et! sanoi Martha. -- Minä en voi sietää, että Jumalan viljaa -halveksitaan. Ollapa meidän lapset tämän pöydän ääressä, niin he -tyhjentäisivät vadit tuossa tuokiossa. - --- Miksi? kysäisi Mary kylmästi. - --- Miksi? äännähti Martha. -- Siksi että he ovat tuskin koskaan -eläessään syöneet vatsaansa täyteen. He ovat niin nälkäisiä kuin haukan -ja ketun poikaset. - --- En tiedä, millaiselta tuntuu olla nälkäinen, sanoi Mary -välinpitämättömästi. - -Martha näytti närkästyneeltä. - --- Vai niin, sittenhän sinun olisi hyvä kokea sekin. Sen näkee -selvästi, virkkoi hän kursailematta. -- En voi olla suuttumatta, kun -näen ihmisten töllistelemässä hyvää ruokaa ja juomaa. Voi toki, ollapa -vain Dickonilla, Filillä, Janella ja niillä muilla edes hiukankaan tätä -hyvää. - --- Miksi et vie sitä kotiisi heille? ehdotti Mary. - --- Eihän se ole minun, vastasi Martha loukkaantuneena. -- Eikä tänään -ole vapaapäivänikään. Kerran kuukaudessa minulla on vapaapäivä. Silloin -käyn kotona ja toimitan siellä kaikki askareet, että äiti saa vähän -levätä. - -Mary joi hiukan teetä ja söi palasen marmelaatilla siveltyä -paahtoleipää. - --- Pukeudu lämpimästi ja juokse ulos leikkimään, sanoi Martha. -- Siitä -sinä reipastut ja vatsasikin alkaa vielä kurnia nälästä. - -Mary astui ikkunan luo. Hän näki puutarhan käytävineen ja suurine -puineen, mutta kaikki näytti viluiselta ja kylmältä. - --- Ulos! Mitä minä ulkona tällaisena päivänä? - --- No niin, pysy sitten sisällä, mutta mitä sinä aiot täällä puuhailla? - -Mary silmäili ympärilleen. Hänellä ei ollut mitään tekemistä. - -Sisustaessaan lastenkamaria rouva Medlock ei ollut ajatellut -hauskuutta. Kannatti ehkä sittenkin mennä puutarhaa tarkastamaan. - --- Kuka lähtee kanssani? kysäisi hän. Martha oli ihmeissään. - --- Sinun täytyy lähteä yksinäsi, hän vastasi. -- Täytyy oppia -leikkimään kuten muutkin lapset, joilla ei ole veljiä eikä sisaria. -Dickon-veikko menee yksinään nummelle ja leikkii siellä tuntikausia. -Siellä hän sai poninkin ystäväkseen. Nummella käyvät lampaatkin -tuntevat hänet ja linnut tulevat nokkimaan ruokaa hänen kädestään. -Oli leipää vaikka kuinka niukalti, niin aina häneltä liikenee murunen -noille ystäville. - -Tuo tuntematon Dickon sai Maryn tekemään päätöksensä, vaikka hän itse -ei sitä tiennyt. Mary ilmoitti menevänsä ulos. Poneja ja lampaita ei -puutarhassa tosin ollut, mutta sen sijaan kyllä lintuja. Ne olivat -tietenkin toisen näköisiä kuin Intian linnut ja niitä oli ehkä -huvittavaa katsella. - -Martha nouti hänen päällystakkinsa ja hattunsa, toi hänelle tukevat -pikku kengät ja vei hänet sitten alakertaan. - --- Mene tuota tietä, niin tulet puutarhaan, hän sanoi viitaten -pensasaidan verhoamassa muurissa olevaan porttiin. -- Kesäaikaan -siellä on runsaasti kukkia, mutta nyt siellä ei kuki mikään. Hän -näytti epäröivän silmänräpäyksen ja lisäsi sitten: -- Osa puutarhaa on -lukittu. Kukaan ei ole ollut siellä kymmeneen vuoteen. - --- Miksi? pääsi Maryltä. - --- Herra Craven sulki sen, kun hänen vaimonsa kuoli. Hän ei salli -kenenkään mennä sisään. Se oli rouvan puutarha. Hän lukitsi oven ja -kaivoi kuopan, johon hän hautasi avaimen. Rouva Medlock kuuluu huutavan --- minun täytyy juosta. - -Hänen mentyään Mary pyörähti käytävälle, joka johti pensasaidan -portille. Hänen ajatuksensa kiertelivät puutarhassa, jota ei kukaan -ollut nähnyt kymmeneen vuoteen. Hän mietti, miltä se mahtoi näyttää -ja olikohan siellä vielä kukkia elossa. Astuttuaan pensasaidan -portista sisään hän huomasi olevansa suuressa puutarhassa, missä oli -laajoja ruohokenttiä ja kiemurtelevia käytäviä. Siellä oli puita ja -kukkapenkereitä ja omituisen muotoisiksi leikeltyjä ikivihantapensaita -ja vanha harmaa suihkulähde keskellä suurta lampea. Tämä ei ollut -lukittu puutarha. Miten oli mahdollista lukita puutarhaa? Puutarhaanhan -saattoi aina mennä. - -Tätä juuri miettiessään hän näki kulkemansa tien päässä muratin -verhoaman pitkähkön muurin. Hän ei ollut vielä tutustunut Englantiin -niin paljon, että olisi tiennyt tulevansa keittiöpuutarhaan, jossa -kasvoi vihanneksia ja hedelmiä. Hän kulki kohti muuria ja huomasi -muratin keskellä vihreän oven, joka oli auki. Tämä ei tiettävästi ollut -kielletty puutarha. Hän saattoi siis mennä portista. - -Puutarhaan tultuaan hän näki, että sitä ympäröi muuri joka puolelta ja -että tällaisia muurien ympäröimiä toisiinsa avautuvia puutarhoja oli -useita. Muurien vierustoilla kasvoi hedelmäpuita; pensaiden ja polkujen -välissä oli talvivihannespenkkejä ja laseilla peitettyjä lavoja. Maryn -mielestä kaikki näytti autiolta ja rumalta. Kesällä täällä oli ehkä -hauskempaa, kun kaikki oli vihreätä, mutta nyt ei ollut kaunista. - -Samassa astui viereisen puutarhan portista sisään vanha mies lapio -olalla. Hän näytti hämmästyvän nähdessään Maryn ja kosketti sitten -lakkiaan. Hänen jurot vanhat kasvonsa ilmaisivat tyytymättömyyttä, kun -hän näki Maryn -- eikä ihmekään, sillä Mary puolestaan oli tyytymätön -hänen puutarhaansa, ja se kuvastui selvästi Mary-ärripään kasvoiltakin. - --- Mikä paikka tämä on? hän kysyi. - --- Vain yksi keittiöpuutarhoista, vastasi mies. - --- Entä tuo? jatkoi Mary viitaten toiseen vihreään oveen. - --- Sekin on keittiöpuutarha, kuului lyhyt vastaus. -- Muurin toisella -puolella on vielä yksi ja sen takana on hedelmäpuutarha. - --- Saako sinne mennä? kysyi Mary. - --- Saahan toki, jos haluttaa. Mutta ei siellä ole mitään nähtävää. - -Mary ei vastannut. Hän meni käytävää pitkin ja pujahti toisesta -vihreästä puutarhaovesta. Hän näki uusia muureja ja vielä enemmän -talvivihanneksia ja lasipeittoisia lavoja, mutta taustalla näkyi taas -vihreä ovi ja se oli kiinni. Ehkä se johti puutarhaan, jossa kukaan ei -ollut käynyt kymmeneen vuoteen. - -Mary ei ollut suinkaan arka lapsi; hän teki aina mitä häntä halutti. -Nytkin hän astui rohkeasti vihreän puutarhaoven luo ja käänsi kahvaa. -Hän toivoi ettei ovi avautuisi, jotta hän voisi olla varma, että oli -löytänyt salaperäisen puutarhan. Mutta se aukeni helposti, ja hän -astui hedelmäpuutarhaan. Sitäkin ympäröivät puiden varjostamat muurit, -ja alastomia hedelmäpuita kohosi kylmän ruskettamasta ruohikosta. -Vihreätä ovea ei näkynyt missään, mutta siirryttyään puutarhan perälle -Mary huomasi, että hedelmäpuutarhaa kiertelevä muuri näytti ulottuvan -kauemmas, aivan kuin se olisi ympäröinyt jonkin toisella puolella -olevan alueen. Muurin ylitse hän saattoi nähdä puiden latvoja, ja -seisoessaan liikkumatta niitä tähystämässä hän näki punarintaisen -linnun istuvan erään puun latvassa; se puhkesi aivan äkkiä laulamaan -talvilauluaan, ikään kuin se olisi huomannut Maryn ja tahtonut kutsua -häntä. - -Mary kuunteli sitä hievahtamatta, ja sen hupainen, ystävällinen pikku -viserrys jotenkin rohkaisi hänen mieltänsä -- juro ja ynseä pikku -tyttökin saattaa ikävöidä, ja iso lukittu talo, iso autio nummi ja iso -autio puutarha olivat saaneet hänet tuntemaan, ettei koko maailmassa -ollut elossa muita kuin hän yksin. Jos hän olisi ollut kiintyväinen -lapsi ja rakkauteen tottunut, hänen sydämensä olisi murtunut painon -alla, mutta "Mary-neiti ärripäänäkin" hän tunsi itsensä hylätyksi ja -sirorintainen pikku lintu nostatti hänen happamille pikku kasvoilleen -hymyntapaisen ilmeen. Hän kuunteli sen liverrystä, kunnes se lensi -tiehensä. Se ei ollut intialaisten lintujen kaltainen; hän piti -siitä ja mietti, näkisiköhän hän sitä enää toiste. Ehkäpä se asusti -salaperäisessä puutarhassa ja tiesi, millaista siellä oli. - -Hänellä ei ollut mitään tekemistä, ja siksi hänen ajatuksensa -kiertelivät alinomaa hylätyssä puutarhassa. Hän oli utelias tietämään, -millainen se oli. Miksi Archibald Craven oli haudannut maahan avaimen? -Miksi hän vihasi puutarhaa, jos hän oli niin suuresti rakastanut -vaimoaan? Saisiko hän milloinkaan nähdä setäänsä? Hän tiesi, etteivät -he pitäisi toisistaan, jos sattuisivat yhteen. Ja sitä paitsi -hän seisoisi ja tuijottaisi vain setään puhumatta mitään, vaikka -häntä kauheasti haluttaisi kysyä, miksi setä oli menetellyt niin -merkillisesti. - --- Ihmiset eivät koskaan pidä minusta enkä minäkään pidä heistä, hän -mietti. -- En voi jutella, nauraa ja elämöidä, kuten Crawfordin lasten -oli tapana. - -Hän ajatteli kultarintaa ja miten se oli näyttänyt laulavan hänelle. -Muistaessaan puunlatvaa, jonne se oli lentää pyrähtänyt, hän äkkiä -pysähtyi. - --- Se puu on varmasti salaisessa puutarhassa, hän tuumi. -- Puutarhan -ympärillä on muuri, mutta siinä ei ole ovea. - -Hän palasi ensimmäiseen keittiöpuutarhaan ja tapasi vanhan miehen -siellä kuokkimassa. Mary asettui seisomaan hänen viereensä ja tarkkasi -häntä tuokion kylmällä tavallaan. Ukko ei ollut häntä näkevinään, ja -niinpä Mary aloitti puheen. - --- Olen käynyt katsomassa muitakin puutarhoja, hän sanoi. - --- Kaipa sinulla oli siihen lupa, vastasi toinen äreästi. - --- Kävin hedelmäpuutarhassakin. - --- Ei siellä ole vihaisia koiria, jotka sinua estäisivät. - --- Sieltä ei ollut ovea siihen toiseen puutarhaan, sanoi Mary. - --- Mihin puutarhaan? virkkoi mies tuimasti lakaten samassa kuokkimasta. - --- Siihen, joka on muurin toisella puolella, vastasi Mary. -- Siellä -on puita, minä näin niiden latvat. Punarintainen lintu istui eräässä -puussa ja lauloi. - -Maryn hämmästykseksi vanhoilta, ahavoituneilta kasvoilta katosi äkkiä -juro ilme. Niille kohosi hidas hymy, ja puutarhuri näytti aivan -toisenlaiselta. Mary tuli ensi kerran ajatelleeksi, kuinka paljon -hauskemman näköinen ihminen voi olla hymyillessään. Se ei ollut ennen -tullut hänen mieleensä. - -Puutarhuri kääntyi hedelmäpuutarhaa kohti ja alkoi viheltää -- -hiljakseen, vienosti. Mary ei voinut käsittää, kuinka tuollainen -happamen näköinen olento saattoi saada suustaan niin houkuttelevia -ääniä. - -Melkeinpä siinä tuokiossa tapahtui jotakin ihmeellistä. Ilmasta kuului -kevyttä suhinaa -- ja samassa lensi punarintainen lintu heidän luokseen -ja asettui istumaan suurelle multalohkareelle juuri puutarhurin -saappaan viereen. - --- Kas, tässä se on, hihitti vanha mies, ja sitten hän alkoi supattaa -linnulle kuten pienelle lapselle. - --- Missä olet ollut, senkin pieni vekkuli? hän sanoi. -- Vasta ensi -kertaa näen sinut tänään. Oletko jo tähän vuodenaikaan emännän haussa? -Onpa sinulla kiire. - -Lintu kallisteli hentoa päätään ja katseli häneen pehmeillä, kirkkailla -silmillään, jotka muistuttivat kastehelmiä. Se liikkui hyvin -tuttavallisesti eikä näyttänyt pelkäävän vähääkään. Näppärästi se -hyppeli ympäri noukkien maasta siemeniä ja hyönteisiä. Maryn sydämessä -tuntui aivan omituisen lämpöiseltä, sillä lintu oli niin sievä ja -hupainen, ihan kuin inhimillinen olento. Sillä oli siro, pulleahko -ruumis, hieno höyhenpeite ja notkeat, hoikat sääret. - --- Tuleeko se aina kun kutsutte sitä? hän kysäisi melkein kuiskaten. - --- Tuleehan se. Minä olen tuntenut sen siitä lähtien, kun se oli -piipittävä poikanen. Sen pesä oli toisessa puutarhassa. Tultuaan ensi -kerran muurin yli se ei jaksanut lentää takaisin ennen kuin parin -päivän kuluttua, ja sillä aikaa meistä tuli hyvät ystävät. Kun se -sitten pääsi takaisin muurin toiselle puolelle, sen koko muu perhe oli -kadonnut, ja se tuli takaisin minun turviini. - --- Mikä lintu se on? kysyi Mary. - --- Etkö tiedä? Se on punarintasatakieli, linnuista hauskin ja kesyin. -Punarinta on melkein yhtä ystävällinen kuin koira -- jos vain tietää, -miten sitä on kohdeltava. Seuraapas sitä, nokkiessaan se vähän väliä -pysähtyy ja katselee meitä. Se tietää, että siitä puhutaan. - -Vanha mies oli todella hassunkurinen. Hän katseli pientä, pulleata, -helottavan punarintaista lintua ylpeänä ja ihastuneena. - --- Se on sellainen itserakas otus, hän nauraa hihitti. -- Se on -mielissään, kun siitä puhutaan. Ja miten utelias se on -- ei kukaan -osaa olla niin utelias toisten asioista kuin se. Aina se haluaa tietää -mitä minä istutan. Se tietää kaiken sellaisenkin, mistä herra Craven -ei koskaan vaivaudu ottamaan selkoa. Se se totta tosiaan pääpuutarhuri -onkin. - -Lintu hyppeli vikkelästi nokkien ja pysähtyi tuon tuostakin luodakseen -heihin silmäyksen. Mary arveli sen katselevan häntä uteliaasti mustilla -kastepisarasilmillään. Näytti aivan siltä kuin se olisi tiedustellut -tarkkaan, millainen tyttö Mary oli. Omituinen lämmin tunne hänen -sydämessään tuli yhä voimakkaammaksi. - --- Minne ne muut poikaset lensivät? hän kysyi. - --- Kuka sen tietää. Vanhemmat karkottavat ne pesästä ja pakottavat ne -lentämään, ja niin ne ovat siinä tuokiossa hajallaan. Tämä tässä oli -älykäs lintu, ja se tiesi olevansa yksinäinen ja hylätty. - -Mary astui askelen lähemmäs punarintaa ja silmäili sitä tarkasti. - --- Minulla on ikävä yksin, hän virkkoi. Hän ei ollut ennen tiennyt, -että tämä oli osaksi syynä hänen happamuuteensa ja ärtyisyyteensä. Nyt -hän näytti oivaltavan sen seisoessaan siinä punarintaa katselemassa. - -Vanha puutarhuri työnsi lakkinsa kaljulle takaraivolleen ja tuijotti -häneen hetken. - --- Oletkos sinä se pieni intialainen tyttö? hän kysyi. Mary nyökäytti -päätään. - --- Eipä sitten olekaan ihme, jos olet ikävissäsi. Ja ikävämpi sinulle -täällä vielä tulee, kunhan aika kuluu. - -Hän alkoi uudelleen kaivaa ja iski lapionsa syvälle mustaan, mehevään -puutarhamultaan punarinnan touhutessa vikkelänä hänen ympärillään. - --- Mikä teidän nimenne on? - -Puutarhuri ojentautui suoraksi vastatessaan: - --- Ben Weatherstaff. Sitten hän lisäsi jörösti naurahtaen: -- -Yksinäistä minunkin elämäni on paitsi silloin kun tuo on seurassani, ja -hän osoitti peukalollaan lintua. Se on ainoa ystäväni. - --- Minulla ei ole yhtään ystävää, virkkoi Mary. -- Eikä ole koskaan -ollutkaan. Aia ei pitänyt minusta, enkä ole koskaan leikkinyt kenenkään -kanssa. - -Yorkshirelaisten on tapana lausua ajatuksensa kursailematta, ja Ben -Weatherstaff oli Yorkshiren nummen kasvatti. - --- Sinä ja minä olemme samanlaisia, hän sanoi. -- Ei meistä kumpikaan -ole erikoisen kaunis, ja sisus on yhtä hapan kuin kuorikin. Meillä on -kummallakin yhtä kiukkuinen luonto, siitä olen varma. - -Tämä oli suoraa puhetta, ja ensi kerran eläissään Mary Lennox sai -kuulla suoran arvostelun. Intialaiset palvelijat kumartelivat aina -ja olivat alamaisen nöyriä, teki Mary mitä hyvänsä. Hän ei ollut -milloinkaan ajatellut ulkomuotoaan, mutta nyt hän pohti, oliko hän -todella yhtä epämiellyttävän näköinen kuin Ben Weatherstaff ja näyttikö -hän yhtä happamelta kuin tämä oli näyttänyt ennen punarinnan tuloa. Ja -oliko hänellä, Marylla, kiukkuinen luonne? Hän kävi rauhattomaksi. - -Äkkiä kajahti hänen takanaan pieni kirkas, helmeilevä ääni, ja -hän kääntyi katsomaan. Hän seisoi parin askelen päässä nuoresta -omenapuusta, ja lintu oli lentänyt sen oksalle päästellen nyt -kurkustaan ystävällisiä säveliä. Ben Weatherstaff nauroi täyttä kurkkua. - --- Mitä varten se niin tekee? kysyi Mary. - --- Se on päättänyt hieroa ystävyyttä kanssasi, vastasi Ben. -- Senkin -vietävä, se on totta tosiaan ihastunut sinuun. - --- Minuunko? äännähti Maryjä lähestyi varovasti pientä puuta lintua -silmäillen. - --- Tahtoisitko tulla ystäväkseni? hän sanoi puhutellen sitä kuin -ihmistä. -- Tahtoisitko? Eikä ääni nyt ollut kova eikä käskevä, vaan -niin vieno, pyytelevä ja houkutteleva, että Ben Weatherstaff hämmästyi -yhtä paljon kuin Marykin oli hämmästynyt kuullessaan hänen viheltävän. - --- Kas vain, hän huudahti, niinhän sinä nyt puhut kuin olisit oikea -ihmislapsi etkä mikään vanha äreä akka. Melkeinhän sinä puhelet kuin -Dickon nummen kesyttömille eläimille. - --- Tunnetteko te Dickonin? kysyi Mary nopeasti käännähtäen. - --- Kaikkihan hänet tuntevat. Dickon kuljeksii kaikkialla. Sinivatukat -ja kanervankukatkin tuntevat hänet. Varmasti ketut näyttävät hänelle -pentujensa turvapaikat ja leivonen pesänsä. - -Maryä olisi haluttanut tiedustella lisää. Hän oli melkein yhtä utelias -tietämään jotakin Dickonista kuin salaisesta puutarhasta. Mutta juuri -silloin lintu lopetti laulunsa, päristeli hiukan siipiänsä, levitti ne -ja pyrähti lentoon. Se oli käynyt vierailemassa ja kiiruhti nyt muille -asioille. - --- Se lensi muurin yli! huusi Mary seuraten sitä katseellaan. -- Se -lensi hedelmäpuutarhaan -- se lensi toisen muurin yli -- puutarhaan, -missä ei ole ovea! - --- Siellä se elää, sanoi vanha Ben. -- Siellä sen emo hautoi sen. Ja se -punarinta-neito, jonka kanssa se veitikka kuhertelee, asustaa varmaan -vanhoissa ruusupuissa. - --- Ruusupuissa, virkkoi Mary. -- Onko siellä ruusupuita? - -Ben Weatherstaff tarttui uudelleen lapioonsa ja alkoi kaivaa. - --- Oli ainakin kymmenen vuotta sitten, hän mutisi. - --- Tahtoisin nähdä niitä, sanoi Mary. -- Missä on vihreä ovi? Täytyyhän -siellä olla ovi. - -Ben työnsi voimakkaasti lapionsa maahan ja oli taas yhtä äreän näköinen -kuin silloin, kun Mary näki hänet ensi kerran. - --- Oli kymmenen vuotta sitten, mutta ei ole enää, hän ärähti. - --- Ei ole ovea! huudahti Mary. -- Täytyy olla. - --- Ei sitä ovea ainakaan kukaan löydä eikä kenenkään tarvitsekaan -löytää sitä. Äläkä rupea urkkimaan ja pistämään nenääsi asioihin, -jotka eivät sinulle kuulu. No niin, minun on ryhdyttävä työhön. Mene -matkoihisi ja ala leikkiä. Ei minulla ole enää aikaa. - -Ja hän herkesi äkkiä kaivamasta, heitti lapion hartioilleen ja meni -tiehensä vilkaisemattakaan Maryyn tai sanomatta hyvästi. - - - - -5. - -KÄYTÄVÄSTÄ KUULUU HUUTOA - - -Alussa Mary Lennoxin päivät kuluivat samaan yksitoikkoiseen tapaan. -Joka aamu hän heräsi seinäverhoilla koristetussa huoneessaan ja näki -Marthan polvillaan takan ääressä tulta sytyttämässä; joka aamu hän -joi lastenkamarissa aamuteensä -- aina yhtä yksitoikkoinen toimitus ---, tähysteli syötyään ikkunasta laajaa nummea, joka näytti leviävän -kaikkiin suuntiin ja kohoavan pilviin asti, ja tuijotettuaan siihen -kotvan aikaa huomasi parhaaksi lähteä ulos, sillä sisällä ei ollut -mitään tekemistä. Hän ei tiennyt, että hänen ripeä käyntinsä ja -juoksunsa poluilla ja lehtokujilla pani hänen hitaasti virtaavan -verensä liikkeelle ja teki hänet vahvemmaksi taistelemaan nummelta -puhaltavaa tuulta vastaan. Hän juoksi vain lämpimikseen ja hän vihasi -tuulta, joka piehtaroi hänen kasvoillaan ja painoi häntä näkymättömän -jättiläisen tavoin väkisin taaksepäin. Mutta hän veti keuhkoihinsa -syvin siemauksin kanervikon tuimaa, raitista ilmaa, joka virkisti hänen -pientä, laihaa ruumistaan, nosti hiukan punaa hänen poskilleen ja -sytytti loistetta hänen raukeisiin silmiinsä. - -Jo parin ulkoilmassa vietetyn päivän kuluttua hän aamulla herätessään -tiesi, millaista on olla nälissään. Käydessään ruokapöytään hän ei -halveksivasti silmäillyt puuroaan eikä työntänyt sitä luotaan, vaan -otti lusikkansa ja söi yhtä päätä, kunnes puurokulho oli tyhjä. - --- Taisipa puuro kelvata sinulle tänä aamuna, vai mitä? kysyi Martha. - --- Tänään se maistuu hyvältä, sanoi Mary itsekin hiukan hämmästyneenä. - --- Nummen ilmahan se panee vatsasi kurnimaan, vastasi Martha. -- Sinä -onnellinen saatkin aina syödä tarpeeksesi, kun olet nälkäinen. Meidän -mökissä on kaksitoista nälkäistä vatsaa eikä paljon mitään niihin -pantavaa. Kunhan vain edelleenkin leikit joka päivä ulkona, karttuu -luittesi päälle vähän lihaa etkä ole niin keltainen. - --- En viitsi leikkiä, sanoi Mary. -- Ei minulla ole mitään millä -leikkisin. - --- Ei mitään millä leikkisit! puuskahti Martha. -- Meidän lapset -leikkivät tikuilla ja kivillä. Siinä juostaan ja huudetaan, katsellaan -ja näytellään. - -Mary ei huutanut ja näytellyt esineitä, mutta hänkin alkoi katsella. -Muuta tekemistä ei ollut. Hän kierteli kiertelemistään puutarhoissa, -vaelteli pitkin puiston polkuja. Toisinaan hän meni tapaamaan Ben -Weatherstaffia, mutta tämä hääräili aina ahkerassa työssä tahi näytti -niin happamelta, ettei Mary päässyt puheen alkuun. Kerran kun Mary -oli menossa hänen luokseen, hän herkesi kaivamasta, heitti lapion -olalleen ja lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan ikään kuin Maryä -välttääkseen. - -Oli paikka, jossa Mary kävi useammin kuin missään muualla. Se oli -pitkä käytäväpolku muurien ympäröimän puutarhan ulkopuolella. Sen -kummallakin puolen oli alastomia kukkapenkereitä, ja muuria verhosi -sankka murattiköynnös. Muuria pitkin kiemurtelivat tummanvihreät lehvät -olivat eräässä paikassa tuuheammat kuin muualla. Paikka oli nähtävästi -kauan aikaa ollut hoitoa vailla. Muratti oli muuten karsittu ja -leikelty siroksi, mutta täällä polun alapäässä sitä ei ollut tasoitettu -ensinkään. - -Pari päivää sen jälkeen kun oli puhellut Ben Weatherstaffin kanssa -Mary huomasi sen ja pysähtyi ihmettelemään. Kun hän seisoi siinä -seuraten katseellaan pitkää, tuulessa huojuvaa muratinoksaa, hänen -silmiensä ohi vilahti jokin tulipunainen, ja riemukas liverrys kajahti -hänen korvaansa. Muurin yläreunalla istua piipotti Ben Weatherstaffin -punarinta kurottuen eteenpäin pikku pää kallellaan, jotta näkisi -paremmin Maryn. - --- Oh! Mary huudahti. -- Sinäkö siellä olet -- sinäkö? Ja hänestä -tuntui luonnolliselta jutella linnulle aivan kuin se olisi ymmärtänyt -puheen ja vastannut siihen. - -Se vastasikin. Se viserteli ja liverteli ja hyppeli pitkin muurin -reunaa ikään kuin kertoen hänelle kaikenmoisia juttuja. Ja Marystä -tuntui kuin hän olisi ymmärtänyt sitä. Se tuntui sanovan: - --- Hyvää huomenta! Eikö tuuli ole herttainen? Eikö aurinko ole -herttainen? Eikö kaikki ole herttaista? Viserrellään, hypitään ja -liverrellään yhdessä. Tule! Tule! - -Mary alkoi nauraa ja hyppeli pienin harppauksin pitkin muuripolkua -linnun kintereillä. Laiha, kalpea, ruma Mary-rukka -- tällä hetkellä -hän oli melkein sievä. - --- Minä pidän sinusta! Minä pidän sinusta! hän huusi. Ja hän viserteli -ja koetti viheltää, vaikkei hänellä ollut pienintäkään aavistusta, -miten oli meneteltävä. Mutta tyytyväiseltä punarinta näytti ja se -viserteli ja liverteli hänelle vastaukseksi. Lopulta se levitti -siipensä ja pyrähti lentoon asettuen istumaan muurin toisella puolella -olevan puun latvaan, jossa se rupesi heleästi laulamaan. - --- Se on puutarhassa, johon ei kukaan voi päästä, tuumi Mary itsekseen. --- Se on puutarhassa, johon ei ole ovea. Siellä se asuu. Kuinka hauskaa -olisi nähdä, millaista siellä on. - -Hän juoksi käytävää pitkin vihreälle ovelle, josta oli tullut -puutarhaan ensimmäisenä aamuna. Sitten hän juoksi vielä toisen -puutarhan läpi, kunnes tuli hedelmäpuutarhaan. Sinne hän pysähtyi -katselemaan muurin toisella puolella olevaa puuta. Punarinta oli -lopettanut juuri laulunsa ja alkoi nokallaan puhdistaa sulkiaan. - --- Siinä se puutarha on, Mary sanoi. -- Olen varma, että se on siinä. - -Hän kiersi muuria ja tähysteli sitä tarkkaan joka puolelta, mutta tulos -oli sama kuin ennenkin -- ovesta ei näkynyt merkkiäkään. Hän juoksi -uudelleen keittiöpuutarhojen läpi ja pysähtyi vasta pitkän, murattien -verhoaman muurin vierellä kulkevalle käytävälle. Hän kulki sen päähän -asti ja palasi sitten toiseen päähän tarkastellen muuria. Mutta ovea -hän ei löytänyt. - --- Merkillistä, hän mietti. -- Ben Weatherstaff oli oikeassa: ei siinä -ole ovea. Mutta kymmenen vuotta sitten on täytynyt olla, koska herra -Craven kaivoi avaimen maahan. - -Tämä pulmallinen seikka antoi hänelle niin paljon päänvaivaa, ettei -hän enää surrut tänne joutumistaan. Intiassa hän oli aina ollut niin -uupunut, ettei jaksanut välittää mistään. Nummen raikas tuuli oli nyt -alkanut puhallella rikki hämähäkinverkkoja hänen nuorista aivoistaan ja -herätellä häntä torkkumistilasta. - -Hän oleskeli ulkona melkein koko päivän, ja istuutuessaan illalla -teepöytäänsä hän oli nälkäinen, uninen ja tyytyväinen. Marthan -lavertelukaan ei enää suututtanut häntä; hänestä oli melkein hauskaa -kuunnella tytön juttuja. Lopulta hän päätti tehdä Marthalle erään -kysymyksen. Käytyään illallisen jälkeen istumaan uunimatolle tulen -ääreen hän katsoi hetken sopivaksi. - --- Miksi herra Craven vihasi puutarhaa? hän kysyi. - -Hän oli pyytänyt Marthaa viipymään vähän aikaa, eikä tällä ollut mitään -sitä vastaan. Hänestä alakerrassa palvelijain huoneessa oli ikävää, -sillä miespalvelija ja pääsisäköt ivailivat hänen Yorkshiren murrettaan -ja kohtelivat häntä yliolkaisesti. Martha piti juttelemisesta, ja -tuo outo Intiasta tullut tyttö, jota "mustat" olivat palvelleet, oli -hänelle mielenkiintoinen uusi elämys. - -Kutsua odottamatta hän kävi istumaan uunimatolle Maryn viereen. - --- Vieläkös sinä ajattelet sitä puutarhaa? hän sanoi. -- Arvasinhan -minä. En minäkään saanut sitä mielestäni, kun kuulin siitä ensi kerran. - --- Miksi setä vihasi sitä? toisti Mary itsepintaisesti. Martha ojenteli -jalkojaan ja asettui istumaan. - --- Kuuntele, miten tuuli ulvoo talon nurkissa, hän sanoi. -- Voisit -tuskin pysytellä pystyssä nummella, jos sattuisit tänä iltana olemaan -ulkona. - -Mary kuunteli ja ymmärsi, mitä Martha tarkoitti "ulvomisella". -Kumea voihkiva ärjyntä tärisytti taloa joka kulmalta, ikään kuin -näkymätön jättiläinen olisi kiskonut ja piiskannut seiniä saadakseen -ne luhistumaan. Mutta ei ollut pelkoa että se tunkeutuisi sisään, -ja tuntui kodikkaan turvalliselta istua sisällä hehkuvan hiilloksen -ääressä. - --- Mutta miksi hän sitä vihasi? kysäisi Mary uudelleen hetken aikaa -kuunneltuaan. Hän tahtoi päästä selville, tiesikö Martha. - -Silloin laukesivat Marthan kielensiteet. - --- Pidä mielessäsi, hän sanoi, että rouva Medlock on kieltänyt -puhumasta siitä. Tässä talossa on paljon sellaista, josta ei saa puhua. -Herra Craven on kieltänyt. Hän sanoo, etteivät hänen surunsa kuulu -palvelijoille. Ellei tuota puutarhaa olisi, hän olisi toisenlainen. Se -oli rouva Cravenin puutarha; hän oli laitattanut sen itselleen silloin -kun he menivät naimisiin. Se oli rouvalle hyvin rakas ja he hoitivat -sitä yhdessä. Puutarhuria ei päästetty sinne koskaan. Herra ja rouva -menivät aina sinne yhdessä ja sulkivat oven ja olivat siellä sitten -tuntikausia, lukivat ja juttelivat. Rouva oli sellainen pikkuinen ja -hento tipsukka, ja puutarhassa oli vanha puu, jonka oksa oli vääntynyt -istuimen tapaiseksi. Ja hän istutti ruusuja sen puun ympärille, ja -siitä oksasta tuli hänen lempipaikkansa. Mutta kerran juuri kun hän oli -istumassa oksalla, se katkesi, ja hän putosi maahan ja loukkaantui niin -pahasti, että kuoli seuraavana päivänä. Tohtorit luulivat, että herra -menisi sekaisin ja kuolisi hänkin. Siksi herra vihaa sitä puutarhaa. -Ei kukaan ole sen jälkeen käynyt siellä eikä hän salli kenenkään puhua -siitä. - -Mary ei kysellyt enempää. Hän tuijotti hiillokseen ja kuunteli tuulen -ulvontaa. Se ulvoi nyt hurjemmin kuin koskaan. - -Tällä hetkellä Mary koki neljännen ratkaisevan elämyksensä -Misselthwaite Manorissa. Hän oli elänyt hetken, jolloin tunsi -ymmärtävänsä punarintaa ja arveli punarinnan ymmärtävän häntä; hän oli -juossut tuulessa, kunnes hänen verensä oli lämmennyt; hän oli tuntenut -kunnon nälkää ensi kerran elämässään, ja hän oli kokenut, miltä tuntui -sääliä jotakuta. Hän edistyi. - -Mutta kuunnellessaan tuulen ääntä hän alkoi kuulla jotain muutakin. -Hän ei tiennyt mitä se oli, sillä alussa sitä saattoi tuskin erottaa -tuulesta. Se oli omituinen ääni -- melkeinpä kuulosti siltä kuin -jossakin olisi itkenyt lapsi. Toisinaan tuulikin pauhasi kuin itkevä -lapsi, mutta pian Mary oli varma, että tämä ääni tuli sisältä eikä -ulkoa. Se oli kaukana, mutta talosta se kuului. Hän käännähti ja -katsahti Marthaan. - --- Kuuletko huutoa? hän kysyi. - -Martha näytti hätääntyneeltä. - --- En, hän vastasi. -- Tuulihan se vain on. Joskus kuuluu siltä kuin -joku eksynyt valittaisi nummella. Onhan niitä ääniä vaikka minkälaisia. - --- Mutta kuuntele, sanoi Mary. -- Se kuuluu talosta -- se tulee tuolta -pitkän käytävän päästä. - -Ja samassa varmaan alakerrassa avattiin jokin ovi, sillä käytävässä -kävi veto ja sen huoneen ovi, missä he istuivat, lensi paukahtaen auki. -Heidän hypähtäessään pystyyn tuuli puhalsi kynttilän sammuksiin ja -itkevä ääni eteni jossakin pitkin käytävää joten sen saattoi kuulla -selvemmin kuin ennen. - --- No niin, huudahti Mary. -- Enkö sitä sanonut? Joku itkee -- mutta se -ei ole aikaihminen. - -Martha juoksi sulkemaan ovea ja kiersi sen lukkoon, mutta sitä ennen -he kuulivat kumpikin ovea paiskattavan kiinni jossakin kaukaisessa -käytävässä, ja sitten kaikki oli hiljaista, sillä tuulikin lakkasi -silmänräpäyksessä ulvomasta. - --- Tuulihan se oli, hoki Martha itsepintaisesti. -- Tai lieneekö ollut -pikku Betty Butterworth, keittiötyttö. Hänellä on ollut hammassärkyä -kaiken päivää. - -Mutta hänen käytöksensä oli niin oudon hätääntynyttä ja kömpelöä, että -Mary silmäili häntä hyvin pitkään. Hän ei uskonut Marthan puhuvan totta. - - - - -6. - -"JOKU SIELLÄ HUUSI -- HUUSI VARMASTI!" - - -Seuraavana päivänä sade valui jälleen virtanaan, ja katsellessaan ulos -Mary tuskin erotti nummea sumun ja pilvien välistä. Tänään ei voinut -mennä puutarhaan. - --- Mitä te teette mökissänne tällaisena sadepäivänä? hän kysyi -Marthalta. - --- Koetetaan estää mukuloita joutumasta toistensa jalkoihin, -vastasi Martha. -- Kyllä sitä joukkoa onkin silloin koolla. Äiti on -hyvänahkainen ihminen, mutta hänkin on silloin vähällä tuskastua. -Isoimmat menevät navettaan leikkimään. Dickon ei märästä piittaa. Satoi -tai oli satamatta, ulos hän menee yhtä kaikki. Hän sanoo, että sateella -näkee sellaista, mitä ei koskaan kauniilla säällä näe. Kerran hän löysi -pienen ketunpoikasen luolasta melkein hukkuneena ja kantoi sen kotiin -paitansa alla, että se pysyisi lämpimänä. Kettuemo oli melkein hengetön -ja luola aivan veden vallassa, ja muut pennut olivat kaikki kuolleet. -Toisen kerran hän löysi vedestä henkihieverissä olevan nuoren variksen, -ja hän toi senkin kotiin ja kesytti sen. Sen nimi oli Nokipekka, kun se -on niin musta, ja se hyppii ja lentää kaikkialle hänen kintereillään. - -Maryä ei enää harmittanut Marthan tuttavallinen juttelu. Se alkoi -jo huvittaakin häntä, ja hän oli pahoillaan, kun tyttö herkesi -puhelemasta tai meni tiehensä. Aian kertomat tarinat olivat olleet -aivan toisenlaisia kuin Marthan kuvaukset nummimaan mökistä, jossa -neljätoista henkeä asui neljässä pienessä huoneessa saamatta -milloinkaan syödä kyllikseen. Lapset piehtaroivat ja pyöriskelivät kuin -pahnoilla telmivät koiranpennut. Kaikkein hauskinta Marystä oli, kun -Martha kertoi äidistään ja Dickonista. - --- Jos minulla olisi korppi tai ketunpoika, voisin leikkiä sen kanssa, -sanoi Mary. -- Mutta minulla ei ole mitään. - -Martha näytti neuvottomalta. - --- Osaatko neuloa? hän kysyi. - --- En, vastasi Mary. - --- Osaatko ommella? - --- En. - --- Osaatko lukea? - --- Osaan. - --- No mikset sitten lue jotakin tai opettele kirjoittamaan? Olethan jo -tarpeeksi vanha istuaksesi kirjan ääressä. - --- Ei minulla ole kirjoja, sanoi Mary. -- Kaikki kirjani jäivät Intiaan. - --- Sepä vahinko, sanoi Martha. -- Jos rouva Medlock antaisi sinun mennä -kirjastoon, saisit sieltä tuhansia kirjoja. - -Mary ei tiedustellut, missä kirjasto oli, sillä hänen mieleensä -iski äkkiä uusi ajatus. Hän aikoi lähteä omin päin etsimään sitä. -Rouva Medlock tuntui aina istuvan mukavassa, taloudenhoitajattarelle -varatussa olohuoneessaan. Tässä merkillisessä talossa ei näkynyt -koskaan muita ihmisiä kuin palvelijoita, ja nämä oleskelivat aina -alakerrassa, jossa he isäntänsä poissaollessa elivät varsin komeasti. -Siellä oli avara keittiö kiiltävine kupari- ja tina-astioineen ja iso -palvelijainhuone, missä joka päivä syötiin neljä tai viisi runsasta -ateriaa ja mistä aina kuului kovaäänistä ja vilkasta puhetta, kun rouva -Medlock oli poissa näkyvistä. - -Maryn ateriat tarjoiltiin täsmällisesti ja Martha hääri hänen -palvelijanaan, mutta muuten ei kukaan välittänyt hänestä vähääkään. -Rouva Medlock tuli häntä katsomaan kerran tai kahdesti päivässä, mutta -kukaan ei kysellyt häneltä mitä hän teki, tai sanonut mitä hänen oli -tehtävä. Hän arveli, että Englannissa oli kai tapana kohdella näin -lapsia. Intiassa oli aia aina seurannut hänen askeliaan, meni hän -minne tahansa, ja palvellut häntä kaikin tavoin. Maryä oli usein -kyllästyttänyt hänen seuransa. Nyt ei häntä seurannut kukaan, ja hänen -oli opittava omin neuvoin pukeutumaan, sillä Martha näytti pitävän -häntä avuttomana ja typeränä, kun hän juoksutti Marthaa hakemaan -milloin mitäkin tai vaati häntä auttamaan pukeutumisessa. - --- No, johan sinä olet vallan järjetön, sanoi Martha kerran kun Mary -seisoi odottamassa, että hänelle vedettäisiin käsineet käteen. -- Susan -Ann on kaksi kertaa vikkelämpi kuin sinä, ja hän on vain neljän vuoden -vanha. Välistä olet kuin hiukan kaistapäinen. - -Tämän jälkeen Mary oli murjottanut tunnin, mutta se johti hänen -ajatuksensa tykkänään uusille urille. - -Hän seisoi kymmenisen minuuttia ikkunan ääressä sen jälkeen, kun -Martha oli häipynyt alakertaan. Hänellä oli uusi suunnitelma, joka oli -juolahtanut hänen mieleensä kirjastosta puhuttaessa. Itse kirjastosta -hän ei paljonkaan välittänyt, sillä hän ei ollut lukenut montakaan -kirjaa, mutta se toi hänen mieleensä nuo sata lukittua huonetta, joista -hän oli kuullut kerrottavan. Olivatkohan ne kaikki lukittuja ja mitähän -niissä näkisi, jos voisi päästä sisään? Olikohan niitä todellakin sata? -Miksi hän ei voisi mennä katsomaan ja koettaa laskea ovet? Hän ei ollut -koskaan oppinut pyytämään lupaa mihinkään, eikä hän sen vuoksi olisi -pitänyt tarpeellisena kysyä asiaa rouva Medlockilta, vaikka olisi hänet -tavannutkin. - -Hän avasi huoneensa oven ja pujahti käytävään, ja niin hänen -vaellusretkensä alkoi. Käytävä oli pitkä ja haarautui toisiin -käytäviin, joista taas matalat porraskerrokset johtivat uusiin -käytäviin. Ovia oli kaikkialla ja tauluja seinillä. Oli tummia, -outoja maisemamaalauksia, mutta eniten muotokuvia, miehiä ja naisia -merkillisen näköisissä, uhkeissa silkki- ja samettipukimissa. Hän -huomasi joutuneensa pitkään galleriaan, jonka seinät olivat täynnä -muotokuvia. Hän ei ollut koskaan uskonut, että missään talossa -saattaisi olla niin paljon tauluja. Hän asteli verkalleen eteenpäin -tuijottaen kaiken aikaa outoihin kasvoihin, jotka nekin näyttivät -tuijottavan häntä. Hänestä tuntui kuin ne olisivat kummastelleet, mitä -tuollaisella pienellä Intiasta tulleella tyttösellä oli tekemistä tässä -talossa. - -Siellä oli lasten muotokuvia -- pieniä tyttöjä paksuissa jalkoihin -ulottuvissa silkkihameissa ja pitkätukkaisia poikia, joilla oli -kohohihat ja pitsi- tai röyhelökaulukset. Hän pysähtyi aina lasten -kuvien eteen ja olisi kovasti tahtonut tietää heidän nimensä ja mihin -he olivat menneet ja miksi heidän vaatteensa olivat niin kummalliset. -Siellä oli jäykkä, ruma pikku tyttö, joka muistutti paljon häntä -itseään. Hänellä oli yllään vihreä brokadipuku ja sormensa päässä hän -piteli vihreätä papukaijaa. Hänen silmissään oli terävä, utelias katse. - --- Missä sinä mahdat asua? puheli Mary ääneen hänelle. -- Jospa sinä -olisit täällä. - -Niin merkillistä aamuhetkeä lienee tuskin milloinkaan kukaan pikku -tyttö viettänyt. Tuntui siltä kuin ei koko avarassa, kaikuvassa -talossa olisi ollut muita kuin hänen oma pikku minänsä, joka vaelteli -portaita ylös ja alas, milloin kapeita, milloin leveitä käytäviä. Kun -kerran niin monta huonetta oli rakennettu, oli täällä tietenkin asunut -ihmisiä, mutta talo tuntui nyt niin autiolta kuin kukaan ei olisi -kulkenut täällä ennen häntä; hän ei oikein voinut kuvitella kenenkään -asuneen täällä. - -Vasta toiseen kerrokseen kavutessaan hänelle pälkähti päähän koetella -muutamien huoneiden ovenkahvaa. Kaikki ovet olivat lukossa, kuten rouva -Medlock oli sanonut, mutta viimein hän alkoi vääntää varovasti muuatta -kahvaa. Hän melkein säpsähti tuntiessaan sen esteettömästi vääntyvän. -Hän työnsi ovea ja se aukeni verkalleen ja raskaasti. Ovi oli jykevä -ja aukeni isoon makuuhuoneeseen. Seiniä peittivät kirjaillut verhot ja -huonekaluihin oli intialaiseen tapaan kiinnitetty puulajeista tehtyjä -veistoksia. Leveä ikkuna lyijypuitteisine ruutuineen oli nummelle päin, -ja uuninreunalla oli sama jäykän, ruman pikku tytön kuva, joka näytti -silmäilevän häntä vieläkin uteliaammin kuin äsken. - --- Ehkäpä hän on joskus nukkunut täällä, sanoi Mary. -- Hän tuijottaa -minuun oudosti. - -Tämän jälkeen hän avasi yhä useampia ovia. Hän näki niin monta -huonetta, että lopulta väsyi ja uskoi niitä varmasti olevan sata, -vaikka ei ollut laskenut niitä. Melkein kaikissa oli vanhoja maalauksia -tai vanhoja gobeliinikankaita, jotka kuvasivat outoja maisemia ja -tapauksia. Kaikissa oli myös omituisia, vanhoja huonekaluja ja -ornamentteja. - -Eräässä rouvan arkihuoneelta näyttävässä huoneessa oli kirjaillut -samettiverhot, ja eräässä kaapissa oli sata pientä norsunluusta -valmistettua norsua. Ne olivat erikokoisia ja toisilla oli selässä -suojus. Jotkut olivat isoja, jotkut taas aivan pieniä. Hän avasi kaapin -oven ja leikki niillä jakkaralla seisten hyvän aikaa. Väsyttyään -leikkimiseen hän järjesti norsut paikoilleen ja sulki kaapin oven. - -Vaellusretkellään läpi pitkien käytävien ja tyhjien huoneiden hän ei -ollut nähnyt ainoatakaan elollista olentoa, mutta tässä huoneessa -hän näki jotakin. Suljettuaan kaapin oven hän kuuli heikkoa rapinaa -takanaan. Ääni sai hänet säpsähtämään ja katsahtamaan uunin vieressä -olevaan sohvaan, josta ääni tuntui tulevan. Sohvan nurkassa oli -sametilla päällystetty tyyny ja siinä oli reikä, josta pilkisti -näkyviin pelästynyt silmäpari. - -Mary hiipi hiljaa huoneen poikki paremmin katsellakseen. -Kirkassilmäinen pieni hiiri oli syönyt reiän tyynyyn ja valmistanut -itselleen mukavan pesän. Kuusi hiirenpoikasta nukkui kyyryssä emon -turvissa. - --- Elleivät ne olisi niin peloissaan, veisin ne mukanani, mietti Mary. - -Hän oli vaeltanut jo siksi kauan paikasta paikkaan, että väsymys alkoi -painaa ja hän kääntyi paluumatkalle. Kaksi tai kolme kertaa hän kääntyi -väärään käytävään, ja hänen täytyi kömpiä portaita ylös ja alas, kunnes -hän löysi oikean käytävän. Mutta lopulta hän saapui jälleen omaan -kerrokseensa, vaikka hän oli vielä etäällä omasta huoneestaan, eikä -ollut selvillä siitä, missä oli. - --- Luultavasti olen taas eksynyt, hän sanoi pysähtyen lyhyen käytävän -päähän. -- En tiedä mihin päin kääntyä. Onpa täällä hiljaista! - -Hänen seisoessaan näissä mietteissä kuului hiljaisuuden keskellä huuto. -Se ei ollut aivan samanlainen kuin edellisenä iltana. Se oli lyhyt, -kiukkuinen ärähdys, joka tunkeutui seinien läpi vaimentuneena hänen -korviinsa. - --- Nyt se on lähempänä kuin ennen, kuiskasi Mary sydän sykkien. -- Ja -huutamista se on. - -Hänen kätensä sattui hipaisemaan lähellä olevaa gobeliinikangasta, -ja samassa hän hypähti taaksepäin pahasti säikähtyneenä. Gobeliini -peitti ovea, joka lensi selälleen ja nyt näkyi käytävän toinen pää, ja -rouva Medlock astui sieltä häntä kohti avainkimppu kädessään ja hyvin -kiukustunut ilme kasvoillaan. - --- Mitä sinä täällä teet? hän sanoi tarttuen Maryä käsivarteen ja -työntäen hänet pois. -- Mitä minä olen sinulle sanonut? - --- Minä käännyin väärään suuntaan, selitteli Mary. -- En tiennyt mitä -tietä mennä, ja kuulin jonkun huutavan. - -Hän ihan vihasi rouva Medlockia, mutta tuo viha kasvoi vielä seuraavina -hetkinä. - --- Vielä sinä mitä kuulit, sanoi taloudenhoitajatar. -- Mene heti -takaisin omaan kamariisi tai saat korvillesi. - -Ja hän puristi Maryä käsivarresta ja puolittain tuuppi, puolittain veti -häntä käytävästä toiseen, kunnes työnsi hänet ovesta sisään hänen omaan -huoneeseensa. - --- Kas niin, hän sanoi. -- Pysy siellä missä sinun on käsketty pysyä -tai joudut lukkojen taakse. Parasta olisi, että isäntä toimittaisi -sinulle kotiopettajattaren, kuten hän lupasi. Sinä olet sitä lajia, -että sinua on pidettävä tarkasti silmällä, ja minulla on kyllä muutakin -tekemistä. - -Hän lähti huoneesta paiskaten oven jäljestään kiinni, ja Mary kävi -istumaan uunimatolle kalpeana raivosta. Hän ei itkenyt, vaan kiristeli -hampaitaan. - --- Joku siellä huusi -- huusi -- huusi varmasti! hän toisteli itsekseen. - -Nyt hän oli kuullut sen jo kahdesti, ja kerran hän pääsisi siitä -perille. Hän oli nähnyt paljon tänä aamuna. Hänestä tuntui kuin hän -olisi ollut pitkällä matkalla. Hän oli leikkinyt norsunluisilla -elefanteilla ja nähnyt harmaan hiiren poikasineen samettityynypesässä. - - - - -7. - -PUUTARHAN AVAIN - - -Kun Mary kaksi päivää myöhemmin avasi aamulla silmänsä, hän nousi heti -pystyyn vuoteessaan ja huusi Marthaa. - --- Katso nummea! Katso nummea! - -Rankkasade oli tauonnut; tuuli oli pyyhkäissyt pois pilvet ja -harmaan sumun ja sitten oli tullut tyyni. Loistavana, tummansinisenä -kaareili korkea taivas nummimaiseman yllä. Koskaan, koskaan ei Mary -ollut uneksinut niin sinisestä taivaasta. Intiassa taivas oli kuuma -ja paahtava, täällä se hohti syvää, viileätä sineä, joka kimalteli -kuin ihanan pohjattoman järven pinta, ja siellä täällä korkealla, -korkealla kaartuvassa sinessä uiskenteli pienoisia lumivalkeita -untuvaisia pilviä. Avara nummi ei enää ollut kolkon sinipunertava eikä -yksitoikkoisen harmaa, vaan pehmeän sininen sekin. - --- Kas niin, sanoi Martha tyytyväisesti virnistäen. -- Myrsky on taas -vähäksi aikaa tiessään. Tähän vuodenaikaan on tällaista aina. Myrsky -menee menojaan yhdessä yössä, ikään kuin ei muka olisi ikinä täällä -ollutkaan eikä koskaan aikoisi palata. Kevät, näetkös, on tuossa. - --- Minä jo arvelin, että Englannissa sataa ja on pimeätä aina, sanoi -Mary. - --- Vielä mitä, huudahti Martha istuen kyykkysillään mustien -uuniharjojensa keskellä. -- Siinä kyllä erehdyt! Yorkshiren kaltaista -aurinkoista paikkaa ei ole koko maailmassa, jos vain päivänpaistetta -annetaan. Sanoinhan sinulle, että kyllä sinä ihastut nummeen. Kun vielä -vähän odotat, saat nähdä nummen kukkivan. On siinä silloin koreutta, -on kullankeltaista ja sinipunaa, kun kanervat oikein rehottavat ja -perhoset lentelevät ja mehiläiset surisevat ja leivoset liitelevät -korkealla. Tekee mieli lähteä nummelle jo auringon noustessa ja olla -siellä kaiken päivää kuten Dickon. - --- Pääsenköhän minä koskaan sinne? mietti Mary katsoen ikkunasta -kaukaiseen sineen. Nummi oli kuin uusi. Se oli avara ja ihmeellinen ja -ihanan sininen. - --- Enpä tiedä, vastasi Martha. -- Minusta tuntuu, että et ole ikinä -oikein käyttänyt sääriäsi. Sinä et jaksaisi kävellä viittä mailia. -Meidän mökkiimme on viisi mailia. - --- Minun tekisi mieli nähdä teidän mökkinne. - -Martha silmäili häntä tuokion tutkivasti ennen kuin tarttui -kiillotusharjaansa alkaakseen uudelleen hangata uuninristikkoa. Hän -mietti mielessään, että nuo pienet rumat kasvot eivät olleetkaan enää -aivan niin happamet kuin ensimmäisenä aamuna. Ne muistuttivat melkein -Susan Annin kasvoja, kun tämä hyvin hartaasti halusi jotakin. - --- Minäpäs kysyn äidiltä, hän sanoi. -- Hän tietää melkein aina jonkin -neuvon. Tänään on vapaapäiväni ja minä menen kotiin. Heh, kylläpä on -hauskaa! Rouva Medlock kuuntelee aina äitiä. Ehkäpä äiti voisi puhua -hänelle. - --- Minä pidän äidistäsi, sanoi Mary. - --- Sen uskon, vakuutti Martha kiillottaen uutterasti. - --- En ole koskaan nähnyt häntä, huomautti Mary. - --- Et olekaan. - -Martha kyykötti jälleen kantapäittensä varassa ja hieroskeli -kämmenellään nenänvarttaan ikään kuin neuvottomana, mutta sitten hän -sanoi: - --- Näetkös, hän on niin järkevä ja työteliäs ja hyväntahtoinen ja -siisti, ettei kukaan voi olla hänestä pitämättä, näki hänet tai oli -näkemättä. Kävellessäni kotiin lomapäivinäni nummen poikki minä oikein -hypin ilosta. - --- Dickonistakin pidän, lisäsi Mary, vaikka en ole koskaan nähnyt häntä. - --- No niin, virkkoi Martha ylpeänä, sanoinhan sinulle, että hänestä -pitävät kaikki, linnut, kaniinit, lampaat ja villiponit, jopa ketutkin. -Olisipa hauska tietää, hän sanoi silmäillen Maryä miettivästi, mitä -Dickon mahtaisi sinusta ajatella. - --- Ei hän pitäisi minusta, virkkoi Mary jäykkään, kylmään, pikkuvanhaan -tapaansa. -- Ei kukaan pidä minusta. - -Martha näytti jälleen miettivältä. - --- Mitäs sinä itse pidät itsestäsi? hän kysäisi äkkiä kursailematta. - -Mary epäröi silmänräpäyksen ja tuumi asiaa. - --- Oikeastaan en ensinkään, hän vastasi. -- Mutta en ole koskaan ennen -ajatellut sitä. - -Marthan suu vetäytyi merkitsevään irvistykseen. - --- Äiti kysyi kerran samaa minulta, hän sanoi. -- Hän seisoi -pesusoikkonsa ääressä, ja minä olin pahalla päällä ja panettelin -ihmisiä. Lopulta hän kääntyi minuun päin ja sanoi: "Olet oikea pieni -suupaltti. Siinä sinä seisot ja hurpatat, ettet pidä tästä etkä tuosta. -Mitäs sinä itsestäsi sitten pidät?" Silloin minua alkoi naurattaa, ja -siinä samassa minä tulin järkiini. - -Martha lähti hyväntuulisena heti kun oli toimittanut aamiaisen Marylle. -Hänen oli käveltävä viisi mailia nummen poikki kotimökille, ja perille -tultuaan hän aikoi auttaa äitiään pyykinpesussa ja leipomisessa ja -pitää oikein hauskaa. - -Marthan poistuttua talosta Mary tunsi itsensä yksinäisemmäksi kuin -koskaan ennen. Hän jouduttautui puutarhaan niin pian kuin mahdollista, -ja ensi työkseen hän juoksi kymmenen kertaa suihkukaivopuutarhan -ympäri. Hän laski tarkasti kerrat ja viimeisen kierroksen jälkeen hänen -oli keveämpi olla. - -Päivänpaiste muutti koko paikan toisennäköiseksi. Korkea, sininen -taivaanlaki kaartui Misselthwaiten ylitse, ja hän kohotti kasvonsa -taivasta kohti ja katseli sitä väsymättä koettaen kuvitella mielessään, -miltä tuntuisi maata jollakin tuollaisella lumivalkoisella pilvellä ja -ajelehtia hiljakseen eteenpäin. Hän meni ensimmäiseen keittiöpuutarhaan -ja tapasi siellä Ben Weatherstaffin kuokkimassa kahden muun puutarhurin -kanssa. Sään vaihdos näytti tehneen hänellekin hyvää. Hän alkoi jopa -jutella Marylle. - --- Kevät on tulossa, hän sanoi. -- Etkö tunne sen hajua? - -Mary haisteli ja arveli tuntevansa. -- Täällä tuoksuu hyvältä, -raikkaalta ja kostealta, hän sanoi. - --- Se on mullan, hyvän, mehevän mullan tuoksua, vastasi Ben jatkaen -kuokkimistaan. -- Se on hyvillään, kun istutusaika lähenee. Talvella -se on ikävissään, kun sillä ei ole mitään tekemistä. Tuolla -kukkapuutarhassa alkaa elämä herätä jo mullan sisässä. Auringon lämpö -pääsee sinnekin. Vähän ajan kuluttua saat nähdä pikkaraisten, vihreiden -silmujen pistävän esiin mustasta mullasta. - --- Mitä niistä tulee? uteli Mary. - --- Krookuksia ja lumipisaroita ja keltanarsisseja. Etkö ole koskaan -nähnyt niitä? - --- En. Intiassa on kaikki kuumaa ja märkää ja vihreätä sateen jälkeen, -selitti Mary. -- Ja siellä taisivat kukat kohota maasta yhdessä yössä. - --- Nämä tässä eivät nouse yhdessä yössä, sanoi Weatherstaff. -- Kyllä -niitä pitää odottaa. Jokainen lehti vaatii oman päivänsä. Kylläpähän -näet, jahka pidät niitä silmällä. - --- Kyllä minä katson niitä, lupasi Mary. - -Samassa kuului ilmassa vienoa siipien suhinaa, ja Mary tiesi heti, että -punarinta oli jälleen tullut. Se oli hyvin nopea ja vikkeläliikkeinen, -se hyppeli hänen jalkainsa juuressa niin lähellä ja kallisteli päätänsä -puolelle ja toiselle silmäillen häntä niin viekkaasti, että hän kyseli -Beniltä: - --- Luuletteko sen muistavan minut? - --- Muistavan sinut! toisti Ben närkästyneenä. -- Se tuntee joka -kaalintaimen puutarhassa, eikö se sitten ihmisiä tuntisi? Se ei ole -milloinkaan ennen nähnyt pientä naisihmistä, ja nyt se tahtoo päästä -oikein perille sinusta. Siltä vekkulilta ei kannata koettaa salata -mitään. - --- Nousevatko taimet mullan sisässä siinäkin puutarhassa, missä se -oleskelee? tiedusteli Mary. - --- Missä puutarhassa? ärähti Ben tullen jälleen juron näköiseksi. - --- Siinä, missä on vanhoja ruusupuita. Mary ei voinut olla kyselemättä, -sillä hän halusi niin hartaasti tietää. -- Ovatko kaikki kukat jo -kuolleet, vai vieläkö toiset niistä heräävät kesällä? Onko siellä -koskaan ruusuja? - --- Kysy siltä, sanoi Ben Weatherstaff viitaten punarintaan. -- Kukaan -muu ei tiedä mitään -- ei ole tiennyt kymmeneen vuoteen. - -Kymmenen vuotta on pitkä aika, arveli Mary. Hän oli syntynyt kymmenen -vuotta sitten. - -Hän poistui puutarhasta verkalleen ja mietteissään. Hän oli alkanut -pitää puutarhasta samoin kuin punarinnasta, Dickonista ja Marthan -äidistä. Marthastakin hän jo alkoi pitää. Olihan siinä jo koko -joukko ihmisiä -- sille joka ei ollut tottunut pitämään kenestäkään. -Punarinnan hän laski ihmisten joukkoon. - -Hän meni tapansa mukaan pitkän, murattia kasvavan muurin viertä -kulkevalle käytävälle, josta hän saattoi nähdä puiden latvat; ja kun -hän asteli siinä edestakaisin, hänelle sattui jännittävä tapaus, jonka -aiheuttaja oli Ben Weatherstaffin punarinta. - -Hän kuuli vieressään piipitystä ja visertelyä, ja siinä se hyppeli -alastomalla kukkapenkereellä ja oli nokkivinaan syötävää maasta, -jottei Mary arvaisi sen seuranneen häntä. Mutta hän tiesi, että se oli -seurannut häntä, ja tämä huomio sai hänet melkein vavahtamaan iloisesta -hämmästyksestä. - --- Sinä muistat minut! hän huudahti. -- Muistat varmasti! Sinä olet -kauniimpi kuin mikään muu maailmassa! - -Hän leperteli ja jutteli ja mielisteli lintua jos jollakin tavoin, ja -se hyppeli ja heilutteli pyrstöään piipitellen. Se tuntui puhelevan. -Sen punainen rinta oli silkinkiiltävä, ja se pöyhisteli siinä ja oli -niin hieno ja sievä ja mahtava kuin olisi tahtonut näyttää tytölle, -miten merkillinen ja suuresti inhimillisen olennon kaltainen punarinta -saattaa olla. Mary unohti tykkänään ynseän juroutensa, kun lintu -salli hänen tulla lähelleen ja kumartua puoleensa ja piipitellä kuten -punarinnat. - -Oh, miten lähelle se salli Maryn hiipiä! Se tiesi, ettei mikään -maailmassa olisi saanut häntä kurkottamaan kättänsä ja säikäyttämään -sitä hiukkaakaan. Mary oli niin onnellinen, että uskalsi tuskin -hengittää. - -Kukkapenkki ei ollut aivan paljas. Kukkia siinä ei ollut, mutta sen -takana kasvoi korkeita ja matalia pensaita sakeana tiheikkönä. Kun -punarinta hyppeli pensaiden alla, Mary huomasi siellä pienen vasta -käännetyn multakasan, jolle lintu pysähtyi etsimään matoa. Jokin koira -oli kuopinut mullan pinnalle myyrän pesää hakiessaan. Maassa oli syvä -kolo. - -Mary jäi katselemaan kuoppaa miettien, miten se oli syntynyt. -Tuijottaessaan siihen hän huomasi, että maasta pisti esiin jokin esine. -Se oli ruosteisen rauta- tai messinkirenkaan näköinen, ja kun punarinta -lensi viereiseen puuhun, Mary kurottautui sieppaamaan renkaan käteensä. -Mutta se ei ollutkaan rengas. Se oli vanha avain, joka näytti olleen -mullassa kauan aikaa. - -Mary katseli sormessaan riippuvaa avainta melkein pelästyneenä. - --- Se on voinut olla kymmenenkin vuotta haudattuna, hän kuiskasi. -- -Ehkä se on puutarhan avain. - - - - -8. - -PUNARINTA NÄYTTI TIETÄ - - -Mary katseli avainta hyvän aikaa. Hän käänteli sitä käsissään ja -tuumiskeli. Jos se tosiaan oli suljetun puutarhan avain ja jos hän -löytäisi oven, niin hän voisi päästä näkemään, mitä muurien kätkössä -oli ja miten vanhojen ruusupuiden oli käynyt. Hän halusi nähdä -puutarhan, joka oli ollut suljettuna niin kauan. Varmasti se oli -erilainen kuin muut paikat; hänestä tuntui, että siellä oli täytynyt -kymmenen vuoden kuluessa tapahtua jotakin merkillistä. Sitä paitsi: -jos hän pitäisi puutarhasta, hän voisi mennä sinne joka päivä, sulkea -oven perässään ja leikkiä siellä jotakin keksimäänsä leikkiä. Ja hän -leikkisi siellä ypöyksin eikä kukaan koskaan tietäisi missä hän oli, -vaan kaikki luulisivat puutarhan olevan yhä edelleen lukossa ja avaimen -maahan haudattuna. Hän oli hyvin innoissaan tätä ajatellessaan. - -Eristetty elämä suuressa, salaperäisessä talossa oli saanut Maryn -joutilaat aivot työskentelemään ja herättänyt hänen mielikuvituksensa. -Epäilemättä myös voimakas, raikas ja puhdas nummi-ilma oli omiaan -virittämään toiminnanhalua. Intiassa Mary oli aina ollut kuumuuden -uuvuttama ja veltto, mutta tässä ympäristössä hän alkoi elpyä ja halusi -puuhailla aina jotakin. "Ärripää" oli jo koko lailla talttunut, vaikkei -hän itse tiennyt syytä siihen. - -Hän pisti avaimen taskuunsa ja asteli käytävää edestakaisin. Kukaan -muu kuin hän ei näyttänyt koskaan liikkuvan tässä puutarhan kolkassa; -niinpä hän saattoikin kulkea verkalleen ja tutkia tarkasti muuria -- -tai oikeammin sitä peittävää murattia. Mutta vaikka olisi tähystellyt -kuinka, ei kiiltävässä, tummanvihreässä köynnösmatossa näkynyt aukkoa -tai saumakohtaa. - -Mary oli hyvin pettynyt. Hän tarkasteli muurin syrjää ja koetti kurkkia -sen ylitse nähdäkseen paremmin toisella puolella huojuvat puiden -latvat. Kerrassaan ärsyttävää olla niin lähellä salaperäistä puutarhaa -pääsemättä kumminkaan sisälle, hän tuumi vihoissaan. Mary pisti avaimen -taskuunsa palatessaan taloon ja päätti kuljettaa sitä ulos mennessään -aina mukanaan siltä varalta, että joskus sattuisi löytämään kätkössä -olevan oven. - -Martha oli saanut luvan jäädä yöksi kotiinsa, mutta aamulla hän taas -oli työssä punaposkisena ja hyväntuulisena. - --- Minä olin jo kello neljältä jalkeilla, hän sanoi. -- Kyllä nummi oli -kaunis, kun linnut heräsivät unestaan ja jänikset loikkivat pesistään -ja aurinko nousi. Ei minun tarvinnut kävellä koko matkaa. Eräs mies -otti minut rattailleen, ja usko pois, että siinä oli hauska istua. - -Hänellä riitti juttuja päivän hauskuuksista. Hänen äitinsä oli ollut -hyvillään hänen kotiintulostaan, ja he olivat yhdessä leiponeet ja -pesseet pyykkiä. Ja hän oli leiponut kullekin lapselle lämpimäispullan -ja pistänyt siihen täytteeksi ruskeata sokeria. - --- Otin pullat uunista sihisevän kuumina, kun lapset palasivat nummelta -leikkimästä. Ja koko tupa tuoksui lämpöiseltä leivältä, ja takassa -paloi iso tuli, ja lapset oikein huusivat mielihyvästä. Dickon-veikko -sanoi, että kelpaisipa vaikka kuninkaan asua meidän tuvassamme. - -Illalla he olivat kaikki istuneet tulen ääressä ja Martha oli auttanut -äitiä vaatteiden paikkaamisessa ja sukkien parsimisessa. Ja Martha oli -kertonut heille pienestä tytöstä, joka oli saapunut Intiasta ja jota -"mustat" olivat palvelleet syntymästä lähtien niin ettei hän osannut -vetää omia sukkiaan jalkaansa. - --- Ja he kuuntelivat korvat hörössä, kun kerroin sinusta, sanoi Martha. --- Mustista he halusivat tietää kaiken, ja laivasta jossa tulit. Mutta -en minä tiennyt paljonkaan. - -Mary tuumi kotvan aikaa. - --- Kerron sinulle lisää, ennen kuin menet seuraavan kerran kotiisi, -hän sanoi. -- Silloin sinulla on enemmän puhuttavaa. Kai he mielellään -kuulisivat, millaista on ratsastaa norsulla ja kamelilla ja kuinka -upseerit lähtevät metsästämään tiikereitä. - --- Herranen aika! huusi Martha ihastuneena. -- Johan he joutuisivat -aivan suunniltaan. Kerrotko tosiaan lisää? Se on melkein yhtä -jännittävää kuin villieläinten näyttely, joka on kuulemma ollut -Yorkissa. - --- Intia on aivan erilainen kuin Yorkshire, sanoi Mary verkalleen ikään -kuin asiaa punniten. -- Sitä en koskaan ennen ole tullut ajatelleeksi. -Kuuntelivatko Dickon ja äitisi mielellään, kun juttelit minusta? - --- Hoh, Dickonin silmät kävivät ihan pyöreiksi; ne olivat pudota -päästä, vastasi Martha. -- Mutta äiti oli huolissaan siitä, että sinut -on jätetty niin oman onnesi nojaan. Hän kysyi: "Eikö herra Craven ole -hankkinut hänelle kotiopettajatarta tai hoitajaa?" Ja minä sanoin: -"Eikä ole, vaikka rouva Medlock arvelee, että kyllä hän hankkii -jahka hoksaa, mutta saattaa kulua kaksi, kolme vuotta, ennen kuin se -tapahtuu." - --- En halua kotiopettajatarta, tiuskahti Mary. - --- Mutta äiti sanoo, että sinun olisi jo aika ruveta lukemaan kirjoja. -Lisäksi sinulla pitäisi olla naisihminen, joka pitää huolta sinusta. -Äiti sanoi: "Ajattelehan toki, Martha, miltä itsestäsi tuntuisi olla -tuollaisessa suuressa talossa ja vaellella siellä yksinäsi ilman äitiä. -Koeta sinä parastasi ja hauskuta häntä." Ja minä lupasin. - -Mary loi häneen pitkän, vakavan katseen. - --- Kyllä sinä hauskutatkin minua, hän sanoi. -- Minusta on mukavaa -kuunnella juttujasi. - -Martha katosi huoneesta ja palasi vähän ajan kuluttua piilotellen -jotakin esiliinansa alla. - --- Arvaas mitä, hän sanoi tyytyväisesti virnistäen. -- Minä olen tuonut -sinulle lahjan! - --- Lahjan! toisti Mary hämmästyneenä. Miten tuvasta, johon oli ahdettu -neljätoista nälkäistä ihmistä, saattoi riittää lahjoja? - --- Eräs kulkukauppias kulki nummen poikki ja pysäytti hevosensa -meidän ovelle, selitti Martha. -- Hänellä oli vateja ja pannuja ja -jos jotakin, mutta äidillä ei ollut rahaa ostaa mitään. Juuri kun hän -oli lähtemäisillään tiehensä, huusi Lisabeth Ellen: "Äiti, hänellä on -hyppynuoria ja niissä on siniset ja punaiset kädensijat." Ja samassa -äiti kutsui miehen takaisin. "Hei, odottakaapa hiukan, miten paljon -ne maksavat?" Niiden hinta oli kaksi penceä, ja äiti alkoi kopeloida -taskuaan ja sanoi minulle: "Martha, sinä olet kelpo tyttö, kun tuot -äidillesi palkkasi. Onhan niitä reikiä jos jonkinlaisia mihin sen -työntää, mutta kaksi penceä minä sittenkin siitä otan saadakseni -hyppynuoran tuolle lapselle", ja hän osti yhden, ja tässä se on. - -Hän veti sen esiliinansa alta ja heilutteli sitä ylpeän näköisenä. -Se oli pitkä, joustava nuora, jonka kummassakin päässä oli puna- ja -siniviirukas kädensija. Mutta Mary Lennox ei ollut koskaan ennen nähnyt -hyppynuoraa. Hän tuijotti siihen käsittämättä mitään. - --- Mitä sillä tehdään? hän kysyi uteliaana. - --- Mitä tehdään? ällistyi Martha. -- Eikö Intiassa ole hyppynuoria? -Mitäs sitten kannattaa puhua norsuista, tiikereistä ja kameleista? -Kummako sitten, että ihmiset siellä ovat niin mustia. Tällaista sillä -tehdään! - -Hän juoksi keskelle huonetta hyppynuora käsissään, alkoi hyppiä -ja hyppi hyppimistään. Mary katseli häntä ihmeissään, ja vanhat -muotokuvatkin näyttivät tuijottavan hyppijää kuin kummastellen, mitä -tytönhäiläkkä rohkeni tehdä heidän nenänsä edessä. Mutta Martha ei -edes vilkaissut niihin. Häntä ilahdutti Maryn kasvoista kuvastuva -mielenkiinto ja uteliaisuus, ja hän hyppi hyppimistään laskien ääneen -hypyt, kunnes oli päässyt sataan. - --- Ennen jaksoin hyppiä vielä kauemmin, hän sanoi lakattuaan. -- -Kahdentoista vanhana pääsin viiteensataan, mutta silloin en ollutkaan -niin lihava kuin nyt. - -Mary nousi tuoliltaan näyttäen kiihtyneeltä. - --- Se näyttää hauskalta, hän virkkoi. -- Äitisi on hyvä ihminen. -Luuletko että minä osaisin hyppiä tuolla tavalla? - --- Koetahan, kehotteli Martha ojentaen hänelle hyppynuoran. Aluksi et -jaksa sataakaan kertaa, mutta jos harjoittelet, pääset pian vauhtiin. -Niin sanoi äitikin. Hän sanoo: "Ei mikään ole hänelle niin hyvä kuin -hyppynuora. Se on järjellisin lelu, jonka lapselle voi antaa. Kyllä -sääriin ja käsivarsiin karttuu pian voimaa, kun tyttö vähän hyppelee -ulkoilmassa." - -Näki kyllä, ettei Maryn säärissä ja käsivarsissa ollut kehuttavasti -voimaa, kun hän yritti ensi kerran. Hänen liikehtimisensä oli kankeaa -ja avutonta, mutta silti hyppääminen oli hänestä niin hauskaa, ettei -hän halunnut lopettaa. - --- Pistä vaatteet yllesi ja juokse ulos hyppäämään, sanoi Martha. --- Äidin mielestä sinun olisi oltava ulkona niin paljon kuin voit, -vaikkapa hiukan sataisikin. - -Mary otti takkinsa ja hattunsa ja heitti hyppynuoran käsivarrelleen. -Ovea avatessaan hän kääntyi verkalleen; jokin asia oli juolahtanut -hänen mieleensä. - --- Martha, ne olivat sinun palkkarahojasi, hän sanoi. -- Sinunhan nuo -kaksi penceä olivat. Kiitos. Hänen äänensä kuulosti jäykältä, sillä hän -ei ollut tottunut kiittämään eikä huomaamaan, milloin hänen hyväkseen -tehtiin jotakin. -- Kiitos, hän sanoi ojentaen Marthalle kätensä, sillä -hän ei ymmärtänyt mitä muuta saattaisi tehdä. - -Marthakin näytti olevan tottumaton tällaiseen, sillä hän ravisteli -kömpelösti Maryn kättä. Sitten hän nauroi. - --- Voi toki, niinhän sinä olet kuin vanhat ihmiset, hän sanoi. -- -Lisabeth Ellen olisi antanut minulle suukon. - -Mary jäykistyi vielä enemmän. - --- Tahdotko että suutelen sinua? Martha naurahti uudelleen. - --- En toki, hän vastasi. -- Jos olisit toisenlainen, niin ehkä sinunkin -tekisi mieli. Mutta sinä et halua. Juokse vain ulos leikkimään -hyppynuorinesi. - -Mary poistui huoneesta hiukan nolostuneena. Yorkshirelaiset tuntuivat -olevan merkillistä väkeä, ja Martha saattoi hänet alati ymmälle. Alussa -hän ei ollut voinut sietää Marthaa, mutta nyt oli toisin. - -Hyppynuora oli ihmeellinen kapine. Hän laski ja hyppi ja hyppi ja -laski, kunnes hänen poskensa olivat aivan punaiset. Hänellä ei -ollut koskaan elämässään ollut näin hauskaa. Aurinko paistoi ja -kasvoihin puhalteli tuulenhenki -- ei tuima tuuli, vaan iloisia pikku -puhalluksia, jotka kuljettivat mukanaan tuoreen, vasta käännetyn -mullan tuoksua. Hän hyppi suihkukaivopuutarhan ympäri ja käytäviä -ristiin rastiin. Lopulta hän hyppi keittiöpuutarhaan ja näki siellä -Ben Weatherstaffin, joka jutteli kuokkiessaan jalkainsa juuressa -keikistelevän punarinnan kanssa. Kun Mary hyppi käytävää pitkin ukon -luokse, tämä suoristautui ja silmäili hämmästyneenä tyttöä. Juuri sitä -Mary oli toivonutkin. Hän tahtoi näyttää Benille hyppytaitoaan. - --- No, ihme ja kumma! ällisteli puutarhuri. Eikös vain sinun suonissasi -sittenkin virtaa lapsen verta eikä pelkästään kirnupiimää. Sinähän olet -hyppinyt poskesi punaisiksi, totta totisesti! En olisi uskonut sinun -siihen pystyvän. - --- En ole koskaan ennen hypännyt nuoraa, sanoi Mary. -- Aloitin vasta -nyt. Minä en pääse kuin kahteenkymmeneen. - --- Anna mennä vain, sanoi Ben. -- Tuohan on vallan sopivaa tytölle, -joka on elänyt pakanain parissa. Katsopas vain, miten se tarkkaa -sinua, hän sanoi nyökäten punarintaan päin. Se seurasi jälkiäsi eilen, -ja niin se tekee tänäänkin. Se ei jätä sinua rauhaan ennen kuin on -päässyt selville, mikä hyppynuora on. Se ei ole ennen nähnyt sellaista -kapinetta. Niin vainenkin! Ben ravisteli päätänsä linnulle. -- -Uteliaisuutesi vie sinut perikatoon, ellet pidä varaasi. - -Mary hyppi ympäri puutarhojen ja ympäri hedelmätarhan levähtäen -tuontuostakin. Viimein hän tuli omalle lempikäytävälleen ja päätti -koettaa, voisiko hyppiä levähtämättä sen päästä päähän. Matka oli -aika pitkä, ja hän aloitti verkalleen, mutta jo ennen puoliväliä -hän oli silti niin kuumissaan ja hengästynyt, että hänen täytyi -pysähtyä. Se ei kyllä häntä paljonkaan harmittanut, sillä hän oli -jo laskenut kolmeenkymmeneen. Hän pysähtyi mielissään ja huomasi -samassa punarinnan, joka jo keikkui pitkällä muratinoksalla. Se oli -seurannut Maryä ja tervehti häntä nyt viserryksellä. Hyppiessään lintua -kohti tunsi Mary jonkin kovan taskussa lyövän häntä polveen joka -hyppäyksellä, ja nähdessään punarinnan hän naurahti uudelleen. - --- Sinä osoitit minulle eilen missä avain oli, hän sanoi. -- Tänään -sinun pitäisi näyttää minulle ovi. Mutta sitäpä sinä et taidakaan osata. - -Punarinta lensi huojahtavalta murattiköynnökseltään muurin harjalle ja -alkoi lasketella äänekkäitä, kauniita liverryksiä näyttääkseen taitoaan. - -Mary Lennox oli kuullut aian juttelevan paljon taioista ja ihmeistä, ja -se mikä nyt tapahtui, tuntui melkein taialta. - -Käytävää pitkin tulla suhahti hilpeä tuulenpuuska, joka keinutti puiden -latvoja ja huojutti muurilta riippuvaa murattia. Mary oli juuri tullut -lähelle punarintaa, kun tuuli taivutti äkkiä syrjään muutamia höllästi -riippuvia muratinoksia. Yhtä äkkiä Mary hypähti niitä kohti ja tempaisi -ne käteensä. Sillä hän oli nähnyt jotakin: köynnöksen kätköstä oli -hetkeksi paljastunut pieni pyöreä nuppi. - -Siinä oli ovi! - -Hän upotti kätensä köynnösvyyhteen ja alkoi työntää oksia syrjään. Niin -läpitunkemattomalta kuin murattikerros näyttikin, se peitti muurin -irtonaisena verhona; vain muutamat oksat olivat takertuneet ovipuuhun -ja rautaan. Maryn sydän jyskytti ja hänen kätensä vapisivat, niin -ihastunut ja jännityksissään hän oli. Punarinta lauleskeli yhä ja -kallisteli päätään puoleen ja toiseen, ikään kuin se olisi ollut yhtä -kiihtynyt kuin Mary. Mikä oli tuo rautainen, neliskulmainen esine, jota -hänen kätensä kopeloivat ja jossa hänen sormensa tapasivat loven? - -Se oli lukko, jota ei ollut avattu kymmeneen vuoteen, ja hän -pisti kätensä taskuun, veti sieltä avaimen ja huomasi sen sopivan -avaimenreikään. Hän väänsi lukkoa. Hän ponnisteli kaksin käsin, ja -lopulta avain kääntyi. - -Silloin hän hengähti syvään ja katsahti taakseen, näkyikö pitkällä -käytävällä ketään. Tietenkään ei ketään näkynyt, ja hän hengähti -uudelleen syvään, työnsi syrjään huojuvat muratinoksat ja painoi ovea, -joka verkalleen aukeni. - -Sitten hän pujahti sisään ja sulki oven. Hän nojasi selkäänsä sitä -vasten katsellen ympärilleen ja hengittäen taajaan kiihtymyksestä, -ihmetyksestä ja ihastuksesta. - -Hän seisoi salaisessa puutarhassa. - - - - -9. - -NÄIN MERKILLISTÄ TALOA EI OLE TOISTA - - -Mitään niin viehkeää, niin salaperäiseltä näyttävää paikkaa ei -olisi voinut kuvitella. Korkeita muureja, jotka sulkivat puutarhan -syliinsä, peittivät tiheiksi ja takkuisiksi kasvaneiden köynnösruusujen -lehdettömät rungot. Kaikki nurmikot olivat talvisen, ruskehtavan -ruohon peitossa, ja niistä kohosi paikoittain pensaskimppuja, ruusuja -nähtävästi nekin. Puutarhassa oli muitakin puita, ja pitkin niiden -runkoja kierteli köynnösruusuja. Ne riippuivat alas pitkinä, taipuisina -lonkeroina, jotka kutoutuivat kuin kevyiksi verhoiksi; siellä täällä ne -olivat takertuneet toisiinsa tai johonkin etäämpänä olevaan oksaan ja -pujottautuivat puusta toiseen taipuen sieviksi silloiksi. Nyt ei niissä -ollut lehtiä eikä kukkia, eikä Mary tietänyt olivatko ne kuolleita vai -elossa, mutta niiden ohuet, harmaat ja ruskeahkot oksat ja köynnökset -näyttivät usvaiselta viitalta, johon kaikki peittyi -- muurit, puut, -vieläpä ruskea nurmikin. Tämä usvainen, takkuinen, puusta puuhun -kulkeva köynnösvyyhti sai kaiken näyttämään hyvin salaperäiseltä. Mary -ei todellakaan ollut koskaan nähnyt sellaista paikkaa. - --- Kuinka hiljaista täällä on! hän kuiskasi. -- Kuinka hiljaista! -Sitten hän seisoi tuokion hievahtamatta kuunnellen hiljaisuutta. - -Punarinta, joka oli lentänyt puunlatvaan, oli yhtä liikkumaton ja -ääneti kuin kaikki muukin. Se ei edes räpyttänyt siipiään, katsoi vain -Maryyn. - --- Ei ole ihme, että täällä on hiljaista, hän kuiskasi uudelleen. -- -Minä olen ensimmäinen, joka kymmeneen vuoteen on täällä mitään puhunut. - -Hän lähti kulkemaan eteenpäin hiljaa, aivan kuin olisi pelännyt -herättävänsä jonkun. Hän oli hyvillään siitä, että hänen jalkainsa alla -oli ruohikkoa, joka vaimensi askelten äänen. Hän kulki puiden lomitse -silmäillen köynnöksiä ja lonkeroita, jotka muodostivat hänen ylleen -sadunomaisen holvin. - --- Onkohan kaikki ihan elotonta? hän mietti. -- Onko tämä kuollut -puutarha? - -Ben Weatherstaff olisi heti ensi näkemältä voinut sanoa, olivatko puut -elossa, mutta Mary saattoi vain todeta, että oksat ja köynnökset olivat -harmaanruskeita ja ettei hennointakaan lehtinuppua näkynyt missään. - -Mutta yhtä kaikki hän oli nyt ihmeellisessä puutarhassa, ja hän saattoi -tulla tänne muratin läpi puutarhanovesta milloin häntä vain halutti. -Hänestä tuntui kuin hän olisi löytänyt maailman, joka kuului yksin -hänelle. - -Aurinko paistoi, ja korkea, sininen kaarikatto tuntui täällä säteilevän -vielä kirkkaampana ja pehmeämpänä kuin nummella. Punarinta lehahti -maahan puunlatvasta ja hyppeli vikkelästi ruohikolla tai seurasi -Maryä lentäen pensaasta toiseen. Se viserteli ahkerasti ja hääräsi -toimeliaana kuin mikäkin opas. Kaikki oli outoa ja hiljaista, ja -Marystä tuntui, että hän nyt oli satojen peninkulmien päässä ihmisten -ilmoilta, mutta hänestä ei suinkaan ollut pelottavan yksinäistä. -Hän olisi vain halunnut tietää, olivatko kaikki ruusut kuolleet vai -odottivatko ne vain lämmintä säätä puhjetakseen lehtiin ja nuppuihin. -Jos puutarha oli vielä elossa se mahtoi olla ihana siihen aikaan, kun -tuhannet ruusut kukkivat! - -Hyppynuora riippui hänen käsivarrellaan, ja hetken aikaa käveltyään -hän päätti hyppiä ympäri koko puutarhan. Siellä täällä näytti olleen -ruohopolkuja, ja parissa nurkkauksessa oli murattilehtimaja ja -kivi-istuimet, joiden keskellä oli korkea, sammaltunut kukkauurna. - -Toista lehtimajaa lähestyessään hän lakkasi hyppimästä. Paikalla oli -ollut kukkapengermä, ja hänestä näytti kuin mustasta maasta olisi -kurkistanut vaaleanvihreitä tiploja, kuin pieniä keihäänkärkiä. Hän -muisti, mitä Ben Weatherstaff oli sanonut, ja polvistui maahan niitä -tarkastamaan. - --- Ne ovat todella pieniä eläviä kasveja, ja niistä voi tulla -krookuksia, lumipisaroita ja keltanarsisseja, hän kuiskasi. - -Hän kumartui hyvin lähelle haistellen tuoretta, kosteata maata. Hän -piti sen tuoksusta. - --- Ehkäpä täällä on niitä vielä muuallakin, hän tuumi. -- Parasta -tarkastaa koko puutarha. - -Hän ei hyppinyt, vaan käveli verkalleen silmät maahan luotuina. Hän -tähysteli vanhoja kukkapenkkejä ja nurmikkoa, ja kierrettyään koko -puutarhan hyvin tarkkaavana hän oli huomannut vaikka kuinka monta -teräväkärkistä, vaaleanvihreätä täplää ja oli aivan innoissaan. - --- Eihän tämä olekaan kuollut puutarha! Jos ruusut ovatkin kuolleet, -niin muualla on kuitenkin eloa. - -Mary ei tiennyt puutarhatöistä mitään, mutta hänestä näytti, että -lakastunutta ruohoa oli paikoitellen vihreiden versojen ympärillä niin -paksulti, ettei niillä ollut tarpeeksi kasvutilaa. Hän löysi terävähkön -tikun, jolla hän kaiveli maata, ja nyhti siitä ruohotupsut, kunnes -multa versojen ympärillä oli melkoisen puhdasta ja sileätä. - --- Nyt ne näyttävät voivan hengittää, hän tuumi saatuaan ensimmäiset -taimet vapaiksi. -- Täällä on vielä paljon muitakin, joita täytyy -auttaa. Minä laitan ne kaikki kuntoon. Kaikki jotka vain näen. Ellen -ennätä tänään, voin tulla takaisin huomenna. - -Hän kulki paikasta toiseen muokaten ja peraten ja syventyi niin -innokkaasti tähän työhön, ettei malttanut keskeyttää, vaan kulki -penkiltä penkille etsien versoja ruohikosta ja puiden alta. Siinä -puuhaillessa hänelle tuli niin lämmin, että hän heitti yltään ensin -takin ja sitten hatun, ja tietämättään hän kaiken aikaa hymyili -ruohikolle ja vaaleanvihreille suippokärkisille kasvinaluille. - -Punarinnalla oli hirveästi puuhaa. Se oli ihastunut nähdessään, -että puutarhatyö oli käynnissä sen omalla alueella. Usein se oli -kummastellut Ben Weatherstaffia. Puutarhaa muokattaessa nousee pinnalle -mullan mukana kaikennäköistä herkullista syötävää. Tämä uusi olento ei -ollut edes puoliksi Benin kokoinen, ja kuitenkin hän oli siksi järkevä, -että ymmärsi tulla punarinnan puutarhaan ja ryhtyä paikalla työhön. - -Mary ahersi puutarhassa, kunnes hänen piti lähteä syömään päivällistä. -Aika oli kulunut hänen huomaamattaan, ja pukiessaan ylleen -päällystakkinsa ja hattunsa ja ottaessaan hyppynuoransa maasta hän -huomasi ihmeekseen tehneensä työtä kaksi tai kolme tuntia. Hänellä -oli ollut kovin hauskaa kaiken aikaa. Hennot, vaaleanvihreät, -teräväkärkiset versot nousivat nyt siistiksi muokatusta maasta ja -näyttivät somilta ja terhakoilta päästyään vapaaksi tukahduttavasta -heinästä. - --- Iltapuolella tulen takaisin, hän sanoi silmäillen uutta -valtakuntaansa ja puhutellen puita ja ruusupensaita kuin kuulevia ja -ymmärtäviä olentoja. - -Sitten hän juoksi kevyesti poikki nurmikon, avasi raskaan, vanhan -oven ja pujahti siitä ulos muratin alitse. Hän oli niin rusoposkinen -ja kirkassilmäinen ja söi niin vahvasti päivällistä, että Martha oli -ihastuksissaan. - --- Kaksi lihapalasta ja kaksi annosta riisivanukasta, hän sanoi. -- -Hei, kyllä äiti on mielissään kun kuulee, mitä hyppynuora on saanut -aikaan. - -Muokatessaan maata teräväkärkisellä tikulla Mary oli kaivanut pinnalle -valkoisia juuria, jotka muistuttivat ruokasipuleita. Hän oli upottanut -ne huolellisesti takaisin maahan ja taputellut multaa niiden päälle. - --- Martha, mitä sellaiset valkeat juuret ovat, jotka näyttävät aivan -sipuleilta? hän kysyi. - --- Ne ovatkin kukkasipuleita, vastasi Martha. -- Niistä kasvaa -kaikenlaisia kevätkukkia. Ihan pikkaraiset ovat lumipisaroita ja -krookuksia, ja suuret ovat valko- ja keltanarsisseja. Et voi uskoa, -miten sieviä ne ovat. Dickon on istuttanut niitä paljon meidän -puutarhapahaseemme. - --- Onko Dickon taitava puutarhatöissä? kysyi Mary, jonka päähän -pälkähti äkkiä uusi ajatus. - --- Meidän Dickon saa kukan kasvamaan vaikka kiviaidan rakosessakin. -Äiti sanoo, että kasvit tottelevat häntä kuin mitäkin taikuria. - --- Pysyvätkö kukkasipulit kauan aikaa elossa? Voisivatkohan ne -elää vaikka vuosikausia, ellei niitä kukaan hoitaisi? kysäisi Mary -levottomana. - --- Kyllä ne miekkoset itsestänsä huolen pitävät, sanoi Martha. -- -Siksipä köyhilläkin on varaa pitää niitä. Kunhan saavat olla rauhassa, -niin ne viihtyvät maan alla vaikka koko ihmisiän ja levittäytyvät -ja lisääntyvät. Puistometsikössä kasvaa tuhansittain lumipisaroita. -Keväällä se on kaikkein kaunein näky Yorkshiressa. - --- Olisipa nyt jo kevät, huudahti Mary. -- Tahtoisin nähdä, mitä -kaikkea Englannissa kasvaa. - -Hän oli päättänyt ateriansa ja käynyt istumaan mielipaikalleen -uunimatolle. - --- Ollapa minulla pieni lapio, hän sanoi. - --- Mitä sinä lapiolla? naurahti Martha. -- Aiotko ruveta kääntämään -maata? Sepä huvittaa äitiä, jahka kerron. - -Mary silmäili takkavalkeaan ja tuumiskeli. Hänen täytyi olla -varovainen, jos tahtoi säilyttää salaisen valtakuntansa. Eihän hän -mitään vahinkoa tehnyt, mutta jos herra Craven pääsisi ovijutun -perille, hän suuttuisi hirmuisesti ja hankkisi uuden avaimen ja -lukitsisi oven ainaiseksi. Sitä hän ei todella voisi kestää. - --- Tämä on niin iso ja yksinäinen paikka, hän sanoi verkalleen ikään -kuin punniten asiaa mielessään. -- Rakennus on yksinäinen, puisto on -yksinäinen ja puutarhat ovat yksinäiset. Täällä pidetään niin monta -paikkaa lukittuna. Intiassa en tehnyt juuri mitään, mutta siellä näki -enemmän ihmisiä -- alkuasukkaita ja sotureita marssi ohitse -- ja -joskus soittokunnat soittivat ja aiani kertoi minulle juttuja. Täällä -en voi jutella kenenkään muun kanssa kuin sinun ja Ben Weatherstaffin. -Ja sinullakin on omat työsi, eikä Ben Weatherstaff viitsi usein -jutella minun kanssani. Ajattelin, että jos minulla olisi pieni lapio, -voisin kääntää maata kuten hänkin ja tehdä pienen puutarhan, jos hän -antaisi minulle hiukan siemeniä. Marthan kasvot säteilivät mielihyvästä. - --- Kas vain! hän huudahti. -- Sitähän äitikin juuri sanoi. Hän sanoi: -"Onhan siellä lääniä vaikka miten paljon, miksi ei lapselle anneta -omaa pientä maatilkkua, johon hän voisi istuttaa vaikka parsaheinää ja -retiisejä. Sitä hänen sitten kelpaisi muokata ja kaivaa ja siitä hän -varmaan pitäisi." Niin äiti sanoi. - --- Niinkö? ihastui Mary. -- Kylläpä hän tietää! - --- Eikö tiedäkin! sanoi Martha. -- Hän sanookin: "Nainen, jonka pitää -kasvattaa kaksitoista lasta, tietää muutakin kuin aakkoset. Lapset -selvittävät ajatuksia yhtä paljon kuin laskento." - --- Kuinkahan paljon mahtaa lapio maksaa, aivan pikkuinen? kysyi Mary. - --- Thwaiten kylässä on puoti, kuului Marthan tuumiva vastaus. - --- Muistan nähneeni siellä puutarhakaluja, lapion, kuokan ja haravan, -kaikki yhteen kimppuun sidottuina, ja ne maksoivat kaksi shillingiä. -Ja ne kestävät kyllä oikeata työntekoa. - --- On minun kukkarossani enemmänkin rahaa, sanoi Mary. - --- Rouva Morrisonilta sain viisi shillingiä, ja rouva Medlock antoi -minulle vähän rahaa herra Cravenin puolesta. - --- Kas vain, että setäsi muisti sinua edes sen verran! puuskahti Martha. - --- Rouva Medlock sanoi, että minä saan taskurahaa. Hän antaa minulle -shillingin joka lauantai. En tiedä mihin nuo rahat käyttäisin. - --- Voi hyvänen aika, shillinki on iso raha, sanoi Martha. -- Sinä voit -ostaa mitä vain haluat. Me maksamme mökistä vuokraa shillingin ja kolme -penceä, ja kyllä siinä saa hikoilla, ennen kuin ne ovat hyppysissä. -Mutta kuulepas, mitä tuli mieleeni, sanoi Martha pannen kädet -lanteilleen. - --- Mitä sitten? kysäisi Mary innokkaasti. - --- Thwaitessa myydään siinä samassa kaupassa kukansiemenpaketteja ne -maksavat vain pennyn. Ja Dickon tietää tarkalleen, mitkä kukat ovat -kauneimpia ja miten ne saadaan kasvamaan. Hän kävelee monta kertaa -Thwaiteen vain lystikseen. Osaatko kirjoittaa painokirjaimin? hän -kysäisi äkkiä. - --- Kyllä minä osaan muutenkin kirjoittaa, vastasi Mary. Martha pudisti -päätään. - --- Dickon lukee vain painokirjaimia. Jos osaat kirjoittaa -painokirjaimia, niin voisimme kirjoittaa hänelle kirjeen ja pyytää -häntä ostamaan puutarhatyökalut ja siemenet samalla kertaa. - --- Voi, miten kiltti sinä olet! huudahti Mary. -- Ihan totta. En ole -tietänytkään, että olet niin kiltti. Osaan minä varmasti kirjoittaa -painokirjaimiakin jos koetan. Pyydetään rouva Medlockilta kynä ja -hiukan paperia. - --- Kyllä minullakin on, sanoi Martha. -- Ostin paperia, että voisin -aina sunnuntaisin kyhätä äidille kirjelapun. Minä menen hakemaan. - -Hän juoksi ulos huoneesta ja Mary seisoi takkatulen ääressä puserrellen -laihoja pikku käsiään hyvillä mielin. - -Iltapuolella hän ei mennyt enää ulos. Martha toi näet -kirjoitustarvikkeet, mutta viedessään päivällisastioita alakertaan hän -joutui työhön keittiöön ja Mary sai odottaa kauan aikaa ennen kuin hän -tuli takaisin. Sitten ryhdyttiin kirjoittamaan kirjettä Dickonille, ja -siinä oli aika urakka. Kotiopettajattarien alituisen vaihtumisen vuoksi -Maryn kirjoitustaito oli jäänyt heikoksi, mutta hän huomasi sentään -osaavansa kyhätä painokirjaimia, kun oikein yritti. Marthan sanelema -kirje kuului näin: - - Rakas Dickon! Minä olen terve ja toivotan sitä samaa Jumalan - lahjaa sinulle. Mary-neidillä on kosolti rahaa, ja etkö sinä - menisi Thwaiteen ja ostaisi hänelle vähän kukansiemeniä ja - työkaluja, joita tarvitaan, kun tehdään kukkapenkkejä. Ota - kauniita ja sellaisia, jotka helposti kasvavat, sillä hän ei ole - ennen tehnyt puutarhatyötä, kun hän on ollut Intiassa, ja siellä - on ihan toisenlaista. Äidille rakkaat terveiset ja myös kaikille - muille. Mary-neiti aikoo kertoa minulle vielä kaikenmoista, niin - että ensi vapaapäivänäni saatte kuulla kameleista ja kuinka herrat - metsästävät tiikereitä ja jalopeuroja. - - Rakastava sisaresi - Martha Febe Sowerby. - --- Pannaan rahat kirjekuoreen; minä annan sen teurastajan pojalle, että -hän vie sen mukanaan. Hän on Dickonin hyvä ystävä, sanoi Martha. - --- Mutta miten ne tavarat saadaan tänne sitten kun Dickon on ne -ostanut? kysyi Mary. - --- Hän tuo ne itse. Kyllä hän mielellään kävelee tänne. - --- Sittenhän minä saan nähdä hänet, huudahti Mary. -- Luulin etten -ikinä tapaisi Dickonia. - --- Onko sinusta hauskaa tavata hänet? kysäisi Martha äkkiä. Mary oli -näyttänyt niin ihastuneelta. - --- On oikein hauskaa. En ole koskaan nähnyt poikaa, jota ketut ja -harakat pitävät ystävänään. Minä haluan oikein hartaasti nähdä hänet. - -Martha hätkähti hiukan, ikään kuin jotakin olisi äkkiä juolahtanut -hänen mieleensä. - --- Voi sentään kun unohdin, vaikka minun piti kertoa sinulle eräs asia -ensimmäiseksi tänä aamuna, hän puhkesi sanomaan. -- Minä kysyin äidiltä -ja hän lupasi itse puhua rouva Medlockille. - --- Tarkoitatko --? aloitti Mary. - --- Mitä minä sanoin sinulle tiistaina. Äiti kysyy häneltä, pääsetkö -jonakin päivänä ajelemaan meidän mökillemme. - -Kaikki jännittävät tapaukset tuntuivat kertyvän tämän päivän osalle. -Minkälaista olisi ajaa nummen yli, kun taivas oli näin sininen? -Minkälaista olisi mökissä, johon mahtuu kaksitoista lasta? - --- Arveliko äitisi rouva Medlockin suostuvan? kysyi Mary hyvin -levottomana. - --- Kyllä hän arveli. Rouva Medlock tietää, kuinka siisti äiti on ja -kuinka puhtaana hän pitää mökin. - --- Silloin saisin nähdä äitisikin samoin kuin Dickonin, puheli Mary -pohtien ajatuksissaan tätä uutta suunnitelmaa, johon hän oli perin -ihastunut. -- Hän näyttää olevan aivan erilainen kuin Intian äidit. - -Ahkera puutarhatyö ja iltapuolen kiihdyttävät tapaukset tekivät -Maryn lopulta hyvin hiljaiseksi ja miettiväiseksi. Martha viipyi -hänen luonaan, kunnes tuli teenjuonnin aika, mutta kumpikin istui -ajatuksissaan puhumatta paljon mitään. Vasta kun Martha oli lähdössä -alakertaan teetarjotinta noutamaan, pujahti Maryn huulilta kysymys. - --- Martha, onko keittiötytöllä taas tänään ollut hammassärkyä? Martha -säpsähti silminnähtävästi. - --- Miksi sitä kysyt? hän sanoi. - --- Katsos, odotellessani sinua avasin oven ja menin käytävään -katsomaan, joko olit tulossa. Ja kuulin taas jostain etäältä itkua, -juuri samanlaista kuin silloin kerran. Tänään ei tuule ensinkään, eikä -se siis voinut olla tuuli. - --- Kaikkea vielä! virkkoi Martha rauhattomana. -- Älä sinä kuljeskele -käytävissä kuuntelemassa. Jos herra Craven sen tietäisi, niin hän -suuttuisi -- suuttuisi ihan silmittömästi. - --- En minä kuunnellut, penäsi Mary. -- Olin vain odottamassa -- ja -silloin kuulin tuon äänen. Tämä on jo kolmas kerta. - --- Hyvänen aika! Rouva Medlockin kello kutsuu taas, sanoi Martha ja -kiiruhti juoksujalkaa ulos huoneesta. - --- Näin merkillistä taloa ei varmaan ole toista, mutisi Mary unisena -kallistaen päänsä vieressä olevan nojatuolin pehmeälle istuimelle. -Raitis ilma, kuokkiminen ja hyppääminen olivat raukaisseet häntä niin -suloisesti, että hän vaipui uneen. - - - - -10. - -DICKON - - -Viikon päivät paistoi aurinko salaiseen puutarhaan. Salaiseksi -puutarhaksi Mary sitä aina sanoi ajatuksissaan. Nimi miellytti häntä -ja vieläkin enemmän häntä miellytti se, ettei kukaan tiennyt missä hän -oli, kun puutarhan kauniit vanhat muurit kätkivät hänet suojaansa. -Tuntui melkein kuin hän olisi siirtynyt pois maailmasta johonkin -lumottuun paikkaan. Hän oli lukenut muutamia satukirjoja, joissa oli -kerrottu kätkössä olevista puutarhoista. Toisinaan ihmiset nukkuivat -niissä sata vuotta, mikä oli hänen mielestään aika typerää. Mary ei -suinkaan aikonut pitää puutarhaansa torkuskelupaikkana; hän tunsi -olevansa päivä päivältä yhä enemmän hereillä. Hän viihtyi nykyisin -mainiosti ulkoilmassa eikä vihannut enää tuulta, vaan nautti siitä. Hän -jaksoi juosta nopeasti ja kauan ja hyppiäkin jo sataan asti. - -Salaisen puutarhan kukkasipulit mahtoivat olla hyvin ihmeissään. Niitä -ympäröivä maa muokattiin niin pehmeäksi ja puhtaaksi, että niillä -oli yllin kyllin hengitystilaa. Jos Mary olisi voinut kurkistaa maan -sisään, hän olisi nähnyt, miten sipulit alkoivat pimeässä virota ja -uutterasti työskennellä. - -Mary oli merkillinen, päättäväinen pikku olento, ja nyt kun hänen -tarmonsa oli löytänyt mielenkiintoisen kohteen, hän suuntasi kaikki -ajatuksensa siihen. Hän kaivoi ja kiskoi maasta rikkaruohoja, ja -mieltyi tunti tunnilta yhä enemmän työhön. - -Noita vaaleanvihreitä versoja löytyi puutarhasta paljon enemmän kuin -hän oli voinut aavistaa. Niitä näytti puhkeavan maasta kaikkialla, ja -joka päivä hän tiesi varmasti löytävänsä uusia, niin hentoja ja arkoja, -että ne vain hiukan uskalsivat kurkistaa mullasta. Ne olivat olleet -oman onnensa nojassa kymmenen vuotta, ja ehkäpä ne sinä aikana olivat -lisääntyneet tuhansiin kuten lumipisarat, joista Martha oli puhunut. -Mary mietti, miten kauan mahtoi kestää, ennen kuin ne kukkivat. -Toisinaan hän lakkasi äkkiä kaivamasta katsellakseen puutarhaa ja -koettaakseen mielessään kuvitella, miltä se mahtoi näyttää, kun -tuhannet ihanat kukat helottivat väriloistossaan. - -Tänä aurinkoisena viikkona hän ystävystyi yhä enemmän Ben -Weatherstaffin kanssa. Usein hän hämmästytti tätä ilmestymällä äkkiä -hänen eteensä kuin maasta nousseena. Totta puhuen hän pelkäsi Benin -sieppaavan työkalunsa ja lähtevän tiehensä nähdessään hänen tulevan, -ja siksi hän aina lähestyi ukkoa niin kuulumattomin askelin kuin -mahdollista. Mutta Ben ei ollutkaan enää niin murjottava ja tyly -hänelle kuin alussa. Ehkäpä hän oli salaisesti hyvillään nähdessään -Maryn selvästi viihtyvän hänen, vanhan miehen, seurassa. Ja olihan -Marykin tullut hiukan kohteliaammaksi. Ensimmäisen kerran Benin -tavatessaan hän oli tietämättään puhutellut tätä kuin intialaista -alkuasukasta; mitenpä hän olisi ymmärtänyt, ettei vanha, äreä, juro -yorkshirelainen ole tottunut kumartelemaan isännilleen tai olemaan -heidän komennettavissaan. - --- Niinhän sinä olet kuin punarinta, sanoi Ben eräänä aamuna -kehottaessaan päätänsä ja nähdessään Maryn seisovan vieressään. -- En -koskaan tiedä, milloin ilmestyt eteeni tai mistä tupsahdat tänne. - --- Linnusta on tullut minun ystäväni, sanoi Mary. - --- Sehän on sen tapaista, ärähti Ben Weatherstaff. -- Naisväkeä se -mielistelee pelkästä turhamaisuudesta ja huikentelevaisuudesta. -Kyllä se tekee vaikka mitä, kunhan vain saa keimailla ja näytellä -pyrstösulkiaan. Se on niin täynnä ylpeyttä kuin mikäkin. - -Ben oli harvasanainen. Usein hän vastasi Maryn kysymyksiin vain -mörähtäen, mutta tänä aamuna hän jutteli tavallista enemmän. Hän -suoristautui ja laski jalkansa lapiolle katsellen Maryä. - --- Kuinka kauan olet ollut täällä? hän töksäytti. - --- Kuukauden verran kai, vastasi Mary. - --- Misselthwaite voi olla ylpeä, virkkoi Ben. -- Olet melkoisesti -lihonnut, etkä ole enää niin keltainenkaan. Olit kuin kynitty -variksenpoika tullessasi ensi kerran tähän puutarhaan. Ajattelin -mielessäni, etteivät silmäni koskaan olleet nähneet rumempaa ja -äreänaamaisempaa tyttölasta. - -Mary ei ollut turhamainen, eikä hän erityisesti pahastunut, koska ei -ollut milloinkaan kuvitellut suuria ulkomuodostaan. - --- Kyllä minä tosiaan olen lihavampi kuin ennen, hän sanoi. -- Sukkani -ovat käyneet tiukemmiksi sääristä. Ennen niihin jäi aina ryppyjä. Hei, -tuossa tulee punarinta, Ben Weatherstaff. - -Siinä se jo olikin, ja Marystä se oli somempi kuin koskaan ennen. Sen -punainen rinta oli kiiltävä kuin silkki, ja se päristeli siivillään -ja pyrstöllään, pöyhisteli ja keikutti pikku päätään ja hyppeli jos -jonkinmoisissa koukeroissa. Se näytti päättäneen saavuttaa Benin -ihailun. Mutta Ben oli ivallinen. - --- Vai siinä sinä olet! hän murisi. -- Kyllä minä kelpaan taas vähän -aikaa paremman seuran puutteessa. Oletkos muuta nyt tehnyt kahden -viikon aikana kuin kiillottanut punaista rintaasi ja sulkiasi? -Kyllä minä sinut tunnen. Sinä kosiskelet jotakin pöyhkeätä nuorta -neitokaista. Uskottelet sille olevasi muka hienoin punarintakukko -Misselin nummella ja lupaat tapella kaikkia muita vastaan. - --- Oh, katsokaapa sitä! innostui Mary. - -Punarinta oli nähtävästi vallattomalla, kiehtovalla tuulella. Se -hyppeli yhä lähemmäksi katsellen kaiken aikaa hyvin mielistelevästi Ben -Weatherstaffia. Se lensi lähimpään viinimarjapensaaseen ja pyörittäen -päätänsä lauleli pienen laulun suoraan hänelle. - --- Luuletko saavasi minut noin lepytetyksi? jupisi Ben vääntäen -naamansa sen näköiseksi, että Mary huomasi selvästi hänen koettavan -kätkeä mielihyväänsä. -- Sinä luulet, ettei kukaan kykene sinua -vastustamaan -- niinpä luuletkin. - -Punarinta levitti siipensä -- Mary saattoi tuskin uskoa silmiään. Se -lensi suoraan Ben Weatherstaffin lapiota kohti ja laskeutui sen varren -päähän. Silloin ukon kasvoille levisi verkalleen uusi ilme. Hän uskalsi -tuskin hengittää -- ikään kuin hän ei mistään hinnasta olisi suostunut -liikahtamaan, jotta lintu ei pyrähtäisi lentoon. Hän puheli melkein -kuiskaamalla. - --- Voi hyvä tavaton! hän virkkoi leppeästi, aivan muuttuneella äänellä. --- Kyllä sinä konstit tiedät, senkin vekkuli! Tämähän on sulaa ihmettä. -Oletpa sinä viisas. - -Ja hän seisoi liikkumatta, melkein henkeään pidättäen, kunnes punarinta -räpäytti siipiään toisen kerran ja lensi tiehensä. Hän seisoi vielä -hetken katsellen lapionsa kädensijaan ikään kuin siihen olisi jäänyt -taikaa, ja alkoi sitten uudelleen kuokkia puhumatta vähään aikaan -mitään. - -Mutta kun leveä, hyväntuulinen virnistys tuon tuostakin puhkesi hänen -kasvoilleen, uskalsi Mary puhua hänelle. - --- Onko teillä itsellänne oma puutarha? hän kysyi. - --- Ei. Minä olen naimaton ja asun yhdessä Martinin kanssa veräjän luona. - --- Jos teillä olisi puutarha, niin mitä kasvattaisitte siinä? - --- Kaalia ja perunoita ja sipulia. - --- Mutta jos tekisitte itsellenne kukkatarhan, penäsi Mary, mitä sitten -istuttaisitte? - --- Sipulikukkia ja tuoksuvia kasveja, mutta enimmäkseen ruusuja. - -Maryn kasvot kirkastuivat. - --- Pidättekö ruusuista? hän uteli. - -Ben Weatherstaff nyhtäisi maasta rikkaruohon ja viskasi sen menemään -ennen kuin vastasi: - --- Pidän. Muuan nuori rouva, jonka puutarhurina olin, opetti minua -pitämään niistä. Hänellä oli niitä kosolti eräässä paikassa, jota hän -rakasti, ja hän helli niitä kuin ne olisivat olleet lapsia -- tai -punarintoja. Toisinaan hän oikein kumartui suutelemaan niitä. Ben -kiskaisi irti vielä toisenkin rikkaruohon ja tuijotti siihen vihaisesti. - --- Siitä on jo kymmenen vuotta. - --- Missä hän nyt on? kysyi Mary kiinnostuneena. - --- Taivaassa mikäli pastorin sanoissa on perää, vastasi Ben ja iski -lapionsa syvälle maahan. - --- Miten ruusujen kävi? kysyi Mary edelleen silmät jännityksestä -hehkuen. - --- Ne jäivät oman onnensa nojaan. - -Mary oli aivan kiihdyksissään. - --- Kuolivatko ne? Kuolevatko ruusut tykkänään, jos ne jäävät oman -onnensa nojaan? uskalsi hän udella. - --- Hm, olin ruvennut niistä pitämään... ja pidin hänestä... ja hän piti -niistä, myönsi Ben vastahakoisesti. -- Kerran tai kahdesti vuodessa -minä kävin hiukan hoitelemassa niitä -- karsin niitä ja kaivelin -juurien kohdalta. Ne ovat villiintyneet, mutta ne ovat väkevässä -maassa, joten muutamat niistä ovat vielä elossa. - --- Kuinka voi tietää, ovatko ruusut kuolleita vai elossa, kun ei -niissä ole yhtään lehtiä ja ne näyttävät vain harmailta ja kuivilta, -tiedusteli Mary. - --- Odotas vain, kun kevät tulee. Kunhan alkaa sataa ja paistaa -vuorotellen, niin kylläpähän näet. - --- Kuinka -- kuinka? huudahti Mary unohtaen varovaisuutensa. - --- Katsele tarkkaan oksia, ja jos näet siellä täällä ruskean paisuvan -silmun, niin pidä sitä silmällä lämpimän sateen jälkeen, kyllä sitten -saat tietää mitä tapahtuu. Hän vaikeni äkkiä ja katsahti uteliaasti -Maryn hehkuviin kasvoihin. -- Miksi sinä nyt yhtäkkiä olet niin -innostunut ruusuista ja muusta? hän kysyi. - -Mary punastui. Häntä melkein pelotti vastata. - --- Minä... minä tahtoisin leikkiä, että minulla on oma puutarha, hän -änkytti. -- Minä... minulla ei ole mitään tekemistä. Minulla ei ole -mitään... ei ketään. - --- No niin, sanoi Ben verkalleen yhä häntä silmäillen. -- Se on totta. -Ei sinulla ole ketään. - -Hän lausui sen niin oudolla äänellä, että Mary jäi miettimään, mahtoiko -Ben hiukkasen sääliä häntä. Mary ei ollut koskaan säälinyt itseään. -Hän oli vain ollut väsyksissä ja ärtyisä, kun ihmiset ja asiat eivät -olleet ensinkään hänelle mieleen. Mutta maailma tuntui nyt muuttuvan -ja tulevan hauskemmaksi. Ellei kukaan saisi tietää hänen puuhistaan -salaisessa puutarhassa, hänen ei tulisi koskaan ikävä. - -Hän viipyi vielä Benin luona kymmenen tai viisitoista minuuttia -tiedustellen häneltä kaikkea, mitä uskalsi kysyä. Ben vastasi kaikkiin -kysymyksiin murahtavaan tapaansa, mutta ei hän näyttänyt olevan -tosissaan äreä eikä hän siepannut lapiotansa ja lähtenyt tiehensä. Hän -mainitsi jotakin ruusuista juuri kun Mary oli lähtemäisillään, ja tämä -toi tytön mieleen vielä yhden kysymyksen. - --- Käyttekö vielä hoitelemassa noita ruusuja? hän kysyi. - --- Tänä vuonna en ole käynyt. Jäseneni ovat niin pahasti reumatismin -kangistamat. - -Sitten hän äkkiä näytti suuttuvan, vaikka Mary ei voinut käsittää syytä -siihen. - --- Kuulehan, hän ärähti, älä sinä kysele niin paljon. Uteliaampaa -tyttölasta en ole ikinä tavannut. Mene leikkimään. Minä olen jo -soittanut suutani tämän päivän osalle. - -Tämä sanottiin niin äkäisesti, että Mary oivalsi olevan hyödytöntä -viipyä kauemmin. Hitaasti hyppien hän poistui paikalta miettien -mielessään, että hän piti vanhasta Ben Weatherstaffista tämän -omituisuudesta ja äreydestä huolimatta. Piti kuin pitikin. Hänen teki -aina mieli houkutella Ben juttelemaan. Mary alkoi myös uskoa, että Ben -tiesi kukista kaiken. - -Salaisen puutarhan ohi kiemurteli laakeripensaiden reunustama käytävä, -joka vei puistoon johtavalle portille. Mary lähti hyppimään käytävää -pitkin puistoon päin katsoakseen, näkyisikö siellä kaniineja. -Lähestyessään käytävän päätä hän kuuli metsästä matalaa vihellystä. -Mitähän se mahtoi olla? Hän tuli uteliaaksi ja pujahti portista -katsomaan. - -Varsin merkillinen näky hänen eteensä avautuikin. Hän pysähtyi -henkeään pidättäen. Puun alla runkoon nojaten istui poika puhaltaen -puupilliä. Hän oli lystikkään näköinen, kahdentoista korvissa oleva -poika. Hän näytti hyvin puhtaalta, nenä oli terhakasti pystyssä ja -posket rusottivat kuin punaiset unikot, eikä Mary ollut vielä koskaan -nähnyt kellään niin pyöreitä ja sinisiä silmiä. Puunrungolla, johon hän -nojasi, kiipesi ruskea orava häntä tähystellen; läheisen pensaan takaa -kurkisteli fasaanikukko arasti kaulaansa venytellen, ja aivan lähellä -soittajaa istua nökötti kaksi kaniinia varovasti kuonollaan nuuskien --- ja ne kaikki näyttivät tosiaankin siirtyvän lähemmäksi katsomaan -häntä ja kuuntelemaan hänen pillistään lähtevää matalaa vienoa kutsua. -Nähdessään Maryn poika nosti kätensä ja puhutteli häntä äänellä, joka -oli melkein yhtä matala kuin pillin puhallus ja muistuttikin paljon -sitä. - --- Älä liikahda, hän virkkoi. -- Ne säikähtävät pakosalle. - -Mary seisoi hievahtamatta. Poika lakkasi puhaltamasta pilliä ja alkoi -verkalleen nousta seisomaan. Hän liikkui niin hitaasti, että näytti -tuskin ensinkään liikkuvan, mutta viimein hän oli pystyssä, ja silloin -orava harppasi takaisin puun oksalle, fasaani herkesi kurottamasta -kaulaansa ja kaniinit alkoivat loikkia tiehensä näyttämättä silti -lainkaan säikähtyneeltä. - --- Minä olen Dickon, poika sanoi. -- Sinä olet Mary, sen tiedän. - -Mary oli ensi hetkestä alkaen tiennyt, että poika oli Dickon. Eihän -kukaan muu olisi osannut lumota fasaaneja ja kaniineja niin kuin -alkuasukkaat Intiassa lumoavat käärmeitä. Pojalla oli leveä, punainen, -ilmeikäs suu, ja hänen hymynsä levisi yli koko kasvojen. - --- Minä nousin seisomaan niin hitaasti, sillä ne säikkyvät, jos -liikahtaa äkkiä, hän selitti. On liikuttavaa verkalleen ja puhuttava -hiljaa, kun lähettyvillä on metsän eläimiä. - -Hän jutteli Marylle kuin vanhalle tutulle. Mary oli hyvin harvoin -joutunut tekemisiin poikien kanssa, ja hän puhui hiukan jäykästi, koska -ujosteli Dickonia. - --- Saitko Marthan kirjeen? hän kysyi. - -Poika nyökäytti kiharaista, ruosteen väristä päätänsä. - --- Sitä vartenhan minä juuri tulinkin. - -Hän kumartui ottamaan maasta käärön, joka hänen pilliä puhaltaessaan -oli ollut hänen vieressään. - --- Minä olen hankkinut puutarhavehkeet. Tässä on lapio ja hara ja -kuokka ja vielä haravakin. Kyllä niitä kelpaa käytellä. Ja nainen, joka -oli myymässä, pisti vielä kaupantekijäisiksi paperiin hiukan valkoisia -unikonsiemeniä ja kehäkukkia, kun ostin muut siemenet. - --- Saanko nähdä siemenet? sanoi Mary. - -Kunpa hän olisi osannut puhua samalla tapaa, yhtä nopeasti ja -luontevasti kuin Dickon. Kuulosti siltä kuin Dickon olisi pitänyt -Marystä eikä ensinkään epäillyt, ettei Mary pitäisi hänestä, vaikka hän -oli vain mökinpoika, jolla oli paikatut vaatteet. Astuessaan lähemmäksi -häntä huomasi Mary hänestä uhoavan puhdasta, raitista kanervan ja -heinän tuoksua. Se miellytti Maryä kovasti, ja kun hän katsahti pojan -punaisiin poskiin ja sinisiin silmiin, häneltä unohtui kokonaan ujous. - --- Mennään istumaan tuolle pölkylle ja katsotaan niitä, hän ehdotti. - -He kävivät istumaan, ja Dickon kaivoi taskustaan pienen paperikäärön. -Hän avasi sen ja otti esiin useita pieniä paperipusseja, joissa -kussakin oli kukan kuva. - --- Tässä on resedoja ja unikkoja, hän sanoi. -- Mikään kukka ei tuoksu -niin hyvältä kuin resedat, ja ne kasvavat mihin niitä vain sirottelet, -aivan niin kuin unikotkin. Sen kuin vihellät, niin ne jo kohoavat -maasta ja alkavat kukkia. - -Hän vaikeni ja kääntyi nopeasti kuuntelemaan iloinen välähdys -punaposkisilla kasvoillaan. - --- Missä on tuo punarinta, joka kutsuu meitä? hän kysyi. Visertely tuli -tiheästä, marjoja punaisenaan hohtavasta rautatammipensaasta, ja Mary -arveli tietävänsä, kenen ääni se oli. - --- Kutsuuko se todella meitä? hän kysyi. - --- Tietysti, sanoi Dickon puhuen aivan kuin luonnollisesta asiasta. -Juuri tuolla tavalla punarinnat juttelevat ystävilleen. Se sanoo näin: -"Tässä minä olen. Katseles minua. Minua haluttaisi vähän jutella." -Siellähän se onkin pensaassa. Kenen se on? - --- Se on Ben Weatherstaffin, mutta luulen, että se tuntee minutkin, -vastasi Mary. - --- Vai tuntee se sinut, puheli Dickon jälleen kuiskaamalla. -- Ja se -pitää sinusta. Se on seurannut sinua. Se juttelee kyllä kohta minulle, -mitä se tietää sinusta. - -Hiljakseen, verkkaisin liikkein hän lähestyi pensasta, ja sitten -häneltä pääsi äännähdys, melkein punarinnan liverryksen kaltainen. -Punarinta kuunteli parin silmänräpäyksen ajan hievahtamatta ja -tarkkaavasti, sitten se visersi ikään kuin vastaukseksi kysymykseen. - --- Kyllä vain, kyllä se on sinun ystäväsi, hihitti Dickon. - --- Luuletko niin? huudahti Mary innokkaasti. -- Luuletko sen todella -pitävän minusta? - --- Miksikäs se muuten pyrkisi sinua lähestymään, vastasi Dickon. -- -Linnut ovat tavattoman herkkiä ja älyävät sukkelammin kuin ihmiset, -mitä lajia kukin on. Katsopas, nyt se oikein mielistelee sinua. "Etkö -sinä huomaa lainkaan minua miekkosta?" se sanoo. - -Ja niin näytti sanovankin. Se käänteli päätänsä, keimaili, liverteli ja -hyppeli aivan väsymättömästi. - --- Ymmärrätkö kaiken, mitä linnut sanovat? kysyi Mary. - -Dickonin suu vetäytyi iloiseen, leveään irvistykseen. - --- Luulen ymmärtäväni, ja kyllä nekin uskovat minun ymmärtävän, hän -sanoi. -- Olen niin kauan elänyt nummella niiden parissa. Olen nähnyt -niiden puhkaisevan munankuorensa ja tulevan ulos ja saavan höyheniä -ja oppivan lentämään ja alkavan laulaa, niin että lopulta jo luulen -itsekin olevani lintu. Välistä minusta tuntuu, että ehkä olenkin lintu -tai kettu tai kaniini tai orava tai vaikkapa vaapsahainen, vaikken itse -ole selvillä siitä. - -Hän istuutui jälleen pölkylle ja rupesi uudelleen puhumaan -kukansiemenistä. Hän selitti Marylle, millaisia kukkia niistä tuli, ja -neuvoi häntä istuttamaan, hoitamaan ja kastelemaan niitä. - --- Kuulehan, hän sanoi äkkiä kääntäen katseensa Maryyn. -- Minäpä -kylvän ne sinulle. Missä sinun puutarhasi on? - -Maryn helmassa olevat kädet pusertuivat yhteen. Hän ei tiennyt mitä -sanoa eikä siksi virkkanut mitään. Tätä hän ei ollut ensinkään -ajatellut. Hän oli perin onneton. Hän tunsi punastuvansa ja -kalpenevansa. - --- Sinulle on annettu pieni puutarhatukku, niinhän? tiedusteli Dickon. - -Dickon huomasi Maryn hämmennyksen, ja kun tyttö oli yhä ääneti, hän -joutui ymmälle. - --- Eikö sinulle annetakaan maata? hän tiedusteli. Etkö ole vielä saanut -sitä? - -Mary pusersi käsiään yhä lujemmin yhteen ja käänsi kasvonsa Dickoniin. - --- En tiedä mitään pojista, hän sanoi verkalleen. -- Voisitkohan -säilyttää salaisuuden, jos uskoisin sen sinulle? Se on suuri salaisuus. -En tiedä mitä tekisin, jos joku pääsisi sen perille. Varmaankin -kuolisin. Viimeiset sanat lausuttiin melkein hurjasti. - -Dickon joutui yhä enemmän ymmälle ja kynsi pyöreätä päätään, mutta -siitä huolimatta hän vastasi hyväntuulisesti: - --- Ainahan minä salaisuudet säilytän. Ellen pitäisi toisilta pojilta -salassa, mitä tiedän ketunpoikasista, linnunpesistä ja kaikkien nummen -eläinten kätköistä, ei kukaan olisi turvassa. Kyllä minä osaan pitää -suuni kiinni. - -Mary ojensi huomaamattaan kätensä ja kouristi Dickonin käsivartta. - --- Minä olen varastanut puutarhan, hän puhui hätäisesti. -- Se ei ole -minun. Se ei ole kenenkään. Ei kukaan sitä tarvitse, ei kukaan välitä -siitä, siellä ei koskaan käy kukaan. Kenties kaikki siellä onkin jo -kuollut. - -Hän kiihtyi omista sanoistaan, ja vanha ärripää nosti taas päätään -voimakkaampana kuin koskaan ennen. - --- Minä teen mitä tahdon, minä teen mitä tahdon! Ei kellään ole -oikeutta viedä sitä minulta. Minä pidän siitä, mutta kukaan muu ei -siitä välitä. Kaikki jättävät sen kuolemaan, ihan oman onnensa nojaan, -hän päätti kiihkeästi kätkien kasvonsa käsivarsiinsa ja puhjeten itkuun --- pikku poloinen. - -Dickonin siniset silmät pyöristyivät pyöristymistään. - --- Ä-l-ä-h-ä-n! hän sanoi venyttäen ääntään ihmeissään ja -myötätuntoisesti. - --- Minulla ei ole mitään tekemistä, virkkoi Mary. -- Minulla ei ole -mitään. Itse minä sen löysin ja itse minä sinne menin. Minä tein aivan -samoin kuin punarinta, eikä kukaan halua viedä sitä punarinnaltakaan. - --- Missä se on? kysäisi Dickon ääntään alentaen. - -Mary nousi heti pölkyltä. Hän tiesi olevansa jälleen ärripää, mutta -siitä hän vähät välitti. - --- Tule, niin näytän sinulle, hän sanoi. - -Hän opasti Dickonia laakerikäytävälle, ja sieltä he kääntyivät polulle, -jota reunusti muratin peittämä muuri. Dickon seurasi häntä kasvoillaan -omituinen, miltei säälivä ilme. Kun Mary pysähtyi muurin eteen ja -siirsi syrjään köynnökset niin että ovi tuli näkyviin, poika hätkähti -yllättyneenä. Mary työnsi oven verkalleen auki, ja he astuivat yhdessä -puutarhaan. Sitten Mary jäi seisomaan viitaten uhmaavasti kädellään. - --- Tässä se on, hän sanoi. -- Tämä on salainen puutarha, ja minä olen -ainoa koko maailmassa, joka tahdon sen jäävän eloon. - -Dickon silmäili ihmeissään puutarhaa. - --- Voi toki! hän puheli kuiskaamalla. -- Onpa se merkillinen ja soma -paikka. Niinhän tämä on kuin kaunista unta. - - - - -11. - -LAULURASTAAN PESÄ - - -Muutamia minuutteja hän seisoi paikallaan Maryn tarkastellessa hänen -kasvojaan, sitten hän lähti kävelemään hiljaa, vielä kepeämmin kuin -Mary, kun tämä ensi kerran liikkui puutarhan neljän muurin sisällä. -Dickonin silmät näyttivät huomaavan kaiken -- harmaat puut ja niitä -pitkin kiemurtelevat harmaat köynnösoksat, muurien ja nurmikoiden -takkuisen peitteen, murattimajat kivi-istuimineen ja niiden edustalla -seisovat korkeat kukkauurnat. - --- En luullut koskaan näkeväni tätä paikkaa, hän kuiskasi viimein. - --- Tiesitkö sitten siitä? kysyi Mary. - -Hän oli puhunut ääneen, ja Dickon teki varoittavan eleen. - --- Täytyy puhella hiljaa, hän varoitteli, muuten joku kuulee ja -ihmettelee mitä täällä on tekeillä. - --- Voi, minä unohdin! virkkoi Mary pelästyneenä ja painaen kätensä -suulleen. -- Tiesitkö mitään puutarhasta? kysäisi hän uudelleen -toinnuttuaan pelästyksestään. - -Dickon nyökäytti päätään. - --- Martha kertoi minulle täällä olevan puutarhan, jossa ei kukaan -koskaan käy, hän vastasi. -- Me olemme aina pohtineet, millainen se -mahtaa olla. - -Hän vaikeni ja siirsi katseensa viehkeään, harmaaseen, takkuiseen -köynnösvyyhteen, ja hänen pyöreissä silmissään kiilsi ihmettelevä -mielihyvä. - --- Hei! Täälläpä vasta on linnunpesiä kevätaikaan, hän sanoi. -- Tämä -on varmasti turvallisin pesimispaikka koko Englannissa. Ei ainoatakaan -elävää sielua lähettyvillä, ja lymypaikkoja kosolti. Ihme ja kumma, -etteivät kaikki nummen linnut pesi täällä. - -Mary laski huomaamattaan jälleen kätensä hänen käsivarrelleen. - --- Tuleeko ruusuja? hän kuiskasi. -- Mitä luulet? Olen pelännyt, että -ne ovat ehkä kaikki kuolleet. - --- Vielä mitä! Eivät ne ole kuolleet, eivät ainakaan kaikki! vastasi -Dickon. -- Katsopas! - -Poika astui lähimmän, ikivanhan puun luo, jonka kuori oli kokonaan -sammalten peittämä. Hän otti taskustaan paksun veitsen ja leikkasi -sillä oksasta haaran. - --- Täällä on paljon kuivia puita, jotka olisi hakattava, hän sanoi. -- -Mutta monet vanhat puut ovat tehneet uusia vesoja. Tämä tässä on aivan -uusi, ja hän kosketti vesaa, joka ei ollut kova, kuiva ja harmaa, vaan -ruskean vihertävä. - -Marykin kosketti sitä hartaasti, melkein kunnioittavasti. - --- Tämäkö? hän huudahti. -- Onko tämä aivan elävä? - -Dickonin suu vääntyi leveään myhäilyyn. - --- Se on yhtä elävä kuin sinä ja minä, hän vakuutti. - --- Sepä on hauskaa, sanoi Mary kuiskaten. Kunpa niissä kaikissa olisi -elämää. Tehdään kierros puutarhan ympäri ja lasketaan, kuinka monta -puuta on vielä elossa. - -Hän aivan huohotti innostuksesta, ja Dickon oli yhtä innoissaan kuin -hänkin. He kulkivat puulta ja pensaalta pensaalle. Dickon piteli veistä -kädessään ja näytti hänelle ihmeellisiä seikkoja. - --- Ne ovat villiintyneet, sanoi Dickon, mutta vahvimmat ovat siitä -vain elpyneet. Kaikkein hennoimmat ovat kuolleet, mutta toiset ovat -kasvaneet kasvamistaan ja lisääntyneet niin vahvasti, että sitä -voi pitää ihmeenä. Katsopas! ja hän painoi maahan paksun, harmaan, -kuivuneen oksan. Tätä voisi luulla kuolleeksi, mutta en usko että se on --- juurta myöten. Kunhan katkaisen sen poikki, niin nähdään. - -Hän laskeutui polvilleen ja katkaisi veitsellään elottomalta näyttävän -oksan melkein juuresta. - --- No niin! hän huudahti innoissaan. -- Sanoinhan jo. Tämä puu on vielä -tuore. Katsohan. - -Mary oli polvillaan maassa tuijottaen hartaasti Dickonin osoittamaan -paikkaan. - --- Kun se on hiukankin vihertävä ja mehevä niin kuin tämä tässä, -niin siinä on eloa, selitti Dickon. -- Jos se on sisästä kuiva ja -katkeaa helposti niin kuin tämä oksa tässä, silloin puu on mennyttä. -Tässä on iso juuri, josta kaikki terveet oksat ovat lähtöisin, ja jos -kuivettuneet oksat hakataan pois ja puun alus muokataan pehmeäksi ja -perataan, niin silloin -- hän vaikeni ja kohotti päätään katsellakseen -päänsä päällä kiemurtelevia ja riippuvia köynnöksiä -- täällä nähdään -tänä kesänä kokonaisia ruusutelttoja. - -Puulta puulle ja pensaalta pensaalle he kulkivat. Dickon käytti -puukkoaan taitavasti, ja hän tiesi, miten kuolleet ja kuivat osat oli -karsittava puusta sekä milloin jossakin kituvassa oksassa oli vielä -kipinä elinvoimaa. Työkalut olivat hyvään tarpeeseen. Dickon opetti -Maryä möyhentämään haralla mullan kuohkeaksi sitä mukaa kuin hän itse -käänsi sitä lapiolla juurien kohdalta. - -Heidän uutterasti hääräillessään komean ruusupensaan ympärillä Dickonin -silmät sattuivat johonkin, mikä sai hänet hämmästyksestä huudahtamaan. - --- Mitä kummaa? hän ihmetteli viitaten parin metrin päässä olevaan -ruohikkoon. -- Kuka tuon on tehnyt? - --- Minä, virkkoi Mary. - --- Kas vain, luulin että olet puutarhatöissä aivan taitamaton, huudahti -Dickon. - --- Niin olenkin, vastasi Mary, mutta nuo versot olivat niin pikkuisia -ja ruoho niin paksua, ja ne näyttivät aivan tukehtuvan siihen. Siksi -minä laittelin niille tilaa. En tiedä edes, mitä kasveja ne ovat. - -Dickon meni tarkastamaan versoja ja paneutui polvilleen niiden eteen -leveästi myhäillen. - --- Oikein tehty, hän sanoi. -- Ei puutarhurikaan olisi voinut neuvoa -sinua paremmin. Kyllä ne nyt kasvavat kuin Jaakon pavunvarsi. Ne ovat -krookuksia ja lumipisaroita ja nämä tässä narsisseja. Niistä tulee -vielä upeita. - -Hän juoksi paikasta paikkaan Maryn työtä tarkastellen. - --- Paljon oletkin saanut tehdyksi, vaikka oletkin tuommoinen pieni -tiitiäinen, hän virkkoi silmäillen Maryä. - --- Minä olen lihonnut, vastasi Mary, ja vahvemmaksi olen myös tullut. -Ennen olin aina uuvuksissa. Nyt en ensinkään väsy kaivaessani maata. On -hauskaa haistella multaa. - --- Se tekeekin sinulle tavattoman hyvää, sanoi Dickon nyökäyttäen -päätään viisaan näköisenä. -- Mullan haju on parasta maailmassa, se -ja lehtien lemu sateella. Sadepäivinä minä usein menen nummelle, -heittäydyn pitkälleni pensaan alle ja kuuntelen siellä sateen hiljaista -pisaroimista kanervikolle ja haistellen haistelemistani. Minun -sieraimeni vavahtelevat melkein kuin kaniinin, sanoo äiti. - --- Etkö milloinkaan vilustu? tiedusteli Mary ihmetellen. Koskaan ennen -hän ei ollut nähnyt niin lystikästä ja hauskaa poikaa. - --- Vielä mitä, virnisteli Dickon. -- En ole vielä eläissäni vilustunut. -En ole tottunut semmoiseen. Minä olen samoillut nummen ristiin rastiin -niin kauniilla ilmalla kuin pahallakin, aivan kuin kaniinit. Äiti -sanoo, että kahdentoista vuoden aikana olen haistellut sieraimiini -niin paljon raitista ilmaa, ettei minun tarvitse haistella nuhaa koko -elinaikanani. Minä olen sitkeä kuin katajapensas. - -Puhellessaan hän lapioi kaiken aikaa ja Mary seurasi häntä auttaen -kuokalla tai haralla, milloin se oli tarpeen. - --- Kyllä täällä työtä riittää! arveli Dickon katsoen ihastuneena -ympärilleen. - --- Tuletko takaisin auttamaan minua? pyyteli Mary. -- Kyllä minäkin -osaan jotakin tehdä, osaan ihan varmaan. Voin kaivaa ja kiskoa -rikkaruohoja ja tehdä mitä sinä käsket. Tule, Dickon! - --- Tulen vaikka joka päivä jos tahdot, satoi tai paistoi, vakuutti -Dickon mahtavasti. -- Näin hauskaa puuhaa ei minulla ole eläissäni -ollut -- olla salaa herättämässä nukkuvaa puutarhaa. - --- Jos vain tulet, sanoi Mary, jos vain autat minua herättämään sitä -eloon, niin minä... en tiedä mitä tekisin, hän päätti avuttomana. -- -Mistähän pojat pitäisivät? - --- Minäpä sanon, mitä sinun on tehtävä, sanoi Dickon tyytyväisenä -myhäillen. -- Sinun pitää tulla lihavaksi ja nälkäiseksi kuin nuori -kettu. Ja oppia juttelemaan punarinnan kanssa. Kyllä meille tulee -lystiä. - -Hän astuskeli ympäriinsä tähystellen miettivän näköisenä puita, muureja -ja pensaita. - --- Minä en tahtoisi tehdä tästä niin siistittyä, katkottua ja -tasoiteltua kuin puutarhurin puutarha. Tahtoisitko sinä? hän kysyi. --- Mukavampi se on tällaisena, kun kaikki on villiintynyttä ja oksat -heiluvat toisiinsa kiinni takertuneina. - --- Siistiksi se ei saa tulla, virkkoi Mary levottomana. -- Jos se on -siisti, niin se ei ole ensinkään salainen puutarha. - -Dickon raapi ruosteenkarvaista päätään neuvottoman näköisenä. - --- Salainen puutarha tämä kyllä on, hän sanoi, mutta tottapa täällä -sittenkin on käynyt joku muukin kuin punarinta sen jälkeen kun tämä -suljettiin kymmenen vuotta sitten. - --- Mutta ovi oli lukossa ja avain haudattuna maahan, huomautti Mary. -- -Ei kukaan ole päässyt sisään. - --- Se on totta, vastasi Dickon. -- Tämä on merkillinen paikka. Mutta -minusta näyttää kuin täällä olisi hiukan karsittu puita ja pensaita -myöhemmin kuin kymmenen vuotta sitten. - --- Miten se olisi saattanut tapahtua? kysyi Mary. - -Dickon tutki päätään pudistaen muuatta ruusupensaan oksaa. - --- Siinäpä se! Miten? hän mutisi. -- Kun ovi oli lukossa ja avain maan -sisässä. - -Myöhemmin Mary usein ajatteli, että elipä hän vaikka kuinka vanhaksi -tahansa, hän ei milloinkaan unohtaisi tätä ensimmäistä aamua, jolloin -hänen puutarhansa alkoi kasvaa. Sillä tänä aamuna se näytti rupeavan -viheriöimään. Kun Dickon alkoi muokata maata kylvökuntoon, oli Mary -polvillaan vieressä siemeniä pidellen. - --- Dickon, hän sanoi äkkiä. -- Sinä olet niin kiltti kuin Martha sanoi -sinun olevan. Minä pidän sinusta ja sinä olet jo viides josta pidän. En -ole koskaan luullut voivani pitää niin monesta ihmisestä. - -Dickon istui kyykkysillään, kuten Marthan oli tapana takanristikkoa -kiillottaessaan. Kuinka lystikkäiltä ja hauskoilta hänen pyöreät -sinisilmänsä, punaiset poskensa ja tyytyväisenä nököttävä pystynenänsä -näyttivätkään! - --- Pidätkö vain viidestä ihmisestä? hän kysyi Maryltä. -- Keitä ne -toiset neljä sitten ovat? - --- Sinun äitisi ja Martha, Mary laski sormillaan, ja punarinta ja Ben -Weatherstaff. - -Dickonilta pääsi niin äänekäs nauru, että hänen täytyi painaa suunsa -käsivarteen estääkseen ääntä kuulumasta. - --- Sinusta minä varmaankin olen hyvin merkillinen poika, mutta minusta -sinä olet merkillisin tyttölapsi, jonka koskaan olen nähnyt. - -Silloin Mary teki jotakin omituista. Hän kumartui Dickonin puoleen ja -kysäisi häneltä jotakin, jota hän ei koskaan ennen ollut uneksinutkaan -keltään kysyvänsä. - --- Pidätkö sinä minusta? hän kysyi. - --- Totta kai! vastasi Dickon reippaasti. -- Pidän minä. Minä pidän -sinusta aivan ihmeesti, ja kyllä punarintakin sinusta pitää, luulisin. - --- Siinä on jo kaksi, huudahti Mary. -- Kaksi jotka pitävät minusta. - -Ja sitten alettiin taas tehdä työtä entistä uutterammin ja iloisemmalla -mielellä. Kun pihan suuri kello löi, huomasi Mary hämmästyksekseen ja -mielipahakseen, että hänen päivällisaikansa oli käsissä. - --- Minun täytyy mennä, hän sanoi allapäin. -- Ja kaiketi sinunkin -täytyy mennä. Täytyykö? - -Dickon virnisteli. - -Minun päivällisestäni ei ole paljon huolta, se on matkassani, hän -sanoi. -- Äiti antaa minulle aina hiukan evästä taskuuni. Hän sieppasi -päällystakkinsa nurmikolta ja kaivoi sen taskusta esiin pienen, paksun, -puhtaaseen karkeaan sini- ja valkoraitaiseen nenäliinaan kierretyn -käärön. Siinä oli kaksi paksua leivänkyrsää, joiden välissä näytti -olevan jotakin. - --- Tavallisesti minulla ei ole muuta kuin leipää, sanoi hän. -- Mutta -tänään pantiin väliin aimo viipale hyvää silavaa. - --- Onpa tuokin päivällinen, ajatteli Mary itsekseen, mutta Dickon alkoi -halukkaasti haukata. - --- Juokse syömään, hän kehotti. -- Minä kyllä selviän pian. Täällä -riittää vielä työtä ennen kuin pääsen lähtemään kotiin. - -Hän kävi istumaan puun juurelle ja nojasi selkänsä runkoon. - --- Kutsun punarinnan tänne, hän virkkoi, se saa nokkia silavan kuorta. -Linnut ovat niin ahneita sille. - -Marystä oli ikävää lähteä. Tuntui aivan siltä kuin poika olisi joku -metsän haltija, joka saattaisi hävitä näkymättömiin Maryn poissa -ollessa. Hän oli liian hyvä ollakseen todellinen. Mary astui verkalleen -muurin ovea kohti, mutta puolitiessä hän pysähtyi ja palasi takaisin. - --- Tuli vaikka mikä -- ethän sinä kerro kenellekään? hän virkkoi. - -Dickonin helakanpunaiset posket olivat pullollaan leipää ja silavaa, -mutta hänen onnistui kuitenkin hymyillä Marylle rohkaisevasti. - --- Jos sinä olisit laulurastas ja näyttäisit minulle pesäsi paikan, -luulisitko minun kertovan siitä kenellekään? Enhän toki, hän vakuutti. --- Sinä olet yhtä turvassa kuin rastas. - -Ja sen Mary uskoikin lujasti. - - - - -12. - -"SAANKO PALASEN MAATA?" - - -Mary juoksi niin kiireesti, että hän oli aivan hengästynyt tullessaan -huoneeseen. Hänen hiuksensa olivat pörröllään, otsalle ja poskille oli -kohonnut heleä puna. Päivällinen odotti pöydällä ja sen vieressä odotti -Martha. - --- Myöhästyit vähän, hän sanoi. -- Missä olet ollut? - --- Olen nähnyt Dickonin! huudahti Mary. -- Olen nähnyt Dickonin! - --- Tiesinhän hänen tulevan, virkkoi Martha silmät loistaen. -- Mitäs -pidit hänestä? - --- Minusta -- minusta hän on kaunis! sanoi Mary hyvin päättävästi. - -Martha näytti hiukan ällistyvän, mutta oli kuitenkin mielissään. - --- No niin, hän tuumi, parempaa poikaa kuin Dickon ei olekaan, mutta en -ole koskaan pitänyt häntä kauniina. Hänen nenänsä on liian pysty. - --- Minä pidän pystynenästä, vastasi Mary. - --- Ja hänen silmänsä ovat pyöreät, jatkoi Martha hiukan epäröiden. -- -Vaikka on niissä sievä väri. - --- Minä pidän pyöreistä silmistä, tokaisi Mary. -- Ja niissä on juuri -sama väri kuin nummen taivaassa. - -Martha säteili tyytyväisyyttä. - --- Äiti sanoo hänen saaneen silmiensä sinisen värin siitä, että hän -aina katselee pilviä ja lintuja. Mutta suuri suu hänellä ainakin on, -eikös olekin? - --- Minä pidän hänen suuresta suustaan, sanoi Mary itsepintaisesti. -- -Ollapa minullakin samanlainen suu. - -Martha hihitti mielissään. - --- Sinun kasvoissasi se näyttäisi oudolta ja hassunkuriselta, hän -sanoi. -- Mutta tiesin että pidät hänestä. Mitä pidit siemenistä ja -puutarha vehkeistä? - --- Kuinka tiesit hänen tuoneen ne? ihmetteli Mary. - --- Heh! Tiesinhän minä, ettei hän tulisi ilman, jos niitä yleensä oli -saatavana Yorkshiressa. Häneen voi luottaa, sen takaan. - -Mary pelkäsi Marthan alkavan udella asioita, joita hän ei tahtonut -kertoa, mutta niin ei käynyt. Hänen mieltään kiinnittivät kovasti -siemenet ja puutarhavehkeet, ja vain kerran Mary joutui pulaan. Silloin -nimittäin, kun Martha tiedusteli, mihin hän aikoi kukat kylvää. - --- Keneltä olet pyytänyt luvan? hän kysyi. - --- En ole vielä pyytänyt keneltäkään lupaa, vastasi Mary epäröiden. - --- Pääpuutarhurilta minä en tahtoisi pyytää. Herra Roach on niin -mahtava ja ollakseen. - --- Minä en ole koskaan nähnyt häntä, virkkoi Mary. -- Olen nähnyt vain -alipuutarhurit ja Ben Weatherstaffin. - --- Minä pyytäisin lupaa Ben Weatherstaffilta, jos olisin sinun -sijassasi, neuvoi Martha. -- Hän ei ole läheskään niin kiukkuinen kuin -miltä näyttää, vaikka hän mulkoileekin niin äkäisesti. Herra Craven -antaa hänen tehdä mitä hän haluaa, sillä hän oli täällä jo rouva -Cravenin eläessä ja sai rouvan usein nauramaan. Hän piti Benista. Ehkä -hän voi löytää sinulle jonkin syrjäisen kolkan. - --- Jos se on syrjässä eikä sitä tarvita, niin eihän kukaan voi pahastua -siitä, että otan sen? kysyi Mary levottomana. - --- Ei ainakaan kenenkään luulisi pahastuvan, arveli Martha. -- Ethän -sinä ole silloin kenenkään tiellä. - -Mary söi päivällisensä niin joutuin kuin taisi. Pöydästä noustuaan hän -oli menossa huoneeseensa noutamaan hattuaan kun Martha pysähdytti hänet. - --- Minulla on sinulle jotakin kerrottavaa, hän sanoi. -- Ajattelin -antaa sinun syödä päivällisesi ensin. Herra Craven tuli kotiin tänä -aamuna ja tahtoo luultavasti tavata sinut. - -Mary kävi aivan kalpeaksi. - --- Oh! hän huudahti. -- Miksi! Miksi! Hän ei tahtonut nähdä minua, kun -tulin. Kuulin Pitcherin sanovan, ettei hän tahtonut. - --- Katsos, selitti Martha, rouva Medlock sanoi, että hän suostui äidin -tähden. Äiti oli menossa Thwaiten kylään ja kohtasi siellä herra -Cravenin. Hän ei ollut koskaan ennen puhunut herra Cravenin kanssa, -mutta rouva Craven on käynyt kaksi tai kolme kertaa meidän mökissämme. -Herra Craven ei sitä enää muistanut, mutta äiti muisti ja rohkeni -pysähdyttää herra Cravenin. En tiedä, mitä hän sinusta sanoi, mutta -ainakin herra päätti ottaa sinut puheilleen ennen kuin lähtee huomenna -taas matkoille. - --- Oh, huudahti Mary, lähteekö hän jo huomenna tiehensä? Sepä hauskaa! - --- Hän lähtee pitkäksi aikaa eikä taida palata ennen kuin syksyllä tai -talvella. Hän matkustaa ulkomaille. Niin hän aina tekee. - --- Voi kuinka hauskaa, kuinka hauskaa! hoki Mary iloisena. Ellei -hän palaisi ennen talvea tai vaikkapa syksyä, olisi Marylla kyllin -aikaa nähdä salaisen puutarhansa virkoavan eloon. Vaikka herra Craven -pääsisikin sitten asian perille ja ottaisi puutarhan häneltä pois, hän -olisi ainakin ehtinyt saada siihen asti iloa siitä. - --- Koska luulet hänen tahtovan tavata --? - -Kesken hänen lausettaan ovi aukeni ja rouva Medlock astui sisään. -Hänellä oli yllään paras musta pukunsa ja myssynsä ja hänen kaulustaan -piti kiinni iso rintaneula, johon oli kuvattu miehen kasvot. Se oli -värillinen muotokuva herra Medlockista, joka oli kuollut vuosia sitten, -ja juhla-asussa ollessaan rouva Medlock aina piti sitä rinnassaan. Hän -näytti hermostuneelta ja kiihtyneeltä. - --- Sinun hiuksesi ovat pörröiset, hän puheli kiireisesti. -- Mene -harjaamaan ne. Martha, auta häntä panemaan ylleen paras pukunsa. Herra -Craven käski minun viedä hänet lukuhuoneeseensa. - -Helakka puna katosi Maryn poskilta. Hänen sydämensä alkoi jyskyttää -ja hän tunsi muuttuvansa uudelleen jäykäksi, rumaksi ja vaiteliaaksi. -Hän ei suvainnut vastata mitään rouva Medlockille, kääntyi vain äkkiä -ja meni makuuhuoneeseensa Marthan seuraamana. Pukua vaihdettaessa -ja hiuksia harjattaessa hän ei puhunut mitään, ja kun hänet oli -perin pohjin siistitty, seurasi hän rouva Medlockia käytävään -yhä puhumattomana. Mitä hän olisikaan sanonut? Hänet pakotettiin -näyttäytymään herra Cravenille, joka ei pitäisi hänestä enempää -kuin Mary puolestaan hänestä. Mary tiesi, mitä herra Craven hänestä -ajattelisi. - -Hänet opastettiin siihen osaan taloa, missä hän ei ollut ennen ollut. -Rouva Medlock naputti ovelle, ja kun joku sanoi "sisään" he astuivat -yhdessä huoneeseen. Nojatuolissa takkatulen ääressä istui mies, ja -rouva Medlock puhutteli häntä. - --- Tässä on Mary-neiti, hän sanoi. - --- Voitte mennä ja jättää hänet tänne. Soitan, kun tahdon teidän -noutavan hänet, sanoi herra Craven. - -Kun hän oli mennyt ja sulkenut oven, jäi Mary odottelemaan nyppien -laihoja käsiään, ruma pikku Mary-raukka. Nojatuolissa istuva mies ei -ollut kovinkaan pahasti kyttyräselkäinen, mutta hänen hartiansa olivat -hyvin korkeat ja kumarassa, ja mustissa hiuksissa oli valkeita juovia. -Hän käänsi päänsä Maryä puhutellessaan. - --- Tule tänne! hän sanoi. Mary astui hänen luokseen. Herra Craven -ei ollut ruma. Kasvot olisivat olleet kauniitkin, elleivät olisi -näyttäneet niin perin onnettomilta. Hän katseli Maryä hyvin -kiusaantuneen ja ärtyneen näköisenä ikään kuin ei olisi tiennyt mitä -sanoa hänelle. - --- Oletko terve? hän kysyi. - --- Olen, vastasi Mary. - --- Pidetäänkö sinusta hyvää huolta? - --- Pidetään. - -Herra Craven hieroi ärtyneesti otsaansa Maryä tarkastaen. - --- Sinä olet hyvin laiha, hän sanoi. - --- Minä olen jo alkanut lihota, vastasi Mary mahdollisimman jäykällä -äänellä. - -Kylläpä hänellä olikin onnettomat kasvot. Hänen mustat silmänsä -näyttivät tuskin näkevän Maryä, ne ikään kuin tähystelivät -kaukaisuuteen, ja hänen oli vaikeata pitää ajatuksensa Maryssä. - --- Minä olin aivan unohtanut sinut, hän sanoi. -- Kuinka olisinkaan -voinut muistaa sinua? Aikomukseni oli lähettää sinulle kotiopettajatar -tai hoitaja tai jotakin sen tapaista, mutta se unohtui. - --- Pyytäisin, aloitti Mary. -- Pyytäisin... Ja sitten hänen kurkkuunsa -tuntui nousevan pala, joka oli tukehduttaa hänet. - --- Mitä sinä tahdoit sanoa? kysyi herra Craven. - --- Minä olen... minä olen niin suuri, etten tarvitse enää hoitajatarta, -sammalsi Mary. -- Ja pyytäisin... pyytäisin, ettei minulle vielä -hankittaisi kotiopettajatarta. - -Herra Craven hieroi uudelleen otsaansa ja tuijotti häneen. - --- Sitähän Sowerbyn vaimokin sanoi, hän mutisi hajamielisesti. Silloin -Mary sai rohkeuden puuskan. - --- Onko hän... onko hän Marthan äiti? hän änkytti. - --- On luullakseni, vastasi herra Craven. - --- Hän ymmärtää lapsia, sanoi Mary. -- Hänellä on kaksitoista. Hän -ymmärtää. - -Herra Craven näytti riistäytyvän irti ajatuksistaan. - --- Mitä sitten tahdot tehdä? - --- Tahtoisin leikkiä ulkona, vastasi Mary koettaen estää ääntään -vapisemasta. -- Intiassa en koskaan pitänyt siitä. Täällä minä tulen -ulkona nälkäiseksi ja alan lihota. - -Herra Craven silmäili häntä. - --- Rouva Sowerby sanoi sen olevan terveellistä sinulle. Ehkäpä se -onkin, hän virkkoi. -- Hän arveli, että sinun pitäisi tulla vahvemmaksi -ennen kuin saat kotiopettajattaren. - --- Minä tunnen vahvistuvani, kun leikin ja tuuli puhaltaa nummelta, -kiiruhti Mary vakuuttamaan. - --- Missä sinä leikit? kuului seuraava kysymys. - --- Kaikkialla, läähätti Mary. -- Marthan äiti lähetti minulle -hyppynuoran. Minä hypin ja juoksentelen -- ja katselen ympärilleni -nähdäkseni, milloin kasvit alkavat pistää esiin maasta. En minä tee -mitään vahinkoa. - --- Älä näytä niin pelästyneeltä, sanoi herra Craven väsähtäneesti. -- -Mitä vahinkoa sinä voisit tehdä, tuollainen lapsi? Saat tehdä mitä -haluat. - -Mary vei kätensä kurkulleen, sillä hän pelkäsi herra Cravenin näkevän, -kuinka kiihtyneesti hän nielaisi, ikään kuin kurkkuun olisi tarttunut -palanen. - --- Saanko? hän kysäisi vavisten. - -Hänen hätääntyneet pikku kasvonsa näyttivät kiusaavan herra Cravenia -yhä enemmän. - --- Älä näytä niin pelästyneeltä, hän huudahti. -- Saat tietystikin. -Minä olen holhoojasi, vaikka ei minusta juuri ole lapsen holhoojaksi. -En voi uhrata sinulle aikaa enkä huolenpitoa. Minä olen liian sairas, -kurja ja hajamielinen. Lapsista en tiedä paljon mitään, mutta rouva -Medlockin on pidettävä huolta siitä, ettei sinulta puutu mitään. -Lähetin noutamaan sinut puheilleni, koska rouva Sowerby sanoi, että -minun pitäisi nähdä sinut. Hänen tyttärensä oli puhunut sinusta. Hän -arveli, että sinä tarvitset raitista ilmaa ja vapautta ja ulkona -juoksentelemista. - --- Hän ymmärtää lapsia, virkkoi Mary aivan huomaamattaan. - --- Niinpä luulisin. Hän oli mielestäni melko rohkea pysähdyttäessään -minut nummella, mutta hän sanoi, että vaimoni oli ollut hänelle -ystävällinen. Herra Cravenin näytti olevan vaikeata mainita kuollutta -vaimoaan. -- Rouva Sowerby on hyvä ihminen. Nyt kun olen nähnyt -sinut, huomaan hänen puhuneen järkevästi. Leiki ulkona niin paljon -kuin mielesi tekee. Täällä on kyllä tilaa, saat mennä minne haluat ja -huvitella miten haluat. Tahtoisitko jotakin? hän kysyi. -- Tahdotko -leikkikaluja, kirjoja, nukkeja? - --- Saanko, virkkoi Mary huulet vavahdellen, saanko palasen maata? - -Hän oli niin innokas, ettei hän huomannut, kuinka merkillisiltä hänen -sanansa kuulostivat. Herra Craven näytti oikein hätkähtävän. - --- Maata! hän toisti. -- Mitä tarkoitat? - --- Johon saan kylvää siemeniä... jotta kukat alkaisivat kasvaa... ja -elää, änkytti Mary. - -Herra Craven tuijotti Maryyn hetkisen ja varjosti sitten äkkiä silmiään -kädellään. - --- Oletko niin kovasti kiintynyt puutarhaan? hän sanoi verkalleen. - --- Intiassa en tietänyt puutarhasta mitään, sanoi Mary. -- Olin aina -sairas ja uupunut ja siellä oli liian kuuma. Toisinaan laitoin santaan -pieniä kukkapenkkejä ja pistin niihin kukkia. Mutta täällä on toista. - -Herra Craven nousi ja alkoi hitaasti astella edestakaisin huoneessa. - --- Palasen maata, hän puheli itsekseen ja Marystä näytti, kuin nämä -sanat olisivat johdattaneet hänen mieleensä jotakin. Hänen tummat -silmänsä olivat melkein lempeät ja ystävälliset, kun hän lopulta -pysähtyi ja puhutteli Maryä. - --- Ota itsellesi niin paljon maata kuin haluat, hän sanoi. -- Sinä tuot -mieleeni erään, joka rakasti maata ja kukkasia. Missä näet palasen -maata, joka on mieleesi, ota se, lapsi, ja saata se elämään. Jotakin -hymyntapaista päilyi herra Cravenin huulilla. - --- Saanko ottaa sitä mistä hyvänsä -- ellei sitä tarvita? - --- Mistä hyvänsä, vastasi hän. -- Kas niin! Nyt sinun täytyy mennä. -Olen väsynyt. Hän kosketti kelloa kutsuakseen rouva Medlockin. -- -Hyvästi. Minä olen poissa koko kesän. - -Rouva Medlock ilmestyi niin äkkiä, että Mary arveli hänen olleen -käytävässä odottamassa. - --- Rouva Medlock, sanoi herra Craven, nyt kun olen nähnyt lapsen -käsitän, mitä rouva Sowerby tarkoitti. Hänen täytyy voimistua, ennen -kuin hän aloittaa koulunkäyntinsä. Antakaa hänelle yksinkertaista, -terveellistä ravintoa. Antakaa hänen juoksennella vapaasti puutarhassa. -Älkää pitäkö häntä liian paljon silmällä. Hän tarvitsee vapautta, -raitista ilmaa ja telmimistä ulkona. Rouva Sowerby tulkoon silloin -tällöin häntä tervehtimään, ja hän saa joskus mennä mökille. - -Rouva Medlock oli mielissään. Hän tunsi huojennusta kuullessaan, ettei -hänen tarvinnut liian paljon "pitää silmällä" Maryä. Hän oli pitänyt -tyttöä ikävänä vastuksena ja olikin laiminlyönyt häntä niin paljon kuin -oli uskaltanut. Sen lisäksi hän oli kiintynyt Marthan äitiin. - --- Kiitos, sir, rouva Medlock sanoi. -- Susan Sowerby ja minä olimme -koulutovereita, ja sen järkevämpää ja hyväsydämisempää naista ei voi -löytää hakemallakaan. Itselläni ei minulla ole ollut lapsia, mutta -hänellä on kaksitoista, ja terveempiä ja parempia lapsia ei ole -missään. Mary-neiti ei opi mitään pahaa heiltä. Jos minulla itselläni -olisi lapsia, kuuntelisin aina Susan Sowerbyn neuvoja. Hän on, niin -kuin sanotaan, tervejärkinen... jos herra ymmärtää, mitä tarkoitan. - --- Ymmärrän, vastasi herra Craven. -- Viekää Mary-neiti nyt pois ja -lähettäkää Pitcher tänne. - -Kun rouva Medlock oli saattanut Maryn tämän omaan käytävään, tyttö -syöksähti takaisin huoneeseensa. Siellä hän tapasi Marthan odottamassa. - --- Minä saan oman puutarhan! huusi Mary. -- Saan valita sen -mistä mieleni tekee. Minulle ei vielä pitkään aikaan hankita -kotiopettajatarta! Sinun äitisi tulee käymään täällä ja minä saan mennä -teidän mökillenne! Hän sanoi, ettei pikkuinen tyttö voi tehdä mitään -vahinkoa ja että saan tehdä mitä haluan -- kaikkialla. - --- Hänhän oli oikein kiltti, sanoi Martha ilahtuneena. - --- Martha, sanoi Mary juhlallisesti, hän on todella herttainen, vahinko -vain, että hänen kasvonsa ovat niin surkean näköiset ja että hänen -otsansa on niin rypyssä. - -Mary juoksi puutarhaan niin joutuin kuin taisi. Hän oli ollut poissa -paljon kauemmin kuin oli aikonut, ja hän tiesi, että Dickonin oli -ajoissa lähdettävä viisi mailia pitkälle kotimatkalleen. Pujahtaessaan -puutarhaan muratin alitse hän näki pojan kadonneen. Puutarhavehkeet -olivat kasassa puun alla. Hän juoksi sinne tänne tähystellen -ympärilleen, mutta Dickonia ei näkynyt missään. Hän oli hävinnyt, -ja salainen puutarha oli tyhjä -- lukuunottamatta punarintaa, joka -oli juuri lentänyt muurin yli ja istui nyt ruusupensaassa häntä -tarkastellen. - --- Hän on lähtenyt, sanoi Mary murheellisena. -- Voi, entä jos hän -sittenkin oli vain haltija? - -Samassa hän huomasi, että ruusupensaaseen oli kiinnitetty jotakin -valkoista. Se oli paperiliuska -- näköjään palanen siitä kirjeestä, -jonka hän oli Marthan puolesta kirjoittanut Dickonille lähetettäväksi. -Se oli kiinnitetty pensaan pitkään okaaseen, ja samassa hän oivalsi -Dickonin jättäneen sen sinne. Siinä oli muutamia kömpelösti piirrettyjä -kirjaimia sekä jonkinlainen kuva. Ensin hän ei voinut ymmärtää, mitä se -oli. Sitten hän näki, että se oli pesässään istuva lintu. Alapuolelle -oli kirjoitettu: - -"Kyllä minä tulen takaisin." - - - - -13. - -"MINÄ OLEN COLIN." - - -Mennessään illallista syömään Mary pisti kuvan taskuunsa ja näytti sen -Marthalle huoneessaan. - -Hän toivoi Dickonin tulevan takaisin seuraavana päivänä, ja iloisessa -huomispäivän odotuksessa hän vaipui uneen. - -Mutta Yorkshiressa ei koskaan tiedä, mitä ilmojen haltijalle pälkähtää -päähän, ei ainakaan kevätaikaan. Yöllä Mary heräsi ropinaan. Sade -pieksi raskain pisaroin ikkunoita. Se valui rajuna virtana, ja tuuli -vonkui nurkissa ja avaran vanhan talon savupiipuissa. Mary nousi -istualleen vuoteessaan synkkänä ja suuttuneena. - --- Sade on samanlainen ärripää kuin minä olin ennen, hän mietti. -- Se -tuli vain tekemään kiusaa minulle. - -Hän heittäytyi takaisin vuoteelleen ja kätki kasvonsa pieluksiin. Hän -ei itkenyt, vaan makasi harmitellen tuulta ja sen vonkunaa. Nukkua hän -ei enää voinut. Valittava ääni piti häntä hereillä, sillä hän itsekin -tunsi halua valittaa. Se olisi luultavasti tuudittanut hänet uneen, jos -hän olisi ollut keveämmällä mielellä. - --- Kuuluu aivan siltä kuin joku harhaileva eksynyt itkisi nummella, hän -tuumi. - -Noin tunnin verran hän oli levottomana kääntelehtinyt vuoteessaan, -kun jokin ääni sai hänet äkkiä kavahtamaan istualleen. Hänen päänsä -kääntyi ovea kohti, ja hän kuunteli korvat hörössä. Hän kuunteli -kuuntelemistaan. - --- Tuo ääni ei ainakaan ole tuuli, hän kuiskasi itsekseen. -- Tuuli se -ei ole. Se on muuta. Se on samaa itkua, jota olen ennenkin kuullut. - -Hänen huoneensa ovi oli raollaan ja ääni, kaukainen, ärtyisän itkun -ääni tuli käytävän päästä. Parin minuutin ajan hän kuunteli, ja sitten -hän oli aivan varma. Hänestä tuntui, että hänen täytyi saada tietää -mikä se oli. Tämä oli vielä salaperäisempää kuin salainen puutarha ja -multaan kätketty avain. Ehkä hänen rohkeutensa yltyi siitä, että hän -oli niin kapinallisella tuulella. Hän työnsi jalkansa vuoteesta ja -laskeutui lattialle seisomaan. - --- Nyt minä otan selvän, mitä se on, hän päätti. -- Kaikki ovat levolla -ja rouva Medlockista en välitä. - -Vuoteen vieressä oli kynttilä, hän sytytti sen ja hiipi hiljaa ovesta. -Käytävä näytti hyvin pitkältä ja pimeältä, mutta hän oli liian -kiihtynyt kiinnittääkseen siihen huomiota. Hän arveli muistavansa -nurkkaukset joissa hänen oli käännyttävä tullakseen siihen lyhyeen -käytävään missä oli gobeliinivaatteella verhottu ovi -- sama, josta -rouva Medlock oli tullut sinä päivänä, jolloin hän oli eksynyt. Ääni -oli tullut siitä käytävästä. Niinpä hän astui eteenpäin kantaen himmeää -valoaan, tunnustellen tietä pimeässä, ja hänen sydämensä sykki niin -kovasti, että hän oli kuulevinaan sen jyskytyksen. - -Heikko, etäinen itkun ääni kuului yhä edelleen ja se opasti häntä -eteenpäin. Toisinaan se taukosi silmänräpäykseksi ja alkoi sitten -uudelleen. Oliko hän kääntynyt oikein? Hän pysähtyi miettimään. Oli -kyllä. Ensin pitkin tätä käytävää, sitten vasemmalle, sitten kaksi -leveätä porrasta ylös ja sitten taas oikealle. Oikein, tuossa oli -verhottu ovi. - -Hän työnsi sen auki hyvin hiljaa ja sulki sen jälkeensä, ja seisoessaan -käytävässä hän saattoi kuulla aivan selvästi itkua, vaikkei se ollut -äänekästä. Se tuli vasemmalta, seinän toiselta puolen, ja parisen -metrin päässä hänestä näkyi ovi. Hän saattoi nähdä valonsäteen -tuikkivan rakosesta. Joku itki tässä huoneessa -- joku lapsi. - -Niinpä hän astui ovelle, työnsi sen auki ja seisoi tuossa tuokiossa -huoneessa. - -Huone oli iso, vanhoilla kauniilla huonekaluilla sisustettu. -Hiillostuli hehkui himmeänä takassa ja yölamppu paloi veistoksilla -koristetun, nelipylväisen, paksujen silkkiverhojen varjostaman vuoteen -vieressä. Ja vuoteessa makasi ikävissään itkevä poika. - -Oliko tämä totta, mietti Mary, vai oliko hän jälleen nukahtanut -huomaamattaan? - -Pojalla oli kapeat, hennot norsunluunväriset kasvot ja silmät, jotka -olivat aivan liian suuret niin pieniin kasvoihin. Hänellä oli myös -sankka, paksuina kiharoina otsalle valuva tukka, joka sai hänen pienet -kasvonsa näyttämään vieläkin kapeammilta. Hän näytti olevan sairas, -mutta hänen itkunsa ei tuntunut tuskien aiheuttamalta, se oli pikemmin -väsyneen ja ärtyisän lapsen itkua. - -Mary seisoi oven luona kynttilä kädessään ja henkeään pidättäen. Sitten -hän hiipi huoneen poikki, ja hänen lähestyessään herätti kynttilänvalo -pojan huomiota. Hän käänsi päätään tyynyllä ja tuijotti Maryyn; harmaat -silmät laajentuivat melkein luonnottoman suuriksi. - --- Kuka sinä olet? hän virkkoi viimein kuiskaamalla säikähtynyt väre -äänessään. -- Oletko aave? - --- En, en ole, vastasi Mary hänkin kuiskaten puolittain säikähtyneenä. --- Oletko sinä? - -Poika tuijotti tuijottamistaan. Mary ei voinut olla ihmettelemättä -hänen tavattomia silmiään. Ne olivat harmaansiniset ja niitä ympäröivät -mustat ripset. Silmät näyttivät aivan liian suurilta hänen kasvoissaan. - --- En, vastasi hän tuokion odotettuaan. -- Minä olen Colin. - --- Kuka on Colin? änkytti Mary. - --- Minä olen Colin Craven. Kuka sinä olet? - --- Minä olen Mary Lennox. Herra Craven on setäni. - --- Hän on minun isäni, virkkoi poika. - --- Sinun isäsi! läähätti Mary. -- Ei kukaan ole kertonut minulle, että -hänellä on poika! Miksi ei? - --- Tule tänne, sanoi poika yhä tarkastaen Maryä levoton katse -omituisissa silmissään. - -Mary tuli aivan lähelle vuodetta ja sairas ojensi kätensä koskettaen -häntä. - --- Sinä olet elävä tyttö, olethan? hän sanoi. -- Minä näen usein unia, -jotka tuntuvat todelta. Sinäkin saattaisit olla unta. - -Mary oli heittänyt ylleen villaisen peitteen ennen kuin hän poistui -huoneestaan, ja hän työnsi nyt kaistaleen siitä pojan hyppysiin. - --- Hierohan tätä ja katso, miten paksu ja lämmin se on, hän sanoi. -- -Minä nipistän sinua hiukan jos sallit, näyttääkseni kuinka elävä olen. -Silmänräpäyksen ajan minäkin luulin, että sinä ehkä olitkin vain unta. - --- Mistä sinä tulit? kysyi poika. - --- Omasta huoneestani. Tuuli vonkui niin, etten voinut nukkua, ja minä -kuulin jonkun itkevän ja tahdoin päästä selville, kuka se oli. Miksi -sinä itkit? - --- Koska en saanut unta ja päätäni kivisti. Mikä taas olikaan nimesi? - --- Mary Lennox. Eikö kukaan ole kertonut sinulle, että minä asun täällä? - -Poika hypisteli edelleen Maryn peitteen reunaa, mutta hän näytti jo -alkavan uskoa, että Mary oli tähän maailmaan kuuluva. - --- Ei, hän vastasi. -- Eivät he ole uskaltaneet. - --- Miksi eivät? uteli Mary. - --- Koska minä olisin pelännyt sinun näkevän minut. En salli, että -ihmiset näkevät minut ja juttelevat minusta. - --- Miksi et? kysäisi Mary uudelleen ihmetellen yhä enemmän kaikkea tätä -salaperäisyyttä. - --- Koska minä olen aina tällainen ja aina vuoteessa. Isänikään ei salli -ihmisten puhua minusta. Palvelijoita on kielletty puhumasta minusta. -Jos jään eloon, tulen kyttyräselkäiseksi, mutta minä en elä kauan. Isä -ei kestä ajatusta, että tulen samanlaiseksi kuin hän. - --- Oh, onpa tämä merkillinen talo! huudahti Mary. -- Kaikkialla -salaisuuksia! Huoneet lukittuja ja puutarhat lukittuja -- sinäkin! -Oletko sinäkin ollut lukon takana? - --- En. Olen tässä huoneessa, koska en tahdo liikkua minnekään täältä. -Se väsyttää minua liiaksi. - --- Käykö isäsi sinua tervehtimässä? rohkeni Mary kysäistä. - --- Käy joskus. Tavallisesti silloin kun nukun. Hän ei halua nähdä minua. - --- Miksi ei? pääsi Maryltä taas. - -Pojan kasvoja pimensi suuttumuksen varjo. - --- Äitini kuoli syntyessäni, ja isä tulee onnettomaksi, kun hän katsoo -minua. Hän luulee etten minä tiedä, mutta minä olen kuullut ihmisten -puhuvan. Hän miltei vihaa minua. - --- Hän vihaa puutarhaakin, koska hänen vaimonsa kuoli, sanoi Mary -puolittain itsekseen. - --- Mitä puutarhaa? kysyi poika. - --- Oh! Vain -- vain erästä puutarhaa, josta äitisi oli pitänyt hyvin -paljon, änkytti Mary. -- Oletko aina ollut täällä? - --- Melkein aina. Joskus minut on viety merenrannikolle, mutta en tahdo -viipyä siellä, sillä ihmiset tuijottavat aina minua. Minulla oli ennen -rautainen vehje selässä pitämässä minua suorana, mutta Lontoosta tuli -kuuluisa tohtori minua katsomaan ja hän sanoi, että se oli typerää. Hän -käski heidän ottaa sen pois ja pitää minua raittiissa ilmassa. En voi -sietää raitista ilmaa, enkä tahdo ensinkään mennä ulos. - --- En minäkään tahtonut ensin tänne tultuani, sanoi Mary. -- Miksi sinä -katselet minua tuolla tavalla? - --- Koska minä vieläkin mietin, oletko sinä totta vai unta, vastasi -poika hiukan ärtyisästi. -- Välistä silmäni avatessani en usko olevani -valveilla. - --- Kyllä me olemme valveilla, vakuutti Mary. Hän katseli korkealla -olevaa kattoa, huoneen pimeitä nurkkia ja himmeää hiilivalkeaa. -- Tämä -on aivan kuin unta, nyt on keskiyö ja kaikki talossa nukkuvat -- kaikki -paitsi me. Me olemme ihan valveilla. - --- Minä en tahtoisi, että tämä olisi unta, sanoi poika rauhattomasti. - -Maryn mieleen juolahti äkkiä jotakin. - --- Ellet pidä siitä että sinua katsotaan, tahdot kai minunkin lähtevän -tieheni. - -Poika hypisteli yhä hänen peitteensä reunaa ja nykäisi sitä hiljakseen. - --- En, hän virkkoi. -- Jos nyt menet, luulen varmasti näkeväni unta. -Jos sinä olet oikein todellinen, niin käy istumaan tuolle suurelle -jakkaralle ja ala jutella. Minä tahdon kuulla sinusta. - -Mary asetti kynttilän vuoteen vierellä olevalle pöydälle ja istahti -pehmoiselle jakkaralle. Hän ei ensinkään halunnut lähteä tiehensä. -Hän halusi jäädä tähän salaperäiseen huoneeseen ja jutella tälle -salaperäiselle pojalle. - --- Mitä tahtoisit minun kertovan sinulle? hän kysyi. - -Poika tahtoi tietää, kuinka kauan Mary oli ollut Misselthwaitessa; -hän tahtoi tietää, missä käytävässä hänen huoneensa oli; mitä hän oli -tehnyt; missä hän oli elänyt ennen Yorkshireen tuloaan; inhosiko Mary -nummea yhtä kovasti kuin hän itse. - -Mary vastasi kaikkiin näihin kysymyksiin ja moneen muuhunkin, ja Colin -lepäsi tyynyllään kuunnellen. Hän pyysi Maryä kertomaan paljon Intiasta -ja matkastaan valtameren yli. Mary huomasi, ettei hän ollut saanut -opetusta kuten muut lapset, nähtävästi siitä syystä että oli niin -paljon sairastellut. Muuan hänen hoitajattarensa oli opettanut häntä -lukemaan jo hänen ollessaan pikku poika, ja hän lueskeli melkein aina -ja katseli komeita kuvakirjoja. - -Isä tuli harvoin hänen luokseen silloin kun hän oli hereillä, mutta hän -oli lähettänyt pojalle viihdykkeeksi kaikenmoisia ihmeellisiä esineitä. -Mutta siitä huolimatta Colinilla näytti olevan aina ikävä. Hän sai -kaiken mitä pyysi, eikä häntä koskaan pakotettu tekemään mitään, josta -hän ei pitänyt. - --- Kaikkien on oltava minulle mieliksi, hän sanoi välinpitämättömästi. --- Minä sairastun, kun suutun. Ei kukaan usko minun elävän aikuiseksi. - -Äänensävystään päätellen hän oli niin tottunut tuohon ajatukseen, ettei -siitä kannattanut enempää puhua. Hän tuntui pitävän Maryn äänestä -ja kuunteli unisen huvittuneena, kun tämä jatkoi juttelemistaan. -Pari kertaa Mary jo luuli hänen torkahtaneen. Mutta lopulta hän teki -kysymyksen, joka johti keskustelun uuteen suuntaan. - --- Kuinka vanha sinä olet? hän kysyi. - --- Kymmenen vuoden, vastasi Mary lisäten varomattomasti. -- Ja niin -olet sinäkin. - --- Miten sinä sen tiedät? tiedusteli Colin ihmeissään. - --- Sillä kun sinä synnyit, lukittiin puutarhan ovi ja avain haudattiin -maahan. Ja se on ollut lukittuna kymmenen vuotta. - --- Minkä puutarhan ovi lukittiin? Kuka sen teki? Mihin avain -haudattiin? kysyi Colin kiinnostuen äkkiä. - --- Se... se oli se puutarha, jota herra Craven vihaa, virkkoi Mary -hermostuneena. -- Hän lukitsi oven. Ei kukaan... ei kukaan tiedä, mihin -hän kaivoi avaimen. - --- Millainen puutarha se on? hoki Colin innokkaasti. - --- Ei kukaan ole saanut mennä sinne kymmeneen vuoteen, kuului Maryn -varovainen vastaus. - -Mutta oli jo liian myöhäistä olla varovainen. Colin muistutti -luonteeltaan liian paljon häntä. Hänelläkään ei ollut mitään -ajateltavaa, ja kätkössä oleva puutarha herätti hänen uteliaisuutensa. -Kysymyksiä alkoi sataa. Eikö Mary ollut koskaan etsinyt ovea? Eikö hän -ollut koskaan kysynyt puutarhurilta? - --- Kukaan ei tahdo puhua siitä, sanoi Mary. -- Luulen että kaikkia on -kielletty vastaamasta. - --- Minä saisin heidät vastaamaan, sanoi Colin. - --- Saisitko? änkytti Mary alkaen tuntea pelkoa. Jos Colin pakottaisi -ihmiset vastaamaan kysymyksiinsä, niin kukapa tietää miten tässä -saattaisi käydä. - --- Kaikkien on pakko tehdä minulle mieliksi. Sanoinhan jo sinulle, -sanoi poika. -- Jos minä jäisin eloon, niin tämä paikka tulisi kerran -kuulumaan minulle. - -Mary ei ollut tiennyt olleensa itse pilalle hemmoteltu, mutta hän -tajusi selvästi, että tämä salaperäinen poika oli kasvanut vinoon: -hänhän luuli koko maailman kuuluvan itselleen. Kuinka eriskummainen -poika ja kuinka kylmäverisesti hän puheli siitä, ettei jäisi eloon. - --- Luuletko ettet elä kauan, hän kysyi osittain uteliaisuudesta, -osittain toivoen johtavansa hänen ajatuksensa pois puutarhasta. - --- En usko tulevani aikuiseksi, vastasi Colin yhtä välinpitämättömästi -kuin ennenkin. -- Olen kuullut ihmisten sanovan siten niin kauan kuin -saatan muistaa. Ensin he luulivat, että olen liian pieni ymmärtääkseni, -ja nyt he luulevat etten kuule. Mutta minäpäs kuulen. Tohtori, joka -minua hoitaa, on isän serkku. Hän on aivan köyhä, ja jos minä kuolen, -hän saa koko Misselthwaiten isäni kuoltua. Hän ei juuri taida toivoa -minun jäävän eloon. - --- Tahdotko sinä itse elää, tiedusteli Mary. - --- En, vastasi Colin äreästi ja väsyneesti. -- Mutta en tahdo -kuollakaan. Kun olen sairas, makaan täällä ja mietin kaikenlaista, ja -silloin itken yhtä mittaa. - --- Kolme kertaa olen kuullut sinun itkevän, sanoi Mary. -- Mutta en -tiennyt kuka itki. Sen tähdenkö sinä juuri itkitkin? Hän halusi kovasti -saada Colinin unohtamaan puutarhan. - --- Sen tähden tietenkin. Puhutaan nyt jostakin muusta. Juttele -puutarhasta. Etkö tahtoisi nähdä sitä? - --- Tahtoisin kyllä, vastasi Mary aivan hiljaa. - --- Minä tahtoisin, hoki poika itsepintaisesti. -- Olen tuskin koskaan -ennen toden teolla halunnut nähdä mitään, mutta sen puutarhan haluan -nähdä. Avain on kaivettava esille piilosta. Ovi on avattava. Minut -voitaisiin viedä sinne tuolissani. Silloinhan saisin raitista ilmaa. -Minä panen heidät avaamaan tuon oven. - -Hän oli aivan kiihtynyt, ja hänen omituiset silmänsä kimaltelivat kuin -tähdet luonnottoman suurina. - --- Heidän täytyy tehdä minulle mieliksi, hän sanoi. -- Minä käsken -heidän viedä minut sinne ja sinäkin saat tulla. - -Mary väänteli käsiään. Kaikki oli hukassa -- kaikki! Dickon ei tulisi -koskaan takaisin. Hän, Mary, ei milloinkaan enää tuntisi olevansa -laulurastas turvallisessa piilopesässään. - --- Oi, älä -- älä -- älä tee sitä! hän kirkaisi äkkiä. - -Colin ällisteli häntä kuin hän olisi päästään vialla. - --- Miksi ei? hän äännähti. -- Sanoithan juuri, että tahtoisit nähdä sen. - --- Niin tahdonkin, vastasi Mary itku kurkussa, mutta jos sinä annat -avata oven ja kannatat itsesi sinne, ei se enää ole mikään salaisuus. - -Colin ojentautui eteenpäin vuoteessaan. - --- Salaisuus, hän virkkoi. -- Mitä sinä tarkoitat? Sanohan. Maryn sanat -tulvivat yhtenä ryöppynä hänen huuliltaan. - --- Näetkös... näetkös, hän läähätti, ellei kukaan muu tiedä kuin -me -- jos siellä olisi ovi jossakin muratin takana kätkössä -- jos -olisi -- ja me voisimme löytää sen; ja jos voisimme siitä yhdessä -pujahtaa puutarhaan ja sulkea oven jälleen, eikä kukaan tietäisi -ketään olevan siellä, ja me sanoisimme sitä omaksi puutarhaksemme -ja olisimme olevinamme -- laulurastaita, ja se olisi meidän pesämme -ja me leikkisimme siellä melkein joka päivä ja kaivaisimme maata ja -kylväisimme siemeniä ja saisimme sen virkoamaan eloon... - --- Onko se kuollut? keskeytti Colin. - --- Pian se kuolee, ellei kukaan välitä siitä, jatkoi Mary. -- -Kukkasipulit virkoavat, mutta ruusut --. - -Colin keskeytti hänet uudelleen yhtä kiihtyneenä kuin hän itse. - --- Mitä kukkasipulit ovat? hän tokaisi nopeasti väliin. - --- Ne ovat keltanarsisseja ja liljoja ja lumipisaroita. Nyt ne -liikahtelevat maan sisässä, työntävät pinnalle vaaleanvihreitä versoja, -kun kevät on tulossa. - --- Onko kevät tulossa? huudahti Colin. -- Miltä se näyttää. Sitä ei voi -nähdä kun on sairas ja huoneessa. - --- Päivä paistaa sateen jälkeen ja päivänpaisteen jälkeen sataa, ja -maasta kohoaa kasveja, sanoi Mary. -- Jos puutarha olisi salaisuus ja -me voisimme mennä sinne, niin voisimme nähdä kasvien kasvavan joka -päivä ja huomata, montako ruusua on elossa. Etkö käsitä? Oh, etkö -käsitä, kuinka paljon hauskempaa olisi, jos se olisi muilta salassa? - -Colin painautui takaisin tyynylleen omituinen ilme kasvoillaan. - --- Minulla ei ole koskaan ollut salaisuutta, hän sanoi. -- Ei muuta -kuin se, etten elä aikuiseksi. He eivät tiedä minun tietävän sitä, -ja silloinhan se on salaisuus. Mutta tällainen salaisuus on paljon -hauskempi. - --- Ellet sinä käske heitä viemään sinua puutarhaan, pyyteli Mary, -niin ehkä -- minä olen melkein varma, että keksin jonkin keinon, -miten voimme päästä sinne joskus. Ja silloin... jos tohtori määrää, -että sinun pitää lähteä ulos tuolissasi, ja jos sinä voit aina tehdä -mitä mielesi tekee... niin ehkä... voisimme löytää jonkun pojan, joka -työntää sinut, ja me voisimme mennä sinne muiden tietämättä, ja se -pysyisi aina salaisena puutarhana. - --- Se olisi hyvin hauskaa, sanoi Colin verkalleen tuijottaen -uneksivasti eteensä. - -Mary hengitti jo vapaammin, sillä Colin näytti mieltyneen siihen -ajatukseen, että heillä olisi yhteinen salaisuus. Hän oli aivan varma, -että jos hän yhä edelleen juttelisi ja voisi kuvata puutarhan hänelle -sellaisena kuin hän, Mary, sen oli nähnyt, niin poika ihastuisi siihen -ja hänestä olisi vastenmielistä ajatella, että kuka tahansa saisi -tallata sen nurmea. - --- Minä kerron sinulle, millaiseksi minä olen sen kuvitellut, jos -voisimme päästä sinne, hän virkkoi. -- Se on ollut niin kauan -suljettuna, että kaikki kasvaa siellä sekavana vyyhtenä. - -Colin lepäsi liikahtamatta Maryn kertoessa edelleen ruusuista, -joiden oksat olivat ehkä takertuneet toisiinsa kiinni ja riippuivat -köynnöksinä puusta puuhun -- linnuista, jotka olivat rakentaneet -sinne pesänsä, siellä kun oli niin turvallista. Ja sitten hän kertoi -punarinnasta ja Ben Weatherstaffista. Punarinnasta olikin paljon -puhuttavaa; se oli niin helppo ja vaaraton puheenaihe, että Mary -lakkasi pelkäämästä. Punarinta huvitti Colinia niin että hän hymyili, -ja silloin hän muuttui kauniiksi, vaikka Mary oli ensi näkemältä -pitänyt häntä oikein rumana, vieläpä rumempana kuin hän itse oli. - --- En tietänyt sellaisia lintuja olevan olemassa, sanoi Colin. -- Mutta -kun aina on sisällä huoneessa, ei koskaan näe mitään. Kylläpä sinä -tiedät paljon asioista. Minusta tuntuu aivan siltä kuin olisit ollut -siinä puutarhassa. - -Mary ei tiennyt mitä vastata, siksi hän ei puhunut mitään. Colin ei -nähtävästi vastausta odottanutkaan ja seuraavassa tuokiossa hän Maryn -hämmästykseksi sanoi: - --- Nyt näytän sinulle jotakin. Näetkö tuota ruusunväristä silkkiverhoa, -joka riippuu takanreunan yläpuolella. - -Mary ei ollut ennen sitä huomannut, mutta nyt hän seurasi Colinin -katsetta ja näki pehmeän silkkiverhon, joka nähtävästi oli ripustettu -jonkin taulun peitteeksi. - --- Näen kyllä, hän vastasi. - --- Siitä riippuu nuora, sanoi Colin. -- Mene vetämään sitä. - -Mary nousi salaperäisen odotuksen vallassa ja löysi nuoran. Hänen -sitä vetäessään punainen silkkiverho solui syrjään paljastaen taulun. -Taulu kuvasi naurusuista tyttöä. Sininen nauharuusuke piti koossa -hänen vaaleita hiuksiaan, ja hänen hilpeät, kauniit silmänsä olivat -juuri samanlaiset kuin Colinin tyytymättömät silmät, harmaansiniset -ja mustien ripsien varjostamat, joten ne näyttivät kahta vertaa -suuremmilta kuin olivat. - --- Hän on äitini, sanoi Colin valittavasti. -- En käsitä miksi hänen -piti kuolla. Toisinaan olen vihainen hänelle siitä. - --- Kuinka omituista! huudahti Mary. - --- Jos hän olisi elänyt, en varmaankaan olisi aina ollut sairas, nurisi -poika. -- Luultavasti minäkin olisin silloin saanut elää. Eikä isä -kammoksuisi nähdä minua. Ehkä minulla olisi terve ja vahva selkä. Vedä -verho paikoilleen. - -Mary teki kuten käskettiin ja palasi jakkaralleen. - --- Hän on paljon kauniimpi kuin sinä, sanoi tyttö. -- Mutta hänen -silmänsä ovat samanlaiset kuin sinun -- ainakin niissä on sama muoto ja -väri. Miksi sen edessä on verho? - -Colin liikahti levottomasti. - --- Minä panetin sen siihen, hän sanoi. -- Toisinaan minua kiusaa, kun -hän katsoo minua. Hän hymyilee liian paljon, kun minä olen sairas ja -onneton. Sitä paitsi hän on minun, enkä tahdo että kaikki katsovat -häntä. - -Kotvan aikaa he olivat ääneti ja sitten Mary lausui: - --- Mitä luulisit rouva Medlockin tekevän, jos hän saisi tietää minun -käyneen täällä? - --- Hän tekisi mitä minä käskisin, vastasi Colin arvelematta. -- Ja minä -sanoisin hänelle, että sinun pitää käydä täällä joka päivä juttelemassa -kanssani. Olen iloinen siitä, että tulit. - --- Niin minäkin, sanoi Mary. -- Minä tulen niin usein kuin voin, mutta -hän epäröi -- minun täytyy joka päivä etsiä puutarhan ovea. - --- Niin täytyy, virkkoi Colin, ja sitten voit kertoa minulle. Hän -makasi mietiskellen pari minuuttia ja sitten hän jälleen alkoi puhua. - --- Minusta sinäkin voisit olla salaisuus, hän sanoi. -- En aio kertoa -heille, ennen kuin he saavat itse sen selville. Hoitajattaren voi aina -lähettää pois ja sanoa, että haluan olla yksikseni. Tunnetko Marthan? - --- Tunnen varsin hyvin, vastasi Mary. -- Hän toimittaa kaikki askareet -minulle. - -Colin nyökäytti päätään käytävään päin. - --- Hän nukkuu tuossa toisessa huoneessa. Hoitajatar lähti eilen -sisarensa luo ja viipyy siellä aamuun asti, ja hän panee aina Marthan -hoitamaan minua, kun häntä haluttaa lähteä jonnekin. Martha sanoo -sinulle, milloin sinun pitää tulla. - -Nyt Mary ymmärsi, miksi Marthan katse oli hätääntynyt, kun hän uteli -Colinin itkua. - --- Martha on siis koko ajan tiennyt sinusta? hän kysyi. - --- Niin on, hän hoitelee minua usein. Hoitajatar käy aina mielellään -jossain, ja silloin tulee Martha. - --- Minä olen ollut täällä jo kauan, sanoi Mary. -- Menenkö nyt pois? -Silmäsi ovat niin uniset. - --- Tahtoisin nukkua ennen kuin sinä lähdet, sanoi Colin vähän ujosti. - --- Ummista silmäsi, sanoi Mary vetäen jakkaransa lähemmäksi vuodetta. --- Minä teen kuten aiani Intiassa. Minä silittelen kättäsi ja laulan -jotakin hiljakseen. - --- Siitä minä varmaan pitäisin, mutisi Colin unisena. - -Maryn kävi sääliksi unetonta poikaa, ja hän nojautui vuoteeseen ja -alkoi hiljakseen silitellä Colinin kättä laulaen hyvin vienolla äänellä -pientä yksitoikkoista laulunpätkää. - --- Se tuntuu hyvältä, sanoi Colin yhä unisemmin, ja Mary jatkoi -laulamistaan ja silittämistään, kunnes näki pojan mustien ripsien -laskeutuneen poskille. Colinin silmät olivat ummessa, ja hän oli -vaipunut syvään uneen. - - - - -14. - -NUORI RADZHA - - -Aamun tullessa nummi oli verhoutunut sumuun ja sade virtasi yhä -ryöppynä. Ulos ei voinut mennä. Marthalla oli niin paljon kiireellisiä -töitä, ettei Mary saanut tilaisuutta jutella hänen kanssaan, mutta -iltapuolella hän pyysi Marthaa istumaan huoneeseensa. Martha tuli -kädessään sukanneule, jota hän aina pisteli milloin hänellä ei ollut -muuta tekemistä. - --- Mikä sinua vaivaa? Martha uteli pian kun he olivat käyneet istumaan. --- Olet sen näköinen kuin sinulla olisi jotakin kerrottavaa. - --- Minulla onkin. Minä olen päässyt selville siitä, mitä se itku oli, -sanoi Mary. - -Martha päästi neuleen putoamaan helmaansa ja tuijotti häntä -pelästyneenä. - --- Etpä olekaan, hän äännähti. -- Et ikinä. - --- Kuulin sitä taas yöllä, jatkoi Mary. -- Ja nousin katsomaan mistä se -tuli. Ja silloin löysin Colinin. - -Marthan kasvot lehahtivat punaisiksi pelästyksestä. - --- Voi, Mary! Sinun ei olisi pitänyt lähteä katsomaan, hän puolittain -itki. -- Ei olisi pitänyt, ei! Tästä tulee minulle harmia. Minä en ole -puhunut sinulle sanaakaan hänestä, ja silti minulle tulee harmia. Minä -menetän paikkani ja mitä äiti silloin tekee? - --- Et sinä paikkaasi menetä, sanoi Mary. -- Hänestä oli hauskaa -kun tulin. Me juttelimme vaikka kuinka kauan ja hän sanoi olevansa -hyvillään, kun löysin hänet. - --- Vai oli? huudahti Martha. -- Ihanko varmaan? Etpä tiedä millainen -se poika on vihapäissään. Hän itkee kuin sylivauva, ja kun hän oikein -vimmastuu, niin hän parkuu ja kirkuu ilkeästi säikyttääkseen meitä. Hän -tietää, että olemme kokonaan hänen kynsissään. - --- Ei hän ollut vihoissaan, kertoi Mary edelleen. -- Minä kysyin -häneltä, oliko minun mentävä pois, ja hän pyysi minua jäämään. Hän -kyseli minulta kaikenlaista, ja minä istuin jakkaralla juttelemassa -hänelle Intiasta ja punarinnasta ja puutarhasta. Hän ei päästänyt -minua. Hän näytti minulle äitinsä kuvan. Ennen kuin lähdin pois, -lauloin hänet uneen. - -Martha saattoi tuskin vetää henkeään ihmetyksestä. - --- Tuo on aivan käsittämätöntä, hän hoki. -- Voisit yhtä hyvin astua -jalopeuran luolaan. Jos hän olisi ollut tavallisella päällään, niin hän -olisi saanut raivokohtauksen ja nostattanut koko talon jalkeille. Hän -ei anna vieraitten katsella itseään. - --- Mutta minun hän antoi. Minä katselin häntä koko ajan, ja hän katseli -minua, sanoi Mary. - --- Mitä minä nyt teen? Martha vaikeroi hätääntyneenä. -- Jos rouva -Medlock saa tietää tämän, niin hän luulee minun kertoneen sinulle, ja -minä saan aika kyydin talosta. - --- Ei Colin aio kertoa rouva Medlockille. Hän haluaa pitää meidän -tapaamisemme vielä salassa, selitti Mary totisena. -- Ja hän sanoo, -että kaikkien täytyy tehdä niin kuin hän haluaa. - --- Siinä hän kyllä on oikeassa, se ilkeä poika! huokasi Martha pyyhkien -otsaansa esiliinallaan. - --- Hän sanoo, että rouva Medlockinkin täytyy. Ja hän haluaa, että minä -tulen joka päivä hänen luokseen juttelemaan. Ja sinun on tuotava sana -minulle, milloin hän tahtoo tavata minua. - --- Minunko? äännähti Martha. -- Minä menetän paikkani, menetän varmasti! - --- Etpä menetä, jos vain teet mitä hän tahtoo, sillä kaikkien on pakko -totella häntä, vakuutti Mary. - --- Ihanko hän käyttäytyi ihmisiksi? kysyi Martha silmät selällään. - --- Luulen hänen melkein pitäneen minusta, vastasi Mary. - --- Sitten olet mahtanut loihtia! päätteli Martha hengähtäen syvään. - --- Minä menin vain hänen huoneeseensa ja hämmästyin niin hänet -nähdessäni, että jäin jäykistyneenä paikalleni. Ja silloin hän -käännähti ja tuijotti minuun. Ja hän luuli minua aaveeksi tai uneksi, -ja minä luulin samaa. Tuntui hirveän oudolta olla siellä kahden -keskellä yötä tietämättä toisistaan mitään. Ja sitten rupesimme -kyselemään toisiltamme kaikenlaista. Ja kun kysyin häneltä, pitikö -minun mennä tieheni, hän kielsi minua. - --- Johan nyt on maailman loppu käsissä! päivitteli Martha. - --- Mikä häntä sitten vaivaa? kysyi Mary. - --- Kuka sen niin varmaan tietää, sanoi Martha. -- Herra Craven oli -mennä päästään vialle pojan syntyessä. Tohtorit luulivat, että hänet -oli vietävä mielisairaalaan. Rouva Cravenin kuolema koski häneen -kovasti, niin kuin jo kerroin. Poikaa hän ei kärsinyt silmäinsä edessä. -Raivosi vain kuin hullu ja sanoi, että lapsesta tulee samanlainen -kyttyräselkäinen vaivainen kuin hän itsekin on ja että pojan olisi -parasta kuolla. - --- Onko Colin kyttyräselkäinen? kysyi Mary. -- Ei hän siltä näyttänyt. - --- Ei hän vielä ole, virkkoi Martha. -- Mutta häntä hoidettiin -takaperoisesti jo alun pitäen. Äiti sanoo, että pojan syntyessä oli -talossa sellainen hätä ja murhe, että mikä lapsi tahansa olisi siitä -saanut vamman. Pelättiin että hänen selässään on vikaa, ja sitä on -hoidettu kaiken aikaa. Hän on maannut vuoteessa koko ikänsä. Kerran -hänelle määrättiin selkään rautavanne, mutta siitä hän kiukustui -niin että tuli peräti sairaaksi. Sitten tuli kuuluisa tohtori häntä -katsomaan ja otatti pois koko vehkeen. Hän puhui sille toiselle -tohtorille suoraa kieltä. Hän sanoi, että pojalle oli annettu liian -paljon lääkkeitä ja ettei pitäisi antaa hänelle aina periksi. - --- Hänet on hemmoteltu pilalle, sanoi Mary. - --- Sen häijympää nuorta komentajaa ei ole missään, puuskahti Martha. -- -Mutta onhan hän sairastellutkin paljon. Kaksi tai kolme kertaa hänessä -on ollut niin kova yskä ja kuume, että hän on ollut henkihieverissä. -Kerran hänessä oli lavantauti ja kerran tuhkarokko. Voi toki, silloin -oli rouva Medlock helisemässä. Poika makasi aivan tiedottomana, kun -hän jutteli hoitajattaren kanssa, ja hän luuli, ettei sairas ymmärrä -mitään, ja sanoi: "Tällä kertaa hän varmasti kuolee ja parastahan -se on hänelle itselleen ja kaikille muillekin." Ja samassa hän -huomasi Colinin makaavan silmät suurina ja tuijottavan häneen yhtä -selväjärkisenä kuin hän itse. Rouva Medlock jäi aivan sanattomaksi, -mutta Colin vain tuijotti häneen ja sanoi: "Antakaa minulle vähän vettä -ja heretkää juttelemasta." - --- Luuletko hänen kuolevan? kysyi Mary. - --- Äiti sanoo, että mitäs sellaisen lapsen kannattaa elää, joka ei -koskaan tahdo hengittää raitista ilmaa eikä tee muuta kuin makaa -selällään, lukee kuvakirjoja ja ottaa lääkkeitä. Hän on heikko eikä -suostu lähtemään ulos, kun häntä kiukuttaa kaikki puuha ja hääriminen, -mikä siitä syntyy. Ja hän sanoo tulevansa vain sairaaksi raittiissa -ilmassa. - -Mary istui takkatulta katsellen. - --- Eiköhän hänelle tekisi hyvää mennä puutarhaan katselemaan, miten -siellä kaikki kasvaa, hän sanoi hitaasti. -- Minulle se teki hyvää. - --- Kerran hänet vietiin siihen nurkkaukseen, missä on ruusuja ja -suihkulähde. Silloin hän sai niin pahan raivokohtauksen, ettei hänellä -monesti ennen ollut sellaista ollut, jutteli Martha. -- Hän oli -lukenut lehdestä, että ihmisiin tulee joskus tauti, jota hän sanoi -"ruusukuumeeksi", ja hän rupesi aivastamaan ja väitti jo saaneensa -sen, ja samassa uusi puutarhuri, joka ei tiennyt käskyistä mitään, -kulki siitä sivu ja katseli häntä uteliaasti. Hän hurjistui siitä aivan -hirveästi ja sanoi puutarhurin katsovan häneen, koska hänestä tulee -kyttyräselkäinen. Hän huusi itselleen kuumeen ja oli sairas kaiken yötä. - --- Jos hän joskus on kiukkuinen minulle, en enää milloinkaan mene häntä -katsomaan, sanoi Mary. - --- Kyllä sinä menet häntä katsomaan, jos hän vain tahtoo, vakuutti -Martha. -- Parasta on, että jo alun pitäen olet siitä selvillä. - -Heti sen jälkeen soi kello ja Martha kääri kokoon neuleensa. - --- Hoitajatar kai tahtoo taas minua vähäksi aikaa istumaan hänen -luokseen, hän sanoi. -- Kunpa hän edes olisi hyvällä tuulella. - -Martha viipyi poissa noin kymmenen minuuttia ja sitten hän tuli -takaisin neuvottoman näköisenä. - --- Johan minä sanoin, että sinä olet noitunut hänet, sanoi hän. -- Hän -istuu sohvalla kuvakirjoineen. Hän lähetti hoitajattaren pois ja käski -hänen palata vasta kuudelta. Minun piti olla viereisessä huoneessa -odottamassa hänen käskyjään. Samassa kun hoitajatar oli tiessään, hän -kutsui minut sisään ja sanoi: "Minä tahdon, että Mary Lennox tulee -juttelemaan kanssani, ja pidä mielessäsi, ettet puhu tästä kellekään." -On parasta, että menet niin joutuin kuin suinkin pääset. - -Mary ei vitkastellut. Hän ei halunnut tavata Colinia yhtä hartaasti -kuin Dickonia, mutta joka tapauksessa oli hauskaa tavata häntäkin. - -Takassa räiskyi leimuava tuli hänen tullessaan Colinin luokse, ja -päivänvalossa huone näytti erittäin kauniilta. Siellä oli värikkäitä -mattoja ja verhoja ja tauluja, jotka tekivät huoneen lämpimäksi ja -kodikkaaksi harmaasta taivaasta ja rankkasateesta huolimatta. Colin -itsekin oli kuin maalaus. Hänellä oli yllään samettinen aamutakki ja -selkänsä tukena iso silkillä päällystetty sohvatyyny. Hänen poskillaan -paloivat punaiset täplät. - --- Tule sisään, hän sanoi. -- Minä olen ajatellut sinua koko aamun. - --- Minäkin olen ajatellut sinua, vastasi Mary. -- Et arvaa, kuinka -pelästynyt Martha on. Hän sanoo, että rouva Medlock luulee hänen -kertoneen minulle sinusta, ja silloin hänet lähetetään pois. - -Colin rypisteli otsaansa. - --- Mene kutsumaan hänet tänne, hän käski. -- Hän on viereisessä -huoneessa. - -Mary katosi ja palasi Martha mukanaan. Tyttöraukka tutisi hädissään. -Colin rypisteli yhä otsaansa. - --- Onko sinun tehtävä mitä minä käsken vai ei? hän kysyi. - --- Minun on tehtävä mitä te käskette, sammalsi Martha punaisena. - --- Onko rouva Medlockin tehtävä, mitä minä käsken? - --- Kaikkien on tehtävä, vastasi Martha. - --- No niin, jos minä käsken sinun tuoda Mary-neidin tänne, kuinka rouva -Medlock voi silloin lähettää sinut pois, jos hän saa sen tietää. - --- Voi, älkää antako hänen erottaa minua, pyyteli Martha. - --- Minä lähetän hänet tiehensä, jos hän uskaltaa hiiskahtaa sinulle -sanaakaan, sanoi nuori herra Craven mahdikkaasti. - --- Kiitos. Martha niiasi. -- Minä tahdon tehdä velvollisuuteni. - --- Se riittää, sanoi Colin vieläkin mahdikkaammin. -- Minä pidän huolta -sinusta. Mene matkoihisi nyt. - -Kun ovi oli sulkeutunut Marthan jälkeen, huomasi Colin Maryn katsoa -tuijottavan häneen aivan ihmeissään. - --- Miksi sinä katsot minuun tuolla tapaa? hän kysyi. -- Mitä sinä -ajattelet? - --- Minä ajattelen kahta asiaa. - --- Mitä sitten? Käy istumaan ja kerro minulle. - --- Ensimmäinen on tämä, sanoi Mary istuutuen isolle jakkaralle. --- Intiassa näin kerran pojan, joka oli radzha, ruhtinas. Hän oli -kauttaaltaan rubiinien, smaragdien ja timanttien peitossa. Hän -puhutteli väkeänsä juuri niin kuin sinä puhuttelit Marthaa. Kaikkien -oli aina toteltava häntä aivan heti. Luultavasti heidät muuten olisi -surmattu. - --- Kerro minulle enemmän radzhasta, sanoi Colin. -- Mutta sanopas ensin, -mikä se toinen asia oli. - --- Minä ajattelin, sanoi Mary, kuinka erilaisia sinä ja Dickon olette. - --- Kuka on Dickon? kysyi Colin. -- Kuinka hullunkurinen nimi! - -Mary arveli saattavansa kertoa hänelle Dickonista. Voisihan hän puhua -Dickonista mainitsematta salaista puutarhaa. Olihan Marykin mielellään -kuunnellut Marthan juttuja hänestä. - --- Hän on Marthan veli. Hän on kaksitoistavuotias, selitti Mary. -- -Hänen kaltaistaan ei ole toista koko maailmassa. Hän osaa lumota -kettuja ja oravia ja lintuja niin kuin intialaiset lumoavat käärmeitä. -Hän soittelee pillillään hyvin hiljaista säveltä, ja silloin ne tulevat -kuuntelemaan. - -Pöydällä Colinin vieressä oli muutamia suuria kirjoja, ja hän sieppasi -äkkiä niistä yhden. - --- Tässä on kuva käärmeenlumoojasta, hän huudahti. Kirjassa oli -kauniita ja upeasti väritettyjä kuvia, ja Colin näytti niistä yhtä -Marylle. - --- Osaako hän tehdä tällaista? hän kysyi innokkaasti. - --- Hän soitteli pilliään, ja eläimet kuuntelivat, selitti Mary. --- Mutta se ei ole taikaa, hän sanoo. Hän sanoo tuntevansa niiden -tavat, koska hän oleskelee niin paljon nummella. Hän pitää eläimistä -niin, että hänestä toisinaan tuntuu kuin hän itse olisi lintu tai -kaniini. Minusta näytti kuin punarinta ja Dickon olisivat jutelleet -visertelemällä keskenään. - -Colin nojasi suureen tyynyynsä. Hänen silmänsä suurenivat -suurenemistaan, ja täplät hänen poskillaan hehkuivat. - --- Kerro minulle lisää hänestä, hän pyysi. - --- Hän tuntee lintujen munat ja pesät, jatkoi Mary. -- Ja hän tietää -kaikki kettujen ja mäyrien ja saukkojen luolat, mutta ei kerro niistä -kenellekään, etteivät muut pojat löytäisi niitä ja säikyttäisi eläimiä. -Hän tuntee kaiken, mikä kasvaa tai elää nummella. - --- Pitääkö hän nummesta? kysyi Colin. -- Kuinka voi pitää tuollaisesta -autiosta, ikävästä paikasta? - --- Sehän on kaunis, väitti Mary. -- Siellä on tuhansia kauniita kasveja -ja tuhansia pikku eläimiä ahkerassa työssä. Ne rakentavat itselleen -pesiä, koloja ja luolia ja nakertelevat, laulavat tai vikisevät -toisilleen. Ne ovat toimeliasta väkeä ja pitävät hauskaa maan alla, -puissa ja kanervikossa. - --- Miten sinä tiedät tuon kaiken? huudahti Colin kääntyen kyynärpäänsä -varassa katsomaan häntä. - --- Oikeastaan en ole kertaakaan ollut nummella, sanoi Mary äkkiä -muistaen. -- Olen vain pimeässä ajanut sen läpi. Se oli mielestäni -hirvittävää. Mutta Martha kertoi siitä minulle ensin ja sitten Dickon. -Dickonin puhuessa tuntuu kuin näkisi ja kuulisi mitä siellä tapahtuu, -kuin seisoisi kanervikossa päivänpaisteessa ampiaisten ja mehiläisten -keskellä hengittämässä nummen tuoksua, joka on kuin hunajaa. - --- Jos on sairas, ei näe ikinä mitään, sanoi Colin rauhattomana. Hän -muistutti henkilöä, joka kuuntelee kaukaisuudesta tulevaa outoa ääntä -ja ihmettelee mitä se on. - --- Ei tietenkään, jos aina pysyttelee sisällä, sanoi Mary. - --- Enhän minä voisi mennä nummelle, sanoi Colin loukkaantuneena. - -Mary oli hetken aikaa ääneti ja sitten hän sanoi rohkeasti: - --- Ehkä voit -- joskus. - -Colin säpsähti. - --- Mennä nummelle! Miten niin? Minunhan täytyy kuolla. - --- Mistä sinä sen tiedät? sanoi Mary hiukan ärtyisästi. Häntä harmitti -pojan tapa puhua kuolemastaan. Tuntui melkein kuin Colin olisi -kerskunut sillä. - --- Niin kauan kuin saatan muistaa olen aina kuullut, että minä pian -kuolen, vastasi Colin nyrpeänä. -- Aina he kuiskailevat ympärilläni. Ja -päälle päätteeksi he toivovat sitä! - -Marylle tuli ärripääpuuska. Hän pusersi huulensa yhteen. - --- Silloinpa minä en kuolisikaan, hän tokaisi. -- En uhallakaan. Kuka -toivoo sinun kuolevan? - --- Palvelijat -- ja tohtori Craven tietysti, että hän saisi -Misselthwaiten ja tulisi rikkaaksi, kun hän on köyhä. Hän ei uskalla -sanoa sitä, mutta hän on aina tyytyväisen näköinen silloin kun minä -olen huonompi. Kun minulla oli lavantauti, hän lihoi aivan silmissä. -Luulen että isäkin toivoo sitä. - --- Sitä en usko, sanoi Mary hyvin vastustushaluisena. Colin käännähti -ja silmäili häntä pitkään. - --- Etkö? hän sanoi. - -Ja sitten hän vaipui tyynynsä varaan ja näytti miettivän. Seurasi pitkä -hiljaisuus. Ehkäpä kumpikin ajatteli outoja asioita, sellaisia joita -lapset eivät tavallisesti ajattele. - --- Tuo kuuluisa Lontoosta tullut lääkäri käski ottaa pois sen -rautavanteen, sanoi Mary viimein. -- Sanoiko hänkin sinun kuolevan? - --- Ei. - --- Mitä hän sanoi? - --- Hän ei kuiskaillut, vastasi Colin. -- Ehkä hän tiesi minun vihaavan -kuiskailua. Yhden asian hän sanoi aivan ääneen. Hän sanoi: "Poika -saattaa jäädä eloon, jos hän itse päättää elää. Pitäkää hänet hyvällä -tuulella." Kuulosti aivan siltä kuin hän olisi ollut harmissaan. - --- Minäpä tiedän, kuka voisi saada sinut hyvälle tuulelle, sanoi -Mary miettivänä. -- Dickon varmasti voisi. Hän puhuu aina elävistä -asioista. Hän ei koskaan puhu kuolleista tai sairaista. Hän tähystelee -aina taivasta ja katselee lentäviä lintuja -- tai maata nähdäkseen, -mitä siitä kasvaa. Hänellä on pyöreät siniset silmät ja ne ovat -selkoselällään alituisesta ympärilleen katselemisesta. Ja hän nauraa -leveätä naurua suurella suullaan -- ja hänen poskensa ovat punaiset -- -punaiset kuin kirsikka. - -Hän veti jakkaransa lähemmäksi sohvaa, ja hänen ilmeensä aivan muuttui, -kun hän palautti mieleensä ystävänsä leveän suun ja suuret mulkosilmät. - --- Kuulehan, hän sanoi. -- Ei puhuta nyt kuolemasta. Ei se ole mukavaa. -Puhutaan elämästä. Jutellaan Dickonista, vain Dickonista. Ja katsellaan -sitten sinun kuviasi. - -Parempaa hän ei olisi voinut keksiä. Kun puheli Dickonista, täytyi -samalla kertoa mökistä ja sen neljästätoista asukkaasta -- lapsista, -jotka tulivat lihaviksi nummen ruohosta kuin kesyttömät ponit. -Ja Dickonin äidistä -- ja hyppynuorasta -- ja päivänpaisteisesta -nummesta -- ja vaaleanvihreistä versoista, jotka pistivät esiin -mustasta mullasta. Ja kaikki oli niin elävää, että Mary kertoessaan -vilkastui vilkastumistaan eikä Colinkaan ollut koskaan ennen jutellut -niin paljon. Ja he alkoivat molemmat naureskella aivan ilman syytä -kuten lasten on tapana viihtyessään toistensa seurassa. He nauroivat -niin kovasti ja pitivät sellaista melua kuin olisivat olleet kaksi -tavallista, tervettä kymmenvuotiasta -- eivätkä pieni, kova, tyly tyttö -ja sairas poika, joka luuli pian kuolevansa. - -He pitivät niin hauskaa, että unohtivat kuvakirjat ja ajan. He olivat -nauraneet äänekkäästi Ben Weatherstaffille ja hänen punarinnalleen, ja -Colin istui niin suorana kuin olisi kokonaan unohtanut heikon selkänsä. -Äkkiä hänen mieleensä juolahti jotakin. - --- Tiedätkö, erästä asiaa emme ole ensinkään muistaneet, hän sanoi. -- -Me olemme serkukset. - -Hullunkurista, etteivät he olleet aikaisemmin keksineet tuota pientä -tosiseikkaa! He nauroivat sen huomatessaan katketakseen, sillä nyt -heitä huvitti aivan kaikki. Ja kesken ylintä iloa aukeni ovi, ja sisään -astuivat tohtori Craven ja rouva Medlock. - -Tohtori Craven säpsähti pelästyksestä, ja rouva Medlock oli kaatua -selälleen, sillä tohtori oli vahingossa törmännyt häntä vasten. - --- Herra varjelkoon! äännähti rouva Medlock-raukka tuijottaen heitä -niin ällistyneenä, että silmät olivat tipahtaa päästä. -- Herra -varjelkoon! - --- Mitä tämä merkitsee? kysyi tohtori Craven astuen peremmälle. - -Silloin Mary jälleen muisti nuoren radzhan. Colin oli niin -välinpitämätön kuin ei tohtorin säikähdys enempää kuin rouva Medlockin -kauhistus olisi liikuttanut häntä vähääkään. - --- Tässä on serkkuni Mary Lennox, hän sanoi. -- Minä pyysin häntä -juttelemaan kanssani. Minä pidän hänestä. Hänen täytyy tulla -juttelemaan kanssani milloin vain haluan. - -Tohtori Craven kääntyi nuhtelevan näköisenä rouva Medlockiin. - --- Voi, tohtori, läähätti taloudenhoitajatar. -- En voi käsittää, miten -tämä on tapahtunut. Koko talossa ei ole ainoatakaan palvelijaa, joka -olisi uskaltanut puhua -- kaikille on annettu käskyt. - --- Ei kukaan olekaan kertonut hänelle mitään, sanoi Colin. -- Hän kuuli -minun itkevän ja löysi itse minut. Olen iloinen, että hän tuli. Älkää -olko hupsu, rouva Medlock. - -Mary huomasi, ettei tohtori Craven näyttänyt olevan hyvillään, mutta -nähtävästi hän ei uskaltanut vastustaa potilastaan. - --- Pelkään että olet liiaksi kiihdyttänyt itseäsi. Kiihtyminen ei tee -sinulle hyvää, poikaseni, hän sanoi. - --- Silloin vasta kiihtyisinkin, jos en näkisi häntä, vastasi Colin, ja -hänen silmänsä alkoivat uhkaavasti säkenöidä. -- Minä olen terveempi. -Hän tekee minut terveemmäksi. Hoitajattaren täytyy tuoda teetä -hänellekin. Me juomme teetä yhdessä. - -Rouva Medlock ja tohtori Craven silmäilivät toisiaan neuvottomina, -mutta asia ei nähtävästi ollut autettavissa. - --- Hän näyttää todella terveemmältä, tohtori, huomautti rouva Medlock. --- Mutta -- lisäsi hän tarkemmin asiaa mietittyään -- hän näytti -terveemmältä jo aamulla ennen kuin tyttö tuli huoneeseen. - --- Hän tuli minun huoneeseeni viime yönä. Hän viipyi luonani kauan -aikaa. Hän lauloi minulle intialaisen laulun ja sai minut nukkumaan, -sanoi Colin. -- Olin terveempi herätessäni. Minulla oli nälkä. Ja nyt -haluan teetä. Pyytäkää hoitajatarta tuomaan teetä, rouva Medlock. - -Tohtori Craven ei ollut kauan potilaansa luona. Hän jutteli -sairaanhoitajattaren kanssa pari minuuttia tämän tultua huoneeseen ja -lausui muutamia varoituksia Colinille. Hän ei saanut puhella liian -paljon, hän ei saanut unohtaa olevansa sairas, hän ei saanut unohtaa, -että hän väsyi niin helposti. Olipa siinä koko joukko ikäviä seikkoja, -joita ei saanut unohtaa, mietti Mary itsekseen. - -Colin näytti ärtyneeltä ja silmäili kaiken aikaa tohtori Cravenia -omituisilla mustaripsisillä silmillään. - --- Minä _tahdon_ unohtaa että olen sairas, hän sanoi viimein. -- Hän -saa minut unohtamaan. Siksi tahdon olla hänen seurassaan. - -Tohtori Craven ei ollut tyytyväisen näköinen lähtiessään huoneesta. Hän -vilkaisi neuvottomana jakkaralla istuvaan tyttöön. Mary oli muuttunut -jälleen jäykäksi ja vaiteliaaksi, eikä tohtori voinut käsittää, mikä -hänessä saattoi viehättää Colinia. Mutta poika näytti toden teolla -virkeämmältä -- ja tohtori huokasi jotensakin raskaasti astuessaan -käytävään. - --- Aina minua vaaditaan syömään, vaikka en halua, sanoi Colin -hoitajattaren tuodessa teetarjotinta ja asettaessa sen pöydälle sohvan -viereen. -- Mutta jos sinä syöt, syön minäkin. Nuo tortut näyttävät -maukkailta. Kerro minulle radzhasta. - - - - -15. - -PESÄÄ RAKENTAMASSA - - -Kun oli satanut vielä viikon päivät, tuli sininen taivas uudelleen -näkyviin ja aurinko paistoi jo kuumasti. Oli kauan siitä, kun Mary oli -nähnyt salaisen puutarhan ja Dickonin, mutta tämä viikko oli kulunut -varsin hauskasti. Joka päivä hän oli viettänyt tuntikausia Colinin -luona kertoen radzhasta, puutarhasta ja Dickonista tai mökistä ja -nummesta. He olivat katselleet Colinin kauniita kirjoja ja lukeneet -vuorotellen ääneen. Toisinaan kun Colin oli innoissaan tai huvittunut, -ei hän Maryn mielestä olisi näyttänyt ensinkään sairaalta, ellei hän -olisi maannut sohvalla ja ollut kasvoiltaan niin kalpea. - --- Aika ovela pikku otus sinä oletkin, kun tuolla tapaa nouset -vuoteestasi ottamaan selvää asioista, sanoi rouva Medlock kerran -Marylle. -- Mutta usko pois, se voi olla aika siunattu asia meille -muille. Hänellä ei ole ollut raivokohtausta eikä itkunpuuskia -sen jälkeen kun teistä tuli ystävät. Sairaanhoitajatar oli juuri -lähtemäisillään talosta, hän oli niin työlästynyt poikaan, mutta nyt -hän sanoo mielellään jäävänsä, kun on saanut auttajan, hän lisäsi -nauraen. - -Jutellessaan Colinin kanssa salaisesta puutarhasta Mary oli koettanut -olla hyvin varovainen. Hän halusi saada selville kaksi Colinia koskevaa -seikkaa, mutta ne olivat senlaatuisia, ettei hän voinut kysyä niitä -suoraan. Ensiksikin hän halusi tietää, oliko Colin niin luotettava, -että hänelle voi uskoa salaisuuden. Dickoniinhan häntä ei tietenkään -voinut verrata. Mutta toisaalta: hän oli selvästi tavattoman ihastunut -siihen ajatukseen, että puutarhasta eivät tietäisi muut kuin Mary ja -hän. Ehkäpä se teki hänet luotettavaksi. Maryn piti kuitenkin tutustua -Coliniin paremmin ollakseen varma asiasta. - -Toinen seikka, jonka Mary halusi saada selville, oli tämä: olisiko -mahdollista viedä Colin puutarhaan kenenkään tietämättä? Kuuluisa -tohtori oli sanonut hänen tarvitsevan raitista ilmaa, ja Colin oli -sanonut, että salaisessa puutarhassa hän voisi sietääkin sitä. Kenties -hän ei ajattelisi niin paljon kuolemaa, jos saisi runsaasti raitista -ilmaa ja tutustuisi Dickoniin ja punarintaan ja näkisi, miten kasveja -kohoaa maasta. Viime aikoina Mary oli joskus katsahtanut peiliin ja -huomannut olevansa kokonaan eri olento kuin se lapsi, joka oli saapunut -Intiasta. Tämä lapsi oli sievempi. Marthakin oli huomannut muutoksen. - --- Nummen ilma on jo tehnyt sinulle hyvää, hän oli sanonut. -- Et ole -enää läheskään niin keltainen ja laiha kuin ennen. Tukkasikin on aivan -toisen näköinen. - --- Se on kuten minä itse, sanoi Mary. -- Se on tullut vahvemmaksi ja -paksummaksi. - -Koska puutarha ja raitis ilma olivat olleet terveellisiä Marylle, niin -ehkäpä ne virkistäisivät Coliniakin. Mutta suostuisiko hän tapaamaan -Dickonin? Hänhän ei kärsinyt sitä, että ihmiset katsoivat häntä. - --- Miksi sinä suutut, kun sinuun katsotaan? kysyi Mary kerran. - --- Minä en ole koskaan voinut sietää sitä, vastasi Colin. -- En -silloinkaan, kun olin aivan pieni. Kun minut vietiin vaunuissani -merenrannalle, pysähtyivät kaikki tuijottamaan minua, ja rouvat -ja neidit juttelivat hoitajattareni kanssa, ja sitten he alkoivat -kuiskailla ja tiesin heidän sanovan, etten elä kauan. Joskus nuo -naiset taputtivat minua poskelle ja sanoivat: "Lapsiparka!" Kerran kun -eräs rouva teki niin, kirkaisin ääneen ja puraisin häntä käteen. Hän -säikähti ja juoksi tiehensä. - --- Hän luuli, että sinä olit tullut hulluksi, virkkoi Mary moittivasti. - --- Minulle on aivan yhdentekevää, mitä hän luuli, sanoi Colin äreästi. - --- Miksi ihmeessä et kirkaissut ja purrut minua, kun tulin huoneeseesi? -sanoi Mary. - --- Luulin sinua aaveeksi tai uneksi, vastasi Colin. -- Aavetta ei voi -lyödä, eikä untakaan, ja kirkumisesta on vielä vähemmän apua. - --- Olisiko sinusta ilkeätä, jos -- jos joku poika katsoisi sinua? kysyi -Mary varovaisesti. - -Colin painautui tyynylleen ja vaipui mietteisiinsä. Sitten hän sanoi -verkalleen ikään kuin joka sanaa mielessään punniten: - --- Luulen että antaisin yhden pojan katsella itseäni. Sen pojan, joka -tietää missä ketut asuvat. Dickonin. - --- Häntä sinä et tietenkään arastelisi, sanoi Mary. - --- Eiväthän linnutkaan pelkää häntä eivätkä muut eläimet, tuumi Colin -yhä miettivänä. -- Miksi sitten minä pelkäisin. Hän on jonkinlainen -eläinten kesyttäjä, ja minä olen poikaeläin. - -Sitten hän naurahti ja Marykin naurahti, ja loppujen lopuksi molemmat -alkoivat nauraa sydämensä pohjasta ajatellessaan, kuinka hullunkurinen -olisi tuollainen luolassaan piilevä poikaeläin. - -Mutta Mary oli päässyt perille siitä, ettei Dickonista ollut mitään -vaaraa. - - * * * * * - -Ensimmäisenä aamuna kun taivas oli jälleen sininen, Mary havahtui hyvin -aikaisin. Auringon säteet kurkistivat verhojen lomitse sisään niin -hilpeän näköisinä, että Mary hypähti vuoteestaan ja juoksi ikkunaan. -Hän veti ylös kaihtimet ja avasi ikkunan. Vahva tuulahdus raitista, -sulotuoksuista ilmaa tulvahti häntä vastaan. Nummi oli sinertävä ja -koko maailma niin muuttunut kuin sitä olisi kosketettu taikasauvalla. -Kaikkialta kuului vienoa piipitystä, aivan kuin kokonainen lintuparvi -olisi virittänyt soittimiaan aloittaakseen konsertin. Mary pisti päänsä -ulos ikkunasta. - --- On lämmin, lämmin! hän kuiskasi. -- Nyt vihreät versot työntyvät -esiin, ja kukkasipulit ponnistelevat voimainsa takaa mustassa mullassa. - --- On kai hyvin aikaista, hän tuumi. Pilvenhattarat ovat -vaaleanpunaisia, en ole ikinä nähnyt taivasta tuonnäköisenä. Ei kukaan -ole hereillä, eivät tallipojatkaan. - -Hänen mieleensä välähti nopea ajatus, joka sai hänet kavahtamaan -pystyyn. - --- Minä en voi odottaa, menen puutarhaa katsomaan! - -Hän oli jo oppinut pukeutumaan omin päin, ja viidessä minuutissa -hän oli saanut vaatteet ylleen. Hän tiesi pienen syrjäoven, jonka -lukon hän osasi itse aukaista; niinpä hän juoksi alakertaan kengät -kädessä ja pisti ne hallissa jalkaansa. Hän irrotti ketjut ja avasi -salvan, ja kun ovi aukeni, hän hypähti pihalle yhdellä harppauksella. -Siinä hän nyt seisoi vihertävällä nurmikolla auringon säteiden ja -pehmeiden tuulahdusten hyväilemänä, ja joka pensaasta ja puusta kuului -piipitystä, visertelyä ja laulua. Hän löi kätensä yhteen pelkästä -ilosta ja katsahti taivaalle, joka oli niin sininen ja vaaleanpunainen -ja säteilevä, että hänestä tuntui kuin hänenkin pitäisi ruveta -visertelemään ja laulamaan kuten rastaat ja punarinnat ja leivoset. Hän -juoksi ohi pensaitten ja polkujen kohti salaista puutarhaa. - --- Kaikki näyttää jo toisenlaiselta, hän mietti. -- Ruoho on -vihreämpää, taimet työntyvät esiin maasta, ja lehtisilmuja on -näkyvissä. Dickon tulee varmasti tänään iltapäivällä. - -Saapuessaan paikalle, missä puutarhan ovi oli kätkössä muratin takana, -hän säpsähti kuullessaan omituista, kimeätä ääntä. Se oli rääkynää --- mustavariksen rääkynää, ja se tuli muurilta. Katsahtaessaan sinne -hän näki kiiltohöyhenisen, sinisen mustan linnun, joka silmäili häntä -varsin viisaan näköisenä. Hän ei ollut koskaan ennen niin läheltä -nähnyt mustavarista, ja se hermostutti häntä hiukkasen, mutta samassa -se levitti siipensä ja lensi tiehensä poikki puutarhan. Hän toivoi, -ettei se jäisi sinne, ja työnsi oven auki uteliaana näkemään, minne -se oli lentänyt. Puutarhaan tultuaan hän näki sen laskeutuneen -kääpiöomenapuulle ja omenapuun alla makasi pieni punertava, -tuuheahäntäinen eläin ja molemmat tarkkasivat ruohikossa polvillaan -työskentelevää Dickonia. Mary suorastaan lensi ruohikon poikki hänen -luokseen. - --- Oh, Dickon, Dickon! hän huusi. Kuinka pääsit tänne näin varhain? -Kuinka pääsit? Aurinko on vasta äsken noussut! - -Dickon nousi seisomaan nauravana, hehkuvana ja mullan ryvettämänä, -silmissään kappale taivaan sineä. - --- Niin, mutta minä olin jalkeilla jo paljon ennen sitä, hän hymyili. --- Tänä aamuna on maailma taas muuttumassa koreaksi, usko pois. Ja -kaikkialla on työntekoa ja surinaa, raaputusta ja viserrystä ja pesän -rakentamista ja hyvää hajua. Kukapa tässä malttaisi maata varpaat -pystyssä. Kun aurinko putkahti taivaalle, niin nummi oli tulla -hulluksi riemusta, ja minä juoksin keskellä kanervikkoa aivan kuin -olisin minäkin vähän hassahtanut. Ja sitten tulin suoraan tänne. Tämä -puutarha, näetkös, on avun tarpeessa. - -Mary painoi kätensä rinnalleen läähättäen kuin olisi itsekin juossut -kovasti. - --- Oh, Dickon, Dickon! hän huudahti. -- Minä olen niin onnellinen, että -voin tuskin hengittää! - -Nähdessään pojan puhuttelevan vierasta pieni, tuuheahäntäinen eläin -nousi paikaltaan puun alta ja tuli Dickonin luokse, ja varis lensi -rääkyen oksaltaan asettuen hänen olkapäälleen. - --- Tämä on pieni ketunpentu, Dickon sanoi raapien pienen punertavan -eläimen päätä. -- Sen nimi on Kapteeni. Ja tämä tässä on Nokipekka. -Nokipekka lensi nummen poikki minun seurassani, ja Kapteeni juoksi kuin -koirat olisivat olleet sen kintereillä. Ne tunsivat kumpikin samaa kuin -minä. - -Eläimistä ei kumpikaan näyttänyt vähääkään arastelevan Maryä. Dickonin -alkaessa kävellä pysyi Nokipekka hänen olkapäällään ja Kapteeni -tassutteli rauhallisena hänen vieressään. - --- Katsohan! sanoi Dickon. -- Katsos, mitä tässä on noussut maasta, ja -tässä ja tässä. Ja voi toki, katso näitä tässä! - -Hän heittäytyi polvilleen, ja Mary laskeutui maahan hänen viereensä. -He olivat löytäneet kokonaisen kimpun erivärisiä krookuksia, -sinipunertavia, oranssin- ja kullanvärisiä. Mary taivutti päätänsä ja -suuteli niitä. - --- Ei ketään ihmistä voi koskaan suudella tällä tapaa, hän sanoi -kohottaessaan jälleen päätänsä. -- Kukat ovat niin toisenlaisia. - -Dickon näytti olevan ymmällä, mutta hymähti. - --- No, olen minä monesti suudellut äitiä tuolla tapaa, kun olen tullut -kotiin samoiltuani koko päivän nummella ja kun hän on seisonut ovella -päivänpaisteessa iloisena ja hyväntuulisena. - -He juoksivat ympäri puutarhaa ja löysivät niin monta ihmettä, että -heidän täytyi alinomaa kehottaa toisiaan puhumaan hiljempaa. Dickon -näytti Marylle kuolleilta näyttäneiden ruusunoksien paisuvia nuppuja. -Hän näytti hänelle kymmeniätuhansia uusia vihreitä täpliä, jotka -työntyivät näkyviin mullasta. He työnsivät innokkaat nenänsä aivan -kiinni maahan ja haistelivat sen lämmintä tuoksua; he kaivoivat ja -kitkivät ja nauroivat hiljaa ihastuksissaan, kunnes Maryn hiukset -olivat yhtä pörröiset kuin Dickonin ja posketkin yhtä helakan punaiset -kuin hänen. - -Niinpä salaisessa puutarhassa oli sinä aamuna iloa ja riemua, varsinkin -kun kesken kaiken keksittiin vielä uusi, perin ihmeellinen hauskuus. -Muurin yli lensi nopeasti varjoisaan kolkkaan punarintainen lintu -riiputtaen jotakin nokassaan. Dickon seisoi aivan liikahtamatta -viitaten Maryäkin olemaan hiljaa. - --- Ei saa liikahtaa, hän kuiskasi. -- Tuskin saa hengittää. Viime -kerralla nähdessäni sen tiesin, että sillä oli toveri. Se on Ben -Weatherstaffin punarinta. Se alkaa rakentaa pesää. Se tekee sen tänne, -kun emme säikytä sitä. - -He laskeutuivat hiljaa ruohikolle ja istuivat siinä liikahtamatta. - --- Ei saa katsella niin tarkkaan, että se luulee meidän vahtivan sitä, -sanoi Dickon. -- Silloin ei kannata enää pyrkiä sen ystäväksi. Se on -nyt ihan kuin toinen lintu, kunnes se on saanut pesän tehdyksi. Se -perustaa omaa kotia. Se on tästä puoleen arempi ja pahastuu helposti. -Nyt ei riitä aikaa vieraissa käyntiin ja haasteluun. Meidän pitää vähän -aikaa olla hiljaa ja koettaa näyttää siltä, kuin olisimme ruohoa ja -puita tai pensaita. Sitten kun se on tottunut meihin, minä visertelen -hiukan, ja silloin se tietää, ettei meillä ole pahaa mielessä. - -Mary ei ollut ensinkään selvillä siitä, miten oli meneteltävä, jos -halusi näyttää ruoholta ja puilta ja pensailta. Mutta Dickon näytti -pitävän sitä kaikkein luonnollisimpana asiana maailmassa, ja Mary -tarkkasi häntä hartaasti parin minuutin ajan ihmetellen mielessään, -pystyisikö hän todella muuttumaan vihreäksi ja puskemaan itsestään -oksia ja lehtiä. Mutta Dickon istui vain ihmeteltävän hiljaa ja puhui -aivan matalalla äänellä. - -Pesänrakentaminen kuuluu kevääseen, puheli Dickon. -- Linnut -ajattelevat ja tekevät työtä omalla tavallaan, ja ihmisten on parasta -olla sekaantumatta niiden asioihin. - --- Jos me puhelemme siitä, en voi olla katselematta sitä, kuiskasi -Mary. -- Jutellaan jostakin muusta. Tahtoisin kertoa sinulle jotakin. - --- Punarinta onkin hyvillään, jos puhumme jostakin muusta, arveli -Dickon. -- Mitä aioit kertoa? - --- Niin, tiedätkö sinä mitään Colinista? kuiskutti Mary. - -Dickon kääntyi katsomaan häntä. - --- Mitä sinä hänestä tiedät? hän kysyi. - --- Minä olen tavannut hänet. Minä olen käynyt hänen luonaan -juttelemassa joka päivä tällä viikolla. Hän sanoo, että minä saan hänet -unohtamaan sairauden ja kuoleman, vastasi Mary. - -Dickon näytti rauhoittuvan, ja hämmästys katosi hänen pyöreiltä -kasvoiltaan. - --- Siitä olen hyvilläni, hän huudahti. -- Oikein hyvilläni. Tuntuu -paljon helpommalta. Minua on kielletty hiiskumasta hänestä mitään ja -asiain salassa pitäminen ei ole minusta hauskaa. - --- Etkö tahdo pitää salassa puutarhaakaan? kysyi Mary. - --- Siitä en koskaan puhu mitään, vastasi poika. -- Mutta äidille -sanoin: "Äiti, minulla on salaisuus. Ei se ole mikään paha, senhän sinä -arvaat. Ethän sinä siitä pahastu?" - -Marystä oli aina hauska kuulla äidistä. - --- Mitä hän sanoi? hän kysyi. - -Dickon virnisteli lystikkääseen tapaansa. -- Hän taputti minua päähän, -nauroi ja virkkoi: "Ei, poikaseni, pidä sinä niin monta salaisuutta -kuin mielesi tekee. Olenhan minä tuntenut sinut kaksitoista vuotta." - --- Miten sinä olet saanut tietää Colinista? kysyi Mary. - --- Kaikki jotka tuntevat herra Cravenin, tietävät että hänellä on pieni -vaivainen poika ja ettei herra Craven siedä hänestä puhuttavan. Ihmiset -säälivät herra Cravenia, sillä rouva Craven oli nuori ja kaunis ja -he pitivät hurjasti toisistaan. Rouva Medlock pistäytyy aina meidän -mökkiimme Thwaiteen mennessään, ja hän puhuu aivan avoimesti äidille -meidän lasten kuullen, sillä hän tietää, ettei äiti salli meidän -levittää salaisuuksia. Miten sinä pääsit selville Colin-herrasta? -Martha oli oikein hädissään viime kerralla kotona ollessaan. Hän sanoi -sinun kuulleen hänen kiukutteluaan ja kysyneen mitä se oli, eikä hän -tietänyt mitä olisi virkkanut. - -Mary kertoi hänelle, miten hän sydänyöllä oli herännyt tuulen vonkunaan -ja kuultuaan etäistä, valittavaa itkua alkanut kynttilä kädessä -vaeltaa pimeitä käytäviä pitkin ääntä kohti, kunnes avasi himmeästi -valaistun huoneen oven, jossa näki nelipylväisen, veistoksilla -koristetun vuoteen. Hänen kuvaillessaan pieniä, luunkeltaisia kasvoja -ja mustaripsisiä silmiä Dickon pudisti päätänsä. - --- Samanlaiset silmät oli hänen äidillään, mutta sanotaan, että -ne nauroivat aina, hän sanoi. -- Herra Craven ei kuulemma kärsi -nähdä häntä hänen valveilla ollessaan, koska pojan silmät ovat niin -samanlaiset kuin äidin ja sittenkin aivan erilaiset hänen surkeassa -naamapahasessaan. - --- Luuletko että hän toivoo Colinin kuolevan? kuiskasi Mary. - --- En. Mutta hän kai toivoo, ettei tämä olisi milloinkaan syntynyt. -Äiti sanoo, että sen pahempaa ei lapselle voi tapahtua maan päällä. -Sellaiset lapset tuskin koskaan menestyvät. Herra Craven tahtoisi ostaa -poikaraukalle kaiken mitä rahalla saa, mutta samalla hän unohtaisi -mielellään, että koko poikaa on olemassakaan. Hän pelkää, että pojasta -tulee kyttyräselkäinen. - --- Sitä Colin itsekin pelkää niin, ettei uskalla istua kunnollisesti, -sanoi Mary. -- Hän sanoo, että jos hän tuntisi nystyrän selässään, hän -luultavasti tulisi hulluksi ja kirkuisi itsensä kuoliaaksi. - --- Älähän! Ei hänen sellaista pitäisi ajatella, sanoi Dickon. -- Ei -kukaan poika tule terveeksi, jos mokomia ajattelee. - -Kettu loikoi ruohikolla hänen vieressään katsoen häneen silloin tällöin -ikään kuin hyväilyä pyytääkseen, ja Dickon kumartui sen puoleen ja -kyhnytti hiljakseen sen niskaa mietteisiinsä vaipuneena. Parin minuutin -kuluttua hän kohotti päätänsä silmäillen ympärilleen. - --- Silloin kun me tulimme tänne, näytti kaikki harmaalta, hän sanoi. -Katselehan ympärillesi ja sano, eikö nyt ole erilaista. - -Mary katseli ja hengähti syvään. - --- Tosiaan! hän sanoi. -- Harmaa on väistymässä. On aivan kuin sen ylle -vetäytyisi vihreä utu. Kaikkea peittää vaaleanvihreä harso. - --- Niinpä niin, sanoi Dickon. Ja yhä vihreämmäksi se tulee, pian harmaa -on peräti hävinnyt. Arvaapas, mitä minä ajattelin? - --- Jotakin hauskaa, sen tiedän, sanoi Mary innokkaasti. -- Se koskee -varmaan Colinia. - --- Minä ajattelin, että jos hänkin olisi täällä, ei hän odottaisi -kyttyrän kasvamista selkäänsä vaan nuppujen puhkeamista -ruusupensaisiin, ja se olisi varmasti hänelle terveellistä, selitti -Dickon. -- Minä mietin juuri, saisikohan hänet houkutelluksi tulemaan -tänne puun alle vaunuissaan. - --- Sitä minäkin olen miettinyt. Melkein aina kun juttelen hänen -kanssaan ajattelen sitä, huudahti Mary. -- Osaisikohan hän säilyttää -salaisuuden ja voisimmeko me tuoda hänet tänne kenenkään näkemättä? -Sinä kai voisit työntää hänen vaunujaan? Tohtori on käskenyt hänen -oleskella raittiissa ilmassa, ja jos hän tahtoo lähteä ulos, ei -kukaan uskalla vastustaa. Ehkäpä muut ovat iloissaankin siitä, että -hän suostuu tulemaan meidän kanssamme. Hän voisi käskeä puutarhureita -pysymään poissa näkyvistä. - -Dickon raapi Kapteenin selkää ja näytti mietiskelevän hartaasti. - --- Hyvää se hänelle tekisi ihan varmasti, hän arveli viimein. -- -Hän olisi kolmantena joukossa, ja meillä olisi hupaisa kevät, kun -seuraisimme puutarhan kasvamista. Siitä olisi taatusti enemmän apua -kuin mokomasta tohtorista. - --- Hän on maannut huoneessaan niin kauan, että on tullut vähän -kummalliseksi, sanoi Mary. -- Kirjoista hän on oppinut aika paljon -asioita, mutta mitään muuta hän ei tiedäkään. Hän kammoksuu ulos -menemistä eikä voi sietää puutarhoja ja puutarhureita. Mutta tästä -puutarhasta hän kuulee mielellään kerrottavan, koska se on salainen. -Paljon en uskaltanut hänelle kertoa, mutta hän sanoi että haluaisi -nähdä sen. - --- Kyllä me hänet joskus tänne tuomme, usko pois, sanoi Dickon. -- Minä -voin työntää vaunuja. Oletko huomannut, miten punarinta on toverinsa -kanssa ahertanut sillä välin kun me olemme istuneet täällä? Katsopas, -se tuumii tuolla oksalla, minne olisi parasta asettaa nokassa oleva -varpu. - -Hän vihelsi hiljaa, ja punarinta kääntyi katsomaan häneen kysyvästi, -varpu yhä suussaan. Dickon puhutteli sitä ystävällisen neuvovalla -äänellä. - --- Pane minne panet, hän sanoi, hyvä siitä tulee. Sinä tiesit miten -pesä on rakennettava, ennen kuin olit munastakaan päässyt. Rakenna sinä -vain, veikkonen, sinulla on tietysti kiire. - --- Voi, kuinka on hauskaa kuulla sinun puhelevan sille! nauroi Mary -ihastuksissaan. -- Ben Weatherstaff toruu sitä ja tekee siitä pilaa, ja -se hyppelee ja vilkuilee häneen kuin ymmärtäisi joka sanan, ja aivan -selvästi se pitää siitä. Ben väittää, että se on hirveän itsekeskeinen. -Sen mielestä olisi kaikkein kurjinta, jos kukaan ei sitä huomaisi; -mieluummin sitä saa vaikka heitellä kivillä. - -Dickonkin nauroi ja puheli edelleen punarinnalle. - --- Sinä tiedät, ettemme me sinua häiritse. Olemmehan itsekin melkein -kuin metsän eläimet. Pesää mekin olemme rakentamassa, näetkös. Pidä -vain varasi, ettet kerro kenellekään. - -Ja vaikkei punarinta voinut vastata koska sen nokka ei ollut vapaa, -luki Mary sen kasteenkirkkaista silmistä, ettei se missään tapauksessa -aikonut kertoa heidän salaisuuttaan. - - - - -16. - -"EN TAHDO!" - - -Sinä aamuna oli puutarhassa paljon tehtävää. Mary tuli myöhään -aamiaiselle ja oli niin hätäinen palaamaan työhönsä, että Colin johtui -hänen mieleensä vasta viime hetkessä. - --- Sano Colinille, etten voi vielä tulla hänen luokseen, hän sanoi -Marthalle. -- Minulla on paljon puuhaa puutarhassa. - -Martha näytti aivan pelästyneeltä. - --- Voi sentään, hän saattaa kiukustua siitä pahanpäiväisesti, tyttö -voivotteli. - -Mutta Mary ei pelännyt Colinia kuten muut ihmiset, eikä ollut -uhrautuvainen luonteeltaan. - --- En voi jäädä, hän vastasi. -- Dickon odottaa minua. Ja hän juoksi -tiehensä. - -Iltapuoli oli vielä ihanampi ja puuhakkaampi kuin aamu. Melkein koko -puutarha tuli puhdistetuksi rikkaruohoista, ja useimmat ruusut ja -puut karsittiin ja maa niiden juurilla kuokittiin pehmeäksi. Dickon -oli tuonut oman lapionsa, ja hän opetti Maryä käyttämään kaikkia -työvälineitään. Nyt jo saattoi selvästi nähdä, että tästä viehättävästä -paikasta tuli uhkuva yrttitarha, ennen kuin kevät oli mennyt ohi. - --- Täällä tulee olemaan omenan- ja kirsikankukkia aivan joka puolella, -sanoi Dickon iskien lapionsa maahan hikipäässä. -- Ja muurin -luona olevat persikka- ja luumupuut kukkivat ja nurmi on yhtenä -kukkapeitteenä. - -Ketunpentu ja varis olivat yhtä ihastuksissaan kuin hekin, ja punarinta -kiiti tovereineen silloin tällöin ohi. Toisinaan varis lyödä räpäytti -mustia siipiään ja leijaili puunlatvojen yli puistoon. Takaisin -tullessaan se laskeutui joka kerta Dickonin viereen ja rääkyi ahkerasti -ikään kuin seikkailustaan kertoen, ja Dickon puheli sille samalla -tapaa kuin punarinnallekin. Kerran kun Dickon ei ennättänyt vastata -heti, Nokipekka lensi hänen olkapäälleen ja kutkutteli leppeästi hänen -korvaansa isolla nokallaan. Kun Mary halusi hiukan levähtää, he kävivät -istumaan puun alle ja Dickon veti pillin taskustaan ja puhalteli siitä -vienoja, outoja säveliä, ja silloin ilmestyi muurille kaksi hartaasti -kuuntelevaa oravaa. - --- Sinä olet jo koko joukon vahvempi kuin ennen, sanoi Dickon kun hän -katseli Maryn kaivamista. -- Sinä alat jo olla toisen näköinen, usko -pois. - -Mary hehkui punaisena ponnistelusta ja mielihyvästä. - --- Minä tulen joka päivä yhä lihavammaksi, hän sanoi iloisesti. -- -Rouva Medlockin on hankittava minulle isompia vaatteita. Ja Martha -sanoo, että tukkani on käynyt tuuheammaksi. Se ei ole enää niin kuiva -ja suora kuin ennen. - -Aurinko oli jo laskemassa ja sen leveitä, kullanvärisiä juovia -pujottautui puiden lomitse heidän erotessaan. - --- Huomenna on kaunis ilma, sanoi Dickon. -- Minun täytyy olla työssä -jo auringon noustessa. - --- Niin minunkin, huudahti Mary. - - * * * * * - -Hän juoksi takaisin taloon minkä jaloistaan pääsi. Hänen teki mielensä -kertoa Colinille Dickonista, ketusta ja variksesta ja ihmeellisestä -kevääntulosta. Hän oli varma, että Colinia huvittaisi kuulla kaikesta. -Siksipä häntä harmitti, kun hän ovea avatessaan näki Marthan seisovan -häntä odottamassa hyvin nyreän näköisenä. - --- Mikä nyt? hän kysyi. -- Mitä Colin sanoi, kun ilmoitit etten voinut -tulla? - --- Voi jospa olisit tullut! sanoi Martha. -- Hän oli vähällä saada -raivokohtauksen. Olimme aivan helisemässä, ennen kuin saimme hänet -pysymään siivolla. Kaiken aikaa hän on pitänyt kelloa silmäinsä edessä. - -Mary pusersi huulensa yhteen. Hän ei ollut tottunut enempää kuin -Colinkaan välittämään muiden tahdosta, eikä hän aikonut antaa -kiukkuisen pojan komennella itseään. Hän ei ymmärtänyt, kuinka -säälittäviä ovat sairaat ja hermostuneet ihmiset, jotka eivät tiedä, -että pahaa tuulta voi hillitä. Kun Marylla itsellään oli Intiassa -ollut päänkivistystä, hän oli tehnyt parhaansa aiheuttaakseen kaikille -muillekin päänkipua, ja hänellä oli mielestään ollut täysi oikeus olla -pahantuulinen. Colinin kiukkua hän ei sen sijaan lainkaan hyväksynyt. - -Colin ei levännyt sohvalla Maryn astuessa huoneeseen. Hän makasi -selällään vuoteessa eikä kääntänyt päätään Maryn astuessa sisään. Alku -oli huono, ja Mary jäykkeni vuodetta lähestyessään. - --- Miksi et ole noussut vuoteestasi? hän kysyi. - --- Aamulla sinua odottaessani nousin, vastasi poika häneen katsomatta. --- Iltapuolella paneuduin jälleen vuoteeseen. Selkään koski ja päätä -kivisti ja olin väsyksissä. - --- Minä olin puutarhatöissä Dickonin kanssa, sanoi Mary. - -Colin rypisti otsaansa eikä suvainnut katsoa häneen. - --- Se poika ei saa enää tulla tänne, jos sinä olet hänen kanssaan etkä -tule tänne juttelemaan, hän sanoi. - -Mary raivostui. Hän saattoi raivostua melua nostamatta. Kävi vain -happameksi ja itsepintaiseksi eikä välittänyt vähääkään siitä, mitä -tapahtui. - --- Jos sinä lähetät Dickonin pois, en milloinkaan enää tule tähän -huoneeseen! hän julisti. - --- Tulet kyllä, jos minä tahdon, sanoi Colin. - --- En tule! sanoi Mary. - --- Kyllä minä saan sinut tulemaan, sanoi Colin. -- Sinut raahataan -sisään. - --- Vai raahataan, herra radzha! puuskahti Mary suunniltaan. -- -Raahattakoon sitten, mutta puhumaan minua ei saada. Minä vain istun ja -kiristelen hampaitani, enkä virka sinulle ainoatakaan sanaa. En aio -edes katsoa sinuun. Minä tuijotan lattiaan! - -He olivat sievoinen pari istuessaan siinä toisiinsa mulkoillen. Jos he -olisivat olleet katupoikia, he olisivat karanneet toistensa tukkaan -ja löylyttäneet toisiaan aika tavalla. Mutta kun he eivät olleet -katupoikia, asia kehittyi toisella tavalla. - --- Sinä olet itsekäs otus! huusi Colin. - --- Entä sinä? tiuskaisi Mary. -- Itsekkäät ihmiset aina syyttävät -toisia. Heistä kaikki ovat itsekkäitä, jotka eivät tee heidän mielensä -mukaan. Itsekkäämpi sinä olet kuin minä. Sinä olet itsekkäin poika, -jonka milloinkaan olen nähnyt. - --- Enkä ole! ärähti Colin. -- En ole ollenkaan niin itsekäs kuin tuo -mainio Dickonisi! Hän houkuttelee sinut leikkimään kanssaan vaikka -tietää, että minä olen aivan yksinäni. Hän on itsekäs, sano mitä sanot! - -Maryn silmät säkenöivät. - --- Kiltimpää poikaa kuin hän ei ole koskaan elänyt! hän huusi. -- Hän -on -- kuin enkeli! Vähän hullunkuriselta vertaus ehkä kuulosti, mutta -siitä hän vähät välitti. - --- Suloinen enkeli! ilkkui vimmastunut Colin. -- Sivistymätön -mökkiläisen poika nummelta! - --- Hän on parempi kuin sivistymätön radzha! julisti Mary. -- Tuhat -kertaa parempi! - -Hän oli vahvempi kuin Colin, ja siksipä hän tunsikin olevansa voiton -puolella. Tosiasia oli, ettei Colin eläessään ollut koskaan riidellyt -kenenkään vertaisensa kanssa, ja tämä riita virkisti häntä, vaikkeivät -Mary ja hän sitä tietäneet. Hän käänsi päänsä sivuun, ja suuri kyynel -pusertui hänen silmästään poskelle. Hän oli masentunut ja alkoi sääliä -itseään. - --- Minä en ole niin itsekäs kuin sinä, sillä minä olen aina sairas ja -tiedän varmasti, että selässäni on nystyrä, hän sanoi. -- Sitä paitsi -minä kuolen pian. - --- Et kuole! intti Mary säälimättömästi. - -Colin avasi vihoissaan silmänsä selkoselälleen. Sellaista ei ollut -kukaan ennen lausunut. Hän oli samalla haavaa raivostunut ja hieman -mielissään. - --- Vai en? hän huusi. -- Enkö? Sinä tiedät että kuolen! Kaikki sanovat -niin! - --- Minä en sitä usko! virkkoi Mary ynseästi. -- Sinä vain sanot niin -pahoittaaksesi toisten mielen. Luulen että oikein ylpeilet siitä. Minä -en sitä usko! Jos sinä olisit kiltti poika, niin se saattaisi olla -totta -- mutta sinä olet liian häijy. - -Sairaasta selästään huolimatta Colin kavahti istualleen vuoteessaan -terveen raivon vallassa. - --- Ulos huoneesta! hän kirkaisi tempaisten käteensä tyynyn ja -lennättäen sen Maryä kohti. Hän ei jaksanut heittää sitä kauas, se -putosi vain Maryn jalkoihin, mutta tyttö pusersi huulensa lujasti -yhteen. - --- Minä menen, hän sanoi. -- Ja takaisin en tule! - -Ovella hän kääntyi. - --- Minä aioin kertoa sinulle kaikenlaista hauskaa, hän sanoi. -- -Dickonilla oli mukanaan kettunsa ja variksensa, ja minä aioin kertoa -niistä sinulle. Nyt en kerro sinulle kerrassaan mitään! - -Hän marssi huoneesta sulkien oven jälkeensä, ja sen ulkopuolella hän -suureksi hämmästyksekseen tapasi sairaanhoitajattaren seisomassa ja -nähtävästi kuuntelemassa -- nauraen. Hän oli pitkä, kaunis nuori -nainen, jonka ei olisi pitänyt ensinkään ruveta sairaanhoitajattareksi, -sillä hän ei ollut innostunut työhönsä, vaan jätti kaikenlaisten -tekosyiden varjolla potilaansa vähän väliä Marthan tai jonkun muun -haltuun. Mary ei ollut koskaan pitänyt hänestä, ja hän pysähtyi -kylmästi katselemaan, kun hoitajatar tyrski nenäliinaansa. - --- Mitä te nauratte? hän kysyi. - --- Teitä kahta, sanoi sairaanhoitajatar. -- On oikein tuolle -kivulloiselle, hemmotellulle pojalle, että joku yhtä hemmoteltu nolaa -hänet. Ja hän alkoi uudelleen nauraa nenäliinaansa. -- Jos hänellä -olisi ollut äkäpussisisar jonka kanssa riidellä, se olisi varmaan ollut -hänen pelastuksensa. - --- Kuoleeko hän? - --- En tiedä enkä välitä tietää, vastasi sairaanhoitajatar. -- Puolet -hänen sairauttaan on hysteriaa ja kiukkua. - --- Mitä on hysteria? kysyi Mary. - --- Kyllä sinä pääset siitä perille, jos aiheutat hänelle -raivokohtauksen -- mutta joka tapauksessa olet antanut hänelle -hysterian aihetta ja siitä minä olen hyvilläni. - -Palatessaan huoneeseensa Mary oli aivan toisenlaisessa mielentilassa -kuin hän oli ollut puutarhasta tullessaan. Hän oli äkäinen ja pettynyt, -mutta ei vähääkään pahoillaan Colinin takia. Hän oli palavasti halunnut -kertoa serkulleen päivän suurista tapahtumista; lisäksi hän oli aikonut -vihdoinkin ratkaista kauan hautomansa ongelman ja ilmaista hänelle -puutarhan salaisuuden. Hän oli jo taipunut uskomaan, että Coliniin -uskaltaisi luottaa, mutta nyt hän oli tykkänään muuttanut mielensä. Hän -ei ikinä kertoisi puutarhasta Colinille. Jääköön vain huoneeseensa, -olkoon ilman raitista ilmaa ja kuolkoon jos teki mieli! Se olisi -hänelle parhaiksi! Mary oli niin äreä ja kiukkuinen, että hän hetkeksi -melkein unohti Dickonin ja nummelta puhaltelevan vienon tuulen. - -Martha odotti häntä, ja hänen kasvonsa olivat jännittyneet ja uteliaat. -Pöydällä oli aukaistu puulaatikko, joka oli täynnä somia kääröjä. - --- Herra Craven lähetti sen sinulle, sanoi Martha. -- Siinä näyttää -olevan kuvakirjoja. - -Marylle muistui mieleen, mitä hänen setänsä oli kysynyt häneltä sinä -päivänä, jolloin hänet oli kutsuttu tämän huoneeseen. "Haluatko -jotakin -- nukkeja -- leikkikaluja -- kirjoja?" Hän avasi käärön -uteliaana. Oliko siinä nukke ja mitä hän sillä tekisi? Mutta nukkea -setä ei ollut lähettänyt. Kääröstä tuli esiin useita kauniita kirjoja, -samanlaisia kuin Colinilla; joukossa oli kaksi hienosti kuvitettua -puutarhakirjaakin. Lisäksi siinä oli pari kolme seurapeliä ja pieni -nimikirjaimin varustettu kirjoituslipas, jossa oli kultakynä ja -mustepullo. - -Tavarat olivat niin sieviä, että suuttumus alkoi karista Maryn -mielestä. Hän ei ollut osannut odottaakaan, että herra Craven muistaisi -häntä, ja hänen kovettunut pikku sydämensä lämpeni kerrassaan. - --- Ensimmäiseksi kirjoitan tällä kynällä kiitoskirjeen sedälle, hän -sanoi. - -Jos Mary ei olisi ollut riidoissa Colinin kanssa, hän olisi juossut -heti näyttämään tälle lahjojaan, ja he olisivat katselleet kuvia, -lukeneet puutarhakirjoja ja ehkäpä vielä pelanneet dominoakin. Ja -Colinilla olisi ollut niin hauskaa, ettei hän olisi kertaakaan -muistanut kuolevansa pian tai tunnustellut, oliko hänen selässään jo -kyttyrän alkua. - -Hän tunnusteli sitä usein, ja se oli Marystä kauheata. Hän näytti aina -silloin niin säikähtyneeltä, että Marykin hätkähti. Colin sanoi, että -jos hän tuntisi selässään joskus pienenkin nystyrän, hän tietäisi -kyttyrän alkavan kasvaa. Hän oli kuullut kerran, mitä rouva Medlock -kuiskasi sairaanhoitajattarelle; asia oli syöpynyt hänen mieleensä ja -hän oli salassa hautonut sitä, kunnes siitä oli tullut pakkomielle. -Rouva Medlock oli sanonut, että juuri sellaisia oireita ilmeni herra -Cravenin selässä silloin kun se alkoi kasvaa vinoksi hänen lapsena -ollessaan. - -Colin ei ollut koskaan uskonut muille kuin Marylle, että useimmat -hänen niin sanotuista "raivokohtauksistaan" johtuivat tästä salaisesta -pelosta. Mary oli säälinyt häntä sen kuullessaan. - --- Hän alkaa aina ajatella sitä ollessaan ärtyinen tai väsynyt, mietti -Mary. -- Ja tänään hän on ollut ärtyinen. Ehkä... ehkä hän on ajatellut -sitä koko iltapäivän. - -Hän seisoi paikallaan tuijottaen miettivästi mattoon. - --- Sanoin etten milloinkaan enää tule takaisin -- hän epäröi ja -rypisteli silmäkulmiaan -- mutta ehkä menen sittenkin katsomaan -häntä... aamulla, jos hänen on ikävä minua. Hän voi heittää taas tyynyn -päälleni, mutta -- kyllä minä sittenkin menen. - - - - -17. - -RAIVOKOHTAUS - - -Mary oli noussut varhain aamulla ja uurastanut puutarhassa. Hän oli -väsyksissä ja uninen, ja niinpä hän illallisen syötyään paneutui -tyytyväisenä levolle. Laskiessaan päänsä tyynylle hän mutisi itsekseen: - --- Ennen aamiaista menen puutarhaan tekemään työtä Dickonin kanssa ja -sitten myöhemmin -- luulen että menen tervehtimään Colinia. - -Joskus puolenyön aikaan hän heräsi niin kauhistuttavaan kirkunaan, -että hän samassa silmänräpäyksessä hypähti vuoteestaan lattialle. Mitä -se saattoi olla -- mitä? Ovia avattiin ja suljettiin, ja joku itki ja -kirkui samalla haavaa, kirkui ja itki hirvittävästi. - --- Se on Colin, kuiskasi Mary. -- Nyt hänellä on tuollainen -raivokohtaus, jota hoitajatar sanoo hysteeriseksi. Kuinka kammottavalta -se kuuluu! - -Kuunnellessaan tuota nyyhkyttävää kirkunaa hän ymmärsi, miksi pojalle -annettiin kaikessa periksi. Ääni oli todella kauhistava, ja ihmiset -myöntyvät mihin tahansa päästäkseen sitä kuulemasta. Väristen ja -kalpeana Mary peitti käsillään kasvonsa. - --- Mitä minä teen? Mitä minä teen? hän toisti toistamistaan. -- En -kärsi kuulla tätä. - -Mitähän jos hän uskaltautuisi Colinin luo, olisiko siitä apua? Mutta -poikahan oli ajanut hänet ulos huoneesta: luultavasti hän Maryn -nähdessään yltyisi kahta kauheammaksi. Mary painoi kätensä lujasti -korvilleen, mutta ei voinut estää noita hirveitä ääniä kuulumasta. Ne -tuskastuttivat ja kammottivat tyttöä niin, että hän äkkiä suuttui. Hän -tunsi olevansa itsekin lähellä raivokohtausta ja halusi säikäyttää -Colinia niin kuin häntä oli säikäytetty. Hän hypähti pystyyn ja polki -jalkaansa. - --- Hänet on saatava vaikenemaan! Jonkun täytyy saada hänet vaikenemaan! -Jonkun pitäisi lyödä häntä! hän huusi. - -Samassa käytävästä kuului juoksun töminää. Ovi aukeni ja hoitajatar -astui sisään. Tällä kertaa häntä ei ensinkään naurattanut; hän oli -melko kalpea. - --- Hän on saanut hysteerisen kohtauksen, sanoi hoitajatar kiireisesti. --- Hänen voi käydä huonosti. Ei kukaan pysty tekemään hänelle mitään. -Tule sinäkin koettamaan, niin olet kiltti tyttö. Sinusta hän pitää. - --- Hän ajoi minut ulos huoneesta tänä aamuna, vastasi Mary kiihtyneenä -jalkaansa polkien. - -Jalan polkeminen melkein ilahdutti hoitajatarta. Hän oli näet pelännyt -tapaavansa Maryn itkemästä pää peitteen alla. - --- Se on oikein, hän lausui. -- Niin on hyvä. Mene torumaan häntä. Anna -hänelle jotain uutta ajateltavaa. Tule, lapsi, tule niin joutuin kuin -suinkin pääset. - -Vasta myöhemmin Mary tuli ajatelleeksi, kuinka hullunkurista ja kauheaa -oli, että aikuiset tulivat peloissaan etsimään apua häneltä, koska -arvasivat hänen olevan melkein yhtä kiukkuinen kuin Colinkin. - -Mary karkasi läpi käytävän ja mitä lähemmäksi kirkunaa hän tuli, -sitä enemmän hän vimmastui. Ovelle saavuttuaan hän aivan puhkui. Hän -kiskaisi sen auki ja juoksi poikki huoneen pylvässängyn luo. - --- Lopeta jo! hän huusi minkä kurkusta lähti. -- Lopeta! Minä vihaan -sinua! Kaikki vihaavat sinua! Olisi oikein hyvä, jos kaikki lähtisivät -talosta ja jättäisivät sinut kirkumaan itsesi kuoliaaksi! Sinä ulvot, -kunnes olet kuollut, ja parasta se onkin! - -Kiltin ja myötätuntoisen lapsen mieleenkään ei olisi tullut kohdella -sairasta poikaa näin. Mutta sattumalta sanat olivat juuri paikallaan, -sillä Colin, jota kukaan ei ollut milloinkaan uskaltanut hillitä eikä -vastustaa, sai kerrankin kokea terveellisen järkytyksen. - -Poika oli maannut kasvoillaan piesten tyynyään molemmin käsin, ja -hän melkein hyppäsi selälleen, niin äkkiä hän kääntyi kuullessaan -raivostuneen pikku äänen. Hänen kasvonsa olivat kauhean näköiset, -kirjavan kalpeat ja pöhöttyneet, ja hän veti henkeään kuin -tukehtumaisillaan. Mutta vimmastunut Mary oli säälimätön. - --- Jos sinä vielä jatkat kirkumistasi, niin minäkin rupean kirkumaan, -hän julisti. -- Ja minä osaan kirkua vielä kovemmin kuin sinä ja saan -sinut pelkäämään. Kyllä minä saan sinut pelkäämään. - -Colin oli todella herennyt kirkumasta, sillä hän oli säpsähtänyt Maryn -huudosta. Kyynelet virtailivat pitkin hänen kasvojaan, ja koko hänen -ruumiinsa vapisi. - --- En voi lopettaa! hän puuskutti nyyhkien. -- En voi -- en voi! - --- Vai et voi! huusi Mary. -- Puolet sairauttasi on hysteriaa ja -kiukkua -- juuri hysteriaa -- hysteriaa -- hysteriaa! ja hänen jalkansa -polki lattiaa joka kerta, kun hän lausui tuon sanan. - --- Minä tunsin nystyrän selässäni... tunsin nystyrän, läähätti Colin. --- Minä olen aina tiennyt sen tulevan. Minä saan kyttyrän selkääni -ja sitten minä kuolen. Ja hän kääntyi uudelleen kasvoilleen alkaen -kiemurrella, nyyhkiä ja vaikeroida, mutta ei enää kirkunut. - --- Et sinä mitään tuntenut! väitti Mary vihaisesti vastaan. -- Ja jos -tunsitkin, niin se oli vain hysteerinen nystyrä. Sinun inhottavaa -selkääsi ei vaivaa mikään, ei mikään muu kuin hysteria! Käännä selkäsi -tänne, että saan katsoa sitä. - -Sana "hysteria" miellytti häntä suuresti ja hänestä tuntui, että sillä -oli syvä vaikutus Coliniinkin. Hän ei ollut nähtävästi enempää kuin -Marykään ennen kuullut koko sanaa. - --- Hoitajatar, komensi Mary, tulkaa tänne ja näyttäkää minulle heti -paikalla hänen selkänsä. - -Sairaanhoitajatar, rouva Medlock ja Martha seisoivat yhteen -kyyristyneinä oven luona tuijottaen ihmeissään häneen. Hoitajatar -astui hiukan peloissaan vuoteen luo. Syvät pidätetyt nyyhkytykset -puistattivat Colinia. - --- Kenties hän -- hän ei salli sitä, sanoi hoitajatar hiljaa ja -epäröiden. - -Mutta Colin kuuli hänen sanansa ja ähki nyyhkytystensä välistä: - --- Näyt... näyttäkää hänelle. Silloin hän uskoo. - -Laiha ja surkea oli poloisen selkä, kun se paljastettiin. Kylkiluut -ja selkänikamat saattoi hyvin laskea, vaikkei Mary niitä laskenut -kumartuessaan tarkastamaan poikaa kasvot totisina ja suuttuneina. -Hän näytti niin happamelta ja pikkuvanhalta, että hoitajatar kääntyi -sivulle salatakseen nytkähdyksiä suupielissään. Seurasi minuutin -hiljaisuus, sillä Colinkin koetti pidättää henkeään Maryn tarkastaessa -hänen selkärankaansa ylhäältä alas ja alhaalta ylös niin tarkkaan ja -huolellisesti kuin olisi ollut kuuluisa lontoolainen lääkäri. - --- Täällä ei ole pienintäkään nystyrää! hän sanoi viimein. -- Ei -edes neulannupin kokoista nystyrää -- paitsi selkänystyröitä, ja ne -tuntuvat vain siksi, että olet niin laiha. Selkänystyrät minulla on -itsellänikin, ja ne pistivät näkyviin samalla lailla kuin sinun ennen -kuin rupesin lihoamaan, enkä ole vieläkään niin lihava, ettei niitä -näkyisi. Siellä ei ole neulannupin kokoista nystyrää! Jos sinä vielä -puhut tuosta nystyrästäsi, niin minä nauran. - -Colin yksin tiesi, miten tärisyttävä vaikutus noilla lapsellisilla, -ärtyisästi lausutuilla sanoilla oli häneen. Jos hän olisi jollekulle -uskonut salaisen kauhunsa -- jos hän olisi koskaan uskaltanut kysellä --- jos hänellä olisi ollut ikäisiään tovereita eikä hän olisi -maannut selällään isossa, yksinäisessä talossa oppimattomien ja -häneen kyllästyneiden ihmisten ympäröimänä, niin hän olisi tiennyt, -että hänen kauhunsa ja sairautensa olivat enimmäkseen hänen omaa -aikaansaannostaan. Tunteja, päiviä, kuukausia ja vuosia hän oli maannut -vuoteessaan pohtien sairauttaan, kipujaan ja väsymystään. Ja kun -vihainen, säälimätön tyttö nyt itsepintaisesti väitti, ettei hän ollut -läheskään niin sairas kuin luuli, hänestä tuntui, että tyttö puhui -totta. - --- En tiennyt hänen kuvittelevan, että hänellä on selkärangassaan jokin -nystyrä, pahoitteli hoitajatar. -- Hänen selkänsä on heikko, kun hän -ei halua istua. Olisin tietysti voinut sanoa hänelle, ettei siellä ole -nystyrää. - -Colin nielaisi nyyhkytyksen ja käänsi hiukan päätänsä katsoakseen -häneen. - --- Olisitteko? hän kysyi surkeana. - --- Olisin. - --- Siinä näet! sanoi Mary nielaisten hänkin nyyhkytyksen. - -Colin käännähti jälleen kasvoilleen ja makasi liikkumatta minuutin -verran. Kyynelet vierivät viljavina hänen kasvoiltaan tyynylle, ja hän -päästi pitkän katkonaisen huokauksen nyyhkytysten myrskyn jälkeen. -Kyynelet merkitsivät itse asiassa omituista, suurta huojennusta. Äkkiä -hän jälleen käänsi päänsä hoitajatarta kohti ja radzhasta ei, ihme -kyllä, näkynyt merkkiäkään hänen kysyessään: - --- Luuletteko että voin elää ja kasvaa aikuiseksi? - -Hoitajatar ei ollut älykäs eikä hellämielinen, mutta hänelle johtui -mieleen, mitä kuuluisa lontoolainen lääkäri oli sanonut. - --- Luultavasti voitte, jos teette mitä käsketään ja suostutte olemaan -paljon ulkoilmassa ettekä anna valtaa pahalle tuulelle. - -Colinin raivokohtaus oli mennyt menojaan, hän oli heikko ja itkusta -uupunut ja nöyrä. Hän kurotti hiukan kättään Maryä kohti, ja koska myös -tytön raivokohtaus oli asettunut, hänkin heltyi puolestaan. Hän ojensi -kätensä Colinille, ja sovinto oli tehty. - --- Sinun kanssasi minä kyllä tahdon... tahdon lähteä ulos, Mary, Colin -sanoi. -- En vihaa raitista ilmaa, jos voimme löytää... Hän oli sanoa -jos voimme löytää "salaisen puutarhan", mutta huomasi ajoissa vaaran -ja lisäsi: -- Minä lähden mielelläni sinun kanssasi, jos Dickon tulee -työntämään tuoliani. Haluan nähdä Dickonin ja ketun ja variksen. - -Hoitajatar pöyhi uudelleen sotkuisen vuoteen ja ravisteli ja kohenteli -tyynyjä. Sitten hän lämmitti Colinille lihalientä ja antoi Maryllekin -kupillisen, ja hyvälle liemi maistuikin kaiken kiihtymyksen jälkeen. -Rouva Medlock ja Martha pujahtivat tyytyväisinä tiehensä, ja kun kaikki -oli kunnossa ja rauhallista, näytti hoitajattarenkin tekevän mieli -vuoteeseen. Hän haukotteli peittelemättä katsellessaan Maryä, joka oli -työntänyt jakkaransa aivan lähelle pylvässänkyä ja piteli Colinin kättä. - --- Sinun on mentävä huoneeseesi ja nukuttava, hän sanoi. -- Hetken -kuluttua hän nukahtaa, ellei hän ole liiaksi kiihdyksissään. Silloin -minäkin menen lepäämään viereiseen huoneeseen. - --- Laulaisinko sinulle laulun, jonka opin aialtani? kuiskasi Mary -Colinille. - -Colin kosketti hänen kättään ja katsahti häneen rukoilevasti väsyneillä -silmillään. - --- Laula! hän pyysi. -- Se oli lempeä laulu. Se saa minut heti -nukkumaan. - --- Minä odotan kunnes hän nukkuu, sanoi Mary haukottelevalle -hoitajattarelle. -- Kyllä te voitte mennä jos haluatte. - --- No niin, sanoi hoitajatar yrittäen heikosti vastustaa. -- Kutsu -minut, ellei hän puolen tunnin kuluttua ole nukahtanut. - --- Hyvä on, vastasi Mary. - -Hoitajatar katosi tuota pikaa huoneesta, ja heti kun hän oli poissa, -Colin kosketti uudelleen Maryn kättä. - --- Olin vähällä kertoa, hän sanoi, mutta keskeytin ajoissa. En tahdo -jutella, tahdon nukkua, mutta sinä sanoit, että sinulla on paljon -hauskaa kerrottavaa minulle. Oletko -- luuletko saaneesi tietää, missä -on salaisen puutarhan ovi? - -Mary silmäili pojan surkeita väsyneitä kasvoja ja pöhöttyneitä silmiä, -ja hänen sydämensä suli. - --- Lu-luulen, hän vastasi. -- Jos nyt rupeat nukkumaan, niin kerron -sinulle huomenna. - -Colinin käsi oikein vapisi. - --- Voi, Mary! hän huudahti. -- Voi Mary! Kuule, entä jos et sittenkään -laulaisi, vaan kertoisit minulle hiljaa, niin kuin silloin ensimmäisenä -päivänä, miltä kuvittelet siellä näyttävän. Olen aivan varma, että se -saa minut nukahtamaan. - --- Hyvä on, vastasi Mary. -- Sulje silmäsi. - -Colin ummisti silmänsä ja makasi aivan hiljaa; Mary piteli hänen -kättään ja alkoi puhua hyvin verkalleen ja aivan matalalla äänellä: - --- Luulen että se on ollut oman onnensa nojassa niin kauan, että kaikki -siellä on kasvanut viehättäväksi sekavaksi vyyhdeksi. Luulen että -ruusut ovat levinneet köynnöksiksi, yhä uusiksi köynnöksiksi, kunnes -ne riippuvat alas oksilta ja muureilta ja kiemurtelevat pitkin maata --- ne peittävät kaiken melkein kuin oudon näköinen harmaa sumu. Toiset -ruusuista ovat kuolleet, mutta monet elävät, ja kesän tullessa siellä -on aivan kuin ruusuluolia ja -käytäviä. Maa on aivan täynnä narsisseja, -lumipisaroita, liljoja ja iiriksiä, jotka ponnistelevat näkyviin -pimeydestä. Nyt on kevät alkanut -- kenties -- kenties... - -Kuunnellessaan hänen vienoa, tasaista puhettaan Colin kävi yhä -hiljaisemmaksi. Mary huomasi sen ja jatkoi edelleen. - --- Ehkäpä ne kohoavat pinnalle ruohikosta, ehkäpä siellä on suuria -kimppuja sinipunervia ja kullanvärisiä krookuksia -- jo nyt. Ehkäpä -lehdet jo alkavat puhjeta ja tulla silmuille, ja ehkäpä harmaa -väri on peittymässä, ja vihreä harsohuntu vetäytyy kaiken yli. Ja -linnut tulevat katsomaan sitä, sillä siellä on niin turvallista ja -rauhallista. Ja ehkäpä... ehkäpä... ehkäpä -- hän sanoi oikein hiljaa -ja verkalleen, punarinta on löytänyt toverinsa ja rakentaa itselleen -pesää. - -Colin oli nukahtanut. - - - - -18. - -"MEIDÄN ON TOIMITTAVA PIAN" - - -Aamulla Mary nukkui myöhään, sillä hän oli väsyksissä. Tuodessaan -hänelle aamiaista Martha kertoi, että Colin oli rauhallinen, mutta -sairas ja kuumeinen kuten aina näiden uuvuttavien itkukohtausten -jälkeen. Mary söi hitaasti aamiaistaan kuunnellessaan. - --- Hän pyytää, että menisit käymään hänen luonaan niin pian kuin voit, -sanoi Martha. -- On oikein merkillistä, kuinka ihastunut hän on sinuun. -Sinä puhuit suusi puhtaaksi viime yönä -- totisesti. Ei kukaan muu -vain olisi uskaltanut. Voi poloista sentään! Hän on niin hemmoteltu, -että se on aivan kauheata. Äiti sanoo, että pahempaa onnettomuutta ei -lapsen osaksi voi tulla kuin että hän ei milloinkaan saa tehdä niin -kuin haluaa -- tai että hän saa tehdä aina. Äiti ei tiedä, kumpi on -pahempaa. Osasit sinäkin olla aika kiukkuinen. Mutta aamulla kun minä -kävin hänen huoneessaan, hän sanoi: "Ole hyvä ja kysy Maryltä, voiko -hän tulla puhelemaan minun kanssani?" Ajatella, hän sanoi todella: ole -hyvä! Menetkö sinä? - --- Juoksen ensin tapaamaan Dickonia, sanoi Mary. -- Ei, ensin menen -tapaamaan Colinia ja kerron hänelle -- kyllä tiedän, mitä hänelle -kerron. Ja Maryn silmissä välähti äkillinen innostus. - -Hän pistäytyi Colinin huoneeseen ulos mennessään, ja huomatessaan -hatun hänen päässään poika näytti pettyneeltä. Hän makasi vuoteessaan -säälittävän kalpeana, ja silmien ympärillä oli mustat renkaat. - --- Hauskaa että tulit, hän sanoi. -- Päätäni kivistää ja koko -ruumistani kivistää, olen niin väsyksissä. Aiotko mennä jonnekin? - -Mary astui lähemmäksi ja nojautui hänen vuoteeseensa. - --- En viivy kauan, hän sanoi. -- Menen Dickonin luo, mutta tulen pian -takaisin. Colin, se koskee -- se koskee salaista puutarhaa. - -Colinin kasvot kirkastuivat ja puna kohosi hänen poskilleen. - --- Todellako? hän huudahti iloisesti. -- Näin koko yön siitä unta. -Kuulin sinun puhuvan jotain sellaista, että harmaa on muuttunut -vihreäksi, ja uneksin seisovani paikalla, joka oli täynnä väriseviä, -vihreitä lehtiä -- ja kaikkialla istui lintuja pesässään, ja ne -näyttivät lempeiltä ja rauhallisilta. Minä ajattelen sitä tässä -maatessani, kunnes sinä tulet takaisin. - -Viiden minuutin kuluttua Mary oli Dickonin luona puutarhassa. Pojalla -oli mukanaan taas kettu ja varis ja lisäksi vielä kaksi kesyä oravaa. - --- Ratsastin tänne ponilla, sanoi Dickon. -- Et usko, kuinka mainio -pikku otus Hyppyjalka on! Nämä kaksi toin tänne taskussani. Tämä on -Pähkinä ja toinen on Kuori. - -Hänen sanoessaan "Pähkinä" hypähti toinen orava hänen oikealle -olkapäälleen, ja hänen sanoessaan "Kuori" hypähti toinen vasemmalle. - -He kävivät istumaan ruohikolle. Kapteeni kyyristyi heidän jalkainsa -juureen, Nokipekka kuunteli totisena puun oksalla ja Pähkinä sekä Kuori -nakertelivat jossakin heidän takanaan. Marystä tuntui mahdottomalta -luopua tästä hauskuudesta, mutta kun hän alkoi kertoa Colinista ja -silmäsi Dickonin lystikkäitä kasvoja, hänen mielialansa muuttui. Hän -huomasi, että Dickon oli Colinin puolesta enemmän pahoillaan kuin hän. -Dickon katseli taivasta ja kaikkea ympärillä olevaa. - --- Kuuntelehan lintuja, miten ne visertelevät ja piipittävät aivan kuin -maailma olisi niitä täynnä, sanoi Dickon. -- Katsele niiden lentoa ja -kuuntele, miten ne kutsuvat toisiaan. Lehdet puhkeavat aivan silmissä, -ja voi miten hyvältä täällä tuoksuu! Hän nuuhki tyytyväisenä ilmaa. -- -Ja tuo poikapoloinen makaa huoneessaan ja näkee niin vähän, että rupeaa -tuumimaan semmoista, mikä panee hänet kirkumaan! Sehän on nurinkurista. -Ulos hänet on saatava, ulos katsomaan ja kuuntelemaan ja haistelemaan -kevättä, niin että aurinko saa oikein huuhdella häntä. Ja meidän on -toimittava pian. - --- Hän on hyvin ihastunut sinuun, huomautti Mary. -- Hän tahtoo nähdä -sinut ja Nokipekan ja Kapteenin. Kun menen takaisin sisään puhelemaan -hänen kanssaan, kysyn häneltä, voitko tulla huomenaamuna ja tuoda -kaikki eläimesi, ja sitten kun lehdet ovat hiukan auenneet ja muutama -nuppukin on jo näkyvissä, me viemme hänet ulos. Sinä työnnät hänen -tuoliaan ja me tuomme hänet tänne ja näytämme hänelle kaiken. - -Puutarha oli nyt kuin loihdittu. Päivin ja öin tuntuivat näkymättömät -kädet kiskovan maasta ja oksista ihanuutta, jota ne levittelivät -kaikkialle. Marystä oli ikävää lähteä juuri tällä hetkellä, varsinkin -kun Pähkinä oli pelkäämättä pujahtanut hänen hameensa helmoihin ja -Kuori kavunnut sen omenapuun rungolle, jonka alla he istuivat, ja -tähysteli sieltä häntä kysyvin katsein. Mutta hän palasi taloon, ja kun -hän istui Colinin vuoteen ääressä, tämä alkoi nuuhkia kuten Dickonin -oli tapana, vaikkei läheskään niin harjaantuneesti. - --- Sinä tuoksut samalle kuin kukat ja -- tuore ruoho, Colin sanoi -iloisesti. -- Mitä tuo tuoksu oikein on? Se on samalla kertaa viileätä, -lämmintä ja suloista. - --- Se on nummen tuulta, sanoi Mary. Minä olen istunut ruohikossa puun -alla Dickonin ja Kapteenin ja Nokipekan ja Pähkinän ja Kuoren kanssa. -Kevät ja ulkoilma ja päivänpaiste, nehän ne tuoksuvat. - -Koettaen jäljitellä Dickonia hän puhui leveätä Yorkshiren murretta, ja -se kuulosti perin lystikkäältä. Colin purskahti nauruun. - -Ja sitten he molemmat nauroivat eivätkä voineet heretä, ja rouva -Medlock, joka avasi oven tullakseen sisään, vetäytyi takaisin käytävään -ja jäi sinne hämmästyneenä kuuntelemaan. - --- No, ihme ja kumma! hän virkkoi. -- Onko mokomaa kuultu? Kuka olisi -kuuna päivänä voinut sitä uskoa? - -Oli paljon puhuttavaa. Colin ei tuntunut saavan kylliksi Dickonista, -Kapteenista, Nokipekasta, Pähkinästä, Kuoresta ja Hyppyjalka-ponista. -Mary oli juossut Dickonin kanssa metsään katsomaan Hyppyjalkaa. Se oli -hento, pieni, pörröinen nummen poni; sankka, kihara harja riippui sen -silmillä, kasvot olivat sievät, ja nuuhkiva turpa sametinhieno. Se oli -jotensakin laiha, se kun eli pelkästä nummen ruohosta, mutta sitkeä se -oli ja joustava kuin sen säärijänteet olisivat olleet terästä. Dickonin -nähdessään se oli heti nostanut päätään ja hirnunut hiljaa, ravannut -hänen luokseen ja hieronut turpaansa hänen olkapäähänsä. Ja Dickon oli -puhellut sen korvaan, ja Hyppyjalka oli vastannut pienin lystikkäin -hirnahduksin ja korskahteluin. Dickon oli käskenyt sitä ojentamaan -Marylle pienen etukavionsa ja suutelemaan häntä samettiturvallaan. - --- Ymmärtääkö se todella kaiken, mitä Dickon sille sanoo? kysyi Colin. - --- Siltä näyttää, vastasi Mary. -- Dickon sanoo, että kaikki eläimet -ymmärtävät, jos vain on niiden oikea ystävä. - -Colin lepäsi hetken aikaa äänettömänä, ja hänen harmaat, omituiset -silmänsä näyttivät tuijottavan seinään, mutta Mary tiesi hänen -miettivän. - --- Kunpa minäkin olisin jonkun ystävä, hän sanoi viimein. -- Mutta -minulla ei ole koskaan ollut mitään eläintä, jonka ystävä voisin olla. -Ihmisiä taas en voi sietää. - --- Etkö voi sietää minuakaan? kysyi Mary. - --- Voin kyllä, vastasi Colin. -- Sinusta minä jopa pidän, eikö se ole -lystikästä? - --- Ben Weatherstaff sanoi, että hän ja minä olemme samanlaiset, sanoi -Mary. -- Hän väitti, että meillä on kummallakin yhtä kiukkuinen luonne. -Sinäkin taidat kuulua joukkoon. Me olemme kaikki kolme samaa maata --- sinä ja minä ja Ben Weatherstaff. Hän sanoi, ettei meitä ole ilo -katsella ja että meissä on sisus yhtä hapan kuin kuorikin. Mutta minä -en usko olevani enää niin hapan sen jälkeen kun opin tuntemaan Dickonin -ja punarinnan. - --- Vihasitko sinäkin ihmisiä? - --- Vihasin, vastasi Mary avomielisesti. -- Olisin inhonnut sinuakin, -jos olisin nähnyt sinut ennen kuin Dickonin ja punarinnan. - -Colin ojensi laihan kätensä ja kosketti Maryä. - --- Mary, hän virkkoi. -- Minä kadun, että sanoin lähettäväni Dickonin -pois. Minä olin vihainen sinulle, kun sanoit Dickonin olevan kuin -enkeli. Mutta... mutta hän onkin enkeli. - --- No niin, olihan hiukan hullua sanoa niin, myönsi Mary tyynesti. --- Dickonilla on pystynenä, ja hänen suunsa on hyvin iso ja vaatteet -paikkoja täynnä, ja hän puhuu leveätä Yorkshiren murretta, mutta -- -mutta jos joku enkeli tulisi asumaan Yorkshiren nummelle -- jos olisi -olemassa jokin erityinen Yorkshiren enkeli -- niin luulen, että hänkin -ymmärtäisi kaikenlaisia kasveja ja saisi ne kukkimaan ja tietäisi, -miten eläimille on puhuttava, ja hänestä ja niistä tulisi varmasti -hyvät ystävät. - --- En suutu, vaikka Dickon katselee minua, sanoi Colin. -- Tahdon nähdä -hänet. - --- Olen iloinen, että sanot niin, vastasi Mary, sillä... sillä... - -Äkkiä iski hänen päähänsä, että nyt oli aika paljastaa salaisuus. Colin -tunsi, että jokin uutinen oli tulossa. - --- Sillä mitä? hän huusi jännittyneenä. - -Mary oli niin rauhaton, että hän nousi jakkaraltaan ja tarttui Colinin -käsiin. - --- Voinko luottaa sinuun? Dickoniin minä luotin, koska linnutkin -luottivat häneen. Voinko luottaa sinuun -- varmasti -- varmasti -- -varmasti? hän rukoili. - -Colinin kasvot olivat juhlalliset ja hän vastasi puolittain kuiskaten: - --- Voit! - --- No niin, Dickon tulee tervehtimään sinua huomisaamuna ja hän tuo -eläimensä mukanaan. - --- Hei, hei! huusi Colin riemastuneena. - --- Mutta siinä ei ole vielä kaikki, jatkoi Mary melkein kalpeana -juhlallisesta kiihtymyksestä. -- Paras tulee viimeiseksi. Puutarhassa -on ovi. Se on muurissa muratin peitossa. - -Jos Colin olisi ollut vahva, terve poika, hän olisi arvatenkin huutanut -ja riehunut ilosta. Mutta hän oli heikko ja perin hermostunut. Hänen -silmänsä vain suurenivat suurenemistaan ja hän sai tuskin vedetyksi -henkeään. - --- Oh, Mary! hän äänsi puolittain nyyhkyttäen. -- Saanko minä nähdä -sen? Pääsenkö minä sinne? Saanko elää ja mennä sinne? Ja hän takertui -Maryn käsiin. - --- Tietysti sinä saat, ärähti Mary harmistuneena. -- Totta kai sinä -elät ja näet sen. Älä ole hupsu! - -Mary suhtautui Colinin purkaukseen niin luontevasti ja terveen -järkevästi, että pojan kiihtymys asettui samassa ja hän alkoi nauraa -itselleen. Parin minuutin kuluttua Mary istui jälleen jakkaralleen -kertoen hänelle, minkälaiseksi hän oli kuvitellut salaisen puutarhan, -ja kuunnellessaan häntä Colin unohti kipunsa ja väsymyksensä. - --- Sellainen se varmaan on kuin olet kuvannut, hän sanoi viimein. -- -Tuntuu aivan siltä kuin olisit todella nähnyt sen. Muistathan että -sanoin samaa kun ensin kerroit siitä minulle? - -Mary epäröi parisen minuuttia ja sitten hän ilmaisi rohkeasti totuuden. - --- Minä olen nähnyt sen, ja minä olen ollut siellä, hän sanoi. -- Minä -löysin avaimen ja menin sinne jo viikkoja sitten. Mutta en uskaltanut -kertoa sinulle. En uskaltanut, sillä pelkäsin, etten voisi luottaa -sinuun -- varmasti! - - - - -19. - -"SE ON TULLUT!" - - -Tohtori Craven oli tietenkin noudettu taloon Colinin raivokohtauksen -jälkeisenä aamuna. Hänet noudettiin aina kohtauksen sattuessa, ja hän -saapui tavallisesti siinä vaiheessa, jolloin poika virui kalpeana -ja vapisevana vuoteessaan valmiina saamaan uuden itkunpuuskan -pienimmästäkin aiheesta. Itse asiassa tohtori Craven pelkäsi ja -kammoksui näitä sairaskäyntejä ja niihin liittyviä ikävyyksiä. Tällä -kertaa hän tuli Misselthwaite Manoriin vasta iltapuolella. - --- Miten hänen laitansa on? hän kysyi rouva Medlockilta jotensakin -ärtyneenä. -- Häneltä ratkeaa vielä jokin suoni, jos hän jatkaa tuota -menoa. Poika on hysteerinen ja hillitön. - --- Omituinen juttu, tohtori, te ette varmaan voi uskoa silmiänne -nähdessänne hänet nyt, vastasi rouva Medlock. -- Tuo ruma, -nyreänaamainen tyttö, joka on melkein yhtä häijy kuin hän itse, -on lumonnut hänet. Ei kukaan tiedä, miten se on tapahtunut. Herra -paratkoon, ei tuolta tytöltä tavallisesti heltiä montakaan sanaa, mutta -hänpä vain teki sen, mitä ei yksikään meistä olisi uskaltanut. Hän -karkasi viime yönä vuoteen luo kuin pieni kissa ja polki jalkaansa ja -käski pojan heretä kirkumasta, ja eikös vain Colin-herra pelästynyt -niin että tosiaan lopetti. Ja tänä iltapuolena -- no niin, tulkaapa -itse katsomaan, tohtori. Se on aivan uskomatonta. Tohtori Cravenia -kohtasi todellakin hämmästyttävä näky, kun hän astui potilaansa -huoneeseen. Rouva Medlockin avatessa oven hän kuuli naurua ja -juttelua. Colin istui sohvalla yönutussaan selkä suorana ja katseli -puutarhakirjaansa. Hän jutteli pikku tytölle, jota tällä hetkellä -tuskin ensinkään saattoi sanoa rumaksi, sillä hänen kasvonsa hehkuivat -mielihyvästä. - --- Noita korkeita, sinisiä, kellomaisia kukkia -- niitä meidän on -hankittava oikein kosolti, sanoi Colin. - --- Dickon sanoo, että ne ovat jalostettuja kukonkannuksia, huusi Mary. --- Siellä on jo niitä ennestään vaikka kuinka paljon. - -Samassa he näkivät tohtori Cravenin ja vaikenivat. Mary jähmettyi -paikalleen, ja Colin näytti ärtyisältä. - --- Kuulin ikäväkseni, että olit sairas eilisiltana, poikaseni, sanoi -tohtori Craven hieman hermostuneena. Hän oli yleensä hermostunut mies. - --- Nyt voin jo paremmin, paljon paremmin, vastasi Colin muistuttaen -taas radzhaa. -- Päivän tai parin kuluttua lähden ulos tuolissani, jos -on kaunista. Minä tarvitsen raitista ilmaa. - -Tohtori Craven kävi istumaan hänen viereensä ja tunnusteli hänen -valtimoaan utelias katse silmissään. - --- Sinun ei ole hyvä mennä, jollei päivä ole erityisen kaunis, hän -sanoi. -- Ja muista varoa, ettet väsy liikaa. - --- Ei raitis ilma väsytä, sanoi radzha. - -Kun aikaisemmin oli puhuttu raittiista ilmasta, tämä samainen nuori -herra oli joutunut raivon valtaan ja väittänyt itsepintaisesti -vilustuvansa ja kuolevansa siitä. Eipä ole kumma, että hänen lääkärinsä -oli hiukan hämmästynyt. - --- Luulin ettet pidä raittiista ilmasta, hän huomautti. - --- En pidäkään kun olen yksin, vastasi Colin, mutta serkkuni tulee -minun kanssani. - --- Ja totta kai hoitajatar myös, huomautti tohtori Craven. - --- Ei, kyllä serkkuni pitää minusta huolen. Ja pyörätuolia työntää eräs -hyvin vahva poika, jonka tunnen. - -Suunnitelma huolestutti tohtori Cravenia. Jos tämä väsyttävä, -kiukkuinen poika sattuisi paranemaan, hän itse joutuisi tietenkin -luopumaan perinnön toiveista. Mutta hän ei ollut kovasydäminen mies, -vaikka olikin luonteeltaan heikko, eikä hän aikonut antaa Colinin -vaarantaa henkeään. - --- Onko tuo poika varmasti voimakas ja luotettava? hän kysyi. - --- Kuka hän on? - --- Hän on Dickon, vastasi Mary äkkiä. Hänestä tuntui, että jokaisen -nummen lähistöllä asuvan täytyi tuntea Dickon. Ja oikeassa hän olikin. -Hän huomasi tohtorin totisten kasvojen lauhtuvan. - --- Ahaa, Dickon, tämä sanoi ilahtuneena. -- Siinä tapauksessa olet -hyvässä turvassa. Dickon-poika on voimakas kuin nummen poni. -- -Nautitko sinä rauhoittavan lääkkeesi viime yönä, Colin? hän kysyi -sitten potilaaltaan. - --- En, vastasi Colin. -- Ensin en tahtonut ottaa sitä, ja saatuaan -minut vaikenemaan Mary jutteli minut nukuksiin. Hän kertoi miten kevät -hiipii puutarhaan. - --- Se kuulostaakin rauhoittavalta, sanoi tohtori Craven joutuen -yhä enemmän ymmälle ja vilkaisten Maryyn, joka istui jakkarallaan -äänettömänä mattoon tuijottaen. -- Sinä voit nähtävästi paremmin, mutta -sinun on muistettava... - --- En tahdo muistaa, keskeytti Colin jälleen radzhan äänellä. -- Kun -makaan yksinäni ajattelemassa, minua alkaa kivistää joka paikasta ja -muistan asioita, jotka panevat minut kirkumaan. Jos jossakin olisi -lääkäri, joka saisi minut unohtamaan, että olen sairas, eikä aina -muistuttaisi siitä, niin haetuttaisin hänet tänne. Serkkuni saa minut -unohtamaan, ja siksi hän tekee minut terveemmäksi. - -Tohtori Craven ei ollut milloinkaan ennen selviytynyt niin nopeasti -talosta "kohtauksen" jälkeen; tavallisesti hän oli joutunut viipymään -hyvän aikaa ja hänellä oli ollut paljon tekemistä. Tänä iltana hän -ei antanut mitään lääkettä eikä uusia määräyksiä, ja hän säästyi -epämieluisilta kohtauksilta. Laskeutuessaan alakertaan hän näytti -mietteliäältä, ja kun hän tuli kirjastoon juttelemaan rouva Medlockin -kanssa, tämä huomasi hänen olevan hyvin ymmällä. - --- No niin, tohtori, sanoi rouva Medlock, olisitteko voinut uskoa sitä? - --- Asiat ovat tosiaankin kääntyneet uudelle tolalle, sanoi tohtori. -- -Ja kieltämättä entistä paremmalle. - --- Luulen että Susan Sowerby on oikeassa, sanoi rouva Medlock. -- Eilen -käydessäni Thwaitessa pistäydyin hänen mökkiinsä ja istuin hetken -juttelemassa hänen kanssaan. Ja hän sanoi minulle: "Näetkös, Sarah -Ann, saattaa olla, ettei tuo tyttönen ole erityisen herttainen ja soma -lapsi, mutta hän on yhtä kaikki lapsi, ja lapset tarvitsevat toisiaan." -Me olimme koulutovereita, Susan Sowerby ja minä. - --- Rouva Sowerby on paras sairaanhoitajatar jonka tunnen, sanoi tohtori -Craven vetäessään päällystakkia yllensä. -- Kun löydän hänet jostakin -mökistä, tiedän että minulla on suuri mahdollisuus pelastaa potilaani. -Hän on teräväjärkinen nainen. - -Rouva Medlock hymähti. Hän oli kiintynyt Susan Sowerbyhyn. - --- Niin on, hänellä on oma tapansa puhua suunsa puhtaaksi, hän puheli -mielissään. -- Monesti olen sanonut hänelle: "Näetkös, Susan, jos sinä -olisit joku muu etkä puhuisi niin leveätä Yorkshiren murretta, niin -minä olisin valmis sanomaan, että sinä olet älykäs." - -Sinä yönä Colin nukkui kertaakaan havahtumatta, ja aamulla avatessaan -silmänsä hän makasi liikahtamatta ja myhäili tietämättään -- olo -tuntui omituisen hyvältä. Oli todella mieluista olla hereillä, ja hän -käännähti toiselle kyljelleen ja oikoili tyytyväisenä jäseniään. Sen -sijaan että olisi harmitellut heräämistään hän uppoutui mielessään -suunnitelmiin, joita Mary ja hän olivat eilisiltana punoneet. Oli -hauskaa, kun oli jotakin ajateltavaa. Eikä hän ollut kymmentäkään -minuuttia ollut hereillä, kun hän kuuli käytävästä juoksuaskelten -töminää ja Mary ilmestyi ovelle. Seuraavassa tuokiossa hän oli -huoneessa ja vuoteen luona tuoden mukanaan tuulahduksen raitista -aamuilmaa. - --- Olet ollut ulkona! Täällä tuoksuu taas mukavasti lehdille! nuuhki -Colin. - -Mary oli tullut juoksujalkaa, ja hänen hiuksensa olivat pörröiset ja -kasvot punoittivat, vaikkei hän itse voinut sitä nähdä. - --- Siellä on ihanaa! hän huusi hengästyneenä. Et ole koskaan nähnyt -mitään niin kaunista! Se on tullut! Luulin sen tulleen jo ennemmin, -mutta silloin se oli vain tulossa. Nyt se on tullut. Kevät! Dickon -sanoo niin! - --- Onko? riemuitsi Colin, ja vaikkei hän tiennyt paljon mitään -keväästä, hänen sydämensä alkoi rajusti sykkiä. Hän nousi istumaan -vuoteessaan. -- Avaapas ikkuna! hän pyysi, ja hänen hymyssään oli -samalla kertaa hilpeää kiihtymystä ja pientä itseivaa. - --- Ehkä saamme kuulla kultatorvien törähdyksen. - -Mary kiirehti ikkunaan ja aukaisi sen selkoselälleen. Sisään tulvehti -kevään tuoksua ja lintujen laulua. - --- Tämä on raitista ilmaa, sanoi Mary. -- Makaa selälläsi ja hengitä -sitä sisääsi pitkin siemauksin. Sillä tapaa Dickon tekee nummella -maatessaan. Hän sanoo tuntevansa, miten se virtaa suoniin ja tekee -hänet voimakkaaksi, ja hänestä tuntuu kuin hän voisi elää ikuisesti. -Hengitä sitä, hengitä sitä yhä uudelleen! - -Hän kertasi vain Dickonin sanat, mutta Colinin mielenkiinto heräsi. - --- "Ikuisesti!" Tuntuuko hänestä siltä? hän tuumi ja vetäessään syvään -henkeä hän koki mieluisan uudistumisen tunteen. - -Mary oli jälleen hänen vuoteensa vieressä. - --- Maasta nousee kaikenlaisia kasveja, hän kertoili kiireisesti. - --- Nuppuja on kaikkialla, ja vihreä huntu on peittänyt melkein kaiken -harmaan, ja linnuilla on sellainen kiire rakentaa pesää, että muutamat -oikein taistelevat paikoista salaisessa puutarhassa. Ja ruusupensaat -ovat niin sieviä, ettei sen sievempää voi olla, ja metsät ja tienreunat -ovat esikkoja täynnä, ja ne siemenet, jotka kylvimme, ovat jo nousseet, -ja Dickonilla on mukanaan kettu ja varis ja oravat ja vastasyntynyt -karitsa. - -Ja sitten hän vaikeni vetääkseen henkeä. Dickon oli löytänyt kolme -päivää sitten vastasyntyneen karitsan nummen kanervikosta kuolleen -emonsa vierestä. Se ei ollut Dickonin ensimmäinen orpo karitsa, ja hän -tiesi mitä sille oli tehtävä. Hän oli vienyt sen mökkiin takkiinsa -käärittynä ja asettanut sen makaamaan takkavalkean eteen ja ruokkinut -sitä lämpimällä maidolla. Se oli pehmoinen ja sillä oli somat, tyhmät -pikkulapsen kasvot ja pitkät jalat. Dickon oli aamulla tuonut sen -nummen poikki sylissään, ja maitopullo ja orava olivat olleet hänen -taskussaan, ja istuessaan puun alla ja tuntiessaan helmassaan karitsan -lämpimien jäsenten värähtelyn Mary oli ollut niin ylen onnellinen, -ettei ollut saanut sanaa suustaan. Karitsa -- karitsa! Elävä karitsa, -joka lepäsi sylissä kuten pikkuvauva! - -Tätä kaikkea hän kuvaili hyvin riemastuneena, ja Colin kuunteli -hengittäen kevätilmaa pitkin siemauksin hoitajattaren astuessa sisään. -Tämä hätkähti hiukan nähdessään avatun ikkunan. Monena helteisenä -päivänä hän oli ollut tukehtumaisillaan potilaansa huoneessa, tämä kun -oli itsepintaisesti väittänyt vilustuvansa raittiista ilmasta. - --- Eihän teidän vain ole kylmä? hän kysyi. - --- Ei, kuului vastaus. -- Minä hengitän oikein syvään raitista ilmaa. -Siitä tulee voimakkaaksi. Minä tahdon nauttia aamiaiseni sohvalla, ja -serkkuni aterioi minun kanssani. - -Hoitajatar lähti kohta puuhaamaan aamiaista hymähtäen salavihkaa. - -Palvelijain parissa oli hupaisempaa kuin sairashuoneessa, ja nykyisin -jokainen halusi kuulla uutisia yläkerrasta. Keittiössä naurettiin -nuoren herran kustannuksella ja laskettiin leikkiä siitä, että hän oli -"kerrankin joutunut jyrän alle", kuten keittäjä sanoi. Palvelijoiden -puolella oltiin hyvin kyllästyneitä Colinin raivokohtauksiin, ja -hovimestari, joka oli perheellinen mies, oli monta kertaa lausunut -mielipiteenään, että parasta olisi antaa potilaalle "kelpo selkäsauna". - -Kun hoitajatar oli kattanut pöydälle aamiaisen, Colin ilmoitti hänelle -arvokkaalla äänellä: - --- Eräs poika, jolla on mukanaan kettu, varis, kaksi oravaa ja -vastasyntynyt karitsa, tulee tervehtimään minua tänä aamuna. Heidät -on tuotava heti tänne yläkertaan. Ette saa ruveta leikkimään eläinten -kanssa palvelijain huoneessa ettekä pidättää niitä siellä. Ne on -tuotava tänne. - -Hoitajatar yskähti. - --- Hyvä on, hän vastasi. - --- Voitte käskeä Marthan tuomaan heidät tänne. Poika on Marthan veli. -Hänen nimensä on Dickon, ja hän on eläinten kesyttäjä. - --- Toivottavasti eläimet eivät pure, sanoi hoitajatar. - --- Sanoinhan jo, että hän on kesyttäjä, sanoi Colin alentuvasti. - --- Eivät kesyttäjäin eläimet koskaan pure. - --- Intiassa on käärmeenkesyttäjiä, sanoi Mary. -- He työntävät usein -käärmeen pään suuhunsa. - --- Hyi olkoon, kauhisteli hoitajatar. - -He söivät aamiaisensa ikkunasta tulvivassa auringonpaisteessa. Colin -pisteli aimo annoksen ja Mary tarkkasi häntä kiinnostuneena. - --- Sinä alat lihota niin kuin minäkin, hän sanoi. -- Intiassa ei -aamiainen maistunut minulle koskaan, ja nyt se maistuu aina. - --- Tänä aamuna minun olikin nälkä, sanoi Colin. -- Kenties se johtui -raittiista ilmasta. Milloin luulet Dickonin tulevan? - -Siihen ei ollut pitkä aika. Kymmenen minuutin kuluttua Mary kohotti -kätensä. - --- Kuuntele! hän sanoi. -- Kuuletko rääkynää? - -Colin kuunteli, ja hänen korviinsa kantautui talon seinien sisältä outo -ääni, käheä "kvaak -- kvaak". - --- Kuulen, hän vastasi. - --- Se on Nokipekka, sanoi Mary. -- Kuuntele uudelleen! Kuuletko -määkinää -- hyvin vienoa? - --- Kuulen, huudahti Colin punastuen innosta. - --- Se on karitsa, sanoi Mary. -- Dickon tulee. - -Dickonin jalkineet olivat raskaat ja kömpelöt, ja vaikka hän koetti -kävellä hiljaa, erottui hänen askeltensa kopse jo etäältä, kun hän -marssi pitkin käytäviä, kunnes pehmeä matto vaimensi äänen hänen -tullessaan käytävään, josta päästiin Colinin huoneeseen. - --- Jos suvaitsette, ilmoitti Martha juhlallisesti avatessaan ovea, jos -suvaitsette, täällä on Dickon ja hänen elukkansa. - -Dickon astui sisään kasvoillaan leveä myhäily. Pieni karitsa oli hänen -sylissään, ja punertava ketunpoikanen tassutteli hänen vieressään. -Pähkinä kökötti vasemmalla ja Nokipekka oikealla olkapäällä ja Kuoren -pää ja käpälät kurkistivat esiin takintaskusta. - -Colin kohosi hitaasti istumaan ja tuijotti tuijottamistaan -- kuten hän -oli tuijottanut nähdessään Maryn ensi kertaa. Huolimatta kaikesta mitä -oli kuullut hän ei ollut osannut kuvitella, millainen tämä poika oli, -ja että hänen kettunsa, variksensa, oravansa ja karitsansa saattaisivat -olla niin lähellä häntä, että ne melkein tuntuivat olevan osa häntä -itseään. Colin ei ollut eläissään puhunut kenenkään pojan kanssa, ja -hän joutui sellaisen ihastuksen ja uteliaisuuden valtaan, että hän -unohti puhua. - -Mutta Dickon ei ujostellut eikä arkaillut. Ei hän silloinkaan ollut -joutunut ymmälle, kun hän oli ensimmäisen kerran tavannut variksen ja -tämä oli hänen kieltään ymmärtämättä vain tuijottanut häneen mitään -virkkamatta. Sellaisia eläimet aina olivat ennen kuin perehtyivät -ihmisiin. Hän meni Colinin luo ja laski rauhallisesti karitsan hänen -syliinsä, ja pikku eläin alkoi heti nuuhkia kuonollaan pehmeän -samettitakin laskoksia ja hieroskella kiharaista päätään hiukan -kärsimättömänä Colinin kylkeä vasten. - --- Mitä se tekee? kysyi Colin. -- Mitä se tahtoo? - --- Se kaipaa emoaan, myhäili Dickon. -- Toin sen tänne sinun luoksesi, -koska tiesin, että tahtoisit nähdä miten se syö. - -Hän asettui polvilleen sohvan viereen ja otti taskustaan maitopullon. - --- Tästä saat, pikkarainen, hän sanoi kääntäen hellävaroen ruskealla -kädellään pientä valkoista, villaista päätä. -- Tätä sinun mielesi -tekee. Siitä kostut enemmän kuin kaiken maailman samettinutuista. Kas -tässä. Hän työnsi pullon suun ahneesti etsivään suuhun, ja karitsa -alkoi himokkaasti imeä. - -Samassa kielenkannat irtosivat. Colin kyseli kyselemistään ja Dickon -vastaili iloisesti. Heidän puhellessaan karitsa nukahti, Nokipekka -lensi ulos ja sisään avoimesta ikkunasta ja Pähkinä ja Kuori -retkeilivät ulkona olevissa suurissa puissa. Kapteeni taas kyyristyi -uunimatolla istuvan Dickonin viereen. - -He katselivat puutarhakirjoissa olevia kuvia, ja Dickon tunsi kaikki -kukkaset nimeltä ja tiesi tarkalleen, mitä niistä jo kasvoi salaisessa -puutarhassa. - --- Tuota nimeä en osaa lausua, hän virkkoi viitaten kuvaan, jonka alla -oli nimi "Aquilegia". -- Täällä päin sitä sanotaan akileijaksi. Ja tuo -tuossa on leijonankita. Niitä kasvaa molempia villeinä pientareilla, -mutta nämä jalostetut lajit ovat isompia ja koreampia. Siellä -puutarhassa on muutamia isoja akileijakimppuja. Ne näyttävät aivan -sinivalkoiselta perhosparvelta sitten kun ne kukkivat. - --- Minäkin saan nähdä ne! sanoi Colin. - --- Niin saat, virkkoi Mary. -- Ja nyt et saa enää hukata aikaa. - - - - -20. - -"MINÄ SAAN ELÄÄ IKUISESTI!" - - -Heidän täytyi odottaa toista viikkoa, sillä ensin tuli muutamia -tuulisia päiviä ja sitten Colinia vaivasi lievä vilustuminen. Nämä -viivytykset olisivat epäilemättä saaneet hänet raivostumaan, ellei -hänellä olisi ollut yllin kyllin ohjelmaa. Oli tehtävä salaisia -suunnitelmia; lisäksi Dickon pistäytyi melkein joka päivä vaikkapa vain -pariksi minuutiksi kertomaan, mitä tapahtui nummella ja kedoilla ja -pensasaidoissa ja virran rannikoilla. - -Perin jännittäviä olivat ne valmistuspuuhat, joita Colinin -kuljettaminen puutarhaan vaati, jottei salaisuus paljastuisi. Ei kukaan -saanut nähdä pyörätuolia eikä Dickonia ja Maryä heidän käännyttyään -pensasaitakulmauksesta käytävälle, joka kulki murattien peittämän -muurin vieritse. Päivä päivältä Colin tunsi yhä selvemmin, että -puutarhan suurimpia vetovoimia oli sen salaperäisyys. Sitä ei saanut -mikään pilata. Eikä kukaan saanut epäillä, että heillä oli salaisuus. -Palvelijoille oli uskoteltava, että hän lähti ulos Dickonin ja Maryn -kanssa vain siksi, että piti heistä. - -Heillä oli hauskoja ja pitkiä keskusteluja siitä, mitä teitä -kuljettaisiin. Ensin oli mentävä tätä tietä, sitten alas tuota -tietä, ja tässä oli kuljettava yli ja kierrettävä suihkukaivon -kukkapenkit ikään kuin haluttaisiin katsella pääpuutarhurin järjestämiä -kukkaistutuksia. Sehän näyttäisi niin järjelliseltä, ettei kukaan voisi -epäillä mitään. Sitten häivyttäisiin pensasaidan taakse ja pysyttäisiin -näkymättömissä, kunnes tultaisiin pitkien muurien kohdalle. Kaikki -harkittiin melkein yhtä huolellisesti kuin suurten kenraalien -taistelusuunnitelma sota-aikana. - -Kartanon perillistä koskevat merkilliset huhut olivat kuitenkin -tihkuneet palvelijain huoneesta tallirenkien ja puutarhurien puolelle. -Siitä huolimatta pääpuutarhuri Roach melkein säikähti eräänä päivänä, -kun Colin-herra oli lähettänyt sanan, että hänen oli ilmaannuttava -siihen osaan taloa, jota ei yksikään syrjäinen ollut vielä nähnyt, ja -että sairas poika itse halusi puhutella häntä. - --- Jopa nyt, jopa nyt, hän puheli itsekseen vaihtaessaan kiireisesti -ylleen toista takkia. -- Mitähän nyt on tekeillä? Hänen Kuninkaallinen -Korkeutensa, jota ei ole lupa katsella, kutsuu puheilleen miespoloisen, -johon hän ei ole koskaan suvainnut luoda ainoatakaan silmäystä. - -Herra Roach oli hieman utelias. Hän ei ollut koskaan nähnyt edes -vilahdusta pojasta, ja hän oli kuullut jos jonkinlaisia juttuja hänen -kammottavasta ulkonäöstään ja käytöksestään sekä hänen sairaalloisista -kiukunpurkauksistaan. Yleensä arveltiin, että poika saattoi kuolla minä -hetkenä tahansa, ja ihmiset, jotka eivät olleet koskaan nähneet häntä, -kertoivat mielikuvituksellisia tarinoita hänen kyttyräselästään ja -vaivaisista sääristään. - --- Asiat ovat muuttumassa tässä talossa, herra Roach, sanoi rouva -Medlock opastaessaan häntä takaportaita ylös tuohon salaperäisenä -pysyneeseen huoneeseen. - --- Toivotaan, että ne muuttuvat parempaan päin, rouva Medlock, vastasi -puutarhuri. - --- Eivätpä ne juuri huonommiksikaan voisi muuttua, jatkoi rouva -Medlock. -- Ja kumma kyllä, yhdellä jos toisellakin on nyt paljon -helpommat päivät poikaa hoitaessaan. Älkää pahasti hämmästykö, herra -Roach, jos tapaatte itsenne keskeltä eläintarhaa. Dickon on siellä -enemmän kotonaan kuin koskaan te tai minä. - -Dickonia ympäröi todella jonkinlainen taikakehä, kuten Mary aina -itsekseen arveli. Kuullessaan hänen nimensä herra Roach hymähti -suopeasti. - --- Hän olisi yhtä kotonaan Buckinghamin kuninkaallisessa palatsissa -kuin hiilikaivosten syvyyksissä, hän sanoi. -- Eikä hän kuitenkaan ole -röyhkeä eikä tungetteleva. Kelpo poika tuo Dickon. - -Oli hyvä, että häntä oli varoitettu, muuten hän ehkä olisi säpsähtänyt. -Iso varis, joka näytti kotiutuneen veistoksin koristellun tuolin -korkealle selkänojalle, julisti vieraan tulon vaakkumalla äänekkäästi: -"Kvaak-kvaak." - -Nuori radzha ei ollut vuoteessaan eikä sohvalla. Hän istui nojatuolissa, -ja hänen vieressään oli pieni karitsa, joka häntäänsä viputtaen imi -Dickonin pitämästä maitopullosta. Sirosti pähkinää nakerteleva orava -nökötti Dickonin kumarassa olevalla selällä. Pieni Intiasta tullut -tyttö istui isolla jakkaralla tätä katselemassa. - --- Täällä on herra Roach, sanoi rouva Medlock. - -Nuori radzha kääntyi ja mittaili katseellaan palvelijaansa -- siltä -ainakin pääpuutarhurista tuntui. - --- Vai olette te Roach, hän sanoi. -- Minä kutsutin teidän tänne -antaakseni teille muutamia hyvin tärkeitä määräyksiä. - --- Hyvä on, vastasi Roach odottaen uteliaana, olisiko hänen kaadettava -kaikki puiston tammet maan tasalle tai muokattava hedelmäpuutarhat -kukkapenkeiksi. - --- Minä aion tänään iltapäivällä lähteä ulos pyörätuolissani, sanoi -Colin. -- Jos raitis ilma tuntuu tekevän minulle hyvää, lähden ehkä -joka päivä ulos. Sinä aikana ei yksikään puutarhureista saa olla -missään pitkän käytävän puutarhamuurien läheisyydessä. Siellä ei saa -olla ketään. Kello kahden aikaan lähden ulos, ja kaikkien on pysyttävä -poissa, kunnes lähetän sanan, että työt voidaan aloittaa. - --- Hyvä on, vastasi herra Roach huojentuneena kuullessaan, että tammet -saivat jäädä paikoilleen ja hedelmäpuutarhat olivat turvassa. - --- Mary, jatkoi Colin, miten Intiassa taas sanotaankaan, kun on puhuttu -loppuun ja tahdotaan, että ihmiset lähtevät. - --- Sanotaan: "Minä sallin teidän poistua", vastasi Mary. - -Radzha heilutteli kättään. - --- Minä sallin teidän poistua, Roach, hän sanoi. -- Mutta muistakaa, -tämä on hyvin tärkeätä. - --- Kvaak -- kvaak! huomautti varis käheästi, ei kuitenkaan -epäkohteliaasti. - --- Hyvä on. Kiitoksia, sanoi herra Roach ja poistui rouva Medlockin -seuraamana. Roach, hyvänahkainen mies, hymähti käytävään tultuaan ja -alkoi viimein nauraa. - --- Totta totisesti, sillä pojalla on mahtavan käskijän tavat. Luulisi -hänen edustavan koko kuninkaallista perhettä, joka on sulanut yhdeksi -henkilöksi. - --- Hoh, hoh, päivitteli rouva Medlock. -- Meidän on jokaisen täytynyt -olla aina hänen peukalonsa alla, ja sitä varten hän kai luulee ihmisten -maailmaan syntyneenkin. - --- Ehkä hän siitä talttuu, jos saa elää, arveli herra Roach. - --- No niin, eräs asia ainakin on varma, sanoi rouva Medlock. -- Jos -hän todella saa elää ja tuo tyttö jää tänne, niin hän kyllä opettaa -pojalle, ettei koko puurovati kuulu hänelle, kuten Susan Sowerbyn on -tapana sanoa. - -Colin nojautui huoneessaan tyynyihinsä. - --- Nyt saamme olla huoleti, hän sanoi. -- Ja tänä iltapuolena saan sen -nähdä, saan kuin saankin! - -Dickon palasi puutarhaan eläimineen ja Mary jäi Colinin luo. Tämä -ei näyttänyt uupuneelta, mutta hän oli hyvin vaitelias ennen kuin -väliateria tuotiin ja hyvin äänetön heidän sitä syödessään. Mary -ihmetteli ja uteli syytä siihen. - --- Sinun silmäsi ovat kauhean suuret, Colin, hän sanoi. -- Kun sinä -mietit jotakin, ne tulevat aina suuriksi kuin teevadit. Mitä sinä nyt -mietit? - --- En voi olla ajattelematta, miltä se mahtaa näyttää, vastasi poika. - --- Puutarhako? kysyi Mary. - --- Kevät, sanoi Colin. -- Tulin ajatelleeksi, etten ole oikeastaan -milloinkaan ennen nähnyt sitä. Olen tuskin koskaan ollut ulkona, ja kun -olen ollut, olen tuskin lainkaan katsonut sitä. En ole edes ajatellut -sitä. - --- En minäkään Intiassa koskaan nähnyt sitä, sillä siellä ei ole -kevättä, huomautti Mary. - -Colin oli viettänyt eristettyä ja synkkää elämää, mutta hänellä oli -vilkkaampi mielikuvitus kuin Marylla, ja sitä paitsi hän oli kuluttanut -paljon aikaa kirjojen ja kuvien parissa. - --- Sinä aamuna, jolloin sinä juoksit sisään ja huusit: "Se on tullut! -Se on tullut!" minusta tuntui perin oudolta. Oli aivan kuin suuri -helisevä juhlakulkue olisi ollut tulossa soittaen riemusta. Eräässä -kirjassani on kuva siitä -- kauniita ihmisiä suunnaton joukko -seppeleillä ja kukkaköynnöksillä koristettuina, ja kaikki nauravat, -tanssivat ja soittavat huilua. Siksi minä sanoinkin "Ehkä saamme kuulla -kultatorvien toitottavan" ja pyysin sinua avaamaan ikkunan. - --- Aika hullunkurista, sanoi Mary. -- Kyllä siinä olisi joukkoa, jos -kaikki kukat ja lehdet ja linnut ja metsän eläimet tanssisivat yhtaikaa -ohi. Kyllä ne varmaan tanssisivat ja laulaisivat ja toitottaisivat, -niin ettei soitosta olisi puutetta. - -He nauroivat molemmat, mutta ei siksi että ajatus oli naurettava, vaan -koska se miellytti heitä. - -Hiukan myöhemmin hoitajatar tuli Colinia pukemaan. Hän huomasi, ettei -tämä entiseen tapaansa maannut pölkkynä vaatteita ylle vedettäessä, -vaan että hän kohosi istualleen pyrkien itsekin auttamaan ja jutteli -kaiken aikaa Maryn kanssa. - --- Tämä on yksi hänen hyviä päiviään, sanoi hoitajatar tohtori -Cravenille, joka pistäytyi tarkastuskäynnille. -- Hän on niin hyvällä -tuulella, että hän vahvistuu siitä. - --- Minä käyn katsomassa häntä myöhemmin sen jälkeen kun hän on palannut -sisään, sanoi tohtori Craven. -- Minun täytyy nähdä, miten oleskelu -ulkoilmassa vaikuttaa häneen. Soisin, hän sanoi hyvin hiljaa, että hän -sallisi teidän lähteä mukaan. - --- Ennemmin jätän paikkani tässä hetkessä kuin suostun olemaan läsnä, -jos sellaista ehdotetaan, vastasi hoitajatar nopeasti ja päättävästi. - --- En todella aikonutkaan ehdottaa sitä, sanoi tohtori hieman -ärtyneenä. -- Voimmehan tämän kerran kokeilla. Dickonin huostaan voisin -uskoa vaikka vastasyntyneen lapsen. - -Talon vankin miespalvelija kantoi Colinin alakertaan ja sovitti hänet -pyörätuoliin, jonka ääressä Dickon odotteli. Kun kaikki tyynyt ja -peitteet oli saatu kuntoon, viittasi radzha kädellään palvelijalle ja -hoitajattarelle. - --- Minä sallin teidän poistua, hän sanoi, ja kumpikin katosi -joutuisasti. Tosin he nauraa hihittivät päästyään hänen näkyvistään. - -Dickon alkoi työntää pyörätuolia verkalleen ja varmasti. Mary asteli -vieressä, ja Colin nojautui taaksepäin kohottaen kasvonsa taivasta -kohti. Se näytti kaartuvan hyvin korkealla, ja pienet hahtuvapilvet -leijailivat valkoisten lintujen tavoin sinen alla. Nummelta tulevat -pehmeät tuulet olivat täynnä outoa, villiä tuoksua. Colin veti -vetämistään ilmaa laihaan rintaansa, ja hänen suuret silmänsä näyttivät -kuuntelevan -- kuuntelevan korvien asemesta. - --- Täällä on niin monenlaista laulua, surinaa ja viserrystä, hän -huudahti. -- Mitä on tuo tuoksu, jota tuuli puhaltaa tänne? - --- Se tulee nummen kanervikosta, joka on juuri kukassa, vastasi Dickon. --- Nyt on mehiläisillä hyvät päivät. - -Ei ainoatakaan ihmisolentoa näkynyt teillä, joita pitkin he kulkivat. -Mutta kun he saapuivat pitkälle käytävälle muratin peittämän muurin -luo, sai lähestyvän hetken jännitys jostakin selittämättömästä syystä -heidät puhelemaan kuiskaten. - --- Tässä se on, hengähti Mary. -- Tässä minä kävelin edestakaisin ja -mietin -- mietin. - --- Tässäkö? huudahti Colin, ja hänen silmänsä alkoivat innokkaina -etsiskellä muratin lehvien takaa. -- Mutta eihän tässä näy mitään, hän -kuiskasi. Ei tässä ole ovea. - --- Niin minäkin luulin, sanoi Mary. - -Sitten seurasi harras äänettömyys ja pyörätuoli vieri eteenpäin. - --- Tässä on puutarha, jossa Ben Weatherstaff työskentelee, sanoi Mary. - -Vielä kuljettiin parisen metriä, ja sitten Mary kuiskasi jälleen. - --- Tässä punarinta lensi muurin yli, hän sanoi. - --- Tässäkö? huudahti Colin. Voi, kunpa se taas tulisi. - --- Ja tässä, jatkoi Mary juhlallisesti viitaten ison sireenipensaan -alle, tässä se laskeutui pienelle multaläjälle näyttäen minulle avaimen. - -Silloin Colin kohosi istualleen. - --- Siinäkö? hän huudahti. Dickon herkesi työntämästä ja pyörätuoli -seisahtui. - --- Ja tässä, sanoi Mary astuen muratin juurella olevalle kukkapenkille, -tässä minä rupesin juttelemaan sen kanssa, kun se viserteli minulle -muurilta. Ja tässä on se muratinoksa, jonka tuuli puhalsi syrjään. Hän -tarttui kiinni löyhänä riippuvaan, vihreään verhoon. - --- Oh! huohotti Colin. - --- Ja tässä on ovenkahva ja tässä on ovi. Dickon, työnnä hänet sisään --- työnnä joutuin! - -Ja Dickon antoi pyörätuolille voimakkaan, varman sysäyksen. - -Mutta Colin oli painautunut takaisin tyynyilleen ja peitti käsillään -silmänsä sulkien näkyvistään kaiken, kunnes he olivat tulleet -puutarhaan, jolloin tuoli pysähtyi kuin taikasauvan koskettamana ja ovi -sulkeutui. Silloin vasta hän avasi silmänsä ja katseli ympärilleen, -katseli katselemistaan, kuten Dickon ja Marykin olivat tehneet. Ja -yli muurien ja maan ja puiden ja huojuvien oksien ja köynnösten -levittäytyi hentojen pikku lehtien vihreä huntu ja ruohikossa puiden -alla ja lehtimajojen harmaissa kivimaljakoissa, kaikkialla välähteli -kultaa, sinipunertavaa ja valkoista, ja pään yläpuolella huojuivat -puut vaaleanpunaisina ja lumenpuhtaina, ja ilmassa oli siipien suhinaa -ja heikkoa, suloista piipitystä ja surinaa, ja kaikkialla tuoksua --- tuoksua. Päivän lämpimät säteet hyväilivät hänen kasvojaan kuten -hyväilevän käden lempeä kosketus. - -Mary ja Dickon katselivat häntä ihmeissään. Colin näytti oudolta -ja toisen näköiseltä, sillä vaaleanpunainen värihohde oli todella -peittänyt hänet -- kasvot ja niskan ja kädet ja kaiken. - --- Minä tulen terveeksi! hän huusi. Mary, Dickon, minä tulen terveeksi. -Ja minä saan elää ikuisesti! - - - - -21. - -BEN WEATHERSTAFF - - -Maallisen elämän omituisuuksiin kuuluu, että ihminen vain silloin -tällöin on aivan varma siitä, että hän tulee elämään ikuisesti. Joskus -tietää aamusarastuksen hetkenä, kun nousee vuoteeltaan ja menee -ulos tähystelemään kalpeata taivasta, joka verkalleen muuttuu ja -rusottaa, kunnes sydän melkein herkeää lyömästä auringon ihmeellistä, -muuttumatonta, majesteettista nousua katsellessa. Silloin sen tietää -ehkä silmänräpäyksen ajan. Ja joskus sen tietää, kun on yksin metsässä -auringonlaskun aikaan, kun syvä, salaperäinen, kullanhohtava, puiden -välitse ja alitse hiipivä hiljaisuus tuntuu kertovan jotakin, jota ei -voi täysin kuulla vaikka kuinka koettaisi. Joskus myös tummansinisen -yötaivaan ääretön rauha ja sen miljoonat vartioivat tähdet tuovat -varmuuden; joskus etäinen soitto, joskus jonkun silmien katse. - -Näin kävi Colinin, kun hän ensimmäisen kerran salatun puutarhan -muurien sisäpuolella näki ja kuuli ja tunsi, millainen oli kevät. -Tänä iltapuolena maailma tuntui tekevän kaikkensa näyttääkseen koko -rikkautensa, säteilevän ihanuutensa ja anteliaisuutensa yhden ainoan -pojan takia. Tuon tuostakin Dickon pysähtyi kesken puuhiaan ja seisoi -päätään pudistaen, harras ihmetys kasvoillaan. - --- No totta totisesti, oikein tämä on ihmettä, virkkoi hän. -- Minä -olen kolmannellatoista, ja kahdentoista vuoden aikana olen ennättänyt -nähdä päiviä jos jonkinlaisia, mutta en koskaan tämän veroista. - --- Ihme on, on tosiaan, toisti Mary jäljitellen Dickonin puhetapaa ja -huoaten mielihyvästä. -- Näin suurenmoista päivää ei ole ennen nähty. - --- Onkohan se minun takiani näin ihmeellisen kaunis? tuumi Colin -uneksivasti. - -He työnsivät tuolin valkoisena upeilevan ja mehiläisten surinasta -soivan luumupuun alle. Se oli kuin kuninkaan, keijukaiskuninkaan -valtaistuinkatos. Katoksen kukkivien oksien lomitse pilkisti päivinä -sinistä taivasta. - -Mary ja Dickon kitkivät hiukan sieltä täältä ja Colin seurasi -katseillaan heidän työtään. He toivat hänen nähtäväkseen nuppuja, -jotka olivat avautumaisillaan, toisia jotka olivat tiiviisti ummessa, -ruohikolle pudonneen tikan höyhenen, jonkin munankuoren, josta -varhainen poikanen oli päässyt ulos. Dickon työnsi hitaasti tuolia -ympäri puutarhan pysähtyen tavan takaa antaakseen Colinin katsella maan -tai puiden ihmeitä. - --- Saankohan nähdä punarinnan? aprikoi Colin. - --- Saat nähdä tarpeeksesi kunhan odotat, vastasi Dickon. -- Jahka se on -nokkinut munat rikki ja saanut pikku joukkoa pesäänsä, sillä on niin -paljon touhua, että se on ihan helisemässä. Silloin näet sen lentää -suhahtelevan edestakaisin kantaen suussaan melkein yhtä isoja matoja -kuin se itse on, ja pesässäkös on hälinää, kun se tulee sinne, eikä -se tiedä, mihin suureen suuhun ensimmäisen palan panisi. Nokka selko -selällään ja piipittäen poikaset ahdistavat emoa joka puolelta. - -Tuo mielikuva sai heidät niin hilpeiksi, että heidän oli pantava -kätensä suun eteen, jottei nauru kuuluisi kauas. Colin oli jo monena -päivänä harjoitellut kuiskailemista. Tämä salaperäisyys viehätti häntä -ja hän teki parhaansa, mutta melko vaikeata on olla remahtamatta -nauruun, kun on mielihyvästä halkeamaisillaan. - -Joka hetki toi uutta nähtävää, ja tunti tunnilta auringon kulta kävi -kirkkaammaksi. Pyörätuoli oli sysätty katoksen alle. Dickon oli käynyt -ruohikolle istumaan ja oli juuri kaivanut pillinsä taskustaan, kun -Colin äkkiä keksi jotakin, jota ei ollut ennen huomannut. - --- Tuo tuossa on varmaankin hyvin vanha puu, hän sanoi. - -Dickon loi silmäyksen ruohikon syrjässä olevaan puuhun; Marykin katseli -sitä, ja molemmat olivat tuokion vaiti. - --- On se, vastasi Dickon sitten, ja hänen matalassa äänessään oli vieno -sointu. - -Mary tuijotti puuhun ja mietti. - --- Oksat ovat harmaat, eikä lehtiä näy missään, jatkoi Colin -- Se on -aivan kuollut, eikö olekin? - --- Onhan se, myönsi Dickon. -- Mutta annas kun ruusut ovat täynnä -lehtiä ja kukkia, niin kyllä kaikki harmaat paikat peittyvät. Ei se -silloin näytä kuolleelta. Siitä tulee kaunein koko joukosta. - -Mary tuijotti yhä puuhun ja mietti. - --- Siitä on näköjään taittunut iso oksa, sanoi Colin. -- Mitenkähän se -on mahtanut tapahtua? - --- Siitä on varmasti monta vuotta, vastasi Dickon -- Hei! hän huusi -äkkiä keventyneenä, ja laski kätensä Colinin olalle. -- Katso -punarintaa. Siinä se on! Se on käynyt ruoanhaussa. - -Colin ennätti töin tuskin nähdä vilauksen ohi kiitävästä -punarintaisesta linnusta, jonka nokassa riippui jotakin. Se lensi -vehreän puutarhan läpi tiheikkönurkkaan ja katosi näkyvistä. Colin -nojautui naurahtaen tyynyynsä. - --- Se vie toverilleen iltapäiväteetä. Kello taitaakin olla jo viisi. -Minäkin tahtoisin juoda teetä. - -Ja niin he pelastuivat vastaamasta. - --- Punarinnan tulo oli kyllä taikuutta; sanoi Mary Dickonule -jälkeenpäin. Tiedän että se oli taikuutta. Sillä sekä Dickon että hän -olivat pelänneet Colinin alkavan udella jotakin puusta jonka oksa oli -taittunut kymmenen vuotta sitten, ja he olivat jo aikaisemmin pohtineet -asiaa Dickonin huolestuneena raapiessa ruosteenkarvaista päätään. - --- Ei olla huomaavinamme, että se on erilainen kuin muut puut hän oli -sanonut. -- Eihän Colinille voi kertoa, kuinka se katkesi. Jos hän -jotakin siitä sanoo, niin meidän täytyy -- meidän täytyy vain näyttää -iloiselta. - --- Niin täytyy, Mary vastasi. - --- Rouva Craven on ollut hyvin herttainen nuori rouva, Dickon jatkoi. --- Ja meidän äiti uskoo, että hän käy aina silloin tällöin täällä -katsomassa mitä Colinille kuuluu; niin tekevät kaikki äidit, kun heidät -on otettu maailmasta. Heidän on tultava takaisin, näetkös. Usko pois, -hän on ollut täällä puutarhassa. Hän se meidät pani työhön ja kehotti -meitä tuomaan Colinin tänne. - -Mary oli luullut hänen tarkoittavan jonkinlaista taikuutta. Hän -uskoi vahvasti taian voimaan. Salaisesti hän oli varma, että Dickon -vaikutti taikavoimalla kaikkeen, mikä oli hänen lähettyvillään, siksi -ihmiset pitivät hänestä ja nummen eläimet tiesivät hänet ystäväkseen. -Hänestä tuntui, että Dickonin taikavoima oli ollut vaikuttamassa koko -iltapuolen ja tehnyt Colinista aivan erinäköisen pojan. Oli mahdotonta -ajatella häntä samaksi rajuksi olennoksi, joka oli kirkunut, lyönyt ja -purrut tyynyään. Hänen norsunluun värinen ihonsakin näytti muuttuneen. - -Kaksi tahi kolme kertaa he näkivät punarinnan kuljettavan ruokaa -aviopuolisolleen, ja tämä tuntui niin houkuttelevalta, että Colin alkoi -ikävöidä iltapäiväteetänsä. - --- Mene pyytämään, että joku miespalvelijoista tuo ruokakorin -rhododendron-käytävälle, hän ehdotti Marylle. -- Sinä ja Dickon voitte -noutaa sen sieltä tänne. - -Sepä olikin mieluisa tuuma ja helposti toteutettukin. Ruohikolle -levitetylle pöytäliinalle katettiin teetä, paahtoleipää, voita ja -kakkuja, jotka katosivat nopeasti nälkäisiin suihin. Tuon tuostakin -pysähtyi paikalle joku kotiaskareissaan puuhaava lintu kyselemään, mitä -tässä toimitettiin, ja tutkimaan innokkaasti muruja. Pähkinä ja Kuori -kapusivat puihin kakkupalasilla evästettyinä, ja Nokipekka kuljetti -kokonaisen voileivänpuoliskon syrjäiseen kolkkaan ja nokki ja tutki -ja käänteli sitä puolelle ja toiselle tehden siitä käheällä äänellään -huomautuksia, kunnes lopulta nielaisi sen ahneesti yhtenä suupalana. - -Iltapuoli läheni hämyhetkeä. Auringon säteet syvenivät, mehiläiset -palasivat kotiinsa ja linnut lentelivät harvemmin ohi. Dickon ja Mary -istuivat ruohikolla, teekori oli sullottu valmiiksi taloon vietäväksi, -ja Colin lepäsi tyynyjensä varassa kasvoillaan terve väri ja ruskeat -kiharat otsalta syrjään työnnettyinä. - --- En soisi tämän iltapäivän loppuvan, hän sanoi. -- Mutta huomenna -tulen takaisin, ja sitten seuraavana päivänä ja taas seuraavana. - --- Sinä tahdot paljon raitista ilmaa, etkö tahdokin? sanoi Mary. - --- En välitä mistään muusta, vastasi Colin. -- Nyt olen nähnyt kevään -ja aion vielä nähdä kesän. Aion nähdä kaiken kasvavan täällä. Aion -itsekin kasvaa täällä. - --- Kyllä kasvatkin, sanoi Dickon. -- Ennen pitkää sinä kävelet täällä -ja kuokit maata niin kuin muutkin. - -Colin lensi hehkuvan punaiseksi. - --- Kävelen? Kuokin? Minäkö? hän äännähti. - -Dickon vilkaisi häneen hienotunteisen tutkivasti. Ei hän enempää kuin -Marykään ollut milloinkaan kysellyt, oliko hänen säärissään mitään -vikaa. - --- Totta kai, hän sanoi reippaasti. -- On -- on kai sinullakin sääret -kuten muillakin ihmisillä. - -Mary odotti pelonsekaisella jännityksellä Colinin vastausta. - --- Ei niitä oikeastaan vaivaa mikään, tämä vastasi. -- Ne ovat vain -ohuet ja heikot. Ne tutisevat niin, että pelkään seisoa niillä. - -Mary ja Dickon huokasivat kumpikin helpotuksesta. - --- Sinä seisot niillä sitten kun herkeät pelkäämästä, Dickon sanoi yhä -rohkaisevammin. -- Ja pian sinä kyllä herkeätkin pelkäämästä. - --- Niinkö luulet? sanoi Colin. Hän makasi hiljaa ja syvästi miettien. - -He olivat kaikki tuokion ajan hyvin vaiteliaita. Aurinko solui -alemmaksi. Oli tullut hetki, jolloin kaikki luonnossa hiljenee, ja -heillä olikin ollut puuhakas ja kiihdyttävä iltapäivä. Kesken tätä -hiljaisuutta Colin kohotti hiukan päätänsä ja häneltä pääsi äänekäs, -pelästynyt kuiskaus: - --- Kuka on tuo mies? - -Dickon ja Mary kavahtivat pystyyn. - --- Mies? huudahti kumpikin matalalla, hätäisellä äänellä. - -Colin viittasi korkealle muurille. - --- Katsokaa! kuiskasi hän kiihtyneenä. Katsokaahan toki! - -Mary ja Dickon kääntyivät katsomaan. Ben Weatherstaffin vihaiset kasvot -tuijottivat heihin muurin toiselta puolelta tikapuilta. Hän totisesti -heristi nyrkkiään Marylle. - --- Jos sinä vain olisit minun kakarani, niin kyllä nyt saisit kyytiä, -hän huusi. - -Ukko kiipesi uhkaavasti askelman ylemmäksi tikapuillaan ikään kuin -olisi aikonut hypätä alas kurittamaan tyttöä. Mutta kun Mary astui -askelen lähemmäksi, hän malttoi mielensä ja tyytyi heristämään -nyrkkiään tikapuittensa päästä. - --- En ole ikinä välittänyt sinusta! hän kiukutteli. -- Ensi hetkestä -lähtien tiesin, että sinä olet sietämätön tenava. Senkin laiha -kalkkinaama! Päälle päätteeksi kyselet jos jotakin ja pistät nenäsi -asioihin, jotka eivät kuulu sinulle. Ja minä kun en ole osannut -ollenkaan arvata, minkä takia sinä aina kieput perässäni. Jollei -punarintaa olisi ollut... Hornantuuttiin koko lintu... - --- Ben Weatherstaff, sai huohottava Mary vihdoinkin huudetuksi. -- Ben -Weatherstaff! Punarinta näytti minulle tien! - -Silloin Ben raivostui niin pahanpäiväisesti, että hän näytti tällä -kertaa todella muksahtavan sille puolelle muuria, missä Mary oli. - --- Mokomakin letukka! hän huusi. -- Vai panet sinä punarinnan niskoille -omat elkeesi -- ei sen puolesta, ettei sekin olisi tarpeeksi hanakka -tekemään mitä tahansa! Vai sekö? Kas vain sinua kelvotonta. - -Mary huomasi, että voittamaton uteliaisuus pani seuraavat sanat hänen -suuhunsa. -- Miten kummassa pääsit sisälle? - --- Punarinta näytti minulle tien, väitti Mary yhä. -- Ei se kai sitä -tahallaan tehnyt, mutta se se joka tapauksessa oli. Enkä minä voi -ruveta teille täältä mitään selittelemään, jos te vielä puitte nyrkkiä -minulle. - -Samassa Ben taukosikin heristämästä nyrkkiään ja hänen kasvonsa -venyivät pitkiksi hänen ällistellessään Maryn pään yli jotakin, jonka -hän näki tulevan ruohikon poikki häntä kohti. - -Kuullessaan Benin ensimmäiset sanat Colin oli niin hämmästynyt, että -hän istui vain kuuntelemassa kuin noiduttuna. Mutta ei aikaakaan, kun -hän tointui ja viittasi käskevästi Dickonille. - --- Työnnä minut tuonne, hän komensi. -- Työnnä aivan lähelle ja pysähdy -juuri hänen eteensä! - -Juuri tämä näky sai Ben Weatherstaffin ällistyneenä vaikenemaan. -Häntä kohti kulkevassa pyörätuolissa, ylen komeiden tyynyjen ja -peitteiden varassa istui nuori radzha kuninkaallisen käskijän katse -suurissa mustaripsisissä silmissään ja laiha valkoinen käsi mahtavasti -ojennettuna. Ja pyörätuoli pysähtyi juuri Ben Weatherstaffin nenän -eteen. Ei ihme, että hän jäi töllistelemään. - --- Tiedätkö kuka minä olen? kysäisi radzha. - -Ben Weatherstaffin vanhat, punaiset silmät tuijottivat pyörätuoliin -kuin siinä olisi istunut aave. Hän töllisteli töllistelemistään ja -nielaisi, mutta ei virkkanut sanaakaan. - --- Tiedätkö kuka minä olen? kysyi Colin yhä käskevämmin. -- Vastaa! - -Ben Weatherstaff pyyhkäisi silmiään ja otsaansa nystyräisellä kädellään -ja vastasi sitten oudolla, täräjävällä äänellä: - --- Kukako olet? Heh, enkö tietäisi -- kun tirkistelet minua äitisi -silmillä? Herra tietää, miten tänne olet tullut. Sinäkö sitten olet se -rampa poloinen? - --- En minä ole rampa! huusi Colin raivostuneena. -- En ole! - --- Ei hän olekaan! huusi Mary tulistuneena. -- Ei hänellä ole selässä -nystyrää, ei edes nuppineulanpään kokoista. Minä olen katsellut eikä -siellä ole mitään -- ei niin mitään. - -Ben Weatherstaff vei uudelleen kätensä otsalleen ja tuijotti -tuijottamistaan. Hänen kätensä tutisivat, ja hänen suunsa tutisi, ja -hänen äänensä tutisi. Hän oli tietämätön vanha mies, jolla ei ollut -juuri käsitystä tahdikkuudesta, ja kun jokin asia oli iskeytynyt hänen -päähänsä, ei se aivan helposti lähtenyt sieltä pois. - --- Etkö sinä olekaan vääräselkäinen? äännähti Ben käheästi. - --- En! karjaisi Colin. - --- Etkö sinä olekaan vääräsäärinen? sammalteli Ben yhä käheämmin. - -Tämä oli jo liikaa. Ei kukaan ollut vielä panetellut Colinia -vääräsääriseksi -- ei edes kuiskauksin -- ja Ben Weatherstaffin ääni -paljasti niin selvästi hänen vahvan yksinkertaisen uskonsa Colinin -vääräsäärisyyteen, ettei radzha voinut sitä kestää. Hänen vihastuksensa -ja loukattu ylpeytensä saivat hänet tällä hetkellä unohtamaan kaiken -muun, niin että hänen voimansa kasvoivat luonnottomasti. - --- Tule tänne! hän huusi Dickonille, ja hän alkoi tosiaan työntää pois -jalkojaan suojelevia peitteitä. -- Tule tänne! Heti paikalla! - -Dickon oli silmänräpäyksessä hänen luonaan. Mary alkoi säikähdyksestä -huohottaa ja kävi aivan kalpeaksi. - --- Hän voi tehdä sen! Hän voi tehdä sen! Hän voi tehdä! Hän voi! hän -jupisi itsekseen. - -Jalat piehtaroivat hetken rajusti, peitteet lensivät maahan, Dickon -piteli Colinia käsivarresta, laihat sääret tulivat näkyviin, laihat -jalat olivat ruohikolla. Colin seisoi pystyssä suorana kuin nuoli ja -näyttäen oudon pitkältä -- pää taaksepäin heitettynä ja omituiset -silmät salamoiden. - --- Katso tänne! hän huusi muurilla olevalle Ben Weatherstaffille. -- -Katsopa minua -- sinä siinä! Katso minua! - --- Hän on yhtä suora kuin minäkin! huudahti Dickon. -- Hän on yhtä -suora kuin muutkin pojat Yorkshiressa! - -Marystä Ben Weatherstaff nyt käyttäytyi perin merkillisesti, -aivan käsittämättömästi. Hän rykäisi ja nielaisi, ja äkkiä alkoi -kyynelkarpaloita tippua hänen ahavoituneille poskilleen hänen -kouristaessaan vanhoja käsiään. - --- Jo osaavat ihmiset levitellä valheita, hän puhkesi sanomaan. -- -Sinä olet laiha ja valju kuin haudasta karannut, mutta eihän sinussa -ole vähäistäkään vikaa. Vielä sinusta ihminen tulee. Jumala sinua -siunatkoon! - -Dickon piti lujasti Colinia käsivarresta, mutta poika ei horjahtanut. -Hän ojentautui yhä suoremmaksi ja katseli Ben Weatherstaffia tiukasti -kasvoihin. - --- Minä olen sinun isäntäsi isäni poissa ollessa, hän sanoi. -- Ja -sinun on toteltava minua. Tämä on minun puutarhani. Uskallapas vain -lausua sanaakaan siitä. Laskeudu alas tikapuiltasi ja mene pitkälle -käytävälle, Mary tapaa sinut siellä ja tuo sinut tänne. Haluan puhua -kanssasi. Emme ole tahtoneet sinua tänne, mutta nyt sinun on päästävä -salaisuuden perille. Joudu! - -Ben Weatherstaffin järeät vanhat kasvot olivat yhä kosteat noista -merkillisistä kyynelistä. Hän ei näyttänyt voivan siirtää silmiään -laihasta, suorana seisovasta Colinista. - --- Kas poikaa, virkkoi hän melkein kuiskaten. -- Kas poikaa! Ja sitten -hän äkkiä havautui ajatuksistaan ja koskettaen hattuansa puutarhurin -tavoin sanoi: -- Kyllä, herra! ja laskeutui tottelevaisesti alas ja -katosi näkyvistä. - - - - -22. - -AURINGON LASKIESSA - - -Kun hänen päänsä oli kadonnut näkyvistä, sanoi Colin Marylle. - --- Mene tapaamaan häntä, hän sanoi, ja Mary lensi poikki ruohikon -muratin peittämälle ovelle. - -Dickon tarkasteli Colinia terävästi. Tämän poskilla hehkui punaisia -täpliä ja hän oli oudon näköinen, mutta hän ei osoittanut kaatumisen -oireita. - --- Minä voin seisoa, hän sanoi yhä pystyssä päin ja juhlallisesti. - --- Sanoinhan että voit kun herkeät pelkäämästä, vastasi Dickon. -- Sinä -herkesit, näetkös? - --- Niin tein, vastasi Colin. - -Sitten hänelle äkkiä johtui mieleen, mitä Mary oli sanonut. - --- Osaatko sinä taikoa? hän kysyi epäluuloisesti. - -Dickonin ilmeikäs suu venähti tyytyväiseen myhähdykseen. - --- Itsehän sinä harjoitat taikomista, hän vastasi. -- Se on samaa -taikaa, joka panee nämä tässä nousemaan maasta, ja hän kosketti -paksulla jalkineellaan ruohikolla olevia krookuskimppuja. - -Colin katseli niitä. - --- Niin, hän tuumi verkalleen, suurempaa taikaa ei voi ajatella. Hän -ojentautui entistä suoremmaksi. - --- Minä aion kävellä tuon puun luo, hän sanoi osoittaen muutaman metrin -päässä olevaa puuta. -- Aion seisoa, kun Weatherstaff tulee tänne. Jos -haluan levätä, voin nojata puuhun. Kun haluan istua, niin istun, mutta -en ennen. Tuo huopapeite tuolilta. - -Hän astui puun luo ihmeteltävän varmasti, ja Dickon tuki yhä häntä -käsivarresta. Hän nojautui puun runkoa vasten, mutta tuntui tuskin -ensinkään tarvitsevan tukea siitä, ja hän seisoi yhä vielä niin -suorana, että näytti pitkältä. - -Tullessaan puutarhan muurin ovesta Ben Weatherstaff näki Colinin -seisovan ja kuuli Maryn mutisevan jotakin hampaittensa takaa. - --- Mitä sinä sanot? kysyi Ben ärtyisesti. Mutta Mary ei vastannut. Hän -manasi hiljaa itsekseen: - --- Sinä voit seisoa! Sinä voit seisoa! Sinä voit! - -Hän saneli sitä Colinin tähden, sillä hän tahtoi saada taikomalla hänet -pysymään pystyssä. Sydän kurkussa hän odotti, jaksaisiko Colin kestää -vai olisiko hänen pakko antaa periksi heikkoudelleen Ben Weatherstaffin -nähden. Colin ei antautunut. Mary näki ihmeekseen, että hän näytti -aika kauniilta laihuudestaan huolimatta. Colin iski silmänsä Ben -Weatherstaffiin lystikkään käskevään tapaansa. - --- Katso minua! hän komensi. -- Katsele minua oikein tarkkaan! Olenko -minä kyttyräselkäinen? Onko minulla väärät sääret? - -Ben Weatherstaff ei ollut vielä täysin selvinnyt mielenliikutuksestaan, -mutta hän vastasi jotensakin levollisesti: - --- Vielä mitä. Ei sinne päinkään. Mitäs peliä sinä olet oikein pitänyt --- piilotellut ihmisten näkyvistä ja uskotellut heille, että olet rampa -ja vähäjärkinen? - --- Vähäjärkinen! huudahti Colin vihastuneena. -- Kuka niin luulee? - --- Hupsut ihmiset, sanoi Ben. -- Maailma on täynnä jaarittelijoita, -eivätkä ne milloinkaan jaarittele muuta kuin valheita. Miksikäs et -näyttänyt itseäsi ihmisille? - --- Kaikki luulivat minun kuolevan, sanoi Colin lyhyesti. -- Mutta minä -en kuole. - -Ja sen hän lausui niin päättävästi, että Ben Weatherstaff tarkasti -häntä kiireestä kantapäähän. - --- Vai kuolisit, puhkesi hän lopulta sanomaan kuiva mielihyvä -äänessään. -- Siitä ei ole puhettakaan. Sinussa on liiaksi miestä -kuolemaan. Kun näin sinun laskevan jalkasi maahan sellaisella -kiireellä, niin tiesin, ettei sinussa ollut vikaa. Käy peitteelle -istumaan vähäksi aikaa, nuori herra, ja käske sitten, mitä haluat. - -Hänen käytöksessään oli eriskummainen sekoitus juroa hellyyttä ja -ovelaa ymmärtämystä. Heidän kulkiessaan pitkää käytävää oli Mary -päästänyt puhetulvan valloilleen. Benille jäi vain mieleen pääasia, -että Colin oli parantumaisillaan -- todella parantumaisillaan. Puutarha -sen teki. Ei kukaan saanut puhella hänelle nystyröistä ja kuolemasta. - -Radzha suvaitsi käydä istumaan puun alle levitetylle peitteelle. - --- Minkälaista työtä sinä teet puutarhassa, Weatherstaff? hän -tiedusteli. - --- Kaikkea mitä minun käsketään tehdä, vastasi vanha Ben. -- Minua -pidetään täällä armosta -- koska hän piti minusta. - --- Hän! sanoi Colin. - --- Äitisi, näet, vastasi Ben Weatherstaff. - --- Äitinikö? toisti Colin luoden miettivän silmäyksen ympärilleen. -- -Tämä oli hänen puutarhansa, eikö ollutkin? - --- Oli! Ben Weatherstaff loi niin ikään katseen yli puutarhan. -- Ja se -oli hänelle niin ihmeen rakas. - --- Nyt se on minun puutarhani. Minä rakastan sitä. Minä tulen tänne -joka päivä, julisti Colin. -- Mutta se on pidettävä salassa. En halua -kenenkään tietävän, että me tulemme tänne. Dickon ja serkkuni ovat -tehneet työtä saadakseen puutarhan virkoamaan. Minä lähetän joskus -noutamaan sinua avuksi -- mutta sinun on tultava niin ettei kukaan sitä -näe. - -Ben Weatherstaffin kasvot vääntyivät kuivahkoon hymyyn. - --- Olen ennenkin tullut tänne muiden näkemättä, hän sanoi. - --- Mitä? huudahti Colin. -- Koska sitten? - -Ben Weatherstaff raapi leukaansa ja silmäili ympärilleen. Siitä on -lähes kaksi vuotta, kun viimeksi olin täällä, hän sanoi. - --- Mutta kukaan ei ole ollut täällä kymmeneen vuoteen! huudahti Colin. --- Ovi oli lukossa! - --- En tullutkaan ovesta, sanoi Ben kuivasti. -- Kiipesin muurin ylitse! -Kahtena viimeisenä vuotena en ole päässyt reumatismini vuoksi. - --- Sinä siis olet latvonut ja karsinut täällä hiukan, huudahti Dickon. --- En ole voinut keksiä, miten se on tapahtunut. - --- Tämä puutarha oli hänelle hyvin rakas -- niin oli! virkkoi Ben -Weatherstaff hitaasti. -- Ja hän oli niin kaunis nuori rouva. "Ben", -hän sanoi kerran nauraen, "jos minä joskus sairastun tai lähden pois, -on teidän pidettävä huoli minun ruusuistani." Kun hän oli lähtenyt -pois, annettiin sellainen käsky, ettei kukaan saisi koskaan mennä -lähelle niitä. Mutta minäpäs menin, hän sanoi jörön itsepintaisesti. --- Kiipesin muurin yli -- kunnes en enää päässyt reumatismiltani -- ja -kerran vuodessa askartelin täällä hiukan. Hänhän oli käskenyt niin. - --- Puutarha ei olisi ollut näin kaunis, jollet sinä olisi käynyt -täällä, sanoi Dickon. -- Kylläpä minä ihmettelin. - --- Olen hyvilläni siitä, että teit niin, Weatherstaff, sanoi Colin. - --- Sinä osaat säilyttää salaisuuksia. - --- Osaan minä, herra, vastasi Ben. -- Ja helpompihan on reumatismia -potevan miehen tulla ovesta sisään. - -Mary oli pudottanut lapionsa ruohikolle lähelle puuta. Colin kurotti -kätensä ottaakseen sen ylös. Hänen kasvoilleen tuli kummallinen ilme, -ja hän alkoi raapia maata. Hänen ohut kätensä oli melko voimaton, mutta -toisten seuratessa katseillaan hänen liikkeitään -- Mary jännityksestä -henkeään pidättäen -- hän työnsi piankin lapion terän multaan kääntäen -siitä aimo kokkareen. - --- Sinä pystyt siihen! Sinä pystyt siihen, saneli Mary itsekseen. - --- Minä sanon, että pystyt. - -Dickonin pyöreistä silmistä kuvastui palava uteliaisuus, mutta hän ei -virkkanut mitään. Ben Weatherstaff seurasi yritystä kiinnostuneena. - -Colin oli itsepäinen. Käännettyään muutaman lapiollisen multaa hän -huudahti haltioissaan Dickonille: - --- Sinä sanot, että minä voisin kävellä kuten muutkin ihmiset -- ja -minä luulin sinun sanovan niin vain minun mielikseni. Tämä on vasta -ensimmäinen päivä, ja nyt olen jo kävellyt -- ja tässä minä käännän -maata. - --- Tekisikö mielesi istuttaa jotakin pientä? ehdotti tyytyväisyydestä -virnistävä Ben Weatherstaff. -- Voin hankkia tänne ruukkuruusun. - --- Mene noutamaan se! sanoi Colin kaivaen aivan kiihtyneenä. -- -Sukkelaan! Sukkelaan! - -Sukkelaan se todella tuotiinkin. Ben Weatherstaff alkoi mennä laputtaa -unohtaen tykkänään reumatisminsa. Dickon otti lapion ja kaivoi reiän -syvemmäksi ja avarammaksi kuin uuden kaivajan laihat, valkoiset kädet -olivat jaksaneet kaivaa. Mary pujahti noutamaan ruiskukannua. Kun -Dickon oli tehnyt reiän tarpeeksi syväksi, Colin käänteli ja penkoi yhä -pehmeätä multaa. Innosta hehkuen hän katsahti taivaalle. - --- Tahtoisin tehdä sen, ennen kuin aurinko laskee kokonaan, hän sanoi. - -Marystä tuntui melkein kuin aurinko olisi varsin tahallaan viivytellyt -parisen minuuttia. Ben Weatherstaff toi taimilavalta ruusun -ruukkuineen. Hän köpitti ruohikon yli niin sukkelaan kuin suinkin -pääsi. Hänkin oli kiihtynyt. Hän kävi polvilleen reiän ääreen ja särki -ruukun. - --- Kas tässä, poika, hän sanoi ojentaen kasvin Colinille. -- Istuta se, -niin kuin olisit kuningas, joka tulee uuteen paikkaan. - -Ohut, valkoinen käsi vapisi hiukan, ja puna Colinin poskilla kävi -kirkkaammaksi hänen sovitellessaan ruusua multaan ja pidellessään -sitä, sillä välin kun vanha Ben painoi mullan kiinteäksi ja lujaksi. -Mary kumartui eteenpäin käsiensä ja polviensa varassa. Nokipekka oli -lentänyt puusta maahan nähdäkseen, mitä oli tekeillä. Pähkinä ja Kuori -juttelivat kirsikkapuussa. - --- Se on istutettu! sanoi Colin viimein. -- Ja aurinko on juuri -pujahtamaisillaan piiloon. Auta minut seisomaan, Dickon. Tahdon seisoa, -kun se laskee. Se kuuluu taikaan. - -Ja Dickon auttoi häntä, ja taika -- tai mikä lienee ollut -- soi -Colinille niin paljon voimaa, että auringon pujahtaessa piiloon hän -toden teolla seisoi jaloillaan -- nauraen. - - - - -23. - -TAIKA - - -Kun he palasivat kotiin, oli tohtori Craven jo hetken aikaa odottanut -heitä. Hän oli jo alkanut tuumia, eikö olisi viisainta antaa etsiä -lapsia puutarhan käytävistä. Kun Colin kuljetettiin takaisin -huoneeseensa, miespoloinen tarkasteli häntä tutkivasti. - --- Sinun ei olisi pitänyt viipyä niin kauan, hän sanoi. -- Sinä et saa -rasittua liiaksi. - --- En ole ensinkään väsyksissä, sanoi Colin. -- Olen tullut terveeksi. -Huomenna lähden ulos sekä aamu- että iltapäivällä. - --- Tuskinpa voin sitä sallia, vastasi tohtori Craven. -- Pelkään ettei -se olisi viisasta. - --- Ei olisi viisasta koettaa estää minua, virkkoi Colin aivan -rauhallisesti. -- Minä menen joka tapauksessa. - -Marykin oli jo tullut huomaamaan, miten töykeä pikku riiviö Colin oli -ympäristöään komennellessaan. Poika oli kaiken ikänsä elänyt ikään -kuin autiolla saarella, ja koska hän oli ollut sen kuningas, hän oli -muodostanut itselleen omat tapansa, sillä hänellä ei ollut koskaan -ollut tilaisuutta verrata itseään muihin ihmisiin. Mary oli jotensakin -samantapainen itsekin, ja Misselthwaiteen tultuaan hänelle oli -vähitellen selvinnyt, että hänen oma käytöksensä oli tavallisuudesta -poikkeavaa ja epämiellyttävää. Tehtyään tämän havainnon hän tietenkin -piti sitä niin mielenkiintoisena, että siitä oli syytä jutella -Colinillekin. Niinpä hän tohtori Cravenin poistuttua istui hetken aikaa -Colinia katsellen. - --- Mitä sinä minua katselet? kysyi poika. - --- Minä ajattelen tohtori Cravenia. Minun käy sääliksi häntä. - --- Niin minunkin, sanoi Colin rauhallisesti, mutta tyytyväisen -näköisenä. -- Nyt hän ei saa Misselthwaitea, kun minä en kuolekaan. - --- Tietysti minun käy häntä sääliksi senkin vuoksi, sanoi Mary. --- Mutta ajattelin juuri, että mahtaa olla aivan hirveätä, kun on -pakko kymmenen vuoden aikana olla kohtelias pojalle, joka on aina -epäkohtelias. Minä en suostuisi siihen koskaan. - --- Olenko minä epäkohtelias? kysyi Colin hämmästymättä. - --- Jos sinä olisit ollut hänen oma poikansa ja hän olisi kärkäs -lyömään, niin hän varmaankin olisi läimäyttänyt sinua poskelle. - --- Mutta hän ei uskaltanut, sanoi Colin. - --- Ei, ei uskaltanut, vastasi Mary aivan puolueettomasti asiaa -punniten. -- Ei kukaan ole milloinkaan uskaltanut tehdä mitään, mikä ei -ole ollut mieleesi -- koska sinun muka piti kuolla ja muuta sellaista. -Sinä olit sellainen säälittävä raukka. - --- Mutta minä en aio enää olla säälittävä raukka, vastusteli Colin. --- En salli ihmisten ajattelevan niin. Minä seisoin jo pystyssä tänä -iltana. - --- Kun aina olet saanut seurata omaa päätäsi, niin olet tullut niin -kummalliseksi, jatkoi Mary ajatuksenjuoksuaan. - -Colin käänsi päätänsä silmäkulmiansa rypistäen. - --- Olenko minä kummallinen? hän kysyi. - --- Olet, vastasi Mary, hyvin eriskummallinen. Mutta älä huoli suuttua, -hän lisäsi tyynesti, sillä olenhan minäkin kummallinen -- ja on Ben -Weatherstaffkin. Mutta minä en ole niin omituinen kuin olin, ennen kuin -rupesin pitämään ihmisistä ja ennen kuin löysin puutarhan. - --- Minä en tahdo olla kummallinen, sanoi Colin. -- Minä en aio enää -olla sellainen. Ja hän rypisti uudelleen silmäkulmiaan päättävän -näköisenä. - -Hän oli luonteeltaan hyvin ylpeä. Hän makasi hetken aikaa miettien, ja -sitten Mary näki kauniin hymyn kohoavan hänen kasvoilleen ja vähitellen -tykkänään muuttavan ne. - --- Jos menen joka päivä puutarhaan, niin minusta häviää kummallisuus, -hän sanoi. -- Siellä on taikaa -- hyvää taikaa, näetkös, Mary. Olen -varma, että siellä on. - --- Niin uskon minäkin, sanoi Mary. - --- Vaikka siellä ei olisikaan oikeata taikaa, jatkoi Colin, niin voimme -olla uskovinamme, että on. Jotakin siellä on -- _jotakin_! - --- Se on taikaa, sanoi Mary, mutta ei mustaa. Se on valkoista kuin lumi. - -Ja taikavoimat lienevät todella olleet liikkeellä seuraavina kuukausina --- noina ihmeellisinä kuukausina -- säteilevinä kuukausina -- -hämmästyttävinä kuukausina. Oh, mitä kaikkea puutarhassa tapahtuikaan! -Jollei sinulla ole milloinkaan ollut puutarhaa, niin et voi käsittää -sitä, ja jos sinulla on ollut puutarha, niin tiedät, että voisi -kirjoittaa kokonaisen kirjan kaikesta mitä siellä tapahtuu. Ensin -näytti siltä kuin loputon tulva vihreää olisi puskenut itselleen tietä -läpi maan, ruohikon, kukkapenkkien ja vieläpä muurien rakostenkin. -Sitten vihreässä alkoi näkyä nuppuja ja nuput alkoivat paisua muuttuen -värikkäiksi ja saaden kaikki mahdolliset sinisen, sinipunertavan ja -punaisen vivahdukset. Kukkia oli työntynyt kasvamaan joka tuuman -alalle, joka reikään ja kolkkaan. - --- Nuori rouva oli niin rakastunut niihin -- oikein kovasti, sanoi Ben -Weatherstaff. -- Hän piti sellaisista esineistä, jotka viittasivat ylös -taivaaseen päin, hän sanoi usein. Ei sen puolesta, että hän itse olisi -ollut niitä ihmisiä, jotka kammoksuvat kaikkea maanpäällistä -- vielä -mitä. Kyllä hän maatakin rakasti, mutta sininen taivas oli aina niin -hupaisa hänen mielestään. - -Dickonin ja Maryn kylvämät siemenet kasvoivat kuin keijukaisten -vaalimina. Silkinpehmeät unikot tanssivat tuulessa, iloisina uhmaten -niitä kukkia, jotka olivat vuosikausia asustaneet puutarhassa ja -näyttivät ihmettelevän, miten sinne oli pesiytynyt niin paljon uutta -väkeä. Entä ruusut -- ruusut! Vaaleita, tuoreita lehtiä ja nuppuja --- ensin hentoja, sitten paisuvia, kunnes ne puhkesivat loistoonsa -levittäen tuoksunsa koko puutarhaan. - -Kaiken tämän näki Colin, ja hän seurasi tarkkaavasti tapahtumia. Joka -aamu hänet vietiin ulos, ja jos ei satanut hän oleskeli puutarhassa -kaiken päivää. Harmaatkin päivät miellyttivät häntä. Hänen oli tapana -loikoa nurmella katselemassa, kuinka kaikki kasvoi. Jos oikein kauan ja -tarkasti katseli, hän selitti, niin saattoi nähdä nuppujen puhkeavan -verhostaan. Muurahaiset, ampiaiset, mehiläiset, sammakot, linnut ja -kasvit antoivat hänelle uuden maailman tutkittavaksi, ja kun Dickon -johdatti hänet vielä kettujen, saukkojen, oravien ja mäyrien maailmaan, -ei juttelemisesta eikä miettimisestä tullut koskaan loppua. - -Eikä tässä ollut puoliakaan taikavoimasta. Colin oli saanut hirveästi -päänvaivaa siitä tosiasiasta, että hän oli seisonut omilla jaloillaan, -ja Maryn kertoessa hänelle manauksestaan hän innostui ja mieltyi siihen -suuresti. - --- Maailmassa on tietenkin hyvin paljon taikaa, mietti hän eräänä -päivänä, mutta ihmiset eivät tunne sen mahtia eivätkä osaa sitä -käyttää. Ehkä se alkaa vain sillä, että sanelee jotakin, jota hartaasti -toivoo tapahtuvaksi, kunnes saa sen todella tapahtumaan. Minä aion -tehdä kokeen. - -Seuraavana aamuna heidän tultuaan salaiseen puutarhaan hän lähetti -heti noutamaan Ben Weatherstaffia. Ben tuli niin joutuin kuin pääsi ja -tapasi radzhan seisomassa puun alla hyvin mahdikkaana, mutta samalla -hyvin kauniisti hymyillen. - --- Hyvää huomenta, Ben Weatherstaff, hän sanoi. -- Sinun ja Dickonin ja -Maryn on nyt seisottava rivissä ja kuunneltava minua, sillä minulla on -hyvin tärkeätä puhuttavaa teille. - --- Ymmärrän, herra! vastasi Ben Weatherstaff lakkiansa koskettaen. Ben -Weatherstaff osasi vastata merimiesten tavalla, sillä hän oli poikana -karannut merille ja nähnyt monia maita. - --- Minä aion tehdä tieteellisen kokeen, selitti Colin. -- Kun kasvan -suureksi, aion tehdä suuria tieteellisiä keksintöjä, ja nyt aion -aloittaa tästä kokeesta. - --- Ymmärrän, herra, sanoi Ben Weatherstaff rohkeasti, vaikka hän -nyt ensimmäisen kerran kuuli puhuttavan suurista tieteellisistä -keksinnöistä. - -Ensimmäisen kerran Marykin nyt kuuli niistä, mutta hän oli jo näihin -aikoihin tehnyt sen huomion, että vaikka Colin oli hyvin omituinen -poika, hän oli lukenut koko joukon merkillisiä asioita ja saattoi -vakuuttavasti puhua niistä. Kun hän kohotti päänsä ja silmäili toista -kummallisilla silmillään, häntä tuli uskoneeksi vasten tahtoansakin, -vaikka hän oli vain kymmenen vuoden vanha -- yhdennellätoista. Ja tällä -hetkellä hän tuntui erikoisen vakuuttavalta, sillä hän oli innostunut -pitämään puhetta kuin mikäkin puhuja. - --- Ne suuret tieteelliset keksinnöt, jotka aion tehdä, koskevat taikaa, -jatkoi Colin. -- Taika on hyvin merkittävä ilmiö, ja tuskin kukaan -tietää siitä mitään, paitsi jotkut ihmiset, joista vanhat kirjat -kertovat -- ja Marykin hiukan, koska hän on syntynyt Intiassa, missä -on fakiireja. Luullakseni Dickonkin on jonkin verran perillä taiasta, -vaikkei hän ehkä tiedä olevansa. Hän lumoaa eläimiä ja ihmisiä. En -olisi milloinkaan päästänyt häntä luokseni, ellei hän olisi ollut -eläinten lumooja -- siis myös poikien lumooja, sillä onhan poikakin -eläin. Olen varma siitä, että kaikessa on taikaa, vaikka me emme osaa -käyttää sitä hyödyksemme -- kuten on laita esimerkiksi sähkön ja höyryn. - -Tämä kuulosti niin vakuuttavalta, että Ben Weatherstaff oli joutumassa -aivan haltioihinsa ja ojentautui hyvin suoraksi. - --- Ymmärrän, nuori herra, häneltä pääsi jälleen. - --- Kun Mary löysi tämän puutarhan, se näytti aivan kuolleelta, jatkoi -puhuja. -- Silloin alkoi jokin työntää kasveja maan sisästä pinnalle -ja kuolleeseen tuli eloa. Toisena päivänä ei ollut mitään nähtävää -ja toisena oli. En ollut koskaan ennen katsellut ympärilleni, ja nyt -tulin hyvin uteliaaksi. Tiedemiehet ovat aina uteliaita, ja minä aion -tulla tiedemieheksi. Minä sanon lakkaamatta itselleni: "Mitä se on? -Mitä se on?" Jotakin se on. Ei se voi olla tyhjää! Sen nimeä en tiedä, -sanon sitä siis taiaksi. En ole koskaan nähnyt auringon nousevan, -mutta Mary ja Dickon ovat, ja heidän kertomuksistaan päättäen siinäkin -on varmasti taikaa. Jokin nostaa sen ylös ja vetää sitä. Toisinaan -puutarhaan tultuani olen puiden välitse katsahtanut taivaalle, ja -silloin minulla on ollut hyvin hyvä olla, aivan kuin jokin työntäisi -ja vetäisi minun rinnassani ja panisi minut hengittämään nopeasti. -Taika työntää ja vetää kaikkea ja saa kuolleeseen eloa. Kaikki on taian -tekemää, lehdet ja puut, kukat ja linnut, myyrät ja ketut ja oravat ja -ihmiset. Niin on laita kaiken, mikä ympäröi meitä. Tässä puutarhassa -- -kaikkialla. Tämän puutarhan taika on saanut minut nousemaan jaloilleni -ja tuntemaan, että tulen kasvamaan mieheksi. Nyt aion tehdä sellaisen -kokeen, että koetan siirtää itseeni tätä taikaa, jotta se alkaisi -minussa työntää ja vetää ja tekisi minut vahvaksi. En tiedä, miten se -on tehtävä, mutta arvelen, että jos te yhtenään ajattelette sitä ja -kutsutte sitä tulemaan, niin se ehkä tulee. Kun minä yritin seisoa -silloin ensimmäisen kerran, saneli Mary itsekseen niin joutuisaan kuin -taisi: "Sinä voit seisoa!" Ja minä voin. Minun täytyi tietysti itsekin -ponnistella minkä jaksoin, mutta taika auttoi minua -- Dickonin taika -myös. Joka aamu ja ilta ja päivälläkin niin usein kuin vain saatan -muistaa tulen sanomaan: "Taika tekee minut terveeksi! Minä aion tulla -yhtä vahvaksi kuin Dickon!" Ja teidän kaikkien on tehtävä niin. Tämä on -minun kokeiluni. Tahdotko auttaa, Ben Weatherstaff? - --- Tottahan toki, herra! sanoi Ben Weatherstaff. -- Tottahan toki! - --- Jos sinä yhtenään sanelet sitä säännöllisesti kuin liikkeitä -harjoitteleva sotilas, niin saamme nähdä mitä tapahtuu ja onnistuuko -koe. Ihminen oppii asioita kertaamalla niitä mielessään yhä uudelleen -ja ajattelemalla niitä, kunnes ne tarttuvat muistiin ainiaaksi, ja -samoin on luullakseni taiankin laita. Jos me väsymättä kutsumme sitä -luoksemme ja autamme sitä, siitä tulee ikään kuin osa meitä itseämme, -ja se jää meihin ja saa aikaan ihmeitä. - --- Kuulin kerran erään upseerin Intiassa kertovan äidilleni, että on -olemassa fakiireja, jotka toistavat sanoja yhä uudelleen tuhansia -kertoja. - --- Olen kuullut Jim Fettleworthin muijan toistavan samaa asiaa -senkin tuhannen kertaa -- kutsuvan Jimiä juoppolalliksi, virkkoi Ben -Weatherstaff kuivasti. -- Olihan siitä jotain hyötyä, sepä tietty. Jim -antoi hänelle kelpo löylytyksen ja meni Siniseen Jalopeuraan, jossa joi -itsensä sikahumalaan. - -Colin rypisteli silmäkulmiaan ja tuumi parisen minuuttia jotakin. Mutta -sitten hänen kasvonsa kirkastuivat. - --- No niin, hän huudahti, siinä näet, että siitä seurasi sittenkin -jotakin. Mutta Fettleworthin vaimo käytti väärää taikaa, ja siitä -johtui piekseminen. Jos hän olisi käyttänyt oikeata taikaa ja sanonut -jotakin ystävällistä, niin ehkäpä Jim ei olisi juonut itseään -sikahumalaan ja ehkäpä -- ehkäpä hän olisi ostanut hänelle uuden huivin. - -Ben Weatherstaff nauraa hihitti ja hänen pienistä, vanhoista silmistään -vilkkui ovelaa ihailua. - --- Siinäkös vasta poika, yhtä viisas kuin sääriltään suora, hän -virkkoi. -- Kun ensi kerralla tapaan Betty Fettleworthin, annan hänelle -pienen vihjeen, mitä hyvää taika voi tehdä hänelle. Olisipa hänellä -hyvä mieli sellaisesta tieteellisestä kokeesta -- ja kyllä olisi -Jimilläkin. - -Dickon oli kuunnellut luentoa pyöreät silmät uteliasta mielihyvää -kiiluen. Pähkinä ja Kuori kipusivat hänen hartioillaan, ja sylissään -hän piteli pitkäkorvaista, valkoista kaniinia, jota hän hiljakseen -silitteli. - --- Luuletko kokeen onnistuvan? kysäisi Colin häneltä haluten tietää, -mitä hän mietti. Hyvin usein häntä halutti tietää, mitä Dickon mietti, -kun hän näki tämän tyytyväisesti myhäillen tarkastavan häntä tai -jotakin eläimistään. - -Nytkin hän myhäili ja hänen myhäilynsä oli tavallista leveämpi. - --- Luulen, hän vastasi. -- Käy samalla lailla kuin siemenille päivän -paistaessa niihin. Varmasti menestyy. Aloitammeko nyt heti? - -Colin oli ihastunut ja samoin Mary. Innostuneena kuvissa näkemistään -fakiireista ja loitsijoista Colin ehdotti, että he istuisivat jalat -ristissä puun alla, joka muodosti kuin katoksen. - --- Istumme silloin kuin jonkinlaisessa temppelissä, sanoi Colin. -- -Olen aika tavalla väsyksissä ja tahdon istua. - --- Älähän toki! sanoi Dickon. -- Ei saa heti alussa puhua väsymyksestä. -Se saattaisi pilata taian. - -Colin kääntyi katsomaan häntä -- hänen viattomiin, pyöreisiin silmiinsä. - --- Sehän on totta, hän vastasi verkalleen. -- Minun täytyy ajatella -yksinomaan taikaa. - -Perin juhlalliselta ja salaperäiseltä tuntui koko toimitus heidän -istuessaan ympyrässä. Ben Weatherstaffista tuntui kuin hän olisi -jollakin merkillisellä tavalla joutunut hartaustilaisuuteen. Mary oli -juhlallisessa hurmostilassa, Dickon piteli kaniiniaan sylissään, ja -ehkäpä hän lausui jonkin toisilta kuulematta jääneen loitsun, sillä -kun hän kävi istumaan asettaen säärensä ristiin samoin kuin muut, -vetäytyivät harakka, kettu, orava ja karitsa verkalleen lähemmäksi -ympyrää asettuen lepäävään asentoon ikään kuin tietoisina hetken -juhlallisuudesta. - --- Eläimet ovat tulleet, virkkoi Colin vakavana. -- Ne tahtovat auttaa -meitä. - -Marystä Colin oli oikein kaunis tällä hetkellä. Tämä piti päätään -korkealla, ikään kuin tuntien olevansa jonkinlainen ylipappi, ja outo -välke kiilsi hänen suurissa, omituisissa silmissään. Päivä paistoi -häneen oksakatoksen lomitse. - --- Aloitetaan, hän sanoi. -- Huojummeko eteenpäin ja taaksepäin kuten -dervishit, Mary? - --- En minä kykene huojumaan eteenpäin enkä liioin taaksepäin, sanoi Ben -Weatherstaff. -- Reumatismi haittaa. - --- Taika vie sen pois, saneli Colin ylipapin äänellä, mutta jääköön -huojuminen kunnes se on tapahtunut. Nyt vain laulamme. - --- En minä pysty laulamaankaan, sanoi Ben Weatherstaff hiukan äreästi. --- Minut ajettiin pois kirkkokuorosta, kun kerran yritin sinne. - -Ei ketään naurattanut. Kaikki olivat liian juhlallisia. Colin ajatteli -yksinomaan taikaa. - --- Silloin minä laulan, sanoi Colin. Ja hän aloitti kuin mikäkin -henkiolento. -- Aurinko paistaa -- aurinko paistaa. Se on taikaa. Kukat -kasvavat -- juuret liikkuvat. Se on taikaa. Eläminen on taikaa -- -voimakkaaksi tuleminen on taikaa. Taika on minussa -- se on minussa. -Se on meissä kaikissa. Se on Ben Weatherstaffin selässä. Taika! Taika! -Tule meitä auttamaan! - -Hän toisti tämän toistamistaan, ei juuri tuhatta kertaa, mutta hyvin -monta kertaa. Mary kuunteli haltioituneena. Hänestä koko toimitus oli -omituinen ja kaunis, ja hän toivoi Colinin jatkavan sitä loputtomiin. -Ben Weatherstaff alkoi tuudittautua varsin mieluisaan torkkumistilaan. -Kukkasissa touhuavien mehiläisten surina sekaantui laulavaan ääneen -sulautuen unettavaksi sorinaksi. Dickon istui sääret ristissä uinuva -kaniini sylissään, painaen kädellään karitsan selkää. Nokipekka oli -työntänyt oravan syrjään ja kyykistyi hänen olkapäälleen, ja harmaa -sumu oli laskeutunut sen silmille. Viimein Colin herkesi laulamasta. - --- Nyt minä aion kävellä ympäri puutarhan, hän julisti. - -Ben Weatherstaffin pää oli juuri retkahtanut alas, ja se kohosi nyt -nytkähtäen pystyyn. - --- Sinä olet nukkunut, huudahti Colin. - --- Mitä vielä, mutisi Ben. -- Olihan saarna melko hyvä, mutta minun on -mentävä tieheni ennen kuin kolehtia ruvetaan kantamaan. - -Hän ei ollut vielä täysin hereillä. - --- Et sinä ole kirkossa, sanoi Colin. - --- Minäkö? virkkoi Ben ojentautuen suoraksi. -- Kuka sitten sanoi, että -olen. Kuulin joka sanan. Sanottiin, että selässäni on taika. Tohtori -sanoo sitä reumatismiksi. - -Radzha heilutteli kättään. - --- Se oli väärä taika, hän sanoi. -- Sinä tulet paremmaksi. Saat mennä -työhösi. Mutta tule takaisin huomenna. - --- Tahtoisin nähdä sinun kävelevän puutarhan ympäri, murahti Ben. - -Hän oli itsepintainen vanha mörkö, eikä oikein täydelleen luottanut -taikaan; hän oli päättänyt, että jos hänet ajetaan pois, hän kiipeää -tikapuilleen ja kurkistaa muurin yli ollakseen valmiina, jos sattuisi -kompastumisia. - -Radzha ei vastustanut hänen jäämistään, ja kulkue järjestäytyi. Ja -juhlallinen kulkue siitä tulikin. Etumaisena kulki Colin Dickonin ja -Maryn välissä. Takana asteli Ben Weatherstaff ja häntänä Dickonin -perässä pysytellen kulkivat karitsa ja ketunpentu, valkean kaniinin -hypellessä vieressä silloin tällöin jotakin nakerrellen ja Nokipekan -seuratessa arvokkaana ja tärkeänä. - -Hitaasti mutta arvokkaasti tämä kulkue liikkui eteenpäin. Aina kun oli -kuljettu parisen metriä, pysähdyttiin hetkeksi. Colin nojasi Dickonin -käsivarteen ja Ben Weatherstaff piti häntä kaiken aikaa tarkasti -silmällä, mutta tuon tuostakin Colin irrotti kätensä tuestaan ja asteli -joitakin askelia yksinään. Hän kulki pystyssä päin näyttäen hyvin -mahtavalta. - --- Taika on minussa! Taika on minussa! hän saneli lakkaamatta. -- Taika -tekee minut voimakkaaksi! Voin tuntea sen! Voin tuntea sen! - -Jokin häntä nähtävästi piteli pystyssä ja kohotti häntä. Hän istahti -lehtimajoissa ja levähti kerran tai kahdesti ruohikolla, ja useita -kertoja hän pysähtyi tiellä Dickoniin nojaten, mutta hän ei tahtonut -heittää kesken, vaan ponnisteli kierroksen loppuun. Hän palasi -katospuun alle posket punoittaen ja katse voitonvarmana. - --- Se onnistui! Taika tehosi! hän huudahti. -- Tämä on ensimmäinen -tieteellinen keksintöni. - --- Mitähän tohtori Craven sanoo? innostui Mary. - --- Hän ei sano mitään, vastasi Colin, sillä hänelle tätä ei kerrota. -Ei kukaan saa tietää mitään, ennen kuin minä olen tullut niin -voimakkaaksi, että voin kävellä ja juosta kuten muut pojat. Joka päivä -minä tulen tänne tuolissani ja joka päivä minut viedään takaisin siinä. -En voi sietää ihmisten kuiskailuja ja kyselyjä, enkä tahdo isäni -tietävän asiasta, ennen kuin koe on täysin onnistunut. Sitten joskus -hänen palattuaan Misselthwaiteen minä astun äkkiä hänen työhuoneeseensa -ja sanon: "Tässä minä olen aivan kuten muutkin pojat. Minä olen ihan -terve ja aion tulla mieheksi. Sen on tieteellinen koe saanut aikaan." - --- Hän luulee näkevänsä unta, huudahti Mary. -- Hän ei usko silmiään. - -Colin punoitti voitonvarmana. Hän oli saanut itsensä uskomaan, että -hän tulee terveeksi, mikä merkitsi voiton olevan jo lähellä, vaikkei -hän itse sitä tiennyt. Ja mielikuvituksessaan hän ajatteli alinomaa -jännitystä tuntien, miltä hänen isänsä näyttäisi nähdessään, että hänen -poikansa oli yhtä suora kuin muidenkin isien pojat. Hänen menneiden -synkkien päiviensä raskaimpia kärsimyksiä oli ollut voimaton vihantunne -siitä, että hänen täytyi olla sairaalloinen, vaivainen poika, jota oma -isä pelkäsi katsella. - --- Kyllä hänen on uskottava, hän sanoi. -- Kun taika on saanut -vaikuttaa, aion ennen keksijäksi tuloani ruveta painijaksi. - --- Ei kai kestäne viikkoakaan, ennen kuin näemme sinut -nyrkkitaistelussa, virkkoi Ben Weatherstaff. -- Lopulta sinusta -tietysti tulee Englannin ensimmäinen kilpapainija. - -Colin silmäili häntä totisena. - --- Weatherstaff, hän sanoi, tuo on nenäkästä. Sinä et saa ruveta liian -rohkeaksi, vaikka tiedät salaisuuden. Olkoonpa taika vaikka kuinka -tehoisa, niin kilpapainijaa minusta ei tule. Minusta tulee oppinut -keksijä. - --- Anteeksi -- pyydän anteeksi, herra, vastasi Ben kohottaen lakkiaan. --- Olisihan minun pitänyt tietää, ettei tämä ole leikin asia. Mutta -hänen silmänsä vilkkuivat ja hän oli salaa tavattoman hyvillään. Torat -eivät häntä vähääkään masentaneet, sillä ne osoittivat vain, että pojan -voimat ja elämänhalu olivat karttumassa. - - - - -24. - -"NAURAKOOT VAIN" - - -Salainen puutarha ei ollut Dickonin ainoa työmaa. Nummella mökin -ympärillä oli maatilkku, jota ympäröi matala, karkeista kivistä kyhätty -aita. Varhain aamulla ja myöhään illalla sekä kaikkina niinä päivinä, -jolloin Colin ja Mary eivät voineet tavata häntä, Dickon ahersi siellä -istuttaen ja hoitaen perunoita ja kaaleja, nauriita, porkkanoita -ja muita vihanneksia. Hänellä oli aina "elukat" mukanaan eikä hän -näyttänyt koskaan väsyvän työhön. Ruokkiessaan tai rikkaruohoja -nyhtäessään hän milloin vihelteli ja lauleli yorkshirelaisia -nummilauluja, milloin puheli Nokipekan ja Kapteenin tai pienten -siskojensa kanssa, jotka hän oli opettanut apulaisikseen. - --- Meidän elämämme ei olisi ollenkaan näin mukavaa, sanoi rouva -Sowerby, ellei meillä olisi Dickonin puutarhaa. Hän saa kaiken -kasvamaan. Perunat ja kaalit ovat hänellä kahta vertaa suuremmat kuin -muilla, ja niissä on toisenlainen hajukin kuin muissa. - -Kun Susan Sowerbylta liikeni hetkinenkään joutoaikaa, hänen teki -mielensä ulos juttelemaan Dickonin kanssa. Illallista seurasi pitkä, -hämyisä työaika, ja se oli hänen lepohetkensä. Silloin hän usein istui -matalalla, epätasaisella kiviaidalla katsellen kuinka Dickon puuhaili -ja kuunnellen kertomuksia päivän tapahtumista. Näitä hetkiä hän rakasti. - -Puutarhassa ei ollut yksinomaan vihanneksia. Dickon oli silloin tällöin -ostanut pennyn maksavia kukkasiemenpusseja ja kylvänyt värikkäitä -kasveja karviaismarjapensaitten väliin ja kaalimaahankin, ja hän -viljeli riveittäin resedoja, neilikoita ja orvokkeja ja muita kukkia, -joiden siemeniä hän saattoi säästää vuodesta toiseen ja joiden varret -kukkivat keväisin komeina kimppuina. Tuo matala aita oli Yorkshiren -somimpia nähtävyyksiä, sillä hän oli pistellyt joka loveen nummen -vihantaa, kissankelloja, sananjalkoja, nousuruohoa ja pensasaitakukkia, -kunnes kivistä ei näkynyt muuta kuin vilahdus siellä täällä. - --- Eiväthän ne kaipaa menestyäkseen mitään, äiti, hänen oli tapana -sanoa, kun vain hoitelee niitä kuten elukoitakin. Kun niitä janottaa, -antaa niille juotavaa, kun ne ovat nälkäisiä, antaa niille hiukkasen -ravintoa. Jos ne kuolisivat, minun olisi aika ikävä olla, sillä silloin -olisin hoitanut niitä kehnosti. - -Näinä hämyhetkinä rouva Sowerby vihdoinkin sai kuulla kaiken, mitä oli -tapahtunut Misselthwaite Manorissa. Ensin hän sai tietää, että Colin -oli mielellään ulkona puutarhassa Maryn kanssa ja että hän näytti siitä -virkistyvän. Mutta eipä aikaakaan, kun lapset jo sopivat siitä, että -Dickonin äiti oli "päästettävä mukaan salaisuuteen". He olivat aivan -varmoja siitä, että häneen voi taatusti luottaa. - -Niinpä Dickon eräänä kauniina, hiljaisena iltana kertoi koko jutun -kaikkine jännittävine yksityiskohtineen: se alkoi maahan kätketystä -avaimesta ja punarinnasta ja päättyi Ben Weatherstaffin muurin -yli kurkistaviin vihastuneisiin kasvoihin ja Colinin äkilliseen, -suuttumuksen nostattamaan voimannäytteeseen. Susan Sowerbyn herttaiset -kasvot oikein punoittivat hänen kuunnellessaan Dickonia. - --- Jopa nyt! hän huudahti. Olipa oikein siunattu asia, että tuo -pikkutyttö tuli taloon. Oikeinko Colin seisoi? Ja me kun olemme -luulleet häntä poloiseksi puolihulluksi pojaksi, jolla ei ole yhtään -suoraa luuta ruumiissaan. - -Hän kyseli kaikenlaista, ja hänen siniset silmänsä olivat miettiväiset. - --- Mitä talossa ajatellaan -- kun hän on niin terve ja reipas eikä -koskaan valita? hän tiedusteli. - --- He eivät tiedä mitä ajatella. Hänen kasvonsa muuttuvat päivä -päivältä. Ne pyöristyvät pyöristymistään, ja hipiästäkin on vahan väri -katoamassa. Mutta valittelemista on kumminkin vielä jatkettava. Ja -Dickonin suu vääntyi hilpeään virnistykseen. - --- Mitä ihmettä? Miksi niin? kysyi rouva Sowerby. - -Dickon nauraa hihitti. - --- Hän valittelee, jotteivät muut arvaisi mitään. Jos tohtori tietäisi, -hän pääsisi pian selville siitäkin, että Colin voi seisoa jaloillaan, -ja silloin hän tietenkin kirjoittaisi ja kertoisi herra Cravenille. -Colin tahtoo itse kertoa salaisuutensa. Hän aikoo harjoitella taian -voimaa joka päivä, kunnes hänen isänsä tulee kotiin, ja silloin hän -aikoo marssia hänen huoneeseensa ja näyttää hänelle, että hän on yhtä -suora kuin kuka muu poika tahansa. Mary arvelee, että paras keino, -jottei kukaan pääsisi jäljille, on valitella ja juonitella aina vähän -päästä. - -Rouva Sowerby nauroi matalaa, tarttuvaa nauruansa jo paljon ennen kuin -Dickon oli puhunut loppuun. - --- Voi toki! hän virkkoi. -- Se pari pitää hauskaa keskenään, sen -arvaa. Heidän täytyy näytellä koko lailla, eivätkä lapset pidä mistään -niin paljon kuin näyttelemisestä. Kerropas, mitä he tekevät, Dickon. - -Dickon herkesi kitkemästä ja istui kyykkysillään. Hänen silmänsä -vilkkuivat kujeellisina. - --- Colin kannetaan alas tuoliinsa joka kerta, kun hän lähtee ulos, hän -selitti. -- Ja hän ärjäisee Johnille, palvelijalle, ettei tämä muka -kanna häntä kyllin varovasti. Hän tekeytyy niin avuttoman näköiseksi -kuin voi eikä nosta kertaakaan päätään, ennen kuin olemme poissa -talon näkyvistä. Ja hän ähkii ja kiukuttelee minkä jaksaa, kun hänet -pannaan tuoliin. He ovat niin lystikkäitä, hän ja Mary, kun hän ähkii -ja valittelee, sanoo Mary: "Colin-raukka, koskeeko taas noin kovasti? -Kylläpä sinä olet heikko!" Paha vain, että heitä naurattaa kamalasti. -Kun me pääsemme turvaan puutarhaan, he nauravat aivan läkähtyäkseen. Ja -heidän täytyy upottaa kasvonsa Colinin tyynyihin, etteivät puutarhurit -kuulisi, jos joku heistä sattuisi olemaan lähettyvillä. - --- Sitä parempi mitä enemmän nauravat! sanoi rouva Sowerby itsekseen -hymyillen. -- Hyvä, terve nauru on parempi kuin mitkään pillerit. Kyllä -he varmasti pulskistuvat. - --- He pulskistuvat minkä jaksavat, sanoi Dickon. -- He ovat aina -niin nälkäisiä, etteivät tiedä miten jaksaisivat syödä kyllikseen -herättämättä huomiota. Colin sanoo, että jos hän aina mankuu lisää -ruokaa, häntä ei lopulta uskota ensinkään sairaaksi. Mary sanoo -antavansa hänelle osansa, mutta ei Colin siihen suostu, hänestä heidän -on molempien tultava yhtaikaa lihaviksi. - -Susan Sowerby nauroi sydämellisesti tälle pulmalle. - --- Kuulkaas nyt, hän sai viimein sanotuksi. -- Kun sinä aamulla menet -heitä tapaamaan, otat matkaasi kannullisen hyvää, nuorta maitoa, ja -minä leivon heille lämpimän kakkaran tai rusinapullia, joista te lapset -pidätte. Ei mikään ole niin makeata kuin tuore maito ja leipä. Silloin -he voisivat haukata ensi nälkäänsä puutarhassa ollessaan ja syödä jo -maltillisemmin hienon ruoan, jota sisässä tarjotaan. - --- Voi, äiti, huudahti Dickon ihaillen, oletpa sinä koko aarre. Sinä -keksit aina neuvon hädässä. He sanoivat eilen olevansa aivan nälkään -kuolemassa, kun eivät uskaltaneet pyytää lisää ruokaa. - --- Tietäähän sen, kaksi kasvavaa lasta, kumpikin parhaillaan -toipumassa. Lapset ovat siinä iässä kuin sudenpennut, ja ruoka on -heille a ja o, sanoin Susan Sowerby. -- Mutta hauskaa heillä on -yhdessä, on varmasti, lisäsi hän myhäillen. - -Ja oikeassa hän oli, tuo ihmeteltävä, lämminsydäminen äitiystävä -- -oikeassa siinäkin, että "näyttelemisestä" koitui heille erikoista iloa. -Se oli Colinille ja Marylle alituisena jännittävien ja huvittavien -tapausten lähteenä. - --- Teidän ruokahalunne on suunnattomasti lisääntynyt, Colin-herra, oli -hoitajatar sanonut eräänä päivänä. -- Ennen ette syönyt mitään, ja moni -ruokalaji sai teidät voimaan pahoin. - --- Minä en voi pahoin enää mistään, vastasi Colin, mutta nähdessään -hoitajattaren tarkastavan häntä uteliaasti hän äkkiä muisti, ettei -hänen pitäisi näyttää liian terveeltä. -- Ainakaan en voi pahoin niin -usein kuin ennen. Raitis ilma sen vaikuttaa. - --- Ehkäpä, sanoi hoitajatar yhä tarkastaen häntä uteliaasti. -- Mutta -minun täytyy puhua siitä tohtori Cravenille. - --- Kuinka hän tuijotti sinuun! huudahti Mary hänen poistuttuaan. -- -Ikään kuin epäilisi tässä olevan jotakin, josta on otettava selvää. - --- En tahdo, että hän rupeaa ottamaan selvää mistään, sanoi Colin. -- -Ei kukaan saa vielä aavistaa mitään. - -Kun tohtori Craven samana aamuna saapui, hänkin näytti olevan -ymmällään. Hän kyseli kaikenmoista Colinin suureksi mieliharmiksi. - --- Sinä oleskelet paljon puutarhassa, hän tuumi. -- Missä päin sinä -siellä tavallisesti istut? - -Colinin kasvoille tuli hänen mieli-ilmeensä -- arvokas -välinpitämättömyys. - --- Sitä ei tarvitse kenenkään tietää, hän vastasi. -- Olen siellä -eräässä paikassa, josta pidän. Kaikille on annettu käsky pysyä -loitolla. En siedä vahtimista ja tuijottamista. Senhän tiedätte. - --- Sinä olet ulkona kaiken päivää, mutta en luule siitä koituvan mitään -vahinkoa sinulle -- en ollenkaan luule. Hoitajatar sanoo sinun syövän -enemmän kuin koskaan ennen. - --- Ehkä ruokahaluni on sairaalloinen, sanoi Colin äkillisen -mielijohteen innostamana. - --- Sitä en usko, sillä sinä näyt sulattavan hyvin ravintosi, tuumi -tohtori Craven. -- Painosi lisääntyy nopeasti ja ihonvärisi on -terveempi. - --- Ehkä minä olen kiihtynyt ja kuumeinen, murahti Colin muuttaen -kasvonsa kolkon tyytymättömiksi. -- Kuolemaan tuomitut ihmiset ovat -usein -- hyvin oikullisia. - -Tohtori Craven pudisti päätänsä. Hän piti Colinin rannetta kädessään ja -työntäen syrjään hihan tunnusteli hänen valtimoansa. - --- Et sinä ole kuumeinen, hän sanoi miettivänä. -- Jos tätä menoa -jatkuu, poikaseni, ei meidän kannata puhua kuolemasta. Isäsi tulee -hyvin onnelliseksi kuullessaan tästä huomattavasta edistyksestä. - --- Ei hänelle saa puhua mitään! tiuskaisi Colin rajusti. -- Hän vain -pettyy, jos tulen taas huonommaksi. Saan vaikka raivokuumeen. Minusta -tuntuu kuin se olisi jo tulossa. En salli, että isälle kirjoitetaan --- en -- en salli! Te saatte minut suuttumaan, vaikka tiedätte että -se vaikuttaa minuun pahasti. Nyt olen jo aivan tulistunut. Siedän -yhtä vähän, että minusta kirjoitetaan ja puhellaan kuin että minuun -tuijotetaan. - --- Hiljaa, poikaseni! tyynnytteli tohtori Craven häntä. -- Ei mitään -kirjoiteta sinun luvattasi. Sinä olet liian herkkätunteinen. Et saa -repiä alas sitä hyvää, mikä on tehty. - -Hän ei puhunut sen enempää herra Cravenille kirjoittamisesta, ja -tavatessaan hoitajattaren kahden kesken hän varoitti tätä mainitsemasta -pojan kuullen herra Cravenia lainkaan. - --- Poika on huomattavasti parempi, hän sanoi. -- Hän edistyy melkein -luonnottomasti. Mutta se on ymmärrettävää, sillä nyt hän omasta -vapaasta tahdostaan tekee kaiken, mihin emme voineet ennen häntä -pakottaa. Hän kiihtyy kumminkin vielä hyvin helposti, joten hänelle ei -saa virkkaa mitään, joka voisi häntä ärsyttää. - -Mary ja Colin olivat hyvin säikähtyneitä ja neuvottelivat levottomina -keskenään. Tästä hetkestä heidän "näyttelemisensä" sai alkunsa. - --- Minun kai täytyy saada raivokohtaus, valitti Colin. -- Ei minua -ensinkään haluttaisi, enkä ole nykyään siinä mielentilassa, että voisin -saada aikaan kunnon raivokohtauksen. Enpä tosiaan luule pystyväni enää -siihen. Minä ajattelen alinomaa hauskoja asioita enkä kiusallisia. -Mutta jos vielä puhutaan isälle kirjoittamisesta, niin jotakin minun on -tehtävä. - -Hän päätti lopulta ruveta syömään vähemmän, mutta pahaksi onneksi ei -tätä loistavaa ajatusta voitu käytännössä toteuttaa, sillä hän heräsi -joka aamu uskomattoman nälkäisenä, ja hänen sohvansa viereiselle -pöydälle oli katettu aamiainen: kotona leivottua leipää, tuoretta -voita, munia, vattuhilloa ja kuohukermaa. Mary söi aina aamiaista -hänen kanssaan, ja ruokapöydässä istuessaan -- varsinkin jos hopeisen -kannen alla sihisevistä herkullisista liikkiöviipaleista tunki nenään -houkuttelevia tuoksuja -- he silmäilivät toisiaan epätoivoisina. - --- Syödään vielä tämän kerran kaikki loppuun, Mary, Colin tavallisesti -päätti. -- Lähetetään takaisin sitten osa lounaasta ja jätetään -päivällistäkin jonkin verran. - -Mutta he eivät koskaan voineet lähettää takaisin mitään, ja kiiltäviksi -kaavitut lautaset ja vadit herättivät keittiöön palatessaan paljon -päänvaivaa. - --- Ollapa kinkkuviipaleet hiukan paksumpia, harmitteli Colin edelleen. -Eikä yksi piirakka henkeä kohden riitä mihinkään. - --- Se riittää kyllä ihmiselle, joka aikoo kuolla, vastasi Mary -kuullessaan tämän ensimmäisen kerran. -- Mutta sille, joka aikoo jäädä -elämään, siinä ei ole tarpeeksi. Toisinaan kun ikkunasta tulvii sisään -noita ihania, raittiita kanervatuulahduksia, tuntuu kuin voisin syödä -vaikka kolme kappaletta. - -Sinä aamuna, jolloin Dickon heidän huviteltuaan puutarhassa noin -parisen tuntia katosi ison ruusupensaan taakse ja toi sieltä kaksi -kapeata sankoa, joita tutkittaessa toisen havaittiin sisältävän -sakeata kermansekaista maitoa ja toisen mökissä leivottuja, lämpimiä -rusinakakkuja, syntyi puutarhassa iloisen yllätyksen myrsky. Oli aivan -ihmeellistä, että rouva Sowerby tuli tätä ajatelleeksi. Kylläpä kakut -maistuivat! Entä tuo tuore maito! - --- Hänessä on taikaa juuri kuten Dickonissakin, sanoi Colin. -- Se -neuvoo häntä mitä hänen on tehtävä, kun hän tahtoo ilahduttaa muita. -Hän on taikahenkilö. Sano hänelle, Dickon, että olemme kiitollisia, -ylen kiitollisia. Colin puhui toisinaan mielellään aikaihmisten tavoin. - -Tämä oli vain monen samanlaatuisen mieluisan yllätyksen esimakua. -Pian heille kuitenkin valkeni se tosiasia, ettei rouva Sowerbyllä -arvatenkaan ollut varaa tyydyttää kahta ylimääräistä syöjää niiden -neljäntoista lisäksi, joille hänen oli joka päivä hankittava ravintoa. -Niinpä he pyysivät, että hän suostuisi ottamaan heiltä hiukan rahaa -tavaroiden ostoa varten. - -Dickon teki sen virkistävän keksinnön, että puiston metsikössä -puutarhan ulkopuolella oli pieni syvennys, johon saattoi rakentaa -kivistä pikku uunin perunain ja munien paistamista varten. Paistetut -munat olivat tätä ennen olleet tuntematonta ylellisyyttä, ja kuumat, -suolan ja tuoreen voin kera nautitut perunat maistuivat kerrassaan -herkullisilta. Perunoita ja munia saattoi ostaa ja syödä vaikka kuinka -monta tuntematta omantunnonvaivoja siitä, että otti ruoan neljäntoista -ihmisen suusta. - -Jokaisena kauniina aamuna harjoiteltiin taikaa luumupuun alla, joka -lyhyen kukkimisaikansa päätyttyä muodosti vihreän, tuuhealehväisen -katoksen tuon salaperäisen seuran ylle. Toimituksen päätyttyä -alkoivat aina Colinin kävelyharjoitukset, ja pitkin päivää hän tuon -tuostakin harjoitteli vasta keksimäänsä taitoa. Joka päivä hän tuli -voimakkaammaksi ja pystyi kävelemään varmemmin ja pitemmän matkaa. Ja -joka päivä lujittui hänen uskonsa taikaan -- eikä ihmekään. Tuntiessaan -voimiensa karttuvan hän kokeili jos jollakin tavalla, mutta Dickonilta -hän lopulta sai parhaat ohjeet. - --- Eilen kävin äidin asioilla Thwaitessa ja tapasin Sinisen Lehmän -ravintolan luona Bob Haworthin, kertoi Dickon eräänä aamuna oltuaan -kotvan aikaa poissa. -- Hän on nummen vahvin poika. Hän on kilpapainija -ja hyppää korkeutta paremmin kuin kukaan muu. Hän on monena vuotena -ollut Skotlannissakin kilpailemassa urheilukisoissa. Hän on tuntenut -minut aivan pikkuisesta asti, ja kun hän on hyväluontoinen, niin -minäpä aloin kysellä häneltä kaikenlaista. Ajattelin sinua, Colin, -ja sanoin: "Miten olet saanut lihaksesi tuolla tapaa paisumaan, Bob? -Oletko tehnyt jotakin erikoista tullaksesi noin vahvaksi?" Ja hän -vastasi: "Olenpa niinkin, poikaseni. Thwaitessa oli kerran muuan -näyttelijäseurue, ja siellä eräs vahva mies opetti minulle, miten on -harjoitettava käsivarsia, sääriä ja muita ruumiin lihaksia." Ja minä -kysyin: "Tiedätkö voiko heikkojäseninenkin poika kehittää voimiaan -sillä tapaa?" ja hän vähän nauroi ja kysyi: "Sinäkö se heikkojäseninen -poika olet?" mutta ystävällinen kaveri kun on, hän nousi seisaalleen -ja näytti minulle, ja minä matkin hänen liikkeitään kunnes osasin ne -ulkoa. Colin oli kuunnellut jännittyneenä. - --- Näytätkö ne minulle? hän kysyi. - --- Tietysti, vastasi Dickon nousten seisaalleen. -- Mutta hän sanoi, -että liikkeet pitää alussa tehdä hiljakseen ja olla varovainen, ettei -liiaksi väsy. Välillä on aina levättävä ja vedettävä syvään henkeä eikä -saa harjoitella kovin kiivaasti. - --- Minä olen varovainen, lupasi Colin. -- Näytä! - -Dickon astui ruohikolle ja suoritti verkalleen sarjan harkitun -tehokkaita, mutta yksinkertaisia lihasten vahvistusharjoituksia. -Colin tarkkasi häntä silmät selällään. Muutamia niistä hän saattoi -istualtaan itsekin tehdä. Eipä aikaakaan, kun hän jo nousi seisomaan -vahvistuneille jaloilleen ja alkoi hellävaroen harjoitella. Marykin -seurasi esimerkkiä. Nokipekka katseli heitä, tuli hyvin rauhattomaksi -ja lähti lopulta tuskastuneena hyppimään, kun ei voinut tehdä samoja -liikkeitä kuin muut. - -Tästä hetkestä alkaen myös nämä harjoitukset kuuluivat päivän -säännöllisiin tehtäviin. Kerta kerralta Colin ja Mary saavuttivat -niissä yhä enemmän kestävyyttä, ja niiden jälkeen heillä oli niin -valtava ruokahalu, että ilman Dickonin koria he olisivat olleet -huutavassa hukassa. Mutta pieni paistinuuni ja rouva Sowerbyn herkut -täyttivät niin hyvin tehtävänsä, että rouva Medlock ja hoitajatar ja -tohtori Craven joutuivat uudelleen ymmälle. Voi olla välinpitämätön -aamiaisen suhteen ja olla halveksivinaan päivällistä, jos on sullonut -vatsansa täyteen paistettuja munia ja perunoita ja mehevästi kuohuvaa -nuorta maitoa ja ohrarieskaa ja leivoksia ja nummen hunajaa ja paksua -kermaa. - --- He eivät syö suorastaan mitään, sanoi hoitajatar. -- He kuolevat -nälkään, ellei heitä saa taivutetuksi nauttimaan enemmän ruokaa. -Katsokaa miltä he näyttävät yhtä kaikki. - --- Niin kyllä, vai vielä katsoa! kiukutteli rouva Medlock. -- Hohhoh, -minä olen aivan kuoliaaksi kiusaantunut heidän tähtensä. He ovat -oikeita vintiöitä, nuo lapset. Milloin palaavat puutarhasta hihat -puhki, milloin nyrpistävät nenäänsä herkuille, joilla keittäjä koettaa -heitä houkutella. Eilenkään he eivät ottaneet edes suupalasen vertaa -haarukkaan tuosta suussa sulavasta kananpaistista -- ja naisparka -tarjosi heille vanukasta, jonka hän oli valmistanut ihka oman -reseptinsä mukaan -- ja takaisin sekin tuotiin. Hän oli pillahtaa -itkuun. Hän pelkää saavansa vielä syyn päälleen, jos ruokahalun puute -vie heidät hautaan. - -Tohtori Craven tuli ja silmäili Colinia kauan ja tutkivasti. Hän oli -tavattoman kiusaantuneen näköinen hoitajattaren puhellessa hänen -kanssaan ja näyttäessä hänelle melkein koskematonta aamiaistarjotinta, -jonka hän oli pannut syrjään tohtorille näytettäväksi -- mutta vielä -kiusaantuneemmalta hän näytti käydessään istumaan sohvan viereen ja -tutkiessaan Colinia. Hän oli käynyt Lontoossa asioilla eikä ollut -nähnyt poikaa lähes kahteen viikkoon. Kun nuoret vesat alkavat toipua, -käy paraneminen nopeasti. Colinin hipiästä oli haihtunut vahanväri; -hänen kauniit silmänsä olivat kirkkaat, ja kolot poskissa ja ohimoilla -olivat tasoittuneet. Hänen huulensa olivat täyteläiset ja terveen -punaiset. Kuolemaan tuomitun pojan mallikappaleeksi häntä ei todella -olisi uskonut. - --- Onpa ikävä, ettet syö mitään, sanoi tohtori. -- Ei sellainen kelpaa. -Sinä menetät kaiken mihin olet päässyt -- ja hämmästyttävästi oletkin -lihonut. Jonkin aikaa sitten söit niin vahvasti. - --- Sanoinhan teille, että ruokahaluni oli luonnoton, vastasi Colin. - -Mary istui jakkaralla sohvan vieressä ja päästi äkkiä perin merkillisen -äänen, jonka hän koetti tukahduttaa niin rajusti, että oli vähällä -tukehtua. - --- Mikä hätänä? kysyi tohtori Craven kääntyen häneen päin. - -Mary muuttui ankaran vakavaksi. - --- Se oli jotakin aivastuksen ja yskän väliltä, hän vastasi nuhtelevan -arvokkaasti, ja se tarttui kurkkuuni. - --- Mutta en voinut pidättää itseäni, hän sanoi jäljestäpäin Colinille. --- Olin purskahtaa nauruun, kun mieleeni muistui äkkiä viimeinen suuri -perunasi ja kuinka sinä vääntelit suutasi pistäessäsi suuhusi paksun -herkullisen leipäkannikan hilloineen ja kermahyytelöineen. - --- Onko noilla lapsilla jokin salainen keino, jolla he hankkivat ruokaa -itselleen? kysäisi tohtori Craven rouva Medlockilta. - --- Ei heillä voi olla, elleivät he kaiva sitä maasta tai poimi puista, -vastasi rouva Medlock. -- He ovat kaiken päivää ulkona eivätkä näe -muita kuin toisensa. Ja jos he haluavat syödäkseen jotakin muuta kuin -mitä heille tarjotaan, ei heidän tarvitse muuta kuin pyytää. - --- No niin, arveli tohtori Craven, niin kauan kuin ruoatta oleminen ei -haittaa heitä, ei meidän tarvitse olla levottomia. Poikaa ei tuntisi -enää samaksi. - --- Eikä tyttöäkään, tokaisi rouva Medlock. -- Nyt kun hän on lihonut ja -hapan ilme on kadonnut hänen kasvoiltaan, hän on muuttunut suorastaan -kauniiksi. Hänen tukkansa on kasvanut paksuksi ja vahvaksi ja hänen -hipiänsä on ihan kirkas. Miten kiukkuinen pikku otus hän tullessaan -olikaan, ja nyt he yhdessä Colin-herran kanssa nauraa kikattavat kuin -mitkäkin hassut. Ehkäpä heitä lihottaakin juuri se. - --- Ehkäpä, sanoi tohtori Craven. -- Naurakoot vain. - - - - -25. - -VERHO - - -Ja salainen puutarha kukoisti kukoistamistaan, ja joka aamu paljastui -uusia ihmeitä. Punarinnan pesässä oli munia ja punarinnan kumppani -hautoi niitä. Alussa se oli hyvin hermostunut, ja punarinta itse -oli ärtyisen varovainen ja piti Maryä ja Colinia tarkasti silmällä. -Jotenkin se tiesi, ettei Dickonia tarvinnut pitää silmällä. Samalla -hetkellä kun sen kirkas musta silmä keksi Dickonin, se tiesi ettei -tämä ollut muukalainen, vaan jonkinlainen nokkaa ja höyheniä vailla -oleva punarinta. Hän osasi puhua punarinnan kieltä. Sitä Dickon -aina puhui punarinnalle; tuo merkillinen mongerrus, jota hän käytti -ihmisolentoja puhutellessaan, ei niin muodoin haitannut vähääkään. -Hänen liikkeensäkin olivat kuten punarinnan. Ne eivät milloinkaan -säikäyttäneet ketään eivätkä olleet niin äkillisiä, että olisivat -näyttäneet vaarallisilta ja uhkaavilta. Dickonia saattoi mikä punarinta -tahansa ymmärtää, hänen läsnäolonsa ei siis tuottanut minkäänlaisia -häiriöitä. - -Mutta alussa näytti olevan tarpeellista olla varuillaan noiden -kahden toisen suhteen. Ensinnäkin poikaolento ei tullut puutarhaan -säärillään kävellen. Häntä työnnettiin eteenpäin pyörillä kulkevassa -esineessä, ja hänen ylleen oli heitetty villieläinten nahkoja. Se oli -jo epäilyttävää. Kun hän sitten alkoi nousta seisaalleen ja liikuskella -ympäri, se tapahtui merkillisen tottumattomasti, ja toisten täytyi -näköjään auttaa häntä. Punarinnan oli tapana piiloutua pensaikkoon ja -silmäillä tuota toimitusta levottomana kallistaen päätänsä puolelta -toiselle. Se arveli pojan verkkaisten liikkeiden merkitsevän sitä, että -tämä valmisteli äkillistä hyppäystä kuten kissat. Parin päivän aikana -punarinta pohti ahkerasti tätä seikkaa kumppaninsa kanssa, mutta sitten -se päätti olla ensinkään koskettelematta aihetta, sillä puoliso joutui -niin suuren kauhun valtaan, että punarinta pelkäsi munien saattavan -siitä kärsiä. - -Oli sanomattoman suuri huojennus, kun poika alkoi kävellä omin voimin -ja liikuskella sukkelammin. Mutta vielä kauan aikaa -- ainakin -punarinnasta aika tuntui pitkältä -- hän antoi aihetta levottomuuteen. -Hän ei käyttäytynyt toisten ihmisolentojen tavoin. Hän tuntui olevan -hyvin ihastunut kävelemiseen, mutta vähän päästä hän, omituista kyllä, -kävi istumaan tai makaamaan hetkeksi, ja sitten hän aloitti taas -uudelleen, mikä oli hyvin epäilyttävää. - -Kotvan kuluttua poika alkoi liikkua puutarhassa kuten muutkin, mutta -näihin aikoihin lapset alkoivat jokainen järjestänsä tehdä jotakin -hyvin tavatonta. Heidän oli tapana seisoa puiden alla liikutellen -käsivarsiansa, sääriään ja päätään tavalla, joka ei ollut kävelemistä, -juoksemista eikä istumistakaan. Joka päivä näitä liikkeitä suoritettiin -vähän päästä, eikä punarinta koskaan pystynyt puolisolleen selittämään, -mitä he tekivät tai yrittivät tehdä. Kun tuo punarinnan kieltä -sujuvasti puhuva poika oli mukana tuossa joukossa, niin tottapa linnut -sentään saattoivat olla huoleti siitä, ettei toimitus ollut vaarallista -laatua. - -Kun poika alkoi kävellä ja juoksennella, kuokkia ja kitkeä, vallitsi -pesässä puutarhan nurkassa suuri rauha ja tyytyväisyys. Pelko ja -rauhattomuus kuului menneisyyden huoliin. Hautominen oli nyt hupainen -toimitus, sillä munien tiedettiin olevan hyvässä turvassa. Sattuipa -niinkin, että sateisena päivänä munien äiti oli hiukan ikävissään, kun -lapset eivät tulleet puutarhaan. - -Mutta Marylla ja Colinilla ei ollut ikävä, ei edes sateisina päivinä. -Eräänä aamuna, kun satoi kaatamalla ja Colin alkoi tuskaantua sohvalla -loikomiseen, sillä pystyssä oleminen ja liikkuminen olisi ollut perin -varomatonta, iski Maryn päähän loistava ajatus. - --- Nyt kun olen oikea poika, sääreni ja käsivarteni ja koko ruumiini -ovat niin täynnä taikaa, etteivät ne pysy alallaan, oli Colin sanonut. --- Ne pyrkivät väkisinkin liikkeelle. Tiedätkö, Mary, että herätessäni -aamulla kun kaikki ulkona tuntuu oikein huutavan ilosta, minunkin tekee -mieleni hypähtää vuoteesta ja ruveta huutamaan. Ja arvaathan, mitä -silloin tapahtuisi. - -Mary nauraa hihitti. - --- Hoitajatar ja rouva Medlock hyökkäisivät sisään ja luulisivat, että -sinä olet tullut hulluksi ja lähettäisivät noutamaan tohtoria. - -Colinkin tirskui. Hän saattoi nähdä heidän kauhistuneet ja ällistyneet -kasvonsa, kun hän seisoisi pystyssä kirkuen täyttä kurkkua. - --- Kunhan isä tulisi kotiin, sanoi hän. -- Tahdon itse kertoa hänelle. -Ajattelen sitä aina -- mutta tällä tapaa emme voi jatkaa enää kauan. En -voi maata alallani ja olla olevinani sairas, enkä sitä paitsi näytäkään -sairaalta. Kunhan vain lakkaisi satamasta. - -Silloin Mary sai loistavan päähänpiston. - --- Colin, hän aloitti salamyhkäisesti, tiedätkö kuinka monta huonetta -tässä talossa on? - --- Tuhat luullakseni, vastasi Colin. - --- Täällä on melkein sata huonetta, joissa ei kukaan koskaan käy, sanoi -Mary. -- Ja kerran sateisena päivänä minä kävin katsomassa niitä, kävin -vaikka kuinka monessa huoneessa. Kukaan ei ole koskaan saanut tietää, -vaikka rouva Medlock oli vähällä päästä minun jäljilleni. Tullessani -takaisin eksyin ja jäin seisomaan sinun käytäväsi päähän. Silloin -minä kuulin sinun toisen kerran huutavan. Colin kavahti istualleen -sohvallaan. - --- Sata huonetta, joissa ei kukaan käy, hän huudahti. -- Sehän on yhtä -jännittävää kuin salainen puutarha. Eiköhän lähdetä niitä katsomaan? -Sinä voisit työntää minun tuoliani, eikä kukaan saisi tietää, mihin -olemme menneet? - --- Sitä minä juuri tuuminkin, sanoi Mary. -- Ei kukaan uskaltaisi -seurata meitä. Siellä on käytäviä, joissa voisit juosta. Me voisimme -tehdä tavallisia harjoitusliikkeitämme. Siellä on pieni intialainen -huone, jossa on kaappi täynnä norsunluusta tehtyjä norsuja. Siellä on -huoneita vaikka minkälaisia. - --- Soita kelloa, käski Colin. - -Hoitajattaren tullessa sisään Colin antoi määräyksensä. - --- Tuolini on tuotava tänne, hän sanoi. -- Serkkuni ja minä lähdemme -katsomaan sitä osaa rakennusta, joka ei ole käytössä. John saa työntää -minut taulugalleriaan asti, sillä portaissa tarvitaan apua. Sitten -hänen on mentävä tiehensä ja jätettävä meidät rauhaan, kunnes hänet -kutsutaan takaisin. - -Sinä aamuna haihtui sadepäivän kammottavuus. Kun palvelija oli -pyöräyttänyt tuolin taulugalleriaan ja käskyä totellen jättänyt lapset -kahden kesken, katsahtivat Colin ja Mary ihastuneina toisiinsa. Niin -pian kuin Mary oli varmistunut siitä, että John todellakin oli mennyt -omalle puolelleen, Colin kapusi alas tuoliltaan. - --- Minäpä alan juosta gallerian toisesta päästä toiseen, hän huudahti, -ja sitten alan hyppiä ja sitten rupeamme tekemään Bob Haworthin -liikkeitä. - -Ja kaiken tämän he tekivätkin ja paljon muuta lisäksi. He katselivat -muotokuvia ja löysivät papukaijaa sormiensa päässä pitelevän ruman -pikku tytön, jolla oli vihreä silkkipuku. - --- Nämä kaikki ovat tietenkin olleet sukulaisiani, tuumi Colin. -- -Siitä on kulunut pitkä aika, kun he elivät. Tuo papukaijaa pitelevä -on luullakseni joskus maailmassa elänyt isoäitini. Hän muistuttaa -sinua, Mary -- ei sellaisena kuin nyt olet, vaan niin kuin olit tänne -tullessasi. Nyt olet jo paljon lihavampi ja sievempi. - --- Niin olet sinäkin, sanoi Mary, ja molemmat nauroivat. - -He menivät intialaiseen huoneeseen ja leikkivät norsunluisilla -elefanteilla. He löysivät sohvatyynystä reiän, missä hiiri oli -asustanut, mutta hiirenpoikaset olivat kasvaneet ja juosseet tiehensä -ja reikä oli tyhjä. He katselivat monia huoneita ja keksivät enemmän -nähtävyyksiä kuin Mary ensimmäisellä vaellusretkellään. He viettivät -aamupäivän ihmeen hupaisesti ja tuntui salaperäiseltä ja jännittävältä, -kun tiesi, että he olivat kuin peninkulmien päässä muista talon -ihmisistä. - --- Olipa hauskaa että tulimme, sanoi Colin. -- En ole koskaan tiennyt -asuvani näin merkillisessä vanhassa talossa. Minä pidän siitä. -Me tulemme tänne jokaisena sadepäivänä. Aina täältä löytyy uusia -merkillisiä komeroita ja esineitä. - -Sinä aamuna heidän ruokahalunsa paisui niin suunnattomaksi, että -kun heille tuotiin aamiainen Colinin huoneeseen, kävi kerrassaan -mahdottomaksi lähettää sitä takaisin koskemattomana. - -Viedessään tarjottimen alakertaan hoitajatar paiskasi sen keittiön -pöydälle, jotta keittäjä voisi nähdä kiiltäviksi kaavitut vadit ja -lautaset. - --- Katsokaapas! hän puuskahti. -- Tämä talo on täynnä salaperäisyyttä, -ja nuo kaksi lasta ovat sen suurin arvoitus. - --- Jos tätä vielä jatkuu, virkkoi nuori, vahva John-palvelija, täytynee -minun lähteä paikastani, jotteivät lihakseni tekisi tenää. Poika painaa -tänään kaksi kertaa enemmän kuin kuukausi takaperin. - -Mary huomasi samana iltapäivänä Colinin huoneessa tapahtuneen jotakin -uutta. Hän oli sen huomannut jo edellisenäkin päivänä, mutta ei ollut -puhunut mitään, koska arveli muutoksen johtuneen sattumasta. Ei hän -tänäänkään puhunut mitään, mutta hän silmäili herkeämättä takanreunan -yläpuolella olevaa kuvaa. Nyt hän saattoi katsella sitä, sillä verho -oli vedetty syrjään. Siinä oli se muutos, jonka hän oli huomannut. - --- Tiedän mitä toivot minun sanovan sinulle, huomautti Colin, kun Mary -oli istunut kuvaa katselemassa parin minuutin ajan. -- Minä tiedän -aina, milloin toivot minun sanovan sinulle jotakin. Sinä mietit, miksi -verho on vedetty syrjään. Minä aion pitää sen auki. - --- Miksi? kysyi Mary. - --- Koska minusta ei enää ole kiusallista nähdä hänen nauravan. Kaksi -yötä sitten, kun oli kirkas kuutamo, minä heräsin, ja minusta tuntui -kuin taika olisi täyttänyt huoneen ja tehnyt kaiken niin loistavaksi, -etten voinut maata alallani. Nousin vuoteestani ja katselin ikkunasta. -Huone oli ihan valoisa ja kuvan verholla hyppeli kuutamotäplä ja -siitä juolahti mieleeni vetää verhoa. Äiti katseli suoraan minuun, -ja hän hymyili ihan kuin mielissään siitä, että minä seisoin siinä. -Siksi minusta on hauska katsella häntä. Minä tahdon aina nähdä hänen -hymyilevän tuolla tapaa. Ehkäpä hän on ollut jonkinlainen taikahenkilö. - --- Nyt olet niin hänen näköisensä, sanoi Mary, että välistä luulen -sinua hänen hengekseen, joka on muuttunut pojaksi. - -Tämä ajatus teki valtavan vaikutuksen Coliniin. Hän mietti hetken ja -vastasi sitten verkalleen. - --- Jos minä olisin hänen henkensä, niin isä rakastaisi minua. - --- Olisitko hyvilläsi, jos hän rakastaisi sinua? tiedusteli Mary. - --- Olen ollut niin katkera siitä, ettei hän rakasta minua. Jos hän -alkaisi minua rakastaa, niin puhuisin varmaan hänelle taiasta. Hänen -mielensä kävisi siitä iloisemmaksi. - - - - -26. - -"ÄITI!" - - -Heidän luottamuksensa taikaan tuli pysyväksi. Aamun loitsusanojen -jälkeen Colin piti heille joskus esitelmän taiasta. - --- Minusta on hyvä pitää esitelmiä, hän selitti, sillä kun isoksi -tultuani teen suuria tieteellisiä keksintöjä, minun on pakko puhua -niistä, ja siksi on hyvä harjoitella. Mutta en minä vielä osaa puhua -niin pitkään kuin pitäisi, enkä voisikaan, sillä Ben Weatherstaff -luulisi taas olevansa kirkossa ja nukahtaisi. - --- Parasta esitelmien pidossa on se, virkkoi Ben, että joku miekkonen -voi nousta seisomaan ja laverrella mitä ikinä haluaa eivätkä toiset -poloiset voi sanoa siihen mitään. Tekisipä minunkin mieleni joskus -pitää esitelmiä. - -Mutta Colinin luennoidessa puun alla vanha Ben tarkasteli häntä kaiken -aikaa ihailevin, arvostelevin silmin. Luento ei kiinnostanut häntä niin -paljon kuin esitelmöitsijän sääret, jotka näyttivät päivä päivältä -käyvän suoremmiksi ja vahvemmiksi, poikamainen taakse viskattu pää, -pyöristyneet posket ja silmät, joissa oli alkanut välkkyä hohde, joka -palautti ukon mieleen erään toisen silmäparin. - --- Mitä sinä mietit, Ben Weatherstaff? kysäisi Colin, jonka Benin -hartaat katseet toisinaan saivat siihen luuloon, että esitelmä oli -tehnyt häneen syvän vaikutuksen. - --- Sitä minä tässä mietin, vastasi Ben, että tällä viikolla on painosi -lisääntynyt kolme tai neljä naulaa, siitä uskallan lyödä vaikka vetoa. -Katselin tässä juuri pohkeitasi ja hartioitasi. Tekisipä mieleni -keikauttaa poika vaa'an päälle. - --- Taika sen on tehnyt ja -- ja rouva Sowerbyn maito ja pullat ja muut -herkut, sanoi Colin. -- Tieteellinen keksintöni on onnistunut, näetkös. - -Sinä aamuna Dickon myöhästyi luennolta. Perille tullessaan hän punoitti -kovasti juoksemisesta, ja hänen lystikkäät silmänsä vilkkuivat -tavallista kirkkaampina. Sateen jälkeen oli paljon kitkemistä, ja -niinpä ryhdyttiinkin heti työhön. Rikkaruohot kostuivat sateesta yhtä -paljon kuin kukatkin, ja maasta työntyi ilmoille hentoja ruohonvarsia -ja sirkkalehtiä, jotka oli nyhdettävä pois, ennen kuin juuret pääsivät -varttumaan. Colin oli näihin aikoihin jo yhtä reipas kitkijä kuin -muutkin, ja kitkiessään hän osasi luennoidakin. - --- Taika vaikuttaa parhaiten juuri työssä ollessamme, sanoi hän sinä -aamuna. -- Sen tuntee luissa ja lihaksissa. Luita ja lihaksia aion -tutkia kirjoista, mutta taiasta aion itse kirjoittaa kirjan. Minä jo -mietin, mitä panen siihen, ja teen kaiken aikaa huomioita. - -Kotvan kuluttua hän laski kädestään rikkaruohoharansa ja nousi -seisomaan. Hän oikaisi selkänsä niin suoraksi kuin saattoi ja levitteli -innostuneena käsivarsiaan. Hänen kasvonsa hehkuivat ja hänen omituiset -silmänsä laajenivat ilosta. Jokin seikka näytti hänelle selvinneen -sillä hetkellä. - --- Mary, Dickon, hän huudahti. -- Katsokaapa minua! - -He herkesivät kitkemästä ja katsoivat häntä. - --- Muistatteko sitä ensimmäistä aamua, jolloin toitte minut tänne? hän -kysäisi. - -Dickon tarkasteli häntä hyvin tiukasti. - --- Tottahan toki, hän vastasi. - -Marykin katseli häntä hievahtamatta, mutta ei virkkanut mitään. - --- Juuri tällä hetkellä, jatkoi Colin, aivan äkkiä muistin sen itsekin --- kun minä katselin rikkaruohoja kitkevää kättäni, ja minun täytyi -nousta pystyyn nähdäkseni, onko se totta. Ja totta se on! Minä olen -terve -- olen terve! - -Hän oli kyllä tiennyt sen jo aikaisemmin, hän oli toivonut ja -mietiskellyt sitä, mutta juuri tällä hetkellä tuo totuus syöksähti -häneen -- jonkinlaisena varmuuden riemastuksena, ja tunne oli niin -voimakas, ettei hän voinut olla huutamatta sitä julki. - --- Minä elän ikuisesti ja ikuisesti ja ikuisesti! hän huudahti -juhlallisesti. -- Minä keksin tuhannen tuhatta seikkaa. Minä teen -keksintöjä ihmisistä ja eläimistä ja kaikesta, mikä kasvaa -- niin kuin -Dickon -- enkä koskaan lakkaa harjoittamasta taikaa. Minä olen terve! -Tahtoisin huutaa jotain -- jotain kiitollista ja riemukasta. - -Ben Weatherstaff, joka oli uurastanut ruusupensaan juurella, vilkaisi -häneen. - --- Voisithan veisata kiitosvirren, hän murahti kuivaan tapaansa. Hän ei -tehnyt ehdotustaan erikoisen hurskaassa mielessä, sillä hän ei ollut -mikään virsienlaulaja. - --- Minkälaisen? huudahti Colin. - --- Dickon veisaa sen sinulle, sanoi Ben Weatherstaff. - -Dickon myhäili leveää, ymmärtävää eläintenkesyttäjänhymyään. - --- Kirkossa sitä veisataan, hän sanoi. -- Äiti kyllä uskoo, että -leivoset laulavat sitä joka aamu herätessään. - --- Silloin se mahtaa olla kaunis virsi, vastasi Colin. -- En ole -koskaan ollut kirkossa. Olen aina ollut sairas. Veisaa, Dickon! -Tahtoisin kuulla. - -Dickon suhtautui kehotukseen tyynesti ja hämilleen joutumatta. Hän -käsitti Colinin tunteet paremmin kuin tämä itse. Hän otti lakin -päästään ja silmäili ympärilleen yhä myhäillen. - --- Sinun on otettava lakki päästäsi, hän sanoi Colinille. -- Ja niin -sinunkin, Ben, ja sinun on noustava seisomaan. - -Colin sieppasi lakin päästään, ja aurinko paistoi lämpimästi hänen -tuuhealle tukalleen. Ben Weatherstaff kömpi seisomaan ja paljasti -päänsä hänkin hiukan nolostuneena ja yrmeän näköisenä käsittämättä -oikein, miksi tämmöiseen eriskummaiseen hommaan oli ryhdyttävä. - -Dickon seisoi puiden ja ruusupensaiden keskellä ja alkoi veisata -yksinkertaisesti ja vähääkään ujostelematta vahvalla heleällä äänellään: - - -- Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa: - Hän on ratki hyvä. Elämän lähde on Hän sangen syvä - on Hän sangen syvä. Hänestä vuotaa lahja enentyvä. - Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa. - -Virren päätyttyä näytti Colin miettiväiseltä. - --- Se on hyvin kaunis virsi, hän sanoi. -- Minä pidän siitä. Ehkä siinä -tarkoitetaan juuri samaa, mitä minäkin tarkoitan, kun minua haluttaa -huutaa ääneen, että olen kiitollinen taialle. Hän vaikeni ja näytti -neuvottomalta. -- Ehkä molemmat ovatkin sama asia. Miten me voisimme -tarkalleen tietää sen oikean nimen? Veisaa se kerran vielä, Dickon. -Meidänkin pitää koettaa, Mary. Minäkin haluan veisata sitä. Se on minun -oma virteni. Miten se alkaa? "Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa!" - -Ja he veisasivat virren uudelleen. Mary ja Colin korottivat äänensä -niin sointuvaksi kuin saattoivat, ja Dickonin ääni kohosi ylinnä -voimakkaana ja kauniina. Toista säettä veisattaessa Ben Weatherstaff -karaisi kurkkuansa rykäisten, kolmatta aloitettaessa hän yhtyi siihen -niin rajusti kuin olisi ollut vihoissaan, ja kun viimeinen sana oli -saatu veisatuksi, Mary huomasi vanhan Benin kasvoilla saman ilmeen kuin -silloin, kun hänelle selvisi, ettei Colin ollutkaan rampa -- hänen -leukapielensä vapisivat ja hän räpytteli silmiään ja tuijotti, ja hänen -vanhat, koviksi ahavoituneet kasvonsa olivat märät. - --- Ennen virrenveisuu oli minusta joutavaa, hän sanoi käheästi, mutta -eipä tiedä, vaikka vielä mieltyisin siihen. Olet varmasti pulskistunut -viisi naulaa tällä viikolla, nuori herra, olet vainenkin. - -Colinin huomio oli kääntynyt puutarhan perälle, ja hänen kasvoilleen -kohosi säikähtynyt ilme. - --- Kuka tänne tulee? hän huudahti äkkiä. -- Kuka tuo on? - -Heidän veisatessaan viimeistä säettä oli murattimuurin ovi työntynyt -hiljalleen auki ja eräs nainen astui sisään. Hän jäi seisomaan -paikalleen kuunnellen ja katsellen heitä. Vihreä muratti taustanaan, -puiden lomitse pilkistävien auringonsäteitten hypellessä hänen -sinisellä viitallaan hän muistutti lempeine silmineen, verevine, -hymyilevine kasvoineen jotakin Colinin kuvakirjan hienosti väritettyä -kuvaa. Hänen silmänsä olivat ihmeen hellät, ne näyttivät sulkevan -katseeseensa heidät kaikki ja "elukat" ja jokaisen kukkivan kukan. -Vaikka hän ilmestyi niin odottamatta, ei heistä yksikään pahastunut -hänen tulostaan. Dickonin silmät tuikkivat. - --- Äitihän se on -- niin onkin! hän huudahti lähtien juoksemaan poikki -ruohikon. - -Colinkin alkoi lähestyä vierasta ja Mary seurasi häntä. Kumpikin tunsi -sydämensä lyövän kiivaammin. - --- Se on äiti! sanoi Dickon uudelleen, kun he kohtasivat toisensa -puolitiessä. -- Tiesin teidän haluavan nähdä hänet, ja siksi kerroin -hänelle, missä ovi on. - -Colin ojensi kätensä kuninkaallisen mahtavasti ja kuitenkin ujosti ja -punastuen, mutta hänen silmänsä oikein ahmivat "äitiä". - --- Jo silloin kun olin sairas, halusin nähdä teidät, hän virkkoi, -teidät ja Dickonin ja salaisen puutarhan. En ole koskaan ennen halunnut -nähdä ketään tai mitään. - -Susan Sowerbyn kasvot muuttuivat äkkiä, kun hänen silmänsä kiintyivät -Colinin kohotettuihin kasvoihin. Puna levisi hänen kasvoilleen, -suupielet värähtivät, ja hänen silmiinsä kohosi ikään kuin sumua. - --- Voi sinua, poikaseni! puhkesi hän ääni väristen puhumaan. - -Hän sanoi poikaseni, aivan kuin hän olisi puhunut Dickonille. Colin -piti siitä. - --- Oletteko hämmästynyt, kun näette minut niin terveenä? hän kysyi. - -Rouva Sowerby laski kätensä hänen olalleen ja hymyili kosteuden pois -silmistään. - --- Olen, hän virkkoi. -- Mutta sinä olet niin äitisi näköinen, että -sydän hypähti rinnassani. - --- Luuletteko, sanoi Colin hiukan kömpelösti, että se auttaa isää -pitämään minusta? - --- Tottahan toki, poikaseni, vastasi Dickonin äiti sivellen lempeästi -hänen olkapäitänsä. -- Hänen on tultava kotiin -- kotiin hänen on -tultava. - --- Susan Sowerby, sanoi Ben Weatherstaff astuen lähemmäksi. -- Katsopas -tuon pojan sääriä. Mitäs sanot? Kaksi kuukautta sitten ne olivat hoikat -kuin paistinvartaat -- ja näivettyneet ja heikot. Katsopas nyt niitä! - -Susan Sowerby nauroi hauskaa nauruansa. - --- Vähän ajan kuluttua niistä tulee oikein vahvan ja pulskan pojan -sääret, hän sanoi. -- Annas kun tätä menoa yhä jatkuu, kun yhä edelleen -leikitään ja tehdään työtä puutarhassa, syödään vahvasti ja juodaan -aika tavalla tuoretta maitoa, niin ei koko Yorkshiressä ole komeampia -sääriä, Jumalan kiitos. - -Hän laski kätensä Maryn hartioille ja tutkisteli hänen pieniä kasvojaan -äidilliseen tapaansa. - --- Entä sinä sitten? hän virkkoi. -- Niinhän sinä kasvat kuin meidän -Lisabeth Ellen. Sinäkin taidat olla äitisi näköinen. Meidän Martha -kertoi rouva Medlockin kuulleen, että hän oli kaunis. Sinusta tulee -kuin ruusu, jahka kasvat suureksi, pikku tyttöseni. - -Tullessaan kotiin vapaapäivänään ja kuvaillessaan rumaa, väritöntä -intialaista lasta Martha oli tosin tuhahtanut, ettei hän luottanut -rouva Medlockin tietoihin tipan tippaa. -- Eihän kenenkään -järki-ihmisen päähän mene, että tuollaisen pienen kummituksen äiti -olisi ollut kaunis ihminen, hän oli sanonut. Mutta sen Susan Sowerby -piti omana tietonaan. - -Mary ei ollut kerinnyt kiinnittää paljonkaan huomiota ulkonäköönsä. -Hän tiesi vain olevansa nyt toisen näköinen ja lihavampi kuin ennen ja -totesi tukkansa kasvaneen vahvasti sekä pituutta että paksuutta. Mutta -hän muisti, kuinka hauskaa oli ollut ennen aikaan katsella memsahibia, -ja siksi hän oli mielissään kuullessaan sanottavan, että hänestä ehkä -joskus tulee äitinsä näköinen. - -Lapset kuljettivat Susan Sowerbyta ympäri puutarhan; hänelle kerrottiin -juurta jaksain sen tarina ja näytettiin jokainen eloon vironnut pensas -ja puu. Colin ja Mary astelivat hänen molemmilla sivuillaan. He eivät -irrottaneet silmiään hänen punakoista, leppoisista kasvoistaan, hänen -vieressään tuntui lämpimältä ja turvalliselta. Hän näytti ymmärtävän -heitä niin kuin Dickon ymmärsi "elukoitaan". Hän kumartui katselemaan -kukkia ja puhui niistä kuten lapsistaan. Nokipekka seurasi häntä -vaakkuen kerran tai pari ja lensi viimein hänen olkapäälleen. - -Lopuksi Dickonin äidille kerrottiin taian ihmeistä. - --- Uskotteko taikaan? kysyi Colin selitettyään hänelle Intian -fakiireista. -- Uskottehan toki? - --- Uskonhan minä, poikaseni, vastasi hän. -- Sellaista nimitystä en -tosin tunne, mutta eihän nimi tässä suuria merkitse. Sillä taitaa -olla oma nimensä Ranskassa ja oma nimensä Saksassa. Sama mahti, joka -saa siemenet itämään ja auringon paistamaan, teki sinutkin terveeksi -pojaksi. Vähät siitä, miksi me sitä nimitämme, ei se ole meidän -vaivaisten kaltainen. Suuri Hyvä Henki ei pahastu moisesta, ei toki. -Älä sinä kuuna päivänä lakkaa uskomasta Suureen Hyvään Henkeen, sillä -maailma on täynnä sitä -- nimittäkööt sitten ihmiset sitä miksi -haluavat. Te lauloitte juuri sen kunniaksi, kun minä tulin puutarhaan. - --- Minä olin iloinen, sanoi Colin luoden häneen kauniit, omituiset -silmänsä. -- Äkkiä tunsin kuinka toisenlainen nyt olin -- miten -voimakkaat sääreni ja käsivarteni, nähkääs -- ja kuinka minä saatoin -kuokkia ja seisoa -- ja niin minä hypähdin pystyyn ja halusin huutaa -jollekin, joka kuuntelee. - --- Kyllä taika kuunteli, kun kiitosvirttä veisattiin. Olisi se -kuunnellut muutakin laulua. Ilo oli tärkeintä. Voi sinua, poikaseni --- eihän Ilon Antaja välitä mitään nimistä. Ja hän siveli uudelleen -hyväillen pojan olkapäätä. - -Hän oli tuonut korissa suurenmoisen juhla-aterian, ja kun heille tuli -nälkä, Dickon nouti sen piilopaikasta. Äiti kävi istumaan heidän -kanssaan puun alle katsellen heidän syömistään ja nauraen mielissään -heidän ruokahalulleen. Hän oli täynnä veitikkamaisuutta ja huvitti -heitä jos jonkinlaisilla hullunkurisilla jutuilla. Hän kertoi heille -yorkshirelaistarinoita ja opetti heille uusia murresanoja. Hän nauroi -aivan katketakseen, kun he kuvailivat hänelle, miten vaikeaksi oli -käynyt ajan pitkään teeskennellä, että Colin oli yhä parantumaton -sairas. - --- Yhdessä ollessamme me melkein kaiken aikaa nauramme, näettekös, -selitteli Colin. -- Eikä se ole ollenkaan sairaiden tapaista. Me -koetamme pidättää nauruamme, mutta silloin me tyrskimme, ja se on -kaikkein pahinta. - --- Hyvänen aika sentään, kyllä saattekin olla kekseliäitä, sanoi Susan -Sowerby. -- Mutta ei sinun enää kauan tarvitse näytellä. Herra Cravenin -on tultava kotiin. - --- Luuletteko hänen tulevan? kysyi Colin. -- Miksi? - -Susan Sowerby naureskeli hiljakseen. - --- Taitaisipa sydämesi aivan haljeta mielipahasta, jos hän pääsisi -asian perille, ennen kuin itse kerkeäisit ilmoittaa sen hänelle omalla -tavallasi, hän sanoi. -- Olet kai yökausia maannut valveilla ja -miettinyt sitä. - --- En siedä ajatellakaan, että joku muu kertoisi sen hänelle, vastasi -Colin. -- Joka päivä minulla on erilainen suunnitelma. Nyt juuri -tahtoisin juosta hänen huoneeseensa. - --- Siitäpä tulisi hänelle aimo hätkähdys, tuumi Susan Sowerby. -- -Tahtoisinpa minäkin nähdä hänen kasvonsa, poikaseni. Tahtoisin -totisesti! Hänen on tultava kotiin -- välttämättä. - -Puheltiin vielä paljon kaikenmoista, varsinkin pohdittiin mökkiin -suunniteltua retkeä. Päätettiin ajaa poikki nummen ja syödä päivällistä -ulkoilmassa kanervikossa. Mary ja Colin saisivat nähdä mökin -kaksitoista lasta ja Dickonin puutarhan ja lähtisivät kotimatkalle -vasta sitten, kun alkaisivat väsyä. - -Viimein oli Susan Sowerbyn lähdettävä taloon rouva Medlockia -tervehtimään. Colininkin oli jo aika kömpiä pyörätuoliinsa joutuakseen -kotiin. Mutta ennen sitä hän asettui seisomaan Susanin eteen silmäillen -häntä puolittain ujosti, mutta siitä huolimatta ihailevasti. Äkkiä -hän sieppasi kiinni Susanin sinisen viitan liepeestä ja piteli sitä -kädessään. - --- Teitä -- juuri teitä minä olen kaivannut, hän sanoi. -- Kunpa te -olisitte minun äitini niin kuin Dickonin. - -Susan Sowerby kumartui samassa hänen puoleensa vetäen hänet lämpimillä -käsivarsillaan povelleen sinisen viitan alle -- kuin hän olisi ollut -Dickonin veli. Sumuverho laskeutui hänen silmilleen. - --- Voi sinua, poikaseni! hän kuiskasi. -- Oma äitisi on varmaan tässä -puutarhassa, sen uskon. Hän ei voisi olla tulematta tänne. Isäsi täytyy -tulla kotiin luoksesi -- hänen täytyy! - - - - -27. - -PUUTARHASSA - - -Maailman alusta alkaen on jokaisella vuosisadalla keksitty kaikenmoista -ihmeellistä. Viime vuosisadalla keksittiin enemmän hämmästyttäviä -seikkoja kuin millään edellisellä vuosisadalla. Nykyisellä vuosisadalla -tullaan saattamaan päivänvaloon satoja seikkoja, jotka ovat vieläkin -ihmeellisempiä. Ensin ihmiset eivät ota uskoakseen, että jokin -kummallinen, uusi seikka on mahdollinen, sitten he alkavat toivoa, että -se on saavutettavissa, sitten he näkevät, että se onkin mahdollinen, -sitten se toteutetaan, ja silloin koko maailma ihmettelee, kuinka sitä -ei osattu toteuttaa vuosisatoja sitten. Viime vuosisadan kuluessa -päästiin muun muassa selville siitä, että ajatukset -- pelkät ajatukset --- ovat yhtä voimakkaita kuin sähköparistot -- yhtä hyviä ihmiselle -kuin päivänvalo tai yhtä pahoja kuin myrkky. Yhtä vaarallista on -sallia lamauttavan tai huonon ajatuksen tulla mieleen kuin päästää -tulirokkosiemen ruumiiseensa. Jos sen antaa jäädä sinne, saattaa käydä, -ettei siitä pääse eroon koko elinaikanaan. - -Niin kauan kuin Maryn mieli oli täynnä pelkkää happamuutta ja -kiukkuisia ajatuksia ihmisistä, niin kauan kuin hän ei ollut mistään -huvittunut eikä pitänyt mistään, niin kauan hän oli keltanaamainen, -sairaalloinen, kärttyisä ja onneton lapsi. Mutta olosuhteet olivat -hyvin suopeat hänelle, vaikka hän ei itse sitä tiennyt. Punarinta -ja nummen mökki, vanha, merkillinen, muriseva puutarhuri ja pieni -yorkshirelainen palvelustyttö, kevät ja päivä päivältä eloon elpyvä -salainen puutarha sekä lopuksi nummen poika "elukkoineen" askarruttivat -niin hänen mieltään, ettei siinä enää ollut sijaa nyrpeille -ajatuksille, jotka vaikuttivat haitallisesti hänen maksaansa ja -ruoansulatukseensa tehden hänet keltaiseksi ja haluttomaksi. - -Niin kauan kuin Colin huoneeseensa sulkeutuneena hautoi mielessään -vain omia vaivojaan, pelkoaan, heikkouttaan ja ihmisvihaansa ja mietti -kyttyrää ja varhaista kuolemaa, oli hän hysteerinen, puolihullu pikku -erakko, joka ei tiennyt mitään auringosta eikä keväästä eikä sitäkään, -että hän saattaisi tulla terveeksi ja seisoa omilla jaloillaan, jos -vain koettaisi. Kun uudet, kauniit ajatukset alkoivat työntää syrjään -entisiä vastenmielisiä ajatuksia, alkoi elämä palata takaisin häneen, -veri virtasi terveenä suonissa ja hän tunsi voimainsa karttumistaan -karttuvan. - -Sillä välin kun salainen puutarha oli elpymässä eloon ja kaksi lasta -sen keralla, harhaili muuan mies kaukaisilla seuduilla, Norjan -vuonoilla ja Sveitsin laaksoissa ja vuoristoissa. Kymmenen vuotta tämä -mies oli lakkaamatta hautonut mielessään synkkiä, sielua raastavia -ajatuksia. Hän ei ollut miehekäs; hän ei ollut milloinkaan koettanut -karkottaa niitä. Hän oli kuljeskellut sinisten järvien rannoilla niitä -miettien; hän oli levännyt vuorten kupeilla tummansinisen kukkapeitteen -keskellä ja hengittänyt tuoksuvaa ilmaa niitä miettien. - -Kauhistava suru oli vyörynyt hänen ylleen murskaten hänen onnensa, -ja hän oli avannut sielunsa pimeydelle ja estänyt itsepintaisesti -pienintäkin valonpilkettä pujahtamasta sinne. Hän oli unohtanut kotinsa -ja velvollisuutensa. Kun hän matkusteli, häntä ympäröi sellainen -pimeydenkehä, että hän tuntui jo pelkällä kolkolla olemuksellaan -myrkyttävän ilman toisilta ihmisiltä. Vieraat pitivät häntä joko -hulluna tai ihmisenä, jolla oli salainen rikos omallatunnollaan. Hän -oli pitkä, kyttyräselkäinen mies, ja hänen kasvonsa olivat kolkot, -uurteisiin vääntyneet. Hotelliluetteloihin hän merkitsi aina nimekseen: -"Archibald Craven, Misselthwaite Manor, Yorkshire, Englanti." - -Sen jälkeen kun hän oli puhunut Maryn kanssa huoneessaan ja luvannut -hänelle "palasen maata", hän oli matkustellut maita mantereita. Hän oli -käynyt Euroopan ihanimmilla seuduilla, vaikkei viipynyt missään paria -päivää kauemmin. Hän oli valinnut hiljaisimmat ja kaukaisimmat seudut. -Hän oli ollut pilviä tavoittelevien vuorten kukkuloilla ja sieltä -katsellut alas toisille vuorille auringon noustessa ja valaessa niille -hohdetta, kuin maailma olisi juuri syntymässä. - -Mutta valo ei milloinkaan tuntunut saavuttavan häntä itseään ennen -kuin eräänä päivänä, jolloin hän hämmästyksekseen huomasi oudon seikan -tapahtuneen ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Hän on ihmeen -ihanassa laaksossa Itävallan Tyrolissa. Hän oli kulkenut pitkän -taipaleen, mutta hänen sielunsa oli yhä varjossa. Mutta lopulta -hän oli väsyneenä laskeutunut levähtämään sammalpeitteelle puron -rannalle. Puro oli kirkas ja pieni ja kierteli hilpeänä eteenpäin -pitkin kapeata uomaansa läpi kimaltavan, kostean ruohikon. Toisinaan -kuului kuin matalaa naurua, kun se pulpahteli yli kivien tai porisi -niiden ympärillä. Hän näki lintujen tulevan sen rannalle, kostuttavan -päätään siitä juodessaan ja sitten taas levittävän siipensä ja lentävän -tiehensä. Virran vieno ääni sai hiljaisuuden ikään kuin syvenemään, -vaikka se oli kuin elollinen olento. Laakso oli hyvin, hyvin hiljainen. - -Istuessaan katselemassa kirkasta, juoksevaa vettä Archibald Craven -tunsi vähitellen mielensä ja ruumiinsa vaimentuvan lepoon, tuudittuvan -hiljaiseksi kuin itse laakso. Hän luuli jo vaipuvansa nukuksiin, mutta -niin ei käynyt. Hän istui tuijottamassa aurinkoa heijastelevaa vettä, -ja hänen silmänsä avautuivat näkemään mitä sen rannoilla kasvoi. - -Aivan lähellä virtaa, melkein kostuttaen lehtiään sen veteen, helotti -kimppu sinisiä lemmikkejä, ja hän huomasi katselevansa niitä samalla -tavalla kuin vuosia takaperin. Hänen mielensä oikein heltyi, kun hän -ajatteli, miten herttaisia ne olivat ihmeteltävässä sinessään, nuo -sadat pikku kukat. Ja verkalleen, hiljakseen, tämä yksinkertainen -ajatus täytti hänen mielensä -- ja työnsi sieltä toiset ajatukset -syrjään. Oli ikään kuin suloinen, kirkas kevätvesi olisi alkanut -paisua likalätäköissä ja paisunut paisumistaan, kunnes se lopulta -pyyhkäisi tiehensä samean veden. Mutta tästä hän ei tietenkään ollut -itse selvillä. Hän ei tiennyt, kuinka kauan hän istui vienoon pehmeään -sineen tuijottaen, mutta viimein hän liikahti ikään kuin unesta -heräten ja nousi hitaasti seisoalleen hengähtäen ihmeissään syvään ja -vapautuneena. - --- Mitä tämä merkitsee? hän sanoi miltei kuiskaamalla pyyhkäisten -kädellään otsaansa. -- Tuntuu melkein kuin -- olisin elossa! - -En tunne tarpeeksi hyvin salattujen asioiden ihmeellisyyttä kyetäkseni -selittämään, miten tämä oli tapahtunut hänelle. Itse hän ei ensinkään -sitä käsittänyt, mutta hän muisti tämän merkillisen hetken kuukausia -myöhemmin, kun hän oli jälleen Misselthwaitessa ja sattumalta sai -tietää, että juuri samana päivänä Colin oli huutanut ääneen salaiseen -puutarhaan tullessaan: - --- Minä aion elää ikuisesti, ikuisesti, ikuisesti! - -Tuo outo rauhallisuus pysyi hänessä kaiken iltaa, ja hän nukkui -tasaista virkistävää unta. Mutta kauan ei sitä kestänyt. Seuraavan -illan tullessa hän oli avannut ovet selkoselälleen pimeille -ajatuksilleen, ja ne olivat karanneet ryntäämällä takaisin. Hän lähti -laaksosta ja jatkoi kuljeskelemistaan. Mutta joskus kului minuutteja -- -toisinaan puolituntisiakin -- jolloin käsittämättömästä syystä taakka -tuntui jälleen vierivän hänen hartioiltaan ja hän tiesi olevansa elävä -ihminen eikä kuollut. Hiljakseen -- hiljakseen -- hän oli elpymässä -eloon kuten puutarhakin. - -Kultaisen kesän vaihtuessa syvempään syksynkultaan hän lähti -Comojärvelle. Hän vietti päivänsä järvellä tai tallasi kukkuloiden -pehmeätä vihantaa, kunnes oli niin väsyksissä, että häntä rupesi -nukuttamaan. Näihin aikoihin hän oli alkanut nukkua paremmin, ja unet -olivat lakanneet olemasta hänen kauhunsa. - --- Ehkäpä ruumiini alkaa voimistua, hän arveli. - -Se alkoi voimistua, mutta hänen sielunsa alkoi myös verkalleen -elpyä. Hänen ajatuksensa eksyivät usein Misselthwaiteen ja hän -rupesi tuumimaan kotiin lähtöä. Silloin tällöin hän myös hämärästi -muisteli poikaansa ja tutkisteli itseltään, miltä tuntuisi taas -seisoa pylväsvuoteen vieressä katselemassa nukkuvan teräväpiirteisiä, -norsunluunvärisiä pikku kasvoja ja umpeenpainuneita silmiä, jotka -mustat ripset saivat näyttämään niin hämmästyttäviltä. Häntä pelotti -ajatella sitä. - -Eräänä päivänä hän oli harhaillut niin etäälle, että kuu kumotti -korkealla ja pyöreänä hänen palatessaan ja koko maailma oli sinertävien -ja hopeisten varjojen peitossa. Hiljaisuus järvellä, rannoilla ja -metsässä oli niin ihmeellinen, ettei hän mennytkään huvilaan, missä -hän asui. Hän astui pienelle, veden sopukassa olevalle kaareutuvalle -penkereelle ja vaipui istumaan hengittäen yön monia taivaallisia -tuoksuja. Hän tunsi tuon oudon rauhan uudelleen hiipivän itseensä ja -yhä syventyvän, kunnes hän nukahti siihen. - -Hän ei ollut selvillä siitä, milloin hän nukahti ja milloin hänen -unensa alkoi; se oli niin elävä, ettei se hänen mielestään unta -ollutkaan. Myöhemmin hän muisti, miten virkeästi valveilla hän oli -luullut olevansa kaiken aikaa. Istuessaan hengittämässä syyskesän -ruusujen tuoksuja ja kuunnellessaan vetten loiskintaa jalkainsa -juuressa hän oli erottavinaan äänen, joka kutsui häntä nimeltä. Se oli -suloinen, kirkas, onnellinen ääni. Se tuli hyvin etäältä, mutta hän -kuuli sen niin selvästi kuin se olisi ollut hänen vieressään. - --- Archie! Archie! Archie! puhui ääni, ja sitten uudelleen entistä -suloisemmin ja selvemmin: -- Archie! Archie! - -Hän luuli hypähtävänsä pystyyn olematta vähääkään hämmästynyt. - -Ääni oli niin elävä ja tuntui aivan luonnolliselta kuulla sen puhuvan. - --- Lilias! Lilias! hän vastasi. -- Lilias, missä olet? - --- Puutarhassa, kuului vastaus kuin kultahuilusta. -- Puutarhassa! - -Ja samassa hänen unensa katkesi. Mutta hän ei herännyt. Sikeästi ja -suloisesti hän nukkui koko ihanan yön. Kun hän lopultakin heräsi, oli -jo loistava aamu ja eräs palvelija seisoi hänen edessään tuijottaen -häneen. Hän oli italialainen ja tottunut, kuten kaikki huvilan -palvelijat, muukalaisen isäntänsä päähänpistoihin. Ei heistä yksikään -milloinkaan tietänyt, milloin hän menisi ulos tai tulisi kotiin -tai missä häntä haluttaisi nukkua, harhailisiko hän puutarhassa -vai makaisiko järvellä veneen pohjalla kaiken yötä. Mies piteli -hopeatarjotinta, jossa oli muutamia kirjeitä, ja odotti rauhallisesti, -että herra Craven ottaisi ne. Hänen mentyään herra Craven istui parisen -minuuttia pidellen niitä kädessään ja katsellen järvelle. Hänet valtasi -jälleen tuo outo rauha. Hän muisteli untansa, ihmeellistä, elävää -untansa. - --- Puutarhassa! hän sanoi itsekseen ihmetellen. -- Puutarhassa! Mutta -ovi on lukittu ja avain on syvälle haudattu. - -Kun hän pari minuuttia myöhemmin silmäili kirjeitään, hän huomasi, -että päällimmäinen oli englantilainen ja Yorkshiresta tullut. Osoite -oli kirjoitettu harjaantumattomalla naisen käsialalla, jota hän ei -tuntenut. Hän avasi sen kirjoittajaa ajattelematta, mutta ensimmäiset -sanat kiinnittivät heti hänen huomiotaan. - - Arvoisa herra! - - Minä olen Susan Sowerby, joka kerran nummella rohkeni puhutella - Teitä. Mary-neidistä minä silloin puhuin. Nyt rohkenen taas avata - suuni. Ei pidä panna pahaksi, mutta minä tulisin kotiin, jos - olisin herra. Luulen että ilostuisitte jos tulisitte ja -- pyydän - anteeksi -- luulen että rouva pyytäisi teitä tulemaan, jos hän - olisi täällä. - - Nöyrimmän kunnioittavasti - Susan Sowerby. - -Herra Craven luki kirjeen kahdesti, ennen kuin hän pisti sen takaisin -kirjekuoreen. Uni oli yhä hänen mielessään. - --- Lähden takaisin Misselthwaiteen, hän sanoi. -- Ja lähden heti -paikalla. - -Parin päivän kuluttua hän oli jälleen Yorkshiressa, ja pitkän -rautatiematkan aikana hän huomasi ajattelevansa poikaansa aivan -toisenlaisin tuntein kuin aikaisemmin. Näinä kymmenenä vuotena hän oli -vain toivonut voivansa unohtaa hänet. Ei hän nytkään aikonut häntä -ajatella, mutta siitä huolimatta hänen mieleensä ajelehti lakkaamatta -muistoja hänestä. Hän muisteli noita mustia päiviä, jolloin hän -oli raivonnut mielipuolen tavalla, koska lapsi oli jäänyt eloon ja -äiti kuollut. Hän ei tahtonut nähdä lasta, ja kun hän lopulta oli -mennyt katsomaan sitä, hänelle oli näytetty kurja, vikisevä pikku -olento, jonka ei luultu elävän montakaan päivää. Mutta hoitajainsa -hämmästykseksi se jäi elämään, ja sitten luulivat kaikki, että siitä -tulisi viallinen ja rampa raukka. - -Hän ei ollut aikonut olla huono isä, mutta hänellä ei ollut ensinkään -ollut isän tunteita. Lääkäreitä, hoitajattaria ja ylellisyyttä hän -oli hankkinut, mutta häntä oli puistattanut jo pelkkä ajatuskin, että -hänellä oli poika, ja hän oli hautautunut omaan kurjuuteensa. Kun hän -vuoden poissa oltuaan ensimmäisen kerran palasi Misselthwaiteen ja -tuo pieni, kehno ihmisalku väsyneenä ja välinpitämättömänä kohotti -häneen suuret, harmaat, mustaripsiset silmänsä, niin samannäköiset -ja sittenkin niin hirvittävän erinäköiset kuin ne onnea säteilevät -silmät, joita hän oli jumaloinut, ei hän sietänyt nähdä niitä, vaan -kääntyi poispäin kuolemankalpeana. Sen jälkeen hän oli tuskin koskaan -nähnyt poikaansa paitsi tämän nukkuessa, eikä hän tiennyt hänestä -paljon muuta kuin että hän oli parantumattoman sairas, sisukas, -hysteerinen ja puolittain hullu. Vain sallimalla hänen pienimmissäkin -yksityisseikoissa noudattaa omaa mieltänsä voitiin estää hänen -raivonpuuskansa, jotka olivat vaarallisia hänelle itselleen. - -Nämä muistot eivät olleet mieltä virkistäviä, mutta junan -kiemurrellessa läpi vuorensolien ja tasankojen "eloon virkoava" mies -alkoi ajatella aivan toisella tavalla. - --- Kenties olenkin tehnyt väärin kymmenen vuotta, hän saneli itsekseen. --- Kymmenen vuotta on pitkä aika. Saattaa olla myöhäistä ryhtyä enää -mihinkään -- aivan liian myöhäistä. Missä ovat ajatukseni olleet? - -Hän mietiskeli, oliko Susan Sowerby rohkaissut mielensä ja kirjoittanut -hänelle vain siksi, että tuo äidillinen sielu oli selvillä siitä, että -poika oli paljon huonompi -- ehkä kuolemaisillaan. Ellei tuo outo, -selittämätön rauha olisi yhä vielä pitänyt häntä lumoissaan, hän olisi -tuntenut itsensä surkeammaksi kuin koskaan ennen. Mutta rauhan keralla -oli tullut rohkeutta ja toivoa. - --- Luuleekohan Susan Sowerby todella, että minä mahdollisesti kykenisin -tekemään pojalle hyvää ja ohjaamaan häntä? hän mietti. -- Pistäydyn -katsomassa Susania matkallani Misselthwaiteen. - -Mutta kun hän nummen poikki matkatessaan pysähdytti vaununsa mökin -kohdalla, kerääntyi seitsemän tai kahdeksan ulkona leikittelevää -pienokaista hänen ympärilleen kertoen ystävällisesti ja kohteliaasti -niiaillen, että äiti oli aikaisin aamulla lähtenyt nummen perälle -auttamaan erästä vaimoa, joka oli saanut pikku vauvan taloon. -Dickon-veikko, he kertoivat, oli lähtenyt puutarhatöihin taloon, missä -hän työskenteli monta päivää viikossa. - -Herra Craven silmäili noita reippaita pikku palleroita ja heidän -pyöreitä, punaposkisia kasvojaan, joista kukin virnisteli hänelle -omalla, erikoisella tavallaan, eikä häneltä jäänyt huomaamatta, -että siinä oli terve ja herttainen lapsilauma. Hän myhäili heidän -hyväntahtoiselle virnistykselleen, otti kultarahan taskustaan ja antoi -sen "meidän Lisabeth Ellenille", joka oli vanhin. - --- Jos tasaatte tämän kahdeksaan osaan, kukin teistä saa -puolikruunusen, hän virkkoi. - -Sitten hän ajoi tiehensä jättäen taakseen ylenpalttisesti ihastuneen -lapsilauman, joka tuuppi toisiaan ja heitteli iloisia kuperkeikkoja. - -Nummen ihmeellinen, jylhä kauneus vaikutti häneen rauhoittavasti. Miksi -se sai hänet tuntemaan kotiintulon riemua? Olisikohan mahdollista, että -hänen pojassaan olisi tapahtunut muutos parempaan päin ja että hän -voisi voittaa vastenmielisyytensä häneen? Kuinka elävä hänen unensa -olikaan ollut -- kuinka ihmeellinen ja kirkas se ääni, joka oli sanonut -hänelle: "Puutarhassa -- puutarhassa!" - --- Koetan löytää avaimen, hän sanoi. -- Koetan avata oven. Minun täytyy --- vaikka en tiedä miksi. - -Hänen saapuessaan taloon vastassa olevat palvelijat huomasivat hänen -näyttävän terveemmältä. Hän meni kirjastoon ja lähetti noutamaan rouva -Medlockin luokseen. Tämä saapui hiukan uteliaana, kiihtyneenä ja -hengästyneenä. - --- Miten on poikani laita, rouva Medlock? kyseli hän. - --- Niin, nähkääs, herra, vastasi rouva Medlock, hän on -- kuinka -sanoisinkaan -- hän on erilainen kuin ennen. - --- Huonompiko? tiedusteli herra Craven. - -Rouva Medlock oli kuin kuumilla kivillä. - --- Nähkääs, herra, hän koetti selittää, hänestä ei kukaan pääse oikein -selville, ei tohtori Craven, ei hoitajatar enkä minä. - --- Miten niin? - --- Totta puhuakseni, Colin-herra saattaa olla parempi, mutta saattaa -olla huononemaankin päin. Hänen ruokahaluansa ei voi ymmärtää -- ja -hänen käytöksensä --. - --- Onko hän tullut vieläkin kummallisemmaksi? kysyi hänen isänsä -rypistäen tuskaisena silmäkulmiaan. - --- Siinäpä se, sir. Hän on käynyt hyvin kummalliseksi verrattuna -siihen, minkälainen hän oli ennen. Ensin hän ei syönyt mitään ja -sitten hän äkkiä alkoi syödä ihan suunnattomasti -- ja sitten hän taas -lakkasi ja ateriat lähetettiin takaisin vallan koskemattomina. Ette kai -tiedäkään, ettei hän koskaan ennen suostunut hyvällä lähtemään ulos. -Vieläkin sääreni tutisevat ajatellessani, mitä meidän oli kestettävä, -ennen kuin saimme hänet ulos pyörätuolissa. Hän kiihdytti itsensä -sellaiseen tilaan, että tohtori Craven ei sanonut uskaltavansa pakottaa -häntä. No niin, eipä aikaakaan niin hän -- juuri yhden tuollaisen -kauhean raivokohtauksen jälkeen -- äkkiä vaati päästä ulos joka päivä -Mary-neidin kanssa, ja Susan Sowerbyn pojan Dickonin piti työntää -pyörätuolia. Hän on hyvin mieltynyt sekä Mary-neitiin että Dickoniin, -ja Dickon toi hänelle kesyjä eläimiä, ja uskokaa tai älkää, ulkona -puutarhassa hän on aamusta iltaan. - --- Miltä hän näyttää? kuului seuraava kysymys. - --- Jos hän nauttisi ravintonsa tavallisten lasten tavalla, niin -voisi luulla hänen ruvenneen lihoamaan -- mutta pelkäämme, että se -on jonkinlaista paisumista. Joskus hänen kuulee nauravan kummallista -naurua, kun hän on kahden serkkunsa kanssa. Ennen hän ei milloinkaan -nauranut. Tohtori Craven tulee heti käymään täällä, jos suvaitsette, -herra. Hän ei ole koskaan eläessään ollut niin ymmällä. - --- Missä Colin-herra nyt on? kysyi herra Craven. - --- Puutarhassa. Hän on aina puutarhassa -- vaikkei yhdenkään -ihmisolennon ole sallittu mennä lähelle, kun hän niin pelkää, että -häntä katsotaan. - -Viimeisiä sanoja herra Craven tuskin kuuli. - --- Puutarhassa! hän sanoi lähetettyään rouva Medlockin pois. Ja hän -toisti toistamistaan: -- Puutarhassa! - -Vaivoin hän tempautui takaisin nykyisyyteen, kääntyi ja poistui -huoneesta. Hän kulki samaa tietä kuin Marykin, läpi pensasaitaportin, -sivu laakerien ja suihkukaivopengerten. Suihkukaivot ruiskuttivat nyt -vettä, ja niitä ympäröivät syyskukkien loistavat rivit. Hän kulki -poikki nurmikon ja kääntyi pitkälle käytävälle murattimuuria kohti. -Hän astui verkalleen silmät maahan luotuina. Hänestä tuntui kuin jokin -salainen voima olisi työntänyt häntä kohti paikkaa, joka oli ollut -hylättynä niin kauan. Mitä lähemmäksi hän tuli, sitä verkkaisemmaksi -kävivät hänen askelensa. Hän tiesi, missä ovi oli, vaikkakin se oli -sakeain murattiköynnösten peitossa -- mutta hän ei tarkalleen tiennyt, -missä tuo kuopattu avain oli. - -Niinpä hän seisahtui ja seisoi hievahtamatta paikallaan ympärilleen -katsellen. Mutta samassa hän hätkähti ja alkoi kuunnella -- ja kysellä -itseltään, kävelikö hän unissaan. - -Muratti kiemurteli tuuheana peittäen oven, avain oli kaivettu pensaiden -alle, ei yksikään ihmisolento ollut kymmeneen kolkkoon vuoteen kulkenut -ovesta sisään -- ja kuitenkin kuului puutarhasta ääniä -- juoksemista, -jalkojen töminää, puiden alitse kiitävää takaa-ajoa, hillittyjä -huudahduksia ja hilpeätä mutta tukahdutettua kirkunaa. Se kuulosti -totta tosiaan lasten riemukkaalta naurulta, lasten, jotka koettavat -estää nauruansa kuulumasta, mutta jotka millä hetkellä tahansa -- -kiihtymyksen kohotessa -- saattoivat murtaa kaikki varovaisuuden sulut. -Mitä taivaan nimessä tämä merkitsi -- mitä taivaan nimessä kuulivat -hänen korvansa? Oliko hän menettämäisillään järkensä ja kuvitteliko hän -kuulevansa ääniä, jotka eivät olleet ihmiskorvan kuultavissa? Tätäkö -tuo etäinen, kirkas ääni oli tarkoittanut? - -Ja sitten tuli hetki, jolloin vallattomat äänet unohtivat kaiken -varovaisuuden. Juoksevien jalkojen töminä vilkastui vilkastumistaan --- se lähestyi puutarhanovea -- kuului nopeata, voimakasta, nuorta -hengitystä ja hurjia, nauravia huutoja, joita oli mahdotonta -pidättää -- ja muratinoksien huojahtaessa syrjään lensi muurin ovi -selkoselälleen. Ja siitä tupsahti poika lennähtäen täyttä vauhtia -melkein oven takana seisovan syliin näkemättä häntä. - -Herra Craven ennätti töin tuskin ojentaa horjuen käsivartensa -säilyttääkseen tasapainonsa, ja kun hän ällistyneenä piteli juoksijasta -kiinni katsoakseen häntä, hänen hengityksensä oli salpautua. - -Poika oli pitkä ja kaunis. Hän hehkui elämää, ja juoksu oli nostattanut -loistavan punan hänen poskilleen. Hän työnsi syrjään ohimoilta paksun -tukkansa ja kohotti herra Cravenia kohti omituiset, harmaat, kauniiden -mustien ripsien ympäröimät silmänsä -- silmät täynnä poikamaista -naurua. Nämä silmät olivat pysähdyttäneet herra Cravenin hengityksen. - --- Kuka? Mitä? Kuka? hän änkytti. - -Tätä ei Colin ollut odottanut -- tätä hän ei ollut suunnitellut. Hän -ei ollut koskaan ajatellut tällaista kohtaamista. Vaikka kenties tämä -puutarhasta ryntääminen, tämä juoksukilpailun voittaminen sopikin ehkä -vielä paremmin. Hän ojentautui niin suoraksi kuin suinkin. Mary toisena -kilpajuoksijana oli myös rynnännyt paikalle, ja hänen mielestään Colin -tällä hetkellä näytti monta tuumaa pitemmältä kuin tavallisesti. - --- Isä, huudahti poika, minä olen Colin! Voitko uskoa sitä? Itsekään -tuskin sitä käsitän. Minä olen Colin. - -Hän ei sen paremmin kuin rouva Medlockaan ymmärtänyt, mitä hänen isänsä -tarkoitti, kun tämä kiireisesti puhkesi sanomaan: - --- Puutarhassa! Puutarhassa! - --- Niin, sanat tulivat tulvimalla Colinin suusta. Puutarha sen teki -- -ja Mary ja Dickon ja eläimet -- ja taika. Kukaan ei tiedä mitään. Me -olemme pitäneet sen salassa saadaksemme kertoa sinulle kun tulet. Olen -terve; voitan Marynkin kilpajuoksussa. Minusta tulee painija. - -Hän puhui innostuneena, posket punoittivat kuin terveellä pojalla -ainakin, ja herra Cravenin sielua vapisutti outo ilo. - -Colin laski käsivartensa isänsä käsivarrelle. - --- Etkö ole hyvilläsi, isä? Etkö ole hyvilläsi? Minä aion elää -ikuisesti ja ikuisesti! - -Herra Craven asetti kätensä pojan hartioille ja pidätti hänet alallaan. -Kotvaan hän ei uskaltanut avata suutansa. - --- Vie minut puutarhaan, poikaseni, virkkoi hän viimein. -- Ja kerro -miten kaikki on tapahtunut. - -Ja niin he taluttivat hänet puutarhaan. Syksyn kulta ja purppura ja -sinipunertava ja hehkuva tulipuna olivat levitelleet värivivahduksiaan -sen nurmikolle, ja joka taholla kohosi kimpuittain syysliljoja -- -valkeita ja punavalkeita. Hän muisti hyvin, milloin ensimmäiset -niistä istutettiin juuri sen tähden, että niiden myöhäinen loisto -paljastuisi juuri tähän vuodenaikaan. Ruusuköynnöksistä riippui ja -luikerteli myöhästyneitä ruusuterttuja, ja auringon kirkastaessa puiden -kellertävää hehkua tuntui melkein siltä kuin olisi seisonut lehtimajan -ympäröimässä temppelissä. Hän seisoi liikahtamatta; hän katseli -katselemistaan. - --- Luulin tätä puutarhaa jo kuolleeksi, hän puhkesi sanomaan. - --- Niin Marykin ensin luuli, sanoi Colin. -- Mutta se virkosi eloon. -Sitten he asettuivat istumaan puunsa alle -- kaikki paitsi Colin, joka -tahtoi seisoallaan kertoa tarinansa. - --- Tämän ihmeellisempää en ole koskaan kuullut, mietti Archibald -Craven, kun tarina lapsen hätiköivänä sanatulvana vyöryi Colinin -suusta. Salaperäisyyttä ja taikaa ja nummen eläimiä, tuo tenhoisa -keskiyön kohtaus -- kevään tulo -- loukatun ylpeyden aiheuttama -tulistuminen, joka oli saanut nuoren radzhan ryntäämään pystyyn Ben -Weatherstaffin solvaavan epäluulon raivostuttamana. Entä tuo outo -toveruus, näytteleminen ja niin huolellisesti säilytetty salaisuus! -Kuuntelija nauroi, kunnes kyynelet tipahtivat silmistä, ja toisinaan -ne tipahtivat silloinkin, kun hän ei nauranut. Painija, luennoitsija, -tieteellisten keksintöjen tekijä oli naurava, rakastava, terve nuori -ihmisvesa. - --- No nyt, virkkoi Colin kertomuksensa lopussa, nyt minun ei enää -tarvitse pitää sitä salassa. Kunhan vain eivät pelästyksestä kaatuisi -selälleen minut nähdessään -- mutta pyörätuoliin en ikinä enää kömmi. -Minä kävelen kanssasi takaisin taloon, isä. - - * * * * * - -Hyvin harvoin Ben Weatherstaff pistäytyi minnekään toimiltaan, -mutta tällä hetkellä hän teki keittiöön asiaa vieden sinne hiukan -vihanneksia. Rouva Medlock kutsui hänet palvelijain huoneeseen juomaan -lasillisen olutta, ja niin hän oli saapuvilla -- kuten oli toivonutkin --- kun esitettiin dramaattisin kohtaus, mitä miesmuistiin oli -Misselthwaite Manorissa nähty. - -Toisesta pihanpuoleisesta ikkunasta saattoi nähdä myös vilahduksen -nurmikosta. Rouva Medlock, joka tiesi Benin tulevan puutarhasta, -toivoi, että tämä olisi osunut näkemään isännän ja ehkäpä sattumalta -isän ja pojan tapaamisen. - --- Näitkö heistä jommankumman, Weatherstaff? uteli hän. - -Ben laski oluttuopin huuliltaan ja kuivasi suutaan kämmenellään. - --- Näin kuin näinkin, hän vastasi ovelan ja merkitsevän näköisenä. - --- Kummankin? tiedusteli rouva Medlock edelleen. - --- Kummankin, myönsi Ben Weatherstaff. -- Kiitän nöyrimmästi, rouva, -voisin minä ryypätä vielä toisenkin tuopillisen. - --- Yhdessäkö? virkkoi rouva Medlock täyttäen kiihdyksissään tuopin yli -reunojen. - --- Yhdessä, rouva, ja Ben hörppäsi yhdellä siemauksella puolet tuopin -sisällyksestä. - --- Missä Colin-herra oli? Miltä hän näytti? Mitä he sanoivat toisilleen? - --- Sitä en kuullut, sanoi Ben, tikapuiltahan minä vain heidät näin -muurin yli katsellessani. Mutta sen minä teille sanon, että ulkona -puutarhassa on tapahtunut sellaista, josta teillä sisälläistujilla ei -ole aavistustakaan. Pian saatte tietää jotakin. - -Ja jo parisen minuutin kulutta ryypättyään oluensa loppuun hän osoitti -juhlallisena tuopillaan ikkunaa, josta näkyi kaistale nurmikkoa. - --- Katsokaapas jos olette utelias, hän sanoi, -- Katsokaapas, keitä -tuolta ruohikon poikki on tulossa. - -Rouva Medlock kurkisti ikkunasta, kohotti kätensä ja päästi pienen -parahduksen, ja kaikki palvelijat, miehet ja naiset, ryntäsivät -ikkunaan ja seisoivat siinä töllistelemässä silmät selällään. - -Nurmikkoa pitkin astui Misselthwaiten isäntä, eikä monikaan heistä -muistanut ennen nähneensä häntä sen näköisenä. Ja hänen vieressään, -pystyssä päin, nauravin silmin, asteli yhtä voimakkaana ja vankkana -kuin kuka muu Yorkshiren poika tahansa -- Colin-herra! - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SALAINEN PUUTARHA*** - - -******* This file should be named 64399-8.txt or 64399-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/4/3/9/64399 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/64399-8.zip b/old/64399-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index eda993d..0000000 --- a/old/64399-8.zip +++ /dev/null |